diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 77264-0.txt | 5711 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 5727 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/77264-0.txt b/77264-0.txt new file mode 100644 index 0000000..bbe5cf3 --- /dev/null +++ b/77264-0.txt @@ -0,0 +1,5711 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77264 *** +language: Finnish + + + + +KUOLLUT MAAILMALTA (PAULINE) + +Kirj. + +Alexandre Dumas + + +Suomentanut + +Aukusti Simelius + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto Osakeyhtiö +1921. + + + + +SISÄLLYS: + + I. Eräs nauta. + II. Myrsky. + III. Öinen näky. + IV. Haudan salaisuus.. + V. Hyvästijättö. + VI. Uusi koti. + VII. Tiikerinpyynti. +VIII. Jälleennäkeminen. + IX. Ratkaisu. + X. Äkillinen matka. + XI. Odottamattomia tapauksia. + XII. Selitys. +XIII. Hautakammio. + XIV. Muuan avioliitto-aie. + XV. Kaksintaistelu. + XVI. Loppu. + + + + +I. + +ERÄS HAUTA. + + +Muuanna lauantai-iltana, lopulla vuotta 1834, olimme kokoontuneet +pieneen salonkiin, joka oli Grisierin miekkailuhuoneen vieressä. +Harjoitusmiekka kädessä ja sikaari suussa me kuuntelimme opettajamme +syvämietteisiä neuvoja, joita silloin tällöin keskeyttivät jotkut +aineeseen soveltuvat kaskut, kun ovi avautui ja Alfred de Nerval astui +sisään. + +Ne, jotka ovat lukeneet kertomuksen Sveitsin-matkastani, muistavat +kenties tämän nuoren miehen; hän saattoi erästä salaperäistä ja +hunnutettua naista, jonka ensi kerran näin Fruelenin luona, kun +yhdessä Francescon kanssa kiiruhdin ehtiäkseni veneeseen, jonka +piti viedä meidät Wilhelm Tellin kivelle. He eivät varmaankaan ole +unhottaneet, että Alfred de Nerval, jonka tässä tilaisuudessa toivoin +saavani matkatoverikseni, kaukana siitä, että olisi odottanut minua, +päinvastoin kiirehti aluksen lähtöä, ja että hän, loitotessaan rannasta +minun vielä ollessani kolmensadan askeleen päässä siitä, teki minulle +kädellään merkin, joka yht'aikaa oli hyvästijättö ja ystävyyden-ilmaisu +ja jonka ymmärsin seuraavasti: "Anteeksi, veli hyvä! Tahtoisin +mielelläni tavata sinut; mutta minä en ole yksinäni, ja..." Tähän +minä vastasin toisella viittauksella, jonka piti merkitä: "Ymmärrän +täydellisesti." + +Jäin sinne ja alistuin nurkumatta tähän hänen menettelyynsä, niin +kovalta kuin se minusta näyttikin, kun en veneen ja soutajien +puutteessa voinut päästä lähtemään sieltä ennenkuin seuraavana päivänä. +Palatessani hotelliin kysyin, tunnettiinko siellä tätä naista, ja sain +vastaukseksi, että kaikki, mitä hänestä tiedettiin, oli että hän näytti +hyvin kärsivältä ja että hänen nimensä oli _Pauline_. + +Olin tykkänään unohtanut tämän kohtauksen, kun eräällä matkallani +Pfeffersin kuumille lähteille kohtasin pitkässä maanalaisessa +käytävässä Alfred de Nervalin kävelemässä rinnatusten saman naisen +kanssa, jonka ennen olin nähnyt Fruelenin luona ja joka siellä oli +edellämainitulla tavalla osoittanut toivovansa pysyä tuntemattomana. +Tälläkin kertaa hän näytti haluavan samalla tavoin jäädä oudoksi; sillä +hänen ensimäinen liikkeensä ilmaisi, että hänen teki mieli kääntyä. +Pahaksi onneksi ei voinut poiketa oikealle eikä vasemmalle siltä +tieltä, jota me kuljimme; se oli polku, tehty kahdesta liukkaasta ja +kosteasta lankusta, jotka sensijaan että olisivat johtaneet suoraan +yli kuilun, missä Tamina kohisten vyöryi yli mustan marmori-uomansa, +oli asetettu pitkin luolan yhtä seinämää, lähes neljänkymmenen jalan +korkeuteen virran ylitse, kallioon tuettujen pylväiden varaan. Ystäväni +salaperäinen seuralainen, joka näki paon olevan mahdottoman, laski +harson kasvoilleen ja jatkoi kulkuaan minua kohti. + +Olen maininnut sen ihmeellisen vaikutuksen, jonka teki minuun tämän +naisen näkeminen, kun hän valkoisena ja ilmavana, aaveen kaltaisena +käveli jyrkänteen reunaa näyttämättä välittävän siitä sen enempää +kuin jos olisi jo kuulunut toiseen maailmaan. Hänen lähestyessään +puristauduin kiinni vuoren seinämään viedäkseni tilaa niin vähän +kuin mahdollista. Alfred tahtoi antaa hänen mennä yksin, mutta hän +kieltäytyi päästämästä irti hänen käsivarttaan, niin että me kaikki +kolme olimme silmänräpäyksen ajan korkeintaan kyynärän levyisellä +porraspuulla; mutta se silmänräpäys oli pikainen kuin salama. Tämä +ihmeellinen nainen kumartui äkkijyrkänteen ylitse kuin keijukainen, +joka taivuttautuu virran uomaan päin ja antaa vyöharsonsa liehua +kuohuissa, ja pääsi ohitseni kuin ihmeen kautta, ei kuitenkaan niin +nopeasti, etten olisi ehtinyt nähdä hänen kasvojaan, jotka olivat +kauniit ja levolliset, vaikkakin kalpeat ja sairauden riuduttamat. +Silloin tuntui minusta siltä kuin en nyt olisi nähnyt ensi kertaa +näitä kasvoja; sielussani heräsi epäselvä muisto toisesta ajasta, +muisto salongeista, tanssiaisista ja juhlista. Minusta näytti siltä +kuin olisin nähnyt tämän nyt niin surullisen ja riutuneen naisen ennen +iloisena, punastuvana ja kukkasin seppelöitynä hajuvesien tuoksussa ja +soiton pyörteissä leijuvan kaihomielisen valssin tai helskyvän iloisen +polkan tahdissa. Mutta missä? Sitä en tiennyt. Milloin? Sitä minun oli +mahdoton sanoa; se oli ilmestys, unelma, kaukainen kaiku muistoissani, +siinä ei ollut mitään varmaa eikä todellista, ja se pakeni minua niin +kuin olisin koettanut tarttua kiinni kangastukseen. + +Palatessani sieltä päätin, että minun on nähtävä hänet vielä +kerran, vaikkapa minun tähän päämäärään päästäkseni täytyisi rikkoa +hienotunteisuuden vaatimuksia vastaan. Mutta kun tulin takaisin, olivat +sekä Alfred että hän jo ehtineet poistua Pfeffersistä, vaikka olin +ollut poissa enintään vain puoli tuntia. + +Kaksi kuukautta oli kulunut tästä toisesta kohtauksesta. Olin +Bavenossa, joka on lähellä Lago Maggioren rantaa. Oli kaunis syysilta; +aurinko oli laskeutunut alppien taakse, ja hämärä verhosi jo itäisen +taivaan, jolle alkoi sinne tänne ilmestyä tähtiä. Huoneeni ikkuna oli +kukkasten peittämää pengermää kohti. Astuin alas ja olin keskellä +ruusupensas-, myrtti- ja oranssimetsää. En voinutkaan kestää kiusausta, +vaan taitoin muutamia tuoksuvia oksia ja menin nojautumaan punaisesta +graniitista tehtyä aitaa vasten, jota eroitti järvestä vain Genevestä +Milanoon johtava maantie. + +Olin tuskin ehtinyt perille, kun kuu nousi Seston taholta ja sen hohde +alkoi hiipiä pitkin näköpiiriä rajoittavien vuorten kylkiä ja yli +veden, joka uinui jalkojeni ääressä tasaisena ja loistavana, tavattoman +suuren kuvastimen kaltaisena. Kaikki oli hiljaista; ei äännähdystäkään +kuulunut, ei maasta, ei järveltä eikä taivaalta, ja yö alkoi kulkunsa +valtavan juhlallisessa ja surumielisessä hiljaisuudessa. Rauhaa +häiritsi kuitenkin pian vaunujen kolina; ne tulivat Domo d’Ossolasta ja +lähestyivät nopeasti. Tien taipeessa näkyivät postivaunut, joita veti +kaksi nelistävää hevosta ravintolaa kohti. Noin kahdensadan askeleen +päässä minusta läimäytti ajaja lujasti ruoskallaan, ilmoittaakseen +odottavalle virkaveljelleen tulonsa. Pian sen jälkeen natisikin suuri +ravintolan portti saranoillaan, ja toinen valjakko tuli sieltä esiin. +Samassa vaunut pysähtyivät sen pengermän alle, jonka reuna-aitaa vasten +nojauduin. + +Yö oli, kuten olen sanonut, niin puhdas, niin läpinäkyvä ja tuoksujen +täyttämä, että matkustajat olivat, voidaksensa nauttia ilman vienoja +höyryjä, laskeneet alas vaunujen kuomun. Heitä oli kaksi, nuori mies ja +nuori nainen. Nainen, joka oli kiedottu suureen liinaan tai vaippaan, +istui pää taaksepäin nojautuneena, nuoren miehen käsivarsi ympärillään. +Tällöin tuli siihen ajaja kynttilä kädessä sytyttämään vaunujen +lyhtyjä; valonsäde sattui matkustavaisten kasvoihin, ja minä tunsin +Alfred de Nervalin ja Paulinen. + +Aina nuo kaksi. Näytti siltä kuin olisi voima, jolla oli määrätympi +tarkoitusperä kuin sattumalla, johtanut meidät kohtaamaan toisemme. +Aina tuo nainen, mutta nyt niin muuttuneena siihenkin verrattuna, +millainen hän oli Pfeffersissä, niin kalpeana, niin kuolevana, että +hän oli vain pelkkä varjo. Ja kuitenkin herättivät hänen kuihtuneet +piirteensä yhä vielä sielussani sen epäselvän naiskuvan, joka uinui +muistojeni kätköissä ja joka aina, kun nämä nopeasti haihtuvat näyt +tulivat eteeni, nousi pinnalle ja leijui aatosteni yllä kuten Ossianin +unikuvat usvapilvien yläpuolella. + +Olin vähällä puhutella Alfredia, mutta muistin, kuinka hartaasti +hänen seuralaisensa halusi pysyä huomaamattomana. Ja kuitenkin veti +minua hänen puoleensa niin syvä säälintunne, etten voinut vastustaa +toivomustani antaa hänen ainakin jollakin tavoin tietää edes jonkun +rukoilevan, ettei hänen sammuva henkensä, joka oli kohoamaisillaan +ylös maan pinnalta, ennen aikojaan jättäisi ihastuttavaa ruumista, +jossa se asui. Otin käyntikortin taskustani ja kirjoitin lyijykynällä +sen toiselle puolen: "Suojelkoon Jumala matkustavaisia, lohduttakoon +huolissaan olevia ja lääkitköön kärsiviä!" Pistin kortin poimimaani +kukkavihkoon, jonka pudotin vaunuihin. Samassa ne lähtivät liikkeelle, +mutta siksi hitaasti, että ehdin nähdä Alfredin kurottautuvan ulos +ajoneuvoista ja vievän käyntikorttiani valon lähelle. Senjälkeen hän +kääntyi minuun päin, viittasi kädellään, ja vaunut katosivat tien +mutkan taakse. + +Majatalon ihastuttava paikka, se kun oli alppien ja niiden juurelta +alkavan tasangon välillä, levollinen ja samalla vilkas näytelmä, jonka +tarjosi Lago Maggiore kolmine saarineen — yksi niistä on puutarha, +toinen kylä ja kolmas palatsi —, vuoria peittävä talven ensimäinen lumi +ja Välimereltä tuleva syksyn viimeinen lämpö, kaikki tämä pidätti minua +kahdeksan päivää Bavenossa; senjälkeen matkustin Aronaan ja Aronasta +Sesto Calendeen. + +Siellä minua odotti viimeinen muisto Paulinesta; siellä oli sammunut +tähti, jonka olin nähnyt taivaalla väikkyvän; siellä oli jalka, joka +niin kerkeänä astui kuilun reunamaa, kompastunut hautaa kohden; ja +riutunut nuoruus, kuihtunut kauneus, särkynyt sydän, kaikki oli pantu +kiven, haudan verhon alle, eikä tämä verho, ollen yhtä salaperäisesti +kiedottu hänen tomunsa ympärille kuin harso aikoinaan hänen kasvojensa +peitteeksi, antanut maailman uteliaisuudelle muuta tietoa kuin +ristimänimen _Pauline_. + +Kävin tällä haudalla, joka, päinvastoin kuin italialaiset haudat, jotka +ovat kirkoissa, oli ihastuttavassa puutarhassa, järveä kohti viettävän +metsäisen kummun jyrkänteellä. Oli ilta; kivi alkoi käydä valkeaksi +kuun säteistä. Istuuduin sen lähelle ja koetin muistiani teroittaen +koota yhteen kaikki ne hajanaiset ja epäselvät muistot, jotka minulla +oli tästä nuoresta naisesta; mutta tälläkin kertaa kapinoi muistini. +En voinut saada kokoon muuta kuin muodottomia utukuvia, en mitään +määrätynmuotoista olentoa, ja minä luovuin toivosta tunkeutua tämän +arvoituksen perille, kunnes jälleen tapaisin Alfred de Nervalin. + +On helppo nyt käsittää, kuinka monta uutta miellettä hänen +äkkiarvaamaton esiintymisensä hetkellä, jolloin kaikkein vähimmin +häntä ajattelin, herättäisi yht'aikaa järjessäni, sydämessäni ja +mielikuvituksessani. Yhdessä ainoassa silmänräpäyksessä näin uudestaan: +veneen, joka lähti järven yli, jättäen minut rannalle; maanalaisen +sillan, joka muistutti käytävää kuoleman syvyyksiin ja jota pitkin +kulkijat olivat varjojen kaltaisia; Bavenon pienen majatalon, jonka +ohitse kuolemanvaunut vierivät, ja vihdoin tuon valkeaksi käyvän +kiven, jossa ei oksien lävitse hiipivän kuunvalon loisteessa näe muuta +kuin tämän niin nuorena ja varmaan kovin onnettomana kuolleen naisen +etunimen. + +Niinpä kiiruhdinkin Alfredia vastaan aivan kuten ihminen, joka on +kauvan ollut suljettuna pimeään vankilaan, syöksyy avatusta ovesta +sisälle tunkeutuvaa päivänvaloa kohden. Hän hymyili surumielisesti ja +ojensi minulle kätensä merkiksi siitä, että hän ymmärsi minut; ja nyt +minä vuorostani tein väistyvän liikkeen ja tavallaan vetäydyin pois, +jotta Alfred, joka oli viisitoista vuotta ollut ystäväni, ei pitäisi +tavallisena uteliaisuutena sitä tunnetta, joka oli saattanut minut +astumaan hänen luokseen. + +Hän lähestyi meitä. Hän oli Grisierin parhaita oppilaita, eikä hän +kuitenkaan ollut lähes kolmeen vuoteen näyttäytynyt miekkailusalissa. +Viime kerralla, kun hän oli siellä, hänellä oli kaksintaistelu +seuraavana päivänä, ja ollen vielä epätietoinen siitä, mitä asetta +siinä käytettäisiin, hän joka tapauksessa tuli harjoittelemaan mestarin +kanssa. Sen jälkeen Grisier ei ollut nähnyt häntä, oli vain huhuna +kuullut hänen lähteneen Ranskasta ja oleskelevan Lontoossa. + +Grisier, joka on yhtä arka oppilaittensa kuin omasta kunniastaan, oli +tuskin vaihtanut tavalliset kohteliaisuudet hänen kanssaan, ennenkuin +jo pisti harjoittelumiekan hänen käteensä ja valitsi joukostamme +vastustajan, joka oli yhtä voimakas kuin hän itse. Se oli, niin +muistelen, sama Labattut-raukka, joka matkusti Italiaan ja jota Pisassa +odotti yksinäinen ja tuntematon hauta. + +Kolmannella hyökkäyksellä kävi Labattutin harjoitusmiekka hänen +vastustajansa kilpilevyyn ja hypähti pari tuumaa pallon yläpuolelle +sekä meni edelleen suoraan hankkiluksen lävitse ja repi rikki +paidanhihan, joka värittyi punaiseksi verestä. Labattut heitti heti +pois miekkansa, luullen, kuten mekin, että Alfred oli vaikeasti +haavoittunut. + +Kaikeksi onneksi se oli vain naarmu; mutta kun Alfred kääri ylös +paidanhihansa, paljasti hän toisen arven, joka oli aiheutunut paljon +pahemmasta haavasta. Pistoolinluoti oli mennyt suoraan olkapään lävitse. + +"Mitä", lausui Grisier hämmästyneenä, "minä en tiennyt, että teillä oli +tämä haava!" + +Grisier tunsi meidät kaikki niinkuin imettäjä tuntee lapsensa. +Yhdelläkään hänen oppilaistaan ei ollut ruumiissaan ainoatakaan +naarmua, jonka päivämäärä ja syy ei ollut hänen tiedossaan. Hän voisi +kirjoittaa rakkausseikkailukertomuksia, sangen huvittavia ja aivanpa +häväistysjuttujen tapaisia, jos häntä huvittaisi tehdä kirja kaikista +niistä miekanpistoista, joiden syyt hän tuntee; mutta siitä tulisi +liian paljon melua ja siten liian paljon vahinkoa hänen laitokselleen; +ehkä hän määrää sen julkaistavaksi kuolemansa jälkeen. + +"Minähän sain sen seuraavana päivänä senjälkeen, kun olin viimeksi +miekkaillut teidän kanssanne", vastasi Alfred, "ja minä matkustin +Englantiin samana päivänä kuin sain sen". + +"Olinhan kieltänyt teitä taistelemasta pistooleilla. Yleinen sääntö: +miekka on aatelismiehen ja urhoollisen ase; miekka on kallisarvoisin +muisto, jota historia säilyttää isänmaallensa loistoa tuottaneista +suurista miehistä. Sanotaanhan: Kaarle Suuren miekka, Bayardin miekka, +Napoleonin miekka; mutta kuka on koskaan puhunut heidän pistooleistaan? +Pistooli on maantierosvon ase; pistoolia rintaa vastaan ojentamalla +pakotetaan kirjoittamaan nimiä vääriin vekseleihin; pistooli kädessä +pysähdytetään vaunut metsätiellä; pistoolilla lopettaa vararikkoinen +päivänsä. Pistooli!... Hyi!... Miekka sitävastoin! Se on miehen +seuralainen, hänen uskottunsa, hänen ystävänsä; se vartioi hänen +kunniaansa tai kostaa sen." + +"No niin", vastasi Alfred hymyillen, "mutta kuinka te, jolla on +sellaiset periaatteet, saatoitte kaksi vuotta sitten taistella +pistooleilla?" + +"Minun laitani on aivan toisin. Minun täytyy taistella millä aseella +vaaditaan. Minä olen miekkailunopettaja; ja sitäpaitsi on tapauksia, +jolloin ei voi hylätä esitettyjä ehtoja." + +"Minulle sattui juuri yksi sellainen tapaus, hyvä herra Grisier; ja te +näette, ettei minun käynyt huonosti siinä leikissä." + +"Niin, mutta saittehan luodin olkapäähänne." + +"Olipa se sentään paljoa parempi kuin saada luoti sydämeensä." + +"Ja saako tietää tämän kaksintaistelun syyn?" + +"Anteeksi, herra Grisier; mutta koko tämä juttu on vielä salaisuus. +Myöhemmin kyllä kerron sen teille." + +"Pauline?" kuiskasin minä. + +"Niin", vastasi hän. + +"Ja onko varmaa, että saamme sen tietää?" sanoi Grisier. + +"Aivan varmaa", lausui Alfred, "ja todistuksena siitä on se, että +Alexandra syö tänään illallista luonani ja että silloin kerron sen +hänelle, niin että te saatte jonakin kauniina päivänä, kun ei ole +mitään estettä sen julkaisemiselle, lukea sen jostakin kirjasta (jonka +nimi on _Contes bleus_ tai _Contes bruns_). Kärsivällisyyttä siis +siihen saakka." + +Grisierin oli tyytyminen siihen, ja Alfred vei minut lupauksensa mukaan +kotiinsa ja kertoi minulle tarinan _Paulinesta_. + +Nyt on poissa ainoa este, joka ehkäisi sen julkaisemista. Paulinen äiti +on kuollut, ja hänen mukanaan on sammunut maailmasta sen nuoren tytön +nimi, jonka elämäntapaukset näyttävät olevan lainatut aivan eri ajoilta +ja eri oloista kuin missä nyt elämme. + + + + +II. + +MYRSKY. + + +"Sinä tiedät", sanoi Alfred, "että opiskelin maalaustaidetta, kun +kunnon setäni kuoli ja jätti sisarelleni ja minulle kummallekin 30,000 +livren vuotuiset korot". + +Nyökäytin päätäni, osittain ilmaistakseni, että se oli minulle tiettyä, +osittain kunnioituksesta sen miehen muistoa kohtaan, joka tästä +maailmasta erotessaan oli tehnyt niin hyvän työn. + +"Senjälkeen", jatkoi kertoja, "pidin taidetta vain hauskana ajankuluna, +ja minä päätin matkustaa nähdäkseni Skotlannin, alpit ja Italian. Tein +tarpeelliset valmistelut notarini kanssa ja matkustin Havreen, aikoen +aloittaa vaellukseni Englannissa. + +"Havressa minut saavutti tieto, että Dauzats ja Jadin olivat Seinen +toisella puolella, pienessä Trouville-nimisessä kylässä. En +tahtonut lähteä Ranskasta sanomatta jäähyväisiä näille kahdelle +taiteilijatoverille, vaan astuin höyryveneeseen ja olin kaksi tuntia +senjälkeen Honfleurissa sekä aikaisin seuraavana päivänä Trouvillessa; +mutta pahaksi onneksi he olivat matkustaneet edellisenä iltana. + +"Sinä tunnet tuon pikku sataman, jonka asujamistona on kalastajia; se +on Normandian somimpia paikkoja. Viivyin siellä useita päiviä, jotka +käytin ympäristön katselemiseen, ja iltaisin istuin takkavalkean +ääressä kunnianarvoisan emäntäni, madame Osseraien, luona kuunnellen +kertomuksia ihmeellisistä tapahtumista, joita kolmen kuukauden kuluessa +oli tapahtunut Calvadosin, Loiretin ja la Manchen maakunnissa. Kysymys +oli rosvouksista, jotka tehtiin ihmeteltävän rohkeasti ja taitavasti: +matkustajia oli kadonnut Buissonin ja Salennellyn kylien välillä, ja +sitten oli ajaja löydetty side silmillä puuhun köytettynä, matkavaunut +maantiellä ja hevoset kaikessa rauhassa syömässä läheisellä niityllä. +Eräänä iltana, kun Caënin pää-veronkantaja toimeenpani illalliset +Horace de Beuzeval-nimiselle pariisilaiselle nuorelle miehelle +ynnä hänen kahdelle ystävälleen, jotka olivat tulleet viettämään +metsästysaikaa hänen luonaan Burcyn linnassa noin 15 lieuen päässä +Trouvillesta, oli hänen rahakirstunsa murrettu auki ja viety siitä +70,000 frangia. Vihdoin oli Pont-l’Evequen veronkantaja, joka oli +matkalla Lisieuxiin jättääkseen sinne 12,000 frangia, löydetty +murhattuna, ja hänen ruumiinsa, joka oli heitetty Touquesiin, mutta +jonka tuo pikku virta oli vyöryttänyt rannalle, oli ainoa mitä saatiin +ilmi murhasta, jonka tekijät pysyivät tuiki tuntemattomina, huolimatta +siitä, että Pariisin poliisi oli näiden väkivallantekojen johdosta +lähettänyt mainittuihin maakuntiin muutamia teräväpäisimpiä miehiään +ottamaan asiasta selvää. + +"Nämä tapahtumat, joita aika-ajoin valaisivat tuntemattomien syiden +aiheuttamat ja vastustuspuolueen sanomalehtien silloin hallituksen +töiksi väittämät tulipalot, levittivät koko Normandiaan kauhua, jota +siihen saakka ei ollut tunnettu tässä rauhallisessa maassa. Omasta +puolestani myönnän, etten paljonkaan uskonut näitä juttuja; ne +tuntuivat minusta paremmin soveltuvan Sierran jylhiin rotkoihin tai +Kalabrian kolkkoihin vuoristoseutuihin kuin Falaisen hedelmällisiin +alankoihin ja Pont Audemerin viljaviin laaksoihin, jotka olivat +täynnänsä kyliä, linnoja ja maataloja. Olin aina kuvitellut +mielessäni, että rosvot asuvat keskellä synkkää metsää tai syvällä +maanalaisessa luolassa; mutta yhdessäkään noista kolmesta maakunnasta +ei ole ainoatakaan vuorenrotkoa, joka ansaitsisi luolan nimeä, eikä +ainoatakaan puistoa, jota voisi sanoa metsäksi. + +"Pian minun kuitenkin täytyi uskoa nämä huhut tosiksi. Muuan rikas +englantilainen, joka tuli Havresta ja aikoi Alençoniin, pidätettiin +vaimoineen puolen peninkulman päässä Divesistä, jossa hän oli +vaihtanut hevosia. Ajaja heitettiin käsistä ja jaloista sidottuna +ja kapula suussa vaunuihin niiden paikalle, joiden kuskina hän oli +ollut, ja hevoset, jotka tunsivat tien, menivät tavallista kulkuaan +Ranvilleen ja pysähtyivät majatalon eteen sekä seisoivat siinä +sitten koko yön odottaen, että ne päästettäisiin valjaista. Aamulla +löysi muuan tallirenki, joka avasi portin, hevoset ja vaunut, mutta +vaunuissa ei ollut muuta kuin sidottu ajaja-raukka. Hänet vietiin heti +pormestarin luokse, ja hän selitti, että hänen päälleen oli maantiellä +hyökännyt neljä naamioitua miestä, jotka näyttivät kuuluvan alimpaan +yhteiskuntaluokkaan. Kun englantilainen koetti puolustautua, ammuttiin +hänet pistoolilla. Heti sen jälkeen hän oli kuullut vaikerrusta ja +huutoa, mutta ei ollut nähnyt mitään, sillä hän makasi kasvot maata +vasten. Hänet oli, muuten, oitis senjälkeen sidottu ja heitetty +vaunuihin, joissa hän sitten oli päässyt majataloon. + +"Poliisit lähtivät heti osoitetulle paikalle ja löysivät todellakin +englantilaisen ruumiin eräästä ojasta; hän oli kahden tikarinpiston +lävistämä. Hänen vaimostaan ei löydetty minkäänlaisia jälkiä. Tämä +uusi tapaus sattui tuskin kymmenen tai kahdentoista lieuen päässä +Trouvillesta. Murhatun ruumis vietiin Caëniin ja minun oli siis enää +mahdoton epäillä, vaikkapa olisin ollut yhtä epäuskoinen kuin Tuomas; +sillä lyhyemmässä ajassa kuin viidessä tai kuudessa tunnissa saatoin +mennä ja hänen laillaan pistää sormeni haavaan. + +"Kolme tai neljä päivää tämän tapauksen jälkeen ja lähtöpäiväkseni +määrätyn päivän aattona päätin vielä kerran mennä katsomaan rantoja, +jotka nyt jättäisin. — Käskin panna kuntoon veneen, jonka olin +vuokrannut kuukaudeksi, niinkuin Pariisissa vuokrataan vaunut, ja koska +taivas oli pilvetön ja melkein varmasti lupasi koko päiväksi kaunista +säätä, toimitin veneeseen päivälliseni ja piirustuskojeeni ja istuuduin +hoitelemaan purjeita, ollen yksin alukseni koko laivaväkenä." + +"Todellakin?" keskeytin minä. "Tunnen sinun edellytyksesi merimieheksi +ja muistan sinun suorittaneen opinnäytteesi Tuileriain laiturin ja la +Concorden sillan välillä Pavillon d'Ameriquen kannella." + +"Niin", jatkoi Alfred hymyillen; "mutta tällä kertaa edellytykseni +olivat milteipä saattaa minut onnettomuuteen. Aluksi meni kaikki hyvin. +Minulla oli pieni kalastajavene; siinä oli yksi ainoa purje, jota sekä +peräsintä saatoin hoidella. Tuuli puhalsi Havresta käsin ja kuljetti +minua tuskin väreilevää merenpintaa myöten todellakin ihmeteltävän +nopeasti. Kuljin tällä tavoin noin kahdeksan tai kymmenen lieuetä +kolmessa tunnissa; mutta äkkiarvaamatta tuuli tyyntyi, ja valtameri +kävi sileäksi kuin kuvastin. Olin juuri Omen suun edessä. Oikealla +minusta oli Langrunen tasanko ja Lyonin läheiset kalliot ja vasemmalla +jonkinlaisen Burcyn linnaan kuuluvan luostarin rauniot. Siinä oli +kaikki mitä oivalliseen maisemaan tarvitaan, eikä minulla ollut muuta +tehtävää kuin jäljentää saadakseni täydellisen taulun. Laskin purjeeni +ja kävin työhön käsiksi. + +"Piirustin niin ahkerasti, etten voisi sanoa, kuinka kauan olin +työskennellyt, kun tunsin kasvoillani sellaisen lämpimän leyhkän, joka +ennustaa lähestyvää myrskyä. Samassa meri sai toisen muodon, sen pinta +muuttui viheriästä tuhkanharmaaksi. Katsoin taakseni aavalle merelle. +Taivaalle, joka oli mustien, tiiviiksi puristettujen pilvien peittämä, +piirsi salama välkkyvän uran, ja minä päätin siitä, ettei minulla ollut +hetkeäkään hukattavissa. Tuuli oli, kuten purjehtimaan lähtiessäni olin +toivonut, kääntynyt auringon laskiessa. Pingoitin pienen purjeeni ja +pyrin suoraan Trouvillea kohti sekä pysyttelin rannikon läheisyydessä +voidakseni vaaran sattuessa antaa veneen ajautua maihin. + +"Mutta tuskin olin purjehtinut neljännespeninkulmaakaan, ennenkuin +purjeeni alkoi lepattaa. Laskin sen heti, sillä epäilin tätä näennäistä +tyyntä. Tein oikein, sillä muutamien silmänräpäyksien kuluttua +risteilivät vihurit ympärilläni, meri alkoi kohista ja ukkonen jyrähti. +Se oli varoitus, jota ei sopinut halveksia; hirmumyrsky lähestyi +nopeimman kilpajuoksijan vauhdilla. Riisuin päältäni takin, tartuin +airoihin ja aloin soutaa rantaa kohti. + +"Sinne oli lähes kahden lienen matka. Kaikeksi onneksi oli nousuveden +aika, ja vaikka oli vastatuuli, tai oikeammin sanoen ei ollut +laisinkaan varsinaista tuulta, vaan ainoastaan vihureita, jotka +risteilivät kaikkiin suuntiin, kuljetti aallokko minua maihin käsin. +Minä puolestani tein oikein ihmetöitä soutaessani kaikin voimin. +Myrsky kulki kuitenkin nopeammin ja saavutti minut vihdoin. Muitten +vastoinkäymisten! lisäksi alkoi tulla yö. Toivoin sentään pääseväni +maihin ennenkuin oli pilkkosen pimeä. + +"Vietin kauhean tunnin. Venheeni keinui kuin pähkinänkuori, seuraten +aaltojen kaikkia liikkeitä, nousten ja laskien niiden mukana. Minä +sousin lakkaamatta; mutta kun pian huomasin kuluttavani voimani +loppuun ja tajusin, että minun olisi pakko pelastautua uimalla, otin +airot irti hangoista, heitin ne veneen pohjalle ja riisuin päältäni, +alusvaatteita ja paitaa lukuunottamatta, kaikki, mikä saattoi estää +liikkeitäni. Kaksi tai kolme kertaa aioin heittäytyä mereen; mutta +juuri veneeni keveys pelasti minut. Se keijui kuin lastu eikä siihen +tullut pisaraakaan vettä; täytyi vain pelätä, että se millä hetkellä +tahansa kaatuisi. + +"Äkkiä tunsin voimakkaan sysäyksen. Olin joutunut karille; mutta +en tiennyt, kalliolleko vai hiekkasärkälle. Hyökylaine irroitti +venheeni taas, ja muutamien minuuttien kuluessa näin jälleen olevani +menossa eteenpäin huimaa vauhtia. Vihdoin viskautui vene aaltojen +mukana sellaisella voimalla, että veden peräydyttyä huomasin kölin +kaivautuneen hiekkaan. Hetkeäkään kadottamatta otin päällystakkini ja +hyppäsin mereen, jättäen kaikki muut tavarat veneeseen. Vesi ulottui +ainoastaan polviini saakka, ja ennenkuin jäljessä tuleva vuoren +korkuinen laine saavutti minut, olin päässyt lujalle maaperälle. + +"Ymmärtänet, etten nyt päästänyt aikaa hukkaan. Heitin takin +hartioilleni ja kiiruhdin ylemmäksi maihin. Pian tunsin astuvani yli +pyöreiden piikivien, jotka osoittavat vuoroveden rajoja. Jatkoin +kulkuani vielä jonkun aikaa; maa oli jälleen muuttanut luontoaan; +kuljin sellaisten korkeiden kasvien seassa, joita kasvaa lietesärkillä. +Nyt ei minulla enää ollut mitään pelättävää, vaan pysähdyin. + +"Vaikka oli vasta syyskuun puoliväli, olivat yöt jo kylmät. Mietin, +mistä voisin löytää suojan sadetta vastaan, ja muistin silloin rauniot, +jotka olin nähnyt mereltä ja jotka eivät voineet olla kaukana siitä +paikasta, missä olin. Jatkoin siis nousuani jyrkkää rinnettä ylöspäin +ja huomasin pian olevani jonkinlaisella vuoritasangolla. Menin vielä +eteenpäin, sillä edessäni huomasin mustan röykkiön, jota en voinut +selvästi eroittaa, mutta joka, olkoonpa mitä tahansa, saattoi suoda +minulle suojapaikan. Vihdoin välähti salama, ja minä tunsin kappelin +raunioituneen sisäänkäytävän. + +"Astuin sisään ja jouduin luostariin; etsin sieltä vähimmin vioittunutta +paikkaa ja istuuduin muutamaan nurkkaan erään pilarin taakse, +päättäen siellä odottaa päivänkoittoa; sillä kun en tuntenut seutua, +en uskaltanut lähteä tässä ilmassa ulos etsimään ihmisasuntoa. +Muutoin olin metsästysmatkoillani Vendéessä ja Alpeilla viettänyt +ainakin kaksikymmentä yötä bretagnelaisissa tai sveitsiläisissä +talonpoikaistölleissä huonommin kuin mitä nyt oli edessäni. + +"Ainoa, mikä huoletti, oli hiukaiseva tunne, joka muistutti minulle, +että jälkeen kello kymmenen aamupäivällä en ollut syönyt mitään. +Mutta äkkiä muistin, että olin pyytänyt rouva Osseraieta panemaan +ruokaa päällystakkini taskuihin. Innokkaasti pistin käteni sinne, ja +kunnon emäntäni oli noudattanut kehoitustani: toisessa oli hiukan +leipää ja toisessa pullo rommia. Se oli illallinen, joka oivallisesti +soveltui olosuhteisiin. Tuskin olinkaan sen lopettanut, ennenkuin +tunsin suloisen lämpimän jälleen levittäytyvän jäseniini, jotka olivat +alkaneet kangistua; ajatukseni, jotka olivat käyneet synkiksi, kun olin +odottanut paastoyötä, vilkastuivat heti kun näläntunne oli poissa. +Tunsin unen lähestyvän, tiennäyttäjänään väsymys, ja minä kietouduin +takkiini, nojauduin pilariin ja nukuin pian rantaa vasten loiskivan +meren huminan sekä raunioihin katoavan tuulensuhinan tuutimana. + +"Olin nukkunut noin kaksi tuntia, kun heräsin siihen, että saranoillaan +nariseva ovi löi muuria vastaan. Avasin silmäni selälleen, kuten +on tapana tehdä levottomasta unesta herättäessä; sitten nousin ja +piilouduin vaistomaisesti pilarin taakse. Mutta turhaan vaivasin +näköäni ja kuuloani; en nähnyt enkä kuullut niin mitään. Päätin +kuitenkin pysyä varuillani, sillä olin varma siitä, että todellakin +olin kuullut kolinaa, joka minut herätti, ja etten ollut vain nähnyt +unta." + + + + +III. + +ÖINEN NÄKY. + + +Myrsky oli tyyntynyt, ja vaikka taivas olikin vielä mustien pilvien +peittämä, kurkisti kuitenkin silloin tällöin joku kuunsäde esiin niiden +välitse. Erään tällaisen pikaisen valaistuksen aikana, jonka kohta +sammutti täydellinen pimeys, käänsin silmäni pois ovesta, jonka olin +luullut kuulleeni natisevan, tarkastaakseni hiukan ympäristöäni. + +Olin, kuten luulin pimeydestä huolimatta huomanneeni, vanhan +luostarin raunioissa, ja, mikäli voi päättää vielä jäljellä olevista +merkeistä, sen kappelissa. Molemmilla puolillani oli kaksi matalien +kuperain kaarten tukemaa käytävää, joissa jotkut korkeaan ruohoon +kaatuneet rikki menneet hautapatsaat osoittivat paikkaa, missä +tämän luostarin entiset asukkaat saivat levon elettyään kiviristin +juurella, joka vieläkin oli paikallaan, mutta katkenneena ja ilman +ristiinnaulitunkuvaa. + +"Sinä tiedät", jatkoi Alfred, "ja kaikki todella rohkeat myöntävät, +että ruumiin saamilla vaikutelmilla on tavattoman suuri merkitys +siihen, mitä sielussa herää. Olin vastikään pelastunut kauheasta +myrskystä; kylmän miltei jäykistämättä olin tullut näiden +tuntemattomien raunioiden keskelle; väsymys oli vaivuttanut +minut uneen, jota häiritsi tässä yksinäisyydessä odottamaton +kolina; ja vihdoin: herätessäni muistin olevani niiden murhien ja +väkivallantekojen varsinaisella näyttämöllä, jotka jo kaksi kuukautta +olivat riehuneet Normandiassa. Olin siellä yksin, aseettomana ja, +kuten olen sinulle sanonut, siinä tilassa, jolloin ruumiilliset +seikat estävät turtunutta henkeä saamasta takaisin joustavuuttaan. +Et senvuoksi voi pitää ihmeellisenä sitä, että kaikki lieden ääressä +kuulemani jutut palasivat muistiini ja että jäin liikkumattomana +seisomaan pilaria vasten, sensijaan että olisin pannut maata ja +koettanut nukkua. Olin muuten aivan varmassa uskossa, että joku +ihmisolento oli aikaansaanut minut herättäneen kolinan; tarkastaessani +pimeitä käytäviä ja hautausmaan valoisinta kohtaa katseeni senvuoksi +alati kääntyikin muurissa olevaan oveen, josta varmasti, niin uskoin, +joku oli mennyt sisään. + +"Ainakin parikymmentä kertaa minun teki mieleni mennä tuolle ovelle +kuuntelemaan, kuuluisiko sieltä mitään ääntä, joka saattaisi luoda +valoa epäilyksiini; mutta sinne päästäkseen täytyi kulkea kuutamon +kirkkaasti valaiseman paikan ylitse. Muita ihmisiä saattoi kuitenkin +minun laillani olla piilossa näissä raunioissa ja pysyä minulta +näkymättöminä vain samalla tavoin kuin minä heiltä, siis olemalla +hiljaa ja liikkumatta pimeydessä. + +"Neljännestunnin kuluessa oli koko tämä kolkka kuitenkin tullut +uudestaan niin hiljaiseksi ja äänettömäksi, että päätin käyttää +hyväkseni ensi tilaisuutta, jolloin pilvi varjostaisi kuun, +rientääkseni sen noin viisitoista tai kaksikymmentä askelta leveän +paikan ylitse, joka eroitti minut muurissa olevasta syvennyksestä. +Siinä aioin sitten kuunnella ovella. + +"Minun ei tarvinnut kauan odottaa tätä tilaisuutta; kuu peittyi taas +pian pilven varjoon, ja tuli niin läpitunkematon pimeys, että luulin +ilman vaaraa voivani toteuttaa päätökseni. Irroittauduin senvuoksi +hiljaa pylväästä, johon tähän saakka olin ollut kiinnikasvaneena +kuin goottilainen kivikuva, ja hiivin pilarilta pilarille, henkeäni +pidättäen ja joka askeleella kuunnellen, ja pääsin käytävän +seinustalle. Seurasin sitä hetken, siihen nojaten, ja jouduin vihdoin +portaille, jotka johtivat alas holviin; astuin kolme askelta alaspäin, +ja nyt olin perillä, oven takana. + +"Kymmenen minuuttia kuuntelin lakkaamatta, kuulematta mitään, ja +vähitellen alkoi varmuuteni vaihtua epäilyyn. Aloin jälleen uskoa, +että uni oli saattanut minut erehtymään ja että olin ainoa näiden +minulle suojapaikan tarjonneiden raunioiden asukas. Aioin lähteä ovelta +ja palata pylvääni luokse, kun kuu uudelleen tuli esiin pilvistä ja +valaisi paikan, jonka ylitse minun oli kuljettava päästäkseni takaisin +sinne, missä olin ollut. Olin juuri aikeissa lähteä liikkeelle +huolimatta tästä epäkohdasta, joka ei enää ollut vaarallinen, kun kivi +irtaantui holvista ja putosi. Kuulin kolinan, ja vaikka tiesinkin sen +syyn, niin vavahdin kuin varoituksen saaneena; ja sen sijaan että +olisin noudattanut ensimäistä päätöstäni, jäin vielä hetkiseksi pääni +yläpuolella olevan holvin varjoon. + +"Äkkiä luulin kuulevani kaukaista ja kestävää ääntä takaani, niinkuin +ovi olisi suljettu maanalaisen käytävän pohjassa. Pian kuului etäältä +askeleita; ne lähestyivät ja tulivat ylös samoja portaita, joita myöten +olin laskeutunut kolmen askelen verran. + +"Tällä hetkellä katosi kuu jälleen pilviin. Yhdellä ainoalla +hyppäyksellä heittäydyin käytävään ja takaperin kulkien, kädet +ojennettuina taaksepäin, ja tiukasti tuijottaen oviaukkoa kohti, josta +olin lähtenyt, pääsin takaisin pylvään turviin ja asetuin entiselle +paikalleni. Hetkisen päästä kuului samaa natinaa, joka oli minut +herättänyt. Ovi avattiin ja suljettiin, ja nyt näyttäytyi mies, joka, +puolittain varjosta pois siirtyneenä, pysähtyi silmänräpäykseksi +kuuntelemaan ja katselemaan ympärilleen. Kun hän näki kaiken +olevan rauhallista, astui hän käytävään ja lähti eteenpäin, mutta +päinvastaiseen suuntaan kuin missä minä olin. Hän ei ollut astunut +kymmentäkään askelta, kun kadotin hänet näkyvistäni, niin sankka oli +pimeys. Muutamien silmänräpäyksien kuluttua pilkisti kuu jälleen esiin, +ja kaukana hautauspaikan perällä näin tuon salaperäisen tuntemattoman, +lapio kädessään. Yhdellä tai kahdella lapionpistolla hän kai voi +pienen kuopan, laski siihen jonkin esineen, jota en voinut eroittaa, +ja epäilemättä kaikki jäljet peittääkseen nosti sitten hautakiven +piilopaikan päälle. Näiden varokeinojen jälkeen hän taas katsoi +ympärilleen; ja kun hän ei mitään kuullut eikä nähnyt, asetti hän +lapion muuatta luostarin pylvästä vasten ja katosi erääseen holviin. + +"Tämä hetki oli ollut lyhyt, ja se, mitä nyt olen kertonut, tapahtui +jonkun matkan päässä minusta; mutta työn nopeasta suorittamisesta ja +toimivan henkilön etäisyydestä huolimatta olin saattanut päätellä, +että mies oli kahdeksankolmatta tai kolmenkymmenen vuoden ikäinen, +vaaleatukkainen ja pituudeltaan keskikokoinen. Hän oli puettu +yksinkertaisesta sinisestä pellavakankaasta tehtyyn nuttuun, sellaiseen +kuin talonpoikaisväestöllä tavallisesti on yllään sunnuntaisin; mutta +hänen kupeellaan riippui metsästyspuukko, jonka kahva ja koristeet +välkkyivät kuunvalossa ja joka ilmaisi, että hän kuului toiseen +kansanluokkaan kuin ensi silmäyksellä saattoi edellyttää. Mitä hänen +kasvoihinsa tulee, kävisi minun vaikeaksi kuvata niitä tarkoin; +mutta olin nähnyt niistä kuitenkin kyllikseni tunteakseni hänet, jos +sattumalta hänet tapaisin. + +"Huomaat, että tämä ihmeellinen tapahtuma oli omansa riistämään minulta +niin hyvin kaiken toivon kuin ajatuksenkin saada nukkua enää sinä yönä. +Jäin siis seisomaan vähintäkään väsymystä tuntematta, hautoen tuhansia +ajatuksia, jotka liikkuivat sielussani, sekä varmasti päättäneenä +päästä tämän salaisuuden perille. Sillä hetkellä se kuitenkin oli +mahdotonta. Olin, kuten sanottu, aseeton, eikä minulla ollut avainta +oveen eikä myöskään tiirikkaa, jolla olisin lukon rikkonut. Sitäpaitsi +pidin parempana esittää kertomuksen asiasta tuomio-istuimelle kuin +itse antautua seikkailuun, jonka lopulla olisin helpostikin voinut +Don Quijoten lailla joutua taisteluun tuulimyllyjä vastaan. Heti +aamunkoitteessa lähdin senvuoksi ulos samaa tietä kuin olin tullutkin +ja pian olin jälleen vuoren jyrkänteellä. + +"Sakea sumu peitti merta. Menin alas rantaan ja istuuduin sinne +odottamaan ilman selkeämistä. Puolen tunnin kuluttua nousi aurinko, ja +sen ensimäiset säteet puhkaisivat usvan, joka peitti eilisen myrskyn +jälkeen yhä vielä kuohuvaa ja vaahtoisaa valtamerta. + +"Olin toivonut löytäväni veneeni, jonka nousuvesi kai oli heittänyt +maalle, ja todella löysinkin sen kallellaan kiviröykkiöstä. Riensin +sinne; mutta paitsi että vuoroveden laskeutuminen oli tehnyt +mahdottomaksi saada sitä vesille, oli yksi pohjalaudoista särkynyt +kallionsyrjää vasten, ja minun täytyi senvuoksi luopua ajatuksestakin +käyttää sitä matkallani kotiin Trouvilleen. + +"Kaikeksi onneksi liikkui rannikolla paljon kalastajia, ja puolen tunnin +kuluessa sain erään veneen näkyviini. Pian se oli äänenkantaman päässä; +tein merkkejä ja huusin. Merkkini nähtiin ja ääneni kuultiin, ja vene +ohjasi maihin. Vein siihen maston, purjeen ja airot veneestäni, jonka +uusi nousuvesi helposti saattoi kuljettaa mukanaan. Itse rungon jätin +oman onnensa nojaan. + +"Kalastajat, jotka ottivat minut vastaan kuten uuden Robinson Crusoen, +olivat kotoisin Trouvillesta. He tunsivat minut ja ilmaisivat ilonsa +sen johdosta, että tapasivat minut hengissä. He olivat nähneet minun +lähtevän edellisenä päivänä, ja kun he tiesivät, etten ollut palannut, +olivat he luulleet minun hukkuneen. Kerroin heille haaksirikkoni +ja sanoin viettäneeni yön erään kallion takana, tiedustaen heiltä +vuorostani, mikä oli niiden raunioiden nimi, jotka olivat vuoren +huipulla ja joita rannasta loitotessamme aloimme saada näkyviimme. He +vastasivat, että se oli entinen Grand-Prén luostari ja kuului kreivi +Horace de Beuzevalin omistaman Burcyn linnan puistoon. + +"Tämä nimi lausuttiin minulle jo toisen kerran ja sai sydämeni lyömään +levottomasti, sillä se herätti minussa tuskallisen muiston: kreivi +Horace de Beuzeval oli naimisissa Pauline de Meulienin kanssa." + +"Pauline de Meulien!" huudahdin minä keskeyttäen Alfredin kertomuksen, +"Pauline de Meulien!"