Initial commit of ebook 77355 filesHEADmain

4 files changed, 2046 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/77355-0.txt b/77355-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..9a53c77
--- /dev/null
+++ b/77355-0.txt
@@ -0,0 +1,2030 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77355 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+KOTILIEDELTÄ
+
+Kirj.
+
+Pekka K. [Pekka Komonen]
+
+
+
+
+
+Käkisalmessa,
+M. Lankinen,
+1890.
+
+
+
+
+SISÄLTÖ:
+
+Ei liiaksi
+Ruotu-Mari
+Päivällisellä
+Kuvaus Laatokan rantamaalta
+Elämässä ja kuolemassa
+
+
+
+
+EI LIIAKSI.
+
+
+Järvelän kylässä on vielä kaikki hiljaista. Tietäähän sen nyt
+syksy-aamuna kello kuuden aikaan. Vielähän silloin on hämärä ja
+ahkerimmissakin taloissa olleet muut, kuin emännät jalkeilla, nekin
+tuon kahvikullan tähden.
+
+Niin, hiljaista on. Ei lintujen laulua, ei karjakellojen kilinää kuulu.
+Maakin on jo roudassa ja valkea härmä ylt’yleensä peittää maanpinnan.
+Aikainen syksy näyttää olevan. — Mutta eihän tuo hallakaan enään
+hirvittänyt kun kaikki viljat ovat korjuussa.
+
+— Niin, no, vielähän perunat ovat kaivamatta, vaan eipähän pakkanen
+noillekaan voinut enään pilaa tehdä, kun olivat jo täysin varttuneet.
+Raatajoillakaan ei ollut mihinkään kiirettä, näin syksyaikaan. —
+Kuka sitä nyt raaskiaa nousta lämpimältä vuoteelta ylös, ennen
+päivän koittoa... kun se nukuttaa, painustaa ja viruttaa... No
+annahan vieläkin käyn toiselle kupeelleni... tuntuu niin sanomattoman
+hyvältä... tuntuupahan − sanelee makaaja — ja sitten hän pistää kädet
+pään alle, ojentaa jalkansa suoraksi ja viruttaa itseään.
+
+Mutta Autiolan talossa ollaan valveilla, koska talon isäntä Aapo
+alusvaatteissaan, paljain jaloin astuu pihalle ja katselee ympärilleen,
+katselee taivaalle, pistää sitten kätensä paidan kauluksen väliin,
+kipristää niskaansa ja lausuu: "ähäh... kirpun veitikkahan se taitaa
+purra... sepähän on." Tottatosiaankin etusormen ja peukalon välissä
+on jotakin, koska Aapo hieroo sormiansa vastakkain, sylkäsee niiden
+väliin ja pyyhkäisee housuihinsa ja sanelee: "hui, hui, kun on kylmä,
+ihka... ihka puisteluttaa... eihän tässä kykene minnekään... Nakukin
+vielä syömättä. — Kas millaisen olki-tukon se Naku on oven alle
+tuonut... se on huonoiksi ilmoiksi... Mihin tässä nyt on kiirettä...
+käyn vielä makaamaan... Hys sika — pois tuvan ovelta!... Mitä vingut...
+vasta illalla annoin kalantotkuja... Kas helkkarissa! paljaat jalkani
+kylmävät — pistäyn tupaan."
+
+"Käynköhän vielä makaamaan, vain lähden kylälle" — puhelee Aapo
+itsekseen. "Mutta huono ilma siitä kuitenkin on tulossa... eihän se
+asiatta mene 'Nakun' olkien kantaminen." — Mutta Mäkelän emäntä ei
+ainakaan olisi uskonut tänä aamuna Aapon ilmapuntaria, vaan hän olisi
+Aapolle suoraan, suusta suuhun ja vasten silmiä sanonut: syötähän
+tuo porsaasi kylläisemmäksi, niin ei se olkia suuhunsa hapuile. — Ja
+Mäkelän emännän mielipidettä meidän täytyy uskoa, sillä hän ei turhia
+lörpöttele. —
+
+"En käy enään lepäämään; lähden kosimaan... Eukko" — sanoo Aapo
+makaavalle setänsä emännälle — "Nouseppa keittämään porovettä, suu
+tuntuu olevan pahan makuinen!"
+
+"Mikä sinut nyt näin aikaiseen herätti... mikä,... semmoisen unikeon...
+ei anna tässä ihmisien rauhassa maata...
+
+"Makaa haudassa, siellä on aikaa. — Minulla on tässä vähän niinkuin
+hommat...
+
+"Ole hänessä hommistasi mököttämästä... Vielähän tuo setä ukkosikin
+tuossa kuorsaa, jotta pää täräjää" — sanoi eukko, kääntyen ukkoonsa
+päin ja siirsi peitettä ylemmäksi.
+
+"Hm, hm!" (se merkitsi Aapon olevan vähän noin pöpperäisellä tuulella)
+— "hm, hm! Kyllä on akkaa tuossakin... Nuku, vaikka viimeiseen
+tuomioon asti.... Tilahan se, pitää ensin korjata... Hoh... hoh, kun
+viruttaa... Huono on jo aluspussikin... Kierrän viimeisiä kertoja
+tilan kokoon. Kyllä se on hiisi vieköön ikäviltä sentään, kun ei ole
+tilan korjaajatakaan... itseni täytyy kaikesta huoli pitää. Otetaanpa
+housut käsille... kyllä on nämäkin rääpäleiksi kuluneet, — 'postoi' se
+on venättä — kolmantena keväänähän se ompelija Olli tämän housuparin
+kokoon pani... On niillä ikääkin... on ikää ... Eipähän ole muutakaan
+mitä jalkoihinsa vetää... kun nämä paikkanaiset rääsyt .. Jaa, jaa
+kyllä sanon teille housurukat kohta hyvästit... Eukko tässä täytyy
+vaikka väkisin ottaa... Tottapa hän, näiden kuluneiden vaaterääsyjen
+sijaan, jotakin kykenee saamaan — sehän on vaimoväen velvollisuus." —
+
+Kotvasen tarkasteltua pistää Aapo ensin vasemman ja sitten oikean
+jalkansa housun lahkeisiin. —
+
+Mikä häijy henki minut riitaannutti setä ukon kanssa... Eikö tällä
+tilalla olisi helposti elänyt kolme, jopa neljäkin henkeä... Sehän se
+vanha sarviniekka kasvatti tänne sydänalaan pippuria, taikka tuommoista
+vanhan-Aatamin tapaista... Ja tietäähän tämän minun sisuni, se rymä
+kun joutuu vihoihin, niin... älä herra saata! Lorun lopuksi täytyi
+setä-ukon, korkean esivallan käskystä, ottaa pussi selkäänsä ja marssia
+maailmaan... Ja nyt jäin minä vanhapoika isännäksi ja emännäksi...
+Mutta saisivat sentään olla kiitolliset, kun armollani otin heidät
+tupaan asumaan. — Eipähän raaskinut ukkonsa vierestä nousta ylös päivän
+kunniaksi edes muutamaa kahvikupillista keittämään... Enpähän piakkoin
+ketään kiusaa... Oma eukkoni on kohta tarpeitani täyttämässä —
+
+"Mutta kuka hiisi viitsii näillä vaatteilla kosimaan lähteä!...
+Parasta on kun lähden Mäkelän Matilta lainaamaan verkavaatteet ja
+hyvän hevosen... Kyllä se nyt vähän häpeältä tuntuu, kun vierailla
+vaatteilla ... hm... Eipähän auta... Mutta mihin helkkariin lienee
+joutunut hopeahelainen piippuni. Paninko tuonne hyllylle... ei pahuusta
+näy, missään... Kah! tuollapa on seinällä riippumassa... siinäpähän
+on. — Hyvä on piippukin, ruplan ja 'polttinon' siitä annoinkin. —
+Viskaankohan viitan noiden kuhnuksien päälle, — aina vaan makaavat. —
+Saas nähdä ovatko Mäkeläläiset jo valveilla — varmaankin."
+
+Näin itsekseen puhuen, hattu päälaen oikealla puolella kallellaan,
+kädet taskuissa ja pitkävartinen, ruplan ja "polttinon" maksava
+hopeahelainen piippu hampaissa tallusti Aapo Mäkelään.
+
+Astuessaan Aapo tuumailee sitä ja tätä väliin taas ei ajattele mitään,
+puhaltelee vaan aimo savukiehkuroita ilmaan. Nyt taas ajatuksia
+pakkausi päähän ja tuosta Aapo tuumailemaan: "mitenkä tämäkin päivä
+loppuun kulunee, käyneeköhän kaikki toivomuksen mukaan... Jopahan
+Mäkelän ukko, tuo vanha natju (kidas) on valveilla... Nyt varmaankin
+nuuskii ovatko pojat makaamassa, vai yökululla... Kas tuota kun nyt
+sihtailee vankkaa taloansa... Lysti olisi tietää, raaskineekohan
+tuo ukko oikein syödäkkään vatsaansa täyteen... Nyt, pois semmoiset
+ajatukset ja — asiaan.
+
+"Hyvä huomenta naapuri, varhainpa olettekin jalkeella!"
+
+"Häh! valkeahan on maa ja ilmakin tuntuu kylmältä (Ukko on näet
+huonokuuloinen). Mikäs sinut näin varhain ylös nostatti?
+
+"Läksin vähän niinkuin pienelle asialle; tuota...
+
+"Häh! Puhu kovemmin... En, näet, kuule, korvani ovat, lummessa
+viimeisistä tuulista asti... Käy tupaan, jos on mitä asiaa, eihän
+täällä kylmässä mikä voi seista."
+
+"Tupaan tässä lähdenkin, eihän sinun kanssasi puhumisesta kuitenkaan
+mitään tule," sanoi Aapo ja astui tupaan, noikaten "hyvää huomenta"
+talon emännälle ja vuoteiltaan ylöskömpivälle talon väelle.
+
+"No mikä Aapon nyt näin varhain liikkeelle herätti?" kysäsi emäntä
+luoden tutkivaisen katseen Aapoon päin.
+
+"Onhan niitä välistä asioita... Ja eihän nyt enään mikä aikainen
+olekkaan, johan nyt..."
+
+Tässä Aapo keskeytti puheensa, sillä hän aikoi sanoa: "johan tähän
+aikaan kaikki talonpojat ovatkin puhdetöitään tekemässä", — mutta
+muistikin että itsellään oli tavallisesti tapana maata "herroiksi."
+
+... "Tuota minä läksin vähän niinkuin pienelle asialle... Missähän se
+teidän poika-Matti makaa, olisi vähän puheltavaa hänen kanssaan?"
+
+"Aitoissahan ne pojat makaavat... Meneppäs Juho, veikkoasi herättämään
+valveille ja sano hänelle, että naapurin Aapo haluaa puhutella
+häntä," — saneli emäntä ja kääntyen Aapoon päin, lisäsi hän: "no
+tokihan toisianne näitte yöjuoksulla ollessanne — mitähän jäi vielä
+keskustelematta?"
+
+"En ole enään monena yönä käynyt missään... Minun kanaseni on näet
+etäällä... Sitävarten tässä olenkin meinannut lähteä, tuota noin,
+kysymään tytön ja naittajien mieltä."
+
+"Vai siellä asti jo Aapolla asiat ovat. Kuka se kultasesi on?"
+
+"Perästä kuuluu... Tuoltahan on vaan pitäjän toiselta nurkalta."
+
+"Niin vai, niin... Vaan tuossahan tulee Mattikin ja — aivan unisena."
+
+"No terve Aapo, mitä kuuluu" — sanoi Matti. — "Kuulkaas! onko kukaan
+vienyt päällyshousuni tuvan naulasta... Tähän paikkaan juuri illalla
+panin ja nyt niitä ei enään ole."
+
+"Kukahan niitä nyt on kosketellut, mihin lienet itse viskannut", —
+sanoi emäntä.
+
+"Aika veitikka se tuo Matti onkin", — sanoi eräs sisarista hiljemmin
+— "isän kuullessa huutaa hän kovaa: mihin housuni lienee kadonneet,
+ett’ei isä luulisi... vaikka housut ovatkin kainalossaan."
+
+"Ole häntä tarttumatta kaikkiin asioihin... Enhän näitä
+muistanutkaan... Vasta kun unisena nousin ylös."
+
+"Häh!?" huudahti ukko.
+
+"Naisillehan tässä puhun, kun eivät pane nappiloita housuihini —"
+virnaili Matti —
+
+Tällä ajalla oli Aapo hartaasti imenyt hopeahelaisen piippunsa
+nappulaa, sekä samalla ajatteli: "mitenkä nyt vaan parhaiten vaatteet
+ja hevosen saisi lainaksi."
+
+"Matti!" lausui Aapo, aivan kuiskaavalla äänellä, "käyhän tähän
+aivan vierelleni istumaan... Kas niin ... Etköhän lainaisi minulle
+verkavaatteitasi, olen tässä aikonut lähtöä kosimaan toiselta puolen
+pitäjää, erään rikkaan talon tyttöä... Tunnet kai Liekarin Liipon...
+Tuommoinen pitkä tytön hietukka... Eihän se nyt ole enään niitä
+nuorimpiakaan, taitaisipa jäädä vanhaksi piiaksi, mutta minä hänet
+korjaan — leivän luoksi."
+
+"Sinä kosimaan Liekarin Liippoa! No sehän sopiikin sinulle parahiksi. —
+Eikö hän ole tuommoinen kumaravartaloinen, mustaverinen ja höippii noin
+ja näin..." Ja Matin ruumis kuvaeli Aapon morsiamen käyntiä... "Sekö se
+on?"
+
+"... Vaikka olisikin, mutta älä hötöjäni pilkkaa, äläkä huuda noin
+kovaa, että isäsikin kuulee puheemme — annatko?"
+
+"No saat, kun otat minut puhemieheksesi."
+
+"Ottaisin kernaasti. Mutta Liipon kotokylässä on eräs liukaskielinen
+talonisäntä, minun tuttuni; hän lupasi käydä puhemieheksi ja Liipon
+kummina hän voipi asiassa paljonkin vaikuttaa."
+
+"Se on eri asia. Vaatteet saat, mutta hevonen pyydä isältäni... taikka
+annas kun minä sinun puolestasi kysynkin." Kääntyen ukkoon päin
+huudahti hän kovalla äänellä: "Isä! lupaatteko naapurin Aapolle hevosta
+täksi päivää käytettäväksi... Hän on aikeissa mennä kosimaan."
+
+"No kaikkeapa se Aapo meinaa... No pahuus vieköön... Minusta olisi
+parempi kun menisit nurmettunutta peltoasi tonkimaan... Käyt vielä
+ottamaan terva-ämpäriä kaulaasi... Ei meidän hevoset tälläkertaa jouda
+mihinkään tyhjäntoimitukseen, on niitä töitä itselläkin." Vastasi ukko
+äreästi.
+
+"On minulla Naku mikä maata tonkii..."
+
+"Häh!?" kysäsi ukko.
+
+"Ei mitään... Tuossahan vaan Matin kanssa juttelin."
+
+"Aapo! Tulehan perässäni aittaan" — vihkasi poika-Matti.
+
+"No pitäähän tässä lähteä" — saneli Aapo; Otti lakkinsa ja pistäysi
+Matin perästä aittaan.
+
+"Kas tässä on verkahousut. Ne ovat vanhaa muotia ja lahkeet hyvin
+lyhyet, vaan kun pitkävartiset yhdeksän nyöryiset saappaat vedetään
+jalkaasi ja lahkeet pistetään varsien sisään, niin on kaikki hyvin ...
+Tässä on liivi ja takki... Entäs 'maniska' ja 'raaku', tahdotkos ne...
+taikka mitä siinä on tahtomista, seiso vaan suorana ja katsele kun minä
+sinut puen... No niin, nyt ei puutu mitään... Piippu on itselläni...
+Helkkarissa koko pu'un kaunistus, punainen lankapaita rupesikin
+unohtumaan... Nythän olet komea kuin... Miksi ne siellä Pietarissa
+'Aleksantroiskin satussa' kutsuivat sitä kukkoa jolla oli kauniit
+kiiltävät höyhenet?"
+
+"Riikin kukoksihan ne taisi sitä kutsua."
+
+"Sinä olet juuri niin hienossa pukimessa, kuin riikin kukko ..."
+
+"Paha vaan, ett’ei pukuni ole oma, vaan käyskentelen vierailla
+vaatteilla."
+
+"Ei se haittaa ollenkaan... Hattu päähän... Tahdotko tämän piiperi-,
+(majava) vai vaatteisen hatun?"
+
+"Annahan vaikka tuo piiperi-hattu: — onhan se nyt vanhaa muotia, vaan
+kunhan minä vähänkin tapoja seuraan."
