diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 77499-0.txt | 1969 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 1985 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/77499-0.txt b/77499-0.txt new file mode 100644 index 0000000..1f2f918 --- /dev/null +++ b/77499-0.txt @@ -0,0 +1,1969 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77499 *** +language: Finnish + + + + +PUNAINEN AKKUNAVERHO + +Kirj. + +J. BARBEY d'AUBREVILLY + + +Suomennos + + + + + +Porissa, +Otto Andersinin Kustannusliike, +1919. + + + + +Monta, monia vuotta sitten piti minun kerran mennä metsästämään +vesilintuja Länsi-Ranskan suoseuduille. Koska siihen aikaan ei +ollut mitään rautateitä niillä seuduilla, joitten kautta minun piti +matkustaa, kuljin minä postivaunulla X kaupungista; vaunu sivuutti +Rueil linnan luona olevan tienristeyksen. + +Ainoastaan yksi ainoa henkilö istui tällöin ennen minua vaunussa. Hän +oli kaikissa suhteissa merkillinen mies. Minä tunsin hänet, sillä me +olimme useasti kohdanneet toisemme seuraelämässä. Mutta minä otan +itselleni vapauden kutsua häntä nyt vaikka Brassardin varakreiviksi. +Tarpeetonta varovaisuutta kuitenkin, luullakseni! Sillä ne satoihin +nousevat henkilöt, jotka lukeutuvat Pariisin suurmaailmaan, voivat +varmasti arvata hänen oikean nimensä... — — — + +Hänen kauneutensa oli aikoinaan ollut sitä laatua, joka on +välttämättömämpi sotilaalle kuin kenellekään muulle, sillä ei ole +olemassa nuoruutta ilman kauneutta, ja armeijahan on Ranskan nuoruus. +Tämä kauneus, joka ei ainoastaan ihastuttanut naisia, vaan myöskin +hallitsi itse olosuhteitakin, olivatpa nämä sitten miten pettäviä +tahansa, ei muuten yksinomaan suojellut kapteeni de Brassardia. Jos +oikein muistan, oli hän näet normandilaista sukua, samaa heimoa kuin +Vilhelm Valloittaja, ja olipa hän, niin sanottiin, tehnyt monta +valloitusta aikoinaan... Sen jälkeen kuin keisari oli luopunut +kruunusta, liittyi hän bourboneihin ja »satapäiväisen keisarikauden +aikana» oli hän, ihmeellistä kyllä, pysynyt heille uskollisena. Kun +bourbonit olivat toisen kerran palanneet, löi hänet Kaarle X (jota +silloin kutsuttiin Monsieuriksi) [Ranskan kuninkaan nuorempaa veljeä +nimitettiin nimeltä Monsieur ja hänen puolisoansa nimellä Madame. +Suom. muist.] omalla kädellään Pyhän Ludvigin ritariksi. Eikäpä koko +restauratsion aikana kaunis de Brassard ollut kertaakaan vahdissa +Tuilerien linnassa ilman että Angoulêmen herttuatar ei olisi puhutellut +häntä herttaisilla sanoilla. Surut ja huolet olivat riistäneet +häneltä sen viehätysvoiman, joka hänellä kerran oli ollut, mutta +de Brassardille oli herttuattarella kuitenkin jälellä aina jotakin +entisestä tenhovoimastaan. Ministeri, joka huomasi, miten suurta +Madamen suosiota varakreivi nautti, olisi kaikin tavoin tahtonut +edistää sellaisen miehen kohoamista sotilasuralla, jota Madame niin +lämpimästi suosi. Mutta mitä hän voi paraimmalla tahdollaankaan tehdä +sellaisen auttamattoman yltiöpään hyväksi, joka eräänä päivänä, kun +rykmentti oli komennettu lippuinensa tarkastukseen, tarttui itse +rintaman edessä miekkaansa tarkastusta toimittavaa päällikköä vastaan +ja tämä tapahtui ainoastaan erään virkaa koskevan huomautuksen +johdosta. Oli jo paljon sekin, että hänen onnistui pelastaa de Brassard +sotaoikeudesta. Samaa huoletonta halveksumista oli varakreivi de +Brassard alinomaa osoittanut virkatoiminnassaan. Lukuunottamatta +sotaretkiä, jolloin hän oli sotilas kiireestä kantapäähän, ei hän +koskaan ollut vapaaehtoisesti noudattanut virkansa vaatimuksia. +Hän ei useasti kammonut esim. ankaraa ja pitkäaikaista arestiakaan +hiipiäkseen pois leiripaikasta ja saadakseen huvitella lähimmässä +kaupungissa, josta hän palasi ainoastaan paradi- ja tarkastuspäiviksi, +sittenkuin joku sotilas, joka hänestä piti, oli niistä hänelle +ilmoittanut. Joskaan hänen päällikkönsä eivät pitäneet upseerista joka +halveksi sydämensä pohjasta kaikkea mitä vain nimitettiin kuriksi ja +järjestykseksi, niin hänen miehistönsä sitä vastoin jumaloitsi häntä. +Mieheistöään kohteli hän mitä paraimmalla tavalla. Hän vaati heiltä +ainoastaan, että heidän tuli olla ilman minkäänlaista pöyhkeyttä +urhoollisia, reippaita liikkeissään ja sirosti puettuja, sanalla +sanottuna vanhan, oikean ranskalaisen mallin mukaisia sotilaita, joista +laulu »Kello kymmenen loma» ja kolme, neljä muuta vanhaa mestarillista +sotilaslaulua ovat säilyttäneet yhtä sattuvan kuin herttaisen +kuvan. Hän kiihoitti heidät ehkä useasti liiankin sydämettömästi +kaksintaisteluun toistensa kanssa, mutta tällainen menettelytapa oli +hänen mielestään parhain keino, jonka hän tunsi, kehittämään heissä +oikeata sotilashenkeä. + +»Minä en ole mikään hallitsija», oli hänellä tapana sanoa, »enkä +voi jakaa mitään ritarimerkkejä, kun he taistelevat urhoollisesti +keskenään. Mutta ne ritarimerkit, joita minä voin suurmestarina jakaa, +ovat (hänellä oli paljon omaisuutta) hansikkaat, sotilasvyöt ja kaikki +sellainen, joka tekee heidän siisteiksi ja komeiksi ilman että se +samalla rikkoisi sotilasmääräyksiä». Komean ulkoasunsa takia veikin +se komppania, jota hän komensi, voiton kaikista muista muuten niin +loistavista kaartirykmenteistä. Tällä tavoin kiihoitti hän liiankin +korkealle sotilashenkeä miehistössään, ja ranskalainen sotilas onkin +aina valmis antautumaan itserakkauden ja komeilunhalun valtaan, kaksi +ominaisuutta, jotka aina vaikuttavat kiihottavasti, toinen sävynsä, +toinen sen kateuden kautta, jota se herättää. Täten ymmärtääkin +syyn, miksi rykmentin toiset komppaniat olivat kateellisia hänen +komppanialleen. Jokainen sotilas olisi uskaltanut antaa henkensä +alttiiksi päästäkseen de Brassardin komppaniaan eikäpä myöskään +ollut ketään, joka ei olisi uhrannut yhtä paljon pysyäkseen hänen +komennettavanaan. + +Suunnilleen tällainen oli ollut kapteeni de Brassardin hyvinkin +omituinen asema restauratsion aikana. Ja koskapa ei tällöin ollut +jokapäiväistä tilaisuutta — kuten keisarikunnan aikana — teoilla +osoittaa sankarillisuutta, jonka takia kaikki muu annetaan anteeksi, +niin ei varmaan kukaan olisi saattanut aavistaa tai arvata, miten +kauan varakreivi olisi saattanut eksyttää tovereitaan tällaisella +yltiöpäisellä uppiniskaisuudella, jota hän osotti päälliköitään kohtaan +samanlaisella rohkealla tavalla, jolla hän olisi uhrannut henkensäkin, +jos olisi tosi teossa ollut kysymyksessä rynnätä etumaisena miehenä +tuleen —. + +Mutta sitten puhkesi Vuoden 1830 vallankumous ja otti pois hänen +rykmenttitovereiltaan ne huolet, joita heillä tässä suhteessa +kenties oli ollut — sekä vapautti tuon tyhmänrohkean kapteenin +nöyryytyksestä tulla pyyhityksi pois rykmentin luetteloista, mikä +hänelle olisi käynyt päivä päivältä yhä uhkaavammaksi. Vaarallisesti +haavoittaneena heinäkuun vallankumouspäivinä ei hän halunnut astua +uuden, halveksimansa orleansilaisen hallitsijasuvun palvelukseen. +Kun tämä suku heinäkuun vallankumouksen kautta pääsi hallitsemaan +maata, jota se ei kuitenkaan kyennyt pitämään käsissään, makasi de +Brassard sairaana jalan nyrjähdyksen takia, jonka hän oli saanut — +hän tanssi kuten hän tappelikin — viimeisissä tanssiaisissa Berryn +herttuattaren luona. Mutta samassa silmänräpäyksessä kun rummulla +annettiin kokoontumismerkki, oli hän vammastaan huolimatta noussut +ylös ja asettunut komppaniansa etunenään. Ja kun hänen oli mahdotonta +nyrjähdyksen takia vetää saappaita jalkaansa, oli hän marssinut +kapinoitsijoita vastaan ikäänkuin hän olisi lähtenyt tanssiaisiin: +lakeeratuissa kengissä ja silkkisukissa. Niin puettuna oli hän +komentanut miehistöänsä Bastiljitorilla ja täyttänyt tehtävänsä sekä +puhdistanut koko bulevardin vallankumouksellisista. Pariisissa ei vielä +oltu rakennettu mitään katusulkuja, mutta kaupunki näytti kuitenkin +synkältä, uhkaavalta ja ikäänkuin kuolleelta. Auringonpaiste kuumensi +katuja ikäänkuin ensimäisenä tulikasteena, jota toinen välittömästi +seuraisi, sillä kohta tämän jälkeen alkoivat ammottavat tuliaseet +alaslaskettujen akkunaverhojen peitosta syöstä kuolemaa ja hävitystä... +Kapteeni de Brassard asetti miehensä kahteen riviin pitkin talojen +seinämää ja niin lähelle sitä kuin mahdollista, jotta kumpikin rivi +joutui tulenalaiseksi ainoastaan vastapäisistä akkuna-aukoista. Ja +uhkarohkeammin, yltiöpäisemmin kuin koskaan ennen asettui hän itse +keskelle katua. Ollen näin kahdelta taholta tuhansien kiväärien, +pistoolien ja karbiinien tulen alaisena, joka kohdistettiin häntä +vastaan Bastiljitorilta aina Richelieu-kadulle saakka, ei hän +kuitenkaan haavoittunut huolimatta leveästä rinnastaan, jonka takia +hän oli jotensakin ylpeä, sillä hän todellakin ikäänkuin pöyhisti +sen kuulia vastaanottamaan, samoin kuin kaunis nainen tanssiaisissa +tahtoo näyttää kaulansa kaikessa komeudessaan. Tällä tavoin pääsi hän +Frascatin luo Richelieu-kadun kulmassa. Mutta samassa silmänräpäyksessä +kun hän komensi miehensä kootuin rivein ryntäämään ensimäiselle +katusululle, joka oli hänen edessään, sai hän, samalla kuin kivenheitto +murskasi hänen toisen käsivartensa, pyssynkuulan ylpeään rintaansa, +joka kahdella tavalla oli maalitauluna, sekä leveytensä että niitten +leveitten hopealta hohtavien olkalappujen takia, jotka loistivat +olkapäästä olkapäähän. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt häntä +valloittamasta katusulkua ja voitosta hurmaantuneitten miestensä +etunenässä tunkeutumasta aina Madeleine-kirkolle saakka. + +Täällä näki haavoitetun kaartinupseerin kaksi naista, jotka ajoivat +vaunuissaan pakomatkalla kapinallisesta Pariisista. Veren tahraamana +oli hän asettunut eräälle kivilohkareelle, joita oli vielä tähän aikaan +paraillaan rakennettavan kirkon ympärillä. Naiset tarjosivat vaununsa +hänen käytettäväkseen ja hän antoi ajaa Gros-Cailloux’hun saakka, jossa +markiisi be Ragusa silloin oleskeli. De Brassard antoi hänelle raportin +lausuen virkaäänellä: + +»Marsalkka, minulla on kenties elonaikaa vielä pari tuntia. Antakaa +minulle määräys mennä, mihin Te haluatte, sinä aikana, joka minulta +vielä on elettävänä!» Mutta varakreivi pettyi: hänellä oli elonaikaa +jälellä enemmän kuin kaksi tuntia. Kuula, joka oli lävistänyt, hänet, +ei tuottanutkaan kuolemaa. — + +Oli kulunut jo kokonaista viisitoista vuotta tästä tapauksesta, kun +opin hänet tuntemaan. Ja silloin hän väitti täysin halveksien sekä +lääketiedettä että omaa lääkäriään, joka oli erityisesti teroittanut +hänen mieleensä, ettei hän saisi juoda haavakuumeen kestäessä, että hän +oli pelastunut varmasta kuolemasta yksinomaan juomalla Bordeaux-viiniä. + +Ja kun hän joi, mitenkä hän silloin joikaan! Sillä kuten kaikessa +muussakin kerskaileva ja yltiöpää, oli hän samaa myöskin +juomingeissa... Niin, hän joi kuten paholainen! Hän oli teettänyt +itsellensä oivallisen juomapikarin böömiläisestä kristallista; siihen +mahtui kokonainen pullo Bordeaux-viiniä ja tämän määrän tyhjensi hän +yhdellä ainoalla siemauksella. Sittenkuin hän oli juonut tällaisen +pikarin, tapasi hän sanoa, että kaikki, mihin hän ryhtyi, teki hän +samalla tavalla ja se oli totta... Mutta nykyään, kun miehuus näyttää +kaikissa muodoissaan alkavan vähentyä, ollaan ehkä sitä mieltä, +ettei sellaisesta tarvitse kerskata. De Brassard kerskaili kuitenkin +samalla tavalla kuin Bassompierre ja kesti viiniä kuten hän. Minä +olen hänen nähnyt yhteen mittaan kulauttavan böömiläisen pikarinsa +kaksitoista kertaa pohjaan, ilman että hänessä huomattiin merkkiäkään +juomisesta. Ja samaten olen minä nähnyt hänet useasti juhlissa — +siivot ihmiset sanoisivat juoma-orgioissa — ilman että hänessä +koskaan, ei edes loistavimpienkaan juomataidonnäytteiden jälkeen, +oltaisi huomattu enempää humaltumista, kuin mitä hän sotilaan tapaan +leikillisesti nimitti »olla vähän pihkassa», jolloin hän tavallisesti +oli kiinnittävinään lakkiinsa »pompongin» [Sanaleikkiä ei voida kääntää +»être un peu pompette». »Pompon» suom. koriste. (Suom. muist.)] — +Koskapa minä tämän alempana seuraavan kertomuksen takia tahdon koettaa +selittää lukijoille minkälainen mies de Brassard oli, niin miksipä +minä en myöskin mainitsisi, että hänellä oli seitsemän rakastajatarta +samalla kertaa. Hän nimitti heitä — runolliseen tapaan — »lyyransa +seitsemäksi kieleksi». Minä lisään kuitenkin, etten minä omasta +puolestani mitenkään voi hyväksyä tällaista pikemmin musikaalista +ja kevytmielistä lausuntotapaa, kun puhutaan omista siveydellisistä +puutteista. Mutta voidaanko asiata auttaa? Jollei Brassardin varakreivi +olisi ollut sellainen, kuin minulla on ollut nyt huvi kertoa, niin +olisi kertomukseni tullut vähemmin jännittäväksi ja luultavasti minä en +olisi sitä kertonutkaan. — + +Varmaa on, etten minä odottanutkaan tapaavani de Brassardia, kun astuin +vaunuun Rueilin tienristeyksessä. Oli kulunut jo pitkä aika siitä, kun +viimeksi tavattiin. Minä tulin hyvin iloiseksi tavatessani hänet ja +toivoessani voivani viettää muutaman tunnin hänen kanssaan, joka tosin +kuului vielä meidän aikaamme, mutta joka niin monessa suhteessa jo +erosi meidän päiviemme ihmisistä. + +Brassardin varakreivi olisi voinut pukeutua Frans I:n aikuiseen +rautavarustukseen ja kantaa sitä yhtä keveästi kuin kuninkaallisen +kaartin jäykkää sinistä upseeripukua. Hän erosi siis sekä käytökseltään +että ruumiiltaan nykyajan kuuluisimmista nuorista miehistä. Verrattuina +häneen, joka eli tuona niin kauan säteilevänä ja nyt jo hautaan +vaipuvana suurloiston aikakautena, olisivat kaikki ne pikkukuut, jotka +nyt nousevat muotimaailman taivaalle, näyttäneet hyvin mitättömiltä ja +vaaleilta. Hän muistutti kauneudeltaan keisari Nikolaita, erikoisesti +juuri ruumiin muodon ja ryhdin puolesta. Mutta hänen kasvonsa olivat +vähemmän pyöreät ja profiili vähemmän kreikkalainen. Hänellä oli +lyhyt, elävän ja miehekkään värinen parta, joka oli samoin kuin +hänen tukkansakin jonkun selittämättömän toalettisalaisuuden kautta +säilyttänyt mustan värinsä. Hänen erittäin jalomuotoista otsaansa, joka +oli rypytön ja valkoinen kuin naisen käsivarsi, peitti tykkimiehen +karvalakki, jonka karvat, samoinkuin sotilaskypärin, laskeutuivat +alaspäin ja vähän paljastivat kypärinkupua, jonka alta otsa näytti +kahta leveämmältä ja jalommalta ja joka miltei kokonaan varjosti +varakreivi de Brassardin tuuheitten kulmakarvojen peittämät säkenöivät +silmät. Nämä tummansiniset, tummasti loistavat ja pistävät silmät, +jotka sädehtivät ikäänkuin pari hienosti hiottua safiiria, eivät +antaneet kenellekään aikaa tarkastaa itseänsä, vaan ne itse ikäänkuin +tunkeutuivat kaiken läpi, ne tarkastelivat... + +Me puristimme toistemme käsiä, varakreivi ja minä, ja aloimme +keskustella. Hän puhui hitaasti, väräjävällä äänellä, ja jos hän olisi +puhunut komennussanoja, olisivat ne kuuluneet yli Mars-kentän. Kuten +yllä on mainittu, oli hän saanut kasvatuksensa lapsuudestaan saakka +Englannissa, ja ajatteli englantilaiseen tapaan. Mutta se hitaisuus, +jolla hän puhui ja joka muuten ei osoittanut vähintäkään vaikeutta +ajatusten ilmaisemisessa, antoi aivan erikoisen värityksen kaikelle, +mitä hän puhui, vieläpä hänen, leikinlaskullensakin, sillä hän piti +leikin laskemisesta vieläpä vähän rohkeastakin. Hän ei valikoinut +sanojaan, kuten on tapana sanoa. Kapteeni de Brassard meni aina _liian +pitkälle_, väitti kreivinna F., kaunis leski, joka ei sitten miehensä +kuoleman pitänyt muita värejä kuin mustaa, valkoista ja sinipunertavaa. +Täytyi pitää de Brassardia hyvin hyvänä seuramiehenä, ettei tulisi +ajatelleeksi hänestä hyvin huonoa. Mutta tarvitsee, kuten tunnettua, +olla