diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 77773-0.txt | 18042 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 18058 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/77773-0.txt b/77773-0.txt new file mode 100644 index 0000000..d296bc7 --- /dev/null +++ b/77773-0.txt @@ -0,0 +1,18042 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77773 *** +language: Finnish + + + + +HAAMULINNA + +Aineistohistoriallinen tutkimus +Englannin kauhuromantiikasta + + +Kirj. + +EINO RAILO + + +Esitetty Helsingin Yliopiston Filosofisen Tiedekunnan +Historiallis-kielitieteellisen Osaston luvalla julkisesti +tarkastettavaksi historiallis-kielitieteellisessä oppisalissa +maalisk. 28 p. 1925 klo 12 päivällä. + + + + + +Helsingissä, +kustannusosakeyhtiö Kirja, +1925. + + + + +SISÄLLYS: + +Lukijalle. + +I. HAAMULINNA + + 1. Otranton linna. Horace Walpole, elämänvaiheet ja harrastukset. + Strawberry Hill. Salaperäinen äiti. + 2. Clara Reeve: Vanha englantilainen parooni. Ann Radcliffe: Athlinin + ja Dunbaynen linnat. Tarina Sisiliasta. Metsän tarina. Udolphon + mysteriot. Italialainen. + 3. Otranton linnan ulkonaiset syntyvaiheet: "W. Marshall. Gent." ja + "Onuphrio Muralto". + 4. Kauhuromantiikan näyttämö, "haamulinna", Walpolen, Reeven ja + Radcliffen teoksissa: Otranton linna ja sen maanalaiset holvit; + Reeven autio huoneisto, jossa kummittelee; Radcliffen linnain + varjokuvapiirteet ja asema, raunio- ja autiustunnelma sekä + romanttinen hämy; sisustus ja kello; ovet, salakäytävät ja + laskuluukut; romanttinen kuutamo, tuuli ja myrsky; linnaa ympäröivä + maisema ja luonnontunne. + 5. Näyttämön ja tapahtumien aikasuhde sekä "historiallinen" väritys. + Spenserin lumolinna. Shakespearen linnat ja niiden kello. Englannin + todelliset muinaislinnat. + 6. Radcliffen autiustunnelma: Spenserin ja Miltonin erakkola; + "s ammaltunut torni", maisemarunoilijat ja Miltonin ryhmä; + "iltahämärän romantiikka" ja sen ainekset; kalmistorunous; + vuoristokauneus; James Beattien jylhyystunnelma; Ossian. Radcliffen + maisemat: Salvator Rosa; Miltonin ja maisemarunoilijoiden luoma + idylli. Walpolen, Reeven ja Radcliffen osuus haamulinnan + luomisessa. William Beckfordin Vathek. + 7. Haamulinnan tyrannit: Manfred, Montoni y.m. Historiallinen Otranto. + Shakespearen tyrannityyppejä. Otranton ja Hamletin suhde ja linja + Hamlet—Manfred—Montoni. John Mooren Zeluco. Richardsonin + Lovelace. Vathek. + 8. Romaanin nuori sankari: Otranton Theodore y.m.; salattu syntyperä + ja salaperäinen tuntomerkki; melankolia; romanttisen sankarin + ulkomuoto. Shakespearen nuoret sankarit ja salaperäiset + tuntomerkit. + 9. Ahdistettu neito: Isabella ja Matilda; pako maanalaisissa holveissa + ja lampun sammuminen; Radcliffen nuoret sankarittaret ja heidän + ulkomuotonsa sekä kasvatuksensa. Richardsonin ahdistettu neito. + Shakespearen seikkaileva impi. Neidon paon osuus juonirakenteeseen. + 10. Romanttinen rakkaus: nuoren sankarin ja tyrannin rakkaus; + puhuttelutapoja ja sopivaisuuskäsitteitä; rokokoon ja + paimenisilla-olon sievistelyä; osuus juonen rakennukseen. + 11. Radcliffen sentimentaalisuus ja luonnon osuus siihen. Tunteelliset + runot ja kuutamo. "Iltahämärän romantiikan" perintö. Shakespearen + luonnontunne. Melankolia: Shakespeare ja Milton, Collins ja + Miltonin ryhmä. + 12. Hurskas puoliso. Hurskas munkkityyppi. Shakespearen munkit. + Erakkolinja. Salaperäisen äidin munkit. Tyrannityypin kaksoisveli. + Muita henkilöitä: haamulinnan vanha, uskollinen palvelija ja hänen + osuutensa juonen rakennukseen. Väkivaltainen ja vallanhimoinen + nainen. Maiseman täytehenkilöitä. + 13. Romanttisia pienoisaineksia: musiikki ja soittimet; laulu ja soutu; + musiikin herättämä uskonnollinen hartaus; miniatyyrit, muotokuvat + ja vanhat käsikirjoitukset sekä niiden osuus juoneen; vanhat + kirjeet; lamppu ja haamun läheisyys. + 14. Jännityksen tunne. Otranton yliluonnolliset tapahtumat. Walpolen + tarkoitus niiden käyttämisessä. Reeven menettelytapa. Radcliffen + jännityskeinot. + 15. Ihmeen syntyminen uudelleen Englannin kirjallisuudessa: vertailua + Shakespearen aineksiin, noitiin, yliluonnollisiin olentoihin ja + haamuihin. Haamut Englannin kirjallisuudessa: Richardson, Fielding + ja Smollett; Percyn ballaadit; Johnson ja haamu-usko; Addison ja + Steele haamuista. Ihmeen ilmestyminen romantiikkaan vanhan aineksen + uudistumista. Walpolen ihmeiden alkuperä. Radcliffen jännitystunne. + 16. Romaanin kauhuluonne. Walpolen ja Reeven tapa käyttää + yliluonnollista: suggestiivisen kyvyn puute. Radcliffen suggestio. + Sukurutsaus. Tekijäin oma suhde heidän romantiikkaansa: Walpolen + käsitys teoksestaan; Reeven ja Radcliffen romanttisuus-aste. Heidän + teostensa yleisleiman hienous. Kauhuromantiikan vaikutus + aikalaisiinsa: Gray; Chateaubriand ja Combourgin linnan kuvaus. + Tapahtunut kirjallisen makusuunnan muutos. + 17. Kauhuromantiikan yleisömenestys. Sitä kohtaan heräävä satiiri: + Jane Austen, Maria Edgeworth, Sarah Green ja E.S. Barrett. + +II. MATTHEW GREGORY LEWIS + + 1. Katsaus Englannin kirjailijoihin 1794:n vaiheilla. + Matthew Gregory Lewis. + 2. Lewisin isä ja äiti sekä äidin kirjalliset ja soitannolliset + harrastukset. Lapsuus ja kouluaika. Eräs haamuromanttinen + lapsuudenmuisto. + 3. Lewisin suhde äitiinsä. Opinnot Oxfordissa ja ensimmäiset + kirjalliset yritykset. Oleskelu Parisissa 1791 ja vallankumousajan + teatteri: Le Souterrain; Les Victimes Cloitrées. Jälleen + Oxfordissa. Kirjallisia harrastuksia. Opinnot. Oleskelu Weimarissa + 1792-93. Kuvaus saksalaisesta seuraelämästä. Kirjallisia + harrastuksia. Kotiin 1793 ja lähtö Haagiin 1794. + 4. Oleskelu Haagissa. Lewisin käsitys hollantilaisista ja + ranskalaisista. Käynti armeijassa. Udolphon mysterioiden vaikutus + Lewisiin. Munkki-romaanin synty. Lewisin kirjallisen työskentelyn + nopeus. Näytelmä Kaksoiset. Kotiin Haagista marraskuussa 1794. + Romaani Ambrosio eli munkki ilmestyy 1795. Syyt sen elinvoimaan ja + sen sisällys: Ambrosion tarina, Raymond ja Agnes sekä Vertavuotava + nunna, Lorenzo ja Antonia. Romaanin mottoruno. Romaanin lähteet. + 5. Arvostelun lausuntoja Munkista. Thos. J. Matiasin Kirjallisuuden + harrastuksia ja hänen tuomionsa. Vastavaikutus. Munkin parodia. + Munkin kolmas painos takavarikoidaan. Lewis poistaa sopimattomat + kohdat. Scottin, Byronin ja Mooren mielipide Munkista. Lewisin + liikanimi. + 6. Lewisin asema seuraelämässä Munkin jälkeen ja hänen maineensa. + Lewis vanhemman moite. Lewisin ulkomuoto. Scottin ja Byronin + kuvaus Lewisistä; Byronin Englantilaisia runoilijoita ja + skotlantilaisia arvostelijoita. Lewisin seurapiiri. Tulo alahuoneen + jäseneksi. Lewisin rakastuminen. Hullu Jane. Sanomalehti Torvi. + 7. Lewis antautuu kokonaan kirjailijaksi. Oma koti. Näytelmä Linnan + haamu ja R.B. Sheridan. Sen suuri näyttämömenestys ja tämän syyt. + Kysymys huonosta ja hyvästä taiteesta. Linnan haamu ja Drury Lane. + Aikalaisten muistelmia Linnan haamusta. Sen lähteet ja Lewisin + esipuhe. Siinä esiintyvät mustat henkivartijat ja Walter Scott. + Eräs aikakauskirja-arvostelu. + 8. Lewisin käännöstyöt: Schillerin Kavaluus ja rakkaus; Kotzebuen + Espanjalaiset Perussa; Juvenaliksen kolmastoista satiiri. + Lewisin menettely Schillerin näytelmää kääntäessään. Näytelmä + Itä-indialainen ja Lewisin ilmoitus sen lähteistä sekä asian + todellinen laita. Sen esitys Drury Lanessa. Sen prologi ja epilogi. + 9. Lewisin ballaadikokoelma ja Walter Scott. Lewis Scottin opettajana. + Heidän seurustelunsa ja yhteistyönsä historiallisesti kuvaava + merkitys. Scottin saksalaiset käännökset. Scottin ja Lewisin + ystävyys. + 10. Ballaadikokoelma Kauhutarinoita 1799; Ihmetarinoita 1800; molemmat + yhdistettyinä nimellä Ihmetarinoita 1801. Kokoelman johdannollinen + dialogi: luettelo Lewisin romanttisista aiheista. Kirjan + epäsuosiolleen vastaanotto. Ballaadien moraalinen sävy. + 11 . Lewis tilapäärunoilijana. Näytelmä Adelmorn, lainsuojaton, 1801. + Sen sisällys ja esitys. Näytelmä Alfonso, Kastilian kuningas, 1802. + Sen sisällys, esitys ja vastaanotto. Lewisin oma mielipide siitä. + Sheridanin ja Lewisin ero. Lewisin suhde Covent Garden-teatteriin. + Monologi Vangittu, sen esitys ja vaikutus (1803). Lewisin erehdys + alastaan. Lewisin vastustushenkisyys. + 12. Lewisin koti Barnesissa. Hänen ylhäinen seurapiirinsä. Hänen + suhteensa Mooreen. Hänen suhteensa Byroniin. Byron, Shelley ja + Lewis Diodatissa 1816. Keskustelu haamuista. Shelleyn suhde + Lewisin tuotantoon. Frankenstein. Kolmen romantikon kohtauksen + historiallisesti kuvaava merkitys. Lewisin äidin yritys ruveta + kirjailijattareksi. Lewisin ja hänen isänsä suhde häiriytyy. + Lewis vanhemman kuolema. Peritty rikkaus. + 13. Zschocken Abällino — Venetsian rosvo — Rugantino. Aihe + kaksoiselämästä. Lewisin suhde saksalaisiin lähteisiin. Näytelmä + Adelgitha (1806), sen pohja-ajatus ja näyttämö-ohjeet. Läänitysajan + tyrannit 1806. Benedicte Naubertin romaani. "Saksalaiset kauhut". + Rahvaanomainen kaupustelukirjallisuus. Romanttisia tarinoita. + 14. Näytelmä Metsäpaholainen — Kello yksi, 1811. Sen sisällys ja + näyttämöohjeet. Sen arvo melodraamana. Näytelmä Venoni, sen lähde, + sisällys ja esitys. Hevosnäytelmät: Lewisin Timur. Sen + pukunäytelmäluonne ja suuri menestys. Rikas ja köyhä. + 15. Lewisin mielipide orjakaupasta. Mitä Samuel Johnson ajatteli + orjuudesta. Lewis ja Wilberforce. Lewisin ensimmäinen matka + Jamaikaan 1815-16. Hänen päiväkirjansa ja Coleridgen mielipide + siitä. Neekerien Nancy-tarinat. Paholaisten saari. Lewisin + toimenpiteet neekeriensä hyväksi. Hänen testamenttinsa ja lisäys + siihen Diodatissa 1816. Matka Italiaan 1816-17. Toinen matka + Jamaikaan 1817-18. Lewisin kuolema ja jälkimaine. + 16. Englannin kirjailijoita Lewisin kuolinvuoden vaiheilla. + +III. HAAMULINNAN KUVAN MYÖHEMMÄT KEHITYSVAIHEET + + 1. Walpolen tyylin hienous — Lewisin kauhuromanttinen realismi. + Walpolen—Radcliffen näyttämökuvan hajaannus ja siitä seuraava + vapautuminen. Haamulinnan kuvan kehitys uusille urille. + 2 Haamulinna Lewisin kuvaamana: Madridin luostarin maanpäällinen + osa; Lindenbergin linna; Linnan haamun näyttämö; haamulinna Lewisin + näytelmissä ja ballaadeissa; Madridin luostarin maanalainen osa; + saksalainen Burgverliess; vankiholvi- ja kalmatunnelma; Lewisin + luonnonsuhteet; kello Lewisin käyttämänä. + 3. Walter Scott ja haamulinna: Viimeisen runojan laulu; Marmion; + Woodstock; Ivanhoe; haamulinnan osuus historialliseen romaaniin. + 4. Haamulinna S.T. Coleridgen tuotannossa: Christabel, Katumus ja + Zapolja. Byronin suhde kauhuromanttiseen näyttämöön: Joutilaina + hetkinä, Lara, Chillonin vanki ja Mazeppa; hänen itämainen + romantiikkansa ja luonnontuntunsa. + 5. Haamulinna Shelleyn nuoruudentuotannossa: runot; romaanit + Zastrozzi ja St. Irvyne, sekä Lewisin ja Radcliffen vaikutus + niihin; Shelleyn luonnontunne. + 6. Ch. R. Maturinin kauhunäyttämö: Kohtalokas kosto; Milesialainen + päällikkö; Bertram; Manuel; Fredolfo; Melmoth Vaeltaja. William + Godwinin Caleb Williams ja Leon. Mary Shelleyn Frankenstein. + 7. Haamulinnaan liittyvä idyllinen maisema. Robert Southey: Joan of + Arc; Thalaba Hävittäjä; Madoc; Kehaman kirous; Roderick. Southey + ja haamulinna: Joan of Arcin epilogi; oodit ja ballaadit; Thalaba + ja Madoc. Southeyn itämaalaisuus goottilaisuutta. Kello. Southeyn + juuret kauhuromantiikassa. Coleridgen luonnontunne ja hänen + idyllinen maisemansa. Wordsworthin nuoruudentuotannon + kauhuromantiikka. Hänen luonnontunteensa ja siirtymisensä + todelliseen luontoon. Kauhuromantiikan piiriin kuuluvia aineksia + Thomas Mooren tuotannossa: ballaadit ja Laila Rookh. + 8. Haamulinnan kuvan jatkuminen myöhemmässä kirjallisuudessa: + Bulwer-Lyttonin Zanoni ja Hawthornen Marmorifauni; Poen William + Wilson, Ligeia, Sopimus, Soikea muotokuva, Punaisen kuoleman naamio + ja Usherin huoneen häviö. + 9. Haamulinnan merkitys myöhemmälle kirjallisuudelle: historiallinen + romaani; uusromantiikan kauhupaikat; uudet keksinnöt sen + muuttamiseksi. Sen piiristä lähtevät pääaiheet. + +IV. RIKOLLINEN MUNKKI + + 1. Ambrosio saatu Ranskasta. Walpolen ja Radcliffen munkit. Lewisin + ansio rikollisen munkin tyypin tunnetuksi tekijänä. Munkit Saksan + romanttisessa kirjallisuudessa. Ambrosio Luostarien uhrien + Laurentin ja Udolphon Montonin yhdistelmä. Liittyy ulkomuodoltaan + Manfredin linjaan. Hänen asemansa ja lankeemuksensa sekä hänen + kohtalonsa vaikutus lukijaan. Viettelymenetelmän vika. + 2. Lukijan asenne Munkki-romaania kohtaan. Ambrosion rinnalle kohoavia + jälkeläisiä: Radcliffen Italialainen (Schedoni). + 3. Muita jälkeläisiä: Maturinin Montorion perhe (Schemoli); + Milesialaisen päällikön Morosini; Scottin Ivanhoe (Brian de + Bois-Guilbert); Landorin trilogia Unkarin Audrea (veli Rupert). + 4. Ambrosion kaksoiselämä ja siitä johtuneet seuraajat: E.T.A. + Hoffmannin Paholaisen ihmejuoma (Medardus); Victor Hugon Parisin + Notre Dame (Claude Frollo); E.T.A. Hoffmannin Neiti von Scudéry + (kultaseppä Cardillac); R.L. Stevensonin Tohtori Jekyllin ja + Mr. Hyden ihmeellinen tapaus; saman Markheim; Oscar Wilden + Dorian Grayn muotokuva. + 5. Ambrosion suoranainen jälkipolvi. Kaksoiselämä. Poen William Wilson + ja Ihmisjoukon mies. Kaksoiselämä ja perinnöllisyysoppi. Tannhäuser + ja Medardus. + +V. VAELTAVA JUUTALAINEN JA IKUISESTI JATKUVAN ELÄMÄN ONGELMA + + 1. Roger von Wendowerin ja Mattheus Parisiensiksen kronikat. Legendan + raamatullinen pohja. Legendan liittyminen Buddhaan. Markuksen + legendan liittyminen Johanneksen legendaan. Kainin tarinan + vaikutus. Nimet Cartaphilus ja Johannes Buttadeus. 1602 ilmestynyt + Ahasverus-kirja. Nimi Ahasverus. Teoksen ranskalaiset toisinnot. + 2. Ahasverus 17:nnen ja 18:nnen vuosisadan kirjallisuudessa. Goethe + ja Ahasverustarina. Chr. D. Fr. Schubartin runo Vaeltava + juutalainen. Schillerin Henkiennäkijä. Percyn ballaadi. + 3. Ahasverus Munkki-romaanissa: liittyy Schubartin käsitykseen; hänen + melankoliansa ja ulkomuotonsa, jonka kautta hän liittyy Manfredin + linjaan; hänen katseensa. Romanttisen katseen kehittyminen. + 4. Faustin tarina ja Ambrosion sielunkauppa. Theophiluksen tarina. + Pyhän Barsisan tarina. Augustin Calmetin teos. Michel Lovisin ja + Urban Grandierin sielunkauppa. Vaeltavan juutalaisen ja Faustin + tarina. Viisaudenkivi ja elämänvesi. Ikuinen nuoruus ja terveys. + 5. Godwinin romaani St. Leon. Hermippus Redivivus. St. Leonin + kullantekotaito. Shelley ja Ahasverus-aihe: Kuningatar Mab; + ballaadit ja katkelmia Vaeltavaa juutalaista koskevasta runosta; + St. Irvynej ja Ginotti; Hellas. + 6. Southeyn Kehaman kirous. Maturinin Melmoth Vaeltaja. + 7. Lytton-Bulwerin Zanoni. Ruusuristin veljeskunta. Zanonin sisällys. + Ruusuristiläiset Zanoni ja Mejnour. Zanonin katse. Mejnourin + laboratorio. Lytton-Bulwerin kertomus Kummitustalo. Rider Haggard. + Pierre Benoit. + 8. Ahasverustarinan kirjallisuudelle antamat eri aihepiirit. Sen + soveltuvaisuus moniin tarkoituksiin. + +VI. BYRONILAINEN SANKARI + + 1. Manfredin linja: Hamlet, Eblis, Saatana; Lovelace ja Zeluco y.m. + Oswald Wordsworthin näytelmässä Rajasissit. Coleridgen Ordonio + (näytelmässä Katumus). Schillerin Karl Moor. Godwinin Bethlem + Gabor. Ranskalainen maailmantuskan linja. Byronilaisen sankarin + englantilainen alkuperä. + 2. Walter Scottin osuus byronilaisen sankarin luomiseen: Viimeisen + runojan laulu; Marmion; Järven neito; Rokeby; Saarien herra; + Harold Peloton. + 3. Byronin osuus: Giaour; Abydoksen morsio; Merirosvo; Lara; Korintin + piiritys; Parisina; Chillonin vanki; Mazeppa; Saari. + 4. Byronin nuoruudenrunot. Childe Harold. Don Juan. Tumma sankari + saa lopullisen muotonsa ja sisällyksensä Byronilta. + +VII. HAAMUT JA DEMOONISET OLENNOT + + 1. Haamun käyttö vanhastaan tuttua kirjallisuudessa. Usko haamuihin + kansantiedon yleisimpiä piirteitä. Niiden käytön ensimmäinen aste. + Niiden ilmestymisen siveellinen syy. Haamu — deus ex machina. + Ilmestyminen tärkeänä tekijänä romanttisissa olosuhteissa — uusi + luku haamun historiassa. Percyn ballaadit. Suloisen Williamin + haamu. Percyn haamuballaadien merkitys. Bürgerin Lenore. Alonzo + Urhoollinen ja kaunis Imogene. + 2. Alonzo-ballaadin lähteet: Percyn Margaret ja William, Bürgerin + Lenardo ja Blandine sekä Lenore, Schillerin Henkiennäkijä. + Alonzo-ballaadin korkein kauhukohta. Vertavuotavan nunnan tarina + Munkki-romaanissa; sen pohja-aihe ja korkein kauhukohta. Antonian + äidin haamu. Haamujen käytön vaikuttavaisuuden ehto. Lewisin osuus + haamuromantiikkaan. + 3. Lewisin haamujen jälkiä: Scottin Marmion, Viimeisen runojan laulu, + Lammermoorin morsian, Seinäverhoilla varustettu huone, Kihlattu, + Luostari ja Apotti. Scottin haamuromantiikka. Byronin Oscar of Alva + ja Lara. Shelleyn ballaadit: Ghasta, Ballaadi ja Aaveratsastaja. + 4. Coleridgen Vanha merimies; sen sukulaisuus juhlan korkeimmalla + hetkellä ilmestyvään haamukohtaukseen; sen sisältö. Southeyn suhde + haamuromantiikkaan. + 5. Haamukohtausten jälkiä Poen tuotannossa: Punaisen kuoleman naamio + ja Varjo. — Emily Brontén "Tuulien kukkula". + 6. Lucifer Lewisin romaanissa. Luciferin ulkomuoto ilmestyessään + Antonialle. Luciferin kaunis muoto. Hänen melankoliansa. + Romantikkojen mielenkiinto paholaiseen; hänen aineellinen + esittämisensä; Mefisto. Esimerkkejä paholaisen käyttämisestä. + 7. Luciferin apulainen Matilda. Cazotten Lemmekäs paholainen. + Vathekin Carathis. Ambrosion viettely kuvan avulla. Kuva + Schillerin Henkiennäkijässä. Lewisin muut demoonit ja henget. + 8. Coleridgen Geraldine. Lytton-Bulwerin Zanoni-romaanissa ja + Kummitustalossa esiintyvä Ovenvartija. Käsitys silmistä kauhun + lähteenä. + 9. Scottin Viimeisen runojan laulu. Southeyn osuus demoonisiin + noitanaisiin. Poen Ligeia ja Morella. Villiers de L'Isle-Adam. + Hawthornen Marmorifauni. + +VIII. SUKURUTSAUS JA ROMANTTINEN EROTIIKKA + + 1. Sukurutsaus-aiheen vanhuus ja esimerkkejä siitä. Vanha Testamentti + ja Moseksen laki. Sen yleisyys kansanrunoudessa. Kullervo-sikermä. + 2. Sukurutsaus Shakespearella. Hamlet ja psykoanalyyttinen metoodi. + Elisabethin ajan dramaatikot. Walpolen Salaperäinen äiti ja + psykoanalyysi. Sukurutsaus-aihe tyypillinen romantikoille. + Walpolen osuus aiheen esittämisessä romanttisessa piirissään. + 3. Radcliffe ja sukurutsaus-aihe. Lewisin osuus siihen. Aihe + kirjailijaluonteen koettimena. Scott, Southey ja Wordsworth. + Walpole, Coleridge, Lewis, Byron ja Shelley. Astarte eli kysymys + Byronista ja Mrs. Leighistä. Byronin uhma ja mysterio. Abydoksen + morsio. Kain. Manfred. + 4. Shelleyn suhde sukurutsaus-aiheeseen; hänen rinnakkaislempensä; + Alastorin näky; Epipsychidion; Rosalind ja Helen; Islamin kapina; + Cencit. + 5. Sukurutsaus-aiheen tärkeä sija Englannin romantiikassa. Romanttisen + rakkauden eri puolia. Nuoren naisen ahdistaminen eroottinen piirre. + Yksinäisyyden eroottiset ja kauhumaalaukset neurasteenisia + sielunelämän ilmiöitä. Romanttinen erotiikka pohjaltaan + sairaalloista. + +IX. NUORI SANKARI JA SANKARITAR SEKÄ MUITA HENKILÖKUVIA + + 1. Romantiikan pääsankari tyranni. Nuoren sankarin ja sankarittaren + siitä huolimatta tärkeä merkitys. + 2. Walpolen, Reeven ja Radcliffen nuoret sankarit. Lewisin nuorten + sankarien heikkous. Landorin Gebir ja sen aatteellisuus. + Southeyn nuoret sankarit valoisan sankari-ihanteen edustajia. + Southeyn luonne ja elämänkäsitys. Hänen taistelunsa nuoren + sankari-ihanteensa puolesta. Southeyn ja Byronin Tuomionäky. + 3. Walter Scottin nuoret sankarit: tumma ja vaalea tyyppi sekä + esimerkkejä niistä. + 4. Byronin nuori sankari häipyy byronilaiseen sankariin. Shelley + vaalean ihannesankarin runoilijana. Hänen sankarinsa ulkomuoto; + ihanteellinen, positiivinen ja optimistinen aatteellisuus; + taisteluhenki; vapaa omasta syyllisyystuskasta; ihmiskunnan + onnea haaveilevan maailmankatsomuksen vertauskuva; kuuluu + Landorin ja Southeyn nuorten sankarien joukkoon. + 5. Walpolen, Reeven ja Radcliffen nuori sankaritar. Radcliffen tumma + ja vaalea tyyppi. Lewisin Antonia ja Virginia. Lewisin jälkeen + nuori sankaritar nuoren sankarin rinnakkaistyyppi: Landor, Southey + ja Shelley. Rossettin Siunattu neito. + 6. Walter Scottin nuoret sankarittaret: jako Radcliffen kahteen + tyyppiin ja esimerkkejä siitä. Scottin todelliset nuoret + sankarittaret: Jeanie Deans Mid-Lothianin sydämessä. Nuoren + sankarittaren kehittyminen Scottin kautta tosielämän ihmiseksi. + 7. Byronin nuoret sankarittaret: heidän ainoa aatteellisuutensa + rakkaus; heidän runollisesti kuvattu ulkomuotonsa; heidän + kohtaloonsa liittyvä romanttinen murhe. Nuori sankaritar + oleellinen tekijä Byronin runoudessa. + 8. Nuoren sankarin ja sankarittaren tärkeä merkitys. Vanha hovimestari + ja esimerkkejä hänestä. Puhelias kamarineito korkean sankarittaren + terveellinen vastapaino. Huomautus kauhuromantiikan keskeisten + aiheiden merkityksestä myöhemmälle romantiikalle. + +X. MUITA AIHEITA + + 1. Ahdistuksen ja viattomuutta uhkaavan vaaran tunne. Alituinen + pakeneminen. Jännityksen luominen erikoisena päämääränä + kauhuromantikoilla. Rikos, ja rikoksentekijät viattomuuden + ahdistajina. Osien vaihtuessa pääainekset rikos- ja + salapoliisiromaaniin valmiina. Godwinin Caleb Williams ja sen + merkitys salapoliisiromaanin kehitykselle. Charles Brockden Brown + ja hänen tuotantonsa. Poen osuus salapoliisikertomukseen: + Kultainen kovakuoriainen ja Rue Morguen murhat. Conan Doyle Poen + jäljittelijä. + 2. Merenkulkijakansalle tyypillisiä aineksia. Defoe ja Swift sekä + heidän meriromantiikkansa. Smollett merielämän kuvaajana. + Coleridgen Vanha merimies eksoottisten merikärsimysten avain. + Wordsworth, Scott ja Byron meriseikkailujen kuvaajina. Poen + Arthur Gordon Pymin kertomus ja Kultainen kovakuoriainen. + Stevensonin Aarresaari. Meriromantiikan kestävä suosio. + 3. Romanttinen muotokuva Walpolella, Radcliffellä ja Lewisillä. + Melmothin muotokuva. Poen Soikea muotokuva. Rossettin Käsi ja + sielu, Saint Agnes of Intercession ja Muotokuva. Lytton-Bulwerin + pahuuden voimalla ladattu miniatyyri. Oscar Wilden Dorian Grayn + muotokuva. + 4. Nuoren sankarin rakkaus yksinäisyyteen: melankolia, lemmen kaipuu + ja tunnestautuminen luontoon. Byronilaisen sankarin yksinäisyys + siveellistä laatua, eristäytymistä hyvän ja pahan ulkopuolelle. + Mielisairaus romantikkojen aiheena: Walpole, Radcliffe ja Lewis. + Maturinin Melmoth. Shelleyn Julian ja Maddalo. Scottin hiljaisesti + mielisairaat henkilöt. + 5. Musta taito kauhuromantiikassa. Sen merkitys mysterion luojana. + Manfred ja Frankenstein. Jung-Stillingin teoria ihmisolemuksen + kolmesta eri tekijästä. Poen Mesmeristinen ilmestys ja Mr. + Waldemarin tapaus. Vampyyri-aihe: Byron. Aiheet unissakävijöistä, + hypnotismista ja sielunvaelluksesta. Poen Louhikkovuorien tarina. + 6. Mary Shelleyn Frankenstein ja sen yhteiskunnallinen sisällys. + Godwinin Tutkimus yhteiskunnallisesta oikeudesta. Romantiikan + aateköyhyys Ranskan vallankumoukseen saakka. Vallankumousaatteiden + vaikutus Englannin romantikkojen keskinäiseen ryhmittymiseen ja + näiden ryhmien suhteet toisiinsa. Lyhyitä luonnekuvia Englannin + romantiikan pääkirjailijoista. + 7. Eksotismi eli rakkaus kaukaisiin maihin, mieltymys keskiaikaan, + välimatkan kaukaisuus — romanttisuuden ehto. Roomalaiskatolinen + uskonto ja inkvisitsioni. Byronin itämaalaisuus. Landorin ja + Shelleyn helleenisyys. Eksotismi yleensä vapautumista tutun + piirin asettamista rajoista. + 8. Otranton linnan tyyli. Reeven ja Radcliffen kertomistapa. Lewisin + kertomistapa uudenaikainen. Godwin ja Maturin kertojina ja + kuvaajina. Gebir ja uudistunut fantastinen eepos. Romanttinen + draama ja melodraama. Ballaadi ja sen merkitys romanttisen suunnan + edistäjänä. Romantiikan merkitys siirtymisaskeleena uuteen + vuosisataan. + +XI. JÄNNITYS JA KAUHU + + 1. Kauhuromantiikka — asiallinen nimitys. Sen päämäärä: kauhua + herättävä kauneus. Kauhutilan alkuaste: jännitys. Kauhutilan laatu. + Jännityksen luominen keino, jolla pyritään kauhutilaan. + 2. Jännitys kauhuromanttisissa teoksissa ja sen eri laadut: + ulkopuolinen ja suggestiivisesti herätetty jännitys. Jälkimmäinen + ehtona kauhutilaan pääsylle. + 3. Suggestio välttämätön ehto kauhutilan syntymiselle. Eri + kauhuromanttiset teokset suggestion kannalta. Lewisin + suggestiivinen kauhurealismi. Muita esimerkkejä. Tietoisuus + suggestion välttämättömyydestä epäselvä aikaisemmassa + kauhuromantiikassa. + 4. Suggestiivisesti viritetyn sielun upottaminen kauhutilaan — + tapahtuu yliluonnollisten ja luonnottomien asiain avulla. + Kauhuromantikkojen eri menettelytavat kauhuvaikutelmaan + pyrkiessään. Onnistumisen mahdollisuudet. Myöhemmät + kauhuromantikot. + 5. Kirjallinen kauhu toista kuin areenan kauhu. Kirjallisen kauhun + pää ja sivuvärit eli sointu. Sivuvärejä: romanttinen tunnelma, + kaipaus, mieltä herkistävä yöluonto, harmooninen päiväluonto ja + idylli, myrskyinen yötunnelma, jylhä vuoristomaisema, yksinäisyys. + Kärsimys ja rikoksellisuus, traagillisuus. Kauhua herättävä + kauneus. + +HUOMAUTUKSIA JA LÄHTEITÄ + + + + + + +LUKIJALLE + + +Englannin 1700-luvun suurten realistien, Richardsonin, Fieldingin ja +Smollettin tuotanto kukoisti voimakkaana ja ajallensa leimaa antavana +kolmisenkymmentä vuotta, alkaen Pamelasta 1740 ja päättyen Humphrey +Clinkeriin 1770. Ossianin viimeinen sikermä ilmestyi 1763, Percyn +ballaadikokoelma 1765; Chatterton ja Akenside poistuivat 1770, Gray +1771 ja Goldsmith 1774. Tämän jälkeen seuraavina vuosikymmeninä pitää +runouden lippua korkealla Burns, kuitenkaan vielä skotlantilaisen +murteensa vuoksi pääsemättä myöhempään maineeseensa, soinnuttaa +sonettinsa Bowles, sommittelee säkeensä Cowper ja saavuttaa +runoilijamainetta Crabbe. Vaikka runollisia arvoja luotiinkin, on +kuitenkin ilmeisesti kysymyksessä jonkinmoinen etsimisen aika, jolloin +kyllä pyritään vapautumaan klassillisuudesta, mutta ei vielä tavoiteta +uuden säveleen täyttä sointua, — eräänlainen aallonpohja, jota kestää +vuosisadan vaihteeseen, suuren romantiikan syntyyn saakka. Tämä +kirjallisen etsimisen aika eli 1700-luvun neljä viimeistä vuosikymmentä +on tuon suuren romantiikan valmistuskautta, jolloin parempien nimien +rinnalla monet vaatimattomat kirjailijat viljelivät uuden, tulossa +olevan suunnan aineksia, puhdistaen niitä sopiviksi suuremmille +kyvyille. + +Kun professori Yrjö Hirnin ystävällisen neuvon johdosta kohdistin +huomioni erääseen tämän valmistuskauden tyypilliseen kirjailijaan, +M.G. Lewisiin, tulin vähitellen yhä enemmän kiintyneeksi ei niin paljon +itse kirjailijapersoonallisuuksiin, kuin niihin aineksiin, joita he +tuotannossaan käyttivät. Kirjailijoina he mielestäni häipyivät sen +aineiston taakse, jota he kukin haarallaan kokosivat ja viljelivät, +jättääkseen sen sitten suurempien seuraajiensa käytettäväksi. +Romantiikkahan on yleensäkin kirjallisuuden alue, jossa mielenkiinto +suuressa määrässä kohdistuu itse aineksiin, koskapa se juuri niistä saa +huomattavan osan omalaatuisuudestansa; tämä koskee ymmärrettävästi +erikoisesti romantiikan valmistuskautta, aikaa, jolloin tuota aineistoa +ruvettiin kokoamaan ja viljelemään. + +Olen tullut ajatelleeksi tätä aikakautta vielä senkin vuoksi, +että sen merkitystä romantiikan historiassa ylipäätään vähäksytään. +Niinpä sanoo Martin Lamm teoksessaan Valistuksen ajan romantiikka +(_Upplysningstidens romantik_, I, s. 43): "On yleensä omituinen ilmiö, +että esiromanttinen suunta, joka Englannissa oli niin aikaisin +kehittynyt ja päässyt kukoistukseen, sittemmin vuosisadan viimeisinä +vuosikymmeninä täydellisesti pysähtyy ja herää eloon vasta Saksan +romanttisesta runoudesta saamiensa vaikutelmien kautta, runoudesta, +joka tänä väliaikana oli jatkanut sen toimintaa ja aikaansaanut +ratkaisevan kirjallisen vallankumouksen". Tätä tuskin voidaan pitää +oikeaan osuneena, sillä se pyyhkäisee olemattomiin Englannin 1700-luvun +kauhuromantiikan merkityksen. Tämän nyt ilmestyvän kirjan tarkoitus on +siis johdattaa lukija Englannin kauhuromantiikkaan ja esittämällä sekä +aiheiden mukaan ryhmittämällä sen käyttämä pääaineisto osoittaa, kuinka +vuosisadan vaihteen suuri romantiikka, joka kaikissa lyhyemmissä +esityksissä, jopa yleisessä tietoisuudessakin, ilmenee äkillisesti +tulvahtavana aaltona, eräänlaisena ikäänkuin kehitystä ja alkuhistoriaa +vailla olevana, tavallaan vallankumoustapahtumana, onkin tärkeiltä +osiltaan orgaanisen kehityksen tulosta, jonka juuret ulottuvat ei +ainoastaan hyvin laajalle, vaan myöskin hyvin kauas. Se tahtoo +osoittaa, että 1700-luvun viimeisinä vuosikymmeninä esiintynyt +romantiikka, s.o. kauhuromantiikka ja sen ainekset, on johdettavissa ja +keskitettävissä määrättyihin mielikuviin, jotka suggeroivat leimansa +huomattavalla tavalla myöhemmän romantiikan tuotteisiin, ja jatkuvat +vielä senkin jälkeen, kun niiden alkuperäinen muoto oli jo kokonaan +unohtunut. Kysymyksessä on siis niiden ainesten synteesi, jotka antavat +leimansa Englannin romantiikalle sen varhaisimmasta, käytännöllisestä +lähtökohdasta alkaen. Tässä synteesissä tulee ensimmäisenä kysymykseen +se näyttämö, jolle romantiikka ryhmitti henkilönsä ja rakensi +tapahtumansa ja tunnelmansa. Englannin romanttinen kirjallisuus +osoittaa jo aikaisimmasta alustaan saakka harvinaista kiintymystä +luontoon ja sen herättämiin tunnelmiin; kun siihen yhtyy romantiikan +historiallinen menneisyyskaipuu, syntyy mielikuva määrätystä +menneisyyden näyttämöstä, joka rakennetaan hyvin monipuoliseksi, jotta +se voisi herättää haluttuja tunnelmia. Tarkoitus on siis ensiksi +osoittaa, kuinka ja mistä lähteistä tämä näyttämö syntyi ja rakentui, +kuinka siitä tuli ratkaisevassa määrässä romanttisen luomisnäkemyksen +ohjaava kehys ja kuinka se, ajan mukana muuttuen ja kehittyen, +säilyttää asemansa romantiikan kaikkina eri kausina, ollen vieläkin +uusromantiikan tärkeänä rakenneosana. Tämän näyttämön piiriin sitten +sijoittuvat romantiikan muut ainekset, ryhmittyen tärkeimmiltä osiltaan +alkuhistoriansa ja luonteensa mukaan muutamien johtavien mielikuvien +yhteyteen ja ympärille. + +Alkukohdaksi olen ottanut Horace Walpolen, koska Englannin +kauhuromantiikka tietoisesti alkaa hänestä. Loppukohdan olen jättänyt +avonaisemmaksi, ottaen vapaasti esimerkkejä hyvinkin myöhäisestä +kirjallisuudesta, koska aiheeni eri kohdissaan usein viittaavat +tulevaisuuteen ja sieltä otetut esimerkit — pyrkimättä mitenkään +tyhjentäviksi — ovat niiden kehittymiselle ja merkitykselle +valaisevia. Muuten olisi keinotekoista rajoittua tulospuolella +mihinkään jyrkkään rajaan, koska sellaista todellisuudessa ei ole +olemassa. Aiheeni rajoittaminen täten "pituudelleen" on mielestäni +ollut helpompaa kuin sen rajoittaminen "leveydelleen". Tarpeellista on +sen vuoksi huomauttaa, etten ole pitänyt velvollisuutenani tehdä +katselmusta jokaiseen kysymyksessä olevan ajan kirjailijaan; niin pian +kuin tarkoitukseni, käytetyn aineiston valaisu, kussakin kohdassa on +mielestäni käynyt selväksi, olen lopettanut esimerkkien luettelemisen. +Muuten olisi liika laajuus ja luettelomaisuus, josta kirjani jo ehkä +nytkin kärsii, ollut ratkaisevasti uhkaamassa. + +Teokseni pohjana olevasta aineiston esittämissuunnitelmasta olen +sallinut itselleni näennäisen poikkeuksen: Lewisin elämäkerran. Tämän +olen tehnyt siksi, että hän on sekä kirjallisen tuotantonsa että +persoonallisten suhteidensa vuoksi kauhuromantiikan keskeisimpiä +henkilöitä, ja siksi, että hänen elämäkertansa tarjoaa hyvän +tilaisuuden sen ajan kuvaamiseen, jossa kauhuromantikot vaikuttivat; +tämän kautta olen uskonut voivani saada esitykselleni jonkin verran +todellisen elämän taustaa, mikä ei voine olla antamatta sille syvyyttä +ja asiallisuutta. Tästä kirjailijasta ei muuten ole olemassa mitään +elämäkertaa, joka sisältäisi kaikki uusimmat tiedot. Kun se lopuksi +tarjoaa hyvän tilaisuuden kauhuromanttisen melodraaman ja saksalaisen +vaikutuksen kuvaamiseen, täydentää se siltä osaltaan esitystäni +tärkeältä puolelta. + +Tutkimukseni luonteesta johtuu, että sen lähteinä ovat kaikissa +pääkohdissa itse kysymyksessä olevat teokset. Niistä olen tutustunut +useimpiin British Museumin kirjastossa, Lontoossa, kesällä 1911, +hankkinut toisia antikvaarista tietä ja saanut muutamia eräältä saman +alan tutkijalta lainaksi. Muutamaa harvaa en ole onnistunut hankkimaan, +mutta ovat niiden selostukset eri käsikirjoissa mielestäni olleet +tarkoitukseeni täysin riittäviä. Silloin kun ovat kysymyksessä otteet +alkuperäisistä teoksista, en ole kaikkialla viitannut sivuihin, joilta +ne ovat löydettävissä, sillä otteiden paljous tekisi nuo viittaukset +niin runsaiksi, että se näyttäisi sekä raskaalta että tarpeettomalta. +Samoin olisi käynyt liian raskaaksi ja kömpelöksi todistaa +huomautuksissa vastaavilla alkukielisillä otteilla käännökseni +oikeiksi; siinä suhteessa en voi muuta kuin toivoa, että lukija +luottamuksellisesti uskoisi niiden asiallisuuteen. Koska on ollut +tärkeätä, että alkukielen sanat ovat saaneet mahdollisimman tarkan +suomenkielisen vastineen, en ole yrittänytkään runomitallisia +käännöksiä, koska sanallisen tarkka tulkitseminen niissä monesti käy +vaikeaksi; niiden runollisen kauneuden esittäminenhän onkin syrjässä +teokseni ohjelmasta. Se, että olen kirjoittanut teokseni suomalaista +lukijaa varten, on ehkä tuonut sen tyyliin enemmän kansantajuisuutta +kuin mikä englantilaista lukijaa ajatellen olisi ollut tarpeellista. + +Professori _Yrjö Hirnin_ ystävällinen ja herpautumaton mielenkiinto on +ollut kannustimenani tässä työssä, jonka valmistuminen on siirtynyt +vuodesta toiseen monien käytännöllisten ja muiden kirjallisten puuhien +vuoksi; epäilen, olisinko tullut sitä milloinkaan saattaneeksi loppuun, +ellei hän usein tiedustelemalla sen vaiheita olisi aina uudelleen +elvyttänyt harrastustani ja samalla rikastuttanut näkökohtiani +monilla valaisevilla ja ohjaavilla huomautuksillaan, jopa omilla +muistiinpanoillaankin. Mieluinen velvollisuuteni on siis tässä lausua +hänelle harras kiitokseni. + +Tohtori _Niilo Idman_ on ystävällisesti antanut käytettäväkseni +muutamia Godwinin ja Maturinin teoksia, mistä lausun hänelle +kiitokseni. Samoin kiitän professori _Gunnar Castrénia_ ja tohtori +_K.S. Laurilaa_, joiden neuvot ja antamat tiedot ovat olleet monessa +suhteessa valaisevia, kirjakaupan johtaja _I.H. Pettayta_, joka +väsymättömästi on hankkinut minulle usein vaikeasti saatavissa olleita +teoksia, ja työtoveriani, maisteri _K.V. Raitiota_, joka on auttanut +minua korjausluvussa. + +Helsingissä, helmikuulla 1925. + +_Eino Railo_. + + + + + + +HAAMULINNA + + + + +1 + + +Englannin vanhemman kirjallisuuden lueskelija päätyy jokseenkin +varmasti, jouduttuaan tutustumaan kahdeksannentoista vuosisadan +loppupuoliskon orastavaan romantiikkaan, saamaan käteensä erään pienen +ja vaatimattoman kirjasen nimeltä _Otranton linna_ (The Castle +of Otranto), alaotsakkeena "Goottilainen tarina". Siinä on +puolisentoistasataa pientä sivua, ja kun avaa esille sen nimilehden, on +edessä hieno teräspiirros, joka kuvaa virkeä-ilmeistä, vanhahkoa miestä +1700-luvun loppupuolen puvussa; alla on upea nimi: _Horace Walpole, +Orfordin kreivi_. Tuo pieni kirja, joka ilmestyi 1764, on omiaan heti +ensi tutustumisella herättämään sarjan mitä moninaisimpia mielikuvia +romantiikan kirjailijoista, aineistosta ja historiasta, sillä eipä +löytyne sitä vähänkään laajempaa Englannin kirjallisuuden historiaa, +jossa ei olisi omistettu edes jotakin huomiota sille ja sen ylhäiselle +tekijälle.[1] + +Horace Walpole oli Yrjö II:n mahtavan ministerin Robert Walpolen kolmas +poika, syntynyt 1717. Saatuaan sen ajan ylimysnuorukaisten tavallisen +kasvatuksen Etonissa ja Cambridgessä hänet lähetettiin sen lopullista +täydennystä varten ulkomaille, s.o. Ranskaan ja Italiaan, matkaseurana +hänen lkä- ja Eton-toverinsa, runoilija Thomas Gray. Matkaa kesti kaksi +vuotta, jolloin toverukset riitautuivat[2] ja palasivat kotimaahan. +Walpole sai nyt tuottavia toimia hoitaakseen ja oli Parlamentin +jäsenenä 26 vuotta. Hän ei kuitenkaan saavuttanut mainittavampaa nimeä +poliittisessa elämässä, ja kun hänen isänsä valtiollinen ura päättyi +1742, hän vähitellen viehättyi yhä enemmän yksityisharrastuksiinsa. V. +1747 hän osti Strawberry Hill-nimisen huvilan Windsorin läheltä, +Thamesin rannalta, ja vietti siellä lopun elämäänsä kokonaan +antautuneena muinaistieteellisiin, taide- ja kirjallisiin puuhiinsa. +V. 1791 hän peri Orfordin kreivin arvon ja kuoli 1797. + +Walpolea saattanee pitää tyypillisenä ylimysharrastelijana joka eläen +huolettomissa taloudellisissa oloissa, vailla varsinaista +elämäntehtävää, antautuu viettämään aikaansa taipumustensa mukaisissa +miellyttävissä pikkupuuhissa. Hänessä herää harrastus menneisyyttä, +"goottilaisuutta"[3] kohtaan, jota hän rupeaa tutkimaan amatöörin sekä +innostuksella että myös metoodittomalla hajanaisuudella. "Antikvaarinen +henki" on aina ollut Englannissa voimakas, ja 1700-luvun puolivälissä, +jolloin klassillisuuden kahleet suurin piirtein katsoen jo olivat +kirpoamassa ja huomio oli kääntymässä kaikkeen siihen, jossa oltiin +havaitsevinaan aateloivaa ja mielenkiintoiseksi tekevää ajan huurretta, +se varsinkin esiintyi uutterana numismatiikan, vanhojen rakennusten ja +raunioiden, vanhojen runojen y.m. sellaisen tutkimisena, kuvaamisena ja +kokoilemisena. Ja sillä aikaa kun tähän työhön todella pätevät henkilöt +kärsivällisesti loivat sille tieteellistä perustusta, esiintyi +heidän rinnallaan innostuneina ja alttiina Walpolen tapaisia +maallikkoharrastelijoita, joiden huvittavimman ja naurettavimman puolen +Walter Scott ikuisti Mr. Oldbuckissaan ja tämän mukaan Dickens +myöhemmin Pickwick-klubin kuolemattomassa puheenjohtajassa. Vertausta +ei tosin voida sovittaa Walpoleen, sillä hän oli epäilemättä tavallaan +oppinut mies, jonka terävä äly ja hienostunut, joskin usein harhaan +menevä taideaisti herättää kunnioitusta, mutta siitä huolimatta ei se +"goottilainen romu", jota hän kokosi huvilaansa, voi olla johtamatta +mieleen eräitä Mr. Oldbuckin ja Mr. Pickwickin parhaita ja +ennenkuulumattomia antikvaarisia löytöjä.[4] + +Walpolen muisto kokoilevana arkeoloogina on säilynyt erikoisesti sen +kautta, että hän eräänä päivänä sai halun ruveta muuttamaan Strawberry +Hilliä jonkinmoiseksi goottilaiseksi linnaksi. Mutta kun goottilaisen +rakennustyylin perusteet ja määräävät linjat olivat vielä +selvittämättä, ei huvilankaan muuttamisessa tällaiseksi rakennukseksi +ymmärretty pitää tarpeellisena perinpohjaisempaa, tyylitutkimusten +pohjalta lähtevää uudistamista, vaan käytiin asiaan käsiksi +mutkattomammin. Sen mukaan kuin rakennukseen sopi ja huoneiden sijoitus +sen myönsi, rakennettiin yhtäälle pyöreä torni, sisustettiin toisaalle +kappeli, pantiin ikkunoiksi värjättyä lasia, sijoitettiin sopiviin +paikkoihin vanhoja ritarivaruksia ja aseita, tehtiin alttarista +uuninkehys j.n.e., ja kuviteltiin sitten, että tässä oli nyt +"goottilainen linna". Tätä rakentelemista ja kokoilemista kesti +parikymmentä vuotta, joiden kuluessa Strawberry Hill ehti tulla hyvin +kuuluisaksi ja monien uteliaiden käymäpaikaksi. Ja sen omistaja ja +luoja lienee ollut siihen varsin tyytyväinen, koskapa on itse +julkaissut siitä kuvilla varustetun kuvauksen.[5] + +Vaikka Walpole tällä harrastuksellaan osoittikin, ettei hän +täysin ymmärtänyt goottilaista tyyliä, merkitsi Strawberry Hill +kuitenkin edistysaskelta sen pääsemisessä uudestaan tunnetuksi ja +arvossapidetyksi. Ja vaikka Walpolen rakennukselle hymyilläänkin, on +sillä oma erikoinen merkityksensä sen mielikuvan esittäjänä, joka +hänellä ja hänen aikalaisillaan enimmäkseen, huolimatta Englannin hyvin +säilyneistä keskiaikaisista muistomerkeistä, näyttää olleen tuosta +melkein sadunomaiseksi käyneestä rakennuksesta, _haamulinnasta_, +jota hän koetti uudessa romantiikassaan näkyväksi kuvitella. +Mielenkiintoistahan on tietää, että tämä kauhuromantiikan kuuluisa +näyttämö on kahdellakin tavalla ensin ollut olemassa todellisuudessa ja +vasta sen jälkeen esiintynyt kirjallisuudessa. + +Tätä ei suinkaan ole ymmärrettävä niin, että Walpolen goottilaiset +rakennusaskartelut Strawberry Hiilissä olisivat yksistään herättäneet +hänessä halun kokeilla goottilaisuudella kirjallisuudessakin. Ajan +huomio oli yleensäkin, ja kehoittavalla tavalla, kiintynyt +goottilaisuuteen. _Edmund Burke_ oli julkaissut (1756) tutkimuksensa +pelosta subliimin ja kauniin tunnelman aiheuttajana, luoden siten +teorian, jota koko kauhuromantiikka tuli käytännössä seuranneeksi. Ja +piispa _Richard Hurd_ (1720-1808) julkaisi 1762, eli siis kaksi vuotta +ennen Otranton linnan ilmestymistä, teoksen nimeltä _Kirjoitelmia +ritarisuudesta ja romanttisesta_ (Letters on Chivalry and Romance), +jossa Warton-veljesten muinaisuuden ihailu ja harrastus sai voimakkaan +puolustajan. Piispa Hurd esiintyy goottilais-ajan innokkaana +esitaistelijana, kysyen, "eikö goottilaisessa romantiikassa (Gothic +Romance) voisi olla jotakin erikoisesti sopivaa nerouden näkökannoilta +(to the views of a genius) ja runouden päämääriin katsoen, ja eivätkö +filosofiset nykyaikais-ihmisemme ole menneet liian pitkälle +saattaessaan sitä alituisesti naurun ja halveksimisen alaiseksi?" Hän +huomauttaa, että Homeros olisi, jos olisi tuntenut sen, pitänyt sitä +parempana kuin oman aikansa tapoja, koska hän olisi löytänyt siitä +suurempaa ritarillisuutta ja ylivoimaisen jylhää taikauskoa. Tällaisten +mielipiteiden ja yleensä Hurdin kirjan merkitystä aikansa huomion +kääntäjänä goottilaisuuteen ei voi arvioida liian suureksi. Walpole oli +niitä, joiden mielessä syntyi halu koettaa tällä alalla jotakin +käytännössä. Walpolen keskiajan tuntemus oli kuitenkin hajanaista ja +heikkoa. Hänellä oli mielikuva sen rakennustaiteesta, mutta hän ei +tuntenut sen kirjoituksia, ehkä joitakin kansanballaadeja +lukuunottamatta. Puhuessaan Otranton linnan ja näytelmänsä Salaperäisen +äidin alku- ja loppukirjoituksissa goottilaisuudesta hän aivan +itsestään tulee vedonneeksi Shakespeareen, joka onkin ollut hänelle +goottilaisissa asioissa ja käsitystavoissa tärkeä opas, kuten myöhemmin +tulemme näkemään. + +Walpole oli ahkera kirjeiden kirjoittaja, vaihtaen niitä m.m. runoilija +Grayn ja Madame du Deffandin kanssa, johon oli tutustunut 1765 +Parisissa käydessään. Vilkkaana ja älykkäänä kirjeiden sepittäjänä +häntä samoin kuin runoilija Grayta pidetäänkin aikansa parhaimpien +joukkoon kuuluvana. Hänen muusta tuotannostaan mainitsen vain näytelmän +_Salaperäinen äiti_ (The Mysterious Mother), jonka hän kirjoitti 1768, +koski Otranton linnan ohella vain se kuuluu tämän tutkielman +piiriin.[6] + + + + +2 + + +Tässä yhteydessä on paikallaan antaa muutamia tietoja parista +kirjailijattaresta, jotka esiintyivät Walpolen aloittamalla linjalla ja +ovat käyttämänsä aineiston vuoksi parhaiten käsiteltävissä hänen +rinnallaan. + +_Clara Reeve_ (1729-1807) oli papin tytär ja eli suuren osan ikäänsä +Ipswichin pienessä kaupungissa, Lontoon läheisyydessä. Hän näyttää +olleen hiljaisen, kirjallisen askartelijan tyyppi, joka täyttää +päivänsä opiskeluilla ja teosten suunnitteluilla, onnistumatta +löytämään erikoisalaa, joka tuottaisi hänelle täyden menestyksen. Häntä +täytynee pitää oppineena naisena, koskapa hän m.m. kykeni kääntämään +skotlantilaisen kirjailijan, _John Barclayn_, kuuluisan latinankielisen +romaanin _Argenis_ (ilmestynyt 1621) äidinkielelleen; käännös +julkaistiin 1772 nimellä _The Phoenix_. Tekijätär oli siis tällöin jo +43 vuoden ikäinen. Hänen huomionsa oli näinä aikoina kiintynyt Otranton +linnaan ja julkaisi hän 1777 oman erikoisohjelmansa mukaisen romaanin +nimeltä _Hyveen esitaistelija. Goottilainen tarina_ (The Champion of +Virtue. A Gothic Story). Teoksesta ilmestyi jo seuraavana vuonna uusi +painos, mutta nyt nimellä _Vanha englantilainen parooni_ (The Old +English Baron), jolla se yleensä tunnetaan. Siitä on sen jälkeen +julkaistu useita painoksia, ja on se Reeven runsaasta tuotannosta +ainoa, joka laatunsa ja merkityksensä vuoksi kuuluu tämän tutkimuksen +piiriin. + +Toinen tässä kysymykseen tuleva kirjailijatar on _Ann Radcliffe_, o.s. +Ward (1764-1823). Hänen mainitaan saaneen hyvän kasvatuksen ja +sukulaistensa kodissa tilaisuuden tutustua moniin eteviin henkilöihin. +Sekä henkisiltä lahjoiltaan että ulkonäöltään ja koko olemukseltaan hän +on ollut huomattava ja viehättävä nainen. Kolmenkolmatta ikäisenä hän +meni naimisiin William Radcliffen, _English Chroniclen_ omistajan ja +toimittajan kanssa. Ann Radcliffe oli syntynyt heinäkuussa samana +vuonna, jonka joulukuussa Otranton linna ilmestyi. Viidenkolmatta +vuotiaana hän rupeaa jatkamaan syntymänsä aikana alkanutta kirjallista +suuntaa julkaisemalla esikoisteoksensa _Athlinin ja Dunbayne linnat_ +(The Castles of Athlin and Dunbayne, 1789). Tämä jälkeen hänen +tuotantonsa jatkuu nopeasti: _Tarina Sisiliasta_ (The Sicilian Romance) +ilmestyy 1790 ja _Metsätarina_ (The Romance of the Forest) seuraavana +vuonna. Hänen kuuluisin teoksensa _Udolphon mysteriot_ (The Mysteries of +Udolpho) ilmestyy 1794, siis kolmen vuoden väliajan kuluttua, mikä ei +suinkaan ole pitkä aika, kun muistaa teoksen tavattoman laajuuden. +Romaani _Italialainen_ (The Italian), laaja sekin kuten hänen useimmat +teoksensa, ilmestyy 1797, jolloin kirjailijatar siis on kolmenneljättä +ikäinen. Nämä. teokset muodostavat hänen päätuotantonsa ja tulevat +käsiteltäviksi tässä tutkimuksessa. + +V. 1795 hän julkaisi kuvauksen matkastaan Reinille ja Westmorelandin +järville (A Journey through Holland, etc). Italialaisen ilmestymisen +jälkeen hän vaikeni kokonaan, varmaankin osaksi siitä syystä, että hän +huomasi jo tyhjentäneensä erikoisalansa. Hänen kuolemansa jälkeen +julkaistiin romaani _Gaston de Blondeville_ (1826); hänen runonsa, +joita sisältyy paljon hänen romaaneihinsa, julkaistiin eri kokoelmana +1816.[7] + + + + +3 + + +Alituiseen puuhaillessaan "goottilaisen" linnansa varustamisessa yhä +uusilla keskiajan muistomerkeillä Walpole siis lopuksi tuli +ajatelleeksi sitäkin, että saattaisi olla mielenkiintoista koettaa +kaunokirjallisessa muodossa elävöittää ja esittää muillekin niitä +goottilaisia mielikuvia, joita hänellä itsellä oli "pää täynnä". Sitä, +kuinka hän sitten tuli toteuttaneeksi tämän ajatuksen, hän selittää +eräässä yksityiskirjeessä seuraavalla erikoisella tavalla: "Tunnustanko +sinulle, mistä tämä tarina sai syntynsä? Viime kesäkuun alussa heräsin +eräänä aamuna nähtyäni unen, josta en muistanut muuta kuin että olin +ollut olevinani muinaisessa linnassa (hyvinkin luonnollinen uni +sellaiselle kuin minä, jonka pää on täynnä goottilaisia tarinoita), ja +että olin ollut näkevinäni suurten portaiden ylimmällä reunapuulla +jättiläiskokoisen, rautavarusteisen käden. Saman päivän iltana rupesin +kirjoittamaan, tietämättä vähääkään, mitä aioin sanoa tahi esittää. Työ +kasvoi käsissäni ja minä rupesin pitämään siitä. Lisää siihen vielä se, +että olin hyvin iloinen päästessäni ajattelemaan mitä muuta hyvänsä +paitsi politiikkaa. Lyhyesti: olin niin innostunut tarinaani, jonka +valmistin vähemmässä kuin kahdessa kuukaudessa, että eräänä iltana +kirjoitin teetunnistani, noin klo 6:sta, alkaen aina klo puoli kahteen +aamulla, jolloin käteni ja sormeni olivat niin väsyneet, etten voinut +enää pitää kynää lopettaakseni lauseen, vaan jätin Matildan ja +Isabellan puheen kesken".[8] + +Tästä käy ilmi, että ylhäinen tekijä oli työhönsä sangen tyytyväinen, +eikä enää pelännyt tunnustautua sen kirjoittajaksi. Tämän vaikutti +kirjan saama menestys, sillä ennenkuin siitä oli ollut varmuutta, hän +oli koettanut salata isyyttänsä. Otranton linnan ensimmäinen painos, +joka ilmestyi tekijän kustannuksella hänen omassa kirjapainossaan +Strawberry Hiilissä, julkaistiin nimittäin muka käännöksenä, jonka joku +"W. Marshall, Gent.", oli tehnyt erään "Onuphrio Muralton" +alkuperäisestä, italiankielisestä käsikirjoituksesta. Esipuheessaan +Walpole koetti pettää lukijoita seuraavasti: "Tämä teos löydettiin +erään vanhan katolisen perheen kirjastosta Pohjois-Englannista. Se oli +painettu Napolissa fraktuurakirjakkeilla 1529. Selville ei käy, kuinka +paljoa aikaisemmin se oli kirjoitettu. Päätapahtumat ovat sellaisia, +joihin uskottiin kristikunnan pimeimpinä aikoina, mutta kielessä ja +tyylissä ei ole mitään, joka tuntuisi barbaariselta. Tyyli on puhtainta +italialaista. Jos tarina oli kirjoitettu lähellä sitä aikaa, jolloin +sen on otaksuttu tapahtuneen, on se sitten tehty ensimmäisen +ristiretken ajan, vuoden 1095:n, ja viimeisen ristiretken, vuoden +1243:n, välillä, tahi vähän jälkeenpäin..." Tekijä oli ilmeisesti +pelännyt, että teos saattaisi merkillisellä sisällöllään, aikana, +jolloin hänen isänsä "vihollinen", tohtori Samuel Johnson ja tämän +edustama makusuunta yhä oli järkkymättömänä ja ivassaan peloittavana +valtaistuimellaan, tehdä hänet naurunalaiseksi, ja oli siksi pitänyt +parhaana toistaiseksi livistää salanimen ja kirjallisen kepposen +suojaan. Mutta arvostelijoita ja yleisöä ei ole niinkään helppo pettää. +Olihan kirja ilmestynyt Strawberry Hillissä, jonka omistajan +goottilaiset puuhailut olivat laajalti tunnetut, tuntuihan nimi +"Onuphrio Muralto" jollain tavalla samankaikuiselta kuin "Horace +Walpole", ja sisälsihän tuo esipuhe selviä viittauksia siihen, että +tekijällä oli ollut mallina jokin "todellinen linna", arvattavasti +juuri Strawberry Hill. Kun siis teos otettiin mieltymyksellä vastaan, +tul Walpole seuraavassa painoksessa esille piilostaan puolustaen +menettelyään sillä, että sen oli aiheuttanut "epäluottamus omiin +kykyihin ja yrityksen uutuus". Hän oli alistanut työnsä puolueettoman +yleisön arvosteltavaksi ja päättänyt antaa sen hävitä unohdukseen, jos +sitä ei hyväksyttäisi; hän ei ollut aikonut tunnustaa moista kyhäystä +omakseen muussa tapauksessa kuin että hän voisi tehdä sen punastumatta, +pätevien arvostelijain lausunnon perusteella.[9] + + + + +4 + + +Se näyttämö, jolle kauhuromantiikan tutkija ehdottomasti ennenpitkää +joutuu, on jonkinmoinen vanha, "goottilainen" muinaislinna, +monenlaisten hermoja jännittävien kauhujen tapahtumapaikka, joka +vieläkin herkästi koskettaa mielikuvitusta esim. joka kerta, kun +esirippu poistuu Hamletin linnan vallien ja sen aavekuutamossa +häämöittävien tornien edestä. Lukija huomaa pian, että tällä +"haamulinnalla" on näissä kertomuksissa esitettävänä hyvin tärkeä osa, +jopa niin tärkeä, että jos se niistä poistettaisiin, koko kuvaus +samalla menettäisi perustuksensa ja päätunnelmansa. Koko +kauhuromantiikan aineisto on, kuten seuraava esitykseni osoittaa, +varsinaisessa vanhimmassa muodossaan enimmäkseen tämän haamulinnan +kalustoa ja henkilökuntaa, ja jatkuvassa kehityksessään siitä +lähtenyttä aihesarjaa, joten siis tutustuminen kauhuromantiikan +aineistoon mielestäni asiallisimmin alkaa tästä keskusnäyttämöstä ja +mitä siihen kuuluu. Käykäämme siis ensin Otranton vanhojen holvien +alle.[10] + +Linnasta ei esitetä mitään varsinaista ulkokuvaa, ja kertojan +tyylin nopea tahti ei sallikaan hänen pysähtyä tyynempiin ja +yksityiskohtaisempiin ympäristön kuvauksiin. Mutta lukija huomaa silti +pian mielikuvituksensa kiintyvän jonkinmoisen keskiaikaisen linnan +ahtaaseen piiriin. Saamme käydä linnan pihalla ja kappelissa, jossa +juuri on tapahtumaisillaan vihkiäistoimitus, ja linnan suojissa, joista +eräässä on tällaisessa paikassa välttämätön linnan herran esi-isien +muotokuvakokoelma. Maanalainen kerros on täynnä eksyttäviä +holvikäytäviä, joista eräs johtaa salaoven kautta linnan ulkopuolella +olevaan luolaan, ja toinen myös linnan ulkopuolella olevaan Pyhän +Nikolain kirkkoon. Näissä maanalaisissa holveissa vallitsee peloittava +hiljaisuus, jota häiritsee vain ruostuneiden saranain kitinä, kun +ilmanhenkäys jossakin liikuttaa vanhoja ovia. Niiden synkässä hämärässä +harhaileva, linnan herran ahdistama neito voi hädintuskin huomata +jostakin hiukan kirkkaammin kimaltelevan esineen, tarttua siihen ja +nähdä, että se olikin salaisen laskuoven mutkallisen lukkolaitteen +avain. Linnan salissa on lehtereitä, joista nuori sankaritar voi +piilosta katsella lemmittyään ja sopivasti pyörtyä, kun tyranni +tuomitsee tämän joko kuolemaan tahi ikuiseen vankeuteen synkimmän +tornin alimpaan kammioon. Portin yläpuolella riippuu vaskinen torvi, +jota ei voi olla huomaamatta, varsinkin kun sen tarkoitusta on vaikea +ymmärtää. Muutamilla harvoilla vedoilla Walpole täten piirtää linnansa +lukijan eteen, välttäen liikaa yksityiskohtaisuutta, mutta samalla +kuitenkin pannen mielikuvituksen elämään. Voinee myöntää, että hän on +yleensä tässä onnistunut, sillä Otranton linnasta jää todellakin +mieleen jotakin jylhyydellään ja outoudellaan vaikuttavaa.[11] Hyvänä +näytteenä siitä, kuinka tunnelmarikas ja tärkeä Walpolelle oli hänen +mielikuvansa goottilaisesta linnasta, voidaan mainita hänen näytelmänsä +_Salaperäisen äidin_ alkusäkeet, joissa hän sattuvasti tiivistää koko +goottilaisen kauhun: + + What awful silence! How these antique towers + And vacant courts chili the suspended soul, + Till expectation wears the cast of fear; + And fear, half-ready to become devotion, + Mumbles a kind of mental orison, + It knows not wherefore. — + +Clara Reeve ei sanottavasti kehittänyt tätä puolta eikä Walpolen tapa +esittää kirjansa päänäyttämöä näytä hänen mielenkiintoaan herättäneen. +Mutta erään keksinnön hän teki, josta tuli aivan välttämätön osa +kaikkiin niihin kauhuromaaneihin, joissa näyttämönä on vanha linna tahi +muu entinen rakennus: Vanhassa englantilaisessa paroonissa esitetään +ensi kertaa täysin tietoisessa tarkoituksessa autio huoneisto, jossa +kummittelee. Lordi Lovel-vainajan linna, jossa nyt asuu anastaja, +parooni Fitz-Owen, ei yleensä ole muuta kuin sangen arkipäiväinen +englantilaisen maalais-ylimyksen asunto, muistuttaen paljoa enemmän +Reeven omaa kuin keskiaikaa, mutta se erikoisuus sillä on, että eräät +huoneet ovat olleet jostakin salaperäisestä syystä, johon usein +epäselvästi vihjaillaan, kauan asumattomina ja suljettuina. Lopuksi +saamme tietää tämän johtuvan siitä, että juuri niissä oli linnan oikea +omistaja, sir Walter Lovel, murhattu, ja että hänen ruumiinsa oli +niihin kätkettynä. Ymmärrämme myös, että hänen haamunsa pelättiin +niissä kummittelevan. Niissä säilytetään vieläkin vanhaa, rautaista +asepukua, jonka rintalevy on veren tahrima; murhatun luut ovat lattian +alla. Huonekalut ovat lahoneet ja hajoamassa kappaleiksi, vaatteet ovat +koin syömiä. Oikeiden omistajien muotokuvat on käännetty seinään päin, +ja kaikkialta hengähtää surumielinen taru menneestä onnesta, +rakkaudesta ja intohimoista. Reeve vuodattaa Walpolen ulkopiirteisiin +ensimmäisen häivähdyksen naisen tunteellisuudesta. Mitään erikoisempaa +muuta — maanalaisia käytäviä, salaovia tahi sellaisia laitteita — +Reeve ei käytä.[12] + +Jos siis olemme saaneet Walpolelta haamulinnan ensimmäiset piirteet +tärkeine salakäytävä- ja laskuluukkukeksintöineen, ja Reeveltä niihin +lisäksi kummitushuoneiston, niin voimme sanoa, että Ann Radcliffe +kehittää täten alkaneen mielikuvasarjan täydellisyyteen saakka. +Voimakkaalla mielikuvituksella ja kekseliäisyydellä sekä surumielisellä +runollisuudella hän rikastuttaa edeltäjiltään saamiaan piirteitä niin +pitkälle, että tähän alaan sellaisenaan käsitettynä ei ollut enää +paljoa uutta lisättävänä. + +Hän esittää aluksikin voimakkaina ja terävinä linnan varjokuvapiirteet. +Se voi esim. olla meren rannalla, jyrkän vuoren korkeimmalla huipulla, +jossa romanttiset, hurjat myrskytuulet vapaasti temmeltävät. Vuoren +rinteet ovat jyrkät ja vaaralliset. Linna on rakennettu "goottilaisella +upeudella", ja sen korkeat tornit näyttävät uhmaten rypistävän kulmiaan +koko maailmalle ylpeässä, luoksepääsemättömässä ylhäisyydessään; koko +rakennus on mahtava todistus omistajaansa muinaisesta merkityksestä. +Nämä jo sinänsä kieltämättä vaikuttavat ulkopiirteet kasvavat yhä +tekijättären mielikuvituksessa, muodostuen juhlalliseksi taustaksi +hänen kuvauksilleen ja tapahtumilleen. Kaiken leimana mitä linnassa on, +tornien, holvatun porttikäytävän, nostosillan, suojakaivoksen, on +ankara muinainen loisto ja mahtavuus. Lähestyessämme esimerkiksi +auringon laskiessa Udolphon linnaa näemme viimeisten säteiden valossa +sen jykevät tornit ja vallit sekä varustukset uhkaavina, julmina, +huimaavan äkkijyrkänteen reunalla; se on siinä vaiti, yksinäisenä ja +ylevänä, _lonely and sublime_, koko näyttämön valtiaana ja uhmaillen +kaikkia, jotka uskaltaisivat tunkeutua sen valtapiiriin.[13] + +Mutta kun saavumme lähemmäksi, täyttää mielemme suru. Upeiden +linnanpihojen marmori on murskautunut ja rapautunut, ja korkeiden sekä +särkyneiden ikkunoiden ympärille on kasvanut ruohoa, joka "heiluu +yksinäisen tuulenpuuskan puhaltaessa", _waves to the lonely gale_. +Muurivihreä kasvaa luhistuneilla valleilla todistaen muinaisen +mahtavuuden vaipumisesta. Jättiläissuuren portin päällä, jota ennen +vartioi kaksi jykevää tornia, liehuu nyt lippujen sijasta villejä +kasveja ja pitkää ruohoa, jotka tuntuvat huokaavan tuulessa niitä +ympäröivän autiuden johdosta. Torneja on aikoinaan yhdistänyt +hammasharjainen välimuuri, ja niiden alapuolella on ollut jykevä +porttivarustus; näin ovat muurit ulottuneet pitkin äkkijyrkänteen +reunaa. Radcliffe rakastaa linnoja, jotka ovat muuttumassa raunioiksi, +koska hänestä ilmeisesti rauniot ovat romanttisemmat kuin eheä +rakennus.[14] + +Hän ei kuitenkaan tyydy tähän, vaan yhdistää haamulinnan piiriin myös +vanhat luostarirakennukset. Synkän vaikuttavina niiden särkyneet +huippukaaret ja yksinäiset tornit kohoavat illan hämärässä puiden +keskeltä, herättäen hurskaanmakuista, kammottavaa tunnelmaa. Tällainen +luostari voi olla suuri goottilainen rakennusryhmä, jonka synkät tornit +ja peloittavat muurit kohoavat ylpeinä, yksinäisinä, masentumattomina, +ympäröivien syvien varjojen keskeltä. Romanttisen metsän vanha rakennus +voi myös olla jokin entinen luostari, jonka mennyt upeus herättää +katsojassa kunnioittavaa, pelkäävää hartautta. Näissä Radcliffen +kuvauksissa, jotka ovat erittäin laajoja ja yksityiskohtaisia, +vallitsee syvä ja kaikkialle ulottuva romanttinen tunnelma, joka +harkitusti sovitetaan vaikuttamaan joka kohdassa, osoittaen, kuinka se +juuri on ollut tekijättärelle rakas ja hänen sielunelämänsä vallitseva +puoli. Niinpä on luostarin asemapaikka joskus jonkinmoinen +luonnonniitty, jota korkeat ja tuuheat puut, ehkä yhtä vanhat kuin +rakennus itse, varjostavat, luoden ympärilleen "romanttista hämyä", +_a romantic gloom_. Muureja peittää tiheä muurivihreä-seppele, ja +petolinnut, pöllöt ovat valinneet asunnoikseen autiot tornit. Kiviä ja +muurinkappaleita on hajallaan ruohikossa, joka huojuu hiljaa tuulessa. +Kuvatakseen paikan surumielistä autiustunnelmaa tekijä käyttää Ossianin +lausetta: "Ohdake pudistaa yksinäistä päätänsä, sammal suhisee +tuulessa" — _The thistle shakes its lonely head, the moss whistles to +the wind_.[15] + +Salien lattiat ovat marmorista, huoneet suuret ja korkeat. Toisten +huoneiden synkkyyttä lisää se, että niiden seinälaudoitus on melkein +yhtä tummaa kuin itse pimeys. Juhlallisin tuntein kuljemme +huoneistoissa ja käytävissä, joiden pitkät perspektiivit ovat +yksinkertaisen yleviä, huokuen "pyhää viileyttä", _a holy calm_. +Ikkunat ovat korkeita ja suippokaarisia, varustettu lasimaalauksilla, ja +usein muurivihreän varjostamia. Avariin ja muutenkin synkkiin suojiin +ne luovat juhlallisen hämärän, joka voi arkiinnuttaa sydämen aivan +kauhutilaan saakka. Surumielinen hiljaisuus vallitsee näissä autioissa +huoneissa, joiden korkeakaarisia kattoja kannattavat mustasta +marmorista tehdyt pilarit.[16] + +Koristuksista mainittakoon muotokuvat ja verhot. Linnan kellolla on oma +erikoinen merkityksensä, joko lyövänä ajan mittarina tahi +sanomakellona. Se on tavallaan persoonallinen olento, joka tarkoin +ottaa osaa linnan ja sen asukkaiden kohtaloon. Se on linnan "suuri +kello", "alahallin vanha muistuttaja". "Kas, tuolla on suuri kello, +tuollapa vainkin, tykit eivät ole sitä vaientaneet. Siinä se oli +äänessä kuumimmassa tulessa, mitä näihin saakka moniin aikoihin olen +nähnyt". Kun kuolemaan tuomittu kuulee sen yön hiljaisuudessa lyövän +yksi, on hänestä kuin kaikuisi kuoleman sanomakello. Se herättää +sorretun neidon hänen unelmistaan, kertoen hänelle, ettei ole mitään +toivoa, vaan että hänen on menehdyttävä tuskaansa. Hän kuulee sen +lyövän kaikki neljännestunnit, mutta kun se vihdoin lyö yksi, on sen +ääni pahaa ennustava ja kuolettava hänen viimeiselle toivolleen. +Saapuessaan linnaan hän kuulee kellon lyövän ja kuuntelee sitä +pelonsekainen aavistus sydämessään, kun sen ääni kantautuu tuulen +mukana. Lyönti seuraa lyöntiä haipuen pois uhkamielisenä muminana kauas +vuorten taakse, ja hänen sydämessään herää tunne, että ne mittaavat +kuin sanomakelloina hänelle jonkin kohtalokkaan elämänkauden alkua.[17] + +Hyvin tärkeätä osaa esittävät Radcliffen teoksissa linnan ovet ja +käytävät, ollen tavattoman lukuisat, mutkaiset ja kapeat, ja muodostaen +todellisen haamulinnan labyrintin. Alinomaan ollaan kulkemassa pimeiden +ja mutkaisten käytävien kautta johonkin linnan syrjäisempään osaan, +jossa vihdoin tavallisesti on edessä pieni raudoitettu ovi. Paetessamme +vankilasta löydämme onneksi paksun tomukerroksen alta laskuluukun, kun +jalkamme tietenkin takertuu sen renkaaseen, ja pääsemme siitä, +töintuskin jaksettuamme avata sen ja vainoojain askelten jo kaikuessa +yhä lähempää, linnan kellariholveihin. Täällä emme aluksi älyä, mihin +suuntaan lähteä, kunnes taas hyvällä onnellamme huomaammekin +vastakkaisessa seinässä raskaan oven. Tämä johtaa uuteen +holvikäytäväsikermään, joka ulottuu linnan ulkopuolelle ja josta +maanalainen käytävä johtaa salaiseen luolaan jossakin metsän keskellä. +Seinäverhon takana on tavallisesti pieni salaovi, josta päästään +johonkin sisähuoneeseen; tämän toisessa päässä saattavat olla suuret +kaksipuoleiset ovet, jotka on koristeltu jykevillä puuleikkauksilla. +Kuun pelastava ja armelias säde, joka jollakin ihmeellisellä tavalla, +pääsee jostakin raosta tunkeutumaan tänne holvilabyrinttiinkin, auttaa +usein suurimman ahdistuksen hetkellä meitä löytämään tällaisia +salattuja pelastuksen teitä.[18] + +Tähän Walpolen — Reeven — Radcliffen romanttiseen rakennukseen kuuluu +vielä tärkeänä osana eräitä ilmastollisia ja muita piirteitä, jotka +ovat omiaan yhä syventämään tarkoitettua tunnelmaa. Jo Walpole käyttää +aseenaan kuutamoa, juuri kun tyranni on yön hetkellä tekemäisillään +jonkin pimeydentyön, pistäytyykin kuu esille pilven takaa ja paljastaa +hänelle peloittavan näyn, joka säikähdyttää häntä ja estää rikoksen. +Suuren kirkon värillisistä ikkunoista se loistaa himmeänä ja +salaperäisenä, valaisten tyrannin nähtäväksi hänen perillisensä +kuolemaan hyytyneet silmät ja ollen siten todistajana hänen sukunsa +väkivaltaiseen ja kauheaan loppuun. Kuutamo on tarkoitettu herättämään +salaperäistä yötunnelmaa, jossa on haaveellisuuden, pelon ja +surumielisyyden vivahdusta. Se antaa kaikelle piirteiltään epämääräisen +ja kaamean asun, ollen teatterivalo, joka loistaa näyttämölle kulissien +takaa tarpeellisina hetkinä paljastaen kauhistuvalle katsomolle +pöyristyttäviä näkyjä ja kohtauksia.[19] + +Edellisessä jo sivumennen mainittiin tuulesta, joka jossakin narisuttaa +vanhoja, ruostuneilla saranoillaan kitiseviä ovia. Maanalaisissa +käytävissä vallitsevana ilmanvetona tuulella onkin Walpolen kirjassa +aivan erikoinen tehtävänsä; äkillisinä puuskina se puhaltaa holvien +läpi, kohtaa ahdistetun neidon juuri sillä hetkellä, jolloin hänen +pakonsa on ratkaisukohdassaan ja sammuttaa lukijan kauhuksi lyhdyn tahi +kynttilän hänen kädestään, jättäen hänet hirvittävään, pikimustaan +pimeyteen. Kun se vinkuu yöllä epätoivoisen ja pelkäävän neidon ikkunan +ulkopuolella, luulee puhelias kamarineito sitä joksikin huokailevaksi +haamuksi. Ukkonen on tuulen ja myrskyn mahtava liittolainen: +ratkaisevalla hetkellä kuuluu yhtäkkiä ukkosen jyrähdys, joka +tärisyttää haamulinnan perustuksia ja viittaa kostavien, iankaikkisten +voimien valvovaan läsnäoloon.[20] + +Linnaa ympäröivästä maisemasta ei säästeliäällä Walpolella ole paljoa +sanottavana, mutta sekin vähä on tavallaan hyvin kuvaavaa. Linnan +läheisyydessä on metsä ja sen takana vuoria, joissa on meren rantaan +saakka ulottuvia luolia. Näissä on muinoin asunut erakoita, mutta +pidetään niitä nyt pahojen henkien olinpaikkoina. Reeve on myöskin +näissä piirteissä säästeliäs. Hänen kirjassaan ei ole sanottavasti +kuutamoa eikä ukkostakaan, mutta toimelias tuulenpuuska tekee sielläkin +tehtävänsä. Kun nuori sankari koettaa avata kummitushuoneiston ovea, +sammuttaa tuuli samalla hänen lamppunsa jättäen hänet pimeyteen. +Kun laillinen perillinen saapuu isäinsä linnaan, kohahtaa äkkiä +huomaavainen tuulenpuuska ikäänkuin sanoakseen hänet +tervetulleeksi.[21] + +Sitä runsaammin käyttelee näitäkin apukeinoja Radcliffe. Hänen +linnojaan ja luostarejaan ympäröi kaunis, useimmiten jylhä maisema. +Usein hän kuljettaa lukijaa seutujen läpi, joissa ei ole ihmisjälkeä +huomattavissa. Vain kaukaisten koskien kohina ja petolintujen huudot +häiritsevät peloittavaa ja painostavaa hiljaisuutta. Laaksoja +ympäröivät jyrkät vuorenharjanteet, joiden rinteitä myöten syöksyy +huimaavalla vauhdilla vesiputous, rauhoittuakseen juurella olevaksi +ihanaksi järveksi. Metsän kolkko hämy, illan pehmeä tyyneys ja +maisemien hiljainen rauha ja juhlallisuus tuudittavat sielun +miellyttävän unohduksen tunnelmaan. Olemme esim. matkalla laaksossa, +jonka kahden puolen kohoavat jyrkät vuoriharjanteet. Paikan ylevää +hiljaisuutta häiritsee vain kaukainen virran pauhu tahi petolinnun +huuto korkealta ilmasta. Päästyämme tästä jylhästä paikasta avautuu +eteemme vastakohtavaikutelman saavuttamiseksi ihana maisema. Kukkuloita +ja laaksoja kaunistavat viljapellot, viinitarhat ja hedelmäpuumetsiköt. +Varjoisia laaksoja kaunistaa usein hiljaa koukisteleva kirkas virta, +tahi on siellä puoleksi lehdikön varjoon peittyviä pieniä asuntoja. +Puiden välistä vilahtelee luostarin torni ja pieni järvi, joka kuvastaa +kirkkaaseen pintaansa ympäristön ihanuuden. Vihreät metsät ja niityt, +kukkainen ruohokenttä, kirkkaan puron sointuva solina, pienten +hyönteisten tyytyväinen surina — kaikki tuntuu virkistävän sielua ja +tekevän olemassaolon autuudeksi. Nouseva aurinko tietää merkityksensä: +aluksi ilmestyy taivaanrannalle sanomattoman loistava viiva, +joka nopeasti laajenee, kunnes aurinko tulee näkyviin kaikessa +kunniassaan, paljastaen koko luonnon kasvot, kirkastaen maiseman joka +värihäivähdyksen ja siroitellen maan kasteiselle pinnalle kimaltelevia +valojaan. Jonkinmoinen "suloinen romantiikka", _sweet romanticism_, +käyttääkseni tekijättären omia sanoja, huokuu näistä hänen suurella +rakkaudella suorittamistaan maisemakuvauksista.[22] + +Tuulen humina autioissa holveissa, metsässä, linnan raunioilla +kasvavassa kuloruohossa; korkealla vuorella olevan linnan ympärillä +ulvova myrsky ja yön kaamea kuutamo — kaikki tämä on Radcliffellä +erittäin runsaasti käytännössä. Surullisesti ulvoo syksyn kylmä tuuli, +väkevin puuskauksin se säestää yön yksinäisiä tunteja, äkillisinä +vihureina se ryntää meren syvyyksien yli, lyöden vaahtoavat aallot +sanomattomalla raivolla kallioita vastaan. Kun linnan saleissa +vallitsee kuolonhiljaisuus, saattaa kuulla, kuinka joskus tuulenhenkäys +salaperäisesti ikäänkuin ryömii käytävissä. Matalana ja kolkkona +huminana se kuuluu vuoristosta, kiitää "oneana", _hollow_, yli maan, ja +tuo tullessaan sumua ja kylmyyttä. Se sammuttaa sankarittaren lampun +kuin tukahduttaakseen häneltä viimeisen toivon välähdyksen, kunnes +kaikki äänet lopuksi haipuvat ukkosen mahtavaan jylinään. Nopeasti +kiitävät tummat, vetiset ja repaleiset pilvet kuun ohi, joka silloin +tällöin heittää niiden välitse heikkoa valoansa, paljastaen +murheellisen ja masentavan näyn. Mutta joskus sen säteet lankeavat +lempeänä, runollisena loisteena aalloille, jotka hiljaa uupuvat ihanaan +hiekkarantaan; joskus ne ikäänkuin uinuvat kasteisella maisemalla, kun +kaikkialla vallitsee keskiyön juhlallinen hiljaisuus, ja niin muodostuu +kuutamosta, aalloista ja yöstä "tyynen kauneuden kuva", _a scene of +tranquil beauty_.[23] + + + + +5 + + +Ylläolevan pitäisi nyt suppeudestaan huolimatta antaa jonkinmoinen kuva +kauhuromantiikan näyttämöstä, haamulinnasta ja siihen läheisinä +piirteinä kuuluvista asioista, sellaisina kuin ne esiintyvät näiden +kirjailijain teoksissa. Selville käy, että Walpolen näyttämö on +jokseenkin samanaikainen itse tapahtumien kanssa, ja samoin pääasiassa +myös Reeven, vaikkakin hän jo tuo lisäksi linnansa entisyyttäkin +vanhojen kummitushuoneiden muodossa. Mitä näiden romaanien +aikasuhteisiin tulee, mainittakoon tässä yhteydessä niiden jonkinmoinen +"historiallinen" väritys. Kirjansa ensi painoksen esipuheessa Walpole +sanoo aivan vakavasti, että kertomus on ajateltu tapahtuvaksi +ristiretkien aikana ja että hän on koettanut uskollisesti kuvata sen +ajan tapoja. Saman teoksen erääseen myöhempään painokseen +kirjoittamassaan alkulauseessa Walter Scott menee niin pitkälle, että +arvelee Walpolen todellisen tarkoituksen olleen "luoda sellaisen kuvan +feodaali-aikojen kotielämästä ja tavoista kuin niiden todella saattaisi +sanoa olleenkin".[24] Mutta tuo historiallinen väritys on kuitenkin +niin heikkoa ja kuvausten perustuminen ristiretkien aikaisiin +todellisiin tapoihin sangen epäiltävää, että tähän arvosteluun on +vaikea yhtyä. Mikäli nyt kuitenkin se, että kertomuksen mainitaan +kuuluvan ristiretkien aikaan, että puhutaan ritareista, erakoista, +pyhimyksistä ja ihmeistä, riittää antamaan kirjalle "historiallista" +ajan väriä, sikäli sitä siinä tietysti edes hiukan onkin. + +Vanhassa englantilaisessa paroonissa on myös olevinaan jonkinmoista +"historiallista" väritystä. Kerrotaanhan siinä, kuinka Fitz-Owenin +nuoret paroonit lähtevät Henrik VI:n aikana sotaan Ranskaan, jossa he +kaikki saavuttavat kunniaa ja mainetta. Kerrotaanpa kirjassa vielä +turnajaisistakin (_a combat in the lists_). Mutta kaikki henkilöt +puhuvat ja toimivat silti jokseenkin kahdeksannentoista vuosisadan +tapaan, käyttäen samoja kohteliaisuussanoja ja samaa keskustelutyyliä, +niin että lopuksikin Henrik VI:n ajat häipyvät aivan taustalle. +Radcliffe on vapautuneempi tässä suhteessa, sillä keskiaika ei ole +hänen romaaneissaan välttämätön muuta kuin näyttämön luomisessa. +Athlinin ja Dunbaynen linnat ovat kyllä tapahtumiltaankin keskiaikaisia +ja on tekijättärellä saattanut olla tarkoituksena kuvata Skotlannin +läänitysherrojen aikaa ja keskinäisiä suhteita, mutta Tarina Sisiliasta +on jo kuudenneltatoista vuosisadalta. Metsän tarina kertoo ranskalaisen +aatelismiehen seikkailuista seitsemännellätoista vuosisadalla, ja +Udolphon mysteriot käsittelevät kuudentoista vuosisadan +kondottieriaikoja Italiassa. Italialaisen tapahtumat sattuvat +kahdeksannelletoista vuosisadalle. Kuten sanottu, ovat ainoastaan +ensinmainitun kertomuksen henkilöt samanaikaisia linnojensa kanssa, +esiintyen muissa linnojen ja luostarien romanttisilla raunioilla. +Radcliffe ei kuitenkaan ollut mikään erikoisempi näidenkään aikojen +tapojen tuntija, eikä mielellään voi myöntää hänen romaaneillaan olevan +siinä suhteessa merkitystä; päinvastoin hänen henkilönsä toimivat ja +puhuvat jokseenkin samalla tavalla, kuuluivatpa he joko keskiaikaan +tahi kahdeksanteentoista vuosisataan. Tämän "historiallisen" värityksen +heikkoudesta huolimatta on kuitenkin syytä pitää se mielessä, sillä +sellaisenakin sillä on melkoinen merkitys pienenä esityönä +tulevaisuutta varten. + +Palatakseni takaisin romanttiseen aineistoon huomautan, että näistä +kolmesta kirjailijasta vasta Radcliffe on ilmeisesti tarkoin selvillä +siitä, mikä ainakin hänelle on romanttista, mikä ei. Kaikissa hänen +romaaneissaan on näyttämönä jokin ylläkuvatun tapainen linna, luostari, +yleensä vanha rakennus, joka entisyydellään, "ajan huurteella", +herättää romaanien myöhempään aikaan kuuluvissa henkilöissä, +enimmäkseen naisissa, sarjan mitä moninaisimpia "romanttisia" +tunnelmia, ja antaa tekijättärelle tilaisuuden mitä runsaimmin näitä +sekä esittää että niistä nauttia. Ne tavallaan vain viittaukset, joita +Walpole antaa suppeassa kirjasessaan, ja joita Reeve ei sanottavasti +kykene kehittämään, paisuvat, kuten tuonnempana yhä tarkemmin tulemme +näkemään, Radcliffellä laajuuteen ja monipuolisuuteen, joka on +tyhjentävää laatua ja aineistohistorian kannalta mielenkiintoista. + +Ennenkuin syvennyn esittämään jatkoa ylläolevaan, pysähdyn vastaamaan +erääseen jo tällä kohdalla heräävään, sangen luonnolliseen kysymykseen: +oliko nyt tämä haamulinna, sellaisena kuin Walpole ja hänen seuraajansa +sen esittivät, mikään oma ja alkuperäinen keksintö? Kun seuraavassa ja +koko teokseni varrella usein tulen selostaneeksi vastaavia kohtia +Elisabethin ajan romantiikasta, erittäinkin Shakespearesta, tapahtuu se +enemmän vertauskohtien ja historiallisen perspektiivin saavuttamiseksi +kuin tarkoituksella väittää, että esim. Shakespeare olisi ollut joka +tapauksessa Walpolen nimenomainen _lähde_. Sellainen väite ei ole +todistettavissa, mutta siitä huolimatta on näiden ainesten +rinnastaminen sekä luonnollista että historiallisen kehityksen kannalta +valaisevaa. + +Mennäkseni nyt siis Elisabethin ajan, Spenserin ja Shakespearen +romantiikkaan saakka, saattaa huomata, että kun Spenser suuressa, +kuvarikkaassa, harhailevien ritarien satutunnelmaa, lumottuja metsiä, +kauhuluolia, tekisi mieli sanoa: satu- ja seikkailumielikuvituksen +rajattomuutta täynnä olevassa _Keijukaiskuningatar_ (The Faerie Queene) +eepoksessaan kuvaa tämänlaatuisen runouden loihtulinnoja, Shakespeare +tuo haamulinnan näyttämölle jokseenkin samassa asussa ja valaistuksessa +kuin myöhemmät romantikot. Spenserin linna on "upea palatsi, rakennettu +taitavasti ilman laastia nelikulmaisista tiilistä; sen muurit ovat +korkeat, mutta eivät lujat eivätkä paksut; siinä on useita korkeita +torneja ja kauniita gallerioita, ihania ikkunoita ja suloisia +parvekkeita, ja huipussa kello kertomassa ajan kulkua", — kuten hän +kuvaa vertauskuvallista rakennusta, jonka ehkä voisi selittää maailman +hekuman ja synnin asunnoksi. Kun Arthur, otettuaan harhailevan Unan +suojelukseensa, lähtee etsimään Punaisen ristin ritaria, tulevat he +vihdoin "ankaran ja korkean linnan luo", jonka portilla hän sitten +puhaltaa kuuluisan torvensa toitauksen, (joka kajahtaa jokaisessa +romantiikan ritariromaanissa), uhmailevasti vaatien portteja aukeamaan. +Kun Arthur sitten voittonsa jälkeen meni etsimään linnasta vangittua +ritaria, ei hän nähnyt siellä ketään; ainoakaan ääni ei vastannut hänen +huutoonsa, vaan "kaikkialla vallitsi juhlallinen hiljaisuus". Huoneet +välkkyivät kullasta, mutta lattiat oli tahrattu viattomain verellä; +alttarilla oli uhrattu kristittyjä, joiden siunatut henget alituisesti +huusivat Jumalalta kostoa. Punaisen ristin ritari vastaa vankilastaan +Arthurin huutoon "onealla, väsyneellä, mumisevalla äänellä" — _with an +hollow, dreary, murmuring voyce_. Murrettuaan oven Arthur ei tunnekaan +allaan lattiaa, vaan syvän kuilun, "pimeän kuin helvetti", jossa uhria +pidetään. Romantiikan rosvolinnojen synkimmätkään kauhupaikat eivät +voita realismissaan Spenserin hehkuvan mielikuvituksen maalausta, josta +on hyvänä esimerkkinä seuraavakin kauhuluolan kuvaus: "Ennenpitkää he +saapuivat luolalle, jossa tuo sama olento pitää asuntoaan; se oli +louhikkoisen vuoren alla, ja oli pimeä, synkkä ja masentava, kuin +valmis hauta; sen yläpuolella asui haamunkaltainen huuhkaja, huutaen +valittavaa säveltään ja ajaen sillä kauas pois kaikki iloiset linnut; +sen ympärillä harhailevat haamut valittivat ja ulvoivat".[25] + +Vaikka Spenserin runous onkin vertauskuvallista, ovat sen sisältämät +romanttiset ainekset kuitenkin sekä sisällykseltään että +yleisväreiltään niin myöhäisromantiikan kaltaisia, että +Keijukaiskuningatarta täytyy pitää tässä suhteessa tärkeänä +lähdekirjana. Kun lisäksi muistetaan, että hänelle osoitettiin +klassillisuuden ankarimpanakin aikana jonkinmoista kunnioitusta ja +myönnettiin oma erikoisasemansa runouden keijujen suosikkina, jonka +satueeposta ihmeteltiin ja pidettiin aivan uskomattomana ilmiönä, ja +että romantiikan sarastuksen tärkeimpiä piirteitä oli Spenserin +runouden harrastuksen elpyminen, käy ilmeiseksi, että hänen +satulinnojensa ja myöhäisromantiikan samantapaisten mielikuvien välillä +on luonnollinen ja selvä yhteys, joka osaltaan välittää keskiajan +satulinnan kuvan uudelle ajalle.[26] + +Shakespearen linnat ovat paljoa lähempänä myöhäisromantiikan +haamulinnoja, vaikka lukijan näytelmämuodon vuoksi täytyykin ne enemmän +aavistaa ja kuvitella kuin "nähdä". Northamin linna, jossa prinssi +Arthuria pidetään vankina, herättää kolkon tunnelman. Towerin linnasta +mainitaan, että se on "Julius Caesarin pahointehty (_ill erected_) +torni", jonka "rinta on kivestä" — _flint bosom_.[27] Towerin linna +tuleekin katsojan mielikuvituksessa kaikkien kolkkojen tekojen ja +niistä aiheutuvien synkkien linnatunnelmien päälähteeksi, sillä +murhauttaahan siellä Gloucesterin herttua kaksi lasta, sitä ennen itse +murhattuaan Henrik VI:n. Kolkko Pomfretin linna on myöskin julmien +murhakohtausten näyttämönä. Macbethin linna, jossa hän murhaa Duncanin +ja jossa lady Macbeth kulkee unissaan pesten pois veripilkkuja +käsistään, on omiaan herättämään sekä lukiessa että katsoessa +mitä voimakkaimman mielikuvan muinaisesta kauhurakennuksesta +pimeydentöineen. Ja Elsinoren linna on vihdoin täydellinen +haamurakennus kauhuromantiikan kaikkien vaatimusten mukaan; sen +kuutamossa kuvastuvat vallit ja niillä vaelteleva kostoa etsivä +murhatun haamu, sekä se romanttinen yliluonnollisen usko, joka +vartijain keskustelussa tätä kaikkea ikäänkuin säestää ja vahvistaa, +muodostaa haamulinnan kuvan, joka on painunut mieleen ehkä +voimakkaimmin ja pysyvimmin kaikista tämän alan kohtauksista.[28] +Tuntuu luonnolliselta, että Shakespeare, varsinkin sitten, +kun romantiikan elpyessä harrastus häntä kohtaan heräsi ja +hänen näytelmänsä saatettiin julkisuuteen alkuperäisessä, +"parantelemattomassa" asussaan, osaltansa hyvin tärkeästi vaikutti sen +käsityksen syntymiseen, että tällainen keskiajan linna on siihen +liittyvine traagillisine kauhumuistoineen jotain ensiluokkaista, kun +tahdotaan herättää mieliala, jota oli opittu sanomaan "romanttiseksi". + +Shakespearen vaikutukseen viittaa myös eräs näissä romaaneissa +esiintyvä pienoispiirre, ennen mainittu linnan kello. Shakespearessakin +sillä on oma erikoistehtävänsä, joka väliin tekee salamyhkäisen, +kohtalokkaan vaikutuksen, tulkiten ajan armottomuutta ja +tunteettomuutta. _Windsorin iloisissa naisissa_ mainitaan kellon +lyövän. _Hairauksissa_ "kello on lyönyt kaksitoista", "lyö yksi". +_Loppiaisaatossa_ "kello moittii minua ajan tuhlauksesta". _Kuningas +Juhanassa_ mainitaan "keskiyönkello, rautakielinen ja pronssikitainen". +_Kuningas Rikhard II_ kuulee kohtaloaan odottaessaan Pomfretin +vankilassa kellon lyövän ja kuvittelee kauhun vallassa itse olevansa +kello.[29] _Kuningas Rikhard III:ssa_ esiintyy kello, jonka lyönti +Bosworthin taistelun alkaessa tuntuu jollakin tavoin kohtalokkaalta. +_Julius Caesarissa_ kello keskeyttää lyönnillään salaliittolaisten +kokouksen, ilmoittaen, että on aika lähteä kohtalokkaalle retkelle. +Lähtiessään senaattiin Caesar sattuu kysymään Brutukselta, mitä kello +on, mikä juuri Brutuksen ilmoittamana tuntuu kohtalokkaalta ja tuhoa +merkitsevältä. Portia kysyy sivumenevältä ennustajalta, ajatellen +pahoja aavistuksiaan ja Brutusta, mitä kello on; Philippin taistelun +ratkaisevan loppuosan alkaessa Brutus muistaa kysyä, mitä kello on. +Näin koko tässä valtavassa kohtalotragediassa tuo pieni piirre, ajan +kulun alituinen tarkkaaminen, tekee kellon siksi kohtaloksi, joka +laskee armotta ihmisen elonpäivät vain katoavina minuutteina. Ennen +kuolemaansa Banquo kysyy pojaltaan, kuinka pitkälle yö on kulunut, ja +saa vastaukseksi: "Kuu on laskeutunut, kelloa en ole kuullut". Lady +Macbeth tyynnyttää levotonta omaatuntoaan uskotellen itselleen! "Se oli +pöllön, tuon kohtalon kellon ääni". Kamalan jännityshetken huippuna on +kellon ääni silloin, kun se ilmoittaa Macbethille, että nyt on tullut +murhatyön toimeenpanon hetki. _Othellossa_ kellon soitto keskeyttää sen +taistelun, jolla Jagon toimesta rehellisen Cassion onnettomuus alkaa; +kello soi niin itsepintaisesti, että Othellon itsensä hermot siitä +ärtyvät ja hän käskee "vaientaa tuon peloittavan kellon". Näistä +esimerkeistä näkyy, että kello oli Shakespearelle melko tärkeä +kohtalokasten ajankohtien ja niitä seuraavien tunnelmain tulkitsija. +Myöhemmät kirjailijat ovat huomanneet tämän, kohottaen vihdoin, kuten +tuonnempana saamme nähdä, kellon merkityksen juhlallisiin mittoihin. + +Kolmas lähde, josta haamulinna myöskin on saanut piirteitä, ja jota +ilman se olisikin vailla vastinetta menneisyyden todellisuudessa, on +tietenkin keskiaikaisten linnojen, kirkkojen ja muiden vanhojen +rakennusten sekä niihin liittyvien tarujen ja niiden todellisen +historian luoma ilmapiiri. Niin pian kuin heräävä muinaisuuden +harrastus oli ottanut nekin tutkittavakseen ja romanttinen tunne-elämä +alkoi kehittyä, oli vain ajan kysymys, milloin ruvettaisiin runoilemaan +niiden herättämien mielialojen vallassa. Näin juuri kävi Walpolen, joka +innostuneen goottilaisuuden muistoihin, niitä itse paikallakin tutkien, +ryhtyy rakentamaan mielikuvansa vastinetta, kunnes vihdoin siirtää sen +runouden piiriin. Näin kaukaa ja monelta eri taholta siis juoksevat +yhteen haamulinnan pohjakuteet. Walpolen ja hänen koulunsa ansioksi ja +osuudeksi jää, että he kohottivat haamulinnan taustasta etualalle, +teostensa romanttisesti ratkaisevaksi tekijäksi. + + + + +6 + + +Kuten aikaisemmasta selostuksesta on käynyt ilmi, toi Radcliffe +edeltäjiensä rakennuskuvan lisäksi eräänlaisen rauniotunnelman ja +siihen yhtyvän, surumielisen autiuden ja hävityksen hengähdyksen — +_feeling of desolation_, sijoittaen tämän kaiken milloin +jylhänkauniiseen, hurjaan, milloin lempeään ja vienosti runolliseen, +idylliseen maisemaan. Tämän yhteydessä hän taitavasti, laajentaen +edeltäjiensä viittauksia, käyttelee ilmastollisia seikkoja, myrskyä, +tuulta ja ukkosta, sekä muita tunnelmaa herättäviä apukeinoja, kuten +esim. kuutamoa. Tässäkin on lähellä kysymys, olivatko nämä seikat +sitten uusia keksintöjä, vai onko niilläkin mahdollisesti edeltäjänsä +aikaisemmassa kirjallisuudessa. Vastaukseksi pyydän saada tehdä +seuraavat aivan supistetut viittaukset. + +Mitä ensinnäkin rauniotunnelmaan tulee, ei voi olla ajattelematta +Spenserillä usein esiintyvää erakon majaa, johon jollakin tavalla +tuntuu liittyvän romanttista vanhuuden häivähdystä. "Pieni, pyhä +erakkola se oli, alhaalla laaksossa, metsän reunassa, kaukana ihmisten +kulkutieltä, vierellä kappeli, jossa erakko toimitti aamuin ja illoin +rukousmenonsa, ja jonka ohitse iloisesti solisi pyhästä lähteestä +pulppuava kristallikirkas puronen". Tahi: "Vaivalloista polkua he +kulkevat siitä edelleen kukkulaa kohti, jonka rinteet olivat sekä +jyrkät että korkeat, ja jonka huipulla oli pyhä kappeli, vierellä pieni +erakkola". Nämä kuvat olivat alkuviitteitä siihen sammaltuneeseen +erakkolaan, joka lopuksi on välttämätön romantiikan metsätunnelmien +täydentäjä.[30] Tämä sama erakkola esiintyy Miltonillakin, joka +runossaan _Il Penseroso_ toivoo, että "löytäkööt viimein väsyneet +elinvuoteni rauhallisen erakkolan, jonka sammaltuneessa kammiossa, +karkeassa kaavussani, saisin istua oikein tulkitsemassa joka tähteä, +joka taivaalla loistaa". Samassa runossa, jossa hän mitä runsaimmin +koskettaa aito romanttisia tunnelmia, hän m.m. tulkitsee haluansa +"vaeltaa luostarin oppineissa suojissa ja palvoa niiden kaarikattoja, +joita valtavat antiikit pilarit kannattavat ja rikkaasti koristellut +ikkunat valaisevat hämyisellä, hartaalla valolla". Näin syntynyt +mielikuva tulee erittäin mieluiseksi jo romantiikan sarastuksen aikoina +ja siitä alkaen on erakko ja erakkola runoilijoille kaiken todellisen, +viileän ja kokeneen elämänviisauden oraakkelina ja vertauskuvana. + +Tämän mielikuvan rinnalle ilmestyy sitten eräs rauniotyyppi, jota voisi +sanoa "lahovaksi torniksi", _mouldering turret_, tahi "sammaltuneeksi +torniksi", _mossy tower_. "Korkea yksinäinen torni" esiintyy jo _Il +Penserosossa_, jossa se nähdään keskiyöllä, yksinäisen tulen palaessa +sen huipussa. Kun runoilijat _James Thomson, William Shenstone, Mark +Akenside ja John Dyer_ sekä teoksissaan että myös, kuten Shenstone, +käytännössäkin, kiinnittivät huomionsa vapaaseen luontoon +klassillisuuden vangitun ja kaavoihin pakoitetun, "geometrisen" luonnon +vastakohtana, rupeaa tuo sammaltunut torni tulemaan sangen +tarpeelliseksi maiseman perspektiivin loppunähtävyydeksi, kohoten +erakkolan rinnalle kuin Spenserillä pyhä kappeli. _Vuodenajoissaan_ +(The Seasons, 1730) Thomson tunteilee "syvästä ja yksinäisestä +laaksosta, jonne illan tullen keijujen kansa kokoontuu viettääkseen +kesäyötänsä leikkien ja iloiten", "hänen haudastaan, jonka ankara +kohtalo pakoitti nostamaan väkivaltaisen käden omaa murheellista +rintaansa vastaan", ja "kartetusta _yksinäisestä tornista_ (the lonely +tower), jonka murheellisissa suojissa, kuten yön lumoava mielikuvitus +uneksii, valittava haamu asuu". Shenstone rakennutti kuuluisaan +puutarhaansa jonkinmoisen "raunioiksi luhistuneen luostarin", _ruinated +priory_ luolan ja erakkolan, ja kehitteli elegioissaan raunioiden +ympärillä illan hämyssä, yöperhosten, lepakkojen ja pöllöjen äänettä +lennellessä, kyynelrauhasten partaalla värisevää, romanttisen +runollista iltahelkähdystunnelmaa. Dyer on erikoisesti huomattava +rakkaudestaan korkeita vuoria ja raunioita kohtaan. Runoelmassaan +_Grongarin kukkula_ (Grongar Hill, 1727) hän vertaa ihmiselämän +väliaikaisuutta raunioituneeseen torniin, hänen 1740 ilmestyneen toisen +runoelmansa nimikin on _Rooman rauniot_ (Ruins of Rome). Eräässä +säkeessä hän tunteilee "yön kuolleesta hetkestä", jolloin erakko usein +keskellä rukouksiansa tyrmistyneenä kuulee, kuinka "Aika hajoittaa +torneja". _William Julius Mickle_ runoilee (Syr Martyr, 1767) +"Desmondin lahovista torneista (mouldering turrets), joiden päällä +vapiseva ruoho ja sinikellot hiljaa huojuvat". Akenside julkaisee 1744 +kuuluisan teoksensa _Mielikuvituksen nautintoja_ (Pleasures of +Imagination) ja 1745 kokoelman _Oodeja_, jotka molemmat aloittivat oman +sarjansa sekä "oodeja" että "nautintoja", sisältäen sitä eleegistä +romantiikan henngähdystä, joka oli näille maisemarunoilijoille +ominaista.[31] + +Yksinäinen torni ja vanhuuden tunnelma periytyivät siis suoraan +Miltonilta, osaksi maisemarunoilijoiden kautta, sille näiden kanssa +samanaikaiselle runoilijaryhmälle, jonka johtavia voimia olivat tri +Johnsonin ystävät _Joseph ja Thomas Warton sekä William Collins ja +Thomas Gray_. Kaikki nämä ovat Englannin runoudessa niin erikoisen ja +yleisesti esiintyvän "oodin" mestareita, ja kirjoittivat Miltonin +pienempien runojen hengessä. Thomas Wartonin runoelmassa _Melankolian +nautinnot_ (The Pleasures of Melancholy, 1747) esiintyy esim. seuraava +runollinen pyyntö: "Oi johda minut, ylevä kuningatar, sieluni +kaipaamiin juhlallisiin hämyn maailmoihin (to solemn glooms), +ilottomiin varjoihin, rauniorakennuksiin (to ruined seats), hämäriin +kammioihin, Melankolian suosimiin keskiyön paikkoihin, joissa se +rakastaa vaipua aatoksiinsa. Anna minun usein istua hämärässä tuon +raunioluostarin sammaltuneiden holvien alla (ruined abbey's moss-grown +piles), kun kalpea kuu vuodattaa sinne runsaan valovirtansa jonkin +läntisen ikkunan kautta, ja kaikkialla vallitsee synkkä, pyhä +hiljaisuus, jonka keskeyttää vain yksinäisen pöllön huuto, tuon linnun, +joka rakentaa pesänsä pimeään ja kosteaan, luhistuvaan holviin, tahi +viileä tuulonen, joka kahisee jonkin hävitetyn tornin kupeita vihreällä +viitallaan pukevan muurivihreän lehdissä". Kuuluisassa oodissaan +_Illalle_ (To Evening) Collins ikäänkuin kokoaa yhteen kaikki +seuraamaani linjaa myöten perityt ja kehitetyt romanttiset ainekset. +"Heikkosilmäinen yölepakko", "pienellä, mutta uhmaavalla torvellaan +soittava koppiainen", "hämärä polku", "pimenevä laakso", "suloiset +miettiväiset nautinnot", "keskellä jylhää laaksoa olevat rauniot, +joiden muurit näyttävät kammottavasti nyökkäävän illan hartaissa +(religious) säteissä", "pitkin vuoren kylkeä syöksyvät, hurjat +tulvavirrat", "puroset", "hämärästi näkyvät kirkontornit ja niiden +yksinkertainen soitto", "asteettain eteen siirtyvä hämärän huntu", — +nämä ainekset antavat runolle sen hiukan alakuloisesti mietiskelevän, +hiljaiseen maisemaan tuijottavan katseen. Samanlainen hämyromantiikan +ainesluettelo on myös Grayn vielä kuuluisampi _Elegia_, kirjoitettu +maalaiskirkkomaalla (Elegy, written in a country churchyard), jossa +runoilija yksinäisiä ja unohdettuja hautoja illan hämärässä +katsellessaan vaipuu ylistämään vaatimattoman, uskollisen työn arvoa. +"Iltakellot kertovat päivän loppuneen", "juhlallinen hiljaisuus valtaa +ilman", "koppiainen lentää raskasta, humisevaa kulkuansa", ja "tuolta +muurivihreän peittämästä tornista kuuluu pöllön huuto, kun se valittaa +kuulle pelkoansa, että joku lähestyisi sen salaista pesää ja häiritsisi +sen vanhaa, yksinäistä valtakuntaa". + +Näiden linjojen rinnalla vaikuttaa voimakkaasti samaan romanttiseen +hauta-, katoavaisuus- ja rauniosuuntaan Englannille 1700-luvulla +erikoisleimaa antava kalmistorunous. Sen aloittajia oli tavallaan +runoilija _Thomas Parnell_ (erakko-aiheen — The Hermit, 1710 — +uudestaan eloon herättäjä), jonka _Yörunoelma kuolemasta_ (Night-Piece +on Death, 1722) on ensimmäinen kalmistoromanttinen ilmiö Shakespearen +jälkeen. Hänen seuraajiansa ovat _Edward Young_, kuuluisien +_Yöajatusten_ (The Night Thoughts, 1742-1743), ja _Robert Blair_, +_Haudan_ (The Grave, 1743) kirjoittaja. Seuraavina mainittakoon _James +Herveyn_ runoelma _Ajattelua ja mietiskelyä_ (Meditations and +Contemplations, 1745-1746, ensimmäinen osa nimeltä Ajattelua hautojen +keskellä — Meditation among the Tombs), ja _Nathaniel Cottonin_ +_Yörunoelma_ (Night-Piece, 1751), jolloin jo ollaankin Wartonien, +Collinsin ja Grayn parissa. Young on yöeläin: päiväluonnosta hän ei näe +sanottavasti mitään, mutta yön tullen hänen silmänsä tulevat näkeviksi +kuin pöllön silmät, ja hän liitelee pimeydessä ja kuutamossa, hautojen +ja katoavaisuuden kuvien keskellä, hienon ja romanttisesti hivelevän +epätoivon vallassa. Juhlallisesti deklamoiden hän runoilee: + + Night, sable goddess! from her ebon throne, + In rayless majesty, now stretches forth + Her leaden sceptre o'er a slumb'ring world. + +"Hiljaisuus ja pimeys" ovat hänelle "juhlallisia sisaruksia", +"kaksoisia". Blairin nimenomaisena tarkoituksena oli "maalata haudan +kolkkoja kauhuja". Näissä katoavaisuuskuvauksissa tuntuu kaikua +Miltonista, Shakespearesta, erittäinkin Hamletista, ja Raamatusta, +varsinkin Jobin kirjasta.[32] + +Mitä sitten vuoristokauneuteen tulee, oli se huomattu Englannissa jo +sangen aikaisin. Thomson kuvaa vuoria, jotka ovat hänelle _horrid, +vast, sublime_ (Syksy, säe 711), vuorivirtoja ja tulvia. Thomas Grayn +mieli oli alppikauneudelle romanttisesti avoin, kuten näkyy hänen +Ranskan-päiväkirjastaan (1739): "Tie kulkee vuoren yli, josta saat +ensi tunnelman alpeista, niiden suurenmoisesta jylhyydestä ja +äkkijyrkänteistä... Tapaat täältä kaikki ne villit ja kauhistuttavat +kauneudet (beauties so savage and horrid), mitä millään seudulla on +tarjottavana. Vaihtelevan ja oudon muotoiset kalliot, suunnattoman +korkealta, rinteillä kasvavien mäntyryhmien keskeltä syöksyvät +putoukset, alhaalla kuohuvan virran juhlallinen kohina — kaikki yhtyy +muodostamaan runollisinta näyttämöä mitä kuvitella voi". Tämä sama +vuoristokauneuden ymmärtäminen ilmenee myös hänen Järvi-päiväkirjassaan +(1769). Ranskassa on subliimin ihailua jo aikaisin esiintynyt. _Miledi +B:n muistelmat_ (Mémoires de Miledi B**, 1760, ennen Rousseaun Uutta +Heloisea) esim. kertovat, kuinka hänen isänsä melankolian vallassa +pakeni "unelmoimaan yksinäisyydessä, jossa luonnon hillittömät voimat +olivat loistossaan hänen katseltavinaan — korkeat vuoret, joiden +huiput näyttivät katoavan pilviin, synkät metsät, joihin auringon säde +ei voinut milloinkaan tunkea, petolintujen hurjat huudot ja villien +petojen kiljunta niiden paetessa luoliinsa". Rousseaun _Uudessa +Heloisessa_, Saint-Preuxin kirjeissä Julielle ja varsinkin niissä +kuuluisissa luvuissa, joissa puhutaan La Meilleriestä, esiintyy +alppikauneutta: hän kertoo halunneensa vaipua unelmiinsa, mutta estivät +hänet siitä ympäröivän luonnon jylhät piirteet — suunnattomat, hänen +päänsä päällä kuin raunioina riippuvat kalliot, korkealta syöksyvät, +pauhaavat putoukset, ja syvissä rotkoissa kohisevat virrat. Näihin +kuviin liittyy usein rinnalle Rousseaun mielimaisema, rauhallinen +viljelys-idylli, aivan kuten Radcliffelläkin. Ei ole mahdotonta, että +Radcliffe oli saanut herätteitä, paitsi oman maansa vanhemmasta +runoudesta, myös Rousseaun alppikauneudesta ja idyllitunnelmasta, sillä +Uusi Heloise oli juuri hänen nuoruutensa aikana Englannissa tunnettu ja +paljon luettu kirja.[33] + +Esimerkit, joita en tahdo enempää luetella, osoittavat, että näitä +seuraamiani linjoja myöten on jo ylipäätään päästy niihin tunnelmiin, +jotka Radcliffelle olivat luonteenomaisia. Askeleen yhä eteenpäin +varsinaisesti juuri romanttisen ja jylhän, jopa hurjan yksinäisyys- ja +autiustunnelman luomisessa tekee sitten _James Beattie_ aikoinaan +huomiota herättäneellä runoelmallaan _Runolaulaja_, eli neron edistys +(The Minstrel, or the Progress of Genius, 1771-1774).[34] Runon +sankari, nuorukainen Edwin, kuljeskelee mielellään "vapaudessaan +yksinäisen vuoren huipulla", jossa "jyrkänteen reunalla kasvaa petäjä" +ja "jossa vaahtoava virta heittäytyy kalliolta kalliolle". Hän nauttii +"rauhoittavista tahi peloittavista näköaloista", ihailee "pimeyttä ja +myrskyä", "rauhoittavaa hämyä", "myrskyn surullista ulvontaa", +"yksinäistä tuulen hengähdystä", "pöllön peloittavaa huutoa", j.n.e. +Hän on "yksinäisyyden entusiasti", joka mielellään vaeltaa kauas +kuohuvan meren rannalle, katselemaan ja kuuntelemaan "nautintorikkaalla +pelolla vyöryvien aaltojen syvää pauhua". Hän vaeltelee seuduissa, +joissa on kallioita kallioiden päällä, siellä täällä yksinäisiä puita, +sammaleisia kiviä, ja jossa kuuluu yksinäisen kotkan huuto; metsän ja +virran äänet tuudittavat hänen sielunsa lepoon, avaten hänelle +romanttisia näkyjä. Tämä kaikki on sangen tuttua Radcliffen lukijalle. + +Mutta Radcliffen autiustunnelman yhteydessä on lopuksi tärkeimpänä +jylhyystekijänä mainittava _James Macphersonin Ossian_, joka ilmestyen +osittain oli kokonaisuudessaan julkaistuna 1763, ja jonka synkkä ja +traagillinen surumielisyys heittää varjon niin kauas ja laajalle +seuraavan aikakauden runouteen. Autiuden, yön, myrskyn ja surun +tunnelma on Ossianissa syvä ja vaikuttava. Aurinko paistaa harvoin ja +silloinkin "sateen kyynelten läpi". Linnojen portit ovat auki, ne +näyttävät pimeiltä ja tuuli tuivertelee autioilla pihoilla; puut +siroittelevat niiden kynnykselle kuivia lehtiään, ja "yön kuiske on +läsnä". Tuulella on omat mainesanansa: se on "laakson henkäys" ja +"erämaan puuska", se ulvoo autioilla pihoilla ja vinkuu vanhan kilven +vaiheilla. Se puhaltaa "äkillisinä vihureina", ryntää "kylmänä ja +hallaisena" vaahtoavien merien yli; se huokaa haudalle kasvaneessa +ruohossa, "jossa usein istun surullisessa varjossa". "Sammaltuneet +kivet", ja "tuulessa suhiseva kuloruoho" ovat yleisiä runokuvia +Ossianissa. Erikoinen, karu, surumielisen runollinen osa on +ohdakkeella, josta ammoin on tullut Ossianin kansan vertauskuvallinen +kukka. "Sinä Loran ohdakkeen notkistaja!" puhuttelee runo tuulta, joka +"tuivertaa ohdakkeen partaa". Yksin kukkii ohdake autiolla nummella, +pudistaen yksinäistä päätänsä, sammalen suhistessa tuulessa. "_The +thistle shook there its lonely head, the moss whistled to the wind_", +kertoo runoilija autiuden alakulon valtaamana, aavistamatta luoneensa +lauseen, joka tunnelmansa täyteläisyyden voimalla painuu jälkimaailman +mieleen niin, että esim. Radcliffe, kuten olemme nähneet, saman +mielialan vallassa tulee käyttäneeksi sitä omanaan ja sananmukaisesti. +Ossianin kuu nousee "leveänä" (broad); sen säteet kimaltelevat +kallioilla, kun se katsoo pilvien välitse surulliselle lakeudelle tahi +kun se "kylmänä ja kalpeana" laskee lännen aaltoihin. Ossianin +runoilija rakastaa kohisevaa koskea ja maisemaa mutkittelevine +jokineen, jonka "kaukaisen pauhun" tahi "synkän pauhun" saatamme +kuulla. Pilvet ovat "synkän-vyöryviä" (dark-rolling) ja ukkonen +jyrähtelee vuorilla. "Nouskaa, syksyn tuulet, nouskaa, puhaltakaa +pitkin nummea; vuorten virrat, pauhatkaa, humise, myrsky, tammieni +lehvissä, vaella repaleisten pilvien lomitse, oi kuu!" Ossianin uruissa +ovat matalan asteikon mollisäveleet hyvin edustetut ja ovat selvästi +kaikuneet Radcliffen korvissa.[35] + +Mutta jos edellisen johdosta päättelisimme, että Radcliffe muodosti +mielikuvansa ja kuvauksensa vain vanhojen ainesten varassa, tekisimme +hänelle suurta vääryyttä ja johtuisimme aivan harhaan. Tosiasiallisesti +Radcliffe oli harvinaisen itsenäinen kirjailija, jota ei voi ilman +muuta asettaa mihinkään anto- ja ottosuhteeseen edellisten lähteiden +kanssa. Raleigh sanoo: "Hänen kirjoissaan ei ole mitään, jota hän itse +ei olisi luonut".[36] Kaikella edellä esitetyllä olenkin tahtonut +kuvata — enemmän kuin Radcliffen lähteitä — sitä itsenäistä, +monipuolista ja Euroopan muusta kirjallisuudesta riippumatonta +kehityskulkua, joka Englannin romantiikalla tässäkin suhteessa jo +varhaisesta alustaan saakka on ollut. + +Ennenkuin jätän nämä seikat, on lopuksi sanottava muutama sana +Radcliffen maisemien ulkoisista sommittelupiirteistä, joiden puitteissa +hän edellä kuvattuja tunnelmiaan soinnutteli. Hänen romaaniensa +tapahtumapaikkoina ovat enimmäkseen Ranska ja Italia, joissa tehdyillä +matkoilla näköaloja kuvataan. Tekijä ei kuitenkaan milloinkaan käynyt +näissä maissa ja teki matkansa Reinillekin vasta julkaistuaan kaikki +romaaninsa. Näin ollen hän ei voinut kuvata niitä oman kokemuksen +perusteella, vaan muiden kertomuksista ja kuvista saamiensa mielikuvien +mukaan. Udolphon mysterioissa hän suoraan sanookin erään maiseman +johdosta, että se oli juuri sellainen, jonka Rosa (Salvator) olisi +valinnut kangastansa varten, jos hän olisi silloin elänyt. Yleisesti +näkeekin otaksuttavan, että näiden hänen konstruoitujen maisemiensa +mallina olisivat olleet Salvator Rosan taulut, mikä kyllä pitäneekin +paikkansa joissakin kohdin, mutta ei kuitenkaan kaikissa. + +Radcliffen maisemien jylhä puoli on saanut edellisestä jo sen verran +valaistusta, että täytyy uskoa hänen imeneen sieluunsa luonnon +romanttista jylhyyttä muualta kuin paljaastaan joistakin tauluista. +Beattien maisemat, lisänä Ossianin tunnelmat, ovat jo yksistään siinä +suhteessa riittävänä lähteenä. Mitä hänen idyllisiin maisemiinsa tulee, +täytyy epäillä, olisivatko ne voineet syntyä, ellei edeltäjinä olisi +ollut sitä maisemarunoilijain koulua, joka kohdisti Miltonilta saamansa +esimerkin mukaan ihailunsa luonnolliseen, rauhalliseen, kesän +idyllimäistä suloa täynnä olevaan englantilaiseen maisemaan, +"ruohokenttiin, joilla laumat laiduntavat, kukkaniittyihin, mataliin +purosiin ja leveihin jokiin, tuuheiden puiden joukkoon kätkeytyviin +torneihin ja muureihin", kuten Milton L'Allegrossa kuvaa. Tämä +englantilainen maisema, jolle Milton antaa kuvarikkaan, runollista +suloa täynnä olevan alkumallin, on Englannin luonnonrunouden +milloinkaan ehtymätön keskus, joka James Thomsonin varsinaisesti +uudelleen eloon herättämänä esiintyy yhä uutena ja soinnutettuna +kaikkiin sävellajeihin. Vaikka Radcliffe luetteleekin joskus +"mulperipuumetsikköjä" ja muita Englannin luontoon kuulumattomia +asioita, antaakseen maisemilleen ranskalaista tahi italialaista leimaa, +on takana kuitenkin tuo runouden luoma englantilainen idyllinäky, joka +varmaankin oli painunut syvälle kirjailijattaren luonnonherkkään +sieluun.[37] + +Kaiken sen johdosta, mitä olen esittänyt haamulinnan lähteistä, +voitaisiin nyt ehkä sanoa, että olen tullut kieltäneeksi Walpolen — +Reeven — Radcliffen itsenäisen osuuden sen luomisessa. Tämän +väärinkäsityksen torjumiseksi on siis syytä vielä huomauttaa, että +mainitsemani aikaisemmassa kirjallisuudessa esiintyvät ja haamulinnaan +johtavat piirteet ovat olleet siinä vain sivuseikkoja, pääasian ohella +esiin välähteleviä kuvia, joista ei ole huomattu eikä tahdottukaan +tehdä säestystä tärkeämpää ainesta. Mutta Walpolella, Reevellä ja +Radcliffellä tämä säestys muuttuukin pääasiaksi, haamulinna kaikkine +inventarioineen ja ympäristöineen kohoaa heillä jollakin tavoin +itsenäiseksi, melkeinpä toimivaksi keskeis-ilmiöksi, jonka avulla ja +kautta he kehittelevät romanttisia tunnelmiaan. Tämä on heidän +itsenäinen ja omintakeinen keksintönsä ja sen kautta he myös esiintyvät +omana erikoisena uutuusryhmänään. + +Haamulinnan yhteydessä on lopuksi mainittava _William Beckford_, +Walpolen rinnalle astuva, suunnattoman rikas dilettantti, romantikko, +joka samalla tavalla kuin hänkin koetti rakentamalla saada näkyvään +muotoon romanttisia mielikuviaan. Wiltshireen hän rakensi ihmeellisen +"Babelin tornin", nimeltä Fonthill Abbey, jonka suunnittelussa ja +salaperäisissä suojissa hän koetti tulkita romanttisia, suurenmoisia +mielikuviaan. Ja aivan samoin kuin Walpole hänkin siirsi mielikuvansa +kirjallisuuteen, julkaisten 1787 (ranskankielisen) kertomuksen nimeltä +_Vathek, arabialainen tarina_ (Vathek, an Arabian Tak). Jo edellisenä +vuonna oli siitä kuitenkin, ilman tekijän lupaa, ilmestynyt +englanninkielinen, käsikirjoituksesta tehty käännös. Vaikka tämä +kirjanen olikin yleensä sen mielenkiinnon ilmaus, jota vuosisadan +alussa (1704-1717) ranskaksi ilmestyneet, Antoine Gallandin kääntämät +Tuhannen ja yhden yön tarinat olivat herättäneet, ja joiden avaamaa +itämaiden maailmaa m.m. Voltaire käytti hyväkseen, pukemalla monet +satiirinsa ja filosofiset pikkuromaaninsa näennäisesti itämaiseen +pukuun, on Beckfordin kirjanen kuitenkin luettava englantilaiseen +romantiikkaan kuuluvaksi, koska se sisältää sen romanttisia aineksia, +vaikkakin itämaisessa ympäristössä. Se on muistettava ensimmäisenä +ilmiönä siitä rakkaudesta itämaiseen pukuun, joka oli niin huomattava +Englannin romantiikassa. Sen yhtenä silmämääränä on kauhun +herättäminen, vaikkakin toisin keinoin kuin mitä Walpole käyttää. +Eblisin, eräänlaisen itämaisen Luciferin linnassa saattaa tuntea +pyrkimistä aito goottilaiseen jylhyystunnelmaan: "Kaliifi ja Nouronihar +katsoivat ihmetellen toisiinsa huomatessaan olevansa paikassa, joka, +vaikka olikin varustettu holvikatolla, kuitenkin oli niin tilava ja +korkea, että he aluksi luulivat olevansa rajattomalla tasangolla. Mutta +vähitellen heidän katseensa tottui lähellä olevien esineiden +suurenmoisuuteen, kunnes he ulottivat sen kauemmaksi, jolloin he +eroittivat pilari- ja holvikaaririvejä; ne pienenivät vähitellen, +kunnes ne kauempana yhtyivät yhteen pisteeseen, joka oli yhtä loistava +kuin aurinko, kun se lähettää viimeiset säteensä valtamerelle".[38] +Eblisin palatsin valtavat mitat osoittavat, kuinka mahtaviksi tällaisen +salaperäisen rakennuksen piirteet saattoivat romantikolla kasvaa. + + + + +7 + + +Otranton linnan päähenkilö on sen valtias Manfred, josta lukija saa +synkän ja uhkamielisen kuvan. Hän ei ole Otranton oikea perillinen, +vaan anastajasuvun jälkeläinen, ja hänen mieltään painaa alituisesti +Pyhän Nikolain ennustus, että "linna ja valta joutuvat pois häneltä +silloin, kun oikea omistaja on tullut liian suureksi mahtuakseen siihen +asumaan".[39] Kertomus alkaa siitä, jolloin on tullut tämän ennustuksen +täyttymisen hetki, ja jolloin siis Pyhän Nikolain tahdon mukaan +Otranton valtius on siirtyvä entisen hallitsijan, Alfonson, jonka +Manfredin isoisä Ricardo on murhannut, lailliselle perilliselle. Näin +esiintyy Manfred heti henkilönä, joka on joutunut taistelemaan +määrättyä kohtaloa vastaan. Kun hänen ainoa poikansa ihmeellisen, +yliluonnollisen tapahtuman johdosta kuolee, hän tahtoo erota +vaimostaan, koska tämä ei voi enää lahjoittaa hänelle lasta, ja itse +naida poikansa morsiamen. Mutta sekä jumalalliset että inhimilliset +voimat asettuvat häntä vastaan, ja nyt ilmestyy näyttämölle vallan +laillinen perijä, toistaiseksi Theodore-nimisen nuoren talonpojan +haahmossa. Hän rakastuu Manfredin tyttäreen Matildaan, mutta kun +Alfonson veri ei saa sekaantua murhaajan suvun vereen, on avioliitto +heidän välillään mahdoton. Kohtalon johtoa vastaan ei voi taistella ja +avioliitto estyy siten, että Manfred joutuu itse oman tyttärensä +murhaajaksi; ennustus toteutuu Theodoren syntyperän tullessa ilmi. +Manfred luopuu vallasta ja menee puolisonsa kanssa luostariin. Tämä on +kertomuksen juoni. + +Sen herättämä mielenkiinto kohdistuu etupäässä Manfrediin, m.m. sen +vuoksi, että hänessä on jotakin tuttua. Hänellä on yksi ainoa ajatus, +jonka toteuttaminen on hänelle elämän asia, nimittäin sukunsa vallan +säilyttäminen. Mutta tuo ennustus ja tieto isoisän kamalasta rikoksesta +tekee hänet epävarmaksi ja epäjohdonmukaiseksi, tuottaen vaikeita +sielullisia ristiriitoja. Hän muuttuu epäinhimilliseksi, raivokkaaksi +ja intohimoiseksi, ollen toisella kertaa hiukan tunteellinen, +harvasanainen ja synkän umpimielinen. Nähdessään ensi kertaa Theodoren +hän raivostuu siksi, että tämä on Alfonson kuvan näköinen. Nimenomaan +sanotaan, ettei Manfred ollut mikään sellainen tyranni, joka harjoittaa +julmuuksia huvikseen, vaan että hänen elämänkohtalonsa olivat +muodostaneet hänen luonteensa, joka yleensä oli humaani, tuimaksi ja +jyrkäksi, ja että hänen hyveensä olivat aina hereillä silloin, kun +hänen intohimonsa eivät olleet hänen järkeänsä sumentaneet. Hänen +sydämensä oli altis vaikutuksille, mutta hänen ylpeytensä estää hänet +sitä tunnustamasta. Ne, jotka eivät tiedä hänen salaisen tuskansa +syytä, eivät ymmärrä hänen mielentilaansa; heidän mielestään hän on +jotenkin sekaisin, kohtelee huonosti tytärtään, tekee yleensä synkän ja +yksinäisen miehen vaikutuksen, jota painaa tietoisuus tulevasta, +onnettomasta kohtalosta. Hän on kohtalotragedian onneton sankari, joka +herättää myötämieltä.[40] + +Reeven tyranni, sir Walter Lovel, on häneen verraten paljoa alemmalla +asteella, oikeastaan vain tavallinen rikollinen. Hänen pyrkimystensä +päämääränä on rikkauden ja kunnian saaminen, ja sen vuoksi hän antautuu +rikoksiin. Ainoa, jossa hän osoittaa jonkinmoista luonteenlujuutta, on +se itsepäisyys, jolla hän viimeiseen saakka kieltää rikoksensa. + +Radcliffen tyrannit palautuvat yleensä Manfredin tyyppiin, mutta heidän +toimintansa syinä ovat usein vähempiarvoiset seikat kuin tällä. +Hallitsevana intohimona on yleensä vallan ja rikkauden halu. Hurja- ja +synkkäluontoisina miehinä he ovat kokonaan intohimojensa vallassa, +ollen vihan, koston ja ylpeyden orjia, joilta ei voi odottaa +mitään hyvää. Sanotaanpa, että vihan ja koston hetkinä heidän +mielikuvituksensa ei voinut keksiä niin tehokkaita kidutuskeinoja kuin +halu olisi ollut. Mikään lempeämpi tunne tahi ajatustapa ei ole +lieventämässä tyrannimaista vallantuntoa ja johtamassa heitä hyviin +töihin, vaan muodostuu kaikki heidän toimintansa hillittömäksi sorroksi +ja häikäilemättömyydeksi. Vain kostonhimo saattaa tukahduttaa heidän +ahneutensa. Tyrannin kovuuden syynä on usein, kuten Manfredillakin, +jokin hänen tahi hänen sukunsa tekemä rikos, joka ei siedä päivänvaloa. +Se paaduttaa sydämen, aiheuttaa uusia rikoksia, ja tunnustetaan vasta +kuolinvuoteella, jonka äärestä tietenkin kaikki kunnialliset ihmiset +väistyvät kauhistuneina pois. Toiset kuitenkin kuolevat ylpeinä ja +katumattomina. Rakkaus on tyrannille vain intohimoa; hänen tarvitsee +ainoastaan vilahdukselta nähdä kertomuksen sankaritar ja kohta hän on +ilmiliekissä, jota hänen luonteensa hillittömyys ei salli minkään +esteen sammuttaa. Ulkoasultaan ja näöltään hän on useimmiten kaunis ja +uljas. Niinpä ymmärrämme, että esim. Montoni, Udolphon synkkäilmeinen +herra, on tavattoman kaunis mies, jonka kasvonpiirteet ovat jalot ja +miehekkäät. Ne ilmaisevat käskeväisyyttä ja pikavihaisuutta, mutta +pääleimana niillä tuntuu olevan synkkä umpimielisyys ja melankoliaan +vivahtava mietiskely.[41] + +Kaikista Radcliffen henkilöistä on nyt Montoni se, joka on omiaan +enimmän herättämään mielenkiintoa ja johon kirjailijatarkin +kauhun-ilmeestään huolimatta nähtävästi on eniten kiintynyt. Montonin +esikuva on Manfred, mutta kun tämä on pyrkimyksiltään ja aikeiltaan +sangen selvästi eriteltävissä oleva, jokseenkin suoraviivainen luonne, +liittyy Montonin vaiteliaaseen ja synkkään olemukseen jotakin +arvoituksellista ja salamyhkäistä. Sekä Manfredin suvun että hänen +omatkin rikoksensa ovat tunnettuja, mutta oliko Montonilla tahi hänen +suvullaan mitään sellaista tunnollaan, jää hämäräksi. Syntyy omituinen, +epäilevä ja luulevainen tunne, joka saa uskomaan Montonista mitä +tahansa, vaikka todistuksia tahi edes tietoja ei olekaan. Kun hän +vaiteliaana ja synkän uhmaavana, hautoen sielussaan jotakin salaista +asiaa, ja samalla ulkomuodoltaan uljaana ja kauniina vaeltaa +raunioituvan linnansa käytävissä, tahi kylmänä ja ivallisena istuu +rikostoveriensa kanssa peli- ja juomapöydän ääressä, saa hän +olemukseensa eräänlaisia jylhiä romanttisia mittoja, mikä vaikuttaa +uutuudellaan puoleensavetävästi. Uteliaana tulee kysyneeksi, kuka ja +mikä hän oikeastaan on, mitä hän hautoo, mitä varten hän on palannut +tänne autioon Udolphon linnaan, ja mitä hän suunnittelee, mutta näihin +kysymyksiin ei tule vastausta. Montoni on sama arvoitus kertomuksen +lopussa kuin alussakin, ja lukijalle jää loppuvaikutelmaksi se epäilys, +että kirjailijatar oli kyllä kyennyt suunnittelemaan romanttisen +probleemityypin, mutta ei ollut pystynyt ulottamaan aatemaailmaansa +niin avaralle, että olisi voinut antaa tälle tyypilleen todellisen +elämäntehtävän tuottamaa traagillista kohtaloa. Hän on muuten nainut +ranskalaisen ylimysnaisen, rouva Cheronin, ja vie hänet sekä hänen +sisarensa tyttären Emilyn Italiaan, Udolphon linnaan. Täällä hän +koettaa saada haltuunsa kaikki vaimonsa rikkaudet, ja kun se ei +onnistu, pahoinpitelee häntä niin, että hän kuolee. Lopuksi Venetsian +hallitus vangitsee hänet poliittisista syistä ja hän kuolee vankilassa +salaperäisellä tavalla, katumatta, yhtä salamyhkäisenä kuin +eläessäänkin. + +Muut Radcliffen tyrannit ovat heikommin ja yleisemmin kuvatut. Malcolm, +Dunbaynen herra, on "mahtava vääryydentekijä ja julma vallan +käyttelijä". Hän on anastanut veljensä maat, murhannut hänet ja +heittänyt hänen poikansa maailmalle; hän on murhannut Athlinin lordin, +tahtoo tehdä saman tämän pojalle Osbertille, vieläpä pakoittaa hänen +sisarensa Maryn rakastajattarekseen. Nämä aikeet eivät kuitenkaan +menesty, vaan menettää hän itse henkensä. Kuolinhetkellään hän tekee +katumusta: "Olen ymmärtänyt hyveen, mutta olen rakastanut pahetta. En +valita sitä, että olen saanut rangaistukseni, vaan sitä, että olen sen +ansainnut". Tällaisen tyrannin kuolemakin on tavallaan erikoista: hän +heittää henkensä "syvästi huokaisten" — _with a strong sigh_. Mazzinin +markiisi on salvannut vaimonsa elinkautiseen vankeuteen linnansa +holveihin ja tahtoo naittaa tyttärensä Julian vastoin tämän tahtoa, +mutta sortuukin toisen vaimonsa Marie de Vellornon uhriksi. Kuolevana +hänkin tekee katumusta: "Taivaan rangaistus on tullut osakseni. Se on +rikosteni välitön seuraus". Tämä on Sisilialaisen tarinan pääjuoni. + +Metsän tarinan juoni on seuraava: markiisi Phillipe de Montalt on +murhannut veljensä ja luulee murhanneensa tämän tyttären Adelinenkin. +Tämä on kuitenkin jäänyt eloon ja joutuu kohtalon ohjauksesta setänsä +näkyville, jolloin tämä koettaa vietellä häntä. Mutta tähän loppuvat +hänen rikoksensa, hänet vangitaan, hän myrkyttää itsensä ja kuolee +rikoksiensa muiston kiduttamana. Häntä paljoa mielenkiintoisempi on +kuitenkin tarinan sivutyranni, aatelismies de la Motte, jonka metsän +yksinäisyydessä olevaan linnaan Adeline joutuu asumaan. Tämä de la +Motte on heikko luonne, joka parantaakseen asemaansa ei häikäile +yrittämästä tavallista maantierosvon ammattia, joutuen sen kautta +vaaralliseen riippuvaisuuteen markiisi de Montaltista. Hän on +köyhyytensä vuoksi katkera ja kateellinen, vailla siveellistä ryhtiä, +jopa pelkurikin, herättäen raukkamaisuudellaan säälin sekaista +halveksumista. Kuitenkin hän on tässä ympäristössä uusi luonne-ilmiö, +jolla tulevaisuudessa oli seuraajansa. Lopuksi mainittakoon suurromaani +Italialaisen vaikuttava jesuiittahaahmo, munkki Schedoni, jonka korkea +vartalo ja fanaattinen katse, yhtyneenä inkvisitsionin kauhuihin, +muodostaa tämän teoksen oleellisimman sisällön. + +Tällaisia ovat näiden romaanien tyrannit. Niiden yhteensä +monisataisilla sivuilla esitetyistä haamulinnojen valtiaista jää +lopuksi mieleen vaikuttavimpana tyyppi Manfred — Montoni, tuo jo +kuvattu, yksinäinen, uljas, kasvonpiirteiltään kaunis, tummaverinen ja +synkkäkulmainen mies, jonka sielunelämä on jonkin salaperäisen +vaikuttimen vallassa ja joka älyllään ja tahdonvoimallaan sekä +intohimojensa purkauksellisella laadulla eroittautuu ympäristöstään +itsenäiseksi ja erikoiseksi yksilöksi. Nimenomaan Radcliffelle on tässä +häämöittänyt jotakin ylimittaista, yli-ihmistä, jonka ominaisuudet +olivat epätavallisia ja jonka sielua ja pyrkimyksiä hallitsivat +tavalliselle ihmiselle tuntemattomat, jopa melkein demooniseen +vivahtavat intohimot. Syytä on etsiä, mistä tämä Manfredin — Montonin +linja on lähtöisin. + +Otranton linnan nimestä johtuisi luonnollisesti otaksumaan, että +Walpolen kirjan aihe olisi jossain yhteydessä todellisen Otranton +kanssa, jonka niminen kaupunki ja linna on Etelä-Italiassa, ja jota +kolmannellatoista vuosisadalla hallitsi Manfred, Fredrik II:n +luonnollinen poika. Sekä hän että Walpolen Manfred ovat +vallananastajia; hänen sisarenpoikansa nimi on Conrad. Historian +Manfred on anastanut alueensa Fredrik II:lta. Walpolen Manfred luulee +Frederic of Vicenzaa Otranton oikeaksi perilliseksi. Sekä Fedrik II:n +että Frederic of Vicenzan luullaan kuolleen Palestinassa. Todellisen +Otranton linnan rakentaja oli Alfonso Aragonialainen. Vaikka Walpole +itse, saatuaan jälkeenpäin todellisen Otranton linnan kuvan, lausuikin, +ettei hän teostaan kirjoittaessaan tiennyt Otranton linnaa olevankaan, +ja että hän hakiessaan jotakin eteläitalialaista nimeä kartalta huomasi +Otranton ja valitsi sen, tuntuu kuitenkin siltä kuin olisi Otranton +todellinen historia silti jonkin verran ohjannut hänen kynäänsä. Tämän +lähdeotaksuman lisäksi ja täydennykseksi voidaan vielä esittää +toinenkin teoria. + +Jo haamulinnan yhteydessä jouduimme Shakespeareen ja lukiessa Otranton +linnan toisen painoksen esipuhetta huomaakin selvästi, että Walpolen +malleja etsiessä on syytä tarkastaa myös Shakespearen näytelmät. +Väitellessään nimittäin Ranskan arvostelijoita vastaan siitä +Shakespearen menettelytavasta, että murhenäytelmiinkin pantiin +joku leikinlaskijahenkilö, hän huomauttaa, että juuri täten syntyvä +ylevän ja naivin vastakohta on omiaan saattamaan edellisen +pateettisuuden kirkkaampaan valoon. Siksi hänkin on sijoittanut +kertomukseensa vilkkaan ja lörpöttelevän Biancan, hakien suojaa tälle +uskaliaisuudelleen "kirkkaimmalta nerolta, minkä tämä maa on luonut". +Aloitettuaan täten uuden romaanilajin, kuten hän sanoo, hän jatkaa: +"Olisin kuitenkin ylpeämpi siitä, että olisin kyennyt jäljittelemään, +vaikkakin heikosti ja välimatkan päästä, sellaista mestarimallia, kuin +siitä, että voisin kokonaan omistaa itselleni keksinnön ansion". Tämä +lausunto on mielestäni otettava jokseenkin sananmukaisesti ja +pääteltävä, kuten seuraavasta näkyy, että Walpolen mallina oli +Shakespeare enemmässäkin kuin ylevän ja naivin rinnastamisessa.[42] + +Talvisen tarinan luulevainen, intohimonsa vallassa julma Leontes, on +ilmeinen romanttisen tyrannin sukulaistyyppi, jolle Kuningas Juhanassa +esiintyvä, tumma ja rikollisen näköinen Hubert, on täydentävä +rinnakkaisluonne. Samaan intohimoisten voimaluonteiden sarjaan kuuluu +Henrik VI:n toisessa osassa esiintyvä Yorkin herttua. Julius Caesarissa +johdattaa kuvaus Cassiuksesta mieleen romantiikan ylpeän, synkkiä +asioita hautovan sankarin: "Hän ajattelee liian paljon — sellaiset +miehet ovat vaarallisia. Hän lukee ja tekee paljon huomioita ja hän +näkee läpi ihmisten teot. Harvoin hän hymyilee ja tehdessään sen kuin +ivaa itseään ja halveksii sieluaan, että se saattoikin antautua +hymyilemään moiselle asialle. Sellaiset ihmiset eivät lepää niin kauan +kuin on olemassa joku heitä suurempi, ja siksi he ovat hyvin +vaarallisia". Samaa synkkää mielialaa todistaa Brutuksen lause: "Jonkin +peloittavan asian toimeenpanon ja ensi aikeen väliaika on kuin kauhea +uni". Lady Percy (Henrik VI:n ensi osa) kysyy intohimojensa vallassa +taistelevalta, voimaluonteiselta mieheltään: "Miksi kohdistat katseesi +maahan ja säpsähdät niin usein, ollessasi yksin? Miksi on veri +poistunut poskiltasi ja miksi olet luovuttanut ne aarteet ja oikeudet, +jotka sinussa kuuluvat minulle, sumusilmäiselle, mietiskelevälle, +kirotulle melankolialle?" Ja Hamletissa esiintyy tämä sama tumman +intohimon, ristiriitaisen sieluntaistelun, ja kalpean melankolian +tyyppi pitkälle kehitettynä. Vaipuen isänsä murhan ja äitinsä +avioliiton sekä isänsä haamun ilmestymisen ja kostovelvollisuuden +vuoksi synkkään mietiskelyyn Hamlet esiintyy ei ainoastaan +sielullisesti, vaan ulkonaisestikin melankolian tummana, kolkkoja +asioita epäterveesti hautovana tyyppinä, jonka "yllä pilvet riippuvat", +joka käyttää "yön väriä", "musteen-mustaa pukua", "juhlallista mustaa", +ja joka aina "silmäluomet alhaalla etsii jaloa isäänsä tomusta". Hän +mietiskelee itsemurhaa, josta pidättäytyy vain siksi, että uskonto sen +kieltää, ja tuntee kaikki elämän menot itselleen väsyttäviksi, +latteiksi ja merkityksettömiksi. Tämä melankolia ei kuitenkaan kykene +tukahduttamaan hänen luonteeseensa kuuluvaa intohimoisuutta, joka +väliin riehahtaa voimakkaasti. Lopultakin Hamletin ympärille kutoutuu +läpitunkematon salaperäisyyden verho, joka estää täysin kirkkaasti +näkemästä hänen sielunelämänsä todellisia arvoituksia, ja siinä +suhteessa hän on aina ollut ja on yhä ylinnä kaikista romantiikan +salamyhkäisistä sankareista. Tätä arvoituksellista luonnetta +Shakespeare on ilmeisesti paljon ajatellut ja luonut siitä +yllämainittuja toisintoja (lisänä vielä Nuori Perikles, joka +lemmentappion johdosta vaipuu Hamletin kaltaiseen mielialaan, +seuranansa "surullinen toveri, sumusilmäinen melankolia", ja +häikäilemättömään, kyynilliseen rikollisuuteen kehitetty Rikhard III), +joita ilman romantikkojen sankari olisi saattanut jäädä joko keksimättä +tahi olisi ainakin tullut paljoa värittömämmäksi. Shakespearen lukija +tulee vielä nytkin muodostaneeksi näistä mainituista henkilökuvista +jonkinmoisen synteesin, käsityksen synkästä, yksinäisestä, jollain +tavoin ylevästä henkilöstä, joka erikoisesti painuu mieleen, ja niin +lienee ollut Walpolenkin laita. Tämän mielikuvansa mukaisesti hän antoi +sisällyksen ehkä Italiasta saamalleen nimelle. + +Toinen seikka, joka myös vie nämä romaanit lähelle Shakespearea, on +niiden juonen rakennus, johon sopii tässä yhteydessä viitata. Kuten jo +on nähty, on useimmissa niistä perusjuonena, muodossa taisi toisessa, +vallananastus, usurpatsioni, ja veljesviha sekä niiden seurausten +selvittely, ja tämä juuri onkin luonteenomaista Shakespearen näytelmäin +rakennukselle. Myrskyssä Milanon ruhtinaan Prosperon veli on +karkoittanut hänet ja anastanut valtaistuimen; näytelmässä Kuten +haluatte karkoittaa nuorempi vanhan herttuan ja anastaa vallan. +Kuningas Juhana käskee surmata veljensäpojan Arthurin, jolla on +kruunuun parempi oikeus kuin hänellä. Kuningas Juhana myrkytetään. +Historiallisissa kappaleissa on läpeensä kysymys vallananastuksesta. +Romeossa ja Juliassa on tuhon syynä sukuviha, joka ei siedä nuorten +rakkautta. Macbethin juonena on vallananastus murhan kautta. Hamletissa +veli on murhannut veljensä ja anastanut hänen asemansa ja puolisonsa. +Kuningas Learissa Edmund anastaa kasvattiveljensä Edgarin perinnön ja +aseman. Cymbelinessä varastetaan todelliset perilliset, jotka +kasvatetaan kätkössä. Tässä suhteessa Shakespeare on suorastaan +romantiikan juonisommittelujen isä, joka on läsnä sen kehdon ääressä, +antaen kuin sadun olento syntymässä olevalle milloin minkin lahjan +rikkaasta ja monipuolisesta varastostaan.[43] + +Mitä nyt erikoisesti Otranton linnaan tulee, tekee kertomus, jonka +juonen perustana on vallananastus, monessa kohden enemmän draaman kuin +kuvaavan ja kertovan teoksen vaikutuksen. Kuten on nähty, on siinä +oikeastaan sangen vähän tätä jälkimmäistä, esim. maisemien ja luonnon +kuvausta. Sen sisältönä ovat enimmäkseen lyhyet, asialliset +huomautukset, nopeat ja vilkkaat, lyhytlauseiset keskustelut, ja +vaihtelevat, draamallista äkillisyyttä ja tehoa täynnä olevat +kohtaukset. Kaikki tapahtumat pyrkivät nopeasti ja johdonmukaisesti +loppuluhistusta kohti. Draamallisen toiminnan vaatimus on ollut tekijän +mielessä niin kiihkeänä ja voimakkaana, ettei hänelle ole jäänyt aikaa +tyynempään eepilliseen kertomiseen ja kuvaamiseen, ja Walpole +ilmoittaakin itse, että kertomuksessa on tarkoin seurattu draaman +lakeja. Millään tavalla oudoksi ei siis saattane sanoa sitä otaksumaa, +ettei ainoastaan Shakespeare yleensä, vaan vieläpä nimenomaan _Hamlet_, +ehkä pieneltä osalta _Talvinen tarina_, on ollut Otranton linnan +sisäisenä lähtökohtana. Yksityiskohdissa tämä otaksuma perustuu +seuraaviin seikkoihin. + +Molemmissa on juonen lähtökohtana ja perustuksena aikaisemmin +tapahtunut murha ja vallananastus, sekä päämääränä nyt ohjissa olevan +valtiaan kukistaminen. Tätä taistelua anastajaa vastaan on molemmissa +johtamassa yliluonnollinen voima, ja näkyvänä taistelijana on laillinen +perillinen. Nämä molemmat ovat muuten olleet ennen tapahtumain alkua +poissa, saapuen paikalle vasta sitten, kun kohtalon määräämä koston +ohjelma on yliluonnollisella tavalla lähtenyt alkuun. Molemmissa +esiintyy murhattujen suvun päämiesten kuva, ja samalla kertaa myös +heidän haamunsa; näillä on molemmilla asiana varoittaa oikeutensa +puolesta taistelevia perillisiään. Sekä Ophelia että Matilda rakastavat +nuorta sankaria ja saavat molemmat väkivaltaisen lopun. Hamletissa on +melkein ensimmäisenä esillä haamu, Otranton linnassa ihme. Edellinen +merkitsee jotakin outoa mullistusta valtiossa, jälkimmäinen samaa +tarkoittavan salaperäisen ennustuksen täyttymistä. Yliluonnolliset +asiat käsitetään molemmissa naivisti "luonnollisina" ja niihin +suhtaudutaan täydellä uskolla. Lopuksi on itse Manfredissa, kuten ennen +sanotusta lienee jo selvinnyt, jotakin synkkyydessään ja taistelussaan +kohtaloa vastaan Hamletiin vivahtavaa, vaikka rakenteen puolesta +Manfred tietysti olisi Hamletin isäpuolen ja Theodore Hamletin vastine. +Talvisessa tarinassa esiintyy samanlaatuinen oraakkelimainen ennustus +kuin Otrantossakin, nimittäin että "kuningas jää ilman perillistä, +ellei häntä, joka on kadotettu, löydetä". Juuri kun Leontes uhmailee +tätä lausetta, tullaankin hänelle ilmoittamaan, että hänen poikansa on +kuollut. Samantapaisissa olosuhteissa saapuu Manfredillekin tieto hänen +poikansa äkillisestä kuolemasta. Kärsivinä ja jaloina puolisoina on +Hermionella ja Hippolitalla yhteisiä piirteitä. Kun nämä salaperäiset +ennustukset muutenkin ovat Shakespearelle yleisiä, lienee Walpole +niiden mukaisesti omansakin keksinyt. + +Ottaen tämän kaiken huomioon ei yllämainitulta otaksumiselta hevin +voine kieltää asiallista esiintymisen syytä, vaikka se ei voikaan +johtaa matemaattisen ratkaisun varmuuteen — enempää kuin taideteosten +lähdetutkimus yleensäkään. Linjan "Manfred—Montoni" eli siis +varhaisromanttisen synkän sankarin sukujohdon alkupäähän asettuisi siis +sen mukaan Tanskan kuolematon prinssi, mikä luontevasti johtaa niin +laajalti myöhemmässä kirjallisuudessa raivonneen romantiikan synkän +sankarin siihen lähteeseen, joka kaikessa rikkaudessaan onkin tämän +alan luonnollinen alku, jopa suuressa määrässä kehittymisenkin +edellytys — Shakespeareen. Tämä ei käsittääkseni ole millään tavalla +ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että myöhempi romantiikka täydensi +ja syvensi sankarinsa kuvaa toiselta, myöskin hyvin varhain alkaneelta +kehityslinjalta saamillaan piirteillä, nimittäin Miltonin Saatanan +uhmalla ja titaanisuudella. Hamlet ja Saatana ovat molemmat +sukulaissieluja, yösynkkiä, salaperäisiä syvien aatteiden hautojia, +joiden kuvat ovat yhdistyneet Byronin sankarissa, kuljettuaan siihen +saakka erillään. + +Ylläsanotun lisäksi on huomautettava, että Montonilla on tämän +kaukaisemman sukujohtonsa täydennyksenä vielä jonkinmoinen +rinnakkais-ilmiö, joka varsinaiseen romantiikan perheeseen +kuulumattomana on kuitenkin kyennyt istuttamaan sen lapsiin helposti +tunnettavat kasvonpiirteensä, jotka ilmeisesti kertovat salaisista, +läheisistä suhteista. V. 1786, eli siis kolmea vuotta ennen, kuin Mrs. +Radcliffen esikoisteos ilmestyi, oli skotlantilainen lääkäri _John +Moore_ julkaissut romaanin nimeltä _Zeluco. Ihmisluonteen eri puolia. +Kuvatut ulkolaisista ja kotoisista tavoista ja elämästä_ (Zeluco, +Various Views of Human Nature. Taken from Life and Manners Foreign and +Domestic). Teoksen päähenkilö Zeluco on kylmän itsekäs ja julma luonne, +joka osoittaa näitä päätaipumuksiaan jo lapsuudestaan saakka. Hän on +syntyisin jalosta sisilialaisesta aatelissuvusta ja viettää sotilaana +Espanjassa tunnottoman elostelijan paheellista elämää. Hänen tiensä käy +nautinnosta toiseen, varsinkin rakkaudessa, jossa naiset ovat vain +hänen aistillisuutensa uhreja. Mutta hänen palkkansa onkin yhä enenevä +tyhjyyden tunne, sielullinen levottomuus, alituisesti kiduttava +omatunto, ja niin hän viettää aikansa tämän sielullisen tuskan ja aina +yhä uusien rikosten vaiheilla. Hänessä voi tuntea pikareskikirjailijain +roiston, esim. Ferdinand Count Fathomin, mutta lisänä on jonkinmoinen +romanttinen synkkyys ja jylhyys, joka muistuttaa Montonista. Jos +hänen olemuksensa ja tekonsa olisi verhottu Montonin tapaiseen +salaperäisyyteen, puettu mysterion uteliaisuutta ja pelkoa herättävään +mustaan viittaan, hän olisi tyypillinen romantiikan ilmennys. Mutta +nytkin hän kieltämättä monien piirteidensä kautta astuu Hamletin — +Manfredin — Montonin linjalle, yhdeksi heistä, ja heittää varjonsa +tulevaisuuteen.[44] + +Vihdoin herää kysymys siitä, onko Richardsonin elostelevalla +lordi-tyypillä, Lovelacella, joka hienommassa tahi raaemmassa muodossa +on tavattavissa myös Fieldingillä ja Smollettilla, ja on kuva Stuartien +kevytmieliseltä ajalta periytyneestä elämänkatsomuksesta ja tavoista, +mitään osuutta romanttisen tyrannin syntyyn. Richardson kuvaa Lovelacen +(Clarissa Harlowe) seuraavasti: "Hän oli antelias isäntä, joka ei +säästänyt mitään saadakseen maatilansa hyvään ja pysyväiseen kuntoon. +Hän piti huolta asioistansa ja ymmärsi ne, vaikka olikin ollut +ulkomailla ollessaan hyvin tuhlaavainen ja joutunut suuriin velkoihin, +(hän ei salannut mitään asioitansa). Naisia kohtaan hän oli hyvin surua +tuottava gentlemanni. Jos hänen alustalaisillaan oli kauniita tyttäriä, +he pitivät nämä häneltä piilossa. Hänen ei milloinkaan tiedetty +rumentaneen itseään juopumuksella, mutta hän oli suuri vehkeilijä ja +suuri kirjoittelija. Kaupungissa käydessään hän eli hurjasti. Hän oli +hyväntuulinen." Hän tuntee omantunnonvaivoja Clarissan kohtalon +johdosta ja kaatuu kaksintaistelussa. Ilmeisesti tästä tyypistä nyt +puuttuu kaikki se, mitä voisi pitää romanttisena, varsinkin kaikki +salamyhkäisyys ja synkkyys. Hänen uhmansa on kunniastaan aran +aatelismiehen ylpeyttä ja taipumattomuutta, mutta ei mitään syvempää +sielullista kapinantunnetta kohtaloa vastaan. Tämän vuoksi ei hänen ja +romanttisen tyrannin välillä näytä olevan mitään orgaanista yhteyttä; +mahdollisesti hän on Zelucon pohjana, sillä heille on yhteistä +viettelijä- ja elostelu-ominaisuus, ja sitä tietä hän ehkä on jättänyt +osuutensa myös Don Juanin kuvaan. Myöhemmät kirjailijat ovat ilmeisesti +pitäneet häntä eri tyyppinä kuin romanttista synkkää sankaria. Niinpä +esim. Walter Scott kuvaa häntä romaanissaan _Peveril of the Peak_ +(_Buckingham — noble, handsome, court-like, generous, well-attired, +good-humoured, brave, and witty_, mutta naisasioissa täydellinen +Lovelace) ilman mitään uhma-, synkkyys- ja salaperäisyyspiirrettä. Hän +elää tässä ominaisuudessa vielä Dickensilläkin, esim. David +Copperfieldissä, jossa Davidin koulutoveri, suojelija ja rikas ystävä +Steerforth pohjautuu Lovelacen tyyppiin. + +Tyrannin yhteydessä palaan lopuksi kaliifi Vathekiin, Beckfordin +itämaiseen tyranniin. Vathekista sanotaan heti kirjan alussa: "Kun hän +oli vihoissaan, tuli hänen toiseen silmäänsä niin peloittava katse, +ettei kukaan voinut sietää sitä; se onneton, johon se oli suunnattu, +kaatui heti ja joskus kuolikin". Tässä esiintyvä ajatus katseessa +piilevästä voimasta on syytä pitää muistissa. + + + + +8 + + +Tyrannin hillittömyydellä ja synkkyydellä on vastakohtana valoisa +humaanisuus ja mielen kirkkaus, pukeutuneena sekin ulkonaisen kauneuden +vaippaan. Sellainen on näiden romaanien nuori sankari. Hänen otsallaan +ei ole mitään salaisen rikoksen ja pahan omantunnon pilveä, vaan se on +kirkas, ja hän katselee maailmaa avoimin ja hyväntahtoisin ilmein. +Walpolen kertomuksen nuori sankari, talonpoika Theodore, saa juonen +kehittyessä yhä tärkeämmän sijan, rakastuu Manfredin tyttäreen ja +pelastaa Isabellan häväistykseltä. Manfred tuomitsee hänet kuolemaan, +mutta juuri kun ollaan toimeenpanemassa tuomiota, huomataankin hänen +olkapäässään salaperäinen merkki, verinen nuoli. "Armollinen taivas!" +huudahtaa sen nähdessään hurskas isä Jerome, "mitä näenkään! Sehän on +minun lapseni, minun Theodoreni!" Jerome, joka on entinen Falconaran +kreivi, on ollut naimisissa Alfonson tyttären kanssa, ja hänen +kadoksissa ollut poikansa Theodore on siis todellakin Otranton +laillinen perijä. Hänen syntyperänsä tulee luonnollisesti ilmi jo hänen +käytöksestäänkin, jossa on samalla kertaa sekä ylhäistä suloa että +miellyttävää nöyryyttä; hän on valmis kuolemaan puolustaessaan +sorrettuja, eikä säikähdä kenenkään vihaa silloin, kun ahdistettu neito +turvautuu häneen. Sanotaanpa nimenomaan, etteivät hänen syntinsä ole +"sen lukuisammat kuin mitä hänen ikäiseltään voi odottaa". Ollessaan +rakastunut hän oleskelee mieluiten varjoisissa paikoissa, koska ne +parhaiten sointuvat hänen sielussaan vallitsevaan "miellyttävään +melankoliaan" — aivan kuten Shakespearella (Kaksi Veronan +aatelismiestä) Valentine huokaa lemmensurussaan: "Täällä voin istua +yksin, kenenkään näkemättä, ja soinnuttaa suruani sekä kertoilla +tuskaani satakielen valittavien sävelien säestyksellä", tahi +lemmensairas Orlando (Kuten haluatte), joka tunteillen "alakuloisten +oksien varjossa" haluaa "leikata joka puuhun hänen kauniin, siveän, +tulkitsemattoman nimensä", tahi Romeo, jonka lemmensairautta runoilija +kuvaa: + + — Underneath the grove of sycamore + So early walking did I see your son: + With tears augmenting the fresh morning's dew, + Adding to clouds more clouds with his deep sighes. + +Kun hänen lemmittynsä Matilda on kuollut, hän menee naimisiin tämän +ystävättären, Manfredin poika-vainajan morsiamen Isabellan kanssa — +luonnollisesti ei samanlaisesta rakkaudesta kuin Matildaan, vaan siksi, +että vainajan läheinen ystävätär voi elämän varrella muistelmillaan +auttaa häntä ruokkimaan sitä ikuista melankoliaa, joka on nyt vallalla +hänen sielussaan. Näöltään hän muistuttaa esi-isänsä Alfonson +kuvaa, joka esittää nuorta, suuri- ja tummasilmäistä, korkea- ja +valko-otsaista sekä kiharatukkaista ruhtinasta (a lovely prince, with +large black eyes, a smooth white forehead and manly curling locks like +jet). Tällä määritelmällä luotiin romantiikan sankareille pysyvä +ulkomuoto.[45] + +Reeven sankari Edmund esiintyy samanlaisissa olosuhteissa kuin +Theodorekin. Hänkin on syntynyt salassa, hänen äitinsä on kadonnut, ja +hän kasvaa köyhänä talonpoikana. Mutta hänen erinomainen +lahjakkuutensa, miehekäs ja avoin luonteensa ja horjumaton +totuudenrakkautensa eroittavat hänet muusta joukosta ja tuottavat +hänelle parempaa kasvatusta ja kunniaa. Lopuksi hänkin ihmeellisellä +tavalla pääsee isäinsä arvon ja maiden omistajaksi. Hänen +henkilöllisyystodistuksenaan on äidiltä peritty helminauha. + +Radcliffen nuoret sankarit ovat yleispiirteiltään edellisten kaltaisia, +mutta vieläkin romanttisempia, uljaampia ja "hienompia". Athlinin nuori +lordi Osbert on erikoisen etevä sotilaallisissa harjoituksissa, sillä +ritarin poikana se on hänessä myötäsyntyistä. Hänen lämmin ja vilkas +mielikuvituksensa tekee hänestä runouden rakastajan ja taipuvaisen +haaveellisuuteen; hänen mieli-ajanvietettään onkin harhailu Skotlannin +jylhän romanttisissa vuoristoissa, aivan edellä kuvattuun Beattien +Edwinin tapaan. Peloittava ja suurenmoinen miellyttää häntä enemmän +kuin pehmeä ja sointuisa kauneus; näin vaipuneena unelmiinsa, +englantilaisten kirjoissa usein esiintyviin "päivä-uniin" +(day-dreams), hän monesti unohtuu erämaiden kammottavaan +yksinäisyyteen. Ulkoasultaan hän on pitkä ja majesteetillinen, +hänen esiintymisensä ja käytöksensä on jalon aateluuden läpitunkemaa, +ja hänen ilmeissään kuvastuu samalla sekä miehuus että arvokkuus. +Tässä Radcliffen aikaisemmassa tyypissä tapahtuu sikäli kehitystä, +että nuoressa sankarissa on myöhemmin, esim. Udolphon mysterioiden +Valancourtissa, jotakin rokokoon siroutta käytöksessä ja +esiintymisessä, jopa puheenparressakin, jotakin paimenisilla-olon +tunteellisuutta, joka usein johtaa kyyneleiseen +sentimentaalisuuteenkin. Useilla heistä on entinen tuttu +tehtävänsä, nimittäin kohota laillisten oikeuksiensa perusteella +huomaamattomuudesta vaikuttavaan asemaan ja suureen onneen. +Salaperäinen tuntomerkki esiintyy myöskin: "Hän on minun Philip! Tuo +mansikan merkki hänen käsivarressaan todistaa ratkaisuni oikeaksi!"