diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 77382-0.txt | 5917 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 5933 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/77382-0.txt b/77382-0.txt new file mode 100644 index 0000000..ef734b3 --- /dev/null +++ b/77382-0.txt @@ -0,0 +1,5917 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77382 *** +language: Finnish + + + + +IKIONNELLISET + +Romaani + + +Kirj. + +IDA BOY-ED + + +Suomennos + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Ahjo, +1920. + + + + +I. + + +Oli se vuoden aika, jolloin kaikkialla Saksassa suoritettiin +kenttäharjoituksia. Myöskin siinä pienessä valtakunnan kolkassa, jossa +hansalais-lyybekkiläinen ja meklenburgilainen maaperä yhtyvät ja joka +ulottuu Traven suun eteläiseen rantaan, tapahtui sotaväen harjoituksia. +Vanhasta Hansan kuningattaresta, Lyybekistä, Itämeren rannikkoon saakka +vietettiin iloista elämää, jonka lukuisat majoitukset tavallisesti +aiheuttavat. Suurten kenttäleirien yöt olivat tulossa; seudun +asujamisto odotti niitä kuin jotain kansanjuhlaa. Mutta yksityisillä +pataljoonilla oli siellä täällä pienet etuvartioleirinsä, ja myöskin +illalla syyskuun 1 päivänä näki laajalla sänkipellolla vilkasta elämää. + +Kentän ja joen välissä kulki maantie Meklenburgiin päin. Laskeva +aurinko loi pilvettömälle taivaalle ja tasaisesti juoksevaan +virrankalvoon keltaisenpunaista, metallimaista hehkua. Leirialueen +takaa kohoava metsä alkoi synkistyä; sieltä luikertelevalla, +valkoiselta hohtavalla maantiellä kohosi tuon tuostakin pölypilviä, +sitten vyöryivät esiin vaunut, jotka tulivat Lyybekistä ja olivat +matkalla Schlutup'iin. Pyörien jyrinä sai erään pienen ryhmän +upseereita, jotka istuskelivat pyöreän teltan edessä pöydän ympärillä, +joka kerta ponnahtamaan pystyyn ja pettyneen näköisinä jälleen +istuutumaan. + +"Allmer", sanoi muudan nuori upseeri eräälle +yksivuotis-vapaaehtoiselle, joka pöydän ääressä seisoen kaatoi +kurkkuunsa lasillista viiniä, "äitisi ei tule enää". + +"Aivan varmasti, rakas Schmettau, Beatrix pitää kyllä siitä huolen." + +"Onpa tosiaankin paljon vaadittu, että rouva kreivittären pitää +matkustaa kaksi tuntia meitä tavatakseen, tai oikeammin näyttääkseen +nuorelle kreivittärelle kenttäleiriä." + +Herra von Schmettau katsoi kelloa. + +"Vähän yli seitsemän." + +Samassa tuli paikalle juosta hölkyttäen herra v. Schmettaun palvelija. +Ennenkuin hän kerkesi suutansa avaamaan, tiesivät herrat jo mistä oli +kysymys, sillä kylästä päin johtavalla maantiellä tulivat näkyviin +kreivitär Allmerin ajoneuvot. Upseerit — heitä oli luvultaan neljä — +kiiruhtivat vaunuja vastaan. Luutnantti v. Schmettaun ruskeahkoille +kasvoille nousi hieno puna, hänen tummat silmänsä säihkyivät +lämpimästi, kun hän, samoin kuin toisetkin, jo kaukaa lausui +sotilaallisin tervehdyksin vaunuissa istujat tervetulleiksi. Nuori +kreivi Allmer pysytteli hiukan loitommalla. Täällä kenttäleirissäkään +ei pitänyt aivan kokonaan unohtaa sotilaallisia arvoasteita. + +Kolme naista kiitti vaunuista tyynen-ystävällisesti. Sitten pysähtyi +nelivaljakko miltei luonnottoman äkkiä, mikä seikka oli vanhan +Wohlerin, Allmerien harmaahapsisen perheajurin, suurin ylpeys. +Ennenkuin kuitenkaan palvelija oli päässyt alas kuskipukilta, ehti +majuri v. Beulwitz avata vaunujen oven ja ojensi kätensä kreivittärelle. + +"Kreivitär, mikä ilo! Tahdotteko te ja toiset naiset suoda +suosiollisesti anteeksi asun, jossa meidän täytyy esitellä itsemme." + +Kreivitär hymyili. + +"Kuinka voikaan joku upseeri näyttäytyä edullisemmassa valossa. Mutta, +sallittehan... rakas Dorothea, minä esitän sinulle tässä majuri von +Beulwitzin. Sinä tiedät, hän ja hänen veljensä Fritz olivat lapsuuteni +leikkitovereita. Neiti von Allmer, puolisoni serkku, joka oleskelee +nykyään luonamme Allmershofissa." + +Pieni tanakka majuri, jonka kasvoilla paistoi tyytyväisyys, kumarsi +naisille. Kreivitär oli solakka ja pitkäkasvuinen nainen, jonka +kauniista ja ylpeistä kasvoista tuskin saattoi huomata, että hän +oli neljänkymmenen paikkeilla, mutta sen todisti hänen kahden +täysikasvuisen lapsensa läsnäolo. Hänen aaltoileva, tumma tukkansa +seppelöi valkoista otsaa. Kun hän hymyili, paljastui kaunis hammasrivi. +Hänen poskiensa väri oli raikas. + +Neiti v. Allmer, joka oli viittä vuotta kreivitärtä nuorempi, näytti +siitä huolimatta vanhemmalta; hänen hienot piirteensä muuttuivat +mielenliikutuksen kohdatessa tuimiksi. Hänen ulkonainen esiintymisensä +sitä vastoin oli täysin varmaa. + +Beulwitz kiiruhti esittämään pienen esikuntansa. Kapteeni v. Santen +ja yliluutnantti Lobedan kumarsivat mitä kunnioittavimmin; Schmettau +nuoren kreivin ystävänä ei tarvinnut esittelemistä. + +"Mutta eivätkö kreivittäret haluaisi nousta pois vaunuista?" kysyi +vaaleaverinen luutnantti Lobedan. + +"Tuopa näyttää hauskalta!" huudahti Beatrix, joka korkealta +istuimeltaan tarkasteli sotilaselämän hyörinää. + +"Tulkaa, likempää se näyttää vielä hauskemmalta", pyyteli Schmettau. +Nuoren kreivittären suuret, tummat silmät harhailivat sinne tänne: +milloin ne kiintyivät luutnanttiin, milloin taas muihin, milloin +leiriin. + +"Schmettau — kuinka mahdottomalta te näytätte tuossa pölyisessä +kenttälakissanne. Kuules, Botho, pitele taivaan nimessä varovasti sitä +koria, siellä on koko huominen aamiaisenne. — Te — luutnantti Lobedan! +Oletteko Bothoon tyytyväinen? Kyllä se poika jollekin Moltkelle vetää +vertoja, vai miten?" + +Hän ojensi pitkälle luutnantille molemmat kätensä ja hyppäsi alas +vaunuista, jolloin hänen pieni ratsastushattunsa tipahti päästä +ja paljasti hänen poikamaisen-lyhyeksi leikatun tumman tukkansa. +Schmettau nosti lakin ylös, tyttö puisteli siitä pölyn pois ja asetti +sen jälleen mitä suurimmalla huolella päähänsä. Beatrix oli pienempi +kuin hänen äitinsä, erittäin sirokasvuinen ja vilkas. Säihkyvät +silmät sopivat hyvin ruskean-vaaleisiin kasvoihin, joista kohosi +hieman häikäilemättömästi pieni soma nenä hermostuneesti liikkuvine +sivustoineen. + +"Teidän veljessänne, kreivitär, me menetämme, kun hän heti +kenttäharjoitusten päätyttyä eroaa, komppaniani rakastettavimman +sotilaan. Ehkä hän kohoaa teidän silmissänne, kun sanon teille, +että hänet nähtävästi päästetään palveluksesta ylennyksellä +reservi-upseeriksi." + +"Iloitsen, että hän yleensä pääsee vapaaksi. Meillä käy aika +kuolettavan ikäväksi. Enkä minä kärsi Bothoa kirjavassa takissa. +Vaaleaveristen miesten pitäisi palvella vain niissä joukoissa, joissa +käytetään sinisiä kauluksia, punaiset eivät sovi niille, joilla on +kellertävä tukka. Oh, — pardon." + +Luutnantti Lobedan oli vielä vaaleaverisempi kuin Botho. Mutta kaikki +kolme herraa nauroivat, sydämellisimmin tietenkin tummaverinen +Schmettau. + +"Älkäähän liikoja iloitko, Schmettau", huusi Beatrix nauraen, "ette te +silti ole läheskään vaarallinen". + +Nuoret soturit naisineen tulivat pataljoonan teltan luo, missä +upseerien palvelijat kreivittären palvelijain johdolla alkoivat tuota +pikaa kyhätä tilapäistä illallispöytää, johon tyhjennettiin korien +sisältö. Lähelle pöytää, erääseen syvään, maahan kaivettuun kuoppaan, +tehtiin tuli; kenttäkattila riippui tulen yläpuolella mustuneessa +seipäässä, joka oli asetettu poikittain kuopan reunoille. Beatrix oli +aivan suunniltaan tyytyväisyydestä. + +"Äiti", sanoi hän, "saanhan toki juoda kuumaa punssia toisten kanssa? +Muuten on ilo vain puolittaista." + +"Beatrix", sanoi Botho hiljaa sisarelleen, "onko teillä ollut tänään +vieraita?" + +Beatrix katsoi hämmästyneenä veljeensä. + +"Vieraita? — Kenen meille pitäisi tulla? — Pastori oli siellä ja pyysi +minua kummiksi seitsemännelle lapselleen." + +"Eikö muita?" Hän huokasi. + +Beatrixin äänekkään vastauksen olivat molemmat upseerit kuulleet. + +"Herran nimessä — seitsemän lasta! Ja jollakin meistä tai useammallakin +on onni tulla sinne ylihuomenna asumaan", paasasi Lobedan. + +"Mitä sanottekaan, herra luutnantti? Äiti tahtoo, ettei pastori +raukan niskoille tule mitään majoitusta, ja ylihuomenna muutatte te +ja — luullakseni — vielä kuusi upseeria, meille. Silloin täytyy äidin +järjestää pienet tanssiaiset." + +"Ihanaa — mainio ajatus!" huusi Lobedan. + +"Kutsuttako paroonitar Pantinin? Taivuta äiti siihen", puheli Botho +nopeasti. + +"Pantin ei ole käynyt meillä", vastasi Beatrix arvellen, "ja en oikein +tiedä, mitä äiti..." + +"Kreivitär — hyvät herrat", huusi samassa Beulwitz, "pöytä on valmis. +Rouva kreivitär kutsuu." + +— Liinalla peitetylle pöytälaudalle oli ahdettu sikin sokin vateja, +laseja ja pulloja. Seurue istuutui kenttätuoleihin, ja kun niitä oli +kaksi liian vähän, kiikuttivat Schmettau ja Botho esiin komppanian +kirstut ja istuutuivat niille. + +Varjot metsän yläpuolella olivat käyneet mustemmiksi, hämärä alkoi +äänettömänä kutoa verkkoaan. Sytytettiin rovioita, ja mahtavina +kohosivat tervaskantojen liekit kohti korkeutta keveitten savupilvien +saattamina. Sotamiehiä ryömi olkimajoihin; toiset seisoskelivat +ryhmissä yksityisten siviilihenkilöitten ympärillä, jotka olivat +tulleet tänne tapaamaan ja kestitsemään eilisiä majoitusvieraitaan; +husaarien luo, jotka lähestyvän öisen lähdön takia eivät välittäneet +olkimajoista, kokoontui nuorisoa läheisestä kylästä. Hevosten +raskaat ja suuret ruhot kohosivat mustina varjokuvina yhä kalpenevaa +iltataivasta vasten. + +"Miten kaunista tuo on", sanoi Beatrix haltioissaan. Seurue oli +syventynyt syömiseen. Beulwitz kertoi, etteivät he olleet tänään +nauttineet päivälliseksi mitään, lukuunottamatta erästä pientä +säilykevarastoa. Juuri kun oli aiottu ryhtyä keittämään, oli +vihollismielinen etuvartiosto ollut niin ystävällinen ja hyökännyt +heidän kimppuunsa. + +Beatrix ei käsittänyt, miten näin romanttisessa ympäristössä saattoi +puhua nälästä; hän ei tosin sitä sanonut, mutta luutnantti Lobedan +hankki itselleen hänen syvän halveksumisensa, koska hän teki sangen +perinpohjaista tuttavuutta kylmän peltopyy-piirakan kanssa, v. +Schmettau sitävastoin laski veitsen ja haarukan maahan ja yritti +hiljaisella äänellä keskustelua hänen kanssaan. + +"Niin, niin, Fritz ja minä olimme villejä lapsia, vaikken minä ollut +niin vallaton kuin Beatrix näyttää minun ainaiseksi murheekseni +olevan." Kreivitär heristi uhaten sormellaan, ja hänen muutoin +hieman kylmistä silmistään loisti rohkeuden säde, jopa tyttärensä +jumaloiminen, niin että hänen teeskennelty nuhteensa vain vaivoin +salasi äidin ihastuksen. "Ja te sanotte, että Fritz on tullut niin +rauhalliseksi?" + +"Ei rauhalliseksi, vaan vakavaksi ja hillityksi. Sehän johtuu hänen +toimestaan — prinssin kasvattaja kun on — se on selvä. Prinssi Leopold +on kyllä vapautunut hänen kurinpidostaan, mutta ei hänen seurastaan. +Yhtäkkiä tekee hän prinssin kanssa matkan sukulais-hoveihin; myöskin +Meklenburgin hovikunnan vierailua on suunniteltu, jota seuraa matka +Kieliin, missä kuuluvat tarkastavan sikäläisiä linnoituksia", kertoi +Beulwitz. + +"Niinpä hipaisisi veljenne meidänkin seutuja. Kun kirjoitatte hänelle, +muistuttakaa toki häntä siitä, että täällä elää hänen lapsuutensa +leikkitoveri. Ehkäpä prinssi Leopoldiakin huvittaisi tavata vielä +kerran sitä, joka hänen ristiäisissään laski hänet hänen kuninkaallisen +kumminsa käsivarsille. Minä olin siihen aikaan prinssin äidin +hovineitinä", lisäsi hän Dorothealle. + +"Mitäs minä tiedänkään?" huudahti tämä vilkkaasti. "Eräs ystävätär +Schwerinistä kirjoitti minulle äskettäin, että sinne odotettiin prinssi +Leopoldia elokuun lopulla tai syyskuun alussa." + +"Ihanaa", sai tässä vihdoin Beatrix tilaisuuden puuttua puheeseen, +"voisi lopuksi sattua, että herra majurin veli tulisi tänne prinssin +kanssa näihin aikoihin, kun meillä on vieraita. Eikö niin, äiti, +silloin sinä järjestät repäisevät tanssiaiset, sellaiset äärettömän +hauskat manööveritanssiaiset, joihin voi kutsua jo edellisenä päivänä." + +"Mutta, lapsi", alkoi kreivitär heikosti vastustaen. Beatrix ponnahti +ylös ja heittäytyi hänen kaulaansa. + +"En päästä sinua, ennen kuin olet myöntynyt", ilakoi hän. + +"Siinä tapauksessa minä en myöntyisi milloinkaan mutisi Lobedan, jonka +johdosta Schmettau murahti hänelle puoliääneen: + +"Äärettömän tarpeeton huomautus." + +"Suostukaa, kreivitär" — "suostu, äiti", rukoilivat nyt myöskin +Beulwitz ja Botho. + +"Mistä saamme tarpeeksi nuoria naisia", sanoi kreivitär, jo puolittain +voitettuna. Hänen oli mahdotonta kieltää huimapäiseltä lapseltaan +mitään. + +"Oh", huudahti Beatrix rohkaisevasti, "Bülowit ja Randaut — siinä on +jo viisi tytärtä ja kaksi äitiä, te ainakin yksi. Paroonitar Randau ei +tanssi, kuten sinä, äiti, yhdessä tyttäriensä kanssa. Sitten on vielä +Dorothea — tanssithan toki, täti? Sinullahan on hienon tanssijattaren +maine, sanoo äiti... sitten vielä minä ja vanhin pastorin tytär; +myöskin naapurikylän pastorilla on kaksi suloista täysihoitolaista +hyvästä perheestä, ja vihdoin viimein: kutsu Pantin." + +Bothon nuorekkaat kasvot ikäänkuin kivettyivät. Hänen siniset silmänsä +katsoivat jännityksellä äidin huuliin. + +"Pantin?" kysyi Beulwitz, "holsteinilaisia Pantinejako?" + +"Sitä en tiedä", sanoi kreivitär varovaisesti. "Ajatelkaahan: +neljännespenikulman päässä Allmersdorfin linnasta on eräs huvila, +jonka rakennutti sinne joku rikas venäläinen kymmenen tai kaksitoista +vuotta sitten. Maata kiskoi hän puolisoltani suorastaan suunnattomilla +summilla. Mies ikävystyi pian oikkuihinsa. Hän muutti pois — ja siitä +lähtien on rakennus vuokrattavana. Vain harvoin ilmestyi kesällä +joku, joka tuhlasi niin paljon rahaa ja vaivaa näin yksinkertaiseen +olopaikkaan. Mutta joka huvilan ottaa, se käy jo edeltäkäsin +miljonääristä näillä seuduin. Nyt yhtäkkiä, kun huvila on seisonut +yhden vuoden tyhjänä, on sille ilmestynyt kesän lopulla vuokraaja, joka +nähtävästi aikoo asua siellä talvenkin." + +"Ja hänkö on paroonitar Pantin?" kysyi Schmettau. + +"Paroonitar Pantin. Hän ei ole vielä tehnyt ainoatakaan vierailua. +Hänestä ei tiedetä mitään varmaa; sanotaan että hän on leski; kuuluu +eläneen kaikissa Euroopan hoveissa, sanoo Randau; kuuluu olevan +vaarallisen kaunis, mutta nykyään jo puoleksi loppuun kulunut. Olen +katsonut sukukalenterista, sinne on merkitty eräs Lydia Pantin, +omaa sukua paroonitar Sobodka — se voisi olla hän! Kai joistakin +'romanttisista' maista kotoisin, ainakin nimestä päättäen. Voinko minä +niin 'horjuvaista' olentoa kutsua?" sanoi kreivitär piloillaan. + +"Kun hän ensin on käynyt täällä — miksikäs ei", arveli majuri. "Olen +kuullut siitä naisesta. Hän ei ole Rumaniasta eikä Serbiasta, vaan +hyvästä saksalais-itävaltalaisesta kodista. Hänen miehensä on kadonnut +tietymättömiin. Sanotaan hänen eräällä tutkimusmatkallaan Aasiassa +saaneen surmansa jonkun turkomannin nuolesta. Paroonittarella on +kansainvälisen yhdistyksen keskuudessa, joka liikuskelee Nizzassa, +Baden-Badenissa ja niin edespäin, kauneutensa ja rahojensa takia, jotka +hän peri puolisonsa kuoleman tai lähdön jälkeen, suuri maine. Myöskin +Pariisissa näyttelee hän jonkinlaista osaa. Kuitenkin minä voin teille +vakuuttaa, että tapasin rouvan ennenmainitussa yhdistyksessä, ja että +on yleisesti tunnettua, että hän on oleskellut Italiassa ja Wienin +hovissa. Berliinissäkin, jossa hän hiljattain oleskeli, olisi hänen +esiintymiselleen ollut tuskin minkäänlaisia vaikeuksia, ellei hän itse +olisi pysytellyt niin kovin syrjässä." + +"Suuresta maailmasta meidän hiljaiselle rannikollemme", sanoi +Dorothea-neiti. "Mikä vaihtelu!" + +"Kentiesi paroonitar Pantin oli — väsynyt", huomautti kapteeni v. +Santen. + +Botho, joka ei näyttänyt toivovan, että tästä naisesta keskusteltaisiin +sen seikkaperäisemmin, nousi: + +"Tehkäämme pieni kiertokulku, Beatrix. Katsos, on tullut jo aivan +pimeä, ja ennen kello yhdeksää täytyy teidän jättää meidät. Sellainen +on kenttäleiri-järjestys. Täti Dorothea, lähdetkö mukaan?" — "Beulwitz +ja minä jäämme tänne", sanoi kreivitär. "Anton voi korjata aterian; +Schmettau, kutsukaahan toki palvelijanne avuksi." + +"On kylmä, rouva kreivitär", muistutti majuri, sillä aikaa kuin +molemmat naiset upseerien seurassa katosivat ympärillä seisoskeleviin +sotilasjoukkoihin. "Siirtäkäämme tuolimme lähemmäksi tulta." + +Näin he sitten istuivat, jalkain juuressa loimuava rovio, jonka +yläpuolella äsken oli riippunut kenttäkattila. Tulen hehku valaisi +heidän kasvojaan. + +"Kreivitär", alkoi majuri puhua hetken vaitiolon jälkeen, "saanko sanoa +teille, että olen äärettömän iloinen, kun olen saanut jälleen teidät +nähdä ja löytää teidät keskeltä ylpeän onnen täyteläisyyttä? Kuinka +elävästi muistankaan sen ajan, kun teidät saatettiin seuraelämään, +ja miten Fritz ja minä kerskailimme sillä tuttavallisuudella, joka +sinä talvena vallitsi meidän ja nuoren, niin ihaillun kaunottaren +välillä. Me olimme kokemattomia nuorukaisia, te kohtelitte meitä... +eräänlaisella alentuvaisuudella. Fritz ja minä olimme — nyt minä +saanen sen tunnustaa — molemmat teihin rakastuneita. Mutta ennenkuin +ylioppilas ja vänrikki olivat sopineet, kumpi ensiksi tekisi +tunnustuksensa, tuli kreivi Allmer ja riisti pieneltä hoviltamme sen +kauneimman koristuksen. Muistan vielä, että siihen aikaan puhuttiin +että kreivi olisi teille liian vanha, te ette tulisi onnelliseksi. +Mutta kohtalo ei voinut olla ristiriidassa oman itsensä kanssa, se ei +voinut varustaa olentoa kaikkinaisilla luonnonlahjoilla ja oikeuksilla, +se ei tehnyt häntä onnelliseksi eikä määrännyt olemaan onnellinen, +tinkiäkseen myöhemmin antimistaan. Te olette onnellinen!" + +"Kyllä", sanoi kreivitär sydämensä pohjasta ja ojensi +lapsuudentoverilleen kätensä, "minä olen onnellinen. Minä olin +nuori, kaunis — köyhä. Nimi ja rikkaus — molemmat tarjosi minulle +kreivi Allmer — viehättivät minua, ja en ole sitä koskaan katunut. +Puolisollani ja minulla oli samanlaiset käsitykset elämästä, työstä +samoin kuin huvituksista. Se on avioliitossa usein tärkeämpää ja +onnea-tuottavampaa kuin kaikenlainen rakkauden hurma. Hän kuoli varhain +— mutta hän jätti minulle lapseni! Te tunnette molemmat! Pitääkö minun +teille sanoakaan, että minulla on syytä olla heistä iloinen ja ylpeä? +Niin, minä olen onnellinen! Minun elämäni oli rikas toiminnaltaan, +rikas loistoltaan. Kaikki menestyi käsissäni, onneni näytti siirtyvän +ympäristöni rakkaimpiin. Ei koskaan ole perhe-riita tai jokin alhainen +intohimo varjostanut kotiani. Mitä parempaa voinkaan tehdä, kuin +kiitollisena tuntea onneni ja käyttää sen yltäkylläisyyttä valon +levittämiseksi myöskin köyhien majoihin." + +Majuri katsoi avosydämisesti kreivittären ylpeitä, tulen kirkastamia +kasvoja, jotka niin vakavasti ja kuitenkin kiitollisuutta heijastaen +kertoivat hänen elämästään. Hänellä oli jonkinlainen epämääräinen +tunne, että tästä elämän kuvasta puuttui sittenkin joitakin värejä, +mutta hän oli liian yksinkertainen ajatuksiltaan voidakseen tehdä +selväksi, mitä värejä, ja vielä vähemmän hän kykeni pukemaan tämän +tunteensa sanoiksi. + +"Kunpa Beatrix ja Botho eivät milloinkaan häiritsisi teidän onneanne! +Tuntuu kuin Beatrixiin olisi jokin dynamiittipatruuna kätkettynä", +sanoi majuri hymyillen. + +"Niin", vastasi kreivitär, "tyttönen on pantu kokoon elohopeasta ja +tulesta. Ihastuttava luonne. Hänen puolisonsa tehtävä tulee olemaan +pitää hänet aisoissa, ja ellen ole vallan sokea, luulen, että tässäkin +kohden kohtalo säästi minut surulta, ennenkuin sitä tunsinkaan." + +"Te ajattelette Schmettauta?" sanoi majuri. + +"Niin kyllä. Te tiedätte, että hän on kadetti-aikanaan Plomissa +viettänyt meillä kaikki loma-aikansa, hän tuntee Beatrixin kuin +viisi sormea; pientä kuhertelua oli jo kaksi vuotta sitten, kun hän +ensimmäisen kerran ilmestyi luutnanttina luoksemme. Minä kyllä sanoin +Güntherille silloin, että Beatrixin täytyisi olla kahdeksantoista +vuoden vanha, ennenkuin hän kosinnallaan saisi tyttäreni rauhaa +häiritä. Schmettau on köyhä, mutta polveutuu vanhasta perheestä ja on +sukulaisia vailla. Sen sijaan, että antaisin pois tyttäreni, saan niinä +yhden pojan lisää, jonka rakkaudesta olen varma." + +"Toivotan teille sydämestäni onnea", sanoi Beulwitz. "Siispä saanemme +vielä kenttäharjoitusten aikana olla kihlajaisissa?" + +"Kuka tietää?" arveli kreivitär. "Minä toivon joka tapauksessa, että +Schmettau kenttäharjoitusten loputtua, kun Bothonkin sotilasaika on +lopussa, anoo neljän viikon pituista lomaa, jonka saamiseen minä toivon +teidän myötävaikutustanne, rakas Beulwitz." Majuri kumarsi suostuen. +Heidän keskustelunsa kiintyi nyt Bothoon, josta äiti hymyillen arveli, +että hän oli jo vaaralliset vuotensa jättänyt taaksensa. Kaksi vuotta +Berliinin yliopistossa ja yksi vuosi sotapalveluksessa ovat, ainakin +hänen suunnattomista menoistaan päättäen, suoneet hänelle runsaasti +tilaisuutta elämän tutkimiseen. Niinhän sen piti ollakin, hän ei ole +poikansa vapautta milloinkaan rajoittanut, ja hän toivoi nyt, että tämä +ilolla antautuisi maanviljelyksen alalle. + +Sillä aikaa kuin äiti jutteli nuoruuden ystävälleen toiveistaan ja +suunnitelmistaan, vaelsivat toiset hitaasti pitkin kenttää. Lobedan +ja Schmettau koettivat kilvan kiinnittää itseensä Beatrixin huomion; +Dorothea kulki Santenin ja Bothon seurassa. Mutta kun lähetti saapui +kapteenin luo, kutsui Dorothea Lobedanin luoksensa. + +"Antakaa minulle käsivartenne, Beatrix," kuiskasi Schmettau, "silloin +on teidän parempi kulkea. Tehän olette erinomaisen ystävällinen +Lobedanille, miellyttääkö hän teitä niin kovin?" + +"Kuulkaa," nauraa hihitti Beatrix Schmettaun olkapäähän nojaten "se +että jollain luutnantilla on hoikat sääret, on perinnäistä, mutta +sellainen luutnantti onkin aivan haikaran näköinen." + +"Jospa Dorothea-täti kuulisi", nauroi Schmettau. + +"Lapsi! Beatrix!" matki nuori tyttö ääntänsä venyttäen, "äiti on liian +heikko, sinun sopimattomat huomautuksesi ansaitsevat nuhteita." + +"Tanssiaiset — niistä tulee ihanat," sanoi luutnantti tytön käsivartta +puristaen, "ja ihanimmat sen vuoksi, että ne sattuvat juuri teidän +kahdeksanneksitoista syntymäpäiväksenne." + +"Ah, silloinpa se elämä alkaa!" huudahti tyttö tulisen ilmehikkäästi. +"Silloin minä tulen tanssimaan ja matkustelemaan, ja äidin täytyy +lähteä talvella kanssani Berliiniin. Hei vaan, minä haluan huvitella." + +"Ja te menette naimisiin ja nautitte kaikesta rakastetun miehenne +kanssa", lisäsi Schmettau liikutetulla äänellä. + +"No, se riippuu kokonaan asianhaaroista", sanoi tyttö empien. +"Sen täytyisi olla oikein suurenmaailman mies. Päähäni ei +pälkähtäisikään, että antaisin jonkun upseerin raahata itseäni pienestä +kasarmikaupungista toiseen." + +"Beatrix!" + +"Mutta kreivitärhän menee ohi mitään huomaamatta!" huusi Lobedan heidän +takanaan. "Katsokaa, miten kadehdittavasti nuo miehet nukkuvat tuolla." + +He pysähtyivät ja katselivat sotilaita, jotka olivat ryömineet niin +syvälle olkien sekaan, että heitä tuskin näkyi. + +"Pitääkö Bothonkin joskus tehdä noin?" kysyi Dorothea. + +"Tietysti. Mutta rauhoittukaa, suuri väsymys korvaa kaikki mukavuudet +— omassa vuoteessa ei nukkuisi paremmin. Ja kenttäleirissä on jokainen +nälkäinen kuin susi — ette aavistakaan, kreivitär, mikä pelastus +illallinen meille oli", lisäsi hän vielä. + +Silloin muistui Beatrixin mieleen, ettei Schmettau ollut syönyt mitään. +Hän sanoi osanotolla ja liikutettuna: + +"Ja te ette syönyt juuri mitään." + +"Rauhoittukaa hänen suhteensa", huomautti Lobedan, "minä tunnen hänet: +kun te olette matkustaneet pois, tekee hän jäännöksistä lopun." + +Schmettau iski toveriinsa raivoisan katseen; naiset nauroivat. + +Botho oli, heti kun huomasi tädin keskustelevan Lobedanin kanssa, +kääntynyt kulkemaan ajotien vastakkaisella puolella olevaa aluetta +kohti, missä kapea kenttä-polku luikerteli syvemmälle hiljattain +leikattuun peltoon. + +Rovion viimeiset liekit valaisivat vain pieniä kaistaleita tästä +tiestä. Mutta tuskin oli nuori kreivi tulen kirkkaasti kuumottaessa +astunut tälle tielle, kun läheisestä siimeksestä kuului liikettä, +hiljaista ääntelemistä, ikäänkuin joku maiskuttaisi kielellään hevosta +yllyttääkseen, sitten korskuntaa ja hevosen kavioitten kumahtelevia +askeleita pehmeässä hiekassa. + +Botho astui askeleen eteenpäin — silloin sukelsi jo sieltä hänen +silmäinsä eteen kaksi ratsua, jotka aavemaisessa valaistuksessa +näyttivät mahdottoman suurilta ja mustilta. Toista ohjasi mustaan +ratsastuspukuun puettu nainen, toista mies, jonka takissa kimalteli +kultanauhoja ja hopeanappeja. Mies käänsi naisen viittauksesta heti +hevosensa takaisin. + +Botho astui nopein askelin niin likelle ratsastajatarta, että hänen +olkapäänsä hipaisivat eläimen kylkeä. + +"Vihdoinkin", kuiskasi hän naisen käteen tarttuen. Nainen kumartui +hänen puoleensa. + +"Rakas ystäväni", sanoi nainen hiljaa; hänen äänensä hyväili Bothoa. + +"Oletko kauan odottanut täällä?" + +"En kovin kauan. Kirjeessäsi annoit minulle sen neuvon, että pyytäisin +muitta mutkitta päälliköltä luvan saada tarkastella kenttäleiriä. +Luulen tuntevani Beulwitzin mutta minua ei kuitenkaan haluttanut +lähestyä. Näen tuolla tulen ääressä sinun äitisi", puhui hän. + +"Rakas, Allmersdorfissa odotetaan sinun vierailuasi. Pyydän sinua, tule +huomenna! Minun mielikseni", rukoili Botho. + +"Minä en voi", sanoi hän väsyneellä äänellään, jossa värisi sairas +sävel, kuten soittimen katkennut kieli. + +"Minun mielikseni, Lydia. Kuinka monta onnen hetkeä sinä muuten meiltä +riistät. Ja äitini täytyy oppia tuntemaan sinut." + +Hän kiskoi väljän ratsastushansikkaan hänen kädestään ja peitti kylmät, +hienot sormet suudelmilla. + +"Hiljaa, sinut voidaan nähdä." + +"Oh ei, olen hevosesi suojassa. Siis päätetty, Lydia?" + +"No niin — päätetty", lupasi hän. "Näenkö sinut huomenna? Aina siitä +saakka kun lähditte kasarmipaikastanne — siitä on yli kolme viikkoa — +en ole sinua nähnyt." + +"Huomenna on 2 p. syyskuuta — Sedan-juhlat. — En tiedä onko minulla +iltapäivä vapaa. Mutta ylihuomenna me tulemme Allmershofiin asumaan. +Sinunkin luoksesi..." + +"Minä saan kaksi upseeria ja tusinan tavallisia", keskeytti hän Bothon, +"olisitpa sinä niiden joukossa!" + +"Ei, rakas, kyllä pidetään tarkoin siitä huolta, että asun äitini +luona. Hiljaa... Beatrix." + +Heidän lähettyviltään kajahteli Beatrixin nauru ja huuto: + +"Kenenkähän kanssa Botho tuolla puhelee?" + +Botho läksi virallisen kumarruksen tehtyään pois; paroonitar Pantin +ratsasti hitaasti, palvelija kintereillään, kylään vievää tietä pitikin. + +"Kuka se oli?" kysyi Beatrix uteliaasti. + +"Se oli paroonitar Pantin", sanoi Botho hillityllä äänellä. + +"Näin hänen pysähtyvän kenttäleiri-elämää katselemaan. Menin hänen +luokseen, esitin itseni, ja kun nainen siihen sanoi: 'Ah, naapurini +poika', ei ollut vaikea arvata, kuka oli edessäni." + +Samassa kajahti trumpeetin merkkipuhallus yli kenttäleirin. + +"Iltasoitto", huudahti Botho ja juoksi pois. + +"Ikävä kyllä, nyt on erottava", sanoi Lobedan pahoitellen ja asteli +niin nopeasti pataljoonan telttaa kohti, että Dorothea-neiti sai pistää +juoksuiksi hänen rinnallaan pysyäkseen. + +"Günther", kuiskasi Beatrix, kuroittaen poskensa melkein Schmettaun +olkapäähän saakka, "sanokaa — eikö tuo ollut Bothon suusta pieni valhe? +Eikö hän tosiaankaan tunne Pantinia?" + +Kun Beatrix kutsui nuorta luutnanttia Güntheriksi, oli tämä aina valmis +noudattamaan hänen tahtoaan. Siitä syystä odotti Beatrix nytkin mitä +tarkinta selontekoa häneltä. Sen sijaan kysyi Schmettau puolestaan: + +"Missä sitten olisi Botho oppinut paroonittaren tuntemaan?" + +"No mutta hänhän oli Berliinissä silloin kuin Botho opiskeli siellä. Ja +sitten, kun Botho meni Wandsbekiin sotapalvelustaan suorittamaan, oli +myöskin hän Hampurissa; tiedän sen varmasti." + +"Ei hänen sen vuoksi tarvitse Bothoa tuntea. Minulle Botho ei ole +koskaan puhunut hänestä, kunniasanani kautta", vakuutti Schmettau. + +"Niinkö", sanoi Beatrix pettyneenä. + +Schmettau saattoi antaa kunniasanansa. Mutta sitä hänen ei tarvinnut +Beatrixille kertoa, että hän oli kerran nähnyt Bothon huoneessa erään +sangen kauniin naisen valokuvan, ja että siinä oli seisonut seuraavat +sanat: "Sinun Lydiasi; ota hänet ainakin kuvassa." + +Kun kaikki seisoivat lähtövalmiina ajoneuvojen oven luona, paiskattiin +vielä kerran kättä, naurettiin ja otettiin luontevan-sydämellisesti +toisiltaan jäähyväiset. Sitten palasivat upseerit takaisin +kenttäleiriin. + +Günther v. Schmettau ryömi kapteeninsa kera suippokattoiseen telttaan, +missä kapteeni heittäytyi oljille ja alkoi pian rauhallisesti kuorsata. +Günther kyykistyi jäljelle jääneeseen nurkkaan. Erään teltan seinässä +olevan reiän kautta katseli hän taivasta. Hän uneksi silmät auki +raikkaasta tytöstä, joka pelkäsi "pieniä kasarmi-kaupunkeja", Ah, +loiston ja nautinnon huumaavaa elämää ei hän voinut vaimolleen tarjota. +Hänellä ei ollut mitään muuta tarjottavaa kuin kunniallinen, rohkea, +lämmin sydän. Ja tietoisuus tästä rikkaudesta antoi hänelle nuoruuden +toivorikasta uskoa tulevaisuuteen. + +Hänet valtasi väsymys, mutta epämukavassa vuoteessa rupesi häntä +viluttamaan; hän tunsi myöskin kenttäharjoituspäivän suurten rasitusten +johdosta ja etenkin sen vuoksi, kun ei ollut tänä iltana mitään syönyt, +hivuttavaa nälkää. Hänen katseensa osui aamiaiskoriin, jonka kreivitär +oli jättänyt herrojen käytettäväksi; se oli teltan seinän vieressä, ja +himmeä lyhty, joka riippui keskellä telttaa, aivan nukkuvan kapteenin +yläpuolella, loi siihen ystävällistä valoaan. Günther ei voinut +vastustaa. Hän kömpi varovasti, jottei olisi nukkujaa häirinnyt, korin +luo, kopeloi ja tunnusteli hetkisen papereita ja lautasliinoja ja veti +sitten korista esiin maukkaan näköisen lohi-voileivän. Hän kerkesi +kerran puraista, niin että valkoiset hampaat lystillisesti välkkyivät +hänen mustien viiksiensä alla, kun kaksi koukistunutta etusormea +ulkopuolelta levitti teltan seinässä olevaa reikää, ja pitkä luutnantti +Lobedan pisti laihan nenänsä sisään. + +"Hyvää ruokahalua", kuiskasi hän nauraa höröttäen. + +Günther suuttui. Lobedan tulisi epäilemättä kertomaan että hän oli +ollut hyvä ennustaja. Hän jatkoi kuitenkin syömistään ja paneutui +sitten jokseenkin piristyneenä ja unettomana nukkumaan. + +Botho, joka palveluksenmukaisesti oli jälleen muuttunut kolmannen +eskadroonan alikorpraali Allmeriksi, ryömi olkien sekaan, missä hänen +"putsaustoverinsa" ähki ja puhki saadakseen hänelle viitasta ja hevosen +loimesta miellyttävän vuoteen. + +Mutta nuori kreivi ei huomannut, oliko hänellä epämukava tai kylmä +vuode. Kyynärpäähänsä nojaten hän tuijotti tuleen, jonka reunalla +nuokkui palovartiosto puuvaraston vieressä. Rätisevä liekki kohotti +taukoamatta tulisia käsivarsiaan taivasta kohden. Yön hiljaisuudessa +kuului leirielämän etäistä huminaa. Milloin tömisteli joku hevonen, +milloin taas joku mies käänsi kylkeään kahisevien olkien seassa; +vartijoitten yksitoikkoinen astunta jysähteli kumeasti, kytevät puut +räiskyivät nuotiossa. + +Botho tuijotti kiinteästi liekkeihin, joiden syvyyksistä näytti hänen +eteensä nousevan jokin valtava salaisuus. Kuin lumottuna heittäytyi hän +lopulta vuoteeseen ja kätki vaalean päänsä olkiin. + + + + +II. + + +Samana iltana, hämärän suussa, saapuivat vaunut kreivillisen linnan +pihaan. Niissä istui kaksi naista, jotka olivat painaneet kasvonsa +aivan vaunun oven ikkunaan kiinni, nähdäkseen edes vilaukselta jotain. +Mutta kumpainenkin heistä näki vain pitkät rivit vajoja, jotka olivat +sillä puolella linnan pihaa, kun taas toisella puolella oli ajoportti +korkeine ristikkoineen ja perempänä herrastalon mahtava pääty. Tämä +näky mahtoi tuntua verrattain mitättömältä ja kuivalta, koska nuorempi +naisista huokasi raskaasti vaunuissa ja katseli miettiväisen näköisenä +leveää tiilimuuria ja sen pyöreätä tornia, jonka huippua koristi pieni +liuskakivillä laskettu katto. + +"Konstanze!" muistutti toinen nainen. Silloin otti nuori tyttö +vaunuista liinoja ja jalkapussin ja ojensi vaunuissa istuvalle avuliaan +kätensä, auttaakseen hänet ylös. + +"No mikäs nyt!" sanoi palvelija Jack, joka parast'aikaa käytävässä +yhdessä talon mahtihenkilön, vanhan rouva Wohlersin kanssa, koetteli +arvata, miten kauan herrasväki viipyisi. Molemmat astuivat ikkunan +ääreen. Vaunut olivat tulleet käytävän eteen! + +"No mikäs nyt!" toisti rouva Wohlers, esiliinansa sileäksi levittäen. +"Ei maar vierait vaan voi enää tulla." + +Rouva Wohlers puhui kaikille muille, paitsi kreivittärelle, alasaksaa. + +"Ajoneuvot näyttävät tulevan joko Schönbergistä tai Wismarista", +arveli Jack. Hänellä oli mustat polvihousut ja musta frakki, jossa +oli hopeanappeja, ja jokaisessa niistä Allmersin vaakuna. Hän oli +erinomaisen huolellisesti kammattu. Hänen tukassaan oli jakaus, +joka, alkaen otsasta, kulki moitteettoman suorassa linjassa aina +niskaan saakka. Hän hoiti myöskin partaansa, joka rehoitti ohimoilta +poskiin, ja kuvitteli mielessään, että jokaisen täytyi pitää häntä +englantilaisena kamaripalvelijana. Niin, keittiössä lukiessaan +sanomalehteä käytti hän silmälasejakin, mutta nyt ei auttanut muu kuin +koettaa paljain silmin ottaa selkoa vieraista. + +"Hirmuisen yksinkertaista. Mutta mainio ilmiö, muoriseni", sanoi hän. + +"Niin, poikain", arveli rouva Wohlers, "ei täss muu ny' aut kuin ett' +snää käyt alas." + +Rouva Wohlers kietaisi harmaasilkkisen myssyn nauhan vielä piukempaan, +vaikka se jo ilmankin törrötti jäykkänä kuin pölkky hänen vahvaluisten +kasvojensa alapuolella. Jack kumarsi kaikkien taiteen sääntöjen +mukaan, jota hän piti velvollisuutenaan herrasväkeänsä kohtaan, sillä +"palvelijasta talo tunnetaan", kuului hänen sananpartensa. Rouva +Wohlers kysyi sisään tulevilta: + +"Mitäs herrasväk' toivoo?" + +Kalpea nainen, jolla jo oli hartioillaan turkiksilla vuorattu viitta, +vaikka oli vasta syyskuu, ja joka nojasi hoikkaan, vaaleaveriseen +tyttöön, vastasi: + +"Minä toivon, että meidät ilmoitettaisiin neiti von Allmerille." + +"Tässä on äidin kortti", lisäsi siihen tyttö. + +Jack otti kortin, loi siihen nopean silmäyksen ja luki, "Konstanze +Waldau synt. v. Allmer". Sitten kohautti hän mielipahan ilmaisuksi +olkapäitänsä ja antoi kortin rouva Wohlersille. + +"Valitan suuresti", sanoi hän, "herrasväkeni on matkustanut, neiti von +Allmer on mukana". + +"Oh", huudahti rouva Waldau tuskallisen pettymyksen valtaamana. + +"Minne? Milloin herrasväki palaa takaisin? Me aiomme odottaa", lausui +Konstanze, yrittäen samalla esiintyä varmasti. + +"Frouva kreivitär on mieheni kans männy kenttäleiriin", selitti +Wohlers, "jos toll ylhääll' meinatte oottaa, voi aika tull' pitkäks". + +"Minä olen neiti von Allmerin sisar", aloitti kalpea rouva +vaivaloisesti, "minä odotan. Antakaa riisua valjaista, vaunut olen +vuokrannut Schönbergistä huomiseen saakka, ne saavat jäädä tänne yöksi. +Matka-arkun, joka on sidottu taakse, tuonette tänne sisään. Näyttäkää +minulle sisareni huone, odottaakseni siellä heidän paluutaan." + +Jack ei menettänyt