4 files changed, 1310 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/77333-0.txt b/77333-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..3346255
--- /dev/null
+++ b/77333-0.txt
@@ -0,0 +1,1294 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77333 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+VANHA MAININKI
+
+Runoja
+
+
+Kirj.
+
+ALEKSANTERI AAVA
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1916.
+
+
+
+
+
+
+    Pitämys:
+      "Arvelen: se miehenmitan täyttää,
+      povessaan ken kantaa toivon koitteen,
+      kiitoksen ken kestää sekä moitteen,
+      auraa, asetta ken osaa käyttää."
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+I.
+Runotupaan tullessa
+Vanha maininki
+Laulu karhusta
+Ketunhiihtäjä
+Vaarin keralla
+Kytän muistelo
+
+II.
+Kolme kertaa
+Mummo ja tyttö
+Rojuvajassa
+Kohtaus metsätiellä
+Saunan salaisuus
+
+III.
+Kotiseutu
+Mitä tahtoisin
+
+IV.
+Istuin illalla tuvassa
+Mietelmä
+Syksyn syytkö
+Hiihtäjä
+Päivän mentyä
+Ainon muistolle
+Metsän laulu
+
+
+
+
+RUNOTUPAAN TULLESSA.
+
+
+    Metsä lauloi, maa iloitsi,
+    aallot kaikki karkeloitsi.
+
+    Lintu liekkui, toinen soitti,
+    kannelmoi kevätkäkönen.
+
+    Pilvet liiti, varjot liukui.
+    Armas aurinko hymyillen
+    katsoi halki hattaroiden.
+
+    Syttyipä sydän minunkin,
+    pilkahti pimeän mieli.
+
+    Tunne tuli, toinen lähti,
+    aatos aaltona ajeli,
+    läiskytteli, loiskutteli.
+
+    Aihesiemenet sirahti.
+    Runosirpaleet sikisi.
+
+    Sykähti sydänalassa,
+    poltteli poviperässä,
+     syntyivät sydänesikot.
+
+    Yksi syntyi yöpimeessä,
+    toinen aamuautereessa,
+    eräs suolla, eräät maalla
+     jotkut veneessä vesillä.
+
+    Kapaloitsin, kasvattelin,
+    noita ihailin, imetin.
+    Illoin syötin, sylkyttelin,
+     aamuin kulmia kukitin.
+
+    Nimet annoin aatoksille,
+    koltun ompelin omille.
+
+    Tulen nyt runotuville,
+    laulutalon lattialle,
+    joukkoineni, joikuineni,
+     lapsineni, lauluineni.
+
+    Tulen näitä näyttämähän,
+     kainoja kylittämähän.
+
+
+
+
+VANHA MAININKI.
+
+
+    Korpi on kotini luona,
+    korvessa kotoinen palsta.
+     Siellä raadoin, raivaelin.
+
+        Kuului kummainen kohina,
+    pauhu.
+        Tuota tarkkaelin.
+
+    Metsä vaiti, tunne tyyni —.
+    Mikä on kuohu kummanlainen,
+    mikä?
+        Puitani pinosin,
+    ratokseni rallattelin.
+
+    Käki kukkui, kummut helskyi,
+     tuoksui tuoreina petäjät,
+    päivyt paistoi, sirkut soitti,
+    siinteli sininen taivas,
+    kukki kankahan kanerva,
+     — miksei mielikin iloinen!
+
+    Yhä jyski ja jymisi,
+    korven taustalla kohisi.
+     Läksin tuota tutkimahan.
+
+    Älysin selän sinisen,
+    laajan Laatokan lakean,
+    aavana, alastomana,
+     silmän siintämättömänä.
+
+    Käy ei vihurit vesillä —
+    kullat päivyen pälyvi,
+    aallot ei riehu aavan päällä —
+     suvihyttynen hypelti.
+
+    Vanha maininki vesiltä,
+     eilistuulen tempomana
+    tuli, läikkyen läheni,
+    soljueli, soudatteli,
+    nousi, laski, laikahteli,
+    vieri pitkänä, pihisi,
+     karkoi kallion sylihin,
+
+    paatta vasten paukahteli,
+    huokui hurjana, humusi
+    valkeana, vaahtoisana.
+    — Uupui, läähätti, läkähtyi,
+     sihisi, sähisi, särkyi.
+
+    Siitä oli raivo rantamassa,
+    siitä kummainen kumunsa,
+     jylinänsä, jyskinänsä.
+
+    Katseli karankokuuset
+     tyynen aavan tyrskimistä,
+    katsoi kukka kalliolta
+    pirskua tuhatpisaran.
+     Katsoin itsekin, ihailin,
+    tuota paaden paukkumista,
+    vaahdon valkoista valua,
+     vanhan voiman voivotusta.
+
+    Kirves oli kiikkumatta,
+     aatos askarin ajeli.
+
+    Hämy hiipi, tyrskyt tyyntyi,
+     talttui mainingin tapailu,
+    vitkasteli, viivähteli,
+    vähiin huoaten hupeni,
+     sydämenä sykkeröitsi,
+    veren vellovan omana,
+     sulasurun saattamana.