... ja nyt heräsi mielessäni muisto... "Niin, niin +se on, hänetpä minä tapasinkin sinun kanssasi Sveitsissä ja Italiassa. +Olimme nähneet toisemme prinsessa B:n salongeissa, F:n herttuan ja +madame de M:n luona. Mutta en tuntenut häntä: hän oli niin kalpea ja +kuihtunut! Oi, hän oli ihastuttava nainen, lahjakas, miellyttävä, +nerokas! Komea musta tukka, ja silmät samalla kertaa lempeät ja ylpeät! +Onneton tyttö-raukka! Ah, nyt muistan hänet täydellisesti!" + +"Niin", jatkoi Alfred liikutetulla, tukahtuvalla äänellä, "niin, se oli +hän. Hänkin tunsi sinut, ja siinä syy, miksi hän niin huolellisesti +vältti sinua. Hän oli hyvä, lempeä ja suloinen kuin enkeli. Sinä tiedät +sen, sillä, kuten sanoit, olimme usein nähneet hänet; mutta sitä +sinä et tiedä, että rakastin häntä silloin koko sielustani ja että +varmasti olisin koettanut saada hänet omakseni, jos niihin aikoihin +olisin ollut niin rikas kuin nyt. Mutta minä olin vaiti, sillä häneen +verrattuna minä olin köyhä. Minä ymmärsin, että jos edelleen tapaisin +häntä, saattaisi koko tuleva onneni särkyä halveksivasta katseesta tai +nöyryyttävästä kiellosta. Matkustin sen vuoksi Espanjaan ja Madridissa +oleskellessani sain kuulla, että Pauline oli mennyt naimisiin kreivi +Horace de Beuzevalin kanssa. + +"Ne uudet ajatukset, jotka tämä kalastajain lausuma nimi herätti +minussa, alkoivat haihduttaa yön ihmeellisten tapahtumien vaikutuksia +mielestäni. Sen lisäksi päivä, auringonpaiste ynnä tavallisen elämämme +ja sellaisten seikkailujen välinen ilmeinen ristiriitaisuus olivat +omiaan aikaansaamaan sen, että pidin kaikkea unena. Minusta oli +hävinnyt pieninkin ajatus kertoa asia viranomaisille, ja sensijaan +minut oli vallannut yksinomainen toive saada itse omin päin siitä +selkoa. Muutoin moitin itseäni pelosta, jota hetkisen olin tuntenut, ja +tahdoin antaa siitä itselleni tyydyttävän hyvityksen. + +"Saavuin Trouvilleen₍ kello yhdentoista tienoissa aamupäivällä. Kaikki +ihmiset onnittelivat minua, sillä minun luultiin joutuneen murhatuksi +tai hukkuneeksi, ja nyt oltiin iloisia, kun nähtiin, että olin päässyt +vain pienellä jäsenten jäykistymisellä. Jaksoinkin tuskin pysyä +pystyssä, niin väsynyt olin, ja sen vuoksi menin maata annettuani +käskyn, että minut on herätettävä kello viisi iltapäivällä ja että +vaunut on pidettävä valmiina viemään minut Pont-l’Evequeen, jossa aioin +viettää yön. Määräyksiä toteltiin täsmällisesti, ja kello kahdeksan +olin perillä, määrätyllä paikalla. + +"Seuraavana aamuna kello kuusi otin majatalosta hevosen ja ratsastin, +opas edelläni, täyttä neliä Divesiin. Suunnitelmani oli lähteä tästä +kaupungista jalkaisin meren rantaan ja kulkea sitä pitkin, kunnes +tulisin Grand-Prén luostarin raunioille, katsellakseni pelkästään +näköalojen ihailijana päivänvalossa tätä paikkaa, jonka tahdoin +tarkasti tutkia, tunteakseni sen toiste ja palatakseni sinne yön tultua. + +"Odottamaton tapaus teki tyhjäksi tämän suunnitelmani ja vei minut +päämäärääni toista tietä. + +"Kun tulin Divesin postinhoitajan luokse, joka samalla kertaa oli +kaupungin pormestari, näin poliiseja hänen portillaan ja koko kaupungin +olevan liikkeellä. Uusi verityö oli entisten lisäksi tehty, mutta tällä +kertaa niin rohkea, ettei sillä ole vertaa. Kreivitär de Beuzeval, +joka muutamia päiviä sitten oli tullut Pariisista, oli murhattu +puistossa lähellä linnaa, jossa asui kreivi sekä kaksi tai kolme hänen +ystäväänsä. Ymmärrätkö? Pauline, se nainen, jota olin rakastanut, +hän, jonka muisto, kerran herätettynä, eli sydämessäni uudelleen ja +himmentymättä! Pauline murhattu... murhattu yöllä, murhattu puistossa +oman linnansa lähellä sillä aikaa kun minä olin luostarin raunioissa, +— viidensadan askeleen päässä hänestä! Sitä oli miltei mahdoton uskoa. +Mutta yöllinen näky, ovi ja tuo mies, kaikki palasi salamannopeasti +muistiini. Tahdoin puhua, tahdoin ilmaista kaikki, mutta en tiedä, mikä +aavistus minua pidätti. En tiennyt vielä mitään varmaa ja siksi päätin, +ennenkuin asiasta mitään ilmoittaisin, ulottaa tutkimukseni päämäärään +saakka. + +"Poliisit, jotka oli kutsuttu paikalle kello neljä aamulla, menivät +etsimään pormestaria, rauhantuomaria ja kahta lääkäriä, jotta +tapahtumasta voitaisiin laatia kertomus laillisessa järjestyksessä. +Pormestari ja rauhan tuomari olivat saapuvilla; mutta toinen +lääkäreistä, joka oli jollakin sairaskäynnillä, ei voinut noudattaa +kutsua. Olin taideopintojeni takia lukenut hiukan anatomiaa; tarjouduin +kirurgiksi. Paremman puutteessa minut hyväksyttiin, ja me lähdimme +Burcyn linnalle. Koko toimintatapani oli vaistomaista; tahdoin nähdä +Paulinen, ennenkuin kirstunkansi naulattaisiin kiinni hänen päällensä, +tai pikemminkin minä tottelin sisäistä, selittämätöntä ääntä. + +"Saavuimme linnalle. Kreivi oli samana aamuna matkustanut Caëniin +saadakseen prefektiltä luvan viedä ruumiin Pariisiin, jossa hänen +perhehautansa oli, ja matkaansa varten valinnut sen ajan, jolloin +oikeus täyttäisi kylmät, surevalle mielelle niin tuskalliset +muodollisuudet. + +"Eräs hänen ystävistään vastaanotti meidät ja vei meidät kreivittären +huoneeseen. Kykenin vaivoin pysymään pystyssä, jalkani notkuivat +allani, sydämeni löi rajusti, ja minä olin yhtä kalpea kuin se uhri, +joka odotti meitä. Astuimme sisälle huoneeseen; se oli vielä täynnä +elämän tuoksua. Katsahdin kauhistuneena ympärilleni ja näin vuoteella, +jo levitettyjen käärinliinojen alla, ihmisen; silloin tunsin koko +rohkeuteni katoavan. Nojauduin oveen. Lääkäri astui vuoteen viereen +niin levollisesti ja käsittämättömän tunteettomana kuin tottumuksen +nojalla on mahdollista. Hän kohotti kuollutta ruumista peittävää +hurstia ja kasvot tulivat näkyviin; silloin luulin yhä vielä uneksivani +tai olevani jonkin pettävän sokaistumisen vallassa. + +"Tämä ruumis ei ollut kreivitär de Beuzeval; murhattu nainen, jonka +kuolemaa olimme tulleet todistamaan, ei ollut Pauline." + + + + +IV. + +HAUDAN SALAISUUS. + + +"Se oli vaaleaverinen nainen, jolla oli siniset silmät, valkoinen +hipiä ja kauniit ylimykselliset kädet. Hän oli nuori ja kaunis, mutta +ei kuitenkaan Pauline. Haava oli oikeassa kyljessä. Luoti oli osunut +kahden kylkiluun väliin ja lävistänyt sydämen, niin että kuolema oli +seurannut heti. Tämä oli niin eriskummainen salaisuus, että pääni alkoi +mennä pyörälle. Epäluuloillani ei ollut kiinnekohtaa. Mutta se oli +varmaa, että tämä nainen ei ollut Pauline, jonka hänen miehensä selitti +kuolleen ja jonka nimissä aiottiin haudata joku muu. En tosiaankaan +tiedä, mitä toimitin koko leikkauksen aikana, en myöskään, mitä sisälsi +se tarkastuspöytäkirjan niminen asiapaperi, jonka alle kirjoitin +nimeni. Kaikeksi onneksi otti Divesin lääkäri, joka epäilemättä +tahtoi näyttää etevämmyytensä pelkän oppilaan rinnalla sekä maaseudun +paremmuuden Pariisiin verrattuna, vaivakseen koko toimituksen ja vaati +ainoastaan nimikirjoitukseni. + +"Leikkaus kesti lähes kaksi tuntia, ja senjälkeen menimme ruokasaliin, +jonne oli tuotu pöydälle virvokkeita. Sillävälin kuin toverini +vastasivat tähän kohteliaisuuteen istuutumalla pöytään, menin +nojautumaan pihalle päin olevaa ikkunaa vastaan. Olin seisonut siinä +lähes neljännestunnin, kun eräs tomun peittämä ratsastaja ajaa karautti +täyttä laukkaa pihalle, heittäytyi hevosen selästä, välittämättä siitä, +ottiko kukaan sitä vastaan, ja riensi, portaita kohti. + +"Sain toisen yllätyksen toisensa jälkeen. Tämän miehen, jonka olin +vain pikimmältään nähnyt, olin sentään tuntenut, erilaisesta puvusta +huolimatta. Hän oli sama, jonka olin nähnyt tulevan raunioissa olevasta +holvista: sinipukuinen mies, jolla oli ollut kädessään lapio ja +vyöllään metsästyspuukko. + +"Kutsuin palvelijan ja kysyin häneltä, kuka vastikään saapunut +ratsastaja oli. + +"'Se on isäntäni', sanoi hän, 'kreivi de Beuzeval, joka palaa Caënista; +hän on ollut hankkimassa lupaa ruumiin poisviemiseen.' + +"Kysyin matkustaako hän pian Pariisiin. + +"Tänä iltana", vastasi hän, "sillä ruumisvaunut, joissa kreivittären +ruumis viedään, ovat odottamassa, ja hevoset on tilattu kello viideksi." + +"Kun menimme ulos ruokasalista, kuulimme vasaraniskuja; puuseppä naulasi +kirstua kiinni. Kaikki tehtiin sääntöjen mukaan, mutta kuten näkyy, +kiirettä pitäen. + +"Ajoin takaisin Divesiin; kello kolme olin Pont-l’Evequessa ja kello +neljä Trouvillessa. + +"Olin päättänyt, mitä yöllä tekisin. Tahdoin koettaa ottaa selville +kaikki, ja jos kokeeni olisivat tuloksettomat, ilmaista asian oikean +laadun ja jättää poliisin haltuun asian lopullisen selvittelyn. + +"Ensimäisenä tehtävänäni oli siis vuokrata toinen vene; mutta tällä +kertaa otin kaksi miestä sitä kuljettamaan. Sitten menin huoneeseeni +ja pistin kaksi oivallista kaksipiippuista pistoolia matkavyöhöni, +jossa myöskin oli metsästyspuukko. Panin päälleni ja napitin kiinni +päällystakki, jotta emäntäni ei näkisi näitä pelottavia varustuksia, +käskin vielä viedä venheeseen soihdun ja murtoraudan ja kuljin itse +perässä pyssy olalla, sanoen muka meneväni vesilintuja ampumaan. + +"Tälläkin kerralla oli tuuli suotuisa; vähemmässä ajassa kuin kolmessa +tunnissa olimme saapuneet Divesin suulle. Sinne tultuamme käskin +merimiesteni laskea rantaan odottamaan pimeän tuloa; sitten, kun yö +jo oli saapunut, nousin maihin. Nyt annoin viimeiset toimiohjeet +miehilleni. Ne olivat sellaiset, että heidän piti odottaa minua erään +kallionkielekkeen takana, valvoa vuorotellen ja olla sitten valmiit +lähtemään saadessaan minulta pienimmänkin merkin. Jollen minä olisi +päivänkoitteessa palannut, piti heidän lähteä Trouvilleen ja jättää +pormestarille sinetöity käärö. Se sisälsi kirjallisen ja seikkaperäisen +selostuksen yrityksestäni ja sen syistä ynnä tietoja, joiden avulla +minut voitaisiin löytää kuolleena tai elävänä. Kun nämä varokeinot +olivat selvillä, heitin tuliluikun olalleni, otin mukaani murtoraudan, +soihdun ja sytytysneuvot ja koetin päästä samalle tielle, jota olin +käyttänyt ensi matkallani. + +"Minun ei tarvinnut sitä kauan etsiä; kiipesin ylös vuorenrinnettä, ja +kuun ensimäiset säteet näyttivät minulle vanhat luostarinrauniot. Menin +sinne ja pian olin samassa kappelissa kuin edelliselläkin kerralla. + +"Tälläkin kertaa sykki sydämeni rajusti; mutta se tapahtui, enemmän +odotuksen jännityksestä kuin pelosta. Minulla oli ollut aikaa varmistaa +päätökseni, ei sellaisella ruumiillisella kiihkolla, jollaista hurja +ja hetkellinen rohkeus herättää, vaan siveellisellä harkinnalla, joka +tekee päätöksen varovaiseksi, mutta peruuttamattomaksi. + +"Tultuani sen pylvään luokse, jonka juurella olin maannut, pysähdyin +luodakseni yleissilmäyksen paikkaan. + +"Kaikki oli tyyntä, ei kuulunut ääntäkään, jollei ota lukuun alituista +huminaa, joka tuntui olevan meren solisevaa hengitystä. Päätin +menetellä järjestelmällisesti ja ensin tutkia sen paikan, minne olin +nähnyt kreivi de Beuzevalin kätkevän jonkin esineen, jota en silloin +voinut eroittaa; sillä nyt olin ihan varma siitä, että se oli hän. +Senjohdosta jätin soihdun ja murtoraudan pylvään luokse ja vedin auki +pyssyn hanan ollakseni tarpeen tullen valmis puolustautumaan. + +"Tulin käytävään ja kuljin pitkin tummaa kaarisarjaa. Yhtä sen tukena +olevaa pylvästä vasten oli lapio. Otin sen, ja seisottuani hetken +liikkumatta ja äänetönnä, varmistuakseni, että olin aivan yksin, +uskalsin mennä itse paikalle. Nostin pois hautakiven, samalla tavoin +kuin kreivi oli tehnyt, ja huomasin maata hiljakkoin pöyhityn. Panin +pyssyn nurmikolle, asetin lapion samaan suuntaan kuin näin sillä ennen +kaivetun, ja ensi otteella havaitsin avaimen välkkyvän mullassa. +Täytin uudelleen kuopan, panin takaisin kiven, tartuin kivääriini, +asetin lapion siihen, mistä olin sen ottanutkin, ja viivyin hetkisen +synkimmässä pimennossa, selvittääkseni ajatuksiani. + +"Oli selvää, että tämä avain aukaisi oven, josta olin nähnyt kreivin +tulevan. Nyt en enää tarvinnut murtorautaa, vaan jätin sen pylvään +taakse, ja vain soihtu kädessäni lähdin kaariovea kohti. Astuin kolme +porrasta alaspäin ja pistin avaimen oveen; se sopi lukkoon, toisella +kierroksella avautui salpa ja minä menin sisälle. Aioin sulkea oven, +kun mieleeni juolahti, että jokin odottamaton tapaus saattaisi estää +minut sitä uudelleen avaimella aukaisemasta. Palasin sen vuoksi +noutamaan murtorautaa ja piilotin sen erääseen nurkkaan neljännelle +tai viidennelle portaalle. Nyt suljin oven, ja kun olin sankassa +pimeydessä, niin sytytin soihtuni, jolloin maanalainen holvi tuli +valoisaksi. + +"Paikka muistutti kellariin vievää käytävää; se oli enintään viiden tai +kuuden jalan korkuinen, seinämät ja holvikatto olivat kivestä. Noin +kaksikymmen-askeleinen porras oli edessäni; sen juurella oli kaarevasti +alaspäin viettävä käytävä, joka johti yhä syvemmälle. + +"Muutamien askelien päässä näin edessäni toisen oven. Menin sille +ovelle ja panin korvani tammilaudoitusta vasten kuunnellakseni, mutta +en kuullut mitään. Koetin avainta; tälläkin kertaa se avasi, ja minä +kuljin eteenpäin, mutta lukitsematta tätä ovea, ja olin nyt alhaalla +hautaholveissa, jotka olivat tarkoitetut luostarin johtajia varten; +sillä muut munkit haudattiin ennenmainittuun luostarissa olevaan +kalmistoon. + +"Pysähdyin hetkiseksi. Oli selvää, että lähestyin matkani päämäärää. +Päätökseni oli niin luja, että en horjunut, mutta sinun on kuitenkin +muistettava", jatkoi Alfred, "että itse paikka ei ollut tekemättä +minuun vaikutusta. Pyyhin kädelläni hikistä otsaani ja pysähdyin +hetkeksi kootakseni ajatuksiani. Mitä minä löytäisin? Epäilemättä +jonkin hautakiven, joka oli pantu sinne kolme päivää sitten. Äkkiä +hätkähdin. Luulin kuulleeni vaikerrusta. + +"Sensijaan että tämä ääni olisi vähentänyt rohkeuttani, se saattoi +minut tykkänään entiselleni. Riensin eteenpäin. Mutta mistä oli tämä +huokaus kuulunut? Tutkiessani ympäristöäni kuulin jälleen valittavan +äänen. Syöksyin eteenpäin siihen suuntaan, mistä se oli lähtenyt, ja +tarkastin jokaista hautaholvia, näkemättä muuta kuin kivet, joissa +olevat kirjoitukset osoittivat niiden suojassa lepäävien nimiä. +Vihdoin, tultuani viimeiselle ja enimmän piilossa olevalle, huomasin +ristikko-oven takana naisen, joka istui käsiään väännellen ja pureskeli +silmät kiinni hiussuortuvaansa. Hänen lähellään kivellä oli kirje, +sammutettu lamppu ja tyhjä lasi. + +"Olinko tullut liian myöhään? Oliko hän kuollut? Koetin avainta, se ei +sopinut lukkoon. Mutta tästä kolinasta nainen avasi silmänsä, heitti +kouristuksentapaisin liikkein taaksepäin kasvojaan peittävät hiukset +ja nousi nopeasti ja koneellisesti kuin haamu. Kirkaisin ja lausuin +samalla kertaa nimen — Pauline! + +"Silloin hän syöksyi ristikon luokse ja heittäytyi polvilleen. + +"'Oi', huusi hän kauheimman kuolonkamppailun tuskissa, 'vie minut pois +täältä! En ole nähnyt mitään, en ilmaise mitään; vannon sen äitini +muiston kautta!' + +"'Pauline! Pauline!' toistin minä ja tartuin hänen käsiinsä ristikon +lävitse. 'Pauline, teillä ei ole mitään pelättävää; minä tulen +auttamaan teitä, pelastamaan teidät.' + +"'Oi', sanoi hän ja hypähti seisomaan, 'pelastamaan, pelastamaan +minua!... niin, pelastamaan minua! Avatkaa ovi, avatkaa se heti. Niin +kauan kuin se ei ole auki, en usko teidän sanoihinne. Taivaan nimessä, +avatkaa tämä ovi!' — Ja hän ravisti ristikkoa sellaisella voimalla, +jollaista en olisi luullut naisella olevan. + +"'Tyyntykää, tyyntykää', pyysin minä, 'minulla ei ole avainta tähän +oveen, mutta minä saan sen kyllä auki. Minä menen hakemaan...' + +"'Älkää jättäkö minua!' huusi Pauline ja tarttui ristikon lävitse +käsivarteeni tavattoman lujasti. 'Älkää jättäkö minua; silloin en näe +teitä enää koskaan!' + +"'Pauline', sanoin minä ja siirsin soihtua lähemmäksi kasvojani, 'ettekö +tunne minua? Oi, katsokaa minua ja päättäkää, voinko minä hyljätä +teidät.' + +"Pauline suuntasi suuret mustat silmänsä minuun, etsi hetken +muistoistaan ja huudahti sitten: + +"'Alfred de Nerval.' + +"'Oi, kiitos!' vastasin minä, 'tekään ette ole unohtanut minua. Niin, +minä se olen, ja minä olen rakastanut teitä niin suuresti ja yhä +vieläkin rakastan. Luuletteko nyt voivanne luottaa minuun?' + +"Hetkellinen punastus valahti hänen kalpeille kasvoilleen, niin syvään +juurtunut on kainous naisen sydämeen. Sitten hän päästi käsivarteni. + +"'Viivyttekö kauan?' kysyi hän. + +"'Viisi minuuttia.' + +"'Menkää sitten; mutta jättäkää minulle tämä soihtu, minä rukoilen sitä; +pimeys tappaa minut.' + +"Annoin hänelle soihdun. Hän tarttui siihen, pisti käsivartensa ristikon +lävitse, painoi kasvonsa ristikkorautojen väliin voidakseen niin kauan +kuin mahdollista seurata minua katseillaan, ja minä kiiruhdin takaisin +samaa tietä kuin olin tullutkin. Ensimäisestä ovesta mennessäni minä +käännyin ja näin Paulinen samassa asennossa; hän seisoi liikkumattomana +kuin marmorikuva ja piteli soihtua. + +"Parillakymmenellä askeleella pääsin toisille portaille ja löysin +murtoraudan siitä, mihin olin sen kätkenyt. Palasin heti. Pauline +seisoi yhä samassa paikassa. Minut nähdessään hän päästi ilohuudon. + +"Riensin rautaristikolle. Lukko oli niin luja, että minun oli pakko +ryhtyä murtamaan saranoita. Rupesin senvuoksi särkemään muuria, ja +Pauline näytti minulle tulta. Kymmenessä minuutissa olivat toisen oven +molemmat saranat rikotut; kävin kiinni oveen, ja se myötäsi. Pauline +polvistui; vasta tällä hetkellä hän piti itseään vapaana. + +"Jätin hänet hetkeksi hartauttaan harjoittamaan. Sitten menin sisälle +hautaan. Silloin hän kääntyi nopeasti, otti kiveltä avatun kirjeen ja +kätki sen poveensa. Tämä liike johdatti muistiini tyhjän lasin. Tartuin +siihen peloissani. Sen pohjalla oli puolen tuuman paksuinen kerros +vaaleahkoa ainetta. + +"'Mitä tässä lasissa on ollut?' kysyin säikähtyneenä. + +"'Myrkkyä!' vastasi Pauline. + +"'Ja te olette juonut sen!' huudahdin. + +"'Tiesinkö minä teidän tulevan?' sanoi Pauline ja nojautui ristikkoon; +sillä nyt vasta hän muisti tyhjentäneensä tämän lasin tuntia tai kahta +tuntia ennen minun tuloani. + +"'Tunnetteko mitään tuskia?' kysyin. + +"'En vielä', vastasi hän. + +"Silloin heräsi toivo mielessäni. + +"'Onko myrkky ollut kauan lasissa?' + +"'Suunnilleen kaksi vuorokautta. Minä en ole voinut aivan tarkoin +arvioida ajan kulkua.' + +"Katsoin uudestaan lasia; sen pohjaa peittävä jäte rauhoitti minua +jonkun verran: kahden vuorokauden kuluessa oli myrkkyaine ehtinyt +eroittautua. Pauline oli juonut vain vettä, tosin myrkytettyä, se on +totta, mutta ehkä ei niin myrkyllistä, että se tuottaisi kuoleman. + +"'Emme saa panna hukkaan hetkeäkään', sanoin minä ja kiersin käsivarteni +hänen ympärilleen. 'Meidän täytyy paeta, meidän täytyy etsiä apua.' + +"'Voin kyllä kävellä itse', sanoi Pauline ja irroittautui; se oli +samaa pyhää kainoutta, joka jo ennen oli levittänyt väriään hänen +kasvoillensa. + +"Lähdimme heti astumaan ensimäiselle ovelle, jonka lukitsin jälkeemme. +Sitten tulimme toiselle; se avautui vaikeuksitta, ja nyt me olimme +luostarissa. Kuu paistoi keskellä kirkasta taivasta. Pauline ojensi +kätensä ylöspäin ja laskeutui toisen kerran polvilleen. + +"'Kiiruhtakaa, menkäämme!' pyysin minä; 'jokainen hetki voi maksaa +elämänne.' + +"'Rupean voimaan huonosti', sanoi hän ja nousi. + +"Kylmä hiki kihosi otsalleni. Nostin hänet käsivarsilleni kuten lapsen, +riensin halki raunioiden pois luostarista ja juoksin vuorta alas. +Rantaan päästessäni näin jo kaukaa miesteni tekemän tulen. + +"'Vesille, vesille!' huusin minä sellaisella käskevällä äänellä, joka +ilmaisee, että hetkeäkään ei ole hukattavissa. + +"He kiiruhtivat veneelle ja toivat sen niin lähelle rantaa kuin +mahdollista. Kahlasin veteen polvia myöten; he ottivat Paulinen +käsivarsiltani ja laskivat hänet veneeseen. Hyppäsin laidan yli hänen +jäljestään. + +"'Ovatko tuskanne lisääntyneet?' + +"'Ovat', vastasi Pauline. + +"Tunsin jotakin epätoivon tapaista. Ei mitään apua, ei mitään +vastamyrkkyä! Äkkiä johtui mieleeni merivesi; täytin sillä veneen +pohjalta tapaamani äyskärin ja ojensin sen Paulinelle. + +"'Juokaa', sanoin hänelle. + +"Hän totteli koneellisesti. + +"'Mitä te teette?' huusi toinen kalastajista. 'Aiotteko saada +nais-raukan ylenantamaan?' + +"Juuri sitä minä toivoin, vain se saattoi pelastaa hänet. Viiden +minuutin kuluttua hän tunsi kouristuksen tapaista tuskaa, sitäkin +tukalampaa, kun ei kolmeen päivään ollut nauttinut muuta kuin myrkkyä. +Mutta tämän kouristuksen jälkeen hän tunsi itsensä terveemmäksi. +Annoin hänelle silloin lasillisen raikasta suolatonta vettä, jonka hän +joi halukkaasti. Pian tuskat vähenivät, ja niitä seurasi mitä suurin +väsymys. Valmistimme vuoteen minun ja kalastajien takeista; Pauline +paneutui maata tottelevaisesti kuin lapsi. Melkein heti hänen silmänsä +sulkeutuivat. Kuuntelin hetkisen hänen hengitystään. Se oli nopeata, +mutta säännöllistä. Vaara oli nyt ohitse. + +"'No niin', sanoin iloisena miehilleni, 'nyt Trouvilleen, ja niin +nopeasti kuin mahdollista. Viisikolmatta louisdoria, kun tulemme +perille!' + +"Reippaat venemieheni, jotka eivät pitäneet purjetta riittävänä, +tarttuivat airoihin, ja vesilinnun lailla liukui vene eteenpäin pitkin +vedenkalvoa." + + + + +V. + +HYVÄSTIJÄTTÖ. + + +Kun saavuimme satamaan, avasi Pauline jälleen silmänsä. Hänen +ensimäinen tunteensa oli pelästys; hän luuli nähneensä vain lohdullista +unta ja ojenteli käsiään ikäänkuin varmistuakseen siitä, että ne eivät +enää koskeneet vankilan muureihin. Sitten hän katseli levottomasti +ympärilleen ja kysyi: + +"Mihin te viette minut?" + +"Olkaa levollinen", vastasin minä. "Talot, jotka näette tässä +edessänne, ovat erästä köyhää kylää; niiden asukkailla on liian paljon +työtä ollakseen uteliaita. Voitte siis pysyä siellä tuntemattomana niin +kauan kuin haluatte. Muutoin, jos tahdotte matkustaa, niin sanokaa vain +minne, ja huomenna, tänä yönä, tässä silmänräpäyksessä minä lähden +kanssanne. Seuraan teitä ja olen teidän oppaanne." + +"Vaikkapa pois Ranskasta?" + +"Kaikkialle!" + +"Kiitos!" sanoi hän. "Antakaa minulle vain tunti aikaa miettiäkseni +asiaa. Tahdon koettaa koota ajatukseni, sillä nyt on kuin pääni olisi +sekaisin eikä sydämeni jaksaisi toimia. Kaikki voimani ovat näinä +kahtena vuorokautena kuluneet loppuun, ja sielussani tunnen sellaista +hämmennystä, joka tuntuu heikkomielisyydeltä." + +"Kuten itse haluatte. Kun tahdotte nähdä minut, niin kutsuttakaa minut +luoksenne." + +Hän teki kiitollisuutta osoittavan liikkeen. Samassa me olimme perillä +ravintolassa. Käskin järjestää hänelle huoneen rakennuksessa, joka oli +aivan erillään siitä, missä itse asuin, jotta en loukkaisi Paulinen +kainoudentunnetta, ja velvoitin emännän antamaan hänelle vain laimeata +lihalientä. Kaikki muu ravinto saattoi käydä vaaralliseksi siinä +kiihtyneessä heikkoudentilassa, jossa sairaan vatsa nyt varmaankin oli. +Nämä käskyt annettuani vetäydyin takaisin huoneeseeni. + +Siellä saatoin häiritsemättä antautua sen ilontunteen valtaan, joka +täytti sieluni ja jota en ollut uskaltanut päästää näkyviin Paulinen +läsnäollessa. Hänet, jota vielä rakastin, hänet, jonka muisto kahden +vuoden erosta huolimatta aina oli elänyt sydämessäni, hänet olin +pelastanut; hän sai kiittää minua hengestään. Ihmettelin niitä monia +salaisia kiertoteitä ja eri tavoilla yhteenkiedotuita seikkoja, joita +käyttäen sattuma tai sallimus oli minut siihen ohjannut. Mutta äkkiä +tärisytti minua kamala värähdys. Ajattelin, että jos yksi ainoakaan +näistä satunnaisista seikoista olisi jäänyt pois, jos olisi puuttunut +yksi ainoakaan näistä mitättömistä tapahtumista, joista yhdessä +oli tullut johtava lanka opastamaan minua tässä sokkelossa, niin +Pauline vääntelehtisi nyt hautakammioon suljettuna myrkyn tai nälän +kouristuksissa, kun taas minä, siitä tietämättä ja puuhaten toisella +taholla jossakin pikku asiassa, kentiespä huvitellenkin, olisin +jättänyt hänet alttiiksi kuolinkamppailun tuskille, jolloin ei yksikään +aavistus, yksikään ääni olisi kuiskannut minulle: "Hän kuolee, pelasta +hänet!" Sellainen ajatus on kamala, ja sen aiheuttama pelko on kaikkein +hirveintä. Totta on, että se myöskin on kaikkein lohduttavinta; sillä +sittenkun se on antanut meidän harhailla epäilyksen ilmapiirissä, +vie se meidät uudelleen uskoon, joka tempaa ihmiset sokean sattuman +käsistä, jättääkseen ne jälleen sallimuksen suojelevaan huomaan. + +"Vietin tällä tavoin tunnin", jatkoi Alfred. "Olin onnellinen, olin +ylpeä siitä, että olin pelastanut hänet. Tämä teko toi mukanaan +palkintonsa, enkä pyytänyt muuta kuin sen onnen, että minut oli valittu +sitä toimittamaan. + +"Kun tämä tunti oli lopussa, kutsutti hän minut luokseen. Hypähdin +seisomaan, ikäänkuin syöksyäkseni hänen luoksensa; mutta ovella voimani +pettivät, minun oli pakko nojautua hetkiseksi seinään, ja tarjoilijatar +ehti tuoda toisen kutsun ennenkuin olin kyennyt hillitsemään +liikutukseni. + +"Hän oli laskeutunut maata vuoteelle, mutta riisuutumatta. Lähestyin +häntä niin levollisin liikkein kuin suinkin voin. Hän ojensi minulle +kätensä. + +"'En ole vielä', sanoi hän, 'lausunut teille kiitostani. Puolustuksenani +on se, että minun on mahdoton löytää sanoja, jotka voisivat tulkita +kiitollisuuttani. Ajatelkaa naisen kauhistusta sellaisessa tilassa, +jollaisessa minut löysitte, ja antakaa minulle anteeksi!' + +"'Kuulkaa minua, hyvä rouva', sanoin minä koettaen tukahduttaa +liikutustani, 'ja uskokaa, mitä aion teille sanoa. Sattuu niin +odottamattomia, niin ihmeellisiä olosuhteita, että ne vapauttavat +sovinnaisista puhetavoista. Jumala on tuonut minut teidän luoksenne, ja +minä kiitän häntä siitä; mutta minun tehtäväni ei ole vielä täytetty, +toivoakseni, ja kenties voin vielä olla teille hyödyksi. Kuulkaa minua +senvuoksi ja harkitkaa tarkasti sanojani.' + +"Minä olen vapaa, minä olen rikas, mikään ei kiinnitä minua enemmän +yhteen kuin toiseenkaan maailmanpaikkaan. Aioin matkustaa, tahdoin +lähteä Englantiin ilman mitään varmaa päämäärää; voin siis muuttaa +matkasuunnitelmani ja kääntää tieni mihin maailman seutuun sattumus +vain suvaitsee minut viedä. Ehkä teidän on lähdettävä pois Ranskasta? +En tiedä sitä, en pyydä saada tuntea salaisuuksianne enkä aio edes +uskaltaa arvailla niitä ennenkuin itse olette antanut minulle +siihen luvan. Mutta jos jäätte Ranskaan tai ette, niin käskekää +minua, sanoen minua ystäväksenne tai veljeksenne. Käskekää, että +seuraan teitä, läheltä tai kaukaa, tehkää minut suojelijaksenne +tai vaatikaa, että minun on oltava niinkuin en tuntisi teitä, ja +minä tottelen silmänräpäyksessä. Tämän teen, uskokaa minua, ilman +mitään salatarkoituksia, ilman mitään itsekästä toivoa, mitään pahaa +ajattelematta. Ja nyt, kuten olen sanonut, unohtakaa oma ikänne, +unohtakaa minun ikäni tai kuvitelkaa, että minä olen veljenne." + +"Kiitos!" lausui kreivitär äänellä, jossa kuvastui syvää liikutusta; +"minä vastaanotan tarjouksenne teidän kuntoanne vastaavalla +luottamuksella. Jättäydyn tykkänään teidän kunnianne varaan; sillä +minulla ei ole maailmassa ketään muita kuin te, ainoastaan te tiedätte, +että minä olen olemassa. Niin, olettamuksenne on oikea, minun täytyy +lähteä Ranskasta. Te matkustatte Englantiin, te saatte viedä minut +kanssanne sinne. Mutta minä en voi tulla sinne yksin ja ilman perhettä. +Te olette luvannut antaa minun sanoa itseäni sisareksenne; tästä +lähtien minä olen kaikkien silmissä neiti de Nerval." + +"Oi, kuinka olen onnellinen!" huudahdin minä. Kreivitär viittasi +minulle, että kuuntelisin, mitä hänellä oli minulle sanottavaa. + +"Pyydän teiltä enemmän kuin ehkä luulettekaan", sanoi hän. "Minäkin +olen ollut rikas, mutta kuolleilla ei ole mitään." + +"Mutta minä olen rikas, ja kaikki, mitä minulla on..." + +"Te ette ymmärrä minua", keskeytti hän, "ja kun ette anna minun puhua +loppuun, niin pakotatte minut punastumaan". + +"Oi, anteeksi!" + +"Minä tahdon olla neiti de Nerval, isänne tytär, jos niin +haluatte, äiditön, joka on uskottu teidän huostaanne. Teillä on +varmasti suosituskirjeitä, te voitte hankkia minulle paikan jonkin +kasvatuslaitoksen opettajattarena. Puhun englannin ja italian kieliä, +kuten äidinkieltäni; minulla on hyvät tiedot musiikissa, ainakin +minulle niin sanottiin ennen vanhaan; minä annan opetusta kielissä ja +musiikissa." + +"Se on mahdotonta", sanoin minä. + +"Ne ovat ehtoni", lausui kreivitär. "Hylkäättekö ne, hyvä herra, vai +hyväksyt tekö ne, veljeni?" + +"Oi, kaikki mitä tahdotte, kaikki, kaikki!" + +"No hyvä, silloin emme saa hukata aikaa: huomenna meidän täytyy +matkustaa. Onko se mahdollista?" + +"On kyllä!" + +"Mutta passi?" + +"Minulla on passi." + +"Herra de Nervalille?" + +"Minä lisään: ja sisarelleni." + +"Aiotteko tehdä väärän passin?" + +"Pienen viattoman väärennyksen. Vai tahdotteko mieluummin, että +kirjoitan Pariisiin ja pyydän sieltä toista?" + +"Ei, ei! Se tuottaisi liian suurta ajanhukkaa. Mistä me matkustamme?" + +"Havresta.” + +"Millä tavalla?" + +"Höyrylaivassa, jos suvaitsette." + +"Ja milloin?" + +"Milloin tahdotte." + +"Voimmeko matkustaa nyt heti?" + +"Ettekö ole vielä liian heikko?" + +"Erehdytte, minä olen voimakas. Saatte nähdä, että minä olen valmis +heti kun ehditte lähteä." + +"Kahden tunnin kuluttua?" + +"Hyvä. Hyvästi, veljeni!" + +"Hyvästi, hyvä rouva!" + +"Ah!" huomautti kreivitär hymyillen, "te rikotte jo sopimuksemme". + +"Antakaa minulle aikaa tottuakseni tähän nimitykseen, niin suloinen +kuin se onkin!" + +"Kahden tunnin kuluttua", huudahdin sitten, "on kaikki järjestyksessä +toivomuksenne mukaan". + +Sitten kumarsin ja poistuin. + +Neljännestunti sitten minä olin vilpittömin mielin tarjoutunut +näyttelemään veljen osaa, ja nyt jo tunsin, kuinka vaikeata se oli. +Seurustella veljen tavoin nuoren ja kauniin naisen kanssa on jo +sinänsäkin vaikeata; mutta jos on rakastanut tätä naista, jos on +kadottanut hänet, jos on löytänyt hänet jälleen yksin ja hyljättynä, +vailla kaikkea muuta turvaa; kun se onni, johon ei ole rohjennut +uskoa, vaan jota on pitänyt unelmana, todellisuudessa on niin lähellä, +että siihen voi kättä ojentamalla tarttua kiinni, silloin käy hyvistä +päätöksistä ja annetusta kunniasanasta huolimatta mahdottomaksi sulkea +sieluunsa siellä hehkuvaa tulta, ja jokin kipinä siitä loistaa aina +esiin silmistä tai huulilta. + +Tapasin soutajani syömässä ja juomassa, ja nyt ilmoitin heille +uuden ehdotukseni, että me yöllä purjehtisimme Havreen, ehtiäksemme +perille ennen höyrylaivan lähtöä. Mutta he eivät uskaltaneet tehdä +tätä matkaa samalla venheellä, jota olimme ennen käyttäneet. Kun he +pyysivät ainoastaan tunnin ajan hankkiakseen turvallisemman aluksen, +sovimme heti maksusta, tai oikeammin sanoen he jättivät sen minun +määrättäväkseni. Lisäsin viisi louisdoria niihin viiteenkolmatta, jotka +he olivat jo saaneet, ja tästä maksusta he olisivat vieneet minut +vaikka Amerikaan. + +Rupesin sen jälkeen tarkastelemaan emäntäni vaatekaappia. +Kreivittärellä ei ollut muuta pukua kuin se, johon hän oli puettuna, +kun hänet vietiin vankeuteen. Kun hän vielä oli heikko ja sairas, +pelkäsin, että tuuli ja yöusva saattaisivat olla hänelle vahingollisia. +Löysin ison skotlantilaisen villahuivin, otin sen ja pyysin rouva +Osseraieta panemaan sen minun laskuuni. Tämä huivi hartioillaan ja +päällystakkini yllään Pauline varmaankin tulisi matkalla toimeen. + +Meidän ei tarvinnut odottaa häntä; heti kun hän sai tietää, että +soutajat olivat valmiit, tuli hän luokseni. Olin sillä aikaa +suorittanut laskuni majataloon, ja nyt oli siis vain riennettävä +satamaan ehtiäksemme laivaan. + +Yö oli, kuten olin edellyttänyt, kylmä, mutta tyyni ja kaunis. Kiedoin +kreivittären villahuiviin ja tahdoin saada hänet menemään telttaan, +jonka soutajat olivat kyhänneet purjeesta, mutta kirkas taivas ja meren +tyyneys pidättivät häntä kannella. Ja niin me istuuduimme penkille +toistemme viereen. + +Molemmat olimme niin ajatuksiemme vallassa, että pysyimme ääneti. Olin +antanut pääni painua alaspäin ja mietin ihmetellen sitä kummallisten +tapahtumain ketjua, jonka alussa olin ja joka todennäköisesti +ulottuisi kauas tulevaisuuteen. Halusin kiihkoisasti tietää, kuinka +kreivitär de Beuzeval, nuori, rikas ja kaikista ulkonaisista merkeistä +päättäen miehensä rakastama, oli joutunut siihen tilaan, että hänen +oli täytynyt rappeutuneen luostarin hautakammiossa odottaa kuolemaa, +josta olin hänet pelastanut. Missä tarkoituksessa ja mitä varten hänen +miehensä oli pannut liikkeelle huhun hänen kuolemastaan ja toimittanut +ruumispaareille toisen hänen sijastaan? Mustasukkaisuudestako? + +Tämä oli ensimäinen ajatus, joka syntyi mielessäni. Se oli kauhea. +Pauline rakastaisi jotakuta! Oi, silloin olivat kaikki unelmani turhia; +sitä miestä varten, jota hän rakasti, hän kyllä palaisi elämään, se +mies etsisi hänet käsiinsä, missä ikinä hän olisikin. Silloin olisin +pelastanut hänet toiselle; hän kiittäisi minua kuten veljeä, ja siinä +kaikki. Se mies puristaisi kättäni ja lausuisi, että hän on minulle +velkaa enemmän kuin elämänsä. Sitten he nauttisivat onnea, joka olisi +sitä varmempaa, kun ei kukaan tietäisi siitä mitään! Ja minä, minä +palaisin Ranskaan, kärsiäkseni siellä, kuten jo olin kärsinyt, ja +tuhat kertaa enemmän; sillä tämä autuus, jota ennen olin ainoastaan +kaukaa katsonut, oli lähestynyt minua, paetakseen sitten luotani vielä +julmemmasti. Ja silloin minä kenties kerran kiroaisin hetkeä, jona +vapautin tämän naisen, ja minulle tuottaisi tuskaa, että hän, kuolleena +kaikilta muilta, eläisi minun tieteni mutta kaukana minusta ja erään +toisen likimmässä läheisyydessä. Muuten: jos hän oli rikollinen, oli +kreivin kosto oikeudenmukainen. Siinä asemassa minä en olisi jättänyt +nuorta vaimoani kuolemaan sillä tavoin, mutta varmasti olisin murhannut +hänet, hänet ja sen miehen, jota hän rakasti. + +Ettäkö Pauline rakastaisi toista! Pauline rikollinen! Oh, se ajatus +jäyti sydäntäni. Nostin hitaasti päätäni. Pauline katsoi, pää +taaksepäin taivutettuna, taivasta kohti, ja kaksi kyynelkarpaloa vieri +pitkin hänen poskiaan. + +"Oi, Jumalani!" huudahdin, "mikä teidän on?" + +"Luuletteko", sanoi hän liikahtamatta, "luuletteko, että ainaiseksi +voi jättää isänmaansa, sukunsa, äitinsä, tuntematta sydämensä +pakahtuvan? Luuletteko, että tyynin mielin voi astua jollei onnesta, +niin ainakin levollisuudesta epätoivoon? Luuletteko, että voi minun +iässäni matkustaa valtameren ylitse viettämään