+
+"Mutta hevonen!" huudahti Matti. — "Niin, niin hevonen!" — vastasi
+Aapo — "tuo ukon pahuus käski minut pellolle tonkimaan... Kun ei olisi
+itse nainut, sitte vielä kieltäsi muita... kuka tuolla kujasilla
+ajaa?... näinköhän on mustalais-Santu... sehän on... Paljonkohan lienee
+maksanut tuosta pattiruunasta .. — Onkos tiukuja kaulassa!... Kyllä ne
+nuo mieronkiertäjät ovat sentään rikkaita, kun noin ylpeässä asussa
+ajelevat."
+
+"Aapo! Kaikki sinulle tähtipäivänä onnistuu. Vaikk'ei isäni antanut
+sinulle hevosta, niin antaa joku toinen." Näin sanoen juoksi Matti
+mustalaisen luoksi ja toivottaen hyvää päivää lausui hän makealla
+äänellä: "Santu! tule pois kärryiltäsi ja pane hevonen aitaan kiini —
+älä nyt toki sivutse aja... Pannaan hevoselle heiniä... Menkööt eukot
+lämmittelemään..."
+
+"No, onpas tuossa poika, mikä ei mustalaistakaan halveksi, vaan suopi
+ainoastaan hyvää... Nouse Santu, nouse ja pane hevonen kiinni...
+kuuletkos Santu, laskeu jo alas", hoilatteli eräs akoista.
+
+"Laskeun, laskeun, kunhan saan tässä hevosen pysätetyksi... tsjoo...
+tsjoo... tulkaa nyt alas joka sorkka ja juoskaa nyt lämmittelemään...
+Eva! mangu maaruu... Mutta et usko Matti veliseni, kun nyt sain
+hyvän hevosen; arvaa paljonko sain väliä kun vaihdoin siihen entiseen
+ruskeaan tammaan?"
+
+"Ei häntä nyt osaa oikein sanoa, näin äkkiä, kuinka vanha tämä lienee?"
+— ja Matti tirkisteli vatsan alle, suuhun, kohotti häntää, kurkisteli
+harjan alle ja viimein mittasi ruumiillaan hevosen korkeutta...
+
+"Viisi-vuotias se on, vasta on torahammas puhkeutunut."
+
+"Vai ei vasta kuin viisi-vuotinen — eiköhän liene jo vanhempi ...
+Kuuleppas Aapo! sinä vanha herastuomarin pojan poika, arvaappas paljoko
+Sannulle on annettu väliä!"
+
+Aapo, lautamiehen sukua ollen, koetti nyt aivojaan puserrella,
+saadakseen selville välihintaa. Vihdoinkin pitkän tuumailun perästä
+Aapo sanoi: "Ei häntä nyt osaa oikein varmuudella päättää, mutta
+viittätoista ruplaa enempää et ainakaan saanut."
+
+"No juur niin, ilmankos olisit lautamiehen sukua" — saneli Santu —
+"mutta onhan tässäkin hevosta..."
+
+"Paneppas hevonen kiinni" — saneli Aapo Sannulle — "minulla on vähän
+sinulle puhelemista... Etköhän täksi päiväksi antaisi hevostasi
+käytettäväkseni perin tärkeätä asiata varten, maksun edestä?" — Sitten
+Aapo jutteli mustalaiselle asiansa samoilla sanoilla kuin äsken
+Matille. Hetkisen juteltua sanoi Santu: "olkoon onneksi... Vai siihen
+tärkeään asiaan hevosta tarvitset, kuka sitä nyt hennonnee kieltää."
+
+"Se on totta, Santu, että ken naima-asiassa ei auta miestä mäen päälle,
+niin älköön ijässään auttako sitä miestä... Sinä teit miehen tavalla...
+Minä lainaan kiessit... Tulkaa avuksi hevosta valjaisiin panemaan...
+Se on helkkarissa jos ei Aapo akkaa saa kun näin miehissä käydään
+saattamaan..." leperteli Matti yhtenään. Hymy huulilla katseli Aapo
+toveriensa puuhaamista. Välin hän pyyhki tomun hatustansa, milloin taas
+käänteli ruumistansa ja, kurkisteli mitenkä vaatteet "istuvat"; sormet
+taas aika ajoin asettelivat "maniskan" oikealle paikallensa, sillä
+"maniskan" takapuoli ei oikein tahtonut pysyä liivin alla... Se vaan
+kohousi... ei näet tahtonut tottumattoman niskassa pysyä.
+
+"Hevonen valjaissa ja oikein linjaalikiessien edessä", huudahti Matti
+ja ajoi hevosen rappujen eteen.
+
+"Pitänee jo häntä lähteä" — sanoi Aapo verkalleen — "no hyvästi nyt
+vähäksi aikaa — tänä iltana olen kotona." Näin sanoen hyppäsi Aapo
+kärryihin ja läksi ajamaan pitkin kujasia.
+
+"Lykkyy ja onnia, lykkyy ja onnia!" huusivat Maili ja Santu.
+
+"Kiitoksin!" vastasi Aapo.
+
+"Kunhan vaan ei tuo rymäläinen ajaisi hevostani märäksi", sanoi Santu
+Matille.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ajaessaan Aapo ajatteli: "kyllähän alussa onni oli suotuisa, mutta
+miten lopullakin käynee... Ajetaanpas kerran oikein sulhasiksi...
+pannaan käsi puuskaan kupeelle, noin... ja ruumis vinoon kiessin
+oikean puolista kolkkaa vasten... No ruuna... nyt ajetaan sulhasiksi.
+— Kylläpä pahuus vieköön minulla onkin vähän noin liikaa tavaraa
+päälläni... Vaikka lähtisin Ameriikkaan, niin ei kukaan tietäisi
+kaihotakkaan... Mitä joutavia taas ajattelenkaan..." Sitten taas hän
+ei ajatellut mitään... Ajoihan vaan sulhasiksi. Mitä lienee kotvan
+taaskin ajatellut mutta viimein aatokseen vieri kaikenlaisia maailman
+asioita: "että kyllä noilla rikkailla on hyvä elää, ei huolta ollenkaan
+— syövät ja juovat vaan... Entäs vallassääty — nauttii vaan suuria
+palkkoja, juovat hienoja renskoja ja muita viinejä, syövät herkkuja ja
+vaatettavat itsensä purppuralla ja kalleilla vaatteilla... Talonpojan
+ja mökkiläisen elämä on aivan toista, eläminen niukanlaista, välistä
+ei ruokaakaan pöydällä, ei vaatteita kunnollisia ja juomana — Luojan
+puhdasta vettä... Hm... Niin, tasan ei ole jaettu onnen lahjat...
+Mutta mikä hiisi se saattanee tuommoiset pienet herrat ylpeiksi... nuo
+vallesmannit ja komisaariukset ja muut... Olisipa lysti tietää tokko
+ajattelevat Luojaa olevan ensinkään... Mutta kyllä se niin on, että
+on olemassa kaikkein Herra... Kyllähän täällä eletään ja rehmitään
+eritavoilla, mutta kun kerran pannaan nokka ylöspäin, niin silloin
+rehmimiset ovat lopussa... Niin, se on tässä matoisessa maailmassa...
+Kaikki käy ylösalasin... Kah! tuoltapa näkyy jo kaupunkikin — — —
+Täytyy käydä Rihmasen puodissa ostamassa kultasormus, naula pompommia
+tahi karamellia... Niin ja pitäähän se ostaa vielä pullo viinaa
+tuomisiksi puhemiehelle."
+
+Selkä suorana, kovasti ajaen kääntyy Aapo suurelta kadulta
+poikkikadulle ja häviää kauppias Rihmasen katuportista pihalle.
+
+Pihalle päästyään Aapo sitoo hevosen kiinni saraimen seinässä olevaan
+renkaasen, ottaa harjan länkien alta ja viskaa heiniä hevosen eteen...
+Puhdistaa vaatteensa heinistä, asettaa hatun kallelleen päällänsä ja
+parantelee "maniskan" ja "raakun" asemaa.
+
+"Annas käyn puotiin ostoksiani ostelemaan, kerkiäähän sen viina-pullon
+sivumennessäkin ostaa... Vaikka häntä näin tuttuun puotiin menee
+piharappuloita myöten, eihän tuosta pahaksi pantane... Kyllä tämä
+kartano sentään maksaakin, kun kaikki ovetkin ovat lakeeratut ... Hyvää
+päivää!"
+
+"Päivää, päivää. Mitäs Aapolle kuuluu?" sanoo isäntä ystävällisesti.
+
+"Mitäs isännälle pitää panna: kahvia, sokuria, rinkilöitä, räänikoita,
+vai tupakkia... Vai tuomisia lapsille... Vai mitä?" uteli puotipoika
+Aapon korvanjuurella.
+
+"No eihän tässä nyt mitään erinomaisia kuulu, läksin vaan täällä
+puodissa pistäytymään ja pieniä ostoksia ostamaan (puotipojalle)...
+Eihän tässä nyt ole kiirettä... kerkiäähän .. —"
+
+"Juho! annappas Aapolle sikari ja tulta." Sanoi isäntä puotilaiselle.
+
+Ilomielin otti Aapo vastaan tarjotun sikaarin... koetteli näppilöillään
+mitä lajia tupakkaa se sisälsi... Kasteli sitten huulillaan, purasi
+terävämmän pään poikki ja asetti mukavasti huulilleen ja otti
+puotilaisen antamasta tulitikusta tulen. Hetkisen aikaa Aapo istuskeli
+ääneti ja katseli vaan toisten ostoksia, mutta sitten rupesi hän
+kummeksimaan "miten kohteliaita täällä kaupungissa ollaan... Mistäs
+se nyt tuo äsken tullut puotilainen tiesi minua isännäksi nimittää...
+Kysyttiin kuulumiset, annettiin tupakkaa .. (isännälle) Mutta kyllä
+näillä tupakoilla onkin toinen maku kuin meidän lääväntakaisilla... On
+totta vieköön..."
+
+"Se on tietty se... Nämä onkin niitä Borgström'in pruuna priima
+sigarreja... oikein Helsingistä asti tuotuja... Katso Juho älä kaada
+riiskryynejä maahan... Niin, kyllähän niitä polttelee" kehui isäntä.
+
+"Vai Polströmin ruuna riima sikaaria nämä on" — saneli Aapo, katsellen
+omituisesti mielissään sikaariaan — noita tavallisia niin kutsuttuja
+"lautamiehen sikaaria".
+
+"Mitäs isännälle pitää?" kysäsi puotilainen uudestaan.
+
+"Tottahan tässä jotakin ostaa pitää" — tuumaili Aapo ja kysyy hyvin
+hiljalleen puotilaiselta: "onkos teillä sormuksia?"
+
+"On meillä kultasia, hopeisia ja tumpaakkisia... On semmoisiakin
+missä on priljantti-kivetkin kannoissa... on meillä kaikenlaisia..."
+laverteli tuo liukaskielinen puotilainen.
+
+Pitkän ajan kuluttua oli Aapo ostanut ostoksensa, mitkä tuossa tiskillä
+sievissä paperipusseissa vierettäin olivat. Siinä oli viidenkymmenen
+kopeekan maksava "tumpaakkinen" sormus, puoli naulaa "pompommia" ja
+"karamellia", puntti papirossia y.m. sulhaismiehelle kuuluvaa tavaraa.
+
+"Kuulkaahan isäntä! Mitäs nämä tavarat nyt yhteensä maksavat?" kysäsi
+Aapo imeskellen vielä melkein loppuun palanutta sikaarin päätä.
+
+"Maltahan — kyllä selvä tehdään... yhteensä maksavat nämä... nämä ...
+trump... trump (isäntä laskeissaan toisen käden sormilla naputti tiskin
+laitaan ja oikean käden sormilla trumputti huuliaan vasten) — — — viisi
+markkaa.
+
+"Näinköhän hyvä isäntä sopisi panna kirjaan muistiin siksi aikaa, kun
+tulen maksamaan... Kyllä minulla nytkin olisi rahaa, mutta näin nyt
+niinkuin sulhaismiehellä pitäisi rahoja olla vähän enemmän käsillä...
+Ymmärrättehän!"
+
+"Jaa, jaa... No miksi ei... Kyllähän sitä rahaakin olisi aina tarvis...
+Vaan sama se... Näin isäntämiehillehän sitä pitää uskoa... Kirjoita
+Juho päiväkirjaan... taikka anna kirja tänne, minä itse kirjoitan."
+
+"Se on vasta hyvä isäntä..." lausui Aapo.
+
+"No tässähän se vasta on paras isäntä koko näillä tienoin... Tulkoon
+vaikka kuka ja mistä, kaikille sitä vaan tavaraa annetaan, eikä kysytä
+enempää rahalla vai rullatta sitä ostetaan... Tässähän se on vasta,
+isäntä!" Kiitteli eräs ostajista.
+
+Kun Aapo oli tavaransa pistänyt osaksi taskuihinsa osaksi sisälle,
+sekä hyvästit oli jättänyt, huudahti isäntä vielä: "Asipo! muistathan
+häätarpeesikin meillä ostaa!"
+
+"Kyllä, kyllä! — Hyvästi nyt vaan!"
+
+Hevosensa luokse päästyä päästeli Aapo verkalleen ohjat renkaasta irti
+ja sitoi selustin renkaasen kiinni... kiinnitti selustin hihnat...
+asetti mäkivyöt paikalleen, joiden tehtyä virkahti: "sulhasmiehellä
+pitää olla tiukat valjaat... Se on niin ilkeä kun valjaat höllöttää...
+tsjoo... kun häntä nyt pääsis kärrille (piharengille)... No jäämme
+terveiksi!... Ruuna, juokseppas nyt vielä vähän matkaa... Kohta
+olemme perillä... Mutta helkkarin kohteliaita, vaan ollaankin
+täällä kaupungissa... Jos Mäkelän ukolle juttelisin, niin ei hän
+uskoisi... Mitäs sikaaria ne taas antoivatkaan minulle... ruuna!...
+En muista, olkoot mitä olkoot, mutta hyviä vaan oli... Otetaanpas
+papirossipuntti esille... Kylläpä on korea paperi päällä... Mitäs
+tässä seisoo räntättynä: 25...s...ty...ek...tykki se on... Pe... tit...
+Petit Canon... Raivola... Maistetaanpas... Hyviä on... Naa... naa...
+ruuna!... Kas! Mihin!" — Ja Aapo kopeloi kädellään poveaan, taskuaan
+— "Kas peijakas! Viinapullo unohtuikin ostamatta... Mitä nyt vien
+puhemiehelleni tuomisiksi... Enkä kehtaisi takaisin kääntyä, kun jo
+pari virstaa on kaupungista tultu... Eihän sille mitä... Täytyy muuten
+hyvitellä..."
+
+Tuota Aapo nyt rupesi tuumimaan: "mitenkä näiden asioiden kanssa
+oikein käynee, kun nainen tuli hänelle ensimmäiseksi vastaan Mäkelän
+pihalta lähtiessä... Mikä häntä tuota Ruotu-Mariakinn siihen aikaan piti
+liikkeellä... Mutta jospa noiden vanhojen uskoissa ei olekaan mitään
+perää... eikä niissä olekaan... Kuka tuolla astunee... miespuolelta
+näyttää... Onkohan... no sepähän onkin — puhemieheni: Sipro Sukkela...
+terveeksi!"
+
+"Terve, terve! Mihin matka, vai... vai kierroksiin panemaan?"
+
+"Sinnepäin tässä olen aikeissa... Ensin aioin käydä luonasi sinua
+puhemieheksi rukoilemassa, mutta onneksi tulitkin vastaan... Mutta älä,
+veli hyvä, pane pahaksi... Rihmasen puodista lähteissäni oli vielä
+mielessä, että pitäisi sille puhemiehelleni ostaa tuomisiksi — jotakin
+karkeampaa, vaikka kumina-viinaa, vaan siihen paikkaan se unehtuikin...
+Jos suvaitset, niin ota hevonen... se ja käy hakemassa, minä sillä
+aikaa tässä odotan sinua... Asiaa vaan ei saa kesken jättää."
+
+"Älä häntä nyt ole noin hädissäsi tuon viinapullon suhteen, kunhan
+asia toimitetaan loppuun, kerkiäthän sittenkin juotot panna; enkä minä
+juomista enää paljon välitäkään, olen aikonut käydä raittiusseuraan...
+Ei se olisi hullumpaa, ei se olisi hullumpaa... Minä nousenkin
+kärryihin ... Anna mennä!"
+
+"Sinä raittiusseuraan! — Ole häntä nyt jo lörpöttelemättä... Voipihan
+tää ihminen olla raitis, ilman seuraan käynnittäkin... Mutta
+raittiusseura ei kuulu tähän... Mitäs olet tuumannut asiastani?...
+Na.. naa ruuna!"
+
+"Että se käypi päinsä, siitä olen varma... Vanhan tytön! Naittasivathan
+sen huonommillekin kuin sinunlaiselle miehelle ... Tullessani Liisa,
+tuo ristilapseni, olikin muun perheen kanssa perunoita kaivamassa."