+
+    Kuljin jo kotipolulle,
+     mietiskellen mennessäni:
+
+    Niinkuin Laatokka lakea,
+     suuren tuulen suutelussa,
+    kaikui jo Kalevan laulu. —
+    Kuni Laatokan lakean
+    povi tuulten tyynnyttyä
+       — kannel Kalevan nykyinen:
+
+    syttyvi, sykähtelevi,
+    läikähtävi, lämmittävi,
+    hetken huokuen humuna,
+     muinaiskunnon muistelona.
+
+
+
+
+I.
+
+
+
+
+LAULU KARHUSTA.
+
+
+    Karhu katsoi kämmentänsä,
+    käänteli käpäliänsä,
+    — joko on lappeat laveat,
+     käkkyrät käpälän päissä?
+
+    Jo oli lappea lavea,
+    oli se lapion lainen,
+    käkkyrät käpälän päissä,
+     ripsahtivat, rapsahtivat.
+
+    Jo on kaikki karhunvoimat,
+    merkit metsien isännän!
+
+    Hihkasi! Ärähti, äyhki,
+    ihastui ikihyväksi.
+
+    Syleili saloista puuta,
+    lakkalatvan huiskutteli,
+    työnti, tyrkkäsi tyveä,
+     kynsin kaarnoja karisti.
+
+    Lähti linnaa liikkumahan,
+    saloa samoilemahan.
+
+    Lintuset livertelivät,
+    pikkukielet piipittivät
+    ainaisen ilon pidossa,
+    metsän suuren sunnuntaissa.
+
+    Risut rauskuen rasahti.
+    Sieltä liikkui linnanherra,
+    vaappui korpien komea,
+     harppoi mäen harjanteelle.
+
+    Kohotti rotevan rungon,
+     — niiskutteli, nuuskutteli.
+
+    Uinaili uninen lampi
+    salon varjossa salassa,
+    luona jylhän jyrkkärinnan,
+     kallion kivikumean.
+
+    Kakisteli kaislojansa
+    metsän silmänä syvänä,
+    kuusien kuvastimena,
+     pienen sorsan soutamana.
+
+    Kaunista ei karhun nähdä
+     lammen uinailu uninen.
+    Rauha ei raivon miettehissä,
+    tyyni ei verissä väkeväni
+    Suonet soittavat sotahan,
+     valtimonsa vainoteille,
+    viihdä ei pienet piipitykset,
+    peippojen pesätarinat.
+    Ennen suurena sodassa,
+     kuin on raukka rauhantyössä!
+
+    Otti pallin paltamalta,
+    saatteli satakiloisen
+    kiven.
+        Viskoi vierimähän,
+    keikkumahan, kerkkimähän,
+    jyskien jymisemähän,
+    syöksymään syvän sylihin.
+
+    Piilohon pujahti särki,
+    tavi rääkkyen räpisi,
+    värjyi korpi ja kohahti
+    iloissa oman isännän,
+     jättivoiman järkyttäissä.
+
+    Lähti kontio kululle,
+    vankkavarvas astunnalle.
+
+    Kuunteli. —
+        Kilahti kello!
+
+    Muisti jo makean juoman,
+    vaahtoisan, veripunaisen.
+
+    Muiskutteli, maiskutteli.
+
+    Kulki kukan kaatumatta,
+    risujen risahtamatta,
+     toisihin tuhotekoihin.
+
+
+
+
+KETUNHIIHTÄJÄ.
+
+
+    Mies Tapion talohon hiihtää
+     yli hankien hohtavanvalkoisten.
+    Lumolemmellä lupaavat viihtää
+    sinipiiat, hymy on herttainen,
+    kun viitoja pukevat palttinaan.
+     Mies hiihtävi, huurre on parrassaan.
+
+    Latu vierellä vilkas Turma
+    käy, ketjuissa, leihaa läähättäin.
+    Ketun jäljillä kulkevi surma.
+    Säteet päivän, pyssystä välkähtäin,
+    lyö leikkiä. Mikko jo viimeisen
+    tais’ kyniä teeriltä höyhenen.
+
+    Rips raps — mikä putosi puusta?
+    Siellä orava tirkisti oksallaan.
+    Käpymurkinan menetti suusta,
+    niin säikkyi, tuijotti tulijaan
+    nyt nappikirkkailla silmillään.
+    Töpö kaunis ol’ töllötys pienen pään.
+
+    Ajo käy. Niin kaukana liikkuu
+    repo, jäljillä heleä haukunta.
+    Lumilepehet oksilla kiikkuu.
+    Mies vaihtaa paikkoja passissa.
+    Hanan viritti. Asetta ojentaa. —
+    Ei tullut — korpihin kaikkoaa.
+
+    On Tapio iloinen ukko!
+    Hän päivänkin leikitti lapsiaan.
+    Tuliluikun helähti lukko
+    taas, jo on hämykin hiihdollaan.
+    Näkyy kettu! On kevyttä loikka tään,
+    kas, kyttähän vilkkuvi mennessään.
+
+    Käy pamaus, korpi sen toistaa.