jäljelläolevaa elämäänsä +vieraassa maassa, kyyneleen putoamatta aaltoon, joka kuljettaa pois +kaikesta rakastamastamme?" + +"Mutta", sanoin minä, "onko tämä siis hyvästijättö ikuisiksi ajoiksi?" + +"Ikuisiksi ajoiksi", kuiskasi hän ja nyökäytti hiljaa päätään. + +"Ettekö näe enää koskaan ketään niistä, joita kaipaatte?" + +"En koskaan!" + +"Ja jäävätkö kaikki poikkeuksetta ja ainaiseksi tietämättömyyteen +siitä, että se, jota he surevat kuolleena, elää ja itkee?" + +"Kaikki, ainaiseksi, poikkeuksetta!" + +"Oi!" huudahdin minä. "Oi, kuinka olen onnellinen; kuinka suuren painon +olettekaan poistanut sydämeltäni!" + +"En ymmärrä teitä", sanoi Pauline. + +"Oi, ettekö aavista niitä epäilyksiä ja sitä pelkoa, joka on mielessäni +herännyt? Ettekö te itse halua pian saada tietää niitä yhteensattuneita +tapahtumia, jotka ovat tuoneet minut luoksenne? Kiitättekö taivasta +pelastuksestanne, tahtomatta saada minulta tietää, mitä keinoja se on +käyttänyt?" + +"Olette oikeassa, veljellä ei saa olla salaisuuksia sisareltaan. Te +kerrotte minulle kaikki, enkä minä puolestani salaa teiltä mitään." + +"Te ette salaa minulta mitään! Oi, vannokaa se minulle! Te annatte +minun lukea sieluanne kuin avointa kirjaa?" + +"Niin! Ja te huomaatte siinä ainoastaan onnettomuutta, kieltäymyksiä ja +rukouksia. Mutta nyt ei ole siihen sovelias hetki ja sitäpaitsi olen +vielä liian lähellä näitä hirveitä tapahtumia, voidakseni niitä kertoa." + +"Siis milloin haluatte. Määrätkää itse aika ja hetki; minä odotan." + +Hän nousi. + +"Tarvitsen lepoa", sanoi hän; "sanoittehan, että voisin nukkua tässä +teltassa?" + +Vein hänet sinne ja levitin vaippani lattialle, minkä jälkeen hän +kädenviittauksella pyysi minua poistumaan. Tottelin häntä ja palasin +siihen paikkaan, josta hän oli lähtenyt. Nojasin pääni siihen kohtaan, +johon hän oli päätään nojannut, ja olin siinä, kunnes saavuimme Havreen. + +Seuraavana iltana tulimme Brightoniin, ja kuusi tuntia senjälkeen +olimme Lontoossa. + + + + +VI. + +UUSI KOTI. + + +Ensimäisenä huolenani oli hankkia asunto sisarelleni ja itselleni. +Siinä tarkoituksessa käännyin samana päivänä erään pankkiirin puoleen, +joka tunsi minut. Hän tiesi pienen kalustetun rakennuksen, joka +täydellisesti soveltui kahdelle henkilölle, kun kummallakin oli oma +palvelijansa. Annoin hänen tehtäväkseen sen vuokraamisen, ja seuraavana +päivänä hän ilmoitti minulle, että saatoin milloin tahansa muuttaa +uuteen kotiini. + +Pian senjälkeen menin kreivittären nukkuessa erääseen +liinavaatekauppaan, ja muutamassa minuutissa olin hankkinut +yksinkertaisen, mutta täydellisen ja maukkaan varaston tätä tavaraa. +Kaksi tuntia myöhemmin vaatteet oli merkitty Pauline de Nervalin +nimellä ja pantu sen henkilön makuuhuoneen vaatekomeroon, jolle ne +olivat tarkoitetut. Senjälkeen menin muotikauppiaan luokse, ja vaikka +hän olikin ranskatar, osoitti hän voivansa olla yhtä nopsa. Mitä +pukuihin tulee, en voinut antaa niihin mittoja, vaan ostin kankaita, +kauneimpia mitä näin, ja pyysin kauppiasta lähettämään neulojattaren +luokseni samana iltana. + +Kello kahdentoista tienoissa päivällä olin taas kotona. Minulle +ilmoitettiin, että sisareni oli noussut ja odotti minua teetä juomaan. +Tapasin hänet hyvin yksinkertaisessa puvussa, sen hän oli ehtinyt +teettää Havressa niiden kahdentoista tunnin aikana, jotka olimme siellä +olleet. Hän oli ihastuttavan näköinen. + +"No", sanoi hän nähdessään minun tulevan sisään, "enkö olekin jo +ammattiini soveltuvassa puvussa, ja epäilettekö nyt esitellä minua +apuopettajattarena?" + +"Teen kaikki mitä käskette", vastasin minä. + +"Oi, mutta te ette saa puhua sillä tavoin kanssani, ja jos minä +pysynkin osassani, niin näyttää siltä kuin te unohtaisitte omanne. +Veljet yleensä ja erittäinkään vanhemmat veljet eivät alistu niin +sokeasti sisartensa tahtoon. Olkaa varuillanne, te ilmaisette itsenne." + +"Todellakin, minä ihmettelen rohkeuttanne", sanoin minä ja katsoin +häntä. "Teillä on suru sydämessänne, ja teidän sielunne kärsii; otsanne +on kalpea, te kärsitte ruumiillisestikin; te olette ikuisesti eroitettu +kaikesta, mitä rakastatte — olette sen itse sanonut — ja kuitenkin +teillä on voimaa hymyillä. Ei, itkekää mieluummin, se on parempi; +minuun ei koske niin kovasti, jos näen teidän itkevän." + +"Niin, olette oikeassa", sanoi hän, "olen huono näyttelijätär. +Kyyneleeni näkee hymyni lomitse? Mutta minä olen itkenyt teidän +poissaollessanne, ja se on helpottanut mieltäni, niin että vähemmän +läpitunkeva katse, vähemmän huomaavainen veli kenties jo olisi voinut +luulla minun unohtaneen kaikki." + +"Oi, olkaa levollinen, hyvä rouva!" vastasin hiukan katkerasti, sillä +kaikki epäluuloni heräsivät jälleen, "olkaa levollinen, minä en luule +sitä koskaan!" + +"Luuletteko, että voin unohtaa äitini, kun tiedän, että hän luulee +minun kuolleen ja itkee minua, kuten itketään vainajaa? Oi, äitini! +äiti-raukkani!" huudahti hän kyyneltyen ja vaipui sohvalle. + +"Katsokaa, kuinka itsekäs minä olen", sanoin lähestyen häntä. "Katselen +mieluummin kyyneliänne kuin hymyänne; kun itkette, toivon voivani +vähitellen huolenpidollani, huomaavaisuudellani ja kunnioituksellani +teitä lohduttaa; mutta jos olette jo saanut lohdun, mitä toivoa jää +silloin enää minulle?" + +"Alfred", sanoi kreivitär sydämellisen hyväntahtoisesti, nimittäen +minua ensi kerran nimeltä, "älkäämme käykö turhaa sanasotaa keskenämme. +Meidän välillämme on tapahtunut niin ihmeellistä, että me olemme +molemmat vapaat, te kiertelyistä, minä teeskentelystä teitä kohtaan. +Olkaa suora, kysykää minulta! Mitä te haluatte tietää? Minä kyllä +vastaan teille." + +"Oi, te olette enkeli!" huudahdin minä, "ja minä olen hupsu! Minulla +ei ole oikeutta saada tietää mitään eikä kysyä mitään. Enkö ole ollut +niin onnellinen kuin ihminen voi olla, kun löysin teidät luolasta, +kun kannoin teitä käsivarsillani alas vuorta, kun nojasitte päätänne +veneessä olkapäähäni? En tiedä miksi, mutta minä toivoisin, että +alituinen vaara uhkaisi teitä, jotta aina tuntisin teidän vapisevan +rintaani vasten. Sellaisten tunteitten täyttämä elämä kuluisi nopeasti. +En ehkä eläisi enempää kuin yhden vuoden, ja sitten sydämeni särkyisi; +mutta kukapa ei vaihtaisi pitkää elämää sellaiseen vuoteen! Silloin +te olisitte vain peloissanne ja minä olisin teidän ainoa toivonne. +Pariisin-muistonne eivät tekisi teitä levottomaksi. Te ette koettaisi +hymyillä salataksenne minulta kyyneleitänne. Minä olisin onnellinen +enkä enää mustasukkainen!" + +"Alfred", sanoi kreivitär ankaran vakavasti, "te olette tehnyt niin +paljon minun hyväkseni, että minunkin on tehtävä jotakin teidän +tähtenne. Sitäpaitsi te varmaan nyt kärsitte, ja kärsitte suuresti, kun +puhutte noin. Sillä te osoitatte minulle unohtaneenne, että minä olen +täydellisesti riippuvainen teistä. Te saatte minut häpeämään itseäni ja +tuntemaan sääliä teitä kohtaan." + +"Oi, anteeksi, anteeksi!" huudahdin minä ja heittäydyin polvilleni +hänen eteensä. "Mutta te tiedätte, että rakastin teitä ennenkuin +menitte naimisiin, vaikka en ole koskaan sanonut sitä teille. Te +tiedätte, että omaisuuteni pienuus oli ainoa, mikä esti minua +pyytämästä kättänne, ja te tiedätte myöskin, että tämä rakkaus, joka +kenties on uinunut, mutta joka ei ole koskaan ollut sammuksissa, on +nyt, kun olen teidät taas löytänyt, herännyt voimakkaampana kuin +konsanaan. Te tiedätte sen; sillä sitä ei tarvitse sanoa, jotta se +ymmärrettäisiin. Kas siinä syy, miksi kärsin yhtä paljon nähdessäni +teidän hymyilevän kuin itkevänkin. Kun hymyilette, niin salaatte +minulta jotakin, ja kun itkette, niin myönnätte kaikki. Ah, te +rakastatte, te kaipaatte jotakuta!" + +"Te erehdytte", vastasi kreivitär, "jos olenkin rakastanut, niin en +rakasta enää, ja jos suren jotakuta, niin suren äitiäni!" + +"Oi, Pauline! Pauline!" huudahdin, "puhutteko totta? Ettekö petä minua! +Jumalani, Jumalani!" + +"Luuletteko minun saattavan ostaa suojeluksenne valheella?" + +"Oi, taivas varjelkoon minua siitä. Mutta kuinka heräsi miehenne +mustasukkaisuus? Sillä ainoastaan se on voinut saattaa hänet niin +katalaan tekoon." + +"Kuulkaa minua, Alfred! Ennemmin tai myöhemmin minun joka tapauksessa +olisi pakko ilmaista teille tämä kauhea salaisuus, sillä teillä on +oikeus tuntea se. Tänä iltana te saatte tietää kaikki. Tänä iltana +saatte lukea sieluni kirjaa. Tänä iltana saatte valtaanne enemmän kuin +minun elämäni, sillä sekä omani että sukuni kunnia joutuu käsiinne; +mutta yhdellä ehdolla." + +"Millä? Sanokaa! Minä hyväksyn sen jo ennakolta." + +"Te ette saa koskaan enää puhua rakkaudestanne; minä puolestani lupaan, +etten unohda teidän rakastavan minua." + +Hän ojensi minulle kätensä, ja minä suutelin sitä melkein kuin +hartauteen vaipuneena. + +"Istukaa tuohon", sanoi hän, "ja älkäämme puhuko siitä ennenkuin +illalla. Mitä te olette tehnyt tänään?" + +"Olen etsinyt pientä, yksinkertaista ja yksinäistä taloa, jossa voitte +häiritsemättä vallita; sillä te ette voi jäädä hotelliin asumaan." + +"Ja oletteko löytänyt sellaisen talon?" + +"Olen, Piccadillyssä. Jos haluatte, niin menemme katsomaan sitä +aamiaisen jälkeen." + +"Lähden mielelläni. Antakaa minulle kuppinne!" + +Joimme teetä ja ajoimme sitten katsomaan tulevaa asuntoamme. Se oli +pieni kaunis talo vihreine ikkunaverhoineen ja puutarhoineen, joka oli +täynnänsä kukkia, aito englantilainen, ainoastaan kolmikerroksinen +talo. Pohjakerros saisi olla meille yhteinen. Ensimäinen kerros oli +määrätty Paulinelle, ja toisen olin ajatellut itselleni. + +Menimme Paulinen huoneistoon. Siihen kuului vierashuone, sali, +makuukamari, kammio ja työhuone, johon oli koottu kaikkea, mitä +tarvittiin soitannon ja piirustuksen harjoittamista varten. Avasin +vaatesäiliön; liinavaatteiden myyjätär oli pitänyt sanansa. + +"Mitä tämä on?" kysyi Pauline. + +"Jos joudutte oppilaitokseen", vastasin minä, "niin tarvitsette näitä. +Ne on merkitty teidän nimellänne, P:llä ja N:llä: Pauline de Nerval." + +"Kiitos, veljeni", sanoi hän ja puristi kättäni. Toisen kerran hän +nimitti minua tällä nimellä, mutta tällä kertaa se ei koskenut kipeästi. + +Menimme edelleen makuukamariin. Vuoteella oli kaksi täysin +pariisilaismallista hattua ja aivan yksinkertainen kashmirihuivi. + +"Alfred", sanoi kreivitär ne huomatessaan, "teidän olisi pitänyt +antaa minun tulla tänne yksin löytämään tämä kaikki. Ettekö näe minun +häpeävän, kun olen tuottanut teille niin paljon vaivaa? Sitäpaitsi en +todellakaan tiedä, onko se oikein sopivaa." + +"Oh, tehän voitte sitten korvata sen minulle oppitunneillanne", +keskeytin hymyillen. "Veljen tulee lainata sisarellensa." + +"Hän voi lahjoittaakin sisarelleen, kun on sisartaan rikkaampi", sanoi +Pauline, "sillä tässä tapauksessa on antaja onnellisempi." + +"Oi, te olette oikeassa", huudahdin, "mikään sydämen hienotunteisuus ei +jää teiltä huomaamatta. Kiitos, kiitos!" + +Tulimme työhuoneeseen. Pianon kannella olivat madame Duchangen, La +barren ja Plantaden uusimmat romanssit sekä Bellinin, Meyerbeerin ja +Rossinin tunnetuimmat kappaleet. Pauline avasi erään vihon ja vaipui +syviin mietteisiin. + +"Mikä teidän on?" kysyin minä ja näin hänen katseensa kiintyneen vain +yhteen sivuun. Hän näytti unhottaneen minun läsnäoloni. + +"Ihmeellistä", puhui hän hiljaa, vastaten samalla kertaa omaan +ajatukseensa ja minun kysymykseeni; "tuskin on viikkoa sitten, kun +lauloin tämän kappaleen kreivitär M:n luona. Silloin minulla oli perhe, +nimi, varma olemassaolo. Kahdeksan päivää on kulunut, eikä minulla ole +mitään jäljellä." + +Hän kalpeni ja pikemmin vaipui kuin istuutui nojatuoliin, ja tosiaankin +olisi saattanut luulla, että hän veti viimeisiä henkäyksiään. Lähestyin +häntä; hän sulki silmänsä. Ymmärsin, että hän tahtoi antautua vain +muistojensa valtaan. Istuuduin hänen viereensä ja painoin hänen päänsä +olkapäätäni vasten. + +"Sisar-raukka!" sanoin minä. + +Silloin hän alkoi taas itkeä, mutta tällä kertaa vavahtelematta ja +joutumatta ankaran mielenliikutuksen valtaan. Ne olivat hiljaisia ja +surumielisiä kyyneleitä, sanalla sanoen sellaisia kyyneleitä, joissa on +jonkinlaista suloisuutta ja joita ei saa ehkäistä. Hetken kuluttua hän +avasi jälleen silmänsä ja hymyili. + +"Kiitän teitä", sanoi hän, "kun annoitte minun itkeä". + +"En ole enää mustasukkainen", vastasin minä. + +Hän nousi. "Täällähän on vielä toinen kerros", sanoi hän. + +"Niin on, aivan samanlainen kuin tämäkin." + +"Ja tuleeko sinnekin asukkaita?" + +"Sen kysymyksen suvainnette itse ratkaista." + +"Täytyy mukautua kohtalon vaatimuksiin. Maailman silmissä te olette +veljeni, ja aivan luonnollista on, että te asutte samassa talossa +kuin minäkin, kun sitävastoin varmasti pidettäisiin kummallisena, +jos asuisitte muualla. Teidän on senvuoksi otettava toinen kerros +asunnoksenne. Menkäämme puutarhaan." + +Se oli ruohokenttä, ja sen keskellä oli kukkalava. Kuljimme kolme +kertaa sen ympäri, pitkin sitä kiertävää hiekoitettua käytävää. Sitten +Pauline poimi lavasta kukkakimpun. + +"Katsokaa näitä ruusu-raukkoja", sanoi hän luokseni palattuansa, +"kuinka kalpeita ja miltei tuoksuttomia ne ovat. Nehän ovat aivan kuin +maanpakolaisia, jotka kaipaavat kotiaan. Luuletteko niidenkin osaa van +ajatella kotimaataan ja tietävän kärsivänsä?" + +"Te erehdytte", sanoin minä. "Nämä ruusut ovat syntyneet täällä. +Ilmasto ja tuulet soveltuvat niille, ne ovat sumun ja usvan tyttäriä, +lämpimämpi aurinko kuihduttaisi ne kuumuudellaan. Ne ovat, muuten, +määrätyt kaunistamaan vaaleita hiuksia ja olemaan sopusoinnussa +pohjolan tyttärien himmeän värin kanssa. Teille ja teidän mustille +kutreillenne soveltuvat Espanjan hehkuvanpunaiset ruusut. Me +matkustamme sinne niitä hakemaan milloin tahdotte." + +Pauline hymyili surunvoittoisesti. + +"Niin", sanoi hän, "Espanjaan, Sveitsiin, Italiaan, kaikkialle muualle, +vaan ei Ranskaan". + +Hän vaikeni, mutta jatkoi kulkuaan ja nyppi koneellisesti rikki +kukkasia. + +"Mutta", sanoin minä, "oletteko kaikiksi ajoiksi luopunut toivosta +saada palata sinne?" + +"Enkö ole kuollut?" + +"Mutta eri nimellä?" + +"Muuttaisinko siis myöskin kasvoni?" + +"Tämä salaisuus on varmaankin kauhea?" + +"Se on mitali, jossa on kaksi puolta: toisella puolen myrkky, toisella +mestauslava. Kuulkaa minua, minä kerron kaikki. Teidän täytyy saada se +tietää, mitä pikemmin, sitä parempi. Mutta sanokaa minulle ensin, mikä +kaitselmuksen ihme johti teidät minun luokseni?" + +Me istuuduimme, ja minä aloitin kertomukseni siitä, kuinka jouduin +Trouvilleen. Kuvasin kaikki; kuinka myrsky oli minut yllättänyt ja +ajanut maihin; kuinka etsin suojaa ja tulin luostarin raunioille; +kuinka, kun oven narina oli minut herättänyt, olin nähnyt miehen +tulevan holvikäytävään; kuinka se mies oli kätkenyt jotakin erään +hautakiven alle, ja kuinka heti silloin olin aavistanut salaisuutta, +josta olin päättänyt ottaa selvän. Edelleen puhuin matkastani +Divesiin, siellä kuulemastani onnettomasta uutisesta, epätoivoisesta +päätöksestäni mennä vielä kerran katsomaan häntä, hämmästyksestäni ja +ilostani, kun näin käärinliinojen peittävän toista naista, ja vihdoin +yöllisestä seikkailustani, kiven alta löytämästäni avaimesta, menostani +hautaholviin, onnestani ja ilostani, kun löysin hänet. Ja minä kerroin +kaiken tämän sellaisin sielunilmein, jotka, vaikka sanaa rakkaus ei +mainitakaan, saavat jokaisen lauseen värähtelemään rakkautta. + +Kertoessani olin onnellinen ja tunsin itseni täysin palkituksi, +sillä minä näin, että tämä intohimoinen kertomus siirsi häneen oman +mielenliikutukseni ja että muutamat sanoistani salaa hiipivät hänen +sydämeensä. Kun olin lopettanut, tarttui hän käteeni, puristi sitä +ääneti molempien käsiensä välissä ja silmäili minua kauan ilmaisten +katseessaan puhtainta myötätuntoa. Vihdoin hän keskeytti hiljaisuuden +ja sanoi: + +"Vannokaa!" + +"Mitä? Sanokaa!" + +"Vannokaa kaiken nimessä, mikä teille on pyhintä, ettette kenellekään +ilmaise, mitä teille nyt aion kertoa, ennenkuin minä olen kuollut, ja +äitini sekä myöskin kreivi ovat haudassa!" + +"Vannon sen kunniani kautta!" + +"Ja nyt, kuunnelkaa!" + + + + +VII. + +TIIKERINPYYNTI. + + +"Minun ei tarvitse sanoa teille mitään suvustani, te tunnette sen +ennestään: äitini ja sitten ainoastaan muutamia kaukaisia sukulaisia. +Minulla oli jonkun verran omaisuutta." + +"Niinpä kyllä", lausuin minä, "suokoon Jumala, että olisitte ollut +köyhä!" + +"Isäni", jatkoi Pauline, aivan kuin huomaamatta sitä tunnetta, joka oli +saattanut minut noin huudahtamaan, "jätti kuollessaan jälkeensä lähes +neljänkymmenen tuhannen livren vuotuiset korkotulot. Kun olin ainoa +tytär, ei tätä summaa voi pitää varsin pienenä, ja senvuoksi minua +seuraelämään joutuessani pidettiin rikkaana perijättärenä." + +"Ja harvinaisen kauniina sekä erittäin oivallisesti kasvatettuna", +huomautin minä. + +"Näette kai, etten voi jatkaa", vastasi Pauline hymyillen, "sillä tehän +keskeytätte minua alinomaa". + +"Niin, sillä te ette voi, kuten minä, kuvailla kaikkea sitä huomiota, +jota herätitte astuessanne seuraelämään. Sen tarinanne osan tunnen minä +paremmin kuin te itse, sillä itse sitä aavistamattannekaan te olitte +kaikkien juhlien kuningatar, jonka kruununa olivat ainoastaan teidän +katseillenne näkymättömät ihailunosoitukset. Silloin minä näin teidät, +ensi kerran prinsessa de Bel—n luona. Kaikki, mikä oli mainiota ja +lahjakasta, oli kerääntynyt tämän milanolaisen maanpakolaiskaunottaren +kotiin. Laulettiin, ja salonkitaiteilijamme astuivat vuorotellen pianon +ääreen. Sitten joku puhui teistä ja mainitsi nimenne. Miksi sydämeni +löi rajusti, kun lausuttiin tämä nimi, jonka silloin kuulin ensi +kerran? Prinsessa nousi, tarttui teidän käteenne ja talutti teidät +melkein kuin uhrina tuolle sävelten alttarille. Sanokaa minulle, miksi +tunsin, nähdessäni teidät hämmentyneenä, pelkoa niinkuin olisitte ollut +sisareni, minä, joka olin nähnyt teitä vain neljännestunnin? Suunne +hymyili, äänenne ensimäiset soinnut olivat värähteleviä ja epävarmoja, +mutta pian kaikuivat säveleet puhtaina ja sointuvina, katseenne kohosi +maasta ja suuntautui taivasta kohden. Teitä ympäröivä joukko hajautui, +enkä edes tiedä, tunkeutuivatko suosionosoitushuudot teidän luoksenne +asti, niin korkealla tuntui sielunne leijailevan. Se oli Bellinin +aaria, yksinkertainen ja sointuisa, mutta niin syvän kaihomielinen, +kuin ainoastaan hänen musiikkinsa voi olla. Minä en taputtanut +käsiäni, vaan itkin. Teidät vietiin takaisin, ja onnentoivotuksia tuli +tulvimalla. Minä yksin en uskaltanut teitä lähestyä, mutta asetuin +niin, että saatoin joka hetki nähdä teidät. Ilta jatkui entistä +menoaan, soitanto oli edelleen pääasiana, mutta minä en kuullut enää +mitään. Sittenkun te olitte jättänyt pianon, olivat kaikki ajatukseni +kohdistuneina vain yhteen ainoaan. Minä katselin teitä. Muistatteko sen +illan?" + +"Luulen sen muistavani." + +Olimme molemmat hetkisen vaiti. Pauline rupesi ensin puhumaan: + +"Niin, se oli elämäni ihanin, onnellisin aika. Kolmena vuotena +nuoruuteni aurinko tummeni tuskin ainoaksikaan päiväksi, ja tuskin sen +ohitse liiteli pilvenhattaran tapaisena ainoatakaan sellaista viatonta +liikutusta, jota nuoret tytöt luulevat rakkaudeksi. Kesäisin olimme +linnassamme, Meulienissa; talvikausiksi palasimme Pariisiin. Kesä kului +maaseudun juhlissa, ja talvi tuskin riitti kaupungin huvituksiin. Minä +en aavistanut, että niin puhdas ja rauhallinen elämä saattaisi koskaan +synketä. Elin iloisena ja luottavaisena. Tällä tavoin pääsimme syksyyn +1830. + +"Naapurinamme maalla oli eräs rouva de Lucienne, jonka mies oli ollut +isäni erittäin hyvä ystävä. Hän kutsui eräänä iltana äitini ja minut +seuraavaksi päiväksi maatilalleen. Hänen miehensä ja poikansa sekä +muutamia nuoria miehiä Pariisista oli kokoontunut sinne metsästämään +villisikoja, ja uuden Meleagerin voittoa juhlittaisiin suurilla +päivällisillä. Me noudatimme kutsua ja lähdimme sinne. + +"Perille tullessamme olivat metsästäjät jo lähteneet, mutta kun puisto +oli muurien ympäröimä, saatoimme helposti tavata heidät. Muuten kuului +aina toisinaan metsästystorvien toitahduksia, ja niitä seuraamalla +me saatoimme täydellisesti nauttia metsästyksen tuottamasta ilosta, +tarvitsematta ottaa osaa sen rasituksiin. Herra de Lucienne oli jäänyt +kotiin pitääkseen seuraa rouvalleen ja tyttärelleen sekä äidilleni ja +minulle. Hänen poikansa Paul johti metsästystä. + +"Puolenpäivän aikaan lähestyi metsästystorvien toitotus huomattavasti, +ja me kuulimme samaa merkkisäveltä soitettavan useaan kertaan. Herra de +Lucienne sanoi sen olevan tiedonannon, että villisika oli näkyvissä ja +alkoi väsyä, ja että nyt oli meidän aikamme nousta ratsaille. Samassa +ratsasti joku metsästäjä täyttä laukkaa luoksemme, tuoden Paulilta +tervehdyksen, että eläin varmaankin pian pysähtyisi ottelemaan koirain +kanssa. Herra de Lucienne ripusti satulansarveen pyssyn, me nousimme +kaikki kolme hevosten selkään ja ratsastimme sinne päin. Vanhemmat +naiset sitävastoin lähtivät jalkaisin puistomajaan, jonka ympärille +metsästys suuntautui. + +"Saavuimme sinne pian, ja niin vähän kuin alussa olinkin tuntenut +halua ottaa siihen osaa, innostutti kuitenkin torvisoitto, nopea ajo, +koirain haukunta ja metsästyshuudot pian meitäkin, ja puolittain +hymyillen, puolittain vavisten ratsastimme Lucie ja minä täyttä +laukkaa taitavimpien ratsastajain tavoin. Kaksi tai kolme kertaa me +näimme villisian syöksyvän lehtokujia pitkin, ja aina olivat koirat +yhä lähempänä sitä. Vihdoin se kääntyi, asettui suuren tammen eteen +ja rupesi tekemään vastarintaa. Se tapahtui pienen aukean reunalla, +vastapäätä puistomajan ikkunoita, niin että rouva de Lucienne ja äitini +saattoivat täydellisesti nähdä ajon päättymisen. + +"Metsästäjät olivat järjestäytyneet piiriin neljän- tai viidenkymmenen +askeleen päähän itse taistelupaikalta. Pitkän ajon kiihoittamina olivat +koirat kaikki yhtaikaa syöksyneet villisian kimppuun, joka melkein +peittyi niiden kirjavaan ja liikehtivään laumaan. Silloin tällöin +kimposi joku niistä kahdeksan tai kymmenen jalan korkeuteen ja putosi +sieltä maahan ulvoen ja verisenä; mutta vaikka se olikin haavoitettu, +niin se jälleen heittäytyi vilinään, käydäkseen uudelleen vihollisensa +kimppuun. Tätä taistelua kesti tuskin neljännestunnin, ja kymmenen tai +kaksitoista koiraa oli jo kuolettavasti haavoittunut. Näytelmä oli niin +verinen ja kamala, että se kiusasi minua, ja sama vaikutus sillä näytti +olleen toisiinkin katsojiin, sillä minä kuulin rouva Luciennen huutavan: + +"'Riittää, riittää, Paul, lopeta jo!' + +"Heti heittäytyi Paul hevosen selästä, lähestyi pyssy kädessä villisikaa +muutamia askeleita, tähtäsi siihen, vaikka se oli aivan koirien +ympäröimänä, ja laukaisi. + +"Samassa silmänräpäyksessä, sillä se, mitä nyt tapahtui, kävi +salamannopeasti, väistyi koiralauma syrjään, haavoitettu villisika +syöksyi sen lävitse, ja ennenkuin rouva de Lucienne ehti kirkaistakaan, +oli se jo Paulin kimpussa. Paul kaatui selälleen, ja sensijaan että +peto olisi jatkanut matkaansa, se pysähtyi, raivon vaahto suussa, uuden +vihollisensa luokse. + +"Syntyi kamala hiljaisuus. Rouva de Lucienne seisoi kalmankalpeana, +kädet ojennettuina poikaansa kohti, koetti puhua ja sai tuskin +kuuluvasti sanotuksi: + +"'Pelastakaa hänet! Pelastakaa hänet!' + +"Herra de Lucienne, joka yksin oli asestettu, otti pyssynsä ja aikoi +ampua, mutta Paul oli pedon alla; jos luoti olisi mennyt hiukkasenkin +harhaan, olisi isä surmannut poikansa. Kouristuksentapainen vavistus +puistatti häntä, hän näki kykenemättömyytensä, heitti pois pyssyn ja +juoksi Paulia kohden huutaen: + +"'Auttakaa, auttakaa!' + +"Muut metsästäjät seurasivat häntä. + +"Samassa heittäytyi hevosen selästä eräs nuori mies ja huusi käskijän +lujalla ja tottelemista vaativalla äänellä: + +"'Pois tieltä!' + +"Metsästäjät hajautuivat, antaakseen tilaa tälle kuoleman käskyläiselle, +joka ehtisi perille ennen heitä. + +"Se, mitä nyt olen kertonut, tapahtui lyhyemmässä ajassa kuin minuutissa. + +"Kaikkien katseet kiintyivät heti metsämieheen ja hänen valitsemaansa +kauheaan maaliin. Hän itse oli vakaa ja levollinen, niinkuin hänellä +olisi ollut edessään tavallinen maalitaulu. Pyssyn piippu kohosi +hitaasti; mutta kun se oli tullut määrättyyn asentoon, jäivät sekä +pyssy että ampuja liikkumattomiksi, niinkuin ne olisivat olleet +kiveen hakatut. Laukaus pamahti, ja kuolettavasti haavoitettuna kieri +villisika kahden tai kolmen askeleen päähän Paulista, joka vapautuneena +vastustajastaan nousi toiselle polvelleen metsästyspuukko kädessään. +Sitä ei kuitenkaan tarvittu, sillä luodin suunnan oli määrännyt niin +tarkka silmä, että peto oli kuollut. + +"Rouva de Lucienne kirkaisi ja pyörtyi. Lucie vaipui kokoon hevosensa +selässä ja olisi pudonnut, jollei joku lähelläolijoista olisi tukenut +häntä. + +"Hyppäsin hevosen selästä ja riensin rouva de Luciennen luokse. +Metsästäjät taas olivat yhdessä kokoontuneet Paulin ja surmansa +saaneen villisian ympärille, lukuunottamatta ampujaa, joka nyt aivan +levollisesti asetteli pyssyään muuatta puunrunkoa vasten. + +"Rouva de Lucienne tuli tajuihinsa poikansa ja puolisonsa sylissä. Paul +oli saanut vain pienen haavan jalkaansa; niin nopeasti oli kaikki tämä +tapahtunut. + +"Kun ensimäinen liikutus oli tyyntynyt, silmäili rouva de Lucienne +ympärilleen. Hän tahtoi ilmaista kaiken äidillisen kiitollisuutensa +eräälle miehelle, hän etsi metsästäjää, joka oli pelastanut hänen +poikansa. Herra de Lucienne arvasi hänen tarkoituksensa ja toi +metsästäjän hänen luokseen. Rouva de Lucienne tarttui hänen käteensä +ja aikoi kiittää häntä, mutta sulautui kyyneliin ja sai lausutuksi +ainoastaan: + +"'Oi, herra de Beuzeval!' + +"'Se oli siis hän?' huudahdin minä. + +"Niin, se oli hän. Sillä tavoin minä näin hänet ensi kerran, kokonaisen +perheen kiitollisuuden ympäröimänä ja sen tunteen loisteessa, jonka +minussa oli herättänyt tämä hänen kelpo sankarityönsä. Hän oli +nuori, kalpea mies, pikemminkin pieni kuin iso, mustasilmäinen ja +vaaleatukkainen. Ensi näkemältä hän tuntui tuskin kahdenkymmenen vuoden +vanhalta, mutta lähemmin katsoessa huomasi muutamia kapeita ryppyjä, +jotka lähtivät silmästä ja erosivat toisistaan ohimolla, ja tuskin +näkyvän otsavaon, joka ilmaisi hänen sielussaan alati asuvan jonkin +synkän ajatuksen. Ohuet ja kalpeat huulet, kauniit hampaat ja hienot +naismaiset kädet täydensivät tämän kuvan, joka ensi näkemältä herätti +minussa pikemmin vastenmielisyyttä kuin myötätuntoa: niin kylmänä pysyi +yleisen vilkkaan liikutuksen aikana ilme tällä miehellä, jota äiti +kiitti poikansa pelastuksesta. + +"Metsästys oli loppunut ja palattiin linnaan. Saliin tultaessa kreivi +de Beuzeval pyysi anteeksi, ettei voinut viipyä kauempaa, kun näet +oli luvannut syödä päivällistä Pariisissa jonkun ystävänsä luona. +Hänelle huomautettiin, että hänellä oli viidentoista lieuen matka +kuljettavanaan ja vain neljä tuntia aikaa, niin että hän tuskin ehtisi +ajoissa perille. Mutta kreivi vastasi hymyillen, että hänen hevosensa +oli saanut tottua sellaisiin ratsastusmatkoihin, ja käski palvelijansa +tuoda sen esille. + +"Tämä palvelija oli eräs malaiji, jonka kreivi oli tuonut mukanaan +Itä-Intiasta, missä hän oli käynyt vastaanottamassa suuren perinnön, +ja joka oli pitänyt maansa vaatetustavan. Vaikka hän oli ollut kolme +vuotta Ranskassa, puhui hän vain äidinkieltään, jota kreivi osasi +muutamia sanoja; niillä hän teki tahtonsa ymmärretyksi. Malaiji totteli +ihmeteltävän nopeasti, ja ikkunoista näimme pian kaksi tulista hevosta, +joiden jalorotuisuutta seurueen koko miespuolinen osa yhtyi kiittämään. +Ne olivat todellakin, mikäli minä voin arvostella, ihania eläimiä. +Condén prinssi olikin halunnut ne saada, mutta kreivi Horace oli +lisännyt toisen verran prinssin tarjoamaan hintaan ja saanut ne ennen +hänen kuninkaallista korkeuttaan. + +"Ilmoitettiin, että päivällinen oli valmis. + +"Keskustelu keskeytyi hetkeksi, mutta alkoi uudestaan jälkiruokaan +päästäessä entistä vilkkaampana, ja kreivi oli nytkin, kuten koko ajan +oli ollut, sen esineenä. Mutta kun tämä alituinen yhdelle ainoalle +henkilölle osoitettu huomaavaisuus näytti epäkohteliaalta muita +vieraita kohtaan, tai kun itse asiassa muutamat niistä ominaisuuksista, +joita hänellä sanottiin olevan, olivat kiistanalaisia, syntyi lievää +sananvaihtoa hänen omituisista elämäntavoistaan, hänen rikkauksistaan, +joiden lähde oli tuntematon, ja hänen rohkeudestaan, jonka eräs +läsnäolijoista katsoi aiheutuvan hänen suuresta taidostaan käsitellä +miekkaa ja pistoolia. + +"Paul rupesi silloin tietysti puolustamaan sitä, joka oli pelastanut +hänen henkensä. Kreivin elämäntapa oli samanlaista kuin kaikkien +muiden nuorten miesten siihen aikaan. Omaisuutensa hän oli saanut +periä enoltaan, joka oli ollut viisitoista vuotta Itä-Intiassa. +Mitä tulee hänen rohkeuteensa, niin se oli Paulin mielestä niin +epäilemättömän selvä asia, että siitä oli mahdoton kiistelläkään. +Hän ei ollut osoittanut sitä ainoastaan useissa kaksintaisteluissa, +joista hän oli suoriutunut vahingoittumattomana, vaan monissa muissakin +tilaisuuksissa. Paul esitti niistä useita, ja erittäinkin yksi juurtui +syvälle mieleeni. + +"Kun kreivi de Beuzeval tuli Goaan, oli hänen enonsa kuollut, mutta +testamentti oli tehty hänen hyväkseen, niin ettei mitään riitaa +syntynyt. Ja vaikkakin oli kaksi nuorta englantilaista — sillä kreivin +äiti oli englannitar — jotka olivat yhtä läheisiä sukulaisia kuin hän, +joutui hän yksin sen perinnön omistajaksi, jota saadakseen hän oli +maahan tullut. Molemmat englantilaiset olivat muuten rikkaat, ja heillä +oli sotilasvirat Bombayn varusväessä. He vastaanottivat senvuoksi +serkkunsa jollei hyväntahtoisesti, niin ainakin kohteliaasti, ja +ennenkuin hän palasi Ranskaan, kutsuivat he sekä heidän toverinsa, sen +rykmentin upseerit, jossa he palvelivat, hänet jäähyväispäivällisille, +ja hän ottikin kutsun vastaan. + +"Hän oli silloin neljä vuotta nuorempi ja näytti tuskin +kahdeksantoistavuotiaalta, vaikka hän todellisuudessa oli +viidenkolmatta vuoden vanha. Hänen solakka vartalonsa, kalpea ihonsa ja +valkeat kätensä tekivät hänet mieheksi pukeutuneen naisen näköiseksi. +Englantilaiset upseerit arvostelivatkin ensi näkemältään vieraansa +rohkeutta hänen ulkomuotonsa mukaan. Kreivi puolestaan ymmärsi +luontaisella nopealla käsityskyvyllään heti, minkälaisia ajatuksia oli +toisissa synnyttänyt; ja ollen varma isäntäinsä aikomuksesta tehdä +hänestä pilaa hän oli varuillaan ja päätti varmasti ennen Bombaysta +lähtöään jättää sinne jonkin muiston sielläolostaan. + +"Kun he istuutuivat pöytään, kysyivät nuoret upseerit sukulaiseltaan, +puhuiko hän englannin kieltä. Mutta vaikka kreivi osasi sitä yhtä hyvin +kuin omaa kieltämme, vastasi hän vaatimattomasti, ettei hän osannut +sitä sanaakaan, ja pyysi, että herrat, jos he toivoivat hänen ottavan +osaa keskusteluun, puhuisivat ranskaa. + +"Tämä selitys antoi täyden vapauden englantilaisille, ja jo aterian +alussa kreivi huomasi olevansa jatkuvan pilkanteon esineenä. Hän nieli +kuitenkin suuttumuksensa hymy huulilla ja ilo silmissä; hänen poskensa +vain kävivät hiukan kalpeammiksi, ja kaksi kertaa hänen hampaansa +murskasivat lasin laidan, kun hän nosti sen huulilleen. Jälkiruoan +aikana ranskalainen viini lisäsi iloisuutta, ja keskustelu sattui +johtumaan metsästykseen. Kreiviltä kysyttiin silloin, mitä eläimiä +hän Ranskassa metsästi ja millä tavoin. Kreivi, joka oli päättänyt +noudattaa suunnitelmaansa loppuun asti, vastasi, että hän metsästi +jäniksiä ja metsäkanoja tasangolla ja kettuja ja kauriita metsässä. + +"'Vai niin!' sanoi eräs pöytävieraista nauraen, 'te metsästätte +jäniksiä, kettuja ja kauriita? No niin, me sitävastoin metsästämme +tiikereitä.' + +"'Ja millä tavoin?' kysyi kreivi Horace yksinkertaisesti. + +"'Millä tavoin?' vastasi toinen. 'Ratsastaen norsuilla ja mukanamme +orjia, joista jotkut keihäillä ja kirveillä varustettuina asettuvat +eläintä vastaan, kun taas toiset lataavat pyssyjämme, joilla me +ammumme.' + +"'Se on varmaankin ihanaa huvitusta', vastasi kreivi. + +"'On kovin ikävää, hyvä serkku", lausui toinen nuorista +englantilaisista, "että niin pian matkustatte pois, sillä muutoin +olisimme voineet hankkia sen huvituksen teille.' + +"'Todellakin?' lausui Horace. 'Minusta on kovin ikävää päästää sellainen +tilaisuus käsistäni, ja jos minun ei tarvitsisi odottaa ylen kauan, +niin jäisin tänne.' + +"'Mutta', huomautti ensimäinen, 'tämähän soveltuukin erittäin hyvin. +Kolmen lieuen päässä täältä, eräässä rämeikössä, joka on Surate-vuorten +juurella, oleilee naarastiikeri kahden poikasensa kanssa. Hindut, +joilta se on ryöstänyt lampaita, kertoivat sen minulle eilen. Aioimme +odottaa poikasten kasvamista pannaksemme sitten toimeen säännönmukaisen +metsästyksen, mutta kun meillä nyt on niin hyvä tilaisuus tuottaa +teille iloa, tahdomme toimeenpanna sen kahta viikkoa aikaisemmin.' + +"'Minä olen teille siitä perin kiitollinen', sanoi kreivi kumartaen. +'Mutta onko varmaa, että naarastiikeri on siellä, missä sen luullaan +olevan?' + +"'Siitä ei ole epäilystäkään.' + +"'Ja tiedetäänkö varmasti, missä sen pesä on?' + +"'Se on helppo nähdä, jos nousee eräälle kalliolle, joka on rämeikön +vieressä. Murtunut kaislikko osoittaa sen teitä, jotka kaikki päättyvät +samaan keskipisteeseen niinkuin tähden säteet.' + +"'No hyvä', sanoi kreivi, täytti lasinsa ja nousi, ikäänkuin +esittääkseen maljan. 