epäilyttävimmissäkään tapauksissa milloinkaan +malttiaan. + +"Jos armollinen rouva", sanoi hän, aukaisten erään oven käytävän +perällä, "suvaitsee käydä tänne —". + +Nopeasti seurasivat häntä molemmat naiset ja astuivat suureen, +kylmähköön saliin, jossa huonekalut olivat verhotut liinaisilla +päällyksillä, jossa kynttiläkruunut olivat kauttaaltaan tomun +peitossa, ja jonka seinissä olevat korkeat kapeat peilit kuvastivat +salaperäisesti heidän liikkeitään. + +"Jokkaine voi ny sanoo, ett o Dorothea neidin sisar, ja ett o antanu +kortillens präntätä, von Allmer, ei o mikä konst", kuiskasi rouva +Wohlers epäilevästi Jackin korvaan. + +"Minustakaan", sanoi Jack, upottaen kätensä housuntaskuihin, "ei asia +tunnu oikein uskottavalta. En muista koskaan pistäneeni kirjettä +postitaskuuni jollekin rouva Waldaulle. No, tanssisalissa ovat vieraat +varmassa tallessa, se on joka puolelta lukittu — ja minä aion valvoa +käytävässä." + +"Muuten, ei hän sitt voi aina tietää, onko toss sukulaisuutt vai ei, +ja Liese ja Trine voi joka tapauksess laittaa yhen kamarin kuntoon", +päätteli rouva Wohlers. — + + * * * * * + +"Äiti", puhui sisällä nuori tyttö, kävellen edes takaisin suurin +askelin, "huomasitko, miten ne meitä tarkastelivat! Meidän täytyy +sallia itseämme kohdeltavan kuin seikkailijoita." + +Äiti aikoi vastata, mutta ei voinut ankaralta yskänpuuskalta. Konstanze +pani hänet huolestuneen näköisenä tuoliin istumaan. Turhaan hän haki +katseillaan jonkinlaista nojatuolia; siinä oli pitkä, kolkko rivi +pieniä tuoleja, jotka kurottelivat jalkojaan harmaitten verhojen alta, +mutta ei erehdyksessäkään mukavampaa tuolia. Kun vanhemman naisen +yskänpuuska oli hieman asettunut, meni tyttö erään korkean ikkunan +ääreen. + +Hän katseli kauan maisemaa, joka illan hämyssä, sinertäviä huntujaan +kutoen, levisi hänen eteensä. Linnan takaa, parvekkeen luota, joka +ulottui myöskin salin ikkunoiden alle — alkoi puisto — metsäinen +puistikko, jossa siellä täällä välkkyi vihreä ruoho puiden lomasta. Ja +puiston takana ja sen sivuilla pohjois-Saksan lakeuksille tyypillinen +aaltomaisesti kohoutuva viljamaa. + +Ilta pimeni yhä; viileässä ilmassa tuntui pelloista ja puiden lehdistä +nouseva omituinen maan tuoksu, sinertävät usvat tiivistyivät ja +muuttuivat yhä valkoisemmiksi, ja pian muistutti tuo rauhallinen +maalaismaisema hitaasti aaltoilevaa, tumman hämärää huntua. + +Nuori tyttö kääntyi äänettömänä istuvan, väsyneen äitinsä puoleen. + +"Äiti", kysyi hän, "jos Dorothea täti ei otakaan minua vastaan? Ehkä +hän ei voikaan, koska on itse vieraan asemassa tässä talossa?" + +"Minä luotan kreivittären jalomielisyyteen, hänen niin ylistettyyn +jalomielisyyteensä. Dorothea — ei, hän on sydämetön, hän ei rakasta +ketään, hän ei ole koskaan kovia kokenut", puhui kuiskaamalla kalpea +rouva. + +"Voitaisiin meille tänne tuoda ainakin valoa", sanoi Konstanze pienen +vaitiolon jälkeen. + +Ikäänkuin Jack olisi kuullut tämän toivomuksen, aukeni samalla ovi, +ja palvelija astui lamppu kädessä sisään, ja asetti sen mahtavan +tulisijan kamanalle. Hän oli kauan tuumaillut rouva Wohlersin kanssa, +lähettääkö naisille teetä vai ei, mutta mitä taloudenhoitajatar olisi +hyvyydessänsä suonut, sitä ei rikkiviisas palvelija voinut pitää +sopivana. Kuitenkin hän suvaitsi sanoa: + +"Voi kestää aina yhteentoista saakka, ennenkuin kreivitär palaa +takaisin." + +"No niin", sanoi Konstanze vaatimattoman arvokkaasti, "tuokaa siis +äidilleni mukavampi tuoli ja vähän teetä. Tai jos tämä tuntuu teistä +liian uskalletulta, niin sanokaa meille, onko kylässä ravintolaa, jossa +voimme saada enemmän mukavuutta kuin mitä te tahdotte meille täällä +tarjota." + +Jack kumarsi hämillään, tosiaankin hämillään. Tytön suuret surulliset +silmät, jotka säikkyivät hänen kalpeista kasvoistaan, katsoivat +häneen niin synkkinä. Mustat kulmakarvat saivat hänet näyttämään +niin valtavalta. Ja samalla vaikutti hänen solakka vartalonsa niin +ylhäiseltä. Jack poistui siinä vakaumuksessa, etteivät nämä naiset +mitenkään voineet olla huijareita. + +Muutaman hetken perästä hän raahasi kaksi nojatuolia sisään, kantoi +vielä pienen pöydän ja järjesti kaikki mukavasti uunin eteen. Sitten +toi rouva Wohlers teetä ja kaataessaan sitä laseihin, yritti hän +aloittaa keskustelua. Mutta vaikka hän vakuutti, että tämä oli +Dorothea-neidille iloinen yllätys, ja että oli vahinko, etteivät naiset +olleet itsestään edeltäpäin ilmoittaneet, eivät hänen sanansa saaneet +mitään vastakaikua. Sitten jäivät vieraat taas yksin. Kului tunti +tunnin perästä. Vihdoin kuuli Konstanze jossain likellä kellon lyövän +yksitoista. + +"Äiti", huudahti hän saadakseen toisen jo pitkän aikaa nukkuneen +hereille. + +Rouva Waldau hätkähti. + +"Löi juuri yksitoista." + +Äkillisen tuskan valtaamana nousi kärsivä rouva ylös tarttui Konstanzen +käsivarteen ja alkoi näin kävellä edestakaisin. Etäinen jyminä +värisytti ilmaa. Sen saattoivat aiheuttaa vain ajoneuvot, jotka +nousivat puistokujaa ylös. Vapisten ja kalveten jäivät naiset seisomaan +keskelle salia oven kohdalle. + +Ei milloinkaan ollut Jack ripeämmin aukaissut pääovea, ei milloinkaan +hän ollut virkaintoisemmin hypännyt vaunujen luo. Jo auttaessaan +kreivitärtä vaunuista ilmoitti hän, että kaksi naista odotti +herrasväkeä. + +"Kuinka", sanoi kreivitär, "nytkö yöllä?" + +"Naiset sanovat olevansa armollisen neidin sukulaisia." + +"Minunko?" huudahti Dorothea. + +Kynnyksellä seisoi rouva Wohlers kortti kädessään. + +"Voi, voi, rouva kreivitär, pitipäs tään nyt olla kiusallista; me emme +tienneet, mitä tekisimme, kun meillä ei ole mitään ohjeita tällaisia +tapauksia varten", valitti rouva Wohlers. "Minä olen jättänyt heidät +saliin." + +"Sisareni!" huudahti Dorothea-neiti. Jack huomasi, että hän kalpeni. + +"Vieraita!" sanoi Beatrix iloisesti. Pieninkin vaihtelu tuotti hänelle +iloa. + +"Lapsi", lausui kreivitär miltei ankarasti, "mene heti nukkumaan. Jack +ja Wohlers, ottakaa tavarat vaunuista." + +Ne olivat lyhyitä käskyjä; kreivitär tahtoi olla hetkisen kahden kesken +Dorothean kanssa. Beatrix suuteli äitinsä kättä ja tätiänsä poskelle, +nousi sitten käytävän oikealta puolen johtavia portaita ylös ja +huomautti tulostaan kamarineitsyelleen äänekkäällä huudolla. + +"Suo anteeksi", virkkoi Dorothea hiljaa, "että aiheutan sinulle tämän +selkkauksen. Mutta sinä tiedät, etten totisesti ole kutsunut tänne +rouva Waldauta." + +"Ottakaamme tilanteesta heti selvä", vastasi kreivitär, "seuraa minua +sisaresi luo". + +Hän oli niin tottunut puuttumaan ja tarttumaan ympäristönsä ihmisten +asioihin, ettei hän nytkään tullut hetkeäkään ajatelleeksi, että +vieraat tahtoisivat mahdollisesti puhua Dorothean kanssa kahden kesken. + +Ripeästi hän kiskaisi salin oven auki, tuollaisella käskevällä +liikkeellä, joka ei molemmilta pelokkailta naisilta jäänyt huomaamatta. +Ja yhtä nopeasti sulki Dorothea oven, astuttuaan hänkin huoneeseen. +Sekunnin verran seistiin hengittämättä vastatusten. + +"Dorothea", pääsi hiljaa vapisten rouva Waldaun huulilta. + +Hän ei ollut keltaakaan tavannut sisartaan yhdeksääntoista vuoteen, +siitä saakka kuin heidän vanhempiensa tahto oli heidät erottanut. +Hennosta kuusitoista vuotiaasta tytöstä oli tullut vanheneva neitsyt. +Ja silti, piirre piirteeltä hän tunsi jälleen nuo hienot kasvot. Äkkiä +heräsi hänessä toivo, ettei tuo kuusitoista vuotias tyttönen ollut +silloin vielä käsittänyt sisarensa onnettomuutta, ja että kentiesi +tämän vuoksi Dorothean sydän olisi säilynyt lempeänä tai ei ainakaan +saanut vastenmielisiä vaikutelmia. Kädet ojennettuina hän astui +sisarensa luo, puhuen melkein intohimoisella äänellä: + +"Sisareni! Oletko sinä se? Tahdotko olla sitä vastedeskin? Oh, katso +silloin tytärtäni tässä ja, vanhempiemme nimessä, ota hänet hoiviisi." + +Dorothea hätkähti: "Sinun, juuri sinun ei tarvitse vedota vanhempiemme +muistoon. Jos tyttäresi tarvitsee kotia, niin löydät sen helposti +niiden ihmisten luota, joiden seurassa olet elänyt yhdeksäntoista +vuotta. Tämän omituisen — yllätyksen olisit voinut minulta ja tältä +talolta, ennen kaikkea kreivittäreltä, säästää. Jos olette avun +tarpeessa, ei kirjeellinen avunpyyntö olisi varmaankaan ollut turha." + +Kreivitär oli tällä välin yhä vain katsellut kaunista tyttöä, +joka puolestaan katsoi häntä hartaana suoraan silmiin. Tuo komea +rouva heleine kasvoineen näytti Konstanzesta joltain korkeammalta, +pelastavalta olennolta. Ja rauhallisena sanoikin nyt kreivitär: + +"Sinun sisaresi, rakas Dorothea, on tietenkin tehnyt itselleen täysin +selväksi tämän tärkeän askeleen, ennenkuin hän sen otti. Kuunnelkaamme +hänen pyyntöänsä, jo tyttö-raukankin tähden." + +"Tiesin sen", mutisi rouva Waldau itsekseen. Tyttäreltä ei jäänyt +huomaamatta, että äidin poskille oli noussut puna. + +"Äiti on sangen heikko", sanoi Konstanze, "eikö hän saisi istuutua?" + +Tässä pyynnössä oli niin paljon huolenpitoa äidistä ja niin paljon +nöyryyttä kreivitärtä kohtaan, että kreivitär itsekin astui uunin luo, +istuutuakseen sinne. Konstanze jäi seisomaan äitinsä taakse ja katsoi +kiinteästi kreivitärtä; Dorothea käveli hätäisesti heidän edessään +edestakaisin. + +"Joka tapauksessa oli mieletöntä tulla tänne, sillä miten voisin +tarjota jollekulle kotia, kun ei minulla itsellänikään sellaista ole", +sanoi hän katkerasti. + +"Mutta kentiesi siellä, missä sen olet saanut..." Sairas keskeytti. + +"Missä miehesi on? Onko hän ehkä tuhlannut perintösi, jota isä +ei hennonnut sinulta kieltää, ja jättänyt sinut?" kysyi Dorothea +ivallisesti. + +"Isäni on kuollut!" huusi Konstanze niin pontevasti, että kreivitär +jälleen kiinnitti huomionsa häneen. + +"Milloin?" kysyi vanha neiti heltymättä. + +"Kaksi vuotta sitten." + +Rouva Waldauta kohtasi ankara, kauan kestävä yskänpuuska; +kuolemantuskassa polvistui Konstanze hänen eteensä. Sitten alkoi +rouva-parka vaivaloisesti puhua: + +"Minä tiesin, ettei lähimmäisesi kärsimys — sinussa — herätä +minkäänlaista osanottoa — olkoonpa hän samaa lihaa ja verta kuin +sinäkin. Ja sinä — sinä et luultavasti koskaan ole rakastanut. Siispä +et voi käsittää etkä antaa anteeksi, että saatoin siihen aikaan mennä +naimisiin köyhän ja nuoren tilanhoitajan kanssa. Mutta mieheni muisto +velvoittaa minua sinulle sanomaan: hän on tehnyt minut kaikesta +huolimatta hyvin, hyvin onnelliseksi." + +Konstanze itki hiljaa nenäliinaansa. + +"Ja tietysti olet lapsesi kasvattanut siihen uskoon, saadaksesi +eripuraisuutta omaistesi ja itsesi ja lapsesi jalon isän välille, että +me olemme verenhimoisia raakalaisia, jotka vihaamme köyhiä porvareita?" +kysäsi Dorothea, joka ei vieläkään voinut pitää aisoissa kiukkuaan. + +"En", kuiskasi rouva Waldau raskaasti, "olen sanonut Konstanzelle, että +hänen äitinsä erehdys ja — hänen isänsä erehdys aiheutti eron teidän ja +meidän välillä". + +Kreivitär ja Dorothea tunsivat kyllä molemmatkin tämän onnettoman +naisen elämäntarinan, tämän naisen, jonka liian aikaisen antautumisen +johdosta täytyi pakostakin vihityttää itsensä rakastamaansa mieheen; +he tiesivät myös, että miehen täytyi myöhemmin jonkin kavalluksen +takia, johon hänet kuulema äärimmäinen hätä oli pakottanut, kärsiä +vankeusrangaistus. Dorothean sisaren tarina oli perheen jokaisen +jäsenen mielestä "talon luuranko". + +"Ja te olette sittenkin — ollut onnellinen?" kysyi kreivitär syvästi +kummastuksissaan. + +Tämä hämmästys jäi kuitenkin onnettomalta naiselta huomaamatta. Hän +kuuli vain kysymyksen. Aivan kuin kuumehoureissa, hän huusi: + +"Niin, minä olen nauttinut onnea! Se on juuri se, jota Dorothea ei +käsitä, että rakkaus antaa kaikki anteeksi ja kaikki sovittaa. Ja sen +vuoksi ei sisareni tulekaan koskaan tuntemaan sääliä ja anteeksiantoa +elämäni kärsimyksiä ja hairahduksia kohtaan — koska hän ei ole ollut +milloinkaan kiusauksessa. Mutta te, rouva kreivitär — te ymmärrätte +minua! Te olette puoliso, te olette äiti. Ja vaikkakaan teidän +elämässänne ei ehkä ole ollut kärsimyksen synkkiä hetkiä, niin te +kuitenkin tunnette osanottoa, sillä te olette rakastanut, teissä on +äitiyden veritodistus — te ymmärrätte myöskin ihmisten heikkouksia. Ah, +puhukaa sisarelleni lapseni puolesta." + +"Äiti", sano Konstanze rukoillen, "älä pyydä! Anna minun mennä, anna +minun työskennellä vieraiden ihmisten parissa. Minä olen tarpeeksi +saanut oppia; miksi et myönny?" + +"Mutta yhä vielä emme tiedä", sanoi Dorothea-neiti kärsimättömästi, +"minkä tähden pyydät täältä suojaa lapsellesi". + +Kreivitär oli vaipunut syviin mietteisiin. Hän ei voinut lainkaan +käsittää sitä tosiasiaa, että elämä, joka toisaalta siveellisen +hairahduksen ja toisaalta rikoksen takia kului pimeydessä, että +tällainenkin elämä saattoi itseensä kätkeä onnellisuutta. Kuinka +saattoi vielä vapaasti hengittää, vaikka itse oli syyllinen ja +syyllisen toveri? Miten saattoi tuo tyttö kunnioittaa ja rakastaa +äitiään. Ennen aavistamattomia ihmiselämän kuiluja avautui hänen +eteensä; helpotuksesta huokaisten syventyi hän tarkastelemaan omaa, +puhdasta elämäänsä. Vain vaivoin hän sai huomionsa pysymään vireillä, +kun sairas alkoi kertomustaan jatkaa: + +"Sen jälkeen kuin puolisoani oli kohdannut onnettomuus, oli hänen +vaikeata saada uutta paikkaa, ja me olimme jo täydellisen perikadon +partaalla, kun minun perintö-osuuteni tuli ja pelasti meidät. +Sinä tiedät, Dorothea, isä antoi minulle vain sen, mikä oli hänen +velvollisuutensa, sinä sait häneltä enimmän. Niinpä eivät perintöni +korot riittäneet, sitäkään vähemmän, kun mieheni kävi sangen +kivuloiseksi. Turvauduimme pääomaan. Kun mieheni kuoli kaksi vuotta +sitten, oli se jo niin huvennut, että sillä nipin näpin tultiin talven +yli toimeen etelässä. Lääkäri on luvannut minulle siellä parannusta. +Mihin voin lapsen kanssa lähteä? Ota hänet turviisi siksi, kunnes tulen +takaisin, Dorothea." + +"Entäs sitten?" kysyi tämä. "Tahdon sanoa sinulle jotain: Ota Konstanze +mukaasi. Minä lahjoitan sinulle rahat sitä varten." + +Hiljainen ilonhuudahdus pääsi nuoren tytön huulilta. Mutta rouva Waldau +sanoi käheästi: "Lapseni, mene salin toiseen päähän". Surullisena astui +Konstanze suuren huoneen etäisimpään kolkkaan. + +"Kuule", kuiskasi sairas, tarttuen sisarensa käteen, "minä en tule +takaisin. Rinnassani asuu kuolema. Pitääkö hänen, joka on niin kaunis +ja kokematon, yksinään selviytyä vieraalla maalla? Joutuakseenko vielä +pahempaan onnettomuuteen kuin minä? Ei, anna hänen jäädä tänne! Ja kun +minä olen kuollut ja te ette voi häntä rakastaa ettekä kunnioittaa, +lähettäkää silloin hänet maailmalle leipäänsä ansaitsemaan! Mutta tästä +en ole huolissani. Minä tiedän, että te tulette häntä rakastamaan; +hänen turvapaikkansa on aina oleva täällä. Pidä hänet luonasi, Dorothea +— vaikkapa mitä vaatimattomimmassa vallanalaisuudessa!" + +Sisarensa tuskasta liikutettuna — ehkä myöskin hiukan huojennusta +tuntien siitä, että kuolema nähtävästi pian katkaisisi hänelle ja hänen +omaisillensa kiusallisen elämän, — puristi Dorothea hänen kättänsä. +Kreivitär nousi ylös ja meni korkean ikkunan luo. Hänessä kypsyi päätös. + +Dorothea ei täällä laisinkaan näytellyt, kuten hän oli tekopyhästi +sisarelleen sanonut, vain vieraan osaa, hänellä oli täysi oikeus +ottaa, jos niin halusi, sisarensa tytär luoksensa. Muuttaessaan +serkkuvainajansa kotiin, oli hän testamentteerannut omaisuutensa +tämän lapsille, ja koska uuden kodin saanti (hän oli vasta +kolmenkymmenenviiden vuoden vanha) tuntui hänestä suurenmoiselta +hyvitykseltä, ei hän lyönyt laimin jaella runsaasti lahjoja Botholle +ja Beatrixille. Hänellä oli omat palvelijat ja hän oli talossa melkein +kreivittären vertainen. Silti oli tietenkin selvä, että vakavissa +kysymyksissä yksistään kreivittären tahto ratkaisi. + +Kuitenkaan kreivitär ei tuntenut itseänsä millään tavoin järkytetyksi +sairaan kertomuksesta. Hänenkin ensimmäinen ajatuksensa oli, että +kuolema näytti olevan pelastus rouvalle ja — perheelle. Jälleen hän +vertasi omaa ylpeätä kohtaloaan tämän hukkaan joutuneeseen elämään, +ja kiitollisuus täytti hänen rintansa. Tässä oli joka tapauksessa +tilaisuus tehdä hyvä työ. Ja sen vuoksi, eikä suinkaan osaanottavasta +säälistä, oli hän sairaalle melkein kiitollinen. + +Hän käännähti ympäri, hänen ihanilla kasvoillaan loisti suotuisa päätös. + +"Konstanze", lausui hän syvällä äänellään, "tahdotko olla tyttäreni?" + +Hän ojensi käsivartensa tyttöä kohden, mutta tämä tuli niin +järkytetyksi kreivittären sanoista, että vaipui hänen eteensä ja +syleili hänen polviaan. + +Rouva Waldau itkeä nyyhkytti, Dorothea kiitti ystävätärtään lämpimin +sanoin. Hän ymmärsi täydellisesti tämän päätöksen vaikuttimet; pitkissä +keskusteluissa he olivat sangen usein käsitelleet hyväntekeväisyyttä ja +sisäistä velvollisuutta siihen; minkä Dorothea tunnusti kreivittärellä +olevan, mutta itseltään puuttuvan. Mistä hän voisi olla kiitollinen? +Eihän hän saanut niin paljosta kohtaloa kiittää kuin kreivitär. + +Kreivitär nosti polvistuneen tytön ylös. + +"Huomenna, rouva Waldau", sanoi hän, "puhelemme enemmän, ennenkuin +jatkatte matkaanne. Nyt minä jätän teidät Wohlersin haltuun, joka +toivottavasti on laittanut kuntoon jonkin huoneen. Te tarvitsette +lepoa." + +Naiset poistuivat salista, lähettivät taloudenhoitajattaren vieraiden +luo ja menivät kukin huoneeseensa. + +"Minä järjestän sisarellesi matkaseuraksi koulumestarimme tyttären. +Lisette sattuu juuri olemaan ilman paikkaa; hän puhuu ranskaa ja on +kaikin puolin kätevä. Yksinään emme voi rouva-paran antaa matkustaa", +virkkoi kreivitär. "Ilmoitamme tästä Lisettelle huomenaamuna." + +Dorothealla ei ollut mitään sitä vastaan. + + + + +III. + + +Seuraavana aamuna, kun Beatrix tapansa mukaan ilmestyi aamiaispöytään +tuntia myöhemmin kuin talon järjestys salli, vei kreivitär +juhlallisesti nuoren tytön häntä vastaan: + +"Tässä, tyttäreni, meidän uusi perheenjäsenemme, jota sinun tulee +kohdella kuin sisartasi, ystävätärtäsi. Konstanze Waldau on rakkaan +Dorotheamme sisarentytär." + +Konstanze katsoi hieman hämillään toista tyttöä, joka, ollen +häntä paljon pienempi, tummatukkaisine pojanpäineen ja suurine, +mustan-ruskeine silmineen ja epäsäännöllisine kasvoineen, ei lainkaan +vastannut sitä kuvaa, jonka hän oli kreivittären tyttärestä itselleen +muodostanut. + +Kun Beatrix vaikeni ja puolestaan silmäili suurta, vaaleaveristä, +harmaasilmäistä Konstanzea avomielisellä uteliaisuudella, jatkoi +kreivitär: + +"Konstanze on köyhä, hänen isänsä on kuollut, hänen äitinsä matkustaa +jo tänään etelään etsimään parannusta vaikealle sairaudelleen. Sinä +huomaat, ettei uuden sisaresi kohtalo ole niin helppo kuin sinun." + +"Oh!" huudahti Beatrix mennen Konstanzen luo. "Ole iloinen. Äitisi +tulee varmasti terveeksi; sillä aikaa me pidämme sinua hyvänä." + +Konstansen poskille ilmestyi pari kyyneltä. Silloin Beatrix lensi +hänen kaulaansa ja suuteli häntä. Tämä teko sai toisen vielä suuremman +liikutuksen valtaan ja rajusti itkemään. + +Kreivitär, joka oli jo huomannut, että hänen kasvattityttärensä oli +hyvin altis mieleniiikutuksille ja itkuun herkkä, kovensi luontonsa: + +"Malttia, rakkaani, itsensä hillitsemistä! Etenkin, ottaessasi +jäähyväisiä äidiltäsi, minä pyydän hänen ja meidän muidenkin puolesta, +älä ole liian hellä! Sivistyneiden ihmisten tulee osata hillitä +tunteitansa." + +Hän poistui. Hän piti viisaimpana jättää tytöt kahden kesken. + +Beatrix istuutui, nojasi kyynärpäillään pöytää vastaan ja haukotteli: +"Kuuleppas, ole hyvä ja kaada minulle teetä!" + +Konstanze teki työtä käskettyä, istuutui pöydän toiselle puolelle ja +otti käsityönsä esille. + +"Sinä olet aina ollut yksin. Ehkäpä äitisi teki sinulle epämiellyttävän +yllätyksen, kun otti minut kasvattisisareksesi. Sitä suuremmalla syyllä +minun täytyy sinua kiittää ystävällisestä vastaanotostasi." + +"Päinvastoin, minusta tämä on kerrassaan mainiota. Kaksin voi paljon +paremmin huvitella. Ystävätärtä ei minulla ole — sehän onkin niin +typerää. Mitä sillä tekee? Mutta kun talossa on joku, joka on hiukkasen +vähemmän arvokkaampi kuin Dorothea-täti, hiukkasen lempeämpi kuin äiti +— se on äärettömän fiksua. Piakkoin on täällä tanssiaiset. Osaathan +toki tanssia?" + +"Kyllä. Mutta minulla ei ole sopivaa pukua." + +"Minun kamari neitoseni laittaa sinulle ja minulle kuntoon pari +heleätä tilkkua. Minä luulen, ettei minullakaan ole minkäänlaista +tanssipukua. Samantekevähän se on, miltä näyttää ja mitä on päällä. +Tanssia vain, kuunnella musiikkia, olla iloinen — siinä kaikki. Minä +tahtoisin tanssia itseni kuoliaaksi. — Kuules, huomenna tulee tänne +majoitusvieraita. Veljeni Botho on niiden joukossa ja eräs äärettömän +nätti luutnantti: Günther von Schmettau. Voi taivas, taas minä sanoin +'äärettömän nätti'. Mikä onni, että täti loikoo vielä vuoteessaan +ja juo siellä teensä. Täti näyttäytyy vasta sitten, kun on täysin +järjestyksessä. Mutta silloinpa hän näyttääkin aika kauniilta. Kaikki +Allmerit ovat kauniita, paitsi minä luullakseni. Eikö sinun äitisikin +ole Allmereita? Sinulla on suvun vaaleat hiukset. Missä te olette +asuneet? Mikä isäsi oli? Mutta jos et halua, ei sinun tarvitse vastata. +Minä en sitten ole koskaan utelias. Eikö totta, mitä meitä liikuttaa +menneisyys ja tulevaisuus, kunhan vain nykyisyys on iloista." + +Beatrix jutteli ja kyseli taukoamatta, antoi kaikenlaisia tietoja +talon asukkaista, suositteli Konstanzelle hävyttömyyttä Jackia +kohtaan, hyvyyttä Antonia kohtaan, viekasta imartelua Wohlersia +kohtaan, joka hänelle, Beatrixille, ollessaan hyvällä tuulella toi +salavihkaa huoneeseen lautasellisen leivoksia — ja sanoi, että hänen +kamarineitsyensä oli kunniallinen ja kärsivällinen ja Dorothean röyhkeä. + +Konstanzea lopulta jo aivan huumasi, mutta siitä huolimatta hän ei +malttanut olla ilmaisematta nopeasti herännyttä mieltymystään: + +"Sinä ole niin hyvä! Jospa veljesikin olisi minulle yhtä +hyväntahtoinen." + +"Bothoko? Se poika! Aikaisemmin hän oli julkea veijari. Berliinissä hän +sivisti itseänsä mahdottomasti. Siitä saakka hän on ollut kohtelias +naisia kohtaan. Hänellä oli siellä joku mielityttönsä. Mutta tämän +minä kerron sinulle syvimpänä salaisuutena. Minä tulin kerran, kun +hän oli tullut Berliinistä tänne kotiin lomalle, odottamatta hänen +huoneeseensa; siellä hän istui kirjettä kirjoittamassa. Vaikka hän +ponnahti ylös ja heitti imupaperin kirjeen päälle, jäi siitä kuitenkin +yksi kulma näkyviin, ja — tiedätkö, Minulla on oikeat ilveksen silmät — +luin päällekirjoituksen: Ainoa kultaseni! — Jospa äiti sen tietäisi!" + +Kreivitär tuli huoneeseen ja kutsui Konstanzea äidin luo, joka vielä +viimeisen hetken ennen lähtöään tahtoi olla lapsensa kanssa kahden +kesken. + +"No?" kysyi kreivitär tyttäreltään Konstanzen mentyä. + +"Äiti, hän on hir... hän on hyvin soma. Ja ihmeen kaunis. Sellaista +kauneutta en ole ennen nähnytkään." + +Äiti hymyili onnellisena; hänen lapsensa ei ollut koskaan ollut +kateellinen. + +"Meidän täytyy hänet pukea uudelleen. Lähipäiviksi laittakoon +kamarineitsyt hänelle jotain kuntoon minun vaatevarastostani, sinun +vaatteesi ovat hänelle liian lyhyitä ja ahtaita. Mene valikoimaan +Luisen kanssa!" + +Laulaen hyppeli Beatrix portaita ylös. Äidin vaatesäiliössä hän +tarttui ensimmäisiin parhaisiin pukuihin mitä käsiinsä sai, ja +vain kamarineitsyt Luisen tehokas silmälläpito sai aikaan, ettei +nuorelle Konstanzelle valmistettu raskaita, suurin kuvin kirjailtuja +silkkileninkejä, vaan yksinkertaisia, heleitä pukuja. Siinä toivossa, +että saisi jo huomenna nähdä kauniin kasvattisisarensa niin suloisessa +asussa kuin suinkin, otti Beatrix neulan ja sakset käsiinsä, ja +auttoi neulomisessa niin suurella innolla ja taitamattomuudella, että +kamarineitsyen täytyi lopulta pyytää häntä lopettamaan —. + +Niinä päivinä oli kreivittärellä paljon hommaa. Ensiksi täytyi rouva +Waldau laittaa matkalle, sitten järjestää Konstanzelle kuntoon +Beatrixin huoneen viereinen huone; myöskin majoitusvieraille piti +järjestellä yhtä ja toista. Linnan keskusta, joka pyöreästi kaareutui +päätyihin päin, sisälsi alikerroksessa suuren salin ja sisäänkäytävän, +ensimmäisen kerroksen takaosassa oli kreivittären makuu- ja +vaatehuoneet sekä kylpyhuone, etuosassa oli eräs pyöreähkö, pieneksi +torniksi terävästi suipponeva huone, jota sanottiin "kappeliksi" ja +jota käytettiin vakavissa perhetapahtumissa. Oikealta vei käytävä +asuinhuoneisiin, joista viimeinen, ruokasali, liittyi suureen saliin. +Vasemmalla puolen oli neiti v. Allmerin valtakunta. Asuinhuoneitten +yläpuolella oli Beatrixilla kaksi huonetta puistoon päin, kun +taas vierassuojat oli etupuolella. Bothon huoneitten asema oli +päinvastainen: täällä oli Botho järjestänyt itselleen huoneet linnan +pihaan päin, ja vierashuoneet olivat puistoon päin. + +Tällainen tilan paljous teki kreivittärelle mahdolliseksi ottaa vastaan +joukon upseereita, ja silti vielä säilyttää huoneita vapaaherra v. +Beulwitzin ja prinssi Leopoldin mahdollisen käynnin varalle. + +Juuri kun kreivitär Dorothean ja Wohlersin kanssa parhaillaan +tarkasteli ruokasäiliön varastoja, syöksyi Beatrix sisään. + +"Pantin, äiti, Pantin!" hihkui hän. + +"Miten kiusallista — juuri nyt — minä en ota ketään vastaan", sanoi +kreivitär päättäväisesti. Hän tunsi olevansa epäystävällisellä tai ei +ainakaan rakastettavalla tuulella. Toisaalta hän ei voinut ilman muuta +käskeä vierasta pois. + +Jo tuli Jack vajavaisesti liikkuvine jalkoineen kellarikerroksen +portaita alas, käyntikortti hopeaisella tarjottimella. + +"Tahdotko sinä, rakas Dorothea, pitää vieraasta huolta? Beatrix voi +olla mukana", virkkoi kreivitär. "Viekää rouva paroonitar salonkiin!" + +Jack asteli hyvin harkitussa tahdissa takaisin käytävään. + +"Liika nopeus", oli hänen tapanaan teroittaa hänen alaisensa Antonin +kalloon, "voisi herättää vieraissa sen luulon, että heidän tulonsa +tuottaa meille suurtakin iloa. Siihen me olemme liian ylhäisiä. Mutta +me olemme myöskin liian ylhäisiä antaaksemme jonkun odottaa, siispä: +ei liian hitaasti." Hän ilmoitti käytävässä odottavalle paroonittaren +vanhalle palvelijalle, että herrasväki kutsuu sisään. + +Paroonitar oli keskikokoa pitempi ja sangen solakka. Hänen +piirteensä olivat säännölliset. Hänen tummat silmänsä eivät ainakaan +tällä hetkellä näyttäneet suurilta eivätkä myöskään erikoisemmin +ilmeikkäiltä. Pienen hatun alta aaltoili tumma tukka. + +Erittäin kunnioittavasti vei Jack vieraan etummaisten huoneitten läpi. +Salonkiin saavuttua pyysi hän vierasta armollisesti istumaan, naiset +tulisivat heti. Paroonitar tuskin ehti hieman tarkastella huonetta ja +ihailla sen rauhallisia väriyhdistelmiä, kun jo ruokasalista tulivat +Dorothea ja Beatrix. Paroonitar seisoi flyygelin ääressä, keskellä +huonetta. Hieno puna kohosi hänen kasvoillensa, hänen sydämensä kiihkeä +tykintä hidastui nopeasti — kreivitär ei ollut tullut. + +"Serkkuni, kreivitär Allmer", alkoi Dorothea, "on ikävä kyllä, monien +taloushuoliensa vuoksi estetty tänään tulemasta teitä tervehtimään, +rouva paroonitar. Nuori kreivitär ja minä pyydämme teitä siitä syystä +tyytymään meidän seuraamme." + +Sitten kuin molemmin puolin oli tehty syvä kumarrus, pyysi Dorothea +istumaan. Hän piti tarpeettomana puhua itsestään mitään; hän oli +vakuutettu, että paroonitar oli saanut tarkat tiedot Allmershofin +asukkaiden nimistä ja asemasta, samoin kuin Dorotheakin puolestaan +tiesi kaikki ulkonaiset seikat huvilan asukkaista. + +"Valitan siis, että valitsin käynnilleni onnettoman päivän", sanoi +paroonitar. + +Dorothea kertoi talousvelvollisuuksien syistä, ja pääsi siitä +mukavasti siirtymään majoitusvieras-aiheeseen. Välinpitämättömällä +äänellä ja kohteliain ilmein keskustelivat molemmat naiset maailman +tavallisimmista asioista. Beatrix ei avannut suutansa. Mutta hänen +silmänsä tutkivat ahnaalla mielenkiinnolla kalpean, välinpitämättömältä +näyttävän paroonittaren kasvoja. Siinä oli vihdoinkin ilmestys sieltä +etäisestä, pauhaavasta, iloisesta maailmasta, jonne Beatrixiä niin +kiihkeästi halutti. Siinä oli juhlittu kaunotar, paljon kysytty rouva, +nainen, jolla oli kadehdittava onni olla arvon ja rikkauden ohella +myöskin riippumaton. Siltä hän näytti. + +Oikeastaan ei häikäisevän kaunis, eikä ollenkaan loistava; hän ei +puhunut nopeasti, eivätkä hänen sanansa olleet erikoisen henkeviä. +Silti ei Beatrix tuntenut pettyneensä. Hän olisi voinut loppumattomasti +katsella paroonitarta, toivonut iankaikkisesti saavansa kuunnella tuon +epäselvän äänen sointia. + +Miten pian vieras nousi ja jätti hyvästit! Oh, hänen olisi vielä +pitänyt jäädä. Hiljaa käveli Beatrix molempien naisten perässä huoneen +läpi. Ovella lausui Dorothea jäähyväiset. Taas kumarrettiin jäykästi. +Sitten loi paroonitar täyteläisen katseensa Beatrixiin, samalla kuin +hymy ensi kertaa kirkasti hänen värittömiä kasvojaan! Beatrix siitä +aivan huumautui. + +"Ei ollut äidille mikään vahinko", päätteli Dorothea, kun ovi tuskin +vielä oli ennättänyt sulkeutua vieraan jälestä, "paroonitar on itse +arvokkuus, se hänelle myönnettäköön, mutta sellaista tyhjyyden, +kyllästymisen ilmettä en ole vielä milloinkaan nähnyt. En tiedä, siinä +ihmisessä on jotakin, joka on minulle kerrassaan vastenmielistä." + +"Kuinka voit noin sanoa!" huudahti Beatrix, "hänessä on jotain +salaperäistä, jotain suurenmoista. Ja entäs silmät!" + +"Tuskin hän niillä ketään katselikaan. Muutoin istuin taaskin sinun +puolestasi kuin hiilillä. Ensinnäkin sinä melkein hypit tuolillasi, +toiseksi sinä tuijotit aivan tahdittomasti paroonitarta, ja kolmanneksi +oli rintasolkesi kaulassasi ihan vinossa." + +"Kunhan vaan ajatukseni ovat suorassa." + +"Beatrix! Sinä olet pahankurinen. Botho ei tuollaista suvaitsisi." + +"Niin, Botho — se rakas Botho —, sen sinä aina tuot esiin." + +"No", kysyi kreivitär, joka tulollaan keskeytti kinan, "miten hän teitä +miellytti?" + +"Ei ollenkaan. Hänessä on jotakin kuollutta", sanoi Dorothea. + +"Hirmuisesti. Hän on äärettömän mielenkiintoinen", huusi Beatrix. + +"Näin erilaisten arvostelujen johdosta en voi muuta kuin odottaa, +kunnes voin itse ottaa asiasta selvän", arveli kreivitär. + +Tämä päivä kului Beatrixista sangen hitaasti, huolimatta monista +pienistä tapahtumista ja kaikkien linnanasukkaiden kiireellisestä +touhusta. Konstanze, joka oli saanut luvan pysytellä tämän päivää +huoneessaan tavaroitaan järjestelemässä, näyttäytyi vain illallisilla. +Sitten menivät tytöt yhdessä nukkumaan vierekkäin oleviin huoneisiinsa. +Kun Beatrix oli jo melkein riisuutunut, pälkähti jotain hänen päähänsä. + +"Kuulehan", sanoi hän, aukaisten välioven, "oletko myöskin arka?" + +"Ah kyllä", valitti Konstanze, "en ole koko elämäni aikana viettänyt +ainoatakaan yötä yksinäni." + +"Niinkö; ovi voi jäädä auki. Jos kuulet jonkinlaista naputusta, älä +pelästy. On ruvennut tuulemaan, ja silloin pitää tuuliviiri tornissa +ilvettään." + +Valot sammuivat. Beatrix ei voinut iloisesta maltittomuudesta nukkua. +Viereisestä huoneesta kuuluva nyyhkyttävä ääni sai hänet mietteistään +hereille. Hän ponnahti ylös vuoteestaan, sipsutteli paljain jaloin +Konstanzen vuoteen luo, istuutui sen reunalle ja pyysi rukoilevasti, +samalla kuin hän molemmin käsin hyväili itkevän kosteita poskia: + +"Älä ole suruissasi! On kyllä hirveätä, että äitisi täytyi matkustaa +niin kauas luotasi. Mutta katsos, minunkin äitiäni tulet rakastamaan. +Kaikki kunnioittavat häntä. Hän toruu toisinaan — no, niinhän kaikki +äidit tekevät. Mutta oikeastaan hän noudattaa tahtoani kaikessa ja on +niin hyvä, niin hyvä. Hän näyttää minusta usein joltain korkeammalta +olennolta." + +"Niin", sanoi Konstanze hartaasti. "Minä ihailen häntä. Minä voisin +kuolla hänen puolestaan." + +"No niin, älä sitten enää itke!" + +Beatrix pujahti takaisin vuoteeseensa. + +Ei, itkemiseen ei uusi perheenjäsen saanut seuraavina päivinä ollenkaan +aikaa. Muistoa onnettomasta äidistään täytyi hänen tästä lähtien +suojella sydämessään kuin jotakin salaisuutta. Aamusta iltaan oli +niin paljon puuhaa. Kukaan ei myöskään milloinkaan kysellyt niistä +kirjeistä, joita Konstanze sai kerran viikossa. Oli kuin tyttö olisi +noin vaan pilvistä linnaan pudonnut, niinkuin eivät häntä mitkään +siteet olisi sitoneet tätä taloa kauemmas. + +Jo ensimmäisenä aamuna valvoi Dorothea-neiti henkilökohtaisesti +sisarentyttärensä vaatetusta. Uutta pukua ei kamari-neitsyt ollut +saanut valmiiksi, mutta Konstanze näytti oman vaatevarastonsa +parhaimmassa puvussa, tumman-sinisessä pumpulileningissä, niin sievältä +ja ennen kaikkea niin aistikkaasta puetulta, että Dorothea sanoi +kiitellen: + +"Toivon sinut aina noin näkeväni! Ja jos tahdot tulla hyödylliseksi, +varo Beatrixia. Hän pakenee kamarineitsyen käsistä usein +kauhistuttavassa tilassa." + +Siitä saakka auttoi nuori tyttö tänään ja aina vast'edeskin talon +tytärtä pukeutumisessa. Hänellä oli tuollainen naiselle ominainen +kyky koristaa aistikkaasti itsensä ja muut parilla kukalla tai +kiinnittämällä jonkin pitsin tai hunnun. Niinpä hän tänäänkin sitaisi +ruusukimpun ja pisti sen Beatrixin vyöhön, sillä aikaa kuin tämä +järjesti kaulalleen pitsiliinaa. Näiden somistuspuuhien uhri päästi +tällöin epätoivoisia huokauksia kärsimättömyydestä ja juoksi, heti kun +hänet oli saatu valmiiksi, alas puutarhaan. + +Yötuuli oli ajanut taivaalle pilviä; sataa tihuutti herkeämättä. Siitä +huolimatta Beatrix juoksenteli puiston reunassa sinne tänne. Turhaan. +Mutta tornin ikkunasta saattoi jotakin nähdä. Päätä pahkaa sinne. Kun +Beatrix oli vihdoinkin saanut päänsä tukituksi pyöreästä ikkunasta +ulos, jolloin hänen koko ruumiinsa makasi katonkannattimen pölyisellä +hirsikerralla, äkkäsi hän kaukana ajotiellä, joka mutkitellen +luikerteli Allmershofiin päin, pitkän marssivan joukon aaltomaisesti +liikehtivän linjan. Hurraa! Sotilaat. Ne tulivat yhä lähemmäksi. — +Siellä heilahteli yksi jono — se oli se pataljoona, joka poikkesi +maantieltä asettuakseen kylään ja Allmershofin linnaan. Beatrix seurasi +sitä silmillään. Kun se lähestyi linnaa, juoksi häh portaita alas ja +tuli käytävään juuri, kun pataljoona aseet kalskahdellen astui linnan +pihaan. + +Pataljoona, jonka edessä kulki majuri adjutantteineen, marssi +puoliympyrän muotoisessa juhlakulussa avaraan pihaan. Sitten nosti +rykmentin rumpali uhkaavasti kultanauhoin koristettua puikkoaan, ja +kaikui komento: "Koko rykmentti seis! Alas ratsuilta!" + +Majuri v. Beulwitz laskeutui korkean konkarinsa selästä niin nopeasti, +kuin hänen pieni pyöreä vartalonsa vaan salli. Hänen esimerkkiään +noudattivat muut, ja upseeriensa seuraamana astui majuri käytävään. + +Ruhtinattaren suosiollisella hymyllä toivotti linnan valtijatar hänet +ja upseerit tervetulleiksi; majuri esitteli ne upseerit, joita linnan +väki ei vielä tuntenut, ja naiset tervehtivät heitä kohteliaasti. +Sitten esitteli kreivitär serkkunsa, neiti von Allmerin, tyttärensä — +hänen nimeään mainitessaan pysähtyi hän sekunniksi ja katsoi Beatrixiin +kauhistuneena — ja kasvattityttärensä