+    Mikon mielevän juoksu jo tupsahtaa.
+    Kyttä tyhjää hylsyä poistaa.
+    Erämies taas illalla kiitosta saa.
+    Yli metsien, rotkojen, vaarojen,
+    soi ti-ta-tu torvesta helkkyillen.
+
+    — Tuvan ovensuussa on repo.
+     Sen luona nyt lapsoset ilkamoi.
+    Erämiehen on viihtänyt lepo.
+    Mutt’ ennenkuin unetar unhoa loi,
+    miesi Turmansa koppihin kurkistaa,
+     pehkuvuodetta pehmeeksi kohentaa.
+
+
+
+
+VAARIN KERALLA.
+
+
+    Vaari mun vei usein metsihin,
+    ikäkymmentä kun aloin toista.
+    Aika, sanotaan, ei sitä poista,
+     lapsessa mi liittyi verihin.
+
+    — Muistan, miten tuli hiljaa ukko
+    puoliyössä mua nykimähän:
+    poika, nouse — rupeen lähtemähän,
+    sarastaissa sahaa metsokukko.
+
+    Tuliputkeen ahtoi panoksen,
+    etutulpat tappurasta laittoi.
+    Haastoi: »Perän oma isku taittoi,
+    kerran sutta kun löin hutaisten.
+
+    Valkoisena vilkkuvan näin hampaan,
+    lumella kun kanssaan piehtaroitsin.
+    Luonnon sulle, pojanpoika, soisin
+    vaarivanhuksen, ei lauhan lampaan!»
+
+    Sammutettiin sitten tuli päreen.
+    Soitimelle menin vaarin myötä.
+    Otava jo viittoi aamuyötä,
+    olkapäätäin hipui oksat näreen.
+
+    Petäjikköön, soiden rintamalla
+    oppaan vakaa askel vitkaan johti.
+    Pylväikköhön kuuhut haavein hohti,
+    jylhät huudot oli huuhkajalla.
+
+    Istuttiin niin sammalpengermällä.
+    Pyssyss’ oli, muistan, vaskihana.
+    Suolla metelöitsi metsäkana
+    aamun alkain naurunrähinällä.
+
+    »— Kohta kuulet metson läähätystä»,
+    vaari kuiskas mulle viereltäni.
+    »Juoksuani matki jäljilläni,
+    viipyessäni ei värähdystä!»
+
+    Ti tik, ti tik, tihentyen soi!
+    Kolmiloikkamme tuon säestääpi.
+    Kytät kyyryllensä hämyyn jääpi.
+    Soipi metso. Kajastelee koi.
+
+    Tulta syöksyi vanhan pyssyn suusta.
+    Harjut kaikui, raikui, roiskahteli;
+    kuivat oksat poikki paukahteli,
+    lintu komea kun putos puusta.
+
+    Nokan muistan valkoluisen, käyrän,
+    rintasulat välkkyi vihreätä.
+    Kotimatkalla ma kannoin tätä.
+    Laukun kansi oli nahkaa mäyrän.
+
+    Vanhus haastoi: »Ikä iltaan hiipii,
+    elonlyijyt sattuivat jo lihaan.
+    Lahoon, putoon tuonentalon pihaan,
+    viime sulkia jo syksy riipii.
+
+    Kevätkoitettasi elät, kuulet,
+    mille suonissasi soittaa veri.
+    Metsä viihtääkö vai kutsuu meri,
+    monet miestä tavoittavat tuulet.
+
+    Arvelen, se miehenmitan täyttää,
+    povessaan ken kantaa toivonkoitteen,
+    kiitoksen ken kestää sekä moitteen,
+    auraa, asetta ken osaa käyttää.»
+
+    Kotitalo vielä untaan nukkui.
+    Tullessamme tuvan portahille
+    Vahti vinkui, vaari äänsi sille.
+    Helskytellen ensi käki kukkui.
+
+
+
+
+YTÄN MUISTELO.
+
+
+    Käyn rannalla polkua kaitaa
+    syysiltana. Vaiti on maa.
+    Vain pyörtehet virran laitaa
+     syyshuolissa huljuttaa.
+
+    Ol’ kesä, kun kerran tälleen
+    sitä polkua samosin.
+    Suvimuisto nyt saapuu jälleen,
+    — tytön kainon ma kohtasin.
+
+    Ei silmiin katsonut, sieluun
+    loi katseensa kaihoavan.
+    Jo virran viehkeän nieluun
+    näin itseni uppoavan.
+
+    Ja aaltonen hempeän hento
+    ajoi syömmissä silloin niin.
+    »On elämä — joutsenlento» —
+    sulohaaveissa haastettiin.
+
+    Ah, oli se armasta aikaa!
+    Nyt on syksy, on illansuu.
+    Ei luonnossa lemmentaikaa,
+    jo koivukin kellastuu.
+
+    Ja rikki on rakkauskin,
+    ja on hiipunut hiililleen.
+    On onni, jos elää tuskin
+    se kielillä kanteleen.
+
+
+
+
+KOLME KERTAA.
+
+
+    Kävin keväällä kylätietä,
+    suvituulonen suuteli maan.