'Minä tyhjennän lasini sen kunniaksi, joka surmaa +naarastiikerin keskellä tuota kaislikkoa, molempien poikasten välissä, +ja tekee sen yksin jalkaisin ja käyttämättä muuta asetta kuin tätä +tikaria!' + +"Näin sanoen hän otti malaijilaisen tikarin erään orjan vyöstä ja heitti +sen pöydälle. + +"Oletteko hullu?" kysyi eräs pöytävieraista. + +"En, en, hyvät herrat, minä en ole hullu", vastasi kreivi katkeralla, +hiukan halveksumisen sekaisella äänellä, "ja todistuksena siitä on, +että minä esitän maljani uudelleen. Kuulkaa minua sen vuoksi tarkoin, +jotta se, joka tahtoo maljan juoda, tietää sen tyhjentäessään, mihin +hän sitoutuu. Minä tyhjennän lasin sen kunniaksi, sanon minä, joka +surmaa naarastiikerin keskellä tuota kaislikkoa, molempien poikasten +välissä, ja tekee sen yksin jalkaisin ja käyttämättä muuta asetta kuin +tätä tikaria!" + +Syntyi hetkisen hiljaisuus, jonka aikana kreivi silmäili kysyvästi +jokaista seuran jäsentä. Mutta kaikki olivat vaiti ja katsoivat maahan. + +"Kukaan ei vastaa!" jatkoi hän hymyillen, "kukaan ei uskalla juoda +tätä maljaa, kukaan ei ole kyllin rohkea käydäkseen leikkiin! No hyvä, +siinä tapauksessa minä menen itse! Ja jos minä en sitä tee, niin +saatte sanoa minua lurjukseksi, aivan niinkuin minä nyt sanon teitä +pelkuriraukoiksi!" + +Näin sanoen kreivi tyhjensi lasinsa, laski sen tyynesti takaisin +pöydälle, meni tiehensä ja sanoi: + +"Huomenna, hyvät herrat!" + +Seuraavana päivänä kello kuusi aamulla hän oli valmis lähtemään tälle +hirveälle metsästysretkelle, kun koko eilinen seura saapui hänen +luoksensa. He tulivat pyytämään häntä luopumaan tästä aikeesta, jonka +tuloksena ei voinut olla mikään muu kuin hänen kuolemansa. Mutta +kreivi ei tahtonut kuunnellakaan heidän esityksiään. He tunnustivat +olleensa väärässä ja käyttäytyneensä edellisenä päivänä kuin nuoret +narrit. Kreivi kiitti heidän anteeksipyynnöstään, mutta kieltäytyi +noudattamasta heidän toivomustaan. He kehoittivat silloin valitsemaan +yhden heidän joukostaan ja taistelemaan hänen kanssaan, jos hän piti +itseään niin loukattuna, että asia välttämättömästi vaati hyvitystä. +Kreivi vastasi ivallisesti, että uskonnolliset periaatteet kielsivät +häntä vuodattamasta lähimmäisensä verta, ja että hän omasta puolestaan +peruutti katkerat sanansa, mutta ettei mikään maailmassa saisi +luopumaan häntä tästä metsästyksestä. + +Näin sanoen hän pyysi kaikkia herroja nousemaan hevosten selkään ja +vakuutti vielä, että jos he eivät kunnioittaisi häntä läsnäolollaan, +niin hän kuitenkin kaikitenkin kävisi yksinänsä naarastiikerin +kimppuun. Tämä päätös lausuttiin niin lujalla äänellä ja näytti +olevan niin peruuttamaton, että he luopuivat enemmistä yrityksistä +saada häntä jättämään aikomuksensa täyttämättä ja nousivat ratsaille +saavuttaakseen hänet itäisellä kaupunginportilla, joka oli määrätty +kokoontumispaikaksi. + +Ratsastajat lähtivät matkaan vaiteliaina; kullakin heistä oli +kaksipiippuinen pyssy. Kreivi yksin oli aseeton; yllään hänellä oli +erittäin hieno puku, sellainen, jollaista käyttää nuori maailmanmies, +joka aikoo lähteä aamukävelylle Bois de Boulogneen. Kaikki upseerit +katsoivat ihmetellen toisiaan eivätkä voineet uskoa, että hän pysyisi +näin tyynenä loppuun saakka. + +Rämeikön rantaan tultaessa upseerit koettivat uudelleen pyytää kreiviä, +ettei hän menisi pitemmälle. Juuri heidän varoitellessaan ja ikäänkuin +heidän avukseen kuului muutaman sadan askeleen päässä heistä ärjyntää. +Levottomina kohosivat hevoset korskuen takajaloilleen. + +"Te näette, hyvät herrat", sanoi kreivi, "että se on liian myöhäistä. +Meidät on huomattu, eläin tietää, että me olemme täällä, enkä minä +tahdo, lähtiessäni Intiasta, jota luultavasti en koskaan enää näe, +jättää väärää käsitystä itsestäni, en edes tiikeriinkään. Eteenpäin, +hyvät herrat!" + +Ja kreivi kannusti hevostaan, tullakseen pitkin rämeikön reunaa +kalliolle, jonka päältä saattoi nähdä sen kaislaryteikön ylitse, jonka +tiikeri oli valinnut olinpaikakseen. + +Kun he olivat tulleet kallion juurelle, kuului uudestaan ärjyntää, +mutta niin voimakasta ja niin läheltä, että muuan hevosista hypähti +syrjään ja oli vähällä heittää ratsastajan selästään. Kaikki muut +hevoset vapisivat ja värisivät niinkuin olisivat tulleet jääkylmästä +vedestä, vaahto pärskyi suusta, sieraimet levittäytyivät ja silmät +pyörivät hurjasti. Ratsastajat nousivat ratsujensa selästä, jättivät +ne palvelijoittensa huostaan ja alkoivat, kreivi edellä, kiivetä +kukkulalle, jonka huipulta hänen piti tutustua paikkaan. + +Päästyään määränsä päähän kreivi seurasi silmillään sen pelottavan +eläimen jälkiä, jota vastaan hän aikoi taistella. Jonkinlaisia +teitä, lähes kyynärän levyisiä, oli raivattu pitkään ruovikkoon, +ja ne päättyivät, kuten upseerit olivat sanoneet, yhteen ainoaan +keskipisteeseen, jossa tykkänään maahan poljetut kasvit muodostivat +aukean paikan. Siitä paikasta kuuluva kolmas ärjyntä häivytti kaikki +epäilykset, ja kreivi tiesi nyt, mistä hänen oli etsittävä vihollistaan. + +Silloin astui vanhin upseeri jälleen kreivin luo; mutta tämä, joka +arvasi hänen aikomuksensa, antoi hänelle kylmästi kädellään merkin, +että se oli hyödytöntä. Sitten hän napitti kiinni päällystakkinsa, +pyysi toiselta serkultaan lainaksi hänen vyötäisillään olevan +silkkivyön, sitoakseen sen vasemman käsivartensa ympäri, viittasi +malaijia tuomaan tikarin, sitoi sen silkkinenäliinalla kiinni käteensä, +otti hatun päästänsä, pyyhkäisi sirosti hiukset kädellään otsalta ja +meni suorinta tietä ruokoryteikköön, johon hän heti katosi. + +Siihen jäivät hänen seuraajansa, jotka katselivat toisiaan pelästyneinä +eivätkä voineet uskoa tuollaista rohkeutta. + +Hän kulki hitaasti ja varovaisesti valitsemaansa tietä, joka oli +niin suora, että oli mahdoton erehtyä suunnasta. Kuljettuaan noin +kaksisataa askelta hän kuuli kumeata murinaa, joka ilmaisi, että hänen +vihollisensa oli varuillaan, ja että jollei häntä vielä ollutkaan +nähty, niin hänen kulkunsa oli ainakin kuultu. Kuitenkin hän pysähtyi +vain silmänräpäykseksi, ja heti murinan loputtua hän alkoi uudestaan +mennä lähemmäksi. Noin viidenkymmenen askeleen päässä hän jälleen +pysähtyi. Hänestä tuntui, että jollei hän jo ollut perillä, niin +ainakin hänen piti olla varsin lähellä; hän oli näet aivan aukean +laidassa ja näki paikan olevan täynnä luita, joissa muutamissa vielä +oli verisiä lihapaloja. Hän katsoi senvuoksi ympärilleen ja huomasi +neljä tai viisi jalkaa syvässä holvintapaisessa ruovikkoon kaivetussa +syvennyksessä naarastiikerin kyyrysillään, kita auki ja silmät häneen +tuijottaen. Sen poikaset leikkivät vieressä kuin pikku kissat. + +Mitkä tunteet hänen sielussaan risteilivät hänen katsellessaan tätä +näkyä, sen voi hän yksin sanoa. Mutta hänen sielunsa on pimento, josta +ei mitään pääse ilmi. Hetkisen silmäilivät tiikeri ja hän liikkumatta +toisiaan, ja kun hän näki, ettei tiikeri, luultavasti peläten jättää +poikasiaan, tullut hänen luoksensa, meni hän sen luokse. + +Hän lähestyi sitä niin, että oli siitä vain neljän askeleen päässä, +ja huomatessaan sen nyt vihdoinkin liikahtavan hän hyökkäsi sen +kimppuun. Ne, jotka katsoivat ja kuuntelivat, kuulivat yht'aikaa +ärjyntää ja kirkaisun. He huomasivat ruoviston vavahtelevan muutamia +silmänräpäyksiä; sitten kaikki oli ääneti ja liikkumatta; kaikki oli +lopussa. + +He odottivat hetkisen, nähdäkseen tuliko kreivi takaisin; mutta hän +ei tullut. Silloin heitä hävetti, että olivat antaneet hänen mennä +yksin, ja he päättivät ainakin pelastaa hänen ruumiinsa, jolleivät +olleetkaan pelastaneet hänen henkeään. Senvuoksi he kaikki yhdessä +lähtivät rämeikköön täynnänsä intoa, pysähtyivät joskus kuuntelemaan ja +jatkoivat sitten taas matkaansa. Vihdoin he saapuivat aukealle paikalle +ja löysivät molemmat vastustajat makaamassa päälletysten, tiikerin +kuolleena ja kreivin pyörtyneenä. Molemmat penikat, jotka olivat liian +heikot syödäkseen ruumista, nuolivat verta. + +Tiikeri oli saanut seitsemäntoista tikarinpistoa, kreivi yhden pureman, +joka oli murskannut hänen vasemman käsivartensa, ja yhden käpäläniskun, +joka oli repinyt rikki hänen rintansa. Upseerit veivät pois kreivin +ja surmatun tiikerin, jotka tuotiin samoilla paareilla vieretysten +Bombayhin. Tiikerinpoikaset oli malaijilainen orja pyydystänyt +turbaanillaan, ja ne riippuivat hänen satulansa kummallakin puolella. + +Kun kreivi kaksi viikkoa senjälkeen nousi vuoteestaan, huomasi hän +sänkynsä vieressä tiikerintaljan, jossa hampaina olivat helmet, silminä +rubiinit, ja jonka kynnet olivat kultaa: se oli sen rykmentin upseerien +lahja, jossa hänen molemmat serkkunsa palvelivat. + + + + +VIII. + +JÄLLEENNÄKEMINEN. + + +Näillä kertomuksilla oli voimakas vaikutus sieluuni. Rohkeus on +tehokkaimpia tenhoamiskeinoja, mitä miehellä on naiseen nähden. +Johtuneeko, se omasta heikkoudestamme ja siitä, että emme itse kykene +mihinkään, ja että alati tarvitsemme tukea? Mistä kreiviä lienee +moitittukin, niin ainoastaan muisto näistä molemmista metsästyksistä, +joista toisen olin itse nähnyt, kiintyi mieleeni. Senvuoksi ei +varmaankaan teitä ihmetytä, että kreivi de Beuzevalin kuva tämän +häikäisevän loisteen ympäröimänä piirtyi nuoren tytön sieluun ja +mielikuvitukseen, johon vain niin harvat merkittävät tapaukset olivat +jättäneet jälkiä. Niinpä tunsinkin, kun muutamia päiviä sen tapauksen +jälkeen, jonka olen kertonut, näimme kahden ratsastajan tulevan suurta +puistokäytävää pitkin linnaan ja Paul de Luciennen ja kreivi Horace de +Beuzevalin ilmoitettiin saapuneen, ensi kerran sydämeni levottomasti +sykkivän jotakin nimeä mainittaessa. Oli kuin pilvi olisi peittänyt +katseeni, ja minä nousin aikoen paeta. Äitini esti sen, ja molemmat +herrat astuivat sisään. + +En tiedä, mitä ensi aluksi sanoin heille, mutta varmaan näyttäydyin +hyvin kainoksi ja kömpelöksi, sillä kun nostin katseeni, olivat +kreivin silmät suunnatut minuun, ja niissä oli ihmeellinen ilme, +jota en voi koskaan unohtaa. Vähitellen kuitenkin sain karkotetuksi +hajamielisyyteni ja tulin taas ennalleni. Silloin saatoin katsella ja +kuunnella häntä, niinkuin katselin ja kuuntelin Paulia. + +Huomasin hänessä taas saman tyynen ilmeen, näin saman lujan ja +syvän katseen, jolla oli ollut niin voimakas vaikutus minuun; ja +sitäpaitsi hänellä oli lempeä ääni, joka, samaten kuin hänen kätensä +ja jalkansakin, tuntui pikemmin kuuluvan naiselle kuin miehelle. +Tähän ääneen ilmestyi kuitenkin hänen innostuessaan jostakin asiasta +sellaista voimaa, joka ei näyttänyt soveltuvan sen ensimäiseen sävyyn. + +Paul oli myötätuntoisena ystävänä johtanut keskustelun kreiville +edulliseen aineeseen: hän puhui kreivin matkoista. Kreivi epäröi +hetkisen, antautuako tämän itserakkauden viettelyksen valtaan. Olisi +saattanut sanoa, että hän pelkäsi vallata keskustelua ja asettaa omaa +persoonaansa yleisten asiain tilalle, joita käsitellään ensi kertoja +yhdessä oltaessa. Mutta pian elpyi hänen mielessään niiden seutujen +muisto, joissa hän oli ollut. Noiden villien maiden romanttinen +elämä alkoi taistella sivistysmaiden yksitoikkoisia tapoja vastaan +ja ikäänkuin voitti ne. Kreivi oli kohta sieluineen ja ruumiineen +Intian rehevässä kasvullisuudessa ja Maledivien ihanissa näköaloissa. +Hän kertoi Bengalin lahdella tekemiään matkoja, taisteluita +malaijilaisia merirosvoja vastaan, ja innostui loistavin värein +kuvailemaan tätä monivaiheista elämää, jossa jokainen hetki tuo +sieluun uuden liikutuksen. Hän kuvaili laajasti koko tätä alkuperäistä +yhteiskuntatilaa, jolloin ihmisellä vapaudessaan ja voimassaan, ollen +mitä hän itse mielii, orja tai kuningas, ei ole muita siteitä kuin +tahtonsa, ei muita rajoja kuin näköpiiri, ja kuinka hän, kun maa käy +liian ahtaaksi, pingoittaa purjeensa, niinkuin kotka levittää siipensä, +ja lähtee valtamereltä etsimään yksinäisyyttä ja mitatonta avaruutta. +Sitten hän äkkiä palasi kuluneeseen yhteiskuntajärjestykseemme, +jossa kaikki on niukkaa, niin hyveet kuin paheetkin, jossa kaikki on +keinotekoista, niin kasvot kuin sielukin, jossa meidät, orjat, lain +kahlehtimina kiedotaan tapojen verkkoon, niin että meillä päivän joka +hetkenä on pienet velvollisuudet täytettävinämme, joka aamu valittavana +vaatteiden kuosi tai käsineiden väri, ja kaikki tämä naurettavuuden +uhalla, joka on kuin kuolemanrangaistus, sillä Ranskassa naurettavuus +tahraa nimen kauheammin kuin loka ja veri. + +En voi kuvata, kuinka katkeraa, ivallista ja terävää kaunopuheisuutta +oli näissä kreivin hyökkäyksissä yhteiskuntaamme vastaan. Tapahtumia +lukuunottamatta se todellakin oli samanlaista kuin runollisesti on +esitetty Manfredissa tai Karl Moorissa; siinä oli yksi niitä myrskyisiä +sieluja, jotka, käyvät hävittäen yli jokapäiväisten pikku vaatimusten; +siinä oli maailmaa vastaan taisteleva nero, joka, turhaan sen lakeihin, +käytäntöihin ja tapoihin kiedottuna, repii ne pois ja vie mukanaan, +kuten leijona kettua tai sutta varten viritetyt kehnot ansat. + +Kuuntelin tätä kauheata filosofiaa, niinkuin olisin lukenut Byronia +tai Goetheä; ajatuksissa oli samaa voimaa, ja sitä lisäsi vielä kyky +toteuttaa ne. Silloin oli hänen kasvoiltaan, jotka muuten olivat niin +liikkumattomat, poissa tavallinen jäinen naamio; niitä elähdytti +sydämen tuli, ja silmät säkenöivät. Silloin hänen lempeä äänensä +kohosi asteettain synkkiin ja liikuttaviin sointuihin. Ja sitten äkkiä +suli kaikki, ihastus ja katkeruus, toivo ja ylenkatse, haaveilu ja +karu todellisuus hymyilyksi, jollaista en vielä koskaan ollut nähnyt, +ja johon yksistään sisältyi enemmän epätoivoa ja halveksuntaa kuin +syvimmän tuskan huokaukseen. + +Tunnin kuluttua lähtivät Paul ja kreivi. Heidän mentyään katselimme +äiti ja minä toisiamme hetken aikaa vaiti ollen, ja minä tunsin +äärettömän painon poistuneen sydämeltäni. Tuon miehen läsnäolo sai +minussa aikaan yhtä painostavan tunteen kuin Mefistofeles Gretchenissä. + +Hänen minuun tekemänsä vaikutus oli niin ilmeinen, että äitini +alkoi puolustaa häntä, vaikka en ollut lausunut hänestä mitään. +Jo kauan aikaa hän oli kuullut puhuttavan kreivistä, ja hänestä +lausuttiin, niinkuin melkein kaikista huomattavimmista henkilöistä, +mitä vastakkaisimpia arvosteluja. Äitini katsoi häntä muuten eri +kannalta kuin minä. Kaikki nämä kreivin niin rohkeasti esittämät +sofismit näyttivät hänestä ainoastaan neron leikiltä, jonkinlaiselta +koko yhteiskunnan panettelulta, sellaiselta arvostelulta, jollaista +joka päivä harjoitetaan yksityisiin henkilöihin nähden. Äitini ei +siis asettanut häntä niin korkealle eikä niin matalalle kuin minä +omassa mielessäni, ja kun ajatuksemme olivat näin erilaiset enkä +tahtonut ruveta väittelyyn äitini kanssa, päätin olla niinkuin en enää +ajattelisi häntä. + +Kymmenen minuutin kuluttua ilmoitin, että pääni oli muka hiukan kipeä, +ja menin puistoon. Siellä ei kukaan voinut häiritä ajatuksia, jotka +minua nyt askarruttivat, enkä ollut kulkenut sataa askelta, ennenkuin +minun täytyi myöntää itselleni, etten ollut tahtonut puhua kreivistä, +jotta saisin sitä enemmän ajatella häntä. + +Tämä tunnustus säikähdytti minua. Minä en rakastanut kreiviä, sillä +jos olisi kerrottu hänen palanneen, olisi sydämeni lyönyt pikemminkin +pelosta kuin ilosta. En kuitenkaan pelännyt häntä, tai ainakaan minun +ei pitänyt pelätä häntä, sillä mikäpä vaikutus hänellä voisi olla +minun kohtalooni! Olin nähnyt hänet kerran sattumalta ja toisen kerran +kohteliaisuuskäynnillä, kenties en enää näkisi häntä koskaan. + +Kun hänen mielensä oli niin seikkailunhaluinen, ja kun hän piti niin +paljon matkoista, saattoi hän lähteä maasta minä hetkenä tahansa. +Silloin hänen ilmestymisensä elämääni tulisi nopeasti haihtuvaksi +näyksi, unelmaksi, ja siinä kaikki. Parin viikon, kuukauden tai +vuoden kuluttua unhottaisin hänet. Mutta kun päivälliskello soi, niin +se yllätti minut samoihin ajatuksiin vaipuneena, ja minä säpsähdin +hämmästyksestä, kuullessani sen niin pian soivan. Tunnit olivat +kuluneet kuin minuutit. + +Salonkiin palatessani ilmoitti äitini, että olimme saaneet kutsun +kreivitär M:ltä, joka oli jäänyt Pariisiin kesäksi ja aikoi tyttärensä +syntymäpäivänä toimeenpanna suuren, puolittain soitannollisen, +puolittain tanssi-illanvieton. Äitini, joka aina oli niin hyvä minulle, +tahtoi kysyä mielipidettäni siitä, ennenkuin vastasi. Otin kutsun +innokkain mielin vastaan; se oli omansa irroittamaan mieleni siitä +ajatuksesta, joka alati vainosi minua. + +Kemuihin oli ainoastaan kolme päivää, ja ne menivät niin tykkänään +tanssiaisvalmisteluihin, että kreivin muisto selvästi tuntui +haihtuvan tai ainakin ajaksi väistyvän pukuhuolien tärkeyden tieltä. +Omasta puolestani tein kaikki tähän päämäärään päästäkseni. Puhuin +illanvietosta sellaisella innolla, jota äitini ei ollut koskaan ennen +minussa huomannut, ja pyysin saada samana päivänä lähteä Pariisiin +sillä tekosyyllä, että meillä tuskin oli kylliksi aikaa tilataksemme +pukumme ja kukkamme, mutta itse asiassa siksi että, kuten luulin, +olinpaikan vaihdos auttaisi minua taistelussa ajatuksiani vastaan. +Hyvyydessään äitini nyt, kuten tavallisestikin, myöntyi kaikkiin +päähänpistoihini, ja päivällisen jälkeen me lähdimme matkalle. + +Minä en ollut pettynyt. Ne huolet, joita minulla välttämättä +oli illanviettoon valmistautuessa, jäännös nuoren tytön iloista +suruttomuutta, jota en vielä ollut kadottanut, ja toivo päästä +tanssiaisiin sellaisena vuodenaikana, jolloin niitä on niukalti, +haihduttivat hupsut epäilykseni ja karkoittivat hetkeksi sen +kauhunkuvan, joka minua vainosi. + +Kaivattu päivä tuli vihdoinkin. Se kului minulta jonkinlaisessa +toiminnan kuumeessa, jollaista äitini ei ollut koskaan ennen minussa +nähnyt. Hän oli onnellinen ilosta, jota odotin. Äiti-raukka! + +Kello löi kymmenen. Olin jo kaksikymmentä minuuttia ollut valmiina. +En tiedä, kuinka niin tapahtui; minä, joka muutoin aina viivyin, +sain nyt odottaa äitiäni. Vihdoinkin lähdimme. Melkein koko talvinen +seurapiirimme oli, kuten mekin, palannut Pariisiin tämän juhlan takia. +Tapasin koulutovereitani, tavallisia tanssittajiani, vieläpä tunsin +sellaista nuoren tytön reipasta ja vilkasta mielihyvää, joka jo vuosi +tai kaksi vuotta sitten oli alkanut poistua mielestäni. + +Tanssiaiset olivat erittäin hauskat. Lyhyen lepohetken aikana kreivitär +M— tarttui käsivarteeni ja vei minut, päästäksemme pois tukehduttavasta +lämmöstä, pelihuoneisiin. Saimme samalla kertaa mielenkiintoisen +yleissilmäyksen: siellä olivat kaikki silloiset taiteellisesti, +kirjallisesti ja valtiollisesti kuuluisat miehet. Tunsin jo monta +heistä, mutta muutamat olivat kuitenkin minulle vielä outoja. Kreivitär +mainitsi minulle rakastettavan kohteliaasti heidän nimensä, lisäten +kuhunkin nimeen huomautuksen, jota sukkelinkin kirjailija olisi +kadehtinut, kun äkkiä, erääseen salonkiin tultaessa, säpsähdin ja +vastoin tahtoani huudahdin: + +"Kreivi Horace!" + +"No niin, kreivi Horace", sanoi kreivitär M— hymyillen, "tunnetteko +hänet?" + +"Olemme nähneet hänet rouva de Luciennen luona maalla." + +"Ah niin!" lausui kreivitär, "olen kuullut puhuttavan eräästä +metsästysretkestä, jossa sattui onnettomuus herra de Lucienne +nuoremmalle, eikö totta?" + +Samassa silmänräpäyksessä kreivi huomasi meidät. Hänen huulilleen +ilmaantui jotakin hymyntapaista. + +"Hyvät herrat", sanoi hän kolmelle pelitoverilleen, "sallitteko minun +mennä? Otan hankkiakseni teille neljännen miehen." + +"Kyllä kai", sanoi Paul. "Sinä olet voittanut meiltä neljätuhatta +frangia, ja nyt sinä lähetät meille jonkun, joka tuskin raskitsee +pelata kymmenestä louisdorista. Ei, kiitos!" + +Kreivi, joka oli puolittain noussut, istuutui jälleen. Mutta kun kortit +taas jaettiin, pani kreivi peliin koko voittonsa; eräs herroista +"nakkasi" ja levitti korttinsa. Kreivi heitti pois omansa, näyttämättä +niitä, ja sanoi: + +"Minä olen hävinnyt!" + +Sitten hän työnsi edessään olevan kulta- ja setelikasan voittajalle, +nousi ja sanoi Paulille: + +"Saanko, nyt mennä?" + +"Et, et vielä, ystävä hyvä", vastasi Paul, joka oli ottanut kreivin +kortit ja katsonut niitä, "sillä sinulla on viisi ruutua ja +vastapelaajallasi ainoastaan neljä pataa". + +"Hyvät naiset"; sanoi kreivi meihin kääntyen, "minä tiedän, että neiti +Eugenie panee tänä iltana toimeen keräyksen köyhien hyväksi. Sallitteko +minun olla ensimäinen, joka tarjoaa siihen osuutensa?" + +Näin sanoen hän otti pelipöydän lähellä olevan neulomakorin, pani +siihen edessään olevat kahdeksantuhatta frangia ja ojensi korin +kreivittärelle. + +"Mutta", vastasi kreivitär M—, "en tiedä, voinko niitä ottaa, sillä +summa on tosiaankin melko suuri". + +"En tarjoakaan niitä teille ainoastaan omassa nimessäni", sanoi kreivi +Horace hymyillen. "Nämä herrat ovat osaltaan runsaasti antaneet siihen +rahaa, ja neiti M:n on siis pikemminkin kiitettävä heitä suojattiensa +puolesta." + +Näin sanoen hän meni tanssisaliin ja jätti kultaa ja seteleitä täynnä +olevan korin kreivittären käteen. + +"Kas tuo on yksi hänen omituisuuksiaan", sanoi kreivitär M— minulle. +"Hän on nähnyt jonkun naisen, jonka kanssa hän mielellään tahtoo +tanssia, ja tässä on se rahamäärä, jolla hän ostaa itselleen sen huvin. +Mutta minun täytyy panna talteen tämä kori; suokaa minun senvuoksi +saattaa teidät takaisin tanssisaliin." + +Kreivitär vei minut äitini luokse. Tuskin olin istuutunut, kun kreivi +tuli ja pyysi minua tanssiin. + +Kreivittären äskeiset sanat muistuivat heti mieleeni. Tunsin +punastuvani ja aavistin, että ääneni värisisi. Ojensin siis hänelle +tanssivihkoseni; siihen oli jo merkitty pyynnöt kuuteen tanssiin. +Hän käänsi lehteä, ja ikäänkuin hän ei olisi tahtonut, että hänen +nimensä sekaantuisi muiden nimien joukkoon, kirjoitti hän sen +ylimmäksi toiselle sivulle seitsemättä katrillia varten. Sitten hän +antoi vihkosen minulle takaisin ja sanoi muutamia sanoja, joita en +hämmennykseltäni voinut kuulla, poistui luotani ja asettui ovenpieleen +seisomaan. + +Aioin pyytää äitiäni lähtemään pois tanssiaisista, sillä minä vapisin +niin, että tuskin saatoin pysyä pystyssä. Kaikeksi onneksi kuului nopea +ja heleästi soinnahtava akordi. Tanssin alkaminen siirtyi tuonnemmaksi. +Liszt istuutui pianon ääreen. + +Hän soitti Weberin valssin. + +Ei milloinkaan ole yksikään taiteilija saanut esille niin ihmeellistä +mestaruutta, tai ehkä minä en ollut milloinkaan ollut mielentilassa, +joka niin täydellisesti soveltui tämän surumielisen ja intohimoisen +sävellyksen ymmärtämiseen. Minusta tuntui siltä kuin olisin ensi kertaa +kuullut sen kärsivän sielun, jonka viimeiset huokaukset Taika-ampujan +säveltäjä henkii ilmi soinnuissaan, rukoilevan, valittavan ja murtuvan. + +Kaikki, mikä soitannossa, tässä enkelien kielessä, on ilmettä, +toivoa, surumielisyyttä ja tuskaa, näkyi yhtyneen tässä kappaleessa, +jonka lopuksi taiteilija esitti samalla hetkellä sepittelemiään +muunnossointuja ikäänkuin teosta selvittäviksi lisähuomautuksiksi. +Usein olin itse soittanut tämän loistavan mielikuvitelman, ja minua +ihmetytti nyt, kun kuulin toisen sitä esittävän, että löysin siitä +sellaista, mitä en ennen ollut aavistanut. Taiteilijan ihmeteltävä +kykykö ne toi esiin? Oliko sielussani uusi tunnelma? Oliko koskettimien +yli kiitävä taiteilijankäsi päässyt tunkeutumaan niin syvälle +kaivokseen, että oli sieltä löytänyt tähän saakka tuntemattomina +pysyneitä malmisuonia? Vai oliko sydämeni saanut niin äkillisen iskun, +että uinuvat hermosäikeet olivat alkaneet värähdellä? Olkoonpa sen +laita kuinka tahansa, vaikutus oli kuitenkin lumoava. + +Sävelet liitelivät ilmassa kuin pilvi, ja soinnut tunkivat koko +olemukseni läpi. Silloin satuin kohottamaan katseeni; kreivin silmät +olivat suunnatut sinnepäin, missä istuin. Taivutin äkkiä pääni +alaspäin; se oli liian myöhäistä. En nähnyt enää hänen silmiään, +mutta tunsin hänen katseensa viipyvän minussa. Veri virtasi nopeasti +kasvoihini, ja vastustamaton vavistus sai minut valtaansa. + +Pian sen jälkeen Liszt nousi. Kuulin niiden puheensorinaa, jotka +tungeksivat hänen ympärillään onnitellakseen häntä, ja toivoin kreivin +tämän hälinän aikana lähteneen paikaltaan. Uskalsin nostaa päätäni; hän +ei seisonut enää ovella. Hengitin jälleen, mutta varoin ulottamasta +tutkimuksiani kauemmaksi; pelkäsin kohtaavani uudestaan hänen +katseensa, ja tahdoin mieluummin olla tietämättä, missä hän oli. + +Jonkun hetken kuluttua tuli jälleen hiljaisuus; joku toinen oli +istuutunut pianon ääreen. Läheisistäkin huoneista kuuluvat hiljaisuutta +vaativat kuiskuttelut osoittivat uteliaisuuden olevan erittäin suuren, +mutta en uskaltanut nostaa silmiäni. + +Vihlova sävel juoksutus kuului pianosta, sitten pitkiä ja +surunvoittoisia alkusoittoja, ja Schubertin säveleellä lauloi taipuisa, +syvä ja sointuva ääni: + +"Olen tutkinut kaikkea, viisausoppia, laki- ja lääketiedettä, olen +tutkinut ihmisten sydämiä, astunut alas maan uumeniin, kiinnittänyt +ajatusvoimani kotkan siipiin, leijuakseni pilvien yläpuolella. Ja +mihin on tämä pitkäaikainen tutkimus minut vienyt? Epäilykseen ja +alakuloisuuteen. Minulla ei enää ole, se on totta, turhia kuvitteluja +eikä omaatuntoa; minä en pelkää jumalaa enkä saatanaa; mutta nämä +etuudet olen maksanut kaikella elämän ilolla." + +Ensi sanan kuullessani tunsin kreivi Horacen äänen. + +On helppo kuvitella mielessään, minkä ihmeellisen vaikutuksen nämä +Faustin sanat tekivät minuun kreivin laulamina. Vaikutus oli muuten +yleinen. Silmänräpäyksen syvä hiljaisuus seurasi viimeistä säveltä, +joka kajahti valittavana, kuin tuskaisesta sielusta lähteneenä; sitten +seurasivat kaikilta tahoilta rajut suosionosoitukset. Uskalsin luoda +silmäyksen kreiviin: kaikkien muiden mielestä hänen piirteensä kenties +olivat levolliset ja tyynet; mutta huulien hieno vapiseminen ilmaisi +minulle selvästi samaa kuumeista puistatusta, jollaisen valtaan hän oli +hetkeksi joutunut linnassa käydessään. + +Kreivitär M— lähestyi vuorostaan onnitellakseen häntä. Silloin hänen +kasvonsa saivat levollisen ja huolettoman ilmeen, jota tapa vaatii +kaikilta omien ajatustensa vallassa olevilta. Kreivi tarjosi hänelle +käsivartensa ja oli nyt vain tavallinen mies, sellainen kuin kaikki +muutkin. Siitä, millä tavalla hän katseli kreivitärtä, päätin hänen +sanovan puolestaan kohteliaisuuksia puvun johdosta. + +Puhellessaan kreivittären kanssa hän äkkiä loi minuun katseen, ja sen +nähdessäni olin vähällä huudahtaa: minut oli yllätetty. Hän huomasi +varmaankin hätäni ja sääli sitä, sillä hän vei kreivitär M:n viereiseen +huoneeseen ja katosi sinne. + +Samassa soitettiin uudestaan katrilliin. Ensiksi nimensä vihkooni +merkinnyt tanssija riensi luokseni. Kävin koneellisesti hänen käteensä +ja annoin hänen viedä minua minne halusi. En muista muuta kuin että +tanssin; kaksi tai kolme katrillia seurasi vielä tätä, ja minun +onnistui niiden aikana hiukan tyyntyä. Vihdoin tuli uusi väliaika, +sekin kai jonkin soitannollisen esityksen takia. + +Kreivitär M— tuli luokseni pyytämään, että laulaisin mukana Don Juanin +ensimäisen näytöksen duetissa. Kieltäydyin aluksi, sillä luonnollisen +pelkoni lisäksi luulin, etten tässä tilaisuudessa kykenisi saamaan +suustani yhtään säveltä. Äitini näki tämän pikku kamppailun, ja +äidillisessä itserakkaudessaan hän liittyi kreivittäreen, joka lupasi +säestää minua. + +Pelkäsin, että äitini huomaisi jotakin, jos jatkuvasti kieltäytyisin. +Olin niin usein laulanut tämän duetin, etten voinut ilmoittaa +ainoatakaan pätevää syytä heidän pyyntöänsä vastaan. Minun täytyi +senvuoksi myöntyä. Kreivitär M— tarttui käteeni ja vei minut pianon +ääreen sekä istuutui itse sen eteen. Seisoin hänen tuolinsa vieressä +katse maahan luotuna, uskaltamatta silmätä ympärilleni, sillä pelkäsin +vielä kerran kohtaavani sen katseen, joka seurasi minua kaikkialla. +Joku nuori mies asettui seisomaan kreivittären toiselle puolelle. +Uskalsin katsahtaa laulajatoveriini: kreivi Horace siinä lauloi Don +Juanin osaa. + +Voitte käsittää, kuinka suunniltani olin. Liian myöhäistä oli +kuitenkin vetäytyä takaisin; kaikkien katseet olivat tähdätyt meihin. +Kreivitär M— soitti alkusoiton; kreivi alkoi; toinen ääni, toinen +ihminen siinä lauloi, ja kun hän alkoi: "sä kätes suo", säpsähdin, +toivoin pettyneeni enkä voinut uskoa, että se mahtava ääni, joka oli +Schubertin sävelin saanut meidät vapisemaan, saattoi taipua niin +miellyttävän ja hilpeän ilon säveliin. Heti ensimäisen lauseen jälkeen +kaikuikin koko salongista suosionosoitusten sorinaa. Totta on, että +kun minä vuorostani vavisten lauloin: "ah, tuska mielen valtaa", oli +äänessäni sellainen-pelon ilme, että pidättyneet suosionosoitukset +taas puhkesivat esiin. Senjälkeen syntyi syvä hiljaisuus, jotta +voitaisiin kuulla laulumme. En voi sanoa, kuinka paljon rakkautta oli +kreivin äänessä, kun hän jatkoi: "pois pelkos turha heitä", ja kuinka +kutsuva ja täynnä lupauksia olikaan hänen laulamansa säe: "mua seuraa +hetkinen". Kaikki tämä soveltui niin hyvin minuun, että todellakin +olin vähällä pyörtyä, saneessani: "voin tuskin hengittääkään". +Varmaankin oli musiikki tässä muuttunut ilmekieleltään; Zerlinan +kiemailevan valituksen sijasta se oli syvimmän tuskan huudahdus. Tässä +silmänräpäyksessä tunsin kreivin lähestyneen minua. Hänen kätensä +koski kupeellani riippuvaa kättäni, tuliharso nousi silmieni eteen, +tartuin kreivittären tuoliin ja pidin siitä kiinni. Tähän tukeen +nojaten jaksoin pysyä pystyssä, mutta kun me yhdessä lauloimme: "Kuin +onnellinen oonkaan, kun sinun olla saan!" tunsin hänen hengityksensä +hiuksillani ja olkapäilläni. Vavistus kävi läpi koko ruumiini, ja +kun lausuin sanan ”_amor_”, päästin huudon, johon kaikki voimani +tyhjentyivät, ja vaivuin pyörtyneenä lattialle. + +Äitini kiiruhti luokseni, mutta hän olisi tullut liian myöhään, jollei +kreivitär M— olisi ottanut minua vastaan käsivarsilleen. Pyörtymykseni +pantiin kuumuuden syyksi. Minut vietiin erääseen viereiseen huoneeseen. +Hajusuola, jota minun annettiin hengittää sisääni, avoin ikkuna ja +muutamat kasvoilleni pirskoitetut vesipisarat palauttivat minut +tajuihini. Kreivitär M— tahtoi, että menisin taas tanssimaan, mutta en +halunnut siitä kuullakaan. Äitini, joka itse oli levoton, oli tällä +kertaa samaa mieltä kuin minäkin, ja me lähdimme kotiin. + +Vetäydyin heti omaan huoneeseeni. Kun riisuin kädestäni toisen +hansikkaan, putosi siitä paperi, joka oli pistetty siihen pyörtyneenä +ollessani. Otin sen lattialta ja luin nämä lyijykynällä kirjoitetut +sanat: + +"Te rakastatte minua... kiitos, kiitos!" + + + + +IX. + +RATKAISU. + + +Vietin kauhean yön, kyynelten ja huokausten yön. Te ette tiedä, te +miehet, ettekä te koskaan saa kokea, kuinka suuret tuskat kiusaavat +äitinsä silmien alla kasvatettua tyttöä, jonka kuvastimenpuhdasta +sydäntä ei vielä ole himmentänyt mikään henkäys, jonka sydän ei koskaan +ole lausunut sanaa rakkaus, ja joka äkkiä näkee olevansa turvattoman +linturaukan lailla kietoutuneena, omaa vastustuskykyään voimakkaamman +tahdon kahlitsemana, ja tuntee olevansa vieraan käden riistettävänä +jonnekin pois, vaikka kuinkakin koettaisi vastustaa sitä, ja joka +kuulee äänen sanovan: "Te rakastatte minua", ennenkuin itse on sanonut: +"Minä rakastan teitä". + +En tiedä, kuinka saatoin olla tulematta hulluksi sinä yönä; katsoin +olevani hukassa; lakkaamatta minä toistin itsekseni: "Minä rakastan +häntä! Minä rakastan häntä!" ollen niin suuren pelon vallassa, etten +vielä tänäänkään tiedä, eikö tunteeni ollut aivan päinvastainen kuin +miksi sitä luulin. + +Oli kuitenkin ilmeistä, että kaikki tuntemani mielenliikutukset olivat +todisteita rakkaudesta, kun kerran kreivi, jolta ei yksikään niistä +ollut jäänyt huomaamatta, ne siksi tulkitsi. Omalta osaltani ne olivat +ensimäiset tässä suhteessa kokemani vaikutelmat. Minulle oli sanottu, +että oli pelättävä tai vihattava ainoastaan niitä, jotka ovat tehneet +meille pahaa; en siis voinut vihata enkä pelätä kreiviä, ja jos se, +mitä häntä kohtaan tunsin, ei ollut pelkoa eikä vihaa, niin sen täytyi +kai olla rakkautta. + +Seuraa vana aamuna, kun istuuduimme aterialle, tuotiin äidilleni kaksi +kreivi Horace de Beuzevalin käyntikorttia; hän oli lähettänyt ottamaan +selvää terveydestäni ja kysymään, oliko pahoinvoinnistani ollut mitään +seurauksia. Vaikka tämä kysymys tehtiin niin aikaisin, piti äitini sitä +kuitenkin vain tavallisen kohteliaisuuden osoituksena. Pyörtyessäni +oli kreivi laulanut kanssani, ja tämä seikka sai selittää hänen +hätiköivän osanottonsa. Äitini huomasi silloin vain, kuinka väsynyt +ja kalpea minä olin. Se huolestutti häntä ensin, mutta minä rauhoitin +häntä vakuuttaen, etten tuntenut itseäni laisinkaan kipeäksi, ja että +maaseutuelämän hiljaisuus ja raikkaus saattaisi minut aivan ennalleen, +jos hän suostuisi siihen, että palaisimme sinne. Äitini tahtoi +ainoastaan sitä, mitä minäkin tahdoin; hän antoi lähtömääräykset, ja +kello kahden tienoissa me lähdimme. + +Pakenin Pariisista yhtä innokkaasti kuin neljä päivää sitten olin +paennut maalta, sillä ensimäinen ajatukseni, kreivin käyntikortin +nähdessäni, oli ollut, että hän heti vastaanottotunnilla tulisi +itsekin. Mutta minä tahdoin paeta häntä, en tahtonut nähdä häntä enää +koskaan. Sen ajatuksen jälkeen, jonka hän oli saanut minusta, sen +kirjeen jälkeen, jonka hän oli kirjoittanut minulle, tuntui minusta +siltä, että kuolisin häpeästä, jos joutuisin taas hänen seuraansa. + +Kaikki nämä ajatukset, jotka pyörivät aivoissani, nostattivat veren +niin kiivaasti ja niin usein poskilleni, että äitini luuli minun +kärsivän katetuissa ajoneuvoissa ilman puutteesta ja käski kuskin +pysähdyttää, jotta palvelija saattoi laskea kuomun alas. + +Nyt oli syyskuun loppupuoli, siis koko vuoden ihanin ajankohta. +Joidenkuiden puulajien lehdet alkoivat jo punertua metsissä. Syksyssä +on jotakin kevään kaltaista, ja vuoden viimeiset sulotuoksut +muistuttavat usein sen ensimäisiä huuruja. Ilma, luonnon tarkastelu, +kaikki metsän äänet, jotka muodostavat yhden ainoan jatkuvan +surumielisen soinnun, alkoivat viihdyttää mieltäni, kun äkkiarvaamatta +huomasin eräässä edessämme olevassa tienkäänteessä ratsastajan. Vaikka +hän vielä oli kaukana, tartuin äitini käsivarteen, aikoen pyytää häntä +palaamaan Pariisiin, sillä olin tuntenut kreivin. Mutta minä luovuin +heti aikomuksestani. Mitä sanoisin syyksi tälle tahtoni muutokselle, +joka muistutti ihan aiheetonta päähänpistoa? Kokosin senvuoksi kaiken +rohkeuteni. + +Ratsastaja ajoi käyden, ja pian saavutimmekin hänet. Se oli, kuten olen +sanonut, kreivi. + +Hän oli tuskin tuntenut meidät, ennenkuin jo lähestyi ja pyysi +anteeksi, että oli niin aikaisin tiedustanut vointiani, mutta kun +hänen piti vähän myöhemmin matkustaa maalle herra de Luciennen luokse, +jossa hän aikoi viettää muutamia päiviä, ei hän ollut tahtonut jättää +Pariisia niin levottomana kuin hän oli. Jos aika olisi ollut sovelias, +niin hän olisi tullut itse. + +Änkytin muutamia sanoja; äitini kiitti häntä. — "Mekin palaamme maalle +loppusyksyksi", sanoi hän. + +"Silloin kenties sallitte, että saatan teidät perille saakka", vastasi +kreivi. + +Äitini kumarsi hymyillen; asia oli yksinkertainen; maatilamme oli kolme +lieuetä lähempänä kuin herra Luciennen tila, ja sama tie vei molempiin. + +Kreivi ratsasti senvuoksi vieressämme jäljellä olevat viisi lieuetä. +Vauhdin nopeus sekä vaikeus pysyä rinnalla teki sen, että vaihdoimme +vain muutamia sanoja. Linnaan päästyämme hän hyppäsi hevosen selästä, +auttoi äitiäni vaunuista ja tarjosi sitten minulle kätensä. En voinut +kieltäytyä; vavisten ojensin hänelle käteni. Hän tarttui siihen +tyynesti, tekeytymättä innokkaaksi, kuten kenen käteen tahansa; mutta +minä tunsin, että hän jätti siihen, kirjelappusen. Ennenkuin ehdin +sanoa sanaakaan tai tehdä ainoatakaan liikettä, oli kreivi kääntynyt +äitini puoleen ja lausui hänelle jäähyväisiä. Sitten hän nousi jälleen +hevosen selkään, hylkäsi kaikki äitini tarjoukset hiukan levätä, lähti +herra de Luciennen maatilalle, jossa sanoi itseänsä odotettavan, ja +katosi muutamassa silmänräpäyksessä. + +Olin seisonut liikkumatta samalla paikalla. Sormeni puristivat +kirjelappusta, jota en uskaltanut päästää kädestäni, mutta jonka +kuitenkin olin päättänyt jättää lukematta. Äitini kutsui minua; +seurasin häntä. Minne panisin kirjeen? Minulla ei ollut tulta, missä +sen polttaisin. Repisinkö sen? Joku saattaisi löytää palaset. Kätkin +sen hameeni vyöhön. + +Kärsin hirveätä tuskaa siihen saakka, kun tulin huoneeseeni. Kirje +poltti rintaani; tuntui siltä kuin yliluonnollinen voima olisi +ilmaissut sen jokaisen kirjaimen sydämelleni, joka melkein kosketti +sitä. Tällä kirjeellä oli magneettinen voima. + +Varmasti olisin samassa silmänräpäyksessä, kuin sen sain, +pienimmättäkään epäilyksettä repinyt sen, polttanut sen heti, mutta +huoneeseen päästyäni en enää rohjennut sitä tehdä. Lähetin pois +kamarineitoni sanoen itse riisuutuvani. Sitten istuuduin vuoteen +laidalle ja olin siinä kokonaisen tunnin liikkumattomana, tuijottaen +eteeni, kirjelappunen nyrkkiin puristetussa kädessäni. + +Vihdoin avasin sen ja luin: + +"Te rakastatte minua, Pauline, sillä te pakenette minua. Eilen +poistuitte tanssiaisista, joissa minä olin, tänään lähdette +kaupungista, jossa olen. Mutta kaikki on turhaa. On olemassa +ihmiskohtaloita, jotka harvoin yhtyvät, mutta joita, niiden kerran +yhdyttyä, ei koskaan saa eroittaa. + +"Minä en ole muiden kaltainen. Huvien, huolettomuuden ja ilon +ikäkaudella olen jo kärsinyt paljon, ajatellut paljon, pelännyt paljon. +Olen kahdeksankolmatta vuoden vanha. Te olette ensimäinen nainen, jota +olen rakastanut; sillä minä rakastan teitä, Pauline! + +"Teidän avullanne minä voin, jos Jumala ei murskaa tätä sydämeni +viimeistä toivoa, unhottaa menneisyyden ja toivoen odottaa +tulevaisuutta. Ainoastaan menneisyydessä on Jumala voimaton ja +rakkaus lohtua vailla. Tulevaisuus kuuluu Jumalalle, nykyisyys meille +itsellemme, mutta ei menneisyys. Jos Jumala, joka voi kaikki, saattaisi +peittää unhoon menneisyyden, niin ei maailmassa olisi materialisteja, +ei jumalanpilkkaajia eikä jumalankieltäjiä. + +"Nyt on kaikki sanottu, Pauline; sillä mitäpä teille ilmoittaisin, +jota ette jo tietäisi, mitä kertoisin, jota ette olisi jo arvannut? Me +olemme molemmat nuoria, molemmat rikkaita, molemmat vapaita; minä voin +olla teidän omanne, te minun omani. Sana vain, ja minä käännyn äitinne +puoleen ja me pääsemme yhteen. Jos tapani, samoin kuin sielunikin, +poikkeavat siitä, mikä on maailmassa yleistä, niin antakaa anteeksi +omituisuuteni ja ottakaa minut vastaan sellaisena kuin olen; te voitte +tehdä minut paremmaksi. + +"Jos vastoin toivoani jokin syy, jota en voi aavistaa, mutta jollainen +kuitenkin voi olla olemassa, saattaisi teidät täst'edeskin pakenemaan +minua, kuten tähän asti olette koettanut tehdä, niin tietäkää, Pauline, +että se olisi hyödytöntä. Minä seuraan teitä kaikkialle, kuten nyt olen +seurannut teitä. Ei ole mitään, mikä kiinnittäisi minua enemmän yhteen +paikkaan kuin toiseen. Päinvastoin kaikki vetää minua sinne, missä te +olette. Tämän jälkeen tulee ainoaksi päämääräkseni kohdata teitä tai +seurata jälkiänne. Olen menettänyt monta vuotta sekä satoja kertoja +pannut alttiiksi ajallisen ja iankaikkisen menestykseni päästäkseni +tulokseen, joka ei luvannut minulle yhtä suurta onnea. + +"Hyvästi, Pauline! Minä en uhkaa teitä, minä huudan puoleenne. Minä +rakastan teitä, te minua! Armahtakaa meitä molempia!" + +Minun olisi mahdoton sanoa, mitä tunsin mielessäni tätä kirjettä +lukiessani. Tuntui siltä kuin olisin