diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 77251-0.txt | 12518 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 12534 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/77251-0.txt b/77251-0.txt new file mode 100644 index 0000000..5c1ca33 --- /dev/null +++ b/77251-0.txt @@ -0,0 +1,12518 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77251 *** +language: Finnish + + + + +HÄNEN POIKANSA VAIMO. + +Kirj. + +Dorothy Canfield + + +Englanninkielestä [Her son's wife] suomentanut + +Väinö Nyman + + + +Uusia romaaneja 8 + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, +1927. + + + + + + +I OSA + + + + +I + + +Alakuloiselle pienelle tytölle, joka mumisi vakavasti: "Mutta, +opettaja, minä en suinkaan tarkoittanut —" rouva Bascomb sanoi +kohottaen etusormeaan: "Sh! Enkö kuullut jonkun koputtavan?" + +Käytävässä vuoroaan odottavien, vaatimattomasti puettujen naisten ja +lasten ryhmä liikahti, ja muuan nainen sanoi kiihkeästi, lepyttävästi: +"Kyllä, rouva Bascomb. Kyllä, arvoisa rouva. Minä kuulin jonkun +koputtavan ihan äsken." + +Rouva Bascomb palkitsi häntä heikolla hymyllä ja sanoi ovea kohti +sointuvasti, muuttaen välissä äänenpainoaan: "Tulkaa... sisään!" + +Odottavien naisten ilmeen heikko muutos ilmaisi, että he tunsivat +opettajan äänenpainon eroavan siitä, jota he olisivat käyttäneet. Rouva +Bascombin kasvojen tyyni, vielä heikompi tyytyväisyyden varjo näytti +hänen tietävän, että he olivat tunteneet sen. Ovi aukeni. Eräs pitkä, +vaaleatukkainen, lempeäsilmäinen tyttö katsoi sisään. + +"Ah, tule vain suoraan sisään, Margaret", sanoi rouva Bascomb, "minä en +viivy enää pitkää aikaa". + +Käytävässä seisovat naiset katsoivat toisiinsa, ymmärtäen, että +viimeinen lause oli tarkoitettu heille. + +Tyttö katsoi heihin. "Parasta kai sentään on, että menen takaisin omaan +huoneeseeni", sanoi hän. + +"Ei, ei", sanoi rouva Bascomb luontevasti muuttaen jälleen välissä +äänenpainoaan, "siihen ei ole mitään pakottavaa tarvetta. Istuudu sinä +vain odottamaan. Jos vain voit mahtua viidennen luokan penkkiin." + +Uusikko istuutui mukavasti hymyillen ja vääntäen pitkän solakan +ruumiinsa hullunkuriseen asentoon matalan istuimen ja pöydän väliin. +Hän nojasi leukaansa käsiinsä ja asettui tarkkaamaan läpileikkausta +vanhemman naisen elämästä. Heikko tietoisuus tästä punasi rouva +Bascombin miettiväiset kasvot. + +Huoneen perältä saattoi tyttö kuulla vain vuoropuhelujen toisen osan ja +nähdä ainoastaan rouva Bascombin ilmeen. Toiset olivat selin häneen, +ja heidän äänensä kantautuivat hänen luokseen huonosti äännettynä +muminana, jota vastaan rouva Bascombin hienostunut puhe kaikui +joustavana. Se oli kuin puhelinkeskustelun kuuntelemista. + +"Mutta, Annie kultaseni, ellet olisi aikonut niin tehdä, et olisi +lyönyt Isabellaa. Se ei voi olla totta, kun sanot, ettet tarkoittanut +sitä. Me teemme ainoastaan sitä, mitä tarkoitamme. Jossakin sinun +sydämesi sopukassa on täytynyt olla vihaa Isabellaa vastaan. Ja viha +on myrkkyä. Sinun pitää karkoittaa se heti pois elämästäsi, tahi +se pakottaa sinut vielä tekemään pahempaakin kuin lyömään pientä +koulutoveriasi. Eikö se ole niin, rouva Dempsey?" + +Väliaika rouva Dempseyn mumisten lausutulle vastaukselle. + +Sitten kuultiin tuon suloisen, melko surullisen äänen sanovan jälleen: +"Niin, luonnollisesti se on vaikeata. Kaikki tekemisen arvoinen on +vaikeata. Mutta se on täydellisesti mahdollista. Minä sanon aina +nuorille henkilöille, että jos he vain täyttävät elämänsä kauniilla +ajatuksilla, ei pahoilla ajatuksilla ole minkäänlaisia mahdollisuuksia. +No niin, minä en aio rangaista Annieta. Minä en usko rangaistuksiin. +Minä tahdon vain, että hän ajattelisi sanomaani ja kirjoittaisi +kaksikymmentä kertaa ja toisi kouluun huomenna seuraavan lauseen: 'Minä +rakastan Isabellaa ja tahdon saada hänet ystäväkseni.'" + +Nyt seurasi rouva Dempseyn vähän kuuluvampaa muminaa, josta voitiin +erottaa sanat: "Tuo kirottu ilkeä nulikka." Hänet keskeytti rouva +Bascombin ääni, sanoen hiljaa: "Ah, kyllä hän voi, jos hän vain +koettaa! Minä väitän aina, että jokaisessa ihmisessä on _jotakin_ +rakastettavaa. Ja jos haemme sitä, voimme pakottaa sen esille. Tämä on +sellainen läksy, joka Annien pitää oppia, ja sen jokainen osa on yhtä +tärkeä kuin kertomataulu." + +Kun rankaisematon Annie ja hänen äitinsä liikkuivat eteenpäin, hakivat +rouva Bascombin silmät hetkisen huoneen perällä istuvan tytön silmiä. +Iloisia ihailun ja tunnustuksen viestejä vaihdettiin, seuraavan +ryhmän tullessa opettajan pöydän ääreen. Rouva Bascomb siirsi nyt +tarkkaavaisuutensa täydellisellä ilmeen muutoksella repaleiseen pieneen +poikaan ja pieneen kumaraiseen vanhaan naiseen. + +Parin äänen yhteistä muminaa, jonka rouva Bascombin järkevä ja tyynesti +ivallinen ääni keskeytti sanoilla: "Minä luulen, että voisin ymmärtää +teitä paremmin, jos vuorotellen sanoisitte minulle sanottavanne." + +Epämiellyttävä hiljaisuus, kun toinen odotti toistaan. + +Kirkas ääni jälleen hieman kärsimättömästi: "No niin, Michael —" + +Pienen pojan ääni anteeksipyytävänä, häpeilevänä. + +Sitten vanha nainen, kumartuen eteenpäin, puhuen vielä hiljaisemmalla +äänellä, koetti ilmoittaa jotakin, sanomatta sitä. Pienen pojan +jalkojen hämmentynyttä laahustamista. + +Rouva Bascombin ääni täyteläisenä ja täynnä moitetta: "Mutta missä +Michaelin äiti on?" + +Vanha nainen nojautui vielä enemmän pöydän yli ja laski vapisevan, +kuihtuneen kätensä sen laidalla olevalle kirjapinkalle. Pieni poika +painoi päänsä melko kumaraan. Nuo pari vaikenevaa naista, jotka olivat +jääneet seisomaan käytävään, ilmaisivat ymmärtämyksensä. He katsoivat +lattiaan ja syrjään kuin näyttääkseen, etteivät he kuunnelleet. + +Rouva Bascombin ääni vakavana ja täyteläisenä: "Mutta, rouva Malone, +naisen paikka on aina miehensä luona. Avioliitto on pyhä asia. Ihminen +ei voi ratkaista pulmia pakenemalla niitä. Kun ihmiset menevät +naimisiin, ottavat he hartioilleen määrätyn vastuunalaisuuden, ja +vaikka olosuhteet osoittautuisivatkin vaikeammiksi kuin he ovat +ajatelleet, ei heillä ole oikeutta..." + +Vanhan naisen ääni totesi hyvin hiljaa jotakin. + +Rouva Bascombin ääni jälleen järkytettynä: "Ah, hän oli liian nuori +mennäkseen naimisiin! Mikä panee vanhemmat suostumaan sellaisiin +avioliittoihin? Mutta siinäkin tapauksessa voidaan asiat jollakin +tavalla järjestää, jos vain asianomaiset henkilöt todella koettavat." + +Nyt vanhan naisen selkä alkoi liikahdella, ja vaikka se olikin melko +paljon kumarassa, ei se enää ollut niin kunnioittava. Sitä vapisutti +sen tarmo, mitä hän nyt aikoi sanoa. Hänen äänensä kantautui huoneen +perälle katkonaisina lauseina, kuvauksen palasina... "Tarttui +hiilihankoon ja hyökkäsi hänen kimppuunsa... Karkoitti hänet kotoa +kello yhden aikaan ulos yöhön ja lumeen... Naapurien oli pakko tulla +sisään ja... Vähemmän kuin kolmen viikon kuluttua syntyi Michael, vai +eikö..." + +Hänen äänensä oli kimeä, hänen korostuksensa raaka — sellaisen henkilön +korostus, joka on tottunut raakoihin sanoihin. Hän iski kirjapinkkaan +kyhmyisillä vanhoilla käsillään. + +Pienen pojan riippuvat sormet koukistuivat hermostuneesti, hänen +veltostuneet hartiansa ja polvensa panivat hänet näyttämään lyhyemmältä +ja pienemmältä kuin milloinkaan ennen. Käytävään jääneet naiset +kuuntelivat nyt ahneesti, inhimillisesti. + +Rouva Bascomb peräytyi. Tarmon ilme ilmestyi hänen kasvoihinsa, +jotka eivät tällä hetkellä näyttäneet ollenkaan miettiväisiltä, vaan +itsevaltaisilta. Hän koputti komentavasti pöytäänsä. "Sillä ei voiteta +mitään, että mennään vastenmielisiin yksityiskohtiin julkisesti, rouva +Malone. Mikään ei tästä liikuta minua. Tahdoin vain yksinkertaisesti +ilmoittaa teille, että teidän pitää hankkia Michaelille jokin +rauhallinen kolkka, missä hän voi tehdä kotityönsä, sillä jollei +hän tee siistimpää työtä kuin viime aikoina, on minun pakko siirtää +hänet luokkaa alemmaksi." Hän keskeytti antaakseen uhkauksensa +vaikuttaa ja jatkoi sitten ratkaisevasti: "Minä ajattelin vain olevan +ystävällisempää, että varoitan teitä edeltäpäin ja annan teille +tilaisuuden asian korjaamiseen." + +Lauseensa käänteellä, kokoamalla yhteen muutamia irtonaisia papereita +pöydältään, siirtymällä tuolissaan ja katsomalla kiihoittuneen vanhan +naisen ohi seuraavaan rivissä, määrätyllä suunsa ja leukansa ilmeellä +hän ilmaisi kuin tyrkkäämällä rouva Malonea selkään, että hänen +haastattelunsa oli lopussa. + +Vanha nainen keskeytti äkkiä, liikuttaen vielä huuliaan. Hän veti +henkeään, hapuili hetkisen kiinnittäessään päällystakkinsa hakasia, +katsoi epämääräisesti ympärilleen, silmäsi vielä kerran pojanpoikansa +opettajaan ja tarttuen hänen käteensä meni ovelle laahustaen. Kun he +astuivat ulkopuolelle halliin, voitiin kuulla pienen pojan pidätettyä +itkua. + +Rouva Bascomb katsoi nuoreen tyttöön ja pudisti päätänsä alistuvaisesti. + +Seuraava nainen rivissä, muuan paksuvartaloinen valkoverikkö, jolla +oli pellavatukkainen pieni tyttö vierellään, tuli lähemmäksi, mutta +kun hän avasi suunsa puhuakseen, työnnettiin ovi raolleen, ja kaunis, +samettiseen päällystakkiin pukeutunut nainen tuli kahisten huoneeseen. +"Ah, kuinka iloinen olenkaan, että te olette vielä täällä, rouva +Bascomb!" sanoi hän riemuiten. "Minä pelkäsin niin kovin, että +myöhästyisin. Miten voitte? Minä en ole nähnytkään teitä sitten viime +bridgekerhon illatsun jälkeen. Kuinka komealta nyt näytättekään! Mutta +tehän olette aina samanlainen. Mieheni sanoo usein minulle tuntuvan +mahdottomalta, että sekä hän että minä olemme käyneet koulua teidän +johdollanne, koska te vielä olette ihan samanlainen kuin silloinkin. +Minä uskallan vaikka vannoakin, että minulla on nyt enemmän ryppyjä +kasvoissani kuin teillä. Mutta niistä saan kiittää vaikeuksiani. Minä +olen niin huolissani Freddien vuoksi. Freddien laskutaito. Juuri +senvuoksi halusinkin puhutella teitä tänään. Jos me..." + +Kun hän puhui, oli hänen katseensa harhaillut puolueettomasti ja +näkemättä mitään pöytien ja tuolien ja seinien ja odottavien naisten +ohi. Mutta nyt hän huomasi huoneen perällä istuvan tytön ja tunnusti +näkevänsä tämän toisenkin henkilön. "Ah, hei siellä, Margaret Hill! +Mitä on ensimmäisen luokan opettajalla tekemistä tässä kerroksessa?" +huudahti hän iloisesti. + +Hänen puhuessaankin väritti hänen kasvojaan ja ääntään tytön täälläolon +mahdollisen syyn muistaminen. Se pani hänet näyttämään hyväntuulisen +vallattomalta, mikä pakotti tytönkin punastumaan, mutta ei harmista. + +Hän vastasi tyynesti, mutta hieman itsetietoisesti: "Kuinka voitte, +rouva Marvin?" + +Rouva Bascomb hymyili heikosti, loukkautumatta siitä lausumattomasta +johtopäätöksestä, joka oli vireillä molempien naisten välillä. +"Minä saan nyt olla yksinäni muutamia päiviä. Ralph on matkustanut +Harristowniin hankkimaan itselleen jotakin työtä kesälomakseen. Ja minä +pyysin Margaretia illalliselle luokseni." + +"Ah niin, minä _ymmärrän_", sanoi rouva Marvin katsoen veitikkamaisesti +Margaretiin. "Teidän Ralphinne saa kai päästötodistuksen yliopistosta +ensi kesäkuussa? Siunatkoon, kuinka aika rientää! Se ei tunnu lainkaan +mahdolliselta, että hän on tarpeeksi vanha oppiarvon suorittamiseen. +Mutta luonnollisesti, kunhan vain lasketaan oikein — muistan +olleeni kahdeksannella luokalla, kun hän oli kekseliäs pieni vekara +ensimmäisellä." + +"Ralph syntyi vuonna 87", sanoi hänen äitinsä. "Hän oli vain +kolmivuotias silloin. Hän oli liian nuori tullakseen kouluun ollenkaan. +Mutta minulla ei luonnollisestikaan ollut kotona ketään, jonka hoiviin +olisin voinut jättää hänet." + +Tämä lause sanottiin vaatimattomalla äänenpainolla, mihin rouva Marvin +vastasi myötämielisesti: "Niin, nyt kun minulla on omiakin lapsia, +ihmettelen usein, kuinka te ollenkaan voitte tulla toimeen yksinänne, +kun Ralph oli pieni. Herrainen aika! Minä en voi muuta tehdäkään kuin +pitää silmällä omiani, vaikka minulla ei olekaan muuta tekemistä ja +vaikka minulla on vielä miehenikin apunani. Kuinka te voitte pitää +huolta Ralphista ja ansaita elatuksenne sitäpaitsi? Mutta Ralph oli +luonnollisesti aina sellainen suloinen pikkumies. Hän ei luullakseni +tuottanut teille milloinkaan huolia. Luulen sen kuitenkin johtuneen +siitä, että te osaatte hoitaa häntä niin, ettei hän halunnutkaan olla +vallaton. Minun täytyy tunnustaa, etten itse ole niin taitava. En voi +milloinkaan saada Freddietä tottelemaan, niinkuin Ralph aina totteli +teitä... teidänhän ei ikinä tarvinnut tehdä muuta kuin katsoa oikein +vakavasti häneen. Hyväinen aika! Minä sanon usein Freddien isälle, +että vaikka tuijottaisinkin Freddiehen kuinka tiukasti tahansa, ei hän +sitä edes huomaisikaan. Ralph suuntasi tavallisesti katseensa teidän +kasvoihinne tahtoen tietää, mitä vaaditte häntä tekemään. Kuinka +viehättävästi hänen tukkansakin tavallisesti kihartui! Toivoisin, että +Freddiellämmekin olisi samanlainen tukka. Mutta hänen tukkansa on ihan +suora, vieläpä hyvin karheakin. Eikä ole väliä, millä sitä voitelen." + +Tämän kaiken kuunteleminen ei ollut tuottanut rouva Bascombille +minkäänlaisia ponnistuksia, ja ollen nyt hyvin lempeästi suosiollinen +Freddietä ja hänen laskutaitoaan kohtaan hän sanoi kehoittavasti: +"Oliko jotakin, mitä voisin tehdä puolestanne?" + +Kuultuaan tämän se lihavahko nainen pienen tyttärensä kanssa, joka +oli alistuvaisesti odottanut, peräytyi ja katosi näkyvistä, kunnes +Freddien laskutaidosta oli väitelty yksityiskohtaisesti ja lopullisesti +ja kunnes rouva Marvin oli lausunut viimeiset iloiset runsassanaiset +jäähyväisensä. + +Kun ovi vihdoinkin sulkeutui, tuli odottava nainen kerran vieläkin +näkyviin ja sijoittui taas paikalleen opettajan pöydän viereen. Rouva +Bascomb katsoi hänen päänsä yli kelloa, mutta hänen äänensä oli +huolellisen kärsivällinen, kun hän kysyi: "Mitä se olikaan, rouva +Langwetter?" + +Rouva Langwetter pyysi mumisten jotakin pöydän ääressä istuvalta +naiselta, joka punnitsi sitä, katsellen valkoisia käsiään. Sitten +lempeästi: "No niin, rouva Langwetter, minä luulen voivani suostua +siihen, jos vain Greta varmasti tuo minulle kaikki kirjoitustehtävänsä." + +Rouva Langwetter lausui hämmentyneenä kiitoksensa ja poistui. + +Rouva Bascomb käänsi katseensa viimeiseen naiseen, joka oli odottanut +alusta alkaen. "Rouva Armstrong, ettekö voisi yhtä hyvin tulla jonakin +toisena päivänä?" kysyi hän taivuttavasti. "Minulla on teille hyvin +paljon puhuttavaa. Jamesin kirjoitustyö kaipaa silmälläpitoa ja hänen +lukemisensa myös. Minä tahtoisin, että hän lukisi ääneen kotonaan +iltaisin. Kaiken selittäminen vie kuitenkin melkoisesti aikaa, ja minua +on niin paljon viivytetty tänä iltapäivänä. Minä tunnen olevani melko +väsynyt enkä ole kovinkaan voimakas." Sitten hän lisäsi kuin olisi +jättänyt asian kokonaan toisen päätettäväksi: "Luonnollisesti vain +siinä tapauksessa, että se sopii _teille_ yhtä hyvin." + +Rouva Armstrong kiiruhti sanomaan, että hän yhtä hyvin voi tulla +jonakin toisenakin päivänä; ettei siitä ollut mitään vaivaa; että +hän _niin_ kiihkeästi halusi, että Jamie edistyisi hyvin koulussa, +mitä hänen isänsäkin tahtoi; että he olivat niin kiitollisia rouva +Bascombille siitä harrastuksesta, jota hän osoitti pojalle; ja +tietysti, jos vain oli jotakin sellaista, mitä he voivat tehdä +kotonaankin... + +Rouva Bascomb vilkaisi sivumennen hänen päänsä yli kelloon. Rouva +Armstrong eksyi pois ladulta, jolla hän ei oikein pysynyt parhaassakaan +tapauksessa, katsahti äkkiä ympärilleen kuin olisi hakenut jotakin, +näytti muistavan, ettei siellä ollut mitään, mitä hänen pitäisi +katsella, tarttui Jamien käteen ja nyökäytellen ja hymyillen +levottomasti vetäytyi pois huoneesta ja mumisi epäselvästi, kuinka +suuressa kiitollisuuden velassa hän oli rouva Bascombille Jamieta +kohtaan osoitetusta huolenpidosta. + +Kun ovi sulkeutui, veti rouva Bascomb syvään henkeä ja vaipui +tuoliinsa, katsoen toivovasti odottavaan tyttöön. + +Margaret vääntäytyi irti kokoon puristavalta istuimelta ja tuli heti +pöydän ääreen. "Ah, rouva Bascomb, kuinka väsynyt te lienettekään!" +sanoi hän kiihkeästi. "Kaikki tämä koko päivän opetuksen jälkeen. +Kuinka voitte sitä kestää, niin heikko kuin olette? Mutta kuinka +täydellisesti ihmeellinen te olette heidän kanssaan! Teidän +menetelmienne katseleminen on korvaamattomaksi opiksi vaikka kenelle. +Mutta minä voisin opettaa vuosikausia, oppimatta kuitenkaan kohtelemaan +jokaista oikealla tavalla, kuten te. Se oli ihmeellistä!" + +"Sinä kiltti tyttö", mutisi rouva Bascomb. Hän siveli vasemmalla +kädellään otsaansa kuin hänen päätään olisi pakottanut, katsoen +kuitenkin samalla tytön kasvoihin rohkeasti hymyillen, mikä kertoi +voitetusta väsymyksestä. + + + + +II + + +Rouva Bascomb pysähtyi hallin puoliväliin. "Ah, en saa unhottaa +Hammond ja Babcockin muistuttamista! He lähettävät miehen korjaamaan +kylpyhuoneeni lyijyputkea tänään iltapäivällä. Minun piti soittaa +heille lähtiessäni kotiin, niin että he tietäisivät minun olevan siellä +päästääkseni miehen sisään." + +Hän katosi konttorin komeroon, jättäen Margaretin seisomaan ikkunan luo +ja katselemaan mustien koppakuoriaisten näköisiä autoja, jotka olivat +kokoontuneet pirssiin Main-kadulle pari kerrosta häntä alemmaksi. +Huolimatta komeron vaimentavista kaksoisovista alkoi pian kuulua +suuttuneita huomautuksia, niin että tytöllä oli myötätuntonsa valmiina, +kun ovi lennähti auki ja rouva Bascomb astui esille levottomana ja +vihaisena. + +"He sanoivat, etteivät he voi lähettää miestä tänään iltapäivällä", +ilmoitti hän matkien vihaisesti linjan toisesta päästä kuulunutta +julkeaa korostusta. "Juuri sellaista se oli! Ei anteeksipyyntöjä! Ei +puolustuksia! Vaikka he lupasivat ja lupasivat lähettää jonkun!" + +Margaret menetti rohkeutensa rouva Bascombin synkän katseen edessä. +Hänellä ei tietysti ollut mitään tekemistä kaivatun putkityöläisen +kanssa, mutta hänen varmuutensa siitä ei riittänyt suojelemaan häntä +siltä vastuunalaisuudelta, johon maailma yleensä ja sen hutiloiminen +erikseen olivat nyt syypäät ja josta rouva Bascombin silmät syyttivät. + +"Se on yksinkertaisesti kauheata!" Hän lausui kiireesti korostavimman +sanan, mitä suinkin voi ajatella. "Se on yksinkertaisesti kauheata, +kuinka he voivat rikkoa lupauksensa." + +Mutta hän ei ollut tarpeeksi korostanut. "Kauhea ei riitä ilmaisemaan +sitä", sanoi rouva Bascomb ankarasti moittien häntä lievyydestä. +"Ihmisillä ei ole nykyään mitään omaatuntoa. He voivat sanoa _mitä +tahansa_!" + +"Onko putkijohto joutunut kovinkin pahasti epäkuntoon?" kysyi Margaret +hakien oikeata sanamuotoa. Hän huomasi kuitenkin heti turvautuneensa +väärään. Rouva Bascomb kääntyi pois vastaamatta, ikäänkuin kysymys +olisi ollut liian jokapäiväinen punnittavaksi. + +Margaret seurasi häntä ulos nöyrästi ja käveli hallin läpi hänen +jäljessään, koettaen arvata hänen selkänsä liikkeistä, oliko hänen +suuttumuksensa jo lauhtunut tarpeeksi uuden keskusteluaiheen +turvalliselle aloittamiselle. Heidän askeleensa kajahtelivat hallissa +kumeasti, kuten ainakin koulutuntien jälkeisessä autiudessa. Portaitten +yläpäässä Margaret pitensi askeliaan ja tavoitti toverinsa katsahtaen +varovan kysyvästi hänen kasvoihinsa. Hän ei huomannut niissä nyt +muuta kuin tavallisen väsyneen alistumisen ja uskalsi lausua ujosti: +"Oletteko saanut mitään tietoja Ralphilta? Minä en ole kuullut hänestä +mitään... en ole edes saanut koomillista postikorttiakaan, jonka hän +uhkasi lähettää minulle tänne kouluun, järkyttääkseen neiti Lathamia." + +Samalla hetkellä, kun hän mainitsi koomillisen postikortin, hän +tuli pahoilleen. Rouva Bascomb ei pitänyt sukkeluuksista, ja hänen +kärsivällinen tapansa kuunnella hauskoja juttuja riisti niiltä kaiken +mehun. Margaret toivoi, ettei hän kysyisi: "Minkä koomillisen kortin?" + +Hän ei kysynyt, vaan mukautui ääneti siihenkin, että aihetta +vaihdettiin, ja salli petollisen putkityöläisen hävitä näkyvistä. + +"Ei, en minäkään ole kuullut Ralphista mitään", sanoi hän napsauttaen +toisen sormikkaansa rannenapin kiinni ja alkaen vetää toista käteensä. +"Koska hän tulee pian takaisin, ajattelee hän luultavasti, ettei +hänen kannata kirjoittaa. Hän oli päättänyt, että jollei hän saa +puhelinyhtiön lupaamaa tointa täksi kesäksi, hän ei jää Harristowniin +hakemaan muutakaan. Hänen luentonsa yliopistossa alkavat jälleen +maanantaina." + +"Ah, minä en oikeastaan _odottanutkaan_ hänen kirjoittavan", sanoi +Margaret, tunnustamatta asiaa suoraan. Pari kerrosta heitä alempana +lennähti kellarikerroksen muuan ovi äkkiä auki kolahtaen, ja heidän +korviinsa kantautui hämmentyneitä ääniä, joihin sekoittui kovaa +hillitöntä itkua. + +"Ah, hyväinen aika!" huudahti rouva Bascomb pysähtyen heti ja näyttäen +järkkyneeltä. "Mitä sinä luulet nyt tapahtuneen? Minä en voi sietää +enää mitään _muuta_!" + +Joku tuli hyppien kellarikerroksen portaita pitkin ylös, ponnahtaen +kolme askelmaa kerrallaan. Tulija osoittautui pitkäksi, luisevaksi, +hurjasilmäiseksi pojaksi, joka kuultuaan heidän liikkeensä +yläpuoleltaan, pysähtyi, nojautui kaiteen yli ja tuijotti ylös +nähdäkseen, keitä he olivat. + +Kun hän tunsi rouva Bascombin, huusi hän kovasti vapisevalla äänellä: +"Kuulkaa, onko koulurakennuksessa enää jäljellä ainoatakaan opettajaa? +Onko neiti Plummer tai rouva Jeffries siellä? May Monaghan on juuri +kuullut, että hänen äitinsä viedään sairaalaan tänään iltapäivällä, ja +riehuu hirvittävästi. Me emme tiedä, mitä hänelle tekisimme." + +Rouva Bascomb näytti huojentuneelta. "Kyllä, kyllä, minä olen varma +siitä, että neiti Plummer on vielä huoneessaan", sanoi hän, kiireesti +alkaen laskeutua portaita pitkin alas. "Minä näin hänet siellä suuren +lapsilauman keskellä juuri äsken tullessamme ohitse." + +Poika kiiruhti ylös heidän sivuitseen kasvot kalpeina, silmien +kiitäessä hänen jalkojensa edelle. Alhaalta kohosivat hysteeriset +huudot yhä kovempina. + +Molemmat naiset riensivät portaitten juurelle ja sitten kadulle, +sulkien rakennuksen oven takanaan. + +"Minun olisi luullakseni itseni pitänyt mennä sinne rauhoittamaan +häntä", sanoi rouva Bascomb näyttäen levottomalta, "ja ellei siellä +olisi ollut ketään toista, olisin tietysti mennytkin. Mutta näyttää +siltä kuin olisin saanut jo tarpeekseni tänään iltapäivällä kaikesta, +semminkin kun vanha rouva Malone huusi ja pani toimeen sellaisen +hälinän. Ja neiti Plummer osaa niin taitavasti käsitellä tuollaisia +tapauksia. Asiat eivät näytä vaikuttavan häneen niinkuin minuun. Minua +ihan vapisuttaa, kun joudun sellaisten ihmisten pariin, jotka ovat +menettäneet malttinsa, kuten nuo suuret irlantilaiset tytöt tekevät +huutaessaan ja pahastuessaan. Eikä hänelle missään tapauksessa voi +kukaan tehdä mitään. Neiti Plummer saa kyllä..." + +Tyttö keskeytti, nojautuen häneen hellästi: "Muiden pitäisi aina +suojella teitä sellaiselta", sanoi hän. "Sellaisten ihmisten, jotka +eivät ole niin tunteellisia kuin te, pitäisi..." + +"Minä tiedän sen luonteen heikkoudeksi", sanoi rouva Bascomb +huokaisten, "mutta minä olen luotu sellaiseksi. Minä en voi sille niin +mitään." Hän huomasi heidän kävellessään kuvansa eräässä ikkunassa ja +työnsi hattunsa hieman enemmän otsalle. + +Tyttö kysyi kiihkeän myötätuntoisesti: "Kuinka te oikeastaan olette +voinut näinä päivinä, rouva Bascomb? Minua ovat huolestuttaneet +unettomat yönne." + +"Unettomuus ei vaivaa minua niin _paljon_ enää." Rouva Bascomb punnitsi +sanojaan sellaisen tiedemiehen huolelliseen tapaan, joka tekee tarkan +ilmoituksen joistakin tärkeistä luonnonilmiöistä. "Mutta minulla ei +koskaan olekaan oikein hyvää yötä. Viime aikoina minua on vaivannut +muuan toinen asia. Se alkaa painostavalla tunteella _täällä_" — hän +painoi sormikkaaseen pistetyllä kädellään oikeata kylkeään — "ja sitten +seuraa pistäviä tuskia, jotka ulottuvat pitkin ruumistani hartioihin +saakka. Joskus herätessäni aamulla minulla on tuskin niin paljon voimia +jäljellä, että voin ryömiä pois vuoteestani. Mutta tietysti..." + +He olivat kääntymässä pois Main-kadulta, kun hän aloitti tämän +selostuksensa, ja ehtivät monta korttelia tuonnemmaksi melkein hänen +omalle kadulleen saakka, kun hän lopetti sen sanoen urhoollisesti: +"Mutta se ei ole luullakseni mitään niin erittäin vakavaa. Vain jotakin +uutta minulle kestettäväksi." + +"Minä neuvottelisin varmasti jonkun lääkärin kanssa", sanoi Margaret. + +"Ah, tohtori Dewey ei ryhdy mihinkään, ellei potilas ole edes +katkaissut jalkaansa!" + +"Mutta tehän voisitte kysyä neuvoa uudelta luonnonparantajalta." + +"Minä en ole kuullut hänestä mitään. Kuka hän on?" + +"Muuan nuorehko mies. Tohtori Pell. Hän on juuri muuttanut Cheneyn +taloon. He sanovat häntä ihmeelliseksi. Uudet nykyaikaiset +käsittelytavat, nähkääs. Vain paremmat. Osaksi luuvikoja ja osaksi +mutkallisempiakin tapauksia." + +"Pellkö?" kysyi rouva Bascomb. "Sanoitko sinä Pell? Mitkä hänen +nimikirjaimensa ovat?" + +"En muista niitä. Ah, kyllä! Tohtori M. Buckingham Pell." + +"Hyväinen aika, hänen täytyy olla se pieni Maurice Pell -niminen +katupoika, joka tuotti minulle niin paljon vaivaa vuosia takaperin, kun +olin neljännen luokan opettajana." + +Tyttö hylkäsi tohtori Pellin heti. "Kuinka ihmeellinen te olettekaan!" +huudahti hän. "Jokainen sanoo aina, ettei teille voida valehdella +mitään kaupunkimme asukkaista. Te olette opettanut heitä kaikkia +koulussanne. Ja kun muistinne..." + +"Minä en todennäköisesti unohda milloinkaan tätä kunnotonta pikku +valehtelijaa. En ole milloinkaan tavannut niin petollista lasta. Sana +totuus oli tuntematon hänelle." + +Margaret ei ollenkaan välittänyt tohtori Pellistä; tämä tosiseikka +tuli nyt väkistenkin esille huolimatta hänen ponnistuksistaan jatkaa +tunnollista harrastusta kaikkea sitä kohtaan, mitä Ralphin äiti voi +sanoa. + +"Minä toivon todella teidän saavan käsiinne _jonkun_ lääkärin, joka voi +auttaa teitä", mutisi hän. + +"Ah, kyllä minä tulen toimeen!" sanoi rouva Bascomb ajatellen +nähtävästi jotakin muuta. + +Seurasi pitkä hiljaisuus, ja sen kestäessä tyttö tunsi vanhan rouvan +etsivän itselleen pääsyä joidenkin aateyhdistelmien läpi kokonaan +toiselle tasolle siltä, jolla he olivat keskustelleet, aavistaen +jotakin vakavaa, syvää ja vierasta tässä äänettömyydessä. Katsoen +arasti sivulleen hän tajusi rouva Bascombin muistelevan miestään. +Margaret oli nähnyt ennenkin saman miettiväisen tyyneyden vanhemman +naisen kasvoissa ja tiesi, ettei mikään muu voinut levittää sitä niihin +kuin sen miehen muisto, joka oli kuollut niin kauan aikaa sitten, mutta +jota ei ollut unohdettu ja joka oli ollut Ralphin isä. + +Tyttöä värisytti, ja hän olisi suonut uskaltavansa kysyä rouva +Bascombilta hänen miehestään, taivuttaa hänet puhumaan vapaasti +lyhyestä menetetystä onnestaan ja pitkästä surustaan. Hän tiesi, +että sellainen keskustelu olisi lääkettä hänen omalle janoiselle +sydämelleen. Elämän pienet pinnalliset asiat tuntuivat hänestä nyt niin +kuivilta ja jokapäiväisiltä, kun hänen sydämensä oli täynnä toivoa ja +epäilystä. + +Hän tunsi sisäistä vavistusta ja hetkisen kuluttua tiesi, että +jotakin hänen mielenliikutuksestaan virtasi toiseen naiseen hänen +vaikenemisensa välityksellä. Kun he kääntyivät kauniille, hyvin +hoidetulle pihalle valkoisen, vihreäluukkuisen huvilan edustalla, otti +rouva Bascomb tytön käden omaansa hetkiseksi. + +Mutta kun he riisuivat hattunsa ja alkoivat valmistaa illallista, +juttelivat he vain elämän pienistä ylimalkaisista asioista. +Sinisenvalkoisen ruokasalin, missä Margaret kattoi pöytää kahdelle, +ja valkoisen emaljoidun keittiön välillä, missä rouva Bascomb, +puhdas kretonkiesiliina vyöllään, hoiteli öljykeittiötä ja tuletonta +kuumentajaa, vaihdettiin maltillisia emännöitsijämäisiä sanoja. + +"Sinä löydät haarukat vasemmasta ylälaatikosta, Margaret." + +"Ah, rouva Bascomb, kuinka äärettömän miellyttävältä tuo laatikkoarkku +näyttääkään! Se on kuin kuva! Kaikki haarukat ovat vierekkäin ja +lusikat poski poskessa kiinni." + +"Niin, minä ajattelen, että oikean järjestyksen aikaansaamiseen +kulutettu ylimääräinen hetki on hyvin käytetty. Syötkö sinä mieluummin +perunat soseena vai paistettuina?" + +"Ah, soseena!" + +"Minä olen iloinen kuullessani sinun sanovan niin. Aina olen sanonut, +että me amerikkalaiset syömme liian paljon paistettuja ruokia." + +"Mistä löydän suolakupit, rouva Bascomb? Ah, niin, nyt näenkin nuo +pienet vanhat lemmikit! Kuinka te raskitte käyttää tällaisia arvokkaita +muinaisesineitä?" + +"Siitä nähdään se hyöty, että kukin tekee omat työnsä, sanon minä +aina. Jokainen _raskii_ silloin käyttää omia sieviä esineitään. +Nuo suolakupit kuuluivat isoäitini häälahjoihin. Hän oli +massachusettsilainen Peabody. Tuo kaappi kuuluu niihin huonekaluihin, +jotka perin hänen perheeltään. Oletko sinä jo lopettanut, Margaret? +Sinun pitää näet kiiruhtaa kylpyhuoneeseen ja pestä kätesi, ennenkuin +alan tarjoilla. Avaa vasemman seinän pienet valkoiset ovet, niin löydät +puhtaat pyyheliinat. Toivoakseni sinä et välitä siitä, että saippua on +aivan hajutonta." + +"Ah, rouva Bascomb, minä inhoan hajusaippuaa!" + + * * * * * + +Ja kuitenkin, kun he sijoittivat hienot olemuksensa sievästi katetun +pöydän kumpaankin päähän, hymyilivät he tuttavallisesti sen yli +toisilleen kuin olisivat vaihtaneet läheistä luottamusta ilmaisevia +sanoja. + +He jatkoivat jutteluaan hyväntuulisesti rouva Bascombin tavalliseen +tapaan siitä, kuinka koulun vahtimestari öljysi lattioita, kuinka +Margaretin aloitteleva työ menestyi ensimmäisen luokan huoneessa, +omituisesta vanhasta neiti Plummerista ja hänen hirvittävistä +hatuistaan ("meidän pitää aina muistaa, ja olen sanonutkin sen +kaikille, että hän on silti perin hyväsydäminen"); kuinka Margaretista +tuntui vaikealta käsitellä vanhempia ("rakas tyttöseni, muista sinä +vain se, että kaikki vanhemmat pelkäävät opettajan kohtelevan ankarasti +juuri heidän lastaan; sinun pitää vain pakottaa heidät tuntemaan se +pari kolme kertaa eikä sinun sitten enää tarvitse olla huolissasi +vanhempien vuoksi"); eräästä uudesta murtolukujen opetusmenetelmästä, +jota oli koeteltu Newarkissa; erään Margaretin koulutoverin +kihlauksesta ja niistä tavaroista, joita hän alkoi koota; muutamasta +kevätluentokurssista, jonka Seurakunnan kerho aikoi järjestää, koska +talvikurssit olivat onnistuneet niin hyvin. Rouva Bascomb kysyi, +oliko Margaret kuullut, koskisiko tämä uusi sarja kotien kaunistusta +vaiko kunnallishallinnon eri muotoja? Hän oli kuullut neuvoteltavan +molemmista aiheista. Siitä tulisi varmasti suurenmoinen kurssi joka +tapauksessa, koska Seurakunnan kerhoon kuului niin hyviä puhujia. "Minä +en laiminlyö ainoatakaan kertaa", sanoi rouva Bascomb. + +He juttelivat myös elävistäkuvista, ja rouva Bascomb tunnusti +heikkoutensa niitä kohtaan. "Mutta luullakseni opettajan onkin hyvä +olla ulkosalla niin paljon kuin suinkin iltaisin", sanoi hän. "Elämässä +on niin paljon surullista, että ihmisen pitää unohtaa se kaikki joskus. +Ja sellaisen ihmisen elämä, joka on jo yli neljänkymmenen, tuntuu usein +hyvin tyhjältä. Minä koetan aina päästä ulos kolmena iltana viikossa +periaatteellisista syistä silloinkin, kun olen väsynyt. Se pysyttää +ihmistä ajan tasalla." + +Margaret puhui soitosta, eräästä suunnitellusta konserttisarjasta, ja +rouva Bascomb myönsi: "Ah, niin! Minäkin pidän luonnollisesti soitosta. +Hyvinkin paljon. Se on niin miellyttävää iltaisin erittäinkin silloin, +kun ystävämme harjoittavat sitä kotona. Minä sanon usein pitäväni siitä +enemmän kuin korteista. Minun on kuitenkin pakko tunnustaa, että pidän +paljon hauskasta bridge-erästäkin." + + * * * * * + +Mutta Margaret tunsi heidän käyttävän tätä juttelutapaa samasta syystä +kuin joku poika yhä pyörittää linkoaan päänsä ympäri saadakseen kiven +paremmin lentämään. Kun ateria oli syöty, astiat sijoitettu kaappiin +ja sanajalkamaljakko asetettu takaisin ruokasalin pöydän kiillotetulle +vanhalle mahongille, tiesi hän oikean hetken koittaneen vihdoinkin. + +Vaikka vielä olikin huhtikuun alkupuoli, oli ilma kuitenkin tarpeeksi +lämmin, että he voivat istua hetkisen kuistilla, missä rouva Bascomb +vaipui keinutuoliin ja Margaret kiertyi kokoon pielukselle, nojaten +käsivartensa toisen naisen polviin. + +"Kuinka tavattoman _sopusuhtainen_ tämä kuisti ja sen kalusto +ovatkaan!" sanoi hän. "Se on niin teidän kaltaisenne, kuten koko +rakennuskin." + +"Niin, tämä on ollut miellyttävä pieni talo Ralphille ja minulle, +persoonallisuutemme todellinen ilmaisu. Kodin pitää ollakin sellainen. +Kodin jokainen pieninkin esine on kallis, kun se on osa asukkaiden +menneisyydestä." + +"Niin, niin", mumisi tyttö myöntyen täydellisesti, vaikkakin hieman +hajamielisesti kaikkeen siihen, mitä rouva Bascomb voi sanoa. Hän ei +ajatellut taloa ollenkaan. + +Mutta rouva Bascomb ajatteli. Hän jatkoi: "Ja kun ihminen on taistellut +sen puolesta... Me olimme maksaneet sen vain osaksi, kun minut +jätettiin yksin. Jokainen luuli minua tyhmäksi, kun koetin pitää +sitä hallussani kiinnityksestä huolimatta. Ja Ralphin kasvatuskin +oli uskottu minulle. Mutta en voinut luopua siitä, Ralphin isä oli +valinnut sen. Minä tulin tänne morsiamena. Ralph syntyi täällä. Se oli +minulle pyhä. Ralph oli jo kymmenvuotias, ennenkuin sain kiinnityksen +maksetuksi. Mutta hänellä on aina ollut koti." + +Margaret kohotti katseensa. "Minä tiedän hänen aina rakastaneen sitä." + +"Niin, Ralph on aina ollut kiltti poika", sanoi rouva Bascomb, vastaten +siihen, mitä hän luuli tytön aikovan varmasti sanoa, "oikea lohtu. +Hän ei ole milloinkaan tehnyt äitiään minuutiksikaan levottomaksi, +sen tahdon sanoa hänen kunniakseen. Ja voidaanko nuoresta miehestä +sanoakaan enempää? Minä olen kasvattaessani häntä vedonnut aina hänen +hellyyteensä. Surullinen tahi huolestunut katseeni riitti." + +"Kaikki kertovat aina siitä, kuinka täydellinen teidän suhteenne +Ralphiin on aina ollut", mutisi tyttö. + +"Pojan kasvattaminen on hyvin vastuunalaista hommaa. Minusta on aina +tuntunut parhaalta keinolta hänen luottamuksensa saavuttaminen. Hän on +aina kertonut minulle kaikki." + +Vaiettiin hetkiseksi. Molemmat naiset katselivat pimeään tyynin ja +haaveilevin kasvoin. Sitten rouva Bascomb huomautti: "Se ei tunnu +lainkaan mahdolliselta, että pieni poikani on nyt mies. Ajattelehan +sitä, että hän on jo sivuuttanut yhdennenkolmatta syntymäpäivänsä." + +Hän veti syvään henkeään ja sanoi sellaisella korostuksella, joka sopi +sanoihin: "Mutta vanhan äitinsä silmissä hän tulee aina vain jäämään +rakkaaksi pieneksi pojaksi." + +Tyttö ojentautui ylemmäksi, tarttui hänen käteensä ja puristi sitä +myötätuntoisesti. Sitten hän hengittäen syvään laski päänsä toisen +naisen syliin. Teko oli ujon avomielinen. Rouva Bascomb kumartui +sileän, hyvin harjatun, vaalean tukan puoleen ja siveli sitä hiljaa. + +Hän jatkoi nyt kuin sellaiselle, jolla on oikeus tietää. "On ollut +hyvin vaikeata auttaa Ralphia valitsemaan elämäntehtävänsä. Tietysti +olen suonut hänelle _täydellisen_ vapauden seurata omia taipumuksiaan. +Mutta olen hyvin tyytyväinen siihen, että hän on valinnut lakimiesalan. +Isäni ja isoisäni olivat asianajajia. Sama ala tuntuu minusta hyvin +sopivalta pojallenikin." + +Margaret sanoi: "Minä tiedän ihan varmasti hänen olevan huolissaan +siitä, että hän tuottaa teille kuluja lukuaikanaan. Mutta hän aikoo +työskennellä kovasti lomakuukausinaankin ja säästää niin paljon +kustannuksista kuin suinkin." + +"Ah, se ei nyt merkitse mitään!" sanoi hänen äitinsä kauniisti. "Minä +uhraisin mielelläni henkeni Ralphin puolesta ja tulen aina olemaan +kiitollinen saadessani tehdä mitä tahansa hänen hyväkseen. Jokainen +äiti tuntisi niin." + +Hän jatkoi: "Ihminen tuntee voivansa _empimättä_ tehdä uhrauksia +sellaisen pojan hyväksi, joka on hänelle kunniaksi. Ja Ralph on aina +ollut sellainen. Minä olen aina ollut ylpeä saadessani näytellä +Ralphia ystävilleni." Hetkisen kuluttua hän lisäsi: "Luonnollisesti +pitkäaikainen valmistautuminen jollekin uralle merkitsee joskus melko +myöhäistä avioliittoa. Mutta minä en hyväksy sellaisia avioliittoja. En +kuulu niihin ahneihin äiteihin, jotka tahtovat pitää lapsensa luonaan. +Mutta Ralphista luopuminen tulee tietysti tuntumaan kauhistuttavalta +menetykseltä. Hän on aina ollut niin kokonaan minun." + +"Mutta, rouva Bascomb, ei suinkaan kukaan Ralphin arvoinen tyttö voi +_vaatiakaan_ teiltä sellaista uhrausta. Luonnollisesti hän aina kuuluu +teille." + +Rouva Bascomb puristi hänen kättään ja sanoi: "Sinä teit hyvin +kauniisti sanoessasi niin, rakkaani." Mutta hänen äänestään päättäen +hän piti sitä niin luonnostaan selvänä asiana kuin se olisi ollut +vähin, mitä Margaret voisi vakuuttaa. "Ja mitä nuorena naimisiin +menon rahallisiin vaikeuksiin tulee, niin jos Ralph menisi naimisiin +sellaisen tytön kanssa, jolla on oma ammattinsa, voisi tyttö auttaa +häntä ensimmäisinä vuosina." + +"Niin, tietysti, tietysti", myönsi Margaret itsetietoisesti. + +"Minä olen aina ollut sitä mieltä, etteivät pienet puutteet avioliiton +alussa ole miksikään vahingoksi nuorille ihmisille. Kun Ralphin isä ja +minä menimme naimisiin, olimme todella köyhiä. Talo ei ollut lainkaan +tällaisessa kunnossa kuin nyt. Vain paljas pieni kuori, rakennettu +myytäväksi, kuten Ralphin isän oli tapana sanoa. Minä olen vain +toteuttanut sen, mistä olimme keskustelleet." + +Margaret katsoi häneen, epäröi ja lopulta uskalsi arasti: "Onko... onko +Ralph hyvin isänsä näköinen?" + +"Ei ollenkaan, ei _vähintäkään_!" vastasi rouva Bascomb, vastauksen +syöksyessä esille niin tehokkaasti kuin jokin sellainen lausunto, jota +hän ei ollut ehtinyt ajatella. Hän tunsi tytön hämmästyksen ja lisäsi +vapisevalla äänellä: "Tietysti ei kukaan maailmassa näytä minusta +mieheni näköiseltä." + +Margaret ei ollut milloinkaan kuullut hänen käyttävän muuta puhetapaa +kuin "Ralphin isä". "Hän oli varmaankin ihmeellinen", sanoi hän +hiljaisella häpeilevällä äänellä. + +Rouva Bascomb oli vaiti. Sitten, ikäänkuin päättäen jotakin: "Olenko +milloinkaan näyttänyt sinulle hänen kuvaansa?" kysyi hän. + +"Ah, ette!" virkkoi tyttö hyvin liikutettuna. + +Rouva Bascomb otti kaulansa ympäriltä ohuen kultaketjun ja irroitti +siitä pienen soikean muistokotelon. "Vie se mukanasi johonkin +valaistuun huoneeseen", sanoi hän. "Minä istun täällä." + +Mutta ennenkuin tyttö ehti vääntää pöytälampun katkaisijaa huoneessa, +oli rouva hänen vieressään ja otti jälleen muistokotelon käteensä. +"Minä aukaisen sen sinulle", sanoi hän. + +Molemmat tuijottivat ääneti kasvoihin, jotka katsoivat heihin +kultaisesta soikiosta. "Ymmärrän tarkoituksenne", sanoi Margaret; "hän +ei ole ollenkaan Ralphin näköinen. Silmät..." + +"Hänellä oli maailman kauneimmat silmät", sanoi hänen leskensä +tiukasti, ikäänkuin tyttö olisi arvostellut niitä. "Kun hän katsoi +johonkuhun, teki mieli... teki mieli..." Hänen äänensä heikkeni +kuulumattomaksi, kuin hän olisi unohtanut tytön läsnäolon. Hän piti +muistokoteloa kourassaan katsellen sitä vakavasti. Margaret katsoi +hänen kanssaan ja näki lasin alla muistokotelon toisessa puoliskossa +palasen paperia, johon oli kirjoitettu muutamia sanoja. Rouva Bascomb +käänsi kättään, niin että ne voitiin lukea. + +"Lue ne ääneen", sanoi hän. + +Margaret luki: "Luonne on kohtalo." + +"Hänen kuolemansa jälkeen jäljensin tämän siitä pienestä +muistikirjasta, jota hän aina piti mukanaan. Hän eli sellaista elämää. +Minä en ollut milloinkaan hänen vertaisensa. En voinut seurata häntä." + +Ei Margaretkaan ollut seurannut häntä. Hän ei ollut saanut paljoakaan +selville noista ääneen lukemistaan sanoista, paitsi sitä, että ne +kuulostivat juhlallisilta ja ikäänkuin joltakin sellaiselta, mitä +sai kuulla kirkossa. Hän tunsi olevansa hämillään eikä tiennyt, mitä +hänen olisi pitänyt sanoa tämän jälkeen, peläten tekevänsä väärän +johtopäätöksen. + +Hän siirsi katseensa hämmentävän syvistä vakavista silmistä ja +ivallisesta suusta pianolla sijaitsevaan suureen, puitteilla +varustettuun valokuvaan, josta Ralphin reippaat iloiset kasvot +nauroivat hänelle, ja ajatteli itsekseen, että Ralph oli neljäkymmentä +kertaa kauniimpi kuin hänen isänsä oli ollut ja näytti ulkomuodoltaan +paljoa mukavammalta elämäntoverilta. Hän ei pitänyt muistokotelon +kasvoista ollenkaan. Hän mutisi: "Niin, hän näyttää ihmeelliseltä! +Mutta olisin luullakseni pelännyt häntä hieman." + +"Minäkin pelkäsin häntä melkoisesti. Ja pelkään vieläkin", sanoi +hänen leskensä, "siten kuin jokainen pelkää tunnossaan. Jos hän olisi +elänyt..." + +Hän sulki muistokotelon, kiinnitti sen ketjuun ja pudotti sen poveensa +jälleen. Sitten hän katsoi ankarasti tyttöön kuin syyttäen häntä +kauan aikaa sitten tapahtuneesta kuolemasta. He olivat nyt kaukana +aikaisemman keskustelunsa suloisesta tyyneydestä. Margaret oli sanonut, +että hän olisi pelännyt herra Bascombia. Hän oli nyt sennäköinen kuin +melkein pelkäisi hänen leskeäänkin, kuin ei tuntisi hänessä sitä +naista, jonka hyväksymisestä hän oli ollut niin varma tunti sitten, kun +oli ollut puhe hajuttomasta saippuasta ja perunasoseesta. + +"Minun on luullakseni parasta lähteä", sanoi hän, vaikka huomasikin +kellon näyttävän vasta puoliyhdeksää. + +"Ah, on niin varhaista vielä!" sanoi hänen emäntänsä sellaisella +äänellä, joka ei viivytä vierasta. + +Margaret meni nopeasti halliin etsimään päällysvaatteitaan. Mutta kun +hän palasi arkihuoneeseen kaunis vaaleansininen viitta hartioillaan, +näki hän edessään sen rouva Bascombin, jonka oli aina tuntenut; hänen +kärsivälliset kasvonsa olivat aaltoilevan, harmaanruskean tukan +ympäröimät, hänen päänsä oli hieman kallellaan toiselle puolelle, ja +hänen huulillaan väreili tavallinen lempeä hymy. + +"Millaiset terveiset saan sanoa Ralphille, jos kirjoitan hänelle?" +kysyi hän. + +"Ah, vain sydämelliset terveiseni!" vastasi tyttö oikein. + +"Kerron hänelle sinun näyttävän suloisemmalta kuin milloinkaan ennen, +kerron sen hänelle varmasti", sanoi hänen äitinsä. + +Margaret syöksähti esille, kiersi käsivartensa toisen kaulaan ja +suuteli häntä kiihkeästi. + +Rouva Bascomb taputti häntä hiljaa selkään. "Sinä kultainen tyttö", +mutisi hän. + + + + +III + + +Kun Margaret oli poistunut, jäi rouva Bascomb muutamiksi hetkiksi +paikalleen jäykin ja hajamielisin katsein. Hän katui sitä, että +oli kertonut tytölle miehestään. Johnin muisteleminen koski häneen +liiankin kovasti. Omituista, että hän kaikkien näiden vuosien jälkeen +vieläkin tunsi piston — puolittain pelosta, kuten hän oli sanonut — +ikäänkuin miesvainajan hyvin muistiin painuneessa syvässä katseessa +olisi ollut tyytymättömyyttä. Hän kohotti kätensä suojellakseen itseään +tältä katseelta, kooten nyt äkkiä puolustuksen moista selittämätöntä +moitetta vastaan. Mistä johtui sellainen tyytymättömyys? Mitä vielä +lisäksi hän olisi voinutkaan tehdä? Eikö hän ollut koettanut toimia +oikein niin pitkälle kuin se vain oli ollut hänelle mahdollista? +Eikä hän tällä "oikealla" tarkoittanut vain raamattunsa lukemista +joka ilta eikä kirkossa käyntejä — ei, hän oli kuluttanut itseään +muiden ihmisten palveluksessa; hän ei milloinkaan tehnyt sitä, mitä +olisi halunnut tehdä; hän oli laatinut elämästään yhden ainoan pitkän +itsekieltäytymisen — mistä sitten johtui, että hän, kun äkillinen, syvä +Johnin muisto tuli mieleen, alkoi aina näin säikkyen puolustaa itseään +vainajan silmiä vastaan? + +Äkkiä purkautui hänen sisimmästään vilpitön, surullinen huudahdus: "Jos +John vain olisi täällä, kertoisi hän sen minulle! Jos vain John olisi +luonani!" + +Hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä. Mutta hän ei sallinut niiden +tippua. Hän tukahdutti aina äkkiä nämä surun puuskat. Hän sanoi +itselleen siihen antautumisen olevan heikkoutta, sairaloista. +Todellisuudessa se peloitti häntä samalla tavalla kuin arka uija +joutuu kauhun valtaan tuntiessaan syvää vettä allaan. Mihin pois +hänen perinnäisistä kiinnityspaikoistaan se veisikään hänet, jos hän +päästäisi sen valloilleen? + +Pitkä harjoittelu oli opettanut hänelle, kuinka hän voi paeta sitä +täyttämällä mielensä ja kätensä pienillä aineellisilla askareilla. +Nytkin hän karkoitti sen silmänräpäyksessä pinnan alle. Hän +ajatteli hyvin tyynesti talouttaan hänen käsilaukkunsa oli vielä +tarjoilupöydällä, muuan aikakauskirja ei ollut paikallaan arkihuoneen +pöydällä, eräs seinällä riippuva kuva oli hieman väärässä, hänen +sadetakkinsa riippui vielä hallin naulakossa. Hän alkoi järjestää +huoneitaan niiden tavalliseen tunnontarkkaan siisteyteen ja tunsi +tavallisten ajatustensa säännöllisen hyörinän päässään. + +Niiden mukana ilmestyi hänen tavallinen alakuloisuutensakin laskeutuen +paikalleen kuin hieno pöly, sivellen harmaudella hänen jokaisen +ajatuksensa ja värjäten lievästi väsymyksellä hänen hyväksymisensä, +joka näytti yhä varmemmalta — Ralphin valinnan, joka oli osunut +Margaret Hilliin. Kaikki tuntui väsyttävän häntä nykyään, tunnin +tahi parin viettäminenkin sellaisen hiljaisen ja kiltin tytön kuin +Margaretin seurassa. Tulevaisuudenkuva elämästä Margaretin kanssa... +elämä kuinka tahansa... väsytti. Mikään ei ollut koskaan ihan oikein. +Margaret oli ehdottomasti ollut liian avomielinen näyttäessään olevansa +valmis, jos vain Ralph ojentaisi kätensä ja ottaisi hänet. Mutta tytöt +eivät näyttäneet enää olevan niin pidättyväisiä kuin ennen vanhaan. Se +ei kuitenkaan olisi miksikään vahingoksi, jos Ralphin vaimo olisikin +hieman hullaantunut mieheensä. Eivätkä Margaretin perimät rahatkaan +olisi miksikään vahingoksi. Mutta hän ei luonnollisestikaan toivoisi +Ralphin ajattelevan sitä. Ja hän tiesikin, ettei Ralph tekisi niin. +Mitä muuta Ralphista voikin sanoa, kukaan ei voinut syyttää häntä +voitonhimosta eikä arvioimisesta — kaunista, urheilevaa, isoa poikaa! + +Nyt hän puolittain epäili Ralphin jääneen Harristowniin katselemaan +pitkänpallon sarjan avajaisia. Hänen tapanaan oli aina matkustaa +Harristowniin katselemaan koripalloa tahi pitkääpalloa. Kuinka +kummallinen intohimo miehillä ja pojilla olikaan kaikenlaisiin +otteluihin! Joskus tuntui rouva Bascombista siltä kuin he eivät todella +välittäisikään mistään muusta kuin kilpailuista — todella välittäisi +kiihkeästi ja intohimoisesti. Hän ei varmasti milloinkaan ollut +nähnyt kenenkään missään kiihoittuvan niin kovasti kuin hän usein oli +nähnyt miesten riehaantuvan jalkapalloilusta. Hänen mielestään se oli +lapsellisia, vaikka tuttuakin, koska hänen isänsä ja veljensä olivat +osallisia tähän heikkouteen. Ralph muistutti sukunsa äidinpuolta, +ollen juuri enonsa Georgen kaltainen. Niin, George oli ollut juuri +samanlainen kaunis, miellyttävä poika, vaikka hänestä oli tullutkin +kaljupäinen ja lihava niin pian, että oli vaikeata muistaa hänen +Ralphin ikäisenä olleen melkein yhtä paljon huomiota herättävän, +hyvännäköisen ja reippaan iloisen. Hänen ei olisi pitänyt kertoa +Margaretille mitään muuta kuin että Ralph oli Evartien eikä Bascombien +näköinen. Hän toivoi jälleen, ettei olisi viekoittunut puhelemaan tytön +kanssa Johnista. Hänenlaisellaan heikolla kiemurtelevalla köynnöksellä +ei ollut aavistustakaan siitä, millaista rakkaus voi olla... Eikä hän +milloinkaan aavistaisikaan sitä! Ralph ei ikinä... + +Hän pysähtyi äkkiä tämän ajatuksen puoliväliin, kooten voimansa +karkoittamaan tuttua vihollista, koska hän ei hyväksynyt sellaisia +ajatuksia, että Ralph olisi ollut enemmän hänelle, jos hän vain olisi +ollut isänsä näköinen. Hän sanoi itselleen, ettei ollut "rehellistä +Ralphia kohtaan" antautua sellaisen tunteen valtaan. Todellisuudessa +hän pelkäsi sen tuottamaa tuskaa. + +Hän karkoitti sen mielestään vihaisella eleellä ja päästyään kerran +vielä sille tasolle, jolla hän tahtoi elää, jatkoi matkaansa keittiön +vesijohtopöytää kohti, jonne hän kantoi ruokasalin sanajalat. Hän oli +ylpeä kotikasviensa muuttumattomasta kukoistavasta tilasta sekä täällä +että omassa huoneessaan koulussa. Hän halveksi aika lailla sellaisia +naisia, jotka eivät onnistuneet niiden kasvattamisessa, ja nautti +nähdessään kasvien toisissa luokkahuoneissa kuihtuvan ja kuolevan, kun +hänen omansa aina olivat tuoreen vihreitä. Se, ettei Margaret Hill +osannut hoitaa kasveja, oli ainoa asia, jota hän tytössä ei hyväksynyt. +Hänestä se näytti huonolta merkiltä. + +Mutta hän ajatteli huokaisten, ettei mikään ole täydellistä. Jos oli +olemassa mitään toista vaikeampaa läksyä, jonka elämä oli opettanut +hänelle perusteellisemmin kuin toisen, oli se tämä. Hän alkoi väsyä +siihen kaikkeen. Hän oli saanut osakseen paljoa suuremman osan +vaikeuksista kuin hänelle olisi kuulunutkaan. Hänen työnsä kaikkina +näinä vuosina oli vaikuttanut häneen. Jokainen sanoi hänen rasittavan +itseään liikaa opettamisellaan ja talousaskareillaan. Ja koulussa +se johtui muustakin kuin opettamisesta. Vanhempien haastatteluista +esimerkiksi, niin mahdottomia kuin vanhemmat olivat. Entä petollinen +putkiliikekin! Niin, hän oli väsynyt luihin asti kaikkeen. Häneen +koskivat kaikki asiat liian kiihkeästi, kuten Margaret sanoi. +Jonkun tuollaisen häpeällisen tapahtuman takia hän ensimmäisessä +vihanpuuskassaan suorastaan _kiehui_. Tänä iltapäivänä oli hänen +suuttumuksensa kiihkeys tuntunut ponnahtavan häneen takaisin kuumina +aaltoina puhelinkomeron seinistä; kuulotorven pyöreä nikkelinen +suukappale oli käynyt vihaisen näköiseksi kuin olisi heijastanut hänen +vihaansa. Kukaan ei voi tuntea asioita niin kiihkeästi, olematta +jälkeenpäin väsyksissä. + +Ja hän oli ainoa, jonka aina tuli pitää kaikkea silmällä. Ralph oli +niin huoleton ja ajattelematon, tosin hyvä poika, mutta ei kyllin +nopea huomaamaan äitinsä mielen muutoksia, syventynyt kun hän oli +omiin jokapäiväisiin mielitekoihinsa. Äidin oli usein pakko liioitella +ilmettään, ennenkuin poika huomasi sen. Toisaalta oli kyllä totta, että +Ralph oltuaan itsekäs ja huoleton ja pahoitettuaan hänen mieltään oli +levoton, kunnes hän suvaitsi hymyillä, antaa anteeksi ja olla iloinen +jälleen. Niin, Ralphia oli paljoa helpompi kasvattaa kuin monia muita +poikia. + +Kuten hän usein teki ollessaan yksinään, veti hän nytkin pitkään +huokaisten henkeään ja jättäen pestyt sanajalat kuivamaan väänsi valon +sammuksiin. Äkillinen pimeys näytti tulevan yhtä paljon sisältä kuin +ulkoakin. Hän kuvitteli sitä lähestyvän vanhuuden heittämäksi varjoksi. +Hän tunsi olevansa vanha ja kulunut. Hänen toivonsa elää oli nykyään +kutistunut kokoon hänen herätessään aamulla; silloin hän ei voinut +ajatella mitään todellista nousun ja vielä päivän kestävän pänttäämisen +syytä. Siinä ei olisi _hänelle_ mitään sen enempää kuin kaikissa +muissakaan menneissä tyhjissä päivissä. + +Nämä olivat sellaisia ajatuksia, joita hän ei koettanutkaan karkoittaa. +Ne tulivat yhä nopeammin lepattaen innoissaan mustia siipiään. +Niin, hän oli kuluttanut itsensä toisten palveluksessa, saamatta +minkäänlaista korvausta itselleen. Olla jo lopen kulunut kolmenviidettä +ikäisenä! Mutta hän olikin aina työskennellyt hyvin kovasti, kaksi +kertaa kovemmin kuin muut naiset. + +Hänen täytyi jo ruveta ajattelemaan itseään. Hänen piti kuluttaa +tarmonsa jäännös rauhansa ja huolettoman elämän turvaamisessa. Olikin +jo aika. Ja pian hän saisikin tilaisuuden siihen. Aikaa myöten Ralphkin +pian pääsisi riippumattomaan asemaan. Hän näki poikansa sellaisena, +mikä hänestä tulisi, menestyksen saavuttaneena asianajajana, +kunnioitettuna, pelättynä, varakkaana ja syvästi tietoisena siitä, +mitä hän oli velkaa äidilleen. Tietysti Ralph tulisi aina huolehtimaan +hänen elämänsä välttämättömistä tarpeista. Mutta hän tahtoi silti +jotakin ihan omaa elämän pienten mukavuuksien varalta, niin että hän +voisi järjestää olonsa vihdoinkin mielensä mukaisiksi. Hän oli sen +ansainnut uhrautuvan elämänsä jälkeen. Hänellä oli niin vähän rahaa +säästöpankissa: vain tuhat dollaria. Mutta hän saattaisi pian ruveta +säästämään enemmän, kokoamaan jotakin itselleen. + +Hän alkoi mielessään laskea, kuinka paljon voisi säästää vuodessa +sen jälkeen kun Ralph alkaisi ansaita oman toimeentulonsa ja kuinka +suuria tuloja se merkitsisi. Vuosikorot tuottivat aina enemmän kuin +mikään muu. Tässä ajatuksenjuoksussa toi jokin hänen mieleensä erään +sanomalehden pörssisivun, ja se taas muistutti hänelle, että hän oli +unohtanut ottaa postilaatikosta iltalehden kääntyessään lehtokujalle +Margaretin kanssa. Tähän aikaan hän oli jo vääntänyt sammuksiin talon +kaikki sähkövalot, mutta ei ollut vielä lukinnut pääovea. Hän avasi sen +ja poistui talosta käytävää pitkin postilaatikolle päin. + + * * * * * + +Hän loittoni kodin laatikkomaisista seinistä äärettömyyteen. Hänen +päänsä yläpuolella kaartui taivas rajattomana ja mustana. Kadun +perimmäisestä päästä, missä se yhtyi maaseutuun, kuului sammakoiden +kimeää kurnutusta, tahdikasta kuin valtimon lyönnit. Kostea ilma, joka +oli ladattu uudistuneen elämän pistävällä tuoksulla, kohosi ja laski +huokaisevin henkäyksin. Äärettömyys peitti maan. + +Rouva Bascomb pisti kätensä postilaatikkoon ajatellen kiinteästi: "Minä +teen vain oikein siinä, että ryhdyn ajattelemaan hieman itseäni. Haluan +järjestää kaikki enemmän mieleni mukaiseksi. Onkin jo aika, että niin +teen. Kaikkien näiden vuosien jälkeen!" + +Sanomalehden mukana tuli esille muuan kirjekin. Luultavasti lasku. Hän +käveli takaisin polkua pitkin. Hänen kiinteiden ajatustensa edessä +haihtui äärettömyys olemattomiin, vaikka olikin näin pimeä huhtikuun +ilta. + +Hän muisti, ettei hän ollut vielä tuonut kuistille maitopulloaan. + +Tultuaan halliin hän käveli varmasti pimeässä tuntien lattian jokaisen +lankun sähkölampun katkaisijaan saakka, jota hän painoi. Ah, hän näki +heti käsialasta kirjeen olevan Ralphilta! Olipa ikävää, ettei hän +ollut muistanut katsoa postilaatikkoon ennen Margaretin poistumista. +He olisivat voineet jakaa uutiset keskenään. Hän lueskeli mielellään +ääneen Ralphin kirjeitä Margaretille, jättäen erinäisiä kohtia pois ja +lukien ne itsekseen Margaretin odottaessa. + +Seisoen vielä katkaisijan vieressä hän avasi kirjeen ja luki sen läpi +nopeasti. + + "Rakas äiti! + + Kirjoitan sinulle nyt jotakin sellaista, minkä tiedän hämmästyttävän + sinua. Äiti, minä menin naimisiin tänään iltapäivällä. Se oli tietysti + hieman liian hätäistä, mutta se näytti parhaimmalta. Charlotte Hicks + on uuden tyttäresi nimi, ja toivon, että mielelläsi haluat tyttärenkin + itsellesi. Sinähän olet aina sanonut minulle luottavasi varhaisiin + avioliittoihin. Tietysti muistan olevani hyvin nuori, mutta olen + sentään täysi-ikäinen ja valmis työskentelemään kovasti elättääkseni + vaimoni. Minun on nyt pakko luopua aikomuksesta ruveta asianajajaksi + ja hankkia itselleni jokin toimi heti tutkinnon suoritettuani. Mutta + luullakseni pidän siitä yhtä paljon, ellen enemmänkin, kuin niin monta + vuotta kestävistä luvuista. Lottie ei ole tottunut ylellisyyteen. Hän + on hyvin huolissaan sinun tapaamisestasi. Hänen oma äitinsä kuoli + hänen ollessaan vielä pieni tyttö, ja nyt hän odottaa saavansa jälleen + sinusta äidin itselleen. Toivon, ettet ole hyvinkään pahoillasi, + vaikkemme ole ilmoittaneet sinulle tästä ennen mitään. Emme + viettäneet mitään häitä, kutsuaksemme niihin ketään. Käväisimme vain + rauhantuomarin luona, pitämättä sen suurempaa melua koko asiasta. + + Me molemmat lähetämme terveisemme. + + Sinun hellä poikasi + + Ralph." + +Sitten seurasi nopeasti töherretty jälkikirjoitus: "Äiti, Lottie ei ole +sinun kaltaisesi, mutta hänessä ei ole mitään vikaa. Ralph." + + * * * * * + +Sen naisen ensimmäinen liike, joka luki tämän kirjeen, supistui +ympärille luotuun hurjaan katseeseen, ikäänkuin hän olisi halunnut +saada varmuuden siitä, ettei kukaan voinut nähdä häntä, ettei kukaan +ollut nähnyt kirjeen sisältämää uutista. + +Ei ketään ollut lähellä. Mutta kaikki esineet hänen ympärillään +katsoivat häneen vihaisesti, pahansuovasti. Siitä hetkestä, jolloin +hän oli suunnannut silmänsä kirjeeseen, siihen asti, jolloin hän +oli kohottanut ne siitä katsellakseen jälleen maailmaa, oli kaikki +muuttunut. Tuttu kalusto tuijotti häneen uhkaavasti kuin kyyristyvät, +vihasta paisuneet pahat henget. Hän huudahti kauhusta huomatessaan sen +ja väänsi ensi hädässään valon sammuksiin. + +Pimeys vaikutti kuin happi tukehtumaisillaan olevaan ihmiseen. Se +tuntui pelastavan hänen henkensä, hänen ruumiillisen elämänsä. + +Mutta hetkisen hän oli ihan suunniltaan pimeässä. Hän arvaili +kiihkeästi, kuka hän oli, mikä nainen voi seisoa tässä vihan +täyttämässä vieraassa talossa. Hänen piti päästä pois jostakin +kauhistuttavasta vaarasta, joka uhkasi häntä. Paperi ritisi hänen +kädessään pahaenteisellä äänellä, ja pelästyneempänä kuin milloinkaan +ennen hän painoi nappulaa hurjasti saadakseen huoneen taas valoisaksi. + +Näky, joka oli seurannut hänen hetkellistä mielettömyyttään, oli +haihtunut. Siellä ei ollut mitään muuta kuin hänen oma kotinsa, hänen +omat huonekalunsa, hänen oma kallis omaisuutensa, kaikessa rauhassa. + +Hän vaipui tuolille istumaan, tuntien itsensä sairaaksi. Mikä häntä +oikeastaan vaivasi? Hänen päähänsä oli pälkähtänyt jotakin niin +luonnotonta, että Ralph oli kirjoittanut ilmoittaakseen hänelle, että... + +Hänen silmänsä sattuivat siihen paperipalaseen, jonka hän oli +puristanut kouraansa, ja samalla kun hän jäykistyi, seurasi hänen +silmänsä sanoja. Hän huomasi kerran ajattelevansa tähän tapaan: +"Jälkikirjoitus ei ole muun kirjoituksen näköistä. Se nainen kurotti +itseään varmaankin hänen olkapäänsä yli, kun hän kirjoitti, ja kaiken +sen, mitä hän todella voi itse sanoa, hän töhersi loppuun naisen +katsoessa muualle." + +Joka kerta, kun sana "nainen" juolahti hänen mieleensä, hän tunsi +jonkun uhkaavan, synkän olennon olevan takanaan ja täyttävän huoneen +vaaralla. Mutta hän ei voinut kääntää päätänsä. + +Paitsi tätä jälkikirjoitukseen kohdistuvaa ajatusta, ei mitään +juolahtanut hänen mieleensä, vaikka hän koneellisesti lukikin kirjeen +yhä uudestaan lukemattomia kertoja, tuhansia kertoja mielestään, +päästen loppuun ja aloittaen jälleen alusta, voimatta hillitä itseään. +Ja aina tuntui vasta nopeassa töherryksessä Ralphin oma ääni, kun siinä +sanottiin: "Äiti, Lottie ei ole sinun kaltaisesi, mutta hänessä ei ole +mitään vikaa. Ralph." + +Jonkun ajan kuluttua rouva Bascomb huomasi tuntevansa kovia tuskia +ja uskoi sen johtuvan pitkällisestä alallaan istumisesta. Hän luuli +saavansa huojennusta, jos vain jaksaisi liikkua. Mutta hän ei voinut +liikkua. + +Ja kuitenkin, kun hän kuuli äkillistä koputusta, hän ponnahti +jaloilleen ja rientäen ovelle horjahti sitä vasten. Hän lukitsi sen +kiireesti ensin yhteen ja sitten vielä toiseen kertaan. + +"Älkää pelästykö, rouva Bascomb", sanoi Margaret Hillin ääni +ulkopuolelta; "minä täällä vain olen. Unohdin tänne käsilaukkuni. Ja +koska vielä on niin aikaista, ajattelin tekeväni oikein palatessani +hakemaan sitä tänä iltana." + +"Ah!" sanoi rouva Bascomb. Hän ei tuntenut omaa ääntään. Tuntui +kuluneen vuosikausia siitä, kun hän oli sen kuullut. + +Kello löi yhdeksän hänen takanaan. Kun viimeinen lyönti kajahti, kuuli +hän kellon tikutusta jälleen. Tietysti piti aukaista ovi. Heti. Ellei +hän niin tekisi, epäilisi Margaret jotakin tapahtuneen. + +Hän ei ollut ikänä voinut kuvitellakaan siihen ponnistukseen +verrattavaa jännitystä, jolla hän nyt raivasi itselleen tien sisäisen +sekasortonsa monien kehien läpi niin pitkälle, että tunsi kykenevänsä +kiertämään avainta lukossa. + +Margaret Hill ei ollut huomannut väliaikaa sen pitemmäksi kuin oli +luonnollista rouva Bascombin laiselle aralle naiselliselle olennolle. +Kun ovi aukeni ja hän astui sisään, näki hän rouva Bascombin takaapäin, +kun tämä käveli keittiötä kohti. + +"Mihin sinä luulet jättäneesi sen?" kysyi rouva Bascomb olkansa yli, +hävitessään näkyvistä keittiöön. + +"Muistan kyllä tarkasti, minne! Kylpyhuoneeseen. Minä vein sen mukanani +sinne, kun jauhehuiskuni oli siinä." + +Hän riensi nopeasti yläkertaan. Kun hän laskeutui alas, tuli +rouva Bascomb juuri keittiöstä kantaen sanajalkamaljakkoa, jossa +kasvavan kasvin lehtien vihreys oli nyt raikkaan kiiltävä vedestä. +Margaret huomasi häirinneensä rouva Bascombia joka ilta tapahtuvissa +sanajalkojen kasteluhommissa. Kuinka hän touhusikaan noiden kukkiensa +kanssa! Tämä oli jotakin sellaista, minkä vuoksi Margaret tunsi +olevansa hieman ärtyinen Ralphin äitiä kohtaan. + +"Kuinka kauniilta teidän sanajalkanne näyttävätkään!" sanoi hän +innostuneesti. + +"Minusta on tällainen neidontukka aina näyttänyt hieman hienommalta +kuin tavallinen bostonilainen sanajalka", sanoi rouva Bascomb, pannen +sen pöydälle. + +"No niin, hyvää yötä jälleen", sanoi Margaret. "Minä olen niin +pahoillani, että oli pakko vaivata teitä." + +"Hyvää yötä", sanoi rouva Bascomb kävellen ikkunan luo ja nousten +varpailleen vetääkseen kaihtimen alas. + +Margaretin mielestä hän käveli hieman jäykästi. Kaikissa +tapauksissa rouva Bascomb ei todellakaan ollut enää nuori, ajatteli +kaksikymmenvuotias