+    Tyttö torpan portailla istui,
+    oli viehkeä varreltaan.
+
+    Kävin kesällä toisen kerran.
+    Mikä veikään matkani niin?
+    On sairaana — äitinsä haastoi,
+    pani uutimet ikkuniin.
+
+    Syyskylmällä kerran vielä
+    sivu hiivin ma hiljalleen.
+    Pihamaalla en älynnyt muuta
+    kuin vuotehen, vaatteineen.
+
+
+
+
+MUMMO JA TYTTÖ.
+
+
+    Mummo istui muurin luona,
+    liki kiukoan kiviä.
+
+    Sanoi vanhus vaivan nähnyt,
+    hampahaton haukotteli:
+
+    »Tulis Tuoni ottamahan!
+    Vaiva vanhan on elellä,
+    ikälopun istuskella.»
+
+    Haastoi tyttö penkin päästä:
+
+    »Enpä kuolisi, eläisin!
+    Hyvin on ikä ihana,
+     nuoruusaika armahainen.»
+
+    Kului vuosi — vieri toinen.
+
+    Tuli Tuoni mummon luoksi,
+    varsin valkeissa sukissa,
+     kalpeassa kauhtanassa.
+
+    Nykäisi. Havahtui ämmä.
+
+    »Älä tapa, Surmakulta!
+    Lupaa vielä viikon päivät
+     etehen elinikäni!»
+
+    Pois meni Manalan miesi.
+
+    Neitipä jälestä juoksi.
+
+
+
+
+ROJUVAJASSA.
+
+
+    Kerran oikku ahtaan ajan
+    teki mulle pientä pilaa:
+    makuusuojaksi soi vajan:
+     muualla ei ollut tilaa.
+
+    Aika armas toki, kesä,
+    tyyntä tuohikaton alla.
+    Mietin, mukiin menee pesä,
+    harvempi on harakalla.
+
+    Tyytyväisnä tyynnyin kojuun,
+    venyin olkipatjain päällä,
+    katsoin kaikenlaiseen rojuun,
+    silmänruokaa riitti täällä.
+
+    Tuolla tuohikontti, merta,
+    kalapytty, pyydys, nuotta.
+    Noita vaari käytti kerta;
+    ukko elänyt ei suotta.
+
+    Mieleen muistuu miesi hyvä,
+    Tarut monet mulle antoi.
+    Katse kulman alla syvä,
+    kalakojettaan kun kantoi.
+
+    Rantaan juoksin jälillänsä.
+    Pimetessä tehtiin tulta.
+    Vaari paikkas’ pyydystänsä,
+    länsi hehkui kuni kulta.
+
+    — Nurkkaa nakerteli hiiri,
+    katkes multa muistokuvat.
+    Narahdellen naukui viiri.
+    Aatoksella omat luvat:
+
+    siirtyy tuohon sekä tähän
+    sattuu kaluun kaikenmoiseen.
+    Romut elpyi elämähän,
+    muistot yhtyi yhteen, toiseen.
+
+    Katson lapsuuskätkyttäni.
+    Tuossa ajoin erään illan,
+    alkumatkaa elämäni,
+    oksanpäillä pirtinsillan.
+
+    Äiti lauloi lapsenvirttä,
+    tähdet himmehinä hiilui.
+    katse siirtyy seinähirttä
+    pitkin. Mikä kirkas kiilui?
+
+    Vaskihelaa näytti valjaat
+    Mikonpäivän mieleen johti.
+    Keltakoivut puolipaljaat
+    aamu hallaisena hohti.
+
+    Ensi kerran kirkkotiellä
+    ajoin isän kera. Poikki
+    kankaan kanervaisen siellä
+    repo rullihäntä loikki.
+
+    Ruumislauta, tuokin täällä.
+    Siinä venyi viime vainaa.
+    Aavistus käy aivon päällä:
+    samaa puuta saan mä painaa
+
+    hiihdettyä loppuun ladun.
+    Mielikuvat kuni aaveet
+    astuu päähän elonkadun.
+    Eelleen hiljaa hiipii haaveet.
+
+    — Naapur’-vaari virttä laulaa,
+    vakavana seisoo väki.
+    Nyt ne arkun kantta naulaa.
+    Pellon takaa kukkuu käki.
+
+    Joukko kaikki kiittää miestään,
+    miehet, naiset hyvää haastaa.
+    »Viime virsta meni tiestään!»
+    Syyt’ ei sysiä, ei raastaa.
+
+    Kuka kuivaa kyyneltänsä,
+    kysyn, kaipuun vuoksi nyyhkii?
+    Moni meistä silmiänsä
+    joka tuulen tullen pyyhkii.
+
+    Kalmistohon kaunihisti
+    jäikö kumpu kukkaniekka,
+    vaiko valkea vain risti,
+    päivänpaahtelema hiekka?
+
+    Arvaa en. — Vaan äityeni
+    laskemassa jos on lasta
+    tuutuun, kukan kummulleni
+    katkoo vaikka katajasta.
+
+    Siunaten tuon hiljaa heittää,
+    kuni vaatteen kehdon yli,
+    milloin pienokaistaan peittää.