nähnyt sellaista kauheata unta, +jossa uhkaa vaara ja koetetaan päästä pakenemaan, mutta jalat kasvavat +kiinni maahan, eikä ahdistetussa rinnassa ole ilmaa. Tahtoo huutaa, +mutta äänessä ei ole sointua. Silloin pelästys karkoittaa unen, ja +uneksija herää jyskyttävin sydämin ja otsa hiessä. + +Mutta tästä oli mahdoton herätä; tämä ei ollut unta, vaan hirveätä +todellisuutta. Se tarttui minuun voimakkaalla kädellään ja riepoitti +minua muassaan. Ja kuitenkin, millä tavoin oli elämäni muuttunut? +Eräs mies oli ilmestynyt siihen, siinä kaikki. Tuskin olin vaihtanut +tämän miehen kanssa ainoatakaan sanaa ja katsetta. Kuinka hän siis +luuli olevansa oikeutettu kiinnittämään kohtaloni omaansa, kuten hän +nyt teki, ja puhumaan minulle melkein kuin käskijä; enhän vielä ollut +suonut hänelle edes ystävän oikeuksia? Tämä mies — huomenna voisin olla +katsomatta häneen, puhuttelematta häntä, ikäänkuin en enää tuntisikaan! +Mutta ei! En voinut mitään, olin heikko, olin nainen, rakastin häntä! + +Mutta tiesinkö sen todellakin? Rakkauttako nyt tunsin häntä kohtaan? +Astuuko rakkauden edellä sydämeen niin voimakas pelko? Olin nuori ja +tietämätön, ja tunsinko siis, mitä rakkaus on? Tämä onneton kirje, +miksi en polttanut sitä lukematta? Enkö vastaanottaessani sen ollut +antanut kreivin luulla, että rakastin häntä? Mutta kuinka olisin +menetellyt palvelijain läsnäollessa? Mutta jos olisin antanut sen +äidilleni, sanonut hänelle kaikki, ilmaissut kaikki hänelle... +ilmaissut hänelle — mitä? Lapsellisia epäröimisiä eikä mitään muuta. +Sitäpaitsi, mitä olisi äitini ajatellut sellaisesta kirjeestä? Hän +olisi luullut, että olin sanalla, liikkeellä, katseella rohkaissut +kreiviä. Mitä oikeutta hänellä muutoin oli sanoa, että rakastin häntä? +Ei, en ikinä uskaltaisi ilmaista sitä äidilleni. + +Mutta ennen kaikkea täytyi minun heti polttaa tämä kirje. Pistin +sen kynttilän liekkiin, se syttyi, ja kuten kaikki, mikä on ollut +olemassa ja mitä ei enää ole, oli se piankin vain hitunen tuhkaa. +Sitten riisuuduin nopeasti, riensin vuoteeseen ja sammutin kynttilät +paetakseni itseäni ja kätkeytyäkseni yöhön. + +Oi, kuinka minä pimeässä suljin silmäni, kuinka painoin käsiäni +kasvoilleni ja kuinka tästä kaksinkertaisesta harsosta huolimatta näin +kaikki! Tuo onneton kirje oli kirjoitettuna huoneen seiniin. Olin +lukenut sen vain yhteen kertaan, ja kuitenkin se oli niin piirtynyt +muistiini, että jokainen rivi tuntui näkymättömän käden kirjoittamana +esiintyvän selvempänä sikäli kuin edellinen rivi häipyi. Ja minä luin, +luin sen taas uudelleen sillä tavoin kymmenen, kaksikymmentä kertaa sen +yön kuluessa. Oi, vakuutan teille, että tämän sieluntilan ja hulluuden +välillä oli vain hyvin matala muuri ja ylen heikko väliverho. + +Vasta aamun koittaessa nukuin aivan väsyneenä. Kun heräsin, oli jo +myöhä; kamarineitoni ilmoitti minulle, että rouva de Lucienne ja hänen +tyttärensä olivat saapuneet. Silloin juolahti mieleeni äkillinen +ajatus. Minun pitäisi sanoa kaikki rouva de Luciennelle; hän oli aina +ollut hyvin ystävällinen minulle; hänen luonansa minä olin nähnyt +kreivi de Horacen; kreivi oli hänen poikansa ystävä; rouva de Lucienne +olisi paras uskottu saamaan tietää salaisuuteni; Jumala itse lähetti +hänet minun luokseni. Samassa silmänräpäyksessä oveni aukeni, ja +rouva de Lucienne astui sisään. Oi, silloin todellakin uskoin tähän +lähetystehtävään. Nousin istumaan vuoteessani ja ojensin nyyhkyttäen +käsivarteni häntä kohti; hän istuutui viereeni. + +"No, lapseni", sanoi hän hetkisen kuluttua ja otti käsiinsä käteni, +joilla peitin kasvojani, "katsotaanpas, mikä sinua vaivaa!" + +"Voi, minä olen niin onneton!" huudahdin. + +"Sinun ikäsi onnettomuudet ovat kuin keväiset myrskyt; ne menevät pian +ohitse ja tekevät taivaan vain entistä kirkkaammaksi." + +"Ah, jospa tietäisitte! + +"Minä tiedän kaikki", vastasi rouva de Lucienne. + +"Kuka sen on teille sanonut?" + +"Hän!" + +"Onko hän sanonut, että rakastan häntä?" + +"Hän on sanonut, että hän ainakin toivoo sitä. Pettyykö hän toivossaan?" + +"En tiedä itsekään. Tunsin rakkauden ainoastaan nimeltä; kuinka siis +vaaditte, että minun on selvästi nähtävä sydämeeni ja voitava tällaisen +tuskan vallassa selittää tunnetta, joka on sen syynä?" + +"Hyvä, Horace näkyy ymmärtäneen sitä paremmin kuin sinä itse." + +Aloin itkeä. + +"No", jatkoi rouva de Lucienne, "sen taida ei minun mielestäni ole +syytä itkeä. Puhukaamme järkevästi. Kreivi Horace on nuori, kaunis, +rikas; se jo riittää puolustamaan tunnetta, jonka hän sinussa herättää. +Kreivi on nuorimies, sinä olet kahdeksantoista vuoden vanha, se olisi +kaikin puolin sopiva liitto." + +"Voi, hyvä rouva!" + +"Niin, niin, emme puhu siitä enää. Minä tiedän kaikki, mitä minun +tarvitsee tietää. Menen takaisin äitisi luokse ja lähetän tänne Lucien." + +"Ah, mutta ei sanaakaan, eikö niin?" + +"Ole levollinen, minä tiedän mitä minun on tehtävä. Hyvästi, rakas +lapsi. Pyyhi kauniit silmäsi ja syleile minua." + +Heittäydyin toisen kerran hänen kaulaansa. Heti senjälkeen tuli Lucie; +minä pukeuduin, ja me menimme alakertaan, Äitini oli vakava, mutta +vielä tavallista sydämellisempi. Useita kertoja aamiaisen aikana hän +katsoi minua levottomasti ja surunvoittoisesti; ja joka kerta tunsin +häpeän punan nousevan poskilleni. + +Kello neljä lähtivät rouva de Lucienne ja hänen tyttärensä. Äitini oli +minulle samanlainen kuin tavallisestikin. Ei sanaakaan mainittu rouva +de Luciennen käynnistä eikä syystä, joka sen oli aiheuttanut. + +Illalla menin tapani mukaan syleilemään äitiäni, ennenkuin vetäydyin +huoneeseeni. Kun painoin huuleni hänen otsalleen, huomasin hänen +itkevän. Polvistuin hänen eteensä ja painoin pääni hänen rintaansa +vasten. Silloin hän aavisti tunteen, joka saattoi minut niin tekemään, +kietoi käsivartensa olkapäitteni ympärille, veti minut lähemmäksi +itseään ja sanoi: + +"Ole onnellinen, tyttäreni, vain sitä minä rukoilen kaitselmukselta!" + +Kaksi päivää myöhemmin pyysi rouva de Lucienne kreivin puolesta +kättäni, ja kuusi viikkoa senjälkeen olivat minun ja kreivi Horacen +häät. + + + + +X + +ÄKILLINEN MATKA. + + +Häät pidettiin Luciennessa marraskuun alkupäivinä, ja talven alussa me +palasimme Pariisiin. + +Asuimme kaikki samassa talossa. Äitini oli avioliittosopimuksessa +antanut minulle viisikolmatta tuhatta livreä vuodessa, kreivi oli +määrännyt melkein yhtä paljon; äidilleni jäi vielä viisitoista tuhatta. +Kotimme oli siis, jollei Saint-Germainin esikaupungin rikkaimpia, niin +ainakin loistavia koteja. + +Horace esitteli minulle kaksi ystäväänsä pyytäen, että ottaisin +heidät vastaan niinkuin he olisivat hänen veljiänsä. Jo kuusi vuotta +he olivat olleet kiintyneitä toisiinsa niin uskollisesti, että heitä +tavallisesti sanottiin eroamattomiksi. Neljäs, jonka menetystä he joka +päivä valittivat ja josta he alituisesti puhuivat, oli edellisen vuoden +lokakuussa saanut surmansa ollessaan metsästämässä Pyreneillä, missä +hänellä oli ollut maatila. En tahdo ilmaista näiden miesten nimiä, ja +kertomukseni lopulla te ymmärrätte syyn siihen; mutta kun tulen usein +mainitsemaan heitä erikseen, tahdon sanoa toista Henrikiksi ja toista +Maxiksi. + +En voi sanoa olleeni onnellinen. Se tunne, joka minussa oli Horacea +kohtaan, on aina ollut ja pysyykin aina minulle selittämättömänä. +Sitä voisi sanoa kunnioituksen sekaiseksi peloksi; saman vaikutuksen +hän muuten teki kaikkiin, jotka tulivat johonkin kosketukseen hänen +kanssansa. Hänen molemmat ystävänsäkin, niin vapaita ja tuttavallisia +kuin olivatkin hänen seurassaan, vastustivat häntä harvoin ja +myöntyivät aina hänen tahtoonsa, pitäen häntä jollei isäntänä, niin +ainakin vanhempana veljenä. Vaikka he olivatkin taitavia urheilijoita, +eivät he kuitenkaan olleet likimainkaan niin väkeviä kuin hän. + +Kreivin toimesta oli biljardisali muutettu miekkailuhuoneeksi ja +yksi puutarhan käytävistä järjestetty ampumaradaksi. Joka päivä nämä +herrat tulivat harjoittelemaan miekkailua tai pistoolilla ampumista. +Toisinaan olin läsnä näissä aseharjoituksissa. Horace oli silloin +pikemminkin heidän opettajansa kuin vastustajansa. Hän säilytti tällöin +aina saman jäätävän levollisuuden, jota olin saanut nähdä rouva de +Luciennen luona; ja useat kaksintaistelut, jotka aina päättyivät hänen +edukseen, osoittivat, että tämä kylmäverisyys, joka on niin harvinainen +ratkaisevissa silmänräpäyksissä, ei koskaan jättänyt häntä pulaan itse +taistelupaikalla. Horace pysyi siis, ihmeellistä kyllä, läheisestä +suhteestamme huolimatta minun ajatuksissani miehenä, joka oli etevämpi +ja olemukseltaan erilainen kuin kaikki muut. + +Mitä häneen tulee, näytti hän olevan onnellinen. Ainakin hän mielellään +yhä uudelleen sanoi olevansa onnellinen, vaikka hänen otsansa rypyt +usein todistivat toista. Toisinaan hänen lepoaan häiritsivät hirveät +unet, ja tällä miehellä, joka päivisin oli niin tyyni ja rohkea, oli +sellaisesta unesta herätessään pelonhetkiä, jolloin hän vapisi kuin +lapsi. Syyksi siihen hän sanoi erään tapauksen, joka oli sattunut hänen +äidilleen raskaudentilassa. Rosvot olivat vanginneet hänet Sierrassa ja +sitoneet hänet kiinni puuhun, ja hänen oli täytynyt katsella, kuinka he +murhasivat erään toisen samaa tietä tulevan matkustajan. Tästä johtui, +että väkivalta- ja rosvouskohtaukset tavallisesti esiintyivät unissa +hänen mielikuvituksessaan. Enemmän torjuakseen tällaisia unia kuin +todellisesta pelosta hän panikin aina ennen maatamenoaan, missä ikinä +hän olikin, parin pistooleja sängyn viereen. Aluksi se hirvitti minua, +sillä minä pelkäsin aina, että hän jonkinlaisen unissakäyntikohtauksen +aikana käyttäisi näitä aseita; mutta vähitellen tyynnyin ja totuin +hänen varokeinoihinsa. Vielä merkillisempi tapa, jonka vasta nyt +ymmärrän, oli se, että häntä varten pidettiin yöt päivät ratsu +satuloituna tallissa. + +Talvi kului juhlineen ja tanssiaisineen. Horacella itsellään oli joukko +tuttavia, niin että seurustelupiirimme lisääntyi kaksin verroin, kun +salonkimme nyt yhdistettiin. Hän seurasi minua kaikkialle erittäin +kohteliaana ja, mikä kaikkia ihmetytti, oli tykkänään lakannut +pelaamasta. + +Keväällä matkustimme taas maalle. + +Siellä tapasimme kaikki muistomme. Päivät kuluivat osaksi meillä, +osaksi naapuriemme luona. Me jatkoimme seurusteluamme rouva de +Luciennen ja hänen perheensä kanssa, aivan kuin he olisivat olleet +sukulaisiamme. Asemani ei siis entisestään ollut paljoakaan muuttunut, +ja elämäni oli melkein samanlaista kuin naimattomanakin ollessani. +Jollei tämä tila ollut onnea, muistutti se ainakin sitä niin, että +saattoi erehtyä. Ainoa seikka, mikä sitä toisinaan häiritsi, olivat nuo +tuntemattomista syistä johtuvat synkkyydenkohtaukset, joiden valtaan +Horace yhä useammin joutui, sekä unet, jotka kävivät sitä hirveämmiksi, +mitä pitemmälle aika kului. Usein menin hänen luokseen päivisin hänen +raskaina hetkinään tai herätin hänet hänen kiusallisista unistaan. +Mutta heti kun hän sai nähdä minut, saivat hänen piirteensä saman +kylmän ja tyynen ilmeen, joka oli tehnyt niin voimakkaan vaikutuksen +minuun. Yhdestä asiasta oli kuitenkin mahdoton erehtyä: tämän +näennäisen tyyneyden ja tosionnen välinen eroitus oli hyvin suuri. + +Toukokuun lopulla saapuivat luoksemme Henrik ja Max, jo ennen +mainitsemani nuoret miehet. Tunsin sen ystävyyden, joka liitti heidät +Horaceen, ja äitini ja minä vastaanotimme heidät, hän kuten lapsinaan, +minä kuin veljinäni. Heille annettiin huoneet ihan meidän huoneittemme +vierestä. Kreivi toimitti sinne erikoisääniset kellot, joihin johdot +kulkivat heidän huoneittensa ja hänen huoneensa välillä, ja antoi +käskyn, että nyt oli alati pidettävä satuloituina kolme hevosta +yhden asemasta. Kamarineitoni kertoi minulle sitäpaitsi kuulleensa +palvelusväeltä näillä herroilla olevan saman tavan kuin miehellänikin, +että heillä aina nukkuessaan oli kaksi pistoolia päänalaisensa vieressä. + +Ystäviensä tultua Horace lyöttäytyi tykkänään heidän seuraansa. +Heidän ajanvietteensä oli muuten samanlaista kuin Pariisissakin: +kilparatsastusta sekä miekkailu- ja ampumaharjoituksia. + +Tällä tavoin kului heinäkuu. Mutta elokuun keskivaiheilla ilmoitti +kreivi, että hänen oli pakko muutaman päivän kuluttua jättää minut +kahdeksi tai kolmeksi kuukaudeksi. Se olisi ensimäinen eromme +naimisiinmenomme jälkeen; ja minä pelästyinkin nämä sanat kuullessani. +Kreivi koetti rauhoittaa minua ja sanoi, että tämä matka, jota +kenties pidin pitkänä, ulottuisi ainoastaan Pariisin läheisimpiin +maaseutupaikkakuntiin eli Normandiaan. Hän ja hänen ystävänsä aikoivat +lähteä Burcyn linnaan. Kummallakin heistä oli maatila, toisella +Vendéessä, toisella Toulonin ja Nizzan välillä. Metsästysmatkalla +surmansa saaneen maatila oli Pyreneillä ja kreivi Horacen tila +Normandiassa, niin että kukin heistä vastaanotti toiset vuorotellen +metsästysaikana, jolloin he olivat kolme kuukautta yhdessä. + +Tänä vuonna oli kreivin vuoro vastaanottaa ystävänsä. Tarjouduin heti +lähtemään mukaan, pitääkseni emäntänä huolta taloudesta, mutta kreivi +vastasi, että linna soveltui vain metsästäjille; se oli ränsistynyt +ja huonosti kalustettu, hyvä kylläkin metsämiehille, jotka saattoivat +mukautua millaiseen tahansa, mutta ei naiselle, joka oli tottunut +kaikkeen elämän loistoon ja mukavuuteen. Hän sanoi muuten siellä +ollessaan käskevänsä ryhtyä tarpeellisiin korjaustöihin, niin että kun +hänen vuoronsa tämän jälkeen tulisi, saattaisin seurata häntä sinne ja +arvokkaasti esiintyä emäntänä hänen maatilallaan. + +Tämä tapaus, joka äidistäni näytti niin yksinkertaiselta ja +luonnolliselta, teki minut hirveän levottomaksi. En ollut koskaan +kertonut äidilleni Horacen synkkyydestä tai siitä, kuinka levoton hän +oli unissaan. Mutta kuinka Horace oli koettanutkin niitä selittää +minulle, olivat selitykset aina tuntuneet minusta niin tehdyiltä, että +aavistelin muita syitä, joita hän ei voinut tai tahtonut mainita. +Olisi kuitenkin ollut naurettavaa, jos olisin kovin surrut kolmen +kuukauden poissaolon takia, ja myös näyttänyt omituiselta, jos olisin +itsepintaisesti vaatinut saada seurata Horacea, joten siis kätkin +levottomuuden mieleeni enkä enää puhunut tästä matkasta. + +Tuli eropäivä; se oli 27 päivä elokuuta. Herrat tahtoivat olla Burcyssä +kyllin aikaisin, voidakseen aloittaa metsästyksen syyskuun 1 päivänä. +He matkustivat kyytivaunuissa ja lähettivät malaijin ratsuineen +ennakolta linnaan. + +Lähtöhetkellä en voinut olla purskahtamatta itkuun. Vein Horacen +erääseen huoneeseen ja pyysin vielä kerran häntä ottamaan minut +mukaansa. Kerroin hänelle epämääräisen pelkoni; muistutin hänelle hänen +synkkiä hetkiään ja selittämätöntä säikähdystä, joka toisinaan hänet +valtasi. Siitä puhuessani nousi veri hänen kasvoihinsa, ja minä näin +hänen ensi kerran tekevän kärsimättömän liikkeen. Hän malttoi kuitenkin +heti mielensä, puhui minulle mitä lempeimmin ja lupasi kirjeellä kutsua +minut sinne, jos, mitä hän kuitenkin epäili, paikka oli asuttavassa +kunnossa. Tähän lupaukseen luottaen ja toivo mielessäni olin hänen +poistuessaan tyynempi kuin olisin luullutkaan. + +Eromme ensimäiset päivät olivat kuitenkin kamalat; eikä se sentään, +toistan sen vielä kerran, ollut rakkaudesta johtuvaa tuskaa: se oli +epävarma, mutta ainainen aavistus jostakin suuresta onnettomuudesta. + +Kaksi päivää Horacen lähdön jälkeen sain häneltä Caënissa päivätyn +kirjeen. Hän oli pysähtynyt tähän kaupunkiin päivälliselle, ja +muistaen, kuinka levoton olin ollut lähtöhetkellä, hän oli tahtonut +kirjoittaa minulle. Tämän kirjeen lukemisella olisi ollut jossakin +määrin virkistävä vaikutus, mutta sen viimeiset sanat uudistivat kaiken +pelkoni, sitä julmemmin, kun ne olivat tosia yksin minulle ja olisivat +näyttäneet kuvitelluilta kenestä muusta tahansa. Sensijaan, että olisi +kirjoittanut "näkemiin!" oli kreivi lopettanut kirjeensä sanoilla: "jää +hyvästi!" — Kiihoittunut mieli kiintyy vähimpäänkin pikkuasiaan; olin +vähällä pyörtyä, kun luin ne sanat. + +Sitten sain toisen kirjeen, joka oli päivätty Burcyssä. Linna, jossa +hän ei ollut käynyt kolmeen vuoteen, oli hänen sinne tullessaan ollut +täydellisesti rappiolla. Siinä oli tuskin ainoatakaan huonetta, johon +eivät sade ja tuuli päässeet tunkeutumaan; minun oli siis mahdoton tänä +vuonna ajatellakaan lähtöä sinne. Odotin tällaista kirjettä, en tiedä +miksi, ja sentähden se vaikutti minuun vähemmän kuin ensimäinen kirje. + +Muutamia päiviä senjälkeen luimme sanomalehdistämme ensimäisen uutisen +Normandian kauhistuttavista murhista ja väkivallanteoista. Horacen +kolmannessa kirjeessä mainittiin niistä myös muutamia sanoja, mutta +hän ei näyttänyt kiinnittävän näihin huhuihin sellaista huomiota +kuin sanomalehdet. Vastauksessani pyysin häntä palaamaan niin pian +kuin mahdollista; huhut tuntuivat minusta olevan alkuna aavistusten! +toteutumiseen. + +Pian kävivät tiedot yhä pelottavammiksi, ja nyt minulla oli vuorostani +tuskan hetkiä ja kauheita unia. En uskaltanut enää kirjoittaa +Horacelle; viimeiseen kirjeeseeni en ollut saanut vastausta. Kävin +rouva de Luciennen luona, josta oli ensimäisen tunnustukseni jälkeen +tullut neuvonantajani. Ilmaisin hänelle pelkoni ja aavistukseni. +Hän sanoi minulle samaa kuin äitini oli sanonut minulle ainakin +kaksikymmentä kertaa: yksinomaan pelko, että minulla olisi epämukavaa +linnassa, oli saanut kreivin olemaan ottamatta minua mukaansa. Rouva de +Lucienne sanoi tietävänsä paremmin kuin kukaan, kuinka suuresti Horace +minua rakasti; hänellehän kreivi oli ensin sen uskonut, ja häntähän +kreivi niin usein oli kiittänyt onnestaan. Varmuus siitä, että Horace +rakasti minua, sai minut tekemään sen lujan päätöksen, että jollen ensi +postissa saisi tietoa hänen kotiintulostaan, lähtisin hänen luoksensa. + +Sain kirjeen. Kaukana siitä, että Horace olisi puhunut paluusta, +ilmoitettiin siinä, että hänen oli pakko elää vielä kuusi viikkoa +tai kaksi kuukautta erossa minusta. Hänen kirjeensä oli täynnä +rakkaudenvakuutuksia. Vain hänen ystäviensä kanssa kauan sitten tehdyt +sopimukset estivät häntä palaamasta, ja varmuus, etten voisi sietää +oleskelua näissä raunioissa, ehkäisi häntä pyytämästä minua tulemaan +sinne. + +Jos olisin vielä epäillyt, olisi tämä kirje vahvistanut päätöstäni. +Menin heti äitini luokse, sanoin hänelle, että Horace oli pyytänyt +minua tulemaan luoksensa ja että aioin lähteä seuraavana iltana. Hän +tahtoi välttämättä tulla mukaani, ja minun oli tavattoman vaikea saada +hänet uskomaan, että kun Horace ensin epäröi kutsua minua sinne, niin +sitä suurempi syy oli äidin jäädä tulematta. + +Lähdin matkaan kyytihevosilla ja otin mukaani kamarineitoni, joka oli +kotoisin Normandiasta. Kun olimme tulleet Saint-Laurent-du-Montiin, +pyysi hän minulta lupaa olla kolme tai neljä päivää Crèvecoeurissa +asuvien sukulaistensa luona. Myönnyin hänen pyyntöönsä ottamatta +huomioon, että tarvitsin hänen palveluksiaan juuri tullessani paikkaan, +jossa asui ainoastaan miehiä. Tahdoin samalla osoittaa Horacelle, että +hän oli tehnyt väärin epäillessään minun voivan tyytyä yksinkertaisiin +oloihin. + +Saavuin Caëniin noin kello seitsemän illalla. Majatalonpitäjä, joka +kuuli, että yksin matkalla oleva nainen pyysi hevosia Burcyn linnaan, +tuli itse ulos, kehoittaen niin hartaasti viipymään yön kaupungissa ja +vasta seuraavana päivänä jatkamaan matkaani, että myönnyin. Muuten, +olisinkin tullut linnaan sellaiseen aikaan, jolloin kaikki jo olivat +levolla, ja kenties olisivat linnanportit niiden tapahtumain johdosta, +joiden keskuksessa se oli, niin lujasti suljetut, etten pääsisi sisään. +Tämä syy pikemmin kuin pelko sai minut jäämään majataloon. + +Illat alkoivat käydä kylmiksi, ja minä menin ravintolan saliin siksi +aikaa kuin minua varten pantiin huonetta kuntoon. Jotta en millään +muotoa katuisi päätöstäni ja siitä johtunutta viivytystä, kertoi emäntä +minulle kaikki, mitä paikkakunnalla oli tapahtunut viimeisten kahden +tai kolmen viikon kuluessa. Kauhistus oli suurimmillaan; päivänlaskun +jälkeen uskallettiin tuskin mennä neljänneslieuen päähän kaupungista. + +Minulla oli kamala yö. Sikäli kuin lähestyin linnaa, väheni +itseluottamukseni. Kreivillä oli kenties muita syitä pitää minua poissa +luotaan kuin mitä oli minulle ilmaistu. Kuinka hän silloin ottaisi +minut vastaan? Olihan odottamaton tuloni tottelemattomuutta hänen +tahtoansa vastaan, hänen oikeutensa loukkaamista. Eikö se kärsimätön +liike, jota hän ei ollut voinut pidättää ja joka oli ensimäinen ja +ainoa, mitä hän milloinkaan oli minun läsnäollessani tehnyt, ilmaissut +peruuttamatonta päätöstä? Kerran päätin kirjoittaa hänelle, ilmoittaen +olevani Caënissa, ja odottaa, kunnes hän tulisi sinne luokseni. Mutta +kaikki nämä epäröimiset, jotka olivat syntyneet ja pysyneet vireillä +kuumeentapaisessa tilassa valvotun yön aikana, häipyivät, kun olin +nukkunut muutamia tunteja ja päivä paistoi huoneeseeni. Kokosin silloin +kaiken rohkeuteni ja pyysin hevosia. Kymmenen minuuttia senjälkeen minä +lähdin matkaan. + +Kello oli yhdeksän aamulla, kun ajaja pysähtyi kahden lieuen +päähän Buissonista ja osoitti minulle Burcyn linnaa, jonka puisto +ulottui kahdensadan askeleen päähän maantiestä. Syrjätie vei siitä +rautaportille. Hän kysyi, aioinko minä sinne. Vastasin kysymykseen +myöntävästi, ja me poikkesimme valtatieltä. + +Portti oli suljettu. Soitimme useita kertoja, mutta emme saaneet +vastausta. Aloin katua, etten ollut ennakolta ilmoittanut tuloani. +Kreivi saattoi ystävineen olla metsästämässä, ja mihin minä silloin +joutuisin tässä autiossa linnassa, jonka porttejakaan en voinut saada +auki? Pitäisikö minun odottaa heidän paluutaan jossakin kurjassa +maalaistalossa? Se oli mahdotonta. Vihdoin nousin kärsimättömänä +vaunuista ja soitin itse kaikin voimin. Joku elävä olento näkyi silloin +puiden lehtien lomitse eräässä käytävän mutkassa tunsin malaijin. +Viittasin, että hänen pitäisi kiiruhtaa, ja hän tuli avaamaan. + +En viitsinyt nousta takaisin vaunuihin, vaan riensin eteenpäin samaa +käytävää, jota pitkin olin nähnyt hänen tulevan. Pian näin linnan. Ensi +silmäyksellä se näytti minusta olevan verrattain hyvässä kunnossa. +Kiiruhdin portaille, menin eteiseen ja kuulin jonkun puhuvan siellä, +työnsin oven auki ja jouduin ruokasaliin. Vastapäätä minua oli Horace, +joka istui aamiaispöydässä Henrikin kanssa. Kummallakin heistä oli +kaksi pistoolia vieressään pöydällä. + +Kun kreivi sai nähdä minut, nousi hän ja kävi kalmankalpeaksi. +Vapisin niin, että jaksoin vain ojentaa käsivarteni häntä kohti. Olin +kaatumaisillani, kun hän juoksi luokseni ja tuki minua. + +"Horace", sanoin minä, "anna anteeksi! En voinut olla niin kaukana +sinusta... Olin liian onneton ja levoton... Siksi olin tottelematon +sinua kohtaan." + +"Ja teit väärin", sanoi kreivi kumealla äänellä. + +"Oi, jos tahdot", huudahdin hänen äänensä pelästyttämänä, "niin palaan +heti. Olen nähnyt sinut; siinä kaikki mitä tarvitsen!" + +"Ei", sanoi kreivi, "ei, kun nyt kerran olet täällä, niin jää tänne ja +ole tervetullut!" + +Niin sanoen hän syleili minua, ja hilliten mieltänsä hän palautti heti +kasvoilleen tyynen ilmeen, joka toisinaan pelästytti minua enemmän kuin +suurinkaan levottomuus olisi voinut. + + + + +XI. + +ODOTTAMATTOMIA TAPAUKSIA. + + +Vähitellen poistui se jääharso, jolla kreivi näytti peittäneen +kasvonsa. Hän oli vienyt minut siihen huoneeseen, jossa minun sopi +asua; se oli Ludvig XV:n ajan maun mukaan kalustettu. + +"Minä tunnen sen", keskeytin minä, "se on sama, jossa olen itsekin +ollut. Nyt alan käsittää kaikki!" + +"Siellä", jatkoi Pauline, "hän pyysi minulta anteeksi sitä tapaa, +jolla oli vastaanottanut minut; mutta se hämmästys, jonka odottamaton +tuloni oli saanut aikaan, ja pelko, että minun täytyisi kestää paljon +epämukavuutta oleskellessani tässä vanhassa kivihökkelissä, oli ollut +häntä voimakkaampi. Kun nyt kuitenkin olin uhmannut kaikkea, oli se +hyvä asia, ja hän koettaisi tehdä oleskeluni linnassa niin vähän +epämiellyttäväksi kuin mahdollista. + +"Pahaksi onneksi hän oli samaksi tai seuraavaksi päiväksi suunnitellut +metsästysretken, ja hänen olisi kenties pakko jättää minut päiväksi +tai pariksi, mutta nyt hän ei enää suostuisi tällaisiin sopimuksiin +ja minä olisin pätevänä syynä hänen kieltäytymiselleen niistä. Minä +vastasin, että hän oli täysin vapaa, ja etten ollut tullut sinne +häiritäkseni hänen huviaan, vaan tyynnyttääkseni sydäntäni, joka +oli kauhistuksissaan ympäristössä sattuneiden veristen tapahtumain +johdosta. Kreivi hymyili. + +"Olin väsynyt matkan jälkeen, laskeuduin vuoteelle ja nukuin. Kello +kaksi tuli kreivi huoneeseeni ja kysyi, tahdoinko lähteä huvimatkalle +merelle. Päivä oli kaunis; suostuin lähtemään. + +"Menimme puistoon, jonka läpi virtaa Orne-joki. Tämän pikku virran +toisella rannalla oli erinomaisen kaunis vene; se oli pitkä ja +muutenkin oudonmuotoinen. Kysyin syytä siihen. Horace sanoi minulle, +että se oli rakennettu jaavalaisen mallin mukaan, ja että tämä +rakennustapa tuntuvasti lisäsi sen nopeutta. Nousimme siihen, Horace, +Henrik ja minä; malaiji asettui soutamaan, ja me liu'uimme nopeasti +eteenpäin virran lisätessä vauhtiamme. Merelle päästyämme nostivat +Henrik ja Horace pitkän, kolmionmuotoisen purjeen, joka oli kiinnitetty +mastoon, ja airojen avutta me kiidimme hämmästyttävän nopeasti pitkin +meren pintaa. + +"Ensi kerran minä silloin näin valtameren. Se oli komea näytelmä, ja sen +katseleminen kiinnitti niin puoleensa kaiken huomioni, etten nähnyt +kulkevamme erästä pientä meille merkkejä tekevää venettä kohden. +Heräsin haaveiluistani vasta kun Horace huusi eräälle veneessä olevista +miehistä: + +"'Hoi! hohoi! Herra merimies, mitä uutta Havresta?' + +"'Ei mitään erityistä, totta tosiaan', vastasi ääni, joka oli minulle +tuttu; 'entä Burcystä?' + +"'Kuten näet, on luoksemme tullut odottamaton toveri, sinun vanha +tuttavasi, madame de Beuzeval, vaimoni.' + +"'Mitä! madame de Beuzeval?' vastasi Max, jonka nyt tunsin. + +"'Hän itse. Ja jos epäilet, ystävä hyvä, niin tule tänne ja osoita +hänelle kunnioitustasi.' + +"Vene lähestyi; sen miehistönä oli Max ja kaksi matruusia. Hänellä oli +kaunis merimiespuku ja olkapäällään verkko, jota hän valmistautui +laskemaan mereen. Hänen tultuansa lähelle vaihdoimme muutamia +kohteliaisuuksia, minkä jälkeen Max laski verkkonsa, astui veneeseemme +ja puhui muutamia sanoja hiljaa Horacen kanssa. Sitten hän sanoi +minulle hyvästi ja meni takaisin veneeseensä. + +"'Toivotamme runsasta saalista!' lausui Horace. + +"'Onnellista matkaa!' vastasi Max; ja veneet erosivat toisistansa. + +"Päivällistunti lähestyi, me tulimme virran suulle; mutta oli pakoveden +aika, eikä vesi ollut kyllin syvää voidaksemme soutaa puistoon asti. +Meidän täytyi senvuoksi nousta veneestä merenrannalla ja kävellä +särkkien yli linnaan. + +"Silloin kuljin samaa tietä, jolle te jouduitte kolme tai neljä päivää +myöhemmin: ensin pienten mukulakivien ylitse, sitten pitkässä ruohossa +ja lopuksi vuorta ylöspäin. Kävelimme halki raunioiden, näin luostarin +ja pienen hautausmaan, astuin pitkin käytävää, ja pienen metsikön +toiselle puolelle päästyämme huomasin olevani jälleen linnan puistossa. + +"Ilta kului ilman mitään huomattavaa tapausta. Horace oli erittäin +hyvällä tuulella. Hän puhui kaunistustöistä, joita aikoi talveksi +teettää pariisilaistalossamme, ja matkasta, jolle lähtisimme +keväällä. Hän tahtoi viedä minut ja äitini Italiaan ja kenties ostaa +Venetsiasta jonkin vanhoista marmoripalatseista, ollaksemme siellä +karnevaalin aikana. Henrik ei ollut niin hilpeällä päällä; hän näytti +miettiväiseltä ja levottomalta, jos muualta kuului joitakin ääniä. +Kaikki nämä pikkuseikat, joihin en silloin kiinnittänyt huomiota, +muistuivat myöhemmin mieleeni, samoin kuin niiden syyt, jotka silloin +olivat minulle tuntemattomat, mutta asiain kehittyessä selvisivät. + +"Palasimme huoneisiimme ja jätimme Horacen salonkiin. Hän sanoi +aikovansa kirjoittaa. Hänelle tuotiin mustetta ja kyniä, ja hän +istuutui tulen ääreen. + +"Seuraavana aamuna, kun istuimme aamiaispöydässä, kuulimme porttikellon +soivan erikoisella tavalla. — 'Max!' sanoivat yht'aikaa Horace ja +Henrik, ja samassa silmänräpäyksessä ajaa karautti mainittu henkilö +linnanpihalle. + +"'Tervetullut!' sanoi Horace hymyillen. 'Olen hyvin iloinen saadessani +nähdä sinut taas, mutta ensi kerralla saat enemmän säästää hevosiani. +Katsohan, kuinka olet pidellyt Pluto-raukkaa!' + +"'Pelkäsin, etten ehtisi ajoissa perille', vastasi Max. Sitten hän +keskeytti puheensa, kääntyi puoleeni ja sanoi: 'Anteeksi, että +näyttäydyn teille tällä tavoin saappaissa ja kannuksissa. Mutta Horace +on unhottanut, ja senhän voi helposti käsittää, että meillä on tänään +ajometsästys yhdessä muutamien englantilaisten kanssa', jatkoi hän, +korostaen viimeiset sanansa. 'He saapuivat eilen illalla höyrylaivassa, +eikä käy laatuun, että myöhästymme tai rikomme lupauksemme.' + +"'Hyvä', sanoi Horace, 'me tulemme!' + +"'Mutta', sanoi Max ja kääntyi taas minun puoleeni, 'en tiedä, voimmeko +nyt pitää lupaustamme, sillä tällainen metsästys on liian rasittavaa +naiselle.' + +"'Oh, olkaa levolliset, hyvät herrat', puutuin minä nopeasti puheeseen. +'Minä en ole tullut tänne ollakseni esteeksi huvituksillenne. Menkää, +ja teidän poissaollessanne minä vartioitsen linnaa.' + +"'Nyt näet', sanoi Horace, 'että Pauline on todellinen entisaikojen +linnanrouva. Häneltä puuttuu vain linnaneitoja ja hovipoikia, sillä +hänellä ei ole edes kamarineitoa. Hänen omansa on viivähtänyt matkalla +eikä tule tänne ennenkuin kahdeksan päivän kuluttua.' + +"'Muuten', sanoi Henrik, 'jos tahdot jäädä tänne, Horace, niin pyydämme +kyllä saarelaisiltamme sinun puolestasi anteeksi; mikään ei ole +helpompaa.' + +"'Ei', sanoi kreivi vilkkaasti; 'unhotatte, että minä olen suurin osakas +vedossa. Minun täytyy senvuoksi olla mukana sen voittamisessa. Pauline +antaa kyllä meille anteeksi, kuten olen sanonut.' + +"'Täydellisesti', vakuutin minä, 'ja antaakseni teille täyden vapauden +menen huoneeseeni.' + +"'Tulen heti sinne perässäsi', sanoi Horace, ja erinomaisen kohteliaasti +hän ojensi minulle käsivartensa, saattoi minut ovelle saakka ja suuteli +kättäni. + +"Menin huoneeseeni. Muutaman minuutin kuluttua tuli Horace sinne. +Hän oli jo metsästyspuvussa ja saapui sanomaan minulle jäähyväisiä. +Seurasin häntä portaille ja sanoin hyvästi metsästysseurueelle. He +ehdottivat jälleen, että Horace jäisi minun luokseni. Mutta minä vaadin +ehdottomasti, että hän seuraisi heitä. Vihdoin he lähtivät, luvaten +palata seuraavana aamuna. + +"Olin linnassa yksin malaijin kanssa. Tämä omituinen seura olisi kenties +pelottanut, jotakin toista kuin minua; mutta minä tiesin, että tämä +mies oli Horacelle täysin uskollinen siitä saakka, kun oli nähnyt +isäntänsä hyökkäävän tiikerin kimppuun vain tikari aseenaan. + +"Sen mahtavan ihastuksen syvästi valtaamana, jota luonnonihminen tuntee +urhoollisuutta kohtaan, hän oli seurannut kreiviä Bombaysta Ranskaan +eikä ollut senjälkeen koskaan jättänyt häntä. Olisin siis ollut +täysin tyyni, jollei minulla olisi ollut muuta levottomuuden syytä +kuin hänen hurja ulkomuotonsa ja tavallisuudesta poikkeava pukunsa. +Mutta minä olin paikkakunnalla, josta oli viime aikoina tullut mitä +kuulumattomimpien ilkitöiden näyttämö, ja vaikkeivät niistä olleet +minulle puhuneet Horace ja Henrik, jotka miehinä halveksivat tai olivat +halveksivinaan sellaista vaaraa, johtuivat nämä valitettavat ja veriset +kertomukset mieleeni heti kun jäin yksin. Kun minulla kuitenkaan ei +ollut mitään pelättävää päivällä, menin puistoon ja päätin viettää +aamupäivän katselemalla sen rakennuksen ympäristöä, jossa tulisin +oleskelemaan kaksi kuukautta. + +"Askeleeni suuntautuivat tietysti sitä paikkaa kohti, jonka jo tunsin: +kävin uudestaan luostarin raunioilla, ja tällä kertaa katselin niitä +tarkoin. Te tiedätte, millaiset ne ovat, eikä minun siis tarvitse niitä +kuvata teille. Menin ulos pienen ränsistyneen eteisen kautta ja saavuin +pian meren rannalla olevalle kummulle. + +"Minä nautin nyt toista kertaa tästä näköalasta. Sillä oli siis yhä +vielä täysi viehätyksensä minulle, ja minä istuinkin kaksi kokonaista +tuntia katselemassa. Sitten lähdin sieltä, vaikkakin vastahakoisesti. +Mutta minä tahdoin nähdä puiston muutkin osat. + +"Palasin pikku virralle ja kuljin hetkisen pitkin sen rantaa. Löysin +palko veneen, jossa olimme tehneet pienen huvimatkamme edellisenä +päivänä, erääseen kohtaan kiinnitettynä ja täydessä kunnossa, niin +että sitä saattoi käyttää ensimäisen mielijohteen sattuessa. En tiedä +miksi, mutta joka tapauksessa se muistutti minulle aina tallissa +satuloitua hevosta. Tämä ajatus herätti toisen: muistelin sitä ikuista +epäluuloisuutta, jota Horace osoitti ja joka oli yhteistä hänen +ystävilleenkin, pistooleja, jotka aina olivat hänen päänalaisensa +vieressä, ja niitä, jotka olivat pöydällä minun tullessani. Ollen +halveksivinaan vaaraa he kuitenkin siis ryhtyivät tuollaisiin +varokeinoihin. Mutta jos kaksi miestä ei luullut voivansa syödä +aamiaista aseettomina, miksi he, silloin jättivät minut yksin, +minut, jolla ei ollut mitään, millä puolustautua? Kaikki tämä +oli käsittämätöntä, mutta juuri siksi nämä kiusalliset ajatukset +lakkaamatta palasivat, vaikka kuinka koetin niitä karkoittaa. Kun +tällaisia ajatuksia pohtiessani kävelin yhä eteenpäin, olin pian +puiston synkimmässä metsikössä. + +"Siinä, keskellä tammimetsää, oli yksinäinen ja tarkoin suljettu +puistomaja. Kiersin sen ympäri, mutta ovet ja ikkunaluukut olivat niin +huolellisesti lukitut, etten uteliaisuudestani huolimatta voinut katsoa +sen sisälle. Päätin suunnata kulkuni tännepäin ensi kerralla, kun +kreivi lähtisi mukaani kävelemään, sillä minä olin jo päättänyt, että +jollei kreivillä ole mitään sitä vastaan, niin valitsen tämän huvimajan +työhuoneekseni, kun sen paikka oli siihen tarkoitukseen erinomaisen +sopiva. + +"Palasin linnaan. Tätä ulkonaista tarkastusta seurasi linnan sisustan +tarkastaminen. Se huone, jossa asuin, oli salongin ja kirjaston +välillä. Pitkinpäin kulkeva käytävä jakoi koko rakennuksen kahteen +osaan. Se puoli, jossa oli minun huoneeni, oli täydellisin; muu osa +rakennusta oli jaettu noin kahteentoista pieneen asumukseen, joihin +kuului vierashuone, makuukamari ja pukuhuone, kaikki hyvässä kunnossa +siitä huolimatta, mitä kreivi oli kirjoittanut. + +"Kun kirjasto näytti minusta olevan paras vastamyrkky minua odottavalle +yksinäisyydelle ja ikävälle, tahdoin heti tutustua siihen, mitä sillä +oli tarjottavaa. Siinä oli suurimmaksi osaksi kahdeksannentoista +vuosisadan romaaneja, jotka osoittivat, että edelliset omistajat olivat +ilmeisesti suosineet Voltairea, Crebillon nuorempaa ja Marivauxia. +Muutamat uudemmat kirjat, jotka näyttivät olevan nykyisen omistajan +ostamia, erosivat tästä kokoelmasta. Ne olivat kemiaa ja historiaa +käsitteleviä teoksia sekä matkakuvauksia. Viimemainittujen joukossa +huomasin kauniin englanninkielisen painoksen Danielsin kirjoittamasta +Intiaa koskevasta teoksesta. Valitsin sen yöseurakseni, kun en toivonut +saavani paljoakaan nukkua. Otin hyllyltä yhden niteen ja vein sen +huoneeseeni. + +"Viisi minuuttia senjälkeen tuli malaiji sisään ja ilmoitti merkkejä +tehden, että päivällinen oli valmis. Menin alakertaan ja näin, että +pöytä oli katettu tavattoman suureen ruokasaliin. + +"En voi kuvata, mikä pelon ja painostuksen tunne valtasi minut, kun +näin, että minun oli pakko aterioida tällä tavoin yksin kahden +vahakynttilän valossa, joka ei ulottunut huoneen nurkkiin, vaan +soi varjoille tilaisuuden antaa esineille, jotka se peitti, mitä +merkillisimmät muodot. Tämä kiusallinen tunne lisäytyi yhä enemmän +siitä, että huoneessa oli läsnä tuo tummaihoinen palvelija, jolle +en voinut ilmaista toiveitani muutoin kuin viittauksilla, joita +hän kuitenkin totteli niin nopeasti ja ymmärtäväisesti, että tämä +ihmeellinen ateria tuli siitä yhä haavemaisemmaksi. Useita kertoja olin +puhumaisillani hänelle, vaikka tiesin, että hän ei ymmärtäisi sanojani. +Mutta kuten lapset eivät uskalla huutaa pimeässä, samoin pelkäsin +minäkin oman ääneni kaikua. + +"Kun jälkiruoka oli tuotu pöytään, annoin malaijille merkin, että hän +menisi sytyttämään hyvän tulen huoneeni uuniin. Takkavalkea on hyvää +seuraa niille, joilla ei ole muuta. Sitäpaitsi aioin mennä maata vasta +niin myöhään kuin mahdollista, sillä minä tunsin pelkoa, jota en ollut +tuntenut päivällä, vaan joka oli tullut vasta hämärän