[46] +Yleensä hän näissä romaaneissa esiintyy ahdistetun nuoren sankarittaren +suojelijana ja tulevana puolisona. + +Tuo salaperäinen syntymämerkki tahi heitteelle pantaessa mukaan +joutunut esine, joiden kautta nuoren sankarin henkilöllisyys +todistetaan, on vanhaa kansan kuningassatujen omaisuutta, jota jo +Shakespeare käyttää, sen kuitenkaan olematta hänelle mitenkään +erikoisemmin tyypillistä. Cymbelinessä tunnetaan kadonneet +kuninkaanpojat, Gniderius ja Arviragus, toisen kaulassa olevasta, +verisen tähden kaltaisesta syntymämerkistä. Sormukset näyttelevät +Shakespearella tunnusmerkkien osaa. Mitä nyt Shakespearen nuoriin +sankareihin tulee, on niillä mielestäni kaikki romanttiset tuntomerkit. +Orlando (Kuten haluatte) on "miehuullinen, lempeä, väkevä ja +urhoollinen". Prinssi Arthur (Kuningas Juhana) herättää lukijassa +hienon ja jalon, kauniin nuorukaisen mielikuvan. Ennustus Richmondin +nuoresta kreivistä (Kuningas Henrik VI, kolmas osa) on selvä kuvaus +romantiikan puhtaasta ja nuoresta mies-ihanteesta: "Hänen katseensa on +täynnä rauhallista majesteetillisuutta, hänen päänsä on luotu kantamaan +kruunua, hänen kätensä valtikkaa ja hän itse ajallansa siunaamaan +kuninkaallista valtaistuinta". Tulisen Romeon rinnalla on mainittava +hieno ja romanttinen Paris, joka on ilmeinen Radcliffen Valancourtin +tyyppi. Mainituista Cymbelinen pojista saattaa myös sanoa, että he +alhaisesta asemasta huolimatta esiintymisellään ja menettelyllään +osoittavat jaloa syntyperää. Tällaisten esikuvien mukaan on epäilemättä +romantiikan nuori sankari syntynyt. Kuvaavaa muuten on, että huolimatta +kaikista yrityksistä, kuten esim. Radcliffen teoksista näkyy, kohottaa +juuri hänet pääsankariksi, se ei mitenkään onnistu. Tämä henkilö on +liiaksi puhdas ja vaeltaa liiaksi valossa ja näkyvissä, voidakseen olla +todella romanttinen. Senpä vuoksi hänellä ei olekaan samaa +tulevaisuutta kuin hänen tummapintaisella vihollisellaan, jolle hän +päinvastoin lopuksi häätyy lainaamaan tunnusmerkillisimmät piirteet +ulkomuodostaankin. + + + + +9 + + +Tutustukaamme sitten Walpolen ahdistettuun neitoon, siveelliseen +Isabellaan. Kun Manfred tarttuu pahoissa aikeissa hänen käteensä, +pelästyy hän kauhusta puolikuoliaaksi, kirkaisee ja pakenee. Mutta +minne? Mistä hän voi löytää sellaisen turvapaikan, ettei tyranni saa +häntä käsiinsä? Luonnollisesti linnan salaperäisistä holveista. Sinne +hän rientää, mutta siellä ovat uudet kauhut vastassa. Joka risahdus ja +ilman henkäys täyttää hänen sielunsa pelolla. Hän kulkee varpaillaan ja +niin hitaasti kuin hänen kärsimättömyytensä suinkin sallii, pysähtyy +usein ja kuuntelee, ajetaanko häntä takaa. Hän on äkkiä kuulevinaan +salaperäisen huokauksen, värisee kauhusta ja peräytyy muutaman +askeleen. Silloin hänestä tuntuukin kuin joku olisi tulossa; hänen +verensä hyytyy ja hän uskoo jälleen joutuvansa Manfredin käsiin. Kaikki +kauhut, joita mielikuvitus vain voi keksiä, juolahtavat hänen +mieleensä, ja tämän lisäksi tulee juuri sillä hetkellä tuulenpuuska ja +sammuttaa hänen lamppunsa (jonka hän kiireellisestä paostaan huolimatta +luonnollisesti on ehtinyt varata mukaansa), jolloin hän jää avuttomaksi +sysipimeään. Silloin, juuri kireimmällä hetkellä, romaanin kirjoittaja +taitavasti johdattaa hänen luokseen nuoren sankarin, joka vie hänet +turvaan salaperäisten luolien ja käytävien kautta. Tällaisellakaan +hetkellä ei neito unohda naisellista arvokkuuttaan ja hyvää mainettaan. +"Mikä on tarkoituksenne, herrani?" hän kysyy, "onko sopivaa, että +seuraan teitä näihin sokkeloisiin piilopaikkoihin? Mitä sanoisi +arvostelunhaluinen maailma, jos meidät löydettäisiin täältä +yhdessä?"[47] + +Huolimatta monista kovista kohtaloistaan Isabella tule kuitenkin +onnelliseksi. Toisin käy Matildan, Manfredin tyttären. Vaikka hän onkin +mitä kaunein neito ja iältään vasta kahdeksantoista, ei hänen isänsä +osoita häntä kohtaan mitään kiintymystä. Kun hänen veljensä kuolee, +koettaa hän hillitä suruansa voidakseen sitä paremmin lohduttaa +epätoivoisia vanhempiansa. Hänen luonteessaan on jonkinlaista hiljaista +arkuutta ja hän tuntee kutsumusta luostarielämään. Kuullessaan +Manfredin lausuman tuomion, että Theodoren pää on "juuri tällä +hetkellä" iskettävä irti ruumiista, Matilda pyörtyy. Avatessaan +Theodoren vankilan vapauttaakseen hänet hän lausuu: "Vaikka tyttären +velvollisuus ja naisen ujous ovatkin tätä tekoani vastaan, niin pyhä +sääliväisyys, joka käy yli kaiken, oikeuttaa minut kuitenkin tekemään +sen". Hän ei syytä isäänsä kuolemastaan, vaan antaa kaikki anteeksi, +ollen joka suhteessa kuin joku "jumalallinen ilmestys".[48] + +Reeven Emmassa ei ole niin paljon erikoisemmin romanttista. Hän on +tavallinen, hiljainen, kaunis tyttö, joka ei edes joudu merkillisempiin +seikkailuihinkaan. Onnellisen lapsuuden jälkeen hän menee naimisiin +sankarinsa kanssa lahjoittaen hänelle, sikäli kuin ehtii, viisi poikaa +ja tyttären, minkä kaiken kirjailija tarkoin kertoo. "Ahdistettu +nainen" on tässä romaanissa Edmundin äiti. + +Radcliffellä on ollut mielessään erinomaisen tarkka kuva romanttisesta +nuoresta tytöstä, jonka hän esittää ikäänkuin tyttö-ihanteenaan. Hän on +noin kahdenkymmenen vuotias, kooltaan keskulainen, vartaloltaan hento, +mutta muodoiltaan hyvin sopusuhtainen. Hänen kasvojaan peittää puoleksi +tummanruskea tukka, joka valuu palmikkoina hänen rinnalleen. Hänen +kauneuttaan ikäänkuin syventää "mietiskelevä ja pehmeä melankolia", +joka antaa hänen sinisilmilleen erikoisen mielenkiintoisen ilmeen. Jos +on kysymys kahdesta sisaruksesta, on esim. Emilian vartalo hyvin +sopusuhtaisesti ja naisellisesti muodostunut, hänen kasvonsa kauniit, +hiuksensa vaaleat, ja tummansinisissä silmissä "herttainen ilme" — +_sweet expression_, kun taas Julia on ikäänkuin keveämpi ja vilkkaampi, +silmät tummat ja säihkyvät, tukka tummanruskea, valuen hänen kaulalleen +kauniin runsaana. Joskus kuvataan sankaritarta kertomalla, kuinka hän +koettaa salata kasvojaan viitallaan, mutta kuinka siitä huolimatta +pitkät, tummanruskeat palmikot, jotka valuvat hänen rinnalleen ja +kaulalleen "kauniin ylellisesti", _in beautiful luxuriance_, +paljastavat osan hänen hehkuvasta kauneudestaan. Kun hän on hädässä ja +tuskassa, saavat hänen kasvonsa suorastaan "vangitsevaa suloa" — +_captivating sweetness_. Melkein jokainen Radcliffen neidoista on +kuvattu tällä tavalla. "Emily muistutti äitiään, sillä hänen ruumiinsa +oli samalla tavalla jalosti sopusuhtainen, hänen kasvonsa olivat yhtä +suloiset ja silmät yhtä siniset, täynnä hellää herttaisuutta". Tummaa +kaunotarta kuvataan seuraavasti: "Tumma, ruskea tukka varjosti vapaasti +kirkasta otsaa, nenä oli hiukan kyömy, huulet hymyilivät hänen +puhuessaan surumielistä hymyä, silmät olivat siniset ja niissä oli +harvinaisen lempeä ilme; kulmien pehmeä pilvi kertoi luonteen hienosta +tunteellisuudesta". Heidän kasvatuksestaankin annetaan joitakin +tietoja. Melkein kaikki ovat eteviä piirustajia, eivätkä voi katsoa +mitään "subliimia maisemaa" koettamatta ikuistaa sitä piirtimellään. +Koruompelu kuuluu myöskin heidän taitoihinsa, ja musiikissa he ovat +vallan eteviä. "Laura rakasti erikoisesti luuttuansa, jonka kieliä hän +kosketteli mitä hienoimmalla tunteellisuudella". Luuttu on muuan +ahdistettujen neitojen mieli-soittokoneista, sillä sen surumielinen +helinä, kun sitä nappailtiin illan hämyssä tahi valjussa kuutamossa, +alakulon ja murheen sekä onnettoman rakkauden vallassa, sointui hyvin +heidän tunne-elämäänsä ja vienosti sulavaan hyräilyynsä.[49] + +Jotakuinkin tällainen on näiden romaanien romanttinen neito. Walpolella +hän on vielä jonkinmoisella Ophelia- ja Imogen-asteella, mutta muuttuu +Radcliffellä kirjailijattaren omaksi tyttö-ihanteeksi, kuvastellen +niitä ominaisuuksia, joita hänen aikanaan vaadittiin todella +sivistyneeltä nuorelta immeltä. Mukana on jonkinmoista paimenrunoelmien +sankarittarien ja rokokoon neitojen sievistelevää, ennenkaikkea hyviä +tapoja huomioon ottavaa siveyttä, kainoutta ja sopivaa punastumista +tarpeellisissa kohdissa. Se romantiikan neito, hurja, intohimoinen, +lempensä valtaan arvelematta heittäytyvä, jonka odottaisi niissä +tapaavansa, on vielä syntymättä; vain Radcliffen noudattama jako +tummiin ja vaaleisiin on viittauksena kehitysmahdollisuuksiin tässä +suhteessa. Vaikuttavana esimerkkinä lähinnä edellisen ajan +kirjallisuudesta näyttää vihdoin olleen Samuel Richardsonin +tyttötyyppi. Jos Isabellalta riisutaan hänen keskiaikainen pukunsa, +kuunnellaan hänen puhettaan ja seurataan hänen hätäännyttäviä +kohtaloitaan, huomataan pian, että hänhän onkin "hädässä oleva siveä +neito". Molemmat he ovat nuoria ja tavattoman kauniita, jalosti +ajattelevia ja erittäin arkoja siveydestään, jota tyrannit ja ilkeät +lordit uhkaavat. Se on aina mitä suurimmassa vaarassa, mutta joka kerta +kun näyttää, että nyt on Pamela lopultakin mennyttä, hän kuitenkin +pelastaa sen eheänä ja koskemattomana. Mitä arkaluontoisimmissa +tilanteissa molemmat täydelleen säilyttävät mielensä tasapainon, kunnes +useimmiten lukemattomien kyyneleiden, punastumisien ja moralisoivien +puheiden jälkeen päätyvät onnelliseen avioliittoon. Richardson +määritteli nuoren sankarittarensa (Clarissa Harlowen) seuraavin sanoin: +"Nuori, erittäin hienotunteinen lady, omistaen kaikki ne synnynnäiset +ja hankitut etuisuudet, jotka koristavat hänen sukupuoltansa, ja mitä +tarkimmin noudattaen tyttären velvollisuuksia".[50] + +Tämän alituisen ahdistelun esineenä-olon Walpole — Reeve — Radcliffe +nyt sijoittavat romanttiseen ympäristöön, tuoden siihen lisäksi +todellisen seikkailun, jossa pääpiirteenä on yhtämittainen pakeneminen +vainoojain tieltä erittäin romanttisissa ja pöyristyttävissä +olosuhteissa. Seikkaileva impi on kyllä tunnettu Shakespearestakin, +mutta hänen tyyppinsä on, saattaisi sanoa, aktiivinen, kun taas alkavan +romantiikan neito on, kuten on nähty, enemmän passiivinen. Romanttisen +neidon vaiheissa esiintyvä ahdistettuna olo ja hiuskarvan varassa oleva +pelastuminen on nyt niitä juonirakenteen seikkoja, jotka aiheuttaen +jännityksen tunnetta viittovat tietä tulevaisiin jännitysromaaneihin ja +ansaitsevat siitä syystä huomiota tavallaan uutena ja elinvoimaisena +keksintönä. + + + + +10 + + +Tämän jälkeen, kun on puhuttu romantiikan nuoresta sankarista ja +neidosta, näyttää asialliselta päästää heidät heidän salaisimman +toivomuksensa perille, s.o. kahdenkesken vähitellen tunnustelemaan +rakkauttansa. Muutama sana siitä, millaisena tämä runouden perustavaa +laatua oleva luonnonvoima näissä kirjoissa esiintyy, saattaisi siis +olla paikallaan. + +Sanomattakin on selvää, että se on näissä romaaneissa pääasioita. +Matildan ja Theodoren lemmentarina on todella romanttinen, sillä onhan +edellinen ruhtinaan tytär, jälkimmäisen ollessa, kuten luullaan, vain +talonpoika. Lempiväisten ei tarvitse nähdä toisiaan kuin muutama kerta, +ja rakkauden tuli viriää heti niin voimakkaana, ettei sitä voi enää +sammuttaa. Theodore käyttää lemmitystään sellaisia nimityksiä kuin +"siunattu pyhimys", "jumalallinen suojelijatar", "jumaluuden ilmestys", +"hurmaava neito" j.n.e.; hänen kuolinvuoteensa ääressä valittaessaan +hän käyttää "jokaista sanaa, minkä epätoivoisin rakkaus voi keksiä". +Siveä ja kaino Matilda on pidättyväisempi, puhutellen sulhoaan vain +sellaisin sanoin kuin "nuori mies", "jalo nuorukainen" j.n.e., ja +sallien suutelon vain liljanvalkoiselle kädelleen.[51] Heidän +rakkautensa on kiusallisen platoonista, liikkuen koko ajan +mahdollisimman luvallisilla aloilla. Proosallisempi ja asiallisempi on +itse Manfred, joka heti ilmoittaa perillisen toivon olevan hänen +naimapuuhansa vaikuttimena, ja Isabellakin, jossa voi huomata pieniä +mustasukkaisuudenkin oireita. Reeven rakkaus on sangen jokapäiväistä +laatua, mutta Radcliffe on tässäkin edeltäjiänsä pitemmällä. + +Hänelläkin on tyrannin rakkaus paljasta intohimoa tahi sitten kylmistä +laskelmista johtunutta etujen valvontaa naimakaupan kautta, mutta +sankarin ja sankarittaren lempi on niin jaloa ja puhdasta, että sen +hellää voimaa ja tuhan alla kytevää tulta on vaikea huomata. Sekin +syttyy ensi silmäyksellä, jolloin nuorukainen katsoo neitoon "vakavasti +ja surumielisesti" tahi "surumielisen hellästi". Tytön käytös synnyttää +nuorukaisen sydämessä "toivon ja pelon sekoitettua iloa", jollaista hän +ei ole milloinkaan ennen kokenut, eikä tytön kuva lähde hänen +mielestään. Rakkauden ensimmäisinä tunnustuskeinoina on m.m. serenaadi +erinomainen: neito kuulee yön hiljaisuudessa, kuinka melankoolisen +alkusoiton jälkeen "ääni, joka oli enemmän kuin loihditun +tunteellinen", laulaa "niin pateettisen ja hellän laulun", että siitä +tuntuu hengähtävän "rakkauden todellinen sielu". Näitä surumielisiä ja +helliä katseita, serenaadeja ja lukemattomia huokauksia jatkuu sitten +monia satoja sivuja, mitään varsinaista ratkaisua tapahtumatta. +Vihdoin nuori sankari kokoaa kaiken rohkeutensa ja tekee tuon +ratkaisevan kysymyksen, ei kuitenkaan millään romanttisen intohimon +sanelemalla kiihkeydellä, vaan täysin niiden hienojen ja hillittyjen +sopivaisuus- ja kohteliaisuuslakien mukaan, jotka tunnetaan +paimenisilla-olon lemmenlakikirjoista, ja jotka varmaankin kuvastavat +kirjailijattaren omiakin käsityksiä ja vaatimuksia näissä +hellänhauraissa asioissa. "Sallikaa minun", hän sanoo polvistuen +sirosti rakastettunsa eteen, äänen vavistessa liikutuksesta, "paljastaa +teille ne tunteet, jotka olette minussa herättäneet, ja tarjota teille +kuultaviksi sen sydämen vuodatukset, joka on täynnä rakkautta ja +ihailua teitä kohtaan". Ja kun neito on antanut jonkin kainoista +kainoimman merkin siitä, että puheenaihe tuntuu hänestä miellyttävältä, +ei sankari liikutuksensa vuoksi voikaan tehdä muuta kuin "itkeä +kiitoksensa hänen kädellensä", jota hän nyt kuitenkin uskaltaa pitää +omassansa. Kun Valancourtin pitää kosia Emilyä — tapahtuma, jota +muuten valmistellaan monella sadalla foliosivulla, siitä tahtomatta +tulla milloinkaan mitään —, käy tilanne aivan kiusalliseksi. Sankari +tuntee, että nyt se on tehtävä, jos milloinkaan, mutta ei voi +kuitenkaan. He keskustelevat yhteisistä matkoistaan ja sankarin äänessä +on "värähtelevää hellyyttä", mutta vasta monen ympärikäynnin jälkeen +hän vihdoin "uskaltaa ilmaista sen ihailun", jota hän tuntee Emilyn +"hyvyyttä" kohtaan. Hän ei kuitenkaan saa mitään vastausta siitä +yksinkertaisesta syystä, ettei Emily kuohuvilta tunteiltaan saa +sanotuksi mitään. Hän pelkää Emilyn pyörtyvän ja yrittää auttaa häntä, +mutta silloin Emily tietysti heti virkistyy "huomaamaan mitä tilanne +vaatii". Hän rakastaa kyllä Valancourtia, mutta ei tahdo herättää hänen +intohimoansa, koska hän ei ole muka selvillä siitä, tulisiko hänestä +sopiva aviomies. Kaiken lopuksi nuoren sankarin täytyy tyytyä siihen +lemmittynsä sangen epämääräiseen tuomioon, että "hänelle on kunniaksi +jokaisen sellaisen henkilön hyvä käsitys hänestä, jota hänen isänsä oli +pitänyt arvossa", ja että "Valancourt oli aikoja sitten saavuttanut +hänen kunnioituksensa ja... ja..." (Tässä Emily todellakin pyörtyy, +joten Valancourt jää kuin jääkin yhä vielä vaille tuota historiallista +ja ratkaisevaa sanaa, joka lausutaan vasta kirjan loppupuolella.)[52] + +Tämä ylen hieno rakkaustyyli on aivan vierasta Shakespearelle, jonka +terveveriset neidot eivät yleensä turhia siekaile, eivätkä salaa +haluansa, kun on kysymys lemmenasioista. Vierasta se on +Richardsonillekin, jonka Pamela epäilemättä rehellisesti ja +kursailematta suostuisi avioliittotarjoukseen, jos lordi vain sen heti +esittäisi. Mutta se on tuttua rokokoon ja paimenisilla-olon +sievistelevästä maailmasta, jonka luomat sovinnaisuuskäsitykset vielä +elivät tärkeinä ja omalaatuisesti käsitettyinä 1700-luvun Englannissa, +hurskaissa ja pikkuhienoissa porvaripiireissä, niissä, joiden siveän ja +sivistyneen hienostumisen hyvä edustaja oli juuri Mrs. Radcliffe itse. + +Kuvaavaa muuten on, etteivät nämä kirjailijat jaksa kaikista +yrityksistään huolimatta tehdä rakkaudesta romaaniensa pääainesta. Se +on kaikkialla, kuten on nähty, veretöntä ja intohimotonta, sovinnaisen +kalpeata. Tämä johtuu siitä, että heillä oli, kuten jo on huomautettu, +näissä teoksissaan aivan toiset päämäärät, ylinnä jo edellä kuvatun +tapaisen romanttisen kauhu- ja jännitystunteen herättäminen eri +aineksilla ja keinoilla. + + + + +11 + + +Rakkauden kuvauksella on saavuttu lähelle erästä näiden kirjojen +tunne-elämän puolta, joka on hyvin kuvaava varsinkin Radcliffen +henkilöille — sentimentaalisuutta. Walpolen kirjassa siitä ei ole +monta sanaa, sillä sen sijassa, joskin vähäisessä määrässä, on siellä +tuo jo usein mainittu "kalpea melankolia"; Reeven kirja jää tässä kuten +enimmäkseen muissakin suhteissa laihaksi, mutta Radcliffellä se on +kaikkialle tunkevana, hyvin huomattavan sijan ottavana aineksena. +Siellä "kyyneleet uurtavat itselleen kanavia Edmundin poskille", +"sydämellisen liikutuksen kyyneleet kostuttavat kasvoja", "liikuttavia" +kohtauksia tapahtuu henkilöiden kesken, tunteet useimmiten purkautuvat +ilmoille "kyynelinä ja huudahduksina", ja kädet ristissä lausutaan +taivaalle kiitokset. Radcliffen neitojen sydämessä tuntuvat kaikki +hellän intohimon vienoimmatkin väreilyt; varsinkin se on äärimmäisen +herkkä kaikelle kauniille, erikoisesti luonnon kauneudelle. Hekin +rakastavat retkiä jylhissä vuoriseuduissa, joissa mahtava yksinäisyys +ja suurenmoiset näköalat herättävät heidän sydämessään "pyhää pelkoa". +Maisemien kauneus, korkeiden puiden tyynnyttävä humina ja laineiden +pehmeä liplatus tuudittaa heidän mielensä suloiseen lepoon. Silloin he +usein koskettelevat luuttunsa kieliä ja järjestävät tunteensa ja +ajatuksensa kuin itsestään ja vallan kummastuttavalla säekätevyydellä +joksikin hienoksi sonetiksi tahi vielä useammin oodiksi, tuoksi +Englannin ja varsinkin näiden vuosikymmenien muotirunoksi. Silloin +syntyvät Radcliffen romaaneissa niin tavalliset välirunot "Syksylle", +"Auringonlaskulle", "Yölepakolle", "Satakielelle", "Tuulelle", "Laulu +iltahetkelle", j.n.e. Sangen kuvaava on esim. laulu "Melankolialle", +josta lainaan muutaman säkeistön näytteeksi: + + Spirit of love and sorrow — hail! + Thy solemn voice from far I hear, + Mingling with evening's dying gale: + Hail, with this sadly pleasing tear. + + O! at this still, this lonely hour, + Thine own sweet hour of closing day, + Awake thy lute, whose charmful power + Shall call up fancy to obey. + + To paint the wild romantic dream, + That meets the poet's musing eye, + As on the banks of shadowy stream, + He breathes to her the ferving sigh.[53] + +Kuljeskellaan romanttisessa metsässä kuutamolla. Himmeät valonsäteet +siivilöityvät lehtikaton hämärän läpi kuin lumosade; sydän pehmenee, +menneet muistot heräävät ja liikutus sulaa kyyneliksi. Kaiken lisäksi +kuuluu nyt kuutamoyössä salaperäisesti solisevan virran rannalta +lemmensairas barytoni, joka laulaa elämän iankaikkisesta melankoliasta +ja rakkauden tuskasta. Kaikki purskahtavat itkuun ja kyyneleitä vuotaa +niin runsaasti, että melkeinpä itse kirja tuntuu kostealta. +Liikatunteellisuus on Radcliffen teosten päätunnusmerkkejä. + +Tämän sentimentaalisuuden ja melankolian synnystä on Radcliffe tehnyt +tavallaan itse selkoa. Eri lukujensa mottolauseina hän nimittäin +käyttää säkeitä Shakespearelta, Miltonilta, Thomsonilta, Wartonilta, +Grayltä, Collinsilta, Masonilta y.m., osoittaen siis, mistä lähteistä +tämäkin, kuten aikaisemmin selvittämäni rauniotunnelma, oli +kotoisin.[54] Shakespearen raikas ja ilmava luonnontunne saattoi +sisältää aineksia, jotka pian voivat kehittyä sentimentaalisiksikin. +Proteus neuvoo Thuriota (Kaksi Veronan aatelismiestä) "menemään yöllä +neidon ikkunan alle, mukana joku mieluinen toveri, ja virittämään +siellä jonkin valittavan laulun; yön kuollut hiljaisuus on sopiva +tausta tällaiselle suloisesti valittavalle surulle". Silvia vannoo "yön +kalpean kuningattaren kautta". Venetsian kauppiaassa pääsee romanttinen +kuutamo melkoisiin oikeuksiin. "Kuu loistaa kirkkaasti", sanoo Lorenzo +Jessicalle, runoillen: "Juuri tällaisena yönä, jolloin suloinen tuuli +hellästi suutelee vaikenevia puita, Troilus varmaankin nousi Troijan +muureille ja huokasi koko sielunsa kreikkalaisten leiriin päin, jossa +Cressida lepäsi"; tästä syntyy nyt jonkinlainen lemmenduetto, jossa +molemmat luettelevat korkeimmat esimerkkinsä suuresta rakkaudesta, +otaksuen niiden huippukohdan sattuneen "juuri tällaisena yönä". Lorenzo +ylistää: "Kuinka suloisena uinuukaan kuutamo ympärillämme! Istukaamme +täällä ja antakaamme musiikin sointujen kuulua, kun ne sulautuvat yöhön +ja pehmeään hiljaisuuteen ihanaksi harmoniaksi". Romeon ja Julian +puutarhakohtaus tapahtuu etelän kuutamon Iumoloisteessa, satakielen +säestyksellä. Nämä ja toisessa yhteydessä aikaisemmin mainitut +esimerkit Shakespearen luonnontunteesta ja tunteellisuudesta +osoittavat, että Radcliffe kyllä saattoi asettaa hänet sen sarjan +alkuun, jonka loppupäästä puhkesi esiin hänen oma liiaksi kyynelöivä +ja huokaileva sentimentaalisuutensa. Niihin tunteellisuuden ja +iltasurumielisyyden aineksiin, jotka hän oli perinyt muilta +yllämainituilta runoilijoilta, on jo aikaisemmin viitattu. Lisättävä on +vain, ettei yhdelläkään niistä esiinny kyynelöimistä niin runsaasti +kuin hänellä, joka teki edeltäjiensä niin sanoakseni apukeinot +pää-asiaksi, viljellen niitä niin runsaasti ja sellaisella +taituruudella, että hän kykeni sisällyttämään, kuten yllä on nähty, +kahteentoista säkeeseen useimmat sentimentaalisen romantiikan +sanalliset tunnusmerkit. + +Mitä sitten "melankoliaan" tulee, joka on jo aikaisemminkin esiintynyt, +ei sekään ole vieras käsite Shakespearelle. Hän ei kuitenkaan ole +mitenkään sen ylenmääräiseen myöhempään viljelyyn syypää, vaan kantaa +siitä vastuun _Milton_, jonka nuoruuden tunnelmien tulosta se on. +_L'Allegronsa_ hän aloittaa väkevällä uhmalla, sanoen: "Pois, inhottu +Melankolia, sinä Kerberoksen ja synkimmän sydänyön sikiö, joka olet +syntynyt tietymättömässä Stygian luolassa, kauhuolentojen, huutojen ja +rienaavien näkyjen keskellä! Hae itsellesi jokin inhon kammio, jossa +hautova Pimeys levittelee mustasukkaisia siipiään ja yön korppi laulaa +— siellä, pimeässä Kimmerian erämaassa, synkkien varjojen ja +matalakulmaisten, yhtä sekasortoisten kallioiden, kuin omat kiharasi, +vaiheilla aina ole!" Mutta _Il Penserosossa_ hän hylkää "turhat, +pettävät ilot", jotka ovat "turhuuden isättömiä sikiöitä", ja kääntyy +tervehtimään sitä, jonka äsken karkoitti: "Terve, sinä viisas ja pyhä +jumalatar, terve, jumalainen Melankolia, jonka pyhät kasvot ovat liian +kirkkaat ihmisnäön käsitettäviksi, ja siksi, heikon näkömme mielestä, +puetut mustaan!" "Tule, miettivä nunna, joka olet altis ja puhdas, +viileä, vakaa ja nöyrä, puettu mustimpaan, majesteetillisesti liehuvaan +viittaan". Näin sinkosi Milton melankoliansa muun romanttisen aineksen +yhteydessä yli klassillisuuden vuosisadan soimaan ja saamaan +lisäpiirteitä kokonaisen koulukunnan runoudessa, joka kantaa hänen +merkkiään. Runoelmassaan _Intohimot. Oodi musiikille_ (The Passions. An +Ode for Music) _Collins_ esimerkiksi laulaa: "Katse kohotettuna +korkeuteen kuin innoituksen vallassa istui syrjässä kalpea Melankolia, +ja vuodatti jylhästä yksinäisyydestään mietiskelevän sielunsa +pehmeisiin torven säveliin, jotka välimatka teki yhä suloisemmiksi; +säveliin yhtyi ympäröiviltä kallioilta solisten syöksyvien purosten +pehmeä pauhu; ne hiipivät kuuluville metsän valojen ja varjojen kautta, +tahi yli jonkin aaveiden virran, mielellään sen vaiheilla viivähtäen, +vuodattaen ympärilleen pyhää viileyttä, rauhan rakkautta ja halua +mietiskelyyn yksinäisyydessä, kunnes kuolevat pois oneana muminana". +Vielä pieni lisä tähän, annos suurempaa surumielisyyttä ja kyyneleitä, +ja Mrs. Radcliffen tunneasteikko on valmis. + + + + +12 + + +Palaan nyt tekemään selkoa näiden romaanien jäljellä olevista, +mainitsemisen arvoisista henkilötyypeistä. Ensiksi tulee vuoroon +Manfredin hurskas ja kärsivä puoliso Hippolita, joka on kaikin puolin +suorastaan pyhimys, ja jolla on seuraavissa romaaneissa perillisensä +joka kerta, kun on kysymys onnettomasta äidistä ja hänen lapsestaan. Ei +voi kieltää, että Hippolitan ja hänen poikansa Conradin kova kohtalo +etsimättä palauttaa mieleen Talvisen tarinan jalon Hermionen ja nuoren +Mamilliuksen, joiden suhteessa Leontekseen on paljon samaa kuin +Hippolitan suhteessa Manfrediin. + +Mielenkiintoisempi on sitten Otranton kunnioitettava vanha munkki, isä +Jerome, jonka tehtävänä on saarnata sopua ja rauhaa, sovitella +riitaisuuksia, kehoittaa katumukseen ja opettaa ihmisiä hillitsemään +pahoja intohimojansa. Tällaisena tämä hengenmies esiintyy kaikissa nyt +kysymyksessä olevissa romaaneissa — esimerkkinä vielä Reeven isä +Oswald —, ja on nähdäkseni sen erakko-aiheen ilmennys, josta +aikaisemmin on ollut puhetta. Tässä haahmossaan, liian hyvyyden ja +hurskauden vuoksi, munkilta myös puuttuu todella romanttinen +viehätysvoima, ja täytyykin hänen muuttua "sudeksi lammasten +vaatteissa", ennenkuin romantikot onnistuvat kehittämään hänestä sitä +inhimillisen rikollisuuden lihaksitulemusta, mikä hänen pääosansa +sittemmin on. + +Shakespeare esittää isä Laurencessa (Romeo ja Julia) kauniisti hyvän ja +lempeän munkin tyypin, mutta tämän vastakohta on hänellä yleisempi. +Kuningas Juhanassa epäillään, että hänet "on myrkyttänyt joku munkki, +päättäväinen roisto, jonka sisu on äkkiä puhjennut ilmi oikeassa +karvassaan". Kardinaali Beaufort (Henrik VI:n toinen osa) on +vallanhimoinen ja väkivaltainen kirkkoruhtinas, joka kuolee kamalalla +tavalla myrkkyyn ja omantunnonvaivoihin. "Äkkiä hänet valtasi ankara +tauti, joka sai hänet tapailemaan ilmaa ja tuijottamaan, häväisemään +Jumalaa ja kiroamaan ihmisiä: väliin hän puhui kuin olisi nähnyt +vierellään herttua Humphreyn haamun". Tällainen kuolema on tyypillinen +protestanttisten romantikkojen pahantekijämunkeille. Tätä galleriaa +rikastuttaa vihdoin Walpole itse näytelmässään _Salaperäinen äiti_, +jossa esiintyy parikin rikollista munkkia; näistä Benedict on valmis +toteuttamaan minkä kauhuteon tahansa, jos vain kirkon etu sitä vaatii, +sillä hän ei tunnusta mitään muuta lakia kuin kirkon edun. Walpolen +munkki Benedict on nyt ensimmäinen alkutyyppi näille kauhuromantiikan +henkilöille. (Huomautan samalla, että olen tässä jättänyt ottamatta +huomioon Radcliffen Schedonin, koska hän on sopivimmin käsiteltävissä +tuonnempana.) Ei ole muuten ilman mielenkiintoansa havaita, kuinka nämä +munkkityypit, jotka aluksi enimmäksi osaksi kantoivat erakon hurskasta +ja naivin vilpitöntä muotoa, vähitellen, Englannissa ikäänkuin +jonkinmoisen puritaanisen ja Ranskassa antiklerikaalisen +vallankumoushengen esillepääsyn vuoksi, muuttuvat niiksi inhon ja +hylkiöpaavillisuuden edustajiksi, joiksi protestanttinen maailma +mielellään on tämänlaatuiset katolisen kirkon palvelijat tuominnut. +Heistä tulee samalla myös tyrannityypin kaksoisveljiä, yhdistäen +itseensä niitä yleisiä ulkomuodonkin tuntomerkkejä, joita romanttisen +synkän sankarin kohdalla aikaisemmin on lueteltu. Kuten tuonnempana +saamme nähdä, on tämä rikollisen munkin aihe ollut kauhuromantiikassa +erittäin hedelmällinen. + +Sivuuttaen sitten lyhyellä maininnalla Walpolen puheliaan ja iloisen +kamarineidon Biancan, jonka tehtävänä on sukkelalla ja pirteällä +lörpöttelyllään "asettaa kertomuksen pateettisuus kirkkaampaan valoon", +ja jolla on esim. Othellossa sekä nimellinen että luonteellinen +esikuvansa, ja Reeven sir Philip Harclayn, Edmundin auttajan ja +ystävän, joka on jonkunlainen sir Charles Grandison, sääliväinen, +inhimillinen, hyvä kaikille ihmisille, luja periaatteiltaan, +vaatimaton, rohkea, j.n.e., saavumme Reeven vanhaan hovimestariin, +Lovelien uskottuun palvelijaan Josephiin, joka haamuhuoneiston lisäksi +on toinen tärkeä Reeven keksimä tyyppi. Tämä vanha mies täyttelee +uskollisesti ja hiljakseen velvollisuuksiaan, huokaillen ja surren +entisen isäntänsä ja tämän perillisen kohtaloa. Kaikesta näkee, että +hän tietää jotakin tärkeätä ja asiaan vaikuttavaa, jota hän ei +kuitenkaan kerro, ennenkuin pitkien houkutusten jälkeen. Niinpä hänestä +lopuksi tuleekin nuoren, laillisen perillisen auttaja ja todistaja, +sillä hän on niitä, jotka ensimmäiseksi hänet tuntevat ja tunnustavat. +Hän se näissä romaaneissa sipsuttelee linnassa kuin tonttu, tipahduttaa +silloin tällöin jonkin merkillisen vihjauksen, huomautuksen tahi +selittämättömän, arvoituksellisen huudahduksen, synnyttäen sivu sivulta +jännityksen ja salaperäisen pelon tunnelmaa, mikä voi aiheuttaa +varsinkin toisten, aina hyvin taikauskoisten palvelijain kesken +kauhuakin. Hänestä tulee tämän jälkeen hyvin tärkeä henkilö +haamulinnoissa ja romanttisissa sukuromaaneissa. Esim. Radcliffellä on +tämä tyyppi hyvin edustettuna ja pitkälle kehitettynä. Tätä vastaava +henkilö esiintyy Shakespearella: sellainen on vanha, uskollinen +palvelija Adam näytelmässä Kuten haluatte, ja Imogenin palvelija +Pisanio Cymbelinessä. Tyypin vastakohta, tyrannin rikollinen ja +kaikkeen valmis kätyri, jollainen myös näissä romaaneissa esiintyy, +tavataan samoin jo Shakespearella: sellainen on esim. Gonerilin +palvelija Oswald Kuningas Learissa, aloittaen näiden roistojen sarjan. + +Lopuksi ansaitsee mainitsemista eräs Radcliffellä esiintyvä naistyyppi, +jolla on kehittymisen mahdollisuuksia, nimittäin vehkeilevä ja +rikollinen, vallanhimoinen nainen. Sellainen on markiisi Mazzinin +puoliso Maria de Vellorno, joka esittää intohimoisen ja paheellisen +ylhäisen naisen osaa. Hän ei häikäile, oli kysymyksessä mikä rikos +hyvänsä, jos vain luulee saavuttavansa sillä edes jotakin etua. Tyyppi +on Shakespearella yleinen: sellaisia ovat esim. Gloucesterin herttuatar +(Henrik VI), ja tämän hallitsijan puoliso Margaret, kuuluisa "Ranskan +naarassusi"; Tamora Titus Andronicuksessa; lady Macbeth; Regan ja +Goneril Kuningas Learissa; kuningatar Cymbelinessä — satujen julma +äitipuoli —, ja Dionyza Perikleessä. Samaan naisluokkaan kuuluu +itämaiselta aihesuunnalta Vathekin noita-äiti Carathis. + +Mainitsemista ansaitsevat lopuksi Radcliffen maisemien täytehenkilöt, +joita hän asettelee niihin ikäänkuin niiden elävöittäjiksi; sellaisia +ovat matkustajat, mustalaiset, rosvot ja sotilaskulkueet. Idyllisiä +kylämaisemia ovat ilahduttamassa talonpojat, kunnianarvoisat vanhukset +ja karkeloiva nuori kansa. Rosvojen kiroukset kuuluvat yli ukkosenkin +jyrinän: "Näytelmän kauhua lisäsivät yli ukkosenkin jyrinän kuuluvat +taistelijoiden kiroukset ja manaukset". Rosvot asuvat luolissa tahi +vanhoissa autioissa rakennuksissa, ja tuntee heidät yleensä puvusta ja +villistä katseesta. Hyvin tavallinen näky on se, jolloin rosvot ovat +kuljettamassa vangitsemaansa sankaritarta kamalan luolan suuta kohti, +jota männynoksat verhoavat. + +Shakespearen näytelmässä Kaksi Veronan aatelismiestä esiintyy +metsärosvoja, joista eräs vannoo "Robin Hoodin lihavan munkin paljaan +päälaen kautta". Rosvot ovat lainsuojattomia aatelismiehiä, jotka +harjoittavat ammattiaan "jalojen periaatteiden mukaan". Metsäkohtaus, +jossa Valentine on rosvojen päällikkönä, on tyypillisesti romanttinen, +varsinkin sen kautta, että hänen eteensä tuodaan vangittuna hänen oma +lemmittynsä, jota hän juuri itse on etsimässä. Näytelmässä Kuten +haluatte asutaan Ardennien metsässä romanttisessa luolassa. Talvisen +tarinan kuulu rantakohtaus Bohemiassa, jolloin Perdita jätetään autioon +erämaahan, on synkän romanttinen, ja sen vastakohta taas Florizelin ja +Perditan paimen-idylli. Palkattuja salamurhaajia Shakespeare käyttää +runsaasti. Titus Andronicuksessa on metsän kätkössä oleva rotko, jonne +murhatun ruumis heitetään; rotkon suuta peittävät kasvit, "joiden +lehdillä on äsken vuodatetun veren pisaroita". Macbethin noidat +esiintyvät autiolla nummella ja luolassa, joka on omiaan ukkosen ja +salaman säestyksellä herättämään kolkkoa luonnontunnelmaa. Tällaiset jo +vanhastaan tutut ainekset periytyivät käsittelemääni romantiikkaan sekä +suoraan että todennäköisesti myös n.s. pikareskiromaanien, m.m. Tobias +Smollettin teosten kautta, joissa tämänsuuntaiset, varsinkin matkoilla +sattuvat rosvo- ja luolakohtaukset ovat yleisiä.[55] + +Ennenkuin sitten käyn tekemään selkoa niistä piirteistä, jotka ovat +antaneet näille kirjoille haamuromaanien maineen, on syytä mainita +eräitä pieniä seikkoja, joita romanttinen kirjailija taitavasti ja +mielellään käyttelee herättääkseen tarkoitettua tunnelmaa. Siinä +suhteessa ovat Walpole ja Reeve jo edellisessä tyhjentyneet, mutta +Radcliffellä on näihinkin puoliin uutta esitettävänä. + + + + +13 + + +Sivuseikkoihinkin puuttuessaan Radcliffe osoittaa tarkkaa makua +valitessaan, mikä on romanttista, mikä ei. Ensinnäkin on mainittava +musiikki, jolla, kuten on nähty, on tärkeä osa nuoren neidon hienoissa +taidoissa. Melkein kaikki Radcliffen henkilöt ovat musikaalisia. +Romanttisia soittokoneita näyttävät olevan luuttu, kitara, ranskalainen +torvi ja oboe, joka viimemainittu esiintyy hyvin usein Shakespearella. +Kulkiessamme metsässä saamme kuulla "kaukaisen torven surumielisen +säveleen", ja maiseman antamaa iloista tunnelmaa saattaa lisätä +"ranskalaisen torven ääni". Matkalainen herättää metsässä kauniin +kaiun "oboensa hellillä sävelillä". Jos on kysymys kokonaisesta +soittokunnasta, ei romantikko halua sitä näkyviin eteensä millekään +korokkeelle, vaan piiloittaa sen, koska hän yleensäkin mieluiten +kuuntelee musiikkia matkan päästä, että ääni "pehmenisi". "Soittajat +oli piiloitettu mitä syrjäisimpiin ja varjoisimpiin paikkoihin, +välttääkseen katselijoita ja vaikuttaakseen mielikuvitukseen". Musiikki +on läpeensä tunteellista, surua lievittävää, antaen tyyneyttä, rauhaa, +ja kykyä alistua kohtaloonsa: "Hän oli juuri menettämäisillään +rohkeutensa, kun luutun pehmeät säveleet herättivät hänen huomiotansa. +Ne säestivät ääntä, joka oli niin lumoavan hellä ja meloodinen, että se +järkytti Osbertin sydäntä, saaden hänet sulamaan säälin ja katumuksen +kyyneliin". Sankaritar herää unelmistaan pehmeän soiton säveliin, jotka +ovat niin suloisia ja ylimaallisia, että ne poistavat surun ja +tuottavat sielulle hellää ja mietiskelevää nautintoa. Erikoisesti +romanttinen on sellainen tilanne, jolloin musiikki säestää soudun +tahtia kuutamoisella merellä. Montonin ollessa Venetsiassa pääsemme +soutelemaan kuutamolla pitkin laguuneja ja saamme kuulla suoranaisen +lauluja soittokilpailun Signorien ja signorinain välillä. Taas toisessa +paikassa tapaamme seuraavan kuvauksen: "Airojen ääni lakkasi ja yön +hiljaisuudessa rupesi kuulumaan juhlallisen sointuvaa soittoa, +sellaista, jommoista mielikuvitus haaveilee autuaiden asunnoista. +Kuorolaulu väreili ilmassa, kunnes haipui pois kaukaisuuteen. Julia +tunsi säveleen keskiyön hymniksi pyhälle neitsyelle, ja hartaus täytti +hänen sydämensä". Nämä ovat niitä Sisilialaisen tarinan kohtia, joissa +Radcliffe antautuu tunnelmoimaan katoolisella mystiikalla ja sen +uskonnollisten menojen synnyttämällä hartaudella, ja jotka antavat +hänen kertomustensa eräille kohdille hienoa tuulahdusta maailmasta, +joka on protestanttisissa maissa kokematon ja outo.[56] + +Tyypillisesti romanttisia ovat myös miniatyyrit ja vanhat +käsikirjoitukset, jotka kertovat ihmeellisiä, ratkaisevia ja +pöyristyttäviä salaisuuksia. Miniatyyrimuotokuva on kallis siksi, että +se tavallisesti on ainoa jäljellä oleva kuva jostakin rakastetusta +vainajasta; se herättää eloon vanhoja muistoja ja sen ääressä on +kaunista ja sopivaa itkeä yön hiljaisuudessa. Hamletin isän ja Ricardon +muotokuvasta alkaen ovat yleensä ammoin kuolleiden henkilöiden kuvat +esittäneet mitä tärkeintä osaa romanttisissa kertomuksissa.. Se vanha +ajatus elävöityvästä kuvasta, joka esiintyy siinä, että Walpole antoi +Ricardon kuvan astua ulos kehyksistänsä, sai romantikkojen kuumeisissa +aivoissa ajanoloon oman sisällyksensä, antaen aihetta yhä uusiin +lisäpiirteisiin.[57] Jostakin salaperäisestä paikasta löydetty vanha +käsikirjoitus taas sisältää luonnollisesti jonkin jännittävän ja +kauhean tunnustuksen, joka on ratkaisevaa laatua ja jonka lukemisella +yön hiljaisuudessa, myrskyn ulkona vinkuessa, sopii pitää yllä +kertomuksen jännitystä, jota vielä kohottaa se, että tuo lukeminen +keskeytetään kaikista jännittävimmällä kohdalla. Hyvin tavallista on, +että koko kirja muka perustuu tällaiseen vanhaan käsikirjoituslöytöön. +Väittihän "W. Marshall Gent.", että Otranton linna oli muka käännös +jostakin italialaisesta "Onuphrio Muralton" teoksesta, joka oli +löydetty Pohjois-Englannista. Reeven kertomus perustuu kokonaan +vanhaan, sattumalta löydettyyn käsikirjoitukseen, ja samoin Radcliffen +Tarina Sisiliasta. Metsän tarinassa Adeline löytää metsälinnasta +"pienen paperikäärön, joka oli sidottu rullalle ja kokonaan pölyn +peittämä"; kauhistuksekseen hän huomaakin sen isänsä kirjoittamaksi ja +saa siitä tietää, että hänet on murhannut hänen veljensä, Montaltin +markiisi, sama, joka nyt koettaa vietellä häntä. Näin astuu +kirjallisuuteen tuo salaperäinen, unohdettu, kauan kadoksissa ollut, +vanhojen kirjojen lehtien välistä löytyvä, usein salakirjoituksella +tehty asiakirja, testamentti, tunnustus, kartta ja muu sellainen, jonka +varaan sittemmin on kirjoitettu määrätön paljous romanttisia +tarinoita.[58] + +Erittäin romanttisia ovat myös vanhat kirjeet, nuo kellastuneet +paperit, joita löydetään äsken pois menneiden, rakkaiden omaisten +kätköistä. Niiden vaiheilla tuulahtaa hengähdys menneestä onnesta ja +murheista, jotka ovat nyt loppuneet. Lähtiessään matkalle St. Aubert +näyttää tyttärelleen Emilylle pienen lippaan, jossa on joitakin vanhoja +kirjeitä ja muita papereita; siinä tapauksessa että hän kuolisi, on +tyttären poltettava nämä paperit lukematta niitä. Tuonnempana saamme +nähdä, kuinka kirjailijatar käyttää tätä keksintöänsä. Kuinka hyvänsä: +vanhojen, haalistuneella silkkinauhalla sidottujen kirjepinkkojen +romantiikka oli alkanut. + +Lampusta, jonka jännittävimmällä ja vaarallisimmalla hetkellä ilman +henkäys tahi tuulenpuuska sammuttaa, on jo mainittu. Lisäksi on +huomautettava eräästä sen merkillisestä ominaisuudesta: kun sankaritar +tahi koko seurue on salaperäisen ja selittämättömän aavepelon vallassa, +ovat he huomaavinaan lampunkin palavan oudolla, sinertävällä liekillä. +"Pyhä Pietari!" huudahti Annette, Emilyn puhelias kamarineito, +"katsokaa lamppua, kuinka sinisellä liekillä se palaa!" Haamun +läheisyys näet vaikuttaa tällaisen muutoksen.[59] + + + + +14 + + +Otaksuen, että edellisessä olen onnistunut antamaan edes jonkinmoisen +käsityksen näiden romaanien näyttämöstä, tapahtumista, toimivista +henkilöistä ja romanttisista aineksista, mikä on välttämätöntä niiden +oikealle ymmärtämiselle, siirryn nyt esittelemään ja käsittelemään +niitä ihmeitä, kauhutapauksia ja juonen suunnittelukeinoja, jotka ovat +antaneet niille haamuromaanien maineen ja jotka herättävät niissä +jännityksen tunteen. Tämä _feeling of suspense_ on niille +luonteenomaista, sekä on ollut yksi niitä pääsyitä, jotka ovat tehneet +tämän kirjallisuuden omaksi erikoisalakseen. + +Otranton linnassa tapahtuukin aivan eriskummallisia asioita. Yhtäkkiä, +kun Manfredin poika Conrad on menossa linnan kirkkoon, jossa hänet piti +vihittämän avioliittoon Isabellan kanssa, putoaakin hänen päälleen +ilmasta jättiläissuuruinen kypärä ja musertaa hänet kuoliaaksi. Kypärä, +jonka sitten huomataan lähteneen liikkeelle Alfonson kuvapatsaasta, on +ainakin sata kertaa suurempi kuin mikään ihmistä varten tehty, ja +varustettu vastaavan suurella, mustalla töyhdöllä. Nyt se rupeaa +tekemään lisäihmeitä. Kun Theodore pistetään vangiksi sen alle, painaa +se reunansa kivityksen läpi tehden aukon, josta vanki pääsee linnan +holveihin. Kun Manfred on tekemäisillään väkivaltaa Isabellalle, kohoaa +tuo merkillinen kypärä ikkunoiden tasalle liehuttaen töyhtöään kuin +myrskyssä; samalla kuuluu myöskin onton rämisevää ääntä. Markiisi +Vicenzan kulkueen saapuessa linnan luo töyhtö rupeaa uudelleen +kiivaasti liikkumaan, nyökähtäen kolme kertaa kuin jonkin näkymättömän +kantajan kumartaessa. Linnan salissa on Manfredin iso-isän, Otranton +anastajan muotokuva. Äkkiä Manfred näkee, kuinka kuva kohottaa +rintaansa, huokaa syvään, jättää kehyksensä ja astuu alas, viitaten +pojanpoikaansa seuraamaan. Tämä tottelee, mutta juuri kun hän on +menemässä haamun perässä erääseen huoneeseen, vetääkin joku näkymätön +käsi oven äkkiä kiinni. Jälkeenpäin palvelijat kertovat nähneensä +haamun jalan ja osan säärestä, ja olivat ne kypärän suuruutta vastaavaa +kokoa. Tuo jo mainittu vaskinen torvi puhaltaa kaksi kertaa kuin +tervehtiäkseen tulossa olevaa kulkuetta. Tässä on m.m. sata ritaria, +jotka kaikki kantavat jättiläismäistä miekkaa, niin suurta, että he +ovat sortumaisillaan taakkansa alle. Kun tullaan kypärän ääreen, +lennähtää jättiläismiekka itsestään kantajainsa käsistä kypärän luo ja +jää siihen liikkumattomaksi. Markiisi Vicenza on löytänyt miekan kaukaa +Palestinasta, jossa muuan kuoleva erakko oli siitä hänelle ilmoittanut; +erakolta hän oli myöskin saanut kuulla, että hänen tytärtään Isabellaa +uhkasi vaara. Kun markiisi ei ymmärrä kyllin tarkoin seurata Pyhän +Nikolauksen tahtoa, jonka tarkoituksena on Manfredin syökseminen +vallasta, ilmestyy tuon saman erakon haamu hänelle linnan kappelissa: +kuin ukkosen lyömänä markiisi äkkiä näkee edessään tuon entisen erakon +ja hänen huuppansa alta pääkallon lihattomat leuat ja ontot +silmäkuopat. Linnan kirkossa on entisen oikean omistajan, Alfonson, +kuvapatsas; kun on puhetta Conradin ja Isabellan avioliitosta, tipahtaa +kuvapatsaan nenästä äkkiä kolme pisaraa verta, mikä merkitsee sitä, +ettei anastajan ja murhaajan veri saa sekaantua uhrin veren kanssa. +Kamarineito Bianca näkee suurten portaiden ylimmällä käsipuulla +rautavarusteisen käden, joka on niin suuri, niin suuri — Bianca ei +tosin kerro, kuinka suuri, mutta arvattavasti miekan, kypärän ja jalan +mittojen mukainen. Viimeisen ihmeen muodostaa itse loppuluhistus: +linnan muurit hajoavat maahan kuin suunnattoman voiman mullistamina, ja +Alfonson kuva, kasvaneena mahdottoman suureksi, ilmestyy raunioiden +keskelle. Sen kuullaan lausuvan: "Katso, Theodore on Alfonson oikea +perillinen", ja samalla se kohoaa taivaaseen. Pilvet hajoavat, Pyhä +Nikolaus ilmestyy ja ottaa vastaan Alfonson, jonka jälkeen molemmat +katoavat "kunnian loisteeseen", _in a blaze of glory_, häviten +kuolevaisten näkyvistä.[60] Se legendamainen naivisuus, jolla nämä +eriskummalliset tapahtumat, ilman mitään yritystäkään selittää niitä +jollakin tavalla, heti kirjan ensi sivuilla heitetään lukijan eteen, on +ensiksi kieltämättä omiaan ällistyttämään. Mutta tämä kummastus haihtuu +pian, sillä helposti huomaa, että kertomus on siltä puolelta +tarkoitettu jonkinmoiseksi miraakkeleja täynnä olevaksi keskiaikaiseksi +legendaksi, jossa sadun eriskummallisuudet esitetään naivin vakavalla +ilmeellä, kuin luonnollisina siinä ympäristössä, jossa koko tarina +liikkuu. Walpolen tarkoitushan oli yhdistää kaksi "romaanin" (romance) +lajia, "vanha" ja "moderni". Kirjansa toisen painoksen esipuheessa hän +nimenomaan viittaa siihen, kuinka tuossa edellisessä kaikki on +mielikuvitusta ja mahdottomuuksia (_imagination and improbability_), +jälkimmäisessä taas luonnon jäljittelyä. Kirjassaan hän on nyt tahtonut +jättää mielikuvitukselle täyden vapauden, ohjaten kuitenkin sen ohella +kuolevaisten toimet luonnollisten ja järjellisten lakien mukaan. Tämä +oli hänen mielestään, kuten hän lausuu ensimmäisen painoksen +esipuheessa, tällaisessa kertomuksessa vallan luonnollistakin, sillä +käsitteleehän se aikaa, jolloin usko kaikenlaisiin ihmeisiin oli niin +vallalla, että mitään ajankuvausta ei voi ajatellakaan sellaisia +mainitsematta. Tätä ohjelmaansa Walpole onkin noudattanut uskollisesti, +sillä nuo eriskummalliset ihmeet eivät todellakaan näytä paljoa +vaikuttavan henkilöiden toiminnan perusteihin, elleivät ne puutu heidän +puuhiinsa suoranaisella väkivallalla; jos ne olisivatkin niihin +vaikuttaneet niin, että olisi syntynyt jotakin todella keskiaikaista, +ihmeiden ja uskomusten läpitunkemaa elämän ja toiminnan tunnelmaa, +saattaisi Walpolen teoksella olla muutakin kuin pelkän kauhuromanttisen +kuriositeettikirjan arvo. Turhaa on siis hakea Otranton ihmeistä mitään +syvempää tarkoitusta. Walpole pisti ne sinne kuin teoreettisen +ohjelmapykälän ainakin, saadakseen aikaan jotakin esipuheessaan +lausumaansa suuntaan. Näillä keinoillaan ei Walpole liioin rakenna +mitään todellista jännitystunnelmaa, vaan johtuu tämä siitä alituisesta +vaaranalaisesta tilasta, jossa Isabella on. + +Reeven menettelytapa on oleellisesti toinen. Kirjansa esipuheessa hän +sanoo suoraan, että hänen teoksensa on Otranton linnan kirjallinen +jälkeläinen, "kirjoitettu saman suunnitelman mukaan ja tarkoituksella +yhdistää puoleensavetävimmät piirteet vanhasta 'romaanista' ja +modernista 'novellista' (ancient romance and modern novel)". Tämän +tarkoituksen saavuttamiseksi vaaditaan huomion herättämistä varten +"riittävä määrä ihmeellistä, kylliksi todellisen elämän kuvausta, että +teos saisi yleisen järjellisyyden leiman, ja kylliksi pateettisuutta, +että se voittaisi sydämen puolelleen". Mitä nyt Otranton linnaan tulee, +"herättää se lukijassaan vastenmielisyyttä ja aivan selvästi +ymmärrettävästä syystä: käytetty koneisto on niin väkivaltainen, että +se itse särkee sen vaikutuksen, jota aikaansaamaan se on aiottu". "Jos +se olisi pysytetty järjellisyyden uloimmalla laidalla, olisi +tarkoitettu vaikutus saavutettu, silti kadottamatta ainoatakaan +piirrettä, joka herättää tahi kiinnittää huomiota". Tämän ohjelman +mukaan Reeve siis kirjoitti romaaninsa. + +Ero Walpolen romaanin ja sen välillä on heti huomattavissa siinä, ettei +Reeve todellakaan käytä yliluonnollisia asioita enempää kuin mihin on +totuttu vanhojen tarinain ja yleisen taikauskon perusteella. Murhattu +lordi Lovel ilmestyy ystävälleen Philip Harclaylle unessa, toivottaen +hänet tervetulleeksi linnaan. Palvelusväki tietää kertoa varmana +asiana, että kummitushuoneistossa on useita kertoja nähty lordi ja lady +Lovelin haamu. Oudot äänet ja ilmestykset peloittavat kaikkia, jotka +uskaltavat mennä näihin huoneisiin. Sieltä kuuluu ääntä kuin olisi joku +menossa ahtaan käytävän läpi. Nuori sankari näkee unessa isänsä ja +äitinsä, jotka antavat hänelle juhlallisen siunauksensa. Alapuolella +olevasta huoneesta hän on kuulevinaan ankaraa meteliä ja miekkojen +kalsketta ja on kuin jotakin kaatuisi kovasti jymähtäen. Kolme kertaa +kuuluu pöyristyttävä, kumea huokaus, kaikki ovet lennähtävät auki, +vaalea, kimalteleva valo ilmestyy ovelle ja täydelliseen rautapukuun +puettu mies astuu huoneeseen. Laillisen perillisen saapuessa +lennähtävät linnan portit ja suuret kaksoisovet auki kenenkään käden +koskematta. Sillä hetkellä, jolloin hän saapuu linnan eteishalliin, +aukeavat kaikkien huoneiden ovet.[61] + +Kuten tästä näkyy, ovat nämä aineksia, joissa ei sinänsä ole mitään +erikoisemmin uutta tahi pöyristyttävääkään, koskapa ne ovat yleisesti +tarinain ja traditioiden taikauskosta jo entuudestaan tuttuja. Kun +kirjailijakaan ei koeta tehdä niistä järin suurta numeroa, vaan jättää +hiukan epäselväksi, uskoivatko edes kertomuksen henkilöt näihin +asioihin, ja näkivätkö he niitä unessa vai ilmissä, onnistuu hän niiden +esittämisellä luomaan korkeintaan jonkinmoista takkavalkean ääressä +kerrotun, kodikkaan kummitustarinan tunnelmaa. Tähän ymmärrettävästi +sisältyy jonkinverran salaperäistä kammon ja pöyristyksen värettä, +varsinkin sen kautta, että kirjailijatar lisää mielenkiintoa ja +jännitystä eräillä pienillä ja sukkelilla keinoilla, joita sittemmin +Radcliffe käytteli suurella menestyksellä. Niitä on m.m. se odotuksen +jännitys, joka kuvastuu nuoren sankarin säikähdyksestä, kun hän juuri +on kuullut nuo kamalat huokaukset ja kun samalla hänen lisääntyväksi +kauhukseen ovelle koputetaan. Ehdottomasti hän — ja lukija — nyt +odottaa jonkun kauhuolennon ilmestymistä kynnykselle, kun hänen +tiedustelevaan kysymykseensä vastaakin — linnan vanha hovimestari. +Tämä on ensimmäisiä merkkejä kauhun ja pelon jännittävästä tilanteesta, +joka tuntuu lupaavan paljon, mutta luhistuukin naurettavuuteen. + +Radcliffeä ei ole tyydyttänyt kumpainenkaan tapa käyttää +yliluonnollista aineistoa. Walpolella oli vain naiveja legendaan +ihmeitä, Reevellä tavallista kummitustarinatunnelmaa; Radcliffe tahtoo +— ilman mitään ohjelmallisia esipuheita — tulla toimeen ilman +tällaisia keinoja, mutta luoda siitä huolimatta paljoa voimakkaamman ja +syvemmän salaperäisen jännityksen tunteen kuin mitä näillä hänen +edeltäjillään oli ollut. Tässä hän menettelee seuraavalla tavalla. + +Hän järjestää kertomuksensa juonen ja sen tapahtumat niin, että +pääleimana on nuorta sankaritarta alati uhkaava vaara. Hänen elämänsä +on ainaista pakoa ja uuteen vaaraan joutumista — se ja siitä +pääseminen ovat päätapauksia. Lukija joutuu, lausuu Walter Scott, +"kertomuksen ihmeellisen juonen lumoamaksi; menestyksellisesti tekijä +herättää hänessä salaperäistä, kammottavaa tunnelmaa, samalla kuin hän +luku luvulta, tapahtuma tapahtumalta, ylläpitää virinneen uteliaisuuden +ja ratkaisua odottavan mielenkiinnon voimakasta jännitystä".[62] + +Esimerkiksi seuraava tapaus. Jo Sisilialaisen tarinan viidennellä +sivulla kerrotaan, kuinka linnan asumattomassa siivessä, jossa tietysti +"kummittelee", eräänä iltana näkyy valoa. Se häviää kuitenkin äkkiä, +eikä asiasta tule sillä kerralla mitään selvyyttä. Tällaista +epätietoisuutta, joka jännittää lukijaa yhä enemmän, kuta kauemmin sitä +jatkuu, kestää sangen pitkälle, kunnes vihdoin valon kerran uudelleen +näkyessä linnan tornin jostakin sivuovesta ilmestyykin aivan tavallinen +ja arkipäiväinen, elävä mies, kädessään lamppu. Suuri osa jonkin +erikoisen ja ehkäpä yliluonnollisenkin odottamisesta aiheutunutta +jännitystä hupsahtaa nyt kokoon, tuottaen noloa tunnelmaa, kun +jännityksen lanka samalla lähteekin jatkumaan. Mitä tekemistä oli +tuolla salaperäisellä miehellä asumattomassa ja autiossa linnan +tornissa? Itse linnan herra panee asian leikiksi ja tutkii +palvelijainsa kanssa koko rakennuksen. Turhaan, sillä mitään selvitystä +ei saada. Lopuksi saa huhu, että linnassa sittenkin kummittelee, yhä +suurempaa "uskottavuutta", varsinkin kun tuo salaperäinen mies taas +kerran vilahtaa lamppuineen näkyville. + +Sitten herättävät huomiota ja uteliaisuutta merkilliset ja kammottavat +valitukset, joita silloin tällöin kuuluu yön hiljaisuudessa. Ne ovat +"synkkiä", "oneita", "kauheita", (sullen, hollow, dreadful), ja niiden +pöyristyttävä vaikutus on melkoinen. Kun nuori sankari heittelehtii +unettomana vuoteellaan, "mietiskellen menneisyyttä melankolisen +masennuksen vallassa", katkaisee matala ja kammottava ääni äkkiä yön +hiljaisuuden. Se kertautuu väliajoittain kumeina huokauksina, kuin +olisi kysymyksessä joku sanomattoman onneton henkilö. Hän kysyy +sittemmin isältänsä markiisilta, mitä tuo tuollainen oikeastaan saattoi +olla, jolloin tämä sen selitykseksi kertoo eräästä della Campon +murhasta, joka oli tapahtunut linnassa hänen isoisänsä aikana; ehkäpä +murhatun haamu valittaa sen johdosta, ettei ole saanut kristillistä +hautausta. Valitukset jatkuvat sitten käyden yhä jännittävämmiksi ja +hermostuttavammiksi. "Valitus, pitempi ja kauheampi, uudistuu... Äänet +kertautuivat väliajoittain lähes tunnin".[63] + +Näin jatkuu salaperäistä lampun vilahtelua ja valitusta satoja sivuja, +lähes loppuun saakka, jolloin lukijan jännitys ja korkeimmilleen +kohonnut uteliaisuus vihdoin laukaistaan tavalla, joka on omiaan +tuottamaan nolon ja harmistuneen loppuvaikutuksen: huokaileva haamu ei +ole mikään della Campo, vaan linnan julman isännän oma, elävä puoliso, +jonka tuo katala on uskotellut kuolleeksi, kätkettyään hänet salaiseen +vankilaan linnan holviin! Lamppuniekka mies on hänen palvelijansa, joka +käy viemässä vangitulle ruokaa. Tämä vankiraukka se myös yöllä huokaili +ja valitti kohtaloansa, ollenkaan aavistamatta, että ääni tuli hänen +lastensa kuuluville. Ja antaakseen kertomukselle sen viimeisen hienon +käänteen, tekijätär panee äidin löytäjäksi tämän oman tyttären, joka +itse on pakenemassa omaa, uhkaavaa kohtaloansa. Mutta huolimatta tästä +kieltämättä sangen järkyttävästä ja kamalasta rikoksesta lukija tuntee, +kuten sanottu, olevansa pettynyt; hänen jännityksensä oli kiristetty +liian korkealle, että hän olisi voinut tyytyä tällaiseen kovin +"luonnolliseen" selitykseen. + +Metsän tarina ei kohoa näissä kohdissa edellisen tasolle. Siinä lukijaa +säikyttävät käytävistä kuuluvat oudot äänet, huhut siitä, että murhatun +haamu harhailee öisin raunioiden keskellä, ja jokin yön hiljaisuudessa +kuuluva, ontto huokauskin. Mutta kaikelta tältä riistetään teho +kuvaamalla se vain palvelusväen tavalliseksi taikauskoksi. Ja kun +sankaritar erään kerran uskoo näkevänsä "oikean" haamun, ymmärtää +lukija liian aikaisin, että tässä on vain kysymys pelästyneen tytön +mielikuvitelmista. Kuunnellessaan tuulen huminaa yksinäisessä +huoneessaan Adeline on kuulevinaan myös huokauksen. Hänen +mielikuvituksensa ei enää tottele järjen ohjausta, vaan hän näkee +kääntyessään hämärän olennon, jonka muotoa hän ei voi tarkkaan +eroittaa, liikkuvan huoneen pimeässä nurkassa. Tähän kiihoittuneeseen +tilaan hän oli joutunut lukemalla tuota jo aikaisemmin mainittua +käsikirjoitusta.[64] + +Udolphon mysteriot ovat tosiaankin joskus sangen salamyhkäisiä. St. +Aubertin jo ennen mainittu kielto, ettei Emily hänen kuoltuaan saa +lukea tuossa pienessä lippaassa olevia kirjeitä, panee sekä Emilyn että +lukijan uteliaisuuden kovalle koetukselle, mutta hän — ei lukija — +kestää sen: Emily polttaa isänsä kuoltua kaikki hänen kirjeensä, edes +vilkaisemattakaan niihin. Tästä kepposesta jää lukijan mieleen itämään +harmistunutta uteliaisuutta, joka saa kuvittelemaan jos mitä +salaperäisyyksiä, ja tämä uteliaisuus kasvaa kasvamistaan, kun sitä ei +satojen sivujen varrella ollenkaan tyydytetä, kunnes vasta lopulla ja +melkoiseksi pettymykseksi selviää, etteihän niissä mitään erikoisempaa +ollutkaan: kirjeet sisälsivät vain vainajan lemmenasioita, joilla ei +ole kertomukselle itselleen sanottavaa merkitystä. Ne olivat siis +toimittaneet jonkinlaisen juonikepposen virkaa ulkonaisen mielenkiinnon +ja uteliaisuuden herättämiseksi. + +Siinä nunnaluostarissa, jossa St. Aubert kuolee, kuuluu usein öisin +ihmeellistä kitaransoittoa. Kukaan ei muka tiedä, kuka soittaja on, +eikä häntä ole milloinkaan nähty. Väliin kuuluu soiton ohella niin +suloista ja surumielistä laulua, että todellakin tuntuu, kuin olisi +tässä jotakin yliluonnollista kyseessä. Usein soitto lakkaa +juhlallisten ja vakavien sointujen jälkeen, kohoaa taas "surumieliseen +sulouteen", ja raukeaa vihdoin loppusäveleeseen, joka tuntuu "saattavan +kuuntelijan sielun taivaaseen". Tämäkin ihme saa kuitenkin lopuksi +luonnollisen selityksen: soittaja on eräs vähämielinen nunna, Signora +Laurentini, joka oikeastaan on Udolphon linnan laillinen omistajatar. +Hänen salaperäinen katoamisensa oli aiheuttanut huhun, että Montoni oli +murhannut hänet, ja tätä huhua ovat omiaan vahvistamaan linnan vanhan +hovimestarin salaperäiset, tietävän näköiset lausahdukset, ja eräs +kammottava, verhottu maalaus Udolphon linnassa. + +Vaellellessaan ikävissään linnan autioissa saleissa ja käytävissä +Emily näkee eräässä huoneessa taulun, joka on peitetty mustalla +silkkiverholla. Tämä tietysti herättää hänen huomiotaan ja +uteliaisuuttaan, ja häntä haluttaa poistaa verho nähdäkseen, mitä alla +oli, mutta hän ei uskallakaan. Ja paikalle saapunut, kielevä +kamarineito Annette huudahtaa: "Pyhä neitsyt, mitähän tämä merkitsee! +Tämä on nyt varmaankin se taulu, josta minulle kerrottiin Venetsiassa". +Nyt lukijakin tulee uteliaaksi ja rupeaa sivu sivulta jännittyneenä +odottamaan taulun salaisuuden paljastumista. Sattuvasti kuvaa tätä +uteliaisuuden heräämistä _Jane Austen_ kirjassaan _Northanger Abbey_. +"Oletko jatkanut Udolphon lukemista?" kysyy Isabella. "Kyllä, rupesin +lukemaan sitä heti herättyäni, ja olen nyt päässyt mustaan verhoon +saakka", vastaa Catherine. "Sepä hauskaa", sanoo Isabella, "enpä ikinä +maailmassa kertoisi sinulle, mitä sen alla on. Etkö ole aivan hurjan +utelias?" "Olenpa varmasti!" vastaa taas Catherine, "mutta älä kerro +kuitenkaan, älä millään ehdolla. Olen varma siitä, että siellä on +luuranko, Laurentinin luuranko. Voi, voi, kuinka pidän siitä kirjasta". +Eräänä yönä sitten Emily kokoaa kaiken rohkeutensa ja kohottaa verhoa, +mutta pudottaa sen kauhistuneena samalla takaisin ja pakenee pois. Mikä +häntä siinä säikähdytti, sitä ei taaskaan sanota. Vasta aivan kirjan +loppuselvityksessä kerrotaan, ettei verhon alla ollutkaan mitään +maalausta, vaan seinässä olevassa syvennyksessä vahasta tehty ihmisen +kuva, ruumis, joka oli puettu käärinliinoihin. Ruumiin kasvot olivat +puoleksi mädäntyneet ja matojen syömät, joita oli näkyvissä kasvoilla +ja käsissä. Tämä katoavaisuuden muistuttaja oli Udolphon suvun täytynyt +hankkia linnaansa rangaistukseksi jostakin kirkkoa vastaan tehdystä +rikoksesta. Sen pituinen oli siis lopuksi kertomus tuosta kamalasta, +mustalla silkkiverholla peitetystä kuvasta, jolla ei ole kirjassa +mitään muuta merkitystä kuin herättää jännitystä ja salaperäistä +tunnelmaa varsinaisen juonen ulkopuolella. + +Vieläkin eräitä esimerkkejä Radcliffen menettelytavoista. Montoni aikoo +kertoa ystävilleen tarkemmin signora Laurentinin katoamisesta ja +aloittaa: "Koska tuon tapahtuman yhteydessä on eräitä erikoisia ja +salaperäisiä seikkoja, kerron ne..." "Kerron ne", kuuluu silloin +jostakin outo ääni toistavan hänen sanansa. Seurue säpsähtää, mutta +Montoni ei välitä, vaan yrittää jatkaa. "Kuulkaa siis, mitä aion +sanoa..." "Kuulkaa", toistaa ääni taaskin hänen sanansa. Nyt seurue +hajaantuu pelästyneenä ja lukijakin on hiukan ymmällä, mitä tästä +kaikesta ajattelisi. Hän on jo aikaisemmin tullut vanhan hovimestarin +hymähdyksistä epäilleeksi, että Montoni nähtävästi on murhannut linnan +oikean omistajan, signora Laurentinin, ja tahtoo nyt kertomuksellaan +hälventää häneen itseensä kohdistuneita epäluuloja, kun Laurentinin +haamu puuttuukin asiaan. Tahi saattoi ääni olla kaikua, tahi vain +Montonin pahan omantunnon kuiskaus. Tapahtumassa ei kuitenkaan ole +mitään yliluonnollista, vaan oli äänen alkusyynä eräs karkaamaan +päässyt vanki, joka harhaillessaan linnassa oli salakäytävää myöten +joutunut sen huoneen seinän taakse, jossa seurue oli; hän se siellä +tyrannia säikähdyttääkseen kertasi tämän sanoja haamun äänellä. Montoni +ei ole mitenkään syypää signora Laurentinin katoamiseen, mitä rikoksia +hänellä muutoin tunnollaan lieneekin. Tämän tempun oli Radcliffe +oppinut Walpolen Salaperäisestä äidistä, jossa salamyhkäinen, mutta +luonnollisen selityksen saava sanakertaus säikähdyttää vehkeileviä +munkkeja. + +Öisin ilmestyy Udolphon muureille merkillinen henkilö. Sotilaatkin ovat +hänet huomanneet, mutta eivät ole häntä puhutelleet. Hänestä kerrotaan +niin kuiskailevassa äänilajissa, että lukijan aina yliluonnollista ja +outoa halajava mielikuvitus lähtee väärille teille haaveilemaan vaikka +mitä. Mutta taaskaan ei ole mikään sellainen kysymyksessä, vaan +ainoastaan tavallinen vanki, joka yön hiljaisuudessa, vartijansa +luvalla, varustautuu ulos saamaan raitista ilmaa. + +Radcliffen kirjoista on sanottava, että ne todellakin kykenevät +herättämään romanttista kauhujännityksen tunnelmaa, mutta kuitenkin +siten, että lukija pelkää jotakin, joka on mahdollisesti tulossa, +enemmän kuin sitä, mitä sitten todella tapahtuu. Tämä jälkimmäinen on +sitä laatua, ettei se riitä tyydyttämään herätettyä ennakkotunnelmaa, +ja siksi on lopputulos heikko. Hänkään ei siis keksinyt menettelytapaa, +joka vaikuttaisi loppuun saakka eheältä ja onnistuneelta. + + + + +15 + + +Taaskin herää kysymys, mistä sitten nämä kirjailijat tulivat +keksineeksi yliluonnollisen aineksen käytön, aiheuttaneeksi "ihmeen +uudelleen syntymisen"[65] Englannin kirjallisuudessa? Vastausta +etsittäessä on muistettava Walpolen ja Reeven jo mainittu kirjallinen +ohjelma, tarkoitus yhdistää näissä teoksissa "vanha" ja "moderni", +jossa he siis tavallaan viittaavat lähteisiinsä. Tuo "vanha" on heille +mielikuvia ja muistoja Englannin aikaisemmasta, Elisabethin ajan +romantiikasta, jolloin Spenser Keijukaiskuningattaressaan +uudisti Arthur-sikermän sadunomaisen ritariromantiikan suurine +Caliburn-miekkoineen ja vastaavan suurine kypäreineen, jolloin +Shakespeare, kuten niin usein jo olemme nähneet, viljeli romanttisia +aineksia myöhäisromantiikalle ratkaisevassa hengessä. Läheisimpänä ja +vaikuttavimpana lähteenä on mielestäni Shakespeare, jonka käyttämiin +yliluonnollisiin aineksiin luon tässä suppean katsauksen. + +Mitä noitiin, pahoihin henkiin ja yliluonnollisiin olentoihin tulee, +esiintyy niitä Shakespearen näytelmissä runsaammin kuin missään +myöhemmässä kirjallisuudessa. Muistettakoon Myrskyn Ariel, ilmojen +henki, joka voi nostattaa tuulen ja palaa Elmon tulena säikähtyneiden +merimiesten silmissä; noita Sycorax, joka on karkoitettu kotiseudultaan +"moninaisten pahojen tekojen ja peloittavan noituuden vuoksi", ja joka +johdattaa mieleen romantiikan ja satujen syöjätär-ilmestykset; ja hänen +poikansa Caliban, eläinihminen, runoilijan kammottavan kirkkaasti +näkemä eläimellisen alkukannan inhotyyppi. Voittamaton romanttisessa +hämyssään ja samalla hienon runollisessa, aavistelevassa elämänilossaan +on Kesäyön unelman keijukaisvaltakunta, kuningas Oberon ja hänen +unelmahovinsa.[66] Henrik VI:n ensi osassa kuvataan Joan la Pucelle +eräänlaiseksi yliluonnollisten olentojen, pahojen henkien, +liittolaiseksi, ja ilmestyvät nämä näkyviin hänen manauksestaan. Saman +näytelmän toisessa osassa tapahtuu Gloucesterin puutarhassa +noitumiskohtaus, jolloin taikurit Jourdain, Bolingbroke ja Sauthwell +manaavat saapuville Asmath-nimisen hengen, kyselläkseen häneltä +tärkeitä asioita. Taikurien oikea toiminnan hetki on "hiljaisen ja +pimeän yön sydän, se yön aika, jolloin Troija sytytettiin, pöllöt +huutavat, kahlekoirat ulvovat, henget ovat liikkeellä, ja haamut +murtautuvat haudoistaan". Macbethin kammottavat noidat esiintyvät ensin +autioromanttisella nummella, ukkosen jylistessä ja salamain iskiessä, +laulaen eriskummallisia loitsusäkeitään, ja toisen kerran todellisessa +noitaluolassa, keitellen noitakattilansa mustissa mujuissa "tekoja +ilman nimeä". Romanttinen velhotunnelma on tässä kohtauksessa +mahdollisimman täydellinen, yhtyneenä näyttämön hurjaan ja kolkkoon +yövalaistukseen. Kuvaus apteekkarin myymälästä Romeossa ja Juliassa on +omiaan johtamaan mieleen romantikkojen taikalaboratoriot: "Ja hänen +köyhässä myymälässään riippui kilpikonna, täytetty alligaattori ja +muiden rumanmuotoisten kalojen nahkoja"; Macbethin noitain +tarveaineluettelo on aivan vertojaan vailla. + +Näitä tällaisia aineksiahan ei esiinny nyt käsiteltävänä olevissa +teoksissa, mutta myöhemmässä romantiikassa, sen tulevan realismin +aikana, niillä on merkitystä kauhu-interiöörien kalustamisessa. Mitä +sitten haamuihin tulee, jotka ovat tässä lähempänä, on Shakespeare +niidenkin esittäjänä ja koko haamutradition tuntijana ilmeinen mestari. +Windsorin iloisista naisista käy selville, että oikea haamuhetki on klo +12-1 yöllä. Kappaleessa Verta verrasta painuu mieleen "yön raskas +ydinhetki", "kuollut keskiyö", ja jylhää tunnelmaa kohottaa keskustelu +mestauksista ja pyövelin esiintyminen apulaisineen. Kuningas Rikhard +III:ssa ilmestyvät nukkuvalle Rikhardille kaikkien hänen murhaamiensa +henkilöiden haamut, ennustaen hänelle tuhoa tulossa olevassa +taistelussa. Herättyään tuskallisesta unestaan hän valittaa: "Oi +pelkuri omatunto, kuinka kidutat minua. Kynttilät palavat sinisellä +liekillä. On sydänyö. Kylmä kauhun hiki kohoaa vapisevalle +ruumiilleni". Julius Caesarin haamu ilmestyy Brutukselle ratkaisevan +taistelun aattoyönä. Macbeth henkilöllistyttää rikollisen omantuntonsa +synnyttämän kauhukuvan Banquon haamuksi, puhutellen sitä keskellä +juhlaa: "Pois näkyvistäni! Maa sinut kätkeköön! Luissasi ei ole ydintä, +veresi on kylmää ja tuijottelevista silmistäsi ei kuvastu mitään +ajatusta". Ja mitäpä on kynttilä kädessään unissaan kävelevä ja +käsiensä veripilkuista puhuva lady Macbeth muuta kuin linnojen +rikollisen, valkean naisen haamu, joka keskiyöllä vaeltelee +verenvikansa näyttämöllä. Tyypillisen kauhuromanttinen on Hamletissa +Elsinoren linna kuutamolla, rautapukuisine vartijoineen, jotka +pelkäävät haamuja ja kammottavan tunnelmansa vallassa päätyvät siihen +kuuluisaan väitteeseen, että maan ja taivaan välillä on enemmän kuin +Horation filosofia osaa uneksiakaan. Ja kun sitten saapuu "keskiyön +kuollut autius", _the dead vast and middle of the night_, kun kello +lyöpi yksi ja Hamletin isän haamu ilmestyy, on kauhutunnelma +täydellinen. Saamme tietää, että haamu on kuin ilmaa, haavoittumaton, +ja kun kukko laulaa ensi kerran, se katoaa pois kuin "syyllinen sielu +peloittavan käskyn kuultuaan" — _a guilty thing upon a fearful +summons_. Toisenkin kerran Hamlet näkee isänsä haamun, nimittäin +äitinsä luona, jolloin se saapuu häntä varoittamaan. Shakespeare +näyttää tarkoin tunteneen yleisen haamu-uskon eri piirteineen ja on +käyttänyt sitä hyväkseen. M.m. saamme tietää, että aamun sanomatorvi, +kukko, herättää laulullaan päivän jumalan, jolloin yliluonnolliset +olennot katoavat. Jouluyönä kukko laulaa koko yön, eikä mikään henki +voi silloin olla liikkeellä; jouluyö on siksi terveellinen, +kiertotähdillä ei ole pahaa vaikutusta, mikään lumous ei pysty, eikä +noidilla ole voimaa. Hamletin toverit kieltävät häntä seuraamasta +haamua, koska se voisi houkutella hänet johonkin vaaralliseen paikkaan, +siellä muuttaakseen muotonsa ja tuhotakseen hänet. Haamu tahtoo kostaa +nimenomaan sen vuoksi, että hänet oli väkivalloin temmattu elämästä +"syntiensä kukoistuksessa", katumattomana. Se voi näyttäytyä toisille, +mutta olla toisille saman seurueen jäsenille näkymätön, kuten esim. +Banquon haamu; ainoastaan myötäsyyllinen, lady Macbeth, saattaa +ymmärtää miehensä kauhuntunteen. + +Näistä esimerkeistä näkyy selvästi, että haamu oli saanut Shakespearen +näytelmissä todella huomattavan sijan, ja oli tullut siten jo aikaisin +Englannin kirjallisuudessa tutuksi ja siedetyksi. Ulkomaalainen ei voi +olla ajattelematta, muistellessaan sitä osaa, joka haamuilla ja niihin +perustuvalla taikauskolla Englannin kirjallisuudessa ja tarinapiirissä +on, että siinä saattaa kuvastua pisara muinaiskelttiläisyyden outoa ja +pöyristyttävää, neoliittisten kauhu-uskomuksien veriperintöä. +Valaisevaa tässä suhteessa on huomata, että merkkejä siitä on +nähtävissä sellaisinakin aikoina, jolloin Englannin kirjallisuus oli +tietoisesti älyn eduille ja todellisuustunteelle perustuvaa, jolloin +mielikuvitus, romantikkojen ihailtu päärunotar, _Fancy_, oli suljettu +ahtaaseen häkkiin, uskaltamatta juuri ollenkaan visertää, koska ankara +tri Johnson käveli ulkopuolella vartijana kuin kiukkuinen +kahlekoira.[67] Niinpä esim. Samuel Richardson, joka kuitenkin aina +halusi olla todellisuuden kuvaaja ja hillitä mielikuvitustaan, antaa +Pamelan paeta Mrs. Jewkesin luota yöllä, asettaen vanhasta +tottumuksesta pakohetken klo 12:ksi, jolloin yö on pimeä ja +sumuinen.[68] Samalla tavalla kauhuromantikot lähettävät yön +haamuhetkenä nuoren sankarittaren uhkaavaa turmiotaan pakoon. Suuri +realisti ja yleisvaikutelmaltaan aivan nykyaikainen kertoja Henry +Fielding käyttelee yliluonnollisista asioista yleensä sangen +pilkallista kieltä, mutta kompastuu niihin kuitenkin kesken kaiken. +Niinpä saamme lukea, että Mr. Allworthyn talolla oli jylhänkomea leima, +joka herätti kammoa — _struck you with awe_. Kahdentoista hetki on +hänelle usein "peloittava ja haamukas" — _dreadful and ghostly_. Hyvin +mieluisia ovat hänelle esim. sellaiset kohtaukset, jolloin joku puetaan +valkoisiin, verellä tahrattuihin vaatteisiin, kasvot valkaistaan, +oikeaan käteen pannaan miekka ja vasempaan kynttilä; hautausmaaltakaan +ei Fieldingin mielestä saattaisi löytää kamalampaa ilmestystä. Haamut +huvittavat häntä niin, että hän kirjoittaa "ihmeellisen pitkän luvun +yliluonnollisesta", jossa hän koettaa osoittaa, mitkä yliluonnolliset +olennot ovat sopivia nykyaikaisten kirjailijain käytettäviksi. Hän +myöntää siinä, että ainoat sellaiset ovat haamut, mutta että niidenkin +käyttämisessä on syytä olla säästäväinen. Kuutamon kauneuden hän +käsittää aivan romantikon tavoin, sillä se on hänestä "sanomattoman +ihanaa, erittäinkin sellaiselle mielikuvitukselle, jolla on halua +melankolisten ajatusten viljelyyn". Hän kertoo tarinan haamusta, joka +pieksi oman, vielä elävän ystävänsä, kuvaa kohtauksen, jolloin +ahdistettu nainen pelastetaan metsässä rosvojen kynsistä, ja tulee +haaveelliselle tuulelle keskiyöllä kuunnellessaan pöllön huutoa, jolle +hän antaa runollisen nimityksen "yön räikeä kuorolaulaja" — _the +shrill chorister of the night_. Silloin hän myös saattaa kuulla, kuinka +"ajan rautainen luettelo lyö sointuvaa kellometallia, kutsuen haamut +yölliselle vaellukselleen".[69] + +Mutta Fieldingiin nähden kuitenkin myönnettäköön, että hänen asenteensa +oli näihin — kuten useimpiin muihinkin — asioihin keveästi ja +iloisesti satiirinen. Tobias Smollettille, Englannin etevälle +pikareskikirjailijalle, ne jo ovat vakavampia ja tärkeämpiä; monet +kohdat hänen teoksissaan todistavat heräävästä mielenkiinnosta +romanttisiin aineksiin. Niinpä säikähtävät Strap ja Roderick Random +keskiyöllä heidän huoneeseensa tulevaa korppia, joka, kuten tunnettua, +on paholaisen ja noitien kotieläin. Kapteeni Trunnion säikähtää näiden +veitikoiden tekemää haamua niin kovasti, että kylmä hiki peittää hänen +jäsenensä, hänen polvensa kolkkuvat yhteen ja hiukset nousevat pystyyn. +Ferdinand, Fathomin kreivi, joutuu yöksi metsään, jolloin synkkä pimeys +sekä paikan hiljaisuus ja yksinäisyys herättävät hänen sielussaan +outoja näkyjä. Salamat rupeavat leimahtelemaan, ukkonen jyrisee ja +myrsky puhkeaa rankkasateeksi. Saatuaan tietää, että hänen +rakastettunsa Monimia on kuollut ja haudattu erääseen yksinäiseen +kirkkoon, Rinaldo päättää yöllä mennä hänen haudalleen. Yö sattuu +tietysti olemaan "tavattoman pimeä". Tultuaan kirkkoon ja kävellessään +sen autioissa holveissa hän kuulee kellon lyövän puolta yötä ja pöllön +huutavan läheisillä raunioilla. Hän katsoo "verestävin" silmin +seuralaisiinsa pyytäen heitä poistumaan, ja heittäytyy rakastettunsa +haudalle, johon jääpi aamuun saakka. Seuraavana yönä hän uudistaa tämän +pyhiinvaelluksensa ja joutuu hurmiotilaan. "Näkymättömän käden" +soittamat urkujen säveleet herättävät hänet siitä, ja hän huomaa koko +kirkon äkkiä tulevan valoisaksi. Tuijottaessaan ympärilleen hän näkee +valkoisiin puetun naisen, joka huutaa hänelle "Rinaldo" aivan Monimian +äänellä. Hän on aivan sanaton kauhusta, hänen hiuksensa nousevat +pystyyn, ja kylmät väreet puistattavat häntä. Mutta hänen ilokseen ja +lukijan pettymykseksi ei tuo valkoinen olento olekaan haamu, vaan +todellakin itse Monimia, joka oli ollut kuolevinaan ja hautauttanut +kuvansa pelastuakseen kreivi Fathomin kourista.[70] + +Kuvaus haamuromanttisten ainesten esiintymisestä aikaisemmassa[71] ja +samanaikaisessakin kirjallisuudessa paisuisi, jos sen mieli olla +täydellinen, laajemmaksi kuin mihin tässä on tilaisuutta. Nimenomaan +huomautan, että Percyn ballaadien juuri näihin aikoihin kirjallisuuteen +tuoma kansanrunouden haamuromantiikka, jonka vaikutus oli voimakas, +joskaan ei nyt käsiteltävänä oleviin kirjailijoihin, on sopivammin +esitettävissä tuonnempana, vaikutuksensa selvässä yhteydessä. +Osoittaakseni vielä, kuinka luonteenomaista englantilaisille oli tähän +ja lähinnä edelliseen aikaan askarrella ajatuksissa ja puheissa +haamujen kanssa, mainitsen lopuksi, että Samuel Johnson, englantilaisen +vanhoillisuuden ja kaiken sen kansallissankari, mikä sisältyy +englantilais-puritaanisen tekopyhyyden mielisanaan "hyve", _virtue_, +elämänsä aikana melkoisesti ajatteli haamuja. Tuntuu uskomattomalta, +että hän todella pelkäsi Oxfordissa, Shakespearea lukiessaan, Hamletin +isän haamua, samoin kuin Graykin sanoo tehneensä ensi kertaa lukiessaan +Otranton linnaa. Kuvaavia ovat ne haamuja koskevat keskustelut, joita +Johnsonilla ja Boswellilla oli keskenään syödessään hyviä päivällisiään +Mitren ravintolassa. Boswell kertoo esim.: "Puhuimme haamu-uskosta. Hän +(Johnson) sanoi: Sir, teen eroituksen sen välillä, mitä ihminen saattaa +kokea paljaan mielikuvituksensa kautta, ja sen välillä, mitä +mielikuvitus ei voi esittää. Otaksutaan, että näkisin jonkun olennon +(form) ja kuulisin äänen sanovan: Johnson, olet suuri lurjus, ja ellet +kadu, joudut varmasti kadotukseen, silloin, tuntien syvästi oman +arvottomuuteni, saattaisin kuvitella nähneeni ja kuulleeni jotakin +tällaista, enkä siis uskoisi, että minulle todella olisi ulkopuoleltani +mitään ilmoitettu. Mutta jos joku olento ilmestyisi kertomaan minulle, +että joku mies on kuollut jossakin määrätyllä hetkellä, eli siis asian, +josta en tietäisi enkä voisikaan tietää mitään, ja tämä ilmoitus +osoittautuisi kaikilta kohdiltaan jälkeenpäin oikeaksi, olisin siinä +tapauksessa vakuutettu, että minulle oli tehty yliluonnollinen +ilmoitus". V. 1762 esiintyi Lontoossa, Cock-lanen varrella olevassa +talossa, haamu, joka herätti suurta huomiota, ja johon Johnsoninkin +väitettiin uskoneen, mikä kuitenkin on perätöntä, kuten Boswell kertoo; +Johnson päinvastoin oli niiden joukossa, jotka paljastivat jutussa +harjoitetun petoksen. Useita kertoja näin Johnson ja Boswell aivan +vakavissaan keskustelevat haamuista ja niiden ilmestymisen syistä, +joskus suuremmassakin seurassa; "puhuessamme haamuista", "keskustelun +siirtyessä haamuihin", ja muut tätä ainetta koskevien kappaleiden +alkusanat Boswellin esityksessä mielestäni kuvastavat sitä, että +kysymyksessä oli niinä aikoina sangen yleinen keskustelun aihe.[72] + +Haamujen käytön mahdollisuudesta näytelmissä ja yleensä +kirjallisuudessa oli Englannissa ollut 18:nnella vuosisadalla +teoreettistakin keskustelua — siitä kirjoittivat sekä Addison että +Steele Tatlerissa (1709), Spectatorissa (1711-1713) ja Guardianissa +(1713). Teatterihaamuja pilkataan. Mikään ei Addisonin mielestä huvita +ja kauhistuta englantilaista teatteriyleisöä niin kuin haamu, varsinkin +jos se ilmestyy puettuna veriseen paitaan. Usein on haamu pelastanut +näytelmän, vaikkapa se ei olisi tehnyt muuta kuin kävellyt kerran +näyttämön poikki tahi noussut näyttämön onkalosta ja sanaa sanomatta +painunut takaisin jälleen. (Spectator, n:o 44.) Steele arvelee, että +Grubstreetin kustantajat pelottelevat hänen taikauskoisia kansalaisiaan +tarkoituksellisesti jutuilla murhista, haamuista, ihmeistä ja +hirviöistä. "Talven lähestyessä minä tavallisesti loihdin henkiolentoni +saapuville ja pidän kummitukseni valmiina pitkiä pimeitä iltoja +varten". (Guardian, n:o 58.) Addisonkin arvelee, että näitä eri kauhuja +varten voi olla oma sopiva vuodenaikansa, ja että kun niitä käytetään +vain runoilijan apuna, niitä ei ainoastaan voi sietää, vaan vieläpä +hyväksyäkin. Hamletin haamu on mestarinäyte laatuaan, suoritettu +kaikilla niillä keinoilla, jotka ovat omiaan herättämään joko +mielenkiintoa tahi kauhua. (Spectator, n:o 44.) Haamukuvauksista hän +sanoo, että ne synnyttävät lukijassa laadultaan miellyttävää kauhua. Ne +herättävät eloon muiston lapsuuden ajan tarinoista, ja koskettavat +jokaisen mielessä olevia salaisen kauhun taipumuksia. Ylipäätään, hän +sanoo, olemme varmat siitä, että paitsi meitä maailmassa on paljon +muitakin älyllisiä olentoja ja useita lajeja henkiä, jotka ovat toisten +lakien alaisia kuin ihmiset. Kun siis jotakin näistä esitetään meille +luonnollisesti, emme voi pitää tällaista esitystä kokonaan +mahdottomana. Tätä harrastaneiden runoilijain joukosta ovat +englantilaiset — Addison sanoo — parhaimmat, ja näistä paras +Shakespeare. Mutta se olikin hänen neronsa ansiota. (Spectator, n:o +141.) Näissä rajoissa Addison siis sieti haamuja — nerokkaasti ja +luonnollisesti käytettyinä. + +Mutta palatakseni asiaan huomautan lopuksi, että haamujen ja yleensä +kauhu-aineksen ilmestyminen romantiikkaan oli siis entisten aikojen +kirjallisuuden ja ympäristönkin tarjoaman aineksen uudelleen +käyttämistä, erona vain se, että se nyt tulee tärkeämmälle, jopa +pääsijallekin. Ennenkuin palaan edelleen tarkastamaan Walpolen ja hänen +seuraajainsa saavutuksia tällä alalla, mainitsen jonkin sanan heidän +lähteistään tässä suhteessa. + +Walpolen ihmeiden alkuperä on hämärähkö, enkä voi väittää siitä mitään +lopullisesti varmaa. Alfonson hauta ja kuvapatsas, jonka nenästä vuotaa +verta, muistuttavat mieleen Don Juanin tarinan haudan ja patsaan, joka +muuttuu eläväksi.[73] Samassa tarinassa esiintyy myös nimi Isabella. +Talvisen tarinan elävä patsas, Hermione, on myöskin, ja ehkä lähemmin, +voinut vaikuttaa tällaisen mielikuvan syntymiseen. Ajatellessa Walpolen +suurta miekkaa, joka löydettiin Vähästä-Aasiasta, ja sitä kantavaa +kulkuetta, tulee mieleen ristiretkien aika, jolloin kertomus on +tarkoitettu tapahtuvaksi. Kuten tunnettua, tehtiin silloin muka +Antiokiassa ihmeellinen löytö, kun suurimman hädän hetkellä saatiin +kaivetuksi maasta Longinuksen pyhä keihäs, ja nimenomaan kuuden jalan +syvyydestä. Suurena kulkueena saateltiin keihästä pitkin Antiokian +katuja. Huomattava on nyt, että Walpolen miekkakin löydettiin +nimenomaan myös kuuden jalan syvyydestä. Ehkäpä Walpole, etsiessään +jotakin itämaiden ihmekalua, joutui tieten tahi tietämättään +jäljittelemään Longinuksen keihästarua; muistaen kuningas Arthurin +suurta Caliburn-miekkaa ja vastaavan suurta töyhtökypärää hän muutti +keihään miekaksi. Tuo pieni kuuden jalan yksityiskohta oli kuitenkin +niin painunut hänen mieleensä, että se pujahti mukaan hänen +esitykseensä, antamaan myöhemmin aihetta siihen epäilykseen, että +Walpole on kyllä puhuvinaan suuresta miekasta, vaikka tarkoittaakin +oikeastaan Longinuksen keihästä. Tämä otaksuma todistakoon niin paljon +kuin voi; Walpolehan saattoi muutenkin puhua kuuden jalan eli siis +tavallisen mitan syvyisestä haudasta; asiahan on vähäpätöinen. +Gulliverin miekka oli Liliputien kantamana suhteiltaan jättiläismäinen. + +Samoin on jättiläiskypärän alkuperästä — erillään siitä, että se +alkujaan kuului Alfonson patsaaseen — vaikea tehdä mitään varmoilta +näyttäviä johtopäätöksiä. Sehän voi yksinkertaisesti olla loogillinen +seuraus miekan suuruudesta, sillä sellaisen kantajalla täytyi tietysti +olla muukin varustus saman mukainen. Kirjoittajan mielikuvitusta +saattoivat myöskin elävöittää ne monet kuuluisat kypärät, joista +kerrotaan antiikin ajoilta alkaen. Pallas Athene esitettiin puettuna +kypärään, jossa oli suuri liehuva töyhtö. Arthurin kypärästä jo +mainittiin. Ja tokihan on muistettava ritariromaaneista kuuluisa +Mambrinuksen kypärä, johon Don Quixoten ihailu kohdistui. Se, jota Don +Quixote täksi luuli, ei tosin ollut muuta kuin kyläparturin vaskinen +vati, mutta hänen mielestään se oli ihmeiden ihme, tehty muinaisina +pakanuuden aikoina satumaisen suuripäistä sankaria varten. Tällainen +tosiasiain suurentuminen kirjailijain mielikuvituksessa ei ole +harvinaista, kuten tiedetään. Jättäkäämme Walpolen kypärä rauhaan, +mutta painakaamme mieleemme sen liehuva töyhtö, jolla osoittautuu +olevan sitkeä elinvoima.[74] + +Reeven ja Radcliffen aineksia ja niiden alkuperää on aikaisemmin +valaistu. Koskettelematta on vain varsinaisesti Radcliffen suuri +keksintö, jännitystunteen luominen, joka on enemmän kuin suoranaisen +kauhuntunteen herättäminen näiden romaanien pääleimana. Radcliffen +menettelytavalle siinä löytyy vanhemmasta kirjallisuudesta esikuvia, +nimenomaan Shakespearesta. Hyvänä esimerkkinä on se Macbethin kohtaus, +jolloin linnan portilta aivan heti sen jälkeen, kun Macbeth on tehnyt +murhansa, rupeaa kuulumaan kovaa ja jatkuvaa koputusta. Katsoja ei +voi olla asettamatta tätä jonkinmoisen rangaistusta vaativan +tuomiotunnelman yhteyteen, ja kuuntelee sitä yhä lisääntyvän +jännityksen vallassa. Se tekee kaikkiin järkyttävän vaikutuksen, josta +on osoituksena sekin, että Lady Macbeth muistelee sitä unissa +käydessään. Mutta juuri kun jännitys on kasvanut korkeimmilleen, se +raukeaakin naurettavuuteen, kun koputtaja, aivan tavallinen ihminen, +tulee sisään. Menettelytapa on sama, jota Radcliffe käytti. Tässä on +kysymyksessä melodraaman jännitys ja sen tuottamiseksi käytetyt keinot, +joita nyt sovitettiin uudenlaiseen romaaniin.[75] + + + + +16 + + +Sen johdosta, mitä kahdessa edellisessä kappaleessa on esitetty, on +tarpeellista huomauttaa, etteivät nämä romaanit siis ole varsinaisia +"haamuromaaneja" siinä merkityksessä kuin tuon nimityksen käyttäminen +saattaisi otaksumaan. Haamuthan sittenkin näyttelevät niissä sivuosia. +Pääasiana on Walpolella legendamaisen ihmesarjan esittäminen +jokapäiväisen elämän yhteydessä, Reevellä jonkinmoisen vanhuus- ja +tarinatunnelman luominen, ja Radcliffellä muun ylen runsaan +tunnelmoimisen ohella draamallisen jännitystunteen herättäminen. Tämä +jännityksen tunne kiristyy hänellä kuitenkin joskus niin korkealle, +että siirtyminen varsinaiseen kauhutilaankin tapahtuu.[76] + +Kuten aikaisemmin on kerrottu, oli sekä Walpolella että hänen mukaansa +Reevelläkin jonkinmoisena kirjallisena ohjelmana "vanhan" ja "uuden" +yhdistäminen. Paitsi tapahtumien sijoittamisella menneisyyteen +tavoittelivat he tuota "vanhaa" myös kuvatuilla yliluonnollisilla +aineksillaan. Tämän johdosta herää nyt kysymys ensinnäkin siitä, kuinka +he onnistuivat yliluonnollisten ainesten käyttämisessä, ja toiseksi +siitä, missä määrin ja millä keinoin tuo aines yleensä on +käyttökelpoista. + +Walpole ja Reeve olivat mielestäni oikealla jäljellä siinä, että he +käyttäessään yliluonnollisia aineksia eivät pyrkineet heikontamaan +ja hävittämään mahdollisesti tekemäänsä vaikutusta millään +luonnollisilla selitys-yrityksillä. Käsitykseni on nimittäin se, +että yliluonnollinenkin aines on mielikuvitukseen perustuvassa +kaunokirjallisessa tuotteessa täysin luvallinen, mutta ainoastaan sillä +edellytyksellä, että kirjailija kykenee suggeroimaan lukijan +mielikuvituksen valtaansa, s.o. lakkauttamaan järjen arvostelun ja +hypnotisoimaan hänet siihen taikapiiriin, jossa kirjailijan oma +mielikuvitus työskentelee. Kirjailijalla tulee siis olla voimakas +suggestiivinen kyky ja hänen tulee hallita melkoinen määrä suoranaisia +rakenteellisteknillisiäkin keinoja tähän päämäärään päästäkseen. Tämä +suggestiivisen kyvyn ja tekniikan puute tekee nyt Walpolen ja Reeven +tavan käyttää yliluonnollisia aineksia epäonnistuneeksi. Ne tapahtuvat +aivan erillään henkilöiden sielunelämästä, välittymättä edes siinä +heräävien tunteiden kautta lukijan mielikuvitukseen. Tämä suggestion +puute vaikuttaa myös sen, ettei lopputuloksena voi syntyä mitään +sielunelämän kauhutilaa, mikä myös edellyttää järjen valvonnan +laukeamista ja sielullista jäykistymistä lamauttavan pelon asenteeseen. +Mutta lisäpuute olisi ollut, jos he olisivat koettaneet keksiä +ihmeilleen joitakin muka luonnollisia selityksiä, sillä tämä olisi +hävittänyt senkin vähän vaikutuksen, minkä esim. Walpolen +eriskummallisuudet äkillisyydellään ja suuripiirteisyydellään +kieltämättä tekevät. + +Radcliffen taitavasti rakennettu jännitystunnelma ja koko hänen +teknillinen taituruutensa taas osoittaa, että hän oli ymmärtänyt +suggestion merkityksen ja käytti sitä paljon ja tietoisesti. Hänen +erehdyksensä oli se, että hän suggeroi lukijan vain suggestion +vuoksi, ajattelematta, mitä mahdollisuuksia hänellä oli tyydyttää +herättämänsä odotukset. Kun hänen mielikuvituksensa ei sitten riitä +täyttämään sitä, mitä lukija on aikaisemmin saatettu odottamaan, vaan +useimmat arvoitukset selitetäänkin vähäpätöisiksi, luonnollisiksi +sivu-ilmiöiksi, on lukijan lopputunnelmana harmillinen, nolo pettymys. +Sillä jos suggestiota käytetään niin, että lukijassa herää vakava, +esim. johonkin yliluonnolliseen kohdistuva odotus, merkitsee se sitä, +että tuo odotus on myös jotenkin tyydytettävä, m.m. siksi, että se on +nyt lukijan kiihkeä vaatimus. Radcliffen suggestiivinen voima on +toiselta puolen niinkin suuri, että lukija voi äärimmilleen kiristetyn +jännityksen ja tilanteen uhan vuoksi joutua jonkinmoiseen kauhutilaan, +ja ansaitsevat hänen kirjansa siis jossakin määrin "kauhuromaanien" +nimen. Väitän siis, etteivät nämä kirjailijat onnistuneet löytämään +lopullisesti pätevää keinoa, millä käyttää yliluonnollisia aineksia, +vaikka he kylläkin tekivät siinä suhteessa huomiota ansaitsevia +keksintöjä, joista tärkein on suggestio. Kauhuaineksien yhteydessä on +vihdoin sopiva mainita näistä romaaneista erillään oleva, Walpolen +näytelmässä esiintyvä kauhu-aihe, sukurutsaus. Miestään ylenmäärin +rakastava puoliso asettuu tämän kuoltua salaa poikansa rakastajattaren +sijaan, koska poika on täydelleen isänsä näköinen, ja synnyttää +tyttären, jota hän kasvattaa kasvattityttärenään. Mutta kun tämä tytär +ja hänen isänsä, tietämättä sukulaisuudestaan, rakastuvat toisiinsa, +jopa menevät naimisiinkin, täytyykin äidin ilmaista kamala +salaisuutensa. Näin Walpole heitti esiin tämän luonnonvastaisen aiheen, +johon sittemmin romantiikka usein viehättyi. Sen tarkemman käsittelyn +jätän tuonnemmaksi, laajemman aineiston yhteyteen. + + * * * * * + +Näitä näin omituisista ja ympäröivästä elämästä niin kaukana olevista +aineksista rakennettuja kirjoja lukiessa tulee usein kysyneeksi, mikä +oli niiden tekijäin oma sisäinen suhde tähän heidän romantiikkaansa. +Olivatko he itse sen lumon vallassa, jota he koettivat kirjoihinsa +saada, vai olivatko he taitavia näyttämöohjaajia, jotka itse pysyen +kylminä tietoisesti käyttelivät keinojaan lukijan tunteiden +herättämiseksi ja valtaansa saamiseksi? Walpolen elämästä ja +harrastuksista tiedämme, että se romantiikka, joka henkii +keskiaikaisesta entisyydestä, viehätti häntä, ja että hän teki suuria +uhrauksia luodakseen ympärilleen pienoismaailman, joka herättäisi tuota +tunnelmaa. Ja vaikka hän ylimyksenä olikin muka halveksivinaan +"tavallista kirjailijan ammattia", hän ei kuitenkaan voinut salata +sitä, että Otranton linna oli hänelle hyvin rakas. Hän oli kaikesta +päättäen pannut tähän pieneen kirjaan enemmän huolta kuin mitä tahtoi +näyttää, ja epäystävällinen arvostelu pahoitti häntä kovasti. Hän on +sanonut sitä ainoaksi teoksistaan, joka on häntä itseä miellyttänyt, ja +hän oli sitä tehdessään antanut mielikuvitukselleen vapaan vallan, +kunnes hän oli "kuin tulessa näkyjensä ja mielikuviensa johdosta". Hän +on sommitellut sen — hän sanoo — uhmaillen kaikkia sääntöjä, +arvostelijoita ja filosofeja, ja juuri sen vuoksi se on hänestä sitä +parempi. Hän on vakuutettu siitä, että jonkin ajan kuluttua hänen +linna-parkansa kyllä on löytävä ihailijansa.[77] Kaiken tämän johdosta +ei voine muuta kuin uskoa, että tuon kuuluisan salonkimiehen ja +ylimyksen sielussa oli eräs kolkka, jossa asui romantiikan, +salaperäisen ja oudon kauneuden ihailu. Mitä Reeveen tulee, täytyy +sanoa, että koska hän ryhtyi kirjoittamaan teostansa jonkinmoisena +teoreettisena ohjelmatyönä, aikeissa tehdä siitä paremman kuin Walpolen +kirja oli, eli siis jonkinmoisesta kirjallisen kokeilun halusta, hänen +vaikuttimenaan ei liene ollut ainakaan yksistään puhtaan romanttisen +tunteen ja taipumuksen pakoitus; siitä on todistuksena hänen kirjansa +värienkin köyhyys ja se, ettei hän sen enempää esiinny romanttisena +kaunokirjailijana. Mutta Radcliffe taas oli, huolimatta hiukan +helppohintaisista jännitys- ja kauhukeinoistaan, tosiromanttinen sielu, +joka täytti hiljaisen ja yksinäisen elämänsä ihanilla ja salaperäisillä +luonnon mystiikan kuvitelmilla. Kirjoissaan hän usein tekee ilmeisesti +omia syvempiä tunteitaan ja tunnelmiaan koskevia tunnustuksia. +"Muistan", hän kirjoittaa eräässä paikassa, "että tällainen hämärä +herätti tavallisesti nuoruudessani sielussani tuhansia utuisia näkyjä +ja romanttisia kuvia". "Saatan viipyä aroin askelin syvissä +varjostoissa, katsoa kaukaiseen hämäryyteen outoja asioita näkevin +silmin, ja kuunnella vapisuttavalla ilolla puiden salaperäistä +suhinaa". "Nämä näyt sulattavat sydämen kuin suloinen soitto ja +herättävät siellä sitä melankolian nautintoa, jota ei kukaan, joka on +sitä kerran tuntenut, vaihtaisi iloisimpiin huvituksiin".[78] Nämä ovat +mielestäni todella romanttisen sielun tunnustuksia, jotka päästävät +lukijan lähelle tätä tunnelmapuolta viljelevän ihmisen sydäntä ja +henkistä olemusta. Entiset runottaret on sieltä karkoitettu ja niiden +sijalle on astunut kaksi uutta: Melankolia ja Mielikuvitus, tuo +rakastettu _Fancy_, joka sai ottaa vastuulleen romantiikan kaikki +vuodatukset, alkaen ututunnelmaisimmista "iltahelkähdelmistä". + +Edellisen yhteydessä tulkoon sanotuksi se yleinen arvostelu, joka +kypsyy lukijan mielessä hänen tutustuessaan näihin teoksiin: +niiden äänilaji ja niissä esiintyvä maku on sivistynyttä, jopa +hienostunuttakin, todistaen tekijäinsä hartaasta pyrkimyksestä luoda +jotakin kirjallisesti pätevää ja saada tulkituksi sitä outoa ja +salaperäistä kauneutta, joka heijastui menneisyydestä ja luonnosta +heidän sieluunsa. He eivät olleet riippuvaisia kirjallisen työnsä +rahallisista tuloksista — vaikka Radcliffen menestys siinä suhteessa +olikin aikaansa katsoen huomattava — ainakaan siinä määrin, että se +olisi houkutellut heidät epärehelliseen jännitys- ja kauhutuotantoon, +vaan he pysyttelivät hienosti sivistyneinä henkilöinä tasolla, joka on +korkeampi kuin tällä alalla pian esiintyvä joukkotuotanto; siten he +myös ovat säilyneet tutkijalle ja jälkimaailmalle mielenkiintoisina, +erikoisina ja ehkä hiukan eriskummallisina kirjailija-yksilöinä.[79] + +Luettuaan Otranton linnan runoilija Gray kirjoitti sen johdosta +Walpolelle, että "se saa meidät itkemään hiukan". Ilmeistä on, että +näillä kirjoilla oli aikalaisiinsa aivan toinen, paljoa väkevämpi +vaikutus kuin nykyaikaiseen lukijaan, jonka Otranton linna kyllä +saattaa makeasti hymyilemään, mutta ei suinkaan "itkemään". +Muistakaamme, että tri Johnson pelkäsi Hamletin isän haamua lukiessaan +Shakespearea Oxfordissa. Niiden vaikutuksesta aikalaisiinsa puheen +ollen en malta olla huomauttamatta niistä haamulinnakokemuksista, joita +Ranskan suurella romantikolla, Chateaubriandilla, oman kuvauksensa +mukaan oli lapsuudessaan Combourgin linnassa Bretagnessa. +Muistelmissaan (Mémoires d'Outre-Tombe, Edmond Birén editioni, I, ss. +70-72, 134-139) hän ensin kuvaa kotilinnaansa, kuinka sinne +saavuttaessa sen julkisivu näyttäytyi puiden välistä synkkänä ja +ankarana; sen portit olivat jykevät, suuret ja vanhanaikaiset, sen +muurit hammaslaitaiset ja tornit terävähuippuiset; siellä oli eri +osissa lukuisesti salaisia käytäviä ja portaita, gallerioita ja +sokkeloita, ja kaikkialla vallitsi hiljaisuus, synkkyys ja +kivikasvoinen tulkitsemattomuus. Illat Combourgissa olivat painostavia. +Vanha Chateaubriand käveli edestakaisin suuressa pimeässä salissa, jota +valaisi vain uunivalkean hehku, puettuna valkoiseen viittaansa ja +lakkiinsa, pitkänä ja laihana kuin haamu, tullen valon piiriin ja taas +poistuen hämärään, mitään puhumatta, lasten uunin edessä kuiskaillen +keskustellessa. Äiti ja sisar Lucile nukkuvat linnan toisessa, isä +toisessa päässä, ja poika omassa yksinäisessä tornihuoneessaan; illan +tullen ovat äidin ja sisaren mielikuvitukseen eloisina virinneet +kaikki vanhat tarinat Combourgin ryöväreistä ja murhaajista sekä +puujalkahaamusta, vuosisatoja sitten eläneestä Combourgin herrasta, +joka ilmestyy joskus linnan käytäviin, seuranansa musta kissa. Pojan +yksinäiseen tornihuoneeseen kuuluvat kaikki vanhan linnan salaperäiset +yöäänet. Väliin tuuli tuntuu kuin ryömivän linnan käytävissä, väliin se +huokailee valittavasti; yhtäkkiä hänen oveaan tärisytetään voimakkaasti +ja linnan maanalaisista käytävistä kuuluu muminaa. Sitten hiljenee +kaikki, pian alkaakseen uudelleen. Unettomina öinä sisar Lucile, +romanttinen, visionäärinen luonne, menee istumaan linnan portaille, +kuuntelemaan yön ja suuren linnan kellon ääniä, vierellänsä lamppu. Kun +kello kajahduttaa kahdentoista hetken, julistaen haamujen ja +rikollisten tunnin alkaneeksi, Lucile jännittää kuuloaan ja +kuvittelee kauhumielikuvia, kaukaisuuden synkeitä tapahtumia, ehkä +henkilöllistynyttä kuolemaa, jonka joskus luuli näkevänsä. +Chateaubriand huomauttaa, että Skotlannissa olisi Walter Scott pitänyt +Lucilea "taivaallisena naisena", jolla oli sisäisen näkemisen lahja. + +Epäilemättä Combourg on ollut sellainen, joksi Chateaubriand sen yllä +sanottuun tapaan kuvaa. Mutta kun muistaa, että ennen tätä myöhään +miehuuden varrella kirjoitettua kuvausta Chateaubriand oli oleskellut +huomattavan pitkän ajan Englannissa ja juuri sinä aikana, jolloin +siellä haamulinnaromantiikka erikoisesti kukoisti — hän oli tullut +m.m. M.G. Lewisin tuttavaksi, pitäen Munkkia ja Caleb Williamsia +ainoina romaaneina, jotka puolen vuosisadan tulvasta tulevat säilymään +(_Mémoires_, II, s. 195) — tulee hänen kuvauksensa laadusta ja siinä +huomioon otetuista aineksista ja piirteistä ajatelleeksi, että hän +sisällytti sanoihinsa myös jonkin verran sitä kirjallista haamulinnaa, +johon varmaankin oli Englannissa ollessaan tutustunut, ja jolla oli +ajan romanttisessa kuvittelussa vallitseva sija. + + * * * * * + +Otranton linna ilmestyi 1764, Udolphon mysteriot kolmekymmentä vuotta +myöhemmin. Tänä aikana oli kauhuromantiikkaa jo paljon kirjoitettu, +painettu ja luettu, ja ne ainekset, joita se käytti, olivat tulleet +tunnetuiksi; edessä oli sen korkeimman kukoistuksen vuosikymmen. +Selvillä rupesi olemaan, mitkä puolet siitä mahdollisesti olivat +kehittymiskykyiset, ja mitkä olivat jo kokonaan tyhjentyneet ja käyneet +vanhoiksi. Ajan merkit tapahtumassa olevasta kirjallisen makusuunnan +muutoksesta olivat olleet selvät sekä Britanniassa että mannermaalla: +siitä todistivat näinä vuosikymmeninä, paitsi tässä luvussa jo +mainittuja teoksia, _Chattertonin Rowley_-runot (1777), _Goethen Götz +von Berlichingen_ (1773), _Bürgerin Lenore_ (1774) ja _Cazotten +Lemmekäs paholainen_ (Le Diable Amoureux, 1772). Sen vastavaikutuskin, +satiiri, oli jo Englannissa syntymässä. + + + + +17 + + +Edellisestä on jo käynyt selville se, että kauhuromantiikalla oli, +varsinkin Radcliffen edustamana, tavattoman suuri menestys, s.o. +levikki yleisön keskuuteen. Udolphon mysterioiden jälkeiset vuodet +olivat kauhuromantiikan huippu-aikaa, jonka lopullisesti kruunasivat +sellaiset teokset kuin _Italialainen_ ja _M.G. Lewisin Munkki_. Mutta +löytyi sellaisiakin henkilöitä, jopa kirjailijoitakin, joiden selkeä +ymmärrys ja loogillinen, läpitunkeva ajattelu kieltäytyi hyväksymästä +tätä suuntaa. Mainitsemalla Northanger Abbeyn olen jo esittänyt +lukijalle sellaisen kirjailijan, nimittäin _Jane Austenin_; toinen oli +_Maria Edgeworth_. Edellinen heistä on huomattavampi ja suoranaisemmin +syypää siihen, nimittäin kauhuromantiikkaan kohdistuneeseen satiiriin, +josta lyhyt selostus sopinee tähänkin yhteyteen. + +On omituista ajatella, että vaikuttavin satiiri tässä suhteessa, se, +joka todennäköisesti ratkaisevammin kuin mikään muu tyrehdytti Mrs. +Radcliffen kirjailijatoiminnan ja sai hänet vuodesta toiseen siirtämään +Gaston de Blondevillen julkaisemista, tuli naisen taholta. Samalla kuin +Mrs. Radcliffe ja muut, enimmäkseen naiskirjailijat, kehittivät +kauhuromantiikkaa äärimmäisyysasteille saakka, saaden siinä miehisten +kustantajain ja lukijain yksimielisen myötätunnon, istui erään +maaseutupapin tytär pienen kirjoituspöytänsä ääressä, keskellä perheen +oleskeluhuonetta ja jokapäiväistä touhua, ja kirjoitti, kenenkään +voimatta sanoa, minä aikana hän ehti sitä oikeastaan tekemään, +sellaiset mestariteokset kuin mainittu _Northanger Abbey_ (1817), +_Järki ja tunteellisuus_ (Sense and Sensibility_, 1811), _Ylpeys ja +ennakkoluulo_ (Pride and Prejudice_, 1813), _Mansfield Park_ (1814), +_Emma_ (1816) ja _Vakaumus_ (Persuasion, 1817). Nämä kuusi etevää +teosta, joilla nykyisin on arvokas sijansa Englannin parhaan +kertomataiteen edustajina, kirjoitettiin vuosien 1796 ja 1810 välillä, +mutta ne eivät saaneet kustantajaa ennenkuin 1811 ja paras niistä, +ensimmäiseksi kirjoitettu, sekä Vakaumus julkaistiin vasta tekijättären +kuoleman jälkeen. Jane Austen tarjosi kyllä 1797 Northanger Abbeytä +eräälle kustantajalle Bathissa, ja ostikin tämä sen maksaen siitä 10 +puntaa, mutta hän piti kai teosta heikkona ja koko yritystä +epätoivoisena, koska lukitsi käsikirjoituksen kaappiinsa ja — unohti +sen sinne pitkiksi vuosiksi, kunnes kirjailijatar lunasti sen takaisin. +Parempaa todistusta siitä, kuinka näinä aikoina n.s. epäkirjallisuus +oli valloittanut yleisen maun ja turmellut sen, ei juuri voida esittää. + +Austenin kirjailijaominaisuus on eräänlainen kirkas ja aurinkoinen +keveys, johon kätkeytyy aina paikalleen osuva terve järki. Hienosti ja +keveästi kosketellen hän loihtii eteemme erehtymättömällä siveltimen +käytöllä kuvia oman aikansa henkilöistä, varsinkin kaikista niistä, +joiden menossa on jotakin humoristista tahi naurettavaa. Englannin +kirjallisuus olisi köyhempi eloisista ja sattuvista luonteen ja ajan +kuvauksista, ellei Jane Austen olisi rikastuttanut sitä esim. Bathin +juoruseuroilla ja tuon hienoston kylpylän höpsähtelevillä naisilla ja +lordeilla. Ja tämän ohella hänen terve, kaikesta "romantiikasta" vapaa +kirjallinen käsityksensä tulee näkyviin mitä sattuvimpana, keveimpänä +ja iloisimpana satiirina aikansa kauhuromanttisia kirjallisuus-orgioita +vastaan. Luettuaan Udolphon mysteriot ja antauduttuaan sen suggestion +valtaan ei voi löytää parempaa vasta-annosta sen epätodellisille +kauhutunnelmille kuin Northanger Abbey: kaikki haamupelko ja +ummehtuneiden tyrannilinnojen käytäväjännitys haihtuu ilmaan keveästi +kuin sumu auringon tieltä, ja jäljelle jää terveellinen, vähän +häpeilevä hymähdys moisille lapsellisuuksille. Catherine ja Isabella +jatkavat ennen mainittua keskusteluaan (s. 71), ja Isabella ilmoittaa +tehneensä ystävätärtänsä varten luettelon, johon sisältyy kymmenkunta +tällaista kirjaa, nimittäin: Wolfenbachin linna, Clermont, Salaperäisiä +varoituksia, Mustan metsän loitsija, Keskiyön kello, Reinin orvot ja +Kamalia mysterioita. "Nämä riittävät meille joksikin aikaa", hän +lopettaa. Catherine vastaa: "Kyllä, aivan varmaan; mutta ovatko ne +kaikki kamalia (horrid)? Oletko varma siitä, että ne ovat kaikki +kamalia?" Isabella: "Kyllä, aivan varma, sillä eräs erikoinen ystäväni, +muuan Miss Andrews, suloinen tyttö, maailman suloisimpia olentoja, on +lukenut niistä joka ainoan. Toivoisin, että tuntisit Miss Andrewsin, +sillä hän ihastuttaisi sinua. Hän nyplää itselleen suloisinta +päällysvaatetta mitä voit ajatella. Pidän häntä yhtä kauniina kuin +enkeliä ja minua niin harmittaa se, etteivät miehet ihaile häntä. Torun +heitä kaikkia ällistyttävästi sen johdosta". Ja Mr. Thorpe julistaa, +ilmoitettuaan, ettei hän ole lukenut Udolphoa: "Kertomukset ovat kaikki +typeryyttä ja roskaa täynnä! Siedettävän kunnollista ei ole ilmestynyt +Tom Jonesin jälkeen muita paitsi Munkki. Luin sen eräänä päivänä... Jos +lukisin jotakin, niin lukisin silloin Mrs. Radcliffeä; hänen +kertomuksensa ovat kylläkin huvittavia. Niissä on hiukan luontoa ja +hauskuutta". Keveällä ja iloittelevalla kynällä Jane Austen täten +esittää koko tämän kirjallisuuden lajin tyttöhupakkojen ja typerien +henkilöiden mielilukemiseksi, henkilöiden, joilla ei ole kaukaisinta +aavistusta siitä, mitä kirjallisuus oikeassa mielessä käsitettynä on. + +Miss Edgeworth teki myöskin pilkkaa aikansa romantiikasta, esimerkiksi +kertomuksessaan _Angelina eli tuntematon ystävä_ (— or, L'Amie +Inconnue, Moral Tales, 1801), jossa Angelina, oltuaan tunteellisessa, +romanttisessa kirjeenvaihdossa tuntemattoman, Araminta nimisen +ystävättären kanssa, vihdoin luopuu kodistaan ja hakee turvaa tämän +Aramintan luota kaukaa idyllisestä Walesista. Seurauksena on ikävyyksiä +matkalla ja huonoja kokemuksia perillä: Walesin idyllinen metsämaja on +likainen hökkeli ja romanttinen Araminta sivistymätön nainen. + +Muista kauhuromantiikan pilkkaajista on vielä mainittava _Sarah Green_ +(_Romaanien lukijoita ja romaanien kirjoittajia_ — Romance Readers and +Romance Writers, 1810) ja _E.S. Barrett_ (_Sankaritar_ — The Heroine, +or, The Adventures of a Fair Romance Reader, 1813), joissa romantiikka +johdetaan käytännön ja tosielämän kokemusten kautta naurettavaan +lopputulokseen.[80] Barrettin teos menee satiirissaan niin pitkälle, +että siitä koituu sen oma tuho. Toisin kuin Austen, jonka teokset ovat +pysyneet arvossa niiden omien, positiivisten ominaisuuksien +perusteella, ollenkaan riippumatta siitä, mitä niissä sanotaan +haamuromaaneista, Barrett on rakentanut kirjansa kokonaan näihin +kohdistuvaksi satiiriksi ja siis myös riippuvaksi siitä, tunnetaanko +näitä kirjoja. Hänen omana aikanaan, jolloin ne tunnettiin hyvin, hänen +teoksensa oli suosittu ja luettu, mutta sitten kun haamuromantiikka +unohtui, hänen satiirinsa kärki ei enää ihmisten mielessä löytänyt +sitä, jota kohti se oli tähdätty. Mutta sille, joka on joutunut +lukemaan kauhuromaaneja, Barrettin kirja on vieläkin huvittava ja +erittäin sattuva; sen tekijä ansaitsee pelastua unohduksesta. + +Mutta palatkaamme nyt Udolphon ilmestymisvuoden paikkeille +ryhtyäksemme tekemään selkoa siitä kirjailijasta, joka pian kruunasi +kauhuromantiikan sen monessa suhteessa korkeimmalla ja ehkä laajinta +huomiota herättäneellä saavutuksella. + + + + + + +II + +MATTHEW GREGORY LEWIS + + + + +1 + + +Edellisessä luvussa olemme saapuneet vuoden 1794:n paikkeille, ellemme +ota lukuun vielä myöhemmin ilmestynyttä Italialaista. Jos siihen +pysähtyen katselemme ympärillemme Englannin kirjallisuudessa, avautuu +eteemme mielenkiintoinen näköala. Samuel Johnson on kuollut kymmentä +vuotta aikaisemmin, Robert Burnsilla on enää vain kaksi elinvuotta +jäljellä. Horace Walpole on 77-vuotias vanhus, Clara Reeve 65-vuotias, +ja Ann Radcliffe 30-vuotias, ollen kuitenkin jo tuotantonsa huipulla ja +lähestymässä sen nopeata loppua. Walter Scott on 23 vuoden ikäinen, ja +on aloittanut lakimiestoimensa; jo kymmentä vuotta aikaisemmin hän oli +tutustunut Percyn ballaadeihin ja yleensä jo tähän mennessä syvästi +perehtynyt kotiseutunsa kansanrunouteen, muinaistietoon ja historiaan; +Samuel Taylor Coleridge palaa tänä vuonna Cambridgeen, päästyään +onnellisesti irti rakuunarykmentistä, johon oli pestautunut onnettoman +rakkauden ja huonojen raha-asiain vuoksi, tutustuu Oxfordissa Robert +Southeyhin, haaveilee hänen kanssaan Susquehannan rannalle +perustettavasta pantisokraattisesta yhteiskunnasta, ja julkaisee +esikoisteoksensa. William Wordsworth on 24-vuotias, on ollut Ranskassa +innostumassa vallankumouksen aatteista ja päässyt pujahtamaan +Englantiin vähää ennen kuin hänen ystäviensä girondistien päät +putosivat; on julkaissut ensimmäiset teoksensa ja kypsyttää parhaillaan +päätöstään antautua kokonaan runottarien palvelukseen. Thomas Moore on +15-vuotias, suunnittelee Anakreon-käännöksiään ja innostuu ystävänsä +Robert Emmetin kanssa Irlannin vapauden asiaan. Thomas de Quincey on +9-vuotias ja aloittaa parhaillaan henkisesti orvon ja yksinäisen +koulupojan elämää. Charles Lamb on 19-vuotias ja palvelee +konttoristina. Walter Savage Landor on myös 19-vuotias, tunnettu +Oxfordissa "hulluna jakobiinina". Ch. R. Maturin on 12-vuotias. William +Godwin julkaisee tänä vuonna kuuluisan romaaninsa Caleb Williams. Byron +on kuuden, Shelley kahden vuoden ikäinen, ja Keatsin syntymävuosi on +edessä. Tämä ajankohta on siis Englannin kirjallisuuden historiassa +erikoinen ja huomattava: sen takana on klassillisuuden aurinko +lopullisesti laskenut, ja edessä ovat uuden suunnan, uusien runollisten +ihanteiden, aatteiden ja vapauden, toiveista, lupauksista ja tuloksista +rikkaat vuosikymmenet. + +Tänä samana vuonna oli Englannin lähetystössä Haagissa virkamiehenä +nuori gentlemanni, joka todennäköisesti herätti siellä erikoista +huomiota. Hän oli pienikokoinen ja likinäköinen; hänen silmänsä, jotka +pistivät esiin kuopistaan kuin kravulla, antoivat varmaankin hänen +kasvoilleen tavallisuudesta poikkeavan leiman. Hän oli hyvin puhelias +ja iloinen, soitteli mielellään klaveeria, kirjoitteli runoja ja +sepitti niihin säveliä; hän otti osaa seuraelämään ja ennenkaikkea +harrasti kirjallisuutta ja varsinkin kirjailijaksi tulemista mitä +innokkaimmin. Tämä nuori mies oli _Matthew Gregory Lewis_ eli +"Munkki-Lewis", jonka liikanimen hän myöhemmin sai oman kirjansa +mukaan. Koska hänen tuotantonsa ja erittäinkin hänen romaaninsa +_Ambrosio eli munkki_ (Ambrosio or The Monk, 1795) tulee olemaan +seuraavassa keskeisen huomion esineenä, on paikallaan esittää tässä +hänen elämänvaiheensa.[81] + + + + +2 + + +_Matthew Gregory Lewis_ syntyi Lontoossa heinäkuun 9 p. 1775. Hänen +isänsä oli korkeassa asemassa oleva sotaministeriön virkamies (Deputy +Secretary at War) Matthew Lewis, ja äitinsä Frances Maria Sewell, myös +korkeassa asemassa olevan virkamiehen, Thomas Sewellin, nuorin tytär. +Isä näyttää olleen tarmokas ja ankara, mutta hyvä ja jalo mies; äiti, +joka oli miestään paljoa nuorempi, on ollut iloluontoinen, soitantoa +harrastava, hento ja kaunis olento, jonka henkinen ilmapiiri oli toinen +kuin hänen miehensä.[82] Neitona ollessaan hän kuului hovin ihailtuihin +kaunottariin, jonka etevä tanssitaito ja musikaaliset lahjat herättivät +huomiota. Naimisissa ollessaan hän piti kotonaan soitanto-iltoja, +kooten niihin päivän suositut soittotaiteilijat. Kirjallisuutta hän +harrasti myöskin, osoittaen siinä vallan erikoista makua, koskapa hänen +mainitaan lueskelleen erästä _Saducismus Triumphatus_ (1681) nimistä +_Joseph Glanvillen_ kirjoittamaa teosta, jossa kerrotaan noidista ja +näyistä.[83] Vaikka ei panisikaan erikoista huomiota tätä kirjaa +koskevaan tietoon, (joka sangen kaavamaisesti, muiden tietojen +puutteessa, aina mainitaan Lewisin elämäkerroissa), sillä tuskinpa +rouva Lewis sentään piti sitä minään päälukemisenaan, on sillä +kuitenkin jotakin merkitystä siksi, että sen merkilliset +kuparipiirrokset, joissa m.m. paholaisen nähdään lyövän rumpua ilmassa +Mr. Mompessonin talon yläpuolella, saattoivat olla hyvin hauskaa +katseltavaa hänen pienelle ja vilkkaalle pojalleen, ehkäpä jo aikaisin +virittäen hänen mielikuvituksensa määrättyyn suuntaan. Rouva Lewis oli +myös uskonnollisuuteen taipuva luonne, jonka tunne-elämä löysi +viihdytystä hartausmystiikasta. Tällaisessa kodissa Matthew kasvoi +vanhimpana neljästä lapsesta, varakkaissa oloissa, Lontoon ylhäisön +elämän, huvitusten, kirjallisuuden ja taiteen piirissä.[84] + +"Mat", joksi häntä lapsena sanottiin, oli henkisiltä lahjoiltaan +aikaisin kehittynyt, pieni ja sirokasvuinen. Äitinsä hemmoiteltuna +leikkitoverina hän oppi jo varhain naivin vakavasti ottamaan osaa +vanhemman väen asioihin, sanoen äitiään "Fannyksi" ja ollen hänen +pienenä makutuomarinaan. Tämä sydämellinen suhde äidin ja pojan välillä +ei myöhemminkään häiriytynyt. Mat oli yleensä kuuliainen ja +vanhempiensa tahtoon taipuva poika. Käytyään aluksi yksityistä koulua +hän tuli kesäk. 19 p. 1783 kuuluisaan Westminsterin kouluun, josta +pääsi 1790. Toverina hänellä oli siellä m.m. Robert Southey, joka tuli +samaan kouluun 1788 ja eroitettiin sieltä 1792. Kerrotaan Lewisin +kouluaikanaan erikoisesti kunnostautuneen näyttelijänä, ja näytelmien +esittäminen olikin lapsena hänen päähuivejansa.[85] Aikaisin +esiintyivät myös hänen soitannolliset taipumuksensa. + +Hänen lapsuudenmuistoistaan mainittakoon muuan haamuromantiikkaan +kuuluva piirre. Lapsena hän usein oleskeli erään isänsä sukulaisen +luona maaseudulla, Stanstead Hallin kartanossa, jossa oli hyvin vanha +päärakennus. Eräs osa siitä oli ollut kauan asumattomana, joten +tietysti maan uskon mukaan haamut ja kummitukset olivat sinne +pesiytyneet. Talon palvelijat varsinkin pitivät yllä tätä uskoa, +herättäen lapsessakin pimeän ja kummitusten pelkoa, eivätkä he mistään +hinnasta olisi pimeän tultua poikenneet erääseen siinä osassa +rakennusta olevaan, vanhanaikaisen komeasti sisustettuun huoneeseen, +jonka suurien kaksoisovien ohitse pikku Mat tavallisesti vietiin +makuuhuoneeseensa. Joka kerta — niin on Lewis itse myöhemmin kertonut +— kun häntä vietiin tuon synkän huoneen ohi, hän loi sinnepäin +pelokkaan katseen, kuin odottaen, että nuo korkeat ja eriskummallisilla +leikkauksilla koristetut ovet aukeaisivat ja joku kauhuolento +näyttäytyisi.[86] + + + + +3 + + +Jo Lewisin kouluaikana rikkoutui hänen vanhempainsa avioliitto, minkä +jälkeen rouva Lewis aluksi matkusti Ranskaan. Hänen miehensä maksoi +hänelle runsaan eläkkeen, mutta rouva Lewis oli siitä huolimatta +ainaisessa rahapulassa. Kun hän ei voinut enää turvautua entiseen +mieheensä, sai Matthew auttaa häntä parhaansa mukaan taskurahoillaan ja +isältään pyytämillään ylimääräisillä lisillä. Tämä asia on yhtenä +kuteena siinä toverillisessa kirjeenvaihdossa, joka näinä aikoina alkaa +äidin ja pojan välillä, ja jossa Matthew esiintyy tietojen välittäjänä +äidin ja perheen muiden jäsenten kesken, tehden sen kieltämättä sangen +onnistuneella ja pirteällä tavalla. Toisena kirjeenvaihdon +erikoisaiheena ovat Lewisin kirjalliset harrastukset, joihin hän +selittää ryhtyneensä muka voidakseen mahdollisesti sen kautta hankkia +äidilleen tuloja. Nämä ensimmäiset kirjalliset yritykset muodostavat +tärkeän ajanviettopuolen hänen olostaan Oxfordissa, Christ Churchissa, +jonne hän meni opintojaan jatkamaan syksyllä 1790. Tuloksena niistä oli +(lopullisesti Parisissa valmistunut) näytelmä, nimeltä _Kirjekepponen_ +(The Epistolary Intrigue), joka on hävinnyt. Äiti sai tehtäväkseen +tarjota sitä Drury Lane-teatterille, jonka etevää näyttelijätärtä Mrs. +Jordania varten Lewis oli kirjoittanut sen pääosan, mutta teosta ei +hyväksytty. Näiden rukkasten tuottama harmi kuvastuu selvästi +viisitoistavuotiaan kirjailijan kirjeestä.[87] Vuosia myöhemmin +julkaisemansa näytelmän _Rivers, eli itä-indialainen_ (Rivers or the +East-Indian, 1800) hän esipuheessaan ilmoittaa kirjoittaneensa +viidentoista vanhana, joten Kirjekepponen on ilmeisesti ollut sen +pohjana. Oxfordissa ollessaan hän sitäpaitsi yrittää suorasanaistakin +kertomusta, jota täydentelee Parisissa. Sitä ei ole julkaistu, mutta se +on ollut koomillis-satiirinen nuorten naisten tunnevuodatusten kuvaus +nimeltä Tunteellisuuden vuodatuksia (The Effusions of Sensibility); +hänen kuolemansa jälkeen julkaistuista otteista päättäen se oli +parodiaa Richardsonista Fieldingin tyyliin.[88] + +Matthewin oli valmistuttava diplomaatin uralle ja siksi tapaamme hänet +kesällä 1791 Parisissa; kuuluihan tällainen "grand tour" sitäpaitsi +muutenkin hänen asemassaan olevien nuorukaisten kasvatukseen. Hän oli +kuitenkin liian nuori ymmärtääkseen sitä, mitä näihin aikoihin +Ranskassa tapahtui; ainakaan ei hänen kirjeessään äidille esiinny +mitään siihen viittaavaa. Sen pääsisältönä ovat neuvot äidille erään +tämän näytelmäsommitelman johdosta. Mutta se käy kyllä selville, että +hän innokkaasti seurasi vallankumousajan teatteria, kertoen m.m. +"tuntevansa vähintään kaksikymmentä ranskalaista oopperaa, jotka +epäilemättä menestyisivät, jos ne käännettäisiin... Eräässä niistä +nimeltä Le Souterrain on vaimo piiloitettu mustasukkaisen miehen +talossa olevaan holviin; jälkeenpäin suljetaan sinne sattumalta hänen +lapsensa, eivätkä he pääse sieltä pois, ennenkuin ovat menehtymässä +nälkään. Henkilötilanteet, pääosien traagillisuus, sivuosien iloisuus, +ja juonen romanttiset käänteet tekevät siitä miellyttävimmän ja +liikuttavimman näytelmän mitä milloinkaan olen nähnyt... Les Victimes +Cloitrées on toinen näytelmä, joka epäilemättä menestyisi". Tästä käy +ilmi, että Sisilialaisen tarinan tapainen romantiikka oli jo suosittua +Parisissa ja että Lewis sielläkin joutui viljelemään alaa, joka +sittemmin tuli erikoisesti hänen omakseen. Mitään sellaista +aatteellista vaikutusta kuin esim. Wordsworthiin ei olo Parisissa tunnu +häneen tehneen. Pääasiana hänellä näyttää olleen päästä melkeinpä +keinolla millä hyvänsä kirjailijan maineeseen.[89] + +Maaliskuussa 1792 tapaamme hänet jälleen Oxfordissa, sairaana ja +kirjallisista vastoinkäymisistä hermostuneena. Hän on tehnyt +käännöstyötä, valmistaen erään näytelmän nimeltä _Felix_,[90] ja +sitäpaitsi "pari kolme muuta yritystä onnen koettamiseksi". Ärtyneesti +hän kirjoittaa äidilleen, ettei ole "vaikea kirjoittaa oopperaa, joka +saavuttaisi menestystä, jos se esitettäisiin, mutta vaikeus on juuri +siinä, miten saada se esitetyksi"; kirjailijamme osoittautuu siis +kaikkien aloittelevien ammattitoveriensa kaltaiseksi, joiden mielestä +vika on ylen harvoin heidän tuotteissaan, mutta aina niissä, jotka +hylkäävät ne. Äidin on nyt tarjottava Felixiä Drury Lane-teatterille. +Samoihin aikoihin hän on ryhtynyt kirjoittamaan romaania Otranton +linnan tyyliin; sekään ei päässyt milloinkaan julkisuuteen, jos +valmistuikaan, mutta on ilmeisesti tärkeä esityö hänen kuuluisalle +näytelmälleen _Linnan haamu_ (The Castle Spectre). Hänen opinnoistaan +Oxfordissa ei ole tarkempia tietoja — kaikkihan opiskelivat latinaa ja +kreikkaa, joten Lewisin myöhemmin ilmestynyt Juvenalis-käännös +periytynee tältä ajalta — ellei niihin katsota kuuluvan sen, että +hänellä oli siellä hauskaa seuraa ja että hän joskus otti osaa peliin. +Diplomaatin ura vaati saksankin kielen taitoa, ja sitä varten Lewis +matkusti kesällä 1792 Weimariin.[91] + +Lewis saapui Weimariin heinäkuun 27 p. Olot olivat hiukan hajallaan +sodan vuoksi; herttua oli armeijoineen Coblenzissa, jonne myös Goethe +matkusti jo elok. 8 p., ja useimmat ylhäisön seurapiiristä olivat hekin +poissa. Lewis hankki kuitenkin itselleen tuttavuuksia ja saattoi jo +heinäk. 30 p. kirjoittaa äidilleen m.m.: "Ne muutamat, jotka vielä ovat +täällä, ovat äärimmäisen kohteliaita, ja tulen epäilemättä, opittuani +vähän kieltä, pitämään paikkaa erittäin miellyttävänä. Niiden joukossa, +joille olen esitetty, on Schweterin, säveltäjän, sisar, ja M. de +Goethe, Werterin kuuluisa tekijä, niin että älkää hämmästykö, jos +ampuisin itseni jonakin kauniina aamuna". Nuoren Wertherin kärsimykset +olivat ilmestyneet englanniksi 1779, ja Lewis näyttää tunteneen kirjan. +Hän opiskelee saksaa ahkerasti, ottaen tunteja joka päivä, ja sanoo +edistyvänsä hyvin. Seurapiiriinsä hän on tyytyväinen. "Minun täytyy +sanoa, että asemani täällä on hyvin miellyttävä", hän kirjoittaa +äidilleen, jatkaen: "Kohteliaampia ihmisiä kuin hoviin kuuluvat, ei voi +olla. Molemmat herttuattaret ovat tavattoman miellyttäviä ja +alentuvaisia, ja ohjelmanamme on vain tanssiaisia, illallisia ja +soittajaisia. Luojan kiitos: väsytän itseni kuoliaaksi, mutta ainahan +on jotakin lohdutusta siinä, että teen sen parhaassa seurassa". +Berlinissä käytyään hän antaa seuraavan kuvauksen sikäläisestä ylhäisön +elämästä: "Muutamissa suhteissa ei siellä varmaankaan olla yhtä hienoja +ja hyvin kasvatettuja kuin Englannissa. Esim. veitsiä ja haarukoita ei +milloinkaan vaihdeta, ei edes herttuan pöydässä, ja naiset yskivät ja +sylkevät ympäri huonetta mitä inhoittavimmalla tavalla... Olin +täydelleen ällistynyt siitä ruhtinaiden ja ruhtinattarien, herttuain +ja herttuattarien paljoudesta, joka tunki päälleni joka +ilmansuunnalta..."[92] + +Tietenkään hän ei Saksassakaan ollessaan unohtanut kirjallista +askartelua, vaan jatkoi sitä innokkaasti. Ensiksikin hän uurastaa tuon +Otranton tyylisen romaaninsa kimpussa, mutta ajaa taaskin karille. +"Kirjoitan ja kirjoitan, enkä kuitenkaan saa alkuperäistä +suunnitelmaani palaakaan pitemmälle... Olen takertunut muutamaan +kirottuun kuolevaan mieheen, joka kiduttaa sydämeni rikki. Hän on jo +nyt jutellut puoli nidettä ja juttelee todennäköisesti täyteen +toisenkin puolen, minun saamatta häntä tapetuksi, vaikka henkeni +heittäisin". Tämä ei onnistunut hänelle milloinkaan, sillä Linnan +haamussa tuo kuoleva mies jää kuin jääkin lopullisesti henkiin. +Opittuaan kieltä hän tutustuu Saksan runouteen ja ryhtyy kääntämään +sitä englanniksi; helmikuulla 1793 hänellä on valmiina runokokoelma, +osaksi käännöksiä, osaksi alkuperäisiä, ja hän on hyvin toivorikas. +Käännösten hän luulee onnistuneen hyvin, sillä hän on lukenut ne itse +alkuperäisten tekijöille, saaden heiltä kiittävän arvostelun. Kokoelma +ei kuitenkaan ilmestynyt painosta, mutta sisältynee osa sen +käännöksistä hänen myöhempään julkaisuunsa _Kauhu- ja ihmetarinoita_ +(Taks of Terror and Wonder). Weimarissa ollessaan hän myös ryhtyy +uudelleen muovailemaan Kirjekeppostaan, valmistaen siitä nyt +näytelmänsä Itä-indialainen ja tarjoten sitä äitinsä ja Mrs. Jordanin +välityksellä teatterille. Sitä ei kuitenkaan vieläkään hyväksytty. + +Vaikkakaan Lewisin työstä Saksassa — ja mitäpä vakavaa työtä hän näin +nuorena olisi kyennytkään tekemään — ei näy sanottavia tuloksia, oppi +hän kuitenkin kielen ja tutustui ainakin jossain määrin Saksan +kirjallisuuteen, valmistuen siten siihen välittäjän tehtävään, joka +hänellä oli Saksan romantiikan eräiden ainesten tuojana Englannin +kirjallisuuteen. Jonkinmoisena osoituksena siitä, että häntä myöhemmin +pidettiin Saksan kirjallisuuden tuntijana, on Byronin kertomus, kuinka +Lewis, heidän ollessaan syksyllä 1816 villa Diodatissa, vapaasti käänsi +hänelle Faustia. Tämä kielitaidon osoitus ei ole suurenmoinen, mutta +sen ajan Englannissa kylläkin harvinainen.[93] + +Kevättalvella 1793 Lewis palasi kotiin. Hän ei tämän jälkeen noin +vuoden päiviin ryhtynyt vakavammin mihinkään, vaan kulutti aikansa +enimmäkseen huvituksissa ja vierailuilla ylhäisten ystäviensä luona +heidän maaseutuhoveissaan. Hän oleskelee kyllä Oxfordissa ja panee +alulle Schillerin Kavaluus ja rakkaus-näytelmän käännöksen, mutta +sanomalehtikirjoituksia lukuunottamatta hän ei näytä yrittäneen mitään +vaativampaa omintakeista. Sanomalehtikirjoituksista puhuen paljastuu +hänen halunsa päästä esiintymään kirjailijana naurettavalla tavalla +eräästä hänen kirjeestään, jossa hän lausuu: "Enpä epäilisi, jollei +toimittaja tahtoisi julkaista niitä ilmaiseksi, vaikkapa maksaakin +hänelle guinean tahi puolitoista, mutta ei enempää". Äiti on +edelleenkin hänen postinkantajanaan, ja hän taas äidin ja isän +välimiehenä, saaden tästä usein harmia. Vihdoin hänen isänsä hankkii +hänelle toimen Englannin lähetystössä Haagissa, jonne hän matkustaa +toukokuussa 1794, saapuen perille 15 päivän iltana. Täällä hän +lopultakin oli suorittava työn, joka tuli tyydyttämään hänen kiihkeätä +kirjallisen maineen himoansa. + +Tullessaan Hollantiin Lewisillä oli toivorikas käsitys hollantilaisten +henkevyydestä, mutta hän muuttaa pian mielipiteensä, hylkää mynheerit, +"nuo elukat", ja seurustelee yksinomaan ylhäisten ranskalaisten +emigranttien kanssa, joita oli tähän aikaan Haagissa paljon. Joka +toinen ilta hän on vieraana madame de Matignonin salongissa, jonne +ranskalaisen hienoston muodostama _very agreeable coterie_ kokoontui. +"Sellaisen seuran jälkeen täytyy hollantilaisten piirien tuntua +kamalilta", hän kirjoittaa äidilleen. Syyskesällä hän vietti viikon +armeijan luona, oli Yorkin herttuan päivällisvieraana ja tuli +esitetyksi eräälle kuninkaallisellekin henkilölle — kaikki tapahtumia, +joista sopi äidille kirjoittaa. Käydessään Englannin armeijan +päämajassa Arnheimissä hän tuli huomaamaan sotilaiden keskuudessa +vallitsevan epäjärjestyksen ja upseeriston tyytymättömyyden; sotatoimia +hän seuraa aivan kuulasateen ääreltä ja sodan kauhut liikuttavat +kovasti hänen hyvää sydäntään. Tapahtuipa julmuuksia miltä puolelta +hyvänsä, hän lausuu niistä saman tuomion, kirjoittaen äidilleen: +"Ranskalaisia jumaloidaan, menivätpä he minne tahansa, kun taas +liittolaisten joukkoja kirotaan ja halveksitaan. Tosiasiassa täytyy, +niin surullista kuin se onkin, tunnustaa, ettei sodassa ole milloinkaan +tehty turhanaikaisempia ja puolustamattomampia tuhoja kuin mitä yhtynyt +armeija ja erittäinkin englantilaiset ovat tehneet". Lewis +osoittautuikin koko elämänsä aikana erittäin hyväsydämiseksi ja +humaaniksi ihmiseksi. Mutta palatkaamme taas hänen kirjallisiin +harrastuksiinsa. + +Keväällä ennen Lewisin lähtöä Haagiin oli Ann Radcliffen romaani, +Udolphon mysteriot, ilmestynyt ja löytänyt m.m. hänestä innostuneen +lukijan; hänen mielestään se oli "mielenkiintoisimpia kirjoja mitä +milloinkaan on julkaistu". Mat on ilmeisesti lukenut kirjan mitä +suurimman jännityksen vallassa, ja varsinkin ovat Montonin säihkyvät +silmät, tummat piirteet ja synkkä luonne häneen vaikuttaneet. Se +maailmantuska ja melankolia, joka muotitunnelmoimisena saattoi joskus +pilkistää sisään yleensä iloluontoisen Lewisinkin sielun ikkunoista, +ottaa nyt Montonin haahmon ja saattaa hänet niin epätoivoiseen +mielentilaan, että hän kuvittelee löytävänsä itsestään jotakin +samanlaista synkkää spleeniä. Aivan vakavissaan hän kysyy äidiltään, +onko tämä huomannut mitään yhtäläisyyttä hänen ja Montonin luonteen +välillä. Pannen tämän sielullisen asenteen merkille ymmärtäväisesti +hymyillen saamme nyt tietää, että Udolphon mysteriot innostivat Lewisiä +uudelleen jatkamaan Otranton tyylistä romaaniaan, ja taas erittäin +toivorikkaana. Nytkään siitä ei tullut sen valmiimpaa, sillä Lewis +jätti sen sikseen, innostuen erääseen toiseen aiheeseen, jossa hän +todennäköisesti, sikäli kuin uuteen suunnitelmaan sopi, kuitenkin +käytti tätä Otrantoaineistoaan. Syyskuun 23 p. 1794 hän kirjoittaa +äidilleen: "Mitä ajattelette siitä, että olen kymmenen viikon kuluessa +kirjoittanut romaanin, joka on laajuudeltaan kolme-neljäsataa +oktaavisivua? Olen jo kirjoittanut puolet siitä puhtaaksi. Sen nimi on +Munkki ja pidän siitä itse niin paljon, että elleivät kirjakauppiaat +halua ostaa sitä, julkaisen sen itse". Viimeisessä kirjeessään Haagista +marrask. 22 p. hän mainitsee teoksensa 420 sivun laajuiseksi ja +ilmoittaa siihen sisältyvän melkoisesti runoja.[94] + +Näillä romantiikan merkkiteoksilla oli usein epäilyttävän nopea +syntymisprosessi: Walpole kirjoitti kirjansa vähemmässä kuin kahdessa +kuukaudessa, Beckford kuudessa viikossa ja nyt Lewis kymmenessä.[95] +Varmaankin ovat nämä määrät asiallisimmin tekijäin kerskailun kuin +todella käytetyn ajan mittoja, sillä tuntuuhan vähän vaikealta uskoa, +että 18-vuotias nuorukainen ehtisi kahdessa ja puolessa kuukaudessa, +virkansa ja huvitustensa ohella, valmistaa käsikirjoituksen +400-sivuiseen romaaniin, vielä kirjoittaen sen puoliväliin +puhtaaksikin. Todennäköisesti tässä on kysymys jo Parisissa ja +Weimarissa alkaneesta ranskalaisen ja saksalaisen kauhukirjallisuuden +aineskeräilystä, jota oli jatkunut näihin saakka, vaikka tekijä vasta +Haagissa oli päässyt lopullisesta suunnitelmastaan selville. Jotakin +valmista hänellä on täytynyt olla Haagiin tullessaan senkin vuoksi, +ettei Munkki ollut ainoa siellä suoritettu työ, vaan kirjoitti hän +siellä ollessaan pienen näytelmänkin nimeltä _Kaksoiset eli onko +se hän vai veljensä_ (The Twins, or, Is it he or his brother) — +vanha-aiheinen, Hairausten mukainen erehdyskomedia, joka myöhemmin +esitettiin yhden ainoan kerran.[96] Sitäpaitsi hän puuhaili koko ajan +ahkerasti saadakseen runonsa julkaistuksi ja näytelmänsä esitetyksi, +vaikka edelleen huonolla menestyksellä. Hiukan kerskailevasti hän +kirjoittaakin äidilleen: "Sanotaan, että harjoitus tekee mestarin; jos +se on totta, tulee minusta kerran täydellinen kirjailija, sillä +harjoittelen vimmatusti". Marraskuun lopussa hän palaa Lontooseen ja +seuraavana vuonna ilmestyy sitten hänen esikoisteoksensa _Ambrosio eli +munkki_ (Ambrosio or the Monk), joka teki hänestä kuuluisan miehen. + +Tämän romaanin vaiheet osoittavat, miten teos, jolla taiteellisilta +näkökannoilta arvosteltuna ei ole sanottavasti ansioita, kuitenkin voi +muilla ominaisuuksillaan saavuttaa kuuluisuutta, jopa herättää +ajatuksia, jotka etevän taiteilijan kehittäminä voivat muodostua +tunnustetun taideluoman pohjapiirteiksi. Salaisuus onkin siinä, että +tällaisiin kirjallishistoriallisiin ilmiöihin saattaa huonon ja +epäonnistuneen asun alle kätkeytyä kantovoimaisia ajatuksia, jotka +vaistomaisesti tunnetaan ja joilla on vaikutuksensa. Samalla niihin +saattaa liittyä jotakin aikansa kirjallisille harrastuksille kuvaavaa +ja keskeistä leimaa, joka antaa niille historiallisen todistuskappaleen +merkitystä. Tämän kautta on Lewisinkin romaanin elinvoima +selitettävissä. Sen sisällys on lyhyesti kerrottuna seuraava: + +Ambrosio on Madridin kapusiiniluostarin apotti, nuori, kolmenkymmenen +vuoden ikäinen mies, kuulu hurskaudestaan. Hänet oli lapsena löydetty +luostarin portilta ja munkit olivat ottaneet hänet Neitsyt Maarian +lahjana luostarin kasvatiksi. Huomatessaan hänen hurskautensa ja +esikuvallisuutensa paholainen päättää saattaa hänet lankeamaan. +Kabbalistisissa tiedoissa pitkälle päässyt nainen Matilda de Villanegas +rakastuu paholaisen toimesta kauniiseen apottiin, saa hänet ihastumaan +ensin kuvaansa, ja tunkeutuen noviisin puvussa luostariin ja apotin +ystävyyteen vihdoin itseensäkin. Sopivan tilaisuuden tullessa +Ambrosio lankeaa Matildan uhriksi kokemattomuutensa ja kiusauksen +ylivoimaisuuden vuoksi. Tyydytetyn intohimon jälkeen omantunnon ääni +pääsee taas kuuluviin, mutta pian Matildan järkeily ja koettujen +nautintojen muisto sen tukahduttaa. Seuraava askel on himojen +laajentuminen ja kyllästyminen Matildaan, joka tällä välin on myynyt +sielunsa paholaiselle ja muuttunut jonkinmoiseksi naisdemooniksi. +Välittämättä munkin kyllästymisestä hän taikakeinoilla kiihoittaa hänen +himonsa Antoniaa, erään köyhän lesken tytärtä kohtaan. Kun leski, +nimeltä Elvira, joka todellisuudessa on Ambrosion äiti, kerran ajoissa +joutuu estämään munkin aikeita, murhaa tämä hänet. Matildan avulla hän +sitten hankkii Antonian käsiinsä, raiskaa ja murhaa hänet, tullen siten +tietämättään sekä äitinsä että sisarensa tuhoojaksi. Ambrosio ja +Matilda joutuvat sitten inkvisitsionin tutkittaviksi ja pakoitetaan +heidät kidutuksella tunnustamaan rikoksensa. Demoonina Matilda +vapauttaa itsensä vankilasta ja opettaa Ambrosiolle, miten paholainen +on manattava esiin, että hänkin voisi myydä sielunsa ja pelastua. +Kuoleman pelossa Ambrosio noudattaakin neuvoa ja myy sielunsa, jolloin +paholainen vie hänet pois vankilasta, surmatakseen hänet muualla. + +Tämä on Munkin pääjuoni, mutta rinnalla Lewis kehittelee kahta muuta, +jotka sangen löyhästi liittyvät itse päätapahtumaan. Laajan osan +romaanista täyttää kertomus Don Raymondin ja Agneksen rakkauden +vaiheista. Tämä liittyy pääjuoneen vain sen kautta, että Agnes, +ollessaan nunnana Pyhän Claran luostarissa Madridissa, tapaturmaisesti +joutuu paljastamaan Ambrosiolle rakkautensa Don Raymondiin ja saa +kärsiä kovan rangaistuksen: hänet ilmoitetaan kuolleeksi, mutta +haudataankin elinkautiseen vankeuteen luostarin hautaholviin, josta +hänet kuitenkin Ambrosion vangiksi joutuessa löydetään. Raymondin +tarinan näyttämö on tärkeältä osalta Saksassa, eräässä linnassa, jossa +Vertavuotavan nunnan haamu vaeltelee. Ahasverus esiintyy täällä kerran +Raymondin auttajana. Agneksen veli Lorenzo on taas rakastunut +Antoniaan, jonka kautta hänen tarinansa siis liittyy pääjuoneen. +Loppukatastrofissa kaikki juonet yhtyvät Antonian kuolemaan, Agneksen +löytämiseen ja Ambrosion vangitsemiseen. Tapahtuma-aika on +epämääräinen, mutta lukija kuitenkin kuvittelee inkvisitsionin ja Filip +II:n aikoja sopivaksi taustaksi tällaiselle kertomukselle. Sen +varsinaisesta kauhu-aineistosta, joka tulee toisessa yhteydessä +esitettäväksi, Lewis antaa aavistuksen mottorunokseen valitsemillaan +Horatiuksen säkeillä: + + Somnia, terrores magicos, miracula, sagas, + Nocturnos lemures, portentaque. — + +Mitä Lewisin lähteisiin tulee, tekee hän niistä kirjansa alussa itse +selkoa seuraavin sanoin: + +"Ensimmäisen ajatuksen tästä romaanista herätti The Guardianissa +kerrottu tarina pyhästä Barsisasta. Vertavuotavan nunnan tarinaa +kerrotaan yhä Saksassa monin paikoin, ja minulle on sanottu, että +Lauensteinin linnasta, jossa hänen on otaksuttu kummitelleen, on vielä +rauniot nähtävänä Thüringenin rajoilla. Veden kuningas on kolmannesta +kahdenteentoista säkeeseen lainaa alkuperäisestä tanskalaisesta +ballaadista, ja Belerma ja Durandarte on käännös muutamista säkeistä +eräässä vanhassa kokoelmassa espanjalaisia lauluja, joka sisältää myös +Don Quixotessa mainitun tunnetun laulun Gayferos ja Melesindra. Olen +nyt tehnyt täyden tunnustuksen kaikista niistä jäljentämisistä, joista +olen tietoinen, mutta sellaista, josta en itse tällä hetkellä ollenkaan +tiedä, löytyy epäilemättä paljon enemmän". + +Ylimalkaisuudellaan tämä ilmoitus on omiaan herättämään epäilyksiä, ja +tutkijat, etupäässä saksalaiset, ovat uhranneet paljon vaivaa Lewisin +todellisten lähteiden selvittämiseen. Myönnettävähän nimittäin on, +että Munkki on harvinainen saavutus niin nuoren ja vielä aivan +koettelemattoman kirjailijan tuotteeksi. Epäilyksiä on lisännyt sekin, +ettei Lewis yrittänytkään sen jälkeen mitään todella omintakeista, +laajempaa suorasanaista, vaan kirjoitteli runoja, näytelmiä tahi +mukailuja. Tosiasiaksi kuitenkin täytyy merkitä, että Lewis on tuossa +ilmoituksessaan sittenkin pysynyt suurin piirtein totuudessa, s.o., hän +on saanut teoksensa aiheet etupäässä ranskalaisesta ja saksalaisesta +romantiikasta, mutta sellaisilta aloilta, että niitä on pidettävä +yhteisomaisuutena ja niiden käyttämistä täysin oikeutettuna. Koska nämä +lähteet on jo tarkoin tieteellisessä kirjallisuudessa selvitetty, +tyydyn tässä vain viittaamaan siihen,[97] varsinkin kun olen aineiston +yhteydessä pakoitettu asiaan usein palaamaan. + +Niin pian kuin Munkki rupesi tulemaan tunnetuksi, se aiheutti kiivaita +lausuntoja puolesta ja vastaan. Pahiten loukkasi siinä esiintyvä +poikamainen nuuskaviisaus, joka saattoi Lewisin m.m. esitelmöimään +siitä, kuinka sopimaton kirja Raamattu on nuorten luettavaksi, ja +aistillisuus, joka on melkoinen, mutta käsittääkseni ei sanottavasti +runsaampi, joskin luonnottomampi, kuin eräät kohtaukset Smollettin ja +Fieldingin teoksissa. Mutta kaikki, mitä Lewisin kirjassa esiintyi, +ahdisti lukijaa jonkinmoisella tänä aikana oudolla ja uudella, +häikäilemättömällä realismilla, joka ilmeisesti vaivasi ja suututti +Englannin tekopyhiä piirejä. "Kauhea ja yliluonnollinen on +tavallisesti", kirjoittaa _The Critical Review_,[98] "miellyttänyt +yleisön makua kirjallisuuden nousu- ja laskuaikoina. Sama ilmiö, jota +me olemme tervehtineet suosiollisena enteenä Saksan kirjallisuudessa, +painaa meidän maanmiestemme tuotantoon eräänlaisen synkän leiman. +Luotamme kuitenkin siihen, että kyllästyminen karkoittaa sen, mikä +hyvän aistin olisi pitänyt ennakolta estää, ja että yleisö, väsyneenä +paholaisiin, käsittämättömiin olentoihin, huutoihin, murhiin ja +maanalaisiin vankiloihin, oppii näiden käsityöläiskirjailijoiden +paljoudesta ymmärtämään, kuinka vähällä mielikuvituksella +tämänlaatuinen tuotanto saadaan aikaan". Arvostelijan mielestä on +Vertavuotavan nunnan tarina "todella peloittava", Vaeltavan juutalaisen +otsalla palava risti "rohkea ja onnistunut näky" ja Matilda tekijänsä +mestarinäyte. "Kaikkialla esiintyy tekijän rikas, voimakas ja tulinen +mielikuvitus". "Henkilökuvat, jotka sokaisevat mielikuvituksen, ja +kertomukset, jotka kiduttavat tunteita, ovat harvoin nerouden +todistuksia ja ilmaisevat aina matalaa ja viljelemätöntä makua. +Mielipiteemme on, että Munkki on romaani, jonka näkeminen pojan tahi +tyttären kädessä saisi vanhemmat syystä kalpenemaan... Vaikka se kyllä +onkin kauhutarina, on sen tekemä kiusallisin vaikutus se, että suuria +lahjoja ja loistavaa neroa on käytetty valmistamaan lapsille pelotinta, +myrkkyä nuorille ja kiihoitinta irstailijalle". Tämä arvostelu +suunnilleen kuvastaa sen, mitä kirjasta yleensä sanottiin. _The +Analytical Review_[99] moittii tekijän rinnakkaisjuonia, koska ne eivät +sanottavasti "lämmitä" toisiaan ja koska kaksi katastrofia, hajoittaen +mielenkiinnon, tekee aina heikon vaikutuksen; kieli ja tavat eivät ole +kylliksi "goottilaisia" sopiakseen niiden aikojen taikauskoisiin +oloihin. _The Monthly Review_[100] lausuu, että koko kertomuksen +täyttää ja rumentaa aistillisuus, joka ainaiseksi siveellisyyden +kannalta hävittää sen kauniin maineen, jonka tekijän osoittama taito +muuten olisi hänelle tuottanut. _The European Magazine_[101] +lausuu, että tämä erikoinen luomus, jolla ei ole suosituksekseen +alkuperäisyyttä, siveellisyyttä, eikä uskottavuutta, on herättänyt ja +herättää jatkuvasti yleisön uteliaisuutta, "koska sellainen on nerouden +vastustamaton tarmo". _The Monthly Mirrorm_[102] arvostelija on lukenut +sen toiseen kertaan ja saanut siitä, "jos mahdollista, enemmän +tyydytystä kuin ensi kerrasta". Ambrosion kuvaa hän pitää +"mestarinäytteenä". _The Scot's Magazine_[103] pahoittelee sitä, että +nuoriso joutuu tällaisten teosten huonon vaikutuksen alaiseksi, +teosten, joita kiertävät kirjastot uupumatta levittävät. V. 1798 teki +_Thos. J. Mathias_ muistutuksilla varustetussa, dialogin muotoisessa +satiirisessa "runoelmassaan" _Kirjallisuuden harrastuksia_ (The +Pursuits of Literature) ankaran hyökkäyksen Lewisiä vastaan, ottaen +hänen teoksensa käsiteltäväksi viimeisen dialogin esipuheessa. Aikansa +tyyliä ja käsitystapoja kuvaava kun se on, lainaan siitä tähän +laajempia otteita.