+    Hän ei huonointakaan hyli.
+
+    — Katselen kuin kaidepuulta
+    Manan virran vierimistä.
+    Tuntune ei tuolla tuulta,
+    kysyne en: mihin — mistä?
+
+    Haukkui yössä vanha Vahti!
+    Havahduin jo haaveistani.
+    Tuntui suonen tyyni tahti
+    käsivartta koittaissani.
+
+    Silloin keksin pienen pilan:
+    parempaan ken kaihoo majaan,
+    maailmassa tapaa tilan,
+    — vertaan tuon vain törkyvajaan.
+
+    Purret siellä soljuu kiviin.
+    Tahto taittuu, ponsi puuttuu.
+    Joskus silleen romuriviin
+    itse ihminenkin muuttuu.
+
+
+
+
+KOHTAUS METSÄTIELLÄ.
+
+(Kansantarina.)
+
+
+    Ylpeä hovin isäntä,
+    arvon herra aatelinen,
+    ajeli saloista tietä,
+    hyvällä ravihevolla
+     työnnytteli.
+
+              Talvi kova.
+     Lunta on lujasti tiellä,
+    syrjässä sitäi syvemmin.
+    Tiellä tok’ jalaksen jälki,
+    — tiepuolia jäniksen jälki,
+     pilkku ketun pistelemä.
+
+    Ajoi herra huoletonna.
+
+    Hepo korvia heristi.
+    Mikä estettä edessä?
+
+    Tuli vastahan-tulija,
+     kuormamiesi kuhnutteli,
+    koni aisoissa alaston,
+    takkukarva taipaleella.
+    Mies nukkui tukin tyvellä,
+     kähnys känttyrän selällä.
+
+    — Hei ukko! Hotua anna,
+    käännä tieltä!
+           — Käännä itse!
+    Sulla on kevyt rekesi;
+    mulla paljon painavata!
+     — Pakana! pajahti herra.
+
+    — Älä kiroile! kirosi
+    istukohot itsehesi!
+    Jos et luistele lumille,
+    käännä oitis oikealle,
+     teen, kuin eilen tein papille
+
+    Alkoi aateli ajella,
+    rekeänsä remmätellä.
+     Pelkäsi pahan tulevan.
+
+    Pääsi jo hepo lumista,
+     herra hangen kahlonnasta
+    kömpi tielle.
+               Jo kysäisi:
+    mitä teit pahaa papille,
+     mitä olisit minulle
+    tehnyt kelminkeinojasi,
+    jos en olisi ajanut,
+     kääntänyt sivu sinusta?
+
+    — Olisin minä ajanut,
+    kääntänyt sivu sinusta,
+     — huusi. Pisti piippuhunsa.
+
+
+
+
+SAUNAN SALAISUUS.
+
+
+    Paljon saunalla salaista,
+     vaikk’ei paljoa pakise.
+
+    — Nukkui nuorikko väsynyt,
+    lautaisella lautehella,
+     saunassa savustuneessa.
+
+    Oli pikkuinen povella
+    äskensyntynyt sylissä,
+    poika kallis kainalossa,
+    — kukkasena, kultasena,
+     vanhuuspäivänsä varana.
+
+    Äänsi poppa porstuasta,
+     nainen naapurin puheli:
+
+    »Annahan lapsi auttajalle,
+    vähän pikkuista pitelen,
+     taion, siunoan sikiön.»
+
+    »Älä taio», äiti virkkoi.
+    »Taiat turhia tapoja,
+    itse sirkun siunaelin.»
+
+    Mummo hymähti. Mutisi:
+     »Taiat turhia tapoja.
+    Katsohan pojusi päätä!
+    Ei tuon otsa oivallinen,
+    laadullinen päälakensa.
+     Otsa on taaksi taipumassa.
+    Anna päätäsi puristan,
+   tasoittelen, taivuttelen,
+     pyöristän!»
+
+               Älysi äiti
+    todet totiset puhutun.
+    »Otsa on taaksi taipumassa.»
+
+    Antoi äiti ainoansa.
+    Poppa poikasta mukaili,
+    takaraivoa rakenti.
+    Pää tuli, kohosi kulmat.
+
+    »Tuli potraksi pojusi,
+    tässä emo armahasi!
+    Kiität naista naapurista,
+    kasvettua kaunoisesi.»
+
+    Kulki kiitokset kiroina,
+    huhuiluna hullun miehen
+     saunan savuisen salana.
+
+
+
+
+III.
+
+
+
+
+KOTISEUTU.
+
+
+    Kaihoon sua, kallis kotiseutu!
+    Päivin muistan, öisin unta näen
+    sinusta, mi poveheni painuit
+    niinkuin kuva lapsuuskumppanista
+     sulosilmäisestä, lempeästä!
+
+    Muistan oman sinimetsän siinnon,
+     suvilaihon hiljaa huojuvaisen,
+    muistan maiseman, mi sieluun syöpyi,
+    kuni kuva kumppalini hyvän,
+     sinisilmän tytön, toverini,
+    jonka kera lempeet lehdot juoksin,
+      paimenpolut, sekä lapsuusleikit.