mukana. + +"Kun jäin yksin tähän suureen ruokasaliin, lisääntyi kauhuni: Olin +näkevinäni käärinliinojen tapaan ikkunan edessä riippuvien valkoisten +verhojen liikkuvan edestakaisin. Aaveitten pelko ei minua kuitenkaan +tuskastuttanut. Munkit ja apotit, joiden haudoilla olin käynyt, +nukkuivat siunattua untaan, edelliset luostarissaan, jälkimäiset +hautaholveissaan. Mutta muistiini palasi kaikki, mitä olin lukenut +maalla, mitä olin kuullut kerrottavan Caënissa, ja minä säpsähdin +vähintäkin ääntä. Ei kuitenkaan kuulunut mitään muuta kuin lehtien +kahinaa, meren kaukaista kohinaa ja rakennuksen nurkkiin tarttuvan +ja yölintuparven kaltaisena savupiippuihin laskeutuvan tuulen +yksitoikkoista ja surumielistä ulvontaa. + +"Istuin liikkumattomana noin kymmenen minuuttia enkä uskaltanut katsoa +oikealle enkä vasemmalle. Silloin kuulin hiljaista kolinaa takaani. +Käännyin; se oli malaiji. Hän pani kätensä ristiin rinnalleen ja +kumarsi; se oli hänen tapansa ilmaista, että hän oli täyttänyt hänelle +annetut tehtävät. Nousin; hän otti kynttilät ja kulki edelläni. +Tämä ihmeellinen kamarineito oli järjestänyt huoneeni täydellisesti +yökuntoon. Nyt hän pani kynttilät pöydälle ja jätti minut yksin. + +"Pyyntöni oli täytetty aivan kirjaimellisesti. Tavattoman komea +tuli loimusi isossa valkoisesta marmorista tehdyssä takassa, jota +kannattivat kullatut lemmenjumalat; sen loiste levisi ympäri huonetta +ja teki sen niin iloisen näköiseksi ja niin suureksi vastakohdaksi +pelolleni, että aloin rauhoittua. Tämän huoneen seinät olivat verhotut +punaisella, ruusukuvioisella kirjosilkillä, ja ovet olivat kaunistetut +toinen toistaan oikullisemmilla köynnöstetyillä ja ryhmityksillä; ne +esittivät fauneja ja satyyreja, joiden eriskummaiset, kullatut kasvot +irvistelivät niitä valaisevalle liekille. + +"En ollut kuitenkaan kyllin levollinen mennäkseni nukkumaan, eikä +kellokaan ollut vielä enempää kuin kahdeksan illalla. Vaihdoin +senvuoksi vain leninkini aamunuttuun, ja kun olin nähnyt, että ilma oli +kaunis, aioin avata ikkunan tointuakseni täydellisesti lepoon vaipuneen +luonnon hiljaisesta ja tyynestä näystä. Mutta varovaisuudesta, jonka +katsoin aiheutuneen paikkakunnalla liikkeellä olevista murha- ja +rosvousjutuista, oli luukut suljettu sisäpuolelta. Palasin senvuoksi +istumaan tulen eteen pöydän ääreen lukeakseni lainaamaani kirjaa, kun +huomasin ottaneeni toisen osan enkä ensimäistä. Nousin mennäkseni +oikaisemaan tämän erehdykseni, kun pelkoni uudestaan valtasi minut +kirjaston ovella. Epäröin hetkisen. Vihdoin aloin hävetä lapsellista +arkuuttani, avasin oven ja lähestyin hyllyä, jolla teoksen muut osat +olivat. + +"Kun kohotin kynttilää kirjoja kohti, nähdäkseni niiden numerot, osui +katseeni ottamani kirjan kohdalle jääneeseen tyhjään paikkaan, ja +hyllyn takana näin messinkinupin, sellaisen, jollaisia tavallisesti on +ovien lukoissa; muutoin se oli kirjojen peitossa. Olin usein nähnyt +salaovia kirjastoissa; mikään ei siis ollut luonnollisempaa kuin +että sellainen oli täälläkin. Mutta suunta, johon se vei, teki asian +melkein mahdottomaksi. Kirjaston ikkunat olivat rakennuksen viimeiset. +Tämä nuppi oli toisen ikkunan takana laudoituksessa, ja siltä kohtaa +täytyi oven siis avautua suoraan ulos. Menin hyllyn taakse, tutkiakseni +kynttilän avulla, eikö olisi havaittavissa mitään merkkiä, joka +ilmaisisi, että siinä oli oviaukko. Mutta se oli turhaa vaivaa, en +nähnyt mitään. Tartuin silloin kädelläni kiinni nuppiin ja koetin +vääntää sitä, mutta se ei liikahtanutkaan. Painoin sitä, ja silloin +tunsin, että se myötäsi. Painoin lujemmin, ja nyt avautui edessäni +paukahtaen ovi, joka pysyi pontimen varassa auki. Tämä ovi johti +seinämuurin sisään asetetuille pienille kierreportaille. + +"Ymmärrätte, että sellainen huomio ei ollut omansa vähentämään +pelkoani. Ojensin kynttilän portaiden yläpuolelle ja näin silloin +niiden laskeutuvan melkein luotisuoraan alas. Hetkisen ajattelin +lähteä kulkemaan niitä, jopa astuinkin kaksi askelta alaspäin. Mutta +rohkeuteni petti. Palasin takaperin kirjastoon ja vedin kiinni oven, +joka sulkeutui niin tavattoman tarkasti, etten voinut keksiä sen +liitoskohtia, vaikka varmasti tiesinkin sen siinä olevan. Panin heti +paikalleen kirjan, jotta kukaan ei näkisi minun kajonneen siihen, sillä +enhän tiennyt, ketä tämä salaisuus oikeastaan koski. Otin umpimähkään +toisen kirjan, menin takaisin huoneeseeni, lukitsin huolellisesti +kirjaston oven ja istuuduin jälleen tulen ääreen. + +"Odottamattomat tapaukset tulevat tärkeiksi tai menettävät tärkeytensä +aina sen mukaan, olemmeko iloisia vai surullisia mieleltämme, tai sen +mukaan, millaisissa olosuhteissa kulloinkin olemme. Tosin ei mikään +ollut luonnollisempaa kuin salaovi kirjastossa ja kierreportaat +seinässä; mutta jos huomaa tämän oven ja nämä portaat yöllä +yksinäisessä linnassa, jossa asuu yksin ja aivan turvatonna; jos tämä +linna sijaitsee seudussa, missä joka päivä leviää huhu jostakin uudesta +ryöstöstä tai murhasta; jos salaperäinen kohtalo on jo jonkun aikaa +ympäröinyt teitä; jos onnettomuuden aavistukset ovat parikymmentä +kertaa tanssiaisienkin aikana saattaneet sydämenne kuolemankauhusta +vapisemaan, silloin muuttuu kaikki, jollei todellisuudeksikaan, niin +ainakin uhkaaviksi hirmukuviksi; ja jokainen tietää kokemuksestaan, +että tuntematon vaara on tuhansin verroin pahempi ja hirvittävämpi kuin +näkyvä ja todelliseksi käynyt. + +"Silloin aloin katkerasti katua sitä ajattelematonta lupaa, jonka olin +antanut kamarineidolleni, kun päästin hänet luotani. Pelko on niin +kaukana kaikesta harkinnasta, että se syntyy ja poistuu ilman mitään +todellisia syitä. Heikoinkin olento, koira, joka hyväilee meitä, lapsi, +joka hymyilee meille, tulee sellaisissa tilaisuuksissa, vaikkei voikaan +meitä puolustaa, jollei juuri käsivartemme käytettäväksi aseeksi, +niin ainakin sydämen tueksi. Jos luonani olisi ollut tämä tyttö, joka +ei viiteen vuoteen ollut poistunut luotani ja jonka uskollisuuden ja +ystävyyden tunsin, olisi pelkoni varmaan haihtunut, kun sensijaan nyt +yksinäni olin kuin jätetty onnettomuudelle alttiiksi ja luulin, ettei +mikään voisi minua pelastaa. + +"Kaksi tuntia istuin tällä tavoin, liikkumatta ja tuskanhiki otsallani. +Kuulin kellon lyövän kymmenen, ja vaikka tämä ääni onkin niin +luonnollinen, tartuin joka kerta kouristuksentapaisesti tuolini +käsinojaan. Kello yhdentoista ja puoli kahdentoista välillä luulin +kuulevani kaukaa pistoolinlaukauksen. Nousin puolittain, tukien itseäni +uunia vasten. Mutta kun kaikki oli jälleen hiljaista, vaivuin takaisin +istumaan, annoin pääni painua tuolin selkänojalle ja pysyin siinä +jonkun aikaa tuijottamassa vain yhteen kohtaan, jotta en toisaalle +katsoessani saisi jotakin todellista säikähdyksen syytä. + +"Tämän täydellisen hiljaisuuden vallitessa tuntui minusta äkkiä siltä, +että vastapäätä linnan portaita oleva ja puistoa puutarhasta eroittava +rautaportti natisi saranoillaan. Ajatus, että Horace tuli kotiin, +poisti silmänräpäyksessä kaiken pelkoni. Riensin ikkunan luokse +muistamatta, että luukut olivat suljetut. Aioin avata käytävään vievän +oven, mutta malaiji oli joko näppäryydessään tai varovaisuudessaan +lukinnut sen. Olin vanki. + +"Muistin silloin, että kirjaston samoin kuin minunkin huoneeni ikkunat +olivat pihalle päin. Työnsin syrjään salvan, ja sellaisen merkillisen +vaihdoksen tapahtuessa, joka muuttaa äärimmäisen heikkouden suurimmaksi +rohkeudeksi, menin sinne ilman kynttilää; sillä ne, jotka tulivat tähän +aikaan, eivät voineet olla ketään muita kuin Horace ja hänen ystävänsä, +ja kynttilänihän osoitti, että huone oli asuttu. + +"Luukut oli vain työnnetty kiinni. Vedin toisen niistä syrjään, ja +kuutamossa näin selvästi miehen pitävän porttia avoinna, kun taas +kaksi muuta kulki sen lävitse kantaen jotakin taakkaa, josta en saanut +selkoa. Avaaja sulki sitten portin. + +"Nämä kolme miestä eivät tulleet linnan portaille, vaan kääntyivät +rakennuksen nurkasta. Mutta kun he nyt lähestyivät minua, aloin +eroittaa heidän taakkansa muotoa: se oli vaippaan kääritty ihminen. +Epäilemättä herätti asutun talon näkeminen hiukan toivoa siinä +henkilössä, jota näin kuljetettiin, sillä jonkinlainen kamppailu syntyi +ikkunani alla. Tämän kamppailun kestäessä tuli näkyviin käsivarsi. Olin +aivan varma, että uhri oli nainen; sen näki jo käsivartta peittävän +puseron hihastakin. Mutta kaikki tämä tapahtui salamannopeasti, yksi +miehistä tarttui voimakkaasti käsivarteen ja pani sen takaisin vaipan +alle; kannettava sai jälleen jonkin muun taakan epämääräisen muodon, +ja kaikki katosi sitten rakennuksen nurkan taakse kastanjakäytävän +varjoon, heidän mennessään lukittuun pikku metsämajaan, jonka olin +edellisenä päivänä nähnyt tammimetsässä. + +"En ollut voinut tuntea näitä kolmea miestä. Panin kuitenkin merkille, +että he olivat puetut kuin talonpojat. Mutta jos he todellakin olivat +talonpoikia, niin kuinka he olivat päässeet linnaan? Kuinka he olivat +saaneet rautaristikon avaimen? Oliko tässä kysymyksessä naisenryöstö +vai murha? En tiennyt sitä, mutta varmaankin se oli jompaakumpaa. +Kaikki oli sitäpaitsi niin ihmeellistä ja selittämätöntä, että useita +kertoja kysyin itseltäni, enkö nähnyt unta. Muuten ei kuulunut +ainoatakaan ääntä; yö jatkui levollisesti ja ääneti, ja minä seisoin +paikallani ikkunassa, kauhusta liikkumattomana; en uskaltanut jättää +paikkaani, sillä pelkäsin, että askelteni ääni herättäisi vaaran, +jos sellainen jostakin uhkaisi minua. Äkkiä muistin salaoven ja +salaperäiset portaat. Luulin kuulevani kumeaa kolinaa siltä puolen, +kiiruhdin huoneeseeni, suljin ja lukitsin oven ja heittäydyin +nojatuoliini huomaamatta, että yksi kynttilöistä oli sammunut +poissaollessani. + +"Tällä kertaa ei minua säikäyttänyt vain tyhjä ja aiheeton pelko. +Ympärilläni hiipi liiankin todellinen rikos, jonka toimeenpanijat olin +nähnyt omin silmin. Joka hetki odotin saavani nähdä jonkin salaoven +aukenevan tai laskuluukun työntyvän syrjään. Kaikki tyhjänpäiväiset +äänet, jotka käyvät yöllä niin huomattaviksi ja jotka johtuvat +siitä, että johonkin huonekaluun tulee halkeama tai lattialautojen +liite avautuu, saivat minut vapisemaan säikähdyksestä, ja syvässä +hiljaisuudessa kuulin sydämeni lyövän seinäkellon nakutusten tahtiin. +Samassa sytytti loppuunpalaneen kynttilän liekki sen alaosan ympärille +kierretyn paperin; äkillinen loiste valaisi huoneen, sammuen sitten +pian. Muutamia sekunteja kuului rätisevää ääntä ja sitten putosi sydän +kynttilänjalan aukkoon, sammui äkkiä ja jätti minut ilman muuta valoa +kuin mitä tuli uunista. + +"Etsin puita, pitääkseni valkeaa vireillä, mutta en löytänyt. Panin +kekäleet lähemmäksi toisiaan, ja hetkiseksi tuli saikin uutta voimaa. +Mutta lepattava liekki ei ollut omansa tekemään minua levolliseksi. +Jokainen esine oli käynyt liikkuvaksi niinkuin niitä valaiseva uusi +liekki. Seinät heiluivat, ikkunaverhot näyttivät liehuvan, ja pitkiä +varjoja liiteli edestakaisin katossa ja seinillä. + +"Tunsin, että olin vähällä voida pahoin, ja vain kauhistus esti minua +pyörtymästä. Silloin herätti minut seinäkello, joka löi kahtatoista. + +"Tässä tuolissa en kuitenkaan voinut viettää koko yötä; minua alkoi +jo palella. Päätin panna vaatteet päällä maata, pääsin ympärilleni +katsomatta vuoteeseen, ryömin peittojen alle ja vedin hurstin pääni +ylitse. Miltei kokonaisen tunnin vietin tällä tavoin ajattelemattakaan, +että voisin nukkua. + +"Koko elämäni ajan muistan tämän tunnin. Lukki kutoi verkkoaan +makuukomeron nurkkaan, ja minä kuulin tuon yöllisen rakennusmestarin +jatkavan työtään. Äkkiä se vaikeni toisen äänen keskeyttämänä. Luulin +kuulevani samaa hiljaista natinaa, joka syntyi, kun painoin kirjastossa +olevaa salaoven lukkoa. Pistin pääni nopeasti esiin peittojen alta, ja +kaula ojossa, henkeäni pidättäen ja käsi sydämellä, jotta se ei niin +rajusti sykkisi, koetin kuunnella, yhä vielä epäillen. + +"Pian en enää epäillyt. + +"En ollut pettynyt. Lattia natisi jonkun ihmisen painosta, askeleet +lähenivät, ja jotakin tuolia kolautettiin. Mutta epäilemättä tulija +pelkäsi, että joku voisi kuulla, sillä kolina lakkasi heti ja sensijaan +tuli mitä täydellisin hiljaisuus. Lukki ryhtyi jälleen työhönsä. Oi, +kaikki nämä eri seikat ovat yhä niin elävästi muistissani, kuin olisin +vielä siellä, maaten vuoteellani pelästyksestä puolikuolleena! + +"Kuulin uudestaan liikettä kirjastohuoneesta. Siellä alettiin taas +kävellä, ja askeleet lähestyivät lautaseinää, jonka vieressä vuoteeni +oli. Kuulin käden painautuvan sitä vasten. Vain ohut lauta eroitti +minut tulijasta. Luulin kuulevani avattavan jotakin luukkua. Pysyin +liikkumatta ja olin nukkuvinani; uni oli ainoa aseeni. Rosvo, jos +sellainen oli tulossa, voisi kenties, luullen etten näkisi enkä +kuulisi, pitää kuolemaani turhana ja säästää minut. Kasvoni, jotka +olivat käännetyt seinään päin, olivat varjossa, niin että saatoin pitää +silmäni auki. Silloin näin verhojen liikkuvan, käsi eroitti ne hitaasti +toisistaan. Sitten pisti kalpea pää esiin punaisten uutimien välistä. +Makuukomeron perältä hohtava tulisijan viimeinen loiste loi samassa +valoaan tähän näkyyn. + +"Tunsin kreivi Horacen ja suljin silmäni. + +"Kun aukaisin ne jälleen, oli näky kadonnut, vaikka vuodeverhot +liikkuivatkin vielä. Kuulin kiinni työnnettävän luukun hiljaista +kolinaa, poistuvien askelten ääntä ja oven natinaa. Vihdoin oli +kaikki taas hiljaa, äänetöntä. En tiedä kuinka kauan makasin siinä +hengittämättä tai liikkumatta, mutta vasta päivänkoitteessa vaivuin +tämän kiusallisen valvomisen uuvuttamana unenkaltaiseen horrostilaan." + + + + +XII. + +SELITYS. + + +Minut herätti malaiji koputtamalla ovelleni, jonka olin sulkenut +sisäpuolelta. Olin, kuten jo ennen olen maininnut, pannut maata +vaatteet päällä; työnsin siis salvan syrjään. Hän avasi luukut, ja minä +näin päivän ja auringon palaavan huoneeseeni. + +Kiiruhdin ikkunan ääreen. + +Nyt oli sellainen ihana syysaamu, jolloin taivas, ennenkuin se peittyy +pilviharsoonsa, lähettää jäähyväishymynsä maalle. Kaikki oli puistossa +niin hiljaista ja rauhallista, että melkein aloin epäillä itseäni. Yön +tapaukset olivat kuitenkin yhä ilmielävinä mielessäni, ja esineet, +jotka nyt näin, palauttivat muistiini pienimmätkin yksityiskohdat. +Katseeni kohtasivat ristikkoportin, joka oli avautunut päästääkseen +sisään nuo kolme miestä sekä naisen; puistokäytävän, jota pitkin +he olivat kulkeneet; hiekkaan painuneet jalanjäljet, jotka olivat +selvemmät sillä kohdalla, missä uhri oli koettanut tehdä vastarintaa, +kun hänen kantajansa olivat kovasti reuhtoneet ehkäistäkseen hänen +liikkeitänsä. + +Saadakseni, jos mahdollista, aistimieni todistuksen vielä varmemmaksi, +tahdoin katsoa, eikö siihen liittyisi useampia todisteita. Menin +kirjastoon; luukku oli puoleksi auki, niinkuin olin sen jättänyt; +keskellä lattiaa oli kaatunut tuoli, jonka synnyttämän kolinan olin +kuullut. Menin salaovelle, ja äärimmäisiin saakka jännittäen näköäni +huomasin miltei näkymättömän liitekohdan. Painoin lukkoa; se myötäsi. +Samassa joku kosketti huoneeni ovea. Ehdin tuskin sulkea salaovenpa +ottaa erään kirjan hyllyltä. + +Se oli malaiji. Hän tuli kutsumaan aamiaiselle. Seurasin häntä. + +Kun astuin ruokasaliin, säpsähdin hämmästyksestä. Odotin tapaavani +siellä Horacen, mutta hän ei ollut siellä, ja pöytä oli katettu vain +yhdelle. + +"Eikö kreivi ole tullut kotiin?" huudahdin. + +Malaiji teki epäävän liikkeen. + +"Eikö!" mutisin hämmentyneenä. + +"Ei", toisti hän liikkeellään. + +Vaivuin tuolille. Kreivi ei ollut palannut! Ja kuitenkin olin itse +nähnyt hänet. Hän oli tullut vuoteeni lähelle ja nostanut syrjään +verhot tuntia myöhemmin kuin nuo kolme miestä... Mutta nuo kolme +miestä, eivätkö ne olleet juuri kreivi ja hänen molemmat ystävänsä, +eivätkö ne olleet Horace, Max ja Henrik, jotka kantoivat jotakin +naista!... Vain heillä saattoi olla puiston avain ja vain he saattoivat +tulla niin vapaasti sisälle portista, ettei heitä nähty tai häiritty. +Se oli niin selvää, että sitä oli mahdoton epäillä. Juuri siksi +ei kreivi ollut tahtonut antaa minun tulla linnaan, siksi hän oli +ottanut minut niin kylmästi vastaan, siksi hän oli ollut lähtevinään +metsästysretkelle. Tämä naisenryöstö oli päätetty ennen minun tuloani; +nyt se oli pantu toimeen. Kreivi ei rakastanut enää minua, vaan jotakin +toista naista, ja tämä nainen oli linnassa, epäilemättä metsänrajassa! +Niin, ja varmistuakseen siitä, etten ollut mitään nähnyt tai kuullut, +etten sanalla sanoen epäillyt mitään, kreivi oli noussut kirjaston +portaita ylös, tullut sisälle salaovesta, vetänyt syrjään vuodeverhot +ja palannut huvituksiaan jatkamaan, varmasti uskoen, että nukuin. +Kaikki oli nyt ilmeistä, selvää ja varmaa, niinkuin olisin itse sen +nähnyt. Silmänräpäyksessä oli mustasukkaisuuteni tunkeutunut läpi +pimeyden, murtanut muurit. Minun ei tarvinnut enää saada tietää mitään. +Syöksyin ulos: olin aivan tukehtumaisillani. + +Jäljet oli jo poistettu tasoittamalla hiekkaa haravalla. + +Kävelin pitkin puistokäytävää ja tulin tammimetsään. Näin huvimajan +ja kiersin sen ympäri. Se oli kiinni ja näytti asumattomalta kuten +edellisenäkin päivänä. Palasin linnaan, menin huoneeseeni, heittäydyin +samaan nojatuoliin, jossa edellisenä iltana olin viettänyt niin +hirveitä tunteja, ja ihmettelin nyt pelkoani. Varjo, pimeys tai +pikemmin suuren intohimon puute oli kaiketi niin lannistanut rohkeuteni! + +Vietin osan päivää kulkemalla edestakaisin huoneessani, avaamalla ja +sulkemalla ikkunaa, ja odotin iltaa yhtä kärsimättömästi kuin edellisenä +päivänä olin pelännyt sen lähestymistä. Ilmoitettiin, että päivällinen +oli valmis. Menin alas ruokasaliin. Kuten aamulla, oli pöytä nytkin +katettu vain yhdelle hengelle; mutta lautaseni vieressä oli kirje. +Tunsin Horacen käsialan ja aukaisin kuoren. + +Hän pyysi anteeksi, että hänen täytyi jättää minut kahdeksi +kokonaiseksi päiväksi yksikseni; mutta hän ei ollut voinut palata, +hänen sanansa oli annettu ennen minun tuloani, ja hänen täytyi +se pitää, maksoi mitä maksoi. Rypistin kirjeen kokoon, lukematta +sitä loppuun, ja heitin sen uuniin. Estääkseni malaijin tulemasta +epäluuloiseksi pakotin itseni sitten syömään ja menin sen jälkeen +takaisin huoneeseeni. + +Edellisenä iltana annettuja määräyksiäni oli nytkin noudatettu. +Huoneessani oli komea takkavalkea, mutta tällä kertaa en siitä +välittänyt. Minun oli tehtävä täydellinen suunnitelma, ja minä +istuuduin sitä harkitsemaan. Eilinen pelkoni oli nyt tykkänään poissa. + +Kreivi Horace ja hänen ystävänsä olivat tulleet rautaportista; sillä +nuo miehet eivät saattaneet olla keitään muita. He olivat kantaneet +naisen metsämajaan, ja sitten oli kreivi tullut ylös salaportaita +myöten, päästäkseen selville siitä, että nukuin enkä ollut mitään +huomannut. Minun tarvitsi siis vain seurata portaita. Lähtisin +vuorostani samaa tietä kuin hän; menisin sinne, mistä hän oli tullut. +Olin varmasti päättänyt mennä alas portaita myöten. + +Katsoin kelloa: se oli neljännestä yli kahdeksan. Menin katsomaan +ikkunaluukkuja: ne eivät olleet suljetut. Epäilemättä ei tänä +yönä olisi mitään nähtävää, kun kerran ei oltu ryhdytty eilisiin +varokeinoihin. Avasin ikkunan. + +Yö oli myrskyinen. Kaukana jylisi ukkonen, ja rantaan vyöryvien +merenlaineiden kohina kuului korviini. Sydämessäni raivosi vielä +kauheampi myrsky kuin luonnossa, ja päässäni kuohui ajatuksia, jotka +olivat synkempiä ja rajumpia kuin valtameren aallot. + +Kaksi tuntia kului tällä tavoin; en liikahtanutkaan, eikä katseeni +kääntynyt pienestä kuvapatsaasta, joka oli sijoitettu erään puuryhmän +keskelle. Koko aikana en sitä kuitenkaan nähnyt. + +Vihdoin luulin oikean hetken tulleen. En kuullut enää mitään kolinaa +linnasta. Samanlainen sade, joka syyskuun 27:nnen ja 28:nnen päivän +välisenä yönä pakotti teidät etsimään suojaa raunioista, alkoi valua +virtana maahan. Pidin hetkisen päätäni ulkona sateessa. Sitten suljin +ikkunan ja käänsin luukun sen eteen. + +Menin ulos huoneesta ja astuin muutamia askelia käytävässä. Kaikki +oli linnassa hiljaa. Malaiji oli varmaankin mennyt levolle tai +palveli herraansa jossakin muussa rakennuksen osassa. Menin takaisin +huoneeseeni. Kello oli nyt puoli yksitoista. Kuulin vain myrskyn +ulvontaa, joka oli minulle hyödyksi, sillä se esti kuulumasta +mahdollisesti aiheuttamaani kolinaa. Otin kynttilän ja menin kirjaston +ovelle; se oli suljettu. + +Minut oli nähty siellä aamulla; oli pelätty, että minä huomaisin +portaat, ja nyt oli tie minulta suljettu. Kaikeksi onneksi oli kreivi +vaivautunut näyttämään minulle toisen tien. Menin vuoteeni taakse, +työnsin laudoitusta, seinä avautui, ja minä olin kirjastossa. + +Menin lujin askelin ja epäröimättä salaovelle, otin pois lukkoa +peittävän kirjan, painoin teräsponninta, ja tämäkin tie oli minulle +avoinna. + +Lähdin astumaan portaita myöten; niissä oli tilaa juuri yhdelle +hengelle. Laskeuduin kolme kerrosta; joka kerroksen kohdalla kuuntelin, +mutta en kuullut mitään. + +Kolmansien portaiden lopussa huomasin oven; se oli suljettu salvalla. +Ensimäisestä yrityksestäni se aukeni. + +Olin joutunut holviin, joka vei suoraan alaspäin. Menin sitä pitkin +noin viisi minuuttia; sitten tuli kolmas ovi. Sekään ei ollut minulle +minään esteenä; se vei toisille kirjastossa olevien kaltaisille +portaille, jotka kuitenkin olivat vain kaksijaksoiset. Niiden lopussa +oli neliskulmainen rautaluukku. Kun raotin sitä, kuulin ääniä. Sammutin +kynttiläni ja laskin sen portaiden alimmalle askelmalle. Sitten +hiivin sisään tulisijan viereen tehdystä liikkuvalla rautalevyllä +peitetystä aukosta. Työnnettyäni levyn hiljaa syrjään jouduin +jonkinlaiseen kemialliseen laboratorioon, joka oli hyvin himmeästi +valaistu, sillä läheisessä huoneessa palava valo tunki sinne vain erään +oven päällä olevasta pyöreästä aukosta, joka oli peitetty pienellä +vihreällä verholla. Ikkunat olivat niin huolellisesti suljetut, +ettei keskipäivälläkään olisi ulkoa voinut päästä hitustakaan valoa +huoneeseen. + +En ollut pettynyt luullessani kuulevani ääniä. Viereisessä huoneessa +keskusteltiin hyvin meluisasti. Tunsin kreivin ja hänen ystäviensä +äänet. Kannoin oven viereen tuolin ja nousin sille. Sillä tavoin +ulotuin aukon kohdalle ja saatoin nähdä huoneeseen. + +Kreivi Horace, Max ja Henrik istuivat pöydässä, mutta ateria oli +kuitenkin jo loppumaisillaan. Malaiji tarjoili heille, seisoen kreivin +tuolin takana. Jokainen heistä oli puettu siniseen puseroon ja kullakin +oli tikari vyöllä ynnä pari pistoolia edessään pöydällä. Horace nousi, +ikäänkuin lähteäkseen. + +"Nytkö jo?" kysyi Max. + +"Mitäpä minä täällä enää tekisin?" vastasi kreivi. + +"Juo", sanoi Henrik ja kohotti lasiaan. + +"Onpa siitäkin iloa, että juo teidän kanssanne", sanoi kreivi; +"kolmannesta pullosta te jo tulette juovuksiin kuin palovahdit". + +"Pelataan!" + +"En minä ole sellainen konna, että tahtoisin voittaa teidän rahanne, +kun teissä ei ole miestä niitä säilyttämään", sanoi kreivi, kohautti +olkapäitään ja kääntyi puoleksi poispäin. + +"No hyvä! Siispä hakkailemme kaunista englannitartamme. Palvelijasi on +pitänyt huolen siitä, ettei hän kohtele meitä julmasti. Totta tosiaan, +se velikulta ymmärtää sellaiset asiat. Kas tuossa, poikaseni!" + +Max antoi malaijille kourallisen kultarahoja. + +"Antelias kuin rosvo!" virkkoi kreivi. + +"No, entä sitten; se ei ole mikään vastaus", sanoi Max ja nousi +pöydästä. "Tahdotko hänet vai etkö?" + +"En!" + +"No sitten minä otan hänet." + +"Odota!" huusi Henrik ja ojensi kättänsä. "Minusta tuntuu siltä, että +minäkin olen joku tai jotakin tässä asiassa, ja että minullakin on +oikeuksia yhtä hyvin kuin jollakin toisellakin. Kuka tappoi hänen +miehensä?" + +"Asiaan; se ei kuulu tähän", huomautti kreivi hymyillen. + +Samassa kuulin voihkinaa. Katsoin sinnepäin, mistä se tuli. Joku nainen +makasi pitkällään pilarivuoteella, kädet ja jalat sidottuina vuoteen +neljään nurkkaan. Huomioni oli ollut niin yksinomaan kiintyneenä yhteen +ainoaan kohtaan, etten ollut nähnyt häntä ennen. + +"Sepä se", jatkoi Max. "Mutta kuka odotti heitä Havressa? Kuka ratsasti +tänne täyttä neliä tuomaan teille siitä tietoa?" + +"Piru vieköön! Tästä tulee sekava juttu!" huomautti kreivi. "Ja täytyy +olla itse kuningas Salomo voidakseen ratkaista, kummalla on suurempi +oikeus, urkkijallako vai murhaajalla." + +"Mutta se on sellainen asia, joka on ratkaistava", kiivaili Max. +"Sinä olet saattanut minut ajattelemaan tätä naista, ja nyt minä olen +rakastunut häneen." + +"Niin minäkin", sanoi Henrik. "Kun et siis itse välitä hänestä, niin +anna hänet sille meistä; jolle tahdot." + +"Jotta toinen menisi ilmiantamaan minut jonkun juopottelun jälkeen, kun +hän, kuten nytkään, ei enää tiedä mitä tekee, vai kuinka? Ei ei, hyvät +herrat! Te olette nuoria ja rikkaita ja kauniita; teillä on kymmenen +minuuttia aikaa hakkaillaksenne häntä. Menkää, herrat Don Juanit!" + +"Jos ei ota hakkailua lukuun, on tuumasi hyvä", vastasi Henrik. +"Valitkoon hän itse, kummasta hän enemmän pitää." + +"Olkoon niin", sanoi Max. "Mutta hänen täytyy kiiruhtaa. Selitä se +hänelle, sinähän puhut kaikkia maailman kieliä." + +"Mielelläni", sanoi Horace. Sitten hän kääntyi onnettoman naisen +puoleen ja sanoi puhtaimmalla englanninkielellä: + +"Mylady, tässä on kaksi ystävääni maantierosvoa, molemmat hyvästä +suvusta — siitä voitte saada nähdäksenne kirjalliset todistukset, jos +niin haluatte — jotka, noudattaen omaisuuden jakamisen periaatetta, +ovat ensin hävittäneet oman omaisuutensa ja sitten, huomatessaan +kaiken olevan huonosti järjestettyä yhteiskunnassa, jalosti päättäneet +vaatia uudistuksia, asettua väijyksiin teiden varsille, hyvittääkseen +valtion vääryyksiä, korjatakseen sen erehdyksiä ja palauttaakseen +sen erilaisuudet tasapainoon. Viiden vuoden aikana he ovat, +suurimmaksi kunniaksi viisaustieteelle ja poliisille, lakkaamatta ja +omantunnontarkasti harjoittaneet tätä kutsumustaan, joka antaa heille +varoja esiintyä mitä hienoimmin Pariisin salongeissa ja johtaa heidät, +niinkuin se jo minut on johtanut, rikkaisiin naimisiin, vapauttaen +heidät siten edelleen näyttelemästä Karl Mooria ja Jean Sbogaria. Sitä +odottaessaan, ja kun tässä talossa ei ole muuta naista kuin minun +vaimoni, jota en halua jättää heille, he anovat kunnioittavasti, +että te itse suvaitsisitte valita heistä sen, josta enemmän pidätte; +muussa tapauksessa he molemmat ottavat teidät omakseen. Olenko sanonut +sanottavani hyvällä englannin kielellä, rouvaseni, ja oletteko +ymmärtänyt puheeni?" + +"Oi, jos teissä on hiukankaan armeliaisuutta", huusi naisparka, "niin +tappakaa minut! Tappakaa minut!" + +"Mitä hän vastaa?" mutisi Max. + +"Hän vastaa, että se on halpamaista, siinä kaikki", sanoi Horace. "Ja +minä myönnän, että olen jossakin määrin samaa mieltä." + +"Siinä tapauksessa..." huusivat yht'aikaa Max ja Henrik ja hyppäsivät +seisomaan. + +"Siinä tapauksessa saatte tehdä kuten haluatte", vastasi Horace. Hän +istuutui, täytti lasinsa samppanjalla ja joi. + +"Oi, tappakaa minut, tappakaa minut!" huudahti nainen uudelleen, kun +hän näki molempien miesten lähestyvän. + +Tässä silmänräpäyksessä tapahtui, mitä oli helppo edellyttää. Max ja +Henrik seisoivat viinin kiihoittamina vastakkain ja vaihtoivat saman +himon vallassa vihaisia silmäyksiä. + +"Sinä et siis tahdo häntä antaa minulle?" sanoi Max. + +"En", vastasi Henrik. + +"No niin, minä otan hänet kuitenkin." + +"Senpä saamme nähdä." + +"Henrik! Henrik!" huusi Max hampaitaan kiristäen, "minä vannon kautta +kunniani, että tämä nainen kuuluu minulle!" + +"Ja minä lupaan niin totta kuin elän, että hän tulee minun omakseni. +Luulenpa olevani arempi hengestäni kuin sinä kunniastasi." + +Molemmat astuivat nyt askeleen taaksepäin, tarttuivat tikareihinsa ja +hyökkäsivät toistensa kimppuun. + +"Taivaan tähden, tappakaa minut, olkaa niin armeliaita!" huusi vangittu +nainen kolmannen kerran. + +"Mitä te sanotte?" huusi Horace käskijän äänellä molemmille nuorille +miehille. + +"Minä olen sanonut", vastasi Max suunnaten iskun Henrikiin, "että minä +tahdon hänet omakseni". + +"Ja minä", lausui Henrik, joka nyt teki hyökkäyksen vastustajaansa +kohti, "minä olen sanonut, että minä hänet otan. Ja minä pysyn +sanassani." + +"No hyvä!" mutisi Horace, "te olette valehdelleet molemmat. Kumpikaan +teistä ei saa häntä." + +Näin sanoen hän otti pöydällä olevan pistoolin, ojensi sen hitaasti +kohottaen vuodetta kohden ja laukaisi. Luoti meni taistelevien välitse +ja lävisti onnettoman naisen sydämen. + +Sen nähdessäni kirkaisin kauheasti ja putosin lattialle pyörtyneenä, +yhtä kuolleen kaltaisena kuin ammuttukin. + + + + +XIII. + +HAUTAKAMMIO.. + + +Kun tulin uudestaan tajuihini, olin hautakammiossa. Epäilemättä kreivi +oli huutoni ja putoamiseni synnyttämän kolinan opastamana löytänyt +minut laboratoriosta ja useita tunteja kestäneen tainnostilani aikana +kantanut minut sinne. Kivellä vieressäni oli lamppu, lasi ja kirje; +lasissa oli myrkkyä, kirjeen sisällyksen sanelen teille. + +"Epäröittekö antaa minun nähdä sitä", huudahdin, "ja osoitatteko +minulle vain puolinaista luottamusta?" + +"Olen polttanut sen", vastasi Pauline, "mutta olkaa levollinen, en +ole unhottanut siitä sanaakaan. — 'Pauline, te olette tahtonut, että +kulkisin rikoksen tien loppuun saakka. Te olette nähnyt kaikki, kuullut +kaikki, minulla ei ole siis mitään ilmoitettavaa teille. Te tiedätte, +kuka minä olen, tai oikeammin, mikä minä olen. + +"'Jos teidän keksimänne salaisuus koskisi minua yksin, jos ei olisi +kysymyksessä kenenkään muun henki kuin minun, niin mieluummin antaisin +sen alttiiksi kuin sallisin koskea yhteenkään päänne hiukseen. Vannon +sen pyhästi, Pauline! + +"'Mutta tahtomattanne tai huomaamattanne lausumanne sana, tämän muiston +synnyttämä kauhun ilme, unissa kuiskaamanne lause saattaisi viedä +mestauslavalle ei ainoastaan minut, vaan vielä kaksi muuta. Teidän +kuolemanne on kolmen elämä; teidän täytyy senvuoksi kuolla. + +"'Aioin surmata teidät, kun olitte tainnoksissa; mutta en rohjennut sitä +tehdä, sillä te olette ainoa nainen, jota olen rakastanut, Pauline. Jos +olisitte noudattanut neuvoani, tai oikeammin, jos olisitte totellut +nimenomaista tahtoani, niin olisitte nyt äitinne luona. Olette tullut +tänne vastoin toivomustani; syyttäkää senvuoksi itseänne kohtalostanne. + +"'Te heräätte hautakammiossa, jossa ei kukaan ole käynyt kahteenkymmeneen +vuoteen, ja jossa kenties kukaan ei käy seuraavina kahtenakymmenenä +vuotena. Älkää senvuoksi toivokokaan apua; se olisi hyödytöntä. Tämän +kirjeen vierestä löydätte myrkkyä. Muuta en voi tehdä hyväksenne +kuin että tarjoan teille helpon ja pikaisen lopun, pitkällisen ja +tuskallisen kuolinkamppailun asemesta. Kummassakin tapauksessa, minkä +vaihtoehdon valinnettekin, olette tästä hetkestä lähtien kuollut. + +"'Kukaan ei ole nähnyt teitä, kukaan ei tunne teitä. Se nainen, jonka +ammuin saadakseni Henrikin ja Maxin sopimaan riitansa, haudataan teidän +sijastanne perhehautaanne Pariisiin, ja äitinne saa itkeä häntä, +luullen itkevänsä omaa lastansa. + +"'Hyvästi, Pauline! En pyydä unhotusta enkä sääliä. Olen kauan ollut +kirottu, eikä teidän anteeksiantonne pelastaisi minua.'" + +"Se on hirveätä!" huudahdin minä. "Oi, jumalani, jumalani, kuinka +teidän on täytynyt kärsiä!" + +"Niin, ja ainoa, mitä minulla vielä voisi olla teille kerrottavaa, +olisi kuolinkamppailuni, niin että..." + +"Jatkakaa", keskeytin nopeasti, "kuvatkaa se!" + +"Luin tämän kirjeen kahteen tai kolmeen kertaan; en voinut uskoa, että +se oli totta. On olemassa seikkoja, joita vastaan järki nousee. Ne +ovat edessämme, käsissämme, nähtävissämme ja tajuttavissamme, mutta +emme usko niitä tosiksi. Menin ääneti ristikolle; se oli lukittu. +Kuljin kahteen tai kolmeen kertaan ääneti hautani ympäri, löin sen +kosteita muureja epäilevällä kädelläni ja asetuin sitten istumaan +luolan nurkkaan. Minut oli suljettu sinne, lampun valossa näin selvästi +kirjeen ja myrkyn, ja kuitenkin minä yhä epäilin. Sanoin, kuten +toisinaan unissa sanotaan: 'Nyt vain nukun, pian taas herään!'" + +Istuin samalla paikalla liikkumatta siihen saakka, että lamppuni alkoi +rätistä. Silloin minut äkkiä valtasi kaamea ajatus, joka ei tähän +saakka ollut tullut mieleeni: että se sammuisi. Kirkaisin kauhusta ja +hypähdin sen luo; öljy oli miltei lopussa. Minun piti pimeässä odottaa +kuolemaa. + +Oi, mitäpä olisinkaan antanut, jos olisin saanut öljyä lamppuuni! +Jos olisin voinut pitää sitä palamassa verelläni, olisin hampaillani +repinyt suoneni auki. Se risahteli ehtimiseen, liekki pieneni joka +kerta, ja pimeyden piiri, jonka se täydessä voimassa palaessaan oli +karkoittanut kauas, ympäröi minua yhä lähempää. Makasin sen vieressä +kädet ristissä; minä en rukoillut Jumalaa, vaan rukoilin tuota lamppua! + +Vihdoin se alkoi taistella pimeyttä vastaan samalla tavoin kuin minä +piankin alkaisin kamppailla kuoleman kanssa. Kenties lainasin sille +omat tunteeni; mutta minusta näytti siltä kuin se itsepintaisesti +riippuisi kiinni elämässä ja pelkäisi antaa tulen kadota, joka oli +sen sielu. Pian alkoi sen kuolinkamppailu kaikkine vaiheineen. Se +leimahti toisinaan, niinkuin kuoleva ajoittain saa takaisin voimansa; +se levitti loistetta, kirkkaampaa kuin konsanaan, niinkuin kuumesairas +sielu toisinaan keskellä houreitaan näkee kauemmas kuin ihmiskatse; +senjälkeen seurasi voimattomuuden horrostila. Liekki lepatti kuin +kuolevan huulilla liitelevä viimeinen hengähdys. Vihdoin se sammui ja +riisti minulta valon, joka on puolet elämää. + +Vaivuin luolani nurkkaan. Tästä hetkestä lähtien en enää epäillyt, +sillä, ihmeellistä kyllä, nyt kun en enää nähnyt kirjettä enkä myrkkyä, +olin varma siitä, että ne olivat siellä. + +Niin kauan kun olin voinut nähdä, en ollut kiinnittänyt huomiota +äänettömyyteen; kun valo oli sammunut, ahdisti se sydäntäni pimeyden +koko painolla. Siinä oli muuten jotakin niin kamalaa ja jylhää, +että jos minua mahdollisesti olisi voitu kuullakin, olisin kenties +epäillyt huutaa. Oi, se oli sellaista kuoleman hiljaisuutta, joka +ijankaikkisiksi ajoiksi asettuu vainajien hautojen ylle. + +Ihmeellistä oli, että kuoleman läheisyys oli melkein saanut minut +unhottamaan, mistä se aiheutui. Ajattelin tilaani, olin mitä +suurimmassa vaarassa. Mutta minä voin sanoa, ja Jumala sen tietää, +että jollen ajatellutkaan antaa hänelle anteeksi, niin en kironnutkaan +häntä. Pian aloin tuntea nälän tuskia. + +Kului joku aika, jonka pituutta en voinut arvioida. Päivä meni +luultavasti mailleen ja tuli yö, sillä kun aurinko nousi, tunkeutui sen +säde jostakin raosta ja valaisi erään pylvään juurta. Huudahdin silloin +ilosta, ikäänkuin tämä säde olisi antanut minulle jotakin toivoa. + +Katseeni kiintyi niin herkeämättömästi tähän säteeseen, että lopuksi +eroitin selvästi kaikki esineet, jotka olivat valaistulla alalla. Siinä +oli muutamia kiviä, pieni puunsirpale ja sammaltukko; päivänvalo oli +viekoitellut maasta esiin tämän heikon ja kituvan kasvin. Oi, mitä +olisinkaan tahtonut antaa ollakseni näiden kivien, tämän puupalasen +tai tuon sammaltukon asemassa, nähdäkseni pienestä raosta vielä kerran +taivaan. + +Aloin tuntea polttavaa janoa, ja ajatukseni kävivät epäselviksi. +Aika-ajoin häilyi verisiä pilviä silmissäni, ja hampaani painautuivat +yhteen kuin hermokohtauksessa. Mutta katsettani pidin lakkaamatta +suunnattuna valoon. Epäilemättä se tunkeutui hautakammioon hyvin +ahtaasta aukosta, sillä kun aurinko ei enää paistanut suoraan siihen, +heikkeni säde ja kävi tuskin huomattavaksi. Tämä häipyminen vei minulta +viimeisenkin rahtusen rohkeutta. Vääntelin ruumistani raivoissani ja +nyyhkytin kuin kouristuksessa. + +Nälkä oli muuttunut ankaroiksi vatsanpohjan tuskiksi. Suuni oli +polttavan kuuma, tunsin himoa saada purra jotakin. Otin hiussuortuvan, +panin sen hampaitteni väliin ja pureskelin sitä. Tunsin pian olevani +kovassa kuumeessa, vaikka valtimo tuskin löi. Aloin ajatella myrkkyä: +silloin vaivuin polvilleni ja panin käteni ristiin rukoillakseni. Mutta +olin unohtanut kaikki rukoukseni enkä voinut palauttaa muistiini muuta +kuin joitakin irrallisia lauseita sieltä täältä. Mitä vastakkaisimmat +ajatukset risteilivät aivoissani; eräs _Gazza ladran_ sävel soi +lakkaamatta korvissani; tunsin itse, että aloin hourailla. Laskeuduin +pitkäkseni, kasvot maata vasten. + +Kärsimistäni mielenliikutuksista vaivuin pian horrostilaan. Nukahdin, +mutta unessakin olin