diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 77507-0.txt | 2146 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 2162 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/77507-0.txt b/77507-0.txt new file mode 100644 index 0000000..8019506 --- /dev/null +++ b/77507-0.txt @@ -0,0 +1,2146 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77507 *** +language: Finnish + + + + +TURMA + +Kolminäytöksinen näytelmä + + +Kirj. + +KAARLE HALME + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, +1914. + + + + +HENKILÖT: + +HELENA RAUTAJOKI +SIRKKA, hänen tyttärensä +LASSI, Helenan veli +REINO VALTALA +HEMMINKI, Rautajoen vanha isäntä +REETTA, Hemmingin taloudenhoitajatar +SUOMA, palvelustyttö + + + +OHJEITA ESITTÄJILLE. + +Helena on hieno luonne, joka ei voimakkaissakaan kohtauksissa +koskaan erehdy räikeäpiirteiseksi. Ensimmäisestä esiintymisestään +asti on hänessä huomattavissa hermostus ja painunut mieliala, joiden +valloilleen pääsemistä vastaan hän on alituisessa taistelussa. Ikä noin +35 v., mutta vaikuttaa nuoremmalta. + +Sirkka on hieno ja hento luonne, hyvin taipuisa haaveilemiseen. Vaikka +kotiintulo herättää hänessä kokolailla riemua, ei hän silti ole mikään +hilpeä luonne. Hän on kyllä eloisa ja ilmeikäs, mutta se on hänessä +enemmän sisäistä kuin ulkonaista. Hän on tummatukkainen ja solakka +varreltaan, vaikka ei pitkä. + +Lassi on entinen ylioppilas, laiskiainen, josta ei ole tullut mitään. +On veltto ja saamaton, hidas toimissaan ja liikkeissään. Ikä noin 30 +vuotta. + +Valtala on siististi puettu, laihankalpea, pintapuolinen herrasmies. +Esiintyy tottuneesti ja häikäilemättömästi. Ikä noin 35 v. + +Hemminki esiintyy varakkaan maalaisisännän varmuudella. Ei ole +kuitenkaan jäykkä, eikä rehentelevä. Hänen luonnettaan hienostaa +pieni leikillisyyden piirre, joka ei jätä häntä aivan kokonaan edes +suuttumiskohtauksissa. Hyväsydämisyys pistää myös esille karun kuoren +alta. Ikä noin 55 v. + +Reetta on teeskennellysti mairitteleva ja makea. On kavala ja viekas, +ja hänen maailmankatsomuksessaan on vain hän itse ja hänen etunsa, +joita hän ajaa aina, vaiston milloinkaan ohjaamatta häntä valitsemaan +enemmän tapaa kuin keinojakaan. Ikä noin 40 v. + +Suoma on reipas, tasainen ja kirkaspiirteinen. Hyvätuuli on hänelle +luontaista, eikä erikoisista tapauksista johtunutta. Ikä noin 25 vuotta. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +Rautajoen vanhan isännän sali. Kesäinen aamupäivä. + +HEMMINKI (istuu sohvapöydän ääressä tuolilla ja juo kahvia. +Lopetettuaan naputtaa hiljaa lusikalla kupin laitaan. Katsoo taakseen, +kuuntelee, huutaa sitten hiljaa). Reetta! (Tyytymättömänä, mutta +hiljaa.) Reetta! (Aikoo nousta, murisee.) Hm! + +SUOMA (tulee oikealta, tomuriepu kädessä). No, joko sille vanhalle +isännälle ehdittiin tänne kahvi tuoda, vaikka vielä tomut ovat +pyyhkimättä. Pianpa se Reetta tänään ennättää! (Alkaa pyyhkiä tomuja.) + +HEMMINKI (tyytymättömällä äänellä). Joka aamuhan minä yritän kahvini +juoda, ennenkuin — (ivallisesti) — ennenkuin herrasväki herää — +(nyökäyttää päätään oikealle) — ja sillä tavalla sitten olen edellä +kaikissa aterioissani. (Naurahtaa kuivasti.) Eikö Suoma sitä ole +huomannut? + +SUOMA. En ole tullut panneeksi merkille. + +HEMMINKI (huutaa). Reetta! + +SUOMA (palvelevaisesti). Kyllä minä — mitä haluatte —? + +HEMMINKI. Tupakkaa tahtoisin — sikaareja — olen unohtanut avaimet +huoneeseeni. + +SUOMA. Kyllä minä haen. Missä ne ovat? + +HEMMINKI (katsoo Suomaa). Kas, sinähän olet palvelusintoinen — no, hae +nyt sitten — ne ovat pöydälläni kimppu pikku avaimia — + +SUOMA. Löytänee kai nuo. (Menee vasemmalle.) + +REETTA (tulee ulkoa; mielistelevästi). Joko isäntä on juonut? + +HEMMINKI (lyhyesti). Jo. + +REETTA. Viivähdin askareilla. + +HEMMINKI. Tämä on niin tympäisevää — tämä — + +REETTA (ihmeissään). Mikä sitten? Kahviko? + +HEMMINKI (halveksien). Kahvi! — Pyh! Kahvi kuin kahvi — eei! +(Tyytymättömänä.) Mutta tämä elämä. + +REETTA (silmät selällään). No, ihme! + +HEMMINKI (hyväntuulisesti). Älä nyt silmiäsi rikki venytä! En minä aina +kaikella tarkoita Reettaa. (Katsoo sivulta Reettaa.) Enkä minä myöskään +aina ajattele Reettaa — vaikka Reetta ehkä luulee — + +REETTA (hämillään). Hyvänen aika — enhän toki — + +HEMMINKI (äkäisenä). Tuo miniä hyväkäs minua harmittaa — kun se iäkseen +tuppautui tänne minun puolelleni — — veljineen ja vieraineen — + +REETTA. Kyllä kai ne korjaukset kohta siellä kartanon puolella +valmistuvatkin. + +HEMMINKI (lyhyesti). Se on talon puoli ja tämä on vaarin puoli — ja +minä olen vaari — eikä kartanoa ole ollenkaan. + +REETTA (mielistelevästi). Isännäksi minä aina sanon — ja niin sanovat +muutkin — ja sanoivat vielä poikannekin eläissä — häntähän sanottiin +patruunaksi. + +HEMMINKI. Älä lörpöttele! Tahtoisit vain itsellesi emännän nimen! — +Kyllä minä sinun ajatuksesi tunnen. (Naurahtaen.) Vaimoksi pyrit, mutta +— et tahtoisi ruveta muoriksi. + +REETTA (tekeytyen loukkaantuneeksi). Minä voin palvella ja hoitaa teitä +yhtä kunnollisesti — olematta enemmän emäntä kuin muorikaan — kun +kerran pidän teistä — ja olen jo tottunut — + +HEMMINKI (vähän ihastuneena). No, sitähän minäkin! Jos Reettaa +huvittaa, niin pysyy paikallansa — ja — + +REETTA (pusertaa itkua, oikein onnistumatta). Niin kai — kaikkien +ihmisten pilkkana — eikä minulle anneta mitään arvoa — piikana +pidetään — + +HEMMINKI (kärsimättömästi). No, no, no! Älä nyt taas! + +SUOMA (tulee vasemmalta). Tässä ovat. (Antaa avaimet Hemmingille.) +Missä pöydällä — pöydän alla ne olivat —! + +REETTA. Mitä avaimia sinä —? + +HEMMINKI (nousee). Kiitos, kiitos! (Menee kaapille.) + +REETTA (ivallisesti). Vai tuppautuu Suoma meille avainpiiaksi! (Rupee +järjestelemään kahvikojeita.) + +HEMMINKI. Hän toi ne käskystä. Meille ei tuppautumalla pääse emännäksi +eikä piiaksi. Pidä sinäkin vain se mielessäsi! — Ja nämä avaimet saavat +aina olla tässä kaapin päällä — täällä on vain tupakat ja viinakset — +enkä minä pelkää kotivarkaita. (Ottaa kaapista sikaarilaatikon, joka +jää kaapin päälle.) + +REETTA (pahantuulisesti). No, ei tätä huonetta juuri voi kodiksi sanoa. + +SUOMA (pyyhkimisin virnassaan, katsoo pisteliäästi Reettaa). Ei. Ikävä +kyllä. + +HEMMINKI (menee istumaan keinutuoliin, sytyttelee sikaariaan). Kauanko +Suoma vielä luulee niiden korjausten siellä kestävän? + +REETTA (mutisee). Suomako nyt sellaisen tietäisi! (Istuu pöydän +ääreen ja rupeaa juomaan kahvia, jonka aikoi viedä pois, vilkuillen +kumpaankin.) + +SUOMA. Kai se vielä viikkoja kestää, kun niin kamalan hienoa tehdään. + +HEMMINKI. Hm! Ennen se kelpasi minulle — ja poikavainajalleni se +kelpasi — mutta leskelle ei kelpaa. (Mutisee.) Miniä on herrasväkeä. + +SUOMA (tarkoituksettomasti). Onhan rouva herrasväkeä. + +HEMMINKI. On — ja hänen veljensä, maisteri — + +SUOMA (lopettaen työnsä, äkkiä). No, se nyt ei taida olla mikään — se +veli. + +HEMMINKI (huvitettuna). Siinä Suoma osasi aivan kuin naulaan — ei +sitten yhtään mikään. Eikä tämä ole takana puhumista — sen olen sanonut +hänelle eteenkin — ja paljon enemmänkin — mutta ei Lassia saa edes +suuttumaan — + +REETTA. Ellei hänellä sitä perillistä olisi — + +SUOMA. Lassillako? + +REETTA. Ei — vaan rouvalla. Ellei hänellä olisi Sirkka-neitiä, niin ei +taitaisi Helena-rouva asuakaan täällä. + +SUOMA. Kuinka niin? + +HEMMINKI (selittää sivumennen ja kuivasti). Miniällä ei olisi +perintöoikeutta Rautajokeen — jos olisi lapseton. + +SUOMA. Oh! — Onpas sen neidin terveys sitten kallista tavaraa. + +HEMMINKI. Sirkka on kallis meille kaikille muutenkin. Hän on herttainen +tyttö. Suoma ei kai vielä ole nähnytkään häntä? + +SUOMA. En muuta kuin valokuvan. (Siirtyy pyyhkimään kaappia.) Tänäänhän +rouvan pitäisi mennä noutamaan häntä kaupungin koulusta. + +HEMMINKI (katselee ja maistelee sikaariaan). Peijakas! Enköhän vain lie +saanutkin noita torpparisikaareja — + +REETTA (nousee ja menee kaapille). Minä annan toisesta laatikosta — + +HEMMINKI. Anna — näistä tulee niin paha katku — ulkona ne kyllä käyvät. +(Heittää pois.) + +SUOMA (Reetan avatessa kaappia, kurkistaa sisään). Hui! Onhan siellä +muutakin kuin tupakkaa ja viinaa. Hui! Pyssy! + +HEMMINKI (nauraa). Ei pidä koskea — se laukee — + +REETTA (panee kaapin kiinni). Eikä pidä kaikkea kurkistellakaan! + +SUOMA. Pyh! Ei silmä osaa vie — mutta Reetta on tänään niin pahalla +tuulella. + +HEMMINKI. Niin onkin — on jo riidellyt minunkin kanssani. + +REETTA (vaihtaa kaapin päällä olevan sikaarilaatikon toiseen, vie +Hemmingille sikaarin). Enhän ole — tässä on ihminen vain vähän +hermostunut tuosta naapurin väestä. + +SUOMA. Sanokaa rouvalle, ettei minun tarvitse täällä siivota, niin +pääsette minusta heti. + +HEMMINKI (vällttäen). No, no! — Me emme sano mitään. Koetamme päästä +sovussa, kunnes muuttavat. Mutta Reetta ei huoli tuoda tänne minulle +enää kahvia eikä muutakaan. Laittaa huoneeseeni! Tunnenkin istuvani +täällä kuin vieraissa. (Sytyttelee uutta sikaaria.) + +SUOMA (vilkaisee Reettaa; kiusoittelevasti). Sepä ikävää! + +REETTA (terävästi). Mikä niin? + +SUOMA. Meillä on ollut aamuisin täällä niin hauskoja keskusteluja. +Vanhan isännän kanssa on niin lysti jutella. + +HEMMINKI (hauskasti). Kuuletkos, Reetta! (Suomalle.) Tuo Reetta sanoo +minua aina ikäväksi. + +SUOMA. Se lähtee kai omasta luonteesta — sellainen usko. Minulla ei ole +ollut koskaan sen hauskempaa puhetoveria. (Iloisena nopeasti oikealle.) + +HEMMINKI (yskäisee, ei