+
+    Taa nään järvensilmän sinivilkut,
+     pellolta kun palaan nurmipihaan
+    illoin tupruillessa saunansauhun,
+    karjan kellojansa soitellessa
+    siskon kulkiessa kiuluinensa
+    tarhamaalle, missä lypsäessään
+     kaihomielet kansanlaulut laulaa.
+    Pelloilla nään puna-apilasta
+    tuhatkukkaa, mesituoksuvaista
+    vierillä sen veräjän, mi johtaa
+    järven rantaan, venevalkamalle
+     tutulle. Sen muistan, miten sieltä
+    kaislikkoihin kahistelin. Pilvet
+    kuvastuivat peilityyneen kalvoon,
+    ahven kohoani kuljetteli,
+     iltapuoli-äänet liikkui mailla.
+
+    Aattelen: ken kotirannan hylkää,
+     lastuna se virran kera vierii,
+    soljuu, kuohun kuljettelemana.
+    Hylkyhaahtena on erään kerran
+    ihmislapsi raahautunut rantaan
+     kotivalkamansa.
+
+                 Koskaan ällös,
+     veljyt, hylkää halveksuen maata
+    synnyinseutusi. Sen muotokuvaa
+    kumminkaan et kuluttaa sä saata,
+    vaikka tahtoisitkin. Öisin tarttuu
+    käteesi sun hellä hengetär ja näyttää
+     sen, min muistis pudotti jo päivin.
+
+
+
+
+MITÄ TAHTOISIN — —
+
+
+    Kansa, ajan aukealla,
+     innoin kulkevi, kumuten.
+    Päivä päättyi — jo iloitsi,
+    vuosi vieri — se parempi.
+    Taas on jotakin tavattu,
+     edistytty, on opittu!
+
+    _Minä tahtoisin takaisin!_
+
+    Tahtoisin jälelle jäädä,
+     virstan verran viivähdellä,
+    soudella nykyvesiltä
+    ajan mennehen merille,
+    unhon usvin uinuvalle.
+     Jäisin jo vanavesistä.
+
+    Katseleisin — kuunteleisin.
+
+    Kuulu ei kylän kumua,
+     kaivonvintin vinkumista,
+    kuulu ei joukon joikumista,
+    ihmisten ilonpitoa,
+    eikä hallin haukkumista,
+     villahäntäisen hälyä.
+
+    Korven kuuluvi kohina,
+    tuhatlatvan tuutiminen.
+    Kuulen tikan tilkutukset.
+     kärjen huikeat huhuilut.
+
+    Yksin yöpyisin salolla,
+     nukahtaisin nuotiolla.
+
+    Vaisu koi kun kumottaisi,
+     kajas kaltainen näkyisi,
+    saisin jo salopolulle,
+    hiljaismaata matkoaisin,
+    taattoja tapoamahan,
+     kysymään kylän ukoilta:
+
+    Mikä onni miehen onni,
+    kansan kaunehin ajatus,
+    mikä ihmisen iloa
+     huolirinnan rikkautta?
+
+    Kuljeksin.
+             Sai suo etehen,
+    rimpi vaani vastassani,
+    ilman puutta, pensahatta,
+    ilman sillatta silisi.
+
+    Ei osoa mies ylitse,
+     pääse ei tietä tietämättä.
+
+     Istui impi tienohessa,
+    paimen polun polvekkeessa,
+    marjat makeat sivuilla,
+    metsänhelmet helmassansa.
+
+    Solui soijin suortuvansa,
+     hiukset hohtivat hopein.
+    Helma vain risun repimä
+    vaate varvun halkaisema,
+    siksi paistoi paljas polvi,
+     hiilui hienoinen hipiä.
+
+    Tiedustelin tien ratoa.
+
+    Sanoi: outo ei osoa,
+     pääse ei vieras virkkamatta,
+    neva ei kanna neuvomatta,
+    vajottaa hete varatta.
+     Tule — tunnen turveläikät,
+    hypin hyllyvän ylitse,
+    annan käydessä käteni,
+     tuen vaaran vaaniessa.
+
+    Kulki neiti neuvomatta,
+     opettamatta osasi.
+
+    Talonharja haalattavi.
+    Tuntui tuohi jo katossa,
+    löyhyt liistehen lomassa,
+     kalut kaiket kartanossa.
+
+    Käski tytti: Käy tupahan,
+    tupa on tulla uupunehen,
+     saapujan salontakaisen.
+
+    Tartuinpa oviripahan,
+    käsin kävin käkkyrähän.
+
+    Vinkui salvalta saranta,
+    ovikisko kiljahteli:
+
+    Olet nyt runo-ovilla,
+     Kalevalan kartanoilla!
+    Älä käy sivu hakani,
+    älä poikki porstuvani
+    jos ei tupessa tulusta,
+     kalevaista kainalossa.
+
+    Virkoin tuloni tueksi:
+
+    Kauan on veri vetänyt,
+     lauluteille tempoellut,
+    ajan uuden ahtehessa,
+    varsin oudossa olossa.