+
+"Sehän sopiikin mainiosti. Ensin menemme pellolle puhuttelemaan Liisaa
+ja sitten vasta menemme äidiltä ja veljiltä lupaa kysymään."
+
+"Onkos sinulla tarvittavat tavarat ostetut, niinkuin sormus, kaulahuivi
+ja makeisia?"
+
+"Kaikki on varustettu... Mutta tokkohan saan myöntävää vastausta, kun
+saavat tiedon köyhyydestäni?
+
+"Siitä minä pidän huolen ett’eivät varallisuudestasi saa mitään tietoa."
+
+"Tuossa näkyy jo kylä ja tuolla etempänä Liekari... Oikein
+sydänpohjukka tanssii ja pampattaa...
+
+"Mikä siinä lieneekin oikein... Aivan hyvästi muistan, kun
+minäkin menin Riittaani kosimaan, niin se tuntui niin oudolta ja
+kummalliselta... ja sydänala, se lekkui ja keikkui kuin mikähän ikään."
+
+"Tpruu... tpruu... Nyt siis olemme perillä... Panenkohan tuohon aitaan
+kiinni?"
+
+"Hypätään sukkelasti kärryiltä alas... Sulhasmiehien näet täytyy
+näyttää vähän rivakammilta liikkeissään."
+
+"No, puhemies! Lähdetään tuonne pellolle keskustelemaan."
+
+"Mennään vaan... Taikka annas kun minä kutsun ristityttäreni tänne
+aitauksen luokse... Ristityttäreni, Liisa lapseni!... Tulehan tänne,
+minulla olisi hiukan puhumista sinulle!"
+
+Liisaksi puhuteltu pitkävartaloinen nainen kohousi toisten viereltä
+peruna-vaoltansa ja harvalleen asteli Aapon ja puhemiehen luokse.
+Aitauksen toiselle puolelle päästyään kysäsi hän: "No mitä se
+kummillani on asiaa?... Hyvää päivää!"
+
+"Terve, terve!"
+
+"Eihän tässä, ristilapseni, juuri ole mitään erinomaisempia, muuta kuin
+sinun parastasi katsoessani satuin saamaan... sopivan elämän turvan
+sinulle, vaeltaessasi tämän matosen maailman läpi... Aina on mielessäni
+ollut se kallis lupaus... kummilupaus, minkä tein sinun ollessasi —
+tuommoisena parin vaaksan suuruisena mukulana... Miksi ei se pahoittasi
+kummin mieltä, kun kylässä sanotaan: 'no eipä tuolle sinunkaan
+ristityttärellesi sulhasia kuulu'... Käypihän tuo jo rinnallekin
+pahasti... Mutta nyt tuosta pulasta päästäkseni toimitin sinulle
+sulhasen... Tunnetko?... Vai et!... No sepä kumma!... Tätä kutsutaan
+Autiolan Aapeliksi eli oikeammin Aapo Sipreetin poika Autiolaksi,
+Järvenpään kylästä — vauras eläjä..."
+
+"Käykää vieraat nyt tupaan... Käykää nyt... Eihän tässä vilussa kuka
+nyt käy olemaan", kehoitteli Liisa iloisena.
+
+"Eihän tässä sentään mikä vilu... Vaan kun käsketään, niin käydään Aapo
+vaan pois tupaan... Asiat ovat hyvällä alulla!"
+
+Ennenkuin sulhaset sisään saapuivat, oli jo Liisa kerennyt kuiskata
+äitinsä korvaan: "sulhasia tulee... Katsokaa onko silmäni liassa...
+Onko luvukseni... Entäs kaulahuivini... Panenko sen ruuturaitaisen vai
+sinikirjaisen hameen päälleni... Keittäkää hyvä äiti kahvi ehk'edes
+valmiiksi... Joutuin joutuin..."
+
+"Hyvää päivää kuomaseni!" toivotti puhemies Liisan äidille. — "Meiltä
+on elävä kateissa... Läksimme etsimään kadonnutta ..."
+
+"Vai niin, vai niin — — — Olkaat hyvät ja käykää istumaan... Liisa
+lapseni! tulehan vieraille näkyviin... Kylmä ilma... No kun nuo meidän
+ovat hakanneet märkiä halkoja, ettei tulikaan ota syttyäkseen..."
+
+"Mitäs vieraille muuta kuuluu?" kysäsi Liisa, joka äsken kamaristaan
+pirttiin astui juhlapukimessaan, punaraitaisessa hameessa, silkkihuivi
+päässä, "raaku" röijyssä sekä "mansetit" kalvosimissa.
+
+"Mitäpä tässä muuta kuuluisi... Kutsukaapas Ylli-veikkosikin tähän,
+jotta saisimme asian toimittaa koko perheen kuullen... Vai mitä Aapo?"
+kysäsi puhemies.
+
+"Parasta taitaa olla!" vastasi Aapo harvaan, istuen selkä suorana ja
+imien ahkerasti savuja hopeahelaisesta ruplan ja polttinan maksavasta
+piipustaan.
+
+"Ylli-veikon" tupaan tultua alotti puhemies Sukkelan Sipro keskustelun:
+
+"No rakkaat ystävät! mitäs sanotte asiaan... Niinkuin jo Liisalle
+ilmoitin olemme me morsiamen kysyjiä... Ja tässä on sulhanen varakas
+talon — isäntä, toiseltapuolen pitäjää... Ette taida kukaan tuntea...
+No sepä on vaan kumma ettei näin varakasta — isäntää, jolla on
+läävässään kymmenen lypsävää lehmä-mullikkaa ja..."
+
+"Jo nyt pistää pahuus valeeksi... Vaan omaksi synnikseenhän tuo
+tehnee... Sipro! ei liiaksi, ei liiaksi, mikä vaan tavallista on...
+Mitä sinä siitä hiehon rapukasta lu'it, eihän siitä mihin ole," —
+oikasi Aapo puhemiehensä kehumista.
+
+"No elähän sinä tartu puheesen. Tunnenhan talosi juurtajaksain ...
+Kolme komeaa hevosta ja..."
+
+"Ei liiaksi Sipro! — ei liiaksi; mikä vaan kohtuullista... Varsahan se
+kolmas..."
+
+"Toistakymmentä lammasta, viisi sikaa... niistä on yksi karju, yksi
+emakko ja muut örttejä... Kolme kanaa...!"
+
+"Sipro! Ei liiaksi, ei liiaksi, parahiksi vaan..." Näinköhän tuo panee
+kissamirrinkin luetteloon... Annahan painan jalallani pohkeesensa...
+"Älä häntä enään valehtele!" kuiskasi Aapo hiljaa puhemiehensä korvaan.
+
+"Ime piippuasi!" ärjäsi puhemies äkäisesti Aapolle... "Mitäs tuumaatte
+talosta... Eikö ole talossa talon tarpeet... Ja ristityttäreni pääsee
+vielä emännäksi taloon... Päättäkääs nyt asiasta, minä olen sanonut
+sanottavani."
+
+"Minä en virka mitään... Mitä vaan Liisa lapseni itse sanot... Tyydytkö
+menemään vai...?
+
+"Äiti! Kyllä minä lähden... mitäs veikko sanoo?"
+
+"Minun puolestani saat myöskin tehdä, kuten parhaaksi näet."
+
+"Siis ei muuta kuin sormus esille Aapo! Ja — kaulahuivi päähän...
+Sitten harjakkaita — juomaan!" — lausui puhemies tyytyväisenä hykertäen
+käsiään. Samalla astuu joku vieras sisään.
+
+"Hyvää päivää taloon!"
+
+"Päivää, päivää! — Mitä kauppiaalle kuuluu?... Onko lehmäkaupat
+onnistuneet?" — kysäsi Liisan veli äsken tulleelta lehmäkauppiaalta.
+
+"Tule pois Ostolainen harjakaisille!" kehoitti puhemies.
+
+"Mille harjakaisille?"
+
+"Sulhasia sitä ollaan... Kaupat on päätetty ja...
+
+"Aapoko se sulhanen on... no onneksi olkoon — — — Liisalle myöskin
+lykkyy ja onnea!"
+
+"Ostolainen, tulehan tänne kamariin, minulla on sinulle puhumista
+muutama sana?" lausui morsiamen veli.
+
+Kamariin päästyään kysäsee talon isäntä Ostolaiselta: "tunnetko tuota
+sulhasta?"
+
+"Miksi en minä häntä nyt tuntisi — naapurikylän miestä...?"
+
+"Lieneeköhän niin varakas, kuin Sukkelan Sipro kehuu?"
+
+"Varakas — — — Köyhä kuin rotta... lieneekö ainoatakaan elävää... jos
+porsas ja kissa lienee muuta ei mitään... Vai varakkaaksi itsiään
+kehuvat... Aika hunsvotit... Johan minä kummeksin, jotta tälle
+Aapollekohan ne nyt noin tietämättä tyttärensä lupaavat."
+
+"Hunsvotit! — Aika valehtelijat vielä päällepäätteeksi... Kyllä lähetän
+heidät sinne mistä ovat tulleetkin ja kehtaa tuo Sukkelan Siprokin...
+naapuri ja kaikki — tuommoisia kommervenkkia pitää... Ei viittä
+kopeekkaa maksa koko mies, thyi... koko mies!"
+
+"Tunteneeko Sipro Aapon taloa paremmin kuin sinä ja moni muu. Aapo kun
+panee hyvät juotot, niin Sipro heti valmis mies toimeen."
+
+"Lähdetään sitä sulhasta puhemiehineen katsomaan oikein silmästä
+silmään... (Aapolle ja Siprolle). Mitä varten te oikein lähditte
+narraamaan kunniallisia ihmisiä — häh... Vai vielä rikkaaksi kehutte
+itsiänne, taikka sulhasta... Mene vaan sisar rukka tämän sulhasen
+kanssa, niin saat jo pitkin tulevaa talvea saha olalla liikkua
+pitäjällä puita sahaamassa."
+
+"Nyt on hiisi merrassa — lähdetään" – sanoi Aapo.
+
+"Ole vaiti — ei näin helpolla; kun pauhaava koski vyöryy alas
+vuorenharjanteelta, samoin minäkin karkaan tuon hoikkasäärisen
+sikasaksan kimppuun" — vastasi puhemies.
+
+"Äiti, korjaa kahvikupit pois... Ei yhtään pisaraa enään näille ..."
+
+"Mistä sinä niin äkkiä mielesi muutit isäntämies... Älä itke Liisa
+tyttöseni... Ei Aapo sinua hylkää, ellet, niinkuin muutkin Eevan
+jälkeiset, syö sanaasi. — (Kauppiaalle.) Paholainenko sinut lennätti
+tänne panettelemaan ja konttia kantamaan... Katsokaa eikö sulhanen ole
+terve... punaset posket... siniset silmät... älkää hyvät naapurit tätä
+miestä uskoko..." vakuutti yhä puhemies.
+
+"En minä ole tullut tänne riitaa nostattamaan, enkä olisi ryhtynyt
+virkkamaan mitään, ell’ei isäntä olisi kysynyt minulta Aapon
+varallisuuden laitaa. Mitään aavistamatta puhuin minä totuuden mukaan...
+Enkä luule valehdelleeni, kun isännälle ilmoitin, ett’ei sulhasella
+tätä nykyä ole kuin kissa ja porsas... Olenko puhunut perättömiä Aapo?"
+
+"Välistä on asiat niin ja näin... Lähdetään pois Sipro! Olen kuin
+tulisilla hiilillä", lausui Aapo kuiskailin puhemiehelle.
+
+"Parasta taitaa olla kun lähdette koettamaan onneanne muualla", sanoi
+ivallisesti isäntä.
+
+"Tulevat vielä viattomia ihmislapsia narraamaan ja häpeään
+saattamaan... Nyt on ihmisiä jo pihamaalla... Kaikki tahtovat nähdä
+sulhasta ja samalla utelevat milloinka tupakaiset pidetään... Liisa
+lapseni! mene pois jo näkyvistä... Toivoisin että semmoiset sulhaset
+olisivat kaukana..." torui emäntä.
+
+Suruisen näköisenä pujahti Liisa kamariinsa.
+
+"Ei ollut onneksi sinulle Aapo rukka —" lausui puhemies ivallisella
+äänellä. — "Vaan kyllä saamme toisesta paikasta, kun vaan haluamme...
+Emme vielä olo tähän tyttöön sidottu... Lähdetään Aapo tästä
+kohteliaasta talosta ..."
+
+Hyvästiä sanomatta astuivat Aapo ja puhemies Sipro Sukkela pihalle.
+
+En ole saanut tietää, tokko Aapo lienee uudestaan koettanut kosia, vai
+eläneekö vanhana poikana Autiolassaan.
+
+
+
+
+RUOTU-MARI.
+
+
+"Jos on pappia, niin on pappi parkojakin", lausui Simo-setäni eräänä
+talvi-iltana pärevalkean ääressä liisteitä kiskoessaan ja niitä näitä
+muun väen kanssa jutellessaan.
+
+"Missä niitä pappi-parkoja sitten on?" kysäsin minä uteliaana.
+
+"Missäkö? Onhan niitä. Tässä juohtui mieleeni vanha ruotu-Mari vainaaja
+ja hänen kohtauksensa Ryöperi-rovasti vainaajan ja armovuoden-saarnaaja
+Laakervallin kanssa... Ohoh! Jos on meissä maallisissa ihmisissä
+syntiä, niin näkyypä noilla Herran sanan jakajoillakin olevan
+vanhaa-Aatamia sydänalassa, niin... niin, sen olen monasti huomannut!"
+
+"Kertokaahan jotakin ruotu-Marista, Ryöperi-rovastista ja
+Laakervallista."
+
+"Sinä et enään muista Mari-vainaajata; hän kuoli sinun ollessasi kahden
+vuoden vanhana. Mistä hän oikein lienee, ollutkaan kotosin, tuolta
+Suomen puolelta, Ruotsin rajulta, aina Liperin pitäjäästä. Siellä
+kuuluu olleen huonot vuodet jonkatähden hän vanhempinensa joutui jo
+nuorena näille maille ja asettuivat tähän kylään asumaan. Mari jäi jo
+nuorena orvoksi. Oli ensin paimenena, piikana, itsemiehinään ja milloin
+mitenkin. Joutuuvathan ne palvelustytötkin ajanpitkään naimisiin, mutta
+Mari kun oli rumanlainen, niin ei kukaan hänestä huolinut.
+
+"Niin, se oli eräänä maanantai-aamuna tässä takakesänä, kun minä aioin
+mennä papin-päivätöitä tekemään. Rovasti vainaaja oli kuuloittanut
+muiden muassa meidän kyläläisetkin rukiita leikkaamaan pellollensa.
+Kuuliaisena esivallan käskylle, sanoin minä maanantai-aamuna
+velimiehelle: jos häntä minä lähden papin päivätöitä tekemään, kun
+vielä olen näinkin kuojussani."
+
+"Olisihan sinne minunkin päivätyöni suoritettavat", lausui sopestaan
+ruotu-Mari; "ja nyt kun ei ole tiettyä työtä, niin joutaisinhan minäkin
+Simon kanssa lähtemään pappilan pellolle." — Silloin hän näet oli
+itse-miehinään.
+
+"No mennään vaan yhdessä," sanoin minä. Eväät pantiin pussiin ja sitten
+lähdettiin tallustamaan Kirkonkylään...
+
+Päästyämme pappilaan, lähetettiin meidät muiden kanssa pellolle rukiita
+leikkaamaan. Ensimmäisen päivän leikattua tuntuivat luut kipeältä ja
+seuraavana päivänä ei selkäranka mitenkään tahtonut vääntyä rukiin
+olkia leikkaamaan, mutta kun kerran työn alkuun pääsi, menihän tuo
+sitten totuttuun tapaansa. Ahkerasti sitä leikattiinkin, välistä
+kilvattiinkin. Ennen iltaa toivottiin leikkuun loppuvan.
+
+"Kunhan rovasti toisi tänne jotakin suun kostuketta, kuivaan
+kurkkuun... ei hänen tarvitsisi suinkaan kauppojaan katua, kyllä sitä
+toisella tapaa leikattaisiinkin," sanoi joku joukosta.
+
+"Ei se raaski, on niin perin kitsas," sanoi eräs.
+
+"Kyllä se rovasti saapi helpolla työnsä tehdyksi, vieläpä monenlaiset
+muut tulot kaupan päälliseksi", lausui kolmas.
+
+"On rovastillamme tuloja, ainakin yhtä paljon kuin sinätyörillä tai
+kupernyörillä; kylläpä kelpaa elää mutta paljon on hänellä työtäkin,
+kun on näin suuri seurakunta," arveltiin.
+
+"Yhdellä tiellähän voipi toimittaa suuremmankin seurakunnan papin
+virkatoimet."
+
+"Suurien tulojen tähdenhän se tänne väkisin pakkausikin, vaikk'ei
+saanut yhtään ääntäkään; kuuluu näet olleen sinä sotapappina ennen
+vanhaan," tiesi eräs.