Konstanze Waldaun. Sen yleisen +melun vallitessa, jonka aiheutti lähtö huoneisiin ja kortteereihin +linnaan ja linnan ulkopuolelle, veti Konstanze ystävättärensä mukanaan +huoneeseensa. Onnettoman Beatrixin puku oli täynnä pölyä ja hämähäkin +verkkoja; ruusukimppu oli katkennut, pitsiliina repaleina. + +"Ah", sanoi hän huolettomasti, "sitä ei kukaan huomannut". — + +Tällä välin tervehti kreivitär poikaansa, jota hän suutelemistaan +suuteli, aivan kuin he olisivat vuosikausia olleet erossa. Kreivitär +työnsi hänet hellästi luotansa. + +"Botho, sinähän kuljetat koko maantietä mukanasi." + +Botho katsoi vaatteisiinsa. Hänen housunlahkeensa olivat pistetyt +korkeavartisiin saappaisiin, jotka eivät tietenkään olleet +salonkikunnossa. + +"Minä riennän tekemään itseäni ihmisen näköiseksi. Oh, äiti, kuinka +olenkaan iloinen! Nyt jään kotiin. Vielä kolme päivää täytyy minun +olla poissa: pataljoonan mukana kasarmipaikkaan takaisin — yksi päivä; +toisena: tehdä lopputili; kolmantena: lentää tänne." + +Miten autuaaksi pojan ilo kreivittären tekikään! Tässäkin haihtui +häneltä yksi huoli kuin leikkien vaan. Hän oli sisimmässään nimittäin +hieman pelännyt, että nuori mies, jolle nimen ja rikkauden nojalla +olivat kaikki suurten kaupunkien huvitukset avoinna, ei olisi vielä +saanut niistä tarpeekseen, vaan palaisi vastenmielisesti Allmershofiin. +Ja nyt tämä ilo, tämä suorastaan intohimoinen ihastus! + +Ovella käännähti Botho vielä kerran ympäri. "Konstanze Waldausta et +ole minulle mitään kertonut. Miten se on käsitettävä, toissapäivänä et +puhunut siitä vielä mitään." + +"Seikkaperäisemmin myöhemmin. Sinä tulet olemaan minuun tyytyväinen. +Älä vaan rakastu siihen kauniiseen tyttöön", Sanoi kreivitär hilpeästi. + +"Onko hän kaunis? En huomannut sitä." + +Kun Botho asteli vihellellen yläkerran käytävää pitkin, joka näkyi +pitkin pituuttaan toisesta päästä toiseen, huomasi hän Schmettaun +Beatrixin oven edessä. + +"Schmettau!" huusi hän. + +Huudettu tuli reippaasti. + +"Sisaresi tahtoi minua ohimennen haastatella. Tahdottiin tietää, oliko +joku huomannut hänen vaatteittensa tilaa. Minä valehtelin hänelle, +että Lobedan oli sanonut naisen lakkaavan hänelle olemasta, jos hän +tietäisi, että hän on huolimaton. Tietysti joutuu nyt Lobedan aivan +epäsuosioon." + +"Günther", sanoi nuori kreivi, kun he vieretysten astuivat +huoneisiinsa, "en ole pannut merkille, ketkä upseerit tulivat asumaan +Pantinin huvilaan. Voitko sanoa sen minulle?" + +"Kapteeni Santen ja luutnantti Kühne, mutta äitisi pyysi heitä käymään +täällä syömässä." + +"Kiitän sinua. Näkemiin. Luulen, että nyt nukun hyvin." + +"Etkö halua ensin jotain haukata? Äitisi järjesti minun huoneeseeni +tarjoilupöydän meitä kaikkia varten." + +"Kiitos — palvelijani saa noutaa minulle jotakin." Sitten meni Botho +huoneustoonsa. + +Siihen kuului kolme huonetta: makuu-, työ- ja tupakkahuone. Kreivitär +oli antanut tuoda tänne pojalleen, kun tämä täytti kahdeksantoista +vuotta, miesvainajansa huonekalut. Keskimmäisessä, työhuoneessa, +riippui kahden ikkunan välissä olevan kirjoituspöydän yläpuolella +luonnollisen kokoinen öljymaalaus kreivistä. + +Sillä aikaa kuin Botho makuuhuoneessa riisuutui palvelijansa auttamana, +mietti hän samalla erästä kiusallista kysymystä. Millä hinnalla +hyvänsä täytyi hänen tänään lähettää kirjelippu huvilaan. Uskoa +hänen palvelijansa huostaan, jota muut haukkuivat harjoituksissa +"härkäpääksi", jokin viesti, oli lievimmin sanottuna uskallettua. +Kapteeni v. Santen ei laskisi ainoatakaan sotamiestä ohitsensa +kysymättä: "Mistä, minne?" Varmasti, sitäkin varmemmin, mitä enemmän +häntä kieltäisi, kertoisi poika irvistellen, että nuori kreivi oli +hänet lähettänyt toimittamaan erästä sangen tärkeää asiaa paroonitar +Pantinin luo. Mennäkö mieluummin itse? Kaikeksi onnettomuudeksi olivat +Santen ja Kühne hänelle niin vieraita, ettei hän mitenkään olisi voinut +tulla muka katsomaan heidän asuntoaan. + +Silloin muistui hänen mieleensä Jack. Jack oli täällä neljän vuoden +aikana näyttäytynyt täysin rehelliseksi. Ei ollut valitsemisen varaa +— myöskin tulevaisuutta varten tarvitsi Botho miehen, johon saattoi +luottaa. + +"Mene alas", sanoi hän palvelijalleen, "kysy siellä Jackia, hän tulkoon +tänne!" + +Sitten hän istuutui kirjoituspöydän ääreen. + +"Kallis Lydia", kirjoitti hän, "koetan jos suinkin mahdollista +tulla luoksesi kello kuuden aikana, kun täällä vielä kaikki ovat +jälkiruualla. Bothosi." + +Jack astui sisään juuri kun hänen herransa sulki kirjettä sinetillä. +Hän hämmästyi melkolailla, kun huomasi itseään pitkään katseltavan, +ikäänkuin hän olisi joku aivan uusi ilmiö. Ja tosiaankin, nyt +vasta tuli Botho ajatelleeksi, mitkä seikat olivat tuon miehen +saaneet tulemaan tänne, tuon miehen, joka oivallisesti koulittuine +kamaripalvelijan luonteineen oli ilmeisesti kovin mieltynyt +elämäntehtäväänsä. + +"Teillä oli kait aikaisemmin Berliinissä ja sittemmin Pietarissa paikka +suurissa taloissa? Mikä sai teidät, Jack, vetäytymään meklenburgilaisen +ritaritilan maalaisyksinäisyyteen?" kysyi Botho leikkisän +hyväntahtoisesti. + +"Terveydelliset ja ansio-näkökohdat, herra kreivi. Pietarissa kysyttiin +kumpaakin hiukan liiaksi", sanoi Jack omasta mielestään mitä hienoimmin +hymyillen. + +"Joka tapauksessa te ette ole siellä vietetyn elämänne aikana +unohtanut, ettei kaikkia asioita voi käsitellä eikä niistä puhua +huolettomalla avomielisyydellä, kuten Allmershofin linnassa ja kylässä +on tapana palvelusväen ja paikkakuntalaisten keskuudessa", sanoi Botho +terävästi Jackia katsellen. + +"Jos herra kreivi soisi minulle sen kunnian, että uskoisi minun +toimitettavakseni jonkin salaisen tehtävän, tulisi herra kreivi siihen +kokemukseen, etten ole kömpelö ja että osaan olla vaiti kuin muuri", +virkkoi Jack vakavasti. + +"Tunnetteko tien Pantinin huvilaan?" kysyi Botho muitta mutkitta. +Hän ei oikein osannut lähestyä päämääräänsä ja — omituista — hänellä +oli se tunne, että kamaripalvelija oli tässä kohden häntä paljon +ylivoimaisempi, mitä kokemukseen tuli. + +Jack oivalsikin tosiaan silmänräpäyksessä kaikki, aivan kuin kreivi +olisi hänelle kaiken tunnustanut. Hän myhäili onnellisena. + +"Herra kreivi", vastasi hän, "olen ollut linnassa neljä vuotta ja +tunnen tiet ja polut peninkulmittain. Eilen, kun rouva paroonitar +Pantin kävi täällä vieraisilla, oli minulla onni ilmoittaa hänet. +Rouva kreivitär oli estetty, neiti ja armollisin nuori kreivitär +ottivat hänet vastaan" — tämän hän kertoi, koska hän luuli, ettei hänen +herransa sitä vielä tietänyt ja että se oli hänelle tärkeätä. Siinä hän +ei pettynytkään. "Jos rouva paroonitar on se", jatkoi hän, "jolle minun +on vietävä viesti herra kreiviltä, niin pyytäisin vain saada kysyä, +tulenko sen matkan useamminkin tekemään?" + +"Todennäköisesti. Luultavasti", sanoi Botho, puolittain neuvottomana ja +puolittain huvitettuna. "Ja toistaiseksi — toivottavasti vain lyhyen +aikaa — ei kenenkään muun palvelusväestä tarvitse näistä käynneistä +tietää mitään." + +Se on saksaksi: kreivittären ei tule sitä tietää, tuumi Jack +tyytyväisenä itsekseen ja sanoi: + +"Siihen voitte luottaa, herra kreivi!" + +Botho ojensi hänelle kirjeen, Jack huomasi kyllä, hieman vapisevin +käsin. Isällisen-hyväntahtoisesti katsoi hän viisaaksi lisätä +muutamilla hellillä neuvoilla nuoren herransa luottamusta, mikä +tällaisissa asioissa oli tuiki tarpeellista. Iloisin, ylpein askelin +meni hän ensin huoneeseensa, joka oli rakennuksen ulokkeessa, +kirjoitti siellä pitkän kirjeen mitä tarkimpine ohjeineen Berliinissä +oleskelevalle sisarelleen, joka hiljattain oli eronnut monivuotisesta +kamarineitsyt-toimestaan, ja sitten hän meni puiston reunaa pitkin, +peltojen poikki, päästäkseen metsään, jonka tuonpuoleisella mereen +Pettävällä reunalla huvila oli. + +Hän tunsi itsensä ensimmäistä keltaa tyytyväiseksi neljän vuoden +aikana: Ehdoinkin sai hän taas tuntea toimensa runollisuutta. + + + + +IV. + + +Tilavan ruokasalin pöydän ympäriltä kuului iloista puheensorinaa ja +naurua. Kreivitär johti puhetta, hänen vasemmalla puolellaan istui +majuri v. Beulwitz. Upseerien joukosta olivat neljä naista valinneet +itselleen arvojärjestyksen mukaan pöytäkumppaninsa. Dorothea istui +kahden kapteenin välissä, Beatrix Schmettaun ja Lobedanin välissä, kun +taas Konstanze istui pöydän alapäässä Bothon ja erään aivan nuoren, +siron luutnantin välissä. + +Lobedan ei voinut millään keinolla päästä iloisempaan keskusteluun +Beatrixin kanssa, vaikka kuinka ponnisteli. Jokaisen kohteliaisuuden +tyttö keskeytti, huomauttamalla, että herra upseeri pani liian suurta +arvoa ulkonaisille seikoille. Lobedan ei osannut tätä epäsuosiota +millään selittää. Güntherin silmien lystikäs välkähdys sai Lobedanin +vihdoin vainuamaan, että häntä oli mustattu nuorelle kreivittärelle. Se +oli hänen tehtävänänsä — nyt siitä huolimatta voittaa! Nyt vasta oikein +näyttää, mihin hän, joka loppumattomien juttujensa ja muistelmiensa +takia oli kasarmipaikan suosituimpia upseereita, kauniista Güntheristä +huolimatta pystyi. Kahden luutnantin välinen kilpailu tuotti +Beatrixille suurta tyydytystä, ja hänen naurunsa raikui joskus niin +heleästi yli pöydän, että kreivitär vilkaisi häneen onnellisena, mutta +Dorothea sitävastoin hieman paheksuen. + +Konstanze, joka ensimmäistä kertaa elämässään oli tällaisessa seurassa, +oli tuskin tietoinen niistä ihastuneista silmäyksistä, joita häneen +luotiin. Hän oli hiukan hätäinen puheessaan ja käytöksessään ja hänelle +oli täysi työ hoidella kumpaakin naapuriansa. Pieni luutnantti hänen +vasemmalla puolellaan ponnisteli päästäkseen neuvottomuudestaan. Tämä +oli hänen ensimmäinen kenttäharjoituksensa ja ensimmäistä kertaa +hän sen aikana asui suuressa talossa. Hän olisi mielellään halunnut +esiintyä reippaana liehittelijänä, välttääkseen tovereitten hilpeätä +härnäilemistä, mutta onneton tapa punastua, kun joku nainen katsoi +häneen, ei sallinut hänen käyttäytyä vapaasti Konstanzen vieressä. + +Ja Konstanzella oli tuollainen kirottu tapa töllistellä ihmistä +suoraan silmiin. Mutta kun hintelä Frankenstein hoksasi, että Lobedan +hänen kustannuksellaan laski leikkiä nuoren kreivittären kanssa, hän +sydämessään kiroillen kulautti punaviiniä kurkkuunsa lasin toisensa +jälkeen ja jätti naapurittarensa tyyten talon pojan huostaan. + +Botho oli kuumeisen-vilkas. Hän odotti aterian loppumista rajulla +kärsimättömyydellä. Jack oli hänelle ilmoittanut, juuri kun käytiin +pöytään, että paroonitar oli omakätisesti ottanut kirjeen vastaan ja +pyytänyt hänen sanomaan, että hetki oli sopiva. Tämän kuultuaan Botho +teki heti viattoman poistumissuunnitelman, sillä kun hänen täytyi +täällä näytellä talon isännän osaa, ei hän voinut ilman muuta jättää +vieraita ja äitiään. Pysyttääkseen mielensä siihen saakka reippaana, +alkoi hän tuttavallisella äänellä laskea leikkiä Konstanzen kanssa. + +"Minun pitäisi olla äkäinen", sanoi hän kerran, hymyillen sinisillä +silmillään Konstanzelle, "että äiti antoi minulle vielä yhden sisaren. +Yksi on jo minua tarpeeksi rääkännyt, nyt tulette te minua julmasti +hallitsemaan. Mutta rohkea mies perääntyy urhoollisesti: minä pakenen +ja olen kaiket päivät ulkona metsästämässä." + +"Miten ikävää minulle ajatella että olen tullut rauhanhäiritsijäksi +kotiinne!" sanoi Konstanze vakavasti huolissaan. + +"Taivas — ettekö te leikkiä ymmärrä? Tekö rauhanhäiritsijä? +Frankenstein, ratkaiskaa, näyttääkö serkkuni siltä? Kaunis, vakava ja +rauhaa säteilevä kuin keruubi! Todellakin, Konstanze, voi kuvitella +teitä paratiisin vartijaksi säihkyvä miekka kädessä. Te ette näytä +siltä, kuin päästäisitte jonkun sisään ilman passitarkastusta." + +Botho katsoi häntä syvälle silmiin — hän näki ja ei nähnyt, sillä +hänen henkinen katseensa syventyi samassa eräisiin toisiin, tummiin, +säihkyviin silmiin. Hän kohotti lasinsa. + +"Emmekö juo hyvän ystävyyden maljaa, emmekö tee liittoa, joka +kestää läpi elämän ja kuoleman? Te olette aina minun puolellani +Beatrixia vastaan ja minä olen teidän ritarinne, jos esimerkiksi tämä +Frankenstein rohkenisi sanoa teille liian paljon teidän kauniista +silmistänne." + +Frankenstein tahtoi sanoa jonkin "pistävän" huomautuksen, mutta ikävä +kyllä, hän keksi sellaisen vasta hetkistä myöhemmin; hän nyt siis vain +punastui ja kaatoi lasinsa täyteen. Konstanze punastui myöskin ja +kilisteli hymyillen lasia Bothon kanssa. + +Se oli tuollaista uneksivaa, neuvotonta hymyä, joka väreili hänen +huulillaan, sydämessään tuntemansa onnen aavistuksen heijastuksena. + +"Elämässä ja kuolemassa? Ei, minun koko olentonihan kuuluu teidän +äidillenne, teidän suurelle, hyvälle äidillenne", sanoi hän hiljaa. + +Huimapäisyydessään valtasi Bothon äkkiä ankara mielenliikutus. Hän +puristi kiihkeästi tytön kättä... + +"Niin, äitini on suuri ja hyvä. Hän on sellainen — toivottavasti — +kun tulee esille elämäni suurin kysymys! Voittakaa puolellenne hänen +rakkautensa; minulle voisi jonakin päivänä olla suuriarvoista omistaa +äitini rinnalla noin rakastettava puolustaja!" + +Vapisten katsoi Konstanze häneen. Hän ei voinut, hän ei uskaltanut +Bothon sanoja selittää. Bothon kuuma katse, hänen kädenpuristuksensa +saattoivat hänet hämille. + +Hän ei vastannut mitään. Hänen kylmä kätensä liukui pois Bothon +kädestä. Mutta Bothon ajatukset riensivät lentäen eteenpäin. Hänen +kätensä — se oli sotapalveluksessa tullut jonkun verran leveämmäksi ja +miehekkäämmäksi, mutta oli silti valkoinen ja hyvin hoidettu —, hänen +kätensä tempasi kellon sotilastakin taskusta. Se oli puoli kuusi. Hän +ponnahti ylös, riensi äitinsä luo ja kuiskasi hänen korvaansa: + +"Kello kuuden aikana on komppanioilla nimenhuuto linnanpihalla ja +kylän torilla. Luulen, ettei jokainen luutnantti saa sitä jättää +jonkun vääpelin tehtäväksi; Santen ainakin on tarkka. Käske nousemaan +pöydästä, äiti!" + +Kreivitär nyökkäsi suostumuksen merkiksi. Kun Botho oli menossa +paikalleen takaisin, pysäytti Dorothea hänet. "No, rakkaani — minua et +tänään huomaakaan?" + +Botho suuteli kättä, joka oli häntä jo niin monien vuosien kuluessa +suurella hellyydellä hyväillyt. + +"Minä näin, täti, että sinä istuit herra von Santenin vieressä, ja +niiden mielipiteiden johdosta, jotka hän eilen sinusta lausui, en +voinut ajatella, että hän soisi sinulle aikaa huomata poikastasi", +kuiskasi Botho veikeästi hänen korvaansa. + +Kreivitär nousi ylös, samoin kaikki muut. + +"Niitä herroja, jotka polttavat, pyydän oleksimaan täällä mielensä +mukaan. Kahvi tuodaan viereiseen salonkiin. Kuulkaahan, rakas majuri, +sade rapisee ikkunan ruutuja vastaan; onko isänmaalle niin tärkeätä, +että teidän nuoret upseerinne toimittavat itse nimenhuudon?" + +"Toimitus kestää kymmenen minuuttia; Schmettau, Frankenstein ja Kühne +täyttävät mielellään velvollisuutensa." + +"Ja kun Frankenstein ei vieläkään voi sietää tupakoimista, mutta +ilman minua on salongissa kuin imettäjää vailla oleva rintalapsi", +kuiskasi Lobedan takaapäin pienen luutnantin korvaan, "on hän iloinen, +päästessään palveluksen varjolla pälkähästä". + +"Minun mieleeni voisi kerran juolahtaa käsittää teidän härnäyksenne +yllytykseksi", sanoi Frankenstein puoliääneen. + +"Pidä häntä silmällä, Schmettau", jatkoi Lobedan edelleen, "eikö +nuori kreivitär ole oikeassa? Mantelin kaksoishedelmän asemesta, +jonka minä hänelle hävisin, toivoo hän itselleen pikku luutnantin +värikkäästä polttosavesta valmistettuna koristeena. Frankenstein, voipa +olla mahdollista että me vielä joskus tappelemme, te olette tehnyt +vaikutuksen — vaikutuksen!" + +Schmettau veti pienen luutnantin mukanaan pois, Botho seurasi heitä. + +"Kuules, Günther", sanoi Botho vilpittömin ilmein, "iltahuudon perästä +minä tahdon tarkastaa kaikki asunnot kylässä. Jos joku kysyy minua, +ilmoita, että olen estetty ja hoitele sinä minun puolestani isännän +tehtäviä tovereittesi keskuudessa." + +"Sen vaivan voit itseltäsi säästää, poikaseni, asunnot on jo +tarkastettu." + +"Minun, niin sanoakseni tilanherrana ja samalla toverina, pitää siellä +täällä näyttäytyä sotilaille." + +"Kuten tahdot", sanoi Schmettau hyväntahtoisesti, "majuri näkee +mielellään, jos yksi teikäläisistä, jotka kannatte kuninkaan takkia, +osoittaa tasa-arvoisuutta." — + +Linnan pihalla seisoivat komppaniat pitkissä riveissä; jokaisen miehen +edessä maassa oli kunkin laukku, ja kaikkivaltiaan vääpelin edessä +pitivät miehet viittoja levällään tarkastusta varten, kun upseerit +Bothon seuraamana tulivat ulos. + +Äkillinen siirtyminen valaistusta ruokasalista, missä tuntui kukkien, +viinin, ruokien ja hajuvesien tuoksua, kylmän-kosteaan ulkoilmaan, +vaikutti erittäinkin pieneen Frankensteiniin pahasti. Jokseenkin +runsaasti nautittu punaviini kihosi äkkiä hänen päähänsä. Hän tarttui +Schmettaun käsivarteen. + +"Teidän pitäisi seurata Allmeria", huusi luutnantti; "teille olisi +sangen terveellistä juoksennella sinne tänne tunnin verran sateessa". + +"Vie hänet mieluummin huoneeseen ja anna hänen selvitellä päätänsä!" +arveli Botho. + +Onneksi osoitti Frankenstein iltahuudon päätyttyä enemmän nukkumisen +kuin kävelyn oireita, ja Botho pujahti kiireesti pois. + +Hän kulki pitkin kenttätietä, joka vei puiston reunaa pitkin ketojen +yli niin sanottuun Dossower-lahteen, Trave-joen laajaan aukeamaan, +joka jo ennen joen suuta ilmoitti meren läheisyyden. Pian poikkesi hän +oikealle, saapuakseen Priwallin hiekkaisen tasanko-niemekkeen yli, joka +erottaa lahden merestä ja on Travemünden kylpylää vastapäätä, Pantinin +huvilaan. + +Askelin, jotka muistuttivat juoksua, kiiruhti hän kohti onnea, sitä +onnea, joka hänestä oli kaukana maailmassa tuntunut nautinnolta, +riemunlahjalta ja joka hänestä täällä, kotiseudun maaperässä, tuntui +yhtäkkiä omistukselta, oikeudelta, ihanalta elämän sisällöltä. + +Nyt riensi hän lyhyen pyökkimetsä-alueen läpi, joka, kuuluen huvilalle, +muistutti enemmän puistoa kuin metsää. Pieni tallirakennus sukeltautui +hänen eteensä, hän meni sen ohitse. Hän tuli pieneen kukkatarhaan, +joka ympäröi valkoista huvilaa. Miten kylmänä seisoikaan tuo valoisa, +italialaiseen tyyliin rakennettu huvila, jonka ilottoman taustan +muodostivat nyt sateen liottamat kedot ja metsät! + +Talon ovi avautui hänelle; pikaisesti tervehdittyään riensi hän +harmaapäisen palvelijan ohi, kuuli tämän lausuvan vain "ylhäällä" ja +lensi ylös portaita, jotka veivät eteisestä huvilan ensimmäiseen ja +ainoaan kerrokseen. + +Ylhäällä, puoleksi avatulla ovella seisoi paroonitar Lydia Pantin. +Hän ojensi Bothoa vastaan kätensä, veti hänet sisään, ja ihastuksesta +suunniltaan peitti Botho käden — tuon kapean, valkoisen käden — +suudelmilla. + +"Botho — hupsu lapsi", sanoi hän sulkien silmänsä, "ole toki järkevä!" + +"Anna hupsuuteni olla! Vielä olen sinun lapsesi. Pian tahdon tulla +sinun herraksesi." + +Lydia nauroi. Olisipa Dorothea nähnyt hänet juuri tällä hetkellä: hänen +kasvonsa olivat nuorekkaat, iloiset, eloisat! + +"Tule, sinun täytyy minulle kertoa, miten panet asian alulle!" + +Lydia painautui suureen, syvään nojatuoliin, joka oli lähellä ainoata +kolmiosaista ikkunaa. Botho istuutui jakkaralle, joka oli pörröisen +karhuntaljan päällä aivan hänen vieressään. + +"Ensiksi tahdon kuulla, oletko minua muistellut — miten majoittamisesi +sujuu, miten sinua linnani, tätini Dorothea — mutta ennen kaikkea, +miten minun sisareni miellytti. Ja etkö pelkää täällä meidän kolkossa, +sateisessa seudussamme? Etkö kadu, että minun tähteni läksit suuresta +kaupungista? Mutta kas — täällähän minä tapaan saman huoneen, kuin +meillä oli Berliinissäkin." + +Botho katseli ympärilleen. Neliskulmainen huone muistutti pesää, +joka oli koristettu matoilla, topatuilla huonekaluilla ja verhoilla. +Seinillä riippui muutamia vanhoja öljymaalauksia, jotka nyt, illan +hämäryydessä, näyttivät yksitoikkoisia tapetteja vastaan hyvältä +vaikuttavilta, pehmeiltä väriläiskiltä. + +"Siinä monta kysymystä yhtä aikaa", sanoi hän hellästi Botholle, +joka molemmin käsin puristi hänen sormiaan. "Sinua olen ajatellut +herkeämättä. Yksinäisyys ja kotipuolesi rauhallinen vakavuus ovat +tehneet minulle sanomattoman hyvää. Olen väsynyt meluun. Elämäni on +lopussa. Sinä olet minun viimeinen auringonsäteeni. Minä katson ja +ajattelen sinua ja olen niin tyytyväinen." + +"Elämäsi alkaa uudestaan. Sinun pitää kuulua minulle heti. Mutta sano: +Beatrix, miellyttääkö hän sinua?" + +"Tyttönen ei sanonut minulle sanaakaan. Mutta hänen silmissään paloi +osanotto. Minä pidän hänestä; hänellä on silmät kuin sellaisella, joka +tähystelee ilmaa nähdäkseen enemmän kuin mitä hänen rauhalleen on +hyvä. Dorothea ei voi minua rakastaa, ei milloinkaan! Hänellä on kiviä +kädessä, joilla hän tappaa kärsiviä tai onnellisia naisia, sillä hän +ei ole kärsinyt, mutta ei myöskään onnea nauttinut. Ja äitisi sanotaan +olevan niin ylpeän kuin onnelliset vain voivat olla; onko se totta?" + +Bothon nuori sielu ei voinut täysin seurata hänen syviä silmäyksiään +toisten naisten sieluun. + +"Älä niin paljon kuvittele", pyysi hän, "äitini on suuri ja hyvä. Te +tulette toisianne rakastamaan. Olen kuullut tänään linnassa sanottavan, +että hän tekee tänne huomenna vastavierailunsa, todennäköisesti minun +seurassani. Äiti ainakin lausui jotain siihen suuntaan, kun hän +ruokapöydässä kysyi Santenilta ja Kühneltä, olivatko herrat tyytyväisiä +asuntoonsa." + +"Ja mitä he kummatkin sanoivat?" kysyi Lydia hymyillen. + +"He ylistivät niitä huoneita, jotka olet luovuttanut heidän +käytettävikseen huvilan alakerroksesta, he kiittivät myöskin aamiaista, +joka heille tuotiin, mutta he pahoittelivat sitä seikkaa, ettet sinä +ole näyttäytynyt, vaan vasta huomiseksi olet suonut kutsumattomille +vieraillesi kunniatervehdyksen." + +"Minä olin lapsellinen", sanoi Lydia nopeasti; ajattelehan, minä en +tahtonut heitä nähdä, koska pelkäsin puhuvani heille sinusta". + +"Rakkaani", kuiskasi Botho, "pian, eikö totta, pian voimme toisistamme +puhua kaikille ihmisille!" + +"Miksi", sanoi Lydia rauhattomasti, "mitä se muita liikuttaa!" + +Sitten hän hymyili taas, kosketti veitikkamaisesti kapealla sormellaan +Bothon ylähuulen vaaleita parranhaivenia ja sanoi: + +"Tuo sopii sinulle hyvin. Ne tietävät miestä. Tiedäthän, mitä Scheffe +siitä sanoo, miksi me naiset sitä rakastamme. Sinun ei tarvitse muille +kertoa, että sinua rakastetaan. Sinusta jo näkee sen." + +"Oh, Lydia! Ei niin! Kuule minua! Kuin unessa olen minä elänyt aina +siitä saakka kuin sinut ensi kerran kohtasin — muistatko vielä, se +tapahtui Berliinissä, kreivitär Soyerin salongissa — minä olen sinua +rakastanut enkä ole ajatellut loppua. Minä olen ottanut vastaan +sinun vastarakkautesi ihmeen, kysymättä itseltäni, mitä olen siitä +sinulle velkaa. Joskus ajattelin, että minun pitäisi kertoa kaikki +äidilleni. Mutta kävin araksi äitini edessä, sillä minä — ylioppilas; +minä — yksivuotis-vapaaehtoinen, vakavine, päättäväisine elämän +suunnitelmineni — äiti olisi syystä kyllä vastustanut. Minähän olin +vielä melkein poika. Mutta kymmenen päivän kuluttua minä panen tämän +takin pois ja tulen isännäksi isäni linnaan. Ensi kuussa minä täytän +kaksikymmentäkolme vuotta ja tulen siis päätöksieni herraksi. Silloin +olen epäilemättä äitinikin silmissä mies. Silloin hän uskoo minua, +kun menen hänen eteensä ja sanon: Lydia ja minä olemme kaksi vuotta +toisiamme rakastaneet, anna hänet nyt minulle vaimoksi!" + +Lydian kasvot muuttivat väriään, hän nousi äkkiä ylös ja huudahti: +"Sinun äitisi ei tule koskaan suostumaan." + +"Minkätähden ei? Sinä olet meidän säätyämme!" + +"Minä olen sinua seitsemän vuotta vanhempi." + +"Sellaistahan sattuu usein. Rakel oli Bamhagen von Enseä neljätoista +vuotta vanhempi, ja he tulivat silti onnellisiksi." + +"Minä rukoilen sinua. — Ole onnellinen äläkä ajattele loppua! +Rakkautemme ei ole vääryys ketään kohtaan. Älä kajoa sen +salaperäisyyden lumoon. Usko minua, onni muuttuu meille muuten +uskottomaksi." + +Botho syleili vapisevaa olentoa. + +"Sinun kovat kohtalosi ovat tehneet sinut epäileväiseksi. Kerro minulle +vihdoinkin elämäsi tarina, jotta voisin huuliltasi suudella kaikki +synkät muistot." + +Lydia katsoi suurin silmin Bothon ohi, kauaksi yli hämärtävän meren. +Kelmeä ilta loi hänen kasvoilleen omituisen, värittömän tunnun — hän +oli kuin kuollut. + +"Lydia!" huudahti Botho rajusti. + +Hän heräsi mietteistään, kietoi käsivartensa Bothon kaulan ympärille ja +hartaasti pyysi: + +"Älä ajattele takaisin päin! Älä ajattele eteenpäin. Ole minun, +niinkauan kuin minua rakastat! Tänään sitä vielä teet." + +Ja Bothon kaksikymmentäkolme vuotta kadottivat taas kaiken +merkityksensä. Hän makasi rakastamansa naisen jalkojen juuressa, +suuteli hänen käsiään ja tunsi olevansa kuin jumala. + + + + +V. + + +Seuraavana aamuna oli kirkas auringonpaiste, jota Beatrix oli niin +kiihkeästi kaivannut. Ei niin, että kirkas taivas olisi ollut hänen +mielialalleen välttämätön; ilman piti vain aina mukautua hänen +päivänsuunnitelmiinsa! Enempää hän ei toivonut. Kun joukoilla oli +lepopäivä, aiottiin linnassa syödä päivällinen tavallista aikaisemmin +ja sen jälkeen lähteä huviretkelle Travemünden merikylpylään. Pöydässä +suunnitteli kreivitär vastavierailua paroonitar Pantinin luo; Botho +tulisi hänen kanssansa. + +"Beatrix ja Dorothea tekivät toissapäivänä tuttavuutta — on itsestään +selvää, että käytät hyväksesi tätä tilaisuutta tutustuaksesi +naapurittareemme", päätti kreivitär, kun Botho osoitti vastahakoisuuden +oireita. + +Botho ei olisi mielellään ollut tuon kohtauksen todistajana, +kohtauksen, josta hän luuli koituvan ratkaisevan askeleen hänen +elämänsä onnelle. Mutta hän pelkäsi vastustelemisellaan herättävänsä +epäluuloa. + +Kreivittären hämmästykseksi ilmestyi Jack, pitkään päällystakkiin +puettuna, kädessään hattu, jossa oli kreivillinen nauharuusu, +ilmoittamaan, että vaunut olivat valmiit. Antonin tehtävä oli seurata +herrasväkeä huvimatkoilla. + +"Ehkä rouva kreivitär sallii, että minä tulen tänään Antonin sijasta; +hän on kovin vilustunut, ja kun seuraavina päivinä tarvitaan kaikki +paikoillaan, luulin minä..." + +"Hyvä on, Jack", keskeytti kreivitär hänet hyväntahtoisesti, sillä hän +tiesi Jackin pitävän kuskipenkillä istumista alhaisempana ammattina. +"Wohlersin pitää keittää hänelle teetä tai panna kylmiä kääreitä. Onko +hänen kaulansa kipeä?" + +Kreivittären tapana oli pitää palvelijoistaan äidillistä huolta, kun +joku heistä oli sairaana. Jack arveli sen olevan vain jonkinlaista +ohimenevää limakalvontulehdusta. Kreivittären astuessa Bothon kanssa +käytävän läpi, tuli majuri v. Beulwitz portaita alas. + +"Saanko liittyä teidän seuraanne, rouva kreivitär? Olen tavannut +paroonittaren, kuten jo teille sanoin, useamman kerran seurapiireissä +ja pidän epäkohteliaana, ellen täällä maalla uudistaisi tuttavuuttamme." + +"Erittäin tervetullut — erittäin. No, Wohlers, mitä te vielä haluatte?" + +Rouva Wohlers tuli supattelemaan kreivittärelle vielä hiukkasen +tämänpäiväisistä päivällisistä. Majuri ja Botho nousivat sillä välin +vaunuihin. + +Vihdoin ilmestyi kreivitär mäenvierulle; siellä seisoi jo isäntärenki +ilmoittamassa, että eräs työhevonen oli sairastunut. Pitää ratsastaa +eläinlääkärin luo Schönbergiin, neuvoi kreivitär. + +"Minä ihailen teitä!" huudahti Beulwitz. + +"Niin", sanoi kreivitär hymyillen, "kun vain hetkeksikin poistun +linnasta, tulee näkyviin, miten tärkeää on siellä läsnäoloni." + +Hän nosti jo jalkansa vaunun portaille, kun ajoneuvojen takaa tuli +esiin muudan talonpoika, joka hypisteli lakkiaan känsäisten sormiensa +välissä. + +"Jos tota mnää voisi puhutell' frouva kreivitärt' jonki par' +minuuttii..." alkoi hän. + +"Ei nyt", sanoi kreivitär väsymättömän kärsivällisesti, "tulkaa +huomenna uudelleen!" + +"Huomenis se voip' olla jo liian myöhäist'," virkkoi mies +harkitsevasti, "ka o niinkun piru merras'." + +"No, mikä on hätänä?" + +"Mnää tahtosi pyytää frouva kreivittärelt, et' tee puhuisit' vähä +omantunnon puolest' toll' Klassil, ja häne pojalles. Jochen, se Klassin +poeg, trava ny kaikkesä mnuu Lenen kans. Ja ko hän sitt o saanu tyttö +lankkema, ni ei hän sitt tahdokka kuull' puhuttava naimisest, ja mnuu +naapur sano kuullees, ett Jochen tahtos paet Hampurii." + +Mies sylkeä roiskautti hartaasti ja katsoi sitten rauhallisesti +kreivittäreen. + +"Klassen ja hänen poikansa tulkoot tänään iltapuolella linnaan," käski +kreivitär ankarasti, "mutta teidän tyttärenne Lene saa hävetä. Hän ei +tule saamaan minulta minkäänlaista häälahjaa eikä osanottoa." + +Kreivitär nousi vaunuihinsa, nojautui seinää vastaan ja sanoi, +kasvoillaan sanomattoman vastenmielisyyden ja ylpeyden ilme: + +"Tällaisissa tapauksissa tulee surku, että raipparangaistus on +poistettu. Se tekisi hyvää sekä tytölle että pojalle." + +"Ajatelkaa niitä moninaisia kiusauksia, joille nuo ihmiset ovat +alttiit", vastasi tähän majuri hyväntahtoisesti. + +"En", sanoi kreivitär kiivaasti. "Minä en ajattele mitään muuta kuin +että ihminen eroaa siinä elukasta että hän voi itsensä hillitä." + +Vaunuissa istujat vaikenivat, kukin vaipuen omiin mietteisiinsä. +Botho koetti karkoittaa itsestään jonkinlaista ahdistuksen tunnetta. +Kreivittären ajatukset riensivät hänen muihin velvollisuuksiinsa ja +majuri mietiskeli, miten kreivitär voisi seurustella Lydia Pantinin +kanssa, ilman että he jatkuvasti toisiansa loukkaisivat. Sillä se +jo oli kreivittärestä loukkaus, jos jollakulla oli toisenlaisia +elämänkatsomuksia kuin hänellä. + +Mutta se kävi paljon paremmin kuin kelpo majuri oli ajatellut. + +Paroonitar ei odottanut heitä siinä pienessä hämärässä naisten +huoneessa, jonka nuori kreivi jo tunsi, vaan muissa huoneissa. Ne +olivat komeita, kylmiä huoneita, joista ensi silmäyksellä huomasi, +ettei niissä asuta: ne olivat huvilan loistohuoneita, joissa punaisella +silkillä päällystettyjen huonekalujen ja verhojen välissä seisoi ja +riippui kallisarvoisia taide-esineitä. + +Talon rouva osasi kohdata vieraansa pidättyvän kohteliaasti, niin että +kreivitär oli ennenkaikkea ihastunut paroonittaren esiintymistavasta ja +tahdikkuudesta. Mutta paroonittaren niin suuresti ylistettyä kauneutta +ei hän erikoisemmin voinut huomata. Aamupäivän valaistus, sisäinen +mielenliikutus, joka vei värin hänen kasvoiltaan, levottomat silmät, +joita Botho koetti välttää — kaikki nämä seikat vaikuttivat Lydiassa +epäedullisesti; hän näytti vanhentuneelta, niin, melkeinpä sairaalta. +Mutta hänen pukunsa ja liikkeensä miellyttivät kovin kreivitärtä, ja +juuri se seikka, ettei Lydia häikäissyt, sai kreivittären käyttäytymään +ystävällisemmin kuin hän oli aikonut. Hän puheli tanssiaisista, joiden +piti olla Allmersdorfin linnassa viimeisenä vieraspäivänä, ja pyysi +paroonittaren hyväksymään kutsun tähän vaatimattomaan juhlaan. Majuri +muistutteli muutamin sanoin mieleen yhteisiä tuttuja ja lausui sitten +jäähyväiset, samoin kreivitär, joka oli ilmeisesti miellyttävässä +mielentilassa; paroonittarella oli sama vakava ilme, kuin mikä +hänellä oli ollut vieraita kohdatessaan. Botho kumarsi vieraasti ja +kunnioittavasti. + +Sitten oli kärsimys lopussa. Lydia painoi kasvot käsiinsä ja seisoi +kauan kuin jäykistyneenä. Ensimmäistä kertaa _hänen_ kanssaan hänen +äitinsä läsnäollessa ja valhe salaisena kumppanina heidän välillään! +Miten sanomattoman raskasta se oli. Sitten muistui hänen mieleensä +se kirje, jonka Jack oli hänelle tuonut. Hän vetäisi sen taskustaan, +levitti sen auki ja luki Bothon hartaan pyynnön lähteä tänään +iltapäivällä huvimatkalle Travemündeen ja, koska hänen täytyisi +osoittaa joitakin kohteliaisuuksia Santenille ja Kühnelle, ottaa +upseerit mukaan. Hän nyökkäsi kirjeelle myöntävästi, niinkuin ei +katsoisi kirjoitettua paperiarkkia, vaan rakkaita, hyvin rakkaita +ihmiskasvoja. + +Sillä välin keskusteltiin vaunuissa siitä vaikutuksesta, jonka Lydia +oli tehnyt. Kreivitär arveli, että oli aina jotain ilahduttavaa, kun +tapasi paljon puhutun "henkilön niin yksinkertaisena ja ylhäisenä. +Myöskin majuri lausui hyvänsävyisesti: + +"Entäs te, rakas Allmer? Te olette aivan ääneti? Eikö hän teitä +miellytä?". + +"Minua", sopersi Botho, "minuako? Minuun hän teki erikoisen voimakkaan +vaikutuksen." + +Jack ei ollut herraansa tyytyväinen. Hänestä nuori kreivi oli +tottumaton eikä kyllin rohkea. Bothon olisi pitänyt puhua iloisesti ja +tulisesti paroonittaresta. Kun oli tultu kotiin, käytti hän tilaisuutta +hyväkseen ja sanoi herralleen, että paroonittaren kamarineitsyt oli +juoruinen olento; hän oli nimittäin tahtonut aloittaa Jackin kanssa +keskustelun kummastakin herrasväestä, mikä seikka Jackin mielestä oli +huono merkki. Herra kreivi toimikoon niin, että paroonitar erottaa +kamarineitsyensä viipymättä. Mistä äkkiä voisi saada toisen hänen +sijalleen? Hänen, Jackin sisar, josta hän menisi takuuseen, voisi +paikalla astua toimeen. + +Ahaa, ajatteli Botho, se olisi palkka Jackin asioillakäynneistä; no, +saakoon hän sen, muutamien viikkojen kuluttua on Lydia morsiameni, ja +jos Jackilla tämän salaperäisyyden takia on ollut alhaisia ajatuksia, +häipyvät ne kyllä sitten hänestä. + +Ja todellakin tapahtui lähipäivinä tuo palvelijanvaihdos Jackin tahdon +mukaisesti. — + +Pöydässä vallitsi jälleen mitä suurin hilpeys; Lobedan ja Schmettau +jatkoivat piiritystään, Beatrix puolusteli itseänsä oikealle ja +vasemmalle; pikku Frankenstein oli vakavasti rakastunut Konstanzeen, +eikä päässyt enää autuaasta ihastuksestaan. Aterian kestäessä +pohdittiin myös miten huvimatkan voisi parhaiten tehdä. Kreivitär, +Dorothea ja majuri tahtoivat mennä Paiwollin lautalle saakka, +kulkeakseen sieltä veneellä Travemündeen, ja ajoneuvojen pitäisi tulla +kahden tai kolmen tunnin kuluttua lautalle noutamaan heitä kotiin. Muut +pitivät parempana kävellä ja antaa kotimatkalla jonkun laivurin soutaa +heidät pienen matkan jokea myöten Dessoverin lahteen. + +Niin tapahtuikin, ja se pitempi aika, jonka nuoret kävellen viipyivät, +salli vanhemman väen hetkisen levähtää. + +Matkalla Lobedan ei voinut vastustaa kiusausta puuttua pienen +Frankensteininkin asioihin; hän jätti Beatrixin ja Schmettaun +hetkiseksi kahden kesken. + +He jäivät muista kauaksi jäljelle; Günther käveli tahallaan hyvin +hitaasti. + +"Beatrix", sanoi hän liikutettuna, "tuottaako teille tosiaankin +huvia kuulla kohteliaisuuksia Lobedanilta ja nauraa hänen vanhoille +vitseilleen?" + +"Se on minusta herttaisen samantekevää, ovatko vitsit vanhoja vai ei — +kunhan hän vain saa minut nauramaan. Naurattehan te itsekin hänelle." + +"Mutta teidän hyväntahtoisuutenne saattaa herättää hänessä toiveita, +että —" + +"Ah mitä", keskeytti Beatrix hänet vihaisesti, "kuka tässä nyt aina +ajattelee ja toivoo. Tiedättehän itsekin, miten kuolettavan ikävää +täällä on, suokaa minulle edes hiukkasen huvitusta näinä päivinä." + +"Minä luulen, että meillä on vielä edessämme ihania viikkoja", sanoi +upseeri hiljaa; "heti kuin kenttäharjoitukset ovat loppuneet, tulen +tänne