+    Toki on teillä toinen muoti,
+     kaikuvi Kalevan laulu,
+    Väinön soitto soinnahtavi:
+    polomaalle Pohjolassa,
+    poloisella poljennolla,
+     polomielin poljettuna!
+
+    Ovi naurellen narahti,
+    tunki tuttuna kätensä,
+     tuuppasi minut tupahan.
+
+    Istui isäntä tuvassa,
+    kengitellen keihästänsä,
+    kirkastansa kiinnitellen,
+    päättimeksi karhun päivän,
+     kodin sorron kostajaksi.
+
+    Lausui: terve langolleni,
+     terve, tuttavan tuloksi;
+
+    tunnen ma tutun tulijan,
+    tunnen vierahan tulosta,
+    sanon jo sanansävystä,
+     miehen laadun lausehesta.
+
+    Käski tyttären kätevän
+    kantamahan kakkaroita
+    vierahan nälän menoksi,
+     miehen vatsan vastineeksi.
+
+    Sanoinpa salon ukolle,
+     pitkäparralle pakisin:
+
+    Mikä onni miehen onni,
+    kansan kaunehin ajatus,
+    mikä ihmisen iloa,
+     kaihorinnan rikkautta?
+
+    Sai miesi sanelemahan:
+
+    Kansalles on kaunehinta,
+     ihailla isien töitä,
+    kokemuksin koitettuja.
+    Kylvää kaskiin kaadettuihin,
+     peltoihin suvisulihin.
+    Uskaltaen uutta maata,
+    vanhan jatkoksi varata,
+    jotta tuntisi tulevat,
+     vastaislapset lausahtaisi:
+
+    Eipä joukko jouten ollut,
+    kansa kaskilla makaillut,
+    paljon jättivät jälelle,
+     kauneutta kartanolle.
+
+    Neljä miehen morsiota:
+
+    Yksi syntymäsijansa,
+     yksi kantele Kalevan,
+    yksi on kotoinen kaski,
+    yksi nainen nauravainen,
+    siveä, sulosanainen,
+     kaksin kaihot kantamassa,
+    kaksin vaivat vaalimassa,
+    kaksin on suru sulempi,
+     kaksin vaiva valkeampi!
+
+    Mikä ihmisen iloa,
+     huolirinnan rikkautta? —
+
+    Mink’ on syömmensä syvempi,
+    sen on onnikin omempi,
+     olo kaikki kaunihimpi!
+
+    Otti kantelon omansa,
+    virsikielensä viritti,
+     istui pitkän pöydän päähän.
+
+    Iskimme ilon tupahan,
+     uutta hiiltä hiilloksehen.
+
+    Isäntä säkeet sepitti,
+    sanat hellin hehkutteli,
+     sommitteli, soinnutteli.
+
+    Kuultelimme kumpainenkin
+    nuori, nuottinsa sävyä.
+    Tenho tempasi mukahan.
+
+    Luoksi neitosen lähenin,
+    istuin vierelle ihanan.
+
+    Sormet sormiini sovitti,
+    käden hennon kämmeneeni,
+    yhtyin säihkyhyn sävelmän,
+    helkyllä heleän äänen.
+
+    Tuli tuttu tyttärestä,
+    ystävä säeseposta,
+    tuttu tuntemattomasta,
+     veli vennon vierahasta.
+
+    Sammui jo tuli tuvasta,
+    hiili hiipui hiilloksesta,
+     yö tuli, pimeni pirtti.
+
+    Kävi kuu kumottamahan,
+    palkin päälle paistamahan.
+    Sillat löi sinivaloiset,
+     teki palkit palttinaiset.
+
+    Tytär on sydän sulana,
+    mieli on minun hellempänä,
+     isännän ilo parasna. —
+
+    Tätä tahtoisin tavata,
+     — ajan tahtoisin takaisin.
+
+
+
+
+
+
+IV.
+
+
+
+
+ISTUIN ILLALLA TUVASSA.
+
+
+    Istuin illalla tuvassa,
+    ajattelin armastani,
+      kuvittelin kultaistani.
+
+    Toivoin luokseni tulevan,
+    hiipivän hämyn keralla,
+     öisen usvan untuvilla.
+
+    Ulos katsoin. Maa pimeni,
+    kovin korpikin kohisi.
+
+    Kuullut en kullan astumista,
+    nähnyt en tuttuni tuloa.
+
+    Armas aitassa lepäsi
+    tuonen sulhon tuttavana,
+    manan ristit rinnoillansa,
+     kalman kukat kulmillansa.
+
+    Siksi en kuullut kullan ääntä,
+     nähnyt en tuttuni tuloa.
+
+
+
+
+MIETELMÄ.
+
+
+    Tähti katsoi kaiken yötä,
+     tuikki taivahan tulena,
+    aalto vieri viikon pitkän,
+    tuulen tuiman työntämänä,
+    — ilman tuskan tuntemista,
+     harmien havaitsemista!
+
+    Iän kaiken ihmislapsi
+     kantoi kaihoista povea
+    elontuulen tuutimana,
+    aavan aukean ajona,
+    kaiken taistelun tajuten,
+     käsittäen kärsimyksen.