[104] + +"Mutta eräs aikamme julkaisuista", sanoo ankara Mr. Mathias, "on liian +erikoinen sivuuttaaksemme sen vain yleisellä moitteella. Ei ole +olemassa mitään, johon sitä voisi verrata. Eräs oman parlamenttimme +lainsäätäjiä, Suur-Britannian alahuoneen jäsen, (Lewis oli tällävälin +tullut alahuoneen jäseneksi), lakien, uskonnon ja maamme hyvien tapojen +valittu vartija ja puolustaja, ei ole häikäillyt eikä hävennyt kuvata +ja julkaista maailman nähtäväksi irstaan ja järjestelmällisen viettelyn +keinoja ja panna kansamme vastuulle mitä avoiminta ja taitamattominta +häväistystä uskontomme perustavaa lakikirjaa (the very code and volume) +vastaan: ja tämän kaiken hän on tehnyt panemalla nimensä ja arvonsa +Munkki-nimisen novellin tahi romaanin nimilehdelle. Eikä sillä hyvä, +vaan muuan julkisista teattereistamme on houkutellut yleisön huomiota +yhä enemmän tähän kertomukseen esittämällä siitä näyttämöllä erään +kohtauksen". + +"Pidän tätä uudenlaatuisena lainsäädäntö- tahi valtio-äidinmurhana". + +"Mitäpä auttaa kuningaskuntaamme sinänsä tahi kaikkia niitä, joiden +tehtävänä on ylläpitää totuutta ja ohjata Englannin nousevia kykyjä, +että Munkin tekijä on hyvin nuori mies? Mitäpä siitä, vaikka hänellä +onkin neroutta ja mielikuvituksen rikkautta? Sitä pahempi. Mitäpä +siitä, että kirjassa on hyvin runollisia kuvauksia linnoista ja +luostareista? Sitä pahempi vieläkin, sillä kirja on sen vuoksi yhä +viekoittelevampi. Onko tämä sellaista aikaa, että maan vesien lähteet +ja suonet saapi myrkyttää? Pitääkö meidän lisätä viettelystä +viettelykseen, turmelusta turmelukseen, kunnes meillä ei enää ole eikä +voi olla tilaisuutta palata hyveelliseen toimintaan ja säännölliseen +elämään? Kuka tietää tämän kirjailijan iän? Otaksuttavasti hyvin +harvat. Kuka ei tiedä, että hän on parlamenttimme jäsen? Sen hän on +kertonut meille kaikille itse". + +"Asiani ei ole tutkia, onko tässä syytä moitteeseen parlamentin +puolelta, mutta me tunnemme, että kun senaattori julkeasti ja +röyhkeästi loukkaa ensimmäistä velvollisuuttansa maatansa kohtaan, +ansaitsee se moitetta siveyden ja kansallisuuden kannalta. Niin hyvin +poliittisessa kuin luonnollisessakin ruumiissa on olemassa haavoja, +toiminnan seisauksia ja sairauksia, jotka voidaan parantaa vain +poistamalla sairas kohta. Täytyykö meidän nyt tällaisella hetkellä +jäädä neuvottelemaan lääkkeen laadusta, kun olemme jo varmat ei +ainoastaan sairaudesta itsestään, vaan vieläpä sen saavuttamasta +asteesta ja erikoisoireista? Pitäisikö meidän säästää valtiovallan ja +sensuurin terävimpiä leikkaus-aseita, kun kylmänvihat ovat päässeet +vallalle julkisten laitosten jaloimmissa elimissä?" + +"Nykyisessä elämässä on varmaankin jotakin erikoista, jotakin +esi-isillemme kokonaan tuntematonta. Mutta olkootpa tällaiseen syypäät +henkilöt kuinka arvokkaassa poliittisessa asemassa hyvänsä, kuinka +tahansa nerouden, rikkauden ja lahjakkuuden suosimia, heidät on +kuitenkin saatava häpeämään, levottomiksi ja leimatuiksi julkisen +tuomioistuimen edessä. Tämän tuomioistuimen eteen, vastaamaan hyvän +maineen lain käskyihin, jokaiseen vaatimukseen ja yleiseen +kannatukseen, joiden kautta tämä laki pysyy voimassa, haastetaan Mr. +Lewis tänä päivänä". + +Olisi riittänyt, jos tämä tuima mies olisi tyytynyt vain käyttämään +näitä Cicerolta lainaamiaan retoriikan aseita, mutta niin ei käynyt. +Hän kertoo, kuinka hän ei voinut uskoa omia silmiään nähdessään Munkin +nimilehdellä nuo maagilliset kirjaimet "M.P.", vaan riensi kysymään +kirjan kustantajalta, oliko sen tekijä todellakin parlamentin jäsen. +Asia on nyt hänelle selvä. Kirjan toisen osan seitsemäs luku on +"kanteenalainen yleisen lain mukaan" (indictable at Common Law). +Valaistakseen asiaa isäin esimerkeillä hän sitten kertoo, kuinka Yrjö +II:n aikana eräs onneton kirjailija Edmund Curl pistettiin yleisen +syyttäjän toimesta häpeäpaaluun, koska hän oli julkaissut pari +epäsiveellistä teosta, ja kuinka erästä John Clelandia vastaan myös +nostettiin oikeusjuttu siksi, että hän oli julkaissut kirjan nimeltä +"Erään ilonaisen muistelmia". Epäsiveellisyyteen on Lewis eräillä +Raamattua koskevilla lausunnoillaan sitäpaitsi lisännyt loukkauksen +uskontoa kohtaan.[105] + +Kiivaat hyökkäykset herättivät kuitenkin vastavaikutuksen. Lewis sai +puolustajia. Samana vuonna kuin Mathiasin kirja, ilmestyi siihen +vastaus, _Puolueettomia huomautuksia_ (Impartial Strictures etc), jossa +ivallisesti osoitettiin tehdyn hyökkäyksen liian suuri voima ja +mahtipontisuus verrattuna asiaan, joka oli sen aiheuttanut. +_Loppusointuinen epistola M.G. Lewisille_ (Epistle in Rhyme to M.G. +Lewis etc, 1798) oli pilkkaruno häntä ahdistavista siveyden ja julkisen +moraalin puolustajista, ajaen hänen asiaansa sekä säkein että +suorasanaisin lausein. Parhaana todistuksena Munkin herättämästä +huomiosta on lopuksi se, että eräs "R.S. Esq." julkaisi siitä +kolmiosaisen parodian nimeltä _Uusi munkki_ (The New Monk, 1798), joka +kuitenkin sai kylmän vastaanoton. + +Hyökkääjillä oli silti sen verran menestystä, että he saivat liikkeelle +_Seuran paheellisuuden tukahduttamista varten_ (Society for the +Suppression of Vice). Lontoon viranomaiset takavarikoivat kolmannen +painoksen ja oikeudenkäynnissä määrättiin kirjasta poistettavaksi +Raamattua koskeva ja eräät kovin aistilliset kohdat, minkä Lewis +neljännessä painoksessa tekikin. Nykyisin se on taas julkaistu +alkuperäisessä asussaan, eikä enää aiheuta melua eikä siveellistä +suuttumusta.[106] + +Walter Scott ei kirjaa suinkaan halveksinut, vaan lausui kerran Lewisin +myöhemmän tuotannon johdosta, "ettei tämä milloinkaan sittemmin +kirjoittanut niin hyvää kuin Munkki".[107] Byron, joka myöskin kuului +Lewisin ystäväpiiriin, merkitsi vuosia myöhemmin päiväkirjaansa, että +Munkin kuvausten kirjoittajaksi olisi sopinut Tiberius Caprissa. Hän ei +saata ymmärtää, kuinka kahdenkymmenen vuoden ikäinen mies on voinut +sellaista kirjoittaa, ja oli nyt ottanut sen käteensä nähdäkseen, mikä +siinä oli aiheuttanut sellaisen metelin. Thomas Mooren mielestä teos +oli "irstas ja epähurskas kertomus".[108] Kuten jo on mainittu, Lewis +sai kirjastaan eliniäkseen liikanimen "Munkki", joksi häntä sen jälkeen +tavallisesti sanottiin, hänen siitä kuitenkaan olematta millänsäkään. + + + + +6 + + +"Monk-Lewis" oli nyt kirjallisissa piireissä päivän puheenaiheena ja +paistatteli pientä olemustaan maineen loisteessa. Hän tunnusti tuon +nimen täydellisesti omakseen, sietäen sitä saamissaan kirjeissäkin. Se +tulikin niin yleiseen käytäntöön, että monet eivät tietäneet hänellä +muuta nimeä olevankaan. Pahempi oli se, että ne, jotka eivät lähemmin +häntä tunteneet, ilman muuta otaksuivat hänet paheelliseksi henkilöksi, +koska muka ainoastaan sellainen oli voinut moisen kirjan kirjoittaa. +Siivosta, kaikesta päättäen siististi elävästä, hyväntuulisesta ja +helläsydämisestä Lewisistä tuli täten eräällä tavalla "notoorinen" +henkilö, joka oli menettänyt siveellisyysmaineensa. Lewis itse ei olisi +luultavasti tästäkään järin pahastunut, mutta asia koitui hänelle +ikäväksi sen kautta, että hänen isänsä ei siitä ollenkaan pitänyt, vaan +ilmaisi pojalle moitteensa ja mielipahansa. Lewis kirjoitti nyt hänelle +anteeksipyyntökirjeen, jossa m.m. lausui: + +"Vaikka olenkin varma siitä, ettei Munkkia vastaan noussut melu ole +voinut herättää teissä pienintäkään epäilystä oikeita tarkoituksiani +tahi periaatteideni puhtautta kohtaan, tunnen kuitenkin sen, että +olette huomanneet muilla olevan siinä suhteessa joitakin epäilyksiä, +tuottaneen teille surua... En ole tullut ajatelleeksi, että paheen +esittäminen väliaikaisesti voitokkaana saattaisi mahdollisesti +aikaansaada yhtä paljon pahaa kuin sen lopullinen paljastaminen ja +rangaistus hyvää. Hämmästykseni oli rajaton kuullessani, mikä melu +kirjaa vastaan nostettiin, ja huomatessani, että muutamat huonosti +harkitut ja varomattomat kohdat ovat kokonaan saattaneet varjoon sen +yleisen tarkoitusperän. Minun on pakko pyytää teiltä anteeksi sitä +mielipahaa, jota tämä asia on teille aiheuttanut".[109] + +Kaikki, jotka lukivat Munkin, tunnustivat sen, kuka miltäkin kannalta, +varsin erikoiseksi, jopa eriskummalliseksi teokseksi; kun he sitten +tutustuivat sen tekijään, lisääntyi heidän ihmettelynsä, sillä tekijä +itse oli monessa suhteessa yhtä erikoinen kuin hänen kirjansakin. +Walter Scott, jonka tuttavuuteen Lewis näihin aikoihin pääsi, on esim. +kuvannut häntä seuraavasti:[110] "Matilla oli omituiset silmät — +ulkonevat kuin jollakin hyönteisellä... Hän oli tavattoman +pienikokoinen ja pojan tapainen — todellakin pienin mies, minkä +milloinkaan olen nähnyt, ollakseen niin tarkoin ja sopusuhtaisesti +tehty. Muistan erään kuvan, jonka Saunders oli hänestä tehnyt ja joka +kiersi kädestä käteen Dalkeithissä. Sattuvasti taiteilija oli kuvannut +hänet kääriytyneenä mustaan viittaan, jonka alta, puoleksi piilosta, +pilkoitti lyhty ja tikari tahi muu sellainen kurkunleikkausväline; +kasvojen piirteet olivat jalostettuina säilytetyt. Mentyään toiselta +toiselle kuva viimein joutui Henrylle, Buccleuchin herttualle, joka +kuullessaan yleisesti kiitettävän sen näköisyyttä sanoi ääneen: +'Mat Lewisin näköinen! Mitä? Tuo kuvahan on miehen näköinen!' Vasta +sitten hän huomasi, että Mat Lewis oli hänen vieressään. Tuosta +pojan-tapaisuudesta hän ei päässyt milloinkaan. Hän oli hemmoiteltu +lapsi, mutta lapsi, jolla oli voimakas mielikuvitus, ja niin hän +tuhlasi kykynsä haamujuttuihin ja saksalaisiin romaaneihin". Toinen +Lewisin (myöhemmistä) ystävistä, Byron, piti häntä hyvänä ja +hyväntuulisena, mutta "riivatun lörpötteliäänä, paradoksaalisena ja +persoonallisuuksiin menevänä". "Jos hän vain", lausuu Byron, "puhuisi +puolet siitä, mitä puhuu, ja rajoittaisi käyntinsä tuntiin, olisi hän +suositumpi. Kirjailijana hän on hyvin hyvä ja hänen turhamaisuutensa on +avomielistä, kuten Erskinenkin, olematta loukkaavaa".[111] Toisella +kerralla Lewis taas on Byronin mielestä "todella hyvä mies, erinomainen +mies, hyvin hyvä toveri", jonka seura on "miellyttävä", mikä ei estä +suurta runoilijaa kolmannella kerralla vakuuttamasta, että "Lewis oli +liian suuri narri osatakseen edes milloinkaan valehdella... hyvä mies, +viisas mies, mutta narri". Kun Lewis käynneillään ikävystytti Byronia, +koetti tämä kostaa hakemalla hänelle puhetoveriksi jonkun toisen hyvin +vilkkaan henkilön (Diodatissa rouva de Staëlin), kuullakseen sitten, +kuinka nämä huusivat toisilleen. Edelleen Byron kuvaa Lewisiä +seuraavasti: "Hän oli mies kuin jalokivi, varsinkin jos hän olisi ollut +paremmin luotu — vähemmän väsyttävä, sillä hän oli ikävystyttävä sekä +pani vastaan joka asiassa ja jokaiselle. Ollen likinäköinen hän pyysi +minua, ollessamme yhdessä kesäiltojen hämärässä ratsastamassa Brentan +lähistöllä, menemään luotsina edellä. Olen väliin, varsinkin illoin, +hajamielinen, ja sen johdosta koitui luotsaukseni hevosen selässä +olevalle Matille joskus hiuskarvan varassa olevaksi tilanteeksi. Kerran +vein hänet ojaan, jonka yli itse menin, kuten tavallisesti, muistamatta +varoittaa häntä; kerran olin saattaa hänet jokeen ylimenijöitä varten +varatun liikutettavan sillan asemesta; ja kaksi kertaa törmäsimme pahki +diligenssivaunuihin... Kolme kertaa kadotin hänet näkyvistäni illan +hämyssä, ja olin pakoitettu hakemaan häntä hänen kaukaisten +hätämerkkiensä johdolla. Koko ajan hän puhui herkeämättä, sillä hän oli +hyvin monisanainen mies".[112] Lewisin luonteen heikkouksia kuvaa +seuraava Walter Scottin lausunto: "Lewis piti ylhäisöstä enemmän kuin +hänen olisi tullut, arvosteltiinpa häntä sitten lahjakkaana henkilönä +tahi maailmanmiehenä. Hänellä oli aina suussansa herttuat ja +herttuattaret, ja hän piti liikuttavasti jokaisesta, jolla oli +arvonimi. Olisi saattanut vannoa, että hän oli eilispäivän nousukas, ja +kuitenkin hän oli elänyt koko elämänsä sivistyneissä piireissä". On +huomattava, että ylläolevat lausunnot ovat Lewisin ystävien antamia, +joten ne eivät voi olla liioittelevia eivätkä epäiltävistä perusteista +lähteneitä. Huvittavalla tavalla ikuisti vihdoin Byron Lewisin +runoelmassaan _Englantilaisia runoilijoita ja skotlantilaisia +arvostelijoita_ (English Bards and Scotch Reviewers), puhutellen häntä +"ihmeitä tekeväksi Lewisiksi, munkiksi tai runoilijaksi, joka +mielellään tekisi Parnassoksesta hautuumaan; katso, ohimoillasi on +havu- eikä laakeriseppele, ja runottaresi, sinä Apollon haudankaivaja, +on aave, seisoitpa sitten vanhoilla haudoilla tahi sukulaisjoukkiosi, +sopertavien haamujen, tervehtimänä, tahi kirjoititpa sivuillesi siveitä +kuvauksia miellyttääksesi häveliään aikamme naisia. Terve, parlamentin +jäsen, jonka helvetillisistä aivoista harmaana kulkueena liukuu +ohutverhoisia aaveita, jonka käskystä 'julmat naiset', ja tulen, veden +ja pilvien kuninkaat parvittain ilmestyvät, mukanansa 'pieniä, harmaita +miehiä', 'hurjia metsästäjiä' ja jos mitä, kruunaamaan kunnialla sinua +ja Walter Scottia. Terve vieläkin! Ja jos sellaiset tarinat kuin sinun +saavuttavat mieltymystä, voi ainoastaan pyhä Lukas parantaa tämän +taudin. Itse Saatana saattaisi pelätä sinun seuraasi ja huomata +kallossasi syvemmän helvetin". + +Kun nyt tämä likinäköinen, hyväsydäminen, kimeä-ääninen ja inttämiseen +hanakka pikku mies ilmestyi päivän kirjallisena kuuluisuutena Lontoon +salonkeihin, otettiin hänet erittäin kohteliaasti vastaan. Hän +seurustelee romaaninsa ilmestymisen jälkeisinä vuosina enimmäkseen +ylhäisissä piireissä, m.m. Inverary Castlessa ja Dalkeith Housessa, +joissa hän oli vanhastaankin tuttu. Hovissakin hänet esitettiin. V. +1796 hänet "valittiin" alahuoneen jäseneksi Hindonista, Wiltshirestä +(William Beckfordin jälkeen) — tapahtuma, jossa varmaankin isän ja +suvun ohjaava käsi oli takana —, ja nimikortille ilmestyneet kirjaimet +"M.P." lisäsivät luonnollisesti kantajansa arvovaltaa. Hänen tullessaan +ensi kertaa parlamentin istuntoon lausui itse Charles James Fox hänet +tervetulleeksi kuuluisana kirjailijana, — manööveri, jonka +päätarkoituksena ehkä oli ärsyttää siveellisen suuttumuksen vallassa +olevia vanhoillisia piirejä. Eräitä pienoispiirteitä hänen +yllämainitusta seuraelämästään on sopiva mainita tässä yhteydessä. + +Kuten jokaisen miehen — ja varsinkin runoilijan — elämässä, esiintyy +Lewisinkin vaiheissa nainen. Hänen lemmittynsä ei ole haamu, vaan +ylhäinen aatelisneito, lady Charlotta Campbell, Argylen herttuan +tytär, ja varsinkin kesä 1797 näyttää tulleen omistetuksi tälle +harrastukselle. Suhde on täysin romanttinen: porvarillinen nuorukainen +ja herttuan tytär, ja sikäli asiallisesti vielä niinä aikoina toivoton; +runollisesti se täytti vanhan tehtävänsä kiihoittaen kosijan +lyyrillistä suonta kiihkeään sykkäilyyn. Tulos, epämääräinen luku +lemmenlauluja, on jäänyt maailmalta suurimmaksi osaksi tuntemattomaksi. +Muutamista säilyneistä säkeistä päättäen Matin lempeen on — +tietymätöntä, mutta epäiltävää on, saavuttiko hän vastarakkautta — +sisältynyt tavanmukainen annos "iltakävelyjen salaista suloa, jolloin +siivekäs jalka liukuu kukkaisniityllä kuin ilmassa, ja ympäröivät +metsät, jotka eetterin kosketus lumoaa, kuvastavat taivahan värejä". +Muuta merkitystä ja seurausta ei Lewisin lemmentarinalla näytä olleen. + +Näillä kesäisillä kävelyretkillä Inveraryssa kerrotaan Lewisin ja lady +Charlottan kohdanneen erään mielisairaan tytön, jota yleensä sanottiin +"Hulluksi Janeksi" ("Crazy Jane"). Sehän oli mainio runon aihe, ja pian +Lewis saikin tehdyksi siitä nelivärssyisen, vietellyn tytön valituksen, +jossa oli sentimentaalinen väri ja moralisoiva pohja. Se tuli +tunnetuksi ja oli pian sen ajan suosituimpia yleisön runoja, jonka +monet säveltäjät sävelsivät ja jota kuuluisat laulajattaret esittivät. +Todistuksena sen saavuttamasta suosiosta ja maineesta on sekin, että +muotikauppiaat rupesivat valmistamaan naisille erikoisia "Crazy +Jane"-hattuja. Inveraryssa Lewis muuten julkaisi kerran viikossa käsin +kirjoitettua lehteä nimeltä _Torvi_ (The Bugle), kuvittaenkin sitä +itse, ja siinä runoja ja suorasanaista, lempeä, sukkeluutta, ja +vihjauksia linnaan kokoontuneen iloisen seurueen keskinäisiin +suhteisiin. Hän oli myös väsymätön seuranäytelmien harrastaja: m.m. +esittivät Inveraryn vieraat kesällä 1797 Barbarossa-nimisen näytelmän, +johon Lewis kirjoitti epilogin.[113] + + + + +7 + + +Romaaninsa saavuttaman menestyksen johdosta Lewis päätti kokonaan +antautua kirjailijaksi, jättäen aloittamansa diplomaatin ja pian myös +kansanedustajankin uran. Isä ei näytä hänen päätöstään vastustaneen, +koskapa antoi pojalleen tuhannen punnan suuruisen vuotuisen määrärahan, +joka merkitsi Lewisille riippumatonta ja huoletonta elämää. Barnesiin, +Lontoon lähelle, hän nyt perusti oman nuorenmiehen kotinsa, ottaen +sieltä käsin osaa ylläkuvattuun seuraelämään. + +Hänen varsinaisena kirjallisena työnään romaaninsa ilmestymisen +jälkeen on näytelmän kirjoittaminen. Palaten jälleen monesti +aloittamaansa ja keskeyttämäänsä Otranto-aiheeseen hän muodostaa +sen näytelmäksi nimeltä _Linnan haamu_ (The Castle Spectre. A +Dramatic Romance), joka esitettiin ensi kerran joulukuun 14 p. 1797 +Drury Lane-teatterissa.[114] Suurinta huomiota näytelmässä herätti +sen haamu, jonka esiintymistä teatterin johtaja ja omistaja R.B. +Sheridan kovasti vastusti, Lewisin kuitenkin pitäessä oman päänsä. +Painetun teoksen esipuheessa Lewis kertoo sanotun, että ellei +Sheridan olisi neuvonut häntä tyytymään yhteen haamuun, hän olisi +esittänyt kokonaisen haamurykmentin; ottaen tämän kaskun totena hän +ilmoittaa sen perättömäksi. "Milloinkaan ei ole ketään sieluparkaa", +hän sanoo, "kohdeltu niin pahoin kuin Evelinaa, jo ennen, kuin hän +pääsi esittäytymäänkään katsomolle. Ystävät, joille luin näytelmäni, +teatterinjohtajat, joille tarjosin sen, ja näyttelijät, joiden piti se +esittää, — kaikki yhtyivät vainoamaan haamuani ja vaatimaan, että minun +piti sulkea se näyttämön ulkopuolelle... Mutta minä päätin pitää hänet. +Tulos osoitti itsepäisyyteni oikeutetuksi. Haamu sai esiripun edessä +yhtä hyvän kohtelun kuin oli saanut huonon sen takana, ja koskapa +hän jatkaa esiintymistään ilta illalta, saavuttaen yhä lisääntyvää +suosiota, arvelen olevani hänelle ja hänen esittäjälleen suuressa +kiitollisuudenvelassa". + +Jos näyttämömenestys olisi näytelmien luotettava arvonmitta, olisi +Linnan haamu aikansa huomattavimpia, sillä sitä esitettiin yhteen +menoon 47 kertaa ja usein vielä jälkeenkinpäin. Menestyksestään sen +oli kiittäminen kauhuromanttista aineistoaan, synkkää keskiaikaista +linna-, murha- ja aavetunnelmaansa, joka esiinnyttyään tähän saakka +vain romaaneissa nyt yhtäkkiä uudistuneena melodraamana valloitti +näyttämön ja entistä laajemmat yleisöpiirit. Painettunakin näytelmällä +oli laaja levikki, sillä 1803 julkaistu painos on jo yhdestoista. Tämä +aineisto oli nyt juuri sellaista, jota yleisö halusi. Taiteen ystävät +ja ymmärtäjät pitivät tätä makusuuntaa vaarallisena ja huonona, mutta +eivät saaneet sensatsionia rakastavaa yleisöä siitä vieroitetuksi; +kysymys siitä, miten saada yleisö kannattamaan "hyvää taidetta" +ala-arvoisen asemesta, oli jo silloin sama ja yhtä kipeä kuin nyt. +Näyttelijä Cooke esim. lausui: "Toivoakseni ei jälkeenpäin uskota +Linnan haamun saaneen kukkuraisia huoneita silloin, kun kuolemattoman +Shakespearen ylevimpiä tuotteita esitettiin tyhjille penkeille". +Sheridanin kerrotaan väitellessään Lewisin kanssa, tämän luvatessa +asiansa puolesta vetoon koko sen summan, mikä Linnan haamun _olisi +pitänyt_ hänelle tuottaa, vastanneen, ettei hän lyö vetoa niin suurista +summista, mutta mielellään kyllä siitä, minkä arvoinen Linnan haamu on. +Kun Sheridanilta kerran kysyttiin, kuinka hän oli voinut saastuttaa +näyttämön moisella epäsikiöllä kuin Linnan haamu, hän vastasi heti: +"Epäsikiöllä, rakas ystävä? Katso kassaa! Olen kauan hautonut ajatusta +muuttaa Romeon ja Julian koomilliseksi oopperaksi, jossa tulinen Tybalt +laulaisi bravuurilaulun Väsynyt sotilas, Mercutio iloisen laulun Yli +kukkuloiden kauas pois, ja jossa suuressa hautausmaakohtauksessa +Capuletien varjot tanssisivat hautakivien keskellä tuon juhlallisen +säveleen mukaan Minne menet, kaunis neito? — Menen lehmää lypsämään! +Eikö se olisi mainiota? Lewisin menestys takaa omanikin".[115] + +Tässä kaskussa on teatterin rahastoa koskeva tiedonanto tosi. Drury +Lanen teatteri oli näihin aikoihin erittäin huonossa taloudellisessa +asemassa, ja Linnan haamu oli onnenpotkaus, _a lucky hit_, joka ilta +illan jälkeen täytti kassan ja auttoi teatterin vaikeuksista. Lewis +teki siis näytelmällään teatterille hyvän palveluksen, saaden itse +tuskin mitään. Ainakin sanoi Walter Scott, jolta kerran tiedusteltiin +Lewisin palkkion suuruutta: "Näytelmä ei tuottanut tekijälleen +kerrassaan mitään, ja kuitenkin sen ansioiden olisi pitänyt tuottaa +jotakin huomattavaa Mat-vainajalle. Mutta johtaja Sheridanhan yleensä +maksoi sukkeluuksilla eikä rahalla".[116] + +Michael Kelly, joka kirjoitti näytelmään musiikin, kertoo +muistelmissaan,[117] että sillä oli tavaton yleisömenestys. Siinä +esiintyivät m.m. John Kemble, Mrs. Jordan ja Mrs. Powell, joka oli +"loistava haamu". "Ensi-iltana teki haamun vaipuminen liekkeihin ja +koko kohtaus mitä ylevimmän vaikutuksen". Kuuluisa näyttelijätär Mrs. +Siddons kirjoitti eräälle ystävättärelleen, että haamun ilmestyminen +neljännen ja viidennen näytöksen lopussa teki katsomoon yhtä suuren +vaikutuksen kuin milloinkaan mikään, mitä hän oli nähnyt, aiheuttaen +suosionosoitusten myrskyn. Kirjailija T.L. Peacock, Shelleyn ystävä, +joka oli tähän aikaan 13-vuotias, antaa 1860 ilmestyneessä teoksessaan +Gryll Grange erään henkilön sanoa:[118] "Nuoruudessani olivat haamut +niin suosittuja, että ensimmäinen uutta kirjaa koskeva kysymys oli, +esiintyykö siinä haamu? Linnan haamu oli luonut tämän muodin". +Näytelmän esityksestä kerrotaan kirjassa seuraavaa: "Avoinna olevista +kaksois-ovista näkyvä, valaistu rukouskappeli, haamua esittävän +näyttelijättären erinomainen kauneus, juhlallinen musiikki, jonka +tahdissa haamu hitaasti liikkui eteenpäin vaitiollen siunatakseen +polvistuvaa tytärtään, ja riemulaulua laulava naiskuoro — kaikki tämä +teki sellaisen vaikutuksen, ettei sitä ole saavuttanut ainoakaan +samanlaatuinen esitys". Tällaiset lausunnot opettavat ymmärtämään sen +ajan teatteriyleisöä. + +Näytelmänsä esipuheessa Lewis selittää, mitä lähteitä ja apua hän oli +käyttänyt työtänsä tehdessään. Hän huomaa jäljitelleensä kohtauksia +Walpolen romaanista ja Schillerin Ryöväreistä, ja näytelmän yleinen +juoni onkin Otranton tyyliin rakennettu; lisättävä vain on, että tuo +niin tärkeää osaa esittävä haamu ilmeisesti on lempeä muunnos +Vertavuotavasta nunnasta, käsitettynä nyt suojelevan esiäidin tyyliin. +Näytelmässä on lisäksi reunamuistutus, jossa Lewis huomauttaa muutaman +repliikin johdosta, ettei sen tarkoitus ole sisältää mitään moraalista +ajatusta; ellei hän muka huomauttaisi tästä, väitettäisiin ehkä, +että koko näytelmä on tarkoitettu teroittamaan kohtalo-oppia; +hänellähän on ollut hyvä tilaisuus tulla huomaamaan, kuinka ihmeellinen +väärintulkitsemisen kyky muutamilla henkilöillä on. Muutenkin Lewis on +nyt ollut varovainen: hän oli antanut sisarensa Marian edeltäpäin lukea +näytelmänsä ja poistaa siitä vähänkin sopimattomilta tuntuvat kohdat. +Mutta sekään ei häntä kokonaan pelastanut. Hän antaa m.m. iloisen +syömärimunkkinsa kerran sanoa: "Mitä paroonitar-vainajaan tulee, niin +oli todellinen nautinto kuulla hänen rikosluetteloansa! Hän tunnusti +niitä aina paahtopaistin ääressä, ja rukouksen sijasta hän otti +ryypyn!" Tämän johdosta eräs myöhempi arvostelija[119] kysyy, kuinka +kukaan saattoi olla niin järjetön, että kirjoitti moista, ja tyydyttää +itsensä huomauttamalla, että Lewishän meni aina harhateille, kun +munkeista oli kysymys. Tuo repliikki on kuitenkin melko luonteva +lausujansa suuhun. Sama kirjoittaja pitää kahta Lewisin näytelmässä +esiintyvää mustaa henkivartijaa anakronismina. Kun sama huomautus +tehtiin Brian de Bois-Guilbertin saraseeni-orjia vastaan, kertoi Walter +Scott myöhemmin[120] sen johdosta, mitä Lewis oli vastannut. "Mat +suhtautui siihen suuresti halveksien, ja sanoi tehneensä orjista mustat +saadakseen aikaan räikeän vastakohtavaikutelman; jos hän olisi toivonut +samanlaista etua siitä, että sankaritar olisi ollut sininen, niin +sininen hänestä olisi tullut". Scott puolustaa sitten menettelynsä +historiallista oikeutusta. + +Eräs aikakauskirja-arvostelu[121] kuvaa mielestäni sattuvasti, mikä +Linnan haamun yleisömenestyksen aiheutti: "Tämän näytelmän saavuttaman +tavattoman suosion on sanottu, eikä mielestämme ilman syytä, johtuvan +siitä onnistuneesta tavasta, jolla tekijä on käsitellyt haamunsa +osuutta, ja siitä romantiikan tunnelmasta, jonka hän on antanut +pääkohtauksille. Luonteissa ei ole mitään huomattavasti uutta tahi +erikoisemmin vaikuttavaa, ja tapahtumat ovat samoja kuin useimmissa +vakavissa kertomuksissamme Vanhasta englantilaisesta paroonista aina +tekijän omaan Munkkiin saakka. Siitä huolimatta Lewis on kuitenkin +sommitellut tuon kaiken yhteen niin taitavasti, että nekin kohtaukset, +jotka ovat luetusta meille mahdollisimman tuttuja, tuntuvat usein +uusilta esiintyessään nyt näytelmän muodossa". + +Linnan haamulla Lewis siis uudisti kauhuromanttisen melodraaman +Englannin näyttämöllä. + + + + +8 + + +Oleskellessaan Skotlannissa Lewis käänsi kesällä 1793 Schillerin +näytelmän Kavaluus ja rakkaus, jonka nyt, 1797, julkaisi painosta +nimellä _Ministeri_ (The Minister); seuraavana vuonna siitä julkaistiin +toinen painos. Se esitettiin vasta 1803, Covent Garden-teatterissa, +nimellä _Harpunsoittajan tytär_ (The Harper's Daughter). Toinen näihin +aikoihin kuuluva teos on _Rolla eli Perun sankari_ (Rolla or the +Peruvian Hero), joka ilmestyi 1799 ja on käännös Kotzebuen näytelmästä +Espanjalaiset Perussa.[122] Sitä ei esitetty, sillä Sheridanin samaan +alkulähteeseen perustuva Pizarro oli parempi. Lukijoita sekin sentään +sai, sillä siitäkin ilmestyi toinen painos. Tänä samana vuonna hän myös +julkaisi käännöksen Juvenaliksen kolmannestatoista satiirista, +nimellä _Voitonhimo_ (Love of Gain), joka lienee hänen Oxfordissa +harjoittamansa latinanluvun tuloksia. Ministeri on kuvaava esimerkki +siitä, kuinka Lewis katsoi voivansa kohdella toisen maan kirjailijan +tuotetta: "käännös" on jonkinmoinen mukaelma, joka jo henkilöiden +nimistä alkaen on tehty omavaltaisesti ja Lewisin erikoismaun mukaan. +Miller on "Munster", hänen tyttärensä Luise "Julia", von Kalb +"Ingelheim", Ferdinand "Casimir Rosenberg", ja lady Milford "Fredericia +von Ostheim". Mutta erikoisen kuvaavaa on se, että tapahtumapaikaksi +ja -ajaksi on ilmoitettu Braunschweig ja vuosi 1580; Lewis koettaa +ilmeisesti näillä muutoksilla saada Schillerin porvarillisesta +murhenäytelmästä jotakin, joka paremmin kuin se vastaisi hänen +yleisönsä "romanttista" makua. Häntä ei huolettanut se, että tämän +kautta syntyi arveluttavia anakronismeja, kuten esim. Frederician +kieltäytyminen ottamasta vastaan jalokiviä, jotka oli hankittu +alammaisten myymisestä saaduilla verirahoilla; hän selviää tästä +seuraavalla huomautuksella: "Erään aikakauskirjan (luullakseni Critical +Reviewin) arvostelija moittii hyvällä syyllä tämän paikan räikeätä +anakronismia. Mutta kun itsekin voisin tehdä samanlaisia virheitä, voin +helposti suoda ne Schillerille anteeksi". Tämä keveä menettely: antaa +toisen maan kirjailijan huomattavasta tuotteesta mauttoman ja +epäonnistuneen mukailun ja vääristelyn kautta huono esitys, mutta +sysätä kuitenkin tämän menettelyn vuoksi syntyvä virhe alkuperäisen +tekijän syyksi, ei anna edullista kuvaa Lewisin tunnollisuudesta, +taiteellisesta aistista ja arvostelukyvystä; siinä esiintyvä +välinpitämättömyys toisen omistusoikeutta kohtaan on selitettävissä +johtuneeksi osaksi Lewisin luonteen poikamaisesta pintapuolisuudesta, +osaksi siitä, että hänen aikanansa käsitys kirjallisesta +omistusoikeudesta oli vielä varsin hämärä. Ennenmainitussa Monthly +Reviewin Munkkia koskevassa arvostelussa kuvastuu tämä kirjallista +lainailua ja sommittelua koskeva ajan käsitys seuraavasti: +"Kirjoittamisen suuri taide on siinä, että osaa valita edeltäjien +teoksista sen, mikä niissä on kiihoittavinta (most stimulant), ja +yhdistää näin kootut kauneudet uudeksi kokonaisuudeksi, joka on +mielenkiintoisempi kuin siihen osalliset mallit. Tämä on +mielikuvituksen oleellinen menettelytapa, eikä onnistumista muuten +voida saavuttaa. Kaikki keksiminen on ainoastaan uutta yhdistämistä. +Onnistunut keksintö on vaikuttavien ainesten yhteensommittelua". + +Mitään outoa ei siis ole siinä, etteivät Lewisin aikalaiset pitäneet +hänen menettelytapojaan erikoisemmin moitittavina. Kun hän näinä +vuosina ryhtyy uudelleen muovailemaan jo ennen mainittua +Itä-indialainen-nimistä näytelmäänsä, joka esitetään 1799 ja ilmestyy +painosta 1800, varustaa hän senkin alkulauseella, jossa hän erittäin +avomielisellä ilmeellä, esittämällä totuuden sirun, salaa lukijalta +asiallisesti koko totuuden. Hän lausuu siinä lähteistään: "Tämän +huvinäytelmän juoni on, mitä tulee Riversin käynteihin Modishin ja Mrs. +Ormondin luona, otettu _Sidney Biddulphin kertomuksesta_ (the Novel of +S. B.); Mr. Sheridan on jo lainannut saman tapahtuman samasta +lähteestä, ja käyttänyt sitä (vaikka eri tavalla) Juorukoulussaan". +Tässä herättää ensinnäkin huomiota hänen epätarkkuutensa; mitään +"Sidney Biddulphin kertomusta" ei ole olemassakaan, mutta kyllä Mrs. +_Frances Sheridanin_, R.B. Sheridanin äidin, kertomus _Miss Sidney +Biddulphin muistelmat_ (The Memoirs of Miss Sidney Biddulph, 1761), +josta Juorukoulun alkuaihe muka on lähtöisin.[123] Olisikohan nyt +Lewis, kirjoittaessaan näytelmänsä ennenkuin oli kuudentoista vanha, +kuten hän huomauttaa, voinut kehittää tätä "aihetta" itsenäisesti, +lankeamatta jäljittelemään jo olemassaolevaa, samanaiheista +ja kuuluisaa näytelmää, jonka varmaankin oli nähnyt? Se on +epätodennäköistä, ja teoksia verratessa huomaakin selvästi, että +Itä-indialaisen mallina on ollut Juorukoulu. Se on samanlainen +juoruavan ja häväistyshaluisen seuraelämän maalaus kuin mallinsakin, +vastaavin henkilöin, kirjein ja kepposin, lisänä vain annos nuoren +naisen liian aikaisin tuloksellista lemmensuhdetta ja kyynelöivää, +sorrettua, kunniallista köyhyyttä. Indiasta saapuva rikas Rivers +(Sheridanin Oliver Surfeice) lopuksi selvittää juonen solmun.[124] + +Monien neuvottelujen jälkeen Lewisin onnistui saada teoksensa +näyttämölle; se esitettiin ensi kerran Drury Lane-teatterissa Mrs. +Jordanin lahjanäytäntönä huhtikuun 22 p. 1799, Riversin osassa Kemble, +ja naispäähenkilön, Riversin tyttären, Zoraydan, osassa Mrs. Jordan. Jo +mainitussa alkulauseessaan Lewis kertoo, että esitys oli kauttaaltaan +erinomaista; erikoisesti kunnostautui Kemble. Tänä näytäntökautena se +esitettiin vain kaksi kertaa, mutta otettiin uudelleen ohjelmistoon +seuraavassa joulukuussa. Yleisömenestys oli aluksi hyvä, mutta kun +Sheridan, kertoo Lewis, ilmestyi näyttämölle suuren, traagillisen +sotaratsunsa Pizarron selässä, tukki hän pian Lewisin tien, "sotkien +minun vaatimattoman pikkuheponi ilman vähintäkään omantunnontuskaa +jalkoihinsa". Lewis oli kirjoittanut näytelmäänsä prologin ja epilogin. +Edellisessä, jonka lausui H. Kemble, hän kuvaa, kuinka hän +nuorukaisena, ylen innostuneena, kirjoitti näytelmäänsä ja saatuaan sen +valmiiksi lausui ihastuneena itselleen: "Se ei ole täydellinen, mutta +se on mahdottoman hyvä!" Monien kipujen kautta on tekijä sen jälkeen +saavuttanut oikeampaan osuvan arvostelukyvyn, joka ankarana nyt huomaa +jokaisen salaisen virheen ja osoittaa sen kuvitellut kauneudet +puutteellisiksi. Epilogi on Lewisille kuvaava: ukkosen jyristessä ja +salamain leimutessa ilmestyy näyttämölle kuningatar Elisabethin (Queen +Bess) haamu, joka kertoo tulleensa Pluton luvalla helvetistä katsomaan +Lontoota; jos Drury Lanen uusi näytelmä menestyy, hän saa viipyä +Lontoossa — niin on Pluto määrännyt — koko sen esittämisajan, mutta +jos se epäonnistuu, on hänen tultava heti takaisin ja tuotava näytelmän +tekijä mukanaan. + + + + +9 + + +Edellisessä ei ole vielä kerrottu kaikkea Lewisin kirjallisista +puuhista Munkin ilmestymisen jälkeisinä vuosina. Aikaisemmin on jo +mainittu hänen valmistaneen Saksassa ollessaan joukon käännöksiä, +todennäköisesti ballaadi- ja kansanrunoudesta; kun Munkkiin sisältyvät +ballaadit saavuttivat suurta suosiota, heräsi hänessä ajatus +matkaansaattaa jonkinmoinen uudenaikainen ballaadikokoelma, jossa hän +voisi käyttää saksasta tekemiään käännöksiä ja joka ehkä muodostaisi +eräänlaisen rinnakkais- ja jatkoteoksen Percyn kokoelmalle. +Keväällä 1798 sattui sitten Walter Scottin ystävä William Erskine +tapaamaan Lontoossa Lewisin,[125] joka parhaillaan valmisteli +ballaadikokoelmaansa ja koetti saada siihen lisiä ja avustuksia. +Erskine näytti hänelle Scottin tekemiä Bürger-käännöksiä, Lenorea ja +Villiä metsästäjää, mainiten Scottilla olevan sellaisia enemmänkin, ja +ihastuneena Lewis päätti pyytää tätä avustajakseen. Tämä johti nämä +kaksi kirjailijaa yhteen. Todistuksena siitä, että Scott piti +tutustumistaan Lewisiin tärkeänä tapahtumana, on se hänen lausuntonsa, +josta Thomas Moore kertoo päiväkirjassaan,[126] nimittäin että +ensimmäinen henkilö, joka sai hänet koettamaan runollisia lahjojaan, +oli Mat Lewis. Scottin elämäkerran kirjoittaja J.G. Lockhart kertoo, +että Munkin loistava, joskin lyhytaikainen maine teki häikäisevän +vaikutuksen Edinburghin silloisiin tuntemattomiin yrittelijöihin, ja +että Scott, joka "kenties aina oli taipuvainen pitämään yleisön +suosiota varmimpana kirjallisen ansioituneisuuden todistuksena, ja joka +varmasti koko elämänsä ajan liioitteli kaikkea lahjakkuutta paitsi +omaansa", piti Lewisin pyyntöä itselleen imartelevana huomion +osoituksena. Hän vastasi heti Lewisin kirjeeseen ja antoi hänen +käytettäväkseen kaiken saksasta kääntämänsä ja mukailemansa aineiston. +Vastauksessaan Lewis kiittää häntä ei ainoastaan luvasta, vaan myös +"siitä sievästä tavasta, jolla lupa annettiin", ja jatkaa: +"Suunnitelmani on koota kaikki ihmeelliset (marvellous) ballaadit, +jotka voin saada käsiini. Vanhat samoin kuin uudetkin kuuluvat +ohjelmaani..." Koska "haamu tahi noita on välttämätön aines +kaikissa niissä ruokalajeissa", joista Lewis aikoo sommitella +"menninkäis-ateriansa", kuten hän jonkinmoista leikillisyyttä +tavoitellen sanoo, ei hän voi käyttää kaikkia Scottin aineksia. Hän ei +myöskään hyväksynyt käännöksiä sellaisinaan, vaan teki niihin +korjauksia, poistaen skotlantilaisuuksia ja oikoen runomittaa.[127] +Scott otti opastuksen kiitollisuudella varteen ja lausui jälkeenpäin +Lewisin runotekniikasta: "Hänellä oli hienoin tahtikorva, mitä +milloinkaan olen tavannut — hienompi kuin Byronilla". Lewis näyttää +osaltaan avanneen Scottin silmät huomaamaan, mitä runon käytännöllinen +rakentaminen vaatii kieleen, poljentoon ja sointuihin nähden, joten hän +"ankarilla opastuksillaan", joiksi Scott saamiansa kohennuksia sanoo, +teki tälle ja runoudelle huomattavan palveluksen. + +Käydessään Skotlannissa Lewis tapasi Scottin ensi kertaa +persoonallisesti Inveraryssa, jossa Lewisin jumaloitu lady Charlotta +Campbell oli, kuten on kerrottu, iloisen seuraelämän keskuksena. +Tultuaan Edinburghiin Lewis sitten pyysi Scottia luokseen +päivälliselle; vuosikymmeniä myöhemmin Scott vielä muisteli sitä +innostusta (elation), jota tämä Munkin päivälliskutsu hänessä herätti. +Nähtyään Burnsin kuusitoistavuotiaana hän ei sittemmin ollut tavannut +ketään, joka olisi nauttinut yleisesti tunnustetun runoilijan mainetta; +nyt osoitti runoilija, jonka romaani oli herättänyt suurta huomiota, +jonka ballaadit Alonzo Urhoollinen ja Durandarte olivat synnyttäneet +hänessä kiihkeän halun itsekin yrittää runoilijana, ja joka oli +tunnettu Lontoon hienoimmissa piireissä, kuuluen "Mayfairin leijonien" +joukkoon, hänelle niin suurta huomiota, että pyysi häntä ei ainoastaan +avustajakseen, vaan vieläpä päivällisellekin! Ymmärrettävästi tämän +kaiken täytyi vaikuttaa rohkaisevasti nuoreen skotlantilaiseen +juristiin, jolle kirjallinen maine oli vielä kaukainen haave. Saattaa +näyttää omituiselta sattumalta, että Scottin miehekäs runotar joutui +Lewisin haamurunottaren kouluun, ja omituisten kirjallishistoriallisten +tapahtumain joukkoonhan asia kieltämättä kuuluukin, mutta sillä on +silti oma, selvä logiikkansa. Lewisillä ja Scottilla oli ensinnäkin +molemmilla sama mieliharrastus, saksalaisen romantiikan tulkitseminen +ja välittäminen englannin kielen piiriin, mikä siis heti alussa auttoi +heitä pääsemään yhteisymmärrykseen; toiseksi heidän suhteensa +sattuvasti kuvaa sitä historiallista tosiasiaa, että Englannin +myöhempi, Scottin, Byronin, Shelleyn y.m. luoma maailmankuulu +romantiikka, ulotti todellakin juurensa siihen aikaisempaan, Lewisin ja +hänen edeltäjäinsä edustamaan, nykyisin verraten vähän tunnettuun +romantiikkaan, joka taiteellisilta saavutuksiltaan vaatimattomana +kuitenkin merkitsee laajaa esi-aineiston sulatus- ja valmistelutyötä, +ollen monessa kohden myöhemmin loistoa ja kuuluisuutta saavuttaneiden +piirteiden välttämätön edellytys. + +Scottilla oli näihin aikoihin valmiina käännös Götz von +Berlichingenistä, jonka ritariromantiikan herättävä ja sytyttävä +vaikutus oli siis ulottunut näin kauas. Hän tietysti näytti +käännöksensä uudelle ystävälleen, joka aina avuliaana rupesi puuhaamaan +sille kustantajaa. Lewis kääntyi oman kustantajansa J. Bellin puoleen, +saman, joka oli saattanut Munkin maailmalle, ja sai aikaan sopimuksen, +jonka mukaan Scottille maksettiin 25 guineaa ensimmäisestä ja saman +verran toisesta painoksesta, jos se tulisi kysymykseen. Götz +ilmestyikin tämän sopimuksen pohjalla helmikuulla 1799. Toista painosta +ei tarvittu ennenkuin kauan tämän jälkeen. Lewis kirjoitti Scottille +palkkion olevan näin pienen siksi, että käännös oli Scottin ensimmäinen +kirjallinen työ; hän ei siis muistanut tahi ei "ottanut vakavalta +kannalta" Lenoren ja Villin metsästäjän käännöksiä, jotka Scott oli +julkaissut jo 1796, ikäänkuin ne yhäkin olisivat olleet hänen +ballaadikokoelmaansa tarjottuja "käsikirjoituksia". Mahdollista on +kyllä sekin, että ne tarjottiinkin hänelle todella käsin +kirjoitettuina, sillä Scott oli niitä ehkä ilmestymisen jälkeen vielä +korjaillut.[128] + +Lewisin ja Scottin ystävyydessä ei tapahtunut mitään häiriöitä. V. 1814 +Lewis lähetti hänelle takaisin joitakin "kuusikymmentä vuotta sitten" +lainaamiaan kirjoja, lausuen kirjeessään m.m.: "Minun täytyy mainita, +että kuullessani sinua pidettävän Wawerleyn kirjoittajana, ostin sen ja +luin kiihkeästi. Minulle sanotaan nyt, ettei se olekaan sinun, vaan +William Erskinen. Jos niin on, niin sano hänelle terveiseni, että pidän +sitä erinomaisena joka suhteessa..." + + + + +10 + + +Lewisin ballaadikokoelman ensi osa _Kauhutarinoita_ (Taks of Terror) +ilmestyi Kelsossa, Skotlannissa, v. 1799. Seuraavana vuonna hän +julkaisi samassa paikassa toisen osan nimeltä _Ihmetarinoita_ (Taks of +Wonder); v. 1801 hän julkaisi nämä molemmat Lontoossa nimellä +_Ihmetarinoita_ lisäten tähän painokseen uusia "tarinoita". Siihen hän +myös kirjoitti "Johdannollisen dialogin", runomittaisen keskustelun +tekijän ja "ystävän" välillä, jossa hän tekee selkoa omasta +romanttisesta käsitystavastaan. Ystävän moitteisiin tällaisten tarinain +kirjoittamista vastaan, joista palkinnoksi jää vain "lastenkamarin +ylistys", ja toivomukseen, että niiden "kirjoittelijat pian saisivat +murehtia hyödyttömiä vaivojansa ja itkeä aivojensa lyhytikäisiä +tuotteita", hän vastaa myöntämällä, että hänen "haamurunottarensa" +aika tosin alkaa jo olla mennyttä, mutta että hän puolestaan on +välinpitämätön siitä, miten yleinen mielipide ja "mauton muoti" +milloinkin vaihtelee. Muoti (fashion) on peloittava asia, jonka edessä +sekä järki että arvostelukyky taipuvat, käskipä se sitten joko +oppimattoman villin puhua erämaassaan siveellisiä totuuksia, tahi +runoilijan jäädyttää sydämensä ja sumentaa mielensä pakoitettuna +lyijynraskaisiin sääntöihin, tunteen pysähtyessä ja mielikuvituksen +takertuessa didaktisiin kahleisiin; tahi herättipä se tylsän +saksalaisen synkän sielun säälin ja kauhun valtaan, vuodattamaan +kyyneleitä kuviteltujen rikosten vuoksi, — se ei kuulu Lewisille, +sillä "minun makuni on aina omani". Muuttumattomalla ilolla hän +suhtautuu siihen "tiedon hylkytavaraan", joka on siepattu +"goottilaisuuden yöstä"; hänen sielunsa tuntee "kreikkalaisen tulen" ja +"roomalaisen sulon", mutta panee silti riemuiten merkille, kuinka +"muinaisten päivien liekki" leimuaa Britanniassa kirkkaasti. +Vaihtelevan nautinnon lakia totteleva sydän kääntyy mielellään +"klassillisuuden kirkkaudesta goottilaisuuden hämyyn", joka herättää +pelkoa ja viehätystä; "kuinka sykkiikään sydän pelosta ja riemusta +nähdessään raakoja näkyjä Euroopan barbaariyöstä!" Lewis sitten +luettelee romanttisen nautintonsa aiheet; niitä ovat metsän huokailu ja +öisen myrskyn pauhu autiolla nummella, jotka herättävät mielikuvituksen +synkimmät voimat liikkeelle; loppumaton sota ja paavillinen viekkaus, +jotka estävät kadotetulta ihmiskunnalta jokaisen sovittavan +valonsäteen; aika, jolloin vain erehdyksen kohtalokas valo loisti, +jolloin tiede oli tuntematon, ja sielun aktiiviset voimat olivat +turtuneina kahlehditut taikauskon (Lewisin mielisana) tornin juureen; +katumusharjoituksissa kärsivä kalpea neito ja pyhän alttarin juurella +rukoileva Jumalalle lupautunut; noita, joka herättää uinuvat haudat; +sodan välkkyvä rintama, voitonmerkein siroiteltu taistelukenttä, +pyhitetty lippu ja punaristi-kilpi; ritariturnajaiset, läänitystyrannin +rikokset ja läänitys-ajan ylpeä komeus; Skandinavian soturikentät, +Morvenin vuoret ja Lapin nietokset; barbaaripäälliköt kaatumassa +tulisissa taisteluissa ja ottamassa osaa Odinin verisiin juhliin; +Ossianin harppu ylistämässä sankaritekoja ja arvistaan ylpeät +harmaapääsotilaat sitä kuuntelemassa; keskiyön kuolleella hetkellä +vaeltava ja vaikenevalle kuulle tuskiansa valittava haamu; tanskalaiset +merirosvot ryöstöretkellään ja saksilainen parooni ylpeänä ja synkkänä +villissä vihassaan; yksinäisen luostarin muurinvihreän peittämät +muurit; yöpöllön äänekäs huuto, vankilan himmeä lamppu, öinen +holvikäytävä, hämärästi näkyvä, pois häipyvä kulkue, tuikkivat +kynttilät ja pyhä messu — kaikki tämä herättää Lewisin käsityksen +mukaan "vapisevassa rinnassa ihastuttavia uninäkyjä ja upottaa joka +tunteen romantiikan virtaan, joka vyöryy kaukana, levottomana +suurenmoisuudessaan ja hulvahtaen peloittavana ihmettelevään sieluun; +milloin liukuen sileänä, milloin maagillisten myrskyjen pieksämänä, se +kohottaa näkyviin tuhansia muodottomia olioita; joka aallosta säihkyy +utuinen loiste ja kohisevista kuohuista kuuluu murheellinen ääni, kun +kalpea pelko herättää mielikuvituksen sen valvovalta vuoteelta; +esirippu poistuu näkymättömien henkien valtakunnan edestä ja puoleksi +paljastuu sanoin tulkitsematon tarina".[129] + +Tämä omituinen kauhuromantiikan aineistoruno on ilmeinen Lewisin +romanttinen uskontunnustus. Muistaen sen, mitä ensi luvussa on sanottu, +on vaikea löytää mitään, mitä siinä ei olisi mainittu. Se osoittaa, +että kauhuromantikoilla todellakin oli oma, sangen tarkoin lajiteltu +mielikuvasarjansa, joka innoitti heidän kirjallisen luomistyönsä. + +Kirjan vastaanotto ei ollut suosiollinen. Sanottiin Lewisin julkaisseen +"Tales of Wonder", vaikka hän tosiasiallisesti olikin julkaissut "Tales +of Plunder", millä tarkoitettiin sitä, että hän oli haalinut kirjansa +kokoon "ryöstämällä" muiden tuotteita. Scottin osuus ainoastaan pääsi +moitteetta, saavuttipa hän kiitostakin arvostelijain taholta; Lewisin +osaksi tuli m.m. Geo Watson Taylorin julkaisema pilkkaruno nimeltä +_Vanha akka punaisessa viitassa_ (The Old Hag in a Red Cloak), joka oli +omistettu "Julman valkoisen naisen kirjoittajalle", ja tahtoi moittia +valtaan päässyttä, m.m. Lewisin edustamaa huonoa makua. Toinen +pilkkaruno, salanimen julkaisema _Lisää ihmeitä_ (More Wonders), tahtoi +puolustaa kirjallista omistusoikeutta Lewisin mielivaltaisuutta +vastaan. + +Lewisin naivia luonnetta kuvaa valaisevasti se pikkupiirre, että +hän koetti Munkin esimerkistä viisastuneena saada näihin +kauhuballaadeihinkin jotakin siveellistä, opettavaa kärkeä. Useat +niistä loppuvat koomillisen vakavaan moraalilauselmaan, joka kuvaavasti +ja pikkuvanhasti enimmäkseen kohdistetaan nuorille tytöille. +Pilvikuninkaan hän ilmoittaa kirjoittaneensa "osoittaakseen nuorille +neidoille, että saattaisi mahdollisesti silloin tällöin olla +hyödyllistä osata hiukan kielioppia"; hänen sankarittarensa olisi +nimittäin ehdottomasti joutunut demoonien uhriksi, ellei hän "onneksi +olisi ymmärtänyt eroa komparatiivin ja superlatiivin välillä". +Huomautukset tällaisen johdosta ovat tarpeettomia. + + + + +11 + + +Lewisillä oli tapana huvittaa seurapiiriään pukemalla jokin hetken +tunnelma pienen runon asuun. Usein hän myöskin sepitti runoihinsa +säveleenkin. Sisartansa Sofiaa varten hän varsinkin kirjoitteli runoja +ja sävelmiä, joita tämä sitten esitti. Hänen taitoansa tällä alalla +pidettiin niin huomattavana, että silloiset päivän pilanäytelmäin ja +kuvaelmain sepittäjät usein pyysivät runopuoleen hänen apuansa. Lewisin +kirjoittama ja Kellyn säveltämä laulu _Ei, lemmittyni, ei_ (No, my +Love, no), joka sisältyy Charles Dibdinin, tunnetun merimieslaulujen +kirjoittajan (Kotzebuen mukaan tekemään) näytelmäsovitelmaan _Huomenna +täysi-ikäinen_ (Of Age to-morrow), tuli päivän suosituimmaksi +säveleeksi, joka Kellyn muistelmien mukaan oli "joka pianon +nuottitelineellä ja kuultavissa joka kadulla". Kelly muuten kertoo +saaneensa Walesin prinssiltä määräyksen säveltää hänelle yksinkertaisen +englantilaisen ballaadin. "Käännyin ystäväni Lewisin puoleen pyytäen, +että hän kirjoittaisi sellaisen, minkä hän tekikin". Ballaadin nimi oli +_Huomenna_ (To-morrow), ja tuli siitä Kellyn mukaan erittäin suosittu. + +Mutta ballaadi- ja laulumestarillamme oli näinä vuosina muitakin +rautoja tulessa. Linnan haamun saavuttama menestys kiihoitti häntä +jatkuviin yrityksiin näytelmän alalla, ja niinpä hän kirjoittaa +Ryövärien henkeen uuden ritari- ja haamudraaman. Sen nimi on _Adelmorn, +lainsuojaton_ (Adelmorn, the Outlaw), ja se esitettiin toukok. 4 p. +1801 Drury Lane-teatterissa. Parooni Ulric on tehnyt murhan, syyttänyt +siitä viatonta Adelmornia, saaden hänet karkoitetuksi, ja perinyt +murhatun rikkaudet; hän tunnustaa rikoksensa vasta sitten, kun murhatun +haamu saapuu taivaasta kerubiimien ympäröimänä vetämään häntä tilille. +Adelmorn, jolla tällävälin viattomasti vainottuna on ollut erinomainen +tilaisuus julistaa Karl Moorin leimuavia lauselmia, pääsee loistoon ja +kunniaan takaisin; huomattakoon, että hänellekin tapahtuu ihme, sillä +hän saa yliluonnollisen näyn kautta tietää, kuka on murhaaja. +Rikollisen apulaisena muuten esiintyy paha munkki. Draamassa ilmenee +vaikutelmia Kotzebuen näytelmästä Ihmisviha ja katumus (Menschenhass +und Reue) ja Radcliffen Metsän tarinasta sekä Italialaisesta. +Varsinaista tehtäväänsä: osoittaa, kuinka omatunto saattaa rikollisen +suurimman paatumuksen hetkellä katumaan, ei Lewis kyennyt +draamallisesti tyydyttävällä tavalla ratkaisemaan. Ensi-illan jälkeen +hänen täytyi pyyhkiä muutamia sopimattomina pidettyjä vuorosanoja pois +ja lieventää haamukohtausta. Näytelmää esitettiin vain kymmenkunta +kertaa, viimeisen kerran maalisk. 7 p. 1802, jolloin se oli lyhennetty +(kolminäytöksisestä) kaksinäytöksiseksi. + +Vaikka tämän "jalon rosvon" menestys ei ollutkaan erikoisempi, ei Lewis +siitä pahastunut. Olihan hänellä taskussaan uusi näytelmä, _Alfonso, +Kastilian kuningas_ (— King of Castile), silosäkeinen tragedia, jota +kirjoittaessaan hän kertoi äidilleen "pysähtyneensä kolmanteen +näytökseen, sovinnontekoon erään kuninkaan ja ruhtinattaren välillä, +jotka ovat kaksi typerintä ihmistä, mitkä milloinkaan olen tavannut". +Siitäkin salakarista hän kuitenkin pääsi ohitse, ja niin hänen uusi +näytelmänsä valmistui todistamaan yleisölle ja epäilijöille, että +hänellä oli varattuna muitakin paukkuvaikutelmia kuin haamut. +Viattomasti epäilty, uskollinen sotapäällikkö Orsino asuu mitä +salaisimmassa ja romanttisimmassa maanpaossa metsäluolassa. Hänen +poikansa, hurja Caesario, jonkinmoinen Byronin Wernerin Ulricin +alkutyyppi, puuhaa kuninkaalle kostoa, vaikka on sala-avioliitossa +tämän tyttären Amelrosan kanssa, pitäen siitä huolimatta lemmenpeliä +Ottilian, eräänlaisen naishyenan kanssa. Caesarion virittämä ruutimiina +räjähtää juuri kello yksi, niinkuin oli määräkin, mutta kuningas +pelastuu. Kun Caesario sitten yrittää murhata hänet, ehtiikin hänen +isänsä, aina kuninkaalle uskollinen Orsino, väliin, ja horjumattoman +lojallteettinsa kiihoittamana surmaa poikansa. Toinen paukkuvaikutelma, +ukkosen jyrähdys, ajaa rikolliset polvilleen, jolloin heille suodaan +kuninkaallinen ja jalo anteeksianto. Ilmanko eräs arvostelija +lausuikin: "Tämän tragedian ihastuksena ovat räjähdykset. Ruutimiinan +räjähdys hävittää Alfonson valtakunnan, jonka jälleen uudistaa ukkosen +jyrähdys. Caesarion kuoleman ja Orsinon lyhyen, tarkoituksenmukaisen +puheen jälkeen ukkosen jyrähdys ajaa kaikki kapinalliset polvilleen, +pyytämään ja saamaan armoa kuninkaalta. Tämä fysikaalisten ja +siveellisten voimien sekoitus on kaunista".[130] + +Alfonso julkaistiin painosta ennen, kuin se esitettiin, mikä tapahtui +ensi kerran tammik. 15 p. 1802; sen viimeistä näytöstä ei kuitenkaan +esitetty alkuperäisessä muodossaan muulloin kuin Haymarket-teatterissa +helmik. 28 p. 1803. Kaikkiaan "meni" tämäkin näytelmä kymmenkunnan +kertaa. Yleisö otti sen vastaan jokseenkin suosiollisesti, vaikkakin +monet murhat herättivät vastalauseita. Ja olihan Alfonsolla Lewisin +kirjoittamaksi vihdoinkin aikalaisten silmissä eräs ansio, joka hänen +aikaisemmilta teoksiltaan oli joskus puuttunut: sitä ei voinut sanoa +ollenkaan epäsiveelliseksi. Lewis olikin tullut tässä suhteessa hyvin +araksi, kuten näkyy esim. hänen vastauksestaan[131] muutamaan +arvosteluun, jossa hänen näytelmäänsä oli m.m. sanottu typeräksi; +"minulla ei ole", hän lausuu, "mitään huomauttamista siihen, että +draamani on typerä; jos niin on, niin tulkoon se myös sanotuksi. Mutta +jos, kuten Adelmornista mitä valheellisimmin väitetään, joku nimetön +kirjoittaja sanoisi tragediaani epäsiveelliseksi, odottaisin hänen +todistavan väitteensä esittämällä moitteenalaiset kohdat". Lewis itse +piti näytelmäänsä suuressa arvossa ja oli yhtä iloinen sen +saavuttamasta kohtalaisesta yleisömenestyksestä kuin nolo ivallisista +ja purevista arvosteluista. "Kirjoittaessani sitä", hän lausuu,[132] +"en ole säästänyt mitään vaivoja — olen julkaissut sen en hyvänä +näytelmänä, vaan parhaana, minkä minä voin tehdä. Hyvin mahdollista on, +ettei kukaan voisi kirjoittaa huonompaa tragediaa, mutta surullinen +tosiasia on, etten minä ainakaan voi kirjoittaa sen parempaa". — +Alfonson todellinen aihe, järkkymätön uskollisuus kuningasta kohtaan ja +uskollisuuden suuri aate yleensä, ei ollut Lewisille valjennut eikä +tullut esitetyksi runollisella voimalla ja vakaumuksella, vaan +sotkeutui "ruutisalaliitosta" ja näyttämöjännityksen hakemisesta +aiheutuneisiin teatterivaikutelmiin. + +Alfonson esittäminen Covent Garden-teatterissa eikä Drury Lanessa, +kuten hänen edelliset näytelmänsä, johtui siitä, että Sheridanin pureva +arvostelu ja satiiri ajoi Lewisin lopultakin turvautumaan toisaalle. +Covent Garden-teatterin johtaja Harris otti hänet mitä imartelevimmin +vastaan, mikä on melko pätevä todistus siitä, että Lewisin näytelmät +olivat yleensä hyviä kassakappaleita. "Mr. Harris on yhtäkkiä", kertoo +Lewis,[133] "mieltynyt kaikkeen mitä teen... 'Mitä hyvänsä haluatte +esitettäväksi, esitetään heti'... Hän ei näytä saavan kyllikseen minun +kirjoituksiani... En tiedä, mistä tämä johtuu, mutta tosiasia on, että +hän on niin täynnä ystävällisyyttä, kohteliaisuuksia ja hienoa puhetta +kuin olla voi". + +Miellyttävä asema näytelmäkirjailijalle. Lewis käytti sitä hyväkseen +osoittaakseen, ettei hän ollut haamuillaan ja ruutimiinoillaan vielä +tyhjentänyt kaikkia kauhuaineksiaan, ja antoi 1803 esittää erään +monologin nimeltä _Vangittu_ (The Captive), jolla oli yleisöön aivan +järkyttävä vaikutus. Vangittu on mielisairaalaan suljetun äidin +epätoivoinen yksinpuhelu, jossa kuvataan hänen asteettaista kehitystään +mielipuoleksi ja lopuksi hänen äkillistä parantumistaan. Näyttämönä on +rautaristikoilla varustettu vankikoppi, jossa vangittu musiikin +säestyksellä esittää osansa. Kun silloinen kuuluisa näyttelijätär Mrs. +Litchfield esitti tämän jo lukiessa hyvin vastenmielisen monologin +kaikella mahdollisella realismilla, koski se kuulijakunnan hermoihin +niin, että kaksi henkilöä sai hysteerisen kohtauksen esityksen aikana +ja kaksi sen jälkeen. Esittäjäkin oli pyörtyä ja Lewis itsekin +kertoo[134] tunteneensa olonsa tuskalliseksi; hän oli toivonut, että +sääli saisi kuulijakunnan itkemään, mutta sen sijaan kauhu valtasikin +sen. Mielisairauden esittäminen näyttämöllä — muuten kauhuromantikolle +hyvin kuvaava koe — ei siis Lewisille onnistunut, tahi onnistui +liiankin hyvin. + +Seuratessa Lewisin kirjallista toimintaa Munkista Alfonsoon saakka +hakee turhaan sitä, mitä todella voisi sanoa kirjailijan kehitykseksi. +Linnan haamun menestys sai Lewisin erehtymään lahjoistaan ja jättämään +suorasanaisen kertomuksen, joka olisi ollut hänen oikea alansa, ja niin +hän joutui harhailemaan päivän keveän ja pintapuolisen maun +palvelijana. Hänen teoksensa eivät ole sielullisesti elettyä elämää, +vaan sieltä täältä saaduista aineksista rakennettuja ulkoisia +sommitelmia. Hänen saksan kielen taitonsa on vain tienä Saksan +ritariromaaneihin ja -näytelmiin, mutta ei siihen korkean taiteen +henkeen, joka siellä kuitenkin näinä aikoina kukoisti. Niinpä lukija +onkin varmaan jo huomannut, ettei hänen tuotantonsa ansaitse huomiota +taiteen kannalta; ainoastaan hänen keskeinen asemansa tyypillisenä +kauhuromantikkona pakoittaa hänen kohdallaan viivähtämään. + +Lewis oli luonteeltaan vastustushenkinen, eikä voinut mielipiteiltään +sopeutua tämän ajan Englannin piireihin. Hänellä oli halua esittää +asioita toisessa valossa kuin mihin sovinnaisesti oli totuttu, mutta +hänen rohkeutensa ei riittänyt siihen. Teoksiaan kirjoittaessaan +hänellä Munkin jälkeen, kuten on nähty, oli kova huoli siitä, ettei +tulisi sanoneeksi mitään, joka voitaisiin käsittää siveettömyydeksi +tahi jumalanpilkaksi, ja mahdollista on, että tämä varovaisuus +tukahdutti sen, mikä ehkä joskus olisi voinut antaa hänen tuotannolleen +itsenäisen elämänymmärryksen leimaa. Hän ei ollut Byron, joka +uskalsi uhmailla ympäristöään, mutta hän oli kuitenkin Byronin +hengenheimolainen. — Ennenkuin siirrymme hänen seuraavaan +tuotantoonsa, palaamme hetkeksi kuvaamaan hänen yksityiselämäänsä, +seura- ja ystäväpiiriänsä. + + + + +12 + + +Jo mainittu, Barnesissa, Lontoon läheisyydessä, oleva Lewisin +nuorenmiehen asunto oli hänen lepo- ja mielipaikkansa. Vierashuoneensa +hän oli koristanut kokonaan oman makunsa mukaan lukuisilla +kuvastimilla, tauluilla, maljakoilla ja seinäkilvillä, joissa oli hänen +runollisia mietelmiään. Hän kokoili innokkaasti arvokkaita +koristekapineita ja kuriositeetteja, m.m. sinettileimasimia. +Kirjastossansa hänellä oli huomattavasti saksankielistä kirjallisuutta. + +Täällä hänellä oli usein vieraana ystäväpiirinsä, joukossa ylhäisiäkin +henkilöitä, kuten esim. Yorkin herttuatar Frederica, jonka erikoinen +suosikki hän näyttää olleen. Ennen on mainittu hänen heikkoudestaan +ylhäisöä ja arvonimiä kohtaan; Lewis itse ei tätä tunnustanut, vaan +väitti olevansa siinä suhteessa aivan ennakkoluuloton: "En välitä +vähääkään", hän kirjoitti kerran äidilleen, "arvoasemista elämässä, +enkä siitä, mitä ihmiset ajattelevat tahi sanovat; olen aina sekä +julkisissa kirjoituksissani että yksityiselämässäni osoittanut halua, +kuten Mr. Pitt suvaitsi sanoa, sylkeä yleistä mielipidettä kasvoihin. +Seurustelen yhtä paljon näyttelijöiden, säveltäjien ja maalarien kuin +ruhtinaiden ja poliitikkojen kanssa, ja minua tyydyttää yhtä paljon, +vieläpä enemmänkin, edellisten kuin jälkimmäisten seura. Mutta +ehdottomasti vaadin sen, että ihmisillä, joiden kanssa seurustelen, +täytyy olla jokin ominaisuus, joka huvittaa minua ja herättää +mielenkiintoani, sillä muuten olen mieluummin yksin". Tästä +vakuutuksesta huolimatta Scottin todistus kuitenkin pitänee paikkansa. +Hyvän, sitä vahvistavan kuvan Lewisin elämäntavoista ja seurapiiristä +antaa seuraava ote eräästä hänen omasta kirjeestään:[135] "Minun täytyy +olla läsnä harjoituksissa, jotka kestävät klo 4:ään. Minun täytyy myös +mennä muutamaksi päiväksi lordi Hollandin luo. Tämän jälkeen olen +ajatellut suostua nuoren Lambtonin tarjoukseen tulla hänen vaunuissaan +ensin katsomaan kilpa-ajoja Brightoniin, ja sitten Worthingiin, +tapaamaan lady Ch. Campbelliä, palatakseni sieltä hänen hevosillaan. +Tämän retken jälkeen menen luultavasti Oakendiin ollakseni siellä +jonkin aikaa, ja sieltä lordi Carringtonin luo; sieltä menen sisarteni +luo, jos he voivat ottaa minut vastaan, ja täältä luultavasti lordi +Melbournen luo... Walesin prinsessa suvaitsi pyytää minua aitioonsa ja +illalliselle kanssaan, sekä päivälliselle, pitäen minua klo 3:een +saakka aamulla... Tänään menen päivälliselle York Houseen, ja sieltä +illalliselle Walesin prinsessan kanssa Admiraltyyn. Sain pyynnön +Clarencen herttualta tulla hänen kanssaan päivälliselle..." Elämä, joka +asettaa näin laajat seurustelun ja syömisen velvollisuudet, on +todennäköisesti sangen rasittavaa. + +Mutta Lewisillä oli, tekisi mieli sanoa, parempikin seurapiiri. Hän +tutustui m.m. Thomas Mooreen verraten aikaisin, arvattavasti sangen +pian sen jälkeen, kun Moore oli tullut Lontooseen (1799). Kohtaus on +varmaankin ollut jo heti alusta alkaen ainakin eräältä kannalta +molemmille huvittava: Moore oli, kuten Scott kertoo,[136] "pieni, hyvin +pieni mies, pienempi, luullakseni, kuin Lewis, josta hänen olemuksensa +jonkin verran muistutti". Mooren kokemukset näinä vuosina Englannin +julkisesta arvostelusta ja kirjallisesta yleisöstä olivat samantapaiset +kuin Lewisinkin: samat syytökset siveettömyydestä ja nuorison +turmelemisesta tulivat hänenkin osakseen hänen Anakreon-käännöksistään +kuin Lewisin osaksi Munkki-romaanista. Neljä vuotta Moorea vanhempi +Lewis, jolla oli huoleton yhteiskunnallinen asema ja joka oli Lontoon +teatteriyleisön suosikki, oli vaatimattomalle irlantilaiselle "suuri +ystävä", josta oli hyötyä. Näin Lewis joutuu suojelemaan Moorea, kuten +oli suojellut Scottiakin. Syksyllä 1802 esimerkiksi Moore on pyytänyt +Lewisiltä jotakin, vedoten hänen vaikutusvaltaansa, koskapa Lewis +vastauskirjeessään[137] lupaa tehdä kaikki, mitä voi; hän pelkää +kuitenkin, ettei voi vaikuttaa Mooren hyväksi paljoa, koska hän ei +kuulu tämän "suuriin ystäviin", vaan päinvastoin "pieniin joka +suhteessa", kuten hän leikillisellä käänteellä huomauttaa. Moore +suosittelee häntä eräälle kirjoittajalle teatterin tuntijana,[138] joka +paremmin kuin kukaan muu tuntee "teatterin sisäpuolen". Lewis +puolestaan näyttää 1803 lukeneen joitakin Mooren teoksen +korjausarkkeja, joten hän siis on ollut jonkinmoisena Mooren +kirjallisena arvostelijana.[139] Heidän suhteensa ei kuitenkaan liene +ollut erikoisemman läheinen, eivätkä he olleet toistensa tuotannon +ihailijoita. Byron kertoo,[140] ettei Lewis tajunnut Laila Rookhin +kauneuksia, vaan piti enemmän oman erikoismakunsa mukaisesti Ch. R. +Maturinin Manuelista. + +Byronin ja Lewisin tuttavuus, josta on jo mainittu, näyttää alkaneen +edellisen ensimmäisen ulkomaanmatkan jälkeen. Syksyllä 1813 he +seurustelevat, kuten Byronin päiväkirjasta näkyy, hyvinä ystävinä. +Byron oli silloin kotimaassaan maineensa kukkulalla, kaikkien ihailema, +naisten ja salonkien kalpea ja kaunis sankari, jonka terävyyttä, neroa +ja rohkeutta pelättiin ja jonka tiedettiin ja arvattiin ajattelevan +siten, kuin itse olisi haluttu ajatella, jos olisi uskallettu. Hänen +vanaveteensä liittyi Lewiskin. Byronin häntä koskevista lausunnoista +käy ilmi, että vaikka hän hymähtelikin ystävänsä erikoisuuksille ja +piti häntä monessa suhteessa narrimaisena lörppönä, hän kuitenkin +kunnioitti häntä ja otti varteen hänen neuvojansa. Marino Falierin +esipuheessa hän esim. kertoo saaneensa Lewisiltä hyviä neuvoja +keskustellessaan hänen kanssaan näytelmänsä suunnitelmasta Venetsiassa +1817. "Jos teet hänestä mustasukkaisen", neuvoi Lewis, "niin muista, +että joudut kilpailemaan etevien kirjailijoiden kanssa, puhumattakaan +Shakespearesta ja siitä, että aihe on tyhjennetty; pidä kiinni tuon +vanhan ankaran dogin varsinaisesta luonteesta, joka vie suunnitelmasi +läpi, jos kuvaat sen oikein, ja tee juonirakenne niin säännönmukaiseksi +kuin voit". Lewis ehkä osui paremmin oikeaan arvostellessaan muiden +tuotteita kuin suunnitellessaan omiaan. Lewis oli Byronin vieraana +Diodatissa m.m. elokuun 18 p. 1816, jolloin hän siellä tutustui P.B. +Shelleyhin, joka on merkinnyt päiväkirjaansa kertomuksen tuosta +kohtauksesta.[141] "Puhumme haamuista", hän kirjoittaa; "ei lordi Byron +eikä Monk G. Lewis näytä uskovan niihin, ollen molemmat sitä mieltä, +vastoin kaikkea järkeä, ettei kukaan voi uskoa haamuihin, ellei usko +myös Jumalaan. En luule, että kaikki ne henkilöt, jotka vakuuttavat +olevansa uskomatta tällaisiin ilmestyksiin, todella sitä ovat; jos he +eivät usko niihin päivänvalolla, luulen yksinäisyyden ja keskiyön +lähenemisen opettavan heitä ajattelemaan kunnioittavammin varjojen +valtakunnasta". Shelley tunsi Lewisin tuotantoa. Hänen romanttinen, +salaperäisten ongelmien pohtimiseen taipuva mielikuvituksensa oli +nuoruudessa saanut ravintoa Lewisin kauhuballaadeista[142] ja v. 1814 +luettujen kirjain luetteloon hän on puolisonsa kanssa nimenomaan +merkinnyt Munkki-romaanin (ilmeisesti, kuten saamme nähdä hänen +nuoruudenromaaneistaan, luettuaan sen jo aikaisemmin). Tavatessaan +Lewisin Byronin luona hän siis hyvin tiesi, kenen tuttavuutta teki. + +Siitä esipuheesta, jonka Shelleyn puoliso Mary Godwin kirjoitti +myöhemmin Frankensteiniin, käy selville, että haamut ja +haamukirjallisuus todellakin olivat usein Byronilla, Shelleyllä ja +heidän seurapiirillään puheenaiheena heidän ollessaan Sveitsissä 1816. +Luettuaan jonkin saksalaisen haamukertomuksen Byron vihdoin ehdotti, +että kukin heistä neljästä (Byron, Shelley, Mary Godwin ja lääkäri +Polidori) kirjoittaisi haamukertomuksen. Siitä ehdotuksesta sai alkunsa +kuuluisa Frankenstein.[143] + +Tuossa kolmen romantikon kohtauksessa on mielestäni jotakin +historiallisesti kuvaavaa. Ensin Lewis, romantiikan esitöiden, +alkeellisen aineiston ja hapuilevan pyrkimyksen, haamu-, rosvo- ja +ritariromantiikan edustaja, sellaisena kuin se esiintyi Englannissa, +Ranskassa ja Saksassa rahvaanomaisessa muodossaan 1700-luvun lopussa; +toiseksi Byron, joka aineistoltaan monessa suhteessa pohjautuen Lewisin +edustamaan alkuasteeseen on tuntenut siinä oppositsion ja vapauden +pyrkimyksen, ja nerollaan sen jalostaen takonut siitä suuren henkensä +sotapuvun, kohottanut sen hyökkääväksi ja taistelevaksi tekijäksi, joka +retoorisella intomielisyydellä käsitti itseensä koko inhimillisen +elämän; ja kolmanneksi Shelley, joka hänkin alkuaan lähtien +alkeisromantiikasta pian aikansa edellä liitävänä henkenä runoilijan +näkevin, kauas katsovin silmin, ja värikkäin, intomielisin miettein +kristallisoi kaiken sen, mikä hänestä inhimillisessä elossa oli todella +kaipaamisen ja aavistamisen arvoista, utuisen hennoiksi, ylimaallisen +kauneuden kuviksi, nousten maallisen elämän yläpuolelle ylhäiseen +tähtiviileyteen. Kolme kirjallisuuden kehityskautta tapasi siis tällöin +toisensa villa Diodatissa, saman ajan kirjailijoiden edustamana. + +Mitä Lewisin yksityiselämään muuten tulee, muodostaa siinä huomattavan +piirteen hänen suhteensa äitiinsä. Tämä miehestään eronnut pieni nainen +kierteli toisen lapsensa luota toisen luo, ja turvautui aina +erikoisella kiintymyksellä poikaansa, joka olikin hänen todellinen +tukensa. Joskus heilläkin sattui erimielisyyksiä, kuten esim. silloin, +kun Lewis sai kuulla äitinsä aikeista esiintyä kirjailijattarena. Hän +pyysi, ettei äiti sitä millään muotoa tekisi, ei edes salanimellä, +sillä se tulisi kuitenkin tunnetuksi. "En voi sanoa teille kyllin +ankarin sanoin", hän kirjoittaa äidilleen, "kuinka epämiellyttävät ja +tuskalliset tunteeni olisivat, jos julkaisisitte jonkin teoksen, +minkä hyvänsä, ja siten antautuisitte alttiiksi sanomalehtien +vihamielisyydelle ja hävyttömyydelle. Olen varma, että jokainen +sellainen tapaus olisi tikarin isku isäni sydämeen. Se olisi vakava +vääryys Sofiaa kohtaan, ja vaikka Maria onkin[144] päässyt turvaan +maailman pahansuopaisuudelta, ei hänen äitinsä esiintyminen +kirjailijattarena ainoastaan ankarasti loukkaisi hänen tunteitaan, vaan +herättäisi myös mitä suurimpia ennakkoluuloja häntä vastaan hänen +miehensä perheen puolelta. Mitä itseeni tulee, lähtisin luullakseni +mannermaalle heti, kun ottaisitte tuon askeleen". Lewis sitten +vakuuttaa äidilleen, ettei kirjailijattaren ammatti ole kadehdittava, +koskapa se tuo harjoittajansa osaksi "kateutta, panettelua ja +ilkeämielisyyttä". Lausuupa Lewis lopuksi mielipiteenään, ettei "naisen +tehtävä ole olla julkinen henkilö ja että mikäli hän saavuttaa +kuuluisuutta, sikäli hän myös menettää naisellista hienouttaan" — +ajankuva siitä, missä arvossa Englannin eräät piirit silloin pitivät +kirjailijattaria, monessa suhteessa usein kirjailijoitakin. Rouva +Lewisin unelmat kuivuivat kokoon, mutta Lewisillä oli suuri työ +lepyttää loukkautunut äitinsä. + +Näyttämölle astuu nyt eräs Mrs. R., joka on löytänyt armon Lewis +vanhemman edessä ja jonka tämä on korottanut julkisen ystävättärensä +arvoon. Matthewin sisaret Maria ja Sofia, jotka nyt ovat molemmat +naimisissa, alistuvat pian tähän tosiasiaan, mutta niin ei tee Matthew, +vaan kieltäytyy itsepäisesti suutelemasta Mrs. R:n kättä. Seuraa ankara +kirjeenvaihto, isän puolelta jyrkkä ja vaativa, pojan puolelta nöyrä ja +kohtelias, mutta pääasiassa johdonmukainen ja taipumaton. Masentaakseen +häntä isä pienentää hänen vuosirahaansa; riita laajenee käsittämään +koko suvun, mutta Mat ei taivu, vaan pakenee kesällä 1804 ystäväinsä +luo Skotlantiin. Vasta seuraavana keväänä hän taipuu jonkinlaiseen +muodolliseen sovintoon ja rauha palautuu, mutta Lewis tapaa isäänsä +hyvin harvoin. + +Lewis oli isänsä mielestä, kuten tämä kuolinvuoteellaan sanoi, "höperö +poika" (a foolish boy). Marraskuulla 1811 isä sairastui vakavasti, ja +silloin Matthew, joka lapsena oli suorastaan jumaloinut isäänsä ja +myöhemmin ainakin syvästi kunnioitti tämän rautaista ja ylpeätä +jäykkyyttä ja taipumattomuutta, rupesi pyytämään todellista sovintoa; +jääköön sanomatta, vaikuttiko tähän hänen hellän ja hyvän sydämensä +ohella myös pelko siitä, että isä mahdollisesti tekisi hänet +perinnöttömäksi, mikä olisi saattanut hänet hyvin tukalaan asemaan. Hän +ei uskaltanut mennä tapaamaan isäänsä ilman tämän lupaa ja kirjoitti +hänelle maaliskuun lopulla 1812 kirjeen, pyytäen lupaa tulla. Isä ei +kuitenkaan halunnut lukea kirjettä heti, vaan jätti sen toistaiseksi. +Kun Matthew ei lopultakaan saanut mitään vastausta, hän kääntyi erään +isänsä ystävän puoleen pyytäen hänen välitystään, ja niin hän pääsi +vihdoinkin isäänsä tapaamaan. Tämä oli kuitenkin jo kuolinvuoteellaan +ja Matthew sai tyytyä kolmeen sovinnon sanaan: "Jumala siunatkoon +sinua!" Lewis vanhempi kuoli toukokuun 17 p. 1812, testamentaten koko +suuren omaisuutensa "rakastetulle pojalleen". Hän kuvastuu poikansa +elämäkerran valossa jonkunmoisena Dombey-tyyppinä, jäykkänä, +periaatteiltaan lujana ja ahtaana, tarmokkaana ja ylpeänä "Johnsonin +ajan" englantilaisena, jota täytyy ajatella suuremmalla kunnioituksella +kuin monia muita Lewisin elämän yhteydessä esiin vilahtavia henkilöitä. + +Peritty rikkaus ei tehnyt sanottavampia muutoksia Lewisin +yksityiselämään. Barnesissa olevan asuntonsa lisäksi hän oli jo isänsä +eläessä hankkinut itselleen talon Albanyssa, ja näissä hän asui +edelleenkin. Äidillensä hän nyt osti oman asunnon Surreystä, +Leatherheadin kaupungin läheltä. Sen nimeksi pantiin Valkoinen tupa +(The White Cottage), ja sinne rouva Lewis majoittui kissansa, koiransa +ja kanarialintunsa kanssa, vaihteluna hänen lastensa vierailut, kirjat, +soitanto, musiikki ja raamatunselitykset. Monella muullakin tavalla +Lewis osoitti rakkauttaan häntä ja muita sukulaisiaan kohtaan, +harjoittaen sitäpaitsi hiljaisuudessa melkoista +hyväntekeväisyyttä.[145] + + + + +13 + + +Viimeksi kuvatun kirjallisen toiminnan jälkeen Lewisin tuotannossa +tapahtuu pysähdys, joka todennäköisesti aiheutui hänen viime +näytelmiensä saamista huonoista arvosteluista. Hän lukee Gibbonia ja +Voltairen teoksia ja tutustuu Corinneen, mutta vakuuttaa kuvaavan +poikamaisesti, ettei hän muista niistä mitään.[146] Lopuksi hän taas +hylkää vakavammat kirjallisuuden harrastukset ja syventyy uudelleen +saksalaiseen rosvoromantiikkaan. Hän ryhtyy mukailemaan J.H.D. +Zschocken 1794 ilmestynyttä kuuluisaa romaania nimeltä Abällino, suuri +rosvo (Abällino, der grosse Bandit), josta kesällä 1804, Inveraryssa +ollessaan, tekee vastaavan englantilaisen rosvokirjan nimeltä +_Venetsian rosvo_ (The Bravo of Venice). Mukaelmassaan hän ottaa +huomioon myös Zschocken romaanistaan tekemän näyttämösovituksen, saaden +sen siten draamallisesti vauhdikkaammaksi; mallin Rosamunde, Schillerin +tyylinen, korkealentoinen, aatteellinen sankaritar, vastaa Lewisin +Rosabellaa, joka taas on Englannin romantiikan mukainen, hellä, +naisellisesti rakastavainen neito; karkea Abällino on Lewisillä +hienostuneempi Flodoardo; loppu on Lewisin vapaasti keksimä, +tarkoituksena yhä suurempi draamallinen vaikuttavaisuus. Teos ilmestyi +1805 ja saavutti suuren lukijakunnan. Seuraavana vuonna Lewis teki +siitä näyttämösovituksen nimeltä _Rugantino_, joka esitettiin Covent +Garden-teatterissa hyvällä menestyksellä; loppukohtauksen, jossa tuosta +pelätystä rosvosta paljastuukin jalo aatelismies, Venetsian hyväntekijä +ja dogin tyttären hyvinarvoisa kosija, oli Lewis muodostanut suureksi +pantomiimiksi, jossa ovat läsnä Olympon jumalat ja jossa Rosabella ja +Flodoardo katoavat näyttämöltä delfiinien vetämissä simpukkavaunuissa. + +Koko puuha saa nyt jonkinmoista aihehistoriallista merkitystä sen +kautta, että Lewis tällä mukaelmallaan toi Englannin kauhuromantiikkaan +jälleen uuden aiheen, ajatuksen kaksoiselämästä, sen karkeimmassa, +alkeellisimmassa muodossa. Kuten tulemme näkemään oli sillä alkunsa jo +Lewisin omassa aikaisemmassa tuotannossa, ja esiintyy se Abällinossa +pinnallisimmassa ja naivimmassa muodossaan — jalo mies antautuu +rosvoksi voidakseen kukistaa rosvojoukon sen omilla aseilla —, mutta +siitä huolimatta ja juuri räikeän selväpiirteisyytensä vuoksi se oli +omiaan herättämään romantikkojen mielenkiintoa ja mietiskelyä. Kun +Lewis ei näissä mukaelmissaan mainitse niiden lähteistä muuta kuin että +ne oli "saatu saksasta", tuli yleisön kiitos yksin hänen osakseen; +sopivissa tilaisuuksissa hän epäselvin sanoin kuitenkin koetti torjua +sitä, huomauttaen ylimalkaisesti saksalaisista lähteistään. Kun +tiedetään, kuinka laajalle levinneitä ja suosittuja Zschocken teokset +Saksassa olivat, ei voi olla panematta merkille sitä joko +välinpitämättömyyttä tahi tietämättömyyttä Saksan kirjallisuudesta, +joka kuvastuu siitä, ettei Englannin arvostelu näytä tarkemmin +tunteneen Lewisin lähteitä; toistakymmentä vuotta hän sai yleensä +rauhassa sommitella saksalaisista esikuvista teoksiaan ja +julkaista niitä ominaan, kenenkään yrittämättäkään asiallisesti ja +yksityiskohtaisesti osoittaa niiden todellista alkuperää. Selityksenä +tähän ovat osaksi Napoleonin sodat, osaksi se, että arvostelu ehkä ei +pitänyt Lewisin tuotantoa niin suuren huomion ja vaivan arvoisena; +muistettakoon myös, ettei kirjailijain lainauksia tähän aikaan pidetty +erikoisemman moitittavina.[147] + +V. 1806 näki sitten viimeinen Lewisin suuremmista näytelmistä +päivänvalon, nimittäin _Adelgitha eli yhden ainoan erehdyksen hedelmät_ +(— or, The Fruits of a Single Error). Esipuheessaan hän kertoo ensin +muodostaneensa juonen ja määritelleensä henkilöiden luonteen, ja sitten +vasta etsineensä jotakin historian komeroa, jonne voisi sijoittaa +"gentlemanninsa ja ladynsä". Kun hänen päähenkilönsä hänen mielestään +muistutti Robert Guiscardista, antoi hän sankarillensa tämän nimen, ja +sen kautta näytelmä sai historiallista väriä, olematta kuitenkaan +sellainen. Se on moralisoiva näytelmä, jossa nimen viittaamalla tavalla +tahdotaan osoittaa, kuinka "ihmisen vallassa on olla tekemättä syntiä +ollenkaan, mutta kuinka ylivoimaista hänelle on pysähtyä, jos hän +kerran sitä tekee". Tällaisena "ihmisenä" esiintyy näytelmässä nainen, +Adelgitha, Robert Guiscardin puoliso, jonka olosuhteet hänen +ponnistuksistaan huolimatta ajavat perikatoon siksi, että hänellä on +lemmenrikos tunnollaan avioliittonsa edelliseltä ajalta. Enemmän kuin +näytelmän deklamoivat säkeet herättävät nykyisin mielenkiintoa sen +näyttämöohjeet, joissa Lewisin "goottilainen" maku selvästi esiintyy. +Ensimmäisenä näyttämönä on lehto, sivulla pyhän Hildan kappeli, jossa +kynttilät palavat, ja taustalla vuorella oleva luostari; kello kajahtaa +ja nunnakulkue ilmestyy näkyviin; toisena on "goottilainen" huone; +kolmantena puutarha, taustana puiden välistä näkyvät linnan tornit; +neljäntenä ensin "goottilainen huone", jossa palaa kynttilöitä, sitten +jonkinmoinen kallioon hakattu galleria, ja viimeksi sarja luolia, jotka +aukeavat taustalla olevalle, kuutamon valaisemalle vuorelle päin, ja +jotka on koristettu kallioon hakatuilla portailla, muurivihreällä ja +muilla kasveilla, ristillä ja pääkallolla sekä ristiin asetetuilla +luilla; ja viidentenä ensin Adelgithan huone ja sitten "loistavasti +valaistu goottilainen sali", jossa paitsi Robert Guiscardia ja hänen +ritarejaan esiintyy "vanha runolaulaja harppuineen ja neljä nuorempaa +runolaulajaa hänen takanaan", jotka esittävät "sotaisen ballaadin". +Loppukertoon: "Tahdomme voittaa tahi kuolla!" (kuninkaan ja maan +puolesta) yhtyvät kaikki ritarit paljastettu miekka toisessa ja malja +toisessa kädessä — teatterikohtaus, joka sittemmin on tullut hyvin +yleiseksi romanttisissa, patrioottisissa draamoissa, ja jolla Lewis +ilmeisesti halusi vedota kansalaistensa isänmaallisuuteen Englannin +suuressa taistelussa Ranskaa vastaan. Ei voi muuten kieltää, etteikö +Lewis Adelgithassaan pyrkinyt yksilölliseen luonteenkuvaukseen, jonkin +verran siinä onnistuenkin; hänen näytelmänsä ei ole tässä suhteessa +niin kaavamainen kuin tämän ajan draamat yleensä. + +V. 1806 ilmestyi toinenkin Lewisin teos nimeltä _Läänitysajan tyranneja +eli Carlsheimin ja Sargansin kreivit_ (Feudal Tyrants, or the Counts of +Carlsheim and Sargans). Se on neliosainen kirja, "otettu saksasta", +kuten Lewis (ainakin toisen painoksen) nimilehdellä ylimalkaisesti +ilmoittaa; hän olisi voinut samalla sanoa, että se oli jokseenkin +uskollinen käännös Benedicte Naubertin romaanista _Elisabeth, +Toggenburgin perijätär, eli sveitsiläisten v. Sargansin naisten +historia_ (— Erbin von Toggenburg, oder Geschichte der Frauen von +Sargans in der Schweiz), joka oli julkaistu Leipzigissä 1789. Kun _The +Critical Review_ piti sitä alkuperäisenä teoksena, jossa oli käytetty +saksalaisia romaaniaiheita, Lewis vaikeni, ilmoittamatta asian +todellista laitaa. Tälläkin käännöksellään Lewis kuvaavasti paljastaa +sen lähteen, jonka tuotteita hän koetti välittää Englannin yleisölle — +saksalaisen kaupustelu-romantiikan, jonka tavaton laajuus lienee +ainoata lajiansa. Lewisin edustaman makusuunnan mukana tämä +kirjallisuus oli ruvennut käännöksinä leviämään Englantiinkin, ja +nimenomaan juuri sitä englantilaiset tarkoittavat puhuessaan +kirjallisuutensa historiassa "saksalaisista kauhuista" (German honors). +Rinnakkain tämän kanssa ja varsinkin Radcliffen ja Lewisin kirjallisen +työn vaikutuksesta oli syntynyt omintakeinen, puhtaammin englantilainen +kauhukirjallisuus. Yhdessä nämä molemmat muodostavat 1800-luvun +vaihteessa aivan tavattoman laajan kaupustelukirjallisuuden, joka +valtaa kokonaan rahvaanomaisemmat, sivistymättömät lukijat, ja pyrkii +häikäilemättömästi, kuten olemme jo nähneet, tukahduttamaan kaiken +paremman teatterinkin. Tarvittiin Jane Austenin tehoisa ironia, yleinen +kyllästyminen, ja vihdoin Walter Scottin kaikille tajuttava, mutta +samalla kirjallisesti arvokas kertomataide, ennenkuin tämä tuhoisa +epäkirjallisuuden aalto saatiin torjutuksi tahi ainakin sysätyksi +valta-asemastaan.[148] + +Lewis lienee ansainnut kirjoillaan hyvin, koskapa julkaisi 1808 uuden, +edellisen kaltaisen teoksen, neliosaisen _Romanttisia tarinoita_ +(Romantic Tales), joka on kokoelma suorasanaisia kertomuksia ja runoja. +Esipuheessa hän lausuu ottavansa yhtä vastenmielisesti vastaan +kiitosta, joka ei hänelle kuulu, kuin riistävänsä sitä siihen +oikeutetulta; siitä huolimatta hänen on muka vaikea sanoa, mikä tässä +kirjassa on hänen omaansa, mikä muiden, sillä niihinkin, jotka ovat +vähiten hänen omiansa, hän on tehnyt niin suuria muutoksia, että +kokonaan alkuperäisen kirjoittamisessa olisi ollut vähemmän vaivaa. +Tämän pulman hän ratkaisee pyytämällä lukijaa pitämään hänen omanaan +kaikkea, mikä ei miellytä, ja muiden omana sitä, mikä miellyttää.[149] + +Romanttiset tarinat ovat Ihmetarinoiden myöhempi proosatäydennys. +Heikkouksistaan huolimatta ne eivät anna aivan epäedullista kuvaa +kokoojansa arvostelukyvystä. + + + + +14 + + +Edellisessä on hiukan menty ajasta edelle ja unohdettu se pieni, +kaksinäytöksinen näytelmä, joka nimellä _Metsäpaholainen eli kello on +lyönyt_ (Wood Daemon or the Clock has struck) huhtik. 1 p. 1807 +esitettiin toisena ohjelmanumerona Drury Lane-teatterissa. Aihe on +saatu ballaadista Julma valkoinen nainen. Lewis pian laajensi sen +kolminäytöksiseksi koko illan näytelmäksi, jota 1808 esitettiin +menestyksellä kolmisenkymmentä kertaa. V. 1811 se jälleen syntyy +uudelleen, tällä kertaa nimellä _Kello yksi eli ritari ja +metsäpaholainen_ (One o'clock, or, the Knight and the Wood Daemon); se +on nyt "suuri musiikkiromanssi" (grand musical romance), johon musiikin +olivat säveltäneet M.B. King ja M. Kelly, ja esitettiinkin se +oopperassa, Lyceumissa, elok. 1 p. Vähän myöhemmin painosta ilmestynyt +teksti on omistettu Walesin prinssille. Metsäpaholainen on tehnyt +ritari Hardyknuten haavoittumattomaksi ja antanut hänelle ikuisen +nuoruuden sekä kyvyn valloittaa kaikki naissydämet, mutta vaatii siitä +hyvästä joka elok. 7 p. ihmisverta. Ellei hän tuona yönä, ennenkuin +loihdittu kello lyö yksi, tuota veriuhria saa, tulee Hardyknutesta +ikuisiksi ajoiksi hänen orjansa. Näyttämöohjeet antavat parhaan +käsityksen näytelmän sadunomaisesta, kauhuromanttisesta luonteesta. +Alussa nähdään romanttinen metsä, pieni tupa, taka-alalla vuoristo, +kaikki kuutamossa, metsänhenkiä siellä täällä; niitä esiintyy yhä +enemmän, kuutamo muuttuu punertavaksi ja myrsky rupeaa raivoamaan; +syöjätär Sangrida saapuu viettämään myrskyjuhlaansa. Kun Hardyknute +saapuu linnansa edustalle voittokulkueineen, aukaisee romanttinen +linnanneito ritarien ja ladyjen kahleet; vangittu jättiläinen Haako +muodostaa sadunomaisen vastakohdan muulle joukolle. Sitten: +Goottilainen sali, perällä suuri, värillinen ikkuna; marmoriportaat +johtavat ylhäällä olevalle ovelle. Neljä vuodenaikaa ja heidän +seuraajansa esittävät baletin. Musiikki hiljenee, ja pöydän ääressä +nähdään mustiin puettu, hunnutettu nainen, joka vie mukanaan +Hardyknuten ylhäällä olevasta ovesta. Äänekäs ukkosen jyrähdys ja +äkillinen pimeys. Hardyknute ryntää näyttämölle paljastettu miekka +kädessä. Taas ukkosta. Suuri ikkuna avautuu ja Sangrida ilmestyy +näkyviin lohikäärmeiden vetämissä vaunuissa, kadoten lopuksi +tulisateeseen. Viimeinen kuvaelma esitetään nekromanttisessa luolassa, +jossa palaa lamppu. Taustalla on raudoitettu, auki oleva ovi ja +portaat. Keskellä on alttari, jonka ympärille on kiertynyt kaksi +suunnattoman suurta käärmettä, ja jolle on asetettu useita +kynttilänjalkoja. Toisella puolella on korkea jalusta ja sillä +polvistuneessa asennossa olevan jättiläisen kuva, joka oikealla +kädellään osoittaa vasemmalla olkapäällään olevaa kelloa. Toisella +puolella on kallio ja siinä raudoitettu ovi, joka on lukittu +suunnattoman suurella riippulukolla. Hardyknute pukeutuu maagilliseen +lakkiin ja viittaan, ottaa alttarilta taikavirven ja suorittaa +lumoustoimituksia. Käärmeiden suusta lähtee sininen tulivirta ja +alttarin keskelle ilmestyy jättiläiskokoinen kultainen pää. Ennenkuin +hän sitten ehtii murhata uhrinsa suorittaakseen verivelkansa, +siirtääkin toinen läsnäoleva henkilö kelloa, joka lyö yksi. Silloin +Sangrida ilmestyy ja murhaa Hardyknuten. Hän kaatuu neljän, alttarin +takaa ilmestyvän paholaisen syliin ja nämä vievät hänet alttarille; +käärmeet kiertyvät hänen ympärilleen ja alttari vaipuu maan alle. Luola +katoaa, ja kun näyttämö taas valaistaan, ollaankin goottilaisessa +salissa. _Grand chorus_. + +Mitä teoksen näytelmälliseen rakenteeseen ja toiminnan sekä jännityksen +herkeämättömään nousuun tulee, täytynee sanoa, että se siinä suhteessa +täyttää melkoiset vaatimukset. Ne on kaikki laskettu pitämään katsojaa +herpautumattoman jännityksen tilassa, johon huojennusta ja lepoa +tuottavat musiikki ja laulut. Romanttisena melodraamana teosta +ylipäätään voi pitää onnistuneena. Sen juonen lähteenä on Lewisillä +oman ilmoituksensa mukaan ollut 1807 Drury Lanessa esitetty draama +nimeltä _Kolme veljestä_ (The Three Brothers), kirjoittanut +Pickersgill; muutamat laulut on mukailtu saksasta ja ranskasta. +Henkilökuvissa ja kohtauksissa tuntuu kuitenkin muita vaikutelmia +enemmän kuin Lewis itse myöntää.[150] + +Lewisin tuotanto lähestyy nyt loppuaan. Jouluk. 1 p. 1808 esitettiin +Drury Lane-teatterissa näytelmä _Venoni eli Pyhän Markuksen luostarin +noviisi_ (Venoni, or the Novice of the St. Mark's), jonka hän oli +muodostanut, kuten jo on mainittu, de Monvelin näytelmästä _Luostarien +uhreja_ (Les Victimes Cloitrées). Näytelmän sisältö valaisee osaltaan +Munkin aineistoa ja ansaitsee siksi huomiota. Tapahtumapaikka on +Messina. Aatelisnuorukainen Venoni (alkuperäisen Dorval) aikoo mennä +naimisiin Josephan (Eugenien) kanssa, mutta hänen äitinsä, joka on +kavalan rippi-isänsä, apotti Coelestinon (Laurentin) vaikutusvallan +alainen, saa häät siirretyksi ja toimittaa Josephan Pyhän Ursulan +luostariin Napolissa. Täällä leviää tieto, että Josepha on kuollut, +jonka vuoksi Venoni murheissaan päättää mennä luostariin. Näytelmän +alkaessa hänen noviisiaikansa on päättymäisillään ja hänen on +vihittäydyttävä munkiksi, kun hänen ystävänsä kehoitukset saavat hänet +epäröimään. Mutta apotti Coelestino, jonka tarkoituksena on tehdä +Josephasta itselleen rakastajatar ja saada Venonin suuri perintö +luostarille, saa vaikutusvallallaan hänet päätöksessään pysymään. +Coelestinon luostari on muurittain Pyhän Ursulan luostariin ja välillä +on salakäytävä. Kun Venoni vihdoin saa tietää Coelestinon aikeet, antaa +tämä vangita hänet ja viedä maanalaiseen holviin. Luostarin vankilassa +on ollut eräs Ludovico jo 20 vuotta; aikansa kuluksi hän on murtanut +käytävän omansa ja sen kopin välille, johon Venoni tuodaan. Voimakas +Venoni murtaa tiensä luostareja yhdistävään salaiseen käytävään. Nyt +käy ilmi, ettei Josepha olekaan kuollut, vaan vankina naisluostarissa, +jossa Coelestino abbedissa Veronican avulla koettaa häntä vietellä. +Venoni murtautuu häntä pelastamaan. Kuten näkyy, on tässä näytelmässä +esitetty pääpiirteet Munkin luostareista ja niiden keskinäisestä +asemasta sekä Ambrosion ja julman abbedissan alkutyyppi; +lisäksi siinä on tyhjentävästi käsitelty vankien salakäytävä- ja +karkaamisromantiikkaa, joka on niin tuttua monesta myöhemmästä +romaanista.[151] + +Yllä on esitetty näytelmän myöhempi, muutettu muoto. Ensi laitoksessa +oli kolmannessa näytöksessä näyttämöllä kaksi vankiholvia, joita +eroitti suunnattoman paksu muuri. Toisessa oli Venoni, toisessa +Josepha, kummankaan tietämättä toisistaan. Katsomolle he kuitenkin +olivat siksi kohteliaita, etteivät puhuneet samalla kertaa. Kun toinen +lopetti raivokohtauksensa, aloitti toinen valituksensa, ja kun tätä +jatkui noin 30 yksinpuhelun ajan, ei yleisö enää voinut hillitä +tirskuntaansa. Ensi-illasta tuli täten täydellinen fiasko. Silloin +Lewis vuorokauden kuluessa kirjoitti kolmannen näytöksen uudelleen, +joka kiireesti harjoiteltiin, ja tässä muodossa teos saavutti +erinomaisen menestyksen; sitä oli jo esitetty 18 kertaa, kun teatteri +paloi. + +Tämä menestys ei kuitenkaan Lewisiä tyydyttänyt. Venonin esipuheessa +hän lausuu m.m.: "Tämä on luultavasti viimeinen näytelmäkokeeni. Niiden +sommitteleminen ei huvita minua enää; tunnen, etten luultavasti voi +kirjoittaa paremmin kuin tähän saakka, ja vaikka yleisö onkin ottanut +näytelmäni vastaan varmaankin niin suopeasti kuin niiden edut ovat +ansainneet, nuo ansiot ovat minusta itsestänikin niin vähäisiä, ettei +minun kannata tehdä enempiä yrityksiä näytelmäkirjailijan maineen +saavuttamiseksi". Tässä päätöksessään hän ei kuitenkaan pysynyt, vaan +saatiin hänet houkutelluksi rikkomaan se. Helmikuussa 1811 esitettiin +Drury Lanessa suuri pantomiimi nimeltä _Siniparta_ (Bluebeard), jossa +englantilaisten suureksi iloksi hevosetkin pääsivät täysiin +oikeuksiinsa taiteen palveluksessa, esiintyen näyttämöllä. Näytelmän +menestys kiihoitti kilpailevan Covent Gardenin yrittämään jotakin +samantyylistä, ja silloin Lewis pyynnöstä kirjoitti näytelmänsä _Timur, +tataari_ (Timour, the Tartar). Lewis kertoo itse Harrisin erikoisesti +ja hartaasti pyytäneen nimenomaan sellaista kappaletta, jossa hevoset +voisivat esiintyä, mutta että hän, epäillen näiden uusien +näyttelijöiden kykyä, rajoitti sen hyvin vähään. + +Tässä näytelmässä ei muuten enää ole kysymyksessä näytelmätaide, vaan +sirkushuvitus. Se kuuluu niihin "divertissementteihin", joilla Lontoon +suuret varieteet vielä tänäkin päivänä yleisöään huvittavat. Ja +tällaiseen tarkoitukseen Timur sopikin erinomaisesti, sillä jännittävän +juonensa lisäksi, joka on alituista hengenvaarasta pelastumista, se oli +myös komea pukunäytelmä. Timur esiintyi keltaisessa silkkipaidassa, +punaisissa housuissa, vihreissä kengissä, vyöllä kullalla koristettu +tikari, päässä kimalteleva turbaani ja kaulassa kultakäädyt; Zorildan, +sankarittaren, kaunista päätä peitti kypäri, rintaa hopeapanssari, ja +hame oli valkoista kirjailtua silkkiä; kengät olivat keltaiset.[152] +Kun hän ratsasti näyttämölle komealla orhilla, neekeriensä seuraamana, +oli katsomo heti valloitettu. Kappaletta esitettiinkin yhteen menoon 44 +kertaa, ja uudistettiin se vielä niinkin myöhään kuin 1831, silloin +Drury Lanessa. + +Ensi kerran se esitettiin toisena näytelmänä huhtik. 29 p. 1811, ja +koko illan ohjelmana toukok. 1 p:stä alkaen. Ensi esitystä +odotettaessa, varsinaisen näytelmän jälkeen, yleisö, joka oli kuullut +sen hevosnäytelmäluonteesta, vihelsi, ihmeellistä kyllä, melkoisesti, +ja hevosia vastaan pantiin vastalauseita. Mutta nämä epäilijät +joutuivat pieneen vähemmistöön ja hevosnäytelmät tulivat erittäin +suosituiksi. Kysymyksessä onkin Englannin teatterin alennuksen +aika.[153] + +Näihin aikoihin Lewis muodostaa nuoruudennäytelmänsä Itä-indialaisen +oopperaksi, joka nimellä _Rikas ja köyhä_ (Rich and Poor) esitetään +English Opera-housessa heinäkuussa 1812. Musiikin kirjoitti säveltäjä +Horn. Eräs sen lauluista, _Allanin rannat_ (The Banks of Allan Water) +on vieläkin tunnettu ja suosittu.[154] + +Tämän jälkeen Lewisin elämä kääntyy toisille urille. + + + + +15 + + +Lewis oli vapaamielisenä ja vastustushenkisenä, "Sheridanin +maailmaan" kuuluvana, whigien politiikan kannattajia, kuuluen +tuttavuussuhteidenkin vuoksi Charles James Foxin ihailijoihin. Tämän +veljenpoika Henry Richard, lordi Holland, oli hänen ikä- ja +ylioppilastoverinsa.[155] Näiden molempien seura vaikutti ratkaisevasti +Lewisin maailmankatsomukseen. Tämä näkyy selvästi m.m. siitä runosta, +jonka hän kirjoitti palatessaan Ch. J. Foxin hautajaisista lokak. 10 p. +1806. Siinä hän vakavin sanoin ja tunnelmin luettelee suuren +valtiomiehen huomattavimmat teot, asettaen niistä korkeimmalle Foxin +taistelun orjakauppaa vastaan. Kun hänen "mainehikas varjonsa" lähestyy +rukoillen taivaan alttaria ja tuomion peloittava enkeli avaa hänen +syntiensä kirjan, saa kuiskaus "orjakauppa" tuomarin sulkemaan tuon +inhimillisten vikojen luettelon. Tästä näkyy, että Lewis oli jo tällöin +muodostanut itselleen mielipiteen tuosta niihin aikoihin tärkeästä +asiasta, jossa törmäsivät yhteen yleisinhimillisen vapauden ja +ihmisyyden, ja ahtaat taloudelliset aatteet. Orjakauppaa osattiin +puolustaa myös humaanisilla syillä; hyvän esityksen näistä antaa +mielestäni James Boswell Johnson-elämäkerrassaan. Koska hänen +esityksensä todennäköisesti on hyvin kuvaava Englannin toryjen +ajatustavalle tässä asiassa näinä vuosikymmeninä, ja koska siitä mitä +huvittavimmalla tavalla tuulahtaa kirjoittajansa rajaton naivisuus, +selostan sitä tässä hiukan.[156] + +Tri Johnson, kertoo Boswell, "oli aina ollut hyvin kiivas orjuutta +vastaan, esiintyipä se missä muodossa hyvänsä, mihin nähden minä +(Boswell) kaikella kunnioituksella ajattelin hänen osoittavan 'intoa +ilman tietoa'". Johnson todellakin oli niin kiivas orjuuden vastustaja +ja sorrettujen ystävä, että hänen tunnetun vihamielisyytensä Amerikan +siirtokuntia ja niiden itsenäisyyspyrkimyksiä kohtaan saattaa sanoa +pohjaltaan johtuneen siitäkin, että amerikkalaiset pitivät orjia. +Uskaltamatta antautua väittelemään jumaloimansa, mutta sangen +karhumaisen ja armottoman mestarinsa kanssa Boswell sitten +kirjoitti seuraavaa (siis myöhäisintään v. 1791, jolloin hänen +Johnson-elämäkertansa ilmestyi): "Pyydän lupaa saada esittää mitä +vakavimman (solemn) vastalauseeni hänen (Johnsonin) yleistä oppiaan +vastaan orjakaupasta, sillä tahdon päättävästi sanoa, että hänen +epäsuosiollinen käsityksensä siitä johtui ennakkoluuloista sekä +epätäydellisistä ja vääristä tiedoista. Tuo hurja ja vaarallinen +yritys, jolla jonkin aikaa on itsepäisesti koetettu saada säädetyksi +laki, mikä hävittäisi hyvin tärkeän ja välttämättömän kaupan haaran, +olisi tullut muserretuksi kerralla, ellei niiden intoilijain +vähäpätöisyys, jotka turhamaisesti asettuivat asiaa johtamaan, olisi +saanut istutusten omistajien, kauppiaiden ja kaikkien muiden, joilla on +suunnattomia omaisuuksia sijoitettuna tuohon kaupan haaraan, laajaa +joukkoa järkevästi kylläkin otaksumaan, ettei mitään vaaraa ollut. Se +rohkaisu, jota tuo yritys on saanut, herättää minussa ihmetystä ja +suuttumusta, ja vaikka muutamat eteväkykyiset miehet ovat kannattaneet +sitä, olkoonpa että se on tapahtunut hetkellisen kansansuosion +tavoittelusta siltä varalta, että yritys onnistuisi, tahi yleisestä +pahansuopaisuudesta, joka johtuu epätoivosta, on mielipiteeni +järkähtämätön. Poistamalla status, jonka Jumala on kaikkina aikoina +hyväksynyt ja jota ihminen on ylläpitänyt, ryövättäisiin lukemattomien +lähimmäisalammaisten omaisuus, ja tehtäisiin äärimmäinen julmuus(!) +Afrikan villeille, joista se pelastaa osan verilöylystä tahi +sietämättömästä riippuvaisuudesta heidän omassa maassaan, tuoden heidät +paljoa onnellisempiin elämänoloihin, erittäinkin nyt, kun heidän +matkansa Länsi-Indiaan ja kohtelunsa siellä on inhimillisesti +järjestetty. Tuon kaupan poistaminen olisi 'armon porttien sulkemista +ihmiskunnalta'". Boswell epäilemättä teki viisaasti, ettei esittänyt +näitä väitteitään, joissa huono asia on saanut kauniisti tekopyhät +puolustelut, itsellensä vanhalle profeetalle. + +Tällaisten mielipiteiden ja vastaväitteiden taistelusta kehittyi laki +orjakaupasta, joka kiellettiin lopullisesti 1807; orjia ei tämä laki +vapauttanut. + +Kuten on mainittu, oli Lewis vanhemmalla maatiloja Jamaikassa, ja +niillä useita satoja neekeriorjia. Matthewin vapaamielinen ja +inhimillinen katsantokanta joutui tosikoetukselle vasta sitten, kun hän +vuorostaan itse tuli noiden orjien isännäksi. Hän oli orjuuden +vastustaja, mutta miten oli hänen nyt omien orjiensa kanssa +meneteltävä? Tämä kysymys tulee hänelle isän kuoleman jälkeen hyvin +tärkeäksi ja hän koettaa etsiä sille sekä inhimillisesti että +käytännöllisesti parasta ratkaisua. Hän seurustelee paljon William +Wilberforcen, orjuuden vastustajain johtajan kanssa,[157] ja päätyy +lopuksi siihen, että hänen velvollisuutensa on, koska hän ei voi +vapauttaakaan orjiaan, ellei tahdo saattaa maatilojansa, joiden koko +tuotanto ja kannattavaisuus perustui orjatyöväkeen, kokonaan rappiolle, +ja sikäli myös entisiäkin orjiansa kurjuuteen, muilla keinoilla taata +heille hyvä ja inhimillinen asema nyt ja vastaisuudessa. Päästäkseen +selville, miten tämä oli parhaiten tehtävissä, hänen velvollisuutensa +oli mennä itse paikalle orjiensa olosuhteita tutkimaan, ja niinpä Lewis +matkustaa Jamaikaan marrask. 10 p. 1815. Byron, jonka kanssa hän oli +ahkerasti seurustellut näinä vuosina, kirjoitti päiväkirjaansa: "Lewis +menee Jamaikaan imemään sokeriruokojansa... Miesparka! Hän on +todellakin hyvä mies — erinomainen mies — jätti minulle +kävelykeppinsä ja ruukullisen inkiväärihilloa. En syö sitä milloinkaan +saamatta kyyneliä silmiini, sillä niin väkevää se on". "Säästääkseen +turhia tuskia" Lewis sanoi äidilleen jäähyväiset kirjeellisesti. + +Lewis saapui perille tammik. 1 p. 1816 ja oleskeli Jamaikassa tasan +kolme kuukautta, lähtien sieltä paluumatkalle maalisk. 31 p. Koko ajan +hän piti tarkkaa päiväkirjaa. Kun hän sitä kirjoittaessaan ei ajatellut +julkaisemista eikä siis tavallisen "romanttisen" yleisönsä makusuuntaa +ja sen miellyttämistä, tuli hän siinä esiintyneeksi uskollisena +itselleen, vapaana, koruttomana ja teeskentelemättömänä. Hänen täten +ensimmäisen ja toisen Jamaikan matkan aikana syntynyt teoksensa, +_Länsi-indialaisen tilanomistajan päiväkirja_ (Journal of a West-Indian +Proprietor), julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen (1834) ja esiintyy +hän siinä kauttaaltaan edukseen sekä lämpimästi tuntevana ja jalosti +ajattelevana ihmisenä että kirjailijana. Se on, kuten S.T. Coleridge +lausui,[158] joka suhteessa "ihastuttava" (delightful) — "melkein +ainoa teeskentelemätön matka- ja matkailukirja, mitä viime vuosina olen +lukenut. Siinä esiintyy mies itse, eikä mikään vähäpätöinen mies, +varmasti paljoa hienompi luonne kuin mitä aikaisemmin otaksuin hänen +romaaniensa y.m. lukemisen perusteella. Se on ehdottomasti hänen paras +teoksensa ja tulee olemaan suosittu ja jäämään sellaiseksi". Kirjassa +esiintyvä kuvaus onkin erittäin sattuvaa, asiallista, värikästä ja +vilkasta. Jamaikan luonto ja olot esitetään kirkkaasti ja hienolla +kauneuden tajulla, puolueettomasti ja intohimottomasti. Neekerien +erikoistapojen kuvaamisessa esiintyy tavallaan nykyaikaisen sosiologin +terävä huomiokyky. Päiväkirjassa on myös selostus neekerien n.s. +"Nancy-tarinoista", lastensaduista, joista Lewis merkitsi muistoon +erään; se on julkaistu myöhemmin[159] ja on nimeltään _Goose Shoo-shoon +tosi ja ihmeellinen tarina pienestä, päättömänä syntyneestä +neekerimiehestä_ (neekeri-englanniksi: — true and marvellous history +of a "lilly nigger-man bom vidout ed"). Lopuksi mainittakoon samaan +päiväkirjaan sisältyvä, toisella matkalla kirjoitettu runo nimeltä +_Paholaisten saari_ (The Isle of Devils). + +Lewisin toimenpiteet neekeriensä hyväksi, joista tyydyn mainitsemaan +vain lyhyesti, koskivat etupäässä liikarasituksen estämistä, kurinpitoa +ja asunto-oloja. Erikoista rikos- ja rangaistusluetteloa oli tarkoin +pidettävä; neekereitä ei saanut lyödä eikä muutenkaan rangaista ilman +hänen luottamusmiestensä lupaa, ja rangaistus oli toimeenpantava +aikaisintaan vuorokauden kuluttua rikoksen tapahtumisesta. Yleensä +hänen määräyksiensä pääpiirteenä on omantunnontarkka pyrkimys koettaa +järjestää neekerien olosuhteet niin, ettei hänen poissaollessaan mikään +epäinhimillinen menettely heitä kohtaan voisi tulla kysymykseen. +Neekeriensä asemasta Lewis muuten tulee siihen käsitykseen, että se oli +monessa suhteessa parempi kuin työväen Englannissa. + +Ensimmäisen testamenttinsa Lewis teki kesäk. 5 p. 1812, määräten siinä +äidilleen 1000 punnan vuotuis-eläkkeen ja omaisuutensa hoitajat, joiden +oli maksettava tulot siitä hänen sisarilleen. Neekerien hyväksi ei +testamentissa ole mitään määräyksiä. Ennen lähtöään Jamaikaan hän teki +siihen lisäyksen, määräten eräistä lahjoituksista. Jamaikasta +palattuaan hän lähti Italiaan, jossa, Napolissa, hänen sisarensa Maria +nyt asui. Tällä matkalla tapahtui hänen jo mainittu vierailunsa villa +Diodatissa, Byronin luona, ja heidän yhdessäolonsa ja keskustelujensa +seuraukseksi lienee luettava se suuri lisäys, jonka Lewis teki +testamenttiinsa elok. 20 p. 1816 ja jonka todistajina ovat Byron, +Shelley ja Polidori. Siinä hän määrää, että jokaisen, kenen hyvänsä, +joka hänen kuolemansa jälkeen tulee hänen maatilainsa omistajaksi, +pitää määrä-aikoina käydä persoonallisesti noilla tiloilla ja oleskella +siellä kolme kuukautta; ellei perillinen tätä ehtoa täytä, siirtyvät +tilat seuraavalle perilliselle. Neekereitä ei saanut millään ehdolla +myydä, mutta kyllä vapauttaa. Kaikki nämä määräykset johtuivat siitä +pelosta, että orjia kohdeltaisiin huonosti isännän poissaollessa, ja +ovat melkeinpä hätäisessä humaanisuudessaan antajallensa kunniaksi. + +Tällä matkallaan Lewis viipyi elokuulle 1817 ollen Byronin vieraana +Venetsiassakin.[160] Palattuaan Englantiin hän lähti joulukuun +alkupäivinä uudelleen Jamaikaan, jolta matkaltaan hän ei enää palannut. + +Hän oli varustanut mukaansa suuren joukon uusimpia kirjoja, m.m. Walter +Scottin siihen saakka ilmestyneet, joita hän erikoisesti suositteli +matkatovereilleen. Hytissään hänellä oli piano, jota hän huvikseen +soitteli tuntikausia. Hän oli varustautunut yleensä kaikella, minkä +saattoi ajatella matkalla huvittavan. Eräs hänen matkatovereistaan on +kertonut, että hänen käytöksensä ja puhuttelutapansa oli äärimmäisen +kohteliasta; toisin ajoin hän oli alakuloinen ja hajamielinen, kävellen +kannella kirja kädessä tuntikausia niin syventyneenä ajatuksiinsa, että +hän oli aivan tietämätön ympäristöstään. Miehistö rakasti häntä, sillä +jos joku sairastui, oli Lewis ensimmäisenä tiedustelemassa hänen +vointiaan, toimittamassa hänelle lääkkeitä ja lähettämässä herkkuja +omasta pöydästään. Neekerien ilo hänen saapuessaan oli aivan rajaton ja +he pitivät häntä enemmän jonkinmoisena lakeja säätävänä jumaluutena +kuin ihmisenä. Toisella tilallaan Lewis tapasi neekerinsä ja asiansa +kunnossa, mutta toisella oli kaikki huonosti, minkä johdosta hän +"rauhoitti, uhkasi, määräili, raivosi, kirosi ja paiskeli ovia", saaden +vihdoin järjestyksen aikaan. Toukok. 4 p. hän lähti paluumatkalle, +aavistamatta, että se sadeajan aiheuttama kuumekohtaus, joka hänellä +oli Jamaikassa ollessaan ollut, oli vakava enne. Heti ensi hetkestä +laivalle tultuaan hän tunsi levottomuutta ja hermostumista, ja +sairastui muutaman päivän kuluttua kuumeeseen; mahdollisesti hänellä +oli tartunta veressään jo laivalle tullessaan, tahi sai hän sen täällä, +jossa oli keltakuumesairaita. Varhain aamulla toukok. 14 p. 1818 hän +kuoli ankarien kärsimysten jälkeen. + +Pelosta, että tuo vaarallinen tauti rupeaisi laivassa yhä enemmän +leviämään, Lewis haudattiin jo samana aamuna klo 9. Ruumisarkku pantiin +purjevaatesäkkiin ja laskettiin tavanmukaisin menoin mereen, mutta kun +siihen kiinnitetyt painot sattuivatkin irtautumaan, ei se uponnutkaan, +vaan rupesi liukumaan aaltoja pitkin Jamaikaan päin, tuulen +pullistaessa arkkua ympäröivää säkkiä kuin purjetta. Tämä +kummitusmainen näky säikähdytti kovasti laivan miehistöä ja +matkustajia, ollen kuin kohtalon viimeinen tunnustus Lewisin +elämäntyölle suurena haamuvaikutelmien luojana.[161] + +Englannissa, jossa yllämainitut tositiedot hänen kuolemastaan +julkaistiin vasta myöhemmin, levisi hänen poismenonsa syistä +monenlaisia huhuja, m.m. sellainen, että hänen orjansa olivat +myrkyttäneet hänet, luullen pääsevänsä vapaiksi hänen kuoltuansa; +yleisesti hänen luultiin kuolleen meritautiin ja sitä vastaan +annettuihin lääkkeisiin, kuten näkyy Mooren muistiinpanoista.[162] +Hurskaat ihmiset tiesivät myös kertoa, että Lewis, tunnettu "epäilijä", +oli kuolinhetkellään ollut ankarissa sieluntuskissa. Byron muisteli +häntä "rakkaana ystävävainajana", "miesparkana, joka kuoli uusien +rikkauksiensa marttyyrina", ja kirjoitti Scottin säkeitä muuttaen: + + I would give many a sugar cane + Monk Lewis were alive again! + +V. 1825 Scott lisäsi tähän seuraavan huomautuksen: "Tahtoisin maksaa +osani! Kuinka vähän onkaan ihmisellä sellaisia ystäviä, joiden viat +ovat ainoastaan naurettavia. Hänen käyntinsä (Jamaikassa) johtui +inhimillisyyssyistä, halusta parantaa orjiensa asemaa. Hän teki paljon +hyvää salassa ja oli mitä jaloin ihminen..." + +Byron peri Lewisiltä hänen uskollisen miespalvelijansa, saman, joka +sittemmin oli läsnä hänen oman kuolinvuoteensa ääressä. + + + + +16 + + +Jos nyt, Lewisin kuolinvuonna, katsomme taaksepäin ja tarkastamme +Englannin kirjallisuuden satoa sen ja Munkin ilmestymisvuoden välillä, +huomaamme, että se oli ollut runsas. Walter Scott on ehtinyt julkaista +kaikki runoteoksensa ja osan romaanejansa, kohoten tuotantonsa +huipulle; hänen romanttinen asuntonsa, goottilainen "haamulinnansa" +Abbotsford, oli kohonnut Tweedin rannalle ja tullut hänen +muinaisharrastustensa keskeiseksi kuvastimeksi. Näiden vuosien välille +mahtuu Coleridgen koko pääasiallinen elämäntyö, hänen runoutensa ja +filosofiansa, ja jäljelle jää vain jälkipäivän yhä hämärtyvä ajattelu +sekä katkera ja nöyryyttävä taistelu opiumin kahleita vastaan. Robert +Southey on asettunut kirjoituspöytänsä ääreen ja sujuvalla +kaunopuheisuudellaan skandeerannut komeat itämaiset runoelmansa, +Roderickinsä, ja pari historiateostansa, saavuttanut poeta laureatuksen +aseman, ja jatkaa parhaillaan esimerkiksi kelpaavalla kielenkäytöllä ja +ahkeruudella elämäntyötänsä. Wordsworth kirjoittaa näinä vuosina +runoutensa arvokkaimmat osat ja odottaa kärsivällisesti sitä +tunnustusta, joka hitaasti, mutta varmasti, lopuksi tulee hänen +osakseen. Landor on julkaissut Gebirin, sotinut Espanjassa Napoleonia +vastaan, yritellyt romanttisia rakennuspuuhia Llantony Abbeyssa, +kirjoittanut Kreivi Julianinsa, ja matkustanut Italiaan, jossa +parhaillaan riitelee viranomaisten kanssa ja mietiskelee "kuviteltuja +keskustelujansa". De Quincey läpikäy Walesin vaelluksen, Lontoon +infernon, opiumin avaamaan maailman yliluonnolliset riemut ja kauhut, +saksalaisen filosofian — kaikki sairaalloisen ja liikaherkän sielun ja +ruumiin harrastukset ja tuskat, valmistautuen astumaan kirjallisen +tunnustajan ja itsepaljastajan erikoisasemaan. Mooren Irlantilaiset +sävelet ja Kansalliset laulut kaikuvat jo koko englantilaisessa +maailmassa; ne ja hänen nerokkaat sananpartensa ja pilarunonsa, sekä +Laila Rookhin itämainen hehku olivat jo tehneet hänet kuuluisaksi. Lamb +on yrittänyt runoa, romaania ja draamaa, kärsinyt sisarensa kanssa +köyhyyttä ja jälkimmäistä uhkaavan mielisairauden painostavaa +tunnelmaa, ja löytänyt oikean alansa kirjallisuuden arvostelijana, +nähden 1818 jo koottujen teostensa ilmestymisen. Maturin on +kirjoittanut kaikki alkuteoksensa, ollen tuotannossaan niin pitkällä, +että jäljellä on vain kolme, niistä hänen kuuluisin romaaninsa Melmoth +jo kohoamassa näkyviin. Godwinin romaaneista on ilmestynyt kolme, +joukossa kuuluisaksi tullut Leon. Byron ehtii suorittaa elämänsä +myrskyisen alkujakson, lahjoittaen ihmiskunnalle runoutensa helmiä niin +nopeasti, että hän jo 1818 kirjoittaa kuolemattomimman teoksensa Don +Juanin ensimmäisen laulun. Shelley on samoin taistellut läpi +nuoruutensa myrskykauden, on päässyt runotuotannossaan Islamin kapinaan +saakka, ja jättää 1818 Englannin, jonne ei milloinkaan enää palaa. +Keats on julkaissut Runonsa ja Endymioninsa, kärsinyt niistä ankaran +tuomion, ja kulkee tylyn arvostelun ja kalvavan taudin uhrina aikaisin +avautuvaa hautaa kohti. Nämä 1794 edessä olleet "lupauksien vuodet", +joksi niitä sanoimme, ovat siis täyttäneet niihin asetetut toiveet niin +runsaalla runouden ja aatteiden loistavalla paljoudella ja ylevyydellä, +että maailman kirjallisuus olisi ilman niitä yhtä rikasta lukuansa +köyhempi. Historialliselta kannalta on nyt mielenkiintoista tutkia, +missä määrin tuossa välkkyvässä runouden virrassa oli vesiä niistä +vaatimattomista, jopa usein sameahkoistakin lähteistä, joiden +kumpuamista olemme viimeksi tässä luvussa seuranneet. + + + + + + +III + +HAAMULINNAN KUVAN MYÖHEMMÄT KEHITYSVAIHEET + + + + +1 + + +Palatessani nyt tarkastamaan, minkälaisena kauhuromanttinen näyttämö +esiintyy Lewisin tuotannossa ja viimeksi kuvattuna ajanjaksona, pidän +aluksi tärkeänä huomauttaa eräästä kauhuromantiikan yleistä tyyliä +koskevasta seikasta. Ensimmäisestä luvusta on selvinnyt, että Walpolen +aloittaman romantiikan luonteena oli kieltämätön tyylin, aineiston, +kuvaus- ja käsittelytavan hienous, joka vaistomaisesti vieroi elämän +kauhujen realistista maalausta. Viimemainittu käsittelytapa, joka +oikeastaan oli jo olemassa Shakespearessa ja veijariromaaneissa, oli +liian karkeata Walpolen koululle, jonka yhtenä pääleimana on, kuten +sanottu, jonkinmoinen artistinen hienous. Lewisin Munkki merkitsee nyt +tässä suhteessa muutosta, sillä tällä teoksellaan, kuten koko +tuotannollaan, hän äkkiä heitti keskelle Radcliffemäistä, unelmoivaa, +tunteellista ja konstrueeratuilla jännityskeinoilla toimivaa +romantiikkaa sarjan aineistoa, joka omalla laadullaan, esitettynä +kaikessa pöyristyttävässä alastomuudessaan, oli omiaan herättämään +kauhun tunnetta. Näiden ainesten esittämisessä ilmenee sellaista +todellisuusvaistoa ja armottomuutta, että haluaisin nimittää Lewisin +uutta, Saksasta kotoisin olevaa tyyliä "kauhuromanttiseksi +realismiksi". + +Tämä aineiston esittämistavalta uusi kauhuromantiikan vaihe sisältää +ensiksikin Walpolen—Radcliffen kehittämien, eheiden ja monessa +suhteessa jo mahdollisuuksiensa perille saatettujen mielikuvien +hajaannuksen, ja toiseksi juuri tähän hajaannukseen perustuvan +vapautumisen, jota ennen ei uuden kehityksen alkua ollut odotettavissa. +Seuraavassa koetan seurata haamulinnan kuvan kehitysvaiheita +hajaannuksen kautta uusille urille. Varovaisuuden vuoksi huomautan, +että yllä sanomani tarkoittaa vain kehityksen yleistä pohjavirtaa, +josta on paljon poikkeuksia, ja että käyttämäni aineisto palvelee +esitystäni vain suuresta joukosta otettuina esimerkkeinä, joiden lukua +käytännöllisistä syistä, liian laajuuden välttämiseksi, on täytynyt +rajoittaa. + + + + +2 + + +Kuten edellisestä luvusta on käynyt selville, ei Lewis ollut Walpolen +koulun tyylipuhdas, suoranainen jatkaja sen omien erikoistunnusmerkkien +perusteella, vaan raaemman saksalaisen alkeisromantiikan edustaja ja +englantilaiseen muotoon sommittelija. Niinpä haamulinnan kiinteä, jo +traditioksi muuttunut kuva hajoaa hänen käsissään; toisaalla kyllä +esiintyy, kuten seuraavasta tarkemmin näkyy, Walpolen koulun +tunnusmerkkien mukainen haamulinnan kuva, mutta toisaalla jonkinmoinen +yleinen kauhunäyttämö, joka on syntynyt osaksi haamulinnan erikoisosien +laajentumisesta, osaksi uusien kauhuainesten vaatimista näyttämön +lisistä ja muutoksista. Tämä hajaannus esiintyy _Munkki_-romaanissa. + +Sen näyttämönä olevan madridilaisen luostarin maanpäällisessä osassa, +jossa tapahtumat enimmäkseen sattuvat päivänvalon aikaan, ei ole +huomattavissa mitään uutta jo tuntemaamme haamulinnan kuvaan verraten; +päinvastoin täytyy sanoa, että se tekee Lewisin kuvauksen selkeän ja +arkipäiväisen todellisuusvaiston vuoksi romanttisessa suhteessa +edeltäjiinsä verraten sangen heikon vaikutuksen. Romaanissa oleva +Lindenbergin linna on sensijaan kaikissa suhteissa entinen tuntemamme +haamulinna. "Yö oli tyyni ja kaunis; kuun säteet sattuivat linnan +vanhoihin torneihin, vuodattaen niiden huipuille hopeista valoansa. +Kaikki oli hiljaa ympärilläni; ei kuulunut mitään muuta kuin yötuulen +huokailua lehvissä, kyläkoirien kaukaista haukuntaa tahi aution +itäpuolisen tornin koloon pesiytyneen pöllön ääntä. Kuullessani sen +alakuloisen huudon katsahdin ylös ja näin sen istuvan erään ikkunan +reunalla; se ikkuna kuului aavehuoneeseen". Lindenbergissä on linnan +kello, joka ilmoittaa keskiyön ja haamuhetken; siellä on raskaita, +kitiseviä ovia ja ikkunaluukkuja, kapeita käytäviä, ja suuret, +sammaltuneet portit. Nähtynä kuutamossa se on sekä "kamala" (awful) +että "pittoreski". "Sen mahtavat muurit, joita kuu valaisi +juhlallisella kirkkaudellaan; sen vanhat, osaksi raunioituneet tornit, +jotka kohosivat pilviin saakka ja näyttivät uhmaavasti katselevan +allansa olevia tasankoja; sen korkeat, muurivihreän peittämät +varustukset, ja sen aaveasukkaan kunniaksi avautuvat kaksoisportit +herättivät minussa murheellista, kunnioittavaa kauhua".[163] +Lindenbergin linnan kuvauksessa Lewis ilmeisesti käyttää Radcliffeltä +saamiaan vaikutelmia. + +Tämä vanhemman tradition mukainen haamulinna pysyy sitten ehyenä +Lewisin näytelmässä Linnan haamu, jonka näyttämöllä, Walesissa olevalla +Conwayn linnalla, jaarli Osmondin feodaalivarustuksella, on kaikki sen +tunnusmerkit. Siinä on torni, jossa kummittelee, suuri sali, jossa +myöskin haamu esiintyy, kappeli ja synkkä, maanalainen vankiholvi. +Tällä näytelmällään Lewis siis toi haamulinnan näyttämölle; kuten hänen +elämäkertansa yhteydessä on selvinnyt, on tällainen haamulinna +edelleenkin hänen useimmissa teoksissaan, esim. Adelmornissa +ja Alfonsossa, hänen näytelmiensä tapahtumapaikkana. Hänen +ballaadirunoudessaan, Alonzo Urhoollisessa ja useissa Ihmetarinoissa, +se myöskin esiintyy, milloin voimakkaammin, milloin heikommin. Esim. +ballaadissa Muukalainen (The Stranger) tapaamme "syväsointuisen +kellon", "hitaat munkit kulkemassa luostarin synkässä hämyssä", +"syväholvisen haudan", "kuun hopeoimat, allansa olevaa laaksoa uhkaavat +varustukset"; Vaeltajassa (The Wanderer of the World) "Ethelbertin +tornin natisevat, vanhat portaat", "ajan paljastaman linnan", +"luostarin kellot", "vanhan linnan vaipumassa raunioiksi", "hänen +isänsä vanhan, tumman muurivihreän peittämän linnan", j.n.e. +Ballaadissa Talo nummella (The House upon the Heath), johon saamme +tuonnempana aihetta palata, se saa seuraavat vaikuttavat piirteet: +"Aivan suon reunalla oli yksinäinen rakennus; masentuneena se seisoi, +sen lahova pääty oli alakuloinen varjo ja seinät olivat halkeilleet. +Portit ja särkyneet luukut oli suljettu ja mietiskelevä kauhu oli +asettunut sen ylle; sen viljelemättömällä maalla ei ollut ainoatakaan +puuta, ei työn eikä elämän jälkeä". Käyttämättä enempiä esimerkkejä +totean siis, että Lewisin tuotannossa jatkuu, vaikka ei enää +yksinomaisena näyttämönä eikä edeltäjiinsä verrattavana päätekijänä, +Walpolen koulun tapainen, usein uusia vivahduksia saanut, mutta silti +sen päätunnusmerkkejä kantava haamulinna. + +Mitä sitten Lewisin muuhun kauhunäyttämöön tulee, pitäisin sitä sikäli +haamulinnan kuvaan kuuluvana, että sen lähtökohta on sen muurien +sisäpuolella. Haamulinnalla on tarjottavana kaksi varsinaista kauhun +lähdettä: toinen sen yliluonnolliset ainekset, toinen sen vankiholvit. +Voimatta saada madridilaisen luostarinsa maanpäälliseen, kirkkaassa +päivänvalossa esiintyvään osaan riittävää romanttista hämyä Lewis +sukeltaa kirjan kabbalististen aiheiden mukana sen maanalaiseen +kerrokseen, jossa hänelle avautuvat hautaholvien ja salaisten tyrmien +kaikki kalmankauhut. Tällöin hän esiintyy häikäilemättömänä ja +armottomana kauhurealistisena kuvaajana, mässäten inhoittavuuksilla +siihen määrin, että sen vertaa tuskin on löydettävissä muualta kuin +ehkä eräistä Shakespearen voimakohdista ja myöhemmin Maturinin +tuotannosta. Näiden kirjailijapuoliensa vuoksi hän sai Byronilta nimen +"Apollon haudankaivaja". Seuraavassa lyhyt esitys tästä Lewisin +kalma-aineistosta. + +Tuossa luostarin maanalaisessa osassa on laajoja ja pimeitä holvistoja, +joita valaisee ainoastaan lakkaamatta liekehtivä hautalamppu. Himmeillä +ja vaisuilla säteillään se valaisee mahtavia, kattoa kannattavia +pilareita, mutta ei pysty poistamaan sitä synkkää pimeyttä, johon +holvien katot ovat peittyneet. Hämäryyteen vähitellen tottuva katse +eroittaa kaikkialla vain mitä inhoittavimpia asioita: pääkalloja, luita +ja hautoja, sekä vielä pyhäin kuvia, joiden katseet näyttävät +tuijottavan kauhistuneina ja hämmästyneinä. Vasta näiden holvien alla +ovat luostarin salaiset vankilat, mutta niihin vievän käytävän suu on +kätketty erittäin viekkaasti. Kahlehdittuna tällaiseen salaiseen +koppiin, eroitettuna valosta ja ihmisistä ainaiseksi, auttajana vain +uskonnon suoma lohdutus ja seuralaisena vain katkera katumus, täytyy +luostarin vangin riutua elämänsä loppuhetket. Kukaan ei kuule hänen +ääntänsä, mikään ystävällinen sana ei vastaa hänen puheeseensa, ja vain +syvä, katkeamaton hiljaisuus vallitsee hänen ympärillään. Läheisyydessä +saattaa olla mätänevä ihmisen pää, jota madot parhaillaan syövät ja +jonka saattaa tuntea joksikin äskettäin kuolleeksi munkiksi tahi +nunnaksi. Langenneen ja tähän vankilaan tuomitun nunnan kohtalo saattaa +olla hirmuinen. Ilma on täynnä kylmyyttä ja kosteutta, seinät ovat +vihreässä homeessa ja kurja olkivuode on yksinäinen ja tyly. Hänet on +sidottu kahleella seinään ja kaikki mahdolliset inhoittavat matelijat +hänen ympärillään pelästyttävät hänet niin, että aivojen käy +mahdottomaksi sitä kestää. Inhoittavasti paisunut ja limainen rupikonna +kömpii pitkin hänen rintaansa, kylmä ja vikkelä sisilisko livahtaa +hänen päällensä sotkeutuen hänen hiuksiinsa, ja herätessään hän saattaa +huomata sormissaan kuin sormuksina niitä samoja pitkiä matoja, jotka +syövät hänen lapsensa mätänevää ruumista.[164] Kun Ambrosius seuraa +Matildaa näihin holveihin, joissa tämä suorittaa kabbalistisia +temppujansa, tuntuu kuin sieltä vastaan leyhähtävät kylmät höyryt +jäädyttäisivät hänen sydämensä, ja hän unohtuu surullisena +kuuntelemaan tuulen ulvontaa autioissa käytävissä. Seisoessaan siinä +sieluntuskissaan ja epäröiden uuden rikoksensa kynnyksellä munkki +tuntee kauhunsa lisääntyvän yön kammottavista äänistä, pöllön huudosta +ja irtonaisen ikkunan kitinästä. + +Kauhua ja inhoa herättävien paikkojen ja esineiden kuvaamisessa +lienee vaikea löytää vertaista tälle säälimättömälle ja mauttoman +yksityiskohtaiselle realismille. Se oli jotakin aivan toista kuin +Lewisin edeltäjäin viattomat yritykset, vanhat murhat ja kahleistansa +löydetyt luurangot, uutta ja outoa Englannin romantiikassa. Se onkin +määriteltävä tässä vaiheessaan saksalaiseksi, sillä tällainen kamala +vankila ja hautausmaa, jonne uhri häviää jäljettömiin, ei voi +mielellään olla mitään muuta kuin kuuluisa saksalaisten ritari- ja +kauhuromaanien Burgverliess, se "nälkätorni", "_Torre di fame_", jonka +jo Dante oli kuvannut Ugolinon episoodissa ja jonka H.W. _von +Gerstenberg_ kohotti romantiikan sarastaessa näytelmässään +_Ugolino_ (1769) järkyttävällä kauhurealismilla tällaisten +hirmutapahtumien keskusnäyttämöksi. Tuo sana "Burgverliess" oli niiden +kirjoittajain nimenomainen keksintö ja tarkoitettu kuvaamaan jotakin +peruuttamattomasti kielteistä kaikelle pelastuksen toivolle, paikkaa, +josta ei ollut poispääsyä, jos oli kerran sinne joutunut.[165] + +Tämä vankiholvi- ja kalmatunnelma laajenee Lewisin myöhemmässä +tuotannossa, nimenomaan hänen ballaadeissaan, hautausmaaromantiikaksi +yleensä, jonkinmoiseksi luurankojen tanssiksi aavekuutamossa. +Sellaisesta on kuvaavana esimerkkinä Grim, haamujen kuningas, +eli kuoleman tanssi, jonka tekijä erikoisesti määrittelee +"hautausmaatarinaksi", ja jonka mottolauseena on Othellon säe "Kauhun +kiireelle kauhut kasautuvat". Otsakkeessa mainittu arvohenkilö vie +haudankaivajan tyttären "luukamariinsa" (charnel-house palace), +jonne pian järjestetään luurankotanssiaiset ja juhlat; niiden +inhomaalauksessa aina karikatyyriin saakka Lewis taas osoittaa +kauhurealistista voimaansa. Etupäässä ballaadiensa, saksalaisten ja +omiensa, mukana Lewis sitten ulkoutuu yhä kauemmaksi varsinaisen +haamulinnan piiristä, käyttäen näyttämönään sekä "Lapin lumia" että +"hullujenhuonetta", Skotlannin virtoja ja vuoria, ja romanttisia +lumometsiä, tässä suhteessa tavallaan uudistaen ne romanttiset +näyttämöt, jotka esiintyvät Percyn ja Herderin ballaadeissa. + +Lewisin kauhunäyttämöiden luonnonsuhteet eivät ole niin runsaat ja +hienosti harkitut kuin Radcliffellä, eivätkä vie näitä puolia +sanottavasti eteenpäin, mutta ovat kuitenkin mainitsemisen arvoiset. +Hänen säästeliäät maisemakuvansa on saatu Radcliffeltä, kuten hyvin +näkyy Ambrosion kuolinpaikkaa koskevasta kuvauksesta. "Hänen +mielikuvituksensa sekasortoa lisäsi ympäristön jylhyys: synkät luolat +ja toistensa yläpuolelle kohoavat, pilviä piirtävät, äkkijyrkät vuoret; +yksinäiset, sinne tänne siroitellut puuryhmät, joiden paksuissa +kuhmuraisissa oksissa yötuuli huokaili käheästi ja murheellisesti; +näihin yksinäisiin erämaihin pesiytyneiden vuorikotkien kirkuva huuto; +virtojen mykistävä pauhu, kun ne sateista paisuneina hurjasti +syöksyivät alas peloittavilta jyrkänteiltä; ja hiljaa vyöryilevän +virran mustat vedet, jotka huuhtoivat sen kallion juurta, millä +Ambrosio seisoi, ja joiden pinnasta kuun säteet valjusti +heijastuivat".[166] Tämähän on Radcliffeä, mutta muutamaa +synkkyysastetta väkevämpänä. Kuten Lindenbergin linnaa koskevasta +otteesta näkyi, käyttää Lewis kuutamoa, yötuulta, ja pöllöä; kun niihin +lisätään ukkonen, salama ja myrsky, on hänen luonnongalleriansa +luetteloitu. Viimemainitut tekijät ovat tärkeitä varsinkin hänen +ballaadeissaan: "Kuu loistaa heleästi Lapin lumille, kun julma talven +kuningas herää"; "Hiljaa murtuvat maininkien harjat ja kuu valaisee +vesien pintaa"; "Synkkinä seisovat pilariryhmät, kuu loistaa kirkkaasti +niiden välistä"; "Kun tuuli alkoi ulvoa ja kuu loisti himmeästi metsän +läpi", j.n.e.; tuuli on "kuiskaava", "mumiseva", "ulvova", "kylmä"; se +ulvoo luostarin käytävissä "synkästi ja peloittavasti", ja huono +omatunto vavahtaa sen joka puuskasta; "Yksinäinen pöllö huutaa kuolemaa +ennustavaa säveltänsä"; "Kuu ei loista enää muureille ja pöllö huutaa +hänen ikkunansa takana pahaa ennustaen"; "Kuule, ankara ukkosen +jyrähdys vavisuttaa kattoa ja alttarin ympärillä näkyy kirkkaita +salamoita"; "Hämärän hälventää äkkiä punaisen salaman hehku"; "Ja +jokaisena sateisena, synkkänä iltana hän hiipii pimeyden läpi +välittääkseen myrskyn raivotessa surullista tarinaansa haudan ääressä". + +Haamulinnan kalustosta on Lewisin mieleen erikoisesti painunut kello, +jolla, kuten on nähty, on oma romanttinen osansa esitettävänä. +"Tuskin oli luostarin kello soinut viittä minuuttia, ennenkuin +kapusiinimunkkien kirkko oli jo ahdinkoon saakka täynnä kuulijoita" — +tällä lauseella hän aloittaa romaaninsa, jossa kello sittemmin +säännöllisesti kajahduttaa haamutunnin alkaneeksi. Hänen ballaadeissaan +esiintyy kello melkein jokaisessa, useimmiten niissäkin keskiyön synkän +hetken ilmoittajana. "Kenelle soi syväsointuinen kello, miksi kulkevat +hitaat munkit luostarin synkässä hämyssä?" "Kun illalla kajahtelee +verkkaan sanomakello, herää sen sielua jäädyttävän äänen johdosta +murheellinen muisto". "Hän huokasi rautakielisen kellon joka äänelle, +kun se kertoi kauniin Josephinen surullisesta kohtalosta". "Hänen +väkevät jäsenensä lamautuivat kauhusta, kun kello julisti keskiyön +synkän hetken alkaneeksi". "Meren yllä, kun keskiyön kello kaiuttaa +surullista ja synkkää muminaansa, Marion kiihdyttää varjoharppunsa +eriskummalliset kielet nurjimpaan soittoonsa". "Nyt löi kello keskiyötä +ja ukkosen tavoin jymisten kaiku pauhaa korkeissa goottilaisissa +holveissa". Perustipa Lewis, kuten olemme nähneet, kokonaisen näytelmän +juonen ratkaisunkin kellon varaan. + + + + +3 + + +Sivuuttaen Radcliffen Italialaisen, jonka näyttämö ei poikkea siitä, +mitä ennen hänen kohdallaan on esitetty, siirryn käsittelemään +haamulinnan jatkuvia vaiheita. Etsimättä tulee tällöin kysyneeksi, +miten _Walter Scott_, joka nuoruudessaan oli Lewisille läheinen +kirjailija, suhtautui tähän kauhuromantiikan päänäyttämöön. Siinä +suhteessa ovat aluksi hänen runoelmansa valaisevia.[167] + +_Viimeisen runojan laulussa_ (The Lay of the Last Minstrel, 1805) on +Branksomen linna tällainen kauhunäyttämö. Siellä on linnan rouvalla +salainen, peloittavin loihduin varjeltu huoneensa, ja linna itse on +ritareineen, riippuvine, vanhoine kilpineen ja ylimalkaisine, +keskiaikaistyylisine piirteineen tuttu haamulinna. Sadun ja +"nekromantiikan" aines on täydelleen mukana silloin, kun kerrotaan +linnan rouvan isän saaneen salaisviisautensa sellaisin seurauksin, +ettei hän enää muodostanutkaan varjoa. Linnan sammaleisten tornien +vaiheilla kuuluu raskas, huokaava ääni, jolloin koirat ulvovat, pöllöt +lähtevät kirkuen lentämään piilopaikoistaan ja kaikki luulevat myrskyn +olevan tulossa. Sitä ei kuitenkaan tule, vaan tuo synkkä ääni johtuu +siitä, että "joen henki" ja "vuoren henki" keskustelevat kauniin +Margaretin, sorretun linnanneidon kohtalosta, jonka ei sallittaisi +saada rakastettuaan, koska tämä on suvun vihollinen. Kun William +Deloraine saapuu Melrosen luostarin kirkkoon, saa kirjailija +tilaisuuden todella romanttisiin kuutamo- ja kauhutunnelmamaalauksiin. +Kylmä yötuuli liehuttaa alttarin yläpuolella vanhoja sotalippuja ja +hautalamppujen heikkoa liekkiä, kuutamo luo holveihin salaperäistä +tunnelmaa ja kivilattialle valopilkun kuin veritahran. Vanha munkki +kertoo, kuinka hän hautasi tähän kirkkoon kuuluisan nekromantikon +Michael Scottin yöllä kello yksi, jolloin siellä kuului outoja ääniä ja +liput liehuivat ilman tuulen henkäystäkään; nyt palaa tuossa haudassa +milloinkaan sammumaton lamppu aina viimeiseen tuomioon saakka. Kun +William Deloraine ottaa noidan kädestä hänen "mahtikirjansa" ja lähtee +kirkosta, kuulee hän outoja ääniä, naurua ja nyyhkytystä takaansa. +Puoleksi satuna, puoleksi siitä vapautuvana, todellista keskiaikaista +mielikuvaa lähentelevänä, jatkuu sitten runoelma täynnä ritariylpeyttä +ja urheutta, loihtukeinoja ja ihmeitä, lempeä ja naisellista kauneutta. +Älköön liioin unohdettako linnan kelloa, jonka ääntä kaikki kuulevat ja +joka ilmoittaessaan keskiyön saapuneen samalla kertoo vuorokauden +salamyhkäisimmän hetken alkaneen. + +Tämä haamulinna-näyttämö uudistuu sitten _Marmionissa_ (1808), +jonka ensimmäinen laulu antaa kirkkaan kuvan Norhamin linnasta, +sen torneista, syvästä vallihaudasta, pienten vankikoppien +ristikkoikkunoista, muureista, ja iltataivasta vasten tornien huipuilta +kuvastuvista sotilaista, joiden varuksissa auringon viimeiset säteet +kimaltelevat; portit suljetaan ja niiden synkkien holvien alla astuu +vartija, hyräillen jotakin vanhaa sotalaulua ja torven puhalluksella +ilmoittaen lordi Marmionin saapumisesta. Näyttämön vaihtuessa tullaan +luostariin, jossa on kaikki Ambrosion luostarin kauhut. Siellä on tuo +tuttu vankiholvi, mutta pimeämpi ja yksinäisempi kuin mikään sellainen. +Tätä koppia, joka herättämällään kauhulla jäädytti tunnon, kuulon +ja näön, sanottiin "Katumuksen holviksi", ja sitä käytettiin +rangaistus- ja kidutuspaikkana. Harvat tiesivätkään, missä se oli, ja +sekä tuomittu että mestaaja vietiin sinne sidotuin silmin; sen +holvikatto riippui uhkaavan matalana, sen lattiana olivat hautakivet ja +sitä valaisi vain yksinäinen soihtu. Kivi-istuimille, pitkissä mustissa +kaavuissa, sinne kokoontuvat leppymättömät tuomarit langettamaan +peruuttamatonta tuomiotaan, jonka uhrina on lupauksensa rikkonut +nainen. Ja rangaistuksen kauheutta todistavat ne tuskan ja hädän +huudot, jotka kaikuvat mutkaisissa käytävissä poistuvien tuomarien +jälkeen. Nimenomaan juuri Marmionissa on kaikilla linnoilla ne +tutunomaiset piirteet, joita niin laajasti olemme edellä kosketelleet. +Tantallonin linna esimerkiksi on leveä, jykevä ja korkea; sen tornit +kohoavat uhkaavina mereen pistävältä vuorelta, ja maan puolelta sitä +varjelevat syvät kaivannot, kapea nostosilta, lujat ulkovarustukset +j.n.e. Sen ympärillä raivoaa myrsky viskellen meren vaahtoa, ja sen +vanhan tornin huipulla, jonne kapea kiertokäytävä johtaa: + + Sometimes in dizzy steps descending, + Sometimes in narrow circuit bending, + Sometimes in platform broad extending —, + +sopii vainotun neidon "miettiä surujansa ja kuunnella merilinnun huutoa +tahi hiipiä hiljaa kuin haamu tummanharmaata rintavarustusta pitkin". +Tahi esitetään se kuutamossa, joka vuodattaa hopeista valoansa sen +torneille ja muureille. Täytyy sanoa, että Scott tässä runoelmassaan +osoittaa toisaalta, kuten vielä muussa yhteydessä tulemme näkemään, +tyypillistä pohjautumista aikansa haamuromantiikan näyttämöön, mutta +toisaalta jo tarkalla historiallisella aistillaan kohottaa sitä +lähemmäksi todellisuutta. + +Tämä vanha haamunäyttämö kertautuu sitten Scottin tuotannossa yhä +uudelleen, toisissa romaaneissa puhdistuen historiallisemmaksi. Pohjana +hänellä on kaikessa se suoranainen historiallinen tieto, se "raunioiden +tuntemus", jonka hän uupumattomana muinaistiedon tutkijana oli +hankkinut, mutta kutoessaan nämä aineksensa romaaneihinsa hän aikansa +hengen mukaisesti ei voinut olla antamatta niille piirteitä ja värejä +esittämästämme "haamulinnasta". + +Esimerkiksi _Woodstock_-romaania (1826) kirjoittaessaan Scottilla oli +käytettävänä asiallisia tietoja siitä, minkälainen Woodstock +tarkoitettuna aikana oli ollut, mutta tulos on kuitenkin omiaan +vaikuttamaan kuten hänen edeltäjäinsä "haamulabyrintit". "Minkälainen +rakennus Woodstock on?" kysyy Cromwell, ja hurjapää Wildrake antaa heti +hyvin asiallisen vastauksen: "Se on vanha, ja mikäli voin yhdestä yöstä +päättää, siellä on runsaasti takaportaita, maanalaisia käytäviä ja +kaikkia muita salateitä, jotka ovat yleisiä tällaisissa vanhoissa +korpinpesissä". Kun Cromwell sitten joutuu etsimään Charles Stewartia +sen sokkeloista, hän saa huomata, että rakennuksen tekijä todellakin +oli koettanut parastansa luodakseen siitä mahdollisimman sekasotkuisen +huone- ja käytävärykelmän. Portaat näyttävät kulkevan ylöspäin vain +siksi, että heti sen jälkeen voitaisiin ruveta astumaan alaspäin; +käytävät johdattelevat kulkijaansa mitä moninaisimpien mutkien ja +käänteiden kautta takaisin lähtöpaikkaan; ja kaikkialla on esteenä +vankkoja ovia ja rautaisia ristikoita, joiden tarkoitusta on mahdoton +ymmärtää. Paitsi tavallisia asuinhuoneita, on linnassa kuninkaan +huoneisto, mutta se on ollut kauan suljettuna ja tuulettamatta. Siellä +on värillisiä ikkunoita, jotka päästävät sisään salamyhkäisiä +värisointuja, ja lopuksi huone, jonka seinällä on tuo välttämätön +esi-isän muotokuva; aika on muuttanut sen kalpeaksi ja epäselväksi, +kuin esittäisi se jotakin toiseen maailmaan kuuluvaa olentoa, mutta sen +piirteistä ilmenee silti ylpeyttä ja voitonriemua. Muotokuva on senkin +vuoksi huomattava, että sen takaa alkaa salakäytävä. Linnan viereen +rakennetun Rosamundan tornin huipussa — tällä tornilla on muuten +salaperäinen, kuninkaan ja kauniin neidon rakkautta ja sen surullista +loppua koskeva tarinansa — näkyy iltaisin outoa tulta, jota ei voida +mitenkään selittää. Se ei ole mitään tavallista valoa, vaan muka +jotakin muuta, koskapa se loistaa sinertävänä. Vanhastaan tiedetään +linnassa asuneen milloin minkinlaisen paholaisen. Väliin kuullaan +puistossa koiraparven ajavan saalista, metsämiesten puhaltavan +torveensa ja koko metsästysmenon käyvän kuten ainakin, mitään +kuitenkaan näkymättä; väliin taas esiintyy "Woodstockin valkoinen +nainen". Kun vanha linna ilmestyy puistonsa keskeltä hämärässä tulijan +eteen, vaikuttaa se terävähuippuisine torneineen ja mahtavine +muureineen juhlalliselta ja kaamealta. Tunnelmaa kohottaa linnan vanha +kello, sekin entuudesta tuttu, kolkoilla lyönneillään. + +Kun tällaisella näyttämöllä esitetään sarja näennäisesti +yliluonnollisia tapahtumia kiinni paukahtelevine ovineen, sekä muine +menoineen, on loppuvaikutelma se, että kysymys on "haamulinnasta" +Radcliffen tyyliin, kirkastettuna jonkinmoisella historiallisella +aineksella. + +Valaisevan esimerkin siitä, kuinka Scott toisaalta kohotti haamulinnan +historiallisesti uskottavampaan ja kirkkaampaan valaistukseen, +muodostaa _Ivanhoe_-romaanin (1820) synty, joka on mielestäni sopiva +esimerkki siitä, kuinka myöhempi aika kirkasti ja jalosti +kauhuromantiikan aineistoa. + +Olen jo aikaisemmin maininnut, että Lewisin Linnan haamun +tapahtumapaikka ja henkilöt ovat läheistä sukua Otranton linnalle, +Manfredille ja Isabellalle. Conwayn linna Walesissa, jaarli Osmondin +feodaalivarustus, on täydellinen "haamulinna" siinä merkityksessä kuin +aikaisemmin on esitetty. Itse Osmond on Manfredin kaltainen +läänitysajan tyranni, joka aikoo naida veljensä Reginaldin tyttären +Angelan, huolimatta sukulaisuudesta ja asettaen vain oman intohimonsa +laikseen. "Mitäpä siitä, vaikka hän pitäisi basiliskin suuteloa +mieluisempana kuin minun. Täytyykö minun siksi, että lyhyt iloni ehkä +tuottaisi hänelle ikuista surua, luopua niistä nautinnoista, joita olen +niin kauan hakenut ja vakavasti kaivannut? Minun hän on, vaikka +Reginaldin vertavuotava haamu ilmestyisi ukkosena huutamaan korvaani: +'Pysähdy!'" — Osmond on luullut surmanneensa Reginaldin, mutta tämä ei +olekaan kuollut, vaan on haudattuna elävältä johonkin linnan syvimpään +holviin. Viidennessä näytöksessä, jolloin Angelan rakastaja, jaarli +Percy, valloittaa linnan, hänet löydetään "laihtuneena, karkeissa +vaatteissa, hiukset pörröisinä riippuen kasvoilla ja vyötäisillä +rautainen kahlerengas". Mutta hänen murhatun puolisonsa, Angelan äidin, +Evelinan, haamu ottaa näytelmään osaa toimivana henkilönä, ilmestyen +ratkaisevalla hetkellä tyttärensä pelastajaksi ja säikytellen usein +jaarli Osmondia. Hän esiintyy "valkoisessa, veren tahraamassa puvussa". +Haamujen asuntona on Conwayn linnalla entuudesta paha maine: jaarli +Hubert ratsastaa joka yö valkoisella hevosella linnan ympäri; lady +Berthan haamu kummittelee länsitornissa; lordi Hildebrand taas leikkii +joka yö linnan suuressa salissa omalla päällään; ja kreivitär-vainajan +haamu ilmestyy joka yö linnan kappeliin, jossa hän laulullaan tuudittaa +lapsensa uneen. Paitsi yllämainittuja henkilöitä esiintyy siinä m.m. +lihava, iloinen ja lörppö syömärimunkki, jonka mehevät, kvasiteologiset +puheet johdattavat mieleen Robin Hood-tarinoiden ja Sherwoodin metsän +hilpeän veli Tuckin, ja narri Motley, jonka puheissa on jotakin +erikoisen tuttua; kun Walter Scott sitten puolustaa Ivanhoen +saraseeneja sillä, että Lewis käytti Linnan haamussa neekereitä, +valkenee lukijalle ilmeiseksi se, että haamulinna, lähinnä Linnan +haamun välityksellä, on kohonnut ja kirkastunut Ivanhoen tärkeimmäksi +näyttämöksi, Torquilstonen kuuluksi rosvolinnaksi.[168] + +Se on "harmaa ja vanha" (hoary and ancient), ja sen sammaltuneet tornit +ja muut varustukset merkitsevät vangitulle Cedricille vakavaa +onnettomuutta. Selvästi ja kirkkaasti kuvataan sen nelikulmaiset +tornit, muurit, etuvarustukset, vallikaivanto ja nostosilta, kuten +ainakin keskiaikaisessa ritarilinnassa. Isaac Yorkilainen viedään +linnan vankiholviin, joka on vallikaivantoakin syvemmällä ja siksi +hyvin kostea. Valoa tulee ainoastaan kahdesta korkealla olevasta +tirkistysreiästä. Vankilan seinällä riippuu ruostuneita kahleita, +joiden renkaissa näkyy lahovia luita, ikäänkuin jonkun vangin olisi +annettu kuolla ja mädätä kahleisiinsa. Toisessa päässä huonetta on +suuri rautainen parilas vangittujen kiduttamista varten. Sen +käyttäminen tällaiseen tarkoitukseen käy ilmi Front-de-Boeufin aikeista +sen avulla kiristää Isaac-paralta rahaa. Linnalla on myös salainen, +kamala rikoksensa, jonka tekijä, vanha Urfried, vielä vaeltaa elävien +keskellä kuin haamuna menneisyydestä. Romanttisen taistelun melske +kajahtaa linnan ympärillä, ja kaksi ihanaa neitoa, Rowena ja Rebecca, +on siellä kovan kohtalon uhkaamina. Torquilstonen tuima isäntä, ritari +Front-de-Boeuf, on ilmeinen Conwayn linnan jaarli Osmond, ollen +Manfredin suoranainen rintaperillinen karkeimmassa muodossaan; hän on +surmannut isänsä, Osmond luulee surmanneensa veljensä. Vanha Urfried +ilmestyy hänen kuolinvuoteensa ääreen kuin haamuna menneisyydestä — +samoin ilmestyy Evelinan haamu Osmondille. Lewisin munkki ja narri +esiintyvät Ivanhoessa sellaisinaan; neekerit muuttuvat saraseeneiksi ja +saavat isännäkseen Ambrosion linjalta kotoisin olevan temppeliritarin. +Ivanhoen ystävät piirittävät Torquilstonea vapauttaakseen Cedricin, +Rowenan ja Athelstanen; Percy piirittää Comvayn linnaa vapauttaakseen +Angelan. Comvayn linnan tunnelmalla, henkilöillä ja tapahtumilla on +täten silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä sen kanssa, mitä tapahtuu +Torquilstonessa. Lisätkäämme siihen Isaac Yorkilainen ja Rebecca, jotka +ovat Shylockin ja Jessican myöhäsyntyisiä jälkeläisiä; saksilaisten ja +normannien vastakohta, joka vilahtaa esiin esim. Robert Southeyn +Madocissa; Percyn ballaadien ritariromantiikka, esim. Sir Cauline, joka +saapuu tuntemattomana maanpaostaan ja voittaa vastustajansa kuninkaan +toimeenpanemissa turnajaisissa, pelastaen lemmittynsä ja kuollen hänen +puolestaan, sekä johdattaen säkeillä: + + His acton it was all of blacke, + His hewberke, and his sheelde, + Ne noe man wist whence he hid come, + Ne noe man knewe where he did gone — + +mieleen Perinnöttömän ritarin ja Mustan ritarin; ja lukemattomat muut +aikaisemmassa romantiikassa, sekä kansanrunoudessa että tehdyssä +kirjallisuudessa, esiintyvät piirteet, niin saamme havainnollisen kuvan +siitä, kuinka Walter Scott harvinaisen ahkeruutensa ja muistinsa avulla +oli imenyt sieluunsa kaiken, mikä herätti hänessä romanttista +vastakaikua, ja kuinka hän voimakkaan mielikuvituksensa aseilla kohotti +ja kirkasti tällaisen aineksen uuteen arvoon. + +Haamulinnan kuvan seuraaminen Otrantosta ja sen edeltäjistä alkaen on +siis aste asteelta tuonut meidät historialliseen romaaniin. +Salaperäinen goottilainen hämy on pääasiana hävinnyt Torquilstonen +ympäriltä; muurit, tornit, vallihaudat ja nostosillat, huoneet ja +niissä asuvat ihmiset esiintyvät kirkkaampina ja todellisempina; +piirittäjäjoukon hyökkäykset, rautapukuisten ritarien taistelut ja muut +tapahtumat eivät enää ole ainakaan kokonaan teatteria, vaan suurelta +osalta menneiden aikojen todennäköistä kuvausta. Sekava, epämääräinen, +tyylitön Strawberry Hill on muuttunut tyylipuhtaammaksi Abbotsfordiksi. +Seuraamaamme linjaa ei silti ole pidettävä ainoana, joka on muistettava +tutkittaessa historiallisen romaanin syntyä; tällä kirjallisuuden +lajilla on toinenkin lähdesuoni, jota emme kuitenkaan tässä voi +seurata. Se vain on tärkeätä tietää, että haamulinna toi +historialliseen romaaniin sen, mikä siitä varsinaisesti on tehnyt +romaanin, nimittäin romanttisen värityksen, tuon "ajan huurteen", jota +usein on sanottu välttämättömäksi ehdoksi tämän kirjallisuuden +onnistumiselle, jopa sen hienoimmaksi ja ainoaksi runolliseksi +piirteeksi.