neljäksi viikoksi." + +"No, entäs sitten?" sanoi tyttö. "Silloin olette te ja Botho täällä, +eikä se ole sen kummempaa kuin muulloinkaan. Minä rakastan uusia +ihmisiä, vaihtelua." + +Schmettaun kasvot kävivät yht'äkkiä kalpeiksi. + +"Ettekö ole milloinkaan ajatellut, Beatrix, että on olemassa jotain, +joka tekee elämän kauniimmaksi ja rikkaammaksi kuin kaikki huvitukset?" +kysyi hän, tarttuen Beatrixin käteen. + +Tyttö veti kätensä pois. + +"Jumalan tähden, älkää vaan tulko hempeäksi! Se sopii huonosti +luutnanteille." + +Konstanze välitti vähät Lobedanin seurasta. Joskin häntä hieman +kiusasi hänen ihailijansa vaitelias seura, niin oli Lobedan kuitenkin +se, joka vähimmin kaipasi kolmatta. Konstanzella ei ollut sitä +taisteluvalmiutta, joka oli välttämätöntä Lobedanin seurassa; hän ei +ymmärtänyt torjua eikä ottaa vastaan kohteliaisuuksia, ei myöskään — +joka sivistymättömyyden merkin herätti Lobedanissa ääretöntä sääliä — +kaikkia hänen kaskujenpa kärkiä, joille Beatrix nauroi pakahtuakseen. +Lobedan läksikin sen vuoksi pian Konstanzen seurasta, tämän +sanomattomaksi helpoitukseksi. + +Konstanzen silmät olivat lakkaamatta seuranneet Bothoa, joka riensi +niin nopeasti eteenpäin, että hänen täytyi useasti jäädä seisomaan +ja odottamaan toisia. Hän osoitti samanlaista rauhattomuutta +ja kiihtymystä, jota Konstanze jo eilen oli hänessä huomannut. +Tietämättänsä hän kiiruhti Bothon jäljessä nopeasti ja yhä nopeammin, +ja niin saapuivat sitten Konstanze, Frankenstein ja Botho ensimmäisinä +rantaan, jossa lauttavene oli parhaiksi valmiina. + +"Me emme odota", päätti Botho ja hyppäsi veneeseen. Hän ojensi +Konstanzelle molemmat kätensä. Tyttö katsoi Bothon silmiin sen sijaan +että olisi katsonut veneen penkkiä ja astui harhaan. Botho nosti +hänet ripeästi ylös, kysyi rakastettavalla osanotolla, oliko häneen +sattunut, istuutui penkille aivan Konstanzen viereen, ja kun tämä +sulki sekunniksi silmänsä, pani Botho käsivartensa hänen ympärilleen. +Autuaasti hymyillen sanoi Konstanze, ettei hänellä ollut mitään hätää. +Frankensteinia harmitti, ettei Konstanze ollut pudonnut hänen syliinsä. + +Pian oli soudettu tuon suun tienoilta kapean joen yli; +toisella puolella laskettiin erääseen sotalaiturista pistävään +maihinnoususiltaan, käveltiin pitkin rantakatua, jonka varsilla +oli siroja kaupunkilaistaloja ja latvoistaan tasaisiksi leikattuja +lehmuksia, ja poikettiin kylpylän seurahuoneen puistoon, jonka päästä +päähän kulki mahtava lehmuskäytävä. Seurahuoneen sokerileipomon +edessä oli joukko pöytiä ja tuoleja. Siellä istuskelivat kylpyvieraat +ja iltapäivähuvimatkailijat läheisestä hansakaupungista. Leveällä +hiekkakäytävällä musiikkikappelin ja kylpylaitoksen välillä leikki +lapsia. + +"Kävelkäämme edestakaisin siksi, kunnes toiset saapuvat", sanoi Botho, +joka tunsi pettymystä, kun Lydia ei vielä ollut täällä. Toisaalta hän +arveli, että heidän kohtaamisensa kävisi parhaiten päinsä hänen äitinsä +läsnäollessa. + +Kuuliaisina marssivat Konstanze ja Frankenstein Bothon kera muutamia +kertoja koko rakennusrivin päästä päähän. Vihdoin, kun he taas +kulkivat musiikkipaviljongin ohi, tuli sivutietä pitkin, joka johti +rannalta kylpylaitokseen, eräs nainen ja kaksi upseeria heitä vastaan. +Upseereista, jotka eilen olivat aterioineet Allmershofissa, arvasi +Konstanze heti naisen paroonittareksi. Mutta Lydialla ei ollut +pienintäkään aavistusta siitä, kuka tuo suuri, solakka, vaaleaverinen +olento oli, joka niin kauhistunein silmin katseli hänen kasvojaan. + +"Serkkuni, neiti Konstanze Waldau, joka jo muutamia päiviä on kuulunut +taloomme", esitti Botho hänet. + +Lydia säpsähti. Mitä tuo merkitsi? Noin kauniin, noin satumaisen +kauniin olennonko kreivitär oli ottanut taloonsa? Ei sillä +vieraskäynnillä, jonka Lydia eli tehnyt Allmershofiin, eikä silläkään, +jonka kreivitär oli tehnyt huvilaan, oltu puolella sanallakaan mainittu +tästä serkusta! Ja Bothokin oli siitä tyystin vaiennut! Sattumaltako — +vai tarkoituksellisesti? + +Hänen pelokkaat silmänsä kiintyivät kysyvinä Bothoon, ja niiden katse, +joista säihkyi yhteenkuuluvaisuuden tietoisuus ja — mustasukkaisuus, +säikähdytti Konstanzea. + +Hän ei kyennyt hillitsemään pelästystänsä. + +Lydia tarvitsi vain yhden sekunnin täysin tointuakseen. + +"Tuolla tulee Beatrix!" Upseerit riensivät tulijaa vastaan. Konstanze +seurasi heitä hitaasti. + +"Sinä olet salannut minulta tuon tytön olemassaolon", sanoi Lydia +tuskallisesti hymyillen. — "Suo anteeksi", pyysi Botho. "Minulla ei +ollut ollenkaan aikaa ajatella häntä, kun olin luonasi... Mutta nyt +olemme paljastaneet itsemme hänelle. Silmäsi eivät voineet vaieta." + +Bothon äänessä oli melkein riemukas sointu. + +"Ne osaavat tästä lähtien vaieta! Mutta sanohan, onko hän todellakin +serkkusi?" kysyi Lydia. + +"Sangen kaukaista sukua. Äiti otti hänet sääliväisyydestä. Hän on +Dorothean sisarentytär. Mutta sinun ei tarvitse hänestä välittää! Hän +on aivan vähäpätöinen", sanoi Botho rauhoittaen. + +Lydia loi häneen syvän silmäyksen, jota Botho ei lainkaan ymmärtänyt. +Vähäpätöinenkö? ajatteli Lydia, tuoko tyttö? Mitä, onko hän sokea, tai +— vielä liian nuori sitä ymmärtääkseen? + +"Tuolla tulee äitisi Dorothean ja Beulwitzin seurassa", kuiskasi Lydia +nopeasti, "tule — heitä vastaan!" + +Koko seurue yhtyi kylpylaitoksen edustalla; kreivitär ei ilmaissut +erikoisempaa hämmästystä tavatessaan huvilan herrasväen. Olihan retki +kylpylaitokseen ainoa huvitus, johon vastakkaisen rannan asukkaat +saattoivat ryhtyä. + +Botho tunsi itsensä silminnähtävän keventyneeksi. Hänestä oli näyttänyt +kuin olisi tämän kohtaamisen pitänyt tuntua kaikista erittäin +kummalliselta. + +Pitkien neuvottelujen jälkeen päätettiin asettua sokerileipomon edessä +olevien yhteen työnnettyjen pöytien ääreen. Botho ja Günther tilasivat +tarjoilijalta; kreivitär jutteli paroonittaren ja Santenin kanssa; koko +seura tuli pian mitä parhaimmalle tuulelle. + +Botho oli omituisen tunnelman vallassa. Tietoisuus, että seurassa +oli joku, joka oli huomannut Lydian intohimoisen katseen ja siten +saanut selville heidän salaisen rakkautensa, täytti hänet lumoavalla +voittajan tunteella. Hän tunsi itsensä äkkiä sisäisesti siirretyksi +aivan likelle Konstanzea; hän koetti vaihtaa silmäyksiä Konstanzen +kanssa, ja hänen äänensä oli tuttavallinen, jopa melkein lempeä. +Tyttö-parka joutui tästä niin hämmennyksiinsä ja tunsi itsensä niin +peräti kykenemättömäksi yhtäjaksoiseen keskusteluun, että Frankenstein +taaskin, niiden nurinkuristen vastausten johdosta, joita hän sai, +teki mitä rohkeimpia päätelmiä. Sillä Lobedan, joka oli hänestä +asiantuntija, oli kerran sanonut hänelle: "Jos nainen on sekaisin ja +vastaa teille nurinkurisesti, niin on hänen huomionsa kiintynyt enemmän +teidän persoonaanne kuin puheeseenne." + +Mutta Lydiaakin kohtaan tunsi Botho itsensä vapaammaksi. Hän +sinkautteli hänelle yhtä mittaa lauseita, laski leikkiä hänen kanssaan, +lyhyesti, käyttäytyi sellaisella varmuudella, että Lydia rauhoittui +ja vapautui hiukan siitä tuskanomaisesta muodollisuudesta, jolla hän +oli tänä aamuna kohdellut Bothoa kreivittären läsnäollessa. Ja elämän +elpyessä elpyi myöskin hänen kauneutensa. + +Vihdoin, kuin oltiin jonkun aikaa istuttu yhdessä, ei Beatrix malttanut +enää pysyä alallaan. + +"Menkäämme rantaan", huudahti hän kärsimättömästi. + +Kreivitär suostui, ja kaikki nousivat. Mentiin aukean, laihan nurmen +peittämän kedon yli rannan viertä kulkevalle keinotekoisesti laitetulle +kävelytielle ja astuttiin siitä alas johtavia portaita myöten +valkoiselle hiekkarannalle. + +Hehkuvalla syystaivaalla oli etelämaista sineä, sellaista värien +syvyyttä, jollaista ilmenee vain Pohjolassa, kun syksyiset huurut +työntävät tieltänsä häipyvän kesän. Tuuli, joka oli kääntynyt itään +päin, ajoi raikkaasti kohoilevia aaltoja voimakkaasti lahteen, joka, +toiselta puolen Meklenburgin, toiselta puolen Holsteinin rannan +ympäröimänä, näytti vain suoraan edessäpäin rannattoman ulapan. + +Vaieten ja katsellen kävelivät kaikki rantaa pitkin. Meren +yksitoikkoinen kohina sai heidät kaikki hiljaa itsekseen kuuntelemaan. +Vain Beatrix, joka käveli syrjässä Lobedanin rinnalla, neuvotteli, mitä +seuratansseja voitaisiin esittää tanssiaisissa ja eikö sunnuntaina +olisi tilattava Lyybekistä yllätyksiä ja kukkia. + +Lydia kulki kreivittään vieressä. Molemmat olivat ääneti. + +Viimein he pysähtyivät ja katselivat ajatuksiinsa vaipuneina merelle, +missä jokin laiva mateli eteenpäin yhä kauemmaksi ja kauemmaksi kuin +lehtimato auringon kirkastamalla teräspinnalla. + +Kuinka erilaisia ja kuinka kauniita kummatkin naiset olivat! Botho, +joka kulki Konstanzen kanssa heidän kintereillään, silmäili autuaalla +onnella molempia olentoja, jotka olivat hänelle tärkeimmät koko +maailmassa. Sitten pysähtyi hänen katseensa yksistään Lydiaan, kauan ja +ikäänkuin lumottuna. + +"Eikö hän ole rajattoman kaunis", kuiskasi hän, puristaen Konstanzen +kättä. + +"Kyllä", vastasi tämä soinnuttomasti. Hänen polviansa horjutti. Siis +sittenkin! siis sittenkin! _Hänen_ ja tuon kauniin rouvan välillä oli +olemassa jokin salainen, hellä liitto! + +Tästä lähtien otti hän vain koneellisesti osaa iltapäivän ja illan +tapahtumiin. Hän tuskin huomasi, että kotiinpaluun aika läheni ja +että kreivitär pyysi Lydiaa samoin kuin Santenia ja Kühneä viettämään +iltaa Allmersdorfissa, ja että Lydia kieltäytyi. Hän istui veneessä +Frankensteinin vieressä kuin unessa ja jäi unelmiinsa koko illaksi. + +Ja jos Lobedan oli häntä tähän saakka pitänyt ujona ja maailmaa +vierovana, niin nyt hän piti häntä tyhmänä, sillä hän ei nauranut +eräälle hänen mehevimmistä jutuistaan, joka sai itsensä kreivittärenkin +hymyilemään. "Frankenstein", sanoi hän, kun herrat vielä myöhemmin +istuivat Bothon huoneessa tupakoiden ja ryypiskellen, "että +kenttäharjoituksien aikana rakastuu, on jokaiselle, joka on ensi kertaa +mukana, itsestään selvä. Mutta että te olette etsinyt käsiinne noin +kylmän olennon!" + +"Siihen tarvitaan kokemusta, poikaseni. Kauniin Konstanzen rinnalla ette +löydä mitään onnea, poikaseni." + +"Minä näen teidän esimerkistänne, etteivät kokemus ja onni +aina käy käsi kädessä", vastasi Frankenstein odottamattomalla +taisteluvalmiudella. + +"Kas, kas, poika piristyy", nauroi Lobedan herttaisesti ja läimäytti +toista rohkaisevasti olkapäähän. + +Uutta ja aavistamatonta, mutta iloista virkistystä sai seurue +Allmersdorfin linnassa seuraavana päivänä siitä tiedosta, jonka majuri +v. Beulwitz ruokapöydässä ilmoitti kreivittärelle. + +"Veljeni Fritz kirjoittaa minulle muutamia rivejä, jotka itse asiassa +ovat tarkoitetut teille, kreivitär. Sallitteko?..." + +Kreivitär nyökkäsi majurille, joka oli jo ottanut kirjeen esille. + +Majuri luki kaikkien tankkaavina häntä kuunnellessa: + + "Rakas veli! Sinun riveihisi, jotka toivat minulle kreivitär + Allmerin terveiset ja kutsun, tässä lyhyesti vastaus: Jo vuosia + olen toivonut saavani nähdä jälleen nuoruutemme ystävättären. + Minä olin jo, ennenkuin läksin prinssin kanssa matkalle, ryhtynyt + valmistuksiin tuon toivoni toteuttamiseksi. Sinun kutsusi johdosta + ilmoitan nyt tulostamme. Hänen Ylhäisyytensä Herttua sallii prinssi + Leopoldin seurata minua Allmershofiin ja viipyä siellä niin kauan, + kuin se hyväksi nähdään. — Vaimoni äiti kuoli hiljattain. Sangen + tärkeät perintöasiat pakottavat minua viipymään muutamia päiviä + anoppini entisessä asuinpaikassa. Prinssi pelkää ikävystymistä, joka + häntä siellä odottaa. Sinun kirjeistäsi huomaamme, että hän tapaa + Allmershofissa runsaasti elämän iloa — siis kerta kaikkiaan: prinssi + Leopold pyytää saada tulla kreivittären luo vieraaksi, ja saapuu + Allmershofiin, ellei mitään peruutusta tule, 11. tai 12. syyskuuta. + Minä voisin tulla 16. Sano kreivittärelle parhainta, ja sittenkin + ilmaiset liian vähän siitä, mitä sisimmässäni liikkuu. Fritzisi." + +Beatrix ja nuoret upseerit saivat töin tuskin hillityksi ilonsa +äänekkään ilmauksen. Kohtaus prinssin kanssa, joka oli setänsä +vallanperijä, näytti upseereista erittäin tärkeältä; nuori tyttö oli +kuullut häntä kuvailtavan rakastettavaksi ihmiseksi. + +"Miten olenkaan liikutettu", virkkoi kreivitär hitaasti, "koko lyhyt +nuoruus on taas edessäni ja tuo minulle muistissani Fritzin paljon +lähemmäksi, kuin hän siihen aikaan itse asiassa oli." + +"Vain yksi seikka", pyysi Beulwitz hiljaa, "älkää puhuko Fritzille +milloinkaan hänen rouvastaan. Hän ei ollut lapsettomassa avioliitossaan +onnellinen. Mutta koska hän sen aina äänetönnä kesti, ei hän pidä, että +sitä asiaa kosketellaan." + +"Eikö onnellinen?" kysyi kreivitär. "Minä olen pitänyt häntä erikoisen +suuressa arvossa ja luullut häntä mieheksi, joka osaa ottaa onnen +itselleen ja pitää sen." + +"Vika ei ollut hänessä", oikaisi Beulwitz lyhyesti. + +Nyt kuluivat päivät kuin lentämällä. Aamupäivällä piti matkustaa ja +ratsastaa sisämaahan päin viemään kutsuja läheisten herraskartanoiden +tuttavaperheille, piti suunnitella juhlan ohjelma ja taas muuttaa +sitä. Se oli yksinomaan Beatrixin ja nuorten upseerien tehtävänä. +Kreivittärellä ja Dorothealla oli kyllin huolta keittiöstä ja +kellarista, huoneista ja juhlasalista. Heillekin tuotti prinssin tulo +jonkinlaista levottomuutta. + +Tämä yleinen touhu ja hyörinä tarjosi Botholle monta sopivaa hetkeä +rientää rakastettunsa taloon ja siellä keskustella hänen kanssansa +lähestyvästä ja ihanasta tulevaisuudesta. + +Eräältä silmäparilta jäi kuitenkin hänen tiensä huomaamatta, mutta +hänen poissaolonsa ei. Kun kreivitär luuli Bothon ja Konstanzen olevan +muiden kanssa kävelyllä, seisoi Konstanze kauan, kauan puiston laidassa +ja katseli Bothoa, joka kulki aaltomaisesti kohoavaa tasankoa pitkin ja +vähitellen sen taakse katosi. + +Beatrix ei kysynyt koskaan keneltäkään: "Missä sinä olit? — Mikä sinun +on?" Ylpeällä vaiteliaisuudella kulki hän elämän kaikkien ilmiöitten +ja tapahtumien ohi. Upseerit eivät tietenkään keskenäänkään siitä +kertaakaan puhelleet. Ja niin kulki Botho tietänsä esteettömästi +eteenpäin. + + + + +VI. + + +Ja päivä, jota pelolla ja vapistuksella oli odotettu, koitti vihdoin. +Niin Beatrix kuin Konstanzekaan eivät olleet edellisenä yönä silmäänsä +ummistaneet, yhtä vähän kuin Bothokaan tai Günther ja Frankenstein, +jotka olivat istuskelleet Bothon kamarissa melkein aamuun saakka. +Konstanze oli myöhään yöhön asti kirjoittanut äidillensä kirjettä +ja kertonut kaikki Allmershofin tapahtumat sekä sitten kuvaillut +seikkaperäisesti tanssipukujaan. Beatrix makasi tosin vuoteessa, mutta +kaikki hänen ajatuksensa harhailivat uteliaina prinssin ympärillä. +Hän oli Beatrixille sanansaattaja toisesta maailmasta! Vastoin hänen +tahtoaan pujahti tosin Günther v. Schmettaukin hänen ajatuksiinsa. Tuo +kysymys, jonka Schmettau oli hänelle tehnyt, nimittäin voisiko hän +kuvitella itselleen mitään kauniimpaa onnea, soi yhä hänen korvissaan. +Luutnantin ruskeat silmät lämpimine, sydämellisine ilmeineen katsoivat +nyt niin surullisina häneen. Hän karkoitti ne väkipakolla mielestään. + +Sehän on mielettömyyttä, sanoi hän itselleen, luutnantti vain. Herran +tähden, jos Schmettau tulisi johonkin kasarmikaupunkiin! Ja siellä +saisi kaunomarssia tepastellen mielistellä päällystöä! Minä kerrassaan +kuolisin. Jos hän tahtoisi jättää sotapalveluksensa, sitten... + +Mitä sitten? Sen pitemmälle eivät hänen ajatuksensa päässeet. Muutoin +Günther oli hänelle äskettäin nauranut, kun hän sanoi hänelle, että +hänen pitäisi erota sotaväestä ja elää Berliinissä hovissa. Sitä +hän tuskin voinee. Sellaista itsepäisyyttä! — Rahasta, köyhyydestä, +kaikista ulkonaisista olemassaolon kysymyksistä ei Beatrixilla ollut +pienintäkään aavistusta. Olihan äiti rikas. Mutta Schmettau ei +raaskinut luopua kirjavasta takistaan. Miten toista sentään onkaan +prinssin elämä. Ah, miten ihania päiviä sellainen voisikaan kerran +tarjota puolisolleen... + +Tanssiaisten ja prinssin pyöriessä hänen päässään, unohti Beatrix +tyystin, että hän täytti huomenna kahdeksantoista vuotta, ja oli vallan +tyrmistyksissään ylösnoustessaan, kun äiti nouti hänet huoneesta +juhlallisin elein. + +"Tänään lapseni", sanoi kreivitär, sulkien hänet syliinsä, "sinä saat +kaikki täysikasvuisen oikeudet. Jos ehkä elämä vakavin vaatimuksin +rientää luoksesi, jos et tiestäsi ole aina sisimmässäsi selvillä, +niin minä toivon, että minun esimerkkini antaa sinulle rohkeutta. +Minun elämäni opettaa, sinulle, että naiselle, joka uupumatta täyttää +velvollisuutensa, voi kukoistaa täydellinen onni." + +Nämä neuvot olivat tosin hieman hämäriä, mutta silti hyvässä +tarkoituksessa sanotut. Beatrix syleili äitiään hellästi, mutta jo +hiukan kärsimättömänä. Sitten he menivät yhdessä alas ruokasaliin, +missä syntymäpäiväpöytä seisoi valmiina. Runsaita lahjoja, joiden +joukossa oli muun muassa kreivittären korulippaasta otettu arvokas +helminauha, jota Beatrix tuskin huomasi. Upseerien kukkakimpuista hän +iloitsi kovin, ja kun Botho astui esille lahjoinensa — kreivittären +pienoiskuva elfenluusta kallisarvoisissa kehyksissä, jotka hän oli +antanut valmistaa Berliinissä erään valokuvan mukaan — hyppäsi hän +riemuiten veljensä ja äitinsä kaulaan. + +Omituinen tyttö, ajatteli Günther onnellisena, silkkikangasta ja +koristusta hän tuskin huomaakaan. Miten voi yhdessä henkilössä olla +niin vähän turhanpäiväisyyttä, niin paljon luonnetta ja niin paljon +huvittelunhalua! + +Ensimäisten yhteisten aamiaisten aikana kysyi kreivitär Jackia. Anton +sanoi Jackin menneen omia teitään, koska hän oli luullut, ettei häntä +niin aikaisin tarvittaisi. Hän palaisi tuossa tuokiossa. Ennenkuin +kreivitär ennätti lausua paheksuvaa huomautusta, sanoi Dorothea: + +"Minä näin sattumalta Jackin vastikään, kun hän puheli postimiehen +kanssa. Hän otti mieheltä jonkin paketin ja läksi sitten taivaltamaan +Pantinin huvilaan päin: tie, jolla hänet eilenkin kohtasin." + +Oliko Dorothean huomautus viaton, katsoiko hän sitä sanoessaan Bothoon, +oliko se jonkinlainen varoitus — sitä Botho ei tiennyt. Sydän rajusti +tykyttäen hääräili hän lautasellaan olevan lihan kimpussa, mutta hänen +kätensä kuitenkin vapisivat. Konstanze tuskin hengitti. "Onneksi", +sanoi Lobedan yhtäkkiä. + +"Siis hänen ylhäisyytensä tulee Travemünden kautta. Käskeekö rouva +kreivitär, että me kaikki yhdessä menemme häntä vastaan?" + +Kysymys oli varsin tarpeeton, sillä jo eilen oli päätetty, että majuri +ja Botho noutaisivat prinssin. Mutta Botho sai kuitenkin sen johdosta +tilaisuuden nousta ylös ja huudahtaa: + +"Minä luulen, herra majuri, on jo vähitellen aika. Tahdon itse kerran +tutkia tallin." + +"Tee se", virkkoi kreivitär; "Viktoriakiesit palvelusväelle. Ja sano +Wohlersille, että isäntärengin on noudettava matkatavarat myöhemmin +vieterirattailla". + +Juuri kun kaikki nousivat, ilmestyi Jack ovelle: + +"Onko rouva kreivitär käskenyt?" + +Oli kuin jokin suuri, näkymätön käsi olisi aivan äkkiä laskeutunut +kaikkien läsnäolijain huulille. Vain Dorothea näytti olevan yleisestä +äänettömyydestä hiukan ihmeissään. + +"Mitä teillä on Pantinin huvilassa tekemistä? Miten te ylimalkaan +voitte tänään poistua minun tietämättäni?" kysyi kreivitär ankarasti. + +"Rouva kreivitär", sanoi Jack, tehden yhden syviä kumarruksiaan. +"Sisareni on jo muutamia päiviä ollut paroonitar Pantinin +kamari-neitsyenä. Minun on täytynyt pistäytyä siellä usein näinä +päivinä, koska hän on laittanut osan vaatteistani kuntoon. Ja +lähiaikoina — korkean vieraan läsnäolo — — —." + +Kreivitär hymyili vastoin tahtoaan. Hän oli vakuutettu, että Jack, +omani tärkeytensä valtaamana, oli mikäli mahdollista uusinut +vaatevarastojaan, näyttääkseen prinssin silmissä kunnioitusta +herättävältä; myöskin sisaren olemassaoloon hän uskoi. + +"Minä en pidä mistään suhteista minun ja jonkin muun talon palvelusväen +kesken. Siitä sukeutuu juoruja", sanoi kreivitär. Jack rohkeni tehdä +torjuvan liikkeen. + +"No", lisäsi tähän kreivitär hyvänsävyisästi, "tässä tapauksessa minä +katson sormien läpi. Te voitte, kun aika sallii, joskus pistäytyä +sisartanne katsomassa." + +Täten näytti välikohtaus päättyneeltä; mutta vain näennäisesti. +Dorothea päätti tänä iltana pitää asianomaista silmällä ja, jos katsoi +tarpeelliseksi, varoittaa kreivitärtä. Botho syöksyi huoneeseensa. + +Miten häpeällistä, miten nöyryyttävää, miten sietämätöntä tämä kaikki! +Ja eilen vasta hän oli antanut Lydialle kunniasanansa, luvaten vaieta +siksi, kunnes olisi täyttänyt kaksikymmentäkolme vuotta. Oh, Lydia +oli oikeassa. Hän ei voinut Lydialle näyttää, että hänen äitinsä — +nauroi hänelle, koska hänen valintansa oli kohdistunut vanhanpuoleiseen +naiseen. Yksivuotisvapaaehtoisella — sellainen morsian kuin Lydia. Se +näytti hullulta, sen hän itsekin käsitti. Lydian vuoksi hänen täytyisi +vähitellen totuttaa äitinsä siihen ajatukseen. + +Näissä mietteissä tapasi Jack hänet. Jackin kasvoilta loisti tavaton +tyytyväisyys. Hän tunsi itsensä ritariksi kiireestä kantapäähän ja +piti käyttäytymistään jännittävällä hetkellä kreivitärtä kohtaan +ihmeteltävänä. Päätänsä pudistellen katseli hän herransa rauhattomuutta. + +"Vaunut ovat lähdössä. Eikö herra kreivi haluaisi laittaa itseänsä +kuntoon?" + +Botho rohkaisi mielensä, meni työhuoneeseensa kirjoituspöydän luo ja +otti sieltä kallisarvoisen pankkisetelin. + +"Ottakaa tämä kiitollisuuteni osoitukseksi." + +"En, herra kreivi", sanoi Jack kättään kohottaen, "minä olen tehnyt +vain velvollisuuteni, enkä mitään juomarahan toivossa." + +"No niin, Jack", sanoi Botho sydämellisesti, "siinä tapauksessa minä +kaksinnan taskurahoistani palkkanne, ja ottakaa tämä lahjaksi." + +Botho otti eräästä lippaasta, missä oli sikin sokin mansetinnappeja, +sormuksia ja kravattineuloja, erään pienen hohtokivineulan ja ojensi +sen ylen onnelliselle Jackille. + +Rahan välkettä saattoi Jack vastustaa, mutta omistaa koruneula +näyttelemättä sitä kanssaveljilleen, siihen ei Jackissa ollut miestä. +Vielä aamupuolella sai Dorothea kuulla kamarineitsyeltään, että Jack +oli keittiössä näytellyt jotain neulaa, jonka alkuperästä hän ei ollut +sen enempää puhunut; tarkka kuvaus neulasta selvitti Dorothealle +epäämättömästi, että se oli sama koru esine, jonka hän kaksi vuotta +sitten oli Botholle lahjoittanut. Kun Jackin rehellisyyttä ei voinut +ollenkaan epäillä, oli hän siis saanut neulan Botholta lahjaksi. Tämän +johdosta Dorothea tuskin muuta todistusta tarvitsi. + +"Lapsi", sanoi hän Konstanzelle, joka oli ollut läsnä kamarineitsyen +kanssa keskusteltaessa, "sinun täytyy tänä iltana, jolloin sinä +ensimmäistä kertaa suuremmassa seurassa esiinnyt niin sanoakseni +perheen jäsenenä ottaa toimittaaksesi muutamia talon tyttären tehtäviä, +sillä Beatrix on niiden suhteen enemmän kuin huolimaton. Minä pyydän +sinun erikoisesti ottamaan osallesi meidän seurapiirillemme aivan +vieraan paroonittaren ja pysyttelemään hänen sivullaan niin paljon kuin +mahdollista." + +Konstanze nyökkäsi. Hän oli ymmärtänyt. Hän oli tätinsä kasvoilta +lukenut kaikki tämän ajatukset, jotka koskivat neulaa; hän tunsi, että +hänen oli nyt oltava vain vakoojattarena. + +Aseena _häntä_ vastaan, ja jota hän rakasti! Jos Dorothea olisi sen +sanonut hänelle suorin sanoin, olisi hän urheasti ja avomielisesti +kieltäytynyt. Tästä hän siis säästyi ja oli vapaa toimimaan miten +hyväksi näki. Hänen täytyi varoittaa Lydiaa ja Bothoa. Miten se kävisi +päinsä, ei hän vielä tiennyt; mutta oikealla hetkellä keksisi hän kyllä +oikean menettelytavan. + +Keskipäivän tienoissa kaikui huuto linnan läpi: "Prinssi, prinssi!" +Linnan pihaan ajoivat neljän hevosen vetämät ajoneuvot; Beatrix ja +Konstanze seisoivat etuhuoneessa ikkunoiden takana, mielenkuohusta +vapisten. Kreivitär otti korkean vieraan vastaan käytävässä; prinssi +pyysi ennen peseytymistä ja puhdistamista tulla esitetyksi talon muille +naisille. Tämä esittely suoritettiinkin heti ensimmäisessä huoneessa. + +Prinssi Leopold, nuorukainen, tai oikeammin Bothon ikäinen mies, +oli pitkä ja solakka. Hänen hienopiirteiset kasvonsa olivat hieman +kalpeat, hänen harmaat silmänsä välkkyivät eloisasti, hänen ylähuultaan +verhosivat lyhyeksi ajetut viikset. + +Hän lausui muutaman kohteliaan sanan Beatrixille, joka vastaili +nopeasti ja katseli prinssiä suurilla silmillään peittelemättömän +uteliaasti. Sitten prinssi kumarsi molemmille naisille ja poistui. + +"Niin", sanoi Schmettau tämän jälkeen Beatrixille, "tuollainen +prinssikin on vain ihminen kuten mekin". + +"Ei", huudahti Beatrix, "ei. Katselkaa häntä — hän on yhtä nuori +kuin Botho, ja mikä itsetietoinen, varmuus esiintymisessä! Miten +näyttää hänen läsnäolonsa kaikkia hallitsevan! Miten sanookaan hänen +jokainen ilmeensä, hänen hymyilynsä, joka on niin rakastettava, hänen +puheensa, niin vaatimattomasti kuin hän itsensä ilmaiseekin: Minä olen +ensimmäinen!" + +"Täällä — niin kyllä!" tokaisi Schmettau harmissaan; "jos te näkisitte +hänet hänen enonsa hovissa, näyttelisi hän vain toista osaa, ja jos te +kohtaisitte hänet Berliinissä keisarin läheisyydessä, laskisi hänen +arvonsa yhä alemmaksi, sangen alas. Ottakaa huomioon tämä — ja kaikki +muu näyttää teille pian hänen inhimilliset puolensa." + +Beatrix käännähti pois; Schmettaun ääni oli nyt kuten aina niin +uhoitteleva, kun hän tytölle puhui. Se teki Beatrixin rauhattomaksi, se +oli epämiellyttävää. Kun Schmettau käytti tällaista äänensävyä, tuntui +Beatrixista aina, kuin hän ei juuri mihinkään kelpaisi, kuin olisi +Schmettau parempi kuin hän. + +"Olenko loukannut teitä?" kysyi Günther. Beatrix katsoi häneen jälleen. +Hänen uhmailevista kasvoistaan, joiden yläpuolella tukka törrötti kuin +pojalla, näkyi, että hän oli nyreissään. + +"Minä olen sittenkin kunnon ihminen", vakuutti Beatrix. "Minkä vuoksi +te aina noin minulle puhutte?" + +Samassa tuli Lobedan huoneeseen. + +"Pardon!" huusi hän, "haen kreivitärtä, neuvotellakseni tämän illan +tansseista hänen kanssaan." + +Beatrix tarttui Güntheriin ja tanssi valssia hänen kanssaan yhden +kierroksen. Ja niin oli kaikki vakavuus taas tiessään. + +Ateria syötiin tänään aikaisin ja nopeasti huolimatta prinssin +läsnäolosta; kreivitär selitti prinssille, että näissä +maalaiskenttäharjoitus-tanssiaisissa ei voitu noudattaa hovisääntöjä; +hämärän tullen alettaisiin jo tanssia, koska kartanoiden herrasväkien +täytyi lähteä heti keskiyön jälkeen, voidakseen kuutamolla suorittaa +paluumatkansa. Prinssiä näytti huvittavan vilkas hyörinä, hän +seurusteli toverillisesti upseerien kanssa ja sanoi Beulwitzille: + +"Vihdoin kerrankin talo ja pari päivää elämässäni, jolloin saan +olla nuori ja iloinen ja silti olla mitä parhaimmassa seurassa. +Te tiedätte, rakas majuri, minun elämäni enoni hovissa on milloin +jäykkää arvokkuutta, milloin salaisia korvauksia, joita suo itselleen +jonkinlaisen pakkotilan lieventämiseksi. Erinomainen rouva, tuo +kreivitär, miltei kuninkaallisen luoksepääsemätön. Ja pieni tuliraketti +— nuori kreivitär — onpa sillä silmät. Tuhat tulimaista!" + +"Jos teidän ylhäisyytenne ei tahtoisi liian paljon puuhailla noiden +silmien kanssa, olisi se kreivittärelle varmasti mieluista", huomautti +majuri. + +"Enkös minä sanonut", nauroi prinssi Leopold, "minä en saa edes +hituistakaan rakastua; oikeus, jota varmasti kaikki upseerit täällä +käyttävät". + +Aterian jälkeen levisi hiljaisuus linnan joka kolkkaan. Nuoret +tytöt pukeutuivat, se on, Konstanze puki ensin Beatrixin, sitten +itsensä, jonka jälkeen sisään tuli Dorothea-neiti kahisevassa, +kirkkaassa silkissä antamaan lausuntonsa puvuista. Konstanzen yllä +oli taivaansininen, Beatrixilla keltaisen-vaalea leninki; edellisen +vaaleita palmikoita somisti heleä ruususeppele, jälkimmäisen kiharat +liehuivat vapaina. Toisen väriä oli korotettu, toisen kasvot olivat +yhtä valkoiset kuin hänen pukunsa. + +"Sinä olet minun mielestäni liian valkoinen, siinä on jotain +silmiinpistävää", sanoi Dorothea, joka ei oikein ollut selvillä siitä, +että jo yksistään Beatrixin hehkuvat silmät olivat huomiota herättävät. +"Puutarhuri voi äkkiä sitaista pari granaatinkukkavihkoa; Konstanze, +kiinnitä ne sitten hänen hartioilleen." + +Sitten hän meni kreivittären luo, sanoakseen tällekin viimeisen sanan; +sillä pukuasioissa pidettiin Dorothea-neitiä linnassa asiantuntijana. + +Herrat upseerit eivät pukeutuneet lyhyemmässä ajassa kuin naiset. +Frankenstein ja Schmettau tahtoivat mennä alas yhdessä Lobedanin kanssa +ja hakivat tämän kamaristaan, mutta Lobedan istui vielä ähkien tuolilla +toinen jalka toisen päällä ja koetti vetää liian ahdasta saapasta +jalkaansa. Vihdoin se hänelle onnistui, ja hän saattoi nyt ajatella +hiusasuaan. Kun jokainen yksityinen hius oli oikealla paikallaan, +laskeutuivat he kolmisin portaita alas. + +"Frankenstein", sanoi pitkä luutnantti, "kunnioittakaa minun +kasvatustani, ja jos teille teidän yleisesti tunnetussa +vastustamattomuudessanne on mahdollista, älkää särkekö enemmän sydämiä, +kuin minulle on mahdollista korjata." + +Pikku Frankenstein oli kerran heikkona hetkenä valittanut, ettei häntä +vielä oltu milloinkaan rakastettu. Siitä saakka härnäili Lobedan häntä +hänen "valloituksillaan". + +He hämmästyivät astuessaan suureen saliin. Se oli sama avara huone, +jossa Konstanze ja hänen äitinsä kerran olivat odottaneet; mutta +nyt oli tuoleista ja kruunuista otettu verhot pois, ja peileistä ja +vaalean-kultaisilta seiniltä säteili heitä vastaan kirkkaasti välkkyviä +kynttilöitä. + +Huoneet olivat jo jokseenkin täynnä väkeä; kreivittären korkea +hahmo muodosti seuran keskipisteen. Uljas rouva näytti heleän +sinisenpunertavassa silkkileningissään, josta riippui raskas, +syreeninvärinen samettilaahustin, vieläkin niin majesteetilliselta kuin +konsanaan. Ruskeaan tukkaansa hän oli kiinnittänyt säihkyväkivisen +diadeemin. + +Botho käveli oven seutuvilla rauhattomana edestakaisin; odottiko hän +prinssin vaiko Lydian saapumista? + +Kun prinssi majuri Beulwitzin seuraamana astui heti tämän jälkeen +sisään, ja Botho seurasi häntä kreivittären luo, näytti siltä kuin +olisi prinssi ollut tuo odotettu. Prinssi pyysi linnan rouvaa +aloittamaan tanssiaiset hänen kanssaan, ja Lobedan, joka oli ruvennut +tanssien järjestäjäksi, aikoi juuri syöksähtää soittokunnan luo +pyytämään sitä alkamaan, kun Lydia Pantin astui saliin. + +Hänen ilmestymisensä herätti erittäin suulta huomiota, vaikkeivät +hänen esiintymisensä ja pukunsa antaneet siihen vähintäkään aihetta. +Hänen esiintymisensä etevämmyys huomattiin yleisesti, mutta vain yksi +koulattu katse tiesi, että se oli muovailtu hienoista yksityiskohdista. +Hoikan kaulan klassilliset viivat, sen kaareutuminen kauniista +niskasta, kasvojen vieno soikeus, tapa, millä tuo pää liikkui, hartiain +pyöreys, hieno leuka — kaikki nämä ominaisuudet pääsivät tietenkin +kauniissa tanssiaispuvussa paremmin oikeuksiinsa kuin jos hänen yllään +olisi ollut levätti tai väljä puku. + +Lydialla oli valkoinen silkkipuku, joka oli koristettu valkoisilla +pitseillä ja valkoisilla ruusukiehkuroilla; kädessään hän piteli suurta +gardenie- ja tuberoosikimppua, kaulan ympärillä oli helminauha ja +hiuksissa jalokivitähti. + +Botho riensi häntä vastaan, ojensi hänelle käsivartensa ja vei hänet +äitinsä luo. Nuori upseeri oli tullut aivan kalpeaksi. + +"Paroonitar näyttää saamarin mielenkiintoiselta", kuiskasi Lobedan +Güntherille, "kunhan se olisi vain poika-paralle terveellistä". + +Beatrix tarkasteli prinssiä. Vaikuttaisiko uusi tulokas häneen, +sokaisisiko hänet? Mutta prinssi Leopoldilla näytti olevan ainoastaan +muutamia kohteliaita sanoja Lydialle ja hän näytti uudistaneen toivonsa +tanssin aloittamisesta, sillä Lobedan kiiruhti nyt todenteolla salin +taustalle sijoitetun soittokunnan luo. Ensimmäiset mukaansatempaavat +säveleet vaikuttivat Beatrixiin kuin sähköisku. Hänen kätensä vapisi +Güntherin kädessä, kun hän tämän kanssa kävi poloneesiin; prinssi +Leopold tanssi edellä kreivittären kanssa. + +Konstanze katseli toivottomin silmin Bothoa — oh, tietenkin, hän meni +Lydian kanssa —, kun Frankenstein onnellisena kumarsi hänelle. Miten +voin sen sanoa heille, miten voin sen sanoa heille, ajatteli hän +lakkaamatta. + +"Eikö paroonitar Pantin ole ihmeen kaunis?" kysyi myöskin Beatrix, +sittenkuin yksi kierros oli lopetettu ja kreivitär oli asettunut +paikoilleen. + +Prinssi oli hovien saleissa kasvanut ja oli jo nähnyt useita naisia, +joiden mielenkiintoinen arvoitus kuvastui heidän kasvoillaan. Ne eivät +häntä enää miellyttäneet. Mutta naisolentoa, jossa oli niin paljon +itsetiedotonta viattomuutta, niin paljon luonteensävyä, ei hän ollut +vielä tavannut. Luoden syvän katseen Beatrixiin kuiskasi prinssi +hänelle: + +"Molemmat jumalalliset kauneudet puuttuvat kuitenkin häneltä: nuoruus +ja luonnollisuus." + +Beatrix hehkui, hän lensi prinssin käsivarsilla kuin kuumeessa lattian +yli. Prinssi tanssi — tanssi, hänen mielestään, niinkuin ei kukaan +vielä ollut ymmärtänyt tanssissa. Nuori tyttö unohti koko maailman +ympärillään ja tunsi vain miten tanssinhalu valtasi hänet kokonaan. +Hänen seuraava tanssitoverinsa, muudan lähikartanon pyylevä poika +ja perillinen, tempasi hänet unelmien maailmasta. Tämä liikutteli +itseään niin vaivaloisesti ja rumasti Beatrixin ympärillä, että tyttö +tahtomattaankin loi kaipaavia silmäyksiä prinssi Leopoldiin, joka juuri +oli lopettanut kierroksen Dorothean kanssa. Prinssi huomasi nuo katseet +ja oli tuossa tuokiossa taas Beatrixin sivulla. Onnesta säteillen +tanssi tämä prinssin kanssa edelleen. + +"Oh", sanoi hän, "näin pitäisi olla joka päivä. Mutta hilpeä hauskuus +katoaa pian — aivan kuin näyttämöllä joku syöksyy manalaan. Tyhjät +laudat sulkeutuvat, ja siellä me istumme... koko talven — emmekä näe +mitään." + +"Teidän äitinne pitää tulla huvikauden ajaksi Berliiniin. Minä olen +tänä talvena siellä myöskin. Minä liityn kaartinhusaareihin. Silloin +voisimme vielä usein tanssia yhdessä." + +Beatrix katsoi häneen veitikkamaisesti, kuin tahtoen sanoa: Oh, +Berliinissä teillä on paljon mielenkiintoisempia tanssitettavia kuin +minä. Mutta prinssin katse kiintyi äkkiä häneen niin kuumana, samalla +kuin hän veti Beatrixin aivan kiinni itseensä, että Beatrix yhtäkkiä +pysähtyi polvet vapisten ja kuivin huulin sanoi: + +"En voi enää." + +Tästä lähtien valtasi hänet hillitön kiihtymys. Hän tanssi uupumatta +kaikkien kanssa, jotka halusivat, mutta tanssitoverinsa hartian yli +vilkuili hän yhtämittaa prinssiin, joka hänkin puolestaan katseli vain +Beatrixia, eikä jättänyt yhtään tanssia tanssimatta hänen kanssaan. +Beatrix nauroi paljon ja tunsi: itsensä rajattoman onnelliseksi. + +Günther v. Schmettau tuli sitä hiljaisemmaksi mitä pitemmälle ilta +kului ja istuutui vihdoin ruokasaliin tarjoilupöydän ääreen, jonne +erään väliajan aikana saapuivat myöskin Lobedan ja Botho. + +"No, poikaseni", sanoi Lobedan, "miksi noin syvämietteisen näköisenä +kulauttelet sampanjaa? Älä venyttele jöröpäätäsi liian suureksi, jotta +voimme