ainoastaan taipeeksi turmeltunut, jotta Saint-Germain’in +seurapiiri pitää hyvänään kaikkea, mitä sanotaan ja tehdään... + +Yhtenä etuna keskusteltaissa matkalla on se, että keskustelun saa +haitatta kummallekin lopettaa, milloin tahansa, kun ei ole enempää +puhumista. Salonkikeskustelu ei ole yhtä vapaata. Tällöin vaatii +kohteliaisuuskin pitämään keskustelua aina yllä. Mutta usein täytyy +tämän viattoman teeskentelyn takia kuulla tyhjänpäiväistä ja ikävää +keskustelua, johon tyhmeliinit, vaikkapa he olisivat jo syntymästään +saakka olleet harvapuheisia (sillä semmoisia on) koettavat ottaa osaa +ja pinnistävät aivojansa saadaksensa esille muutamia lauseita ja +ollakseen miellyttäviä. Kyytivaunussa on jokainen kotonaan yhtä paljon +kuin toisetkin matkustajat, jonka takia ilman vähintäkään haittaa +voidaan vaieta, silloin kun halutaan, sekä antautumalla unelmiinsa +lopettaa keskustelu. + +Onnettomuudeksi ovat ne tilaisuudet, joita tämä elämä tarjoaa, +enimmäkseen inhoittavan jokapäiväisiä, ja ennen voitiin tehdä +kaksikymmentä matkaa kyytivaunussa, kuten nykyään kaksikymmentä +rautatiematkaa, kohtaamatta hauskaa ja miellyttävää henkilöä, jonka +kanssa voitiin keskustella... Varakreivi ja minä vaihdoimme aluksi +muutaman sanan, joitten aiheina olivat matkan vaiheet, maiseman +yksityiskohdat ja muutamat muistot niistä piireistä, joissa me muinoin +olimme tavanneet toisemme. Tämän jälkeen vaivuimme laskeutuvan päivän +hämärän hiljaisuuden valtaan. Yö ja pimeys, jotka syksyllä näyttävät +ikäänkuin suoraan putoavan taivaasta ilman mitään hämärää, niin +nopeasti ne saapuvat, kietoivat meidät kylmyydellänsä. Me käärimme +viittamme ympärillemme ja painoimme päämme vaunun seinää vasten, +joka on tavallisena matkustavaisten päänaluksena. Minä en tietänyt, +uinahtiko minun matkatoverini nurkkaansa; minä puolestani olin yhä +edelleen valveilla. Olin kulkenut tien, jota kuljimme, niin monta +kertaa ja tunsin sen niin hyvin, että minä tuskin huomasin ulkopuolella +olevia esineitä, jotka sitä mukaa, kuin kyytivaunut kulkivat eteenpäin, +katosivat ja näyttivät katoavan pimeyteen, vastapäiseen suuntaan kuin +mihin me matkustimme. Me kuljimme useampien pienempien kaupunkien +läpi, jotka sijaitsivat siellä täällä tämän pitkän tien varrella, +jota kyytimiehet vielä tänä päivänä kutsuvat »serpentiiniksi» +niitten liehuvien nauhojen muistoksi, joita he muinoin kantoivat, +mutta jotka nyt aikoja sitten ovat joutuneet pois käytännöstä... Yö +tuli pimeäksi, kuten loppuun hiiltynyt uuni — ja tässä pimeydessä +näyttivät ne tuntemattomat kaupungit, joitten ohi kuljimme, tavattoman +kummallisilta ja saattoivat mieleen ajatuksen, että me olimme maailman +lopussa. Sellaiset tunteet, joita minä tässä esitän muistoina nyt jo +unholaan vaipuneitten asioitten aiheuttamista vaikutteista, eivät +enää synny eikä niitä koskaan enää tulla kokemaan. Nykyajan rautatiet +asemarakennuksineen aivan kaupungin vieressä eivät anna matkustaville +tilaisuutta katsella ohikiitäviä katuja, kuten muinoin voitiin tehdä +kyytivaunusta, jota vetivät joka asemalla vaihdettavat laukkaavat +hevoset. Useimmissa niistä pienistä kaupungeista, joiden läpi me +siten kuljimme, olivat katulyhdyt — myöhäisemmän ajan ylellisyyttä +harvinaisia ja niitten kaduilla näki tosiaankin vähemmin selvästi +kuin maanteillä, jotka äsken olimme jättäneet. Ulkona oli näet vapaa +näköala taivaalle, ja avaruudesta loisti himmeä valo, sillä aikaa +kuin täällä sitä vastoin kaikki, tiheästi toisiinsa sullotut talot +jotka näyttivät suutelevan toisiansa, näitten kapeille kaduille +lankeavat varjot ja se vähäinen osa taivasta, sekä tähtiä, joka näkyi +talojen molempien kattorivien välitse, muodostui nukkuvan kaupungin +utukuvaksi... Ainoa ihminen, joka nähtiin — erään ravintolan portilla +— oli muuan tallirenki, joka lyhdyn valossa oli viemässä kyytihevosia +tahi korjaamassa hevosten valjaita viheltäen ja kiroten tyhmiä tahi +levottomia hevosia... Muuta ei kuultukaan kuin jonkun uneliaan +matkustajan, joka laski alas akkunan ja huusi yöhön, missä ääni +hiljaisuuden takia kaikui kahta vertaa kovemmalta, alituisesti toistuva +kysymys: »Kyytimies missä me olemme?» Ei näkynyt myöskään, tallirenkiä +lukuunottamatta, yhtään ihmistä ulkopuolella tämän pysähtyneen, +kyytivaunun, joka oli täynnä nukkuvia ihmisiä. Sillä näissä nukkuvissa +pienissä kaupungeissa, joissa joku uneksija kuten minä koetti kenties +erottaa akkunansa läpi pimeyden puoleksi peittämien talojen päätyjä +tahi kiinnitti katseensa ja ajatuksensa johonkuhun tänä myöhäisenä +tuntina vielä valaistuun akkunaan, ovat tavat vielä yksinkertaiset ja +säännölliset ja yö käytetään etupäässä nukkumista ja lepoa varten. +Valtavasti vaikuttaa aina, kun näkee inhimillisen olennon vaikkakin +yövahdin, valvovan, sillä aikaa kuin kaikki muut ovat vaipuneet +inhimillisen luonnon aiheuttamaan unenhorrokseen. Mutta kun ei tiedetä, +mikä pitää jotakuta henkilöä valveilla akkunan takana, jonka verhot +ovat alaslasketut ja jonka valo antaa elämää ja ajatuksia, niin silloin +unelmien runous muuttuu todellisuudeksi. Ainakin minä puolestani, en +ole koskaan voinut katsella yöllä valaistua akkunaa jossakin nukkuvassa +kaupungissa, jonka läpi olen kulkenut, ilman että tämä valo olisi +kiinnittänyt ajatusmaailmani ja kuvitellut minulle kaikenlaisia, +herttaisia kohtauksia ja tapauksia verhojen takapuolella... Ja vielä +näin monien vuosien jälkeen säilytän minä muistossani muutamia näistä +akkunoista, jotka ikuisesti ovat surullisella valollaan loistaneet, ja +usein, kun minä ajattelen niitä ja näen ne valveilla unelmoidessani, +saapuvat ne ja kysyvät: »Mitä lienee tapahtunut näitten verhojen +takana?» + +Niin, muuan niistä akkunoista, jotka kauimmin ovat säilyneet elävinä +muistossani (minä selitän kohta syyn tähän), oli erään kadun varrella +pikkuisessa X:n kaupungissa, jonka me tänä yönä sivuutimme. Se oli +kolmea taloa kauempana — minun muistoni ei petä, kuten nähdään — +kuin majatalo, jossa me vaihdoimme hevoset. Mutta olin tilaisuudessa +tarkastamaan mainittua akkunaa kauemmin kuin mitä hevosten vaihto +yksistään vaati. Vaununpyörä oli mennyt rikki ja me lähetimme +hakemaan vaununtekijää. Hän oli nukkumassa ja hänet täytyi herättää. +Mutta vaikeata oli keskellä yötä muutamissa minuuteissa herättää +vaununtekijää pikkuisessa maalaiskaupungissa ja saada hänet nousemaan +ylös, ja kiinnittämään ruuvimutterin sellaiseen kyytivaunuun, jolla +ei ole kilpailijaa kyytilinjallaan. Sillä jos vaununtekijä nukkui +sängyssään yhtä makeasti kuin matkustajat vaunussa, niin ei olisi +kait helppoa herättää häntä. Osastooni kuulin minä väliseinän läpi +vaunun sisäosassa olevien matkustajien kuorsauksia. Ei kukaan katolla +olevista matkustajista ollut astunut alas. Muuten on näillä tapana, +kuten tiedetään, heti kiivetä alas, niin pian kuin vaunu pysähtyy, +luultavasti näyttääkseen taitavuuttaan ylöskiipeämisessä, sillä +turhamaisuutta havaitaan kaikkialta Ranskassa, yksinpä kyytivaunun +katollakin. Majatalo, jonka luona pysähdyimme, oli jo suljettu. Kukaan +ei pyytänyt illallista, se oli tarjottu jo edellisellä kyytiasemalla. +Koko talo nukkui, kuten mekin. Ei mitään ollut ilmaisemassa, että joku +olisi ollut ylhäällä — ei mikään kolina häirinnyt syvää hiljaisuutta, +yksitoikkoista, pitkäveteistä luudan suhinaa lukuunottamatta, jolla +joku — ei voinut pimeyden takia eroittaa, oliko se mies tai nainen +— lakaisi suurta pihamaata hiljaisen majatalon edessä, jonka portti +tavallisesti oli avoinna. Pitkäveteinen luudan suhina, kun sillä +vetäistiin pihamaan kivitystä, tuntui sekin nukahtavan tai ainakin +kovin haluavan nukahtaa. Talon julkisivu oli musta, kuten muittenkin +saman kadun varrella, jossa ainoastaan yksi ainoa akkuna oli valaistu +juuri se akkuna, jonka olen säilyttänyt muistossani ja jonka kuva on +aina ilmielävänä aivoissani. Huone, josta valo tuli, oli suuri, mutta +ainoastaan yksikerroksinen, joskin hyvin korkea. Valoa ei voitu sanoa +kirkkaaksi, sillä sitä heikensi punainen kaksoisverho, jonka läpi se +jollakin salaperäisellä tavalla tunkeutui. + +»Ihmeellistä», mutisi varakreivi de Brassard ikäänkuin puhuen +itsekseen. »Voisi luulla, että se on yhä sama verho». + +Minä käännyin häneen päin, ikäänkuin olisin voinut nähdä hänet pimeässä +vaunuosastossamme. Mutta kyytimiehen istuimen alle asetettu lamppu, +jonka piti valaista hevosia ja tietä, oli juuri sammunut. Minä luulin +hänen nukkuvan. Mutta hän ei nukkunut, vaan häntäkin ihmetytti kuten +minuakin, tämä akkuna. Hänellä oli kuitenkin puolellansa se etu, että +hän tiesi, minkä tähden hän hämmästyi... + +Hänen äänensävynsä hänen puhuessaan — olihan se tavattoman +yksinkertaista, mitä hän oli lausunut — poikkesi siinä määrin hänen +tavallisesta äänestään ja painui niin mieleeni, että minun ehdottomasti +täytyi tyydyttää äkillinen uteliaisuuteni ja nähdä hänen kasvonsa. Minä +otin tulta tulitikulla, ikäänkuin olisin halunnut sytyttää sikarini. +Sinertävä valo leimahti pimeydessä. + +Hän oli vaalea — ei kuten kuollut, vaan kuten Kuolema itse. + +Minkä vuoksi hän oli vaalennut? Tämä akkuna, joka näytti niin +kummalliselta, hänen sanansa ja miehen vaaleneminen, joka ei +tavallisesti vaalennut, sillä hän oli verevä ja tulisi kait +tulipunaiseksi aina hiusrajaan saakka, jos joku häntä liikuttaisi, +sekä vavistus, jonka tunsin viilaisevan lihaksia hänen voimakkaassa +käsivarressaan, mikä kosketti minua tässä ahtaassa vaunussa — kaikki +tämä johdatti mieleeni ajatuksen, että tässä piili jotakin, jotakin, +minkä minä joka aina olin kärkäs kuulemaan kertomuksia, kenties saisin +tietää, jos menettelisin taitavasti. + +»Te, kapteeni, Te katsoitte myöskin tuota akkunaa, vieläpä Te +tunsittekin sen!» mainitsin minä sellaisella välinpitämättömällä +äänellä, joka ei näytä vaativan mitään vastausta, vaan jolla kuitenkin +ilmaistaan teeskenneltyä uteliaisuutta. + +»Niin, Jumala paratkoon, enkö tuntisi sitä!» vastasi hän tavallisella +sointuvalla äänellään ja korostaen vahvasti jokaista tavuuta. + +Tämä viekkain ja taitavin kaikista elostelijoista oli saavuttanut +taasen tasapainonsa. Elostelijat halveksivat, kuten tunnetaan kaikkea +mielenliikutusta, jota he pitävät heikkouden todistuksena, ja ovat sitä +mieltä — päin vastoin kuin Goethe parka — että hämmästyminen ei koskaan +saata olla ihmishengen kunniallisena tuntomerkkinä. + +»Harvoin kuljen tästä ohi», pitkitti nyt de Brassard mitä +levollisimmin, »vieläpä minä vältänkin tätä tietä... Mutta on asioita +ja tapahtumia, joita ei koskaan voida unohtaa. Niitä ei ole useita, +mutta niitä on, niitä on... Minulla on kolme: ensimäinen sotilaspuku, +jonka on pukenut yllensä, ensimäinen taistelu, johon on ottanut osaa ja +ensimäinen nainen, jonka on omistanut. Niin, tuo akkuna, se on minulle +neljäs asia, jota en voi unohtaa!» + +Hän pysähtyi ja laski akkunaruudun alas. Tekikö hän sen voidakseen +paremmin nähdä akkunan, josta hän puhui?... + +Kyytimies, joka oli mennyt hakemaan vaununtekijää ei ollut vielä +palannut. Uudet kyytihevoset olivat myöhästyneet eivätkä olleet +ehtineet vielä perille. Ne, joilla me olimme ajaneet, seisoivat +liikkumattomina, uupuneina ja väsyneinä valjaat päällä ja päät +riipuksissa etujalkojen välissä eivätkä edes kärsimättömästi +tömistäneet jaloillansa maata — muistellessaan tallia. Kyytivaunumme, +jossa me nukuimme, muistutti jotain lumottua vaunua, jonka keijukaiset +olivat taikasauvansa iskulla saattaneet liikkumattomaksi jossakin +prinsessa Ruususen nukkuvan metsän sopukassa. + +»Niin, totta on, että mielikuvituksellisista henkilöistä näyttää tämä +akkuna todellakin omituiselta». + +»Minä en tiedä», vastasi varakreivi, »mitä mieltä Te siitä olette, +mutta minulle on siinä jotakin erikoista. Tämä akkuna kuuluu +huoneeseen, jossa minä asuin, kun olin ensi kertaa majoitusväessä. Minä +olen asunut tuolla... tuhat tulimaista, on jo pian kolmekymmentäviisi +vuotta siitä... olen asunut tuon akkunaverhon takapuolella. Se ei näytä +muuttuneen näin monen vuoden kuluttua ja se on valaistu aivan samalla +tavalla kuin silloin, kun... + +Hän pidättäytyi taasen sanomasta sitä, mitä hän ajatteli. + +»Kun Te harrastitte taktiikkatutkimuksianne, kapteeni, Teidän +ensimäisinä valvonta-aikananne ollessanne aliluutnanttina?» + +»Te ajattelette liian rehellisesti minusta», sanoi hän. »On kyllä +totta, että minä olin silloin aliluutnantti, mutta niitä öitä, jolloin +en tällöin nukkunut, en viettänyt taktiikkaa tutkimalla ja jos minun +lamppuni paloi tälläisinä sopimattomina tunteina, kuten säädyllisillä +ihmisillä on tapana sanoa, niin en suinkaan tutkinut Saksin marskin +sotatoimia». + +»Mutta», huomautin minä nopeasti, kuten nuijan iskulla, »ehkäpä se +tapahtui kuitenkin, jotta saitte verrata itseänne häneen?» + +Hän vastasi sopivalla tavalla sanasutkaukseeni. + +»Oh», vastasi hän, »en tällöin koettanut olla Saksin marskin kaltainen, +kuten Te sanotte... Se tapahtui vasta paljoa myöhemmin. Tuohon +aikaan olin vasta keltanokka-aliluutnantti, jäykkäliikkeinen ja +puku tiukasti puristettu ympärilleni, mutta hyvin saamaton ja kaino +naisseurassa, vaikk'eivät he koskaan tahtoneet uskoa sitä, luultavasti +minun helkkarinmoisen ulkonäköni takia... Heiltä minä en koskaan ole +saanut mitään palkintoa kainouteni takia. Tuohon aikaan — oi, miten +ihanaa se oli! — olin vasta seitsentoistavuotias. Minä olin päässyt +sotilaskoulusta. Silloin lopetettiin koulunkäynti, kun te nykyään +vasta alotatte... Sillä jos tuo mahtava miehiä tuhoava keisari olisi +saanut jatkaa toimintaansa, niin olisi hänellä luultavasti lopulta +ollut kaksitoistavuotiaita sotilaita, kuten Aasian sulttaaneilla on +yhdeksänvuotiaita haareminaisia...» + +»Jos hän nyt alottaa puhua keisarista ja haareminaisista, niin en saa +tietää mitään», ajattelin minä. + +»Mutta kuitenkin, kapteeni», jatkoin minä sen takia, »tahtoisin lyödä +vetoa, ettette Te olisi niin elävästi muistaneet tuota akkunaa, joka +tuolla ylhäällä loistaa, jollei joku nainen olisi ollut mukana tuolla +akkunaverhon takana». + +»Te voittaisitte vedon», vastasi hän vakavasti. + +»Vai niin, tuhat tulimaista!» jatkoin minä. »Niin, siitä olin varma... +Pikkuisessa maalaiskaupungissa, jossa Te ette kenties ole olleet +kymmentäkään kertaa, sen jälkeen kuin Te olitte siellä majoitettuna, +voi sellaiselle miehelle kuin Te joko kestämänne piiritys tai nainen, +jonka Te väkirynnäköllä olette ottaneet itsellenne, muodostua +tapahtumaksi, mikä on voinut siinä määrin pyhittää muiston tuon talon +akkunasta, jonka Te näette nyt taasen loistavan pimeydessä erikoisella +tavalla». + +»Mitään piiritystä en kuitenkaan ole kestänyt siellä, en ainakaan +mitään sotaista», vastasi hän edelleen vakavasti — hän laski joskus +leikkiä totisella tavalla —, »ja muutoin, kun antautuu niin nopeasti, +kuten minä tein, voidaanko sellaista kutsua piiritykseksi? Mitä muuten +tulee naisen voittamiseen väkirynnäköllä tai ilman sitä, niin olen +jo maininnut Teille, että minä tuohon aikaan en kyennyt mihinkään +sellaiseen... Se, joka tällöin voitettiin, ei ollutkaan mikään nainen — +se olin minä itse». + +Minä kumarsin. Mahtoiko hän huomata sen pimeässä vaunussa? + +»Valloitettiinko Berg-op-Zoom?» huomautin minä. + +»Seitsentoistavuotiaat aliluutnantit eivät tavallisesti ole mitään +voittamattomia Berg-op-Zoomeja, joilla on järkeä ja kestävyyttä». + +»Siis kuitenkin rouva eli neiti Potifar», huomautin minä leikillisesti. + +»Hän oli neiti», oikaisi hän koomillisen hyväntahtoisesti. + +»Numero kaikkien entisten lisäksi, kapteeni! Ainoastaan sillä +eroituksella, että