[169] + + + + +4 + + +Edellinen kappale kuvaa haamulinnan kehityksen eheänä ja yhä +historiallisemmaksi kirkastuvana romanttisena näyttämönä. Vaikeampaa +kuin tämän selvän linjan seuraaminen on tehdä selkoa siitä, johon +myöskin jo on viitattu, nimittäin kuinka haamulinnan kuva toisaalta +hajaantuu yleensä sekä kauhu- että muuksi romanttiseksi näyttämöksi. +Koettaen etsiä alkuperäisen kuvan jälkiä niin pitkälle kuin +mahdollista, mainitsen ensin, että _S.T. Coleridgen_ kuuluisimman +runoteoksen _Christabelin_ (1816) näyttämönä on keskiaikaislinna +tyypillisine "goottilaisine" lisineen.[170] Jo sen ensimmäiset sanat +vievät lukijan linnan tutun kellon ilmoittamaan keskiyön hetkeen, +jolloin pöllöt huudoillaan herättävät kukon laulamaan. Linnan koira +vastaa ulvonnallaan kellon lyöntiin; sen luullaan silloin näkevän +linnan rouvan haamun. Linnakuva oli hänellä lähellä silloinkin, kun +sitä vähimmin odottaisi; esim. Vanhan merimiehen loppunäyttämönä, kun +pöyristyttävät uninäyt vihdoin ovat kadonneet, esiintyy vanha ja +sovinnainen, goottilaisuuden piiriin tyypillisenä kuuluva erakkola ja +sen asukas. Hänen näytelmänsä _Katumus_ (Remorse, 1813) ja _Zapolja_ +(1817) ovat tyypillisiä goottilaisia tragedioja, joissa on ollut +mallina kaiku Shakespearesta ja Lewisin murhenäytelmäin tapaisista +tuotteista. Molempien aiheena on usurpatsioni. Niiden näyttämöt — +merenranta; jylhä ja vuorinen seutu; maalaistuvan sisusta; linnan +asehuone, jossa taka-alalla alttari; linnan kappeli; pimeä luola, jonka +katossa olevasta halkeamasta kuun säde pääsee loistamaan; +"saraseenilaisen tahi goottilaisen linnan" sisäpiha ja vankilan +rautaportti; kuutamon valaisema vuoristo; vankiholvi; Illyrian +kuninkaan linnan piha vartijoineen; vuoriseutu ja lainsuojattoman maja; +synkkä metsä ja muurivihreän varjostama luola; linnan sali ja +makuusuoja; metsän aukeama; luola ja sen edusta — kuuluvat kaikki +haamulinnan sovinnaiseen piiriin, johon Coleridge yhdistää hienon +luonnontuntunsa. Coleridgen romantiikka ei kuitenkaan pysy sidottuna +minkään linnakuvan jäykkiin piirteisiin, vaan omistautuu, kuten Southey +ja Wordsworth, sitä ympäröivän maiseman runollisuuteen, kuten myöhemmin +saamme nähdä. Traditiolle uskollisempana esiintyy sen sijaan +_Byron_.[171] + +Huolimatta pilkallisesta asenteestaan Byron kuului kauhuromantiikan +piiriin sekä persoonallisten ystävyyssiteiden ja taipumusten että +kirjallisen aineistonsakin kautta. Hän tunsi kauhuromantiikan tuotteita +ja sen tavoittelema vaikutus ei ollut tehoamatta häneen. Vaikka hän +olikin ivallinen, jopa murhaavakin sitä kohtaan, pujahti +kauhuromantiikka tuttuine käänteineen tuontuostakin hänen kynästään, +osoittaen, että hän pilkasta huolimatta kuitenkin oli aikansa +kirjallisten kuvien vaikutuksen alainen. Pieni silmäys hänen +tuotantonsa tähän puoleen riittänee osoittamaan tämän. + +Hänen nuoruudenrunoissaan, kokoelmassa _Joutilaina hetkinä_ (Hours of +Idleness, 1807), kohtaamme aivan alkusäkeissä "Kauhun kuninkaan", joka +on "temmannut saaliikseen" rakastetun olennon. Hänen sukutilansa +Newstead Abbey esiintyy täydellisessä "haamulinnan" valaistuksessa: sen +muureilla vinkuu onea tuuli, ja sen puutarhassa, jossa kerran kukki +ruusu, kasvaa nyt ohdake; sen raunioiden ympärillä hiipivät ritarien, +munkkien ja naisten varjot, ja sen holvisali näyttää rypistävän +kulmiaan ylpeän majesteetillisesti, uhmaillen kohtalon puuskia. Sen +synkissä komeroissa ja syvissä varjoissa luopui munkki maailmasta; +sieltä löysi lohdutusta verenvikaa katuva sielu ja turvaa ahdistettu +viattomuus. Kun hävitys sitten on tapahtunut, pitää siellä autius +suruisaa hoviansa ja musta kauhu vartioitsee ovea. Ammottava holvikaari +osoittaa jatkuvaa rappeutumista, jota nyt valtaa pitävä suvun nuorin ei +voi estää. Säe säkeeltä ja sana sanalta ovat nämä hänen sukulinnalleen +omistamansa runot kuin kaikua surumielisistä ritariballaadeista. +Voimakkaana esimerkkinä kauhuromantiikan tyylistä Byronin käyttelemänä +on varsinkin _Lara_. Näyttämönä on goottilainen linna, jonka seinällä +isännän muotokuva tummuu häntä odottaessaan ja joka on vanhuuttaan +raunioitumassa. Kun hän sitten saapuu, kuullaan hänen öisin +levähtämättä kulkevan huoneessa, jossa hänen isiensä vanhat muotokuvat +uhkaavan näköisinä seiniltä katselevat ja jossa hän itse tuijottaa +avoimen kirjan vierellä olevaan pääkalloon. Kuun valo loistaa hänen +vanhaan linnasaliinsa himmeästä ikkunasta, valaisten kivilattiaa, +korkeata kattoa ja goottilaisten ikkunoiden yläpuolella polvistuvia +pyhimyksiä, jotka tuntuvat muuttuvan eriskummallisiksi olennoiksi. +Siinä valaistuksessa näyttävät Laran mustat kiharat, hänen synkkä +muotonsa ja hänen täräjävän kypäräntöyhtönsä heittämä laaja varjo +kuuluvan kuin jollekin haamulle, herättäen eloon kaikki haudan kauhut. +Ja keskiyöllä, kun kaikki nukkuvat ja kun lampun yksinäinen valo vain +värjyy ikäänkuin peläten yön valaisemista, kuullaan Laran salista +ääntä, joka on kuin huuto, peloittava käsky, pitkä kirkaisu, minkä +jälkeen tulee syvä hiljaisuus; Lara on nähnyt järkyttävän näkynsä, joka +on hetkeksi vienyt kaikki hänen voimansa. Tätä kohtalokasta salia +välttävät sen jälkeen kaikki, paikkaa, jossa "liehuu vanha lippu, +paukahtelee ovi, seinäverhot vapisevat ja lattia kajahtelee kolkosti; +jonne lankeavat ympäröivien puiden varjot, jossa yölepakko lentää ja +jonne yötuulen laulu kuuluu, kun surumielinen ilta laskeutuu tummille, +harmaille muureille". Näissä runoelmissaan ja varsinkin _Chillonin +vangissa_ ja _Mazeppassa_ Byron lisäksi käyttelee Lewisiltä oppimaansa +kauhurealistista kärsimysmaalausta, senkin kautta siis yhtyen +kauhuromantiikkaan.[172] + +Romanttisen näyttämönsä suunnittelussa Byron yleensä pysyttelee +haamulinnan pohjapiirustuksessa; luonnollisesti hänen esim. itämaisissa +tarinoissaan täytyy antaa sille itämaiset kulissit, mutta nämä jäävät +usein kuitenkin vain sellaisiksi. Nuo turkkilaisten pashojen seraljit +ja haaremien hämyiset käytävät, vankilat, minareetit ja puolikuut, +myrskyävän meren rantakallioilla olevat yksinäiset linnat, +Sardanapaluksen upea palatsi eteishallissa olevine, Otrantosta +muistuttavine Bacchuspatsaineen, Wernerin linna sekä Schlesiassa että +Pragissa, Manfredin synkkä alppilinna ja sen salaistiedon laboratorio +— kaikki ne ovat heijastusta ja jatkokehitystä kauhuromantiikan +keskeisimmästä keksinnöstä. + +Byronin romantiikassa ovat lisäksi ne ilmastolliset ja muut +luonnonsuhteet, jotka tuolla näyttämöllä vallitsevat, saaneet +huomattavan sijan. Samalla kuin ne yhdistävät Byronin runouden +edeltäjiinsä, kasvavat ne hänellä usein ehkä tärkeimmäksi tekijäksi, +jolla hän tavoittelee valtavaa ja villiä, romanttista vaikutusta. +Ossianin henkeen Byron ihailee korkeita vuoria, synkkiä rotkoja, meren +myrskyisiä aaltoja, yksinäistä oleskelua suuren luonnon keskellä, jonka +villiys täyttää hänen sielunsa jylhällä nautinnolla; "kotoiset +kauneudet ovat kesyjä sille, joka on harhaillut kaukaisilla vuorilla; +nämä ovat villejä ja majesteetillisia, täynnä jyrkän uhmailevia +ylevyyksiä". Hän tahtoo istahtaa erämaan kalliolle, katsella +mietiskellen virtaa ja kohisevaa koskea, hitaasti tarkastella metsän +varjoisia näyttämöitä, joilla kuolevaisen jalka on harvoin käynyt, ja +kiipeillä poluttomilla vuorilla. Siellä ei ole yksinäistä, koska +luonnon sulot ovat siellä ystävinä, mutta yksinäistä on sen sijaan +harhailu väsyneenä maailman ihmishumun keskellä, ilman ketään, joka +siunaisi tahi jota siunaisimme. Luonto on hänen hellin äitinsä, joka ei +ole häntä koskaan rinnoiltaan vieroittanut, vaikka ei ole häntä +suosinutkaan, ja kaunein se on silloin, kun se näyttää villeimmät +kasvonpiirteensä ja myrskyää. Missä on vuoria, siellä on hänellä +ystäviä, missä valtameri aaltoilee, siellä on hänen kotinsa. Erämaa, +metsät, luolat, tyrskyjen kuohut ovat hänen tovereinansa, puhuen +selvempää kieltä kuin hänen äidinkielensä. Ann Radcliffen m.m. +Ossianilta imemä luonnonromantiikka oli naisellista, sentimentaalista; +Byronin tunne-elämä tajusi sen miehekkään, uhmailevan puolen; +pohjaltaan ovat molemmat kuitenkin samaa ja samoista lähteistä +kotoisin; Byronin velka Radcliffelle ei ole tässäkään suhteessa +aivan vähäinen. Huomautan vihdoin lopuksi, kuinka Byron jylhän +luonnontunteensa äärimmäisenä johtopäätöksenä maalaa kosmillisia +avaruusnäkyjä, kohoten kokonaan maisen luonnon yläpuolelle, keskelle +Miltonin vertaisia mittoja. + +Tällaisen subliimin, myrskyävän luonnonnäyttämön keskellä, jylhissä ja +villeissä vuoristoissa, valtameren aalloilla, itämaiden haaremien +hämyisissä käytävissä, Venetsian kimaltelevilla laguuneilla, +barcarolen, lemmen ja kuutamon lumoissa, surevan marmoripilarin tai +kypressin juurella, esiintyy sitten tuo henkilöhaahmo, joka on tunnettu +byronilaisen sankarin nimellä ja joka kokoaa itseensä kaikki ne +romanttiset kuvittelut traagillisesta henkilöstä, joita edelliset +vuosikymmenet olivat piirre piirteeltä kehitelleet. + + + + +5 + + +Byronin tapaaminen haamulinnasta ja sitä ympäröivän jylhän luonnon +keskeltä ei ole omiaan mitenkään hämmästyttämään, sillä sitä oli +saattanut odottaakin; hämmästyttävämpää on sensijaan se, että +_P.B. Shelley_, joka kaikessa päätuotannossaan asuu aatosrikkaissa +maailmoissa, on nuoruudessaan, kuten Lewisin yhteydessä jo on mainittu, +ollut täydellisesti kauhuromantiikan tyypillisimmän aineiston +kahleissa.[173] Nuoruuden runoissa esiintyy: "hämyhetkien lehto", +"kalpea kuunsäde, joka vuodattaa hopealoistoaan torniin ja virralle" +(_Sydämeni kuningattarelle — To the Queen of my Heart_, 1810); "kylmä, +kylmä, joulukuun ulvova tuuli ja kylmä hiki kuolevan otsalla", "kaukaa +koikkuvat korpit", "ukkosen jylinästä kaikuvat kalliot", "hauta, jonka +yllä huojuu myrskyn runtelema, yksinäinen pajupuu, ja jonka ympärillä +eivät demoonit eivätkä haamut uskalla raivota", "peloittavan kohtalon +ankara käsky, joka henkii sieluumme kauhua" (_Victor and Cazire_, +1810); "murheellisesti kukkuloilla vaeltava tuuli ja hurjasti +jyrähtelevä ukkonen", "esi-isien kolkko hauta, josta minun täytyy +kaivaa kylmien kivien alta heidän luunsa, sillä Conradin haamu tulee +tapaamaan minua siellä tänä yönä", "hautakivien keskellä peloittavasti +jylisevä kaiku, sinertävä salaman valo synkän kirkon tornin ympärillä +ja rikkitulen valaisemat myrskypilvet", "outo hopeanhohde, viittaan +kääriytynyt varjo-olento, jota myrsky kannattelee keveästi kuin +aarnivalkeata, ja jonka katseessa on vallalla taivaallinen kauhu kuin +ruttoa ennustavan keskiyön meteorin hehkussa" (_Kosto — Revenge_, +1809); "siipiään räpyttelevä pöllö", "epätoivoa ja kuolemaa ennustavan +yökorpin äänekäs laulu", "koko taivasta peittävä kauhu", "keskiyön +hetkeä ilmoittava kylän kello, jolloin helvetin voimat saavat raivota +ja paholaismaiset kummitukset harhailla", ritaria omakseen vaativan +naisen haamu, joka tottelee outoa tuliristiotsaista olentoa (_Ghasta_, +1810,). Kuten jo näistä esimerkeistä näkyy, jotka ovat aivan +tunnusmerkillisiä kaikille hänen nuoruutensa runoille, Shelley aloitti +runokokeensa täydellisesti kauhuromantiikan vallassa; hänen +esikuvinansa ovat, kuten myöhemmin useammassakin yhteydessä tulemme +näkemään, nimenomaan Lewisin Munkki ja hänen ballaadinsa, sekä, +varsinkin mitä haamulinnan kuvaukseen tulee, Radcliffe. + +Shelleyn nuoruudenromaanit _Zastrozzi_ (a Romance, 1810) ja _St. +Irvyne_ (or The Rosicrucian, a Romance, 1811) ovat molemmat kuvaavia +näytteitä siitä epäkypsyydestä ja naivisuudesta, joka oli Shelleylle +ominaista hänen ensimmäisissä kirjallisissa kokeissaan. Niistä ei +millään tavalla pilkahda esiin sitä, mikä oli myöhemmin tuleva hänen +runoilijaluonteensa erikoisleimaksi. Vaikka hän ilmeisesti on +kirjoittanut ne erinomaisen vakavassa mielessä ja hartaan tunnelman +vallassa, on tulos sellainen, että nykyaikaisen lukijan mielestä olisi +sangen vaikeaa kirjoittaa parempia ja osuvampia parodioja sen ajan +kauhuromanttisista romaaneista kuin mitä nämä ovat. On arveltu, että +ne mahdollisesti olisivat käännöksiä joistakin saksalaisista +alkuteoksista,[174] mutta niin ei ole: Lewis ja Radcliffe ovat +niissä kaikissa pääkohdissa niin lähellä, että niiden täytyy olla +kypsymättömän, romanttisten kauhukuvien valtaan joutuneen nuorukaisen +— koulupojan — mukailevia sommitelmia, jotka oudon sisältönsä ja +kustantajan ansaitsemishalun vuoksi sattumalta ovat tulleet +painetuiksi. Niitä luettaessa on muistettava, että tekijä oli vain 17 +vuoden vanha. + +Zastrozzi vie vihansa ja kostonsa uhrin, Verezzin, "läheisessä +laaksossa olevaan luolaan", "kosteaan koppiin, kahlehtien hänet +seinään". Täällä Verezzille alkaa kauhurealistinen kärsimyskausi +Lewisin tyyliin: "Hän tuskin enää värähtikään limaisen sisiliskon +juostessa hänen alastomien ja liikkumattomien jäsentensä yli. Suuret +maamadot, jotka kiemurtelivat hänen pitkässä ja takkuisessa tukassaan, +eivät enää sanottavasti herättäneet hänessä kauhun tunteita. Hänen +luunsa melkein tunkivat nahan läpi; hänen silmänsä olivat ontosti +kuopalla, ja hänen kosteuden takuttama tukkansa riippui pörröisenä +hänen laihtuneilla poskillaan". Haamulinna ja seuraavassa mainittu +henkilönimi on jäljennetty Udolphosta: "He saapuivat Venetsian +alueelle, jossa jylhässä ja syrjäisessä seudussa oli Castella di +Laurentini. Se sijaitsi synkässä metsässä, ja sitä ympäröivät korkeat +vuoret kohottivat ylpeätä ja louhikkoista harjaansa pilviin saakka. +Vuorten rinteillä kasvoi ikivanhoja petäjiä, joiden suunnattomat oksat +ulottuivat kauas, mutta Laurentinin linnan harmaat tornit ja ajan +syömät varustukset voittivat korkeudessa metsän jättiläisetkin". Toinen +kuvaus goottilaisesta linnasta: "Hän näki suuren ja upean rakennuksen, +jonka muurit kohosivat puiden yläpuolelle. Se oli goottilaista tyyliä +ja näytti olevan asumaton. Sen terävät huiput kohosivat uljaasti +taivasta kohti, ja sen koristeita hopeoitsi kirkas kuutamo, joka teki +kaarien muodostamat synkät varjot vielä synkemmiksi". Tänne joutunut +vanki pannaan "rakennuksien alla olevien holvien alimpaan luolaan". +Yksinäinen romanttinen maja esiintyy myöskin: "Maja oli suunnattoman +laajalla, yksinäisellä ja autiolla nummella, kaukana ihmisasunnoista". +Linnan ympäristöromantiikka on myöskin tuttua: "Korkeiden puiden latvat +huojuivat murheellisesti iltatuulessa, ja niiden lävitse silloin +tällöin tunkeva kuun säde heitti synkkään metsään epäilyttäviä +varjoja", "ruoho, jota kasvoi korkeilla muureilla, heilui +murheellisesti nousevassa tuulessa"; "Alppien peloittava, jylhä +kauneus, kuohuvat putoukset, jotka kohisivat heidän jalkainsa alla, +korkeat mäntymetsiköt"... "ilta oli tyyni ja kirkas, ja iltatuulosen +huojuttamat korkeat männyt huokailivat surumielisesti. Kauas lännen +taivaalle ilmestyi iltatähti, tuikkien vienosti hämärässä. Näky oli +juhlallisen tyyni, mutta ei sopusoinnussa Matildan sielun kanssa. +Iltatuulen mukana kantautui pehmeästi mitä melankolisinta soittoa — +luostarin nunnat siellä lauloivat lepoon pois muuttaneen sisaren +sielua". Musiikki on täydelleen Radcliffen tyylistä: "Pian kantautui +iltatuulen mukana niin hurmaavia säveleitä, että Verezzi arveli jonkun +yksinäisyyden hengen tehneen iankaikkisuuden soiton kuulevien +kuultavaksi"; mielisoittokone on harppu. Kirjan juoni on mahdollisimman +romanttinen: Verezzi rakastaa Julia di Strobazzoa, jonka Matilda di +Laurentini Zastrozzin avulla syrjäyttää, saaden Verezzin omakseen; +Zastrozzi vihaa Verezziä, koska tämän isä on aikoinaan vietellyt hänen +äitinsä. Nämä sekä muut henkilönimet, kuten esim. Ugo, Bernard ja +Bianca, yllä esitetty haamulinnan kuvaus ja eräät seikat, joihin +myöhemmin tulee palattavaksi, osoittavat selvästi, että teos on +syntynyt Udolphon ja Munkin vaikutuksesta. + +St. Irvynessä sama näyttämö uudistuu, osoittaen vielä läheisempiä +Radcliffen vaikutuksen tunnusmerkkejä. Rauniotunnelma esiintyy: +"Melankolisina kaatuneessa suuruudessaan kohosivat luostarin laajat, +raunioituneet muurit taivasta kohti. Liitoksistaan irtautuneita kiviä +oli kaikkialla; hiljaisuutta ei häirinnyt mikään, paitsi yölepakkojen +lento". Luonnonromantiikka on mahdollisimman voimasanaista: punaiset +ukkospilvet, keskiyön myrskytuuli, kuun purppurainen kehä, kiihtyvät +tuulenpuuskat, taivaan tummuva kansi, sinertävät salamat, jotka +valaisevat Alppien peloittavia maisemia, jättiläismäisiä, sekasortoisia +huippuja, sade ja huumaavat ukkosen jyrähdykset sekä rikiltä tuoksuvat +salamat, hurjassa sekasorrossa taistelevat alkuaineet — ne muodostavat +romaanin ensi sivujen sisällyksen, mutta "hurjempia kuin luonnon hurjin +kapina olivat tunteet Wolfsteinin rinnassa". Tuhannen ja yhden yön +romantiikka uudistuu: rosvopäällikön kosketuksesta aukenee vuoren +seinässä oleva kallio-ovi, jonka takana on sinertävää hometta, +kosteutta, läpitunkematonta pimeyttä, ja vihdoin laaja ja korkea luola, +jonka maanalaista synkkyyttä lamput lieventävät. Tänne laahataan +romanttinen neito Megalena di Metastasio: "Ainoana valonaan hänen +kopissaan oli hämyinen lamppu, joka vaisulla tuikkeellaan vaivoin +poisti melkein käsin koskettavissa olevaa pimeyttä, tehden ympärillä +hiipivät kauhut yhä selvemmiksi" — aivan samoin kuin Agneksen +hautavankilassa Madridin luostarissa. Yksinäisyyden tunnelma tekee +Megalenaan saman vaikutuksen kuin Radcliffenkin neitoihin: +"Melankolinen tuuli, joka huokaili luolan rotkoissa, ja rankkasateen +kolkko ääni herätti murheellisia mietteitä"; hän tarttuu kynään ja +kirjoittaa luolan seinään runon, joka alkaa: + + Ghosts of the dead! have I not heard your yelling + Rise on the night-rolling breath of the blast — + +ja jatkuu myrskyllä, tuulispäällä, ukkosen jyrähdyksillä, Juran +synkillä kukkuloilla, jotka uhkaavat allansa olevaa laaksoa, kylmällä +öisellä viimalla ja kuoleman muminalla, ollenkaan huomaamatta, että nuo +alkusäkeet ovat kotoisin Byronilta, joka oli laulanut ne näin: + + Shades of the death! have I not heard your voices + Rise on the night-rolling breath of the gale —.[175] + +Tämä sama lankeaminen runoilemisen syntiin yksinäisinä hetkinä vaivaa +kirjan nuorta sankariakin, Wolfsteinia, joka voi kuljeskella +mietiskellen suurenmoisen ja jylhän alppimaiseman täydennysoliona, +korvissaan kaikumassa vain "yökorpin hurja huuto ja petolinnun +kiljunta"; silloin hän saattaa vaipua jollekin "sammaltuneelle +istuimelle" ja hetken vaikutelmien vallassa kirjoittaa säkeet, joissa +kuvastuu yön kuoleman-hiljaisuus, tuikkiva lamppu, yökorpin huuto, +myrskyn ulvonta, ukkonen, salama, matala, jäädyttävä mumina, sydän kova +kuin rauta, äänetön omatunto ja murhatun Victorian haamu. + +Nämä synkät, Radcliffen yksinäisyystunnelmaa kuvaavat värit ovat +kauttaaltaan vallalla St. Irvynessä. "Hetki oli pimeä, syksyinen ja +synkkä; tuuli vinkui oneasti ja taivaan holvi oli muuttumattoman, +tumman verhon peitossa; ei kuulunut mitään muuta kuin yölinnun +melankolinen huuto, kun se liitäen iltatuulessa häiritsi maiseman +hiljaisuutta". — "Kuu oli juuri noussut; sen täyttä kehää varjosti +silloin tällöin ohi kiitävä pilvi; se nousi St. Irvynen linnan tornien +takaa; läntistä tornia peitti sama entinen muurivihreä": + + Yon dark gray turret glimmers white, + Upon it sits the mournful owl; + Along the stillness of the night + Her melancholy shriekings roll. + +Kaikesta tästä käy epäämättömästä selville, että Shelley oli +romanttisessa nuoruudentuotannossaan: haamulinnassaan ja +luonnontunteessaan Radcliffen, ja juonen rakennuksessa sekä +henkilökuvissa ja muissa aineksissa suuressa määrässä Lewisin +vaikutuksen alainen. Haamunäyttämön kuvaa hän ei vienyt eteenpäin, vaan +käytti sitä sellaisena kuin oli sen saanut, ehkä nuorekkaalla +räikeydellä lisäten värejä. Luonnontunteessaan hän varsinaisessa +tuotannossaan vapautuu tradition maneerista ja kohoaa, tahtoisin sanoa, +meren, länsituulen ja kirkkaan avaruuden laulajaksi, käyttäen niitä +kuvatessaan sadun spektrivärejä. Mahdotonta ei ole, että +kauhuromantiikka oli alku-apuna siihen vapautumiseen kaikesta +konkreettisuudesta luonnon kuvauksessa, joka oli sittemmin hänen +mielikuvilleen ominaista. + + + + +6 + + +_Charles Robert Maturin_[176] aloitti tuotantonsa Radcliffen näyttämön +taikapiirissä. Hänen esikoisromaanissaan _Kohtalokas kosto eli +Montorion perhe_ (The Fatal Revenge, or the Family of Montorio, 1807) +esiintyy tyypillisesti Radcliffen mukaan tehty näyttämö: Muralton +linna, — nimi, josta näkyy, että Maturin oli lukenut Otranton linnan +ensimmäisen painoksen esipuheen (s. 7). Sekä tämä linna että kirjan +muutkin kauhunäyttämöt on rakennettu Radcliffen mukaan, lisänä +Lewisiltä saatuja vaikutelmia; lähinnä on mallina ollut Sisilialainen +tarina, johon on yhdistetty munkki Schedoni Italialaisesta, +henkilötyyppi, johon tuonnempana tulemme palaamaan. Näyttämönä on +goottilainen linna, ja sen asumaton osa salamyhkäisine yöllisine +kulkijoineen ja vilahtelevine tulineen, salaovet, salakäytävät ja +maanalaiset holvit, aivan samoin kuin Sisilialaisessa tarinassa; +viittaan tässä suhteessa ensi luvussa antamiini kuvauksiin Radcliffen +linnanäyttämöstä, sillä ne voi ilman suurta erehdyksen vaaraa sovittaa +Muralton linnaan. _Milesialaisessa päällikössä_ (The Milesian Chief, +1812) esiintyvä nuoren Connal O'Morvenin rappeutunut torni, jossa hän +elää vanhan, mielisairaan isänsä kanssa, on haamunäyttämö lievemmässä +muodossa, joka vaikuttavana ja romanttista väriä saaneena uudelleen +palaa kirjallisuuteen Walter Scottin _Lammermoorin morsiamessa_ (The +Bride of Lammermoor, 1819). Näytelmässä _Bertram, eli St. Aldobrandin +linna_ (— or the Castle of St. Aldobrand, 1816) esiintyy romanttinen +näyttämö hyvin samantapaisena kuin esim. Lewisin Adelgithassa, s.o. +linnoineen ja luostareineen sekä luolineen; Imoginen ahdistettu asema +ja osa yleensä muistuttaa Adelgithasta.[177] _Manuelin_ (1817) näyttämöt +ovat samoin kotoisin romanttisesta melodraamasta, varsinkin viimeinen +luolakohtaus tikareineen ja murhineen.[178] _Fredolfon_ (1819) linna +Alpeilla kuuluu samaan luokkaan. Suurromaanissaan _Melmoth Vaeltaja_ +(— the Wanderer, 1820) Maturin voimakkaalla realismilla ja +suggestiivisella kyvyllä kuvaa sarjan kauhunäyttämöitä, kohottaen +niiden vaikuttavaisuuden korkealle asteelle. Romaanin alussa esiintyvä +yksinäinen, rappeutunut maatalo huokuu mieleenpainuvaa autiustunnelmaa, +jonkinmoista selittämätöntä turman uhoa, liittyen samalla vanhan, +kaameista asioista kertovan käsikirjoituksen ja demoonisen muotokuvan +kautta haamulinnan perinnäiseen piiriin. "Espanjalaisen tarinassa" +esiintyvä Madridin luostarinäyttämö polveutuu suorastaan Munkin +vastaavasta näyttämöstä, vain sillä eroituksella, että Lewisin kauhut, +maanalaiset holvit ja ruumiinhaju melkein kalpenevat Maturinin kaamean +kekseliään kauhurealismin ja suggestion rinnalla. Samalla kuin Maturin +oli voittamaton väritaiteilija kauhun alalla, hän myös sielullisesti +järkyttävillä, filosofisilla ongelma-aiheillaan pyrki herättämään +siveellisen kauhun tunteita, ja tämä pyrkimys onkin voitolla hänen +pääromaanissaan. Kauhunäyttämön kannalta hänen suurin merkityksensä on +siinä, että hän paremmin kuin kukaan edeltäjänsä kykeni luomaan siihen +kauhua suggeroivaa voimaa. + +Maturin tahtoi olla ajattelija, joka tutkisteli ihmiselämää +ylläpitävien voimien salaisuutta. Siinä suhteessa hänessä tuntuu +heijastusta vanhemmasta aikalaisestaan _William Godwinista_, jonka +romaanit _Caleb Williams_ ja _Leon_[179] tavallisesti mainitaan +kauhuromantiikan yhteydessä. Jos tarkastamme niitä seuraamamme +kauhunäyttämön valossa, lankeavat ne enimmäkseen aiheemme ulkopuolelle; +eräät kauhuromanttiset seikat pidättävät kuitenkin sen piirissä Leonin. +Caleb Williams ei olekaan varsinaisesti käsittelemäni kauhuromantiikan +piiriin kuuluva, vaan on sekä sisällöltään että tarkoitukseltaan +yhteiskunnallinen romaani, jonka olevia oloja ja "lakia ja +oikeutta" vastaan kapinoiva henki on hyvin nykyaikainen. Tämä +yhteiskuntafilosofinen henki,[180] kysymys osattomien ja heikkojen +oikeuden varjolla kärsimästä vääryydestä, esiintyy sivupiirteenä +Leonissakin, ja muodostaa vaikuttavan osuuden Godwinin tyttären, +Mary Shelleyn, _Frankensteinissä_; valaisevaa tämän yhteiskunnallisen +hengen asemalle Englannin romantiikassa on huomata, että Caleb +Williams ilmeisesti sisältää alkuaiheen Victor Hugon suureen +romanttis-yhteiskunnalliseen romaaniin _Kurjat_ (Les Miserables).[181] +Romaani Frankenstein rikastuttaa kauhunäyttämöä tekemällä sen +salaperäisestä keskuksesta, joka alkuaan on aavehuone, salaistiedon +voimilla työskentelevän tiedon etsijän, "Manfredin", laboratorion, +jossa tämä vihdoin keksii synnyistä syvimmän, taidon herättää elämää +kuolleessa aineessa. + + + + +7 + + +Robert Southey kertoo itse[182] ruvenneensa nuoruudessaan ymmärtämään +runoutta luettuaan m.m. Spenseriä, josta saatuja vaikutelmia +vahvistivat Percyn ballaadit, Gray, Mason, Akenside, Cowper, Bowles ja +Collins, eli siis koko tuo "iltahelkähdelmien" varhaisromanttinen +ryhmä, josta ensi luvussa on mainittu. Näistä lähteistä ja ympärillänsä +kukoistavan romantiikan innoittamana hän ilmeisesti on saanut sen +idyllisen luonnontunnun, joka on hänen runoudessaan kauttaaltaan +huomattavissa ja joka on ylipäätään samaa kuin Radcliffen +vastakohtavaikutelmina esittämät luonnonidyllit. + +Voitaisiin väittää, ettei se idyllinen puromaisema, josta seuraavassa +tulee puhe, enää kuuluisi haamulinnan piiriin, vaan olisi +kauhuromantiikasta erillään pysynyttä, suoranaista jatkoa +maisemarunoudelle. Kuitenkaan ei niin ole, vaan kuuluu idyllinen +maisema, kuten jo Radcliffen kohdalla huomattiin, subliimin, jylhän +vastakohtana, rauhoittavana aineksena tunnemyrskyn jälkeen, +välttämättömästi siihen maisemakuvaan, joka on haamulinnan ympärillä. +Ilman sitä ei tämä maisema- ja luonnonkuva saavuttaisi tarpeellista, +romantikoille tärkeätä tasapainotilaa. Lisäksi on huomautettava, että +jos idyllinen maisemakuva olisi yrittänyt jatkua vain entisyyden +perusteella, se ehdottomasti olisi ennenpitkää kulunut ja käynyt +tehottomaksi; kun se sensijaan elpyi vastikekuvana romantikkojen +löytämälle subliimille jylhyyskauneudelle, se sai tästä uudesta +tehtävästään uutta elinvoimaa ja merkitystä, vihdoin kehittyen siksi +"naturalismiksi", josta n.s. "järvikoulu" yleensä tunnetaan, vaikka tuo +määritelmä tarkkaan katsoen soveltuu vain Wordsworthin tuotantoon. + +Luonnontuntu esiintyy runsaana Southeyn nuoruudenrunoelmassa _Joan of +Arcissa_ (1795), jonka jo sellaiset nimet kuin Theodore ja Conrad +vievät Walpolen romantiikan yhteyteen. Vierautuneena ihmisistä Joan +usein etsiskelee rauhallisimpia paikkoja ja syvintä yksinäisyyttä. Hän +hengittää iltatuulen tuomia kevään tuoksuja ja kuuntelee metsän hurjaa +laulua. Pian tulee pimeä yö ja suuret sadepisarat putoilevat +raskaasti, myrskytuulen temmeltäessä metsässä. Tuontuostakin esiintyy +"purppuraista pehmeyttä", "kiemurtelevia virtoja", "illan utuista +hämärää", "yön laskeutuvaa kastetta" j.n.e. Yleinen on pieni, hiljaa +idyllisen maiseman läpi virtaava puronen: "Puro, jonka lirinä tuuditti +sieluni lepoon"; "hän katseli tyyntä, rauhallisesti solisevaa puroa, +jota pilvet hiukan purppuroivat; sen taukoamaton juoksu ja katkeamaton +solina tuudittivat hänet unelmoimaan niissä muistoissa, joita +melankolinen mieliala parhaiten rakastaa"; hän näki "metsäpuron, jossa +vesiruohot heiluttivat pitkiä, vihreitä palmikoitaan, kallion ja vanhan +pajupuun sitä varjostaessa"; "siellä, virran vierellä, sammaleisella +äyräällä, hän näki neidon, vierellänsä tummatukkainen mies, joka +kuunteli hänen surullisia laulujaan"; "hyönteisten humina, puron solina +ja lintujen laulu oli kuin pyhää soitantoa". Tämän luonnontuntunsa tahi +puroidyllinsä Southey sitten säilyttää kaikkialla, sijaitsipa hänen +näyttämönsä missä maailmanosassa tahansa. _Thalaba Hävittäjässä_ +(— the Destroyer, 1801) esiintyy "kevätpuronen, jota tuuli +karehdituttaa"; "painostava ja pimeä oli ilta, kuu oli peittynyt +korkealle, kaikki elollinen oli vaiennut; ainoastaan läheisten vesien +soliseva, matala ja tuudittava laulu kuului"; paeten Aloadinin +puutarhan aistillisista nautinnoista Thalaba "meni yksinäisyyteen, +jossa puroset kiidättelivät yhtyneitä aaltojaan"; "keskellä kuohuva, +tulinen lähde vyörytteli kaikkialle ympäristöönsä ihmeellisiä purosia +ja ravitsi puutarhaa elämän kuumuudella". _Madocissa_ (1805) joudumme +kulkemaan "vuoripolkuja harmaan vuorivirran rinnalla, yksinäisen järven +rannalla, vanhan Snowdonin metsän yksinäisyydessä". Ballaadissa _St. +Gualberto_ ei mikään ääni häiritse syvää hiljaisuutta, "paitsi ohi +väikkyvä putoava lehti ja läheisen purosen rauhallinen mumina". +_Kehaman kirouksessa_ (The Curse of Kehama, 1810) "on joka yrtti ja +kukka virkeä ja tuoksuva aamukasteesta, linnut laulavat suloisesti tänä +hurmaavana hetkenä, ja aamun viileä tuuli karehtii hopeisen virran +pinnalla"; siinä esiintyy "puronen, joka soljuen virtaa, liristen +läheisyydessä". _Roderickissa_ (—the Last of Goths, 1814) "kallioinen, +jyrkkärinteinen kukkula varjostaa kimaltelevaa puroa"; kuten +Spenserillä sen huipulla on "pieni, matala erakon tölli, karkeatekoinen +risti ja sen juurella nimetön hauta"; "hän pysähtyi pienen puron +reunalle", sanotaan vaeltajasta, jolle "suloisin kaikista suloisista +äänistä on suihkulähteen lakkaamaton lirinä"; "pauhaten kuohuu +ja vaahtoaa vuorivirta kallioiden välissä" j.n.e. Tällainen +maisema-idylli, jonka oleellisena osana on metsäpuro, vuorivirta, joki, +on Southeyn luonnonkäsityksessä keskeinen mielikuva; se merkitsee +osaksi palautumista oikeamman, todellisemman luonnontunteen kannalle +kuin mitä esim. Radcliffellä esiintyy, mutta on samalla kuitenkin +jatkokehitystä haamulinnan ympäristön idyllisille piirteille.[183] + +Mitä sitten varsinaiseen haamulinnaan ja sen tunnelma- ja +kauhuaineistoon tulee, osoittautuu Southeyn tuotanto siinäkin, +vapautumisestaan huolimatta, alkaneeksi tästä kauhuromantiikan +keskeisimmästä mielikuvasta. Joan of Arcissa, sen epilogissa (The +Vision), esiintyy seuraava tuttu kuva: "Linnan rauniot olivat laajat ja +heittivät alapuolella olevalle tasangolle synkän varjon, jossa oli +valoa vain siinä, mihin köynnöskoristeisista ikkunoista loistava +kuutamo sattui; raunioilla kasvoi tumma kuusi ja melankolinen +kypressi"; "kuutamo pääsi loistamaan katosta, muurivihreä köynnösteli +rapautuvissa pilareissa, ylhäällä ulvoi äänekäs tuuli, ja tornista +rääkkyi pöllö". Samassa runoelmassa on vihdoin kolkko kuvaus kuoleman +asuinsijoista, "pääkallosta, ontoista silmäkuopista ja lihattomista +leuoista", hautaholvista, epäterveellisen kosteuden turmelemasta, +tunkkaisen kylmästä ilmasta, ja inhoittavasti mätänevien ruumiiden +lihan jäännöksistä, joissa näkyy matojen reikiä. Näky laajenee vihdoin +suureksi kuoleman valtakunnaksi, joka on maan sisään "rakennettu" avara +luola. Nuorena (1791) Southey kirjoittaa oodin _Kauhulle_ (To Honor): +"Synkkä Kauhu, kuule kutsuni! Ankara henki, kuule ääneni asuntoosi, +joka on jonkin vanhan haudan sammalpeittoinen sija luostarin muurin +juurella, jota kahiseva muurivihreä peittää; kietoutuneena keskiyön +synkkyyteen sinä mieluiten oleskelet siellä, yksin kuunnellen läheisten +vesien pauhua ja jonkun häirityn hengen syvää, kolkkoa huokailua, jota +yön raskas tuuli kantaa mukanaan". Southeyllä on runsas kauhuasteikko +ja laajat kauhunäyttämöt edellisen lisäksi: runossa kuvastuu vielä +eksyneen kauhu illan lumimyrskyssä, haaksirikkoutuneen merimiehen tuska +Grönlannin rannikolla, hylätyn, haavoittuneen sotilaan kuolontuska, +neekerien kidutus. Kuvaava Southeyn suhteelle edeltäjiinsä on runo +_Mietiskelylle_ (To Contemplation, 1792), jossa esiintyy lyhyissä, +nopeissa ympyröissä lentävä yölepakko, tyyni hämärä, pehmeä kuutamo, +illan tuulen henkäilyt, harhailu poluttomissa erämaissa, puiden +sointuva humina, lirisevä puronen, koppakuoriaisen unelias lento, +sarvisilmäinen etana, kiiltomato, raunioitunut luostari, puoleksi +hävinnyt hauta, muurivihreän köynnöstämä holvikaari ja sen läpi +kuultava valo, hämärissä holvikäytävissä huokaileva tuuli, yksinäinen +romanttinen laakso ja pauhaava vuorivirran putous. Runoilija on nähnyt +(_Lahonut maja_ — The Ruined Cottage, 1799) "monta vanhaa luostaria, +jotka ovat kunnioitettavia raunioinakin, joiden katto on pudonnut ja +joilla kasvaa pitkää, ohutta ruohoa ja viheriää sammalta"; vielä 1821 +hän _Säkeissään_ (Stanzas) palaa tähän nuoruutensa romanttiseen +luonnontuntuun, muistellen käyntiänsä muinaisilla raunioilla,[184] +yksin, mietteissään, kyyneliin saakka heltyen, ihaillen niitä mahtavien +vainajien raunioinakin majesteetillisina muistomerkkeinä. + +Siirtyminen itämaisiin aiheisiin muuttaa vain tämän kauhuromanttisen +näyttämön väriä, pysyen se kuitenkin pohjaltaan samana. Shedadin ylen +loistoisa linna (Thalaba) muistuttaa Eblisin linnasta Vathekissa. +Domdanielin luolat, pimeyden henkien asuinsijat, ovat "valtameren +juurien alla"; pahojen voimien neuvottelu siellä muistuttaa muuten +Miltonista, ja päänoita Khavla Vathekin äidistä. Babylonin raunioille +ovat kuvaavia musertuneet porttikaaret, ruohottuneet rakennusten +sirpaleet, hämärä ja kuutamo, murtuneet pilarit. Näyttämö voi olla +"jylhä ja ihmeellinen, outo ja kaunis". Autiossa, yksinäisessä, +vaikenevassa laaksossa vallitsee niin häiriintymätön hiljaisuus, että +se peloittaa. Portin vierellä riippuu norsunluusta ja pronssista tehty +torvi, kuten Otranton linnassa. Autiustunnelma vallitsee itämaisessa +teltassakin: "Telttamme on autio! Tuuli on tuonut sinne hiekkaa, ja +vain sisiliskon jälki näkyy —". Vankiholvien inhoittavuus kuvataan, +osallisina yölepakko, rupikonna ja käärme. Thalaban näyttämö ulottuu +lopuksi jääseutujen ja ikuisen lumen kauhuihin saakka. Madocissa +kuvataan vastaavat kauhupaikat lännestä, aztekien mailta. +Kauhuromanttisella realismilla Southey maalaa esim. holvin, jonne +indiaanipäälliköiden kuivaneet ja rypistyneet ruumiit on ripustettu. +Saksalaisten "Burgverliess" esiintyy aztekien kauhuluolana jossakin +korkealla vuoren kyljessä; "ihmisjalka ei ole astunut sen syvyyksiin +eikä päivänsäde tunkeutunut sen salamyhkäiseen synkkyyteen"; sinne +suljettu vanki jää kuolemaan yksinäisyydessä ja pimeydessä. Kehamassa +esiintyy haamulinnana joskus "korkea pagoodi", joka "torneineen, +kupuineen ja huippuineen" näyttää uhkaavasti silmäävän ympärilleen; kun +"Muinaiset Tornit" kultaisine huippuineen vihdoinkin tulivat aamun +valossa näkyviin, loistaen välillä aaltoilevan tummanvihreän syvyyden +yli, oli murheellista huomata niiden kupoolien, tornien ja huippujen +kohoavan vedestä; ne olivat siinä yksinään, "kuullen vain valtameren +pauhua ja aaltojen alakuloiseen tahtiin sointuvaa, huokailevaa, +yksinäistä tuulta, sillä milloinkaan ei matkalaisen kulku ohjaudu +näille menneisyyden kammottaville raunioille". Helvetin +"Timanttikaupunki" loistaa kukkulallaan kuin ihmenäky torneineen, +varustuksineen ja muureineen. Tunnelman antajana on kuu uskollisesti +kaikkialla läsnä: "Kuinka tyynenä liukuen tummansiniselle taivaalle +nouseekaan keskiyön kuu, valaisten kallioita ja syventäen niiden rotkot +vielä synkemmiksi; vartija muureillaan nauttii juhlallisen hetken +hiljaisuudesta, jonka hän tuntee vallitsevan, ja virtaavan veden +taukoamaton solina tuudittaa hänet rauhaan". + +Lukija huomaa ylläolevasta, etten tee mitään eroa Southeyn runouden +itämaisten ja "goottilaisten" aiheiden välillä; käsitykseni onkin, että +tuo ero on vain näennäinen. Näyttämökuvan seuraaminen osoittaa niiden, +aivan samoin kuin Byronin itämaisaiheisten runoelmain, pohjautuvan +samaan goottilaiseen romantiikkaan, ollen niiden "itämaisuus" hyvin +pinnallista ja läpinäkyvää. Tämän päätelmän todistaa osaltaan oikeaksi +haamulinnan erikoispiirre, kello, jonka Southeyn runoelmissa tapaa +suorittamassa tärkeätä tehtäväänsä; sen muuttuminen minareetin huipulta +huutavaksi papiksi ei mielestäni tee itse asiaa toiseksi, koskapa pappi +julistaa keskiyön hetken alkaneeksi (Thalaba). Kehamassa tätä virkaa +hoitaa bramiini, joka kultapalatsin edessä ilmoittaa kolmella soitolla +kohtalokkaan hetken alkaneeksi; kello saattaa muuttua jonkinmoiseksi +taikaesineeksikin, joka "Hopeavuorella itsestänsä riippuu ilmassa +mystillisen ruusun edessä". + +Jatkamatta enempää näitä yksitoikkoiseksi käyviä esimerkkejä lausun +niiden perusteella sen johtopäätöksen, että Southeyn runous lähti +goottilaisen romantiikan piiristä; että hän säilytti sen näyttämön +usein aivan alkuperäisenä, mutta vielä useammin kehittäen sitä +jonkinmoisen ulkoisen kekseliäisyyden avulla käsittämään uusia puolia +ja mahdollisuuksia; että hän täten viittoi kauhuromantiikalle tien +ulkopuolelle alkuperäistä, rajoitettua haamulinnan kuvaa, luoden +pohjan, jota myöhempi uusromanttinen suunta käytti hyväkseen; ja että +hän kaiken tämän ohella, siirtyipä hänen näyttämönsä mihin maanosaan +hyvänsä, erikoisella mielihyvällä viipyi siinä puromaisema-idyllissä, +joka vanhastaan oli ollut tyypillinen englantilaisen luonnontunnun +ilmennys ja joka oli niin tärkeällä sijalla Radcliffenkin linnan +ympäristössä ja hänen maisemissaan. Täten siis romanttisen maisemakuvan +seuraaminen askel askeleelta johtaa lopuksi keskelle sitä +"naturalismia", jonka erikoisedustajina ovat, paitsi Southeytä, +Coleridge ja Wordsworth. + +_Coleridgen_ luonnontunnun keskeisenä mielikuvana esiintyy, erikoisesti +hänen lyriikassaan, metsän tahi idyllisen lehtomaiseman hiljaa lirisevä +puronen, joka aivan erikoisella tavalla näyttää syöpyneen Englannin +runouteen.[185] "On suloista kuulla puron lirinää, suloista +sunnuntai-kelloja, on suloista kuulla niitä molempia samalla kertaa +kaukana metsäisessä laaksossa", laulaa runoilija runossaan _Kolme +hautaa_ (The Three Graves). _Keijujen lauluissa_ (The Songs of the +Pixies) kuvastuu romanttinen tunnelmallisuus: villien kimalaisten +unettava lento; "juhlallisen ajatuksen kuningatarta" rakastava nuori +runoilija; kyyneleinen katse; kallis, mietteitä herättävä menneisyyden +muisto; sielun näkyjä herkistävä illan hetki, joka murheellistuu yöksi; +kalpea kuu j.n.e. _Syksyillassa_ (Lines on an Autumnal Evening) +runoilija puhuttelee puroa seuraavasti: "Kallis synnyinpuroseni, jonka +partaalla nuori Runotar tuijotteli aamu-unissaan, katseessa kaipaava +kiihko, kun puhtaat nautinnot kuvastuivat Rauhan poskilla, kuten liljat +värähdyttelevät hitaasti soljuvaa vettäsi". "Tänne tahdon istahtaa", +hän sanoo runossaan _Kuva_ (The Picture, or, The Lover's Resolution), +"tämän vanhan, onton ja ruohottuneen tammen vierelle, jonka muurivihreä +on kietonut köynnösseppeleidensä verkkoon; täällä tahdon lepuuttaa +jäseniäni aivan virran vierellä, hiljaisessa varjossa, kenenkään +kuulematta ja näkemättä, kuunnellen ainoastaan puron lirinää tahi +kimalaista —". Vesiputous, itkevä, hopeakuorinen koivu korkealla +kalliolla sen reunalla, kaukaa näkyvä laakso, puro ja silta, harmaita +majoja puoleksi piilossa puiden takana ja niiden savu kohoamassa +tyynessä ilmassa suoraan taivaalle; vanha, sammaltunut silta, virran +välke kuutamossa, sammaltunut metsämaja puron partaalla; kiiltomato, +joka hämärässä sytyttää lemmensoihtunsa; "suuri ja kaunis lähde, +pajupuun varjostama raunioitunut tupanen, jota villiruusu peittää, ja +sinä ja minä ja Mary siellä";[186] "lemmenkadotukseen joutuneen +runoilijan sisar, satakieli"; Aeoluksen harppu, joka "oikullisen +tuulosen hyväilemänä, kuin lemmekäs neito, joka puoleksi antautuu +rakastajalleen, heläjää suloista moitetta ja vuodattaa säveliä, jotka +ihastuttavina pyörteinä nousevat ja laskevat kuin hämärän hengettärien +pehmeät, aaltoilevat lumoäänet" — siinä koko se asteikko, jota monilla +eri tavoilla vaihdellen, kirkkaista, tyynistä kesän väreistä ja niityn +rauhallisesta purosesta alkaen aina syksyn tummuuteen, hallayön +kylmyyteen, luolavirran synkkyyteen, vuoristoputouksen pauhuun, jylhiin +kallioihin ja kotkan huutoon saakka, Coleridge käyttää lyyrillisen +runoutensa näyttämön ja tunnelmien rakennusaineena. Hänen +luonnontuntunsa on vielä jossain määrin kirjallista, teoreettista, +perittyä, mutta se on kuitenkin jo herkistetympää ja runollisemmin +tunnettua kuin esim. Southeyllä, joka kaikessa runoudessaan enemmän +teki ja sommitteli kuin tunsi. Haamulinnan kuvan seuraaminen osoittaa +lyhyesti sanoen Coleridgen runouden kuuluvan eräiltä osiltaan kokonaan +sen piiriin ja toisaalta sen idyllisille reunamille. + +Tämän näyttämökoettimen sovittaminen _Wordsworthin_ runouteen saattaa +tuntua pyhyyden loukkaukselta, mutta on sangen mielenkiintoinen +tehtävä, sillä pian osoittautuu, että niiden välillä vallitsee ilmeinen +sukulaisuus. Näytelmässä _Rajasissit_ (The Borderers, 1796), joka on +runoilijan varhaisimpia nuoruudenteoksia, esiintyy voimakas +Shakespearen, lähinnä Kuningas Learin, ja myös Schillerin Ryövärien +vaikutus,[187] yhtyneenä tyypillisesti romanttiseen mielikuvaan +synkästä, järkeilevästä, moraalin lakien yläpuolelle asettuneesta +tummasta yksilöstä, jonka menneessä elämässä on kolkko mysterio. Tämän +teoksen näyttämökuvat: — metsäinen tie, metsä, puoleksi raunioitunut +linna ja vankilan ovi, autio nummi, "autio näköala ja kallioharjanne, +jonka huipulla kappeli — kuu loistaa vuorten takaa — öinen myrsky +raivoaa — kappelin kello soi myrskyssä säännöttömästi" — sekä koko +sen rakenne ja henkilöt osoittavat sen syntyneen tekijää ympäröineen +romantiikan vaikutuksesta. Lewisin tähden alla on syntynyt kertomus +vietellystä neidosta, joka asuu "kurjassa tupasessa, aivan kallion +alla, puron vierellä", ja joka "lähtee kotoansa joka yö, kello 12 +ensimmäisen lyönnin kaikuessa läheiselle hautausmaalle, missä hän, +satoi tahi myrskysi, kävelee lakkaamatta klo 12 ja 1 välillä lapsensa +haudan ympärillä", ja osoittaa myöskin vahvaa sukulaisuutta +kauhuromantiikkaan. Hänet on nähty siellä, kun "kuu loisti kirkkaasti, +ilma oli niin tyyni, niin tyyni, ja puut olivat niin hiljaa kuin haudat +niiden alla". Hänen viettelijänsä linna, jossa tämä on usein viettänyt +helvetillisiä orgioitansa, on korkealla vuorella aution nummen +reunalla, paikalla, jonka herättämä taikauskoisen synkkyyden tunnelma +on korostanut hänen kolkkojen syntiensä kaameutta. Myrskytunnelmaa +lisää ukkonen, joka jyrähtää "helvettiä herättävällä voimalla". +Myrskyssä harhailevasta, sokeasta Herbertista tuntuu, kun hän pyrkii +kellon oikullista ääntä kohti, kuin ei sitä soittaisi mikään ihmiskäsi, +ja hänen avukseen osuvasta talonpojasta, kuin soittaisi sitä paha +henki. Sokea Herbert kulkee puron lirinän opastamana vanhan tammen luo, +jonka viileään varjoon hän istuutuu; harhaillessaan Syriassa julma +Oswald kulkee "synkkien setrimetsien ja syvien rotkojen läpi, joiden +rauhaa pauhaavat virrat häiritsevät", ja katselee Libanonin huipulta +"kuutamon valaisemaa erämaata ja merta". + +Mutta Wordsworth ei ollut tätä kirjoittaessaan se runoilija, mikä +hänestä pian tuli, se, joka "vaatimattoman näköisenä, puettuna +kotoiseen ruskeaan, hyräilee virtaavien purosten rannoilla suloisempia +lauluja kuin ne itse", joka on "huomannut taivaan ja maan, kukkulan ja +laakson ulkonäön, ja tuntenut yksinäisyydessä sieluunsa kohoavan +syvältä syntyviä vaikutelmia", "tyynesti tarkastelevan katseen satoa, +joka hautuu ja uinuu hänen sydämessään".[188] Hänestä tuli pian: + + A Poet, one who loves the brooks + Far better than the sages' books[189] — + +joka retkeilevän luonnontutkijan tavoin, terävin, huomaavaisin ja +omalla tavallaan kauneutta oivaltavin silmin, pani merkille ja +kirjoitti muistikirjaansa kaiken sen näkemänsä, koskipa se sitten +luontoa tahi ihmisiä, joka jollakin tavalla oli saanut hänen +inhimillisyytensä hereille. Luonnon, ihmiselämän ja hänen +runoilijasielunsa välille kasvaa luontoon sulautuva, panteistinen, +salaperäinen yhdysside; hänen runottarensa hylkää kaiken ulkonaisen +"runouskorun"[190] ja kohoaa myötämielisen, tyynen, mutta hellän +osanoton ja mietiskelyn kautta yksinkertaiseen, patriarkaaliseen +humaniteettiin, sulkien itseensä kaiken onnen ja kärsimyksen, mitä +maailmassa on. Wordsworth on mielestäni "järvikoulun" runoilijoista +ainoa, joka varsinaisesti ansaitsee "naturalistin" nimen, sillä hänen +runoudessaan on luonto todellakin sinä syvänä kaikupohjana, jonka yllä +hänen tunnelmiensa ja mietiskelyjensä kielet soivat. Huolimatta siis +aina ja alati uudistuvista metsän purosista, vuoristoista, pauhaavista +putouksista, vanhoista tammista ja marjakuusista, sammaltuneista +kivipenkeistä ja muusta jo tutusta aineistosta Wordsworth tekee näistä +haamulinnan idyllisille ulkoreunoille kuuluvista viitteistä täyden +johtopäätöksen ja astuu lopullisesti sen ulkopuolelle todelliseen, +vapaaseen, "luonnolliseen" luontoon. + +Lopuksi en voi olla luomatta silmäystä _Thomas Mooreen_,[121] +irlantilaiseen laulujen seppoon, jonka huilusta helisee ilmoille +todellinen laulava lyriikka, ihastuttava keveässä, läpikuultavassa, +huolettomassa säveleellisyydessään. Vaikka hänen runoilunsa pohjana +onkin enemmän irlantilainen kansallissävel kuin mikään koulukuntamainen +romantiikka, ei hänkään kuitenkaan ole irti aikansa runokielen +yleisistä aineksista ja kuvista. Hänen nuoruudenrunoissaan on sijansa +ballaadilla, tuolla haamujen eleegisellä rytmimarssilla, joka on tälle +aikakaudelle niin tunnusmerkillinen. "Kauhulla ja kammolla on aina +muisteltu sitä synkkyyttä, joka varjostaa Willumbergin muureja", hän +laulaa ballaadissaan _Reuben ja Rose_, mielessä kauhukuva haamusta, +joka "soittaa raunioluostarin suurta kelloa". _Kilpi_ (The Shield) +niminen ballaadi kertoo kuusen oksaan ammoin sitten ripustetusta +kilvestä, joka "punoittaa murhan tahroista"; ei myrsky eikä sade voi +pestä niitä pois. "Usein tuon kuusen ympärillä, autiolla kedolla, +demoonit tanssivat punertavassa kuutamossa, kosteiden oksien +natistessa ja heiluvan kilven laulaessa yön raivoavalle hengelle". +Indiaaniballaadissaan _Kammottavan suon järvi_ (The Lake of the Dismal +Swamp) hän kertoo, kuinka indiaanineidon ja hänen uskollisen +rakastajansa haamut keskiyön hetkellä liukuvat kammottavan järven +pinnalla valkoisessa kanootissaan, tulikärpästen valossa. Hän laulaa +"metsän pahalle hengelle" ja tuntee metsän yksinäisyyden syvästi ja +voimakkaasti: "Oli ilta ja nautinnonhaluinen mehiläinen painui lepoon +kaihoisten kukkasten kuvulle; joka lehti oli liikkumatta, enkä kuullut +ääntäkään, paitsi tikan nakutusta onttoon puuhun" (_Ballaadisäkeitä_ — +Ballad Stanzas). Hänen romanttinen mielisoittimensa on harppu, jonka +kielissä "keskiyön tuulonen huokaa murheellisesti". Siirtyessään _Laila +Rookhin_ (1817) itämaiseen väriloistoon Moore Southeyn ja Byronin +tavoin sijoittaa sinnekin romanttiset mielikuvansa. Paikka, jossa +Mokanna ja Zelica vihitään (_Hunnutettu profeetta_ — The Veiled +Prophet of Khorassan) on kuvattu Lewisiltä opitulla kauhurealismilla: +"Kiirehtien hän vei neidon mukanaan synkkään kuolleiden asuntoon, sen +kosteuden ja kalman usvien läpi; he kulkivat kuolleiden rivien välitse, +jotka pelästyneen neidon mielestä, ympärillänsä kalman sinertävä valo, +näyttivät mutisten liikuttavan huuliansa heidän ohi mennessään. Tässä +kammottavassa paikassa, kun kumpikin oli nauttinut hirvittävän juoman, +punaisen maljan, hän sitoi neidon sielun synkeällä valalla". Mokannan +loistavassa satupalatsissa harhaillessaan nuori Azim tuntee hiljaista, +tuudittavaa lumoa, kuulee vesien viihdyttävää lorinaa kuin Indian +mehiläisten laulua auringon laskiessa, ja kaukaista suloista +unimusiikkia. _Tulen palvelijoissa_ (The Fire-Worshippers) esiintyy +Radcliffemäinen, jyrkällä vuorella, meren rannalla oleva linna, jota +samoin kuin sen nuorta valtijastakin suunniteltaessa Byronin +itämaaromantiikka on ollut läsnä: "Siellä, vain muutaman lyhyen +penikulman päässä, on meren rannalla louhikkoinen vuori, ja sen pilviä +uhmailevalla huipulla raunioitunut temppeli; sen alapuolella +peloittavat luolat ottivat synkkinä vastaan myrskyn joka aallon. +Näissä luolissa kaikui niin outoja ja salaperäisiä ääniä, kertoen +kauhutarinoita niihin vangituista levottomista hengistä, että rohkeita +olisivat olleet ne moslemit, jotka hämärässä olisivat uskaltaneet +ohjata laivansa tänne Gheberin yksinäisen kallion alle. Maan puolelta +eroitti nämä jylhät tornit ihmisten käyntipaikoista laaja, syvä ja +noiduttu laakso, niin syvä ja niin synkkä, ettei katse sen pohjaan +ulottunut; vain kaukaisena ukkosena kuului sen syvyydestä tulvavirtojen +pauhu". Keskiyön hetkellä neito menee yksin itkemään korkeimpaan +torniin, vartioimaan ja katsomaan, näkyisikö syvyyksien pinnalla häntä, +jonka hymy ensiksi sai hänet heltymään. Mutta odotus ja itku on turhaa, +sillä neito ei näe enää milloinkaan hänen purttansa. "Hän kuulee ja +näkee vain pöllön yksinäisen huudon, tummana ohitse suhahtavan yöhaukan +ja inhoittavan raatokotkan". Otranton linnasta tunnettu torvikin on +saapuvilla tässä merisissien pesässä: "Tornin muurilla, korkealla +näkyvissä, oli painava 'meritorvi', joka puhalsi syvän ja peloittavan +merkin; siellä, raunioituvassa tornissa, on tuo meritorvi riippunut +monet ajat, valmiina ilmoittamaan maalle ja merelle urhoollisten ja +vapaiden kuolonsäveleen". Näillä aineksillaan Moore astui +kauhuromantikkojen riviin. + + + + +8 + + +Haamulinna siis toisaalta kirkastui historiallisemmaksi, tullen +historiallisen romaanin tärkeäksi näyttämöksi ja tuoden siihen mukanaan +romanttisen runouden tuulahduksen; toisaalta se joko sitkeästi +pysytteli vanhan tradition luomassa haahmossa tahi hajaantui +hajaantumistaan yleiseksi kauhunäyttämöksi, joka ei enää ole sidottu +haamulinnan kuvaan; äärimmäisessä hajaannuksessaan se itse katoaa, +jättäen jäljelle pääasiaksi sen luonnontunnun, joka siihen koko ajan +oli kuulunut ja jonka idyllisten puolien erikoisviljelijäksi tuli n.s. +"järvikoulu". Muutama viittaus haamulinnan jatkuvaan kehitykseen on +omiaan valaisemaan tämän luvun sisältöä. + +Esimerkkinä siitä, kuinka haamulinna myöhemminkin mielellään pysyttelee +Radcliffen tyypissä, voi mainita _Edward Bulwer-Lyttonin Zanonin_ +(1842) ja _Nathaniel Hawthornen Marmorifaunin_ (The Marble Faun, +1860).[192] + +Kun Glyndon (Zanoni) lähestyy "Vuoren linnaa", jossa hänen piti tavata +mestarinsa, oppiakseen hänen avullaan salaistiedon syvimmät viisaudet, +viehättää häntä ensin linnavuoren juurelta avautuva ihana näköala. +Mutta kun hän sitten kääntyy, ovat hänen edessään linnan harmaat ja +luhistuvat muurit, joiden sisältä hän oli tullut hakemaan tulevaisuuden +viisautta. Vielä luhistuessaankin se on mahtava, ankara ja uhkaava. +Mutta raunioista löytyy huoneita, joissa näkyy jälkiä menneen ajan +loistosta, vaalenneita seinäverhoja ja tukevia marmoripöytiä. Linnan +parvekkeelta hän saattaa ihailla ympäröivän vuoristoluonnon "kauhua +herättävää kauneutta". Tällaisessa paikassa hän tuli tuntemaan +salamyhkäisimmän kaikista romantiikan keksimistä kauhuolennoista. + +Kun Kenyon (Marmorifauni) lähestyy Donatellon kotia, Monte Benin +linnaa, kohoaa hänen eteensä juhlallinen nelikulmainen torni, jonka +aika on pukenut pehmeään, kellertävään sammaleeseen. Siellä täällä on +ikkuna-aukkoja ja pieniä ampumareikiä, ja kaikki osoittaa, että se on +aikoinaan ollut linnoitus. Moni jousimies on ampunut nuolensa noista +rei'istä, ja monina juhlaöinä ovat satojen lamppujen valot loistaneet +niistä kauas laaksoon. Linnan muissa osissa on sarja autioita huoneita, +kaikki todistaen menneestä loistosta ja suuruudesta. Huoneet on +rakennettu mitä jykevimpään tyyliin; marmorilattioista kohoaa tukevia +pilareita, jotka kannattavat korkeita holvikaaria. Seinät on maalattu +täyteen freskoja, mutta aika on syövyttänyt ne epäselviksi; kuta +iloisempi niiden vaikutus oli ennen ollut, sitä synkempi se oli nyt +niiden rappeuduttua. Perhehistoriasta kertovat vanhat, kellastuneet +pergamentit ihmeellisiä asioita. Tuon tornin nimi on "Pöllötorni" ja +siellä asuu kaksi tällaista lintua. Kun sinne mennään, on ensin +kuljettava läpi monien eksyttävien huoneiden ja käytävien, kunnes +tullaan vanhalle, matalalle ja pienelle portille. Siitä alkavat kapeat +tornin portaat, jotka mutkitellen vievät ylöspäin, kerros kerrokselta. +Vankihuoneesta, johon ensin tullaan, kerrotaan tarina kummittelevasta +munkista, joka muinoin poltettiin uskonsa tähden ja vieläkin +hiiviskelee tornissa. Ylimmässä kerroksessa on alabasterista tehty +pääkallo, joka linnan herrojen on täytynyt valmistuttaa pitääkseen sitä +alati näkyvissään rangaistuksena jostakin rikoksesta (Udolpho). Linnaa +ympäröi arkadiamainen italialainen maisema kylineen, linnoineen ja +luostareineen, ja luostarin kellot luovat soitollaan illan rauhaan +idyllistä tunnelmaa. Radcliffen lukijoille on siis tämäkin +pääkohdissaan täysin tuttua.[193] + +Esimerkkinä taas siitä, kuinka kauhunäyttämö voi juurillaan olla +kiinni vanhassa haamulinnassa, mutta samalla ulottua käsittämään +lähes kaiken sen kauhukykyisyyden, joka on tunnettu nykypäivien +jännityskirjallisuudesta, on _Edgar Allan Poen_ tuotanto.[194] + +Poen kauhunäyttämössä on ensinnäkin runsaasti haamulinnan piirteitä. +_William Wilson_[195] käy kouluaan vanhassa luostarimaisessa +rakennuksessa, jossa "kirkon kellon syvä ja kumea ääni joka tunti +rikkoi äkillisellä ja synkällä kaiullaan sen hämyisen ilmapiirin +hiljaisuuden, jossa tuo goottilainen kellotapuli oli kuin vuoteessaan +ja unessa". Koulua ympäröi korkea muuri, jossa on uhmaavan synkkä, +kunnioittavaa kauhua herättävä portti. "Ja rakennus itse! — kuinka +erikoinen ja vanha se oli — minulle todellinen loihdittu palatsi. Sen +käytävillä ei todellakaan ollut mitään loppua ja sen eri osastot olivat +käsittämättömästi sijoitetut". Se on niin sokkeloinen, ettei kertoja +päässyt siitä selville, vaikka asui siellä viisi vuotta. _Ligeian_[196] +kertoja ostaa vanhan luostarin, jonka "synkkä ja tyly juhlallisuus" +vaikuttaa häneen. Tässä rakennuksessa on salaperäinen tornihuone, jonka +hän sisustaa morsiushuoneekseen, ja jossa kirjailijan kauhuromanttinen +mielikuvitus tulee aivan erikoisella tavalla ilmi. Siinä on ainoastaan +yksi suuri ikkuna, jonka venetsialainen, lyijyyn vivahtava lasi muuttaa +valon "haamumaiseksi loisteeksi"; seinälaudoitus on synkkää tammea ja +koristeltu hurjilla ja groteskeilla, puoleksi goottilaisilla, puoleksi +druidilaisilla leikkauksilla; huone on korkeaholvinen ja melankolinen. +Sen suurimman eriskummallisuuden muodostavat kuitenkin sen seinäverhot, +jotka ovat raskasta, mattomaista kultavaatetta. Ne ovat täynnä +omituisia arabeskimaisia kuvioita, jotka näyttävät erilaisilta +katsottuina eri paikoista. Niinpä huoneessa liikkuessa tuntuu siltä +kuin ympärillä olisi loppumaton sarja niitä kauhun olentoja, jotka +kuuluvat "pohjolan taikauskoon tahi kummittelevat rikollisen munkin +unissa". Tätä kolkkoa vaikutusta lisää vielä se, että ilmanhenki panee +verhot hiljaa liikkumaan, elollistuttaen siten nuo kauhun kuvat. +Tässäkin on ilmeisesti kysymyksessä vanhan haamulinnan käytävien tuuli, +mutta muutettuna nyt toimimaan paljoa suggestiivisemmalla tavalla, +melkeinpä persoonallisena, elävänä olentona. Kertomuksessa _Sopimus_ +(The Assignation)[197] esiintyy myöskin tällainen erikoinen huone, joka +ei ole mitään muuta kuin entinen haamulinnan salakammio, jossa +manattiin esille paholainen tahi harjoitettiin kullantekoa. Siellä +"katse siirtyy esineestä toiseen, pysähtymättä mihinkään, ei Kreikan +maalarien groteskeihin, ei Italian taiteen kukoistusajan parhaisiin, +eikä muinaisen Egyptin jylhiin veistoksiin. Huoneen seiniä peittivät +kaikkialla upeat seinäverhot, jotka salatusta paikasta kuuluva +melankolisen musiikin ääniaaltosarja pani hiljaa väräjämään". +Kertomuksensa _Soikea muotokuva_ (The Oval Portratt)[198] Poe aloittaa +seuraavin sanoin: "Linna, jonne palvelijani oli väkisin tunkeutunut, +kun ei tahtonut jättää minua vaikeasti haavoittuneena yöksi ulkoilmaan, +oli noita synkkä- ja jylhäilmeisiä rakennuksia, jotka niin kauan ovat +uhmailleet Apenninien vuoristossa, ei vähemmän todellisuudessa kuin +Mrs. Radcliffen mielikuvituksessa";[199] tästä linnasta hän sitten +löytää vanhan muotokuvan ja käsittelee nyt muotokuva-aihetta erikoisen, +eriskummallisen mielikuvituksensa valossa, antaen sille uuden ja +järkyttävän sisällön. Kertomuksessa _Punaisen kuoleman naamio_ (The +Masque of the Red Death)[200] on prinssi Prosperon linna, jonne tämä +pakenee ruttoa, vanha haamunäyttämö, mutta uudistettuna siinäkin +erikoisella, fantastisella tavalla. Se on kokonaan korkean muurin +ympäröimä, jossa on rautainen portti; siinä on kaikkiaan seitsemän +todellakin kuninkaallista huonetta, jotka voitiin avaamalla suuret ovet +yhdistää, mutta siten, että kerralla saattoi nähdä vain viereisen +huoneen. Yksi oli kokonaan sininen ja siniset olivat sen ikkunatkin; +toinen oli purppurainen, kolmas viheriä, neljäs punakeltainen, viides +valkoinen, kuudes punasininen, seitsemäs musta. Kaikissa oli ikkunain +väri vastaava, paitsi mustassa huoneessa, jonka ikkunat olivat +veripunaiset. Valaistus oli haamumaisen häilyvä ja levoton. Mustassa +huoneessa oli länsiseinällä suuri ebenpuinen kaappikello, jonka heiluri +liikkui painostavan yksitoikkoisella tarkkuudella; sen rautaisista +keuhkoista kaikui täyteläinen, syvä ja sointuva ääni, joka oli niin +eriskummallisen vakava ja juhlallinen, että orkesterin soittajien +täytyi joka kerta selittämättömän voiman pakoittamina keskeyttää +soittonsa kuullakseen sitä; samoin keskeytyi tanssi ja iloinen seurue +joutui hetkeksi alakuloisen tunnelman valtaan. Lyöntien kestäessä +nähtiin iloisimmankin kalpenevan, vanhemmat ja viisaammat pyyhkivät +kädellään otsaansa kuin karkoittaakseen sekavia uninäkyjä tahi +vastenmielisiä ajatuksia. Mutta tuskin olivat lyönnit loppuneet, kun +seurue jo puhkesi iloiseen nauruun. Tuo vanha haamulinnan kello on näin +kohonnut arvaamattoman tärkeäksi tekijäksi.[201] + +Poe nojautui pohjaltaan vanhaan kauhuromanttiseen haamulinnaan, mutta +uudisti sen oman erikoisen mielikuvituksensa avulla vastaamaan hänen +suggestiivisia tarkoituksiaan. Silloinkin, kun ei ole kysymys mistään +varsinaisesta linnasta, kuten esim. kertomuksessa _Usherin huoneen +häviö_ (The Fall of the House of Usher), joka tunnelmaltaan ja osaksi +sisällöltäänkin paljon muistuttaa jo mainitsemastamme Lewisin runosta +Talo nummella,[202] hän taitavasti kuvaa kaikki ilmastolliset ja muut +paikan tunnelmat sekä ulkona että sisällä siten, että syntyy +selittämätön kammon tunne, suvultaan sama kuin haamulinnassa. Tämä +suggestion voiman keksiminen, jolla hän tarkoituksellisesti, +vähitellen, jo paljaan kielenkäyttönsä ja tyylikeinojensa avulla, +hypnotisoi lukijan ottamaan vastaan hänen eriskummallisuuksiaan, +vapauttaa kauhuromantiikan haamulinnasta ja antaa sille oikeuden valita +näyttämönsä mielensä mukaan. + + + + +9 + + +Esimerkkien hakemisessa on tarpeetonta mennä enää pitemmälle, sillä jo +sanotusta käynee selville, että kauhuromantiikan keskeinen näyttämö, +haamulinna, on tullut myöhemmälle kirjallisuudelle sangen tärkeäksi. +Historiallisessa romaanissa se vallitsee vieläkin, menneiden aikojen +tapahtumiin palaavissa romanttisissa kertomuksissa se on helposti +tunnettavissa; uusromantiikan kammottavaa tunnelmaa herättävissä +kauhupaikkojen kuvauksissa se on taustalla läsnä. Sen haamuhuone +muuttuu salatiedon, henkienmanauksen ja kullanteon laboratorioksi, +uudenaikaisen tiedemiehen salatuksi tutkimuspaikaksi — yleensä +salaperäiseksi, kätketyksi huoneeksi, jossa haudotaan ja valmistellaan +juuri sitä, josta "romaani" saapi kauhuun pyrkivän jännityksensä. Joka +aikakausi muodostelee kyllä tätä jännityksen keskuspaikkaa uusien +kokemusten ja keksintöjen mukaan, mutta tietäen sen esihistorian on +siitä helppo riisua pois uudenaikaisuus ja huomata se vanhaksi, +entiseksi, vain uudessa asussa esiintyväksi "haamulinnan" kuvaksi. + +Seuraavassa palaan jälleen haamulinnan henkilöihin ja heidän +ympärilleen ryhmittyneisiin mielikuviin. Käsiteltäväksi tulee näin +Lewisin munkki ja hänen perhekuntansa, Lewisin esittämä Vaeltava +juutalainen sekä häneen liittyvä aatepiiri, byronilaisena sankarina +esiintyvä tyrannityypin perhe, haamut ja demooniset olennot, +kauhuromanttinen erotiikka, nuori sankari ja sankaritar sekä muut +henkilöt, — kaikki ne päämotiivit, joiden edellisessä esityksessä on +saattanut huomata luonnollisella asukkaan oikeudella esiintyvän +haamulinnan näyttämöllä. + + + + + + +IV + +RIKOLLINEN MUNKKI + + + + +1 + + +Lewisin elämäkerrasta on käynyt selville, että munkin sijoittaminen +hänen romaaninsa päähenkilöksi oli johtunut Monvelin Luostarin uhreja +nimisestä ranskalaisesta näytelmästä, jossa eroottinen apotti esiintyy +tärkeänä päähenkilönä; englantilaisessa romantiikassa tämä oli uutta, +sillä Walpolen ja Radcliffen romaaneissa esiintyvä hengenmies on +yleensä kunnianarvoisa ja kauniiden traditioiden mukainen. Walpolen +Salaperäisessä äidissä esiintyy kyllä, kuten on mainittu, kaksi +rikollista munkkia, mutta he jäävät poikkeukseksi, varsinkin koska tämä +näytelmä oli hyvin vähän tunnettu ja sen painopiste on toisaalla. +Lewisille siis jää ansio siitä, että romanttinen, rikollinen munkki +pääsi yleistä huomiota ja kauhua herättäen esiintymään Englannin +kirjallisuudessa. Tämä hänen ansionsa ulottuu myös Ranskaan ja Saksaan, +sillä vasta hänen romaaninsa monilukuiset käännökset, Radcliffen +Italialaisen ohella, tekevät Ranskassa rikollisen munkin tyypin +laajalti tunnetuksi ja aiheuttavat siellä, samoin kuin Saksassa, sarjan +monilukuisia jäljennöksiä ja toisintoja. + +Munkkien ja paavillisten pappien pahuus ja irstaisuus on ollut +kirjallisuudessa vanha tuttua asia, josta varsinkin uskonpuhdistuksen +aika on saanut moitteen ja ivan aiheita. Olihan lihavasta ja laiskasta, +rakkausseikkailuihin halukkaasta munkista tullut suorastaan kansan +kaskujen syntipukki, jonka esitettäväksi niissä aina lopuksi +sovitettiin noloin osa. Niissä hänellä useimmiten oli humoristinen osa, +mutta ei tarvittu muuta kuin että kertoja siirtyi vakavammille aloille, +rikosten ja kauhujen sekä kaikenlaisten vaarallisten vehkeiden +kuvaamiseen, kun jo munkki esiintyy pahuuden aikaansaajana ja +juonimestarina. Niinpä kun Saksassa kahdeksannentoista vuosisadan +jälkipuoliskolla pääsivät vauhtiin nuo jo mainitut n.s. +"historialliset" ja muut "romanttiset" romaanit, joissa esitettiin +enemmän tahi vähemmän tarkasti historiallisten tapahtumain yhteydessä +entistä "teutoonilaista" suuruutta, ritarikauden romanttista loistoa ja +taistelua paavillista petollisuutta vastaan, muuttuu munkkikin +kirkkoruhtinaaksi, joka on toimeenpanemassa mitä katalimpia rikoksia ja +suunnitelmia. Ja silloinkin kun näissä romaaneissa ei ole mitään muuta +"historiallista" kuin joku mielivaltainen ritari ja munkki keksittyine +seikkailuineen, säilyttää tämä jälkimmäinen pahuutensa, ollen niissä +kavalan naisen rakastaja, auttaja ja liittolainen taistelussa uljasta +ja rehellistä saksalaista ritaria vastaan. Hänestä on kaikki pahuus +lähtöisin, ja kunnon ritari ei voi kuvitellakaan mitään niin mustaa +rikosta, ettei munkki pystyisi sitä tekemään. Naiset ovat hänen +erikoisena heikkoutenaan, ja hän toimeenpanee sekä aviorikoksia +että raiskauksia, jopa sukurutsauksiakin. Eräästä tämän alan +tuotteliaimmasta kirjailijasta nimeltä Cramer munkki edustaa suorastaan +pahan prinsiippiä. Hänestä ovat munkit "pyhiä hirviöitä" (die heiligen +Ungeheuer), "Jumalan piruja", joiden askeleet ovat hiipiviä — wie die +Schritte der Blindschleiche über dürres Heidemoos; heidän katseensa on +"kuolettavasti myrkyllinen" kuin basiliskin silmäys ja heidän sydämensä +ein verfluchter Rustsaal aller Laster. Ritarikin voi olla paha ja tehdä +rikoksia, mutta se on sittenkin toinen asia; hänen pahuutensa on +ankarain intohimojen viettelystä ja hyvän, mutta heikon ihmisen +lankeemusta, kun sitävastoin munkki on luonnostaan, synnynnäisesti +paha.[203] Tässä esiintyy jotakin protestanttiselle maalle ja sen +vaiheille kuvaavaa paavilaisuutta vastustavaa vivahdusta, joka oli +omiaan miellyttämään Lewisiä, hän kun oli Parisissa ollessaan saanut +mielipiteisiinsä vallankumouksellista antiklerikalismia. + +Rakennellessaan nyt Ambrosiotansa Lewis käytti mallina Luostarien +uhrien Laurentia, vahventaen värejä saksalaisen munkkiromantiikan +paletilla, sillä olihan hän tämän kirjallisuuden erikoistuntija. Mutta +hän muisti muunkin lukemansa hyvin: hänellä oli tuoreessa muistissa +sellainen englantilaisen kauhuromantiikan tyranni kuin Montoni, tyyppi, +jolla oli synkkyytensä ja kauneutensa vuoksi mahdollisuuksia piirtyä +mieleen pysyväisemminkin. Kuvatessaan Ambrosion ulkomuotoa, kuinka +hänellä oli kotkannenä, suuret, mustat, säihkyvät silmät, ja tummat, +melkein yhteen ulottuvat kulmakarvat, ja kuinka harvat voivat sietää +hänen samalla sekä tulista että läpitunkevaa katsettaan, hän siirtää +munkkinsa kasvoille sen yleisen tumman romanttisen naamion, joka alkaen +Hamletista ja yhdistäen itseensä Manfredin ja nuoren sankarin kulkee +läpi Radcliffen romaanien. Tuossa läpitunkevassa katseessa uudistuu +muisto kaliifi Vathekista ja Eblisistä, ehkä Miltonin Saatanastakin, ja +tämän jälkeen kauhuromantikkojen huomio erikoisesti kohdistuu ihmisen +katseessa ilmeneviin voimiin. Ambrosioon Lewis myös liittää aiheen +nuoren sankarin salaperäisestä syntymästä, sillä Ambrosio on löytölapsi +ja tullut sellaisena luostarin kasvatiksi.[204] Selvyyden vuoksi vielä +kerran muutama sana hänen vaiheistaan. + +Kun romaani hänet ensi kertaa lukijalle esittää, on hän +kapusiiniluostarin apottina Madridissa. Hän on nuoren miehuutensa +parhaissa voimissa, uljaan ja hienon näköinen, etevä saarnaaja ja +tunnettu koko kaupungissa "pyhän miehen" nimellä. Joka kerta hänen +saarnatessaan luostarin kirkko on täpötäynnä hartaita kuulijoita, +varsinkin naisia, joiden suosiota hänkin, kuten saarnaajat yleensä +kaikkina aikoina, nauttii mitä suurimmassa määrin. Hän on katolisen +hurskauden säteilevä keskipiste kaupungissaan ja häneen ovat kaikkien +uskovien katseet kohdistuneet. Hänen lankeemuksensa olisi siis +korkealta tapahtuva ja kauas näkyvä, musertava tuhansille sieluille, ja +siksi päättääkin Lucifer valita juuri hänet uhrikseen. Tutkien +Ambrosion salaisimmat ajatukset hän huomaa hänen hurskautensa +hengelliseksi itserakkaudeksi ja ylpeydeksi, ja hänen siveytensä +perustuvaksi vain tilaisuuden puutteeseen. Tähän kohtaan Lucifer nyt +suuntaa iskunsa, saattaen, kuten jo on kerrottu, erään ihanan naisen, +nimeltä Matilda de Villanegas, ensin rakastumaan apottiin ja sitten +noviisiksi pukeutuneena tunkeutumaan itse luostariin hänet lopullisesti +vietelläkseen. Tämä onnistuukin yleensä sangen helposti, ja kun munkki +on pian sen jälkeen häneen kyllästynyt, hän rupeaa Luciferin kätyrinä, +luovuttuaan ikuisten nautintojen hinnasta autuudestaan, johdattamaan +uhriaan uusiin rikoksiin. Näin tulee Ambrosio ensin äitinsä murhaajaksi +ja sitten sisarensa sekä raiskaajaksi että murhaajaksi, kunnes +inkvisitsionin käsiin joutuneena rangaistuksen pelosta myy sielunsa +Luciferille, joka vapautettuaan hänet vankilasta surmaa hänet. Tämä on +romaanin pääjuoni kaikessa yksinkertaisuudessaan. Sen heikkoutena on +se, että se jättää poloisen munkin liian helposti ja liian pienen +sielullisen taistelun jälkeen paholaisen saaliiksi, ja tekee hänestä +ikäänkuin liian syvälle langenneen rikoksellisen, jonka eläimellisyys +melkein kuolettaa hänen kohtalonsa herättämän säälinkin. Tämä pysyy +lukijassa kuitenkin jossain määrin vireillä sen vuoksi, että Ambrosio +on ikäänkuin turvaton ja yksinään häntä uhkaavan viettelyksen esineenä, +joten minkäänlainen voimien tasapaino tahi muunlainen, paremman +kohtalon mahdollisuuskaan ei voi tulla kysymykseen. Ainoana +positiivisena tunnelmana on romaanin lukijalla se raamattuvivahteinen, +uskonnollismakuinen mielentila, johon tällainen suurten rikosten ja +lankeemusten sekä siitä seuraavan iankaikkisen kadotuksen kuvaaminen +hänet voi saattaa, elleivät kirjan voimakkaat ja sangen pitkälle +menevät eroottisten kohtausten esittelyt ole tulistuttaneet hänen +mielikuvitustaan toiseen suuntaan. + +Tämän juonen vaatimat kauhukohtaukset tapahtuvat sitten siinä +ympäristössä, joka on jo edellä kuvattu. Yleisvaikutelmana on, että +kysymyksessä ei ole enää Walpolen legendamainen naivien tapahtumain +kertominen eikä Radcliffen viattomien temppujen käyttäminen, vaan +yliluonnollisten voimien puuttuminen ihmisten asioihin raamatullisen, +persoonallisen viettelijätradition pohjalla ja niiden esiinmanaaminen +maagillisilla keinoilla. Uskomus persoonallisesta pahasta ja sen +suhteesta ihmiseen on otettu tosiasiana, Lucifer voimineen ja +apulaisineen sekä keinoineen ja tarkoituksineen on alistettu romaanin +toimihenkilöksi, ja näin on luotu kertomus täten sattuneista +tapahtumista ja viettelyksen esineen kohtalosta, tarkoituksena, kuten +romaanin loppusanat osoittavat, teroittaa ahdasmielisen ja omahyväisen +tuomitsemisen turmiollisuutta ja kaiken tekopyhän siveellisyyden +onttoutta ja heikkoutta. Tässä viettelymenetelmässä on, kuten sanottu, +se vika, että kiusaus juontuu liiaksi uhrin ulkopuolelta, ja niin +mahtavana, että se jättää uhrin ikäänkuin avuttomaksi; se ei nouse +uhrin omasta sydämestä, vaikka sen menestys perustuukin siinä oleviin +heikkouksiin. + + + + +2 + + +Ennen on jo kuvattu, minkä myrskyn Lewisin romaani ilmestyessään +herätti. Myrskyn aiheuttajana olivat Ambrosio, hänen kyllästymätön +irstaisuutensa ja sitä koskevat kohdat, yleensä se häikäilemätön +realismi, jolla kaikki kuvattiin, ja se armottomuus, jolla tekijä sulki +pelastuksen toivon ja mahdollisuuden munkin kohtalon ulkopuolelle; se +on omiaan herättämään lukijassa siveellistä suuttumusta ja +vastustushenkeä, mikä pohjimmaltaan johtuu kirjan tekemästä +järkyttävästä vaikutuksesta. Vaikka lukija kuinka varustautuisi +kohtelemaan sitä nuorukaisen epäkypsänä tekeleenä, joka ei +kirjalliselta kannalta muka ansaitse sanottavaa huomiota, täytyy hänen +kuitenkin tunnustaa, että se järkyttävällä säälimättömyydellä paljastaa +ihmisessä piilevän, vain tilaisuutta vartovan nautinnonhimon, joka +ilman hillintää, alttiina voimakkaalle viettelykselle, voi viedä hänet +täydelliseen turmioon. Kirjan esittämä asiaväite, että pyhinkin ihminen +saattaa olla eroottisella alalla, tilaisuuden tarjoutuessa, viettinsä +täydellinen orja, on niitä hiljaisia totuuksia, joista ei mielellään +puhuta ja jotka räikeästi esitettyinä aiheuttavat tekopyhää +suuttumusta. + +Paras todistus Lewisin romaanin pohjimmaisen asiasisällön +osuvaisuudesta tällaisen vaikenemisella hyväksytyn totuuden ytimeen on +se, että Ambrosion rinnalle pian, kuin maasta poljettuna, ilmestyy +sarja kolkkoja, traagillisia munkkien haahmoja, jotka luovat sekä +Englannin että muunkin Euroopan romanttiseen kirjallisuuteen synkkää, +kammottavaa tuonelanhämärää. Romantikkojen intohimo menneisyyteen +löytää munkista sopivan henkilökuvan, jonka sydämeen se sijoittaa syviä +inhimillisiä ristiriitoja, tehden siitä näyttämön, jossa hyvät ja pahat +voimat kamppailevat ihmisen lopullisesta kohtalosta. Tämä merkitsee +romantiikalle ulkonaisten vaikutelmakeinojen siirtymistä syrjemmäksi ja +sielullisten ilmiöiden astumista etualalle. Munkin ilmestyminen +aloittaa siis tältäkin kannalta tavallaan uuden vaiheen romantiikassa, +huomion kiintymisen siihen romantiikkaan, joka esiintyy sielun +tragiikkana ja voi väkevämmin kuin tähän saakka käytetyt keinot olla +"kauhua herättävän kauneuden" lähteenä. Ambrosiosta täten alkava +kehityksen linja onkin romantiikan historiassa erikoisimpia, joka +äärimmäisiin johtopäätöksiinsä saatettuna esiintyy aivan +eriskummallisina kirjallisina ilmiöinä. + +Ensimmäinen kirjailija, joka Munkin ilmestyttyä tunsi saaneensa siitä +hedelmällisen ajatuksen, oli _Ann Radcliffe_. Kirjoitettuaan Udolphonsa +hän varmaankin oli selvillä siitä, että Montonin kaltainen romanttinen +keskushenkilö oli hänen osaltaan jo suorittanut tehtävänsä; uusi +romaani olisi ollut mahdollinen tällaisen tyypin varassa ainoastaan +siinä tapauksessa, että hän olisi voinut antaa sille uutta sisältöä, +mutta siihen hänen kykynsä ei riittänyt. Kun nyt Lewis levitti +romaanissaan hänen eteensä saman romaanisten maiden näyttämön, joka oli +Radcliffelle niin tuttu ja mieluinen, mutta väritti sen munkkien +maailmasta saamillaan kauhuvaikutelmilla, huomasi Radcliffe tässä +viittauksen uuteen romanttiseen keskushenkilöön ja ryhtyi kirjoittamaan +Italialaistansa. Pidän ilmeisenä, että tämä teos on syntynyt niiden +uudistuneiden romanttisten vaikutelmien alaisena, joita Lewisin +traagillinen munkkitarina kauhuineen oli herättänyt, vaikkakin +Radcliffe valitsi ulkokehyksensä Monvelin näytelmästä. + +Italialaisen kannattava keskushenkilö, Vivaldin perheen rippi-isä +_Schedoni_, on kuitenkin käsitetty toisin kuin Ambrosio. Hän ei ole +enää mikään nuori ja kokematon, kiusauksilta säilynyt pyhimys, vaan +rikosten ja intohimojen poluilla jo ammoin paatunut olento, peloittavan +lahjakas ja tarmokas, tekopyhä, tunnoton ja säälimätön, lähempänä +Monvelin Laurentia. Radcliffellehän ei ollut mahdollista ruveta +kirjoittamaan romaania eroottisista lankeemuksista, ja siksi hän siirsi +sellaiset munkin menneisyyteen, muodostaen puolinaisilla viittauksilla +niistä synkän mysterion hänen ympärilleen. Täten munkin haahmon +romanttinen vaikuttavaisuus lisääntyy. Jos Schedonilla olisi ollut oma. +korkeampi johtava aatteensa, jonka puolesta hän olisi taistellut, olisi +hänestä tullut todella jylhä, traagillinen kohtaloluomus, mutta kun +Radcliffen kyky ei riittänyt antamaan hänelle sellaista, vaan alensi +hänet vain Vivaldin perheen kätyrinä sortamaan romaanin ahdistettua +neitoa, nuoren Vivaldin rakastettua (huomaa Laurentin osuus), jää hän +lopuksikin varsinaisten traagillisten suuruuksien ulkopuolelle, +synkkien rikollisten galleriaan. Mutta sellaisenakin hänessä on +kauhuromanttista ilmettä enemmän kuin ainoassakaan tyypissä tätä ennen, +ja hän kohottaa rikollisen munkin kuvan yhä kammottavampaan jylhyyteen. +Sen todistaa jo hänen ulkomuotonsa. + +Radcliffe osoittaa hänen ulkomuotonsa esityksellä suorittaneensa +ajatus- ja kuvittelutyön, jossa hän pohjaltaan on lähtenyt jo ennen +selostamastamme romanttisen tyrannin kuvasta; hän poistaa siitä sille +oleellisen kauneuden ja antaa rikollisen menneisyyden kuvastua +kasvonilmeissä, mutta säilyttää tuon romanttisen muodon syvimmän ja +vaikuttavimman piirteen, synkän, terävän ja polttavan katseen, joka +muodostaa kammottavan vastakohdan kasvojen yliluonnolliselle +kalpeudelle ja on vaikuttavana piirteenä jo Vathekin Eblisissä. Hänen +mielikuvituksensa on ilmeisesti askarrellut kauhuromanttisen, +traagillisen henkilön ulkomuotopiirteissä nyt enemmän kuin edellisissä +teoksissa, ja hän on erikoisuutensa mukaisesti kehittänyt ne +yksityiskohtaisiksi ja täsmällisiksi. Schedoni oli vartaloltaan +"huomiota herättävä, mutta ei sen vuoksi, että se olisi ollut kaunis"; +hän oli "pitkä, mutta vaikka hän oli äärimmäisen laiha, hänen jäsenensä +olivat silti tukevat ja kulmikkaat; hänen esiintyessään munkkikuntansa +mustassa puvussa hänen olemuksessaan oli jotakin peloittavaa, melkein +yli-inhimillistä. Hänen kaapunsa päähuuppa varjosti hänen +kalmankalpeita kasvojaan lisäten niiden ankaruutta, ja antoi hänen +suurille, melankolisille silmilleen ilmeen, joka miltei herätti kauhua. +Hänen katseensa ei ollut melankolinen tunteellisen ja haavoitetun +sydämen vuoksi, vaan ilmeisesti siksi, että hänen luonteensa oli julma +ja synkkä. Hänen muodossaan oli jotakin äärimmäisen erikoista, jota ei +ole niin helppo määritellä. Siinä esiintyi jälkiä monista intohimoista, +jotka olivat hyydyttäneet sen tällaiseksi, sitä enää elähdyttämättä. +Hänen kasvojensa syvät uurteet todistivat ainaisesta synkkyydestä ja +ankaruudesta, ja hänen silmänsä olivat niin pistävät, että niiden katse +näytti yhdellä silmäyksellä tunkevan ihmisten sydämeen ja lukevan +heidän salaisimmatkin ajatuksensa. Harvat henkilöt voivat sietää niiden +tarkastelevaa katsetta, saati kohdata sitä kahta kertaa. Huolimatta +kuitenkin kaikesta tästä synkkyydestä ja ankaruudesta jotkut heräävän +mielenkiinnon silmänräpäykset saattoivat tuoda hänen kasvoilleen +kokonaan erilaisen ilmeen; hän kykeni myös hämmästyttävän helposti +mukautumaan niiden henkilöiden mielenlaatuun ja intohimoihin, joita hän +halusi suostuttaa puoleensa, tehden tämän yleensä täydellä +menestyksellä. Tämä munkki, tämä Schedoni, oli markiisitar di Vivaldin +rippi-isä ja salainen neuvonantaja". + +Schedonin luonteenkuvaus tuo mielestäni läheiseksi mallikseen henkilön, +joka tähänkin saakka on varjona seuraillut romanttista tyrannia, +sopivassa tilaisuudessa pujahtaakseen hänen pukuunsa — Rikhard III:n, +jossa ylläkuvatut ominaisuudet jokseenkin tarkoin ovat edustettuina. +Rikhard III ei ollut munkki, mutta oli, kun tarve vaati, +mestarillisella tekopyhyydellä esiintyvä hurskas mies; hän oli +tarmokas, lahjakas, vallanhimoinen, häikäilemätön, julma julmuuden ja +paha pahan vuoksi, ilmeinen Schedoni, erona vain kyttyränsä, sekä +kruunu ja mantteli munkinvaipan sijasta. Radcliffen ansioksi jää näin +ollen, että hän älysi tässä tyypissä piilevät kauhuromanttiset +mahdollisuudet ja osasi viljellä sen uudelleen romantiikan maaperässä, +keinoin, muodoin, ympäristöin ja tarkoituksin, jotka antoivat sille +oman erikoisleimansa. Kun Radcliffe Ambrosion tarinan ja Laurentin +johdosta innostui itsenäisesti luomaan vaikuttavaa, traagillista +munkkiluonnetta, suggeroitui sen pohjaksi hänen tietämättänsä +Shakespearen kaikkina aikoina syvästi mieleenpainunut, jylhän pahuuden +yleistyypiksi muuttunut nerokas vallananastaja ja kruunupäinen +murhaaja. + +Ambrosion vaikutuksen läheisyys näkyy muuten selvästi siitä, että kun +Schedoni ei saa apulaisillaan murhautetuksi ahdistettua neitoa, hän +päättää tehdä sen itse; katsellessaan nukkuvaa neitoa hänessä herää +intohimo, mutta ennenkuin hän Ambrosion tapaan ehtii suorittaa kamalan +tekonsa, hän huomaakin, että neito on hänen oma lapsensa, (mikä sekin, +valitettavasti, romaanin lopussa osoittautuu vääräksi tiedoksi!) +Ambrosion kaameat aiheet, sukurutsaus ja uhrin murha, väikkyvät siis +tässä lähellä. Loppuselvitys, Schedonin joutuminen inkivisitsionin +käsiin, noudattaa Ambrosion kohtalon linjaa. + + + + +3 + + +Radcliffe kohotti rikollisen munkkityypin vieläkin näkyvämmäksi +kuin mitä ehkä Ambrosio oli ollut; molemmat säilyttävät suuren +suggestiivisen voimansa, ja juuri sen taikapiirissä _Maturin_ aloittaa +kirjallisen tuotantonsa. Hänen ensimmäinen romaaninsa _Montorion perhe_ +on noussut Radcliffen romantiikan pohjalta, ja sen päähenkilönä, johon +tekijän suurin mielenkiinto kohdistuu, esiintyy valhemunkki _Schemoli_, +jo nimeltäänkin liittyen Ambrosion ja Schedonin sarjaan. Tämä romaani +on muuten täydellinen kauhuromanttinen arsenaali, johon tunnontarkasti +on koottu kaikki Walpolen—Radcliffen aineisto, sitä ja sen +suggestiivista ilmakehää laajentaen ja kehittäen. Kostaakseen hyljätyn +rakkauden veljensä Orazion ihanalle puolisolle Erminialle, jonka +kaukaisena mallina on ollut Desdemona, rikollinen veli, kuin toinen +Jago, osaa kiihoittaa Orazio-Othellon mustasukkaisuuden katastrofiin +saakka, käyttäen apulaisenaan omaa, halpamaista puolisoansa ja +esiintyen tämän kanssa samanlaisena viattomuuden ahdistajaparina kuin +Ambrosio ja Matilda Antoniaa kohtaan. Erminia-Desdemonan kuoltua alkaa +Othellon jatko, jossa harhaan johdettu Orazio, päästyään selville +totuudesta, ryhtyy valepukuisena Schemoli-munkkina puuhaamaan +veljelleen "kohtalokasta kostoa". Hänestä on kirjailija luonut +vaikuttavan ja arvokkaan seuraajan Ambrosiolle ja Schedonille, vaikka +häneltä puuttuukin aidon alkuperäisyyden leima. + +Ambrosion toiminnan peruste oli eroottinen intohimo, Schedonin luonteen +synnynnäinen pahuus; Schemolin toiminnan peruste on kosto, joka +aiheutuu viattomalle tehdystä vääryydestä; mutta koska "sinun ei pidä +kostaman" (Maturin oli pappi), tämä teko koituu hänen omaksi +turmiokseen, sillä tietämättään hän kiihoittaa omat poikansa +kostomurhansa toimeenpanijoiksi. Mutta kun he siinä kuitenkin tekevät +vain sen, minkä uhri hyvin oli ansainnut, jää juonen traagillisuus +lopuksikin heikolle pohjalle, huolimatta siitä, että Schemoli itse +ilmoittautuu kaikkeen syylliseksi ja kuolee. Hänen vaikuttavaisuutensa +ei perustukaan hänen kohtalotarinaansa, vaan siihen romanttiseen +tummuuteen ja salaperäisyyteen, jolla tekijä Schedonin ulkopuolista +synkkyyshaahmoa kehittäen hänet ympäröi. Laajentaen Schedonin kykyjä +hän tekee Schemolista, mallina Munkissa esiintynyt Vaeltava juutalainen +ja Godwinin Leon, salaistiedon tuntijan ja "adeptin", antaen hänelle +siten yliluonnollisia fyysillisiä ja psyykillisiä ominaisuuksia, mikä +tietenkin, käytettynä Maturinin suggestiolla ja uskottavuuden +halveksimisella, lisää hänen salamyhkäisyyttään. Vaikuttava lisä +Schedonin luonteeseen on myöskin se itsensähillintä ja kylmä, +järkähtämätön tyyneys, jolla Schemoli aina esiintyy, siten yhä +korostaen merkitystänsä. Ulkopiirteiltään ja haahmoltaan nämä molemmat +munkit ovat yleensä samanlaiset. + +Maturinin kolmannessa romaanissa, Malesialaisessa päällikössä, tämä +traditioksi tullut munkki ottaa nimen _Morosini_, ja jatkaa Schedonin +tehtävää aatelisperheen vaikutusvaltaisena ja tunnottomana rippi-isänä, +tummentaen juonillaan ja haahmollaan kirjan muutenkin kauhuromanttisia +värejä. + +Rikollisen munkin haahmo väikkyy Walter Scottinkin runottaren +kintereillä, vaikkakin hänen terveempi romantiikkansa kieltäytyy +hyväksymästä sitä yllä esitetyssä fantastisessa muodossa. Lähinnä +sitä se esiintyy _Ivanhoe_-romaanissa, temppeliritari Brian de +Bois-Guilbertinä. Bois-Guilbert, joka on sotilas ja pappi, liittyy +tähän munkkisarjaan Ambrosion tavoin: lupauksen rikkomisen ja +kielletyn, onnettoman rakkauden, intohimonsa ja velvollisuutensa +ristiriidan uhrina. Kaikista yllä esitetyistä tyypeistä hänen +kohtalotarinansa on eheimmin ja johdonmukaisimmin kehitetty ja kuvattu, +kohoten todellisesti traagilliseksi. Luodessaan hänen kuvaansa Scott on +käyttänyt hienolla tavalla traagillisen munkkikohtalon viitteitä, +yhdistäen häneen samalla tyrannityypin miehuullisuus-, julmuus- ja +hurjuuspuolia; terävää, läpitunkevaa katsetta ei ole unohdettu, eikä +liioin hänen olemustansa ympäröivää salamyhkäistä synkkyyttä. + +_Walter Savage Landor_, jonka Southey "löysi" siksi, että runoelma +_Gebir_ (1798) oli aiheensa, romanttisten kuviensa ja koko +yleisleimansa vuoksi samaa, jota hän itse oli unelmoinut, hänen +Thalabansa ja Kehamansa ilmeinen edeltäjä, eroten niistä vain +runollisen ytimekkyytensä kautta, on myös niitä Englannin runoilijoita, +joiden mielikuvitusta rikollisen munkin synkkä haahmo on koskettanut. +Vanhoilla päivillään hän kirjoittaa suuren näytelmärunoelman, +trilogiansa _Unkarin Andrea, Napolin Giovanna ja Veli Rupert_ (molemmat +edelliset 1838, viimeinen 1840), joiden kaikkien päähenkilönä ja +valtiasluonteena esiintyy munkki Rupert. Hän on lähinnä periytynyt +Schedonista, mutta kajastaa hänen vaiheidensa ja tekojensa takaa joskus +Ambrosion ja Rikhard III:n perinnäiskuva. Ennen näytelmäin aikaa on +Rupertilla ollut eroottinen elämyksensä: hän esiintyy kauniin Agathan +hurskaana neuvonantajana ja kasvattajana, käyden usein hänen äitinsä +luona rukoilemassa ja kuuntelemassa hänen pitkää rippiään, aivan samoin +kuin Ambrosio Antonian äidin luona. Ruveten sitten opettamaan Agathaa +hän pian siirtää uskonnolliset kirjat syrjään, hyräilläkseen oppilaansa +korvaan "florentinilaisia tarinoita ja sisilialaisia lauluja", ja +totuttaakseen hänet puhumaan "lemmen ainoata pehmeätä kieltä", mikä saa +neidon posket punastumaan — aivan samoin kuin Ambrosio yrittäessään +vietellä Antoniaa. Mutta tämän rikoksensa Rupert osaa salata, ja +esiintyy trilogian alussa "pyhimpänä munkkina, mikä Jumalan maan päällä +on", ja varsinkin ankarana naisten vihaajana. Hänellä onkin nyt uusi +lemmitty, valta, jonka hän tahtoo pitää kokonaan ja jakamatta +käsissään. Siksi hän koettaa vieroittaa suojattinsa Andrean tälle +määrätystä puolisosta, kuningatar Giovannasta, ettei tämä avioliiton +jälkeen pääsisi vaikuttamaan vallan käyttöön, mikä silloin jäisi +yksinään Andrealle, se on: Rupertille. Mutta Andrea rakastaakin +Giovannaa ja rupeaa kammoamaan Rupertia, peläten tämän kolkkoa, +tuijottavaa katsetta ja vaikutusvaltaa. Huomaten tämän Rupert murhaa +hänet hääjuhlassa ja aloittaa kolkon vehkeilyn Giovannaa vastaan, +syösten hänet ja koko hänen perheensä turmioon, päämääränään alati oman +vallan- ja kunnianhimon tyydyttäminen. Kun pöyristyttävien rikosten +taakka hänen sielussaan vihdoin tulee liian painavaksi, hän vaipuu +Rikhard III:n tapaan synkkään itsetutkisteluun: "Olen mies enemmän kuin +muut, ja siksi uskallan enemmän ja kärsin enemmän; pintapuolisilla +ihmisillä ei ole mitään kuluttavia intohimoja". Hän muistelee Giovannaa +sillä hetkellä, jolloin morsiusseppele oli kiedottu hänen kruunuunsa, +ja toivoo, ettei olisi milloinkaan nähnyt häntä. Silloin olisi Andrea, +"hänen lohdutuksensa ja apunsa", saanut elää; "jaettua valtaa en voinut +sietää". Hän oli kiintynyt kasvattiinsa syvällä rakkaudella, mutta +murhaa hänet silti vielä voimakkaamman intohimon, vallanjanon, +käskystä, saaden täten sieluunsa kalvavan omantunnontuskan, jota hänen +jatkuvat rikoksensa yhä lisäävät; lukija aavistaa hänellä olleen helliä +tunteita Giovannaakin kohtaan, joten tämän turmio merkitsee munkille +uutta rakkautensa surmaa. Rupertissa yhtyy siis kaksi voimakasta +intohimoa taisteluun keskenään: rakkaus ja vallanhimo, joiden avaamaan +kuiluun hän sortuu. Hän on Shakespearen uudistettu voimaluonne, jonka +mitat ovat korkeat ja juhlalliset kaikessa synkässä kaameudessaan. +Ulkomuodoltaan hän on "kookas eikä huonosti tehty, vaikkakin hänen +vasen olkapäänsä on sormen leveyttä ylempänä kuin oikea" — määritelmä, +joka muistuttaa Rikhard III:sta; samalle taholle viittaa Rupertin +tavaton teeskentelytaito ja kyky mestarillisilla puheilla ja +sanakäänteillä taivuttaa ihmiset puoleensa milloin se oli hänelle +eduksi. Landorin trilogia on mitoiltaan, väreiltään, elämänmurheiltaan +ja rikkaina sekä tosina välähteleviltä ajatuksiltaan mieleenpainuva, +voimakkaan ja miehekkään hengen luomus.[205] + + + + +4 + + +Ambrosion lankeemuksen vaiheissa on eräitä lisäpiirteitä, jotka +vähitellen herättävät lukijan erikoista huomiota. Niin pian kuin +Matildan aiheuttama intohimo saa munkissa vallan, alkaa omituinen +kaksoiselämä. Päivällä on apotti kaupunkinsa hurskain pappi, +kaikkinaisen nuhteettomuuden esikuva, mutta yönsä hän viettää +hillittömissä irstailuissa rakastajattarensa kanssa. Kukaan ei luulisi, +että hänellä saattaisi olla mitään tekemistä pahojen voimien kanssa, ja +kuitenkin hän öisin harjoittaa kammottavaa paholaisen manausta ja +taikuutta. Tuo ihmisten silmissä kaikista sivein ja hurskain mies +hiiviskelee öisin kuin pahin rikollinen vaaniskellen tilaisuutta päästä +viattoman, uhrikseen valitsemansa tytön kimppuun. Väliin tämä +kaksoiselämä häntä itseään kammottaa, ja hän tuntee kuin olisi hänessä +saanut vallan joku toinen henkilö, pahuuden olento, joka on alistanut +hänet tahtonsa alaiseksi. Teosta lukiessa syntyy vähitellen käsitys +munkin sielussa uinuneesta pahasta, joka sopivan tilaisuuden tullen +ikäänkuin kasvaa hänen toiseksi persoonakseen, jakaen hänen henkisen +olemuksensa kahtia. Tämä sisällisen ja ulkonaisen kaksoiselämän +piirre koitui Lewisin romaanista hedelmöittäväksi seuraavan ajan +kauhuromantiikalle, johtaen osaltaan romantikkojen eriskummallisimpaan +keksintöön, ajatukseen "minän" jakautumisesta hyvän ja pahan olennoksi. +Ambrosion rinnalle nousee täten _Medardus, E.T.A. Hoffmannin_ romaanin +_Paholaisen ihmejuoma_ (Die Elixire des Teufels)[206] päähenkilö, +johon, salliakseni itselleni poikkeuksen Englannin kirjallisuuden +ulkopuolelle, seuraavassa lyhyesti tutustumme. + +Vertaillessa näiden kahden romaanin aihe- ja juonirakennetta huomaa +sangen pian, että Hoffmann on saanut Lewisin teoksesta paljon +ulkopiirteitä ja että ilman edellistä jälkimmäinen tuskin olisi +saanut sitä sisältöänsä, mikä sillä nyt on. Medardus on myöskin +kapusiiniluostarin munkki, joka luostarinsa kasvattina tulee pian +kuuluisaksi opistaan, pyhyydestään ja saarnalahjoistaan. Mutta hänen +juotuaan paholaisen salaperäistä ihmejuomaa viettelys aloittaa työnsä +hänen sydämessään; hänen saarnansa muuttuvat omahyväiseksi +tekopyhyydeksi ja hänessä herää maailmallisten nautintojen kaipuu +Hänelle sattuu samanlainen eroottinen kokemus kuin Ambrosiollekin hänen +joutuessaan näkemään soitonopettajansa tyttären _mit beinahe ganz +entblösster Brust_.[207] Hänen kuten Ambrosionkin maine levisi nopeasti +ja yleisön halua päästä kuulemaan hänen saarnojansa kuvataan samalla +tavalla: "Jo tuntia ennen yhteensoittoa tunkeutui tuohon ei aivan isoon +luostarin kirkkoon kaupungin asukkaiden ylhäisin ja sivistynein osa +kuullakseen veli Medarduksen saarnaa". Häntä kunnioitetaan kuin +pyhimystä ja hänelläkin on, samoin kuin Ambrosiolla, ihanan naisen, +pyhän Rosalian kuva, jota hän rakastaa ja joka sekin osoittautuu +lopulta paholaisen lähettämäksi. Hänellekin tunnustaa luostarissa nuori +nainen rakkautensa. Näiden kaikkien sielullisten kokemusten tuloksena +on, että Medardus jättää luostarin ja joutuu suorittamaan sarjan +pöyristyttäviä rikoksia. Sillä hetkellä, jolloin hänen sydämessään +nautinnonhimo ja maailman viehkeys on kohonnut korkeimpaan +jännitykseensä, joka vaatii ratkaisua, hän kohtaa kaksoisolionsa, s.o. +todellisen henkilön, oman veljensä, joka on erehdyttävästi saman +näköinen kuin hän itse, syöksee hänet rotkoon, pukeutuu hänen pukuunsa +ja rupeaa kylmäverisesti esittämään hänen osaansa. Hänelle avautuvat +aistilliset nautinnot, samalla kuin hänen sydämessään herää puhtaan +rakkauden kaipuu, kunnes hänen mielestään selittämättömällä tavalla +hänen koko olemuksensa jakautuu. Hänen rinnalleen ilmestyy uusi +Medardus, (ollen todellisuudessa tuo hänen veljensä, jonka hän luulee +surmanneensa), ja hänen käsityksensä itsestään, omasta minuudestaan, +käy sekavaksi; hän ei enää tiedä, uneksiiko hän tehneensä kauheat +rikoksensa, vai onko ne tehnyt tuo toinen Medardus, tuo salaperäinen ja +selittämätön olento, joka ei väisty hänen rinnaltaan. Kertomuksen ylle +laskeutuu jonkinmoinen pöyristyttävä hourehuntu, jonka takaa lukijalle +häämöittää sarja mielipuolisia ajatuksia ja tekoja, kuumenäkyjä ja +aavistuksia, jotka herättävät ahdistavan, salamyhkäisen, +arvoituksellisen tunnelman. Koko ajan kuultaa tuon harson takaa se +ajatus, että hyvän ääressä on kaikkialla pahan voima tekemässä tyhjäksi +sen pyrkimyksiä, ja että tuo toinen Medardus oli todellisen Medarduksen +kaikki peritty ja hankittu paheellinen taipumus ruumiillistuneena, +ikäänkuin kiskottuna irti toimimaan ominpäin hetkinä, jolloin se ei +ollut siveellisen valvonnan alaisena. Tällä eriskummallisen +mielikuvituksensa sairaalloisella kuvitelmalla, jossa nerokkaasti yhtyy +vihjauksia perinnöllisen taipumuksen kohtalomaisesta vaikutuksesta +yksilön tekoihin ikäänkuin ulkopuolella häntä ja hänen oman todellisen +minuutensa vastuunalaisuutta, Hoffmann on päässyt vaikutelmiin, jotka +ahdistavat lukijaa todennäköisyyden pöyristyttävällä voimalla. Tämä +ihmissielun salaisinten vaikutinten armoton paljastus, joka on koko +tuon kaamean teoksen pohjavirtana, antaa sille outoa ja järkyttävää +voimaa, joka vaikuttaa läpitunkevasi ja ajatuksia herättävästi. Lewisin +aihe on muuttunut Hoffmannin käsissä syväsisältöiseksi ja kaikessa +eriskummallisuudessaan myös syvästi inhimilliseksi. + +Hoffmannin romaani muistuttaa Lewisin teoksesta edellisen lisäksi vielä +muissakin yksityiskohdissa. Siinä esiintyy Matildaa vastaava rikollinen +ja irstas Eufemia, joka auttaa Medardusta hänen aikeidensa +toteuttamisessa. Aurelie, joka on Antonian tavoin edustamassa puhdasta, +taivaallisen lemmen läpitunkemaa ja arvoista naista, ja jota Medardus +rakastaa, saa surmansa rakastajansa salaperäisen kaksoisolion kädestä. +Munkkiromaanissa esiintyvän Vaeltavan juutalaisen vastineena on eräs +arvoituksellinen maalari, jolla on esiintymisessään kaikki +samantapaiset piirteet, mutta joka todellisuudessa lienee tarkoitettu +Medarduksen isäksi. Mutta kaikki on nyt johdonmukaisesti siirretty +eräänlaiseen terveiden aistien ulkopuolella olevaan maailmaan, jossa +yksilön tavalliset itsensä toteamiskohdat ikäänkuin haihtuvat ilmaan. +Siten on syntynyt ehyt ja johdonmukainen luoma, joka täyttää sen, mikä +aina lieneekin Hoffmannin päätarkoitus: syöstä lukija maailmaan, jossa +hän ei voi enää esiintyä kylmän järkensä aseilla, vaan jossa hän joutuu +outojen ja sielunsa pohjalla piilevien salaperäisten vaistojen +leikkikaluksi. + +Hoffmannin romaanin lähempi esittely ei kuulu tehtävääni, eikä selvän +käsityksen antaminen siitä kuvaamalla yleensä olekaan mahdollista: se +täytyy lukea. Ei voi väittää, että se perustuisi Lewisin teokseen +muussa kuin yllä viitatuissa ulkonaisissa kehyskohdissa ja että Munkki +olisi ollut muuta kuin ehkä ensi aiheena Hoffmannin ajattelun +suuntaumiseen tällaisen teoksen luomiseen. Mutta sittenkin ne ovat +yhteydessä toistensa kanssa ja Medardus on huippusaavutus rikollisen +munkin tarinassa sekä samalla kauhuromantiikan järkyttävimpiä +tuotteita, joka sielullisella sisällöllään on kehittänyt ja tulkinnut +todellista, itsestään esiin kumpuavaa, selittämätöntä ja voittamatonta +kauhuromanttista tunnelmaa tavalla, joka ei ainakaan vielä ole +muuttunut vanhaksi ja tehottomaksi. + +Toinen teos, joka on mainittava Munkin yhteydessä, kuuluisana osana +rikollisen munkin tarinassa, on _Victor Hugon Parisin Notre Dame_ +(Notre Dame de Paris, 1831). Näyttää nimittäin siltä kuin olisi sen +pohjapiirustusta vaikea selittää, ellei ota huomioon Lewisin teosta. +Notre Damen arkkidiakoni Claude Frollo on nuoruudestaan saakka +omistanut elämänsä kirkolle ja tieteelle, ja hänen hurskautensa sekä +oppineisuutensa herättävät kaikkien kunnioitusta ja tuottavat hänelle +suurta mainetta. Mielikuvituksensa hän hallitsi tahtonsa ankaralla +voimalla, säilyen rakkauden kiusaukselta, kunnes kohtasi Esmeraldan. +Silloin valtaa hänet taikauskoinen aavistus, että tyttö oli saatanan +lähettämä häntä viettelemään, ja taistellessaan intohimonsa kanssa hän +lopuksi joutuu tuhoamaan lempensä esineen. Ulkonaisissa piirteissä on +siis huomattava yhtäläisyys, mutta siihen se myös loppuukin. +Ambrosiolta on kuitenkin vaikea kieltää sijaa Medarduksen ja Claude +Frollon vanhempana veljenä, ja niin he muodostavat kolmikon, jonka +ympärille on kutoutunut romanttisen kauhun järkyttävin sisältö ja ehkä +korkein kirjallinen saavutus. Sinänsä vähäpätöinenkin teos voi näin +joskus sisältää pohja-aineksia myöhemmän ajan merkkisaavutuksille. + +Ajatus kaksoiselämästä, hyvän ja pahan eroittautumisesta ikäänkuin eri +olioiksi samassa ihmisessä, ja todellisesta kaksoisolennosta, muodostuu +hyvin elinvoimaiseksi romantiikan kauhuaiheeksi. Vaikka ei enää olekaan +kysymys munkista eikä papista, täytyy _E.T.A. Hoffmannin_ toinen +voimakas kertomus nimeltä _Neiti von Scudery_ (Das Fräulein von +Scudery, Die Serapionsbruder, 1819-1821) asettaa tämän saman alkuaiheen +yhteyteen. Sen päähenkilö, suurta kunnioitusta ja luottamusta nauttiva +kultaseppä Cardillae, elää päivänsä nuhteettomasti ja siveästi, +muuttuakseen yön tullen hirviöksi, joka hiiviskelee pitkin katuja +vaanien uhrejansa. Häntä ei tosin aja tähän rakkauden intohimo, vaan +kiihko saada takaisin ne jalokivikoristeet, jotka hän on myynyt. Tämä +ei johdu ahneudesta, vaan jonkinmoisesta salaperäisestä ja +selittämättömästä kiintymyksestä noiden koristeiden kauneuteen, +eräänlaisesta sairaalloisesta rakastumisesta jalokivien lumoon. +Erikoista mielenkiintoa herättää tarina rikollisesta kultasepästä +siksi, että se muodostuu sillaksi takaisin englantilaisen +kirjallisuuden piiriin. + +Jos mietitään niitä mahdollisuuksia, joita kauhuromantikolle saattoi +avautua kehittääkseen edelleen kaksoiselämän aihetta, hyvän ja pahan +taistelua ja ristiriitaa, "minän" jakautumista kahteen olioon, +tarjoutuu käytettäväksi ensiksikin se keino, jota Medardus edustaa. +Häneen nähden on tuo jakautuminen hänen mielikuvituksessaan todellakin +tapahtunut, vaikka lukija ajatuskykyään ponnistamalla vaivoin +toteaakin, että tuo kaksoisolento on todellisuudessa, vaikka Medardus +itse ei sitä tiedä, hänen oikea kaksoisveljensä. Käytännöllisempi, +kauhuaineksilla kylmästi työskentelevä skotlantilainen saattoi +menetellä selvemmin ja tulla kauhukannalta yhtä pöyristyttäviin +tuloksiin, joskin jääden kirjalliselta arvolta alemmalle sijalle. +Tällaisesta menettelytavasta tarjoaa esimerkin _R.L. Stevensonin_ +kertomus _Tohtori Jekyllin ja Mr. Hyden ihmeellinen tapaus_ (The +Strange Case of Doctor Jekyll and Mr. Hyde, 1886). + +Siinä todella samasta ihmisestä reväistään hänen pahuutensa irti aivan +eri olennoksi, ei ainoastaan henkisesti, vaan ruumiillisestikin. Tämä +jakautuminen tahi oikeammin muutos saadaan aikaan sillä itsessään +sangen vähän salaperäisellä keinolla, että tri Jekyll, kunnioitettu ja +etevä tiedemies, joka ei usko inhimillisen, kokemusperäisen tieteen +rajoja saavutetun, keksii tahi paremminkin löytää tuntemattoman +lääkkeen, jonka nauttiminen saa hänessä aikaan ihmeellisen muutoksen. +Stevenson siis hylkää paholaisen salaperäisen ihmejuoman ja ottaa +avukseen "tieteellisen" keinon, poistaen täten kaiken mystillisen +tunnelman, mutta pannen sijaan sen vaistomaisen vaikutuksen, joka +syntyy aina, kun puhutaan oudoista ja kammottavista salaislääkkeistä, +joita tieteen etevimmät "adeptit" ovat keksineet. Lääkkeen +vaikutuksesta hänestä katoaa kaikki hyvä. Hänen jalo ulkomuotonsa +muuttuu ilkeyden ja pahuuden ilmikuvaksi, ja hänen sielunsa on kaiken +mahdollisen kataluuden ja konnuuden pesä; pahan tekeminen on tälle +täten syntyneelle henkilölle, Mr. Hydelle, intohimo, joka tuottaa +hänelle saatanallista iloa ja mielihyvää. Sitä on vielä omiaan +lisäämään se tieto, että hänen on mahdoton milloinkaan joutua teoistaan +vastaamaan, koskapa hän voi palata entiseen jaloon haahmoonsa vain +nauttimalla tuota samaa lääkettä uudemman kerran. Asema oli siis niin +hyvä kuin mitä personoitu inhimillinen pahuus saattoi toivoa. + +Nyt alkaa kaksoiselämä. Kuin Ambrosio tahi kultaseppä, tri Jekyllkin +päivin pysyttää entisen maineensa ja muotonsa, hiipiäkseen yöllä Mr. +Hydenä rikoksien ja irstailun teillä. Pian tri Jekyll päivin kauhistuu +sitä, mitä Mr. Hyde öisin tekee, mutta kiusaus on liian suuri hänen +voitettavakseen; yhä uudelleen hän palaa pahuuden haahmoon, antaen +sille täten yhä suuremman vallan. Tästä tai lääkkeen yhä ahkerammasta +käyttämisestä johtuu sitten se, ettei se enää tehoakaan ja että +palaaminen pahuuden haahmosta hyvyyden muotoon käy yhä vaikeammaksi; +tapahtuupa lopuksi niinkin, että pahuuden haahmo tulee hänen yllensä +ilmankin lääkettä, varsinkin nukkuessa. Loppukatastrofi on seurauksena +siitä, että lääke loppuu, eikä uutta ole enää saatavissa. Hyvyys ei voi +sittenkään lannistua elämään Mr. Hydenä, vaan luopuu elämästä kokonaan. +Tämän kylmällä skotlantilaisella laskupäällä tehdyn kauhukirjan +ansioksi jää se, että se kykenee, vaikka onkin vailla Medarduksen +historian suggestiivista tehoa, voimakkaasti vaikuttamaan +realistisella, inhimillisellä, mutta kuitenkin demoonisella pahan +prinsiipin edustajallaan ja vertauskuvallisuudellaan pahuuden yhä +kasvavasta voimasta, kun on kerran sen valtaan antautunut; sen kylmyys +ja kvasitieteellinen leima houkuttelee kieltämään siltä romanttisuuden +tunnelman, mutta sen mestarillinen tapa esittää paha inhimillisenä +olentona, joka voi irtautua jaloimmastakin sielusta ja olemuksesta, +panee liikkeelle voimakkaan tunnelmasarjan. Stevensonin kertomus +_Markheim_ (1885) kuuluu myöskin kaksoisolio-ajatuksen käsittelyyn. +Ruvetessaan ryöstämään murhaamansa miehen rahoja murhaaja personoi oman +pelkonsa ja kauhunsa sekä rikollisuutensa eri henkilöksi, joka +rauhallisesti tulee häntä neuvomaan, varoittamaan palvelijattaren +tulosta ja kiirehtimään. Mutta tämä pahan henkilöllistyminen saa +tässäkin tapauksessa hyvän niin voimakkaaseen vastarintaan, että hän +päättääkin ilmoittautua poliisille, ja heti kun hän on tämän +sovituspäätöksen tehnyt, pahan olemus häviää. + +Helppoa on huomata, että Oscar Wilden kertomus _Dorian Grayn muotokuva_ +(The Picture of Dorian Gray, 1891) on uudenaikainen muunnos tästä +Ambrosion kaksoiselämän aiheesta, käsiteltynä menestyksellisellä +romanttisella värityksellä ja suggestiolla. + + + + +5 + + +Langenneeseen munkkiin, Ambrosioon, liittyy näin sarja synkkiä +romanttisia haahmoja, jotka kehityksen varrella syventyvät tekemään +milloin minkin piirteen pääasiakseen. Suoranaista jälkipolvea ovat ne, +joissa käsitellään hengen miehen ristiriitaa lupauksensa ja intohimonsa +välillä ja hänen joutumistaan jälkimmäisen uhriksi, minkä aiheen +käsittely uudistuu tuontuostakin kirjallisuudessa.[208] Rinnalle +ilmestyy Faustin ja Medarduksen mukana käsitys ihmisen sisäisen elämän +kaksinaisuudesta, ristiriidasta, joka saa kuvaannollisen esityksensä +romantikkojen salamyhkäisestä kaksoishenkilöllisyydestä. Kaksoisolennon +aihetta käsittelee _Poe_ jo mainitussa kertomuksessaan _William Wilson_ +hyvin läheisesti Medarduksen tyyliin; aiheen pahan eroamisesta eri +olennoksi hän kohottaa yhä laajempaan asteeseen kertomuksessaan +_Ihmisjoukon mies_ (The Man of the Crowd).[209] Katsellessaan Lontoon +väenvilinää kertoja kiintyy tarkastelemaan eräitä kasvoja, jotka +erikoisesti herättävät hänen huomiotaan. Ne ovat vanhan miehen, ja +niistä kuvastuu voimakas äly, varovaisuus, itaruus ja ahneus, +kylmäverisyys ja ilkeys, verenhimo, voitonriemu, iloisuus, äärimmäinen +pelko ja epätoivo. Ja lähtiessään seuraamaan tuota vanhusta kertoja +huomaa hänen aina oleskelevan siellä, missä ihmisjoukko myllertää, +missä on tekeillä joko ajatuksissa tai töissä rikos, ja hän ymmärtää, +että vanhus on rikoksellisuuden ruumiillistuma, sen tyyppi ja henki, +ihmisjoukon pahojen taipumusten lihaksitulema, joka ei milloinkaan voi +olla yksinään, s.o. ihmisistä erillään. Tehokkaalla tavalla tässä +välähtää esiin näkemys koko ihmiskunnasta jakautuneena hyvän ja pahan +kaksoisolennoksi, vaikuttaen mittojensa suuruudella enkä musertavammin +kuin esitettynä yhdestä yksilöstä. + +Vihdoin päädytään siihen, että tämä ajatus kaksoisolennosta liittyy +perinnöllisyys-oppiin; syntyy aihepiiri, jossa jälkipolvi usein edustaa +ruumiillistuneena niitä paheita ja huonoja taipumuksia, joita sen +edeltäjillä on ollut. Näin on aikain kuluessa alkuidusta, joka oli +vaatimaton, mutta sisäiseltä aihemahdollisuudeltaan mielikuvitusta +hedelmöittävä, vähitellen hienojen juurien kautta kehittynyt tuuhea +aihepuu. Kun nykyajan ihminen vaipuu nauttimaan siitä korkeasta +tunnelmasta, jonka Tannhäuserin taistelu puhtauden ja intohimon +välillä, sävelin tulkittuna, hänessä herättää, älköön häneltä jääkö +huomaamatta, että Tannhäuserin rinnalla on näkymättömänä murheellinen +ja synkkä Medardus,[210] saman taistelun traagillinen uhri, ja hänen +mukanaan koko se ristiriitojen sarja hyveen ja paheen välillä, joka on +ihmissydämessä ikuinen. + + + + + + +V + +VAELTAVA JUUTALAINEN JA IKUISESTI JATKUVAN ELÄMÄN ONGELMA + + + + +1 + + +Legenda Vaeltavasta juutalaisesta on merkitty muistiin hyvin aikaisin. +Varhaisin kirjallinen tieto siitä on englantilaisen P. Albanuksen +luostarin munkin _Rogervon Wendowerin_ (k. 1237) teoksessa _Flores +Historiarum_, joka on luomisesta alkava ja vuoteen 1235 j.Kr. jatkuva +kronikka. Vuoden 1228 kohdalla hän kertoo, että silloin saapui +Englantiin eräs "armenialainen arkkipiispa", joka muka oli omin silmin +nähnyt tuon kuuluisan henkilön, ihmisen, joka oli ollut Jeesuksen +kuoleman näkijänä ja eli vielä. Piispa oli aterioinut hänen kanssaan +vähää ennen matkaansa. Hän oli ollut Pilatuksen portinvartijana ja oli +hänen nimensä Cartaphilus; kun Jeesusta vietiin tuomiopaikalta hänen +ohitsensa, löi hän vapahtajaa nyrkillä selkään sanoen: "Mene nopeammin, +Jeesus, mene nopeammin, mitä viivyttelet". Silloin Jeesus katsoi häneen +paheksuen (severo oculo) ja sanoi: "Menen kylläkin, mutta sinun on +viivyttävä siksi, kunnes tulen". Pian sen jälkeen Cartaphilus +kastettiin ja sai nimen Josef. Hän elää aina, mutta joka sadan vuoden +kuluttua hän sairastuu, vaipuen lopuksi lovetilaan, josta toivuttuaan +hän on jälleen sama kolmenkymmenen vuoden ikäinen mies kuin Jeesuksen +kärsimyksen aikana. Hän muistaa kaikki Jeesuksen kärsimystä ja +ylösnousemista koskevat seikat ja on hyvin vakava ja pyhä henkilö. +Toinen saman luostarin munkki, _Mattheus Parisiensis_ (k. 1259), otti +omaan teokseensa (_Chronica maiora_) Wendowerin kertomuksen +sellaisenaan. + +Legendan raamatullinen pohja — tarkastaakseni tarinaa ensiksi sen +valossa[211] — on löydettävissä Matteuksen evankeliumin 16 luvun +viimeisestä värssystä, joka kuuluu: "Totisesti minä sanon teille: tässä +seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin +näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan". Tämän salaperäisen +ennustuksen kohdistaa toinen Raamatun paikka nimenomaan Jeesuksen +rakkaimpaan opetuslapseen, Johannekseen, kuten näkyy Johanneksen +evankeliumin 21 luvun 21-23 värssyistä: "Kun Pietari hänet +(Johanneksen) näki, sanoi hän Jeesukselle: 'Herra, kuinka tämän käy?' +Jeesus sanoi hänelle: 'Jos tahtoisin, että hän jää siihen asti, kunnes +tulen, mitä se sinuun koskee?'" Jälkimaailma kuitenkin kieltäytyi +panemasta huomiota Jeesuksen ehdollisiin sanoihin "jos tahtoisin" ja +uskoi, että Jeesuksen rakkaimman opetuslapsen, Johanneksen, oli määrä +elää Vapahtajan toiseen tulemiseen saakka. Ja vaikka aika osoitti tämän +erehdykseksi, ei tuosta uskosta sittenkään luovuttu: Johannes oli muka +haudassaan elävänä tahi oli noussut sieltä ja eli salassa edelleen +Jeesuksen sanojen ja opin todistajana. Tämä usko on ollut niin sitkeä, +että esim. Englannissa esiintyi vielä 17:nnellä vuosisadalla +lahko, joka uskoi Johanneksen tulon kautta tapahtuvaan kirkon +uudistukseen.[212] + +Mutta jo ennenkuin tämä Jeesuksen sana tuli evankeliumeista tunnetuksi, +oli ollut olemassa vanha itämainen tarina, joka on liittynyt Buddhaan +ja sisältää samaa. Sen mukaan eräs Buddhan oppilaista, nimeltä Pindola, +rikkoi mestarinsa tahtoa vastaan ja sai häneltä määräyksen, ettei hän +"pääse Nirvanaan täydellisesti niin kauan kuin laki on olemassa". Tämän +mukaisesti Pindola jäi elämään todistuksena mestaristansa ja oli hän +elossa vielä kuningas Asokan aikana. Legenda on kerrottuna sekä +kiinalaisessa että buddhalaisessa kirjallisuudessa. Buddhalaisten +munkkien levittämänä se on kulkeutunut länteen, kunnes saapui +Palestinaan ja kutoutui siellä Jeesuksen kärsimyshistorian ympärille +syntyneeseen tarinapiiriin, kuvastuen lopuksi evankeliumeissakin. Sen +itämaisesta alkuperästä todistaa sekin, että se on tavattavissa +Koraanistakin: sen johdosta, että Moseksen ystävä Sameri on ottanut +osaa kultaisen vasikan tekoon, Moses tuomitsee hänet ikuisesti +harhailemaan maan päällä, kuume ja rutto seuralaisenaan, — toisinto, +jossa vaellusmomentti esiintyy selvempänä kuin Buddhan tarinassa. +Kysymys on siis ikivanhasta itämaisesta legendasta. + +Näin syntyi kristillinen legendapiiri jatkuvasta elämästä, keskuksena +apostoli Johannes. Mutta eräs Raamatun paikka ohjasi mystillistä +kuvittelua toisaallekin. Johanneksen evankeliumin 18 luvussa, +22-23:nnessa värssyssä kerrotaan: "Mutta kun Jeesus oli tämän sanonut, +antoi eräs käskyläinen, joka seisoi vieressä, hänelle korvapuustin +sanoen: 'Niinkö sinä vastaat ylimmäiselle papille?' Jeesus vastasi +hänelle: 'Jos puhuin pahasti, niin näytä toteen, että se on pahaa; +mutta jos puhuin oikein, miksi minua lyöt?'" Kristillinen harmi +tällaisen julmuuden johdosta sai aikaan kuvittelusarjan siitä +rangaistuksesta, joka olisi moisen teon mittainen, ja niin syntyi +legendapiiri Jeesuksen lyöjästä, joka ikuisesti saa maan alla kiertää +sitä pilaria, johon Jeesus oli sidottu, kun häntä ruoskittiin. Lopuksi +ruvettiin miettimään, kuka tämä Jeesuksen lyöjä saattoi olla, ja +Johanneksen evankeliumin 18 luvun 10:nnessä värssyssä esiintyykin erään +tällaisen "käskyläisen" nimi: "Niin Simon Pietari, jolla oli miekka, +veti sen ja iski ylimmäisen papin palvelijaa ja sivalsi häneltä oikean +korvan; ja palvelijan nimi oli Malkus". Hänestä tulee nyt Jeesuksen +lyöjä, jonka teko joutuu sitäkin synkempään valoon, kun Jeesus oli +Getsemanessa juuri ennen parantanut hänen korvansa. Tämä legenda kuvaa +siis jatkuvaa elämää rangaistuksena eikä palkintona, kuten Johanneksen +legenda. Näiden molempien linjojen yhtymästä, pohjana ikivanha tarina +ikuisesta vaeltajasta, joka oli voinut levitä länsimaihin ristiretkien +aikana, näyttää Vaeltavan juutalaisen tarina syntyneen. Se, että +Vaeltava juutalainen esiintyy (espanjalaisissa tarinoissa) otsallaan +Herran kirouksen merkki, palava risti, osoittaa mielestäni myös Kainin +tarinan vaikutusta. "Kulkijan ja pakenevaisen pitää sinun olla maan +päällä", kuului Herran kirous ja "Herra pani merkin Kainiin, ettei +kukaan häntä tappaisi, joka hänet löytäisi".[213] + +Mattheus Parisiensiksen kronikassa esiintyvä nimi Cartaphilus viittaa +nimenomaan Jeesuksen rakkaimpaan opetuslapseen, Johannekseen, joka +"lepäsi hänen rinnoillaan", sillä merkitseehän Cartaphilus "paljon +rakastettua". Toisissa myös jo 13:nnen vuosisadan legendoissa tuo +salaperäinen olento esiintyy suorastaan nimellä Johannes, mutta +liikanimenä hänellä on niissä "Buttadeus", jonka hiukan hämäräperäisen +sanan alkuosan Gaston Paris selittää johtuneen italiankielisestä +sanasta "buttare" (= heittää, lyödä). Buttadeus merkitsisi siis +"Jeesuksen lyöjää" ja siten nimi "Johannes Buttadeus" kuvaisi hyvin +yllämainittujen kahden legendapiirin yhtymistä: molemmat ovat +osallisina nimessä ja ikuisesti jatkuvassa elämässä, joka Malkuksen +legendan mukaan esitetään rangaistuksena. Näin legenda jatkaa +elämäänsä, milloin Malkuksen, milloin Cartaphiluksen ja Johannes +Buttadeuksen muodossa, erillisenä tahi yhtyneenä, ja päähenkilö eri +maissa eri nimisenä; ylipäätään se näyttää olevan Italian ja Espanjan +kansantarinoiden rakastama kasvatti. Saksassa esim. se on +tuntemattomampi, kunnes 17:nnen vuosisadan alussa, jolloin +Antikristuksen ja maailmanlopun pelko valtasi Euroopan, siellä muun +ihmekirjallisuuden joukossa ilmestyi myöskin _Lyhyt kuvaus ja kertomus +eräästä juutalaisesta nimeltä Ahasverus_ (Kurtze Beschreibung und +Erzehlung von einem Juden mit Namen Ahasverus, 1602). Tässä kirjasessa, +josta ilmestyi monta eri painosta, kerrotaan, kuinka eräs piispa oli +1542 tavannut Hampurissa, muutamassa kirkossa, noin 50-vuotiaan miehen, +joka erikoisuudellaan oli herättänyt hänen huomiotaan. Hän oli ollut +suurikokoinen, hiukset riippuen olkapäille saakka, avojaloin, housut +repaleina ja hartioilla maahan saakka ulottuva viitta. Kysyttäessä hän +oli ilmoittanut olevansa Jerusalemin suutari Ahasverus, joka oli +kieltänyt Jeesusta tämän ollessa menossa Golgatalle lepäämästä hänen +talonsa edustalla ja tullut sen johdosta tuomituksi ikuiseen +vaellukseen. Tämä teos tekee nyt Ahasveruksen legendan tässä muodossa +hyvin kansanomaiseksi ja tunnetuksi, aiheuttaen aikain kuluessa suuren +määrän kirjallisuutta puolesta ja vastaan. Siinä esiintyvä nimi +Ahasverus on otettu Raamatusta, jossa sillä tarkoitetaan Persian eri +hallitsijoita, Esterin kirjassa esim. Kserksestä.[214] Ranskassa +esiintyy Vaeltava juutalainen tässä saksalaisen kansankirjasen +antamassa muodossa vuodesta 1604. Erikoisen huomattava on eräs painos +nimeltä _Vaeltavan juutalaisen ihmeellinen historia_ (Histoire +admirable du Juif Errant), jossa vaeltajan elämänkuvaan liittyy +muutamia erikoisuuksia: "Taisteluissa olen saanut enemmän kuin tuhannen +miekaniskua, tulematta haavoitetuksi, ruumiini on kova kuin kallio. +Olin merellä ja kärsin usein haaksirikon; pysyin veden pinnalla kuin +höyhen, vaikka en osaakaan uida". Nämä ominaisuudet tuovat hänet +lähelle myöhemmässä taidekirjallisuudessa esiintyvää Ahasveruksen +kuvaa. Suunnilleen näin on Vaeltavan juutalaisen legenda kehittynyt ja +kulkenut. Tuntematonta on, mikä kansanuskomus sen pohjalla alkujaan +piilee. + + + + +2 + + +17:nnen ja 18:nnen vuosisadan ilmapiiri pysyi kylmänä niin +romanttiselle aiheelle kuin Ahasverus on; jos se omisti tuon +satuolennon kirjallisuuteensa, tapahtui se käyttämällä sitä +koomillisena henkilönä huvinäytelmissä. Niinpä Ahasverus saa esiintyä +Ranskassa pilanäytelmissä tyhmyrinä ja kuplettien laulajana; +teoksessaan _Ontuva paholainen_ (Le diable boiteux) Le Sage kertoo +viekkaasta kirjailijasta, joka on myynyt Vaeltava juutalainen nimisen +huvinäytelmänsä kolmelle eri kustantajalle. Tästä näkyy, että Ahasverus +oli joutunut Ranskassa epäkunnioittavan kohtelun alaiseksi. Englannissa +hänen osansa on yhtä huono. V. 1640 ilmestyi siellä kirjanen _Vaeltava +juutalainen ennustelemassa englantilaisille_ (The Wandering Jew telling +Fortunes to Englishmen), jolla on satiirinen sävy, ja vielä 1797, eli +siis Munkin jälkeen, ilmestynyt Andrew Franklinin huvinäytelmä +_Vaeltava juutalainen eli rakkauden naamiaiset_ (The Wandering Jew or +Love's Masquerade), jossa kosija pukeutuu täksi kunnianarvoisaksi +kulkijaksi, osoittaa, ettei Ahasveruksen tarinan romantiikka ollut +yleensä tavannut kaikupohjaa. + +Vasta 18:nnen vuosisadan 70-luvulla Ahasveruksen tarina rupeaa +uudella tavalla hedelmöittämään runoutta. Kuten tunnettua, se +askarruttaa Goethen mielikuvitusta; hän puhuu muistiinpanoissaan +aikeestaan kirjoittaa runoelman, jonka päähenkilönä olisi Ahasverus, ja +kertoo teoksessaan _Totta ja tarua_ (Wahrheit und Dichtung), kuinka hän +jo lapsena sai kansankirjoista elävän mielikuvan tuosta sadun +vaeltajasta. Runoelmassaan hän aikoo esittää uskonnon ja kirkon +historian huomattavimmat tapaukset ja kuvittelee Ahasveruksen ja +Spinozan kohtausta, jota käsittelevä laulu oli oleva viimemainitun +filosofian ylistystä. Mutta nämä ajatukset ja aikeet jäivät +sirpaleeksi, jonka hän 1774 kirjoitti ja joka julkaistiin vasta hänen +kuoltuaan; hänen aikansa käsitykseen Ahasveruksesta se siis ei +vaikuttanut. Sen keveästi satiirinen äänilaji ei anna arvata, mikä +Goethen näkemys Ahasveruksesta oli tuona myöhäisenä yön hetkenä, +jolloin hän sirpaleensa kiireesti kirjoitti; vaeltaja ei esiinny siinä +vielä siten, että hänen osuudestaan voisi mitään varmaa päättää. Tätä +aihetta koskevan ajatuspiirinsä Goethe tyhjensi Ahasveruksen +sisartarinaan, Faustiin. + +Mutta Saksassa oli näihin aikoihin toinenkin runoilija, jonka +mielikuvitukseen Ahasveruksen tarina oli vaikuttanut: _Chr. D. Fr. +Schubart_. Tämä monivaiheinen runoilija saattoi ystäväpiirissään +innostua kuvittelemaan suurta runoelmaa, jonka hän vielä kirjoittaisi +ja jossa Ahasverus esiintyisi keskushenkilönä kaikessa mahtavassa +suuruudessaan. V. 1783 hän kirjoittaakin "lyyrillisen rapsodian" +nimeltä _Vaeltava juutalainen_; se on lyhyt ja leimaltaan äkillisen +runollisen purkauksen luontoinen, vailla hiomista ja harkintaa, mutta +toisaalta juuri sen vuoksi välitön ja vaikuttava. Ahasveruksen tuska +sen johdosta, että kuolema häntä pakenee, on esimerkkien jatkuvan +paljouden vuoksi mieleenpainuva; ryömien esiin asunnostaan Karmelin +vuoren onkalosta hän valittaa: "Syöksyin mereen pilvien piirittämiltä +kallioilta, mutta vaahtoavat aallot heittivät minut rannalle — +heittäydyin Etnan liekehtivään kuiluun ja vihainen laavavirta viskasi +minut takaisin", j.n.e. sangen pitkälle kaikkia mahdollisia kuoleman +hakemisen esimerkkejä. Tällä runoelmallaan, joka julkaistiin 1787, +Schubart voimakkaalla tavalla kohotti Ahasveruksen aiheen +kansankirjasten piiristä taidekirjallisuuteen. Aiheen ottaa nyt vastaan +Schiller. + +_Henkiennäkijässä_ (Der Geisterseher, 1789) esiintyy eräs omituinen +armenialainen, luoden teokseen suurimman osan sen salamyhkäistä +tunnelmaa. Kertomuksen päähenkilöä, prinssiä seuraa Venetsiassa eräs +naamio, joka saattaa hänet ymmälle salaperäisillä ennustuksillaan. +Jälkeenpäin tämä sama henkilö esiintyy venäläisenä upseerina. +"Milloinkaan elämässäni en ollut nähnyt niin monivivahteisia +kasvonpiirteitä ja niin vähäistä luonteenleimaa, niin paljon +puoleensavetävää hyväntahtoisuutta yhtyneenä poistyöntävään kylmyyteen. +Kaikki intohimot näyttivät niissä raivonneen ja jälleen ne jättäneen. +Ei ollut jäljellä muuta kuin täydellisen ihmistuntijan rauhallinen, +läpitunkeva katse, jonka edessä jokaisen täytyi väistyä. Tämä mies +saattoi olla kaikkea, mitä mikin hetki vaati. Kukaan kuolevainen ei ole +vielä päässyt selville, mikä hän oikeastaan on. Ei ole säätyä, +luonnetta eikä kansaa, jonka pukua hän ei olisi pitänyt. En voi myöntää +enkä kieltää, mitä väitetään, että hän nimittäin on ollut kauan +Egyptissä ja saanut sieltä, eräästä pyramiidista, salatun viisautensa. +Täällä tunnetaan hänet vain nimellä Tutkimaton. Luotettavat ihmiset +kertovat nähneensä hänet samoihin aikoihin eri maailmanosissa. Miekan +terä ei voi häntä lävistää, myrkky ei häneen pysty, tuli ei häntä +polta, laiva, jolla hän matkustaa, ei uppoa. Aika on menettänyt häneen +voimansa, vuodet eivät kuivaa hänen ruumiinsa mehuja, eikä ikä +harmaannuta hänen hiuksiansa. Kukaan ei ole nähnyt hänen syövän, naista +hän ei ole koskaan koskettanut, uni ei ole ummistanut hänen silmiänsä. +Niin pian kuin kello lyöpi kaksitoista yöllä, hän ei enää kuulu elävien +joukkoon. Tämä kauhea hetki siirtää hänet ystävyyden siteistä, jopa +alttariltakin, kutsuisipa hänet takaisin kuolinkamppailustakin. Kukaan +ei tiedä, mihin hän silloin menee ja mitä hän siellä tekee. Kukaan ei +uskalla häneltä sitä kysyä, saati yrittää seurata häntä, sillä tuon +pelätyn hetken koittaessa hänen kasvonsa saavat yhtäkkiä niin synkän ja +kauhistuttavan vakavan ilmeen, ettei kenelläkään ole uskallusta katsoa +häneen eikä puhutella häntä. Seurueen iloinen keskustelu muuttuu +silloin kuolonhiljaisuudeksi, ja kaikki odottavat kunnioittavan kauhun +vallassa hänen paluutansa, uskaltamatta edes nousta paikoiltaan ja +avata sitä ovea, josta hän on mennyt. Ainoastaan kerran hän löi laimin +poistua tuona määrähetkenä. Kun se oli tullut, hän vaikeni äkkiä ja +jäykistyi, kaikki hänen jäsenensä menettivät joustavuutensa eikä +valtimo sykkinyt; turhia olivat kaikki keinot, joita käytettiin hänen +herättämisekseen henkiin. Tässä tilassa hän pysyi koko kohtalotuntinsa +ajan. Sen jälkeen hän tuli äkkiä itsestään henkiin, avasi silmänsä ja +jatkoi puhettaan siitä samasta tavusta, johon oli äsken sen +keskeyttänyt". Minkä osan Schiller oli tälle mystilliselle henkilölle +lopullisesti aikonut, on vaikea edes arvata, kertomus kun on +keskeneräinen. Ahasveruksen nimeä ei mainita, ja kuten näkyy, on +Schillerin kuvassa piirteitä, jotka ovat laajemmin kehiteltyjä kuin +tradition Ahasveruksella. Kuitenkin armenialainen ilmeisesti on +syntynyt Ahasveruksen tarun perusteella. + +Vaeltava juutalainen kohoaa näinä aikoina näkyville myös Percyn +kokoelmasta. Siinä on julkaistuna ballaadi Vaeltava juutalainen, jonka +alkulauseessa kerrotaan Matthaeus Parisiensiksen Cartaphilus-tarina, ja +ilmoitetaan ballaadin perustuvan tuohon jo mainittuun saksalaiseen +kansankirjaseen. Hänen rikoksensa ja vaelluksensa kerrotaan sekä +sanotaan, ettei hänen milloinkaan ole nähty nauravan eikä hymyilevän; +kun hän kuulee kirottavan tahi Herran nimeä lausuttavan turhaan, hän +moittii sitä, koska siten Vapahtajamme uudelleen naulitaan ristiin; +sitä ei kukaan tekisi, hän sanoo, joka olisi nähnyt, kuten hän, +Vapahtajan kuoleman. V. 1785 ilmestyi Riigassa Reichardin _Vaeltava +juutalainen_, "historiallinen tahi kansanromaani, kuinka halutaan", ja +1791 M. Hellerin kaksiosainen _Vaeltavan juutalaisen kirjeitä_. + + + + +3 + + +Yllämainitut Vaeltavaa juutalaista käsittelevät kirjalliset tuotteet +olivat Lewisin näkyvillä ja saatavilla silloin, kun hän ryhtyi +kirjoittamaan Munkki-romaaniansa. Raymondin sivuepisoodissa esiintyvä +Vaeltavan juutalaisen kuva johtuu lähinnä Schubartin ja Schillerin +antamista ääriviivoista. Häntä pidetään muukalaisena, mutta kukaan ei +tiedä, mistä hän on kotoisin. Hänellä ei ole kaupungissa ainoatakaan +tuttavaa, hän puhuu hyvin harvoin eikä hymyile koskaan. Hänellä ei ole +palvelijaa eikä tavaroita, mutta hänen kukkaronsa on hyvin varustettu +ja hän tekee kaupungissa paljon hyvää. Muutamat pitävät häntä +arabialaisena astrologina, toisten väittäessä häntä itse tohtori +Faustukseksi. Hän on majesteetillisen näköinen, kasvonpiirteet ovat +hyvin voimakkaat, silmät suuret, mustat ja säihkyvät; hänen katseessaan +on jotakin, joka herättää salaperäistä arkuutta, melkeinpä kauhua. Puku +on tavallinen, hiukset riippuvat pörröisinä otsalla, jota peittää musta +samettinauha, antaen hänen kasvoilleen yhä lisäsynkkyyttä. +Kasvojenilmeessä kuvastuu syvä melankolia, hänen askeleensa ovat +verkkaiset, hänen esiintymisensä vakavaa, ylevää ja juhlallista. Hän +puhuu kansoista, joita ei vuosisatoihin ole ollut olemassa, mutta +joihin hän näyttää persoonallisesti tutustuneen. Ei voi mainita maata, +vaikka kuinka kaukaista, jossa hän ei olisi käynyt, eikä hänen +tietojensa laajuutta ja monipuolisuutta voi kyllin ihmetellä. "Kukaan +ei ole kykenevä ymmärtämään kohtaloni kurjuutta; osani on olla +alituiseen liikkeessä — kahta viikkoa enempää en saa viipyä samassa +paikassa. Olen ystävittä enkä voi koskaan saada ystävää. Mielelläni +lopettaisin kurjan elämäni, sillä kadehdin niitä, jotka nauttivat +haudan lepoa, mutta kuolema välttää minua paeten syleilyäni. Turhaan +heittäydyn vaaraan. Syöksen valtamereen: aallot viskaavat minut inhoten +takaisin rannalle; syöksen tuleen: liekit peräytyvät tieltäni; antaudun +ryövärien raivon esineeksi: heidän miekkansa tylsyvät ja katkeavat +rintaani vastaan. Nälkäinen tiikeri väistyy väristen tullessani, +alligaattori pakenee minua kuin olisin kauheampi hirviö kuin se itse. +Minussa on Jumalan kohtalonmerkki, jota kaikki luodut kunnioittavat ja +pelkäävät".[215] Tämä merkki on hänen otsallansa palava sädehtivä +risti, joka aiheuttaa näkijässään suurinta mahdollista kauhua. Siksi +Vaeltava juutalainen pitää otsallaan mustaa samettinauhaa. Tällainen on +Lewisin maalaus tästä romanttisen tradition salaperäisestä olennosta; +siinä kuvastuu piirre sieltä, toinen täältä siitä sekä kansan- että +taidekirjallisuudesta, joka ennen häntä oli Ahasverus-aihetta +käsitellyt. Lewisin omina lisinä pitäisin Ahasveruksen suuria, mustia +ja säihkyviä silmiä, joiden katse herättää kauhua, hänen melankoliaansa +ja ylevää juhlallisuuttansa. Lewis tässä ilmeisesti muovailee +Ahasverusta Montonin synnyttämän mielikuvan mukaisesti, antaen hänelle +romanttisella lisäkekseliäisyydellä erittäin vaikuttavia piirteitä. +Niinpä Ambrosiollakin esiintyvä syvä ja vaikuttava katse terästyy +Ahasveruksella demooniseksi kauhun lähteeksi; munkin yleisiä +romanttisen kauneuden piirteitä kuvastava ulkomuoto syventyy +melankolisen traagillisuuden ilmeeksi; ja tuo palava risti vihdoin +eroittaa hänet kuolevaisista erilleen omaksi yliluonnolliseksi +yksilökseen. + +Vaeltavan juutalaisen katse, jonka Lewis esitti näin voimakkaana ja +demoonisena, on, kuten on nähty, kulkenut romanttisen tumman henkilön +erikoisuutena aina Vathekin Eblisistä, itämaisesta Luciferista alkaen, +saaden, sikäli kuin huomio kiintyi katseessa yleensä piilevään voimaan, +yhä suuremman merkityksen salaperäisen vaikutuksen lähteenä. 18:nnen +vuosisadan loppupuoli oli "mesmerismin" loistoaikaa,[216] jolloin +"animaalinen magnetismi" ja sen avulla harjoitettu puoskarointi oli +tavattomasti muodissa; sen ihmisessä olevan "magnetismin", joka +Mesmerinkin mukaan virtasi katseesta, eli siis katseen hypnoottisen +voiman, romantikot ottivat palvelemaan erikoistarkoituksiaan, antaen +sen lähteelle, ihmissilmälle, omia kauneuskuvittelujaan vastaavan, +tumman salamyhkäisen värin. Oliko tätä ennen mikään vanhemman +kirjallisuuden mainitsema kuuluisa katse ohjannut heidän huomiotaan +tähän, jääköön sanomatta; huomautan vain, että Raamatussa esiintyy +katse, joka on syvään syöpynyt ihmisen mieleen: "Ja Herra kääntyi ja +katsoi Pietariin, ja Pietari muisti Herran sanat, kuinka hän oli +sanonut hänelle: 'Ennenkuin kukko tänään laulaa, kiellät sinä minut +kolmesti'. Ja hän meni ulos ja itki katkerasti". + +Yö-ajatuksissaan (toinen yö, alkusäkeet) on Young tulkinnut tämän +katseen seuraavin säkein: + + When the cock crew, he wept — smote by that eye, + Which looks on me, on all: that power, who bids + This midnight sentinel, with clarion shrill, + Emblem of that which shall awake the dead, + Rose souls from slumber, into thoughts of Heaven. + + + + +4 + + +Kun Vaeltavan juutalaisen legenda oli saatettu taidekirjallisuudessa +tälle asteelle, ilmestyy sen rinnalle tarina tohtori Faustista. Lewis +oli jo tavallaan antanut siihen viittauksen esittämällä, kuinka +Ambrosio, jouduttuaan inkvisitsionin käsiin ja kärsittyään kidutusta, +sen uudistumisen ja varman kuoleman pelosta vihdoinkin suostuu myömään +sielunsa saatanalle; Matilda, joka on jo tehnyt tämän ja vapautunut +vankilastaan, ilmestyy munkin koppiin ja rupeaa häntä houkuttelemaan: +"Olen vaihtanut kaukaisen ja epävarman onnen nykyhetken onnen +varmuuteen. Olen säilyttänyt henkeni, jonka muuten olisin menettänyt +kidutuspenkillä, ja olen saavuttanut voiman, millä hankkia itselleni +kaiken sen autuuden, mikä voi tehdä elämän ihanaksi. Manalan henget +tottelevat minua valtiattarenaan; heidän avullansa päiväni tulevat +kulumaan kaikessa mahdollisessa ylellisyydessä ja hekumassa. Esteettä +saan nauttia aistieni tyydyttämisestä; joka intohimoni saa täytensä +kyllääntymiseen saakka, jolloin palvelijani keksivät uusia nautintoja +uudistaakseen ja kiihoittaakseen herpautuneita halujani... Vapaudu +arkisielujen ennakkoluuloista, hylkää Jumala, joka on hyljännyt sinut, +ja kohota itsesi ylempien olentojen asteelle!" Munkki ei suostu +vieläkään, mutta uudelleen kidutettuna ja tuomittuna roviolla +poltettavaksi hän antautuu, avaa Matildan jättämästä noitakirjasta +seitsemännen sivun, kuten oli määrätty, ja lukee sen alusta +neljä riviä, jolloin Lucifer heti ilmestyy, "toisessa kädessä +pergamenttirulla ja toisessa rautainen kynä", tarjoutuen viemään hänet +elämän loppuun saakka kestäviin nautintoihin, jos hän vain +allekirjoittaa pergamentin, s.o luovuttaa Luciferille sielunsa. Yhäkin +munkki kauhistuneena kieltäytyy ja Lucifer katoaa, mutta silloin kun +vartijat ovat jo tulossa viemään häntä rangaistuspaikalle, kuten hän +luulee, hän uudelleen manaa Luciferin esiin ja allekirjoittaa +kauppakirjan vasemmasta kädestään ottamallaan verellä; eikä sillä hyvä, +vaan hänen täytyy lisäksi suullisestikin luvata kuuluvansa Luciferille +"peruuttamattomasti ja iankaikkisesti". Vasta silloin tämä hänet +pelastaa, myöhemmin pettääkseen ja surmatakseen hänet, kuten ennen on +kerrottu. + +Ambrosion täten tekemä sielunkauppa oli vanhastaan kristilliseen +tarinapiiriin kuuluva. Ensimmäinen kirkonmies, joka pahasta pulasta +pelastuakseen möi kirjallisella sopimuksella sielunsa saatanalle, on +legendain mukaan Adanan piispa Theophilus; hänet kuitenkin pelasti pyhä +neitsyt. Theophiluksen legenda,[217] joka esiintyy jo kymmenennellä +vuosisadalla, oli keskiajalla kirjallisen käsittelyn aiheena, ja on +Faust-tarinan edeltäjiä. Marlowen Faustus kirjoittaa omalla verellään +sielun kauppakirjan alle. "The Guardianin" 148:nnessa numerossa 1713 +esitetään sitten se Pyhän Barsisan tarina (The Story of Santon +Barsisa), jonka Lewis itse mainitsee lähteekseen. Peläten Barsisan +suurta pyhyyttä saatana lähettää kuninkaan tyttären hänen +parannettavakseen, houkuttelee hänet lankeamaan ja lopuksi murhaamaan +uhrinsa. Barsisa joutuu kiinni ja tunnustaa hädässään jumalakseen +saatanan, joka lupaa hänet pelastaa, kuitenkin lopuksi pettäen hänet. +1751 ilmestyi Parisissa benediktiinimunkki _Augustin Calmetin_ teos +_Tutkimus enkelien, demoonien ja henkien ilmestymisestä_ (Dissertation +sur les apparitions des anges, des demons et des esprits), joka +käännettiin englanniksi 1759 ja sisältää laajan kertomuksen saksalaisen +aatelismiehen Michel Lovisin sopimuksesta paholaisen kanssa. +Ranskalaisen Urban Grandierin ja paholaisen välisen kauppakirjan +sanamuotokin on säilynyt. Tarinoista, jotka käsittelevät ihmisen +suhdetta pimeyden voimiin ja hänen pohjatonta nautinnonhimoaan, lienee +sielun myyminen saatanalle yleisimmin tunnettuja; usko sellaisen +toimenpiteen mahdollisuuteen antoi muuten noitavainojen aikana sille +kamalan todellisuussisällön. + +Vaeltavan juutalaisen tarina on kertomus ikuisesti jatkuvasta elämästä, +joka on annettu rangaistukseksi; tarina sielun myymisestä saatanalle +sisältää ajatuksen autuuden vaihtamisesta ajalliseen, aistilliseen +onneen; yhdistettyinä nämä molemmat muodostavat tarinan autuuden +vaihtamisesta ikuisesti jatkuvaan, ajalliseen, aistilliseen elämään ja +onneen, eli Faust-sikermän, jonka molemmat pää-ainekset Lewis siis tuli +romaanissaan esittäneeksi. Faustin maallinen viisaus ja liiallisen +tutkimisen turmiollisuus ja turhuus on suhteellisesti myöhäinen lisä, +joka on lähtöisin alkemistien, ehkä eritoten munkki Baconin ympärille +syntyneestä, heidän okkultismiaan kammoavasta ortodoksisesta +tarinapiiristä. Munkki Baconin kirjat ja legendat viisaudenkivineen ja +elämänvesineen ovat myös omiaan opastamaan ajatuksen sekä Ahasveruksen +että Faustin ulkopuolelle, ihmiseen yleensä, joka yliluonnollisilla +keinoilla voittaa kuoleman. Tältä aihepohjalta Vaeltavan juutalaisen ja +Faustin tarina lähtee jatkumaan. + +Romantikkojen mielenkiinto näihin aiheisiin, nimenomaan ikuiseen +nuoruuteen, elämän jatkumiseen elämänveden avulla ja viisaudenkiveen, +sai suurta virikettä samanaikaisten ihmeidentekijäin ja okkultistien +mysterioista. Mainitsin jo magneettisen katseen yhteydessä Mesmerin; +ikuisen nuoruuden ja terveyden yhteydessä on mainittava Cagliostro, +sillä lupasihan hän "Egyptiläisessä vapaamuurariudessaan" antaa +uskollisilleen jatkuvan ja kestävän kauneuden, sekä palauttaa heidät +siihen "jumalan kuvan" asemaan, josta synti oli heidät syössyt. +Romanttiset aiheet ja salamyhkäisiä ajatussarjoja liikkeelle panevat +tarinat olivat siis tänä kuuluisana "valistuksen" aikana ilmassa. + + + + +5 + + +_William Godwinin_ romaani _St. Leon_ (1799) on Munkin ilmestymisen +jälkeen ensimmäinen huomattava teos, joka päähenkilönsä kautta asettuu +yllä kuvattuun riviin. Se on ranskalaisen ritarin St. Leonin +elämäkerta, alkuosaltaan historiallisen romaanin edeltäjä, ja +keski- sekä loppuosaltaan Vaeltavan juutalaisen, elämänveden ja ikuisen +nuoruuden, viisaudenkiven ja ehtymättömän kullan, yhteiskunnallisen +ajattelun ja sielullisen tutkielman kirja. Ensimmäisen aiheen siihen +tekijä sanoo saaneensa John Campbellin teoksesta _Hermippus Redivivus_, +jossa kerrotaan eräästä Venetsiassa 1687 suurta huomiota herättäneestä +henkilöstä nimeltä Gualdi.