saada sinut huomenna mukaamme. Meidän pitäisi oikeastaan tanssia +lähtöön saakka, sillä kotimatka kuutamolla on vähän huononpuoleista." +Günther ei vastannut mitään. Mutta Lobedan otti lasin ja kilahutti sitä +Güntherin lasia vastaan, jota tämä synkän näköisenä piti kädessään. + +"Eläköön naiset! Tosin prinssi Leopold syrjäyttää meidät kokonaan +tänä iltana, mitä nuoreen kreivittäreen tulee; mutta lohduttakaamme +itseämme: hän on meteori, me olemme kiintotähtiä. Hän menee, me +jäämme; huomenna tapahtuu kylläkin päinvastoin, mutta minä tarkoitan: +lopullisesti." + +Günther ymmärsi, että hyväsydäminen Lobedan tahtoi häntä lohdutella, ja +nyökkäsi hänelle pitkään ja hitaasti. + +"Täällä on niin paljon kauniita naisia. Kostakaamme pojat, tehkäämme +pikku Randau kuningattareksi, tai käykäämme pastorin täysihoitolaisen +kimppuun. Paroonitar Pantiniin ei meidän ole hyvä kajota", nauroi +Lobedan. + +"Niin", huudahti Botho, "hän onkin kaunein. Häntä katsellessa tulee +väkisinkin ajatelleeksi aavaa, syvää, mittaamatonta valtamerta." + +"Niin juuri", myönteli Lobedan, "syvyyksiä ja myrskyjä saattaa vainuta +piilevän salaperäisesti lepäävän tyynen pinnan alla. Mutta Beatrix, se +tyttö on kuin kristalli-kirkas vesiputous." + +"Te puhutte jo runollisesti!" huusi Frankenstein. "Runous, sanoo eräs +viisas, on kolmannessa pullossa. Tähän asti minusta on näyttänyt kuin +se pakenisi tieltänne kuudenteen." + +Lobedan katseli riemuiten Güntheriä. + +"Minun opetuksiani, taaskin minun opetuksiani! Mitähän nuorista +naskaleista tuleekaan, kun minua ei enää ole rykmentissä!" + +"Eikö Pantin olekin kaunis?" kysyi Dorotheakin kreivittäreltä, +"käsitätkö nyt, että se nainen on seitsemällä sinetillä lukittu kirja? +Ja —" hän silmäili varovasti ympärilleen, "oletko huomannut, että Botho +tuskin väistyy hänen rinnaltaan?" + +"Hämmästyksellä", sanoi kreivitär rauhattomana, katselen tänä iltana +lasteni käyttäytymistä. Beatrix; tanssii kuin mieletön lapsi ja +hääräilee silmiinpistävästi prinssin kanssa; Botho on jo kaksi kertaa +tanssinut valssia paroonittaren kanssa". + +"Että prinssi Leopold kiinnittää huomionsa yksistään Beatrixiin, on +luonnollista. Sanohan sitten keitä muita täällä olisi? Pitäisikö hänen +tanssia pastorin tyttärien kanssa? Tai pienen Randaun kanssa? Sinun +asemasi hänen setänsä hovissa ja Beatrixin talosi tyttärenä tekee sen +itsestään ymmärrettäväksi", sanoi Dorothea. "Mutta minä rukoilen sinua, +taivaan tähden, pidä silmällä Bothoa ja paroonitarta, ja jos sinusta +vielä sittenkin tuntuu Jackin matkat sisarensa luo viattomilta, säälin +sinua!" + +"Dorothea", huudahti kreivitär hiljaa, "sinä säikytät minua! Minun +lapsillani on minun terve järkeni. Intohimo on heille vierasta! Ja +kuitenkin — kuinka Botho häneen katsoo! Ja kimppu hänen kädessään...!" + +"Toissapäivänä antoi Jack postimiehelle kirjeen, joka oli osoitettu +eräälle lyybekkiläiselle kukkakaupalle; minun kamarineitsyeni näki sen +sattumalta." + +"Sinä vakoilet lapsiani!" kuohahti kreivitär. + +"Koska pidän heistä kuin omistani ja vainuan heitä väijyviä vaaroja +paremmin kuin sinä." + +Konstanze, joka tarkasteli milloin Dorotheaa, milloin Lydiaa ja Bothoa, +huomasi miten molemmat naiset kuiskailivat toisilleen. Hän oli yhäti +toivonut voivansa varoittaa Bothoa, mutta tähän saakka se ei vielä +ollut onnistunut. Botho oli tosin tanssinut hänen kanssaan enemmän kuin +kerran, mutta hirveä tunne, että Botho näkisi hänessä jonkinlaisen +uskottunsa kahlehti hänen kielensä. Bothon lämmin kädenpuristus +oli hänen salaisen onnensa tunnustus, hänen tulinen katseensa käsky +riemuitsemaan hänen kanssansa — oh, nyt hän ymmärsi kaiken! + +Lobedan ilmoitti naisten valssin. Konstanze otti tilaisuudesta vaarin +ja kiersi Lydian luo. + +"Ettekö tekin halua hieman levähtää, rakas neiti? Mutta täällä meitä +tyrkitään. Tulkaa!" + +Lydia laski käsivartensa nuoren tytön käsivarrelle ja meni hänen +kanssaan ruokasalin läpi salonkiin. Soitto ja tanssivien jalkojen +kopina kuului tänne vain hyvin heikosti; viereisessä etuhuoneessa istui +muutamia vanhanpuoleisia herroja pelaamassa. Heidän yksitoikkoiset +tiedonantonsa ja korttien läiskinä katkaisivat vain hiljaisuuden. + +Konstanze huomasi äkkiä, että hän oli tämän naisen vasta yhden kerran +tavannut, että hän oli täällä aivan vieras, vento vieras. Paroonitar ei +voinut aavistaa, että Konstanze oli häntä lakkaamatta ajatellut. + +Lydia, joka oli kauan katsonut alaspäin atlaskenkiensä valkoisiin +kärkiin, nosti sylistään raskaan kukkakimpun, painoi kasvonsa kukkiin +ja kysyi äkkiä. + +"Rakastatteko näitä? Ne tuoksuvat äiteliltä kuin lahoava ruumis. +Tällaiset kukat tanssiaisissa ovat ristiriitaisuutta, joka saattaa +ihmistä hermostuttaa." + +Hän ojensi kimpun Konstanzelle. Silloin yhtyivät heidän katseensa. + +"Te olette paljon minua ja minusta ajatellut", sanoi Lydia yhtäkkiä. +Hänen äänessään oli omituinen, surumielinen sointu. Konstanze säikähti +ja punastui. + +"Eikö totta", jatkoi Lydia, "minä olen oikeassa. Näkee jonkun vain +kerran, on ulkonaisten seikkojen johdosta pakotettu häntä lakkaamatta +ajattelemaan — ja hoksaa vasta toistamiseen persoonallisesti +tavattaessa, että onkin ehkä hänelle aivan vieras. Jos kaikki ihmiset +olisivat niin avomielisiä ja sanoisivat: me olemme toimineet yhdessä — +sillä minä luulen, että melkein aina käy päinvastoin — tulisi enemmän +luonnollisuutta keskinäiseen seurusteluun, ja monet, jotka arkoina ja +vieraina eroavat toisistaan, olisivat löytäneet elämässään ystävän. +Me molemmat, rakas lapsi, emme siis ole vieraita toisillemme, sillä +minäkin olen lakkaamatta ajatellut teitä." + +Konstanze tarttui kapeaan käteen, jonka Lydia hänelle ojensi. + +"Rouva paroonitar", sanoi hän kiihkeästi, "te teette minut +onnelliseksi. Miten toisenlainen te olette kuin kaikki tuolla sisällä. +Niin, vain erinomaisen tärkeä asia sai..." + +Hän keskeytti. Hänen äänensä kieltäytyi, hän kääntyi sivuttain Lydiaan. + +Hänkin, ajatteli Lydia kaihomielin, hänkin — yhtä nuori ja mieletön ja +varomaton kuin — _hän_! He löytävät ensin intohimon eivätkä voi sitten +siitä enää vaieta. + +"Rouva paroonitar", alkoi Konstanze uudelleen, "miten minä sen +sanoisin?... Vallankumouksien aikoina palvelee hallitsijaansa monesti +paremmin, ellei julkisesti ylpeile uskollisuudellaan häntä kohtaan, +koska hänet tunnustamalla ei mitään hyödytä, vaan saattaa hänet +vaaranalaiseksi, eikö totta?" + +"Rakas lapsi", sanoi Lydia liikutettuna. Hän käsitti silmänräpäyksessä, +mitä näillä peitetyillä sanoilla tahdottiin hänelle sanoa. "Se pitää +minun kai sanoa Botholle, mitä?" + +Konstanze nyökkäsi. Lydia tarttui hänen käteensä ja katsoi häntä kauan +äänetönnä. Hänen mielessään liikkui jotakin tavatonta. Eräänä päivänä, +niin hän ajatteli, tulee Botho huomaamaan, että häntä rakastetaan, +rakastetaan toisen kerran. Ensimmäinen kerta näytti hänestä +armolahjalta, toista kertaa hän pitää ansiona, joka koroittaa hänen +omaa arvoansa, ja silloin tuntuu hänestä hänen ensimmäinen rakkautensa +mitättömältä. Ensimmäisen hän otti vastaan kuin lapsi, toisena on hän +antavana puolena. Tuo tuossa on se, jonka takia hän minut unohtaa. + +Juuri silloin astui Botho kynnyksen yli. + +"Ah", huudahti hän, "minulle on mieluista nähdä, paroonitar, että te +teette tuttavuutta Konstanzen kanssa." + +Hän meni molempien luo ja otti Lydiaa kädestä. Mutta hänen äitinsä, +joka oli seurannut poikansa kintereillä, seisoi samassa heidän +vieressään ja sanoi leikillisesti: "Mene, Botho, sinä lyöt laimin +Randaun naiset. Iloitkaa paroonitar, ettei teidän tarvitse ketään +suurta poikaa kasvattaa ritariksi — se on äidinilon varjopuolia." + +Botho poistui äkeissään. Hän ymmärsi, että hänen äitinsä tahtoi +kohdella häntä Lydian läsnäollessa kuin poikaa. — + +Ja juhla läheni loppuaan, näköjänsä yhtä iloisesti kuin se oli +alkanutkin, mutta Bothon iloisuus oli pakotettua. Lydia läksi +ensimmäiseksi; kreivitär näytti vakavalta. Dorothea tyytyväiseltä. Hän +oli vakuutettu siitä, että hänen oli onnistunut häiritä paroonittaren +ja Bothon välille syntynyttä mieltymystä. Konstanzea olisi pikemmin +haluttanut itkeä kuin tanssia. Vain Beatrix oli ainoa onnellinen. Hän +hyppeli kamarissaan ympäri lattiaa, kun muissa huoneissa oli jo aikaa +sitten vallinnut hiljaisuus. + +Hän tahtoi riisuutua, mutta unohti sen samassa; hän tahtoi kaapista ja +piirongista ottaa sitä ja tätä ja hypähteli kuin lintu sinne tänne. +Hän tahtoi lörpötellä Konstanzen kanssa, mutta ei tiennyt mistä. Ei +ollut mitään sanoja, ei kerrassaan mitään! Miten ahtailta tuntuivat +seinät, talo, maailma! Ja miten kaukana oli kaikki, kun hän ajatteli, +että voisi koko elämänsä läpi tanssia näin valon loisteessa ja soiton +kaikuessa. Niin, _hänelle_ se oli mahdollista, se kuului hänen +elämäänsä. _Hänen_ tarvitsi vain käskeä, ja ihmiset liikkuivat kuin +tanssinuket täyttääkseen hänen tahtonsa. Ah, — miten kadehdittavaa! Ja +sitä miekkoista naista, joka kerran tulisi hänen puolisokseen! + +Tätä ajatellessaan rupesi hänen sydämensä tykyttämään. Miten _hän_ +olikaan häntä katsellut, miten kuiskaillut. — Beatrix vapisi ja peitti +kasvot käsiinsä. + +Ne olivat ensimmäiset kyyneleet sen jälkeen kuin hän oli lakannut +olemasta lapsi. + +Kreivitärkään ei ollut vielä mennyt levolle. Kun upseerit ottivat +häneltä jäähyväisiä ja samalla tahtoivat kiittää häntä koko ajasta, +sillä huomenaamullahan piti lähteä marssimaan kello kuudelta, sanoi hän +heille: + +"Onneksi luonto on antanut minulle monia velvollisuuksiani varten yhtä +paljon terveyttä ja kestävyyttä; olen ylhäällä ennen lähtöänne." + +Sitten hän viittasi Güntherin luokseen ja sanoi hänelle haluavansa +häntä vielä puhutella omassa huoneessaan. Kreivittären huone oli +ensimmäisessä kerroksessa, siellä oli hänen kirjoituspöytänsä, siellä +hän neuvotteli tilanhoitajan kanssa, siellä tapahtuivat kaikki tärkeät +keskustelut, koskivatpa ne sitten talon asioita tai kotioloja. Siellä +olivat talon lapset saaneet nuhdesaarnansa. Keskustelu kreivittären +kanssa siinä huoneessa merkitsi jotakin vakavaa. + +Sen vuoksi asteli nyt Günther hieman levottomana edestakaisin pienessä +huoneessa ja säikähti, kun kreivitär muutaman minuutin kuluttua hänen +tulonsa jälkeen astui sisään. Kirjoituspöydällä paloi öljylamppu, +sen maidon värinen kuuppa oli peitetty sinertävällä varjostimella, +niin että huoneessa vallitsi pehmeä hämäryys. Günther ei ollut tämän +vuoksi selvillä, tämä valaistusko vai jokin sisäinen mielenliikutusko +teki kreivittären posket niin kalpeiksi. Hänen majesteetillinen +ilmestyksensä tuntui Güntheristä tällä hetkellä epämiellyttävältä. +Kreivitär istuutui kirjoituspöytänsä edessä olevaan nojatuoliin, +raskas laahustin oli laskoksissa matolla hänen vieressään; pitäen +kyynärpäätään pöydän reunaa vasten nojasi hän jalokivistä kimaltelevaa +päätänsä käteen. + +"Minä en pidä verukkeista", alkoi hän selvällä äänellä. "Olen pyytänyt +sinut tänne, jotta sanoisit minulle, jos tiedät jotain poikani ja +paroonitar Pantinin väleistä. Tuntevatko he lähemmin toisensa ja +kauanko he ovat toisensa tunteneet?" + +Günther otti vaistomaisesti askeleen taaksepäin. + +"Minä tiedän", jatkoi kreivitär samalla kylmällä rauhallisuudella, +"että sinun uskollisuutesi Bothoa kohtaan estää sinua häntä +kavaltamasta, mutta toisaalta rakkautesi ja kiitollisuutesi minua +kohtaan kieltää sinua minulle valehtelemasta. Tiedän hyvin, että tällä +kysymykselläni saatan sinut kiusalliseen asemaan. Kuitenkin kysyn +sinulta! Mutta ennenkuin vastaat, sano minulle yksi asia: käsitätkö, +että Bothon rakkaus tuota naista kohtaan on mielettömyyttä, ja etten +milloinkaan tulisi heidän avioliittoaan hyväksymään — jos he ylimalkaan +sellaista ajattelevat?" + +"Käsitän sen", myönsi Günther. + +"No entä sitten?" + +Günther oli tällä hetkellä iloinen, ettei Botho ollut tehnyt häntä +uskotukseen. Ja kun kreivitär tahtoi vain kuulla, mitä hän todellisesti +tiesi, saattoi hän suoraan sanoa: + +"Botho ei ole koskaan minun kuulleni viitannut niihin asioihin." + +"Mutta sinä tiedät, että joku nainen antaa hänelle tekemistä?" + +"Kyllä." + +"Mistä saakka?" + +"Mutta rakas täti..." + +"Mistä saakka?" + +"... Jo Berliinissä." + +"Onko hän maininnut sinulle hänen nimensä?" + +"Ei", virkkoi Günther otsa hiessä. Hän tiesi, mitä tämä "ei" +kreivittärelle merkitsi, sillä kreivitär tiesi varsin hyvin, ettei +Botho muutoin milloinkaan mitään pitänyt salassa Güntheriltä. + +"Hyvä on", sanoi kreivitär. Ja sitten pitkän, painostavan vaitiolon +jälkeen nosti hän päänsä, katsoi Güntheriin ystävällisesti ja ojensi +hänelle kätensä: + +"Beatrix on tänään täyttänyt kahdeksantoista vuotta. Minä annan sinulle +luvan puhua hänelle toiveistasi niin pian kuin hetki näyttää sinulle +otolliselta." + +Günther suuteli hänen kättänsä. + +"Minä pelkään, ettei sellaista hetkeä enää tule", sanoi hän, "olen +tänään haudannut toiveeni". + +"Kuinka niin?" kysyi kreivitär pahoillaan. + +"Eräs prinssi on voittajan askelin sivuuttanut pienen +luutnantti-raukan." + +"Hullutusta", huudahti kreivitär, "tyttäreni on liian ylpeä antaakseen +sellaisen miehen itseänsä sokaista, jonka vaimoksi hän ei voi tulla. +Ja mitä prinssiin tulee, niin olihan melkein hänen velvollisuutensa +pitää seuraa ennen muita tyttärelleni. Lähipäivien rauhallisessa +seurustelussa tulet huomaamaan, miten turha pelkosi on. Pyydän sinulta +vain yhtä: palaa takaisin niin pian kuin mahdollista." + +"Me saavumme huomenna tai pikemminkin tänä iltana kasarmipaikkaamme; +huomenna aikaisin lasketaan reserviläiset palveluksesta, puolipäivän +tienoilla pääsen lomalleni ja voin olla täällä jo ylihuomenna +keskipäivän paikkeilla." + +"Hyvää yötä!" + +Kreivitär oli yksinään. Liikkumattomana hän istui tuolissaan. Hänen +silmänsä olivat kirkkaat, hänen verensä rauhallinen, hänen tahtonsa +luja. Vielä yksi todistus, sanoi hän itsekseen, yksi täysin pätevä +todistus, ja niinä tiedän erottaa Bothon siitä naisesta! + +Hänen päähänsä ei pälkähtänytkään, että heidän välillään saattoi +vallita valtava kiintymys. Se seikka ei sopinut hänen mukavaan +onnenohjelmaansa, joka häntä huoletti ja jonka hän oli lapsillensa +laatinut — sen vuoksi täytyi tuon naisen väistyä. Ohimennen hän +taisi myöskin lievää surua sydämessään Beatrixin takia. Mutta +sen hän heti karkoitti, sehän oli hulluutta. Prinssin, setänsä +ainoana vallanperijänä, täytyi naida joku prinsessa hallitsevasta +ruhtinassuvusta, tai hän samoin kuin hänen lapsensakin kadottivat +perintöjärjestyksen mukaan herttuakunnan, joka silloin joutuisi +jonkun toisen sukupolven haltuun. Sen tiesi prinssi yhtä hyvin kuin +kreivitärkin, ja hän luotti siihen, ettei prinssi tämän asian vuoksi +tulisi milloinkaan tekemään Beatrixin sydäntä rauhattomaksi. + +Vihdoin kävi kreivitär vuoteeseensa, mutta huolimatta kaikista näistä +rauhoittavista mietelmistä, tuntui hänestä kuitenkin siltä, kuin varjo +olisi laskenut hänen talonsa yli. + + + + +VII. + + +Koko yön oli herkeämättä satanut. Vielä silloin kuin pataljoona marssi +maantietä pitkin ja hevosten kaviot räiskyttävät tiestä lionnutta +lokaa, vielä silloin valoivat viimeiset taivaan yli kiitävät pilvet +sotamiesten niskaan lyhyitä ja usein uudistuvia sadekuuroja. + +Housujen lahkeet pistettyinä korkeisiin varsisaappaisiin, huonoimmat +hatut syvälle otsan yli painettuina ratsastivat Lobedan ja Günther +eskadroonansa sivulla. Frankenstein oli tullut heidän seuraansa +silläkin uhalla, että kuulisi Lobedanin mitä katalimmalla tavalla +häpäisevän hänen erosta johtuneita tuskiaan; mutta ratsastaa vaieten +ja yksinään eskadroonansa sotilaitten sivulla, jotka sateenkuurojen ja +pistävän auringonpaahteen vuorotellessa väsymättä lauloivat: "Pitääkö +mun sitten, pitääkö mun sitten, kaupunkiin", sitä hän ei kestänyt. +Siihen hän oli liian apealla mielellä. + +Lobedan oli isällisen sääliväinen rakastuneen tuskaa kohtaan; mutta kun +hän kuuli tämän jo neljättä kertaa syvään ja äänekkäästi huokaavan, +sanoi hän: + +"Älkää olko millännekään, Frankenstein. Tuollainen onneton rakkaus +pukee teitä niin saamarin hyvin. Minä kerron sen Hampurissa kaikille +nuorille naisille, ja onnenne täksi talveksi on taattu — pari tusinaa +Marioita, Liisoja ja Riikkoja ja niin edespäin korvaavat kirkkaasti +teille yhden Konstanzen." + +"Hyvähän teidän on nauraa! Kreivitär on kutsunut teidät viettämään +lomanne Allmershofissa", sanoi Frankenstein, "mutta minä..." + +"Miksi te ette ole osannut olla yhtä viehättävä?" tuumi Lobedan +olkapäitään kohauttaen; "me wandsbekeriläiset husaarit olemme +rakastettavuutemme takia suuressa maineessa, eikö totta... lempo +soikoon, Schmettau — siinäpä oli lätäkkö — etkö olisi voinut sen +kohdalla ratsastaa hieman siivommin? Sinä kai nukut vielä satulassasi?" + +Allmershofissa tuli vieraitten mentyä puuhaa moneksi päiväksi. Kun +siihen aikaan, jolloin muulloin syötiin toinen aamiainen, ilmestyivät +huoneistaan nuoret neitoset, sitten Dorothea-neiti ja vihdoin prinssi, +oli kaikki jo siinä kunnossa, ettei huomannut vieraita olleenkaan. +Taivas oli kokonaan kirkastunut, ja Beatrix, joka vielä oli yhtä +hermostuneenvilkas kuin eilen, teki aamiaispöydässä senkin sata +ehdotusta päivää varten. Mentäisiinkö Travemündiin, missä huvikausi +muutoin päättyisi lähipäivinä, vai lähdettäisiinkö purjehtimaan tai +ratsastamaan. + +Prinssi, joka oli herännyt täysin selvänä ja oli odottanut tapaavansa +naiset samassa tilassa, ihastui uudelleen Beatrixin loppumattomasta +eloisuudesta. Samoin kuin kylläiset ihmiset eivät tunne nälkää, +ei myöskään menestyksestään varmoissa ihmisissä ole minkäänlaista +joutavanpäiväisyyttä. Yksinkertaisen luonnollisesti otaksui prinssi, +että hän oli syynä Beatrixin iloon ja riemuun, ja että hän oli sen +vuoksi velvollinen osoittamaan omasta puolestaan mielenkiintoa tyttöä +kohtaan. + +Kreivitär käytti tätä aamuhetkeä hyväkseen ja kyseli prinssi +Leopoldilta sen hovin lukemattomista henkilöistä ja oloista, jossa +hänkin oli tyttönä oleskellut. Prinssi kertoi kohteliaasti, ei +kuitenkaan ilman pilkallisia reunamuistutuksia, mikä seikka Beatrixista +jälleen näytti äärettömältä etevämmyyden merkiltä. + +Sitten lausui prinssi Leopold haluavansa lähteä ratsastamaan; mutta kun +kreivitär ei ollut enää muutamiin vuosiin noussut hevosen selkään, eikä +Dorothea ollut milloinkaan ratsastanut, ja Konstanzen piti ensin se +taito oppia, niin ei kreivitär voinut muuta kuin suostua siihen, että +prinssi ja Beatrix kahden kesken ratsupalvelijan seuraamana lähtisivät +ratsastusretkelle. Sillä aikaa kuin Beatrix oli pukeutumassa, käänsi +kreivitär keskustelun eilisillan tanssiaisiin ja sanoi leikillisesti, +että herra v. Schmettau oli tuntenut oikeuksiensa syrjäytyneen. +Prinssin hämmästystä ilmaisevan kysymyksen johdosta selitti kreivitär, +että upseeri oli Beatrixin kosijoita. Prinssi älysi mitä hänelle sillä +tahdottiin sanoa. Mutta vaikutus oli kuitenkin päinvastainen. Nyt +vasta hänen mielenkiintonsa oikein heräsi. Että tuo pieni ilolintu +menisi naimisiin sen miehen kanssa, jonka hänen äitinsä oli hänelle +valinnut, oli selvä. Mutta että hän — Leopold — oli sitä ennen määrätty +näyttelemään tytön elämässä romaanisankarin osaa, oli hänelle myöskin +selvä. Ylimielisenä hän ajaa karautti Beatrixin kanssa linnanpihasta, +kreivittären katsellessa heidän jälkeensä rauhallisena ja tyytyväisenä. + +Pantinin huvilaan oli vieraiden poistuttua tullut haudanhiljaisuus. +Lydia vietti koko aamupäivän tuskallisessa toimettomuudessa. Ei mitään +kirjettä, ei minkäänlaista jäähyväistervehdystä Botholta — ja tämä oli +kuitenkin luvannut hänelle kirjoittaa. Että Jack viisaudessaan ei ollut +tänään tuonut hänelle kirjettä, ei hän voinut aavistaa, huolimatta +Konstanzen varoituksesta. Vasta seuraavana päivänä toi hänelle muudan +maalaispoika kirjeen Botholta. Siinä ei ollut mitään päivämäärää, ja +vain lyhyt ilmoitus, että hän palaa kolmen päivän perästä taas kotiin. + +Jos edes Konstanze olisi tullut hänen luokseen! Hän oli nuorta tyttöä +pyytänyt. Kun tämä ei tullut, katsoi Lydia sen johtuneeksi siitä, ettei +kreivitär ollut häntä päästänyt. + +Kerran näki Lydia prinssin ja Beatrixin ratsastavan läheltä ohi; heidän +hevosensa astuivat hitaasti ja aivan vierekkäin, heidän keskustelunsa +näytti olevan heille tärkeämpää kuin ratsastaminen. Erään toisen +kerran, kun Lydia palvelijansa seuraamana käveli ulkona, kohtasi hän +Allmersien ajoneuvot. Kreivitär, joka istui niissä Beatrixin, Dorothean +ja prinssin kanssa, tervehti muodollisesti ja — niin, Lydia huomasi sen +selvästi — punastui hieman. + +Hänen rauhattomuutensa muuttui tuskaksi. Hän ei voinut pysyä kotosalla. +Metsän halki käveli hän rannikolle. Tuima itätuuli huojutteli puiden +latvoja ja pani merenpinnan liikehtimään. Luonnottoman kuumaa kesää oli +elokuun lopulla seurannut kylmiä sadepäiviä, aikaisemmin kuin muulloin +kellastui lehti ja putosi maahan. + +Lydia jäi seisomaan erään puunrungon nojaan ja katseli merenlahden yli +toista rantaa ja hiljaista pikkukaupunkia siellä. Miten vieraaksi hän +tunsi itsensä kaikelle elämälle ja sen ilmiöille. Ja tuolla toisella +puolella, noiden ahtaiden poroporvarillisten muurien takana, asui +kentiesi intohimo. Ketä se liikutti, jos hänen elämänsä kehittyi +hyväksi tai pahaksi, suureksi tai pieneksi? Kuka ylisti hänen onneaan, +ken valitti hänen kuolemaansa, kelle oli hänen kieltäytymisensä +esimerkkinä? Ei kellekään. + + Unelmista, jotk' ei täyttyneet. + Onnesta, jot' emme nauttineet. + Mailma, jolle sai ne uhriksi panna, + Kiitost' ei, ei muistoakaan anna. + +Kahleissa olevan uhma valtasi Lydian. Kiihkeä tahto tempasi hänet +kaikista esteistä huolimatta pakottamaan onnen puolelleen. Jos tuo +nuori elämä erotettaisiin hänen elämästään, olisi hän maailmassa +niin yksin kuin haaksirikkoinen yksinäisellä saarella. Äkkiä selveni +hänelle, miten hullua oli, että hän oli asettunut tänne, ikäänkuin +kreivillisen talon oven eteen, asumaan. Tosin se oli tapahtunut +Bothon toivomuksesta, joka tahtoi persoonallisen tuttavuuden avulla +suostutella äitiänsä tulevaan miniään. Mutta läheisestä kaupungistakin +olisi voinut varsin hyvin ylläpitää seurustelua. Kenties olisi +viisainta poistua jo tänään Allmershofin läheisyydestä. Talven +yksinäisyyden pelon varjolla kävisi muutto hyvin päinsä. + +Tästä suunnitelmasta paroonitar sai uutta eloa. Hän meni kotiin ja +ilmoitti palvelijoilleen matkustavansa huomenna Lyybekkiin etsimään +talviasuntoa. + +Ja niin hän sitten seuraavana aamuna lähtikin. + +Lyybek on rakennettu kahden joen väliselle kukkulalle, jonka +puolivälistä, joka puolelta, haarautuvat kadut alas rantaan päin. +Niinpä näyttävät katot siellä olevan aivan kuin päällekkäin ladottuja, +ja niiden punaisten harjojen välistä ojentavat kirkkojen terävät, +tiiliset tornit valtavia käsivarsiaan taivasta kohti, parittain ja +yksitellen. Lydia tunsi italilaisten kirkkojen liikuttavan kauneuden ja +suuruuden. Sittenkin liikuttivat nuo korkeaviivaiset, punaisenharmaat +tornit omituisesti hänen mieltänsä. Ne olivat muistomerkkejä raaoilta +ja julmilta mutta silti mahtavilta ajoilta. Pohjoisesta tasankomaasta +kohosi teräväkulmaisia rakennuksia taivasta kohden, ne olivat siellä +seisoneet ennen vanhaan kansojen ympärillä tunnusmerkkeinä, turvan +antajina ja uhkauksina. Ja siellä missä nyt pitkin joen vartta kulkee +rautatie ylinäkymättömien lauta- ja puukasojen välitse, olivat kerran +pitkät linnavallit suojaamassa satamaa ja kaupunkia maalta päin +uhkaavaa vihollista vastaan. + +Hitaasti vyöryi juna laajalle asemalle. Lydia nousi pois ja astui +asemasillan asfalttikäytävää pitkin aseman yläpäähän ja sieltä +portaita alas odotussaliin. Siellä, ihmisvilinässä, huomasi Lydia +äkkiä seisovansa Bothon edessä. He tuijottivat toisiinsa hetkisen +tyrmistyneinä. Mutta tämän kohtaamisen pelko ja seuraukset, jotka sillä +olisi voinut olla, vaihtuivat nopeasti suureksi iloksi. + +"Oletko tullut minua vastaan?" kysyi Botho ihastuksissaan. + +"En!" vastasi Lydia, "odotin sinua vasta huomenna. Tulin Lyybekkiin +etsiäkseni itselleni sopivaa talviasuntoa." + +"Tahdotko pois luotani?" + +"Varovaisuus käskee." + +"Koska linnassa on jotain huomattu? Koska Konstanze meitä varoitti? +Etkö sitten käsitä, että ensi kuussa täytän kaksikymmentäkolme vuotta +ja olen silloin oma herrani? Antaa hänen vartioida meitä — sitä +enemmänhän on äitiä valmistettu." + +Lydia vaikeni. Hän oli vaistomaisesti tarttunut Bothon käsivarteen, ja +niin poistuivat he yhdessä odotushuoneesta. Ulkona Lydia pysähtyi. + +"Milloin juna menee Travemündeen — sinun on heti lähdettävä", sanoi hän +päättäväisesti. + +"Se menee tuossa tuokiossa, sillä on kiireellisiä asioita", virkkoi +Botho hilpeästi. "Nyt me jäämme yhdessä tänne viettämään kauniin, +odottamattoman päivän ja astumme tänä iltana viimeiseen junaan. +Ajatteleppas — sinä ja minä kahdenkesken vieraiden ihmisten joukossa, +vieraassa kaupungissa — miten taivaallista! Minä kuvittelen, että me +olemme naimisissa." + +"Olkoon niin sitten", huudahti Lydia, "minusta se on oikein! +Iloitkaamme kuin vangit, jotka ovat karanneet, kuin lapset luonnon +helmassa. Mutta yhdellä ehdolla: että minä palaan tänä iltana kotia, +mutta sinä vasta huomenaamulla." + +Botho lupasi mitä toinen tahtoi. Heidät valtasi jonkinlainen +ylimielisyys, joka muistutti iloista päihtymystä. + +Botho ehdotti, että ostettaisiin kaupungin kartta ja sen avulla +käytäisiin kirkoissa ja raatihuoneella, mutta sitä ennen syötäisiin +aamiainen raatihuoneen ravintolassa. Lydia suostui kaikkeen; ilakoiden +he kulkivat päästä päähän valtavien, pyöreitten Holstentor-tornien +välisen keskustan, kävelivät sillan yli Holsten katua ylöspäin ja +laskeutuivat sitten raatihuoneen holvikaarien alitse kuuluisaan +ravintolaan. + +Harmaiden, kaltevien suippokaarien alla, keskellä jättiläismäistä +saliryhmää, istuivat he erään pöydän ääressä ja neuvottelivat +kaikenlaisia kokkapuheita lasketellen aamiaisestaan. Sitä, että he +vahtimestarin kuullen toisiansa sinuttelivat, eivät he lainkaan +huomanneet. + +Jonkin pöydän ääressä heidän vieressään istui muudan herra, joka ehkä +siitä syystä, ettei hänellä ollut mitään erikoisempaa tekemistä, +katseli tarkkaavaisesti tuota iloista paria. Lydian ylhäinen +olento ja hänen näköjään nuoremman seuralaisensa rakastettava into +herättivät huomiota, vaikkakin he molemmat tietenkin käyttäytyivät +niin pidättyväisesti, kuin parhaimman seurapiirin henkilöiltä sopi +odottaakin. + +Lopulta huomasi myöskin Lydia, että tuon vieraan katse kiintyi häneen +usein ja pitkäksi aikaa. Hän huomautti siitä Botholle, ja he lopettivat +nopeasti ateriansa. + +Heidän mennessään raatihuoneen ravintolasta raatihuoneen vieressä +olevaan Mariankirkkoon sanoi Lydia: + +"Minä en ole pitkään aikaan nähnyt niin kunnioitusta herättävää miestä. +Ellei hän olisi ollut aivan ilman seuraa, olisin pitänyt häntä jonakin +tuntemattomana matkustavana ruhtinaana. Tarmokkaan otsan yläpuolella +kaareutuvat valkoisen-harmaat suortuvat, kirkkaat haukansilmät +mustien kulmakarvojen alla, suora nenä, mustien viiksien ja valkoisen +tukan muodostama vastakohta — nämä kaikki tekivät pään melkein +maalaukselliseksi." + +"Sinäpä olet häntä tarkasti katsellut!" + +Lydia nauroi. + +He saapuivat Mariankirkon avariin käytäviin. Aika, jolloin siellä +käy joukko vieraita nähdäkseen seitsemän vaaliruhtinaan kulkevan +Jeesuksen Kristuksen alttarin takana olevan kellon ohi, oli jo +ohitse. Vain sieltä täältä kuului jonkun yksinäisen katselijan +askeleita, joka katosi avariin huoneisiin. Keskipäivän aurinko kutoi +valoverkkojaan ikkunoiden lävitse ja loi kultaisia värisointuja +kirkon penkkien muodostamaan tumman-ruskeaan metsikköön. Holvimaiset +käytävät, jättimäiset pylväspilarit olivat valkoisella kalkilla +sivellyt; pilareissa riippui kuolleitten hengenmiesten muistokuvia: +kuvia, joista toiset esittivät itse hengenmiehiä ja joiden reunoissa +oli eriskummallisiin muotoihin ja väreihin sommiteltuja vaakuna- ja +vertauskuvallisia koristuksia. Botho ja Lydia seisoivat hiljaa kuvilla +kaunistetun kuorin alla ja vaipuivat nauttimaan korkeasta, pyhitetystä +huoneesta. Kirkon taustalla olivat urut, joiden suuri, kaunis julkisivu +täytti seinän kattoon saakka. Ja sieltä kuului nyt vienoa soittoa; joku +mahtoi ruveta harjoittelemaan. Kaikista äänistä, mitkä taide on oppinut +ottamaan soittimista ja kielistä, ei mikään kiehdo niin sielua kuin +urkujen ääni. + +"Lydia", sanoi Botho ja otti häntä kädestä, "täällä Jumalan kasvojen +edessä lupaa minulle, että tahdot tulla vaimokseni, ja että et +koskaan anna äitini kärsiä, tehtäköönpä omaisteni puolelta välillemme +minkälaisia esteitä hyvänsä". + +He olivat molemmat käyneet aivan kalpeiksi. + +"Minä vannon sinulle", vastasi Lydia syvästi liikutettuna, "että tulen +vaimoksesi tai poistun maailmasta! Sinun rakkautesi ja se, että sinut +omistan, ovat minun elämäni." + +"Ja äitini?" hätäili Botho, "sinä tiedät, että rakastan häntä +äärettömästi. Voitko sinäkin häntä rakastaa?" + +"Ei milloinkaan", kuiskasi Lydia Bothon kättä puristaen, "ei +milloinkaan voi mitään tapahtua, mikä saisi minut unohtamaan, että hän +on _sinun äitisi_." + +Lydia loi katseensa ylös. Hänen silmänsä olivat kyynelissä. Ja Botho +otti osaa hänen mielenliikutukseensa. Tänä juhlallisena ja puhtaana +hetkenä hän tunsi, että heidän sielunsa olivat yhtyneet yhdeksi. Oli +kuin joku näkymätön pappi olisi nyt uskonut Lydian hänen haltuunsa. + +"Morsiameni!" sanoi hän ja suuteli hartaana kyyneleet hänen +silmistään. — + +Kun he kääntyivät mennäkseen pois, huomasivat he ensimmäisen kuoria +kannattavan pilarin vieressä saman harmaahapsisen ja mustapartaisen +herrasmiehen, joka äskettäin raatihuoneen ravintolassa oli herättänyt +heidän huomiotaan. Mutta nyt ei mikään välikohtaus voinut horjuttaa +heidän sielujensa hiukkasta luottamusta. He astuivat ulos syksyiseen +auringonpaisteeseen rinnassaan keväänusko. + + + + +VIII. + + +Günther v. Schmettau lähti heti, kun pataljoona oli jälleen asettunut +Wandsbeckiin, lomalleen. Hän kieltäytyi ottamasta osaa illallisiin, +jotka Botho ja muutamat muut eroavat yksivuotiset hommasivat eräiden +tuttujen hampurilaisten herrojen kanssa. Hän ei saanut yhtään rauhaa +niinkauan kuin tiesi Beatrixin olevan yksinomaan prinssin seurassa. +Illalla syyskuun neljäntenätoista päivänä hän saapui takaisin +Allmersdorfiin, josta oli lähtenyt kahdentenatoista. + +Kreivitär ja Dorothea ottivat hänet vastaan ystävällisemmin kuin +koskaan ennen. Toinen oli iloinen, että Beatrix nyt voi ottaa mukaansa +kolmannen huviratsastuksille; toinen taas piti Güntheriä, siksi +kunnes Botho palaisi, erikoisena ritarinaan. Vieläpä Konstanzekin +iloitsi, sillä hän ajatteli, että Günther joka tapauksessa voisi +tehdä vieraskäynnin paroonitar Pantinin luo, ja että hän näin ollen +voisi mennä mukaan, tai ainakin kuulla Lydiasta jotain. Tyttöparan +ajatuksissa ei ollut enää mitään muuta kuin Botho ja Lydia ja Lydia +ja Botho. Hänen aivoissaan risteili mitä ihmeellisimpiä suunnitelmia, +miten hän voisi auttaa Bothon hänen onneensa, ajatuksia, jotka hän +niiden mahdottomuuden takia karkoitti lopulta huokaisten mielestänsä. +Mutta jokaisessa keskustelussa kreivittären ja Dorothean kanssa koetti +hän suunnata puheen Lydiaan, saadakseen ylistää tämän hyviä puolia. + +Mutta Beatrix ja prinssi Leopold huomasivat vain ohimennen Güntherin +paluun. He tervehtivät häntä pintapuolisen-ystävällisesti. Kauhukseen +huomasi Günther, että molemmat olivat aivan kuin kuumeessa! Oliko +kreivitär sokea? Tai tahtoiko hän sellainen olla, koska prinssi Leopold +oli tämän näytelmän sankarina? + +Ah, kreivitär huomasi hyvin kaiken. Hän huomasi sen surukseen. Mutta +hän vain yhä hymyili rauhallisesti ja ajatteli: Beatrix on minun +tyttäreni. Se merkitsi kreivittärelle: Beatrix ei toden tullen +kuuntelisi intohimon vaan järjen ääntä. Mutta Günther näki terävämmin +kuin kreivitär; hän näki, että se, jos se ei vielä ollut tapahtunut, +uhkasi joka hetki tapahtua ja että hänen tulonsa kentiesi jouduttaisi +katastroofia. + +Seuraavana aamuna söi Dorothea-neiti, kuten niin usein ennenkin, +aamiaisen omassa kamarissaan, kun taas kreivitär viipyi erään tärkeän +keskustelun takia tilanhoitajan kanssa työhuoneessaan —, seuraavana +aamuna olivat Beatrix ja Konstanze prinssin ja Güntherin kanssa +kokoontuneet ruokasaliin neuvottelemaan päivän ohjelmasta. + +"Teidän Ylhäisyytenne lausui eilen illalla pitävänsä kovin +purjehtimisesta, tietenkin ilman naisia... Minä olen käytettävissänne", +sanoi Günther. + +Hän tahtoo erottaa minut Beatrixista, ajatteli prinssi, ja Beatrix oli +sangen rauhaton. + +"Pelatkaamme mieluummin lawntennistä", huudahti hän. + +Prinssi Leopold ymmärsi heti yskän, ja ilakoiden menivät kaikki neljä +puistoon. + +Oltiin juuri alkamassa, kun Konstanze muisti, että hän oli jotain +unohtanut. Hän pyysi anteeksi ja juoksi pois. + +"Näin aina käy", nauroi prinssi; "kun tahdotaan alkaa, on joku vielä +jotakin unohtanut. Ajatelkaamme sukkelaan, eikö meilläkin olisi vielä +jotain toimitettavaa." + +"Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät milloinkaan unohda mitään", +huusi Beatrix leikkisästi, "ja siitä yksinkertaisesta syystä, että +minulla ei vielä ole mitään velvollisuuksia." + +"Mutta minä — tuhattulimmaista — minä olen unohtanut kirjoituspöytäni +avaimen pöydälle", huusi prinssi Leopold ja kopeloi taskujaan. + +"Jos sallitte, niin minä..." virkkoi Günther hieman vastahakoisesti. + +"Olkaa hyvä, rakas Schmettau." + +Günther meni; prinssi ja Beatrix olivat kahden kesken. + +Prinssi nauroi taas. + +"Te näette, kreivitär, että minulla on näyttelijän lahjat! Sillä onhan +itse asiassa äärettömän samantekevää, onko kirjoituspöydän avain +taskussani tai kamaripalvelijallani. Pöytä on typö tyhjä." + +"Günther raukka! Miksi sitten lähetitte hänet pois?" + +"Rangaistakseni häntä siitä, että hänen väliintulonsa lopetti +kahdenkeskisen seurustelumme, ja voidakseni vihdoin, vihdoinkin +suudella kättänne ilman todistajia." + +Sen sanottuaan tarttui hän Beatrixin käteen ja vei kylmät, pienet +sormet huulilleen ja suuteli jokaista erikseen. Tyttö katsoi häneen +avuttomana. + +"Sanokaa minulle, Beatrix", sanoi prinssi pitäen Beatrixin kättä +rintaansa vasten, "mikä teistä oikeastaan on kelpo Schmettaussa +mielenkiintoista? Hänen ruskahtava hipiänsäkö, vai hänen mustat +viiksensäkö, vai hänen ruskeat silmänsä? Tosin hän näyttää +italialaiselta, mutta minä pelkään, että se on kaikki pelkkää maalia. +Sisällä on kaikki sävyisää kuin pohjoisen taivaamme ilmasto." + +"Mielenkiintoinen?" sanoi Beatrix, yrittäen luonnollisesti hymyillä, +"mielenkiintoinenko? Ah ei, sitä hän ei ole; Günther on kauhistuttavan +moitteeton ihminen. Kadettikoulussa oli hänellä parhaimmat todistukset, +loma-ajoillaan meillä hillitsee hän Bothoa ja minua kaikenlaisista +hullutuksista; luutnantiksi tultuaan ei hän ole tehnyt edes velkaakaan, +eikä rakastu