tyttö. Kun hän kiiruhti kuistin portaita pitkin +alas, kuuli hän jälleen pääoven kiertyvän avaimen äänen. + + + + +IV + + +Rouva Bascomb istui jäykkänä ruokasalin tuolilla, pitäen polviaan +pöydän alla kuin odottamassa, että hänelle tarjoiltaisiin ruokaa. +Hän ei näyttänyt tietävän, että hän oleskeli siellä mieluummin kuin +missään muualla, koska hänen kykynsä tuntea jotakin oli keskittynyt +siihen tietoon, että Ralph oli naimisissa, mennyt naimisiin hänen +tietämättään, jatkanut jotakin luvatonta rakkaussuhdetta, kuiskaamatta +siitä hänelle sanaakaan, valehdellut hänelle ehkä jo kuukausia sitten +— Ralph, jonka puolesta hän oli tehnyt kaikki, mitä äiti voi tehdä +lapsensa hyväksi. + +Margaretin tulo oli järkyttänyt hänet takaisin täydelliseen +tietoisuuteen. Kaikki hänen aistinsa olivat nyt hereillään — haihtunut +oli se mieletön näky, että kaikki tuijotti häneen vihaisesti, haihtunut +se halpaannuttava kykenemättömyyskin, ettei hän ollut jaksanut nousta +istumasta. Nyt hän tunsi peloittavaa, rajatonta tarmoa, tunsi, että hän +olisi voinut nousta ja kävellä neljäkymmentä kertaa maailman ympäri, +jos se vain olisi voinut tehdä Ralphin naimattomaksi ja luovuttanut +hänet takaisin, niinkuin hän oli ollut hänen omansa ennen... niinkuin +hän oli luullut omistavansa. + +Mutta mikään ei voinut luovuttaa hänelle takaisin Ralphia. Juuri tätä +kuolettavaa varmuutta tarjoiltiin hänelle nyt hänen istuessaan suorana +suoraselkäisellä tuolilla, nojaten käsivarsiaan hyvin kiilloitettuun +ruokasalin pöytään. + +Hän tunsi tämän varmuuden kuolettavan myrkyn täyttävän koko ruumiin. +Mutta hän ei kuollut. Siinä hän istui, Mary Bascomb, jonka täytyi +jatkaa elämäänsä. Seuraavan aamun kello yhdeksäksi piti hänen keksiä +jokin tapa jatkaa elämäänsä. + +Hän ei ollut kertonut mitään Margaret Hillille. Ei, yhtä vaistomaisesti +kuin hän olisi peräytynyt kuilun reunalta, hän oli kavahtanut +Margaretille kertomista. Mutta huomenaamulla koulun avaamishetkenä +hänen piti pudottautua jyrkänteeltä avoimin silmin, koska sen +salaamisesta ei olisi mitään hyötyä. Se julkaistaisiin sanomalehdissä. +Jokainen saisi tietää, että rouva Bascomb, joka aina oli kehunut +omistavansa poikansa täydellisen luottamuksen... + +Hän hätkähti tästä ajatuksesta ja alkoi raivoisasti ivailla Margaret +Hilliä. Millainen heikko, kylmä kala tuo tyttö olikaan, ajatteli +hän, kun ei ollut voinut vangita Ralphia kaikista saamistaan +mainioista tilaisuuksista huolimatta! Nykyaikaisilla tytöillä ei +ollut minkäänlaista verta suonissaan. Hän oli aina pitänyt Margaretia +saamattomana tyttöraukkana, ja nyt hän sen tiesi. Ja kuitenkin tyttö +nostaisi aikamoisen hälinän kuultuaan uutisen, itkisi ja tuntisi +itsensä loukatuksi ja toivoisi ehkä Ralphin äidin myötätuntoa +puolelleen. Rouva Bascombin suuttumus kuohahti yli laitojen hänen +ajatellessaan, että hänet voitaisiin vaatia teeskentelemään jotakin +sellaista, että hän tiesi erään toisenkin kärsivän yhtä paljon kuin +hänkin. Häntä inhotti jo edeltäpäin se syvästi liikuttava ilme, jonka +hän tiesi Margaretin omaksuvan. Hänen oli nyt jo melko myöhä näyttää +syvästi liikuttavalta. + +Hän lakkasi äkkiä ajattelemasta Margaretia. Hänellä oli muutakin +tuumimista. Mitä hänen itsensä piti tehdä? Mitä ihmettä Ralph toivoi +hänen tekevän? Ilman penniäkään taskussaan, paitsi sitä, mitä hänellä +oli jäljellä äidiltään saamastaan viikottaisesta avustuksesta. Vieläpä +pari kuukautta kestävä oppikurssikin hänen ja diploomin välissä. Sehän +oli mieletöntä. Siinä ei voinut mitään tehdä. + +Mutta jotakin oli sentään tehtävä. Ja ennen seuraavan aamun kello +yhdeksää, jolloin hänen piti uhmata maailmaansa ja asettua kannalleen. +Hän koetti kuvitella sitä, ilmestymistään koulusaliin aamuharjoituksiin +ja sitten tuloaan muihin saleihin ja ruokasaliin keskipäivällä. Hän +ei voinut kuvitella itseään sinne avuttomaksi kaikille vaaniville +silmille, jotka olivat täynnä niinsanottua sääliä, mutta oikeastaan se +oli vain tyytyväisyyttä sen johdosta, että rouva Bascombin ihmeellinen +Ralph oli sittenkin... + +Hän istui siinä jäykkänä tuntikausia nauttien tätä sappea ja myrkkyä, +jota hänelle tarjoiltiin. + +Joskus hän kokosi tarmonsa ja koetti miettiä käytännöllisiä keinoja ja +tapoja. Maltapas... mitä hän tekisikään? Jotakin oli tehtävä ihan heti. +Jos Ralph ja tuo... jos nuo molemmat voisivat hävitä heti näkyvistä... +matkustaa Kaliforniaan, Kanadaan... Mutta kuinka he tulisivat siellä +toimeen? Ralphilla ei ollut rahaa eikä ammattia, ja hän oli vain +poika. Kunpa edes tytöllä olisi rahaa! Hän voisi kiinnittää talonsa... +myydäkin sen. + +Tällaisten hurjien taistelujen jälkeen hän palasi tyynempiin ajatuksiin +oman kohtuuttomuutensa huojentamana. Sehän voisi sittenkin olla oikein. +Huolimatta tuosta jälkikirjoituksesta, josta nähtiin Ralphin häpeävän +lemmittyään, tämä saattoi olla hyvinkin kunnioitettava tahi hänet +voitaisiin ehkä saada sellaiseksi, kun sitävastoin Ralphin katoaminen +pakottaisi jokaisen ajattelemaan, että hänen avioliittoonsa liittyi +jotakin häpeällistä. Niin, se oli ollut mieletön suunnitelma. Hän +kumosi sen ja koetti miettiä toista. Olihan Ralph sentään sanonut, +ettei tytössä ollut mitään vikaa. + +Kello tikitti synkän itsepintaisesti, ilmaisten lyönneillään +säännöllisten väliaikojen kuluttua uuden tunnin kuluneeksi. + +Hän nousi seisaalleen puoli kuusi, vapisten heikkoudesta, valmisti +itselleen kupillisen voimakasta mustaa kahvia, joi sen kuumana +ja käveli kuunnellen tirskuttavien lintujen huhtikuunkonserttia +rautatieaseman sähkösanomakonttoriin. + +Nuori yösähköttäjä oli vielä oven takana kalpeana, unettomuudesta +pöhöttynein silmin. Rouva Bascomb tunsi hänet erääksi noin Ralphin +ikäiseksi pojaksi, joka oli ollut hänen koulussaan ja Ralphin luokalla +korkeakoulussa. "Mitä kuuluu, Jimmy?" sanoi hän. "Enpä tiennyt sinun +työskentelevän täällä." + +"Hyvää huomenta, rouva Bascomb", vastasi toinen hämmästyneenä +nähdessään entisen opettajansa tällaiseen aikaan liikkeellä. + +"Saisinko lomakkeen?" kysyi rouva Bascomb ja otti esille täytekynän +käsilaukustaan. + +Hän kirjoitti: "Saanut kirjeesi. Äidin koti aina sinunkin. Tuo +Charlotte kotiin, keskustelemme asioista, teemme suunnitelmia +tulevaisuuden varalta. Jos tulette iltapäivän junassa, avain +tavallisessa paikassa. Menkää sisään, kotiutukaa. Terveiseni. Äiti." + +Lukiessaan tätä sähköttäjä ei voinut salata hämmästystään. Rouva +Bascomb oli karaissut itsensä sitä varten ja vastasi hiljaa: +"Niin, poikani on mennyt naimisiin. Mutta paljon aikaisemmin kuin +olin ajatellut. Minä olen kuitenkin aina luottanut varhaisiin +avioliittoihin." (Hän uskoi mahdolliseksi, että nuori mies oli jo +ennenkin kuullut hänen lausuvan tämän mielipiteen.) + +Yksitoikkoisen, tyhjän yön jälkeen tuntuivat sähköttäjästä uutiset +tervetulleilta. "Kummallista!" ajatteli hän. "Minä olen ollut siinä +luulossa, että Ralph Bascomb hakkaili sitä Hillin tyttöä melko paljon. +Mutta hänen oikean tyttönsä on täytynyt asua Harristownissa. Vai +se hänellä on ollutkin mielessä matkustellessaan sinne alituisesti +koripallokilpailuihin." + +Hän luki sähkösanoman jälleen, laskien kynä kädessään sanat, ja +ajatteli: "Niin Ralphin tapaista tehdä kaikki tämä salaa. Nuo +kauniit sulosuiset pojat, joihin vanhat naiset mieltyvät, kaipaavat +silmälläpitoa. Uskallanpa lyödä vaikka vetoakin siitä, että Ralphin +äitiä hämmästyttäisivät kaikki ne kepposet, joita hän on keksinyt +lähdettyään kotoa yliopistoon." + +Rouva Bascombille hän sanoi: "No niin, sanoakseni suoraan, tämä on +tavattoman lempeä sanoma pojalle, joka on niin hätiköinyt. Eikä joka +äiti voisi käsitellä asiaa niin lempeästi. Seitsemänkymmentäkuusi +senttiä, olkaa niin hyvä? Rouva hymyili heikosti, laskien pöydälle +dollarin setelin. + +Hakiessaan vaihtorahaa laatikosta sähköttäjä ajatteli suvaitsevaisesti: +"Ah, no niin, pötyä! Kukapa voisi moittia häntä siitä? Miehen Pitää +saada nauttia hieman elämästäänkin, enemmän kuin rouva Bascombin +ompeluseuranaiset sallivat. Ralph on poikanen vielä, lisäksi melko +kevytmielinen poikanen. Hänessä ei ole mitään todellista vikaa." + +Laskiessaan vaihtorahoja hän huomautti ääneen: "Charlotte. Minä olen +jollakin tavalla aina pitänyt siitä nimestä." + +"Niinkö?" sanoi rouva Bascomb, poimien hopearahat kouraansa. "Se onkin +melko kaunis nimi." + +Hän palasi kotiinsa, vei keittiöön maitopullon ja istuen suorana +ruokasalin pöydän ääressä söi annoksen kaurajauhoja ja kermaa. Sitten +hän vielä istui tyhjän lautasen vieressä hiljaisessa huoneessa, joka +tuntui odottavan jotakin ääntä. + +Hetkisen kuluttua kello alkoi lyödä seitsemää hänen takanaan, ja +ikäänkuin se olisi ollut se ääni, jota hän oli odottanut, hän kumartui +eteenpäin kuin saatuaan töykeän iskun rintaansa ja purskahti kovaan +itkuun. + + + + +V + + +Sähköttäjä Jimmy Walton asui samassa talossa neiti Saundersin, toisen +luokan opettajan, ja johtajan sihteerin, neiti Prestonin, kanssa. +Kuullessaan toisten aamiaispöydässä lausuvan mielipiteensä aamulehdissä +luettavasta hämmästyttävästä uutisesta hän ilmoitti tavanneensa rouva +Bascombin ja nähneensä hänen lähettämänsä sähkösanoman. Hän ei tietysti +kertonut heille tarkasti, mitä rouva oli sähköttänyt, koska hän siten +olisi rikkonut ammattitapoja vastaan. Mutta kävellessään yhdessä +raitiovaunuun nämä nuoret opettajattaret eivät kuitenkaan erehtyneet +huomauttaessaan: "Vallan hyvin voi ymmärtää, mitä rouva Bascomb on +tehnyt. Hän on empimättä antanut anteeksi nuorille rakastavaisille ja +ottanut heidät hoiviinsa." + +"Niinpä tietenkin", sanoi neiti Preston, joka oli ahkera romaanien +lukija. "Hän on ihmeellinen äiti. Hän on uhrannut koko elämänsä sille +pojalle." + +"Ihmettelenpä, kuka se tyttö on?" kysyi neiti Saunders. + +"Oletko sinä milloinkaan kuullut Harristownin serkkujesi puhuvan +Hicksin perheestä?" + +"Siellä on joitakin Dickejä, jotka omistavat suuren huonekalutehtaan +East Harristownissa", sanoi neiti Preston lopettaen lauseen äkkiä, +koska he näkivät raitiovaunun lähestyvän jonkun matkan päässä ja +tarttuivat siihen verukkeeseen saadakseen ponnistaa nuoret ketterät +jalkansa juoksuun. Nyt olikin niin ihana kevätilma. Se houkutteli +ihmistä huutamaan, tekemään kuperkeikkoja tahi karkaamaan ja menemään +naimisiin. + +"Hyväinen aika, kuinka nyt onkaan ihana päivä!" sanoi toinen toiselle, +heidän sijoittuessaan paikoilleen. Heidän nuorten poskiensa puhdas iho +oli hienosti punainen kuin kukan terälehdet. "Uskallan lyödä vaikka +vetoakin siitä, että sinivuokot ovat puhjenneet. Lähdetäänkö hakemaan +niitä Pearsonin metsästä tänään iltapäivällä, vai mitä?" + +He olivat molemmat unohtaneet rouva Bascombin ja hänen uuden +miniänsä. Ainakaan ei rouva Bascomb ollut millään tavalla heidän +maailmankaikkeutensa keskus. + +Mutta kun he saapuivat koulurakennukseen ja erosivat mennäkseen +eri kerroksiin, huomasivat he jokaisen puhuvan tuosta sanomalehden +syntymä-, kuolin- ja avioliittoilmoitusten joukossa olleesta uutisesta. +Koska he tiesivät asiasta enemmän kuin muut, puhuivat hekin, mistä +johtui, että puolenpäivän aikaan jokainen Main-kadun koulussa +tiesi Ralph Bascombin karanneen erään varakkaan tehtailijan ainoan +tyttären kanssa (hän oli niin kaunis poika, että joku tyttö aina oli +hullaantunut häneen) ja että rouva Bascomb oli nähtävästi tiennyt +siitä jo edeltäkäsin, koska oli mennyt suoraan asemalle sähköttämään +heille onnittelunsa ja ilmoittamaan heille, että heidän piti tulla +suoraan kotiin hänen luokseen. Rouva Bascombia arvosteltiin hieman +senvuoksi, että hän oli sallinut Margaret Hillin pettää itseään +väärillä toiveilla, mutta yleinen mielipide oli sellainen, että +Margaret oli liian avoimesti ahdistellut Ralphia ja tyrkyttänyt itseään +rouva Bascombille. Margaret ei ilmestynyt kouluun sinä päivänä eikä +koko loppuviikollakaan, vaan lähetti sanan, että hänellä oli hieman +influenssaa eikä hän voinut poistua makuuhuoneestaan. Muutamat nuoret +opettajat säälivät Margaretia, ollen samalla hieman ivallisia. + +Kun siis rouva Bascomb meni ruokasaliin puolenpäivän aikana, oli +jalusta jo valmis. Hänen ei tarvinnut muuta kuin astua sille... astua +todellakin toiselta toiselle. + +Siihen aikaan hänen oma sisäinen heilurinsa oli lähtenyt takaisin +päin, heilahdettuaan niin kauas kuin suinkin toiselle suunnalle. Hän +oli pelännyt äärettömästi koulumaailmaan palaamista, mutta sillä oli +ollut tavallinen rauhoittava vaikutuksensa. Samalla hetkellä, kun hän +oli astunut rakennukseen, oli hänen mieleensä juolahtanut tuhansia +tyynnyttäviä ammattimaisia mielleyhtymiä. Hänen persoonallisuutensa +vakavuuden keskusta oli siirtynyt samalla tavalla kuin muinakin +tuhansina aamuina, kun hän luokkahuoneensa kynnyksellä oli jättänyt +taakseen Mary Bascombin, John Bascombin lesken, Ralph Bascombin +äidin, jolle hänen oma persoonallinen elämänsä oli maailmankaikkeus +ja joka oli luonnostaan tämän maailmankaikkeuden edeltäpäin määrätty +keskus. Kun hän ripusti päällysvaatteensa eteiseen, tuli hänestä +samanlainen "opettaja" kuin monista muista hänen kaltaisistaan, sen +naisen asemesta, jolle kaikki persoonallisesti koskeva oli tavattoman +tärkeää. Ja "opettajaa" arvosteltiin yksinomaan sen perusteella, +kuinka hän kykeni siirtämään kymmeniin pieniin aivoihin monia +persoonattomia tiedoneriä, sellaisia, kuinka murtolukuja jaettiin +ja miksi satamakaupungit olivat sisämaan kaupunkeja edullisemmassa +asemassa. Näiden tuntien pelkkä kuluminen, jotka oli ahdettu täyteen +ankarasti järjestettyä toimintaa, pakotti hänen tunteellisen elämänsä +hetkelliseen pelastavaan turtumukseen. + +Hän oli yhä uudestaan kokenut, usein tahtomattaan ja aina avuttomasti, +tämän omien asioittensa siirtymisen syrjään arkipäiväisten +koulutehtävien tieltä... laskentoa 9:15 — 9:45; sisälukua 9:45 — +10:15... ja loput vielä lisäksi. Siinä maailmassa ei hänen onnensa +tahi hätänsä merkinnyt mitään. Vain se merkitsi jotakin, että +kesäkuuhun mennessä kaikkien hänen edessään kohoavien neljänkymmenen +pienen kallon piti imeä itseensä kaikki se, mitä niiltä kuulusteltiin +valtion määräämissä tutkinnoissa. Tämän vaatimuksen ankaruus lievensi +persoonallisten suhteitten tuskia. Tällä haavaa siirrettiin ne +keskuksesta syrjään, vaikka ne olisivat melunneet kuinka paljon tahansa. + +Mutta ei ainoastaan yksi luokkahuone vapauttanut täten yhtä naista +hänen omien asioittensa peloittavasta, iänikuisesta, perinnäisestä, +pakottavasta tärkeydestä, vaan jokainen huone koko rakennuksessa. Se +varmuus, että monet muutkin olivat samassa pulassa, teki muutoksen +säälimättömän töykeyden siedettävämmäksi. Jo pelkkä rakennuksen +ulkomuotokin kaukaa, kouluilman haju, kalkkitomu, lattiaöljy, kuumat +höyrytorvet, ikkunakukat; kaikkialta kuuluva melu, sitten hiljaisuus, +jonka suljettujen ovien takana mumisevat nuoret äänet rikkoivat — +kaikki tämä ulotti opettaviin naisiin rauhoittavan vaikutuksensa, +jollaista ei kukaan talousaskareihin syventynyt nainen saanut +milloinkaan kokea — hän kun oli joutunut alttiiksi kotiesineiden +kuperien kuvastimien heijastuksille, jotka eivät näyttäneet hänelle +muuta kuin aina suurennettuja kuvia hänestä itsestään. + +Mary Bascomb, arkana ja vapisten vihasta ja mielipahasta ja pelosta, +astui luokkahuoneeseensa ja tunsi jääkylmän maailman, joka selvästi +kulki omaa tietään hoitaen asioitaan omaan tapaansa ja työntäen +hänen persoonallisuutensa syrjään. Se soi hänelle hengitysaikaa +puoleenpäivään saakka. + +Ja puolenpäivän aikana hän kuuli sen, mitä kaikki muutkin olivat +kuulleet, että Ralph Bascomb oli karannut erään varakkaan tehtailijan +ainoan tyttären kanssa ja että rouva Bascomb, ihmeellisesti uhraten +itsensä hänelle ainaiseen tapaansa, oli ottanut nuoret kotiinsa, +sanomatta moitteen sanaakaan. + +Kun hän ruokasalissa otti käteensä kulhon tomaattilientä, ihmetteli +hän painuneitten, liikkumattomien silmäluomiensa takana, miksi +hän ei ollut ajatellut sitä mahdollisuutta ennen, miksi hän oli +jättänyt Ralphin puhetavan "ei sinun kaltaisesi" melkein huomaamatta, +miksi ei ollut juolahtanut hänen mieleensä, että Ralph oli voinut +tarkoittaa kevytmielisesti ja uudenaikaisesti kasvatettua naista. Nyt +hänessä tapahtui sitä jyrkempi vastavaikutus. Hänen pitkän valvotun +painajaisyönsä jälkeen tämä uusi mahdollisuus tuntui enemmän kuin +siedettävältä. + +Puoliviisi, kun hän kääntyi kotiin päin, hän tunsi olevansa paljoa +enemmän oma itsensä kuin aamunkoitteessa oli luullut mahdolliseksi. Hän +oli hyvin väsynyt, kuten oli luonnollistakin niin pitkän valvomisen +jälkeen, mutta ei ollut kuumeinen, turtunut eikä pahoinvoipa, kuten +ajoittain koko viime yön. Hän oli jälleen Mary Bascomb ja valmis, kuten +hän aina oli, täyttämään velvollisuutensa. + +Se ei ehkä sittenkään kävisi niin vaikeaksi. Melko miellyttävä +kuva tilanteesta hahmottui hänen sisäisen katseensa eteen — hänen +maailmaansa oli nyt ilmestynyt uusi henkilö, Charlotte, hyvin nuori +ehkä, tuollainen iloinen pieni täysihoitolassa kasvanut, mutta vieläkin +kehityskaudessaan, ujo, arka, hirmuisen huolissaan siitä, mitä Ralphin +ihmeellinen äiti voisi hänestä ajatella (Ralph oli luonnollisesti +kertonut paljonkin äidistään); siellä oli Ralphkin, liikutettuna, +kiitollisena äitinsä ylevästä näkökannasta, äärettömästi huojentuneena +senvuoksi, ettei siitä lainkaan tulisi rettelöä (hän tunsi Ralphin!), +ja siellä oli hän itsekin, jalomielisesti tietämätönnä siitä +laiminlyönnistä, jota he olivat osoittaneet hänelle, auttavaisena ja +Charlotten omaisten ihailemana samalla tavalla kuin sellaiset varakkaat +perheet häntä aina ihailivat. Perheneuvotteluja... hän näki heidät... +"Nuo ajattelemattomat lapset! Mutta meidän pitää silti tehdä niin +paljon kuin suinkin heidän hyväkseen... nuoruus on aina nuoruutta!" + +Hän muisti inhoten viimeöisen raivoisan mielenliikutuksensa. Hän +ajatteli jälleen, kuten oli ajatellut niin monesti ennenkin elämässään, +että itsehillinnän menettäminen ei soveltunut hänelle laisinkaan. Hän +ei uskonut siihen, eikä kenenkään pitäisi uskoa. + +Mutta hänen polvensa horjuivat anteeksiannettavasta ruumiillisesta +heikkoudesta, kun hän nousi talonsa portaita ovelle ja pisti avaimen +reikään. Ennenkuin hän väänsi sitä, veti hän pitkään henkeään ja teki +sellaisen päätöksen, että tulkoonpa mitä tahansa, hän ei milloinkaan +riitelisi Ralphin vaimon kanssa. Hän halveksi sellaisia naisia, +jotka eivät voineet sopia miniöittensä kanssa. Muuan niistä monista +selviöistä, jonka hän oli aina toistanut vilpittömässä vakaumuksessa, +oli seuraava: "Riitaan tarvitaan kaksi ihmistä." Kun hän aukaisi +kotinsa oven, painoi hän sen mieleensä kuin edeltäpäin tehdyn +päätöksen, ettei hänestä milloinkaan tulisi riitakumppania. Tavatessaan +vieraan tytön ensi kerran hän aikoi asettua sille kannalle, jolla +tahtoi pysyäkin, aikoi olla ystävällinen ja äidillisen luja. + +Hän astui halliin ja näki naulakossa riippuvan kirkkaanvihreän, +kummallisen muotoisen hatun, joka oli valmistettu hyvin kimaltelevista, +vernissoiduista, huolimattomasti palmikoiduista oljista, tuntien sen +erääksi sen kevätkauden halvaksi malliksi. Sen alapuolella, nojaten +seinään, oli kirkkaanvihreä pumpulinen auringonvarjostin kädensijasta +riippuvine paksuine kirkkaanvihreine tupsuineen. Rouva Bascomb huomasi, +tuijottaessaan siihen, valesilkin ohuiden kuitujen kuluneen eri +kohdista niin, että karheat hamppulangat, joista se oli valmistettu, +näkyivät. Ilma oli ummehtunut hajuvedestä... sellaisesta hajuvedestä, +joka mainiosti sopi tuohon hattuun. + +Rouva Bascombin mielipide poikansa vaimosta vakiintui koneellisesti, +leppymättömästi. + +Mitä nuo tyhmät puheet koulussa olivatkaan olleet, että hän muka oli +varakkaan tehtailijan tytär! + +Siitä, mitä sellaiset puheet olivat viekoitelleet hänet toivomaan, tuli +nyt vastavaikutuksena suorastaan pahoinvointia. Hän meni keittiöön +ja näki emaljoidulla pöydällään niin paljon likaisia astioita +ja ruoanjätteitä, ettei ollut milloinkaan ennen nähnyt mokomaa. +Muuan paistinpannu, joka oli keltainen särjetyistä munista, oli +öljykeittiöllä. + +Ei kuulunut mitään ääniä. He eivät siis olleet kotona. Heillä ei ollut +edes sen vertaa tavallista säädyllisyyttäkään, että he olisivat jääneet +odottamaan hänen tuloaan. He olivat tulleet tänne, käyttäneet kaikkea +hyväkseen ja lähteneet sitten huvittelemaan, jättäen hänet likaisten +astioiden tervehdittäväksi. + +Hän seisoi epäjärjestykseen saatetussa keittiössä tuijottaen rasvaiseen +ja astioiden täyttämään pöytään, kunnes kaiken hirveys tuntui +suunnattomalta. + +Hän meni yläkertaan omaan huoneeseensa kuin pakopaikkaan ja tunsi +senkin tuoksuvan samalta hirveällä hajuvedeltä. Hänen pukupöydällään +oli valkoisia ihojauhekasoja. _Hän_ oli siis käynyt jo täälläkin. Talo +oli tukahduttavan täynnä outoa miniää. + +Rouva Bascomb oli syöksähtänyt ikkunaa kohti saadakseen raitista ilmaa, +kun hän kuuli alemman kerroksen pääoven aukenevan ja paukahtavan sitten +kiinni. Portailta kuului nopeita, kiirehtiviä askelia. Nuoria ääniä. +Naurua. + +Hän jäykistyi paikalleen eikä olisi voinut kääntää päätäänkään. + +Ovi lennähti auki, ja Ralphin ääni kuului iloisena, pirteänä. "_Hän_ +voitti siinä! Kelloni _oli_ jäljessä!" + +Ralphin käsivarret kiertyivät hänen ympärilleen takaapäin, ja hänen +päänsä väännettiin syrjään, niin että hänelle voitiin antaa pitkä, +rutistava suudelma. Hänen hattunsa lähti puolittain irti poikamaisen +vallattomuuden vuoksi, ja hän kuvitteli varmaankin näyttävänsä +naurettavalta sen ollessa toisella korvallisella... + +"Täällä me nyt ollaan, äiti! Ja sinun pitää heti uskoa, että kiitin +nöyrästi ja sydämellisesti sähkösanomastasi. Me olimme suunniltamme +levottomuudesta, kunnes se saapui. Mutta minä tiesin sinun mukautuvan +siihen kuin kunnon toverin ainakin ja niin sanoinkin Lottielle." + +Hänen puhellessaan rouva Bascomb ajatteli heti kun katsoi hänen +kiihkeihin kasvoihinsa, jotka olivat niin lähellä hänen omiaan, että +Ralph oli juovuksissa. Mutta pojan silmät eivät olleet milloinkaan +olleet kirkkaammat eikä hänen nuori hipiänsä kukoistavampi. Hänen +henkäyksensä oli yhtä puhdas kuin kissanpoikasen. Ja silloin äiti +muisti... ei, Ralph ei ollut sennäköinen kuin olisi juovuksissa, vaan +samanlainen kuin tullessaan kotiin ääni käheänä huudoista kotijoukkueen +hyväksi ja kireän ottelun kiihoittamana. + +Ralph kääntyi nyt, pitäen toista käsivarttaan hänen vyötäreillään ja +vetäisten luokseen toiselle puolelleen... + +Tuo siis oli Lottie. + +Rouva Bascomb, joka koetti toisella kädellään suoristaa hattuaan, +taivuttaessaan pitkää ruumistaan, jotta voisi suudella häneen päin +kurkotettuja, jauheen peittämiä kasvoja, näki, että Lottie oli hyvin +pieni, hyvin sievä ja hirvittävästi tuoksuva äsken tuntuneelta +hajuvedeltä. Hän huomasi vielä muutakin. Rouva Bascombin tarkkaan +nenään tunkeutui jotakin katkeraa leyhkää, joka ilmoitti hänelle, että +Lottien runsas, liiaksi käherretty musta tukka oli pesun tarpeessa. + +Kaiken odottamattomuus, vastakohta hyvin järjestetyn kohtaamisen, +johon hän oli valmistautunut, ja tämän välillä kauhistutti häntä. +Hänen uusien vaikutelmiensa katkera sisäinen vuoksi törmäsi hänen +toiveittensa kiitävään ulkonaiseen luoteeseen. Ne molemmat hyökkäsivät +yhteen hänen sydämessään ja alkoivat kiehua hämmentävän kiihkeästi. +Niiden pauhussa hän oli vähän aikaa kuuro. + +Hänessä ei ollut muuta liikevoimaa kuin mitä oli jäljellä entisestä +mielialan ponnistuksesta. Hän sanoi koneellisesti juuri sen, mitä oli +päättänytkin sanoa: "Minä olen iloinen saadessani toivottaa miniäni +tervetulleeksi poikani kotiin." + +Siihen Lottie, suudellen häntä hyvin tarmokkaasti kosteilla pehmeillä +huulillaan, vastasi lauseella, jonka hän selvästi oli suunnitellut +edeltäpäin: "Minä toivun teidän sallivan minun nimittää teitä mammaksi." + + + + +VI + + +Hän oli ilmoittanut sähkösanomassaan, että "keskustelemme asioista ja +teemme suunnitelmia tulevaisuuden varalta." + +Niin he tekivätkin sinä iltana, Ralph ja hänen nuorikkonsa istuen +sohvalla lähellä toisiaan käsivarret toistensa ympärillä, vastapäätä +Ralphin äitiä. + +Vanhemman rouvan huulet olivat kuivat. Silloin tällöin vapisutti +hermostunut väristys hänen ruumistaan päästä jalkoihin asti. Hän ei +olisi voinut sanoa, mikä kuluneista tunneista oli sisältänyt suurimmat +järkytykset — illallisvalmistuksetko, jolloin hänen tahratonta +keittiötään oli loukattu huolimattomalla käytöksellä ja puheilla, +illallispöytäkö, jolloin pöytätavat paljastivat persoonallisuutta, +vaiko siistiminen jälkeenpäin — kun Lottien kömpelöt kädet, joiden +lyhyiden sormien kiilloitetut kynnet oli leikattu teräviksi, +latoivat kaikki astiat samalla kertaa haalealla rasvaisella vedellä +täytettyyn pesusoikkoon, kun Ralph äänekkään leikillisesti kuivasi +ne huuhtelematta ja kun he molemmat olivat yhtä tietämättömiä hänen +läsnäolostaan kuin hellasta, paitsi silloin, kun hän puhutteli heitä. +Ei sanaakaan, ei niin ainoata korostustakaan heidän puoleltaan, +joka olisi näyttänyt heidän ymmärtävän, mitä hän oli tehnyt heidän +hyväkseen, millaiseen uhrautumiseen hän oli mukautunut. + +Hän oli siirtynyt toisesta kostonhaluisesta vihanpuuskasta toiseen, ja +kaikkia niitä katkeroitti se hyvin selvä tosiseikka, etteivät hänen +tunteensa merkinneet mitään Ralphille eikä Lottielle. + +Kun hän vihdoin istui heitä vastapäätä arkihuoneessa, ihmetteli hän, +miksi he eivät huutaneet kauhusta katsellessaan hänen tuhkanharmaita +riutuneita kasvojaan. Hän näki itsensä kuvastimessa ja pelästyi +omaa ulkomuotoaan, koska hän näytti kiusautuneelta ja riutuneelta, +suorastaan kymmenen vuotta vanhemmalta kuin eilen syvälle painuneine +silmineen. Hän käänsi tuhotun naamionsa moittivasti noihin molempiin +päin, jotka olivat syynä siihen, ja näki, että Lottien pyöreä +käsivarsi oli kiertynyt Ralphin kaulaan ja että Ralphin huulet olivat +kerran vielä painautuneet täyteläistä, velttoa suuta vasten, jonka +kostea pehmeys vieläkin tahrasi hänen huuliaan, huolimatta kaikista +yrityksistä pyyhkiä sitä pois. Hänen kauhistunut, pelokas ilmeensä ei +järkyttänyt heitä ollenkaan, koska he eivät sitä nähneet. + +Vanha tottumus toimitti vihdoin Ralphille jonkinlaisen viestin hänen +äidiltään. Hän kävi levottomaksi ja oli, kuten ennenkin, tyytymätön +äidin paheksumiseen. Sitten hän sanoi, työntäen Lottien syrjään +leikillisesti: "Kuulehan nyt, Lottie kulta, meidän pitää keskustella +asioista. Istu suorana ja ole käytännöllinen." + +Lottie suoristi itsensä, pani lihavat kätensä ristiin, käänsi +kosteat tummat silmänsä kattoa kohti ja alkoi pyörittää peukaloitaan +nopeasti. Ralph tarttui häneen huudahtaen ilosta ja suuteli häntä niin +kiihkeästi, että Lottie horjahti sohvan käsinojaa vasten, nauraen ja +koettaen työntää toista pois. Jokainen heidän hurja liikkeensä toi +samaa hajuveden tuoksua rouva Bascombin nenään. + +Hän oli ihan jäykkä inhosta ja sen näköinenkin. Mutta siellä ei ollut +ketään näkemässä. + +"Nyt sinun pitää käyttäytyä kiltisti, Ralph!" sanoi Lottie työntäen +hänet sohvan päähän. + +Ralph kääntyi äitiinsä päin jälleen, huomasi suuttuneena, että hänen +ilmeensä oli kylmä ja vakava, ja katsoi häneen samalla tavalla +paheksuvasti kuin telmivä lapsi ikävään opettajaan. + +Kolme silmäparia kohtasi toisensa odottavasti. Rouva Bascomb päätti +kiihkeästi, ettei hän itse ainakaan esittäisi sitä kysymystä, mitä +Ralphin nyt oli tehtävä. Hän tahtoi odottaa, vain odottaa nähdäkseen, +mitä Ralphilla oli sanottavaa puolustuksekseen. + +Nähtävästi Ralph ei tuntenut tarvetta sanoa mitään puolustuksekseen, +paitsi kärsimätöntä, kapinallista: "No niin, äiti..." + +"No niin, Ralph..." kuului perin kuiva vastaus. + +He katsoivat toisiinsa hyvin vihaisesti. + +"Minä luulin meidän alkavan puhua asioista", sanoi Lottie näyttäen +äreältä. + +Ralph katsahti häneen, unohti äitinsä, kumartui äkkiä hänen puoleensa +ja suuteli häntä korvan taakse. + +Lottie pysyi yllyttävästi liikkumatta, hänen leukansa painui, ja hän +katsoi Ralphiin sivulta silmäripsiensä alitse, hymyillen ujosti. He +olivat molemmat taas unohtaneet rouva Bascombin. Heistä huokui nyt +muutakin kuin halvan hajuveden tuoksua... kuumia intohimon vihureita. + +Rouva Bascomb pidätti henkeään. Hän ei aikonut sietää, että häntä +loukattiin hänen omassa talossaan. Heillä ei ollut minkäänlaista +säädyllisyyden tunnetta. Hän nousi jäykästi seisaalleen. + +Hänen edessään muuttuivat nuoret heti vain pojaksi ja tytöksi, +itsetietoisiksi ja suuttuneiksi sen vuoksi, että heidät oli pakotettu +häpeämään. + +"Oh, joutavia, äiti", sanoi Ralph. "Niin, kyllä me tästä selviämme. Älä +ole niin sydämetön, sillä mehän menimme naimisiin vasta eilen." + +Rouva Bascomb istuutui ja koetti panna vapisevat kätensä ristiin +saadakseen ne tyyntymään. + +Tällä tavalla he keskustelivat asioista kello yhdeksään saakka, johon +kellonlyöntiin päästessä oli päätetty (jos voi sanoa mitään sellaista +päätetyksi, mille oli suotu tarkkaavaisuuden jätteitä silloin tällöin), +että Lottie jäisi sinne, Ralphin liikkuessa edestakaisin yliopiston ja +kodin väliä kesäkuuhun saakka, jolloin hän luultavasti saisi diplominsa +ja olisi valmis ansaitsemaan elatuksen itselleen ja Lottielle. +Väliaikana he kaikki aikoivat tähystää jotakin edullista tointa, johon +Ralph voisi päästä heti tutkinnon suoritettuaan, aloittaen alhaalta ja +saavuttaen sitten vähitellen paremman aseman — mutta "ei sentään liian +alhaalta", sanoi Ralph, laskien puolittain leikkiä. "Naimisissa oleva +mies ei voi työskennellä konttoripoikana. Hän on saanut velvollisuuksia +hartioilleen." + +Tässä hän ja Lottie vaihtoivat katseen, johon myöhemmät tapahtumat +toivat selityksen. + +Ralph oli kiihkeästi torjunut kaikki väittelyt siitä suunnitelmasta, +että hänestä tulisi asianajaja. "Ei ollenkaan. Minä olen aina vihannut +sitä aietta. Olenpa suunnattomasti hyvilläni siitä, että nyt voin +pätevästä syystä sen jättää." + +"Mutta, Ralph! Sinähän olet aina..." aloitti hänen äitinsä. + +"Enkä ole!" keskeytti toinen reippaasti. "En milloinkaan! Sinä vain +panit minut puheillasi kovalle, siinä kaikki." + +Hänen koko käytöksensä, ajatteli rouva Bascomb, oli jo muuttunut, +veltostunut, raaistunut, käynyt kursailemattomaksi kaikkea sellaista +kohtaan, mitä hänelle oli koetettu opettaa. Ei tuntunut lainkaan +mahdolliselta, että tämä oli hänen poikansa, hänen tottelevainen pieni +poikansa, joka oli aina ollut hänelle niin suureksi iloksi. Hänen +ajatellessaan sitä kohosivat kyyneleet hänen silmiinsä, mutta kukaan +muu ei nähnyt niitä paitsi hän itse. Hän kuivasi ne kaikkien nähden ja +tiesi, ettei siihen ollut kiinnitetty huomiota. + +"No, nyt on kaikki päätetty", sanoi Ralph reippaasti, katsoen kelloon. +"On jo aika mennä nukkumaan. Nukkumisaika pienelle Willielle, jonka +pitää matkustaa huomisaamuna junassa takaisin historian A-kursseille." + +Lottie alkoi valittaa, etteivät he niin ollen saisi lainkaan viettää +kuherruskuukautta, kuten kaikki muut — että Ralph matkusti pois ja +jätti pienen tyttösensä yksikseen päiväkausiksi, ikäänkuin ei olisi... + +Rouva Bascomb ei ollut kuulevinaan, nousi toisten huomaamatta ja +meni halliin. Nyt oli koittanut se hetki, jolloin oli päätettävä +makuuhuoneista yöksi. Hänen piti kestää sekin. Ralphin huoneen +vuode oli vain sotilaan makuulavan levyinen, todellisuudessa +hänen lapsuusaikainen vuoteensa, joka oli jäljellä hänen +nuorenmiehen-huoneessaan. Talon ainoa kahdenmaattava vuode oli hänen +huoneessaan, sama, jonka hän ja Ralphin isä olivat ostaneet, jossa +Ralph oli syntynyt ja hänen isänsä kuollut, ja se huone oli ollut hänen +yksin kaksikolmatta vuotta. + +Hän seisoi portaitten juurella kauan aikaa, ennenkuin sai niin paljon +ruumiillisia voimia, että jaksoi sanoa: "Sinun on parasta ottaa minun +huoneeni, Ralph. Se on ainoa, joka on tarpeeksi suuri kahdelle." + +"Hyvä on", sanoi Ralph, "me suostumme kaikkiin ehdotuksiisi". +Sitten hän jatkoi: "Lottie, haluatko sinä jotakin syödäksesi ennen +nukkumaanmenoa?" + +"Voisin juoda lasillisen olutta ja syödä juustovoileivän, jos vain joku +sitoisi käteni ja työntäisi sen suuhuni", sanoi Lottie hyväntuulisesti. + +"Koira vieköön, se maistuisi hyvältä!"sanoi Ralph. "Mutta meillä ei ole +mitään sellaista kotona. Tilaamme Kahnilta huomenna korillisen olutta. +Mutta tulehan nyt sentään katsomaan, mitä meillä on." + +Tämän keskustelun ("Tilaamme huomenna korillisen...") jäykistämänä +rouva Bascomb seisoi portaitten juurella kuunnellen, kuinka he +iloisesti tyhjensivät hänen jääkaappiaan. Jos hän olisi kyennyt +avaamaan suunsa, olisi hän huutanut heille: "Mitä te siellä teette? +Kuinka te kehtaatte?" Tämä oli jo liikaa. Raja täytyi olla..." + +Mutta hänen huulensa olivat liian kuivat puhuakseen. Ja +silmänräpäyksessä hänelle selvisi, että vaikka hän olisi voinutkin, +ei hän olisi niin tehnyt. Ralph ja Lottie olivat käsittämättömän +monien peninkulmien päässä hänestä se näyttäisi vain pikkumaiselta +kotihirmuvallalta — hän saattoi kuulla Ralphin äänen, kun hän sanoisi: +"Hyväinen aika, äiti, emmekö voi saada hieman haukattavaa ennen +nukkumaanmenoa?" + +Se, että Ralph näin unohti hänet, piittaamatta vähääkään +säädyllisyydestä, värisytti häntä, ja tuntien, kuinka toisen jalan +siirtäminen toisen eteen oli vaikeata, hän kiipesi hitaasti yläkertaan. + +Hän otti lakanoita ja pieluksenpäällisiä puhtaista liinakaapeistaan +ja aukaisi huoneensa oven. Hetkiseksi ilmestyi hänen eteensä hämärään +muuan olento, joka aina, kun hän katsoi tästä ovesta huoneeseen, oli +tämän jälkeen häntä vastassa. Se paikka, missä hän ensi kerran oli +nähnyt Lottien, ei voinut milloinkaan muuttua hänelle samanlaiseksi +kuin jokin muu paikka maailmassa. Siinä jo tänä ensi iltana, kuten +kaikkina tulevina vuosinakin, seisoi Lottie... alhaisena, tyhmänä, +arkipäiväisenä... sentapaisena, jollaista rouva Bascomb halveksi... +siinä hän seisoi ja riemuitsi raa'asti äidin edessä, jonka pojan oli +viekoitellut. + +Rouva Bascomb painoi nappulaa, ja sähkölampun loisto karkoitti +huoneesta haamun. Hän laittoi vuoteen kuntoon säännölliseen, siistiin +tapaansa, katsellen samalla ympärilleen kummallisesti. Sitten mentyään +vaatekomeroon hän kokosi sylinsä täyteen vaatteitaan naulakoista, +kantoi ne Ralphin huoneeseen ja heitti kasoihin lattialle, kuten ei +milloinkaan elämässään ollut käsitellyt tavaroitaan. Hän tarttui +pukupöytänsä kirjaillun liinan kaikkiin neljään nurkkaan, vieden sen +pois, sirojen, hauraiden pikku kapineiden kolistessa siinä särkyvän +lasin ja helisevän hopean keralla. Hän kohotti katseensa seiniin, +sieppasi sieltä sikstiiniläisen madonnan jäljennöksen, jonka oli saanut +tyttöaikanaan, ja heitti paperikortin kalenterin, jossa oli joka päivän +kohdalla hartaita mielilauseita ja joka aina riippui pöydän vieressä. +Huone, jolta silmänräpäyksessä oli riistetty kaikki persoonallisuus, +näytti nyt täysihoitolan makuusuojalta. Hän käsitti kylmän +raivokkaasti, etteivät Ralph ja Lottie huomaisi eivätkä välittäisi, +miltä se näytti. + +Matkallaan Ralphin huoneeseen hän pysähtyi hetkiseksi ylempään halliin +kuuntelemaan ääniä alhaalta — naurua, heikkoja huutoja, kirkumisia ja +seuraavan keskustelun katkelmia: + +"Sinun ei tarvitse koettaakaan..." + +"Kyllä minäkin tahdon, jos vain..." + +"Hyvä on, neiti rouvaseni, pidä sitten huolta itsestäsi." "Ralph, +päästä minut irti, tai minä..." + +Rouva Bascomb tunsi jotakin kummallista suussaan ja huomasi äänekkäästi +purevansa hampaitaan yhteen. Tämä säikäytti häntä. "Voi, minä en +voi kestää tätä! Minä en elä kesäkuuhun saakka, kunnes he menevät +matkoihinsa." + +Hän huusi portaiden juurelle jyrkällä, voimakkaalla äänellä: "Minä +menen nukkumaan nyt. Hyvää yötä." + +Lörpöttelevä keskustelu lakkasi hetkiseksi. Hän tiesi sen jo. Milloin +tahansa heidän tarkkaavaisuutensa pakotettiin kohdistumaan häneen, meni +heiltä aina hetkinen sen muistamiseen, että hänkin oli olemassa. + +Muuan tuoli narahti. "Malta hieman, äiti!" huusi Ralph odottamatta. +Rouva Bascomb kuuli hänen tulevan alahalliin ja seisoen portaitten +yläpäässä näki hänen kääntyvän ja kiiruhtavan ylöspäin. Hallin lamppu +valaisi täydellisesti hänen kasvonsa, punastuneet, aistillisesti +kiihoittuneet kasvot, jotka eivät hänestä näyttäneet Mary Bascombin +pojan kasvoilta, vaan jonkun tavallisen naisen pauloihin joutuneen +tavallisen miehen kasvoilta. Mitä Ralphilla nyt saattoi olla mielessä, +ihmetteli hän. + +Ei muuta kuin että hän kiersi käsivartensa äitinsä kaulalle ja painoi +päänsä hetkiseksi hänen rintaansa vasten, sanoen: "Kuulehan nyt, äiti, +sinun ei pidä ajatella... sinun ei tarvitse ajatella, etten minä... +Äiti, sinä olet sentään tavattoman kiltti vanha toveri." + +Hän kohotti päätänsä, ja hetkisen katsoivat hänen silmänsä syvälle +äidin silmiin. Järkytyksestään huolimatta rouva Bascomb totesi, että +heidän silmänsä nyt todella ensi kerran kohtasivat toisensa hänen +palaamisensa jälkeen. Ei, kyllä siitä oli kulunut jo pitemmälti aikaa. +Milloin _olikaan_ Ralph viime kerran katsonut hänen silmiinsä? Vuosia +takaperin. + +Mitä hän nyt näki pojan silmissä? Kiihoittuneen nuoren miehen kasvojen +punastuneesta aistillisesta naamiosta tuijottivat hänen pikku poikansa +silmät hetkisen pelästyneinä, avuttomina... + +"Voi, Ralph, Ralph!" huudahti hän puristaen poikaa hurjasti syliinsä. + + * * * * * + +Mitä tahansa se lienee ollutkaan, se meni ohi. "Kyllä, Lottie!" +huudahti Ralph. "Minä tulen!" + +Hän suuteli äitinsä poskea, painaen siihen tavallisen asiallisen, +poikamaisen suutelonsa, ja kiiti portaita alas takaisin. + +"Hyvää yötä, mamma!" huusi Lottien ääni iloisesti. + +Rouva Bascomb meni poikansa huoneeseen ja istuutui vuoteen reunalle, +laskien jalkansa omien vaatteittensa sekasortoiselle kasalle. Hän ei +nostanut niitä lattialta. Vapisevin sormin hän aukoi pukunsa hakaset, +solautti yöpuvun ylleen ja ryömi pieneen vuoteeseen. + +Pian senjälkeen Lottie ja Ralph tulivat yläkertaan, mennen hänen +huoneeseensa. Ohuiden seinien läpi hän kuuli heidän liikkuvan siellä +ihan samalla tavalla kuin oli kuunnellut Ralphin liikkeitä kaikkina +kasvuvuosina. Mutta nyt hän kuuli sieltä ääniäkin. He eivät olleet +kuitenkaan niin äänekkäitä kuin äsken alakerrassa. Hiljaista kiihkeää +muminaa, joka vain silloin tällöin rikkoi pitkän, painostavan +hiljaisuuden. + +Ralphin äiti makasi Ralphin vuoteessa, ruumis yhdessä sykkyrässä ja +koko hänen olentonsa vihan tiukasti jännittämänä. Hänen täydellisesti +unettoman yönsä jälkeen hänen ruumiillinen väsymyksensä oli niin suuri, +että vaikka hän ei voinut nukkaakaan, ei hän voinut oikein valvoakaan. +Hänen ajatuksensa siirtyivät mielettömästi toisesta särkyneestä kuvasta +toiseen... hänen astiansa, hänen isoäitinsä hienot vanhat porsliinit +harmaassa vedessä, jonka laidoilla oli rasvakerros... käsi, jonka +kynnet olivat kiiltävät ja terävät, pitämässä kiinni haarukkaa kuin se +olisi tikari... Toisesta huoneesta kuuluva mumina... hattunaulakko ja +siihen ripustettu halpa kirkkaan vihreä hattu ja pumpulinen sateenvarjo +alapuolella... hän ei voisi milloinkaan kestää sitä, ei milloinkaan! +Mitä hän olikaan tehnyt joutuakseen sellaiseen surkeuteen... paksu +hampputupsu, joka oli päällystetty ohuilla tekosilkkikuiduilla... +sammakkojen kurnutusta, missä hän olikaan kuunnellut sitä? Ääni +palautti kuvottavasti hänen mieleensä kirjeen herättämän tunteen, kun +hän oli vetäissyt sen esille kirjelaatikosta... hän ei voi milloinkaan +kestää kesäkuuhun saakka... hänestä tulisi mielipuoli... hiljaisuus +toisessa huoneessa. + +Sitten hän nukkui kuin olisi nauttinut lääkettä ja näki unta Ralphin +silmien ilmeestä, joka oli niin hirveästi liikuttanut häntä — näki +unta, että Ralph oli avannut jonkin oven täällä hänen omassa talossaan, +oven, jota hän ei ollut milloinkaan ennen nähnyt, vaikka nyt tiesikin +sen aina olleen siellä... avannut sen ja paljastanut suuren, pimeän, +tyhjän huoneen... tyhjän. Ja kuitenkin hän nyt tiesi, että se oli aina +ollut siellä... tyhjänä. + +Hän heräsi säpsähtäen kellon lyödessä alakerrassa kahdeksan. Hän ei +ollut nukkunut niin pitkään koulupäivinä vuosikausiin. Uni unohtui +kokonaan. + +Tunnin kestävä toivoton kiire siistimättömässä talossa, joka oli +hiljainen muuten, paitsi hänen nopeita, varovaisia liikkeitään, kun +hän pukeutui ja valmisti aamiaisensa. Ja sitten samalla tavalla +kuin tuhansina muina aamuina ennen tätä ja tuhansina aamuina tämän +jälkeen hän huomasi kerran vielä astuvansa koulurakennukseen ja +jättävänsä persoonallisuutensa, oman haaksirikkoutuneen ja murskatun +persoonallisuutensa taakseen, ryhtyessään täyttämään "opettajan" +muodollisia, persoonattomia, hyödyllisiä velvollisuuksia. + + + + +VII + + +Hän oli keskittänyt kaikki voimansa kyetäkseen kestämään kesäkuuhun, +Ralphin oppiarvon suorittamiseen, saakka ja huomasi piankin +tarvitsevansa kaikki voimansa ja enemmänkin kestääkseen sen, mitä oli +sälytetty hänen hartioilleen koulussa ja kotona. + +Koulussa hän näki, päivä päivältä, virkatoveriensa silmistä +heidän Lottieta koskevien tietojensa lisäytymisen. Rouva Jeffries +huomautti tuhlaavalla äänenpainolla: "Ah, minä näin nuoren miniänne +rohdoskaupassa tänään! Sellainen _kaunis_ tyttö!" Rouva Bascomb +kuuli lauseen korostuksesta kaikkien nähneen samaa, mikä oli niin +selvästi ilmennyt hänen kotinsa hallissa, kun hän oli katsellut +halpaa, kiiltävää hattua ja ohuilla tekosilkkikuiduilla päällystettyä +hampputupsua. + +Kun hän huomasi neiti Saundersin kumartuvan neiti Prestonin pöydän +yli silmissään selvä tyytyväisyyden ilme, joka johtuu juorujen +kuulemisesta, ja kun molemmat tytöt erkanivat toisistaan, nähdessään +hänen tulevan huoneeseen, tiesi hän neiti Prestonin harristownilaisten +serkkujen saaneen selville, mitä hän itsekin jo aikoja oli kuullut, +että Lottien isä toimi siellä kenkätehtaan yövahtina ja että Lottie +oli ollut myyjättärenä South-kadun varrella miesten vaatekaupassa. Hän +kuvitteli heidän lisäävän senkin, mitä hän oli arvannut, että Lottiesta +oli juoruttu enemmän tahi vähemmän. + +Tosin koulun toiset naiset kohtelivat häntä myötätuntoisesti, mutta +siihen sekoittui sääliäkin, ja sääli tuntui hänestä sietämättömän +loukkaavalta. Hänen kokemuksensa oli sellainen, että ihmiset säälivät +vain niitä, joita he voivat halveksia. Ja ihmisten sääliminen oli +todellisuudessa halveksimista. Hän tiesi sen, koska oli itsekin +tuntenut sääliä. + +Kuinka oli Ralph _voinut_ siten palata hänen luokseen kaiken sen +jälkeen, mitä oli tehty hänen hyväkseen? Hän teki itselleen tuhansia +kertoja tämän kysymyksen, saamatta siihen vastausta. + +Margaret Hill ei osoittanut myötätuntoa eikä sääliä kellekään muulle +kuin itselleen, voimatta silti karttaa rouva Bascombin kostonhalua. +Tytön ensi vaikutelma oli ollut "katkenneen liljan" surua, mikä +suututti Ralphin äitiä itsekunnioittavan salaamisen täydellisellä +puutteella. Kuinka voi kukaan niin kerskailla tunteillaan julkisesti, +ajatteli hän ärtyisästi kiinnittäessään huomionsa Margaretin kalpeihin +kasvoihin ja alakuloiseen, kauniiseen päähän. + +Muuan toinen kiinnitti niihin huomionsa myötätuntoisemmin kuin rouva +Bascomb. Ralph oli ollut naimisissa tuskin kuukauttakaan, kun rouva +Bascomb jo näki Margaretin kaupungin suurimman pankin kassanhoitajan, +herra Lathropin, loistavassa uudessa Buick-autossa. Herra Lathrop istui +hänen vieressään, kohdistaen häneen keski-ikäisen miehen tuntehikkaan, +tyhmän katseen, herra Lathrop, jonka keski-ikäinen vaimo oli ollut +vainajana vasta vuoden ja jonka täysikasvuiset lapset olivat Ralphin +tovereita yliopistossa. Tämä näky täytti rouva Bascombin samanlaisella +kalvavalla ärtymyksellä kuin kaikki muukin näihin aikoihin. +"Inhoittavia hölmöjä nuo molemmat!" ajatteli hän. + +Hän katseli kaukaa tämän uuden suhteen nopeaa kehittymistä, sillä +Margaret ei ollut ainoastaan luopunut mieltäliikuttavasta kohtauksesta, +jota hän oli pelännyt, vaan todellisuudessa jättänyt häntä +lähestymättä. Harvat ihmiset koettivatkaan puhua hänelle luottavaisesti +tänä hänen elämänsä kautena. Eivät ainakaan useammasti kuin kerran. +Hän ilmaisi tunteitaan niin vähän kuin suinkin julkisesti, sovitteli +äänensä aina hyvin, piti kasvonsa tyyninä ja silmänsä kurissa. Ja +ihmiset toimittivat nopeasti asiansa hänen kanssaan ja poistuivat hänen +luotaan kiireesti "Minusta tuntuu kuin hän kiivastuisi kosketuksesta", +sanoi vaikutteille altis neiti Preston käytyään rouva Bascombin +luokkahuoneessa jollakin asialla. + +"Niin, minä en ainakaan panisi itseäni vaaralle alttiiksi saadakseni +sen selville koskettamalla häneen", sanoi neiti Saunders. + +Kaikki tämä koulussa. Mutta siinä talossa, joka oli ollut hänen +kotinsa sellaisia sanoja ei ollut olemassakaan, joilla olisi voitu +kuvailla sen talon elämää. Siellä keskittyi kaikki hänen tarmonsa sen +ehdottomaan sivuuttamiseen, mitä hän ei voinut olla näkemättä ja minkä +hän tiesi kuuluvan kaikkien heidän katunsa varrella asuvien naisten +yleisiin tietoihin. Vihaisesti ja horjumatta hän marssi eteenpäin +ylitsepääsemätöntä kiviaitaa kohti kuin tie olisi ollut auki. + +Noin viikkoa ennen kesäkuun alkupäivää, jolloin hänen oli määrä päästä +vapaaksi, hän kohtasi tohtori Deweyn kotonaan, tullessaan koulusta. +Kun hän tuli sisään, kiiruhti Lottie nopeasti yläkertaan, ja tohtori +Dewey kertoi hänelle töykeällä lääketieteellisellä mongerruksellaan +kaunistelematta ja varustaen pisteillä kaikki i:t, että Lottie oli +raskaana ja että synnytys tapahtuisi luultavasti syyskuun alussa. + + * * * * * + +He joutuivat nyt sellaiseen vaiheeseen, jolloin koulutyön viimeiset +kuukaudet niitä muistellessa tuntuivat helpoilta ja lieviltä. Siinä +ei ollut muuta tehtävää kuin pitää Lottie luonaan lapsen syntymään +saakka. Sittenkään, kun Ralph oli saanut toimen, ei hän pienellä +aloittelijan palkalla voinut tarjota siedettäviä elämän mahdollisuuksia +vaimolleen, joka joutui äidiksi kolmen kuukauden kuluttua, erittäinkään +sellaiselle vaimolle, joka kärsi siitä niin kovasti kuin Lottie. Hän +kärsi niin paljon pahoinvoinnista, että hänen täytyi saada aamiaisensa +vuoteeseensa, ja hän makaili siinä ainakin kymmeneen saakka joka +aamu. Ja kun hän oli saanut vaatteet vaivaloisesti ylleen, kykeni hän +vain lepäilemään arkihuoneen sohvalla tai kuistin riippumatossa ja +valittelemaan vaivojaan. + +Sillä hän inhosi "koko hommaa", kuten hän sitä nimitti, ja kun hän +tunsi olevansa erittäin alakuloinen, huusi hän olevansa hullu, jos +uskoisi sen kestävänsä. Hän tiesi ehdottomasti kuolevansa lapsen +syntymän jälkeen, mutta ellei niin kävisikään, niin hän ei milloinkaan +paranisi kokonaan eikä saisi takaisin kaunista ulkomuotoaan. Hän oli +vilpitön moittiessaan Ralphia ja itseäänkin siitä, että he olivat +olleet niin tyhmiä. Hän ja hänen hiljainen anoppinsa olivat vihdoinkin +päässeet yksimielisyyteen ainakin yhdestä asiasta, nimittäin siitä, +ettei kumpikaan toivottanut lasta tervetulleeksi. + +"Lottien lapsi!" ajatteli rouva Bascomb halveksivasti, ommellessaan +sapekkaan nopeasti pieniä vaatekappaleita. Lottien ainoa avustus +supistui siihen vaatimukseen, että kaikki oli reunustettava pitseillä. +Kouluvuoden lopussa tapahtuneeseen rouva Bascombin kotiin palaamiseen +saakka ei talossa ollut tehty muita ompelutöitä kuin saatettu +kaikki hänen ostamansa valkoiset vaateainekset hieman suurempaan +epäjärjestykseen. + +"Minä maksan sinulle takaisin myöhemmin, äiti", oli Ralph sanonut +levottomana, sattuessaan olemaan kotona silloin, kun suuri käärö +vaatetavaraa tuotiin, ja joutuessaan siten pakosta kiinnittämään +huomionsa äidin jatkuviin kustannuksiin hänen puolestaan. + +Hänen äitinsä ylenkatsoi ja sääli häntä, kun hän näin puhui asiasta. +Ralphilla oli kyllä tarpeeksi omia huolia, tarvitsematta koettaakaan +maksaa menojaan, ajatteli hän ivallisesti. Sillä Lottie pakotti +niin paljon kuin suinkin hänetkin osalliseksi omiin hysteerisiin +surunpuuskiinsa. Hän vaati, että Ralphin piti rohkaista häntä, ja +kuitenkin, jos hän vain uskalsi tulla kotiin kohtuullisen tyynenä, +huusi hän, ettei Ralph välittänyt ollenkaan hänen surkeudestaan. Mutta +hän sai harvoin tilaisuuden nuhdella häntä siitä. Ralphin palaamiset +kotiin olivat kaikkea muuta kuin iloisia. Hän oli saanut toimen erään +kirjapainoliikkeen konttorissa ja tunsi yhtämittaista hämmennystä +liikemaailman kanssa tapahtuneen ensi kosketuksensa järkytyksestä. Ei +kukaan konttorissa tiennyt, että uudella miehellä oli kotona sairas +vaimo ja ankaran hiljainen äiti, eivätkä he olisi välittäneetkään +siitä, vaikka olisivat tienneetkin. Hän ei saanut hellittää, vaikka +olikin uupunut yövalvomisesta, kun Lottie ei voinut nukkua eikä antanut +hänellekään rauhaa. Hänen piti oppia uusi työnsä kokonaan eri tavalla +kuin tähän saakka oli oppinut muuta, ei suopeasta myöntymisestä niitä +henkilöitä kohtaan, joille maksettiin hänen opetuksestaan, vaan +uhmaten ihmisten töykeitä omiin asioihinsa syventymistä. Heistä oli +samantekevää, oppiko hän vaiko ei. Ellei hän oppinut, oli siellä, mistä +hänkin tuli, vielä paljon muita. Kolmena kuukautena siitä lähtien, kun +hän vaivoin suoritti tutkinnon yliopistossa, Ralphin kasvot ja ryhti +muuttuivat enemmän kuin kymmenessä vuodessa sitä ennen. Hänen äitinsä, +joka oli itsekin kiusaantunut, ei voinut muuta kuin sääliä, niin +katkerasti kuin syyttikin poikaansa. + +Rouva Bascomb sulkeutui hiljaisen marttyyriuden ja kovan työn +omahyväiseen raivoon. Ensin hän oli koettanut elää kesäkuuhun asti. +Nyt hänen piti kärsiä kaikkea niin kauan, kunnes Lottie synnyttäisi ja +paranisi. Kun lapsi vain syntyisi ja Ralph saisi nostaa ensimmäisen +palkanmaksunsa, voisivat he varmasti matkustaa tiehensä ja jättää hänet +nauttimaan niistä rauhan rippeistä, joita elämällä mahdollisesti vielä +oli säilössä hänelle. + +Väliaikana hän kyllä pitäisi huolta siitä, ettei hän voisi moittia +itseään mistään. Hän ei lausunut moitteen sanaakaan, eipä juuri +minkäänlaisia muitakaan sanoja pelästyneelle, järjettömälle nuorikolle, +vaan hyväksyi kalliomaisesti vaieten Lettien hirveät vaatimukset +asuintoverina. Kymmenen kertaa päivässä hän puri hampaansa yhteen ja +puhdisti Lottien jäljet, kun tämä haluttomaan, epäsiistiin tapaansa +siirtyi makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen ja sieltä riippumattoon. Paitsi +rouva Bascombin välttämättömiä ostoksilla käyntejä, ei heistä kumpikaan +käynyt kaupungilla. Nämä käväisyt hän suoritti varhain aamuisin, +jolloin ei muita ihmisiä vielä ollut liikkeellä. Hän ei halunnut +tavata siveitä tuttaviaan, ennenkuin Lottie ja Ralph olivat poistuneet +talosta. Nuori pari ei ehkä kiinnittänyt huomiota siihenkään, että +lapsi oli tulossa vain viiden kuukauden kuluttua heidän äkillisestä +naimisiinmenostaan, mutta Ralphin äiti muisti sen aina. + +Se uskomaton tapa, kuinka he vähäksyivät tätä huutavaa tosiseikkaa, +tuntui rouva Bascombin mielestä toistavan pääkohdiltaan koko +tilanteen mahdottomuuden. He eivät olleet alusta alkaen näyttäneet +merkkiäkään siitä, että he antoivat arvoa sille, mitä hän teki +heidän hyväkseen, eivätkä nyt teeskennelleetkään olevansa pahoillaan +hänelle tuottamastaan häpeästä. Rouva Bascombia järkytti alituisesti +heidän paatumuksensa hänen kärsimyksiään kohtaan, heidän itsekäs +syventymisensä omiin ohimeneviin tunnelmiinsa, Ralphin inhoittava toimi +ja Lottien tyytymättömyys. + +Heidän elämää vastaan kohdistetut katkerat valituksensa täyttivät +pienen talon räystäitä myöten kuumina pitkinä päivinä. Heillä ei +ollut aikaa keskittää huomiotaan uuteen inhimilliseen olentoon, +joka hitaasti kehittyi. Lottien valitukset olivat kuitenkin ainoat, +jotka tulivat kuuluville. Siihen aikaan, kun Ralph oli ponnistellut +päiväntyönsä läpi, hän oli niin uupunut, ettei hänellä ollut tarmoa +olla harmissaan kotioloista, vaikka hän olisi uskaltanutkin esittää +jonkun oman vaatimuksensa Lottien vaatimuksia vastaan. Hän taivutti +päänsä kumaraan mykkänä kaiken sen edessä, kuten suojaton mies kääntää +selkänsä sateelle kyyristäen hartiansa ja ottaen sen järkkymättömän +tyynesti vastaan, koska ei voi tehdä muutakaan. Hänen äitinsä +ei puhunut sen enempää tunteistaan kuin hänkään; hänestä tuntui +äärettömän mieluiselta oikeutetun suuttumuksensa kahlehtiminen — kuinka +ylenpalttisen oikeutettu se olikaan! — ilman pitävästi sinetöidyn +halveksivan, arvokkaisuuden alle. Lottien valitusten kuunteleminen +raivoisan vaiteliaana tuotti hänelle nurinkurista tyydytystä. Se +täytti tulvilleen hänen vakaumuksensa, että hänellä oli kaikki oikeus +puolellaan. Sen maljan sisällyksestä, jonka hän oli tuntenut koko +elämänsä ajan, hän joi nyt syvempiä ja suurempia kulauksia kuin +milloinkaan oli uneksinut mahdolliseksi. Kuinka voivat Ralph ja Lottie +jatkaa kaiken vääryyden pinoamista omalle puolelleen! + +Rouva Bascombin säädyllinen perhetunne esti häntä kertomasta asioiden +tilaa kellekään sivulliselle (hän eli todella tähän aikaan kokonaan +erossa vanhoista ystävistään tämän välttämättömän vaikenemisen +pakosta). Mutta se, että hän tiesi voivansa olla varma myötätunnosta +itseään kohtaan, jos vain joku saisi sen joskus tietää, korvasi hänelle +ylenpalttisesti kaikki. Sellaisen hänen töittensä kuvitellun katselijan +hyväksyminen, harmistunut hyväksyminen, oli hänen vanhurskautensa +huumauksen tärkeimpiä aiheita. Se piti häntä jännitettynä koko kesän +yliluonnolliseen kestävyyteen saakka. Hän ei ollut milloinkaan +työskennellyt niin kovasti kuin näinä lomapäivinä, jotka ennen vanhaan +oli aina omistettu oikeudenmukaiselle, hemmoittelevalle tointumiselle +kouluvuoden väsymyksestä. Kaikki ne askareet, jotka Lottien olisi +pitänyt tehdä, mutta häpeällisesti jätti sikseen, rouva Bascomb teki +itse vanhurskauden riemussa. + +Tänä kautena hän ei tavannut melkein ketään tuttua osaksi senvuoksi, +että hän karttoi heitä, ja osaksi siksi, että koulujen, kirkkojen +ja kerhojen toiminta oli keskeytetty kesän kuumimmaksi ajaksi ja +useimmat hänen opettajatoverinsa olivat matkustaneet jonnekin +viettämään lomaansa. Hän oli äärettömästi kiitollinen näiden ihmisten +väliaikaisesta poissaolosta. Hän toivoi lapsen syntyvän, Lottien +paranevan ja kaikkien kolmen olevan poissa ennen ystäviensä palaamista +kaupunkiin. Lottie oli keskittänyt ajatuksensa samoin kuin hänkin +tuohon synnyttämispäivään syyskuussa. + +Se päivä meni samalla tavalla kuin sellaiset päivät yleensä, +kiihkeästi, nopeasti, ei ollenkaan siten kuin oli suunniteltu, koska +asioita laiminlyötiin valmistuksista huolimatta, lääkärin tullessa ja +poistuessa ja valkoisiin pukeutuneen kallispalkkaisen hoitajattaren +komennellessa rouva Bascombia. Ralph ei mennyt konttoriin sinä +päivänä. Hän käveli edestakaisin kalpeana huoneissa tai istui Lottien +vuoteen reunalla, pitäen hänen kättään omassaan ja ollen melkein +pyörtymäisillään Lottien kärsimystä ilmaisevien huutojen tuottamasta +kauhusta. + +Niillä oli melko erilainen vaikutus hoitajattareen. Kun hän ja +rouva Bascomb pysähtyivät hetkiseksi halliin, sanoi hän hieman +kärsimättömästi: "Hyväinen aika, kuinka hän juonittelee! Synnytys +edistyy kaikkien sääntöjen mukaan. Mitä muuta hän voisi odottaakaan?" + +Rouva Bascomb ei vastannut. Se olisi alentanut hänen arvoaan, jos hän +olisi ruvennut selittelemään Ralphin vaimon tilaa vieraalle ihmiselle. +Ja mitä hän sitäpaitsi olisi voinutkaan sanoa? Hänellä ei ollut sanoja, +joilla olisi voinut kuvailla omia tunteitaan itselleenkään. Siitä +alkaen, kun hän oli nähnyt ensimmäisen vilahduksen Lottiesta, hän +oli sulkeutunut painajaisen epätodelliseen mykkyyteen. Kun hän nousi +tai meni nukkumaan, tunsi hän usein pikemminkin olevansa pitkässä +painajaisunessa kuin elävänsä omassa talossaan. Hän ei ollut kyennyt +herättämään itseään siitä Lottien antaman suutelon jälkeen. + +Tämä päivä oli painajaisen huippukohta. Hänen kotinsa, hänen hellitty +tahraton kotinsa, hirveässä epäjärjestyksessä, tahrattuna, liattuna, +lemuten antiseptisiltä aineilta, hänen tunteellinen, vaikutuksille +altis persoonansa muiden valtaamana ja pakotettuna työskentelemään +kuin sairaalan pesuakka. Ja kaikki kuin itsestään selvänä. Tämä +viimeinen seikka oli uskomattomuuden unimainen puoli. Ei ihailua, ei +hämmästystä, ei kiitollisuutta kenenkään puolelta; ei edes mitään +ymmärtämyksen merkkiäkään siitä, kuinka häntä kohdeltiin. Kukaan ei +todella kiinnittänyt häneen huomiota, paitsi että hänen käsiään ja +jalkojaan pidettiin komennettavina. Kun hän riensi portaita ylös ja +alas toimitellen hoitajattaren loppumattomia asioita, sekautui hänen +hämmästyneeseen harmiinsa kylmää ylenkatsetta "koko hommaa" kohtaan, +jonka hän oli koko ajan jakanut Lottien kanssa. "Kaikki tämä vain +senvuoksi, ettei poika ollut voinut hillitä itseään. Tällä tavalla +kansoitetaan maailma juuri tuollaisilla Lottie-pahasilla." + +Ja kuitenkin oli riemun hetkiäkin, kun hän ajatteli: "Tämä on loppu! +Vihdoinkin tulen täyttäneeksi velvollisuuteni viimeiseen saakka. Jos +vain jaksan kärsiä tämän, haihtuu painajainenkin." + +Kymmenen aikaan sinä iltana hoitajatar soitti lääkärille, että hän +tulisi heti, ja kun rouva Bascomb seisoi keskiyöllä sairaan huoneen +ovella, ojensi lääkäri hänelle huopapeitteisen käärön, sanoen +huolettomasti: "Kaunis pieni tyttö. Kuunnelkaa hänen kuherrustaan. +Ottakaa se haltuunne minuutiksi tahi pariksi, että hoitajatar ja minä +voimme auttaa äitiä." Sitten hän lisäsi, vaikka rouva Bascomb ei ollut +kysynytkään mitään Lottiesta: "Täydellisesti normaalinen synnytys. Hän +ei ole ollenkaan vahingoittunut." + +Mutta sisällä huoneessa sanoi Lottie heikolla, kauhusta vapisevalla +äänellä: "Ei milloinkaan enää yhtään, Ralph. _Ei milloinkaan enää!