[218] Hänestä mainitaan erikoisesti, että hän +omisti pienen, mutta hyvin valikoidun taulukokoelman, jota hän +mielellään näytti jokaiselle, joka vain sitä halusi; että hän oli +täydellisesti perehtynyt kaikkiin taiteisiin ja tieteisiin ja puhui +mistä aiheesta tahansa niin vapaasti ja terävästi, että se hämmästytti +kaikkia kuulijoita; ettei hän milloinkaan kirjoittanut tahi saanut +kirjettä, ei pyytänyt lainaa eikä vaihtanut itselleen rahaa, vaikka +maksoikin kaikki käteisellä, ja että hän eli hyvin, vaikkakaan ei +loisteliaasti. Nyt huomataan hänen kokoelmassaan eräs Tizianin tekemä +muotokuva, joka ilmeisesti esittää itseään signor Gualdia, mikä +herättää kummastusta, koska Tizian on elänyt 130 vuotta aikaisemmin, ja +antamatta mitään selitystä salaperäinen vieras katoaa Venetsiasta. +Godwin jatkaa: "On hyvin tunnettua, että viisaudenkiven, eli keinon +etsiminen, millä muuttaa metalleja kullaksi, ja elämänveden, _elixir +vitaen_, löytäminen, joka uudistaisi nuoruuden ja lahjoittaisi +omistajallensa kuolemattomuuden, on ollut vuosisatoja tutkijain +pääharrastuksen esineenä. On olemassa monta muuta kertomusta, paitsi +tämä Gualdia koskeva, henkilöistä, joiden on otaksuttu päässeen noiden +ihmeellisten salaisuuksien perille". Turvautumalla tähän kummalliseen +aineistoon Godwin arvelee luoneensa teoksen, jonka laatuista ei siihen +saakka ole ollut olemassa. Kuten edellisestä on nähty, on tämä +otaksuma vain osaksi oikea: tarina ikuisen nuoruuden ja nautinnon +tilaisuuden etsimisestä ja saavuttamisesta oli jo tullut aikaisemmin +kirjallisuudessa käytetyksi, joskin ilman viisaudenkiveä ja +elämänvettä. + +Ennenkuin elämän salaisuuksien omistaja, mystillinen kulkuri, kohtaa +St. Leonin, on tämä elänyt myrskyisen nuoruuden ja miehuuden ajan ja +joutunut perheineen kurjuuteen, josta ei näytä olevan pelastusta. +Kulkuri muistuttaa Vaeltavan juutalaisen haahmosta: "Hän oli heikko, +laiha ja kalpea, otsa täynnä ryppyjä, tukka ja parta valkeat kuin +lumi". Katse on virkeä ja eloisa, täynnä epäluuloa ja arkuutta; pukuna +on ruskea, vyötetty viitta, tukena sauva. Hän vakuuttaa, ettei hänen +nimensä olekaan Francesco Zampieri, kuten hän ensin oli sanonut. Mutta +Vaeltava juutalainen hän ei silti ole, sillä hän kuolee, ilmaisematta +kenellekään syntyänsä ja nimeänsä. Hän on kulkenut kaikki maat ja +kokenut vain pettymyksiä, hän on oleskellut ruhtinaiden hoveissa, +seurannut sotajoukkoja, kitunut vankiloiden saastaisuudessa, maistanut +kaikkea mahdollista kurjuutta ja loistoa, ja vaivoin pelastunut +mestauspölkyltä. Hänestä on tullut ihmiskunnan vihaama, isänmaaton, +koditon ja ystävätön olento. Siksi hän on päättänyt luopua elämästä ja +siirtää toiselle ne salaisuudet, jotka hän omistaa. Ne ovat: taito +tehdä kultaa ja pidentää elämä ikuisesti jatkuvaksi, jos tahtoo. Kuinka +tämä tapahtuu, sen kirjailija jättää sanomatta, koska "hänet on +kielletty sitä sanomasta". Kuvatessaan tämän jälkeen Leonin elämää +kirjailija osoittaa, että nuo salamyhkäiset lahjat tuottivat hänellekin +aivan samat seuraukset kuin Zampierille: ne tekivät hänestä joka +suhteessa luonnottoman ilmiön, joka kaikista ponnistuksista huolimatta +herätti ihmisissä kauhua, katkaisten ne siteet, jotka yhdistävät +luonnolliset ihmiset toisiinsa. Ihmisen todellinen onni on siis +löydettävissä niiden kehysten sisältä, jotka luonto on hänelle +asettanut ja joihin kuolema kuuluu itsestään selvänä ja vapauttavana +loppupisteenä. Godwin on heikko romantikko. Häneltä puuttuu +maalauksellinen kuvauskyky, romanttinen väriasteikko, mikä tekee hänen +muutenkin yksitoikkoisen, kuivan asiallisesti selittävän tyylinsä +mehuttomaksi. Romanttiset ainekset ovatkin hänellä etupäässä +ulkonaisina houkutuslintuina, että lukija niiden avulla saataisiin +seuraamaan tekijän filosofisia mietelmiä ja psykologisia erittelyjä, +jotka ovat hänen teoksissaan päähuomion esineinä. + +Kirjoittaessaan St. Leonin oli Godwin jo kokenut kirjailija, +joka ymmärsi välttää Vaeltavan juutalaisen aiheen suoranaista +jäljittelemistä. _Shelley_ oli tähän taikapiiriin joutuessaan kokematon +nuorukainen, johon Ahasveruksen tarina vaikutti syvästi, kuvastellen +hänen mielessään vielä silloinkin, kun hän jo oli päässyt erilleen +nuoruutensa lapsellisesta romantiikasta. Eräässä huomautuksessaan +_Kuningatar Mabiin_ (Queen Mab)[219] hän kertoo muutamia vuosia +aikaisemmin löytäneensä sattumalta erään saksankielisen teoksen, jossa +käsiteltiin Ahasverusta, ja josta hän kääntää näytteen; tämä näyte +osoittaa sananmukaisesti, että kysymyksessä on Schubartin Vaeltava +juutalainen. Se oli ilmestynyt englanniksi 1802 eräässä julkaisussa +nimeltä _Saksalainen museo_ (German Museum). Siitä ja Lewisin Munkista +on kotoisin se mielikuva Ahasveruksesta, joka esiintyy Thomas Medwinin +kirjoittaman kertovan runoelman päähenkilössä; tämän nuorukaisrunoelman +sepittämiseen otti Shelleykin osaa, käyttäen sittemmin sen säkeitä St. +Irvynen eri lukujen mottorunoina. Tammikuulla 1810 on merkitty +kirjoitetuksi ballaadi _Ghasta, eli kostava demooni_ (— or the +Avenging Demon), joka ilmeisesti on sepitetty Raymondin tarinan +perusteella. Ilmestys, jonka "olemus on majesteetillinen ja kulku +hidasta", saapuu yöllisen haamun ahdistaman ritarin luo pelastaakseen +hänet. Hänen otsallaan palaa loistava liekki, kun hän manaa yön haamut +esiin; Theresan haamu, joka on ritaria ahdistanut, ilmestyykin, kertoen +käyneensä vaatimassa omakseen petollista rakastajaansa. Silloin liekki +oudon muukalaisen otsalla muuttuu palavaksi ristiksi, jonka nähdessään +ritari vaipuu kuolleena maahan. _Vaeltavan juutalaisen yksinpuhelu_ +(The Wandering Jew's Soliloquy), joka on merkitty kirjoitetuksi 1810, +kuvaa Ahasveruksen tuskaa sen johdosta, että kuolema väistää häntä, ja +on kotoisin Schubartilta. Romaanissa _St. Irvyne, eli Ruusuristiläinen_ +(— or the Rosicrucian, 1811) esiintyy vihdoin värikäs, Vaeltavan +juutalaisen tarinasikermään aina elämänvettä myöten pohjautuva +mielikuva tällaisesta mystillisestä henkilöstä, mukana häivähdys siitä +salamyhkäisyydestä, joka liittyy "ruusuristiläisten" nimeen. + +Tämä henkilö on Ginotti, jonka sammumaton uteliaisuus oli johtanut +viisauden portille ja joka luonnontieteiden tutkimisella oli päässyt +siihen vakaumukseen, ettei mitään "ensimmäistä syytä" ollut olemassa, +ja että oli mahdollista jatkaa elämäänsä. Hänen tutkimuksensa lopuksi +osoittivatkin hänelle keinon, jonka avulla ihminen voi saada elämänsä +ikuisesti kestäväksi. Mutta elämä muodostuukin hänelle sietämättömäksi +taakaksi, minkä vuoksi hän etsii sopivaa henkilöä, jolle ilmoittaisi +kammottavan salaisuutensa; silloin hän itse voisi kuolla. Tällaisena +henkilönä Ginotti pitää nuorta Wolfsteiniä, jota hän varjon lailla +seuraa kaikkialle, ja tälle hän ojentaa salamyhkäisen elämänjuoman +ainekset: "Sekoita ne niiden ohjeiden mukaan, jotka selviävät tästä +kirjasta. Tule keskiyöllä St. Irvynen linnan lähellä olevan luostarin +raunioille". Romaanin loppuluku sisältää sitten vain lyhyen +kauhukuvauksen siitä, kuinka paholainen vie Ginottin; koska +Wolfsteinkin kuolee, hän ei siis ole ehtinyt nauttia tuota ihmeellistä +juomaa. Shelleyn nuoruuden ajan mielipiteille on kuvaavaa, että ikuisen +elämän saamisen ehtona on täydellinen jumalan kieltäminen, jota Ginotti +vaati Wolfsteiniltäkin. + +Mielenkiintoisempi kuin poikamaisella oikullisuudella ja +epäjohdonmukaisuudella haahmoiteltu Ginottin tarina on hänen +ulkomuotonsa, koska se osoittaa, kuinka mielikuva tummista, +magneettista voimaa säteilevistä silmistä ja mystillisen henkilön +ulkopiirteistä yleensä oli täsmällistynyt yhä täydellisemmäksi. +Ginottin "ylevä ja korkea haahmo" herättää kunnioitusta rosvoissakin. +Wolfstein säpsähtää hänen katseestaan kuin olisi siinä ollut jonkun +ylevän, yliluonnollisen olennon voima. Hän koettaa turhaan välttää +Ginottin oudon hehkuvaa katsetta ja sen lumoavaa voimaa, joka herättää +hänessä värisyttävää kauhua. Kun Wolfstein pelaa, seisoo pöydän +toisella puolella outo henkilö, joka värähtämättä tuijottaa häntä +kasvoihin. Ginotti on olemukseltaan ylevä ja käskevä; hänen äänessään +on syvä kaiku; hänen silmistänsä säteilee ankaruus; hän on kooltaan +jättiläismäinen, mutta silti erittäin sopusuhtainen; hänen kasvonsa +ovat ylen kauniit, tummat, ja niistä säteilee yliluonnollinen +rakastettavaisuus. Kun kuun säde kolkolla hetkellä sattuu niitä +valaisemaan ja hänen polttava katseensa kohdistuu hänen uhriinsa, +leimahdellen aivan sietämättömän kirkkaasti, täyttää uhrin lamautuvan +olemuksen kylmä kauhu. Tämä mielikuva oli syöpynyt niin syvälle +Shelleyn poikasieluun, että hän antaa Wolfsteinillekin, joka on +jonkunmoinen suuriin kiusauksiin joutuva ja niihin lankeava nuori +sankari, aivan saman ulkomuodon ja katseen. Tämä korkeata, +salamyhkäistä vaikutusta tavoitteleva ulkomuodon ja katseen maalaus ja +"ruusuristiläisten" nimen mainitseminen oli omiaan, kuten pian saamme +nähdä, tuottamaan St. Irvynelle seuraajan, jossa sen viitteet +kehittyivät romantiikan kannalta katsoen erittäin täydellisiksi ja +kauhupitoisiksi. + +Pohtiessaan kysymystä Jumalan olemassaolosta Shelley palaa +Ahasverukseen uudelleen runoelmassaan Kuningatar Mab. Sen +seitsemännessä laulussa "Hengetär" manaa saapuville Ahasveruksen, joka +ilmestyykin. Hän on "outo ja tuskien kuluttama ilmestys"; "hänen +aineeton olemuksensa ei heitä mitään varjoa"; "hänen ryhdistään ja +ilmeestään kuvastuivat monien vuosien merkit ja hänen sammuneista +silmistään saattoi lukea sanattoman muinaisuuden kertomuksia, mutta +hänen poskillaan oli silti nuoruuden leima; tuoreus ja voima kannatti +hänen miehekästä olemustaan; vanhuuden viisaus esiintyi yhtyneenä +nuoruuden varhaisrohkeuteen; ja kuvaamaton tuska, pelottoman +resignation hillitsemänä, antoi hänen kaikkitietävälle otsalleen +kammottavaa suloa". Häneltä nyt "Hengetär" kysyy, onko Jumalaa, ja +Ahasverus vastaa: "On. Yhtä kostonhimoinen kuin kaikkivaltias Jumala". +Ahasverus sitten Jehovan vihollisena kuvaa hänet "kaikkivaltiaaksi +paholaiseksi", joka loi ihmisen suodakseen hänelle vain pahaa; Jeesus +on susi lampaan vaatteissa, joka muka opetti oikeutta, totuutta ja +rauhaa, mutta istuttikin samalla ihmisten sydämeen "sammumattoman +kiihkon liekin ja siunasi miekan, jonka hän oli tuonut maan päälle +tyydyttääkseen totuuden ja vapauden verellä Jehovan pahansuopaa +sielua"... "Vihdoinkin hänen maallinen tomumajansa vietiin kuolemaan, +ja vaikka hän ei tuntenutkaan kipua, hän silti huokaili. Vihastuneena +minä silloin muistelin kaikkia niitä verilöylyjä ja onnettomuuksia, +jotka hänen hyväksymisellään oli toimeenpantu isänmaassani, ja huusin: +'Mene, mene'! Jumalallinen ilkeys valaisi silloin hänen raukenevia +kasvojansa ja hän huusi: 'Minä menen, mutta sinun pitää vaeltaa +rauhattomana maan päällä ikuisesti'". Jumalan vihollisena ja pilkaten +hänen voimattomuuttaan Ahasverus on sen jälkeen horjumatta ja pelotonna +kulkenut ikuista polkuaan. Shelley sanoo häntä lopuksi "vaeltavan +ihmisajatuksen kuvitelluksi näkykuvaksi". + +Innostuneena Kreikan vapaussotaan Shelley kirjoitti syksyllä 1821 +"lyyrillisen draaman" nimeltä _Hellas_, jossa Vaeltava juutalainen +esiintyy. Hänet kuvataan niin vanhaksi, että vuoret ja valtameri +näyttävät nuoremmilta kuin hän; hänen katseestaan kuvastuu ehtymättömän +ajattelun voima, joka tunkee menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden +läpi. Sen, joka tahtoo tavata häntä, tulee purjehtia yksin auringon +laskiessa Demonesin saarille, jossa hän asuu eräässä luolassa. Jos +Ahasverus tahtoo vastata pyytäjän huutoon, silloin "meteori valaisee +takaisin hänen tiensä Marmaran ylitse, huokaavasta mäntymetsästä nousee +tuuli ja sen mukana sanomattoman suloinen sopusoinnun myrsky"; tämän +jälkeen Ahasverus ilmestyy aikana ja paikassa, joka on kysymyksessä +olevalle asialla sopiva. Saavuttuaan nyt sultaani Mahmudin pyynnöstä +hän tämän tiedustellessa tulevaisuuttaan ilmoittaa, että maailman +kaikkeus on vain näky, sairaan silmän unikuva. "Ajatus on sen kehto ja +hauta; samoin ovat tulevaisuus ja menneisyys vain ajatuksen ikuisen +lennon turhia varjoja, olemattomia; mitään muuta ei ole olemassa kuin +se, mikä tuntee olevansa". "Ajatus ainoastaan on kuolematon". +Tulevaisuus kuvastuu menneisyyden pinnalle, ja samoin kuin Mahmudin +esi-isä valloitti suuren kaupungin, kukistetaan vuorostaan hänen +mahtavuutensa. + +Vaeltavan juutalaisen aihe oli siis Shelleyn mielikuvituksessa +hereillä, mutta hän ei silti milloinkaan käyttänyt sitä muuna kuin +sivupiirteenä. Sen runollinen arvo on ylipäätänsä kieltäytynyt hänelle +kirkastumasta. Ahasverus kuvastelee Shelleyn mielikuvituksessa milloin +tradition mukaisena olentona, milloin Prometheus-aihetta lähentelevänä +Jumalan ikuisen kirouksen uhrina ja hänen vihollisenaan, milloin +ajatuksena, joka on tunkenut kaiken pinnan läpi totuuden ytimeen ja +huomannut kaiken muun katoavaksi paitsi itseänsä. + + + + +6 + + +_Southeyn Kehaman kirous_ kuuluu tärkeältä osalta Vaeltavan juutalaisen +aihepiiriin, vaikka sen itämainen puku aluksi peittää sen. Kehama on +mahtava noita, pahuuden ase, joka tahtoo kukistaa Jumalan ja anastaa +hänen valtaistuimensa; hän on siis tavallaan itämainen Prometheus, +mutta vailla jalon tarkoituksen oikeutusta. Kuten Vathek hänkin lopuksi +saavuttaa kuolemattomuuden, mutta tämä on ikuista polttavaa tuskaa +hänen suonissaan, joka saa hänen ruumiinsa hehkumaan kuin sula malmi. +Kostaakseen poikansa surmaajalle Ladurladille hän lahjoittaa tälle +ikuisen elämän, jonka tuskia korottaa se tieto, ettei kuolema voi +lopettaa niitä, mutta luokin samalla, kuten Jehova Kuningatar Mabissa, +itselleen vihollisen, joka on saavuttamattomissa. Runoelman aatteena +on, että siveellinen sydän ja päättäväinen mieli on aina vapaa, että +hyvän voima on kukistumaton ja pääsee kaikista kärsimyksistä huolimatta +lopuksi voitolle. Ilmeisesti nyt se ajatus, että ikuisesti jatkuva +elämä on ihmiselle kamalin ajateltavissa oleva rangaistus, on kotoisin +Vaeltavan juutalaisen aihepiiristä. + +Lewis asetti pahan prinsiipin karkeasti ja näkyvästi esiintyvässä +muodossa vartioimaan uhrinsa harha-askeleita, avaamaan hänelle +lihalliset nautinnot ja lupaamaan niiden ainaista jatkuvaisuutta, +kunhan uhri puolestaan luovuttaa hänelle sielunsa, s.o. oikeutensa +iankaikkiseen autuuteen. Lewisille kyllä on ollut tärkeämpää paholaisen +ilmestymisen, ulkomuodon ja sielunmyyntikohtauksen realistinen +kuvaaminen kuin asian syvemmän sielullisen puolen erittely, mutta kuin +tietämättään hän silti oli tässä astunut lähelle sitä kynnystä, jonka +takaa aukee kauhuromantiikka syvemmässä, kehittyneemmässä, +sielullisessa muodossa. Se kohta, jossa paholainen ilmestyy +inkvisitsionikuoleman uhkaamalle Ambrosiolle käyttäen tämän syvää +epätoivoa hyväkseen houkutellakseen häntä sielunkauppaan, laajeni +_Maturinin Melmoth Vaeltajassa_ tutkielmaksi ihmisen taipumattomuudesta +syvimmänkään kärsimyksen ja kurjuuden hetkellä luovuttamaan pois +oikeuttaan autuuteen, s.o. korkeimpaan mahdolliseen onneen. + +Sen, joka ottaa vaivakseen ja jaksaa lukea tämän laajan, moniosaisen +kirjan, on melkein mahdotonta torjua sitä vähitellen, sivu +sivulta kehittyvää, selittämättömän raskasta ja tukahduttavaa +painajaistunnelmaa, jonka se herättää. Siinä esiintyvä maailma ei ole +tuttu, vaan nähty kuumeisen tuskan tunnelman valossa, enimmäkseen +hämyisenä, myrskyisenä, takana aina jokin tuntematon, selittämätön, +määrittelemätön kauhu, voima, joka ei ole mitattavissa ja torjuttavissa +inhimillisin asein. Vallalla on jonkinmoinen Dantesta muistuttava +helvetin hämärä ja puoleksi halvaannuttava pelko tuntematonta, mutta +lähellä olevaa kauhua kohtaan. Tämän yleisen vaikutelman ohella, +joka syöpyy mieleen armotta uudistuvina, kiduttavina kuvina ja +realistisuudessaan ja tarkkuudessaan pöyristyttävinä kuvauksina, painuu +pysyvästi mieleen itse Melmoth, tuo kolkko ja salamyhkäinen vaeltaja. +Hänessä tuntuvat tavallaan yhtyneen Faust ja Mefisto, sillä onhan hän +tutkinut luvalliset ja luvattomat tieteet, päässyt yhteyteen saatanan +kanssa ja sielullansa ostanut tältä määrä-ajaksi nuoruuden, ja +esiintyyhän hän nyt Mefiston osassa, etsien päämiehelleen uusia uhreja; +kulkiessaan alati ihmisiä kiduttamassa hän muistuttaa Vaeltavan +juutalaisen sukulaisolennosta, ranskalaisten kansantarinoiden "Bonhomme +Misèristä", jolla on samanlainen tehtävä;[220] hänen traagillinen, +loputon, ajan ja paikan kahleista riippumaton vaelluksensa maasta ja +maanosasta toiseen ja äkillinen ilmestymisensä kohtalokkailla hetkillä +muistuttaa taas mieleen Vaeltavan juutalaisen. Hänen kammoa herättävä, +juhlallinen ulkomuotonsa, ja hänen suuret, tummat, synkästi ja +epätoivoisesti ilmehtivät silmänsä, jotka muistuttavat Vaeltavan +juutalaisen silmistä, tuntuvat loistavan pimeydestä lannistavina ja +lumoavina. Kuvaavana niitä koskevan esityksen vaikuttavaisuudesta ja +mieleenpainuvaisuudesta mainittakoon, että Thackeray muisti ne +katsellessaan Goethen silmiä.[221] Onpa hänen traagillisessa +kohtalossaan etsiä vastoin parempaa tietoa pimeydelle uusia uhreja, ja +hänen siitä johtuvassa mielialassaan ja yleisessä asussaan jotakin, +joka on sukua Miltonin Saatanalle. + +Sammumattomassa tutkimushalussansa Melmoth on päässyt niin pitkälle, +että on nuoruutta vastaan vaihtanut sielunsa. Hänen sopimuksessaan on +kuitenkin erikoispiirre: jos hän saa jonkun vapaaehtoisesti astumaan +sijaansa, hän pääsee sitoumuksestaan vapaaksi. Tästä johtuu hänen +salaperäinen vaelluksensa, jonka tarkoituksena on etsiä sellaisia +äärimmäiseen hätään joutuneita ihmisiä, jotka vapautuakseen tuskistaan +suostuisivat vaihtamaan osansa Melmothin kanssa. Tästä perusaatteesta +johtuu myös kirjan kammottavia kärsimyksiä kuvaava sisällys, sillä +ennen Melmothin ilmestymistä tarjouksineen täytyy ihmiskohtalon +kristillisen käsityksen mukaan olla äärimmäisen kurjuuden +loppuasteessa. Mitä Melmoth sitten heille oikeastaan kuiskaa, +selitetään, ettei jännitys pääsisi herpautumaan, vasta kirjan +lopussa.[222] Ainoakaan uhreista ei suostu. Ennenkuin Melmoth +heittäytyy kallion huipulta mereen kotonaan Irlannissa, luopuen +elämästään vapaaehtoisesti, hän lausuu: "Olen ollut maan päällä +kauhuna, mutta en sittenkään vahingoksi sen asukkaille. Kohtaloani ei +kukaan voi ottaa kantaakseen muuta kuin vapaaehtoisesti: ainoakaan ei +ole suostunut, ainoakaan ei ole tahtonut vaihtaa osaansa Melmoth +Vaeltajan kanssa. Olen vaeltanut maailman halki löytääkseni hänet, +mutta ei kukaan ole tahtonut kadottaa sieluansa voittaakseen tämän +maailman". Tämä sijaisen etsiminen ja sen kautta pelastuminen +kohtalokkaasta sopimuksesta on sama aihe, joka kuvastuu esim. +_Balzacin_ romaanista _Murheen nahka_ (La peau de chagrin) ja +_Stevensonin_ kertomuksesta _Paholainen pullossa_ (The Bottled Imp). +Melmothilla oli huomattava vaikutus Balzaciin, joka kirjoitti siihen +jatkonkin, nimeltä _Sovitettu Melmoth_ (Melmoth Réconcilié). +Kotimaisessa kirjallisuudessamme on aihetta käyttänyt (lähinnä +Stevensonin tapaan) _Runar Schildt_ näytelmässään _Hirsipuumies_. + + + + +7 + + +Melmoth saavuttaa ikuisen nuoruuden lahjan vanhalla taatulla tavalla, +tekemällä sopimuksen paholaisen kanssa. Luonnollista on, ettei tämä +keino enää tuntunut riittävältä ja sopivalta niihin aikoihin, jolloin +goottilainen romaani jo oli joutunut naurunalaiseksi. Oli keksittävä +uusia mahdollisuuksia ihmiselle tunkea niiden nuoruuden ja jatkuvan +elämän esteiden läpi, joista viimeinen on kuolema. Tällöin tunkee +kauhuromantiikan piiriin koko se okkultismi, joka oli kutoutunut +taruihin Ruusuristin veljeskunnasta, antaen aiheen _Zanonin_ (1842) +synnylle. + +Lytton-Bulwer oli tavallaan goottilaisen romantiikan uudistajia, mistä +Zanonin muotokin on todistuksena. Teoshan on johdantonsa mukaan vain +käännös erään salamyhkäisen ja omituisen vanhuksen julkaisijalle +antamasta käsikirjoituksesta. Julkaisija oli tutustunut vanhukseen +etsiessään tietoja Ruusuristin veljeskunnasta, ja nyt osoittautuu, että +tämä hänen uusi tuttavansa onkin tuon salaperäisen seuran oppien +erikoistuntija. Vanhus ei koskaan kajonnut syntyperäänsä ja +aikaisempiin vaiheisiinsa, ja oli kirjoittanut teoksensa +salakirjoituksella, varustaen kuitenkin onneksi siihen avaimen. Mutta +ei tällä hyvä, vaan julkaisija huomaa tutustuttuaan tarkemmin +käsikirjoitukseen, jota on kaikkiaan "940 kamalaa kokoarkin sivua", +että tekijä olikin laatinut siitä kaksi eri kappaletta, toisen +täydellisemmän kuin toisen, ja nytkös alkoi niiden täydentämisessä ja +tulkitsemisessa kova työ, kestäen vuosikausia. + +Lähin lähde, jossa näinä vuosikymmeninä oli yritetty tutkia Ruusuristin +veljeskunnan syntyä, vaiheita ja oppia, ja joka oli Lytton-Bulwerin +saatavilla, oli epäilemättä Thomas de Quinceyn The London Magazinessa. +1824 julkaisema kirjoitussarja _Historiallis-kriitillinen tutkimus +ruusuristiläisten ja vapaamuurarien synnystä_ (Historico-Critical +Inquiry into the Origin of the Rosicrucians and Freemasons).[223] +Ilmeisenä pidän muuten sitä, että Zanonin on monesta piirteestään +kiittäminen Shelleyn Ruusuristiläistä, jonka Wolfstein ja Ginotti +esiintyvät siinä Glyndonina ja Zanonina. + +Zanoni on jo ulkorakenteeltaan "romanttinen" kirja, "kuvaus totuuden ja +sadun maailmasta", kuten sen omistuskirjoituksessa sanotaan. Ensi osa, +Soittaja, johdattaa lukijan tutustumaan teoksen toisen päähenkilön, +laulajatar Violan nuoruuteen, ja vielä henkilöön, jonka koko sielun +täyttää musiikki; "ajatusyhtymät, muistot, ilon ja tuskan tunteet, +kaikki yhtyivät selittämättömällä tavalla näihin (isän soiton) +säveliin, jotka milloin ihastuttivat, milloin peloittivat, jotka +tervehtivät häntä hänen silmäinsä avautuessa aamun auringolle ja +kauhistuttivat häntä yön pimeydessä". On kuin Violaa ympäröisivät +alituisesti "sävelten haamut", kuin olisi hän musiikin tytär, kuuluen +enemmän todellisuuden rinnalla aina olevaan sadun, kuin silmin +nähtävään maailmaan. Näin saa ensi osa kirkasta, mutta samalla +mystillistä soitannon sävyä ja sen suloäänien ilmavia hengettäriä +täynnä olevan tunnun. Toisen osan nimi on Taide, rakkaus ja ihme. Mitä +Jumala on luonnolle, sitä tulee taiteen olla ihmiselle, nimittäin +ylevä, elähdyttävä, ihana ja lämmittävä. Hakiessaan totuutta se aina +karttaa todellisuutta; se kohoaa luonnon herraksi alistumatta sen +orjaksi. Tiede löytää, taide luo. — Rakkaus on viisautta, se on elämän +suurin lahja, jonka täydellisen arvon tuntee vain se, joka on kokenut +kaiken vähäpätöisyyden. Se on epäitsekäs ja uhrautuvainen. — Ihme on +se, joka on ihmiseltä salattu, elämän ja aineellisuuden tuonpuolinen +maailma, joka avautuu vain valituille sieluille salaisuuksien oven +takaa. — Kolmannen osan nimi on Theurgia ja tutustuttaa se lukijan +Ruusuristin veljeskunnan, Zanonin ja Mejnourin[224] oppiin sekä +vaiheisiin. — Neljäs osa, Ovenvartija, on saanut nimensä siitä +kauhuolennosta, joka vartioi täydellisen tietämisen ovea. — Viides +osa, Elämänjuoman vaikutukset, kuvaa niitä seurauksia, jotka koituvat +salaisopin oppilaalle, ellei hän ole ollut kyllin vahva vastustamaan +Ovenvartijan voimaa. — Kuudes osa, Taikausko hylkää uskon, on esitys +niistä seurauksista, jotka kohtaavat ihmiskuntaa sen hyljätessä +uskonnon totuudet ja antautuessa taikauskon valtaan. — Seitsemäs, +viimeinen osa, Kauhuvalta, on edellisen henkeen kuvaus Ranskan +vallankumouksen hirmuajoista. Jo tämä ulkonainen jako ja lukujen +mottoina usein käytetyt otteet salaisopillisesta kirjallisuudesta +antavat teokselle erittäin mystillisen leiman, jota lähempi +tutustuminen on vielä omiansa lisäämään. + +Zanonin opin mukaan on näkyväisen rinnalla olemassa näkymätön maailma, +asukkainaan henkiolennot. Ihmisen aineellisuus estää häntä näkemästä +näitä olentoja, jotka kuitenkin ovat hänen elämänsä ja kohtalonsa +kanssa yhteydessä. Niitä on sekä valon että pimeyden puolelta, +edellisten johtajana ihana Adonai, jälkimmäisten mystillinen Paha, +määrittelemätön Kauhu, salaperäinen Ovenvartija. Jos nyt ihmisen +onnistuu voittaa aineellisuuden kahleet ja kestää ne kauhut, jotka +Ovenvartija asettaa hänen eteensä tuntemattoman kynnyksellä, lakkaavat +kuoleman lait häneen vaikuttamasta ja hän voi esteettä elää maailmassa +niin kauan kuin haluaa, ikuisesti nuorena, ihmisenä, mutta vailla +ihmistä sitovia kahleita. Mutta hänen täytyy varoa, ettei mikään +maallinen mielenkiinto, rakkaus esimerkiksi, pääse tummentamaan hänen +sielunsa ylevää ja intohimotonta kirkkautta, sillä silloin hän +vastaavassa suhteessa rupeaa menettämään saavuttamiaan jumalallisia +ominaisuuksia, vaipuen yhä enemmän tavallisten kuolevaisten tasoa +kohti. Hämärässä muinaisuudessa on joidenkin itämaiden viisaiden +onnistunut sielunsa puhdistuksella, vapautumalla yhä enemmän +aineellisuuden kahleista, ja ajatustensa sekä tahtonsa voimalla, +apunaan luonnon ilmisaadut ihmeet, tunkeutua niin pitkälle, että ne +keinot, joiden avulla tuntemattoman kynnyksen yli voi astua, olivat +heille paljastuneet. Sielunsa ylevyyden voimalla ja tarkoitustensa +puhtaudella he nyt olivat kestäneet hirvittävän lopputaistelun Pahaa +vastaan ja näin kohonneet Kuoleman ja kaiken inhimillisen herroiksi. +Näin oli syntynyt pyhä Ruusuristin veljeskunta, jonka ylevänä +tarkoituksena oli luoda maailmaan uusi sukukunta, vailla ihmisten +heikkouksia ja paheita, jopa tietämisensä voimalla valloittaa muitakin +planeetteja. Oliko inhimillisellä elämällä, nimenomaan rakkaudella, +sittenkin ollut veljeskunnan jäsenille viehätyksensä, jää +mainitsematta, mutta heistä on kuitenkin jäljellä vain kaksi, +Zanoni ja Mejnour. Edellinen edustaa nuoruutta, taiteen aatetta +maailmankaikkeudessa, jälkimmäinen harkitsevaa vanhuutta, tiedettä, +ollen siis tyynempi ja intohimottomampi kuin toverinsa, katse aina +suuntautuneena yhä täydellisemmän tietämisen saavuttamiseen. Hän se +myöskin edelleen työskentelee ruusuristiläisten suuren päämäärän +hyväksi, hakien koko maailmasta sopivia adepteja, mutta löytämättä +niitä, sillä sellaisia, jotka kestäisivät Ovenvartijan kauhut, syntyy +vain yksi tuhannessa vuodessa. Nämä kaksi ihmiskunnan parasta +harrastavaa "theurgia" esiintyvät jo tämän vuoksi traagillisessa +valossa, jota vielä lisää Zanonin uhrautuva, vapaaehtoinen kuolema +rakkauden vuoksi inhimilliseen olentoon. + +Ensimmäinen tuntomerkki, minkä Zanonista tapaamme, on hänen katseensa. +Zanoni voi, jos tahtoo, valaa siihen voiman, jolla hän voi vallita +toisen sielunelämän, joko kirkastaen ja kohottaen tahi masentaen sen. +Hänen silmiensä "tumma sädeloisto" on vastustamaton, ja taikauskoiset +väittävät, että hänellä on todellinen "paha silmä", "mal-occhio". +Ulkomuodoltaan Zanoni on kuvaamattoman kaunis, vartaloltaan, ryhdiltään +ja esiintymiseltään majesteetillinen, mutta samalla salamyhkäinen, +kummitusmainen, kuin ilmestys toisesta maailmasta. Hänellä on +sammumaton voima nauttia elämästä, mutta tehden sen puhtaalla, +siveellisesti ylevällä tavalla, ja vaikuttaen seurapiiriinsä +kohottavasti ja puhdistavasti. Kukaan ei tiedä, mistä hän on kotoisin; +hänestä kerrotaan mitä ihmeellisimpiä tarinoita, ja kaikki kansat, +maat, niiden olot, tavat ja kielet näyttävät olevan hänelle tuttuja. +Hänen rajaton rikkautensa, tietonsa itämaisissa kielissä, eräänlainen +arvokas rauhallisuus, josta hän ei luopunut iloisimpina hetkinäänkään, +hänen hiustensa ja silmiensä tumma loisto, pienet ja mitä +huolellisimmin hoidetut kädet, pään arabialaiset ulkopiirteet, kaikki +viittaavat hänen kuuluvan johonkin itämaiseen rotuun. Monet vanhukset +todistavat nähneensä hänet juuri samanlaisena nuoruudessaan, kuka +missäkin maailman kolkassa. Näyttää siltä, kuin olisi Zanoni uudelleen +ihmisten keskuuteen astunut Adonis, nuorukainen, joka oli jumalallisen +kauneuden ja valon synnyn vertauskuva. Näin edustaa Zanoni +Geisterseheristä alkavaa salaperäistä kirjallisuuden vaeltajaa, +yhdistäen useampia jo edellisestä tunnettuja tradition tunnusmerkkejä +itseensä, mutta kohonneena nyt jonkinmoiseksi taiteen ikuiseksi +vertauskuvaksi, runolliseksi näyksi taiteen jumalallisesta kauneudesta, +puhdistavasta ja kohottavasta vaikutuksesta, sekä kuolemattomuudesta. + +Hänen rinnallaan esiintyy toinen salaperäinen olento, Mejnour, +vanhuuden harkinnan, tieteen, ikuisen hakemisen ja tutkimisen +vertauskuva. "Hänellä ei ole ystävää, ei seuralaista, ei lähimmäistä, +paitsi kirjoja ja tutkimuksensa välineitä. Usein hänen nähdään kulkevan +— ei hajamielisenä ja välinpitämättömänä kuten usein oppineet, vaan +katse huomaavaisena ja läpitunkevana kuin haluaisi se tunkeutua +ohikulkevien sieluun. Hän on vanhus, mutta ei väsähtänyt, vaan pysty ja +uljas kuin mies parhaalla iällään. Ei tiedetä, onko hän rikas vai +köyhä. Almuja hän ei pyydä, eikä myöskään niitä anna; hän ei tee +koskaan pahaa, mutta ei liioin harjoita hyvää. Hän on mies, joka ei +näytä tietävän mistään maailmasta ulkopuolella itseään". Hän on siis +absoluuttisen, kaikesta inhimillisestä vapautuneen tieteen vertauskuva. +Hänen elämänsä on vaipumista filosofiseen mietiskelyyn, Zanonin taas +nautintoon. + +Rohkeammin kuin mitä oikeastaan kauhuromantiikassa tähän saakka oli +tapahtunutkaan, tekijä antaa näille vaeltajilleen yliluonnollisia +ominaisuuksia. He voivat hypnoottisin keinoin panna jonkun toisen +ennustamaan tulevaisuuden tapahtumia, kuten esim. Zanoni kirjailija +Cazotten, jolloin tilaisuudessa vallitsevan valistuksen ajan optimismin +tulokseksi ja vastapainoksi manataan esiin kuva vallankumouksen +tyranniasta ja verikauhuista. Ajan ja paikan laki ei heitä sido, eikä +elementtien voima heihin pysty; he voivat myös, jos tahtovat, tulla +näkymättömiksi. Tieteessään he ovat tulleet niin pitkälle, että heidän +tutkimuskojeensa ja laboratorionsa näyttävät alkemistin välineiltä ja +työpajoilta, okkultistin salaperäisiltä puuhilta, olematta sellaisia. +Mejnourin laboratorio on vanhassa keskiaikaisessa linnassa jossakin +Apenninien vuoriston luoksepääsemättömässä sopukassa. Kun Mejnourin +oppilas Glyndon kerran menee opettajansa tietämättä hänen +laboratorioonsa, tuntee hän siellä oudon, aivan erikoisen tuoksun, ja +huoneessa vallitsee eräänlainen aaltoileva sumu. Hänet valtaa +vähitellen kuolon kylmyys ja hän on näkevinään, kuinka tuossa sumussa +vaaruu hämäriä, mahtavia olentoja. Mejnour pelastaa hänet ajoissa, ja +näin hän on saanut kokea, kuinka vaarallinen salatun tietämys on sille, +joka ei ole valmistunut sitä vastaanottamaan. Tässä laboratoriossaan +Mejnour säilyttää salaperäisiä "ruusuristiläisten lamppuja", luvultaan +yhdeksän, elämänvettä, jolla on uudestisynnyttävä vaikutus, ja +mystillistä tietokirjaa, joka selittää, miten tietämyksen rajan yli +voidaan astua. Mutta tässä kaikessa ei oikeastaan ole mitään loihtua, +vaan on kaikki mitä ankarinta tiedettä. Mejnour ei tunne keinoa, millä +hän voisi asettaa kuoleman oman tahtonsakin ulkopuolelle — hän voi +kuolla, jos hän haluaa — mutta luonnon uupumattomalla tutkimisella hän +on saanut selville kaikki ihmisruumiin salaisuudet, m.m. syyn suonien +kalkkeutumiseen ja verenkierron laimentumiseen, ja vihdoin keksinyt +elämänveden, jolla ruumis voidaan aina uudistaa. Kysymys on siis, +selittää Mejnour, vain lääketieteen loppusaavutuksista. + +Zanonin hämärä filosofia voisi antaa aihetta laajoihin selittelyihin, +mutta tarkoitustamme varten riittää tämä esitys sen kahdesta +päähenkilöstä. Siitä käynee selville, mihin mittoihin saakka +romanttinen kirjailija saattoi kohottaa vanhan aiheen ihmisestä, joka +aineellisessakin suhteessa todellakin saattoi kysyä: kuolema, kussa on +sinun otasi? Mielikuva ikuisen nuoruuden lahjasta oli syöpynyt syvälle +Lytton-Bulwerin sieluun ja käytti hän sitä m.m. kuuluisassa +kertomuksessaan _Kummitustalo ja kummittelijat, eli talo ja aivot_ (The +Haunted and the Haunters, or the House and the Brain, 1859).[225] +Siinä esiintyy salaperäinen, aina elävä henkilö, joka on aikoinaan +"ladannut" erään talon pöyristyttävällä pahuudenhengellä, +vihamielisellä kaikelle sen kynnysten sisäpuolelle tulevalle +elolliselle. Tahtonsa voiman on tuo henkilö pannut jatkuvasti +vaikuttamaan jonkinmoisen eriskummallisen, puolittain magneettisen, +puolittain kabbalistisen "akkumulaattorin" kautta, sijoittaen sen +erääseen salalokeroon. Vasta sitten, kun kertoja jaksaa jännittää +tahtonsa niin, ettei se salli hänen alistua yöllisen kummituskohtauksen +kauhuun, murtuu tuo peloittava voima, niin että talo voidaan tutkia ja +tuo salaperäinen koje hävittää. Huomattakoon, että tämäkin henkilö on +erikoinen läpitunkevan, käärmemäisesti vangitsevan katseensa vuoksi. +Hänessä on aihe henkilöstä, jonka ei tarvitse kuolla, kehittyessään +tuonut mukanaan kauhuromantiikkaan sellaiset uudenaikaiset keinot kuin +hypnotismin eli mesmerismin, sähkön, ja ajatusten sekä tunnelmain +siirron tahdon voimalla. + +Zanonillaan Lytton-Bulwer loi teoksen, joka monessa suhteessa on yhäkin +vaikuttava ja tehokas. Teosofit näkevät siinä salaisopillisen viisauden +ilmenemistä, kuin olisi joku niistä näkymättömän maailman +henkiolennoista, joista siinä puhutaan, ohjannut tekijän kynää. Sen +aihe ihmisolennosta, joka on päässyt aineen herraksi, elää +kirjallisuudessa yhäkin, synnyttäen alituiseen mitä eriskummallisimpia +teoksia, joissa moninaisin keinoin ja tavoin käsitellään ja kuvataan +elämän jatkamista ja ruumiin sekä sielun nuorentamista. Sen +suggestiiviset keinot ovat niin hyvin harkitut, sen sanonta +salaperäisimmissä kohdissa niin epämääräisen tarkoittelevaa ja +arvostelukykyä harhaan johtavaa, ja sen koko sisältö, joukosta usein +esiin välähtelevine paradoksimaisen sattuvine väitteineen ja +runollisine kohtineen siksi mukaansa tempaavaa, että nykyaikainenkin +lukija tuntee joiltakin sen sivuilta henkivän vastaansa omituista +tenhovoimaa. + +Viedäkseni lopuksi kauhuromantikkoja viehättäneen ajatuksen ikuisesti +jatkuvasta elämästä nykyaikaan saakka mainitsen _H. Rider Haggardin_ +teokset _Hän_ (She, 1887), _Hän ja Allan_, ja _Ayesha_, (1905). Näiden +teosten päähenkilö kuningatar Ayesha, on onnistunut hankkimaan +itselleen ikuisen nuoruuden ja kauneuden kylpemällä eräänlaisessa +ihmeellisessä tulisuihkussa, joka pursuaa ilmoille jossakin +luoksepääsemättömimmän Afrikan salatuimmassa vuorenonkalossa. +Historiallisesti nämä teokset ovat mielenkiintoisia vanhan +kauhuromantiikan uudistajina, varsinkin siksi, ettei voi olla +asettamatta Ayeshan kuvaa ja elämäntulta Southeyn Thalaban yhteyteen. +Tässä runoelmassa nimittäin esiintyy taikapuutarha ja "sen keskellä +tulilähde, josta virtasi kaikkialle ihmeellisiä puroja, ruokkien +puutarhaa elämän kuumuudella". Tuo lähde pesee pois kaiken maailman +saastan; Maimunan vapautuminen noituutensa ja ikuisen nuoruuden +kahleista, jolloin äkkiä hänen vuosiensa paino tuli hänen osakseen, +muistuttaa ilmeisesti Hänen loppukohtauksesta. Lailassa esiintyy +Ayeshan alkupiirteitä, ja Okba, runoelman "vanha mies", on hyvin +tutunomainen, kun häntä verrataan Haggardin viisaisiin vanhuksiin. +Hänessä esiintyvä suunnaton vuoren onkalo, joka on muinaisten +sukupolvien muumioiden säilytyspaikka, muistuttaa taas Kehaman +kirouksen hautakaupungista: "balsamoijat olivat suorittaneet työnsä +niin hyvin, että joka ruumiilla oli yhä elävä väri; ne olivat patsaita +elävästä lihasta — peloittava näky! Niiden silmät olivat suuret ja +terättömät, lasittuneet, tuijottavat, ilmeettömät —". Verratessa +Southeyn runoelmia Haggardin romaaneihin ei voi olla pitämättä aivan +ilmeisenä, että niillä on ollut jälkimmäisten aineistoon suuri +vaikutus, että ne yleiseltä laadultaankin, seikkailujen +keksimistavalta, näyttämöiltään, taistelukohtauksiltaan ja +mieltymykseltään sadunomaiseen, eksoottiseen romantiikkaan ovat kuin +runopukuisia Ayesha-kirjoja. Southeyn idea noituudella saavutetusta +ikuisesta kauneudesta ja hänen eläviä ihmisiä muistuttavat muumionsa +johtavat lopuksi Haggardin Ayeshan kautta suoraan Pierre Benoitin +_L'Atlantideen_, jonka jäljittelevästä sukulaisuudesta yllä selitettyyn +aihepiiriin ei voi olla epäilystäkään. + + + + +8 + + +Yllä oleva on suunnilleen se osuus, mikä kauhuromantiikalla on ollut +Vaeltavan juutalaisen ja Faustin tarinan alulle panemassa +mielikuvittelussa. Kuten näkyy, se on sangen pian vapautunut molempien +perintämuodosta ja keksinyt itselleen omat henkilönsä tulkitakseen +sitä mystiikkaa, joka kietoutuu ajatukseen ikuisesti elävästä +ihmisestä. Mutta tällä välin jatkuu Ahasveruksen tarina omassa +perintämuodossaankin, kasvattaen ympärilleen laajan kirjallisuuden ja +kiihoittaen mystiikallaan yhä uusia runoilijoita koettamaan +mielikuvituksensa voimaa ja luotaamaan aatemaailmansa syvyyttä. Sen +kirjallisuuspaljouden selostaminen veisi tässä liian pitkälle, mutta +lyhyt katsaus niihin ajatuksiin, joita tämän aiheen kautta on tahdottu +tulkita, on esitykseni täydennykseksi tarpeellinen.[226] + +Se, että Ahasverukselta kiellettiin kuolema, oli samalla huomautus +kuoleman vapahtavasta merkityksestä. Tämä sopi hyvin askeettiseen +kristilliseen käsitystapaan, jonka mukaan ajallinen elämä on "tuskaa ja +vaivaa silloinkin, kun se parasta on". Ahasveruksen kuolemankaipuu +tulkitsee näin ollen kristityn halua päästä maallisen elämän kahleista. +Schubartin runoelman päämotiivi on loputtoman elämän tuska ja kuoleman +vapahtava merkitys.[227] + +Ahasveruksen loppumaton vaellus vuosisadasta toiseen tekee hänestä +historian elävän silminnäkijän ja todistajan, joka on sopiva väline +tulkitsemaan ajatuksia ihmiskunnan vaiheista ja tulevaisuudesta. Tämä +puoli tuli kirjallisuudessa huomatuksi useissa romaanintapaisissa +kertomuksissa 18:nnen vuosisadan lopulla ja 19:nnen vuosisadan +alulla.[228] + +Ahasveruksen loputon elämä ja vaellus käsitettiin rangaistukseksi ja +katumuksenteoksi hänen vapahtajaa kohtaan osoittamansa armottomuuden +vuoksi. Tämän johdosta hän kuvastuu kristilliselle mielelle ikuisena +varoittajana uskottomuudesta ja synnistä Jumalaa vastaan. Varustettuna +kaikilla mahdollisilla saturomanttisilla ominaisuuksilla hän korkeasta +tehtävästään huolimatta joutuu juuri täten käsitettynä kaiken +alhaisemman kaupusteluromantiikan salamyhkäiseksi päähenkilöksi. Tämän +käsitystavan yhteydessä Ahasveruksen historia laajenee myös kuvaukseksi +uskottoman, Jumalan kieltäjän ja epäilijän kääntymyksestä, ja sikäli +myös hänen vaiheidensa mukana näyiksi ja kohtauksiksi ihmiskunnan +vaiheista ja kohtalosta.[229] + +Hänen kansallisuutensa antoi aihetta siihen käsitykseen, että hän oli +juutalaisten, tuon kodittoman, vaeltavan, mutta häviämättömän rodun +vertauskuva. Kristillisen käsitystavan mukaan hän kuvasi juutalaisia +kirottuna, rangaistusta kärsivänä kansana, kun taas juutalaiset +käsittivät hänet kaiken rotunsa kärsimän sorron ja vääryyden +marttyyriksi, ja toivomustensa ja pyrkimystensä vertauskuvaksi. Tämä +juutalaisten tuska ja nousun pyrkimys tuli useiden Ahasverus-teosten +perusaatteeksi.[230] + +Edellisessä mainittu käsitystapa vei loogillisesti siihen, että +Ahasverusta ruvettiin pitämään kansallisen ja yhteiskunnallisen +vapauden vaatijana ja esitaistelijana, sekä siinä suhteessa rauenneiden +haaveiden jälkeen traagillisena, murtuneena sankarina. Maailman +rauhaton, kaikkialta pois ahdistettu vaeltaja on vapaus, joka ei löydä +kotipaikkaa milloinkaan.[231] + +Ahasveruksen murhe kohtalonsa johdosta, hänen yksinäisyytensä ja +outoutensa ihmisten keskellä, hänen osattomuutensa inhimillisiin +intohimoihin, ja hänen ikuinen rauhankaipuunsa, joka on sitä +kiihkeämpi, kuta selvemmin hän ymmärtää ihmiskunnan pyrkimyksien +toivottomuuden, tekee hänestä maailmantuskan vertauskuvan. Tähän +maailmantuskaan ja sen surumielisesti valittavaan sävyyn ilmestyy +lisäksi titaanimainen uhman piirre, suuttumus kohtalon kovuuden +johdosta sen aiheuttajaa kohtaan. Näin Ahasverus saa Prometeuksen +piirteitä, kapinoiden ihmiskunnan ystävänä jumaluutta vastaan. +Maailmantuskan runoilijat, Byron ja Shelley, ovat itse titaanimaisen +uhmaavia, kodittomia vaeltajia, eräänlaisia Ahasveruksia, joita, kuten +Childe Haroldia, ajaa eteenpäin "tuo ainainen, poistumaton synkkyys, +joka sadun vaeltavalla hebrealaisella oli otsallaan, joka ei halua +nähdä haudan toiselle puolelle, mutta ei voi toivoa aikaisemminkaan +lepoa". Tämäkin ajatus on johdonmukainen seuraus kahdesta edellisestä: +juutalaisten vapaus — kansojen ja yhteiskunnan vapaus — koko +ihmiskunnan vapaus kaikista sitä rajoittavista kahleista.[232] + +Ahasveruksen tarina on kelvannut yhteiskunnalliseltakin kannalta. Köyhä +Jerusalemin suutari on käsitetty kaikkien "työn orjuudessa" elävien +köyhien ja maasta irti olevien työläisjoukkojen vertauskuvaksi, joka +löytää kuoleman levon vasta sitten, kun köyhien elinehdot ovat +parantuneet ja heidän kahleensa kirvonneet. Tämä on Eugène Suen kuva +Ahasveruksesta, jolle hän antaa puolisonkin, Herodiaksen, ikuisen +juutalaisnaisen; tämä saa kuoleman levon vasta sitten, kun naisten +häpeällinen orjuus on loppunut. + +Yllä oleva esittely niistä eri käsitystavoista, joihin Ahasveruksen +tarina on antanut aihetta, osoittaa, kuinka se on erikoisella tavalla +väljä ja moniin eri tarkoituksiin mukautuva; tätähän voisi sanoa sen +rikkaudeksikin, ellei juuri se olisi samalla sen suurin heikkous. Se +antaa nimittäin aihetta liian moniin ajatuksiin, sisältämättä sellaista +rajoitettua ja voimakkaasti esiintyvää pääaihetta, joka kykenisi +yksinään sen tyhjentämään. Kun Faust-aihe esittää elämänhalun ihmistä +ratkaisevasti vallitsevana voimana, tullen siten ihmiselle läheiseksi +ja ymmärrettäväksi, välähtelee Ahasveruksen aiheesta näkyviin monia eri +puolia, joilla kaikilla on runollista sytytystehoa, mutta jotka +kuitenkin peittyvät sellaiseen lihamme ja veremme ulkopuolella olevaan +mystiikkaan, ettei niitä ole helppo runoilla selviksi kuviksi. Tästä +johtunee se, että Ahasverus yhä odottaa lopullista suurta +runoilijaansa, joka päättäisi hänen vaelluksensa, antaen rauhan hänelle +ja kirjailijoille, kuten Goethe antoi rauhan Faustille. + +Ahasveruksen aiheen historia osoittaa lopuksi, että Euroopan kansoista +saksalaiset ovat sitä eniten käsitelleet; Englannissa ei aihe ole ollut +erikoisemmin muodissa, eikä näytä alkuperäisessä muodossaan +englantilaisten mielikuvitusta koskettaneen; sitä ovat enemmänkin +tehneet, kuten olemme nähneet, tämän ja Faustin tarinan pohjalta +kasvaneet alkemistiset ja ruusuristiläiset johdannaiset.[233] + + + + + + +VI + +BYRONILAINEN SANKARI + + + + +1 + + +Aikaisemmin sanotusta on selvinnyt, että jo Otranton linnassa oli +esiintynyt tumman, synkän ja intohimoisen tyrannin tyyppi, jota sitten +Radcliffe erikoisella mielenkiinnolla viljeli. Tämän tyypin +tuntomerkkeinä olivat korkea ja kalpea, mustien kiharoiden +varjostama otsa, läpitunkeva, tumma katse, kasvojen yleinen kauneus, +olemuksen miehekkyys ja menneisyyden salaperäinen tutkimattomuus. +Hänen melankoliansa takaa kuultaa Hamlet, Vathekin Eblis ja Miltonin +Saatana,[234] jotka ovat osallisina hänen tummassa katseessaan ja hänen +sielunsa uhmassa; hänen läheisyydessään hiiviskelevät ehkä Lovelace ja +Zeluco, antaen vihjauksia siitä traagillisuudesta, jonka paheiden +orjuus voi uhrilleen tuottaa. Caleb Williamsin Falkland ja Leonin +Bethlem Gabor kohoavat myöskin taka-alalta näkyviin, edustaen +ihmisvihaa ja ihmisen pelkoa, jolla on sairaalloinen piirre. Selville +on myös käynyt, kuinka sekä rikollinen munkki että Vaeltava +juutalainen, ja ruusuristiläiset viisaudenkiven omistajat lainaavat +itselleen tämän tyypin ulkomuodollisia piirteitä. Ilmeisesti on +syntynyt jonkinmoinen vakiintunut muotokuva, joka melkein kuvalaataksi +muuttuneena esiintyy siellä, missä tämän tyypin käsittelyyn näinä +aikoina ryhdytään. + +Osoituksena siitä, että tämän tyypin pohjalla on englantilainen +perintöaihe, on sekin, että Radcliffen tumma sankari esiintyy +järvikoulunkin runoilijoilla, vaikkakin kesympänä ja +huomaamattomampana. _Wordsworthin_ näytelmässä Rajasissit, jonka hän +kirjoitti jo 1795-6, on Oswald tyypillinen Montoni-ilmiö, varustettuna +Jagon pahuuden lisäpiirteillä. Houkutellessaan päällikköään, +Marmadukea, murhaan, ja tämän epäröidessä hän selittää: "Voi olla, että +löytyy sellaisia raukkamaisia, puoleksi ajattelevia pelkureita, jotka +kalveten sanovat sinua murhaajaksi, ja että joudut yksinäiseksi heidän +keskuudessaan, mutta tämäkö nyt olisi suurikaan onnettomuus lujalle +luonteelle!... Yksinäisyys! Kotka elää yksinäisyydessä". Nuoruudessaan +Oswald on ollut kaikkien suosima, "joka kielen lemmikki"; hän matkustaa +Syriaan ja luulee joutuneensa laivalla kapteenin ja miehistön +salavehkeilyn esineeksi, kostaa jättämällä kapteenin alastomalle +saarelle nälkäkuoleman uhriksi ja piiloutuu luostariin, kunnes yhtyy +ristiretkeläisiin, suorittaen sankaritekoja. Mutta hän on yksinäinen +olento silti, hänen kulkunsa on "yksinäisen vaellusta", ja hänen +mietteensä sairaalloista itsetutkistelua sekä pyrkimystä "laajentamaan +ihmisen älyllistä valtakuntaa". Päälliköstänsä Marmadukesta hän tahtoo +tehdä murhaajan, saadakseen hänestä yksinäisyyteensä saman +onnettomuuden luoman toverin. Wordsworthin näytelmä julkaistiin vasta +paljoa myöhemmin, eikä ole siis keneenkään tämän ajan kirjailijaan +vaikuttanut, mutta osoittaa selvästi, kuinka 18:nnen vuosisadan lopulla +Englannissa monella taholla tunnettiin tällaisen synkän mietiskelijän +kuvan olemassaolo ja koetettiin tulkita sitä runoudessa. + +Se pujahtaa näkyviin _Coleridgenkin_ tuotannossa. Hänen näytelmässään +_Katumus_, jonka ensimmäisen laitoksen hän kirjoitti jo 1797 (Osorio), +mutta joka esitettiin vasta 1819, on Ordonio, veljensä sukuperinnön +anastaja ja hänen morsiamensa tavoittelija, tällainen synkän, +omantunnontuskien raateleman rikoksellisen tyyppi; näytelmän juonessa +tuntuva Henkiennäkijän vaikutus ei oikeuta otaksumaan, että Ordonion +kuva olisi kotoisin Schilleriltä, sillä kaikilta piirteiltään se täysin +soveltuu Manfredin—Montonin linjaan. _Southeykin_ antaa näiden tummien +piirteiden esiintyä runoelmissaan: Kehaman tunnusmerkkinä on +all-commanding brow ja darkening brow, "kulmien kaikkia vallitseva +synkkyys", "kulmien synkkenevä ilme". + +Saksassa oli näihin aikoihin esiintynyt vastaava tyyppi, Schillerin +_Karl Moor_, joka on erikoinen Prometheusmaisen uhmansa, +vapaudenrakkautensa ja ihmisvihansa vuoksi; hän on titaanimaisempi ja +korkeampi, vailla mysteriota, avo-otsainen kuin tekijänsäkin, syntynyt +todennäköisesti Miltonin, Shakespearen ja Götz von Berlichingenin +vaikutuksen alaisena. _Ryövärit_ julkaistiin englanniksi 1792. Tämä +ihmisvihan puoli esiintyi voimakkaasti _Godwinin_ Leonissa, jonka eräs +henkilö, unkarilainen rosvoritari _Bethlem Gabor_, on sen edustaja +Schillerin hengessä. Leonin mielestä Gabor on kuin "synkkä, +salamyhkäinen tyranni", jonka linna maanalaisine käytävineen ja +vankiholveineen vastaa täydelleen tyrannin hallitseman haamulinnan +kuvaa. Hän ei ole aina ollut sellainen, vaan vasta hänen kärsimänsä +suuret vääryydet ovat tehneet hänestä ihmisvihaajan. Koska tekojen syyt +ja vaikuttimet yleensä ovat samat kaikilla ihmisillä, ei Gabor huoli +lajitella vihansa esineitä, vaan kohdistaa sen koko ihmissukuun. +Huomattuaan, että Leonin kokemukset ovat samanlaiset, hän tuntee tätä +kohtaan ystävyyttä, mutta kun Leon onnettomuuksistaan huolimatta pyrkii +tekemään ihmisille hyvää, Gaborin ystävyys muuttuu katkeraksi vihaksi +häntäkin kohtaan, sillä hän ei sallisi kenenkään rakastavan ihmisiä. +Tässä ihmisvihassaan Gabor pysyy lujana loppuun saakka, hautautuen +rosvolinnansa raunioiden alle. + +Ranskassa oli Rousseaun aloittamalla linjalla syntynyt oma +maailmantuskaa edustava sankarigalleriansa: Saint-Preux, (Werther), +René, Obermann ja Adolphe. Tässä sankarissa on sentimentaalinen +maailmantuska enemmän etualalla kuin byronilaisessa tyypissä, jossa +etualalla on mysterio ja uhma. Muistelmissaan Chateaubriand kyllä +näyttää pitävän Childe Haroldia melkeinpä itselleen kuuluvana +keksintönä, mutta René ei ole välttämätön Childe Haroldin synnylle. +Kaikki nämä linjat ovat eri heijastuspintoja samasta, koko Euroopan +silloin tuntemasta suuresta kaipuusta. + +Byronilaisen sankarin sukujohto on siis, kaiken sen perusteella, mitä +Hamletin-Manfredin-Montonin-Bethlem Gaborin ja heihin liittyvien +sivuhenkilöiden linjan seuraaminen on esiintuonut, alkuvaiheiltaan +englantilaisten oma kirjallinen tyyppi, johon epäröiden on yhdistettävä +vieraita vaikutelmia. Erikoisesti on varottava sitä, ettei sukujohdon +alkupäähän aseteta Karl Mooria, sillä hän ei ole byronilaisen sankarin +isä, vaan hänen Saksassa kehittynyt rinnakkaisilmiönsä, veljensä, +yhteisenä kaukaisena isänä molemmilla Shakespeare ja Milton. Tämä +englantilainen sukujohto vie nyt, 18:nnen sataluvun alkaessa, suoraan +Walter Scottiin ja hänen runoteoksiinsa. + + + + +2 + + +_Walter Scottin_ tapaaminen tältä linjalta on yhtä luonnollinen ja +välttymätön kuin hänen osuutensa haamulinnan kuvan kehitykseen. Olihan +hän omaksunut koko Walpolen, Radcliffen ja Lewisin maailman sekä +rikastuttanut sitä kansanromantiikan ja historian runsaalla +aineistolla. Tuntien hänen ihailunsa esim. Radcliffeä kohtaan ei hänen +oman kirjallisen tuotantonsa alkaessa voi odottaakaan muuta, kuin että +jollakin Montonin tapaisella ilmiöllä, ehkä Scottin miehekkään +temperamentin muuttamana, tulee olemaan siinä osuutensa. Katsaus hänen +runoelmiinsa osoittaakin tämän otaksuman oikeaksi.[235] + +_Viimeisen runojan laulussa_ on tähän tyyppiin viittaava vain jokunen +määritelmä William Delorainesta ja lordi Dacresta. Edellinen on hurja +rajaseudun ritari, "vakaa sydämeltään ja luja kädeltään", joka on +julistettu viisi kertaa lainsuojattomaksi. Katumusta hän ei harjoita ja +tuntee tuskin ainoatakaan rukousta, paitsi ehkä Ave Mariaa. Hän on +synkkäkulmainen mies, jonka kypärän töyhtö liehuu ylpeästi. Kun hän +kohtaa vihollisensa, "ei hän huokaa, ei rukoile, ei huuda avukseen +pyhimyksiä eikä pyhää äitiä". Lordi Dacre on taas "pikavihainen mies", +"tulinen" ja "ylpeä", mikä viimemainittu liittyy hänen nimeensä +pysyväisenä mainesanana. Lisäksi vilahtaa esiin soturi, jolla on +"hiilimusta, lyhyeksi leikattu tukka, niin että hänen päivettyneet +kasvonsa esteettä näkyvät". Kun Conrad Wolfstein loukkaa "tulista ja +sisukasta" Rutherfordia ja tämä kostoksi murhaa hänet salaa, kuten +luullaan, välähtää tässä esiin ensimmäinen malli Laran samanlaiselle +rikokselle. + +_Marmion_ vie läheisesti muistelemaan edellisten vuosikymmenien +kauhuromantiikkaa, ollen kuin sen jonkinmoinen runomuotoinen, +keskitetty esitys. Jo aikaisemmin on viitattu sen edeltäjiinsä yhtyviin +piirteisiin, jotka hyvin kuvaavat sitä maaperää, josta se on kasvanut; +suurinta mielenkiintoa on sitten omiaan herättämään sen päähenkilö, +ritari Marmion. + +Hänen kasvoistaan näkyy, että hän on ankara soturi, joka on ollut +monessa taistelussa. Kulmakarvat ovat mustat, silmät tuliset, ja niiden +ilme osoittaa ylpeää ja kiivasta luonnetta, samalla kuin kasvojen syvät +ajatus-uurteet todistavat hänet laajoja suunnitelmia hautovaksi ja +harkitsevaksi. Hänen otsansa on korkea, viikset ovat tuuheat, tukka +kiharainen ja hiilimusta, sieltä täältä jo harmaantuva, joskin enemmän +työn kuin iän vuoksi. Hänen kulmikkaat ja jäntevät jäsenensä +osoittavat, ettei hän ole mikään siro hovin ritari, mutta taistelussa +peloittava soturi ja viisas johtaja. Kun hän saapuu kulkueensa +etupäässä Norhamin linnaan, johtuu mieleen suurta miekkaa kantava +saattue Otranton linnasta, varsinkin kun huomio erikoisesti kiintyy +hänen komeaan kypäräänsä töyhtöineen, ja hänen isoon peitseensä, jota +kaksi miestä kantaa. Hänen muotonsa käy synkäksi, kun häneltä +tiedustellaan, minne hänen kaunis knaappinsa on jäänyt; onhan tuo +nuorukainen nimittäin karannut nunna, hänen rakastajattarensa, joka +miehen puvussa on häntä seurannut. Tämä tuo etsimättä mieleen Laran +samoin esiintyvän naisseuralaisen. Kun Marmion käy yöllä taittamassa +peistä surmaamansa miehen haamun kanssa, kuten hän aluksi luulee, ja +järkytettynä tunteekin hänet eläväksi ihmiseksi, tuntuu kohtaus +sukulaiselta Laran selittämättömälle, järkyttävälle kauhunäylle hänen +linnassaan. + +Yhteistä entisten kauhuromanttisten paroonien kanssa on Marmionilla se, +että hän on rikollinen ja väkivaltainen luonne. Mutta hän eroaa heistä +siinä, että häntä vaivaavat omantunnontuskat ja katumus, hänen +kuitenkaan jaksamatta seurata parempia vaistojaan, joten hänellä on +aina kestettävänään ristiriita. Hänestä sanotaan, että hän tuskin piti +evankeliumina sitä, mitä kirkko uskoi. Näin hänen nimeensä liittyy +vähitellen jonkinmoinen salaperäisyyden ja läpitunkemattomuuden +ilmakehä, joka herättää pelkoa. Runon synkille väreille antavat +lisätummuutta de Wiltonin kuvaukset kostonhimostaan, kuinka hän +"syventyy hautomaan jylhää kostoa ja veritekoja". Kaikesta huolimatta +Marmion kuitenkin ilmeisesti on romanttisen runottaren ihailun +esineenä; hänen uljas ja ehkäpä rikollisuutensa ja mistään +piittaamattomuutensa vuoksi tumma ja erikoinen olemuksensa kohoaa +"peloittavan kauniina" kaikkien muiden yläpuolelle ja vallitsee lopuksi +haahmollaan ja sankaruudellaan koko Flodden Fieldin — kuten Larakin +viimeisessä taistelussaan, molemmilla heille läheinen nainen +lohduttajana. Kun Marmion sitten vaipuu nimettömään hautaansa, jää +hänestä jäljelle urhoollisen ja ihaillun ritarin muisto. Mielestäni on +nyt tämä Marmioniin kohdistuva romanttinen ihailu, joka esiintyy +erittäin selvästi ja runon herättämin tunnelmin saa vastakaikua +lukijassa, ensinnäkin uutta edeltäjiin verraten ja toiseksi juuri sitä, +jota Byron tumman sankarinsa kuvaamisella tarkoitti. Aivan erikoisella +tavalla siis Marmion muodostuu sillaksi kahden kehitysasteen välille: +kauhuromantiikan enemmänkin yleiseen kaavaan valettujen tyrannien +joukosta astuu esille Marmion edustamaan intohimojen ja ristiriitojen, +rikosten, sankaruuden ja maineenhimon hallitsemaa, ihailtua, tummaa +romanttista yksilöä. + +_Järven neito_ (The Lady of the Lake, 1810) on yleiseltä väritykseltään +heleämpi ja kirkkaampi, ja säveleeltään iloisempi kuin tumma Marmion. +Katsellessaan kaunista vuoristojärven laaksoa runoilija puhkeaa aito +Radcliffen tyyliin lausumaan: "Kuinka ihanasti sointuisikaan torven +ääni tuolla järvellä aamun sarastaessa! Kuinka ihanasti kaikuisi +rakastajan luuttu, kun lehtojen äänet vaikenevat ja keskiyön kuu kastaa +otsaansa hopea-aaltoon. Kuinka juhlallisesti kantautuisi kuulijalle +pyhän messun kaukainen sävel, samalla kuin kellojen syvä ja kehoittava +ääni herättäisi tuon yksinäisen saaren erakon majassaan rukoukseen". +Runoilijan mielestä tämän järven rannat ovat nimenomaan "romanttisia". +Näin runo kauttaaltaan helkkyy Loch Katrinen valoisaa, lyyrillistä +kauneutta, tulkittuna kaikella sillä miehekkäällä, liiasta +tunnelmoimisesta vapaalla hengellä ja kotiseudun rakkaudella, joka oli +Walter Scottille ominaista. Runon lyyrillistä vaikutusta tehostaa +sitten runoilijan "järven neidosta" antama viehättävä kuva.[236] + +Romanttista tummuutta ja intohimoa edustaa runoelmassa _Roderick Dhu_ +(dhu = musta), vuorelaispäällikkö. Hän on "urhoollinen, mutta hurja +kuin jymisevä aalto, jalo, mutta kostonhimoinen ja mustasukkainen; hän +on yhtä uskollinen ystävilleen kuin miekka hänen kädelleen". Vaikka +hänen jalot puolensa loistavatkin kirkkaina, "saavat ne hänen +intohimonsa näyttämään sitä synkemmiltä ja leimahtelemaan kuin salamat +keskiyön taivaalla". Ellen Douglas kertoo, kuinka jo lapsena — + + I shudder'd at his brow of gloom, + His shadowy plaid, and sable plume; + — — — + His haughty mien and lordly air. + +Runoelmassa on sitten vuorelaispäällikön kuvauksena usein sanoja +sellaisia kuin _moody aspect, haughty brow, darken'd brow_, jossa "viha +ja pettymys kuvasti soihdun synkässä valossa kuin matkalle yöpyneen +toivioretkeläisen tielle tummin varjosiivin laskeutunut yön paha +demooni"; "epätoivon syvä tuska", joka "purskahtaa ilmoille hurjan +mustasukkaisuuden vallassa"; _goading thought; sullen;_ "hän ei antaudu +ihmiselle eikä kohtalolle", ja kun hän kuolee, hän vetää viimeisen +henkäyksensä _motionless and moanless_, kuten runo kertoo: + + His face grows sharp, his hands are clench'd, + As if some pang his heart-strings wrench'd; + Set are his teeth, his fading eye + Is sternly fix'd on vacancy. + +Kertoessaan kohtalostaan Blanche kuvaa häntä seuraavin sanoin: + + When thou shalt see a darksome man, + — — — + With tartan broad, and shadowy plume, + And hand of blood, and brow of gloom, + Be thy heart bold, thy weapon strong —. + +Selvästi tästä mielestäni näkyy, kuinka tuo sama tumman romanttisen +sankarin kuva on tunnusmerkkeineen nytkin esillä, puettuna hurjaksi +vuorelaispäälliköksi. Jälleen myös osoittautuu, kuinka juuri hän on +runoelman keskeinen ja pelokasta ihailua osakseen saava henkilö, joka +on kohotettu suureleiseksi, romanttisine intohimoineen, ristiriitoineen +ja uhmailuineen "subliimiksi" sankariksi. + +Järven neito yhtyy monilla muillakin aineksillaan aikansa ja +edeltäjiensä aiheisiin. Kun tuntematon ritari astuu saaren +pakolaismajaan, tempautuu suvun vanha miekka huotrastaan ja putoaa +maahan, siten jo Otrantosta tunnettuun ennetapaan osoittaen jotakin +tärkeää olevan tulossa; tämä sama ritari näkee muuten unessaan olennon, +jonka kypärä "hitaasti kasvoi jättiläismäiseksi" — emme epäile sanoa: +Otranton kuuluksi kypäräksi. Kun vanha runoilija nimittää Elleniä +"Vertavuotavan sydämen neidoksi" (The Lady of the Bleeding Heart), +saattaisi sanoa erään kuuluisan nunnan vilahtaneen näköpiirissä. +Lyyrillisten ihannemaisemien rinnalle ilmestyy joskus villiä +vuoristoromantiikkaa: "Se oli hurja ja oudostuttava pakopaikka, +sellainen, ettei rosvon jalka ollut konsanaan moiseen astunut; vuoren +harjanteella oleva luola ammotti kuin haava sotilaan rinnassa". +Saapuvilla on myös uskollisesti vanha haamulinna raskaine, ruostuneessa +koukussa riippuvine vankiholvien avaimineen, tulisoihtuineen, +peloittavine käytävineen, jonne kuuluu kahleiden kalina ja vankien +valitus, teilirattaineen, pyövelinmiekkoineen ja kamaline +kidutuskoneineen. Tällaiseen linnaan joutuneena ahdistettu Ellen kuulee +yhtäkkiä kaunista, romanttista laulua, joka on lähtöisin "sydänsairaan" +nuorukaisen huulilta. Nuorukaisen rakkaudentunnustus on kohdistettu — +juuri Ellenille itselleen. Kauttaaltaan näin pienetkin, jo entuudesta +tutut romanttiset aiheet tähänkin runoelmaan kutoutuvat. + +_Rokebyssä_ (1813) vaihtuvat esille tummat värit ja joukko uutta, +myöhemmälle romantiikalle mieluista ainesta tuodaan näyttämölle. +Huomiota herättää aluksi ahneuteen ja julmimpaankin rikollisuuteen +taipuva Oswald, jonka "omatunto, mennen ajasta edelle, jo ennakolta +moittii aiotusta rikoksesta", häiriten hänen untansa, ja joka samalla +on heikko ja epäjalo luonteeltaan. Romanttisen rikoksellisen tavoin hän +heittelehtii kiduttavien unien vaivaamana vuoteellaan, eikä uskalla +herättyään enää nukkua uudelleen, vaan "laskee tunti tunnilta linnan +kellon lyönnit, tai kuuntelee pöllön huutoa tai surullisesti humisevaa +tuulta". Hänen epäluuloisuudessaan ja matalamielisyydessään on jotakin, +joka tuo mieleen Byronin Wernerin. Oswaldissa emme kuitenkaan voi nähdä +mitään erikoisesti juuri romantiikan sankarihenkilöille kuvaavaa +enempää kuin Wernerissäkään, vaan ovat he molemmat raukkamaisia ja +halveksittavia luonteita, vailla runouden suomaa hohdetta. Rokebyn +romanttinen sankari on varsinaisesti seikkailijarosvo Bertram, jonka +varjossa Wernerin poika Ulric osaltaan on syntynyt,[237] ja Bertramin +entinen ystävä ja taistelutoveri Mortham, joka edustaa tyyppinsä +ylevämpää ja jaloa puolta. + +Kun Bertram yöllä saapuu Oswaldin luo, hän tulee "raskain askelin", +kypärän töyhdöt varjostavat hänen kasvojaan ja hän on käärinyt avaran +viitan jättiläismäisen vartalonsa ympärille. Hänen muodossaan on +paljon, joka antaa syytä pelkoon: hehkuva ilmanala ja elämä ovat +tehneet jälkensä hänen tummiin kasvoihinsa, uurtaneet otsan ja +kylväneet harmaata mustaan tukkaan, mutta jättäneet koskematta +"ylpeyden huulen", joka "kaartuen ylöspäin ei ollut milloinkaan +kauhusta kalvennut", ja "liekin silmän", joka "näytti halveksivan +maailmaa", ei tuntenut kyyneleitä, ja "leimahti ankarasti tummalla +hehkulla", joka "pilkkasi tuskaa eikä tuntenut valitusta". Kylmänä, +välinpitämättömänä, hän saattoi nähdä verta ja vaaraa; kauan ruokitut +pahat intohimot ovat kyntäneet vakonsa hänen "synkille kulmilleen" ja +"sapekkaille kasvoilleen". Poissa ovat nuoruuden kevytmielisyyden +hilpeät synnit, mutta syvään juurtuneena on paljas alaston pahe, ilman +mitään sovittavaa puolta, ja voimakkaimpana ahneus ja nautinnonhimo. +Bertramin _swarthy eye, sullen mood, stormy mind, felon deed, fruitless +guilt, gloomy train, giant form_, liittyvät alituisesti häntä koskeviin +kuvauksiin, joista seuraava esimerkiksi mainittakoon: + + One ample hand his forehead press'd, + And one was dropp'd across his breast. + The shaggy eyebrows deeper came + Above his eyes of swarthy flame; + His lip of pride awhile forbore + The haughty curve till then it wore; + The unalter'd fierceness of his look + A shade of darken'd sadness took, — + For dark and sad a presage press'd + Resistlessly on Bertram's breast. — + +Aito romanttiseen, uhkamieliseen tapaan ei hänen sielunsa taakka +kuitenkaan saa häntä katumaan, vaan lujana kuin kallio hän odottaa +kohtaloansa: "Sydämeni voi murtua, mutta ei kitua". Tämän synkän ilmeen +hän säilyttääkin loppuun asti. Kun hän ratsastaa kirkkoon kostaakseen +Oswaldille, kertoo runo ihaillen, kuinka "hänen viittansa, töyhtönsä ja +ratsunsa olivat mustat" ja kuinka hänen katseensa oli _grimly +determined_; hänen kuolinhuokauksensa oli "enemmän naurua kuin +valitusta". Niinpä hän kuoltuaan saavuttaakin täyden romanttisen +ihailun osakseen: + + Fell as he was in act and mind. + He left no bolder heart behind: + Then give him, for a soldier meet, + A soldier's cloak for winding-sheet. + +Runoelman toinen tumma sankari on Mortham, Bertramin entinen ystävä ja +taistelutoveri. Hänen elämässään on salaisuus, joka kuitenkin runoelman +lopulla selviää: mustasukkaisuudessaan hän on surmannut puolisonsa. +Nuoruudessaan hän on ollut kevytmielinen ja hurja, ja hänen mieltään +painaa nyt tämä _dark and fatal tale_. Kun lisäksi hänen poikansa +katoaa, hän lähtee vaeltamaan maailmalle, joutuen vihdoin hurjan +merirosvojoukon johtajaksi, toverinansa Bertram, joka tällöin on hänen +ystävänsä. Hän esiintyy niin, että yksin hänen toverinsakin katselevat +hänen hurjia tekojansa kauhistuen ja peläten, ja näkee paljon +inhimillistä rikollisuutta ja tuskaa kuitenkaan tapaamatta +vaelluksillaan ainoatakaan niin onnetonta, jonka suru olisi yhtä suuri +kuin hänen. Bertram kertoo hänestä, kuinka hän merirosvovuosinaan oli +synkkä mies, joka liittyi joukkoon epätoivoisena ja pelättävänä, +halveksien elämää ja kaikkia sen siteitä; hän rakasti uhkarohkeita +seikkailuja ja vaaraa sen itsensä vuoksi; hänen synkältä otsaltaan ei +ilo eikä viini saanut silitetyksi ainoatakaan ryppyä; jos hän hymyili, +niin se oli huono merkki, sillä se tapahtui vain ankaran ja uhkaavan +vaaran hetkellä, ja jos hän nauroi,[138] saattoi jokainen pitää +kohtaloansa päätettynä; ensimmäisenä hän otteli joka taistelussa, mutta +kääntyi halveksien pois, kun saaliinjakoon ryhdyttiin; usein hän koetti +suojella vanhoja tovereitaan, kehoittaen näitä osoittamaan +armahtavaisuutta ja inhimillisyyttä. Kun hän vihdoin palaa kotimaahan, +koettaa hän katumuksella keventää tuntonsa taakkaa. + +Näiden molempain tummien sankarien mukana astuu nyt romanttiseen +kirjallisuuteen merirosvo. "Buccaneer"-aihepiiri, eksoottisten maiden +aarteet, niissä käydyt armottomat taistelut, kuulut merirosvot ja koko +tuo villi elämä ulkopuolella lakien ja yhteiskunnan esitetään synkin +välähdyksin aito romanttisessa valaistuksessa. Kapteeni Singleton ja +hänen maailmansa oli syntynyt uudelleen, mutta nyt täysin romanttisena. +Tumman sankarin ei tarvinnut enää tämän jälkeen olla mikään +"historiallisten" kulissien keskellä esiintyvä ritari, vaan saattoi hän +kuulua kirjailijan omaankin aikaan; ehtona eivät liioin enää olleet +Otranton kypärän mustat töyhdöt, jotka näihin saakka olivat heiluneet +joka sankarin pään päällä, eivätkä rautavarukset ja jättiläismäiset +miekat, vaan ainoastaan tumma muoto, salamoivat silmät, levoton ja +kaikkea pilkkaava luonne, salaperäinen tapahtuma menneisyydessä, hurja +ja kevytmielinen nuoruus, ja vihdoin sydämen syvyydessä alituisesti +kalvava katumus ja itsehalveksinta. + +Runoelmassa herättää tämän jälkeen huomiota Scottin +kirjailijaluonteelle vieras sentimentaalisuus, joka esiintyy tässä +melkoisen runsaasti ja tyypillisesti Radcliffen tyyliin. Sen edustajana +on nuori Wilfrid, Oswald-tyrannin hento, unelmoiva ja onnettomasti +Matildaan rakastunut poika. Hentona ja haaveellisena jo lapsuudesta +saakka hän pelkäsi sotaisia aseleikkejä, "mietiskeli Hamletin kanssa" +ja "itki itsensä hiljaiseen lepoon suloisen Desdemonan kohtalon +ääressä". Hän rakasti niitä rauhaisia iloja, joita "yksinäinen virta ja +hiljainen järvi tarjoavat". Kiipeillen vuorilla hän uneksi +eriskummallisia unia uskollisesta rakkaudesta tahi loputtomasta +keväästä, kunnes ei enää voinut kestää mielikuviensa voimaa, vaan +palasi surullisena takaisin maahan. Hän rakastaa toivottomasti ja +intohimoisesti, mutta vaieten tunteestaan, joka ilmenee vain hänen +katseestaan. Parhaiten hän viihtyy "metsän yksinäisyydessä", _in some +wild and lone retreat_, jossa hänelle hänen päiväunelmansa muuttuvat +todellisuudeksi ja todellisuus unelmiksi. Öisin valvoessaan, kun lampun +himmeä valo sekoittuu kuutamon kalpeuteen, hän kalpeilla poskillaan +kuumeinen puna, ilme suruisena ja mielikuvitus harhaillen +eriskummallisissa unelmissa, tarttuu Radcliffen tapaan luuttuunsa ja +sommittelee ylen tunteellisia säkeitä "Kuutamolle", aloittaen ne tuohon +tuttuun tapaan: _Hail to thy cold and clouded beam_ j.n.e. Hän on niitä +romantikkojen henkilöitä, joiden tunnelmiin ympäröivällä luonnolla on +syvä vaikutuksensa, varsinkin sellaisella, joka herättää _awful +pleasure check'd by fear_. Kun hän kuolee, tapahtuu se äkkiä, +polvillaan rakastetun edessä ja hänen kättänsä suudellen, juuri kun +hänen rakkautensa puhtaus ja tarkoitustensa jalous on tehokkaasti +tullut ilmi. + +Wilfridin vastakohtana on mainittava Redmond, joka on nuorekkaan +reippauden, miehekkyyden ja urhoollisuuden mallikuva. Rakkaus +ainoastaan voi hänestäkin tehdä uneksijan, jolloin hänkin _sought the +lonely wood or stream to cherish there a happier dream_. Redmond on +runoelmassa kadonnut valtaistuimen perillinen, jonka kavala vihollinen +on lapsena ryöstänyt ja joka tunnetaan oikeaksi hänellä silloin +mukanaan olleesta kultaketjusta. Hänen ryöstäjänsä saa ansaitun +palkkansa, ja tällöin esiintyy linnan kellokin vanhassa ankarassa +tehtävässään: + + One stroke, upon the Castle bell, + To Oswald rung his dying knell. + +Vanha linna esiintyy määrätyssä osassaan, kuten ennenkin. Kun Bertram +rosvoineen hiipii salakäytävää myöten linnan saliin, jossa parhaillaan +tapahtuu Scottille välttämätön minstrel-kohtaus, näyttää Lewisin +luurankoritarin saapuminen juhlaan olleen kaukaisena mallina, koskapa +_the lamp's uncertain lustre_ tulee siinä yhteydessä mainituksi. +Murhatuksi luultu Mortham esiintyy murhaajalleen kuin haamu, ja +haamutarinoiden vaikutus kuvataan kaunopuheliaasti. Koko aineisto +osoittaa, että Rokeby on ilmeisesti syntynyt Otranton linnan +vaikutelmien alaisena, ollen kuin kaukaisen esikuvan myöhäsyntyinen +runotoisinto, mutta samalla myös uusilla aineksillaan viitaten +tulevaisuuteen, nimenomaan Byronin tummiin rosvotyyppeihin. + +_Saarien herra_ (The Lord of the Isles, 1815) ei ole byronilaisen +sankarin kannalta siinä määrin huomattava kuin Rokeby, vaikka viekin +lukijan jo alussa myrskyävän meren ja sen rantojen kallioniemillä +olevien feodaalilinnojen romanttiseen ilmapiiriin — + + Each on its ovvn dark cape reclined, + And listening to its own wild wind... + +Mutta ne säkeet, joilla runo ensi kerran kuvaa sankariansa Robert +Brucea — + + Proud was his tone, but calm; his eye + Had that compelling dignity, + His mien that bearing haught and high, + Which common spirits fear — + +osoittavat entisen tutun mielikuvan kiistävän itselleen oikeuksia. +Hänen nuoremmassa veljessänsä esiintyy samoja tuntomerkkejä, sillä +hänen katseensa on _quick, keen, high ja fierce_. Rosvot ovat _men of +evil mien, down-look'd, unwilling to be seen; They moved with +half-resolved pace, and bent on earth each gloomy face_. Sanat +sellaiset kuin _dark brow, dark look, dark, deadly, long hate_, ovat +osoituksena romanttisen henkilökäsityksen vaatimuksista, samoin kuin +määritelmät — + + It is the form, the eye, the word, + The bearing of that stranger Lord; + His locks upon his forehead twine, + Jet-black — — — — + +alkujansa lähtevät niistä kuvauksista, jotka aikaisempi romantiikka oli +sankaristansa antanut. Romanttisena piirteenä mainittakoon neidon +liittyminen miehen puvussa, tuntemattomana, rakastamansa sankarin +seurueeseen. + +Runoelman kolmas laulu ja neljännen laulun alku ovat runoilijan villin +romanttisen luonnonkäsityksen tulkintaa, sisältäen samalla Radcliffen +muovailemia erikoispiirteitä. "Katsoessani polutonta laaksoa tahi +korkeita vuoria, ja kuunnellessani kallioilta syöksyvän putouksen +pauhua, johon sekaantuu kotkan huuto, tuntee sieluni ylevää, mutta +suruisaa iloa". "Yksinäisyys laskeutuu sydämeesi, erämaa väsyttää +silmäsi, ja outo ja kamala pelko rupeaa ahdistamaan sieluasi ankaran +juhlallisesti". "Sellaisia ovat seudut, joiden villi suurenmoisuus +herättää kauhun värinän, mikä sulaa huokauksiksi". "Milloinkaan eivät +jalkani ole vaeltaneet näin hurjalla ja villillä, mutta autiudessaan +sittenkin niin ylevällä (sublime in barrenness) näyttämöllä". Radcliffen +kauhuromanttinen luonnonkäsitys, johon välttämättömänä osana, kuten +olemme nähneet, kuuluvat kalliot, vuoriputoukset ja kotkan huuto, +uudistuu siis tässä hyvin tutunomaisena. + +_Harold Peloton_ (Harold the Dauntless, 1817) on yleiseltä luonteeltaan +jonkinmoinen ritarisatu, jossa hurja ja lannistumaton pakanaritari +vaeltaa perinnöttömäksi joutuneena kaukaisissa maissa, kunnes saapuu +väkivallalla ottamaan perintöään takaisin, lopuksi katuakseen ja +kääntyäkseen kristinuskoon. Hänelläkin on seuranaan miehen pukuun +pukeutunut, häntä salaa rakastava nainen. Ahnaat papit, noita ja +noituus sekä Poen ruttopalatsista erivärisine huoneineen muistuttava +Seitsemän kilven linna, jossa kuolema asuu, runsaat haamulinnan +kuvaukset ja muu entuudesta tutunomainen aines antavat runoelmalle +sisällyksen. Haroldissa, vaikka hän onkin hämärän muinaisuuden hurja +pakana, kertautuvat jälleen monet romanttisen sankarin tuntomerkeistä. +"Hänen vanuttuneet mustat kiharansa riippuivat hänen otsallaan ja hänen +silmänsä loistivat niiden välitse tummalla hehkulla". Hän on _Harold of +harden'd heart, stubborn and wilful_, joka ei ole lapsuudestaan saakka +välittänyt mitään järjestä ja totuudesta; häneen liittyvät jälleen +mainesanoiksi _dark brow, sullen mood, gloomy brow, his helmets gloomy +pride, his dark habitual frown, his gloomy soul, dark and sullen hour, +his broad sable eye_, j.n.e. Harold muistuttaa paljon Bertramista, +lisänä vain viikingeille luonteenomainen ja romantikoille arvattavasti +hyvin mieluinen "berserkki"-raivo, jonka kuvaamiseen pannaan huomiota. + +Sivuuttaen sitten byronilaisen sankarin kannalta vähemmän merkitsevänä +Scottin muun runouden huomautan, että Scott teki näillä runoelmillaan +romanttisen "laulun" eli "tarinan" erittäin suosituksi ja +kansanomaiseksi, aloittaen sen hedelmällisen runouden kauden, joksi +lähinnä seuraava aika muodostuu. Nimenomaan täytyy myöntää, että se +yllä selostettu maalaava tapa, jolla hän esitti romanttiset, tummat +sankarinsa, oli omiaan koskettamaan mielikuvitusta ja herättämään +ihailua tällaista uudelta ja viehättävältä vaikuttavaa tyyppiä kohtaan. +Scottin sankari muistissa on mielenkiintoista käydä tarkastelemaan, +minkälainen on sitten Byronin oma sankari, josta tämä tyyppi on saanut +nimensä. + + + + +3. + + +Yhtä luonnollinen kuin Scott, on Byron tällä linjalla. Hänkin oli +nuoruudessaan ollut kauhuromantiikan harras lukija ja oli eläytynyt sen +muinaisiin autius- ja rikostunnelmiin sekä subliimiin luonnontuntuun. +Ala oli hänelle yhtä tuttu kuin Scottillekin. Romanttisen sankarin +tyyppiä hänen ei tarvinnut lainata Schilleriltä, sillä se oli olemassa +alkumuodossaan Radcliffellä ja Moorella (Zeluco), joiden lukijoita hän +oli. Karl Moorilta sitäpaitsi puuttuu se mysterio, mikä on +byronilaiselle sankarille oleellinen, mutta sen alkua pilveytyi jo +englantilaisen tyypin ympärille; tämä oli siis Byronin käsitystapaa +lähempänä ja hänelle mieluisempi. Kun nyt Scott rupesi lyömään vettä +vuoresta, aloittaen runoelmillaan uuden, laulullisen, kertovan tyylin, +ja saavuttaen sillä suuren menestyksen, avautui Byronille tie, jota +kulkien hän sai tulkituksi aikaisemman romanttisen suunnan pohjalta +sieluunsa patoutuneet mielikuvat. Näin syntyvät hänen lyhyemmät, +nopeassa tahdissa ilmoille lennähtäneet kertovat runoelmansa, joissa +hänen nuoremman iän sankari-ihanteensa selvimpänä esiintyy. Katsaus +niihin valaisee hänen suhdettaan Walter Scottiin ja Radcliffeen, joka +aina on muistettava hänen sankarikuvansa sukupuuta tutkittaessa. + +Nuori _Giaour_ (1813)[239] ratsastaa esiin "sysimustalla orhilla", +hiukan Lenoren tyyliin, _lash for lash and bound for bound_, +eräänlaisen kummitusnäyn tapaisen kammon tunnelman seuraamana. Runon +kertoja lausuu hänestä: "En tunne sinua ja inhoan rotuasi, mutta +kasvonpiirteissäsi huomaan jotakin, jota aika vahvistaa, vaan ei +poista: vaikka olet nuori ja kalpea, niin tulinen intohimo on jo otsasi +uurtanut. Ja vaikka meteorin lailla ohitse kiitäessäsi kohdistat maahan +pahan silmäsi, niin selvästi huomaan sinut sellaiseksi, joka Othmanin +poikain olisi surmattava". Hän on "yön demooni", "muukalainen puvultaan +ja peloittava ilmeeltään" (of fearful brow); hänen kasvoillaan vilahtaa +pelkoa, jonka sijaan kuitenkin nousee viha — ei ohimenevän +suuttumuksen punastuksena, vaan haudan marmorin kalpeutena, joka lisää +sen synkkyyttä. Kun hän pysähdyttää korppimustan ratsunsa kallion +huipulle ja katsoo kulmat rypyssä ja "lasittunein silmin" näyttämöä, +josta hän juuri on paennut, näyttävät hänen sieluunsa vyörähtävän tuona +hetkenä "muistojen talvet", ja tuohon ajan pisaraan kiteytyy kokonainen +elämä tuskaa ja aikakausi rikosta. Omantunnontuskien raatelema sielu +kiemurtelee kuin tulen ympäröimä skorpioni[240] — sopimattomana maan +päälle, taivaan hylkäämänä, pimeys yllä, epätoivo alla, ympärillä +liekit ja niiden sisäpuolella kuolema. Kun hän vuoristossa kohtaa +vihamiehensä Hassanin, kuvaa tämä häntä seuraavasti: "Se on hän! Tunnen +hänet nyt kalpeasta otsastaan ja pahasta katseestaan, joka auttaa häntä +petoksessaan; tunnen hänet mustasta (jetblack) parrastaan". Kun +taistelu on ohi ja Giaour kumartuu katsomaan surmaamaansa vihollista, +pääsevät tummat värit täysiin oikeuksiinsa: + + And o'er him bends that foe with brow + As dark as his that bled below. + +Tähän jo sinänsä kolkkoon kuvaan yhdistyy toivotus siitä, että +salaperäisestä, uskottomasta Giaourista tulkoon kuolemansa jälkeen +vampyyri, joka kummitelkoon synnyinpaikallaan imien verta omaisistaan. +Kuvan synkkyys enenee sitten yhä runon kertoessa Giaourin elämästä +vieraalla maalla, luostarissa, joka oli suonut hänelle turvapaikan, +vaikka hän olikin uskonluopio. Hänen nähdään yksinään seisovan kallion +huipulla ja raivoavan itsekseen; hänen tumman huuppansa alta hehkuva +katse ja ivan ilme on synkkä ja ylimaallinen (Schedoni); se kammottaa +näkijää, sillä siinä asuu nimetön lumo, joka kertoo yhäkin +kukistumattomasta ja ylpeästä hengestä. Jos pahuuden enkeli ottaisi +ihmisen muodon, niin hän se olisi, sillä tuo haahmo ei ole maata eikä +taivasta varten. Kun Giaour sitten kuolinvuoteellaan ripittää itsensä, +muodostuu hänen tunnustuksensa tumman ja etelämaisen intohimon +kannattamaksi muisteluksi itämaisesta lemmentarinasta romanttisine +ja hurjine kostokohtauksineen. "Kylmiä vereltään ovat kylmässä +ilmanalassa asuvat — heidän rakkautensa tuskin ansaitsee sitä nimeä; +mutta minun rakkauteni oli kuin Etnan liekkirinnassa kiehuva +laavavirta". Kuollessaan hän verhoutuu romanttiseen ja runolliseen +vaatimattomuuteen, pysyen salamyhkäisessä, arvoituksellisessa +tuntemattomuudessaan, ja pyytäen: "Hautaa minut vähäpätöisimpäin +joukkoon, älköönkä ristissä pääni päällä olko nimeä eikä merkkiä, jota +utelias vieras lukisi tahi joka pysähdyttäisi ohi kulkevan +toivioretkeläisen". Näin kuolee salaperäinen Giaour, joka oli omistanut +elämänsä yhdelle ainoalle suurelle intohimolleen, rakkaudelle, +jättämättä jälkeäkään nimestään ja suvustaan. + +Edeltäjiinsä verrattuna on Giaourin tumma sankari saanut huomattavia +lisäpiirteitä. Koko runoelman leimana on ensinnäkin synkkä, tiivistetty +intohimo, joka voi "vain saavuttaa päämääränsä tahi kuolla", ja joka +saa sen säkeet värähtelemään pidätetystä, kuin teeskennellen salatusta, +kiduttavasta tuskasta. Se öinen, salaperäinen kolkkous, joka jo +aikaisemmin oli ruvennut pilveytymään romanttisen sankarin ympärille, +on kehitetty lopullisiin johtopäätöksiinsä: Giaourin vaiheille liittyy +selvittämätön mysterio, jonka hän vie mukanaan hautaansa, ja hänen +elämänsä ja lempensä kuvaus tapahtuu kirkkainta selvyyttä välttelevään, +katkonaiseen, ja suoraa, asiallista sanontaa kiertelevään tyyliin.[241] +Näin liittyy runoelman intohimoon salamyhkäisyyden jännitys, joka +täydentää sen aatekylläisten vertausten ja välähtelevien paradoksien +sekä syvältä kuuluvan hillityn nyyhkytyksen aikaansaamaa tenhoa. Kaikki +historiallinen koru, kypärä-, peitsi- ja varuskomeus, on karissut pois, +ja aika voi olla tekijän oma; romanttinen väritys on saatu aikaan +itämaiden hehkulla, minareeteilla, turbaaneilla ja käyrillä miekoilla; +sentimentaalinen rauniotunnelma on säilytetty mestarillisissa säkeissä +Hassanin autioituneesta linnasta, jossa "yksinäisen hämähäkin ohut +harmaa verkko heilahtelee hiljaa laajeten seinällä, yökkö rakentaa +pesänsä haaremin kammioon, pöllö valtaa merkkitulitornin ja villikoira +ulvoo kuivuneen suihkulähteen äärellä janosta ja nälästä". Vaikkakin +siis selvästi johdettavissa entisyydestä, on Giaour kuitenkin sikäli +uusi aste byronilaisen sankarin kehityksessä, että hänen intohimonsa ja +salaperäisyytensä on entuudesta tunnetun "kalpean synkkyyden" ohella +kohotettu yksinomaiseksi pääasiaksi. Seuraavasta näemme, mitä vaihtelua +Byron saattoi tämän näin omaksumansa perussäveleen ympärille +sommitella. + +_Abydoksen morsion_ (The Bride of Abydos, 1813) ensimmäiset, itämaiden +romanttista ihailua uhkuvat, Goethen innoittamat säkeet johtavat +kirkkaampaan, Bosporon ja Marmaran auerta täynnä olevaan ilmapiiriin. +Niinpä on runoelman byronilainen sankarikin, Selim, aluksi hennompi ja +lyyrillisempi kuin synkkä Giaour, vaikkakin hänen katseensa uhma +kukistaa hänen isänsäkin. Mutta pian paljastuu, mikä hän +todellisuudessa on, kun häneltä uhataan riistää hänen lemmittynsä, +"sisarensa" Zuleika. Samoin kuin runon toinen laulu muuttaa näyttämön +myrsky-yöksi, jossa ainoana valona on Zuleikan kammion lamppu, ja +jolloin "myrskynpuuska huokaa oneasti", muuttaa se myös näköjään niin +hennon Selimin romanttiseksi rosvoksi. Hän ei olekaan Zuleikan veli, +vaan serkku, jonka vaiheisiin liittyy tarina synkästä veljesvihasta +ja -murhasta, ja jonka elämän päämäärä on rakkaus Zuleikaan ja kosto +tämän isälle. Merirosvon on hänestä tehnyt kahlehdittu kasvatus ja +hillitön vapauden kaipuu. Tämän synkän yösäveleen runo sitten kohottaa +Selimin hurjaksi kuolontragediaksi, romanttisessa pessimismissä +kieltäen häneltä sekä rakkauden että koston, kunnes värit ja tunnelma +vihdoin lieventyvät kypressin, "joka ei kuihdu, vaikka sen oksilla asuu +ikuinen suru", marmorin ja "epätoivon istuttaman" yksinäisen ruusun +kaipaukseksi. Runoelmasta puuttuvat näin byronilaisen sankarin +ulkomuotoa koskevat tunnusmerkit. Sisällykseltään se on tavallaan +toisinto Giaourista, mutta soinnutettuna hennompaan ja paljoa +sentimentaalisempaan äänilajiin, vailla luonteen ja ulkomuodon sanoilla +maalailtua tummuutta, mutta täynnä sekin rakkauden ja koston intohimoa +sekä salaperäisyyttä, lisänä vielä luonnon myrskyromantiikka. +Byronilaisen sankarin tyyppiä se ei siis sanottavammin kehitä. + +Selimin tarina koskettaa voimakkaasti samaa aihepiiriä, josta on +syntynyt _Merirosvo_ (The Corsair, 1814), "tummansinisen meren iloisten +vesien" runoelma.[242] Kuvattuaan romanttisella, hillittömän vapauden +ihailulla meren sissien elämää ja värikästä leiriä heidän saarellaan +runo suoraan koskettaa sitä erikoista salaperäisyyden verhoa, johon +heidän päällikkönsä Conrad on kietoutunut. "Kuka on tuo päällikkö, +jonka nimi on maineessa ja pelätty joka rannikolla?" — näin kysytään +saamatta mitään tietää. Harvat ovat hänen sanansa, mutta "terävät hänen +silmänsä ja kätensä"; kaikki häntä tottelevat ja vain harvat +tiedustelevat hänen käskyjensä syitä. Mietiskellen hän usein seisoo +kallion huipulla, ja varoen on häntä silloin lähestyttävä, koska hän ei +tällaisina hetkinään siedä kutsumattomia tulijoita. Hän on _the man of +loneliness and mystery_, jonka tuskin on nähty hymyilevän ja harvoin +kuultu huokaavan; hänen olemuksessansa näyttää olevan vähän ihailun +aihetta, vaikkakin "hänen tummat kulmakarvansa varjostavat +tulikatsetta". "Hänen poskensa ovat ahavoituneet, hänen otsansa on +korkea ja kalpea, ja mustat kiharat valuvat sille hurjassa +epäjärjestyksessä". "Hänen kasvojensa syvät uurteet ja vaihteleva väri +vetävät puoleensa, mutta saattavat samalla ymmälle, ikäänkuin tuossa +hautovassa mielessä liikkuisi kauheita, mutta epämääräisiä tunteita". +Liian tunkeilevan uteliaisuuden tukahduttaa hänen ankara katseensa, +jonka tutkivaa ilmettä vain harva voi kestää. "Hänen ivahymyssään oli +naurava demooni, joka herätti sekä raivon että pelon tunteita, ja +sieltä, minne hänen vihanilmeensä synkkänä kohdistui, katosi kuihtuen +toivo ja huoaten jäähyväisensä armahtavaisuus". Pelättynä, kartettuna, +petettynä, hän on oppinut vihaamaan ihmisiä, ennenkuin nuoruus ehti +voimiansa kadottaa, ja hän pitää vihaansa pyhänä kutsumuksena, joka +käskee hänen kostaa yhden kärsimät vääryydet kaikille. Hän tietää +olevansa pahantekijä, mutta ei pidä muita sen parempina, ja viettää +elämänsä "yksinään, hurjana ja tuntemattomana, vapaana myötämielestä ja +kaikesta halveksunnasta; hänen nimensä saattoi tehdä surulliseksi ja +hänen tekonsa hämmästyttää, mutta ne, jotka pelkäsivät häntä, eivät +uskaltaneet häntä halveksia, sillä matoa kyllä uskalletaan polkaista, +mutta mietitään, ennenkuin herätetään kokoon kiertyneen käärmeen uinuva +myrkky". Mutta kukaan ei täydellisesti ole paha ja niinpä Conradinkin +sydämessä löytyi se hyvyys, jonka nimi on intohimoinen ja uskollinen +rakkaus. + +Voimakkaammin lienee tuskin mahdollista kuvata tätä tummaa sankaria +kuin mitä Byron tekee yllä selostetuissa säkeissään. Conrad kohoaa +tummuudessaan ja salamyhkäisyydessään Giaourin rinnalle, lisänä vielä +voimakkaasti korostettu ihmisviha, joka tässä asteessa esitettynä on +uusi lisä byronilaisen sankarin luonteeseen. Kun hän sitten taistelussa +paljastaa "panssaroidun rintansa" ja välähdyttää "miekkansa sädettä", +on hän "kimaltelevine kypäreineen", "mustine töyhtöineen", "tummilla +kulmillaan vielä mustempi synkkyys", ja "säihkyvine silmineen" +moslemien mielestä kuin paha henki, mutta meidän mielestämme Scottin +tyyliin esiintyvä romanttinen ritari-urho voimansa huippuhetkellä. Ja +kun hän joutuu vangiksi, on hänen jäykässä ja hillityssä ilmeessään +enemmän voittajaa kuin vankia, vartijoiden silmäillessä häntä +salaisella pelolla. Ja tumma intohimo, joka kannattaa koko runoelmaa, +tiivistyy lopuksi hänen ympärilleen romanttisiksi kauhukohtauksiksi, +joiden tuloksena on Conradin ulkonainen vapaus, mutta samalla kaiken +elämisen syyn täydellinen loppuminen, mikä saattaa hänet — +salaperäisin viittauksin kerrottuna — katoamaan jäljettömiin. "Hän +jätti tuleville ajoille merirosvon nimen, yhtyneenä yhteen ainoaan +hyveeseen, ja tuhanteen rikokseen". + +Tämä romanttisen sankarin ulkomuodon, luonteen ja elämänvaiheiden +kolkko puoli astuu esiin _Laran_ (1814) haahmossa mikäli mahdollista +vieläkin salaperäisempänä ja synkempänä. Tätä runoelmaa voikin pitää +Merirosvon jatkona ja loppuosana. Nuoruudesta saakka jäljettömiin +kadonneena hän (merirosvokautensa päätyttyä) ilmestyy isänsä +raunioituvaan haamulinnaan _in sudden loneliness_, ja koko tuo +hänen pitkällisen poissaolonsa aika verhoutuu mitä synkimpään +salaperäisyyteen, jota vielä lisää se, että hänen mukanaan seuraa +mieheksi pukeutunut nainen (Kaled-Gulnare) ja että häntä syytetään +jostakin kolkosta asiasta (merirosvoudesta), jota syyttäjä ei +kuitenkaan ehdi ilmoittaa, ennenkuin Lara salamyhkäisellä tavalla +hänet surmaa. Koko runoelman yllä lepää näin rikollisuuden ja +selvittämättömien, kolkkojen salaisuuksien painostava, kauhuromanttinen +korpitunnelma, jota rakkaudenkaan intohimo ei sanottavasti kirkasta. +Larassa kuvastuu Conrad uudelleen. Hänen otsallansa ovat uurteet jo +vakiintuneet, puhuen intohimoista, jotka jo kuuluvat menneisyyteen; +niistä kuvastuu nuoruuden päiväin ylpeys, mutta ei enää tulisuus, +ilmeen kylmyys ja välinpitämättömyys sekä iva. Hänen ympärillänsä on +jonkinmoinen salaperäisyyden kehä, joka kieltää lähestymästä, ja usein +hän äkkiä sulkeutuu moniksi päiviksi yksinäisyyteen. Hän on outo tässä +maailmassa, kuin heitetty tänne muualta; "hänen hulluutensa ei asunut +päässä, vaan sydämessä". Vihan hetkellä kohoaa romanttinen synkkyys +vaikuttavaksi: + + For Lara's brow upon the moment grew + Almost to blackness in its demon hue — + +ja kuolon hetkellä hän taas on — + + So unrepentant, dark and passionless —. + +Torjuvalla ilmeellä ja nopealla liikkeellä hän työntää luotaan pyhää +sakramenttia ojentavan käden, ikäänkuin se häiritsisi kuolevaa ihmistä. +Sama mysterio, joka häntä ympäröi, jää selvittämättä myös hänen +lemmittynsä Kaledin kohdalle, joka kuolee päästäkseen häntä seuraamaan. +Lara on lähinnä Giaour, nähtynä Conradin valaistuksessa, ja, ollen +vailla itämaisuutta, keskiaikaisen leimansa vuoksi, myös lähellä +Scottin Marmionia, kuten aikaisemmin on huomautettu. Byronilaisen +sankarin tyyppiä se ei kehitä sanottavasti Conradin astetta kauemmaksi. + +Näissä runoelmissa on Byron jo niin runsaasti tuhlannut tummalle +sankarillensa synkkyys- ja salaperäisyys-atribuuttejansa, että hänen +oli ryhdyttävä niitä rajoittamaan, ellei halunnut toistaa itseänsä +liian paljon. Niinpä ne puuttuvatkin _Korintin piirityksestä_ (The +Siege of Corinth) ja _Parisinasta_ (molemmat 1816) jokseenkin tarkoin. +Edellisen intohimoinen uskonluopio Alp on kuitenkin sangen lähellä +Merirosvon Conradia, ja sen ankara venetsialainen vanhus Minotti, +samoin kuin jälkimmäisen prinssi Azo muistuttavat Abydoksen morsion +jylhästä Giaffarista; prinssi Hugo on Selim, muunnettuna italialaisen +kondottierihovin piiriin. Korintin piirityksen kauhuromanttinen piirre +jää, esiintyvästä haamusta ja sodan realistisista kauhukuvauksista +huolimatta, tavallista tiiviyttänsä vaille, koko runoelmankin tehdessä +hiukan hajanaisen ja liian tapahtumatäyteisen vaikutuksen, kun taas +Parisina on erikoinen romanttisen tuonenhämynsä kokonaisuutta +vallitsevassa synkkyydessä, jossa voimakkaat intohimot, julmuus ja +rikollisuus, sekä lopullinen, kammottavan toivoton kaikkien +osanottajain loppu kumottaa kuin murhapoltto pimeässä yössä. _Chillonin +vanki_ (The Prisoner of Chillon, 1816) herättää aineistonsa kannalta +erikoista huomiota sikäli, että siinä kuvataan niitä mielipuolisuuden +rajaa lähenteleviä sielun tuskia ja niitä ruumiillisia kärsimyksiä, +joita kauhuromanttiseen Burgverliessiin joutunut uhri sai kestää. +Samaten on _Mazeppa_ (1818) huomattava sen lähes koko runon täyttävän +kärsimysmaalauksen vuoksi, joka on Mazeppan kertomuksen pääsisältönä ja +johon vain romantikko "julmuuden kauneuden" janossa saattoi viehättyä. +Runoelmassa _Saari_ (The Island, 1823), joka on täynnä merimieskapinan +kauhua ja Otaheitin troopillista, idyllistä lempeä,[243] esiintyy +kapinallisten johtaja Christian tumman sankarin haahmossa, rinnallansa +lempeämpänä, sovittavampana luonteena nuori Torquil. "Ankarana, +erillään muista, seisoi Christian käsivarret rinnalla ristissä... Hänen +vaaleanruskeat, kauniisti aaltoilevat kiharansa kohosivat nyt kuin +säikähtyneet käärmeet hänen otsaltansa. Vaiti kuin patsas, huulet +yhteen puristettuina kuin tukahduttaakseen hengityksensäkin rinnastaan, +hän seisoi". "Mutta Christian, kuuluen korkeampaan luokkaan, seisoi +synkkyydessään kuin sammunut tulivuori, vaiti, surullisena, villinä, +intohimojen jälkien kuvastuessa hänen pilveytyneiltä kasvoiltaan". +"Minulle on kohtaloni se, jota olen hakenutkin: olla elämässä ja +kuolemassa peloton ja vapaa". Pyssy kädessä odottaessaan hän on kuin +"pimeä ja synkkä pilvi auringon edessä". + + + + +4 + + +Tätä Byronin tumman sankarin ulkonaisten tunnusmerkkien luettelemista +en enää tahdo jatkaa pitemmälle. Selville käy mielestäni jo näistä +esimerkeistä, että tämä Byronin tyyppi on lähinnä romanttista +entisyyttä, ja Scottin välityksellä siitä suorastaan johdettu.[244] +Mutta käsitettynä vain tällaisena olisi byronilaisen sankarin kuva +yksipuolinen, suuressa määrässä rajoittuva vain perinnöllisiin, +muodiksi tulleisiin ulkopiirteisiin, niin sanoakseni "ontto", ilman +sitä sielullista rakennetta, josta hän myöhemmin ennen muuta oli +kuuluisa. Kuvan täydellistyttämiseksi on välttämätöntä tarkastaa, miten +Byron puhalsi siihen "elävän hengen". + +Byronin nuoruudenrunot Joutilaina hetkinä ovat hänen sankarinsa +näkökannalta mielenkiintoiset, sillä jo niistä helähtää silloin tällöin +sävel, joka tulee myöhemmin hänen "symfoniojensa" johtomotiiviksi. +Runossa _Muisto_ (Remembrance) hän sanoo hyvästit rakkaudelle, toivolle +ja ilolle, haluten liittää niiden joukkoon niiden muistonkin. +Aikaisin kehittyneen, varhaiskypsän, "pikku-vanhan" runoilijan +tuotteita kun ne ovat, niistä pilkistää esiin jonkinmoinen +teeskennelty, sentimentaalinen, menneiden nuoruuden ilojen kaipuu ja +nyt edessä oleva tyhjyys, mikä kaikki ei tunnu vakuuttavalta. Mutta +niiden ja _Childe Haroldin_ kahden ensimmäisen laulun välillä ehti +tapahtua paljon, mistä johtuu, että viimemainitun sanoilla on pysyvä ja +vaikuttava teho. Räikeällä suoruudella paljastuu jo ensi säkeistä +sankarin nuoruus paheineen, hänen, "joka ei iloinnut siveyden teillä, +vaan vietti päivänsä mitä sopimattomammissa mässäilyissä",[245] ja +"jonka edessä vain harvat maalliset asiat, paitsi rakastajattaria ja +lihallista seuraa, löysivät armon". Seurauksena oli, että hän pian +tunsi "kylläisyyden täydellisyyttä" ja rupesi inhoten kaipaamaan pois +synnyinmaastansa, joka nyt tuntuu hänestä yksinäisemmältä kuin erakon +surullinen maja. Väliin pyrki hänen silmäänsä _the sullen tear_, mutta +ylpeys pakoitti salaamaan sen, ja niin hän eristäytyi "ilottomaan +unelmointiin", päättäen paeta; hän oli nauttinut niin paljon, että hän +melkein halasi kärsimyksiä, ja, ellei olisi muuten saanut vaihtelua, +olisi hakenut vaikka manalan varjoja. Oudot tuskanilmeet kuvastuvat +hänen otsallaan lähdön hetkellä, kuin olisi sydämessä piillyt jonkin +kuolettavan taistelun tahi pettyneen intohimon muisto, mutta sitä ei +kukaan tiennyt, eikä onneksi välittänyt tietää; hän ei ollut +avomielinen, vilpitön sielu, joka saa huojennusta surujensa +kertomisesta, eikä hän hakenut ystävän neuvoa ja osanottoa. Kukaan ei +häntä rakastanut ja huokauksetta hän jätti kotoiset rannat; hänen +sielussaan uinui vaikeneva ajatus eikä huulilta kuulunut ainoatakaan +valituksen sanaa. Hän oli ehtinyt saada opetuksen, jonka aina on +osoittautunut todeksi: kun kaikki, mitä on haluttu, on saavutettu, on +saalis tuskin vaivan arvoinen; nuoruus ja kunnia on menetetty, sielu +saastutettu. + +Kolmannessa laulussa hän palaa tuohon "oman synkän sielunsa vaeltavaan +lainsuojattomaan", jonka tarinassa hän löytää "pitkän ajattelun uurteet +ja kuivuneiden kyyneleiden hedelmättömät jäljet". Hän on vanhentunut +tässä tuskan maailmassa tekojensa eikä vuosiensa kautta, tutkien elämän +uumenet, niin ettei hän enää odota mitään ihmeitä; rakkaus, suru, +maine, kunnianhimo ei leikkaa enää hänen sydäntään terävällä +veitsellään. Katsoessaan menneisyyteen hän huomaa liiaksi +kietoutuneensa omiin synkkiin ajatuksiinsa ja on siksi koettanut +jälleen ottaa osaa ihmisseuran pyörrevirtaan, mutta silloin hän on +uudelleen ymmärtänyt olevansa siihen aivan sopimaton ja jälleen +lähtenyt vapaaehtoiseen maanpakoon. + +Byronilaisen sankarin kannalta katsottuna näyttää nyt ilmeiseltä, +että runoilija antoi Childe Haroldillaan uuden, hänen oman +oppositsionihenkensä ja teeskennellyn, muodikkaan, kalpean _spleeninsä_ +mukaisen sisällön sille romanttiselle sankarille, joka pääpiirteineen +jo oli olemassa. Erikoispiirteenä on lisäksi huomattava, että tuo +Childe Harold on hyvin heikko ja läpikuultava naamio, jonka alta +voimakkaana ja selvänä kaikkialla näkyy ja puhuu Byronin oma, +todennäköisesti erikois-asennetta tavoitteleva "minä", hänen kaiken +yläpuolelle kohoava runoilijapersoonallisuutensa. Kun hän nyt Childe +Haroldina, teeskennellystä _spleenistä_ huolimatta, ylpeillen ja +uhmaillen osoitellen huonouttansa, matkansa varrella eri aiheiden +johdosta purkaa ilmoille pessimisminsä ja vastalauseensa maailman ja +ihmisten kurjuuden johdosta, sen radikalisminsa ja rajattoman +vapaudenrakkautensa, jonka profeetta hän oli, kohoaa tuo romanttinen, +tumma, mutta samalla kalpea sankari salaperäisyydessään ja mistään +piittaamattomuudessaan yhtäkkiä taistelijaksi keskelle Byronin omaa +aikaa. Yleinen käsitys sulatti helposti yhteen Childe Haroldin sisäisen +kehityksen ja Byronin itämaisten tarinoiden demoonisen olennon, luoden +täten sen mielikuvan, joka sittemmin tunnetaan "byronilaisen sankarin" +nimellä, ja jonka edustajana hänen oma aikansa ja ympäristönsä, +erittäinkin naismaailma, varsin hyvillä perusteilla piti Byronia +itseään. "Sankarin" tällä asteella se kävi päinsä senkin vuoksi, ettei +Childe Haroldissa vielä esiinny sitä kyynillistä, kaikkea repivää +pilkan piirrettä, jonka tulkiksi myöhemmin Don Juan tulee. Childe +Haroldin sanonnassa helähtää mieluumminkin jotakin vakavaa ja +juhlallista, jopa surumielistäkin, joka osoittaa runoelmassa sen +teeskennellystä asenteesta huolimatta piilevän melkoisen määrän uskoa +ihmiskunnan jaloihin, ihanteellisiin pyrkimyksiin. + +Tämä näin syntynyt tyyppi, joka on romanttisen kirjallisuuden aste +asteelta kehittynyt kasvatti, on Byronin täydentämänä ja lopullistamana +hänen tuotantonsa keskeinen olento, jota hän käsittelee eri puolilta, +eri valaistuksissa, antaen sille yhä uusia tehtäviä, kohottaen sen +Kainissa ja Manfredissa[246] jumalia uhmaavaksi, kosmoksen salaisuuksia +tietoonsa vaativaksi Prometheus-haahmoksi, mutta säilyttäen sen +pohjaltaan aina samana, koskapa hänen runoutensa on yleensä +itsetunnustusta, mikä aina omituisella tavalla tuntuu sopivan siksi, +jota hänen "sankariltaan" voi odottaa. Kun hän Don Juanin alussa lausuu +"tarvitsevansa sankarin" ja pilkaten hylkää kaikki ne, joita maailma on +tottunut pitämään sellaisina, valiten Don Juanin, tekee hän tämän +vaalinsa siksi, että muu ei yksinkertaisesti ole hänelle mahdollista; +sille, mitä hänellä oli sanomista, hän ei voinut löytää muuta +esiintuojaa kuin mielikuvituksensa keskeisen sankariolennon, +nyt nähtynä siinä valossa, minkä hänen oma kehityksensä teki +tarpeelliseksi. Entisyyteen verrattuna on Don Juanin sankari suuresti +muuttunut: tumma romanttisuus on riisuttu pois, samoin kuin se tehty +asennelma, jolla seisten niin suuri osa aikaisemmasta tuotannosta oli +deklamoitu; Don Juan on tavallaan harvinaisen todellisuustuntoisesti +nähty ja kuvattu "Onnen Pekka", jonka ympärille kutoutuu romantiikkaa +vain hänen outojen intohimokokemuksiensa ja erikoisten, värikkäällä, +kauhuromanttisella realismilla maalattujen seikkailujensa kautta. Mutta +kaiken ylle laskeutuu leimaksi säälimätön, kyynillinen erittely, joka +ei löydä mitään pyhää ja kestävää, ja joka on yhtämittaista tuomiolle +käyntiä runoilijan oman ajan kanssa. + +Tällainen on muutamin piirtein, nojaten Englannin kirjallisuuden +tekstiin, byronilaisen sankarin kehitys.[247] Selville on käynyt, että +tällä nimellä tunnetulla tyypillä on kaukainen esi-isä ja piirre +piirteeltä kutoutuva muodostuksen aika, kunnes se Walter Scottin kautta +tulee yleisemmin tunnetuksi ja saa vihdoin lopullisen muotonsa ja +sisällyksensä Byronilta. Nyt alkaa sen retkeily muun Europan +kirjallisuudessa, jossa se raivoaa kauan, siirtyen maasta maahan ja +kasvattaen ympärilleen suuren joukon "kalpeita ja mielenkiintoisia +sankareita", joiden korkeata otsaa varjostavat tummat kiharat, ja +joiden silmistä loistaa "maailmantuska".[248] + + + + + + +VII + +HAAMUT JA DEMOONISET OLENNOT + + + + +1 + + +Olen sanonut koko kauhuromantiikan varsinaista keskusnäyttämöä +haamulinnaksi ja haamu on usein pujahtanut edellisissä luvuissa +näkyviin. + +Haamu sinänsä ei ole suinkaan mikään romantiikan erikoiskeksintö, sillä +se on esiintynyt kirjallisuudessa jo Endorin noidasta alkaen. Euripides +ja Seneca käyttivät haamuja; Ranskan klassilliselle draamalle ne eivät +olleet tuntemattomia, ja esim. se, mitä Addisonin ja Steelen suhteesta +haamuihin aikaisemmin (ss. 79-80) sanottiin, osoittaa niillä olleen +sijansa Englanninkin klassillisessa draamassa. Usko haamuihin on kaiken +kansantiedon yleisimpiä piirteitä; sielläkin, missä kansantieto +sivistyksen syventyessä on sammunut, haamutieto elää sitkeänä +niin varsinaisen kansan kuin sivistyneidenkin joukossa; sen +elinmahdollisuuksia vahvistaa etenkin se, että se juurtuu määrättyihin +paikkoihin ja sukuihin, ja elää taikauskoisesta kuoleman kammosta ja +haudantakaiseen elämään kohdistuvista uskomuksista. Täten haamutieto +astuu itsestään kaiken vanhan mukana sen menneisyyden ihailun piiriin, +joka on romantiikalle ominaista. Kun sillä tämän ohella on vanhastaan +koeteltu pöyristyttävä teho, on luonnollista, että kirjallisuus, joka +käytännöllisesti sanoen pyrki "kauhun kautta kauneuteen", sai siitä +edullisen keinon tämän tarkoituksensa saavuttamiseksi. Tämä muodostaa +haamuaineksen käytön ensimmäisen ja alkuperäisimmän asteen: +kansantiedon haamutarinat nostetaan paikkain tahi sukujen yhteydessä +sellaisinaan kirjallisuuteen, vaikuttamaan sillä teholla, mikä niillä +sinänsä saattaa olla. Tästä on Lewisin Vertavuotavan nunnan +tarina esimerkkinä. Mutta pian alkaa selvitä sekin kansantiedon +haamutarinoista tunnettu piirre, että haamujen ilmestymisellä on +yleensä joku siveellinen syy; maailman siveellistä järjestystä on +rikottu ja tuo rikkomus on jäänyt ajallisessa elämässä rangaistuksetta +tahi muutta sovituksetta; koska se loukkaa oikeudentuntoa, ei ole muuta +keinoa jäljellä kuin puuttua asiaan: haudantakaisesta elämästä. Niin +pian kuin romanttinen kirjailija panee huomiota tähän puoleen, haamu +muuttuu hänellä kuvaannollisesti sanoen rikoksentekijän kostavaksi +omaksitunnoksi, joka ratkaisevalla hetkellä musertaa koko tehdyn +suunnitelman ja saattaa loukatun siveellisen maailmanjärjestyksen +kohdalleen. Nämä ovat ne päätarkoitukset, joihin romanttinen kirjailija +haamuja käyttää, eli siis ensinnäkin yleisen pöyristyttävän tunnelman +luomiseksi ja toiseksi jonkin siveellisen päämäärän saavuttamiseksi, +johon ei päästä ilman tällaista "deus ex machinaa". Näin siis se, että +haamu tärkeänä tekijänä ilmestyy romanttisissa olosuhteissa, aloittaa +uuden luvun sen historiassa. + +Haamun esiintymisestä Englannin kirjallisuudessa, Shakespearen +draamoissa ja hänen jälkeensä, sekä sen merkityksestä yleisen +mielenkiinnon esineenä olen lyhyesti antanut tietoja ensimmäisessä +luvussa.[249] _Percyn ballaadeja_ koskeva kohta vaatii nyt tässä +luvussa erikoista huomiota, koskapa tämä kokoelma toi juuri silloin, +kun romantiikka alkoi orastaa, näkyville valikoiman kansanomaisia +haamulauluja, vieläpä alalta, joka erikoisesti oli romantiikan +tuntuista. Kansanlaulun välittömällä koruttomuudella ja +yksinkertaisuudessaan syvällä eleegisellä tunteella Percyn +haamuballaadit tehostavat traagillista rakkautta, kahden nuoren +onnetonta kohtaloa lemmen tähden, osoittaen sen sävellajin ja +tulkitsemistavan, joka oli tämän alan runouden onnistumisen ehto. "Kun +päivä oli mennyt, yö oli tullut, ja kaikki olivat sikeässä unessa, +silloin saapui kauniin Margaretan haamu ja seisahtui Williamin vuoteen +luo", lauletaan surunvoittoisessa Margareta ja William nimisessä +runossa. Laulussa Margaretan haamu (omistanut itselleen David Mallet) +kerrotaan taas: "Sinä hiljaisena ja juhlallisena hetkenä, jolloin yö ja +aamu kohtaavat toisensa, liukui sisään Margaretan kolkko haamu ja +seisahtui Williamin vuoteen luo". Hänen liljakätensä ovat savikylmät, +hänen kasvonsa "kuin huhtikuun aamu, pukeutuneena talven pilviin", +hänen pukunsa musta; hän saapuu "keskiyön haudastaan sinä pimeänä ja +synkkänä hetkenä, jolloin vääryyttä kärsineiden haamut valittavat", ja +jolloin "ammottavat haudat antavat kuolleensa". Hän tahtoo saada +takaisin neidonlupauksensa ja moittii Williamia siitä, ettei tämä ollut +pitänyt sanaansa. Williamin kaikki jäsenet vapisevat ja houriossa hän +ryntää vuoteeltaan: + + And thrice he call'd on Margaret's name, + And thrice he wept full sore: + Then laid his cheek to her cold grave, + And word spake never more. + +Erikoisesti huomattava on _Suloisen Williamin haamu_ (Sweet William's +Ghost), joka sisällöltään on varsinaisen uuden haamuballaadin +perustavia runoja. Runo kertoo, kuinka: + + There came a ghost to Margaret's door, + With many a grievous grone, + And aye he tirled at the pin, + But answer made she none... + +ja kuinka haamu, William, tulee vaatimaan Margaretalta, että tämän on +oltava yhtä uskollinen kuin hänkin oli ollut. Mutta Margaret vastaa: + + Thy faith and troth thou'se nevir get, + Of me shalt nevir win, + Tili thou take me to yon kirk yard, + And wed me with a ring. + +Margaret sitten seuraa sulhonsa haamua "the live-lang winter night" ja +kuolee, kun haamu kukon laulaessa katoaa: + + O stay, my only true love, stay, + The constant Margret cried: + Wan grew her cheeks, she clos'd her een, + Stretch'd her saft limbs, and died. + +Percyn ballaadien kansanomainen tuoreus ja koruttomuus vaikutti yhtä +elvyttävästi haamu- kuin ritariromantiikkaankin. Chewyn metsästyksen +taistelu-uljuus oli tämän ajan romanttisille kirjailijoille mallina, +kuinka uljasta ritarikamppailua ja persoonallista sankarijaloutta oli +esitettävä; sen antama esimerkki on epäilemättä paljon hedelmöittänyt +Scottin, vieläpä Southeynkin rakastamia ritarien ottelu- ja +taistelukuvauksia. Samalla tavalla tekivät Percyn haamuballaadit +haamurunouden luontevaksi, osoittaen sen avulla menestyksellä voitavan +kosketella romanttisia lemmen ja kauhun tunteita. Niiden keskeinen +aihe, (petetyn) rakastajan tahi rakastetun haamun tulo rakastettunsa +(pettäjänsä) luo, tuli rungoksi laajaan haamuballaadistoon, joista +eräät ovat tulleet hyvin kuuluisiksi ja kutoneet yhteyteensä +mielenkiintoisen kirjallisen ilmiösarjan. + +Percyn aloite ei kuitenkaan saanut pitkään aikaan omassa kotimaassaan +sellaisia seuraajia, että niistä olisi jäänyt mainittavampaa +muistoa.[250] Suloisen Williamin haamun täytyi syntyä uudelleen +Saksassa, jossa _Gottfried August Bürger_ sen herättämänä haltioitui +yleisen kansanmielikuvan pohjalla kuutamossa kultansa kanssa ajavasta +kuolemasta näkemään Lenoren kolkon ratsastuksen.[251] Tähän kuuluun +ballaadiin Lewis ilmeisesti tutustui Saksassa ollessaan kirjoittaen +siitä ja muusta haamukirjallisuudesta saamainsa vaikutelmien pohjalla +oman runonsa nimeltä _Alonzo Urhoollinen ja kaunis Imogene_ (Alonzo the +Brave and Fair Imogene), jonka hän julkaisi Munkissaan välirunona. + + + + +2 + + +Alonzon täytyy mennä sotimaan kaukaiseen maahan ja Imogene vannoo pyhän +neitsyen kautta, ettei kenestäkään muusta tule hänen puolisoansa; jos +hän pettäisi lupauksensa, suokoon Jumala, että Alonzon haamu tulisi +hänen häihinsä moittimaan häntä petoksesta ja viemään hänet mukanaan +hautaan. Imogene unohtaa lupauksensa, häitä vietetään, ja Alonzon haamu +ilmestyykin, vieden morsiamensa. Se on lyhyesti runon sisällys. Pieni +katsaus sen säkeiden historiaan ei ole vailla mielenkiintoansa. + +Kirjoittaessaan sen ensimmäiset säkeet: + + A warrior so bold and a virgin so bright + Convers'd as they sat on the green — + +hän ei arvattavasti tiennyt, että hänen korvissaan kaikuivat entuudesta +Margaretan ja Williamin alkusäkeet: + + As it fell out on a long summer's day + Two lovers they sat on a hill.[252] + +Alonzon täytyy mennä "huomenna" sotimaan kaukaiseen maahan ja William +myöskin puhuu "huomisesta". Kun Margaretan haamu kertoo, kuinka pimeät +hänen kuoleman sulkemat silmänsä ovat ja kuinka "nälkäinen mato" on +hänen sisarensa, kohtaamme nämä samat madot Lewisinkin ballaadissa, +Alonzon haamun ilmestyessä uskottoman morsiamensa häihin: + + The worms they crept in, and the worms they crept out, + And sported his eyes and his temples about.[253] + +Pian yhtyy tähän pari Bürgerin ballaadia, Lenardo ja Blandine, ja +Lenore. Kun Lenoressa lauletaan: + + Zum Schädel ohne Zopf und Schopf, + Zum nackten Schädel ward sein Kopf —, + +muistuu mieleen jo Otranton linnassa esiintynyt erakon paljastuva +pääkallo ja sitten Lewisin säkeet, jotka kuvaavat Alonzon haamun näköä +ja morsiamen kauhua: + + What words can express her dismay and surprise, + When a scel'ton's head was exposed! + +Kun Lewis kirjoittaa rakastavaisista säkeen: + + They gazed on each other with tender delight —, + +on hiljaisuudessa mukana Lenardo ja Blandine seuraavasti: + + Blandine sah her, Lenardo sah hin, + Mit Augen, erleuchtet vom zärtlichsten Sinn —, + +ja samoin lienee Lewisin säe Imogenen uljaasta kosijasta: + + A baron all covered with jewels and gold, + +kotoisin Bürgerin saman runon säkeistä: + + Weit her, von Hispaniens reichster Provinz + War kommen ein hochstolzierender Prinz + Mit Perlen, Gold, Ringen und Edelgestein, + Die schönste der schönen Prinzessen zu frein —. + +Kun Lewis sitten lopetti runonsa seuraavin verta tihkuvin säkein, +joissa hän kertoi Alonzon ja Imogenen haamutanssista: + + While they drink out of sculls newly torn from the grave, + Dancing round them the spectres are seen: + Their liquor is blood, and this horrible stave + They howl: To the health of Alonzo the Brave, + An his consort, the False Imogene! — + +oli läsnä Lenore seuraavin säkein: + + Nun tanzten wohl bei Mondenglanz + Rundum, herum in Kreise + Die Geister einen Kettentanz + Und heulten diese Weise —. + +Mitä sitten koko ballaadin tilanteeseen ja Alonzon haamun ilmestymiseen +tulee, on sen ja Schillerin Henkiennäkijän hääkohtauksen välillä, +jolloin Jeronimon haamu ilmestyy, melkoinen yhtäläisyys. "Päivä laski +ja kirkkaasti valaistussa hääsalissa odotti vieraita oivallinen ateria, +meluisen musiikin säestäessä ylimielistä iloa. Tässä tungoksessa +huomautti vierustoverini minulle eräästä fransiskaanimunkista, joka oli +pitkä ja laiha, kasvot tuhkanharmaat, ja joka seisoen liikkumattomana +kuin pilari kohdisti morsiuspariin vakavan ja surullisen katseen. Koko +seurueen valtasi uteliaisuus ja oudostuttava tunnelma, keskustelu +lakkasi ja yleinen hiljaisuus vallitsi. Munkki seisoi liikkumatta kuten +ennenkin, yhä katsoen surullisesti morsiuspariin. Keskiyö oli mennyt, +musiikki alkoi soida yhä hiljemmin, kynttiläin liekki yhä tummentui, +palaakseen vihdoin vain siellä täällä, ja alakuloisesti valaistussa +salissa tuntui yhä autiommalta, munkin seisoessa liikkumatta, aina +samassa asennossa, kohdistaen rauhallisen ja surullisen katseen +morsiuspariin..." Tuo outo munkki siirtyy vihdoin pöydän ääreen ja +sanoo, kohottaen viinilasin: "Kalliin Jeronymomme muistoksi. Se, joka +rakasti vainajaa, tehköön kuten minä". Veljenmurhaaja Lorenzo ottaa +lasin munkin kädestä ja lausuu vavisten: "Suuresti rakastetulle +veljelleni Jeronymolle". "Se on murhaajani ääni", huutaa silloin eräs +peloittava olento, joka yhtäkkiä on ilmestynyt saapuville, vaatteet +verta valuvina ja ruumis kauheita haavoja täynnä. Ballaadissaan Lewis +nyt kertoo, kuinka "pappi siunasi avioliiton", ja kuinka hääjuhla +alkoi. Kun sitten linnan kello löi yksi, huomaa kaunis Imogene +kummastuksekseen, että hänen rinnallaan istuikin outo mies, jota hän +tähän saakka ei ollut nähnyt. Ballaadi kuvaa häntä seuraavasti: + + His air was terrific; he uttered no sound; + He spoke not, he moved not, he looked not around, + But earnestly gazed on the bride. + +Hänen silmikkonsa on suljettu ja kokonsa jättiläismäinen; varustuksensa +ovat mustat. Hänen läsnäolonsa hiljentää kaiken huvittelun ja naurun, +koirat ulkoutuvat hänestä peläten ja valaistus muuttuu sinertäväksi. +Kaikki valtaa pelko ja vieraat istuvat hiljaa ja kauhun lamauttamina. +Vihdoin morsian pyytää vierasta kohottamaan silmikkonsa, minkä tämä +tekeekin, jolloin kuoleman kauhun kuva, matojen vallassa oleva +pääkallo, paljastuukin nähtäväksi, kuten jo on kerrottu. Alonzon haamu +nyt nuhtelee Imogenea petollisuudesta ja ylpeydestä, kunnes: + + Then sank with his prey through the wide-yawning ground: + Nor ever again was Fair Imogene found, + Or the spectre who bore her away. + + At midnight four times in each year does her spright, + When mortals in slumber are bound, + Array'd in her bridal apparel of white, + Appear in the hall with the Sceleton Knight, + And shriek as he whirls her around. + +Jos nyt arvioidaan, mikä tämän runon kohta on omiaan herättämään +korkeinta kauhun tunnetta, johdutaan niihin säkeisiin, joissa kuvataan +haamun puhumattomuutta, liikkumattomuutta ja sitä, että hän vain +"vakavasti katsoi morsiameen". Tämä haamukatse, jonka vaiheita toisilla +aihe-aloilla edelliset luvut jo ovat selostaneet, on kauhun +herättämiskeinojen kannalta tärkeä keksintö, jota myöhemmin paljon +käytettiin. Se esiintyy jo Shakespearella, jonka Banquon haamu juuri +täten saapuu juhlahetkellä murhaajansa luo, nimenomaan kauhistuttaen +hänet katseellaan, josta Macbeth sanoo: + + Thou hast no speculation in those eyes + Which thou dost glare with. + +Verratessa Alonzoa Lenoren unikuvamaiseen pöyristyttävyyteen käy +selväksi, kuinka avuton ja tehoton Lewisin realistinen kuvaustapa tässä +on, huolimatta madoista ja pääkallomaljoista juodusta verestä. Alonzo +Urhoollinen tuli hyvin kuuluisaksi ja käännettiin useille kielille, +m.m. ruotsiksi ja (arkkiveisuna) suomeksikin.[254] Sen nauttimasta +suosiosta on todistuksena sekin, että siitä julkaistiin parodioja, m.m. +Lewis itse yhden, jota ei voi pitää onnistuneena. + + * * * * * + +Pysyen Munkki-romaanissa otan nyt vapauden vihdoinkin esittää lukijalle +Vertavuotavan nunnan haamun, josta edellisissä luvuissa on usein +mainittu. Lewis sai sen saksalaisista lähteistä, joissa se esiintyy +suojelevana esi-äitinä, rajoittaen sen ilmestymisen Raymondin ja +Agneksen sivuepisoodiin; tämä säästeliäisyys merkitsi myös sen +vaikuttavaisuuden tehostamista, sillä muussa tapauksessa olisi lukijan +mielenkiinto helposti voinut herpautua. Syynä siihen, ettei +kummitteleva olento, entinen nunna Beatrice, löydä haudan lepoa, on +hänen rikoksensa ja väkivaltainen kuolemansa. Huolimatta +nunnalupauksestaan hän karkaa parooni Lindenbergin kanssa Saksaan; hän +oli jumalankieltäjä, joka pilkkasi nunnalupaustaan ja piti uskonnon +pyhimpiä asioita naurettavina. Pian kohdistui hänen intohimonsa +paroonin nuorempaan veljeen, jolla oli "ilmehikkäät kasvonpiirteet, +jättimäinen vartalo ja Herkuleen jäsenet". Ennenkin tämä kuitenkaan +halusi suostua Beatricen houkutuksiin, täytyi vanhempi veli murhata. +Murhayöstä sovitaan ja kello 1 nuori parooni odottaisi Beatricea +Lindenbergin luolassa. Niinpä siis linnan kellon lyödessä aamun +ensimmäistä tuntia Beatrice iskee tikarin entisen rakastajansa sydämeen +ja lähtee luolalle, toisessa kädessä vielä verinen tikari, toisessa +lamppu. Mutta sielläpä murhaakin hänet vuorostaan nuori parooni, joka +tahtoo salata osuutensa asiaan. Kun Beatricen ruumis täten kaiken +lisäksi joutuu siunaamattomaan maahan, ei hänen sielunsa saa rauhaa, +vaan kummittelee haamuna linnassa. Puettuna nunnanpukuunsa, kädessä +tikari ja lamppu, hän ilmestyy joka yö paroonin vuoteen viereen; tämä +ei voi kestää näyn tuottamaa kauhua, vaan kuolee; nunna ei kuitenkaan +tyydy tähän kostoon, vaan jatkaa yöllisiä käyntejänsä. Ainoa rajoitus, +johon hänet manauksilla saadaan pakoitetuksi, on se, että hän harventaa +näyttäytymistänsä, tehden sen vain kerran joka viides vuosi, samana +yönä ja hetkenä, jolloin hänet murhattiin; silloin hän menee tuohon +luolaan, jossa hänen luunsa ovat, ja palaa linnaan heti kun kello on +lyönyt kaksi. Tämä hänen oli tehtävä yhden vuosisadan aikana. + +Nyt on don Raymondin rakastettu, Agnes de Medina, joutunut vangiksi +samaan Lindenbergin linnaan, ja kun Raymond saa kuulla nunnan tarinan +ja huomaa, kuinka siihen uskotaan, hän päättää käyttää sitä lemmittynsä +vapauttamiseksi. Sinä yönä, jolloin haamun piti ilmestyä, on Agneksen +pukeuduttava nunnan pukuun, otettava tikari ja lamppu, ja lähdettävä +samaa tietä, jota nunna kulkee, ulkopuolella odottavan Raymondin luo. +Tämä näkeekin Agneksen tulevan avautuvasta linnan portista. Hänen +käsivarrellaan on rukousnauha, kasvot on verhottu pitkään valkoiseen +huntuun, puku on veren tahraama ja kädessä on tikari ja lamppu. Don +Raymond tempaa hänet syliinsä ja nostaa hänet odottaviin ajoneuvoihin. +Silloin karkaavat hevoset hämmästyttävän nopeaan juoksuun, tottelematta +ohjaksia, ajajat lennähtävät pois, synkät pilvet peittävät taivaan, +tuuli rupeaa ulvomaan, salamat välähtelevät ja ukkonen jyrähtelee. +Hevoset kiitävät pysähtymättä edelleen, näyttäen vain lisäävän +nopeuttaan ja vetäen vaunujaan mitä vaarallisimpain paikkain kautta, +kunnes ajoneuvot vihdoin pirstoutuvat ja Raymond lennähtää tainnoksissa +maahan. Herättyään hän ei löydä Agnesta mistään, ja seutu, jossa hän +nyt on, on niin kaukana Lindenbergistä, että tuntuu mahdottomalta +kulkea sellaista matkaa yhdessä yössä. + +Maatessaan sitten houretilassa läheisessä majatalossa Raymond +seuraavana yönä kuulee kellon lyövän yksi. Kuunnellessaan sen +surumielistä ääntä hän äkkiä tuntee kylmän hien kohoavan ruumiilleen ja +tukkansa nousevan pystyyn kauhusta. Portaita myöten lähenevät hitaat ja +raskaat askeleet, ovi avautuu äkkiä ja sisään astuu Vertavuotava nunna, +hänen kadonnut ajotoverinsa. Nunna nostaa hitaasti huntunsa, jolloin +Raymond näkee ruumiin kalpeat kasvot, verettömät huulet, ja ontot, +elottomat silmät. Haudanomaisella äänellä nunna nyt toistaa ne sanat, +joilla Raymond oli edellisenä yönä tervehtinyt häntä linnan portilla, +ja istuutuu hänen vuoteensa jalkapäähän. Hänen silmissään tuntuu olevan +käärmeen lumovoima, sillä Raymondin täytyy tuijottaa niihin, voimatta +mitenkään siirtää katsettaan pois. Kellon lyödessä kaksi haamu tarttuu +Raymondin käteen ja painaen kylmät huulensa hänen huulilleen, taas +toistaa nuo äskeiset sanat, poistuen huoneesta hitain askelin. Tämä +uudistuu joka yö. Hänet vapauttaa vihdoin kiduttajastaan Vaeltava +juutalainen, joka neuvoo, miten nunnan ilmestymisestä on tehtävä loppu. + +Vertavuotavan nunnan tarinassa on siis sama pohja-aihe kuin +Alonzossakin: petetyn rakastetun saapuminen saamaan hyvitystä. Senkin +korkein kauhukohta on se, jolloin haamu istahtaa vuoteen reunalle ja +rupeaa tuijottamaan uhriinsa, katseessa hypnoottisesti vangitseva ja +kauhua herättävä voima. + +Munkissa esiintyy vielä kolmaskin haamu, Antonian äiti, joka tulee +ilmoittamaan tyttärelleen tätä pian kohtaavasta kuolemasta. Lewisin +elämäkerran yhteydessä on jo mainittu hänen teatterihaamuistaan, joista +Linnan haamu sekä näytelmän nimenä että sen toiminnan solmukohdan +ratkaisijana tuli hyvin kuuluisaksi. Sekä romaanillaan että +ballaadeillaan ja näytelmillään Lewis erikoistui haamuromantiikan +pääviljelijäksi, joka teki alan sekä tunnetuksi että sangen pian myös +halveksituksi. + +Haamuista on sanottava, että niistä on yleensä puhuttu paljoa enemmän +kuin mihin ne itse ovat antaneet aihetta. Tiedämme jo, kuinka +pidättyväisiä Walpole, Reeve ja Radcliffe olivat niiden todellisessa +käyttämisessä; niistä puhutaan kyllä paljon, s.o. niiden ilmestymisen +uhka on aina olemassa, mutta siihenpä melkein koko asia rajoittuukin, +Walpolen yhtä poikkeusta, ja Reeven sekä Radcliffen muuatta +unentapaista näkyä sekä sivukertomuksia lukuunottamatta.[255] +Verratessa nyt Lewisin "ilmi-eläviä" haamuja hänen edeltäjiensä +haamu-uhkaan käy selväksi, että haamuromantiikan vaikuttavaisuuden +ehto olikin enemmän epämääräinen viittailu haamun ilmestymisen +mahdollisuuteen, s.o. odottavan ja tuntematonta yliluonnollisuutta +pelkäävän tunnelman luominen, kuin haamun tuominen todella nähtäväksi, +jolloin se kadotti suuren osan salamyhkäisyydestään. Lewisin osuus +haamuromantiikassa oli nyt juuri tällainen viimeisen askeleen +ottaminen: hän antoi haamujensa todella esiintyä. Sillä hän aluksi, +kuten uutuudella ainakin, herätti haamu-uskomuksia pohtivan yleisön +uteliaisuutta, mutta pian tuo uteliaisuus myös herpautui, sillä Lewisin +"aineellisilla" haamuilla ei ollut riittävän salaperäistä leimaa. +Pyöristyttävin niistä, Vertavuotava nunna, kelpasi kuitenkin, kuten +Lewisin elämäkerrasta jo tiedämme, _Grillparzerin Esiäidiksi_. + + + + +3 + + +Lewisin haamujen jälkiä tapaa tämänaikaisessa Englannin +kirjallisuudessa, joko haamuina tahi muiksi olennoiksi muuttuneina. +_Scott_ oli ilmeisesti lukenut Munkin tarkkaan, koskapa Vertavuotavan +nunnan tarina näyttää erikoisesti juurtuneen hänen mieleensä. +Tarkastellessa esim. _Marmionissa_ kerrottua Constance de Beverleyn +historiaa käy ilmeiseksi, että se on hyvin läheinen Lindenbergin nunnan +vaiheille. Constancekin on karannut luostarista ja tullut lordi +Marmionin rakastajattareksi sekä samalla myös hänen rikostoverikseen. +Kun Marmionin tunteet häntä kohtaan kylmenevät ja hän haluaa valloittaa +de Wiltonin morsiamen Claran, on Constance Matildan tavoin auttamassa +entistä rakastajaansa de Wiltonin tuhoamisessa. Mutta kun hän +intohimonsa ajamana koettaa tuhota Claran, luovuttaa Marmion hänet +luostariin takaisin, jossa hänet tuomitaan kuolemaan tuossa aikaisemmin +kuvatussa vankiholvissa, aivan kuin Agnes Munkki-romaanissa. Ja kun +Clara yksin käyskentelee Tantallonin linnassa, on Lindenbergin nunna +sangen lähellä runoilijan säkeissä: + + In such a place, so lone, so grim, + At dawning pale, or twilight dim, + It fearful would have been + To meet a form so richly dress'd, + With book in hand and cross on breast, + And such a woeful mien. + +Kun Marmion on seurueineen asettunut majataloon ja aloittanut +illanviettonsa, asettuu häntä vastapäätä sauvaansa nojaava +toivioretkeläinen, hänen tuntematon oppaansa, jonka laihat, tummat +kasvot näkyvät vain puoleksi hänen päähineensä alta. "Hänen katseensa +oli kohdistettuna Marmioniin, joka voimatta sitä sietää koetti masentaa +sen kulmiansa rypistämällä". Yhä harvemmin kajahteli nauru, sillä kun +knaapit ja jousimiehet katsoivat toivioretkeläisen tummia kasvoja, he +tunsivat iloisuutensa häipyvän. He tuijottivat vihdoin häneen kaikki ja +hän tuijottaa rävähtämättä Marmioniin. Ja kun Fitz-Eustacen +lemmenballaadi herättää Marmionin sydämessä katumuksen ja tuskan, kuin +olisi hänen korvissaan soinut nunnan kuolinkello, ja hän tiedustaa, +mitä se mahtoi ennustaa, vastaa toivoretkeläinen: "Kalliin ystävän +kuolemaa". Tässä on ilmeisesti jäljennetty Alonzon haamukatseen +vaikutusta. Sama häivähtää näkyviin _Viimeisen runojan laulussa_. Kun +Branksomen linnassa vietetään juhlaa onnellisen kaksintaistelun ja +nuoren lordin vapautumisen johdosta, rupeaa juhlasali äkkiä +himmenemään. Kaiken peittää omituinen hämy, joka ei ole sumua eikä +illan hämärää, ja salaperäinen kauhu valtaa kaikki, jäädyttäen jokaisen +sydämen. Äkkiä salama välähtää ja paljon pahaa aikaansaanut, kääpiön +muodossa esiintynyt paholainen on hävinnyt: Michael Scott itse on +käynyt kuin haamu juhlan hetkellä noutamassa hänet ja "mahtikirjansa". +Lucy Ashtonin avioliittosopimuksen allekirjoittamiskohtaus +_Lammermoorin morsiamessa_ johtaa mieleen Imogenen häät, jotka kamala +tapaus niiden korkeimmalla hetkellä keskeyttää. + +Scottin välimatka haamuihin on kuitenkin jo pitempi kuin Lewisin. Hän +käyttää niitä joskus Lewisin tapaan, kuten esim. kertomuksessaan +_Seinäverhoilla varustettu huone_ (The Tapestried Chamber), jossa +paheellinen esi-äiti ilmestyy kaikessa kamalassa ilkeydessään, tahi +kuten romaanissa _Kihlattu_ (The Betrothed), jossa esiintyy suvun +"punasorminen" haamu. Avenelin valkoinen rouva (_Luostari_ — The +Monastery ja _Apotti_ — The Abbot), jossa esi-äidin aihe kuvastuu, on +taas mieluumminkin jonkinmoinen näky kuin Lewisin tapainen +kansanomainen haamuolento; olemuksessaan ja ilmestymistavassaan +se muistuttaa jonkinmoisesta luonnonhengettärestä. Scott on +haamuromantiikassaan lähempänä Radcliffen haamutunnelmaa kuin Lewisin +haamurealismia. Hänen mielenkiintonsa kohdistui tässä suhteessa enemmän +kansanomaisten haamu-uskomusten folkloristiseen tutkimiseen kuin niiden +käyttämiseen hänen kaunokirjallisessa tuotannossaan[256] + +_Byron_, joka teki Lewisin haamutuotannon ja hautausmaaorgiat ivan +esineeksi, ei niitä kuitenkaan itsekään halveksinut, kuten hänen +runonsa _Oscar of Alva_ osoittaa. Onpa tämä runo siitäkin erikoinen, +että siinä ilmeisesti on ollut suoranaisena mallina Schillerin +Henkiennäkijän kauhukohtaus, haamun ilmestyminen keskelle hääjuhlaa, ja +myöskin Alonzo Urhoollinen. Seuraavat yhtäläisyydet sen mielestäni +osoittavat: + +Heti ensi säe vie romanttiseen kuutamoon, joka valaisee Alvan harmaita +torneja. Usein on tuo "taivaan lamppu" antanut säteidensä leikkiä Alvan +hopeakypäreillä ja nähnyt keskiyön hiljaisella hetkellä sen +päälliköiden pukeutuneen säihkyviin sotisopiinsa; se on nähnyt verisiä +taisteluja ja kuolemaa, kunnes se nyt loistaa murheellisena, yöllisten +hautajaisten soihtuna. Alvan torneissa ei kaiu enää ihmisen askel, vaan +ainoastaan myrsky, jonka raivotessa linnan salista kuuluu kumea, +luhistuvien muurien yllä värisevä ääni. Tällaisen Ossianin tyyliin +kirjoitetun johdatuksen jälkeen alkaa sitten ballaadi Oscarista ja +Allanista, Anguksen kauniista ja urhoollisista pojista. "Tummina +liehuivat Oscarin kiharat tuulessa, mutta Allanin suortuvat olivat +vaaleat ja ihanat, ja hänen muotonsa miettiväinen ja kalpea. Oscarilla +oli sankarin sydän ja hänen silmistään loisti totuuden säde; Allan oli +aikaisin oppinut hillitsemään itsensä ja hänen sanansa olivat olleet +nuoruudesta saakka sulavat". Oscar varustautuu viettämään häitänsä ja +Alvan linnaan kokoontuu hääväkeä. Kaikki on valmista, mutta sulhoa ei +kuulukaan. Häntä etsitään turhaan, aika kuluu ja Allan voittaakin +Oscarin morsiamen rakkauden. Jälleen varustetaan häitä Alvan linnassa +ja juhla alkaa, sillä nyt on sulho saapuvilla. "Mutta kuka on tuo, +jonka synkkä ilme varjostaa yleistä iloa? Hänen silmänsä hehkuvat +kovemmin kuin lieden sinisiksi muuttuvat liekit. Hänen viittansa on +musta ja hänen kypäränsä töyhtö veripunainen; hänen äänensä on kuin +nouseva myrsky, mutta hänen askeleensa ovat keveät ja jälkiä +jättämättömät. On keskiyön hetki, maljat kiertävät ja ne tyhjennetään +pohjaan asti sulhon kunniaksi; holvit kaikuvat huudoista kaikkien +yhtyessä maljaan. Äkkiä tuo tuntematon nousee ja äänekkään joukon riemu +tyrehtyy. 'Vanhus', huutaa vieras Angukselle, 'poikasi malja on juotu +ja näit, että yhdyin siihen; sano, eikö sinulla ole ollut milloinkaan +toista poikaa, sano, miksi Oscar unohdetaan?'". Kun vanhus sitten +kertoo Oscarin kuolleen, kohottaa vieras Oscarin maljan ja kehoittaa +Allania juomaan sen. Kun tämä sen tehdessään lausuu toivovansa, että +Oscar olisi saapuvilla ottamassa siihen osaa, huutaa synkkä ilmestys: +"Se on hän! Kuulen murhaajani äänen!" Allan on murhannut veljensä ja +teko tulee ilmi tällä yliluonnollisella tavalla. Runo päättyy Ossianin +tyyliseen surumielisyyteen, jossa kertautuvat "yksinäisen hauta", joka +"häämöittää hämärän läpi", "harppu, jota ei yksikään runolaulaja +uskalla koskettaa", "kuolevan isän katkera kirous", ja veljen +kuolinhuokaus. Kuten näkyy, on huippukohtaus otettu sanasta sanaan +Schilleriltä. + +Tämän saman kohtauksen kaiku tuntuu Byronilla vielä uudelleenkin, +_Larassa_. Othon linnassa vietetään upeata juhlaa, vieraana myöskin +Lara, joka vihdoin huomaa, kuinka eräs tuntematon tarkastelee häntä +herkeämättä. He tuijottavat toisiinsa, kunnes tuo tuntematon huudahtaa: +"Se on hän!" Käy selville, että vieras syyttää Laraa jostakin +salaperäisestä menneisyyden tapahtumasta, joka ilmeisesti muodostaa +Laran elämän salaisuuden; tahallisesti jätetään sanomatta, mikä se +tapahtuma on. Vaikka ei ole kysymys haamusta, on tämä kohtaus kuitenkin +täydelleen vanhan mallin mukainen. + +_Shelleyn_ nuoruudentuotannossa oli haamuilla, kuten jo on nähty, +tärkeä sijansa. Runon Ghasta olen jo aikaisemmin maininnut; +_Ballaadi_ on ilmeisesti syntynyt Munkin lukemisesta aiheutuneista +kauhutunnelmista, jolloin kirjoittaja on mielikuvituksessaan nähnyt +"synkän munkin peittävän kasvonsa, kun hän istuu yksinäisessä +kammiossaan ja kuolonkello soi". Kellon lyödessä yksi hän menee +kappeliin, jossa hän epätoivoissaan murtaa auki Rosan ruumisarkun. +Silloin kuollut nunna kohottaa luurankoruumistansa, "josta helvetin +kylmä kosteus tippuu"; hänen puoleksi mädäntyneistä silmistään loistaa +kalpea liekki ja hän tuijottaa voitonriemuisena synkkään munkkiin +j.n.e. _Aaveratsastaja_ (The Spectral Horseman) on aivan harvinainen +näyte Ossianin myrskytunnelmaan tehdystä haamukauhusanastosta, joka +kuvaavasti tulkitsee romantikkojen nimetöntä ja utuista +kauhuaavistelua. + + + + +4 + + +Siirtyäkseni järvirunoilijoiden piiriin uskallan huomauttaa, että +_Coleridgen_ ballaadissa _Vanha merimies_ on oikeastaan +"luonnottominta" sen alku, tuon vanhan merimiehen ilmestyminen jonnekin +_hää_huoneen läheisyyteen, puhuttelemaan jotakin _hää_vierasta. +Häillähän ei ole runossa mitään osuutta eikä merkitystä. Tätä ei voi +selittää muuten, kuin että runoilijalla on jotenkin tiedottomasti +väikkynyt mielessä Henkiennäkijän ja Alonzon aihe haamun ilmestymisestä +hääsaliin, vaikkakin itse runo on sitten saanut kokonaan toisen +sisällyksen; tämä on mielestäni kuvaava esimerkki siitä, kuinka +haamuaiheet pohjaltaan olivat enimmäkseen samoja, vaikka ne joskus +saattoivatkin venyä ja muuttua palvelemaan niille alkuaan vieraita +tarkoitusperiä.[257] Coleridgen kuulua runoa en malta olla tässä +selostamatta, varsinkin koska se on suomeksi tuntematon. Vanhan +merimiehen kuusi ensimmäistä värssyä sisältää outoa, pysähdyttävää +tunnelmaa paljoa enemmän kuin monet kokonaiset kauhuvolyymit. Runon +kertoja, vanha merimies, ilmestyy äkkiä ja kutsumattomana jonkin +häähuoneen lähelle, tarttuu sieroittuneella kädellään erään häävieraan +käsivarteen, ja pakoittaa hänet kuin kolmivuotiaan lapsen kuuntelemaan +tarinaansa, lumoten hänet salaperäisellä olemuksellaan ja omituisesti +vilkkuvalla katseellaan. Mieleen hiipii vastoin järkeä ja ilman mitään +tukea itse runon sanoissa outo epäilys, ettei tuo vanhus ehkä olekaan +mikään luonnollinen olento. Mistä hän ilmestyi niin äkkiä? Kuka hän on? +Kuinka hän pysähdytti häävieraan näin sopimattomalla hetkellä? Näin +olemme valmiita erikoisessa mielentilassa kuuntelemaan hänen +kertomustaan laivasta, joka myötätuulessa ja kauniilla ilmalla purjehti +etelään, kunnes saapui päiväntasaajalle. Häävieras kuulee häämusiikin +soivan ja haluaa rientää sinne, mutta ei voi, vaan on pakoitettu +kuuntelemaan vanhaa, välkkyväsilmäistä merimiestä. Myrsky ajaa laivaa +etelänapaa kohti, keskelle pakkasta, lunta ja korkeita jäävuoria, jossa +ei ollut elävää olentoa. Tähän kamalaan yksinäisyyteen ja elottomuuteen +saapui nyt sumun läpi albatrossi-lintu, jota merimiehet tervehtivät +iloiten kuin kristittyä sielua. Sitä syötettiin ja kohdeltiin hyvin, se +seurasi laivaa, jäät hajaantuivat ympäriltä ja niin päästiin jälleen +palaamaan pohjoiseen päin, linnun lentäessä mukana hyvänä enteenä. +"Valkoisen sumusavun läpi kimalteli koko yön kalpea kuutamo". "Jumala +pelastakoon sinut, vanha merimies, pahoilta hengiltä, jotka sinua +kiduttavat!" sanoo nyt häävieras säikähtyneenä; "miksi olet tuon +näköinen?" "Ammuin jousellani albatrossin". + +Merimiehet ovat luulleet linnun tuoneen heille etelätuulen ja uhkaavat +sen tappajaa, mutta kun tuulta yhä jatkuu ja sumukin hälvenee, +arvelevatkin he, että teko oli paikallaan, koskapa lintu nähtävästi oli +tuonut sumun mukanaan. Näin he kaikki ottivat omakseen vanhan +merimiehen rikoksen. Myötätuulta jatkuu, kunnes tullaan Tyynelle +valtamerelle ja päiväntasaajalle. Siellä tuuli äkkiä loppui, purjeet +lepäsivät velttoina, ja verinen aurinko loisti kuumalta ja +kuparinväriseltä taivaalta; vettä oli kyllä kaikkialla, mutta pian ei +pisaraakaan juotavaksi. Limaisia olentoja ryömi merellä, kuolontulet +karkeloivat laivan ympärillä, ja vesi näytti palavan vihreänä, sinisenä +ja valkoisena kuin noidan öljy. Muutamat näkivät unessaan sen hengen, +joka kidutti heitä näin: yhdeksän sylen syvyydessä se oli seurannut +heitä lumen ja jään maasta. Albatrossin kuoleman kosto alkoi tuntua ja +osoittaakseen viattomuuttaan merimiehet ripustavat kuolleen linnun +vanhan matruusin kaulaan. Salaperäinen, pelon kyllästämä kauhun +tunnelma vallitsee. + +Silloin on vanha merimies näkevinään jotakin, joka on kuin purje, kun +se lähestyy lähestymistään. Voidakseen huutaa sille juovat kaikki verta +käsivarrestaan, mutta rupeavat samalla kauhistuen ymmärtämään, ettei se +voi olla oikea laiva, koska se voi kulkea ilman tuulta. Kun se joutuu +laskevan auringon ja heidän väliinsä, loistaa valo sen läpi kuin haudan +ristikosta. Vanha merimies näkee sen kannella Haamu-naisen ja hänen +Kuolema-miehensä, ja muita ei tuolla luurankolaivalla ollutkaan. Naisen +huulet olivat punaiset, kiharat keltaiset kuin kulta ja hipiä valkoinen +kuin spitaalisella; "hän oli kuolon-elämän painajainen, joka hyydyttää +ihmisen veren". Haamu-nainen ja Kuolema-mies heittävät arpaa vanhasta +merimiehestä, jonka edellinen voittaa. Aurinko laskee, haamulaiva +katoaa äkkiä, tulee synkkä ja kaamea yö, ja kiroten vanhaa merimiestä +katseillaan kaatuvat toiset kuolleina kannelle; heidän sielunsa menevät +vanhan merimiehen ohi suhisten kuin hänen jousensa nuoli lennossaan, ja +siten aloittaa kuolon-elämä painajaistyönsä. + +"Minä pelkään sinua, vanha merimies, sinun sieroittunutta kättäsi ja +kiiltävää katsettasi!" "Älä pelkää, tämä ruumis ei luhistunut kuolleena +kannelle". Merimiehet eivät mädäntyneet, vaan vielä kuolemassakin +heidän katseestaan loisti kirous, jota vanhus katsoi seitsemän päivää +ja seitsemän yötä, voimatta kuolla. Hän katsoo meren eläimiä ja ylistää +niiden kauneutta; hänen sydämessään herää rakkaus ja tietämättään hän +siunaa niitä. Sillä hetkellä hän tunsi saattavansa rukoilla, ja +albatrossi putosi hänen kaulastaan, upoten mereen kuin lyijy. Hän +nukkuu, mutta herää virkistävään sateeseen, ja tuntien ruumiissaan +omituista keveyttä, luulee kuolleensa nukkuessaan ja olevansa nyt oma +haamunsa. Kuuluu kohisevaa tuulta, mutta se ei tule lähemmäksi; +äänellään se vain heiluttaa ohuita purjeita. Sataa rankasti, sadat +salamat välähtelevät kuin tulikipunat, ja vaikka myrsky ei ulotukaan +laivaan, tämä kuitenkin lähtee liikkeelle. Salaman ja kuun valossa +kuuluu kuolleiden merimiesten huokaus. Ne nousevat kaikki ylös, eivät +puhu mitään, eivät liikuta silmiään; ruorimies rupeaa ohjaamaan laivaa, +toiset rupeavat tekemään totuttuja töitään liikuttaen jäseniään kuin +elottomat työkalut. Vanhuksen veljenpoika ja hän itse vetävät samasta +köydestä, mutta kuollut ei sano mitään. — + +Häävieraan valtaa taas kauhu, mutta vanhus rauhoittaa häntä. +Merimiesten ruumiita eivät elähdyttäneet heidän sielunsa, vaan joukko +siunattuja henkiä. Aamun sarastaessa he kokoontuivat maston ympärille +ja silloin rupesi kuulumaan ihanaa laulua. Vaikka ei tuntunut tuulen +henkäystäkään, liukui laiva edelleen hiljaa ja tasaisesti. Sitä +kuljetti yhdeksän sylen syvyydessä napaseudun henki enkelien pyynnöstä, +kunnes se saapui jälleen päiväntasaajalle. Siellä se pysähtyi ja teki +äkillisiä hyppäyksiä, ikäänkuin olisi napaseudun henki, kostaakseen +vieläkin lempilintunsa albatrossin kuolemaa, epäröinyt päästää sitä +käsistään. Vanha merimies menee tainnoksiin ja kuulee sielussaan kahden +äänen tästä keskustelevan ja saa tietää, että hänen yhäkin on +kärsittävä rangaistusta teostansa. Ilma hajoaa laivan edestä ja se +kiitää nyt pohjoista kohti nopeammin kuin mitä kuolevainen voi sietää. +Kun hän herää tainnoksistaan, on laivan kulku jo hiljennyt; kaikki +kuolleet merimiehet ovat kokoontuneet kannelle tuijottaen häneen +kivettyneillä, kuutamossa kimaltelevilla silmillään, ja hänen on pakko +tuijottaa niihin vastaan, voimatta kääntää katsettaan pois. Rupeaa +tuntumaan suloista tuulta, laiva kiitää uskomattoman nopeasti, kunnes +vanha merimies äkkiä huomaakin saavutun tuttuun kotisatamaan. Kuolleet +kaatuvat jälleen kannelle ja jokaisen viereen ilmestyy kirkas olento, +joka antaa merkkejä maalle päin. + +Kun luotsin vene ja siinä mukana hurskas erakko, joka mielellään tapaa +kaukaisista maista tulevia merimiehiä, saapuvat laivan lähelle, +herättää sen outo asu heissä pelkoa, ja samalla kuin vene on tullut +laivan vierelle, uppoaakin tämä kuin lyijy. Vanha merimies pelastuu +luotsin veneeseen, mutta herättää kaikissa, paitsi erakossa, +voittamatonta kauhua. Kun he saapuvat maihin, vaatii erakkokin, joka +tuskin voi seisoa, häneltä nopeasti tietoa, mikä mies hän on. Silloin +vanha merimies kertoo hänelle tarinansa, sillä hän tuntee siihen +tuskallista pakkoa, ja sen jälkeen tulee hänelle tuo sama sisäinen +käsky yhä uudelleen: lieventääkseen tuntonsa polttoa hänen täytyy näin +ripittää itsensä. Kuin yö hän vaeltaa maasta maahan ja hänen +puheellansa on outo voima: hän tietää kasvoista ne ensi kertaa +nähdessään, kenen täytyy häntä kuunnella, ja sille henkilölle hän +kertoo vaiheensa. + +Ja kirkassilmäinen, harmaapartainen merimies on kadonnut; häävieras +poistuu häähuoneen ovelta, tuntien kuin olisi hän ollut tainnoksissa, +ja herää seuraavana aamuna "surullisempana ja viisaampana miehenä". + +Tämä selostus antaa heikon kuvan siitä, mikä on alkuperäisen vahvin +puoli: Vanha merimies on käsittääkseni johdonmukainen, ikäänkuin +todelliseksi ja selväksi, joka kohdaltaan kirkkaaksi ja näkyväksi +saatettu uni. Uneksija ei unta nähdessään huomaa siinä silloin mitään +epätodellista, vaan elää itse mukana kaikissa sen tunnelmissa. Hänellä +ei ole mitään epäilystä tapahtumien "luonnollisuudesta", eikä hän +havahduttuaan halua hakea niille "luonnollisia" selityksiä. Hän kyllä +tietää niiden järjettömyyden, mutta niillä on silti häneen +vaikutuksensa. Runoilija on siis, toisin sanoen, onnistunut estämään +lukijan luonnollisen halun suhtautua epäillen siihen, jota hän kuvaa, +ja tällä hän on ymmärtääkseni osoittanut, miten yliluonnollisia +aineksia on käytettävä. + +Vanha merimies on kuin jokin tekijänsä myöhempi opiumi-uni. Vaikka sitä +sen kirjallisen arvon vuoksi on tavallaan vaikea mainita huonomaineisen +kauhuromantiikan yhteydessä, on sillä kuitenkin kauttaaltaan sen +merkit. Sen säepuvusta soivat Percyn ballaadien poljennot, ja +alkuperäisessä muodossaan se kieliasultaankin oli arkaistinen. Sen +erakko, joka vaikuttaa hieman sorahtavalta merimiestarinan yhteydessä, +ei olisi tullut mukaan ilman goottilaisuuden vaikutusta. + +Vanhan merimiehen pohjalta kuultaa lisäksi muitakin kauhuromantiikan +mieliaiheita kuin haamun tulo hääsaliin: tuo kummituslaivan +purjehtiminen ja kuolleiden toimiminen merimiehinä on kotoisin +Vaeltavan juutalaisen merellisestä vastinetarinasta, Lentävästä +hollantilaisesta, ja vanhan merimiehen kiiltävä, vangitseva katse on +taas jo edellisestä tunnettu. Mutta runon kuumehoureinen näkysisällys +on lähtöisin samoista aivoista, jotka myöhemmin kykenivät kuvittelemaan +Kubla Khanin, visionin, jota, samoin kuin Vanhaa merimiestäkään, ei voi +olla vertaamatta de Quinceyn ihmeellisiin, sateenkaaren atmosfäärissä +säteileviin opiumi-uniin. Synnyltään ja laadultaan ne kaikki ovat +sukulais-ilmiöitä ja muodostavat romanttisessa kirjallisuudessa oman +erikoisen piirteensä.