+
+"Sepä on kumma, kun palkanmaksaja ei saa edes työntekijääkään omin
+päinsä valita, niinkuin papin vaaleissakin; väkisin vaan esivalta
+vanhoista papeista työntää jonkun lihavaa palkkaa nauttimaan," sanoin
+minäkin toisten puheesen.
+
+"Niin se on, mutta esivaltaa vaan täytyy todella," vastattiin.
+
+"Totella, totella, kuinkas muutoin." Kuin leikkuu lopetettiin, huudahti
+työnjohtaja: "Päivätyömiehet saavat jo mennä kotiansa, mutta pistäykää
+ensin konttooriin rovastin luokse päiviänne kuittauttamassa."
+
+Minä sanoin Marille: "no, pistäytäänhän mekin rovastin luona."
+
+Päivätyömiehistä viimeisinä, astuimme lasiovesta ulkoetehiseen,
+heitin lakkini siihen, ja astuimme rohkeasti, minä edellä, Mari
+perässä, etehisen lävitse konttooriin. Rovasti istua könötti kädet
+ristissä lihavalla vatsallansa ja pitkä piippu hampaissa, poltellen
+hyvänhajuista, parasta Wenäjän mahorkka tupakkaa.
+
+"Hyvää päivää!" sanoin minä ja kumarsin nöyrästi; Mari niijasi
+vieressäni itse puolestaan tervehdykseksi.
+
+"No mitä Simo Sopasella on asiaa?... Vaan ken sinä olet?" kysäsi
+rovasti Marilta.
+
+"Tämä on se meidän läksiän Mari," vastasin minä Marin puolesta; hän
+kun näet ei ollut tottunut herrojen kanssa puhumaan... "Eihän tässä
+meillä muuta erinäistä asiaa tällä kertaa ole kuin... tuota nyt...
+kuin herra rovasti viime pyhänä kuulutti meidänkin kyläläiset rukiita
+leikkaamaan, niin nöyrinä käskylle, olimme me molemmat eilisen, sekä
+tämän päivän ruista leikkaamassa. Leikkuun loputtua, käski työnjohtaja
+tänne konttooriin, kuittauttamaan päiviämme... ell'ei herra rovastilla
+sattuisi kiirettä olemaan."
+
+Rovasti nousi kiikkutuolilta, pani letkapiippunsa hyllylle, otti ison
+kirjan esille ja kysäsi minulta: "Korpelan kylästähän se sinä olet?"
+
+"Jaa, herra rovasti, Korpelan kylästä numero viisi," vastasin minä.
+
+"No, hyvä on, saat mennä!" käski rovasti. "Ken se sinä taas oletkaan?"
+kysäsi hän Marilta.
+
+"Mari Mähöseksihän ne minua kutsuvat; olen kotosin samasta kylästä, kun
+tämä Simokin," lausui Mari.
+
+"Monta päivää työtä teit?" kysäsi rovasti.
+
+"Kokonaista kaksi päivää olin leikkaamassa."
+
+"Oletko naimisissa?"
+
+"En, herra rovasti."
+
+"Vai et ole naitukaan, siis olet vanha piika!" lausui rovasti.
+
+"Niinhän se on sallittu," vastasi Mari.
+
+"Vai on se sallittu, oma syysi se on... hm, hm... noo, siinä
+tapauksessa olisit sinä saanut olla neljä päivää työssäni," lausui
+rovasti painavalla äänellä.
+
+"Herra rovasti! Enhän minä tiennyt... Kun ne toisetkaan eivät olleet
+kun kahtena päivänä työssä, pitäisikö minun, yksinäisen naisen tehdä
+herra rovastille neljä päivätyötä," sanoi Mari niijaten.
+
+"Oletko sinä suorittanut minulle kuulutusrahaa," kysäsi rovasti
+pontevasti.
+
+"Enhän minä miten... kun en ole ollut kihloissakaan," vastasi Mari
+hämmästyneenä.
+
+"Olenkos minä saanut sinulta vihkiäisrahaa?"
+
+"Mutta... enhän minä ole naimisissakaan.
+
+"So, so! Oletkos suorittanut minulle lapsen ristiäisrahaa?"
+
+"Korkeasti kunnioitettava herra rovasti, eihän se miten ole mahdollista
+ollut, kun en ole joutunut naimisiinkaan," vastasi Mari.
+
+"Siinäpä se juuri onkin; millään et ole edes minua hyödyttänyt, et
+millään, olisiko tuo paljon, jos sielusi paimenelle tekisit neljä
+päivätyötä... jaa'ah! sinä raukka, et ole saanut itsellesi miestäkään."
+
+Tämän keskustelun ajan olin minä seisonut etehisen syrjässä. Nyt minä
+katsoin sopivaksi astua esiin, Marin puolesta puhumaan, vaikkapa vaan
+sananpalvelijaa ja esivaltaa vastaan, sillä minusta näytti rovasti
+puheissaan joutuvan liian pitkälle syrjäasioissa.
+
+"Herra kontrahtirovasti, — rovastimme, oli näet toinen mies piispasta,
+— suokaa anteeksi, vaikka minäkin tartun puheesen. Minä olen Marin
+kanssa tehnyt näinä kahtena päivänä yhdessä leikkuutyötä, olen myös
+nähnyt ja voin todistaa vaikka kahden sormen panemisella kirjan päälle,
+ettei tämä Mari työssään jäänyt jälelle muita naisia, joll'ei riitä
+vaatikaa oikeuden kautta kaksi päivää lisäksi, mutta nämä kaksi päivää
+on teidän kumminkin kuittaaminen. Mitä taas siihen tulee, ett’ei Mari
+ole naimisiin joutunut, sille emme me maalliset ihmiset mitään voi...
+rovasti paremmin tietää kenen määräyksen alaisia semmoiset asiat ovat,
+jos uskotte nimittäin sen, mitä saarnastuolissa julistatte."
+
+"Mitä sinä siinä seisoa tollotat, kyllä minä opetan sinut ymmärtämään
+paremmin käskyjäni ja menemään pois, kun ei sinulla enään ole
+asiatakaan" lausui rovasti, nousten kiikkutuolilta, — johon Maria
+puhutellessa oli istuutunut, — astui luokseni ja katsoi ensin
+vihaisesti minuun, mutta viimein sieppasi ryntäistäni kiini, aikoen
+näet minua taluttaa ulos.
+
+Minä olen koettanut seurata aina sananmukaisia käskyjä, niin lähimäisiä
+eli omia, vertaisiani, sekä esivaltaa kohtaan, mutta nyt alkoi minuakin
+suututtaa sananpalvelijan röyhkeä käytös. Mutta hilliten vielä itseäni,
+sanoin hiljaisesti: "kuinka pappi kehtaa tämmöiseen tekoon ruveta...
+ja vieläpä näin maallisen miehen kanssa," vaan kun siitäkään ei apua
+tullut, tiuskasin kovemmasti: "hellittäkää, taikka muuten loppuu koko
+Ryöperin suku," rovasti oli näet vanhapoika. Silloin rovasti hellitti
+ja peräytyi etemmäksi. Minä sanoin Marille: "pötki tiehesi, taikka
+muuton tästä tulee aika komplementti eteen." Mari edellä, minä perässä
+kiiruhdimme rovastin kanssa kamarista etehiseen ja sieltä pihalle.
+Vapaasen ilmaan päästyämme tuntui ikäänkuin helpoittavan sydänalaa. —
+Semmoista leikkiä sitä Ryöperi-vainaan, kanssa täytyi pitää.
+
+Annappas olla, kuin kerron edelleen. Mari vanheni vanhenemistaan,
+jott’ei viimein jaksanut itseään elättääkään, vaan hänet täytyi panna
+ruotiin. No niin! Se oli eräänä syksynä kun Mari tuotiin naapuritalosta
+meille. Viikkokauden oltuaan tuli hän sairaaksi. Tuntiessaan loppunsa,
+lähenevän, pyysi hän minut luoksensa ja lausui: "Simo! voisitko hankkia
+papin luokseni, tahtoisin hänen kanssaan keskustella sieluni tilasta."
+
+"Miks'ei," sanoin minä ja käskin renki Heikkiä — se oli se Häsäsen
+Heikki, joka asuu nykyjään tuolla Karjalan kylän perukalla — pappia
+veneellä hakemaan. Heikki läksi aamusta päivää. Odotetaan, odotetaan,
+Heikki vaan ei saapunut. Vihdoin puolenpäivän aikaan Heikki tuli,
+mutta pappia ei ollut seurassa; ei sanonut veneellä lähtevänsä. Kun
+ruotu-Mari yhä kovemmin voihki, lieneekö ruumista vaivannut, vai
+sielunsa kanssa hänellä tekemistä oli, niin sanoin minä veljelleni,
+"meneppäs sinä isäntämies pappia perään, tottapa silloin lähtenee."
+Mutta eipä tuo rymäläinen sittenkään lähtenyt, antoipa vielä semmoisen
+lähtöpassin, että velimies sanoi: "että minusta saapi hän rauhan aina
+tuomiopäivään asti."
+
+"Ryöperikö se semmoinen oli?" kysäsin minä.
+
+"Ei Laakervallihan se silloin oli väliaikaisena pappina," vastasi
+setäni.
+
+No niin! Viimein minä sanoin: "antakaappas Simo lähtee matkalle, ehkäpä
+saan papin mukaani."
+
+Menin pappilaan. Pihalla kysyin ohi menevältä tytöltä, "vieläkö se
+pastori makaa."
+
+"Kyllä se on jo valveilla ollut aamusta alkain, astukaa vaan tampuurin
+ovesta sisään, niin kyllä pastorin löydätte."
+
+"Jassoo," sanoin minä ja astuin sisään. Mennessäni päätin panna kovan
+kovaa vastaan. Minä en tahtonut mennä "kyökin kautta", enkä viedä
+mitään tuomisiksi, niinkuin velimieheni vei tuonnoin tuomarille
+härän, ennenkuin herrastuomarin arvoon pääsi. Jalkineeni puhdistettua
+ja hattuni lattialle laskettua rykäsin pari kertaa. Kun ei pastoria
+kuulunut tempasin konttoorin oven auki. Pastori oli juuri kahvia
+vehnäleivän kanssa särpimässä, mutta minut huomattuaan, nousi hän ylös
+ja kysäsi kiivaasti asiatani.
+
+"Herra pastori — tuota noin — meille kun viikko takaperin tuotiin se
+ruotu-Mari ruotiin, oli hän ihan terve, mutta nyt rammettui niinkuin
+vanha tynnyri yhteen läjään jott’ei paikoiltaan auttamatta pääse.
+Sentähden anon minä alamaisella nöyryydellä, että herra pastori tulisi
+häntä, katsomaan ja ripittämään."
+
+"En minä tällä kertaa jouda!"
+
+"Ettekö, milloinkas sitten?"
+
+"En tiedä."
+
+"Mutta milloinkas pastori sitten joutaisi?"
+
+"Silloin kuin joudan, silloin tulen."
+
+"Mutta ruotu-Mari on hyvin sairas, joll’ei vaan ennättäisi kuolla; ja
+sitäpaitsi on jo kahdesti teitä tänäpäivänä käyty perässä ja nyt minä
+olen jo kolmatta kertaa; neljättä kertaa ei enää tulla."
+
+"Onkos sinulla hevonen?" kysäsi pastori.
+
+"Ei ole, enhän minä vetelän suon yli hevosella mitenkään voinut ajaa."
+
+"Johan minä sanoin niille toisille, ett’en minä veneellä lähde."
+
+"Mutta jos sairas kuolee herra, pastoria, puhuttelematta?"
+
+"Mitä minulla on hänen kanssaan puhumista," vastasi pastori röyhkeästi.
+
+Nyt minäkin taus suutuin ja sanoin kovalla äänellä: "jos herra pastori
+ei täytä kuolevaisen viimeistä toivoa, niin katsokaa vaan ettei kappa
+selästänne kapsahda."
+
+"Ulos, viisastelematta siinä!"
+
+Silloin katsahdin ympärilleni, otin askeleen eteenpäin, näyttääkseni
+ett’ei minua ole hevillä ulosajettava ja sanoin: "lähteekö pastori,
+vai pitääkö minun teitä 'könstormingin' kautta hakea." Se naula veti.
+Pastori paikalta sanoi: "ennenkuin sinusta pääsee täytyyhän tässä
+lähteä." Minä menin pastoria rappusille odottamaan siksi aikaa kuin
+hän puki itsensä. Pastorin ulostultua huomasin minä ett’ei hänellä
+rippi-kaluja olekaan muassa. Ajatellessani, ett’ei hän kiireessään
+muistanut ottaa rippikaluja mukaansa, huomautin että niitä juuri tällä
+matkalla tarvitaankin, mutta kun hän vihaisesti ärähti: "pidä huolta
+omista asioistasi" niin en enää virkkanut koko matkalla sanaakaan.
+Kotopihalle päästyämme kysäsi pastori: "missä se sinun sairaasi on?"
+
+"Tuolla tuvassa!" vastasin minä, jolloin pappi edellä ja minä perässä,
+astuimme tupaan, missä ruotu-Mari yhä vain voihki vuoteellaan.
+
+Pastori astui Marin luokse ja kysäsi kiivaasti: "no sinäkö se sairas
+olet?"
+
+"Minähän se tässä," vastasi Mari riutuvalla äänellä.
+
+"Oletko sinä halunnut minua puhutella?"
+
+"Olenhan minä."
+
+"Oletko sinä sielusi tilasta pitänyt huolta?"
+
+"Olenhan minä lukenut sanaa ja kirjaa."
+
+"Jaa... jaa, mutta oletko sinä keskustellut Jumalan kanssa ja saanut
+siten tuntea Hänen armovaikutuksiansa?" kysäsi pastori.
+
+"Tokkopa tuo minua puhuttelemaan tulenee", tokasi ruotu-Mari.
+
+"Mitäs jos en minä anna sinulle rippiä?" sanoi pastori.
+
+"Syö itse sitten," vastasi Mari, varmaankin kiusautuneena pastorin
+koukkupuheista.
+
+"Ei helvetti sinusta saa, kuin kourallisen tulisia tuhkia," sanoi
+juuri se sama pastori Laakervalli ja meni ulos, "oikeutta" antamatta;
+ja mistäpä hän antoikaan kun ei ollut rippi-kaluja mukanaankaan. Enkä
+minäkään hänen käytöstavalleen mitään voinut, kun se oli pastorin ja
+sairaan keskinäinen asia.
+
+"Mitenkä ruotu-Marin sitten kävi?" kysäsin minä uteliaana.
+
+"En minä tiedä mitenkä hänelle kävi matkalla toiseen elämään, sillä kun
+niinä tulin pastoria saattamasta, oli Mari jo heittänyt henkensä."
+
+Minä tein naapuri Tuomaan kanssa Marille tuvan ja veimme hautaankin.
+
+Ei Mari-raukalle soitettu "sanoma- eli sielu-kelloja", yhdeksän,
+kymmenen, eikä yhdentoista aikaan, kuten eri säätyläisille on tapana
+soittaa, sillä Mari oli ulkopuolella koko kastilaitosta; ja kukapa se
+sielukellojen soittamisesta olisi maksun suorittanut. "Koulukellojen"
+soitotta se pastori Laakervalli kovalla äänellä siunasi haudan ja
+viskasi multakuokkareita valkoiselle kirstulle, jonka perästä lukkari
+lauloi yhden virren värssyn, siinä kaikki. Minä naapurin Tuomaan ja
+hauta-Laurin kanssa täytimme haudan ja pistimme valkoisen puuristin
+multaan jonka perästä läksimme mekin pois, ajatellen millaisen onnen
+hänkin raukka saavuttanee toisessa elämässä.
+
+Tähän lopetti Simo setä kertomuksensa ruotu-Marista ja rupesi
+kirvesvartta veitsellä vuoleksimaan.
+
+
+
+
+PÄIVÄLLISELLÄ.
+
+
+"Sattuuhan sitä ihmis-elämässä tapahtumaan milloin mitäkin. — Jok'ikinen
+päivä tuopi esille kummempaa ja kummempaa. Niin, päivällisestähän
+minun pitääkin kertoa... ei mistään juhlapäivällisestä, suuressa
+ensimäisen luokan seurahuoneessa, missä puheita pidetään ja maljoja,
+juodaan... Vaan semmoisesta päivällisestä, missä sekalainen seurakunta,
+vanhoja ja nuoria poikamiehiä, on koolla jonkun 'kortteeria' pitävän
+ruokamatammin luona. Olin koulupoikana, kun onni minunkin viskasi
+semmoisen leskimatammin luokse asumaan. Siihen asti olin ollut omissa
+ruuissa, mutta koska siitä ei näkynyt sen selvempää tulevan, muutin
+toveri Sieväsen ehdoituksesta asumaan erääsen kyökistä muodostettuun
+kamariin, jonka uunissa olisi voinut paistaa mitä ikinä vaan halutti
+— — — vaikka pannukakkua... Vaan kun meille annettiin vahvaa ruokaa
+kolmasti päivässä, niin ei tarvinnut käydä ylimääräisiin talouspuuhiin.