tiedä mitä sanoisi, katsoo sivulta Reettaa, +nousee). Jos lähtisi kävelylle. + +REETTA (istuu allapäin). On se aika keimailija! + +HEMMINKI (ei ole ymmärtävinään). Kuka? (Lähtee vasemmalle ovelle.) + +REETTA (nousee pontevasti). Tuo Suoma on sitten vasta kauhea +viekastelija! + +HEMMINKI. Jaah! (Menee. Reetta jää nolona seisomaan.) + +HELENA (tulee oikealta, nyökäyttää hyvänhuomenen, pysähtyy). Kas, +oletteko vielä kesken aamukahvianne? + +REETTA (muuttuu heti päivänpaisteiseksi). Hyvää huomenta, rouva! — Eikä +olla — olen juuri näitä poisviemässä. + +HELENA (menee istumaan pöydän ääreen). Hyvä on! Suoma tuo minullekin +pienen suupalan. + +REETTA. Satuin tässä viivähtämään, kun jäin kuuntelemaan tuon Suoman +lörpötyksiä. Se sitten vasta osaa puhua pötyä. + +HELENA. No, mitä hän nyt sitten? En minä ole mitään sellaista huomannut. + +REETTA. Vai ette? Onpa sekin ihme! — Kumma, että rouva pitää sellaista +palvelijaa! (Ottaa tarjottimen pöydältä.) + +HELENA. Kuinka niin? Minuun hän tekee hyvin hauskan vaikutuksen. + +REETTA (hommaa lähtöä). Ooh! Kylläpä vielä näette — minä en sano sen +enempää. + +HELENA (vakavasti). Kuulkaahan, Reetta! Te tahdotte rakentaa riitaa +ja rettelöitä. Mutta se ei tule onnistumaan. Tiedättehän, että meidän +on pakko asua tässä ahtaudessa vielä muutamia päiviä — ja ainakin +niinkauan on pidettävä rauha maassa — sen jälkeen — kun olemme +muuttaneet omalle puolellemme — saatte sanoa ja tehdä mitä haluatte. + +REETTA (istuu tupsahtaneena, tarjotin sylissä). Vai riitaa ja +rettelöitä! Minäkö niitä rakennan! — Vaikka minä en ole sanaakaan +sanonut rouvan sulhasestakaan. + +HELENA (tiukasti). Mistä? + +REETTA. No, siitä Valtalan herrasta, — Reinosta. + +HELENA (tyytymättömänä). Kuulkaahan nyt —! + +REETTA (toimessaan ja vahingoniloiseen). Enkä kenellekään puhunut +siitäkään mitään — vaikka kaikki muut siitä juttelevat — että Reino +herra kuuluu nyt hakkailevan rouvan tytärtä — Sirkka-neitiä. + +HELENA (nousee tulistuneena). Vaiti — ja ulos täältä! + +REETTA (hypähtää kummastuneena ylös). Vai minä ulos täältä — meidän +isännän omista huoneista. (Hemminki tulee vasemmalta puettuna ja lakki +päässä. Reetta ei huomaa Hemminkiä.) Kyllä joku toinen saa täältä +lähteä ennen minua — sillä minä kuulun tänne. + +HEMMINKI. Reetta! Mitä tämä on? + +REETTA (pusertaa itkua). Kun en ehdi heti ilmassa viedä pois isännän +kahvikojeita, niin jo ajetaan ulos. Rouva tässä komentelee, vaikka minä +puhelin kaikessa ystävyydessä. + +HEMMINKI (levollisesti). Reetta vie nyt ne vietävänsä — + +REETTA. Niitähän juuri — + +HEMMINKI (kohottaa äänensä). — eikä rupea enää mihinkään tarpeettomiin +keskusteluihin! + +REETTA (makeasti). Siinä isäntä on ihan oikeassa. Kaikille ei saa +osoittaa ystävällisyyttä. (Menee vasemmalle.) + +HELENA (nyökäyttää isännälle levollisesti). Hyvää huomenta! (Istuutuu +entiselle paikalleen.) Jos kaikki koetamme vielä muutaman päivän +estää ukkosta ja salamoita, niin tästä kyllä päästään ilman suurempia +ikävyyksiä. + +HEMMINKI (on ottanut lakin päästään ja nyökäyttänyt hyvänhuomenen, +istuu keinutuoliin). Oliko Reetta epäkohtelias? + +HELENA (vitkaan). Noo! — Parasta kai, ettei siitä puhuta. + +HEMMINKI. Voithan sentään sanoa. + +HELENA (lyhyesti). En. + +HEMMINKI (hymyillen). Te ehkä noin yht'aikaa — kilvassa riitaannuitte? + +HELENA (hermostuneesti). Te olette tuntenut minut jo kahdeksantoista +vuotta. Teidän pitäisi tietää, että minä en kilvoittele sanakovussa — +en ainakaan palvelusväen kanssa. + +HEMMINKI (miettien). Hm! — No, jääköön tämä juttu! Eipä se taida olla +minkään arvoinenkaan. — Mutta kun nyt satumme tässä istumaan kahden +kahtuuttamme — ties milloin sattuu samallainen tilaisuus — niin —. +(Suoma tulee oikealta, asettaa kahvitarjottimen pöydälle.) + +HELENA. Entä maisteri? + +SUOMA. Ei hän ole vielä tullut kotia. + +HEMMINKI. Ooh! Onko Lassi-herra jo näin aikaisin lähtenyt kylälle? + +SUOMA (hymyilee). Ei! Hän meni jo eilen illalla. + +HELENA (Suomalle). Hyvä on! (Suoma menee. Puhuu taas Hemmingille.) Hän +meni nimismieheen. (Huutaa Suoman jälkeen.) Suoma! + +SUOMA (tulee ovelle). Puuttuuko jotakin? + +HELENA. Ei. Mutta sanoisitko, että pannaan moottori kuntoon — +kaupunginmatkaa varten. + +SUOMA. Kuljettaja meni jo rantaan. (Menee.) + +HEMMINKI. Tuleeko Sirkka tänään koulusta kotia? + +HELENA (alkaa juoda kahvia). Tänään — tai ehkä huomenna palaamme. Hän +on nyt lopettanut koulunsa. + +HEMMINKI. Miksi hän ei tule junalla — sehän olisi paljon nopeampaa ja +mukavampaa? + +HELENA. Hm! Minä haluan vähän vesille. Ja se voi olla Sirkallekin +hauskempi tie. + +HEMMINKI (venyttäen). Hm! Minä aioin vain tässä kysyä — + +HELENA. Niin — teillähän oli jotakin sanottavaa? + +HEMMINKI. Oikeastaan ei se asia minulle kuulu — mutta kun siitä niin +paljon puhutaan — niin voisihan omaisen tapaisetkin vähän tietää — + +HELENA. Tapaiset? Miksi ei omaiset? + +HEMMINKI (katkeralla vivahduksella). Minä en pidä itseäni niin +läheisenä. Tiedät, etten ole koskaan pitänyt — + +HELENA (kääntyy Hemminkiä kohti). Ei — te ette ole koskaan pitänyt +minusta. Minkätähden? (Hymyilee.) Sanokaapa nyt kerran suoraan — +minkätähden? + +HEMMINKI (tyytymättömänä). Eiköhän ole paras olla kyselemättä. + +HELENA (kääntyy kahvinsa puoleen). Voi niinkin olla. — Vaikka — en +liene liikoja kysellyt. Tein sen luullakseni ensi kerran. (Kylmästi.) +No, siis — asiaan! (Hemminki on tuskallisen epäröivä, aivan kuin +vaistomaisesti tuntisi, että keskustelun jatkaminen on mahdotonta. +Helena juo kahvia.) No? + +HEMMINKI (epävarmasti); Kerrotaan, että — että menet kohta naimisiin. + +HELENA (hymyillen). Niin — Reino Valtalan kanssa. + +HEMMINKI. Onko se jo vakavasti päätetty? + +HELENA (purskahtaa nauramaan). Vakavastiko? + +HEMMINKI. Niin. + +HELENA. Ei, hyvä taata, — ei nyt enää tarvita niin hirmuisen vakavia +päätöksiä kuin ennen — mennään vain. + +HEMMINKI (keskeyttäen). Minusta nähden samantekevä kuinka menette, kun +vain menette. Menettekö? + +HELENA (suu täynnä kahvia, nyökkää). Hm! + +HEMMINKI (tyytyväisenä). Hyvä on. + +HELENA (tarkistaen). Mitä? + +HEMMINKI. Ei mitään. Hyvä vain. (Naputtelee tuhkaa sikaaristaan.) + +HELENA (kääntyy katsomaan Hemminkiä). Taata taitaa olla ensimäisen +kerran tyytyväinen minuun? + +HEMMINKI (nousee). Olen tyytyväinen, ettei huhuissa ole perää. (Panee +lakin päähänsä). Odotan ilomielellä Sirkkaa kotia. (Menee ulos.) + +HELENA (istuu mietteissään, pyyhkii sitten hermostuneena otsaansa ja +nousee tarmokkaana, naputtelee sormillaan pöytää, lähtee hitaasti +ja mietteissään oikealle etualalle, pysähtyy hetkeksi, menee sitten +nopeasti oikealle ovelle, huutaa). Suoma! (Suoma tulee.) Soita heti +maisteria ja sano — + +SUOMA. Maisteri tuli juuri. + +LASSI (tulee hitaasti). Tulen juuri. Etkö huomaa, että olen alituisessa +liikkeessä? + +SUOMA. Tuonko kahvikupin? + +HELENA. Tuo! (Suoma menee.) + +LASSI. Terveisiä, sisko! Kaikki lähettivät terveisiä. (Huomaa kaapilla +Hemmingin sikaarit.) Kas, kas! Vanhan isännän sikaareja! Pitääpä +maistaa. (Ottaa sikaarin, katselee ja haistelee sitä tarkoin.) Ei taida +olla hullumpi. (Menee istumaan keinutuoliin.) Sinulla on huono aisti +sikaareja ostamaan — tai et välitä minusta. + +HELENA (istuu entiselle paikalleen, hermostuneesti). Kuuluuko mitään +uutta? + +LASSI. Uutta? Tässä pitäjässä ei ikinä tapahdu mitään uutta — (sytyttää +sikaarinsa) — vaikka maailman loppu täältä ottaisi alkunsa. Sehän +on juuri tämän paikkakunnan surullinen erikoisuus se. (Maistelee +sikaaria.) Noo — ei niinkään hassu maku. (Katsoo arasti Helenaa.) +Aiotko pitää minulle rippisaarnan? + +HELENA (tarkastelee tutkivasti Lassia). En. + +LASSI (jännitys katoaa ja hän ikäänkuin lysähtää tyytyväisyydestä). +Ihanaa, ihanaa! (Suoma tuo'kahvikupin. Lassi seuraa Suomaa silmillään, +aikoo innostuneena sanoa hänelle jotakin, mutta vilkaistuaan Helenaan +ei uskallakaan sitä tehdä. Suoma menee.) Mitä se moottori siellä +rannassa niin riivatusti pärrää ja pörisee? Ja miksi sinä olet +matkakunnossa? + +HELENA. Minä lähden noutamaan Sirkkaa kaupungista. + +LASSI. Moottorilla? + +HELENA. Niin. + +LASSI. Se on hyvin viisasta, se. + +HELENA. Kuinka niin? + +LASSI. No, kun se Valtala on juuri rautatien varrella, pysäkin +vieressä. Voisi vielä likkalapsi tipahtaa tien oheen — juuri Valtalan +kohdalla. + +HELENA. Minäkö? + +LASSI. Minä sanoin — likkalapsi. + +HELENA (yrittää puhua välinpitämättömästi). Miksi sinä niin sanoit? + +LASSI (haukottelee). Miksi sinä lähdet kulkemaan vesiteitä? + +HELENA (tuimasti). Kuule, Lassi! Miksi sinua aina pitää pumputa kuten +ravistunutta jaalaa? (Katsoo kelloaan.) Minulla on kiire. + +LASSI (katsoo hymyillen Helenaa). Onko? — Ei se siltä näytä. + +HELENA (tiukasti). Minkätähden sanoit minun matkani moottorilla olevan +viisasta? + +LASSI. Voisit kerrankin tuoda minulle kaupungista parempia sikaareja — +ja vähän hyvää konjakkia. + +HELENA (suuttuneena). Kuule, Lassi! + +LASSI (aikoo nousta). Minä lähden pois, jos alat pitää rippisaarnaa. + +HELENA (harmin ja naurun sekaisesti). Sinä olet auttamaton! — No, minä +tuon sinulle tuliaisia. + +LASSI (innostuen). Niitä, mitä pyysin? + +HELENA. Niin, niin, niini + +LASSI (tyytyväisenä). Noin! Nyt on kauppa tehty. Ei mitään ilmaiseksi. +Periaatteita täytyy olla. (Ottaa mahtavan ja välinpitämättömän +asennon.) Noo? + +HELENA (käskevästi). Ilman kyselyä! Nopeasti! Minulla on kiire. + +LASSI (tärkeänä tiedoistaan). Reino Valtala on käynyt kaupungissa +sangen usein viime aikoina — ja seurustellut Sirkan kanssa. + +HELENA (pää painuu käden nojaan ja huulet pusertuvat tiukasti). Entä +sitten? + +LASSI. Luullaan heidän olevan kihloissa. + +HELENA (muuttamatta asentoansa). Kutka luulevat? + +LASSI. Tuttavat, jotka ovat tavanneet heidät; + +HELENA (liikkumatta). Entä sitten? + +LASSI (kummeksien). Sitten? (Katsoo kysyvästi Helenaa, heittäytyy +entiseen asentoonsa.) Pyh! (Haukottelee.) Menevät kai naimisiin. Johan +Sirkka on alun kahdeksannellatoista. + +HELENA (hypähtää ylös kiihtyneenä). Ei! + +LASSI (hämmästyen). Eikö? + +HELENA. He eivät mene naimisiin. Minä olen Sirkan laillinen naittaja — +ja minä sanon — ei! (Alkaa kävellä kiivaasti ylös ja alas.) Minä olen +huomannut jo kauvan aikaa Reinon omituisuudet — koko kevään. Hän on +käynyt täällä yhä harvemmin — ja kaikenlaisilla tekosyillä viipynyt +niin vähän aikaa kuin mahdollista. Huomasin jouluna hänen käytöksensä +Sirkkaa kohtaan — mutta — että hän on näin alhainen — näin alhainen ja +kunnoton — + +LASSI. Hillitse itseäsi, sisko. + +HELENA (syöksyy Lassin viereen). Jos sinäkin olisit toisenlainen mies +— niin — jos olisit edes mies — niin vaatisit hänet tilille. Mutta +sinä olet raukka — kykenemätön raukka! (Kääntyy pöytään päin itku +kurkussa.) Minä tulen poljetuksi lokaan — tyttäreni häväistyksi — +me kaikki — (purskahtaa itkuun ja vaipuu tuolille) — alhaisimmalla, +inhoittavimmalla tavalla ryvetetyiksi ja perhesiteet ikipäiviksi +katkotuiksi. + +LASSI (katselee pelokkaana ympärilleen). Helena! (Nousee.) Älä, herran +tähden! Kuulevat — tai joku voi tulla. + +HELENA (pakottaa itsensä suurilla ponnistuksilla näennäisesti tyyneksi, +puhuu hampaitten lomitse hiljaa ja katkonaisesti). Ja tässä kurjuudessa +täytyy olla — ihan yksin — ihan ylisin — ja yksin on täällä jokainen — +tässä talossa — yksin olen täällä ollut lähes kaksikymmentä vuotta — + +LASSI. Runolliset mietelmät vievät kaihomielisyyteen — se on +hedelmätöntä. Etköhän sinä tee jotakin? + +HELENA (katsoo pitkään Lassia). Puhutko sinäkin joskus järkeä? + +LASSI. Aina — vaikka sitä ei juuri koskaan ymmärretä. (On +kuuntelevinaan.) Ai, ai! Kuinka se moottori pärrää siellä! + +HELENA (nousee raskaasti). Moottori — niin —. (Pyyhkii otsaansa.) +Tuletko mukaan? + +LASSI (epäröiden). Enköhän minä jää — tontuksi taloon? + +HELENA (raskaasti). Minä pelkään, että tällä talolla kyllä on omat +tonttunsa, jotka eivät ole yhtä suopealuontoisia kuin sinä. + +LASSI (iloisesti). Kummallinen päivä tämä! Minä en tule ainoastaan +ymmärretyksi — minä saan tunnustustakin. (Ottaa Helenaa kädestä.) Vie +terveisiä Sirkalle. + +HELENA. Kiitos! (Menee oikealle.) + +LASSI (jää paikalleen seisomaan ja katsomaan Helenan jälkeen). Hm! +(Mutisee hiljaa, nyökäyttäen päätään.) Nähtävästi — nähtävästi —. +(Menee keinutuoliin istumaan, ottaa sanomalehden taskustaan ja alkaa +lukea.) + +REETTA (tulee vasemmalta, kantaen tarjottimella karahvia ja muutamia +laseja, asettaa ne kaappiin, mielistelevästi). Hyvää huomenpäivää, +maisteri! + +LASSI (katsoo taakseen). Huomenta — kas — no mitäs juhlaa se Reetta —? + +REETTA. Minä vaan näitä puhtaita tänne säilöön. (Asentaa tarjottimen +kaapille.) Vaikka sen maisterin koska näkisi, niin — aina vain jotakin +lukee — + +LASSI (laskee lehden polvelleen, haukottelee). Mitäs tässä — + +REETTA (asettelee laseja kaappiin). No, juttelisi ja keskustelisi — ja — + +LASSI (naurahtaen). No, jutellaan! Reetta alkaa vain! + +REETTA (nauraa hihittää). Minäkö nyt tässä maisterin kanssa osaisin —! + +LASSI (kiskottelee). Eihän täällä Saharan erämaassa ole muitakaan. + +REETTA. Onhan niitä sillä omalla puolella suustaan sulavampia — ja +ovelampia jutuissaan kuin minä. + +LASSI (ikävystyneenä). Kuka siellä? + +REETTA. Se Suoma — se on hyvin lipeäkielinen. + +LASSI (asettuu mukavaan asentoon ja sulkee silmänsä). Niin — hm — + +REETTA (tulee pöydän luo, pyyhkien käsiänsä esiliinaansa). Mitä +maisteri pitää siitä Suomasta? + +LASSI (avaa silmänsä). Mitä? + +REETTA (istuu pöydän ääreen). Paha on puhua pahaa toisesta ihmisestä, +mutta — + +LASSI (kääntyy Reettaan päin). Aiotteko ruveta panettelemaan? + +REETTA (joutuu vähän hämilleen). Enhän toki! Herra varjelkoon! + +LASSI (ottaa entisen asentonsa). No, niin minustakin. Parempi on puhua +jostakin muusta. (Veltosti.) Puhutaan rakkaudesta! + +REETTA (hihittää). Voi, voi, tuota maisteria! Mitä se keksii! + +LASSI. Onko Reetta rakastunut? + +REETTA (yritellen kainostella). No, vähän tykkäämiseen päin se on +se minun meininkini tähän meidän isäntään. Ja sinnepäin sitä on +joskus puheltukin. (Kuiskaavalla, kiihkoisella äänellä.) Mutta kun +toiset alkavat kiemailla ja sotkea peliä vehkeilyillään — eikös se +ole kauheata! (Itkua pusertaen.) Isäntä vielä voi karsaantua minuun +— ja jättää sille paikalle — vaikka ei hän mistään saa sen parempaa +hoitajaa itselleen vanhoilla päivillään — ei ainakaan tuosta kavalasta +otuksesta, joka nyt aikoo rikkoa meidän välimme. + +LASSI (liikahtaa tyytymättömänä). Kuka rikkoo? + +REETTA. No, hei — tuo Suoma hyväkäs — kukas muu! + +LASSI (äreästi). Äskenhän päätimme — + +REETTA (innoissaan). Mutta kyllä minä vielä teen hänelle sellaiset +ketunsakset, ettei niistä ikinä pääse — ellei herrasväki häntä erota +täältä hyvin pian — + +LASSI (katsoo tiukasti Reettaa). Reetta on ikävä! + +REETTA (hölmistyneenä). Mitä? + +LASSI. Hyvin ikävä! (Autotorven ääni kuuluu.) + +REETTA. Herra isä! Vieraita tulee. (Rientää vasemmalle.) + +SUOMA (tulee oikealta). Tulee vieraita. + +LASSI. Joko rouva lähti? + +SUOMA (menee ottamaan pöydältä kahvitarjotinta). Jo. Moottori katosi +juuri niemen taa, kun auto ajoi pihaan. + +LASSI. Ketä siinä tuli? + +SUOMA (katsoo veitikkamaisesti Lassia). Sirkka-neiti ja Valtalan herra. + +LASSI (hypähtää ylös). Mitä? + +SUOMA (ottaa tarjottimen). Niin voivat tiet joskus risteillä. (Menee +oikealle. Lassi rypistää naamansa happameksi, viheltää hiljaa ja +heittää sitten lehden lattialle.) + + Väliverho. + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +HEMMINKI (tulee ulkoa hitaasti ja miettiväisenä, seisahtuu, raapaisee +korvallistaan). Tjaah, tjaah! (Menee ottamaan sikaarin. Suoma tulee +oikealta, leipäkori kädessä.) Vierailleko Suoma —? + +SUOMA (pysähtyy). Niin. Tulin kulkeneeksi tätä tietä, kun istuvat +tuossa kuistin vieressä — lehtimajassa. + +HEMMINKI (myhäilee). En minä sitä tarkoittanut — kulje sinä vain — +mistä haluat. Sinä liikut niin näpsästi — sitä mielellään katselee — + +SUOMA (hymyilee). Ei suinkaan! + +HEMMINKI. Kyllä — kyllä sinusta saa silmän täyden — + +SUOMA (ilakoiden). Eikö mitä — mitä se isäntä nyt pilkkailemaan — +Reettahan se toki etusijassa — + +HEMMINKI (äkkiä). Tiedätkös sinä, miksi minä olen sitä Reettaa +meinannut tänne istutella —? + +SUOMA (nauraa). Mistä minä — eihän sellaista kukaan voi ymmärtää. + +HEMMINKI (vähän hämillään). Eikö? Hm! Eipä taida. (Heittää lakkinsa +kaapille.) Eihän tämän-ikäisestä miehestä enää nuoremmat — vaikka +kuinka hyville päiville pääsisivät — + +SUOMA. Kyllä vain! + +HEMMINKI (hämmästyen). Mitä? + +SUOMA (hymyillen). Kyllä vain! + +HEMMINKI (epävarmasti). Ei ainakaan mikään nätti tyttö. + +SUOMA. Oletteko kysynyt? + +HEMMINKI (rohkeasti). No, ei ainakaan Suoma? + +REETTA (tulee vasemmalta, pysähtyy hämmästyneenä). Kas vain! — Siellä +vieraat juovat kahvia ilman leipää — kun piiat eivät tee tehtäviään — + +SUOMA (iloisesti). Piiat menevät heti, kun kiireiltä kerkiävät. (Aikoo +ulos.) + +HEMMINKI. Onko maisteri siellä? + +SUOMA. On. + +HEMMINKI. Pyydäppäs vähän puheilleni! + +SUOMA. Kyllä. (Menee ulos.) + +REETTA (katsoo karsaasti Hemminkiä). Ei pidä tuollaisen kanssa +jutustella. Muutenkin aivan saamaton laiskiainen. + +HEMMINKI (menee keinutuoliin, hommaillen vähän nolona sikaarinsa +kanssa). Maisteriko! + +REETTA (kiihtyen). Tuo Suoma! Se on sellainen vetelys — antaa +vieraitten odotella kahvileipää — + +HEMMINKI. Eiväthän ne sinun vieraitasi ole. + +REETTA (mielistellen). Onhan Sirkka-neiti teidän sukulaisenne — ja +hänestä te pidätte paljon — ja nyt kun hänen sulhasensa — + +HEMMINKI. Mikä? + +REETTA. Valtalan herra tulee nyt myöskin teidän sukulaiseksenne — + +HEMMINKI (jyrkästi). — jota minä en koskaan tule pitämään sukulaisenani! + +REETTA (uteliaana). Herra jesta! Kuinka niin? (Menee istumaan pöydän +ääreen.) + +HEMMINKI (mutisee sytytellessä sikaariaan). Niin vain, Paholainen +rikeeraa tässä talossa. Rautajoen päivät ovat kohta luetut — kun +Valtala pääsee ohjaksiin — + +REETTA. Herra isä! Ja minä kun luulin, että isäntä piti hänestä. + +HEMMINKI. Minä pidin niin kauan kun hänen piti mennä naimisiin Helenan +kanssa — mutta nyt se on toista, kun hän aikoo viedä Sirkan. — +Sukuomaisuus seisoo riippumattomana Helenasta — mutta Sirkan mukana se +kaatuu. + +REETTA (päivitellen). Voi, voi! Koko suuri sukutila! + +HEMMINKI (katkerasti). Niin — miespolvien työ ja tarmo. + +REETTA (toimessa). Mutta sehän on sitten myöskin Sirkan syy. — Parempi, +ettei olisi syntynytkään — + +HEMMINKI (lyhyesti). Silloin olisi tila tullut pojaltani takaisin +minulle. Mitäs siitä! + +REETTA (vaipuu mietteisiinsä). Voi, voi, sentään — kuinka pienet jutut +vaikuttavat suuriin asioihin. + +HEMMINKI (äreästi). Mitkä pienet? + +REETTA (tuijottaen eteensä, hitaasti). Ajattelin vain — isäntä kai +ihastuisi ikihyväksi — jos — + +HEMMINKI. Mitä? + +REETTA (irroittaa itsensä ajatuksistaan). Eikö tällaista vanhaa +sukuperintöä ole koetettava kaikin