[258] + +_Southeyn_ tuotannossa on haamuilla sijansa. Hänen ballaadejaan ja +runoelmiaan lukiessa ei voi välttää sitä ajatusta, että Lewisin +realistinen haamu- ja luurankoromantiikka on niihin vaikuttanut. Niissä +esiintyy, kuten jo olemme nähneetkin, ilmeinen pyrkimys herättää kauhun +tunnetta realistisella aineellisten iljetysten maalaamisella, jota +tuskin olisi voinut tapahtua, ellei Lewis olisi Munkillaan antanut +siihen osviittaa; tässä realismissa on melkoinen osansa luurangoilla ja +haamuilla. Tätä kuvaa parhaiten se, että Southey oli, kuten on +mainittu, osamiehenä Lewisin Kauhutarinoissa ballaadillaan _Pyhän +Patrickin kiirastuli_ (St. Patrick's Purgatory), jonka hän oli +kirjoittanut 1798 ja jonka Lewis oli ottanut kokoelmaansa tietämättä, +kenen se oli. Southeyn runoelmissa usein esiintyvä Lenoren poljento, +se, jota Scott oli käyttänyt käännöksessään, osoittaa myöskin, että hän +oli läheisesti tutustunut aikansa haamurunouteen. Niinpä hän Thalabassa +kirjoittaa: + + The moon is bright, the sea is calm — + Wilt thou go on with me? + Deliverer! yes! thou dost not fear — + +eli siis käyttäen Lenoren säkeitä jokseenkin sellaisenaan. + + + + +5 + + +Haamujen esittämä osa kauhuromanttisessa kirjallisuudessa rajoittuu +yleensä taikauskoisen tradition piiriin; haamu ei ole ollut +erikoisemmin kehityskykyinen eikä käyttökelpoinen. Jos tarkastelemme +edellä selostettuja esimerkkejä, huomaamme, että demooninen katse on +tullut haamunkin tärkeäksi kauhuvoimaksi, yleispiirteeksi, joka on +niille kaikille yhteinen, ja että romantikkojen mielikuvitukseen on +erikoisesti painunut sen ilmestyminen (kostajana) juhlan korkeimmalla +hetkellä. _Poe_, joka yleensä teki kauhuromantiikan sisimmästä voimasta +ja tarkoituksesta terävimmät johtopäätökset, on haamuihinkin nähden +kiinnittänyt huomionsa juuri näihin molempiin vaikuttaviin kohtiin. +Mestarillisesti hän kehittää Punaisen kuoleman naamiossa aiheen haamun +vierailusta juhlahetkellä korkeaan vertauskuvallisuuteen. Prinssi +Prosperon linnassa vietetään iloista naamiaisjuhlaa ja "elämän sydän +sykkii kuumeisen kiihkeästi". Kellon juhlalliset kahdentoistalyönnit +kuuluvat, musiikki vaikenee ja salaperäinen hiljaisuus syntyy. +Ennenkuin viimeinen juhlallinen lyönti on kaikunut, huomataankin outo +vieras, naamio, jonka puku herättää kammoa ja kauhua, sillä +ruumisliinoillaan ja ruumiin kasvoillaan, joissa oli punaisen ruton +selvät merkit, se ilmeisesti esitti tätä pelättyä vierasta. Hitaasti ja +juhlallisesti se liikkui tanssivien keskellä, huoneesta toiseen, +sinisestä punaiseen, punaisesta vihreään, vihreästä oranssinväriseen, +siitä valkoiseen, punasiniseen, mustaan. Sinne se pysähtyi tuon +kammottavan ajanmittarin eteen, ja kun juhlavieraat tarttuivat siihen +riistääkseen siltä naamion, ei naamion takana ollutkaan mitään — oli +vain tyhjyys. Punainen kuolema oli tullut prinssi Prosperon hoviin kuin +varas yöllä tekemään tehtäväänsä. "Ja viimeisen vieraan kuollessa +lakkasi kello käymästä. Ja rajattomana hallitsi pimeyden ja mädän +mahdilla kaikkea Punainen kuolema". Järkyttävällä voimalla nousee tässä +kertomuksessa vanhalta haamupohjalta kuva kuoleman varmuudesta ja +läheisyydestä, muuttuen kammottavaksi näkemykseksi siitä vieraasta, +joka kaikista varokeinoista huolimatta kerta saapuu ja tempaa koko +ihmiskunnan ilojensa, ihanien asumuksiensa, kulttuurinsa keskuudesta +ikuisen ja ajattoman pimeyden ja kuoleman omaksi; näin on vanha +hääjuhlan haamu tullut sen runoilijapessimismin tulkiksi, joka ei jätä +hävittämättä mitään, vaan seisahduttaa ajankin juhlallisen ja +kammottavan kellon. + +Toisenkin kerran Poe palaa tähän haamuaiheeseen, nimittäin +ihmeellisessä näyssään nimeltä _Varjo_ (Shadow. A Parable).[259] Suuren +ruton aikana siinä viettää eräs seurue kevytmielisesti nuoren ystävänsä +ruumiin ääressä hänen hautajaisiansa; paikka on täynnä tyypillisesti +kauhuromanttista painajaistunnelmaa ja kuolleen silmät ovat +kohdistuneet katkerailmeisinä vieraisiin. Iloitaan ja lauletaan, mutta +vähitellen ilon äänet haipuvat mustiin seinäverhoihin, joiden takaa +tulee esiin "synkkä ja määrittelemätön varjo", joka ei ollut "ihmisen, +Jumalan, eikä minkään tutun esineen". Tuo varjo jäi seisomaan +oviholviin, "eikä liikkunut, eikä puhunut, vaan pysyi siinä +paikallansa". Ja kun se vihdoin puhuu, ilmoittaa se olevansa +katakombien henki, ja juhlavieraat tuntevat sen äänessä tuhansien +ystävävainajien puheen tutut soinnut. Tuonnempana saamme nähdä, minkä +voimakkaan kauhun olennon Poe tällä oli tuonut romantiikkaan. + + * * * * * + +On tietenkin mahdotonta tässä selostella kaikkia niitä eri +haamuilmestyksiä, jotka suunnattoman laajassa haamukirjallisuudessa +esiintyvät. Ehkä suggestiivisimpana ja väkevimpänä ilmiönä alan +myöhemmistä edustajista voidaan mainita _Emily Brontën_ kaameatehoinen +"Tuulien kukkula" (Wuthering Heights, 1847). + + + + +6 + + +Kauhuromanttisen kirjallisuuden kehitystä seuraillessa tulee +huomaamaan, kuinka haamulinnan toimivien henkilöiden joukkoon haamujen +rinnalle pian ilmestyy muitakin yliluonnollisia tekijöitä, demoonisia +voimia, ja kuinka yhä suurempia kauhuvaikutelmia haettaessa +kekseliäisyys tälläkin alalla tekee aina uusia löytöjä. Jo Lewis, kuten +edellisestä on käynyt selville, turvautuu yliluonnollisia vaikutelmia +etsiessään m.m. demoonisiin olentoihin, jopa itse päädemooniin, +Luciferiin.[260] Kun täten kirjallisuuteen tuotu aihepiiri osoittautui +kauhuromantiikalle hyvin hedelmälliseksi, on syytä luoda lyhyt katsaus +siihen, mitä pääasiallisinta tällä alalla saatiin aikaan. + +Kuten aikaisemmin on sivumennen mainittu, esiintyy Lucifer tärkeänä +tekijänä Lewisin romaanissa, jossa hänellä on kansanomaisesti +"näkyvä" ja ikäänkuin käsin kosketeltavissa oleva ilmestymistapa. Tästä +Lewis johtuu kuvaamaan hänen ulkomuotoaankin tavalla, joka +yksityiskohtaisuudessaan todistaa hänen erikoisesta taipumuksestaan +ulkonaisten materiaalisten kauhujen maalaamiseen ja hänen +kykenemättömyydestään esittämään asioiden psykologista puolta. Nykyisin +olisi mahdotonta ajatellakaan, että kukaan kirjailija katsoisi voivansa +aivan vakavissaan esittää Luciferia tällaisena konkreettisena hirviönä, +sillä se herättäisi koomillisen mielikuvan; samoin kävi Lewisinkin +aikana, mutta siitä huolimatta oli hänen aikalaisillansa siksi paljon +kauhuromanttista vastaanottokykyä, että tällainen kuitenkin oli +mahdollista ja saatettiin ottaa vakavaltakin kannalta. + +Ollessaan ensi kertaa luostarin kirkossa kuulemassa Ambrosion saarnaa +kaunis Antonia näkee näyssä Luciferin, joka tuntuu ennustavan hänelle +onnetonta kohtaloa. Paholainen ilmestyy hänelle jättiläisen kokoisena, +tummaihoisena hirviönä; hänen katseensa on tuima ja peloittava, ja +hänen suustansa pursuu tulikieliä. Myöhemmässä kuvauksessa kerrotaan, +että hänen kärventyneissä jäsenissään näkyi jälkiä kaikkivaltiaan +salamoista. Hänen jättiläiskokoinen ruumiinsa on väriltään mustanpuhuva +ja hänen käsissään ja jaloissaan on pitkät kynnet. Hartioissa on kaksi +suunnattoman suurta mustaa siipeä ja hiuksissa eläviä käärmeitä. Hän +puhuttelee Ambrosiota äänellä, "jonka rikkihöyryt ovat tehneet +käheäksi", — huomautus, jota ei itse kirjailijakaan liene tehnyt +varsin vakavassa mielessä.[261] Toisen kerran Lucifer ilmestyy +sympaattisemman näköisenä, ettei peloittaisi munkkia aivan kokonaan. +Hän on silloin kuin tuskin kahdeksantoista täyttänyt nuorukainen, +jonka vartalo ja kasvot ovat verrattoman kauniit. Hän on aivan +alaston, otsalla säteilee kirkas tähti ja hartioissa on kaksi +karmosiininpunaista siipeä. Silkinhienoja kiharoita pitää koossa +monenvärinen tulinauha, jonka liekit leikkivät hänen päänsä ympärillä +muodostaen erilaisia kuvioita ja säteillen paljoa suuremmalla loistolla +kuin konsanaan jalokivet. Käsivarsissaan ja nilkoissaan hänellä on +timanttirenkaita ja kädessään hän pitää hopeista, myrtistä muistuttavaa +oksaa. Koko hänen olentonsa säihkyy häikäisevän kirkkaasti, häntä +ympäröi ruusunvärinen pilvivalaistus, ja hänen ilmestymisensä hetkellä +leyhähtää luolassa virkistävä ilmanhenkäys. Ambrosio panee merkille +demoonin hurjan katseen ja sen salaperäisen melankolian, joka näyttää +kuvastuvan hänen kasvoiltaan, kertoen enkelin lankeemuksesta ja +herättäen katsojassa kauhua.[262] + +Edellisessä, karkeimmassa muodossaan tämä on melodraaman paholainen, +hirviö, joka voi astua näyttämölle niin vastaansanomattoman näkyvästi +ja kuuluvasti, että palkit natisevat, ja ratkaisevalla hetkellä tarttua +kynsillään näytelmän rosvoon ja viedä hänet mennessään. Hänestä on +pitkä matka esim. Stevensonin _Paholaiseen pullossa_ (The Bottled Imp). +Kun Lewis kertoo Luciferin "salaperäisestä melankoliasta" ja kuvaa +hänen ilmettään, muistuu paitsi Miltonia mieleen Beckfordin Eblis hänen +Vathek-romaanistaan. Tämäkin on nuori mies, jonka jalot, säännölliset +piirteet näyttävät "pahojen höyryjen syövyttämiltä". Hänen suurissa +silmissään kuvastuu sekä ylpeyttä että epätoivoa, ja hänen liehuva +tukkansa muistuttaa jossakin määrin valkeuden enkelistä. Hänen äänensä +tunkeutuu sielun syvimpään ja täyttää sen syvimmällä melankolialla. + +Romantikkojen mielenkiinto paholaiseen oli voimakas, mutta käsiteltynä +liiaksi "aineellisena", fyysillisesti tarkoin kuvattuna, manalan +ruhtinas ei yleensä vaikuta heidän teoksissaan erikoisemman +peloittavalta eikä suggestiiviseltakaan. Sellaisena paholainen esiintyy +vain silloin, kun sen paha voima, sen kolkko tehtävä ihmisen +autuudentien häiritsijänä, osataan tuoda esiin esim. taustalla +toimivana, yliluonnollisena tahtona. Siten saa Melmoth olemukseensa +suuren osan vaikuttavaisuuttaan, sillä lukija tuntee hänen takaansa +toisen olennon, josta kaikki elämän syvin tragiikka lähtee. Tämä +autuudentien häiritseminen saa korkeimman ilmaisunsa Mefistossa, jossa +paholainen on nerokkaalla tavalla kohotettu pahuuden filosofian ja +tragiikan terävimmälle ja suggestiivisimmalle asteelle. Mefisto ei +kuitenkaan jaksa tunkea pois alemmasta romantiikasta kansanomaisempia +toisintojaan, jotka esiintyvät milloin Munkin mallin mukaan, kuten +esim. _Rosa Matildan Zofloyassa_, tahi vieläkin enemmän +kansanuskomusten mukaisena, kuten esim. _James Hoggin_ (Ettrick +Shepherd) _Villankokoojassa_ (The Wool gatherer) ja _Sovitetun syntisen +tunnustuksissa_ (Confessions of a Justified Sinner). Esimerkkinä +paholaiskuvan yhteyteen liittyvästä satiirista voidaan vihdoin mainita +kuuluisa _Paholaisen ajomatka_ (The Devil's Drive), aihe, joka esiintyy +tällä nimellä Byronin kirjoittamana, nimellä _The Devil's Thoughts_ +Coleridgen runoissa ja nimellä _The Devil's Walk_ Shelleyllä ja +Southeyllä.[263] + + + + +7 + + +Luciferin apulainen, ase, jota hän käyttää Ambrosiota vastaan, on +nainen, Matilda. Radcliffen teoksissa oli jo heikkoja piirteitä +tällaisesta vehkeilevästä ja paheellisesta naisesta, ja saksalaisissa +romaaneissa hän on ilkeän munkin ainainen liittolainen. Lewis tekee +hänestä nyt samalla demoonin, antaen hänelle siten jonkinmoista +peloittavaa ja juhlallista ilmettä. Tämän hän nähtävästi älysi sen +esimerkin mukaan, joka hänellä oli _Jacques Cazotten_ pienestä +romaanista _Lemmekäs paholainen_ (Le diable amoureux, 1772) ja siinä +esiintyvästä pikku Blondettasta, joka hänkin oli paholaisen lähettämä +viettelemään erästä uhria. Tämä kirja käännettiin englanniksi 1791 ja +ilmestyi 1810 toisen kerran nimellä _Blondetta eli rakastunut henki_ +(Blondetta or the Enamoured Spirit). Kääntäjä, joka on huomannut +Matildan ja Blondettan yhtäläisyyden, omistaa kirjansa Lewisille, +"hämmästyneenä yhtäläisyydestä, joka on liian suuri ollakseen voinut +jäädä huomaamatta, jos Cazotten kirja oli milloinkaan sattunut +käsiinne". Lewis kielsi sen, mutta silti on jokseenkin ongelmallista +selittää eräitä melkein sanasta sanaan yhtäläisiä kohtia molemmissa. +Niinpä Cazotte kertoo, että Blondettan "dress discovered part of her +bosom, and the moonbeams darting full upon it, enabled me to observe +its dazzling whiteness"; Lewis käyttää samaa kuvaa seuraavasti: "The +moonbeams darting full upon it enabled the monk to observe its dazzling +whiteness". Mutta tämä lähdetodistus ei kylläkään kiellä sitä, että +Matilda on sittenkin paljoa vaikuttavampi demoonisessa kauneudessaan ja +voimassaan kuin lapsellinen ja herttainen pikku Blondetta; hänessä on +samoja mittoja kuin Vathekin äidissä Carathisissa, kun sitävastoin +Blondetta muistuttaa enemmän hänen rakastetustaan Nouroniharista. +Muutenkin on Carathis tiedoiltaan ja taidoiltaan Matildan kaltainen. +Hän on Ebliksen liittolainen ja mestari kaikissa magian konsteissa. +Aavistaen kerran pääsevänsä lähempään yhteyteen manalaisten voimien +kanssa hän on koonnut salaperäisiin piilopaikkoihinsa katakombien +muumioita, myrkyllisinten käärmeiden öljyä, sarvikuonon sarvia, +huumaavia ja voimakashajuisia puulajeja, pääkalloja ja luurankoja sekä +tuhansia muita kamalia harvinaisuuksia. Hänen kameelinsa Alboufaki on +emäntänsä vertainen, sillä sen suurin nautinto on saada hengittää +myrkyllisiä höyryjä ja se pitää aivan ihmeellisen paljon vanhoista +hautausmaista. Matildan demoonisuudelle ja hänen suurelle +kabbalistiselle oppineisuudelleen oli siis kyllä olemassa edeltäjiä ja +äitejä. + +Seurataksemme nyt hänen vaiheitaan lähemmin herättää heti aluksi +huomiota eräs madonnan kuva, jota Ambrosius ihailee ja palvoo. Hän on +saanut sen tuntemattomalta lahjoittajalta ja se on niin ihana, että hän +vaipuu joka päivä mietiskelemään sen kauneutta, tietämättä siten +antautuvansa alttiiksi viettelyksen ensimmäiselle yritykselle — kuva +esittää nimittäin Matildaa. Edellisestä on jo tunnettua, mikä +romanttinen vivahdus näiden kuvien käyttämisellä saadaan aikaan. Sama +aihe kelpasi itse Schillerillekin, joka käytti sitä romaanissaan. Siinä +kerrotaan eräästä madonnan kuvasta, jota kirjan päähenkilö, ruhtinas, +suuresti ihailee, ja joka esittää yliluonnollisen kaunista nuorta +naista. "Hänen pitkä vaalea tukkansa, joka oli kahdella leveällä +palmikolla, valui viehättävässä epäjärjestyksessä hänen seljälleen, +toinen käsi oli ristinkuvalla ja vienosti kumartuen hän lepäsi toista +vastaan (... sanft hinsinkend ruhte sie auf den andern)". Katsellen +madonnan kuvaa Ambrosio ihailee sen kauneutta. "Kuinka kauniit +kasvot, kuinka suloinen pään asento! Mikä sulo ja samalla mikä +majesteetillisuus hänen jumalallisissa silmissään! Kuinka pehmeästi +hänen poskensa nojaa hänen kättänsä vastaan" — ("How softly her cheek +reclines upon her hand"). Kun otamme huomioon, että näiden kirjojen +molemmat päähenkilöt olivat samalla tavalla rakastuneet näihin kuviin, +ja että niitä koskevissa kuvauksissa on molemmissa jonkinmoista +yhtäläisyyttä, ei liene liian mielikuvituksellista otaksua, että +Schillerin teos oli tässäkin kohdassa vaikuttanut Lewisiin. + +Tällainen oli Lewisin Luciferin apulaisdemooni Matilda. Ennen on jo +kerrottu, kuinka hän näiden olentojen lisäksi käytti ballaadeissaan ja +näytelmissään runsaasti kaikenlaisia "veden, ilman ja tulen henkiä", +kansansatujen syöjättäriä, metsänhaltijoita, noitia y.m. Ne ovat kaikki +ilmeisiä teatteripaholaisia, kansanuskomusten ilmennyksiä, jotka eivät +olleet mitään erinomaisempia uutuuksiakaan. Mutta niiden käytöllä oli +kuitenkin se merkitys, että ne herättivät romantikkojen huomiota ja +saivat heidät, kuten esim. Southeyn, rakentamaan kokonaisia fantastisia +runoelmia tällaisten demoonisten olentojen varaan. Yhteisenä leimana +niillä kaikilla on niiden epämääräisyys, persoonallistumisen puute; +runoilijat eivät pääse niihin käsiksi enempää kuin haamuihinkaan, vaan +ne liehuvat utuisina ja hämärinä "henkinä", edustaen milloin pahan, +milloin hyvän aatetta, ja toimien kirjailijain deklamoivina +megafooneina. Tämän ajan kirjallisuudessa niillä on laaja ja +erikoisella tavalla leimaa antava osuutensa. + + + + +8 + + +Lewisin Matilda on nähdäkseni ainoa näistä demoonityypeistä, joka +verevyytensä ja inhimillisen intohimoisuutensa vuoksi osoittautuu +kehityskelpoiseksi. Hänen kauneutensa, määrätty kamala tehtävänsä, ja +se jonkinmoista juhlallista kammoa herättävä tapa, jolla hänen +yliluonnollisuutensa vähitellen paljastuu, jäävät pysyvästi mieleen. +Tämä naisdemooni onkin saavuttanut kuuluisan jälkeläisen. + +Tuntuu nimittäin vaikealta eroittaa hänen sisaruudestaan _Coleridgen_ +runokatkelman _Christabelin_ kaamean salaperäistä Geraldinea, vaikkakin +runon jääminen keskeneräiseksi estää näkemästä, minkä osan runoilija +oli hänelle lopuksi määrännyt. Mutta sen syntyaika, pari vuotta Munkin +ilmestymisen jälkeen (1797-1800), sen tyypillinen kauhuromanttinen +aineisto yleensä ja se äkillisyys ja salaperäisyys, jolla Geraldine +ilmestyy näyttämölle, koko runon aito goottilainen tunnelma, sitovat +sen lähtemättömästi kauhuromantiikan keskeisimpään piiriin, antaen +oikeutusta Matildan ja Geraldinen rinnastamiselle.[264] + +Linnan neito Christabel menee keskiyöllä metsään rukoilemaan kaukana +poissa olevan ritarinsa puolesta ja tapaa siellä "kauniin neidon, joka +oli puettu valkoiseen, kuutamossa loistavaan silkkiviittaan". Se oli +Geraldine, jonka Christabel nyt vie linnaansa. Vieras ei kuitenkaan +pääse nostamatta kynnyksen yli, eikä kiitä pyhää neitsyttä +pelastuksestaan. Koira ulvahtaa hänen kohdallaan ja sammunut +liesi leimahtaa kirkkaaseen liekkiin. Hänen katseensa on niin +erikoinen, ettei Christabel voi olla huomaamatta sitä. He saapuvat +makuuhuoneeseen, jota kuu salaperäisesti valaisee, ja siellä Geraldine +omituisin sanoin manaa pois Christabelin äidin henkeä, joka on saapunut +lastansa suojelemaan. Geraldinen riisuutuessa Christabel sitten näkee +kauhulla hänen rintansa ja kylkensä — "näky, josta voi uneksia, mutta +ei kertoa"; rinnassa on, kertoo runo, Geraldinen "häpeän merkki ja +surun sinetti", mutta minkälainen, ei sanota. Jokin vaarallinen lumo +saa sinä yönä Christabelin valtaansa. Kun hän seuraavana päivänä +huomaa, miten Geraldine lumoaa hänen isänsä, valtaa hänet paha +aavistus, hän muistaa yöllisen kauhunäkynsä ja koettaa varoittaa +isäänsä, mutta ei voikaan tehdä sitä, sillä lumous estää sen. Kun hänen +isänsä sitten tahtoo samana päivänä lähettää sanan Geraldinen kotiin — +hän on muka naapuriparoonin tytär — vastustelee sitä vanha palvelija; +hän on luvannut sinä samana päivänä puhdistaa linnan metsän epäpyhistä +olennoista, koska oli unessa kuullut sieltä salaperäisiä huokauksia ja +ollut löytävinään kyyhkysen, jonka ympärille oli kääriytynyt +vaaleanvihreä käärme. Silloin Geraldine kääntyy katsomaan Christabelia, +jonka mielestä hänen katseensa kiiltää kuin käärmeellä. + +Mitä runoilija tällä kaikella tarkoitti, on tietämätöntä; itse hän ei +antanut siitä mitään selitystä. Päättäen siitä, että hän piti runoaan +kauan aikaa julkaisematta, jättäen sen lopultakin keskeneräiseksi, ei +hän itsekään ollut sen jatkokehityksestä selvillä. Todennäköistä +kuitenkin on, että runoilijalla oli väikkynyt mielessä jonkinmoinen +luonnonihmiselle vahingollisten voimien vertauskuva, eräänlainen +Undine-aihe, jonka kehittäminen loppuun saakka kävi hänelle +ylivoimaiseksi.[265] Katkelmanakin Christabel kuitenkin on +kauhurunouden mestariluoma, joka on tuonut kirjallisuuteen voimakkaasti +vaikuttavan naisdemoonin ja hänen mukanaan uudella tavalla tuon +erikoista huomiota ansaitsevan kauhuromanttisen piirteen, pahan silmän, +käärmeen katseen. Kun P.B. Shelley kuunteli kohtausta Geraldinen +riisuutumisesta, vaikutti sen salamyhkäinen kauhusisällys häneen +niin suggestiivisesti, että hän selvästi oli näkevinään Geraldinen +rinnassa silmät.[266] Tämä paha ja vahingollinen katse merkitsee nyt +demooni-aiheenkin kehittymistä. Lewisin aineellinen paholainen muuttuu +vähitellen pahan prinsiipiksi, kadottaen aineellisuutensa, sillä kun +myöhempi kauhuromantikko lähtee etsimään sopivaa muotoa demooniselle +oliolle nimenomaan saadakseen esitetyksi sen salamyhkäisen ja +selittämättömän kauhun lähteenä, käy ilmeiseksi, ettei mikään räikeässä +päivävalaistuksessa esiintyvä, karkean aineellinen demooni, sellainen +kuin esim. Lewisin paholainen, täytä asetettuja vaatimuksia. Tuon +personoidun kauhun olennon täytyi päinvastoin jäädä hämäräksi +ulkomuodoltaan, piirteiltään lopullisesti määrittelemättömäksi, että se +juuri tämän kautta jättäisi mahdollisimman paljon tilaa mielikuvituksen +omille suggestiivisille maalailuille. Tätä tietä keksitään romantiikan +pöyristyttävin kauhudemooni, _Lytton-Bulwerin_ romaanissaan _Zanoni_ +esittämä Ovenvartija, jonka alkuaiheena ilmeisesti on ollut aikaisemmin +kuvaamani Poen Varjo, ja aikaisimpana esi-äitinä ehkä Miltonin +inhoittava Synti.[267] + +Ennenkuin salaistiedon oppilas, valmistettuaan itseään pitkäaikaisilla +lihan ja hengen harjoituksilla, pääsee "tuonpuolisen" tiedon yhteyteen, +täytyy hänen kestää taistelu Ovenvartijan, personoidun pahuuden ja +kauhun kanssa. Samoin kuin on kirkkauden, on myöskin pimeyden olentoja, +ja näiden jälkimmäisten ruhtinas on tuo romaanin kammottava +Ovenvartija, jonka voimaa kestämään vaaditaan yli-inhimillinen +pelottomuus, yhtyneenä täydelliseen sielun ja ruumiin puhtauteen. Tässä +kokeessa on käynyt niin, että "kylmäverisin viisas, tulisin intoilija, +karaistunein, rautahermoisin sotilas, on tavattu vuoteestaan kuolleena, +hiukset pystyssä ja silmät ulos pullistuneina". Kun nuori Glyndon, +jonka esi-isäin joukossa on ollut sangen pitkälle päässyt salaistiedon +oppilas, tämän veriperinnön vaikutuksesta innostuu pyrkimään +tuonpuolisen tiedon yhteyteen, hänen aistillisuutensa estää häntä +kohoamasta siihen puhdistuneeseen ja korkeaan sielulliseen tilaan, joka +on onnistumisen ehdoton edellytys. Kun hän nyt uhkamielisesti tunkeutuu +mestarinsa työhuoneeseen, sytyttää taikalamput ja hengittää +salaperäistä eliksiiriä, saa hän kyllä manatuksi esiin sumuolentojen +sarjan ja kuulee "laulun henkeä", mutta vain hetken. Sumuolennot +poistuvat ikkunasta, johon heidän sijaansa ilmestyy toisellainen +olento, joka salaperäisellä tavalla muuttaa hänen äsken tuntemansa +autuuden sanomattomaksi kauhuksi. "Aste asteelta eroittuivat sen +ääripiirteet selvemmiksi. Se oli hänestä kuin tummaan huntuun +verhoutunut ihmispää, jonka hunnun läpi tuijotti silmäpari, hyytäen +hänet katseellaan ytimeen saakka. Muita piirteitä ei oikeastaan +näkynyt, vain nämä kuolon-tuijottavat, sietämättömät silmät. Hetken +kuluttua kummitus liukui hitaasti huoneeseen. Sumu katosi sen tieltä, +lamppujen valo himmeni lepattaen levottomasti kuin sen hengityksen +edessä. Sen vartalo oli hunnun peitossa, kuten kasvotkin, mutta sen +muodot olivat naisen. Se tuntui ryömivän eteenpäin kuin jokin +inhottava, suunnaton matelija, ja sen silmistä hehkui niin kuolettava +kiukku, että sitä on mahdoton kuvata. Kaikki muu oli pimeätä, +peitettyä, kuoleman kaltaista, mutta tässä herkeämättömässä, palavassa, +jäykistyneessä ja kuitenkin niin elävässä katseessa oli jotakin niin +inhimillistä ilkkuvassa ja intohimoisessa vihassaan, jotakin, mikä +osoitti, ettei tämä Kauhujen varjokuva ollut ainoastaan henki, vaan +kylliksi ruumiillinenkin tullakseen yhä kuolemaatuottavammaksi ja +kauhistuttavammaksi ruumiilliselle olennolle. Ja kauhu ryömi yhä +lähemmäksi häntä, hiipi hänen vierelleen, hengitti häntä poskelle..." +Glyndon ei kestä Kauhun voimaa, vaan joutuu sen valtaan, nähden sen +jälkeen kaikkialla edessään nuo hypnotisoivat silmät. Ne ovat +tyytyväiset ja poissa ainoastaan silloin, kun hän suorittaa +siveellisesti ala-arvoisia tehtäviä, mutta ilmestyvät heti häntä +lannistamaan, kun hän tahtoo siveellisesti nousta. Jos hänellä on +silloin riittävästi voimaa taistella noita silmiä vastaan, pääsee hän +lopuksi alennustilastaan. Täten käy kertomuksen vertauskuvallinen +merkitys selväksi. + +Tämä mielikuva demoonisesta, mystillisyyden suggestiiviseen +kauhuvaippaan pukeutuneesta olennosta ja sen tuijottavista silmistä oli +painunut syvälle Lytton-Buhverin mieleen. Tapaamme sen hänen jo +mainitussa kauhunovellissaankin, jossa hänen mielikuvansa +vampyyrisilmistä saavuttaa todellakin pöyristyttävän tehon. Novellin +kertojan kokemukset hänen viettäessään yönsä kysymyksessä olevassa +kummittelutalossa ovat erikoisia joka suhteessa, sillä hän saa tutustua +siellä sekä tavallisiin haamuihin että myöskin tuohon kauhuolentoon. +Hänen kävellessään talon takapihalla ilmestyy pihan pölyyn hänen +eteensä lapsen jalanjälkiä, ikäänkuin joku haamulapsi olisi kulkenut +siinä hänen edellään. Kuuluu kuiskauksia, koira osoittaa silminnähtäviä +pelon merkkejä, nojatuoli liikkuu itsestään, ja siinä saattaa kuvitella +istuvan jonkun vaaleansinisen, ääriviivoiltaan hämärän ja sumuisen +olennon; kun tuolia koetetaan panna paikoilleen, tuntee sen siirtäjä +kipeän iskun käsivarressaan. Ovet menevät salaperäisellä tavalla +lukkoon; joku näkymätön käsi koettaa riistää pois löytäjän kädestä +kirjeitä, joissa hämärästi viittaillaan kauan sitten tässä samassa +rakennuksessa tapahtuneeseen lapsenmurhaan; ihmisen kokoinen vaalea +valo keinuu valvojain edessä, muuttuen lopuksi häikäisevän kirkkaaksi +tulipalloksi ja kadoten; kynttilät lepattavat kuin tuulessa ja +näkymätön voima vie kellon pöydältä; koira nousee nurkassaan seisomaan +aivan jäykkänä, karvat pörröllään ja silmissä hurja ilme, sekä koettaa +päästä pakoon, puskeutuen seinää vastaan; se on kuin kauhun lumoissa +oleva, käärmeen ahdistama kaniini. Vihdoin esiintyy itse korkeimman +kauhun olento. Se oli ulkopiirteiltään sangen epämääräinen, kuin olisi +pimeys muodostanut itsestään erikoisen olennon. En saata sanoa sitä +muodoltaan inhimilliseksi, mutta ihmistä tahi sen varjoa se kuitenkin +muistutti enemmän kuin mitään muuta. Seisoessaan siinä selvästi +eroavana ympäröivästä ilmasta ja valosta se näytti kooltaan +jättiläiseltä, melkein koskettaen kattoa... Katsoessani sitä minut +valtasi ankara kylmyyden tunne. Eteeni noussut jäävuori ei olisi voinut +jäädyttää minua enempää, eikä sen vaikutus olisi voinut olla +fyysillisesti tuntuvampi kuin tämän. Olin vakuutettu, ettei se ollut +pelon aiheuttamaa kylmän tunnetta. Tuijottaessani tuohon olentoon olin +huomaavinani, vaikka en voi sanoa sitä varmasti, kaksi silmää katsovan +minuun tuolta ylhäältä. Väliin olin eroittavinani ne selvästi, väliin +ne näyttivät katoavan, mutta jatkuvasti kuitenkin pimeyden läpi +välähteli vaaleansinisiä valonsäteitä siltä korkeudelta, jossa olin +ollut näkevinäni nuo silmät. Koetin puhua, mutta en saanut ääntä +ollenkaan. Saatoin vain ajatella: 'Onko tämä pelkoa? Tämä ei ole +pelkoa'. Koetin nousta; turhaan. Tuntui kuin vastustamaton voima olisi +painanut minut alas. Vaikutelmani oli kuin olisi jokin suunnaton ja +musertava voima vastustanut tahtoani; sen saman äärimmäisen +kykenemättömyyden tunteen kilpailla yli-inhimillisen voiman kanssa, +jonka fyysillisesti saattaa kokea myrskyssä merellä, tulipalossa, +jonkun pelottavan villipedon, ehkä mieluiten haikalan edessä, tunsin +tällä hetkellä moraalisesti. Tahtoani vastaan oli asettunut toinen +tahto, voimaltaan yhtä paljon yläpuolella sitä kuin myrsky, tuli ja +haikala ovat ihmisen aineellista voimaa mahtavampia, ja nyt, tämän +vaikutelman selvitessä minulle, kasvoi vihdoinkin kauhuni asteeseen, +jota en voi sanoin kuvailla. Kuitenkin säilytin ylpeyteni, ellen +rohkeuttani, sanoen itselleni: 'Tämä on kauhua, mutta ei pelkoa; ellen +pelkää, ei minulle tapahdu mitään; järkeni ei tunnusta tätä, se on +harhanäky — minä en pelkää'. Voimakkaasti ponnistaen onnistuin +vihdoinkin ojentamaan käteni pöydällä olevaa asettani kohti, mutta +tehdessäni niin tunsin käsivarressani ja olkapäässäni oudon tärähdyksen +ja käteni vaipui hervotonna alas. Ja nyt, yhä lisääntyväksi kauhukseni, +kynttilöiden liekki alkoi hitaasti vähetä; ne eivät sammuneet, vaan +niiden liekki väheni aste asteelta; samoin kävi lieden tulen: liekki +katosi vähitellen hiilistä, ja muutaman minuutin kuluttua oli huone +aivan pimeä. Pelko joutua täten pimeyteen tuon synkän olion kanssa, +jonka voiman tunsin niin tehoisaksi, sai vihdoinkin hermoni liikkeelle. +Kauhuni oli tosiasiallisesti saavuttanut korkeimman kohtansa, jolloin +minun joko täytyi menettää tajuntani tahi ponnistautua irti lumouksen +piiristä. Ja minä ponnistauduin. Sain ääneni takaisin, vaikkakin +huutona, muistaakseni seuraavan tapaisina sanoina: 'En pelkää, sieluni +ei pelkää', ja samalla hetkellä sain myöskin voimaa nousta. Syöksyin +tuossa synkässä pimeydessä ikkunan luo ja tempasin verhon syrjään, +sillä ensimmäinen ajatukseni oli saada valoa. Nähdessäni korkeudessa +kirkkaan ja tyynen kuun tunsin niin suurta iloa, että se melkein +korvasi äskeisen kauhuni. Tuo tumma olio, olipa se mikä hyvänsä, oli +poissa; vastapäisellä seinällä näin ainoastaan epäselvän varjon, kuin +äskeisen varjon varjon. + +"Katseeni sattui nyt pöytään, joka oli vanha, pyöreä, mahonkinen, ilman +mitään peitettä, ja silloin huomasin, kuinka sen alta kohosi kalvosta +myöten näkyviin käsi. Se näytti olevan lihaa ja verta yhtä paljon kuin +omanikin, mutta oli laiha, ryppyinen ja pieni, kuin vanhan naisen käsi. +Hyvin pehmeästi se tarttui pöydällä oleviin kirjeisiin ja siinä samassa +hävisivät sekä kirjeet että käsi. Sitten kuuluivat samat kolme +äänekästä koputusta, jotka olin kuullut vuoteeni päästä ennen tämän +eriskummallisen kohtauksen alkua. Äänten vaiettua tunsin huoneen +huomattavasti tärähtelevän, ja sen toisesta päästä, lattiasta, kohosi +säkeniä tahi pallosia, kuin valokuplia, jotka olivat monivärisiä, +vihreitä, keltaisia, tulipunaisia, sinisiä. Säkenet liikkuivat ylös ja +alas, sinne tänne, hitaasti ja nopeasti, kukin oikkunsa mukaan. Seinän +vierestä lähti nyt liikkeelle nojatuoli asettuen pöydän ääreen ja +siihen kasvoi äkkiä naisen haamu. Se oli niin selvä kuin se olisi +elänyt. Kasvot olivat nuoret ja kauniit, mutta oudon surumieliset +ilmeeltään, kaula ja olkapäät olivat paljaat ja muu ruumis puettu +pilvimäiseen, valkoiseen, väljään viittaan. Se alkoi sukia pitkiä +keltaisia suortuviaan, jotka valuivat sen hartioille; se ei katsonut +minuun, vaan oveen, ja näytti kuuntelevan, vartioivan ja odottavan. +Taka-alalla muuttui nyt varjo tummemmaksi, ja taas olin näkevinäni sen +yläosasta leimuavan kaksi silmää, suuntautuneina tuohon haamuun päin. +Silloin tuli ovelta, vaikka se ei auennut, toinen haamu, yhtä selvä, +yhtä kuolon kaltainen, muodoltaan nuori mies, puettuna viime vuosisadan +tapaan. Kun hän lähestyi naista, syöksähti tumma olio seinältä ja +kaikki kolme peittyivät hetkeksi pimeyteen. Kun valo palautui taas, +olivat molemmat haamut kuin tuon olion vallassa; naisen rinnassa oli +verinen jälki ja mies nojasi veriseen miekkaansa, kunnes olio jälleen +nieli heidät ja he katosivat. Taas valokuplat kiisivät, leijailivat ja +aaltoilivat, esiintyen yhä taajempina ja hurjemmassa epäjärjestyksessä. +Vihdoin ei huoneessa ollut jäljellä muuta kuin tuo varjo, ja siihen +katseeni taas kohdistui. Siitä tulivat jälleen näkyviin nuo pahansuovat +käärmeensilmät. Valokuplat nousivat ja laskivat taas sekavassa, +säännöttömässä, kuohuvassa tanssissaan, sekautuen heikkoon kuun valoon. +Nyt purskahti näistä kuplista kuin munista esiin kamalia ilmiöitä, niin +että ilma tuli niitä täyteen. Ne olivat kuin verettömiä matoja, niin +inhoittavia, etten voi kuvata niitä mitenkään muuten kuin kehoittamalla +lukijaa muistamaan näkyä, jonka mikroskooppi paljastaa, kun sen alle +asetetaan vesitippa, — läpikuultavia, liikkuvia, ajaen ja ahmien +toisiaan, muodostumia, joita ei kukaan ollut milloinkaan nähnyt paljain +silmin. Niiden ulkomuodossa ei ollut mitään sopusuhtaisuutta eikä +liikkumisessa mitään järjestystä. Ne kiisivät ympärilläni yhä nopeammin +ja kiivaammin, parveillen pääni päällä ja ryömien oikealla kädelläni, +jonka vaistomaisesti olin käskevästi nostanut hillitäkseni kaikkia +pahoja olentoja. Joskus tunsin minuun koskettavan, mutta sen tekivät +näkymättömät kädet, eivät nämä. Kerta tunsin kurkullani kylmien, +pehmeiden sormien puristusta, ja minä keskitin kaikki voimani +vastustavaksi, taipumattomaksi tahdoksi, käänsin pois katseeni tuosta +varjosta, noista oudoista käärmeensilmistä, jotka nyt olivat tulleet +selvästi näkyviksi, sillä olin varma siitä, että niissä, eikä muussa, +asui tuo pahuuden sitkeä, luova tahto, joka saattoi murtaa omani". + +Tämä ote riittäköön, sillä se osoittaa, kuinka pitkälle tuo +eriskummallinen käsitys silmistä voittamattoman kauhun lähteinä +saatettiin kehittää. + + + + +9 + + +Geraldinen kautta olen joutunut seuraamaan tätä pahan silmän aihetta ja +tarkastamaan siten syntyneitä kauhun kuvia. Palatakseni lähemmäksi +Matildan sisarkuntaa huomio Geraldinen jälkeen kiintyy _Scottin +Viimeisen runojan lauluun_, jonka Branksomen linnan herratar on +ilmeisesti syntynyt tällaisten demoonisten tunnusmerkkien vaikutuksen +alaisena.[268] Hänen salakammiotansa vartioi "sana ja loihtu, joiden +kuuleminen ja kertominen on kuolemaksi"; paitsi valtijatarta itseään ei +ainoakaan elävä olento ollut astunut sen kynnyksen ylitse. Hänessä on +kuitenkin Scottin runouden kalpeahkoa viileyttä ja hänen osansa +lapsensa oikeuksia puolustavana äitinä asettaa hänet toiseen +valaistukseen kuin mikä hänen edeltäjillään oli. _Southeyn_ runoelmissa +on demoonisilla noitanaisilla hyvin suuri osuus; mielikuva tällaisesta +olennosta oli kauhuromantikoilla yleensä tavallinen ja monesti hyvin +voimakasvärinen. — Tällainen puoleksi demooninen olento hiipii mieleen +ja herättää Matildasta aiheutuvia muistoja myös lukiessa eräitä +_Poen_ kertomuksia. Varsinkin _Ligeia_, jonka harvinaisen ja +ylimaallisen kauneuden kuvaamiseen kirjailija käyttää kaiken kykynsä, +mielikuvituksensa ja kielensä mestaruuden, johdattaa ajattelemaan +kauhuromantiikan salaperäisiä naisolentoja, sillä paitsi demoonista +kauneuttaan Ligeia on erikoinen myös oppineisuudeltaan, ulottaen sen +kaiken salatunkin viisauden uumeniin. Tähän kauhuromanttiseen sävyyn on +koko kertomus soinnutettu ja demoonista vivahdusta sille antaa myös se, +että kirjailija tavallaan perustaa sen demonologiastaan tunnetun vanhan +englantilaisen moralistin Joseph Glanvillen lauselmaan "tahdon +voimasta, joka ei kuole". Niinpä kertojan tahdonvoima palauttaa Ligeian +kuolleista erikoisella ja kauhua herättävällä tavalla. Samanlainen +nainen on _Morella_, joka on ulkomuodoltaan erikoisen kaunis ja +oppineisuudeltaan suoranainen ihme. Nimenomaan mystilliset salatiedot +ovat hänen erikoisalansa, johon hän tutustuttaa miehensäkin, avaten +hänelle kielletyn tiedon alueet, kunnes sieltä lopuksi vastaan tuleva +kauhu lankeaa varjona miehen sydämeen ja vieroittaa hänet hänen +salaperäisestä puolisostaan. Tässäkin kertomuksessa Poe palautuu +romanttiseen ideaansa eräänlaisesta kuoleman jälkeen jatkuvasta +fyysillisestäkin elämästä. + +Poen vaikutuksen alaisena toiminut ranskalainen kirjailija _Villiers de +L'Isle-Adam_ näyttää koettaneen haahmoitella demoonista naisolentoa, +todennäköisesti lähinnä Poen Ligeian ja Morellan mukaan. Sellainen +olisi Tullia hänen romaanikatkelmassaan _Isis_ ja Any Sowana +kertomuksessa L'Ève Future.[269] + +_Hawthornen Marmorifauni_ tuntuu olevan kaukana kauhuromantiikan +haamuromaaneista, mutta lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa sen +syntyneen osaksi niidenkin tunnustähtien alaisena. Tuo salaperäinen +taiteilijatar Mirjam, jonka eleet ja esiintyminen herättävät niin usein +arvoituksellista tunnelmaa, ei ole oikeastaan muu kuin Matilda, joskin +kokonaan puhdistuneena pahan vallasta, jalona ja hyvään pyrkivänä +ihmis-olentona. Romaanin salaperäisen juonen kuljetus, sen palautuminen +kauhuromantiikan vanhoihin keinoihin ja monet piirteet Mirjamin +olennossa todistavat, ettei Ambrosion tarina ole ollut aivan kokonaan +näkymättömissä silloin, kun Donatellon, ihmisfaunin, runollinen +historia kirjoitettiin. Hänen nykyaikaisuutensa kuitenkin johtaa tämän +vanhalla kauhuromanttisella pohjalla olevan salamyhkäisen naistyypin +keskelle meidän päiviemme kirjallisuuden "vampyyri-naisia", joilla on +lumoava ja salaperäinen voima vangita saaliikseen yhä uusia +uhreja.[270] + + + + + + +VIII + +SUKURUTSAUS JA ROMANTTINEN EROTIIKKA + + + + +1 + + +Otsakkeen ensimmäinen sana, jolla on harvinaisen kolkko ja +pöyristyttävä sointu, ehkä pöyristyttävämpi kuin vastaavilla sanoilla +muissa kielissä, koskapa siinä tuntuu kuvastuvan jonkinmoista kauhuteon +maalaavaa seuraussaastaa, vie keskelle romantikkojen julminta ja +luonnonvastaisinta aineistoa. Se johtaa mieleen sarjan kammottavia +kuvia, aiheuttaen samalla pelkäävän kysymyksen, mikä on saattanut niin +monet kirjailijat yhä uudelleen puuttumaan moisen kauhuaiheen +käsittelyyn. + +Sukurutsaus-aihe on tullut kirjallisuuteen hyvin aikaisin siirtyen +siihen elämän muiden solmukohtien mukana. Elämä itse on yhä uudelleen +sallinut sukurutsauksen tapahtua, kiinnittäen siihen yhteiskunnan +huomion ja ikuistaen sen monina eri kertomuksina kirjallisuuteen jo +kulttuurin varhaisilta ajoilta alkaen. Iliaksen yhdeksännessä laulussa +"hepourho" Phoinix kertoo, kuinka hän äitinsä pyynnöstä liittyi isän +sivulemmittyyn, että isä sitten tämän hylkäisi, mutta siitäpä taatto +"päälleni kiivain huus kirouksin Erinnyit kolkot". Näin sai alkunsa +aihe isän ja pojan esiintymisestä kilpakosijoina. Sophokles tuo +kirjallisuuteen Oidipus-tarinan eli aiheen pojasta, joka surmaa +isänsä ja nai äitinsä, ja Euripides Hippolytoksessa aiheen äidistä, +joka vainoaa poikaansa (poikapuoltansa) lemmentarjouksilla. +Sukurutsaus-aiheet siirtyivät kreikkalaisilta roomalaisille, jatkuen +näiden kirjallisuudessa, kuten esim. Senecan Phaedrassa ja +Oedipuksessa, ja sinkoutuvat näin antiikin kirjallisuuden mukana +nykypäiviin saakka, aiheuttaen kaikissa maissa toisintoja, jäljittelyjä +ja sukurutsaussuhteiden vaihteluja. Antiikki piti historiallisellakin +kirjallisuudellaan huolta siitä, ettei mielenkiinto tähän +kauhu-aiheeseen päässyt väsähtymään: Herodotos kertoo (III, 31), että +Kambyses "surmasi sisarensa, jonka hän oli ottanut vaimokseen, vaikka +tämä olikin hänen sisarensa molempien vanhempien puolelta"; +historioitsija Marcus Justinus kertoo, että Semiramiin surmasi hänen +oma poikansa, jota hän oli ahdistellut saastaisen lemmen tarjouksilla; +Ptolemaiosten historiasta tiedetään, että he säännöllisesti naivat +sisarensa, noudattaen siinä faarao-dynastioiden sisäsiitostraditiota; +ja Svetonius paljasti historiassaan kammottavia kuvia Agrippinan ja +hänen poikansa Neron suhteista — mainitakseni vain muutaman esimerkin +suuren paljouden joukosta. Heijastaen elämänkäsityksensä myytteihinsä +antiikki lopuksi niissäkin kuvasi jälkimaailmalle ajatuksensa +sisäsiitoksesta: Kronos kuohitsi isänsä Uranoksen ja syöksi hänet +valtaistuimelta, naiden sisarensa Rhean; hänen poikansa Zeus voitti +vuorostaan hänet ja nai hänkin sisarensa Heran; näin jatkuu sukurutsaus +Olympon jumalperheessä edelleen. Sukurutsaus esiintyy lyhyesti sanoen +antiikin kirjallisuudessa, myyteissä ja historiassa niin yleisenä +ilmiönä, että täytyy otaksua perheen keskeisen sukupuolielämän niinä +aikoina olleen sekä yleisempää että vähemmän siveellistä kauhua +herättävää kuin myöhemmällä ajalla. Ihmisrodun alkuaikoina, perheiden +ja heimojen ollessa ainoita yhteiskunnallisia yhteenliittymiä, ahtaassa +piirissä tapahtuva sisäsiitos oli varmaankin pakollinen ja luonnollinen +suvun jatkamisen keino kunnes vieraan veren kaipuu, jota aluksi +ruvettiin tyydyttämään sodassa vangituilla miehillä ja naisilla sekä +naisen ryöstöllä, vähitellen rupesi kehittymään sukurutsauksen +siveelliseksi esteeksi. + +Edellisen lisäksi on sitten mainittava eräs toinenkin ikivanha +kirjallinen lähde, joka mieleenpainuvalla tavalla kertoo +sukurutsauksista, nimittäin Vanha Testamentti. Se on ollut se päälähde, +joka levitessään kansalta toiselle on ehkä kaikista suorasukaisimmin +sekä kertonut sukurutsauksesta että sitä myös kironnut. Kuvaus +ensimmäisistä ihmisistä ja heidän lapsistaan johtaa ajatukset +välttämättömyyden pakosta avioliittoon veljen ja sisaren välillä; Lotin +tyttäret sanoivat: "Käykäämme, juottakaamme meidän isämme viinalla, ja +maatkaamme hänen kanssansa", "ja niin tulivat molemmat Lotin tyttäret +isästänsä raskaiksi"; Saara oli Abrahamin sisar, sillä Abraham sanoi +Abimelekille: "Ja hän on tosin minun sisareni, sillä hän on minun isäni +tytär, vaan ei äitini tytär"; Juda makaa miniänsä Thamarin; kaikki nämä +tapahtuivat niistä koitumatta mitään rangaistusta ja niihin liioin +liittymättä mitään moitetta. Vasta Moseksen kolmas kirja, 18:s luku, +sisältää luettelon "kielletyistä polvista ja sekaannuksista", +osoittaen, että nuo "sekaannukset" olivat yleisiä Egyptissä ja +Kaanaassa, ja olivat myös, koskapa kielto oli tarpeellinen, tulleet +Israelinkin paheiksi; saman kirjan 20:nnessä luvussa nämä sekaannukset +luetellaan vielä laajemmin ja kielletään "kauhistuksina". Moseksen +laissa on ehkä voimakkaammin kuin missään muussa sukurutsaus kielletty; +sen sanoista kuvastuu niin läpitunkeva ja ylevä ankaruus, että se +todennäköisesti on melkoisessa määrässä yhä korostanut tuota tekoa +vastaan esiintyvää, torjuvaa kauhun tunnetta. + +Tämä kolkko aihe on siis kulkeutunut kirjallisuuden käsittelemänä ja +saaden yhä uutta elinvoimaa elämän tämänlaatuisista onnettomuuksista ja +harhautumista kaukaisten aikojen takaa nykypäiviin saakka, ollen +vieläkin yhtä elinvoimainen kuin silloin. Ennen kirjallisuutta ja koko +ajan sen rinnalla se vielä lisäksi on ollut kansanrunoudessa +keskeisimpiä aiheita, luoden tummaa tragiikkaansa satuihin ja +runoelmiin, kuten hyvin näkyy esim. Kullervo-sikermästä. + + + + +2 + + +_Shakespearessa_ lähestytään joskus sukurutsaus-aihetta. _Perikleessä_ +se esiintyy peittelemättömänä, sillä kuningas Antiochus on vietellyt +tyttärensä ja pitää tätä rakastajattarenaan. Niissä näytelmissä, kuten +esim. _Talvisessa tarinassa_, joissa lapsi, tytär, joutuu heitteelle, +väikkyy myös sukurutsauden vaara lähellä, sillä kansantarinoiden ja +myyttien heitteelle pantu lapsi joutuu hyvin usein, Oidipus-sadun +mukaisesti, tällaisen kohtalon uhriksi. Vihdoin on huomattava, että +niiden monien selitysten joukossa, joilla on koetettu tulkita Hamletin +salamyhkäisyyden arvoitusta, esiintyy tähänkin aiheeseen vetoava väite. +Tämän selityksen mukaan Hamlet näkee siinä, että hänen isänsä on +poistettu hänen äitinsä viereltä, omien lapsuuden aikaisten +tiedottomien toivomustensa täyttymisen: hänen rakkautensa äitiin on +lapsen tunteen ohella ollut tiedottomasti eroottistakin, mikä puoli on +selvinnyt hänelle vasta miehuuden uninäkyjen kautta. Saadakseen +kokonaan omistaa äitinsä hän on lapsena tiedottomasti toivonut isänsä +kuolemaa, ja kun hän nyt näkee sen tapahtuneen ja ymmärtää toisen +miehen anastaneen sen paikan, joka hänen lapsuustoivomustensa mukaan +olisi kuulunut juuri hänelle, sekä samalla toteaa tunne-elämänsä +luonnonvastaisen suunnan, hänet valtaa ennen muuta inho itseään +kohtaan. Tämä itsensä inhoaminen saa hänet viivyttelemään kostoaan +kuninkaalle, jota hän lapsuustoiveidensa mukaisesti ei voi olla +identifioimatta itsensä kanssa ja jonka rikos hänen salaisinten +arviointiensa mukaan siis on kyseenalainen; inho omia ajatuksia kohtaan +panee hänet moittimaan äitiänsä sukurutsaudellisesta lemmestä ja +kiivaan mustasukkaisesti kieltämään häntä nousemasta kuninkaan +vuoteelle; tämä hänen salaisimman tunne-elämänsä todellisen suunnan +valkeneminen sammuttaa hänen lempensä Opheliaa kohtaan ja saattaa hänet +kohtelemaan tätä julmasti, koska julmuus lemmittyä kohtaan on kidutusta +ja siis samalla itseinhon vaatimaa rangaistusta hänelle itselleenkin. +Puuhatessaan siis ulkonaisesti kostoa isänsä murhaajalle Hamlet +todellisuudessa taistelee omaa itseänsä ja kammottavaa kaipaustansa +vastaan. Tämä selitys kelvatkoon niin pitkälle kuin voi. Siihen +psykoanalyyttiseen metoodiin, johon se perustuu, ja joka pyrkii +selittämään myöhemmän iän sukurutsaustaipumukset lapsuuden tiedottoman +erotiikan toteutumiksi, en voi tässä syventyä, vaan viittaan sitä +käsittelevään kirjallisuuteen.[271] + +Paljoa suuremmassa määrässä kuin Shakespeare käyttivät Elisabethin ajan +muut dramaatikot sukurutsaus-aihetta. Beaumontin ja Fletcherin +draamassa _Kuningas ja ei kuningas_ (A King and no King), joka +esitettiin 1611, käytetään kauhua herättävän jännityksen luojana +kuningas Arbaceen äkkiä leimahtavaa intohimoa sisartansa Pantheaa +kohtaan; syntynyt tilanne ratkaistaan osoittamalla lopuksi, ettei +Panthea ollutkaan hänen sisarensa. Samojen tekijöiden parissa muussakin +draamassa (_Tyydytetty nainen_ — Woman pleased; _Auringon kaunis +neito_ — The Fair Maid of the Sun) esiintyy sukurutsausta, joka on +juonen pohjana _John Fordinkin_ näytelmässä _Sääli, että hän on h—a_ +('Tis Pity She is a Whore). Elisabethin ajan romantikot käyttivät +mielellään tuskallisia ja kiduttavia aiheita, joista sukurutsaus on +epäilemättä eniten omiaan aiheuttamaan myrskyä katsojan siveellisessä +rauhantilassa. + +Siirtyäkseni nyt käsittelyni esineenä olevaan kirjallisuuteen +huomautan, että _Walpolen Otrantossa_ sukurutsaus-aihe kummittelee +lähellä: tahtoohan nimittäin Manfred itse naida poikansa morsiamen sen +jälkeen kuin poika on kuollut, mikä suhde olisi jossain määrin +sisältänyt sukurutsaudellista sivumakua. Walpolen draama _Salaperäinen +äiti_ osoittaa, että tämä kauhu-aihe oli erikoisella tavalla painunut +hänen mieleensä. Hän sanoo lapsena kuulleensa kerrottavan, kuinka eräs +nainen oli kysynyt piispa Tillotsonilta neuvoa,[272] mitä hänen oli +tehtävä seuraavassa asiassa: hän oli synnyttänyt pojallensa tyttären, +jonka kanssa sama poika nyt aikoi mennä naimisiin, tietämättä häntä +omaksi lapseksensa tahi sisareksensa; piispa oli neuvonut olemaan +paljastamatta salaisuutta. Tästä tarinasta Walpole olisi muka saanut +aiheensa. Olkoon miten hyvänsä, joka tapauksessa Heptameronin +marraskuun 30:n päivän kertomus käsittelee incestum-sarjaa, joka on +aivan sama kuin Walpolen näytelmässä: luullen lempivänsä +rakastajatartansa poika lempiikin äitiänsä; tämä synnyttää +hänelle tyttären, jonka hän myöhemmin nai, tietämättä häntä +sisar-tyttäreksensä. Salaperäisessä äidissä Narbonnen kreivitär on +salaa asettunut poikansa rakastajattaren tilalle ja synnyttää tyttären, +jonka poika myöhemmin nai. Salaisuus tulee ilmi, kreivitär surmaa +itsensä, Adeliza menee luostariin ja Edmund hakee kuolemaa +taistelukentältä. + +Jos nyt rupeaisimme tutkimaan tätä näytelmää Hamletin kohdalla esitetyn +saksalaisen psykoanalyysin valossa, täytyisi ensin syventyä Walpolen +lapsuuteen ja nimenomaan hänen suhteeseensa äitiinsä, päästä selville +hänen tiedottomista lapsuustoiveistaan, ja, jos hänen kiintymyksensä +äitiin on ollut erittäin hellä, tehdä se johtopäätös, että hän +näytelmässään tulkitsee jonkinmoisena tiedottomana mediona juuri noita +lapsuustoivomuksiaan, vieläpä siten, että hän samalla tietämättään on +koko aikansa salaisimman ja syvimmän sielunelämän tulkkina. Mutta tätä +täytyy kieltäytyä tekemästä, sillä siihen ei voi huomata pienintäkään +aihetta; tällainen selitys ylipäätään lähtee otaksumista eikä varmoista +tosiasioista, ja harhautuu sovellutuksessaan johtopäätöksiin, jotka +toisaalta usein tekevät kysymyksessä olevalle kirjalliselle tuotteelle +väkivaltaa, muuttuen toisaalta, jos mieli arvostella, niitä +kriitillisinä, laadultaan sangen epäilyttäviksi. Siihen kysymykseen, +kuinka ja miksi Walpole tuli käsitelleeksi sukurutsaus-aihetta, on +vastaus etsittävä muualta. + +Edellä esitetyt lyhyet viittaukset Shakespearen aikaan ja huomautus +sukurutsaus-aiheen yleisyydestä silloin tarkoittavat sitä, että tämä, +samoin kuin muutkin kauhu-aiheet, on erikoisesti luonteenomainen juuri +romantiikalle, oli sitten kysymys Elisabethin ajasta tahi 1700-luvun +lopusta. Ennemmin tahi myöhemmin romanttiset kirjailijat, etsiessään +melodramaattisia kauhu-aiheita, törmäsivät tähän elämän kolkkoon +ilmiöön ja viehättyivät sen tarjoamiin kohtalokkaisiin ristiriitoihin. +Sukurutsaus on yleensä aihe, jota viileä ja rauhallinen kauneudentunne +luonnottomana ja repivänä kavahtaa,[273] mutta jota kohtaan +kauhuvaikutelmia etsivä ja romanttista taideuhmaa uhkuva mieli tuntee +salaperäistä kiintymystä. Kun Walpole kävi luomaan goottilaista +kirjallisuuttaan, oli aivan luonnollista, että hän miettiessänsä +haamulinnansa synkkiä henkilöitä tapasi niiden välillä +sukurutsaudellisenkin suhteen. Kun tämä aihe muiden +kauhuominaisuuksiensa lisäksi vielä tarjoaa erinomaisen tilaisuuden sen +kammottavan ja jännittävän mysteriotunnelman luomiseen, joka yleensä on +romantikkojen yhtenä päämaalina, on luonnollisena asiana odotettavissa, +että milloin kirjallisuus kääntyy romanttiseen uomaan, sieltä +ennenpitkää tulevat eteen myös incestum-suhteet. Tätä tietä, +tutkiessaan goottilaisuutta ja nauttiessaan kauhuvaikutelmista, +tehdessään kirjallisia kokeilujaan, Walpole — ehkäpä muistaen +lapsuudessaan kuulemansa kertomuksen tuli koettaneeksi, minkä +vaikutuksen mahtaisi tehdä, jos sukurutsaus sovitettaisiin tapahtumaan +hänen jo muutenkin kolkossa haamulinnassaan. Historialliselta kannalta +on sanottava, että hän sillä kokeellaan tuli esiintyneeksi samanlaisena +uudestaan elvyttäjänä kuin romaanillaankin: Salaperäinen äiti nosti +sukurutsaus-aiheen uudelleen näkyville, lähettäen sen esittämään +seuraavien vuosikymmenien romantiikassa huomattavaa osaa. + + + + +3 + + +Aihe on niin arkaluontoinen, ettei Reeven ja Radcliffen ankarasti +sopivaisuuden rajoissa kulkeva kynä paljoa uskalla sitä lähestyä. +Radcliffellä se kuitenkin väikkyy saapuvilla, esim. _Metsän tarinassa_, +jossa markiisi de Montalt tietämättään himoitsee veljensä tytärtä; +kuten ennen on kerrottu, on _Italialaisessa_, ilmeisesti Munkin +vaikutuksesta, sukurutsaus myöskin tapahtumaisillaan, kuten tekijätär +sillä kohdalla antaa aihetta luulla. Mutta aiheen osuus on tästä +huolimatta vähäinen näiden molempien kirjailijattarien kirjoissa. Vasta +Lewis esittää sen _Munkissa_ kaikella mahdollisella räikeydellä +antaessaan Ambrosion sekä raiskata että murhata oman sisarensa, jota +hän tosin ei täksi tiedä. Kirjan kauhurealistisista kohtauksista on +tämä kammottavassa kuolleiden holvissa tapahtuva eläimellinen hirmutyö +huippusaavutus, joka varmaankin aiheutti suurimman osan kirjaan +kohdistuneista vastalauseista. Sillä Lewis kuin uhmaten uudisti +Walpolen herättämän sukurutsausmotiivin, heittäen sen kirjansa laajan +levikin kautta suuren yleisön pohdittavaksi ja väkevämpien +kirjailijoiden ajateltavaksi. + +Jos tarkastetaan tämän aiheen valossa seuraavia romanttisia +kirjailijoita, saattaa huomata, kuinka se kelpaa eräänlaiseksi +kirjailijaluonteen koettimeksi. Ilmeisesti kirjailija, joka sitä +käyttää, osoittaa sillä ajatuselämänsä kulkevan erikoisilla teillä; +siinä suhteessa on se kirjailija, joka antaa jonkin henkilönsä +tietoisesti ryhtyä incestum-tekoon, pitemmällä kuin se, joka esittää +asian tietämättömyydestä tapahtuneeksi. Esim. Scott ei suoranaisesti +puutu sukurutsauteen,[274] ja me ymmärrämme, että se olisikin ollut +hänelle mahdotonta; hänen kirjailijaluonteensa oli siihen liian kirkas +ja raikas, rakastaen romantiikan kauniimpia ja luonnollisempia puolia. +Samoin oli aihe mahdoton Southeylle ja Wordsworthille, joiden +sopivaisuutta ja ulkonaista säädyllisyyttä tarkoin noudattava, +pikkuporvarillinen, puritaaninen siveellisyys ja nuhteettomuus jo +ennakolta torjui sen käsittelyn ajatuksenkin. Coleridgelle se sen +sijaan olisi ollut mahdollista, sillä hänen luonteessaan ilmeisesti +piili enemmän sitä uhmaa ja seikkailunhalua, etten sanoisi dekadenssia, +joka on edellytyksenä siihen, että kirjailija yleensä tätä aihetta +koskettaa. Hän ei kuitenkaan tullut siihen puuttuneeksi. Sitä +dekadenssia oli Walpolessa ja Lewisissä, ja sitä oli kieltämättä +melkoinen määrä Byronissa ja Shelleyssä. Yhtä outoa kuin Scottin +esiintyminen sukurutsausaiheen käsittelijänä olisi ollut, yhtä +luonnolliselta tuntuu näiden kahden tapaaminen tältä linjalta. Siihen, +että sukurutsaus-aihe oli heille molemmille näin ilmeisesti +mielenkiintoinen, on etsitty syytä heidän luonteensa ja +yksityiselämänsä alalta. Seuraava väitesarja menee tässä suhteessa +pisimmälle: + +V. 1905 julkaisi lordi Lovelace, Byronin tyttärenpoika, Lontoossa +yksityistä levikkiä varten teoksen nimeltä _Astarte — totuuden sirpale +George Gordon Byronista_ (— A Fragment of Truth concerning G.G.B.; +v. 1921 uusi, laajennettu painos), joka oli tehty perheasiakirjojen +pohjalla ja tahtoi osoittaa oikeutetuksi sen vanhan syytöksen, että +Byron oli elänyt kielletyssä suhteessa sisarpuolensa Augustan +kanssa.[275] Tämä teos oli psykoanalyytikoille mieluinen löytö, jonka +perusteella esim. Otto Rank pitää incestum-syytöstä Byronia vastaan +eittämättömänä tosiasiana. Mutta kylmästi ja tyynesti arvostellen +täytyy sanoa, että niissä tämän julkaisun kirjeissä, jotka esitetään +raskauttavimpina, ei esiinny ainoatakaan kohtaa, joka objektiivisesti +katsoen todella oikeuttaisi suoraan julki lausumaan tämän syytöksen. +Niissä kyllä esiintyy oudostuttavan kiihkeätä vihjailua Byronin ja +Augustan suhteeseen, mutta siihen täydennykseen, jonka runoilijan +yksityiselämään kohdistunut häpeällinen uteliaisuus näihin vihjailuihin +lopuksi julkeasti liittää, ei ole olemassa mitään pätevää ja kestävää +todistusta. Lopuksi ei tämä kysymys kuulukaan kirjallisuuden historian, +vaan psykiatrian alalle; runoilijain yksityiselämä on kyllä omiaan +valaisemaan heidän tuotantoaan, mutta ei niin pitkälle kuin mihin tässä +asiassa on menty. Kaikkea sitä, mitä runoilijain tuotanto sisältää, ei +voida eikä saa projisoida heidän yksityiselämäänsä, eikä liioin +päinvastoin. Sille, että incestum-aihe on Byronin runoudessa hyvin +etualalla, ei kaiken sen perusteella, mitä on tullut ilmi ja +eittämättömästi todistetuksi, voida, jos tahdotaan pysyä tosiasioissa, +saada täyttä selvitystä ja kestäviä perusteita hänen yksityisestä +elämästään. + +Se, että Byron ilmeisesti paljon harkitsi incestum-kysymystä, johtuu +hänen erotiikkansa voimakkuudesta ja hänen sielunelämänsä +sairaalloisesta kiihkeydestä. Uhmailevana, aina erikoisasenteita +etsivänä romantikkona, joka ylipäätään kapinoi oloja, laitoksia, tapoja +ja vakiintuneita katsomuksia vastaan, ja joka tunsi erikoista halua +esiintyä huonompana ja nimenomaan "syntisempänä" kuin mitä +todellisuudessa oli — moinen teeskentely voi joskus mennä yllättävän +pitkälle —, hän muka oli taipuvainen pitämään inhoa kiellettyjen +asteiden välistä lemmensuhdettakin kohtaan ennakkoluulona, josta +vapaiden ihmisten kyllä sopi irtautua, jos itse niin tahtoivat, jo se, +ettei sukurutsaus ole Byronilla milloinkaan mikään tietämättömyyden +aiheuttama onnettomuus, vaan tietoisesti rakentunut suhde, osoittaa, +että Byron paljon harkitsi tätä asiaa, varsinkin sen jälkeen, kun häntä +ruvettiin siitä syyttämään. Silloin hän luonteensa mukaisesti otti +salaperäisen, uhmailevan asenteen: "Entä sitten, vaikka niin olisikin?" +Aiheeseen kiinnitti hänen huomiotansa myös hänen romanttinen +kirjallinen pyrkimyksensä. Olen jo ennen huomauttanut, että Byron +rakensi suuremmassa määrässä kuin edeltäjänsä runoelmiensa vaikutuksen +sen tumman mysterion varaan, joka yleensä romanttista sankaria ympäröi; +tämä mysterio on ylipäätään synnytetty sellaisilla viittauksilla, että +ajatus johtuu epäilemään takana piilevän jotain kamalaa, tunnetta sekä +siveyttä järkyttävää; mikä olisikaan näin ollen ollut parempi ja +tehokkaampi pohja tällaisille juhlallista, pelkäävää kammoa +herättäville vihjauksille kuin salassa tapahtunut sukurutsaus? Tämä +romanttisen kauhumysterion halu ja hänen tehty uhmasyntisyytensä +riittää selittämään Byronin suhteen tähän aiheeseen, tarvitsematta +kaivautua hänen yksityisen elämänsä salaisuuksiin. Se ei ole vain hänen +aiheensa, vaan kuuluu koko kauhuromanttiselle koulukunnalle. + +_Abydoksen morsiossa_ häivähtää aluksi sisaren ja veljen rikollinen +rakkaus esiin, ja lukija kiintyy odottamaan jotakin muuta kuin minkä +runoelman loppu antaa. Oliko Byronilla mielessään toinen näkemys +runoelmaa aloittaessaan kuin miksi hän sen lopussa muodosti, ikäänkuin +itsekin suunnitelmaansa peläten? Sitä tekisi mieli kysyä siksi, että +Selimin ja Zuleikan uskottelu sisaruksiksi, kuten runoelman alussa +tapahtuu, sillä lopuksi olematta runossa muuta kuin jonkinmoisen +juonikepposen tehtävä, on Byronille vierasta; sillä ei ole ratkaisevaa +merkitystä runoelman mysteriollekaan, koskapa tämä pääasiassa kasvaa +Selimin ja hänen merirosvoutensa ympärille. En pitäisi mahdottomana +arvelua, että Byron oli alkuaan päättänyt käsitellä tässä runoelmassaan +veljen ja sisaren kohtalokasta rakkautta, varsinkin kun hän itse juuri +näinä aikoina oli tällaista suhdetta koskevien juorujen esineenä, mutta +luopui työnsä varrella ja uhmansa heikennyttyä alkuperäisestä +suunnitelmastaan. + +Veljen ja sisaren rakkaus on se incestum-muoto, joka kiinnittää Byronin +mieltä. Hän palaa siihen _Kainissa_, jonka puolisona on hänen +kaksoissisarensa Adah, eikä sivuuta asiaa sen luonnollisen pakkotilan +varjolla, ettei muita naisia ollut kuin Kainin sisaret, vaan perustelee +tällaisen suhteen yleistä oikeutusta. Adah myöntää rakastavansa Kainia +enemmän kuin isäänsä ja kysyy Luciferilta, onko se syntiä. Ja kun +Lucifer vastaa, ettei se tosin ole syntiä hänelle, mutta kyllä hänen +lapsilleen, ei Adah tätä ymmärrä, käsittämättä että rakkautta voisi +olla monenlaista. Raamatun aihetta käsitellessään Byron tunsi olevansa +niin kaukaisella ja puolueettomalla alueella, ettei hän pelännyt +sukurutsauden avoimen käsittelyn tässä tapauksessa, johon kristitty +lukijakunta oli ammoin ensimmäistä perhettä ja ihmiskunnan +lisääntymistä ajatellessaan alistunut, herättävän mitään paheksumista. +Veljen, ja, kuten näytelmästä voi ymmärtää, todennäköisesti sisaren +rikollisen suhteen Byron sitten asettaa sen lähes läpitunkemattoman +mysterion pohjaksi, joka alusta saakka ympäröi _Manfredia_ ja hänen +kohtaloaan. + +Astarte, Manfredin ainoa ystävätär, jota hänen piti rakastaa jo +veriheimolaisuudenkin vuoksi ja jonka nimikin herättää salaperäisen ja +kammottavan erotiikan tunnelmaa, ei elä enää, ja Manfred etsii heidän +yhteisen salaisuutensa unhoitusta. Kun "seitsemäs" henki ilmestyy +hänelle kauniin naisen muodossa, huudahtaa Manfred: "Oi Luoja, jos niin +on, etkä ole hulluutta etkä ivaa, minä vielä voisin olla mahdollisimman +onnellinen. Tahdon syleillä sinua ja me tahdomme uudelleen olla —". +Kun metsästäjä tarjoaa hänelle viiniä, hän torjuu sen, sanoen näkevänsä +maljan reunalla verta: "Sanon, että se on verta — minun vertani — +sitä puhdasta ja lämmintä, joka virtasi isieni ja meidän suonissamme, +kun olimme nuoria, kun sydämemme oli yhtä ja me rakastimme toisiamme +niin, kuin meidän ei olisi pitänyt rakastaa; jo silloin tämä +vuodatettiin, mutta kohoaa yhä uudelleen näkyviin, värjäten pilvet ja +sulkien minut pois taivaasta". Manfredin rikos on se, että hänen +"syleilynsä on ollut turma"; "rakastin häntä ja tuhosin hänet", ei +kädellä, vaan sydämellä, "joka särki hänen sydämensä; tämä katsoi +minuun ja lakastui". "Oli kuolettavin synti rakastaa siten, kuin me +rakastimme", tunnustaa Manfred Astarten haamulle ja pyytää, ettei +Astarte inhoaisi häntä. Tarkastettuina ajan yleistä kauhu-aiheiden +taustaa vastaan ja Byronin oman elämän valossa, eli kuten hurskas +apotti sanoo Manfredille: + + — — — — — Rumours strange, + And of unholy nature, are abroad, + And busy with thy name; a noble name + For centuries — + +nämä outoon suhteeseen viittaavat, tahallisesti hämäriksi jätetyt +kohdat eivät voine tarkoittaa muuta kuin incestum-rikosta ja sen +tuottamia tunnontuskia. Näin Byron yhdistää tämänkin aiheen +sankariinsa, tehden hänestä, kuten aikaisemmin sanotusta jo on +selvinnyt, täydellisen kauhuromantiikan ideain ilmennyksen, joka kokoaa +itseensä kuin polttopisteeseen suurimman osan siitä, mitä tällä alalla +oli häntä ennen ajateltu ja esitetty, ja kohottaa sen syvästi +inhimilliseksi rikollisen tunnon ja sielullisen tuskan kärsimys- ja +sovituskuvaksi. + + + + +4 + + +Samoin kuin Byronin, on Shelleynkin elämässä puolia, jotka tekevät +incestum-aiheen esiintymisen hänen runoudessaan ymmärrettäväksi. Tämä +eteeristen näkyjen ("By solemn vision, and bright silver dream, his +infancy was nurtured" — Alastor) runoilija oli lapsuudestaan saakka +tuntenut sielussaan suuren rakkauden kaipuuta, joka sai hänen +unelmoivan, ylimaallisiin avaruuksiin pyrkivän mielikuvituksensa +tavoittelemaan kirkastettua, ihanteellista lempeä. Lapsuudessa olivat +sisaret olleet hänen eriskummallisten käärmesatujensa hartaita +kuulijoita, äidin osuutta ei hänen elämässään voi huomata, ja isän +puolelta tuli hänen osakseen tinkimätön ja ankara alistumisen vaatimus; +tämä kaikki oli omiaan jo lapsuudesta saakka, ja varsinkin sitten, kun +hänen ensimmäiset lemmentunteensa olivat päättyneet pettymiseen ja +sammumiseen,[276] kasvattamaan hänessä sitä käsitystä, että sisarusten +rakkaus oli kestävintä ja puhtainta. Tätä käsitystä tuli tukemaan hänen +kaikkiin inhimillisiin oloihin ja vakiintuneisiin pitämyksiin +kohdistuva epäilyksensä, joka ei tutkimatta alistunut pitämään +sisarusten välistä lempeäkään luonnottomuutena. Koko elämänsä aikana +Shelleyllä oli varsinaisen "maallisen" rakkautensa rinnalla toinen, +sisarellinen, "taivaallinen" rakkautensa, s.o. hänen perheessään +vaimon rinnalla platoonisena ystävättärenä oleva nainen. Tämän +rinnakkaislempensä ja ystävyytensä kahteen naiseen Shelley runoudessaan +mielellään vei askeleen eteenpäin, s.o. veljen ja sisaren +lemmensuhteeksi, joka ei enää ollut platooninenkaan. Samalla tavalla +hän projisioi luulonsa isästään runouteensa, jossa isät edustavat +mahdollisimman rajatonta tyrannivaltaa, tullen sen sorron ja vääryyden +vertauskuvaksi, jota vastaan Shelley kävi aatteellista taisteluaan. +Samoin kuin Byronilla on siis Shelleylläkin incestum-aiheen käyttö +tarkoituksellista, kokemusten ja eroottisen herkkyyden aiheuttaman +ajattelun ja perustelun tulosta. + +"Kashmirin laaksossa, kaukana sen yksinäisimmässä notkossa, jossa +tuoksuvat köynnökset muodostavat kallion alle luonnollisen aition, +Alastor ojentaa väsyneet jäsenensä lepoon kimaltelevan purosen +rannalle. Unessaan hän näkee näyn, jonka toivominen ei ollut vielä +siihen saakka saanut hänen poskiaan punastumaan. Hän uneksi +hunnutetusta neidosta, joka istui hänen vierellään ja puhui matalalla +ja juhlallisella äänellä... Hänen puheensa aiheena oli tieto, totuus ja +hyve, sekä ylevät jumalallisen vapauden toiveet, ajatukset, jotka +olivat Alastorille mitä kalleimmat. Pian neidon puhtaan sielun +juhlallinen tunnelma rupesi tulena kiertelemään hänen suonissaan... +Äkkiä neito nousi, ikäänkuin hänen sielunsa ei enää olisi voinut sietää +kuohuvaa painettansa: silloin Alastor kääntyi ja näki tuulosen kuteista +tehdyn hunnun alta hänen hehkuvat jäsenensä niiden oman elämän +lämpimässä valossa; neidon levitetyt käsivarret olivat nyt paljaat, +hänen tummat kiharansa liehuivat yön tuulessa, hänen silmänsä +säteilivät, ja hänen avautuneet huulensa ojentautuivat kalpeina ja +väristen. Alastorin voimakas sydän herpautui ja sairastui lemmen +ylenpalttisuudesta. Hän levitti käsivartensa ottaakseen vastaan neidon +sykkivän poven, ja neito, hetkeksi peräytyen, mutta sitten antautuen +vastustamattoman riemun valtaan, hurjalla liikkeellä ja tukahtuneesti +huudahtaen, sulki Alastorin syleilyynsä..." Tätä unensa ihannekuvaa +Alastor lähtee etsimään ja etsii, kunnes kuolema hänet vapahtaa, ja +tämä esittänee myös Shelleyn sielun saavuttamattomissa olevaa, +kirkastunutta lemmen ihannetta, jota hän turhaan koetti "maallisella" +rakkaudella korvata ja jota hän kuvitteli heijastuvan sisarusten +välisestä suhteesta.[277] Tätä sielunsa puhdasta sisarrakkautta hän +myöhemmin lauloi unohtumattomasti _Epipsychidionissa_, käyttäen sanoja +"sisar" ja "morsio" rinnakkain. Idyllissä _Rosalind ja Helen_, jossa +nämä kertovat lempensä kärsimyshistorian ja joka Lionelin tarinassa +läheltä kuvastaa runoilijan omaa elämää, väikkyy myöskin sukurutsauden +synkkä varjo taustalla. Paikka, jonne Helen menee tapaamaan +ystävätärtänsä Rosalindia, on todella romanttinen: siellä vallitsee nyt +hiljaisuus ja hämy; luonto on unessa, käärme nukkuu luolassaan ja +linnut unelmoivat oksallaan; vain varjot hiipivät esiin, kiiltomadot +loistavat, ja pöllöt ja satakielet heräävät; pöllöt pakenevat kuitenkin +kauas iloisempiin laaksoihin, sillä kuu nukkuu pilvensä takana; +satakieli istuu oksallaan mykkänä, murhemielin, sillä sen uskoton +puoliso on poistunut, jättäen sen yksin. Tällä synkällä paikalla on +tapahtunut vielä synkempi asia, sillä siellä olivat veli ja sisar +antautuneet toisilleen sieluineen ja ruumiineen. "Seuraten heidän +jälkiänsä tuohon metsän piilopaikkaan väkijoukko repi heidän viattoman +lapsensa jäsen jäseneltä sekä surmasi ja polki jalkoihinsa äidin; mutta +nuorukaisen pelasti eräs pappi Jumalan pyhimmän armon vuoksi, +poltettavaksi torilla roviolla". Näihin sanoihin sisältyy runoilijan +oma kannanotto tuohon tapahtumaan. Täällä nyt Rosalind ensin kertoo +tarinansa, jonka traagillisuutta sukurutsauden uhka tummentaa: hän on +jo rakastamansa miehen kanssa alttarin edessä, kun hänen isänsä palaa +kaukaisesta maasta juuri parhaiksi ajoissa ilmoittamaan, että +sulhanen onkin Rosalindin veli. Runoelmassa ovat nämä kosketukset +sukurutsaus-aiheeseen mielestäni molemmissa kohdissa tarpeettomat: +edellinen on aivan teennäinen ja ulkonainen, romanttisen synkkyyden +lisäämiseksi mukaan liitetty ylimääräinen musta raita; jälkimmäinen ei +ole ainoa kari, jolle Rosalindin lemmenliitto olisi voinut ajautua. +Käyttämällä niitä runoilija sekoitti sointuyhdistelmäänsä sora-äänen, +vähentäen siten sitä idyllin rauhaa, joka elämän onnettomuuksien +jälkeen saavutettuna surumielisenä resignationa antaa runolle sen +yleisleiman. Mutta juuri tämä sukurutsaus-aiheen asiaankuulumattomuus +tässä tapauksessa osoittaa, että se on ollut Shelleyn mietemaailmassa +hyvin esillä silloin, kun hän on runonsa kirjoittanut. + +Tämä idea sisaresta ja veljestä, joiden välillä vallitsee ihanteellinen +rakkaus, mutta kuitenkin siten, että tuon rakkauden ja lemmen raja +väliin tuntuu katoavan, on tosiasiallisesti Shelleyn tuotannossa +yleinen ja erikoisesti esiintyvä. _Islamin kapinassa_ ei ole sitä +huomattavissa, mutta se on alkujaan siinä ollut. Sen alkuperäinen nimi +oli _Laon ja Cythna_, ja oli nämä nimenomaan ilmoitettu veljeksi ja +sisareksi.[278] Oltuaan kauan kohtalon eroittamina he vihdoin tapaavat +toisensa; jälleennäkemisen riemu kiihtyy silloin lemmen intohimoksi, +joka sisaruussuhdetta ollenkaan ajattelematta vaipuu kahden auringon +kierron kestävään onnen hurmioon, niin väkevään, että sitä kuvaavat +säkeet tuntuvat värisevän ruusuisen hunnun alla polttavina ja +kiihkoisina loppumattomassa ja rajattomassa antautumisen hekumassa. +Saattaa hyvin ymmärtää nämä säejaksot luettuaan, miksi Shelleyn +kustantaja vaati poistettavaksi sisaruussuhteen ja Cythnasta tehtäväksi +Laonin lapsuuden leikkitoverin. Shelley itse ei huomannut tuossa +suhteessa mitään loukkaavaa, sillä hänen mielikuvansa korkeimmasta +mahdollisesta, puhtaasta lemmestä lähti alkujaankin, kuten sanottu, +veljen ja sisaren välisestä kiintymyksestä.[279] + +Mitä sitten tulee Shelleyn kuuluun incestum-draamaan _Cencit_ (The +Cenci, 1819), eroittautuu se ilmeisesti Shelleyn oman sisäisen +runoilijaolemuksen ulkopuolelle. Se ei ole syntynyt mistään sellaisista +sieluntaisteluista ja ongelmien harkinnoista kuin pääosa hänen muusta +runoudestaan, vaan on aiheutunut nuoren, kauniin naisen kuvan ja +traagillisen kohtalon herättämästä romanttisesta mielenkiinnosta, ja +kiihkeästä, humaanisesta myötätunnosta. Incestum — isän salamyhkäisin +ja pöyristyttävin sanoin lausuma uhka tytärtänsä vastaan — ei ole +siinä samaa Shelleyn suuren, ihanteellisen käsityksen tulkintaa kuin +esim. Islamin kapinassa, vaan ulkopuolella olevan kauhistunutta +sairaalloisen rikoksellisuuden toteamista. Cencit on mielestäni +etupäässä yksityinen, kammottava rikostapaus, jota sen käsittely ei ole +jaksanut nostaa runolliseen, yleisinhimilliseen voimaan.[280] + + + + +5 + + +Nämä esimerkit riittänevät osoittamaan, kuinka tärkeä sija sellaisella +lemmen kauhuaiheella kuin mitä sukurutsaus on, oli Englannin +romantikkojen tuotannossa. Laadultaan melodramaattiseen aineistoon +kuuluvana se tosiasiallisesti esiintyykin erikoisesti viljeltynä +silloin, kun romanttinen suunta kuohahtaa lähelle äärimmäisiä, +patologisia rajojansa. Halu käsitellä tätä aihetta onkin eräs +romantikkojen sielunelämän patologisia puolia. + +Ajatellessa tämän ajan kirjallisuudessa esiintyvää lemmenelämän +kuvausta yleensä siinä saattaa huomata useita eri puolia: Radcliffen +lempi on siroa ja hentoa paimenisilla-olon idylliä, jossa takana +väreilee sentimentaalinen, kyynelöivän puhdas ja eteerinen kaipuu; +Reeven lempi on samanlaatuista, mikäli asiaa yleensä kosketellaan sen +enempää kuin että sankarin sanotaan rakastavan sankaritarta ja saavan +hänet omakseen; Walpole, koulun alkaja, oli Theodoren ja Matildan +ihanteellisella suhteella antanut alun tähän sävellajiin, mutta ei +saanut yllämainituista kahdesta kirjailijattaresta seuraajia siihen +lemmen symfoniaan, joka alkaa Manfredin aikeista Isabellaa kohtaan ja +purkautuu Salaperäisessä äidissä sairaalloisen viiltäväksi +epäsoinnuksi. Tähän viimemainittuun sävellajiin yhtyy Lewis, ja sen eri +vaihtelut uudistuvat jalosointuisempina intohimon aaltoina Byronilla ja +Shelleyllä, joista edellinen viljelee myös terveen lihallista, +kursailematta ja murehtimatta omakseen ottavaa ja nauttivaa lempeä. +Scott pysyttelee yleensä porvarillisessa yhteiskunnassa hyväksytyn, +terveen, häiden toivossa iloitsevan, humoristisella silmäniskuna +kuvatun lemmen piirissä, käyttäen vain harvemmin, kuten Lammermoorin +morsiamessa, traagillisia värejä. Asteikko on siis sangen täydellinen, +mutta ei mielestäni anna tältä lajittelun kannalta syytä huomautusta +pitemmälle. Vasta sen löytäminen, mikä muodostaa kauhuromanttisen +lemmenkuvauksen yhteisen pohjapiirteen, avaa tien kauhuromantikkojen +todelliseen lemmenmaailmaan. + +Walpolen, Reeven, Radcliffen ja Lewisin tuotannossa on nuoren naisen +ahdistaminen eräs juonirakenteen pääpiirteitä. Tämä ahdistaminen on, +tapahtuipa se missä oloissa hyvänsä, pohjaltaan eroottinen piirre, ja +kuvastuu siinä, esiintyipä se missä kirjallisuudessa ja milloin +tahansa, miehen aktiivinen ja naisen passiivinen lemmenvaisto. +Kauhuromantikot käsittelevät nyt tätä todellakin luonnollista, +vanhaa aihetta siihen melodramaattiseen tyyliin, joka oli heille +yleensä mieluinen: nuorta naista ei ahdistella viekkailla +viettelysuunnitelmilla, vaan suoranaisella väkivallan uhalla. Ja +tehdäkseen asian vielä kaameammaksi, kauhuromantikot, kuten olemme +nähneet, mielellään valitsevat näille ahdisteluille ympäristön, joka on +mahdollisimman pöyristyttävä, nimittäin haamulinnan yksinäiset ja öiset +käytävät, maanalaiset ja sokkeloiset holvit, luostarien katakombit +j.n.e. Tässä miljöön valinnassa ilmenee mielestäni yleensäkin, ja +varsinkin silloin, kun on kysymys erotiikasta, jotakin sairaalloista. +Siinä mielenkiinnossa, jolla esim. Lewis kuvasi luostarin salaisuudessa +ja yön hiljaisuudessa, absoluuttisesti rauhoitetussa kammiossa tahi +hautaholvien luurankoympäristössä tapahtuvaa, hillitöntä ja +eläimellisyyteen saakka menevää eroottista viettiä, esiintyy +epäilemättä sarja tulistuneita, neurasteenisen luonnottomasti +seksualisia mielikuvia, patologista sielunelämää, joka paljastaa +tekijässään, hänen itsensä sitä ehkä huomaamatta, sairaalloisen +piirteen. Kuta yksinäisempään paikkaan hän uhrinsa johdattaa, sitä +hehkuvampia ja elävämpiä ovat nämä hänen mielikuvansa. Samalta +pohjalta, vaikka kysymys ei suoranaisesti olekaan lemmenkohtauksista, +on mielestäni selitettävä myös Maturinin tuotannossa esiintyvä +kauhumässäily: ne ovat enemmän tahi vähemmän hermosairaan henkilön +tuotteita, joissa tiedottomasti on menty pitemmälle kuin tekijän kylmät +järkilaskelmat aluksi olivat osanneet suunnitellakaan, ja jotka +syvimmältä pohjaltaan ovat sukua neurasteenikon seksualiselle +kiihoitukselle. Että romanttisessa erotiikassa, silloin kun se todella +on romanttista, esiintyy lemmenelämän sairaalloisuutta, siitä on +mielestäni osoituksena koko incestum-aihe ja m.m. seuraavat _Julianin +ja Maddalon_ (mielisairaan) lausumat säkeet: + + That, like some maniac monk, I had torn out + The nerves of manhood by their bleeding root + With mine own quivering fingers, so that ne'er + Our hearts had for a moment mingled there + To disunite in horror —. + + + + + + +IX + +NUORI SANKARI JA SANKARITAR SEKÄ MUITA HENKILÖKUVIA + + + + +1 + + +Romantiikan selväpiirteisin henkilö on haamulinnan tyranni, josta +vähitellen kehittyi byronilainen sankari ja yli-ihminen. Munkkia ja +linnan vanhaa hovimestaria lukuunottamatta, joilla molemmilla kylläkin +on selvät, joskin sangen klisheemäiset tuntomerkkinsä, ovat muut +henkilöt, kuten m.m. nuori sankari ja sankaritar, usein varjomaisen +verettömiä ja aineettomia, liukuen ilmaan joka kerta, kun tahtoisi +haastatella erikoisesti juuri heitä. Kuitenkin oli se ulkomuoto, jota +munkki ja byronilainen sankari myöhemmin synkennetyssä ja rikosten +uurtelemassa asussa käyttivät, alkuaan Otranton nuoren sankarin, uljaan +Theodoren omaisuutta. Mutta näiden sivuhenkilöiden käsittelyn +heikommuus on johtunut luonnollisesta syystä: ollen hyviä ja +ihanteellisia he eivät ole romanttisesti erittäin mielenkiintoisia. +Kadotetun paratiisin sankari ei ole Jehova, vaan Saatana. Hyve on +ikävää, väritöntä, epäromanttista, synti on mieltä kiehtovaa, +väriviehkeää, romanttista. Romanttinen kirjallisuus on täynnä synnin +väriloistoa, mutta osoittaa eteerisiä ja ylimaallisia hyveitä kohtaan +vain platoonista mielenkiintoa. + +Tästä huolimatta on nuorella sankarilla ja sankarittarella +romantiikassa tärkeä osansa, jota ei voi sivuuttaa. Edellinen muodostuu +romantiikan nuorten, puhtaiden ja ihanteellisten sankaruusnäkyjen +vertauskuvaksi, jälkimmäinen rakastettavaksi, rusohohteiseksi +naisellisen kauneuden ja naisellisten hyveiden ilmennykseksi. +Edellisellä on yöpuolenaan byronilainen sankari, jälkimmäisellä +demooninen naisolento; kysymyksessä on näiden molempain +auringonpuoleinen vastinekuva. + + + + +2 + + +Muistellessamme Walpolen tuotantoa huomaamme, että hänen todellinen +mielenkiintonsa oli kohdistunut tuohon yöpuoleen, Manfrediin ja munkki +Benedictiin. Theodore ja Edmund jäävät "vaaleina" ihannetyyppeinä +enemmän taustalle. Kuten Theodoren elämäntarina osoittaa — hänhän on +heitteelle pantu prinssi —, on hän kai lähinnä kotoisin siitä +romanttisesta satumaailmasta, johon esim. Cymbelinen luonnonvapaudessa +kasvaneet, kadonneiksi luullut kuninkaanpojat kuuluvat. Reeven nuori +sankari osoittaa taas, että tekijättären mielenkiinto oli kokonaan +tällä päiväilmiön puolella: rikollinen lordi alentuu tavalliseksi +anastaja- ja murhaajatyypiksi, jonka otsalle ei synny mitään +traagillisuuden pilveä. Radcliffe ponnistelee ankarasti tehdäkseen +nuorista sankareistaan mahdollisimman jaloja ilmestyksiä, esimerkiksi +kelpaavia nuoren miehen tyyppejä, mutta onnistuessaan tässä +teoreettisesti hän epäonnistuu taiteellisesti, sillä esim. niin jalo ja +puhdas olento kuin Valancourt ei ole mielenkiintoinen juuri liian +koristeellisen ja mallikelpoisen hyveellisyytensä vuoksi. Tekijättären +taiteellinen mieltymys onkin, vaikka hän melkeinpä haluaa salata sitä, +kohdistunut ryöväreihin; hänen todellisia sankareitaan ovat Montonin +tapaiset henkilöt. Mitä Lewisiin tulee, on hän kokonaan, kuten saattaa +odottaakin, "pahuuden" puolella. Hänen Munkki-romaanissa esiintyvät +nuoret ja jalot aatelismiehensä eivät missään suhteessa kohoa +suurempaan yksilöllisyyteen kuin mitkä tahansa vanhemmassa, esim. +veijarikirjallisuudessa seikkailuistaan, kokemuksistaan ja +onnettomuuksistaan kertoilevat henkilöt. Hänen todellisina sankareinaan +ovat hänen rikolliset munkkinsa ja tyranninsa. Aina Munkin +ilmestymisvuosiin saakka nuori sankari siis vietti sangen vaatimatonta +täydennyshenkilön elämää, osoittaen vain Salaperäisen äidin Edmundina +voivansa joskus joutua niin traagiliisten kohtaloiden uhriksi, että +muisto niistä voi painaa hänen kuvansa lukijan mieleen. Näihin vuosiin +saakka ei vielä näkynyt merkkiäkään siitä suuriin tehtäviin +suuntautuvasta aatteellisuudesta, joka myöhemmin antaa nuoren sankarin +tyypille runollista nousua, tehden hänet romantiikan positiivisen +ajattelun tulkiksi, vastakohdaksi byronilaiselle sankarille, joka on +epäilyksen, kielteisyyden tulkki. Nuori sankari elää tulevaisuutta +varten, byronilainen sankari elää menneisyyden katkerien kokemusten +raunioilla. + +Se runoteos, joka avasi nuorelle sankarille aatteellisen +suuruuden tien, on mielestäni _Landorin Gebir_. Se tempaa hänet +erilleen tradition statisti-asemasta, riisuu hänen yltään kaikki +paimenisilla-olon sievistelevästä maailmasta periytyneet korut, ja +tekee hänestä voimakkaan, määrätietoisen, masentumattoman +sankarityypin, joka kaikesta jylhyydestään huolimatta, luonteensa +positiivisen, optimistisen, vilppiä tuntemattoman rakenteen vuoksi +kuuluu romantiikan valoisiin olentoihin. Gebirillä ei ole oikeastaan +mitään edeltäjiä, sillä häntä on mahdoton asettaa varhaisemman +romantiikan kesyjen ja sentimentaalisten nuorukaisten rinnalle, mutta +hän on silti romantiikan nuoren sankarin tyyppi, ja suuremmalla +oikeudella kuin entiset statistit. Molemmat ovat kotoisin samalta +henkiseltä pohjalta: romantikot tunsivat vaistomaisesti, että heidän +oli täydennettävä maailmaansa yöpuolen vastakohdilla, saatava tässäkin +suhteessa luoduksi heille luonteenomainen tasapainon dualismi, ja niin +he haparoiden etsivät sopivaa valon ilmitulomuotoa. Se ei onnistunut, +ennenkuin Landorin miehekäs, sairaalloista yöpuolta vielä silloin +halveksiva ja suuria unelmia hautova runoilijasielu ikuisti Gebirissä +tämän pyrkimyksen. Vaikka tämä teos herättikin ilmestyessään ylen +pientä huomiota, osoitti seuraava aika kuitenkin pian, että se avasi +romantiikan sankarihaahmon käsittelylle uuden tien. + +Se runoilija, joka tietoisesti ja selvästi rupesi kulkemaan Gebirin +viitoittamaa tietä, oli _Southey_. Ennen on jo mainittu, että hän +"löysi" Gebirin;[281] tosiasiallisesti Southey oli ensimmäinen, joka +ymmärsi tämän runoteoksen suuren kauneuden ja teki sen aikalaisilleen +tunnetuksi. Hän ilmeisesti "löysi" sen siksi, että se herätti kaikua +hänessä itsessään, ollen jonkinmoinen vastine sille romanttiselle +sävellajille, jota hän itse jo oli viljellyt ja jota hän sielussaan +tavoitteli, haaveillessaan suuria myyttirunoelmiaan. Southeyn runoelmat +onkin käsitettävä tällaisen Gebirin kaltaisen sankari-idean valossa: +rakentaessaan pitkiä ja työläitä eepoksiaan hänellä oli päämääränä +kuvata jaloutta, miehekkyyttä, urhoollisuutta, suuria pyrkimyksiä — +kaikkia ihannekuvan ominaisuuksia. Tällaisia nuoria sankareita ovat +esim. Thalaba ja Madoc. Southey tulee siis täten erään aikansa +romanttisen pyrkimyksen tulkiksi, ja siinä on pohjimmainen syy siihen, +miksi hän kaikesta huolimatta säilyy kirjallisuuden historiassa. +Käsitellessään häntä monet Englannin kirjallisuuden historioitsijat +eivät näytä löytävän kylliksi sanoja tulkitakseen hänen mitättömyyttään +ja vähäpätöisyyttään runoilijana,[282] mutta tulevat useinkin siitä +huolimatta suoneeksi hänelle runsaasti sijaa, mikä joskus tuntuu hiukan +ristiriitaiselta. Miksi sitten puhua hänestä, koska hän kerran on niin +vähäpätöinen? Kuka puolustaa enää Southeytä? Ketä vastaan väitellään? +Kannattaako enää väitellä sitä piiriä vastaan, joka teki Southeystä +hovirunoilijan? Southeyn arviointi taiteilijana on käsittääkseni +nykyään aivan turhaa, sillä hänen merkityksensä on toisaalla. Se on +siinä, että hän runollisesta keskinkertaisuudestaan huolimatta joka +tapauksessa tulkitsee erästä aikansa romantiikan kaipuuta, valoisaa +sankari-ihannetta tumman pessimistityypin vastapainoksi, tehden sen +siten, että ilman häntä hänen aikansa kirjallinen kokonaiskuva jäisi +vaillinaiseksi. Siitä johtuu, ettei häntä yksinkertaisesti voi +sivuuttaa. + +Tämän valoisan sankari-ihanteen palvominen sopii muuten Southeylle. Ei +niin, että hän itse olisi ollut mikään sankariluonne; ainakaan ei hänen +hiljaisessa ja ahkeran työn täyttämässä elämässään ole siitä mitään +merkkejä, joskaan ei päinvastaisestakaan. Voisi sanoa, että hän oli +ahkeruuden ja velvollisuudentunnon sankari. Hän oli erinomaisen +kunnollinen mies ja kaikelle hyvälle altis kansalainen,[283] juuri +sellainen luonne, joka kykenemättä syventymään ihmissielun pimeisiin +onkalopuoliin ei liioin pysty ymmärtämään synnin ja lankeemuksen +traagillisuutta, vaan voi vilpittömässä mielessä lausua syntisestä +tuomioita. Hän on niin kunnollinen ja puhtautta palvova, että hän tekee +nuorista sankareistaan hyveissään yli-inhimillisiä ja sikäli myös +ihmisten keskellä löytymättömiä olentoja, jotka sangen pian lakkaavat +herättämästä mielenkiintoa, ollen yksitoikkoisia ja ikäviä. Tässä +ominaisuudessa Southeystä tulee lopuksi tuon aikansa valoisan +romanttisen ihanteen uhri: hän epäonnistuu runoilijana. + +Southey oli itse täysin tietoinen ihanteensa kirkkaasta +hyveellisyydestä. Kun hän itsekin huomasi, kuinka laimeata +mielenkiintoa se herätti ja kuinka sen rinnakkaiskuva, lempeän lampuri +Abelin synkkä ja traagillinen veli Kain, Byronin mustakulmainen ja +"saatanallinen" sankari, vastustamattomalla voimalla veti kaikkien +katseet puoleensa, kylväen salamyhkäisiä epäilyksen, ivan ja +kieltämisen ajatuksia, hänet valtasi katkeruus ja suuttumus, sillä hän +näki tässä hyvän hylkäämistä ja pahan tulemista hyväksytyksi. Tämä +hyvän hylkääminen ei kuitenkaan ollut sitä, miksi Southey sitä luuli: +hän arveli, että oli hyljätty jalo moraali, vaikka tuomion oli +saanutkin huono runous; että alhainen ja rikollinen moraalinen tyyppi +oli otettu riemulla vastaan, vaikka tuon vastaanoton oli saavuttanutkin +jalo runous. Southeylle oli hänen ihanteensa moraalinen puhtaus +samaa kuin sen ehdoton runollinen kauneus, ja Byronin sankarin +moraalinen epäiltävyys samaa kuin sen runollinen arvottomuus. Tämän +harhakäsityksen vallassa ja siis perusteilla, jotka eivät johtuneet +runoilijakateudesta, Southey nousi taisteluun oman valoisan +sankari-ihanteensa puolesta Kainia, Byronia vastaan, sanellen +_Tuomionäyn_ (The Vision of Judgement) esipuheeseen ankarat sanat +"saatanallisesta runoilijakoulusta", ja saaden niihin vastauksen +Byronin samannimisessä ivallisessa runoelmassa, joka naulasi hänet +auttamattomasti hänen itsensä pystyttämään häpeäpaaluun koko maailman +naurettavaksi. Southey saa yhä vieläkin kuulla tätä naurua, vaikka +syytä olisi muistaa, että hän puhui Abelin puolesta Kainia vastaan. +Mutta kuka on milloinkaan välittänyt lempeästä Abelista? Hän on idyllin +kesy nuorukainen, kun Kain sitävastoin on suuren murhenäytelmän +päähenkilö, joka asuu jokaisessa ihmissydämessä. + + + + +3 + + +Southey ei voinut tuntea traagillisesti, mikäli hän yleensäkään tunsi; +joka tapauksessa hän hioi tuotannostaan pois kaiken, mikä olisi +pulpahtaen ilmoille todistanut tunteen välittömyydestä. _Walter Scott_, +joka monessa suhteessa, kuten esim. romanttisten eeposten rakentelussa +ja luonteensa valoisuudessa sekä elämänsä nuhteettomuudessa ja +harvinaisessa ahkeruudessa jollakin tavalla muistuttaa Southeystä, on +häntä rikkaampi sielu runollisen tuntemiskyvyn puolesta. Se nuori +sankari, joka hänelläkin väikkyy edessään, ei ole Southeyn teoreettinen +ihannekuva, vaan todellista ihmistä läheisempi ja sikäli myös +ymmärrettävämpi ja mielenkiintoisempi. Eepoksissaan Scott on, kuten on +osoitettu, ratkaisevasti tumman sankarin lumoissa, joskaan tämä ei ole +vielä saanut kaikkea sitä sepiapigmenttiä ja niitä korpin yövärejä, +joilla Byron varusti mielihenkilönsä. Mutta siirryttyään +romaanituotantoonsa Scott täydentää henkilögalleriansa tumman henkilön +vastinekuvalla, vaalealla ja valoisalla nuorella miehellä, käytellen +heistä milloin jompaakumpaa, milloin molempia. Tässä tapauksessa tumma +sankari eroittuu vesana vanhemmasta, rikollisesta tyrannista, +säilyttäen hänen eksoottisen kauneutensa nuorennetussa muodossa, mutta +irtautuen hänen rikollisuudestaan; täten puuttuva rikosromantiikka +korvautuu intohimojen voiman ja tähdissä määrätyn traagillisen kohtalon +kautta. Tästä on hyvänä esimerkkinä Edgar Ravenswood, Hamlet-tyypin +edustaja Scottin tuotannossa. Näyttää myös siltä, kuin olisi Scottin +mielikuvituksessa ylämaan gaelilainen ikäänkuin luonnollisesti joutunut +edustamaan tummaa traagillista tyyppiä, kun taas alamaalainen tahi +englantilainen parhaiten hänen mielestään sopi vaalean sankarin osaan. +Huomattava on lisäksi, että Scott väkevän todellisuudentajunsa +ohjaamana ylipäätään välttyy liiallisesta yksikaavaisuudesta, osaten +antaa sankareilleen yksilöllistä, aikaan, tilanteeseen ja luonteeseen +kuuluvaa leimaa. + +Esimerkiksi näistä kahdesta nuoresta tyypistä kelvannevat Waverley ja +Fergus Mac-Ivor, Scottin ensimmäisen romaanin nuoret päähenkilöt. +Edward Waverley tekee vaalean, jokseenkin lempeän vaikutuksen, vaipuu +mielellään romanttisiin unelmiin ja on jossain määrin Radcliffen +tyyliin tehty; kuitenkin hän on samalla miehekäs ja rohkea, pelkäämättä +antautuen mitä uskalletuimpiin seikkailuihin, jos niin vaaditaan. Se +romantiikka, joka hänen ympärilleen punoutuu, on lievähköä, antaen +lukijan jo aivan alusta saakka ruveta odottelemaan onnellista loppua +häiden merkeissä. Fergus Mac-Ivor on sensijaan kaikinpuolin +romanttisen, tumman kohtalopilven ympäröimä: hän on keskikokoista +isompi, sopusuhtaisesti kehittynyt, puettu yksinkertaisimpaan +vuorelaispukuun, joka saattaa hänen fyysilliset etunsa täysiin +oikeuksiinsa. Hänen kauniilla kasvoillaan on miehekäs ja avoin ilme, +jolle kotkan höyhenellä koristettu skottilaislakki antaa sotaisen +leiman; kasvoja ympäröivät tuuheat, korppimustat kiharat. Kulmakarvain +ja ylähuulen ylpeä kaari osoittaa hänen tottuneen käskemään ja +vaatimaan ehdotonta kuuliaisuutta. Hänen kohteliaisuutensakin osoittaa, +että hän pitää itseään huomattavana henkilönä, ja pienenkin +kiihtymyksen sattuessa hänen silmistään välähtää salama, joka ei ole +vähemmin peloittava siksi, että se on täydellisesti isäntänsä +hallittavana. Tämän ylpeän ryhtinsä hän pitää murtumattomana +mestauspölkylle saakka. Kuten tästäkin näkyy, liittyy varsinainen +sankariromantiikka, joka on ylipäätään traagillista, Scottilla +mieluiten tumman tyypin ympärille. Silloinkin, kun hän onnistuu +tekemään vaaleasta tyypistä todella romanttisen henkilön, kuten esim. +ritari Ivanhoesta tahi Quentin Durwardista, hänen mukanaan kulkee +onnellinen kohtalo, joka tekee näennäisesti uhkaavat myrskypilvet vain +sateeksi kiireellisellä matkalla lopussa tapahtuvia häitä kohti. Mutta +omistaessaan päähuomionsa tummalle tyypille hän luopi esim. Edgar +Ravenswoodin kaltaisen henkilön, jonka syvästi traagillinen kohtalo +vaikuttaa mieleenpainuvasti. Tällainen on yleispiirteiltään Scottin +osuus nuoren sankarin tyypin kehittämisessä ja käyttämisessä. + + + + +4 + + +En tahdo tässä pysähtyä Byroniin, jonka sankarista aikaisemmin annettu +kuvaus lienee pääkohdissaan riittävä. Huomautan vain sen lisäksi, että +byronilaisen ja nuoren tumman sankarin raja usein häipyy olemattomiin; +esim. Selim on nuoruutensakin vuoksi oikeastaan lähempänä nuorta kuin +byronilaista sankaria. Erona heidän välillään on se, että nuorella +sankarilla ei luonnollisesti ole sitä menneisyyttä, joka antaa +byronilaiselle haahmolle sen mysterion; verratessa nuorta sankaria +byronilaiseen käy myös selväksi, ettei hänellä — tummalla tyypillä +— sittenkään ole huomattavampaa itsenäistä tulevaisuutta: +elämänkokemuksen lisääntyessä hän itsestään siirtyy byronilaisten +sankarien riviin, kadoten heidän joukkoonsa. + +Se kirjailija, joka luonteensa ja perusominaisuuksiensa johtamana +valitsee aivan yhtä itsetiedottomasti vaalean kuin Byron oman +luonteensa mukaisesti tumman sankarin, on Shelley. Hänelläkin nimittäin +on sankarinsa, vaikka tämä ei olekaan saavuttanut samaa kuuluisuutta +kuin Byronin; ylimaallinen läpikuultavuus ja eteerisyys on tehnyt hänet +näkymättömäksi, koska hän kuvastuu sitä kirkasta ikuisuuden aatetaustaa +vastaan, joka on Shelleyn runouden ilmava ja kuulas loppuvaikutelma. +Samoin kuin Byron itse oli romantiikan tumma, on Shelley sen vaalea +sankari; molemmat projisioivat itsensä runouteensa ja tulevat toistensa +täydennyskuviksi. Shelleyn mielikuvitus luo nuoren, ylimaallisen +kauniin nuorukaisen, joka ilmavissa, väriloistoisesti romanttisissa +ympäristöissä, usein meren ja taivaan tuulien hengessä, unelmoi ja +taistelee ihmishengen korkeimman päämäärän, vapauden, puolesta. Hän +sanoo kyllä nimenomaan Laonista, että "hänen silmänsä olivat tummat ja +syvät, ja hänen kirkas otsansa, joka varjosti niitä, oli kuin +aamutaivas", ja että "hän seisoi siinä kauniina, hajallaan olevien +tummien hiuksiensa varjossa", mutta jotenkuten mielikuvitus kieltäytyy +hyväksymästä hänelle tummia värejä, vähitellen luoden hänestä kuvan, +jonka värit ovat kotoisin Shelleyn rakastamasta aamutaivaasta ja +välkkyvän ulapan valokylläisyydestä. Tämä vaaleus vahvistuu siitä +puhtaudesta ja hengen kirkkaudesta, ylimaallisesta ihanteellisuudesta, +joka on Shelleyn vertauksellisten saturunoelmien nuorelle sankarille +ominainen. Hänen aatteellinen rakenteensa ja asenteensa suuntautuu +ulospäin pahaa vastaan; hänellä ei ole omassa sielussaan sitä tulen +ympäröimää skorpionia, joka kohdistaa kuolettavan piston itseensä +huomatessaan kaikki pelastuksen tiet suljetuiksi, sitä alituisesti +kalvavaa salaista syntiä, jonka ympärillä byronilaisen sankarin ajatus +aina kiertää, ruokkien tuskaansa omalla verellään; hän on päinvastoin +omasta yksilöllisestä syyllisyystuskasta aivan vapaa, kärsien vain +ihmiskunnan onnettomuuksien vuoksi. Vaikka hän onkin katkera maailmassa +vallitsevan sorron ja kurjuuden vuoksi, ei tuo katkeruus ole +byronilaisen sankarin viiltävää, kielteiseksi pessimismiksi kasvanutta +ivaa, vaan mieluumminkin pyhää vihaa, jonka pohjana on leimuava +optimismi, järkkymätön vakaumus siitä, että kaikki onnettomuudet, +kaikki sorto ja vääryys on poistettavissa, kunhan ihmiskunta vain +päättää vapautua niistä harhoista ja ennakkoluuloista, joihin pahat +voimat ovat sen vuosituhansien kuluessa johtaneet. Tällaisena +runoilijan aatteiden esitaistelijana Shelleyn nuori vaalea sankari +kohoaa hänen taiteensa mukana korkeammalle kuin milloinkaan +aikaisemmin, tullen ihanteellisen ja ihmiskunnan onnea palavasti +haaveilevan maailmankatsomuksen vertauskuvaksi, optimismin +lujauskoiseksi hengeksi, "vapaamielisyydeksi" ehdottomassa ja +tinkimättömässä merkityksessä. + +Shelleyn runouden keskittyminen tällaisen ihanteellisen nuoren sankarin +ympärille, samoin kuin eräät hänen runoutensa ulkomuotoseikat auttavat +jonkin verran ymmärtämään aina moitittua Southeytä. Landor ja hän ovat, +kuten jo on huomautettu, tämän ihanteellisen, nuoren sankarityypin +isiä, — tosiasia, joka valkenee yhä selvemmäksi, jos uskaltaa +vertailla Southeyn ja Shelleyn runoelmia toisiinsa. Southeyn +sankari-ihanne oli oleellisesti sama kuin Shelleyn; hänen runoelmansa +eivät ole tältä kannalta suinkaan vain kekseliäisyyden ja +muototaituruuden näytteitä, vaan tarkoitti hän ne vertauskuviksi +ihanteellisuuden taistelusta pahaa vastaan. Mutta Southeyllä ei ollut +sitä hengen uljuutta eikä sitä sisäistä, todistamiskiihkoista +vapaudenrakkautta, joka ei alistu hovirunoilijan siloiteltuihin +säkeisiin, vaan purkautuu ilmoille Herkuleen nuolina, jotka armotta +tappavat pahuuden kammottavat kotkat, ja siksi hän ei saanut nuorta +sankariaan tulkituksi pysyväisellä ja korkealla tavalla. Shelley täytti +sen, mikä Southeyn työstä puuttui, ja niin oli romantiikan nuori +sankari tullut aikansa ihanteellisimman kaipuun ja jaloimman +pyrkimyksen, milloinkaan sammumattoman tulevaisuudentoiveen runollisen +kauniiksi, usein utuiseksi ja haaveisiin häipyväksi, mutta silti +korkean taiteelliseksi vertauskuvaksi.[284] + + + + +5 + + +Tämä on romantiikan nuoren sankarin elämänkaari pääpiirteissään; se, +minkä siihen voisi lisätä, siirtyisi jo kauemmaksi eri vivahdusten ja +yksityiskohtien alalle kuin mitä tässä on tarpeellista. Luokaamme nyt +silmäys nuoreen sankarittareen saadaksemme nähdä, minkälainen oli +romantikon neito-ihanne. + +Hänestä on jo ollut puhetta Walpolen, Reeven ja Radcliffen +yhteydessä, tuosta erinomaisen siveästä ja säädyllisestä, kauniista, +ihanteellisesta ja alituisesti ahdistelun esineenä olevasta nuoresta +neidosta, jonka sentimentaalisuus on aivan tavaton. Jo silloin +huomautettiin, että hänen syntyperänsä on parhaiten etsittävissä +Pamelan sukupuusta, lisättynä hengähdyksellä paimenidyllien +sievistelevästä maailmasta. Onhan Radcliffen sankaritar myös usein kuin +Watteaun taulu, jossa siveä ja kaikkia muodon ja sopivaisuuden +vaatimuksia noudattava kaarikaulainen rokokooneito peräytyy kuin +säikähtynyt joutsen, kun rakastaja ilmeisesti käy liian painokkaasti +helliä esityksiään alleviivaamaan. Tahtoisi mielellään kirjoittaa +nuoren sankarittaren synnyn Shakespearen nimen alle kirjallisuuden +historian suureen kantaluetteloon, mutta siihen ei ole olemassa täysin +riittäviä perusteita. Tosinhan kyllä esim. Cymbelinen Imogenessä on +jotakin myöhemmän romantiikan haaveilemaa enkelimäistä siveyttä ja +suloa, ja ovathan Shakespearen nuoret neidot joka ainoa ylen +romanttisia, mutta siitä huolimatta on heidän ja myöhemmän romantiikan +neitojen välisessä sukupuussa — yksityisiä poikkeuksia lukuunottamatta +— aukko. Tämän aukon muodostaa rokokoon kaino sievistely ja +puritaaninen siveellisyys, josta Shakespearen neidot ovat terveessä, +häävuodetta kainostelematta kaipaavassa verevyydessään täysin vapaat. +Tässä suhteessa Shakespearen neidot ovat renessanssin realismin, +terveen aistinautinnon ja elämänilon edustajia, mutta romantiikan +nuoret sankarittaret taas sairaalloisempaan haavemaailmaan kuuluvia. + +Viitaten aikaisemmin sanottuun huomautan siitä nuoren sankarittaren +ulkomuodollisesta ja luonnettakin koskevasta tyyppijaoittelusta, joka +esiintyi jo Walpolella Matildan hentona ylimaallisena alttiutena ja +Isabellan reippaana päättäväisyytenä, ja jonka Radcliffe kehitti +täydellisemmäksi luoden vaaleat, sinisilmäiset Emilynsä ja +tummakiharaiset, yösilmäiset Juliansa. Edellisestä tyypistä huokuu +jonkinmoista hienoa naisellisuutta, altista ja uhrautuvaa +äidillisyyttä, joka taistelee elämänkamppailunsa alistumisella ja +kyyneleillä, hienon haikealla resignatiolla, ja jolle lempi on kaikkea +muuta taivaallista, mutta ei intohimoa. Jälkimmäinen edustaa runollista +lennokkuutta, itsenäistä ja vastustushenkistä kaunotarta, joka tuntee +syvästi, vaatii itselleen vapautta ja valinnan oikeutta, eikä ole kylmä +lemmen intohimollekaan. Tämä jako kahteen vastinekuvaan on nuoren +sankarittaren vaiheissa samana yhteisenä piirteenä kuin nuoren +sankarinkin. + +Tätä pitemmälle ei Radcliffe hänen kehityksessään päässyt. Hänestä +kuvastuu kirjailijattaren oma, hiljainen ja haaveileva sielu, voimatta +kohota sen korkeampaan aatteellisuuteen kuin mitä mahtuu puhtaaseen +lempeen ja surumieliseen, tunteelliseen "iltahelkähdelmään". Lewisin +varsinainen nuori sankaritar Antonia ei ole sankaritar ollenkaan, vaan +vielä lapsi, nukkemainen olento, joka täydelleen maailman pahuudesta +tietämätönnä joutuu rikoksen uhriksi. Hänessä herättää mielenkiintoa +lapsen enkelimäinen puhtaus ja se, että hänessä saattaa huomata +nuorukaisen yrityksen koettaa sanoin tehdä eläväksi mielikuvaa +koskemattomasta, puoleksi auenneesta neidosta. Tämä voi olla hyvin +kaunista, mutta kieltäytyy olemasta erikoisemman romanttista; Lewishän +käyttikin melkein kaikki romanttiset värinsä maalatessaan demoonisen +naisolentonsa Matildan kuvaa, jättäen kuitenkin sen verran jäljelle, +että kykeni romaaninsa lopulla luomaan terveen ja miellyttävän +naistyypin, Walpolen Isabellan vastineen, Virginian, joka pian keksii +keinot, joilla Antonian sulho Lorenzo saatiin lohdutetuksi. + +Tämän jälkeen nuoren sankarittaren tyyppi seuraa rinnakkaisolentona +nuorta sankaria. Landorin ja Southeyn runoelmissa hän on tämän rinnalla +ja rakastettuna osallisena samoissa taisteluissa ja samojen aatteiden +kannattajana, siirtyen jo heillä, ja varsinkin Shelleyllä, kokonaan +pois kaikesta todellisuudesta. Hän on runollinen näky, läpikuultavan +kirkas ja puhdas, jonkinmoinen taiteen konseptsioni, joka edustaa +heidän kauneus-unelmainsa synteesiä ja heidän maailmankatsomuksensa +sydänhermoa. Naisena hän on naisellisen, ruumiillisuudesta vapaan +kauneuden kirkastettu olemus, aateolentona hän on vapauden taisteleva +hengetär, joka liitää ihmiskunnan edellä onnea kohti. Cythna +"liikkui tämän maan pinnalla kirkkauden olentona — kuin kasteisen +aamun säteilevä pilvi, joka vaeltaa poluttoman äärettömyyden +sini-avaruudessa; — hän näytti minusta, kun hän kasvaessaan rinnallani +yhä kaunistui, kuin joltakin kuolemattoman unelman kirkkaalta varjolta, +joka myrskyn uinuessa käy elämän tumman virran aalloilla". Tällaisena +nuori sankaritar on Landorin keksintö ja Shelleyn kohottama korkeaan +vertauskuvalliseen kirkkauteensa, ja tällaisena lopuksi Dante Gabriel +Rossetti ylentää hänet dantemaiseksi taivasolennoksi, Beatriceksi, +kauneuden eteeriseksi vertauskuvaksi, tulkiten mielikuvaansa runossaan +_Siunattu neito_ (The Blessed Damozel): + + The blessed damozel leaned out + From the gold bar of Heaven; + Her eyes were deeper than the depth + Of waters stilled at even; + She had three lilies in her hand, + And the Stars in her hair were seven. + + + + +6 + + +Walter Scott liittyy nuoren sankarittaren kuvauksessa Radcliffen +tyyppeihin, eritoten mitä tulee ulkomuodollisiin seikkoihin. +Läpikäyvänä piirteenä hänen romaaneissaan on neitojen jakautuminen +vaaleaan ja tummaan tyyppiin, melkeinpä vielä selvemmin kuin nuoren +sankarin kohdalla. Waverleyn Rose Bradwardine on nuottiavain tähän +duurissa kulkevaan neitosäveleeseen, samoin kuin Flora Mac-Ivor tummaan +ja traagilliseen molliin. Rose, "Tully-Veolanin ruusu", oli "hyvin +kaunis tyttö, skotlantilaista tyyppiä, s.o. hänen kullankellertävä +tukkansa oli erinomaisen tuuhea ja hänen hipiänsä yhtä valkoinen kuin +hänen vuoriensa lumi. Hän ei kuitenkaan ollut kalpea eikä miettivän +näköinen, vaan oli ilmeeltään kuten luonteeltaanko vilkas. Hänen +kasvonsa olivat niin läpikuultavan puhtaat, että pieninkin tunteen +ailahdus sai veren virtaamaan sekä niihin että hänen kaulallensa. +Vaikka hän olikin tavallista kokoa pienempi, oli hänen vartalonsa +erikoisen sopusuhtainen; hänen liikkeensä olivat keveät, sirot ja +luonnolliset". Flora Mac-Ivor esitetään seuraavalla romanttisella +tavalla: "Täällä Waverley löysi Floran kuin jonkin Poussinin maiseman +rakastettavan koristeolennon katselemassa putousta. Kahden askeleen +päässä taampana oli Cathleen, kädessään pieni skotlantilainen harppu, +jonka soittotaidon Rory Dall, eräs läntisten vuorimaiden viimeinen +harpputaituri, oli Floralle opettanut. Laskeva aurinko valaisi +kirkkaasti ja monin vivahduksin Waverleyn ympäristöä, näytti antavan +Floran katseen ilmehikkäälle tummuudelle yli-inhimillistä loistetta ja +korotti hänen kasvojensa rikasta kauneutta sekä hänen ihanan vartalonsa +arvokkuutta ja suloa. Edward ei ollut mielestään milloinkaan, ei edes +ihanimmissa unissaankaan, voinut kuvitella olentoa, joka olisi ollut +niin sanomattoman mieltäkiinnittävä ja rakastettava". Kun tämä näky +avautui Waverleylle paikalla, jolle vuoripuron pauhu, kristallikirkas +suvanto, tummat kalliot ja niiden välissä kasvavat puut ja pensaat +antoivat sekä jylhää että myös pehmeätä romantiikkaa, voi ymmärtää, +kuinka ihastuneella mielellä kirjailija on tätä kohtausta kuvannut. Kun +sekä Rose että Flora vielä lisäksi ovat musikaalisia, soittaen molemmat +harppua ja laulaen sopivissa kohdissa vanhoja ballaadeja ja +kansanlauluja, sekä ovat eteviä naisten muissakin siroissa taidoissa, +käy ilmeiseksi, että Scott on perinyt heidän alkukuvansa Radcliffen +maailmasta. + +Kuten sanottu, on Scott jokseenkin johdonmukainen tässä jaossaan +tummiin ja vaaleisiin. Esimerkkinä voidaan hyvällä syyllä vielä mainita +Ivanhoen traagillinen sankaritar Rebecca, ja sen vaalea, ylevä, +kuninkaallinen saksilaiskaunotar Rowena. Romantiikka viivähtää aina +mieluiten Rebeccan vaiheilla, jättäen Rowenan kylmempänä ja tyynempänä +odottamaan luonnollista ja onnellista loppupäätöstä. Mutta tämä jako +kuvaa kuitenkin vain Scottin sankaritar-ihanteen ulkoisia piirteitä, +ilmaisematta pää-asiaa. + +Vaikka Scott olikin täysiverinen romantikko, oli hän samalla myös +erinomaisen tervehenkinen ja teräväsilmäinen todellisuuden ihminen. +Hänen romaaneissaan esiintyy sarja tyyppejä, joiden kuvaaminen sillä +luonnollisuudella ja eloisuudella esim. puhetavan pienimpiä käänteitä +myöten kuin millä hän sen tekee, olisi mahdotonta ilman todellisuudessa +tapahtunutta yksityiskohtaisen tarkkaa huomioiden tekoa ja ilman +harvinaisen hyvää muistia. Nämä tyypit, skotlantilaiset akat, +kerjäläiset, vuorelaiset, maanviljelijät, virkamiehet, eivät ole mitään +mielikuvituksen tuotteita, vaan henkilöitä Scottin omasta +kokemuspiiristä, ja niitä käsittelevät puolet Scottin tuotannossa ovat +uudenaikaisen, realistisen kansankuvauksen ensimmäisiä ilmiöitä ja +saavutuksia. Scottin realismi ansaitsee todellakin tässä suhteessa +tuon nimen paljoa paremmalla syyllä kuin veijariromaanien +"todellisuuskuvaus", joka realistisesta sävystään huolimatta on alkuaan +kansansaduston piiriin kuuluvaa kepposromantiikkaa. Scottin +kansankuvaukselle antaa vielä erikoisen syvyyden ja uudenaikaisuuden +leiman se vahva, elämää ymmärtävän huumorin kannattama myötätunto, +jolla hän näihin kuvattaviinsa suhtautuu ja joka paljastaa niiden +repaleisen viitan tahi muuten vaatimattoman asun alta arvoa ansaitsevan +ihmisen ja lähimmäisen.[285] Tämän todellisuustajunsa, myötämielensä ja +rakkautensa yhteistä kansaa kohtaan Scott nyt siirtää nuoreen +sankarittareensakin, ja kun hänen miehekäs, ritarillinen luonteensa +muutenkin unelmoi nuoresta naisihanteesta, syntyi näistä molemmista +pyrkimyksistä neidon tyyppi, joka ei enää kuulu Radcliffen Emilyihin +eikä Julioihin, ei ole mikään ritarilinnan neito eikä tummakiharainen +tradition kaunotar, vaan verevä ja terve, luonnollinen ja inhimillinen +skotlantilaistyttö, esim. sellainen kuin _Jeanie Deans Mid-Lothianin +sydämessä_ (The Heart of Mid-Lothian). Scott ei anna hänelle mitään +romanttisia olemuksen ja ulkomuodon tunnusmerkkejä — Jeanie on pieni +ja vaatimaton, kesakkoisilla, päivettyneillä, ei aivan säännöllisillä +kasvoilla miellyttävä ilme —, vaan kuvaa hänet selvällä +asiallisuudella siksi, mikä hän on: köyhän, mutta ankaran +puritaanisen vuokraajan tytär, jolla ahkeran työn ja lukemattomien +velvollisuuksiensa, alituisen toisten hyväksi uhrautumisen ohessa on +perin vähän aikaa ja tilaisuutta mihinkään romanttisiin unelmiin. +Tällainen romanttinen unelma tulee kuitenkin hänen toteutettavakseen +todellisessa elämässä: kun kuolemantuomio uhkaa hänen sisarpuoltansa +Effietä, jota syytetään lapsenmurhasta, eikä se näytä olevan +vältettävissä, päättää Jeanie hädässään tehdä sen, "mikä sopii +sisarelle, tyttärelle ja kristitylle naiselle", ja lähtee yksin ja +vastoin kaikkien mahdottomaksi tekeviä neuvoja ja estelyjä taivaltamaan +Lontooseen, pyytääkseen kuninkaalta ja kuningattarelta armoa +sisarelleen. Purkaen kihlauksensa, koska ei katso itseään osallisena +sisarensa häpeään sopivaksi kenenkään puolisoksi, Jeanie suorittaa +seikkailurikkaan matkan ja saavuttaa selvällä järjellään, lapsellisella +luottamuksellaan, naivilla suloudellaan ja skotlantilaisella +murteellaan sen, mitä kaikki olivat pitäneet mahdottomuutena. +Tässä kaikessa Jeanie kuvastuu erinomaisen inhimillisenä, kirkkaana ja +hyvänä olentona, jonka luonteen pääpiirteenä on todellinen sankaruus +elämän onnettomuuksien ja vaikeuksien voittamisessa. Näillä +henkilökuvauksillaan Scott käsittääkseni saavuttaa korkeimman asteensa +taiteilijana, johdattaen alkuaan utuisen ja kaavamaisen romanttisen +henkilönuken siihen yksilöllisyyden piiriin, josta lähtien esim. +Charles Dickens sittemmin rakensi omat henkilökuvansa. Näin siis nuori +sankaritar Scottin kautta kehittyy vereväksi todellisuudeksi, kulkien +toista äärimmäisyyslinjaa kuin sisarensa, Southeyn ja Shelleyn +eteerinen aatesankaritar. + + + + +7 + + +Byronin nuori sankaritar eroaa yllä esitetyistä siinä, ettei hänellä +ole mitään aatteellista kutsumusta; hänen ainoa aatteensa on rakkaus, +todella romanttinen, äkkiä syttyvä, polttava intohimo, jonka hyväksi +hän elää ja kuolee. Varsinkin itämaisissa runoelmissaan Byron esittää +sarjan näitä intohimoisten unelmainsa ja kokemustensa kuvia, nuoria +neitoja, jotka runollisella tuhlaavaisuudella kerrotun kauneutensa, +ylen romanttisen ympäristönsä ja murheellisen kohtalonsa vuoksi +jättävät mieleen vaikutelman etelän säkenöivästä tähtiyöstä, haaremin +lumosta, luvattoman lemmen sulosta, surevasta kypressistä ja haudan +valkeasta marmoripaadesta. Byron on nuoren sankarittaren trubaduuri, +jonka luuttu ja laulu heläjävät etelämaisen lemmen intohimosta ja +uneksivat kaunottaresta, jonka polttava katse välähtää hunnun, haaremin +ja parvekkeen suloisia salaisuuksia kätkevän verhon takaa. + +"Hänen silmäinsä tummaa suloa olisi turhaa koettaa kuvata; katso +gasellin silmiä, niin mielikuvituksesi saapi tehokasta apua, sillä ne +olivat yhtä suuret ja kaihoavan tummat, erona vain se, että joka +säkenestä, joka välähti luomen alta kirkkaana kuin Giamschidin +jalokivi, loisti sielu". Näin kuvaa Giaour Leilaansa, Circassian +tytärtä, joka liikkui vertaistensa joukossa kuin joutsen aalloilla. +Abydoksen morsian on yhtä "kaunis kuin hän, joka lankesi ensiksi +ihmisten joukosta hymyillessään peloittavalle, mutta rakastettavalle +käärmeelle, jonka kuva silloin leimautui hänen sieluunsa". Hän on +"häikäisevä kuin liian pian katoava näky, pehmeä kuin haudatun lemmen +muisto, ja puhdas kuin lapsen rukous". Tällainen on Zuleika, jonka +kauneudesta puhuessaan runoilija puhkeaa sanomaan: "Kuka ei ole +kokenut, kuinka heikkoja sanat ovat silloin, kun on ikuistettava +kauneuden taivaallisen säteen yksi välähdys!" Haltioituneena tästä +mielikuvastansa runoilija laulaa hänen kohtaloansa, kuoloa lemmen +tähden, säkeillä, jotka sentimentaalisuutta lähenevällä sisällöllään ja +itämaisen murheen vaikuttavilla kuvilla varmaankin traagillisesti +värähdyttivät hänen oman ja myöhemmänkin ajan romanttisesti +lemmenjanoisia sydämiä. Runollisina murheen vertauskuvina silloin +painuivat ihmisten mieleen "surullisen synkkä, mutta elävä kypressi, +joka ei kuihdu, vaikka iankaikkinen murhe asuu sen joka oksassa ja +lehvässä"; "valkoinen ruusu, joka yksinäisessä, nöyrässä kalpeudessaan +näyttää itse epätoivon istuttamalta, eikä kuihdu, vaan kukkii aina +huomenna uudelleen"; "satakieli, jonka laulu on kuin hourien soittoa, +ja jonka kuulijat eivät voi lähteä pois, vaan tahtoisivat aamunkin +tullen kuulla sitä, itkeä ja valvoa"; "valkoinen marmori, jonka äärellä +murheen kukka kukoistaa yksinäisenä ja kasteisena, kylmän puhtaana ja +kalpeana kuin itkevän kauneuden poski murheen tarinaa kuullessaan". + +Medora, Conradin rakastettu, elää samoin vain yksin hänelle, ja kun +Conradin on heti tultuansa lähdettävä, "hänen suurten lemmekkäiden +silmiensä hellä sini jäätyi hänen tuijottaessaan tyhjyyteen". Medoran +silmät ovat syvän siniset, silmäripset pitkät ja tummat, ja tukka +vaalea. Gulnare, Seyd-pashan lemmikkipuoliso, on tummasilmäinen ja +kastanjatukkainen kaunotar, joka syttyy intohimoon ensi silmäyksellä ja +murhaa pashan vapauttaakseen Conradin. Käytellen milloin tummia, +milloin vaaleita värejä kuvatessaan sankarittariensa ulkomuotoa Byron +antaa heille kaikille rintaan lemmen polttavimman, kaikki vaativan ja +kaikki uhraavan intohimon, joka johdattaa heidät pelkäämättöminä +kuolemaankin. Tässä Byron on romantikkonakin uutuus, romanttisen +rakkauden päärunoilija, joka kohottaa nuoren sankarittaren keskeiseksi +motiiviksi värikkäässä intohimon maalauksessa, tarvitsematta ja +haluamatta sen lisäksi mitään muuta aatetta. Nuoren sankarittaren kuva +tulee tästä hyvin hedelmälliseksi ja oleelliseksi tekijäksi Byronin +runoudessa, hänen sankarinsa välttämättömäksi rinnakkais-olennoksi. +Kaikki ne romanttiset lupaukset, jotka sisältyivät Radcliffen +mielikuviin nuoresta neidosta, Byron hänestä irtautuen toteutti joka +suhteessa. + + + + +8 + + +Kaikesta edellä sanotusta käynee selville, että nuori sankari ja +sankaritar sittenkin, eräänlaisesta taustaansa häipymisestä huolimatta, +edustavat tärkeätä puolta romanttisen kirjailijamielikuvituksen +maailmasta. Mitä sitten tulee muihin, jo käsitellyistä yhä taampana +esiintyviin henkilöihin, tyydyn siinä suhteessa vain lyhyeen +huomautukseen. Radcliffen linnojen vanha hovimestari ja yleensä suvun +vanha, uskottu palvelija, oli onnistunut keksintö, jolla osoittautui +olevan sangen sitkeä elinvoima. Tämä suvun vanhoja traditioita +rakastava ja niitä voimainsa mukaan ylläpitävä vanhus tulee tärkeäksi +useille kirjailijoille ei vain käyttökelpoisena välikappaleena juonen +mutkien selvityksessä, vaan myös hyvänä kanavana, jota myöten valuttaa +kirjan sivuille huumorin välkettä. Esimerkiksi tästä sopii varsin +hyvällä syyllä Walter Scott, joka purkaa suuren osan huumoriaan +tällaisten henkilökuvien kautta; onhan Ravenswoodin rappeutuneen linnan +vanha hovimestari ainoa, joka samalla kertaa sääliä ja hymyä +herättävällä esiintymisellään valaisee surumielisen humoristisesti +kirjan muuten niin synkkiä sivuja. Ja olisihan Ivanhoe muuatta +onnistunutta henkilökuvaa köyhempi, ellei sikopaimen Gurth, jossa +tuntuu häivähdystä aina Odysseiasta saakka, tanakalla ja takkuisella +olemuksellaan, uskollisuudellaan nuorta herraansa kohtaan ja lisäksi +vielä uskollisella koirallaan sitä rikastuttaisi. Ehkäpä juuri +romantiikan idea suvun ja sukulinnan vanhasta palvelijasta osaltaan +johdatti Scottin ymmärtämään näiden jo mainittujen kansanomaisten +tyyppien käyttökelpoisuuden. Vanhan palvelijan sitkeästä +elinvoimaisuudesta on todistuksena esim. ukko Saveljitsh Pushkinin +Kapteenin tyttäressä. Esimerkki on todistusvoimainen siksi, että +Venäjän sen ajan kirjallisuus oli haarautunut Euroopan romantiikasta, +vaikkakin uskollisen palvelijan aihe saattoi olla venäläisissä oloissa +muutenkin tuttu. + +Muistaen Walpolen vilkkaan Biancan huomautan, että vaikka lörpöttelevä +kamarineito ei ollutkaan mikään alkuperäinen keksintö, hän kuitenkin +tuli romantikoille varsin tärkeäksi ja käyttökelpoiseksi henkilöksi, +joka oli sopiva edustamaan naivia ja iloista naisellisuutta, ja jota +saattoi kehitellä olosuhteiden vaatimusten mukaisesti pikkuviattomaan +tyyliin ja sangen moneen vivahdussuuntaan. Sankarittaren korkeasti +romanttisen olemuksen ja aatelennon rinnalla Bianca-tyyppi esiintyy +terveellisenä vastapainona, miellyttävän välittömänä ja luonnollisena +tytönheilakkana, joka korvaa puuttuvan aatesuuruutensa inhimillisellä +ja luonnollisella kelpoisuudella viattomiin lemmenseikkailuihin, mikä +harvoin vaikuttaa lukijoihin vastenmielisesti. Eräältä puoleltaan hän +saattaa olla luonnoksena siihen maalaistyttöön, joka avomielisellä ja +ujostelemattomalla luonnollisuudellaan saattaa sievistelevät kuulijansa +hämille. + +Romantiikan henkilögalleria sisältää luonnollisesti vielä paljon +muitakin henkilökuvia, mutta koska ne siirtyvät enimmäkseen +kirjailijain yksityiseksi omaisuudeksi, suostumatta yleistymään +huomattavammin läpikäyviksi piirteiksi, sivuutan ne tässä. Kaikesta +siitä, mitä romantiikan henkilöistä edellä on sanottu, käynee +toivottavasti riittävän selväksi, että romantiikka loi itselleen omat +henkilönsä, joiden sielunelämän, tekojen ja kohtaloiden kuvauksilla se +koetti tulkita hämärästi tuntemiaan kauneuskuvia, fantastisia unelmiaan +ja elämänymmärrystään. + + * * * * * + +Siitä laajasta aineistosta, jota edelliset luvut esittävät, käy nyt +riittävillä perusteilla selväksi, että n.s. kauhuromantiikan keskeiset +aiheet ja tärkeimmät mielikuvat ikäänkuin huomaamatta, aikaansa ja +ilmapiiriin kuuluvina, siirtyivät niille kirjailijoille, jotka luovat +Englannin suuren romantiikan. Se mikä alkuaan on ollut raakaa ja +alkeellista, esiintyy nyt alkuperäisistä rajoituksistaan vapautuneena, +suuremman runollisen kyvyn jalostamana ja aatteellisesti kehittyneemmän +hengen kannattamana kuva- ja ajatuspiirinä, joka vapautumisensa +tunnossa kasvattaa itsestänsä uutta rikkautta. + + + + + + +X + +MUITA AIHEITA + + + + +1 + + +Aikaisemmin on jo huomautettu, kuinka Walpolesta alkaen +kauhuromanttisissa teoksissa ahdistuksen ja viattomuutta uhkaavan +vaaran tunne, vainotilanteiden kehitteleminen ja alituinen pakeneminen +muodostaa yleisen ja tärkeän piirteen. Juonen perustuksena on +tavallisesti vallan anastus muodossa tahi toisessa, vanha rikos j.n.e., +mutta varsinainen toiminta niissä saa liikkeellepanonsa juuri tästä +vaaran ja ahdistuksen ajatuksesta; se antaa niille sen jännityksen, +joka on välttämätön mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Jännityksen tunne ei +kyllä sellaisenaan ole romantikkojen keksintöä, sillä sehän oli +tärkeänä puolena, kuten aikaisemmin (I, 15, ja huomautus 75) on +osoitettu, ei ainoastaan Shakespearella, vaan myös sellaisilla +kirjailijoilla kuin Fielding ja Smollett. Kuitenkin täytyy myöntää, +että esim. sellaiset romantikot kuin Radcliffe viljelivät sitä aivan +erikoisesti, omana itsenäisenä päämääränään, luoden sadoille sivuille +tilanteita, joilla ei ole mitään muuta tehtävää kuin saattaa lukijan +suosimat henkilöt vaaraan, herättää täten mahdollisimman voimakasta, +pelonsekaista jännitystä heidän puolestaan, ja laukaista se vasta +viimeisessä silmänräpäyksessä. + +Toiselta puolen on kauhuromanttiselle kirjallisuudelle yleisenä +piirteenä kuvaavaa se, että se aina, tavalla tahi toisella, joko +tapahtuneena tahi parhaillaan tapahtuvana, käsittelee rikosta ja +rikoksentekijöitä, jotka ylläsanottuun tapaan ahdistavat viattomuutta. +Tällaisten ainesten ja tällaisen vainosuhteen kehityttyä yleiseksi ja +tavalliseksi romanttisessa kirjallisuudessa oli luonnollisena, +seuraavana asteena se, mikä oli koko ajan ollutkin pohjimmaisena +ajatuksena, että rikoksellinen itse joutuu tekonsa vuoksi kostavan +vainon alaiseksi. Tämähän oli tavallisesti esimerkiksi Radcliffen +romaanien loppunäytös; puuttui vain, että tästä rikollisen +ahdistamisesta tehtiin kirjan pääsisältö, jolla tarpeellinen jännitys +luotiin. Kun osat täten vaihdettiin, olivat pääainekset nykyaikaiseen +rikos- ja salapoliisiromaaniin jotakuinkin valmiina. Suuren askeleen +otti tässä suhteessa _Godwin_ jo usein mainitussa romaanissaan _Caleb +Williams_. + +Caleb Williams rupeaa epäilemään, että hänen isäntänsä ja +hyväntekijänsä, jalo ja ylhäinen Mr. Falkland, on tehnyt murhan, ja +vaikka asia ei häneen kuulukaan, valtaa hänet kuitenkin niin voimakas, +jopa sairaalloinen uteliaisuus, että hän päättää ruveta vakoilemaan +isäntäänsä päästäkseen perille hänen salaisuudestaan. "Heti kun olin +päättänyt ryhtyä tähän, tunsin siitä eräänlaista outoa nautintoa. +Kielletyn tekemisellä on aina viehätyksensä, koska me vaistomaisesti +pelkäämme, että kieltoon sisältyy jotakin mielivaltaista ja +tyrannimaista. Päätökselleni antoi viekoittelevaa jännitystä se, että +tehtävää ei voinut suorittaa vaaratta. Muistin saamani ankarat +moitteet, hänen peloittavan katseensa, ja se herätti eräänlaisen +kutkuttavan tunteen, joka ei ollut aivan vieras nautinnolle. Kuta +pitemmälle pääsin, sitä vastustamattomampi oli tuo tunne! Minusta +näytti, kuin olisin alituisesti ollut vastamiinan partaalla, ja kuin +olisin aina ollut valmiina varjelemaan tarkoituksieni menestystä. Kuta +tutkimattomampi Mr. Falkland oli päättänyt olla, sitä hillittömämpi oli +uteliaisuuteni". Uupumattomasti Williams täten vakoilee Falklandia, +pannen merkille kaikki hänen pienimmätkin tekonsa, ilmeensä ja sanansa, +ja pääseekin lopuksi selville hänen salaisuudestaan. Rikoksellisen +hermostunut esiintyminen, häntä painava salainen taakka ja hänen +hätänsä saada se salatuksi maailmalta sekä toiselta puolen se +herpautumaton, kavala ja laskeva uteliaisuus, jolla Williams häntä +ahdistaa, muodostavat jo tavallaan jonkinmoisen salapoliisiromaanin +rakennelman.[286] + +Tällä rikollisuuden linjalla, jossa ei enää ole kysymys tradition +goottilaisuudesta sellaisenaan, vaan psykologisesta erittelystä, +taustana kritiikki yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta kohtaan, on +Godwinin jälkeen mainittava amerikkalaisen kertomakirjallisuuden +aloittaja _Charles Brockden Brown_ (1771-1810), joka oli +yhteiskuntafilosofisilta mielipiteiltään Godwinin oppilaita, saaden +hänen teoksistaan ajatuksen ryhtyä kirjailijaksi.[287] Paitsi +Godwinia on Brownin yhteydessä mainittava Mrs. Radcliffe, jonka +kauhuromanttisia keinoja, jopa hänen synkkää sankariaankin hän käyttää; +Saksan kauhuromantiikka ei myöskään ollut hänelle tuntematon.[288] +Euroopan salaseurat — ruusuristiläiset ja illuminaatit — +näyttävät herättäneen hänen mielenkiintoaan. Yleisvaikutelma hänen +kirjailija-ominaisuuksistaan on, että hän oli taipumuksiltaan ja +tyyliltään realistinen tosielämän kuvaaja, mutta huomaamatta tätä +voimaansa joutui aikansa kirjallisen kauhumuodin orjaksi, alalle, jossa +hän ei voinut täysin onnistua. Godwinilta perittynä perusrakenteena +Brownin romaaneissa esiintyy melkein kauttaaltaan Caleb Williamsin +tapainen vainosuhde, jossa toisella puolella on isäntä ja toisella +alistetussa asemassa oleva suojatti, tavallisesti maaseudulta kotoisin +oleva, nuori ja lahjakas henkilö. Suojelija, patronus, (joskus myös +nainen), on kaikua Falklandista, mutta on laajentunut ja synkentynyt +Mrs. Radcliffen pimeän tyrannin tyyliin, muodostaen huomattavimman ja +keskeisimmän kuvan Englannin gotiikan vaikutuksesta Amerikassa. +Kauhuvaikutelmia pyritään aikaansaamaan m.m. sellaisilla keinoilla kuin +vatsastapuhumisella, jota salaperäinen, muutenkin pelkoa herättävä +henkilö harjoittaa, rikoksilla, realistisilla kuvauksilla keltakuumeen +raivoamisesta ja erämaiden tuottamista kärsimyksistä sekä indiaanien +julmuuksista, unissakävelijän tekemillä rikoksilla j.n.e. Brownin +tuotanto siis esittää vanhan gotiikan, rikollisen, mutta silti +pelokasta kunnioitusta herättävän tyrannin, kammottavan +näyttämöromantiikan y.m. lisäksi uusia kauhu-aiheita, kuten esim. juuri +mainitun vatsastapuhumisen ja somnambulismin, avaten täten alan, jota +sittemmin Poe kehitti yhä pitemmälle.[289] + +Brownille annetaan tavallisesti jonkinmoinen merkitys +salapoliisiromaanin kehityksessä, ja tulee siinä suhteessa hänen +kertomuksensa _Edgar Huntly eli unissakävelijän muistelmat_ (— or the +Memoir of a Sleep Walker, 1799) kysymykseen. Kertomuksen päähenkilö on +tavanmukainen lahjakas maalaisnuorukainen, irlantilainen Clithero, +jonka suojelija on tässä tapauksessa nainen. Clithero tulee +mielisairaaksi ja murhaa sairauspuuskassaan hyväntekijättärensä, paeten +sitten Amerikkaan. Siellä hän joutuu muutamalle farmille palvelijaksi, +mutta sairastuu samalla somnambulismiin. Hänen isäntänsä Edgar Huntly +rupeaa pitämään silmällä hänen outoa esiintymistään ja epäilemään, että +hän on Waldegraven, Huntlyn ystävän, murhaaja; Waldegrave on löydetty +puun juurelta surmattuna, ja kun hänellä ei tiedetä olleen ketään +vihamiehiä, ei teosta aluksi, jälkien ja merkkien puutteessa, voida +ketään epäillä. Huntly nyt rupeaa seuraamaan Clitheron puuhia ja saakin +salapoliisimaisella silmälläpidolla todetuksi, että tämä on murhannut +Waldegraven unissakäydessään. Clitheroa takaa-ajaessaan Huntly sitten +joutuu erämaa- ja indiaaniseikkailuihin, joista aina pelastuu vasta +viime silmänräpäyksessä. Lopuksi hänestäkin tulee unissakävijä, +hän pelastaa vangitun farmarin tyttären, ja oleskelee vanhan +indiaanivaimon, Queen Mabin, majassa. Clithero surmaa itsensä. + +Tässä romaanissa viittaisi siis Clitheron rikoksen toteaminen +salapoliisikertomukseen. Kuitenkin on huomautettava, että sen +syntyminen on tästä vielä kaukana. Sekä tämä teos että Caleb +Williams, ja samoin koko goottilainen romantiikka, muodostavat +salapoliisikertomuksen perustan vain sinä yleisenä kauhunäyttämönä ja +vainosuhteen esittäjänä, jota rikoskertomus tarvitsee ja jota vailla +Poe ehkä ei olisi tullut tehneeksi sitä keksintöänsä, josta vasta +nykyaikainen salapoliisikertomus varsinaisesti saa alkunsa. Poe oli +omituinen ja eriskummallisilla luonteen ominaisuuksilla varustettu +henkilö, joka m.m. huvikseen harrasteli salakirjoitusten, pulmallisten +merkkien, kuva-arvoitusten ja muun sellaisen ratkaisemista, aivan kuten +hän esittää kertomuksessaan _Kultainen kovakuoriainen_ (The Gold +Bug).[290] Täten hän jo aikaisin kehitti huomio- ja kombinatsiokykyään, +luoden jonkinmoisen deduktiivisen menettelytavan, jonka ja terävän +huomiokykynsä avulla hän saattoi usein, harjoittaen tätä jonkinmoisena +leikkinä, päästä pienistä, vähäpätöisiltä tuntuvista seikoista +johtopäätöksiin, jotka näyttivät sisältävän pääpiirteissään koko +totuuden. Ei siis tarvittu muuta kuin että Poe, jonka mielikuvituksessa +kauhuromantiikka yleensäkin monessa suhteessa syntyi uudelleen, ja joka +kiinteällä, hellittämättömällä, eriskummallisuuteen yhtyneellä +asiallisuudella ja suggestiivisella sanataituruudella vangitsee +lukijan huomion ja mielikuvituksen, sovitti tämän deduktiivisen +metoodinsa rikoksellisen ja tämän ahdistajan vainosuhteeseen, ja +salapoliisikertomus oli valmis. Hänen kertomuksensa _Rue Morguen +murhat_ (The Murders in the Rue Morgue, 1841), jossa tämä vihdoin +tapahtuu, on tässä suhteessa ratkaisevaa laatua. Luettelen siitä +seuraavat kaikille nykyaikaisten salapoliisijuttujen, eritoten Sherlock +Holmes-kertomusten lukijoille tutut piirteet: kertojan ystävä ja +asuintoveri Auguste Dupin on omituinen, yksinäinen mies, jolla on aivan +erikoinen, veitsenterävä loogillisen ajattelun ja erittelyn lahja, +minkä käyttäminen tuottaa hänelle suurta huvia, ei turhamaisuudesta, +vaan todistuksena siitä, kuinka pitkälle ajatuksen kärki voi tunkeutua. +"Hiljaa nauraen hän väitti minulle, että useimmilla ihmisillä on +rinnassaan ikkuna, josta hän saattoi nähdä syvälle heidän sisimpäänsä, +ja tämän väitteensä tueksi hän samalla esitti mitä yllättävimpiä +todistuksia siitä, kuinka tarkoin hän tunsi minut". Hän hämmästyttää +ystävänsä sanomalla yhtäkkiä, pitkän vaitiolon jälkeen, juuri sen +johtopäätöksen, johon tämä mietteissään oli parhaillaan tulemassa, ja +sitten mitä luonnollisimmalla ja mitä järkevämmällä tavalla +selittämällä, miten hän oli voinut "lukea" toisen ajatukset. Dupin on +perinpohjin tutkinut metoodinsa, joka perustuu terävään tosiasioiden +huomaamiseen ja niiden perusteella tehtyihin loogillisiin +johtopäätöksiin. Kun nyt Rue Morguen varrella tapahtuu kamala +kaksoismurha, (jonka Poe esittää aivan samaan todistus- ja +muistiinpanotyyliin kuin Conan Doyle Holmes-kertomuksensa), herättää +asia Dupinin mielenkiintoa. Pitäen poliisin menettelytapoja +epätarkoituksenmukaisina, koska niistä puuttuu loogillinen +metoodillisuus, hän syventyy tapahtumaan sen pienimpiäkin +yksityiskohtia myöten, ratkaisten sen jo ennakolta jonkinlaisella +loogillis-filosofisella ajatusmenettelyllä, jossa asiallinen +johtopäätös lahjomattomasti seuraa toistansa ja vie lopuksi ainoaan +oikeaan lopputulokseen. Näin on syntynyt salapoliisikertomus +nykyaikaisessa merkityksessä, niin kauttaaltaan samanlaisena kuin Conan +Doylen Holmes-jutut, etten epäile sanoa häntä suorastaan Poen +jäljittelijäksi.[231] Kaikki, mikä antaa Doylen kertomuksille niiden +erikoisleiman, s.o. molemmat päähenkilöt, Holmes ja Watson, näiden +ystävyys, luonteet ja eristetty vanhanpojan asunto, rikos ja sen +selvittäminen puolittain tieteellisen metoodin avulla, jopa +vielä kertomistavan yleinen rakenne ja tyyli, oli valmiina Rue +Morgue-kertomuksessa ja on siirtynyt sieltä sellaisenaan, vain +nimet muutettuina, Doylen tuotantoon. + +Tällainen on siis salapoliisikertomuksen syntyhistoria tärkeimmiltä +pääpiirteiltään. Sen alkuvaiheita etsittäessä joudutaan mielestäni +ylimalkaisuuteen ja epätäsmällisyyteen, jos poistutaan yllä +esittämästäni uomasta ja erikoisesti juuri Poen osuudesta. + + + + +2 + + +Aikaisemmin on jo huomautettu kauhuromantiikan vaikutuksesta +historiallisen romaanin syntyyn ja viitattu siihen osuuteen, mikä esim. +Southeyn runoelmilla näyttää olevan sellaisiin uusromantiikan +tuotteisiin kuin Haggardin eksoottiset seikkailuromaanit. Tämä +viimemainittu seikka ansaitsee hiukan laajempaa huomiota. + +Olemme nähneet, kuinka ahtaamman haamulinna-gotiikan rinnalla jo alusta +saakka esiintyi eksoottinen, vapautuneempi itämaispukuinen gotiikka, ja +kuinka traditioksi käynyt romaanimuoto rupeaa särkymään, vaihtuen +huomattavalta osalta runomuodoksi, fantastisiksi sankarieepoksiksi, +joissa koti- ja itämainen gotiikka yhtyvät. Tällöin sulautuu mukaan +aineksia, joita pitäisin erikoisen tyypillisinä juuri englantilaisille +heidän ominaisuudessaan merenkulkijakansana ja eksoottisten maiden +asuttajina. Defoe ja Swift eivät ole turhan vuoksi brittiläisiä, sillä +juuri se on tehnyt Robinson Crusoen kokonaan ja Gulliverin matkat +osaksi mahdollisiksi; nämä kirjat saattoivat syntyä vain sellaisen +kansan keskuudessa, joka oli vuosisadan toisensa jälkeen uteliain +silmin katsonut saareltansa salaisuuksia kätkevän valtameren yli. +Robinson Crusoessa ja Kapteeni Singletonin seikkailuissa +englantilaisilla oli jo kauan ennen romantiikan aikaa varastoituna +suoranainen aarre eksoottisia seikkailuja, vieläpä niin +todellisuustajuisessa, realistisessa muodossa, että se tuntui heistä +kauan myöhemminkin tutulta, todelta ja läheiseltä. Huomattavasti +rikastutti tätä puolta myös Smollett romaaneillaan, joihin sisältyy +paljon arvokasta merielämän kuvausta.[292] + +Niin pian kuin siis gotiikka rupesi irtautumaan haamulinnasta +ahtaammassa merkityksessä, tarvittiin vain tämän jo vanhan, kansallisen +meriseikkailuromantiikan huomaaminen, ja kirjallisuudelle avautui uusi +ja omalla alallaan hedelmällinen ura. Tuon huomion teki, kuten jo +tiedämme, Coleridge Vanhassa merimiehessään. Sen johdannossa häivähtää, +kuten jo on selitetty, omituisella, avuttomalla tavalla ilmi +riippuvaisuus gotiikan keskeisimmästä näyttämöstä, haamulinnasta, ja +hääjuhlaan saapuvasta kaameasta vieraasta, kunnes tämän vieraan +kertomus vie kuulijan kokonaan uudelle näyttämölle, tuodakseen hänet +lopuksi taas takaisin gotiikkaan, kappelin ja erakon piiriin. Vanha +merimies on nyt kaikkien eksoottisten merikärsimysten ja -seikkailujen +_sesam_ kauhuromanttisessa merkityksessä. Wordsworth lankeaa +Rajasisseissään tähän seikkailuun, Scott käsittelee sitä Rokebyssä, +Byron Don Juanissa, kuvaten sukutradition mukaan merimiesten nälänhätää +ja ihmissyöntiä, ja ojennettuun käteen tarttuu suoranaisesti Coleridgea +hyvin kunnioittava _Poe_, joka rakentaa Vanhasta merimiehestä +eriskummallisen merikärsimysseikkailun nimeltä _Arthur Gordon Pymin +kertomus_ (The Narrative of Arthur Gordon Pym, 1838). Tämä täten +auennut ura on muodostunut englanninkielisessä kirjallisuudessa aivan +harvinaisen tuottoisaksi, ja siihen yhtyy useita eksoottisen +romantiikan eri mieliaiheita. Sellainen on merirosvoromantiikka, joka +esiintyy jo Scottilla ja Byronilla, ja jolle Poe antaa voimakkaan +sysäyksen mestarillisella kertomuksellaan _Kultainen kovakuoriainen_ +(The Gold Bug). _R.L. Stevensonin Aarresaari_ (The Treasure Island, +1883), joka on edellisen suoranainen jälkeläinen, saattaa tämän linjan +lopulliseen täydellisyyteensä. Syventymättä esimerkkien luettelemiseen +tämän enempää[293] tyydyn vain huomauttamaan tosiasiana, että +meriseikkailut, koskivatpa ne sitten kärsimyksiä haaksirikkojen vuoksi, +merirosvoutta, aarresaaria, korallisaaria ja etelän villejä — mitä +tahansa eksoottisilla merillä ja siirtomaissa esiintyvää —, ovat vielä +tänäkin päivänä Englannissa haluttua (varsinkin nuorison) lukemista, ja +että tämän Defoen aloittaman kirjallisuuden haaran elvyttämisessä on +kauhuromantiikalla tärkeä osansa. + + + + +3 + + +Palauttakaamme muistiin romanttinen muotokuva. Se ilmestyy jo +Hamletissa, esittää tärkeätä osaa Otrantossa, esiintyy helliä muistoja +elvyttävänä miniatyyrinä Radcliffen romaaneissa, on joka haamulinnan +sukusalissa kertomassa esi-isien ulkomuodosta ja luonteesta, ja antaa +kaamealla vaikuttavaisuudella kolkon käsityksen elämän salamyhkäisestä +vaeltajasta Melmothista. Jo kauhuromantiikan alkuajoilta saakka on +muotokuva erikoisella tavalla herättänyt kirjailijain mielenkiintoa; se +ei ole heille vain aineellinen esine, vaan jollakin salaperäisellä +tavalla elävä, _animated picture_, kuten Otranton linnan kuva. + +Alkuaikoina tämä käsitys romanttisesta muotokuvasta on epäselvä: +Walpole antaa naivien ihmeidensä tapaan sen tulla eläväksi ja astua +ulos kehyksistään, ja Radcliffellä on kysymys vain tunteellisista +muistoista miniatyyrin ääressä. Mutta jo Lewis tulee tietäen tahi +tietämättään käyttäneeksi muotokuvaa tavalla, joka sisältää syvemmän +ajatuksen. Matildan muotokuvassa, jota Ambrosio ihailee ja palvoo, on +selittämätöntä kauneuden voimaa, tenhoa, joka vastustamattomasti +valmistaa munkin sydäntä alttiiksi tulossa olevalle kiusaukselle. +Melmothin muotokuvassa tämä tenho muuttuu demoonisuudeksi: kuvalla on +siihen liittyvän tradition ja sen silmien ilmeen johdosta suvun +jäseniin ja muihinkin peloittava vaikutus, joka herättää epämääräisen +aavistuksen jostakin suvun salaisesta, kaameasta synnistä. + +Melmothin kuva oli salamyhkäisyydessään, liekehtivine silmineen, joissa +romantikot näkivät yleensä persoonallisen, magneettisen kauhun lähteen, +omiaan herättämään kysymyksen, mistä kuva saattoi saada merkillisen +voimansa. Eriskummalliseen ajatteluun taipuvaiset romantikot saavat +siitä uuden yliluonnollisen aiheen, ja tuollaisen kuvan synnyn ottaa +selittääkseen _Poe_. Hänelle ominaisella perinpohjaisuudella hän +syventyy miettimään kuvan suhdetta tekijäänsä, esittäen mystillisen +teoriansa kertomuksessa _Soikea muotokuva_ (The Oval Portrait). +Taiteilija maalaa rakastamansa mallin muotokuvaa ja antautuen kokonaan +tehtäväänsä ikäänkuin joka siveltimen vedolla siirtää lemmittynsä +sielun ja elämän muru murulta kuvaansa. Kuta elävämmäksi tämä tulee, +sitä enemmän malli kuihtuu, kunnes hän kuvan lopullisesti valmistuessa +kuolee, jääden eloon kuvana. Taide on siis täydelleen itsekäs: se ei +salli palvojansa rakastaa ketään eikä mitään muuta, vaan imee +mustasukkaisesti kilpailijansa hengen itseensä. Täten syntyy siis +todella "elävä kuva", tulos, joksi jo Melmothinkin kuvaa voisi sanoa. +Poen kertomuksen romanttisena voimana on se, että vaikka siinä ei +kylmästi arvostellen oikeastaan esitetä mitään uskomatonta eikä +yliluonnollista, koskapa se, että taiteilija unohtaa rakkautensa +taiteen vuoksi, jättäen sen kuihtumaan ja kuolemaan, ei ole mitään +luonnotonta, lukija kuitenkin tästä huolimatta, kertomuksen +suggestiivisen tenhon valtaamana, välttämättä tahtoo uskoa jonkin +salaperäisen voiman olemassaoloon, joka yliluonnollisella, +peloittavalla ja selittämättömällä tavalla on imenyt mallin hengen +kuvaan. Eriskummallinen muotokuva oli saattanut siis syntyä +tälläkin tavalla, s.o. se voi sisältää kuvaamansa henkilön koko +persoonallisuuden, joka oli salaperäisten voimien, rakkauden ja murheen +kautta siihen ikäänkuin siirretty ja sillä nyt "ladattu". + +Sama perusajatus on _Rossettin_ kertomuksessa _Käsi ja sielu_ (Hand and +Soul), joka kuvaa, kuinka uskonsa menettäneelle taiteilijalle hänen +epätoivonsa hetkenä ilmestyy hänen oma taidesielunsa ihanana +naisnäkynä, jonka hän sillä hetkellä taiteensa hurmiossa kuvaa +kankaalle. Tuloksena ei ole tavallinen maalaus, vaan salaperäisesti +vaikuttava kuva, ei ihmisen maalaama ihminen, vaan ilmestyksen ohjaaman +käden kuvaama sielu, _manus animam pinxit_, kuten vuosisatoja myöhemmin +taulun tenhovoiman valtaan joutunut ihailija sen eräästä kulmasta +lukee. Ja kertomuksessa _Saint Agnes of Intercession_ Rossetti on aivan +lähellä Poen tarinaa. Taiteilija maalaa rakastamansa mallin muotokuvaa +ja ikäänkuin siirtää siihen tämän koko henkisen olemuksen; malli +kuolee. Kertomukseen liittyy ajatus sielunvaelluksesta, sillä sittemmin +taiteilija löytää sekä mallinsa että oman muotokuvansa, jotka on +maalattu vuosisatoja sitten ja joiden esittämien henkilöiden +lemmentarina oli sama kuin hänen. Kuten Rossettin runo _Muotokuva_ (The +Portrait) osoittaa, hänen mielikuvituksensa näki rakastetun henkilön +muotokuvassa, kun se oli rakastajan maalaama, jotakin mystillistä eloa, +jotakin enemmän kuin muut. + +Tavallaan tältä kannalta on myös _Lytton-Bulwer_ käsittänyt kuvaan +sisältyvän voiman. Kuten luonnonkansojen magiassa vihamiehen +taloon tuodaan jokin kuva, joka on hänen tuhokseen "ladattu" +haihtumattomalla kirouksen voimalla, hänkin sijoittaa ennen mainittuun +"kummitustaloonsa" kaikenlaisten magneettisten kojeiden ja patterien +ohelle kiroukseksi ja kostoksi alkuperäisen keskushenkilön miniatyyrin, +jolla silmien käärmemäisestä ilmeestä päättäen on johtava asema koko +talon kaameassa velhoudessa. Tuo kuva on ilmeisesti "ladattu" koston ja +pahuuden tahdolla ja vaikuttaa siihen saakka, kunnes vielä voimakkaampi +tahto sen murtaa. Tässäkin siis esiintyy se romanttinen ajatus, että +jonkun henkilön koko persoonallisuus voidaan siirtää hänen kuvaansa. +Esiintyykö tässä mitään kaikua maagillisista käsitteistä — opittuna ja +tietoisesti käytettynä —, jääköön ratkaisematta. + +Poen kertomus päättyy siihen, että kuva valmistuu, sisältämättä mitään +viittauksia siihen, miten tämä kuvapersoonallisuus sitten elää +salaperäistä elämäänsä. Tähän kysymykseen antaa vastauksen _Wilde_ +kertomuksessansa _Dorian Grayn muotokuva_ (The Picture of Dorian Gray, +1891), joka kuva-aiheessaan näyttää saaneen herätteitä yllämainituista +Rossetti novelleista, kehittäen ajatusta kuvan omasta elämästä vain +rohkeammin ja pitemmälle. Grayn muotokuva syntyy siten, että taiteilija +Poen ja Rossettin osoittamalla tavalla, suuren antaumuksen ja +innoituksen vallassa, joka johtuu harvinaisen kiihkeästä kiintymyksestä +malliin, s.o. hänen erinomaiseen kauneuteensa, ikäänkuin taikavoimalla +siirtää Grayn koko persoonallisuuden hänen kuvaansa, tehden siitä hänen +kaksoisolionsa. Kun Gray sitten lankeaa ja elämän saasta rupeaa +likaamaan häntä, hän kauhistuen huomaa, kuinka tuo muotokuvakin muuttuu +samassa suhteessa; kuin hänen salaisinten tekojensa kuvastimena, hänen +sielunsa lahjomattomana kuvana, se kertoo muodoissaan, väreissään, +ilmeissään ja katseessaan, miksi Grayn todellinen olemus oli muuttunut. +Grayn muotokuva on näin ollen hänen paha minänsä aivan samalla tavalla +kuin Mr. Hyde on Mr. Jekyllin. Tällä tavalla Wilde kehittää +romanttisesta muotokuva-aiheesta näkyville sen, mikä siinä aina on +pohjalla ollutkin: sen ajatuksen, että kuva jollakin salaperäisellä +tavalla muodostaa mallinsa kaksoisolion, joka elää hänen rinnallaan ja +kuvastaa hänen persoonallisuuttaan. Wilden teoksen voimakas teho johtuu +siitä, että lukija huomaa uskovansa tuohon kuvan kaameaan muuttumiseen. +Etevä kirjailija ei nimittäin tässä väitä mitään muuta kuin sitä, että +huono elämä iskee uhriinsa omat jälkensä, jotka selvästi ovat +kuvastimesta, s.o. hänen omasta muotokuvastaan nähtävissä. Romanttisen +muotokuvan aihe sisältää siis ihmisen yleisimmän ja raskaimman +kokemussarjan. + +Ylläsanottu sisältää kuva-aiheen suorimman ja yksinkertaisimman +genealogian; niihin moniin erilaisiin ja eriskummallisiin +kuvitteluihin, joihin romantikot ovat sen lisäksi ja tästä päälinjasta +haarautuen antautuneet, en voi tässä puuttua.