kehenkään muuhun kuin..." + +Hän pysähtyi ja nieli sanan "minuun". + +Hänestä tulee kerran oivallinen aviomies, koska hän ei osaa ollenkaan +liehakoida, tuumi prinssi ja otti tytön toisenkin käden. + +"Ja te, Beatrix — te rakastatte tavallisuudesta poikkeavaa, suurta, +intohimoista. Eikö niin?" + +Beatrix tunsi tajuntansa hämärtyvän. Hän tiesi, että nyt, nyt koitti +hänen elämänsä ratkaiseva hetki. Hän unohti äidin, Güntherin, koko +maailman, ja tuskan sekaisella riemulla ja hämmästyksellä hän ajatteli, +että prinssi tunnustaisi nyt hänelle rakkautensa. Hän katsoi prinssiin +— vaieten; prinssi näki hänen katseestaan, että tyttö oli häntä vastaan +aseeton, että hänen sanansa vaikuttaisivat nyt tyttöön. + +"Beatrix", kuiskasi hän, "te olette minulle hyvä, tiedän sen. Ja minä +— oh — jos te tietäisitte, miten teitä rakastan — kaikkien maailman +säyseiden luutnanttien uhallakin." + +Hän veti tytön puoleensa, aivan lähelle ja suuteli hänen silmiään, +hänen suutansa. Ja Beatrix vapisi ja salli sen tapahtua... + +"Ja eikö totta", jatkoi prinssi, "luvatkaa minulle yksi seikka! Älköön +aika eikä mikään etäisyys saako meitä unohtamaan tätä hetkeä. Minähän +en ole oma herrani — ja kun minut jonakin päivänä... velvollisuus +pakottaa... menemään naimisiin... Te tulette uskomaan minun +rakkauteeni, te tulette — —." + +Beatrix hätkähti. Suu auki ja silmät suurina tuijotti hän prinssiä. + +Ja sitten pääsi hänen huuliltaan katkera, katkera naurahdus... + +Herran tähden, ajatteli prinssi Leopold vastenmielisesti, tyttö ei näy +saavan lainkaan päähänsä sitä, että minä hänet nain. + +"Mitä sitten?" huudahti Beatrix äänekkäästi, "minkä takia pyydätte +anteeksi? Toivotan onnea teidän avioliitollenne. Minä — minä menen myös +naimisiin, sillä minä rakastan — rakastan..." + +Beatrixista tuntui kuin hän tulisi hulluksi. Hänen ajatuksensa eivät +pysyneet koossa. Tänä hirveänä hetkenä tuli Günther takaisin. Beatrixin +päähän pälkähti pelastava ajatus: hän tahtoi saada sanomattoman, täysin +tyydyttävän hyvityksen. + +"Tässä, teidän ylhäisyytenne", sanoi hän ivallisin katsein, "tässä minä +esitän teille sulhaseni!" + +Prinssi nauroi hämillään. Pohjimmaltansa hän iloitsi, että näytös +näytti saavan näin mukavan lopun. + +Günther oli valahtanut kalpeaksi. Mutta ihmeteltävällä +itsensähillitsemistaidosta johtuneella lujuudella hän sanoi: + +"Beatrix on sangen ajattelematon, kun ilmoittaa teidän ylhäisyydellenne +salaisuuden, joka syistä, jotka eivät kuulu tähän, pitäisi olla salassa +itse kreivittäreltäkin samoin kuin koko maailmalta." + +"Rauhoittukaa, rakas Schmettau! Rakkautenne salaisuus on minun takanani +varmassa tallessa. Mutta toivottavasti sallitte minun toivottaa +sydämestäni onnea teille ja teidän neiti morsiamellenne." + +Günther kumarsi; prinssi suuteli muodon vuoksi Beatrixin kättä. + +"Kas niin", huudahti Konstanze, joka juuri syöksähti paikalle, "nyt +voimme alkaa!" + +"Tämä on oikein vastuksien peli", sanoi Beatrix vaivaloisesti. "Minä +sain yhtäkkiä sellaisen päänkivistyksen, että minun täytyy lähteä pois. +Günther on ehkä hyvä ja vie minut sisään." + +Günther ojensi hänelle käsivartensa. He olivat nyt yksinään puiston +tiheiden pensaikkojen keskellä. Vaieten he astuivat vierekkäin; Beatrix +lyijynraskain askelin. Hän odotti, että Günther kysyisi, mitä hänen +ja prinssin välillä oli tapahtunut, tai että tämä ottaisi hänet — +morsiamensa — syliinsä ja suutelisi häntä. Samoja huulia, joita prinssi +vastikään oli koskettanut! Mutta sitä, mikä todella tapahtui, sitä hän +ei aavistanut. + +Kun oli tultu sille paikalle, joka oli linnan parvekkeen takana, +pysähtyi Günther. Hän oli tointunut. Hän puhui kovalla, lujalla äänellä: + +"Tuossa linnassa, siellä minä olen kaikki saanut, mitä köyhä, +koditon orpopoika voi maailmassa toivoa. Minä rakastan sinun äitiäsi +ja veljeäsi enemmän kuin olisin omaa äitiäni ja veljeäni voinut +rakastaa, sillä mitä minä täällä olen saanut vastaanottaa, se ei +ole johtunut veriheimolaisuuden tuottamasta velvollisuudesta. Olen +saanut kaikki vapaasta hyvyydestä. Olen valmis uhraamaan henkeni +äitisi ja hänen kotinsa puolesta. Ja sinua, Beatrix, sinua... minä +rakastin vielä toisenlaisella rakkaudella. Sinä tiedät sen. Ja sen +vuoksi saatoin sinunkin puolestasi uhrata elämäni, jos se olisi ollut +tarpeellista sinun rauhallesi, sinun onnellesi. Mutta kunniatani en +uhraa kenellekään, en edes tämän perheen jäsenellekään. Kostaaksesi +prinssiltä saamasi kauhean nöyryytyksen, esitit minut sulhasenasi. Minä +kysyn, enkä kysy: minkälainen nöyryytys se oli, miten oli mahdollista, +että hän saattoi tehdä sellaista? Minä antauduin aseeksesi hetkellä, +jolloin en voinut hänen edessään ottaa sinua valheesta kiinni. Mutta +nyt minä sanon sinulle: Minä kannan keisarini takkia ja tunnen itseni +tasa-arvoiseksi kaikkien maailman prinssien kanssa. Minä en ole aikonut +antaa en miesten yhtä vähän kuin naistenkaan solvata kunniani puhdasta +vaakunaa. Unohda, että kerran sinua pyysin äidiltäsi!" + +Beatrix oli häntä kuunnellut kauhistuen, hämmästyen. Nyt oli hän +lopettanut. Beatrix kiljahti, peitti kasvot käsiinsä, ja sitten, kuin +rajun tuskan valtaamana, juoksi linnaan. + +Günther palasi kalpeana, kuitenkin täysin rauhallisena, prinssin ja +Konstanzen luo. + +Kreivitär istui vielä talouskirjansa ääressä ja laski, kun Beatrix +ääneensä itkien syöksyi huoneeseen. + +"Mitä on tapahtunut, lapsi?" + +"Tahdon kuolla, tahdon kuolla!" huusi Beatrix ja kätki kasvonsa yhä +syvemmälle. + +Ensimmäisen kerran elämässä sattui kreivittärelle, että hänen +rauhallinen verensä pelokkaasti kuohahti. Hän tarttui lujin ottein +tytön hartioihin. + +"Onko prinssi syypää kyyneleihisi?" + +Beatrix vain nyökkäsi. "Hän haluaa — mennä naimisiin..." + +Kreivitär astui hämmästyneenä askeleen taapäin. Hän, joka ei tiennyt, +miten pitkälle prinssi oli mieltymyksen osoituksissaan Beatrixia +kohtaan mennyt, hän luuli, että hänen tyttärensä, hänen tyttärensä oli +aiheetta, itsekritiikin puutteesta antautunut arvottoman intohimon +valtaan. + +"Sinun pitäisi tietää", lausui hän ankarasti, "ettei prinssi kuulu +niihin miehiin, joihin sinä voisit kiintyä. Mutta jos sinut sittenkin +hurmasi — hänen rakastettavuutensa, olisi sinun pitänyt vaieten, +urhoollisesti ja ylpeästi karkoittaa rinnastasi sellainen." + +"Äiti", sanoi Beatrix katkerasti, "ovatko sinun unelmasi aina olleet +niin järkeviä, että ne ovat sinulle vain sanoneet, mitä sinä — voisit?" + +"Minä en ole milloinkaan — unelmoinut", vastasi kreivitär tylysti. + +Beatrix vaikeni. Hänen silmissään kimalsivat kyyneleet. + +"Günther tulee, kun hän saa tietää erehdyksesi, antamaan sinulle +anteeksi, jota minä en tosin toivoisi. Minä huomaan, että sinä +tarvitset miehen ohjausta. Hänen rinnallaan sinä saat enemmän ryhtiä +kuin mitä minä voin sinulle antaa", paasasi hän äkäisesti. + +Beatrix nousi ja meni ovelle. Siellä jäi hän hetkeksi liikkumattomana +seisomaan ja katsoi suurilla omituisilla silmillään äitiinsä, ikäänkuin +odottaisi hän vielä jotain. Mutta äiti pysyi äänettömänä eikä ollut +häntä näkevinäänkään. Ja Beatrix, joka tällä hetkellä oli tullut +naiseksi, Beatrix poistui kylmän, tylyn umpimielisenä huoneesta, jonne +hän oli lapsen vaistolla ja luottamuksella paennut. + +Kreivitär vaipui murtuneena tuolille. Hänestä tuntui kuin hän olisi +tehnyt väärin, kuin hän olisi valinnut väärän tien, kuin hän olisi +syntinen eikä tuomari. Hänen tyttärensä pitkä, mykkä syyttävä katse ei +tahtonut hänen sydämestään hälvetä. Ja silti, vaikka hän kuinka mietti, +ei hän voinut mielessään päästä selvyyteen, miten hän olisi voinut +muuta kuin ankarasti puhua Beatrixille. + +Tunnin verran hän taisi niin istua, kun Dorothea tuli sisään ja sanoi, +että prinssi ja Günther haluavat lausua tervehdyksensä. He ovat menneet +purjehdusmatkalle pieniin kylpypaikkoihin Lyybekin lahden rannalle ja +palaavat vasta iltapuolella kotiin. + +Samassa kilisi käytävässä kello, joka talonjärjestyksen mukaan kutsui +oman väen ja vieraat toiselle aamiaiselle. Samassa astui Konstanze +sisään ja sanoi arkaillen: + +"Saanko jäädä pois aamiaiselta, rakas täti? Beatrixin laita on +huonosti. Hän tahtoisi, että olisin hänen luonansa koko päivän. Kun hän +pitää kädestäni kiinni, on hän rauhallisempi." + +Kreivitär katsoi miettiväisenä vaaleaveristä tyttöä. Enkö sittenkään +saanut jumalia leppymään, ajatteli hän, kun otin sinut talooni? Sinun +läsnäolosi ei ole miksikään rasitukseksi, eikä kuitenkaan torju luotani +varjoja — se uhri ei ollut mikään uhri — se oli hyödytön eikä tuota +ollenkaan siunausta, koska se ei aja pois mitään kirousta. + +Konstanze ei voinut vähääkään aavistaa tuosta hänen läsnäoloaan +koskevasta omituisesta ajatuksenjuoksusta; tädin pitkä silmäys sai +hänet vain hämilleen. + +"Hyvä on", sanoi kreivitär lopulta, "ole Beatrixin seurana niin kauan +kuin se häntä ja sinua miellyttää". — "Mitä täällä on tapahtunut?" +kysyi Dorothea sisarentyttären mentyä. + +Kiivain sanoin kertoi kreivitär, että Beatrix oli ollut niin kelvoton, +että oli osoittanut prinssille jonkinlaista intohimoa, ja että nyt, kun +tämä oli hänelle todennäköisesti sanonut, että hänelle oli määrätty +joku prinsessa, käyttäytyi Beatrix kuin mielipuoli. + +Dorothean mielestä oli asiassa romanttista viehätystä. Vaikkakin +hänestä oli selvä, että Beatrixilta oli ollut liioiteltua ja +hullua kuvitella jotain sellaista, arveli hän sittenkin, että +kreivittären olisi pitänyt kohdella häntä lempeämmin. Kreivitär +kielsi ystävättäreltään tässä suhteessa kaiken pätevyyden, ja pian +oli heidän välilleen kehittynyt ensimmäinen sananvaihto koko heidän +yhdessäolo-aikanaan. + +Näin häiriintyi itämä päivä linnassa. Jokainen söi ateriansa omassa +huoneessaan, ja vasta iltapuolella, kun odotettiin herra v. Beulwitzin +tuloa, oli kreivitär yhdessä Dorothean kanssa. Dorothea säikähti +ystävättärensä kalpeutta. Äänettöminä he ojensivat toisilleen kättä ja +sopivat jälleen. + +Kreivitär oli kuvaamattomassa mielenliikutuksessa. Ensimmäistä kertaa +puolisonsa kuoleman jälkeen hän kaipasi — tukea. Joku mies keksisi ehkä +keinon, millä saisi prinssin lähtemään silti häntä loukkaamatta; joku +mies, joka tuntee elämän ja sen syvyydet paremmin, voisi hänelle sanoa, +oliko hän tosiaankin ollut Beatrixia kohtaan liian kova. Ensimmäistä +kertaa elämänsä aikana tunsi hän itsensä epävarmaksi. Ja silloin tuntui +hänestä se, että hänen nuoruutensa ystävä tuli tänään hänen luokseen, +mies, jota hän oli aina kunnioittanut, Jumalan hyväntahtoiselta +lahjalta. + +Prinssi Leopold ja Günther tulivat pian naisten jälkeen salonkiin. +Edellinen iloisen näköisenä, jälkimmäinen vakavana, mutta kuitenkin +ilman eletyn mielenliikutuksen tuottamia ulkonaisia merkkejä. + +"Mitä", huudahti prinssi, "eikö Botho ole vielä täällä? Minä luulin, +että hän palaisi viidentenätoista." + +"Kenties ystävät ovat pitäneet hänet luonaan yhden päivän kauemmin +Hampurissa", vastasi kreivitär. + +"Onko teidän ylhäisyytenne tehnyt hauskan retken?" kysyi Dorothea. + +"Niin hauskan kuin ilman naisia ylimalkaan on mahdollista; kun +kreivitär jätti meidät ja Konstanze-neiti seurasi häntä, päätimme +pistäytyä merellä. Saadaksemme kuitenkin sitä ennen ainakin silmillemme +jonkun kauniin silmäparin tuottamaa lohdutusta", kertoi prinssi +leikillisellä äänellä, "menimme jalkaisin Pantinin huvilaan. Mutta me +emme voineet muuta kuin jättää sinne käyntikorttimme, sillä armollinen +rouva oli poissa — tänään Lyybekissä", sanoi palvelija. "Mutta kuinka +jaksaa nuori kreivitär?" + +Ja Günther, joka oli Beatrixin suhteen noudattanut tuskallista +vaikenemista myöskin prinssiin nähden, päätti taaskin kreivittären +rauhallisesta vastauksesta, ettei tällä ollut aavistustakaan siitä, +mitä oli tapahtunut. + +Prinssi Leopold katsoi kelloa. + +"Beulwitzinkin pitäisi jo olla täällä. Olette kai lähettäneet vaunut +lautalle?" + +Jack rohkeni vastata, että vierasta vastaan lähetetyt vaunut ajoivat +juuri pihaan. + +Kreivitär ponnahti ylös hänelle peräti tavattomalla vilkkaudella. "Se +on hauskaa, sepä on..." + +Hänen annettiin yksinään mennä tulevaa vastaan. He kohtasivat toisensa +ensimmäisessä huoneessa käytävän päässä, katosta riippuvan lampun alla. + +He ojensivat toisilleen kätensä ja olivat molemmat ääneti. Silloin +kun he olivat viimeksi nähneet toisensa, oli kreivitär ollut kaunis, +itsetietoinen tyttö, Beulwitz ujo, kaksikymmentäyksi-vuotias +nuorukainen. Siitä oli kulunut enemmän kuin kaksikymmentäneljä +vuotta, ja kuitenkin tunsi Beulwitz jälleen tuon yhä vielä kauniin +naisen piirteistä nuoruutensa rakastetun piirteet. Mutta hän, hän oli +aikaisin vanhentunut ja silti tullut tavattoman viehättäväksi mieheksi. +Mutta ei — oikeastaan ei vanhentunut. Vain vaaleanharmaan otsan yli +suortuva tukka teki sen vaikutuksen. Kirkkaat silmät, mustat viikset +hyväntahtoisen suun ympärillä puhuivat nuoruudesta. + +Omituista! Vuosikausiin he eivät olleet kuulleet toisistaan mitään, +tuskin toisistaan puhuneet, ja nyt tuntui äkkiä kreivittärestä, kuin +hän olisi ajatellut paljon, aina, yksinomaan tuota miestä. Kuin hän +olisi ollut poissa kaksikymmentä neljä vuotta liian kauan. + +"Fritz", sanoi hän, ja Beulwitz vain "Sophia". + +Sitten hän tarjosi kreivittärelle käsivartensa ja astui hänen kanssaan +valaistujen huoneitten läpi. + +Oh, ajatteli kreivitär onnellisena, nyt tulee kaikki taas hyväksi. +Huomenna voin puhua hänelle huolistani, ja hän poistaa ne. + +Myöskin Dorotheaan ja Güntheriin vaikutti valtavasti tuon miehen +ilmestyminen, miehen, joka ei ollenkaan muistuttanut veljeään majuria. +Ja prinssi näytti iloitsevan sydämensä pohjasta, saadessaan jälleen +kasvattajansa ja ystävänsä luokseen. Lapsellisella kiintymyksellä, joka +itse Güntheristäkin tuntui kauniilta, syleili prinssi miestä, joka +kaksitoista vuotta oli ollut hänen erottamaton ystävänsä. + +Iloisesti jutellen käytiin illallispöytään. Vain silloin kuin +Beulwitz kysyi talon tytöstä, tuli hetkeksi tuskallinen vaitiolo. +Beulwitz kertoi vahvasti värittäen matkakokemuksista, joita hänellä +oli ollut, ja kreivitär ihmetteli monta kertaa, miten vähäpätöisinä +hän näytti ihmisiä ja asioita pitävän. Lopulta kertoi hän myös, että +hän oli Lyybekissä nähnyt erään seikkailevan pariskunnan ja pannut +merkille, että sattuma vei hänet samana päivänä kolme keltaa heidän +läheisyyteensä. Ensiksi raatihuoneen ravintolassa, missä pariskunta oli +nauttinut aamiaista hienojen ihmisten tavoin; sitten Mariankirkossa, +missä hän vastoin tahtoaan oli tullut nähneeksi, miten nuorukainen +kihlasi kalpean, kauniin, mutta jo hiukkasen lakastuneelta näyttävän +naisen ja kutsui tätä juhlallisesti morsiamekseen; lopuksi illalla +asemalla, missä nuori ritarimme saattoi naisen vaunuun ja suuteli +hellästi hänen käsineitään. + +"Ne olivat hienot, keltaisenruskeat hansikkaat Marseillesta, +korkeintaan kuuden numeron", päätteli Beulwitz leikkisästi, "ja lyön +vetoa, että ne verhosivat mitä kapeinta valkoista kättä. Kun nainen +sitten Travemündessä katosi minulta jäljettömiin, niin en voinut +tietää, menikö hän siellä johonkin hotelliin, vai nousiko hän vaunuihin +tai juuri Travemünden kohdalla pysähtyvään Pietarin junaan. Täällä +maan yksinäisyydessä ei sellainen kukkanen voi mitenkään kasvaa eikä +kotiutua. Hänessä oli jotakin eriskummallista lumoa, joka on niille +naisille ominaista, jotka tänään vielä kukoistavat, tietäen huomenna +lakastuvansa. Lumoa, joka hurmaa kuin jasmiinien tuoksu illalla." + +Ei kreivitär eikä kukaan muukaan uskaltanut kysellä lähemmin naisesta, +saatikka sitten hänen seuralaisensa ulkonäöstä. + +Erottiin aikaisin; Beulwitz poistui prinssin seurassa. + +Kreivitär taisteli tyttärensä huoneen oven takana kovan taistelun: +hän kuuli sisältä valitusta ja itkua ja niiden välillä kärsivällisen +nuoren äänen, joka koetti kärsivää lohduttaa. Mutta vielä voitti kylmä +ylpeys äidin huolestuneen sydämen, ja päättävin askelin meni kreivitär +omaan huoneeseensa, alkaakseen rauhattoman yön. Hän moitti Luojaa, jota +hän rukoili uskovaisin sydämin, siitä, että tämä oli antanut hänen +sydämelleen ansaitsemattomia suruja. + + + + +IX. + + +Seuraavana aamuna tuli sitten Botho Jack ilmoitti sen kreivittären +istuessa vieraineen yhdessä Dorothean ja Konstanzen kanssa +aamiaispöydässä. Beatrix oli antanut tiedoksi, ettei hän ennen lähde +huoneestaan, ennen kuin äiti on siellä käynyt. + +"Ah, miten hauskaa", huudahti Beulwitz, "siispä saan vielä oppia +tuntemaan suvun päämiehen, ennenkuin huomenna lähdemme eteenpäin." + +"Pyydän poikani tulemaan tänne niinpian kuin mahdollista. Jack, vielä +yksi sija pöytään lisää", sanoi kreivitär rauhallisena. + +Muutamia minuutteja myöhemmin astui Botho sisään. Hänen vakava +katseensa osui valkotukkaiseen ja mustapartaiseen vieraaseen. +Beulwitzkään ei voinut pidättää hiljaista hämmästyksen huudahdusta. Hän +puri huultansa — hänestä tuntui sanomattoman kiusalliselta, että hän +oli näytellyt kavaltajan osaa. Ja Bothon säikähdyksestä, hänen suurista +silmistään täytyi kreivittären kaikki arvata. — Prinssi Leopold oli +vielä eilen illalla opettajalleen kertonut, että täällä lähellä asui se +"ulkomaalainen tyttönen" ja että sangen todennäköisesti nuori kreivi +häntä hakkaili. + +Kreivitär nousi hitaasti ylös. + +"Voitte mennä, Jack, emme tarvitse teitä enää." — Jack poistui sykkivin +sydämin. + +"Minä huomaan kasvoistasi, ettet näe herra von Beulwitziä ensimmäistä +kertaa. Minä kysyn sinulta: Näitkö hänet ehkä eilen Lyybekissä?" + +"Kyllä!" sanoi Botho ääneen ja lujasti. Hän ei pelännyt — hänen +rinnassaan läikehti vielä pyhä tunnelma, hän kuuli vielä Lydian valan +kaikuvan korvissaan. Nyt ei häntä mikään peloittanut. + +"Sinä olet — — — suhteessa — — — siihen naiseen?" sai kreivitär vaivoin +sanotuksi. + +"En", huudahti Botho. "Lydia on minun morsiameni — hän on tuleva +vaimokseni. Me menimme eilen kihloihin Jumalan kasvojen edessä. Joka +häntä loukkaa, loukkaa minun kunniaani." + +"Ei kukaan, rakas kreivi", sanoi Beulwitz Bothon luo astuen, "loukkaa +tuota nuorta naista. Valitan suuresti, että olen syypää siihen, että +äitinne sai valmistumattomana ja liian aikaisin tietää tämän tosiasian, +johon te epäilemättä tahdoitte ensin saada äitinne suostumuksen ja +epäilemättä sen saattekin." + +"Sinun morsiamesi!" huudahti kreivitär pois suunniltaan. + +"Tulkaa, teidän ylhäisyytenne, jättäkäämme poika ja äiti kahden +kesken", sanoi Beulwitz. + +Ohi kulkiessaan hän puristi voimakkaasti Bothon kättä, jolta luuli +hänestä odottamatta saavansa asiallensa puolustajan ja siitä syystä +vastasi lämpimästi kädenpuristukseen. Prinssi ja Günther poistuivat +Beulwitzin mukana. Naiset jäivät Bothon kanssa yksin. + +Dorothea ei aikonut poistua; hänellä oli oikeus olla tässä todistajana. +Hän rakasti Bothoa tuolla äidillisellä ja neitsyellisellä tunteella, +jota voi vain nuoruuden ja vanhuuden rajalla oleva nainen tuntea toista +sukupuolta olevaa nuorempaa olentoa kohtaan. Konstanzen oli vallannut +sellainen kuolemantuska, ettei hän tullut lainkaan ajatelleeksi, miten +tarpeeton hänen läsnäolonsa täällä oli, ja molemmat vanhemmat naiset +eivät ollenkaan huomanneet eivätkä ajatelleet vapisevaa tyttöä, joka +istui hiljaa huoneen perällä. + +Kreivitär astui lähemmäksi Bothoa. + +"Sinun morsiamesi?" kysyi hän käheällä äänellä, "sinun morsiamesiko? +Sinä olet rohjennut minun selkäni takana ottaa tämän askeleen? Ja tuo +nainen ei ole hävennyt suostua sellaiseen — sellaiseen piikamaiseen +salaisuuteen?" + +"Äiti", kiivastui Botho. "Syyt, jotka saivat minut vaikenemaan, +olivat vakavat! Tähän asti olin liian nuori! Sinä päivänä, kun täytän +kaksikymmentäkolme vuotta ja siten tulen tämän linnan herraksi, perheen +pääksi, sinä päivänä tahdoin minä..." + +"Oh:" huudahti kreivitär, "sinä uhkaat! Sinä pöyhkeilet oikeudellasi!" + +"En, äiti, Jumalan tähden, en! Tuona päivänä, jolloin tulisin +täysivaltaiseksi, ajattelin lapsena, rukoilevana tulla luoksesi ja +sanoa: Anna minulle hänet vaimokseni, sillä nuoruudestani huolimatta on +rakkauteni koeteltu ja on kaksi ja puoli vuotta lujasti ja hartaalla +odotuksella Lydiaan kohdistunut." + +"Jo niin kauan!" ihmetteli kreivitär, "niin kauan — olet harjoittanut — +petosta — äitiäsi kohtaan!" + +"Äiti, älä käytä sanoja, joita ehkä saat katua! Petostako? Rakkaudesta +vaikeneminenko — petosta? Ei, äiti, kun lapset ovat kehittyneet +miehiksi ja naisiksi, silloin tulee hetkiä, jolloin he eivät voi jättää +tulevaisuuttaan äitinsä ratkaistavaksi, vaan omalla vastuullaan menevät +sitä kohden." + +Kreivittäreen ei ollut tekemättä vaikutustaan se varmuus, jolla Botho +puhui. Tuossa rauhallisessa itsensähillitsemisessä tunsi hän jälleen +verensä. + +"Sinä olet kovin nuori, poikani", sanoi hän. "Äidin oikeus on sentään +aina tutkia. Me tiedämme niin vähän tuosta naisesta: ainoastaan +epämääräisiä huhuja, jotka tosin tuntuivat olevan ristiriidassa hänen +olentonsa kanssa, kunnes — niin, se täytyy sanoa — kunnes se tosiasia, +että hän antautuu kohtauksiin sinun kanssasi, saa hänet omituiseen +valoon." + +"Äiti!" Botho kalpeni. "Sitä kohtausta ei oltu päätetty. Mitä pahaa +siinä sitten on: viettää päivä vieraitten ihmisten joukossa, kadulla, +kirkoissa, hotellin pöydän ääressä? Joka tapauksessa se on viattomampi +kohtaamismuoto, kuin jos nainen yksinään ottaisi vastaan huoneeseensa." + +Kreivitär oli tehnyt päätöksen. + +"Sinä, poikani, painostat itse nuoruuttasi. Paroonitar on maailmaa +kokenut nainein. Hän voi sanoa minulle paremmin kuin sinä, onko teidän +liittonne elämänvälttämättömyys. Minä aion puhua hänen kanssansa ja +heti!" + +Botho punastui ilosta. + +"Äiti!" huusi hän onnellisena, "tee se!" + +"Lupaa minulle alistua rauhallisesti siihen, mitä paroonitar ja minä +päätämme." + +Botho suuteli äitinsä kättä. Lyydia oli Jumalan kasvojen edessä sanonut +tulevansa hänen vaimokseen. Hän tiesi, että Lydia voittaisi äidin +epäilykset. — + +Konstanze, joka hengitystään pidättäen oli pelokkaana kuunnellut äidin +ja pojan välistä keskustelua, joutui kreivittären viimeisten sanojen +johdosta ankaran mielenliikutuksen valtaan. Hän pujahti huoneesta, ja +vasta silloin Dorothea huomasi hänet ja sanoi: + +"Oh, Konstanze on ollut täällä —." + +Botho läksi huoneesta autuain toivein ja etsi käsiinsä herra v. +Beulwitzin, pyytääkseen häneltä ja prinssiltä anteeksi, että heitä +oli vaivattu perhekohtauksella. Hänen sydämessään tuntui niin +iloiselta ja kevyeltä; arpa oli heitetty. Hän uskoi, että kaikki +olivat hänen puolellaan. Niin, iloisen-rauhallisesti hän saattoi +keskustella vieraiden kanssa kaikista muutoksista, jotka pantaisiin +Allmershofissa toimeen hänen naimisiinmenonsa johdosta. Prinssi, jolle +tämä asiain käänne, huolimatta siitä tietämättömyydestä, jota hän +eilen oli näytellyt, ei ollut lainkaan epämieluinen, osoitti Botholle +mielenkiintoa ja osanottoa, joka tuotti tälle suurta iloa. Beulwitz +kuunteli keskustelua hienosti hymyillen. Günther oli vaitelias ja alla +päin pahoilla mielin. + +Kun ystävät olivat sitten hetkisen kahden kesken, ojensi Botho +luutnantille kätensä: + +"Pidetään häät samana päivänä." + +Günther kääntyi poispäin. + +"Siihen on — pitkä matka..." + +Tällä välin pukeutui kreivitär, itsensä Dorothean auttamana, vierailua +varten. + +"Mitä odotat tästä käynnistäsi?" kysyi vanha neiti. + +"Kaikkea. Botho oli minusta liian rauhallinen! Siihen, mikä minua +ensin suututti, rakennan nyt toivoni: hän on rakastanut paroonitarta +jo sangen kauan. Siis se on nuoruuden hulluutta. Hän on vain vielä +tavoista riippuvainen, tuntee itsensä antamallaan kunniasanallaan +sidotuksi ja on pohjimmaltaan jo aikoja sitten kylmentynyt. Paroonitar, +kun hän huomaa, miltä kannalta minä katselen asiaa, ja kuinka olen +heidän liittoaan vastaan, on siksi ylpeä, että peruuttaa Botholle +antamansa sanan. Sillä olkoon paroonitar sellainen kuin hänen sanotaan +olevan — pikkumainen hän ei missään tapauksessa ole." + +"Mutta jospa Botho sitten kuitenkin..." + +"Silloin", keskeytti kreivitär hänet, "silloin on kovuuteen vielä +kyllin aikaa. Pitääkö minun tehdä toinenkin lapseni uppiniskaiseksi? +Botho on muutoin Allmereja eikä tule juoksemaan sen naisen perässä, +joka häntä ei enää halua." — + +Kun Konstanze riensi pois huoneesta, hallitsi häntä vain yksi ainoa +ajatus: Varoittaa Lydiaa, vannottaa häntä, ettei hän luopuisi Bothosta, +ennättää ennen kreivitärtä. Ennenkuin kreivitär sai päältänsä +aamupuvun, ennenkuin vaunut oli valjastettu, täytyi kulua puoli tuntia. +Jos Konstanze suoraapäätä lähtisi paroonittaren luo, saapuisi hän +vieläkin aikaisemmin. Ja ulos portista, pitkin puistoa juoksi tuo +syyntakeeton tyttö; hänen pitkä, taivaansininen aamupukunsa liehui +tuulessa ja hiukset hulmusivat. + +Taivaalla oli ollut jo aikaisesta aamusta saakka keltaisen-harmaita +pilviä, jotka työntyivät itäänpäin mutta palasivat yhä uudelleen +takaisin. Nuo ukkospilvet eivät halunneet järven yli. Ja lännestä päin +nousi vastatuuleen yhä uusia pilviröykkiöitä. Ilma oli luonnottoman +painostava ja hautoi merituulta, niin että se kadotti vilvakkuutensa. +Hyvin kaukaa kuului silloin tällöin hiljaista ukkosen jyrinää. + +Konstanze juoksi juoksemistaan. Hänen henkeään salpasi, otsaan kihosi +hikikarpaloita, hänen poskensa hehkuivat. Tässä tilassa saapui hän +huvilaan. + +Lyydian vanha palvelija säikähti tätä villiä olentoa; hän juoksi +portaita ylös, ja Konstanze hänen kintereillään. Tuskin hän ehti Lydian +huoneen ovella ilmoittaa: "Neiti linnasta", kun Konstanze pujahti hänen +ohitseen ja syöksähti Lydiaa kohti. + +"Konstanze", huudahti Lydia, "tekö se olette! Mitä on tapahtunut? Botho +—." + +Tuska lamautti hänen äänensä. + +Konstanze löi kätensä yhteen: + +"Hänen äitinsä tietää kaikki, hän tulee heti. Minä tahdoin — minun +täytyi — en tiedä, mitä tahdoin! Botho rakastaa teitä — älkää jättäkö +häntä. Hän tulisi hulluksi." + +Lydia sulki silmänsä. Oliko hetki siis tullut? Damokleen miekka +suhahtaisi alas. Mutta kenties! — kentiesi se putoaisi hänen viereensä, +eikä häneen. Hänen äitinsä tulee! — Se on ehkä hyvä merkki. + +"Rakas tyttöseni", sanoi Lydia heikolla äänellä, "rakastatteko häntä +niin yli kaiken, että hänen tähtensä teette — näin — mielettömästi?" + +Hän laski kätensä Konstanzen vaaleille hiuksille. + +"Kun kreivitär saa tietää, että toitte minulle tällaisia tietoja, niin +hän suuttuu teille." + +Konstanze itki. + +"Ja miten minä voin olla onnellinen Bothon rinnalla, kun teidän nuori +sydämenne siitä pakahtuu?" + +"Kun hän vain on onnellinen!" huusi Konstanze, "minusta ei ole mitään +väliä. Ja kreivitärkin on onnellinen nähdessään lapsensa onnellisina." + +Lydia pani kätensä ristiin ja katseli äänettömänä synkkenevää merta. + +Ole laupias, rakas Jumala siellä ylhäällä, rukoili hän. Sinä osoitat +minulle, kuka _häntä_ on kerran lohduttava. + +"Lapseni", sanoi hän äänellä, jota Konstanze ei koskaan unohtanut +"lapseni, kahden ihmiselämän kohtalo lepää kreivittären huulilla. Hän +yksin voi erottaa tai yhdistää." + +"Ja te — ja te! Ettekö tahdo taistella hänen puolestaan?!" + +"Kyllä", sanoi Lydia ääneen. Sitten hän lisäsi hitaasti surullisin +katsein: "Olen valmis kaikkeen." + +"Kuulkaa — vaunut — kreivitär", huusi Konstanze, hypäten tuskissaan +ylös. Myöskin Lydia nousi. + +"Mene tuonne, lapseni", sanoi hän, erään oven luo astuen, "odota, +kunnes sinua kutsun. Siellä et voi mitään kuulla." + +Se oli yksi noita kylmiä loistohuoneita, johon hän Konstanzen jätti, ja +tuskaantunut ja uupunut tyttö vaipui siellä sohvaan ja jäi makaamaan +kasvot tyynyä vastaan painettuina. + +Lydia seisoi keskellä pientä, himmeäväristä huonettaan ja odotti +naista, joka tuli päättämään elämästä ja kuolemasta. Ja kreivitär +astui sisään, verkalleen, tervehtimättä ja puhumatta. Ei kumpainenkaan +heistä ajatellut noudattaa tämän kohtauksen aikana seuraelämän +muodollisuuksia. He seisoivat vastatusten ja katsoivat toisiinsa +pitkään, vakavasti ja kiinteästi. Lydian silmäykset eivät värähtäneet. +Ja tämän naisen suurista silmistä luodun katseen edessä häipyi +kreivittären mielestä sopiva alkulause, jonka hän oli vaunuissa +valmiiksi miettinyt. Omituinen osien vaihdos näytti tapahtuvan. Lydia +näytti tulevan tuomariksi. + +"Te tulette", alkoi hän lujalla äänellä, "kiistämään kanssani +pojastanne?" + +"Minä tulen", vastasi kreivitär nopeasti, "kysymään teiltä, +ajatteletteko vakavasti tulla hänen vaimokseen". + +"Minä _rakastan_ häntä!" sanoi Lydia ylpeästi ja yksinkertaisesti, "sen +täytyy riittää hänen äidilleen". + +"Merkitseekö se sitä, että aiotte tulla hänen puolisokseen?" + +"_Hänen_ tai ei kenenkään." + +"Siis te ette halua vapaaehtoisesti peräytyä, tahdotteko siis että +vasta minun kieltoni lopettaa tämän hullutuksen?" + +"Kreivitär", sanoi Lydia kohottaen päänsä pystyyn, "elämäni vaiheet, +jotka te _tunnette_, eivät anna teille oikeutta kieltoon". + +Kreivitär nauroi. Se oli loukkaavaa naurua. + +Lydia suoristi itsensä täyteen suuruuteensa: + +"Kylliksi hyödytöntä puhetta! Ottakaamme esille yksitellen ne syyt, +joita voitte käyttää hyväksenne minua vastaan. Minä olen katolilainen, +kreivitär. Ettekö tahdo antaa protestanttiselle pojallenne naista, joka +tunnustaa toista uskontoa?" + +Tätä seikkaa ei kreivitär ollut lainkaan ajatellut, niin että hän +joutui hieman hämilleen. + +"Sitä tosin..." alkoi hän epävarmasti. + +"No niin", virkkoi Lydia, "minä olen vahva ja luja uskossani, vaikkakin +siitä huolimatta elämäni joutui haaksirikkoon. Mutta luulen myös, +etten loukkaa Jumalaa, jos vaihdan sitä ulkonaista muotoa, jolla häntä +palvelen. Minä tahdon muuttaa teidän kirkkoonne." + +"Suokaa anteeksi", sanoi kreivitär hämillään ja levottomana, "se seikka +ei vaikuta kantaani. Mutta ottakaa huomioon itse: Bothon nuoruus — +tehän olette muutamia vuosia vanhempi." + +Lydia hymyili surumielisesti. + +"Eihän tämä olisi ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa, +kun vaimo on puolisoansa vanhempi. Pitääkö minun rasittaa teitä +kertomalla lukuisia esimerkkejä ihmisistä, jotka siitä huolimatta +ovat olleet onnellisia? Te olette liian viisas, liian kokenut, +kreivitär, te tiedätte varsin hyvin, että kiintymys, joka on jotakin +enempää kuin aistien huumausta, ei riipu ulkonaisesta kauneudesta +tai katoavaisuudesta. Minun seitsemän vuottani saattavat olla vain +ennakkoluuloisille ihmisille tervetulleita." + +"Ja oletteko varma", kysyi kreivitär, "että myöskin Bothon puolelta +tämä rakkaus on lujempaa kuin aistien huumausta?" + +"Sen", sanoi Lydia toivottomasti, painaen päänsä alas, "sen — voi +ainoastaan elämä minulle näyttää, elämä hänen kanssansa". + +Kreivitär käveli suurin askelin edes takaisin. Lydia seisoi yhä +liikkumattomana kuin kuvapatsas. + +Mistä pääsen häneen kiinni — mistä? mietti kreivitär neuvottomana. +Enhän toki voi hänelle suoraan sanoa... + +"Kun ei siis minun uskontoni eikä ikäni ole erottavana seinänä Bothon +ja minun välillä, kun sitäpaitsi olen vanhaa sukua, ja ensimmäisen +puolisoni nimi on ollut vuosisatoja arvossapidetty, ja rikkauteni +on jokseenkin yhtä suuri kuin Bothon, niin saanen kai kysyä, mitä +kreivitär Allmerilla on vielä sitä vastaan, että paroonitar Pantinista +tulee hänen miniänsä." + +"Uskotteko te sitten — äiti kysyy teiltä nyt —, uskotteko sitten, että +Botho rakastaa teitä yhtä paljon?" + +"Nyt — kyllä!" huudahti Lydia leimuavin silmin. + +"Nyt — kyllä! Mutta olkaa rehellinen: tuottaisiko hänelle surua, jos +hän kadottaisi teidät?" + +"Hän on kaksikymmentäkolmevuotias", sanoi Lydia tuskaantuneena, "miksi +minua kidutatte noin! Omistaminen ja tottumus, yhteiset mielipiteet +ja harrastukset pitävät hänen rakkautensa minulle uskollisena. Mitä +uskollisuus on muuta?" + +"Ah!" huudahti kreivitär syvään hengittäen, "siispä ette itsekään +usko hänen kiintymyksensä kestävyyteen, ei ainakaan mitä teidän +kadottamiseenne tulee. Hän ei siitä kuole." + +"Mutta minä!" kuiskasi Lydia. + +Kylmä hiki nousi hänen otsalleen, hänen täytyi istuutua. Kreivitär, +joka oli niin oman tahtonsa valtaama, että ajatteli vain lopullista +päämääräänsä, ei huomannut, mikä muutos Lydiassa tapahtui. + +"Te tavoittelette häntä", sanoi kreivitär kiihtyneenä; "käsitän sen. +Kuka tiesi teidän lopullinen tarkoituksenne on saada vaihdetuksi paljon +puhuttu Pantin-nimi tahrattomaan, puhtaaseen nimeen." + +"Kreivitär!" + +Lydia katsoi häneen; kreivitär tunsi hieman häpeävänsä, sillä hän oli +tahtonut toista halventaa vastoin parempaa tietoaan. + +Hiljaisesti liitti Lydia tuskanhuutoonsa seuraavat sanat: + +"Siitä saakka kuin olen ollut vapaa, ovat korkeampisukuiset ja +sointuvampinimiset miehet pyytäneet tätä kättä." + +"Mutta miksi sen täytyy nyt juuri olla minun poikani — tuo lapsi! Ah, +minä tiedän. Minä olen tänään kadottanut rauhan kodistani, sillä te +olette vannonut tulevanne Bothon vaimoksi. Mutta hän ei halua ottaa +teitä ilman minun suostumustani, ja sitä suostumusta — minä en anna. +Siis me seisomme sekä siellä että täällä kuilun partaalla. + +"Minun valassani oli yksi takaovi", sanoi Lydia surullisesti hymyillen. +"Kenties, jos te minua pakotatte — käytän sitä ovea paetakseni sen +kautta." + +"Siis kuuntelette minun pyyntöjäni, minun perustelujani?" huudahti +kreivitär. + +"Pyyntöjä? Perusteluja? — En ole sellaisia teiltä kuullut. Vain teidän +tahtonne olen kuullut! Mutta minä", lausui Lydia ankarasti, "minä +tahdon itse pukea teille sanoiksi sen, mikä teidän mieltänne painaa. +Minun elämäni on verhon peitossa — olen elänyt niin eri ja etäisillä +paikkakunnilla, että elämäni on pysynyt salassa teidän tutkivalta +silmältänne. Riippumattomuuteni, johon on yhtynyt rikkaus ja kauneus, +ovat ympäröineet nimeni, juuri sen vuoksi, ettei sitä ole voitu pitää +silmällä, jonkinlaisella sädekehällä. Sädekehällä, joka muistuttaa +enemmän usvapilveä kuin kunniankirkkautta. Siinä se on, kreivitär Te +pelkäätte, että minä tulen perheeseenne joku salaisuus, valhe, joku +rikos omallatunnollani!" + +"Koska te itse sen sanotte, voinen kai odottaa, että te hyvin käsitätte +vastustukseni", vastasi kreivitär. Näin sanoessaan hän edes takaisin +kulkemisesta väsyneenä istuutui Lydiaa vastapäätä. Siten istuivat nuo +naiset vastakkain pöydän kummallakin puolella ja välttivät toistensa +katseita. + +"Saanko kertoa teille elämäni?" kysyi Lydia. "Aivan lyhyesti. Kuin +nainen naiselle. Kiertelemättä — sillä minä olen tätä hetkeä odottanut +ja teidän... pitää olla tuomarini." + +"Minä tulen teitä... uskomaan", sanoi kreivitär hiljaa. + +"Uskominen — on tässä tapauksessa vähintä, mitä ajatella saattaa. +Ymmärtäminen, siinä on kaikki. Mutta te olette puoliso, äiti — siis te +olette rakastanut ja kärsinyt, ja tulette... ymmärtämään." + +Vanhemmasta naisesta se oli kuin unta, ikäänkuin olisi jo ennen jokin +suu hänelle samanlaista puhunut. "Rakastanut — kärsinyt?" Mutta nyt +ei ollut aikaa sitä ajatella, sillä Lydia alkoi puhua soinnuttomalla, +yksitoikkoisella äänellä. + +"Kadotin isäni