tässä oli Jooseppi sotilas — sotilas, joka ei +varmaan paennut»... + +»Joka päinvastoin juuri pakeni», vastasi hän hyvin kylmäverisesti, +»vaikkakin liian myöhään ja pelokkaana kuten jänis. Niin pelokkaana, +että minä ymmärsin marsalkka Neyn sanat, jotka minä omin korvin olen +kuullut ja jotka semmoisen miehen lausumina jossakin määrin lohduttivat +minua, se myönnettäköön: minä haluaisin, mainitsi hän, hyvin mielelläni +tietää, minkälainen; tyhmeliini — hän ei valikoinnut sanojaan — se on, +joka väittää, ettei hän koskaan ole peljännyt!» + +»Kertomuksen sellaisesta tapahtumasta, jossa olette niin tunteneet, +täytyy olla tavattoman mieltäjännittävän, kapteeni». + +»P—u vieköön», mainitsi hän kiivaasti, »minä voin kyllä, jos olette +utelias, kertoa tapahtuman. Tämä tapahtuma imeytyi minun elämääni +kuten happo teräkseen ja ikuisiksi ajoiksi laimensi haluni pahimpiin +seikkailuihini. Oi, ei ole aina helppoa olla vintiönä», lisäsi hän +äänellä, jonka surumielisyys ihmetytti minua, kun se ilmeni henkilössä, +minkä olin luullut kuparilla päällystetyksi kuten kreikkalaisen laivan. + +Hän veti taasen alaslaskemansa akkunaruudun ylös joko sen takia, että +hän pelkäsi äänensä kantavan tielle ja joku ulkopuolella oleva kuulisi, +mitä hän aikoi kertoa, vaikkei ketään ollut liikkumattoman ja ikäänkuin +hyljätyn vaunun läheisyydessä, tai veti hän sen ylös sen takia, ett’ei +säännöllisesti toistuva luudan suhina, jolla voimakkaasti lakaistiin +suuren ravintolapihamaan kivitystä puhtaaksi, sopimattomalla tavalla +säestäisi hänen kertomustaan. Ja minä kuuntelin, ottaen yksinomaan +huomioon hänen äänensä, sen pienintäkin vivahdusta, sillä enhän minä +voinut nähdä hänen kasvojansa pimeässä vaunussa; ja minä katselin +kiinteämmin kuin koskaan punaverhoista akkunaa, josta yhä edelleenkin +tulvehti sama himmeä valo ja josta hänen piti kertoa. + +»Minä olin siis seitsentoistavuotias», alotti hän, »olin juuri päässyt +sotakoulusta ja nimitetty aliluutnantiksi erääseen vaatimattomaan +linjajalkamiesrykmenttiin, joka tällöin vallitsevana yleisen +levottomuuden aikana odotti ainoastaan käskyä marssia Saksaan. Keisari +oli siiloin sotaretkeltä, jota historiassa on nimitetty vuoden +1813 sotaretkeksi. Minulla oli ollut aikaa ainoastaan syleillen +erota vanhasta isästäni, joka asui kaukana maalla, ja minä yhdyin +pataljoonaani kaupungissa, jossa nyt olemme. Tässä pikkuisessa +kaupungissa, jonka asukasluku nousi korkeintaan kahteen tuhanteen, +oli ainoastaan kaksi ensimäistä pataljoonaa majoitettuna, kaksi muuta +oli hajotettu lähellä oleviin kyliin. Te, joka luultavasti olette +kulkeneet tämän kaupungin läpi ainoastaan matkalla länteenpäin, ette +voi aavistaa, mitä se on — tai ainakin oli kolmekymmentä vuotta +sitten — henkilölle, joka, kuten minä, oli pakoitettu asumaan siinä. +Se oli varmasti huonoin majoituspaikka, johon sattuma — jota minä +aina olen pitänyt pahana henkenä ja joka silloin oli sotaministerinä +— oli voinut lähettää minut sotilasurani alussa. Taivasten tekijä +minkälainen erämaa! Minä en voi muistaa koskaan myöhemmin viettäneeni +uneliaampaa ja ikävämpää aikaa. Mutta koska silloin olin nuori ja +ihastunut sotilaspukuuni, ensimäiseen, jota olen kantanut — tunne, jota +Te ette ole tunteneet, mutta jonka kaikki, jotka ovat sotilaspukua +kantaneet tuntevat — niin minä tuskin kärsin tästä, joka minusta +myöhemmin olisi tuntunut sietämättömältä. Mitä minua itse asiassa +liikutti tämä synkkä maalaiskaupunki! Itse asiassa asuin minä siinä +paljoa vähemmin kuin sotilaspuvussani, Thomasin & Pied’in laittamassa +mestariteoksessa, johon olin ihastunut. Tämä puku, johon olin +hullaantunut, puki minusta kaikki kauneuden huntuun, ja — tuntukoon +se nyt Teistä liioitetulta, mutta se on totta, minun pukuni oli +kirjaimellisesti minun majoituspaikkani. Kun minulle tuli liian ikävä +tässä elottomassa ja yksitoikkoisessa kaupungissa, jossa ei havaittu +mitään harrastuksia, niin pukeuduin minä loistavaan moninauhaiseen +paraadipukuuni ja ikävyyden tunne oli poispyyhitty, kun otin ylleni +kauluksen ja olkalaput. Minä olin kuten nainen, joka pukeutuu komeasti +yksinäänkin ollen ja odottamatta vieraskäyntiä. Minä pukeuduin itseäni +varten. Yksinäisyydessäni tuottivat minulle nautintoa minun olkalappuni +ja sapelini tupsu, joka säihkyi auringonpaisteessa, kun minä jossakin +yksinäisen kävelypaikan sopukassa suoritin tavanmukaisen kävelyni +kello neljän aikaan iltapäivällä. Käymättä kenenkään luona tunsin +itseni onnelliseksi ja rintani pöyhistyi yhtä paljon mielihyvästä kuin +myöhemmin kävellessäni jonkun naisen kanssa bulevardi de Gaudilla +kuulin jonkun takanani mainitsevan: »Täytyy myöntää, että tuolla +upseerilla on komea ryhti!» Tuossa pienessä, verrattain köyhässä +ja puolikuolleessa kaupungissa, joka ei harjoittanut minkäänlaista +kauppaa, oli muutoin ainoastaan vanhoja, miltei rutiköyhiä perheitä, +jotka olivat vihoissaan keisarille siitä, että hän, kuten he +mainitsivat, ei ollut pakoittanut vallankumouksen rosvoja antamaan +takaisin, mitä he olivat varastaneet, ja siksipä ei myöskään välitetty +hänen upseereistaan. Siksipä ei ollut vieraissakäyntejä, ei tanssia, +tanssiaisia eikä naamiohuveja. Korkeintaan uskallettiin lähteä +pikkuiselle kävelylle sunnuntaisin aamumessun jälkeen, ja jos ilma +oli kaunis, näyttivät äidit tyttäriään silloin kello kahteen saakka, +jolloin iltamessu alkoi. Niin pian kuin ensimäinen kellonläppäys +kaikui, katosi jokainen hame, ja kävelypaikka parka oli taasen +autiona. Minä olen nähnyt tämän päivämessun, johon me muuten emme +koskaan menneet, restauratsion aikana muuttuvan sotilasmessuksi, jossa +rykmentin staabin täytyi olla läsnä, ja se oli ainakin jonkinlainen +merkittävämpi tapahtuma, elonkipinä tässä kaikista kuolleista +majoituskaupungeista kuolleimmassa kaupungissa. Nuorukaisille, jotka, +kuten mekin, olivat siinä iässä, jolloin rakkaus ja intohimoinen halu +seurustella naisten kanssa ovat niin tärkeänä tekijänä elämässä, +tarjosi tällainen sotilasmessu aina joitakin mahdollisuuksia. Koko +upseerikunta, lukuunottamatta niitä, jotka silloin suorittivat +vahtipalvelusta, tulvasi kirkkoon, ja jokainen otti mielensä mukaan +paikan kuorissa. Miltei aina istuutuimme me kauneimpien sinne +saapuneitten naisten taakse. Siellä saattoivat he tietää tulevansa +huomatuiksi, ja me herätimme niin paljon kuin mahdollista heidän +huomiotaan puhelemalla puoliääneen keskenämme — niin että heidän +täytyi kuulla meitä — siitä, mikä meistä näytti kauneimmalta heidän +ulkonäössään ja muodossaan. Niin, tämä sotilasmessu! Monen romaanin +olen nähnyt alkavan siellä. Olen nähnyt useita rakkauskirjeitä +piilotettavan nuorten tyttöjen päällystakkeihin, jotka he ripustivat +rukoustuolien yläpuolelle, sillä aikaa kuin he polvistuivat +äitiensä viereen. Ja vastaukset saapuivat, asetettuna samoihin +takkeihin, seuraavana sunnuntaina. Mutta keisariajalla ei ollut +mitään sotilasmessuja. Silloin ei siis ollut mitään mahdollisuutta +lähestyä tämän pienen kaupungin nuoria perhetyttöjä; ne olivat +ainoastaan unelmia, enemmän tai vähemmän piilotettuja huntujen alle +ja sellaisia, joista meillä oli ainoastaan kaukaisempi aavistus. Eikä +ollut olemassa myöskään mitään korvausta siitä, että olimme kokonaan +vailla seurustelumahdollisuuksia tämän kaupungin mielenkiintoisimman +väestönosan kanssa. Julkiset huvittelupaikat, joista ei, kuten +tiedätte, puhuta säädyllisessä seurassa, olivat inhottavia. Kahvilat; +joissa majoituselämän surkean toimettomuuden aikana kulutetaan niin +paljon ikävää aikaa, olivat sellaisia, ettei niihin voinut jalallansa +astua, jos vähintäkin tahtoi pitää olkalappujansa saastuttamattomina... +Ei ollut myöskään tässä pikkuisessa kaupungissa, jossa ylellinen +elämäntapa on nykyään lisääntynyt kuten kaikkialla muuallakin, yhtään +ainoata hotellia, jossa upseerit olisivat voineet säädyllisesti +aterioida yhdessä, ilman että heiltä olisi kiskottu kuten pahimmassa +kapakassa. Useimmat meistä luopuivat tämän takia yhteisestä +seurustelusta ja me hajaannuimme yksityisiin täysihoitoloihin +köyhempien porvarien luo, jotka vuokrasivat meille huoneita niin +kalliista hinnasta kuin mahdollista ja tällä, tavoin lisäsivät vähäisiä +tulojansa ja rasvasivat laihoja pöytiänsä. + +Samoin oli minunkin laitani. Muuan minun tovereistani asui eräässä +»Kyytihevoset» nimisen ravintolan huoneessa. Tämä ravintola oli +siihen aikaan täällä kadun varrella — täällä muutamia portteja +ylempänä voisitte kenties vielä, jos olisi valoisa, nähdä seinällä +valkoista pohjaa vasten puolittain kuluneen vanhan kulta-auringon +ja sen ympärillä kirjoituksen: »Nouseva aurinko»... Minun toverini +oli löytänyt minullekin läheisyydessä huoneen — tämän korkealla +olevan akkunan, joka nyt tänä iltana tuntuu minusta yhä edelleenkin +olevan minun, ikäänkuin tuo mennyt aika olisi ollut eilen. Minä +seurasin hänen neuvoansa. Hän oli minua vanhempi, oli ollut kauemmin +rykmentissä ja oli mielissään siitä, että sai ohjata kokematonta +ja huoletonta toveriaan tämän upseerielämän ensimäisinä aikoina, +vieläpä kaikissa yksityiskohdissakin. Minä olen jo sanonut: kaikki +oli minusta samantekevää paitsi mieltymykseni sotilaspukuuni — tämän +mainitsen vielä erikoisesti tunteena, josta teidän sukupolvellanne +rauhankongresseineen sekä viisaustieteellisine ja inhimillisine +lörpötyksineen tuskin on enää vähintä aavistustakaan — sekä +toivoni saada kuulla kanuunain paukkuvan ensimäisessä taistelussa, +jossa ajattelin kadottavani sotilaallisen neitsyyteni — anteeksi +sanantapani! Minä elin ainoastaan näitä kahta aatetta varten, +erikoisesti jälkimäistä varten, sillä siihen sisältyi samalla toivo, +ja eletäänhän voimakkaammin sitä elämää, jota ei omata, kuin sitä, +joka omataan... Minä rakastin itseäni — ikäänkuin saituri — ajatellen +huomispäivää, ja minä ymmärsin varsin hyvin jumalaapelkääväiset +ihmiset, jotka sovittavat elämänsä täällä maan päällä ikäänkuin +eläisivät ryöväriluolassa, jossa ei voi viettää useampia kuin yhden +yön. Ei kukaan muistuta sotilasta enemmän kuin munkki ja minä olin +sotilas. Näin sovitin minä elämäni majoituspaikassa. Lukuunottamatta +ateria-aikojani, jotka minä vietin isäntäväkeni kanssa ja joista minä +myöhemmin kerron, sekä jokapäiväistä palvelustani ja manööverejä +huomioonottamatta lojoin minä enimmäkseen kotonani ojentuneena +pitkin pituuttani suurelle mustansinervälle sahvianisohvalle, jonka +viileys muistutti minua harjoituksen jälkeisestä kylmästä kylvystä, +ja minä en noussut sohvalta muuta tarkoitusta varten kuin mennäkseni +miekkailuharjoituksiin tai kortinpeluuseen vastapäätä asuvan ystäväni +luo. Hänen nimensä oli Louis de Meung. Minua uutterampana oli hänen +onnistunut tutustua erääseen kaupungin ompelijattareen, erittäin +sievään tytönnypykkään. Tämä oli tullut hänen rakastajattarekseen +ja auttoi häntä, kuten hän mainitsi, tappamaan aikaa... Mutta +naistuntemukseni ei viekoitellut minua seuraamaan ystäväni Louis’in +esimerkkiä. Mitä minä naisista tiesin, olin oppinut tuntemaan +samanlaisessa yksinkertaisessa paikassa, missä Saint-Cyr’in oppilaat +tekevät kokeilujansa lupapäivinä... Muuten on luonteita, jotka heräävät +myöhään... Opitteko koskaan tuntemaan Saint-Remy’tä, kokonaisen +hirtehisistä kuuluisan kaupungin suurinta hirtehistä? Me nimitimme +häntä »Minotaurukseksi», ei hänen sarvensa takia vaikka hänellä olikin +sarvi, koska oli tappanut vaimonsa rakastajan, vaan hänen juomataitonsa +takia». + +»Niin, kyllä minä tunsin hänet», vastasin minä. »Mutta silloin hän oli +vanha ja parantumaton sekä rappeutumassa yhä enemmän ja enemmän vuosi +vuodetta, mitä vanhemmaksi hän tuli. Tuhat tulimaista! Tunsinhan minä +tuon tunnetun juoppolallin, kuten Brantôme'ssa mainitaan. + +»Saint-Rémy muistutti itse asiassa jotakin Brantôme’n henkilöä», +lisäsi varakreivi de Brassard. Mutta 27-vuotiaana ei hän vielä ollut +maistanut viiniä eikä ollut tekemisissä naisten kanssa. Hän voi itse +sen todistaa... Kahdenkymmenenseitsemän vuoden vanhana oli hän, mitä +naisiin tulee, yhtä viaton kuin yöllä syntynyt lapsi, ja vaikka hän ei +enää imenyt imettäjätärtään, ei hän kuitenkaan koskaan ollut juonut +muuta kuin vettä ja maitoa». + +»Niin, mutta sen jälkeen on hän täysin korvannut kuluttamansa ajan», +huomautin minä. + +»Sen hän on kyllä tehnyt — ja minä myös!» vastasi de Brassard. »Mutta +minun ei tarvinnut ponnistella niin paljon ottaakseni takaisin minun +aikaani. Mallikelpoisen esiintymiseni ensi aikakausi ei ulottunut +pitemmälle, kuin mitä minä vietin tässä kaupungissa, ja vaikk'ei +minulla täällä ollutkaan sitä ehdotonta puhtautta, josta Saint-Rémy +puhuu, niin elin kuitenkin aivan kuten oikea Maltan ritari, jollainen +olin — Minä synnyin nimittäin tämän ritarikunnan jäsenenä... Tiesittekö +sen? Olisipa minusta erään setäni jälkeen tullut ritarikunnan +suurmestarikin, jollei vallankumous olisi tullut ja estänyt sitä, +mikä ei kuitenkaan kieltänyt minua silloin ja tällöin kantamasta +ritarikunnan nauhaa. Suurenmoista, tai kuinka!» + +»Minun isäntäväkeni, jonka olin hankkinut itselleni, kun vuokrasin +huoneen», pitkitti hän, »oli porvarillisimpia ihmisiä, mitä +ajatella saattaa. Heitä oli ainoastaan kaksi, mies ja vaimo, +molemmat vanhoja eivätkä suinkaan epämiellyttäviä käytöksessään +— päinvastoin. Osoittivatpa he seurustellessaan minun kanssani +sellaista kohteliaisuutta, jota ei enää tavata, ei ainakaan siinä +yhteiskuntaluokassa, johon he kuuluvat, kohteliaisuutta, joka +tuoksahtaa jo ammoin kadonneen ajan kohteliaisuudelta. Mutta en ollut +siinä iässä, jolloin tehdään huomioita huomioitten itsensä takia, +ja nämä vanhat ihmiset eivät siinä määrin kiinnittäneet huomiotani, +jotta olisin yrittänyt päästä selville heidän menneisyydestään. Otin +ainoastaan hyvin pintapuolisesti osaa heidän elämäänsä, yhteensä kaksi +tuntia päivässä: kun me istuimme päivällis- ja illallispöydässä. +Puheluissa minun läsnäollessani ei mainittu sanaakaan heidän +menneisyydestään. Ne koskivat tavallisesti kaupungin henkilöitä ja +tapahtumia, joihin he tutustuttivat minut. Talonisäntä käytti joskus, +hyväntahtoisesti panetellen jotenkin pistävää puhetapaa, jota vastoin +hänen vaimonsa, joka oli hyvin uskonnollinen, otti osaa keskusteluun +paljoa varovaisemmin, joskin yhtä suurella mielihyvällä. Jollen +väärin muista, mainitsi talonisäntä jossakin tilaisuudessa, että hän +nuoruudessaan oli ollut matkoilla, minä en tiedä, ketä varten ja +minkälaisissa olosuhteissa, sekä että hän oli palannut ja solminnut +myöhään avioliiton vaimonsa kanssa, joka oli odottanut häntä. Niin +paljon kuin saatoin huomata, olivat he oivallista, hyvin hiljaista +väkeä, ja heidän elämänsä kului erittäin hiljaisissa ja turvallisessa +oloissa. Vaimo kulutti aikaansa kutomalla sukkia miehelleen; mies oli +jonkun verran soittoon hullaantunut ja kihnutteli — ullakkohuoneessa +yläpuolellani — viulullaan vanhoja kappaleita Viottista. Ehkäpä he +aikasemmin olivat olleet varakkaampia kuin nykyään. Ehkäpä joku +vahinko, jota he tahtoivat salata, oli pakoittanut heidät ottamaan +täyshoitolaisen. Mistään muusta kuin täyshoitolaisen otosta ei +sitä kuitenkaan saattanut huomata. Kaikki talossa huokui sitä +täysvaraisuutta, joka on ominaista vanhanaikaisille kodeille, joissa on +yltä kyllin hyvältä tuoksuvia liinatavaroita ja raskasta, täyspitoista +hopeata ja joissa huonekalutkin tuntuvat kuuluvan itse taloon, niin +vähän huolehditaan niitten uudistamisesta. Minä voin hyvin siellä. +Ruoka oli hyvää, ja minä nautin täysin siemauksin, kun sain luvan +nousta pöydästä, niin pian