+Niinkuin sanoin ruokaa saimme huokeasta maksusta kolmasti päivässä...
+ja vielä semmoisessa seurassa, missä maisteria, postiherroja — en minä
+'posteljuonia' tarkoita —, konttoristiä, kanslistia, näyttelijöitä
+y.m. oli koossa. — Ruuansulatuslaitos näkyi kaikilla herroilla olleen
+kelpo kunnossa, johon lienee vaikuttanut tarjoojaneiti... punaposkinen
+tytön tyllerö. Tätä muutamat keikarit kutsuivat 'Mansikaksi',
+lisäksi isältä perimällensä suku- ja papin antamalle ristimänimelle
+— — — niinkuin sitä nyt annetaan semmoisille henkilöille joista
+pidetään liian paljon, taikka ei pidetä ensinkään, keskivälillä
+olevat tyytykööt tavallisiin nimiinsä — — — Niin Mansikaksihan ne
+veijarit hänet ristivät — — — eipä semmoista nimeä sentään joka tyttö
+ansaitsekaan. Mansikka oli tuommoinen punaposkinen, punahuulinen,
+nykeränenänen ja muuten soreavartaloinen tyttö. Olisipa sopinut olla
+näkemässä, kun hän herroille ruokaa tarjosi, silloin hymyili hän
+näet niin viehättävästi... niin viehättävästi, ett’en osaa paperille
+piirtää. Lyhyesti voin sanoa, että Mansikka oli näöltään kaunis,
+hymyili kauniisti, puheli kauniisti, asteli sipsutteli kauniisti
+— — — silloin tosin en ymmärtänyt Mansikan enkä muidenkaan kauneutta
+— — — mitä arvostelua nyt semmoinen koulupojan nallikka voisi antaa,
+jolle ei vielä viiksien orasteet paraalla partarasvallakaan tahtoneet
+kasvaa. — Mutta nyt olen joskus ajatellut, mitähän kun Mansikka olisi
+pukenut oikein vallasväen vaatteet yllensä turnyyrien ja tarnukkein,
+rimpsuin ja rampsuin kanssa, kylläpä hän varmaan semmoisesa puvussa
+olisi näyttänyt, niinkuin joku salonki-neiti konsanaankin. Mansikkapa
+ei huolinut semmoisista puvuista — — — hän tyytyi luonnolliseen
+kauneuteensa, josta hän tuskin tiesi itsekään... Lieneeköhän sentään
+ollut niin viaton — — — sitä on vähän vaikea sanoa. — Eipä ihmettä
+kun keitto maistui, lihapullat maistuivat, jälkiruu'at maistuivat ja
+yksin tuo mauton lipeäkalakin maistui Mansikan ollessa 'passaamassa'
+— — — miksipäs ei olisi maistunut. Tämän enempää ei Mansikasta.
+Satuin tässä ikäänkuin sivumennen häntä lähemmin kuvailemaan, siitä
+yksinkertaisesta syystä, että ruokamatammit voisivat — herrojen
+ruokahalun parantamiseksi — hankkia tarjoojaksi samanlaisen Mansikan
+— — — Se maksaa vaivan... uskokaa pois. Kerran koulusta puoliselle
+tullessa istuin kirjojen ääreen, mutta lukeminen ei tahtonut kumminkaan
+sujua ... juuri kuin olisi painustanut selkää... silmälaudat tahtoivat
+painua kiini ja vatsapohjukka tuntui tyhjältä; ja kävi vielä
+tyhjemmäksi kun toverini äkkiä lausui: 'mitähän jälkiruuaksi tänään
+tarjottaneen!' Tosin en ollut mikään epikurolainen, mutta — kasvavalla
+pojalla tahtoo aina — hivuttaa suolia ja vatsaa — niin ainakin
+vanhat väittävät ja, niin se oli minunkin laitani siihen aikaan.
+Tottapa kerrankin vanhojen väitteessä perää lienee, koska, minäkin
+kokemuksestani tulin siihen vakuutukseen, että lihaksien, luiden ja
+vatsakoneiston alituinen kasvaminen, sekä luuonttojen laajeneminen
+vaatii aina enemmän ja enemmän ravitsevaa ainetta, olkoon se sitten
+mitä tahansa... No sehän se juuri minunkin vatsaani aina hivutti. Tällä
+erällä hivutus hälveni, kun käskettiin päivälliselle. Kirjan viskasin
+pöydälle ja sanoin toverilleni marss — — — Mutta tästä kiireestä,
+marssimisesta ei ollut vähintäkään etua, sillä kamarista käytävän yli
+juostessani olin tuotapikaa... kompsiis... — se tahtoo sanoa: että
+siinä nyt kähmin vatsallani. 'Nuo sen vietävät saappaat', olivat ensi
+sanani, sillä joll’ei rampa-Esko olisi tehnyt näin väljiä saappaita ja
+lisännyt anturoihin 'kuosin' kaunistamiseksi suuria korkoja ja korkojen
+päälle rautoja, niin en tässä nyt pitkälläni piehtaroisi. Raudat tosin
+taisivat siihen aikaan olla tarpeen koska kuulin isäni rampa-Eskolle
+sanoneen: 'iske vaan raudat korkoihin, vähemmänhän korot kivikadulla
+läntistyvät'... ja rampa-Esko iski vaan päälle."
+
+Nousin ylös vatsaltani; onneksi ei ollut ketään näkemässä
+lankeemistani. — Astuin ruokahuoneesen ja asetuin istuimelle, sekä
+kävin alkuruokiin käsiksi. Täällä istuivat jo maisterit Wakanen ja
+Ripsakka, sekä kauppias Tavarow. — Vähitellen saapuivat toisetkin
+ruokavieraat, miten kullekin sopi. Maisteri Pöhnänen, liiallisesta
+oluen juomisesta puhkien ja pähkien, tuli tavallisesti aina maisteri
+Pilasen seurassa. Maisteri Pilanen oli nyt semmoinen veitikka, ett’ei
+toista parempaa — — — Tietäähän ne vanhat pojat — — — alituiseenhan
+ne nauruhermoja kutkuttelevat pilajuttuloillansa. Kulkupuheet tosin
+kertoivat koulupoikien saattaneen hänet herraskyydillä luokkahuoneesta
+ulos... eihän se nyt ollut oikein kasvatusopin-sääntöjen mukaista...
+vaan minkäs sille voi, kun ne nuoret ovat välistä niin huimapäisiä. —
+Sitten astui postiherra Dumbum sisään. Hän oli hyvin yksinkertainen
+ja vaatimaton mies — — — hivukset silmillä tuijotti hän silmälasien
+lävitse alituiseen eteensä. Maisteri Pilasen leikillisiä puheita
+kuunteli hän väliäpitämättömänä... joskus vaan vähän naurahti...
+mutta ei sekään ollut oikeaa nauramista — — — olihan vaan tuommoista
+nauramisen ja hymyilemisen keskivälillistä huulten venyttelemistä.
+Dumbum'ia seurasi konttoristi Nolonen, jolla näkyi aina olevan
+kiire ruo'an ääreen — — — Saattoi hänen vatsansa tuntea samanlaista
+hivutusta, kuin minunkin vatsani... ja kyllähän se tuossa ikävässä
+kirjoitustyössä sentään vatsaa raukaiseekin enemmän kuin muissa
+toimissa. Mahtavana astui konttoristi Stoltz sisään. Nimestä päättäen
+oli hän kansallisuudeltaan saksalainen. Hän sanoi matkustaneensa
+kaikki Europan valtakunnat ristiinrastiin, josta vaeltelemisesta tein
+minä johtopäätöksen, että kyllä se Stoltz on sentään viisas mies,
+vaikka ei maantiedettä tuntenut paremmin kun meikäläinen kansakoulun
+oppilas, koska, kerran väitti — maisteri Pilasen kanssa — Pietarin ja
+Adrian meren olevan samalla meridianilla. Jotenkin myöhään saapuivat
+kanslistit Keikkanen ja... vaan sen toisen kanslistin nimeä en enää
+muistakkaan, jolla oli mustat hivukset, suuri nenä, sutiparta ja
+"silmärillit" nenällä. Viimeisinä saapuivat näyttelijät Tuhlanen ja
+Kurttisööri pohmeloisina viimeisintä juomingeista. — Kun jokainen
+oli tehnyt tavallisen tervehdyksen, asettuivat he ruo'an ääreen —
+käsiään ristiin panematta. Saattoivat he sydämessään sentään kuinkakin
+kristillisellä mielialalla lukeneen ruokasiunauksen, mutta sekin on
+niin ja näin — — — eihän tuota ollut edes aikaa... tartuttiin vaan
+kannikkaan kiinni. — Jutut sujuivat... jokainen puheli viereisensä
+kanssa, ainoastaan vaiti olivat: Tavarow ja minä. Me vaan pistimme
+poskeemme saatavilla olevaa ruokaa. Tavarow ehkä syömisensä ohella
+lienee laskenut aamukaupan voittojaan.
+
+Ovi avautuu, jokainen kääntyy katsomaan sinnepäin odotellen nähdäkseen
+Mansikan kaunista hymyilyä, mutta nyt Mansikan sijaan ilmestyi
+olento, jonka herrat varmaan päättivät nimittää Karpaloksi, jos
+marjanimityksissä pysytään. Muuten oli uusi piika pitkäruumiinen,
+tummaverinen — — — ja kuka sitä rumaa osaa enään kaunistaa — — — aivan
+saman näköinen, kun Hotokan Liippo kotikylässäni, — — — ken lienee
+sattunut hänet tuntemaan — — — ihan hänen näköisensä.
+
+Karpalon tumma pinta näytti ikäänkuin punastuvan, huomatessaan herrojen
+paljouden, mutta rohkeasti hän kumminkin niijasi ja asetti astian
+lipiäkaloneen pöydälle... puh... myhähin itsekseni — — — mitenkä
+käyneekin, sillä järjestys näkyy olevan poissa — — — Karpalo ei
+ole oppinut herroja "passaamaan." Sen huomasin; siksi olin minä
+kuukauden ajalla oppinut. Mutta sivumennen voin mainita, että oli
+sitä harjoittelemistakin tämmöisessä hienossa seurassa, ennenkuin
+kaikki kohteliaisuuden temput olivat muistossa. — Ennenkuin tässä
+uudessa majapaikassa menin puoliselle, selvitti toverini juurtajaksain
+ruokajärjestyksen, kohtelu- ja tarjoomistavat y.m. asiaan kuuluvat
+haarat seuraavaisesti...
+
+"Ruokahuoneesen astuttuasi tee tuommoinen 40 asteen kumarrus, jonka
+tehtyä astu sievästi pöydän ääreen — — — ota liina lautasen vierestä,
+anna sen olla joko paikallansa, taikka levitä mahallesi — miten
+haluat... mutta välttämättömästi sinun tulee liina käsiisi ottaa, sillä
+kun liinan liikuttamilta jätät, ajattelee joku ett’et semmoista kalua
+ymmärrä ensinkään käyttää. Muuten ole koko ruoka-aika varuillasi,
+sillä kun joku pään kumarruksella jotakin pyytää — — — tarjoo heti...
+vaan hymyhuulella — ainakin toisella suupielellä — kun lausut:
+suvaitsetteko. — — — Kun jotakin pyydät, niin sano esimerkiksi näin:
+Saisinko luvan pyytää pippuria — — — Jos herra olisi hyvä ja antaisi
+ätikkää — — — Voisiko olla mahdollista saada suoloja — — — Vaivaisinko
+Teitä tarjoomaan juustoa... niin sillä tavoin... ja kun olet saanut
+pyyntösi mukaan, vastaa heidän kohteliaisuuteensa sanalla: kii ..
+ii.. tos"... juurikuin en muuten olisi saanut syödäksenikään, vaikka
+säntilleen olin jo edeltäkäsin maksanut matammille vuokran.
+
+"No eikö kukin saa omalla kädellään ottaa mitä haluaa?" kysäsin minä
+hieman hämmästyneenä.
+
+"Kyllä, mutta kohteliaisuuden vuoksi herraspiiriissä pitää juuri
+käyttäytyä näin... venttas, se on ruotsia... minulta jäi äsken
+ kesken... Niin... Mansikan tarjotessa ruokaa käänny vasemmalle, jotta
+oikealla kädellä voit ottaa vatsasi vaatimuksen mukaan ruokaa, edessäsi
+olevalle lautaselle," juuri kuin minä olisin ollut vasenkätinen. —
+Toverini lopetti havaannollisen opetuksensa sanomalla vielä: "Pää-asia
+on vaan, että ensin tarkastat mitenkä toiset syövät."
+
+Tähän tokasin minä: "ei... ei se kelpaa... Kun minä rupean suu
+ammollaan katselemaan toisten syömistä niin enhän itse saa edes
+vatsaani pohjapeitollenkaan, päälliseksi, kun ei alinomaa hivuttaisi."
+
+"Tee kun tahdot," kuului toverini tyly vastaus, "sinun hyväksesi minä
+rupesin tässä suutani vaivaamaan."
+
+Ken tahansa, tämmöisen opetuksen kuultuansa, ei hämmästyisi... Niinhän
+neuvotaan kuin jaloittelevaa lasta. Eipä kumma kun minunkin, talonpojan
+kodista lähteneen tollikan, sydän rupesi hieman pamppailemaan. Rohkasin
+kumminkinkin itseäni sen verran, että astuin selkä suorana toverini
+perässä ruokahuoneesen ja matkin toverini tekemiä temppuja. Silmiäni
+huikasi, ruumiini vapisi — — — ja vatsani täyttämisestä ei tullut
+silloin niin mitäkään — — — naukua sekin vain sai. — Useakin ajattelee
+mitähän tuokin nyt taas rupattelee — — — eikä usko että ihminen
+toisensa edessä rupeaa vapisemaan kuin vilutautinen ... Niin, niinhän
+ne tietämättömät jupattavat, mutta kunhan semmoiset vastaväittäjät
+näkisivät kuinka "moukankin" housut hutajaa, seisoessaan — talonpoikaa
+minäkin tarkoitan enkä housuja — lakittomin päin "herrastuomarin",
+"kolmsääryksen" — se on siltavouti, — "kanttorin" — nimismiehestä ei
+puhettakaan — edessä, niin laulaisitte kai toista ääntä ja vetäisitte
+vanhaa virttänne: "niinhän se on, pienen pitää nöyrtyä suuremman
+edessä, sehän on ollut tavallista maailman alusta asti... kuka sitä
+muuttamaan rupeaa..." Minä lisään vielä: pitäkää päälle vaan — jaa, se
+on hyvä tapa, pitää aisoissa... no — — — niinhän se on...
+
+... Niin ihmisiähän ne olivat toisetkin ruokavieraat... mutta kun
+se nyt tuntui niin oudolta semmoisessa joukossa... juurikuin olisi
+jokainen katsellut minua... ainoastaan minua — — — Hiukkasen tosin
+otin leipää... aukasin hieman suutani... tahdoin näet näyttää hyvin
+sievältä... pistin palasen suuhuni... sitten pidin paussia... Hieroin
+veistä ja pistintä toisiinsa... Lyhyesti sanoen, — kun en tahtonut
+kutkuttaa herrojen nauruhermoja heidän pernoissakaan, saati sitten
+suupielissään — aijoin näyttää että on sitä eletty ennenkin tämmöisessä
+seurassa — — — hm — — — Kun Mansikka tarjosi lämmintä ruokaa, otin sitä
+vaan hyvin vähän, ett'ei toiset olisi ajatelleet minua syömäriksi...
+Pelkäsimpä vielä, jos Mansikka sanoo matammille että kyllä se tuo
+Tolkkeri ottaa yhtä paljon ruokaa kun toisetkin herrat, vaikka on noin
+pieni, niin matammi on heti korottava vuokraa. Mutta tämmöiset aivojen
+ammennukset eivät ole muuta kuin tyhjien ennakkoluulojen synnyttämiä
+huonoja päätöksiä, joiden kautta ihminen on vähällä saada itsensä
+päiviltä pois... niinkuin sitä nyt kuolettamista hienoilla sanoilla
+ilmoitetaan... joko tällä tavoin, että nauvutetaan nälkäistä vatsaa,
+taikka ruvetaan elämään liian ylellisesti... turvotetaan ja lihotetaan
+vatsaa samassa suhteessa, kun kukkaroa laihtutetaan.