keinoin säilyttää? + +HEMMINKI (tuskastuneesti hymähtäen). Eikö ja eikö! Tietysti! Mutta +minkä sille nyt tekee! + +REETTA (kova ja ankara ilme kasvoilla, nousee). Hm! (Suoma tulee ulkoa.) + +HEMMINKI. Tuleeko maisteri? + +SUOMA. Aivan heti. + +REETTA. Suotta se Suoma tätä käyttää läpikäytävänään — pääsee sitä +pihan kauttakin. + +SUOMA (levollisesti). Kyllä pääsee. (Menee oikealle.) + +HEMMINKI (nousee kiivastuneena). Mitä komentamista tuo on? Mitä tämä +permanto pahenisi Suoman askeleista! + +REETTA (valitellen). Oi voi, ette te tiedä kuinka kavala ihminen se on. + +HEMMINKI. Älä jaarittele! Mene askareillesi! + +REETTA (pusertaa itkua). Te olette hyväsydämisyydessänne niin sokea, +ettette näe kuinka hän koettaa teitä mielistellä ja kietoa pauloihinsa. + +HEMMINKI (hämillään). Mitä sinä tyhmyyksiä! + +REETTA (mennessään). Mutta kyllä kerran vielä silmänne aukenevat — ja +tulette näkemään minkälainen ihminen hän oikeastaan on. + +HEMMINKI. Vaiti — sinä! + +REETTA (purskahtaa itkemään). Niin — eihän todenpuhuja yösijaa saa. +(Menee vasemmalle.) + +HEMMINKI (kävelee kiivaasti edestakaisin, pysähtyy ja miettii). Hm! Hm! + +LASSI (tulee ulkoa). Miksi isäntä ei tullut sinne ulos kahville? + +HEMMINKI. Ei minua haluttanut. + +LASSI (naurahtaa kuivasti). Ei minuakaan haluttanut — mutta menin +sentään — + +HEMMINKI (istuu keinutuoliin). Tahtoisin vähän keskustella. + +LASSI. Jahah, jahah! — Voimmehan tupakoida ja keskustella. Isännällä on +hyviä Sikaareja. + +HEMMINKI. Olkaa hyvä! Siellä kaapilla. + +LASSI (menee ottamaan). Kiitos, kiitos! Minä jo äsken —. Kun näkee +makean hedelmän noin suuhun putoamaisillaan — niin ei voi itseään +pidättää. Niin se on naistenkin suhteen — eikö niin —? + +HEMMINKI (yskii). — tiedä — + +LASSI (tulee istumaan pöydän ääreen). Niin se tuolla ulkonakin näytti. + +HEMMINKI. Mikä siellä —? + +LASSI. Hedelmän syy — joka putoo. — Minkäpä kuolevainen syntinen sille +voi! (Haistelee sikaarin tuoksua.) Hyviä ovat — aika hyviä. + +HEMMINKI. Tuosta Valtalan ja Sirkan asiasta minä ajattelin kysyä. + +LASSI. Vahinko, ettette ollut lehtimajassa. + +HEMMINKI. Kuinka niin? + +LASSI. Ei olisi syytä kysyä mitään. + +HEMMINKI (äreästi). Mutta kun minä en siellä ollut. + +LASSI. Jaa, jaa! Sirkka on kuin pudonnut hedelmä. Minkä Valtala sille +mahtaa — että se putosi juuri hänelle. + +HEMMINKI. Onko Sirkka niin siihen mieheen mielistynyt? + +LASSI. Ihastunut — hassahtanut! + +HEMMINKI (vitkaan). No, mitä te siitä pidätte? + +LASSI. Pyh! + +HEMMINKI (pettyneenä). Vai niin! — Luulisi sen asian vähän teitäkin +liikuttavan. Teitä — ja sisartanne. + +LASSI (hermostuneesti). Minä tarkoitan, että minä en siitä pidä yhtään +— en ollenkaan. + +HEMMINKI (huoistuneena). No! — Eikö pitäisi ilmoittaa Helenalle? + +LASSI. Minä olen jo soittanut Vuolteen sillan vartijalle. Helena on +kotimatkalla. + +HEMMINKI. Ei se riitä. Valtalan on heti lähdettävä täältä. + +LASSI. Sanokaa se hänelle! + +HEMMINKI. En. Teidän on se sanottava. + +LASSI (melkein pelästyen). Minun? + +HEMMINKI (nousee). Juuri teidän. Juuri teillä on suurin oikeus puhua +sisarenne puolesta. Ainoastaan teillä on oikeus käsitellä sellaisia +arkoja asioita — joita tässä nähtävästi on. + +LASSI (nousee onnettomana). Ei Helena ole sanonut minulle mitään. + +HEMMINKI (kylmästi). Minulla ei ole teistä juuri erittäin hyvät +käsitykset — sen te tiedätte — mutta te voitte ne nyt muuttaa, jos +haluatte. + +LASSI (tuskissa). Ei minulla ole halua — tarkoitan — etten minä halua — + +HEMMINKI (tiukasti). Te ette ole tyhmä — te olette vain vetelys! Mutta +nyt teidän täytyy näyttää miehuutenne! Käsitätte kai, että Valtala +ei vie ainoastaan Sirkkaa, vaan myöskin Rautajoen, joka uppoo hänen +velkoihinsa — ja te joudutte maantielle. Käsitättekö sen? + +LASSI (vajoa istumaan). Mutta eikö Helena itse —? + +HEMMINKI. Ei. Siitä voi tulla hermostuneita kohtauksia, joita ei Sirkan +tarvitse nähdä. + +LASSI (epätoivossa). Ei, ei — minä en voi. + +HEMMINKI (polkee jalkaa lattiaan). Äsh! (Kävelee kiivaasti.) + +LASSI. Mikä teihin on mennyt? Te — aina rauhallinen — aina maltillinen — + +HEMMINKI. Minä en ole koskaan tahtonut sekaantua teidän asioihinne. +Olen pakottanut itseni vain katselijaksi — vaikka olisitte lyöneet +päänne seinään — sinä ja sisaresi — + +LASSI (hyvitellen). Se on oikein, että isäntä sinuttelee minua — + +HEMMINKI. Mutta nyt ei ole kysymys enää yksin teistä. Nyt on kysymys +sukutilan haihtumisesta ilmaan — aivan kuin tuo tupakan savu — + +LASSI (valitellen). Olisi pitänyt jo aikaisemmin — + +HEMMINKI (pysähtyy). Aikaisemmin piti mennä naimisiin äidin, eikä +tyttären. Mutta nyt on kysymyksessä tytär — eikö niin? + +LASSI. On — siinä ei ole epäilemistä. + +HEMMINKI. No, siis? + +LASSI (nousee). Valtala ei välitä minusta — uskokaa minua. — Hän laskee +leikiksi — + +HEMMINKI (miettii). Odotas! Hm! No — mene sitten ulos ja kutsu Valtala +tänne. Vie sinä sillaikaa Sirkka kävelylle — ja pidätä häntä — + +LASSI (nopeasti). Kyllä. Sen minä teen. (Menee ovelle.) Minä lähetän +Valtalan heti. (Menee ulos.) + +HEMMINKI (naurahtaa halveksien). Huh! Huh! — Tjaah! (Katsoo oikealle +ovelle, miettii, katsoo vasemmalle, miettii, menee sitten ja avaa +vasemman oven.) Reetta! (Kuuntelee.) Onko Reetta siellä? (Sulkee oven, +menee oikealle ovelle, avaa sen vähän epäröiden.) Suoma! + +SUOMA (oikealla). Täällä. + +HEMMINKI. Ehditkö vähän tänne? + +SUOMA (oikealla). Heti, heti! (Hemminki sulkee oven, kävelee +mietteissään pöytää kohti. Suoma tulee oikealta.) Isäntähän kutsui? + +HEMMINKI (vähän arkaillen, melkein hämillään). Niin — tuota — minä +vain — ei sinun tarvitse välittää tuon Reetan jutuista — ei hänen +kielloistaan — eikä komentelemisistaan. + +SUOMA (iloisesti). Parasta on karttaa ilmileimahdusta — parempi laiha +sopu kuin lihava riita. + +HEMMINKI (tyytyväisenä). Juuri niin — juuri niin! Sitä minäkin tahdoin +sanoa. Eihän hänen kanssaan viitsi — + +SUOMA (katsellen Hemminkiä veitikkamaisesti). Moniaat näkyvät viitsivän. + +HEMMINKI (menee Suoman eteen: äreästi). Minuako sinä sillä tarkoitat; + +SUOMA (hymyillen). En minä pelästy. + +HEMMINKI (katselee Suomaa, rupeaa sitten vähitellen nauramaan). +Sinä olet reipas tyttö — ihmeteltävän reipas — ja kuitenkin niin +miellyttävän — rauhoittavan tasainen. Sinusta saa joku mies herttaisen +vaimon. + +SUOMA (naureskellen). Joku rikas mies. + +HEMMINKI (hymyilee). Vai niin — vai niin pitää olla — rikas ja nuori — +ja — + +SUOMA (kääntyy hilpeästi ympäri.) Rikas kyllä — mutta ei nuori. +(Reetta kurkistaa vasemmasta ovesta.) Muuten vakava ja kunnollinen. +(Huomattuaan Reetan Suoma nyökäyttää päätään ja livahtaa nopeasti +oikealle. Reetta on katsellut tuikeasti Suomaa ja Hemminkiä, painaa +sitten hiljaa oven kiinni. Hemminki katselee Suoman jälkeen, pyyhkii +otsaansa ja menee hitaasti keinutuolin luo. Valtala tulee ulkoa, +vihellellen kevyesti ja huolettomasti.) + +HEMMINKI (kääntyy hitaasti). Anteeksi, että vaivasin teitä tänne — +tehkää hyvin ja istukaa! (Valtala aikoo mennä tervehtimään, mutta +Hemminki kääntää selkänsä ja istuu keinutuoliin.) Minulla on teille +oikeastaan sangen vakavaa sanottavaa. + +VALTALA (kuivasti). Vai niin. (Istuu pöydän ääreen.) No? + +HEMMINKI. Minä pyydän teitä hetipaikalla lähtemään tästä talosta. + +VALTALA. Te? + +HEMMINKI. Niin, minä. + +VALTALA (ivallisesti). Soo! (Aikoo nousta.) + +HEMMINKI (viittaa estäen kädellään). Ei, ei! Te ette ymmärrä. Minä en +tarkoita ainoastaan tätä rakennusta, jossa minä olen isäntä — minä +tarkoitan koko tätä taloa. + +VALTALA (nousee loukkaantuneena). Minä en teitä ymmärrä — mutta onneksi +ei minun tarvitsekaan teitä ymmärtää. + +HEMMINKI (nousee tarmokkaasti). Te ymmärrätte liian hyvin — siinä on +salaisuus. + +VALTALA. Minä kuulen vain, että te olette karkea — ja sentähden —. +(Aikoo lähteä.) + +HEMMINKI (astuu eteen). Ei! Te ette lähde! Tämä asia tehdään ensin +selväksi. + +VALTALA (hermostuneesti). Ensin te käskette lähteä — ja sitten estätte. +(Kohauttaa olkapäitään.) + +HEMMINKI. Minä aloin ehkä siitä — johon olisi pitänyt lopettaa — +ja olen ehkä karkea sentähden, ettei minulla ole vähintäkään halua +tiputella sanoihini hunajaa. + +VALTALA (ottaa hermostuneena kotelostaan tupakan). Sen kyllä huomaan. + +HEMMINKI (korottaa vähän ääntään). Ja minä tahdon tehdä itseni +ymmärretyksi niin nopeasti kuin suinkin, (Osoittaa sormellaan Valtalaa +ja katsoo häneen tiukasti.) Ja te ymmärrätte minut erinomaisesti. + +VALTALA (kiivaasti). Kuulkaahan nyt —! + +HEMMINKI (kylmän levollisesti). Kyllä minäkin kuulen sitten — mutta +istukashan nyt. + +VALTALA (ivallisesti). Seisovalta jalalta tulee helpommin uloasajetuksi. + +HEMMINKI (levollisesti, mutta vakavasti). Tämä on vakava asia — +tämä on elämän kysymys. (Jää seisomaan, rauhallisena osoittaen +Valtalalle tuolia. Valtala miettii, katsoo Hemminkiä, istuutuu sitten +vastahakoisesti. Hemminki liikahtaa nyt vasta.) Noin. (Menee istumaan +keinutuoliin.) + +VALTALA (sytyttää nyt vasta tupakkansa). Mutta koetetaan olla nopeita — +ja käyttää ainoastaan — (ivallisesti) — — välttämättömiä karkeuksia. + +HEMMINKI (matalalla äänellä.) Teidän piti mennä naimisiin Helenan +kanssa — eikö niin? (Odottaa hetken vastausta. Valtala puhaltaa savua +suustaan, vastaamatta.) Minä tiedän sen — ja kaikki sen tietävät — eikä +kenelläkään ollut mitään sitä vastaan. (Valtala nyökäyttää päätään +aivan kuin ivalliseksi kiitokseksi.) Mutta nyt te olette jättänyt äidin +— ja kääntänyt silmänne tyttäreen. + +VALTALA (kevyesti). Sellaista sattuu joskus meille miehille: jättää +yhden ja iskee silmänsä toiseen. (Naurahtaa hermostuneesti.) Eikö +teille ole koskaan sellaista sattunut? + +HEMMINKI (hyvin hämmästyneenä; hetken kuluttua nolona ja epävarmana). +Mitä! Minulle? + +VALTALA. Luulisi toki, että sellaista sattuu joskus — itsekullekin. + +HEMMINKI (hivelee otsaansa). Niin — niin — tavallinen tapaus — +sellaisenaan — ilman muuta — sellaisenaan — + +VALTALA (huomattuaan Hemmingin epävarmuuden katsoo häneen syrjästä, +asettuu heti varmemmalle pohjalle). Tavallinen tapaus — tietysti. Joku +on ensin rakastunut äitiin — seurustelee perheessä — tytär kasvaa — +kehittyy kenenkään huomaamatta naiseksi — huomio kääntyy häneen — tytär +myös rakastuu — siinä koko juttu — + +HEMMINKI (masentuneena). Ja te aiotte mennä hänen kanssaan naimisiin? + +VALTALA (hymähtää ylenkatseellisesti). Olisiko ehkä jokin toisenlainen +menettelytapa parempi? + +HEMMINKI (vähän varmemmin). Tiedättekö, että hän on sangen rikas? + +VALTALA (kuivasti). Lienee kai. + +HEMMINKI. Paljon rikkaampi kuin äiti? + +VALTALA. Luultavasti. + +HEMMINKI (terävästi). Ja te olette hyvin velkainen? + +VALTALA (ivallisesti). No, no! Ei ruveta pitämään pesänselvityksiä! + +HEMMINKI (tarmokkaammin). Ei — sillä nämä asiat tunnetaan muutenkin. +Pääasia on, että tältä puolelta tullaan tekemään kaikki — tullaan +estämään tämä aiottu avioliitto. + +VALTALA (ylimielisesti). Soo!? + +HEMMINKI (tiukasti). Enkä minä voi ymmärtää — kuinka te — kunnian +miehenä — tulette katselemaan itseänne ja suhdettanne — äitiin ja +tyttäreen — + +VALTALA (katsoo Hemminkiä aivan kuin voitettua vihamiestä). Eiköhän ole +syytä, että me lopetamme tämän — joutavan keskustelun? + +HEMMINKI (raskaasti). Niin — nähtävästi. Minun asiani rajoittuukin +tällä kertaa vain yhteen ainoaan pyyntöön. + +VALTALA (uteliaana). Noo — mihin? + +HEMMINKI (melkein pyytäen). Lähtekää täältä ennenkuin Helena palaa! + +VALTALA. Hänhän on kaupungissa. + +HEMMINKI. Hän on kääntynyt kotiin Vuolteen sillalta. — Teidän pitäisi +tietää — tehän tunnette — paremmin kuin muut — kaikki asianhaarojen +arat kohdat. — Ajatelkaa mitä ikävyyksiä voi syntyä — ajatelkaa +Sirkan hentoa, nuorta mieltä. (Valtala liikahtaa hermostuneesti. +Hemminki jatkaa innokkaammin.) Voidaanhan jälkeenpäin keskustella +— ja sovitella — ja menetellä miten tahdotaan — mutta nyt on +pelättävissä yhteentörmäys, joka ei sovi Sirkan nuoruudelle — eikä +kokemattomuudelle — + +VALTALA. Minä olen vakavasti päättänyt tehdä tällä kerralla asian +selväksi. + +HEMMINKI (ihmetellen). Ja te luulette sen käyvän niin helposti? + +VALTALA (hymähtää ylimielisesti). Kahden kauppa ja kolmannen +korvapuusti. + +HEMMINKI (ankarasti). Mutta tämä ei ole teidän kahden asia. +Olettakaahan — itse ehkä tiedätte parhaiten — mutta olettakaahan — että +äiti ei tahdo antaa teille tytärtänsä. (Valtala naurahtaa. Hemminki +nousee tulistuneena.) Minä ainakin oletan, että hän ei tahdo — ja hän +on alaikäisen tyttärensä laillinen naittaja. Vasten hänen tahtoansa +ette onnistu. + +VALTALA (puoliääneen, melkein itsekseen). Niinkö — oletatte? + +HEMMINKI. Minä olen siitä yhtä varma kuin itsestäni. Minäkin teen +kaikkeni — estääkseni tämän. Ja nyt minulla ei ole enää teille mitään +lisättävää. + +VALTALA (nousee hitaasti). Te siis —! + +HEMMINKI (viittaa kädellään, kylmästi). Hyvästi! (Valtala kumartaa +hieman ja menee hitaasti ulko-ovesta. Hemminki kävelee hitaasti ylös, +seisahtuu ja ajattelee, tulee jonkun askeleen keskilattialle.) + +SIRKKA (pistää päänsä oikeasta ovesta). Saako tulla? Joko se hirveän +tärkeä on loppunut? + +HEMMINKI (herttaisesti). Sirkka! Tule, tyttiseni! + +SIRKKA (heittää päällysvaippansa tuolille, juoksee syleilemään +Hemminkiä). Taata, taata! Terveiset koulusta ja kaupungista ja koko — +(kietoo käsivartensa Hemmingin kaulaan) — suurelta, ihanalta maailmalta! + +HEMMINKI. Kiitos, tyttiseni, kiitos! + +LASSI (tulee oikealta). Ei sitä Sirkkaa enää mikään pidättänyt. + +HEMMINKI (Sirkalle). Oi, oi, kuinka sinä olet kasvanut! En olisi +uskonut! Tullut ihan neidiksi. + +SIRKKA. Voi, taata, kuinka elämä on ihana, kun pääsi siitä inhottavasta +koulusta — ja — ja —. (Katselee ympärilleen.) Missä Reino on? + +HEMMINKI. Istuhan nyt — hurjapää. + +SIRKKA. Eikö hän ollut täällä? Lassi-eno sanoi — + +HEMMINKI. Istu tuohon keinutuoliin — siitähän aina ennen pidit. + +SIRKKA (muuttuu hiljaiseksi). Mutta Reino? Missä hän on? + +HEMMINKI (tyytymättömästi). No, anna nyt hänen olla — hän pistäytyi +ulos tietysti. + +SIRKKA. Aah! (Menee keinutuoliin.) Oi, oi! Kuinka hassunkurinen tämä +on! Ja kuinka se on pienentynyt — sitten joulun — + +HEMMINKI. Minä lähden tästä. Lassi-eno pitää sinulle seuraa. (Iskee +silmää Lassille.) + +LASSI (menee istumaan pöydän ääreen). Kyllä, kyllä! Kyllä me täällä +tulemme toimeen. + +SIRKKA. Taata, kuule! + +HEMMINKI. No? + +SIRKKA. Sano Reinolle, kun näet, että olen täällä! + +HEMMINKI (ottaa lakkinsa). Kyllä, kyllä! (Hemminki menee ulos. Sirkka +kurkistaa sivulta Lassia, purskahtaa sitten nauramaan.) + +LASSI. No? Mitä nyt? + +SIRKKA (yhä nauraen). Kuinka hassua! + +LASSI (katselee itseään). Mitä? Minussako? + +SIRKKA (yhä nauraen). Pyh! Mitä nyt sinussa olisi! Mutta kun sinä et +tiedä oikeastaan yhtään mitään. + +LASSI. Niinhän moniaat oppineet väittävät, että ihminen tietää +oikeastaan niin vähän, että — + +SIRKKA (väsähtäen nauramasta). Älä puhu minulle oppineista! Niistä sain +tarpeeni koulussa. (Törkeästi.) Mutta kun minä olen sinulta salannut +kaikkein tärkeimmän. Hevosista, kanoista ja lampaista sinä minulle +juttelit — kuten ennen pikkutytöille — ja minä ajattelin aivan muita +asioita. (Purskahtaa nauramaan.) Etkä sinä tietänyt siitä yhtään mitään. + +LASSI. Mitä asioita sitten? + +SIRKKA (muuttuen vakavaksi). Hm! Siinäpä se on! (Nojaa selkälautaan +ja ummistaa silmänsä.) On vain yksi ainoa — suuri asia — ja on vain +yksi ainoa — ihana maailma. Ilman sitä asiaa ei ole mitään — ei yhtään +mitään — ei maailmaa, eikä muuta — + +LASSI (yskii rauhattomana). Pitääpä taas etsiä noita taatan sikaareja. +(Nousee ja menee kaapille.) + +SIRKKA (avaa silmänsä ja alkaa hiljaa keinutella, kaihomielisesti). Ja +juuri siitä asiasta sinä et tiedä yhtään mitään. + +LASSI (on ottanut sikaarin, tulee istumaan). No, kerro nyt sitten — +näin kaikessa rauhassa. + +SIRKKA. Minä olen — (pitää väliajan, sulkee silmänsä, hennosti) — +rakastunut. + +LASSI (laittaa sikaariansa hermostuneesti). Mitä se on? + +SIRKKA (nostaa päätänsä ja katsoo ihmetellen Lassia). Mikä? + +LASSI. Se — mitä sanoit. + +SIRKKA (nauraen ja säälien). Etkö sinä sitä tiedä? + +LASSI (sytyttää sikaarinsa). En. + +SIRKKA (aivan ihmeissään). Etkö sinä, oikein totta, tiedä, mitä se on? + +LASSI. No, millaista se sitten on — _sinun_ mielestäsi? + +SIRKKA (heittäytyy uudestaan nojaamaan). Voi sinua — eno-rukka! + +LASSI. Hm! (Katsoo levottomasti perälle, aivan kuin apua odottaen.) +Voithan sinä nyt kertoa, että saamme kuulla. + +SIRKKA (pysäyttää keinutuolin ja ummistaa silmänsä). On vain yksi — +se, jota rakastaa — ei ole ketään muuta — hän on kaikki — kaikessa ja +kaikkialla — ja maailma on niin äärettömän ihana — niin — + +LASSI. Mutta jos häntä ei olisi? + +SIRKKA (avaa silmänsä). Ei olisi? Eikö ollenkaan olisi? + +LASSI. Niin. + +SIRKKA (tuijottaa eteensä). Silloin ei olisi mitään muutakaan — +ei yhtään mitään — ei maailmaa — ei kerrassaan mitään. (Katsoo +ympärilleen.) Kuule! Missä Reino viipyy? + +LASSI. Älä nyt ole levoton! Kai hän kohta tulee. — Pidätkö sinä hänestä? + +SIRKKA (hämmästyen). Minäkö? + +LASSI. Niin. + +SIRKKA (toivottomana, säälitellen). No, hyväinen aika sinua, eno! +Hänestähän minä olen koko ajan puhunut. (Purskahtaa nauruun.) Sinä +vasta olet koomillinen! (Valtala tulee nopeasti ulkoa. Sirkka hypähtää +ylös ja juoksee vastaan.) No, siinä paha — missä panetellaan. + +VALTALA (vakavasti). Kuule, Lassi! Minulla olisi vähän kahdenkeskistä +Sirkalle. + +SIRKKA (menee ja ottaa Lassia käsivarresta, nauraen). Ymmärrätkö, eno? +Sitten taas saat tulla. Minä kutsun. + +LASSI (katsoo toivottomasti ympärilleen). Voihan tänne joku muukin +tulla. + +SIRKKA (nostaa hänet ylös). Muu menee samaa tietä kuin enokin. +(Kuljettaa Lassin oikealle ovelle.) Minä heti kutsun. (Valtalalle.) +Eikö niin? + +VALTALA. Niin. + +SIRKKA (työntää Lassia ovesta). Kuulitkos? Aivan heti. (Sulkee oven ja +juoksee silmät säteillen Valtalan luo.) No? + +VALTALA. Vaari kertoi — + +SIRKKA. Taata! + +Valtala. Niin — taata — + +SIRKKA. No, mitä hän kertoi? Tule nyt istumaan — tänne sohvaan. + +VALTALA (vähän kärsimättömästi). Annahan nyt olla! Nyt on kiire. Hän +kertoi, että äitisi palaa heti kaupungista. + +SIRKKA. Sepä hauskaa! + +VALTALA. Hän kertoi — että äitisi — jostakin syystä vastustaa meidän — +meidän kihlaustamme. + +SIRKKA. Äitikö? Ei! + +VALTALA. Aivan vannaan. Usko nyt, kun minä sanon! + +SIRKKA (hämillään). Uskonhan minä — mutta — + +VALTALA. Parasta on, että me heti palaamme autolla minun luokseni — ja +lähetämme sieltä hänelle kirjeen. + +SIRKKA (onnettomana). Nyt juuri — kun olen päässyt kotia? + +VALTALA. Usko minua — näin on nyt tehtävä. (Ottaa Sirkkaa käsistä, ja +katsoo häntä silmiin.) Tahtoisivat ryöstää sinut minulta! + +SIRKKA (hyökkää Valtalan kaulaan). Ei! Eihän? + +VALTALA (suutelee). Luotathan sinä minuun? + +SIRKKA. Tietysti — älä kysy! + +VALTALA (reippaasti). Ota