[294] Jo tässä +päämuodossaan sen ympärillä parveilee sikermä menneitä, helliä +muistoja, kokonainen käskysarja siveellisiä varoituksia, ja joukko +kaameita aavistuksia ja kuvitelmia ihmisen olemuksessa piilevistä hyvän +ja pahan voimista. + + + + +4 + + +Edellisissä luvuissa on usein tullut mainituksi sana "yksinäisyys". +Se kuvastaa mielialaa ja sielun tilaa, joka on erikoisesti +tunnusmerkillinen sekä byronilaiselle että nuorelle sankarille. + +Nuoren sankarin rakkaus yksinäisyyteen johtuu hänen herkistyneestä +tunne-elämästään. Viljellen melankoliaa nautintona hän varsinkin lemmen +lumoissa ollessaan hakee yksinäisyyttä, villejä ja romanttisia seutuja, +metsäpurojen varsilla viihtyvien lehtojen varjoja, voidakseen siellä +häiriintymättä antautua tuijottamaan sielunsa hellän-arkaan pisteeseen, +josta hänen mielensä alakulo, sekoittuneena suloisesti-tuskalliseen +nautinnontunteeseen, pohjalla eroottinen kaipuu, pulppuaa ilmoille. Jo +Walpolen Theodore on tämän yksinäisyyslumon vallassa; siihen vaipuvat +useimmat Radcliffen nuoret sankarit, se kuvastuu Southeyn Joan of +Arcissa, ja saa edustajan vielä Scottin Rokebyssä. Tämä Englannin +romantiikan nuoren sankarin (ja sankarittaren) yksinäisyyden kaipuu ei +ole minkään varsin syvän intohimon kannattamaa (poikkeuksena ehkä +Rokebyn Wilfrid), vaan enemmänkin vaaratonta, tekijän yleisille +sentimentaalisille tarkoituksille soveliasta tunnestautumista luontoon, +mikä hienoimmassa ja korkeimmassa asteessaan voi tapahtua vain +häiriintymättömässä yksinäisyydessä. + +Byronilaisen sankarin yksinäisyys on toista. Hänen yksinäisyystunteensa +johtuu siitä, että hän on joutunut niiden sekä siveellisten että +tunnelakien ulkopuolelle, joita tavalliset ihmiset tottelevat. Silloin +kun nuoren sankarin yksinäisyystunnelma on hänelle melankolian +hienointa nautintoa, sielun voimien ja mahdollisuuksien liikkeelle +joutuneesta runsaudesta johtuvaa, oudonviehättävää mielialaa, +byronilainen sankari tuijottaa sieluunsa kuin palaneisiin raunioihin, +autioon ja kuolleeseen maailmaan, josta elämä on paennut. Hän on +menettänyt kykynsä syttyä ja hedelmöittyä, ja hänen sielunsa täyttää +sen vuoksi kalmiston kuutamovalaistus, kylmä, kolkko, epätoivoinen. +Tällaista on Giaourin, Conradin ja Laran yksinäisyys — siveellistä +eristäytymistä hyvän ja pahan ulkopuolelle. + +Byronilaisen sankarin yksinäisyys lähentelee jo sitä mielentilaa, joka +kauhumahdollisuuksillaan oli romantikoille hyvin houkuttelevaa — +mielisairautta. Walpole ajatteli Salaperäistä äitiä kirjoittaessaan +mielisairauden esittämismahdollisuuksia ja lausui näytelmänsä +jälkipuheessa: "Kun mielisairaus on saanut vallan jossakin henkilössä, +hän ei enää ole sopiva näyttämölle, tahi pitäisi hänen esiintymisensä +ainakin rajoittua hyvin vähään, sillä teatterin tehtävänä on esittää +intohimoja eikä mielenhäiriötä (distempers). Hienoin kuva, mikä +milloinkaan on esitetty onnettomuuden tuottamasta mielenhäiriöstä, on +kuningas Lear. Hänen ajatuksensa pohtivat hänen tytärtensä +kiittämättömyyttä, ja joka lause, jonka hän houriossaan sanoo, herättää +ajatuksia ja sääliä. Jos hän olisi tullut kokonaan mielisairaaksi, +meidän myötätuntomme laimenisi, sillä me päättelisimme, ettei hän enää +olisi tietoinen onnettomuudestaan". + +Kauhuromantikot eivät kuitenkaan aina noudattaneet tätä viisasta +neuvoa. Signora Laurentinin mielisairaus on "miellyttävää", kuutamossa +kitaraa soittelevaa laatua, mutta Lewisin Vangittu on, kuten on nähty, +mielisairaalan pakkopaitatunnelmaa. Julianin ja Maddalon mielisairas on +sitä todellisesti, ja Melmothin sivuilta kuuluu usein raivohullun +kammottavaa kirkunaa. Vasta Scott pääsee tässä suhteessa tasapainoon +tuoden kirjallisuuteen muiden kansanomaisten tyyppiensä ohella myös +hiljaisesti mielisairaat henkilönsä, sellaiset kuin esim. Waverleyn +Davie Gellatleyn, jotka Scottin vaikutuksen vieminä myöhempään +kirjallisuuteen muodostavat siinä oman erikoisen, suurella mielihyvällä +käytetyn tyyppinsä. Viattoman ja kiltin Davien groteskina jälkeläisenä, +kauhuromantikon epämuotoisena hämärätuotteena, voitaneen tältä linjalta +mainita Quasimodo, jossa myös Scottin monet kääpiöt kuvastuvat. + + + + +5 + + +Mieleen muistuu Munkissa esiintyvä "musta taito", kabbalismi, jonka +avulla Matilda hankkii Ambrosiolle rikoksen tilaisuudet. Shakespearen +ajan romantiikalle se oli tunnettua, mutta Walpole ei sitä käyttänyt; +hänen samoin kuin Reeven ja Radcliffen romantiikka toimi toisella +taholla. Lewis sai sen Saksasta, Godwin Leoniinsa yleisistä alkemian +harrastuksia koskevista tiedoista, Shelley ruusuristiläis-traditioista +ja Byron Faustista. Tämä kabbalismi on lapsellista noituutta, jolla ei +ole mitään romanttista vaikutusta silloin, kun kaikki sen ainekset — +joista utelias saa täydellisemmät tiedot muualta kuin romanttisista +romaaneista — esitetään luetellen ja niitä käytellen; romanttiseksi +kabbalismi muuttuu vasta silloin, kun se palvelee kirjailijan +salamyhkäisyystarkoituksia. + +Erikoista mielenkiintoa kabbalismi herättää silloin, kun se Faustin +esimerkin mukaan rupeaa muodostumaan siksi salaisuudeksi, joka antaa +tyrannille ja byronilaiselle sankarille hänen mystillisen verhonsa. +Saattaa käydä niin, kuten esim. _Manfredissa_, että tyranni muuttuu +jonkinmoiseksi Faustiksi, ja haamulinnan luoksepääsemättömin komero, +joka oli ennen haamun olinpaikka, kabbalistin laboratorioksi, jossa +tiedon rajat särkyvät ja henki ratkaisee olemassaolon perusarvoitukset. +Manfredin alppilinna on tyypillinen haamulinna ja hän itse +byronilaisesti väritetty tyranni, mutta hänen tornihuoneensa on +salaperäisten voimien näyttämö, Faustin kammio, alkemistin ja henkien +manaajan laboratorio. Varhaisromantiikan kabbalismi on myöhemmän +romantiikan "tieteen" edelläkävijä, joka johtaa vähitellen "tieteen" +näköisiin menettelytapoihin ja niihin mysterioihin, joita sen avulla +voidaan matkaansaattaa. Niinpä Mary Shelley, ryhtyessään kirjoittamaan +_Frankensteiniä_, riistäytyy irti tradition haamulinnan piiristä ja +valitsee päähenkilökseen nuoren tiedemiehen, joka tunkien tiedon +tavallisten rajojen ulkopuolelle yksinäisessä, öisessä laboratoriossaan +onnistuu ratkaisemaan elämän synnyn arvoituksen, s.o. luomaan elollisen +olion. Täten syntynyt ajatus, että tiede voi olla apukeinona +romanttisen juonen ja vaikutuksen aikaansaamiseksi, on tullut +myöhemmälle romantiikalle hyvin hedelmälliseksi. + +Romantiikan avuksi tulee tässä aikakauden "tiede". Ennen on jo mainittu +Cagliostro, jonka hyvin saattaa sanoa edustavan romantiikan +kabbalistista ja ruusuristiläistä astetta, ja Mesmer, joka taas edustaa +askelta eteenpäin, magnetismia ja hypnotismia, eli siis todellakin +uudenaikaista "salaistiedettä". Saksassa kehittyi 1800-luvun +alkupuolella, lähtien Mesmerin oppien pohjalta, erikoinen +mystillis-filosofinen suunta, jonka teoreettinen selvittäjä oli lääkäri +Jung-Stilling. Hänen oppinsa mukaan on ihmisolemuksessa kolme eri +tekijää: fyysillinen ruumis, eteerinen ruumis eli sielu, joka on +varsinainen elollisuuden tekijä, ja iankaikkinen henki. Tämän opin +omaksui _Poe_, joka kirjoituksessaan _Mesmeristinen ilmestys_ (Mesmeric +Revelation) ilmaisee uskonsa kahteen ruumiiseen, alkeelliseen ja +täydelliseen — toukkatilaan ja perhostilaan; kuolema on vain +tuskallinen siirtyminen edellisestä toiseen; mesmeristisessä unessa +alkeellinen ruumis joutuu tottelemaan eteeristä ruumista, ja ihminen +siis silloin vapautuu alkeellisen ruumiin kahleista, s.o. saavuttaa +kaukonäköisyyden lahjan. Tämä ideasarja pysähtyy nyt kuoleman +kysymyksen tutkimiseen ja siihen, voiko magnetisoija tahdollaan +pysyttää sielun ruumiissa vielä orgaanisen elämän loputtuakin. +Kertomuksessaan _Mr. Waldemarin tapaus_ (The Case of Mr. Waldemar) Poe +saavuttaa kauhutuloksen antamalla tämän tapahtua. + +Tällä aiheellaan romantikot muuten tulivat omaa tietänsä vanhaan, +slaavilaisen taruston piiriin kuuluvaan vampyyri-ideaan. Vampyyri on +henkilö, jonka henki ei erkane ruumiista, vaikka kaikki orgaaninen +elämä onkin lakannut, vaan pysyy siinä edelleenkin, estäen sen +mätänemästä ja pannen sen öisin palaamaan elävien joukkoon imemään +heistä verta. Se Englannin romantikko, joka ensiksi kiinnitti +huomiotansa tähän aiheeseen, oli Byron: kun Mary Shelley rupesi +kirjoittamaan Frankensteiniä, aloitti Byron Vampyyri-nimisen +kertomuksen, kuitenkaan sitä lopettamatta. Käsitykseni on se, että +hän oli mietiskellyt tätä aihetta jo aikaisemmin, että hänen +mielikuvillansa "vampyyristä" oli oma osuutensa hänen kaamean +sankarinsa tuijottavissa silmissä, kalpeudessa, ja yöllisessä haahmossa +yleensä, ja että varsinkin Laran olemuksessa ja hänen yksinäisessä, +yöllisessä, selittämättömässä kauhukohtauksessaan ehkä olivat lähellä +epäselvät kuvittelut vampyyrin öisestä ilmestymisestä. Tunnettuahan on +joka tapauksessa, että vampyyri-idea liittyy myöhemmässä romantiikassa +kalpeaan päähenkilöön kolkon, salaperäisen, epäinhimillisen +ominaisuuden merkkinä. Itse varsinainen kansantarinoiden vampyyriaihe +ei ole ollut romantiikassa erikoisemmin hedelmällinen — voimakkaimmin +on sitä tietääkseni käsitellyt Nikolai Gogol — vaan sen perusteella +johdettu jatko-ajatus verenimijästä yleensä ja eritoten henkisessä +merkityksessä[295] + +Tämä idea aineellisesta ja niin sanoaksemme astraaliruumiista johti +itsestään kaksoiselämään, käsitettynä uudella tavalla: aiheet +unissakävijöistä ja hypnotisoiduista sekä heidän teoistaan tulevat +romantikkojen keinopiiriin.[296] Samoin herää ajatus loveen langenneen +näyistä ja näkyelämästä, kerrottuna todellisuutena, sekä vihdoin +astraaliruumiin elämästä aina uudessa maallisessa asussa eli +sielunvaelluksesta. Kertomuksessaan _Louhikkovuorien tarina_ (A Tale of +The Ragged Mountains, 1844) Poe yhdistää mesmeristisen sieluntilan +sielunvaellukseen, taas uudella tavalla käsitellen ikuisesti jatkuvaa +elämää: Bedloe "näytti epäilemättä nuorelta — ja hän puhuikin +mielellään nuoruudestaan —, mutta oli hetkiä, jolloin olisin voinut +vähällä vaivalla kuvitella hänet satavuotiaaksi". Juuri Poe onkin se +romantikko, joka alistaa "tieteen" palvelijakseen kauhuvaikutelmien +rakentelemisessa ja avaa myöhemmän ajan silmät huomaamaan tässä +piilevät mahdollisuudet. + + + + +6 + + +Siitä kohdasta alkaen, jolloin Frankenstein saa luoduksi +ihmishirviönsä, tämä romaani on luonteeltaan enemmän yhteiskunnallinen +kuin kauhuromanttinen. Epäilemättä hirviön tekemät murhat ja alkanut +takaa-ajo maapallon epäystävällisimpien seutujen kautta Pohjoisen +jäämeren kolkolle kuolon näyttämölle ovat hurjinta kauhuromantiikkaa, +mitä kuvitella saattaa, ja epäilemättä Frankensteinin ja hänen luomansa +olennon eroittamattomuudessa toisistaan on jotakin kaksoisoliosuhdetta, +mutta silti on kirjan loppuvaikutelmana se, että tekijätär on siinä +tahtonut sanoa jotakin yhteiskunnan velvollisuuksista huonompiosaisia +kohtaan, nimenomaan mitä myötämieleen ja kasvatukseen tulee.[297] +Frankensteinin luoma hirviö on saatettu maailmaan edesvastuuttomalla +tavalla ja jätetty alusta saakka vaille inhimillistä myötätuntoa, +rakkautta ja kasvatusta. Hän tuntee itse osattomuutensa tässä suhteessa +ja seuraa syrjästä kadehtien niitä inhimillisen rakkauden ja onnen +kohtauksia, jotka häneltä on kielletty. Kun ihmiset kauhistuen torjuvat +hänet pois, koska hän luonnottomasti syntyneenä hirmuolentona ei kuulu +heidän piiriinsä, valtaa hänet ihmisviha ja kostonhalu, joka ennen +muita suuntautuu hänen omaa luojaansa, Frankensteiniä kohtaan, +varsinkin koska tämä kieltäytyy antamasta hänelle vastaavanlaatuista, +naispuolista toveria. Ja demoonille ei voi olla tekemättä oikeutta: +hänen vihansa ja katkeruutensa on perusteltua ainakin jossakin +määrässä, vaikka se kauhuolemus, jonka kirjailijatar on hänelle +antanut, herättää lukijassa niin suurta inhoa, että puolueellisuus +Frankensteinin ja yhteiskunnan hyväksi on helposti lähellä. +Mary Shelleyn romaani on, kuten on luonnollistakin, siihen +yhteiskunnalliseen ajatuspiiriin kuuluva, jonka edustaja oli hänen +isänsä William Godwin. Tämän teokset, jo ennen mainitut Caleb Williams +ja Leon, ovat kauhuromanttisista piirteistään huolimatta tekijänsä +yhteiskuntafilosofisen ajattelun ilmennyksiä, kaunokirjallista valaisua +hänen filosofiseen teokseensa _Tutkimus yhteiskunnallisesta +oikeudesta_. Yleisesti sanoen ne siis toivat romantiikkaan +aatteellisuuden, jonka kärki oli suunnattu yhteiskunnallisia epäkohtia, +sortoa ja mielivaltaa vastaan, ja jonka perusvaatimus oli vapauden +ihanteen toteuttaminen ihmisten keskinäisissä suhteissa.[298] + +Varhaiset kauhuromantikot, Walpole, Reeve ja Radcliffe, eivät edusta +aatteellisuutta muussa kuin vapautumisessaan entisyyden aineistosta ja +muodoista, ja kirjallisen päähenkilönsä, tyrannin, kapinallisuudessa +tahi sortumisessa. Mutta Lewis ei ole enää siinä suhteessa aivan +viaton: Munkki on kieltämättä tietoisesti vastustushenkinen kirja. +Kaikessa sekavuudessaan se muun ohella oli omiaan virittämään lukijansa +arvostelevalle mielelle Raamattua vastaan, esim. mitä tulee sen +sopivaisuuteen nuorison luettavaksi. Kirjasta ilmenee kieltämätön +vapaan ajattelun leima. Olemme nähneet, että Lewis yleensäkin osoitti +ymmärtävänsä vapauden ja humaniteetin vaatimuksia, joita hän koetti +toteuttaa niin pitkälle kuin hän niissä oloissa saattoi pitää +järkevänä. Kuitenkin täytyy sanoa, että romantiikka Otrantosta Ranskan +vallankumoukseen saakka on "maasta irti", askartelemassa ylipäätänsä +"romantiikan" kimpussa, asettaen vain sen päämääräkseen. Vasta +vallankumous antaa Englannin romantiikalle sen positiivisesti +aatteellisen leiman. Tämän jälkeen romanttiset kirjailijat ryhmittyvät +seuraavasti: + +Lähtien vallankumouksellisuudesta Coleridge, Wordsworth ja Southey +ennenpitkää sen harha-askeleiden kyllästyttäminä päätyvät +mielipiteisiin, jotka ovat pääleimaltaan vanhoillisia, ei niin, että he +olisivat muuttuneet uudistusten ja edistyksen vastustajiksi, vaan niin, +etteivät he hyväksyneet niiden toimeenpanossa mitään kumouksellisuutta. +Southey, joka esiintyi aktiivisena sanomalehtimiehenä loppuunsa saakka, +oli myöhemmälläkin iällään jyrkkä ja selvä monesti hyvinkin pitkälle +menevissä uudistusvaatimuksissaan. Nykyaikana tekisi mieli sanoa häntä +tyynesti ja järkevästi esiintyväksi, varovaisessa hengessä +työskenteleväksi, "vanhoilliseksi" uudistusten ystäväksi, joka ei +menettänyt todellisuuden pohjaa jalkainsa alta.[299] Heidän leiriinsä +kuului Scott, vaikka hän olikin saapunut siihen toiselta suunnalta, +"menneisyydestä" sanan romanttis-historiallisessa merkityksessä; hänen +kantaansa kuvaa "vanhoillisuus" sangen hyvin, varsinkin jos se +käsitetään sananmukaisesti. Vallankumouksellisen, kaikessa kapinallisen +ja "järvikolmikon" vastaisessa leirissä olevan ryhmän muodostavat taas +Byron ja Shelley pienempine satelliitteineen; edellinen teki +epikurealaisessa kyynillisyydessään pilkkaa kaikesta mahdollisesta +inhimillisissä oloissa ja suhteissa, vihaten tyranneja ja kaivaten +vapautta, minkä lopulliset muodot ja rajat häneltä kuitenkin jäivät +itselleenkin selvittämättä, jälkimmäinen, Godwinin opetuslapsi, teki +syvempänä ajattelijana ja oman logiikkansa uskollisena tottelijana +vapauden vaatimuksista täydet teoreettiset johtopäätökset ajattelunsa +oikeuksiin, omaan itseensä ja yhteiskuntaan nähden. Molempien aatteiden +leimana on eräänlainen runollinen, elämästä välittämätön abstraktisuus. +Erillään näistä kahdesta "koulusta" ovat sellaiset kirjailijat kuin +Keats, joka kaiken "maallisen" yläpuolella asuen etsi vain kauneutta, +ja Landor, "leijona ja kuningas gentlemannien joukossa", joka ei +hyväksynyt "goottilaisuutta", vaikka olikin joskus siihen horjahtanut, +ja vaelsi eriskummallisena, valtavana, aikalaisilleen enimmäkseen +käsittämättömänä voimaihmisenä lähes vuosisadan Englannin ja Italian +välillä, ihanteena tosiroomalainen miehekkyys, taiteen helleeninen +ankaruus ja koruton kauneus, ja ihmiskunnan ja kansojen vapauttaminen +sorrosta. + +Suhteet näiden leirien välillä olivat yleensä huonot, mutta +yhdistäviäkin siteitä oli. Scott ja Byron olivat ystäviä, joiden välejä +ei mikään häirinnyt ja jotka kunnioittivat toisiaan. Samoin Southey ja +Landor. Shelley piti arvossa Thalabaa ja Kehamaa, joille Islamin kapina +on melkoisesti kiitollisuuden velassa, ja oli Southeyn kotonakin hänen +vieraanaan.[300] Landor ja Byron eivät sietäneet toisiaan, mutta +jälkimmäisen kuoltua kirjoitti Landor jalosti: "Jos hän olisi +suorittanut nuo teot (ennenkuin Landorin teos Kuviteltuja keskusteluja +ilmestyi), joita sieluni pohjasta kadehdin, en olisi milloinkaan, +vaikka minua olisi kuinka siihen haastettu, kirjoittanut tavuakaan +häntä vastaan".[301] Byronin osuus Kreikan vapaussotaan oli +Landorin mielestä teko, joka saattoi hänen nimensä "iankaikkisesti +mainehikkaaksi". Jälkimaailma, jolla on etunaan pitkä perspektiivi, on +taipuvainen pitämään näiden leirien eroa vain pinnallisena. Kaikki nämä +kirjailijat lähtevät 1700-luvun lopun romanttisesta tunnelma- ja +ajatuspiiristä ja vievät siitä mukanaan kukin oman osuutensa, jota +rupeavat viljelemään kukin omalla tahollaan ja tavallaan, mutta kaikki +saman päämäärän, s.o. ihmiskunnan ihanteiden hyväksi. Wordsworth +osoittaa ihmisen ja luonnon läheisen sukulaisuuden ja luo käsityksen +uudesta, koko luonnossa vallitsevasta, panteistisestä veljeydestä; +Southey säestää häntä ja kohottaa näkyville hyvyyden ja sankaruuden, +oikeuden ja vapauspyrkimyksen sadunomaisia ihannekuvia; Coleridge +syventää maansa ajatuselämää tulkitsemalla sille Saksan filosofien +hengensaavutuksia; Scott esittää menneisyyden romanttisessa valossa +herättäen rakkautta siihen ja sen kautta kansaan ja omaan +kansallisuuteen, ja vaikuttaen täten voimakkaasti kansallishengen ja +siten myös vapauspyrkimyksen heräämiseen; Byron liikuttaa isänmaansa +käsityspiirin seisovaa ja pilautunutta lammikkoa sekä kirjoitustensa +että persoonallisuutensa myrskyisellä, sovinnaisuuteen taipumattomalla, +loistavalla olemuksella, herättäen koko maailmassa runollisen +innostuksen ihanteiden puolesta; Shelleyn henki liitää profeetallisena +tulevaisuuteen, osoittaen rodullemme rusohohteisissa näyissä tien +unelmoituun, todelliseen onneen; Landor ylläpitää roomalaisia Brutuksen +ihanteita: hän vihaa tyranneja verisemmin kuin Byron, mutta samalla hän +vaatii kauneutta, jaloutta ja todellista miehuutta ei ainoastaan +ajatuksissa ja sanoissa, vaan myös elämässä ja teoissa. Ainoakaan +näistä ohjelmista ei sodi toisiansa vastaan, vaan ne ovat vain eri +heijastuspintoja siitä henkisestä valotornista, jota nämä miehet +rakensivat. + + + + +7 + + +Englannin kauhuromantiikassa muodostaa erikoispiirteen sen rakkaus +etelän maiden näyttämöön. Otranton linna on Italiassa, jonne Radcliffe +sijoittaa Udolphonsa ja Italialaisensa sekä Sisilialaisen tarinansa. +Metsän tarinan toiminta tapahtuu Ranskassa ja Munkin Espanjassa. Leon +on ranskalainen, Schemoli italialainen. Näiden kirjailijain romanttinen +kaipuu löysi ilmeisesti suurempaa tyydytystä tästä eksotismista, etelän +väreistä ja vehmaudesta, johon rinnalle tulee vastaavan voimakas +vuoristojen jylhyys, etelän ihmisten tulisuudesta ja intohimojen +valtavuudesta, kuin oman maan arkisesta kesyydestä. Tuo näyttämön +sijoittaminen sinne eli ylimalkaan kauas pois omasta ympäristöstä, joko +välimatkan tahi aikaeron avulla, ei ollut mikään tahallinen ja tehty +oikku, vaan jonkinmoinen pakollinen ehto, joka piti täyttää, jos mieli +päästä täysin romanttiseen tunnelmaan, niin kuin he sen käsittivät. On +huomattava, että etelässä vallitsi roomalaiskatolinen uskonto, sama +tunnelmatila, josta romantikot unelmoivat haaveillessaan vanhoissa +kirkoissaan oman maansa heille runollisessa valaistuksessa kajastavasta +keskiajasta; siellä oli luostareita edelleenkin ja inkvisitsionin +valtakausi ei ollut siellä kovin kaukainen asia. Etelän romanttisista +kauhuista oli varsinkin viimemainittu omiaan herättämään +protestanttisessa maailmassa sarjan miellyttävästi ja jännittävästi +kiduttavia mielikuvia, ja turvautuvatkin siihen useimmat +kauhuromantikot, Radcliffe, Lewis, Godwin, Maturin ja Coleridge +esimerkiksi. + +Tämä etelän ja yleisemmin sanottuna vieraan, kaukaisen näyttämön kaipuu +on romantikoille tyypillistä, ollen samalla heidän mielikuvituksensa +pyrkimystä vapautumaan kaikesta kotoisen kokemuksen kahlehtivasta +vaikutuksesta. Byron seuraa tätä lakia kauttaaltaan. Mutta mennessään +etelään hänen realistinen väriaistinsa huomaa uuden väriasteikon, +antiikin piiriin tunkeutuneen itämaalaisuuden, joka tarjoaa sopivan +taustan hänen mielikuvituksensa luomille, ja hän pysähtyy suurelta +osalta siihen. Hän ei ole niin syvällinen luonne kuin Landor ja +Shelley, jotka etelästä vihdoin löytävät todellisen antiikin ja +syntyvät henkisesti uudelleen helleenisen taiteen kuulaassa +kirkkaudessa. Se klassillisuus, joka oli kukoistanut ja kukoisti +Englannin yliopistoissa heidänkin aikanaan, oli enemmän filologiaa kuin +antiikin hengen todellista tutkimista; vasta romantiikka aavistavalla +sielullaan löysi helleenisen hengen ja pelasti sen maailmalle. Näin +teki romantiikan kaukomielisyys ihmishengelle ja tieteelle suuren +palveluksen. + +Nykyaikana olemme taipuvaiset kummastellen miettimään, mikä omituinen +ajatusprosessi saattoi esim. Southeyn valitsemaan näyttämökseen +ihmeelliset Thalaban ja Kehaman maat, sadunomaisen Arabian ja +Indian,[302] mistä hän sai rohkeutta aivan vakavissaan ruveta +runoilemaan länsigoottien viimeisestä kuninkaasta, kuinka voimakas ja +tulinen Landor tuli luoneeksi suuren näytelmän toisesta mainitun kansan +henkilöstä — se tuntuu nykyään jollakin tavalla haetulta ja +teennäiseltä. Mutta se ei ollut eikä sen tarvinnut olla sitä heille. Se +oli päinvastoin siirtymistä alueille ja ilmapiiriin, jossa heidän +mielikuvituksensa vapautui kotoisesta ahtaudesta ja sai tilaisuuden +kehitellä näkyjä, intohimoja ja ihmisiä mittoihin, jotka muuten eivät +olisi olleet mahdollisia eivätkä siedettäviä. + + + + +8 + + +Otranton linna on pieni, vilkkaasti ja vauhdikkaasti kerrottu tarina. +Sen keskustelut ovat pian ohimeneviä välikohtauksia kertomuksessa, joka +ei milloinkaan pysähdy syventymään tarkempaan tilanne- ja +tunnelmakuvaukseen. Siinä tuntuu kauttaaltaan tekijänsä eloisa, +lyhytlauseinen, asiasta toiseen nopeasti rientävä kirjetyyli. Reeven ja +Radcliffen teokset ovat kertomatahdiltaan hitaita ja perinpohjaisia; +jälkimmäinen pysähtyy tuontuostakin keventämään kuvauksiaan +henkilöidensä keskusteluilla, joista kuitenkin puuttuu tärkeämpi ydin: +ne ovat kuvauksen varrella tehtyjä huomautuksia. Lewis on +kertomatavaltaan sangen uudenaikainen; hänen lauseensa ovat lyhyitä, +tahti on vilkas, ja keskustelut ovat eloisia. Siinä suhteessa hänen +kirjansa on vieläkin monin verroin luettavampi kuin esim. Godwinin ja +Maturinin teokset, joiden raskas, sivu sivulta pitkin lausein jatkuva +ja jonottava selittely kysyy nykyaikaiselta lukijalta tarmoa ja +ponnistusta. Godwin on dialogissa erinomaisen heikko, eikä hän sitä +sanottavasti käytäkään; Maturin on siinä vahvempi, mutta se saa +alituisesti väistyä hänen pursuavan, vuolaan, kuvauksellisen +sanatulvansa tieltä. Näiden kirjojen saattaa sanoa kehittäneen romaanin +tekniikkaa sikäli, että ne osoittavat, miten koossapitävä juoni oli +kerrottava ja jaettava niin, että mielenkiinto pysyi vireillä loppuun +saakka. Scott oppi epäilemättä Radcliffeltä melkoisen määrän +juonitekniikkaansa. + +Gebir avaa romanttiselle kirjallisuudelle unohduksissa olleen ja sikäli +uuden teknillisen muodon: fantastisen eepoksen asun. Se, joka on +taistellut läpi tämän runoelman ja uudistanut kärsimyksensä Southeyn +toivottoman pitkien ja väsyttävien eeposten ääressä, ei voi olla +kunnioittaen ajattelematta sitä uskoa runouden arvoon, ja sitä aivan +tavatonta innostusta, ahkeruutta ja työtarmoa, josta ne todistavat. Kun +tähän jo sinänsä tilaa vaativaan sarjaan liittyvät Scottin reippaammat +ja lähempänä inhimillistä tajuntapiiriä olevat runoelmat, Shelleyn +peräti vaikeatajuiset näkyeepokset, Byronin myrskyiset ja +epikurealaisen kyynilliset teokset, Campbellin eepokset ja Wordsworthin +retkeilyrunoelmat, monista muista puhumattakaan, ei voi olla +hämmästyen toteamatta sitä runosuonen verirunsautta, joka täten +neljännesvuosisadan kuluessa pulppusi ilmoille. Tuntuu siltä, kuin +olisi tämä eeposmuoto aivan erikoisesti romantikkoja miellyttänyt ja +tullut heidän erikoisalakseen. Joka tapauksessa juuri se näyttää jäävän +heidän aikansa kirjallisten muotojen erikoisuudeksi; nykyajalla nämä +eepokset tuntuvat jollakin tavalla arkaistisesti mielenkiintoisilta, +menneitä aikoja ja mennyttä makusuuntaa kuvaavilta ilmiöiltä, joilla +lienee sangen rajoitetut ylösnousemuksen mahdollisuudet. Jos kuitenkin +joku nykyajan kirjailija ryhtyisi luomaan elämänkäsityksestään +tällaista suureeposta ja suorittaisi työnsä sillä tarmolla ja +taituruudella, sillä mielikuvituksen kirkkaalla runsaudella ja +kekseliäisyydellä, mikä oli sata vuotta sitten Englannin runoilijoille +tunnusmerkillistä, ei lattea ja kaikkia kirjallisia ihanteita sekä +ankaraa kirjallista koulua vailla oleva aikamme varmaankaan voisi olla +sen työn tulosta kunnioittamatta. + +Kolmas kirjallisuuden muoto, jota romantiikka pyrki koskettelemaan, oli +draama, mutta siinä sen yritykset jäivät heikoiksi. Yksikään +yllämainituista kirjailijoista ei luonut todella pysyvä-arvoista, +näyttämökelpoista draamaa. Syynä siihen on käsittääkseni romanttisen +keinovaraston kelpaamattomuus näyttämön puitteisiin; romantiikka pyrkii +toiminnassaan, jota näytelmä vaatii, helposti melodramaattiseksi, +räikeäksi vaikutelmiltaan, mikä on taiteellisuudelle haitaksi. +Melodraamat Lewisin ja Maturinin tyyliin ovatkin niitä romantiikan +näytelmiä, jotka kyllä aikoinaan herättivät paljon melua, mutta jotka +nyt ovat kokonaan hävinneet, tullakseen kaivetuiksi esiin kirjastojen +syrjäisimmistä komeroista todistamaan aikansa harrastuksista ja +epäonnistumisesta tässä suhteessa. + +Lyriikan alalla oli romantiikan mielimuoto eepoksen henkeä lähentelevä +ballaadi, piispa Percyn lahja maailmalle. Jos hän olisi aavistanut +julkaistessaan kokoelmansa, mikä ballaadihyökyaalto pian oli tulvahtava +Eurooppaan, hän ehkä olisi epäröinyt. Ballaadista romantikot saivat +pienoisharpun, jonka avulla he voivat helähdyttää ilmoille menneisyyden +lyhyeen, traagilliseen tahi kauhusisältöiseen tarinaan perustuvan +tunnelman katkelman. Ei voi sanoa, että romanttinen ballaadi olisi +aiheiltaan erikoisemman vaihteleva, mutta sisällön kansanomainen +kauhupuoli ja tunnelman murheellinen itkuvalmius teki siitä syvien +rivien rakastaman kirjallisen ilmiön. Laulettuina "tutulla nuotilla" ne +levisivät lukutaidottomiinkin piireihin, tuoden sinne ja kasvattaen +siellä romanttisuuden rakkautta paljoa tehokkaammin kuin korkeampia +kirjallisia vaatimuksia täyttävät tuotteet. Kansanomaisen pohjansa +vuoksi ballaadista tuli täten uudelleen — se oli ollut Elisabethin +ajan suosima runomuoto — yleisön suosikki ja kansanomaistenkin +runoseppien erikoisala; arkkiveisurunous liittyykin tärkeästi +myöhemmältä osaltaan romanttiseen ballaadiin. + +Tämä romanttisen kirjallisuuden tulva tuli ratkaisevammalta osaltaan +Englannin kirjalliseen maailmaan niin lyhyen ajan kuluessa, niin uutena +ja yllättävänä, että se vaikutti omaan aikaansa, tekisi mieli sanoa, +tyrmistyttävästi. Tuntui siltä kuin olisi koko edellinen vuosisata +pyyhkäisty pois, kuin olisivat Samuel Johnson ja hänen ihanteensa +jääneet ylipääsemättömän rotkon taakse,[303] jonnekin kaukaisuuteen, +josta hänen ääntänsä ei enää kuulunut. Arvostelu, joka oli tyytyväisenä +askarrellut runojalkojen ja sointupuhtauden ääressä, ja pannut +tunnontarkasti merkille moraalisuuden eri asteita, huomasi yhtäkkiä, +että sen aseet olivat tylsiä näiden uusien tuotteiden käsittelyyn. Se +saattoi kyllä löytää Byronin säkeistä ja soinnuista, sanavalinnasta ja +vertauksista virheitä, mutta huomasi samalla hämmästyksekseen, +ettei näiden virheiden ja heikkouksien luetteleminen vähimmälläkään +tavalla tämän titaanin runoilijasuuruutta järkyttänyt. Ja se +huomasi ennenkaikkea, että nyt oli kysymys jostakin muusta kuin +erikois-englantilaisesta, pikkusievästä säenäpertelystä ja +kanoniseeratusta, korkeakirkollisesta moraalista — koko ihmiskunnan +onnea ja menestystä tarkoittavan, aatteellisen vapautumisen esille +puhkeamisesta, joka siirsi Euroopan uusien ajatusten ja uusien +pyrkimysten vuosisataan. + + + + + + +XI + +JÄNNITYS JA KAUHU + + + + +1 + + +Se kirjallisuus, jota pääasiana olen edellisissä luvuissa käsitellyt, +kulkee historiassa "kauhuromantiikan" nimellä. Tämä nimi on asiallinen. +Kuten lukija on matkan varrella nähnyt, muodostaa jännityksen ja kauhun +tunteen herättäminen sen päämäärän, johon nämä kirjailijat pyrkivät. Ja +he tekevät sen tietoisesti; heillä on oma käsityksensä "kauhua +herättävästä kauneudesta", kuten Lytton-Bulwer sen myöhemmin +Zanonissaan määritteli. "Pelko", "kauhu", "värisyttävä pelko" (terror, +horror, thrilling fear) on heille kaikille ilmeisesti sellainen +tunnetila, josta ei puutu miellyttävää ja tyydyttävääkään puoltansa. +Lytton-Bulwerin sanat ilmaisevat, ettei hän tarkoittanut vain kauhua, +vaan siihen samalla liittyvää kauneustunnelmaa; sama pitää paikkansa +muihinkin kauhuromantikkoihin nähden. Tämä "kauhu" ja siihen liittyvä +"kauneus" ansaitsee tarkempaa huomiota ja selvittelyä. + +Kauhutilan alkuasteena ja valmistajana voimme pitää jännitystä; tämä on +kehittyvä ja jatkuva tunnetila, joka kohotessaan määrättyyn asteeseen +muuttuu liikkumattomaksi, jäykistyneeksi kauhutilaksi, jonkinmoiseksi +fyysillisestikin ilmeneväksi halpautumiseksi. Siitä ei ole enää +ulospääsyä muuten kuin fyysillisen liikunnon avulla toimeenpannun +olotilan muuttumisen kautta, jolloin ulkonainenkin yhteys kauhun +aiheuttajaan katkeaa. Kauhuromanttisesta kirjallisuudesta huomaakin, +että jännityksen luominen, ylläpitäminen ja kiristäminen on se tie, +jota myöten lukijaa aste asteelta kuljetetaan lopullista kauhutilaa +kohti.[304] + +Otranton linnassa ja Radcliffen teoksissa muodostaa niitä ylläpitävän, +yleisen jännityksen niiden päähenkilöitä alati uhkaava vaara. Munkissa +jännitys syntyy siitä, lankeaako Ambrosio ja miten hänelle sen jälkeen +käy; Caleb Williamsissa siitä, saako nimihenkilö selville Falklandin +salaisuuden ja miten hän pelastuu tämän kostolta; Leonissa siitä, mitä +Leon onnistuu kullantekotaidollaan aikaansaamaan ja miten hän suoriutuu +niistä ahdingoista, joihin hän tämän taitonsa vuoksi joutuu; Byronin +itämaisissa runoelmissa päähenkilön salamyhkäisyydestä; Melmoth +Vaeltajassa siitä, onnistuuko hänen löytää itselleen sijainen vai ei; +Frankensteinissä siitä, onnistuuko nimihenkilö salaperäisissä +tutkimuksissaan ja saako hän tuhotuksi luomansa demoonin, j.n.e. Tämän +yleisen, teoksien pääjuonesta läheisesti johtuvan jännityksen rinnalle +tekijät rakentelevat suuressa määrässä tilannejännitystä; sellaista +syntyy Isabellan pakoillessa Otranton holveissa; Emilyn hiipiessä +Udolphon synkissä käytävissä ja miettiessä verhotun kuvan salaisuutta; +salaperäisen tulen välähdellessä linnan autiossa tornissa; lampun +liekin käydessä sinertäväksi kerrottaessa haamutarinoita +aavehuoneistossa; tyrannin uhatessa sankaritarta intohimonsa +toteuttamisella; taistelukohtauksissa; salaisuuksien paljastuessa; +vanhan käsikirjoituksen keskeytyessä mielenkiintoisimmalla kohdalla; +vietettäessä yötä yksinäisessä majatalossa synkeässä metsässä, j.n.e. +— lukemattomissa eri tilaisuuksissa, joiden keksimisessä "romaanien" +kirjoittajat tunnetusti ovat voittamattomia mestareita. Kaikella tällä +kauhuromantikot voimainsa mukaan koettavat virittää lukijan mielialaa +vastaanottavaiseksi sille lopulliselle "tärähdykselle", joka hypnotisoi +heidät kauhutilaan. + +Tässä valmistustyössä, s.o. mielialan virittämisessä jännityksen avulla +kauhukykyiseksi, on huomattavissa eri puolia, joista onnistuminen +lopullisesti riippuu. Isabellan pako on jännittävää, mutta tämä +jännitys on ulkopuolista, helposti laukeavaa laatua, jonka rinnalla +aina niin sanoakseni kulkee lukijan epäilys, tehden pienimmänkin aiheen +saatuaan saavutetun vaikutelmatuloksen tehottomaksi. Taistelukuvaukset +ovat yleensä jännittäviä, mutta kauhukykyisyyden kehittymiseen nähden +tuloksettomia. Paljas ulkopuolinen kertomuksen jännitys, joka siis +esim. saattaa johtua vilkkaasta toiminnasta, vaarasta, paosta, +taistelusta j.n.e., ei ilmeisesti ole omiaan virittämään lukijan sielua +kauhuvalmiiksi, vaan tarvitaan sen tuloksen saavuttamiseksi eräs +lisätekijä. + +Otranton linnan jännitys on ulkopuolista eikä anna valaisua tässä +suhteessa, mutta esim. Udolphon mysteriot osoittavat, mikä tuo +lisätekijä on. Kuten jo ennen on nähty, rakentuu siinä suuri osa +jännityksestä siihen, että tekijätär salamyhkäisillä, hämärillä +viittauksilla, puolinaisilla lauseilla, selittämättömien ja outojen +ilmiöiden esittämisellä, vähitellen kiihoittaa lukijan uteliaisuuden +korkeimmilleen ja saa hänet aavistelemaan ja pelkäämään jotakin, jonka +laatua hän ei tunne, mutta jota hän epäilee juuri siksi, mikä häntä +eniten kauhistuttaa. Oikein kehitetty jännitys, sellainen, joka +menestyksellisesti johtaa kauhutilaan, on siis aikaansaatava +suggestiivisin keinoin, s.o. lukijan mielikuvitus on kiihoitettava +näkemään tapahtumissa, sanoissa ja viittauksissa enemmän kuin mitä +niissä välttämättä tarvitsee olla, ja jos mahdollista toimimaan, +kuvittelemaan, aavistelemaan ja pelkäämään itsenäisesti, ikäänkuin +kirjan ulkopuolella, omassa sielussaan. Jos kirjailija tässä onnistuu +ja hänellä lopuksi on tarjottavana sellainen loppuratkaisu, että +lukijan valmiiksi suggeroitu sieluntila uppoaa siihen ilman mitään +heräävän epäilyksen ja raitistumisen neutralisointia, s.o. että järjen +kontrolli lakkaa, on kauhuvaikutelmaan pyrkivä kirjallinen työ +onnistunut ainakin siltä osaltaan. + +Vaikein este tässä onnistumisessa on tuo järjen valvonta, lukijan aina +mukana kulkeva epäilys, joka on siis tehtävä tyhjäksi ja sen vaikutus +sieluntilan virittymiseen ehkäistävä. Ainoa tehokas ase tässä suhteessa +on suggestio. Itse asiat ja tapahtumat saavat olla luonnollisia tahi +yliluonnollisia, uskottavia tahi uskomattomia, sillä se ei vaikuta +onnistumiseen, koska tämän määrää yksinomaan se, kykeneekö kirjailija +suggeroimaan lukijan näiden asioiden maailmaan, siihen ilmapiiriin, +jossa ne uskomattomimpinakin tuntuvat uskottavilta, ja voiko hän +lopuksi upottaa suggeroidun sielun, järjen sitä häiritsemättä, +johdonmukaisesti esiintyvään loppuvaikutelmaan. + + + + +3 + + +Pitäen suggestiota välttämättömänä edellytyksenä aidon kauhutilan +syntymiselle käymme lyhyesti tarkastamaan, missä määrin +käsiteltävänämme olevat kauhuromanttiset teokset täyttävät tämän ehdon +ja kuinka ne onnistuvat lopullisen kauhuvaikutelman aikaansaamisessa. + +Ennen sanotusta lukija tietää, ettei Otranton linnassa esiinny mitään +suggestiota. Tosin runoilija Gray pelkäsi mennä nukkumaan luettuaan +sitä illalla, mutta se on ymmärrettävä joko kohteliaisuudeksi hänen +ystäväänsä Walpolea kohtaan tahi hänen heikkohermoisuutensa syyksi; +otaksuttavissa myös on, että silloinen aika oli tässä suhteessa +vastaanottavaisempi kuin nykyinen. Joka tapauksessa on asia niin, ettei +nykyajan lukija huomaa kirjassa jälkeäkään mistään sellaisesta, joka +virittäisi hänen sieluaan aavistelemaan ja elämään mukana jossakin, +mikä mahdollisesti hiipivänä tahi äkillisenä kauhuna saattaisi hänet +vallata. Hän on siis kyvytön ottamaan vastaan täytenä totena niitä +jättiläistapauksia ja -esineitä, joilla Walpole ilmeisesti tavoitteli +huippuvaikutustaan. Tämä teos on siis todellisen jännityksen ja kauhun +kannalta mennyt maalinsa ohi. + +Reeven teos on liian selvää selittelyä sisältääkseen sanottavasti +mitään suggestiota; jossain määrin siihen suuntaan vaikuttavat +kuitenkin esim. puuhakas tuulenpuuska, ilmiöt aavehuoneistossa, vanhan +hovimestarin katkonaiset, salaperäiset viittailut y.m. sellaiset +seikat, mutta kun loppu ei ollenkaan vastaa niitä odotuksia, joita nämä +viittailut aiheuttavat, on tuloksena saavutetun pienenkin jännityksen +raukeaminen kyllästymiseksi ja pettymykseksi. Tämäkin teos jää siis +saapumatta maaliinsa. + +Radcliffen teokset ovat, kuten jo usein on huomautettu, +suggestiorunsaita sangen huomattavassa määrässä. Vika on vain siinä, +ettei tekijätär uskalla ulottaa näitä keinojaan täyteen mittaansa, ei +uskalla ilmeisestä vangitsevasta kyvystään huolimatta ottaa lukijaa +kokonaan haltuunsa, vaan ikäänkuin säikähtäen sitäkin tulosta, minkä jo +on saavuttanut, lopuksi järjellisillä selityksillä tuhoaa koko +vaikutelmansa. Kokonaisuutena eivät hänen romaaninsa siis tee eheätä +kauhuvaikutusta. Kuitenkin on huomattava, että hän laajojen teostensa +monissa eri yksityiskohdissa ehtii suggeroimaan lukijan niin pitkälle, +varsinkin jos lukemisen tapahtuessa ulkonaiset olosuhteet suosivat aran +ja pelokkaan tunnelman heräämistä, että lopuksi syntyy suoranainen +kauhutila. Hänen teoksensa siis ansaitsevat kauhuromaanien maineen, +joskin ne loppuselvityksillään tuhoavatkin matkan varrella tekemänsä +vaikutuksen. + +Palataksemme taaksepäin mainitsemme Vathekin. Tämä pieni romaani on, +vaikka tekijä ei ilmeisesti ole sitä puolta ajatellut, sangen +suggestiivinen. Lukija tuntee, kuinka sen pohja-ajatus: hillitön +antautuminen nautinnonhimon valtaan, joka vaatii yhä uutta ja entistä +ehompaa, erikoisella tavalla koskettaa hänen huonoa omaatuntoaan, +salassa piilevää paheen taipumusta, ja saa hänet syyllisyyden tunnolla +seuraamaan kaliifin ja Nouroniharin kohtaloita Eblisin palatsiin +saakka. Onnistuneella tavalla tekijä tällöin sekä ulkonaisella +tilannekuvauksella että lopullisella juonen käänteellä vie tämän pahan +omantunnon siihen kadotukseen, jota se koko ajan on pelännyt, ja +tuloksena on kauhun tunnelma. + +Vathekin synnyttämä kauhu on laadultaan samanlaista kuin Munkin. Lewis +ei sitä kirjoittaessaan ilmeisesti yrittänytkään mitään tietoista +suggerointia, vaan sanoi sanottavansa suorasti ja selkeästi. Mutta +hänen kertomansa ja kuvaamansa asiat ovat sen laatuisia, että ne +väkisinkin herättävät lukijassa mielenkiinnon, jännityksen ja inhon +sekaisia tunteita, jotka teoksen huippukohdassa, jona lienee pidettävä +Antonian murhaa, kohoavat kauhuksi. Maturinin teoksissa on sekä +voimakkaampaa suggestiota että lopullista, loogillista kauhunpurkausta +enemmän kuin missään edeltäjissään, ja onkin häntä pidettävä Lewisin +rinnalla parhaiten tarkoituksensa saavuttaneena kauhukirjailijana. +Coleridge on Vanhassa merimiehessä ja Christabelissä onnistunut sekä +voimakkaassa suggestiossaan että sen johdonmukaisessa tulokseen +saattamisessa. Byronin itämaisissa runoelmissa esiintyvä salamyhkäisyys +on tarkoin laskettua suggestiota, joka paikoin johtaa tyypilliseen +kauhutunnelmaan, kuten esim. Larassa. Wernerissä hän taas saavuttaa +kauhutunnelman äkillisellä, lukijaa tyrmistyttävällä murhateolla, sekä +sillä, että päähenkilöstä vähitellen paljastuu kammottavasti +vastakkainen kuva sille, minkä lukija hänestä näytelmän alussa on +saanut. + +Viitaten siihen, mitä näistä ja tässä mainitsematta jääneistä teoksista +yllä ja aikaisemmin on käynyt ilmi, teen sen johtopäätöksen, +että nämä kirjailijat eivät olleet täysin tietoisesti selvillä +suggestiivisen metoodin ratkaisevasta merkityksestä pyrittäessä eheään +kauhuvaikutelmaan. He käyttivät sitä kyllä joskus, ja runsaastikin, +kuten esim. Radcliffe, mutta huomaamatta sen täyttä kantavuutta +hylkäsivät sen lopuksi, päästäen järjen kontrollin oikeuksiinsa ja +särkien siten rakentamansa vaikutelman. Munkki-romaani osoittaa +toisaalta, että tarpeellinen kauhuvalmius voidaan aikaansaada +muunkinlaatuisella suggestiolla kuin esim. Radcliffen käyttämällä — +sillä itsestään suggeroivalla kauhu-asioiden realistisella +esittämisellä, joka on tälle romaanille ja esim. Maturinin +päätuotannolle ominaista. Niin pian kuin siis kirjailija onnistuu — +keinoilla millä hyvänsä — suggeroimaan lukijansa kauhuvalmiiksi, ja +johdonmukaisesti täydentää tämän sieluntilan lopullisella +kauhuaineistollaan, päästämättä järjen valvontaa ollenkaan esille, hän +kauhuvaikutelman eheyden kannalta onnistuu tehtävässään — johtopäätös, +joka tämän luvun toisessa kohdassa jo ennakolta lausuttuna osoittautuu +näiden teosten yksityiskohtaisen tarkastelun jälkeen oikeaksi. + + + + +4 + + +Mitkä ovat sitten ne ainekset, joiden avulla suggestiivisesti viritetty +sielu upotetaan lopulliseen kauhukylpyyn? Tämän kirjan eri luvut ovat +antaneet siihen vastauksen. Katsaus niihin — haamulinnan eri +inventaarioihin kaikkine sen yksinäisyys- ja yökauhuineen, munkkiin +kaameine rikoksineen, kaksoisolion aiheeseen, haamuihin ja demoonisiin +olentoihin, Ahasverukseen ja ikuisesti jatkuvaan elämään, byronilaiseen +sankariin, sukurutsaukseen ja kaikkeen siihen eriskummalliseen, mitä +niiden yhteydessä on tullut esiin — osoittaa selvästi, että +kauhuvaikutelmaan on pyritty _yliluonnollisten ja luonnottomien asiain +avulla_. Silloinkin, kun on kysymyksessä romanttinen fatalismi, joka +järkähtämättä vie uhrit niiden ennakolta määrättyyn kohtaloon, heidän +voimatta omalla tahdollaan vaikuttaa mitään, esiintyy korkeimman +vaikutelman aikaansaajana yliluonnollinen voima; kun romanttinen +"tiedemies" pyrkii "tieteellään" ratkaisemaan tehtäviä, joihin +"tavallinen" tiede ei pysty, hän tosiasiallisesti työnskentelee +yliluonnollisten voimain avulla — "tieteen" leiman antaminen hänen +työskentelylleen on vain kirjailijan suggestiivinen temppu. Kun Shelley +kuvitteli, että Geraldinen rinnassa oli silmät, kun Cenci vainoo +tytärtään häntä himoiten, kun Ambrosio raiskaa sisarensa, kun +merimiehet nälänhädässä syövät toisiansa, kun kultaseppä luonnottomasti +rakastuu tekemiinsä koristeihin, kun kuvataan mielisairautta, kun +kuvataan maisema, tilanne ulkona luonnossa — kuten Poe[305] —, jossa +kaikki muuten on aivan luonnollista, paitsi että siellä vallitsee +absoluuttinen hiljaisuus ja liikkumattomuus, on kysymyksessä +luonnottomuus, joka herättää kauhua. Tämä onkin romantiikan mukaista, +sillä se pyrkii kaikessa tavallisen ja jokapäiväisen ulkopuolelle, +sivuuttaen ne rajat, joiden sisään jää järjellinen, päivänvaloinen +luonnollisuus. + +Kauhuromanttiset kirjailijat ovat siis pyrkineet kauhuvaikutelmaan +seuraavin keinoin: + +1. Käsittelemällä yliluonnollisia asioita sellaisina kuin ne ovat, s.o. +ilman mitään perusteluja ja selityksiä. Tähän kuuluvat esim. Otranton +linna, Vathek, Munkki, Melmoth Vaeltaja ja Shelleyn romaanit. + +2. Käsittelemällä niitä siten, että ne ovat vain näennäisesti +yliluonnollisia, ja voidaan selittää jonkin aivan tavallisen syyn +aiheuttamiksi. Tähän kuuluvat Vanha englantilainen parooni ja +Radcliffen teokset. + +3. Käsittelemällä niitä siten, että ne voidaan muka tieteellisesti +selittää. Tähän kuuluvat esim. Leon ja Frankenstein. + +4. Käsittelemällä realistisesti sinänsä kauhua herättäviä asioita, +joiden huippuna on luonnottomuus. Tähän kuuluvat esim. Zeluco, +Salaperäinen äiti ja Caleb Williams; osiltaan Vathek, Munkki ja Melmoth +Vaeltaja; samoin Manfred, Werner ja Cenci. + +Mikäli suggestion ehto on otettu huomioon, on onnistuminen mahdollinen +ensimmäisessä, kolmannessa ja neljännessä kohdassa, joista ensimmäinen +ja neljäs voivat esiintyä samassa teoksessa, kuten esim. Munkissa.[306] + +Pitämällä mielessä suggestion ehdon ja järjen valvonnan neutralisoinnin +välttämättömyyden, sekä siinä valossa tarkastamalla myöhempien +kauhuromantikkojen, esim. Poen, Hawthornen, Lytton-Bulwerin ja +Stevensonin tuotantoa, huomaa helposti, että se kuuluu ensimmäiseen ja +kolmanteen luokkaan, tekotapana neljännen luokan realismi. Suggestio on +heillä täysin tietoista, harkittua ja pienimpiin yksityiskohtiinsa +saakka kehitettyä. Poe omistautuu jännitykselle ja kauhulle niin +tarkoin, että romantiikan väri- ja muut tunnelma-arvot jäävät +huomiotta, joten hänen tuotannollaan on suuri kauhu-, mutta muussa +suhteessa rajoitettu romanttinen arvo; Hawthorne käyttelee +kauhuaineksia pidättyvästi ja taitavasti, saaden lukijan uskomaan ja +kuvittelemaan yliluonnollisuutta, jota tosiasiallisesti ei tarvitse +ollenkaan olla kysymyksessä, ja säilyttäen samalla runollisesti +romanttisen vanhuustunnelman, saaden siten aikaan vaihtelevan +väriasteikon; Lytton-Bulweria elähdyttää voimakas mielenkiinto +yliluonnolliseen, mikä monia kanavia myöten, apuna kaikki +tunneromanttiset ja värikkäät keinot, hiipien suggeroituu lukijankin +omaksi; Stevenson saa lukijan uskomaan siihen, mitä hän kertoo, +tyylinsä vakavuuden ja asiallisuuden avulla, käyttäen varsinkin +"tieteellistä" menettelyä — kuten Poekin — hyvällä menestyksellä. +Ennenkuin tämä nyt niin itsestään selvältä näyttävä suggestiivinen +metoodi keksittiin, joka nykyisin on jokaisen kauhuromanttisen kirjan +perustana, oli se mitä laatua tahansa, tarvittiin siis paljon kokeilua. + + + + +5 + + +Näillä keinoilla ja aineksilla romanttinen kirjailija siis pyrki +kauhuvaikutelmaan. Ilmeisesti tämä jännitys ja kauhu esiintyi +romantikolle jollakin tavalla toisenlaatuisena kuin esim. puhdas +areenan kauhu; katsellessamme kahta voimakasta painijaa heidän +otellessaan tunnemme puhdasta jännitystä, joka muuttuu puhtaaksi +sekoittamattomaksi kauhuksi, jos toinen painija esim. äkkiä kuristaa +toisen. Näin puhdas ja aineistoltaan yksinkertainen ei ollut se kauhu, +johon romanttinen kirjailija pyrki, vaan kysymyksessä oli pääväri ja +sivuvärit, jotka asetettiin niin, että syntyi jotakin, jota tahtoisin +sanoa "soinnuksi". Tämä "sointu" sisälsi kaiken sen, jota Lytton-Bulwer +tarkoitti puhuessaan "kauhuun" liittyvästä "kauneudesta".[307] + +Nämä sivuvärit ovat olleet kauhuaineiston rinnalla kaikessa ennen +sanotussa huomion esineenä. Niistä on ensimmäisenä mainittava se, jota +erikoisesti ja nimenomaan tahtoisin sanoa "romanttiseksi" tunnelmaksi, +s.o. kaikki se menneisyyden asioiden ja esineiden kuvaus, joka on +omiaan herättämään kaipausta. Kaipauksen esine on aina jollakin tavalla +kaipaajalleen arvokas, ja sen ajatteleminen ja muisteleminen panee +liikkeelle sarjan helliä tunteita herättäviä mielikuvia, jolloin +pisimmälle johdettuna syntyy sentimentaalinen tunnetila. Näitä +mielikuvia voivat ulkonaiset samansointuiset sivuvaikuttimet +erikoisesti selventää ja vahvistaa, kuten esim. harmooninen ja +hiljainen, hämäryys- ja valosuhteillaan mieltä herkistävä yöluonto. +Kaipauksen esine voi myös panna liikkeelle sarjan toisellaisiakin +mielikuvia, riippuen sen laadusta ja kaipaajan yksilöllisestä +sielunrakenteesta, mutta kaikkia näitä tunnetiloja sanoisin erikoisen +mielelläni "romanttisiksi". + +Rauhallisen ja tyynnyttävän yöluonnon vastineena romantikolle on +harmooninen ja valoisa päiväluonto, tavallisimmin tuo aikaisemmin +kuvattu, tyypillisesti englantilainen, vehmas puromaisema, kauempana +näkyvine, onnesta todistavine inhimillisen kulttuurin merkkeineen. +Tämän luonnon katseleminen herättää hienosti ja rauhoittavasti +romanttisen idyllitunnelman, jossa romantikko levähtää yöluonnon +sentimentaalisuudesta. Ja rauhallisen yöromantiikan vastakohtana on +myrskyinen yötunnelma, vinkuva tuuli ja repaleiset pilvet, joiden +välistä kuu joskus pilkistää, valaisten murheellisella valollaan +allansa taistelevaa, vaahtoavaa merta tahi alakuloista maata. Tämän +päiväluontovastineena taas on jylhä ja villi vuoristomaisema syvine +rotkoineen, kohisevine putouksineen ja korkeudessa kaartelevine +kotkineen. Näillä aineksillaan romantikko pyrkii herättämään ylevää, +subliimia tunnetilaa. Kaikkien näiden tunnetilojen syntymiselle on +yleisenä, joskaan ei aivan välttämättömänä ehtona yksinäisyys — se +"metsänyksinäisyys", jonka romanttisen kirjallisuuden lukija niin usein +tapaa. + +Ennen sanotusta on käynyt selville, että romantikko tämän lisäksi +käyttelee monenlaista pienoisaineistoa soinnutellakseen vireille +erilaisia tunneväreilyjä. Puuttumatta enää niihin siirryn subliimista +siihen tunnetilaan, joka syntyy kauhua valmistelevan kärsimyksen, +rikoksien ja valtavien intohimojen ohella. Kärsimyksessä saattaa olla +jotakin subliimia, ja yhtyneenä rikoksiin, valtaviin intohimoihin ja +tuhoon se johtaa siihen, mikä on tahi ainakin lähentelee +traagillisuutta. Kauhumotiivin läheisyydessä hiipii usein, kuten esim. +byronilaisen sankarin kohtalo osoittaa, traagillisuus, joka aiheuttaa +lopuksi, vaikka se ei esiinnykään aivan läheisesti ja "laillisesti", +jonkinmoisen tunteiden puhdistumis- ja kirkastumisilmiön. Ambrosion +loppu on siitä esimerkkinä: lukija tuntee olleensa syvästi +inhimillisen, mutta samalla ikuisia asioita ratkaisevasti koskevan +näytelmän katsojana, ja huolimatta Ambrosion rikoksista suopi hänelle +lopuksi, oman salaisen syyllisyydentunteena pakoittamana, säälivän +myötätuntonsa.[308] + +Näiden eri tunnevärien saattelemana romantikko siis pyrki eteenpäin +kauhun tiellä, ja näin syntyy lopuksi se, jota voi sanoa "kauhua +herättäväksi kauneudeksi". + + + + + + +HUOMAUTUKSIA JA LÄHTEITÄ + + +[1] Walpolen kuva on julkaistuna esim. 1907 ilmestyneessä painoksessa +(Lontoo, Chatto & Windus), jota olen käyttänyt. Walpole oli +naisellisesti hienostunut mies. "Huoneeseen astuessaan hän otti +teeskennellysti hienon asenteen, pitäen hattua käsiensä välissä, +polviansa koukussa, ja kulkien varpaillaan. Hän oli tavallisesti puettu +lavenderin väriseen silkkiin, silkkisukkiin, kultasolkiin ja +pitsiröyhelöihin". (_R. Garnett ja E. Gosse_: English Literature. 1903. +III, s. 367.) Upean korupainoksen, johon esipuheen on kirjoittanut +_Montague Summers_, on viime vuonna (1924) julkaissut Constablen +kustannusliike Lontoossa. (_Edmund Gossen_ kirjoitus sen johdosta +sanomalehdessä _The Sunday Times_, marrask. 2 p.) Samassa painoksessa +on julkaistu myös Salaperäinen äiti, jota olen teoksessani käyttänyt. +Yllämainittu kuvaus Walpolesta on alkuaan kotoisin _Letitia Matilda +Hawkinsin_ teoksesta _Anecdotes, Biographical Sketches, and Memoirs_, +jossa Walpolelle on omistettu ss. 87-117 ja 307-312. Tekijättären isä, +Sir John Hawkins, oli Walpolen naapuri ja tuttava, sama henkilö, joka +kirjoitti tri Johnsonin elämäkerran, ja josta Boswell tässä +ominaisuudessa lausuu ankaria moitteita. Tekijätär kertoo Walpolen +ulkomuodosta vielä lisäksi: "His figure was ... not merely tall, but +more properly long, and slender to excess; his complexion, and +particularly his hands, of a most unhealthy paleness". (Sitaatti _de +Quinceyn_ kirjoituksen _Anecdotage_ mukaan.) + +[2] Riitautumisen syynä oli se, ettei Walpole voinut olla +pöyhkeilemättä ylimysarvollaan ja asemallaan kaikkivaltiaan +pääministerin poikana. Muutenkaan he eivät oikein sopineet +matkaseuraksi: Walpole tanssi ja huvitteli, Gray tutki taidetta ja +musiikkia. Myöhemmin he jälleen sopivat ja Walpole tunnusti vian olleen +hänessä. (_E. Gosse_: Gray, ss. 43-44.) + +[3] "Goottilainen, moittiva määritelmä, sama kuin barbaarinen, +säännötön ja alhainen". (_W.L. Phelps_: The Beginnings of the English +Romantic Movement, 1893, s. 15.) + +[4] Scott teki tällaista hyväntahtoista pilaa romaanissaan _The +Antiquary_. Mr. Oldbuckin löytämä muinaismuisto, kivi, jossa oli hänen +mielestään tärkeä muinainen kirjoitus, esiintyy sellaisenaan, "Bill +Stumpin merkkinä", Pickwick-kerhon papereissa. + +[5] _A Description of the Villa of Mr. Horace Walpole at Strawberry +Hill_, 1768. Tätä teosta en ole ollut tilaisuudessa lukemaan. Kuvauksia +Walpolen huvilasta sisältyy kaikkiin häntä koskeviin teoksiin, joista +mainitsen tässä: _Austin Dobson_: Eighteenth Century Vignettes, toinen +painos (ilman vuosilukua), XIV, A Day at Strawberry Hill, ss. 206-217. +_Garnett ja Gossen_ teoksessa on julkaistuna Strawberry Hillin kuva. +Laajin ja perusteellisin lähde on seuraavassa nootissa mainittu _Paul +Yvonin_ teos La Vie d'un Dilettante, IV kirja, ss. 487-646, Walpole +"gothicisant"; s. 551: "Strawberry Hill et le Chateau d'Otranto, le +roman de Walpole, sont donc, selon la volonté de leur créateur, +indissolublement liés". + +[6] "Gray ja Horace Walpole voittivat kaikki aikansa englantilaiset +viehättävien ja pittoreskien perhekirjeiden kirjoittajina". (_Garnett_ +ja Gosse_ Engl. L._, III, s. 363.) Tietoja Walpolesta: edellämainittu +teos, III, ss. 363-368; edellisessä huomautuksessa mainittu _Dobsonin_ +teos; Walter Scott: The Lives of the Novelists, 1821 (julkaistu alkuaan +esipuheena Ballantynen painokseen Otranton linnasta 1811, sekä liitetty +sen mukana saman kustantajan romaanisarjaan _Ballantyne's Novelist's +Library_, V osa; käyttämäni painos kuuluu tunnettuun sarjaan +_Everyman's Library_, Dent & Sons, Lontoo, ss. 188-203); _Henry A. +Beers_: A History of English Romanticism in the Eighteenth Century, +1906, ss. 229-243 ja 249-255; _Oliver Elton: A Survey of English +Literature 1780-1830, I, s. 203; _Wilbur L. Cross_: Development of the +English Novel, 1911, ss. 101-103; _Fr. Hovey Stoddard_: The Evolution +of the English Novel, 1913, s. 95; _Helene Richter_: Geschichte der +Englischen Romantik, 1911, I, ss. 172-191; _Austin Dobson_: Eighteenth +Century Studies (ilman vuosilukua, Lontoo, J. M. Dent & Son), ss. +166-177; Dictionary of English Biography; Lord Macaulay: Critical and +Historical Essays_, II, ss. 174-220. (_Tauchnitz_. Aivan murhaava +arvostelu Walpolesta poliitikkona ja kirjailijana.) Chambers's +Cyclopaedia of English Literature, 1901. _Henrik Schück_: Allmän +litteraturhistoria, V, ss. 372-376. + +Huomattavampina ja laajimpina lähteinä Walpolen tuntemiseen on +kuitenkin mainittava _Paul Yvonin_ viime vuonna (1924) Parisissa +julkaisemat tutkimukset La Vie d'un Dilettante. Horace Walpole +(1717-1797). Essai de Biographie psychologique et littéraire. +(XV + 872 sivua, suurta oktaavia), ja Horace Walpole as a Poet +(XV + 217 sivua), jotka molemmat ovat olleet käytettävissäni. _Hurdia_ +koskeva kohta on kirjoitettu jo mainittujen käsikirjojen ja _Montague +Summersin_ mainitun esipuheen mukaan. _Schück_ sanoo, ettei Walpole +tuntenut keskiaikaa. + +[7] Reeven ja Radcliffen elämäkerrat sisältyvät edellämainittuun +Scottin teokseen; heistä on yleensä tietoja samoissa käsikirjoissa kuin +Walpolestakin; _Richterin_ historiassa on heille suotu runsaasti sijaa +(ss. 191-197 ja 219-239). Käytettävänäni on ollut edellämainittuun +Ballantynen romaanisarjaan kuuluva painos heidän teoksistaan. (Gaston +de Blondeville ei sisälly siihen.) _Radcliffeä_ koskevista +arvosteluista tahtoisin erikoisen huomattavina mainita ne, jotka +sisältyvät _George Sainisburyn_ teoksiin The English Novel (1913, s. +161 ja 172) ja A History of Nineteenth Century Literature (1780-1900), +1910, sekä _Walter Raleighin_ teokseen _The English Novel_ (viides +painos, 1907, ss. 227-234). Muita lähteitä: _Mrs. Oliphant_: The +Literary History of England in the end of the eighteenth and beginning +of the nineteenth century, I-III, 1882 (II, ss. 277-285). _Allan +Cunningham_: Biographicai and Critical History of the British +Literature of the last fifty years, 1834, ss. 122-125. _William +Hazlitt_: Lectures on the English Comic Writers, ss. 125-127 +(Everym. L.) + +[8] Maalisk. 9 p. 1765 William Colelle. Siteerannut m.m. Beers, s. 236. + +[9] Walpole perusti kirjapainonsa, "Officina arbuteanan", joksi hän sen +nimitti, Strawberry Hilliin kesällä 1757; sen ensimmäinen tuote oli +Grayn Oodit. Hän oli saanut aikaisemmasta kirjallisesta tuotannostaan +niin ankaraa arvostelua, että oli tullut araksi. Otranton linnaa +luultiin aluksi yleisesti Grayn kirjoittamaksi, minkä johdosta Walpole +huomautti: "Ihmisten täytyy todellakin olla typeriä voidakseen luulla +moista vähäpätöisyyttä Grayn kaltaisen neron kirjoittamaksi". (_Gosse_: +Gray, s. 169.) Johnson myönsi, että "Horry Walpole oli saanut kootuksi +sangen paljon pieniä huvittavia asioita ja kertonut ne hienolla +tavalla"; tällä ei tohtori kuitenkaan tarkoittanut Otranton linnaa, +jota tuskin oli lukenut, koskapa hänen historioitsijansa Boswell ei +siitä mitään mainitse. Walpole ei kuulunut "suuren karhun" ihailijoihin +eikä tuttavapiiriinkään, sillä tämä oli jo Gentleman's Magazineen +sommittelemillaan parlamenttireferaateilla, joissa aina antoi Robert +Walpolen esiintyä huonommalla puolella, tehnyt suhteiden syntymisen +vaikeaksi. Walpolehan oli sitäpaitsi whig, eli tohtorin mielestä siis +"dog" ja "rascal". (_Boswell_: Life of Doctor Johnson, II, s. 536. +Everyman's L.) Ainoa seikka, jossa Walpole myöhemmin ja Johnson olivat +samaa mieltä, koski Ossiania. (_Phelps_, s. 110.) + +[10] Sekä _Beers_ (s. 253) että _Dibelius_ (Englische Romankunst, +toinen painos, 1922, I, ss. 290-293) ja muutkin kauhuromantiikan +tutkijat ottavat kyllä huomioon haamulinnan keskeisen aseman, mutta +eivät kuitenkaan johdu siihen aineiston synteesiin, tämän mielikuvan +määräävään merkitykseen, johon tutkimukseni on vienyt. _Yvon_, s. 490: +"Comment cet Anglais du milieu du XVIIIe siècle (Walpole), grand +seigneur, homme en place et homme à la mode, s'était-il ainsi épris du +charme du passé? Pour le comprendre, il suffit de garder sans cesse, +présente à l'esprit, l'image du petit château gothique de Strawberry +Hill à travers toutes ses transformations, et de rappeler que ce +château est moins une tentative de reconstitution archéologique, que +l'expression d'un état d'âme". + +[11] Tämän kappaleen esitystä voi tarkastaa vertaamalla sitä Otranton +linnan sivuihin 18, 19, 21, 62 ja 72. + +[12] Vanha englantilainen parooni, ss. 618, 622 ja 651. Väitettäni +vastaan voisi esittää sen, että jo Otranton linnassa esiintyy haamu ja +jättimäinen näky: suunnattoman suuri panssaroitu käsi ja jalka. Tämän +mukaisesti sanookin _Dorothy Scarborough_ (The Supernatural in Modern +English Fiction, 1917, ss. 17 ja 19): "Goottilaisen kertomuksen +todellinen sankari tahi sankaritar on haamu" ja "Goottilaisen +haamuperheen suvun perustaja on Otranton linnan jättiläismäinen +ilmestys". Tämä ei kuitenkaan ole tarkoin asiallista. Otranton linnan +ainoa todellinen haamu on sivuepisoodissa esiintyvä erakko; muu +yliluonnollinen on ymmärrettävä jonkinmoiseksi näyksi, joka on +pidettävä erillään haamutraditiosta; kumpaakaan ei ole sijoitettu +mihinkään sellaiseen linnan osaan, joka vanhastaan olisi tunnettu +haamujen olinpaikaksi. Tämän sijoituksen teki vasta Reeve, siten +liittäen kansanomaisen haamutradition tähän uuteen kirjallisuuden +lajiin ja siinä uudessa merkityksessä keksien linnan aution +kummitushuoneiston. + +[13] Athlinin ja Dunbaynen linnat, ss. 721, 725. Udolphon mysteriot, +ss. 233, 325. + +[14] Tarina Sisiliasta, ss. 36 ja 43. Udolphon mysteriot, s. 325. + +[15] Athlinin ja Dunbaynen linnat, s. 759; Tarina Sisiliasta, ss. 45 ja +60. Ohdaketta koskeva lause esiintyy Metsän tarinassa, s. 82. +Ossianissa on ohdake yleinen, esim. ss. 3, 4, 44, 53 ja 57; sivulla 61 +(_Carthon_) on Radcliffen käyttämä lause, erona vain eri aikamuoto, +(Poems of Ossian, Walter Scott Publishing Co, Lontoo.) + +[16] Udolphon mysteriot, s. 326; Tarina Sisiliasta, ss. 19 ja 44; +Athlinin ja Dunbaynen linnat, ss. 738-740. Holy calm esiintyy jo _James +Thomsonin_ Vuodenajoissa (Summer, säe 550). + +[17] Udolphon mysteriot, ss. 368, 415, 434; Athlinin ja Dunbaynen +linnat, s. 730; Tarina Sisiliasta, s. 24. Udolphon mysterioissa on s. +368 mottona seuraava runoilija _Masonin_ värssy, joka hyvin kuvaa +kellon edustamaa kohtaloromantiikkaa: + + The midnight clock has toll'd; and hark the bell + Of death beats slow, heard ye the note profound? + It pauses now, and now with rising knell + Flings to the hollow gale its sullen sound. + +_Edward Young_ runoilee Yö-ajatuksissaan (ensimm. yö): + + The bell strikes one. + As if an angel spoke, + I feel the solemn sound... + It is the knell of my departed hours. + +[18] Athlinin ja Dunbaynen linnat, ss. 726, 728, 730, 739, 747; Tarina +Sisiliasta, ss. 27, 31, 61, 63; Metsän tarina, ss. 86, 98, 121. + +[19] Otranton linna, ss. 15, 22, 148 ja 154. + +[20]. Otranton linna, ss. 42, 93, 154-155. + +[21] Otranton linna, ss. 93-95; Vanha englantilainen parooni, ss. 618, +650. + +[22] Athlinin ja Dunbaynen linnat, ss. 722, 727, 735; Tarina +Sisiliasta, ss. 33, 36, 38; Udolphon mysteriot, ss. 226, 242; Metsän +tarina, ss. 85-86. Viimemainitulla sivulla esiintyy m.m. lause: The +environs were sweetly romantic. + +[23] Athlinin ja Dunbaynen linnat, ss. 726, 742, 749, 759; Tarina +Sisiliasta, ss. 24, 33, 35, 57; Metsän tarina, s. 141. + +[24] _Scott_: Lives of the Novelists, s. 197. + +[25] Faerie Queene, IV laulu, 4:s värssy; VI laulu, 30-32 värssy; VIII +laulu, värssyt 29-40. (Painos: Everyman's L.) + +[26] _Phelps_, s. 47: "Spenser oli romantiikan samoin kuin Pope +klassillisuuden suuri runoilija"; s. 48: "Hyvin harvat ottivat hänet +vakavalta kannalta; häntä luettiin ja hänen runomittaansa käytettiin +huvitteluntarkoituksessa". IV luku: The Spenserian Revival. Beers, +ss. 62-101. + +[27] Northamin linna — Kuningas Juhana; Towerin ja Pomfretin linnat — +Kuningas Rikhard II; Elsinoren linna — Hamlet. + +[28] Tarkoitan tällä Hamletin lukemisesta ja esityksestä syntyvää +mielikuvaa, joka lienee yleinen, joskin tietysti yksilöllisiltä +vivahduksilta erilainen. Shakespearen omat viitteet Elsinoren linnasta +ovat tosiasiassa hyvin hämärät. Horation sanoista voisi päättää, että +se oli korkealla kukkulalla, jonka jokin rinne syöksyi äkkijyrkästi +mereen,, (_Brinus Köhler_: Die Schilderung des Milieus in Shakespeares +Hamlet, Macbeth und King Lear, 1911.) + +[29] For now hat time made me his numbering clock: + My thoughts are minutes, and with sighs they yar + Their watches on unto mine eyes... + +[30] Faerie Queene, I laulu, 34:s värssy. + +[31] _Beersin_ teoksen luvut The Spenserians, The Landscape Poets ja +The Miltonians, joihin m.m. käyttämäni sitaatit sisältyvät. Beers ei +kuitenkaan kohota lahovaa tornia esiin minään erikoispiirteenä; +käsitystäni tämän aiheen merkityksestä tukee _A. Brandl_ Coleridgen +elämäkerrassa, jossa hän sanoo: "Der hohe einsame Thurm des Penseroso +zerbröckelt bei Dyer und Collins zu einer melancholischen Ruine, wird +bei Mallet zu einem Grabdenkmal, bei Gray vollends zu einem +Gottesacker". (Samuel Taylor Coleridge und die englische Romantik, 1886, +s. 34.) _Phelpsin_ teoksen viides luku: The Influence of Milton in the +Romantic Movement. Mathilde Müller: William Shenstone, 1911. _Otto +Bundt_: Akensides Leben und Werke, 1897. _Alfred Biese_: Die +Entwickelung des Naturgefühls im Mittelalter und in der Neuzeit; toinen +painos 1892. _Palgrave_: The Golden Treasury of Songs and Lyrics +(Everyman's L.) Thomsonin romanttinen luonnontunne ansaitsisi laajemman +esityksen; katso esim. Talvi, säkeet 5-6, 109, 143-144, 192-194; Syksy, +säkeet 711, 970-973, 1030-32; The lonely tower, Kesä, säkeet 1670-81. +(_D.C. Tovey_: The Poetical Works of James Thomson. I-II. 1897.) +_Edmund Gosse_: The Works of Thomas Gray in Prose and Verse. I-IV. +1902. The Pageant of English Poetry. Oxford University Press, 1916. + +[32] _Richard Lange_: Edward Youngs Natursinn, 1911. "Pöllö-vertauksen" +olen velkaa Langelle. — _Carl Müller_: Robert Blair's "Grave" und die +Grabes- und Nachtdichtung, 1909; huomattava ja selvä tutkimus, joka +m.m. osoittaa, ettei, päinvastoin kuin on luultu, Blair ole mitään +velkaa Youngille, vaikka runoelmat olivatkin samanaikaisia; huomauttaa +Jobin kirjasta, Miltonista ja Shakespearesta. The Poetical Works of +Edward Young. (Ilman vuosilukua, Lontoo, Ward, Lock, & Co.) Tekstissä +oleva sitaatti on runoelman alussa, siv. 2. _Mikko Erichin_ tutkimus +Ugo Foscolo come uomo e come poeta lirico, 1912, sisältää esityksen +hautarunoudesta (neljäs luku). + +[33] _Joseph Brey_: Die Naturschilderungen in den Romanen und Gedichten +der Mrs. Ann Radcliffe, nebst einem Rückblick auf die Entwicklung der +Naturschilderung im englischen Romane des 18. Jahrhunderts, 1911. +Osoittaa muutamia yhtäläisyyksiä Uuden Heloisen ja Metsän tarinan +luonnonkuvausten välillä. Uusi Heloise ilmestyi englanniksi 1761, +helmikuussa; saman vuoden toukokuussa oli siitä olemassa jo kaksi +painosta. Emile ilmestyi 1762, ja julkaistiin siitäkin useampia eri +laitoksia. 1767 ilmestyi Lontoossa viisiosainen valikoima Rousseaun +teoksista, paitsi Uutta Heloisea ja Emileä. (_G. Adolph Frisch_: Der +revolutionäre Roman in England. Seine Beeinflüssung durch Rousseau, +1914, s. 9.) _Gray_: Journal in France, 1739, Gosse painos, I. ss. 244; +Journal in the Lakes, 1769, sama, esim. sivu 281. — _Rousseau_: La +Nouvelle Heloise, Manz-ed., esim. I. ss. 90, 92, 93, 94, 99. Myös +_Tunnustuksissaan_ Rousseau kuvaa alppikauneutta. _Daniel Mornet_: Le +Romantisme en France au XVIIIe siècle, 1912, ss. 94-95. Teoksen luku Le +lyrisme romantique on tässä suhteessa valaiseva. Erittäin selventävä +subliimin maisematunteen syntymiselle Englannissa ja Ranskassa on _Yrjö +Hirnin_ teos Erakoita ja vaeltajia (1924), luku Maisemaromantiikka ja +La Grande Chartreuse, ss. 91-110. + +[34] Käyttämäni painos: Edinburgh, 1797. _Boswelin_ +Johnson-elämäkerrasta (I, s. 409) näkyy, että Beattie oli hyvin +suosittu Johnsonin piirissä ja hänen runoelmansa tunnettu. _Gosse_ +huomauttaa (Gray, s. 176), että The Minstrel sai kiittää +erikoisuudestaan erästä aikaisemmin, 1754, ilmestynyttä runoelmaa, +_Gloucester Ridleyn_ Psykeä. Radcliffe käytti mielellään Beattieta +mottorunoilijanaan. (_Kurt Puschel_: James Beattie's "Minstrel", 1904.) + +[35] Ruvetessaan muodostelemaan Ossianin runoja gaelilaisten katkelmien +mukaan Macpherson käytti sanonnan mallina m.m. Vanhan Testamentin +profeetallista runoutta. Ei ole mahdotonta, etteikö hän sitä tehdessään +tullut lisänneeksi gaelilaiseen lohduttomuuteen sitä murheen ja +autiuden tunnelmaa, joka esiintyy esim. Jeremiaan valitusvirsissä ja +profeetta Jesajassa. Jeremiaalla "tiet murehtivat", "portit ovat +autioina", "vallit ovat jaoitetut", "muurit ovat kukistetut", "pyhät +kivet ovat hajoitetut"; Jesajan autiuskuvaan kuuluvat metsänpedot, +jotka ovat vallanneet kaupungin: "Yökköjen pitää siellä asuman, +liekkiöiden hyppelemän ja tarhapöllöjen laulaman". _Bailey Saunders_: +The Life and Letters of James Macpherson, 1895, s. 82: "Macphersonin +rytmillisen proosan ja Vanhan Testamentin psalmien ja profeettain +kirjojen tyylin yhtäläisyys on riittävän ilmeinen". + +[36] _The English Novel_, s. 228. + +[37] Salvator Rosa on herättänyt romantikkojen huomiota; hän on esim. +päähenkilönä _E.T.A. Hoffmannin_ kertomuksessa Signor Formica; +Radcliffe mainitsee hänet Udolphon mysterioissa, s. 236. Yleensä näkee +otaksuttavan, että hänen vaikutuksensa Radcliffen romanttisen +maisemamielikuvan syntymiseen olisi huomattava. Mikäli kuitenkin on +tarpeellista käsittää Radcliffen maisemat ikäänkuin romanttisten +taulujen selityksiksi, väite, jonka mielellään eräiltä puolilta +hyväksyisi, on olemassa toinen taiteilija, joka oli varmaankin +Radcliffelle tutumpi kuin Salvator Rosa, nimittäin _Richard Wilson_ +(1714-1782). Wilson opiskeli Italiassa, josta palasi 1755. Hänen +tauluissaan ovat luonteenomaisina piirteinä vuoristomaisemat, +vuoriputoukset, idylliset järvet ja rauniot. (_Myra Reynolds_: The +Treatment of Nature in English Poetry between Pope and Wordsworth, +1909. Wilson, ss. 296-304.) Tekijä lausuu Radcliffestä (s. 221): "Mutta +ajateltuna oman aikansa kannalta Mrs. Radcliffeä täytyy pitää +löytäjänä, sillä niin uusi ja tuore oli se aines, jonka hän toi +romaaniin". + +[38] Vathek, 1905 (Greening & Co, Lontoo), s. 222. + +Itämainen kertomus alkaa Ranskassa erään Petis de la Croixin +_Turkkilaistarinoita_ (Contes Turcs) nimisellä kokoelmalla, joka on +käännös ja kertoo Persian sulttaanittaresta ja neljästäkymmenestä +visiiristä; Croix eli 1620-1675. Pyhän Barsisan tarina, johon saamme +aiheen palata, sisältyy tähän kokoelmaan, joka ilmestyi englanniksi +1708. Paitsi Gallandia on itämaisten kertomusten kääntäjänä vielä +mainittava _Claude Comte de Caylus_ (1692-1765). Seitsemännellä- ja +kahdeksannellatoista vuosisadalla tulevat sitten erikoisesti muotiin +tällaiset tarinakokoelmat, kuten _Tataarilaistarinat_ (Contes Tartares) +ja _Kiinalaistarinat_ (Contes Chinoises), jotka pian rupeavat antamaan +silloiselle kaunokirjallisuudelle hyviä aseita ja naamiaispukuja sen +omien tarkoituksien, kaksimielisyyksien ja liikakeveyksien +esittämiseen. _Crebillon_ nuoremman (1707-1777) romaani Tanzai et +Neadarné on muka alkuaan käännetty kiinankielestä kymmenen vuosisataa +ennen Konfutsea; kiinalainen on taas käännös japanilaisesta j.n.e., +kunnes teoksen vihdoin käänsi latinaksi kuuluisa saksalainen oppinut +Crocovius Putridus, joka oli saavuttanut maailmanmaineen tutkimalla, +pitikö Diana ainoastaan koiras- vai myös naaraskoiria. Tämä itämainen +linja vie sekä _Voltaireen_ että myös sellaisiin kirjailijoihin kuin +_Jacques Cazotteen_ (1720-1792), jonka teos Lemmekäs paholainen (Le +Diable Amoureux) on ymmärrettävä itämaisen vaikutuksen alaisena +syntyneeksi satukertomukseksi, missä hengillä, lumouksella ja lemmellä +on pääosuus. (_Rudolf Fürst_: Die Vorläufer der Modemen Novelle im +achtzehnten Jahrhundert, 1897.) + +Englannissa alkoi itämaisuus kirjallisuudessa silloin, kun +_Tuhat ja yksi yötä_ käännettiin (1704-1712). 1708 seurasivat +_Turkkilaistarinat_, 1714 _Persialaistarinat_. 1722 julkaistiin +_Serendipin kolmen prinssin matkat ja seikkailut_ (The Travels and +Adventures of the Three Princes of Serendip) — sama teos, joka on +voinut vaikuttaa Zadigiin. _Thomas Simon Gueullette_ (1683-1766) +julkaisi _Kiinalaistarinat_ (1725), _Mogulitarinat_ (1736), +_Tataarilaistarinat_ (1759) ja _Perulaistarinat_ (1764). Vathekin +palavat sydämet esim. ovat kotoisin Mogulitarinoista; siihen on sitten +huomattavasti vaikuttanut 1729 ilmestynyt teos _Abdallan, Hanifin pojan +seikkailut_ (The Adventures of Abdalla, Son of Hanif), esim. +kohtaukseen Vathekin tulosta Eblisin eteen ja Eblisin kuvaan. (_Martha +Pike Conant_: The Oriental Tale in England in the Eighteenth Century, +1908, ss. 4, 27, 30, 36-49.) Sir _William Jones_ (1746-1794), +Englannin ensimmäisiä tieteellisiä orientalisteja, käänsi itämaista +kirjallisuutta, ja nämä käännökset olivat lähteinä m.m. Southeyllä, +Moorella, Byronilla ja Shelleyllä. (_Marie E. de Meester_: Oriental +Influences in the English Literature of the Early Nineteenth Century, +1915, ss. 6-11.) _William Raleigh Price_: The Symbolism of Voltaire's +Novels with special reference to Zadig, 1911; on selontekoa Vathekin +itämaisista lähteistä. + +Itämaisaiheista romantiikkaa pyritään usein pitämään erillään +"varsinaisesta" romantiikasta. Se on kuitenkin epäasiallista, +varsinkin mitä kauhuromantiikkaan tulee. Itämaisuus on oleellisesti +kauhuromanttista, sillä sen pohjana olevan tarinamaailman keskeisenä +näyttämönä on jonkinmoinen lumottu "Siniparran linna" satoine +salaperäisine huoneineen, joista vankina oleva neito saa nähdä kaikki +muut, mutta ei yhtä ainoata; tässä kielletyssä huoneessa ei tosin ole +haamua, mutta siellä on veriamme tahi jokin muu kauheus. (_W.A. +Clouston_: Popular Tales and Fictions, I-II, 1887, I, ss. 199-204.) + +Mitä nyt Beckfordiin tulee, on juuri hänen elämänsä ja pieni teoksensa +hyvä näyte siitä, kuinka itämainen ja Englannin kotimainen romantiikka +saattoivat omituisella tavalla sulaa yhteen, kuten sukulais-ilmiöt +ainakin. Poikasena luetut Tuhannen ja yhden yön tarinat valtasivat +hänen mielikuvituksensa niin kokonaan, että hänen taipumuksensa +loisteliaisuuteen ja suurenmoisuuteen saattaa sanoa periytyvän siitä +alkaen. Mutta tämän itämaisen loisto- ja suuruustunnelmoimisen rinnalle +astuu pian Ossianin ylevä ja mahtava mielikuvamaailma. Beckfordin +nuoruuden ajan kirjeistä, joista monet on kirjoitettu tyypillisesti +Ossianin luonnonjylhyystyyliin, näkyy selvästi, kuinka helposti tämä +Raamatun sanontaa noudattava proosarytmi olisi muutettavissa varsin +itämaiseksi väreiltään ja aiheiltaan. Beckford oli täydelleen aikansa +romanttinen lapsi. + +Niinpä on Fonthill Abbey aivan samoin kuin Strawberry Hill +rakennuttajansa romanttisten unelmain tuote. Palattuaan Englantiin 1796 +hän antoi arkkitehti James Wyattin tehtäväksi laatia piirustukset +rakennusta varten, joka oli oleva näöltänsä luostarimainen, ja osaksi +raunioina. Tästä suunnitelmasta syntyi tuo kuuluisa rakennus, jonka +keskustorni oli 300 jalkaa korkea. Kun se kaatui, valitti B. vain +kylmästi sitä, ettei saanut olla näkemässä moista rymähdystä. Uusi +torni, joka oli 276 jalkaa korkea, kaatui myöskin, mutta silloin ei B. +enää omistanut Fonthill Abbeytä; sen uusi omistaja, suunnattoman rikas +mies hänkin, mutta vaatimattomampi, arveli vain tyynesti, että nythän +ei rakennus ollut liian suuri hänen asuttavakseen. Torni oli Beckfordin +rakennusmielikuvassa ehdottomasti välttämätön, ja pystytti hän sen +Bathiin rakentamaansa vanhuudenkotiinkin. + +Sekä Fonthill Abbey että Strawberry Hill, aivan samoin kuin Walter +Scottin Abbotsford ja Landorin rakennuspuuhat hänen walesilaisella +maatilallaan todistavat, kuinka "haamulinna" oli tämän ajan romantiikan +keskeinen pääidea, johon kaikki harrastus kohdistui ja josta kaikki +lähti, kuten päämajasta ainakin. + +(_Lewis Melville_: The Life and Letters of William Beckford of +Fonthill, 1910, ss. 20-21, 29-58, 60-66, 93, 220. Teoksessa on Fonthill +Abbeyn kuva.) + +_Allan Cunningham_, ennen mainittu teos, ss. 326-348 (The effect of the +cultivation of oriental literature on the general literature of Great +Britain). Verrattava huomautusta 298. + +_Stéphane Mallarmé_: Divagations, (1897 ss. 61-63 Morceau pour résumer +Vathek, ja, ss. 95-109 _Beckford)_; kuvastaa Vathekia kohtaan +herännyttä uutta ihailua ja vaatii Ranskalle sen alkuperä- ja +omistusoikeutta. + +[39] Otranton linna, s. 2. + +[40] Otranton linna, ss. 27 ja 67. + +[41] Athlinin ja Dunbaynen linnat, ss. 726-727; Tarina Sisiliasta, s. +23; Udolphon mysteriot, s. 233: "Montoni oli noin neljänkymmenen vuoden +ikäinen; ulkomuodoltaan hän oli tavattoman kaunis; hänen kasvonsa +olivat miehekkäät ja ilmehikkäät, mutta osoittivat enemmän ylpeätä +käskeväisyyttä ja pikavihaisuutta kuin muita luonteenominaisuuksia". + +[42] Käsitystäni tukee _Raleigh_, s. 222: "Walpolen esipuheeseensa +sijoittama Shakespearen puolustus on erittäin huomattava. _Romanttisen +tarinan_ (romance) herättämisen eloon Englannissa on täytynyt merkitä +Shakespearen elvyttämistä, ja tässä hänet asetetaan lopullisesti ja +läheisesti uuden suunnan ensi ilmiön yhteyteen". _Saintsbury_ on +epäilevämpi (The English Novel, s. 157): "Tekonsa jälkeen (après coup) +tekijä puhui Shakespearesta, (jonka innokas ja perinpohjainen ihailija, +sivumennen sanoen, hän ei suinkaan ollut), ja muusta sellaisesta". +_Yvon_ kuitenkin osoittaa, että Shakespeare oli Walpolen _idole_, jonka +hän asetti korkeimmalle kaikista kirjailijoista; hänen jälkeensä +seurasi Milton. Before all the others "he preferred Shakespeare to +every man"; he "set him first and alone". (Walpole as a Poet, s. 153; +siteeratut kohdat ovat otteita Walpolen kirjeistä.) Otranton +historiallista Manfredia koskevan teorian on esittänyt _Alice M. +Killen_ myöhemmin usein mainitussa teoksessaan, ss. 10, 14-15. + +[43] Ennen mainitussa teoksessaan _Dibelius_ esittää sen mielipiteen, +että Walpolen, Reeven ja Radcliffen romaanit olisivat oleellisimmissa +kohdissaan saaneet leimansa Fieldingiltä ja Richardsonilta (I, s. 289) +ja että niiden perussuunnitelma yleensä olisi kotoisin Fieldingiltä. +Kuten esityksestäni näkyy, olen juuri perussuunnitelmaan nähden tullut +toiseen tulokseen, joka on romantiikan kannalta luontevampi. +Richardsonin ja Fieldingin tuotanto (Smollett sittenkin enemmän) ei +sisältänyt niitä romanttisia aineksia, jotka olisivat kyenneet +herättämään ratkaisevassa määrässä romantikkojen mielenkiintoa, ja +nekin, kuten esim. Tom Jonesin heitteeltä löytyminen ja +matkustusmotiivi, joita romantikot kyllä käyttivät, ovat jo +tavattavissa Shakespearessa. Aineiston tarkastelu koko laajuudessaan +osoittaa epäilemättömästi, että tyranni- ja valta-aihe, suoritettuna +haamulinnan piirissä, muodostaa näiden romaanien pohjapiirustuksen ja +on kotoisin Shakespearelta. Richardsonin, Fieldingin ja Smollettin +osuuteen tulen myöhemmin. + +[44] _Zeluco_ on laajasti selostettu _Helene Richterin_ ennen +mainitussa kirjassa; valitettavasti en ole itse ollut tilaisuudessa +sitä lukemaan, sillä se on nykyisin kirjallinen harvinaisuus. _Raleigh_ +sanoo siitä (s. 193): "Mrs. Barbouldin ylistyksen vuoksi on Zelucoa +pidetty liian yleisesti eräänä kahdeksannentoista vuosisadan +parhaimmista kertomuksista. Zeluco, byronilainen rosvo, ja Laura, hänen +rakastettava ja kärsivä puolisonsa, ovat ylen sovinnaisia pahan ja +hyvän tyyppejä". _Saintsbury_ sanoo (The English Novel, s. 172): "Mutta +ei ole aivan varmaa, etteikö sen rosvosankarilla (Zelucolla) ole +jotakin, ehkä melkoista osaa Mrs. Radcliffen sankareissa, jotka pian +seurasivat, ja näiden kautta Byronissa". Nämä lausunnot tukevat +käsitystä Zelucon merkityksestä romanttisen tyrannityypin +kehittymiselle. + +[45] Otranton linna, ss. 40, 62, 65, 66, 94 ja 159. Kuvasiko Walpole +nuoren sankarin ulkomuodossa jonkinmoista omaa, ihannoitua +nuoruuskuvaansa? _Austin Dobson_ esittää Walpolen ulkomuodon +seuraavasti (Eighteenth Century Vignettes, s. 208): _High, pallid +forehead, dark brilliant eyes under drooping lids, and a friendly, but +forced and rather unprepossessing smile_. + +[46] Athlinin ja Dunbaynen linnat, s. 763. Nuoressa sankarissa ja +jonkin verran nuoressa sankarittaressa olisin taipuvainen näkemään +sitä, jota _Dibelius_ sanoo (kuitenkin liiaksi yleistäen väitteensä) +vanhan "sankarillis-galantin" romaanin vaikutukseksi. Nuoren sankarin +ja sankarittaren seikkailut, molemmilla leimana hienous ja arvokkuus, +ovat oleellisina osina sellaisissa teoksissa kuin esim. _Philip +Sidneyn_ Arcadiassa, jossa jo esiintyy jakautuminen kahteen +kaunotartyyppiin (mistä myöhemmin) ja m.m. nimi Pamela, ja _Madeleine +de Scudéryn_ romaaneissa. Mikään ei estä otaksumasta sitä, että +Radcliffe tunsi esim. viimemainitun teoksia, joissa esiintyy paljon +hänen hienoa henkeänsä. Verrattuna Fieldingin nuoriin miehiin +Valancourt on aivan toista; Smollett joskus lähentelee hänen tyyppiään, +esim. Rinaldossaan (Ferdinand Count Fathom); Richardsonia en voi +yhdistää nuoreen sankariin. (Galantista romaanista antaa tarkan +selostuksen esim. _John Dunlop_ teoksessaan The History of Fiction, +1845.) + +[47] Otranton linna, ss. 19-21, 96-97. Nuori sankari vastaa tehtyyn +kysymykseen seuraavin sanoin: "Vaikka teidän muotonne onkin kaunis ja +kaikin puolin täydellinen, ja vaikka toivomukseni eivät olekaan halusta +viattomia, niin tietäkää, että sieluni on omistettu toiselle". + +[48] Otranton linna, ss. 1, 5, 50, 63, 89, ja 91. + +[49] Athlinin ja Dunbaynen linnat, ss. 740, 745; Tarina Sisiliasta, ss. +4, 5, 61; Metsän tarina, ss. 79, 88; Udolphon mysteriot, ss. 225, 270. + +[50] Sitaatti _E. Gossen_ mukaan (A History of Eighteenth Century +Literature, 1660-1780. 1906. S. 248.) Fieldingin osuutta nuoreen +sankarittareen ei voi ehdottomasti myöntää; Smollettin Monimia +(Ferdinand Count Fathom) on lähempänä. Radcliffen kirjoista kuvastuu +siksi suuri omintakeisuus, ettei hänen lähteitään yleensä tee mieli +hakea. Italialaisen juonirakenne oli saatu Ranskasta, kuten tulemme +näkemään. Metsän tarinassa esiintyvä pastori La Lucin ja hänen lastensa +kohtalo tuo mieleen Goldsmithin Wakefieldin maapapin. (_Hans Möbius_: +The Gothic Romance, 1902, s. 91.) _Dunlop_ huomauttaa, että Metsän +tarinan rikosjuoni voi olla kotoisin _Gayot de Paavalin_ teoksesta +Causes célèbres et intéressantes, 1734. + +[51] Otranton linna, ss. 89-94. + +[52] Athlinin ja Dunbaynen linnat, 732, 739, 841; Tarina Sisiliasta, +ss. 18, 21; Udolphon mysteriot, ss. 271-272. + +[53] Athlinin ja Dunbaynen linnat, s. 737; Udolphon mysteriot, s. 225; +Tarina Sisiliasta, s. 18. Siteeratussa runossa on runokuva _sadly +pleasing tear_ kotoisin Graylta, runosta Ode on Adversity: _And Pity, +dropping soft the sadly pleasing tear. Evening's dying gale_ esiintyy +Collinsin runossa Ode to Evening: _Thy springs and dying gales_. + +[54] Voitaneen kenties pitää virheenä sitä, etten tekstissä mainitse +Wertheriä ja wertherismiä tämän kyynelöivän tunteellisuuden +päälähteenä. Werther ilmestyi Englanniksi 1779 käännöksenä ranskasta +nimellä The Sorrows of Werter; a German Story, founded on Fact. +Arvostellessaan sitä 1785 _Monthly Review_ huomautti sen turmiollisesta +tendenssistä ja kielsi siltä kaiken taiteellisen arvon; kirjoittaja +pitää Wielandia sen tekijänä. (_Ernst Margraf_: Einfluss der deutschen +Litteratur auf die englische am Ende des achtzehnten und in ersten +Drittel des neunzehnten Jahrhunderts, 1901, s. 74). Kun nyt muistamme, +mielessä Grayn "murheellisesti miellyttävä kyynel", kuinka luonnon- ja +ja muu tunteellisuus oli alkanut Englannissa jo hyvin aikaisin, +kehittyen Vuodenaikojen, hauta- ja yörunouden, oodien, Pamelan ja +Clarissa Harlowen, Ossianin y.m. sellaisten tuotteiden kautta, paljoa +ennen Wertheriä, voimakkaaseen ja herkkään asteeseen, ja kuinka Werther +itse ravitsee sieluansa Ossianin toivottomuudella, sekä vielä, kuinka +erillään ja itsenäisenä Englannin kirjallisuus tähänkin aikaan +pysytteli, ollen yleensä antajan, mutta hyvin vähässä määrässä ottajan +asemassa, käy ilmeiseksi, että Werther on suurin piirtein ymmärrettävä +Englannin ja Rousseaun sentimentaalisuuden haarautumaksi, joka ei ole +tälle ja sen kehitykselle mitenkään välttämätön, vaikka se on kylläkin +voinut siihen vaikuttaa vieraalta rannalta heijastuneen palausaallon +tavoin. Tämän vuoksi en ole voinut yhdistää Wertheriä likeisemmin +Radcliffeen, koska tämän tunteellisuus on muuten selitettävissä, ja +koska hänen nuorilta sankareiltaan puuttuu Wertherin epätoivoinen +johtopäätelmävoima. Teoksessaan Episoder. Några kapitel om liv och +litteratur under sjuttonhundratalet (1918) on _Yrjö Hirn_ osoittanut, +kuinka wertherismiä kuitenkin esiintyi Englannissakin, ilmeten m.m. +Miss Reayn, Mrs. Frances Lewisin ystävättären murhassa; hänet ampui +nimittäin eräs häneen onnettomasti rakastunut Hackman niminen pappi +jonkinmoisen wertherimäisen epätoivon vallassa. Tämä koskee kuitenkin +wertherismin esiintymistä tosielämässä — Englannin kirjallisuudessa se +ei ole päässyt huomattavaksi piirteeksi, sillä byronilainen sankari ei +luovuttanut sille sijaa. Linja _Saint-Preux, Werther, René, Obermann ja +Adolphe_ on mannermaan omaisuutta. Lähteitä: _Joachim Merlant_: Le +roman personnel de Rousseau à Fromentin, 1905. _René Canat_: Du +sentiment de la solitude morale chez les romantiques et les +parnassiens, 1904. Wertherin käänsi ranskaksi _George Deyverdun_ 1776. +(_Louis Morel_: Les principales traductions de Werther et les jugements +de la critique, 1776-1872; Archiv für das Studium der neueren Sprachen +und Litteraturen, 119, ss. 139-159.) + +[55] Näihin ryöväreihin en voi yhdistää Schillerin Ryöväreitä (1781). +En ole tavannut mistään tietoa siitä, että Mrs. Radcliffe olisi osannut +saksaa; matkansa Reinille hän teki myöhemmin, kirjoitettuaan teoksensa. +Englanniksi käänsi Ryövärit Scottin tuttava _Alexander Fraser Tytler_ +(lordi Woodhouselee) 1792. Radcliffen päärosvot, tyrannit, olisivat +lähin merkki Schillerin vaikutuksesta, mutta kuten on nähty, on tämän +tyypin sukujohto itsenäisesti englantilainen. Radcliffen näyttämön +täydennysrosvot ovat kotoisin pikareskikirjoista, joissa tällaiset +kohtaukset ovat yleisiä. + +[56] Metsän tarina, ss. 138, 140, 179; Udolphon mysteriot, s. 226; +Tarina Sisiliasta, ss. 9, 24. Aeoluksen harppua, joka oli +iltahelkähdelmärunoilijain mielisoitin, en muista huomanneeni +Radcliffen teoksissa. Katso _Beers_, s. 165, alahuomautus. + +[57] Athlinin ja Dunbaynen linnat, s. 750; Tarina Sisiliasta, s. 60; +Metsän tarina, ss. 200, 213; Udolphon mysteriot, ss. 227, 235. + +[58] Kirjan perustuminen johonkin salaperäiseen käsikirjoitukseen on +hyvin vanha temppu, jolla kirjailijat ovat leikitelleet vuosisatoja. +Cervantes teeskenteli, että Don Quixoten oli alkuaan kirjoittanut +arabialainen historioitsija Cid Hamed ben Engeli. Kaikki 17-18 +vuosisadan "Tataarilais"- ja "Kiinalaistarinat" oli muka jäljennetty +jostakin salaperäisestä käsikirjoituksesta, ja sama muoti omaksuttiin, +kun ruvettiin itse, kuten ennen mainitusta Crebillonin esimerkistä +näkyy, käyttämään niiden aineksia omintakeisissa teoksissa. Gulliverin +matkat perustuivat muka löydettyihin muistiinpanoihin. Samuel Johnson +julkaisi 1749 kirjoituksen nimeltä _Theodoren näky_ (The Vision of +Theodore), joka oli muka tämän erakon itsensä kirjoittama ja löydetty +hänen kammiostansa. Romantikot omistivat tempun ihastuneina, sillä +tarjosihan se oivan keinon saattaa heidän aikansa lukija ja joku heidän +ihannoimansa menneisyyden ihminen suoranaiseen, ikäänkuin välittömään +ja elävään kosketukseen. Mutta tällä "löydetyllä käsikirjoituksella" +saattoi olla vakavammatkin seurauksensa. Käyttäessään tätä temppua +romantikot yleensä menettelivät niin, että lukija helposti huomasi +kysymyksen olevan vain kirjallisesta keinosta, joten koko asiaa +opittiin pitämään pilana. Kun sitten joku kirjailija, kuten esim. +Macpherson, kaikessa pääasiassa totuuden mukaisesti ilmoitti, että +hänen tuotteensa todellakin perustui joko vanhaan käsikirjoitukseen +tahi muuten säilyneeseen tietoon, ei tätä uskottu, m.m. siksi, että oli +totuttu pitämään tällaista väitettä vain kirjailijain tavallisena +temppuna. Tässä tapauksessa tultiin siis tehneeksi kirjailijalle, kuten +esim. juuri Macphersonille, suurta vääryyttä. Mieltyneenä vanhaan +käsikirjoituskeinoon saattoi taas toinen kirjailija, kuten Thomas +Chatterton, viedä tämän ajatuksen niin pitkälle, että tosissaan koetti +uskotella yleisölle vakavan toden ja asiallisen, tehdyn löydön +olevan kysymyksessä. Tätäkään ei uskottu, ja niin johti vanhan +käsikirjoituksen idea Englannin romantiikan murhenäytelmään. En voi +olla ajattelematta, että epäusko Ossiania kohtaan oli osaltaan +seurausta käsikirjoitustempun liiasta käyttämisestä, ja että +Chattertonin yritys oli osaltaan johtunut sairaalloisesta halusta +todellakin "löytää" kerran tuollainen vanha käsikirjoitus, joka +sisältäisi ihmeellisiä ja arvokkaita asioita ja tuottaisi löytäjälleen +kunniaa. + +[59] Athlinin ja Dunbaynen linnat, ss. 730, 757; Tarina Sisiliasta, s. +17; Metsän tarina, s. 97; Udolphon mysteriot, s. 330. + +[60] Otranton linna, ss. 4, 15-16, 24, 31, 69, 78-79, 80, 106, 130, +141, 145, 155. + +[61] Vanha englantilainen parooni, ss. 608, 616, 622, 623, 631, 632, +650. — Walpole ei ilmeisesti pitänyt tästä kilpailevasta yrityksestä, +koskapa sanoi Reeven kirjasta: "On luultavaa, että mikä Old Baileyn +murhajuttu tahansa muodostaisi mielenkiintoisemman kertomuksen" (kuin +Vanha englantilainen parooni). _Raleigh_, s. 227. + +[62] Lives of the Novelists, s. 215. + +[63] Tarina Sisiliasta, ss. 5, 6, 15, 16, 19, 22, 25, 30, 38, 39. + +[64] Metsän tarina, ss. 84, 104, 129. + +[65] Tätä nimitystä on ensiksi käyttänyt _Theodore Watts-Dunton_. Katso +Chambers's Cyclopaedia of Engl. L., III, alkukirjoitus. + +[66] Onpa Shakespeare tuntenut sellaisenkin mahtihenkilön kuin Lapin +noidan, joka vilahtaa näkyviin Hairauksissa. + +[67] Sukkeluus on Beersin. + +[68] Pamela, s. 92 (_Hogg's New Novelist's Magazine_ 1792). + +[69] Tom Jones (Tauchnitz), ss. 19, 308, 335, 382, 398, 430. The Man of +the Hill on jo täyttä romantiikkaa. + +[70] The Adventures of Roderick Random, s. 29; Peregrine Pickle, s. 14 +(Routledgen painokset); Ferdinand Count Fathom (Gibbings & Co, 1906), +I, ss. 115-116, II, ss. 202-203. + +[71] Daniel Defoe oli täydelleen vakuutettu haamujen ja ilmestysten +tosiperäisyydestä. "Minun täytyy sanoa teille, hyvät ihmiset", hän +lausuu, "että se, joka ei kykene näkemään paholaista, suvaitsipa tämä +ilmestyä missä haahmossa hyvänsä, ei ole sopiva elämään tässä +maailmassa sen tavallisena asukkaana". Hänen asenteensa haamuihin +nähden on sama kuin aikalaisensa Joseph Glanvillen, josta enemmän +toisessa yhteydessä. (Defoe-sitaatti _Raleighilta_, s. 135.) Defoe +julkaisi yliluonnollista koskevia teoksiakin nimittäin: _Tosikertomus +erään Mrs. Vealin haamusta_ (True Relation of the Apparition of one +Mrs. Veal, 1705); _Paholaisen poliittinen historia_ (The Political +History of the Devil, 1726), ja _Tutkielma haamujen historiasta ja +tosiperäisyydestä_ (Essay on the History and Reality of Apparitions, +1727.) James Thomsonin _Vuodenajoissa_, varsinkin Talvessa, esiintyy +niin paljon haamu-uskoa, että koko runo on "maalaistalon lieden +ympärille kokoontuneille kalpeakasvoisille kuulijoille kerrottu +kummitustarina". (_Gosse_: A History of Eighteenth Century Literature, +ss. 220-223.) Thomson itse pelkäsi vielä yliopistossa ollessaan haamuja +niin, että jos hänet jätettiin yksin pimeään huoneeseen, hän syöksi +sieltä ulos kauhun vallassa. Hänen isänsä kuoli, kuten otaksuttiin, +paholaisen ilkeydestä, koska hän oli uhmaillut liian ylimielisesti +kuuluisaa "Woolien" haamua. (_Garnett & Gosse_, III, s. 273.) Blairin +ja Youngin hauta- ja yö-runous on täynnä haamutunnelmaa, ollen omiaan +virittämään mieltä vastaanottavaiseksi tälle aineistolle. David Mallet +omistaa kirjoittamakseen (vaikka ilman mitään oikeutta, kuten Phelps on +todistanut) ballaadin William ja Margaret (1724), joka sittemmin +julkaistiin Percyn kokoelmassa ja sai suuren merkityksen haamuballaadin +historiassa. Tunnettu on Richard Gloverin runo _Amiraali Hosierin +haamu_ (Admiral Hosier's Ghost). Beattien ennen mainittu runoelma The +Minstrel sisältää runsaasti haamutunnelmaa hautarunouden tyyliin: + + And ghosts, that to the charnel-dungeon throng, + And drag a length of clanking chain and wail, + Till silenced by the owl's terrific song, + Or blast that shrieks by fits the shuddering isles along. + +Ylipäätään täytyy sanoa, ettei Otranton haamu, josta haamuromantiikka +katsotaan alkaneeksi, suinkaan ollut mikään uutuus Englannin +kirjallisuudessa; sitä vain ei oltu esitetty sillä tavalla ja siinä +tarkoituksessa kuin Walpole ja hänen seuraajansa sen tekivät. Lähteitä +haamu- ja yliluonnollisen romantiikan tutkimiseen: ennen mainittu +_Dorothy Scarboroughin_ teos (ei käsittele goottilaista romantiikkaa +vanhempaa aikaa); _C. Thürnau_: Geister in der englischen Litteratur +des 18. Jahrhunderts, 1906; _Wilhelm Ad. Paterna_: Das übersinnliche im +englischen Roman von Horace Walpole bis Walter Scott, 1915. Esitys +Addisonin ja Steelen mielipiteistä perustuu pääasiassa Thürnaun +teokseen. + +[72] Boswellin kuvauksesta saa sen käsityksen, että Johnson uskoi +haamujen olemassaoloon, mikä hyvin sopii hänen harvinaisen +voimakkaaseen kuolemanpelkoonsa. Johnson uskoi muuten, että pääskyset +viettävät talvensa tainnoksissa veden alla, ja että kultaa voidaan +tehdä. + +[73] _Georges Gendarme de Bevotte_: La Légende de Don Juan, 1906, ss. +18-19. Elävöityvä patsas (kuva) on ollut tarujen aiheena antiikista, +Pygmalionista alkaen. _Charles Godfrey Lelandin_ teos Legends of +Florens (1895) sisältää Florensiin keskittyneen tämänaiheisen +tarinapiirin. Don Juan-tarinoista on laaja esitys. _J. Scheiblen_ +kokoomateoksessa Das Kloster (12 osaa, 1845-1849), kolmannessa osassa. + +[74] Arthurin miekka, joka kulkee myös nimellä "excalibore", on +kotoisin skandinavialaisesta Volsung-tarinasta, josta se on tullut m.m. +Beowulfiin (_Clouston_, I, 43-44). Walpole ei kuitenkaan tuntenut +keskiaikaista kirjallisuutta, joten Spenser lienee pidettävä sinä +lähimpänä lähteenä, jonka kautta hänen ajatuksensa johtuivat suureen +miekkaan. — Veripisaroiden tipahtaminen Alfonson kuvapatsaan nenästä +ei ole Walpolen oma keksintö. _Phelps_ mainitsee (s. 108), että jo +Dryden viittaa siihen kansanomaisena taikauskoisena enteenä +jostakin uhkaavasta tuhosta. Nuo veritipat esiintyvät jo +restauratsionidramaatikon _John Banksin_ eräässä näytelmässä: + + Last night no sooner was I laid to rest + Than just three drops of blood fell from my nose. + + (_Scarborough_, s. 42, alahuomautus.) + +[75] Tarpeellista on huomauttaa tämän täydennykseksi, että jännitystä +kyllä esiintyy runsaasti Fieldingin ja varsinkin Smollettin teoksissa; +esimerkkinä siitä, kuinka se realistisuutensa vuoksi voi muodostua +aivan kauhuksi, voidaan mainita kuuluisa kreivi Fathomin öinen +metsä- ja murhakohtaus. Se on näissä kuitenkin harvoin, jos +milloinkaan, Radcliffen tapaan romanttista, eikä ole niin keskitettyä +ja tiivistettyä kuin esim. mainitsemassani Macbethin kohtauksessa, joka +on romantikkojen menettelytapaa paljoa lähempänä. Tällä kohtauksella on +ollut aina järkyttävä vaikutus. _Thomas de Quincey_ kirjoitti siitä +1823 _London Magazineen_ kirjoituksen On the Knocking at the Gate in +Macbeth. "_The effect was that it reflected back upon the murderer a +peculiar awfulness and a depth of solemnity_". (_David Masson_: The +Collected Writings of Thomas de Quincey. 14 osaa, 1897. X osa, +ss. 389-394.) + +[76] Tässä kohden tapaa kirjallisuudessa usein liioittelua; aina +Italialaiseen saakka ja se mukaan luettuna Radcliffe käyttää haamuja +hyvin varovaisesti; hän ei ole sopiva mainittavaksi, kuten usein +tehdään, minään tyypillisenä haamukauhujen esittäjänä. Vasta kuoleman +jälkeen julkaistussa Gaston de Blondeville -nimisessä teoksessaan +Radcliffe käyttää haamuja runsaasti ja vielä aivan Walpolen tapaan, +s.o. antaen heidän esiintyä ja ottaa osaa toimintaan, vieläpä +turnajaisiinkin, aivan kuten tavallisten ihmisten. Mutta Radcliffen +erikoislaadusta tämä romaani onkin poikkeus. (_Möbius_, s. 132.) + +[77] Walpolen kirje Madame du Deffandille, siteerattu m.m. Scottin +teoksessa Lives of the Novelists, s. 192. + +[78] Udolphon mysteriot, ss. 229 ja 243. + +[79] Radcliffe sai kirjoistaan hyvät palkkiot, esim. Udolphon +mysterioista 500 ja Italialaisesta 800 puntaa. Hänen romaaninsa olivat +tavattoman suosittuja. Scott kertoo Udolphon mysterioista (Lives of the +Novelists, s. 216): "Jo paljas nimikin oli jännittävä; yleisö, joka oli +syöksynyt lukemaan sitä uteliaisuutensa koko kiihkolla, heitti sen +kyllästymättömänä kädestään. Perheessä, jossa oli lukuisasti jäseniä, +sen niteet lensivät, jopa ryöstettiin kädestä käteen". Huolimatta +Radcliffen kieltämättömästä hienoudesta kirjailijana, jolle esim. +ranskalaiset ovat antaneet suurta tunnustusta juuri tältä kannalta, +hän sai mantereella joukon jäljittelijöitä, jotka milloin omassa +milloin hänen nimessään julkaisivat suuren joukon alhaisinta +kaupusteluromantiikkaa. _Breyn_ mainittu kirja sisältää näistä +luettelon, mutta on niitä todennäköisesti vielä enempi kuin mitä hän +mainitsee. Walpolen, Reeven ja Radcliffen teosten vaiheista ja +merkityksestä sekä jäljittelyistä Ranskassa tekee laajasti selkoa +_Alice M. Killen_ tutkimuksessaan Le roman "terrifiant" ou roman "noir" +de Walpole à Anne Radcliffe et son influence sur la littérature +française jusqu'en 1840 (1915), jossa on tarkka kirjallisuusluettelo. + +[80] _Mrs. Oliphant_, III, ss. 221-236; _Raleigh_, ss. 260-266; +_Garnett ja Gosse_, IV, s. 92; _Léonie Villard_: Jane Austen. Sa vie et +son oeuvre. 1914. Satiirikoilla oli oma aikakauskirjansakin, _William +Giffordin_ perustama _Anti-Jacobin or the Weekly Examiner_, jossa +_Georg Canning_ julkaisi 1797-98 Ryöväreistä kirjoittamansa parodian +The Rovers, or the Double Entertainment. Myös Goethen Stellasta +julkaistiin siinä parodia. Itse Pitt kuului lehden ystäviin. V. 1811 +esitettiin Haymarket-teatterissa saksalaisuutta ja muotiin tulleita +hevosnäytelmiä, erittäinkin _Lewisin_ Timur tataarilaista (josta +myöhemmin) pilkkaava burleski: The Quadrupeds of Quedlinburgh; or, the +Rovers of Weimar. Tragico-Comico-Anglo-Germanico-Hippo-Ono-Dramatico +Romance. (_Walter Sellier_: Kotzebue in England, 1901, s. 77.) +Byron-painoksessaan (katso huomautusta 108), Letters and Journals, II, +s. 157, _Prothero_ kertoo Colman nuoremman kirjoittaneen siihen +prologin, jossa m.m. sanoi: + + Your taste, recover'd half from foreign quacks, + Takes airings, now, on English horses' backs; + While every modern bard may raise his name, + If not on lasting praise, on stable fame. + +Näytäntökautena 1811-12 esitettiin Lyceum-teatterissa burleski +Quadrupeds or the Manager's Last Kick, jossa esiintyi räätäleitä +ratsastaen aaseilla ja muuleilla. Käyttämäni Austenin ja Edgeworthin +painokset kuuluvat Everyman's Libraryhin. Barrettin teoksesta on +ilmestynyt uusi painos 1909, joka on ollut käytettävissäni. + +[81] V. 1839 ilmestyi Lontoossa kaksiosainen teos nimeltä The Life and +Correspondence of M.G. Lewis, Author of The Monk, Castle Spectre etc, +with many pieces in prose and verse, never before published. Mottona +ovat Byronin sanat _Hail, wonder-working Lewis_, ja on teos varustettu +Lewisin muotokuvalla. Tekijää ei mainita, mutta on hän Br. M:n +luettelon mukaan _Mrs. Margaret Baron-Wilson_. Teoksen sisällyksenä +ovat suurimmaksi osaksi Lewisin kirjeet hänen äidilleen, eräät muut +häntä koskevat asiakirjat, hänen julkaisemattomien teostensa +katkelmat, runot j.n.e., jotavastoin tekijän omalta osaltaan antama +elämäkerrallinen selvitys on sangen vähäinen, m.m. Lewisin kirjallisiin +lähteisiin nähden aivan puutteellinen. Teoksen päämerkitys onkin juuri +noiden kirjeiden ja ennen ilmestymättömien katkelmien tunnetuksi +saattajana. Tekijättären oma suhtautuminen kuvattavaansa on yksinomaan +ihaileva, joten hänen teoksensa ei ole arvosteleva eikä objektiivinen; +sen — kylläkin kaunis ja kiitettävä — tarkoitus on ollut, kuten +tekijätär nimenomaan sanoo, _point public attention to the strong good +sense, good feeling, and honourable principle which marked the whole +course of his general conduct in life, his exemplary duty and affection +as a son and his unblemished integrity as a man and a gentleman_. — +Tähän teokseen perustuvat ne Lewisin elämäkerrat, joita sen jälkeen on +julkaistu, mitä hänen elämänkaarensa yleiseen kulkuun tulee; lisäykset +ja oikaisut, kirjalliset lähteet ja Lewisin yleinen asema ja merkitys +kirjailijana on perustettava muihin lähteisiin. Näissä mainitsen _Max +Rentschin_ väitöskirjan Matthew Gregory Lewis. Mit besonderer +Berücksichtigung seines Romans "Ambrosio or the Monk" (Leipzig, 1902), +joka elämäkerralliselta puoleltaan kokonaan seuraa Baron-Wilsonin +teosta. Mitä sen kirjallishistorialliseen puoleen tulee, on tekijän +muutamissa kohdissa osoittama epäasiallisuus omiaan herättämään +epäluottamusta. Niinpä hän (s. 12) kertoo Lewisin Haagissa ollessaan +kääntäneen Schillerin Ryövärit ja (s. 58) Southeyn ottaneen osaa +Lewisin ballaadikokoelmaan runoilla Madoc ja Roderick runosta Mary, the +Maid of the Inn, sekä Donica, Rudiger, The Old Woman of Berkeley ja +Lord Willam. Lewis ei kuitenkaan ole kääntänyt Ryöväreitä eikä Southey +ottanut osaa Lewisin kokoelmaan muuta kuin yhdellä runolla, jota ei ole +ylläolevassa Rentschin luettelossa; Madoc ja Roderick nimisiä Southeyn +ballaadeja en tunne, mutta kyllä sennimiset suuret kertovat runoelmat. + +[82] Lewisin arvostelu isästään tämän kuoleman jälkeen (Journal of the +Residence among the Negroes in the West Indies, John Murray 1861, s. +60): "Isäni oli inhimillisin ja jaloin henkilö, mitä saattoi ajatella; +hän ei milloinkaan kieltänyt neekereiltään mitään, ja hänen kirjeensä +ovat täynnä mitä selvimpiä ohjeita heidän hyvästä kohtelustaan". + +[83] Saducismus Triumphatus or Full and Plain Evidence concerning +Witches and Apparitions; näkemäni painos on julkaistu Lontoossa 1681 +(Glanville eli 1636-1680). Hänen kirjoituksillaan näyttää olleen +merkitystä — häntä pidetään m.m. aikaansa nähden etevänä +tyylitaiturina — koskapa esim. vielä _Poe_ on lainannut häneltä +mottolauseen Ligeia-nimiseen kertomukseensa; hänen teokseensa The +Vanity of Dogmatizing (1661) sisältyvä kertomus The Scholar Gipsy on +aiheena _Matthew Arnoldin_ samannimisessä runossa. + +[84] Huomautuksessa n:o 82 mainitusta kirjasta käy selville, että +Lewisit ja Sewellit olivat molemmat vanhoja Jamaikan siirtolaissukuja. +Lewisin Cornwall-nimisellä maatilalla siellä oli olemassa perhehauta, +mausoleumi, jonka ulkonäöstä Lewis antaa tarkan kuvauksen (s. 53). Hän +kertoo isoisänsä määränneen, että kuoli hän missä hyvänsä, hänen +ruumiinsa oli lähetettävä Jamaikaan, perhehautaan. Suvun kiintymys +sinne oli siis ollut huomattava. Jamaikan pääkaupungin, "Spanish +Townin" kirkossa, jota Lewis ylistää hyvin hienoksi (s. 82), oli +haudattuna hänen sukuansa molemmilta puolilta, m.m. hänen äidinisänsä. +Hänen eräs sukulaisensa isän puolelta toimi kaupungissa tuomarina. +Lewis-suvun vaakunan värit olivat "_checquy azure and argent, with +three quarterings_". (Notes and Queries 1860, toinen sarja, kymmenes +osa, s. 349.) Beckfordin suku omisti myös maatiloja Jamaikassa, +joten tämä kaukainen saari oli erikoisesti läheinen Englannin +eriskummallisimmille romantikoille. Beckfordin niinä aikoina suunnaton +rikkaus oli koottu Jamaikassa orjatyöllä; William Beckfordin isoisä +Peter Beckford jätti kuollessansa 1735 300,000 punnan omaisuuden. Peter +Beckfordin isä oli Jamaikan maaherra, ja omisti 24 maatilaa, joilla +työskenteli yhteensä 1200 orjaa. Päinvastoin kuin Lewis vanhempi ja +nuorempi ei William Beckford välittänyt orjiensa asemasta ja heidän +oloistaan vähääkään. Lewisien ja Beckfordien suhteesta en ole tavannut +mitään tietoja, en edes siitäkään, olivatko he tuttavia, mikä tuntuu +luonnolliselta. Se seikka, että Matthew Gregory Lewis tuli parlamentin +jäseneksi Beckfordin jälkeen tämän vaalipiiristä, viittaa tuttavuuteen +ja sopimukseen, ehdottomasti kuitenkaan edellyttämättä sitä. + +[85] Kun hän ei ollut _king's scholar_, vaan _town-boy_, ei hän saanut +esiintyä suuressa vuosijuhlanäytännössä. Hänen mainitaan esittäneen +Falconbridgen osaa Kuningas Juhanassa (jolloin on varmaankin ollut +kysymyksessä koomillinen mukailu) ja "Herra herttuamme" osaa +kappaleessa High Life below Stairs (kirjoittanut 1759 _James Townley_). + +[86] Life I, s. 29. Samanlainen kokemus sattui Edward Bulwerille hänen +lapsuudessaan vanhassa Knebworthin "haamulinnassa", johon kuului kaksi +korkeata nelikulmaista tornia ja kaksi siipirakennusta, joissa +molemmissa oli tradition mukaiset "kummitushuoneet". Tästä linnasta +saadut lapsuudenkokemukset vaikuttivat huomattavasti Bulweriin, joka +kirjailijana mielellään käsitteli yliluonnollisia aiheita. (The Life, +Letters and Literary Remains of Edward Bulwer, Lord Lytton. By his Son. +1883, I, ss. 32, 34.) Huomattakoon muuten, että aution huoneiston +herättämä kammo on hyvin yleinen lapsuudenmuisto, eikä sille ole +pantava varsin suurta merkitystä. + +[87] Life I, s. 58. Ilmoitettu kirjoitetuksi Oxfordista, päivätty 8:na, +kuukautta mainitsematta. Kun siinä kuitenkin puhutaan menosta kuukauden +lopulla Chattamiin pääsiäiseksi, ja tämä oli 1792 huhtikuussa, kirje +lienee kirjoitettu huhtik. 8 p. Monet Lewisin kirjeet ovat +päiväykseltään puutteellisia, vaikka hän itse moittii äitiänsä juuri +samasta asiasta. + +[88] Otteet on julkaistu Baron-Wilsonin elämäkerran ensimmäisessä +osassa. + +[89] Life I, s. 52. Ainoa Lewisin Parisissa-olon ajalta säilynyt kirje, +päivätty syysk. 7 p. 1791. (Life ilmoittaa vuoden 1792, minkä täytyy +olla erehdys.) _Marsolliem_ näytelmä Camille ou le Souterrain on +nuorempi kuin Tarina Sisiliasta (ilmestyi 1791. Katso _Alice M. +Killen_: Le roman "terrifiant", s. 78), ja on saanut vaikutelmia +viimemainitusta. Les Victimes Cloitrées on _Boutet de Monvelin_ +kirjoittama, sisällöltään ja merkitykseltään hyvin tärkeä näytelmä, +johon myöhemmin saamme aihetta palata. Näissä nimissä esiintyvä +ranskalainen "antiklerikaalinen vallankumousromantiikka" sai alkunsa +m.m. sellaisista teoksista kuin Intrigues monastiques ou Vamour +encapuchonné, ilmestynyt 1739 Haagissa, ja Diderotin teoksista La +Religieuse (1760) ja Les deux amis de Bourbonne (1773). Nämä sekä +vallankumouksen kauhudraama valmistivat maaperää Radcliffen ja Lewisin +tyyliselle kauhuromaanille, joka oli Ranskassa tavattomasti muodissa +1790-luvulla, aina 1802:n seuduille saakka, jolloin tapahtui seisaus. +Melmothin ilmestyminen 1820 aloitti kauhumuodin uudelleen. +Englantilaisia ja saksalaisia vastaava rahvaanomainen romaanitehtailija +oli _Nicolas-Edme Restif de la Bretonne_ (1734-1800), joka tuli isäksi +jo yhdentoista ikäisenä ja kirjoitti 42 moniosaista teosta. Saksan +kirjallisuus oli muodissa Parisissa noin 1760-70; sen oli aikaansaanut +_Grimm_. _Baour-Lormian_ kuvasi 1825 Ranskan romantiikan parnassoa +seuraavin säkein (Le Classique et le Romantique): + + L'amas incohérent de spectres et de charmes, + D'amantes et de croix, de baisers et de larmes, + De vierges, de bourreaux, de vampires hurlants, + De tombes, de bandits, de cadavres sanglants, + De morgues, de charniers, de gibets, de tortures, + Et toutes ces horreurs, ces hideuses peintures, + Que, sous le cauchemar dont il est oppressé, + Un malade entrevoit, d'épouvante glacé... + + (_Killen_ s. 192.) + +(_L. Reynaud_: L'influence allemande en France au XVIIIe et au XIXe +siècle, 1922, s. 196. _Yrjö Hirn_: Diderot, 1917. _Rudolf Fürst_, +ennen mainittu teos, s. 164. _Edmond Estève_: Etudes de littérature +préromantique, 1924.) + +Lewisin kirjeestä ei käy selville, oliko hän ja minkä verran +tekemisissä Parisissa olevien muiden englantilaisten kanssa. Beckford +oleskeli siellä näinä vuosina, mutta pysytteli jo tällöin seuraelämästä +erillään. Englantilainen kirjailijatar _Helen Maria Williams_ asui +vuodesta 1789 alkaen melkein keskeytymättä Parisissa, pitäen siellä +radikaalia salonkia; hänen luonaan tapasivat toisensa Euroopan +vallankumousmiehet ja liberaalit, englantilaisista esim. Fox ja lordi +Holland, jotka molemmat kuuluivat Lewisin tuttavapiiriin. Marraskuussa +1792 perustettiin Parisissa Belgian valloituksen johdosta pidetyillä +juhlapäivällisillä Brittiläinen vallankumouskerho. (_Lilly Baschd_: +Englische Schriftstellerinnen in ihren Beziehungen zur französischen +Revolution, 1917, ss. 21-24.) + +[90] Diderotin teoksessa Les deux amis de Bourbonne on toisen +päähenkilön nimi Felix. + +[91] Weimar näyttää olleen näihin aikoihin englantilaisten +muotipaikkoja, jonne ainakin Saksan kirjallisuuden (harvat) ystävät +tekivät pyhiinvaellusretkiä. Aikaisimpia kävijöitä oli Saksan +kirjallisuuden ystävä ja kääntäjä _William Taylor_, joka matkusti +sinne 1782 ja sai puhutella Goetheä. Weimarissa oli Englannin +lähettiläänä Lewisin aikoina sir _Brooke Boothby_, joka mieltyi Saksan +kirjallisuuteen ja suosi sitä myöhemminkin. (_Paul Girardin_: Robert +Pearse Gillies and the Propagation of German Literature in England at +the End of the XVIIIth and the Beginning of the XIXth Century, 1916.) + +[92] Kirje Weimarista jouluk. 24 p. Life, I, s. 78. + +[93] _Thomas Moore_: Life of Byron, 111, s. 375 (kirje Mr. Rogereille +huhtik. 4 p. 1817). Byron ei osannut saksaa ollenkaan. Lapsena +Skotlannissa ollessaan hän oli opettajan johdolla "lukenut" +sveitsiläisen runoilijan Gessnerin "Abelin kuoleman", mutta oli +lopettanut opintonsa tähän ja julisti myöhemmin, ettei osannut saksaa +sen enempää kuin muutamia kiroussanoja, jotka oli oppinut kyytimiehiltä +matkustaessaan Saksan läpi. (_Siegfried Sinzheimer_: Goethe und Byron. +Eine Darstellung des persönlichen und litterarischen Verhältnisses mit +besonderer Berücksichtigung des "Faust" und "Manfred", 1894, s. 15.) +"Abelin kuolemasta" päättäen on Byronin opettajana ollut eräs tri +Willich, sillä tämän tiedetään ihailleen Gessneriä ja käyttäneen +hänen idylliään sinä porttina, jonka kautta hän johdatti nuoria +skotlantilaisia saksan kielen salaisuuksiin. Hän oli m.m. Walter +Scottin opettajana tässä kielessä. Saksalaisystävällisen Henry +Mackenzien kehoituksesta nimittäin Scott ja seitsemän muuta +edinburghilaista rupesivat 1792 harrastamaan saksaa. (_Paul Girardin_, +ennen mainittu teos, s. 13.) + +[94] Se seikka, että Lewis itse ilmoitti Haagissa ollessaan +kirjoitelleensa Otranton linnan tyylistä romaania, on saanut hänen +elämäkertansa kirjoittajat otaksumaan, että hän tarkoitti Munkkia; se +on kuitenkin erehdys. Hän todennäköisesti käytti Munkissa tätenkin +kokoamiaan aineksia, mutta pääasiassa tuo usein mainittu Otranton +tyylinen romaani lienee tullut käytetyksi, kuten sanottu, Linnan +haamussa. + +[95] Englantilaiset kirjailijat työskentelevät nopeasti: Gosse +mainitsee, että Richardson kirjoitti Pamelan kolmessa kuukaudessa, mikä +teoksen laajuuteen katsoen on uskomatonta; helpommin uskottava on +tieto, että Johnson kirjoitti Rasselas-kertomuksensa viikossa. Southeyn +mainitaan kirjoittaneen ensimmäisen kertovan runoelmansa, Joan of Arcin +kuudessa viikossa, mikä teoksen pituuteen nähden on hämmästyttävä +saavutus. Kuten sanottu, ei näitä tietoja pidä ottaa vakavalta +kannalta; kysymyksessä on kirjailijoille mieluinen kerskailun laji; +esim. aina kun kirjailijoita syytetään siitä, että he ovat saaneet +vaikutelmia jonkun toisen kirjailijan teoksista, he usein aivan yhtä +epäasiallisesti kiiruhtavat ilmoittamaan, etteivät he muka ole +milloinkaan näitä teoksia lukeneet. + +[96] V. 1797 näyttelijä Bannisterin lahjanäytäntönä. + +[97] Munkin lähdetutkimuksen vaiheet ovat lyhyesti seuraavat: 1903 +julkaisi _Georg Herzfeld_ (Archiv für das Studium der neueren Sprachen +und Litteraturen, 104:s osa, ss. 310-312) kirjoituksen Eine neue Quelle +für Lewis' "Monk", osoittaen siinä, että Musaeuksen tarina Die +Entführung (ilmestynyt kokoelmassa Volksmärchen der Deutschen, viides +osa, ss. 247-276, Gotha 1787) oli ilmeisesti se, josta Lewis oli saanut +Vertavuotavaa nunnaa, Lindenbergin linnaa ja Agneksen aiottua +poisryöstämistä sekä Raymondia koskevan episoodin. Sikäli hän olikin +aivan oikeassa. Tämän oikean suunnan vei loppuun _Otto Ritter_ +kirjoituksessaan Studien zu M.G. Lewis' Roman "Ambrosio or the Monk" +(Archiv, 111, ss. 106-121), osoittaen, että yksityiskohdilla oli +huomattavissa Walpolen ja Radcliffen teosten vaikutusta, Ambrosion +kuolinkohtaus oli melkein sanasta sanaan otettu Veit Weberin +kertomuksesta Teufelsbeschwörung (Sägen der Vorzeit, IV, 1791, s. 135); +metsäkohtaus Strassburgin luona oli mukailtu Smollettin teoksesta +Adventures of Ferdinand Count Fathom, 20:s luku; Matildan tehtävä oli +sama kuin Biancan Cazotten Lemmekkäässä paholaisessa; Vaeltava +juutalainen on kaikua Schillerin Henkiennäkijästä; ballaadi Alonzo the +Brave perustuu Bürgerin ballaadeihin; ja että paholaisen manaus ja +sielun myyminen oli Faust-aihe. Tällä välin oli kuitenkin Herzfeld +tutustunut L. Wyplelin kirjoitukseen _Euphorion-lehdessä_ (VII, 725) +nimeltä Ein Schauerroman als Quelle der Ahnfrau, jossa kirjoittaja +vertaa Grillparzerin Esiäitiä erääseen pragilaiseen kauhuromaaniin +nimeltä Die blutende Gestalt mit Dolch und Lampe oder die Beschwörung +im Schlosse Stern bei Prag ("Wien und Prag bey Franz Haas", 262 sivua), +osoittaen Grillparzerin saaneen näytelmänsä aiheen tästä. Verrattuaan +tätä kirjaa Munkkiin ja huomattuaan, että se ja Munkin muutamat luvut +olivat jotakuinkin sananmukaisesti yhtäläisiä, hän, epäillen Lewisiä +jäljentäjäksi, julkaisi kirjoituksen Die eigentliche Quelle von Lewis' +"Monk" (Archiv, 111, ss. 316-323) kertoen tämän huomionsa ja pitäen +Lewisin päälähdettä lopullisesti löydettynä sekä huomauttaen de +Monvelin näytelmästä ja sen vaikutuksesta. Mutta Otto Ritter ei +myöntänyt tätä, vaan koetti kirjoituksessaan Die angebliche Quelle von +M.G. Lewis' "Monk" (Archiv, 113, ss. 56-65) osoittaa, että pragilaisen +romaanin, joka oli julkaistu ilman vuosilukua, täytyi olla nuorempi +kuin Munkki. Tähän vastasi Herzfeld kirjoituksella Noch einmal die +Quelle des "Monk" (Archiv, 115, ss. 70-73), pysyen kannallansa, mutta +toivoen, että joku uusi löytö ratkaisisi kysymyksen. Nyt ei +kumpainenkaan näistä tutkijoista ollut tullut verranneeksi pragilaista +romaania Munkin saksankielisiin käännöksiin. Riidan ratkaisikin täten +_August Sauer_, vertaamalla F. von Oertelin Munkkikäännöstä +pragilaiseen teokseen: selville kävi, että jälkimmäinen oli suurelta +osalta sananmukaista lainaa edellisestä. Grillparzer-painoksensa +ensimmäisen osan johdannossa (Grillparzers Werke, 1909) hän tämän +perusteella lausuu: "_Der deutsche Roman ist nichts weiter als die +Bearbeitung einiger Kapitel aus dem englischen Schauerroman Ambrosio +... und diese Übersetzung (_Oertel_) liegt auch der Blutenden Gestalt +zu grunde_". Tämän Sauer sitten tarkemmin osoittaa nooteissaan +rinnastamalla pragilaisen romaanin ja Oertelin tekstejä. Sauerin +johdanto on muuten valaiseva sekä Lewisin lähteiden etsijälle että myös +sille, joka haluaa tutustua siihen, kuinka alkuaan alhaisessa +ympäristössä esiintyneet aiheet voivat suuren kirjailijan +mielikuvituksessa jalostua. Herzfeldin harhapäätelmä on kuitenkin +kerennyt tehdä vahinkoakin. Niinpä on _Helene Richter_ sen hyväksynyt +ja tullut siten esittäneeksi hiukan harhaan johtavan kuvan Lewisistä. +Useihin muihinkin teoksiin on tämä väärä tieto, ymmärrettävää kylläkin, +pujahtanut. Englantilaisten tutkijain en kuitenkaan ole huomannut sitä +maininneen. + +_Rudolf Fürstin_ ennen mainitusta teoksesta huomaan, että _Christiane +Benedicte Naubertin_ (1756-1819) vv. 1789-1792 julkaisemaan +kokoelmaan Die neuen Volksmärchen der Deutschen sisältyy tarina Die +weisse Frau, jonka näyttämönä on Neuhausin linna Böhmissä ja jossa +kerrotaan kummittelevasta Rosenbergin linnanrouvasta. (_Fürst_, +s. 88-99.) _Kajetan Tschink_ nimisen kirjailijan (1763-1813) teos +Wundergeschichten samt dem Schlüssel zu ihrer Erklärung (1792) sisältää +Fürstin mukaan (s. 188) myös Vertavuotavan nunnan tapaisen tarinan. +Kaikkien näiden pohjalähteenä on Sauerin mukaan erään _Erasmus +Franciscuksen_ teos Der höllische Proteus (Nürnberg, 1695), "_mit +weitläufigen Abhandlungen über die weisse Frau_". + +Pragilaisen romaanin kirjoittaja julkaisi sille myöhemmin jatkonkin +nimeltä Der Geist Lurian im Silbergewand oder das Gericht über Ambrosio +(238 s., ilman vuosilukua.) + +[98] XIX osa, 1796, ss. 194-200. + +[99] XXIV osa, 1796, s. 403. + +[100] XXIII osa, 1797, s. 451. + +[10]. XXXI osa, 1797, ss. 111-114. + +[102] V osa, 1798, ss. 157-158. + +[103] LIV osa, 1802, s. 548. + +[104] _Thomas James Mathias_ (1754-1835) oli huomiota ansaitseva +satiirinen kirjailija ja kääntäjä, joka tarkkana italian kielen +taitajana harjoitti kääntäjän työtä italiasta englantiin ja +päinvastoin. Grayn runoista hän on julkaissut hienon ja huolitellun +painoksen. Hänen tekstissä mainittu teoksensa ilmestyi alkuaan 1794, ja +oli niin tavattoman suosittu, että siitä julkaistiin 16 eri painosta; +näihin Mathias laati lisäyksiä ja muistutuksia, sikäli kuin huomiota +ansaitsevia kirjailijoita oli esiintynyt. Hänen teoksensa on Byronin +satiirisen kirjailijarunoelman English Bards and Scotch Reviewers lähin +edelläkävijä. + +[105] Munkin epäsiveellinen sisällys tuli laajalti tunnetuksi, sillä +kirjan leimaaminen sellaiseksi oli hyvä keino intressantin +uteliaisuuden herättämiseksi ja sikäli myös levikin lisäämiseksi. Kun +Munkki-Lewisin sensatsioniromaania muutamia kymmeniä vuosia sitten +yleisesti kysyttiin, varusti eräs Mrs. Lord, joka piti lainakirjastoa +Dublinissa, tätä kirjaa riittävän määrän nuoria ja vanhoja lukijoitansa +varten... Kun eräs korkeasti siveellinen perheenisä moitti häntä siitä, +että hän pitämällä tarjolla tällaista teosta saattoi vaaraan kaupungin +siveyden, hän naivisti vastasi: "Kirja on todellakin tyrmistyttävän +paha, mutta minäpä olenkin huolellisesti tarkastanut joka kappaleen ja +alleviivannut kaikki ilkeät kohdat, sekä huomauttanut aina nuorille +neidoille, mitkä paikat heidän on jätettävä lukematta'". (Anekdootti +Irlannista: Notes and Queries, IV sarja, IV osa, s. 271.) + +[106] Munkin ensimmäinen painos ilmestyi 1795; British Museumin +kirjastosta en ole löytänyt tälle vuodelle merkittyä painosta, vaan on +vanhin siellä v:lta 1796. Englannin kustantajat panivat usein +tuotteisiinsa, jos ne ilmestyivät loppupuolella vuotta — Munkki tosin +ilmestyi kesällä — seuraavan vuosiluvun, ja niin on luultavasti +tässäkin tapahtunut. Lewisin kustantaja J. Bell julkaisi Munkista v:n +1796:n nimiin kaksi painosta, toisen oktaavi- ja toisen kvartokokoa. +Samana vuonna julkaistiin Waterfordissa kolmas painos, varustettuna +tekijän muotokuvalla. Neljännen painoksen julkaisi Bell 1798, ja siitä +tekijä poisti loukkaavimmat kohdat. V. 1820 (painovuosi ei aivan varma) +julkaistiin Aberdeenissa jälleen uusi painos. Uusimmista on tiedossani +1904 ilmestynyt, E.A. Bakerin toimittama, 1906 Gibbins & Co:n ja 1924 +Brentano's Ltd:n julkaisema painos. Dean & Monday julkaisi (1820?) +siitä osan nimeltä Raymond and Agnes, or the Bleeding Nun of the Castle +of Lindenberg, josta ilmestyi toinen painos 1841 sarjassa "IV. Hazlitt +the Younger: The Romancist's and Novelist's Library". Eräs Mr. Forley +muodosti Raymondia ja Agnesta koskevasta osasta "a grand and +interesting ballet", kuten käy selville teoksesta Memoirs of Mrs. +Crouch, including a Retrospect of the Stage, 1806 (II osa, s. 257); +musiikin oli säveltänyt eräs Mr. Reeve. Toinen kaksinäytöksinen +näytelmäsovitus Raymondin ja Agneksen tarinasta julkaistiin sarjassa +Cumberland's British Theatre, 38:ntena numerona, nimellä Raymond and +Agnes, the Travellers benighted, or the Bleeding Nun of Lindenberg. +_J. Boadenin_ draama Aurelio and Miranda perustuu Munkkiin (_Crouch_, +s. 303). — Amerikassa on Munkista julkaistu kaksi painosta, vv. 1877 +ja 1884 (_Rentsch_. s. 104). — Saksaksi Munkki ilmestyi 1797-8 +Leipzigissä (kääntäjä _F. v. Oertel_); nimellä Mathilde von Villanegas +oder der weibliche Faust 1799 Berlinissä; nimellä Der Mönch oder die +siegende Tugend 1806 Magdeburgissa; ja nimellä Der Mönch. Eine +schauerlich abentheuerliche Geschichte, 1810 Hampurissa. — Ranskaksi +Munkki ilmestyi 1797, kääntäjinä neljä henkilöä: _Deschamps, Desprez, +Benoist ja Lamare_ (Rentsch. s. 103). Br. Museumin luettelo mainitsee +toisenkin käännöksen samalta vuodelta, sekä uusia painoksia vuosilta +1803, 1807, 1819, 1834, 1838 ja 1849 (_Leone de Waillyn_ tekemä uusi +käännös, kuvitettu). Sarjassa Nouvelles et contes extraits des +meilleurs écrivains du XVIIIe siècle, Paris 1884, ilmestyi _E. +Ploërtin_ tekemä lyhennys nimeltä Le moine incestueux. _M.C. +Cammaille-Saint-Aubin ja C. Ribié_ muodostivat sen 1798 näytelmäksi +nimeltä Le Moine. _Scribe ja Germain Delavigne_ tekivät vv. 1852-53 +Vertavuotavan nunnan tarinasta viisinäytöksisen oopperalibreton La +nonne sanglante, jonka _Gounod_ sävelsi; se esitettiin lokak. 18 p. +1854. Gounod oli ottanut säveltääkseen sen vasta sitten, kun monet +muut säveltäjät, m.m. _Berlioz_, olivat pitäneet sitä mahdottomana. +(Ritter.) _Prosper Mérimée_ on muodostanut teoksensa Une femme est +un diable Munkin mukaan. (_Fernand Baldensperger_: Le Moine de Lewis +dans la littérature française; Journal of Comparative Literature I, s. +201, New York 1903; maininnut _Otto Hoffmann_: Studien zum englischen +Schauerroman, 1915.) Munkki Ranskassa, katso ennen mainittu _Killenin_ +teos. — Espanjaksi Munkki ilmestyi vapaana käännöksenä 1822 nimellä +El Fraile, o historica del padre Ambrosio y de la bella Antonia. +— Ruotsiksi Munkki ilmestyi vv. 1800-1804 ja 1874. Sen käänsivät +ranskasta _Anders Karlsson af Kullberg_ ja rouva _Ulrika Carolina +Widström_, todennäköisesti viimemainittu suuremmaksi osaksi. + +Nämä tiedot Munkkia koskevasta bibliografiasta ovat tarkoitetut vain +viittaukseksi siitä, kuinka laajaa huomiota romaani on herättänyt, +eivätkä pyri olemaan täydellisiä. + +[107] _J.G. Lockhart_: _The Life of Sir Walter Scott_, X osa, s. 98. + +[108] _Byronin_ päiväkirja, jouluk. 6 p. 1813. _Thomas Moore_: The +Works of Lord Byron, 1835, II, ss. 295-296. Sama, VII, s. 241, +alahuomautus Lewisistä. Byronin kirjeenvaihto oli laaja, ja sisältää +paljon tietoja hänen ystävistään. Hänen ja Lewisin suhteesta +esittämiäni tietoja voi Mooren julkaisun lisäksi tarkistaa _Rowland E. +Protheron_ suuresta Byron-painoksesta: The Works of Lord Byron. A new, +revised and enlarged edition, with illustrations. Letters and Journals, +I-VI, 1898-1901, joka on varustettu selittävillä alahuomautuksilla. — +Uusin julkaisu: _John Murray_: Lord Byron's Correspondence chiefly with +Lady Melbourne, Mr. Hobhouse, the Hon. Douglas Kinnaird and P.B. +Shelley, I-II, 1922. + +[109] Helmik. 23 p. 1798. Life I, ss. 155-158. + +[110] _Lockhart_, II, ss. 7-12. + +[111] _Byronin_ päiväkirja, s. 285 (_Moore_). + +[112] _Byron_: Detached Thoughts. + +[113] Life I, s 196. _Monthly Mirror_, syysk. 1798. + +[114] _Genest_: Some Account of the English Stage, VII, ss. 332-333.. + +[115] Sheridan and His Times, by an Octogenarian (William Earle), 1859, +II osa, s. 242. Sheridaniana, 1826, s. 169. Bon-Mots of Sydney Smith +and R. Br. Sheridan, by _Walter Jerrold_, 1904. "Yli kukkuloiden kauas +pois" — Over the hills and far away, kirjoittaja _George Farquhar_ +(1678-1707); _Gosse:_ The History of Eight. C.L., s. 72. + +[116] Memoirs of the Life of John Philip Kemble, Esq., including a +History of the Stage, from the time of Garrick to the present period. +By _James Boaden_, Esq... Lontoo 1825, II osa, s. 206. The Kembles, an +Account of the Kemble Family, including the Lives of Mrs. Siddons, and +her Brother John Philip Kemble. By _Percy Fitzgerald_. I osa s. 345. +The Journal of _Sir Walter Scott_, 1890, s. 95. Linnan haamun ja yleensä +Lewisin osuudesta Drury Lanen ohjelmistoon en huomaa mitään mainintaa +_Mrs. Oliphantin_ Sheridan-elämäkerrassa (1883), joka tosin onkin +sangen lyhyt (kuuluu sarjaan English Men of Letters), enkä liioin +_Walter Sichelin_ laajassa kaksiosaisessa Sheridan-teoksessa (1909). +Sen II osassa, ss. 275-276, tekijä kertoo, kuinka _William Ireland_, +eräs Chattertonin tapainen väärentäjä, sai keväällä 1796 uskotelluksi +Sheridanille, että hän oli löytänyt ennen tuntemattoman Shakespearen +näytelmän nimeltä Vortigern ja Rowena; näytelmä esitettiinkin, mutta +yleisö olikin terävämpi Shakespearen tuntija kuin Sheridan ja vihelsi +sekä näytelmän että sen tekijän ulos. Tästä näytelmästä (huhtikuusta +1796) tekijä siirtyy puhumaan Sheridanin silloin heränneestä +harrastuksesta Kotzebuea kohtaan ja kertoo Mrs. Siddonsin +esiintymisestä tämän kappaleessa _Vieras_ (The Stranger) 1798. Tällä +välillä esitetystä Linnan haamusta, jonka menestyksestä kaikki +todistukset ovat yksimielisiä ja joka juuri oli omiaan kääntämään +Sheridanin huomion yleisön keskuudessa vallalle päässeeseen +makusuuntaan, ei ole sanaakaan, mikä on merkittävä teokselle +puutteellisuudeksi. + +[117] Reminiscences of Mikael Kelly, of the King's Theatre, and Theatre +Royal Drury Lane, including a Period of nearly Half a Century; With +Original Anecdotes of Many Distinguished Persons, Political, Literary, +and Musical. Lontoo 1826, II osa, s. 140. + +[118] Siteerannut _Helene Richter_. + +[119] Genest. + +[120] Muistutus eräässä Ivanhoen painoksessa, nähtävänä m.m. Everyman's +L:ssa. + +[121] The Monthly Mirror, 1798, V osa, s. 106. + +[122] Kotzebuen osuus Englannin teatteriin tänä aikana on hyvin kuvaava +sille tasolle, jolle Garrickin suuri teatteri oli vaipunut. Kunnia +hänen ensimmäisestä esittämisestään englantilaiselle yleisölle tulee +Sheridanille, joka, kuten sanottu, otti _Vieraan_ (The Stranger — +Menschenhass und Reue) "Madame Druryn" ohjelmistoon 1798. Siitä +ilmestyi kaikkiaan kolme käännöstä, joista Benjamin Thompsonin tekemä +hyväksyttiin. Muut, tärkeimmät, englanniksi käännetyt ja esitetyt +Kotzebuen kappaleet olivat: + + Kind der Liebe, oder: der Strassenräuber aus kindlicher Liebe + = Lover's Vows, 1799. Kääntäjä _Mrs. Inchbald_. + Der Witwe und das Reitpferd = Horse and Widow. + Der Graf von Burgund = Count of Burgundy. + Spanier in Peru oder Rotla's Tod = Pizarro. + Der Opfertod = Family Distress. + Armut und Edelsinn = Poverty and Nobleness of Mind. + Das Schreibepult, oder die Gefahren der Jugend = The Wise Man + of the East. + Johanna von Montfaucon = Johanna of M. + Der Wildfang = Of Age to-morrow. + La Peyrouse = La Pérouse. + Eduard in Schottland oder die Nacht eines Flüchtlings + = The Wanderer; or the Rights of Hospitaiity. + Epigramm = The Blind Boy. + + Graf Benjowsky oder die Verschwörung auf Kamtschatka + = Kamtschatka, or, the Slave's Tribute. + Die Sonnenjungfrau = The Virgin of the Sun. + Blind geladen = How to die for love. + Rehbock, oder die schuldlosen Schuldbexvussten = The Poachers. + +Sheridanin Pizarro, jota hän oli vapaasti muodostellut läheskään +noudattamatta alkuperäistä, oli korkeasti isänmaallinen näytelmä, jonka +kärki ja komeat vapaustiraadit oli tähdätty ranskalaisia ja Napoleonia +vastaan. Yleisö, jota Abukirin merivoitto juuri näinä aikoina +elähdytti, otti sen vastaan aivan rajattomalla innostuksella. Sitä ei +kuitenkaan esitetty niin monta kertaa kuin Linnan haamua. Pizarro pysyi +kauan Lontoon teatterien ohjelmistossa — se esitettiin vielä niin +myöhään kuin 1856. Sellaiset saksalais-ystävät kuin William Taylor ja +muut pitivät Kotzebuea yhtenä Saksan suurimmista draamallisista +kirjailijoista, ja onkin hänen maineensa ollut myöhään viime +vuosisadalle saakka suurempi Englannissa kuin kotimaassaan. Goethe +sensijaan sai tyytyä pienempään maineeseen sekä kotimaassaan että +varsinkin Englannissa. (_Walter Sellier_: Kotzebue in England, 1901.) +_Thackerayn_ romaani Pendennis opettaa ymmärtämään näiden +vuosikymmenien teatterioloja Englannissa. + +[123] "On otaksuttu Sheridanin saaneen aiheensa Sir Oliverin paluuseen +oman äitinsä kertomuksesta 'Sidney Biddulph'. Mitä tuohon aiheeseen +tulee, olisi hän yhtä hyvin voinut saada sen sadasta muusta +kertomuksesta". (_Mrs. Oliphant_: Sheridan, s. 99.) "Setä Amerikasta" +oli todellakin liian vanha näytelmäkeino, että Sheridanin olisi +tarvinnut sitä mistään lainata. Tämä tieto uudistuu aina Sheridanin +Juorukoulun kohdalla ja on kuvaava esimerkki niistä sattumalta ja +perustelematta syntyneistä klisheistä, joita kirjallisuuden historiassa +on paljon. + +[124] Nimeä voi jonkin verran selittää sekin, että oli olemassa Richard +Cumberlandin näytelmä The West Indian. Porvarilliseen murheeseen ja +tunteellisuuteen oli syynä Saksan matka ja Kotzebue. + +[125] _Lockhart_, II, ss. 7-12. + +[126] Diary of Thomas Moore, IV, s. 333. + +[127] _Walter Scott_: Essay on Imitations of the Ancient Ballad, 1830. +Poetical Works, 1833, IV osa, ss. 80-83. Siinä julkaistuista Lewisin +kirjeistä näkyy, että hän on m.m. antanut Scottille sangen +perinpohjaista opetusta loppusointujen käytössä. "En epäile saavani +teitä vakuutetuksi siitä, ettei huono loppusointu ole tosiasiallisesti +mikään loppusointu ollenkaan". Lockhart kertoo (II, ss. 7-12), ettei +Lewisin osoittamista huonoista soinnuista, skotlantilaisuuksista y.m. +ole painetuissa kappaleissa juuri mitään jäljellä, joten Scott siis +käytti saamaansa opetusta hyväkseen. + +[128] _Scottin_ saksalaisuusharrastuksesta olivat tuloksena seuraavat +käännökset: _Bürger_: William and Helen, mukaelma _Taylorin_ Lenore +käännöksestä, jonka oli kuullut lausuttavan; Der Wilde Jäger; +_Iffland_: Mündel; _Baho_: Otto von Wittelsbach; _Meier_: Fürst von +Strömberg; _Schubart_: Abschiedstag; _Goethe_: Klaggesang von der edlen +Frauen des Asan Aga; Frederick and Alice (Der untreue Knabe); Götz von +Berlichingen; _Tschudi_: Schlacht von Sempach; _Veit Weber_: Die +heilige Vehme = The House of Aspen; _Uhland_: The Noble Moringer. +(_Ludwig Karl Roesel_: Die litterarischen und persönlichen Beziehungen +Sir Walter Scott's zu Goethe, 1901.) + +[129] Tiedot Ihmetarinoiden alkupainoksista ovat _Henry Morleyn_ +esipuheesta 1887 julkaistuun painokseen Tales of Terror and Wonder. Se +on toimitettu Br. Museumissa olevan kappaleen mukaan, josta kuitenkin +oli poissa neljä lehteä; kun mistään ei voitu löytää täydellistä +kappaletta, jäi Morleyn painos yhtä alkuperäisessä ollutta runoa +vaille. Mikä tuo puuttuva ballaadi oli, olisi käynyt selville _Robert +Southeyn_ teoksista (Poetical Works_, 1847), sillä runon St. Patrick's +Purgatory_ yhteydessä on Southeyn oma huomautus: Published (1801) in +the Tales of Wonder. Southey kertoo kirjoittaneensa tuon runon jo 1798; +Lewis ei tietänyt sitä hänen omakseen. Muuten on teoksen sisältö +seuraava: + +Ballaadi _Vieras_ (The Stranger), jonka Lewis määrittelee +"normannitarinaksi", on ilmeisesti ainakin hänen mukailemansa, sillä +siinä tuntuu vaikutteita Otranton linnasta, jonka Manfred, tässä Adelan +ankara isä St. Aubin (Udolphon mysterioissa esiintyvät nimet Adeline ja +St. Aubert), kieltää tyttärensä nuorelta Theodorelta, lopuksi +myrkyttäen tämän. Kuten Romeossa ja Juliassa Adela kuolee rakastettunsa +rinnoille. _Hrim Thor_, eli talven kuningas (—, or the Winter King) +on aiheeltaan skandinaviseen tarustoon kuuluva, mutta Lewisin +omintakeisesti kertoma; sisältönä on romantikkoja miellyttänyt +kuvaus valhehaamuisen vuorenpeikon valtaan joutuvasta neidosta, +runorakenteessa on Lenoren ratsastustahti, ja loppukäänteenä on naivi +huomautus, ettei neitojen tule uskoa jokaisen vieraan kauniita sanoja. +Ballaadissa _Vaeltaja_ (The Wanderer of the Wold), jota Lewis sanoo +"vanhaksi englantilaiseksi tarinaksi", esiintyy aihe kahden veljen +rakastumisesta samaan neitoon ja neidon petollisuudesta molempia +kohtaan. _Gonzalvo_ ilmoitetaan ylimalkaan espanjalaiseksi ballaadiksi, +ja _Albert of Werdendorff_ eli keskiyön syleily (— or the Midnight +Embrace) "saksalaiseksi tarinaksi", todistaen kuitenkin molemmat liian +läheisesti Lewisin erikoistyylistä ollakseen mitään suoranaisia +käännöksiä. _Donalblaynen neito_ (The Maid of Donalblayne) on +"skotlantilainen", _Valencian pyhiinvaeltaja_ (The Pilgrim of Valencia) +"espanjalainen", ja _Wintonin harmaa munkki_ (The Grey Friar of Winton) +"englantilainen" ballaadi. Täten valikoiden ja vapaasti luistavin +anapestisäkein uudelleen kertoen Lewis sommitteli "kauhutarinansa", +tapansa mukaan jättäen lukijan epätietoiseksi siitä, mikä oli se +varsinainen lähde, josta hän ballaadinsa otti, ja kuinka paljon niissä +oli vierasta ja hänen omaansa. Kokoelmansa toisessa osassa hän on +tarkempi, ilmoittaen useiden kohdalla lähteen, mistä se on saatu ja +mikä taas on hänen omaansa. Näitä jälkimmäisiä olisivat siis: +_Bothwellin kaunis Jane_ (Bothwell's Bonny Jane); _Osric Leijona_ +(— the Lion), johon on kuitenkin liitetty se lisämuistutus, että +sittenkuin tekijä oli sen kirjoittanut, hän oli nähnyt muutaman +ranskalaisen ballaadin, joka jonkinverran muistutti siitä; (Munkissa +julkaistu) _Alonzo Urhoollinen_ ja sen parodia _Giles Jollup_ (— the +Grave and Brown Sally Green), johon viimemainittuun hän tunnustaa +saaneensa vaikutelmia eräästä sanomalehdessä olleesta parodiasta; +_Pilvikuningas_ (The Cloud King); _Merimiehen tarina_ (The Sailor's +Tale); _Ruhtinatar ja orja_ (The Princess and the Slave); _Kaunis +kultasormus_ (The Gay Gold Ring, ei "The Gray Gold King", kuten Richter +ilmoittaa) ja _Julma valkoinen nainen_ (The Grim White Woman). Mutta +tarkemmin näitäkin tarkastellessa huomaa, että "Kaunis kultasormus", +johon Lewis loppuun liittämässään huomautuksessa sanoo saaneensa aiheen +"joltakin kreikkalaiselta kirjailijalta", jonka nimen hän muka oli +unohtanut, onkin yksinkertaisesti muunnos ja Vertavuotavan nunnan +vaikutelmista syntynyt mukaelma Goethen runosta _Korinthin morsian_ +(Die Braut von Korintti); Lewisin "kreikkalainen kirjailija" on +Korinth-nimestä johtunut, hyvin kaukaa kaartava viittaus alkuperäiseen +lähteeseen. Lisäksi hän julkaisi siinä useita käännöksiä _J. G. v. +Herderin_ kokoelmasta _Kansojen ääniä lauluissa_ (Stimmen der Völker in +Lieder). Niitä ovat: _Elverin kukkula_ (Elver's Hoh — Elvershöhe); +alkuperäinen on ensimmäisen persoonan kertomus ihanasta unestaan +taikavuorella — Lewisillä ritari Algamoren kuvaus; kun alkuperäisessä +haltijatar kehoittaa: _Steh' auf du muntrer Jüngling, auf!_, sanoo +Lewis teatterimaisesti: _Arise, thou gallant young warrior, arise!