tietoinen tilastani. Silloin alkoi sarja unikuvia, +joista toinen oli toistaan hajanaisempi. Tämä tuskallinen uni murti +voimani kokonaan, sensijaan että olisi suonut jonkun verran lepoa. +Herätessäni olin tavattomasti nälissäni ja janoissani. Silloin +ajattelin toisen kerran myrkkyä, joka oli vieressäni ja saattoi +tuottaa minulle helpon ja pikaisen kuoleman. Suuresta heikkoudestani, +polttavista tuskistani, vertani kuohuttavasta ankarasta kuumeesta +huolimatta tunsin, että kuolema oli vielä kaukana, että vielä saisin +odottaa sitä monta tuntia, ja että tukalimmat hetket olivat vasta +edessä. Silloin päätin vielä kerran katsoa sitä auringonsäteen +pilkahdusta, joka edellisenä päivänä oli käynyt luonani, niinkuin +lohduttaja, joka hiipii vangin komeroon. Istuin tuijottaen siihen +kohtaan, josta se ilmautuisi. Tämä odotus ja ajatus lievensi hiukan +hirveitä tuskiani. + +Kaivattu säde näyttäytyi vihdoinkin. Minä näin sen tunkeutuvan sisään +kalpeana ja himmeänä; taivas oli luultavasti pilvessä tänä päivänä. +Mielikuvitukseni toi silloin eteeni kaikki, mitä se maan päällä +valaisi: puut, niityt, kuvastimenkirkkaan veden, Pariisin, jota en enää +koskaan saisi nähdä, äitini, jonka olin jättänyt ainiaaksi, äitini, +joka kenties jo oli saanut tiedon kuolemastani ja nyt itki elossaolevaa +tytärtään. Kaikki nämä muistot paisuttivat sydäntäni; puhkesin +äänekkäisiin nyyhkytyksiin ja sulin kyyneliin ensi kertaa tähän +kammioon tuloni jälkeen. Pian tämä puuska meni ohitse, nyyhkytykset +lakkasivat, ja kyyneleeni valuivat hiljalleen. Olin päättänyt juoda +myrkkyä; nyt kärsin kuitenkin vähemmän. + +Istuin, kuten edellisenäkin päivänä, katse suunnattuna +auringonsäteeseen, niin kauan kuin se levitti valoaan. Sitten näin sen, +kuten ensi kerrallakin, kalpenevan ja katoavan. Heilutin sille kättäni +jäähyväisiksi, sillä olin varma siitä, etten näkisi sitä enää. + +Sitten kokosin ajatukseni ohjaten ne yksinomaan korkeimpia ja +tärkeimpiä asioita kohti. En ollut koskaan, en nuorena tyttönä enkä +naimisissa, tehnyt mitään huonoa; lähdin elämästä tuntematta vihaa ja +himoamatta kostoa. Jumala kyllä siis ottaisi minut vastaan tyttärenään; +jättäisin maailman vain mennäkseni taivaaseen; se oli ainoa ajatus, +joka tuotti minulle lohtua, ja minä tarrauduin siihen kiinni. + +Pian tuntui minusta siltä, että tämä ajatus levisi ympärillenikin, eikä +ainoastaan minuun itseeni. Aloin tuntea sitä pyhää innostusta, joka +tekee marttyyrit rohkeiksi. Nousin, katse kohotettuna taivasta kohti, +ja minusta tuntui siltä, että katseeni tunkivat holvikaton lävitse +ja näkivät Jumalan istuimen. Tällä hetkellä poisti uskonnollinen +innostus ruumiilliset tuskat. Astuin kiveä kohti, jolla myrkky oli, +aivan kuin olisin voinut nähdä pimeässä. Tartuin lasiin; kuuntelin, +kuulisinko mitään ääntä; katselin ympärilleni, näkisinkö vähääkään +valoa; luin uudestaan mustistani kirjeen, jossa sanottiin minulle, +että kukaan ei ollut kahteenkymmeneen vuoteen astunut tähän holviin ja +ettei kukaan astuisi sinne seuraavinakaan kahtenakymmenenä vuotena. +Vahvistin uskoani, että minun oli mahdoton päästä täällä uhkaavista +kärsimyksistä, nostin myrkkylasin huulilleni ja join, liittäen +viimeiseen kaipuun ja toivon huokaukseen äitini nimen, hänen, jonka nyt +ainaiseksi jättäisin, ja Jumalan, jonka luokse nyt lähdin. + +Sitten vaivuin kammioni nurkkaan. Näkyni olivat poissa; kuoleman harso +oli levinnyt niiden ja minun välilleni. Nälän ja janon tuskat olivat +taas palanneet, lisänä ne, jotka myrkky tuotti. Odotin maltittomassa +tuskassa kylmänhikeä, joka olisi merkkinä viimeisen taisteluni +lähestymisestä. + +Äkkiä kuulin mainittavan nimeäni. Avasin silmäni ja näin valoa. Te +olitte tullut ja seisoitte hautaristikon takana — te, ja teidän +kerällänne päivä, elämä, vapaus! Kirkaisin ja syöksyin teitä kohden. +Kaiken muun te tiedätte. + +"Ja nyt", jatkoi Pauline, "muistutan teille kunnianne nimessä valaa, +jonka vannoitte luvatessanne olla ilmaisematta sanaakaan tästä +kauheasta näytelmästä niin kauan kuin yksikään siinä esiintyneistä +päähenkilöistä on elossa." + +Uudistin lupaukseni. + + + + +XIV. + +MUUAN AVIOLIITTOAIE. + + +Paulinen minua kohtaan osoittama luottamus teki hänen asemansa +minulle vielä pyhemmäksi. Hänen kertomuksensa kuultuani tunsin, +kuinka rajattomaksi kasvaisi kiintymys, josta rakkauteni oli osa, +mutta samalla tajusin, että olisi epähienoa minun puhua hänelle tästä +rakkaudestani muutoin kuin hoitamalla häntä vielä huolellisemmin ja +olemalla vielä kunnioittavamman huomaavainen häntä kohtaan. + +Suunnitelma, josta keskenämme oli ollut puhetta, hyväksyttiin. Hän +kävi sisarestani ja sanoi minua veljekseen. Sain hänet kuitenkin, +huomauttamalla hänelle, että hänet saattaisi tuntea joku, joka oli +voinut nähdä hänet Pariisissa, luopumaan ehdotuksestaan antaa kieli- ja +soittotunteja. Kirjoitin äidilleni ja sisarelleni, että aioin viipyä +vuoden tai kaksi Englannissa. Pauline esteli vielä, kun ilmoitin +hänelle tämän päätökseni. Mutta kun hän näki, että se teki minut niin +onnelliseksi, ei hän rohjennut puhua siitä, vaan se sai yhteisen +sopimuksen luonteen. + +Pauline oli kauan epäröinyt, ilmaisisiko hän salaisuutensa äidilleen +vai ei ja eläisikö hän, kuolleena koko muulta maailmalta, sille, +jota hänen oli kiittäminen elämästään. Olin itse kehoittanut häntä +edelliseen, heikosti kylläkin, se on totta, sille se riistäisi +minulta tämän suojelija-aseman, joka teki minut paremman puutteessa +onnelliseksi. Mutta kauan aikaa ajateltuaan oli Pauline suureksi +hämmästyksekseni hylännyt tämän lohdutuksen, ja niin hartaasti kuin +olinkin pyytänyt saada tietooni syyt hänen kieltäytymiseensä, ei hän +niitä ilmaissut, sanoi vain, että ne tekisivät minut surulliseksi. + +Päivämme kuluivat häneltä sitten surumielisyydessä, jossa toisinaan +näytti olevan viehätystäkin, minulta toivossa, jollei todellisessa +onnessa, sillä minä näin hänen päivä päivältä lähestyvän itseäni +monenkaltaisten pienten sydämenkosketusten välityksellä, ja +huomaamattaan hän antoi minulle hitaita, mutta ilmeisiä merkkejä +hänessä tapahtuvasta muutoksesta. Jos istuimme yhdessä työtä tehden, +hän neuloen jotakin koruompelusta, minä piirustaen tai maalaten +vesiväreillä, sattui usein, että kun kohotin katseeni häneen, huomasin +hänen katsovan minua. Jos menimme yhdessä ulos, tarttui hän aluksi +käsivarteeni, niinkuin vieraan käteen tartutaan, mutta jonkun ajan +kuluttua tunsin hänen joko heikkoudesta tai kiintymyksestä hiljaa +nojautuvan siihen. Jos kävin kaupungilla; näin hänet usein, kun +käännyin Saint-James-kadun kulmauksesta, jo kaukaa ikkunassa katsomassa +sinne päin, mistä tiesi minun tulevan. Kaikki nämä merkit, jotka +aivan yksinkertaisesti saattoivat ilmaista suurempaa tuttavallisuutta +ja lisääntyvää myötätuntoa, esiintyivät minulle tulevan onnen +enteinä. Olin kiitollinen kaikista niistä ja siunasin häntä niiden +takia sydämessäni, sillä minä pelkäsin, jos puhuisin siitä hänelle, +kääntäväni hänen huomiotaan siihen, että hänen sydämensä tottui +vähitellen tällaiseen enemmän kuin sisarelliseen ystävyyteen. + +Olin käyttänyt hyväkseni suosituskirjeitäni, ja niin erillään kaikista +kuin elimmekin, otimme kuitenkin toisinaan vastaan vieraita, sillä +meidän täytyi sekä välttää maailman hyörinää että olla näyttämättä +etsivämme yksinäisyyttä. Tavallisimpien vieraittemme joukossa oli muuan +nuori lääkäri, joka jo kolme tai neljä vuotta sitten oli hankkinut +itselleen suuren maineen Lontoossa eräiden elimellisten tautien +perusteellisena tuntijana. Joka kerta meillä ollessaan hän katseli +Paulinea niin vakavan tarkkaavaisesti, että hänen mentyään aina olin +hiukan levoton. + +Se nuoruuden raikas ja kaunis väri, jonka olin ennen nähnyt +somistavan hänen ihoaan ja jonka poissaoloa olin aluksi pitänyt +hänen kärsimyksistään ja vaivoistaan johtuneena, ei ollut koskaan +palannut sen yön jälkeen, jona löysin hänet kuolevana hautaholvista. +Ja jos hänen poskilleen joskus hetkiseksi kohosi väriä, niin se +vain oli omansa antamaan niille kuumeisen ilmeen, joka teki vielä +levottomammaksi kuin itse kalpeuskaan. Toisinaan sattui myöskin, että +hänen kasvonsa ilman mitään syytä ja säännöllisittä määräajoitta +alkoivat värähdellä, minkä jälkeen hän vaipui jonkinlaiseen +horrokseen. Ja näitä kohtauksia seuraavina päivinä hän oli vielä +tavallista alakuloisempi. Vihdoin ne uusiintuivat niin usein ja niin +paljon rajumpina, että eräänä päivänä, kun tohtori Sercey oli meillä +tavallisella käynnillään, herätin hänet niistä mietteistä, joihin +Paulinen näkeminen aina hänet vaivutti, tartuin hänen käsivarteensa ja +menin hänen kanssansa puutarhaan. + +Kävelimme useita kertoja ääneti pienen aukion ympäri. Sitten +istuuduimme samalle penkille, jolla Pauline oli kertonut minulle +hirveän tarinansa. Siinä olimme hetken ajatuksissamme. Vihdoin aioin +katkaista hiljaisuuden, kun tohtori ehti minua ennen: + +"Te olette levoton sisarenne terveydestä", sanoi hän. + +"Myönnän sen", vastasin minä, "ja te itse olette antanut minun huomata +pelkäävänne hänen puolestaan, mikä taas on lisännyt levottomuuttani". + +"Ja te olette oikeassa", jatkoi lääkäri. "Häntä uhkaa kroonillinen +vatsanpohjantauti. Onko hän ollut jossakin onnettomuudessa, joka on +voinut vahingollisesti vaikuttaa siihen ruumiinosaan?" + +"Hän on ollut myrkytetty." + +"Sepä se", sanoi hän sitten. "Minä en olekaan erehtynyt. Annan +teille määräyksiä, joita hänen on mitä tarkimmin noudatettava. Mitä +hoidon sielulliseen puoleen tulee, niin se riippuu teistä; hankkikaa +sisarellenne niin paljon huvitusta kuin mahdollista. Ehkä hänessä on +tämän maan tavallinen tauti, ja kenties matka Ranskaan tekisi hänelle +hyvää." + +"Hän ei tahdo palata sinne." + +"No niin, siis matka läpi Skotlannin, Irlannin, Italian, mihin ikinä +hän haluaa. Mutta minä pidän sitä välttämättömänä." + +Puristin tohtorin kättä, ja me palasimme sisälle. Määräykset hän lupasi +toimittaa minulle omakätisesti. Jotta Pauline ei tulisi levottomaksi, +aioin hänelle mitään asiasta puhumatta siirtyä uuteen meille määrättyyn +elämäntapaan sen sijasta, jota tähän saakka olimme viettäneet. Mutta +tämä varovaisuus ei auttanut mitään: tuskin oli tohtori lähtenyt +luotamme, kun Pauline tarttui käteeni. + +"Hän on sanonut teille kaikki, eikö niin?" alkoi hän. En ollut +ymmärtävinäni häntä; hän hymyili surullisesti. — "No niin", jatkoi hän, +"juuri sitä varten en ole tahtonut kirjoittaa äidilleni. Mitäpä syytä +olisi antaa hänelle takaisin hänen lapsensa, kun kuolema kuitenkin +riistäisi sen häneltä uudestaan vuoden tai parin kuluttua? Riittää, kun +kerran suree rakkaansa kuolemaa." + +"Mutta", huomautin minä, "te erehdytte suuresti tilastanne: se on lievä +sairaus, ja siinä kaikki". + +"Oh, se on paljon vakavampaa", vastasi Pauline yhä lempeästi ja +surumielisesti hymyillen. "Tunnen, että myrkky on jättänyt syvät jäljet +ja että olen hyvin sairas; mutta kuulkaa minua, minä en luovu kaikesta +toivosta. Haluan hartaasti elää. Pelastakaa minut toistamiseen, Alfred! +Mitä minun pitää tehdä?" + +"Teidän on noudatettava tohtorin määräyksiä. Se on helppoa. +Yksinkertainen, mutta jatkuvasti samanlainen elämänjärjestys, +huvitusta, matkoja." + +"Mihin toivoisitte meidän matkustavan? Minä olen valmis." + +"Valitkaa itse maa, johon tunnette suurinta vetovoimaa." + +"Skotlanti, jos niin tahdotte, kun kerran olemme puolitiessä." + +"Skotlanti, olkoon niin!" + +Ryhdyin heti matkavalmistuksiin, ja kolme päivää senjälkeen me lähdimme +Lontoosta. + +Oleskelimme jonkun aikaa kapean Tweedin rannoilla tervehtiäksemme niitä +näillä kauniilla sanoilla, jotka Schiller on pannut Maria Stuartin +suuhun: + +"Luonto heitti englantilaiset ja skotit keskellä valtamerta olevalle +maanpalaselle; hän jakoi sen kahteen eri osaan ja tuomitsi sen asujamet +ainaiseen taisteluun sen omistamisesta. Vain Tweedin ahdas uoma +eroittaa riitaiset mielet toisistaan, ja monta kertaa on molempien +kansojen veri sekautunut sen laineisiin. Tuhannen vuotta ne jo ovat +katselleet uhkaavasti toisiaan, käsi miekankahvassa, kummaltakin +puolelta virtaa; koskaan ei vihollinen ole hyökännyt Englantiin +skotlantilaisten yhtymättä heihin; koskaan ei ole sisällinen sota +riehunut Skotlannin kaupungeissa jonkun englantilaisen heiluttamatta +tulisoihtua sen muurien yläpuolella; ja näin tulee jatkumaan, ja +viha on sovittamaton ja ikuinen siihen päivään saakka, jolloin sama +parlamentti yhdistää toisiaan vihaavat kansakunnat kuten kaksi +sisarusta, ja jolloin yksi ainoa valtikka ulottuu yli koko saaren." + +Tulimme Skotlantiin. + +Kuljimme, Walter Scott muassamme, läpi koko tämän runollisen maan, +jonka hän vainajien varjoja esiin loihtivan taikurin tavoin on +uudestaan kansoittanut sen entisillä asukkailla, pannen niiden joukkoon +mielikuvituksensa luomia omituisia ja puoleensavetäviä olentoja. Näimme +samat jyrkät rotkotiet, joita myöten viisas Dalgetty matkasi hyvällä +Gustavus-hevosellaan. Kävelimme pitkin sen järven rantaa, jonka ylitse +Avenelin Valkoinen rouva öisin liiteli sumukuvan kaltaisena. Lepäsimme +Lochlevenin linnan raunioilla samalla päivän hetkellä kuin Skotlannin +kuningatar pakeni sieltä, ja etsimme Tayn rannoilta taistelupaikan, +jossa Tammen Torquil näki seitsemän poikansa kaatuvan aseseppä Smithin +miekaniskuista, kuulematta muuta valitusta kuin nämä seitsemän kertaa +toistetut sanat: ”_Vielä yksi Eacharin puolesta_!”. + +Tämä matka jää iäti mieleeni onnellisena unena, jollaista tulevaisuus +ei minulle enää koskaan tuo. Pauline oli niitä vaikutelmille niin +herkkiä luonteita, jotka ovat taiteilijalle ominaisia ja joita ilman +matka on vain siirtymistä paikasta toiseen, tavallisen liikkeen +kiireellisemmäksi tekemistä, keino huvittaa mieltä niiden esineiden +näkemiselläkin, joiden pitäisi sitä askarruttaa. Häneltä ei jäänyt +huomaamatta mikään historiallinen muisto, ei yhdenkään esineen +pieninkään runollinen piirre välttänyt hänen katsettaan, näkipä hän sen +aamun sumussa tai illan hämärässä. + +Mitä minuun tulee, olin ainaisen ihastuksen vallassa. + +Menneisyydestä ei välillämme vaihdettu sanaakaan siitä päivästä +lähtien, jona Pauline ilmaisi sen minulle. Se, mitä oli ollut, häipyi +mielestäni, ikäänkuin ei sitä koskaan olisi ollutkaan. Ainoastaan +nykyisyys, joka meitä piti yhdistettyinä, oli minun silmissäni kaikki. +Vieraalla maalla, jossa meillä oli vain toinen toisemme, vahvisti +yksinäisyys meitä yhdistävät siteet päivä päivältä yhä lujemmiksi. +Joka päivä tunsin pääseväni syvemmälle hänen sydämeensä. Joka päivä +oli kädenpuristus, hymy, nojautuminen käsivarteen, pään painaminen +olkapäälleni, hänen minulle huomispäiväksi tietämättään antama lupaus. +Ja kuta enemmän hän siten antautui huostaani, kuta enemmän pyrin +saamaan tahattomia ilmauksia hänen sielustaan, sitä enemmän vältin +mainitsemasta sanaa rakkaus, peläten, että hän kenties huomaisi meidän +jo kauan sitten astuneen ystävyyden rajojen ylitse. + +Mitä tulee Paulinen terveyteen, oli tohtorin edellytys jossakin määrin +toteutunut. Tämä sieluntoiminta, jota hänessä ylläpitivät olopaikkojen +vaihdokset, ja siitä syntyvät muistot johtivat hänen ajatuksensa pois +synkistä tapahtumista, jotka painoivat hänen mieltään heti kun ei +mikään tärkeä seikka kiinnittänyt itseensä hänen ajatuksiaan. Hän itse +alkoi melkein unhottaa; ja samassa määrin kuin menneisyyden kuilut +siirtyivät varjoon, alkoi kirkkaampi päivä valaista tulevaisuuden +kukkuloita. Hänen elämänsä, jota hän oli luullut läheisen haudan +rajoittamaksi, rupesi karkoittamaan pois synkkää näköpiiriään, ja +yhä virkistävämpiä tuulahduksia sekoittui siihen tukehduttavaan +ilmapiiriin, jonka ympäröimä hän oli tuntenut olevansa. + +Vietimme koko kesän Skotlannissa. Sitten palasimme Lontooseen. Tulimme +pieneen Piccadillyllä olevaan taloon ja tunsimme sitä iloa, jota +matkustushaluisinkin tuntee kotiintulonsa ensimäisinä hetkinä. En +tiedä, mitä Paulinen sydämessä tapahtui, mutta minä ainakaan en ollut +koskaan ollut niin onnellinen. + +Meitä toisiimme liittävä kiintymys oli puhdasta kuin sisarusten +välinen rakkaus. Kokonaiseen vuoteen en ollut sanonut Paulinelle, että +rakastin häntä; kokonaiseen vuoteen ei Pauline ollut tehnyt minulle +vähäisintäkään tunnustusta, ja kuitenkin me luimme toistemme sydämestä +kuin avoimesta kirjasta, eikä meillä ollut enää mitään sanottavaa +toisillemme. Kaipasinko enempää kuin mitä olin saanut? En tiedä, +tässä suhteessani oli jotakin niin suloista, että kenties olisin +pelännyt suuremman onnen äkkiä syöksevän sen kehittymään johonkin +onnettomaan ja tuntemattomaan suuntaan. Jos en ollutkaan rakastaja, +niin olin kuitenkin enemmän kuin ystävä, enemmän kuin veli. Minä olin +se runko, johon hän, hento köynnös, nojautui; minä olin se virta, joka +juoksussani kuljetin hänen purttansa; minä olin se aurinko, josta hän +sai valonsa. Kaikki, mitä hänessä oli, oli olemassa minun kauttani, +eikä luultavasti ollut kaukana se päivä, jolloin se, mikä oli olemassa +minun kauttani, olisi myöskin olemassa minua varten. + +Niin pitkälle olimme ehtineet uudessa elämässämme, kun eräänä päivänä +sain äidiltäni kirjeen. Hän ilmoitti minulle, että oli olemassa +toiveita sisareni pääsemisestä ei ainoastaan hyväksyttäviin, vaan +vieläpä edullisiinkin naimisiin. Kreivi Horace de Beuzeval, jolla +oman omaisuutensa lisäksi oli ensimäisen vaimonsa, neiti Pauline de +Meulienin jälkeen perimänsä 25,000 livren vuotuiset korkotulot, pyysi +Gabrielien kättä. + +Onneksi olin yksin, kun avasin tämän kirjeen, sillä hämmästykseni olisi +muutoin ilmaissut minut. Eikö tämä uutinen itse asiassa ollut erittäin +merkillinen, ja eikö jokin kohtalon uusi salainen neuvo kätkeytynyt +tähän ihmeelliseen seikkaan, joka vei kreivi Horacen ainoata hänet +tuntevaa miestä kohti? Niin hyvin kuin olinkin oppinut hillitsemään +itseäni, huomasi Pauline kuitenkin heti palatessaan, että minulle +oli tapahtunut jotakin tavatonta hänen poissaolonsa aikana. Minun +ei muuten ollut vaikeata salata häneltä mielenliikutukseni oikeata +syytä, sillä heti kun olin lausunut, että perheasiat pakottivat minut +matkustamaan Ranskaan, piti hän sitä aivan luonnollisesti eromme +aiheuttamana suruna. Hän itse kalpeni ja hänen täytyi istuutua. Meidän +piti nyt erota ensi kerran senjälkeen kun olin pelastanut hänet, ja +siitä oli jo melkein vuosi. Sitäpaitsi herää toisiaan rakastavissa +sydämissä lyhyenkin ja nähtävästi aivan vaarattoman eron edellä +syvästi tunnettuja aavistuksia, jotka tekevät eroamisen levottomuutta +synnyttäväksi ja tuskaiseksi, sanokoonpa järki rauhoittamiseksemme mitä +tahansa. + +En saanut menettää hukkaan hetkeäkään. Määräsin sen vuoksi seuraa van +päivän lähtöpäiväksi. Menin huoneisiini, ryhtyäkseni tarpeellisiin +valmistuksiin. Pauline oli puutarhassa, johon kiiruhdin häntä tapaamaan +heti kun työni oli suoritettu. + +Näin hänen istuvan samalla penkillä, jolla hän oli kertonut minulle +elämänsä tapahtumat. Kuten olen sanonut, ei siitä saakka, jolloin hän +oli, niin todellisesti kuin yleensä luultiin, nukkunut kuoleman uneen, +ollut Ranskasta kuulunut ainoatakaan ääntä, joka olisi häirinnyt hänen +rauhaansa. Mutta kenties hän lähestyi tämän rauhan rajaa, ja kenties +hänen tulevaisuutensa piankin solmiutuisi uudelleen kiinni entisyyteen, +jota kaikin voimineni olin koettanut hänen mielestään karkoittaa. +Tapasin hänet surumielisenä ja ajatuksiinsa vaipuneena. Istuuduin hänen +viereensä. Hänen ensimäiset sanansa osoittivat, miksi hän oli niin +mietteissään. + +"Te matkustatte siis?" sanoi hän. + +"Minun täytyy, Pauline!" vastasin äänellä, jota koetin saada +levolliseksi. "Te tiedätte paremmin kuin kukaan muu, että on olemassa +tapahtumia, jotka pitävät meitä vallassansa, eroittavat meidät +paikoista, joita emme tahtoisi hetkeksikään jättää, kuljettaen meitä +kuin tuuli lehtiä. Äitini ja sisareni onni, oma onneni, josta en +puhuisi, jos se yksin olisi kysymyksessä, riippuu siitä, kuinka +nopeasti teen tämän matkan." + +"Lähtekää sitten", sanoi Pauline surullisesti, "lähtekää, kun se kerran +on välttämätöntä. Mutta älkää unhottako, että teillä Englannissakin +on sisar, jolla ei ole äitiä, sisar, jonka ainoa onni tästälähin +riippuu teistä ja joka toivoisi voivansa tehdä jotakin teidän omaksi +onneksenne!" + +"Oi, Pauline!" huudahdin minä syleillen häntä, "sanokaa minulle, +epäilettekö hetkeäkään rakkauttani! Ettekö usko, että eroan teistä +särkynein sydämin? Ettekö usko, että elämäni onnellisin hetki on +silloin, kun tulen takaisin tähän pieneen asuntoon, joka eroittaa +meidät koko maailmasta? Ettekö usko, että tämä sisarus-elämä +teidän kanssanne, tämä elämä, johon sisältyy vain toiveita vielä +onnellisemmista päivistä, on minulle suurempi onni kuin olen koskaan +uskaltanut toivoakaan? Oi, sanokaa minulle, ettekö usko sitä!" + +"Uskon", vastasi Pauline, "sillä sen epäileminen olisi epäkiitollista. +Teidän rakkautenne minua kohtaan on ollut niin hienotunteista ja +ylevää, että voin punastumatta mainita sen yhtenä hyveistänne. — Mitä +tulee toivomaanne suurempaan onneen, Alfred, niin sitä en käsitä. +Onnemme, siitä olen varma, riippuu suhteemme puhtaudesta, ja mitä +omituisempi ja kenties ainoalaatuinen asemani on, mitä vapaampi olen +kaikista velvollisuuksistani yhteiskuntaa kohtaan, sitä ankarammin +minun on noudatettava niitä itseeni nähden." + +"Oi, niin... niin", vastasin minä, "ymmärrän teidän ajatuksenne, ja +rangaiskoon Jumala minua, jos konsanaan koettaisin riistää kukkasta +marttyyrinkruunustanne, pannakseni sen sijaan omantunnon okaan. Mutta +saattaahan sattua tapauksia, jotka tekevät teidät vapaaksi; itse se +elämäntapa, jota kreivi viettää, anteeksi, että palaan tähän asiaan, +panee hänet enemmän kuin mikään muu alttiiksi..." + +"Oi, niin, niin, minä tiedän sen. Ja luuletteko, että koskaan katson +vapisematta sanomalehteen? Ajatus, että voisin saada nähdä nimen, +joka minulla on ollut, esiintyvän verisen oikeudenkäynnin yhteydessä, +sen miehen, jota olen nimittänyt puolisokseni, häpeällisen kuoleman +uhkaamana — no niin, mitä tarkoitatte onnella tässä tapauksessa, +edellyttäen, että voisin elää kauemmin kuin hän?" + +"Oh, ensiksikin — ja ennen kaikkea, Pauline, siitä huolimatta te +olisitte puhtain ja enimmin ihailtu nainen — eikö hän itse ole +pitänyt huolta siitä, että olette häneltä turvassa ja ettei ainoakaan +tahra hänen verestään voi tarttua teihin? Mutta minä en tahtonut +puhua siitä, Pauline! Jossakin yöllisessä hyökkäyksessä, vieläpä +kaksintaistelussakin, voi kreivi menettää henkensä. Hirveätä on, minä +tiedän sen, ettei ole muuta onnellisuudentoivoa kuin mitä kohoaa +haavoitetun verestä ja kuolevan viimeisestä huokauksesta! Mutta eikö +sellainen loppu olisi teille itsellenne sattuman hyvätyö, kohtalon +suoma unho?" + +"Entä sitten?" sanoi Pauline kysyvästi. + +"Eikö silloin, Pauline, sillä miehellä, joka ehdoitta on tullut +ystäväksenne, suojelijaksenne, veljeksenne, olisi oikeutta muuhun +nimeen?" + +"Mutta onko tämä mies tarkoin ajatellut, mihin hän sitoutuu pyrkiessään +saamaan tuon nimen?" + +"Epäilemättä, ja hän näkee siinä pelkkiä lupauksia onnesta, voimatta +keksiä mitään pelon syytä." + +"Onko hän ajatellut, että minä olen ranskalainen maanpakolainen, että +kreivin kuolema ei peruuta tätä pannaanjulistusta, ja että samoin +kuin olen kohdellut hänen elämäänsä, tahdon kohdella myöskin hänen +muistoansa?" + +"Pauline", sanoin minä, "minä olen ajatellut kaikkea. Se vuosi, jonka +olemme viettäneet yhdessä, on ollut elämäni onnellisin. Olen sanonut +teille, ettei mikään side kiinnitä minua yhteen maailmanpaikkaan +enempää kuin toiseenkaan. Siitä maasta, jossa te oleskelette, tulee +minun isänmaani." + +"No hyvä", sanoi Pauline niin suloisella äänellä, että se antoi enemmän +toiveita kuin mitkään lupaukset, "palatkaa matkaltanne samalla tavoin +ajatellen! Odottakaamme toivoen tulevaisuutta ja luottakaamme Jumalaan!" + +Heittäydyin hänen jalkoihinsa ja suutelin hänen polviaan. Samana yönä +lähdin Lontoosta, ja puolenpäivän tienoissa olin Havressa. Otin heti +kyytihevosen, ja kello yksi yöllä olin äitini luona. + +Hän oli eräässä illatsussa Gabrielien kanssa. Kysyin missä, ja sain +tietää, että he olivat Englannin lähettilään loordi G:n luona. +Tiedustin, olivatko he lähteneet yksin; minulle vastattiin, että +kreivi Horace oli noutanut heidät. Muutin nopeasti pukua, istuuduin +pika-ajurin rattaille ja ajoin Englannin lähetystöön. + +Kun tulin perille, olivat useat vieraat jo lähteneet, salongeista alkoi +väki vähetä. Niin paljon siellä sentään oli ihmisiä, että saattoi +huomaamatta mennä sisälle. Pian havaitsin äitini, joka istui, ja +sisareni, joka tanssi. Edellinen tyynenä kuin tavallisesti, jälkimäinen +lapsellisen iloisena. Pysähdyin ovelle. En ollut tullut sinne siksi, +että minut otettaisiin vastaan ja sanottaisiin tervetulleeksi, +sitäpaitsi etsin erästä kolmatta henkilöä, jonka aavistin olevan +lähettyvillä. Kauan minun ei tarvinnutkaan tarkkailla. Kreivi Horace +seisoi nojaten minua vastapäätä olevaan oveen. + +Tunsin hänet ensi silmäyksellä; se oli se mies, jonka Pauline oli +kuvannut; se oli sama, tuntematon, jonka olin pikaisesti nähnyt +kuutamossa luostarin raunioilla. Näin hänessä kaikki, mitä etsin: hänen +levolliset ja kalpeat kasvonsa, hänen vaalean tukkansa, joka teki +hänet nuoren näköiseksi, hänen mustat silmänsä, jotka antoivat hänen +piirteilleen niin ihmeellisen leiman, ja vihdoin vielä otsarypyn, jonka +kai olisi nyt vuoden kuluttua pitänyt olla vielä pitempi ja syvempi +huolista, jollei omantunnon soimauksista. + +Tanssin loputtua Gabrielle palasi istumaan äitini viereen. Heti pyysin +emästä palvelijaa menemään rouva de Nervalin ja hänen tyttärensä luokse +ja sanomaan heille, että joku odotti heitä päällysvaatehuoneessa. +Äitini ja sisareni huudahtivat minut nähdessään hämmästyksestä ja +ilosta. Me olimme yksin; saatoin syleillä heitä. Äitini ei voinut uskoa +silmiään, jotka näkivät minut, eikä käsiään, jotka puristivat minua +hänen rintaansa vasten. Olin tullut niin kovin nopeasti, että hän +tuskin oli luullut kirjeensäkään vielä saapuneen perille. Edellisenä +päivänä samaan aikaan olinkin vielä Lontoossa. + +Ei äitini eikä sisarenikaan aikonut palata tanssisalonkiin. He ottivat +ylleen päällysvaatteensa ja käskivät toimittamaan vaunut portaiden +eteen. Gabrielle kuiskasi silloin muutamia sanoja äidilleni. + +"Se on oikein", sanoi äitini. "Ja kreivi Horace..." + +"Menen huomenna hänen luoksensa ja esitän anteeksipyyntönne", vastasin +minä. + +"Kas, tuolla hän tuleekin", sanoi Gabrielle. + +Kreivi oli huomannut, että naiset poistuivat salongista, ja kun hän ei +nähnyt heidän hetken kuluttua palaavan, oli hän lähtenyt etsimään ja +tapasi heidät nyt lähtövalmiina. + +Myönnän, että vavahdin koko olemukseltani, kun näin tämän miehen +astuvan meitä kohti. Äitini tunsi käsivarteni jännittyvän, hän näki +katseeni kohtaavan kreivin katseen, ja sellaisen äidillisen vaiston +ohjaamana, joka etukäteen aavistaa kaikki vaarat, kiiruhti hän, +ennenkuin kumpikaan meistä ehti mitään virkkaa, sanomaan: + +"Anteeksi, herra kreivi; se on poikani, jota emme ole nähneet +kokonaiseen vuoteen ja joka vast'ikään on palannut Lontoosta." Kreivi +kumarsi. + +"Hyvä rouva", lausui hän lempeällä äänellä, "pitäisikö minun yksin olla +suruissani tästä paluusta ja riistääkö se minulta onnen saattaa teidät +täältä kotiinne?" + +"Se on melkein varmaa, hyvä herra", vastasin minä, vaivoin kyeten +hillitsemään itseäni; "sillä missä minä olen, siellä ei äitini eikä +sisareni tarvitse ketään muuta saattajaa". + +"Mutta se on kreivi Horace", huomautti äitini vilkkaasti, kääntyen +minuun päin. + +"Minä tunnen sen herran", vastasin minä äänellä, jota koetin tehdä niin +loukkaavaksi kuin suinkin. + +Huomasin äitini ja sisareni vuorostaan vapisevan. Kreivi kävi +kalmankalpeaksi, mutta mikään muu kuin tämä kalpeus ei osoittanut hänen +mielenliikutustaan. Hän näki äitini pelon, ja osoittaen sellaista +maailmanmiehen taitoa, joka näytti minulle, millainen itseni kenties +olisi pitänyt olla, hän kumarsi ja poistui. Äitini katsoi tuskaisin +ilmein hänen menoaan; sitten, kun häntä ei enää näkynyt, veti hän minut +nopeasti ovelle ja sanoi: + +"Lähtekäämme! Nopeasti!" + +Menimme portaita alas, nousimme vaunuihin ja pääsimme pian kotiin. Koko +matkalla emme puhuneet sanaakaan. + + + + +XV. + +KAKSINTAISTELU. + + +On kuitenkin helppo tajuta, että sydämemme oli täynnä monenkaltaisia +ajatuksia, ja heti kun äitini oli astunut sisään, antoi hän +Gabriellelle merkin, että tämä vetäytyisi huoneeseensa. Lapsiraukka +ojensi minulle otsansa, niinkuin hänen oli tapana tehdä. Mutta tuskin +hän oli tuntenut huulieni koskettavan sitä ja käsivarsieni painavan +häntä rinnalleni, kun hän puhkesi itkuun. Katseeni, joka suuntautui +häneen, tunkeutui silloin hänen sydämeensä saakka, ja minä tunsin +sääliä häntä kohtaan. "Pikku sisko raukka", sanoin minä, "sinun ei pidä +panna minun syykseni asioita, jotka ovat minua mahtavampia. Jumala se +määrää tapaukset, ja tapaukset vallitsevat ihmistä. Isäni kuoleman +jälkeen minä vastaan sinusta sinun itsesi edessä; minun asiani on +valvoa sinun elämääsi ja tehdä se onnelliseksi." + +"Oi, niin, niin, sinulla on oikeus käskeä", vastasi Gabrielle, "ja +minä tottelen sinun määräyksiäsi. Ole levollinen; mutta en voi olla +pelkäämättä, vaikka en tiedä mitä pelkään, enkä itkemättä, vaikka en +tiedä, mitä itken." + +"Rauhoitu", sanoin minä, "suurin vaaroistasi on nyt ohitse, kiitos +olkoon taivaan, joka varjeli sinua! Mene huoneeseesi ja rukoile, +niinkuin nuoren sydämen tulee rukoilla; rukous karkoittaa pelon ja +ehkäisee kyyneleet!" + +Gabrielle syleili minua ja poistui. Äitini katsoi tuskaisin ilmein +hänen poistumistaan. Kun ovi oli lukittu, kysyi hän: + +"Mitä tämä kaikki merkitsee?" + +"Se merkitsee, rakas äiti", vastasin minä kunnioittavasti, mutta +järkähtämättömästi, "että avioliitto, josta kirjeessänne mainitsitte, +on mahdoton, ja että Gabriellesta ei voi tulla kreivi Horacen puolisoa". + +"Mutta minä olen jo melkein antanut lupaukseni", huomautti äitini. + +"Minä otan vapauttaakseni teidät siitä." + +"Mutta sanohan miksi, ilman mitään syytä?" + +"Pidättekö minua niin järjettömänä", huomautin, "että tahtoisin rikkoa +jotakin niin pyhää kuin annetun sanan, jollei minulla olisi siihen +syytä?" + +"Mutta sinä kai mainitset sen minulle, toivoakseni?" + +"Mahdotonta, mahdotonta, äiti, minua estää vala sitä tekemästä." + +"Minä tiedän, että kreivi Horacesta puhutaan paljon, mutta vielä ei ole +voitu todistaa mitään. Uskotko sinä kaiken tuon panettelun todeksi?" + +"Minä uskon silmiäni, rakas äiti. Minä olen nähnyt!" + +"Oh!" + +"Kuulkaa minua! Te tiedätte, rakastanko teitä ja sisartani; te +tiedätte, voinko minä, kun on kysymyksessä teidän molempien menestys, +kevytmielisesti tehdä järkähtämättömän päätöksen; te tiedätte vihdoin, +saatanko, minä niin äärettömän tärkeässä tapauksessa kuin tässä +säikähdyttää teitä valheella. No niin, rakas äiti, minä sanon, minä +vakuutan, että jos tämä liitto olisi syntynyt, jos en olisi ehtinyt +perille ajoissa, jos isäni ei olisi poissaollessani noussut haudastaan +astuakseen tyttärensä ja tämän miehen väliin, jos Gabriellea nyt +nimitettäisiin rouva de Beuzevaliksi, ei minulla olisi muuta kuin +yksi tehtävä jäljellä, ja sen minä tekisin. Se olisi: viedä pois +teidät ja tyttärenne, paeta Ranskasta kanssanne siinä tarkoituksessa, +ettemme koskaan enää palaisi, ja etsiä jostakin maasta unhotusta ja +piilossaolevaa suojapaikkaa sen häpeän asemasta, joka odottaisi meitä +kotimaassamme." + +"Mutta etkö voi ilmoittaa minulle...?" + +"En voi ilmoittaa mitään. Olen vannonut valan. Jos voisin puhua, +tarvitsisi minun lausua vain yksi sana, ja sisareni olisi pelastettu." + +"Uhkaako häntä siis jokin vaara?" + +"Ei, ei ainakaan niin kauan kun minä elän." + +"Jumalani! Jumalani!" huudahti äitini, "sinä säikähdytät minut!" + +Näin, että olin tahtomattani mennyt liian pitkälle. + +"Kuulkaa minua", jatkoin; "ehkä kaikki tämä on helpompaa kuin pelkään. +Mitäänhän ei vielä ole varmasti päätetty teidän ja kreivin kesken, +mitään ei tiedetä ulkopuolella, epämääräinen huhu, joitakin arvailuja +eikä mitään muuta, vai kuinka?" + +"Kreivi saattoi meitä tänä iltana toisen kerran." + +"No hyvä, äiti rakas, käyttäkää hyväksenne ensimäistä veruketta, jonka +keksitte, ollaksenne ottamatta ketään vastaan; sulkekaa ovenne kaikilta +ja myöskin kreiviltä. Minä otan ilmoittaakseni hänelle, että hänen +käyntinsä eivät hyödyttäisi mitään." + +"Alfred", sanoi äitini säikähtyneenä, "ennen kaikkea pidä mielessäsi +viisautta, sääliä ja varovaisuutta. Kreivi ei ole sellainen mies, jonka +voi tällä tavoin karkoittaa, ilman hyväksyttävää syytä." + +"Olkaa levollinen, äiti-kulta, minä otan kaikessa tarkasti huomioon +sopivaisuuden vaatimukset. Mitä tulee hyväksyttävään syyhyn, niin +ilmoitan hänelle kyllä riittävän syyn." + +"Tee niinkuin tahdot; sinä olet perheen päämies, Alfred, enkä minä +tee mitään vastoin tahtoasi; mutta Jumalan tähden, harkitse jokaista +sanaa, jonka sanot kreiville, ja jos hylkäät hänen kosintansa, niin tee +se niin lievästi kuin voit." — Äitini näki minun ottavan kynttilän ja +aikovan jättää hänet. — "Niin, sinä olet oikeassa", jatkoi hän; "minä +en ajatellut väsymystäsi. Mene huoneeseesi, huomenna ehdimme puhua +asiasta enemmän." + +Menin hänen luoksensa ja syleilin häntä. Pitäen yhä kiinni kädestäni +hän sanoi: + +"Lupaathan säästää kreivin ylpeyttä?" + +"Minä lupaan sen, äiti." + +Syleilin häntä vielä kerran ja poistuin. + +Äitini oli oikeassa: olin nääntymässä väsymyksestä. Laskeuduin levolle +ja nukuin yhtä mittaa seuraavaan aamuun kello kymmeneen. + +Kun heräsin, huomasin kreiviltä tulleen kirjeen; sitä odotinkin. +En kuitenkaan ollut luullut, että hän siihen määrin säilyttäisi +levollisuutensa ja mielenmalttinsa. Se kelpasi malliksi +kohteliaisuudesta ja hienosta käyttäytymisestä. Kas tällainen se oli: + + "Hyvä herra! + + Niin hartaasti kuin olisin toivonutkin tämän kirjeen joutuvan pian + käsiinne, en kuitenkaan ole tahtonut lähettää sitä teille ystävän enkä + myöskään palvelijan välityksellä. Vaikka se tällaisissa tapauksissa + onkin yleistä, olisi se voinut herättää levottomuutta henkilöissä, + jotka ovat teille rakkaita ja joita te, toivoakseni, siitä huolimatta + mitä eilen tapahtui loordi G:n luona, sallitte minun pitää tuttavina, + jotka eivät ole minulle yhdentekeviä. + + Te ymmärrätte kuitenkin, hyvä herra, että meidän kesken vaihdetut + harvat sanat vaativat selitystä. Tahtoisitteko olla niin hyvä ja + määrätä ajan sekä paikan, missä voitte sen antaa minulle? Asian laatuun + katsoen luulen olevan tärkeätä, että se jää salaiseksi, ja että sitä ei + ole todistamassa muita kuin ne, joita se suoranaisesti koskee. Jos niin + haluatte, otan kuitenkin mukaani kaksi ystävääni. + + Luulen eilen osoittaneeni teille, että jo pidin teitä veljenäni. + Olkaa vakuutettu siitä, että minun olisi hyvin vaikea luopua, tästä + nimityksestä, ja että minun pitäisi tehdä mitä suurinta väkivaltaa + tunteilleni ja toiveilleni, voidakseni milloinkaan kohdata teitä + vastustajananani tai vihollisenani. + + Kreivi Horace." + +Vastasin heti: + + "Herra kreivi! + + Te ette ollut erehtynyt; odotin kirjettänne, ja minä kiitän teitä + vilpittömästi siitä, että toimititte sen minulle niin varovaisesti. + Kun tämä varovaisuus olisi kuitenkin turhaa teihin nähden, ja kun on + tärkeätä, että pian saatte vastaukseni, pyydän teitä suvaitsemaan, että + lähetän palvelijani sitä tuomaan. + + Kuten itse olette lausunut, on selitys meidän kesken välttämätön; se + voi tapahtua jo tänään, jos niin haluatte. Lähden ratsastamaan ja olen + kahdestatoista yhteen Boulognen metsässä, Allée de la Muettella. Minun + ei tarvitse sanoa teille, herra kreivi, että olisin ihastuksissani, + jos tapaisin teidät siellä. Mitä todistajiin tulee, niin olen aivan + samaa mieltä kuin tekin, että niitä ei tarvita tässä ensimäisessä + kohtauksessamme. + + Jotta olisin vastannut kirjeenne jokaiseen kohtaan, on minun nyt + puhuttava enää vain tunteistani teitä kohtaan. Toivoisin hartaasti, + että ne lähtisivät sydämestäni, mutta pahaksi onneksi on omatuntoni + niiden määrääjänä. + + Alfred de Nerval." + +Kun tämä kirje oli kirjoitettu ja lähetetty, menin äitini .. luokse. +Hän oli tosiaankin tiedustanut, eikö kreivi Horacelta ollut tullut +mitään viestiä, ja minä huomasin hänen olevan levollisempi, kun hän oli +saanut kuulla palvelijain vastauksen. Gabrielle oli pyytänyt ja