_" + +Ja Ralph, hien virratessa kalpeille poskille, vastasi nyyhkyttäen: "Ah +ei, Lottie! Ei milloinkaan enää." + +Lääkäri ja hoitajatar katsoivat toisiinsa kyynillisesti hymyillen. + +Isoäiti kääntyi pois kantaen tätä maailman uutta asukasta, johon sen +vanhemmat eivät olleet edes katsahtaneet. Hän meni kylpyhuoneeseen +ja istuutui kääntöjalustan varassa riippuvan pienen kylpyammeen +viereiselle tuolille. Hän oli elämänkyllästyksen alhaisimmassa tilassa. +Lottie ei ollut ainoa nainen, jota synnyttämisen hirveät yksityiskohdat +olivat kauhistuttaneet. Kuinka oli kaikkien ihmisten joukosta pakotettu +alistumaan tähän hirvittävään kokemukseen, hänet, joka ei voinut verta +sietää eikä kuunnella ihmisten tuskanhuutoja. Se oli kauheata. + +Huopapeitteinen käärö liikahteli ja äännähteli hänen sylissään. Hän +siirsi syrjään peitteen laitaa ja katsoi kylmästi kotinsa uutta +asukasta. + +Pienokainen makasi selällään, kasvot niin tyyninä kuin Buddhalla, +silmät auki ja katse jäykkänä. Kun heidän katseensa sattuivat yhteen, +heräsi John Bascombin leski painajaisestaan. + +Silmät olivat John Bascombin kulmien alta tuijottavat John Bascombin +silmät. + + + + +VIII + + +Lottien sairauden ajaksi oli Ralph karkoitettu ullakkokerroksen +soppeen, joka oli sitä varten vaatimattomasti sisustettu +makuuhuoneeksi. Kapea vuode oli siirretty Lottien huoneeseen +hoitajattarelle, mutta muutamien ensi päivien ajaksi hän ei halunnut +lasta luokseen sinne. Pieni kehto oli sen vuoksi nostettu isoäidin +vuoteen viereen, ja häntä oli pyydetty aluksi hoitamaan pienokaista +aamuun asti. + +Kello kahden aikaan Lottie oli vaipunut virkistävään uneen, Ralph +oli hoippunut huoneeseensa, ja hoitajatar pesi pienokaisen. Karski, +vanhahko lääkäri katseli tätä toimitusta ennen poistumistaan talosta. +"Tavallinen lukumäärä sormia ja varpaita, vai mitä? Vilkaistessani +häneen ei näyttänyt olevan mitään vikaa." + +"Hän on hyvin, hyvin kaunis lapsi!" kehui hoitajatar ammattimaisen +innostuneesti. Hän käänsi sätkyttelevän vauvan vatsalleen puhtaassa +sylissään. "Katsokaa hänen selkäänsä. Hänestä tulee voimailija." + +Lääkäri murahti: "Kaikki vastasyntyneet lapset ovat toistensa näköisiä." + +"Eivätkä ole", sanoi hoitajatar, paljastaen vakavana hieman +ammattitietojaan. "Ei, herra tohtori, te olette ihan väärässä. Kun ne +ovat ihan uusia ensimmäisenä tuntina, ovat ne enemmän sennäköisiä, +jollaisia heistä tulee, kuin myöhemmin, ollessaan tavallisia pikku +vauvoja." + +"No niin, minä en tiedä muuta kuin että ne ovat samanlaisia", toisti +lääkäri osoittaen niin vähäistä harrastusta kuin suinkin. "Mutta +kun satuitte mainitsemaan siitä, tuntuu minusta sentään kuin olisin +huomannut perhepiirteitä vastasyntyneissä lapsissa enemmän kuin +vanhemmissa. Kuinka sen laita oikeastaan on, rouva Bascomb?" sanoi hän +kääntyen isoäidin puoleen, jonka hahmo näkyi epäselvästi kylpyhuoneen +nurkasta. "Oletteko tuntenut ketään, jota uusi lapsenlapsenne +muistuttaa?"" + +Hetkisen kuluttua varjo liikahti ja mumisi: "Minä en todellakaan ole +vielä ehtinyt oikein tarkastella." + +"Teillä tulee ehkä olemaan paljonkin aikaa siihen ensimmäisinä +kymmenenä päivänä", oletti lääkäri. "Hoitajattarella on silloin +tarpeeksi tekemistä äidinkin kanssa. Älkää salliko hänen vaivata teitä +liikaa, hoitajatar. Hän on mainiossa kunnossa, terve kuin pähkinä. Hän +voisi nousta jo huomenna pyykinpesuun, jos hänen vain olisi pakko." +Sitten hän lisäsi: "Minä en luullakseni tule takaisin lainkaan, ellette +kutsu minua. Alan jo käydä vanhaksi ja töykeäksi ja menetän pian +malttini. Voisin ehkä raivostua ja sanoa jotakin sellaista, mitä saisin +katua." + +"Kyllä minä suoriudun tästä yksinänikin", vastasi hoitajatar. "Me +kaikki olemme unen helmassa jo puolen tunnin kuluttua." + +Rouva Bascomb livahti esille hämärästä nurkastaan ja seurasi lääkäriä +alakertaan, päästääkseen hänet ulos talosta. Siellä lääkäri puristi +muodollisesti hänen kättään. "Onnittelen teitä uuden arvonne johdosta", +sanoi hän. Hän ei keksinyt mitään muuta ilmaistakseen myötätuntonsa. +Rouva ei ollut hänen suosikkejaan, ei naisena eikä potilaana, mutta +hän oli mielestään velvollinen jotakin lausumaan, koska rouva oli +käyttäytynyt tavattoman hyvin poikansa tyhmästä avioliitosta johtuneen +kiusallisen tilanteen aikana. + +Huh, millaisen tytön Ralph oli saanut käsiinsä. Tohtori ei ollut +milloinkaan pitänyt Ralphia minkään arvoisena. Siitä tavasta, kuinka +vanhat naiset yhä uudestaan olivat hänen kuultensa puhuneet rouva +Bascombista ja Ralphista, sopi päätellä, että tämä nuori mies oli joko +kurja raukka tahi viekas kuin kissa. Mutta sittenkin hänen oli nyt +melkein sääli poika-raukkaa. Millaisen sekasotkun moiset äidin lemmikit +saivatkaan aikaan mennessään naimisiin! Se oli kaiketi ollut hirmuinen +isku hänen äidilleen, mutta tämä oli topakampi kuin hän oli osannut +arvata, kaikissa tapauksissa melko hyvää ainesta. + +"Te olette ollut meille hyvin suureksi avuksi tänään", sanoi tohtori +pontevasti koettaen ilmaista äänellään enemmän kuin sanoillaan. Hän oli +ennenkin huomannut, että rouva Bascombin kaipuu saada ponnistuksistaan +hyväksymistä oli kiihkeä, eikä tällä kertaa pitänyt sitä kohtuuttomana. + +Mutta rouva Bascomb ei vastannut, tuskin näytti kuulevankaan, mitä +sanottiin, ja kun hän seisoi siinä käsi ovenrivalla, sattui jokin +hänen kasvojensa ilmeessä kiinnittämään lääkärin ammattikatseen. Käsi +puolittain kohotettuna päätä kohti pannakseen hatun päähänsä ja jalka +valmiina astumaan ulos ovesta hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan rouvaan +tiukasti lääketieteellisen vaistonsa pakottamana. Pitkän kokemuksensa +aikana samojen hoidokkien parissa hän oli usein huomannut jonkun +potilaan kasvoissa, jonka ulkomuoto oli hänelle hyvin tuttu, ilmeen +kuvaamattoman muutoksen ilmoittavan uhkaavasta terveyden muutoksesta. +Mutta vaikka hän olisikin katsonut rouva Bascombiin niin tiukasti kuin +suinkin, ei hän olisi voinut määritellä hänen kasvojensa muutosta. Ehkä +hän olikin vain kuvitellut sitä. Hän oli perin väsynyt ja hermostunut. +Tällaiset tempoilevien, huutavien naisten synnytykset kuluttivat +kovasti lääkärin hermostoa. Hänen pitäisi luovuttaa ne nuoremmille +miehille. Ehkä rouva Bascombkin alkoi vanheta. Niin, siitä se +johtuikin, päätteli hän ja suoritti aloittamansa eri liikkeet loppuun, +painoi hatun päähänsä ja astui ulos. Niin, rouva oli juuri sivuuttanut +rajan ja alkanut ensi kerran "näyttää ikäänsä". + +"Hyvää yötä!" sanoi hän olkansa yli, kävellen julkipuolen polkua pitkin +pimeään. + +"Hyvää yötä!" vastasi rouva Bascomb seisoen avonaisella ovella ja +katsoen hänen jälkeensä. + +Kun lääkärin askeleet olivat lakanneet kuulumasta hiljaiselta kadulta, +liikahti hän ja lähti kuistin kautta ulkoilmaan. + +Hän käveli eteenpäin, ilman päämäärää, tuntien äärettömyyden leviävän +ympärillään. Mutta se ei painanut häntä kokoon, vaan suurensi häntä. +Hän pääsi siitä osalliseksi. + +Hän kohotti katseensa, tähtiin ja sitten, yksinään pimeässä, ojensi +käsivartensa niitä kohti. + +John oli palannut hänen luokseen, katsonut häneen elävistä silmistä. +Vainaja ei ollut hävinnyt tyhjyyteen, vaan ollut koko ajan +odottamassa... jossakin... jossakin tuolla tähtien täplittämässä +avaruudessa. + + * * * * * + +Hän näki jälleen vastasyntyneen lapsen juhlallisen tuijottavan katseen +ja alkoi vapista ja itkeä. + +"Rouva Bascomb!" kutsui hoitajatar hiljaa portaitten yläpäästä. + +Hän riensi takaisin kotiin, lukitsi oven ja kysyi huohottaen: "Mitä +nyt?" + +"Oletteko ehkä valmis ottamaan pienokaisen luoksenne nyt..." tiedusti +väsynyt hoitajatar hienotunteisesti. + +"Kyllä, ah, kyllä!" huudahti rouva Bascomb hellästi, rientäen +portaitten yläpäähän, kädet levitettyinä. "Kyllä minä olen valmis +ottamaan pienokaisen luokseni." + + + + +IX + + +Rouva Bascomb kääntyi kotimatkalle kiireesti. Kello oli puoliviisi. +Häntä oli viivytetty koulussa. Lottie halusi käydä kaupungilla ainakin +kerran päivässä ja odotti hänen palaavan koulusta kahtakymmentä +minuuttia yli neljän. Hän aukaisi pääoven. Lapsi itki. Oliko hän kipeä? +Eikö hän ollutkin näyttänyt hieman kalpealta tänä aamuna? Hän kiiruhti +portaita ylös omaan huoneeseensa. Itku kuului näet sieltä. Vauva oli +kätkyessään ja huusi niin, että sydän oli haljeta. Missä oli Lottie? +Oliko hän yksinkertaisesti päättänyt olla enää odottamatta ja mennyt +matkoihinsa jättäen lapsen yksin? + +Kylpyhuoneen ovi aukeni, ja Lottien ääni tunkeutui sieltä poltettujen +hiusten käryn mukana. Lottie kähersi tukkaansa. Ah, hän ei ollut vielä +pukeutunut. Hän oli ehkä myöhästynyt itsekin. Lottien ääni oli uhmaavan +puolustava: "Hän riehaantui juuri äsken, siinä kaikki. Siinä kirjassa, +jonka annoitte minulle luettavaksi, _sanotaan_, ettei niitä tarvitse +ottaa syliin, vaikka ne itkevätkin." + +Isoäiti keskeytti hyökkäyksensä kätkyttä kohti, kunnes ehti riisua +yltään raskaan päällystakkinsa ja kiskoa sormikkaat pois käsistään, +jotka lokakuun päivä oli jäähdyttänyt. Hän hieroi niitä kovasti +toisiaan vasten saadakseen ne lämpenemään. Lapsen huudot vapisuttivat +häntä, ikäänkuin ne olisivat purkautuneet esille hänen omasta +kurkustaan. + +Nyt hän oli tarpeeksi lämminnyt voidakseen koskea kätkyeen. Hän +kumartui sen puoleen ja heitti syrjään peitteet pikku olennon +ympäriltä, joka hullunkurisesti potki ja ponnisteli. Lapsen oli kylmä, +se oli märkä, ja epäjärjestykseen menneet peitteet olivat vääntäneet +sen luonnottomaan ja epämukavaan asentoon. Hänen pienet säärensä ja +jalkansa olivat kuin kylmää marmoria. Hän oli raivoissaankin, kasvot +olivat vääntyneet tuhansiin ryppyihin, hampaaton suu oli ammollaan, ja +huudot purkautuivat siitä kuin jokin näkyvä aines. + +Huudahtaen suuttumuksesta isoäiti otti vauvan syliinsä ja istuutui +lämpöpatterin viereen, heittäen pois kylmän, märän rievun, joka oli +solunut pienten säärten ympärille. Hän pani uuden rievun patterille +lämpenemään ja käänsi lapsen sen likelle, niin että se sai lämmitellä +paljaita jalkojaan ja sääriään. Samalla hän hieroi niitä hiljaa +käsillään ja kumartuen syvään mumisi epäselvästi: "Kultaseni... +kultaseni... pieni lapsi kultaseni..." Hän tunsi lapsen kylmyyden, +märkyyden ja vihan omassa sydämessään ja ruumiissaan. + +Sitten hän tunsi yhtä herkästi kuin se olisi vaikuttanut hänen +omaan paljaaseen ihoonsa, sen suloisen lämmön, joka heti hillitsi +lapsen itkun, sai sen lepäämään jalat ojennettuina ja liikuttelemaan +varpaitaan hiljaa, samalla kun se katsoi hyvin tyytyväisenä kattoon. He +molemmat riemuitsivat yhdessä, kun oli niin hyvä olla. Rouva Bascombin +toimelias mieli oli yhtä tyhjä ajatuksista kuin lapsenkin kasvot. Hänen +lemmikkinsä oli lämminnyt ja rauhallinen, ja hän itsekin oli nyt täynnä +rauhaa ja lämmintä, vaikka oli hetkinen sitten ollut kylmän ja vihan +vallassa. + +Vähän myöhemmin hän kurotti ottamaan lämminneen vaatteen käteensä ja +kiinnitti sen lukkoneuloilla niin lujasti lapsen ympärille, ettei se +voinut solua alas. Hänen sormensa koskettivat lapsen hienoa ihoa, ja +hän kumartui kiihkeästi suutelemaan sen pieniä jalkoja. + +Kun hän silitteli pitkää kolttua, huomasi hän sen rutistuneeksi ja +likaiseksi, ja sen rintamus oli jäykkä hapanneen maidon jättämistä +ilkeänhajuisista täplistä. Hän vetäisi vaatekappaleen lapsen yltä +yhdellä nykäyksellä ja kantaen lasta olallaan kiiruhti halliin +valkoiseksi maalatun lipaston luo, jonka hän oli ostanut viikkoa +myöhemmin kuin lapsi oli syntynyt. Hän avasi ylimmäisen laatikon +ja sai näkyviinsä sotkuisen kasan rutistuneita vaatteita, likaisen +punaisen sukan ollessa päällimmäisenä. Hän sulki laatikon tarmokkaasti +ja avasi seuraavan. Se oli tyhjä, paitsi ilkeältä lemuavaa pientä +käärittyä peitettä. Hän aukaisi ja sulki nopeasti kaikki mautkin +laatikot. Alimmainen oli ihan täynnä likaisia vaatteita. Siellä ei +ollut ainoatakaan puhdasta pukua lapselle milloinkaan, vaikka piti olla +tusinoittain joka lajia. Rouva Bascomb puri hampaansa yhteen. + +Kylpyhuoneen ovi aukeni. Sotaisa ilme haihtui rouva Bascombin +kasvoista. Loistavasti käherretylle Lottielle, joka seisoi siinä, +toisen valkoisen pyöreän olkapään näkyessä vartalon ympärille +kietaistun aamunutun alta, anoppi sanoi varovaisella äänellä: "Lapsen +kolttu ei ole kovinkaan puhdas. Muistaakseni puin hänen ylleen puhtaan +aamulla." + +Mutta hän ei kai puhunut tarpeeksi varovaisesti. Tai ehkä oli +laatikoiden vihainen kiinnityöntäminen kuulunut kylpyhuoneeseen. "Ei +ole enää puhtaita", sanoi Lottie uhmaavasti. "Ei kukaan ihminen jaksa +pitää vaatteita puhtaina sellaiselle lapselle, joka viskelee ruokaansa +ympärilleen sillä tavalla kuin hän tekee. Mitä hänen vaatteittensa +alituinen vaihtaminen hyödyttää? Hän likaa ne jälleen minuutissa." Hän +katsoi lapseen, joka lepäsi mukavasti isoäitinsä sylissä, ja sitten +tämän kasvoihin. Hänen omat kasvonsa synkistyivät. Hän ojensi kätensä +ja otti lapsen kovakouraisesti syliinsä. "Antakaa hänet minulle. Hän on +jo varmasti nälissäänkin." + +"Onko nyt hänen ruoka-aikansa?" kysyi rouva Bascomb soinnuttomalla +äänellä. + +"En ole katsonut kelloon", vastasi Lottie kiivaasti ja vei lapsen +etusivun huoneeseen. + +Rouva Bascomb meni takaisin omaan huoneeseensa sulkien oven. Hänen +sormensa vapisivat, niinkuin ne usein tekivät siitä ponnistuksesta, +jolla hän pakotti itsensä vaikenemaan. Hän ripusti päällystakkinsa +vaatekomeroon, otti hatun päästään ja pani sen ja sormikkaansa +syrjään. Hänen tuli noudattaa tarkkaa järjestelmää voidakseen pitää +edes jossakin kunnossa tätä pientä huonetta, johon täytyi mahtua +kaikki hänen omat tavaransa ja paljon lapsenkin kapineita. Hän +pakotti itsensä ajattelemaan ja katsomaan, mitä muita pieniä töitä +voisi vielä tehdä päästäkseen ajattelemasta. Lapsen epäjärjestykseen +joutunut kehto. Hän otti siitä pois sekaiset peitteet, pudisteli ne +suoriksi ja kurottautuen ikkunasta ripusti ne tuulettumaan nuoralle, +jonka oli väkipyörän avulla kiinnittänyt ikkunan pielestä likellä +kasvavaan puuhun. Mutta mitä hän sitten tekisi? Hän voisi ehkä keksiä +jonkun keinon saada puhtaan koltun lapselle, jolla ei nyt ollut yllään +muuta kuin pieni flanellinen röijy. "Flanellia on niin vaikea pestä +puhtaaksi sille kaatuneesta maidosta", sanoi rouva Bascomb itsekseen. +Mutta hän ei ajatellut sitä. Hän ei voinut ajatella muuta kuin +seuraavassa huoneessa oleskelevaa lasta, joka nyt imi äitinsä kaunista +valkohipiäistä sinisuonista rintaa. Hänen omia rintojaan pakotti ikävä. + +Hän sanoi päättäväisesti itselleen: "Mutta siellähän on vielä pieni +sininen flanelliriepu. Ehkä se on puhdas." Hän ajatteli: "Eikö hän +milloinkaan luovuta lasta takaisin minulle?" + +Samalla sanoikin Lottie oven takaa: "Haluatteko nyt lapsen luoksenne? +Hän ei viitsi syödä enää." + +Rouva Bascomb ei voinut hillitä jalkojaan nopeasta syöksystä eikä +käsiään vapisemasta, kun hän avasi oven. + +Lottie näytti hyväntuuliselta. Muuan hänen selittämättömiä +mielenmuutoksiaan. Ehkä lapsen imettäminen oli huojentanut hänen +mieltään. "Te saattekin pitää häntä luonanne, jos vain haluatte", sanoi +hän lempeästi korostaen kuin olisi osoittanut suosiotaan. "Minun täytyy +lopettaa pukeutumiseni." Hän palasi omaan huoneeseensa ja sulki oven. + +Rouva Bascomb puristi hennon, terveen ja hyvin ruokitun olennon +syliinsä syvään hengähtäen. Hän istuutui kiikkutuoliin ja alkoi keinua +edestakaisin painaen lasta olkaansa vasten. Pikku vauva viihtyi siinä +hyvin, hapuili pienillä käsillään saadakseen mukavamman asennon, painoi +otsansa isoäidin niskakuoppaan ja vaipui huokaisten hyvinvoinnin +hurmiotilaan. Isoäiti kuhersi itsekseen hiljaisella äänellä jotakin, +millä ei ollut ilmettä eikä sanoja, mutta se tuli suoraan hänen +sydämestään, kuten kyyneleetkin, jotka kohosivat hänen silmiinsä. Hän +ei tiennyt mitään laulustaan eikä kyynelistään, ei mistään muusta kuin +välttämättömyydestä helliä ja suojella tätä elämän lämmintä tainta, +tätä niin pientä ja elävää ja kuitenkin niin suurta. Hän oli unohtanut +oman olemassaolonsa, koko elämäntarmon virratessa sylissä lepäävään +pienokaiseen. + +Hetkisen kuluttua, havahduttuaan hieman horroksestaan, hän laski lapsen +syliinsä ja katsoi siihen. Sen pyöreät kasvot eivät usein näyttäneet +miltään muulta kuin mitä ne olivat — ruusunväriset, ilmeettömät +lapsenkasvot, piirteetön ihmistaikina, epämääräinen persoonaton jonkin +alku. Mutta joskus sentään (kolmasti tai neljästi tämän pari kuukautta +kestäneen elämänsä aikana), kun se vääntäytyi toisesta asennosta +toiseen ja valo sattui tällä tai tuolla tavalla sen kasvoihin, oli +isoäidin ollut pakko tukahduttaa huudahduksensa nähdessään sen +samannäköisyyden, joka toi miesvainajan hänen mieleensä. + +Hän ei huomannut sitä tänään. Lapsi lepäsi kuin tyytyväisyyden +perikuvana, potkien pitkän flanellipaitansa laahustavia laskoksia ja +ähkien hiljaa silloin tällöin, kasvojen ainoan ilmeen kuvastellessa +hennon ruumiin erilaisia ja epämääräisiä, mutta ei ollenkaan +vastenmielisiä tunteita. Rouva Bascombin sen puoleen kumartuneihin +kasvoihin ilmestyi ihan uusi ilme; ne näyttivät nyt miettiväisen +huvitetuilta. "Sinä pikku nasu!" sanoi hän ihailevasti. "Sinä pieni +pitkähiuksinen nasu!" Vastaukseksi lapsi ähkäisi kerran vielä, ja +isoäiti nauroi ääneen. + +Mutta heti hän säikähti omaa nauruaan. Hän ei usein nauranut. Ja +alakerran kello suvaitsi samalla lyödä viisi. Oli jo aika lopettaa +tämä mieletön seurusteleminen lapsen kanssa ja lähteä alakertaan +valmistamaan ruokaa. Hän puki lapsen pieneen siniseen villakolttuun, +kuten oli suunnitellutkin, ja vei mukanaan keittiöön. + +Lottien puolisesta jääneet likaiset astiat oli kasattu pesupöydälle. +Hän sanoi aina, ettei oikeastaan kannattanut pestä niin pientä määrää, +vaan että oli parempi lykätä se tuonnemmaksi, kunnes kaikki voitiin +pestä samalla kertaa. Silloin niitä ei huomattukaan muiden joukossa, +sanoi hän. Rouva Bascomb katsoi niihin raivoisasti, unohtaen lapsen. +Hän sanoi itselleen, ettei hän suorastaan tahtonut pestä niitä toista +kertaa. Se tapa, kuinka Ralph ja hän mukautuivat Lottien oikkuihin, +ei ollut muuta kuin raukkamaista heikkoutta. Hän vaatisi itselleen +inhimillisen olennon oikeuksia, muistuttaisi Lottielle, että tämä +oli hänen kotinsa, ja myöskin, että he saivat asua siellä armosta +suurimmaksi osaksi hänen kustannuksellaan. Hän palauttaisi miniän +järkiinsä yhdellä ainoalla pyörähdyksellä. Ennenkuin hän pesisi nuo +astiat jälleen, sanoi hän sisimmässään, antaisi hän niiden olla siinä, +kunnes ne rupeisivat löyhkäämään. Tämä vahva, raaka sana ilahdutti +häntä. Ja häntä ilahdutti tämä paatuneen sydämen tekemä päätöskin. + +Liikkuen sinne tänne keittiössä ja käytellen toista kättään kömpelösti, +pitäen samalla lasta toisella käsivarrellaan, hän alkoi valmistaa +ateriaa. Hän oli vihainen siitä, ettei Lottie tullut auttamaan, ja +äärettömästi huojentunut, ettei hän ollut keittiössä kolistelemassa ja +pudottelemassa särkyviä esineitä, jättämässä kaasua pienentämättömänä +palamaan tyhjän kattilan alle, ripottamassa jauhoja lattialle, +kuivaamassa rasvaista paistinpannua hienolla pellavapyyhkeellä, +polttamassa reikää esiliinaansa käyttämällä sitä pitimenä (reikää, +jota ei milloinkaan korjattaisi, ennenkuin rouva Bascomb tarttuisi +neulaansa), tekemässä kaikkea päin seiniä ja nostamassa harjaksiaan +pystyyn päästä jalkoihin asti uhmasta, kuullessaan hyvinkin +varovaisesti lausutun huomautuksen tahi neuvon. + +Kuinka kauhistuttavia olivatkaan kohtaukset, jolloin Ralph niin usein +oli avannut oven ja nähnyt vaimonsa puolittain itkevänä ja puolittain +raivoissaan, punastuneena hiusmartoa myöten, ja äitinsä tyynenä ja +kalpeahuulisena ja vapisevana hiljaisesta vihasta! + +"Hyväinen aika, mikä nyt on hätänä?"" kuului hänen tavallinen +huomautuksensa lausuttuna sellaisen väsyneen miehen perinnäiseen +tapaan, joka on palannut järjettömien, riitelevien naisten luo. + +Lottie oli aina oikeassa ja hänen äitinsä aina väärässä. Luonnollisesti +oli Lottie aina oikeassa, hän, joka puristi nuoren sykähtelevän +ruumiinsa Ralphia vasten, kiersi valkoiset käsivartensa hänen kaulaansa +ja painoi hänen nuorelle suulleen huuliensa kostean, sulattavan +pehmeyden. + +"Minä käytin pyhää hopeahaarukkaa perunain hämmentämiseen!" saattoi hän +huutaa, ja Ralph katsoi äitiinsä olkansa yli moittivasti, hämmästyneenä +sellaisesta pikkumaisuudesta. + +"Kuulehan nyt, äiti, etkö sinä voisi olla talouspuuhissasi hieman +tyynempi?" + +Rouva Bascombia hämmästytti alituisesti se, että henkilö, joka oli aina +oikeassa hänen tapaansa, voitiin niin usein panna näyttämään siltä kuin +olisi väärässä. + +Niin, vaikka hän siten saikin kaikki työt osalleen, oli silti paljoa +parempi, että Lottie pysyi yläkerrassa puuteroimassa ja voitelemassa +hajuvesillä korvanlehtiään ja silmäluomiaan ja järjestämässä uudestaan +tukkaansa tuhansia kertoja ja vaihtamassa läpinäkyviä silkkisukkiaan +toisesta jalasta toiseen, niin ettei kantapään reikä näkyisi niin +selvästi. Lottien anoppi järjesti pieluksista pesän lapselle +arkihuoneen sohvalle ja kiiruhtaen nyt niin paljon kuin suinkin +hyppäsi edestakaisin ruokasalin ja keittiön väliä. Seurakunnan kerhon +luentokurssien oli määrä alkaa sinä iltana, eikä hän halunnut niistä +myöhästyä. Hän oli käynyt niillä säännöllisesti kymmenenä vuonna. + +Ralph tuli kotiin puolikuuden aikana, avaten oven varovasti ja kysyen +heti: "Missä Lottie on?" + +Hänen äitinsä ilmoitti hänelle hyvin asiallisesti, ettei Lottie ollut +vielä tullut alakertaan. "Hän pukeutuu parhaillaan." Tämän toteamisen +suoma tyydytys perustui siihen, ettei Lottie ollut suvainnut auttaa +häntä ruuan valmistuksissa. Hän luuli Ralphinkin huomaavan sen. Mutta +se näytti merkitsevän hänelle jotakin muuta. Hänen kapeat hartiansa +menivät kumaraan väsymyksestä, kun hän jäi hetkiseksi seisomaan +äitinsä eteen. Hänen kasvonsa ja kätensä olivat tahrautuneet konttorin +ja kadun liasta. "Sanoiko hän mitään siitä, että hän haluaa mennä +eläviinkuviin?" kysyi hän. + +Hänen äitinsä säpsähti. Hän oli monta kertaa puhunut Ralphille ja +Lottielle noista luennoista ja ilmoittanut heille, kuinka kiihkeästi +hän niitä odotti. "Ei, hän ei puhunut mitään siitä", vastasi hän. + +Oliko mahdollisia, ajatteli hän, että he noin vain jättäisivät luennon +huomioon ottamatta ja eristäisivät hänet siitä ainoasta huvista, joka +hänellä oli jäljellä? + +Ralph ripusti ääneti hattunsa naulaan. Hänen ja hänen äitinsä välinen +keskustelu supistui nykyään siihen, että he antoivat toisilleen tietoja +jokapäiväisen elämän pikku asioista, pitäen jyrkästi salassa, mitä +heillä oikeastaan oli mielessä. + +"Minä menen luullakseni peseytymään", sanoi Ralph. Lottie kertoi +alituisesti niiden miesystävien hyvin hoidetuista käsistä, joita +hänellä oli ollut Harristownissa. + +"Minä olen valmis tarjoilemaan muutamien minuuttien kuluttua", sanoi +hänen äitinsä. "Sinä saat ilmoittaa sen Lottielle." Sitten hän lisäsi, +vaikka Ralph ei ollut kysynytkään: "Toin lapsen mukanani alakertaan, ja +se nukkuu nyt ruokasalin sohvalla." + +Ralph kiipesi laahustavin askelin yläkertaan. + +Rouva Bascomb otti perunat uunista, ammensi herneet vatiin ja +kaasi vispilöidyt munat munakaspannuun. Hän koetti sulkea korvansa +yläkerrasta kuuluvalle muminalle, joka oli alkanut samalla, kun Ralph +oli avannut makuuhuoneen oven, hiljaiselle, puolittain tunteelliselle, +puolittain aistilliselle muminalle, jota hän sai kuunnella joka yö +makuuhuoneessaan. Hän muuttui hyvin ankaran näköiseksi ja käänsi +munakkaan kätevästi kuumennetulle vadille. + +"Ruoka on valmis!" huusi hän portaitten yläpäähän, ja hänen tiukka +korostuksensa lopetti heti muminan. + +Ralph ja Lottie tulivat alakertaan. Ralphin vastapestyt, +hienopiirteiset kasvot olivat kalpeat, ja hänen silmiensä ympärystät +tummat, huolimatta saippuasta ja vedestä. Lottie oikein kukoisti +nuoruudesta ja kaunistusaineista. Hänen ruskeat silmänsä olivat yhtä +kirkkaat ja kosteat kuin oravan. Hänen pyöreät käsivartensa olivat +maidonvalkoiset, ja niskan hipiä oli kuin hienointa valkoista samettia. + +Kun rouva Bascomb kantoi sisään perunat, näki hän vilahdukselta omat +kasvonsa kuvastimessa, vakavat keski-ikäiset kasvonsa ja kuihtuneen, +kellastuvan ihon. Hän oli ainoa henkilö, joka sen huomasi. + +Lottie näki pieluskasan sohvalla ja hyökkäsi sitä kohti. + +"Varo! Minä luulen pienokaisen nukkuvan", varoitti rouva Bascomb +tiukasti. + +Lottie kohotti pienen siniseen flanellikolttuun puetun käärön korkealle +päänsä yläpuolelle. "Äidin pieni kulta!" sanoi hän. "Minä uskallan +lyödä vaikka vetoakin siitä, ettei isä ole vielä katsonutkaan pientä +tyttöstään. Tule tänne, ilkeä isä!" + +Pienokainen, herännyt kun oli syvästä unesta, vääristi hullunkurisesti +pieniä kasvojaan, venytteli ja haukotteli niin hämmästyttävän +inhimillisesti kuin vauvojen on tapa ja kohotti kulmiaan, koomillisesti +esittäen maailmantuskan tuottamaa väsymystä. Nuoret vanhemmat nauroivat +hillittömästi ja alkoivat leikkiä hänen kanssaan kuin lapset jollakin +lelulla. "Eikö hän näytä kuvaamattoman suloiselta tässä sinisessä +koltussaan?" huudahti Lottie. "Minä luulen sinisestä tulevan hänen +mielivärinsä — etkö sinäkin luule samaa, Ralph?" + +"Ruoka on pöydällä", sanoi isoäiti melkein kiivaasti. (Kuka olikaan +löytänyt sinisen koltun ja pukenut lapsen siihen?) + +Nuoret katsoivat toisiinsa, ja heidän silmiensä ilmeestä rouva Bascomb +huomasi vielä kerran olevansa kuiva ja töykeä Gorgon. + +"Hänkin tulee illalliselle kanssamme, tulee ihan varmasti!" sanoi +Lottie, tuoden lapsen mukanaan pöytään. + +He istuutuivat, Lottien pitäessä lasta sylissään ja koettaessa tulla +toimeen toisella kädellään. Mutta hänen oli mahdotonta juoda teetä +sillä tavalla. + +"Hyväinen aika!" huudahti hän heti, koettaessaan hoidella kuppiaan ja +kumartuessaan kömpelösti lapsen pään yli. "Ei, tämä ei kelpaa! Minähän +en saa mitään suuhuni." + +Hän työnsi tuolinsa takaisin ja vei lapsen pieluskasalle sohvalle. +Sieltä alkoi heti kuulua itkua, joka yhä kiihtyi. + +Isoäiti nousi puolittain pöydän äärestä ja laski lautasliinansa +pöydälle. "Minä pitelen häntä", sanoi hän nopeasti. + +"Ei, minä en halua juurruttaa hänen sellaista ajatusta, että hänen +pitää aina päästä tahtonsa perille", sanoi Lottie ratkaisevasti; "hänen +pitää oppia lepäämän hiljaa, kun ei ole mitään hätää. Huutaminen ei +vahingoita häntä ollenkaan." Hän katsoi anoppiinsa tiukasti ja toisti +harkitulla äänellä, pysähtyen hetkiseksi jokaisen sanan välillä: "Minä +tahdon, että hänet jätetään sinne." + +Pienokainen huusi yhä pahemmin. Lottie korotti äänensä ja puheli +vilkkaasti. Hän oli saanut kirjeen eräältä naimisissa olevalta +serkultaan, jonka mies työskenteli Fordin tehtaassa Detroitissa. Hän +sanoi: "Marie sanoo, että Tomin esimies käy vain yhä ilkeämmäksi, +eikä hän tiedä muuta kuin että Tomin täytyy ehkä lopettaa työnsä. +Hänen esimiehensä vaimo ja Marie ovat jollakin tavalla riitautuneet, +ja Marie sanoo häntä sellaiseksi ihmiseksi, joka aina hakee +selkkauksia, ja sittenkun hänen veljensä oli saanut jonkunlaisen toimen +kaupungintalolla — ei, se ei ollutkaan muistaakseni hänen veljensä, +vaan hänen miehensä veli. Minä tiedän heistä kaikki, kun he asuivat +ihan meidän vieressämme jonkun aikaa. Eikö se ollutkin naurettavaa, +että hekin muuttivat Detroitiin niinkuin Marie ja Tom? Minä muistan +hänen kerran koulussa kannelleen opettajalle, että muutamat meistä +vaihtoivat kirjeitä, ja siitä tuli hyvin ilkeä hälinä..." + +Lapsi huusi yhä. Rouva Bascomb ei syönyt palastakaan. Ralph söi +nopeasti ja hermostuneesti, hartiat kumarassa. + +"Vain senvuoksi", sanoi Lottie, "ettei kukaan pojista antanut hänelle +yhtään kirjettä. Mutta me kuittasimme sen hänelle täydellisesti. Muuan +poika kirjoitti hänelle kujeilevan kirjeen kuin olisi ihan hullusti +pihkaantunut häneen, ja kun hän vastasi siihen, pudotti hän kirjeen +sellaiseen paikkaan, mistä opettaja voi löytää sen, ja..." + +Pienokaisen itku muuttui nyt kirkunaksi. + +"Hitto vie, minä en kestä tätä!" huusi Ralph. "Minä otan nyt lapsen +syliini." + +"Tee niin, jos sinua haluttaa", myönsi Lottie kuin olisi antanut jonkin +oikeuden. "Mutta en ymmärrä, että sinun tarvitsee senvuoksi kiroilla." + +Räpytellen silmiään ja tuhautellen nenäänsä istuessaan isänsä +tottumattomilla käsivarsilla lapsi hieroi kasvojaan unisesti +nyrkeillään, kallistui toisesta epämukavasta asennosta toiseen, mutta +ei itkenyt, tuijotti vain jäykästi kirkkaaseen sähkövaloon. Ralph +söi, mitä voi lapsen yli ja ympäri ja lopetti ateriansa melkein +samalla kuin Lottie kertomuksensa. Vihdoin Lottie keskeytti puhelunsa +sanoakseen kellon lyödessä seitsemää: "Hyväinen aika, kuka olisi voinut +luullakaan, että on jo näin myöhä!" + +Hänen korostuksensa oli erikoinen. Hän odotti toivovasti. + +Hetkisen kuluttua koetettuaan olla sanomatta mitään Ralph kysyi: "No +niin, haluatko mennä jonnekin tänä iltana?" + +Lottie tiuskasi hänelle kiivaasti: "No, mitä sinä ajattelet? Minä +puolestani luulisin sinun tahtovan mennä jonnekin tai tehdä jotakin, +jos olisit saanut olla kotona koko päivän raatamassa kuin neekeri ja +hoitamassa lasta ilman puhetoveria, kunnes on tulemaisillaan hulluksi. +Mistä sinä luulet, että minut on luotu?" + +Rouva Bascomb nousi ja meni nopeasti keittiöön, kuullen kuitenkin +mennessään: "Sinulla ja äidilläsi ei ole mitään valittamista. Te +pukeudutte joka aamu ja saatte sitten seurustella ihmisten kanssa koko +päivän. Sinä et voi aavistaakaan, millaista täällä kotona on. Minä +tahdon mennä jonnekin ja tehdä jotakin. Miksi en tahtoisi?" + +Keittiössä hänen anoppinsa kuivaili kylmiä vapisevia käsiään +käärepyyhkeeseen yhä uudestaan, vaikka ne olivatkin ihan kuivat. Hän +oli purrut alahuulensa lujasti hampaitten väliin, mutta hänen leukansa +vapisi niin, että se joskus pääsi irti. "Minä en voi sietää tätä. Minä +en voi kestää minuuttiakaan enää!" sanoi hän itsekseen jäykkänä vihasta. + +Hän katsoi käärepyyhkeen ruttuisen pinnan läpi ja näki seurakuntatalon +kirkkaasti valaistun iloisen luentosalin ja mukavilla istuimilla +tuttuja ihmisiä, jotka olivat hänen kaltaisiaan keski-ikäisiä, +kauniisti puettuja, hienostuneita, hyviä kansalaisia ja hänen tapaansa +harrastivat henkistä sivistystä. Luennon aiheena oli "moraalinen +kasvatus", ja Harristownin N.M.K.Y:n sihteeri, herra Bancroft, puhuisi +siitä. Hän oli aina niin innoittava. Ja kaikki hänen tuttavansa +olisivat siellä. + +Ruokasalista kuului Lottien itkua ja Ralphin liikutettua, uhmaavaa ja +anteeksi pyytävää puhetta. Hänen äitinsä vapisi halveksimisesta pojan +heikkoutta ja vihasta miniää kohtaan. + +"Minä puen vain ylleni ja menen!" sanoi hän itsekseen päättävästi, +kääntyen ovea kohti. "Minä jätän heidät kärventymään omaan rovioonsa." + +Hän ei ollut tiennyt tuntevansa sellaisia raakoja puhetapoja, joita +näinä päivinä alituisesti juolahti hänen mieleensä. + + + + +X + + +Hän ei ehtinyt vielä poistua askeltakaan käärepyyhkeen luota, kun uusi +ajatus pyyhkäisi kaikki pois hänen mielestään — hän muisti pienokaisen +likaiset vaatteet, jotka piti pestä. "Jos vain saisin talon kokonaan +haltuuni, voisin pestä, silittää ja panna talteen kaikki hänen pienet +vaatteensa, ennenkuin he palaavat elävistäkuvista. Lottie ei ehkä +huomaisi sitä, ja jos huomaisikin, olisi hänen pahantuulisuutensa +haihtunut palatessani kotiin koulusta huomenna." Lottie ei voinut +milloinkaan kiinnittää mieltään mihinkään, ei edes suuttumukseensa. + +Hän saisi kaikki kuntoon. Hänen kuvittelunsa hypähti eteenpäin — hän +oli näkevinään pienokaisen pyöreät kasvot pilkistämässä esille viileän +puhtaalta tuoksuvasta valkoisesta koltusta, jollaista se ei ollut +saanut pitää päiväkausiin, pikku jalat puhtaissa punaisissa sukissa ja +pienen kudotun peitteen, joka nyt lojui likaisena ja ilkeältä lemuavana +yläkerran lipaston laatikossa, puhtaana ja untuvanpehmeänä pienen +ruumiin ympärillä. Hän nautti tästä kuvitelmasta kuin herkullisesta +ruoasta. + +Niin, hän voisi sen tehdä, jos he vain jättäisivät hänet yksikseen. +Hänellä olisi kyllin aikaa. Ralph ja Lottie viipyivät aina myöhään +kaupungilla. Lottie halusi pistäytyä johonkin tanssisaliin voidakseen +pyörähtää siellä pari kierrosta ennen palaamistaan kotiin. Aikaa olisi +kyllä tarpeeksi. Hän tunsi lämpenevänsä, taipuvansa ja kiihoittuvansa. +Hän huusi keittiöstä ruokasaliin: "Älkää jääkö kotiin minun vuokseni. +Minä en luullakseni haluakaan lähteä luennolle." + +Hetkisen kestävä syvä hiljaisuus ilmaisi hänelle, että heidän oli +pakko ensin muistella, mistä hän oli maininnut. Ah, he olivat kokonaan +unohtaneet hänen halunsa mennä luennolle! Mikä lienee ollutkaan heidän +kaupungille lähtönsä esteenä, ei se ainakaan ollut johtunut siitä, +että he ajattelivat häntä, kuten hän oli luullut. Tässä oli taas +yksi niistä alituisesti uudistuvista pistoista, joilla he näyttivät, +kuinka täydellisesti he laiminlöivät hänet. Mutta tämä ei tunkeutunut +värisevään, arkaan kohtaan, kuten useimmat muut. Hän oli loukkautunut, +mutta vain epämääräisesti — hän käsitti heikosti tämän täydellisen +väärinkäsityksensä leikillisenkin puolen — ensimmäisen kerran keksien +itsessään jotakin huvittavaa. + +"Sepä se!" sanoi Lottie Ralphille, tointuen ensin. "Siinä sen nyt näit. +Sen pitäisi jo ratkaista asia. Ellei mamma tarvitse meitä täällä, +riennän yläkertaan ja otan päällystakin ylleni. Me tulemme kyllä hieman +liian varhain, mutta mehän voimme mennä Grahamille juomaan soodaa." + +Sen hiljaisuuden vallitessa, joka seurasi Lottien menoa yläkertaan, +rouva Bascomb ajatteli heitä sellaisina kuin oli nähnyt heidät usein +heidän avioliittonsa ensi kuukausina istumassa Grahamin rohdoskaupan +perällä pyöreän marmoripöydän ääressä. Lottie sai soodansa riittämään +pitkäksi ajaksi imien sitä hitaasti olkipillin läpi ja tuijottaen +kaikkiin kauppaan tulleihin ja sieltä poistuviin henkilöihin, tirskuen +ja tehden huomautuksia naisten vaatteista Ralphin korvaan. Kun sinne +tuli joku mies ostoksille tahi juomaan lasillisen soodaa, muuttui +hänen käytöksensä kokonaan. Hänen silmänsä tarkastelivat vierasta +tutkien. Jos mies oli nuori, yksinäinen ja hyvin puettu, katsoi hän +mieheen niin kauan aikaa, että miehenkin katse suuntautui häneen, +jolloin hän vangitsi sen niin pitkäksi ajaksi, kunnes miehen silmät +alkoivat kiilua määrätyllä tavalla ja kasvoihin ilmestyi määrätty ilme, +hänen tuijottaessaan häpeämättömästi takaisin. Heti, kun se tapahtui, +keikautti Lottie päätänsä, katsoen ylpeästi syrjään, tai laski kätensä +mielenosoituksellisesti Ralphin käsivarrelle, siirtyen lähemmäksi häntä +ja alkaen puhella hänelle liioitellun kiihkeästi. Joskus sellaisina +hetkinä hän ei voinut hillitä kiihkeän riemun vaikuttamaa omituista +pientä hirnuvaa naurahdusta. Se ei ollut ilveilyn onnistumisesta +johtunutta hauskaa naurua eikä oikein todellistakaan, vaan sellaista, +mikä pakotti jokaisen kaupassa olevan miehen kääntämään päätään, +katsomaan häneen ja sitten tuijottamaan hetkisen. + +Ah niin, rouva Bascomb tiesi mainiosti, miksi Lottie halusi lähteä +aikaisin ja juoda soodansa Grahamin kaupassa. Hän oli huomannut +koulunsa vanhahkon johtajan katsovan Lottieta, kuten kaikki kokeneet +opettajat katsovat erityiseen lajiin kuuluvia tyttöjä. Hän tiesi +hyvin, mitä ihmiset ajattelivat Ralphista ja Lottiesta, tiesi, kuinka +se maine, jonka hän oli vakiinnuttanut vuosikausia kestäneellä +tahrattomalla elämällään, oli vedetty lokaan. + +Hän kuuli Ralphin tulevan keittiötä kohti ja ajatteli: "Kuinka hän +kehtaa katsoa minua silmiin sellaisen paluun jälkeen, jolla hän on +korvannut minulle kaikki hänen hyväkseen tekemäni uhraukset?" + +Ralph tuli sisään. Lapsi oli vieläkin hänen sylissään, vieläkin +hereillä, vaikkakin surkuteltavasti väsyneenä. Se haukotteli hieroen +litteää nenäänsä edestakaisin kömpelön käsivartensa oikullisilla +liikkeillä ja sätkytteli levottomasti, mutta oli liian uninen +itkeäkseen ääneen. Hänen isänsä taitamattomasti pidellessä oli pieni +luuton ruumis vaipunut raskaasti kokoon auttamattoman epämukavaan +asentoon. + +Rouva Bascomb riensi hänen luokseen ja sieppasi lapsen hänen sylistään. +Hänen omaa selkäänsäkin pakotti, kun hän näki, kuinka lapsen selkä oli +taipunut ja käyristynyt. Pienokainen saattoi tuskin hengittää. + +Isoäiti sovitti lapsen olkapäätään vasten ja taputteli pientä selkää, +tuntien käpristyneen pikku ruumiin suoristautuvan ja höltyvän ja +itsekin nauttien suloisesta helpotuksesta. Entä sitten, kun lemmikki +olisi puhdas päästä jalkoihin asti! + +Ralph puhui hänelle jotakin. Ah niin, siitä vain, että hän oli luopunut +luennolle menostaan. Hän oli unohtanut koko luennon. + +Lottie tuli alakertaan ja hänen samettinen mallihattunsa oli veikeästi +vinossa. "Minä luulen, että koulutyön jälkeen tunnette itsenne liian +väsyneeksi mennäksenne ulos", sanoi hän ystävällisesti anopilleen +keittiön ovelta. + +Hänen takanaan oli epäjärjestykseen saatettu ruokapöytä, ja hänen +edessään oli samanlaisessa kunnossa oleva keittiö. + +"Se tekee teille ehkä hyvääkin, että saatte viettää tyynen, rauhallisen +illan ihan yksinänne", jatkoi hän vetäisten muutaman kiharan otsalleen, +"Tule nyt, Ralph! Minä kaipaan niin hurjasti päästä pois tästä talosta +katselemaan jotakin vilkkaampaa." + +Pääovi sulkeutui heidän takanaan. + +Rouva Bascomb tunsi vapisevansa raivosta kuin myrskyn vihurit olisivat +hyökänneet hänen kimppuunsa kaikilta suunnilta yhtaikaa. "Tyynen, +rauhallisen illan...!" + +Lapsi kirkaisi hänen sylissään ja huohotti, ja hän huomasi käsivartensa +puristautuneen hermostuneesti, niin että pieni raukka tuskin jaksoi +hengittää. Hän kauhistui, kun pelkäsi tehneensä pahaa lemmikilleen, +ja muutti lapsen asentoa, kumartuen katuvaisesti hänen puoleensa. +Vetäen syvään henkeään kapaloitu pienokainen suoristautui uudelleen, ja +epämääräiset piirteet silisivät jälleen tyyneksi Buddha-ilmeeksi. + +Isoäiti tuijotti jäykästi tyyniin, nukkuviin kasvoihin, tähän ulvovan +myrskyn keskelle joutuneeseen suloisen rauhan hiukkaseen. Hän ei voinut +siirtää katsettaan muualle... ummistuneiden luomien rauhallisuudesta, +kukkanupun tapaan sulkeutuneen suun viehkeydestä, pienistä ylöspäin +kääntyneistä hervottomista ja pehmoisista käsistä. Raivon puuskaiset +vihurit tyyntyivät samalla kuin hänen suoniensa rajut sykähdykset. Hän +tunsi niiden tahdin hidastuvan ja vakaantuvan... se muuttui syväksi, +poljennolliseksi, tullen ja mennen kuin voimakas vuoksi hänen ja +sylissä lepäävän pienen ruumiin läpi, ikäänkuin he olisivat kuuluneet +yhteen. Hän oli nyt lähellä rauhallisuuden sisintä olemusta. + +Hän oli unohtanut hengittää ja veti nyt ilmaa keuhkoihinsa syvään +huokaisten, mikä kohotti hänen rintaansa. Kirkas sumu suli hänen +silmiensä edestä. Hän räpytteli silmiään hieman, kumartui ja suuteli +lapsen poskea niin hellävaroen kuin olisi koskenut siihen perhosen +siiven kärjellä. + +Nyt hän tunsi olevansa voimakas ja innokas toimimaan. Hänen +suunnitelmansa illan kuluttamiseksi juolahtivat hänen mieleensä, suoden +hänelle kiihkeää edeltäpäin aavistettua nautintoa. Niin, hän muisti +suunnitelleensa, että hän aloittaisi työn pesemällä kaikki pienet +vaatekappaleet ensin ja suorittamalla talousaskareet sitten jälkeenpäin +niiden kuivaessa. + +Hän laski pienokaisen sohvalle nukkumaan ja riensi yläkertaan +valkoisen lipaston luo, jonka sisällön hän tyhjensi pienokaisen +kehdosta ottamaansa likaiseen lakanaan. Sitten hän meni varovasti +etusivun huoneeseen, kääntäen silmänsä pois Lottien haamusta, joka +aina seisoi siellä raa'assa riemussaan, ja kokosi sieltä täältä lapsen +vaatteita kaiken suunnattoman epäjärjestyksen keskeltä. Hän tarkasti +kylpyhuoneenkin, kooten myös sieltä kaikenlaista lapsen jäljiltä +jäänyttä tavaraa, kuten märkiä yhteen kasaan heitettyjä vaatteita ja +pullon, jonka imuke oli täynnä kuivunutta maitoa. Lottie antoi näet +nykyään lapselle useita pullollisia maitoa päivässä senvuoksi, että +saisi vapaasti lähteä kaupungille iltaisin ja ettei hänen yölepoaan +mitenkään häirittäisi. Pienen kehdon paikka oli vieläkin isoäidin +vuoteen vieressä, ja hänen piti aina herätä kello kolmen aikaan aamulla +syöttämään lasta. + +Rouva Bascomb katsahti kelloon kiiruhtaessaan portaita pitkin +alakertaan. Hän ei saanut tuhlata hetkistäkään. Hän avasi kiinteiden +ammeiden kannet ja aloitti reippaasti pyykinpesun, tarkaten yhä +uudestaan toisella silmällä kelloa, ja oli iloinen nähdessään, kuinka +nopeasti työ edistyi — tällaisten pienten vaatteiden peseminen ei +tuntunut juuri miltään hommalta. Kas niin, nyt hänellä oli kaikki +valkoiset vaatekappaleet valmiina pantaviksi kuumaan veteen. Ja sitten +käsiksi flanelleihin. Kello oli neljännestä vailla kahdeksan, kun +nekin oli pesty. Jäljellä olivat enää vain peitteet. Viisi minuuttia +vailla kahdeksan oli kaikki villaisetkin kappaleet pesty ja ripustettu +kuivamaan. + +Pöytä oli tyhjennettävä — nopea poikkeaminen nukkuvan lapsen luo, joka +sai toisen perhosmaisen suukkosen. + +Kello kahdeksan — aika huuhdella ja ripustaa valkoiset vaatteet +kuivamaan. Suurenmoista! Elävätkuvatkaan eivät ala ennenkuin +neljännestä yli. Hän kiiti höyryävän keittiön ja ruokasalin väliä, +kantaen ruokia ja astioita, ensin likaisia ja sitten puhtaita. +Puoliyhdeksän hänen nopeat jalkansa pysähtyivät, hänen suunnitellessaan +seuraavia tehtäviä. Hänen piti nyt sytyttää tuli uuniin, niin ettei +olisi pakko keskeyttää lapsen kylpyä. Hänen täytyi viedä peitteet +tuulettumaan yläkertaan nuoralle, laittaa maitopullo kuntoon kylvyn +jälkeistä ateriaa varten ja panna pyyhkeet lämpöpatterille lämpiämään. + +Kuin pätevä sotapäällikkö hän lähetteli näitä määräyksiä itselleen +ja niiden lopussa oli käsky: "Eteenpäin, mars!" mikä pani hänet +kiiruhtamaan kellarin portaita pitkin alas kohentelemaan uunia. + +Hän ei viivytellyt kauan iltakylvyssä, niin paljon kuin pitikin tästä +päivän hetkestä. Heille oli tullut tavaksi kylvettää lapsi iltaisin +senvuoksi, että, kuten Lottie sanoi vieraille, "mamma on niin hurjasti +kiintynyt lapseen, että olisi halpamaista kylvettää hänet aamuisin, +jolloin mamma ei voi olla kotona". + +Tämä oli raivostuttanut rouva Bascombia — se oli muuan niistä +tuhansista asioista, jotka raivostuttivat häntä. Mutta hänkin piti +iltakylvystä liian paljon, voidakseen vastustaa sitä avoimesti. + +Tänä iltana hänellä ei ollut aikaa leikkiä alastoman pienokaisen +kanssa, kuten hän usein teki. "Ammeeseen vain, pieni lemmikkini, hieman +potkimaan pienillä jaloillasi, joiden pohjat ovat vielä kääntyneet +sisään päin kuin apinoiden, pikku kätesi puristaessa heikosti paljasta +käsivartta allasi..." + +Kuinka suurelta ja tanakalta isoäidin solakka kyynärvarsi näyttikään +pienen ruumiin rinnalla! + +"Saippuaako räiskähti? Viis siitä! Ole nyt kiltti tyttö. Pois sieltä +nyt. Isoäidin syliin, lämpimiin kuiviin pyyhkeihin. Sinä pieni +raukka! Sinä pienen pieni raukka! Kuinka tyhmästi sinä huidotkaan +käsivarsillasi! Tulevatko nämä pienet hervottomat sormet milloinkaan +pitelemään kirjaa? Entä kynää?" + +Silloin hänen mieleensä tuli muuan ajatus kuin lyönti silmien +väliin... "Mitä nämä pienet sormet tekevät kehityttyään voimakkaiksi? +Lottien ollessa hänen äitinsä! Lemmikkini ei pian olekaan enää pieni +leikkikalu, joka on turvassa toisen polvilla. Mitä hän saa nähdä? Mitä +hän joutuu kuulemaan? Mikä hänestä tulee?" + +Tänä iltana ei ollut aikaa mietiskelyyn tai vapisemiseen, Vain aikaa +sen varmuuden toteamiseen, että isoäiti aina olisi täällä, keksisi +kyllä aina jonkun keinon lemmikkinsä suojelemiseksi, aina työskentelisi +hänen hyväkseen, kuten nytkin, ja aina taistelisi hänen puolestaan. + +Puoli kymmenen. Oliko pullo tarpeeksi lämmin? Kyllä oli. "Kas tuosta +saat, pieni nasu, lemmikkini, kultainen pikku nasuni — eikö se olekin +hyvää?" + +Kymmenen minuuttia pakollista lepoa ja ajattelemista sillä aikaa kun +lapsi söi illallistaan. Kuinka naurettavaa oli nimittää häntä yhä +"lapseksi"! Miksi he eivät voineet päättää, että hänelle annettaisiin +jokin nimi ja kastettaisiin hänet kuin ainakin kristitty? Ehkä he +aikoivat valmistaa isoäidille mieluisan yllätyksen nimittämällä lapsen +hänen mukaansa "Maryksi". Tai "Joannaksi — isoisän mukaan. Kuinka +kauniilta se kuulostaisikaan, jos hänet nimitettäisiin Joannaksi! Joka +kerta, kun isoäiti puhuisi hänelle, olisi tuo nimi kuin hunajaa hänen +kielelleen, muistuttaisi hänelle sitä ensi hetkeä, jolloin heidän +katseensa yhtyivät ja jolloin hän oli nähnyt, että lapsi oli Joanna. + +Jaha, nyt loppui viimeinenkin maitotippa. Lapsi vaipui uneen. Joanna +nukkui. Kuinka ihailtavan terve hän olikaan! Sellaisessa terveydessä +oli jotakin suurenmoista. Se säteili lämpöä ympärilleen kuin +auringonpaistetta. Nyt pieneen kehtoon isoäidin vuoteen viereen. + +Ja sitten nopeasti takaisin keittiöön. Olivatko raudat jo kuumat? +Olivatko hellan viereen ripustetut vaatteet jo liian kuivat? + +Melkein kymmenen. He palaisivat elävistäkuvista puoliyhdentoista +aikaan tai vähän myöhemmin. Häneltä ei jäisi aikaa flanellien, kuten +liinavaatteiden, silittämiseen. Mutta ne olivat vihdoinkin puhtaat. + +Puoliyksitoista. Kaikki tehty. Laatikot täynnä puhtaita, silitettyjä, +huolellisesti taitettuja pikku vaatteita. Keittiössä ei minkäänlaisia +merkkejä illan toiminnasta, paitsi saippuan hajua ilmassa. Se oli +kuitenkin parempaa kuin talon tavallinen ilma. + +Mutta kuinka hänen jalkojaan pakottikaan! Niiden pohjat olivat kuin +paiseita täynnä. Hän ottaisi kuuman kylvyn ja menisi vuoteeseen. + +Ah, sitä kylpyhuonetta! Hän hapuili sinne sisälle pahoinvoipana ja +raivoissaan. Ammeen ympäri sisäpuolella oli musta rengas, kosteita +pyyhkeitä oli heitetty kaikkialle, likaisen pesualtaan yläpuolelle +kiinnitetyllä lasihyllyllä oli talkkia ja kierrettyjä hiustukkoja, ja +ilma oli ummehtunutta hiestä, hajuvesistä ja lapsen rievuista. Kuinka +rouva Bascomb inhosikaan Lottieta! + +Hänen tuntemansa inho vaikutti samalla tavalla kuin häntä olisi +sivallettu piiskalla kasvoihin. Hän unohti pakottavat jalkansa. Hän +järjesti huoneen sellaiseen kuntoon kuin voi antaessaan veden virrata +ammeeseen. + +Kymmenen minuuttia myöhemmin, kun hän palasi halliin, vaippa yöpukunsa +lisänä, hän kuuli pääoven aukenevan. He tulivat juuri kotiin. Jos hän +kävelisi äänettömästi, voisi hän ehkä päästä vuoteeseensa tarvitsematta +puhua heille. Mutta he olivat nähneet valoa hallissa, ja Lottien ääni +(hänen iloinen äänensä, se, jota hän käytti oltuaan kaupungilla jonakin +iltana) sanoi: "Ah, mamma, vieläkö valveilla?" + +Rouva Bascomb ei vastannut, siirtyi vain varpaisillaan avonaiselle +ovelleen. + +"Me olemme ajatelleet nimeä lapselle", jatkoi Lottie, "ja keksineet +oikein sievän. Se oli sankarittaren nimenä tämäniltaisessa kappaleessa. +Minä olen aina pitänyt siitä. Gladys." + +Ei mitään vastausta ylhäältä. "Kuuliko hän, vai mitä luulet?" kysyi +Lottie kääntyen Ralphin puoleen. + +Ralph riensi portaita ylös. Ylähalli oli tyhjä ja sen pienen huoneen +ovi kiinni, joka oli ollut hänen, mutta nyt oli hänen äitinsä hallussa. +"Siellä ei ole ketään", sanoi hän tullen taas alas. "Hän on varmaankin +mennyt nukkumaan ja jättänyt hallin lampun palamaan." + +"No niin, voimmehan kertoa sen hänelle yhtä hyvin aamulla", sanoi +Lottie huolettomasti ja suopeasti. "Eikö se viimeinen tanssi ollutkin +hieno? " + + * * * * * + +Sisällä pienessä huoneessa ojennettiin hyvin väsyneet jalat lepoon. +Mutta loukkaantunut, vihainen sydän jatkoi sykintäänsä väsyneesti. +"Gladys! Minä en salli milloinkaan huulieni lausua niin hirveätä nimeä." + +Kuinka toivottoman väsynyt hän olikaan! Hänen silmäluomensa vaipuivat +umpeen kuin olisivat lyijyä. Sekavia, mahdottomia ajatuksia vilisi +hänen päässään — mutta ei mikään voinut pysyttää hereillä niin +väsynyttä ihmistä kuin hän oli. + +Ristiriitaiset ajatukset tulivat ja menivät hämärästi kuin paksussa +sumussa liikkuvat esineet — pitkien väliaikojen kuluttua, kun hän +torkkui. Gladys! Millainen nimi! Mihin sellaista nimeä voitiin käyttää? +Gladys! + +Mutta ainakin lapsen vaatteet olivat puhtaat. + +Huh, hitto! Hän oli pessyt Lottien likaiset astiat jälleen! + +Kuinka taivaallisen suloiselta tämä makaaminen, tämä lepääminen +tuntuikaan! Se kohotti kyyneleet lepääjän silmiin huojennuksesta. +Kuinka suloiselta kuolema voineekaan tuntua! Mutta nyt hän ei +uskaltanut kuolla. Mitä hänen lemmikilleen silloin tapahtuisi? + +Oliko hän sanonut "hitto"? Hän, Mary Bascomb! No niin, mitä sillä oli +väliä! Kaikki oli yhdentekevää, kaikki paitsi... + +Millä sitten oli väliä? Hän ei voinut muistaa. Mutta jotakin se oli. +Puolittain nukkuneena väsymykseen, vähemmän kuin puolittain hereillä +hän ojensi käsivartensa vuoteestaan laskien sen poikittain pienelle +kehdolle, niin että hänen kätensä lepäsi lapsen kylkeä vasten. Hän +tunsi nukkuvan lapsen kevyen, tasaisen, terveellisen hengityksen. Hän +itsekin hengitti nyt kevyesti ja tasaisesti ja nukahti. Hänkin nukkui +nyt yhtä sikeästi kuin lapsi hänen rinnallaan. + + + + +XI + + +Talvi kului hitaasti loppuun ponnistellen kuin vesilastiin joutunut +laiva, täynnä haaksirikkoisia merimiehiä. Asiat olivat jo niin +huonolla kannalla kuin suinkin voivat kulkiessaan tasaista vauhtia +ojasta allikkoon. Rouva Bascomb tiesi nyt, ettei Ralph halunnut lähteä +kaupungille Lottien kanssa iltaisin. Sillä ei ollut mitään tekemistä +hänen äitinsä viihtymisen kanssa. Eikä se johtunut hänen omasta +kuolettavasta väsymyksestäänkään. + +Hänen äitinsä sai tietää syyn siihen eräänä tammikuun iltapäivänä, +kun hän palasi kotiin koulutyön päätyttyä ja näki Lottien "huvittavan +erästä miesystävää", kuten hän kuvaili sitä myöhemmin illallispöydässä +kertoessaan siitä Ralphille niin pirteästi kuin tahtoisi siinä +asiassa olla ihan vilpitön ja luonnollinen. "Hän on melkein keikari, +Ralph. Hyväinen aika, sinähän tunnet hänet! Etkö muista, että hän oli +Hudsonin salissa muutamia iltoja sitten ja että minä esitin hänet +sinulle? Se mies, jolla oli timanttisormus, sinun täytyi huomata hänen +timanttisormuksensa. Ja niin mainio keskustelutaito. Hän on ihan +ihmeellinen. Melkein täytyy huudahdella yhtä mittaa, kun hän puhuu. +Jokainen sanoo, että hänen pitäisi kuulua johonkin laulunäyttämöön. +Hän ansaitsisi siellä itselleen helposti omaisuuden. Mutta hän sanoo +jäävänsä mieluummin köyhäksi, mutta rehelliseksi. Hänen tehtävänään +on kaivososakkeiden myyminen. Mutta, Ralph, koeta nyt, sinun täytyy +muistaa hänet — hän oli tuo mies, joka näytti minulle niin etevän +askeleenoton hesitatio-tanssissa." + +Hän oli jutellut paljon ja melko nopeasti, mutta keskeytti nyt ja joi +kulauksen vettä kerskailevan tyynesti. + +Ralph kysyi: "Kuinka hän sattui tulemaan tänne?" + +Hänen äitinsä ei tuntenut hänen ääntään. Se ei ollut Ralphin ääni +ollenkaan, vaan jonkun toisen miehen, raaka, käheä ja omituinen. + +Poikkeamatta tavallisesta halveksitun, laiminlyödyn katselijan +osasta hän tuijotti poikaansa tiukasti, tuntematta hänen ilmettään +sen paremmin kuin hänen ääntäänkään. Hän ei ollut tavallisen Ralphin +näköinen. Jokin, mitä hän ei ollut milloinkaan nähnyt, kyti Ralphin +silmissä, kun ne suuntautuivat Lottieen. + +"Kuinkako hän sattui tulemaan tänne?" toisti Lottie huolettomasti. +"Ah, hänellä on muuan mahdollisuus tämän kadun varrella jonkun matkan +päässä. Erään vanhan rouvan, joka vasta äskettäin on menettänyt +miehensä, pitää nyt sijoittaa johonkin henkivakuutusrahat. Herra +Boschin veli, joka työskentelee erään vakuutusyhtiön konttorissa, +ilmoittaa hänelle, milloin yhtiö joutuu maksamaan vakuutusrahoja. Ja +hän — hyväinen aika, kun hän meni tästä ohi, sattui hän huomaamaan +minut ikkunassa ja tuli sisään hetkiseksi. Hän ihastui Gladysiin. Hän +ihastuu lapsiin yleensä." + +Rouva Bascomb oli tavannut lapsen yläkerrassa sidottuna kiinni kehtoon, +missä se oli hiljaa ja onnellisena leikkinyt kalistimellaan. Mutta hän +puri huulensa yhteen. Hän ei aikonut alentua juoruamaan Lottiesta. + +"Onko hän käynyt täällä ennenkin?" kysyi Ralph. + +Lottie epäröi sekunnin murto-osan, katsahti anoppiinsa ja sanoi +korostaen: "Ei, luonnollisesti hän ei ole käynyt." + +Sen varmuus, että hän oli valehdellut, täytti huoneen kuin haju. + +"Mitä minä olenkaan tehnyt", ajatteli rouva Bascomb tuntien +pahoinvointia, "että minut pakotetaan elämään yhdessä tämän kurjan..." + +"Miltä sinusta tuntuisi", sanoi Ralph, "jos iltapäivisin kävisin +vierailuilla tyttöjen luona?" + +Lottie avasi silmänsä selälleen lapsimaisen hämmästyneen näköisenä. +"Mutta herra Bosch ei ole _naimisissa_!" sanoi hän. + +"Ei, mutta sinä olet", vastasi Ralph siirtyen kauemmaksi pöydästä. + +"Niinpä kyllä, jos aiot olla niin ilkeä jokaisesta pikku seikasta", +sanoi Lottie, mutta ilman tavallista esille leimahtavaa uhmaansa. Hän +katsoi uteliaasti Ralphiin ja vaikeni hetkiseksi kuin ajattelisi, +mitä näkyi hänen kasvoistaan. Tämä oli harvinaista, koska Lottie ei +tavallisesti ajatellut mitään. + +Hän ei pyrkinyt kaupungille sinä iltana, vaan hääräsi kotona, suuri +esiliina vyöllään, tuollaisessa oikullisessa taloudenhoidon puuskassa, +joka oli paljon turmiollisempi kuin hänen toimettomuuskautensa. Kaiken +hakemiseen meni päiväkausia sen jälkeen kun Lottie "vuorostaan suoritti +askareet", kuten hän sanoi. Hän hyräili ja vihelteli iloisesti yhä +uudestaan "Iloisen lesken valssia", jonka kansansuosio silloin oli +suurimmillaan, kertoi hilpeästi naapuristossa kuulemiaan juoruja, jolla +alalla hän oli asiantuntija, ja toisti pari kolme hullunkurista juttua, +jotka hän sanoi lukeneensa lehdestä sinä aamuna. + +Ralphin töykeys ei lauhtunut. Hän istui synkkänä ja ääneti, pidellen +iltalehteä kasvojensa edessä, vaikka hänen lukemisensa keskeytyikin +silloin tällöin Lottien tullessa taputtelemaan hänen päätänsä tai +istumaan hetkiseksi hänen polvelleen. Kun hän katsoi Ralphiin, oli +hänen ilmeensä vaanivan tarkkaavainen. Kello ei ollut vielä lyönyt +yhdeksääkään, kun hän jo sanoi haukotellen raukeasti: "En ymmärrä, +mikä minua vaivaa, kun olen kokonaan lopussa tänä iltana. Tule, Ralph, +mennään nukkumaan. Eihän mamma pahastu, vaikka hänen nyt kerran +täytyykin syöttää viimeinen pullollinen lapselle." Kun he menivät +portaita ylös, oli hänen käsivartensa Ralphin kaulassa. + +Kun rouva Bascomb kylvetti lasta ja sitten pani sen vuoteeseen, +oli talossa niin hiljaista kuin hän olisi ollut siellä yksinään, +kuten tavallisesti. Mutta riisuutuessaan hän kuuli muminaa toisesta +huoneesta, nyt hyvin hillittyä, ja senkin keskeyttivät pitkät +vaikenemiset. Hän väänsi valon sammuksiin ja laskeutui jäykkänä omalle +vuoteelleen. Talo oli nyt yhtä pimeä kuin hiljainenkin. Hän lepäsi +siinä kuunnellen jännitettynä, koettaen olla kuulematta. + +Äkkiä kuului pimeän läpi naurua. Lottien kummallista, kiihoittuneen +riemun lyhyttä naurua. + +Rouva Bascomb hautasi päänsä toiseen pielukseen ja veti toisen +korvilleen estääkseen äänen kuulumasta. Hän ei kuullut mitään muuta, +mutta tuo nauru kaikui hänen unissaan koko yön. + +Aamulla hänen toimittaessaan pöytään aamiaista Ralph tuli alakertaan. +Hän oli kalpea, hienot piirteet olivat kiusaantuneet, huulet värittömät +ja kuihtuneet. Mutta outo ilme oli haihtunut hänen silmistään. Hän oli +jälleen sama Ralph, sennäköinen kuin hän tavallisesti oli ollut pienenä +poikana, kun ei ollut oikein terve, juuri joko sairastumaisillaan +johonkin tautiin tai parantumaisillaan. + +"Lottiella on jonkinlaista päänkipua tänä aamuna", sanoi hän äreästi. +"Luullakseni on parasta, että vien aamiaisen hänelle vuoteeseen." + +Mentyään yläkertaan senjälkeen kun Ralph oli vienyt sinne tarjottimen, +rouva Bascomb näki ovesta, joka oli jätetty auki, Lottien istuvan +vuoteessa tarjotin edessään. Hän oli ehkä hieman väsyneen näköinen, +mutta hänen poskensa olivat tavallista kermanvärisemmät, ja hän oli +tavallista kauniimpikin, täysin puhjenneen kukkeuden vielä väikkyessä +pehmeillä huulilla ja silmissä. + +Ralph seisoi hänen vieressään, katsoen häneen ja äkkiä kumartui +kiihkeästi. Kun hän sitten oli omassa huoneessaan ja nosti lapsen +kehdosta, kuuli hän hopean ja porsliinin kilinää ja Lottien nauravan, +tukahtuneen äänen: "Voi sinua tyhmyriä! Ralph, päästä irti! Enhän voi +hengittääkään. Mihin se appelsiini joutui? Sinä paha poika!" + +Rouva Bascomb palasi lapsi sylissään avonaisen oven ohitse, kääntäen +päänsä syrjään. "Mitä minä olen tehnyt? Mitä olenkaan tehnyt +ansaitakseni tämän?" valitti hän mielessään. Hän oli näkevinään Lottien +haamun katsovan ivallisesti riemuiten. + + * * * * * + +Viime kuukausina hän oli laiminlyönyt raamatun lukemisen ennen makuulle +menoa. Mutta nyt, keskellä Ralphin avioliiton sitä alkujaksoa, jolloin +asiat kävivät yhä pahemmiksi, hän avasi vielä kerran tämän tutun, +nahkakantisen, hyvin kuluneen kirjan. Hän tiesi, mistä paikasta piti +etsiä haluamaansa kohtaa. Hyvinkin hän tiesi, miltä sivulta löytäisi +oikeat sanat. Kun hän istuutui huoneessaan uupuneena, lapsen nukkuessa +hänen lähellään ja talon ollessa tyhjänä, ja luki löytämiään sanoja, +näytti niiden syyttävä hehku liekehtivän hänen omilta huuliltaan. + + Sillä porton huulet tiukkuvat hunajaa, + ja öljyä liukkaampi on hänen suulakensa. + Mutta hänen loppunsa on katkera kuin koiruoho, + moniteräistä miekkaa terävämpi. + + Hänen jalkansa menevät alas kuolemaan, + ja hänen askeleensa rientävät tuonelaan. + +Nämä sanat täyttivät sen pienen huoneen, missä Mary Bascomb istui, +ikäänkuin jonkin villin eläimen uhkaavalla murinalla. + + Nyt minä tahdon tuomita sinut tekojesi mukaan. + Ja minä syytän sinua kaikista sinun inhoittavista + teoistasi eivätkä minun silmäni säästä sinua enkä + minä aio sääliä sinua, vaan minä tuomitsen sinut + tekojesi mukaan + +Mary Bascombin silmiä poltti, hänen kätensä vapisivat, ja hänen +sydämensä jyskytti nopeasti ja säännöttömästi. + + * * * * * + +Talven jatkuessa hän kärsi helmikuussa niin kovasti sydämen +jyskytyksestä, että uskoi sen johtuvan jostakin vakavasta elimellisestä +vaivasta, minkä vuoksi hän kerran keskipäivällä meni neuvottelemaan +siitä tohtori Deweyn kanssa. + +Hän kertoi lääkärille oireensa. Ne tuntuivat hänestä itsestään +hirveiltä ja levottomuutta herättäviltä, kuten tavattoman nopeasti +lyövien valtimoiden äkilliset puuskat, huimaus, hirmuinen tunne kuin +hän olisi tukehtumaisillaan ja usein, jopa melkein alituisesti vaivaava +käsien hermostunut vapiseminen, jota hän ei voinut hillitä. Oliko hän +saamaisillaan halvauksen? Voiko hän mahdollisesti kuolla pöytänsä +ääreen koulussa? + +Vanha karkea lääkäri kuunteli tarkkaavaisesti hänen selostustaan, +katsoen häneen tiukasti ja tutkien hänet sitten perinpohjin, lisäämättä +ainoatakaan sanaa lyhyihin käskyihinsä: "Hengittäkää syvään!" +"Ilmoittakaa, milloin tekee kipeää." "Kääntykää ympäri." + +Kun hän oli lopettanut, ei hän puhunut mitään minuuttiin tai pariin, +katseli vain miettiväisesti. Koettiko hän kerrankin ajatella jotakin +ystävällistä tapaa, jolla voisi ilmoittaa kohtalokkaan uutisen, vaikka +hän muuten aina sanoi sanottavansa säälimättä? + +Sitten lääkäri sanoi: "Teidän sydämessänne ei ole mitään vikaa eikä +muissakaan elimissänne. Te olette ihan terve, varmaankin mainiota +rotua. Te olette terve ruumiillisesti. Minä en voi auttaa teitä +mitenkään." + +"Mutta, tohtori", väitti rouva Bascomb loukkaantuneena, +"ette varmaankaan ymmärtänyt. Minulla on sellaisia hirveitä +vavistuskohtauksia päästä jalkoihin asti. Tuskin jaksan pitää mitään +kädessäni. Ja toisinaan sydämeni sykkii niin nopeasti, että on vaikea +hengittää." + +"Saatteko milloinkaan sellaisia kohtauksia koulussa?" kysyi lääkäri. + +Rouva Bascombin vastaus tuli niin äkkiä, että se hämmästytti häntä +itseäänkin: "En, en!" Hänen mieleensä muistui nyt ensimmäisen kerran, +ettei hän opettajan toimeen ruvettuaan ollut milloinkaan ennen +suoriutunut siitä niin reippaasti ja niin vähän jännittyen. Siinä ei +mikään enää vaivannut häntä. Päinvastoin hän kaipasi sitä joka päivä. +Se tuntui todellakin suovan hänelle lepoa. Nyt sitä ajatellessaan hän +ihmetteli. + +Lääkäri käänsi silmänsä hänestä alkaen hypistellä kynän varttaan. +"Arvaan teidän ottavan kotiolonne perin raskaalta kannalta, rouva +Bascomb", sanoi hän, "ja luullakseni juuri ne vaivaavat teitä. Teidän +pitää oppia hillitsemään itseänne paremmin. Te kärsitte kaiketi niin +sanotuista aivojen puuskista, kiusaantumisen hermostuksesta. Se ajaa +verta ulommista hiussuonista ja vaikuttaa, että sydämessänne tuntuu +niin kummalliselta. Siksi teidän pitää oppia käsittelemään elämää +kylmäkiskoisemmin." + +Ensi kerran — ainoan kerran elämässään rouva Bascomb puhui suunsa +puhtaaksi. Hieman vain — kolme sanaa. "Kuinka minä voin?" huudahti +hän katkerasti, katsoen tohtoriin suoraan, pakottaen heidän katseensa +yhtymään ja vaatien hänet tunnustamaan asioiden tilan, jonka hän +ymmärsi varsin hyvin ilman sanojakin. + +"Niin, kyllä tiedän, kyllä tiedän", myönsi lääkäri nopeasti. + +Hän epäröi, raapi ylähuultaan epävarmana etusormellaan, katsoen +vieläkin rouva Bascombiin, ja sanoi vihdoin: + +"Minä luulen teidän erehtyvän, rouva Bascomb, siinä, että koetatte asua +yhdessä poikanne kanssa hänen avioliittonsa jälkeen. Se ei menesty +milloinkaan. Nuori pari suoriutuu aina paremmin itsekseen. Uskallan +lyödä vaikka vetoakin siitä, etteivät he nauti siitä enempää kuin +tekään." + +Rouva Bascomb vaipui takaisin tuoliinsa mykkänä hämmästyksestä. Tuo +lause: "Koetatte elää poikanne kanssa", järkytti häntä kuin säädytön +pila. Hän avasi jo suunsa huutaakseen: "Koetanko elää heidän kanssaan! +Hyväinen aika, hehän elävät minun kanssani. Se on _minun_ taloni! +Minähän suoritan suurimman osan kuluista." + +Mutta puhelimen kello kilahti samalla kovasti lääkärin pöydällä, ja +kohta hän oli kuin peninkulman päässä, syventyneenä uuteen asiaan, +tarkkaavaisena, kaiken muun unohtaneena. Näytti siltä kuin ei enää +sopisi vaatia hänen huomiotaan, vaikka siitä maksettiinkin. Rouva +Bascomb käsitti, että hänet aina sysättiin syrjään näyttämöltä. + +Lääkäri virkkoi levottomasti kuulotorveen: "Milloin alkoi kuume kohota? +Tunti takaperinkö? Hyvä Jumala! Millainen hänen valtimonsa on? Miksi +ette kutsunut minua ennen? Antakaa hänelle amylnitraattia heti. Minä +olen siellä viiden minuutin kuluttua." + +Hän ponnahti seisoalleen tuoliltaan, pyysi rouva Bascombilta anteeksi +nopealla, lyhyellä viittauksella, otti päällystakin ylleen, painoi +hatun päähänsä ja hävisi. + +Rouva Bascomb jätettiin yksikseen, kuten hänet nykyään aina jätettiin +ilman ainoatakaan katselijaa, joka olisi tiennyt tai välittänyt +siitä, mitä hän teki, mitä tunsi tai kuinka hänen kävisi. Hän oli +saanut huomiota osakseen hetkiseksi, ja nyt hänet lähetettiin pois +merkityksettömänä, laiminlyötynä, ja hänen oli pakko jatkaa matkaansa +— ei kukaan välittänyt minne. Hän napitti päällystakkinsa vapisevin +sormin ja katseli ympärilleen epämääräisesti kuin hakien jotakin +unohtunutta kapinetta, mutta oikeastaan miettien jotakin keinoa, jolla +voisi silotella tätä kohtausta, menettämättä kaikkea itsekunnioitustaan. + +Hänen käyttäytymisessään oli hänelle itselleen jotakin outoa. Mitä +merkitsi tällainen avuton, harhaileva katse? Missä hän oli nähnyt +sen ennen? Hän ei ollut kaiketi milloinkaan näyttänyt tällaiselta +ennen, koska hänen ei ikinä ennen ollut tarvinnut kärsiä näin syvää +ylenkatseen, avuttomuuden, hylkäämisen nöyryytystä. + +Nyt hän muisti sen. Sennäköisiä olivat köyhät surulliset äidit +seisoessaan hänen pöytänsä vieressä, kun hän oli kohdistanut heihin +huomionsa hetkiseksi ja sitten yhdellä ainoalla katseella, sisäisen +kärsimättömyytensä ilmaisulla, työntänyt heidät syrjään näyttämöltä. +Ah, tällä tavallako he siis tunsivat? Olivatko he samanlaisten +vaikeuksien vuoksi tulleet hänen luokseen pyytämään apua? Sellaiseenko +katkeruuteen ja yksinäiseen surkeuteen kuin tähän, mikä nyt oli +musertamaisillaan hänet, hän oli karkoittanut heidät katseellaan? +Olivatko he tulleet hänen luokseen, kuten hän oli tullut lääkärin luo, +toivoen saavansa enemmän kuin olivat uskaltaneet pyytääkään, koska +heidän hätänsä oli ollut niin suuri? + +Hän häpesi ja tunsi itsensä nöyryytetyksi, kun oli joutunut heidän +asemaansa. Hän häpesi nyt, kun sen muisti, sitä katsettaankin, jolla +oli karkoittanut heidät luotaan. Hänen