_ +Lewis ei voi käännöksissäänkään vapautua pöyhkeän ja teennäisen +ritariballaadin tyylistä, vaan muuttaa esim. yllämainitun runon keveät, +nelisäkeiset, kansanlaulua muistuttavat värssyt raskaiksi +kahdeksansäkeisiksi, joista alkuperäisen huolettomuus, iloisen +nuorukaisen kauniin unen utuisuus, on kokonaan kadonnut. Herderin +kokoelmasta ovat lisäksi lähtöisin: _Angantyrin miekka_ (The Sxvord of +Angantyr — Zaubergespräche Angantyrs und Hervors), jonka Lewis on +muodostanut vapaasti oman makunsa mukaan, samalla menettäen siitä +muinaisskandinavialaisten runojen jylhän kaiun; _Kuningas Hakonin +kuolinlaulu_ (King Hakon's Deathsong — König Hako's Todesgesang); +_Keijukaiskuninkaan tytär_ (The Erl-kings Daughter — Erlkönigs +Tochter); ja _Vetehinen_ (The Water-king — Der Wassermann), käännetyt +yleensä vapaasti, jopa vain mukaillen. Yleensä Lewis ei pannut huolta +runojen alkuperäisen hengen ja värin säilyttämiseen, vaan koetti +pakoittaa ne kaikki melkeinpä hyvällä tahi pahalla sen ylimalkaisen +kaavan ja käsityksen mukaiseksi, mikä hänellä romanttisesta +ballaadista oli. Kokoelman käännöksistä on vielä mainittava Goethen +_Keijukaiskuningas_ (The Erl-king — Erlkönig) ja _Kalastaja_ +(The Fisherman — Der Fischer), jotka ovat tarkempia ja myös +onnistuneempiakin. Scott antoi kokoelmaan alkuperäiset runonsa _Tulen +kuningas_ (The Fire King), _Glenfilas_ ja _Juhannusaatto_ (Eve of St. +John), sekä käännöksensä G. A. Bürgerin _Villistä metsästäjästä_ (The +Wild Huntsman — Der Wilde Jäger) ja Goethen Claudine von Villabellasta +otetun Frederick ja Alice nimisen ballaadin. Scottin ystävä J. Leyden +ja näytelmäkirjailija G. Colman Jr. julkaisivat siinä myöskin runonsa +kumpikin. Eräät parodiat ja vanhat, tunnetut ballaadit täydentävät +lopuksi tämän eriskummallisen kokoelman, jolla ei saata sanoa olevan +runollista arvoa. + +Lewis, kuten yllä on sanottu, ilmoittelee lähteitään hyvin epäselvästi. +Vaikka se esim. skandinavialais-aiheisissa runoissa on ollut Herderin +kokoelma, hän välttää mainitsemasta sitä, ilmoittaen sen sijaan samat +lähteet, joita Herder on käyttänyt. Niinpä hän ilmoittaa saaneensa +Hervorin "Hick'in" kokoelmasta _Thesaurus Linguarum Septentrionalium_, +joka on ollut Herderinkin lähteenä. Tämän kokoelman tekijä ei +kuitenkaan ole "Hick", kuten Lewis sitä tuntematta hätiköiden +kirjoittaa, vaan "Hickes". Useat ballaadinsa hän sanoo saaneensa +tanskalaisesta kokoelmasta _Kaempe-viser_, mutta on välittäjänä +tässäkin ollut Herder, jonka lähteitä tuokin kokoelma oli. Tämä +"Kaempe-viser" tarkoittaa _Peder Syvin_ Köpenhaminassa 1695 julkaisemaa +teosta _Et Hundrede udvalde Danske viser, förögede med det andet +Hundrede_, jossa on alkupohjana jo 1591 ilmestynyt _Anders Sörensen +Vedelin_ julkaisu _100 udvalgte Danske Viser_. (Frank Edgar Farley: +Scandinavian Influences in the English Romantic Movement, Boston, 1903; +Lewis ss. 57-58, 86-88, 177-178; sivulla 238 on seuraava tiedonanto: +"M.G. Lewis julkaisi molemmat Grayn norjalais-oodit Ihmetarinoissaan". +Nämä olisivat siis olleet _The Fatal Sisters_ ja _The Descent of Odin_, +mutta ei niitä ainakaan Morleyn painoksessa ole.) Katso myös _J. Viktor +Johanssonin_ tutkimusta _Den förromantiska balladen i Sverge_ +(Göteborgs högskolas årsskrift, 1912). + +[130] The Edinburgh Review, 1803, I, ss. 314-315. Kirjoittaja on +tunnettu älypää _Sydney Smith_. + +[131] Life I, s. 228. + +[132] Life I, s. 223. + +[133] Life I, s. 229 (kirje tammik. 13 p. 1803). + +[134] Life I, s. 234. + +[135] Life I, s. 358. + +[136] The Journal of Sir Walter Scott, 1890, I, s. 7 (marrask. 22 p. +1825). + +[137] _John Russell_: Memoirs, Journal and Correspondence of Thomas +Moore, 1853. III, ss. 43-46. + +[138] _Russell_ II, ss. 55-56 (Kirje E.F. Daltonille marrask. 23 p. +1814.) + +[139] _Russell_, VIII, ss. 43-50. Lewisin sanoista päättäen — +"lupasitte antaa minulle runollisen romaaninne ensi puoliskon +korjausarkit" — oli kysymyksessä jonkin Mooren teoksen painattaminen; +vaikea on kuitenkin päättää, mikä se olisi ollut, sillä Anakreon oli +ilmestynyt 1800 ja Poems by Thomas Little 1801; 1803 Moore meni +Bermudassaarille, julkaisten seuraavan teoksensa vasta 1806. Lewisin +määritelmä (poetical romance) sopisi Laila Rookhiin, joka kuitenkin +ilmestyi vasta 1817. + +[140] _Moore_: Byron, IV, s. 47 (kirje Mr. Murraylle). + +[141] _Edward Dowden_: The Life of Percy Bysshe Shelley, II, +ss. 37-38. _J.A. Symonds_: Shelley, 1922, s. 90. + +[142] _Symonds_, ss. 18-19: "Hänen mielirunoilijansa ... olivat Munkki +Lewis ja Southey, hänen mieliproosakirjansa Mrs. Radcliffen ja Godwinin +romaanit". — _Dowden_, I, s. 42: "Hänen poikaikään kuuluvaa +intohimoansa romanttiseen, salamyhkäiseen ja kauheaan tyydyttivät esim. +M.G. Lewisin ballaadit, joiden epäaito soinnuntahti helposti miellytti +korvaa". + +[143] Kirja, jota he lukivat, oli Fantasmorgiana, ou recueil +d'histoires d'apparitions, de spectres, revenans etc. Traduit de +l'Allemand par un amateur. Paris 1812. (_Maria Vohl_: Die Romane und +Novellen der Mary Shelley, 1913.) + +[144] Lewisin molemmat sisaret. + +[145] Nämä tiedot ovat Baron-Wilsonin usein mainitusta elämäkerrasta. + +[146] _Russell_, VIII, ss. 43-50. (_Lewisin_ kirjeet _Moorelle_ +marrask. 19 p. 1802 ja marrask. 9 p. 1803). + +[147] Br. Museumin luetteloissa on Lewisin nimen alle merkitty seuraava +teos: Königsmark ryöväri eli Böhmin kauhu, johon on liitetty +Rosenbergin ja Adelaiden sekä heidän orpotyttärensä liikuttava tarina +(Koenigsmark the Robber, or the Terror of Bohemia, in which is +included the affecting history of Rosenberg and Adelaide and their +orphan daughter). Lewisillä ei kuitenkaan ole mitään osuutta tähän +kirjaan, vaan on sen toimittanut englanniksi jostakin saksalaisesta +rosvoromaanista eräs _Mr. Sarrat_, "a man of very great abilities; he +is known in the literary world as the author of a New Survey of London, +Koenigsmark the Robber, a romance, in one volume, The Life of +Buonaparte; and he has also translated a novel from the French, called +The Three Monks, dedicated to M.G. Lewis, Esq." (Memoirs of Mrs. +Crouch, II, s. 311). + +[148] Saksalaisen rosvoromantiikan laajuudesta antanee seuraava +_Müller-Fraureuthin_ kirjasta Die Ritter- und Räuberromane (1894) +poimimani nimiluettelo jonkinmoisen käsityksen: + +Eräs "kirjailija" _G.H. Heinse_ julkaisi Gerassa vv. 1786-1793 +kaikkiaan 23 romaania, yhteensä 46 nidosta; eräs _Bornschein_ niminen +kirjoittaja julkaisi samassa kaupungissa 39 romaania; _Karl Gottlob +Cramer_ (1758-1817) kirjoitti 68 romaania, yhteensä yli 100 nidosta, +ollen aikanaan Saksan luetuimpia kirjailijoita, joka suhtautui +ivansekaisella säälillä sellaisiin "kirjailijoihin" kuin Goetheen, +Schilleriin y.m.; erinomaisen tuottelias — m.m. itsemurhaajain +elämäkertoja — oli myös _Chr. H. Spiess_ (1755-1799); _D. Th. +Wangenheim_ julkaisi yli 30 "historiallista" romaania; Goethen lanko +_Chr. A. Vulpius_, Rinaldo Rinaldinin kirjoittaja, julkaisi 61 +romaania, 35 näytelmää, ja 5 muuta teosta, rakastaen erikoisesti +sointuvia italialaisia nimiä kuten Fernando Fernandini, Lionardo +Montebello, Orlando Orlandini ja Armidoro; ja pappi _A.H.J. Lafontaine_ +voitti tuotannollaan kaikki kilpailijansa julkaisten yli 150 romaania. +Näihin samoihin kuuluvat myös jo mainitut _Naubert_ ja _Veit Weber_ +(_Georg Leonhard Wächter_, 1762-1837), _Ludvig Franz Josef von Baczko_ +(1756-1823), ja _Kajetan Tschink_ (1763-1813). Näiden kirjojen +sisällöstä antavat niiden nimet melko hyvän käsityksen: keski- ja +ritariaikaa kuvaavia ovat Menneisyyden tarinoita; Ernst v. Wartburg, +perhetarina ritarihengen ja paavillisuuden ajoilta; Reinek von +Waldburg, Kettu Repolaisen mukaan tehty kertomus nyrkkivallan ajoilta; +Musta ritari; Vanhurskas Vehm-oikeus; Kohtauksia ritariajalta; +Friedrich von Haustein, eli munkkien viekkaus ja paavien petos; +Barthold von Urach, tosi saksalainen ritaritarina keski-ajalta, j.n.e.; +ryöväri- ja murharomantiikkaa ovat: Lorenzo, metsän hurja mies, eli +rosvoneito; Coronato Hirmuinen, eli Abällino kalabrialaisten joukossa; +Vendeen sankaritar, eli nais-Aballino; Lutardo, eli rosvopäällikkö; +Karl Strahlheim, eli kiitollinen rosvo; Angelica, suurrosvo Odoardon, +Pechian prinssin tytär; Kertomus Martin-murhaajasta, talonpojasta, +j.n.e.; haamujuttuja ovat: Kokoelma kauhistuttavia tapahtumia ja +hirvittäviä kertomuksia; Vitold, Liettuan suuriruhtinas; Haamukertomus; +Geisterburgin rauniot, eli keski-yön varoittava ääni; Henkiennäkijätär +kreivitär von Hohenacker; Erään henkiennäkijän historia; Bilinin +yhdeksän kaksoista, haamu- ja ritarikertomus; Matilda von Villanegas, +eli nais-Faust (mukaelma Munkista); Erich von Sickingenin haamu ja +hänen vapahduksensa, j.n.e.; meri- ja eksoottiseen romantiikkaan +viittaavat seuraavat: Äylo ja Dshadina, eli pyramiidit; Antonia della +Roccini, merirosvokuningatar; Merirosvokuningatar Hariad, eli Afrikan +kauhu; William Lancelot, Englannin merirosvo; j.n.e. + +Tämän Lewisiä lähellä olevan kirjallisuuden englantilaisista +vastineista ovat esimerkkinä _Rosa Matildan_ (oikea nimi Charlotta +Dacre) romaanit, esim. kolmiosainen teos _Pyhän Omerin nunnan +tunnustukset_ (The Confessions of the Nun of St. Omer) ja _Zofloya_, +eli maurilainen (— or the Mor, 1812); _T. J. Horsley-Curtiesin_ +romaanit, esim. viisiosainen teos _Pyhän Botolfin luostari_, eli musta +naamio (St. Botolfs Priory or the Sable Mask), neliosainen _Udolphon +munkki_ (The Monk of the Udolpho), ja _St. Oswythin luostarin vanhat +aikakirjat_ (The Ancient Records of the Abbey of St. O.); Miss _M. +Hamiltonin_ neliosainen _St. Bernardon metsä_ (The Forest of St. +Bernardo); _Miss Daviesin_ kolmiosainen _Munkki ja hänen tyttärensä_ +(The Monk and his Daughter); ja _Miss Grantin_ neliosainen _Adelaide_. +Nämä ja aivan lukemattomat samanlaatuiset, kuten esim. _Charlotte +Smithin_ (1749-1806) _Vanha aatelistalo_ (The Old Manor House, 1793); +_Mrs. Bonhoten Bungay Castle_; _Charles Lucasin Jaakko Smithin historia +eli Pyhän Donatin linna_ (The History of Jack Smith, or the Castle of +Saint Donat); _F.H.P:n The Castle of Caithness; Kreivi Roderickin linna +eli goottilaisia aikoja_ (Count Roderick's Castle or Gothic Times); +_W.C. Probyn Linnan henki_ (The Spirit of the Castle); _Maria Regina +Rochen Clermont ja Luostarin lapset_ (The Children of the Abbey, 1798 +jo kymmenes painos); _Mrs. Pearsonsin Salaperäiset varoitukset_ +(Mysterious Warnings); _Francis Lathamin Keskiyön kello_ (The Midnight +Bell); Markiisi _Grossen Kamalia mysterioita_ (Horrid mysteries); Miss +_Wilkinsonin Harmaiden katujain luostari_ (The Convent of Grey +Penitents); Miss _Henrietta Mossen Katsahdus esi-isiimme_ (A Peep at +our Ancestors, 1807); _Lady Morganin (Miss Sydney Owensonin) Ida of +Athens ja Villi irlantilaistyttö_ (The Wild Irish Girl, 1806); ja +_A.M. Bennettin Anna_ (— or, The Memoirs of a Welch Heiress, +interspersed with Anecdotes of a Nabob, 1785) sekä saman _Vaikeuksia, +eli isäni haamu_ (Vicissitudes abroad, or, The Ghost of my Father, +1806, kuusi osaa). Tähän luetteloon, jonka olen tehnyt _Scarboroughin, +Saintsburyn ja Raleighin_ ennen mainittujen teosten sekä Lewisin +Adelgithan ja Itä-indialaisen loppusivuilla olevien kustantaja +_J. Bellin_ ilmoitusten mukaan, ja joka ei luonnollisesti ole +lähimainkaan täydellinen, sisältyy, kuten lukija huomaa, useita +_Jane Austenin_ mainitsemista _horrid_-kirjoista. Tämän ajan +kirjallisuus-ilmoituksissa, joita kustantajat painoivat tuotteidensa +takakansille, vilahtelee lisäksi runsaasti sellaisia nimiä kuin +Rodolphus of Werdenberg, Friedwaldin metsä, Salaperäiset sisarukset, +Espanjalainen rosvo y.m., jotka otaksuttavasti ovat käännöksiä +saksasta. Mitään tutkimusta, jossa edes Müller-Fraureuthin tapaan olisi +luetteloitu ja aiheen mukaan järjestetty nämä romaanit, en tunne; +Scarboroughin kirja on siinä suhteessa puutteellinen, eikä tämä olekaan +sen teoksen päätehtävä. Lähdekirjana tässä suhteessa on mainittava myös +_Einar Nylénin_ teos Skräckromantik. Studier i tysk och engelsk +förromantik (Göteborg 1924), ja, mitä Ranskan vastaavaan +kirjallisuuteen tulee, ennen mainittu _Killenin_ teos. + +Sekä Saksassa että varsinkin Ranskassa ja Englannissa, todennäköisesti +Mrs. Radcliffen ansiosta, tämä kirjallisuus näyttää suurelta osalta +olleen naisten tuottamaa. Kirjallisuudessa niin epäilyttävältä tuntuva +_miss_ ja _madame_ uudistuu pöyristyttävän usein tekijäin nimen edessä. +Mutta heidän joukossaan löytyy kuitenkin kaksi "missiä", joiden +tuotanto ei ole päässyt niin unohtumaan kuin useimpien sisariensa, +nimittäin sisarukset _Sophia_ (1750-1824) ja _Harriet_ (1757-1851) +_Lee_. Heidän runsaasta tuotannostaan (_Richter_, I, ss. 271-277) +mainitsen heidän yhteisen teoksensa _Canterburyn tarinoita_ (Canterbury +Tales, 1797-1805) ja siitä kertomuksen _Kruitzner_, jonka mukaan Byron +on tehnyt näytelmänsä _Werner_. Richterin selostus kertomuksen +sisällöstä osoittaa tämän aivan epäämättömäksi tosiasiaksi; tämä heikon +ja rikollisen isän tyyppi oli kuitenkin, kuten aikaisemmin olen +viitannut, pääpiirteissään valmiina Radcliffen Metsän tarinassa. +Kruitzner on mielenkiintoinen vielä senkin vuoksi, että se on +rakennettu Schillerin Ryövärien mukaan. Byron lausui siitä: "_This tale +made a deep impression upon me, and may indeed be said to contain the +germ of much that I have since written_"; hän oli lukenut sen ensi +kerran 1802. (_Heinrich Kraeger_: Der byronsche Heldentypus, München +1898.) + +[149] Tästä huolimatta hän kuitenkin ilmoittaa esipuheensa lopussa +lähteitään. Sen mukaan olisivat _Epäluulo_ eli Blanche ja Osbright +(Mistrust or —) pitkähkö, keskiaikais-aiheinen kertomus sukuvihasta ja +lasten traagillisesta rakkaudesta, _Enoni ullakkoikkuna_ (My Uncle's +Garret Window), pitkähkö, mutta luonnollinen ja miellyttävä +nykyaikaisaiheinen kertomus, Anaconda ja Amorassan lainauksia ja +muodostelmia saksasta; Amorassan onkin, huomauttaa Conant ennen +mainitussa teoksessaan, osaksi käännös F.M. Klingerin tarinasta _Der +Faust der Morgenländer_; Amiraali Quarino ja Kuningas Rodrigon +kukistuminen olisivat ballaadikäännöksiä espanjasta; ja Bertrand ja +Mary-Belle, Falkensteinin lordi, sekä Kuoleva morsian samoja saksasta +(kaksi viimemainittua Herderin kokoelmasta); hänen omiansa olisivat: +ballaadi _Sir Guy etsijä_ (— The Seeker), aiheena kansantaru linnaan +iäksi suljetusta neidosta, jonka rohkea ja päättäväinen ritari voi +vapauttaa; _Neljä Facardineä_ (The Four Facardins), toinen osa, jonka +Lewis sanoo kirjoittaneensa jatkoksi kreivi _A. v. Hamiltonin_ kesken +jääneelle, samannimiselle itämaiselle kertomukselle; Bill Jones, +ihmetarina, Walter Scottilta saadun aiheen mukainen, Coleridgen +Vanhasta merimiehestä muistuttava murha- ja haamuballaadi; ja +800-säkeinen kertovainen runo _Oberonin seuralainen, eli legenda +kolmesta sisaresta_ (Oberon's Henchman, or the Legend of the Three +Sisters), jonka Lewis aloitti jo syyskesällä 1800 oleskellessaan +Bothwell-Castlessa. Tuntien hyvin taipumuksensa käyttää hyväkseen +toisten työtä hän alamuistutuksissa tällä kertaa rehellisesti +ilmoittaa, mistä mikin ajatus ja säe on lainattu. Runo käsittelee +Oberonin ja Titanian riitaa Indian kuninkaan pojasta, mutta nämä +Shakespearen hennot luonnon lyyrillisyyden runohenget muuttuvat +Lewisillä epärunollisiksi voima- ja mahtiolennoiksi, jotka sopivat +paremmin syöjätär-satujen ympäristöön kuin ihanain keijukaisten +valtijoiksi. + +[150] Lewisin oma ilmoitus painetun kappaleen alussa. + +[151] Tätä Monvelin kappaletta ei voi olla asettamatta myös Radcliffen +Italialaisen yhteyteen; juonessa on siksi paljon yhtäläistä, nimenomaan +se, että pahan papin avulla tahdotaan estää kaksi nuorta saamasta +toisiansa eli siis koko pääasiallinen pohja, että täytyy otaksua +Radcliffen käyttäneen ranskalaista teosta hyväkseen rakennellessaan +omaansa. Katso _Edmond Estève_: Études de littérature préromantique, +1923. Luvussa Le théâtre "Monacal" sous la revolution tekijä selostaa +(ss. 107-109) Luostarin uhrien juonen. Aatelisnainen Madame de +Saint-Alban tahtoo estää tyttärensä Eugenien joutumasta puolisoksi +köyhälle, mutta kunnolliselle Dorvalille, ja lannistaakseen hänet uskoo +hänet rippi-isänsä Laurentin haltuun luostariin. Huhu kertoo hänen +kuolleen, jolloin Dorval epätoivoissaan menee toiseen, Laurentin +luostarin vieressä olevaan luostariin. Kappale on nelinäytöksinen ja +esitettiin ensi kerran maalisk. 29 p. 1791. + +[152] _Cumberland's_ Br. Th., 29:s osa, s. 9. + +[153] _Genest_, VIII, ss. 235-237. Katso huomautusta 80. + +[154] _Baron-Wilsonin_ tekemän Lewisin elämäkerran lopussa olevassa +Lewisin teosten luettelossa mainitaan eräs Village Virtues niminen +teos, josta ei itse tekstissä puhuta mitään. Tällaista kirjaa ei +kuitenkaan löytynyt British Museumin kirjastosta, ja ovat tiedusteluni +muualtakin olleet turhat. Lewis ei ole sellaista kirjoittanut. + +[155] Lewis oli alituisena vieraana Holland Housessa, jonka valtijatar, +Lady Holland, oli hyvin älykäs ja sattuvasanainen. Kun Lewis kerran +valitti, että hänet oli pantu kirjoittamaan burleskia komiikkaa, mikä +ei häneltä luonnistu ollenkaan, huomautti lady Holland: "Ette tunne +omia lahjojanne". (The Holland House Circle, kirj. _Lloyd Sanders_, +1908.) + +[156] _Boswell_: Life of Dr Johnson, II, s. 148 (Everyman's L.). Se, +mitä seuraavassa tekstin kappaleessa on sanottu orjakysymyksen +vaikutuksesta Johnsonin kantaan Amerikan asiassa, perustuu _Yrjö +Hirnin_ teokseen Dr Johnson och James Boswell (1922), ss. 192-193. + +[157] William Wilberforce, his friends and his times, kirj. _John +Campbell Colguhamn_, 1867. Ss. 172-174. — The Life of William +Wilberforce, by his sons. IV, s. 292. + +[158] _S.T. Coleridge_: Table Taik, 1835 (maalisk. 20 p.). + +[159] _Baron-Wilsonm_ elämäkerrassa. + +[160] Heinäk. 10 p. 1817 Byron kirjoittaa Moorelle Venetsiasta, La +Mirasta, ilmoittaen Lewisin olevan siellä ja lausuen tämän johdosta +tyytyväisyytensä: "_How pleasant! He is a very good fellom_. Hän kertoo +lainanneensa Lewisille _extracts from Lalla Rookh and Manuel, and, out +of contradiction, it may be, he likes the last, and is not much taken +with the first of these performances_". Venetsiassa Lewis viipyi +elokuun alkupuolelle, matkustaen Englantiin 7 ja 12 päivän välillä. +(_Moore_: The Works of Lord Byron. Kirjeet Mr. Murraylle heinäk. 15 p. +ja elok. 12 p. 1817. IV, s. 47 ja s. 53.) + +[161] Eräs Miss F., joka oli Lewisin matkatoverina sekä meno- että +paluumatkalla, on kirjoittanut tarkan kuvauksen hänen viime hetkistään; +se on julkaistuna Baron-Wilsonin elämäkerrassa. + +[162] _Russell_: Moore, II, ss. 183-185, 301. + +[163] Munkki (1924 painos), II osa, ss. 36-37. + +[164] Munkki, III osa, X luku. + +[165] Tarkoitan tällä, että se oli uutta nyt; se oli kyllä esiintynyt +Englannin aikaisemmassa romantiikassa, esim. Elisabethin ajan +melodraamoissa, joiden realismi kuvastuu melkoisessa määrässä +Shakespearen näytelmissä. Henrik VI:n toisessa osassa kuvataan esim. +Gloucesterin herttuan ruumista: "Hänen kasvonsa ovat mustat ja +kuolleella verellä, hänen silmänsä pullistuneemmat kuin eläessä, +tuijottaen aavemaisesti kuin kuristetulla; hänen hiuksensa ovat +pystyssä ja sieraimensa kuin taistelussa auenneina; hänen kätensä ovat +levällään kuin olisi hän tarrautunut elämästä kiinni ja olisi +väkivalloin masennettu". Kardinaali Beaufortin kuolema, murhakohtaus +meren rannalla ja kuningatar Margaret suremassa Suffolkin pään ääressä +ovat esimerkkejä samasta kauhutyylistä; Gloucesterin silmäin +puhkaiseminen Kuningas Learissa samoin. Titus Andronicuksen +kauhukuvaukset ovat realismissaan järkyttäviä. Tamora lausuu: "Täällä +ei paista aurinko milloinkaan, mitään ei täällä kasva paitsi yön pöllöä +ja kohtalon korppia, sydänyön hetkellä täällä tuhat paholaista, tuhat +sihisevää käärmettä, kymmenentuhatta lihavaa rupikonnaa ja yhtä monta +menninkäistä pitäisi niin peloittavaa ja kamalaa ääntä, että jokainen +kuolevainen sen kuullessaan joko heti menettäisi järkensä tahi +heittäisi äkkiä henkensä" — mikä on jokseenkin samanlainen mielikuva +kuin Bunyanin Kuoleman varjon laakso tahi Epätoivon linna. Kuningas +Juhanassa Constance kutsuu kuolemaa seuraavin sanoin: "Oi ystävällinen, +rakastettava kuolema! Sinä tuoksuva löyhkä, terveellinen mätä, sinä +jälkeentulevien viha ja kauhu, nouse vuoteeltasi, ja minä tahdon +suudella inhoittavia luitasi, pistää silmäni onttojen kulmiesi alle, +kiertää kotoiset matosi näiden sormieni ympäri, tukahduttaa +hengitykseni tunkkaisella pölylläsi, ja olla raatohirviö kuten +sinäkin!" Romeossa ja Juliassa esiintyy koko hautausmaa- ja +kalmaromantiikka. Romanttiset ruumismadot, joita Lewis niin usein +(ja Southey) käytti, esiintyvät siis jo Shakespearella. — +Burgverliess-sanan on selvittänyt _Müller-Fraureuth_. + +[166] Munkin loppusivuilla oleva kuvaus Ambrosion kuolinpaikasta. + +[167] The Poetical Works of Scott, Oxford Complete Edition, julkaissut +_J. Logie Robertson_ 1910. + +[168] Linnan haamun maanalainen vankila on tietenkin saksalainen +Burgverliess, joka Reginaldin kohtalosta päättäen on lähinnä kotoisin +Schillerin Ryöväreistä. Piirityskohtaus juontanee alkunsa Götz von +Berlichingenistä. Se, etten yhdistä Ivanhoeta näihin Scottinkin hyvin +tuntemiin teoksiin, johtuu siitä, että Linnan haamussa esiintyvät +munkki ja narri tuovat juuri tämän teoksen aivan Ivanhoen rinnalle, +jossa ne kuten tunnettua esiintyvät hyvin huomattavissa osissa; ne +todistavat, että Linnan haamu, joka löytyi Abbotsfordin kirjastossa, +oli Scottin päälähde, mitä Torquilstonen linnaan tulee. + +[169] Historiallisen romaanin sukupuussa ovat aikaisempina ilmiöinä +(katso esim. _Dora Binkert_: Historische Romane vor Walter Scott, +Berlin 1915) kuin goottilainen romaani huomattavat sellaiset teokset +kuin _Defoen Memoirs of a Cavalier_ (1724) ja _Lelandin Longsword_ +(1762), jota jälkimmäistä tekijä itse sanoi "historialliseksi +romaaniksi" (Historical Romance). Näistä on edellinen historiallinen +sikäli, että nuo soturin muistelmat koskevat kolmikymmenvuotista ja +Englannin kansalaissotaa, joista hän antaa eloisan ja realistisen +kuvauksen; yleistyyli on kuitenkin pikareskikirjan tapaan jatkuvaa, +tapahtumien ja sattumien jonottavaa kuvausta, ilman rajoitettua ja +keskitettyä rakennepiiriä. Romanttinen väritys puuttuu. Longsword taas +esittää menneisyyden loistavaa tarinaa Shakespearen historiallisten +näytelmäin tyyliin, sisältäen (_Cross_: The Development of the English +Novel, s. 101) "_nearly ali the elements of Scott's histortcal +romances_", mutta ollen vailla romantiikan väritystä. Ennenkuin +historiallinen romaani siinä merkityksessä kuin miksi se nyt +käsitetään, saattoi syntyä, tarvittiin kahden linjan: historiallisen +asiallisuuden ja goottilaisen romantiikan yhtyminen. Tämän yhdistämisen +suoritti Walter Scott. Hänen omasta kertomuksestaan (Waverleyn esipuhe, +1829) muuten näkyy, että goottilaisuus pani hänet sille uralle, jota +kulkien hän muutti historiallisen tietonsa ja tajunsa romantiikaksi; +hän lausuu nimittäin: "_I had nourished the ambitious desire of +composing a tale of chivalry, which was to be in the style of the +Castle of Otranto, with plenty of Border characters, and supernatural +incident_". Sen alku viittaa (julkaistu myöhemmin Waverleyn liitteenä, +esim. Everyman's L.) selvästi siihen, kuinka historiallinen puoli oli +Scottille jo hänen nuoruudessaan tärkeällä siialla. + +Scottin suhteesta goottilaisuuteen on _Walter Freye_ kirjoittanut +tutkimuksen nimeltä The Influence of "Gothic" Literature on Sir Walter +Scott (Rostock, 1902, 63 sivua). Goottilaisesta kirjallisuudesta hän +mainitsee Otranton linnan, Vanhan englantilaisen paroonin, Udolphon +mysteriot, Metsän tarinan ja Christabelin sekä Zastrozzin ja St. +Irvynen, asettaen rinnakkain niistä ja Scottin runoelmista, etupäässä +Viimeisen runojan laulusta, löytämiään sanallisesti toisistaan +muistuttavia kohtia. Lewisin muuta tuotantoa kuin Munkin, ja Scottin +osuutta esim. Ihmetarinoihin hän ei mainitsekaan; Scottin romaanien +käsittely on jäänyt kokonaan suorittamatta. Tekijällä ei ole käsitystä +goottilaisuuden johtomotiiveista ja on hänen teoksensa vain sarja +hajanaisia rinnastuksia, joiden asiallisuudesta usein voi olla eri +mieltä. Tavattoman lukuisat painovirheet rumentavat kirjaa; Clara Reeve +esiintyy "Anna" Reevenä ja E.T.A. Hoffmann "Theodore William" +Hoffmannina; St. Irvyne on muuttunut "St. Iroyne'ksi". — +Ivanhoe-romaanin lähteitä käsittelee _Roland Abramczyk_ teoksessaan +(Über die Quellen zu Walter Scotts Roman "Ivanhoe", Halle a. S., 1903). +Lähteiden joukossa (jotka Scott muuten itse luettelee suureksi osaksi +1830 kirjoittamassaan Ivanhoen johdannossa) hän mainitsee m.m. Linnan +haamun (joka oli Abbotsfordin kirjastossa, kuten sen 1838 julkaistu +luettelo osoittaa), asettamatta sitä kuitenkaan niin ratkaisevasti +Torquilstonen linnan yhteyteen kuin pitäisi. S. 141 hän sanoo +päinvastoin: "_So ist das Castle of Otranto sicher das Urbild des +Torquilstone-Castle_", mikä on totta, mutta vain Conwayn linnan +välityksellä. Hän väittää, että Manfred, Ambrosio j.n.e. olisi +johdettava Lovelace-tyypistä (s. 138), mitä en voi myöntää oikeaksi. — +_Georg Hofmannin_ teos: Entstehungsgeschichte von Sir Walter Scotts +"Marmion" (Königsberg 1913) kärsii samasta yleisen ja kokoavan +näkemyksen puutteesta, mitä tulee goottilaisuuden vallitseviin +perusmotiiveihin, kuin edellämainitutkin, kykenemättä siis +käsittelemään Marmionia nivelenä silloin jo kauan käymässä olleen +kehityssuunnan ketjussa. Huomattavana tutkimuksena mainitsen lopuksi +_Louis Maigronin_ teoksen Le roman historique a l'époque romantique. +Essai sur l'influence de Walter Scott (1898), jossa tekijä lausuu (ss. +77-78) m.m.: + +"_Depuis plus d'un demi-siècle, un irrésistible courant poussait la +littérature anglaise vers les choses du moyen Age. Horace Walpole, +Clara Reeve, Anne Radcliffe, bien d'autres encore avaient mis le +gothique en honneur. Tous ces prédécesseurs de l'auteur d'Ivanhoe, il +n'est pas de notre sujet de les étudier. Ce qu'il faut dire cependant, +c'est que tout ce grand mouvement vient aboutir à Walter Scott ... +qu'il a eu le mérite ... de tirer parti mieux que les autres des +matériaux qu'ils avaient préparés_". + +[170] The Poetical Works of Samuel Taylor Coleridge including his +Dramatic Writings. Introduction by _William Michael Rossetti_, 1912. +Christabel oli kirjoitettu paljoa aikaisemmin ja tunnettu laajalti +käsikirjoituksena, ennen painosta ilmestymistä. + +[171] The Poetical Works of Lord Byron. Introduction by _W.M. +Rossetti_. Ilman vuosilukua. + +[172] Elegy on Newstead Abbey: And sable Horror guards the massy door; +Lewis (The House upon the Heath): And brooding Horror on its site +reposed. Tutkimuksessansa Lewis' Monk und Ossian in ihrem Verhältnisse +zu Lord Byron (1905) on _Joseph Weigang_ osoittanut, että Byron oli +saanut vaikutelmia Munkista. Sitä on hänen mielestään huomattavissa +m.m. sellaisissa kohdissa kuin Giaourin säkeissä (945-950): + + It is as the dead could feel + The icy form around them steal, + And shudder, as the reptiles creep, + To revel o'er their rotting sleep + Without the power to scare away + The cold consumers of their clay — + +ja Laran (canto II, 660-662) säkeissä: + + But creeping things shall revel in their spoil, + And fit thy clay to fertilize the soil —, + +jotka siis osoittaisivat Munkin kauhurealististen ruumismatojen +läsnäoloa. Edelleen olisi Munkin Vaeltavan juutalaisen ja paholaisen +kuva saapuvilla Manfredissa ja Cainissa, väite, johon saan myöhemmin +palata. Lopuksi Weigang osoittaa sangen hyvillä perusteilla, että +Munkkiin sisältyvä Lewisin runo The Exile on ollut osallisena Byronin +Childe Haroldin kuuluisan jäähyväislaulun _Adieu, adieu, my native +shore_... syntyyn. + +[173] _Harry Buxton Forman_: The Works of Percy Bysshe Shelley, 1880. + +[174] _Forman_ Shelleyn nuoruudenteoksiin liittämissään huomautuksissa. + +[175] _Lachin y Gair_. + +[176] Maturinin teoksista olen lukenut vain hänen pääromaaninsa +Kohtalokas kosto ja Melmoth Vaeltaja. Muussa suhteessa perustuvat +tietoni hänestä, paitsi käsikirjoihin, kuten esim. Beersin ja Richterin +sekä Eltonin teoksiin, _Niilo Idmanin_ tutkimukseen _Charles Robert +Maturin. His Life and Works (Helsinki, 1923), jossa Idman on erittäin +laajasti tehnyt selkoa Maturinin teosten sisällyksestä, siten saattaen +ne tutkijain ulottuville; Maturinin teokset ovat nimittäin hyvin +harvinaisia ja tavattavissa vain Englannin suurista kirjastoista. +Käytettävänäni ovat olleet myös _Oscar F.W. Fernsemerin_ teos Die +dramatischen Werke Charles Robert Maturin's, mit einer kurzen +Lebensbeschreibung (1913) ja _Willy Mailerin_ teos Charles Robert +Maturin's Romane "The Fatal Revenge" und "Melmoth the Wanderer"_ +(1908). + +[177] Tätä eivät yllämainitut tutkijat ole ottaneet huomioon. +Mielestäni olisi kuitenkin ollut syytä mainita Adelgitha, sillä koska +Maturin esikoisteoksellaan osoitti ammentavansa vaikutteita aivan +läheisestä goottilaisuudesta, tuntuu luonnolliselta, että se +näytelmänkin alalla oli hänellä esikuvana; hänen lähteitään on +etsittävä hänen omasta ympäristöstään. Bertram olisi Michael Ducas, +Imogine—Adelgitha, Aldobrand—Guiscard; Anselmon apotti—St. Hildan +luostarin abbedissa. Imogine on samanlainen "_wretched, but a spotless +wife_" kuin Adelgithakin. Idman lausuu (s. 122) verrattuaan näytelmää +erääseen Hannah Moren kappaleeseen ja tultuaan kielteiseen tulokseen: +"_A heroine of Hannah More was the least likely of any to suggest the +character of the lady Imogine_" — mutta sen juuri on Adelgitha omiaan +tekemään. + +[178] Maturinin Manuelia olisi verrattava _Coleridgen_ näytelmään +Remorse, sillä mielestäni se on kaikissa tärkeimmissä kohdissaan tämän +suggeroima. Yllämainitut tutkijat eivät ole sitä tehneet, vaikka +Coleridgen kappale on yleiseltä tilanteeltaan, tapahtumapaikan väriltä +ja ajalta sekä juonirakenteeltaanko hyvin samanlainen kuin Manuel. Jo +viimemainitun nimetkin viittaavat siihen: Manuel, Count of Valdi — +Marquis Valdez; Zimena — Zulimez. Don Alonzo olisi Don Alvar; De Zelos +— Ordonis; Zimena — Teresa. Markiisi Valdez on samanlainen onneton +vanha isä kuin Manuelkin, joten molempain päämotiivi, rikoksista ja +onnettomuuksista aiheutuva isän kärsimys, on pohjaltaan sama. + +[179] _William Godwin_: The Adventures of Caleb Williams, 1838; sama: +St. Leon. A Tale of Sixteenth Century, in four volumes, 1816. +(Edellisen romaanin alkuperäinen nimi on C.W. or Things as they are, ja +ilmestyi se 1793-1794.) + +[180] Ensimmäinen Englannin yhteiskunnallisen romaanin kirjoittajista, +jonka tuotanto herätti yleisempää huomiota, oli _Thomas Holcroft_ +(1745-1809), jonka näytelmä _Tie rappiolle_ (The Road to Ruin, 1792) +mainitaan Englannin ensimmäisenä uudenaikaisena melodraamana. Hän oli +Rousseaun aatteiden kannattaja ja vallankumouksellinen, koettaen +tulkita näitä aatteitaan romaaneissaan _Anna St. Ives_ (1792, +kirjeromaani) ja _Hugh Trevor_ (1794-1797). Hän kuului Godwinin +piiriin; tämän filosoofinen teos _Tutkimus yhteiskunnallisesta +oikeudesta_ (Enquiry concerning Political Justice, 1793-1794) on +heijastusta Englannissa Rousseaun aatteista, ja ovat Godwinin mainitut +romaanit näiden samojen aatteiden selvittelyä kaunokirjallisessa +muodossa. Mutta kun goottilainen romaani oli päivän mielimuoto +suorasanaisessa kertomuksessa, ei Godwin voinut eikä tahtonutkaan +välttyä — paremman menestyksen saavuttamiseksi — käyttämästä +goottilaisia keinoja. Caleb Williamsissa se on kuitenkin hyvin vähäistä +ja onkin tämä teos realismiltaan ja kertomatavaltaan lähempänä +Fieldingin tyyliä kuin goottilaisuutta, joka taas on paremmin +esillä Leonissa, kuten myöhemmin nähdään. Kolmas tämän ajan +yhteiskunnallisista kirjailijoista oli _Robert Page_ (romaanit _Man as +he is, 1792, ja Hermsprong or Man as he is not, 1796). Kuten tunnettua +sai Shelley yhteiskunnallisen ajatustapansa ratkaisevassa määrässä +juuri Godwinilta, ja on tällä filosofis-kaunokirjallisella suunnalla +romantiikalle tärkeä merkityksensä. (_G. Adolph Frisch_: Der +revolutionäre Roman in England. Seine Beeinflüssung durch Rousseau_, +1914, ss. 9, 13, 16, 22, 25, 32-34. — _Johannes Meyer_: William +Godwins Romane, 1906. — _Richterin_ teoksessa on laaja selonteko +Godwinista.) — Vertaa huomautusta 298. + +[181] Tarkoitan sitä vainosuhdetta, joka oli olemassa Falklandin ja +Caleb Williamsin, sekä Javertin ja Jean Valjeanin välillä, ja joka +antaa molemmissa romaaneissa tilaisuuden järkyttävään kurjuuden ja +orpouden maalaukseen. Hugo tunsi esim. Munkin (_Alice M. Killenin_ +ennen mainittu teos, s. 184) ja Alonzo-ballaadin, kuten näkyy rouva +Thénardierin laulusta: + + Il le faut, disait un guerrier + A la belle et tendre Imogine, + Il Ie faut, je suis chevalier, + Et je pars pour Palestine. + +(Runo on kokonaisuudessaan julkaistu _Killenin_ teoksen liitteissä.) +Kun Jean Valjean menee nunnaluostariin puutarhuriksi, hän käyttää samaa +keinoa kuin Raymond Munkissa; ensimmäisenä sitä lienee käyttänyt +Wieland Oberonissa. (_Otto Hoffmann_: Studien zum englischen +Schauerroman, 1915, s. 38.) Hugon _Kurjat_ ja _Meren työmiehet_ ovat +muuten hyviä esimerkkejä siitä, kuinka voimakkaaseen kantavuuteen +Lewisin osaltaan aloittama romanttinen realismi myöhemmin kohosi. Sen +mukainen verinen kauhuromantiikka esiintyy hyvin kuvaavana Hugon +romaanissa _Han d'Islande_ (1823), jonka niminen romaanin päähenkilö +johdattaa etsimättä mieleen Mrs. Shelleyn Frankensteinissä esiintyvän +demoonin. Molemmat on kuvattu samalla tavalla, ollen yliluonnollisia +hirviöitä, ja molemmista tekijät käyttävät etupäässä nimiä "demooni" ja +"monster"; rajaton ihmisviha on heille ominaista, samoin kuin julmuus +ja hirmuteot. Frankensteinin demooni on lähempänä Hania kuin esim. +Melmoth, jota mielestäni on häneen vaikeahko verrata. Ellei Han +d'Islande olisi kirjoitettu jo 1821, olisivat sen leikilliset +pyövelityypit helposti johdettavissa _Quentin Durwardista_; molemmat +ilmestyivät samana vuonna, 1823. Tähän samaan kauhuromanttiseen ryhmään +Hugon tuotannossa kuuluvat vielä _Bug Jargal_ ja _Parisin Notre Dame_. +Hugon suhde Englannin romantiikkaan, katso esim. _Gottlieb Wüscher_: +Der Einfluss der englischen Balladenpoesie auf die französische +Litteratur von Percy's Reliques of Ancient English Poetry bis zu +De la Villemarque's Barzaz-Breiz, 1765-1840. (1891). — _Killen_, ss. +184-186, 204, 209, 213, 215. — _Gunnar Castrén_: Norden i den franska +litteraturen, 1910, ss. 217-226. — Ranskalaisista kauhukirjailijoista +on vielä mainittava _Charles Nodier_, jonka teokset Tribly, nouvelle +écossaise, La Fée aux miettes, Smarra ou les démons de la nuit, ja +Histoire du roi de Bôheme et de ses sept châteaux ovat syntyneet engi. +vaikutuksen alaisina, _Gerard de Nerval_, ja _Villiers de L'Isle-Adam_. +(_Alexis von Kraemer_: Villiers de L'Isle-Adam, 1900.) Paitsi +_Killenin_ teosta katso _J.-H. Retinger_: Le conte fantastique dans le +romantique françois. 1909. + +[182] _Robert Southey_: Poetical Works, 1847. Esipuhe. + +[183] Jo kouluaikanaan Southey "_would glean among the fallen leaves +and twigs, inhaling the penetrating fragrance which ever after called +up a vision of the brook, the hillside, and its trees_". — "_The +streams were his special delight: he never tired of their deep +retirement, their shy loveliness and their melody_". (_Edward Dowden_: +Southey, ss. 9 ja 86, v:n 1909 painos.) + +[184] Southey 1793: "_We returned by Bowdley; there is an old mansion +— now mouldering axvay, in so romantic a situation that I soon lost +myself in dreams of days of yore — the tapestried room — the listed +fight — the vassal-filled hall — the hospitable fire — the old baron +and his young daughter — these formed a most delightful day dream_". +(Dowden, s. 30.) + +Southeyn itämaisista lähteistä on aikaisemmin (huomautus 38) mainittu +Jonesin tuotanto; lisättäköön, että New Arabian Nights -niminen +kokoelma, joka ilmestyi englanniksi 1792, sisälsi sadun The History of +Maugraby the Magiaan, josta Southey sai Thalaban idean ja kuuluisat +Domdanielin luolat. (_Conant_, ennen mainittu teos, s. 42. _Albert +Wächter_: Über Robert Southey's orientalische Epen, 1890.) Thalaba +voisi olla muunnos portugalilaisesta nimestä Batalha; sen nimisellä +paikalla Southey kävi. — Yllämainitusta Maugraby-nimestä voi olla +kotoisin Quentin Durwardin mustalaisen nimi _Hayraddin Maygrabin_. + +[185] "_I sought for a subject, that should give equal room and freedom +for description, incident and impassioned reflections on men, nature +and society, yet supply in itself a natural connection to the parts, +and unity to the whole_". — — — "_With my pencil and memorandum-book +I was making studies, as the artists call them, and often moulding my +thoughts into verse, with the objects and imagery immediately before my +senses. Many circumstances, evil and good, intervened to prevent the +completion of the poem, which was to have been entitled The Brook_". +(Biographia Literaria_, ss. 100-101, Everym. L.). Se runoilija, joka +erikoisesti vaikutti Coleridgeen hänen nuoruudessaan ja herätti hänen +luonnontunteensa, oli _Bowles. ("Er fing an für Leslie Bowles zu +schwärmen". _Brandl_: Coleridge, s. 33.) _Georg Bersch_: S.T. +Coleridges Naturschilderungen in seinen Gedichten. 1909. + +[186] Coleridgen nuoruudenlemmitty _Mary Evans_. + +[187] _Paul Sanftleben_: Wordsworth's "Borderers" und die Entwicklung +der nationalen Tragödie in England im 18. Jahrhundert, 1907. The +Borderers kirjoitettiin 1795-1796 ja julkaistiin 1842. Tekijä vertaa +Oswaldia Robespierreen ja johtaa hänet Jagosta ja Franz Moorista, mikä +on väärin, sillä hän on lähinnä Radcliffen tyrannin jälkeläinen; +Radcliffe on tekijälle tuntematon. Marmaduke olisi hänen mukaansa Karl +Moor, Herbert — vanha Moor, Idonea — Amelia. Kuningas Lear on +kuitenkin Herbertin ja Idonean kohdalla lähempänä. + +[188] A Poet's Epitaph. Kuuluisassa runossaan Tintern Abbey (Lines, +composed a few miles above Tintern Abbey, 1798), joka usein, vaikka +väärin, mainitaan romantiikan yhteydessä, Wordsworth kuvaa +luonnontunteensa kehittymistä. Hän kertoo, kuinka vielä vähän +aikaisemmin "pauhaava putous, korkea kallio, vuori, syvä ja synkkä +metsä" olivat hänen intohimonansa, _haunted me like a passion_, mutta +kuinka hän nyt on oppinut kuulemaan luonnosta "inhimillisyyden +hiljaista, surumielistä musiikkia". Hän tuntee luonnossa jonkin +sellaisen läsnäoloa, joka herättäen yleviä ajatuksia tekee hänet niiden +tuottamalla ilolla rauhattomaksi. + +[189] The Idle Shepherd-boys. + +[190] Kuten tunnettua Wordsworth tahtoi hyljätä erikoisen +"runokielenkin" ja käyttää vain tavallista jokapäiväisen elämän kieltä. +Siitä huolimatta hänen runojensa kieli kuitenkin on korkeampaa ja +valikoidumpaa kuin arkikieli, kuten helposti voi huomata muuttamalla +hänen runosäkeensä proosaksi, mikä suurin piirtein tapahtuu siten, että +säkeet kirjoitetaan peräkkäin eikä allekkain. (_F.W.H. Myers_: +Wordsworth, 1919, ss. 106-107.) + +[191] _John Russell_: The Poetical Works of Thomas Moore, 1850. _Oscar +Thiergen_: Byron's und Moore's orientalische Gedichte. 1880. Tekijän +väite, että "_beide haben ihre orientalische Werke vollständig +unabhängig von einander verfasst_", ei pidä paikkaansa. + +[192] Zanoniin olen tutustunut _Nino Runebergin_ ruotsinnoksesta +(Helsinki, 1920); _Hawthornen_ teokset sisältyvät sarjaan Everyman's +Library. + +[193] Esimerkkinä siitä, kuinka Hawthorne oli tämän perinnäisen +goottilaisen mielikuvan vallassa, voi hyvällä syyllä vielä mainita +hänen romaaninsa Seitsenpäätyinen talo (The House of Seven Gables, +1851). Vaikka hän käsittelee siinä 18:nnen vuosisadan loppupuolta, on +tyypillisesti kauhuromanttiseen tapaan keskeisenä näyttämönä, jopa +päätekijänä, Pyncheonien vanha, kaamean rikollisuuden ja itsekkyyden +kirouksen synkentämä talo. Tämä romaani on kokonaisuudessaan valaiseva +todistus siitä merkityksestä, mikä kauhuromantiikan keskeisimmällä ja +kokoavalla tekijällä, haamulinnalla, oli. + +[194] Poe-tutkimuksen pääteoksia on _Emile Lauvrièren_ Edgar Poe. +Sa vie et son oeuvre, 1904, jossa hänen elämänvaiheensa, +kirjailijalaatunsa ja -toimintansa sekä alkoholisminsa laajasti (732 +tiheästi painettua sivua) selostetaan ja selitetään. Muista mainitsen +_Palmer Cobbin_ teoksen The Influence of E.T.A. Hoffmann on the Tales +of Edgar Allan Poe (1908), _Louis Betzin_ Edgar Poe in der +französischen Litteratur (Studien zur vergleichenden +Litteraturgeschichte der neueren Zeit, 1902, ss. 16-82), _Paul +Wächtlerin_ Edgar Allan Poe und die deutsche Romantik, 1911, ja _Gunnar +Bjurmanin_ teoksen Edgar Allan Poe. En literaturhistorisk studie (Lund +1916, väitöskirja), jonka pohjasuunnitelma ja käsitystapa on sama kuin +Lauvrièren teoksessa. Se valaisee tarkoin Poen mielikuvamaailmaa, mutta +on heikompi Poen kirjallisten aiheiden historiassa. Tämä historiallisen +puolen heikkous kuvastuu mielestäni erikoisesti viidennessä luvussa, +joka käsittelee kauhuromantiikkaa. Sellaiset lauseet kuin (s. 65): +"_Mrs. Radcliffes Italian, vilken utkom samma är som The Monk_ (1797)"; +"_redan sex år tidigare_ (1791) _hade emellertid Mrs. Radcliffe skapat +den konstnärligt bästa av sina karaktärer... den urspårade köpmannen +Pierre de la Motte i The Romance of the Forest_"; ja (s. 66, +tarkoittaen Falklandia): "_Han har av motiv som måste tillerkännas en +viss moralisk giltighet, begått ett mord och förvandlas sedan... till +en djävul i menniskohamn, vilken hopar brott på brott för att dölja det +ursprungliga brottet_" — osoittavat, ettei tekijä ole perehtynyt +Englannin kauhuromantiikkaan niin tarkoin kuin Poen läheinen suhde +siihen olisi vaatinut. Bjurmanin kirja on omiaan osoittamaan, ettei +myöhempää romantiikkaa voida täysin asiallisesti arvioida, ellei +tunneta sen esihistoriaa ja sieltä juoksevia loimia. + +[195] Ilmestyi 1839 _The Gift_ nimisessä aikakauslehdessä. _Cobb_ +osoittaa (ss. 31-48), että Poe on saanut tämän kertomuksen aiheen +_E.T.A. Hoffmannin_ romaanista Die Elixiere des Teufels, joka +käännettiin englanniksi 1824. Poe muuten ymmärsi saksaa. Mainittuun +romaaniin ja Poen kertomukseen palaan myöhemmin toisen aiheen +yhteydessä. + +[196] Ilmestyi _American Museum_ nimisessä aikakauslehdessä 1838. +Ligeian eriskummallinen tornihuone johtuu mieleen lukiessa Scottin +johdantoa hänen Quentin Durward-romaaniinsa. Siinä esiintyy +(ss. 32-33, Ev. L.) kahdeksankulmainen huone, joka kyllä voi suggeroida +mielikuvan jonkinmoisesta Ligeian huoneesta. + +[197] Ilmestyi aikakauslehdessä _The Southern Literary Messenger_ 1835. +_Cobb_ osoittaa sen perusajatuksen johtuvan _Hoffmannin_ kertomuksesta +Doge und Dogaressa. + +[198] Ilmestyi _Graham's Magazinessa_ 1841. _Cobb_ osoittaa +(ss. 71-80), että se perustuu _Hoffmannin_ kertomukseen Die +Jesuitenkirche in G. Tämän käänsi englanniksi _John Oxenford_ vasta +1844. + +[199] _Cobb_ osoittaa (ss. 93-94) tyylillisillä esimerkeillä, että Poen +on täytynyt tuntea Radcliffen tuotanto. Tässä kertomuksessa Poe itse, +kuten näkyy, ilmoittaa sen, joten parempaa todistusta ei voi pyytää. + +[200] Ilmestyi _Graham's Magazinessa_ 1841. + +[201] Prinssi Prosperon linnaa en voi olla yhdistämättä _Scottin_ +Seitsemän ylpeän kilven linnaan (Harold the Dauntless, VI laulu). Sekin +on koristettu erikoisen ylellisesti ja siellä on myös seitsemän +huonetta, kuten Prosperonkin linnassa. Kuva on pohjaltaan sama, Poe +vain loi sen uudelleen oman mielikuvituksensa valaistuksessa. Tätä en +ole huomannut Poe-kirjallisuudessa mainittavan. Ajatuksen naamiaisista +on Poe ilmeisesti saanut _de Quinceyn_ romaanista Klosterheim or the +Masque (1832), joka monilta piirteiltään muistuttaa Munkin eräistä +episoodeista ja Abällinosta, ollen viimeisiä, tyypillisen +vanhanaikaisesti kauhuromanttisia romaaneja Englannissa, ja jossa +esiintyvät myös haamulinnassa pidetyt juhlanaamiaiset. + +[202] Usherin huoneen häviö ilmestyi _The Gentleman's Magazinessa_ +1839. _Cobb_ ja muutkin tutkijat pitävät sen lähteenä Hoffmannin +kertomusta Das Majotat (_Wächtler_ sen rinnalla hyvällä syyllä myös +Achim v. Arnimin kertomusta Die Majoratsbenen), jonka, englanniksi +käänsi _Robert Pearce Gillies_ jo 1826. Tunnelma onkin molemmissa aivan +sama, sillä eroituksella vain, että Das Majorat on tavallisen laaja +kirja, vailla sitä tunnelman tiivistyneisyyttä, joka on Poen sangen +lyhyen kertomuksen leimana. Usherin yliluonnollinen aistien, m.m. +kuulon herkkyys, on ilmeisesti kotoisin Arnimin kertomuksesta. Otan +vapauden esittää lukijalle Lewisin mainitun runon, joka mielestäni +sekin on lähellä Poen kertomusta. + +Lewisin runossa kerrotaan, kuinka tuntematon ratsastaja väkisin +kuljettaa lapsivuoteelle auttajan ja kuinka paikka, johon saavutaan, +tekee aution ja masentavan vaikutuksen: + + Fast by the moor a lonely mansion stood; + Cheerless it stood! A melancholy shade + Its mouldering front, and rifted walls arrayed; + Barred were the gates, the scattered casements closed + And brooding horror on its site reposed; + No tree o'erhung the uncultivated ground, + No trace of labour, nor of life around. + +Kun Poen kertoja saapuu ratsain "_to the melancholy House of Usher_", +hänet valtaa sama tunnelma sen nähdessään: "_I looked upon the scene +before me — upon the mere house, and the simple landscape features of +the domain — upon the bleak walls — upon the vacant, eye-like windows +— upon a few rank sedges — and upon a few white trunks of decayed +trees — with an utter depression of soul_..." + +Kun Lewisin henkilö kiipeää pimeässä ahtaita portaita: + + No lamp its hospitable guidance lent; + Speechless he leads through chambers dark and drear — + When a deep dying groan appals the ear! + Now with increasing haste he hurries on, + Where, through a rent, the sickly moonbeams shone. + The light directs — his trembling hands explore, + Sunk in the panelled wall, a secret door. + "Within this sad retreat", he faltering said, + "A hapless female asks thy instant aid". + +Usherin talossakin on halkeama, "_a barely perceptible fissure_", +katosta maahan saakka; sen omistaja odottaa vierastaan kuin lääkäriä ja +sielläkin on sairas nuori nainen, joka kuolee. Usherin talossa myös +kuuluu tuo huokailu, "_the noise of the dry and hollow-sounding wood_", +joka esiintyy Lewisin runossa. Siellä on samalla tavalla lujan oven +takana kammottava holvi, jossa valekuolleen naisen ruumis on. Lewisin +runo kertoo: + + Now breathless silence reigns the mansion o'er, + Save where a faint step treads the distant floor — + Anon it pauses — ceased the short delay + It slowly stalks with measured pace away... + +Poen kertoja ja Usher ovat juuri tämän saman tunnelman vallassa +kuunnellessaan kellariholvissa henkiin heränneen valekuolleen +ponnisteluja. "_Have I not heard her footsteps on the stair? Do I not +distinguish that heavy and horrible beating of her heart_?" + +Lewisin runo loppuu: + + Lo! angry lightnings fire the troubled skies; + The sun, obscured, draws back his rising ray, + And volleyed thunders usher in the day. + — — — — — + Struck by the bolt of Heaven, in heaps around, + A prostrate ruin strews the blasted ground! + — — — — — — — — + The yawning earth pours forth a stream of blood, + And groans re-echo, where the mansion stood. + Pale at the sound, with oft reverted eyes, + Far, far aloof, the starting traveller flies. + +Poen kertomus loppuu samoin: "... _from that mansion I fled aghast. The +storm was still abroad... Suddenly there shot along the path a wild +light... blood-red moon, which now shone vividly through that once +barely discernible fissure_ (kuten Lewisin runon alussa)... _the +fissure rapidly widened... I saw the mighty walls rushing asunder_". + +Yhtäläisyydet ovat niin suuret ja koko kehys niin samanlainen, että +voisi otaksua Poen saaneen tästä aiheen kuuluun kertomukseensa. +Otaksumaa tukisi vielä se, että Usherin huoneen häviö on muissa +tunnelmasuhteissaan, nimenomaan itse talon sisäkuvauksessa, tehty +Radcliffen hengessä. Tästä selviäisi, että Poe on kertomuksessaan, +käyttäen Lewisin ulkokehystä, saattanut Radcliffen ontot, +selittämättömät huokaukset korkeimpaan kauhujohtopäätökseensä, +täydentäen siis lopullisesti kaameiden romanttisten huokausten tarinan. +Mutta mainittujen saksalaisten kertomusten myönnettävä aiheläheisyys +varoittaa ulottamasta tätä väitettä ehdottomaksi. + +[203] Müller-Fraureuthin ja Nylénin ennen mainittujen teosten mukaan. + +[204] "_He was a man of noble port and commanding presence. His stature +was lofty, and his features uncommonly handsome. His nose was aquiline, +his eyes large, black and sparkling, and his dark brows almost joined +together. His complexion was of deep but clear brown; study and +watching had entirely deprived his cheek of colour. Tranquillity +reigned upon his smooth unwrinkled forehead_". (Munkki, s. 14). + +Ennen mainitussa teoksessaan sanoo _Edmond Estève_ ss. 109-110 Monvelin +näytelmästä m.m. seuraavaa: "_Mais Vintérét vérltable de la plece et +son originalité ne sont pas là. Ils sont dans la création de ce +personnage dont je ne crois pas qu'il, y eút encore de spécimen aussi +achevé dans la littérature française, le moine avide, sensuel, +hypocrite, dominateur et féroce, qui, du fond d'un ténébreux couvent, +porte la désolation dans les familles et le trouble dans la société, +pour satisfaire des ambitions inavouables et de honteux instincts_". +Tämän johdosta on sanottava, että Monvelin tyypillä kyllä on ollut +herättävä vaikutuksensa, mutta ilmeisesti etupäässä Lewisiin ja +Radcliffeen, jotka molemmat suuremmalla kuuluisuudellaan, +kauhuromantiikan kuohahtaessa Ranskassa juuri heidän teostensa johdosta +huippukohtaansa, anastavat todellisuudessa Monvelille kuuluvan sijan +rikollisen munkin keksijänä. Tunsiko Monvel Salaperäisen äidin, vai +johtuiko hän tyyppiinsä Diderotin La Religieuse-teoksen (kirjoitettu +jo 1760, mutta painettu vasta 1796) ja muun samanlaatuisen +antiklerikaalisen vallankumouskirjallisuuden mukaan, jonka halu pyrkiä +paljastamaan tekopyhyyttä on kotoisin jo Tartuffestä, on minulle +tuntematonta. + +[205] _Sydney Colvin_; Landor, 1909 (1881). Landor oli helleenisesti +älykäs, kirkas voimaluonne, joka ei hyväksynyt mitään sameata +goottilaisuutta. _Gebir_ on kuitenkin lähtöisin goottilaisuudesta +sikäli, että se perustuu erääseen _Clara Reeven_ itämaiseen tarinaan +The History of Charoba, Queen of Egypt, jonka hän oli julkaissut +teoksensa _Romaanin kehittyminen_ (The Progress of Romance, 1785) +toisen osan liitteenä (_Colvin_, s. 24). (Charoba oli kotoisin _M. +Vattierin_ käännöksestä The History of Ancient Egypt, 1666, jonka joku +arabialainen _Murtadi_ on kirjoittanut noin 1250. Southey arvosteli +Gebiriä _Critical Reviewissä_ syysk. 1799 hyvin kiittävästi. Tuo +arabialainen tarina näyttää kuuluvan — jättiläinen sortuu naisen +viekkauden uhrina — Simson-sikermään.) Ja goottilaisuudessa oli +jotakin, joka sopi Landorin kirjailijaluonteelle, leppymättömälle +tyrannien vihaajalle, nimittäin juuri sen voimahenkilöt, varsinkin +tyrannit ja niiden vastineet hengellisessä säädyssä; niinpä Kreivi +Julian, samannimisen näytelmän päähenkilö, kuuluu sukujohdoltaan +kostonhimoisiin goottilaisiin parooneihin. Mitään poikkeuksellista ei +siis ole siinä, että Landor palasi vanhuudessaan mielikuvaan, joka +hänen nuoruutensa aikana oli ollut kirjallisuudessa voimakkaasti +esillä. (_Gustav F. Beckh_: Walter Savage Landor und die englische +Litteratur von 1798-1836, 1911. Ei myönnä Landoria romantikoksi. — +_Robert Schlaak_: Entstehungs- und Textgeschichte von Landors Gebir, +1909.) + +[206] Ilmestyi 1815-16. (_Georg Ellinger_: E.T.A. Hoffmann. Sein Leben +und seine Werke, 1894.) + +[207] Ellinger, joka Hoffmann-elämäkerrassaan selostaa Munkin ja +Paholaisen ihmejuoman yhtäläisyyksiä, on jättänyt tämän sanallisen +samanlaisuuden mainitsematta. Kuva on kotoisin Cazottelta. (S. 300.) + +[208] _Giuseppe Bortone_: Fra il voto e l'amore. Note critiche sul +Monaco del Lewis, sul Templaro dello Scott, sull' Arcidiacono dell' +Hugo, sull' Abate dello Zola, sullo Scorpione del Prévost ece. Napoli +1908. Esitykseni ja Bortonen kirjan lisäksi on vielä mainittava +_Hawthornen Tulipunaisen kirjaimen_ (The Scarlet Letter) pappi, joka +ilmeisesti kuuluu tähän samaan perheeseen, vaikkakin puhdistuneena +rikoksellisuudesta inhimillisyyteen. Tämä teos lienee kirjallisuuden +alakuloisimpia. _Estève_ on löytänyt rikollisen munkin kirjallisia +jälkeläisiä m.m. _George Sandin_ romaaneissa, Léliassa (irlantilainen +pappi Magnus) ja Mademoiselle de la Quintiniessä (Apotti Fervet). +_Eugène Suen_ suurromaanissa _Vaeltava juutalainen_ esiintyvä pappi +Rodin kuuluu tähän sarjaan. + +[209] Ilmestyi _Graham's Magazinessa_ 1841. + +[210] Tarkoitan tällä, että Hoffmann on saanut Medarduksen Roomanmatkan +Tannhäuser-tarinasta, joka muuten sisältää pohjaltaan saman +lemmenlankeemuksen kuin Munkkikin. Tanhäuser-tarinan ja sen toisinnot +on esittänyt m.m. _J.G. Th. Gräsze_ teoksessaan Der Tannhäuser und +Ewige Jude, Dresden, 1861 (toinen painos). Sen vaikutuksesta +taidekirjallisuuteen siinä ei puhuta. + +[211] Käsittelen Vaeltavan juutalaisen tarinaa etupäässä kirjallisena +traditiona; mikä sen todellinen kansanuskomusten kuvaannollinen +alkupohja on ja onko sillä sellaista, jää tässä selvittämättä. Mikäli +tunnen, ei folklore olekaan voinut antaa siihen vielä toistaiseksi +tyydyttävää ja pätevää ratkaisua. + +[212] Tietoni Vaeltavaa juutalaista koskevasta tarinapiiristä +perustuvat etusijassa _L. Neubaurin_ teokseen Die Sage vom Ewigen +Juden, sen toiseen painokseen (1893), joka ottaa huomioon aihetta +siihen saakka kosketelleen kirjallisuuden, m.m. _Gaston Parisin_ +teoksen Le Juif Errant (1880), ja on, mikäli voin arvostella, tarkka ja +tyhjentävä. Edellämainittu _Gräszen_ teos, samoin kuin _Friedrich +Helbigin_ Die Sage vom "Ewigen Juden" (1874) ovat puutteellisia. +Puutteellinen on myös _Scarboroughin_ ennen mainitussa teoksessa (ss. +175-182) oleva esitys tästä aiheesta. _Charles Nisard_ antaa +teoksessaan Histoire des livres populaires ou de la littérature du +colportage, I-Il (toinen painos 1864), ens. osassa, ss. 478-494, +tietoja ranskalaisesta Ahasverus-kirjallisuudesta. Samoin _J. Scheible_ +ennen mainitussa Das Kloster-teoksessaan, XII osa, ss. 428-452. _Kr. +Nyropin_ teos Den evige jöde (Fortids sägn og sange, II, 1907) on +ollut käytettävissäni. Ansiokkaan tutkimuksen L'evolution de la légende +du Juif errant on äsken julkaissut (Revue de littérature comparée, +tammi-maalisk. n:o, 1925, ss. 5-36) _Alice M. Killen_. Esityksessäni +Vaeltavan juutalaisen osuudesta taidekirjallisuuteen ovat +käytettävänäni olleet _Albert Soergelin_ teos Ahasver-Dichtungen seit +Goethe (1905), joka sisältää runsaan aineiston, ja _Theodor +Kappsteinin_ teos Ahasver in der Weltpoesie (1906), joka ei täydennä +edellisen tietoja. Soergel ei tunne Munkkia, mainiten aiheenani +olevasta kirjallisuudesta vain Wordsworthin ballaadin ja Shelleyn +osuuden Ahasverus-aiheeseen, Soergel ei liioin käsittele aihetta +ikuisesti jatkuvasta elämästä, eikä kiinnitä huomiota Schubartin +antaman kuvan klisheemäiseen toistumiseen. Tietoni vaeltajan tarinan +indialaisesta alkuperästä olen saanut _Killenin_ tutkielmasta. + +[213] Kainin merkki on juutalaisten mukaan jonkinmoinen kirjoitus, joka +kuvaa ihmisten syntejä, sekä myös sarvi hänen otsassaan. Kristillisen +n.s. Aataminkirjan mukaan se olisi ollut ruumiin vapiseminen, _gemens +et tremens_, kuten Hieronymos sanoo, tahi hänen kulkuriominaisuutensa, +_vagus et profugus_. Varhaisjuutalainen ja -kristillinen tarusto +on kiinnittänyt huomiota Herran salaperäiseen tuomioon ja +pyrkinyt selittämään tuota merkkiä, pääsemättä siinä kuitenkaan +yksimielisyyteen. Herran kielto, ettei kukaan saisi kuljeksimaan +tuomittua Kainia tappaa, on ollut omiaan lähentämään Kainin tarustoa +Vaeltavan juutalaisen tarustoon. Kun Raamatussa Herran kasvojen edessä +käyneet henkilöt, kuten esim. Moses, saivat otsalleen hänen +kirkkautensa hohdetta, on tästä ehkä vähitellen kehittynyt usko, että +Herran merkki on otsalla palava valo. + +Keskiajan mysterionäytelmät osoittavat, että Kainin kohtalo käsitettiin +samanlaiseksi kuin Vaeltavan juutalaisen. Viidennentoista vuosisadan +alkupuolella syntyivät Ranskassa Le Mystère de la Passion, joka on +enimmäkseen yksinkertaista Raamatun tekstiä, siellä täällä jonkin +legendan laajentamana, ja Le Mistère de Vieil Testament, joka +käsittelee Kainin kohtaloa perusteellisemmin. Herra painaa merkkinsä +Kainin otsalle, minkä jälkeen Kain lähtee loputtomalle vaellukselleen, +josta hän ei pääse, ennenkuin Herra hänet vapahtaa. Hänen täytyy +kärsiä koko maailman syntien rangaistus ja toivoo hän sen vuoksi +kuolemaa kärsimystensä lopettajaksi. Tämä tarinan sisällys on siis +sama kuin Vaeltavan juutalaisen. Englantilaisessa legendapiirissä +esiintyy Kain myöskin, kuten esim. vanhassa runomittaisessa +genesis-eepoksessa nimeltä _Cursor Mundi_, jossa Kainin kirous kuvataan +vaeltamispakoksi ja jossa Herra painaa merkkinsä Kainin otsalle. +N.s. Coventry-näytelmissä (Ludus Coventriae) Kain esiintyy myöskin, +ollen henkilö, joka ei milloinkaan uskalla katsoa ihmisiä silmiin, +ja joka, tietäen kolkon kohtalonsa, pakenee erämaahan päästäkseen +ihmisten näkyvistä. Kuten tästä näkyy, on Vaeltavan juutalaisen +tarina tutkittava Kain-tarinoiden yhteydessä, koskapa ne ilmeisesti +ovat velkaa toisilleen ja — rohkenisinko otaksua — alkuaan samoja. +Tätä ei ole edellisessä nootissa mainitsemissani tutkimuksissa +ollenkaan otettu huomioon. (_Hans Dürrschmidt_: Die Sage von Kain in +der mittelalterlichen Litteratur Englands, 1919. Ss. 11, 27, 51, 53, +54, 72, 75, 93, 101. Ei aseta Kain-tarinoita Vaeltavan juutalaisen +yhteyteen.) + +[214] _Nisard_ selittää edellämainitussa teoksessaan, että Ahasverus +olisi kansanomainen väännös nimestä Cartaphilus, s.o. että kansa olisi +ottanut Raamatusta tuntemansa nimen oudon ja vaikean Cartaphilus-nimen +sijaan, koska se äänteellisesti ehkä hiukan vivahtaa siihen. +Todistettavasti nimi Ahasverus kuitenkin esiintyy ensi kerran vaeltajan +nimenä tuossa mainitussa saksalaisessa kirjassa, ja on ilmeisesti sen +kirjoittajan oma keksintö; hän oli ehkä tullut valinneeksi sen, koska +se esiintyy hyvin huomattavasti juutalaisten purim-juhlanäytännöissä. +Nimi Buttadeus on tahdottu yhdistää myös alkuperäiseen Buddhan +tarinaan, mikä tuntuu etsityltä. — _Eino Salokas_ (Maallinen +arkkiveisurunous Ruotsin vallan aikana, 1923, ss. 23-24) ilmoittaa +arkkiveisun Ahasveruksesta Suomessa; se on sisällöltään sama kuin 1602 +ilmestyneen kirjan kuvaus ja on Salokkaan mukaan painettu jo 1600-luvun +lopulla, 1690-luvun keskivaiheilla. Suomalaiset kansantarinatoisinnot +palautuvat myös samaan alkulähteeseen. Turussa on J.C. Frenckellin ja +Pojan kirjapainossa 1822 julkaistu arkkiveisu nimeltä Jerusalemin +suutari. Sama järjetön loru, jolla ei ole paljoa Ahasveruksen kanssa +tekemistä, on julkaistu Oulussa, Chr. Ew. Barckin kirjap. 1828. + +[215] Munkki, II osa, ss. 52-65. + +[216] Mesmerismistä ja muusta myöhemmin puheeksi tulevasta salaisopista +on käytännöllisintä hakea tietoja _Lewis Spencen_ teoksesta An +Encyclopedia of Occultism. A Compendium of Information on the occult +sciences, occult personalities, psychic science, magic, demonology, +spiritism and mysticism. Lontoo, George Routledge & Sons, Ltd., 1920. +_Nisard_, I, ss. 124-186: Magie noire, magic blanche, cabale. _J. +Scheible_: Das Kloster, toinen osa. On olemassa ranskankielinen, 1826 +Parisissa, M. Collin de Plancyn kustannuksella ilmestynyt Dictionnaire +infernal. Ennen mainitussa _Pitavalin_ teoksessa on esim. Urban +Grandierin kamalan historian yhteydessä (julkaistu Scheiblen teoksessa, +kolmannessa osassa) paljon magian kuvausta. + +[217] _E. Cobham Brewer_: A Dictionary of Miracles Imitative, +Realistic, and Dogmatic. 1901. Theopilus-tarina ss. 94-95. + +"_In a.D. 538 Theopilus was treasurer of the Church of Adana, in +Cilicia, and discharged his duties so honourably that he was elected +bishop, but declined to accept the office. Now came a great change. He +was accused to the new bishop, deprived of his office as treasurer, and +retired into private life, boiling with anger and longing for +vengeance. A certain Jew, who lived by sorcery, happened to reside in +the neighbourhood, and, working on the evil spirit of the man, induced +him to make a compact with the devil. To this end he had to abjure the +Christian faith, deny Christ and the Virgin, and sign the compact with +his blood_". + +_J. Scheible_: Das Kloster, toinen osa (latinankielinen +Theophilus-runo). Kolmannessa osassa (s. 876) on facsimile Grandierin +ja paholaisen sielunkauppakirjasta. + +[218] _Dr. John Campbell_: Hermippus Redivivus, or, the Sage's Triumph +over Old Age and the Grave, Lontoo 1749. Kirja on käännös tri _J.H. +Cohausenin_ Hermippus Redivivus nimisestä latinankielisestä teoksesta, +joka oli ilmestynyt Frankfurt a. Mainissa 1742. (_Johannes Meyer_: +William Godwins Romane, 1906, s. 46.) + +[219] Nimi Queen Mab esiintyy _Ch. Br. Brownin_ 1799 julkaisemassa +teoksessa Edgar Huntly. + +[220] Tämä ranskalainen kansantaru, joka on selostettu Neubaurin +teoksessa, on pohjaltaan sama, kuin esim. irlantilainen satu suutari +Schianesta ja suomalaiset sadut sepästä ja paholaisesta. Bonhomme +Misérin menettely on niin samanlaista kuin Melmothin, ettei heitä voi +olla rinnastamatta. (_Peter O'Leary_: Schiane, ilmestynyt ruotsiksi +1921, P.A. Norstedt & Sönerin kustannuksella.) _Nisard_ ilmoittaa +(I, ss. 405-415) ranskalaisen kansankirjasen Histoire nouvelle et +divertissante du Bonhomme Misére, oú elle a pris son origine, comme +elle a trompé la mort, et quand elle finira dans le monde, par M. +Court-d'Argent, 1824. Maturinin ajatus panna Melmoth, joka oli tehnyt +paholaisen kanssa määrä-aikaisen kaupan, siitä vapautuakseen vaeltamaan +sijaisen haussa, on liian samanlainen tämän kansantarinan kanssa, +voidakseen olla hänen omaa keksintöään. Maturinin tutkijat eivät ole +tästä huomauttaneet. + +[221] Mainitsee _Cross_, s. 159. Tämä oli omituista huomiota +herättävien silmien aikaa — tuntuu kuin hypnoottisen katseen +motiivilla olisi ollut vastineensa todellisuudessakin. Goethe oli +kuuluisa tummista, loistavista silmistään, ja samoin Robert Burns — +liekehtivä, palavasti rukoileva katse oli heidän yhteinen aseensa, +jolla he vangitsivat naissydämiä. Byron oli tunnettu loistavista +suurista silmistään ja läpitunkevasta katseestaan, jota vastaan naisten +puolustuskeinot eivät riittäneet. Shelleyn suurissa, vaaleissa silmissä +kuvastui hänen aatteidensa ja avaruuden eteerinen sini. Coleridge oli +tunnettu yhtä paljon tummasta, unelmoivasta katseestaan kuin etevistä +tarinoimislahjoistaan. + +[222] _Saintsbury_ kuvaa romaanin mutkallista rakennetta seuraavasti: +"_A considerable part of the book consists of a story told to a certain +person, who is a character in a longer story, found in a manuscript +which is delivered to a third person, who narrates the greater part of +the novel to a fourth person, who is the namesake and descendant of the +titlehero_". (The English Novel, s. 185.) + +[223] _David Masson_: De Quincey, 1911, ss. 73 ja 161. _Spencen_ +mainitussa teoksessa näyttää ruusuristiläisyyttä koskeva kirjoitus +puutteelliselta, koska siinä ei mainita Quinceyn kirjoitusta, joka on +julkaistu Massonin toimittamissa Quinceyn kootuissa teoksissa, XIII +osa, ss. 384-448. Q:n kirjoitus perustuu saksalaisen _Johann Gottlieb +Buhlen_ (1763-1821) teokseen ruusuristiläisistä ja vapaamuurareista, +joka oli ilmestynyt 1804. Q:n kirjoitus ei kuitenkaan ole voinut olla +Bulwerille muuta kuin korkeintaan herättäjänä, sillä siinä ei puhuta +juuri mitään siitä ruusuristiläisestä theurgiasta, joka on Zanonissa +pääasiana. Se on todennäköisesti kotoisin _Hermes Trismegistuksen_ +nimellä kulkevista platolais-, plotinolais- ja kabbalistisista +kirjoituksista. Oli myös olemassa eräs _Solomon Semterin_ kirjoittama +teos Impartial Collections for the Hlstory of Rosicrusians (1786-1788). + +[224] _Isaac D'Israeli_, lordi Beaconsfieldin isä, juutalaissyntyinen +kirjailija (1766-1848), oli julkaissut kertomuksen nimeltä Mejnour and +Leila. Lytton-Bulwer oli läheisessä suhteessa lordi Beaconsfieldiin. + +[225] Tätä vanhaa ja asumattomana ollutta taloa, jonka kertoja vuokraa +ottaakseen selvää, tapahtuiko siellä mitään yliluonnollista, en voi +olla yhdistämättä _Thomas de Quinceyn Erään engl. opiuminsyöjän +tunnustuksissa_ esiintyvään lontoolaiseen rakennukseen, jossa Quincey +ylioppilaana vietti kurjuudenaikansa ja joka autiudellaan ja +kolkkoudellaan herättää hyvin samanlaisen mielikuvan kuin mikä esiintyy +Lytton-Bulwerin kertomuksessa. Molemmissa esiintyy (jälkimmäisessä +haamuna) pieni kurjuudessa elävä tyttönen, jolla ei ole jälkimmäisessä +mitään varsinaista osaa ja joka onkin ilmeisesti pujahtanut mukaan +Quinceyn kuvauksen vaikuttavaisuuden vuoksi. (_Thomas de Quincey_: +Confessions of an English Opium-Eater, ss. 152-3., Everymans L.). +Yliluonnollisesti jatkuvan elämän aihetta Bulwer-Lytton käyttää vielä +kertomuksessaan _Outo tarina_ (A Strange Story, 1862). _Scarborough_ +huomauttaa ennen mainitussa teoksessaan (s. 60), että näissä esiintyisi +Balzacin vaikutusta. Tämän aiheen pohjalta on myös ymmärrettävä _Dorian +Grayn_ jatkuva nuoruus. Kuolemattomuuden aihe askarrutti myös +_Hawthornea_ (A Virtuoso's Collection) ja vilahtaa näkyviin _Poen_ +kertomuksessa A Tale of the Ragged Mountains. + +[226] Tässä esitykseni perustuu _Soergelin_ teokseen, jossa on laaja +kirjallisuuden luettelo. Seuraavissa huomautuksissa esimerkkeinä +mainitsemistani teoksista olen lukenut vain muutaman. _Scarboroughin_ +esitys Vaeltavasta juutalaisesta (ss. 175-182) on puutteellinen, mutta +luettelee hän sen yhteydessä suuren joukon Englannin kirjallisuutta +tästä ja ikuisesti jatkuvan elämän aiheesta, jota luetteloa olen +alempana käyttänyt. + +[227] Tältä aatepohjalta lähtee romantikkojen kuolemanpalvonta; ne +kuoleman tunnusmerkkien laajat kauhukuvaukset, joihin jo tähän saakka +olemme Englannin kirjallisuudessa tutustuneet, ja Melmothin käsitys +elämän taakasta ja kuoleman vapahduksesta tulkitsevat pohjaltaan samaa +kuoleman ihailua. Saksan romantikoista viljelivät kuoleman palvontaa +erikoisesti _Novalis_ ja _Zacharias Werner_. Tarvinnee tuskin +huomauttaa, että tässä esiintyy uudistuneena _Blairin_ ja _Youngin_ yön +ja kuoleman ihailu. Äärimmäisessä suunnassaan yön ja kuoleman ihailu +johti suoranaiseen nekrophilismiin, rakkauteen lemmityn ruumista +kohtaan vielä kuolemankin jälkeen. Esimerkkinä siitä on _Poen_ Berenice +ja _Wernerin_ Lied der Liebe. Tässä aihe yhtyy kansanuskon +ihmissusi- ja vampyyri-tarinoihin. Kuoleman ihailun ja nekrophilismin +yhteydessä on myös ymmärrettävä aihe rakkauden hävitysvietistä: sen, +jota rakastaa, haluaa tuhota. + +[228] Esim.: _M. Heller_: Briefe des ewigen Juden, 1791; _Pasero de +Corneliano_: Histoire du Juif Errant, écrite par lui même, 1820; +_Eubule-Evans_: The Curse of the Wandering Jew, a Christmas Carol; +Charles Granville: The Plaint of the Wandering Jew; _George Croly_: +Salathiel the Immortal, or Tarry Thou Till I Come; _Lewis Wallace_: The +Prince of India; y.m. + +_Viktor Rydberg_ käsittelee runoelmassaan Prometeus ja Ahasverus +Vaeltavaa juutalaista vallan, itsekkyyden ja häikäilemättömän +imperialismin edustajana, kun taas Prometeus on oikeuden, humaniteetin +ja vapaamielisyyden vertauskuva. _Anton Blanck_ on osoittanut +(Handelstidningens julnummer, 1924, kirjoitus Ahasverus — Disraeli), +että Rydberg tässä runossaan kuvaa Gladstonen ja Disraelin taistelua +siitä, oliko Englannin noudatettava humaniteetin vaatimuksia ja +huolimatta itsekkäistä etulaskelmista ryhdyttävä Venäjän liittolaisena +taisteluun Turkkia vastaan vai ei. Ahasverus—Disraelin itsekäs +etukanta voittaa. Ahasveruksen kuvassa esiintyy piirteitä Disraelin +elämästä ja mielipiteistä. + +[229] Esim. _A.W. Schlegel_: Die Warnung, 1801; _A. von Arnim_: Halle +und Jerusalem, 1807; _H. Chr. Andersen_: Ahasverus, 1848; _Fr. +Paludan-Müller_: Ahasverus, 1854-62. _Z. Topelius_: Den evige studenten +(Vinterkvällar, toinen sikermä). Kirjailijan määritelmät ja kertomuksen +sisältö osoittavat, että kysymyksessä on mielikuva Ahasveruksesta. +Ylioppilas Peregrinus Müller on ulkomaalainen, puhuu kaikkia kieliä, on +puettu omituiseen, puoleksi itämaiseen pukuun; hän on miehuutensa +parhaissa voimissa, kasvonpiirteet ovat jalot ja säännölliset, mutta +väri oudostuttavan kalpea; silmät ovat suuret ja tummat, katse syvä, +hajamielinen, suruinen ja väsynyt. Hän on elänyt jo 1699 ja etsii +jotakin kuuluisaa käsikirjoitusta, jonka avulla todistaisi itse +olleensa väärässä. Hän on — kertomus kuvittelee — sama henkilö kuin +"italialainen Johannes Matheus Caryophilus", joka eli 1625:n vaiheilla. +Peregrinus Müller kuolee heti, kun on löytänyt tuon käsikirjoituksen. +(Huomauttanut minulle prof. Gunnar Castrén.) + +[230] _Berthold Auerbach_: Spinoza, 1837; _A. v. Chamisso_: Der neue +Ahasverus, 1831; _B.S. Ingemann_: Blade af Jerusalems Skomagers +Lommebog, 1833. Tähän käsitystapaan perustuu myös _Oskar Levertinin_ +(Legender och visor) Ahasverus, kuten ilmenee seuraavista säkeistä: + + Men under tunga, svullna ögonlock + brann ögat hemskt, som var den äfven gäckad, + den sista trösten — hoppet att få dö. + — — — — + Jag juden är, som ej har fosterland + och ej har hem, förhatad allestädes, + som spott och spe välkomna vid var strand, + dit jag vid sorgens hand i landsflykt ledes... + + +Kuvittelee lopuksi anteeksiannon kohtauksen Jeesuksen ja Ahasveruksen +välillä. + +[231] _Edgar Quinet_: Les tablettes du Juif errant, 1822; _Karl Beck_: +Fantasien am Grabe Poniatowskys, 1838. + +[232] _Béranger_: Le Juif errant, 1831; _C.E.S. Norton_: The Undying +One, 1830; _Nic. Lenau_: Ahasver, 1832. + +[233] _Soergelm_ Ahasverus-kirjallisuus käsittää 210 numeroa, joista +ainoastaan pieni määrä on englantilaisia; lukuun on otettava se +mahdollisuus, ettei hän ole saanut niin tarkoin selkoa englantilaisista +kuin saksalaisista ja ranskalaisista teoksista. + +[234] Miltonin juhlallinen mielikuva Saatanasta on tahdottu johtaa aina +vanhimpaan muinais-englantilaiseen, kristilliseen, eli toisin sanoen +Caedmonin raamatulliseen runouteen saakka. Caedmonista, oppimattomasta +paimenesta, joka unessa sai runoilijan lahjan, kertoo Beda Venerabilis; +hän on elänyt Hildan luostarissa Streanaeshalchissa seitsemännellä +vuosisadalla (k. 680) ja Bedan mukaan sommitellut runoksi suurimman +osan pyhää historiaa. Näistä ei kuitenkaan varmuudella tiedetä +alkuperäisessä muodossaan säilyneen muuta kuin erään yhdeksän säettä +sisältävän hymnin. Mutta noin vuodelta 1000 on säilynyt laaja +käsikirjoitus tällaista "Caedmon-runoutta", jonka Francis Junius +julkaisi 1655; koska sen sisältö hyvin vastasi Bedan antamaa kuvausta +Caedmonin runoudesta, otaksui Junius sillä perusteella sen Caedmonin +sepittämäksi. Nykyajan tutkijat ovat kuitenkin osoittaneet, etteivät +nuo runot voi olla kaikki saman henkilön tekemiä; koska Caedmonia Bedan +kertomuksen mukaan jäljiteltiin jo hänen aikanaan, jäänee senkin vuoksi +ratkaisematta, sisältääkö Juniuksen julkaisu näitä ja kuinka paljon, +sekä missä muodossa siihen lisäksi sisältyy Caedmonin alkuperäisiä +tuotteita. Juniuksen julkaisussa on laaja Genesis-kuvaus, runoelma +enkelien lankeemuksesta ja ensimmäisten ihmisten viettelystä, joka on +osoitettu _Heliandin_ runoilijan tekemäksi. Koska tässä ja Kadotetussa +paratiisissa on eräitä samanlaisuuksia, nimenomaan Luciferin uhma ja +ylpeys, on jouduttu otaksumaan, että Milton olisi jotenkin saanut +selkoa Juniuksen julkaisemasta "Caedmon-runoudesta" ja että hän olisi +saanut siitä vaikutelmia. _Henry Bradley_ kuitenkin lausuu: "_The +parallels, however, though very interesting, are only such as might be +expected to occur between two poets of kindred genius working on what +was essentially the same body of traditional material_". (Encyclopaedia +Britannica.) Nämä yhtäläisyydet lienevät kuitenkin melkoiset, koskapa +ruotsalainen kirjallisuuden tutkija ja arvostelija _Urban von +Feilitzen_ (nimimerkki "Robinson"), joka erikoisesti harrasti Englannin +kirjallisuutta ja oli 1880-luvun huomattavimpia kirjallisia nimiä +Ruotsissa, oli myös tehnyt saman huomion. V. 1924 julkaisemassaan +teoksessa (_Urban von Feilitzen_, "Robinson") _Axel Forsström_ kertoo +siitä (s. 232): "_Under sitt studium av engelsk litteratur fördes +Robinson ända till Englands förste skald, den urgamle Caedmon. Det slog +honom vid läsningen av denne som 'ett litteraturhistoriskt under', att +Caedmon i sin 'titaniskt själfulle' Satan i sin paradisdikt redan i +början av 600-talet skapat en mäktig prototyp till Miltons Satan_". +Eräässä kirjeessään v:lta 1900 Feilitzen mainitsee Raleighin +Milton-kirjan puutteena sen, ettei tätä aikaisinta Saatana-mielikuvaa +ole siinä mainittu. — Caedmonista on minulle ystävällisesti antanut +tietoja professori Uno Lindelöf. — Forsströmin lause "_i början av +600-talet_" on epätarkka, sillä Caedmonin runoelmat saattoivat kai +syntyä aikaisintaan 600-luvun keskipalkoilla? + +[235] Scottin suhdetta saksalaiseen kirjallisuuteen en ole unohtanut +tätä kirjoittaessani. Väite, että esim. Götz olisi lähempänä Scottin +ritareita, sanokaamme Marmionia, kuin engl. alkutyypit, tulee helposti +mieleen ajatellessa sitä, että Scott oli itse kääntänyt Götzin. Näin ei +kuitenkaan ole. Saksalaisen kirjallisuuden vaikutus Scottiin oli +lopultakin sangen vähäinen; hän ihastui siihen siksi, että hän löysi +sieltä ne samat ritari-ihanteet ja -kuvat jo valmiina kirjallisuutena, +jotka hän oli jo paljoa aikaisemmin mielikuvituksessaan haahmoitellut +Percyn ja border-ballaadien sekä Skotlannin historian ja Froissartin +kronikan perusteella. Tutustuminen Saksan ritarikirjallisuuteen ei siis +antanut hänelle erikoisempaa uutta, mutta rohkaisi kyllä häntä +yrittämään omien mielikuviensa tulkitsemista. + +[236] _Hugo Hertel_: Die Naturschilderungen in Walter Scotts +Versdichtungen, 1900. + +[237] Verrattava huomautukseen 148, sen lopussa olevaan Byronin +lausuntoon Kruitznerista. + +[238] Tämä ilkkuva ja samalla traagillinen nauru oli etevä keksintö — +oliko se Scottin oma, en tunne —, jota romantikot käyttivät paljon. +_Maturin_ tekee siitä erikoisen piirteen Melmothille, joka +kammottavalla naurullaan kärjistää kärsimysten katkeruuden huippuunsa. +Nauru on myöskin paholaisella voitonriemunsa ilmaisukeinona. Se on myös +niitä pieniä teknillisiä temppuja, jotka tavallisesti ovat välittämässä +traagillisen sankarin mielentuskan muuttumista mielenhäiriöksi. + +[239] _Karl Hoffmann_: Über Lord Byrons "The Giaour", 1898. Käsittelee +enemmän sitä, mitä persoonallista osuutta Byronilla mahdollisesti oli +Giaourin seikkailuihin, kuin byronilaista sankarityyppiä, jonka johto +ei tule riittävästi perustelluksi. + +[240] Byronin kuuluisa skorpionivertaus on ehkä kotoisin _Boswellin_ +Johnson-elämäkerrasta, I osa, ss. 346-347. + +[241] Runoelma on tahallisesti tehty kuin sirpaleeksi, katkelmaksi, +mikä epäilemättä on johdannaista romantiikan käsikirjoituskeinosta. + +[242] _Rokeby_ ilmestyi 1813; saman vuoden joulukuussa Byron sai +valmiiksi _Merirosvon_. Conrad on ilmeisesti Mortham-tyypin laajennettu +ja salamyhkäistetty toisinto. Kaukaisten merien romantiikka oli +Byronille mielenkiintoista jo oman sukuhistoriankin kannalta, sillä +hänen isoisänsä, kapteeni John Byron (1723-1786), oli hurja merimies, +joka ei löytänyt lepoa ei maalla eikä merellä ja jonka omat +kärsimyskokemukset haaksirikosta ja nälästä runoilija Byron muutti Don +Juanin kauhukokemuksiksi. Vv. 1764-1766 John Byron purjehti maapallon +ympäri. Hän oli niin tunnettu huonosta sääonnestaan, että merimiehet +sanoivat häntä "pahan ilman Jaakoksi". (_John Nichol_: Byron, 1919. Ss. +7-9.) + +[243] _Curt Lotze_: Quellenstudie über Lord Byrons "The Island", 1902. +Tämän merirunoelman pohja-ajatus näyttää heränneen halusta kuvata +sitä kauhuromantiikkaa, johon merimiesten kapina antoi aihetta. +Merenkulkijakansan keskuudessa oli tällainen tapaus yleinen ja tunnettu +sekä erikoisesti kauhua herättävä, ja oli merimiesten kapinoita kuvattu +kirjallisuudessakin jo Robinson Crusoesta alkaen. M.m. oli ilmestynyt +kuvaus merimiesten kapinasta The Bounty-laivalla 1789 ja kapinoitsijain +seuraavista kohtaloista; kuvauksessa on paljon piirteitä, jotka +muistuttavat Byronin runoelmasta. Muuta aineistoa Byron sai m.m. +_W. Blighin_ teoksesta Voyage to the South Sea (1792) ja _J. Martinin_ +teoksesta An Account of the Natives of the Tonga Islands (1814). +Paitsi omaa halua tällaisen aiheen käsittelyyn kiihoitti Byronia siihen +seurustelu _Trelawneyn_ kanssa, joka oli viettänyt vuosia kaukaisissa +maissa ja tiesi kertoa jännittäviä seikkailuja. + +[244] _Raleigh_ lausuu Byronin suhteesta Mrs. Radcliffeen: "_And it is +a testimony to the power of her art that her fancy first conceived a +type of character that subsequently passed from art into life. The man +that Lord Byron tried to be was the invention of Mrs. Radcliffe_". (The +English Novel, s. 228.) _Saintsbury_ sanoo: "The influence on Scott is +not the least of these: but there is even a more unquestionable asset +of the same kind in the fact that the Byronic villain-hero, if not +Byron himself, is Mrs. Radcliffe's work. Schedoni did much more than +beget or pattern Lara: he is Lara". (The English Novel, s. 161.) + +[245] _Hans Maier_: Entstehungsgeschichte von Byrons "Childe Harold's +Pilgrimage", Gesang I-II, 1911. Osoittaa ss. 30-31 Zelucon vaikutuksen, +ja liittää Haroldin maailmantuskan sankareihin, alkaen Timonista, +Hamletista ja Wertheristä. + +[246] Pienenä osoituksena siitä, kuinka byronilaisen sankarin +kintereillä aina hiipi vanhempi romantiikka tuttuine piirteineen, on +sekin, että Manfredin kuvan syntymiseen on ilmeisesti antanut osansa +myös Vaeltavan juutalaisen tarina. Se näkyy Manfredin sanoista: "Olen +uhmannut kuolemaa, mutta alkuaineiden sodassa vedet väistyivät minusta, +ja kohtalokkaat esineet sivuuttivat minut vahinkoa tekemättä", jotka +ovat kaikua Schubartin runosta lähtöisin olevasta Ahasveruksen +valituksesta. Samaan vaikutukseen viittaavat myös seuraavat säkeet: + Nor to slumber, nor to die, + Shall be in thy destiny; + Though thy death shall still seem near + To thy wish, but as a fear; + Lo! the spell now works around thee, + And the clankless chain hath bound thee. + +Nämä mielikuvat ovat kaikua Ahasveruksen tarinasta, samoin kuin +seuraavatkin: + + There is a power upon me which withholds, + And makes it my fatality to live, — + — — — — + I tell thee, man! I have lived many years, + Many long years, but they are nothing now + To those which I must number: ages, ages, + Space and eternity — and consciousness, + With the fierce thirst of death — and still unslaked. + +Katso huomautusta 172. + +[247] _Heinrich Kraeger_: Der byronsche Heldentypus. München, 1898. +Tämän teoksen päämääränä on osoittaa, että byronilaisen sankarin +sukujohto lähinnä alkaa Karl Moorista eli siis saksalaisen romantiikan +ihmisvihaajasta. Kuten esityksestäni näkyy, olen siinä eri mieltä, +pitäen byronilaista sankaria englantilaisena, kotimaisena tuotteena. +Mielipiteeni tueksi esitän vielä sen, että Saksan kirjallisuus oli +Byronin nuoruuden aikana Englannissa yleensä aivan tuntematon; huomio +siihen alkoi kohdistua vasta sen jälkeen, kun Taylor, Scott ja +Coleridge rupesivat kääntämään sitä, mutta silloinkin hyvin +rajoitetussa piirissä. Byron luki Harriet Leen Kruitznerin v. 1802, +kuten jo on mainittu, ja tunnusti Wernerin esipuheessa sen vaikutuksen, +mutta Kruitzner saattoi kuitenkin korkeintaan elvyttää sitä tyyppiä, +joka Byronilla jo oli mielessään, ja auttaa häntä Radcliffeltä saadun +de la Motte-kuvan lopullisessa haahmoittelussa. Byron luki Ryövärit +vasta 1814. On ilmeistä ja luonnollista, että Byronin kirjalliset +mielikuvat olivat ylipäätään englantilaisia, koska hän luki +varsinaisesti vain englanninkielistä kirjallisuutta, pannen +saksalaiseen huomiota ainoastahan sivumennen. _Caroline F.E. Spurgeon_ +sanoo Otranton linnaan (v:n 1807 painokseen) kirjoittamassaan +esipuheessa: "_Professor Raleigh says that the man that Lord Byron +tried to be was the invention of Mrs. Radcliffe, but surely we must go +back a little further, and give Walpole credit for the first sketch of +the dark, handsome, melancholy, passionate, mysterious hero of the +Byronic poems_". Tämä on mielestäni oikein sillä lisäyksellä, että +Walpolesta on mentävä taaksepäin aina Shakespeareen saakka. Mitään +englanninkielistä tutkimusta, joka olisi omistettu byronilaiselle +sankarille, en tunne; sellainen kuitenkin olisi vaivansa arvoinen, +sillä käsittelisihän se Englannin romantiikan mielenkiintoisinta +henkilökuvaa, jota saksalaiset perusteettomasti väittävät omakseen. +_Chateaubriandin_ René, joka ilmestyi 1802, _Senancourin_ Obermann ja +Constantin Adpolhe ovat, kuten jo on mainittu, tämän sankarityypin +ranskalaisia vastineita, osoittaen kuinka sielläkin, samojen +pyrkimysten johdosta kuin Englannissa ja Saksassa, jouduttiin +unelmoimaan yli-ihmisestä. Muistelmissaan Chateaubriand pitää Childe +Haroldia omana tyyppinään, jonka Byron oli saanut häneltä; seuraamani +linjan perusteella tämä käsitys oli aiheeton. Lopuksi huomautan, että +_Scott_ vuorostaan lainasi tyypin Byronilta, sillä romaanissa The Heart +of Midlothian on George Staunton ilmeisesti muovailtu byronilaisen +sankarin tahi ehkä mieluumminkin itsensä Byronin ja hänen (huonon) +maineensa mukaan. + +[248] Byronilainen sankari on englantilaisen kirjallisuuden osuus +yli-ihmisen kehitykseen. Ajatus yli-ihmisestä, olennosta, joka +suuruutensa kautta on kaiken yläpuolella, saaden itselleen oikeutuksen +perusteista, jotka ovat tavalliselle ihmiselle käsittämättömiä, jopa +ristiriidassa hänen siveellisen ajatustapansa kanssa, on romantiikan +keksintö, johdannainen sen pyrkimyksestä päästä luomaan suuria ja +demoonisesti viehättäviä valtias-luonteita. Renesanssin ajan +yli-ihminen on Prospero, intohimoton, jalosti resigneerattu, +yli-inhimillisessä viisaudessaan yli muiden ja varsinkin yli tavallisen +eläin-ihmisen, Calibanin, kohoava haahmo. Yli-ihminen on myös Saatana, +jossa Milton kuvaa protestanttista, yli-inhimillistä kapinan ja uhman +henkeä iankaikkisuuden järkkymätöntä lainalaisuutta vastaan. Kun +klassillisuuden aika muoto-ihanteineen tukahduttaa renesanssin, katoaa +yli-ihmisen etsintä, kunnes romantiikka sen jälleen panee alkuun. +Syntyy sarja yli-ihmistyyppejä, joilla kaikilla on tuntomerkkinä +asettuminen kaiken yläpuolelle, kapina ja uhma. Englantilainen maailma +ottaa vastaan Shakespearelta menneisyyden perinnön, valaa siihen +vallankumousvuosisadan uhman ja katkeruuden, ja kehittää byronilaisen +sankarin, joka lopuksi Shelleyn Prometheuksena kohoaa Zeusta vastaan +kamppailevaksi titaaniksi. Saksa luo Götzin, sankarillisen +yksinäisluonteen, joka on täysivoimainen yli-ihminen, saavuttaen +korkeimman muotonsa Wallensteinissä. Keskiajan Faust-Merlin muuttuu +Goethen Faustiksi, valtiaaksi ja kulttuurin suureksi luojaksi, joka +johtaa suoraan Zarathustraan. (_Leo Berg_: Der Übermensch in der +modernen Litteratur, 1897. Ei mainitse byronilaista sankaria.) + +[249] Kirjallisuutta haamuista: _Wilh. Ad. Paternan_ ennen mainittu +teos; käsittelee Walpolen, Reeven, Radcliffen, Lewisin, Godwinin, +Beckfordin, Sophia ja Harriet Leen, Shelleyn, Mary Shelleyn, Maturinin +ja Scottin. Pitää Vertavuotavaa nunnaa ja Alonzon haamua Lewisin +heikoimpana keksintönä. — _Scarboroughin_ ennen mainittu teos, +ss. 81-129; enimmäkseen nykyaikaisen haamukirjallisuuden luetteloa. +Molemmista näistä teoksista puuttuu täydelleen kaikki haamujen +ryhmittely tärkeimmän kauhuominaisuutensa ympärille. _C. Thürnau_: +Geister in der englischen Litteratur, 1906, sisältää tarkan luettelon +Englannin vanhemmasta haamukirjallisuudesta. + +[250] _Burnsin_ Tam O'Shanteria (kirjoitettu 1790) esim. en tahtoisi +pitää varsinaisena kauhuballaadina sen vuoksi, että se on paremminkin +leikillinen kuvaus juopuneen näystä kuin vakavasti tarkoitettu +kertomus "todellisesta" haamukohtauksesta. Tekijän oma asenne on +"epäromanttinen". + +[251] Valikoima Percyn ballaadeista, yhteensä tosin vain 11, joukossa +Margaret's Ghost, ilmestyi saksaksi jo 1767 Göttingenissä (_Roesel_, +ennen mainittu teos, s. 33. _H.F. Wagener_: Das Eindringen von Percys +Reliques in Deutschland, 1897.) Varsinaisesti Bürger tutustui Percyn +ballaadeihin syksyllä 1771, jolloin Hölty lainasi ne Göttingenin +yliopiston kirjastosta. (_Wagener_, s. 27. _H. Lohre_: Von Percy zum +Wunderhorn, Palaestra XXII, 1902, ss. 6-7.) Williamin haamun _Herder_ +julkaisi 1773. + +Kuutamossa ratsastavan kuoleman aihetta on tutkinut _Eliel Aspelin_, +joka Valvojassa 1882 ja 1883 julkaisemissaan kirjoituksissa Murheen +voima mainitsee ne säkeet, jotka Bürger oli kuullut palvelustytön +laulavan (katso myös _W. v. Wurzbach_: Gottfried August Bürger, 1900, +ss. 88-96): + + Der Mond scheint hell, + Der Tod reift schnell, + Feins Liebchen, grauet's dir? + "Und warum sollt' mir's grauen? + Ist doch Feinslieb mit mir". + +Sitten kirjoittaja toteaa, että tätä laulua on laulettu Espanjassa, +Italiassa, Kreikassa, Englannissa, Tanskassa ja Ruotsissa, ja osoittaa, +kuinka sen pohja-aihe, käsitys siitä, että eläväin suru häiritsee +vainajaa hänen asunnossaan, esiintyy jo muinaisten kreikkalaisten +tarinoissa ja Eddassa, Helge Hundingbanen runossa. Tiedusteltuaan runoa +Suomesta Aspelin toteaa sen tunnetuksi täällä sekä kansantarinana että +kolmisäkeisenä runona: + + Kuuhut loistaa heleästi, + Kuollut ajaa keveästi, + Etkös kultani pelkää? + +Sen jälkeen, kun hän tämän tutkielman kirjoitti, on Suom. Kirj. Seuran +arkistoon kertynyt runsaasti näitä toisintoja, joten nyt voidaan +todeta, että mielikuva kuutamossa ajavasta kuolemasta on ollut Suomessa +hyvin tunnettu. + +Aspelinin tutkimuksen on täydentänyt professori _J. Sieber_ Valvojassa +1900 julkaisemassaan kirjoituksessa, myös nimeltään Murheen voima. Sen +mukaan esiintyy tässä runossa se arjalaisten kansojen yhteinen ajatus, +joka on mainittu jo indialaisessa Raghuvansa-runoelmassa: "Sillä +alituinen sukulaisten itkeminen polttaa vainajaa, sen tiedämme kaikki". +Lenoren aiheesta hän sanoo, että se on suorasanaisessa muodossa +yleisesti tunnettu sekä Saksassa että germanilaisen rodun itäpuolella, +Inari-joelta asti Mustalle- ja Välimerelle saakka; "sen tuntevat +suomalaiset ja slaavilaisen rodun kansakunnat, venäläiset, rutenit ja +Määrin asukkaat, samoin kroatilaiset ja slovenilaisetkin. Erinomaista +huomiota ansaitsevat epäilemättä puolalaiset muinaistarut". Kirjoittaja +osoittaa, että Puolassa oli Lenoren tapainen runo tunnettu ennen +Lenoren ilmestymistä. + +Viimeksi sen on maininnut _Akseli Gallen-Kallela_ 1924 julkaisemassaan +"Kallela-kirjassa". + +[252] Percyn ballaadeissa ovat tavallisia seuraavantapaiset alkusäkeet: +_As it fell out on a Pentecost day —; As it fell out on a highe holye +day —; And as it befelle on a high holiday_ —. "Brave Alonzo" on +sankarina espanjalaisaiheisessa ballaadissa "Gentle Rover". + +[253] Jo aikaisemmin on huomautettu, että ruumismadot ovat käytännössä +jo Shakespearella, ja esiintyvät sitten runsaasti kauhuromanttisen +realismin mädäntymiskuvauksissa. + +[254] Haamuballaadi on tullut Ruotsiin kahta tietä. Suloisen Williamin +haamun käänsi tanskaksi _Baggesen_ nimellä Ludvigs Gjenfaerd ottaen +siinä samalla huomioon piirteitä Lenoresta; tämän tanskalaisen +ballaadin mukaili ruotsiksi _Kellgren_ nimellä Fredrics Wålnad (1793), +aloittaen sillä ruotsalaisen esiromantiikan haamuballaadit. Toisen +voimakkaan sysäyksen sai haamuballaadi silloin, kun mainittu +_Kullbergin_ käännös Alonzo Urhoollisesta ilmestyi. + +Kullbergin käännös, joka julkaistiin ensi kerran _Läsning i blandade +ämnen_ nimisessä lehdessä 1799 (n:o 25, s. 116), ja on sittemmin +painettu m.m. _Arvid Ahnfeltin_ teoksessa Verldslitteraturens Historia +(1886, II, ss. 125-126), alkoi seuraavasti: + + En krigsman så båld och en fröken så grann + de sutto tillhop i det gröna. + De sågo med ömma begär på hvarann', + Alonzo den tappre — så kallades han, + och hon Imogene den sköna. + +Kullberg ei ilmoittanut runoaan käännökseksi, vaan jätti sen omana +alkuperäisenä tuotteenaan Ruotsin akatemialle, kilpaillen palkinnosta. +Ja akatemia antoi hänelle tammikuussa 1800 Lundbladin palkinnon "på +grund av denna ballad, som förklarades vara 'af en överträffande +godhet', ja, bland dem, som förordade denna spökballad, var själfva +Leopold, gast- och skrockdiktens förklarade fiende". _Gustaf Ljungren_, +joka tästä kertoo (Svenska vitterhetens häfder, III, ss. 292-305), ei +ole itsekään selvillä, että Alonzo on käännös. Heräsipä sellainenkin +käsitys, että Kullberg, samalla kuin hän rouva Ulrika Carolina +Widströmin avulla ranskasta käänsi Munkin, sijoitti siihen tämän oman +ballaadinsa. Ljungren muuten mainitsee, että Alonzo "spreds i +afskrifter öfver landet och var länge sjelfskrifven i alla visböcker". +Tutkimuksessaan Den förromantiska balladen i Sverige (Göteborgs +högskolas årsskrift, 1912) _J. Viktor Johansson_ osoittaa, kuinka +Suloisen Williamin haamu on pohjana Ruotsin ensimmäisessä +haamuballaadissa. Kauhuballaadista sisältää esityksen _Martin Lammin_ +teos Upplysningstidens romantik, I-II, 1918-1920 (II, ss. 596-597). +Osoituksena siitä, kuinka laajalti Alonzon ruotsinnos oli aikoinaan +tunnettu, voin mainita, että sen osasi alusta loppuun saakka ulkoa +merikapteeni _Alfred Ekholm_ (k. 1912) Oulussa; oli oppinut sen +nuoruudessaan Torniossa. Olen itse kuullut hänen lausuvan sen +esimerkkinä kamalasta kummitus- ja rakkauslaulusta. Kapteeni Ekholm oli +tunnettu harvinaisen hyvästä muististaan. Käännös oli Kullbergin ja +alkoi: + + En riddare så båld och en jungfru så skön + De sutto tillhopa i det gröna. + Alonzo den tappre så kallades han + Och hon Imogene den sköna... + +Mitä tämän kauhuballaadin leviämiseen suomen kielellä tulee, en ole +arkkiveisuista löytänyt siitä merkkiä ennenkuin vuodelta 1878, jolloin +Chr. Ew. Barckin kirjapainosta (Oulussa) ilmestyi _J. Rangisen_, erään +arkkiveisujen tekijänä paljon esiintyneen "runoilijan" laulu Selma, +sotilaan morsian. Selma ikävöipi sotaan lähtenyttä Wilhelmiään, joka +kuitenkin palaa terveenä ja kaikki päättyy hyvin. V. 1880 ilmestyi +Tampereella, Emil Hagelbergin kirjapainosta, "Neljä uutta ja suloista +rakkauden laulua", joiden joukossa Hjalmari ja Hulda, alla +nimikirjaimet O.W. G—n. Hjalmari menee sotaan ja tapaa palatessaan +Huldansa toisen omana. Hän menee Huldan häihin: + + Rohkeana Hjalmari nyt astui, + Kävi sisään sotur'puvussa, + Morsiamen ruunuun kiini tarttui, + Sieppais pois, ol' Hulda vaalena. + +Sulhasen ja Hjalmarin välillä syntyy taistelu ja molemmat kuolevat. +Huldakin kuolee tunnonvaivoista. Alonzon ballaadin läheisyys on siis jo +huomattavampi. Sama laulu ilmestyi 1881 Barckin kirjapainosta, mutta +eri toisintona, ja 1885 J. Simeliuksen Perillisten kirjapainosta +Helsingissä, tekijänä joku Johan Kauranen. + +V. 1884 sitten Alonzon ballaadi ilmestyy alkuperäisenä käännöksenä. +Silloin nimittäin painettiin Jyväskylän kirjapainossa D. Nirosen +kustannuksella "Kolme kaunista rakkauden laulua", kirjoittaja joku O.A. +H...nen. Niiden joukossa on ballaadi Aalonksi ja Emueli. Lainaan siitä +kolme säkeistöä näytteeksi: + + Oli sotilas ja sorja + Sekä neito ihana. + He istuivat illan tultua + Lähteen nurmi-reunalla. + — — — + + Nyt täytyy sotaan lähteä + Mun päivän parin peräst'; + Sinust' ehk' ijäks' eritä, + Siis rakkaani, jää hyväst'! + + Ilta oli jo kulunut + Kello kaksitoista löi, + Kun näyn näki kutsutut, + Jotka paraillansa söi... + +Seuraavana vuonna ilmestyi Tampereella, Kirjapaino Suomesta, +J. Erikssonin kustannuksella, jonkun E.K. Saarisen kirjoittamina, +"Neljä laulua", joista ensimmäisen nimi on "Petetyn sotilaan koste +pettäjä-morsiamellensa (Aalonksi ja Emueli)". Se on parempi kuin +edellinen, kuten näkyy esim. seuraavista säkeistöistä: + + Oli sotapoika soria ja neito ihana, + He istuit illan tultua lähtehen reunalla. + Huokaus siinä sotilaan rinnasta kohosi, + Hän morsiantaan kaulasi ja sanoi kuiskasi: + + "Mun täytyy sotaan lähteä, oi rakas kultani, + Ja sinusta pois eritä ken tiesi ijäksi, + Jää hyvästi siis rakkaani nyt tällä kerralla, + Mä tulen taasen luoksesi, jos palaan sodasta..." + — — — + Häät tuli sitten Emulin ja rikkaan paronin, + Miss' yltäisesti iloittiin, syötiin ja juotihin, + Lamput ja ruunut valaisi häähuoneen kauniiksi, + Musiikin pillit puhalsi ja vieraat tanssasi. + — — — + Mutta Aalonksin haamu saapuu: + + Hän tarttui heti Emuliin ja vei sen mukanaan, + Kun hetken aikaa muistutti hänt' ensi valastaan. + Matoja juoksi kallostaan ulos ja sisälle, + Mi kauhistuksen kauhean tuotti hääväelle. + + Kasvonsa oli hirviät, kuoleman kalmaiset, + Ja kätensäkin hirvitti verestä tahmaiset. + Häähuone melkein pimeni kaikkien silmissä, + Kun näköä näin kamalaa nähtihin ilmissä. + — — — + Sitten jäi suuri linnansa tyhjäksi seisomaan, + Miss' Emuli joi henkien kans petoksen maljojaan. + Hän neljä kertaa vuodessa nähtihin linnassa, + Pahojen kanssa "skoolaavan" pääkallot maljoina. + +Tässä muodossa Alonzon ballaadi tuli Suomessa hyvin suosituksi ja +laajalti tunnetuksi. Lapsuuteni aikana se esim. tunnettiin +Pohjoispohjanmaalla "Nuoren sotilaan laulun" nimellä ja alkoi: + + Nuori kaunis sotilas ja neito ihana, + He istuit illan tullen lähtehen reunalla... + Mun täytyy sotaan lähteä, oi rakas Hildani, + Ja sinusta pois erota kentiesi ijäksi. + +Neito pettää lupauksensa ja nuoren sotilaan haamu saapuu noutamaan +häntä häätilaisuudesta, juuri kun + + Musiikin pillit pelasi, hääväki tanssasi... + +Ruumismadotkin oli muistettu, sillä haamusta sanottiin nimenomaan: + + Matoja hänen kallostaan ulos ja sisälle... + +Laulettuna valittavalla valssin sävelellä runo oli omiaan kaameasti +värähdyttämään sitä hoilaavien piikojen ja renkien sydäntä. Varmaan +en muista, näinkö sen painettuna arkkiveisuna vai kiertävänä +käsikirjoituksena. Tämä pieni lisä Alonzon vaiheisiin osoittaa +hyvin, kuinka laajalle Lewisin ballaadi oli levinnyt; eri maiden +kansanlaulu- ja arkkiveisukokoelmat varmaankin antaisivat aineksia +esitykseen tämän runon leviämisestä, joka kenties on ollut +kansanomaisempi ja suositumpi kuin itse Lenore. + +Kömpelö suomenkielinen käännös on julkaistu kirjakauppias _Joh. K. +Lindstedtin_ toimittamassa arkkiveisu- ja kansanlaulukokoelmassa +Laululipas; se on merkitty siinä "vanhaksi lauluksi Agricolan +ajoilta"(!). + +Alonzo-ballaadissa samoin kuin Lenoressakin saattaisi muuten sanoa +esiintyvän jonkinmoista misogynistä henkeä, sillä onhan sekä Imogenen +että Lenoren rangaistus lukijan mielestä liian kova heidän rikokseensa +verraten. Sen kautta, että Imogene niin pian suostuu uuteen sulhoon, +tämä ballaadi liittyy ikivanhaan tarinaan Efeson matronasta, — aihe, +jota Lewis käsitteli runossaan The Soldier's Gravt (julkaistu +Baron-Wilsonin elämäkerrassa, I, s. 251). Katso _Yrjö Hirnin_ +kirjoitusta Hjalmar Crohns: Den trolösa hustrun i två medeltida +sagosamlingar (Argus 1912, n:o 24, Korta anmälningar). + +Myös Suloisen Williamin haamu on tunnettu Suomessa arkkiveisuna, josta +muistan seuraavan säkeistön: + + Ja haamu se seisoi ovella, + Huokaillen kolkutti. + Marianna se ovensa avasi + Tulla sisälle Wilhelmin. + +Alkuperäistä en kuitenkaan tavannut vielä "Aalonksinkaan" vuosilta, +joten se luultavasti on myöhäisempi. + +Salokkaan ennen mainittu teos ei ulotu ajassa kyllin kauas nykyisyyteen +voidakseen antaa selvityksen kauhuromanttisen ballaadin leviämisestä +Suomeen arkkiveisuina tahi muuten. + +Varhaisempi kuin haamuballaadi näyttää suomen kielellä olleen +viettelijäballaadi, jonka alkujuurena on _Bürgerin_ Des Pfarrers +Tochter von Taubenhain. Tämän runon vaikutuksen alaisena syntyi m.m. +1809 _Franzénin_ Förföraren, jotapaitsi hänen 1793 ilmestynyt runonsa +Den gamle knekten on saanut siitä kaukaisia vaikutelmia. Bürgerin runon +käänsi _Kullberg_ 1795. Kaikua tällaisesta runoudesta ovat esim. 1835 +Frenckell & Pojan Helsingissä painama Risti Iidan haudalla eli Ida ja +Frans Alfred, jota sitten Barck Oulussa ja Londicer Vaasassa paljon +levittivät. Se on suomennos _Charlotte Bergerin_, synt. Cronhjelm, +sentimentaalisesta ballaadista Korset på Idas graf. (Julkaistu m.m. +laulukirjassa Svenska sångstycken, toimittaja Axel Ivar Ståhl, uusi +painos, toimittaja Birger Schöldström, 1892.) Värssy siitä on eksynyt +Seitsemään veljekseen. Sen alkupohjana on Den gamle knekten. + +Ylipäätään on romanttinen arkkiveisurunous suomen kielellä paljoa +myöhäsyntyisempää kuin muualla Euroopassa ja lukumäärältään ja +aiheiltaan köyhää. Jos edellisen lisäksi mainitsemme arkkiveisut +Wilhelmi ja Emma, Pista ja Ilona, Albert ja Maria, ja Merimiehen +eli Stralsburgin laulu, ovat tärkeimmät jo tulleet luetelluiksi. +Murha- ja onnettomuuslaulut sekä lukemattomat asevelvollisuus- ja +uskollisuuslaulut keisarille ovat tukahduttaneet sen syntymisen ja +leviämisen. + +[255] Tässä en ota huomioon Gaston de Blondevilleä, jossa haamu +esiintyy niin ilmissä ja erikoisuudetta, että hän on yhtä tavallinen +kuin kuka muu toimiva henkilö tahansa; surmaapa hän turnajaisissa +vastustajansakin kuin rautaan puettu ritari ainakin. + +[256] Scott käyttää haamuja lisäksi seuraavissa teoksissaan: The +Antiquary, Anne of Geierstein, The Fortunes of Nigel, Wavertey, The +Bride of Lammermoor. Avenelin valkoinen lady kuvastuu _Topeliuksen_ +Ljungarsin sadussa. + +[257] _Brandl_, joka Coleridgen elämäkerrassa (ss. 209-217) laajasti +selvittää Vanhan merimiehen synnyn, huomauttaa tästä, joka kuvaavasti +yhdistää tämän kuuluisan runon aikansa kauhuromantiikkaan. + +[258] Coleridge ja de Quincey käyttivät opiumia, Poe paloviinaa ja +Hoffmann viiniä. Kaikkien neljän tuotannossa on huomattavissa +keinotekoista mielikuvituksen kiihoitusta. + +[259] Ilmestyi _Southern Literary Messengerissä_ 1835; _Lauvrière_ +pitää sitä Poen huomattavimpiin tuotteisiin kuuluvana — un +chef-d'oeuvre. (Ennen mainittu teos, s. 80.) + +[260] Lucifer on tullut kirjallisuuteen Raamatun ja kristillisen +taikauskon mukana, saaden varsinkin suuren merkityksen juutalaisuudesta +periytyneessä kabbalismissa ja sen yhteydessä kukoistaneissa +salatietojen, magian, alkemian ja astrologian eri haaroissa. Miltonin +mielikuva Saatanan valtakunnasta ja eri arvoisista perkeleistä, joita +on niin paljon, että ne kykenevät muodostamaan suuren armeijan, +perustuu keskiajan demonologiaan, joka oli laaja ja yksityiskohtainen, +vanhoihin platolais-gnostillisiin perintätaikuuksiin pohjautuva +"tiede". Lucifer on siis ikivanha, itämaisesta taikauskosta Vanhaan +Testamenttiin ja siitä kristinuskoon periytynyt pahan henki. Kun sitten +18:nnellä vuosisadalla itämaiset tarinakokoelmat tulivat Euroopassa +tunnetuiksi, kuten jo on mainittu, toivat ne tullessaan kuningas +Salomon ympärille ryhmittyneen satuhenkien, hyvien ja huonojen +"genioiden", "djinnien", joukon, siten uudelta puolelta rikastuttaen +romantiikan mahdollisuuksia tässä suhteessa. Kolmantena lähteenä +romantiikalla oli kansantietous ja sen lukemattomat eri henget ja +hengettäret. Paholaisen historia, katso _Arturo Graf_: Naturgeschicte +des Teufels (ilman vuosilukua, italialainen alkuteos ilmestynyt 1889). +Monipuolinen kuvaus paholaisen historiasta. _Spencen_ usein mainittu +teos. + +[261] Varhaisromantikot käsittivät yleensä paholaisen kovin +"aineellisesti", pysyen keskiaikaisissa legendain mielikuvissa. Vielä +Southey on tällä asteella. Hänelläkin esim. on rikki helvetin ja sen +ruhtinaan tunnusmerkillisimpänä tuoksuna. + +[262] Tämä on _Spencen_ mukaan Luciferin alkuperäinen, hänen +enkelikaudeltaan periytynyt ulkomuoto. _Milton_ kuvaa häntä +seuraavasti: + + And now a stripling Cherub he appears, + Not of the prime, yet such as in his face + Youth smiled celestial, and to every limb + Suitable grace diffused; so well he feigned. + Under a coronet his flowing hair + In curls on either cheek played; wings he wore + Of many a coloured plume sprinkled with gold, + His habit fit for speed succinct, and held + Before his decent steps a silver wand. + +(Paradise Lost, säkeet 636-643.) Lewisin Lucifer oli siis tässä +muodossa kotoisin Miltonilta. + +[263] Viittaan _Scarboroughin_ teokseen, jossa m.m. Hoggin ja Rosa +Matildan mainitut kirjat on selostettu. Kootuissa teoksissaan, runoon +liittyvässä nootissa, Southey väittää paholaisen ajomatka-aihetta +omaksi keksinnökseen. + +[264] _Brandl_ vertaa (ss. 222-228) Geraldinea Spenserin Duessaan ja +Christabelia Unaan; Spenserin ritari olisi Christabelin isä, josta +taisteltaisiin. Yhtäläisyys onkin huomattava ja tukee sitä se yleinen +sadunomainen ilmapiiri, joka on Christabelin leimana. Toiselta puolen +on, kuten sanottu, kauhuromanttinen linnapiirre niin voimakas ja +tutunomainen — Brandl ei pane siihen kylliksi huomiota —, että +Geraldine voidaan myös yhdistää Coleridgen oman ajan demoonisiin +naisolentoihin. Puhuessaan Christabelin linnasta Brandl sanoo: "Der +Schauplatz der zweiten Scene, das Schloss, stammt aus der +Radcliffe'schen 'Romance des Waldes'", mikä osoittaa, ettei +kauhuromantiikan päänäyttämön yleisyys ja vallitseva asema ole ollut +kirjoittajalle selvillä. _Heinrich von Kleistin_ näytelmässä Kätchen +von Heilbronn oleva Kunigundan kylpykohtaus, jota Kätchen joutuu +näkemään, voimatta kertoa, mitä oli nähnyt, muistuttaa Geraldinen +riisuutumiskohtauksesta. Kleistin näytelmä ilmestyi 1810, Christabel +oli kirjoitettu aikaisemmin, mutta julkaistiin myöhemmin. Muutenkin on +Kunigundan tulolla linnaan ja hänen vaikutuksellaan linnan herraan +yhtäläisyyksiä Christabelin juonen kanssa. + +[265] Selitys-yritykset eivät onnistu; Coleridge todennäköisesti halusi +välttää kaikkea tarkoittelua, "albatrossin ampumisen moittimista", ja +ryhtyi kirjoittamaan satua, jättäen sen kesken. Hänen "vihreä +käärmeensä" on kotoisin Shakespearelta, näytelmästä Kuten haluatte, +jossa "vihreä, kullattu käärme" on unessa kietoutunut kaulan ympärille. +Albanyn herttua Kuningas Learissa sanoo puolisoaan "kullatuksi +käärmeeksi". Tumman ladyn ballaadista (The Ballad of the Dark Ladie, +1799), ja siihen kuuluvasta johdanto- ja välirunosta (Introduction ja +Love) näkyy lisäksi, että Coleridgen mielikuvitus askarteli näinä +aikoina laajemminkin aiheessa, jossa päätekijänä on lempi. Rakkaus +(Love) osoittaa, että hänen mielessään on ollut kuva naisesta, joka +lemmenlumolla valtaa ihailijansa täydellisesti orjakseen, kohdellen +häntä ynseästi siihen saakka, kunnes on myöhäistä häntä pelastaa. +Säkeistö + + There came and looked him in the face + An angel beautiful and bright; + And that he knew it was a Fiend, + This miserable Knight! — + +osoittaa mielestäni demoonisen naisen kuvan olleen lähellä. Kuitenkin +näiden katkelmien päämotiivi: onnettoman ja tuhoisan lemmen orjaksi +joutuminen, ja sen käsittelytapa vie ne lähemmäksi rouva Holden +lemmenpiiriä kuin raakaa, keksittyä demoonia. Tähän piiriin ilmeisesti +kuuluu _Keatsin_ ballaadi La belle dame sans merci, joka ei ole muuta +kuin Tannhäuserin kertomus olostaan rouva Holden luona: + + She took me to her elfin grot, + And there she wepr and sighed full sore, + And there I shut her wild, wild eyes + With kisses four. + + And there she lulled me asleep, + And there I dreamed — ah! woe betide! + The latest dream I ever dreamed + On the cold hill's side. + +[266] Tapahtui Genevessä 1816, heinäkuun 10 p:n iltana. "_Byron recited +the lines in Christabel about the lady's breast, when Shelley suddenly +started up, shrieked, and fled from the room. He had seen a vision of a +woman with eyes instead of nipples_". (_Symonds_: Shelley, ss. 90-91.) + +[267] _Milton_: Paradise Lost (säkeet 647-653 ja 666-670): + + Before the gates there sat + On either side a formidable Shape. + The one seemed woman to the waist, and fair, + But ended foul in many a scaly fold, + Voluminous and vast — a serpent armed + With mortal sting. — + + The other shape — + If shape it might be called that shape had none + Distinguishable in member, joint, or limb; + Or substance might be called that _shadow_ seemed; + For each seemed either — _black it stood as Night_. + +Nämä jälkimmäiset varjo-olennon kuvaukset uudistuvat Poen ja +Lytton-Bulvverin mainituissa teoksissa. + +[268] Christabel julkaistiin painosta vasta 1816, mutta oli sitä ennen +tullut tunnetuksi kirjallisissa piireissä käsikirjoituksesta. _Walter +Scott_ oli lukenut sen ja saanut siitä huomattavia vaikutelmia +Viimeisen runojan lauluun, m.m. sen yleispiirteen, että henkilöiden +kohtaloista määräävät yliluonnolliset voimat. Linnan rouva ja hänen +noituuskammionsa on kaikua Matildasta, Geraldinesta ja haamulinnasta. + +[269] _Dante Gabriel Rossetti_, jonka mielilukemista m.m. Englannin +varhaisromantiikka oli, sai Branksomen rouvasta ja hänen +noituuskammiostaan aiheen runoonsa Rose Mary (1871), jossa esikuvan +mukaan berylli-kiven pahat henget määräävät henkilöiden kohtalosta. +Ilman Scottin välitystä hän peri suoraan Coleridgeltä Geraldinen, +demoonisen naisen, luoden hänestä Lilithin, joka juutalaistarinan +mukaan oli Aatamin ensimmäinen puoliso. Runossa Eden Bower Lilith +pyytää käärmeeltä tämän muotoa itselleen voidakseen kostaa Aatamille ja +Evalle: + + O my love, come nearer to Lilith! + In thy sweet folds bind me and bend me, + And let me feel the shape thou shalt lend me. + +Tällä naisella, jonka jäsenten ympäri käärme kietoutuu, Rossetti on +tahtonut kuvata naisen demoonista ja vaarallista viehätysvoimaa. Tästä +sai saksalainen maalari Stuck aiheensa tunnettuun Synti-nimiseen +tauluunsa. (_William M. Rossetti_: The Collected Works of Dante Gabriel +Rossetti, I-II, 1897, esipuhe, s. 28: "_Any writing about devils, +spectres, or the supernatural generally, whether in poetry or in prose, +had always a fascination for him; at one time, say 1844, his supreme +detight was the bloodcurling romance of Maturin, Melmoth the +Wanderer_". — _Kurt Horn_: Zur Entstehungsgeschichte Dante Gabriel +Rossettis Dichtungen, 1909, s. 79, 83.) Rossettin suhdetta +kauhuromantiikkaan selvittää osaltaan sekin, että _Byronin_ +matkaseuralainen ja lääkäri 1816, englantilais-italialainen _Polidori_, +oli hänen enonsa; R. varmaankin lapsena kuuli hänestä kotonansa +kerrottavan ja tunsi hänen kirjansa. Katso seuraavaa huomautusta. — +_Villiers de L'Isle-Adam_, katso huomautuksessa 181 mainittua _A. von +Kraemerin_ tutkimusta. + +[270] Sellaiset aiheet kuin Vertavuotava nunna, joka öisin saapuu +kiduttamaan uhriaan, Matilda, joka viettelee uhrinsa kadotukseen, ja +Geraldine, ovat jo eräiltä puoliltaan vampyyri-ajatusta lähellä. +Vampyyri on ihminen, joka lähtee haudastaan imemään verta elävistä +ihmisistä, ja kuuluu alkuaan, kuten nimikin osoittaa, slaavilaiseen +tarinapiiriin. Byron tutustui tähän uskomukseen Kreikassa, ja +vilahdutti sen näkyviin Giaourissa. Hän mietiskeli tätä aihetta, +koskapa ryhtyi kirjoittamaan siitä kertomusta samaan aikaan kuin Mary +Shelley Frankensteiniä. Se jäi kuitenkin kesken, mutta täydensi sen +hänen lääkärinsä Polidori, julkaisten sen 1819. Siinä on kertomuksen +päähenkilö, lordi Ruthwen, kansanuskomuksen mukainen verenimijä. +Byronilaisen sankarin kalpeus ja hänen erikoinen katseensa saattaa olla +hienolta osaltaan kaikua vampyyrin vainaja-ominaisuudesta. Aihe lopuksi +kehittyy siihen, että salaperäiset miehet ja naiset, jotka ovat +turmioksi vastakkaiselle sukupuolelleen, saavat jonkinmoista vampyyrien +leimaa. (_Spencen_ ennen mainittu teos; _Scarborough_, ss. 158-166, +luettelee joukon englanninkielisiä, myöhempiä teoksia, joissa on +käytetty vampyyri-aihetta.) Tämän aiheen kaikua kuvastuu _Stevensonin_ +kertomuksessa _The Body-Snatcher_ ja hänen romaaninsa _The Master of +Ballantrae_ lopussa, jossa demooninen Ballantrae kuolee ja haudataan, +mutta haudasta kaivettuna vielä avaa silmänsä; hänelle oli annettu +tainnuttavaa lääkettä. _Hugon_ Han d'Islande on myöskin vampyyriperheen +jäseniä. + +[271] _Otto Rank_: Das Inzest-Motiv in Dichtung und Sage. Grundzüge +einer Psychologie des dichterischen Schaffens. (Leipzig ja Wien, 1912). +Rank lähtee psykoanalyyttisen metoodin mukaan siitä Sigismund Freudin +väitteestä, että lapsuudessa pojan kiintyminen äitiin ja tyttären isään +merkitsee tiedottoman sukupuolivalinnan esiintymistä, ja että +täysikasvuisena ilmenevä kauhu tällaista suhdetta vastaan on tuon +aikaisemman tunteen torjumista. Tämän perusteella Rank sitten erittelee +m.m. Hamletin ja Don Carloksen; Schillerin draamatuotannossa olisi +hänen mukaansa pohjamotiivina pojan viha isää vastaan. Esityksestäni +ilmenevä torjuva asenne tätä ajatussuuntaa kohtaan tarkoittaa Rankin +teosta. + +[272] _John Tillotson_ (1630-1694), Canterburyn arkkipiispa, +uskonnollinen kirjailija. Walpole kertoo tästä Salaperäisen äidin +jälkikirjoituksessa. Hän kieltää itse muistaneensa Heptameronin +kertomusta. _Montague Summersin_ mainitussa esipuheessa käsitellään +laajasti sukurutsausaiheen esiintymistä Englannin kirjallisuudessa. + +[273] _Goethe_ kuitenkin kosketti incestum-aihettakin, tehden sen, +hienolla ja lukijan tunteita ymmärtävällä tavalla: hän sijoittaa sen +vanhan harpunsoittajan kohtaloon, poistaen siten aiheen räikeyden +suurentamalla välimatkaa, ja saavuttaa sillä tarkoituksensa, nim. +vanhan soittajan elämäntarinan traagillisen ja surumielisen värityksen. +_Chateaubriand_ käsittelee Renéssä veljen ja sisaren välistä eroottista +tunnetta. + +[274] Aiheen varsinaisena käyttämisenä ei voi pitää sitä, että +kirjailija, kuten Scott The Antiquaryssa, antaa jonkun henkilön +uskotella toiselle, että tämä on tietämättömyydessään joutunut +incestum-suhteeseen. + +[275] _Ralf Milbanke, Earl of Lovelace_: Astarte. A Fragment of Truth +concerning George Gordon Byron, Sixth Lord Byron. New Edition with many +additional Letters by Mary, Countess of Lovelace, 1921. S. 58: "_So +Lady Byron wrote on her own responsibility, in conformity with the +urgent advice of Wilmot and Mrs. Villiers, and announced what she knew. +Augusta did not attempt to deny it, and in fact admitted everything in +her letters of June, July, and August 1816_". + +Nämä kirjeet on julkaistu ss. 213-215 (kesäk. 6 p.), 219-220 (kesäk. 22 +p.), 223-225 (heinäk. 3 p.), 232-235 (heinäk. 15 ja 16 p.), 241-244 +(heinäk. 20 ja 23 p.), ja 249-251 (elok. 5 ja 9 p.) Mutta se, joka ei +edeltäpäin ole vakuutettu Byronin ja rouva Leighin syyllisyydestä, ei +voi huomata, että näissä kirjeissä myönnettäisiin juuri mitään. +Päinvastoin niitä lukiessa herää ajatus, että Mrs. Leigh kauhulla +välttää moista asiaa, jonka esittämistä hän on voinut pitää kälynsä +sairaalloisuuden ilmauksena. Mitään vakuuttavaa todistusvoimaa ei +liioin ole Byronin kirjeellä Mrs. Leighille Venetsiasta (ss. 81-83, +maalisk. 17 p. 1819), sillä sen kiihkeän sävyn ei tarvitse merkitä +muuta kuin kotimaataan ja ainoata rakastamaansa henkilöä +kaipaavan ihmisen orpoudentunnetta. Lukuunottamatta saksalaisia +psykoanalyytikolta ovat kirjallisuuden historioitsijat yleensä +kieltäytyneet tulemasta vakuutetuiksi Byronin syyllisyydestä, s.o. he +eivät ainakaan lausu siitä positiivista mielipidettä, vaan korkeintaan +siteeraavat arkaluontoisimmat kohdat yllämainituista kirjeistä; niin +tekee esim. _Emmanuel Rodocanachi_ Byron-teoksessaan (1924); +verrattakoon myös _J.V. Lehtosen_ kirjoitusta Valvoja-Ajan heinäkuun +numerossa 1924 nimeltä _Lordi Byronin jälkimaine_, jossa hän osoittaa +syytöksen edelleen olevan riittäviä näytteitä vailla. Jotkut, kuten +esim. _Per Hallström_, (Levande dikt, 1814, Byron-figuren, ss. 95-123), +pitävät taas asiaa täysin selvitettynä. Juridisesti pätevää todistusta +ei löydy, ja kannanotto asiassa on aina subjektiivista: toiset haluavat +uskoa Byronin rikokselliseksi, toiset eivät. Lordi Lovelacen kirja on +muuten sävyltään Byronille vihamielinen; hän on ryhtynyt tehtäväänsä +puhdistaakseen iso-äitinsä mainetta, johon liittyy se omituinen, +kaikista selityksistä huolimatta selittämätön tosiasia, että hän, +vaikka syytti kälyänsä tällaisesta luonnottomuudesta, kuitenkin eli. +hänen kanssaan ystävällisissä suhteissa. Sitä pulmaa ei Astarte-kirja +selvitä. Katso myös _G. Åman-Nilsson_: Lord Byron och det sekelgamla +förtalet. 1915. "_Inom svensk litteratur och press hava på senare tider +röster hörts, avkunnande den domen, att 'Byron-mysteriet' nu vore +definitivt uppklarat... De studier, jag sedan ganska länge bedrivit i +den kring lord Byrons namn uppvuxna litteraturen, ha emellertid +bibringat mig en alldeles motsatt uppfattning_". Tämä tarkoittanee m.m. +yllämainittua Hallströmin kirjoitusta, joka ylimielisen varmuutensa ja +farisealaisen tuomioleimansa vuoksi vaikuttaa vastenmielisesti. + +Byronia koskeva incestum-syytös on käsitettävä myös hänen aikansa +englantilaisen maailman tavattoman ahdasmielisyyden valossa: Byron ei +ollut ainoa, jota tällaisesta syytettiin: Beckfordista juoruttiin +samanlaista. Incestum-epäilykset olivat ilmassa yhtä hyvin kuin +kirjallisuudessa. René sisältää suurin piirtein saman mysterion kuin +Manfred. Hautaan hoippuva klassillisuus, eli kuluneen vuosisadan pimeä +vanhoillisuus, ei voinut ymmärtää, kuinka kirjallisuudessa saatettiin +käsitellä moisia aiheita, ellei katkera katumus ajanut kirjailijoita +omakohtaisiin tunnustuksiin. Romantiikan kolkoin mysterio projisioitiin +kirjailijain yksityiselämään. + +[276] On varottava, ettei Shelleyn ja hänen isänsä suhdetta käsitetä +väärin runoilijaan kohdistuvan yksipuolisen ihailun vuoksi. Shelleyn +elämäkerta osoittaa, ettei hän ollenkaan ymmärtänyt eikä koettanutkaan +ymmärtää isäänsä, vaan pitäen jo nuoruudesta saakka eriskummallisella +sitkeydellä kiinni teorioistaan ja niiden johdonmukaisesta +toteuttamisesta — siitähän tosirunoiljat usein tunnetaan — osoitti +olevansa kokonaan vailla tavallista elämäntaitoa ja vierautui siksi +isästään, joka aikansa ja ympäristönsä kannalta arvosteltuna olisi +ollut aivan yliluonnollinen ihminen, jos hän olisi voinut poikansa +edesottamisia täydellä hyväksymisellään siunata. + +[277] "_Liebesglühendes Suchen nach einem vollkommenen Seelischen, das +seiner Einbildungskraft als Weib erscheint, ist, dunkler oder klarer +bewusst, der Grundantrieb seines Dichtens_". (_Otto Maurer_: Shelley +und die Frauen, 1904, s. 35.) Tekstissä siteerattua Alastorin kohtausta +lukiessa muistuu mieleen _Gustaf Frödingin_ runo En morgondröm. + +[278] Teos painettiinkin tällä nimellä, mutta kustantaja Ollier rupesi +pelkäämään juuri tämän sisaruussuhteen tekemää vaikutusta eikä +levittänyt teosta tässä muodossa. Muutamia kappaleita — kuinka paljon, +ei tiedetä — ehdittiin kuitenkin myydä. (_Symonds_: Shelley, s. 97.) + +[279] _Laonin ja Cythnan_ alkuperäisen esipuheen lopussa oli +seuraava kappale, joka sitten poistettiin (julkaistu täydellisenä +Forman-painoksessa, I, ss. 85-98): + +"_In the personal conduct of my Hero and Heroine, there is one +circumstance which was intended to startle the reader from the trance +of ordinary life. It was my ohjeet to break through the crust of those +outworn opinions on which established institutions depend. I have +appealed therefore to the most universal of all feelings, and have +endeavoured to strengthen the moral sense, by forbidding it to waste +its energies in seeking to avoid actions which are only crimes of +convention. It is because there is so great a multitude of artificial +vices, that there are so few real virtues. Those feelings alone which +are benevolent or malevolent, are essentially good or bad. The +circumstance of which I speak, was introduced, however, merely to +accustom men to that charity and toleration which the exhibition of a +practice widely differing from their own, has a tendency to promote_. +[Tähän paikkaan Shelley on lisännyt seuraavan alahuomautuksen: 'The +sentiments connected with and characteristic of this circumstance have +no personal reference to the writer'.] _Nothing indeed can be more +mischievous, than many actions innocent in themselves, which might +bring down upon individuals the bigotted contempt and rage of the +multitude_". + +[280] _Ernest Sutherland Bates_: A Study of Shelley's Drama The Cenci, +1908. "_The Cenci is a work of art; it is not coloured by my feelings +nor obscured by my metaphysics_". (S. 19.) Batesin kirja ei syvenny +incestum-aiheeseen. — _Wilhelm Wagner_: Shelleys "The Cenci". Analyse, +Quellen und innerer Zusammenhang mit des Dichters Ideen, 1903. Tekijä +sanoo s. 10: "_Hier begegnete Shelley seinem Lieblingsthema, einem von +ihm oft bekämpften Gegner, der Tyrannei. Er fand hier die Tyrannei in +ihren verschiedensten Gestaltungen, die politische, die kirchliche und +die häusliche Tyrannei_". Tästä en ole tullut vakuutetuksi. + +[281] Southey tutustui Gebiriin ensi kerran matkallaan Portugaliin +keväällä 1800. Sen tekijästä hän ei silloin tietänyt mitään. Hän oli jo +tällöin julkaissut Wat Tylerin ja Joan of Arcin sekä kirjoittanut +Madocin, joten hänen mieltymyksensä tavatessaan tuntemattomalla taholla +samanlaista sankarillista myytti-epiikkaa on helposti ymmärrettävissä. +(_Edward Dowden_: Southey, s. 67.) + +[282] Esimerkiksi _Arthur Symonds_: The Romantic Movement in English +Poetry, 1909, ss. 148-160. Esittämääni näkökantaa Southeyn osuudesta +romantiikan valoisaan sankari-ihanteeseen en ole huomannut +Southey-kirjallisuudessa ja jää se kokonaan omalle vastuulleni. + +[283] Southeyn nuhteettomuus oli hänen onnettomuutensa, sillä se +vaikutti tavallaan yhtä ärsyttävästi kuin Byronin "paheellisuus"; se +näyttää ärsyttävän vieläkin, päättäen _Symondsin_ lauseesta +(edellämainittu teos, s. 152): "_What renders Southey so irritating as +a man, for ali his virtues, is his conscious rectitude_". Southeyn +harrastus kohdistui niin kokonaan kirjallisuuteen (käytännöllisenä +pakkona tarve ansaita oman ja Coleridgen perheen elatus), ettei hänelle +jäänyt aikaa sellaiseen, mikä olisi inhimillisten heikkouksien +esiintymisellä tehnyt hänet jälkimaailmalle "sympaattisemmaksi". Hän +oli jyrkkä ja suoraviivainen mies, joka esim. väitteissään halveksi +sellaisia lievennyksiä kuin "luullakseni", "mielestäni" j.n.e. Hän otti +kyllä vastaan hovirunoilijan, mutta ei aatelisarvoa; Scott teki +päinvastoin. Edellinen tuotti tuloja, jälkimmäinen menoja. + +[284] Shelley on ilmeisesti saanut vaikutelmia Southeyltä ja asettuu +hän Islamin kapinallaan Southeyn rinnalle fantastisen itämaisen +eepoksen viljelijänä. Hän luki ihaillen Thalabaa, joka monessa +suhteessa tuntuu Islamin kapinan alta. Runoelmansa esipuheessa hän +sanookin: "_I have avoided, as I have said before, the imitation of any +contemporary style. But there must be a resemblance, which does not +depend upon their own will, between all the writers of any particular +age. They cannot escape from subjection to a common influence which +arises out of an infinite combination of circumstances belonging to the +times in which they live... And this is an influence which neither the +meanest scribbler nor the sublimest genius of any era can escape; and +which I have not attempted to escape_". Shelley ilmeisesti on itse +tietoinen runoelmansa kuulumisesta siihen lajiin, jota Southey edusti. + +[285] Esimerkiksi The Antiquaryssa esiintyvä, suurta kunnioitusta +nauttiva kerjäläinen Edie Ochiltree, jonka saattaa sanoa juontavan +sukujuurensa Odysseiasta saakka; hän istuu sukupuussa samalla oksalla +kuin Runebergin "den aktade tiggaren Aron". Tällainen tärkeä +sivuhenkilö, milloin kerjäläinen, milloin palvelija — joskus +mustalainen, kuten Quentin Durwardissa — esiintyy Scottin joka +romaanissa. + +[286] Caleb Williams, ennen mainittu painos, s. 107. +Salapoliisiromaaniin nykyaikaisessa merkityksessä on tästä kuitenkin +vielä pitkä matka sikäli, että Williamsin halu saada selville isäntänsä +rikos on sairaalloista uteliaisuutta, ilman muuta tarkoitusta. +Kirjailija esittää sekä Falklandissa että Wiiliamsissa sielullisesti +sairasta ihmistyyppiä, henkilöitä, joilla sellaiset henkiset +ominaisuudet kuin arkuus hyvästä maineestaan ja uteliaisuus, ovat +kehittyneet heidän koko elämäänsä määrääviksi, ohi siveellisten +velvoitustenkin. + +[287] _Lillie Deming Loshe_: The Early American Novel, 1907. S. 30: +"_It is from Godwin that Brown received the impulse to write the first +American novels that possess any real meritmerit_". S. 32: "_They sought a +pian to improve and secure human happines and looked to William Godwin +as the inspired highpriest of political wisdom_". Godwin sai puolestaan +vaikutuksia Brownin Wielandista, kuten _Mandevillen_ esipuhe osoittaa. + +[288] Amerikallakin oli Lewisinsä, eräs _William Dunlap_, joka näihin +aikoihin teki Saksan kirjallisuutta tunnetuksi Amerikassa, m.m. +kääntämällä Kotzebuen näytelmiä. (_Loshe_, s. 32.) + +[289] _Brownin_ teokset, joita en ole saanut luettavakseni, ovat +_Loshen_ mukaan seuraavat (mainitussa _Bjurmanin_ Poe-tutkimuksessa +oleva esitys on puutteellinen): Wieland, or the Transformation (1798); +Arthur Mervyn (1799); Edgar Huntly or Memoir of a Sleep Walker (1799); +Ormond, or the Secret Witness (1799); Jane Talbot (1801); Clara Howard, +or the Enthusiasm of Love (1801). Wieland on tehty Caleb Williamsin +mukaan; vainottu on nainen, Clara, ja vainooja eräs salamyhkäinen +muukalainen Carwin, joka vatsastapuhujana matkaansaattaa pöyristyttäviä +tunnelmia ja tekoja. Arthur Mervynin tyranni Welbeck on tavallinen +rikollinen, jonka esiintyminen ja toiminta kuitenkin herättää pelkäävää +kunnioitusta; kirjan kauhu rakentuu keltakuumeen kuvauksille. Ormond on +tyranni, joka luottaen oman persoonallisuutensa voimaan halveksii +"lakeja ja asetuksia", ja kääriytyen mysterion vaippaan herättää +teoillaan ja luonteensa ristiriidoilla pelkäävää kauhua; hänen +elämänaatteensa on uuden ihanneyhteiskunnan perustaminen jonnekin meren +taakse. Jane Talbot ja Clara Howard eivät ole kauhuromaaneja; ne on +kirjoitettu kirjeromaanin muotoon; _Loshe_ sanoo niistä (s. 49): "_The +author's intention was to make them women of a newer type, to let +them speak and act and love for themselves, relying on their own +judgement_", mikä on Godwinin oppia. Edgar Huntlyn esipuheessa +(_Loshe_, s. 69) Brown lausuu: "_It is the purpose of this work... to +exhibit a series of adventures growing out of the conditions of our +country, and connected with one of the most common and wonderful +diseases of the human frame. One merit the writer may at least claim: +that of calling forth the passions and engaging the sympathies of the +reader by means hitherto unemployed by preceding authors. Puerile +superstitions and exploded manners, Gothic castles and chimeras, are +the materials usually employed for this end. The incidents of Indian +hostility and the perils of the western wilderness are far more +suitable... These, therefore, are, in part, the ingredients of this +tale_". Brown onkin indiaaniromaanin perustaja. + +[290] Ilmestyi _The Dollar Newspaperissa_ 1843. + +[291] _Friedrich Depken_: Charakter und Technik der Detektivnovelle, +1914. Toteaa sivulla 29 Doylen riippuvaisuuden Poesta. Katso +myöskin _Olaf Homénin_ teosta I marginalen (1917), kirjoituksia +Detektivlitteraturen (s. 142), Fader Brown (s. 154), ja Rymmare och +fasttagare (s. 165). + +[292] _Arno Schneider_: Die Entwickelung des Seeromans in England im +17. und 18. Jahrhundert, 1901. Käsittelee pääasiassa vain Defoeta ja +Smollettia. Robinson Crusoe jäänyt mainitsematta. Meriromaanin velkaa +kauhuromanttiselle runoudelle ei selvitetä. + +[293]. Jo ennen Poen tuotantoa nostaa meriromaanin maineeseen +amerikkalainen _James Fenimore Cooper_ (1789-1851) teoksillaan The +Pilot (1823), The Red Rover (1828), The Water Witch (1830), The Two +Admirals (1842) ja Wing and Wing (1842). Hänen rinnallaan on mainittava +_Frederick Marryat_ (1792-1848), jonka kaikki romaanit, luvultaan yli +30, käsittelevät merielämää ja meriromantiikkaa. Teoksellaan The +Phantom Ship (1839) hän toi kirjallisuuteen Vaeltavan juutalaisen +merellisen vastineen, Lentävän hollantilaisen. Heidän aikanaan esiintyi +useita muitakin tämän alan viljelijöitä. Myöhemmistä on mainittava +_W.H.G. Kingston_ (1814-1880), _Charles Kingsley_ (1819-1875), _Charles +Reade_ (1814-1884) ja _R.L. Stevenson_ (1850-1894) y.m. (_Karl +Richter_: Die Entwicklung des Seeromans in England im 19. Jahrhundert, +1906. Mainitsee Defoen ja Smollettin, mutta siirtyy heistä suoraan +Cooperiin, puuttumatta välillä olevaan meriromantiikkaan.) _Ch. N. +Robinsonin_ teos The British Tar in Fact and Fiction (1909) kuvaa +tarkoin, miten englantilaista merimiestä on esitetty Englannin sekä +taide- että muussa kirjallisuudessa. Tuoreena esimerkkinä +merirosvoromantiikan jatkuvasta elinvoimasta saattanee mainita _James +Matthew Barrien_ nuorisokirjan Peter and Wendy (1911), suomennettu +nimellä Pekka poikanen. + +[294] Esim. _M.R. James_: The Mezzotint; _Mrs. Nesbit_: Grim Tales; +_E.F. Benson_: The Judge's House; _Le Fanu_: An Account of Some Strange +Disturbances in Aungier Street. + +[295] Verrattava huomautusta 270. + +[296] Verrattava huomautusta 289. + +[297] _Mrs. Shelley_: Frankenstein or the Modern Prometheus, 1817. +(Käyttämäni painos ilman vuosilukua, kustantaja George Routledge & +Sons, Limited, Lontoo.) Johdannossaan tekijä kuvaa sitä saksalaista +haamukirjallisuutta, jota he Sveitsissä ollessaan lukivat, ja joka +aiheutti Frankensteininkin kirjoittamisen: "_There was the History of +the Inconstant Lover, who, when he thought to clasp the bride to +whom he had pledged his vows, found himself in the arms of the pale +ghost of her whom he had deserted_", mikä viittaa vertavuotavan nunnan +tapaiseen tarinaan. (Katso huomautusta 143.) Frankensteinin luoma +hirviö kärsii luonnottomuutensa aiheuttamasta yksinäisyydestä, inhosta +ja vainosta (s. 190): "_There was none among the myriads of men that +existed who would pity and assist me; and should I feel kindness +towards my enemies? No: from that moment I declared everlasting war +against the species_..." + +[298] Verrattava huomautusta 180. Siinä selostettuun kirjalliseen +suuntaan kuuluvat vielä _Charlotte Smith_, _Turnee_ (1749-1806) +ja hänen romaaninsa Desmond (1792, kirjeromaani), The Old Manor House +(1793) ja The Banished Man (1794), jotka kaikki esittävät +vallankumouksellisia aatteita; _Elizabeth Inchbald_ (Simpson, +1753-1821), vallankumoukselliset kertomukset A Simple Story (1791) +ja Nature and Art (1796); ja _Amelie Opie_ (Alderson, 1769-1853), +romaani Adeline Mowbray (1804). Tämän jälkeen luonnollisista syistä +vallankumoushenkinen kertomus tyrehtyy, ollen sammuksissa aina vuoteen +1830 saakka, jolloin _Bulwer-Lytton_ julkaisi yhteiskunnallisen +romaaninsa _Paul Clifford_, todistukseksi vielä elossa olevalle +Godwinille siitä, etteivät tämän humanitääriset aatteet olleet +herenneet vaikuttamasta. Yhteiskunnallis-humanitäärinen romaani kohoaa +pian tämän jälkeen suureen merkitykseen _Charles Dickensin_ tuotannon +kautta. + +[299] Southeyn yhteiskunnallinen "ohjelma" oli _Dowdenin_ mukaan +(s. 155) hänen vanhemmalla iällään m.m. seuraava: valtion koulut; +halvan ja hyvän kirjallisuuden levittäminen, hyvin järjestetty +siirtolaisuus; suurkaupunkien köyhälistölasten erikoinen huoltaminen; +protestanttisten sairaanhoitajattarien kasvatus ja sairaaloiden +perustaminen; säästöpankkien perustaminen; raipparangaistuksen +poistaminen armeijasta ja laivastosta, paitsi äärimmäistapauksissa; +köyhäinhoitolakien uudistaminen; metsästyslakien muuttaminen; rikoslain +muuttaminen vähentämällä kuolemanrangaistuksia; tehdaslakien +muuttaminen edullisemmaksi työväelle ja lasten työn estämiseksi; +yleisten töiden toimeenpano hätäaikoina; maan hankkiminen työväelle. +Tästä päättäen ei Southeyn huudettu "vanhoillisuus" ole ollut muuta +kuin vallankumouksellisista nuoruudenhaaveista vapautunutta tervettä +järkeä, joka kohdisti parannusvaatimuksensa olevissa oloissa +esiintyviin kipeisiin epäkohtiin; hänen ei voi sanoa syvemmässä +mielessä rikkoneen niitä nuoruutensa ihanteita vastaan, joissa oli +ollut asiallista pohjaa. Tietämättömäksi jää, miksi Byronin ja Shelleyn +radikalismi olisi muuttunut, jos he olisivat saaneet elää Southeyn +ikään. + +[300] Talvella 1811-1812. Southey lausui hänestä: "_Here is a man at +Keswick who acts upon me as my own ghost would do. He is just what I +was in 1794_". (_Dowden_, ss. 121-124.) Kolme vuotta myöhemmin Shelley +lähetti Alastorin Southeylle. Landor ja Southey tutustuivat vasta 1808, +tullen elinaikaisiksi ystäviksi. Byroniin Southey tutustui 1813: +"_Southey finding in Byron very much more to like than he had expected, +and Byron being greatly struck by Southey's 'epic appearance'_". +(_Dowden_, s. 172.) + +[301] _Sidney Colwin_: Landor, 1909, s. 223. Landor ihaili Shelleyn +runoutta, mutta ei välittänyt paljoa Wordsworthista. + +[302] Verrattava huomautusta 38. Itämainen romantiikka jatkui +voimakkaana; Vathekin jälkeen siihen kuuluvat joko kokonaan tahi osaksi +_Coleridgen_ Kubla Khan ja Lewti; _Southeyn_ Thalaba, The Curse of +Kehama ja Roderick; _Landorin_ Gebir ja Count Julian; _Scottin_ The +Vision of Don Roderick, The Bethroted, The Talisman, Ivanhoe, Count +Robert of Paris ja The Surgeon's Daughter; _Byronin_ itämaiset +runoelmat; _Shelleyn_ The Revolt of Islam; _Bulwer-Lyttonin_ +nuoruudenrunoelma Ismael; _Washington Irvingin_ Alhambra; _Disraelin_ +Alroy, y.m. + +[303] Etevässä pikkukaupunkikuvauksessaan Cranford (1853) _Elisabeth +Gaskell_ asettaa huvittavalla tavalla Johnsonin Dickensin rinnalle +osoittaen, kuinka täydellisesti edellisen tyyli oli vanhentunut — niin +kokonaan, että tekijätär saavuttaa voimakkaan humoristisen vaikutelman +vain siteeraamalla Johnsonia. Tämän pyhyyden häväistyksen oli +aloittanut jo ennen mainittu _Barrett_, joka Sankarittaren X:ssä +kirjeessä pilkkaa Johnsonin tyyliä, esim. seuraavasti: + +"_Debarred by my secluded life from copying the polished converse of +high society, I have at least endeavoured to avoid the vulgar +phraseology of low; and to discuss the very weather with a sententious +association of polysyllabic ratiocination_". + +[304] Tältä kannalta romanttinen jännitys- ja kauhukirjallisuus on +sopivaa valaisua n.s. esteettiselle täydennysteorialle. _Dubosin_ +mukaan (_K.S. Laurila_: Estetiikan peruskysymyksiä, 1918, s. 398) taide +on "elämän täydennyksenä ja puuttuvan todellisuuden korvauksena siten, +että se yleensä tyydyttää henkisen toiminnan tarvetta, jota todellisuus +ei aina riittävästi eikä kyllin monipuolisesti tyydytä, ja poistaa +siten toimettomuuden aiheuttaman tyhjyyden ja ikävän tunnetta. Tätä +henkisen toiminnan tarvetta tyydyttää taide tarjoomalla tilaisuutta +mieltäkiinnittäviin, mutta samalla pohjaltaan vaarattomiin +tunne-elämyksiin. Taiteen tarjoamat tunne-elämykset ovat vaarattomia, +koska me tiedämme, että ne jännittävät ja semmoisina luonnostaan +voimakkaita mielenliikutuksia herättävät tapahtumat ja elämänkuvat, +joita taide esittää, eivät ole todellisia, vaan ainoastaan todellisten +tapahtumain ja ilmiöiden jäljennöksiä". Jos nyt ajattelemme, mikä on se +mielentila, jota ensimmäisenä ja kaikille yleistajuisena kaivataan +yksitoikkoisuuden ja ikävän tunnelman haihduttamiseksi, niin tulkitsee +sen parhaiten sana "jännitys". Alkeellisimmassa muodossaan, esim. +taistelun ja kilpailun aiheuttamana, se on kaikkien tunnettavissa, +sellaisenkin, joka on aivan kykenemätön tajuamaan esim. taiteessa +esiintyvää hienon ja jalostuneen "jännityksen" viehätystä. Näinpä siis +kirjallisuus, joka päätehtävänään viljelee tuollaista alkeellista +vaaran, taistelun, takaa-ajon, yliluonnollisuuden, peloittavien +tapahtumain ja näkyjen sekä rakkauden jännitystä, vetoaa tällä kaikista +laajimpaan piiriin, antaen sille todellisuuden korvaukseksi juuri sitä +jännitystä, jota se kaipaa. Tästä saa selityksensä myös se, miksi +tällainen alkeellinen jännityskirjallisuus on aina ollut laajalle +levinnyttä ja suuren yleisön erikoisesti suosimaa. Se, ettei esim. +varsinainen korkeampi taidekirjallisuus, sellainen, joka rakentuu +sielunelämän hienostuneemmille jännityspuolille, nauti tällaista +suosiota, johtuu nimenomaan siitä, ettei se enää korvaa alkeellisen +jännityksen kaipuuta. + +[305] The Silence, ilmestyi 1839 _The Gentleman's Magazinessa_. + +[306] _Helene Richter_ (ennenmainittu teos, ss. 160-172) luokittelee +kauhuromantiikan seuraavasti: I yliluonnolliset tapahtumat; II +jännittävät tapahtumat ja salaperäiset, arvoitukselliset luonteet, +ilman yliluonnollista. Suggestion ehtoa kauhun syntymiselle ei mainita. + +[307] Tältä pohjalta koko kauhuromantiikka muodostaa ikäänkuin kokeilua +_Edmund Burken_ teorialla. Burken mukaan (_K.S. Laurila_, ennen +mainittu teos, s. 145) "kaikki mikä on omansa herättämään tuskan ja +vaaran mielikuvia, t.s. kaikki, mikä on jollakin tavoin peloittavaa, +peloittaviin asioihin liittyvää tai pelon tavoin vaikuttavaa, on ylevän +vaikutelman lähteenä". Kun peloittava uhkaa meitä suoranaisesti, on se +pelkästään tuskaista, mutta muuttuu ilahduttavaksi, "kun se vain +herättää meissä tuskan ja vaaran mielikuvia meidän olematta +todellisessa vaarassa". Jos nyt ajattelemme kauhuromantiikkaa, kuinka +se joka kohdassa pyrkii suggeroimaan lukijassa jännitystä, pelkoa ja +kauhua, ja kuinka se täysin tajusi esim. vuoristomaiseman jylhän +kauneuden, viljellen kaikkia "subliimin" tunnustettuja aiheuttajia, +kuten myrskyä, ukkosta, vuoriputouksia, ilmojen kotkaa, kuutamoa, +suuria, ristiriidoissa kamppailevia luonteita j.n.e., täytyy sanoa, +että tässä on kysymys Burken pelko- ja subliimiteoriasta käytännössä, +alkupohjana Dubosin korvausteoria. Burken teos (A Philosophical Inquiry +into the Origin of our Ideas on the Sublime and Beautiful, katso _John +Morley_: Burke, 1923, s. 12) ilmestyi jo 1756, ja on epäilemättä +teoreettinen tutkielma niistä kahdesta päätunnelmasta, joihin +kauhuromantikot pyrkivät, nimittäin pelosta ja subliimista, eli "kauhua +herättävästä kauneudesta". Hänen kirjansa oli varmaankin tunnettu +kirjallisissa piireissä, tulkiten sitä heräävää romantiikan +ajatustapaa, joka jo silloin oli ilmassa, eikä todennäköisesti ole +aivan syytön niihin pelon ja subliimin kokeiluihin, joihin Walpole ja +muut kauhuromantikot pian ryhtyivät. + +[308] Pidän tarpeellisena huomauttaa, että käyttäessäni sanaa +"traagillinen" olen tarkoittanut yleensä järkyttävää kohtaloa ja syvää +murhetta, tahtomatta esittää täsmällistä kantaa traagillisuuden +käsitteestä. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77773 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..09d9d75 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77773 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/77773) |