+
+No niin — Tämmöisen kiirastulen käytyäni opin pitämään ennakkoluulojani
+kurissa; enkä enään välittänyt, toisien ajatuksista mitään — — —
+seurasin vaan vatsani vaatimuksia. Ilman kehumatta voin sanoa,
+että nyt olin jotakuinkin oppinut kaikki tavat, "saankoluvat" ja
+"vaivaamiset." Helpostihan huomasin Karpalon vian — — — Sitävastoin
+kun hänen olisi pitänyt, käydä, pöydän ympäri ja tarjota jokaiselle
+erikseen lipiäkalaa, mätkäsi hän astian kaloneen pöydälle. Hän ajatteli
+varmaan... että saavathan ne hyvät herrat pöydältäkin. Mutta herrat
+eivät saaneetkaan, taikka eivät tahtoneet saada... Ja Karpalo-parka
+ei huomannut niitä lukuisia katseita mitkä häneen tähdättiin — — —
+Tietäähän sen nyt jokainen, millaisia silmäyksiä silloin annetaan kun
+ollaan vähän noin niinkuin pöpperö-tuulella. — Karpalon mentyä olivat
+herrat hiljaa... tuota vienoa runollista hiljaisuutta häiritsi joskus
+maisteri Pöhnäsen ryvähdys ja maisteri Pilasen sormien napsutus. —
+Herrat kaipauksella muistelivat niitä hetkiä jolloin Mansikalle silmää
+iskettiin... noin vaan tavan ja kohteliaisuuden vuoksi, tottumuksesta,
+jolloin joku hymyillen kysäsi: "no onkos puuhaa ollut", johon Mansikka
+taas hiljaisesti vastasi: "no jotakuinkin" ja sitten hymyili niin
+kauniisti ... Mutta kun kerran eräs herroista mitä viattomimmalla
+äänellä kysäsi: "mistäs te näin sievää kangasta ostitte?" ja samalla
+hyppysillään koetteli kuinka hienoa Mansikan kangas oli... silloinpa ei
+tyttö hymyilytkään, vaan vastasi kuivasti: "puodista"... Sillä johan
+tuommoinen kysymys taisi Mansikan mielestä olla liikaa ... ja sitten
+vielä käydä koettelemaan... vaikkapa vaan palvelustytön vaatteita
+ruokapöydän ääressä... liikaahan tuo oli jo.
+
+Niin minkäs sille nyt teki, kun Mansikka ei ollut tarjoomassa. Karpalo
+tuli sisään... Toi uutta ruokalajia pöydälle ja aikoi viedä entisen
+pois, mutta oli samalla kummastuneen näköinen siitä, kun ruoka oli
+koskematta. Tytön kummastus tuli sitä suuremmaksi kanslisti Keikkasen
+äkäisistä sanoista: "antakaa kala-astian olla paikoillaan, näettehän
+silmillänne ett’emme sitä vielä ole maistaneetkaan." Punastuneena
+riensi Karpalo keittiöön.
+
+Vihdoin maisteri Vakanen... hän istui vastapäätä minua... otti
+kalalautasen käteensä ja hyvin vakaisella ja anteiksi antavaisella,
+äänellä lausui: "syötäväksihän ruoka on tuotu", johon Tavarow myönsi:
+"niin, niin syötäväksihän se on tuotu."
+
+Postiherra Dumbum oli syönyt, söi ja aikoi vieläkin syödä. — Hän ei
+ymmärtänyt minkätähden toverit vaivasivat vatsaa syömättömyydellään...
+No hän nyt olikin noita vanhan ajan miehiä — — — Vaikka syömistaidossa
+vanhan ajan miehet olivat nykyaikaisia paljoa yksinkertaisemmat
+vaatimuksissaan...
+
+No tuota juuri tuumaili Dumbum, kurkistaessaan toisia "rillien"
+ylitse, jotta pitäneekö heitä käydä oikein lusikalla syöttämään — — —
+varmaankin kun noin syömättä miettiväisinä vaan istuvat. — Maisteri
+Pöhnänen ryvähteli ja lampsahutti leukapieliään... Otti kultasankaiset
+silmälasit nenältään... Pyyhkeli niitä ja katseli pöydälle hyvin nolon
+näköisenä.
+
+Vai niin, herra Pöhnänen on myöskin vähän niinkuin pikastunut!
+
+Maisteri Pilanen keinui tuolilla. Vihdoin puhkesi hän puhumaan: "mutta
+mihin hiiteen on Mansikka mennyt?" Mutta kaikeksi harmiksi ei kukaan
+tuohon voinut mitään vastata.
+
+Entäs konttoristi Keikkanen! — — — no hän oli nyt yhtä happamen
+näköinen kuin toverinsakin.
+
+Konttoristi Stoltz kääntyi Noloseen ja Keikkaseen päin... ja rupesi
+puhelemaan... puhelemaan... Niin hiisi vieköön, kyllähän näin että
+siinä nyt hartaasti puheltiin, mutta en ymmärtänyt vähääkään heidän
+syvämietteisistä ja julkilausutuista sanoistaan... Jaa... niin,
+harmittaahan minua hiukan kun en voi heidän keskustelustaan mitään
+virkkaa... Mistä syystä... olenko kuuro... Se on toista kun jutellaan
+tuota Suomen kieltä, vaikkapa vaan vierasta kieltä... silloin
+ymmärrän... Mutta kun tuota kotimaista kulttuuri eli venskan kieltä
+rengutetaan, silloin panon korvani umpeen... särkeytyyhän silloin
+tärykalvotkin ja...
+
+Ja silloin kääntyi katseeni näyttelijöihin, seuramme ainokaisiin
+taiteen harrastajiin — Ruotsin kielisiin taiteen edustajoihin:
+Tuhlaseen ja Kurttisööriin.
+
+Jopa nyt jotakin. Tuossapa Tuhlanen nolona istuu ja katselee suruissaan
+eteensä. Onpahan syytäkin... "mitenkä... solo... operassa ...
+fiss-dur’issa."
+
+Näistä katkonaisista ja hiljaan lausutuista sanoista tulin siiheen
+päätökseen, että Tuhlasella on jossakin operassa solo-osa, mutta nyt
+varmaankin äänirakot eivät ole oikein kunnossaan... ja mitä johtaja
+sitten sanoo.
+
+"Olispa ollut hyvä, kun edes markankaan verran eilen päivällisen aikaan
+olisi taskussa... vaikka johonkin soppeen piiloutunut, ett’ei olisi
+tarvinnut varkain ajurin reestä hypätä... eipähän ollut piiloutunut
+penniäkään... kaikki jäivät seurahuoneelle... Kyllähän ripsakasti olin
+hyppäävinäni... Mutta tuo ajurin pahuus tempasi päästäni aivan uuden
+karvalakkini, minkä viime viikolla kymmenestä markasta Weckseliltä
+ostin... Olipa pahuuksella näppärät näpit... Semmoinen hyvä lakki...
+Häh!" (Se oli vastaus Kurttisöörille, joka pukkasi Tuhlasta kylkeen ja
+sitten vilkutti silmiään, muikisteli suutaan ja kuiskutti korvaan)...
+"köp, köp två flaskor öl," kuulin Tuhlasen hiljaan vastaavan. — Sitten
+taas vaipui hän ajatuksiin...
+
+"Kaikki olisi käynyt hyvin .. Mutta kun hatutta päin juoksin yli pihan
+ja olin juuri astumaisillani ylimmäiselle portaalle... Silloin pääni
+vaipui, ruumiini taipui ja jalatkaan eivät pysyneet paikoillaan, ne
+vääntyivät ja nuljuivat kun hyvätkin linjaalit... Sitten olin noin...
+niinkuin humalaiset tavallisesti tekevät kaatuessaan töppöset taivasta
+kohti — — — Mikä tuuli lienee samaan aikaan lennättänyt erään akan
+(piharengin Karoliinaa hän näet tarkoitti) luokseni töllistelemään...
+Kun olisi tölläilemisellä jättänyt — ei, vaan tuo mokoma rupesi suun
+täydeltä huutamaan: 'ihan samalla tavalla nuo herrat humaltuvat kun
+talonpojatkin ja rantakasakit... Ihan samalla tavalla... Vaikka toinen
+juopi viiniä ja koljaattia ja toinen raakaa paloviinaa... Mutta onhan
+ne herrat sentään herrat' — — — Sittenkös ihmisiä minun ympärilläni
+kuhisi... Kyllähän miestä vähän silloin hävetti... Niin mutta minkäs
+sille tekee, kun ei ole tahdonvoimaa... Ja mitä luonto on valmistanut,
+kiitollisuudella ihmiset nautitkaan."
+
+Tuolla, tavoin ajatteli näyttelijä Tuhlanen... Että olisi se ollut
+hyvä, kun markan verran eilen taskun pohjaan olisi piiloutunut...
+Mikä lienee akan tolvanan haukkumaan tuonut... Ihmisen nautinnoksihan
+luonnon talous on valmistettu... Ja sitten taas muisteli ajurin
+näppäryyttä ja kaatumistaan...
+
+Totta tosiaan hauskuutti minuakin eilen Tuhlasen draaman harjoittaminen
+käytävällä... mutta kun oikein ajattelen, niin ei se mitään lystiä...
+
+"Jag går fråga min skuld" lausui kanslisti Keikkanen jotenkin
+ääneensä... Nousi istualleen ja meni ovelle, missä hän huudahti:
+"saisinko luvan puhutella matammia."
+
+"Juu — — — juu", kuului matammin ääni kyökistä ja pian näkyi hänen
+lihava vartalonsa kokonaisuudessaan. "No mitä herra Keikkanen
+tykkää puhua — — — Suokaa anteeksi... minulla on niin paljo plakkia
+vaatteissani... Mutta ymmärrättehän semmoisessa huushollissa kun — — —"
+
+"Ei se mitään... jahah... minä tuota tahdoin sanoa... Jos matammi olisi
+hyvä ja ilmoittaisi kuinka paljon olen velkaa... Minä suoritan heti."
+
+"Kuinka paljon velkaa — — — ajatelkaahan kuitenkin... Mitä minun
+tulee herra Keikkasesta uskoa... Te ehkä pidätte ruokamaksua julmasti
+tyyriinä... Mistä luulette huokeammalla saavanne... Ja kuulkaahan
+(tässä kohti matammi jauhoisilla sormillaan painoi aimo räänikän
+Keikkasen takkiin ett’ei muuta stanislaikkaa tarvittu) kun vastikään
+herra Rytkelin praattasi että Savanderska ottaa..."
+
+"Matammi hyvin tietää, ettei minun ole tekemistä Rytkelinin eikä
+Savanderskan kanssa ainoastaan minä tuota... tahtoisin saada selville,
+kuinka paljon olen velkaa."
+
+"Juu, juu kyllä siihenkin tullaan, mutta minä tykkäisin... saada
+selville, mistä turski käytöksenne on näin äkkiä saanut alkunsa... Onko
+soppa ollut huono... vai puljonki... vai bullat... vai kala... Sanokaa
+nyt suoraan, onko minun keittotaitoani vastaan mitään sanomista...?
+
+"No ei juuri... mutta passaus... passaus, siitä minä en pidä."
+
+"Jaha, vai passauksesta ette tykkää... No se onkin eri asia... Johan
+minä ajattelin että joko minun keittotaitoni on huononemaan... Sillä
+kun minä olin kuukkerskana sillä entisellä kuvernöörillä, niin minusta
+julmasti tykättiin... Soo — — — vai passaus ei ole herra Keikkasen
+mieleen... Oikein sydäntäni helpoittaa kun kuulin että minun taitoni...
+Katri, Katri... johan kahvi kiehuu yli reunojen... huolimaton... Etkä
+muista mitenkä tarkkaan minä sinua neuvoin herroja passaamaan, ethän
+nyt ole enään suntion herrasväkeä passaamassa, vaan nuoria viinejä
+kaupungin herroja... Herra Keikkanen... toisten ei ole passaamisessa
+mitään sanomista ja nyt menen itse Katria oikein säntilleen
+neuvomaan... Olkaa hyvät ja istukaa jälkiruokaa syömään.
+
+"Ei nyt tällä erällä... Mutta koska te lupaatte ett’ei vast’edes
+passauksessa hämminkiä synny, niin olen edelleen ruokavieraanne, vaan
+tällä erällä menen toimeeni — — — hyvästi!
+
+"Ajöö, ajöö, herra Keikkanen", huudahti matammi. Mutta herra Keikkasta
+seurasi konttoristit Stoltz ja Nolonen sekä se kanslisti jolla oli
+'rillit', sutiparta ja mustat viikset. Toiset jälkeen jääneet herrat,
+joiden joukkoon minäkin kuuluin, söimme kylläiseksi.
+
+"Usein olen ajatellut perästäpäin: että minkätähden ne herrat,
+sinäpäivänä eivät syöneet... Varmaankin ei ollut nälkä, sillä... No
+minä en virka mitään... Ajatelkoon kukin lukioista oman pääkoppansa
+mukaan syyn herrojen syömättömyyteen...
+
+"Sen vaan minä sanon vaikka kelle että sinä päivänä, kun Karpalo oli
+tarjoomassa ensikertaa, herrojen 'vatsarustingit' saivat naukua."
+
+
+
+
+KUVAUS LAATOKAN RANTAMAALTA.
+
+
+Kun seisomme ihanan, keväisen aamuauringon noustessa Laatokan
+rannalla, niin avautuu eteemme toista rantaa näkymätön, sinertävä ja
+peilikirkas veden pinta. Ei ainoastaan tuo järven suuri laajuus, vaan
+sen lumoava, monivärinen valon loiste — minkä kullan kimaltelevat
+auringon säteet vaikuttavat taittuessaan veden kalvoa, vastaan —
+ovat omiansa katselijan sydämmessä saattamaan ihania tunteita.
+Katselija ei ainoastaan huomaa kauneuden tunteita tyydytetyksi, vaan
+hän kohottaa myös halunsa taivaan sinipilvyeihin, nähdäksensä sitä
+ylenluonnollista olentoa, joka on luonnon niin ihmeen ihanana asettanut
+ihmislapsen näkymölle. Voiko kukaan kuolevainen sanoilla kertoella ja
+pensselillä kuvaella tätä luonnon kaunista taulua; voiko kukaan noiden
+värien heijastus-loisteita verrata johonkin elolliseen esineesen?
+— täytyy vastata kieltävästi. Ei ainoastaan elämän haaveksiva ja
+suuria toimintoja, seikkailuksia sekä kunniata etsivä ihmislapsi
+ihastu tämänlaatuisesta luonnon näyttämöstä, vaan tuo yksinkertainen
+kalastajakin, — joka kaiken yön on toimiskellut veden pauhinassa ja
+väsyneenä päivän ponnistuksista soudellen hiljakseen kotorantaansa
+kohti, — ehdottomasti hellittää airot käsistään, pysähdyttää venheensä
+kulun ja kääntää kasvonsa itäänpäin, jossa näkee punapurppura-kehän
+humisevan lehtimetsän välitse verkalleen majesteetillisesti kohoavan
+pitkin taivaan rannetta, siksi, kunnes on päässyt täyteen loistoonsa,
+jolloin ylenluonnollinen kirkkaus häikäisee hänen väsyneitä
+näköaistimiansa.
+
+Kalastaja vaipuu ajatuksien valtaan. Mitä hän ajattelee ei tiedä
+kukaan — kenties itsekään — vaan hänen aatemaailmansa virkoo
+kuitenkin, se ei viivähdy tänne maanpäälle, vaan sielunsa liitelee
+yläilmoja kohti, jolloin hän pannen kätensä ristiin rinnallensa
+lausuu itseksensä juhlallisen aamurukouksen, kiittäen Luojaansa —
+todellista luonnon Herraa. — Tätä luonnon kuvataulua ja sen sydämmessä
+matkaan saattamaa tunnetta näkevät ja tuntevat kalastaja-kansalaiset
+Jokaikinen aamu selkeällä kevät- ja kesäilmoilla. Heidän suustansa
+ei kuulla noita liiallisia ihmettelyjen huudahtuksia, sekä niitä
+ihanteellisesti sommiteltuja vertauksia ja arvosteluja, joiden kautta
+taiteilijat ja runoilijat niin osaavasti havaintonsa ilmi julkaisevat.
+— Kalastajan ihmettelyt, arvostelut ja vertaukset supistuvat —
+kiitolliseen silmäykseen ja rukoilevaan katseesen taivoa kohden. Näin
+yksinkertainen, mutta ylevä havainto on omansa matkaansaattamaan
+kalastaja-kansalaisen sydämessä kysymyksen: "Mitä oisi maan päällä
+rakkaampaa, kuin tuo lumoava tuhatjärvien maa!"
+
+Myrskyisellä ilmalla ovat kalastajan, niin suloiset kuin suruisetkin
+tunteet upotetut vaahtoavien aaltojen pauhinaan. Hän rohkeasti
+hymyilevällä, ehkä hiukan valjulla katsannolla huomaa lukemattomia
+laineita vyöryvän purttansa kohti, mutta ne ei saata hänen sydäntänsä
+hetkeksikään vavahtamaan.