myötätuntonsa heitä kohtaan ei +ollut nyt hellä, vaan vihamielinen, kiihkeä ja loukkautunut. Se teki +hänelle kipeää. Se pisti syvälle arkaan kohtaan, missä se loukkasi +häntä julmasti. + +Hän oli jatkanut matkaansa sokeasti katua pitkin ja pääsi jo +koulurakennuksen ovelle, ennenkuin tuli entiselleen, kuten sanotaan +(vaikka hän näinä päivinä tuskin tiesikään, mitä entisellä +tarkoitetaan), ennenkuin hän ajatteli jälleen Lottieta ja Ralphia ja +sitä tosiasiaa, huutavaa, jyskyttävää tosiasiaa, jonka ympärille kaikki +kiertyi ja jonka lääkäri oli niin loukkaavasti syrjäyttänyt, että näet +se oli hänen talonsa! Se kuului hänelle. Hän oli ostanut sen omilla +rahoillaan, niillä kolikoilla, jotka hän oli ansainnut omalla työllään. +Hän kokosi mieleensä vuorenkorkuiseksi pinoksi kaikki todistukset sen +varmistamiseksi, että se kuului hänelle. Jokaisen täytyi kai tietää +niin tärkeä asia, kenelle talo kuului. Kuinka voi kukaan hetkeksikään +unohtaa sitä, vaikka he eivät tietäisikään (kuten he eivät voineetkaan, +koska hän ei alentunut kertomaan siitä kenellekään), että hän maksoi +verot, osti hiilet, maksoi pesun ja sähkö- ja kaasulaskut ja joka +viikko siivoojattaren palkan ja suoritti melkein kaikki talousaskareet +omin käsin. Hän kokosi yhä korkeammaksi pinoksi kaiken vanhurskautensa. +"Koetatte asua yhdessä poikanne kanssa" todellakin! Tämän lauseen +herättämä suuttumus pani hänet tempoilemaan. + +Hän oli nyt menossa omaan luokkahuoneeseensa, ja tottumuksen raskas +käsi sulki sen huoneen oven, missä Mary Bascomb kiehui vihasta osakseen +tulleesta kohtelusta, ja avasi sen huoneen, missä opettaja kokemuksen +nojalla helposti muisti, että oli jo aika aloittaa Ranskan ja Intian +sotien kertaaminen. + +Sinä iltapäivänä hän kotiin tullessaan huomasi Lottien taas huvittavan +herra Boschia arkihuoneessa. Lottie, katsahtaen yhä uudestaan +anoppiinsa, ei maininnut siitä mitään päivällisellä. Eikä hänen +anoppinsakaan. + + + + +XII + + +Hän ei maininnut mitään siitä, koska tapansa mukaan ei tahtonut vaipua +Lottien tasalle edes tuottaakseen miniälleen vaikeuksia. Ainoa asia, +joka hieman tuki häntä, oli hänen horjumaton vakaumuksensa, että hän +itse oli kokonaan toisenlainen olento kuin Lottie. + +Mutta hänen vaikenemiseensa oli toinenkin syy, pikemmin jonkinlainen +harkitsematon vaisto, joka muutamina seuraavina kuukausina pakotti +hänet olemaan ehdottomasti vaiti Lottien hommista. Hänen vaikenemisensa +läpi tunkeutui hänen sisimpäänsä vähitellen, ensin hiipien ja +tunnustamatta, mutta myöhemmin kiihkeästi ja riemuisan eloisasti eräs +toivo, joka väijyi hänen vaistonsa pohjalla. + +Kevääseen päästessä oli tullut vakinaiseksi säännöksi, ettei Ralphin +äiti halunnut lähteä iltaisin kaupungille, kun muka oli jo käymässä +liian vanhaksi, liian väsyksissä päivän kestäneen opetuksensa +jälkeen ja mieluummin vietti "tyynen, rauhallisen illan kotona" kuin +lähti hakemaan muualta ajanvietettä. Mutta hän meni vielä kirkkoon +jokaisena sunnuntaiaamuna. Lottie sanoi vieraille: "Mamma antaa niin +suuren arvon kirkolle, ja kun se sitäpaitsi on melkein ainoa, mistä +hän välittää, koetamme aina järjestää asiat niin, että hän on vapaa +sunnuntai-aamuina." + +Ralph ja Lottie nukkuivat myöhään sunnuntai-aamuina ja lepäilivät vielä +myöhempään, usein ottaen kellon kymmentä käydessä ruokitun, puetun ja +siistityn lapsen vuoteeseensa ja leikkien siellä hänen kanssaan. + +Pastori Bancroft näki siis rouva Bascombin tulevan kirkkoon entiseen +tapaansa ja ottavan hurskaasti osaa "raamatun kohtien kertaamiseen". +Hän olisi hämmästynyt, jos olisi tiennyt, kuinka rouva Bascombin mieli +huojentui hänen lukiessaan ääneen parhaalla sunnuntai-korostuksellaan: + + Kyllä, hän on tullut raskaaksi pahasta + ja synnyttänyt vääryyttä. + Hän on tehnyt kuopan ja syventänyt sitä, + +tai jos hän olisi voinut kuulla rouva Bascombin kiihkeän äänen, joka +sulautui seurakunnan lohduttavaan muminaan, kun se vastasi hänelle: + + Hän on pudonnut kaivamaansa ojaan, + ja hän saa kärsiä omista pahoista töistään. + +Pastori kaivoi liivintaskustaan esille sen paperin, jossa ilmoitettiin +Naisten armeliaisuus- ja lähetysseuran kokouksista, ja jatkoi +lukemistaan: + + Hän saa vastata omasta väkivaltaisuudestaan. + +Hän ei kuullut sitä raivoa, jolla keski-ikäinen nainen huusi +vastauksensa: + + Minä tahdon kiiltää Jehovaa hänen vanhurskaudestaan. + +Herra Bosch tuli yhä useammin iltapäivisin Lottien huvitettavaksi. +Ainakin ne olivat iltapäiviä, jolloin rouva Bascomb useimmiten +kuuli hänen olevan arkihuoneessa, tullessaan itse kotiin keittiön +ovesta ja mennessään heti yläkertaan omaan huoneeseensa. Siellä +hän tavallisesti tapasi lapsenkin istumassa pienessä karsinassaan +hajalleen heitettyjen leikkikalujen keskellä. Hän oli voimakas, terve +lapsi, ja hänen ruoansulatuksensa oli mainio. Niinpä hän oli yleensä +hyvällä mielellä, ainoastaan harvoin vastustaen tätä yksinäisyyteen +jäämistä. Se oli suurenmoinen hetki rouva Bascombin päivässä, kun hän +aukaisi oven hiljaa ja seisoi siinä. Lapsi kohotti katseensa, ensin +välinpitämättömän kysyvästi. Mikä riemu nähdä kysyvän katseen vaihtuvan +iloiseksi tuntemiseksi, joka kirkasti pikku kasvot kuin sytytetty +liekki, nähdä hänen pudottavan minkä lelun hyvänsä ja ojentavan +kätensä isoäitiään kohti, kuulla hänen kimeän äänensä huutavan: "Ummi! +Ummi!" ja sitten, kun hän tuli vanhemmaksi: "Mummi! Mummi!" Sellaista +päivää ei ollutkaan, ettei rouva Bascomb, vaikka olisi ollut kuinka +alakuloinen tahansa, olisi jättänyt koko maailmaa taakseen astuessaan +tähän huoneeseen. Se oli nyt kolmas huone hänen elämässään, se, missä +hän ei ollut Mary Bascomb, haavoittunut, loukkaantunut, oikeassa oleva +ja vääryyttä kärsivä nainen eikä maltillinen, toimelias, persoonaton +opettajakaan käsittelemässä ammattiinsa kuuluvia välineitä sievästi +ja kätevästi. Kun hän otti lapsen syliinsä, haihtuivat nämä molemmat +naiset hänen muististaan. Hänestä tuli Mummi, joka eli niin mitätöntä, +niin ahdasta elämää, ettei siinä ollut muuta kuin tämä lapsi, joka oli +liian nuori voidakseen puhua ja niin rajattoman suuri, että Mummin +sydän oli usein liian pieni tallettamaan kaikkea. + +Viime aikoina pari näistä naisista eli samassa ruumiissa kääntäen +silmänsä syrjään toisistaan, kun Mummi, pitäen rehevää pikku olentoa +sylissään, koetti sitä pukea päivittäistä kävelyretkeä varten, rouva +Bascombin ankarana kuunnellessa alakerrasta räiskyvää naurua ja kovia, +hilpeitä ääniä. + +Rouva Bascomb istui aina ääneti illallispöydässä, Lottien jaaritellessa +kaikesta muusta, paitsi vieraastaan, ja vain rouva Bascomb istui +kapeassa vuoteessaan korkeakauluksisessa pitkähihaisessa yöpuvussaan +lukien riemuiten: + + Hän, joka on mennyt helvettiin, + ei palaa sieltä enää, + hän ei palaa enää taloonsa. + Eikä hänen sijansa tunne häntä enää. + +Mummi laski, ennenkuin vaipui uneen, varovasti käsivartensa kehdon +poikki, niin että hänen sormensa koskettivat lapseen ja kohosivat ja +laskivat kevyen, tasaisen hengityksen mukana, joka nykyään oli hänen +ainoa iltarukouksensa. + +Opettaja kuunteli ammattimaisen hartaasti opettajain kokouksessa +kerrottuja juoruja eräästä Harristownin koulusta, jossa kuului olevan +rettelöitä. Siellä oli jouduttu vaikeuksiin, tuollaiseen myrkyttävään, +kiihtyvään riitaan, joka alkaa tyhjästä, mutta joka suurten koulujen +ahtaassa ilmapiirissä kehittyy kummalliseksi, ilkeäksi, katkeraksi, +elämän ja kuoleman uhalla käytäväksi taisteluksi. + +Se oli alkanut (mutta tähän aikaan ei kukaan enää ajatellut, kuinka se +oli alkanut) siitä mielipiteiden eroavaisuudesta, kuinka maantiedettä +oli opetettava kolmannella luokalla. Mutta nyt se oli hyvin ilmeistä +sotaa, johon jokainen lähellä oleva oli vedetty mukaan. Toinen osa +opettajista oli johtajan ja toinen johtokunnan puolella. Tähän +kiehuvaan vihan kattilaan silmäilivät toisen pienemmän kaupungin +opettajat tyytyväisen innostuneina. Heidän omassa koulussaan ei ollut +sattunut oikeata tarmokasta oppiriitaa vuosikausiin, itse asiassa +ei sen koommin kun heillä oli ollut johtajana herra Kennedy, tyyni, +vanhahko, kyynillinen herra Kennedy, joka ohjaili alaisiaan niin +sievästi heidän heikkouksiensa avulla. + +Harristownin taistelun kehityksestä teki joka viikko selkoa +seitsemännen luokan opettaja, jonka perhe asui Harristownissa ja joka +vietti viikon loppunsa siellä. Kaikki taistelut ovat mielenkiintoisia +näytelmiä erittäinkin niille, jotka eivät ole uhattuja. Tämäkään +ei ollut siitä poikkeus. Rintamauutiset levitettiin pirteästi +Gilmanvilleen Main-kadun koulun opettajille, jotka virkatovereina +olivat uteliaita tietämään, kuinka asia päättyisi. + +Se päättyi sellaisella paukauksella, joka säikähdytti heitä, sillä se +vavisutti maata heidän omien jalkojensakin alla. Riidan puolivälissä +sai Harristownin johtaja eräästä varakkasta Tyynen valtameren +rannikolla sijaitsevasta kaupungista pyynnön, että hän perustaisi +sinne edistysmielisen, nykyaikaisen koulun. Se oli runsas, rahoilla +lastattu Tyynen valtameren rannikon tarjous, jonka hyväksymisen hän +lukuvuoden viime kokouksessa lennätti liioitellun kerskailevasti Idän +koulun saidan ja vanhoillisen johtokunnan eteen, ojentaen sille samalla +erohakemuksensa yhtä riemuitsevalla eleellä kuin ammattinyrkkeilijä +antaa vastustajalleen lopullisen iskun. Mutta siihen sisältyi +vielä enemmänkin. Hän vei mukanaan sellaisille palkoille, jotka +kohtuuttomasti ylittivät Harristownissa maksetut, ne kuusi opettajaa, +jotka olivat olleet hänen puolellaan. Nämä seitsemän katosivat +samanaikaisesti, ja siinä oli sellaista nenälle käypää julkeutta, ettei +Harristownin johtokunta voinut sitä sietää. Se ei tuhlannut aikaa, +vaan kääntyi alentuvasti pienemmän, köyhemmän Gilmanvillen puoleen +lahjoineen, ja Main-kadun koulun opettajat hämmästyivät kuullessaan, +että herra Kennedylle, heidän omalle Kennedylleen, johon he olivat +luottaneet kuin vuodenaikojen palautumiseen, oli tarjottu niin suuri +palkka Harristownin autioituneen koulun haltuunsa ottamisesta ja +uudestaan järjestämisestä, että hän oli suostunut. + + * * * * * + +"Rouva Bascomb, saisinko puhutella teitä hetkisen kello +kahdeltatoista?" oli herra Kennedy sanonut, ja siellä hän nyt oli +johtajan konttorissa suljetun oven takana ja ihmetteli, mitä oli +tulossa. + +Herra Kennedy selitti sen sellaisella virallisen jäyhällä tavalla, +jolla hän oli kyennyt johtamaan ja hillitsemään kaikkien näiden +helposti kiihoittuvien naisten luonteita. Hän selitti sen ikäänkuin +rouva Bascomb voisi katsella sitä yhtä tyynesti kuin hän itsekin, +ikäänkuin se ei olisi lainkaan mahdotonta — mutta tietysti hän ei ollut +selvillä siitä, mitä rouva tiesi tai toivoi, odottaen sen varmasti +tapahtuvan tavalla tai toisella. Hän pyysi rouva Bascombia eroamaan +nykyisestä toimestaan ja kodistaan ja lähtemään hänen ja neljän +nykyisen opettajatoverinsa kera Harristowniin, esittäen siitä koituvat +edut hyvin selvästi: "Vuosipalkka on viisisataa dollaria suurempi ja +työ helpompi. Luokalla ei ole koskaan viittäkolmatta oppilasta enempää, +ja kaikki ovat varakkaista kodeista. Siellä ei ole työläisten, vaan +ainoastaan hienojen kotien lapsia." + +Hän keskeytti antaakseen tämän vaikuttaa. Koska hän oli tarkastellut +rouva Bascombia yksitoista vuotta, tiesi hän, että tämä puoli asiaa +painoi enemmän kuin raha. Mutta rouva ei sanonut mitään, eipä näyttänyt +edes innostuvan. + +No niin, johtajalla oli varastossaan toinenkin ammus ja vielä pari +kolme lisäksi. + +"Elämän mahdollisuudet ovat erittäin miellyttävät Harristownin +hienossa osassa", jatkoi hän. "Vähän matkan päässä koulusta on niin +hieno täysihoitola, etten ole milloinkaan hienompaa nähnyt, ja sitä +hoitaa todellinen herrasnainen omassa hienossa vanhassa talossaan. Ja +tehän tiedätte, millaisia etuja Harristown tarjoaa teidänlaisellenne, +älyllisiä pyrintöjä kannattavalle naiselle, eikä meillä täällä +Gilmanvillessä ole läheskään siihen verrattavaa: hienoimpia luentoja, +parhaita kappaleita New Yorkin teattereista, Sothern ja Marlowe +Shakespearen näytelmissä, Sembrich lausujana..." + +Rouva Bascombin ilme hämmästytti häntä. Hän ei päässyt siitä selville +eikä voinut käsittää, miksi rouva Bascomb ei empimättä rientänyt pakoon +siitä sekamelskasta, jonka hänen poikansa avioliitto oli tuonut hänelle +kotiin. Hän oli näyttänyt kalpealta koko talven. Tässä tarjoutui +hänelle tilaisuus pelastua kaikesta arvokkaasti. Siihen herra Kennedy +oli luottanut. + +Rouva Bascomb vastasi tyynesti: "Kiitoksia vain siitä, että muistitte +minua, herra Kennedy. Annan sille suuren arvon, mutta en voi +ajatellakaan sen hyväksymistä. Minua tarvitaan kotona." (Hän oli +sanomaisillaan: "Minua tullaan tarvitsemaan kotona.") + +Herra Kennedy ei olisi voinut saada parempaa tilaisuutta viimeiselle +laukaukselle. "Rouva Bascomb", sanoi hän kumartuen eteenpäin, +"sallitteko minun puhua vanhan ystävän vilpittömään tapaan? +Sallitteko minun sanoa, mitä luonnollisesti itsekin tiedätte... +ettei sellainen suunnitelma ole milloinkaan hyväksi, että äiti asuu +yhdessä avioliittoon menneen poikansa kanssa. Siihen liittyy aina +onnettomuutta. Mitä tähän tapaukseen tulee... tiedän sen... yhtä hyvin +kuin kaikki muutkin... ettei tuo... hm... onnettomuus ole teidän +syytänne. Te... hm... teillä on ollut myötätuntomme puolellanne. Mutta +kaikki olemme tajunneet... hm... jos saan sanoa niin... että nuorten +naineiden ihmisten on itsensä paras ottaa vastuu niskoilleen. Ihmiset, +jotka menevät naimisiin" — hänen äänensä muuttui puuromaiseksi, ja hän +keskeytti, hakien epäröiden sanoja — "ihmiset, jotka menevät naimisiin, +ottavat itselleen erinäisiä velvollisuuksia, jotka heidän pitäisi..." + +Tämä oli mieletöntä, ajatteli rouva Bascomb. Kuinka johtaja saattoi +sovittaa tuollaisia ummehtuneita vanhoja jokapäiväisyyksiä tähän +tapaukseen? Hän ei aikonut sietää sitä hetkistäkään lisää. Hän nousi +lopettaakseen kaikki selittelyt. Mutta ei kuitenkaan vihaisesti. Hän +oli liian varma asiastaan tunteakseen suuttumusta. Eikä herra Kennedy, +voimatta tietää, mitä oli tulossa kotona, voimatta nähdä sitä toivon +ovea, joka hitaasti avautui, saattanut tietää, kuinka väljähtyneiltä +hänen pienet valmiiksi ajatellut mietelmänsä kuulostivat. + +Hän sanoi: "Joskus on sellaisia erityisiä olosuhteita... ei, minä +luulen, että minua tullaan tarvitsemaan kotona liian paljon, voidakseni +ottaa vastaan paikan muualta." Ärtyneenä toisen tietämättömyydestä, +vaikka itse ei kertonut kaikkea, hän lopetti hieman jäykästi: "Luulen +kykeneväni yhtä hyvin arvostelemaan omia asioitani kuin — kuin muutkin +ihmiset." + +Herra Kennedy ei tunnustanut häviötään. Hän tarvitsi todellakin +rouva Bascombia. Hän saisi kyllä tarpeeksi tekemistä Harristownissa, +vaikkei palkkaisi toimeen jotakin kokematonta nuorta opettajaa, mikä +ehkä ei päättyisi hyvin. Niinpä hän sanoi herttaisesti, välittämättä +kieltäytymisestä: "No niin, rouva Bascomb, ajatelkaa kuitenkin asiaa, +ajatelkaa sitä joka tapauksessa. Minä säilytän teille sen toimen +avoinna viikon. Ei kukaan järkevä ihminen voi päättää mitään vähemmässä +kuin viikossa. Tulkaa tänne ensi keskiviikkona ja ilmoittakaa minulle +silloin lopullinen päätöksenne." + +Kun rouva Bascomb astui keittiöön sinä iltapuolena, ei arkihuoneesta +kuulunut ääntäkään. Herra Bosch ei nähtävästi ollut tullut. Mutta +mennessään sen kautta halliin hän kuuli verhojen takaa äkillistä +säikähtynyttä liikettä, tuoli narahti, astuttiin nopeasti pari kolme +askelta, ja samalla alkoi kuulua hengästyneitä, mutta sujuvia ääniä +kuin siellä puheltaisiin vain ylimalkaisista asioista. Hän pysähtyi +epävarmana. Lottien ääni sanoi: "Tekö siellä olette, mamma? Hyväinen +aika, ettekö tule kotiin liian varhain? Herra Bosch ja minä sanoimme +juuri, kuinka tämä ihana kevätilma panee ihmisen rientämään!" + +Lottie seisoi siinä työntäen verhoa syrjään. Hänen anoppinsa nojautui +seinään, voidakseen riisua kalossinsa, ja suuntasi katseensa syrjään +heistä. Hän ei katsahtanutkaan Lottieen, mumisi vain jotakin lapsesta +ja meni yläkertaan. + +Takaansa hän kuuli Lottien huojentuneen äänen sanovan: "Ei, hän ei +huomannut..." Lottie luuli häntä varmaankin hölmöksi. Sitä parempi. Hän +sanoi itsekseen: + + Kaikki ne, jotka vihaavat, joutuvat häpeään, + eikä jumalattomien telttaa ole enää olemassa. + +"Mummi! Mummi!" huusi lapsen ääni. Hän oli niin älykäs, tuo pieni +lemmikki. Tiesi täsmälleen ajan, milloin sai ruveta odottamaan isoäitiä +ja kaivattua kävelyretkeä. Hän tunsi jo portailta kuuluvat askeleet. + +Pienen makuuhuoneen ovi oli auki. Lapsi seisoi nojautuen pienen +karsinansa aitaukseen käsivarret ojossa ja polkien pieluksia +kärsimättömästi. "Mummi! Mummi! Ulos! Ulos!" + +Ikkunasta tulviva valo, joka kimmahti takaisin valkoisesta ovesta, osui +kirkkaana lapsen kauniiseen korkeaan otsaan, jättäen silmät varjoon +ja tuoden näkyviin poskien ja leuan ääriviivat, jotka tavattomasti +muistuttivat isoisää. Rouva Bascomb hillitsi huudahduksensa ja +painoi kädellä sydäntään, johon oli koskenut kovasti. Hyväinen aika, +nehän olivat Johnin omat kasvot, hänen todellinen ilmeensä! Vainaja +oli siellä ja katsoi häneen noista rakastavista, elävistä silmistä +tervehtien... + +Hän sieppasi lapsen syliinsä ja tarkasteli hänen kasvojaan. + +"Ulos! Ulos!" huusi pienokainen pomppien maltittomana ja suoristaen +pienen voimakkaan selkänsä terveen lapsen hämmästyttävän voimakkailla +tempauksilla. Hento keski-ikäinen nainen jaksoi tuskin pidellä häntä +sylissään. Säikähtyneellä isoäidillä, jonka sydän vieläkin sykki +hurjasti yhdennäköisyyden järkytyksestä, ei ollut muuta kuin yksi toivo +— saada puristaa hänet kovasti syliinsä, peittää hänet suuteloilla, +tunnustella häntä ja joutua hänen tunnusteltavakseen. + +Mutta pienokainen ei halunnut mitään sellaista, vaan tahtoi päästä ulos +katsomaan maailmaa ja hengittämään raitista ilmaa. Hän ei vaatinut +isoäidiltään muuta kuin palveluksia. + +Rouva Bascomb höllensi kaipauksesta pakottavien käsivarsiensa otetta, +laski lapsen kehtoon ja ryhtyi etsimään pientä lakkia ja päällystakkia. + + + + +XIII + + +Lottien kanssa oli melkein mahdotonta tulla toimeen muutamina +seuraavina päivinä. Hänen mielentilansa purkautuivat alituisesti esille +tunteenpuuskina, joita hänen anoppinsa ei ymmärtänyt, ja vaihtelivat +nyt melkein joka hetki sen sijaan, että niiden välillä oli ennen +tavallisesti ollut tunti. Mitä ikinä joku teki, oli se väärin: jos +puhui tai oli puhumatta, otti lapsen syliinsä tai antoi sen olla +alallaan, ehdotti kaupungille lähtöä tai kotona pysyttelemistä. Hän +vihastui hirveästi, kun rouva Bascomb, ajatellen ilman muuttuneen +aamusta, riisui paksun villapuseron, jonka Lottie oli pukenut lapsen +ylle, ja otti sen sijalle kevyen röijyn, jonka itse vasta äskettäin oli +ostanut. + +"Hän on minun lapseni!" oli Lottie tiuskaissut, riisuen kiireesti +röijyn, heittäen sen lattialle ja tunkien lapsen käsivarret takaisin +villanutun hihoihin. + +Kun hän sai selville, että Ralph oli kuluttanut puolituntisen +pallokentällä (avajaiskilpailuissa, ensi kerran toista vuotta kestäneen +poissaolon jälkeen), aloitti hän äkäisen murjotuksen, jota Ralph, +puolustellen itseään, katuen, kiusaantuneena turhaan koetti murtaa +pitkillä toistetuilla selityksillä, kuinka kaikki tapahtui, kuinka hän +ei ollut ehtinyt soittaa hänelle eikä ottaa häntä mukaansa, kuinka +päällikkö oli tullut puoli tuntia ennen sulkemisaikaa hänen luokseen +ja sanonut: "Kuulkaa, Bascomb, lähdemmekö kilpailuun?" Rouva Bascomb +raivostui Ralphiin, nähdessään kuinka tuskaisena hän tarkkasi Lottien +kasvoja, kuinka hän hätääntyi huomatessaan niissä tyytymättömyyden +varjon, kuinka levoton hän oli, kunnes Lottie suvaitsi leppyä ja +jälleen hymyillä. Lottien tarvitsi vain katsahtaa häneen voidakseen +hallita häntä, ajatteli rouva Bascomb vihoissaan. + +Ja kuitenkin rouva Bascomb sattui näiden myrskyjen, ärtyisyyden ja +järjettömyyden puuskien keskivaiheilla näkemään vilahdukselta Lottien +toisenlaisena kuin milloinkaan ennen. Hän kulutti tavallisesti +lauantai-iltapäivän ulkosalla lapsen kanssa, Ralphin ja Lottien mentyä +jonnekin tekemään jotakin, ellei muuta, niin ainakin katselemaan +eläviäkuvia. Mutta Ralph ei ollutkaan vapaa eräänä lauantai-iltapäivänä +toukokuussa. Hän oli soittanut konttorista, että hänen piti olla +ylityössä koko iltapäivä. Se oli aina tervetullutta, koska se tarkoitti +lisätuloja. Lottie oli pukeutunut ja lähtenyt kaupungille heti puolisen +jälkeen. Rouva Bascomb oli sopinut hammaslääkärinsä kanssa kello kolmen +ajasta. Siinä ei ollut muuta neuvoa kuin ottaa lapsi mukaan kokoon +taitettavissa vaunuissa, jotka hän jaksoi kantaa yksinään portaita ylös +ja alas. + +Hän saapui juuri ajoissa hammaslääkärin vastaanottohuoneeseen hän +ei koskaan myöhästynyt mistään — mutta lääkäri ei voinutkaan ottaa +häntä vielä vastaan. Tavallisesti istuessaan siellä hänen hitautensa +viivyttämänä, kun hän oli rientänyt tulemaan ajoissa, hän vaivasi +aivojaan morkkaamalla maailman pahanilkisyyttä. Mutta tänä iltapäivänä +hänen täsmällisyyttään kohdannut vääryys näytti liukuvan hänen ohitseen +pistämättä kipeästi. Hän ei voinut kohdistaa siihen ajatuksiaan. +Kummallista! Ehkä se johtui siitä, että pienokainen häiritsi hänen +tarkkaavaisuuttaan hämmästyttävällä harrastuksellaan kuviin, ollen +siinä paljon edellä iästään. Hammaslääkärin pöydällä lojuvien vanhojen, +pehmenneiden aikakauskirjojen joukossa oli muuan risainen kuvakirjakin. +Isoäiti hämmästyi nähdessään, kuinka näppärästi pienet kädet +kääntelivät lehtiä, kuinka tarkkaavaisesti kirkkaat silmät katselivat +hevosien ja kamelien ja sikojen hauskoja kuvia. + +"Enpä ole milloinkaan elämässäni nähnyt noin taitavaa lasta!" ajatteli +hän ylpeästi. Ja sitten hän uudesta mielijohteesta hymyili itselleen +huvitettuna. Hyväinen aika, hänhän oli ihan samanlainen kuin mautkin +hassahtaneet isoäidit. + +Hän ajatteli nyt ensi kerran, että hän sentään jossakin suhteessa oli +hieman muiden ihmisten kaltainen. + +Hän siirsi katseensa hetkiseksi pienokaisesta syrjään. Hammaslääkärin +vastaanottohuone oli alakerrassa. Katukäytävä oli juuri hänen ikkunansa +edessä. Ryhmä työläistyttöjä seisoi siellä nauttien lauantai-illan +suomasta miellyttävästä laiskottelemisesta, jutellen kevyesti ja +näyttäen papukaijaparvelta kirkkaanvärisissä hatuissaan ja puvuissaan. +Heidän kimeät, sivistymättömät, varomattomat nuoret äänensä kuuluivat +avonaisesta ikkunasta sekavina ja hajanaisina joutavan ja tyhmän +keskustelun katkelmina. + +"Minä sanoin hänelle, minä sanoin: 'Sinun on parasta pitää huolta +omista asioistasi!' minä sanoin." + +"Hän sanoi minulle: 'Vaaleanpunainen on sinun värisi äläkä sinä +milloinkaan välitä siitä, mitä muut sinulle sanovat.'" + +"Hän aikoi suuttua, mutta ei voinut silti olla purskahtamatta nauruun." + +"Se uusi askel, jonka hän näytti minulle..." "Musta satiiniröyhellys +ompeleita pitkin..." "Jos vain kärvennät päät..." + +He tirskuivat ja työnsivät päänsä yhteen kuiskaillakseen, purskahtaen +sitten kovaan nauruun, heiluen korkeilla kannoillaan, heidän sileiden +valkoisten nuorten kurkkujensa taipuessa taaksepäin kuin visertämään +rupeavien lintujen kaulat. + +Rouva Bascomb näki vilahdukselta erään kasvot, verhojen muodostaessa +hetkiseksi puitteet niiden ympärille — kauniit, lapselliset, +tyhmät kasvot, jotka olivat ihan kukkuroillaan mielihyvää, jonkun +leikkikentälle välitunniksi rientäneen tytön kasvot, jotka olivat +täynnä kalliiden, läksyistä vapauttavien minuuttien riemua. + +Verho lennähti syrjään. Tyttöjoukko maleksi tiehensä, heidän ääntensä +lakatessa vähitellen kuulumasta. Nuo kasvot olivat olleet tutut. Missä +hän oli ne nähnyt? + +Kah, se tyttöhän oli Lottie! + +"Kaikki valmista, rouva Bascomb", sanoi hammaslääkäri avaten oven +hänen takanaan. "Olen hyvin pahoillani siitä, että olen antanut teidän +odottaa." + +Tuntien rouva Bascombin vanhastaan hän lausui anteeksipyyntönsä peläten +ja oli iloinen, kun rouva Bascomb ei huomauttanut ollenkaan hänen +viipymisestään. + +Kotona sinä iltana Lottie oli kummallisempi ja oikullisempi kuin +koskaan. Rouva Bascomb, kylvetettyään lapsen, ruokki hänet ja pani +hänet vuoteeseen, istuutuen sitten, mitä harvoin teki kotonaan, +puoleksi tunniksi lukemaan jotakin kirjaa. Hän ei milloinkaan enää +halunnut istua arkihuoneessa iltaisin. Hänelle kuuluva osa talosta +oli supistettu tähän pieneen makuuhuoneeseen, jonka hän jakoi lapsen +kanssa. Tänä lämpimänä kevätiltana hän antoi ikkunan ja oven olla auki, +että ilma vaihtuisi, ja istuutuen lampun viereen, joka oli käännetty +varjostamaan lapsen silmiä, hän avasi kirjan ja alkoi lukea. + +Se oli Kansallisen kasvatusyhdistyksen valiokunnan laatima selostus +niin sanotusta itävaltalaisesta vähennyslaskun opettamistavasta. Herra +Kennedy oli antanut sen hänelle ja pyytänyt häntä lausumaan siitä +mielipiteensä seuraavassa opettajain kokouksessa. Se oli tapahtunut jo +monta viikkoa sitten, mutta hänen väkisin hillitty vihansa, toivonsa +ja kärsimättömyytensä olivat tehneet hänet niin hajamieliseksi, ettei +hän ollut kyennyt koko asiaa ajattelemaan. Tämän uuden menetelmän +väitettiin voivan lyhentää kolmella viikolla vähennyslaskun +opettamiseen tarvittavaa aikaa, joten jäisi paljon enemmän tilaisuutta +kertomataulun opettamiseen. Sellainen säästö oli luonnollisesti tärkeä. + +Kun hän istui siinä koettaen kiinnittää tarkkaavaisuuttaan menetelmän +asialliseen, johdonmukaiseen selitykseen, oli hän epämääräisesti +tietoinen Lottiestakin, joka harhaili levottomana huoneissa, liikkuen +edestakaisin huoneensa ja kylpyhuoneen väliä, läiskien ovia, avaten +laatikoita ja paukutellen niitä kiinni. Oli selvää, ettei hän tiennyt, +mihin hän oikeastaan ryhtyisi, vaikka talossa olikin suunnattomasti +tehtävää. + +Kun tätä rauhatonta liikehtimistä jatkui, ihmetteli rouva Bascomb, +oliko Ralph ehkä ihmeeksi mennyt kaupungille ilman Lottieta. +Hetkisen kuluttua, kun tämä mielijohde kohosi korkeammalle hänen +tietoisuuteensa, laski hän kirjansa syrjään ja meni alakertaan muka +juomaan lasillisen vettä. Ralph istui arkihuoneessa vaipuneena syvälle +nojatuoliin ja piteli, käsivarret levitettyinä leveälle eteensä, +sen newyorkilaisen lehden suuria sivuja, jota hän aina halusi lukea +pirteiden urheilu-uutisten vuoksi. Rouva Bascomb oli nähnyt hänet tällä +tavalla tuhansia kertoja ja nytkin kiinnitti sivumennen huomionsa tähän +tuttuun kuvaan. "Hyväinen aika", ajatteli hän. "Ralph onkin kotona! +Mikähän minut pakotti ajattelemaan, että hän oli mennyt ulos?" + +Itävaltalainen vähennyslaskun opettamistapa palasi heti hänen +mieleensä. Hän alkoi muistella muutamia nykyisen luokkansa erityisiä +lapsia, joille laskento oli hyvin vaikeata. Huojentaisiko tämä +menetelmä todellakin heidän opintojaan? + +Hän istuutui vielä kerran lampun ääreen kirja kädessään, unohtaen +melkein kokonaan Lottien ja hänen laiskan, tarkoituksettoman +häärimisensä. Hiljaisuus. + +Oliko yhteenlaskun käsite todellakin helpompi kuin vähennyslaskun, +oleellisempi tavallisen lapsen tavalliselle järjelle? Hän muisteli +menneiden vuosien opettajakokemuksia, punniten tätä asiaa vakavasti. + +Sitten säpsähdytti häntä se vaikutelma, että joku katsoi häneen +kiinteästi. Hän käänsi äkkiä päätänsä ja näki Lottien seisovan ovella. +Rouva Bascomb taivutti päänsä kumaraan, niin että sopi katsella +silmälasien yli, saadakseen selville, mitä Lottie halusi. + +"Kysyitkö sinä minulta mitään, Lottie?" sanoi hän. + +"Olen seisonut tässä ihmetellen, mitä kirjaa te luette", sanoi Lottie +odottamatta. + +Hän oli pukeutunut rypistyneeseen aamunuttuun, eivätkä hänen kasvonsa +olleet oikein puhtaat. Kotona ei tavallisesti ollut sellaista iltaa, +ettei Lottie viettänyt tuntikausia kuvastimen ääressä. + +"Mitäkö minä luen", toisti rouva Bascomb hämmästyen aika +lailla ja tuskin uskoen, että oli kuullut oikein. Hän katsoi +Lottieen ja sitten jälleen kirjaansa. "Tämä on vain Kansallisen +kasvatusyhdistyksen toimittama julkaisu itävaltalaisesta vähennyslaskun +opettamismenetelmästä", sanoi hän. + +Tällaisen tosiseikan selvällä toteamisella oli ennenkuulumaton vaikutus +Lottieen. Hän heilautti käsivartensa päänsä yläpuolelle ja huudahti +kiihkeästi: "Ah, hyvä Jumala!" Sitten hän purskahti itkuun ja hyökäten +takaisin omaan huoneeseensa läimäytti oven kiinni takanaan. + +Rouva Bascomb ei ollut milloinkaan hämmästynyt näin vilpittömästi +eikä ikinä joutunut tällaiseen neuvottomuuteen. Tuntui siltä kuin hän +olisi kertonut neljä neljällä ja nähnyt sen silmiensä edessä tekevän +viisitoista. Ei kannattanut koettaakaan ymmärtää Lottieta — saada +selvää hänen tempuistaan. Se oli samanlaista kuin koettaisi ymmärtää +kissaa tai koiraa. + +Eikä piakkoin olisi enää tarvis sitä koettaakaan. + +Tyyntyneenä ja ylenkatseellisena rouva Bascomb jatkoi niiden +menetelmien tutkimista, joita itävaltalaisissa kouluissa sovellettiin +vähennyslaskun opettamiseen. + + + + +XIV + + +Rouva Bascomb oli usein kysynyt itseltään levottomana, mille kannalle +hänen olisi parasta asettua, jos... kun... Hän pelkäsi, ettei hän +voisi teeskennellä hämmästystä, koska oli niin monta kertaa miettinyt +kaikkia niitä mahdollisia keinoja, joilla se voisi tapahtua, ettei +mikään niistä voinut olla hänelle tuntematon. Ja Ralphin mielestä se +varmaankin olisi omituista, ellei hän hämmästyisi. + +Mutta sen tapahtuessa hän huomasikin, ettei hänen tarvinnut olla +huolissaan siitä tarkkaavaisuudesta, jota Ralph hänelle osoittaisi. Se +selvisi hänelle sinä hetkenä, jolloin hän maanantai-iltapäivänä avasi +oven ja näki Ralphin seisovan siellä lapsi sylissään, kasvot kalpeina +silmien leimutessa. + +Hänen ilmeensä ja sekin, että hän oli siellä siihen aikaan päivästä, +säikähdytti häntä niin, että hän huusi kuin ei olisi ennakolta tiennyt +hänen vastaustaan: "Voi, Ralph! Mitä on tapahtunut?" + +"Lottie on mennyt tiehensä", tiuskaisi Ralph käheällä äänellä. +"Karannut. Lähtenyt sen Boschin mukana, joka kerran vieraili täällä +hänen luonaan. Hän lähetti sanan konttoriin, että minun piti tulla +kotiin heti, koska lapsi jäisi muuten yksikseen. Ja kun tulin tänne, +oli täällä kirje häneltä." + +"Ah, Ralph!" huusi hänen äitinsä, jonka polvet horjuivat. Hän vaipui +istumaan, suunnaten katseensa tarkkaavaisesti pojan kasvoihin. Miltä +kannalta Ralph tämän asian ottaisi? + +Ralph luuli äidin huudahduksen johtuneen myötätunnosta ja torjui sen +raa'asti. "Pyh, minä en välitä siitä!" sanoi hän hurjasti. "Sinun ei +tarvitse luulla sen merkitsevän minulle mitään. Antaa hänen mennä!" + +Hänen äitinsä kalpeat, säikähtyneet kasvot näyttivät hämmästyttävän +häntä, tekevän hänet toivottomaksi. "Hyvä Jumala, äiti" sanoi hän +vihaisesti. "Sinun on täytynyt huomata, millainen helvetinmoinen +erehdys se oli. Millainen hölmö, millainen kirottu ääliö mies sentään +voi olla!" + +Hänen äitinsä nautti hänen sanoistaan kuin nektarista. Hän tunsi +rintansa kohoilevan rajusti ja alkoi käsittää, mitä oli tapahtunut. +Se oli siis lopussa, uskomaton painajainen oli haihtunut. Hän oli +hengissä päässyt sen läpi. Eikä Ralph välittänyt koko asiasta, ei ollut +ennenkään välittänyt. Hän oli saanut Ralphin takaisin jälleen, oman +Ralphinsa. Ja hänellä oli lapsi, Johnin pojantytär. Vuosia aukeni hänen +eteensä ja niiden kultainen portti helisi. + +"Ah, Ralph", huudahti hän jälleen, kyynelien virratessa poskille. +"Rakas poikani, rakas poikani!" + +Ralph oli hänen poikansa jälleen, vapautunut siitä saastaisesta +tilasta, joka oli pannut hänet näyttämään niin halveksittavalta ja +erottanut heidät molemmat säädyllisistä ihmisistä, säädyllisistä +elämäntavoista, ja voisi aloittaa kaikki uudestaan, poika parka, elää +niin, että olisi kunniaksi sekä itselleen että hänelle. Hän tunsi +entisen äidinrakkautensa palaavan yhtä puhtaana kuin hän koskaan oli +sitä tuntenut. + +"Rakas, rakas poikani!" huusi hän kyyneltensä läpi ja astui kiihkeänä +Ralphin luo. "Äitisi on täällä luonasi. Me voitamme sen kyllä yhdessä +ja unohdamme kaikki. Jokainen unohtaa sen pian. Ja meillähän on lapsi. +Hän on jättänyt meille lapsen." Hän kiersi käsivartensa Ralphin ja +pienokaisen ympärille, puristaen heitä molempia rintaansa vasten. Hän +rakasti poikaansa sanomattomasti senvuoksi, ettei tämä välittänyt +Lottien karkaamisesta. + +Ralph seisoi jäykkänä ja kylmänä hänen syleilyssään, ja hän tunsi... +mitä hän tunsikaan? Jotakin, mitä heidän toisiaan koskettavat ruumiinsa +ilmoittivat hänelle, jotakin, mitä ei ollut huomannut hänen kasvoissaan +eikä kuullut hänen äänessään, jonkin hänen ruumiistaan tulleen viestin, +joka ei mennyt aivojen läpi — jotakin, mitä hän hetkistä myöhemmin +kieltäytyi myöntämästä tunteneensa. "Anna minulle lapsi", sanoi hän. +"Sinun pitää mennä yläkertaan pesemään kasvosi ja kätesi. Se tekee +sinulle hyvää." Sillä pari polttavaa kyyneltä oli vierähtänyt Ralphin +silmistä ja juovittanut hänen kalpeat poskensa. + +Ralphin mentyä hän ajatteli: "Hän on yksinkertaisesti ihan suunniltaan +äärettömästä huojennuksesta. Se on luonnollisesti hermostuttava +järkytys, kuten ainakin suuri muutos. Minun täytyy valmistaa illallinen +tavallista aikaisemmin. Hän on ruoan tarpeessa." + +Kun Ralph tuli alakertaan, lähetti rouva Bascomb hänet takapihalle +lapsen kanssa, joka jo tähän aikaan alkoi seisoskella yksinään ja +astua muutamia askelia. Hän itse ryhtyi hääräilemään keittiössä ja +ruokasalissa. Hänen jalkansa eivät tuntuneet koskettavankaan lattiaan, +ja hän uskoi voivansa yhdellä ainoalla ponnahduksella hypätä tuolin tai +pöydän yli. Sellainen hurja helpotus oli peloittava. Ei ollut ihmekään, +että Ralph näytti järkkyneeltä. Ei olisi hyvä sallia hänen puhua siitä +liian paljon, vaan suunnata hänen ajatuksensa rauhallisiin, iloisiin +tulevaisuuden suunnitelmiin. + +"Tulevaisuus!"... Tämä sana pani pasuunan soimaan hänen sydämessään. +Hän ja Ralph ja lapsi. He voisivat nyt sanoa häntä Joannaksi, nimittää +häntä oikealla nimellään. He saisivat pitää hänet kokonaan itseään +varten, rakastaa, kasvattaa ja kehittää häntä kuin mahdollisuuksien +rikasta puutarhaa, jollainen hän oli. Kaikki hänen omat kokemuksensa +kasvattajana ja äitinä voitaisiin nyt panna kehittämään hedelmiä +rakkaassa lapsessa, Johnin pojantyttäressä... + +"Tule, Ralph", huusi hän, "illallinen on valmis". + +Sellainen illallinen! Saada syödä ateriansa väittelyittä ja juoruitta, +ilman pitkiä mutkallisia kertomuksia viimeisten elävienkuvien +juonesta, tarvitsematta hermostuneesti pelätä selittämättömiä +äkillisiä vihanpuuskia, ilman loppumattomia, epäjohdonmukaisia juttuja +tuntemattomista ja halveksittavista arki-ihmisistä, jotka kuuluivat +Lottien menneisyyteen! Oli uskomatonta, kuinka suurta mielihyvää +rouva Bascomb tunsi katsellessaan korkeassa tuolissaan istuvaa lasta, +joka söi tyynesti eteensä pantua terveellistä, ravitsevaa ruokaa, +rimpuilematta minkään aiheettoman tyhmän vallattomuuden takia ("Kas +niin, mamman pikku tytönkin pitää saada säilykkeitä, jos hän vain +haluaa.") tai joutamatta ilman syytä äkillisen ankaruuden uhriksi +("Voi, sinä ilkeä pieni tenava, kuinka sinä kehtaat sotkea sylisi +tuolla tavalla! Ihan tulen sairaaksi katsellessani sinua. Istu suorana +siinä, tai minä näytän sinulle. Enpä ole milloinkaan nähnyt mokomaa +ruokotonta lasta.") + +Rouva Bascomb koetti nyt parhaansa mukaan pitää keskustelua tyynenä ja +rauhallisena eikä maininnut Lottieta, vaan puheli lapsen reippaista, +hullunkurisista pikku tempuista. Hän pani lapsen yhä uudestaan +toistamaan kaikki sen tuntemat sanat, ja kun hän kuuli sen liittävän +pari sanaa yhteen tehdäkseen niistä lauseen, huudahti hän kuin se olisi +jotakin ihmeellistä. + +"Vauva kuuma", sanoi pienokainen selvästi kuin ilmaistakseen, miksi oli +sylkenyt suustaan ensimmäisen lusikallisen lientä. + +"Kuulehan, Ralph", sanoi hänen isoäitinsä, "minä en muista milloinkaan +kuulleeni noin nuoren lapsen kyenneen..." + +Ralph sanoi puuromaisella äänellä: "Missä hän on voinut seurustella +sen miehen kanssa? Ei ainakaan kadulla. Siitä olisin kyllä kuullut +puhuttavan." + +Kun hänen äitinsä pelokkaasti katsoi häneen, tiuskaisi hän vihaisesti: +"Eipä silti, että minä _välittäisin_ siitä! Jos _mies_ vain on +sellainen, jollaisista hän pitää." + +"Kuulehan nyt, Ralph", sanoi hänen äitinsä. "Me emme syö mitään +jälkiruokaa tänä iltana. Meillä ei ole kummallakaan ruokahalua. Sinun +pitää leikkiä lapsen kanssa vähän aikaa, ja minä suoritan askareet. +Vuode on meille nyt paras paikka. Me olemme enemmän itsemme kaltaisia +aamulla." + +Mutta nopeasti puuhatessaan keittiössä hän ajatteli, ettei hän +milloinkaan voisi tuntea itseään enemmän kaltaisekseen kuin nyt. Niin, +hän oli oma itsensä kerran vielä, oltuaan kuukausia kuin täynnä kipeitä +ruhjehaavoja. + +Riemun aallot vyöryivät huoneeseen, hukuttaen hänet ja taas kohottaen +ylös. Lottie oli mennyt matkoihinsa. He eivät näkisi häntä milloinkaan +enää. Ralph oli hänen omansa vielä kerran, ja hänet voitiin nyt +muovailla hyödylliseksi, kunniaa tuottavaksi mieheksi, kuten hän aina +oli suunnitellut. Ja hänellä oli lapsikin. _Hänen_ lapsensa nyt. Johnin +oma Japsi. + +"Ihmeelliset ovat Herran tiet", lauloi hän hiljaa sydämessään, +niellen iloiset kyynelensä. Häntä järkytti se vanhurskas tapa, kuinka +Jumala lopulta oli toimittanut hänelle palkinnon. "Tämä on kuin Jobin +historia", ajatteli hän hartaasti. "Jumala koetteli minua saadakseen +nähdä, voinko kestää." + +Hän pesi, ripusti rievut kuivamaan ja väännettyään valon sammuksiin +meni ruokasalin läpi arkihuoneeseen. Hän ei ollut sieltä kuullut +mitään ääntä vähään aikaan, arvaten siitä lapsen käyneen uniseksi, +ja näkikin hänen nyt nukkuvan sikeästi isänsä sylissä. Ralph istui +jäykkänä suoraselkäisellä tuolilla, tuijottaen lapsen pään yli +vastapäiseen seinään. Kun hänen äitinsä astui sisään, ei hän vähään +aikaan liikahtanutkaan. Mutta sitten hän säpsähti, katsoi äitiinsä +omituisesti, melkeinpä odottavasti kuin ei aluksi olisi käsittänyt, +kuka hän oli. Toinnuttuaan siitä hän sanoi pudistaen uhmaavasti +päätänsä ja hartioitaan: "Minä istuin tässä ajatellen, kuinka hyvä +asia se on, että hän on mennyt matkoihinsa." Hän puhui kovemmin kuin +oli tarpeellista pienessä huoneessa ja jatkoi samanlaisella kimakalla +äänellä: "Me olisimme vain hieroneet toisemme vereslihalle. Onpa +tosiaan mukavaa, että se nyt on lopussa!" + +Hänen äänessään oli kaikua siitä sanattomasta viestistä, jonka äiti oli +saanut häntä syleillessään, ja se herätti jälleen levottomuutta. Rouva +Bascomb otti nukkuvan lapsen hänen sylistään ja sanoi: "Sinun on nyt +parasta mennä nukkumaan, Ralph. Mielenliikutus on varmaankin väsyttänyt +sinut kokonaan." + +"Kenet? Minutko?" sanoi Ralph kovaa. "Ei likikään! Se ei merkitse +minulle mitään, sanoinhan jo sinulle. Hän on mennyt jonkun omaan +lajiinsa kuuluvan miehen mukana." + +"Sinun on parasta mennä vuoteeseen, Ralph", toisti hänen äitinsä +levottomana. + +"Ehkä niin..." vastasi Ralph epäröiden. + +He menivät yhdessä yläkertaan. Kello puolikymmenen aikaan talo oli niin +pimeä ja rauhallinen kuin jokainen siellä nukkuisi yhtä sikeästi kuin +lapsikin. + +Mutta Mary Bascomb ei nukkunut. Tämä hetki oli liian kallis. Sen +voimakas maku korvasi sapen, jolla hän oli elänyt. "_Makeammat +hunajaa ja mesileipää..._" Hän ei voinut edes levätä vuoteessaankaan +makuuasennossa. Kiihkon valtavat tyrskyt olisivat tukehduttaneet +hänet, jollei hän olisi ollut pystyssä vastustamassa niitä. Hän nousi +istualleen. Mutta sekään ei riittänyt. Hän siirtyi seisomaan lattialle +lämpimänä varhaiskesän yönä ja tunsi huoneen äkkiä täyttyvän intohimon +nousuvedellä. Yö, koko yökään ei olisi tarpeeksi pitkä pakottaakseen +hänet uskomaan tähän riemuun, muuttaakseen sen osaksi hänestä itsestään. + +Jokin sen uusi puoli juolahti hänen mieleensä alituisesti, muuan +mitätön, mutta merkityksellinen, heitettynä sikinsokin yhteen — +kylpyhuone. Hän löi kätensä yhteen ilosta ajatellessaan, että hän +nyt saisi pitää kylpyhuoneen siistinä jälleen. Hän aikoi nousta +päivänkoitteessa ja ennen kouluun lähtöä heittää roskalaatikkoon kaikki +kuvottavasti tuoksuvat valmisteet, jokaisen tölkin ja pullon ja purkin +ja punaiseksi tahritun rievun. Ennenkuin Ralph heräisi aamulla, olisi +hän heittänyt menemään ja polttanut kaikki Lottien kauttakulun taloon +jättämät merkit. + +Sitten hän aikoi uudestaan maalauttaa talon, hankkia uudet seinäpaperit +ja korjauttaa tuolit. Uudet verhot. Uudet kuvat seinille. Vaikka +hänen pitäisikin ottaa rahoja pieneltä säästökassatililtään, tahtoi +hän sisustaa talonsa uudestaan, puhdistaa sen valmiiksi uutta elämää +varten. _"Sillä kas, talvi on ohi, sade on lakannut ja päättynyt, ja +laulun aika on koittanut."_ + +Hän meni ikkunan ääreen, nojaten päätänsä siihen, ja katsoi pilvisen +kesäkuun yön pimeyteen. Hän ajatteli: "Ellei Ralph todellakaan tahtonut +lukea asianajajaksi, sai hän luonnollisesti valita jonkun toisen +ammatin. Mutta hän oli tahtonut sitä, ennenkuin Lottie tarrautui häneen +ja muutti hänet. Hän oli tahtonut sitä todellakin. Sillä ei ole väliä, +mitä hän nyt sanoo. Ja hän tahtoisi jälleen." Hän tiesi voivansa +taivuttaa Ralphin siihen uudestaan. Hän tiesi, kuinka poikaa oli +hoideltava, vähän kerrallaan, pakottamatta häntä tiukasti. Hän ei voisi +vastustaa tasaista painostusta. Hän haluaisi taas lukea asianajajaksi. +Hänen perheeseensä kuuluvat miehet olivat aina olleet asianajajia. +Koko se heidän elämänsä rakennus, jonka hän oli niin loistavasti +suunnitellut, kohosi jälleen raunioistaan. + +Entä sitten lapsi — pikku Joanna — jonka kanssa nuori isä saattaisi +leikkiä, rakastaen häntä, ja josta hänen isoäitinsä voisi pitää huolta! + +Ollen yksinään pimeässä huoneessa rouva Bascomb tunsi toisen riemun +musertavan vuoksen lähestyvän. Hän tarttui ikkunanpieleen. Ilo virtasi +juhlallisesti pimeästä hänen ylitseen. Lottie oli mennyt tiehensä. + +"_Kun tuuli käy sen päällitse, ei häntä ole, eikä hänen sijansa häntä +enää tunne._" Ralph oli vapaa ja hänen omansa vielä kerran. Ja nyt oli +hänelläkin tuollainen lapsi, jota hän oli kaivannut koko elämänsä ajan, +Johnin lapsi, jollainen Ralph ei ollut koskaan ollut — nyt hänen oma +lapsensa yhtä paljon kuin hän olisi ruumiillisesti kantanut lasta oman +rintansa alla. + +Riemun hyökyaalto laskeutui hitaasti alemmaksi ja tyyntyi vähitellen. +Hänen mieleensä juolahti vähäpätöisempiä asioita: kuinka hauskaa oli +jälleen olla kotinsa valtiaana, elää säädyllisesti ja hupaisasti, mennä +kaupungille iltaisin, tavata ystäviänsä tarvitsematta kavahtaa heidän +sääliään, pitää Ralphia vierellään ja taas saada hänestä kunniaa. + +Hän näki tämän kaiken yhä uudestaan, näiden riemuisten tuntien +vieriessä eteenpäin, joista jokainen oli täynnä hänen palkintoaan. +Sitten hän laskeutui pitkälleen, ruumiin vapistessa väsymyksestä +ja sielun ahmiessa jumalten ruokaa. Viimeisten kuukausien +kärsimykset terästivät hänen näkynsä tulevista vuosista sellaiseksi +haltiotilaksi, ettei hän ollut tuntenut moista milloinkaan ennen. Ei +nuoruudessaankaan, ei avioliittoaikanaankaan hän ollut tuntenut tätä +voimakasta, elinvoimaista kaukonäköisyyttä, kärsimätöntä päivänkoiton +odottamista, jotta voisi nousta sen mukana ja aloittaa elämänsä. + +Se oli niin unen kaltaista, ettei hän ollut varma siitä, oliko hän +nukkunut, mutta nyt hän lepäsi kuunnellen, milloin kello löisi. +Hetkisen kuluttua se tapahtuikin. Kaksi kertaa. Niin, hänen oli +täytynyt nukkua hieman. Puoliyö oli jo aikoja sitten ohi. Hän nousi, +astui lapsen kehdon luo ja polvistui sen viereen, painaen otsansa +kevyesti pieniä sormia vasten. Muuan raamatunlause juolahti hänen +mieleensä: + +"_Ja Herra kostaa minulle vanhurskauteni jälleen, puhtauteni jälkeen +hänen silmiensä edessä_." + +Hän ajatteli näiden sanojen olevan rukousta. + + * * * * * + +Hiljaiselta, tyhjältä kadulta kuului nopeita, kiiruhtavia, eripitkiä, +melkein juoksevia askelia. Ne kääntyivät taloon johtavalle kujalle ja +kiiruhtivat sitten portaita ylös kuistille. + +Avain kilahti pääoven lukossa. + +Rouva Bascomb oli lyyhistyä lattialle, sormien tarrautuessa kehdon +puiseen kaiteeseen. Hän uskoi näkevänsä unta; varmaankin hän vielä +oli vuoteessaan. Niin, tämän täytyi olla painajainen, koska hän tunsi +oikeata aiheetonta kauhua ja painajaisen kaltaista kykenemättömyyttä +liikkumaan. + +Pääovi aukeni ja sulkeutui. + +Kylmää hikeä tihkui hänen ruumiistaan, virraten poskille ja liimaten +yöpuvun kiinni hänen ihoonsa. + +Nopeat askelet kiiruhtivat yläkertaan pimeässä ja sitten Ralphin +huoneeseen. Senkin ovi aukeni ja sulkeutui. + +Rouva Bascomb vaipui pitkälleen lattialle, ikäänkuin kaikki hänen +ruumiinsa luut olisivat irtautuneet liitoksistaan. + +Mutta hetkisen kuluttua hän kuuli Ralphin äänen jylisevän niin +vihaisesti, ettei koskaan ennen ollut kuullut sentapaista — se ei +ollutkaan enää ihmisen, vaan eläimen karjuntaa. Sen petomainen raivo +tuotti hänelle ihanaa nautintoa. + +Hän nousi taas polvilleen voimakkaana, pirteänä, ja rukoili. Ah, tällä +kertaa hän todellakin rukoili, huutaen apua, kirkuen äänettömästi +Ralphille, sinkauttaen tahtonsa hiljaa pimeyden läpi karkoittamaan +vihollista. + +Hän kuuli nyt Lottien itkevän kiihkeästi, puhuvan epätoivoissaan. +Ralphin ei pitäisi antaa hänen puhua. _Älä salli hänen puhua, Ralph!_ +Voi, hyvä Jumala, paaduta Ralphin sydän! Ralph! Hän on tullut takaisin +vain senvuoksi, ettei toinen mies hänestä huolinut. Tartu häntä niskaan +ja lennätä hänet ulos talosta. Ei, ei, älä koske häneen! Älä salli +hänen koskea itseesi! Ah, hyvä Jumala, minä olen luottanut Sinuun, älä +salli hänen hylätä minua kuolemanhetkenä. Ralph, huuda jälleen raa'alla +hirveällä äänelläsi. Lyö häntä! Aja hänet pois! Miksi sinä vaikenet? + +Sillä sieltä ei kuulunut muuta ääntä kuin Lottien kiihkeää nyyhkytystä +ja puhelua. Miksi Ralph ei ollut taittanut hänen niskaansa, ennenkuin +hän ehti avata suunsa! + +Lottien ääni yhä nyyhkyttämässä... puhumassa... rukoilemassa... yhä +vain puhumassa, rukoillen, hellytellen... sitten mumisten... + +Hiljaisuus. Ei enää mitään. + +Rouva Bascomb lojui lattialla pimeässä kuin riepu. Sitten pimeyden ja +hiljaisuuden läpi tunki heikko ääni hänen lihansa läpi sydämeen asti +kuin viiltävä teräs: Lottien hermostunut naurahdus. + + + + +XV + + +"Kyllä, rouva", sanoi kuoppaposkinen viisitoistavuotias poika, jolla +oli likainen pumpuliesiliina. "Kyllä, rouva Bascomb. Herra Bascombin +täytyy olla jossakin täällä lähellä." + +Rouva Bascomb katsoi häneen ja huomasi, kuten hän tunsi melkein kaikki +kaupungin ihmiset, että tämä poika oli ollut hänen luokallaan koulussa. +Mutta hänellä ei ollut tällä kertaa aikaa tavalliseen ammattimaiseen, +ystävälliseen tervehdykseen. Päinvastoin hän katsoi poikaan niin +omituisesti, että tämä luuli vastauksensa jääneen kuulumatta ja +korottaen äänensä kaikkien niiden painokoneiden tärinää ja kolinaa +kovemmaksi, jotka sijaitsivat hänen takanaan laajalla parvekkeella, +huusi; "Tuolla on hänen pöytänsä, ja koska hänen hattunsa on vielä +siellä, ei hän ole mennyt vielä puoliselle." + +"Minä odotan täällä, kunnes hän tulee. Jos näette hänet, sanokaa +hänelle, että hänen äitinsä haluaisi keskustella hänen kanssaan +hetkisen." + +Hän ei ollut milloinkaan ennen nähnyt Ralphin työtuntien +taustaa. Eikä hän katsellut sitä nytkään. Hän istuutui tomuisen, +epäjärjestyksessä olevan pöydän ääreen tomuisessa, sekasortoisessa +komerossa, jonka erotti äänekkäästä ja meluisasta painohuoneesta vain +epämääräinen väliseinä, valmistettu vanhoista laudoista ja kovin +likaisista ikkunanruuduista. Se ei vähääkään vaimentanut rämisevien +vanhanaikaisten painokoneiden helvetillistä kolinaa, jotka jylisivät ja +paukkuivat yhtä epäsointuisesti kuin ajatukset hänen päässään. + +Istuessaan siinä hän näki ruman huoneen toisessa päässä takaapäin +Ralphin, joka seisoi muistikirja kädessä ja puhui kaljupäiselle, +pikimustan pumpulisen suojapuvun verhoamalle työmiehelle, ja oman +likanaamaisen sanansaattajansa lähestyvän heitä. Ralph kääntyi kasvot +punehtuneina, kuunteli, mitä pojalla oli sanomista, hätkähti, jäykistyi +ja seuraten pojan viittausta katsoi painohuoneen poikki pöytäänsä päin. +Äidin ja pojan silmät kohtasivat toisensa suurten koneiden paukkuvassa +ja kalisevassa sekamelskassa ja vaihtoivat pitkän katseen, ennenkuin +Ralph kääntyi ja alkoi tulla takaisin. + +Rouva Bascomb ei ollut voinut kuvitella, miltä Ralph näyttäisi, kun +taas ilmestyisi hänen näkyviinsä, voisiko Ralph enää koskaan pitää +päätänsä pystyssä ja katsoa häntä silmiin. Hänen hämmästyksekseen oli +pojan ilmeessä ollut pikemminkin suuttumusta kuin häpeilemistä hänen +edessään, ja ollen varma siitä, että vain hänellä — vieläpä ylenmäärin +— oli oikeus olla vihainen, hän tunsi käsiensä vapisevan ja kasvojensa +punastuvan. Näistä molemmista tunteista, jotka iskivät kolahtaen yhteen +hänen sisimmässään, vei viha voiton. + +"Mutta minä en halua riidellä hänen kanssaan", sanoi hän itsekseen, +ristien kätensä kovasti yhteen. "Vaikka hän olisi kuinkakin töykeä, +en halua lausua hänelle moitteen sanaa siitä hänen syntisestä +heikkoudestaan, että hän salli vaimonsa, jonka hän tietää inhoittavaksi +olennoksi, vallata hänet takaisin lihallisella nautinnolla. Minä +en tahdo milloinkaan puhua vihaisia sanoja pojalleni. Tahdon vain +ilmoittaa hänelle saman, mitä herra Kennedyllekin, ja katsoa, mitä +hän siitä ajattelee. Luulenpa hänen tulevan järkiinsä, jos hän vain +käsittää, että minä voin mainiosti jättää heidät pitämään huolta +itsestään, etten ole sellainen heikko riepu, jollaiseksi hän minua +luulee, ja etten aio ikuisesti sallia heidän elää kustannuksellani ja +kohdella itseäni kuin koiraa. Minun mielestäni hänen pitäisi tietää, +että viimeöinen temppu tekee jo lopun minunkin kärsivällisyydestäni." + +Hänen kiihkonsa kasvoi, kun hän näki Ralphin tulevan yhä lähemmäksi +ja astelevan varovasti eteenpäin hampaallisten metallikasojen ympäri, +jotka kalisuttivat leukojaan, paukutellen niitä mielettömästi auki ja +kiinni. Ne esittivät kuvaannollisesti, mitä tapahtui hänen mielessään. + +"Minä en halua riidellä, aion vain selvittää välini hänen kanssaan +kerta kaikkiaan", sanoi hän puristaen kätensä kovemmin ristiin. +"Sittenpähän saamme nähdä, mitä hänellä on sanomista, kun hän kuulee +minun aikovan kääntää selkäni heille, lopettavan heidän laskujensa +maksamisen, heidän talousaskareittensa suorittamisen, asunnon antamisen +heille ja kokonaan heidän lapsensa hoitamisen." + +Kun hän ajatteli lasta, heltyi hänen sydämensä. Ei, hän ei saanut +kohdella heitä liian kovasti, ei edes pakottaa Ralphia tajuamaan +asemaansa ja kuinka täysin riippuvainen hän oli äidistään. Hän leppyi +heti, kun Ralph näyttäisi tarpeeksi pelästyneeltä. Sillä siitä +huolimatta, mitä hän oli sanonut herra Kennedylle, hän tiesi kyllin +hyvin, ettei hän milloinkaan voisi erota lapsesta. + +Niin pian kuin Ralph oli astunut pieneen, hirveään komeroon, missä hän +oli viettänyt suurimman osan elämästään kahtena viime vuonna, sanoi +hänen äitinsä vakavasti, hillityllä äänellä: "Ralph, en tavannut sinua +tänä aamuna ennen lähtöäni kotoa, enkä siis voinut puhella kanssasi +tulevaisuudensuunnitelmistani. Herra Kennedy on tarjonnut minulle hyvin +edullisen toimen paremmalla palkalla Harristownin koulussa, ja tänä +aamuna ilmoitin hänelle hyväksyneeni hänen tarjouksensa. Hän toivoo +niiden opettajien, jotka ovat suostuneet lähtemään hänen kanssaan, +kuuntelevan tänä kesänä luentoja Columbian kesäkursseilla, minkävuoksi +matkustan New Yorkiin noin kymmenen päivän kuluttua, kun koulutyöni +päättyy. Tietysti en sitten palaa tänne senjälkeen, vaan matkustan +suoraan Harristowniin syksyllä. Toivon sinun soittavan tästä Lottielle +iltapäivällä, niin että hän saa tietää sen, ennenkuin menen takaisin +kotiin." + +Hän lausui tämän kuin olisi opetellut sen ulkoa. Niinkuin hän olikin. + +Hän oli tiennyt sen aikeen, että hän kiskoisi itsensä irti juurineen ja +katoaisi, hämmästyttävän Ralphia perinpohjin, kuten se tekikin. Nuoren +miehen synkkä, härkämäinen ilme muuttui tuskalliseksi neuvottomuudeksi. +Hänen mieleensä ei nähtävästi ollut koskaan juolahtanut, että eläminen +jossakin muualla kuin ainaisessa ympäristössään, olisi hänen äidilleen +ruumiillisesti mahdollista. Tämä ei ollut ainoakaan niistä asioista, +joita vastaan hän oli rohkaissut itsensä astuessaan huoneen poikki. Se +oli niin odottamatonta, että hän vain töllisteli äitiään. + +Rouva Bascomb oli sen arvannut. Ja hän oli odottanut yhtä +luottavaisesti, että Ralphin seuraava ilme tulkitsisi pelkoa. Kuinka +hän voisikaan järjestää elämänsä aineellisen puolen, jos hänen äitinsä +lakkauttaisi avustuksensa ja jättäisi heidät hänen omien mitättömien +keinojensa varaan? Kuka valmistaisi ruoan, pitäisi talon puhtaana, +maksaisi enemmän kuin puolet laskuista ja hoitaisi lasta? Missä he +sitten asuisivat, elleivät hänen mukavassa talossaan? + +Mutta Ralphin seuraava ilme ei osoittanutkaan pelkoa, vaan suorastaan +huojennusta. Hän oli iloissaan siitä, että äiti poistuisi. Selvästi hän +tunsi helpotusta, käsitettyään uhkauksen sananmukaisesti. Ja iloissaan +hän piti mielensä kevennystä niin luonnollisena, ettei koettanutkaan +sitä salata. Sen ilmaisivat ne sanatkin, jotka ensin johtuivat hänen +mieleensä. Hän sanoi istuutuessaan raskaasti kuluneeseen kääntötuoliin +pöytänsä ääreen: "_Hyvä on!..._ Niin, se onkin luullakseni parasta +meille kaikille." + +Istuen toisella kuluneella tuolilla hänen äitinsä katsoi häneen yhtä +suuresti hämmästyneenä kuin hänkin äsken. Oliko tässä sama mies, +epätoivoinen poika, joka vähemmän kuin vuorokausi takaperin oli +sanonut, ettei hän milloinkaan enää tahtonut nähdä arvotonta vaimoaan? +Ja eikö hänellä ollut lainkaan aavistusta siitä, mitä hänen äitinsä +oli tehnyt hänen hyväkseen kaikkina näinä kuukausina? Hän istui siinä +vanhana ja äänettömänä ja tunsi päätänsä huimaavan. + +Ralph tajusi vimmastuneena olevansa hänelle velkaa jonkinlaisen +selityksen senjälkeen tapahtuneesta muutoksesta, kun viimeksi oli +puhutellut äitiään, ja sanoi äreästi, syyttäen häntä siitä, että hän +oli ollut sen todistajana, mikä nyt vaati ikävän selityksen: + +"Se olikin kaikki erehdystä, että hän oli — kuten hän sanoi +kirjeessään. Hän ei tarkoittanut sitä ollenkaan. Hän ei ollut — +kenenkään luona. Hän ei aikonutkaan pysyä poissa. Hän oli vain halunnut +peloittaa minua — vaikken enää välittänytkään hänestä. Hän on vain +lapsi ja oli kiihdyttänyt mieltään niin kovasti, ettei tiennyt, mitä +oikein teki. Hän on ollut niin äärettömästi alakuloinenkin. Mutta hän +oli välttämättä tahtonut päästä takaisin minun ja lapsen luo — hän ei +ollut koskaan ajatellut mitään muuta." + +Hänen äitinsä istui kasvot kivikovina huumaavassa hiljaisuudessa. +Tietysti oli uskomatonta, että Ralph oli antanut pettää itseään +moisella arvottomalla jutulla. Kuinka julkeata oli sitä toistaa +hänelle, koettaa uskotella, että hän itse siihen uskoi, ja siten +verhota aistillista heikkouttaan. Hän tiesi kyllin hyvin, mitä todella +oli tapahtunut. Jokainen, joka tunsi Lottien, tietäisi vaistomaisesti, +että jos hän oli tullut takaisin, oli se tapahtunut vain siksi, ettei +toinen mies ollut hänestä huolinut. + +Kun hän jatkoi tätä katkeraa vaitioloa, kiihtyi Ralphin kiukku häntä +vastaan. Hän alkoi yllyttää itseään itsepuolustavaan vihaan ja sanoi +kovemmalla, karkeammalla äänellä: "Se on nyt niin, ettet sinä, äiti, +suurestikaan ponnistele tehdäksesi Lottien onnelliseksi, ja se on +totta. Minä en ole huomannut sitä ennenkuin viime yönä. Miehet eivät +sekaannu sellaisiin naisten välisiin kotiasioihin. Ja hän on ollut +niin topakka, että on salannut sen minulta. Minä en ole milloinkaan +todennut, millainen maanpäällinen helvetti se on ollut hänelle. +Lapsi-raukka! Hänet on pantu tuntemaan, että kaikki, mitä hän tekee +tai jättää tekemättä, on väärin. Elää jokainen minuutti siitä ajasta, +jonka hän on talossa, kuin todellisessa manalassa, missä hän vain +herättää pahennusta. Minä tiedän, miltä hänestä tuntuu, kun olen ollut +siellä itsekin. Sinä olet tehnyt minutkin kirotun araksi. Minä olen +ollut valmis karkaamaan tieheni monta monituista kertaa, livahtanut +kotoa, kasvettuani kyllin isoksi, kansankirjastoon, biljardisaleihin +tai kaduille maleksimaan tai jonnekin muualle, missä ei tarvinnut +jäätyä kuoliaaksi jonkun pienen seikan vuoksi, jonka olin tehnyt tai +jättänyt tekemättä. Lottiella ei ole ollut mitään mahdollisuuksia. Hän +on ollut täydellisesti onneton. Minä en ole nähnyt kenenkään mielen +niin järkkyneen kuin hänen viime yönä. Ja minulle piti kertoa melkein +kaikki, ennenkuin käsitin. Olenpa ollut tavattoman tyhmä. Hän on melko +loukkaantunut siitä tavastakin, jolla sinä koetat riistää meiltä +lapsemme." + +Hän kumartui äitiinsä päin uhmaavasti, kiukkuisesti senvuoksi +(monivuotinen opettaja tajusi sen koneellisesti), että vieläkin +puolittain pelkäsi häntä. Hänen kasvonsa olivat tulipunaiset ja silmät +verestivät. Kun hän puhui yhä kovempaa, oli äidin korva huomannut +jotakin sekavaa hänen puheessaan, ja nyt, huolimatta painomusteen, +koneöljyn ja tomun lemusta, hän tunsi toista hajua, hapanta, mätää, +ilmeisesti sellaisen miehen hengitystä, joka on juopotellut. + +Tämä oli kaiken kukkuraksi tullutta kehnoutta, suunnattomasti ylittäen +kaikki ne rajat, joita hän voi kuvitella. Hänen vaimonsa vaikutuksesta +oli hänen aistillisuutensa voittanut säädyllisyyden tunteen ja +itsekunnioituksen, ja nyt Ralph oli koettanut huumata itseään viskyllä, +jotta kykenisi loukkaamaan äitiään. Rouva Bascomb tunsi jälleen, että +kaikki oikeus oli hänen puolellaan. + +Tämän kuin teräskannattimen tukemana hän nousi äkkiä eikä lausunut +enää sanaakaan. Hän ei katsonut poikaansa sen enempää kuin mihinkään +likaiseen ja saastaiseen esineeseen tässä likaisessa, saastaisessa +luolassa. Hän käänsi vain selkänsä ja poistui Ralphin elämästä. + +Kun hän käveli hämärän hallin katuovelle, kehittelivät hänen aivonsa +toisen äänekkään, määrätyn selityksen toisensa jälkeen, mutta hänen +mielen liikutuksensa oli niin huumannut hänet, ettei hän voinut +kiinnittää niihin huomiotaan, ei ymmärtänyt tätä tapahtumaa eikä +sitä, mitä hän sanoi itselleen: "Nyt minun on pakko lähteä. Minun on +pakko luopua lapsestakin. Hän on karkoittanut minut tieheni. Kuinka +hän voikaan ajatella minun tarkoittaneen tosissani, mitä sanoin herra +Kennedylle! Poikani on karkoittanut oman äitinsä pois hänen omasta +talostaan." + +Päästessään sanaan "talo" hän ajatteli tiukasti: "Hän ei maininnut +mitään talosta lähtemisestä. Kenen hän luulee sen olevan? Minä myyn sen +heidän nenänsä edestä tai vaikka poltan poroksi omin käsin." Mutta hän +tiesi kyllin hyvin, ettei siitä milloinkaan tulisi mitään, ettei hän +voisi pakottautua puhumaan siitä heille tai kellekään muulle. Siitä +tulisi lisätodistus heitä vastaan kohdistettuun laajaan syytökseen, +jota he yhä kartuttivat, uusi aihe hänen oikeutensa ja heidän +vääryytensä äärettömyyteen. + +Tämän tunteen ohella hän sanoi itselleen aivojensa toisella +puoliskolla, uskomatta siitä sanaakaan: "Tämä tarkoittaa, että minun +pitää luovuttaa lapsi heille. Minä en saa nähdä lasta enää. He +kartoittavat minut pois lemmikkini luota." + +Muuan kadulta tuleva työmies avasi oven ja piti sitä auki hänelle, +että hän voisi poistua. Pysähtyen siihen hetkiseksi katselemaan +aurinkoisen ilman omituisuutta kuin olisi saapunut jollekin uudelle +taivaankappaleelle hän esiintyi jälleen tavallisena, säädyllisenä ja +hienostuneena rouva Bascombina, joka oli Main-kadun koulun viidennen +luokan opettaja. + +Hänen jalkansa veivät hänet katukäytävälle ja käänsivät hänet +koneellisesti takaisin koulurakennusta kohti. Hänen silmänsä näkivät +kirkontornin kellosta, että nyt oli neljännestä vaille yksi. Hän siis +myöhästyisi luokaltaan. + +Hän käveli eteenpäin huolellisen jäykästi. Joku hänen takanaan huusi +ystävällisellä äänellä: "No, sepä sattui, rouva Bascomb! Odottakaa +hetkinen. Olettehan menossa samalle suunnalle kuin minäkin." Tulija +oli herra Kennedy, joka tervehtiäkseen nosti pehmeää huopahattuaan +harmahtavalta tukaltaan. + +Hän oli tavattoman puheliaalla tuulella, mielissään siitä, että +rouva Bascomb oli hyväksynyt hänen tarjouksensa, mistä taas johtui +hänen omien pulmiensa johdonmukainen yksinkertaistuminen, mielissään +tulojensa vastaisesta lisääntymisestä, kauniista ilmasta, juuri äsken +syömänsä puolisen oivallisuudesta, siitä tosiseikasta, että hänen +poikansa oli menestynyt yliopistossa — mielissään hieman siitäkin (nyt +kun hän tapasi rouva Bascombin ja ajatteli asiaa), että oli auttanut +tätä kunnioitettavaa naista ja hyvää opettajaa pääsemään vaikeasta +asemasta toiseen mitä miellyttävimpään. Tämä viimeinen oli tietysti +se hänen hyväntuulisuutensa puoli, jonka hän nyt kohotti pinnalle +ilmaistakseen sen erittäinkin siksi, että hän näki rouva Bascombin +ilmeen olevan melko synkän. "Hän kaipaa rohkaisua", ajatteli