kuin »olin kuivannut partani», kuten vanha +Olive, joka tarjosi pöydässä, mainitsi. Mutta kun hän puhui »parrasta», +asetti hän liian korkeaan arvoon ne kolme untuvakarvaa, jotka +koristivat vielä keskenkasvuisen aliluutnantti-nappulan ylähuulta. + +Minä olin siis asunut siellä noin lukukauden ajan — yhtä rauhallisissa +olosuhteissa kuin isäntäväkenikin. Ja minä en ollut koskaan heidän +kuullut mainitsevan sanaakaan sen henkilön olemassaolosta, jonka +tulisin tapaamaan talossa. Mutta eräänä päivänä, kun tavalliseen +aikaan menin päivälliselle, näin minä komeavartaloisen naisen eräässä +ruokasalin nurkassa; hän kurottautui juuri varpaisilleen ripustaakseen +hattunsa hattunauhasta vaatenaulaan, aivan kuin nainen, joka on +kotonaan ja on äskettäin tullut sisään. Hän taivutti selkäänsä +taaksepäin niin paljon kuin voi ulottuaksensa hyvin korkealla olevaan +vaatenaulaan ja näytti samalla erinomaisen joustavan vartalonsa, +ikäänkuin tanssijatar, joka heittäytyy taaksepäin. Ja tämän vartalon +ympärille oli puristettu vyö — käytin sanaa puristettu, sillä niin +lujasti se oli puristettu — jonka alla oli viheriäloisteinen, +silkkinen liivi ja josta riippui ripsuja alas valkoiselle leningille, +senaikuiselle leningille, joka pöyheänä ulottui kauas lanteitten +ulkopuolelle eikä pelännyt näyttää niitä, kun oli jotain näyttämistä. +Kädet olivat vielä kohotettuina ylös, kun hän käännähti minun +sisäänastuessani, ja hän taivutti vähän päätään, niin että sain nähdä +hänen kasvonsa. Mutta hän täydensi liikkeensä, ikäänkuin en olisi +ollutkaan siellä, katsoi, olisivatko hattunauhat rypistyneet, kun hän +ripusti hatun ylös, ja vasta sen jälkeen kun hän oli tehnyt kaiken +tämän melkein hävittämän pitkäveteisesti ja huolellisesti, sillä, +seisoinhan minä kuitenkin huoneessa ja odotin, että hän kääntyisi ja +ottaisi minut huomioon, jotta minä saisin tervehtiä, vasta sitten +soi hän minulle kunnian tarkastaa minua mustilla, hyvin kylmillä +silmillään, joitten katseen syvyyttä lisäsivät hiusten leikkaus à +la Titus ja otsakiharat. Minä en tiennyt, kuka hän oli, joka tähän +aikaan oli täällä ja tässä huoneessa. Ketään vierasta ei koskaan ollut +isäntäväkeni luona päivällisellä. Ja luultavasti oli hän saapunut +juuri päivälliselle; Pöytä oli katettu jo neljää varten... Mutta +minun kummastukseni muuttui hämmästykseksi saadessani vihdoin tietää, +kuka hän oli — kun isäntäväkeni saapui saliin ja esitti hänet minulle +tyttärenään. Hän oli lopettanut koulunkäyntinsä ja tulisi tämän jälkeen +asumaan kotona vanhempiensa luona. + +Heidän tyttärensä! Ei kukaan voinut mahdottomammin kuin tämä tyttö +näyttää näitten ihmisten tyttärensä. Ei suinkaan sen takia, ettei +maailman kauneimmilla tytöiltä saattaisi olla minkälaisia vanhempia +tahansa! Minä olen, nähnyt tapauksia — ja Te myöskin, eikö totta? +Fysiologiselta kannalta katsottuna voi rumin olento antaa elämän +kaikkein kauneimmalle. Mutta hän! Hänen ja hänen vanhempiensa välillä +oli rotuerotus äärettömän suuri. Muutoin: fysiologiselta kannalta +katsottuna — koskapa otan itselleni vapauden käyttää tätä suuremmeistä, +oppineitten sanaa, joka, kuuluu teidän aikakauteenne eikä minun — +fysiologiselta kannalta katsottuna ei tätä eroitusta voitu havaita +muussa kuin hänen katseessaan ja esiintymisessään. Tuntui omituiselta +havaita niin nuoressa tytössä kuin hänessä tällaista katsetta ja +tällaista ryhtiä. Ne olivat molemmat niin sanoakseni liikkumattomat +ja muutoin hyvin vaikeat kuvailla. Jollei hänellä olisi ollut niitä, +olisi saattanut huudahtaa: »Miten kaunis tyttö!» Eikäpä olisi enää +ajatellut häntä enempää kuin kaikkia muitakaan kauniita tyttöjä, +joita satunnaisesti tapaa ja joista siten puhutaan enempää koskaan +heitä ajattelematta. Mutta tämä ulkonäkö, joka ei eroittanut häntä +ainoastaan vanhemmistaan, vaan kaikista muistakin ihmisistä; joitten +haluja ja tunteita hänellä ei näyttänyt olevan, saattoi katselijan +seisahtumaan hämmästyneenä ja ihmettelevänä... Velasquez’in taulu +»Infantti peltopyineen», jos Te tunnette sen, voisi paraiten kuvata +hänen katsettaan. Se ei ollut ylpeä, ei halveksiva eikä nöyrä, ei se +oli yksinkertaisesti liikkumattoman jäykkä. Kun katsellaan jotakin +henkilöä ylpeällä, ylenkatsovalla tai nöyrällä tavalla, niin samalla +annetaan hänen ymmärtää, että hän on olemassa, koskapa kerran nähdään +vaivan ylenkatsoa häntä tai nöyrtyä hänen edessään. Hänen katseensa +ilmaisi yksinomaan rauhallisesti: »Teitä ei minuun nähden ole olemassa +ollenkaan». Minä myönnän, että hänen ulkonäkönsä tänä ensimäisenä +päivänä ja useina seuraavinakin johdatti mieleeni kysymyksen, johon +en vielä tänä päivänäkään ole voinut antaa vastausta: Miten tämän +kauniin tytön isänä voi olla minun isäntäni, tuo oivallinen mies +viheriänkeltaisine takkineen ja valkoisine liivineen, jonka kasvojen +väri muistutti rouvan hillon väriä, jonka niskassa oleva paise +pistäytyi esiin kirjaillun, musliinisen kaulaliinan alta ja joka ei +tiennyt useasti, mihin pyrki? Mutta joskaan siis isä ei tuottanut +minulle vaikeuksia, sillä sellaista ei isä koskaan tällaisessa +tapauksessa tuota, niin tuntui äiti minusta aivan yhtä vaikealta +selittää. Neiti Albertine — niin kutsuttiin tätä korkea-arvoista +arkkiherttuatarta, joka oli pudonnut alas taivaasta näitten ihmisten +luo, ikäänkuin taivas olisi tahtonut tehdä pilkkaa heistä — neiti +Albertine, jota vanhemmat kutsuivat Alberteksi säästääkseen itseltään +vaivan lausua pitempää nimeä — lyhennys, joka muuten sopi hänen +kasvoihinsa ja koko hänen olentoonsa — neiti Alberte tuntui minusta +yhtä vähän olevan toisen kuin toisenkaan tytär. Tämän ensimäisen +päivällisen samoin kuin seuraavienkin aikana näytti hän minusta hyvin +kasvatetulta, teeskentelemättömältä nuorelta naiselta. Tavallisesti oli +hän vaiti, mutta kun hän puhui, sanoi hän selvin, määrätyin sanoin, +mitä hänellä oli sanottavaa eikä koskaan poikennut liioitteluun. +joskin hän, ilman että minä sitä tiesin, olisi saattanut olla hyvinkin +puhelias ja sukkelasanainen, ei hänellä tuskin olisi ollut aihetta +näyttää henkevyyttään, kun me tapasimme toisiamme päivällisillä. +Tyttären läsnäolo oli kuitenkin pakoittanut molemmat vanhukset +lopettamaan juorujuttunsa. Pieniä häväistysjuttuja kaupungilta +ei enää kerrottu. Pöydässä ei enää suoraan sanoen puhuttu muista +mielenkiintoisemmista asioista kuin ilmasta ja tuulesta. Siksipä neiti +Albertine eli Alberte saattoi myöskin minut useastikin ikävystymään +liikkumattomine katseineen, joka ensiksi oli aiheuttanut minussa niin +suurta hämmästystä — kun nyt näin, ettei hänellä ollut mitään muuta, +jolla hän olisi voinut herättää mielenkiintoani. Jos olisin tavannut +hänet piireissä, joitten kanssa seurustelemaan minä olin luotu ja +joissa minun olisi pitänyt liikkua, olisi tämä ainainen jäykkyys +minua epäilemättä suuresti suututtanut. Mutta minun mielestäni hän +ei ollut nuori nainen, jota, minä olisin voinut hakkailla — ei edes +silmillä. Se seikka, että olin täyshoidossa hänen vanhempiensa luona, +muodosti minun asemani hänen suhteensa hyvin arkaluontoiseksi: se olisi +vähimmästä syystä saattanut muodostua vääräksi. Hän ei ollut elämässä +minua kyllin lähellä eli kyllin kaukana minusta jotta hänestä olisi +saattanut muodostua minulle jotakin. Ja luultavasti minä olisin pian +vastannut kokonaan tarkoituksettomasti ja luonnollisesti täydellisellä +välinpitämättömyydellä hänen kivenkovaan jäykkyyteensä. + +Ja tämä suhde ei muuttunut hänen eikä minunkaan puoleltani. +Ainoastaan mitä kylmin kohteliaisuus oli vallitsemassa keskinäisessä +seurustelussamme ja me vaihdoimme ainoastaan mitä jokapäiväisimpiä +sanoja. Hän oli minun mielestäni ainoastaan kuva, jota minä tuskin +katselin, ja minä, mitä minä olin hänelle? Pöydässä — emme koskaan +tavanneet toisiamme muualla — katseli hän enemmän karahviinin korkkia +tai sokeriastiata kuin minua. Mitä hän puhui aterioitten aikana, oli +aina hyvin tarkkaan punnittua ja asiallista, mutta tarkoituksetonta +eikä suonut minulle mitään aihetta päättää, minkälainen luonne hän oli. +Mitä se muuten minuun kuului?... Minä olisin voinut elää kuolinpäivääni +saakka edes ajattelematta oppia lähemmin tuntemaan tätä kylmän ylpeätä +nuorta naista, jolla oli niin epäonnistunut prinsessakatse. Jotta +näin tulisi tapahtumaan, sitä varten vaadittiin niitten seikkojen +esiintymistä, joista minä nyt tulen kertomaan ja jotka kohtasivat minua +ikäänkuin salama kirkkaalta taivaalta. + +Eräänä iltana noin kuukausi neiti Alberten kotiinpaluun jälkeen +istuutuimme pöytään. Hän istui rinnallani, mutta minä kiinnitin häneen +niin vähän huomiota, etten minä vielä ollut pannut mitään painoa siihen +seikkaan, joka minua päivän pöytäpaikkojen järjestelyssä olisi pitänyt +ihmetyttää, nimittäin että hänellä oli paikkansa minun vieressäni, sen +sijaan että hän oli ennen istunut isänsä ja äitinsä välissä. Samassa +silmänräpäyksessä kun minä levitin suuliinani polvilleni — ei, on +vallan mahdotonta kuvailla, mitä minä tunsin, kuinka sanomattomasti +hämmästyin!... Minä tunsin äkkiä käden rohkeasti tarttuvan omaan +käteeni pöydän alla. Luulin näkeväni unta tai pikemmin: minä en luullut +ollenkaan mitään. Minulla oli vain käsittämätön tunne siitä, että tämä +käsi rohkealla tavalla tarttui minun käteeni, vieläpä suuliinan alla. +Se oli yhtä mahdotonta kuin aavistamatonta! Kaikki vereni kuohahti +tämän kädenpuristuksen aikana ja tulvasi sydämestä käteen, ikäänkuin +hänen kätensä sinne imemänä, sekä virtasi sitten ikäänkuin imuputken +painosta takaisin sydäntä kohden... Minä huumaannuin — korvissani +soi... Minä näytin kait tavattoman vaalealta. Minä luulin pyörtyväni +taikka vajoavani sanomattomaan nautintoon, jonka tämän jotenkin suuren +käden kosketus aiheutti, käden, joka oli voimakas kuin pojan käsi ja +joka lujasti puristi minun kättäni. + +Kuten tiedätte, pelottaa nautinto usein näin nuorella elämän iällä. +Minäkin liikahdin vetääkseni pois käteni tämän hullaantuneen käden +aiheuttamasta puristuksesta, mutta silloin se puristi minun kättäni, +koska se itsekin oli saman nautinnonvoiman valtaama, jonka se tiesi +antaneensa minulle ja edelleen hän piti kättäni ihanimmalta tuntuvassa +puristuksessa, joka ehdottomasti lamautti vastustusvoimani, vieläpä +kaiken tahtonikin... On kulunut kolmekymmentäviisi vuotta tuosta +hetkestä ja Te suonette minulle kunnian uskoa, että minun käteni ovat +tulleet yhä enemmän tunteettomiksi naiskäsien puristukselle. Mutta +kun ajattelen sitä, mikä tällöin tapahtui, voin vieläkin tuntea hänen +kätensä painon, joka puristi minun kättäni niin hullaantuneesti, +intohimoisesti ja väkivaltaisesti!... Tuhansien vavistusten valtaamana, +joita tämä minun käteeni tarttunut käsi aiheutti koko olennossani, +pelkäsin minä ilmaisevan tunteeni sellaisille vanhemmille kuin hänen +olivat, kun heidän tyttärensä — heidän omien silmiensä edessä uskalsi. — + +Mutta minä häpesin olevani vähemmän miehuullinen kuin tämä uskalias +tyttö, joka antautui vaaraan saattaa itsensä, onnettomaksi, mutta +uskomattomalla kylmäverisyydellä peitti hairahduksensa, ja minä +purin huuleni verelle yli-inhimillisesti ponnistellessani, jotta +voisin tukahduttaa sen intohimon vavahduksen, joka olisi saattanut +ilmaista kaikki näille ihmisparoille, jotka eivät mitään epäilleet. +Koetin katseellani etsiä hänen toista kättään — hänen käsiinsä en +koskaan ollut kiinnittänyt huomiota — ja minä näin, kuinka hän +toisella kädellään tällä vaarallisella hetkellä kiersi ylös äsken +pöydälle asetetun lampun sydäntä, sillä oli alkanut hämärtää. Minä +tarkastin tätä toista kättä... Se oli siis sen toisen sisar, jonka +tunsin pureutuvan käteeni ikäänkuin tulikuumien tulenliekkien, jotka +säteilivät tuliahjosta ja polttivat ihoani tunkeutuen suoniini... Tämä +kohtalaisen paksu käsi hyvinhoidettuine sormineen, joitten kynsissä +kimalteli suoraan lampusta loistava valo ja saattoi ne paistamaan +ruusunpunaisilta, se ei vavissut, vaan suoritti verrattoman tyynesti, +suloisen rauhallisesti ja noreasti pikkuisen tehtävänsä sekä asetti +sydämen siten, että lamppu paloi tasaisesti. + +Kuitenkaan emme voineet jäädä tähän asemaan... Tarvitsimme käsiämme, +kun aloimme syödä. Neiti Alberte jätti sen takia käteni. Mutta +samassa hetkessä kun hän jätti käteni, painoi hän jalallaan — yhtä +tuntehikkaasti kuin kädellään — minun jalkaani yhtä varmasti, yhtä +intohimoisesti ja yhtä voimakkaasti ja pitkitti näin koko lyhyen +päivällisajan. Se aiheutti minussa samanlaisen tunnelman kuin alussa +sietämättömän kuuma kylpy, jota vähitellen tottuu kärsimään ja jossa +lopulta tuntee sellaista hyvinvointia, jotta mielellään luulisi, että +kadotetut jonakin päivänä voisivat tuntea yhtä suloista viileyttä +helvetin tulessa kuin kalat vedessä... + +Jätän Teidän toimeksenne arvata, söinkö paljon tämän päivällisen +aikana ja sekaannuinko innokkaammin arvoisan isäntäväkeni puheluun. +Rauhallisina ollen he eivät aavistaneet mitään siitä salaperäisestä ja +kauheasta näytelmästä, jota näyteltiin pöydän alla. He eivät huomanneet +mitään, mutta he olisivat _voineet_ huomata jotain ja minä olin levoton +heidän takiansa — paljon enemmän heidän takiansa kuin itseni ja hänen +vuoksensa. Minä olin niin rehellinen ja sääliväinen kuin saatetaan +olla 17-vuotiaana ja sanoin itsekseni: »Onko hän julkea? Onko hän +hullu?» Ja salaa tarkastelin häntä, tuota hullua, joka ei päivällisen +aikana sekunninkaan ajaksi muuttanut juhlallista prinsessakatsettaan, +vaan näytti niin rauhalliselta, ikäänkuin hänen jalkansa ei koskaan +olisi mitään virkkanut minun jalalleni tai tehnyt mitään hullutuksia, +joita joku jalka voi virkkaa ja tehdä. Myönnän, että hänen tyyneytensä +ihmetytä minua enemmän kuin hänen hulluutensa. Olin lukenut useampia +sellaisia kevyesti kirjoitettuja kirjoja, joissa naista ei säästetä. +Olin saanut sellaisen kasvatuksen, jollaisen saa sotakoulussa. Minä +olin, teoreettisesti ainakin, sellainen itserakas Lovelace, jollaisia +kaikki hyvin nuoret miehet suuremmissa tai vähemmissä määrin ovat, +kun he luulevat olevansa kauniita miehiä ja kun heidän onnistuu ovien +takana tai rapuissa varastaa joku suudelma äitiensä kamarineitsyeiltä. +Mutta tämä järkähytti kokonaan minun seitsentoistavuotisen, +Lovelace-moisen rohkeuteni. Tämä näytti minusta vievän voiton kaikesta, +mitä otin lukenut, kaikesta, mitä olin kuullut puhuttavan luonnollisena +seikkana naisen valehtelemistaidosta — siitä tenhovoimasta, jota hän +voi osoittaa voimakkaimmissa tai syvimmissä tunteenpurkauksissaan. +Ajatelkaapa kuitenkin! Hän oli kahdeksantoistavuotias — ehk'ei +niinkään vanha... Hän tuli suorastaan kasvatuslaitoksesta, jota +minä en vähintäkään voinut epäillä, laitoksesta, jonka siveellinen +ja hurskasmielinen äiti oli itse valinnut lapselleen. Kaiken +hämmästyksen puute, täydellinen hävyntunteen puute, sanalla sanoen, +hänen varma itsehillintötaitonsa, kun hän menetteli mitä hulluimmin, +kun hän teki vaarallisempia tekoja, mitä nuori tyttö voi tehdä, +etenkin kun hän ei ollut tästä antanut pienintäkään merkkiä, ei +ainoatakaan silmäystä miehelle, jonka valtaan hän antautui sellaisen +kuulumattoman lähentymisen kautta — kaikki tämä leimahti ajatuksissani +ja selvisi minulle huolimatta siitä kuohunnasta, johon tunteeni +olivat joutuneet... Mutta olipa se sitten tässä silmänräpäyksessä tai +myöhemmin niin ryhdyin minä syvästi miettimään kaikkea sitä, mitä olin +kokenut. Minä en mitenkään antautunut teeskennellen voivottelemaan +tuon nuoren tytön käytöstä, vaikka hän minusta tuntui turmeluksessaan +jo vallan kauhean