ollessani vuoden vanha; äitini oli kuollut synnytyksen +jälkeen. Lapsuuteni kului vailla rakkautta, kasvatusta ja iloa. Eräs +vanha täti armahti orpo-lasta. Mutta ei sen vuoksi, että tekisi minulle +sillä hyvän työn, vaan koska hän siten luuli sovittavansa kerran +äitiäni kohtaan tekemänsä vääryyden. Kuitenkin huomautti täti minulle +joka päivä hyvistä töistään. Minä vihasin häntä senvuoksi. Se oli +ensimmäinen tunne elämässäni." + +Hyvä työ, ei itse työn takia... kaikui kreivittären sydämessä kuin +moittien. Kiitoksena, katumuksena tai uhrina — tilintekona. + +"Minä kasvoin — ja äkkiä näytti elämämme köyhyys muuttuvan rikkaudeksi. +Täti uhrasi omaisuutensa, jonka koroilla olimme eläneet, tehdäkseen +mahdolliseksi meidän esiintyä kahden vuoden aikana kuin olisimme olleet +rikkaita naisia. Minun kauneuttani piti näytellä ja houkutella joku +ostaja. Mutta sitä en siihen aikaan ymmärtänyt. Tuskinpa huomasinkaan +elämämme muutosta. Vain yksi toivo täytti rintani: päästä pian +armoleivän kurjuudesta avioliiton vapauteen. Parooni Pantin kosi +minua. Hän puhui suurista tiluksistaan, ja häntä pidettiin rikkaana. +En rakastanut häntä, mutta, ei hän minulle vastenmielinenkään ollut. +Minä ajattelin hänen rinnallaan, hänen nimensä, mahtiaseman, säädyn +ja rikkauden avulla pääseväni suureen vaikutusvaltaan, sillä kaipasin +toimeliaisuutta, joka tuottaisi siunausta ja rakkautta. Menin naimisiin +ilman rakkautta — tuomitsetteko te minua sen vuoksi?" + +Kreivitär ei vastannut. Hän vei vain kätensä silmilleen. Eikö hänkin +ollut kerran ilman rakkautta, aivan samanlaisten pyyteitten valtaamana, +mennyt naimisiin? Mutta samassa pälkähti hänen päähänsä ajatus: kun +minä tulin onnelliseksi, täytyi hänenkin sellaiseksi tulla. + +"Tuomitsetteko minua?" kysyi Lydia. + +"En", huudahti kreivitär kärsimättömästi uudistetun kysymyksen johdosta. + +"Hyvä jos te edelleenkin sanoisitte sen. — Vihkimisen jälkeen tuli +selville, että paroonin tilukset olivat velkojen rasittamat", jatkoi +Lydia kertomusta elämästään ankarin, lyhyin piirtein, joilla kuvaillaan +jo aikoja sitten kestettyä, mutta unohtumatonta kurjuutta. "Hän oli +ajatellut voivansa pelastaa ainakin sukutilansa — minun omaisuuteni +avulla. Täti ja hän olivat toisiansa pettäneet. Minä olin se vehnäjyvä. +joka jauhettiin murskaksi kahden kiven välissä. Me muutimme pois +Badenista, missä olimme asuneet ja missä meidän häämme oli vietetty +ylhäisten vieraiden ja katselijoiden läsnäollessa. Me katosimme +Wieniin erääseen poroporvarilliseen kaupunginosaan. Siellä elin kolme +kuukautta puolisoni pahoinpitelemänä, joka piti henkeään yllä myymällä +vaatteitani ja koristuksiani. Silloin opin äkkiä vihaamaan sitä miestä, +jonka nimeä kannoin. Tuomitsetteko te minua siitä syystä?" + +"En", sanoi kreivitär. Miten tuo yksitoikkoinen kysymys häntä kiusasi! + +"Eräänä päivänä oli puolisoni kohdannut erään vanhan tuttavansa: +Moritz Goldmannin, tuon paljon puhutun rahamiehen, joka oli kohonnut +talonrengistä miljonääriksi ja joka oli koettanut oppia parooni +Pantinilta ritaritapoja. Se mies kiipesi neljänteen kerrokseemme. +Todennäköisesti oli Pantin hänelle sanonut, että siellä saisi ostaa +erään kauniin naisen. Goldmann tarkasteli minua, vilkuili minuun +kultaisten silmälasiansa läpi, jotka istuivat tukevasti hänen +ihraisella nenällään, ja siveli lyhyillä sormillaan mustanharmaata +pujopartaansa. Hän selitti olevansa valmis lainaamaan parooni +Pantinille satatuhatta guldenia — ja tarjosi paroonittarelle matkan +Italiaan. Minä katsoin Pantiniin ja ajattelin, että hän löisi maahan +tuon miehen; mutta Pantin sanoi, etten kait minä tahtoisi olla esteenä +hänen onnelleen. Minä hymyilin. Minä saatoin hymyillä! Italian +näkeminen, sanoin minä, on ollut jo kauan toivomukseni. Herra Goldmann +tapaa minut huomenna matkavalmiina. Se rauhoitti kumpaisenkin miehen, +niin että he jättivät minut yksikseni. Silloin minä saatoin kenenkään +näkemättä lähteä siitä talosta. Menin Donaun rantaan hukuttaakseni +itseni. Tuomitsetteko minua?" + +"En", kuiskasi kreivitär väristen. + +Lydia vaikeni hetkiseksi ja tuijotti eteensä. "... Minut vedettiin +ylös. Minut vietiin tätini luo, joka oli löytänyt turvapaikan jostain +luostarista... ja tätini sanoi — että olin ajattelemattomasti +menettänyt ne satatuhatta guldenia ja että olin narri. Tahdoin ottaa +jonkin paikan... Mutta minä en ollut mitään muuta oppinut kuin elämään +suurena naisena. Jos löysin jonkin seuranaisen paikan, niin minun +täytyi siitä pian luopua, koska olin talon herrasta liian kaunis tai +talon naiset pitivät kansalaissuhteitani epäselvinä. Puolisoni oli +niihin aikoihin matkustanut Aasiaan erään ylhäisen metsästysseurueen +mukana, joka otti hänet puolittain palvelukseensa. En nähnyt häntä +milloinkaan enää. — Vihdoin tuli onni — tai näytti tulevan. Eräs +hyvin etäinen sukuhaara äitini puolelta oli sammunut, jolloin sain +periä kolmen miljoonan markan suuruisen omaisuuden. Melkein samaan +aikaan sain tiedon paroonin kuolemasta; hän oli kuulema kuollut +jollain metsästysretkellä. Ensimmäinen tehtäväni oli määrätä tädilleni +runsas elinkorko; sitten minä hankin oikeuden avulla muodolliset +paperit kuolemasta, joka oli tapahtunut Persiassa. Kolmannen osan +omaisuudestani määräsin aatelisperheistä polveutuvien orpotyttöjen +lahjoitusrahastoon. Ja sitten — sen tietoisuuden hurmaamana, että +nyt vihdoinkin voisin löytää onnea ja rakkautta — läksin avaraan +maailmaan... + +"Ja Roomassa", sanoi Lydia kuiskaamalla, "Roomassa se tuli ja petti +minut. Minä näin ruhtinas Manian, miehen, jolle luonto näytti antaneen +oman täydellisyytensä. Me rakastuimme toisiimme. Se oli ensimmäinen +riemuisa tunne koko elämässäni! Hovissa ja seuraelämässä tuntui +minusta sietämättömältä — sielun mittaamaton intohimo saattoi vain +rajattomassa, ikuisessa, ihanassa luonnossa täyteläisesti hengittää. +Menin Frascatiin. Ruhtinas tuli mukaani. Siellä minä olin kolme +viikkoa, nuo ainoat elämässäni, katumatta, kysymättä, äärettömän +onnellisena. Ja sitten... kun eräänä päivänä sanoin, että minun +täytyisi ennen vihkimistä vielä kerran pistäytyä Wienissä, silloin +tunnusti ruhtinas minulle, että hän oli naimisissa ja ettei, koska +molemmat olimme katolilaisia, avioliittoa voisi ajatella. + +"Mitä voikin kestää tulematta hulluksi! Monesti tuntuu minusta kuin +olisin sitä miestä silloin lyönyt kasvoihin — en muista sitä enää — en +muista enää. Se oli niin kauheaa." + +Kreivittären selkää pitkin kulki kylmiä väreitä. Miten suorastaan +epäinhimillisesti kohtalo olikaan tuota naista kiduttanut! + +"Siitä lähtien, minä luulen, ihmiset lukevat kohtaloni kasvoistani. +Siitä lähtien olen esiintynyt maailmassa kylmänä, yksinäisenä, +rauhallisena. Mutta se on ollut vain näyttelemistä! Minua kalvoi +hillitön himo toiseen, suureen onneen. Minä tiesin, että sydämeni, +enemmän koeteltu kuin mikään naissydän, voisi lahjoittaa taivaan, +missä uskollisuus, kiitollisuus ja kärsivällisyys vallitsee. Ja +vihdoin, vihdoinkin toteutti nuo unelmani eräs nuorukainen — teidän +poikanne! Paratiisiin tunkeutuivat kuitenkin muistot", huudahti +Lydia ponnahtaen ylös, "muistojen kalvavat tuskat! Mitä minä olen +yksinäisen-epätoivoisina, kaihomielisinä hetkinä tehnyt, sen ovat +tuhannet naiset tehneet, joilla on puoliso, perhe. Minä olin vapaa +ja ainoastaan itselleni vastuunalainen. Ja kuitenkin, rakastetun +puhtaat kasvot olivat minusta enemmän kuin syytös. Mikä minusta ei ole +koskaan synniltä näyttänyt, mikä ei minkään maailman lakien mukaan ole +synti, sitä piti nyt oikeudentunne sisimmässäni rikoksena. Että minä +hapuilevin käsin ja häilyvin silmin etsin — lohdutusta ja uudelleen +petyin — kuitenkin taas etsin — se on taakkana sydämessäni, ja ei +mikään Jumala, mikään kirkko, kukaan ihminen — ei hänkään — voi minua +siitä vapauttaa! Sen voi vain hänen äitinsä! Jos hän ymmärtää, mitä +olen kärsinyt, jos hän ymmärtää, mitä kärsiminen ja harhaan joutuminen +merkitsee, silloin on hän vapauttava minut. Silloin tekee hän hänet ja +minut autuaiksi. Äiti — Bothon äiti. Tuomitsetteko minua vielä?" + +Pää alaspäin taivutettuna seisoi Lydia kreivittären edessä. Hänen koko +olentonsa oli yksi ainoa suuri pyyntö. + +Mutta kreivitär nousi hitaasti, kuolonkalpeana. + +"Tuomitsen", sanoi hän vihdoin kolkosti. + +Lydia nousi vaivaloisesti seisomaan, pitäen kiinni pöydästä ja aikoi +puhua. Mutta hänen äänensä tyrehtyi: + +"Saanko — minä — saanko minä esittää teille vielä yhden pyynnön? +Testamenttini niin sanoakseni... saanko minä?" + +"Ettehän toki aio — kuten silloin..." huusi kreivitär äkkiä tuskan +valtaamana. + +Lydia pudisti hitaasti päätänsä. + +"Meri on syvempi kuin Donau", sanoi hän miettiväisenä, ikäänkuin +hän noilla sanoillaan päättäisi pitkän ajatuksien sarjan. "En — en +_sellaista_ kuolemaa." + +"Puhukaa", alkoi kreivitär lempeästi, "mitä te toivotte? Koskeeko se +poikaani?" + +"Kyllä", virkkoi Lydia. "Kyllä. Sanokaa hänelle, kun hän teiltä kyselee +päätöstänne, että te ilmoitatte sen hänelle huomenna, ja älkää estäkö +häntä tulemasta tänään luokseni. Minä vannon teille taivaan Jumalan +nimessä, että minä ensi yönä häviän täältä jäljettömiin, ja teidän +poikanne ei ole saava siitä aavistustakaan ennenkuin huomenna." + +"Hyvä. Tapahtukoon niin." + +"Ja sitten — minut kadotettuaan, tulee hän olemaan onneton niin onneton +kuin vain voi olla nuori sydän, jonka on täytynyt luopua ensimmäisestä +rakkaudestaan. Olkaa hänelle kärsivällinen! Aika on häntä auttava. Ja +sitten hän huomaa, että eräs nuori tyttö rakastaa häntä, ja hän herää +uuteen onneen. Minun rakkauteni oli hänestä armolahja, ja lahjoista +täytyy luopua, koska ne eivät perustu mihinkään oikeuteen. Mutta kun +hän toisen kerran rakastaa, tulee hän olemaan vahvempi ja tulee tuon +voiman tuntemaan oikeudeksi. Silloin älkää enää panko esteitä hänen +tiellensä, silloin —", hän vaikeni, "... muuten kadotatte poikanne." + +Lydia meni viereisen huoneen ovelle, avasi sen ja puhui — taas tuntui, +kuin hän ei jaksaisi ääntänsä hallita: + +"Ja kun hän tätä rakastaa — antakaa hänet pojallenne." + +"Konstanze!" huudahti kreivitär säikähtyen. + +Tyttö tuli vapisten lähemmäksi. Lydia otti häntä kädestä. + +"Hän rakastaa häntä!" sanoi Lydia taivaallisella hartaudella. + +"Hän tiesi, että _häntä_ uhkaisi vaara, jos hän minut kadottaisi, ja +tuli tänne rohkaisemaan minua _hänen_ hyväksensä." + +"Anna anteeksi", nyyhkytti Konstanze, "en voinut muuta." + +"Konstanze", huudahti kreivitär vielä kerran, ja vaistomaisesti levitti +hän käsivartensa ja sulki tytön syliinsä. Ja ihmeellistä: hänen +sydämensä tuntui nyt niin hellältä ja silmänsä kosteilta. + +"Hyvästi siis", lausui Lydia käheästi, "ja jos ehkä jonakin huolen +hetkenä minä tulen teidän ajatuksiinne, niin muistakaa, että eroan +teistä rauhassa ja teitä moittimatta. Minähän olen tehnyt teidät +tuomarikseni, ja kannan tuomionne nurkumatta..." + +Ja taas tuntui ylpeästä rouvasta, kuin hänet olisi tuomittu. + +Hän kumarsi päätään ja meni, pitäen vasenta käsivarttaan tytön +vyötäisten ympärillä ja kuljettaen häntä mukanaan, uloskäytävää kohti. +Ovella pysähtyi hän vielä kerran ja katsahti taaksensa. Hän tahtoi +sanoa jotakin, jonkin toivomuksen, jonkin hyvän sanan. Mutta hänen +huulensa eivät olleet milloinkaan oppineet puhumaan onnettomille. Niin +meni hän ääneti — ja niin näki Lydia hänen menevän. + +Muutamia minuutteja seisoi hän liikahtamatta. Vasta sitten kuin kuului +poisvyöryvien vaunujen kumea jyrinä, kulki kauhunväristys hänen +ruumiinsa läpi. Hän astui hitaasti ikkunan luo ja katseli synkästi +aaltoilevaa merta. Mutta hänen silmäluomensa eivät värähtäneet, vaikka +tuon tuostakin salama halkoi raskasta ilmaa. + +Aikaa vierähti. + +Kamppailu pilvien ja tuulen välillä taukosi äkkiä. Kohisten laskeutui +sade maahan, ja taivas ja meri sulautuivat maan ylle yhdeksi ainoaksi +harmaaksi hunnuksi. Raskaat sadepisarat räiskähtivät maata vastaan +kuin lukemattomat pienet haulit. Ja sitten puski äkkiä ankara vihuri +pystysuorien sadekuurojen läpi. Lakastuneet lehdet, risut, paperi +riekaleet lensivät yhdessä mylläkässä, ja häikäisevän kirkasta +monihaaraista salamaa seurasi uhkaava jyrinä. + +Melkein samassa tempaisi joku Lydian huoneen oven auki. + +"Lydia!" + +Rajusti huudahtaen syöksähti Lydia kuin naarastiikeri tulijaa kohti ja +kiihkeästi syleillen riippui tämän kaulassa. + +"Botho... minun... oi, vielä minun!" + +"Puhu, rakas", kuiskasi hän, "äiti suostuu? Tulet vaimokseni?" + +"Älä kysy", kuiskasi Lydia hänen korvaansa kuumin, kuivin huulin, "älä +kysy. Huomenna sanoo hän sen sinulle." + +Hän suuteli Bothoa. + +Näin ei ollut Lydia, hänen morsiamensa, jota hän palvoi kuin pyhimyksen +kuvaa, näin ei ollut Lydia häntä vielä milloinkaan suudellut. + +Taaskin valaisi salama huonetta, jossa näytti keskipäivästä huolimatta +yö koittavan. Ukkosen uhkaavasti jyristessä painautui Lydia tiukasti +Bothon rintaa vasten. + +"Kuuletko — taivas uhkaa — minä uhmaan sitä." + +Botho vapisi. Hänestä tuntui kuin raskaat rajupilvet täyttäisivät +huoneen. + +"Lydia", sammalsi hän. + +Hän hymyili Botholle sellaista hymyä, joka teki tämän tajuttomaksi. + +Ja ehtymättömistä pilvistä syöksyi rajuja sadekuuroja maahan, ja +lakkaamatta uudistuvissa valonvälkähdyksissä viettivät taivas ja +maa suunnattoman suuria häitä. Riehuntaa kesti tuntimääriä, kunnes +tyyntyneen merenpinnan ylle hiipi hitaasti kuunsirppi ja alkoi kutoa +taivaanrannasta rantaan saakka ulottuvaa värähtelevää hopeista +verkkoaan. + + + + +X. + + +Vanha Wohlers ajoi kovaa vauhtia saadakseen valjakon talliin ennen +uhkaavan ukkosilman puhkeamista. Kreivitär istui äänettömänä vaunuissa; +hänen olkapäähänsä nojaten itkeä nyyhkytti Konstanze hiljaa itsekseen. + +Näin he saapuivat Allmershofiin. Pääoven luona olivat heitä +vastaanottamassa taloudenhoitajatar ja Jack, jotka levottomina olivat +heitä odotelleet. + +Konstanze juoksi sukkelaan portaita ylös ja meni Beatrixin luo. + +"Missä herrat ovat? Missä on poikani?" kysyi kreivitär. + +"Hänen ylhäisyytensä meni juuri herra von Beulwitzin ja herra +luutnantin kera biljaardihuoneeseen", vastasi Jack auttaessaan +emäntänsä päältä päällysvaatteita. + +"Entä poikani?" + +"Herra kreivi lähti linnasta kymmenen minuuttia sitten mennäkseen +huvilaan", sanoi Jack huolettomasti. + +Kreivitär katsoi häneen ankarasti. + +"Onko poikani valtuuttanut teidät ilmoittamaan sen minulle?" + +"Puhun aina vain sitä, mitä herrani määrää", vastasi Jack ja suuntasi +vedensiniset silmänsä hieman uhmaavasti kreivittäreen. + +Ja omituista, tuo ujostelemattomuus, jonka Jack vielä muutamia päiviä +sitten olisi saanut maksaa paikkansa menetyksellä, sai kreivittären +hetkellisen mielenliikutuksen valtaan. Hän rakastaa poikaani, hän pitää +hänen puoliaan, ajatteli hän, mutta harmistuneella päänpudistuksella +torjui hän sitten nämät ajatukset luotansa. + +"Ilmoittakaa hänen ylhäisyydelleen ja herroille, että ennen päivällistä +en ole tavattavissa." + +Jack kumarsi. Kreivitär nousi hitaasti yläkerrokseen. + +Kello oli yksi — kolme tuntia oli hänellä aikaa yksinäisyydessä koota +ajatuksiaan. Yksinäisyys, niin, sietämätön yksinäisyys ympäröi häntä +hänen huoneessaan, ja ulkona pauhasi rajuilma. Jos kutsuisi Dorothean +luokseen? Mutta tämä pelkäsi, kuten tavallisesti vanhat piiat, +ukkosilmaa ja istui epäilemättä henki kurkussa huoneessaan. + +Ja jollei niin olisikaan, tuskinpa hänestä tällä hetkellä olisi +mitään apua. Kertoisiko hän tuolle vanhentuneelle tytölle Lydian +elämäntarinan? Ei maksanut vaivaa. Dorothealla olisi vain pikkumaisia +tylyjä herjaussanoja tuolle onnettomalle naiselle ja Botholle, hänen +lemmikilleen, joka oli saattanut takertua tuon naisen pauloihin. Ja +sellaista puhetta ei hän nyt voinut kuulla. + +Ukkonen jyrisi. Kreivittärestä tuntui, kuin se sinkauttaisi hänelle +takaisin kaikki ne kysymykset, jotka soinnuttomina olivat Lydian +huulilta toistumiseen tulleet. + +Hän silmäili ylös taivaaseen. + +"Minä en voinut muuta", mutisi hän. "Ah, olisipa nyt joku, joka +elämän surullisiin puoliin perehtyneenä viisaana, lempeänä ja +totuudenmukaisena sanoisi hänelle, oliko hän oikein tuominnut! Kunpa +hänen puolisonsa eläisi! Mutta hän tunsi, että heidän välillään oli +ollut juopa, kylmä juopa, ja äkkäsi sen vasta tällä hetkellä, kun hänen +täytyi itsellensä myöntää, ettei hänen puolisonsa olisi voinut lainkaan +tällaisia suruja ymmärtää. Häneltä olisi siis kuitenkin jotakin +_puuttunut_! Ja ainoastaan heidän yhteisen elämänsä tasainen juoksu oli +estänyt häntä joutumasta tilaan, jossa hän olisi tullut tietoiseksi +sisäisestä köyhyydestään?!" + +Näiden asioiden toteaminen sai kreivittären sydämen melkein +pysähtymään. _Jos_ hän olisi tullut ne tuntemaan puolisonsa eläessä? +_Jos_ silloin olisi tullut sellaisia hetkiä tai — vielä pahempi — +toisenlaisia hetkiä, jolloin häntä ei olisi vapisuttanut lastensa +kohtalo, vaan hänen oma hätänsä? _Jos_ silloin kiusaukset olisivat +lähestyneet häntä kuten Lydiaa? + +Taas jyrisi ukkonen ilman halki: tuomitsetko minua? + +Ja tuo nainen ei ollut koskaan saanut minkäänlaista tukea! Ei mitään +kasvatusta, ei kotimaata, ei rakkautta! + +Ja Botholla? + +Ja Beatrixilla? + +Kummallakin nämät kaikki ja silti molemmatkin kietoutuneet äärettömän +intohimon pantoihin! Siis ei kasvatus, koti ja rakkaus olleet +sittenkään suojamuureja kiusauksia vastaan? + +Äkkiä valtasi kreivittären uusi pelko. Hänen tyttärensä kiihkeä luonne, +tahdittomuus, jota hän oli eilen osoittanut, ja — Lydian kohtalo... +näistä muodostui hänen mielikuvituksessaan äkkiä hirvittävä kummitus. +Beatrix, se Beatrix, jonka hän eilen oli nähnyt niin pois suunniltaan, +olisi hukassa jouduttuaan elämän kiusauksiin. + +Tuskan valtaamana riensi kreivitär huoneestaan käytävän poikki ja avasi +Beatrixin huoneen oven. + +"Lapseni!" + +Beatrix, joka Konstanzen kanssa istui sohvalla ja silmät suurina +kuunteli ystävättärensä kertomuksia ja tunnustuksia, hypähti pystyyn ja +tuijotti äitiinsä kuin ei tahtoisi uskoa silmiään. + +Miten kalpeiksi ja kapeiksi olivat nuo kasvot tulleet viimeisten +kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa. + +"Lapseni!" huudahti kreivitär vielä kerran liikutettuna. + +"Äiti", sanoi Beatrix vapisten. "Sinä tulet luokseni! Sinä — minun +luokseni!" + +Vielä viisi minuuttia sitten oli hän silmät loistaen ystävättärelleen +selittänyt, ettei hän koskaan tulisi pyytämään anteeksi; ensimmäinen +äidillisen lempeyden osoitus kukisti tuossa tuokiossa hänen uhmansa. +Hänestä tuntui levätessään äitinsä sylissä, kuin kaikki kurjuus olisi +loppunut. + +Konstanze hiipi pois, ja kreivitär istuutui hänen paikalleen sohvaan. + +"Nyt sanohan minulle vain, lemmikkini, kuinka se oli mahdollista? +Miten saatoittaan rakastua prinssi Leopoldiin? Etkö tiennyt, ettet +milloinkaan voi tulla hänen vaimokseen?" + +"En rakasta häntä ollenkaan, äiti. Vain — vain..." + +Hän ei päässyt edemmäs. + +Kreivitär pudisti päätään. + +"Ei koskaan ole minulle ollut mikään sen epäselvempää kuin koko tämä +tapaus. Mistä sitten tuo kiihtymys, jos et häntä kerran rakasta?" + +Beatrix taivutti päänsä aivan alas. + +"Hän tanssi niin taivaallisesti — ja sydämeni niin jyskytti aina, +kun hän oli lähelläni — ja minä ajattelin, miten suloista elämää +sen täytyisi olla — monta keltaa minua halutti vain tehdä kiusaa +Güntherille. Ja sitten, kun prinssi sanoi minulle, että hän rakasti +minua, mutta että hänen siitä huolimatta täytyi mennä naimisiin +prinsessa Karolinen kanssa, silloin raivostuin niin kauheasti, että +oitis esitin prinssille Güntherin sulhasenani." + +Kreivitär punastui kovasti. Hän tunsi, että hänen tyttärensä oma syy +oli, että prinssi oli häntä loukannut. Hänen ylpeä mielensä alkoi +käsittää. Sellaisesta iskusta saattoi lapsi olla aivan suunniltaan. + +"Ja Günther?" kysyi kreivitär henkeään pidättäen. Hänen mieleensä +johtui äkkiä, ettei tämä ollut enää ollenkaan käyttäytynyt sulhasmiehen +tavoin. Jos Günther olisi nuhdellut Beatrixia prinssin läsnäollessa +valheesta... mutta ei, se oli mahdotonta. + +"Siinäpä se juuri on, äiti. Günther käyttäytyi siinä tilaisuudessa kuin +jos olisimme jo kauan olleet kihloissa. Mutta ollessamme kahden kesken +sanoi hän minulle jälkeen päin, ettei hän minusta enää huoli." + +Kreivitär ei sanonut mitään. Se oli niin rehellisen, suoran Güntherin +tapaista. + +Ja hymyillen, mieli keventyneenä, hän ajatteli, että Günther kyllä pian +leppyisi. + +"Se on siis sittenkin Günther? Ja vasta tämä tapaus on sydämesi +selvittänyt?" + +Beatrix alkoi itkeä. + +"No — älä ole milläsikään, rakas lapsi! Minä käsitän sinun +kiihtymyksesi ja otan osaa huoliisi. Varomattomuudestasi saat sen hyvän +opin koko vastaisen elämäsi varalle, että on vaarallista antautua +mielenliikutusten valtaan." + +"Miten sinä olet hyvä, äiti", sanoi Beatrix kiitollisena. + +"Ja salli minun vielä lisätä: Miten syvä huoli lieneekin, miten suuri +kiihtymys, me häpäisemme ja alennamme ne ja itsemme, ellemme osaa +niitä salata! Pyydän sinua, käyttäydy arvokkaasti. Tule ruokapöytään, +näytä prinssille puhdasta otsaa! Nehän ovat nyt sellaisia seuraelämän +valheita, joihin meidän joskus täytyy asemamme kunnioittamiseksi +turvautua." + +"En voi", itki Beatrix. + +"Minä tahdon — sinun täytyy!" Kreivitär oli ihmetellen muistellessaan +melkein lisäämäisillään: Lydian silmässä en nähnyt edes ainoatakaan +kyyneltä. + +Sitten, rauhoittuneena tyttärensä sielun tilasta, meni kreivitär +takaisin huoneeseensa. Hän katsoi kelloa. Eikö Botho ollut vielä +palannut? Tällaisessa rajuilmassa hän tuskin uskaltaisi lähteä +paluumatkalle. Eikö taivas aikonut ollenkaan asettua? + +Kello kutsui ruoalle. Dorothea ilmoitti olevansa estetty, hänen +hermonsa eivät sallineet hänen poistua huoneestaan. Tänään oli +kreivittärelle serkkunsa ukkosilman-pelko sangen tervetullut asia. + +Ensimmäisinä ilmestyivät ruokasaliin Beulwitz ja kreivitär. + +"Ystäväni", sanoi kreivitär ja ojensi hänelle kätensä, "miten +ovatkaan nämät lyhyet hetket tulleet häirityiksi! Ja minä tahtoisin +niin mielelläni jutella teidän kanssanne parhaimmista nuoruuden +muistelmistamme." + +"Kentiesi", virkkoi Beulwitz, "minä olen enemmän paikallani seisomaan +teidän rinnallanne raskaina hetkinä, kuin puhelemaan iloisista +muistoista. Henkeni ei enää oikein soinnu yhteen iloisten aikojen +kanssa. Tahdotteko aterian jälkeen suoda minulle hetkisen?" + +"Oi mielelläni!" huudahti kreivitär iloisesti. + +Miksi hän ei ollut heti ajatellut ystäväänsä. Kirkas puna kohosi hänen +otsalleen. Hänen tietoihinsa ja hyvyyteensä voisi hän sokeasti luottaa. + +Nyt astuivat sisään prinssi ja Günther. Prinssi huomasi +silmänräpäyksessä kreivittären kylmästä kohteliaisuudesta, että +tämä tiesi hänen käyttäytymisensä Beatrixia kohtaan. Samalla hän +ajatteli, että vain naiset osaavat näyttää samalla kertaa noin suurta +ystävällisyyttä ja kylmyyttä. + +Günther laski lautaset, päättääkseen niiden luvusta, tuliko Beatrix +vai ei. Ja tuossa tuokiossa aukeni ovi ja tyttönen astui sisään +käsikkäin Konstanzen kanssa, ja kuten kreivitär ilokseen huomasi, niin +huolellisesti ja edullisesti puettuna kuin mahdollista. + +Prinssi ja Günther punastuivat kumpikin; Beatrixin kasvot olivat +valkoiset kuin hänen pukunsa, mutta rauhallisen-arvokkaasti piti +hän päätään pystyssä. Prinssi, joka nyt joutui hämilleen nuoren +kreivittären kylmistä silmäyksistä, mutisi, että hän on onnellinen +nähdessään kreivittären taas terveenä. Günther ei tyttöä lähestynyt, +mutta katsoi häneen melkein surullisesti. + +He istuivat vastatusten; joskus kohtasivat heidän katseensa toisensa. +Silloin kävi Güntherin voimakas, nuori luutnantinsydän, joka oli +Beatrixille vakuuttanut ikuista eroa, hempeäksi, hyvin hempeäksi. +Mieluimmin hän olisi heti suudellut noita suuria, surullisia silmiä, +jotka loistivat kalpeista kasvoista. + +Ja Beatrix katseli häntä, kaukaa, ihmetellen, toivottomasti. Niin, +siinä oli sittenkin suuri ja ylpeä mies; sen hän oli näyttänyt. Hän oli +aivan odottamatta osoittanut omaavansa luonteen, joka kätki sielunsa +syvyyksiin jotakin muutakin kuin virkasääntöjä. Mutta nyt oli liian +myöhäistä. Beatrix oli hänet kadottanut. + +He eivät molemmatkaan syöneet mitään ja toivottomassa mielentilassaan +katsoivat he toisiinsa yhä useammin ja kauemmin. + +Surumielisin silmin huomasi kreivitär tämän. Ah, tuo pieni kevätmyrsky +menisi kyllä ohi, ja sitten tulisi heidän elämänsä ihana kesä. Mutta +Botho? Ja Lydia? + +Kreivittären tuska yltyi minuutti minuutilta. Jo kolmatta kertaa yritti +rajuilma sisämaahan päin, mutta yhä uudelleen se karkoitettiin merelle: +ilmiö, jonka rannikkoasukkaat hyvin tuntevat. + +Jack hyppäsi tuon tuostakin pääovelle silmäilemään rajuilmaa ja nuoren +herran tuloa. Hän luki tuskan emäntänsä kasvoilta, ja tahtoi tälle niin +mielellään ilmoittaa, milloin nuori kreivi tulisi. + +Jos ei hän enää tulisikaan? + +Jack oli pudottamaisillaan ruokavadin käsistään. Hän tiesi, ettei nuori +herra antaisi hyvällä itseänsä erottaa tuosta kauniista naisesta. + +Jos hän ei enää tulisikaan?! Tuskan hiki kihosi hänen otsalleen. Hänen +kätensä vapisivat, kun hän tarjosi lautasta kreivittärelle. Kreivitär +katsahti ylös ja kohtasi hänen katseensa, jonka tuskainen ilme vaikutti +kuin sähkövirta kreivittäreen. Hän ymmärsi silmänräpäyksessä ja taas +valtasi hänet tuska. Jack ei ollut hänestä enää palvelija; hän oli +ihminen, joka rakasti hänen poikaansa. + +"Rajuilma", sammalsi kreivitär hiljaa. + +"Aivan varmasti, armollisin rouva kreivitär", sanoi Jack hiljaa, +melkein rakastettavasti, "tällaisella ilmalla on herra kreivin +mahdotonta palata kotiin". + +"Eikö Wohlers hevosilla...?" + +"Uskaltaisin pyytää rouva kreivittäreltä, ettei siihen ryhdyttäisi." + +Aivan oikein — niin, Botho saattaisi sen käsittää holhoukseksi ja +silmälläpidoksi. — Häntä ei saanut tänään ärsyttää. Huomenna läheni +häntä sallimus. Mutta mitä — jos tuo nainen petti häntä, tai ei, ei +pettänyt. Jos hän olikin tarkoittanut sitä, että veisi Bothon mukanaan? +Tämän talon kohtalo, hänen elämänsä, hänen poikansa elämä oli nyt, +tänään, Lydian kädessä. Jos Lydia olisi äidille yhtä armoton kuin tämä +oli ollut poikansa morsiamelle? Kenellä olisi siihen mitään sanomista? +"Sinun on äidistä ja isästä luovuttava ja seurattava sitä vaimoa, +jonkas itsellesi valinnut olet!" Botho tulisi äitinsä unohtamaan ja +seuraamaan Lydiaa vaikka maailman ääriin, jos tämä niin tahtoi. Mitä, +jos hän Bothon kanssa jossain toisessa maanosassa, ystävällisemmän +taivaan alla, pelastaisi kodin? + +Hänen kätensä vapisivat, hänen henkeään salpasi. Kalveten vaipui hän +kokoon. Kylmiä väreitä kulki pitkin koko hänen ruumistaan, hänen +korvissaan suhisi kuin meren kohina. Hän pyörtyi — ensimmäisen kerran +elämässään. + +Kaikki hyppäsivät pystyyn, jokainen hääräili kreivittären ympärillä. +Anton juoksi hakemaan kamarineitsyttä, Jack riensi ulos rajuilmaan. + +Sitten kuin kreivitär oli tointunut, veivät Konstanze ja kamarineitsyt +hänet yläkertaan. + +Mutta Beatrix koetteli puolustella tilannetta prinssille: + +"Teidän ylhäisyytenne tapaa tämän muutoin niin rauhallisen linnan +jonkinlaisessa kiihtymyksen tilassa, jolla kenties teille on vain +jonkinlaisen sukkelan ajanvietteen merkitys. Joka tapauksessa, sen +saatte uskoa, tahtoisimme kernaasti hauskuuttaa teitä iloisemmalla +ja huolettomammalla tavalla. Emme siis voi mitään muuta tehdä kuin +pyytää teiltä anteeksiantoa ja vaiteliaisuutta — ei meidän takia, vaan +sen naisen takia, joka on äidin kiihtymyksen ja Bothon onnettomuuden +aiheuttaja." + +"Minä toivon Bothon vuoksi, että äitinne lakkaisi vastustamasta heidän +liittoaan", sanoi prinssi miellyttävimmällä tavallaan. + +"Äidin viisaampi tahto on ratkaiseva", vastasi Beatrix tyynesti, "hän +näkee kaiken läpi ja tuntee kaikki ja erottaa oikean väärästä". + +Ahaa, ajatteli prinssi Leopold, se tietää sitä, että minut on huomattu +armollisen rouvan vaa'assa liian köykäiseksi. + +Beatrix ryhtyi nyt talon emännän tehtäviin sellaisella rauhallisuudella +ja ystävällisyydellä, joka oli hänessä jotakin aivan uutta. Hän oli +erikoisen huomaavainen herra v. Beulwitzille, mutta prinssi ja Günther +saivat myöskin ystävällisiä sanoja osakseen sillä aikaa kuin hän +valmisti heille kahvia. + +Tällä välin tointui kreivitär jälleen; uudistunut tuska olikin oikea +virkistyskeino. Hän ei huolinut mistään avusta eikä kenenkään seurasta, +ja pyysi vain Konstanzea kutsumaan herra v. Beulwitzin. + +Neuvottomana hän mittaili suurin askelin huonetta. Hämärti jo ilta, ja +rajuilma ulkona näytti vihdoinkin asettuvan. Silloin aukeni ovi. + +"Jack", huudahti kreivitär, "miltä te näytätte!" + +Jackin musta frakki kiilsi kuin silkkikangas, ja hänen silkkiset +polvihousunsa olivat kiinteästi sääriin takertuneet Hienosta +hiuskäherryksestä ei ollut muuta jäljellä kuin vaaleita, toisiinsa +liimaantuneita suortuvia, jotka törröttivät otsalla. Kosteuden henkäys +hulmahti hänen mukanaan huoneeseen. + +"Rouva kreivitär suo minun omavaltaisuuteni anteeksi — olen ollut +huvilassa. Nuori herra on vielä siellä. Rouva paroonittaren palvelija +sanoi sen minulle, hän oli vastikään kuullut siellä herra kreivin +puhuvan." + +Kreivittären silmät tulivat kosteiksi. Hän astui Jackin luo ja +ojensi tälle kätensä. Ei puhunut mitään. Mutta Jack tunsi itsensä +kuninkaallisesti palkituksi ja vetäytyi liikutettuna ja tyytyväisenä +verkalleen pois. + +Mutta oliko tuo tieto rauhoittava? Se oli vain näköjänsä sitä, sillä se +tiesi, että Botho oli vielä siellä, että hän oli elossa. + +Anton toi lampun. + +"Tuleeko herra von Beulwitz pian? — ah, sieltä hän tulee." + +Anton teki kunniaa ovella ja laski herra v. Beulwitzin ohitsensa +ennenkuin itse poistui. + +"Ystäväni!" huudahti kreivitär. + +"Kallis Sophie", sanoi Beulwitz hartaasti ja laski käsivartensa +kreivittären vyötäisten ympärille. "Tulkaa — ja nyt vihdoinkin +keventäkää sydämenne!" + +Hän veti kreivittären viereensä istumaan leposohvalle ja piti hänen +käsiään omissaan. Himmeä lampunvalo sattui suoraan hänen kasvoilleen; +kreivittären kasvot olivat varjossa. Näin istui kreivitär hänen +vieressään, kuin avuton ja syyllinen, pää alas vaipuneena. Hiljaa hän +sitten kertoi koko keskustelunsa Lydian kanssa ja lopetti uudessa +kiihtymyksen tilassa: + +"Viimeiseen hetkeen saakka tulee korvissani soimaan tuo sietämätön +kysymys: Tuomitsetteko minua? Jos hän kuolee — minä olen murhaaja! Jos +Botho lähtee luotani — minä itse olen karkoittanut ainoan poikani. Ja +silti — silti, ystäväni, en voinut muuta, en voi muuta. En nytkään! +Auttakaa minua, pelastakaa lapseni! Voinko sallia, että nainen tulee +hänen puolisokseen, nainen, joka elämänsä pimeinä hetkinä — unohti +itsensä ja siveytensä?" + +— Sanaa siveys en kuule kernaasti teidän suustanne. Onko teissä sitä? +Missä, milloin se on pantu koetukselle?! Minut te huudatte tuomariksi, +minut, jonka elämästä te tunnette vain ulkonaisia ääriviivoja? Oletteko +sitten varma siitä, etten minä ole yksi niistä, jotka teistä ovat +epäsiveellisiä, koska he eivät ole pysyneet lujina elämän kaikissa +kiusauksissa? Kerronko teille elämäni tarinan? Siitä, miten erään +naisen takia hävitin oman ja veljeni omaisuuden, että pelasin sitten +kuin mielipuoli, että olin kurjuuden syvyyksissä, kunnes herttuani +minut niistä jalomielisesti nosti, eikä kuitenkaan riistänyt minulta +paikkaani veljenpoikansa rinnalla? Siihen aikaan sanoi herttua: "Te +olette nyt kokenut elämän kiusaukset, te voitte olla luotettava +vartija." — Siveys, Sophie, mitä se on? Eräs lause muistuu mieleeni — +en tiedä, ken sen on lausunut, mutta siinä on suuruutta ja hyvyyttä: +"oletteko kokenut sisäisiä taisteluita, järkkymisiä, suuria, pitkiä +suruja, salaman tapaan välähtävää onnea? Oletteko kestänyt niin hyvien +kuin pahojenkin ihmisten hairahduksia ja kipuja? Silloin puhukaa +moraalista, muuten ei." + +"Fritz", huudahti kreivitär kiihkeästi, "te tahdotte minulle sanoa, +että minä olen neljäkymmentä kaksi vuotta niin sanoakseni kulkenut +elämän läpi kivikovin sydämin?" + +"Niin", virkkoi Beulwitz lujasti, "niin, kivikovin sydämin! Te sanoitte +oikean sanan. Meillä on rakkautta ja ymmärtämystä niitä kohtaan, +jotka ovat veriheimolaisiamme, se, Sophie, on niin päivänselvä asia, +että niiden osoittaminen tuskin ansaitsee nimeä velvollisuus. Me +hengitämme, syömme, me juomme — jo luonnostamme rakastamme omaisiamme. +Ei, velvollisuutemme ihmisenä on suurempi ja tuhatkertaa laajemmalle +ulottuva. Miten mukavaa olisi osoittaa sääliä vain syyntakeettomia +kohtaan! Mutta erehtyväiset ymmärtävät ylpeästi kohota ylös omista +kiusauksistaan ja siten saavuttaa nöyryyttä — se, Sophie, on moraalia, +ja sitä te koetatte saavuttaa vasta nyt, elämänne syyspuolella!" + +Kreivitär nosti päänsä pystyyn: + +"Te rankaisette minua, ettekä pelasta. Pitääkö minun Lydiaa kaiken sen +jälkeen, mitä hän on tunnustanut, syleillä poikani vaimona?" + +"Me itkemme teatterissa tuollaisten onnettomien naisten kohtaloa", +sanoi Beulwitz katkerasti, "mutta jos poikamme haluaa tuoda tuollaisen +onnettoman naisen tyttäreksemme, paiskaamme ovet kiinni. Ei, arpa on +tässä heitetty! Nyt täytyy teidän kestää, mitä kohtalo määrää. Mutta +jollei teillä, Sophie, olisi ollut kovaa 'onnellisen' kohtaloa, eivät +asiat olisi alusta pitäen kääntyneet sille tielle, joka vie kuilua +kohti. Teillä olisi ollut poikanne luottamus ja te olisitte voinut +aivan huomaamatta hänet vieroittaa tästä rakkaudesta, ennenkuin se +olisi ehtinyt juurtua näin syvälle. Tai jos Botho olisi voinut kertoa +rakastetulleen lempeästä, eikä ylpeästä äidistään, niin ei Lydian olisi +tarvinnut ryhtyä noihin surkeisiin tunnustuksiinsa. Hän olisi ensin +koettanut ansaita rakkautenne ja kunnioituksenne jalolla elämällä ja +sitten pyytänyt tuomiota. Ja silloin te olisitte ehkä käskenyt hänen +vaieta ja, antanut hänelle armorikkaasti, kuten joskus katoolinen +kirkko, synninpäästön ilman rippiä. Miten tarpeetonta tällaista nyt +haaveksia. Se on tapahtunut! Jumala suokoon, ettette tässä kamppailussa +kadottaisi poikaanne." + +Kreivitär itki. Ystävä veti hellästi hänen päänsä olkapäätänsä vastaan. + +"Itkekää, Sophie. Me olemme ehkä kerran lapsina näin yhdessä istuneet. +Se on meidän vanha oikeutemme." + +Ja ensimmäistä keltaa itki kreivitär sellaisen henkilön rinnalla, jonka +herrana ja tuomarina hän ei ollut. + +Äärettömiä, pitkiä suruja — niin, niihin olisi Lydia hyvin voinut +vaatia lohdutusta. Näiden hetkien kirkastavissa kyynelissä selveni +sekin hänelle. Mutta tämän lyhyen, kaihoisan rauhan keskeytti taas +äkkiä kauhunajatus: + +"Poikani." + +"Ei kukaan voi antaa häntä teille takaisin, paitsi Lydia." + +"Minä rukoilen teitä — menkää sinne — tuokaa te hänet minulle", — pyysi +kreivitär. + +"Ei", sanoi Beulwitz nousten, "ei! Kaikesta siitä, mitä te olette +minulle tuosta naisesta kertonut, tuntuu minusta, kuin hän käsittäisi +sellaisen epäluottamuksen auttamattomaksi loukkaukseksi. Ja