hän +suopeasti ja alkoi luottavaisesti rohkaista. + +"Puhelin juuri äsken tästä vaimolleni, rouva Bascomb, ja hän on yhtä +mielissään kuin minäkin siitä, että te tulette Harristowniin meidän +kanssamme. Hän lupasi kirjoittaa sisarelleen — mainitsinko teille +siitä mitään, että hänen sisarensa on sikäläisen postimestarin rouva? +— että teidän nimenne pitää merkitä Viikkokerhon uusien jäsenten +ehdokaslistaan. Se on kaupungin hienoin naiskerho. Varmasti teille +tulee paljon iloa niiden naisten seurassa. Te ette ole milloinkaan +tehnyt viisaampaa päätöstä. Muutos on hyväksi meille kaikille. Meille +kaikille, juuri. Te hämmästytte vielä nähdessänne, kuinka te uudessa +ympäristössänne saatte uusia voimia." + +Hän mietti hetkisen, kuinka saisi hienotunteisesti viitatuksi hänen +elämänsä olosuhteihin, jotka tekivät muutoksen erittäin tervetulleeksi, +ja jatkoi: "Te olette aina tehnyt niin paljon, työskennellyt niin +kovasti, ollut niin vastuunalaisessa asemassa, että teistä varmasti +tuntuu todelliselta lomalta, kun teidän ei enää tarvitse ajatella +muita kuin itseänne. Ja hyvin jo olikin aika teidän saada sellainen +loma, jotta voisitte ajatella hieman itseännekin. Siellä saatte tehdä +jotakin, mikä on ihan uutta teille, rouva Bascomb, _tehdä sitä, mikä +teitä miellyttää_. Te voitte järjestää kaikki ihan mielenne mukaan." + +Hänen mielestään tämä lause ilmaisi niin selvästi elämän ihanteellisen +puolen, että hän toisti sen, heidän kääntyessään yhdessä +koulurakennuksen ovesta sisään. + +"Niin, totisesti", sanoi hän innostuneesti, "sen juuri pitäisi sopia +täydellisesti teille, koska teidän ei siellä tarvitse ajatella muita +kuin itseänne, vaan voitte järjestää asianne ihan mielenne mukaan." + + + + + + +II OSA + + + + +XVI + + +Niinä kolmena vuonna, jotka seurasivat Harristowniin lähtöä, herra +Kennedy usein huomautti tyytyväisenä vaimolleen, että hän rouva +Bascombia ajatellessaan tunsi vilpitöntä mielihyvää. "Se muutto +on kyllä koitunut meille kaikille melkoiseksi siunaukseksi, mutta +totisesti on ihmeellistä, kuinka se on vaikuttanut tuohon naiseen. Sinä +et voi kuvitellakaan miellyttävämpää elämää kuin hänen elämänsä nyt +on. No niin, voinpa lukea siitä osan omaksi kunniakseni. Minä sanoin +hänen tekevän elämänsä suurimman erehdyksen, ellei hän tulisi. Täällä +Harristownissa hän on saanut järjestää asiansa mielensä mukaan." + +Niin, rouva Bascomb oli järjestänyt elämänsä juuri sellaiseksi kuin +oli aina halunnutkin. Hänen runsas palkkansa (josta hän nykyään +tarvitsi vähentää vain yhden henkilön elinkustannukset) salli hänen +vuokrata kaupungin parhaan täysihoitolan parhaimman huoneen ihanassa +vanhassa perhetalossa, jonne elähtänyt hieno rouva otti maksavia +vieraita. Se oli suuri julkipuolen huone toisessa kerroksessa etelän +puolella aurinkoisine kaari-ikkunoineen, joka oli hyvin sopiva paikka +kotikukille, kuten hän aina halusi nähdä niitä ympärillään. Hänellä +oli oma kylpyhuonekin, kylpykammioksi sisustettu entinen makuusuoja +ja senvuoksi tavallista pari kertaa suurempi. Siinä oli suuri kirkas +ikkuna, tilava vaatekomero ja yhtä paljon tilaa kauniille pukupöydälle +kuin lasihyllyiselle pesutelineelle ja vinokulmaiselle kuvastimelle. +Se oli tietysti aina hyvin puhdas ja järjestyksessä, hyvin tuuletettu, +raitis, tuoksuen vienosti mitä hienoimmalta ulkomaiselta, hajuttomalta +saippualta tai ehkä heikosti lavendelilta, ollen täydellisesti +sellainen kuin rouva Bascomb oli aina ajatellut toivottavaksi. Hän +sanoikin itselleen ääneen monta kertaa sen olevan kuin elämää, että +hänellä taas oli siisti kylpyhuone. + +Entä hänen huoneensa? Mikään ei voinut olla hauskempi kuin hänen +huoneensa sitsillä päällystettyine tuoleineen, muutamine hyvine +vanhoine mahonkisine huonekaluineen, jotka olivat peräisin siltä +ajalta, kun hänen emäntänsä ei vielä ollut elähtänyt, ja kirkkaasti +loistaviin ikkunoihin ripustettuine hienoine sievine verhoineen. +Mukavalla kirjoituspöydällä oli korea kupulamppu. Vuode oli sellainen, +joka voitiin taittaa jonkinlaiseksi hylly pöydäksi, niin että rouva +Bascombin asumuksesta tuli kylpy-pukuhuoneen avulla mitä miellyttävin +arkihuone. "Täällä on kaikkea, mitä yksi nainen mahdollisesti +tarvitsee", sanoi hän usein vierailleen, kun he katselivat ihaillen +ympärilleen ja kadehtien hänen hyvin järjestettyä elämäänsä. + +Sillä hänen luonaan kävi vieraita. Hänen yhteiskunnallinen elämänsä +oli yhtä paljon hänen makunsa mukainen kuin hänen kylpyhuoneensakin. +Hänen piirinsä oli koottu juuri sellaisista henkilöistä, joista hän +piti: hienojen kasvavien perheiden hienostuneista, hyvin pukeutuneista +äideistä, vakavamielisistä, korkeasti sivistyneistä naisista, +jotka kuuluivat Vanhempien ja opettajain yhdistykseen, Naisten +kaupunkikerhoon, Kansalaisliittoon, Naisten Äänioikeusliittoon (tämä +oli naisten äänioikeustaistelun viimeisiä aikoja), Viikkokerhoon +(kirjallinen, suljettu järjestö, jolla oli olennainen kerhomenestyksen +todiste, pitkä ehdokasluettelo) ja kirkollisella alalla Naisten +armeliaisuusyhdistykseen ja Lähetysseuraan. Aikanaan valittiin rouva +Bascombkin jäseneksi kaikkiin niihin, koska hänet heti tunnustettiin +oikeaksi, niihin sopivaksi ainekseksi. Koulutyö, vuorottainen +suostuminen hänen luokkaansa kuuluvien lasten varakkaiden vanhempien +päivälliskutsuihin ja käyminen kaikkien näiden järjestöjen kokouksissa +antoivat rouva Bascombille kylliksi sellaista hommaa, josta hän oli +aina pitänyt, se kun velvoitti käyttämään parhaiten pukevia pukuja, +esiintymään edukseen ja kohtaamaan hienoja henkilöitä. + +Hänet valittiin tietysti valiokuntiin, jotka kokoontuivat hänen luonaan +ja joille hän kokouksen jälkeen tarjoili teetä, käyttäen siihen +tarkoitukseen vaaleanpunaista porsliinikalustoaan, jonka väri oli +sopusoinnussa hänen sitsiverhojensa punan kanssa. Kun vieraat nousivat +lähteäkseen, järjestellen komeita kaulapuuhkiaan hyvin ommeltujen +pukujensa suojaksi, sanoivat he aina: "Meillä on ollut niin kovin +hauskaa, eikö olekin, hyvät naiset? Me olemme varmasti velkaa rouva +Bascombille suuret kiitokset." + +Toisina lauantai-iltoina hän saattoi kohdata nämä samat ystävälliset, +hyvin puetut henkilöt kirkon keskusteluhuoneessa, ompelemassa vaatteita +köyhille; hän istui heidän vieressään kirkossa sunnuntaisin parikin +kertaa; torstai-iltoina hän kohtasi heidät rukouskokouksissa ja kahisi +heidän rinnallaan pois kunnantalon lukusalista sanoen heille ja kuullen +heidän sanovan: "Eikö se ollutkin loistava puhe?" + +Niin, herra Kennedyn ennustus, millaiseksi hänen elämänsä kehittyisi, +oli toteutunut täydellisesti. Hänen ei tarvinnut ajatella muita kuin +itseään, ja asiat sujuivat juuri siten kuin hän tahtoikin. Ensimmäisen +vuoden lopulla ihmiset sanoivat hänelle: "Meistä ei tunnu lainkaan +mahdolliselta, että te olette tulokas kaupungissamme. Te olette +sopeutunut kaikkeen niin ihmeellisesti." + +Ja kolmannen vuoden lopussa he olivat unohtaneet, ettei hän ollut aina +kuulunut valiokuntiin heidän kanssaan. + +Näiden vuosien kesät hän vietti New Yorkissa Columbian kesäkursseilla. +Yhdessä kolmen opettajatoverinsa kanssa hän vuokrasi 118:nnen kadun +varrelta, juuri kurssipaikkaa vastapäätä, kalustetun huoneuston +eräältä seminaarin opettajalta, joka matkusti maaseudulle kesäksi. +Siellä hän jälleen tapasi mieleisensä asunnon, jonka seiniä koristivat +englantilaisten tuomiokirkkojen ja italialaisten madonnain valokuvat +ja lattioita peittivät oikeat ryijymatot. Nämä neljä opettajatarta +viettivät mitä hauskimman kesän, joka oli täynnä opettavaisia luentoja +ja kaikinpuolista kulttuuria. He katselivat Shakespearen kappaleiden +ulkoilmanäytäntöjä, kuuntelivat kyllin pätevien taiteilijain parasta +soittoa ja kuuntelivat usein julkisuudessa mainittujen henkilöiden +pitämiä esitelmiä kaikista mahdollisista aiheista. He väänsivät +runottaren lähteen hanaa ja pitivät kuppejaan siitä pursuavan suihkun +alla, näyttäen niin tyytyväisiltä kuin suinkin. + +Rouva Bascomb, jolla oli suhteellisesti paljon rahaa, ja joka nyt +oli paremmin puettu kuin milloinkaan ennen, solakka, kalpea, hyvin +säilynyt, tarvitsi vain vähän tahdonvoimaa elämänsä ohjaamiseen, näiden +hänen olemassaolonsa hyvin järjestettyjen vuorovesien vyörytellessä +häntä sinne tänne, ylös ja alas. Koska hän oli hyvä taloudenhoitaja, +jolla oli vain yksi henkilö huollettavanaan eikä minkäänlaisia menoja +talon kunnossapitoon, voi hän vihdoinkin säästää rahaa ja näki edessään +vuosikorkojen avulla itsetyytyväisen ja mukavan vanhuuden. Kun hän +liikkui edestakaisin elämänsä vakinaisia polkuja pitkin, koulunsa +käytävissä tai miellyttävässä täysihoitolassaan, sanoivat ihmiset +hänestä: "Kuinka hienon näköinen nainen tuo rouva Bascomb sentään +onkaan! Niin hienostunut." + +Kerran kysyi joku veltosti: "Eikö hän teidänkin mielestänne ole hieman +liian hiljainen ja hajamielinen?" + +Mutta vähemmän huomiokykyiset kumosivat aina sellaisen arvostelun +sanomalla yhteen ääneen: "Hyväinen aika, ei suinkaan! Millainen ajatus! +Hän on päinvastoin hyvinkin puhelias. Hänellä on aina ystävällinen sana +tervehdykseksi jokaiselle." + +Joskus saattoi joku kysyä epämääräisesti: "Eikö hän joutunut +rettelöihin poikansa avioliiton vuoksi? Minusta tuntuu siltä kuin +olisin kuullut jotakin sellaista." + +Mutta seurassa oli aina joku muu tietävä ja varma henkilö, joka saattoi +vakuuttaa: "Ei ollenkaan. Minä tiedän hänestä kaikki. Hänen poikansa +nai jonkun, joka ei ollut lainkaan hänen lajiaan, hyvin tavallinen +vain, sanovat ihmiset. Tuollaisen, jonka kanssa tulee paremmin toimeen, +ellei kohtaa häntä liian usein, jos ymmärrätte tarkoitukseni. Senvuoksi +olikin rouva Bascomb niin järkevä, ettei koettanut ruveta asumaan +yhdessä heidän kanssaan. He ovat vain olleet eri mieltä asiasta, siinä +kaikki. Ei mitään välien rikkoutumista eikä muutakaan sentapaista. +Hänen poikansa tulee usein tänne Harristowniin liikeasioissa, ja minä +olen nähnyt hänen syövän puolista äitinsä kanssa monta kertaa. He ovat +varsin hyvissä väleissä." + +Mutta kerran muuan nuori opettajatar, neitonen, joka aikoi erota +toimestaan mennäkseen naimisiin, väitti itsepäisesti: "No niin, hänessä +on sentään jotakin hullunkurista. Hän on minusta sellaisen henkilön +näköinen, joka kävelee unissaan." + + + + +XVII + + +Rouva Bascomb olisi voinut ilmaista toisen syyn siihen hajamieliseen +ilmeeseen, joka usein väikkyi hänen kasvoillaan. Se johtui eräästä +toivosta, ihan aiheettomasta kylläkin, sillä mitäpä hänellä +olisi ollut toivottavaa sen lisäksi, mitä hänellä jo oli? Se ei +nähtävästi milloinkaan oikein haihtunut hänen mielestään, sillä +ulkonaisten tapahtumien virran vähänkin hidastuessa hän oli siitä +tuskallisesti tietoinen. Hän tunsi tämän odottamisen kovin vaivaavaksi +ja väsyttäväksi, ikäänkuin alituisesti olisi sellaisen henkilön +kuuntelevalla, jännittyneellä kannalla, joka on unohtanut hyvin tutun +nimen, ja pakottanut alitajuntansa sitä ajattelemaan, joka hetki +odottaen sen kohoavan äkkiä muistiinsa. + +Mutta rouva Bascomb tunsi, ettei hän ollut unohtanut mitään. Hän ei +olisi voinut pakottaa alitajuntaansa odotamaan mitään, koska oli ihan +varma siitä, ettei hänellä ole sieltä mitään haettavaa. Ja kuitenkin +hän miellyttävän elämänsä jokaisena lomahetkenä tunsi jännittävänsä +korviaan sen varalta, mikä tuntui olevan melkein siellä, jos hän vain +voisi sen muistaa, vain ajatella sitä. + +Se oli tavattoman väsyttävää, tämä hapuileva etsiminen pimeässä. Mutta +se ei haihtunut eikä heikontunut päivien kuluessa, kuten hänen suureksi +hämmästyksekseen viimevuotiset raivonpuuskat ja kiukut paloivat loppuun +ja katosivat olemattomiin. Päinvastoin tämä heikko hapuileminen ja +kopeloiminen kiihtyi levottomuuden epämääräisestä tunteesta, jonka +ulkonainen toimeliaisuus helposti karkoitti, alituiseksi tuskaksi, +josta tuli hyödytön katkera ikävöiminen, kun puolitietoisuuden +hämärästä hänen etsimänsä päämäärä alkoi häämöittää... ah, +täydellisesti saavuttamaton päämäärä! + +Hänen oikeutetun vihansa liekit himmensivät sitä ensi vuotena +kuukausia kuukausien jälkeen. Ja vielä sittenkin, kun nämä savuavat +liekit alkoivat lauhtua uusien vääryyksien puutteesta, leimahtivat +ne korkealle piilottaakseen nopeasti tämän epämääräisen kaipuun joka +kerta kun se ajelehti lähemmäs. Ja vielä senkin jälkeen kun hän tiesi +tällä tavalla odottavansa, vastoin tahtoakin, jotakin mahdollisuutta +lemmikkinsä hoitamisen jatkamiseen, oman avuttoman lemmikkinsä, joka +oli menettänyt ainoan auttajansa, synkensi tätä tietoa entisten +vihaisten huutojen äkillinen myrsky: "Minäkö hänestä luovuin? Vielä +mitä? Minuthan karkoitettiin, julmasti ajettiin pois, enkä saisi tulla +takaisin!" + +Hänen oman varmuutensa itsesuojeleva ryöppy helisteli kumoamattomia +syitään ja tukahdutti hänen sydämensä järjettömän muminan. +"Mahdottomuuksien ajatteleminen ei ollenkaan kannata!" sanoi +johdonmukaisuus hänelle selvästi ja päättävästi. "Se on päätetty luku. +Sinä koetit kaikkia mahdollisia keinoja, vieläpä enemmänkin. Sinä +siedit ja teit enemmän kuin kukaan toinen nainen olisi uneksinutkaan +voivansa tehdä etkä sentään saanut aikaan mitään muuta kuin että +katkeroitit kaikkien mielen. Se oli täydellisesti ratkaiseva. Ei ollut +olemassa pienintäkään mahdollisuutta, jota et tutkinut." + +Johdonmukaisuus lisäsi upeillen hänen itsekkyyttään ja itserakkauttaan, +mikä pakotti hänet tarkkaamaan sitä hyödyllistä, miellyttävää ja +suuresti arvossa pidettyä elämää, jota hän nyt vietti. "Voiko +mikään nainen kaivata vielä jotakin muuta? Sinä saat nyt nauttia +elämänaikuisen sivistyksesi ja vanhurskautesi palkintoa. Tässä +kaupungissa ei ole kunnioitettavampaa kansalaista. Unohda tuo elämäsi +ainoa onneton syrjäkohtaus. Se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä +monien ympärilläsi elävien naisten pitää unohtaa. Päinvastoin kuin +he, sinä et voi moittia itseäsi mistään — sinun laitasi on ihan +päinvastoin. Sinä olet täydellisesti suorittanut naiselliset tehtäväsi. +Elä sinäkin nyt, kuten miehet elävät, itselleen ja työlleen. Karkoita +läheiset persoonalliset suhteet päästäsi miesten tapaan. Se ei ole +ainoastaan järkevää, vaan vieläpä ainoa teko, joka on mahdollinen. +Etkö sinä salli Lottien ja Ralphin käyttää hyödykseen omaa taloasi, +vastustamatta sitä sanallakaan? Kuka toinen anoppi olisi niin +jalomielinen?" + +Hänellä oli paljon tällaista lohdutusta, muun mukana yleinen mielipide, +johon hän aina oli niin tukevasti nojannut. Se ei jättänyt häntä pulaan +nytkään, vaan sanoi hänelle: "Sinun asemassasi ei ole mitään tavatonta. +Se on melkein yhtä yleistä kuin olla naimisissa. Se on selviö, etteivät +poikien äidit voi tulla toimeen miniänsä kanssa. Kaikkialla ympärilläsi +ovat mitä hienoimmat naiset sinun asemassasi. Välittävätkö he sitä, +ettei heitä enää pakoteta vanhojen naisten ahdasmielisten, ahdistavien +persoonallisten suhteitten maailmaan? Ei, heidät on vapautettu siitä. +He kohdistavat voimansa toimeliaisuuden muille aloille. Heidät on +vapautettu naisellisten persoonallisuuksien ahdasmielisyydestä. Ja +jokainen ihailee heitä senvuoksi. Jokainen ihailee sinuakin. Jokainen." + +Niin, kaikki oli hyvin tai melkein niin hyvin kuin se voi ollakin +tässä maailmassa. Ja vaikka se ei olisikaan hyvää, ei hän voinut +sitä mitenkään auttaa. Hän opetteli tämän tosiseikan yhä uudestaan, +ajatellen joka kerta pääsevänsä siitä rauhaan. Yhä uudestaan hän +asettui, pysyväisesti, ajatteli hän, tähän miellyttävään, hyödylliseen +ja tyydyttävään elämäänsä. Hän pani paljon arvoa sille aatteelle, että +hän nyt eli kuin hänen ikäisensä mies tai kuin hän luuli ikäistensä +miesten elävän — kokonaan itselleen ja työlleen, kuluttaen aikansa vain +ulkonaisessa toimeliaisuudessa ja täydellisesti luopuen sisäisestä +persoonallisesta elämästään. Hän hankki itselleen kaikkea, mitä vain +voi ajatella jo ennenkin halunneensa, vaikkakin epämääräisesti: +kauniita, pitseillä reunustettuja alusvaatteita, silkkisukkia, +sellaisia herkullisia ruokia, jotka olivat hänestä aina tuntuneet +liian yleisiltä ja kalliilta. Hän kävi säännöllisesti kähertäjän luona +hoidattamassa tukkaansa ja hankki itselleen vallitsevan muodin mukaisia +pukuja. Mutta hän nautti kaikesta tästä hyvin vähän, unohtipa usein nuo +kalliit herkutkin syömättä niin pitkäksi ajaksi, että ne kuivuivat, ja +hän kyllästyi ja kävi alakuloiseksi niinä tunteina, jotka hän kulutti +hiustensa hoidossa. + +Hänen oli helpompi keskittää tarkkaavaisuutensa työhön. Hän oli +aina pitänyt ammatistaan: se oli merkinnyt hänelle enemmän kuin +hän oli luullutkaan ja auttanut häntä elämässä paremmin kuin +mikään muu. Ei kukaan toinen opettaja käynyt niin säännöllisesti +opettajien kokouksissa eikä kasvatusyhdistyksissä. Ei kukaan +ajatellut enemmän opettamisen pulmia, kuria, järjestystä eikä ollut +valmiimpi valiokuntien töihin; ei kukaan lukenut sen uskollisemmin +kasvatusopillisia aikakauskirjoja eikä tunnollisemmin pysytellyt +aikansa tasalla. Tämä keskittyminen hänen ammatissaan toimitti +hänelle monia tunteja, usein kokonaisia päiviäkin, jolloin hän näytti +vihdoinkin saavuttaneen sen, mitä hän kuvitteli keski-ikäisen miehen +suhteeksi elämään, kun elämän tärkeät puolet näyttivät todella koskevan +sitä, kuinka laajalti tai syvälti maantiedettä opetettiin viidennen +luokan lapsille, tai kuinka suuressa määrin kaikkia nykyaikaisia +lasten joukossa ilmenevän persoonallisen aloitekyvyn ilmauksia voitiin +sovittaa oikeaan käytäntöön veroilla ylläpidettävissä amerikkalaisissa +yleisissä kouluissa. + +Hän kokosi tällaisia aatteita yhä korkeammaksi pinoksi sydäntuskilleen, +luullen siten ne piilottavansa. Mutta pinon paikallaan pysyttämiseen +vaadittiin alituisia ponnistuksia. Jokaisella väliajalla — jonakin +unettomana yönä, pari päivää kestävän sairauden aikana tai kun hänen +piti odottaa jotakin junaa tunnin verran — hän tunsi tuulen nousevan +jostakin kaukaisesta elämän kolkasta ja puhaltavan hiljaa ja yhtämittaa +kaikkiin näihin kuin vyöryvä hiekkaläjä, jättäen hänen ahdinkonsa +kovaksi ja paljaaksi ja suuremmaksi kuin hänen viime kerralla sitä +uhmatessaan. + +New York saattoi ehkä kuitenkin suoda hänelle suurimman huojennuksen. +Hän käytti sitä, niinkun sydäntuskia kärsivä ihmiskunta, joka +on kaivannut onnea, aina on käyttänyt suuria joukkoja — kuin +nukutusainetta nälän tukahduttamiseksi. Nuo lukemattomat miehet ja +naiset, joiden tulva alituisesti uudistui jostakin suuresta milloinkaan +tyhjentymättömästä säiliöstä, syöksyen hänen ohitseen Niagaran +kaltaisella pauhinallaan, huumasivat hänen suhteellisuuden tunteensa. +Mitä merkitsi yksi enemmän tahi vähemmän sellaisissa laskemattomissa +miesten ja naisten joukoissa? Mitä se vaikutti, ettei muuan pieni +tyttö ehkä saanut kaikkia tilaisuuksia kehittyäkseen sellaiseksi kuin +hänestä mahdollisesti voisi tulla? Tämä ihmiskunnan voimakas, huutava, +nopea syöksy ei tulisi sen paremmaksi eikä huonommaksi siitä, mitä +muuan keski-ikäinen opettaja teki itselleen. Ei mikään, mitä yksi +ainoa ihminen teki, merkinnyt mitään. Ei kukaan huomannut, ei kukaan +välittänyt, ei kukaan ollut siitä huolissaan. Jokaisen piti vain +huutaa, kiiruhtaa ja syöksyä muiden mukana ja kourasta itselleen niin +paljon kuin suinkin kaikesta haluamastaan. + +Niin, New Yorkissa vietetyt kesät soivat rouva Bascombille enemmän +unohdusta kuin hän sai missään muualla. + +Mutta niin kestämätöntä unohdusta — joutumista yhden ainoan hiljaisen +tunnin armoille. Kuten savuverho, joka viimeisen polttoaineen loputtua +alkaa kiertää pois ja muuttua ohueksi, alkoi myös rouva Bascomb huomata +sydämensä lyijynraskaudesta, että verhon takana vieläkin laahautui +hänen hidas, hyödytön, toivoton hakemisensa pimeässä. + +Hän oli aina ollut niin ahkera raamatunlukija, että ajatukset, nekin, +jotka olivat hänen omiaan, juolahtivat hänen mieleensä jonkun tutun +raamatunlauseen muodossa. Tänä aikana, jolloin hän siirtyi toisesta +ylentävästä harrastuksesta toiseen, kiusasi häntä seuraavien sanojen +alituinen toistuminen: + +"Paljon sinä suret ja pyrit, mutta yksi on tarpeellinen." + +Vähitellen pujahti hänen vanhan elämänsä raunioista esille ainoa +sille välttämätön asia — sen elävän hengen elossapysyminen, joka +oli ilmestynyt hänen poikansa lapsessa. Mitä merkitsivätkään siihen +verrattuina kaikki mitättömät, karkeat, kulmikkaat, persoonattomat +harrastukset? Vaikka hän olisi koonnut ne kuinka korkeaksi kasaksi +tahansa, olivat ne sittenkin kuolleita. Hänellä oli ollut jotakin +elävää elämässään ja kallista ja avutonta, mikä oli tarvinnut häntä, +mitä ei kukaan muu ollut nähnyt, rakastanut eikä palvellut. Hän oli +kääntänyt sille selkänsä. + +Tämän ajatuksen tuottamat kärsimykset alkoivat yhä uudestaan kuin +olisivat hänelle ihan uusia. Ne palauttivat hänen mieleensä Johnin +kuoleman jälkeisten vuosien hitaan kidutuksen, niin kauan aikaa sitten +kärsityn, jolloin hän ei ollut kyennyt ymmärtämään, että John oli +ikipäiviksi mennyt, jolloin hän öisin oli säpsähtäen herännyt unestaan, +luulleen kuulleensa hänen askeliaan portailta. Nyt tuntui siltä kuin +John olisi kuollut häneltä toisen kerran. + +Se oli pahempaa, sillä nyt tuntui kuin John ei olisikaan kuollut, +vaan elävä, asuen vain muutamien penikulmien päässä ja toivottomasti +kaivaten hänen apuaan, ikäänkuin hän Johnin poistuessa olisi tiennyt +hänen tarvitsevan apua ja kääntänyt hänelle selkänsä. Hänen oikeutettu +vihansa leimahti taas palamaan liekehtien ja pakotti hänet huutamaan +julki tiukan oikaisunsa: "Kääntänytkö selkäni? Millainen luulo! +Minuthan karkoitettiin julmasti pois, vaikka olin ihan syytön!" + +Ja sen mukana palasi kaikki se, mitä todellisuus oli luonut hänen +ympärilleen... hyvin valaistu luentosali miellyttävine, vakavine +puhujineen, ehkä hänen oma luokkahuoneensa kauniine, hyvin puettuine, +hienoine lapsineen, joiden punakat puhtaat kasvot olivat oppivaisesti +kumartuneet tutkimaan läksyjä, hänen opettaessaan puolittain +hajamielisen helposti pitkällisen kokemuksensa turvissa. + +Hän tapasi silloin tällöin Ralphin, joka tultuaan Harristowniin +liikeasioissa joskus söi puolista äitinsä kanssa niinkuin ei mitään +olisi tapahtunut. Eihän mitään ollutkaan tapahtunut. Hän oli mielestään +melkein yhtä läheisissä suhteissa poikaansa kuin milloinkaan ennen. +He olivat säilyttäneet rikkomatta säädyllisen perhesuhteen kuoren, +järjestäneet hänen poistumisensa niin, että se oli ulkonaisesti +moitteetonta. Ja mitä siitä olisi voitu sanoa? Siinä ei ollut mitään +tavatonta, että opettaja otti vastaan paremman toimen jossakin toisessa +kaupungissa. Kun hän oli lähtenyt heidän luotaan, oli hän puristanut +Lottien ja Ralphin käsiä, suudellut lasta... se oli ollut hirvittävä +hetki, joka oli usein jälkeenpäin ilmestynyt unissa... ja he olivat +tulleet ovelle katsomaan hänen lähtöään. Muuan naapuri oli sattunut +olemaan nurmikollaan, ja silloin Lottie oli huutanut anoppinsa jälkeen: +"Toivon teidän viihtyvän mainiosti pienessä vanhassa New Yorkissa!" Ja +Ralph oli sanonut: "Minä toivotan onnea!" + +Mutta ei kumpainenkaan ollut sanonut mitään hänen palaamisestaan. Omaan +taloonsa! + +Hän ei enää ajan mittaan toistellut tätä viime lausetta niin +kiihkeästi. Se vihlova tunne, että talo oli hänen oli monien muiden +asioiden ohella ajautunut etäisyyteen, hänen kulkiessaan horjuen +eteenpäin. Se ei tuntunut merkitsevän enää mitään, kuten ennen, kenen +talo se oli. Monet asiat tuntuivat nyt mitättömiltä. + +Hän odotti ja toisaalta pelkäsi Ralphin satunnaisia, velvollisuudesta +johtuvia vierailuja. He keskustelivat hyvin tyynesti, kysyivät +toisiltaan, oliko kaikki kunnossa, ja vakuuttivat toisilleen, että +niin oli laita. Ralph kehui muun muassa lastaan, josta näytti +tulevan iso tyttö ja joka osasi jo lausua oman nimensä hyvin ja oli +sepittänyt siitä itselleen hullunkurisen lempinimen "Dids". He olivat +tosiaan ensin kuulleet sen tytön omilta huulilta, ja kaikki käyttivät +hänestä nyt sitä nimeä. Naurettavaa, kuinka hän oli niin vääntänyt +Gladys-nimen! Lottie ei hyväksynyt sitä oikein, vaikka se kuulostikin +leikilliseltä, ja voitiinko sitäpaitsi päättää, sopiko se pojalle vai +tytölle? Mutta Ralphin mielestä se sopi mainiosti pikku tenavalle. +Joka tapauksessa nimitettiin häntä nyt aina niin. Se oli jo juurtunut +kaikkiin. + +Hänen äitinsä toisti nimen itsekseen: "Dids". Se olikin leikillinen +keksintö. Niin, se kuulosti hullunkuriselta. John olisi pitänyt siitä, +sillä hän lisäsi aina siihen, mikä muiden mielestä oli juhlallista +tai asiallista, jonkin saivartelevan sutkauksen. "Dids." Niin, hänkin +piti siitä. Se kuulosti Johnin äkilliseltä naurahdukselta pitkän +tarkkaavaisen katseen jälkeen. + +"Onko hän leikillinen, Ralph?" + +"Kuka? Didskö? Kyllä, hän on hyvin vilkas pieni tenava! Mutta minä +en tietysti saa olla hänen kanssaan paljon. En ole juuri milloinkaan +kotona päivisin. Hän nukkuu melkein aina heti sen jälkeen kun palaan +kotiin illalla." + +"Niin, tietysti." + +Joskus Ralph ponnisti muistaakseen lapsesta jotakin määrätympää ja +kertoakseen isoäidille. "Hän on niin viisas pieni vekkuli. Jokainen +ajattelee niin. Hänellä on aina jotakin sanomista. Kummallinen +pieni tenava joissakin suhteissa. Hän ei ole lainkaan minun eikä +Lottien näköinen. Hänellä on niin lystillinen tapa katsoa ihmisiin +silmäkulmainsa alta... En tiedä, kiinnititkö milloinkaan huomiotasi +hänen silmiinsä, jotka ovat melko syvällä ja näyttävät niin vakavilta, +että jokaisesta tuntuu hyvin omituiselta, kun hän katsoo suoraan vähän +aikaa. Ja sitten hän saattaa hymyillä ihan äkkiä. Se tekee hänet heti +ihan toisen näköiseksi, hänen ilmeensä täydellinen muutos." + +Rouva Bascombilla oli hyvin vähän sanomista sellaisiin tilapäisiin +pojantyttärensä kuvauksiin. Tavallisesti hän suuntasi katseensa +lattiaan ja puri huulensa yhteen estääkseen niitä vapisemasta. + +Hän tiedusteli aina juhlallisesti Lottien vointia, joka ei näyttänyt +erittäin mainiolta. + +"Ei mitään kehuttavaa", toisteli Ralph hänelle yhä useammin. "Minun +luullakseni Didsin synnyttäminen oli melko vaikeata hänelle. Hän +sanoo, ettei hän ole voinut oikein hyvin sen jälkeen. Ah ei, ei +mitään vakavaa. Ensin toinen vaiva ja sitten toinen. Hän koettaa nyt +sähköhierontaa. Hyväinen aika, kuinka se maksaa!" Hän vaihtoi äkkiä +puheenaihetta. "Sinulla ei varmaankaan ole mitään valittamista?" + +"Ei, minulla ei todellakaan ole mitään valittamista." + +"Sinä asut todellakin mukavasti", sanoi Ralph suoden äitinsä +kodikkaalle, hyvin järjestetylle huoneelle samanlaisen ihailevan +katseen kuin muutkin vieraat. + +Ei, paitsi tuota ainoata hetkeä painohuoneessa, hän ja Ralph eivät +milloinkaan riidelleet. Ja silloinkin hirvittävässä tilaisuudessa oli +vain Ralph puhunut kuten hän usein toisti itselleen. Ensin hän oli +ollut hyvin tyytyväinen tähän tosiseikkaan, mutta myöhemmin se alkoi +haihtua ja näyttää vähemmän tärkeältä, kuten niin monet muutkin asiat. + +Ralph ei milloinkaan tuonut Didsiä mukanaan, eikä hänen äitinsä sitä +pyytänytkään. Hän piti varmana, ettei Lottie sitä sallisi. + +Hän oli kovin levoton, jos sattui kulumaan liian pitkä aika pojan +tilapäisten vierailujen välillä. Mutta hänellä oli aina huono yö +Ralphin käynnin jälkeen, ja hän saattoi herätä äkkiä ja ennenkuin hänen +puolustuksensa olivat valmiit sanoa itselleen: "Sinä olet kääntänyt +selkäsi parhaalle, mitä elämä koskaan on näyttänyt sinulle, sille +ainoalle ihmisolennolle, joka tarvitsee sinua." + +Tämän syytteen häpeällinen vääryys pisti hänet ihan hereille, niin että +hän huusi julki liiankin riittävän puolustuksen: "Kääntänyt selkäni! +Minuthan karkoitettiin sieltä. Minulle ei anneta lupaa tulla takaisin. +Minua ei tarvita siellä. Siellä minulla ei ole mitään tehtävää. Ei niin +mitään." + +Oli öitä, jolloin hän tämän jälkeen makasi hereillään päivänkoittoon +saakka, katkerien kyynelten vuotaessa väkisin suljettujen luomien +raoista. Hän oli lopen väsynyt, tämän väärän syytteen luonnottoman +vääryyden murskaama. Se oli jo liikaa, että ihminen sai kärsiä +niin paljon kuin hän — ja kuulla vielä moitteita, siitä ettei muka +ollut tehnyt, mitä ei mikään inhimillinen olento voisi tehdä. Missä +hänen sydämensä kummallisessa sopessa se vaanikaan, tämä hänen +rauhansa vihollinen? Hän tiesi sen vanhastaan. Se oi samaa entistä +levottomuutta, jonka Johnin tarkkaavaisten silmien muisto oli aina +herättänyt. Mutta miksi? Miksi? + +Nyt se kuitenkin oli peloittavasti enemmän kuin levottomuutta. Se oli +kuin syyllisyyden tunnetta. Ja niin syytön kuin hän sittenkin oli! + +Hän ei voinut edes ikävöiden ojentaa pimeässä käsivarsiaan lemmikin +hyvin muistiin painuneita eläviä silmiä kohti, koska hän näki niissä +moitetta ja nuhdetta. + +Kuinka voi niissä olla moitetta, huusi hän kiihkeästi, vaikka hän tiesi +niin hyvin olevansa moitteeton ja oli aina ollut moitteeton? + + + + +XVIII + + +Hän ihmetteli jo alusta asti tämän pienen välimatkan tuottamaa +erilaisuutta elämässään. Vähemmän kuin tunnin junamatkan päässä +entisistä oloistaan hän ei olisi täydellisemmin voinut muuttaa kaikkea, +vaikka olisi matkustanut puolen maailman päähän. Hänestä tuntui +ensimmäisinä päivinä ja kuukausina siltä kuin hän olisi poistunut +Ralphin painohuoneen raivostuttavasta kolinasta, paukauttanut oven +kiinni takanaan ja huomannut joutuneensa äänenpitävään koppiin. Tahi +kuin suunniltaan vihastunut lapsi oli hänetkin työnnetty tyhjään +huoneeseen "leppymään". Hänen korvansa soivat kovasti hiljaisuudessa. + +Häneltä meni paljon aikaa sisäisen elämänsä sovittamiseen niiden +riitojen, surkeuden ja palaavan vihan puutteeseen, jotka olivat +tehneet hänestä melkein puolihullun ensi vuonna Ralphin naimisiinmenon +jälkeen; ja siihen aikaan kun hän oli eläytynyt uuteen maailmaansa, +uuden elämänsä sisäiseen tyhjyyteen, oli hänessä tapahtunut monta +kummallista muutosta. Hän tuli tietoiseksi jonkunlaisesta arvojen +sisäisestä muutoksesta, joka hämmensi ja huolestutti häntä, mutta jota +näytti jatkuvan hänen tahtomattaan. Se ei johtunut siitä, että hän +ajatteli asioita eri tavalla, vaan siitä, että hän tunsi ne eri lailla. +Tätä tunteittensa hidasta muutosta hän ei näyttänyt voivan mitenkään +hallita. Se jatkui kuin luonnollinen kehitys, kuin yksikseen jätetyn +tulen kekäleiden välttämätön palaminen tuhaksi, joita ei enää ruokita. + +Se oli palanut kuumasti kauan aikaa, hänen hyvin perustellun +suuttumuksensa tuli. Vielä kuukausia Harristowniin muuttonsa jälkeen +hän lämmitteli käsiään sillä tietoisuudella, että häntä oli kohdeltu +häpeällisesti ja sillä vakaumuksella, että tämä oli hyvin tärkeää. +Mutta kun ei mitään uutta tilaisuutta ilmennyt näiden liekehtivien +harmien uudestaan sytyttämiseen, paloivat ne matalammiksi, savusivat +ja hajosivat vihdoin tuhaksi. Hän oli vieläkin varma siitä, että +hän oli ollut oikeassa. Mutta tämä varmuus ei suonut hänelle enää +lohduttavaa lämpöä. Entä sitten, vaikka hän olisi ollutkin? Kun tämä +pelkkä vilahdusmainen epäilys, ettei se ehkä ollutkaan niin tärkeää +kuin miltä se hänestä aina oli tuntunut, juolahti hänen mieleensä, +joutui hän jäykistävän väsymyksen valtaan. Jos se, että hän oli +oikeassa, oli menettänyt lämmittävän voimansa, niin minkä elinehdoille +välttämättömän tulen ääressä hän sitten voisikaan lämmitellä? Oliko +tämä ehkä tunteettoman vanhuuden alkua? Oliko hän jo kokenut kaikki ne +mielenliikutukset, joihin hän kykeni? + +Tänä kolmivuotisena väliaikana ne hänen elämänsä ainekset, jotka olivat +näyttäneet hänen koko olemassaolonsa perustukselta, erkanivat hänestä +äänettömästi kuin omasta painostaan, niinkuin tyynenä syyspäivänä +vanhat lehdet putoilevat hiljaa puusta, joka aloittaa toista kautta. +Väristen ja avutonna hän katseli niiden putoilemista, voimatta +ajatella, että mitään jäisi hänelle niiden tyystin hävittyä. + +Siitä hetkestä alkaen, jolloin hän oli lukenut Ralphin kirjeen hänen +avioliitostaan, hän oli ollut täydellisesti syventynyt syytöksensä +laatimiseen Ralphia ja Lottieta vastaan. Häneltä ei ollut puuttunut +aineistoa. Hänen tarvitsi vain kumartua ja poimia sitä kasoista +ympäriltään. Jokainen päivä oli suonut hänelle uuden vääryyden, +uuden kiven lisättäväksi suureen raunioon, joka oli heidän välisensä +vainon merkkinä. Sen latominen yhä korkeammaksi oli suonut raivoisaa +jännitystä. Nyt se oli täydellinen, täydennetty muistomerkki heidän +tekemilleen vääryyksille ja hänen oikeudenmukaisuudelleen. Sen suuresta +kasasta ei puuttunut ainoatakaan vääryyttä. + +Siinä se oli, kohoten korkealle. Uuden elämänsä tyynessä +äänettömyydessä hän silmäili sitä vapaa-aikoinaan. Mutta mitä hän +sillä tekisi? Päivä päivän jälkeen seuloi sen peitoksi ajankulun +hienoa näkymätöntä tomua. Se alkoi menettää ääri viivojensa jyrkkää +terävyyttä; eri vääryyksien kaamea särmikkyys kävi hämäräksi, niin +tarkasti kuin hän koettikin tunnustella niitä hekumallisella tuskalla, +jota ne kerran olivat hänelle tuottaneet. + +Hän ei ymmärtänyt, mitä hänessä tapahtui, ja se peloitti häntä. +Hän tunsi olevansa vanha ja hirvittävän yksinäinen. Vaistomainen +kääntyminen miesvainajan puoleen tapahtui nyt useammin kuin ennen, ja +sitä oli nyt vaikeampi torjua monilla tyhjänpäiväisillä harrastuksilla, +jotka olivat olleet hänen turvanaan tätä kaipuuta vastaan. Hän uneksi +Johnista jälleen enemmän kuin vuosikausiin. Ja nyt hänen tulissaan +seisoi pieni pojantytär vainajan rinnalla. Molemmat kohdistivat häneen +tummista, syvällä sijaitsevista silmistään tarkkaavaisen, odottavan +katseen, että hän tekisi jotakin muuta kuin mitä teki, ja se heitti +hänet sellaiseen hämmentävään hätään, että hän heräsi usein vapisten ja +käsivarret ojennettuina, suojellakseen itseään heidän katseeltaan. Mitä +he toivoivat hänen tekevän? Mitä hän muutakaan voi tehdä? Mitä muuta +hän olisi milloinkaan voinut tehdä? + +Hän kokosi toivottomasti itselleen kaikki harristownilaiset +jokapäiväiset harrastuksensa. Ne olivat samanlaisia kuin ennenkin, +vieläpä parempiakin, enemmän hänen muuttumattoman makunsa mukaisia. Ne +olivat aina ennen riittäneet. Miksi ne nyt näyttivät niin säälittävän +mitättömiltä tässä hautovassa hiljaisuudessa, joka levisi hänen +ympärilleen jokaisena joutilaana hetkenä? + +Hän alkoi pelätä erästä kysymystä, joka tunkeutui hänen mieleensä kuin +kaukainen, puolittain kuultu ääni sellaisina hetkinä, jolloin hänen +mieltään eivät askarruttaneet toimeliaat ajatukset. Se kysyi häneltä: +"Mitä tällainen oikeassa oleminen ja muiden tekemien vääryyksien +miettiminen kannattaa, ellei se auta sinua palvelemaan sitä ainoata +inhimillistä olentoa, joka tarvitsee sinua?" + + + + +XIX + + +Eräänä iltapäivänä kesäkuun lopulla rouva Bascombin Harristownissa +oleskelun kolmantena vuonna hän meni kauppakadulle ostamaan +kaikenlaisia ompelutarpeita matkaompelulaatikkoonsa. Vuoroveden vuoksi +ja luode, jotka huuhtelivat häntä ylös ja alas ja edestakaisin, olivat +saattaneet hänet taas kerran siihen hetkeen, jolloin piti ajatella +matkustamista Columbian kesäkursseille. Hänen tavalliset kesätoverinsa +tekivät tavallisia matkavalmistuksia, ja hänkin ryhtyi koneellisesti +omiinsa. + +Kun hän kääntyi rohdoskaupan nurkassa, näki hän erään suuren, +kolhiutuneen auton pysähtyvän sen edustalle kiveyksen viereen ja +kuuli siitä lintujen visertelyn tapaista juttelua, joka ilmaisi +nuorten tulleen sillä huviretkelle. Hänen korvansa, joka oli tottunut +tarkkaamaan seudun oman nuorison esiintymistä, määritteli tämän joukon +vähemmän säädyllisiksi henkilöiksi, sellaisiksi, jotka huutavat ja +nauravat julkisuudessa vielä kovemmin ja kimeämmin kuin ne, joiden +voidaan luulla olevan heitä yhtä tai paria yhteiskuntaluokkaa ylempänä. +Hän muisti, että nyt oli lauantai-iltapäivä ja että kehruu- ja +kaulustehtaat olivat aloittaneet kesätoimintansa suomalla apulaisilleen +puolen päivän viikottaisen loman. Nämäkin olivat luultavasti +tehtaantyttöjä ja -poikia. + +Hän tunsi todellakin heidät, kun räikeästi pukeutuneet tytöt ja +asultaan huolimattomat pojat alkoivat äänekkäästi purkautua esille +vanhan auton koriin sulloutuneesta kasasta. He olivat hänen entisestä +kotikaupungistaan, Gilmanvillen poikia ja tyttöjä, jotka olivat +viettäneet vuoden hänen luokkahuoneessaan vain vähän aikaa sitten siitä +päättäen, kuinka hänen ikäisensä ihmiset laskevat aikaa. He kuuluivat +siihen sarjaan, joka sivuutettuaan pakollisen kouluiän heti kiiruhtaa +kauppoihin ja tehtaisiin ansaitsemaan hyviä palkkoja, sitten tuhlaten +ne suruttomasti hirvittäviin mielipukuihinsa. Hän näki sentään, +etteivät ne kuitenkaan kuuluneet siihen itsepintaiseen luokkaan, joka +paaduttuaan ajautuu ojennuslaitoksiin, sairaaloihin ja vankiloihin. He +olivat vain tavallisia nuoria, jotka elämän tarttuessa heihin joutuvat +ala-arvoisiin naimisiin — useinkin pakosta tai huonompien ravintoloiden +tarjoilijattariksi tai tehtaitten umpikujiin. + +Hän huomasi nyt tuntevansa heidät, ei ainoastaan yhteisesti, vaan +vieläpä yksityisestikin, kun he hyppivät ja putoilivat ja kapusivat +ulos autosta. Opettajanmuistinsa avulla hän tiesi heidän nimensäkin... +Gertie Baumann, Budd Stone, Pete Daugherty, Mamie ja Minnie Flacker, +Gladys Wood, Bill Weismann, Mike Connelly, Flora Johnson... se oli +kuin hänen luokallaan tapahtuva nimenhuuto. Hän tiesi, millainen kurja +menneisyys oli heidän takanaan ja kuinka kurja tulevaisuus heitä +odotti. Kuin jokainen kokenut opettaja, tiesi hänkin tämän kaiken +heihin luomastaan yhdestä silmäyksestä, kun hän kiersi kadunkulman +matkallaan ostamaan neuloja ja lankaa ja hakasia ja renkaita. + +Hekin tunsivat hänet, kuten kaikki muutkin Gilmanvillessä. "Ah, hyvää +päivää, rouva Bascomb!" huusivat he hänelle tavalliseen äänekkääseen +hyväntuuliseen tapaansa. "Teidät nähdessämme meistä tuntuu siltä kuin +olisimme kotonamme. Mutta he eivät ajatelleetkaan pysähdyttää häntä +pitempiin puheisiin. He eivät olleet koulussa päässeet rouva Bascombin +suosikeiksi eivätkä nytkään olleet sellaisia entisiä oppilaita, joihin +rouva Bascomb kiinnittäisi erityisesti huomiotaan. + +Mutta rouva Bascomb pysähtyikin äkkiä itse ja katsoi heidän ohitseen +autoon jääneeseen olentoon, kalpeaan pikku tyttöön, joka oli juuri niin +pitkä, että hänen syvät, tummat silmänsä näkyivät istuimen kädensijan +yläpuolelta. + +Vilkkaat nuoret ihmiset, jotka parveilivat opettajan ohi juomaan +jäätelösoodaa, säikähtyivät nähdessään hänen kasvojensa äkkiä +kalvenneen. He käänsivät päänsä nopeasti, näkivät, ymmärsivät ja +alkoivat selittää puhuen kaikki samalla kertaa: + +"Niin, hyväinen aika sentään! Me otimme tuon pienen Bascombin tytön +mukaamme!" + +"Ja tässä on hänen mummonsa." + +"Mitä sinä ajattelet siitä?" + +"Eikö se ole merkillistä?" + +"Emme olisi osanneet sitä ajatellakaan." + +Kaikki se, mitä he tiesivät rouva Bascombin ja hänen poikansa perheen +välisistä suhteista, muistui nyt hitaasti heidän mieleensä. He +vaikenivat äkkiä hämillään ja katsoivat toisiinsa. Muuan tyttö alkoi +touhuta kömpelön suopeasti keksiäkseen jonkun keinon hämmennyksen +haihduttamiseksi. "Minä uskallan lyödä vaikka vetoakin siitä, ettette +ole nähnyt häntä pitkiin aikoihin, rouva Bascomb. Saammehan tuskin +milloinkaan enää nähdä teitä siellä päin. Hän on meidän korttelimme +sukkelin nulikka. Sakkimme nimittää häntä maskotikseen. Katsohan tänne, +Dids. Katsohan tänne ja sano hyvää päivää isoäidillesi." + +He työnsivät rouva Bascombin takaisin auton luo lörpötellen kiihkeästi +ja kokoontuivat hänen ja pikku tytön ympärille, kun näiden kahden +välinen kohtaus oli hetkiseksi herättänyt heissä huvia. Sitten sanoi +eräs tyttö: "Jätetään hänet rouva Bascombin luo niin pitkäksi ajaksi, +että ehdimme juoda soodamme. Hänen äitinsä sanoi minulle, ettei hän +saa juoda mitään tänään. Hän on äsken ollut hieman kipeä, eikä hänen +vatsansa ole vieläkään oikein kunnossa. Ja hänestä tuntuisi niin +tylyltä, ellei hän saisi samaa kuin mekin. Te voitte kai olla hänen +luonaan hetkisen, rouva Bascomb?" + +"Kyllä", sanoi rouva Bascomb avaten auton oven ja istuutuen tyttösen +viereen, joka oli tuijottanut häneen juron äänettömänä. + +Kun äänekkäät nuoret ihmiset parveilivat tiehensä, sanoi hän lapselle +hiljaa: "Kuinka sinä voit, kultaseni?" + +"Minä voin hyvin", sanoi lapsi heti hämmästyttävän vilkkaasti ja +varmasti. Hän ei kääntänyt silmiään harmaatukkaisesta, silmälaseja +käyttävästä naisesta, jonka sormikkaihin pistetyt kädet vapisivat niin +kummallisesti hänen sylissään. + +Rouva Bascomb riisui sormikkaansa ja puristi lapsen kädet omaansa, +hennot, pienet, likaiset kädet, joissa kynsien alustat olivat mustat. +Pieni tyttö ei vetänyt niitä pois. Mutta ne eivät myöskään vastanneet +valkoisten vapisevien sormien hiljaiseen puristukseen, vaan pysyivät +liikkumattomina kuin lapsi ei olisi tiennyt, kuinka hänen pitäisi +menetellä. Hän ei näyttänyt ujolta, mutta oli valpas, tarkkaavainen ja +varuillaan. + +"Eivätkö autoretket ole hauskoja?" kysyi rouva Bascomb. "Minäkin pidän +niistä, mutta pääsen niin harvoin mukaan." + +"Minä ajan joka lauantai-iltapäivänä tänä kesänä", sanoi +tyttönen. "Mamie ja Gertie sanoivat minulle niin. Minä saan käydä +elävissäkuvissakin. Niin me aiomme tehdä tänäkin iltapäivänä, mennä +eläviinkuviin. Bill sanoi, että siellä on nyt tavattoman hauskaa." + +"Salliiko äitisi sinun käydä elävissäkuvissa?" kysyi rouva Bascomb +vasten tahtoaankin. + +"Ei äiti tiedä ollenkaan, että minä olen täällä", vastasi lapsi +ylpeästi. "Sakki tuli ja otti minut mukaansa, kun äiti oli mennyt +kaupungille, ja se vie minut takaisinkin, ennenkuin hän ehtii Baumannin +taloon. Hän ei saa tietää, että minä olen käynyt täällä." + +Rouva Bascomb ei oikein tajunnut tätä, mutta ei uskaltanut tehdä liian +monta kysymystä. Hän istui ääneti hetkisen katsellen lasta, joka ei +ollut kääntänyt silmiään hänestä siitä asti kun hän astui autoon. + +Pikku tytöllä oli vaaleanpunainen silkkipuku, jonka lyhyt hame +oli helmasta pyöristetty poimuiksi. Näiden kiinnittäminen oli +niin hätiköimällä neulottu, että toisin paikoin näkyi risaisia +pallistamattomia laitoja. Huonosti sopivan puvun etupuoli, joka +latteana peitti lapsen laihan ruumiin, oli täynnä suklaatahroja, jotka +oli pyyhitty pois, mutta joita ei ollut koetettu tyystin hävittää. +Selässä näkyivät pudonneen hakasen kohdalta likaiset alusvaatteet. +Karheat valkoiset pumpulisukat olivat rytyssä laihojen säärten +ympärillä, ja väljät valkoiset kengät olivat likaiset. + +"Minä olen juhlapuvussa tänään", sanoi pienokainen. "Mamie nuuski +esille juhlapukuni äidin tietämättä." + +"Minä näen sen", sanoi rouva Bascomb. "Puku onkin hyvin kaunis." + +Pienokainen katseli pukuaan, siveli sen likaantuneita laskoksia hellien +ja suuntasi jälleen tarkastelevan katseensa isoäitiin. Se, mitä he +ilmaisivat toisilleen sanoilla, oli vain pieni osa siitä, mitä tapahtui +heidän välillään. Lapsi siirtyi nyt hieman lähemmäksi, laskien toisen +käsivartensa rouva Bascombin syliin. + +"Tahtoisitko katsella, mitä minulla on käsilaukussani?" kysyi rouva +Bascomb ja avasi sen. "Pienet tytöt haluavat joskus leikkiä niillä +esineillä, joita siellä on." + +"Saat lyödä vetoa vaikka hengestäsi, että minä tahdon", sanoi +pienokainen kiihkeästi. "Äiti ei salli minun milloinkaan koskea +omaansa. Hän sanoo minun särkevän jotakin." + +Rouva Bascomb siirsi laukun punasilkkiseen syliin ja katseli sitten +pientä tyttöstä, joka silmäkulmat rypyssä tarkasteli sen sisältöä. Hän +otti sieltä avainrenkaan, toiselta puolelta liimatun kangaskaistaleen +ja pienen kynäveitsen, alkaen tutkia niitä pää kumarassa. Hänellä oli +komea tukka, paksu, tumma ja pitkä. Se riippui suorina, harjaamattomina +kiharoina hänen hartioilleen ja oli sidottu syrjään hänen otsaltaan +tummanpunaisella nauhalla. "Mihin eläviinkuviin sinä aiot mennä, +kultaseni?" kysyi rouva Bascomb. "Tiedätkö sen kappaleen nimeä?" + +"Varmasti minä tiedän", sanoi lapsi vilkkaasti. "Sen nimi on 'Villiä +rakkautta', niin se on." Hän näytti kangaskaistaletta. "Mihin sinä tätä +käytät?" kysyi hän. + +"Minä paikkaan sillä murtuneita esineitä. Katsohan nyt, tämä puoli +on liimattu, ja tämä on hyvin vahvaa kangasta. Sillä voidaan korjata +melkein millaisia rikkinäisiä esineitä tahansa." + +"Enkö minäkin saisi liimata sillä jotakin?" + +"Minä en näe mitään täällä", sanoi rouva Bascomb katsellen auton +jokaiseen soppeen, "mutta aina on paljon sellaisia murtuneita esineitä, +jotka ovat korjauksen tarpeessa. Jos vain voisit tulla minun kanssani +kotiin hetkiseksi, löytäisin sinulle heti paljon liimattavia esineitä. +Meillä olisi niin hauskaa. Minä leikin niin mielelläni paperinukeilla +ja osaan niin paljon satuja. Oletko sinä kuullut satua hyvästä +jättiläisestä ja pienestä pojasta, jolla oli nahkahousut?" + +"Mistä jättiläisestä?" + +"Ah, tuollaisesta hyvin, hyvin suuresta miehestä, joka on ison +rakennuksen pituinen. Samanlaisesta jättiläisestä kerrotaan myös Jaakko +Jättiläistentappaja nimisessä sadussa." + +"Mikä se Jaakko Jättiläistentappaja oli?" + +"Hyväinen aika, etkö ole koskaan kuullut puhuttavan Jaakosta? Hyvä on, +minä kerron senkin sinulle." + +Jäätelösoodat oli nyt juotu loppuun. Äänekäs joukko syöksyi pois +rohdoskaupasta ja kokoontui yhteen ryhmään käytävälle jutellen, +nauraen, tuijottaen ohikulkijoihin, tyrkkien toisiaan sinne tänne, +kirkuen ja puristellen toisiaan, teeskennellen kuin he eivät olisi +tienneet, että heihin katsottiin, ja kuunnellen siis lyhyesti sanoen: +nauttien iltapäivälomastaan. Mamie Flacker huomasi molemmat autossa +ja lähestyi heitä suopeasti hymyillen. "No niin, te molemmat näytätte +tulevan mainiosti toimeen yhdessä", sanoi hän nojaten auton reunan +yli ja koettaen kutittaa pienokaista, joka siirtyi lähemmäksi rouva +Bascombia. + +"Eikö hän ole sukkela tenava?" jatkoi Mamie, koettamatta lausua +sanojaan lapsen kuulematta. "Mamma sanoo että hän on ikäisekseen +vallan ihmeellinen. Hänen äitinsä tuo hänet meille usein ja jättää +hänet äidin luo niin kauaksi aikaa kuin hän viipyy kaupungilla. Didsin +isä on hieman hupsumainen ja hädissään senvuoksi, että hänen rouvansa +kuljeskelee kaupungilla liian paljon, ja siksi rouva ei kerrokaan +siitä hänelle. Jos Didsin äiti sattuu tulemaan kotiin ennen häntä, +kertoo hän olleensa meillä ompelemassa äidin kanssa. Onhan olemassa +paljon keinoja, joilla voi pettää liian juonikkaita miehiä." Hän nauroi +ja laski ystävällisesti kätensä pienokaisen pörröiselle tukalle. +"Dids on sellainen pieni hullunkurinen vekkuli, että hän naurattaa +äidin useinkin melkein kuoliaaksi ovelilla tempuillaan. Kukaan ei +voi aavistaakaan, mitä hän milloinkin aikoo sanoa. Me otamme hänet +niin mielellämme mukaamme. Hän on sitäpaitsi hyvä pieni tyttö. Hän ei +koskaan kantelisi äidistään, vai mitä, Dids?" + +"En ikinä!" sanoi lapsi koettaen katsoa, kuinka avaimet saatiin pois +renkaasta. + +"Hän voi säilyttää salaisuuden yhtä hyvin kuin aikaihminenkin", sanoi +Mamie lämpimästi. "Te voitte luottaa häneen siinä. Te ette ehkä voi +uskoa sitä, mutta tämä on jo kolmas kerta, kun otimme hänet mukaamme +eikä hän ole koskaan sanonut mammalleen muuta kuin että hän on ollut +meidän talossamme koko ajan. Pojat haluavat hänet niin mielellään +mukaansa. Hän vastaa heille aina niin terävästi, vaikka he koettaisivat +pimittää häntä kuinka paljon tahansa. Hän naurattaa meitä kaikkia, vai +mitä, Dids? Ja se onkin juuri parahiksi hänen äidilleen, kun niikseen +tulee, koska hän ei ota Didsiä mukaansa lähtiessään huvittelemaan. Jos +hänen äitinsä osaa pettää hänen isäänsä, osaa Dids luullakseni pettää +äitiänsä, vai mitä, Dids?" + +"Kyllä", vastasi lapsi hajamielisesti, kilistellen avainnippua. + +"Kuulkaahan nyt, Mamie", sanoi rouva Bascomb, "tehän voisitte sallia +Didsin tulla minun luokseni iltapäiväksi. Hän olisi vain haitaksi +teille nuorille, kun menette eläviinkuviin. Luovuttakaa hänet minulle +ja tulkaa sitten noutamaan hänet, kun olette valmiit lähtemään +takaisin. Minä asun keskimmäisen koulurakennuksen vieressä, suuressa +valkoisessa talossa, jossa on pitkät pylväät." + +"Hyvä on, rouva", sanoi Mamie kevyesti. "Jos Dids vain haluaa, saa hän +mennä. Haluatko sinä mennä mieluummin sinne, Dids? Tahdotko sinä lähteä +mukaamme vai menetkö mieluummin isoäitisi luo?" + +Lapsi ei vastannut. Hän painoi päänsä kumaraan näyttäen ensi kerran +hieman ujolta. + +"No, kultaseni, kummanko sinä valitset?" kysyi Mamie kumartuen hänen +puoleensa. "Haluatko sinä mennä mummosi luo?" + +Lapsi näytti melkein näkymättömästi pudistavan päätänsä. + +"Hän sanoo lähtevänsä mieluummin eläviinkuviin", selitti Mamie, +suoristaen selkänsä ja katsoen anteeksipyytävästi rouva Bascombiin. "Me +lupasimme hänelle, että..." + +Rouva Bascomb mumisi jonkin puolittain kuuluvan myöntymisen tähän +päätökseen, suuteli lasta ja laskeutuen kadulle autosta kääntyi +poispäin. Mutta kadunkulmassa hän kuuli hiljaista kapsetta takaansa ja +tunsi pienen luisevan käden tarttuvan omaansa. + +"Hän on luullakseni muuttanut mieltänsä", huusi Mamie nauraen. "Hyvä +on, Dids. Sinä olet lääkärinä." + +Rouva Bascomb tuli takaisin pari kolme askelta, puristaen pientä, +likaista kättä lujasti omaansa. "Muistatte kai, Mamie, että se on +seuraava talo koulurakennuksesta", toisti hän. + +Jotakin juolahti Mamien mieleen juuri nyt, kun hän siirsi katseensa +lapsesta entiseen opettajaansa, joka näytti kauhistuttavan puhtaalta +raudanharmaassa, hyvin sopivassa puvussaan ja tahrattomassa +liinakauluksessaan. Oma kouluaika muistui hänen mieleensä ja pani +hänet nauramaan. "Kuulkaahan nyt, rouva Bascomb, minä tunnen teidät. +Älkää puhdistako häntä älkääkä tehkö mitään muutakaan, koska hänen +mammansa saa siinä tapauksessa kaikki ilmi. Minä en tahdo paljastaa +hänen omaisilleen, että meidän on tapanamme ottaa hänet mukaamme. +Teidän pitää jättää hänet sellaiseksi kuin hän nyt on. Minulla on hänen +vanhat vaatteensa ja kenkänsä täällä mukanani, ja me puemme ne hänen +ylleen palatessamme Gilmanvilleen. Teidän pitää jättää hänet yhtä +tahraiseksi kuin hän nyt on, muutoin joudumme rettelöön. Lottie on +kyllä hyväluontoinen, mutta hän joutuu helposti suunniltaan sattuessaan +sellaiselle tuulelle... uskokaa vain _minua_..." + +"Minä en koskekaan häneen", lupasi rouva Bascomb katsoen pienokaiseen. + +Kun he lähtivät matkaan yhdessä, kysyi hän iloisella äänellä: +"Tahtoisitko sinä, että kertoisin sinulle sadun nyt heti kävellessämme +eteenpäin? Osaan erään hyvin mukavan kiltistä, pienestä räätälistä, +joka tappoi seitsemän kärpästä yhdellä lyönnillä voileivälleen ja sai +sitten jälkeenpäin kokea kaikenlaista jännittävää." + +Pienokainen nyökkäsi ja heitti päänsä taaksepäin, voidakseen katsoa +isoäitiä kasvoihin hänen puhuessaan. + +He olivat lopettaneet tämän sadun päästessään rouva Bascombin +huoneeseen, ja kun hän istuutui ja otti lapsen syliinsä, kysyi hän: +"Mistä sadusta sinä nyt pitäisit?" + +"Voi, en minä tiedä", sanoi tyttö epämääräisesti, hengähtäen syvään +tyytyväisyydestä. Hän kiersi toisen käsivartensa rouva Bascombin +kaulaan ja nojautui häneen. + +"Millaisista saduista sinä enimmän pidät?" kysyi rouva Bascomb. +"Keijukaissaduistako? Vai sellaisistako oikeista saduista, joissa +kerrotaan oikeista lapsista?" + +"Millaisia ne keijukaissadut ovat?" kysyi lapsi. + +Rouva Bascomb vaikeni hetkiseksi. "Etkö ole milloinkaan kuullut +kerrottavan keijukaisista, kultaseni?" kysyi hän hiljaa. + +Pienokainen pudisti päätänsä, ja hänen kasvonsa olivat niin vakavat +kuin hän olisi syyllinen. "Minä en ole koskaan ennen kuullut mitään +satuja", sanoi hän. "Rouva Flacker kertoi minulle vain kerran, kuinka +hänen pieni poikansa oli polttanut kätensä melkein poikki." + +Heidän silmänsä kohtasivat jälleen toisensa pitkässä, syvässä katseessa. + +Rouva Bascomb mutisi umpimähkään: "No niin, luuletko sinä pitäväsi +saduista?" + +Lapsi nyökkäsi ja mutisi: "Kyllä." Mutta kumpikaan ei ajatellut, +mitä oli sanonut. Lapsen silmät avautuivat yhä suuremmiksi. Hänen +herkkäpiirteinen suunsa värähteli, ja äkkiä hän purskahti niin +äänekkääseen, katkeraan itkuun, että kyynelet valuivat virtanaan hänen +kalpeille, likaisille poskilleen. Itkiessään hän kiersi yhä lujemmin +käsivartensa rouva Bascombin kaulaan. + +Hänen isoäitinsä ei näyttänyt ollenkaan hämmästyvän. Hän ei kysynyt +lapselta itkun aihetta eikä koettanut hillitä nyyhkytyksiä. Liikutetun +keski-ikäisen henkilön avuttomaan tapaan hän sieppasi vain nenältään +silmälasit, joiden takana hänen omat silmänsä olivat täyttyneet +kyynelillä, laski ne äkkiä pöydälle ja kiertäen molemmat käsivartensa +lapsen ympärille puristi häntä lujasti ja hellästi. + +Pienokainen, joka ilmeisesti itki niin katkerasti kuin vain taisi, +painoi päänsä isoäidin rintaa vasten ja kaivautui kiinteämmin +ympäröivien käsivarsien syleilyyni. + +Hänen päänsä yläpuolella oli pidätetyn itkun irvistys vääntänyt +rouva Bascombin kasvot kummallisen näköisiksi. Mutta hän ei itkenyt. +Hän istui tyynesti paikallaan pidellen lasta, kunnes hänen omaa +rauhallisuuttaan oli virrannut pieneen hänen sylissään lepäävään +olentoon. + +Lapsi lopetti itkunsa yhtä nopeasti kuin oli aloittanutkin ja +suoristautui, hieroen nyrkeillä silmiään. "Sinä lupasit, että +saisin liimata joitakin särkyneitä esineitä yhteen", sanoi hän +tuttavallisuuden ja varmuuden tyynnyttämällä äänellä. + +Hän katsoi isoäitinsä kasvoihin ja hymyili nyt ensi kerran. + +Rouva Bascomb haukkoi ilmaa kuuluvasti huohottaen. Mutta hän sanoi heti +vakavan iloisella äänellä: "Niin minä lupasinkin. Ja nyt minä näytän. +Me liimaamme yhdessä paljon särkyneitä esineitä kokoon." + + * * * * * + +Kello viiden aikaan rouva Bascomb katseli auton jälkeen, heilutellen +nenäliinaansa vastaukseksi pikku käden huiskutukseen. Hän tunsi itsensä +rauhallisemmaksi kuin milloinkaan ennen Harristowniin tulonsa ja +Ralphin naimisiinmenon jälkeen... ehkä tyynemmäksi kuin syntymästään +saakka. Eikä hänen tietoisuudessaan ollut kuitenkaan muuta kuin +varmuus, että hänen elämäänsä oli tullut käännekohta ja että hänen +edessään oli uusi tie, joka vei jonnekin — hän ei tiennyt minne. + +Hänen järkensä nousi sitä vastaan kiihtyneenä ja tarttui häneen +koettaen temmata hänet takaisin tyhmyydestä, jos hän koettaisi saada +aikaan jotakin, minkä hän itsekin tiesi mahdottomaksi. Mutta hän oli +nähnyt liian paljon järkeilyn avuttomuutta. Olihan olemassa toinenkin +ratkaisu kysymyksiin, joihin kiusattu järki ei kyennyt vastaamaan. +Omituista, ettei hän ollut ajatellut sitä ennen. + +Hän käänsi selkänsä järjelle ja poikkesi päättävästi uudelle polulle. + + + + + + +III osa + + + + +XX + + +Mutta huolimatta tästä uudesta varmuudesta hänen polvensa horjuivat +hänen allaan, kun hän Gilmanvillessä kääntyi omaan kotiinsa vievälle +kujalle. Talo näytti likaiselta ja ränstyneeltä, muuan luukku +riippui katkenneen saranan varassa, maali alkoi varista maahan saman +kesähelteen hyökkäyksestä, joka oli korventanut julkipuolen nurmikon +ruskeaksi rikkaruohikoksi. Hän huomasi kaikki nämä puutteet, mutta +nyt ne tuntuivat hänen mielestään perin mitättömiltä. Mitä tapahtuisi +seuraavana tuntina? Vain se merkitsi jotakin. + +Hän kiipesi maalamattomia portaita pitkin tomuiselle ja huonosti +hoidetulle kuistille, jonka korikeinutuolit nojautuivat sivulle +päin heikoilla jaloillaan. Hän soitti kelloa ja kuunteli niin +tarkasti kuin hänen sydämensä kova sykintä salli, kenen askeleet +sieltä lähestyisivät. Oven ruutujen läpi hän näki oman hallinsa ja +arkihuoneensa, samat huoneet, missä hän oli seisonut lukiessaan +Ralphin kirjettä ja nähnyt risaisen hampputupsun. Hän tajusi nyt +epämääräisesti, että siellä oli kaikki tuon tupsun kaltaista; +nukkavierua ja likaista; taulut oli otettu pois seiniltä, lattiat +olivat tomuiset, ja nurkissa oli sanomalehtikasoja, läjittäin vanhoja +vaatteita ja lasten leikkikaluja. Mutta se ei tehonnut hänen mieleensä. +Joku oli avannut keittiön oven ja katsoi nyt varovasti sen takaa +nähdäkseen, kuka oli soittanut. + +"Hyväinen aika, äitikö siellä onkin!" huudahti Ralph hämmästyneenä. +Hän tuli halliin ja pysähtyi hetkiseksi katsomaan tulijaa. Hän +oli paitahihasillaan (paita oli melko likainen) pitäen kädessään +likaista astiapyyhettä, pussihousujen riippuessa melko alhaalla hänen +lanteillaan. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja hieman pöhöttyneet, +ikäänkuin hän ei olisi nukkunut hyvin; häneltä puuttui kaulus kuumuuden +vuoksi, ja hänen kuiva tukkansa oli pöyhitty heinämäisiin tukkoihin. +Säteilevän nuoruuden loistosta ei hänessä ainakaan tällä hetkellä ollut +jälkeäkään. Hän näytti likaiselta ja heikolta ja nukkavierulta, juuri +sellaiselta mieheltä, joita rouva Bascomb oli aina ylenkatseellisesti +kammonut. + +Kun hänen äitinsä katsoi poikaansa oven läpi, hänen takanaan +häämöittävän ikävän huoneen ollessa taustana, ei hän nähnyt muuta kuin +kasvojen ilmeen, tuntien surua ja sääliä. Hän nöyryytti itsensä tomuun +saakka ajatellen: "Poikaparkani! Minun poikaraukkani! Minä en ole +rakastanut Ralphia tähän hetkeen saakka." + +Hän sanoi päättävän asiallisesti: "Halusin niin mielelläni tulla +tervehtimään sinua ja Lottieta, hyvä Ralph." Hän odotti Lottien tulevan +näkyviin millä hetkellä hyvänsä. + +Ralph tointui entiselleen, kiiruhti avaamaan oven ja piti sitä +auki äidin astuessa sisään. "Sepä oli mainio ajatus!" sanoi hän +kummallisesti korostaen. "Tule vain sisään." Äidin mielestä oli hänen +katseensa kummallinen, mutta vaikka kaikki hänen tunteensa olivat +terästyneet toivottoman herkiksi, ei hän kuitenkaan voinut huomata +pojan ilmeessä muuta kuin epävarmuutta ja hämmästystä. + +Ralph lisäsi: "Lottie ei ole kotona juuri nyt. Minä luulen hänen +ja Didsin pistäytyneen Flackereille. Lottie menee sinne useinkin +ompeluksineen saadakseen seuraa." + +Kuuman metallin hajua tunkeutui äkkiä halliin keittiöstä. + +"Voi sentään!" huudahti Ralph pujahtaen sinne ovesta. "Minä jätin..." + +Seurattuaan häntä rouva Bascomb näki hänen sieppaavan syvän +kastikepannun kaasukeittiöltä unohtaen käyttää pidintä. Silloin Ralph +heti kiljaisi polttavan varren vuoksi ja pudotti pannun lattialle. + +Tämä temppu, hänen eleensä ja äitiin suunnattu katseensa, kun hän +puhalteli palaneihin sormiinsa, murheellisesti nauraen omalle +tyhmyydelleen, muistuttivat niin suuresti sitä poikaa, jollainen hän +oli ollut, että hänen äitinsä unohti likaisen siistimättömän miehen, +jonka hän oli nähnyt ovella. Hänkin purskahti hieman hermostuneeseen +nauruun, ja Ralphin silmät, epäilevät ja varuillaan olevat tähän +saakka, kirkastuivat. + +"Minäpä olen suurenmoinen vanha kokki", sanoi hän kumartuen ottamaan +pannua lattialta. + +"Mitä sinä aioit tehdä sillä?" kysyi hänen äitinsä ja otti sen hänen +kädestään. + +"Oh, minä vain ajattelin panna hieman perunoita tulelle, niin että +olisi jotakin alkua lämpimään ateriaan, kunnes Lottie ja Dids +palaavat. Hän viipyy useinkin hyvin myöhään iltapäivisin Flackerien +luona. Ja lääkäri on käskenyt antaa Didsille keitettyä ruokaa. Hänen +ruoansulatuksensa ei ole oikein hyvä, eikä kylmä ruoka siis sovi +hänelle." + +Rouva Bascombin kuulo ja näkö, jotka tämän hetken kiusallinen jännitys +oli terästänyt, huomasi hänen välttelevästä katseestaan ja kuuli +hänen äänenpainostaan hänen tietävän vallan hyvin, ettei Lottie ollut +Flackerien luona, vaikka hän moraalisesta väsymyksestä teeskentelikin +toista. Oliko Lottie nöyryyttänyt hänet jo sille asteelle? Mutta +toisaalta oli totta sekin, ettei Ralphilla luonnostaan ollut paljon +vastustuskykyä. + +Nyt välähti rouva Bascombin toivottomaan mieleen se katkera +totuus, että hän itse oli huolellisesti harjoittanut poikansa niin +vastustuskyvyttömäksi kuin suinkin, itse katseellaan tukahduttanut +jokaisen alunkin itsenäisyyttä. Ralph ei ollut milloinkaan voinut +vastustaa äitiään, ja nyt hän oli yhtä kykenemätön vastustamaan +Lottieta. + +Tämä ajatus salpasi hänen henkeään, ja hän koetti siitä vapautua. "Anna +minun panna perunat tulelle, kun kerran olen täällä." + +"Olkoon minusta kaukana, että tahtoisin kiistellä kenenkään kanssa +perunain keittämisoikeudesta", vakuutti Ralph, pysyen vieläkin hetkisen +hilpeän huolettomana, jollainen hän oli nuorena poikana ollut. + +Pannun putoamisen kolina ja hänen äitinsä nauru olivat rikkoneet +jotakin, mikä oli ollut heidän välillään. He katsoivat nyt toisiinsa +luontevasti, valppaan epäilyn työntyessä hetkiseksi syrjään. + +Rouva Bascomb käytti tätä hyväkseen... tilaisuus ei ehkä palaisikaan +enää... ja tukahduttaen ahdistavan pelkonsa, mitä Ralph vastaisi, hän +sanoi niin tyynellä ja rauhallisella äänellä kuin saattoi: "Ralph, +minä olen viime aikoina ajatellut erota nykyisestä toimestani. +Baker-kadun koulussa, täällä Gilmanvillessä, ihan tässä lähellä, on +kuulemma avoinna muuan paikka, jonka saisin. Olen juuri käynyt siellä +tiedustamassa. Ja sitten me kaikki voisimme asua jälleen yhdessä. Minä +olen huomannut melkoisesti ikävöiväni sinua ja Didsiä." + +Puhuessaan hän päästi kattilaan vettä ja sanoi nyt olkansa yli: "Te +olette.. minullahan ei ole muuta kuin te." + +Hän väänsi hanan kiinni, rohkaisi mielensä ja kääntyi katsomaan, miltä +kannalta Ralph ottaisi tämän asian. + +Hän oli tiennyt, että Ralph hämmästyisi, koska oli kuullut äitinsä +sanovan satoja kertoja, ettei mikään voisi taivuttaa häntä +opettajaksi tuon köyhälistökorttelin kouluun, se kun oli täynnä vain +alhaison lapsia. Niin, hän oli tiennyt Ralphin hämmästyvän, mutta +ei ollut osannut odottaa, mitä nyt näkyi... Ralph katsoi häneen +niin typertyneenä kuulemastaan uutisesta, ettei voinut piilottaa +mielenliikutustaan. Ja tämä mielenliikutus oli huojennusta... melkein +peloittavaa huojennusta, sellaista kuin lapsi tuntee, joka avutonna +taistelee liian vaikean työn kanssa ja näkee sen sitten siirtyvän +aikaihmisen taitaviin käsiin. + +"Jopa nyt jotakin, äiti..." huusi hän kovalla värähtelevällä äänellä. + +Pari mielijohdetta juolahti rouva Bascombin mieleen melkein samalla +kertaa, taistellen hänessä ylivallasta: toinen oli erään vanhan +vaiston kirpeä vihuri — äkillinen huomio, että Ralph oli paljastanut +itsensä tällä mielenkevennyksen huudahduksella — ja toinen +miekkailijan hyökkäävä vaisto käyttää hyödykseen avausta, saada etua +hänen hämmästyksestään ja liikutuksestaan, pakottaa hänet selvästi +tunnustamaan, että hän uhrautui poikansa hyväksi. Hän avasi jo suunsa +kysyäkseen häneltä uhmaavasti ja säälimättä: "Ah, sinä siis toivot +minun tulevan takaisin? Sinä olet kaivannut minua, alkanut antaa hieman +enemmän arvoa sille, mitä tein hyväksesi." + +Niin, kaikki tämä välähti hänen mielessään. Mutta hänen sydämestään +kumpusi esille niin rakastavaa sääliä Ralphia kohtaan, että hän huomasi +silmiensä kyyneltyvän, katsoessaan poikaansa ääneti ja hymyillessään +vapisevin huulin. Hän nyökäytti päätänsä, puri vapisevaa alahuultaan ja +sanoi nöyrästi: "Minä luulen nyt voivani tulla paremmin toimeen, hyvä +Ralph." + +Häntä kauhistutti Ralphin syvästi liikutetun katseen hurja kummastus, +ja hän johtui ajattelemaan, että jollei hänkään tähän saakka ollut +todellisesti rakastanut Ralphia, oli tämä ehkä myös ensimmäinen hetki, +jolloin todellista rakkautta tuli Ralphin taholta hänen osakseen. "Voi, +äiti..." sanoi Ralph kuin torjuen ja antoi sitten hänen nöyryydelleen +sen puolustuksen, jonka vaatimisesta hän oli luopunut: "Kuuleppa, +äiti... sinä et ollut ollenkaan... se ei ollut sinun syysi", mutisi hän +käheästi hiljaisella äänellä. + +Rouva Bascomb antoi sen mennä kuin ei olisi kuullutkaan. Pojan +silmistä kuvastunut hämmästynyt kiitollisuus hävetti häntä. Ralph ei +ollut koskaan ennen katsonut äitiinsä sillä tavalla. Mutta estääkseen +poikaansa lausumasta mitään lisää tähän suuntaan rouva Bascomb tarttui +kiireesti talouspuuhiin. + +"Nyt pitäisi panna perunat kiehumaan", sanoi hän tyynesti. "Missä niitä +säilytetään?" + +"Kukapa sen tietää!" vastasi Ralph epämääräisesti. "Kai jossakin." + +He löysivät niitä paperipussista, joka oli lattialla nurkassa +korventuneiden ja rasvaisten astiapyyhkeiden seassa. Rouva Bascomb +alkoi huuhdella niitä pesupöydän ääressä, joka oli täynnä likaisia +astioita, ja ajatteli, että hänen piti vielä astua erään kuilun yli. +Vielä oli jotakin muuta puhuttava, mutta siihen ei saanut viitatakaan. +Hän ei voinut kuvitella, millaisia sanoja sopisi käyttää siihen +kysymykseen, jota ei saatu tehdä. Vihdoin hän turvautui rohkeimpiin +ja lyhimpiin sanoihin, tarvitsematta käyttää edes niitäkään. Hän oli +sanonut vain: "Tahtookohan Lottie...?" kun Ralph keskeytti hänet äkkiä, +niinkuin olisi puhunut ensin: + +"Hitto vie, sitä en tiedä!" sanoi hän alakuloisella äänellä kuin +seinälle. Sitten hän lisäsi synkästi: "Se riippuu asianhaaroista." + +Rouva Bascombin terästyneet aistit ilmaisivat hänen tarkoittavan, että +se riippui siitä, millaisella tuulella Lottie sattui olemaan tullessaan +kotiin. + +Ralph liikahti, katsoi kelloon ja sanoi: "He ovat varmasti hyvin pian +täällä. Ehkä olisi hyvä, että katamme pöydän." + +He menivät yhdessä ruokasaliin, missä tahrainen liina oli vinossa +pöydällä. Rouva Bascomb otti sen pudistellakseen ja näki samalla +vaistomaisesti, mikä se niistä oli, hieno damastinen liina, jonka hän +oli ostanut Bassetin huutokaupasta. Hän huomasi myös, että siihen oli +poltettu lähtemättömiä hedelmätahroja ja että se oli levitetty pöydälle +panematta huopaa sen alle. Talon tapa oli nähtävästi sellainen, koska +vanhassa hienossa mahonkipöydässä oli valkoisia rakkuloita niissä +paikoissa, mihin kuumat astiat oli laskettu. Hän tajusi Ralphin +huomanneen hänen katsovan niitä, ja kun hän silmäsi poikaansa, +järkytti tämän levoton ilme häntä, koska hän muisti Ralphin näyttäneen +samanlaiselta pelätessään, että Lottie oli pahalla tuulella. Heränneen +huomiokyvyn kaksiteräinen miekka kääntyi jälleen hänen kädessään. Se +ilme ei ainoastaan kuvastanut Lottien töykeyden herättämää tunteellista +pelkoa, vaan myöskin samaa hätää, joka oli Ralphin yllättänyt hänen +ollessaan tunteellinen pieni poika ja avuton äitinsä edessä. Tämä +pistos oli niin odottamaton ja tunkeutui niin syvälle, että se teki +melkein sairaaksi. Hän koetti ajatella muutamia sanoja, joilla voisi +saada Ralphin tuntemaan, kuinka vähän hän nyt välitti pöytäänsä +ilmaantuneista pilkuista. Mutta hän käsitti, ettei sellaisia sanoja +ollut, joihin Ralph uskoisi, koska tunsi äitinsä niin perinpohjin. +Siihen tarvittaisiin vielä monen monta vuotta, ennenkuin hän voisi +uskoa. + +Ralph sanoi nyt levottomasti kuin puhuminen olisi tuntunut hänestä +äärettömän vaikealta eikä hän kuitenkaan olisi tohtinut olla puhumatta: +"Minä olen juuri ajatellut erästä asiaa... En oikein tiedä... ajattelin +vain makuutiloja." + +Rouva Bascomb katsoi häneen hämmästyneenä." + +"Lapsi on näet niin iso nyt, ettei mahdu enää kehtoonsa. Hän nukkuu nyt +oikein vuoteessa, toisessa makuuhuoneessa, minun entisessä sängyssäni." + +Tämä este mykistytti rouva Bascombin hetkiseksi. + +"Ehkä voisimme järjestää hänelle telttavuoteen omaan huoneeseemme?" +ehdotti Ralph levottomana. + +Tämä aate ei miellyttänyt hänen äitiään ollenkaan. "Ei, ei!" sanoi hän +äkkiä. "Ei mitään sellaista!" Hän haki jotakin veruketta voidakseen +piilottaa tarkoituksensa. "Hän on jo tarpeeksi vanha saamaan itselleen +oman huoneen, jota hän voi oppia pitämään kunnossa. Jokaisella lapsella +pitäisi tietysti niin olla." + +Hän ajatteli hetkisen, keskittäen kaiken huomionsa esteeseen, joka oli +tullut hänen epäitsekkään, välttämättömän päämääränsä tielle, ja tajusi +sen sulavan olemattomiin samalla tavalla kuin se oli tiennyt kaikkein +muiden esteiden katoavan nyt, kun hän ei enää itse panisi uralleen +sulkuja. "Entä se ullakkohuone? Sinä nukuit siellä silloin, kun Dids +syntyi. Se kelpaa kyllä minulle." + +"Ullakkohuoneko?" huudahti Ralph eikä ollut uskoa korviaan. + +"Niin, miksi ei?" kysyi hänen äitinsä reippaasti ja otti samalla esille +veitsiä ja haarukoita hopealaatikossa vallitsevasta tavattomasta +sekamelskasta, kattaakseen pöydän. "Tuollaisessa ullakkohuoneessa voi +panna toimeen kaikenlaisia miellyttäviä, mukavia muutoksia. Raot sopii +tukkia kalkkilaastilla, seinille liimata kauniit paperit ja ikkunoihin +ripustaa uudet uutimet. Sinne voi myös hankkia uusia huonekaluja +oikeata kokoa — saatpa vielä hämmästyä nähdessäsi, kuinka paljon sitä +voi somistaa. Minä saan siitä itselleni koko talon kauneimman huoneen." + +Hän keksi toisenkin puheenaiheen ja jatkoi huolettomasti: "Minulla on +juuri nykyään koko joukko rahaa. Olen säästänyt näinä vuosina, ja nyt +on juuri sopiva aika kuluttaa hieman talon kaunistukseksi. Sen olenkin +laiminlyönyt viime aikoina. Minun olisi pitänyt toimittaa tarpeellisia +korjauksia jo kauan sitten; luulenpa, että joka huoneeseen tarvitaan +uudet seinäpaperit, ja uskon Lottien mielellään auttavaan minua niiden +valitsemisessa. Ja lattiatkin on maalattava uudestaan. Tosiaankin olen +viivytellyt liian kauan. Ja se on aina erehdys talon pidossa." + +Nyt hän tunsi liioitelleensa — piti oppia puhumaan asioista kevyemmästi +ja hienotunteisemmasti. Hyvä, hän oppisi sen, oppisi kaikki, mitä hänen +pitäisikin oppia. + +"Mitä muuta aioit suunnitella illalliseksi?" kysyi hän vaihtaakseen +puheenaihetta. + +"Enpä tiedä!" sanoi Ralph. "Joskus syömme säilytettyjä tomaatteja." + +"Kuinka ne keität?" + +"Me emme keitä niitä lainkaan. Nehän ovat jo keitettyjä ostaessa. +Kaadamme ne pieniin kastikevateihin ja kastelemme leipäämme niihin." + +"Mitä sanoisit, jos sensijaan valmistaisin tomaattikeksilientä?" kysyi +hänen äitinsä. "Näin pullollisen maitoa jääkaapissa." Se oli ennen +vanhaan ollut Ralphin herkkua. + +"Paljonko luulet minun pitävän siitä?" sanoi Ralph nauraen. "Ehkä +pelkäät minun inhoavan sitä?" + +"Hyvä on, juokse pyytämään rouva Baumannilta hieman salaattia hänen +puutarhastaan, koska aion valmistaa hieman sitäkin", rouva Bascomb, ja +kun Ralph poistui takaovesta, riisui hän hatun päästään, meni keittiön +ulvovaan autiuteen ja alkoi puuhata. + +Oli jo melko myöhä, kun hän näki Lottien ja Didsin laskeutuvan +kadunkulmaan pysähtyneestä raitiovaunusta ja tulevan hitaasti kotiin +päin, laahaten väsyneesti jalkojaan. + +"Lottie kärsii niin kovasti kuumuudesta", sanoi Ralph katsoen +häneen ikkunasta. Jo nähdessäänkin Lottien kaukaa hän sai ääneensä +anteeksipyytävän, selittävän, puolustavan väsyneen kaiun, joka oli +hänen äidilleen niin tuttu ja jälleen teki sydämen lyijynraskaaksi. +Ralphilta ei voinut toivoa mitään apua siihen taisteluun, joka oli +tulossa. + +"Minä alan tuoda ruokia pöytään ja valmistan myös jääteetä", sanoi +rouva Bascomb. + +"Ah, saammeko sitäkin?" virkkoi Ralph lapsellisen iloisella +äänenpainolla. "Minä kai menen heitä vastaan", lisäsi hän sitten +epäröiden. + +Se on mainio ajatus", vastasi äiti palaten keittiöön. + +Hänen polvensa vapisivat jälleen, hänen allaan kun hän liikkui +edestakaisin keittiön ja ruokasalin väliä ja kantoi liemilautasia ja +korkeaa, kilisevää jääteekannua. + +"Se riippuu asianhaaroista", oli Ralph sanonut. Se riippui myös siitä, +ajatteli rouva Bascomb, voisiko hän itse pyyhkäistä näkymättömäksi +sen ylenkatseen, jonka Lottien ilmestyminen näkyviin oli kohottanut +pinnalle kuin ilkeän maun hänen suuhunsa, kuin jonkin kauhean rohdon +hajun hänen sieraimiinsa. Joutua jälleen riippuvaiseksi Lottien +oikuista päästäkseen hetkeksikään rauhaan... näiden oikkujen herättämä +kauhu vapisutti häntä entiseen tapaan. Mutta tulkoon, mitä tuli, +hänen piti malttaa mielensä, olla tyyni ja rauhallinen osatakseen +esittää asiat oikein, saadakseen kaikki näyttämään siltä, ettei hän +vaatinut mitään, vaan päinvastoin tarjosi kaikkea, tahtoi tehdä itsensä +pieneksi, hyvin pieneksi senvuoksi, että hänellä oli muuan päämäärä, +jonka rinnalla hän itse ei ollut mitään, ja että hän kerta kaikkiaan +myönsi Lottien olevan kaikin puolin oikeassa. + +Hän näki ikkunasta Ralphin menneen Lottieta vastaan kertoakseen +uutisen. He seisoivat käytävällä jutellen keskenään. Lottien +hahmo, huolimatta kuumuuden tuottamasta väsymyksestä, oli kuosikas +ja hieno, kuten se aina oli hänen pukeuduttuaan kaupungillemenoa +varten. Tietäisikö Ralph, kuinka pitää esittää asiat oikealla +tavalla? Muistaisiko hän sanoa, mistä oli äsken ollut puhe... että +Lottien anoppi olisi vaatimaton, ei odottaisi mitään itselleen, +vaan antaisi heille kaiken omaisuutensa, sijoittuisi mielellään +ullakkohuoneeseen, ei pyytäisi mitään parempaa kuin saada jälleen +suorittaa talousaskareet, ei välittäisi siitä, kuinka hänen kalustoaan +oli käsitelty, että hänellä oli rahaa, jota Lottie saisi käyttää talon +kaunistamiseen, ja että... äkillinen aavistus ilmaisi rouva Bascombille +tämän viimeisen vaikuttavan enemmän kuin minkään muun että hänellä oli +hyvä illallinen valmiina tänä kuumana iltapäivänä, niin että Lottien +tarvitsi vain istuutua ruokapöytään. + +Tuijottaessaan heihin hän näki lapsen, joka oli uupuneena tallustanut +äidin taluttamana, katsovan äkkiä isäänsä kuin olisi ymmärtänyt +jotakin hänen sanoistaan. Sitten pikku tyttö käänsi päänsä taloa kohti +ja vetäistyään kätensä irti lähti huomaamatta juoksujalkaa käytävää +pitkin. Hän työnsi auki oven, pysähtyi ujona ja katseli isoäitiään +kirkkailla tummilla silmillään. + +"Päivää, pikku Dids", sanoi rouva Bascomb ojentaen kätensä lasta kohti. + +Hänen äänensä sointu sai pienen tytön tarkkaavaiset kasvot äkkiä +loistamaan, ja niihin ilmestyi isoisän hurmaava hymy. + +Rouva Bascombin sydäntä ihan riipoi. Hän halusi syöksyä lapsen luo, +puristaa häntä hurjasti rintaansa vasten, peittää hänet suuteloilla ja +itkeä ääneen. Mutta hän sanoikin vain iloisesti: "Eikö sinun ole nälkä? +Tule mukaani, niin saat hieman punaista lientä. Minä olen pannut sinun +osasi lautaselle, jossa on norsun kuva." + +Dids antoi paukahtaa, oven kiinni takanaan ja astui isoäitinsä luo. + +"Tahdotko kertoa minulle taas jonkun sadun?" kysyi hän. + +"Ah, montakin mielelläni", vastasi rouva Bascomb nostaen hänet +syliinsä. "Minut on kuin luotu saduista." + +Lapsi käytti hyödykseen asemaansa ja kurottautui sanomaan hänen +korvaansa, ollessaan hänen kasvojensa tasalla: + +"Minä en kertonut heille, että kävin luonasi. Sitä en ole puhunut +kellekään." + +Tämä kuiskaus värisytti rouva Bascombia. Hän puristi tyttöstä lujasti +ja sanoi murtuneella, vapisevalla äänellä: "Jumala auttakoon minua! +Jumala auttakoon!" + +"Mitä sinä sanot?" kysyi Dids. + +Hänen isoäitinsä ei vastannut. Hän oli nähnyt ikkunasta Lottien ja +Ralphin tulevan nyt sisälle, laski lapsen äkkiä lattialle ja siirtyi +hieman syrjään. + +Lasioven läpi hän näki Lottien kiipeävän kuistin portaita ylös, jotka +narisivat hänen allaan. Lottie oli paljon lihavampi kuin ennen. Hänen +pulleutensa oli selvästi liiallista rasvaa, ja kureliivien nauhat oli +vedetty melko tiukalle. Puku oli sinistä silkkiä, jossa oli suuria +valkoisia täpliä, ja päässä oli pieni kuosikas, halpa olkihattu. + +"Niin, Lottie", sanoi rouva Bascomb ystävälliseen tapaan tullen +avaamaan ovea, "nyt näet, etten voinut pysyä täältä pois. Onko Ralph +kertonut sinulle, että ikävöin omaisiani ja että ehkä eroan nykyisestä +toimestani Harristownissa ja tulen takaisin tänne, jos sinä vain otat +minut vastaan?" + +Nähtyään hänet Lottie oli kiiruhtanut ja syöksähtäen eteenpäin levitti +nyt käsivartensa, kiertäen ne hänen kaulalleen. Rouva Bascomb tunsi +jälleen Lottien huulten unohtumattoman, sulattavan pehmeyden. + +Lottie suuteli häntä tarmokkaasti ja sitten pitäen häntä käsivarren +matkan päässä itsestään sanoi ylevään tapaansa: "Me emme milloinkaan +sulje kotia äidiltämme. Tulkoon mitä tulee, te olette aina tervetullut +poikanne taloon." + +"Ah, Lottie, kuinka _ystävällinen_ sinä olet sanoessasi niin!" virkkoi +rouva Bascomb hyväksyvästi. + +Sinä iltana hän istui kylpyhuoneessa samalla tuolilla, missä oli +ensi kerran nähnyt lapsenlapsensa silmien katseen. Hän kumartui +nyt kylpyammeen yli, jossa pikku Dids istui vaahtoavassa vedessä, +heitellen ylös ja alas uutta selluloidiankkaa, mummon pestessä hänen +luisevaa pientä selkäänsä, joka oli likainen hiestä ja tomusta. Hän +kääntyi hetkiseksi syrjään ammeesta saadakseen saippuan käteensä ja +sanoi olkansa yli: "Ja juuri silloin Sindbad näki suuren varjon, ja +kas, siinä oli vaakalintu jälleen levittämässä pitkän pitkiä siipiään +laakson yli." + +"Minä uskallan lyödä vaikka vetoa siitä, että Sindbad pääsi tällä +kertaa pakoon", huomautti Dids ojentautuen ottamaan takaansa ankan, +joka oli kimmahtanut hänen käsistään. Mutta ojentautui liian kauaksi, +menetti tasapainonsa ja lioetensaippuaisessa vedessä kaatui +loiskahtaen selälleen, niin että vettä roiskahti hänen hämmästyneille +pikku kasvoilleen. + +Rouva Bascomb ei tiennyt, kuinka lapsi käyttäytyi pikku tapaturmissa, +ja peläten joko vihasta tahi pelosta johtuvaa purkausta sieppasi +syljeskelevän ja potkivan Didsin syliinsä, rientäen sanomaan +kääntääkseen hänen huomionsa muualle: "Kas, se oli kunnon uimaretki +pienelle sammakolle." + +Lapsi haukkoi vielä ilmaa, mutta sanoi kuitenkin heti: "Sammakoilla +ei ole _hiuksia_. Minä olen joutsen!" Ja sanoessaan tämän pilan hän +katsahti niin leikillisesti ja ovelasti mummoonsa kirkkailla tummilla +silmillään, että rouva Bascomb purskahti hämmästyneeseen nauruun, joka +kajahti koko talon läpi. + +Kuullessaan mummonsa nauravan pieni vekkuli nauroi hänen kanssaan ja +sitten he nauroivat mielettömästi omalle hilpeydelleen sellaiseen +suloiseen, hassunkuriseen iloiseen tapaan kuin vain pienet nauravat +lapset ja ne, jotka rakastavat heitä hellästi. + +"Hyväinen aika, mille ihmeelle tällaisena hirveän kuumana iltana voi +nauraa?" kuului Lottien ääni hallista. + +Hän tuli raukeana ovelle. Heidän aiheettoman naurunsa kirjava kupla +särkyi heti. Rouva Bascomb tavoitti jälleen saippuaa. Dids laski +ankkansa varovasti uimasilleen taivutettujen polviensa ja laihan pienen +ruumiinsa luomaan turvalliseen satamaan. + +"Minä luulin teitä niin väsyneeksi, ettette jaksaisi kylvettää Didsiä +tänä iltana", sanoi Lottie. "Tämä kuumuus ihan tappaa minut. Minä en +jaksa hengittää. Minun mielestäni pitäisi teidänkin voimienne olla +lopussa." + +Se herätti rouva Bascombin huomiota. Voimatko lopussa? Millaiselta +tuntui olla väsyksissä? Oliko hän milloinkaan väsynyt? + +Katsahtaen miniäänsä hän näki oman kuvansakin kuvastimessa. Hän tuskin +tunsi omia kasvojaan. Hän siirsi katseensa loistavista silmistä ja +jäntevistä huulista Lottien raukeisiin kasvoihin. + +"Ei", sanoi hän sävyisästi ja hienotunteisesti, "ei, minä en tunne +itseäni kovinkaan väsyneeksi". + +"Sepä se, mutta minä ainakin tunnen", sanoi Lottie ja meni hitaasti +pois. + + + + +XXI + + +"Niin, hän saa syödä niin paljon banaaneja kuin vain haluaa, mamman +pikku tyttö saa. Banaanit ovat _terveellisiä_ lapsille. Minäkin syön +niitä aina paljon. Tohtori Dewey puhuu joutavia hänen alipainostaan. +Jokainenhan tietää banaanien lihottavan. Juuri senvuoksi eivät +sellaiset ihmiset saakaan syödä niitä, jotka koettavat laihduttaa +itseään." + + * * * * * + +Kun Dids seuraavana aamuna heräsi hyvin punaisin poskin ja raukein +silmin, huusi hänen äitinsä: "Se on tulirokkoa, minä tiedän sen kyllä!" +ja sieppasi hänet rouva Bascombin sylistä, missä hän istui hervotonna, +painaen päätänsä mummon rintaa vasten. "Se on tulirokkoa! Rouva +Flacker sanoi sitä olevan paljonkin liikkeellä Warren-kadun varrella, +ja varmasti on teidän koulussanne siihen sairastuneita lapsia. Minun +mielestäni ei ole ollenkaan turvallista, että te hääräätte noiden +lasten kanssa, joissa saattaa olla kukaties vaikka mitä." + +"Ehkä meidän on parasta katsoa, onko hänellä kuumetta", ehdotti rouva +Bascomb ja alkoi hakea kuumemittaria. + +"Minä aion juuri ehdottaa samaa", sanoi Lottie. + +Mutta kuumeinen lapsi, joka oli ärtyisä ja väsynyt, työnsi pienen +lasiputken äkäisenä syrjään. "Ei, ei", sanoi Dids käännellen päätänsä +puolelta toiselle. + +"Mutta, pikku Dids kultaseni", sanoi hänen mummonsa, ottaen sen pois +hetkiseksi, "se ei tee sinulle kipeää. Sillä ei ole mitään makua, ja +se niin äärettömän sileäkin. Se on taikatikku, etkö sitä tiennyt, +tuollainen, joka voi tunnustella kielesi alustaa ja sitten ilmoittaa +meille, mitä on tehtävä pienelle sairaalle tyttöselle." + +Didsin raukeat silmät näyttivät hieman vilkastuvan. Rouva Bascomb tuli +askeleen lähemmäksi ja antoi Didsin katsella mittaria. "Katsohan nyt, +vaikka sillä ei olekaan silmiä, tietää se kuitenkin heti, kun se saa +koskettaa sinua..." + +Dids käänsi päänsä jälleen syrjään, epäluulon palatessa hetkiseksi, ja +hänen äitinsä huusi puristaen häntä kovasti rintaansa vasten: "Pieni +kultaseni! Ei anneta liata suuraukkaa millään ilkeällä esineellä. Ei, +mamma ei salli vaivata Dids-raukkaa." + +Anopilleen hän sanoi Didsin pään yli: "En minäkään ole voinut sietää +noita esineitä. Ne ärsyttävät hermojani äärettömästi. Ja Dids on ihan +minun kaltaiseni. Hän on hyvin hermostunut. Enkä minä sitäpaitsi +uskokaan noihin mittareihin, vaikka ihmiset niillä niin kovasti +touhuavat. Ihmiset ovat tulleet toimeen vallan mainiosti ilman niitäkin +ennen vanhaan." + +Rouva Bascomb pisti kojeen heti takaisin pieneen laatikkoon ja sanoi +tyynesti: "No niin, pyydämmekö tohtoria tulemaan tänne katsomaan +Didsiä?" + +"Meidän kai pitää", sanoi Lottie. "Mutta soisin, että meillä olisi +täällä säädyllinen lääkäri, jonka puoleen voisimme kääntyä. Se vanha +tohtori Dewey väsyttää minua. Hän on niin suorasukainen. Ei lainkaan +herrasmies. Enkä usko hänen tietävän tuon taivaallista ammatistaan. Hän +ei ole voinut kertaakaan auttaa _minua_." + +"Minä en tahdo tohtoria", huusi Dids äkkiä kimeästi. "Minä en tahdo +suorasukaista lääkäriä tänne." Hän alkoi itkeä ja rimpuilla äitinsä +sylissä. + +"Dids on kyllä oikeassa", sanoi Lottie rouva Bascombille ja lisäsi +vastahakoisesti: "Mutta meidän pitää kai silti kutsua häntä. Ehkä te +soitatte hänelle." + +Kun lääkäri tuli, antoi Didsin äiti hänen kysymyksiinsä vilpittömiä +vastauksia: "Ei, tohtori, ei. Ei, Dids on saanut syödä ihan samoja +ruokia kuin muinakin päivinä. Ja minä pidän aina hyvää huolta siitä, +mitä hän syö. Mielestäni on hyvin tärkeää se, mitä lapset syövät, vai +mitä luulette, tohtori?" + +Kun tohtori käänsi vanhaa leijonanpäätänsä katsoakseen jälleen +pieluksella lepääviä Didsin tulipunaisia kasvoja, lennätti Lottie +pienokaiselle varoittavan katseen ja kohotti sormen huulilleen. Dids +sulki heti silmänsä ja näytti jäykän tyyneltä. Mitään yritystä ei tehty +tämän katseiden vaihdon piilottamiseksi rouva Bascombilta, joka seisoi +ovella, mutta nyt kääntyi pois puristeli kätensä kovasti yhteen. + +"Luulen hänen tarvitsevan annoksen risiiniöljyä eikä mitään muuta", +kuului lääkärin ääni huoneesta. + +"Voi, tohtori, minä en voi antaa hänelle niin ilkeää ainetta, enkä +saisikaan häntä sitä ottamaan. Hän huutaa, kirkuu ja ponnistelee aina +niin, etten saa häntä nielemään sitä." + +"Ehkä hän ei käyttäytyisi niin, ellette kertoisi hänelle edeltäpäin +mitä toivotte hänen tekevän", sanoi lääkäri töykeästi. "Minäpä annan +hänelle annoksen itse. Kyllä minä siitä selviän." + +Hirvittäviä ääniä makuuhuoneesta... Didsin tukahtunutta huutoa ja +kirkunaa, kimeitä, itkuisia vastalauseita Lottien puolelta, karheita +lääkärin äänellä lausuttuja sanoja: "Päästäkää käteni irti, rouva +Bascomb! Päästäkää käteni irti! Kas niin, pieni tyttöseni, nielaise +nyt kiltisti. Kas niin. Eihän se ollut mitään. Jokaisen täytyy nauttia +sitä. Kaikki meni. Nyt siitä päästiin." + +Halliin johtavassa käytävässä seisoi rouva Bascomb jäykkänä, purren +hampaitaan yhteen ja vaivoin hilliten itseään lyömästä päätänsä seinään. + +Harpatessaan pitkin askelin isoäidin ohi lääkäri huomautti olkansa yli +äidille: "Pitäkää häntä hiljaa älkääkä antako hänelle mitään syötävää +ennen huomisaamua, niin hän paranee." + +Makuuhuoneessa Dids nyyhkytti surkeasti kiihkeästä itsesäälistä, jota +hänen äitinsä säesti vihaisilla, myötätuntoisilla huudahduksilla. +"Kuinka pahasti se ilkeä vanha tohtori kohteli lapsi-raukkaa! Mamma +ajaa vanhan tohtorin matkoihinsa, jos hän vielä koettaa antaa +Dids-raukalle ilkeää lääkettä..." + +"Hänelle ei saa antaa mitään ruokaa, ennenkuin huomenaamuna, muistakaa +se", kuultiin lääkärin äänen huutavan alhaalta hallista. + +Illalla, kun rouva Bascomb oltuaan koko päivän poissa koulussa, +pyyhiskeli sienellä kuumaa pientä ruumista, näki hän vuoteen olevan +täynnä kakun murusia. + + * * * * * + +Illallispöydässä eräänä hyvänä päivänä: Kun Ralph tarjoili pihviä, +sanoi rouva Bascomb: "Dids, sinun olisi pitänyt olla kuulemassa, +kuinka kauniin jutun Nellie McIntosh tänään kertoi luokallani pienestä +veljestään, joka silloin oli neljän ja puolen vuoden ikäinen, siis +juuri niin vanha kuin sinä nyt. Tyttö kertoi hänen kerran viime kesänä +leikkineen heidän pihallaan ja nähneen pienen linnunpoikasen putoavan +pesästään maahan. Hän taapersi sitä katselemaan, mutta huomasikin +samalla naapurin kissan hiipivän likelle. Tuo urhoollinen pikku mies +tiesi vallan hyvin, mitä hänen piti tehdä. Hän kohotti linnunpoikasen +niin korkealle päänsä yläpuolelle kuin pienet käsivarret ulottuivat. +Ja suuri kissa oli varmaankin hyvin nälissään tahi muuten halusi saada +kiinni elävän linnun sillä se hyppi pientä poikaa vasten kynsien ja +sähisten. Mutta hän potki sitä niin kovasti kuin suinkin ja piti vielä +lujemmin kiinni lintua, samalla huutaen apua. Muuan sekatavarakaupan +vankkurien ajaja kuuli hänen huutonsa ja meni katsomaan, mikä siellä +oli hätänä. Hän kiipesi tietysti puuhun ja pani poikasen takaisin +pesään hyvään turvaan. Nellie kertoi heidän kaikkien olleen hyvin +ylpeitä pikku veljestä." + +Ralph huomautti lämpimästi: "Hyvin rohkea poikanen hän olikin." + +Lottie nyökäytti päätänsä. "Meidänkin pihallamme kasvoi vanha puu", +aloitti hän, "kun asuimme tehtaan vieressä, ja lintujen oli tapana +rakentaa pesänsä siihen, ja erään puolalaisen ilkeän pojan oli tapana +kiivetä sinne ja puhkoa kaikkien linnunpoikasten silmät neulalla, +kunnes pappa sai hänet kerran kiinni ja antoi hänelle selkään +kepillään. Mutta se Shrevenskyn poika oli sentään ilkein kaikista. +Minun luullakseni hänen järjessään oli jotakin vikaa, hän oli ehkä +hieman vähämielinen, koska hän suunnitteli mitä hirmuisimpia tekoja. +Kerran näin hänen, meitä oli koko joukko tyttöjä, pitävän kissaa +nuotion tulessa, jonka hän oli sytyttänyt autiolle palstalle. Huh, minä +tulen vieläkin kipeäksi sitä ajatellessani. Hän oli sitonut kissan +niin, ettei se voinut raapia, mutta kiljua se sai mielensä mukaan, ja +juuri se viekoittelikin meidät katsomaan oksien välistä, mitä siellä +tapahtui. Me huusimme hänelle, että hän lopettaisi, mutta hän kääntyi +meihin päin irvistellen meille niin ilkeästi, että pelästyimme melkein +kuoliaiksi. Hän oli hurjan näköinen veitikka, sellainen jonka suu +on aina ammollaan, ja hänen silmänsäkin muistuttivat peikon silmiä. +Hänellä ei ollut juuri ollenkaan otsaa, ja tukka ulottui melkein +silmäkulmiin saakka. He veivät hänet luullakseni vajajärkisten kotiin +senjälkeen kun hän oli kasvanut niin isoksi, että kävi vaaralliseksi +meille tytöille. Hyväinen aika, hän tuli sellaiseksi, että lähti +ajamaan takaa meitä tyttöjä, kun oltiin ulkona pimeässä, vaikka +olisimme olleet matkalla vain lähimpään taloon, ja hän koetti tarttua +meihin kiinni ja samalla huutaa mitä hirveimpiä..." + +Räiskis! Rouva Bascomb oli kurottaessaan ottamaan leipäkoria tyrkännyt +käsivarrellaan sivulle päin. Ralphin vesilasi oli kaatunut lautaselle, +niin että vettä roiskahti pöydälle, säikäyttäen Didsiä, joka oli +katsellut äitiään. + +"Kylläpä olen kömpelö!" sanoi hän anteeksipyytävästi ja kiiruhti +korjaamaan vahinkoa. Ja siinä riittikin tekemistä vähäksi ajaksi, kun +ensin oli harjattava pois kaikki lasipalaset ja sitten levitettävä +kuiva lautasliina kastuneelle kohdalle ja tuotava Ralphille puhdas +lautanen. + +Kun hän istuutui jälleen paikalleen, huomautti hän Lottielle: "Kuinka +kaunis liivi tuo onkaan! Sinisen valkoinen päärme näyttää niin uudelta +ja hienolta." + +Lottie sanoi suopeasti, katsellen sitä tyytyväisenä: "Minä ostin +sen Clarken loppuunmyynnistä tänä aamuna, ja tämä olikin siellä +ainoa sellainen vaatekappale, jota viitsisin käyttää, vaikka minulle +maksettaisiin. He ovat koonneet loppuunmyyntiinsä kaikenlaisia vanhoja +rääsyjä, mutta eivät saaneet niitä petkutetuiksi minulle. Minä +käynkin ostoksilla niin paljon. Ainoa keino pysyä heidän edellään, +on katsella tavaroita ensin toisessa kaupassa ja sitten toisessa. Ja +hekin tietävät sen, ja juuri senvuoksi myyjättäret kohtelevat niin +harvasanaisesti kaikkia sellaisia asiakkaita, jotka eivät heti osta. +Heille on annettu sellainen käsky. Kauppiaat eivät halua paljastaa +ihmisille liian paljon hintojaan tai tavaroitaan. He vaativat tyttöjä +käyttäytymään niin ilkeästi kuin suinkin kaikkia sellaisia naisia +kohtaan, jotka tulevat vain katselemaan, jotta sitten voisivat pettää +heitä loppuunmyynneillään ja kaikilla vaateriekaleillaan. Mutta he +eivät kykene pettämään minua. Minä tiedän oikeuteni ja keinot, kuinka +minun pitää niitä puolustaa. Minun mielestäni on jokaisen velvollisuus +hankkia itselleen niin tarkat tiedot kaikesta, että rahoista on hyötyä. +Sillä ei ole väliä, kuinka huonossa kunnossa vointini on, eikä kukaan +tiedä, kuinka kovat tuskat minulla on kyljessäni ja käsivarressani ja +että se surkeus panee minut montakin kertaa toivomaan kuolemaa, mutta +minä tunnen kuitenkin aina, että täytyy lähteä kaupungille pysyäkseni +aikani tasalla." + +Hän puhui niin nopeasti, ettei malttanut syödä keksipalasta kädestään. +Alinomaa hän kohotti sen huulilleen, mutta sieppasikin sen jälleen pois +jatkaakseen sanatulvaansa. + +"He eivät voi karkoittaa minua pois harvasanaisuudellaan, eivät +ollenkaan. Kun joku myyjätär yrittää laskea leikkiä minun +kustannuksellani, saa hän tietää huutia. Tänä aamuna ollessani +Simmonsin kaupassa oli siellä muuan sukkela tyttönen, joka koetti +esiintyä kaikessa loistossaan. 'Rouva', sanoi hän leuka pystyssä, +'rouva, minä olen nyt näyttänyt teille varastoni kaikki siniset +silkkikankaat', sanoi hän, 'ja ellette halua puolta jaardia enempää, +miksi ette mene katselemaan jäännöskappaleita nähdäksenne, voisitteko +niiden joukosta löytää jotakin.' 'Ei, älkäähän nyt sentään, nuori +neitiseni.' sanoin minä hänelle. 'Ei, teidän ei tarvitse koettaakaan +minua huiputtaa sellaisilla keinoilla: Täällä on jo liiankin paljon +asiakkaita odottamassa palveluksianne', sanoin minä. 'Minuun ei enää +pantaisi mitään huomiota tämän pöydän ääressä, jos poistun, eikä +se liikuta teitä, ostanko minä puoli jaardia vaiko en ollenkaan', +sanoin minä hänelle. 'Teille maksetaan siitä, että näyttelette +minulle tavaroitanne', sanoin minä, 'ja teidän pitää pysyä nurkumatta +työssänne', sanoin minä, 'kunnes —'." + +Rouva Bascomb sanoi hiljaisella äänellä: "Ralph haluatko jo +jälkiruokaa? Jos vain haluat, korjaan ruoat pois pöydältä." + +"Minä en ole vielä lopettanut!" sanoi Lottie. "Kah, kuinka ihmiset +voivat syödä niin nopeasti! Ettekö tiedä sen olevan epäterveellistä, +kun nielette ruokanne, purematta sitä ensin hyvin? Eräs nainen, jonka +tapasin tänään kaupungilla, kertoi miehestään, jonka vatsa on mennyt +ihan pilalle senvuoksi, että hän syö niin nopeasti. Tohtori sanoi..." + + * * * * * + +Illallispöydässä eräänä pahana päivänä: Lottie raivoisasti: "Nämä +ihan uutukaiset patenttinahka-kengät, joista maksoin viisi dollaria +Curtisin kaupassa, ovat haljenneet puhki, vaikken luule käyttäneeni +niitä vielä kolmeakaan kertaa. Minä vein ne mukanani Curtisille ja +annoin heidän kuulla kunniansa. He koettivat vastata takaisin, mutta +minä sanoin haluavani puhutella omistajaa tai en ketään, ja silloin he +hakivat herra Curtisin sinne, ja me kinastelimme siellä aika lailla. +Hän suvaitsi olla niin hävytön ja sanoa myyjänsä ilmoittaneen minulle, +minun ostaessani ne, että ne olivat liian pienet minulle. Vieläpä hän +väittää, että hänen kaupassaan riippuu kaikkialla ilmoituksia siitä, +etteivät he takaa patenttinahka-kenkiä. Minä sanoin hänelle: 'Ettekö te +luule minun tietävän paremmin kuin minkään kenkäkauppa-apulaisen, minkä +kokoisia kenkiä minä käytän?' sanoin minä, ja hän..." + +Rouva Bascomb päättäväisesti: "Onko teesi oikein hyvää, Lottie? Pelkään +vahingossa valmistaneeni sen liian väkeväksi tänä iltana, ja sinähän +tiedät lääkärin varoittaneen sinua juomasta liian voimakasta teetä, kun +olet niin kovin hermostunut. Maistappa, onko se hyvää." + +Lottie sekoitellen teetä: "Kyllä se on luullakseni hyvää. Minä olen +joka tapauksessa niin hermostunut, etten voi sen hermostuneemmaksi enää +tulla. Mutta mistä minä puhuinkaan?" + +Rouva Bascomb: "Minä näin jotakin mielenkiintoista lehdessä tänään +herra Burbankista. Näyttää siltä kuin hän toimisi kaktuksien +jalostamisessa, koettaen kehittää sellaisen muunnoksen jossa ei ole +piikkejä. Se olisi somaa, jos hän onnistuisi. Tämä herra Burbank, +Dids kultaseni, on juuri samanlainen kuin Tuhannen ja yhden yön +taikuri. Mutta hän saa todellakin ihmeitä toimeen — siinä ei ole +mitään kepposta. Hän voi ottaa hoivaansa jonkin piikkisen kasvin ja +työskennellä sen lasten ja lastenlasten kanssa niin kauan, ettei niissä +lopulta ole piikkejä lainkaan, ja niiden hedelmätkin ovat paljon +maukkaampia kuin ennen. Hän oppi tekemään sen tarkastelemalla, kuinka +se oli tapahtunut ennen. Tiedätkö sinä, että kauniit ja suuret punaiset +omenamme, jotka ovat niin makeita ja mehuisia, olivat ennen vanhaan +pieniä ja kuivia ja kovia, niinkuin ruusupensaan punaiset marjat, joita +näytin sinulle eilen, ja omenapuut olivat niin täynnä piikkejä kuin +ruusupensaatkin. Mutta ihmiset ovat jalostaneet niitä..." + +Ralph nauraen: "Niitä on jalostettu samalla tavalla kuin mekin koetamme +jalostaa sinua, Dids, että osaisit kiinnittää oikein lautasliinasi, +pistää aina vähän ruokaa suuhusi ja malttaa mielesi. Sinä olet kuin +piikkinen villipensas, jonka haluamme jalostaa..." + +Lottie: "Ah, nyt minä muistankin, mistä äsken puhuin, noista kengistä! +No niin, mitä te ajattelette? Se ilkeä vanha Curtis sanoi, ettei hän +halunnut ottaa niitä takaisin. 'Mutta, herra Curtis', sanoin minä, 'minä +en voi käyttää niitä mihinkään'. Ja hän sanoi: 'No niin, rouva, mihin +sitten luulette meidän voivan käyttää niitä?' Kuinka hän julkesikin! +Mutta minä selvitän vielä välini hänen kanssaan, vaikka täytyisi seistä +hänen kehnon kauppansa ovella ja ilmoittaa jokaiselle asiakkaalle..." + +Ralph: "Voi, älä vain toteuta aikomustasi. Lottie! Hän voi syyttää +sinua oikeudessa, jos sinä alat..." + +Lottie, tulistuen, huulten vapistessa, posket punaisina: "Niin paljon +sinä välität siitä, mitä minulle tapahtuu. Sinä et pane koskaan +vähintäkään huomiota minun sanoihini, paitsi silloin, kun voit ryhtyä +puolustamaan muita ihmisiä minua vastaan. Sinä _tahtoisit_, että +ihmiset pyyhkisivät jalkansa minuun. Ja minä kun olen melkein valmis +lentämään hermostumisesta. Tuo tuska kyljessäni..." + +Ralph: "Minähän kuuntelen kyllä mielelläni puheitasi ja olen pahoillani +noiden kenkien vuoksi. Mutta, hitto vieköön, kukaan ei ole saanut +suunvuoroa." + +Lottie: "Sinulla on kyllä ollut runsaasti tilaisuutta pärpättää, +jostakin vanhasta kaktuksesta, josta ei kukaan välitä." + +Ralph lyhyesti: "Mitä minun siis pitäisi tehdä? Kuluttaako kaikki +aikani puhuakseni noista kirotuista kengistä?" (Didsin nopeat, viisaat +silmät kääntymässä toisesta toiseen, rouva Bascombin silmät suunnattuna +Didsiin.) + +Lottie, purskahtaen itkuun: "Minä tahdon vain, että käyttäytyisit +hieman säädyllisemmin... Minä olen joka tapauksessa niin äärettömän +onneton. Kukaan ei välitä minusta puupenninkään vertaa. Soisin olevani +jo haudassa ja... Minä en ymmärrä, miksi kaikki ovat niin ilkeitä +minulle." + +Ralph, iskien nyrkkinsä pöytään: "Totta totisesti, nyt saa jo..." + +Rouva Bascomb äkkiä: "Oletteko te kuulleet mitään siitä, että +Baumannien taloon murtauduttiin viime yönä?" + +Lottie, hämmästyneenä ja väristen: "Emme, taivaan nimessä! Ihan +lähimmässä naapurissa!" + +Rouva Bascomb: "Sinähän tiedät, että heidän kellarikerroksessaan on +pieni ikkuna?" + +Lottie: "Sekä vasemmalla, kun kiivetään etupuolelta portaita ylös? +Niin, minä olenkin monta kertaa ajatellut, että siitä murtautuu vielä +joku sisään. Minulla on ollut se kieleni kärjellä kymmeniä kertoja +sanoakseni rouva Baumannille, että hänen pitää..." + +Rouva Bascomb: "No niin, sinä olit ihan oikeassa, sillä juuri sitä +tietä varkaat menivät taloon." + +Lottie: "_Saivatko_ he siepatuksi Mamien uuden kaulapuuhkan? Eikö vanha +täti Rader pelästynyt?" + +Rouva Bascomb: "Näyttää siltä kuin ei heistä kukaan olisi ollut kotona +viime yönä. Maude Baumann Whitman kertoi minulle heidän luulleen, että +joku kulkuri vain oli hakenut itselleen makuupaikkaa, missä saisi +nukkua suojassa kylmältä ja lumelta. Hän ei ollut kiivennyt talon +yläkerroksiin, kertoi hän, vaan oli ainoastaan nukkunut joillakin +vanhoilla rääsyillä lämmityskellarissa." + +Lottie pettyneenä: "Kah, kulkuriko vain? Kun asuimme Fuller-kadun +päässä, silloin kun minä olin seitsenvuotias... ei, minä olin kai jo +silloin täyttänyt kahdeksan, koska muistan sen tapahtuneen sinä vuonna, +kun..." + + * * * * * + +Hieman ennen joulua vietiin rouva Bascombin luokka eräänä iltapäivänä +koulun kokoushuoneeseen harjoittelemaan lauluja joulujuhlaan. He +pääsivät kotiinsa sieltä, mikä vapautti luokka-opettajat tavallista +aikaisemmin työstä. Rouva Bascomb päätti käyttää tämän odottamattoman +loman ostoksiin. Hän oli viime aikoina ajatellut niin vähän +pukuvarastoaan, että se oli uudistuksen tarpeessa. + +Hän osti kiireesti eräästä kaupasta niin paljon sukkia ja alusvaatteita +kuin tarvitsi ja oli juuri menossa kenkäkauppaan ostamaan kalossit, kun +muisti mennessään rohdoskaupan ohi, ettei kotona ollut hammastahnaa, ja +poikkesi sinne sivuovesta hankkimaan sitäkin. Ralph ja Lottie olivat +huomaamattaan liukuneet siihen entiseen tapaansa, että sallivat hänen +kustantaa talouteen kaikki sellaiset yleiset tavarat. Didsin hampaista +päättäen ei varastoa ollut hänen poissa ollessaan useinkaan uusittu. + +Myymälän perällä, soodajuomien tarjoilupöydän ääressä, hän huomasi +Lottien ja Didsin nauttivan siitä, mitä Lottien sanavarastossa +nimitettiin "vanhaksi hyväksi ajaksi", valkotakkisen, kiiltotukkaisen +tarjoilijan kanssa. + +"Sinä kai menet naimisiin minun kanssani, kun olet kasvanut suureksi, +vai mitä, Dids?" sanoi vilkas nuori mies, nojautuen pöydän yli ja +kiertäen käsivartensa pikku tytön kaulaan. + +"Sano hänelle, että sinä aiot pyydystää itsellesi kauniimman miehen +kuin hän on", huusi Lottie nauraen. + +"Minä aion saada sellaisen miehen, jolla on äärettömän paljon rahaa", +ilmoitti Dids odottamatta, sellaisen lapsen kujeilevaan, itsetietoiseen +tapaan, joka tietää sanoneensa jotakin oikein naurettavaa. + +Lottie ja nuori mies saivat suonenvetokohtauksia ja katsoivat toisiinsa +nauraessaan. + +"Vai aiot sinä pyydystää sellaisen miehen, jolla on paljon rahaa", +sanoi nuori mies. Hän huusi eräälle toiselle apulaiselle: "Täällä +on muuan nuori neiti, joka aloittaa varhain. Hän sanoo hankkivansa +itselleen miehen, jolla on paljon rahaa." + +Dids katseli kuulijakuntaansa, lapsellisten kasvojen loistaessa +tyydytetystä turhamaisuudesta. "Niin, saatte lyödä vetoa, että minä +teen sen", vakuutti hän. + +"Mutta sinähän tahdot, että hän olisi kauniskin", sanoi soodan +tarjoilija, valaen syvälle hänen kosteihin silmiinsä oman katseensa +likaisia tietoja. "Et suinkaan sinä haluaisi suudella ketään rumaa +miestä, vai mitä?" + +"Minä en halua suudella häntä ollenkaan", sanoi Dids nenäkkäästi. "Minä +en tahdo suudella, en muuta kuin naimisiin hänen kanssaan." + +Tämä kiinnitti Lottien ja nuoren miehen hilpeyden taas hillittömäksi. +He tahrasivat Didsin mielikuvitusta, hokien hänelle vakaumustaan, +että hän oli koko maan sukkelin lapsi, ja nauttien ahneesti hänen +viattomuudestaan toistelivat yhä: "Minä en tahdo ollenkaan suudella, +mennä vain naimisiin hänen kanssaan." + +Lottie sanoi hellästi: "Hän on juuri tulossa siihen ikään, jolloin +hänen seurastaan on suurta huvia. Lapset tuottavat hirveää rasitusta +ollessaan ihan pieniä — tuntuu kuin ei sitä aikaa voisi mitenkään +kestää. Mutta kun he kehittyvät niin viisaiksi, että alkavat huomata, +mitä maailmassa tapahtuu, on heistä vähän hauskuuttakin. Minäpä kerron +teille erään asian: Minä aion pitää häntä kotona poissa koulusta +toverinani niin kauan kuin suinkin — ainakin niin kauan, kunnes hän +tulee kahdeksan tai yhdeksän vuoden vanhaksi. Se on parempi hänelle. +Lapset oppivat siten enemmän. Eikö hän teidänkin mielestänne opi paljon +enemmän liikkuessaan näin kaupungilla minun kanssani ja kuunnellessaan +ihmisten puheita kuin jossakin hirvittävässä luokkahuoneessa, missä +komenteleva vanhapiika määräilee kaikki hänen hommansa?" + +"Varmasti hän oppii enemmän", vastasi nuori mies, hieroen kädellään +Didsin niskan satiininhienoa ihoa ja työntäen sormensa hänen pukunsa +kauluksen alle. "Varmasti hän oppii paljon enemmän." + +"Komenteleva vanhapiika", toisti Dids peläten, että hänet +unohdettaisiin. + +"Minä säälin aina sellaista tyttöä, joka on saanut käydä koulua liian +paljon", jatkoi Lottie. "Se tekee heistäkin jonkunlaisia opettajia. +Miehet eivät välitä sellaisista naisista, jotka tietävät liian paljon." + +"Luulenpa miesten aina tulevan pitämään teidän tyttärestänne, olkoon +hän muuten millainen tahansa", sanoi apulainen hiljaa erityisellä +äänenpainolla ja katsoi Lottien silmiin. + +Juuri silloin sattui Dids, joka vääntelehti tuolillaan, huomaamaan +rouva Bascombin myymälän toisessa päässä ostamassa hammastahnaa. "Hei, +mummo!" huusi hän. + +Lottien kasvot synkistyivät harmista ja hämmennyksestä. Hän syventyi +selvästi heti heidän välisensä etäisyyden arvioimiseen, koettaen +ratkaista oliko hänen anoppinsa mitään kuullut. Mutta rouva Bascomb +heltyi melkein kyyneliin saakka siitä, ettei Didsin ilme vähääkään +muuttunut. Tyttönen oli pikemminkin mielissään saadessaan uuden +katselijan kekseliäisyydelleen ja haki mummonsa silmistä ylistystä yhtä +luonnollisesti ja pelottomasti kuin nuoren miehen taholta, ihan yhtä +vilkkaasti ja viattomasti. + +Hän oli vielä niin pikkuruinen lapsi. + +Rouva Bascomb tajusi, että arvostelevasta sanasta tai katseesta +seuraisi kokonainen vyöry äreää pahaatuulta, minkävuoksi hän tekeytyi +hyvin pieneksi ja rauhalliseksi ja sanoi ystävällisesti: "Ah, sinäkö +siellä oletkin, Lottie!" ja sitten: "Kuuleppas, Dids, pidätkö sinä +enemmän punaisista kuin sinisistä hammastahnaputkista?" + +Uhkaava vyöry keinui paikallaan vaarallisen silmänräpäyksen, mutta ei +lähtenyt liikkeelle. + +"Kas vain, mamma", sanoi Lottie suopeasti nähdessään, ettei hänelle +tehty muistutusta sopimattomasta käytöksestä. "Minä luulin teidän +olevan vielä koulussa. Kello ei ole neljääkään." Hän maksoi laskunsa +ja lähti liikkeelle liittyäkseen rouva Bascombiin, katsellen samalla +syrjästä myymälän kuvastimiin ja korjaten hattunsa asentoa. Hän +tarkasteli itseään tyytyväisenä ja kuitenkin peläten. Kun hän kääntyi +sivuttain, näytti hänen vartalonsa paksunneen peloittavasti. "Minä +alan todellakin lihoa liiaksi", mumisi hän. "Minun pitää kai ruveta +noudattamaan määrättyä ruokajärjestystä." + +Hän sanoi sen melkein joka päivä nykyään. + +"Kuinka paljon nuo sokeroidut hedelmät maksavat?" kysyi hän samalta +apulaiselta, joka kääri paperiin rouva Bascombin ostamaa hammastahnaa. +"Ovatko ne todella tuoreita? Viimeiset täältä ostamani olivat niin +vanhoja kuin vuoret", ja sitten: "No niin, minä koetan jälleen. +Punnitkaa minulle pari naulaa, olkaa niin hyvä." + +Hän lisäsi: "Kuulkaahan nyt, mamma, maksakaa nuo hedelmät samalla kun +maksatte omatkin ostoksenne. Minä unhotin, että olenkin jo tuhlannut +melkein kaikki mukaani ottamani rahat. Minä maksan takaisin heti, kun +pääsemme kotiin." + +Raitiovaunussa kotimatkalla oli niin vähän vapaita paikkoja, että +heidän pieni seurueensa hajaantui. Rouva Bascomb istuutui lähelle ovea +nostaen Didsin polvelleen. Lottie istui vaunun etuosassa, pitäen jo +avattua makeislaatikkoa sylissään. + +"Kuulehan nyt, mummo", sanoi Dids painautuen lujemmin häneen, "etkö +sinä voisi jatkaa sitä satua? Sinä jäit kesken äärettömän jännittävässä +paikassa." + +"Kyllä minä voin", sanoi rouva Bascomb, katsoen tummiin silmiin, jotka +kimaltelivat kirkkaina ja vakavina jalopiirteisen otsan alla. "Mehän +olimme siinä paikassa, emmekö olleetkin, missä Kaunotar oli löytänyt +kuvatuksen, joka makasi palatsin puistossa ruohikolla kuolemaisillaan?" + +"Niin, niin", vastasi Dids kiihkeästi, "ja mitä sitten tapahtui?" + +"No niin, kun Kaunotar näki, kuinka surullisesti se katsoi häneen ja +kuinka hirvittävän sairas ja heikko se oli, unhotti hän kokonaan, että +se oli karvainen ja raaka ja hirveä, muistaen vain, kuinka hyvä se oli +ollut hänen isälleen ja hänelle, kuinka ystävällinen ja hiljainen ja +surullinen... pyytämättä koskaan mitään itselleen. Ja nyt hän oli syynä +sen kuolemaan!" + +Didsin silmät olivat kuin kiinni naulatut sadunkertojaan. Hän kumartui +nyt selvästi itsekin kuolevan Kuvatuksen puoleen, istuen ihan +liikkumatta, kauniin säälinilmeen levitessä hänen kasvoilleen. Hän +oli nyt kaukana raitiovaunusta ja soodavesi suihkusta. Hän oli yhä +pikkuruinen tyttönen. + +"Kaunotar riensi sinne, missä se makasi, ja polvistui sen viereen, +kiertäen käsivartensa sen kaulalle ja kuiskaten: 'Ah, rakas, rakas +Kuvatus, älä kuole! Älä kuole! Minä rakastan sinua! Minä tahdon tehdä +sinut onnelliseksi. Ja mitä sinä luulet silloin tapahtuneen?'" + +Didsin silmät suurenivat, ja hänen huulensa raottuivat hieman. + +"Ne sanat ehtivät tuskin lipsahtaa hänen huuliltaan, kun Kuvatuksen +karvainen ja raaka ja kummallinen ulkomuoto muuttui kokonaan... parissa +silmänräpäyksessä haihtui kaikki, ja siinä hänen edessään seisoi kaunis +nuori prinssi puristaen hänen kättään ja katsoen häneen Kuvatuksen +hellillä silmillä, jotka eivät enää olleet lainkaan surulliset, vaan +hyvin onnelliset. Hän oli koko ajan ollut lumottuna sellaiseksi hirveän +näköiseksi olennoksi, ja Kaunotar oli rikkonut lumouksen rakastamalla +häntä, ja se vapautti hänet siitä." + +"Aah!" sanoi Dids, hengähtäen syvään huojennuksesta. "Se oli hyvä, minä +niin pelkäsin hänen kuolevan. Voi, minä olen niin iloinen, kun Kaunotar +sai hänet sittenkin taas ihmiseksi!" Hän hymyili kirkkaasti mummolleen +sitä kaunista hymyä, jonka oli saanut lahjaksi toiselta kauniilta ja +voimakkaalta hengeltä. Hän oli vielä sellainen kultainen pieni tyttönen. + +Mutta hän ei pysyisi pikku tyttönä enää pitkää aikaa. + +Rouva Bascomb puristi pientä lapaseen pistettyä kättä omassaan ja istui +hiljaa sydämensä täyttyessä rakkaudella ja tuskalla. + + * * * * * + +Eräänä iltana muutamia päiviä myöhemmin rouva Bascomb, joka oli jäänyt +Didsin luo Ralphin ja Lottien mentyä eläviinkuviin, hankasi ruokasalin +lattiaa, Didsin asetellessa seuraavassa huoneessa nukkejaan nukkumaan +sohvalle. Tyttönen jutteli niille yhtä mittaa, riisuessaan niitä. +"Sinä olet ollut pahankurinen tänään, Tilda, ja minä olen aikonut +kertoa siitä isällesi, että hän antaisi sinulle kyytiä." Nukke sanoi +nähtävästi jotakin ääneen hänen korvaansa, mihin hän vastasi suopeasti: +"No niin, minä en tee sitä tällä kertaa, mutta ellet sinä ole kiltimpi +huomenna, vien sinut sairaalaan, ja hoitajatar saa piiskata sinua +ja sitoa sinut vuoteeseen kiinni eikä hän saa antaa sinulle mitään +syötävää, paitsi hirveitä lääkkeitä satoina vuosina." + +"Ah, Dids kultaseni, sinä et saa kertoa vauvoillesi sellaisia juttuja. +Sairaaloiden hoitajattaret ovat hyvin kilttejä kaikille sairaille +lapsille." + +"Niin mamma kertoi minulle", sanoi Dids kohottaen kirkkaan katseensa +mummoon. "Hän sanoi minulle eilen, kun suuttui minuun." + +"Olitko sinä ollut pahankurinen?" kysyi rouva Bascomb. + +"Kyllä, mutta minä en osannut sen paremmin. Rouva Flacker kysyi +minulta, oliko mamma käynyt Hargreaven rohdoskaupassa eilen, ja minä +sanoin: "Kyllä, me käymme siellä melkein joka päivä. Minä en _tiennyt_, +ettei mamma halua, että rouva Flacker sen tietäisi. Mamma sanoo rouva +Flackerin suuttuneen siitä, että soodan tarjoilija on jättänyt Minnie +Flackerin, joka ennen seurusteli hänen kanssaan. Minä lupasin mammalle, +etten tee sitä enää, eikä hän edes läimäyttänyt minua." + +Dids palasi nukkeinsa luo. + +"Marta Ann", äänsi hän selvästi, "sinun pitää istua sievemmästi kuin +nyt, jos joskus suuremmaksi tultuasi aiot pyydystää itsellesi miehen. +Sinun pitää tietää, kuinka sinun pitää viitata heille oikealla tavalla, +ennenkuin he vähääkään välittävät sinusta." + +Sitten ottaen yöpukuisen nuken syliinsä hellästi hän mumisi: "Mutta +mamma rakastaa sinua sittenkin, Marta kultaseni. Mamma laulaa sinulle +sievän kehtolaulun ja tuudittaa sinua hellästi." + +Pieni suloinen ääni täytti hiljaisen huoneen hyräilyllään. Hän lauloi +seuraavan kehtolaulun: + + "Eipä huolta ollenkaan, + miljonäärin kyllä saan. + Kun hän kuolee, itken kai, + sitten toinen minut nai." + +Kun vauva nukkui, laski hän sen sohvalle hiljaa ja otti Tildan +syliinsä. "Haluaisitko, että lausuisin sinulle erään runon, jonka mummo +opetti minulle, Tilda?" kysyi hän nukelta mumisten. + +Rouva Bascomb seisoi hiljaa paikallaan kuunnellen: + + "Tyhmä Simon meni kalaan, + saadaksensa sieltä valaan; + vesi äidin rainnan + täyttää, kala sieltä päätään näyttää. + Sen hän pyytää, suurisuisen; + äiti hakee laudan puisen, + kalan perkaa, pataan heittää, + illallisen siitä keittää." + +Hän katsoi hieman levottomasti mummoonsa ja sanoi: "Minä tiedän, ettet +sinä kertonut sitä minulle ihan näin, mutta minä ajattelin Tildan +pitävän siitä enemmän tällaisena. Minä tiedän, että hän olisi tullut +niin pahoilleen, ellei Simon raukka olisi saanut mitään." + +Hänen kasvoissaan oli jälleen kaunis sääliväinen ilme. + + + + +XXII + + +Muuan tavallisuudesta poikkeava huvitus oli luvattu Gilmanvillen +kaupungille uudenvuodenpäiväksi vuonna 1913, täsmälleen kuuden +kuukauden kuluttua rouva Bascombin palaamisesta Harristownista. +Paikkakunnan lehti oli ollut täynnä kirjoituksia siitä; uusi +kauppakamari aikoi järjestää muun mukana talvikarnevaalikulkueen, +enemmän tahi vähemmän salaisesti taistellessaan suurliikkeitä +vastaan, jotka tyrkyttävät tavaraa postitse. Jokaisen johtavan +kauppaliikkeen piti siihen sommitella oma lava. Kauppakamari oli +luvannut kaksi kaunista palkintoa, toisen kauneimmasta ja toisen +huvittavimmasta lavasta. Kulkueeseen kuuluisi, niin olivat ihmiset +kuulleet, lavoja, jotka esittäisivät "Talvea" ja "Vanhaa kuningas +Kaalia" ja "Amerikkalaisten ihanteiden voittoa" ja "Washington +menossa Delewaren yli" ja muita samanlaisia; niiden joukkoon tulisi +myös muuan hullunkurinen jäädytettyine lattioineen, jolla ihmiset, +muutamat puettuina ilveilijöiksi, liukuisivat edestakaisin kompastuen +toisiinsa ja kaatuillen. Joku oli kertonut Lottielle, sanoi hän, +että eräs kaupungin tunnettu vilkas nuori mies ottaisi siihen osaa +ikäneidoksi pukeutuneena, päässä myssy ja kiemuraiset kiharat, ja joka +kerta kun hän kaatuisi, sätkyttelisi hän sääriään, niin että hameet +lentäisivät korviin ja paljastaisivat hänen alusvaatteensa, valkoiset +housut hampurilaisine päärmeineen, mikä varmasti naurattaisi melkein +kuoliaaksi. Lottie sanoi uskaltavansa lyödä vaikka vetoa siitä, että se +lava saisi kauppakamarin lupaaman palkinnon. Hän jaksoi tuskin odottaa +sitä päivää, sanoi hän. Sanomalehdet ilmoittivat kulkueen lähtevän +liikkeelle täsmälleen kello kahden aikana iltapäivällä Prescott- ja +Main-katujen kulmasta, ettei häirittäisi aamujumalanpalvelusta. + +Vaikka aurinko nousi kirkkaana kauniille vaaleansiniselle +talvitaivaalle, ei päivä kuitenkaan alkanut suotuisasti — se oli muuan +niitä kohtalon määräämiä tilaisuuksia, joita koko perhe pelkäsi, kun +pahansuopa kohtalo hyökkäsi Lottien kimppuun eikä hänen tukkansa +tahtonut taipua kunnollisesti. Hän taisteli kohtaloa vastaan koko +tarmollaan, käsitteli tukkaansa uskonnollisella huolella, käveli +edestakaisin huoneessa jälkeenpäin, katseli levottomana kuvaansa +jokaisesta kuvastimesta uudistaakseen vaikutuksen ja vihdoin riipaisi +sen jälleen irti hartioilleen, huudellen epätoivoissaan. Ralphkin oli +saanut lomaa siksi päiväksi ja meni varhain Didsin kanssa pihalle +auttamaan häntä lumimajan rakentamisessa, ja rouva Bascomb pysytteli +keittiössä valmistellen juhlapäivällistä. Keittiössä ei ollut +ainoatakaan kuvastinta. + +Puoliyhden aikaan he istuutuivat pöytään syömään mainiota päivällistä +varovasti, keskustellen samalla niin kartellen, että se kiersi kaukaa +kaikki sellaiset puheenaiheet, joita ei mahdollisesti olisi otettu +hyvin vastaan. Rouva Bascomb voi oikein pahoin, kuten hän usein teki, +heidän kaikkien osoittamasta arasta raukkamaisuudesta, Didsinkin, +Didsin ennen kaikkea muuta, kun he kiihkeästi hyväksyivät Lottien +jokaisen puheenaiheen, kannattaen lämpimästi kaikkia hänen sattumalta +lausuttuja mielipiteitään ja ottaen myötätuntoisesti osaa kaikkiin +hänen vaikeuksiinsa, erittäinkin muutteleviin tuskiin, jotka jälleen +kuin terävät leikkausveitset pistelivät häntä hartioista sydämeen +tai käsivarteen saakka. Tänään he kuuntelivat selostusta noista +tuskista niin lohduttavan hartaasti kuin suinkin. He toivovat niin +suuresti voivansa tänä aurinkoisena lomapäivänä luoda hieman yhteistä +hauskuutta. Ja tämän päämäärän saavuttamiseksi he juttelivat syödessään +iloisesti kaikenlaisista asioista, katsellen samalla tyynnyttävästi +Lottien synkkiin kasvoihin. + +Mutta onneksi, kun hän pani päähänsä hatun, suuren mustan +samettihattunsa, johon, oli kiinnitetty valtavan suuri valkoinen +strutsinsulka, kohtalo leppyi, ja koko hänen tukkalaitteensa, joka +oli ollut itsepäisesti poissa paikaltaan, teki mitä onnellisimman +vaikutuksen hatun komeasti ylöspäin käännetyn lierin alla. Se lumosi +Lottien, ja hän käänteli päätänsä sinne tänne sitä ihaillessaan. Hänen +kasvonsa kirkastuivat, jolloin heidän päänsä yläpuolella kaartuva +synkkä, uhkaava pilvi nousi ja keveni. + +Hän näytti tavattoman sievältä ja hyvin huomattavalta, kuten hän +melkein aina näytti, kun hän, käyttääksemme hänen omia sanojaan, oli +"pukeutunut nukkemaisen hurmaavasti". Niinpä hänen kirkkaat silmänsä +loistivat suopeudesta. Hänellä oli todella kauniit silmät, tuollaiset +loistavat, kosteat, kuultamattoman tummat silmät, jotka usein liittyvät +jokapäiväiseen käsitykseen onnesta. Pitkässä talviturkistakissaan ei +hänen lisääntyvä taipumuksensa lihavuuteen näkynyt niin selvästi kuin +ohuissa kesäpuvuissa. Hänen kasvojensa eloisaan nuorekkaaseen punaan +liittyi nyt ruumiillisen kypsyneisyyden tietoista loistoa. Hänen ihonsa +oli niin herkullisen ja mehevän kiinteä kuin täysin kypsä hedelmä, ja +katselijan suuhun kihahti vesi sitä katsellessa. Rouva Bascomb näki sen +kihahtavan Ralphin suuhun, kun hän katseli vaimoaan. + +Hän oli pukeutunut myös huolellisesti huviretkeä varten ja näytti +reippaalta ja nuorelta Lottien hyväntuulisuuden tyynnyttämänä, samalla +kun häntä vilkastutti nuoren naisen kiihoittava ulkomuoto, niin että +hän jo edeltäpäin nautti toisten miesten aatteellisesta ihailusta. +Kimaltelevassa tammikuun auringonpaisteessa he olivat kaunis pari, +kävellessään rinnakkain katua pitkin raitiovaunua kohti. Heidän +takanaan käveli rouva Bascomb lattearintaisena ja opettajatarmaisena +vaatimattomassa tummassa kävelypuvussaan pitäen pientä tyttöstä kädestä +kiinni kuin keski-ikäinen hoitajatar. Mutta ei mikään ruumiiton henki +olisi voinut olla tiedottomampi ulkomuodostaan eikä siitä, mitä muut +hänestä mahdollisesti ajattelivat. Hän oli jo sivuuttanut sen kaiken. +Hänen sisimmässään ei ollut tilaa muulle kuin yhdelle tärkeälle +kysymykselle, joka siellä voimakkaan valtimon lailla sykki. "Kuinka +tästä selvitään? Kuinka tästä selvitään?" + +Raitiovaunussa hän ja Dids saivat paikat vastapäätä ja toisiaan jonkun +matkan päässä Lottiesta ja Ralphista, jotka keskustelivat vilkkaasti. +Hetkisen kuluttua rouva Bascomb huomasi Didsin tahtovan sanoa hänelle +jotakin. Hän kumartui kuuntelemaan. "Mamma on ihan märän sametin +näköinen, eikö olekin?" + +Rouva Bascomb katsoi häneen hämmästyneenä, minkä Dids sai usein aikaan +sanoillaan, jotka hänen isoäitinsä mielestä osoittivat harvinaista +huomiokyvyn ja ilmaisumuodon tarkkuutta. Millaisia mahdollisuuksia +uinuikaan lapsessa! Hän ei ollut ennen kuullut tuon ikäisen tai muuten +minkään lapsen lausuvan ja ajattelevan sellaisia asioita. Johnin +pojantytär! Johnin terävyys ja järkevyys pyrkimässä elämää kohti. Hänen +päässään takova kysymys kiihoitti hänen valtimonsa sykintää. "Kuinka +voin raivata tien hänelle?" + +"Tässä sitä nyt ollaan", sanoi Lottie nousten seisaalleen ja +kimallellen kuin sen tietoisuuden voitelemana, että kaikki vainuissa +olevat miehet katsoivat häneen. + +He näkivät katselijain jo alkavan reunustaa käytäviä. Jokainen katsoi +Lottieen, ja hän katsoi jokaiseen, nauraen äänekkäästi kaikille Ralphin +puheille. Rouva Bascomb huomasi hänen unohtaneen harjata hampaansa tänä +aamuna — ehkäpä hän ei ollut tehnyt sitä moneen aamuun, kuten joskus +tapahtui. Kun hän nauroi, näkyi hänen ikeniinsä tarttunut vaaleanharmaa +sakka. + +"Kah, mehän olemme tulleet liian varhain", sanoi Ralph katsoen +tornikelloa. + +"Puoli tuntia liian varhain!" huudahti Lottie. "Enköhän ehtisi hakea +Flackersilta käsipuuhkaani, jonka unohdin sinne?" + +"Ei se käy päinsä", sanoi Ralph. "Mutta minä voin hakea sen sinulle, +jos sitä tarvitset." + +Lottie katsahti häneen epäilevästi ja vastasi: "Ei, sinä et tietäisi, +mistä sinun pitäisi hakea sitä." + +Se levisi hänen ympärilleen kuin haju, jonka Ralph ja hänen äitinsä +selvästi tunsivat, se tosiseikka, ettei hän puuhkansa vuoksi +halunnutkaan mennä Flackersille. Rouva Bascomb oli niin monta kertaa +säikähtynyt Didsin varhaiskypsistä huomioista, että katsoi nyt +pelokkaasti lapseen. Mutta kerrankin oli Dids ikäistensä kaltainen, +yksinomaan katsellen muutamia kadun toisella puolen leikkiviä poikia, +jotka esiintyivät kaikessa loistossaan hänen nähtensä. "Mutta siihen +ei ole enää pitkältikään aikaa, ennenkuin hänkin..." ajatteli hänen +isoäitinsä, toivottomuuden mustan lammikon kummutessa kylmänä hänen +sydämestään. + +Ralph ja Lottie vaihtoivat ärtyneitä katseita. "Sinä et mitenkään +ennätä", sanoi Ralph komentavasti. "Mihin sinä oikeastaan tarvitsisit +käsipuuhkaasi? Miksi et vedä sormikkaita käsiisi, jos niitä palelee?" + +Järjestäessään tukkaansa aamulla Lottie oli käyttänyt väliajat +kynsiensä kiilloittamiseen. Ralph tiesi vallan hyvin, miksi hän +ei vetänyt sormikkaita käsiinsä. Lottie käsitti tämän kysymyksen +hämäykseksi, kuten se oli tarkoitettukin. Hänen itsepäinen ilmeensä +tuli hänen kasvoihinsa. "Minä tiedän kai, mitä saan tehdä", sanoi hän. +"Jos kerran sinä voit sen toimittaa, tahtoisin mielelläni tietää, mikä +minua siitä estäisi. Minulla on aikaa enemmän kuin puoli tuntia. Se ei +ole kaukanakaan. Minä lähden." + +"Sinä myöhästyt kulkueesta", huusi Ralph hänen jälkeensä, vaikkei +ollenkaan ajatellut sellaista onnettomuutta luultavaksi. + +Mutta puolen tunnin kuluttua se alkoi häämöttää kuin peloittava +mahdollisuus. Lavat alkoivat kokoontua eikä Lottie ollut vielä +palannut. Nuo kolme, seisoen mainioilla paikoillaan kadunkulmassa, +kiinnittivät tuskin lainkaan huomiotaan edessä välkkyvään kimaltelevaan +sirkusparaatiloistoon. Heidän silmänsä kääntyivät levottomina sille +kadulle, jota pitkin Lottie oli hävinnyt näkyvistä. "Missä hän viipyy?" +sanoi Ralph hermostuneella äänellä. "Varmaankin on Flackerien kello +taas jäljessä, ja se on pettänyt hänet." + +"Mummo, miksi ei mamma tule?" huusi Dids vetäen isoäitiään kädestä. + +"Hän tulee tänne tuossa tuokiossa", sanoi rouva Bascomb lohduttavasti +molemmille lapsille. Mutta hän itse oli jännittynyt pelosta. Se oli +jo liian hirveätä ajateltavaksikin, jos Lottielta jäisi tämä kulkue +näkemättä. + +"Hän myöhästyy. Hän ei saa nähdä sitä. Hän suuttuu hirveästi!" sanoi +lapsi vapisevalla äänellä ja katsoi isoäitiinsä. + +"Ota sinä Dids hoiviisi, minä lähden hakemaan häntä", sanoi Ralph +toivottomasti, tunkeutuen heidän taakseen käytävälle kokoontuneen +joukon läpi. "Ehkä minä saan hänet kiiruhtamaan. Kaikki on Flackersien +kellon syytä." + +Rouva Bascomb tiesi, että hänellä oli hyvin vähän toivoa tavata +Lottieta, mutta hän ei ollut voinut huolettomana kestää jännitystä. + +Merkkitorvi kajautti nyt iloisesti: "Ta, ta! Ta ti ta!" Sen kirkas +ääni oli kuin kaiku talvipäivän hopeanhohtoisesta loistosta, ja sen +iloisuus muistutti käytäville kokoontuneiden hyvinpuettujen ja hyvin +ruokittujen ihmisten kasvojen riemua. He nauroivat ääneen, sillä +hullunkurinen lava sattui pysähtymään juuri rouva Bascombin ja Didsin +kohdalle. Se olikin niin koomillinen kuin oli ennustettu. Ilveilijät, +jotka olivat pukeutuneet Charlie Chapliniksi ja Fatty Arbuckleksi, +liukuvat hullunkurisen hätääntyneinä, ja jättimäinen ikäneito kaatuili +alituisesti, näytellen valkoisten alushousujensa hampurilaisia +kirjailuja ja kirkuen ujosta kauhusta. Lavan pyöriin kiinnitettyyn +valkoiseen vaatteeseen oli painettu suurilla kirjaimilla seuraavat +sanat: + +DEARDORPIN JA GRUENBERGIN KAUPPA MYY HALVIMMALLA! + +Verratkaa lattia harjojamme kaikkiin muihin! + +"Miksi ei äiti tule?" vaikeroi Dids, alkaen vikistä ja hieroa nenäänsä +lapasellaan. "Ne menevät pian ohi!" + +Ne alkoivatkin nyt liikkua. Raatihuoneen tornikello löi kaksi, ja +torvi kajautti kirkkaan törähdyksensä nauraen: "Ha ha! Ha ha ha?" +Kulkueen etunenään sijoitettu soittokunta alkoi soittaa jotakin +marssia, ikäneito puristi erään ilveilijän litteää miesmäistä rintaansa +vasten huutaen ujosti bassoäänellään: "Ah, tukekaa minua, herra, +ennenkuin kaadun", ja hyväksyvien naurujen ja taputusten kaikuessa +tämä ihmeellisesti onnistunut Gilmanvillen kauppakamarin ensimmäinen +talvikarnevaalikulkue lähti liikkeelle. + +Dids kääntyi poispäin ja piilotti kasvonsa isoäidin hameeseen, +nyyhkyttäen ääneen. + +Heidän ympärilleen kokoontunut joukko alkoi liikehtiä ja rientää +kulkueen jälkeen, hajaantuen kadulle, pienten poikien hypähdellessä +soiton tahdissa ja miesten äänten liittyessä kuoroon. Hetkisen kuluttua +kääntyi kulkue nurkassa ja hävisi näkyvistä. + +Rouva Bascomb otti hoiviinsa nyyhkyttävän lapsen ja näki kääntyessään +Lottien hyökkäävän heitä kohti toiselta suunnalta, kasvot jäykkinä +epäilevästä pelosta, ja Ralphin kiiruhtavan paikalle toiselta taholta. +Lottie ehti vain huudahtaa: "Flackerien kello..." kun Ralph oli jo +hänen vieressään pitkä käsivarsi ojennettuna, tarttuakseen hänen +käteensä. "Nopeasti nyt!" huohotti hän. "Muuan mies kertoi juuri +kulkueen jatkavan matkaansa Simmons-katua pitkin Hargreave-kukkulalle, +ja jos oikaisemme takatietä pitkin..." + +Toivo soi heille kuin lykkäystä. Lottie kokosi pitkän hameensa +laskokset käteensä ja juoksi Ralphin rinnalla horjahdellen korkeilla +kannoillaan, kun he hyökkäsivät huonosti kivetylle puistotielle. Hänen +nilkkansa notkuivat hänen painonsa alla, ja toinen käsi sai pidellä +kiinni suurta hattua, joka hypähteli toiselta korvalliselta toiselle. +Dids kiemurteli maahan mummonsa sylistä ja kiiti kuin pelästynyt +kaniini. + +"Kiiruhtakaa!" huohotti Ralph. "Kiiruhtakaa!" + +He juoksivat mielettömästi kuin koettaisivat joutua estämään +matkustajajunan pääsyä särkyneelle sillalle tai paeta tulvaa. Didsin +lyhyet sääret väsyivät pian ja alkoivat horjua, vaikka koettivat pysyä +mukana. + +"Jatka sinä vain Lottien kanssa", huohotti rouva Bascomb Ralphille. +"Minä jään Didsin luo." + +Ralph nyökkäsi sanomatta mitään ja kiertäen toisen käsivartensa Lottien +ympärille kiersi erään nurkan ja hävisi näkyvistä. + +Dids pysähtyi heti (ilmeisesti hän ei ollut lainkaan senvuoksi, että +itse saisi vielä katsella kulkuetta, näännyttänyt itseään kovalla +vauhdilla). "Hyvä! Hyvä! Hyvä!" sanoi hän. "Minä olen niin iloinen, +että mammakin saa katsella sitä." + +Molemmat jatkoivat matkaansa ääneti umpimähkään, tyynnyttäen +hengästyksensä, ja saapuivat pian sivukadulle, jonka kaukaista päätä +kulkue juuri oli sivuuttamassa, etäisyyden vaimentaessa torvien +epäsoinnut heikosti kuuluvaksi miellyttäväksi soitoksi. + +"Mutta pappa ja mamma eivät menneet sinne päin!" huudahti Dids +kauhistuneena. + +Sama ajatus oli juolahtanut myös rouva Bascombin päähän yhtä +kauhistuttavana. He seisoivat liikkumatta paikoillaan tämän uuden iskun +musertamana. Ja nyt he näkivät Lottien ja Ralphin tulevan heitä kohti +ja kuulivat Lottien sanovan: "Sinä teet aina kaikki väärin. Mikä sinut +pani ajattelemaan, että se menisi tämän kautta? Me olisimme ehtineet +sen lähelle, jos olisimme menneet Pelhamin puistokatua pitkin. Sinä et +koskaan osaa mitään kunnollisesti, et niin mitään. Sinä olit melkein +tappaa minut suunnattomalla kiireelläsi tyhjän vuoksi. Ruumistani +pakottaa päästä jalkoihin asti. Sinä et koskaan ajattele minua!" +Ja sitten kapinoiden äänekkäästi kohtaloaan vastaan: Minulle käy +aina näin. Ei mikään onnistu. Nyt olen odottanut viikkokausia tässä +kirotussa iänikuisessa mutakaupungissa, missä ei mitään tapahdu..." +Hänen silmissään kimalteli oikeita kyyneliä, jotka valuivat hänen +poskilleen. + +Jälleen he tallustelivat kimaltelevaa lunta pitkin kauniissa talvisessa +auringonpaisteessa, nuori pari edellä, isoäiti ja pieni lapsi +jäljessä. Ilma oli kuin helmeilevää viiniä, kuiva ja kylmä. Puhtaiden +lumikiteiden miljoonista särmistä aurinko leimautti heidän silmiinsä +lumoavaa loistoaan. Jokaisella hengähdyksellään he vetivät kurjuutta +keuhkoihinsa ja hengittivät ilmaan surkeutta. + +Äkkiä vaikeni raivoava ääni heidän edellään, sammuen kiukkuiseen +hiljaisuuteen, jota kesti iltaan saakka ja joka oli pahempi kuin +vihanpurkaukset. Ralph käveli raskaasti, hartiat kumarassa, puolittain +napitetun päällystakin laahustaessa ja rypistyessä rumiin poimuihin. + +Kun he tulivat kotiin, syventyi hän heti newyork'laisen lehden +urheilupalstoihin sennäköisenä kuin ei välittäisi mistään muusta. +Lottie meni yläkertaan omaan huoneeseensa paukauttaen oven lujasti +kiinni takanaan. + +Rouva Bascomb katsoi Didsiin, joka oli jäänyt laiminlyötynä seisomaan +halliin päällystakki vielä yllään, lapasiin pistetyt kädet velttoina +sivuilla ja mykistynyt ilme kasvoissa. Hän polvistui aukaisemaan +lapsen takkia. "Kuulehan nyt, kultaseni, minä menen keittiöön pesemään +astioita. Tahtoisitko tulla mukaani sinne puhaltelemaan saippuakuplia? +Minä olen piilottanut astiakaappiin sinulle savipiipun ihan sitä +varten." + +Työskennellen pesupöydän ääressä hän katsahti usein lapseen ja toivoi +synkkyyden haihtuvan tunteellisista kasvoista. Mutta vaikka Dids leikki +tyynesti tunnin verran, pitäen käsiään lämpimässä saippuavedessä, +kohtasi hän isoäidin katseen hymyilemättä ja vakavana, milloin tahansa +rouva Bascomb koetti jutella hänelle iloisesti. + +Myöhemmin iltapäivällä, juuri ennen illalliskellon soittoa, rouva +Bascomb kaipasi Didsiä ja liikkui rauhallisesti huoneesta huoneeseen +häntä etsien. Mutta lasta ei näkynyt missään, kunnes hänen isoäitinsä, +hakiessaan tarkemmin joka sopesta, sattui avaamaan vaatekomeronsa oven +ylhäällä ullakkohuoneessaan. Siellä Dids kyyrötti lattialla kasvot +kalpeina. + +Kun ovi aukeni, kohotti hän katseensa, jossa ilmeni hirvittävää, +hysteeristä pelkoa. Hänen silmänsä kirkastuivat hieman, kun hän näki +isoäitinsä. "Älä sano mitään mammalle! Älä sano mammalle!" hätäili hän +äänekkäästi kuiskaten. Lapsen ulkomuoto pelästytti rouva Bascombia. Hän +meni huoneensa ovelle, sulki ja lukitsi sen ja palasi sitten Didsin +luo, kumartuen hänen puoleensa. "Mikä nyt on hätänä kultaseni?" sanoi +hän tyynesti. "Ehkä mummo voisi laittaa kaikki kuntoon jälleen." + +Lapsi tarttui hänen käsivarteensa linnunkynsiä muistuttavilla jäykillä +sormillaan ja hoki vain: "Älä sano mitään mammalle. Älä sano mammalle." + +Rouva Bascomb nosti hänet syliinsä ja huomasi silloin syyn hänen +pelkoonsa. Puvun etupuolessa oli pitkä risalaitainen repeämä. + +"Ah", sanoi hän katsellen sitä, "kuinka sinä revit sen, Dids?" +Hän tunsi puvun liiankin hyvin, koska sen hinta oli ollut syynä +räjähdykseen Lottien ja Ralphin välillä. + +Dids sanoi kalpeitten huulien liikkuessa jäykästi: "Mamma sanoi +hakevansa poliisin pistämään minut linnaan, jos revin tämän puvun. +Mutta se ei ollut tahallista. Niin juuri, en osannut aavistakaan, kun +äkkiä kuulin sen repeävän ja kun..." + +"Minä kyllä korjaan sen entiselleen", sanoi rouva Bascomb ja laski +lapsen vuoteelleen, riisuen puvun hänen yltään. "Minä tuon sinulle +toisen ja korjaan tämän tänä iltana. Kyllä minä osaan." + +"Ethän sinä kerro mitään mammalle? Hän on niin raivoissaan jo. Hänestä +tuntuu niin pahalta kun hän ei saanutkaan nähdä kulkuetta." + +"En minä kerro hänelle", vastasi rouva Bascomb vakavasti. + +"Ethän sinä anna poliisin viedä minua?" + +"En minä anna viedä." + +Lapsen kasvot rauhoittuivat, ja hänen päänsä vaipui pielukselle. + +Kun rouva Bascomb meni alakertaan,- kohtasi hän Lottien, joka tuli +kylpyhuoneesta ja silmäsi anoppiansa tylsästi. Miellyttämishalu +oli haihtunut hänen kasvoistaan ja sen mukana kaikki ruumiillinen +viehkeyskin. Hän näytti yhtä liimamaisen tympäisevältä kuin kuollut +kala. Kun rouva Bascomb huomautti hänelle varovasti, että hän luuli +lumisateiden vielä jatkuvan, ei hän saanut vastausta ja sitten ovi +paukahti jälleen kiinni, kun Lottie meni takaisin omaan huoneeseensa. + +Didsin huoneen valkoisesta lipastosta rouva Bascomb otti toisen pienen +puvun, ja piilottaen sen käsivarrelleen parin puhtaan pyyheliinan alle +pelosta, että Lottie sattuisi tulemaan äkkiä näkyviin ja kysymään, mitä +hänellä siinä oli, hän palasi yläkertaan. + +Vuoteessa lepäävä väsynyt lapsi oli jo nukkunut. Hän makasi niin +hervotonna ja liikkumatta kuin olisi kuollut. Hänen hienopiirteiset +kasvonsa olivat kalpeat, tunteellinen suu oli hieman raollaan, ja +raskaiden, ummistuneiden luomien alustat olivat sinertävät. + +Kun hänen isoäitinsä katsoi häneen ääneti, kuuli hän sydämessään +äänen sanovan: _"Ja minä ylistin kuolleita, jotka jo aikaa kuolleet +olivat, enemmin kuin eläviä, jotka vielä ovat elossa, ja molempia +onnellisemmaksi sitä, jota ei tähän asti vielä ollut, joka ei ole +nähnyt sitä pahaa, jota auringon alla tehdään."