kypsyneeltä. Muutoin ei siinä iässä eikä edes +paljoa myöhemminkään pidetä naista turmeltuneena sen takia, että hän +ensi hetkessä heittäytyy jonkun syliin. Päinvastoin miltei pikemmin +ollaan taipuvaisia pitämään sitä hyvin yksinkertaisena asiana ja jos +huudahtetaan: »Naisraukka!» niin ilmaisee tämäkin sääliväisyys jo +suurta häveliäisyyttä. Sanalla sanoen: Joskin olin häveliäs, niin +en kuitenkaan halunnut olla tyhmeliini — tämähän on painavana syynä +siihen, että ranskalainen voi ilman omantunnonvaivoja tehdä mitä +huonoimpia tekoja. Tiesinhän selvästi, ettei nuoren naisen tunteita +minua kohtaan voitu pitää minään rakkauden tunteina. Rakkaus ei +ilmaannu siinä määrin ilman häpyä tai varomattomuutta — ja minä piin +myöskin täysin vakuutettu siitä, että tunne, jota hän tunsi minua +kohtaan, ei ollut rakkautta. Mutta rakkautta tai ei-rakkautta: olipa +tämä tunne mitä tahansa, niin halusin käyttää sitä hyväkseni. Kun +nousimme pöydästä, olin tehnyt päätökseni. Alberten käsi, jota en ollut +ajatellut sekuntiakaan, ennenkuin se oli tarttunut minun käteeni, oli +sieluni syvyydessä herättänyt halun sulkea hänet syliini, kuten hänen +kätensä oli puristautunut minun käteni ympärille... + +Huumaantuneena menin huoneeseeni ja sittenkuin olin vähän rauhoittunut +ajattelemalla asiata, kysyin itsekseni, mitä minun olisi tehtävä +saadakseni aikaan »suhteen», ainoastaan »suhteen», kuten sanotaan +maalla — nuoren tytön kanssa, joka oli niin pirullisen kiehtova. Vaikka +en ottanut askeltakaan hankkiakseni varmoja tietoja, oli minulla +kuitenkin suunnilleen selvillä, ettei hän koskaan jättänyt äitiään, +että hän tavallisesti hänen seurassaan teki jotakin käsityötä istuen +saman ompelupöydän ääressä kuin hänkin salin akkunakomerossa — sali oli +samalla salonkina — ettei hänellä ollut kaupungissa ketään ystävätärtä, +joka olisi tullut tervehtimään häntä, ja lopuksi, että hän tuskin +muulloin meni ulos kuin sunnuntaisin päivä- ja iltamessuun vanhempainsa +kanssa. Mitä arvelette? Tämähän ei suinkaan ollut ilahduttavaa, tämä, +vai kuinka? Aloin katua, etten ollut seurustellut enemmän molempien +vanhusten kanssa. Minä olin kohdellut heitä ilman ylpeyttä, mutta +sillä ajattelemattomalla, usein hajamielisellä kohteliaisuudella, +jota osoitetaan henkilöitä kohtaan joitten arvellaan olevan jonkun +elämässä ainoastaan vähemmissä määrin mielenkiintoisia. Mutta samalla +olin vakuutettu siitä, ettei ollut sopivata muuttaa suhdettani +heihin, ilman että joutuisin vaaraan ilmoittaa tai saattaa heidät +epäilemään juuri sitä, mitä minä tahdoin salata. Saadakseni puhutella +salaisesti neiti Albertea oli minulla käytettävinä ainoastaan ne +tilaisuudet, jolloin me kohtasimme toisemme rapuissa, kun astuin ulos +tai tulin huoneeseeni. Mutta rapuissa voitiin meidät nähdä ja kuulla +keskustelumme. Kirjoittaminen jäi täten minulle ainoaksi keinoksi tässä +hyvin järjestetyssä ja ahtaassa talossa, jossa kaikki asuivat niin +vieretysten. Ja koskapa tuon uhkarohkean tytön käsi niin hyvin ymmärsi +etsiä minun kättäni pöydän alla, niin ottaisipa se myöskin varmaan +ilman vaikeuksia vastaan kirjeen, jonka aioin antaa hänelle — ja minä +kirjoitin kirjeeni. Siitä tuli kirje asianhaarojen mukaan: toisissa +paikoin rukoileva, toisissa käskevä, toisissa intohimoinen, sellainen +kirje, joka kirjoitetaan, kun on otettu siemaus onnen pikarista ja +halutaan juoda enemmän... Mutta minun täytyi odottaa aina seuraavan +päivän päivälliseen saakka, ennenkuin saatoin antaa sen, ja tämä +odotus kävi minulle pitkäksi. Vihdoin tuli kuitenkin päivällisaika. +Tuo kiihoittava käsi, jonka puristuksen omassani olin tuntenut +kahdenkymmenenneljän tunnin aikana, ei vitkastellut etsiessäni minun +kättäni kuten päivää aikasemmin. Neiti Alberte tunsi kirjeeni ja otti +sen vastaan ilman epäilystä, kuten olin arvellutkin. Mutta enpä ollut +ajatellutkaan, että hän prinsessakatseineen, joka vastustamattomalla +välinpitämättömyydellään uhmaili kaikkea, pistäisi sen kaulasta +leningin alle. Hän oikaisi erään pitsin, joka oli mennyt laskokselle; +ja toimitti tuon pienen nopean liikkeen niin luonnollisella ja +kekseliäällä tavalla, ettei äiti, joka tarjosi soppaa katsellen +samalla, mitä tytär toimi käsillään, mitään huomannut, sillä aikaa +kuin hänen tyhmä isänsä, joka aina ajatteli viuluansa ja aina hyräili, +milloin ei soittanut, ei myöskään mitään havainnut». + +»Emme koskaan viisastu mistään, kapteeni», keskeytin häntä iloisesti, +sillä minusta tuntui, että hänen kertomuksensa alkoi maistua hyvin +paljon kevyeltä sotilasseikkailulta. Mutta enhän aavistanut, mitä +seuraisi. »Kuunnelkaapa», pitkitin minä, »joku päivä sitten näin +ooppera-aitiossa vieressäni naisen, joka luultavasti oli samaa lajia +kuin teidän neiti Albertenne. Hän oli totta kyllä vanhempi kuin +kahdeksantoistavuotias, mutta minä vakuutan Teille kunniasanallani, +että minä harvoin olen nähnyt enemmän majesteetillisen kunniallista +naista. Koko näytännönajan istui hän liikkumattomana ja hiljaa +ikäänkuin olisi ollut graniittialustalla. Hän ei katsellut ainoatakaan +kertaa oikealle eikä vasemmalle, mutta silmäyksellään seurasi +hän, mitä tapahtui hänen ympärillään. Hänen rintansa oli syvälti +paljas ja hänellä oli hyvin kauniit olkapäät. Minun aitiossani, +siis meidän molempien takapuolella, istui nuori mies, joka näytti +olevan yhtä välinpitämätön kuin hänkin kaikelle, mikä ei koskenut +esitettävänä olevaa oopperaa. Minä voin vakuuttaa, ettei nuori +mies tehnyt ainoatakaan miesten tavallisista kumarruksista, kun he +seurustellessaan naisten kanssa keikailevat näille ja joita voidaan +nimittää kaukaa-tapahtuviksi rakkaudentunnustuksiksi. Mutta kun +näytäntö oli lopussa ja aitiot tyhjentyivät sekä nainen oli noussut +paikaltaan kiinnittääkseen teatterikappansa ympärilleen, kuulin hänen +sanovan miehelleen mitä kirkkaimmalla ja avioliitossa tavallisella +vaimon käskevällä äänellä: »Henrik, nosta ylös minun päähineeni!» +Tämän jälkeen hän alaskumartuneen puolisonsa Henrikin selän yli +ojensi käsivartensa ja kätensä nuorta miestä kohden sekä otti vastaan +tämän tarjoaman kirjeen — tämä tapahtui yhtä yksinkertaisesti ja +luonnollisesti, ivastaan viuhkansa tai kukkaiskimpun. Hän oli +uudelleen noussut ylös, miesraukka, joka oli nostanut ylös päähineen — +unikonvärisestä silkistä ommellun päähineen — sittenkuin hän oltuaan +vaarassa saada verensyöksyn ja punaisempana kasvoiltaan kuin päähine +oli onkinut sen ylös penkkien alta, niin hyvin kuin voi. Kun olin +nähnyt tämän, menin tieheni, mutta en todellakaan miettinyt, että +hänen, sen sijaan että hän antoi päähineen rouvalleen, olisi pitänyt +pitää se itsellään peittääkseen ne sarvet, jotka äkkiä aikoivat pistää +esiin hänen päästään». + +»Teidän kertomuksenne on oivallinen», sanoi varakreivi de Brassard +jotenkin kylmästi. — Toisenlaisessa tilaisuudessa olisi se kenties +tuottanut hänelle nautintoa — »Mutta antakaa minun nyt lopettaa +oma kertomukseni. Minä myönnän, että, sellainen tyttö kun hän oli, +en sekuntiakaan ollut levoton kirjeeni kohtalosta. Vaikkapa hän +aina olisikin riippunut äitinsä hameenliepeissä kiinni, niin kyllä +hän löytäisi tilaisuutta lukea ja vastata minun kirjeeseeni. Minä +kuvittelin jo mielessäni pitkällistä kirjevaihtoa sen pikkuisen +postitoimiston välityksellä, jonka olimme muodostaneet pöydän alle. +Mutta kun minä seuraavana päivänä mitä mieluisinten ja varmimpien +tunteitten pulputessa sydämessäni astuin ruokasaliin, vakuutettuna +siitä, että minä heti paikalla saisin ratkaisevan vastauksen +eilispäiväiseen kirjeeseeni, luulin minä itseni sokaistuksi, kun +huomasin, että neiti Alberten paikka pöydässä oli muutettu ja että +hän oli muutettu paikalle, missä hänen aina olisi pitänyt istua: +isänsä ja äitinsä välissä. Miksi tämä muutos? Oliko tapahtunut +jotakin, josta en mitään tiennyt. Oliko isä tai äiti aavistanut +jotakin? Minä istuin nyt vastapäätä neiti Albertea ja minä katselin +häntä niin hellittämättömästi, että se olisi vaatinut häneltä +ymmärtämistä. Silmissäni kiilsi kaksikymmentäviisi kysymysmerkkiä, +mutta hänen silmänsä olivat yhtä levolliset, yhtä äänettömät, +yhtä välinpitämättömät kuten aina. Ne katselivat minua näkemättä +minua. En koskaan ole ollut enemmän kärsivällisyyttä vaativien +silmäysten esineenä kuin näitten pitkien, rauhallisten silmäysten, +jotka kohtasivat minua kuin kuollutta esinettä. Minä olin pakahtua +uteliaisuudesta, minussa kuohui viha, levottomuus ja koko joukko +kuohuksiin joutuneita, pettyneitä tunteita. En käsittänyt, mitenkä se +oli mahdollista, että tämä nainen, joka oli niin varma itsestänsä, +että saattoi luulla hänen omaavan hienon ihonsa alla hermojen asemasta +yhtä paljon lihaksia, kuin minulla oli, ei näyttänyt uskaltavan antaa +vähintäkään yhteisen ymmärtämisen ja selityksen merkkiä, merkkiä, joka +saattaisi minut uskomaan, joka mainitsisi minulle miten pintapuolisesti +tahansa, että me ymmärsimme toisiamme, että me olimme salaisessa +liitossa ja kanssarikollisia samassa mysteriossa, olkoonpa että tämä +oli nyt rakkautta tai ei ollenkaan mitään rakkautta. Asian laita oli +nyt niin, että minun täytyi kysyä itseltäni, oliko hän todellakin +sama nainen; joka oli koskettanut minua kädellään ja jalallaan pöydän +alla, joka oli vastaanottanut minun kirjeeni edellisenä päivänä +ja — vanhempiensa silmien edessä — pistänyt sen rintaansa yhtä +luonnollisesti, ikäänkuin olisi ollut kysymys kukasta. Hän oli jo +mennyt niin pitkälle, ettei hänen suinkaan olisi tarvinnut hävetä +suodessaan minulle yhden ainoan silmäyksen. Mutta ei! Minä, en saanut +yhtään. Päivällisaika kului kokonaan loppuun, ilman että olin saanut +silmäystä, jota olin vaaninut ja odottanut, silmäystä, jonka olisin +sytyttänyt omaltani tuleen, mutta joka ei ollenkaan syttynyt. Hän on +varmaankin keksinyt jonkun tavan vastata minulle, sanoin itsekseni, kun +olimme nousseet pöydästä ja olin palannut huoneeseeni. Minä en luullut, +että sellainen ihminen kuin hän voisi vetäytyä takaisin, kun hän oli +mennyt niin tavattoman pitkälle, ja minä en myöntänyt, että hän voisi +pelätä tai piitata jostakin, kun oli kysymyksessä rakastuminen. Ja +rehellisesti puhuttuna, minä en voinut Jumalan nimessä luullakaan ettei +hän ainakin jossakin määrin ollut rakastunut minuun. + +Jos hänen vanhempansa eivät mitään epäile, rohkaisin itseäni edelleen, +jos paikat ovat pöydässä ainoastaan sattumalta vaihdetut, niin tulen +huomenna istumaan hänen vieressään uudelleen... Mutta en seuraavana +päivänä enkä sitä seuraavinakaan saanut istua neiti Alberten vieressä. +Hänellä oli edelleen sama selittämätön kasvojenjuonne ja hän pitkitti +edelleen puhumistaan samalla uskomattoman sujuvalla äänellään samoista +vähäarvoisista, jokapäiväisistä asioista, joista aina puhuttiin +tässä poroporvarillisessa päivällispöydässä. Ymmärrättehän, että +minä tarkastelin häntä suurimmalla mielenkiinnolla. Hän ei näyttänyt +ollenkaan kiihtyneeltä, kun minä sitä vastoin olin kiihoittunut +tavattomassa määrässä — niin, minä olin vihan vimmoissani, vihani +oli pakahduttamaisillaan minut ja kuitenkin minun täytyi se peittää. +Ja hänen liikkumaton katseensa, jota hän ei koskaan jättänyt, teki +keskinäisen välimatkamme kahta vertaa suuremmaksi, kuin miksi se oli +tullut, sen jälkeen kuin istuinpaikkamme pöydässä olivat erotetut. +Minä olin niin äärimmilleen vimmastunut, etten minä lopuksi pelännyt +paljastaa häntä tirkistämällä häneen ja kaikin voimin kiinnittämällä +uhkaavan, leimuavan katseeni hänen läpitunkemattomiin, jääkylmiin +silmiinsä. Oliko hänen käytöksessään mitään muuta kuin konsteja +ainoastaan? Tai kiemailua? Olivatko ne ainoastaan oikkuja, toinen +toisensa jälkeen? Tai yksinomaan yksinkertaisuutta ja tyhmyyttä? +Sittemmin olen oppinut tuntemaan sellaisia naisia, joitten +mielenhehkuun yhtyy ainoastaan yksinkertaisuus. »Tietäisipä vain +oikean silmänräpäyksen!» sanoi Ninon. Olinkohan minä jo sivuuttanut +sen hetken, jota Ninon tarkoitti. Odotin kuitenkin edelleen — ja +mitä? Sanaa, merkkiä, niin, ainoastaan kuiskausta, kun me nousimme +pöydästä ja rymistelimme tuoleja niitä asettaessamme syrjään. Mutta +kun ei mitään kaikesta tästä tapahtunut, antautuin minä hulluimpien +ajatusten, mahdottomimpien mietiskelyjen valtaan. Minä jauhoin sitä +aatetta, että hän, koska kotona oli välillämme kaikenlaisia esteitä, +lähettäisi minulle kirjeen postitse — että hän olisi kylliksi kekseliäs +pistääkseen sen salaisesti kirjelaatikkoon, kun hän oli ulkona äitinsä +kanssa. Tämän ajatuksen valtaamana tulin piinaavan tuskan valtaan, +säännöllisesti kaksi kertaa päivässä, tunti ennen kuin kirjeenkantaja +matkallaan kulki talomme ohitse. Ainakin kymmenen kertaa tämän tunnin +kuluessa kysyin minä puoleksi tukahutetulla äänellä vanhalta Olivelta: +»Onko joku kirje saapunut minulle, Olive»? Ja hän vastasi aina samalla +tavalla: »Ei, luutnantti, ei ole saapunut». Mutta tämä tuska muuttui +pian liian vaikeaksi. Pilkattu himo muuttui vihaksi. Aloin vihata +Albertea, ja pilkatun himoni kiihdyttämässä vihassa aloin minä etsiä +syitä hänen osottamaansa käytökseen minua kohtaan, jotka lopulta +johtivat minut täydellisesti halveksimaan häntä. Sillä viha janoaa +halveksumista ja halveksuminen on vihan nektaria. »Hylkynainen, joka +pelkäät kirjettä!» huudahdin itsekseni. Kuten näette, aloin tulla +karkeasanaiseksi. Ajatuksissani loukkasin häntä enkä tällä suinkaan +ajatellut häntä panetella. Minä en enää koettanut ajatella häntä, mutta +mainitsin häntä karkeimmilla sotilaanomaisilla nimityksiltä, kun minä +puhuin hänestä Louis de Meungille. Sillä hänen kanssaan puhuin minä +todellakin Albertesta. Äärimmilleen kehittynyt kiihtynyt mieliala, +johon hän oli saattanut minut, oli minussa sammuttanut pienimmänkin +ritarillisuuden kipinän. Minä kerroin koko tarinan oivalliselle +Louisille. Hän kierteli pitkiä, vaaleita viiksiään kuunnellessaan minua +ja sanoi häikäilemättä, sillä emme olleet mitään siveysopin saarnaajia +27:nnessä rykmentissä: »Tee kuten minä! Toinen paha saa ajaa tieltään +toisen pahan. Ota jokin pikkuinen ompelijatyttö rakastajattareksesi +äläkä murehdi enää tuosta tyttöpahasesta!» Mutta en ollenkaan seurannut +sitä neuvoa, jonka Louis antoi minulle. Minä olin tullut leikissä liian +syvästi haavoitetuksi voidakseni tehdä sen. Olisin kenties ottanut +rakastajattaren, jos olisin saattanut luulla, että Alberte olisi saanut +tietää sen, olisin ottanut tällaisen haavoittaakseni hänen sydäntään +tai turhamielisyyttään mustasukkaisuudella. Mutta hän ei olisi saanut +tietää sitä. Kuinka se olisi käynyt päinsä? jos tekisin sen ja sallisin +rakastajattareni tulla kotiini, kuten Louis teki Postiravintolassaan, +niin olisi se samaa kuin kaikkien välien rikkominen sen kunnon +isäntäväen kanssa, jonka luona olin täysihoidossa, sillä minua olisi +heti kehoitettu hankkimaan itselleni toinen asunto. Mutta en tahtonut +luopua mahdollisuudesta, joskin se oli kaikki, mihin minä voin perustaa +laskelmani, mahdollisuudesta päästä taasen kosketuksiin käden tai jalan +välityksellä tuon kirotun Alberten kanssa, joka kuitenkin, kaiken sen +jälkeen, mitä hän oli uskaltanut, pysyi Hänen Ylhäisyytenään Neiti +Luoksepääsemättömänä. + +»Sano mieluummin Neiti Mahdoton!» sanoi Louis pilkaten minua. — + +Tällä tavoin kului kokonainen kuukausi. Huolimatta siitä, että +olin päättänyt esiintyä yhtä huonomuistisena ja välinpitämättömänä +kuin Alberte ja asettaa kovan kovaa vastaan ja kylmettyä kylmää +vastaan, olin antautunut koko olennollani vaanimaan häntä — tapa, +jota minä muuten halveksin, yksinpä metsästysretkelläkin... Niin, +minä