sitten nopeasti jotakin päällesi! + +SIRKKA. Nytkö heti? + +VALTALA. Aivan heti! + +SIRKKA. Hyvästiä sanomatta? + +VALTALA (hermostuneesti). Niin — niin! (Huomaa Sirkan vaipan.) Tuossa! +(Käärii vaipan Sirkan ympärille.) Matkalla selitän sitten enemmän. +(Suutelee Sirkkaa otsalle.) Rakas — ikioma! + +SIRKKA. Niin — sinun! + +VALTALA (pudistaa Sirkkaa vallattomasii olkapäistä, naurahtaen). Tämä +on seikkailua! (Vie hänet ulos.) + +SIRKKA (mennessään, ihastuneesti). Niin! Seikkailua! + + (Menevät. Näyttämö on hetken tyhjänä.) + +REETTA (syöksyy vasemmalta oikealle ovelle). Maisteri — maisteri! + +LASSI (tulee oikealta). Mitä, mitä? + +REETTA. He karkasivat! + +LASSI (katsoo ympärilleen). Ketkä? + +REETTA. Sirkka-neiti ja se herra. + +LASSI (ymmällä). Miten — millä? + +REETTA. Autolla juuri lähtivät. Minä kuulin kaikki — he karkasivat. + +SUOMA (tulee oikealta, aikoen ulos). Rouvan moottori laski juuri +laituriin. + +HEMMINKI (tulee Suomaa vastaan ulkoa). Laski — mutta liian myöhään. + +REETTA. Niin — ne menivät kuin linnut. + +HEMMINKI (Lassille). Tehän teitte huonosti tehtävänne. (Lassi mutisee +jotakin epäselvää ja menee sohvan nurkkaan istumaan.) + +REETTA. Minä kuulin, kun ne päättivät paeta — + +HEMMINKI (karjaisee). Kuulit! Etkä tullut sanomaan! + +REETTA (valitellen). Mistä minä tiesin! Ei ollut niin sallittu. +Paholainen tässä pitää peliään — + +SUOMA (naurahtaa). Kyllä — paholainen — + +REETTA (kimmastuu). Älä naura! Sen sorkkakavio täällä hiipii pitkin +nurkkia — kyllä minä tiedän. + +HEMMINKI (heittää lakkinsa keinutuoliin, ärjäisee). + +Ole vaiti — edes! (Tulee kiihkoisena, pysähtyy ovelle, katselee +tutkien ympärilleen). Kuka lähti juuri autolla? (Ei kukaan vastaa. +Helena tulee keskilattialle, ankarasti.) Missä on Sirkka? + +REETTA. Ne pakenivat molemmat — minä kuulin ja näin — + +HELENA (horjahtaa, ottaa kiinni sydämestään). Pa— pa— + +SUOMA (syöksyy Helenaa tukemaan). Auttakaa — hän pyörtyy! + +REETTA. Siunatkoon! (Helena liukuu hiljaa Suoman sylissä lattialle.) + +SUOMA. Auttakaa nyt herran tähden! (Kaikki rientävät apuun.) + + Väliverho. + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +HEMMINKI kävelee levottomasti edestakaisin. Suoma tulee puettuna +oikealta, aikoen ulos. + +HEMMINKI (pysähtyy). No? Mitenkä on? + +SUOMA. Ei sen kummemmin. Rouva istuu nyt jo sangen levollisena +nojatuolissa. Minä olen menossa apteekkiin hakemaan rohtoja. + +HEMMINKI. Onpa hyvä, että hän on rauhoittunut. + +SUOMA. Hänen kiihkonsa asettui heti, kun sai kuulla että nimismies oli +pidättänyt auton — ja lähtenyt kuljettamaan Sirkka-neitiä kotia. Mutta +kyllä hän olikin hermostunut — aivan suunniltaan koko ajan, kun sitä +asiaa hommailtiin ja telefonilla soiteltiin — oikealle ja vasemmalle. +(On tarkastellen katsellut Hemmingin ohi vasemmalle ovelle.) + +HEMMINKI (katsoo taakseen). Mitä sinä sinne ovelle kurkkailet? + +SUOMA (hymyilee). Minä vain vieraita korvia katselen. + +HEMMINKI. Salakuuntelijoita — niinkö? + +SUOMA. Reetta vain äsken kuunteli meidän keskusteluamme. + +HEMMINKI (ihmetellen). Sepä vasta! (Menee nopeasti ja avaa +vasemmanpuoleisen oven.) Hm! Tällä kertaa on vahtipaikka tyhjä. (Sulkee +oven.) Älä sinä välitä hänestä! + +SUOMA (reippaasti). En — jos ei vain isäntä välitä. + +HEMMINKI (hymyilee). Minä välitän paljon enemmän sinusta — mutta — + +SUOMA (hymyilee). Mutta —? + +HEMMINKI (tyytymättömänä). Niin — sinä tietysti naurat minulle — pidät +pilkkunasi — + +SUOMA (iloisesti). Eihän hyville asioille voi itkeäkään — + +HEMMINKI (epäillen). Näin sitä voisi — hm — voisi — + +SUOMA (huvitettuna). Mitä? + +HEMMINKI (äreästi). Voisi joutua naurunalaiseksi — vaikka ei ole +sanonut yhtään mitään. + +SUOMA. Olisiko se paha? + +HEMMINKI. Paha? Se olisi kamalaa. + +SUOMA (reippaasti). Tiedättekö mitä? + +HEMMINKI (melkein peloissaan). No? + +SUOMA. Köyhä tyttö putoaa vain luudan päältä lattialle — vaikka sille +naurettaisiinkin. + +HEMMINKI (ymmärtämättä). Mitä sinä sillä —? + +SUOMA (ujostelematta). Minä olen päättänyt ruveta teille emännäksi — +jos vain haluatte. + +HEMMINKI (hämmästyy ja ihastuu). Mitä? + +SUOMA (hymyillen). Niin. (Menee nopeasti ulko-ovesta.) + +HEMMINKI (seisoo hetkisen nolona paikallaan, katsoo Suoman jälkeen, +kääntyy etualalle päin ja sivelee myhäillen leukaansa). Hm! Hm! +(Menee sitten ajatuksissaan kaapille, ottaa sikaarin ja panee +tarkoituksettomasti laatikon kaappiin, jättäen avaimet suulle. Menee +sitten istumaan keinutuoliin, alkaen sytytellä sikaariaan.) + +LASSI (tulee oikealta). Tjaah, tjaah! (Pysähtyy keskilattialle, kädet +taskussa.) Mikähän tästä nyt tulee? Mitä arvelette? + +HEMMINKI. Hm! + +LASSI (katselee Hemmingin tupakoimista, katsoo sitten kaapille). Onko +isännällä enemmän noita — tarjota mulle yksi —? + +HEMMINKI. Sikaari — vai? Siellä on kaapilla. + +LASSI (menee kaapille). Ei ole. + +HEMMINKI (katsoo taakseen). Avaimet on suulla — ota kaapista! + +LASSI (avatessaan kaapin ovea). Helenan piti tuoda minulle kaupungista, +mutta kun kääntyikin —. Huh! täällähän on pyssykin. + +HEMMINKI (naurahtaa). Älä koske! Se puree. + +LASSI (ottaa sikaarin). En pikkusormellanikaan. (Sulkee kaapin oven ja +menee sohvaan istumaan.) En minä sentään olisi turvautunut poliisin +apuun — mutta Helena oli niin suunniltaan — hän tahtoi keskeyttää +heidän matkansa tavalla tai toisella. + +HEMMINKI. Ei siinä minun mielestäni muuta tehtävää ollutkaan. Olihan se +selvä ryöstö — viedä alaikäinen tyttö vasten äitinsä tahtoa. + +LASSI (huokaa). Niin — niin — mutta luuletteko, että siitä on mitään +apua? + +HEMMINKI. Ainakin tyttö tulee nyt kotia. + +LASSI (puhaltelee savuja). Mutta auttaako se itse pääasiaa? + +HEMMINKI. Mitä hemmetin pääasiaa? + +LASSI. Rakkautta. + +HEMMINKI (pitkään). Niin. + +LASSI. Tyttö on pahasti pihkassa — mutta eihän isäntä enää sellaista +ymmärrä. (Huokaa.) Oi, oi — minä olen vallan sairas. — Olisipa edes +yksi ainoa konjakkari. + +HEMMINKI (naurahtaa). Sitäkin on kaapissa. + +LASSI. Minun hermostoni on vallan — (Nousee.) + +HELENA (tulee oikealta hitaasti ja levollisena). Kuinka he voivat näin +kauan viipyä Kiviniemestä tänne? + +HEMMINKI. Onhan tämä runsaan tunnin matka, ellei aivan — + +HELENA. Autolla? + +LASSI. Tulevatko he autolla? + +HELENA. Tietysti. + +HEMMINKI. No — sitten tulee kai herra Valtalakin? + +HELENA (katsoo kelloaan). Niin. + +HEMMINKI. Autolla he voivat olla täällä — millä hetkellä tahansa. + +HELENA. Puhuttelitteko te kumpikin häntä? + +LASSI. Valtalaa? + +HELENA. Niin. + +LASSI. Isännällä oli hänen kanssaan keskustelu. (Menee kaapille +hommaamaan itselleen konjakkia.) + +HELENA (Hemmingille). No? + +HEMMINKI. Minä vain pyysin häntä lähtemään talosta — ja selitin, +etteivät tytön omaiset koskaan suostu tähän avioliittoon. + +HELENA. Ja hän? + +HEMMINKI. Hän oli ensin toista mieltä — mutta nähtävästi sitten rupesi +epäilemään — koska karkasi. + +HELENA. He näkivät kyllä minun tulevan laituriin juuri silloin — ja +kuitenkin — + +HEMMINKI. Minä huusin sen heille — pidättääkseni heitä — + +HELENA. Hm! (Kääntyy pöytään päin ja huomaa Lassin olevan poissa, +katsoo taakseen.) Lassi! Mitä ihmettä sinä teet siellä isännän kaapissa? + +LASSI. Minun hermoni — näetkös — + +HELENA. Mutta — + +HEMMINKI. Antaa Lassin hommata! Hänellä on lupa siihen. + +LASSI. Me olemme oppineet käsittämään toisiamme — isäntä ja minä — ja +se on mielestäni askel eteenpäin. Kun vain tulee ymmärretyksi — niin +kaikki käy sitten itsestään. + +HELENA (naurahtaa katkerasti). Ymmärretyksi — niin! — Tähän asti on +täällä jokainen elänyt kuin erakko — omaan kuoreensa sulkeutuneena — +ja nähnyt vain vihamiehiä ympärillään. — Epäsopu ja kirous on tänne +juurrutettu tyyssijoilleen. (Hivelee otsaansa, katsoo kelloa ja +huokaa.) Vaikka — se on nyt — kaikki — yhdentekevää. + +HEMMINKI (katsoo Helenaa ja aikoo sanoa jotakin, mutta hillitsee +itsensä). Ehkä annamme — niiden entisten — nyt olla. + +HELENA (vähän hermostuneesti). Nyt juuri olisi sopiva hetki sanoa — +minkätähden te olette aina minua vihannut. (Katkerasti.) Vihannut +nähtävästi niin paljon, että siitä nyt koituu onnettomuus minulle — ja +kirous tyttärelleni. (Naurahtaen katkerasti.) Sanokaapa se — niin aika +kuluu hauskemmin tässä kiduttavassa odotuksessa. + +LASSI (rauhoittaen). Älä nyt, Helena! Onhan tässä tarpeeksi muutenkin — + +HELENA (voi tuskin enää hillitä ärtynyttä mieltään). Tämä — »muutenkin» +— on juuri jatkoa kaikelle entiselle. — Antaa salattujen vihojen tulla +kerran kätköistään! + +HEMMINKI (vakavasti). Minulla ei ole mitään salattuja vihoja. Päivä on +aina nähnyt minun askeleeni. Minä en ole miniästäni pitänyt — niinkuin +olisi sopinut — sen Helena on nähnyt. + +HELENA. Olen sekä nähnyt että kuullut — sekä takana että edessä. + +HEMMINKI. Aina enemmän edessä kuin takana. + +HELENA (kiivaasti). Mutta syy! Onko se niin häpeällinen, että sitä ei +voi sanoa? + +LASSI (rauhoittaen). Rakas Helena! + +HEMMINKI (lempeästi, melkein lohduttavasti). Minä en tahtoisi lisätä +kiveä kuormaan — mutta minua on vaivannut — minä olen uskonut, että +sinä et tehnyt poikaani onnelliseksi. + +HELENA (nousee hermostuneesti). Sopiva syytös — sen jälkeen, kun +todistaja on poissa — se ainoa — joka sen tietää. + +HEMMINKI (melkein surunvoittoisesti). Ei se ole syytös. (Helena tekee +tyytymättömän liikkeen ja kävelee hiljaa, katsoen kelloaan.) Siinä on +ollut oikeastaan minun suruni, joka on joskus ilmaantunut katkerassakin +muodossa. + +HELENA (pysähtyy). Suru mistä? + +HEMMINKI. Suru siitä — ettei poikani nainut omasta säädystään — vaan +toi vanhaan talonpoikaistaloon emännän — ja vanhaan talonpoikaissukuun +miniän herrasperheestä — toi kouluja käyneen tytön — + +HELENA (ivallisesti). Eiköhän se suru ollut enemmän sentähden, että tuo +tyttö oli — köyhästä kodista — pienipalkkaisen maanmittarin perheestä. + +HEMMINKI (tiukasti). Asia on niinkuin sanoin. Vieras maaperä siinä oli +pääsyynä. Ja jos jotakin asiata on kirous seurannut, niin se seuraa +tätä — (nousee) — poikani tyttäreen asti. + +LASSI. Hyvät ystävät! Minä pyydän teitä molempia — eihän mitään voida +muuttaa — niistä entisistä — ja menneistä — + +HELENA (jäykästi). Ei. Ei voida. Nykyhetkelle on elettävä. +(Hemmingille.) Kun kerran olen tänne tullut ja ollut — niin — +(surunvoittoisesti hymyillen) — mitäpä sille nyt enää. + +HEMMINKI (suopeasti, kuin katuen? kiivauttaan). Enkä minä aikonutkaan +niistä —. (Kääntyy tuoliinsa päin.) Sirkastahan tässä oikeastaan — + +LASSI (ihastuu, kuri asia saa uuden käänteen). Niini Minä pelkään, että +se on vaikeampi kuin luulemmekaan. + +HELENA (terävästi). Mikä niin? (Istuutuu.) Tämäkö — tämä — (henkeään +pidättäen) — tämä — seikkailu? + +LASSI (happamena). Jos se olisikin vain seikkailu! + +HELENA (pelästyen). No? Mitä siinä sitten —? + +LASSI. Siinä on syvä — harvinaisen syvä rakkaus — oikea todellinen +tunne. + +HELENA (tyrehtyen). Niinkö? + +LASSI (kuivasti). Aivan — vanhanaikainen. + +HELENA (hymähtää väsyneen ylenkatseellisesti). Noo —! + +LASSI. Jaa — jaa! Minä tunsin ihan kylmänväreitä — kun sitä kuuntelin. + +HELENA. Oh! Lapsihan hän vielä — + +HEMMINKI. Minä pelkään, ettei hän ole enää niinkään lapsi. + +LASSI. Pyh! Kaukana siitä! + +REETTA (tulee vasemmalta). Auto ajoi pihaan. Nyt ne tulivat. + +HELENA (huokaa helpotuksesta). Vihdoinkin! + +HEMMINKI (Reetalle). Ala vain mennä omia teitäsi! + +REETTA. Hetihän minä —. (Menee vasemmalle.) + +HELENA (melkein vapisevana ja voimattomana Hemmingille). Jääkää tänne +hetkeksi — tuntuu turvallisemmalta — ja — (katsoo pitkään Hemminkiä) — +ja onhan Sirkassa teidänkin vertanne. Ei teidän kauan tarvitse olla — +alussa vain. (Hemminki jää seisomaan paikalleen.) + +LASSI (on noussut). Enköhän minä —! + +HELENA. Ota heti huostaasi nimismies — ja vie hänet muihin huoneisiin! + +REETTA (tulee vasemmalta). Ne menivät sisään toista tietä — rouvan +puolelle. (Menee takaisin hitaasti ja vastahakoisesti, vilkuillen +ympärilleen.) + +HELENA. Lassi! Mene — ja pyydä heitä tänne. + +LASSI. Ja jään sinne nimismiehen kanssa. (Menee.) + +HELENA.. Niin. + +HEMMINKI (katselee Helenaa). Sinähän ihan vapiset. Istu nyt edes! — +Sääli minun on sinua. + +HELENA (kyyneltyen, katsoo Hemminkiä). Kiitos! + +HEMMINKI (toimekkaasti). Ehkä minä en päästä heitä aivan heti — että +ehdit rauhoittua. (Helena viittaa, mutta ei voi puhua. Hemminki jatkaa +osaaottavasti.) Miten tarkoitat? + +HELENA (pakottaa itsensä suurilla ponnistuksilla levolliseksi). Antaa +heidän — vain — tulla. (Kuivaa silmänsä.) Tämä on kestettävä! + +HEMMINKI (lohduttaen). Kyllä kestätkin, kun vain pysyt levollisena. +(Sirkka tulee oikealta, pysähtyy arkana ovelle. Helena kääntyy hitaasti +Sirkkaa vastaan ja katsottuaan vähän aikaa ojentaa kätensä.) + +SIRKKA (juoksee äitinsä syliin). Äiti! (Painaa päänsä Helenan +rinnoille.) + +HELENA (seisoo ensin liikkumattomana, silittää sitten hitaasti +ja hiljaa Sirkan tukkaa, sanoo hiljaa ja himmeästi). Sirkkaseni +kultaseni! (Hemminki painaa salaa sormillaan silmiään ja istuu allapäin +keinutuoliin.) Istu nyt, lapseni tuonne sohvalle! (Sirkka menee pää +kumarassa sohvan nurkkaan. Valtala tulee oikealta, jää seisomaan +lähelle ovea, katsoo ensin keitä huoneessa on, sitten tiukasti Helenaa. +Helena on kääntynyt katsomaan tulijaa, tuijottaa liikkumattomana.) + +VALTALA (tulee hitaasti lähemmäksi; hillityllä äänellä, mutia aivan +raivoissaan). Mikä on tarkoitus tällä äärimmäisellä häväistyksellä — +tällaisella alhaisella solvauksella? (Helena pyyhkii otsaansa aivan +kuin tahtoisi irtautua jostakin vastenmielisestä.) Saattaa meidät +kaikki narreiksi — ihmisten pilkaksi — näin tahdittomalla menettelyllä! + +HELENA (on saavuttanut tasapainonsa, tekeytyy hymyileväksi ja leikkiä +laskevaksi). No, mutta — rakas Reino! Miksi sinä olet noin kiihkoinen? +Siksikö, että olet täällä. Ethän ennen ole tullut tuollaisena minua +tapaamaan! + +VALTALA (voi tuskin hillitä raivoaan). Tiedäthän, etten ole tullut +vapaaehtoisesti — enkä leikkiä laskemaan. + +HELENA (hymyillen). Etkö vapaehtoisesti rakastettusi luo? + +VALTALA (purskahtaen). Tiedäthän, mitä olet tehnyt. Sano minkätähden! + +HELENA (ihmetellen). Tehnytkö? Sinunko suhteesi. En yhtään mitään. +Tyttäreni olen tuottanut kotia. Sinua en. (Hymyillen.) Mutta — +koska olet sellaisen ilon minulle tehnyt, että olet tänne tullut — +(ivallisesti) — ja ritarillisesti turvannut tyttäreni paluumatkan — +niin — (iloisesti) — terve tuloa! Tee hyvin ja käy istumaan tuonne +sohvaan — Sirkan viereen. (Istuutuu itse pöydän ääreen, sen enempää +välittämättä Valtalasta. Valtala seisoo neuvottomana, sivellen +tukkaansa.) + +HEMMINKI (levollisesti ja vähän ivallisesti). Niin, istukashan toki! +Eihän tästä nyt enää ole mihinkään kiirettä. (Valtala katsoo äkäisesti +Hemminkiä, aikoo sanoa jotakin, mutta on vaiti.) + +HELENA. Ei kiirettä mihinkään! Heti kun Suoma tulee asioilta, saamme +virvokkeita. + +SIRKKA (on tästä kevyestä puhelusta tullut siihen päätökseen, että +kaikki ikävä on jo ohi). Onhan siellä Liisa — ja voinhan minä mennä +auttamaan. + +HELENA (katsoo Sirkkaa pitkään). Sinä olet matkasta väsynyt — jaksamme +kai nyt odottaa hetkisen. (Kääntyy katsomaan Valtalaa, iloisesti.) No, +mutta — Reino — rakas — sinähän vielä seisot! Ole hyvä! + +VALTALA (menee istumaan, oikeastaan vain siksi, ettei voi keksiä, mitä +muutakaan tekisi, mutisee mennessään). Kiitos! + +HELENA (tyytyväisenä, kun sai Valtalan ja Sirkan itseään vastapäätä). +Noin! (Katselee kumpaistakin, hymyilee.) Vai niin! Vai on sinusta, +Reino, tullut romaanisankari — etsiskelet ritarilinnoja ja ryöstelet +tornineitoja. + +SIRKKA. Kyllä minä ehdoin tahdoin — ei minua ryöstetty. + +HEMMINKI (hymyilee). »Vie sinä, minä vikisen — olet — vievinäs väkisin!» + +HELENA. Minun pikku Sirkkani minua ihmetyttää. Eilen pääsi koulun +penkiltä — ja tänään — + +SIRKKA (pyytäen). Äiti! + +HELENA. —-ja tänään menee miehen kainaloon. (Äkkiä.) Olet ehkä lukenut +viime aikoina pilaantunutta kirjallisuutta — huonoja romaaneja —? + +SIRKKA (loukkaantuen). En minä ole lukenut — romaaneja. + +HELENA (ivallisesti). Ehkä et. — Tahdot elää — romaanin. + +VALTALA (tuskallisesti). Minä pyydän sinua — Helena. + +HELENA. Mitä? Mitä sinä pyydät? + +VALTALA. Vaikenemista. + +HELENA (ylimielisesti). Kaino rakastaja — ujo poikanen — lähes +neljänkymmenen ikäinen — ensi kertaa rakastunut — vaikenee kernaammin +kuin puhuu. — Tunteet vain puhuvat. (Valtala tekee hermostuneen +liikkeen. Helena jatkaa yhä ilakoivammin.) Ei, ei! Anna anteeksi, +Reino! Sanani sattuivat ihan väärin. Et sinä ole mikään kaino +rakastaja etkä ujo vanhapoika — et myöskään ole romaanihullu — sinä +yksinkertaisesti teet romaaneja — elämällä niitä. + +VALTALA (nousee hermostuneena). Minä pyydän, että sinä lopetat tämän +jonninjoutavan lörpötyksen — Sirkan kuullen — + +HELENA (välittämättä Valtalasta, tarkastelee Sirkkaa). Kuulehan, +Sirkka! Kohta kai lähenee päivällisaika. Sinun pukusi on matkasta +pilaantunut — menehän muuttamaan leninkiä — ja järjestämään vähän +tukkaasi! + +SIRKKA (katsoo pukuaan ja koettelee vaistomaisesti tukkaansa).. Ai, +niin! (Nousee.) + +HELENA (korostaen ensimmäistä sanaa). Kypsynyt nainen ei koskaan unohda +ulkomuotoaan — (Sirkka yrittää salaa puristaa Valtalan kättä, lähtee +sohvasta.) + +HEMMINKI (nousee, katsoo Valtalaa). — eikä mies tekojaan. + +SIRKKA (lähtee vastenmielisesti). Näkemiin sitten! + +HELENA (katsoo Valtalaa). Näkemiin — pikku tyttöseni! (Valtala +nyökäyttää Sirkalle sangen epäonnistuneesti, kun Helena katsoo häneen +koko ajan. Sirkka yrittää vielä ovelta katsoa, mutta ei saa keltään +vastakatsetta, menee oikealle.) Mitä taata sanoikaan? + +VALTALA (koko lailla rohkeampi ja vapaampi nyt, Sirkan mentyä). +Tyhmyyksiä — ne kaikki voidaan nyt jo lopettaa. + +HEMMINKI (levollisesti). Minä vain tarkoitin, että oikea mies on +tekojensa tuomari — ja itse korjaa erehdyksensä. + +VALTALA (ivallisesti). Minun ainoa erehdykseni isäntään nähden olisi +siinä, että nyt antautuisin vastaamaan teille. (Hemminki on aikeissa +lähteä, mutta pysähtyy.) + +HELENA (keskeyttää hauskasti). Ai, ai, kuinka vanhanaikaiset +mielipiteet tuolla taatalla on. Niin teki entisen ajan mies, mutta — +(tuijottaa Valtalaa) — nykyajan mies on vapaa kaikesta joutavasta — +omanarvon tunteesta, velvollisuuksista — häveliäisyydestä, kunniasta — +ja muusta krimskramsusta. (Hemminki lähtee. Helena jatkaa pikaisesti.) +Jättääkö taata minut nyt tänne kahdenkesken? (Nauraa hermostuneesti.) +Tämä Reino on kovin vaarallinen naisille. Hän valloittaisi vielä +isoäidinkin — jos sellainen olisi elossa. + +HEMMINKI. Lie hänellä ensin selvittämistä tarpeeksi teissäkin — (katsoo +Valtalaa) — ja sitten vielä lopuksi — ehkä minussakin. (Menee ulos. +Äänettömyys. Helena nojaa kyynärpäänsä pöytään ja leuan käteensä, +alkaen katsoa Valtalaa.) + +VALTALA (sytyttää tupakan). Uh! Sinähän panit tässä toimeen aika +inhoittavan