+
+Mainitun suuren järven länsirannikolla lähellä erään pienoisen
+lahdelman lakeaa hiedikkosärkkää sijaitsee Lohilahden kylä kymmenkunta
+taloineen. — Talot, vaikka pienoiset, ovat kuitenkin ulkopuolelta
+katsoen rakennetut sorean ja siistin näköisiksi. Asuinrakennukset ovat
+järjestetty kahden puolen kylän katua, joten tuo kalastajakylä saa
+omituisen pikkukaupungin näön. — Uljaampana muita taloja seisoo erään
+vanhan kalastajan Antti Ahvenaisen asuinhuoneus keskellä kyläryhmää.
+Pitkin hietikkosärkäiden yläpuolelle on rakennettu verkkosaunoja,
+joiden seinille sekä saunojen ulkopuolella olevien haarapuiden
+päällä riippuu monenlaisia verkkoja ja nuottia. Rannalla sijaitsee
+toistakymmentä sekä suurempia, että pienempiä veneitä.
+
+Niinien ranta-asukkaiden tärkeimpänä elinkeinona on kalastus. He
+tosin saavat kokea merellä ankaroita tuulenpuuskia ja rajuilmoja ja
+niiden matkaansaattamia vaaroja ja seikkailuksia, vieläpä kuolon
+kohtauksiakin, mutta eivät he kuitenkaan niistä väliä pidä vaan aina
+rohkeammin antautuvat vaaranalaisiksi. Heidän ruumiinrakennuksensa
+onkin karaistu monilla koetuksilla, sekä sydämissänsä asuu harvinainen
+rauha ja luottamus korkeampaan olentoon. — Heistä on yhtä hupaista
+keinuella niin sylien korkuisiksi kohoavien aaltoharjanteiden välissä,
+kuin kauniilla säällä katsella pilvettömällä, kupukatolla, loistavaa
+aurinkoa ja hiljaisesti kohoavaa veden sinikirkasta kalvoa. Mutta
+iloisuus nousee silminnähtävästi korkeimmilleen kun miehissä yön-aikaan
+kokoonnutaan santaisille rannikkoäyräille nuotion ääreen levähtämään.
+Kun kalansaalis on ollut runsas, noutaa kunkin venhekunnan miehistö
+äsken saatuja kaloja: hopeanhohtavia siikoja, vieläpä mustanharmaita
+lohia nuotiotulen luo, jossa nuo maittavat kalat ruokitaan ja
+ateriaksi valmistetaan, joko kattilassa keittämällä, tai puuvartaassa
+paistamalla. Syötyä käypi jokainen puhtaalle hietikolle pitkälleen
+ympäri leimuavan tulen, jolloin piippunysä hampaiden välissä puhellaan
+kaikenlaisia päivänasioista, ilmoista, kalansaaleista, sekä entisien
+kalastajajoukkojon vaaroista − niinkauan, kunnes yksi toisensa jälkeen
+unenhelmaan vaipuu.
+
+Mutta viivähtykäämme talvinen joutohetki Lohilahden kylässä ja
+astukaamme varhain aamulla Ahvenaisen taloon, jossa arvattavasti
+lämpöinen pirtti yksinäisille kulkijoille aina on tarjona.
+
+Suuri takkavalkea juuri räiskää iloisesti isossa leipäuunissa,
+valaisten loistavalla leimullansa melkein koko pirtin. Vanha kello
+käydä napsuttelee peräseinällä, ilmoittaen, etenkin kalastajalle
+tärkeätä, ajankulkua. Pari sänkyä puhtaine peitteineen, pöytä ja
+puolikymmentä istuinta edustaa talon huonekaluja. Takan ääressä
+askaroitsee vanhanpuoleinen, vaan vahvavartaloinen talon-emäntä,
+keittäen aamuruokaa. Hänen pukunsa on omatekoinen ja hyvin
+yksinkertainen, ainoastaan tuo silmiinpistävä paidan solki oli
+ainoa korukappale puvussa: kun vielä lisään punaraitaisen hameen,
+kotipellavista tehdyn paidan, sekä hatun tapaisen päähineen, niin
+on vaatteuksensa jotenkin tarkoin kerrottu. — Pirtin peräseinälle
+oli levitetty verkkoja, joiden luona hääräili harmaahapsinen vanhus
+— talon isäntä. Tuon tuostakin rihmaa kävylle pannessa lauleskeli
+hän käheällä äänellä muutamia virrenvärssyjä. Pirtin sivulla eräällä
+jakkaralla istuu nuori sinisilmä neitinen hyrisevän rukin ääressä.
+Hänen pellavavalkoiset palmikkonsa vapaasti heiluvat olkapäillä; joskus
+vallattomina hypähtäen etupuolellekin, jolloin neitonen aina kädellään
+huiskaisee niitä taaksensa. Kasvojen juonteet ovat selkeät; niissä
+kuvastaikse leikillisyys ja hyväntahtoisuus. Omatekoinen vaatteuksensa
+on tosin yksinkertainen, mutta on kuitenkin, niin aineen, kuin
+vaateparren puolesta eroava äidin puvusta.
+
+Lieden kuvulla pyöreän pölkyn päällä istuu noin viidenneljättä
+vuoden vanha mies veistellen kirvesvartta. Joskus pysäyttää hän
+työnsä, vilkaisten katseitansa ympäri pirtin, mumisten itsekseen
+muutamia kuulumattomia lauseita. Tämä perheen neljäs jäsen on talon
+renki rehellinen Tuomo. Hänellä näkyi olleen aikeessa puhua jotain
+merkillistä talon väelle, mutta sattuipa joku aina keskeyttämään
+hänen puheensa. — Mutta nyt tahtoi hän jännittää kaikki tahtonsa
+voimat toteuttaakseen aatettansa. — Runkokin osoitti samaa toimintoa,
+sillä oikea polvi kohoutui verkalleen koukkuun — jolloin esipuheena
+kuului kolmikertainen ryvähdys — tämän perästä kohosi koko ruumiskin
+pystysuoraksi ja kasvonsa käännettyään isäntiinsä puoleen lausui hän:
+"Kuulkaahan vaari muutamat lauseeni!"
+
+Vaariksi puhuteltu henkilö ei vilaissut edes katseitansa työstään
+kysäsi ja vastasi lyhyesti: "mikä on asiana?"
+
+"Te olette huomanneet vaariseni, että olen rehellisesti palvellut tässä
+talossa, jo lähes kymmenen vuotta ja olen tottunut, niin maa- kuin
+kaikenlaisiin kalastustoimiin."
+
+"Tuon olen kyllä huomannut."
+
+"Myöskin lienee tiedossanne, että olen elämässäni kaikkea
+turhamaisuutta karttavainen, sekä olen jo säästänyt vanhuuden päivän
+varaksi muutamia satoja markkoja, jotka ovat osaksi teidän tallellanne,
+osaksi kyläläisillä korolla."
+
+Antti vaari ei ollut tähän asti tarkannut renkinsä puhetta, mutta
+kun hän kuuli Tuomon markkoja mainitsevan käänsi hän heti katseensa
+kysyväisesti puhujaa kohti sekä lausui nauraen: "Muistelemapa ett’et
+ole tähän asti yhteenperään lausunut kymmenettä osaakaan äsköisistä
+sanoistasi; mutta mitä tämä merkitsee? — luuletko ettet vähemmällä saa
+markkojasi minulta pois?"
+
+"Vaariseni! se ei ollut tarkoitus — kuunnelkaahan hetkinen vielä...
+asia, joka on saattanut minun näin pitkälle kieltäni pieksämään ei
+olekaan tavallista laatua... vaan on jotakin korkeata ja pyhää. —
+Niinkuin olen jo joskus puhunut, on minulla aikeissa tämän talven
+kuluessa ostaa pitäjässämme pieni tila, sekä oma vesi lohen kalastusta
+varten...!"
+
+"Olethan noista aikeista puhunut jo monta kertaa, mutta mitä merkitsee
+tämä pitkäpiimäinen sanelmasi?" kysäsi nauraen vanhus.
+
+"Hm, hm, koska vaari ei malta odottaa puhettani loppuun, niin voinenhan
+jotenkin vertauksellisesti esittää tarkoitukseni. Sanotaanhan jo
+kirjassakin: 'ettei ole hyvä yksinään olla!' — ja sitäpä tärkeätä
+pykälää ja kysymystä punninnut ja tuumaillut olen monta vuotta. —"
+
+"Vai sitä suuntaa sinäkin kelpo Tuomoni harkitset; ja varmaan aiot
+pyytää minun puhemiehen kunniavirkaa toimittamaan, sen olen arvannut
+oikein... Mutta oletko jo valinnut itsellesi... ymmärräthän...
+sopivan..."
+
+"Niin, niin kyllä ymmärrän — — — Mutta siinäpä kysymys. Tosin kauan
+olen miettinyt, kauan olen etsiskellyt, mutta on ole huomannut
+miellyttävämpää ja sopivampaa, kuin... kuin... Katri on" sai hän tuskin
+kuuluvasti lausutuksi.
+
+Nytpä hämmästyi vanhus vuorostaan. Mutta hymyileväisesti lausui hän
+kuitenkin: "ehkäpä myöhään olet laskenut, pyydyksesi apajalle, vaikka
+hyvä kalamies oletkin — vaan minulla ei ole sinua vastaan mitään —
+sanomista — mutta oletko puhunut Katrin kanssa?"
+
+"Niinpä niinkin — todellakin sitä en tullut ajatelleeksikaan; minä
+katson sopivammaksi seurata tuota vanhaa sananlaskua: 'tyvestä puuhun
+noustaan', jonkatähden käännyin teidän puoleenne", vastasi Tuomo
+rauhaisesti.
+
+"Minä en voi tässä asiassa yksin päätöstä tehdä; minun tulee kysyä
+vaimoni ja tyttäreni mieltä" — lausui vanhus.
+
+Silloin kääntyi muori lieden äärestä puhujien puoleen lausuen: "Koska
+mielipidettäni kysytään, niin vastaankin itseni sekä, Katrin puolesta
+ja se tulee olemaan vaarinkin mielipide: että me emme ole ottaneet
+renki Tuomoa, Katrin, vaan töiden tähden — tämä on ehkä Tuomolle päivän
+selvä."
+
+"Kiitos äitini vastauksestanne" — saneli Katri.
+
+"Niinkuin jo sanoin, olet sinä uskollinen Tuomoni myöhään nuottasi
+apajalle laskenut, luulen että joku toinen on ennättänyt ennen sinua" —
+lausui vanhus astellen verkkonsa luo.
+
+"Myöhään, myöhään ja tästälähin en tämmöiselle apajalle koskaan –"
+vastasi surumielisyydellä Tuomo, käyden keskenerästä työtänsä jatkamaan.
+
+Hiljaisuus vallitsi pirtissä hetkisen aikaa. — Äänettömyyden keskeytti
+oven narina ja sisään astui nuori vaaleaverinen nuorukainen. Tehden
+hyvää huomenta heitti hän katseensa ympäri huonetta, kunnes seisattui
+kahteen sinertävään päärlyyn neitisen kasvoilla ja vaikka ne vaan
+viipyivät hetkisen niissä, niin purppurapuna kumpaisenkin poskella
+ilmoitti kuitenkin katseiden kohtaamisen.
+
+"Nyt vaariseni olen syötit hankkinut; — oletteko valmis aamuhämärässä
+merelle lähtemään" — lausui tulija ensipuheeksi.
+
+— "En minä puolestani vastaan ole; tulee toimia kaikki valmiiksi
+lähtöön ennen päivän koittoa!"
+
+"Tällä erällä aioin suorittaa toisenkin asian, mutta... hm... hm".
+
+"Ompa sinulla kova yskä poikaseni. Kipu viimeinen kalastusretkemme
+ollutkaan helpoimpia... mutta mitä sinulla vielä olisi kerrottavana?"
+kysäsi vanhus.
+
+"Suokaa anteeksi vaariseni, jos rohkenen puhella nyt hiukan enemmän
+kuin tavallista on! — Minä olen jo kauan aikaa ollut läheisin
+naapurinne... Minä olen jo lapsuudesta asti ollut ystävyydessä Katrin
+kanssa; — ja olen häneen nyt todellisesti rakastunut — jonka tähden
+pyydän vaan teidän suostumustanne. — Katri ehkä ottaa vastaan tarjooman
+käteni" — lausui nuorukainen hiukan hämillään.
+
+Iloinen päännyökähdys osoitti Katrin myöntävää vastausta.
+
+"Minun puolestani", vastasi vanhus, "ei ole sinun etsitystäsi vastaan
+mitään sanomista; etenkin, koska olet urhollisempia nuorukaisia
+Lohilahden kylässä — sinä olet oikein isäsi poika rivakkuudessa,
+urhoollisuudessa ja opissa — sen sanon minä, joka olen nähnyt
+elämässäni meren selällä keinuissani niin kuumia, kuin kylmiä hetkiä."
+
+Samassa astui muori sisään, kantaen kädessään lypsyastioita.
+
+"Katsoppas muoriseni" — huudahti vanhus heleällä äänellä "naapurin Juho
+on kosinut minulta Katria ja minä olen hänen pyyntöönsä myöntynyt...
+Katrista, ei osaa puhuakaan; varmaampa he ovat keskuudessaan asiat jo
+miettineet... Mutta nyt on kysymys: mitä sinä tähän asiaan sanot?"
+
+"Mitäpä minulla on enään sanottavana" − lausui muori mielihyvissään
+katsellen tulevaan vävypoikaansa — "äidillisellä kädellä tahdon
+yhdistää lapsien kädet, sekä lausua: olkaa onnelliset ja eläkää
+kauan...!"
+
+Kaikkein kasvoilla näkyi ilon loiste kirkkaan takkavalkean leimutessa,
+sekä sydämissä väreili lämpimyys ja rauha, paitse renki Tuomon,
+joka äsken tapahtuneen keskustelun ajalla kohottamatta katseitansa
+työskenteli hiljaa itsekseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aurinko lähetti viimeisiä kullanhohtavia säteitänsä hyrskyvälle
+meren pinnalle. Tuuli pyrytteli hietikkosärkäissä keveitä lumi- ja
+hiekkahiukkeita sekaisin korkealle ilmaan. Tuuli kiihtyi illempana
+raivoisaksi myrskyksi; meren lakkapäät laineet paiskasivat rantaa
+vasten ankaralla pauhinalla. Myrsky-ilmaa seurasi ankara pakkanen.
+Jospa luonnonvoimat näin yhdistynein voimin osoittivat suuruutensa,
+tehden ulkoilmassa matkustavaisen ihmisen suojattomaksi, niin oli
+kalastajapirtin sisässä kyllin lämmintä ja suojaa.
+
+Ahvenaisen pirtin merenpuoleisen akkunan luona katselee Katri
+suruissa silmin, tykyttävin sydämin meren aukealle ulapalle. Vanhus
+käyskelee vähän väliä ulkona tarkastamassa tuulen kääntymistä ja
+ilman asettumista. Vihdoin huomasi Katrin tarkka silmä jonkun venheen
+keijuvan meren myrskyisellä selällä. Iloisena huudahti hän: "isä ja
+äiti katsokaat osoittamaani suuntaan, niin näette siellä venheen —
+olisikohan tuossa armas Juhani!"
+
+"Kyllähän siellä näkyy jo kaksikin venettä, mutta se on tietämätöntä
+keitä siinä kalastajat ovat?" lausui vanhus hetkisen perästä.
+
+Uteliaana odottivat nämä kolme perheen jäsentä venheiden tuloa
+kotorantaan, vaan hetkiä kului, sekä pimeä ennätti tulla ennenkuin he
+menivät, venelaiturille, johon kaksi venettä töintuskin oli päässyt.
+Mutta eipä veneissä ollutkaan Katrin sulhoa vaan toisia kyläläisiä.
+Näiden palanneiden venekuntien miehistö oli niin jähmettynyt vilusta,
+ettei kyennyt mitään toimittamaan, jonkatähden kylän naiset ja vanhat
+harmaapäät vanhukset vetivät veneet maalle, sekä veivät kalastajat
+lämpimiin pirtteihin. Kun he olivat hiukankin vironneet tulvaili
+kalastajille niin kosolta kysymyksiä ja joihin heidän oli mahdoton
+vastata. He kertoivat: että Ahvenaisen venekunta oli yhä kulkenut
+myrskyn noustessakin länteen päin, vaikka he olivat kuinka tahansa
+viitanneet ja neuvoneet merkeillä kääntymään jo ajoissa kotorantaa
+kohti, niin eivät he olleet niistä vaarinottaneet. Myöhemmin palasi
+toisetkin venekunnat yön seudussa kylään, — paitse Ahvenaisen vene
+miehistöneen, jonka kaikki sanoivat kulkeneen päinvastaiseen suuntaan.