vaanin häntä päivät pääksytysten. Minä olin väijyksissä, kun +hän meni päivälliselle ja toivoin tapaavani hänet yksin ruokasalissa +kuten ensimäisellä kerralla. Minä vahdin häntä koko päivällisajan: +minun katseeni vaani hänen katsettaan sekä suoraan edestä että +sivulta ja kohtasi hänen pirullisen jäykät, tyynet silmänsä, jotka +eivät, väistyneet minua eivätkä koskaan minulle mitään vastanneet. +Minä olin väijymässä häntä päivällisen jälkeen, sillä nyttemmin +viivähdin minä hetkisen ruokasalissa katsellakseni, kuinka naiset +ryhtyivät käsitöihinsä akkunankomerossa, ja pidin silmällä, eikö +hän pudottaisi jotakin, sormustintaan, saksiaan tai kangaspalasta, +jonka voisin ottaa ylös ja ojentaessani sen hänelle saada tilaisuuden +koskettaa hänen kättään, joka oli lumonnut minun mieleni. Minä lojoin +väijyen huoneessani, kun olin sinne palannut. Olin aina kuulevinani +käytävässä hänen askeltensa äänen, sen jalan äänen, joka oli painanut +minun jalkaani niin päättävän tarkoitusperäisesti. Niin, minä +asetuin vaanimaan häntä yksinpä rapuillekin, joilla luulin voivani +kohdata hänet, ja tulin suunniltani hämmästyksestä, kun vanha Olive +eräänä päivänä yllätti minut vahtipaikallani. Minä olin väijymässä +akkunassani, samassa akkunassa, jonka Te nyt näette. Siihen minä +asetuin vahtimaan kun hänen piti mennä ulos äitinsä kanssa, enkä +liikkunut paikaltani; ennenkuin hän oli tullut takaisin kotiin. Mutta +tämä oli yhtä turhaa kuin kaikki muukin. Kun hän meni ulos suuri huivi +hartioilla — sellainen, jota nuoret naiset silloin käyttivät — puna- ja +valkoraiteinen sekä musta- ja keltakukkainen — en ole mitään unohtanut +— ei tuo ylpeä olento kertaakaan kääntynyt, ja kun hän palasi, yhä +edelleen äitinsä seurassa, ei hän nostanut päätään eikä kääntänyt +katsettaan akkunaa kohden, jossa minä katsoin ja odotin. — Sellainen +oli se lohduton asema, johon hän oli tuominnut minut. Totta kyllä +tiedän, että naiset tekevät meidät suuremmissa tai vähemmissä määrin +orjiksi — mutta ei kuitenkaan sellaisessa määrässä! Vanha narri, jonka +piti jo kauan aikaa sitten olla minussa kuollut, kohoaa vielä sitä +vastaan. Oi, nyt en enää ajatellut sitä onnea, jonka sotilaspukuni +kantaminen tuotti minulle. Kun olin lopettanut palvelukseni jonakin +päivänä, harjoituksen tai paraadin, palasin nopeasti kotiin, ei +ottaakseni käteeni joitakin sotilassääntöjä niitä tutkiakseni tai +romaaneja, joita minä siihen aikaan yksinomaan luin. En käynyt enää +Louis de Meungin luona. Minä en kaskaan enää koskenut florettejani. +Minulla ei ollut tupakkaa käytettävänäni, tupakkaa, joka lannistaa +sielussa pulppuavan toimintahalun, tupakkaa, jota te käytätte, te +nuoret, jotka olette seuranneet minua elämässä. Siihen aikaan ei +kukaan 27:nnessä rykmentissä polttanut, mahdollisesti sotilaita +lukuunottamatta, kun he vahdissa pelasivat korttia rummun päällä. Täten +iojoin minä ruumiillisesti toimettomana, sillä aikaa kuin jokin nakersi +ja nakersi — en tiedä, oliko se sydämeni lojoin pitkin pituuttani +sohvalla, mutta ilman että enää tunsin sitä suloista viileyttä, jota +se aikasemmin oli minulle antanut kuuden neliöjalan laajuisessa +huoneessani. Siellä kuljin minä edes ja taas, kuten leijonanpentu +häkissään, kun se tuntee läheisyydessään tuoreen lihan hajun. + +Ja kuten oli asianlaita päivällä, niin oli se myöskin suurimpana osana +yöstä. Minä menin nukkumaan myöhään, mutta tuskin nukuin ollenkaan. Hän +piti minut valveilla, tuo helvetin Alberte, joka oli sytyttänyt hornan +tulen suoniini poistuakseen sen jälkeen, ikäänkuin murhapolttaja, joka +ei edes käännä päätään katsoakseen, palaako hänen takanaan tuli, jonka +hän oli sytyttänyt. Jotteivät naapurit, jotka maalla ovat uteliaampia +kuin muualla, voisi nähdä huoneeseeni, laskin minä akkunaverhon alas, +kuten näette sen olevan tänä iltana», — tällöin varakreivi kosketti +hansikkaallaan edessään, olevaa vaununakkunaa kuivatakseen siitä hien, +mitä oli alkanut kerääntyä lasiin — »saman punaisen akkunaverhon tämän +saman akkunan eteen, jossa ei silloin yhtä vähän kuin nytkään ollut +mitään laskuverhoja. + +Huone oli sisustettu empire-tyyliin ajan maun mukaisesti: lattia oli +parkettilattia ja kaikkialla ruusupuisissa huonekaluissa oli pronssisia +koristuksia, osittain sfinxinpään-muotoisia neljässä sängyntolpassa +ja leijonankäpälän-muotoisia sängynjaloissa, osittain — piirongin +ja kirjoituspöydän kaikissa laatikoissa — leijonanpään-muotoisia, +joitten viheriälle-vivahtavat kidat oli varustettu kuparirenkailla, +joihin tartuttiin, kun tahdottiin vetää laatikot ulos. Vaaleammasta +ruusupuusta kuin muu huonekalusta oli laitetta nelinurkkainen pöytä +harmaine marmorilaattoineen, jota ympäröitsi kuparikalteri. Pöytä +oli asetettu sänkyä vastapäätä seinän viereen akkunan ja suureen +pesuhuoneeseen johtavan oven välille, ja vastapäätä avointa uunia oli +sinisellä sahviaanilla päällystetty sohva, josta olen puhunut jo niin +paljon... Tämän korkean, ilmavan huoneen nurkassa oli väärennetystä +kiinalaisesta lakeeratusta puusta tehty kaappi ja tämän päällä syrjässä +vanha, valkoinen, mystillinen Nioben veistokuva, antiikkisen kuvan +jäljennös, joka tässä yksinkertaisessa porvarillisessa ympäristössä +oli omansa herättämään kummastusta. Mutta tuo käsittämätön Alberte, +eikö hän ollut vielä enemmän kummastusta herättävä? Rapatuilla, +keltaisenvalkoisella öljyvärillä maalatuilla seinillä ei ollut tauluja +eikä kuparipiirroksia. Minä olin seinälle ripustanut ainoastaan +aseeni tai asettanut ne kullatusta kuparista valmistetuille pitkille +koukuille. Kun minä vuokrasin tämän suuren latomaisen huoneen, kuten +Louis de Meungilla, joka ei pitänyt runollisista lausetavoista, oli +tapana miellyttävästi mainita, olin antanut asettaa keskelle huonetta +suuren ympyriäisen pöydän ja sille latonut joukon sotilaskortteja, +paperia ja kirjoja. Sen ääressä minä kirjoitin, kun minulla oli jotakin +kirjoittamista... + +No niin, eräänä iltana eli pikemmin yönä olin minä siirtynyt sohvan +suuren pöydän luo ja istuin sekä piirustin lampun ääressä, ei siinä +mielessä, että olisin irrottautunut siitä ajatuksesta, joka piti +minut täydellisesti vangittuna, vaan syventyäkseni vielä enemmän +siihen. Minä näet piirustin tuon arvoituksellisen Alberten päätä, +tuon naispaholaisen kasvoja, jonka villitsemänä minä olin, kuten +jumalaapelkääväiset väittävät, että ihminen voi olla pirun riivaama. +Oli myöhäinen hetki. Joka yö kulki kaksi kyytivaunua talon ohitse +kadulla, kumpikin omaan suuntaansa, kuten nytkin: toinen neljännestä +vailla yksi ja toinen puoli kolme aamulla ja molemmat pysähtyivät +hevosten vaihtoa varten Postiravintolan luona. Mutta nyt oli kaikki +hiljaista ikäänkuin kaivon pohjassa. Olisi saattanut kuulla kärpäsen +surisevan — mutta jos joku tällainen olisi satunnaisesti ollut +huoneessani, niin nukkui se jossakin akkunakomerossa tai paksusta, +puhtaasta silkistä valmistetun akkunaverhon suorissa poimuissa. Minä +olin irrottanut molemmilta puolin akkunaverhon nauhat, joten verho +oli nyt akkunan edessä pystysuorana ja kankeana. Ainoa ääni, jonka +kuulin läheisyydessäni — tässä syvässä, täydellisessä hiljaisuudessa +— oli se, jonka itse sain aikaan kynälläni ja kummillani. Niin, hänen +kuvaansa juuri piirustin, ja Jumala tietää, että tein sen rakastavalla +kädellä ja raivoavan innokkaasti!... Äkkiä — ilman että olin huomannut +aikasemmin mitään rasahdusta lukossa — avautui oveni raolleen, narisi +ikäänkuin saranoitten ollessa kuivillaan, ja jäi puoliavoimeksi, +ikäänkuin se olisi hämmästynyt sitä hälinää, minkä se itse aikaansai. +Minä kohotin katseeni piirustuksesta siinä luulossa, että olin sulkenut +oven huonosti se äkkiä oli itsestänsä avautunut ja sai aikaan tämän +valittavan äänen, joka oli kylliksi voimakas saattamaan ne, jotka +valvoivat yöllä, vapisemaan, ja herättämään ne, jotka nukkuivat. Mutta +se avautui enemmän ja enemmän, edelleen hyvin, hyvin hiljaa, ja alkoi +uudelleen äännehtiä hiljaisesti naristen, joka kaikui valittavana +huokauksena läpi nukkuvan talon. Ja kun se oli avautunut selko +selälleen, silloin — silloin näin minä Alberten! — Alberten, joka +huolimatta kaikesta varovaisuudesta, minkä aiheutti tiettävästi hänen +tavaton pelkonsa, ei ollut voinut estää ovipahasen narinata... + +Jumala varjelkoon! On ihmisiä, jotka uskovat näkyihin ja puhuvat +niistä. Mutta yliluonnollisinkaan näky ei olisi saattanut minua +siinä määrin hämmästymään, ei olisi saattanut mieltäni sellaiseen +vavistukseen ja ajatuksiani niin mielettömästi huumaantumaan kuin +se, että päin nyt Alberten astuvan vastaani avoimessa ovessa... Hän +oli kauhuissaan siitä narinasta, jota ovi avautuessaan aikaansai, ja +pelkäsi, että se toistuisi, kun hän sulkisi oven. Muistakaa, että minä, +kuten olen sanonut, en ollut vielä täyttänyt kahdeksaatoista vuotta! +Hän ehkä huomasi minun säikähdykseni, saman, jota hän itsekin tunsi, ja +pontevalla liikkeellä sai vaimennetuksi sen hämmästyksen huudahduksen, +joka oli pääsemäisillään huuliltani. Minä olisin sen varmasti päästänyt +ilmoille, joll'ei tuo liike olisi sitä estänyt. Hän sulki uudelleen +oven, ei hiljaa ja varovaisesti — sehän oli jo aiheuttanut narinaa — +vaan äkkiä ja päättävästi, etteivät saranakoukut pääsisi vinkumaan. +Mutta se ei auttanut. Ovi aiheutti vielä selvemmän, vielä vinhemmän +kitinän, joka äkkiä ja vihaisesti kaikui hiljaisuudessa. Ja kun hän +vihdoinkin oli saanut sen suljetuksi painoi hän korvansa ovea vasten +kuunnellakseen, kuuluisiko joku toinen, ääni vastauksena edelliseen, +vielä enemmän levottomuutta herättävä ja kauheampi... Hän näytti +minusta horjahtavan ja minä syöksyin hänen luokseen... Seuraavassa +silmänräpäyksessä suljin minä hänet syliini». + +»Kylläpä hän oli siveä tyttönen, tuo teidän Albertenne!» sanoin minä +kapteenille. + +»Te luulette kenties», pitkitti hän ikäänkuin hän ei olisi ollenkaan +kuullut pilkkaavaa huudahdustani, »että hän kadotti tajuntansa ja +heittäytyi peljästyksen ja intohimon valtaamana minun syliini tai +heikkona kuten takaa-ajettu tyttö tai tyttö, jota voidaan ahdistaa +— ikäänkuin henkilö, joka ei enää tiedä, mitä hän tekee, kun hän +hulluttelee pahimmalla tavalla ja antautuu sen saatanallisen tunteen +valtaan, jonka väitetään kaikilla naisilla olevan ja joka täydellisesti +heitä hallitsisi, jollei olisi sen rinnalla olemassa kahta muuta +tunnetta: arkuuden ja häpeän tunteita, jotka vastustaisivat edellistä! +Mutta näin ei ollut asian laita. Te erehdytty, jos luulette niin. +Hänessä ei ollut merkkiäkään siitä alhaisesta ja kiihoittavasta +pelontunteesta, joka on niin tavallista... Asian laita oli pikemmin +siten, että hän otti minut syliinsä enkä minä häntä. Hänen ensimäisenä +liikkeenään oli ollut painaa otsansa rintaani vasten, mutta hän +nosti taas päänsä ylös ja katseli minua avoimilla, niin äärettömän +avoimilla silmillä, ikäänkuin hän olisi tahtonut tutkia, minuako hän +todellakin syleili. Hän oli kauhean kalpea, kalpeampana en ollut +häntä koskaan nähnyt. Mutta prinsessankatse ei ollut poistunut hänen +kasvoiltaan. Hänen kasvonpiirteensä olivat edelleen kuvan kiinteät +ja liikkumattomat. Ainoastaan kaunismuotoisen suun ympärillä oli +havaittavissa jonkinlainen mielen hämminkiä osoittava piirre, joka +ei ollut onnellisen rakkauden luoma eikä rakkauden, jolle yksi +ainoa hetki tuottaa onnen. Ja tämä hämminki sisälsi jotakin, joka +sellaisella hetkellä kuin tämä tuntui minusta niin synkeällä, että minä +välttääkseni sitä näkemästä painoin hänen punaisille, ihanan meheville +huulilleen voitonvarmuutta ja intohimoa uhkuvan, myrskyisän hurjan +suudelman. Hänen suunsa avautui puoleksi. Mutta tummat, sysimustat +silmät, joitten silmänripset miltei koskettivat minun silmäripsiäni, +eivät suinkaan sulkeutuneet, ne eivät edes värähtäneet — ja niitten +pohjalla näin minä kuvastuvan mielenhäiriötä, kuten aikasemmin suun +ympärillä. Ja tämän tulikuuman suutelon hurmaamatta, tavallansa +omien huulieni kannattamana jotka kaivautuivat hänen huuliinsa, ja +ikäänkuin hengitykseni, johon imeytyi hänen hengityksensä, hurmaamana +minä kannoin hänet, joka yhä edelleen oli painautunut minua vastaan, +siniselle sahvianisohvalle, joka oli ollut minun Pyhän Laurentiuksen +halstarinani, millä minä olin kuukauden ajan kiemurrellut ajatellessani +häntä... Sohva natisi hekumallisesti hänen paljaan selkänsä alla, +sillä hän oli puolittain alaston. Hän tuli suorastaan sängystään — ja +päästäkseen minun huoneeseeni — voitteko uskoa sen! — oli hänen pitänyt +kulkea vanhempiensa sänkykamarin läpi. Hapuillen oli hän hiipinyt, oli +käsillänsä kosketellut siellä huonekaluja, ettei törmäisi niitä vastaan +ja saisi aikaan kolinaa, mikä olisi voinut herättää vanhukset». + +»Todellakin», huudahdin minä, »sotilaat juoksuhaudoissa eivät ole +urhoollisempia! Hän oli rakastajatar, joka oli sopiva sotilaalle!» + +»Siksi hän tulikin jo ensimäisenä yönä», jatkoi varakreivi de Brassard. +»Hän tuli siksi samalla valtaavalla innostuksella, joka hallitsi +minuakin, ja minun iloni oli suuri, sen vannon minä Teille. Mutta +yhtä kaikki — se kosti itsensä. Ei hän enkäpä minäkään voinut edes +kuumimpienkaan syleilyjemme aikana unhottaa, kuinka kauhea se asema +oli, johon olimme hänen rohkeutensa takia joutuneet. Keskellä sitä +onnea, jota hän oli tullut etsimään ja tarjoamaan minulle, kauhistutti +häntä hänen tekonsa, jonka hän kuitenkin oli tehnyt lujatahtoisena ja +häikäilemättömän itsepäisesti. Minä en ilmaissut mitään kummastusta, +mutta ällistynyt minä olin. Sanomatta tai osoittamatta sitä hänelle +tunsin minä sydämeni syvyydessä kauheata tuskaa, sillä aikaa kuin hän +syleili minua niin, että olin tukehtumassa hänen rintaansa vastaan. +Hänen huokaustensa «ja suutelojensa vähillä ja keskellä kauheinta +hiljaisuutta, joka leijaili yli nukkuvan talon, missä ei kukaan +mitään epäillyt, kuuntelin minä tuota kauheata: eikö hänen äitinsä +heräsi tai hänen isänsä nousisi ylös! Ja vieläpä hänen olkapäittensä +yli tirkistelin minä kohden ovea, jonka lukkoon hän oli jättänyt +avaimen pelätessään saavansa aikaan kolinaa, sekä ajattelin, eikö +se mahdollisesti uudelleen avautuisi ja eikö siitä ilmestyisi kahta +vaaleata, kiukkuista Medusan päätä — eivätkö molemmat vanhukset, joita +me niin rohkeasti ja halpamielisesti petimme, äkkiä astuisi esiin +yön hiljaisuudesta häväistyn kestiystävyyden ja oikeuden kostavina +vertauskuvina. Vieläpä sinisen sahvianisohvan hekumallinen natiseminen, +jossa rakkauden kohina kaikui minua vastaan saattoi minut vapisemaan +kauhusta... Hänen sydämensä löi minun sydäntäni vasten ja näytti +vastaavan minun sydämeni lyönteihin. Se oli huumaavaa ja saattoi +samalla ajattelemaan — — — se oli kauheata! Myöhemmin totuin minä +kaikkeen tähän ja tulin tyyneksi sekä kylmäveriseksi. Sen kautta, +että minä kerta toisensa jälkeen rankaisematta toistin tämän saman +varomattomuuden, tein minä sen levollisesti. Siten että minä elin +ainaisessa vaarassa tulla äkkiä yllätetyksi, en minä enää välittänyt +vaarasta. En ajatellut enää sitä. + +Minulla oli ainoastaan yksi ajatus: olla onnellinen. Jo tänä +ensimäisenä kauheana yönä, jonka olisi pitänyt saattaa järjiltään kenen +tahansa, oli hän päättänyt tulla luokseni joka toinen yö... Enhän +minä voinut mennä hänen luoksensa: ainoa tie hänen neitsytkammioonsa +kulki vanhempien huoneen kautta. Hän tuli säännöllisesti. Mutta +hänen ei koskaan onnistunut vapautua ensimäisen yön kauhun ja +tuskan tunteesta. Tottumus ei vaikuttanut häneen samalla tavalla +kuin minuun. Hän ei terästynyt vaaraa vastaan, jota