saanut +luvan pysyä huoneessaan. + +Aamiaisen jälkeen tuotiin hevoseni portaitten eteen, kuten olin +määrännyt. Käskyäni oli toteltu, satulassa oli pyssykotelo. Panin +siihen pari erinomaista luodilla panostettua kaksintaistelupistoolia; +en ollut unhottanut, että kreivi Horace ei koskaan kulkenut aseitta. + +Olin määrätyllä paikalla neljännestä yli yhdentoista, niin malttamaton +olin ollut. Ratsastin lehtokujan päästä päähän; kun käännyin takaisin, +huomasin ratsastajan vastakkaisessa päässä. Se oli kreivi Horace. +Tuskin olimme tunteneet toisemme, ennenkuin kiihdytimme hevosemme +laukkaan ja kohtasimme toisemme käytävän puolivälissä. Huomasin, että +hänellä oli, samoin kuin minullakin, pistoolikotelo satulassa. + +"Te näette", lausui kreivi tervehtien minua kohteliaasti ja hymyhuulin, +"että halusin yhtä hartaasti tavata teitä kuin te minua, sillä me +olemme molemmat tulleet liian aikaisin". + +"Olen matkustanut sata lieuetä yhdessä vuorokaudessa, herra kreivi, +jotta saisin tämän kunnian", vastasin, tervehtien minäkin. "Siitä +näette, etten ole velkaa teille." + +"Edellytän, ettei niitä syitä, jotka ovat aiheuttaneet tämän nopeuden, +pidetä minulta salassa. Ja vaikka toivoni saada tutustua teihin +ja puristaa kättänne olisi helposti voinut saattaa minut tekemään +sellaisen matkan vielä lyhyemmässä ajassa, jos se olisi mahdollista, +en luulottelekaan, että sellainen syy olisi saattanut teidät jättämään +Englannin." + +"Arvaatte oikein, herra kreivi. Tärkeimmät seikat, perheasiat, +joissa kunniamme oli vähällä joutua vaaraan, ovat olleet aiheena +Lontoosta-lähtööni ja Pariisiin-tulooni." + +"Teidän käyttämänne sanat", lausui kreivi Horace kumartaen uudelleen, +ja hänen hymynsä kävi vähitellen yhä katkerammaksi, "suovat minun +toivoa, ettei tätä matkaa ole aiheuttanut se kirje, jonka olette saanut +äidiltänne ja jossa hän ilmoitti teille ehdotuksen neiti Gabrielle de +Nervalin ja minun välisestäni avioliitosta." + +"Te erehdytte", vastasin minä kumartaen, "sillä minä olen tullut tänne +ainoastaan ehkäistäkseni tämän avioliittoaikeen, joka ei saa toteutua". + +Kreivi kalpeni, ja hänen huulensa puristuivat tiukasti yhteen. Mutta +melkein heti palautui taas hänen tavallinen tyyneytensä. + +"Toivon", sanoi hän, "että annatte arvoa sille tunteelle, joka +saa minut levollisena kuuntelemaan kummallista vastaustanne. Tämä +kylmäverisyys, hyvä herra, on todistus halustani päästä teidän +sukulaiseksenne; ja se halu on niin voimakas, että olen kärkäs +ulottamaan kysymykseni vielä loitommalle. Tahtoisitteko osoittaa +minulle sen kunnian, että sanotte, mitkä syyt ovat voineet herättää +teissä tämän silmittömän vastenmielisyyden, jonka niin suoraan +ilmaisette? Ratsastakaamme rinnatusten ja jatkakaamme keskustelua." + +Otin saman vauhdin kuin hänkin, ja me ratsastimme pitkin puistokäytävää +ikäänkuin, olisimme olleet hyvät ystävät. + +"Minä kuuntelen, hyvä herra", ryhtyi kreivi jälleen puhumaan. + +"Sallikaa minun aluksi", vastasin, "oikaista luulonne siitä, mitä +teistä ajattelen. Se ei ole sokeata vastenmielisyyttä, se on harkittua +halveksimista." + +Kreivi nousi seisomaan jalustimissa, niinkuin olisi hänen +kärsivällisyyttään koeteltu äärimmäisyyteen saakka. Sitten hän +pyyhkäisi kädellään otsaansa, ja äänellä, jossa oli vaikea huomata +vähintäkään mielenliikutusta, hän sanoi: + +"Sellaiset ajatustavat, hyvä herra, ovat vaarallisia, ja ennen kaikkea +on vaarallista esittää niitä julkisesti, ennenkuin tuntee täydellisesti +sen, joka on niiden aiheuttaja." + +"Ja kuka sanoo teille, hyvä herra, etten täydellisesti tunne teitä?" +vastasin minä, katsoen häntä tiukasti kasvoihin. + +"Jollei kuitenkaan muistini petä, näin teidät eilen ensi kerran." + +"Ja sentään on sattuma tai oikeammin kohtalo jo ennen vienyt meidät +yhteen. Totta on, että silloin oli yö, ja että te ette nähnyt minua." + +"Auttakaa muistiani", sanoi kreivi, "minä olen hyvin huono selittämään +arvoituksia". + +"Olin Grand-Prén luostarin raunioissa syyskuun seitsemännen- ja +kahdeksannenkolmatta päivän välisenä yönä." + +Kreivi hätkähti ja tarttui pistoolikoteloonsa; minä tein saman +liikkeen; hän huomasi sen. + +"No niin?" sanoi hän ja tyyntyi taas heti. + +"No niin! Minä näin teidän tulevan holvista ja kaivavan avaimen maahan." + +"Ja minkä päätöksen teitte kaikkien näiden huomioittenne johdosta?" + +"Sen, etten anna teidän murhata neiti Gabrielle de Nervalia niinkuin +koetitte murhata neiti Pauline de Meulienin." + +"Pauline ei siis ole kuollut?" huudahti kreivi, pysähdytti hevosensa +ja unohti tällä kertaa pirullisen varmuutensa, joka ei ollut jättänyt +häntä hetkeksikään tätä ennen. + +"Ei, Pauline ei ole kuollut", vastasin, pysähdyttäen hevoseni minäkin. +"Pauline elää, huolimatta siitä kirjeestä, jonka kirjoititte hänelle, +huolimatta myrkystä, jonka valmistitte hänelle, huolimatta kolmesta +ovesta, joiden taakse hänet lukitsitte; ne minä avasin sillä avaimella, +jonka näin teidän kaivavan maahan. Ymmärrättekö nyt?" + +"Täydellisesti, hyvä herra", lausui kreivi, toinen käsi +pistoolikotelossa. "Mutta sitä minä en ymmärrä, miksi ette +yksinkertaisesti antanut minua ilmi, kun kerran tunsitte nämä +salaisuudet ja kun teillä oli tällaiset todistukset." + +"Siksi, että olen vannonut pyhän valan, joka pakottaa minut tappamaan +teidät kaksintaistelussa, niinkuin olisitte rehellinen mies. Antakaa +senvuoksi pistoolienne olla, sillä jos murhaatte minut, niin pilaatte +asianne." + +"Olette oikeassa", sanoi kreivi, sulki pistoolikotelonsa ja kannusti +hevosensa lähtemään liikkeelle. + +"Milloin me taistelemme?" + +"Huomenna aikaisin, jos teille sopii", vastasin minä ja höllitin +ohjaksia. + +"Täydellisesti. Missä?" + +"Versaillesissa, jos suvaitsette." + +"Mielelläni! Kello yhdeksältä odotan teitä sveitsiläisen suihkukaivon +luona todistajineni." + +"Jotka ovat herrat Max ja Henrik, eikö totta?" + +"Onko teillä jotakin heitä vastaan?" + +"Vain se, että taistelen kyllä maantierosvoa vastaan, mutta en, jos hän +ottaa kaksi rikostoveriaan todistajikseen. Toisin sen pitää käydä." + +"Määrätkää ehtonne, herra", sanoi kreivi ja puri huultaan, niin että +verta tihkui esille. + +"Kun kohtauksemme täytyy jäädä salaisuudeksi kaikille, päättyköönpä +se miten tahansa, on parasta, että molemmat valitsemme Versaillesin +linnaväen upseerien joukosta todistajamme, joille pysymme +tuntemattomina. He eivät saa tietää kaksintaistelun syytä, ja heidän on +oltava läsnä vain, jotta ei voitaisi tehdä syytettä murhasta. Oletteko +siihen tyytyväinen?" + +"Oivallista. Ja sitten: aseenne?" + +"Kun voisimme miekoilla kenties tehdä toisiimme vain mitättömän ja +kurjan naarmun, joka ehkä voisi ehkäistä meitä taistelemasta loppuun +saakka, on pistoolille minun mielestäni annettava etusija. Ottakaa te +mukaanne omanne, minä otan myös omani." + +"Mutta", vastasi kreivi, "meillä on kummallakin aseet muassamme, +taisteluehtomme ovat määrätyt, miksi siis lykätä huomiseen tämä asia, +jonka voisimme jo tänään suorittaa loppuun?" + +"Siksi, että minun täytyy järjestää muutamia asioita, jotka tekevät +tämän lykkäyksen välttämättömäksi. Minusta näyttää siltä, että minun +pitäisi voida vaatia teiltä tätä myönnytystä. Mitä tulee siihen, +pelkoon, joka teitä ehkä huolestuttaa, niin olkaa täysin levollinen; +minä olen antanut sanani, ja minä pidän sen." + +"Se riittää, hyvä herra", sanoi kreivi ja kumarsi, "huomenna kello +yhdeksän". + +Sanoimme jäähyväiset toisillemme ja erosimme, ratsastaen kumpikin neliä +omalle tahollemme. + +Se lykkäys, jonka olin vaatinut, ei tosiaankaan ollut pitempi kuin mitä +tarvittiin, jotta ehtisin järjestää asiani. Tuskin olinkaan päässyt +kotiini, kun sulkeuduin huoneeseeni. + +En koettanut salata itseltäni sitä, että edessäni olevan taistelun +päätös oli minuun nähden erittäin epäilyttävä. Tunsin kreivin taidon +ja kylmäverisyyden. Saatoin sen vuoksi helposti kaatua, ja siinä +tapauksessa minun oli turvattava Paulinen asema. + +"Vaikka en kaikkea tätä kertoessani ole kertaakaan maininnut hänen +nimeänsä", jatkoi Alfred, "ei minun tarvitse sanoa sinulle, että hän +ei silmänräpäykseksikään poistunut ajatuksistani. Tunteet, jotka +olivat heränneet rinnassani, kun näin äitini ja sisareni, olivat +saaneet sijansa hänen vieressään mutta eivät siitä heikontuneet, ja +minä tunsin, kuinka suuresti häntä rakastin, siitä tuskallisesta +liikutuksesta, joka minut valtasi, kun tartuin kynään ja kuvittelin +mielessäni, että kirjoitin hänelle kenties viimeistä kertaa. Kun kirje +oli valmis, liitin siihen eläkekirjan kymmenelletuhannelle frangille +vuodessa ja osoitin kaikki tohtori Serceylle Lontooseen, Grosvenor +Squarelle." + +Loppupäivä ja osa yötä kului kaikenmoisiin valmistuksiin. Kello kaksi +aamulla menin maata käskien palvelijani herättää minut kello kuudelta. + +Hän noudatti täsmällisesti tätä käskyä. Hän oli mies, johon tiesin +voivani luottaa, sellainen vanha uskottu palvelija, joita on +saksalaisissa näytelmissä; isät jättävät niitä perinnöksi pojilleen, ja +minäkin olin perinyt tämän isältäni. Uskoin hänen haltuunsa tohtorille +osoitetun kirjeen, käskin hänen itsensä viedä sen Lontooseen, jos +menettäisin henkeni. + +Kaksisataa louisdoria, jotka jätin hänelle, olivat siinä tapauksessa +tarkoitetut hänen matkakuluihinsa; päinvastaisessa tapauksessa hän +saisi pitää ne lahjana. Vielä näytin hänelle laatikon, jossa oli +äidilleni kirjoitettu jäähyväiskirje, jotta hän toimittaisi sen +perille, jos onni olisi minulle vastainen. Sitäpaitsi hänen olisi +pidettävä kyytihevonen valmiina minun varaltani kello viiteen saakka +iltapäivällä, ja jos en silloin vielä olisi palannut, matkustettava +Versaillesiin ottamaan minusta selvää. + +Kaikkien näiden valmistusten jälkeen nousin ratsun selkään; neljännestä +vailla yhdeksän olin määräpaikalla molempien todistajieni kanssa. +Nämä olivat, sopimuksemme mukaan, kaksi minulle tuntematonta +husaariupseeria, jotka siitä huolimatta eivät olleet epäilleet tehdä +minulle tätä palvelusta. Heille riitti, kun saivat tietää, että oli +kyseessä asia, joka voisi riistää arvossapidetyn perheen kunnian, ja +tekemättä ainoatakaan kysymystä he suostuivat pyyntööni. Ranskalaiset +yksinään voivat olla samalla kertaa, aina asianhaarojen mukaan, joko +suurimpia suupaltteja tai kaikkein vaiteliaimpia ihmisiä. + +Emme olleet odottaneet täyttä viittä minuuttia, ennenkuin kreivi saapui +todistajineen. Lähdimme liikkeelle etsimään sopivaa paikkaa ja löysimme +sen piankin, kun todistajamme olivat tottuneita tuollaiseen etsimiseen. +Päästyämme sinne ilmoitimme näille herroille ehtomme ja pyysimme +heitä tutkimaan aseemme. Kreivin pistoolit olivat Lepagen ja minun +Devismesin mallia ja molemmat samaa kokoa, kuten muuten melkein kaikki +kaksintaistelu pistoolit. + +Kreivi osoittautui nytkin yhtä rohkeaksi ja kohteliaaksi kuin hänen +maineensa tiesi. Hän tahtoi suoda minulle kaikki edut; mutta minä +kieltäydyin ottamasta niitä vastaan. Sovittiin sen vuoksi, että +paikat ja ampuma vuoro ratkaistaisiin arvalla. Välimatka määrättiin +kahdeksikymmeneksi askeleeksi. Rajaviivoille asetettiin kumpaakin +varten uusi panostettu pistooli, niin että voisimme samalla tavalla +jatkaa taistelua, jos ei kumpikaan ensimäisistä luodeista olisi +kuolettava. + +Onni suosi kreiviä kaksi kertaa perätysten: hän sai oikeuden sekä +valita paikan että ampua ensin. Hän asettui silloin heti kasvot +aurinkoa vasten ja valitsi siis vapaaehtoisesti huonoimman paikan. +Huomautin hänelle siitä, mutta hän kumarsi ja vastasi, että kun kohtalo +oli antanut hänelle valitsemisoikeuden, niin hän tahtoi myöskin pitää +valitsemansa paikan. Menin vastakkaisella puolella olevalle paikalleni. + +Todistajat panostivat aseemme. Minulla oli siis kylliksi aikaa +tarkastelukseni kreiviä, ja minun täytyy myöntää, että hän koko ajan +säilytti tyyneyden ja kylmäverisyyden, joka on ominaista todella +urhoolliselle miehelle; hän ei tehnyt ainoatakaan liikettä, ei lausunut +ainoatakaan sanaa, jota vastaan olisi voinut muistuttaa. Pian tulivat +todistajat luoksemme, ojensivat meille kummallekin pistoolin, panivat +toisen maahan viereemme ja vetäytyivät syrjään. Silloin kreivi toisen +kerran uudisti kehoituksensa, että ampuisin ensiksi; toisen kerran minä +kieltäydyin. + +Me kumarsimme molemmat todistajillemme. Sitten valmistauduin ottamaan +vastaan luotia, vetäydyin kokoon niin paljon kuin mahdollista ja peitin +kasvojeni alaosan pistoolinperällä, niin että piippu suuntautui alas +rinnalle kyynärvarren ja olkapään väliin. Olin tuskin ehtinyt ryhtyä +tähän varokeinoon, kun todistajat tervehtivät meitä vuorostaan ja +vanhin heistä antoi merkin sanomalla: + +"Alkakaa, hyvät herrat!" + +Samassa silmänräpäyksessä näin salaman, kuulin kreivin pistoolin +pamahduksen ja tunsin tärähdystä yhtaikaa rinnassani ja käsivarressani; +luoti oli osunut pistoolin piippuun, ponnahtanut siitä syrjään ja +mennyt olkapäähäni. + +Kreivi näytti olevan ihmeissään siitä, ettei nähnytkään minun kaatuvan. + +"Te olette haavoittunut?" sanoi hän ja astui askeleen eteenpäin. + +"Se ei tee mitään", vastasin minä ja kävin kiinni pistooliin vasemmalla +kädellä. "Nyt on minun vuoroni, hyvä herra." + +Kreivi heitti pois pistoolin, jolla oli ampunut, otti maasta toisen ja +asettui taas paikalleen. + +Tähtäsin hitaasti, tyynesti, ja laukaisin. Luulin aluksi, että luotini +ei ollut osunut, sillä hän seisoi liikkumattomana, ja minä näin hänen +kohottavan toista pistoolia. Mutta ennenkuin sen suu nousi rintani +tasalle, alkoi hän kouristuksentapaisesti vapista, pudotti aseensa, +koetti puhua, hänen suustaan purskahti verta, ja hän kaatui kuolleena +maahan. Luoti oli lävistänyt hänen rintansa. + +Todistajat lähestyivät ensiksi kreiviä; sitten he tulivat minun +luokseni. Heidän joukossaan oli myös sotilaslääkäri; pyysin häntä +pitämään huolta vastustajastani, jonka uskoin saaneen pahemman haavan +kuin itse olin saanut. + +"Se on turhaa", sanoi hän ja pudisti päätään; "hän ei tarvitse enää +kenenkään huolenpitoa". + +"Olenko menetellyt kunniallisen miehen tavalla?" kysyin minä. + +He kumarsivat myöntäen. + +"Siinä tapauksessa, herra tohtori, tahdotte ehkä olla niin hyvä", +sanoin minä ja otin takin päältäni, "ja panna jotakin tämän naarmun +peitteeksi, jotta verenvuoto lakkaisi; sillä minun täytyy matkustaa +heti takaisin". + +"Mutta", sanoi vanhin upseereista, kun lääkäri oli lakannut sitomasta +minua, "mikä on _teidän ystävänne_ osoite, jotta voisimme toimittaa +sinne hänen ruumiinsa?" + +"Rue de Bourbon 16", vastasin minä, vastoin tahtoani hymyillen tämän +kunnon miehen hyvälle uskolle, "hotel de Beuzeval". + +Näin sanoen nousin hevosen selkään — minun, samoin kuin kreivinkin +hevosta piteli husaari, — vakuutin todistajille vielä kerran +kiitollisuuttani heidän suosiollisesta avustaan, lausuin jäähyväiset ja +ratsastin täyttä neliä takaisin Pariisiin. + +Minun olikin jo aika palata; äitini oli epätoivoissaan. Kun hän ei +ollut nähnyt minun tulevan aamiaiselle, oli hän mennyt huoneeseeni +ja löytänyt lipastoni laatikosta sen kirjeen, jonka olin hänelle +kirjoittanut. + +Sieppasin sen hänen käsistään ja heitin sen tuleen, samaten kuin +senkin, joka oli aiottu Paulinelle. Sitten syleilin häntä, kuten +syleillään äitiä, jonka on ollut kadottamaisillaan ja jonka luota aikoo +lähteä tietämättä milloin saa uudelleen hänet tavata. + + + + +XVI. + +LOPPU. + + +"Kahdeksan päivää tämän nyt kuvaamani kohtauksen jälkeen", jatkoi +Alfred, "istuimme pienessä asunnossamme Piccadillyssä pienen pöydän +molemmin puolin ja söimme aamiaista, kun Pauline, joka luki erästä +englantilaista lehteä, äkkiä kalpeni kauheasti, pudotti lehden, +kirkaisi ja pyörtyi. Soitin rajusti kelloa. Kamarineito kiiruhti +sisään. Me kannoimme hänet makuuhuoneeseensa, ja sillä aikaa kun häntä +riisuttiin, menin alakertaan lähettääkseni noutamaan lääkäriä ja +katsomaan sanomalehdestä, mikä oli syynä hänen pyörtymiseensä. Tuskin +olin avannut lehden, kun katseeni osui näihin _Courrier Françaisista_ +käännettyihin riveihin: + +"Olemme vastikään saaneet tiedon mitä merkillisimmästä ja +salaperäisimmästä kaksintaistelusta, joka äskettäin on tapahtunut +Versaillesissa ja jonka tuntematon aihe lienee etsittävä hurjasta +vihasta." + +"Toissa aamuna, 5 p:nä elokuuta 1833, tuli kaksi nuorta herraa, +jotka näyttivät kuuluvan Pariisin ylhäisöön, kaupunkiimme kumpikin +eri taholta, ratsain ja ilman palvelijoita. Toinen meni Rue Royalen +varrella olevaan kasarmiin, toinen Café de Régenceen. He pyysivät +kumpikin kaksi upseeria mukaan taistelupaikalle. Molemmilla oli +aseensa; ehdot määrättiin, ja kaksintaistelijat ampuivat kahdenkymmenen +askeleen päässä toisistaan. Toinen kaatui paikalle; toinen, jonka nimeä +ei tiedetä, palasi heti Pariisiin, huolimatta pahasta haavasta, jonka +oli vastustajansa luodista saanut olkapäähänsä." + +"Kaatunut oli kreivi Horace de Beuzeval. Vielä ei ole saatu tietoa +hänen vastustajastaan." + +Pauline oli lukenut tämän uutisen, ja sen vaikutus oli ollut sitä +tuhoisampi, kun ei kukaan ollut varovaisesti valmistanut häntä siihen. +Paluuni jälkeen en ollut hänen läsnäollessaan maininnut hänen miehensä +nimeä. Ja vaikka tunsinkin olevan välttämätöntä pian kertoa hänelle +siitä, mikä teki hänet vapaaksi, samalla antamatta hänen tietää tämän +vapauden aikaansaajaa, en ollut vielä tehnyt mitään varmaa suunnitelmaa +tälle tiedonannolle, kun en voinut mitenkään luulla, että sanomalehdet +ennättäisivät edelle ja raa'alla tavallaan kertoisivat uutisen, jonka +ilmaiseminen terveydeltään aina heikolle Paulinelle vaati vielä enemmän +varovaisuutta, kuin jos joku muu nainen olisi ollut kysymyksessä. + +Samassa saapui lääkäri. Sanoin hänelle, että äkillinen mielenliikutus +oli ollut syynä Paulinen uudelleen sairastumiseen. Menimme yhdessä +hänen luoksensa. Hän oli yhä vielä tainnoksissa, huolimatta vedestä, +jota oli pirskoitettu hänen kasvoilleen, ja hajusuolasta, jota hänen +oli annettu hengittää. Lääkäri puhui suoneniskemisestä ja ryhtyi +valmisteluihin. Silloin rohkeuteni petti, ja vavisten kuten nainen +pakenin puutarhaan. + +Viivyin siellä lähes puoli tuntia, nojaten otsaa käsiini ja tuhanten +ajatusten risteillessä aivoissani. Kaikkien viime tapausten aikana olin +toimetonna miettinyt vihaani kreiviä vastaan ja ystävyyttäni Paulinen +kanssa. Kirosin tuota miestä siitä päivästä lähtien, jolloin hän +riistämällä Paulinen riisti minun onneni; ja henkilökohtaisen koston +tarve, halu tehdä ruumiillista pahaa itse kärsimäni henkisen tuskan +sijaan, oli sokeasti ohjannut minua. Olin tahtonut surmata tai itse +saada surmani. Nyt, kun asia oli saatettu loppuun, näin kaikkien sen +seurausten kehittyvän. + +Joku löi minua hiljaa olkapäälle. Se oli tohtori. + +"Entä Pauline?" huudahdin minä kädet ristissä. + +"Hän on tullut tajuihinsa." + +Nousin rientääkseni hänen luoksensa; tohtori pysähdytti minut. + +"Kuulkaa", jatkoi hän, "hänen taudinkohtauksensa on varsin vakavaa +laatua; ennen kaikkea hän tarvitsee rauhaa. Älkää nyt menkö hänen +luoksensa!" + +"Ja miksi ei?" kysyin minä. + +"On tärkeätä, että hän säästyy kaikilta äkillisiltä +mielenliikutuksilta. En ole koskaan kysynyt teiltä mitään suhteestanne +häneen; en pyydä teidän tuttavallista luottamustanne. Te sanotte häntä +sisareksenne. Oletteko hänen veljensä vai ettekö? Se ei kuulu minuun +ihmisenä, mutta sitä enemmän lääkärinä. Teidän läsnäolollanne, teidän +pelkällä äänellänne on ilmeinen vaikutus Paulineen. Olen aina huomannut +sen ja viimeksi äskettäin, kun pidin hänen kättänsä ja teidän nimenne +lausuminen huomattavasti kiihoitti hänen valtimonsa toimintaa. Olen +antanut käskyn, että hänen luoksensa ei saa tänään mennä kukaan muu +kuin minä ja hänen palvelijansa. + +"Älkää toimiko vastoin tätä määräystäni." + +"Onko se siis vaarallista?" huudahdin. + +"Kaikki on vaarallista sille, joka on niin järkytetty kuin hän. +Tämä nainen tarvitsisi juoman, joka saattaisi hänet unhottamaan +menneisyyden. Hänellä on kai jokin tuskallinen muisto, jokin suru, joka +riuduttaa häntä?" + +"Niin on", vastasin. "Mikään ei ole salassa teiltä; te olette nähnyt +kaikki tieteen silmillä. Ei, hän ei ole sisareni ei vaimoni, ei +rakastajattareni: hän on enkelin kaltainen olento, jota lemmin yli +kaiken, mutta jota kuitenkaan en voi tehdä onnelliseksi, ja joka kuolee +syliini päässänsä neitseyden ja marttyyriuden kaksoiskruunu. Minä teen +niinkuin tahdotte, herra tohtori; en mene sisälle, ennenkuin sallitte; +tottelen teitä kuin lapsi. Mutta milloin saan nähdä teidät uudestaan?" + +"Tulen tänne vielä tänä päivänä." + +"Ja minä, mitä minä teen! Hyvä Jumala!" + +"Olkaa rohkea, olkaa mies!" + +"Jospa tietäisitte, kuinka häntä rakastan!" + +Tohtori puristi kättäni. Saatoin hänet ovelle, ja kun hän oli mennyt, +jäin seisomaan siihen, mihin hän oli minut jättänyt. Vihdoin havahduin +tästä tylsyyden tilasta. Nousin koneellisesti portaita ylös, lähestyin +Paulinen ovea; ja kun en uskaltanut mennä sisään, niin kuuntelin +ulkopuolella. Luulin ensin hänen nukkuvan, mutta pian kuulin joitakuita +tukahdutettuja nyyhkytyksiä. Laskin käteni oven ripaan. Silloin muistin +lupaukseni, ja jotta en rikkoisi sitä, syöksyin ulos talosta, hyppäsin +ensimäisille tapaamilleni ajurinrattaille ja ajoin Regent-Parkiin. + +Kaksi tuntia harhailin melkein mielipuolen tapaisena kävelijäin, puiden +ja kuvapatsaiden joukossa; sitten palasin kotiin. Porttikäytävässä +tapasin palvelijan, joka juoksi etsimään lääkäriä. Pauline oli saanut +uuden hermokohtauksen ja houraili. + +Tällä kertaa en voinut hillitä itseäni. Syöksyin hänen huoneeseensa, +heittäydyin polvilleni ja tartuin hänen käteensä, joka riippui +vuoteen laidan ulkopuolella. Hän ei näyttänyt huomaavan läsnäoloani, +hänen hengityksensä oli nopeata ja katkonaista, hän piti silmiänsä +suljettuina, ja joitakin merkityksettömiä sanoja kuului hänen +kuumeenpoltteisilta huuliltaan. + +Tohtori astui sisään. + +"Te ette pitänyt sanaanne", sanoi hän. + +"Ah, hän ei ole tuntenut minua", vastasin. + +Siitä huolimatta huomasin hänen kätensä vapisevan, kun hän kuuli +ääneni. Jätin paikkani tohtorille. Hän astui vuoteen viereen, koetteli +sairaan valtimoa ja selitti, että uusi suonenisku on tarpeen. Sittenkin +tauti paheni; illalla oli Paulinella aivokuume. + +Kokonaista kahdeksan vuorokautta Pauline oli kauheassa tiedottomuuden +tilassa; hän ei tuntenut ketään, luuli olevansa aina vaarassa ja +huusi lakkaamatta apua. Sitten alkoi sairauden ankaruus heikentyä, +ja hourailevaa kiihtyneisyydentilaa seurasi tavaton heikkous, +täydellinen voimattomuus. Vihdoin, yhdeksäntenä aamuna, kun hän +hiukan levollisemman unen jälkeen avasi silmänsä, tunsi hän minut ja +lausui hiljaa nimeni. Mahdotonta on kuvata tunteitani tällä hetkellä. +Heittäydyin polvilleni, painoin pääni hänen vuodettaan vasten ja itkin +kuin lapsi. Samassa tuli tohtori sisälle ja peläten Paulinen uudelleen +joutuvan mielenliikutuksen valtaan, käski minun poistua. Tahdoin +vastustella, mutta Pauline puristi kättäni ja sanoi heikolla äänellä: + +"Menkää!" + +Tottelin. Kahdeksaan vuorokauteen en ollut laisinkaan levännyt. +Heittäydyin vuoteelle, ja hiukan rauhoittuneena hänen tilastaan vaivuin +uneen, jota tarvitsin melkein yhtä hyvin kuin hän. + +Tulehdus poistui vähitellen, ja kolmen viikon kuluttua oli vain suuri +heikkous jäljellä; mutta tämän ajan kuluessa oli se kroonillinen +tauti, joka jo vuosi sitten oli uhannut Paulinea, saanut uutta alaa. +Tohtori esitti meille samaa keinoa, joka oli edelliselläkin kerralla +parantanut Paulinea, ja minä päätin käyttää hyväkseni vuodenajan +viimeisiä kauniita päiviä matkustaakseni hänen kanssansa Sveitsin +kautta Neapeliin, jossa aioin viettää talven. Ilmoitin Paulinelle +tämän ehdotuksen. Hän hymyili surumielisesti toivolle, jota tämä matka +minussa herätti, ja myöntyi kaikkeen alistuvaisena kuin lapsi. + +Syyskuun ensimäisinä päivinä lähdimme Ostendeen. Matkustimme Flanderin +kautta, kuljimme Rein-virtaa myöten Baseliin, kävimme Bernissä ja +Neufchatel-järvellä ja viivyimme muutamia päiviä Genevessä. Sitten +kävi matka edelleen Oberlandin halki Brunigin kautta, ja me tulimme +Altdorfista, kun kohtasit meidät Fruelenissa, neljää kanttoonia +toisistaan eroiltavan järven rannalla. + +Ymmärrät nyt, miksi emme voineet odottaa sinua. Kun Pauline näki sinun +aikovan tulla samassa venheessä kuin mekin, kysyi hän minulta sinun +nimeäsi ja muisti, että hän oli tavannut sinut useita kertoja kreivitär +M—n ja prinsessa Bel... n luona. Kun hän vain ajattelikin, että hänen +olisi oltava yhdessä sinun kanssasi, tuli hänen kasvoilleen niin +pelokas ilme, että säikähdyin ja käskin soutajain heti lähteä matkaan, +vaikkapa olisit ajatellut epäkohteliaisuudestani mitä tahansa. + +Pauline laskeutui makaamaan venheen pohjalle, minä istuuduin hänen +viereensä, ja hän nojasi päänsä polveani vasten. Tasan kaksi vuotta +sitten hän oli lähtenyt Ranskasta, samalla tavoin sairaana ja minuun +nojautuen. Koko tämän ajan olin uskollisesti pysynyt sitoumuksessani. +Olin pitänyt hänestä huolta kuin veli, kunnioittanut häntä sisarenani +ja kaikessa pyrkinyt säästämään häntä tuskalta tai hankkimaan hänelle +huvitusta; kaikki toiveeni olivat kiintyneet siihen, että hän kerran +rakastaisi minua. + +Kun on kauan elänyt yhdessä jonkun henkilön kanssa, niin saattaa sama +ajatus syntyä yht'aikaa molemmissa. Näin hänen silmäinsä kostuvan; hän +huokasi ja puristi kättäni, jota hän piti käsiensä välissä. + +"Kuinka hyvä te olette!" sanoi hän. + +Hätkähdin, kun kuulin hänen niin suoraan vastaavan ajatukseeni. + +"Olenko mielestänne tehnyt mitä minun olisi pitänyt tehdä?" sanoin. + +"Oi, te olette ollut lapsuuteni suojelusenkeli, joka hetkeksi väistyi +sivultani, mutta jonka Jumala on antanut minulle takaisin veljenäni!" + +"Ettekö siis tahdo tämän uskollisuuteni palkaksi tehdä jotakin +mielikseni?" + +"Ah, mitäpä voisin tehdä teidän onneksenne?" sanoi Pauline. "Rakastaako +teitä? Alfred, kun edessäni on tämä järvi, tämä taivas, koko tämä +juhlallinen luonto, kasvoista kasvoihin Jumalan kanssa, joka on sen +luonut, niin sanon, Alfred, että rakastan teitä! Te ette saa mitään +uutta tietoa, kun sanon sen teille." + +"Oi, niin, niin, minä tiedän sen", vastasin; "mutta ei riitä, että +rakastatte minua, koko teidän olemuksenne täytyy olla kiintynyt minuun +katkeamattomin sitein. Sen suojeluksen, jota olen saanut suosionanne +antaa teille, täytyy tulla minun oikeudekseni." + +Hän hymyili surullisesti. + +"Miksi hymyilette noin?" kysyin. + +"Siksi, että te ajattelette aina maallista, minä taivaallista +tulevaisuutta." + +"Kuinka!" sanoin minä. + +"Ei mitään turhia kuvitteluja, Alfred, ne tekevät onnettomuuden +katkeraksi ja korvaamattomaksi. Jos minulla olisi ollut mitään +toiveita, niin ettekö luule, että olisin ilmoittanut äidilleni vielä +eläväni? Mutta silloin minun olisi vielä kerran pitänyt jättää äitini +ja teidät, ja se olisi ollut liian paljon. Niinpä olenkin etukäteen +säälinyt itseäni ja riistänyt itseltäni suuren ilon säästyäkseni +uudelta surulta." + +Tein rukoilevan liikkeen. + +"Minä rakastan teitä", sanoi hän uudelleen, "ja minä toistan näitä +sanoja niin kauan kuin suuni voi lausua yhdenkään tavun. Älkää vaatiko +minulta enempää, ja katsokaa, että voin erota maailmasta omatunto +puhtaana." + +Mitäpä saatoin sanoa, niitä tehdä sellaiselle vakaumukselle? Ottaa +Paulinen syliini ja itkeä hänen kanssansa sitä autuutta, jonka Jumala +olisi voinut suoda meille, ja sitä kovaa onnea, jonka kohtalo meille +määräsi. + +Oleskelimme muutamia päiviä Luzernissa ja lähdimme sieltä Zürichiin ja +edelleen järveä pitkin Pfeffersiin. Siellä aioimme viipyä viikon tai +kaksi; toivoin lämpimästä vedestä olevan jotakin hyötyä Paulinelle. +Kävimme runsasvetisellä lähteellä, johon tämä toivoni perustui. Sieltä +palatessamme kohtasimme sinut synkässä rotkossa kapealla sillalla. +Pauline melkein kosketti sinua, ja tämä uusi kohtaus aiheutti hänelle +sellaisen mielenliikutuksen, että hän tahtoi viipymättä matkustaa +sieltä pois. En uskaltanut vastustaa, ja me lähdimme heti Kostniziin. + +En voinut enää epäillä: Pauline heikontui ilmeisesti. Et ole koskaan +kokenut, eikä sinun, toivoakseni, koskaan tarvitsekaan kokea sitä +kauheata kidutusta, että rakastettusi sydän hitaasti lakkaa lyömästä +kätesi alla, että joka päivä saat sormivaltimolla tuntea sen +kuumelyöntien lisääntyvän, ja että sinun joka kerta, kun rakkauden ja +tuskan sekaisin tuntein painat tätä lempimääsi olentoa rintaasi vasten, +täytyy sanoa itsellesi: ehkä viikon, ehkä kahden viikon, kenties +kuukauden kuluttua tämä Jumalan teos, joka nyt elää, ajattelee ja +rakastaa, on jäykkä, eloton ja tunteeton ruumis! + +Pauline taas tuntui, kuta enemmän eromme aika näytti lähestyvän, näihin +viimeisiin silmänräpäyksiin koonneen kaikki neronsa ja sydämensä +aarteet. Epäilemättä levittää rakkauteni runollista hohdetta hänen +elämänsä iltaan; mutta, näetkös, tämä kuukausi, alkaen siitä päivästä, +jolloin kohtasimme sinut Pfeffersissä, ja päättyen siihen, jolloin Lago +Maggioren rannalla olevan ravintolan pengermältä pudotit oranssikimpun +vaunuihimme, tämä viimeinen kuukausi väikkyy aina silmissäni kuten +profeetalle enkelit, jotka ilmoittivat hänelle Jumalan sanan. + +Saavuimme siten Aronaan. Vaikka Pauline olikin matkasta väsynyt, näytti +hän siellä niin elpyvän Italian ensimäisistä tuulenhenkäyksistä, että +pysähdyimme vain yhdeksi yöksi; minun koko toivoni riippui nyt siitä, +että pääsisimme Neapeliin. Hän oli kuitenkin seuraavana päivänä niin +sairas, ettei jaksanut nousta ennenkuin verrattain myöhään, ja vaikka +ensin olimme aikoneet jatkaa matkaa vaunuissa, päätettiin nyt lähteä +venheellä Sesto Calendeen. Astuimme alukseen kello viisi iltapäivällä. +Lähestyessämme määräpaikkaamme näimme viimeisten lämpimäin ja purppuran +väristen auringonsäteiden valossa pikku kaupungin kukkulainsa juurella +ja näillä vuorilla ihania oranssi-, laakeri- ja myrttipuulehtoja. +Pauline katseli niitä niin ihastuneena, että toivoin hänen ajatustensa +nyt olevan hiukan valoisampia. + +"Te ajattelette, että olisi suloista elää tässä kauniissa maassa?" +kysyin. + +"En", vastasi hän; "ajattelen, että olisi vähemmän tuskallista kuolla +täällä. Olen aina kuvitellut hautoja sellaisiksi", jatkoi Pauline, +"että ne ovat tuoksuvassa puutarhassa, puiden ja kukkien keskellä. +Meidän maassamme ei panna kylliksi huomiota rakastettujemme viimeiseen +leposijaan; me koristamme sen yhdeksi päiväksi ja unohdamme ikuisiksi +ajoiksi! Jos kuolen ennen teitä, Alfred", virkkoi hän taas hymyillen, +oltuaan hetken vaiti, "ja te olisitte niin jalomielinen, että kuolemani +jälkeenkin jatkaisitte sitä huolenpitoa, jota olette elämäni aikana +osoittanut, niin toivoisin, että muistaisitte, mitä nyt olen sanonut!" + +"Oi, Pauline! Pauline!" huudahdin, puristaen häntä lujasti rintaani +vasten, "älkää puhuko niin; te surmaatte minut!" + +"No hyvä, minä en puhu!" vastasi hän, "mutta minä tahdoin kerran +sanoa tämän teille, ystäväni, sillä minä tiedän, että jos olen sen +kerran sanonut, niin ette unohda sitä koskaan. Ei, te olette oikeassa; +älkäämme puhuko siitä enää. Sitäpaitsi tunnen itseni virkeämmäksi; +Neapelin ilma tekee minulle varmaan hyvää. Olen kauan toivonut saada +nähdä Neapelin." + +"Niin", jatkoin minä, keskeyttäen hänet, "niin, pian me olemme siellä. +Talveksi me vuokraamme pienen talon Sorrentosta tai Resinasta; siellä +saatte viettää talven lakkaamatta loistavan auringon lämmössä; ja +keväällä te palaatte elämään koko luonnon mukana. — — Mikä teitä +vaivaa? Hyvä Jumala!" + +"Oi, kuinka minä kärsin!" sanoi Pauline, jäykistyi kuin kouristuksessa +ja nosti kätensä rinnalleen. "Te näette, Alfred, että kuolema kadehtii +yksinpä unelmiammekin ja lähettää minulle tuskia herättääksensä meidät +niistä!" + +Istuimme ääneti siihen saakka, kun nousimme maihin. Pauline aikoi +kävellä, mutta hän oli niin heikko, että hänen polvensa horjuivat. +Alkoi pimetä; otin hänet käsivarsilleni ja kannoin majataloon. + +Vuokrasin itselleni huoneen hänen huoneensa vierestä. Jo kauan oli +suhteemme ollut niin pyhä ja veljellinen, että hän nukkui minun +läsnäollessani kuin äitinsä valvoessa. Kun näin hänet nyt sairaampana +kuin koskaan ennen, ja kun pelkäsin, ettemme voisi seuraavana päivänä +jatkaa matkaamme, lähetin hakemaan vaunuillani tohtori Scarpaa +Milanosta Sestoon. + +Menin taas Paulinen luokse. Hän oli jo pannut maata. Istuuduin hänen +päänalaisensa viereen. Olisi luullut, että hänellä oli jotakin +kysyttävää minulta, mutta että hän ei uskaltanut kysyä. Monen monta +kertaa näin hänen katseensa tavattoman epätoivon ilmein kiintyvän +minuun. + +"Mitä te haluatte?" sanoin. "Te tahdotte kysyä, ettekä uskalla. Olen +jo useita kertoja nähnyt teidän katselevan minua niin. Enkö ole teidän +ystävänne, teidän veljenne?" + +"Oi, te olette paljon enemmän kuin kaikkea sitä", vastasi hän, "eikä +ole olemassa sanaa, joka ilmaisisi, mitä te olette. Niin, niin, eräs +epäilys kiusaa minua, hirveä epäilys! Sanon sen teille sellaisella +hetkellä, jolloin ette uskalla sanoa minulle muuta kuin totuuden. Mutta +se hetki ei ole vielä tullut. Minä katselen teitä nähdäkseni teitä +niin paljon kuin mahdollista... Minä katselen teitä siksi, että minä +rakastan teitä!" + +"Nostin hänen päänsä olkapäätäni vasten. Olimme sillä tavoin tunnin +ajan, ja minä tunsin hänen läähättävän hengityksensä kostuttavan +poskeani ja hänen sydämensä sykkivän rintaani vasten. Vihdoin hän +vakuutti tuntevansa itsensä terveemmäksi ja pyysi minua poistumaan. +Nousin tehdäkseni hänen mielikseen ja tapani mukaan lähensin huuliani +hänen otsaansa, kun hän kiersi käsivartensa kaulaani ja painoi huulensa +huuliini lausuen: 'Minä rakastan sinua!" Sitten hänen päänsä painui +takaisin pielukselle. Tahdoin syleillä häntä, mutta hän työnsi minut +hiljaa pois ja sanoi silmiään avaamatta: "Jätä minut, oma Alfredini. +Minä rakastan sinua!... Minä voin hyvin... olen onnellinen!' + +"Poistuin huoneesta. En voinut jäädä sinne siinä kiihtymyksen tilassa, +johon tuo kuumeinen suudelma oli minut saattanut. Menin huoneeseeni ja +jätin oven raolleen, voidakseni vähimmänkin kolinan kuullessani rientää +Paulinen luokse. Sitten, sensijaan että olisin mennyt maata, otin takin +päältäni ja avasin ikkunan saadakseni hengittää raitista ilmaa. + +"Huoneeni parveke oli sellaiseen ihastuttavaan puutarhaan päin, +jollaisia olimme nähneet järveltä, kun lähestyimme Sestoa. Keskellä +sitruuna- ja laakerilehtoja loisti kuutamossa muutamia kuvapatsaita +valkoisina kuin haamut. Tuijotin niin kauan yhteen niistä, että olin +näkevinäni sen rupeavan elämään ja viittaavan kädellään, osoittaen +maata kohti. Pian tämä näköhäiriö yltyi niin, että luulin kuulevani sen +kutsuvan minua. Painoin käteni otsalleni, sillä minusta tuntui siltä, +että olin tulemaisillani hulluksi. + +"Tästä unestani herätti minut se, että nimeni lausuttiin vieläkin +valittavammalla äänellä. Siirryin takaisin huoneeseeni ja kuuntelin. +Kolmannen kerran kuulin nimeäni mainittavan, vaikkakin heikommin. +Ääni tuli viereisestä huoneesta. Pauline huusi minua. Kiiruhdin hänen +luokseen. + +"Niin, hän se oli... hän itse kuolevana. Hän ei ollut tahtonut heittää +henkeänsä yksin, vaan oli kuolinkamppailussaan noussut vuoteestaan +etsiäkseen minua, kun en ollut vastannut hänen huutoonsa. Hän oli +polvillaan lattialla. Riensin hänen luoksensa ja tahdoin ottaa hänet +syliini. Hän viittasi minulle, että hänellä oli jotakin kysyttävää; +mutta kun hän ei kyennyt puhumaan ja tunsi kuoleman lähestyvän, +tarttui hän paidanhihaani, repi sen käsillään auki ja paljasti +tuskin parantuneen haavan, jonka kolme kuukautta sitten olin saanut +kreivi Horacen luodista, viittasi sormellaan arpea, kirkaisi, kaatui +taaksepäin ja sulki silmänsä. + +"Kannoin hänet vuoteeseen ja ehdin vain painaa huuleni hänen huuliinsa +vastaanottaakseni hänen viimeisen henkäyksensä ja tunteakseni hänen +viimeisen huokauksensa. + +"Paulinen tahtoa on noudatettu. Hän lepää eräässä puutarhassa järven +rannalla, oranssin tuoksun ympäröimänä, myrtti- ja laakerimetsien +varjossa." + +"Tiedän sen", vastasin minä, "sillä saavuin Sestoon neljä päivää +senjälkeen, kun sinä olit sieltä lähtenyt, ja minä olen rukoillut hänen +haudallaan, tietämättä, kenet se kätki poveensa." + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77264 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..0e184e1 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77264 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/77264) |