_ + + + + +XXIII + + +Niin, oli sellaisiakin aikoja, jolloin rouva Bascomb meni vuoteeseen, +tuntien — ei entiseen kiihkeän vihaiseen tapaansa, vaan tarkasti +ajattelevana, vakavana ihmisenä — että paras, mitä hän voi tehdä pienen +Didsin hyväksi, oli puristaa hänet lujasti rintaansa vasten ja hypätä +hänen kanssaan jokeen siihen paikkaan, missä se virtasi syvinnä, +vaahtoisana ja pyörteisenä Pelhamin puistokadun sillan alla. + +Mutta hän ei tuntenut aina näin. Ihmissielulla on yhtä monta eri tapaa +laskea maahan taakkansa kuin elämässä on öitä. Hän pelkäsi usein mennä +yöksi pieneen ullakkohuoneeseensa, mihin hän tunsi päivän kaikkien +mielenliikutusten kokoontuneen synkäksi pilveksi odottamaan hänen +tuloaan, ja kuitenkin oli toisia iltoja, jolloin hän riisuutuessaan +ihmetteli itsekseen, miksi hän otti asiat niin traagilliselta kannalta, +sanoi olevansa tyhmästi vaikutuksille altis ja hermostunutkin ja +päätteli, että vähemmän hermostunut jännitys ja suorasukaisempi +takertuminen hyväluontoiseksi tekisi tilanteen siedettäväksi, ilman +erikoista traagillisuutta. "Mikä minua vaivaa, niin että lamaannun +ja käyn toivottomaksi? Missä on tahdonvoimani? Entä rohkeuteni? Minä +jaksan varmasti yhtä paljon kuin Lottie. Tiedänhän tarkasti sen, mitä +tahdon, ja olen valmis maksamaan siitä millaisen hinnan tahansa. +Luonnollisesti voin sen saavuttaa. Huomenna aloitan kaikki uudestaan, +ja tästä alkaen vallitsee täällä minun moraalinen ilmapiirini eikä +Lottien. Yksi ainoa sydämellinen nauru puhdistaa ilmaa enemmän kuin +kaikki hyvät tarkoitukset." + +Mutta ajan oloon hän huomasi, että Lottien moraalinen ilmapiiri oli +samanlainen kuin hänen käyttämänsä hajuvesikin, paljon läpitunkevampi +ja tarttuvampi kuin puhdas ilma voi olla. Ehkä olisi hyvä nauru +puhdistanut ilmaa. Vaikeus oli siinä, että tuskin voi vetäistä +keuhkoihinsa tätä ilmaa kylliksi lyhyellekään naurahdukselle. + +Melkein heti palaamisensa jälkeen hän oli ajatellut kylmästi ja +harkitun tarmokkaasti, mikä oli suuresti eronnut hänen entisistä +kiihkeistä vihanpuuskistaan: "Tässä ei ole muuta tehtävää kuin +vastustaa Lottieta hänen omilla aseillaan, käyttäytyä yhtä +väkivaltaisesti kuin hänkin, vieläpä pahemminkin. Vastustaa kulloinkin +tarmokkaasti hänen hirmuvaltaansa." + +Ennenkuin hän luopui tästä menetelmästä, oli täytynyt kestää kaikkein +pahimpia päiviä; silloin oli kuulunut vain vihaisia ääniä, melua, +syytöksiä, sellaisia kauheita, hirvittäviä sanoja, joita rouva Bascomb +ei ollut uskonut kenenkään inhimillisen olennon voivan ääneen sanoa +toiselle, riitoja, joissa rouva Bascomb uskomattomaksi kauhukseen +menetti kaiken persoonattoman harkintansa tehon, menetti niin kokonaan +malttinsa, että huomasi voivansa riidellä yhtä tulisesti ja raa'asti +kuin Lottiekin. + +Alussa oli pieni Dids ollut traagillisesti herkkä molempien naisten +raivolle. Mutta toisina aikoina ja erittäinkin sitten, kun hän oli +paremmin tottunut näihin kotimyrskyihin, lapsi oli kyynillisen +välinpitämätön heidän riidoistaan, katsellen heidän kasvojaan kylmästi +ja alkaen ovelasti kiihoittaa heitä toisiaan vastaan. Rouva Bascomb +ei voinut milloinkaan unohtaa erästä sateista huhtikuun iltapäivää, +jolloin hän istuessaan Lottien kanssa kuistilla oli vastustanut +miniänsä pahantuulisuuden puuskia vielä kiihkeämmällä purkauksella. +Kun heidän kiistansa aina yltyivät niin nopeasti kuin ruuti syttyy, +oli silloinkin heti noussut syytteiden myrsky jonka keskelle Dids oli +äkkiä ilmestynyt ja välittämättä lainkaan heidän vihaisista äänistään +ojentanut pienen kätensä ilmaan samalla kun oli katsellut kysyvästi +taivaalle: "Eihän siellä sada ollenkaan", oli hän sitten sanonut +itsekseen ja rauhallisen tyytyväisesti mennyt hakemaan nukkejaan +pienelle kävelyretkelle. + +Rouva Bascomb ei tiennyt, mikä hänestä oli kauhistuttavampaa, lapsen +kärsiminenkö heidän riidoistaan, hänen paatumuksensa niitä kohtaan, vai +se viekas oveluus, jota hän alkoi näyttää järjestäessään omaa pientä +piilotettua elämäänsä heistä huolimatta. + +Mitä Ralphiin tuli, niin hän asettui vilpittömästi perinnäiselle +miehiselle kannalle, ollen puolittain huvitettu, puolittain järkytetty +ja kerrassaan halveksivasti syrjään vetäytyvä naisväkensä riidoista. +Milloin tahansa äänet kovenivat, ponnahti hän pystyyn, painoi hatun +päähänsä ja katosi nähtävästi johonkin biljardisaliin tai muuhun +samantapaiseen miesten turvapaikkaan, jättäen äitinsä ja vaimonsa +selvittelemään välejään. Nämä olivat sellaisia iltoja jolloin rouva +Bascomb laskeutui vuoteelleen nöyryytettynä olentonsa viimeistä kuitua +myöten. + +Kuinka pitkälti häneltä kului aikaa, ennenkuin hän vähääkään käsitti! +Kului monen monta viikkoa, ennenkuin hän ymmärsi sen, minkä olisi +pitänyt heti olla selvää, jos hän vain olisi sitä ajatellut, ettei +hän koskaan onnistuisi väkipakolla, koska väkipakko ja viha eivät +vahingoittaneet mitään sellaista, mille Lottie antoi arvoa, vaan olivat +liiankin kohtalokkaita sille päämäärälle, jota Didsin isoäiti koetti +saavuttaa. Oikeastaan Lottie nautti tästä vilkkaiden väittelyiden +ajanjaksosta. Se oli tervetullut keskeytys hänen sisäisen elämänsä +yksitoikkoisuuteen. Sellainen riita, jossa vihaiset sanat lentelivät +kuin myrkytetyt nuolet ja jota sitten seurasi kyyneleinen, tunteellinen +sovinto (Dids kutsuttiin aina katselemaan molempia draamallisia +vaiheita) — sellainen myrsky vaikutti Lottieen samalla tavalla kuin +nouseva, raju ukonilma tukahduttavaan päivään. + +Rouva Bascombille selvisi vihdoin, ettei hän voisi suojella Didsiä +taistelemalla hänen ympärillään sen paremmin kuin voisi varjella +kauniita nuoria taimia kasvavaa puutarhatilkkua ottamalla osaa +kaikkialla sen alueella tapahtuvaan kovaan painiskeluun. Sillä ei +olisi väliä, kumpi voittaisi, koska kuitenkin kaikki nuoret taimet +katkeisivat ja tallautuisivat kuraan jalkojen alle. Hän teki nyt +äärettömästi paljon enemmän pahaa kuin hyvää. Hänen olisi ollut parempi +pysyä poissa kuin tulla synkistämään Didsin elämää nykyisellä tavallaan. + +Hän keskeytti, henkeään pidättäen ja mietiskeli tarkasti. Ellei +väkivaltaisella vastustuksella, niin kuinka sitten? + +Hänen täytyi keksiä jokin keino piakkoin, tai se olisi liian +myöhäistä, sillä Dids kokosi mieleensä terveen nuoruuden ahneudella +kaiken tarjotun elämänviisauden, jossa oli niin paljon myrkyllistä. +Asiat olivat nyt paljoa pahemmalla kannalla kuin ensimmäisenä +vuonna, joka rouva Bascombin mielestä oli ollut niin sietämätön. +Silloin oli tarvittu vain pitää Didsin turvatonta pikku ruumista +puhtaana ja hyvin ruokittuna. Sen vuoden surkeus oli johtunut rouva +Bascombin suuttumuksesta sen johdosta, mitä hänelle _itselleen_ +tapahtui. Nykyinen rouva Bascomb muisteli tätä suuttumusta epäilevän +hämmästyneenä. Kuinka se oli saattanut tuntua niin tärkeältä? Hän oli +ollut kuin nainen, joka on huolissaan kuoleman portille joutuneesta +lapsesta, mutta samalla on levoton jonkun nauhan väristä tahi hihan +laskoksesta. + +Mutta nytkin, kun hän jo aikoja sitten oli vapautunut sellaisista +huolista, nyt kun hän enää tuskin muistikaan, että joskus oli +välittänyt sellaisista pikku asioista, hän tunsi olevansa yhtä avuton, +koska vaara nykyään oli niin paljon uhkaavampi. Hän oli näkevinään +Didsin ja itsensä hiekkakuopan pohjalla, jonka laidat liukuivat +hitaasti alaspäin peittääkseen heidät. Jokainen liike, jonka hän teki +viedäkseen lapsen turvaan, vyörytti musertavia kasoja heidän päälleen +yhä peloittavammin ja nopeammin. He säilyttivät horjuvan tasapainonsa +vain silloin, kun hän pysyi hengähtämättä paikallaan eikä tehnyt mitään. + +Mutta hän ei ollut palannut Harristownista Gilmanvilleen jättääkseen +kaikki sikseen. Ei mitään ollut saatu aikaan Didsin tietoisen elämän +neljänä vuotena, ja lapsi oli jo puolittain hautautunut. Jokainen +uusi, pienen tytön tyynesti lausuma valhe, jokainen oikein jäljitelty +raaka äänenpaino, jokainen hermostuneen väsymyksen tai kiihkon purkaus +ja uuden salaisen sairaloisen pelon paljastuminen lapsen sisäisessä +elämässä herätti isoäidissä suunnatonta kauhua. Hän haki siihen apua +yhä kiireemmin, yhä levottomammin... eikä keksinyt mitään. + +Kuuden kuukauden kuluttua hän tunnusti itselleen, ettei hänen +palaamisensa ollut saanut aikaan muuta kuin että Dids nyt sai useammin +kylpeä, tavallisesti söi terveellisempää ruokaa ja meni säännöllisemmin +nukkumaan. Hän ei tiennyt, pitikö raivota vai itkeä sen tosiseikan +vuoksi, että tämä lievä, lapsen elämän pelkkä ruumiillinen parantuminen +oli saanut aikaan niin suuria ihmeitä hänessä. Tytön sairaloisuus +ja kuoppasilmäisyys olivat kadonneet samoin kuin selittämättömän +lievän kuumeen täyttämät päivätkin. Hänen ruumiinrakenteensa oli +nyt täysin vankka, ja ihmeteltävän pirteänä hän sai vaikutuksia +uusista oloistaan. Hänen käyntinsäkin oli nyt erikoista. Hän ei enää +kävellyt laahustavalla täysikasvaneiden ihmisten tavalla, mikä on niin +vastenmielistä normaalisissa pikku lapsissa, vaan loikki, hyppeli ja +juoksi varpaisillaan kuin varpunen. + +Tohtori Dewey, kohdatessaan hänet joskus kadulla isoäidin seurassa, +tarkasteli häntä kiireesti kuin hyväntahtoinen tonttu, ottaen hänet +syliinsä ja kääntäen kaksin kerroin hänen silmänsä aliluomen voidakseen +tarkastaa silmämunuaisten väriä, vilkaisten myös korvalehtien väriin, +ja kieleen ja tunnustellen käsivarsia ja sääriä. Tyttösessä tapahtunut +muutos, sanoi hän, oli yhtä hämmästyttävä kuin mieluinenkin hänelle. +"Minä olin luullut häntä kovin heikoksi lapsukaiseksi", selitti hän +rouva Bascombille. "Mutta hän näyttää päässeen siitä eroon mainiosti. +Varmaankin hän nyt saa terveellisempää ravintoa ja nukkuu enemmän +eikä pääse niin usein eläviinkuviin." Hän laski lapsen maahan, käski +hänen juosta katselemaan leikkikalukaupan ikkunaa ja lisäsi sitten +isoäidille: "Ehkä hänelle ei myöskään enää sanota niin usein, että +mörkö tulee ottamaan hänet. Kuulkaapa, sillä tyttösellä on varmaan +yhtä luja ruumiinrakenne kuin hevosella, koska hän suoriutui hengissä +kaikesta siitä, mitä hän sai kestää jonkun aikaa." Ja hän jatkoi vanhan +lääkärin rehelliseen, alistuvaiseen tapaan: "Mutta, Jumala paratkoon, +melkein kaikkien lastenhan täytyy kestää samaa." + +Kun rouva Bascomb toivottomuudessaan vihdoin koetti värvätä Ralphia +apulaisekseen, huomasi hän poikansa olevan yhtä mieltä lääkärin kanssa +siitä, että heidän elämänsä oli suunnilleen tavallista ja että Didsin +mahdollisuudet olivat yhtä hyvät kuin useimpien muidenkin lasten... +"tarpeeksi hyvät, keskinkertaisen hyvät", kuului hänen lausuntonsa. +Vaikka Ralph nähtävästi ei ymmärtänyt sanaakaan siitä, mitä hänen +äitinsä puhui, ei hän käynyt ärtyiseksi eikä maltittomaksi, kun hänelle +koeteltiin selittää tilannetta. Rouva Bascombia oli hämmästyttänyt +se, että senjälkeen kun hän oli luopunut huvittelemasta, mitä hänellä +oli oikeus vaatia Ralphilta, tämä osoittikin hänelle paljoa enemmän +suopeutta ja luontevaa herttaisuutta kuin koskaan ennen. Mitä tahansa +se lienee ollutkaan heidän välillään pakottamassa heitä kohtelemaan +toisiaan väärin, se oli haihtunut samalla kuin monet muutkin entisen +elämän kahnaukset. + +Katsoen nyt äitiinsä sohvalta, jolla hän lepäili velttona +sanomalehti kädessään, hän kuunteli värähteleviä, levottomia sanoja +kärsivällisesti, mutta hyvin vilpittömästi hämmästyneenä. + +"Joutavia, äiti, mikä sinua oikeastaan vaivaa? Me tulemme nyt toimeen +mainiosti, kun sinä olet palannut hoitamaan asioita ja pitämään +jonkinlaista komentoa talossa. Me olimmekin todella helisemässä +yhteen aikaan. Lottie ei ole mikään kokki eikä ole edes teeskennellyt +olevansa. Mutta nyt, mikä nyt on hätänä? Katsoppa vain Didsiä. Hän on +yhtä tukeva kuin hirsireki." + +Kun hänen äitinsä koetti epäröiden ja häpeillen kuvailla sanoilla, +mitä he kokivat joka päivä, ei hän ymmärtänyt sitä niinkään hyvin. +"Ah, joutavia, me tulemme toimeen mainiosti! Paitsi silloin, kun +sinä ja Lottie olette tukkanuottasilla. Minun täytyy sanoa, että +sinä olet naurettava, kun viitsit riidellä mielipiteistä. Minä olen +huomannut sinun pitävän puoliasi aika hyvin enkä olisi voinut uskoa +mahdolliseksi, että voit riidellä niin kovasti, kuin joskus teet. +Meidän pienet riitamme, Lottien ja minun, eivät vedä sille vertoja. +Me elämme samalla tavalla kuin muutkin myötä- ja vastoinkäymisessä. +Mitä sinä odotat? Mehän olemme vain inhimillisiä, vai mitä? Minä +menetän kyllä usein malttini, tiedän sen. Ja samoin on Lottienkin +laita, mutta mitä sillä on väliä? Ihmisten täytyy tottua siihen. +Elämämme on tarpeeksi hyvää, vieläpä keskinkertaista parempaakin. +Eihän voi toivoakaan, että Lottien lainen sievä nainen pysyisi kotona +alituisesti. Ja hän ihailee Didsiä. Sinähän tiedät, kuinka suunniltaan +hän on Didsin sairastuessa. Sinä otat asiat liian vakavasti, äiti, +niinkuin aina ennenkin. Dids häärää kyllä ja kasvaa suureksi samalla +tavalla kuin muutkin. Hänestä tulee kyllä kunnon tyttö." + +Hän keskeytti nähdäkseen, oliko puheellaan saanut äitinsä sellaiseen +mielentilaan, että voisi jälleen hyvällä omallatunnolla ruveta +lukemaan lehteään, mutta huomasi harmikseen äitinsä näyttävän paljoa +järkkyneemmältä ja jännittyneemmältä kuin koskaan ennen. "Voi voi, +naiset ovat ihan mahdottomia!" ajatteli hän nousten istualleen sohvalle +ja laskien kätensä äidin olalle samalla tavalla kuin mies painaa +tyynnyttävän, hallitsevan kätensä vikurihevosen lautasille, kun se +värähtelee ja rimpuilee tyhjästä. "Kuulehan nyt, äiti", huomautti hän +vakavasti, "koeta tyyntyä. Täällä ei ole mitään hätää, ellet vaadi +liikoja. Sinä olet menettänyt oikean mittakaavan, siinä kaikki. Dids +on kiltti pieni tyttönen ja niin taitavakin, että hei vain! Minäkin +ajattelen Didsiä hyvin paljon. Mutta koko maailma ei silti pyöri vain +hänen tähtensä. Hän ei ole mikään taivaallinen olento, ja jos hän +olisi, ei hän kuuluisi meidän perheeseemme. Hän kasvaa suureksi samalla +tavalla kuin kaikki muutkin, ja sinähän tiedät lasten aina tekevän +niin. Mitä tuollaiset turhat oikut sillävälin hyödyttävät?" + +Hänen äitinsä tarttui hänen käteensä, kuten naiset tekevät, tunteakseen +ainakin ruumiillista läsnäoloa. "Älä puhu sillä tavalla, Ralph!" +huudahti hän. "Minä en voi sietää sitä." Hän ei voinut hillitä +ääntään kirkumasta ja vapisemasta, vaikka tiesi sen olevan Ralphille +vastenmielistä. "Sinä et ole voinut lainkaan ajatella sitä, mistä +nyt puhun. Se ei johdu siitä, että pitäisin Didsiä taivaallisena... +vaan siitä, että hän on vielä vallan lapsi... kokonaan riippuvainen +meistä... avuton. Eihän sovi, että annamme hänelle vain lähinnä +parasta... tai vielä huonompaa... mistä ei ole liian paljon vaivaa... +vaikka hänen pitää saada niin hyviä mahdollisuuksia kuin suinkin voimme +hankkia hänelle... ei senvuoksi, että hän on Dids... vaan siksi, että +hän on lapsi, kuten muutkin lapset. Se on kasvatuksen periaate. Ellemme +me edes koeta antaa lapsille kaikkein parhainta, mitä... meidän pitää +ainakin koettaa... me teemme väärin, jos tyydymme..." + +Kuinka hän voisi olla johdonmukainen? Kuinka hän voisi lopettaa monet +lauseensa, kun hän näki puolittain kunkin läpi, ettei se saavuttanut +Ralphia, ettei se saanut olinsijaa hänen mielessään? Jokainen lause +piti heittää kiireesti syrjään ja aloittaa uusi, mutta se oli turhaa. +Ralph ei kuullut muuta kuin hänen sekavuutensa, minkä vuoksi äidistä +ei tarvinnut välittää; hän ei nähnyt muuta kuin että äiti juuri nyt, +kun hänen pitäisi lukea lehteään, oli ärtyisällä, levottomuutta +herättävällä tuulella. + +Ralph keskeytti nyt hänet taputtaen hänen kättään: "Kas niin, kas niin, +äiti, älähän hermostui Älä lainkaan hermostu, (Hän puhui nyt sillä +tavalla kuin olisi sanonut: "So, tyttöseni! Hiljaa nyt! Hiljaa!") +Äiti, sinä olet nyt liian kiihtynyt etkä senvuoksi voi... _oliko tuo +puhelin?_" + +Hän ponnahti lattialle yhdellä hyppäyksellä kuin olisi odottanut +soittoa. Hänen äitinsä seurasi häntä halliin ja pysähtyi hänen taakseen +odottamaan, voidakseen jatkaa esitystään. Ralph ei ollut vielä alkanut +ymmärtää, ei ollut edes kuunnellutkaan häntä. Hänen täytyi saada +poikansa harrastus vireille. + +Hän kuuli Ralphin lausuvan hämmästyneellä, kauhistuneella äänellä: +"Johan nyt jotakin, mies! Neljäneljättä kahdeksaa vastaan. Mitä ihmettä +on tapahtunut meidän joukkueellemme?" + +"Pelasiko Gubleman puolustajana!" + +"No, taivaan nimessä, miksi ei?" + +"Hitto vie, se ei ole mikään syy!" Hänen niskansa kävi ihan punaiseksi. + +"Se hongankolistaja! Mitä se häneen kuului?" Ralphin vapaa käsi +puristautui nyrkkiin ja huitoi ilmassa raivoisasti korostaakseen asiaa. + +Silloin se heikko kaukainen ääni, jota rouva Bascomb kuuli purkautuvan +puhelimesta, lasketteli kirkuen muutamien hetkien aikana tulemaan niin +vuolaan selostuksen, että Ralphin koko ruumis kävi tarkkaavaiseksi kuin +väijyvän, metsästävän eläimen. + +Kun ääni lakkasi kuulumasta, tuntui kuin metsästävä eläin olisi +hypännyt. + +"Kuulehan nyt, Hack, tämän tällaisen täytyy _loppua_!" huusi Ralph +lyöden nyrkkinsä seinään. "Jotakin on tehtävä. Mitä silloin tapahtuu, +kun Pittin ja Killingworthin joukkueet tulevat tänne, ellemme ole +kunnossa? Meidän pitää ryhtyä toimeen ennen sitä. Mistä sinä soitat?" + +"Kuulehan nyt, sinun pitää odottaa siellä minun tuloani. Minä en viivy +kymmentä minuuttiakaan. Ja me tartumme heti asiaan ja selvitämme tämän, +vaikka..." + +"_Kyllä me voimme!_ Me voimme tehdä vaikka mitä, kunnes Gubleman +otetaan joukkueeseen takaisin ja Laville saa pelata taas keskustassa." + +"Tuki jo suusi, sinä vain väsytät minua! Koskeeko tämä minuun kovasti? +Varmasti. Miksi se ei koskisi?" + +"Joutavia, sinun pitää kuunnella minua... kukaan ei pääse mihinkään +heittämällä yrityksen kesken." + +Ja sitten oikealla rohkealla anglosaksilaisella äänenpainolla: +"Elleivät ihmiset ole valmiit taistelemaan saadakseen asiat oikealle +tolalle... annetaan heille ansionsa mukaan... eikä sellainen joukkue +ole mistään kotoisin. Meidän pitää vain puskea vastaan, sen sanon +sinulle!" + +Rouva Bascomb kääntyi ääneti pois ja kiipesi portaita ylös +ullakkohuoneeseensa. + + + + +XXIV + + +Ei mikään rouva Bascombin joskus ennen tuntema kärsimys ollut +verrattavissa siihen synkkyyteen, joka nyt laskeutui yhä alemmaksi +hänen ylleen, kun hän alkoi ajatella sitä mahdollisuutta, että hän ehkä +epäonnistuisi, ettei joutilas ja selittämätön kohtalo ehkä ottaisi +lainkaan lukuun sitä hänen koko persoonansa uhrautumista, johon hän oli +niin suuresti luottanut ja jonka varmuus nyt näytti niin tyhmältä ja +lapselliselta. Hän oli luopunut jokaisesta yrityksestä hoitaa ja pitää +yllä omaa olemustaan, koska sen suojeleva kuori oli särjetty palasiksi +raivokkailla hyökkäyksillä. Hän oli uskollisesti tehnyt äärimmäisen +uhrauksen, haudannut oman persoonallisuutensa, lohduttaen mieltään +sillä ennustuksella, että sen kuolema ja hautaaminen perustivat vain +uuden elämän. + +Mutta ei mitään ollut tapahtunut. Ei mikään ollut muuttunut. Haudasta +ei ollut versonut esiin mitään uutta, ihmeellistä, kirkastavaa voimaa. +Ehkä vanha, hurskas taru valehtelikin sanoessaan, että uhrauksessa on +sellainen elävä siemen, josta varmasti puhkeaa vastustamaton elämä. + +Hänet oli kasvatettu, ja hän itsekin oli kasvattanut muita +noiden hyvänuskoisuuden valikoitujen periaatteiden mukaan, joita +amerikkalaiset niin suuresti rakastavat olettaen (jos täyttävät, mitä +luulevat velvollisuudekseen), että välttämättä pääsee voitolle se, +mitä he luulevat oikeaksi. Hän ei ollut koskaan kertonut yhdellekään +lapselle alkuperäistä satua Punahilkasta, koska hänen mielestään +oli väärin uskotella lapsille niin pahaa, että sudet voisivat syödä +kilttejä pikku tyttöjä. Hän oli turvautunut siihen evankelisen seuran +laajalle levittämään toisintoon, jossa pienen tytön isä, sattuessaan +menemään majan ohi oikealla hetkellä, hyökkäsi sinne, tappoi ilkeän +suden ja vei lapsen takaisin hänen äitinsä luo, tahrankaan likaamatta +hänen kaunista päällystakkiaan. Jokaisena vuonna Ralphin avioliittoon +saakka hän oli laatinut itselleen seinäalmanakan, jota hänen tuttavansa +olivat suuresti ihailleet ja jäljentäneet ja jonka jokaisella lehdellä +oli muistutuksia siitä tosiseikasta, että vaikka etana olikin piikin +kärjessä, oli Jumala taivaassa. + +Suuri osa näistä viittauksista oli valittu "Uusi suunta"-nimisestä +aikakauslehdestä, jonka kannan hän täydellisesti hyväksyi, vaikka +olikin ahkera kirkossakävijä. Hän oli kavahtanut sellaisia +kirjailijoita, joiden teokset näyttivät epäilevän, että oikeus +ei pääsisi voitolle, tai viittaavan, että siitä voitaisiin olla +epävarmoja, mikä oli oikein. Sellaiset kirjailijat eivät olleet +tuntuneet hänestä tärkeiltä, pikemminkin inhoittavilta ja vilpillisiltä +kuin peloittavilta, koska hän ei ollut uskonut sanaakaan heidän +puheistaan. Hän oli kääntänyt silmänsä pois heistä yhtä paljon inhoten +kuin sivistymättömän miehen raa'at sanat olivat hänelle vastenmielisiä. + +Nyt hänestä näytti siltä, katsoipa hän minne tahansa, että sudet saivat +syödä lapsia, paitsi muutamia onnellisia, kenenkään välittämättä tai +kohottamatta sormeaankaan heidän pelastuksekseen. Vaikka hän olisikin +ottanut minkä kirjan tahansa käteensä, sattui hän aina näkemään jonkun +toivottoman synkän lauseen. Eivätkä sellaiset sanat näyttäneet kirjan +sivuilla enää joutavilta tai epätodellisilta, avuttomilta hänen +paheksumisensa edessä, niin että ne olisi voitu sulkea kirjan kansien +väliin ja unohtaa. Ne huusivat hänelle karmivasti kuin olisivat muiden +hänenlaistensa inhimillisten olentojen eläviä ääniä. Ne kirkuivat +kauhusta huomatessaan itsensä tuomituksi häviämään — samalla tavalla +kuin hän tunsi itsensäkin tuomituksi sen umpimähkäisen, paatuneen +pahanhengen voittamaksi, johon hän ei ollut koskaan uskonut ja jonka +hän oli aina luullut pakenevan vanhurskaan kätensä yhtä ainoata +reipasta liikettä. Se ivaili häntä nyt kyynillisesti, välittämättä +lainkaan siitä, että hän oli uhrannut kaikkensa. + +"Meitä tulee viskomaan niin kova tuuli, että viljammekin tulee +näyttämään niin keveältä kuin akanat eikä hyvää voida erottaa mitenkään +pahasta." + +Se hyökkäsi hänen kimppuunsa, tämä kova vihuri; se tunkeutui hänen +proosalliseen, pulpettien täyttämään luokkahuoneeseensa ja ajoi +häikäilemättä tyhjästä tyhjään, vieden mukanaan — kuin akanat +— Ralphin, Lottien ja hänet itsensä — niin että he olivat kuin +näkymättömiä hiukkasia äkillisessä pimeydessä. Hän ei voinut avata +raamattuaan näkemättä jonkun toisen inhimillisen olennon loistottomia +silmiä, joka oli sortunut, kuten hänkin tunsi piakkoin sortuvansa. +_"Minä sanoin sydämessäni: mikä kohtaa ihmisten lapsia, se kohtaa +eläimiä, ja sama kohtalo on molemmilla. Niinkuin toinen kuolee, niin +toinenkin kuolee."_ + +_"Pahemmin painaa vähäinenkin tyhmyys kuin viisaus ja kunnia."_ + +_"Tämä paha on kaikessa, ja hulluus on heidän sydämessänsä, niin +kauan kuin he elävät, ja sitten he menevät kuolleiden luo, mutta +kuollut ei tiedä mitään eikä heillä enää ole mitään palkkaa; sillä +heidän muistonsa on unohdettu. Heidän rakkautensakin ja vihansakin ja +kiivailemisensakin on jo aikaa sitten rauennut."_ + +Keski-ikäinen opettajatar, joka korjaili oikeinkirjoitusvihkoja +ja määräili laskuesimerkkejä, sai kokea toivottomuuden ikivanhaa +kalvamista. Hänen pienet, poloiset ohjeensa siistiin, siveelliseen +taloudenhoitoon hajoitettiin kuin oljet pimenevään taistelutanteren +kaaokseen. Maailmankaikkeus, joka oli hänelle esiintynyt miellyttävänä +pikku sopukassa, kunhan ihminen koetti parhaansa ollakseen moitteeton, +paljastuikin nyt suureksi pahaenteiseksi salaliitoksi, jotta sen +tarkoitusta ei ymmärtäisi eikä nuhteettomasta elämästä tulisi mitään, +ja ennen kaikkea erittäin vihamieliseksi jokaiselle ponnistukselle +saada Didsissä kehitetyksi niinkuin hän tahtoi, kaikkea parasta +eikä päinvastoin juuri pahinta. Nyt hän ymmärsi todellisen maailman +kaipaavan Lottien tapaisia ja heittäytyvän raskaalla painollaan heidän +puolelleen: + +_"Katso, minkä minä näin olevan hyvää, mitä suloista: syödä ja juoda +ja nauttia hyvää kaikessa työssänsä. Eikä ihmisellä ole mitään enempää +kuin kani karjallakaan, sillä kaikki on turhuutta."_ + +Kaikki, mikä hänessä oli kuolevaista, sairastui ja kuoli näiden +pimeyden voimien hyökkäyksessä. + +Mutta hänessä oli nyt myös sellaista, mikä ei ollut kuolevaista. +Hänen kiihkeä halunsa suojella Didsiä nousi suorana ja voimakkaana +pimeydessä, loistaen niin järkkymättä kuin jumalallinen henki. Se ei +jättänyt häntä milloinkaan pulaan. Se ei ikinä epäröinyt. Hän nojasi +selkänsä siihen ja uhmasi pimeyden voimia. + +Eikö siis ihmiselämällä ollut mitään tarkoitusta? Oli kyllä; hänen +rakkaudessaan Didsiin oli jo sinänsä tarkoitus. + +Oliko siis kaikki turhuutta? Ei ollut. Kun inhimillinen olento voi +tuntea toista kohtaan sellaista uhrautuvaa rakkautta kuin hän Didsiä +kohtaan, oli edes jotakin olemassa, mikä ei ollut turhuutta. + +Hän ei ollut koskaan voinut kuvitella, millainen taivas on, ja hänen +elämänsä monien tunnustamattomien vastenmielisten asiain joukkoon +kuului myös hänen salainen inhonsa niitä taivaankuvia kohtaan, joita +hän oli koettanut itselleen luoda saarnojen ja virsien mukaan. Se oli +ollut niitä monia, pieniä tekopyhyyksiä, jotka olivat väsyttäneet ja +masentaneet mieltä. Nyt hänestä tuntui, että hän voi hieman arvailla, +millainen taivas saattaisi olla. Siellä saisi ihminen ehkä alituisesti +nauttia sellaisista tunteista kuin hänellä oli Didsiin kohdistuvan +rakkautensa liekkimäisten purkausten hetkinä. + +Mutta jo pelkkä sen toiveen kiihkeys, että Didsille oli hankittava mitä +parasta, saattoi hänet mitä syvimpään masennukseen sellaisina hetkinä, +jolloin hän totesi, ettei Didsillä nähtävästi ollut mahdollisuuksia +edes lähinnä parhaan saamiseen. Kun hän tunsi tämän pelon aukovan +synkkää tietään tietoisuuden komeroihin, nousi hän aina kiivaasti +taistelemaan sitä vastaan. Mutta oli sellaisiakin päiviä, joina hänen +elinvoimansa oli niin heikko, että hänen uhmansa supistui pelkäksi +tuimaksi sähiseväksi kieltäytymiseksi heittämästä tätä toivoa, vaikka +hän tiesi, että sitä ei ollut hänelle suotu. + +Hän ei voinut luopua siitä. Hän oli taistelunhaluista sukua. Ei +ainoakaan hänen esi-isiensä suuressa joukossa ollut huomannut mitään +kaunista alistumisessa tai mukaantumisessa. Tappion myöntäminen ja +siihen mukaantuminen silloinkin kun se oli ollut vanna, oli tuntunut +kaikista hänen esi-isistään yhtä halveksittavalta teolta kuin lipun +tahraaminen lokaan. Niitä päiviä oli paljon, joina vain tämä peritty +mieletön, aiheeton vastustamishalu oli ollut hänen ja mustan kuilun +välissä. Järjelleen, joka ilmoitti hänelle selvästi, että hän oli jo +hävinnyt, ettei paatuneessa maailmankaikkeudessa ollut ainoatakaan +voimaa hänen puolellaan, hän saattoi vain huohottaa kiihkeästi: "Ei, +ei, ei!" niinkuin ahdinkoon joutunut rotta puree hampaitaan. + + + + +XXV + + +Lottien lisääntyvä paino rasitti häntä. Hänen jalkojaan pakotti usein, +kun hän oli käynyt kaupungilla ahtaissa patenttinahkakengissään, +erittäinkin nyt, kun lämpimät kevätilmat olivat alkaneet. Perhe kuuli +paljon niiden tuottamista kovista tuskista. Joku Baumannien perheen +jäsen oli kertonut hänelle jutun eräästä serkusta, "jonka jalat olivat +olleet kipeät, minkä olikin sitten huomattu johtuvan siitä, että joku +luu oli mennyt sijoiltaan, ja hänen oli täytynyt hankkia sille hoitoa". +Lottie muisti silloin, että talvikarnevaalipäivänä, kun Ralph oli +niin raa'asti ja häikäilemättä pakottanut hänet juoksemaan huonosti +kivettyjä puistoteitä pitkin, hän oli tuntenut jonkin notkahtavan +molemmissa jaloissaan... "Se oli niin hullunkurista, ikäänkuin jokin +olisi katkennut juuri tuossa. Ensin toisessa ja sitten toisessa +jalassa." + +Tämä teoria oli jonkun aikaa hyvin suotuisa talon rauhalle. Se +antoi Lottielle uuden puheenaiheen, jollaiset olivat hänelle niin +välttämättömiä. Mutta tohtori Dewey, jolta kysyttiin neuvoa, otti +röntgen-valokuvan hänen jalastaan ja ilmoitti ne täydellisesti +normaalisiksi. Hän ehdotti leveämpiä pohjia, matalampia kantoja ja +hieman suurempia kenkiä. + +"Hän ei lainkaan koetellut", sanoi Lottie vihaisesti. "Hän ei pane +minuun vähääkään huomiota. Hän ei ole auttanut minua ikinä, vaikka olen +ollut niin surkeassa tilassa Didsin syntymästä saakka. Hän suorastaan +vihaa minua. Minä en välitä siitä, mitä hän sanoo. Hänen puheestaan voi +päättää jo alusta, että hän oli määrännyt kantansa, ennenkuin ottikaan +tuon röntgenkuvan. Minä tunnen luiden eroavan toisistaan juuri tuossa +paikassa, kun astun niille." + +He koettivat hieroa niitä linimentillä. Ralph ja hän äitinsä hieroivat +vuorotellen rumentuneita jalkaraukkoja, joiden muodottomat varpaat +olivat likistyneet toistensa alle, niiden nivelet olivat punaiset ja +arpiset lukemattomien känsävoiteiden vaikutuksesta, joita Lottie oli +koettanut, luottaen yhä uudestaan jokaiseen. Jos he jaksoivat hieroa +kyllin kauan, lakkasivat tuskat joksikin aikaa, mutta palasivat kohta, +kun Lottie koetti kävellä muodinmukaisissa kengissään. + +Hän ja Ralph kiistelivät meluisasti hänen kengistään, jälkimmäinen +halveksien niiden tyhmää kuosia ja kieltäytyen suomasta hänelle +myötätuntoa tuskia kohtaan niin kauan kuin Lottie ei suostunut niistä +luopumaan. Lottie taasen koetti monisanaisesti todistaa, etteivät ne +olleet syynä tuskiin, vaatien vihaisesti oikeudenmukaista myötätuntoa +todella koville kärsimyksilleen. "Minä en ilkeä käyttää noita +kauhistuttavia terveyskenkiä!" (Rouva Bascomb käytti aina sellaisia.) +"Eivätkä jalkanikaan ole luodut rumien terveyskenkien muotoisiksi. Minä +olen aina käyttänyt tällaisia kenkiä eivätkä ne ole koskaan vaivanneet +minua ennenkuin nyt, niin että niiden muodossa ei voi olla vikaa. +Minun jalkani on niin rintava, etten voi käyttää noita kauhistuttavia, +arkipäiväisiä kapineita. Minulla on luonnollisesti hyvin rintava jalka." + +Hän ei ainoastaan tahtonut sellaisia kenkiä. ("Mitä ihmettä!" huudahti +hän hämmästyneenä puolustautuen. Ellei ihmisen enää sallita valita +omia kenkiäänkään, niin mitä sitten seuraa? Joku ryhtyy paloittelemaan +minulle ruokanikin, luullakseni.") vaan valitsi vielä itsepäisesti +kengät Didsillekin, koska se muka oli hänen ehdoton oikeutensa: "Kuka +sentään on hänen äitinsä?" + +Didsin kummassakin jalassa oli nyt pieni känsä, helmenvärinen aamuisin +yön levon jälkeen, punainen ja hellä iltaisin, kun kauniit, muodikkaat, +patenttinahkaiset nauhakengät riisuttiin. + +"Nuo eivät ole känsiä!" sanoi Lottie uhmaavasti. "Jokaisen jalkoihin +voi sattumalta ilmestyä pari kolme punaista täplää." Hän siirsi +katseensa hämmentyneen ja vihaisen näköisenä anopista mieheensä, +vaikka ei kumpikaan ollut virkkanut sanaakaan ja Ralph oli vain ääneti +nostanut lapsen syliinsä katsoakseen hänen jalkojaan. "Herrainen aika +sentään!" huusi Lottie vapisevalla äänellä. "Minä en ole ikinä nähnyt +juoniteltavan turhasta tällä tavalla!" + +He eivät vieläkään puhuneet, mutta heidän hämmästyksekseen Lottie alkoi +nyt itkeä kuin hänen sydämensä olisi murtunut. "Tämä on liian ilkeätä", +nyyhkytti hän. "Minä en tahdo mitään pahaa. Haluan vain kauniita +esineitä, kuten kaikki muutkin. Ja te viitsittekin moittia minua siitä. +Te moititte minua kaikesta. Minä saan tapella joka kerta ihan hirveästi +halutessani jotakin kaunista Didsille ja itselleni." + +Hän jatkoi itkuaan surkeana nojaten päätänsä käsivarsiin ja hänen +hartiansa hytkyivat. "Minä pidän kauniista esineistä!" huusi hän +katkonaisesti: "Mutta te näytätte niitä vihaavan. Tämä alituinen +taisteleminen väsyttää minua. Toivoisin saavani nauttia elämästäni edes +kerran kaikkien minua siitä moittimatta. Minä en ole ollut onnellinen +ainoatakaan päivää elämässäni." + +Totuttuun tapaansa Ralph otti hiljaa hattunsa ja livahti ovesta +kadulle. Hänen äitinsä oli nähnyt iltalehdestä, että Pittin ja +Killingworthin koripallojoukkueet kilpailivat tänä iltana paikkakunnan +joukkueen kanssa. + +Jäätyään kahden kesken Lottien kanssa rouva Bascomb istui hetkisen +paikallaan, kärsien katkonaisten nyyhkytysten surkeudesta. Hän yllytti +ivaansa kovasti. Hän sanoi itsekseen, tuijottaen Lottien leveään +selkään ja koettaen paaduttaa itseään ruikuttavaa itkua vastaan: +"Tuollainen itku on naurettavaa, yhtä naurettavaa ja järjetöntä kuin +kaikki muutkin tekosi. Ellet olisi niin laiska ja ahne, et lihoisi noin +hirveästi, ja sinä saattaisit käyttää samanlaisia kenkiä kuin ennenkin +tarvitsematta tappaa itseäsi." + +Mutta hänen mielessään liikkui myös jotakin muuta, mikä vastoin hänen +tahtoaan värähti jokaisen tuollaisen surkean nyyhkytyksen kuuluessa. +Olla Lottielle myötätuntoinen noin luonnottoman surkeuden aikana... +kuinka naurettavaa! Yhtä naurettavaa kuin Lottie itsekin oli. + +Hän halusi todistaa itselleen, kuinka naurettavaa se oli. Noustuaan +vaivaloisesti, sillä hänkin oli melko väsynyt näin päivän lopulla, hän +meni yläkertaan, toi sieltä jalkavadin täynnä lämmintä vettä keittiöstä +ja polvistuen sitten Lottien viereen alkoi taistella nauhojen solmuja +vastaan, jotka olivat painuneet pehmoiseen jalkarintaan. Vihdoin hän +sai kengät irti, veti silkkisukat pois (Lottie mukaantui tähän kaikkeen +huomautuksitta, niiskautti vain silloin tällöin nenäänsä) ja työnsi +paisuneet, ajettuneet jalat lämpimään veteen. + +Tyynten kasvojensa naamion takana hän tyydytti riemuitsevan ylenkatseen +halua nähdessään Lottien ylenpalttisesti huojentuneen ilmeen. + +"Oh, kuinka suloiselta se tuntuu!" sanoi Lottie vetäen syvään henkeään, +autuaan lohdun ilmestyessä hänen silmiinsä. + +"Sinun on parasta istua siinä ja antaa niiden olla vedessä jonkun +aikaa", sanoi rouva Bascomb. "Minä vien sillä aikaa Didsin vuoteeseen. +Tässä on eilisen lehden kuvaliite." + +Yläkerrassa, kun hän hellävaroen pesi Didsin kaunista pikku ruumista, +hän kutsui avukseen kaikki puolustuksensa sitä huolestusta vastaan, +joka oli liikkunut hänen sydämessään Lottien ruvetessa itkemään. Hän +haki esille väkevimmän vihtrillinsä korventaakseen jäljettömiin tämän +ohimenevän tunteellisuuden puuskan. "Loukatut tunteet! Lorua! Lottiella +ei ole mitään tunteita. Kipeitä känsiä, ei mitään muuta. Nyt kun hänen +jalkansa ovat kuumassa vedessä ja viimeinen _Mutt ja Jeff_ on hänen +katseltavanaan, eivät loukatut tunteet vaivaa häntä enää paljonkaan." + +Hän loiskutteli vettä Didsin ympärillä kylpyammeessa hukuttaakseen +mielestään nuo säälittävät nyyhkytykset, ja myöhemmin, kun hän hieroi +voidetta Didsin punertuneihin, pahoinpideltyihin pieniin jalkoihin, +sanoi hän itselleen äkäisesti: "Teeskenteli kuin hänen tunteitaan olisi +loukattu! Samalla hetkellä, kun hänen jalkojaan lakkasi pakottamasta, +hän oli niin loukkautuneen näköinen kuin kissa kermassa." + +Mutta kaikki tämä, kuten muukin maallinen, haihtui hänen mielestään, +kun hän polvistui lapsen vuoteen ääreen ja kietoi käsivartensa hänen +ympärilleen. + +"Hyvää yötä, mummo", mumisi väsynyt lapsi unisesti. + +"Hyvää yötä, rakas pieni tyttöseni", sanoi hänen mummonsa, hänen +rukouksensa lapsen menestymisen hyväksi leimahtaessa liekkiin kuin tuli. + +Hän kuuli Ralphin tulevan kotiin myöhään sinä iltana, ja kun Ralph +liikkui edestakaisin kylpy- ja makuuhuoneen väliä peseytyessään ja +riisuutuessaan, kuuli hän Lottien ärtyneen äänen valittavan myöhäistä +paluuta ja omaa ikävää iltaansa. Sitten makuuhuoneen ovi sulkeutui, +vaientaen molemmat epäsointuiset äänet ja hetkisen kuluttua oli kaikki +hiljaista. + +Rouva Bascomb ajatteli, kuten muinakin iltoina ennen nukkumistaan: "Jos +Ralph voitaisiin erottaa hänestä ruumiillisesti edes lyhyeksi ajaksi, +menettäisi Lottie ehkä vaikutusvaltansa häneen. Se on kuin häijy +lumous. Joka päivä Ralph pääsee häntä pakoon, ja joka yö valtaa Lottie +hänet takaisin. Ja joka päivä käy Ralph hieman arkipäiväisemmäksi, +tylsemmäksi ja julkeammaksi. Kuinka hän saattaakaan... vaikka hän +tuntee Lottien niin hyvin? Ja halveksii häntä niin!" + +Hän ei voinut milloinkaan tukahduttaa hämmästystään nähdessään Ralphin +silmien, jotka useinkin katselivat Lottieta yhtä halveksivasti +kuin hänenkin, kimaltelevan vanhasta himosta, kun näkyviin tuli +hänen vaimonsa, yllään alushame ja kureliivi, täyteläisten rintojen +ollessa paljaina kureliivin suojuksen epäiltävien pitsien ja rimsujen +yläpuolella. Takaisin hän vaipui Lottien valtaan, joka kerta hieman +alemmas. + +Rouva Bascomb oli luopunut kaikista sellaisista ajatuksista, että +Ralph voisi jolloinkin pelastaa itsensä, omasta aloitteestaan lopettaa +tämän vajoamisen ja kiivetä ylöspäin. Jokaiseen viittaukseen siitä +asiasta hän kaiketi vastaisi, silmissään uusi, töykeä katse, joka niin +omituisesti jäykisti hänen vieläkin poikamaisia kasvojaan: "Pelastaako +itseni? Mitä pelastusarmeijan pötyä se on? Minähän rakastan vaimoani +niinkuin miesten on tapana. Mitä muuta voisit odottaa?" + +Mutta hänen äitinsä otaksui nyt, että se side, joka kiinnitti hänet +Lottiehen, johtui alituisesti uudistuvan ruumiillisen kosketuksen +huumasta. "Se on häntä voimakkaampi. Ehkä se vie voiton mistä miehestä +tahansa", oletti tämä keski-ikäinen leski maatessaan kapeassa vuoteessa +ja pohtiessaan asiaa pimeässä. "Mutta ehkä se on niin voimakas vain +tottumuksena? Kenties se nykyään on enemmän tottumusta kuin mitään +muuta." + +Mutta tietysti ei ollut keinoa lopettaa tätä tottumusta. + +Seuraavana aamuna Lottie suvaitsi jäädä vuoteeseensa noin tunnin +ajaksi, koska hänen jalkojaan vieläkin pakotti. Silloin kun Lottie +pysyi vuoteessaan, olivat aamiaiset hauskoja tilaisuuksia, joiden +vuoksi rouva Bascomb mielelläänkin teki sen verran ylimääräistä työtä, +että vei tarjottimen yläkertaan. + +Kuinka hauskaa heillä olikaan, pöydän ääressä istuvilla kolmella, +kun heidän ei tarvinnut pelätä Lottien painostavia katseita ja he +saivat iloita siitä varmuudesta, ettei mitään heidän hilpeätä pilaansa +käsitettäisi kirjaimellisesti eikä väärin. + +Ralph hymyili suudellessaan heitä molempia ja lähti työhönsä. Didsin +kasvot oikein loistivat, kun hän riensi pihalle leikkimään. Rouva +Bascomb alkoi nopeasti korjata ruokia pöydältä. Työskennellessään +hän ajatteli: "Ah, kunpa Lottie vain tahtoisi syödä kaikki ateriansa +vuoteessaan!" + +Ja tämän niin luonnollisesti, niin kevyesti, niin melkein +ylimalkaisesti johtuneen ajatuksen mukana hän siirtyi luonnollisesti, +kevyesti, melkein ylimalkaisesti elämänsä toisesta puolesta toiseen. + + + + + + +IV OSA + + + + +XXVI + + +Tämänkin, kuten niin monen tehokkaan ajatuksen, ensi ilmestys ei +ollut draamallinen. Se vaipui tietoisuuden pinnan alle liittyäkseen +pimeydessä tuhansiin muihin rouva Bascombin elämän voimakkaihin, +eloisiin ja tunnustamattomiin vaikutteihin. Kiiruhtaessaan +aamuaskareiden lopettamista ennen lähtöään kouluun hän tuskin +tajusikaan sen juolahtaneen mieleensä. + +Eikä se näyttänyt päätänsä seuraavanakaan viikolla tai lähiaikoina, +kun Lottie, kyllästyttyään tohtori Deweyhin koetteeksi haki apua +eräältä naislääkäriltä, käsien ja jalkojen erikoisparantajalta, jonka +vastaanottohuone oli hänen oman talonsa sivurakennuksessa saman kadun +varrella. Lottie luotti hyvin vähän naislääkäreihin eikä rouva Bascomb +ollenkaan käsi- ja jalkalääkäreihin, mutta Lottien mielestä kannatti +yrittää, ja rouva Bascomb oli hyvillään kaikesta vaarattomasta, mikä +antoi Lottielle jotakin uutta ajateltavaa ja toimitti Didsille uuden +vierailupaikan ilman pelättävää vahinkoa. Ja kuten useimmat Lottien +kokeet turvautua uusiin hoitotapoihin, ei tämäkään kestänyt pitkää +aikaa. Naislääkäri lopetti käsittelynsä toistamalla tunteettoman +töykeästi juuri samaa, mitä tohtori Deweykin oli sanonut, ja Lottie +erosi hänestä suuttuneena. + +Hänen jalkojaan pakotti sitä kovemmin, kuta enemmän hän niitä ajatteli, +ja hän sanoi murheellisena pakotuksen "ulottuvan nyt lonkkaan asti". +Hän alkoi väittää nyrjäyttäneensä jonkun luun selässään silloin kun +Ralph oli niin rajusti laahannut häntä mukanaan. Ralph huomautti +tilapäisesti eräänä aamuna aamiaispöydässä, ettei hän uskonut sen +olevan mitään vakavaa. "Äitikin valitteli ennen usein samanlaista +lonkkatuskien vuoksi. Vai olivatko ne tuskat sydämessäsi?" kysyi hän. +"Joka tapauksessa näet hänen parantuneen niistä täydellisesti. Sinä et +milloinkaan kuule hänen puhuvan särystä tai tuskista." + +Rouva Bascomb hämmästyi melkein samalla tavalla kuin muutamia päiviä +takaperin kuullessaan erään opettajatoverinsa sivumennen huomauttavan, +että hänen tukkansa oli melkein valkea, jollaiseksi se oli muuttunut +hänen huomaamattaan. Niin, hän muisti hämärästi kärsineensä juuri +samanlaisia lonkkatuskia kuin Lottie nyt... epämääräisiä, aina uudessa +kohdassa, eikä lääkäri ollut niistä piitannut. + +"Mutta hän ei ole milloinkaan tuntenut sellaista tuskaa, joka vihlaisee +jalasta lonkkaan saakka kuin tulikuuma parsinneula", sanoi Lottie +vihaisesti. "Kunpa saisin neuvotella jonkun säädyllisen lääkärin +kanssa, joka tahtoisi hiemankaan auttaa minua! Potilaan pitää katkaista +jalkansa, ennen kuin he osoittavat mitään harrastusta." + +Tämä kuulosti ihan samanlaiselta kuin ainaiset puheet aamiaispöydässä. +Kuinka olisi rouva Bascomb voinut tietää, että hän oli jo astunut +näkymättömän viivan yli, kulkien uutta polkua pitkin? + +Eikä hän tiennyt tästä muutoksesta mitään vielä silloinkaan kun +iltapäivällä kääntyessään kadulta pihalle huomasi hyasinttien kukkivan +ja heiluttelevan heleitä, pykäläisiä kehojaan kevätilmassa. Rouva +Bascomb koetti arvata — kuten hän aina ensin ajatteli — oliko Dids +huomannut näiden uusien kukkien ilmestymistä kukkasarkoihin. Muuan +niistä Didsin suomista monista iloista oli pienokaisen ihastus kukkiin. +Didsin ilme, kun hän kumartui katsomaan jotakin vastapuhjennutta +kukkaa, kohotti palan hänen isoäitinsä kurkkuun. + +Rouva Bascomb pysähtyi hetkiseksi katselemaan niiden moniväristen +teriöiden voimakasta, elävää kauneutta, jotka niin ihmeellisesti olivat +versoneet esille mullasta ja ruskeasta sipulista. Ne toivat hänen +mieleensä Didsin. Melkein kaikki käänsi hänen ajatuksensa Didsiin, +mutta erittäinkin kukat. Hän taivutti jäykän, tunnontarkasti vaatetetun +ruumiinsa haistelemaan niiden tuoksua samanlaisesta hellivästä +mielijohteesta, joka pakotti hänet kiertämään käsivartensa Didsin +ympärille, milloin tahansa lapsi sattui olemaan likellä. + +Kun hän nousi kuistille, näki hän, että vaikka hän oli maalauttanut sen +lattian viime kesänä, oli se uuden peitteen tarpeessa talvimyrskyjen +jälkeen. Hän työnsi oven auki ja astui halliin, missä hän joka kerta +tullessaan sinne oli hetkisen näkevinään kirkkaanvärisen, vihreän, +kimaltelevan olkihatun ja hampputupsun, joka oli vaativaisesti peitetty +ohuilla tekosilkkikuiduilla. + +Hän kuuli ääniä arkihuoneesta. Lottien äänessä oli uusi sointu, +kiihkeä ja kunnioitettava. "Kyllä, tohtori, ihan niinkuin sanotte, +kerrassaan hirvittäviä tuskia, jotka vihlaisevat koko selkääni samassa +silmänräpäyksessä, kun nousen seisomaan." + +Rouva Bascomb ajatteli ivallisesti: "Kas niin, nyt se on siirtynyt +hänen selkäänsä! Tänä aamuna se ei vielä ollut hänen lonkkaansa +kauempana." Hän meni arkihuoneensa ovelle nähdäkseen, millaisiin +tyhmyyksiin Lottie nyt oli ryhtynyt. + +Dids istui äitinsä sylissä, herkät kasvot niin hartaan tarkkaavaisina, +että rouva Bascombin tuli paha olla, kun Dids niin kuunteli äitiään. +Lottie istui sohvalla, jutellen ainaiseen keskeytymättömään tapaansa. +Nojatuolissa istui pitkä ja ruma, siististi puettu mies, joka näytti +noin nelikymmenvuotiaalta. Huone tuoksui kalliilta sikaareilta ja +hajuvesiltä. + +Miehen leveät, tummat, melko järeät kasvot olivat kääntyneet Lottieen +päin yhtä tarkkaavaisen näköisinä kuin Didsinkin. Kerrankin kuunneltiin +Lottien valituksia niin hartaasti kuin hän voi toivoa. Vieras näytti +tarkastelevan kaikkia Lottien ulkonaisia piirteitä, sieviä, lihana, +puuteroituja kasvoja, liian pyöreätä ruumista, kimaltelevia kynsiä +ja hieman likaisia käsiä ja paksuja jalkoja, joiden liha kiristi +esille pieninä kumpuina patenttinahkakenkien nauhojen välistä ja +joihin oli tiukasti vedetty läpikuultavat silkkisukat. Rouva Bascombin +hämmästykseksi tässä tuikeassa tarkastuksessa, huolimatta miehen +karkeista kasvoista, oi ollut vähääkään sitä himokasta eläimellisyyttä, +jota hän niin suuresti inhosi useimpien miesten Lottieen suunnatuissa +katseissa. Ja kuitenkin se teki hänet levottomaksi. Siinä oli +jonkinlaista harkitsevaa oveluutta, ikäänkuin vieras olisi mielessään +laskenut johteen numeroita saadakseen selville, paljonko tästä voi +hyötyä. Hän katseli Lottieta arvioiden kuin keräisi ulkomuodon +jokaisesta yksityiskohdasta tosiseikkoja, joita voisi käyttää edukseen. +Rouva Bascomb pani myös merkille, että mies, ennenkuin huomasi +hänen saapuneen, kiireesti tähysti huonettakin katseella, jossa oli +samanlaista keräilyä, ikäänkuin hän jokaisesta esineestä laskisi, mitä +täällä oli saatavana. + +Mutta heti kun hän huomasi rouva Bascombin katselevan, muuttui hänen +kasvojensa ilme. Se tuli ja meni, ennenkuin rouva Bascomb ehti tajuta, +mitä se oli merkinnyt. + +Lottie seurasi hänen katseensa suuntaa, näki anoppinsa ja nousi hieman +hämmentyneenä, kuten hän usein oli, jos sattui eteen jokin tavallinen +muodollisuus. Vaikka hän oli ostanut monta seurusteluopasta, ei hän +ollut oppinut esittelemään ihmisiä toisilleen sulavasti, näyttämättä +pulaan joutuneelta ja hengittämättä kiivaasti. Hän sanoi nyt: "Ah... +tohtori Pell, tässä näette anoppini, rouva..." + +Vieras keskeytti hänet lähestyen herttaisesti rouva Bascombia, käsi +ojennettuna, johon rouva Bascombin käsi upposi "kuin höyhenpielukseen", +kuten hän sanoi itselleen. + +Tohtori sanoi syvällä täyteläisellä äänellä ja taivuttaen sanoja niin +harkitusti kuin valtiomies: "Ah, minä tunnen rouva Bascombin oikein +hyvin. Vietinhän pari vuotta lapsuudestani hänen luokkahuoneessaan, +rakkaassa vanhassa Main-kadun koulurakennuksessa. En ole milloinkaan +unohtanut sitä innoitusta, jonka opettajani ihmeellinen persoonallisuus +minussa herätti." Hän keskeytti ja toisti voimakkaasti, nyökäyttäen +samalla vakavasti päätänsä: "Innoitusta! Ihmeellinen persoonallisuus." + +Huomatessaan, ettei rouva Bascomb tuntenut häntä, hän lisäsi reippaasti +luonnollisella äänellään: "Kävin koulua vuodesta 1892 vuoteen 1894." + +Vuosien takaa pulpahti esille muisto, kohoten raketin tavoin ja +täsmällisenä, puolittain huvittavana ja kauhistuttavana... niinpä niin, +tuossa seisoi siis entinen hirveä katupoika, Maurice Pell, se sama, +josta oli tullut puoskari. + +Hänen tottumuksensa kätkeä todelliset kasvonsa opettajan arvokkaisuuden +rauhallisella naamiolla oli hänelle nyt hyvään tarpeeseen. Hänen pikku +säpsähdyksensä ja silmun ilmestynyt tuntemuksen välähdys saivat johtua +pelkästä muistosta. + +"Niin, tohtori Pell! Nyt muistan teidät vallan hyvin", sanoi hän +istuutuen ja laski kädet syliinsä. Hän oli varuillaan ja tukahdutti +naurunsa, johon tohtorin juhlallinen pöyhkeys kiihoitti. "Innoitus! +Persoonallisuus!" Samalla hän muisteli alituista, noina parina vuotena +heidän välillään käytyä sotaa, jolloin poika oli ollut vastuksena hänen +luokkahuoneessaan. + +Lottie selitti suulaasti: "Rouva Flacker kertoi minulle, että tohtori +Pellin käsittely oli auttanut hänen serkkunsa vaimoa ihmeellisesti." + +Tohtori Pell kieltäytyi kiitoksesta heilauttamalla valkoista sileää +kättään, jonka rouva Bascomb muisti likaiseksi sierottuneeksi ja +taipuvaiseksi anastamaan toisen omaa. + +"Ja kun iltapäivällä olin kävelemässä Mamien kanssa, niin eikö +hän huomannut tohtori Pellin tulevan kadulle Willistonin talosta +— hän hoitaa Elizabeth Willistonin selkää, joka loukkautui hänen +kaatuessaan jäälle toista vuotta sitten. Minä en ollut kuullut siitä +hiiskaustakaan, mutta Gertie kertoi minulle hänen menneen pihalle +heidän takaovestaan viedäkseen vettä kanoille, ja näyttää siltä kuin +takaportaat olisivat olleet jäässä ja..." + +Rouva Bascomb ei pitänyt siitä perinpohjaisesta tarkastuksesta, +jolla tohtori Pell tutki Lottieta hänen puhuessaan. Hänestä oli +hermostuttavaa, että joku katseli Lottieta niin tiukasti. + +Miksi tuo mies luuli kannattavan uhrata aikaansa? + +Niin rouva Bascomb puuttui asiaan keskeyttäen Lottien — eikä muulla +toivolla saanutkaan sanan vuoroa. "Mitä te, tohtori Pell, ajattelette +miniäni jalkavaivasta?" Hän oli todellakin utelias näkemään, kuinka +mies selviytyisi lääketieteellisestä keskustelusta. + +Tohtorin silmiin, jotka olivat mustat ja melko lähellä toisiaan ja +joiden valkuaisissa oli keltaisia juovia, tuli vakava ilme. Mutta +ennenkuin hän avasi suunsa puhuakseen, kääntyi hän katsomaan vanhaa +opettajaansa. Kun hän äsken oli niin tutkivasti tähystellyt Lottieta, +oli rouva Bascomb jo silloin hätkähtänyt, mutta nyt häntä säikähdytti +paljon enemmän se vaaniva ilme, joka hetkiseksi ilmestyi tohtorin +silmiin. Tiesihän vanha rouva, etteivät ihmiset tuijottaneet häneen. +Hän oli jo tottunut siihen, että hyödylliset, keski-ikäiset naiset +olivat melkein näkymättömiä. Hän ei ollut vuosikausiin tavannut ketään, +joka olisi viitsinyt tähystää häntä sen verran, että hänen olisi +käynyt vaikeaksi pitää naamiota paikallaan. Kaikista oli yhdentekevää, +millaiseksi naiseksi hän vähitellen muuttui. + +Mutta nähtävästi se kuitenkin merkitsi jotakin Maurice Pellille. Hän +oli jo melkein saanut selville, mitä rouva Bascomb oikeastaan ajatteli, +ennenkuin tämä ehti tihentää rauhallisen ilmeensä täydelliseksi +verhoksi ja katsoa häneen takaisin sennäköisenä kuin vain odottaisi, +mitä hän aikoi sanoa. + +Mutta tohtori istui vieläkin kuin miettien nolossa hiljaisuudessa, +kääntämättä katsettaan rouva Bascombista, joka ihmetteli, mitä hänellä +oli mielessä. Sitten Lottie, jota tohtorin vaikeneminen hämmästytti, +vastasi anoppinsa salaiseen kysymykseen: "Kerrassaan ihmeellistä on, +kuinka tohtori osui heti oikeaan määritellessään vaivani, jota eivät +kaikki muut lääkärit ole vähääkään ymmärtäneet. Se on juuri sellaista +kuin olen kertonut teille ja Ralphille alusta asti. Minä tunsin sen +juuri sinä päivänä, jolloin Ralph juoksutti minua niin raa'asti. Minä +liukastuin jotenkin jäällä, ja olen vieläkin näkevinäni sen paikan, +kun kiersimme kulman Fulton- ja Melton-katujen välisellä kujalla, +siinä se muistaakseni tapahtui, tai kenties Fulton- ja Grant-katujen +kulmassa sittenkin, koska muistan meidän silloin olleen Pelhamin +talon takaoven kohdalla — niin, kaiketi se tapahtuikin Fulton- ja +Grant-katujen kulmassa ja kun lipesin, tunsin jonkin antavan perään +selässäni, juuri tässä kohdassa." Hän painoi kädellä selkäänsä +ristiluiden kohdalta. "Hyvin selvästi tunsinkin. Tohtori kysyi +minulta, eikö se tuntunut siltä kuin jokin jänne olisi venähtänyt, ja +se tuntuikin ihan sellaiselta. Ja tohtori Pell sanoo näyttävän siltä +kuin jokin luuni pieni nurkka olisi liukunut toisen luun sivu tai +jotakin sellaista. Tohtori sanoo olevan hyvin ihmeellistä, että olen +jaksanut olla lainkaan liikkeellä. Hän väittää, että jokainen muu +nainen olisi maannut vuoteessa selällään jo kauan aikaa sitten. Mutta +minä kerroin hänelle, etten koskaan hellitä niin vähällä. Minähän +tahdon olla liikkeellä, vaikka tekisi kuinka kipeää. Ja täällä on niin +paljon puuhaa. Minusta ei tuntunut siltä, että pitäisi heittää kaikki +sikseen. Tehän tiedätte, tohtori, kuinka nainen hoitaessaan taloutta +ei milloinkaan näe sitä hetkeä, jolloin hän todella voisi levätä. Ja +tohtori sanoo hirveiden jalkakipujen johtuen niistä hennoista, jotka +kulkevat pitkin selkäpiitä. Minä voin tuntea ne, kun astun jalalleni. +Tehän muistatte minun tänä aamuna sanoneen teille ja Ralphille, kuinka +selkääni koskee hirveästi, jos nousen seisomaan." + +Hän jatkoi yhä, kuten hänen tapansa oli, kun ei kukaan keskeyttänyt. +Tohtori katseli tarkkaavaisesti entisen opettajansa kasvoja. Rouva +Bascombin silmät tuijottivat kiinteästi käsiin, jotka hän oli laskenut +syliinsä. + +Kaikessa Lottien puheessa oli vain yksi ainoa lause, joka jäi rouva +Bascombin mieleeni "Maannut vuoteessa selällään." Tämä lause oli +huutaen murtautunut hänen tajuntaansa. + +Pysytellen siellä kaikkien unohdettujen ja tarkoitettujen ajatusten +laajalla hämärällä pinnalla se tirkisteli ja hapuili kiihkeästi erästä +toista aatetta, joka oli sille sukua, sen edeltäpäin määrätty toveri, +sen toinen puolikas. Mikä se oli? Mikä oli se häipynyt ajatus, jota +Lottien lause oli sipaissut? Rouva Bascomb työnsi kouraisevat pihtinsä +syvälle ja tunsi raskasta painoa pinnan alla. Hurjalla