hän joka kerta +uhmaili. Hän oli aina hiljaa, kun hän lepäsi rintaani vasten eikäpä +juuri ollenkaan puhutellut minua sanoilla — sillä muuten hän kyllä +oli, kuten kyllä ymmärrätte, kaunopuheinen!... Ja kun myöhemmin tulin +tyyneksi juuri sen takia, että aina uhmailin ja aina onnellisesti +voitin vaaran ja puhuin hänelle, kuten puhutaan rakastajattarelleen, +kaikesta siitä; jota jo oli tapahtunut meidän keskemme, puhuin hänen +selittämättömästä kylmyydestään, joka oli seurannut hänen rohkeata +uskaliaisuuttaan, mutta jonka vastapainona taasen olivat ne syleilyt, +joilla minä häntä pidin kiinni — kun minä vihdoin esitin hänelle +kaikki ne tyhjentymättömät kysymykset, jotka syntyvät rakkaudesta, +joka pohjaltaan kenties ei ole mitään muuta kuin uteliaisuutta, +niin, silloin hän ei minulle vastannut koskaan millään muulla kuin +lämpimillä syleilyillä. Hänen kaihoisa suunsa oli suljettu kaikelle +muulle — paitsi suuteloille. On naisia, jotka sanovat: »Minä saatan +itseni onnettomaksi sinun tähtesi!» Toiset taasen lausuvat: »Sinä +tulet kyllä halveksimaan minua!» Erilaisia lausuntotapoja rakkauden +kohtalokkaisuudesta. Mutta hän, hän ei sanonut sanaakaan. Se oli +ihmeteltävää — ja hän itse vielä ihmeteltävämpi! Hän vaikutti minuun +ikäänkuin kova, raskas ja tulikuuma marmorilevy, jota alhaaltapäin +kuumennetaan... Minä luulin sen hetken vihdoinkin saapuvan, jolloin +marmori halkeaisi hehkuvan kuumuuden takia. Mutta se ei kadottanut +koskaan tulenkestävää kovuuttaan. Niinä öinä, jolloin hän saapui, +ei hän ollut avosydämisempi eikä puhunut enemmän kuin ensimäisenä +yönäkään ja oli, puhuakseni pappien tavoin, edelleenkin yhtä vaikea +saattaa synnintunnustukselle kuin ensimäisenä yönä. Minä en voinut +saada häntä mitään ilmoittamaan. Korkeintaan onnistui minun saada +esiin hänen ihanilta huuliltaan, joihin minä olin sitä enemmän +hullaantunut mitä kylmempinä ja välinpitämättömämpinä minä olin nähnyt +ne päivällä, joku yksitavuinen intohimon huudahdus, mutta sekään +ei millään tavoin valaissut hänen luonnettaan. Hän tuntui minusta +enemmän sfinxinkaltaiselta, hän yksin, kuin kaikki ne sfinxit, jotka +monenmoisessa muodossa ympäröivät minua minun émpire-huoneessani». + +»Mutta sanokaa kapteeni», keskeytin minä häntä vielä kerran, »kaikki +tämä loppui kait kerran jonakin kauniina päivänä? Te olette sukkela +mies ja kaikki sfinxit ovat satueläimiä. Todellisuudessa ei niitä ole +ollenkaan. Lopuksi kait Te saitte varman tiedon, minkä lipun alla hän +kulki, tuo tulimainen tytöntynkkä?» + +»Loppui! Kyllä, se loppui», vastasi varakreivi de Brassard ja laski +kiivaasti alas vaununakkunan, ikäänkuin olisi puuttunut ilmaa hänen +voimakkaasti hengittäessään ja hänellä olisi ollut tarvis hengittää +vapaammin lopettaakseen kertomuksensa. »Mutta minkä lipun alla tuo +omituinen tyttö kulki, kuten Te sanoitte, siitä en koskaan päässyt +selville. Meidän rakkautemme, meidän yhteytemme, meidän suhteemme — +nimittäkää sitä, miten haluatte — herätti meissä tai pikemmin minussa +tunteita, joita en koskaan luule myöhemmin tunteneeni sellaisten +naisten aiheuttamina, joita minä olen rakastanut enemmän, kuin +Albertea, joka ei kenties rakastanut minua ja jota minä en myöskään +kenties rakastanut. En ole koskaan täysin ymmärtänyt, mitä minä tunsin +häntä kohtaan ja hän minua kohtaan — ja kuitenkin kesti yhdessäolomme +yli kuuden kuukauden. Kaikki, mitä minä näitten kuuden kuukauden +aikana tunsin, oli jonkinlainen onni, jota ei tavallisesti nuoruudessa +kuvitellutkaan. Minä ymmärsin niitten onnen, jotka pitävät salassa +onnensa. Minä ymmärsin sen nautinnon, jota salainen kanssarikollisuus +tuottaa — sillä joskaan se ei anna toivoa siitä että onnistuu +aikomuksessaan, on se kuitenkin omansa muodostamaan parantumattomia +vehkeilijöitä. — Alberte esiintyi aina vanhempiensa pöydässä samoinkuin +kaikkialla muuallakin kuten Hänen Ylhäisyytensä Prinsessa Viaton, joka +oli minua ihmetyttänyt niin paljon ensimäisellä kerralla, kun minä näin +hänet. Hänen otsansa à la Nero sinimustine, tuuheine kiharoineen, jotka +peittivät sen aina kulmakarvoihin saakka, ei osoittanut merkkiäkään yön +rikollisuudesta siinä ei havaittu jälkeäkään punastuksesta!... Ja minä +joka koetin olla yhtä kylmä kuin hänkin, mutta varmasti olisin kymmenen +kertaa paljastanut itseni, jos olisin ollut tekemisissä todellisten +tarkastelijoitten kanssa, minä tunsin sieluni syvyydessä olevani täysin +tyytyväinen ylpeyteeni ja miltei myöskin tunteisiini ajatellessani, +että keko tämä tyhmänhurja välinpitämättömyys todellakin oli luontaista +minulle ja että hän juuri minun takiani antautui tähän alhaiseen +intohimoon, jos nyt intohimoa voidaan koskaan pitää alhaisena... Ei +kukaan muu maailmassa kuin me itse tiennyt yhdyselämästämme — se oli +ihanata ajatella! Ei kukaan kuin me — ei edes minun ystäväni Louis +de Meung, jolle minä en enää mitään uskonut siitä hetkestä alkaen, +kun onneni alkoi. Hän oli epäilemättä arvannut kaiken, mutta hän oli +yhtä varova kuin minäkin: hän ei tehnyt mitään kysymyksiä. Olisin +vaikeudetta voinut ryhtyä hyvin läheisesti seurustelemaan Alberten +kanssa, paradi- tai tavallisessa puvussani, miekkailuharjoitusten +aikana, peli- ja juomaseuroissa. Mutta totta tosiaan, kun tietää, että +onni saapuu säännöllisesti määrättynä tuntina joka toinen yö nuoren +tytön muodossa, jolla on ikäänkuin kauhea hammastauti sydämessä, +niin muodostaa tämän elämän monta vertaa yksinkertaisemmaksi päivän +aikana»... + +»Mutta hehän mahtoivat nukkua kuin seitsemän unikekoa, nuo Alberten +vanhemmat!» huomautin minä ärsyttävällä tavalla ja keskeytin äkkiä +tuon vanhan hulluttelijan mietteet pilapuheellani, jotten näyttäisi +kovin kiintyneeltä hänen kertomukseensa. Sillä se vei minut +todellakin mukaansa — ja on olemassa ainoastaan yksi ainoa tapa pysyä +hulluttelijoitten ja uskalikkojen kunnioittamana, nimittäin laskemalla +leikkiä heidän kanssaan. + +»Te luulottelette kenties, että minun tarkoitukseni on saavuttaa +kertojana mainetta totuuden kustannuksella?» sanoi varakreivi. »Mutta +en ole mikään romaaninsepustaja, en ainakaan minä! — Joskus sattui, +ettei Alberte saapunutkaan. Kun ovi, joka nyt kääntyi hiljaa ja +äänettömästi kuin pumpuli öljytyillä saranoillaan, ei avautunut koko +yönä, oli siihen syynä se seikka, että hänen äitinsä oli kuullut hänen +olevan valveilla ja huutanut häntä, taikka isä oli havainnut hänet, +kun hän hapuillen oli hiipimässä huoneen läpi. Alberte ei kuitenkaan +kadottanut mielenmalttiaan, ja hänen onnistui joka kerta keksiä joka +tekosyy: että hän voi pahoin, että hän etsi sokeriastiata, mutta ettei +hän ollut sytyttänyt kynttilätä, koska ei halunnut herättää ketään +j.n.e. + +»Tuollaiset kylmäveriset henkilöt eivät ole niin harvinaisia, kuten +Te näytätte uskovan, kapteeni», keskeytin minä häntä taasen. Minä +halusin ärsyttää häntä. — »Kun kaikki tulee selville, ei Teidän +Albertenne ollut parempi kuin se nuori tyttö, joka yö toisensa jälkeen +otti rakastajansa vastaan isoäitinsä sänkykamarissa. Isoäiti nukkui +sängyssään sänkyverhojen takana, rakastaja tuli sisään akkunasta, +ja kun tässä tapauksessa ei ollut mitään sinistä sahvianisohvaa, +järjesti tyttö ilman muita mutkia tilan lattialle niin hyvin kuin +taisi... Te tunnette tuon kertomuksen yhtä hyvin kuin minä. Eräänä yönä +heräsi isoäiti, nähtävästi tavattoman syvän huokauksen häiritsemänä, +jonka tyttö ylenpalttisessa onnenpuuskassa oli päästänyt. Vanhus +huudahti sänkyverhojen takaa: »Mikä sinua vaivaa, tyttöseni?» Tyttö +miltei pyörtyi rakastajansa sylissä, mutta vastasi; tästä huolimatta +makuusijaltaan: »Minun korsettini luu koskee minua kun minä kumarrun ja +etsin neulaa — minä pudotin sen lattialle enkä voi sitä löytää»... + +»Kyllä, tunnen kertomuksen», vastasi varakreivi, jota olin luullut +nöyryyttäneeni vertaamalla tuota tyttöä hänen korkea-arvoisaan +Alberteensa. »Nuori tyttö josta Te puhutte, oli, jos oikein muistan, +muuan Guise. Hän pelastui pulasta tavalla, joka sopi hänen arvoisaan +nimeensä... Mutta unohditte lisätä, ettei hän enää siitä illasta +alkaen avannutkaan akkunaansa rakastajalleen, joka varmaan oli joku de +Noismontier — — — Alberte sitä vastoin tuli uudelleen seuraavaa yönä, +Alberte antautui niitten vaikeuksien jälkeen, joita hän oli kestänyt, +vielä uskaliaammin vaaralle alttiiksi ja uhmaili sitä, ikäänkuin mitään +ei olisi tapahtunut!... Minähän en siihen aikaan ollut mitään muuta +kuin pieni aliluutnantti, jonka tiedot matematiikassa olivat hyvin +hatarat — aine, joka muuten miellytti minua sangen vähän. Mutta sille, +joka olisi ymmärtänyt kaikkein vähäsimpiäkin todennäköisyyslaskelmia, +olisi pitänyt olla selvillä, että jonakin päivänä — tai yönä — täytyisi +tällaisen seikkailun loppua». + +»Totta varmaan, kapteeni», keskeytin minä, muistellen hänen kertomuksen +alussa mainitsemiaan sanoja, »seikkailuun täytyisi saada loppu, joka +saisi Teidät tuntemaan, mitä se tietää, että tuntee pelkäävänsä». + +»Juuri niin», vastasi hän äänellä, jonka totisuus poikkesi siitä +kevyestä äänensävystä, jota minä olin käyttänyt. »Kuten olette +huomanneet — eikö totta — Alberte ei ollut minulta säästänyt mitään +mielenliikutusta siitä hetkestä alkaen, kun minä tunsin, hänen +puristavan kättäni pöydän alla, aina siihen silmänräpäykseen, kun +hän ikäänkuin yöllinen ilmestys seisoi huoneeni ovessa. Useammalla +tavalla hän oli saattanut minut pöyristymään sieluni syvyydessä ja +kauhistuttanut minua monessa suhteessa. Mutta tähän saakka ne olivat +olleet ainoastaan vaikutteita joita saa, kun kiväärinkuulat vinkuvat +ja tuntee kanuunankuulien aiheuttaman ilmanpaineen. Se hirvittää, +mutta hyökätään kuitenkin. Mutta nytpä tapahtui jotakin muuta! Nyt +jouduin minä pelon valtaan tämän sanan varsinaisessa merkityksessä. +Minä pelkäsin todellakin — en enää Alberten vuoksi, vaan itseni takia, +niin, yksinomaan itseni tähden. Mitä minä tunsin, oli sellainen tunne, +joka varsinaisesti saattaa sydämen vaalenemaan yhtä voimakkaasti kuin +kasvotkin. Minä jouduin sellaisen hätäisen säikähdyksen valtaan, jota +tuntee, kun koko rykmentti lähtee pakoon. Minä, joka tässä puhun, olen +nähnyt itse Chamboranin pakenevan — tuon sankarillisen Chamboranin +ohjat höllällään karkuuttavan pakoon ja päättömässä kauhussa vievän +mukaansa everstinsä ja muut upseerit. Siihen aikaan en ollut vielä +mitään nähnyt... Mutta sen jälkeen olen minä kokenut asioita, jotka +minä luulin mahdottomiksi. + +»Kuulkaapa nyt Oli yö. Kuten me elimme, ei se voinut olla mikään muu +kuin yö — ja pitkä talviyö se olikin. Minä en sano, että se olisi ollut +levollisimpia öitämme. Itse asiassa olivat kaikki yömme levollisia: +ne olivat tulleet levollisiksi sen onnen takia, jota ne tuottivat +meille, ladattu kanuuna oli aina meidän päänalusenamme. Emme olleet +vähimmässäkään määrässä levottomia sen takia, että me syleilimme +toisiamme teräväksi hiotun miekanterän päällä, joka oli asetettu hornan +yli, kuten turkkilaisten helvetinsilta. + +Alberte oli tullut tavallista aikasemmin saadakseen viipyä sitä +kauemmin. Kun hän oli tullut, niin koski minun ensimäinen hyväilyni, +ensimäinen rakkaudenilmaisuni tavallisesti hänen jalkojaan, joissa ei +enää ollut niitä viheriäisiä tai punertavia kenkiä, jotka olivat niin +miellyttävän näköisiä ja joihin minä olin niin ihastunut. Jottei hän +aiheuttaisi mitään kolinaa, kulki hän näet paljain jaloin, ja kun hän +tuli, olivat hänen jalkansa aivan jääkylmät, koska hänen oli täytynyt +kulkea pitkin käytävän kylmää kivilattiata vanhempiensa huoneesta aina +minun huoneeseeni saakka käytävän toisessa päässä. Minä lämmitin näitä +jalkoja, jotka hän antoi kylmettymisen vaaralle alttiiksi, kun hän +minun takiani nousi lämpimästä sängystään ylös — ehkäpä joutuen vaaraan +saada jonkun kauhean rintataudin. Minä ymmärsin kyllä, miten sain ne +lämpimiksi, minä taisin muuttaa ne valkoisista ja kylmistä heleän ja +punertavan värisiksi... Mutta tänä yönä ei auttanut mikään. Minun suuni +ei kyennyt muodostamaan niitä veripilkun tapaisia unikukannuppuja, +joita minä niin mielelläni usein suuteluillani sain aikaan hänen +kauniisti kaartuvilla jalkaterillään. Alberten rakkaudenilmaisut olivat +tuona yönä hiljaisemmat kuin koskaan ennen. Mutta hänen hiljaisissa +syleilyissään ilmenevä voima puhui niin kaunopuheista kieltä, etten +minä pyytänyt häntä puhumaan tai vastaamaan minulle, sillä aikaa kuin +itse taukoamatta puhelin yhtä ja toista ja mainitsin hänelle, kuinka +hän hurmasi minut ja kuinka hullaantuneesti olin rakastanut häneen. +Hänen syleilynsä olivat hänen sanojaan. + +Mutta äkkiä tuntui, ikäänkuin hän olisi tullut mykäksi. Hänen +käsivartensa irtautuivat — hän ei enää puristanut minua rintaansa +vastaan. Minä luulin sitä pyörtymiskohtaukseksi, samanlaiseksi, +jollaisia hänellä usein oli vaikk'ei hänen syleilyjänsä, +suonenvedontapainen voimakkuus siiloin tavallisesti hellittänyt... + +Me molemmat emme ole mitään neitosia, vaan miehiä, jotka voimme puhua, +kuten miehet. Minä tiesin, mitä se merkitsi, kun Alberte kiemurteli +intohimoissaan se ei tavallisesti keskeyttänyt minun, hyväilyjäni. Nyt +minä pidin häntä edelleen painettuna rintaani vasten odottaen, että +hän tulisi tajuntaansa ja olin vallan vakuutettu siitä, että hänen +tunteensa taasen elpyisivät minun sylissäni ja että salama, joka oli +iskenyt häneen, uudelleen herättäisi hänet uuden iskun kautta. Mutta +tällä kertaa eivät minun laskuni pitäneet paikkaansa. Minä katselin +häntä, kun hän nukkui siinä syliini suljettuna sinisellä sohvalla ja +odotin hetkeä, jolloin, hänen silmänsä, joita nyt suuret silmäluomat +peittivät, uudelleen alkaisivat polttaa minua sametinmustista +silmäteristä uhkuvalla tulellaan, — jolloin hänen suunsa uudelleen +avautuisi ja päästäisi hengähdyksen hampaitten välistä, jotka +nyt pureutuivat toisiansa vastaan niin kovasti, että kiille oli +halkeamaisillaan vähimmästäkin pikaisesta suutelosta, jonka minä +painoin hänen kaulalleen tai hiljaisesti hänen olkapäälleen. Mutta hän +ei avannut silmiään eikä hellittänyt puremasta hampaitaan yhteen... +Jalkojen kylmyys oli noussut aina huulen saakka, joita minä painoin +omiani vasten... Kun minä tunsin tämän kauhua herättävän kylmyyden, +kohottauduin puolittain ylös tarkastaakseni häntä paremmin. Mutta +äkkiä irtauduin hänen sylistään! Toinen käsivarsi putosi silloin hänen +rinnalleen ja toinen jäi riippumaan lattialle: sohvalta, jossa hän +loikoi. Kauhistuneena, mutta vielä kylmäverisenä, asetin minä käteni +hänen sydämelleen. Se ei lyönyt! Suonentykytystä ei tuntunut ranteessa, +ei ohimossa, ei kaulassa eikä missään — — — Mitään muuta en havainnut +kuin kuoleman: se oli joka paikassa vastassani ja ilmoitti minulle +olemassaolonsa kauhuaherättävällä jäykkyydellä... + +Olin varma, että se oli kuolema — — ja minä en tahtonut uskoa sitä! +Inhimillisessä ajatuksessa esiintyy joskus tällainen epäjärjellinen +tahto sotimassa täysin päivänselvää seikkaa ja kohtaloa vastaan. + +Alberte oli kuollut! Mihin tautiin hän oli kuollut? En ymmärtänyt sitä. +Minä en ollut lääkäri. Mutta kuollut hän oli. Ja vaikka minä näin, +että kaikki, mitä minä voisin tehdä, ei merkitsisi mitään, havaitsin +sen niin selvästi kuin keskellä valoisinta päivää, niin tein minä +kuitenkin kaiken, mitä voin, niin lohduttoman epätoivoiselta kuin +se näyttikin... Niin kokonaan avuton kuin olinkin; vailla tietoja, +vailla lääkärinkoneita, vailla mahdollisuuksia, otin minä kaikki +pullot pesupöydältäni ja tyhjensin hänen otsalleen... Minä löin häntä +voimakkaasti käsiin enkä ottanut huomioon, että