+Kolmantena vuorokautena päivän valjetessa huomattiin kaksi ruumista
+laineiden ajamina rannikolla. Tarkemmin tarkastettuna tunnettiin
+toinen renki Tuomon, toinen Katrin sulhon ruumiiksi. — Katri, saatuaan
+tietää rakastettunsa maallisen jäännöksen olevan rannikolla, riensi
+kiiruusti vaalealla katsannolla laiturille. Kauan katsottuaan silitti
+hän kädellään Juhon kalvottunutta, mutta vakavaa otsaa, pyytäen
+sitten hiljaisella, äänellä läsnäolijoita kantamaan molemmat ruumiit
+kartanoon, jonka sanottuaan asteli hän hiljaisilla askeleilla pirtille
+päin. — Me voimme arvata niitä surun jälkiä saattoi kerrottu tapaus
+Ahvenaisen talon asukkaille, mutta sureminen ei tullut ylenmääräiseksi,
+vaan hiljaisuudessa kyyneltäkään vuodattamatta kärsivät he vaurionsa.
+— Tyytyväisenä lauleli edelleen useana iltana vanhus tuttua virttänsä:
+"Ah mik' ompi elom' täällä..."
+
+"Niin tuolla, tuolla ylhäällä tapaamme kerran kaikki toinen toisemme"
+ajatteli Katri silloin itsekseen.
+
+
+
+
+ELÄMÄSSÄ JA KUOLEMASSA.
+
+
+I
+
+Eräässä lahdelmassa Vuoksen virran varrella löytyi tämän vuosisadan
+alussa pienoinen torppa. Ulkoapäin katsoen oli torpan näkö kurjamainen;
+lahonneet hirret, tuulen repimä katto, särkyneet akkunaruudut, — joihin
+oli päreitä asetettu — osoittivat asukkaiden elävän köyhyydessä.
+— Luoja oli kuitenkin tämän töllin lapsille jakanut hyvyyttänsä.
+Torpan sivulla, virtaa joki hiljaisesti eteenpäin, muuttuen alempana
+hyrskyväksi koskeksi. Asuinhuoneiden ympärillä kasvaa tuuheita
+lehtipuita, jotka varjostavat töllin näkymättömiin. Muuten on torpan
+ja joen välinen maa-ala perattu kauniiksi kasvitarhaksi. Huoneuksen
+ovelta melkein rantaan asti kierteleikse hiekoitettu polku, jonka
+reunoilla turvepenkkien päällä kesän aikana kasvaa kauneita kasveja.
+Tässä töllissä asui eräs vanha sotamies, nimeltä Rasila, ainoan
+tyttärensä Hiljan kanssa yksinäistä elämää. Hiljan ollessa vuoden
+vanhana, kuoli hänen äitinsä, joten hän ei edes saanut nauttia äidin
+hellää hoitoa ja kasvatusta. Vaikka ukko Rasila oli aikanansa ollut
+monenlaisissa vaaroissa ja seikkailuksissa, niin luonteensa kuitenkin
+oli toisenlainen, kuin ensikatsannolta luuli, sillä tuon vahvan ja
+karhean kuoren alla säteili mitä vienoin lempeys ja ystävällisyys
+kaikkia kohtaan. Vanhus kasvatti _lapsukaisensa, säädyllisessä_
+kurituksessa ja opetti lapsensa jo aikaiseen tuntemaan Luojaa. —
+Samalla kun isän rakkaus ja hellä huolenpito suureksi osaksi täytti
+äidin vajavaisuuden, samalla Hilja siivolla ja hiljaisella käytöksellä,
+sekä tottelevaisuudellaan miellytti harmaahapsista isäänsä. — Pitkinä
+talvipuhteina istui Hilja pienoisella jakkaralla isänsä luona, tämän
+kutoessa verkkoa, jolloin vanhus kertoeli hauskoja kertomuksia
+tyttärellensä. Iloisena kuunteli hän niitä, sekä uteliaana kehoitti
+isäänsä yhä jatkamaan.
+
+Vuosi vuodelta kasvoi Hilja isänsä iloksi aina suuremmaksi ja
+ihanammaksi. Mutta samalla ukko kummasteli miksi hän päivä päivältä
+tuli harvapuheisemmaksi ja miettiväisemmäksi.
+
+Kerran kun Hilja neuloskeli miettiväisenä akkunan ääressä, lausui
+isänsä hänelle hiljakseen:
+
+"Toivoisinpa sinulle, tyttöseni, seutumme rikkaimman talonpojan
+sulhoksi."
+
+"Miksi isä turhia lörpöttelee?... minusta naimisiin... ja vielä
+rikkaimman talonpojan kanssa... kuka teille on semmoista puhunut?"
+saneli Hilja punastuneena.
+
+"Olenko milloinkaan lörpötellyt ja turhia puhunut... jos ei kaunein ja
+miellyttävin impi näillä seuduin saa... ahaa!... älä nyt noin hämmästy,
+vaikka minä sinulle enemmän juttelen kuin tavallista on... hm, olenhan
+joskus nähnyt sinua jonkun saattelevan tuolla polulla... hm... hm..."
+
+Ja vanha Rasila tirkisti pikkuviisaana harmailla ja vilkkailla
+silmillään tyttärensä jokaista mielenliikutusta.
+
+Hilja kierteli kumminkin kysymyksessä olevaa asiaa sinne tänne, mutta
+isänsä ei perää antanut, sillä Hiljan kasvojen punastus oli jo kyllin
+ilmoittanut isälle totuuden.
+
+Sopivassa tilaisuudessa juoksi Hilja ovesta ulos tietä myöten rantaan,
+sekä kävi eräälle kivelle yksikseen istumaan.
+
+Hilja on siis rakastaja. Kuka on se onnellinen, joka hänen saapi,
+saamme heti nähdä, jos tunnemme asian paremmin kuin hänen isänsä.
+
+
+II
+
+Siirtykäämme mainitusta torpasta erääseen taloon, joka on noin virstan
+päässä torpasta, — toisella puolella virtaa. Talon oli isäntä, Olli
+Ojanen, kohottanut mainittavammaksi paikkakunnalla. Talouden hoidon oli
+tosin Olli-ukko jättänyt vanhemmalle pojallensa, mutta piti kuitenkin
+kaikkia asiain menoja silmällä. Nuoremman pojan Heikin ja isän väli ei
+ollut parhaimpia. Missä syy piilee saamme pian nähdä.
+
+Heikin lapsuuden ainoana lapsuuden ystävänä ja toverina oli torpan
+Hilja. Nuorukaiseksi päästyänsä muistelivat kumpikin kaipauksella noita
+iloisia lapsuuden hetkiä. Tuo kaipaus usein saattoi heidän ajattelemaan
+toisiansa, joten kumpaisenkin välille viimein syntyi täysi rakkaus.
+Mutta juopa oli rakastavaisien välillä, joka päivä päivältä muuttui
+uhkaavammaksi. Mutta Heikki ei ollut noita tavallisia horjuvaisia
+ihmisolennoita, vaan hän päätti rohkeasti katsoa tulevaisuuttansa
+kohti. Useasti muisteli Heikki nuorukaisenakin Hiljaa ja kävipä joskus
+pyhäiltoina Torppalassakin. Tämän nuorten ystävyyden huomasi pian ukko
+Rasila, vaikka ei ollut puhunut siitä kellekään. Sattuipa niin, että
+Heikki kertoi ajatuksensa muutamille parhaimmille ystävilleen. Vaan
+tässäkin kävi niinkuin tavallista on: "että ystävä puhuu ystävälle,
+ystävä koko kylälle." Pian tulivat Heikin tuumat isänsäkin kuuluviin,
+josta hän vihastui silmittömästi. Ankarasti nuhteli hän poikaansa
+semmoisista mielipiteistä, sekä ilmoitti päätöksen: "että niinkauan
+kuin hän elää, ei tule naimapuuhista... rikkaimman talonpojan ja köyhän
+töllin tytön välillä mitään."
+
+Talon emäntä, nimeltä Katri, oli virkku ja toimellinen nainen,
+vaikka mielipiteissään miehensä kalttainen. Siis ei Heikki voinut
+edes äidin helmaan surujansa laskea, sillä monta kertaa oli äiti
+sanonut pojallensa: "ettei hän sotamiehen tyttöä miniäkseen tahdo,
+vaikka taivas ja maa muuttuisi!" Tästä huomataan, että Olli
+vaimonensa ylönkatsoivat torpan Hiljaa. Jos Hilja olisi ollut kuinka
+yksinkertainen tahansa, kunhan vaan myötäjäisiä saataisiin paljon —
+silloin olisi ollut kaikki hyvin!
+
+Oli kerran kaunis kesäinen sunnuntai-ilta. Rappujen edessä kasvavan
+koivun varjossa istui matalalla jakkaralla Olli Ojanen puhaltaen
+aimo savukiehkuroita uudesta hopioitetusta merenvaha-piipustaan. Hän
+ajatteli maitaan, vuoden tuloa ja kukaties mitä...
+
+Olli oli tarkka laskumies. Hän tiesi mitenkä säästäväisyydellä ja
+ahkeruudella sisääntulot suurenevat ja yksinkertaisella elämistavalla
+menot pienenevät. Hänen mielilauseensa oli seuraava: "joka ei pennistä
+kiini pidä, ei se mies markkoja taskussaan kanna." Koska kahvia, eikä
+ylellisyystavaroita ei koko talossa käytetty, niin ihmekös jos varoja
+karttui.
+
+Ollin ajatellessa sinne tänne, huomaitsi hän hetkisen perästä poikansa
+Heikin tulevan kamarista ja ohjaavan kulkunsa eräälle joen rantaan
+vievälle polulle. — Olli arvasi poikansa menevän torpan "liljaa"
+katsomaan, jonkatähden hän huudahti äkäisellä äänellä Heikin luoksensa
+ja kysäsi: "minne olet menossa".
+
+"Ajattelin hetkeksi pistäytyä joelle soutelemaan", vastasi Heikki.
+
+"Kyllä minä ymmärrän mihin sitten, joen yli päästyäsi, aiot mennä...
+ne ajatukset saat kumminkin heittää mielestäsi... torpan tyttöä et saa
+koskaan... ainakaan niinkauan kuin minun silmäni auki pysyvät, sen saat
+sinä uskoa!"
+
+"Kyllähän tuuli vinhasti puhaltaa, mutta ehkähän se vielä asettuu",
+lausui Heikki hiljaisesti.
+
+"Uskallatko kiusata minua!" huudahti isä suurimmalla katkeruudella
+
+"Enkö rohkene kieltää sinua pitämästä kanssakäymistä tuon...
+ymmärräthän kenen kanssa... sinä et saa tästälähin vierailla
+torpassa... taikka jos niin teet, älä enää tule isäsi katon alle".
+
+"Kovuuttanne tulette isäkulta vielä kerran katumaan... Vaan", lausui
+Heikki säihkyvin katsein, "Hilja on oleva minun elämässä ja kuolemassa,
+vaikka tuhansilla yrityksillä koettaisitte meitä toisistamme
+vieroittaa."
+
+Isän sydän kiehui vihasta. Ylpeyden valtaamana ajatteli hän: "pitäneekö
+vielä kerran puristaa poismenevän pojan kättä", mutta hän noudatti
+kovan sydämmensä tahtoa; puhumatta sanaakaan enää astui hän asuintupaan.
+
+Kun isä oli ovesta sisään kadonnut, astui Heikki suruisena venosen
+luo, työnsi sen vesille ja sousi toiselle puolelle. Sitten ohjasi hän
+kulkunsa torpalle menevälle tielle. "Tuolla", lausui hän viitaten
+kädellään torppaan päin, "kohtaamme tänään taas toisemme. Puhukoon ukko
+mitä tahansa, vaan sanon vieläkin kerran, että Hilja on oleva minun
+elämässä ja kuolemassa".
+
+III.
+
+Kun Heikki saapui töllin luo, oli ilta jo kulunut, vaan aurinko
+vielä lähetti joitakuita säteitään metsiin välitse. Hiljainen tuuli
+huojutteli puiden latvoja; lehtien kahina ja lintujen vienot sävelet
+ainoastaan häiritsivät luonnon lepoa.
+
+Hilja seisoi rannalla vajonneena syviin ajatuksiin. Hän päätti
+kehoittaa Heikkiä valitsemaan toisaalta elämän toveria, koska isän
+tahtoa on vaikea vastustaa.
+
+"Voisinko enään erota hänestä, — en, minä tahdon elää ja kuolla yhdessä
+hänen kanssansa, mutta kuitenkin tahdon vielä kerran häntä koetella".
+
+Samassa kahina pensastossa herätti hänet ja — tuossa tuokiossa
+sulettiin hän — Heikin syliin.
+
+"Olitpa aika veitikka, noin äkkiarvaamatta esiinnyit... mutta
+olethan vaalea kuin palttina... miksi olet murheinen?" kysäsi Hilja
+alakuloisena.
+
+"Tule Hilja, soutelemaan joelle; minulla on paljon puhelemista tänään".
+
+Rakastavaiset astuivat veneen luo. Pian keinui se kirkkaalla joen
+pinnalla.
+
+"Sinulla on jotakin salaperäistä surua kätketty sydänsopukkaasi...
+Onko isäsi sinulle jotain katkeraa puhunut; ja jos niin on, etköhän
+voisi hänen sanojansa minullekin ilmoittaa?" kysäsi Hilja alakuloisella
+äänellä.
+
+"Isäni sanat eivät sinua suuresti ilahuttaisi, mutta voinhan ne
+kuitenkin kertoa jos niin tahdot?"
+
+"Tee niin hyvin!"
+
+"Lähtiessäni tänne", lausui isäni ankaralla äänellä: "että niinkauan
+kuin elän ette saa toisianne."
+
+"Eikö liene parhainta kun tottelet isäsi neuvoa", lausui Hilja, vaan
+kyyneleet putosivat helminä alas hänen kauneille poskillensa.
+
+"Hilja, kallis Hilja, älä puhu noin! Isäni on vanha, me taidamme nähdä
+vielä sen ajan, jolloin meidät yhdistetään. Paitse sitä, en minä saa
+tästälähin astua isäni kynnyksen ylitse..."
+
+Heikki hellitti airot ja istuutui teljalle Hiljan viereen, koettaen
+iloisella katsannolla ja sujuvalla puheellansa poistaa levottomuutta
+rakastettunsa sydämestä.
+
+"Sinun viimeiset sanasi eivät ole totta armas Hilja. Sinä myöskin
+tahdot olla minun elämässä ja kuolemassa — eikö niin?"
+
+"Niin... niin... minä tahdon! Sillä suoraan sanoen en ilman sinutta voi
+elää onnellisena."
+
+"Kiitos sanoistasi! — Oletko ilmoittanut asian isällesi?"
+
+"En vielä, mutta hän kyllä tietää meidän toisiamme rakastavan. Luulenpa
+hänen tänään — niinkuin toisinakin pyhä-iltoina — tulevan tänne. Siispä
+hän katsoi parhaaksi mennä kylään."
+
+"Kunnioitettava ukko! — Jospa kaikilla olisi semmoinen isä, kuin
+sinulla...!"
+
+"Vaiti Heikkiseni! se on väärin puhua semmoista. Sinun isäsi ajattelee
+myöskin sinun etuasi ja toimiskelee sinun hyväksesi, vaikka tuumansa
+eivät sovi yhteen meidän kanssamme."
+
+Aurinko oli vajonnut metsän taakse; sen värit tosin vielä heijastivat
+puiden välitse pauhaavissa, aalloissa.
+
+Rakastavaisten vene oli kulkenut Holmakosken partaalle. He eivät
+kuulleet läheistä kosken pauhua? eikä huomanneet vaaraansa, joka oli
+niin suuri, että — pelastus oli enää mahdotonta. — Hetkisen vaitiolon
+perästä katsahtivat he koskelle päin. Heikki koetti kääntää venettä ja
+soutaa ylöspäin, mutta turhaan ponnisti hän voimiansa; koski oli tehnyt
+tehtävänsä — vene vajosi pyörteesen... ja leikkautui kahtia terävään
+salakiveen.
+
+"Taivaan Luoja! me olemme hukassa", huudahti Heikki vapisevalla
+äänellä, kiiruhtaen Hiljaa auttamaan.
+
+Hilja katsoi ympärillensä. Kuumeen tapainen, vaan autuaallinen punastus
+lepäsi silmänräpäyksen aikaa hänen ihanissa kasvoissansa.
+
+"Me olemme hukassa!" uudisti Heikki huutonsa ja tuskanhiki pusertui
+hänen miehekkäästä otsastansa.
+
+"Kyllä näen sen" vastasi Hilja, levollisesti ja niin lujalla
+alttiiksiantavaisella äänellä, että Heikki häpesi tuskaansa. "Näetkös!
+me saamme seurata toisiamme elämässä ja kuolemassa".
+
+Molempien pelko oli heti kadonnut...
+
+Vaahtoisista laineista kumisi kaksi ääntä, joiden kaiut kuuluivat kauas
+metsään, toinen kova ja miehekäs, toinen vieno ja lempeä, vaan molemmat
+äänet kuitenkin juurikuin yhdestä suusta soinnukkaasti säestivät:
+
+"Elämässä ja kuolemassa!"
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77355 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..8c8575a
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77355
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/77355)