+
+    Vaan en vaihtaisi eloa
+     tähtihin tähyävihin,
+    enkä aaltona ajellen
+    kehtaisi meriä mennä.
+    Elinonnen etsiminen
+     innosti inehmonlasta!
+
+    Taistellen tapasi onnen,
+    kultakuplan, pienen pirstan,
+    oksan orjantappurasta,
+     kasvista punakukasta.
+
+    Tuonkin hukkasi, hukutti,
+    niinkuin lapsi laittelunsa.
+
+    Sittenkin oli elänyt,
+    unelmoinut, uskaltanut!
+
+    Sepä tappiot tasoitti,
+    ylenti elämänarvon.
+
+
+
+
+SYKSYN SYYTKÖ?
+
+
+    Polku kaltainen, kapea.
+    Harso harmaa taivahalla.
+    Mieli astujan apea,
+    — syksyn syytkö sydänalalla?
+
+    Muistelma vain menneen ajan,
+    palas vaeltajan poveen.
+    Jälleen jättämänsä majan
+    eteen astui, iski oveen.
+
+    Kysellyt ei syytä surun,
+    tiesi, mikä mieltä painaa.
+    Muisti murtuneeksi murun:
+    — toive valoisin on vainaa.
+
+    Lehdet putoo, puree halla,
+    myrskyt laulaa, laineet ärjyy.
+    Syyt ei syksyn. Sydänalla
+    väreet elämän vain värjyy.
+
+
+
+
+HIIHTÄJÄ.
+
+
+    Iltatuuli tietä jäätävänä käy.
+    Revontulin paistaa pohjanliesi.
+    Ihmisliikuntaa ei muuta näy,
+    kuin hangen selkää hiihtelevä miesi.
+
+    Korpi laulaa öistä lauluaan,
+    kuudan hohteen maisemille valaa.
+    Hiihtäjä ei tuota huomaakaan;
+    povessaan niin jäytää, polttaa, palaa.
+
+    Varjonsa vain vitkaan heilahtaa,
+    jälkeenjääpä latu hämyyn haihtuu.
+    Tylsin miettein miesi tuijottaa
+    kärkiin liukuinten, ne vuoroin vaihtuu.
+
+    Hiihtäisikö riemuin toinenkaan,
+     sysäisikö sompaa innoissaan,
+    — tuskinpa, tuon uskon aivan varmaan,
+    jos ois samanlainen tehtävä:
+    viesti pappilaan on vietävä
+     kuolinvuotehelta oman armaan.
+
+
+
+
+PÄIVÄN MENTYÄ.
+
+
+    Minne peityit päivyeni,
+    aurinkoiseni alenit,
+    mihin kuljit kuuhueni,
+     kuhun valoni vaelsit?
+
+    Kysyn, ei kylä sanele,
+    tunne häntä ei tulijat,
+     kukaan ei nähnyt kulkenutta.
+
+    Mikäpä nyt miehen työksi,
+     askareeksi armottoman?
+
+    Kätkeä povehen poltto,
+     syvälle sydänalahan,
+    miss’ on itkut istutettu,
+    tupa vaivoille valittu,
+    sija suuri sirpaleille,
+     hauta mielihaikioille.
+
+
+
+
+AINON MUISTOLLE.
+
+
+    Suri lehdon leppä
+    itki rantapaasi.
+    Kalevalan Ainon
+     kuolema kun kaasi.
+
+    Rintahelyt riisui
+    — pahoitti niin mieltä.
+    Sinikello lähtee
+     syksytuulen tieltä.
+
+    Aino näkee kevään
+    esikkona unta.
+    Väinämöinen hiihtää,
+     hiuksillaan lunta.
+
+    Kalpean on kaunis
+    aamu Ainolassa.
+    Kaihoisena kannel
+     soi Suvantolassa.
+
+
+
+
+METSÄN LAULU.
+
+
+    Yhä seison ma tiheenä, taajana näin,
+    yhä latvoilla tavoitan tähtihin päin!
+    Yhä aatteeni eellehen yksi on vaan:
+     ylös ilmoille, pilvihin, mullasta maan!
+
+    Jos Tapio majansa muuttohon käy,
+    ja Mielikin riistoja enää ei näy,
+    jos karhut ja petrat juoksuhun läks,
+     povi metsän ei tuost’ tule synkemmäks.
+
+    Yhä pyyhkivi tuulonen hiuksia puun,
+    käy holveissa iltaisin haavehet kuun,
+    sinipiikojen pienien soittimet soi,
+     yhä latvani hymniä huminoi!
+
+    On kaunista kuolla, kun uskovi näin:
+    ylös mullasta, pilvihin, päivähän päin!
+    Jos taittuvi yhden sankarin tie,
+     kaks uutta sen aatetta voittohon vie!
+
+    Ah, suurta on yletä yhtenä näin
+    maan mullasta tähytä taivohon päin!
+    Jos miestemme kaikkien murtuisi tie,
+     kevätkukkaset aatteemme eellehen vie!
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77333 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..28a4ade
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77333
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/77333)