täten sain aikaan ääniä +huoneessa, jossa vähinkin kolina saattoi meidät muuten vapisemaan... +Minulle johtui mieleen kertomus, että muuan setäni — neljännen +rakuunarykmentin komppanianpäällikkö — oli pelastanut erään ystävänsä +halvauksesta iskemällä hänestä äkkiä suonta sellaisella suoniraudalla, +jota käytetään hevosia varten. Huoneeni oli täynnä aseita. Minä otin +erään tikarin ja sain sillä Alberten käsivarren verille. Minä raatelin +tuota kaunista käsivartta, josta ei tullut juuri nimeksikään verta: +muutamia pisaroita jähmettyi haavaan. Ja käsivarsi pysyi kankeana. +En voinut suutelemalla, imemällä enkä puremalla saada eloa tähän +kuolleeseen ruumiiseen, joksi se oli tullut minun suutelojeni aikana... +En tiennyt enää, mitä minä tekisin. Lopuksi ojensin itseni kuolleen +ruumiin päälle — vanhojen tarinoitten mukaan käyttivät ihmeittentekijät +tätä keinoa, kun he herättivät kuolleita. Minä en enää toivonut voivani +saada häntä eloon herätetyksi, mutta menettelin, ikäänkuin olisin +toivonut sitä. Ja loikoessani pitkin pituuttani tämän jääkylmän ruumiin +päällä heräsi minussa ajatus, selvä ajatus, jota ei aikasemmin ollut +siinä ajatusten sekasorrossa, jonka Alberten kauhea kuolema oli minussa +aiheuttanut ja joka saattoi minut pelästymään... + +Ah, miten ääretön, miten lamauttava pelko! Alberte oli kuollut luonani +ja tämä ilmitoisi kaiken. Mitä minusta tulisi? Mitä minä tekisin? +Tätä ajatellessani ja tämän inhottavan tunteen vaikutuksen alaisena +tunsin, ikäänkuin joku käsi, inhimillinen käsi olisi tarttunut tukkaani +ja hiukseni tuntuivat minusta päässäni olevilta neuloilta. Minun +selkäpiitäni karmi jääkylmä väristys. Minä tahdoin taistella tätä +armotonta tunnetta vastaan — mutta turhaan. Minä uskottelin itselleni, +että minun täytyi olla kylmäverinen — että olinhan minä kuitenkin mies +— että olin sotilas. Minä painoin pääni käsiini ja sillä aikaa kuin +aivojani pakotti päässäni, koetin minä järkevällä tavalla miettiä +asemaa, johon olin joutunut, sekä kiintyä ja tarkastella kaikkia +niitä ajatuksia, jotka piinasivat aivojani, ikäänkuin ne olisivat +olleet vaivojen täyttämättä hyrränä. Jokainen näistä ajatuksista +takertui jokaisella hyrrän kiepahduksella luonani olevaan ruumiiseen, +Alberten kuolleeseen ruumiiseen — Alberten; joka ei enää voinut palata +huoneeseensa, Alberten, jonka äiti huomenna löytäisi upseerin huoneessa +kuolleena ja häväistynä. Kun ajattelin äitiä, jonka tyttären minä +kenties olin tappanut hänet häpäisemällä, niin tämä ajatus painoi +sydäntäni raskaampana kuin itse kuollut ruumis... Kuolemaa ei voitu +salata, — mutta oliko mahdollista pitää salassa sitä häpeätä, jonka +ruumiin löytäminen huoneessani toisi ilmoille? Tämän kysymyksen tein +itselleni; se oli se päässäni oleva kiinteä piste, johon tuijotin. +Mitä kauemmin aikaa minä ajattelin tähän liittyviä vaikeuksia, sitä +suuremmilta ne minusta näyttivät. Ne kasvoivat vallan mahdottomiksi; +Kauhea näky! Joskus tuntui minusta, ikäänkuin Alberten kuollut ruumis +täyttäisi koko minun huoneeni eikä olisi mahdollista saada sitä sieltä +ulos. Oi, jospa hänen huoneensa ei olisi ollut hänen vanhempiensa +huoneen takana, silloin olisin kantanut hänet kaikesta huolimatta +kuitenkin takaisin hänen sänkyynsä. Mutta kuinka olisin kuollut +ruumis sylissäni saattanut tehdä sen, mikä oli jo Albertellekin hänen +eläessään hyvin uskallettua: hiipiä huoneen läpi, jota en tuntenut, +jossa en koskaan ollut ollut ja jossa tuon onnettoman vanha isä ja äiti +nukkuivat vanhuuden kepeätä unta? Mutta olin sellaisessa mielentilassa, +pelko huomispäivästä ja ruumiista, joka muuten jäisi huoneeseeni, +kiihoittivat minua niin äärettömästi, että juuri tämä ajatus sai vallan +minussa. Ainoana keinona pelastaa tyttöraukan kunnia ja säästyä isän +ja äidin moitteilta, sanalla sanoen pelastaa itseni kaikesta tästä +häpeästä ja alennuksesta tuntui minusta olevan tuo uhkayritys, hullutus +kantaa Alberte takaisin. Ette ehkä usko minua? Tuskin voin itse uskoa +itseäni, kun ajattelen sitä. Mutta minä todellakin päättäväisesti +nostin Alberten kuolleen ruumiin syliini, nostin sen ylös ja asetin +hartioilleni. Kauhea kantamus, raskaampi, Jumala paratkoon, kuin +se kuorma, jota kadotetut kantavat Danten helvetissä. Täytyy minun +tavallani olla kantanut tällaista kuormaa, jona oli inhimillinen ruumis +— ruumis, joka ainoastaan tunti sitten oli saattanut minut vapisemaan +intohimosta ja joka nyt saattoi vereni jähmettymään suonissani — täytyy +olla kantanut sellaista kuormaa käsittääkseen, miltä se tuntui. + +Kuollut ruumis selässäni ja paljasjaloin kuten hänkin, jotten +saisi vähintäkään kolinaa aikaan, avasin minä nyt oven sekä hiivin +pitkin käytävää, joka vei vanhempien sänkykamariin. Tämän huoneen +ovi oli käytävän toisessa päässä. Jokaisella askeleella pysähdyin +minä vapisevin polvin kuunnellakseni talossa vallitsevaa yöllistä +hiljaisuutta, mutta minä en sitä käsittänyt, sillä sydämeni löi niin +kovasti. Viipyi kauan. Kaikki oli hiljaa. Mutta kun vihdoin saavuin +tuon kauhean oven luo, joka johti vanhusten huoneeseen minkä läpi +minun tuli kulkea — Alberte oli tullessaan minun luokseni jättänyt +sen raolleen helpottaakseen paluumatkaansa — ja kun kuulin molempien +vanhusraukkojen pitkät ja tasaiset hengähdykset, kun he luottavaisesti +nukkuivat, niin silloin en enää uskaltanut kauemmas... En uskaltanut +astua kynnyksen yli, joka ammotti pimeässä mustana minua vastaan. Minä +miltei paeten palasin taakkoineni. Minä palasin huoneeseeni, samalta +kuin yhä suurempi kauhu valtasi minut, asetin Alberten kuolleen ruumiin +uudelleen sohvalle ja alotin uudelleen, kyykistyneenä polvilleni +hänen viereensä, änkyttää ja vaikeroida: »Mitä minun pitää tehdä?... +Mitä minusta tulee?» Nyt alkoivat sielunvoimani uupua — nyt pälkähti +mieleeni mieletön ja julma ajatus heittää tuon kauniin tytön ruumis +akkunasta ulos, _hänen_ kuollut ruumiinsa, hänen, joka kuusi kuukautta +oli ollut rakastajattareni! Niin halveksikaa minua! Avasin akkunan, +vedin verhon sivulle — verhon jonka Te tuossa näette, ja katselin alas +siihen pimeään syvyyteen, jonka pohjalla katu oli. Oli tavattoman pimeä +sinä yönä, niin etten voinut erottaa edes katukivitystä: »Luullaan, +että se on itsemurha», ajattelin minä ja otin Alberten syliini ja +kohotin hänet ylös. Mutta äkkiä pilkahti hitunen tervettä järkeä minun +hulluihin aivoihini. »Mistä hän on heittäytynyt alas, mistä hän on +kuolettavalla tavalla hypännyt alas, jos hänet huomenna löydetään +akkunani alla?» kysyin itsekseni. Minusta näytti mahdottomalta se, mitä +ajattelin tehdä. Menin ja suljin akkunan ja se kitisi saranoillaan. +Vedin verhon taasen akkunan eteen. Olin enemmän kuollut kuin elävä +kauhistuneena siitä kolinasta, jonka minä sain aikaan. Mihin tahansa +minä asetinkaan, mihin minä heitinkään tuon kuolleen ruumiin, joka +minua sanattomana syytti: rapuille, käytävään tai akkunasta ulos, +niin olisi se ollut sama kuin häväistä sitä ilman mitään hyötyä. +Ruumiin tarkastus tulisi kuitenkin ilmituontaan kaikki. Äidin silmäys, +joka johdettaisiin niin julmalla tavalla oikealle tolalle, näkisi ja +ymmärtäisi kaikki, jonka lääkäri tai tuomari mahdollisesti koettaisivat +salata... Tunteeni olivat tällä hetkellä sietämättömiä ja kun minä +näin aseitteni kiiltävän huoneeni seinällä, pälkähti mieleeni ajatus +— pelkuruudessani, _turmeltuneessa_ sieluntilassani (muuan keisarin +sanontatavoista, joita minä sittemmin olen oppinut ymmärtämään) — +pistoolinkuulalla lopettaa kaikki. Mutta — Te ymmärrätte! Tahdon olla +vilpitön: minä olin 17-vuotias ja minä rakastin miekkaani. Suvun +vanhan tavan mukaan ja omasta halustani olin valinnut sotilasuran. +En koskaan ollut ollut tulessa ja tämä oli minun sisin toivomukseni. +Minulla oli sotilaan kunnianhimo. Rykmentissä me laskimme leikkiä +Wertheristä — tuosta aikakauden romaanisankarista. Me upseerit säälimme +häntä! Ajatus, joka esti minua tekemästä itsemurhaa, jotta sen kautta +pääsisin tuosta minua yhä edelleen kahlehtivasta vastenmielisestä +pelontunteesta, johti minut toisiin mietteisiin, jotka näyttivät +tarjoavan minulle täydellisen pelastuksen siitä ahdinkotilasta, jossa +minä tuskailin. »Jospa menisin everstin luo!» ajattelin minä. Eversti +— hänhän on sotilaan holhooja... Ja silmänräpäyksessä minä pukeuduin, +kuten pukeudutaan kenraaliharjoitukseen. Sotilaalle ominaisella +vaistolla otin minä pistoolit mukaani. Kuka tiesi, mitä voisi tapahtua. +Viimeisen kerran suutelin minä kuollutta Albertea sellaisilla +tunteilla, joita 17-vuotias omaa — siinä iässä ollaan tuntehikas — +Albertea, joka kuuden kuukauden aikana oli mitä hurmaavimmalla tavalla +syleillyt ja hyväillyt minua, suutelin hänen mykistynyttä suutaan, +joka aina oli vaiennut. Varpaisillani hiivin minä rappuja alas ja ulos +huoneesta jättäen kuoleman jälkeeni. Läähättäen kuten pakoretkellä +oleva mies käytin minä kokonaisen tunnin — se tuntui minusta tunnilta +— saadakseni kääntymään suuren avaimen mahdottoman suuressa lukossa ja +avatakseni kadulle johtavan portin. Ja sittenkuin taasen olin sulkenut +sen varkaanmoisella varovaisuudella, juoksin minä vinhaa vauhtia +everstini luo. + +Minä soitin, ikäänkuin tuli olisi ollut irti. Minä melusin, ikäänkuin +torvenpuhaltaja, ikäänkuin vihollinen olisi ollut riistämäisillään +rykmentinlipun! Minä työnsin syrjään kaikki tieltäni, vieläpä +päivystävän upseerinkin, joka tahtoi estää minua tunkeutumasta +tähän aikaan yötä everstin huoneeseen. Kun eversti vihdoinkin oli +herännyt aikaansaamastani melusta, kerroin minä hänelle kaikki. Minä +tein hänelle synnintunnustuksen yhteen hengenvetoon ja viimeiseen +tapahtumaan asti, äkkiä ja ajattelematta, siltä silmänräpäykset olivat +kalliita — Ja niin pyysin häntä auttamaan minua. + +Hän oli miesten mies, everstimme! Hän oivalsi heti sen kamalan, vieläpä +helvetillisen aseman, johon olin joutunut ja hänen tuli sääli nuorinta +lapsistaan, kuten hän minua nimitti. Luulen tässä tilaisuudessa +olleenikin sellaisessa asemassa, joka hyvinkin voi herättää +säälintunteita. Hän kirosi oikeaan ranskalaiseen tapaan ja sanoi +minulle, että minun ensi työkseni oli heti lähdettävä kaupungista. +Hän huolehtisi muusta — kävisi onnettomien vanhempien luona, niin +pian kuin olin lähtenyt... Mutta minun oli kiirehdittävä matkalle, +noustava kyytivaunuun, joka kymmenen minuutin kuluttua vaihtaisi +hevosia Postiravintolan luona ja matkustettava kaupunkiin, jonka hän +mainitsi. Siellä saisin kirjeen häneltä... Hän antoi minulle rahoja, +sillä olin unohtanut ottaa ne mukaani, ja painoi sydämellisen suutelon +harmailla viiksillään poskilleni. Kymmenen minuuttia tämän keskustelun +jälkeen kiipesinkin minä kyytivaunun katolle — ei ollut mitään muuta +paikkaa. Se kulki samaa tietä, jota me nyt matkustamme. Täyttä laukkaa +kuljettiin ohi akkunan — Te ymmärrätte kenties, minkälaisin silmäyksin +minä katselin sinne ylös — tuon haudanhiljaisen huoneen akkunan ohi, +jonne otin jättänyt Alberten kuolleena. Se oli valaistu aivan samoin +kuin se on nyt tänä yönä». + +Varakreivi de Brassard vaikeni. Hänen täyteliäs äänensä sointui vähän +särkyneeltä. En ajatellut enää pilan laskemista — Mutta hiljaisuus ei +tullut pitkälliseksi. + +»Ja sitten?» kysyin minä. + +»Sitten — sitten», vastasi hän, »ei ole mitään sitten. Se juuri on +kauan aikaa hurjasti kiusannut uteliaisuuttani. Minä noudatin sokeasti +everstin käskyjä ja odotin kärsimättömästi kirjettä sekä ilmoitusta +siitä, mitä hän oli tehnyt ja mitä oli tapahtunut matkani jälkeen. +Odotin noin kuukauden ajan, mutta mitään kirjettä en tämän kuukauden +kuluessa saanut everstiltäni, sillä hän ei mielellään kirjoittanut +muulla kuin miekallaan vihollisen kasvoihin, vaan sain sen sijaan +käskyn muuttaa toiseen armeijakuntaan. Sain käskyn liittyä 35:nteen +rykmenttiin, joka heti lähtisi taisteluun. Kahdenkymmenenneljän tunnin +kuluessa piti minun olla uudessa paikassani. + +Tavattoman kirjavat toimet sotaretken aikana — etenkin kun ollaan +ensimäisellä sotaretkellä — taistelut, joihin otin osaa, vaivat, +joita sain kokea, rakkaudenseikkailut, joihin jouduin tämän kertomani +seikkailun jälkeen, kaikki tämä aiheutti, että minä unohdin kirjoittaa +everstille, ja kaikki se veti ajatukseni pois Alberte-historian +kiusallisesta muistosta, kuitenkaan koskaan sitä häivyttämättä +mielestäni. Olen säilyttänyt tämän muiston kuin kuulan, jota ei voida +ottaa pois... Sanoin itsekseni, että ennemmin tai myöhemmin tapaisin +everstin ja saisin lopuksi selvän siitä, mitä halusin tietää. Mutta +kuolema kohtasi häntä rykmenttinsä etunenässä Leipzigin luona... +Kuukautta aikasemmin oli Louis de Meung myöskin kaatunut... Tämähän +on hyvin surkuteltavaa», lisäsi kapteeni de Brassard, »mutta kaikki +hiljenee voimakkaimmassakin sielussa» — ehkäpä juuri sen takia, että +se on niin voimakas. Uteliaisuus, tuo kuluttava halu saada tietää, +mitä oli tapahtunut lähtöni jälkeen, ei saattanut minua enää lopulta +levottomaksi. Ulkonäöltäni muuttuneena olisin minä jo monta vuotta +sitten voinut aivan hyvin palata tuohon pieneen kaupunkiin, ilman että +minua olisi tunnettu, ja minä olisin silloin ainakin voinut ottaa +selville, mitä oli tullut tietoon ja tunnetuksi minun surullisesta +seikkailustani. Mutta jokin, joka ei ainakaan anna arvoa yleiselle +mielipiteelle, sillä sille minä olen koko elämäni ajan sanonut »hyvää +päivää, kirvesvartta» — jokin, joka pikemmin muistutti sitä pelkoa jota +enää haluaisi kokea toista kertaa, on kuitenkin estänyt minua tekemästä +sitä». + +Hän vaikeni uudelleen, tämä keikari, joka ilman vähintäkään +keikarimaisuutta oli kertonut samalla kertaa niin surullisen ja niin +todellisen historian. Minä vaivuin unelmoimaan hänen kertomuksensa +vaikutuksesta. Minä ymmärsin, että tässä niin hurjassa varakreivi de +Brassardissa, joka ei ainoastaan ollut kermana keikonen ja uskalikkojen +joukossa, vaan oli niitten joukossa ylpeimpiä ja punaisimmalta +loistavia unikukkia — tässä Bordeaux-viinin juojassa englantilaiseen +tapaan — että hänessä piili syvempiaatteinen ihminen ja että hän +oli toisenlainen, kuin miltä hän näytti. Minä muistin, mitä hän +kertomaksensa alussa maininnut _mustasta tahrasta_, joka läpi hänen +elämänsä ajan oli turmellut hänen huonommat huvituksensa. — Hän +ihmetytti minua edelleen, kun hän tarttuen kovasti käsivarteeni äkkiä +huudahti: + +»Katsokaa — katsokaa akkunaverhoa!» Tätä ikkunaverhoa vasten kuvastui +ja katosi norjan naisvartalon varjokuva. + +»Alberten hahmo!» sanoi kapteeni de Brassard. »Sattuma on niin +leikillinen tänä iltana», lisäsi hän katkerasti. + +Punaiselta loistava nelikulmainen akkunaverho oli taasen tyhjä — — — + +Mutta vaununtekijä, joka oli varakreivin kertoessa korjannut +pyöränmutteria, oli nyt lopettanut työnsä. Kyytihevoset olivat +valjaissa, hypähtelivät ja tömistivät levottomasti kavioillaan +tannerta. Astrakaanilakki korvallisellaan ja matkustajaluettelo +hampaitten välissä tarttui kyytimies ohjaksiin ja hyppäsi ylös +istuimelleen, ja niin pian kuin hän oli istuutunut paikalleen +kyytivaunun katolla, huusi hän yössä kaikuvalla kirkkaalla äänellään: +»Matkaani» ja antoi siten lähtömerkin. + +Ja me ajoimme pois sekä olimme pian kulkeneet ohi tuon salaperäisen +akkunan. Minä näen sen yhä edelleen unissani — tuon punaverholsen +akkunan. + +LOPPU. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77499 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..678fa50 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77499 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/77499) |