kuka on nyt +vielä hänen turvansa, hänen kostajansa? — Se, jonka te tahdotte riistää +häneltä." + +"Hän vie poikani pois — he tappavat itsensä!" + +Kreivitär pani kuolontuskissaan kätensä ristiin. Beulwitz laski kätensä +hänen polttavalle otsalleen. + +"Sitä ei Jumala tahdo!" + +"Tai jälkeenpäin — niin — hän ei voi sitä kestää — oh — viimeiseen +hetkeeni saakka kuulen silloin korvissani nuo sanat: 'Tuomitsetteko +minua?' Ja tuolla puolen olen minä se, joka kysyn, ja vastaani jylisee: +tuomitsen, tuomitsen!" + +"Te haaveilette, Sophie. Botho on voittava itsensä. Tiedätte miten +eräässä laulussa sanotaan: 'Kuivaa kyyneleesi maidon valkeilta +kasvoiltasi, ensimmäinen rakkaus ei tapa, vain viimeisestä kuolee.' +Minä elän myöskin, Sophie, ja tahdoin myös kuolla — siihen aikaan, kun +te valitsitte kreivi Allmerin. Sillä minä rakastin teitä — oh, niin +kovin." + +Kreivitär ponnahti ylös ja katsoi häntä omituisin silmin. Beulwitzin +äänessä oli ollut jonkinlaista liikutuksen ja pilkallisuuden +sekoitusta, jolla me puhumme unohtumattomista nuoruuden hullutuksista, +joita on myöhäistä katua. + +"Ammentakaa minun sydämeni kokemuksista rohkeutta Botholle. Kun minä, +hupsu, kuumaverinen Fritz, saatoin lakata suremasta teitä, Sophie, +on Bothokin Lydian unohtava, sillä onhan Bothonkin suonissa äitinsä +viileätä verta", jatkoi hän samalla äänensävyllä. + +Kreivitär katsoi häneen yhä vielä tuollaisin pelokkain ja hämmästynein +silmin, kuten katsoo se, joka näkee odottamattoman luonnonmullistuksen +lähenevän. + +"Kiitän teitä. Jättäkää minut nyt yksin", sanoi kreivitär lopulta +hiljaa. + +"Hyvä on, minä menen. Hyvää yötä, Sophie." + +Ovella vilkaisi hän taaksensa. Siellä seisoi vielä, kreivitär ja katsoi +häneen samoin ilmein. Ääretön sääli valtasi Beulwitzin — kreivitär +tuntui hänestä köyhältä, hylätyltä, rajattoman yksinäiseltä. + +Ja äkkiä ilmestyi tuon liikkumattoman naisen sfinksimäisten kasvojen +viereen samat kasvot kolmekymmentä vuotta nuortuneina, nauravat, +onnelliset lapsenkasvot — kasvot, joita hän ennen muinoin oli usein +hellästi suudellut. + +Hän astui askeleen takaisin huoneeseen. + +"Sophie!" huudahti hän kovasti ja levitti käsivartensa. + +Kreivitär pudisti verkalleen päätänsä. Väristys kulki hänen ruumiinsa +läpi. + +Beulwitz läksi surullisena huoneesta. + +"Ei", kuiskasi kreivitär itsekseen Beulwitzin jälkeen, "sen paikan minä +olen kadottanut — jo aikoja sitten. Siellä olisi lämmin." + +Hän meni kirjoituspöytänsä ääreen, nojasi siihen käsivarttansa ja +kuunteli. Ulkona oli tullut hiljaista. Miten autiota, miten tyhjää, +miten kylmää oli hänen sydämessään — hänen koko elämänsä näytti hänestä +mitättömyyksien sarjalta. Menneitten sisällyksettömien päivien muisto +mursi hänet kerrassaan. + +"En ole ollenkaan elänyt, enkä mitään rakastanut", sanoi hän tylysti +itsekseen. + +Hän kohotti päänsä ja katseli puolisonsa kuvaa. + +"Ota takaisin kiitos, joka oli viimeinen henkäys huuliltasi. +Uskollisuudellani ei ollut mitään arvoa. Työstäni puuttui aateluutta. +Tule haudasta esiin ja asetu _hänen_ rinnalleen! Ja silloin anna +minun taistella ja näyttää että sinä voit toistamiseen kuolla +uskollisuudestani varmana." + +Ulkoa kuului askeleita. + +Bothonko? + +"Ei, ne kuulostivat prinssin nopeilta askelilta." + +Ja pitkän, tuskallisen ajan kuluttua jälleen hitaita, raskaita +askeleita — kuin juopuneen —, se ei voinut olla Botho. Ja kuitenkin — +väsyneet askeleet häipyivät nuoren kreivin huonetta kohti. + +Näin vapisi ja valvoi kreivitär aamuun saakka. Hänen korvissaan soi +satoja vaihtelevia, petollisia ääniä, jotka aiheutti hänen kuohuva +verensä aivoissa tai puiston humisevat puut. Hänen sydämensä kärsi +satoja tuskia, jotka hänen mielikuvituksensa kidutushuone loihti esiin. + +Ja täynnä suruja olevat yöt ovat ne aseet, joilla mahtava seppä takoo +pehmeiksi kovat sydämet. Ja unettomat yöt opettavat kuivuneen silmän +kostumaan. + + + + +XI. + + +Kun lorisevat purot hyppelehtivät puiston ruohikon reunoja pitkin +ja kuunsirppi, joka vielä silloin tällöin joutui ajelehtivien +pilviriekaleitten peittoon, kohosi hitaasti puunlatvojen yli, seisoi +Konstanze ikkunassa ja kuunteli pelokkaana odottaen niitä askeleita, +joita ei vaan tahtonut kuulua. Tämän aamun ihmeelliset tapaukset eivät +olleet hämmentäneet hänen nuorta sieluansa. Hänellä oli se kohtalokas +ja ehdottoman varma vakaumus, että Botho mieluimmin kuolisi kuin +luopuisi Lydiasta. Ei Lydian sanat eikä kreivittären mielenliikutus +olleet hetkeksikään herättäneet hänessä mitään onnen toivoa. Hän oli +kauhean tuskan vallassa ja mietti vain ainoata velvollisuuttaan: pitää +silmällä Bothoa. — Nyt hän seisoi ja odotti häntä. — "Teidän pitäisi +tulla Dorothea-neidin luo", sanoi hänen takanaan Anton ja tempasi hänet +siten mietelmistään. + +Hän lähti ikkunan äärestä ja loi ohimennessään silmäyksen Beatrixiin, +joka prinssin ja Güntherin kera seisoi flyygelin vieressä; prinssi oli +vastikään kauniilla äänellään laulanut muutamia lauluja, joita Beatrix +oli kerrassaan kömpelösti säestänyt. + +Kuinka voi sisar ajatella nyt jotakin muuta kuin veljeään? ajatteli +Konstanze. + +Dorothea-neiti näytti hyvin kalpealta ja vanhentuneelta. + +"Täti-parka", sanoi Konstanze osanottavasti, "miksi pitää noin pelätä +ukkosilmaa." + +"Ei se ole yksin se", vastasi neiti terävästi. "Nämä viimeiset +tapaukset. Että minun pitikin sellaista kokea. Huolimatta minun +vaikutuksestani, huolimatta minun hyvyydestäni saattoi Botho niin +kiittämättömästi itsensä unohtaa ja sen — olennon — kanssa — — —." + +"Täti", rukoili Konstanze kiihkeästi. + +"Kyllä minä tiedän, sinä olet samaa mieltä kuin kreivitär. Hän sanoo +minua tällaisissa asioissa tylyksi ja kokemattomaksi. — Ah — kun sitä +ajattelen! Kättäni osasi hän suudella ja minua imarrella, ja sen ohella +oli sydän täynnä tuota toista! Periä hän minut tahtoi ja teki pilaa +yhdessä hänen kanssaan vanhasta tädistään", paasasi Dorothea käyden yhä +kiukkuisemmaksi. + +Hän oli luullut asemansa johdosta talossa ja hyvyytensä johdosta lapsia +kohtaan omistavansa kaikkien jakamattoman ystävyyden. Sen vuoksi +hänestä tuntui persoonalliselta loukkauksetta, kun häneltä jotakin +pidettiin salassa. + +"Botho ja Beatrix rakastavat sinua vilpittömästi", sanoi Konstanze +sydämellisesti. + +Dorothea rohkaisi mielensä: + +"Sen me näemme vastaisuudessa. Minä muutan testamenttini sinun +hyväksesi. Minä annan anteeksi äidillesi. Me matkustamme molemmat hänen +luokseen ja jäämme hänen lähelleen." + +Turhaan hän odotti, että Konstanze olisi liikutettuna ja kiitollisena +heittäytynyt hänen kaulaansa. Sen sijaan seisoi hän siinä kasvot +punoittavina ja mitä kiusallisimmassa neuvottomuudessa. + +"No?" kysyi Dorothea kärsimättömästi. + +"Suo anteeksi, täti. En voi iloita. Sinä et anna äidilleni anteeksi +todellisesta hyvyydestä, vaan rangaistaksesi sukulaisiasi. Heidän +kustannuksellaan en halua äitiäni jälleen nähdä." + +Hetkiseksi valtasi neidin sanaton kiukku. Hän käveli kiihkeästi edes +takaisin ja repi nenäliinaa, jota hän piteli nyrkkiin puristetussa +oikeassa kädessään. + +"Hyvä on", sanoi hän vihdoin, "hyvä on. Minä kyllä löydän ihmisiä, +jotka eivät ole niin nenäkkäitä, että antavat minun tuossa muodossa +ymmärtää, ettei minulla ole sydäntä. Ja sellaisten ihmisten parissa +minä tulen tästä lähtien elämään. Maailma ei lopu Allmershofiin, ja on +olemassa hyväntekeväisyyslaitoksia, jotka osaavat olla kiitollisempia +omaisuuteni käyttämisestä kuin sukulaiseni." + +Nyt heittäytyi Konstanze hänen kaulaansa. + +"Niin", huusi hän kiihtyneenä, "testamentteeraa omaisuutesi kenelle +haluat. Minä olen sinulle ilman sitäkin ikuisessa kiitollisuuden +velassa. Mutta anna vain anteeksi äidilleni! Me rakastamme sinua niin +kovin." + +"Sen saamme nähdä", mutisi Dorothea-neiti itsekseen. Hänen +suupielissään värähteli katkeruus. + +Konstanze läksi surullisena pois. + +Käytävässä kohtasi hänet prinssi Leopold. + +"Teidän poistuttuanne, armollinen neiti, olen tuntenut olevani +salongissa kuin kolmas pyörä vaunun alla", sanoi hän nauraen ohi +kulkiessaan, "niin että päätin lähteä kirjoittamaan sedälle, jolle +minun jo aikoja sitten olisi pitänyt vastata." + +Se oli myöskin Konstanzelle tervetullut viittaus, ettei menisi +salonkiin. + +Tosiaankin oli tuon nuoren tytön poistuttua tullut kiusallinen +äänettömyys. Sitä ennen he olivat kaikki kolme pitäneet yllä +keskustelua jokseenkin hyvin luonnollisuutta teeskennellen. Prinssi +tunsi, että hänen pitäisi tehdä muutamia vaarattomia kysymyksiä noiden +kahden luulotellun kihlauksen johdosta, Beatrixin ja Güntherin, +jotka olivat hänet tehneet uskotukseen, jottei saattaisi Güntheriä +huonoon valoon. Mutta sellaiset kysymykset eivät tahtoneet lähteä +hänen huuliltaan. Beatrix oli hämillään, koska hän noita kysymyksiä +pelokkaana odotti ja luuli kiehuvan vihansa vallassa, että prinssi +ärsyttäisi heitä kaikenlaisilla viittauksilla. Ja Güntherkin seisoi suu +tukossa, eikä oikein tiennyt, mitä puhuisi. Niin vaikenivat he kaikki +kolme. + +"Rajuilma näyttää lakanneen", sanoi Beatrix vihdoin. + +"Ei sada enää", lisäsi Günther. + +"Huomenna meillä on hyvä ratsastusilma", lisäsi prinssi kolmanneksi +syvämietteiseksi huomautukseksi. + +Jos tuo uppiniskainen luutnantti pujahtaisi täältä pois, ajatteli +Leopold kiukuissaan, niin voisin ainakin tuolle tyttöselle sanoa +muutamia sopivia ja sopimattomia sanoja. Se juttu oli minusta hiton +ikävä. Tahtoisin kernaasti tulla jälleen hyväksi ystäväksi tuon pienen +noidan kanssa. + +Eikö tuolla nuorukaisella ole sen vertaa hienotunteisuutta, että +jättäisi meidät kahden kesken, ajatteli Günther. Silloin voisin hänelle +sanoa, että, vaikka mielipiteeni onkin muuttumaton ja tahtoni luja, +minä kuitenkin kadun pikaisuuttani. + +Hänen pitäisi sentään hoksata, kuka hänen edessään on, ajatteli prinssi. + +Mutta siinä hän pettyi tyyten, kun hän luuli arvonimensä ja asemansa +vaikuttavan Güntheriin. Tämä tunsi rinnassaan vain yhden arvoluettelon, +ja se oli sotilaallinen, ja siinä hän oli samanarvoinen kuin +prinssikin. Niin, sanoaksemme totuuden: hän tunsi olevansa yläpuolella +prinssiä, sillä tälle oli sotilasura vain jonkinlaista koristeellista +hommaa, kun sitä vastoin Güntherin koko elämä oli tälle kutsumukselle +omistettu. Sotilas ei väisty — olkoonpa hän missä arvoasemassa hyvänsä. + +Günther astui flyygelin luota, istuutui pöydän ääreen, jolla paloi +lamppu, ja otti käteensä pöydällä olevan käsityön. + +"Onko tämä teidän käsityönne, Beatrix? — Kas vaan, mallin viivat ovat +kuluneet. Saanko hieman parannella niitä?" + +Hän aikoo vahvasti asettua tänne, ajatteli prinssi raivoissaan; no, +minä se olen lopultakin viisaampi. + +"Käsityö on Konstanzen — tässä on liitu — jos tahdotte olla niin hyvä", +sanoi Beatrix. + +Günther otti liidun, kumartui innokkaasti punaisen nukkasilkin yli ja +tärveli sen vetämillään kauheilla risti- ja poikkiviivoilla. + +"Minä voisin, sillä aikaa kuin Beulwitz on rouva äitinne luona ja Botho +matkallaan, kirjoittaa erään kirjeen", arveli prinssi. "Siis näkemiin." + +Günther laski samassa silmänräpäyksessä liidun kädestään; Beatrix +istuutui jälleen flyygelin ääreen ja löi muutamia vääriä sointuja. + +"Te olette tehnyt suuria edistysaskeleita", sanoi Günther. + +"Oh, minulla ei ole lahjoja", virkkoi Beatrix ja jatkoi soittamistaan +yhä kurjemmin. + +Günther nousi ja astui Beatrixin luo; flyygeliin nojaten katseli hän +tytön vapisevia sormia. + +Äkkiä muistui heille kummallekin mieleen, että Beatrix, joka oli aina +vihannut pianonsoittoa, oli Güntherin toivomuksesta ruvennut soittamaan +kaksi vuotta sitten. Kuin käskystä yhtyivät heidän katseensa. + +Se oli ollut Beatrixista siihen aikaan oikeastaan sangen hauskaa, sillä +toimetonna-olo oli hänelle suoranaista kidutusta. Niin, siihen aikaan —. + +"Mikä vahinko", sanoi hän hiljaa, kasvoillaan arvokkaan rouvan +elämänkylläistä viisautta, "ettei voi jäädä lapseksi". + +"Niin kyllä", vastasi Günther huokaisten, "nuorempina saatoimme olla +iloisempia". + +Beatrix oli soittanut kappaleen loppuun. Hän pani kädet ristiin +syliinsä. + +"Minä tahtoisin sanoa sinulle jotain", alkoi Günther sydän jyskyttäen. +"Olin eilen sinua kohtaan sangen ankara." + +"Sinä käyttäydyit minun mielestäni aivan oikein", sanoi Beatrix. + +Günther säpsähti. Tällaista arvostelua ei hän ollut juuri odottanut. + +"Ei", sanoi Beatrix jälleen, "sinä menettelit oikein. Minä olen aina +vain ajatellut omaa huviani. Ja jos tahtoisin kernaasti tulla vaikkapa +Buxtehuden tai Schöppenstedtin kasarmipaikkoihin, jos nimittäin siellä +sellaisia on — sellaista onnea en ole ansainnut." + +Kaksi suurta, raskasta kyyneltä tipahti hänen poskiltaan koskettimille. +Hän ei liikahtanut. + +Günther alkoi sulaa. Hän kävi sisäistä kamppailua. + +"Beatrix!" Hän pani kätensä Beatrixin olkapäälle ja kumartui hellästi +hänen puoleensa. "Miksi piti näin käydä? Minä olisin ollut autuas, +kuolevaisista autuain, jos sinä jonakin päivänä olisit ottanut minut +rakkaudesta. Mutta prinssin kiusaksi vain en voi mennä naimisiin. +Käsitäthän sen." + +Beatrix kohotti päänsä, antaen sen sitten vaipua Güntherin olkapäätä +vasten ja loi häneen sellaisen silmäyksen — silmäyksen — joka olisi +kivenkin pehmittänyt. Günther-parka ensin hieman punastui, mutta +äkkiä hänet valtasi sanoin kuvaamaton onnentunne. Hän veti Beatrixin +lähemmäksi itseään. Ja poski vasten poskea syleilivät he toisiaan, +äänettöminä. + +"Minä en mene koskaan naimisiin", sanoi Günther. + +"Etkö?! — Ah, minä iloitsen siitä. Ehkäpä en olisi sitä kestänytkään", +nyyhkytti Beatrix. + +"Miten hyvä olet minulle? Onko prinssi jättänyt pienen sopen +sydämessäsi minua varten?" + +Beatrix syleili häntä lujemmin. + +"Minä vihaan häntä! Hänen tähtensähän olen sinut kadottanut." + +"Ja jos nyt, tällä hetkellä, prinssi astuisi eteesi ja pyytäisi sinua +juhlallisesti vaimokseen?" sanoi Günther ja piteli häntä molemmin käsin +hartioista kiinni. + +"Haluan kernaammin tulla pieneksi luutnantin rouvaksi, sanoisin minä +hänelle — aivan varmasti!" + +"Hurraa!" huudahti Günther ja nosti Beatrixin ylös ilmaan ja heilautti +häntä kuin pientä nukkea yhden kierroksen ympäri ilmassa. + +"Siis sinä tahdot", huudahti Günther leikkisästi, "sinä tahdot? +Totisesti ja vakavasti olla minun puolellani? Hurraa!" + +Heidän hempeämielisyytensä muuttui äkkiä iloiseksi vallattomuudeksi. +Günther hyräili jotain tanssin säveltä, ja niin sitä pyörittiin +flyygelin ympäri. + +"Täälläpä vasta elämä." Dorothea tuli sisään. + +"Tuo on sopimatonta käyttäytymistä!" + +Molemmat juoksivat hänen luokseen ja syleilivät häntä joka puolelta. + +"Kihlausfinaali", sanoi Günther hengästyneenä, "rakas neiti, me +pyydämme siunaustanne". + +"Mitä?" + +"Sinä olet ensimmäinen, joka saat tämän tietää, täti-kulta", +suostutteli Beatrix. "Anna meille suostumuksesi." + +Dorothea vei pitsinenäliinan silmiensä eteen. + +"Iloitsen, lapset", sanoi hän mielissään, "että ainakin te ajattelette, +että minullakin on täällä jotain sanomista. Tulkaa onnellisiksi ja +pitäkää minut rakkaassa muistossanne!" + +"Dorothea-täti on aina oleva päähenkilö luutnantti Schmettaun ja hänen +rouvansa kodissa ja sydämessä", vakuutti Günther kantapäitään yhteen +lyöden ja kunniaa tehden. + +"Vaikka lahjoittaisin omaisuuteni hyväntekeväisyystarkoituksiinkin?" + +"Silloin kaikista enimmän" nauroi Günther. + +"Ei, täti, sitä sinä et tee. Konstanze on sinua lähempänä", sanoi +Beatrix. + +Vaikka häntä raskaasti loukkasi se, ettei kukaan näyttänyt panevan +paljon arvoa hänen rahoilleen, ei hän kuitenkaan voinut olla tuntematta +eräänlaista sisäistä tyydytystä. + +"No", sanoi hän lempeästi, "kaikki selviää vielä hyvin. Kun vaan +olemme Bothon ensin vapauttaneet siitä seikkailijattaresta. Hänen +äitiraukkaansa! Jos saan antaa teille neuvon, niin älkää häntä tänään +häiritkö." + +"Me tyydymme tänään teidän siunaukseenne, varaäiti", huusi +huumaantunut luutnantti, "ja esitämme tänään teille viimeisen kerran +peruuttamattomasti kihlautunutta morsiusparia". + +Beatrix läpsäytti Güntheriä huulille, minkä tämä, upseeri kun oli, ei +tietenkään voinut sallia rankaisematta tapahtua. Beatrix koetti välttää +rangaistusta, juoksemalla flyygelin ympäri, jäädäkseen lopulta kuin +vangittu perhonen riippumaan Güntherin käsivarsille. + +Näin he viettivät uuden elämän ensimmäisiä hetkiä nauraen ja ilakoiden, +tuntien, että heidän sydämissään oli tarpeeksi auringonhohdetta +kultaamaan elämän synkimmätkin surut. + + + + +XII. + + +Seuraavina aamuina alkoi linnassa elämä ja hyörinä jo aikaisemmin kuin +muulloin, jolloin oli vieraita. Prinssi Leopold ja herra v. Beulwitz +tahtoivat matkustaa Kieliin, josta he aikoivat vielä kerran palata +takaisin viettämään pari rauhallisempaa päivää kuin heille nyt oli +suotu. + +Kreivitär, Beatrix ja Konstanze seisoivat käytävässä ja hyvästelivät +herroja, joita Güntherin piti saattaa Travemündeen asti. Pääoven edessä +seisoivat prinssin molemmat palvelijat ja tarkastelivat vielä kerran +matkatavaroita vaunuissa. Juuri vyöryivät esiin neljänistuttavat +vaunut, joilla herrojen piti lähteä. Kaikki oli valmiina. + +Silloin tuli vielä joku portaita alas, joku, jota kaikki olivat +ajatelleet ja jota kukaan ei ollut uskaltanut kaivata: Botho. +Huolettomana, kasvot kalpeina mutta onnesta säteilevinä lähestyi hän +heitä. + +Iloinen säikähdys sai hänen äitinsä hetkiseksi tajuttomaksi. Hän nojasi +koko painollaan Beulwitzin käsivarteen, syvä huokaus pääsi hänen +huuliltaan. + +"Näettekö", kuiskasi Beulwitz. + +"Ei se vielä tähän lopu", huokasi kreivitär. + +Botho, voittajan kasvoin, sydämessään ihana tunne siitä, että tänään +hänen onnensa tulisi myöskin hänen oikeudekseen, jutteli vielä pari +iloista sanaa prinssin kanssa, puristi Beulwitzin kättä ja sanoi, että +hänenkin tekisi mieli tulla mukaan. + +"Ei", pyysi kreivitär voimiaan ponnistaen, "pyydän sanoa hänen +ylhäisyydelleen, että sinä olet estetty. Minulla on sinulle puhuttavaa." + +Bothon silmät säikkyivät + +"Paras kreivitär", sanoi prinssi Beatrixin kättä suudellen, "lämpimiin +onnentoivotuksiin, jotka lausuin teille ja herra luutnantille jo eilen +illalla, sallikaa minun liittää vielä pyyntö, että jos olen jollakin +tavalla ansainnut epäsuosionne, te annatte minulle anteeksi". + +"Minä en tiedä", lausui Beatrix kasvoillaan ylpeä ilme, samalla kuin +hänen silmänsä lämpimästi katsahtivat Güntheriin, "että minulla olisi +syytä olla suutuksissa. Siis ei tarvita mitään anteeksipyyntöjä. Jääkää +hyvästi, teidän ylhäisyytenne! Tuskinpa ensi kerralla enää tapaamme, +sillä Kielistä tultuanne olen minä Dorothea-tädin kanssa Hampurissa +hommaamassa myymejäni..." + +Sitten paiskattiin vielä nopeasti kättä ja lausuiltiin muutamia +jäähyväissanoja, ja vieraat lähtivät. + +Kreivittärestä tuntui, kuin olisi hänen viimeinen rohkeutensa +mennyt vieraiden mukana. Hän katseli selkoselällään olevaa pääovea. +Avonaisista ovista saattoi turmio hiipiä taloon. + +Hitain askelin palasi hän sisään Bothon ja Konstanzen kanssa. Syksyinen +aamuaurinko loi hehkuaan punaisille uutimille. Seiniltä katsoivat alas +vanhat, synkät perhekuvat. Raskaissa mietteissä astui talon elävä +valtijatar niiden ohi. + +"Täti", kuiskasi Konstanze painautuen likelle kreivitärtä, "Jack pisti +minulle vastikään kirjeen, joka on sinulle tuleva". + +Kreivittären poskilta katosi kaikki väri. + +"Anna tänne se", sanoi hän ääneen, "ja mene". — + +"Kuule äiti", alkoi Botho, "tänään otan kohtaloni vastaan sinun +kädestäsi. Sinä olet, tiedän ja tunnen sen, vahvistava siunauksellasi +onnen, jota ei enää kirouksesikaan voi minulta riistää." + +Kreivitär avasi kirjeen. + +"Malta hetkinen", sanoi hän käheästi, "Lydia on itse määrännyt +kohtalonne". + +Botho, iloisen kärsimättömyyden valtaamana, astui äitinsä luota +kamiinin luo ja kohenteli uunia hiilihangolla. Että kreivitär vielä +tällä hetkellä kykeni lukemaan kirjeen, se ei ollut Bothon mielestä +erikoisen kummastuttavaa, sillä olihan äiti aina tyyni ja rauhallinen. +Että kirje oli Lydialta, sitä Botho ei aavistanut. + +Kirjeen sisältä löysi kreivitär pienen Botholle osoitetun kirjelipun. +Kreivittärelle osoitettu kirje kuului seuraavasti: + + "Minä menen, pitääkseni sanani. Jonkun päivän kuluttua saatte + asianajajaltani kuulla, että huvila, jonka muutama päivä sitten + ostin kaikkine kalustoineen, siirtyy Konstanze Waldaun omaisuudeksi. + Toivomukseni on, että hän asuisi siellä äitinsä kanssa niin kauan + kuin tämä elää, ja että, kun tulevaisuus tuo Konstanzelle onnen, jota + hänen sydämensä ei vielä uskalla toivoa, huvila siirtyy Allmerien + perheomaisuudeksi." + +Siinä kaikki. Ei ainoatakaan hellää jäähyväissanaa, ei toivomusta, ei +valitusta. + +Kreivitär saattoi töintuskin pitää vapisevissa käsissään kirjettä, +jonka hän nyt ojensi Botholle. + +"Siinä", sanoi hän, "on kohtalosi kirjoitettuna. En minä, vaan hän, +jota rakastat." + +Botho ojentautui suoraksi kumarasta asennostaan ja sanoi empien, +hämmästyneenä: + +"Lydialtako? Hän on ratkaissut!" + +Hän otti kirjeen, avasi sen — äkillinen tuska jääti hänen rintansa. + +"Äiti", sanoi hän änkyttäen, "en halua ajatella — että sinä olet — +uskaltanut — toimia häntä — häntä itseään ja minua vastaan..." + +Hän luki. Hänen silmänsä suurenivat ja jäykistyivät. Hänen huuliltaan +tuli omituisia äännähdyksiä. Kreivitär, jonka äkkiä valtasi omituinen, +hirveä kylmyys omaa lastansa kohtaan, otti tältä kirjeen ja luki +kovalla äänellä: + +"Hyvästi, Bothoni, minun täytyy erota sinusta ainiaaksi. Minä vannoin +sinulle tulevani vaimoksesi tai katoavani maailmasta. Tuomitse sinä, +olenko valapattoinen. Eräs rikos varhaisemman elämäni ajoilta erottaa +meidät. Pysyn valassani: kuolen sinun tähtesi, häviän maailmasta." + +"Maa-il-masta", kiljahti Botho. + +Hän tuijotti äitiinsä kauhistuttavin ilmein. + +"Sinä olet ottanut hänet minulta", sanoi hän kolkosti. "Sinä!" + +Jälleen rajattoman tuskan valtaamana huusi kreivitär: + +"Sen täytyi niin käydä. Älä tuomitse nyt. + +"Sinä!" ähkyi Botho kuin tukehtumaisillaan. "Sinä! Elämää ilman häntä — +ilman häntä — sitä en kestä!" + +"Botho!" rukoili hänen äitinsä. + +"Anna minun olla!" huudahti hän rajusti. Hän syöksyi ulos, hänen +äitinsä seurasi häntä. Näin he kiitivät peräkkäin portaita myöten, +pitkin käytävää. Mutta pojan raivoavalla epätoivolla oli nopeammat +jalat. + +Hän tempasi huoneensa oven auki, lukitsi sen jäljessään. Ja +ulkopuolella kolkutti ja rukoili äiti kuolontuskissaan. + +Samassa — kimeä huuto — laukaus — uhkaava jyrinä koko vanhan +rakennuksen läpi. Ja sitten haudanhiljaisuus. Oven ulkopuolella oleva +nainen oli lyyhistynyt kynnykselle — hieno ruudintuoksu tunkeutui oven +raosta. + +Linnan alakerroksessa syntyi hälinä. Juostiin portaita ylös. + +Silloin tointui kreivitär. Hän hoiperteli seinää pitikin lähimmälle +ovelle. Juuri kun hän painoi vasemmalla kädellään oven lukkoa, ilmestyi +palvelijoita portaiden päähän; samassa tuli Beatrix syöksyen käytävää +pitkin. + +Kreivitär kohotti päänsä, ja vähitellen koko hänen vartalonsa +suoristui suoristumistaan, kunnes hän seisoi ylväänä ja lujana kuten +tavallisesti. Hän ojensi kätensä. Jokainen, hänen oma tyttärensäkin, +luki hänen kauhistuneista, kuolonkalpeista kasvoistaan, ettei kukaan +ennen häntä eikä hänen kanssaan astuisi kynnyksen yli. + +Hitaasti aukeni ovi, joka vei Bothon makuukamariin; hitaasti, askel +askeleelta eteni kreivitär, tuima, saapui toisen huoneen kynnykselle. +Hänen kätensä siirsi verhon syrjään, ja silmät jäykkinä katsoi hän +häntä, joka kalpeana ja äänetönnä makasi lattialla pitkin pituuttaan. +Hänen vierelleen oli polvistunut tyttö, joka painoi hänen verta +vuotavaa kättään suutansa vasten, kuin tahtoisi lämpimillä huulillaan +ehkäistä punaisen virran. + +"Onko hän kuollut?" kysyi kreivitär kolkosti. + +"Ei", huusi Konstanze, "ei. Minä olin täällä, ja tartuin hänen +käsivarteensa, niin että luoti hipaisi vain hänen kättänsä. Ja +vain säikähdys ja tuska — se _toinen_ tuska, ovat tehneet hänet +tajuttomaksi." + +Silloin kulki väristys kreivittären ruumiin läpi ja hänen kasvonsa +vavahtelivat, ja epätoivon kangistus muuttui valtavaksi liikutukseksi, +kiitollisuudeksi, iloksi. + +Itkien hän laskeutui polvilleen tytön viereen. + +"Sinä olet pelastanut minun poikani", kuiskasi hän; "tahdoin pitää +Jumalan armollisena itseäni kohtaan, sen vuoksi otin sinut talooni. +Olen saanut kokea, jumalien kanssa ei ole leikkimistä. Ja kuitenkin +olet sinä tullut minulle siunaukseksi." + +Konstanze heittäytyi rakastettunsa rinnoille: + +"Hän on onneton, hän on kaikki kadottanut Mitä hänellä on enää +maailmassa?" + +Silloin nousi kreivitär ylös, laski kätensä tytön vaalealle päälaelle +ja sanoi hiljaa: + +"Hänellä on nuoruus, ja nuoruus unohtaa ja toivo. Ja sinä olet minun +toivoni — hänen tulevaisuutensa!" + + * * * * * + +Muutamia kuukausia myöhemmin, kun talvi oli kevääksi muuttumassa, +matkusti San Remosta eräs pieni kolme henkeä käsittävä seurue +etelä-Italiaan päin. Siinä oli kaksi naista ja yksi nuori mies. +Vanhempi nainen, ylväs olento, näytti väsymättömällä kärsivällisyydellä +ja lempeydellä vaalivan nuorukaista, jonka kalpeat kasvot kertoivat +kestetyistä tuskista ja kirkkaat silmät elpyvästä elämän ilosta. +Nuorempi nainen tai oikeammin nuori, vaaleaverinen tyttö oli +surupuvussa — hän oli San Remossa haudannut äitinsä. + +Roomassa pysähtyi seurue muutamiksi viikoiksi. + +Ja siellä sattui eräänä päivänä, että matkustavaiset näkivät +Pietarinkirkossa erään naisen, — joka kantoi pyhän Elisabethin sisarien +pukua, johon kuului musta leninki, harmaa laahustin ja harmaa hattu, +jota reunusti otsan kohdalta valkea harso — kulkevan keskustellen erään +korkean hengellisen miehen rinnalla suoraan valtavan keskikuorin poikki +erästä sivukäytävässä olevaa alttaria kohti. Molemmat olennot katosivat +jättiläismäisten pylväs rivistöjen taa. + +Vanhempi nainen, joka oli laskenut käsivartensa pojan käsivarrelle, +silmäili ohimennen ja välinpitämättömästi noita kahta kulkijaa; +nuorukainen katsoi eteenpäin pyhimysten komeroa kohti, eikä huomannut +kumpaakaan, yhtä vähän kuin muitakaan ohikulkijoita kirkossa. Mutta +nuori tyttö, joka kulki hitaasti perässä, säikähti ja pysähtyi niin +äkkiä, että pappi ja harmaa sisar loivat katseensa häneen. + +Kaksi silmäparia kohtasi toisensa, mutta sisar silmäili rauhallisena. +Miten kovin muuttuvatkaan kasvot, kun hiukset, jotka muodostavat niiden +luonnolliset puitteet, kiedotaan tiukasti leuan alle ulottuvalla +rumalla harsolla, miten tuleekaan vartalo paljon pienemmäksi ja +muodottomammaksi, kun poimuinen puku ja harmaa liina sitä ympäröivät — +sittenkin, sittenkin olisi nuori tyttö vannonut tuntevansa nuo kalpeat +piirteet. + +Hän seisoi ja katseli molempien jälkeen. Kun he katosivat pilareitten +sekaan, ei tyttö voinut enää itseään pidättää. Omaisistaan välittämättä +juoksi hän harmaan sisaren jälkeen. Korkean ristikon edessä, joka +erottaa sivukappelin kirkon käytävästä, hän saavutti sisaren. + +Pappi oli nostanut kätensä erään ristikkopuikon päälle ja seisoi siinä +kuin maalarin mallina. Auringon säteet, jotka pölyn kera karkeloiden +pilkistivät sisään kappelin punaruutuisista ikkunoista, valaisivat +hänen sinisenväristä pukuaan, hänen valkoista pitseillä koristettua +kauhtanaansa ja hänen harmaalla turkiksella reunustettua kaulustaan +lämpimin värein. Hänen kasvonsa olivat viisaan, suopeannäköisen +maailman-miehen. Harmaa sisar seisoi hänen edessään asennossa, joka +ei ilmaissut nöyryyttä, vaan pikemminkin tyyntä asiallisuutta ja teki +samalla muistiinpanoja pieneen tauluun, jota hän piti kädessään. + +"Minä olin toivonut, ettei minua määrättäisi Saksaan", sanoi sisar +juuri kun tyttö lähestyi häntä. + +Oh — äänikin oli sama — hillitty, väsynyt ääni — vieraasta kielestä +huolimatta. + +"Lydia", huudahti tyttö. + +Harmaa sisar kirjoitti rauhallisesti edelleen. + +"Lydia", huudahti tyttö taas ja astui lähemmäksi. + +Pappi kysyi ystävällisesti, samalla kuin hänen silmänsä kiintyivät +suurella mieltymyksellä kauniiseen tyttöön: + +"Te haette jotain?" + +"Oh, Lydia. — Te elätte?" huusi tyttö, ojentaen ristiin pantuja käsiään +sisarta kohden. + +Sisar katsoi häneen — kysyvästi, kuten katsotaan sellaiseen, joka +käyttäytyy käsittämättömällä tavalla. + +"Mitä neiti haluaa?" kysyi hän papilta italiaksi, ikäänkuin ei +ymmärtäisi saksaa eikä ranskaa. + +"En tiedä, sisar Magdaleena. Neiti näyttää luulevan teitä joksikin +toiseksi henkilöksi." + +Ja molemmat pudistivat päätänsä, eivätkä sen enempää tytöstä +välittäneet. Konstanze läksi pois syvästi hämmästyneenä. + +Voisiko luonto luoda kaksi toisilleen vierasta samankaltaista olentoa? +Oliko se Lydia? Mutta eikö siinä tapauksessa olisi silmäripsien +värähdys, ohimenevä värinvaihdos häntä kavaltanut? Eikö hän ollut +Lydia? Mutta joskin kasvot eksyttivät, niin ei voinut samanlaista +äänensointua olla kahdella ihmisellä maailmassa. Siitä saakka kuin +Lydia katosi ja muutamia päiviä vielä sen jälkeen saapui hänen +allekirjoittamansa lahjoitusasiakirja Allmershofiin, ei hänestä oltu +saatu enää mitään tietoja, ei hänen elämästään eikä kuolemastaan. + +Oliko hän tätä tarkoittanut maailmasta poistumisellaan? Löytyikö +ihmisrinnassa niin paljon itsensähillitsemistaitoa, ettei se +vavahtanut, kun menneisyys ilmestyi elävänä sen eteen? — + +Ja muutamia kuukausia myöhemmin vietettiin Allmershofissa häitä. +Beatrixin poikamaisen kiharassa päässä oli myrttiseppele, ja Günther +oli autuas ja iloinen sulhanen. Hänen toverinsa Lobedan ja Frankenstein +olivat saaneet lomaa ja olivat nyt juhlavieraina. Frankenstein, vaikka +oli tällä välin jo ehtinyt muualla rakastua, hakkaili uudelleen +Konstanzea. Dorothea-täti, joka kreivittären pitkän matkallaoloajan oli +näytellyt morsiusäidin osaa, tunsi olevansa tämän juhlan päähenkilö. +Günther oli täydellisesti syrjäyttänyt Bothon Dorothea-tädin sydämestä, +ja kenenkään aavistamatta oli hän varmasti päättänyt nimittää Güntherin +ja Beatrixin perijöikseen. + +Lobedan oli periaatteen kannalta murheellinen häävieras. + +"Kadottaa aina toverin ja harvoin saa ystävällisen talon, sillä minun +yleisesti tunnetun vaarallisuuteni vuoksi eivät toverini kutsu minua +kernaasti nuorien rouvainsa luo", sanoi hän. + +Mutta Günther lupasi uskaltaa sen tehdä, ja Beatrix kutsui hänet jo +hääpäivän edellisenä iltana talon ystäväksi. + +"Kuten tahdotte", sanoi Lobedan synkästi, "minä aavistan mitä +kamalimpia selkkauksia. Sillä Beatrix tulee lopulta huomaamaan, miten +minä olisin ollut se oikea hänelle." + +"Noin hän sanoo jokakerta, kun joku tovereista menee naimisiin, mutta +hän ei ole vielä pistäytynyt kenenkään luona", nauroi Günther. + +Myöskin herra v. Beulwitz oli tullut. Hän toi kallisarvoisen lahjan +prinssiltä ja herttualta ja kutsun kreivittärelle viettää vielä yksi +talvi hovissa, joka ihailee hänen nuorekasta kauneuttaan. + +"En", sanoi kreivitär, luoden ystäväänsä pitkän, raskasmielisen +katseen, "kun olen viettänyt elämäni kevään ja kesän niin sanoakseni +luoksepääsemättömällä jäävuorella, en tunne itseäni tarpeeksi varmaksi +lähtemään elämäni syksynä niin monien vieraitten ja uusien olentojen +pariin. Ei mikään sydän ole liian vanha ja liian luja ollakseen +myrskyjä vastaan varustettu, ja minä — te näitte sen viime vuonna —, +en tunne omaa, enkä muitten sydämiä. Minä en ole käynyt kiusauksien +koulua. Minusta tuntuu siitä saakka aina, kuin olisin peitetyn kaivon +kaltainen — kuka voi tietää, mitä sen syvyyksissä uinuu. En uskalla +enää pitää itseäni hyvänä — minä kuuluu epäluotettaviin." + +"Tietoisuus, että on sellainen, antaa mielelle lujuutta, arvostelulle +suopeutta", sanoi Beulwitz lämpimästi. "Ja ystävällisyydellä ja +lempeydellä te olette saanut takaisin poikanne." + +Kreivitär, joka istui Beulwitzin kanssa verannalla, katseli +juhlallisessa iltavalaistuksessa komeilevaa puistoa. + +"Uskollisen tytön rakkaus on vaikuttanut enemmän kuin minun äidillinen +huolenpitoni", lausui hän hiljaa. + +Botho ja Konstanze kävelivät juuri kirkkaassa valaistuksessa, jota +tulvi linnan ikkunoista. + +"Siellä kypsyy hedelmä", sanoi Beulwitz, osoittaen noita kahta, jotka +innokkaasti puhelivat keskenään. + +"Niin", huudahti kreivitär onnellisena, "tuolla tytöllä on minun +lujuuteni, mutta ei minun ankaruuttani. Nöyrästi on hän mukautunut +Bothon mielialaan, joka yhä enemmän ja enemmän varmistuu ja kohottaa +hänen miehistä itsetuntoaan. Ja kuitenkin, tuo hänen nöyryytensä +vaikuttaa kasvattavasti. Hetki, jolloin poikani tulee luokseni ja +sanoo: 'Minä rakastan häntä', — se hetki antaa minulle rauhan. +Sillä silloin on Lydian toivomus täytetty, ja nuo hirveät sanat +'tuomitsetteko minua?' eivät sitten ehkä yöuntani häiritse. Kun vain +tietäisin yhden seikan: missä ja milloin hän poistui tästä maailmasta? +Onko hän kuollut — kentiesi kirous huulillaan?" + +Beulwitz laski kätensä kreivittären käsien päälle, joita tämä piti +ristiin pantuina sylissään. + +"Sophie", sanoi hän hiljaisella äänellä, "minun täytyy kertoa teille +eräs tapaus. Kun noin kahdeksan viikkoa takaperin vaimoni lievästi +sairastui, mutta luuli itse olevansa kuolemaisillaan ja raivoavalla +kärsimättömyydellään ja loppumattomilla valituksillaan olisi voinut +panna enkelinkin kärsimyksen kovalle koetukselle, valvoi hänen +vuoteensa ääressä eräs enkeli, jonka kärsivällisyys kesti vaimoni +kaikki pahat tavat. Se oli eräs pyhän Elisabethin nunnakuntaan kuuluva +harmaa sisar, joka oli antautunut sairaanhoitajattareksi: Mutta eräänä +päivänä sattui prinssi näkemään hänet ja katseltuaan häntä hetkisen +ihmeissään, kysyi häneltä, eikö hänen nimensä ollut aikaisemmin ollut +Pantin. Sisaren kalpeat kasvot eivät värähtäneetkään. Hän sanoi, +ettei hänen nimestään ja alkuperästään saisi milloinkaan puhua. Minä +olin niin julma, että puhelin hänen läsnäollessaan prinssin kanssa, +joka joka päivä kävi vaimoni sairasvuoteella, teistä, Bothosta, +Allmershofista. Mutta lääkepullo, jota sisar piti kädessään ja josta +hän tiputti lasketut tipat teelusikalle, ei vapissut. Oliko se Lydia +— oliko se vain samannäköisyys, joka minut petti? Onko hän kuollut? +Elääkö hän inhimillisen rakkauden palveluksessa? Me emme tahdo tutkia +emmekä kysellä. Hän on valansa pitänyt. Kun hän ei voinut tulla Bothon +vaimoksi, katosi hän maailmasta — maailmallisesta maailmasta. Ja sen +vuoksi ajatelkaa sovinnollisesti taapäin ja toivorikkaasti eteenpäin." + +Kreivitär puristi hartaasti hänen kättänsä. + +"Niin", sanoi hän silmissään kostea kiilto, "sovinnollisesti. On +olemassa eräs valo, joka kirkastaa syntisten kuvat pyhimysten kuviksi +— rakkauden ja kärsivällisyyden valo, joka loistaa elämäntuntemusta +tulvillaan olevasta sydämestä." + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77382 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..e8fb04c --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77382 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/77382) |