ilvenäytelmän. Minä en aio sallia enää mokomaa lörpötystä! +Sano nyt — mitä sinulla on sanottavaa! Mutta jaarituksia minä en +viitsi kuunnella. (Äänettömyys. Helena yhä tuijottaa Valtalaa.) No? +(Helena ei liikahda. Valtala hermostuneesti.) Asioita, jotka koskevat +ihmisten tunteita — ei tavallisesti viedä markkinapaikalle — eikä +anneta — poliisin haltuun. Se mitä on — mitä on tapahtunut tai ollut +— se ratkaistaan hälyä nostamatta — tavallisissa oloissa. Mutta sinä +— sinä riisut itsesi ja meidät kaikki alastomiksi — ja ajat kujalle. +(On katsonut Helenaa silloin tällöin ja tullut yhä hermostuneemmaksi.) +Ja mitä sinä sillä voitat? Teet tyttäresi onnettomaksi ja itsesi +naurunalaiseksi — meidät kaikki koko paikkakunnan pilkaksi. (On +taas hetken vaiti. Helenan katse vaivaa häntä yhä enemmän.) Sinä +syytät minua ryöstämisestä! Naurettavaa! Itse kuulit äsken Sirkan +omasta suusta — että hän lähti vapaaehtoisesti. (Koettaa hillitä +hermostustaan, mutta ei onnistu, purskahtaa.) Puhu jotakin! Mitä sinä +tuijotat? + +HELENA (tyynesti). Minä odotan, että sinä alkaisit — puhua. + +VALTALA. Puhua? Oletko sinä aivan —! + +HELENA (korottaa vähän ääntään). Niin! Puhua —_asiasta_ — ja lakkaisit +lörpöttelemästä joutavia. + +VALTALA (liikahtelee aivan kuin hänen olisi hyvin epämukava olla; +epävarmasti). Niin — Sirkka ja minä — + +HELENA (tiukasti). Ei Sirkka! Vaan minä! Vielä ei olla Sirkassa asti. + +VALTALA (epäröiden). Minä arvelin, että — + +HELENA. Mitä? + +VALTALA. — että Sirkan ja minun nykyiset — että meidän suhteemme — +valaisevat sinulle — + +HELENA. Valaisevat meidän suhteemme? + +VALTALA (alakuloisesti). Niin. + +HELENA (luopuu nyt vasta asennostaan ja pudottaa kätensä jotenkin +voimakkaasti pöytään). No! — Nyt sinä olet häväissyt minua tässä +koko ajan — jättämällä sivuseikaksi pääasian. Olet häväissyt minua +välinpitämättömyydelläsi minun tunteistani — sivuuttamalla kaiken sen — +mitä meillä molemmilla on ollut. Olet häväissyt minua sillä, että minun +itse täytyi sanoa tuo ratkaiseva sana — + +VALTALA (nolona). Minä luulin sinun jo pitemmän aikaa huomanneen, että +meidän tunteemme — + +HELENA (kiivaasti, mutta hilliten ääntään). Älä sano — meidän +tunteemme. Puhu vain itsestäsi! Minussa sinä et ole mitään muutosta +nähnyt — sillä muutosta ei ole tapahtunut. Se on keksitty — +epärehellinen väite! (Voi vaikeasti hillitä itseään.) Sinä tiedät — +mitä ponnistuksia sinulla oli, ennenkuin voitit minun rakkauteni. Ja +— kun sen voitit — niin sait minut kokonaan. (Nousee.) Sait uskoni — +luottamukseni — ja kunniani. Siinä tietoisuudessa sinulle antauduin +— että sinä minua rakastit — ja että sinä teet minut vaimoksesi — +(vaikeasti) — myöskin ihmisten edessä — niinkuin olen jo — sinun +edessäsi — (Kävelee tuskassa edestakaisin.) + +VALTALA (katsellen oville). Koeta nyt rauhoittua! + +HELENA (syöksyy pöydän ääreen). Rauhoittua? Minunko pitää rauhoittua — +kun sinä tallaat minut lokaan? Sinä käsket minun rauhoittua, kun poljet +minut jalkoihisi! (Ottaa päästään ja pakottaa itsensä hillityksi.) No, +hyvä! Minä rauhoitun. Entä sitten? + +VALTALA (hiljaisella ja sovittavalla äänellä). Olethan sinä järkevä +nainen — ymmärräthän sinä — elämän — — ja tunteet — ja sattumat — + +HELENA (ivallisesti). Että tunteet kuolevat — + +VALTALA. — ja syntyy uusia — + +HELENA. — jotka elävät? + +VALTALA. Niin — minä uskon — (painaa päänsä alas) — Sirkkaan nähden. + +HELENA (raivossa). Vai niin! Sinä hyökkäät nuoreen viattomaan tyttöön +kuin peto — raiskataksesi hänen elämänsä, hänen nuoruutensa — +heittääksesi hänet alastomana kujalle — kuten äitinsä. + +VALTALA (kiivastuu, mutta hillitsee ääntään). Hillitse nyt itsesi — ja +käytä järkeäsi! Minkä minä sille voin — ettei meidän tiemme — sinun ja +minun — enää veisi muualle kuin onnettomuuteen. Ja Sirkan kanssa me +menisimme naimisiin. + +HELENA. Vai niin! Vai naimisiin — yhtaikaa äidin ja tyttären kanssa! + +VALTALA. Älä huuda! + +HELENA (hillittömästi). Minä huudan sinulle vasten silmiä — sinä olet +konna! + +VALTALA (hypähtää ylös). Vaikene! + +HELENA. Luuletko sinä — että äiti antaa oman tyttärensä miehelleen — +sille miehelle, jonka vaimo hän on ollut! Etkö sinä ymmärrä — että +sinä rikot sukusiteet, — raiskaat pyhät tunteet — solvaat rakkauden +käsitteet ja häpäiset itse luonnon —! + +VALTALA (torjuen). En. Minä näen vain, että sinussa puhuu hurja +mustasukkaisuus — eikä siveellisyyden into — + +HELENA (vihalla). Minussa puhuu kauhu sinua ja sinun menettelyäsi +vastaan. (Naputtaa rystöllään pöytään.) Ja luuletko sinä, että minä +annan tällaisen koskaan tapahtua? En ikinä! Sinun pitäisi ymmärtää, +että minä yksin olen alaikäisen tyttäreni naittaja. + +SIRKKA (syöksyy sisään kalpeana ja tukka hajalla, puoliksi muutetussa +puvussa). Äiti! Reino! (Tuijottaa toiseen ja toiseen. Helena on +kääntynyt, seisoo sanattomana. Valtala polkee jalkaa kiukkuisena ja +tyytymättömänä, kääntyy vähän sivuttain epätietoisena, mitä tehdä tai +sanoa. Sirkka sydän kurkussa, silmät suurina, voi tuskin hengittää.) +Reino! Äiti! Mitä tämä merkitsee? Minä olen kuullut kaikki. + +HELENA (purskahtaa itkemään, ja syleilee Sirkkaa, kuin suojellakseen). +Oma, rakas kyyhkyseni! + +SIRKKA (vetäytyy hiljaa äitinsä syleilystä). Ei, ei! (Panee kätensä +ristiin ja painaa sydäntään, puhuu katkonaisesti.) Sano-kaa mi-nulle +—?! (Helena kuivaa kyyneleensä ja pakottaa itsensä tyyntymään.) Rakas — +rakas Reino! (Aikoo mennä Valtalan luo.) + +HELENA (estää). Lapsikultani — sinä et voi mennä Reinon kanssa +naimisiin, — sillä — + +VALTALA (kauhulla Helenalle). Ei, ei! Vaiti! + +SIRKKA (soinnuttomasti). Juuri sen — tahdon — kuulla — tiedän jo — +mutta nyt tässä — tahdon kuulla — + +HELENA (hiljaa ja vaikeasti). Sillä — minä — sinun — äitisi — olen +häneen rakastunut. + +SIRKKA. Ja? + +HELENA (tuskin kuuluvasti). Ja — olen hänen — vaimonsa. (Valtala katsoo +Sirkkaa, lyyhistyy istumaan, pää käsiin, Sirkan pää painuu rinnoille, +kuin kuoleentuneen kukkasen.) Sirkka! Oma Sirkkaseni! (Ohjaa Sirkan +tuolille, jolla itse on istunut. Valtala nousee hitaasti, katsoo +Sirkkaa, sitten kaameasti Helenaa, menee hitaasti ulos. Helena ei voi +hillitä itkuaan, kauhea tuska valtaa hänet. Niitä peittääkseen hän +menee nopeasti oikealle ovelle, mutta pysähtyy, ja meneekin ovesta +vasemmalle, purskahtaen valtavaan itkuun. Sirkan kädet putoavat +helmaan, hän istuu liikkumattomana, tuijottaen eteensä elottomilla +silmillä.) + +LASSI (tulee oikealta, katselee ihmetellen ympärilleen). No, missä +toiset ovat? (Kun ei saa vastausta, menee lähemmäksi Sirkkaa.) Mihin +kaikki muut ovat menneet? (Kun ei nytkään saa vastausta, menee nopeasti +ulos.) + +REETTA (kurkistaa varovasti ovesta vasemmalta, tulee hiipien sisään, +katselee Sirkkaa, kuiskaa). Neiti! (Sirkka ei kuule. Reetta koskettaa +Sirkkaa olkapäähän.) Kuulkaa, neiti! + +SIRKKA (katsoo tylsästi Reettaa, puhuu hiljaa ja elottomasti). Ei, ei! +Ei muu kuin kuolema. (Pää vaipuu käden nojaan.) + +REETTA (katselee ympärilleen, menee kaapille, ottaa sieltä pistoolin, +luo sen pöydälle Sirkan eteen, kuiskaa). Ei muu kuin kuolema. Minä +tiedän sen — kuulin kaikki. Ettehän te heitä voi erottaa —. (Siirtää +Sirkan käden pistoolin päälle.) Kuolemassa on onni — siellä ei ole +tuskia eikä onnettomuutta — yksi ainoa veto liipasimesta — ja sorrettu +sydän tyyntyy heti. (Hiipii ovelle, katsoo taakseen, katoaa vasemmalle.) + +SIRKKA (kohottaa hitaasti päänsä). Niin — tyyntyy heti. (Huomaa +pistoolin kädessään, katselee sitä elottomasti, nousee, ottaa vapaalla +kädellä sydämestään.) Sorrettu sydän — tyyntyy heti. (Menee hitaasti ja +epävarmasti oikeasta ovesta. Näyttämö hetken tyhjänä. Hemminki tulee +ulkoa.) + +REETTA (tulee vasemmalta, puhuu puoli-ääneen). Olipa hyvä, että tulitte. + +HEMMINKI. No? + +REETTA. Kyllä täällä vain paholaisen sorkka vilahtelee — sen Suoman +haamussa. + +HEMMINKI (äreästi). Mitä sinä —? + +REETTA. Tuli tänne, ja otti pistoolin tuolta kaapista — + +HEMMINKI (hämillään). Suoma? (Menee ja kurkistaa kaappiin.) + +REETTA. Niin — Suoma — mutta ei pidä sanoa sille — se kumminkin kieltää. + +HEMMINKI. Milloin otti? + +REETTA. Äsken — nyt juuri. + +HEMMINKI (ärjäisee). Valehtelet! Suoma oli ulkona — tulee juuri — ehkä +pihalla — on ehkä juuri ehtinyt tuonne sisään — + +REETTA (hädissään). Niin minusta näytti — + +HEMMINKI (raivostuu). Sinä täällä olet paholainen — sinä kirottu. +(Kohottaa nyrkkinsä ja aikoo lyödä Reettaa. Laukaus kuuluu oikealta, ja +heti sen jälkeen Suoman parkaisu.) + +HEMMINKI (kauhistuneena). Mitä? + +HELENA (syöksyy vasemmalta). Mitä se oli? + +LASSI (juoksee ulkoa). Kuka ampui? + +SUOMA (syöksyy kauhistuneena oikealta). Auttakaa, auttakaa — Sirkka on +ampunut itsensä. + +LASSI. Sirkka! (Syöksyy oikealle.) + +HEMMINKI (nopeasti Lassin jälkeen, mutta pysähtyy ovelle). Herra +armahda! + +HELENA (kalpenee, horjuu, kuuluu vain koriseva ääni). O—oh! + +SUOMA (rientää tukemaan Helenaa). Rouva! + +LASSI (oikealla). Kuollut — sydämeensä ampunut. + +HEMMINKI (kääntyy näyttämölle päin, nojaa ovipieleen). Kuollut! — Nyt +tuli turma! + +HELENA (seisoo kivettyneenä kauhusta; hiljaa, tuskin kuuluvasti). +Syyttömästi — syyttömästi! — Ikuinen turma! + + Väliverho. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77507 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..3f036e8 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77507 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/77507) |