vetäisyllä +hän sai sen melkein pinnan alle, missä voisi sen nähdä... hänen +tarkkaavaisuutensa laimeni hetkiseksi... ja ajatus katosi jälleen. Ei +ollut muuta kuin Lottie puhumassa. + +Hän ponnisti jälleen, mutta sittenkin tunsi veltostuneen muistinsa +päästävän otteestaan tuon heikon muiston, jota Lottien lauseen +tilapäinen kosketus oli liikauttanut. Lisäksi hän huomasi tohtori +Pellin odottavan, että hän lausuisi mielipiteensä, näyttäisi korttinsa +ennen häntä. Hänen oli todella pakko sanoa jotakin pian. + +Didsillä oli muuan nukkensa sylissään, ja kun keskustelu ikävystytti +häntä, oli hän alkanut huvitella kokeilemalla, kuinka kauas voi antaa +Tildan liukua äidin polvia pitkin ja vielä ulottua pelastamaan sen +putoamasta. Käyden vihdoin huolimattomaksi hän ei tehnytkään pelastavaa +liikettään tarpeeksi nopeasti, ja Tilda putosi Lottien sylistä +lattialle, niin että sen puinen pää kolahti. + +Odottamattoman kopsahduksen kuullessaan rouva Bascomb säpsähti +hermostuneesti... ja ikäänkuin hän olisi sen mukana äkkiä vetäissyt +sisimmästään esille hämärän aatteen ilmestyi se nyt yhtä selvänä kuin +silloinkin, kun hän oli tilapäisesti saanut sen viikkoja takaperin, +mutta kasvaneena luonnottoman suureksi sen päivän jälkeen, jolloin hän +oli sallinut sen upota mieleensä. Hän katseli sitä kauhistuneena. Se +ei näyttänyt olevan missään suhteessa häneen, niin muuttunut se oli +alkuperäisestä aatteesta. Ja kuitenkin hän tiesi sen jokaisen hiukkasen +olevan peräisin hänen omasta sydämestään. + +Niin, se oli todella Lottien lauseen edeltäpäin määrätty puolikas. Nämä +molemmat liittyivät yhteen kuin kemialliset alkuaineet, sekoittuen +toisiinsa tuomiopäivän kaltaisella leimahduksella. Ja ne muuttuivat +heti joksikin muuksi, jollaista ei kumpikaan ennen ollut. Se, mitä +niistä nyt oli tullut, pysäytti ja jäädytti rouva Bascombin sydämen. + +Kun nukke putosi, kiiruhti tohtori Pell nostamaan sen lattialta, +hyväili sen kolhiutuneita puukiharoita, hymyili kankeasti Didsille +ja sanoi leikillisellä äänellä: "Nukkeraukka! Tohtori parantaa sen +haljenneen pään terveeksi. Kas niin! Tohtori hieroo sitä jollakin +linimentillä. Nyt se on jälleen kunnossa", lisäsi hän ojentaen +leikkikalun pikku tytölle, joka oli mielissään tästä kohteliaisuudesta. + +Tähän oli kulunut vain hetkinen. Kun hän sitten taas nojautui +taaksepäin tuolissaan, katsoen arvioivasti rouva Bascombiin, oli +tämäkin valmis puhumaan, vaikka hengitys kävi kiivaasti ja hänen +äänensä värähteli. + +Oliko se hänen oma äänensä? Hänkö siinä todellakin puhui tällä tavalla? +Mistä ne sanat pulppusivat esille niin sulavasti? + +Hän sanoi vakavasti: "Niin, tohtori, onko hänen selässään todella jokin +vika? Sehän on hirveän vakavaa aina, vai mitä? Tytär raukkani! Kuinka +hän lieneekään kärsinyt! Eikä kukaan meistä ole osannut aavistaa sen +olevan niin vaarallista. Kuinka olemmekaan voineet kuvitella, että se +on vain jotakin lievää tuskaa hänen jaloissaan!" + +Tämä odottamaton persoonallinen voitto pani Lottien haukkomaan +ilmaa. Kun hän kuuli anoppinsa heltyneen ja myötätuntoisen äänen, +täyttyivät, hänen silmänsä kyynelillä. "Minähän _sanoin_ kaikille sen +olevan jotakin hirmuista", sanoi hän niiskuttaen nenäänsä ja näyttäen +lohdutetulta. Mutta ei kukaan uskonut minua. He luulivat minun puhuvan +vain joutavia. Senvuoksi olenkin koettanut pysytellä pystyssä. Minä +olisin lannistunut jo aikoja sitten, ellen olisi tiennyt kaikkien +luulevan sitä laiskuudeksi." + +"Sitä voi todella sanoa kohtalon sallimaksi, että satuit tapaamaan +tohtori Pellin", sanoi rouva Bascomb ihmetellen, voivatko nämä +todellakin olla hänen oman äänensä tuttuja korostuksia. "Me noudatamme +tietysti hänen ohjeitaan, jokaista hänen määräämäänsä käsittelyä. Te +siis ajattelette, tohtori, että hänen pitää suoda selkärangalleen +täydellistä lepoa makaamalla vuoteessaan jonkun aikaa?" + +Nyt Lottie hätkähti, näyttäen hieman hätääntyneeltä, mutta rouva +Bascomb kuuli oman äänensä sanovan hartaasti: "Niin, niin, Lottie. +Mikään uhraus ei ole liian suuri, kun asia koskee sinun terveyttäsi. +Kyllä me siitä selviämme. Voimme palkata jonkun pitämään sinulle +seuraa päivisin, kunnes kouluni loppuu kesäksi — lomaan ei ole enää +pitkältikään aikaa." Hän kääntyi jälleen tohtorin puoleen: "Miniäni +pelkää niin kovasti tuottavansa meille vaikeuksia, mutta tietysti ei +mikään saa estää hänen parantumistaan." + +Sitten hän taas puhui Lottielle. "Sinun ei tarvitse ajatella", sanoi +hän, "että sinun välttämättä pitää mennä tohtorin luo saamaan hoitoa. +Tuodaanhan nykyään röntgen-konekin potilaan huoneeseen vai mitä, +tohtori? Minä olen varma siitä, että tohtori voi käydä sinua päivittäin +hoitamassa täälläkin, väsyttämättä sinua turhilla kävelyillä." Hän +kääntyi jälleen tohtorin puoleen, peläten puhuneensa liian nopeasti +ja sanoneensa liian paljon, mutta uskaltamatta kuitenkaan lopettaa +pelosta, ettei ollut vielä sanonut tarpeeksi. "Kuinka te hoidatte +tällaisia vaivoja, tohtori Pell?" kysyi hän. Sinipunaisilla säteilläkö +vai hypistelyllä?" + +Nyt hän vihdoinkin lopetti, sydän levottomana. Ja silloin oli myöskin +tohtori Pell valmis puhumaan. Hänen tyyntynyt katseensa siirtyi +vuorotellen kumpaankin naiseen, täyteläisen äänen kohotessa ja +laskiessa saarnaajan lailla koristeellisesti jokaisen lauseen lopussa. +Hän keskeytti jokaisen pitkän lauseensa jälkeen, katsoi magnetisoivasti +toisesta vilpittömästä silmäparista toiseen ja nyökkäillen vakavasti +kertasi tärkeimpänä pitämänsä sanan tai sen, jota he tuskin toistamatta +olisivat muistaneetkaan. "Homolateraalinen taive", sanoi hän samalla +tavalla kuin pappi lausuu: "In saecula saeculorum", ja "afferent +neurones" ja "plexus brachialis". + +Kaikki kolme naista kuuntelivat oppivaisesti, kunnioittavasti, kunnes +Dids nukahti Tilda käsivarsillaan. + +Kun Lottie alkoi näyttää hieman pelästyneeltä, siirsi rouva Bascomb +tuoliaan vähän lähemmäksi ja puristi hänen pehmeän kätensä omaansa. +Hän kohteli miniäänsä nyt ensi kerran äidillisesti. Mutta hänestä ei +tuntunut siltä kuin hän todella olisi niin menetellyt, yhtä vähän kuin +hän tajusi sanoneensa tohtorille kaiken sen, mitä hän oli sanonut. +Mutta todellisuus saavutti hänet hetkiseksi, kun hän tunsi Lottien +nihkeiden sormien puristuvan kätensä ympärille. Samalla hän tunsi +itseään kohtaan sairaloista kauhua, jonka myrkytetty nuoli tunki +syvälle hänen sijastaan puhuneen, turtuneen, epätodellisen henkilön +läpi, kauas sinne asti, minkä hän hyvin tunsi omaksi itsekseen, +vastuunalaiseksi kaikista teoistaan. Niin, mitä hän teki? Mitä hän +todellakin teki? + +Todellisesti ja ulkonaisesti hän ei tehnyt muuta kuin kunnioittaen +mumisi silloin tällöin: "Niin, tohtori; niin, tohtori", istuessaan +siinä, yllään tumma, ompelijattaren valmistama puku, kunnioitettavan +arvokas ilme keski-ikäisissä kasvoissaan. Hetkisen kuluttua hän kuuli +itsensä sanovan: "Luonnollisesti me haluamme tehdä kaikki, mikä on +parasta poikani vaimolle", tukahduttaen samalla sydämensä ahdistavan +sairaloisuuden. + +Kun tohtori katseli näitä molempia naisia, kimaltelivat hänen +keltajuovaiset, lähellä toisiaan sijaitsevat silmänsä. Hän pullisti +rintaansa, kiskaisi liivinsä alemmaksi, painoi sormiensa päät yhteen ja +korotti ääntään. "Pervaskulaarinen solu-imeytymä", sanoi hän komeasti, +ja "patalogisia muutoksia selkäpiin fluidumissa", ja "hajallista +analgesiaa". + +"Ah, minä uskon teidän ymmärtävän vaivani!" sanoi Lottie, itkien hieman +huojennuksesta ja tyytyväisyydestä. + + * * * * * + +Sinä iltana, kun Ralph avasi pääoven, tuli hänen äitinsä juuri +keittiön ovesta ja oli menossa ruokasaliin lautanen kädessään. Hallin +valo sattui hänen kasvoihinsa, ja vaikka Ralph kiinnittikin hyvin +vähän huomiota äitinsä ilmeen muutoksiin, säpsähti hän tällä kertaa. +"Herrainen aika, äiti!" huudahti hän. "Mikä nyt on hätänä? Onko +Didsille tapahtunut jotakin?" + +Ei, hän näki Didsin siellä, kukoistavana ja tyynenä, panemassa Tildaa +nukkumaan. + +Lottieta ei kuitenkaan näkynyt. Missä Lottie oli? + +Hänen äitinsä kalpeus oli niin kauhistuttava — se oli muutakin kuin +kalpeutta — että Ralphin mielessä välähti kirkkaana salamana mieletön +ajatus: "Äiti on sen näköinen kuin olisi tappanut Lottien." + +"Missä Lottie on?" kysyi hän ääneen. + +"Yläkerrassa vuoteessaan", vastasi hänen äitinsä vakavalla äänellä. + +Lautanen vielä kädessään hän kertoi Ralphille hallissa Lottien luona +käyneestä uudesta lääkäristä, joka näytti ymmärtävän hänen vaivansa, +ja tosiaankin, juuri niinkuin hän oli aina ajatellut, hänellä +näytti olevan jokin todellinen vaiva selkärangassaan; se oli ehkä +voinut johtua jostakin sillä hetkellä huomaamattomasta tapaturmasta +(tarkastuksen jälkeen lääkäri ei ollut voinut ilmoittaa syytä) Didsin +synnyttämisen kestäessä kärsityistä tuskista. "Sinähän tiedät", jatkoi +rouva Bascomb, "ettei Lottie ole milloinkaan ollut oikein kunnossa sen +jälkeen". Hän lisäsi, että Lottien piti suoda selkärangalleen ehdotonta +lepoa, pysyä täydellisesti liikkumatta vuoteessaan, minkä tohtori oli +luullut päivittäisen käsittelyn ohella ehkä auttavan. + +Ralph oli myötätuntoinen. "Ai, ai, Lottie-parka!" sanoi hän. "Ja +minä olin ihan varma siitä, että se johtui vain hänen käyttämistään +sopimattomista kengistä. Merkillistä, juuri tänään muuan mies kertoi +minulle vaimostaan, kuinka hän oli kärsinyt samanlaisesta vaivasta +vuosikausia synnytyksen jälkeen. Muistelen Lottiella olleen tällaisia +oireita jo ennenkin. Hän koetti sitä parantaa sähköhieronnalla, mutta +se ei auttanut häntä paljonkaan." + +Seuraten avuttomasti tuttua ajatusjuoksua, johon tämä oli johtanut +hänet, hän jatkoi sanoen: "Hitto vie, kuinka paljon se hieronta..." ja +keskeytti häpeillen. + +Rouva Bascomb muisti myös jotakin. "On vielä muuan asia, josta +haluan keskustella kanssasi, Ralph", sanoi hän. "Minä tahdon, että +sallit minun suorittaa tämän hoidon kustannukset. Perheessä sattuvat +sairastapaukset ovat aina hankalia aloittelevalle nuorelle miehelle. +Minulla on nykyään paljon rahaa, ja olen oikein iloinen saadessani +uhrata niitä tähän." + +Ralph oli syvästi liikutettu ja — mikä oli hänen puolestaan hyvin +harvinaista — painoi poskensa äitinsä poskea vastaan ja suuteli häntä. +"Sinä olet äärettömän hyvä, äiti", sanoi hän kiitollisesti. + +Rouva Bascomb tukahdutti sisimmästään kohoavan haikean liikutuksen +ja meni takaisin keittiöön. Mutta hän pysähtyi ja tarttuen toisella +kädellä ovenpieleen ja nojaten päänsä käsivarteen, kuin olisi +väsyksissä, lisäsi: "Ja vielä muuan asia, Ralph. Tohtori sanoi, että +Lottien pitää saada olla vuoteessa yksinään. Niin että toistaiseksi +olen siirtänyt kapineesi Didsin huoneeseen ja laittanut vuoteesi sinne." + +Ralph hämmästyi. "Ovatko asiat niin huonosti?" kysyi hän, mutta hänen +äitinsä näki hänen kasvoissaan muutakin kuin hämmästystä. "Mutta missä +Dids nukkuu?" + +"Minä olen laittanut hänelle telttavuoteen ullakon toiseen päähän. +Siitä tulisi", lisäsi rouva Bascomb laskien käsivartensa alas ja +mennen keittiöön, "kaunis pieni makuusoppi" Jos kummallekin puolelle +puhkaistaisiin kattoikkuna. Mehän voimme palkata kirvesmiehen +laittamaan ne tänä kesänä." + +"Mutta äiti, Lottien pitää kai parantua ja tulla entiselleen ennen +kesää vai mitä?" huusi Ralph. + +Hänen äitinsä kiiruhti tyynnyttämään häntä: "Ah, sitä minäkin toivon!" +Mutta hetkistä myöhemmin hän huomautti olkansa yli: "Olisi kuitenkin +käytännöllistä, jos meillä olisi varalta toinenkin makuuhuone. Ja +ullakon eteläisestä ikkunasta on niin kaunis näköala." + +Päivällisen jälkeen Ralph ja hänen äitinsä menivät yhdessä yläkertaan +katsomaan Lottien vointia. Hallin valo tuli makuuhuoneen avatusta +ovesta sisään, niin että he, pysähtyessään kynnykselle hetkiseksi +tottuakseen hämärään, näkivät Lottien nukkuvan suloisesti ja sikeästi, +toinen käsi kauniin pyöreän posken alla. + +Ralph ei ainakaan nähnyt muuta. Mutta sitten hän huomasi äitinsä +silmien tuijottavan ihan eri kohtaan, ikäänkuin joku seisoisi siellä. +Hämmästyneenä hän käänsi katseensa jälleen huoneeseen. Siinä paikassa, +johon hänen äitinsä tuijotti, ei ollut mitään. + +"Mitä sinä niin tähystelet?" kuiskasi hän oudostellen äitinsä +kummallista ilmettä. + +Rouva Bascomb kääntyi heti pois. "En mitään", vastasi hän. + + * * * * * + +Talon ilmassa oli sinä iltana jotakin niin levotonta, että Ralphin oli +paha ja ikävä olla. Hän käveli varpaisillaan huoneesta huoneeseen kuin +mies sellaisessa talossa, missä juuri tehdään leikkausta. Hän näytti +pelkäävän, ettei hän esiintynyt kovasti jännitetyistä naisellisista +hermoista kyllin järkkyneenä ja arkana. + +Hän halusi istuutua nojatuoliinsa saadakseen rauhassa lukea selostuksen +tärkeästä nyrkkeilyottelusta, joka oli suoritettu Montanassa edellisenä +iltana, mutta se ei ollut hänen mielestään "oikein sopivaa". +Kuhnailtuaan hermostuneena jonkun aikaa hän meni keittiöön tarjoutuen +auttamaan äitiään ilta-askareissa. + +"Ei, ei", sanoi rouva Bascomb tyynesti kuten hänen tapansa oli; "päivän +työn jälkeen sinä tarvitset rauhallisen illan". + +Puhuessaan hän pesi käsiään ja harjasi niitä kovasti sellaisella +jäykällä harjalla, jota käytetään kasvisten puhdistamiseen. Kun +Ralph seisoi siinä muutellen painoaan toiselta jalalta toiselle, +lopetti rouva Bascomb pesuhommansa, huuhtoi vielä kätensä ja kuivasi +kaulainpyyhkeellä, mutta työnsi ne heti taas soikkoon, joka oli täynnä +saippuavettä. "Kuinka naurettavasti äiti käyttäytyy!" ajatteli hän. +"Hänestä on tulossa järjettömän vaativainen käsien puhtaudessa." + +Hän sanoi: ""Mikä ihme sinua oikeastaan vaivaa? Miksi sinä peset +käsiäsi, kun sitten heti peset astioita?" + +"Mitä sinä sanoit?" kysyi rouva Bascomb olkansa yli hämmästyneenä, ja +kasvoista, jotka hän käänsi Ralphiin päin, tämä näki, ettei hän ollut +tähän saakka tiennyt pesseensä käsiään. + +Ralph toisti epäluuloisesti sanansa, ja hetkisen kuluttua rouva Bascomb +vastasi hiljaa: "Ah, en tiedä; joskus olen niin hajamielinen." Sitten +hän lisäsi: "Sinä voit sentään auttaa minua hieman. Vie roskasanko +takakuistille." + +Ralphin mieleen juolahti hänen astuessaan ulos sanko kädessä, että +koska hänen nyt piti nukkua yksinään, hän voisi mennä vuoteeseensa +varhain ja maatessaan mukavasti lampun ääressä lukea rauhassa +selostuksen nyrkkeilyottelusta. Hän oli aina nauttinut siitä, että sai +lukea itsensä nukuksiin, mutta naimisiin mentyään tietysti vieraantunut +siitä tavasta. Nyt hänestä oli mieluista, että se kävi jälleen +mahdolliseksi. + +"Minä olen melko väsyksissä, äiti, sitä ei voi kieltää", sanoi hän +palattuaan. "Ja parasta onkin luullakseni, että menen aikaisin +nukkumaan." + +Pieneksi kääröksi taitettu lehti kainalossaan ja katsoen salavihkaa +taakseen nähdäkseen, ettei hänen äitinsä sattumalta huomaisi sitä, hän +kiiti portaita pitkin yläkertaan harpaten pari askelmaa kerrallaan ja +sitten vanhaan lapsuuden aikuiseen huoneeseensa, sulkien oven takanaan +ja tuntien vapautuneensa naissuvusta. Konttorissa oli sanottu ottelun +kolmannen erän olleen ratkaisevan. + +Hetkisen kuluttua, luettuaan itsensä miellyttävään uneliaisuuden +tilaan, hän sammutti lampun ja nukahti sikeästi. Hän ei pitänyt tätä +Lottien viimeistä päähänpistoa kovinkaan vakavana. Naiset keksivät +aina jotakin tuollaista. Lottie ryömisi vuoteestaan muitta mutkitta +ja kävelisi yhtä reippaasti kuin muutkin heti, kun joku Douglas +Fairbanks-filmi tulisi kaupunkiin. + +Herätessään yöllä hän näki valoa vieläkin pilkoittavan oven reunoilta. +Äiti oli varmaankin unohtanut hallin lampun palamaan. Hän harppasi +unisena lattialle ja avasi oven. + +Siellä yöpuvussa, valkoinen tukka paperikähertimissä" laihat kuihtuneet +kasvot kumartuneina pesuvadin yli, seisoi hänen äitinsä pesten käsiään. + +Ralph ei ollut arka eikä kuvitellut turhia, mutta nyt hän kuitenkin +tunsi selkäänsä karmivan. + +"Taivaan nimessä, äiti!" huudahti hän, tointuen kuullessaan oman +äänensä kaiun. + +Äiti säpsähti, vetäisi kätensä vedestä ja alkoi nopeasti pyyhkiä niitä +kuiviksi. + +"Mitä sinä luulet nyt olleesi tekemässä?" kysyi Ralph jyrkästi, koska +tunsi olevansa järkytetty. + +Äiti hymyili hänelle raukeasti. "Minä..." Hän aikoi livistää tiehensä +Ralphin oven sivuitse ullakon portaita kohti. "Minä luulen nähneeni +unta", ilmoitti hän sammuttaen hallin lampun ja kiiveten ylöspäin. + +Ralph meni takaisin vuoteeseensa ajatellen: "Äiti alkaa todellakin +muuttua _omituiseksi_!" + +Ja myöhemmin kääntyessään vuoteessaan hän ajatteli: "Päähänpistoja! Hän +saa hassuja päähänpistoja." + +Ja sitten: "Ihmiset käyvät niin omituisiksi vanhempina. Minusta +tuntuu kuitenkin, ettei äiti ole kyllin vanha hassuttelemaan. Kuinka +vanha hän nyt on? Jahka ajattelen..." Koska hän ei ollut milloinkaan +välittänyt ihmisten iästä, saatikka perhehistoriasta, oli hänen hyvin +vaikea päästä arviointinsa alkuunkaan. "Katsokaamme ensiksikin, milloin +isä ja hän menivät naimisiin? Minä synnyin vuonna '87..." (Siitä hän +oli ainakin varma.) "Heidän täytyi siis mennä naimisiin vuonna '86 +tahi '85. Minä en usko heidän olleen kovin kauan naimisissa ennen +syntymääni. No niin, otaksutaan, että heidän häänsä vietettiin vuonna +'85, ja äiti oli silloin joko kolmen- tahi neljänkolmatta ikäinen — ja +koska nyt on 1914, niin kuinka pitkälti siihen on vuodesta '85... vai +sanoinko '86?" + +Mutta nyt hän nukahti jälleen. + +Aamulla hän muisti keskeytyneen arvioimisensa, ja koska hän +poika-ajoiltaan tiesi, että hänen äitinsä vihkimispäivä on kaiverrettu +muistokoteloon, jota hän aina piti kaulassaan, kysyi hän sivumennen +aamiaispöydässä: "Kuuleppa, äiti, anna minun katsella muistokoteloasi, +jossa on isän valokuva! Vanha herra Watson sanoi minulle joku päivä +sitten, että Didsin silmät ovat niin samanlaiset kuin..." + +Hän keskeytti, katsellen hätääntyneenä äitiään kasvoihin, ja pelkäsi +koskettaneensa, kuten miehet niin usein tietämättään tekevät, johonkin +naiselliseen myrskykeskukseen, jollaisten karttaminen oli hänen +elämänsä päätarkoituksia. Hänen äitinsä oli kohottanut päätänsä niin +järkkyneen näköisenä, että hän pelkäsi kirottua tunnepurkausta. + +Mutta hänen hämmästyksekseen ja huojennuksekseen äiti ei sanonut vähään +aikaan mitään. Sitten tuli hyvin rauhallinen vastaus. "Minä en käytä +sitä enää." + +Ralph ihmetteli. Hän ei ollut milloinkaan nähnyt äitiään ilman sitä. +"Mutta sinähän pyysit minua korjaamaan ketjun vielä viime sunnuntaina", +sanoi hän. + +"Niin, kyllä. Mutta minä... minä irroitin sen kaulastani viime yönä", +sanoi hän. + +Ralph peräydyn äkkiä heikolta jäältä, välittämättä siitä, kuinka se oli +käynyt heikoksi, mutta mielissään, kun se ei ollut murtunut. "No, sillä +ei ole väliä. Satuin vain muistamaan herra Watsonin sanat." Hän katsoi +kelloaan. "Kah, sehän on jo puoliyhdeksän! Minun täytyy kiiruhtaa." + + + + +XXVII + + +Baumannit hämmästyivät nähdessään naapurinsa, rouva Bascombin tulevan +pienen, hyvin hoidetun, tuoreen nurmikon poikki ennen aamiaista. + +"Herra siunatkoon ja varjelkoon!" huusi Gertie, joka järjesteli +tukkaansa hirmuisen kiireesti, koska hänen isäntänsä vaati +yliluonnollista täsmällisyyttä, "mitä vanhalla rouva Bascombilla on +tekemistä täällä näin varhain?" + +"Tuleeko hän _tänne_?" kysyi rouva Baumann, laskien kahvipannun +kädestään astuakseen ikkunan ääreen. + +"Ehkä heiltä on loppunut jokin, sokeri tai kahvi, ja hän tulee nyt +lainaamaan meiltä", vihjaisi rouva Rader, rouva Baumannin vanha täti. + +Hänen huomautustaan vastustettiin ivallisesti, mikä oli hänen +elämänselitystensä tavallinen kohtalo silloinkin, kun niihin pantiin +edes hiukan huomiota. "Vanha rouva Bascombko _lainaamaan_?" sanoi +Gertie. "Hän ei ole koko ikänään lainannut neulaakaan. Lottie on sen +perheen piintynyt lainaaja." + +"Niin juuri", sanoi rouva Bauman. Saamme kiittää onneamme, että rouva +Bascomb palasi hoitamaan heidän talouttaan. Meillä ei olisi enää kotona +ainoatakaan esinettä josta Lottie ei olisi kuluttanut pois uutuuden +kiiltoa." + +Rouva Bascomb oli nyt heidän kuistillaan ja koputti oveen. Sisällä +olevat kolme naista asettuivat erilaisiin huolettomiin asentoihin ja +huusivat niin asiallisesti vastaukseksi hänen koputukseensa kuin se +olisi ollut heidän saamansa ensimmäinen merkki hänen läsnäolostaan: +"Tulkaa vain sisään!" + +Tulija ei näyttänyt oikein terveeltä, ajattelivat he nyökätessään niin +kunnioittavasti kuin ainakin tälle naiselle, joka oli Gertien entinen +opettaja, ja hyvä seurakuntalainen ja puhui sivistyneempää kieltä kuin +he. + +Hänen ensi sanoistaan he ymmärsivät, miksi hän näytti niin riutuneelta. +Hänellä oli varmaankin ollut huono yö. Lottie oli sairas. Hänen täytyi +olla todellakin sairas tällä kertaa, koska vanha rouva Bascomb siitä +välitti. Vika _selkärangassa_. Mitä siitä ajattelisi? Heitä oikein +värisytti, ja he nauttivat suunnattomasti, kun saivat kuulla niin +tärkeän uutisen näin varhain aamulla. Tohtori Pell oli käynyt siellä. +Sama tohtori Pell, josta puhuttiin niin paljon. Sen täytyi olla jotakin +vakavaa. He lopettivat kaikki askareensa kokoontuen hänen ympärilleen +lumottuina kuuntelemaan selostusta "oireista". Rouva Bascomb puhuikin +niin yksityiskohtaisesti kaikesta kuin he halusivat sairaudesta +kerrottavan. + +"Hyväinen aika!" sanoi vanha rouva Rader nauttien. "Hyväinen aika!" + +"Herran tähden!" sanoi rouva Baumann. "Ette suinkaan tarkoita sitä?" + +Vaikka Gertie ei ollut tähän hetkeen saakka ajatellutkaan Lottien +selkärankaa, ei hän voinut hillitä luonnollista inhimillistä +mielijohdettaan, vaan huudahti: "Minä olen aina sanonut Lottielle, että +hän saa vielä tekemistä selästään", ja näin sanottuaan hän uskoikin +sen. He eivät olleet tunteneet tällaista harrastusta mihinkään siitä +asti, kun kadun päässä asuvan McDonaldin perheessä oli raivonnut +lavantauti, jolloin terveyspoliisi oli löytänyt heidän kaivostaan +mädänneen kanan, pakottanut heidät sulkemaan kaivonsa ja käyttämään +vesijohtovettä ja maksamaan siitä. + +He olisivat halunneet kuulla yhä uudestaan selostuksen Lottien +sairaudesta, saada rouva Bascombin kertomaan vielä yksityiskohtaisemmin +kaikki, mitä tohtori oli sanonut, mitä Lottie oli sanonut ja mitä hän +itse oli sanonut, jotta heidän taas sopisi huomauttaa nähneensä, ettei +Lottie viime aikoina ollut jaksanut oikein hyvin. Mutta rouva Bascomb +ei voinut tuhlata aikaa. "Minun täytyy kiiruhtaa takaisin valmistamaan +aamiaista", sanoi hän. "Tulin vain kysymään, voisiko rouva Rader auttaa +meitä niin kauan kunnes Lottie paranee tai koulutyöni päättyy, jolloin +voin taas itse oleskella hänen luonaan kotona kaiken aikaa." + +He katsoivat toisiinsa hämmästyneinä kuullessaan jonkun mainitsevan +omituisen vähäksytyn vanhan tädin nimen. Hän oli ollut jo vuosikausia +heidän perheensä huomaamaton jäsen, eikä kukaan ollut kääntynyt hänen +puoleensa millään asialla. Hän oli rampa, yli kuudenkymmenen vanha, +jokseenkin älytön ja veltto, kovin vaatimaton eukko, niin että hän +itsekin oli alkanut halveksia olemassaoloaan yhtä täydellisesti kuin +muutkin eikä milloinkaan uneksinutkaan voivansa vaatia elämältä +muuta kuin kolme kateellisesti suotua ateriaa päivässä ja vanhoja +vaatteita, joita ei kukaan muu enää halunnut käyttää. Kun hän kuuli +rouva Bascombin vihjauksen, että hänkin voisi olla hyödyksi jollekulle, +oli hän yhtä hämmentyneen näköinen kuin jos häntä olisi pyydetty +veturinkuljettajaksi. + +Rouva Bascomb selitti: "Minä en tarkoita, että hänen pitäisi ottaa osaa +talousaskareihin. Niistä selviän itsekin tilaamalla siivoojattaren +taloon pari kolme kertaa viikossa eikä vain kerran, niinkuin tähän +asti. Eikä teidän tarvitse pitää huolta Didsistäkään, koska voin viedä +hänet mukaani kouluun. Hän onkin jo melkein laillisessa kouluiässä, +ja tiedän ensi luokan opettajan, neiti Sternsin, ottavan hänet sinne +joksikin aikaa. Niillä on siellä hiekkalaatikko ja paljon kuvakirjoja. +Didsillä ei tule olemaan mitään hätää." + +"Mutta minä luulin, ettei Lottie salli Didsin mennä kouluun niin +nuorena", sanoi Gertie. + +"Siitä ei tulekaan mitään sellaista, mitä oikeastaan sanotaan +koulunkäynniksi. Eikä Didsin tarvitse siellä oppia mitään. Minä vain +vien hänet sinne sentähden, ettei hän vaivaisi äitiään. Lottien +ympärillä pitää olla hyvin rauhallista." + +"Niin, kukaan ei tietysti halua meluavia lapsia ympärilleen", myönsi +Gertie. + +Rouva Bascomb kääntyi jälleen vanhan rouva Raderin puoleen, jonka suu +oli ammollaan hämmästyksestä. "Te näette nyt tästä, ettei se tule +olemaan vaikeata. Haluan vain, että istuskelette siellä, niin ettei +Lottien tarvitse olla yksinään kotona. Siellä pitää vain olla joku, +joka tekee hänelle pieniä palveluksia, tuo hänelle lasillisen vettä +tai appelsiinin tai sanomalehden, kun se saapuu. Enkä tahdo vaivata +teitä siihen maksutta. Se olisi minulle suureksi avuksi, ja voisin +maksaa siitä pari kolme dollaria viikolta. Ja enemmänkin, jos suostutte +pitämään tulta vireillä keittiössä ja noin puoliyhdentoista aikaan +panette kiehumaan joko perunoita, makaroonia tai muuta, niin että se on +valmista palatessani koulusta keskipäivällä. Minä ostan kotimatkalla +lampaankyljyksiä tai paistia ja voisin siinä tapauksessa valmistaa +puolisen muutamassa minuutissa." + +Rouva Baumann katsoi Gertieen. Hän oli hirveästi kyllästynyt vanhaan +kompuroivaan täti Agnekseen, joka oli muiden tiellä pitkin päivää. Eikö +olisi suurenmoista, jos hänet saataisiin pois talosta joksikin aikaa? +Ja jos hän voisi ansaita noin paljon rahaa, voitaisiin hänet pakottaa +ostamaan omat kenkänsä. Henry kiukutteli aina niin hirveästi, kun piti +ostaa Agnes-tädille kengätkin. + +Rouva Rader näytti häikäistyltä. Pari kolme dollaria viikolta, kenties +enemmänkin. Hän ei ollut nähnyt niin paljon rahaa vuosikausiin. + +"Minä olisin apunne tarpeessa kymmenen minuuttia vaille yhdeksästä +kymmeneen minuuttiin yli kahdentoista ja puoli kahdesta hieman yli +neljän", selitti rouva Bascomb ja katsoi levottomasti rouva Raderiin, +jonka suu oli nyt lujasti kiinni. + +"No niin, ehkä voisin _koettaa_", sanoi eukko vastahakoisesti ikäänkuin +pakosta mukautuen ikävään ehdotukseen. + +"Niin, hän voisi luullakseni koettaa", sanoi rouva Baumann epäilevästi +kuin suoden jonkun edun. + +"Kiitoksia hyvin paljon", sanoi rouva Bascomb hyväksyvästi. "Ja teidän +pitää pistäytyä niin usein kuin suinkin Lottien luo. Hän haluaa kuulla +kaikki uutiset. Pyytäkää Flackerin tyttöjä käymään siellä, kun tapaatte +heidät ensi kerran. He voivat hauskuttaa Lottieta. Hänen pitää kuulla +paljon iloista keskustelua." + +"Minä vien varmasti heille sanan", sanoi Gertie mielissään ajatuksesta, +että hänellä oli niin tärkeitä uutisia kerrottavana. + +Neljännestä yli neljän rouva Bascomb ja Dids, kävellessään nopeasti +käytävää pitkin, huomasivat auton pysähtyvän heidän kohdalleen. "Minä +olen matkalla poikanne kotiin", sanoi tohtori Pell heittäen sikaarinsa +menemään ja avaten oven. "Enkö saa viedä teitä molempia naisia mukanani +sinne?" + +Rouva Bascomb kiipesi autoon, nostaen Didsin syliinsä. "Kiitoksia vain, +tohtori, minä olen iloinen voidessani säästää aikaa. Ja sitäpaitsi +halusin keskustellakin kanssanne." + +"Potilaastammeko?" sanoi tohtori Pell. "Niin, niin, todellakin. +Meidän potilaastamme." Hän taivutti päätänsä sellaisen miehen tapaan, +joka aikoo lausua kohteliaisuuden, ja sanoi: "Minäkin olen iloinen +saadessani puhutella teitä, ennenkuin puhuttelen häntä. Teidän +selostuksenne on minulle hyvin tärkeä. Huomaan olevani suuresti +riippuvainen teidän arvostelustanne tässä tapauksessa, niin, teidän +arvostelustanne juuri." Hän puhui kömpelön imartelevaan tapaan, +ikäänkuin jollekulle hidasjärkiselle. + +Rouva Bascomb avasi käsilaukkunsa ja otti sieltä nenäliinansa. "Hänellä +oli oikein huono yö, tohtori. Heräsin monta kertaa kuullessani hänen +kääntyilevän ja heittelehtivän, ja vaikka hän ei ollutkaan oikein +hereillä, vaikeroi hän unissaan. Ja tänä aamuna hän oli hyvin huonon +näköinen. Hänen ihonsa oli niin kummallisen harmaa." + +"Se on hyvin tavallinen oire", sanoi tohtori Pell opettavaisesti, +"tuollainen väri, nimittäin. Hyvin tunnettu oire." + +("Niin", ajatteli rouva Bascomb huojentuneena, "hän luulee minua +tylsäksi".) Ääneen hän sanoi: "Ja hän näytti niin heikolta. Minusta +tuntui kuin hänen pitäisi saada jotakin voimistuttavaa, ja siksi vaadin +häntä syömään tukevan aamiaisen, vaikka hän sanoi, ettei hänellä ollut +lainkaan ruokahalua." + +"Niin, se oli ihan oikein", sanoi tohtori Pell, "meidän täytyy pitää +yllä hänen voimiaan; pitää yllä hänen voimiaan." + +"Ja keskipäivällä, tohtori, vein hänelle tarjottimella hyvät annokset +oikein ravitsevaa ruokaa. Tällaisissa selkärankataudeissahan ei ole +määrättyä ruokajärjestystä?" + +"Ei lainkaan. Antakaa hänelle kaikkea, mitä hänen mielensä tekee", +sanoi tohtori Pell jalomielisesti. + +Rouva Bascomb avasi käsilaukkunsa, työnsi nenäliinansa takaisin sinne +ja napsautti sen kiinni, mutta avasi sen taas heti jälkeenpäin ja otti +esille nenäliinan. "Tohtori, luonnollisesti te, jolla on niin suuri +kokemus... voitte edellyttää... Miniäni on nuori ja elämänhaluinen. +Voi käydä vaikeaksi pitää häntä kylliksi levossa. Kenties hän ei +käsitäkään, kuinka vakavaa laatua hänen selkärankavaivansa on. +Tahdotteko te...?" Kääntämättä silmiään lääkärin kasvoista hän avasi +haparoiden laukkunsa, työnsi nenäliinansa sinne ja napsautti lukon +kiinni. + +Tohtori ilmoitti hänelle, että hän tietysti, kuten rouva Bascomb oli +ajatellut, suuren kokemuksensa perusteella oli aavistanut juuri tätä +vaikeutta, mutta sama laaja kokemus oli opettanut hänelle, sanoi hän, +ettei se ollut mikään niin erittäin suuri vaikeus, koska ihmisen +pysyttäminen levossa oli paljon helpompaa kuin rouva Bascomb luuli. +"Minulla on ollut niin paljon samanlaisia tapauksia, että tiedän sen +varmasti. Siihen pitää vain tottua. Olen tehnyt huomioita monista +potilaistani, erittäinkin naisista. Vain alku on heille jokseenkin +vaikea. Jos he pysyvät rauhallisina vuoteessaan muutamia viikkoja, +ei heistä ole suurtakaan vaivaa senjälkeen. Niin, rouva Bascomb, +monet sellaisetkin ihmiset, joilla ei ole mitään vaivaa, nauttivat +todella siitä, että saavat pysyä vuoteessaan, niin, todella nauttivat. +Ja varmasti onkin", sanoi tohtori Pell pysäyttäen auton käytävän +viereen rouva Bascombin talon edustalle ja avaten kohteliaasti oven +hänelle, "varmasti onkin usein vaikeata suostuttaa heitä nousemaan +taas jalkeille. He näyttävät tottuvan makaamaan. Ja luonnollisesti +teidänlaisenne henkilö, jolla on niin suri kokemus ihmisluonteesta +ja niin perinpohjaiset tiedot siitä, mikä on hänelle mieluista tai +vastenmielistä, voi olla minulle suureksi avuksi, koettaessamme pitää +potilastamme rauhallisena ja tyytyväisenä." + +"Minä lupaan varmasti tehdä kaiken voitavani", mumisi rouva Bascomb, +hakien jälleen hermostuneesti esille nenäliinansa. + + + + +XXVIII + + +"Katsoppa!" sanoi rouva Bascomb iloisesti, laskien tarjottimen +hyllylle ja siirtäen kauniin uuden vuodepöydän Lottien eteen, joka +lojui vuoteessa pieluksilla, "minä olen luullakseni keksinyt jotakin +ruokahalusi kiihoittamiseksi". + +"Se tarjotin voisi kohottaa kivisen epäjumalankin istumaan ja hiomaan +hampaitaan", huusi Ralph kylpyhuoneesta. Hän tuli ovelle kuivaamaan +käsiään, sieraimien laajentuessa kaikista miellyttävistä tuoksuista, +joita äsken keitetty kahvi, halkeilevat makkarat, paahdettu leipä ja +vadelmahillo levittivät. "Meillä ei ole koskaan sellaisia pitoja kuin +sinulla, Lottie", lisäsi hän kääntyessään pois. "Äiti hellii sinut +vallan pilalle." + +"Lottie-raukka", sanoi rouva Bascomb. "Se on vähin, mitä voimme +tehdä hänen hyväkseen, että hankimme hänelle hyvää ruokaa. Ja ellen +erityisesti ponnistelisi, söisi hän niin vähän, ettei sillä lintukaan +eläisi. Tohtori sanoo, että hänen tulee syödä pitääkseen voinkaan yllä." + +"Tällä mennään nyt alakertaan samassa tarkoituksessa", huusi Ralph +olkansa yli ja hävisi näkyvistä portaille. "Tule sinäkin, Dids. +Aamiainen!" + + * * * * * + +Toisena aamuna: "Minulla on sinulle yllätys, Lottie", sanoi rouva +Bascomb nostaen pois tyhjennetyn ja kevenneen tarjottimen. "Ostin +eilen sohvan Dustin ja Westoverilta — heillä on loppuunmyynti, ja he +toivat sen tänne eilen illalla. Minun mieleeni juolahti äkkiä, että +saisit miellyttävää vaihtelua joka päivä, jos sinut siirretään sille +vuoteesta. Voimmehan asettaa sen ikkunan viereen, niin että saat +katsella kadulle hyvin kauas." + +"Minä pidän siitä", sanoi Lottie kiihkeästi. "Luulisin voivani +eteläisestä ikkunasta katsella niinkin kauas kuin Elm-kadun +raitiovaunuun." + +Rouva Bascombilla oli vielä toinenkin suunnitelma. "Minäpä tiedän! Haen +sinulle sen vanhan kiikarin, jota isä käytti kansalaissodassa. Se on +hyvin vahva. Luulen sen tuovan Elm-kadun ja raitiovaunun niin lähelle +silmiäsi kuin Baumannien talo nyt on." + +Lottien kasvot kirkastuivat. "Kuinka se olisi suurenmoista!" sanoi +hän. "Voisin nähdä kaikki vaunuun menijät ja siitä tulijat eivätkä he +tietäisi kenenkään heitä katselevan." + +"Mutta luuletko jaksavasi koko painollasi astua niin pitkää matkaa?" +kysyi rouva Bascomb mittaillen katseellaan vuoteen ja ikkunan väliä. +"Sinähän muistat, kuinka se koski, kun viime kerralla koetit. Ja +tohtori Pellin määräykset ovat niin tiukat." + +Lottie näytti olevan vähällä purskahtaa itkuun pettymyksestä. "Kyllä +minä uskon jaksavani", sanoi hän. "Miltä jalkani näyttävät tänä +aamuna?" Hän työnsi vuoteesta katseltavaksi toisen pyöreän jalkansa. +"Ovatko pohjat entisessä huonossa kunnossaan?" + +Rouva Bascomb katsoi jalkapohjaa koskettaen sormellaan lihaan, josta +luonnollisesti vahvennut nahka oli kesimässä suurina vaaleankeltaisina +liuskoina. Se oli tunnustellessa melkein yhtä pehmeätä kuin veltto +pohjekin, joka oli kuin hyydelmää riippuvan valkoisen nahan sisässä. + +"Ne näyttävät melko kummallisilta", sanoi rouva Bascomb epäilevästi, +mutta lisäsi sitten äkillisen innoittavasti: "Voi, kuinka tyhmä +olenkaan! Mehän voimme siirtää sohvan sinun vuoteesi viereen joka aamu. +Ralph vierittää sinut siihen ja työntää sen sitten ikkunan luo." + +"Niin, luonnollisesti", sanoi Lottie huojentuneena. + +Kutsuttuna Ralph toteutti hänelle määrätyn ohjelman. Kun hän kiepautti +Lottien sohvalle, sanoi hän nauraen: "Herrainen aika, tyttöseni, sinä +et ole mikään höyhen! Varmaankin sinä olet lihonut parikymmentä naulaa +tänä kuukautena vuoteessa. Etkä ennenkään kuulunut juuri höyhensarjaan." + +"Se ei ole mitään", sanoi rouva Bascomb. "Jokainen, jonka pitää pysyä +vuoteessa jonkun aikaa, lihoo hieman liikaa, mutta laihtuu sitten pian. +Lottiekin pääsee kyllä lihavuudesta eroon, jahka hän nousee." Hän +lisäsi: "Nyt sinun, Ralph, pitää siirtää sohva tuon ikkunan viereen", +ja seurasi häntä työntäen vuodepöytää. "Minun täytyy kiiruhtaa", sanoi +Ralph. "Lottie, sinä voit nähdä minun kiipeävän raitiovaunuun ja +katsella, teenkö sen oikein." + +Rouva Bascomb riensi hakemaan kiikarin, ja Lottie sovitti sen kiireesti +silmilleen, huudahtaen ihastuneena: "Ah, minä voin nähdä kaikki niin +selvästi! Näenpä Ralphin takin napitkin. Se on ihmeellistä. Minä voin +nähdä, kuka menee vaunuun hänen kanssaan yhtä hyvin kuin itse olisin +siellä. "Oh, kun käännän sitä hieman, näen Schusterin myymälän ja, +mitä kasviksia heillä on ikkunoissa. Ja nyt näen Emeryn rohdoskaupan, +minne muuan nainen on juuri menossa. Se on Min Flackersin käly. +Hän on käännättänyt sinisen kävelypukunsa." — Hän huokaisi syvään +tyytyväisyydestä ja kiersi ruuvia hieman saadakseen polttopisteen +tarkemmaksi. "Tämä on todellakin _suurenmoista_!" sanoi hän. + + * * * * * + +Vaanivin katsein kuin metsästäjä salolla rouva Bascomb käveli nopeasti +Main-katua pitkin kauppojen näyte-ikkunoiden ohi. Curtisin kenkäkaupan +ikkunassa oli joutsenen untuvilla reunustetut samettitohvelit. "Ah", +sanoi rouva Bascomb itsekseen ja poikkesi sisälle. + +Tultuaan pian jälleen kadulle käärö kainalossa hän tapasi nuoren +maleksivan neitosen, jolla oli kirkkaansininen, taftisilkkinen puku, +koristettu monilla hieman haalistuneilla kultanauhajuovilia. Päässä +hänellä oli runsaasti kukilla ja hedelmillä somistettu hattu ja jalassa +korkeat moninappiset, mustat samettikengät, joiden kannat olivat hieman +lintassa ja kärjet jokseenkin kuluneet. + +"Kah, Mimie, miten voitte?" virkkoi rouva Bascomb sydämellisesti. +"Minä toivonkin juuri tapaavani jonkun teistä tytöistä, saadakseni +teidät mukaani kotiin. Joka päivä pitäisi saada joku Lottien ystävä +poikkeamaan sinne. Hän on aina niin mielissään uutisista." + +Vaikka rouva Bascombin sydämellisyys ei enää hämmentänyt neiti +Flackersia niin kovasti kuin alussa, ei hän voinut, ajatteli hän +mielessään, "saada näyttämään luonnolliselta, että hän kävelisi niin +luontevasti ja tuttavallisesti vanhan rouva Bascombin kanssa". Neiti +Flackers ei olisi myöntänyt ikinä, ettei hän ollut yhtä hyvä kuin rouva +Bascomb tai joku toinen kaupungin asukas, mutta hän oli aina tuntenut +avuttomasti sen yhteiskunnallisen eron heidän välillään, joka oli +tullut tarkasti, vaikkakin hiljaisuudessa merkityksi. Ja hän nautti sen +puuttumisesta nyt. Hän ei välittänyt lainkaan siitä, että hänet nähtiin +sellaisen henkilön seurassa, jolle kaikki kaupungin tärkeät henkilöt +nyökäyttivät kunnioittavasti päätänsä ja sanoivat: "Hyvää päivää!" — +pankinjohtaja, sanomalehden päätoimittaja, Clarken kaupan omistajan +rouva ja papit. Niin, hän halusi hyvin mielellään tulla tervehtimään +Lottieta niin usein kuin rouva Bascomb hänet tavatessaan ehdotti. + +Ja ilman tätä miellyttävää valmistustakin oli hauska mennä katsomaan +Lottieta. Näihin vierailuihin sisältyi paljon muutakin, mistä hän piti, +mistä kaikki Lottien tuttavat pitivät — enimmäkseen sentään syötävää. +Rouva Bascomb ei todellakaan kitsastellut silloin, kun Lottien ystävät +tulivat. Hän valmisti aina joko limonaadia, hedelmämehua tai suklaata +vatkatun kerman kera (kukaan ei heistä olisi pitänyt teestä, paitsi +palan painoksi illallisella), ja hänellä oli aina niin monenlaisia +leivoksia, ettei niille ollut vertaa missään, enkelinleipiä, joiden +taikinaan vatkattiin yksitoista munanvalkuaista, tai maukasta +suklaakakkua tai pähkinäkakkua, jossa oli paksu alteatäyte, tai +kookospähkinäkakkua, jonka kermavaahtokerros oli melkein niin paksu +kuin kakun kerrokset yhteensä. Rouva Bascomb oli varmasti hyvin +taitava kokki. Siellä oli makeisiakin. Laatikollinen oli aina avoinna +Lottien sohvalla ja joka kerta sinne tullessa ihan erilaisia, +tunnettujen tehtaitten valmistamia eikä sellaisia, joita myytiin painon +mukaan kaikissa makeiskaupoissa. Ja siellä tavattiin aina viimeiset +ristisana-arvoituksetkin, ja Lottiella oli kaikki uusimmat nuotit +Ralphin äidin ostamaan sähköpianoon, kaikki suositut renkutukset New +Yorkin opereteista, joku salapoliisikertomus ja Harold Bell Wrightin +romaani ja kaiken maailman kuvajulkaisut ympärillään. + +Lottien vieraat sanoivat usein Lottielle, ettei hänellä ollut hätää, +vaikka hänen selkänsä ehkä olikin kovin kipeä (hän kertoi heille, +ettei se enää, hänen maatessaan ihan hiljaa, vaivannut häntä juuri +ollenkaan). He palasivat jokseenkin vastahakoisesti jokapäiväisiin +askareihinsa vietettyään tunnin verran kirkkaassa huoneessa, missä +Lottie lepäsi komeana niin hienossa silkkinutussa, että he olivat +luulleet vain muotikauppojen vahakuvien _käyttävän_ sellaisia +todellisuudessa, ja sai kaiket päivät tehdä mielensä mukaan, jonkun +palvellessa häntä ja totellessa hänen käskyjään, ja se olikin oikein +hirveätä, kuinka hän komenteli heitä kaikkia, vieläpä itse rouva +Bascombia. Kun he tallustivat takaisin varhaisiin aamunousuihinsa +ja loppumattomaan aherrukseensa rahapalkasta tai keittiöihinsä +ja vaativaisten miestensä ja meluavien lastensa luo, sanoivat he +joskus tuntuvan hullunkuriselta, kuinka asiat luontuivat muutamille +ihmisille niin, että he saivat juuri sitä, mikä heille paraiten +sopi. Esimerkiksi Lottie, joka aina oli ollut koko luomakunnan suuri +laiskuri ja voi maleksia ympäri tekemättä mitään vieläpä kauemmin kuin +kukaan muu, ja nyt olivat asiat kääntyneet niin, ettei hänen tarvinnut +muuta tehdäkään. Ja hän sai vielä myötätuntoa kaupan päällisiksi. +Vaikka, luonnollisesti, kiiruhtivat he lisäämään (käyttäen tätä +lausetta manaavasti kuin sisilialaiset naiset olisivat hypistelleet +korallihaarukkansa kärkeä), _luonnollisesti_ he tiesivät, kuinka +hirveitä tuollaiset selkärankavaivat olivat. + +He juttelivat ehkä useammin ja kateellisemmin kuin mistään muusta +Lottien elämän puolesta siitä, kuinka äärettömän hienot hänen kätensä +olivat nykyään. Koska hän voi tuhlata niiden hoitamiseen niin paljon +aikaa kuin suinkin, tarvitsematta koskaan tehdä mitään työtä, joka +olisi voinut niitä koventaa tai tahrata, muuttuivat Lottien kädet +heidän mielestään yliluonnollisen kauniiksi. He katselivat hänen +vahanvalkoisia sormiaan ja ruusunpunaisia kynsiään huudellen niin +ihastuneina, että Lottie hymyili onnellisena erittäinkin silloin, +kun joku heistä laski oman jäntevän, ryhmyisen, laihan työtätekevän +kätensä potilaan hienorakenteisen, vaaleanpunaisen käden viereen. +Hänen ystävilleen esiintyivät Lottien kädet toteutuneena ihanteena. He +sanoivat usein: "Ei voi kuvitellakaan mitään niin _täydellistä_ kuin +Lottien kädet, nyt ovat. Ne ovat todellakin sennäköiset kuin ei niillä +milloinkaan olisi tehty työn hitustakaan." + + + + +XXIX + + +Tohtori Pell tuli katsomaan potilasta kolmasti viikossa, tiistaisin, +torstaisin ja lauantaisin. Nämä päivät eivät tuntuneet Lottiesta +samanlaisilta kuin muut viikon päivät. Ne eivät tuntuneet hänestä +edes toistensakaan kaltaisilta, koska tohtori käsitteli häntä eri +tavalla kunakin päivänä, niin että kun Lottie heräsi tiistaina, hän +heti muisti, että häntä sinä päivänä käsiteltäisiin sähkösäteillä; ja +torstaina, että hän sinä päivänä saisi sähköhierontaa, kun sitä vastoin +lauantai-aamun ilmaakin väritti jokaviikkoisen tavallisen hieronnan +odotus. + +Lauantaista hoitoa tohtori ei kuitenkaan nimittänyt "hieronnaksi" eikä +sietänyt muidenkaan käyttävän sitä sanaa. Mutta ne selitykset, jotka +hän antoi omasta "psykomanualisen terapeutiikan" nimiluettelosta, +olivat niin mutkallisia, että vaikka Lottie olisi kuullut ne kuinka +usein tahansa, hän ei kuitenkaan osannut toistaa niitä siinä +selostuksessa, jonka hän antoi ystävilleen tohtorin käsittelystä ja +sanoista. Hän puhui siitä aina kuin "hieronnasta", mutta lisäsi äkkiä +ja syyntuntoisesti: "vaikka se oikeastaan ei ole sellaista, vaan +jotakin paljon enemmän kuin hierontaa". + +Näistä kolmesta käsittelystä hän piti enimmän siitä, vaikka hän yleensä +nauttikin näiden kaikkien taikojen yksityiskohdista. Tiistailla oli +erityinen merkityksensä, koska oli jo kulunut kolme päivää tohtorin +viime käynnistä, niin että hän oli jo hieman unohtanut hänen askeltensa +kaiun, sikaarin ja hajuveden arvokkaan väkevän hajun, joka leijaili +hänen edellään yläkertaan, ja ihmeellisen äänen kaiun, kun hän Ralphin +äidin kunnioittavasti seuraamana tuli sairaan huoneeseen hieroen +kauniita valkoisia käsiään ja kysyen kohteliaasti, kuinka hän oli +voinut nämä hänen viime käyntinsä jälkeiset päivät. + +Lottien mieli oli tulvillaan hämmästynyttä kiitollisuutta siitä, että +joku niin paljon välitti hänen voinnistaan. Hänen kärsimyksensä olivat +nykyään jo aika kulunutta juttua "tytöille", hänen vierailleen; tosin +he kuuntelivat, kun hän kertoi heille oireittensa muutoksista, mutta +eivät enää niin tarkkaavaisesti kuin ennen, ja kohta kun hän keskeytti, +alkoivat he hyvin kylmäverisesti jutella omista oireistaan. Ralph ei +viitsinyt enää kuunnella ollenkaan, ja Ralphin äiti, joka oleskeli aina +siellä, tiesi jo ennakolta, miltä Lottiesta tuntui, niin ettei ollut +tilaisuutta kertoa hänelle. + +Mutta tohtori Pell välitti todellakin; sen tunsi hänen silmiensä +ja äänensä jokaisesta ilmeestä. Jokaisen käynnin ensi osa kului +yksityiskohtaiseen selostukseen kaikesta, mitä hänelle oli tapahtunut +viime kerrasta asti; miltä hänestä oli tuntunut kunkin aterian +jälkeen, mikä oli sopinut hänen ruoansulatukselleen ja mikä oli +tuntunut "vaikeasti sulavalta"; kuinka hän oli nukkunut, ja samalla +kuvailtiin kaikki edestakaisin siirtyvät vaivat arassa selkärangassa. +Tohtori kirjoitti usein muistiin jotakin selostuksista, kuunteli +tarkkaavaisesti ja keskeytti vain silloin hetkiseksi, kun kirjoitti +nahkakantiseen muistikirjaansa, jonka hieno tuoksu oli osa hänen +hajustaan. + +Näin Lottie sai puuhaa kootessaan aineistoa tohtori Pellille +annettavaan selostukseen. Jokaisen aterian jälkeen hän painoi +muistiinsa, että hänen piti tietää, kuinka kaikki eri ruokalajit olivat +vaikuttaneet, niin että hän voisi kertoa siitä tohtorille; ja aina, +istuttuaan pielustensa varassa tunnin verran, hän keskeytti kaikki +askareensa voidakseen ajatella vakavasti selässään ja säärissään +tuntuvia kipuja. + +Joskus hänellä oli mitä kummallisimpia asioita kerrottavana — jokin +äkkiä ilmestynyt tunnoton paikka, juuri _tuossa kohdassa_. Tai +neulamaisia tuskia äkkiä säteilemässä joka suunnalle jostakin paikasta, +joka ei ollut koskaan ennen häntä vaivannut. + +"Missä se kohta on?" kysyi sitten tohtori kiihkeästi kuin se antaisi +hänelle johtolangan, ja kun Lottie näytti hänelle sen kohdan selässään, +tai reidessään, koputteli tohtori sen ympäristöä sormellaan, painoi +lujasti silloin tällöin ja kysyi, koskiko se kipeämmin siihen vai +tuohon kohtaan. Hän kirjoitti aina vastaukset muistikirjaansa. + +Lottie tiesi, milloin kyseleminen loppui, koska tohtori aina silloin +sulki muistikirjansa, vetäisi kuminauhan sen ympärille ja nousi sanoen +jotakin tällaista: "No niin, no niin, katsotaan nyt, mitä säteemme +vaikuttavat" (tai "vibratio" tai "psykomanipulatio"). "Me saamme teidät +kyllä piakkoin jalkeille pesemään pyykkiä ja harjaamaan lattioita niin +hyvin kuin ennenkin." + +Lottie tunsi järkyttävää väsymystä, melkeinpä pyörtymystä, kun näitä +toimeliaan elämän peloittavan kovia töitä näin raa'asti mainittiin. Kun +jo käsivarsien pitäminen ylhäällä tarpeeksi kauan tukkaa kammatessa +vaati niin äärettömiä ponnistuksia, kuinka sitten jaksaisi seisoa +tuntikausia pesemässä astioita ja laittamassa vuoteita ja nostelemassa +patjoja? Sen pelkkä ajatteleminenkin kauhistutti häntä, ja hän lepäsi +vielä hervottomampana pehmeillä pieluksillaan. + +Mutta hän luotti lujasti tohtorin käsittelyihin, jotka varmasti +saivatkin hänet tuntemaan voivansa mainiosti. Tiistaisin tohtori toi +mukanaan suuren, kauniisti valmistetun, samettivuorisen laatikon, +josta hän otti esille kimaltelevia nikkeli- ja punakumisia putkia ja +kummallisen muotoisen, onton lasivehkeen. Tämä viimeinen, sitten kun +hän oli kiinnittänyt mutkallisen koneiston yhteen ja yhdistänyt sen +sähkövirtaan, alkoi äkkiä, hehkua kovasti pahaenteisellä sinisellä +liekillä, sähisten samalla hiljaa, mikä pani Lottien pallean +väräjämään. Hän vetäisi alas rullakaihtimet, ennenkuin kutsui avukseen +tämän yliluonnollisen sinisen tulen, niin että se oli huoneen ainoa +valo, joka aavemaisesti valaisi tohtorin vakavia, mustanverisiä kasvoja +ja Ralphin äidin vanhahkoa kalpeutta. + +Sitten Lottie kääntyi kyljelleen, ja tohtori alkoi kuljettaa tuota +hornamaista lasiputkea (hämmästyttävää kylläkin, se oli vain +miellyttävän lämmin) edestakaisin hänen selkäänsä pitkin levein +sivellyksin. "Tunnetteko säteiden tunkeutuvan lihan läpi?" kysyi +hän jonkun ajan kuluttua. "Minä voin näet vahventaa niitä, jos vain +kestätte." + +Ajatellen kiihkeästi, tuntuivatko ne lihan läpi, Lottie alkoi tajuta +erilaisia omituisia vaikutelmia ja kiiruhti niitä kuvaamaan: "Se tuntuu +siltä kuin laahaisi silkkiä ylös ja alas selkäni iholla", sanoi hän +olkansa yli. + +"Niinkö?" sanoi tohtori. "Minäpä vähennän virtaa hieman. Emme tahdo +pilata asiaa liioittelulla." + +Niin, tiistait olivat hieman kauhistuttavia ja kiihoittavia +Lottien mielestä. Hän piti niistä, mutta oli melko iloinen, kun ne +kunnollisesti päättivät. + +Torstait olivat erilaisia. Sinä päivänä hierottiin häntä sähköllä. +Tohtori toi sinne toisen kalliin, sametilla sisustetun laatikon, josta +hän otti esille toisen kojeen; sen päässä oli jonkinlainen vasara ja +siinä pyöreä kuminuppi. Kun hän väänsi sähkönappulaa, alkoi vasara +täristä hyvin monta kertaa minuutissa (tohtori sanoi hänelle, kuinka +monta, mutta hän ei voinut muistaa kertoessaan vierailleen, "oliko se +neljäkymmentä kertaa minuutissa... vai neljäsataako?"). Sillä ryhtyi +tohtori Pell naputtelemaan hänen selkäänsä miljoonilla heikoilla, +pehmeillä lyönneillä, keskeyttäen vain silloin, kun Lottie kokonaan +hengästyi ja pyysi lykkäystä. "Teidän pitää kärsiä tätä niin paljon +kuin suinkin", sanoi tohtori painaen sen ilkeästi takovaa päätä eri +kohtiin hänen leveää selkäänsä pitkin, jota hän käsitteli ammattimaisen +kylmäkiskoisesti, vaikka se oli niin valkoinen ja pehmeä. ("Luulen +hänen näkevän niitä niin paljon", ajatteli rouva Bascomb itsekseen +nähdessään, että tohtori katseli Lottieta niin hajamielisen kylmästi.) + +Lottie piti kuitenkin enimmin hänen lauantai-hieronnastaan. Se oli +Lottielle hänen viikkonsa käännekohta. Kaikki kohosi sitä kohti ja +alkoi taas viettää siitä poispäin. Häneltä meni koko se päivä, vieläpä +osa seuraavastakin, voidakseen täydellisesti havahtua siitä lujien +käsien nukuttavasta rauhasta, johon tohtori hierottuaan kämmeniinsä +voidetta, oli lakkaamattomalla sivelyllä pitkin hänen selkäänsä hänet +vaivuttanut. + +Käytetty voide oli tohtorin erityinen salaisuus ja keksintö. Se oli +sekoitettu monista harvinaisista alkuaineista, selitti hän, joista +eräällä oli niin pistävä, maustemainen haju, että se kokonaan erosi +kaikista niistä muista hajuista, joihin Lottie sai elämänsä kuluessa +tutustua. Hän luotti suuresti tähän voiteeseen ja alkoi tuntea +lievennystä jo sen ensi tuprahduksesta, kun tohtori väänsi auki +hopeakorkkisen kristallipullon, jossa sitä säilytettiin. Hän laski aina +alemmaksi ikkunan kaihtimet ennen käsittelyä ja hiljensi ääntäänkin. + +"Sielullinen rauhallisuus on olennainen osa tässä +parannusmenetelmässä", selitti hän. Se hiljainen ääni, jota hän käytti +lauantai-aamuina, oli Lottien mielestä yhtä suuri osa käsittelystä +kuin voiteen kummallinen, miellyttävä hajukin ja liukuva, tohtorin +ihmeellisten käsien tuhat kertaa toistuva paineleminen ylös ja +alas pitkin hänen selkärankaansa. "Nyt te lakkaatte jännittämästä +lihaksianne ja pääsette täyteen lepoon", sanoi hän Lottielle tyynesti +ja käskevästi mumisevalla äänellä yhä uudestaan. "Tämä poistaa kaiken +kivun ja levottomuuden, poistaa ne täydellisesti ruumiistanne, samalla +täyttäen teidät rauhallisuudella. Hetkisen kuluttua tunnette suuren +rauhan hiipivän jäseniinne, ja pian saatte lepoa... täydellistä +lepoa..." Lopun lähestyessä, kun hänen kätensä liikkuivat yhä +hitaammin, hiljeni hänen äänensäkin pelkäksi epäselväksi muminaksi, +joka oli kuin osa huoneen hämärästä ja talon hiljaisuudesta. + +Kun hän oli lopettanut, käänsi hän Lottien velttoa ruumista hiljaa, +kunnes Lottie makasi kyljellään ja nyökäyttäen sitten viimeisen kerran +ääneti hyvästiksi katosi huoneesta, sulkien oven niin hiljaa takanaan, +ettei pieninkään napsahdus rikkonut hiljaisuutta, joka ympäröi Lottieta +hänen lepäillessään raukeuden tilassa, joka tuntui hänestä rauhalta. + +Tohtorin määräyksestä ei kukaan saanut mennä huoneeseen, ennenkuin +Lottie pyysi ruokaa. Joskus hän makasi sellaisessa hurmiotilassa +tuntikausia puolitajuttomana. + +Lottien mieltä ei varmastikaan lauantaisin täyttänyt halu päästä +jaloilleen, kiitää sinne tänne, pestä astioita tai lakaista lattioita. + + * * * * * + +Rouva Bascomb piti aina huolta siitä, että hän oli saatavissa tohtorin +käyntien aikana. Ei yhtä mittaa huoneessa, vaikka hän useinkin kävi +siellä, mutta aina kotona. Hän päästi tohtorin sisälle, kun hän +tuli, ottaen haltuunsa hänen päällystakkinsa ja hattunsa kuin hyvin +opetettu palvelijatar, ja kun tohtori laskeutui portaita alakertaan +vierailunsa jälkeen, oli hän aina saapuvilla päästääkseen hänet ulos +talosta. Tohtori kiinnitti häneen aikaa myöten yhä vähemmän huomiota, +ja hänen kolmasti viikossa tapahtuvat vierailunsa muuttuivat heidän +kaikkien syvälle juurtuneeksi tavaksi. Ensin tohtori pani merkille, +että vanha rouva Bascomb oli kirjoittanut maksuosoituksen hänen +kuukautisen palkkionsa suoritukseksi eikä nuoren potilaan aviomies, +mutta hän ei ollut niin tarkka siihen nähden, kuka hänelle maksoi, ja +vähitellen vuosien kuluessa alkoi tämä kuukautinen maksuosoitus tuntua +hänestä osingolta jostakin sijoituksesta, yhtä säännölliseltä, kuin +persoonattomalta. + +Rouva Bascomb ei kuitenkaan voinut tottua kohtelemaan tohtori Pelliä +yhtä huolettoman asiallisesti. Niinä päivinä, kun tohtori oli käynyt +siellä, hän ei saattanut syödä, istuessaan pöydässä ja tarjoillessaan +Didsille ja Ralphille ja koettaessaan piilottaa sitä tosiseikkaa, ettei +hän itse ottanut mitään. Yleensä he eivät sitä huomanneet, mutta joskus +Ralph sanoi: "Kuulehan nyt, äiti, sinä et ole syönyt mitään, joit vain +kupillisen teetä. Mikä sinua vaivaa?" + +"Minä en tunne olevani nälissäni tänä iltana", mumisi hän tavallisesti +vastaukseksi, alkaen nopeasti leikata jotakin palasiksi lautasellaan. +"Mutta minä tunnen voivani silti mainiosti." + +Silloin tällöin Ralph oli itsepäisempi sanoen töykeän rakastavasti: "No +mutta, äiti, sinä lennät ihan ilmaan, ellet syö enempää." + +Pari kolme kertaa hän ei ollut voinut hillitä sitä vastustavaa +kouristusta, joka veti kokoon hänen kurkkunsa, kun Ralph pakotti hänet +syömään. + +"Anna minun olla rauhassa, Ralph", oli hän huutanut niin kiihkeästi, +että se oli säikähdyttänyt Ralphin hiljaiseksi, "minä en voisi ahtaa +vatsaani palastakaan, vaikka henkeni riippuisi siitä!" + + + + +XXX + + +Sen läheisempää inhimillistä suhdetta ei ole olemassa kuin potilaan +ja hoitajattaren, ei mitään, missä luonteen ominaisuudet tarkemmin +paljastuvat. Rouva Bascombin ei tarvinnut hoitaa Lottieta paria +kuukauttakaan huomatakseen, että hänellä oli useita täydellisiä +väärinkäsityksiä Lottien luonnosta. + +Muuan niistä oli erittäin tärkeä. Rouva Bascomb oli pelännyt, että +kaikista vilkkaan elämän puolista Lottie enimmin kaipaisi miesten +himokasta, miehistä ihailua, joiden kanssa hän laski leikkiä ja +naureskeli kadunkulmissa, noiden miesten ruumiillista läheisyyttä, +jotka halusivat häntä, ja Ralphin hurmaantumisen tuottamaa kiihoketta. +Rouva Bascombista oli tuntunut ainoalta mahdolliselta, johdonmukaiselta +päätelmältä Lottien käyttäytymisestä, se että hän oli "hullaantunut +miehiin". Tätä puutetta olisi rouva Bascombin hyvin vaikea korvata. + +Mutta Lottie paljasti itsensä ihan erilaiseksi niissä loppumattoman +pitkissä puheissa, joita rouva Bascomb nyt kuunteli levottoman +tarkkaavaisena. Hän ei ollut ennen edes koettanut kuunnella Lottien +pitkäveteisiä ja sekavia muistelmia. Mutta nyt, tuskaisesti tarviten +kaikki ne vihjaukset, jotka voisi saada potilaansa sisäisestä +virikkeistä, hän ei ainoastaan kuunnellut, vaan vieläpä kyselikin, +houkuttaen Lottien puhumaan. Hän oppi tietämään Lottiesta paljon +enemmän kuin toistaiseksi voi mihinkään käyttää. Monet tällä tavalla +paljastuneet asiat eivät kuuluneet hänen tarkoitukseensa. Ne hän +ajatteli heittää syrjään ja kokonaan hylätä. Mutta koska ei voi +muististaan tyystin poistaa kerran kuultua ja ymmärrettyä, upposivat +kaikki nämä Lottiesta ja Lottien elämästä saadut tiedot hänen +tietoisuutensa maljaan, liukenivat siellä hitaasti ja lisäsivät värinsä +siihen, mitä siellä oli jo ennestään. + +Toistaiseksi rouva Bascomb, kovan hädän pakottamana, tavoitteli vain +niitä tosiseikkoja, jotka voisivat opastaa hänet nykyisten vaikeuksien +läpi. Tärkein näistä tosiseikoista oli Lottien suhde miehiin. Rouva +Bascombin hämmästys oli niin suuri, että se oli melkein eriskummainen, +kun hän huomasi, ettei Lottie pitänyt miehistä niinkään paljon kuin +hän itse eikä kaivannut heidän seuraansa niin lumottuna kuin hän oli +luullut, vaan todellisuudessa vihasi, pelkäsi ja halveksi heitä. Ja +pätevistä syistä kylläkin. Monenlaiset ja kuvottavat olivat hänen +syytteensä heitä vastaan varhaisimmasta tyttö-iästä alkaen, ja kaikki +ne paljastuivat nyt hänen hajanaisissa kertomuksissaan elämästään. +Katkera ja vihainen oli se filosofia, jonka Lottie oli itselleen +laatinut ensikäden kokemuksista. Säälimättömän ja oikeudenmukaisen +murhaava oli hänen käsityksensä heistä: "Vaikka he puhuisivat kuinka +hellästi, haluavat he naiselta vain yhtä, ja sitäkin ilmaiseksi." + +Siitä rouva Bascombin tunteesta miehiä kohtaan, jota hän oli luullut +varmaksi ja myös yleiseksi kypsyneissä, kokeneissa naisissa, ei +Lottiessa ollut jälkeäkään. Rouva Bascomb oli uskonut, että kaikki +ne naiset, jotka olivat työskennelleet miesten ohella palkatuissa +toimissa tai eläneet miesten kanssa samalla tavalla kuin muidenkin +kanssa perheessä, tunsivat heitä kohtaan todellisuudessa luonnollista +inhimillistä ystävyyden ja kiusaantumisen sekoitusta. Mutta Lottien +tunteessa ei ollut mitään ystävyyttä, ja vaikka hän oli kovin katkera, +oli sen piilottaminen miehiltä hänen mielestään tarkoituksenmukaista, +koska he aina käyttivät hyväkseen kaikkea sitä, mikä paljasti heille +hiemankaan todellisia tunteita. Miehet olivat Lottien kannalta +yksinkertaisesti sellaisia olentoja, jotka käyttivät naisia hyödykseen, +elleivät naiset ehtineet ennen heitä. + +Lottie oli jo varhain huomannut, että miehiä kannatti kiduttaa, että +heiltä voi saada, tehoamalla heidän aisteihinsa, mutta tyydyttämättä +heitä, joukoittain haluttuja esineitä, joita ei voinut saada millään +muulla keinolla — makeisia, esimerkiksi, joiden nauttimien kävi +Lottielle niin tyrannimaiseksi tottumukseksi kuin opiumin tai morfiinin +käyttö niihin langenneille — ja kauniita vaatteita, kuten hän oli +kiristänyt Ralphilta vuorottain kiihoittamalla ja vastustamalla, ja +tilaisuuksia tyydyttää suurta luontaista laiskottelunhaluaan, lisäksi +ihailua... mutta todellisuudessa hän nautti naisten ihailusta enemmän, +koska sitä oli vaikeampi saavuttaa ja koska se oli vaateliaampi. Ennen +kaikkea hän oli saanut tästä rimpuilemisesta miesten kanssa (eikä +mistään muusta lähteestä) elämänsä sen puolen, jota hän enimmän kaipasi +eikä lainkaan kyennyt luomaan itselleen — sen tunnelman, että pitäisi +olla "jotakin tekemistä", uusia vaikutteita, jotta voisi taistella +hirmuista ikävää vastaan, joka täytti yhtä tukehduttavasti kuin +myrkkykaasu ja yhtä peloittavastikin Lottien jokaisen peräti joutilaan +hetken. + +Tarkastellessaan Lottieta ulkopuolelta rouva Bascomb oli luonnollisesti +tehnyt sen päätelmän näkemästään, että Lottiella oli kiihkeän +aistillinen luonto, joka oli vaatimuksissaan hyvin pakottava. Mutta +kun Lottien todellisen olemuksen ääriviivat alkoivat hitaasti +paljastua esille hänen sekavasta suulaudestaan, uskoi rouva Bascomb +saaneensa selville, että se, minkä hän oli huomannut leimahtavan +Lottien silmiin vastaukseksi miesten heränneeseen eläimelliseen +katseeseen, ei vähääkään ollut aistien nälkää, vaan kuolettavan +avutonta ikävystymistä, jolle kelpasi mikä tahansa lopettamaan tappavan +yksitoikkoisuuden ja joka ei kuitenkaan keksinyt muuta käyttökelpoista +kuin tämän helposti syttyvän kipinän miesten silmistä. + +Vasta sitten rouva Bascomb, kun Lottien toistuvat puheet olivat +melkein näännyttäneet hänet, oli saanut selville, että Lottie itsekin +oli perin uupunut sen elämän karuudesta ja tyhjyydestä, joka oli +ollut hänelle avoinna. Hän muisteli nyt menneitä tapahtumia ja +käsitti kaikki hämmästyttävät puuskat — jollaisia olivat esimerkiksi +Lottien mieletön pettymys, kun hän ei ollut saanut nähdä joutavaa +talvikarnevaalia, hänen tarkoitukseton synkkä kuljeskelemisensa +huoneissa harvoina myrskyisinä iltoina, kun hänen huvittamisekseen ei +ollut suunniteltu mitään ulkopuolista vaihtelua, hänen alakuloisuutensa +ja tyytymättömyytensä, hänen tarrautumisensa jokaiseen ulkonaiseen +tapahtumaan, yhdentekevää vaikka mihin, saadakseen siitä puheenaihetta. + +Muistellessaan jälleen hirmuista talvikarnevaalin päivää rouva Bascomb +tajusi nyt ensi kerran, että silloiset kyyneleet, jotka olivat +juovittaneet Lottien jauheen peittämät posket, olivat johtuneet +todellisesta epätoivosta. + +Sellainen lapsellisuus oli tietysti perin halveksittavaa, mutta hän +tiesi nyt tarkasti, että se oli hänelle eduksi. Hän ymmärsi astuneensa +pitkän askeleen eteenpäin, kun siten oppi sen välttämättömyyden, että +hänen tuli karkoittaa ikävä niin kauaksi Lottien sairashuoneesta kuin +ei kukaan ollut karkottanut sitä hänen elämästään, ja hän sai kuin +välineen omaan käteensä Lottien kyvyttömyydestä huvitella edes omalla +tavallaan. + +Hän edistyi joka päivä huomioissaan, jotka koskivat Lottien +tottumuksia, ja jokainen uusi huomio hämmästytti häntä, koska hän +ei huomannut mitään voimakasta ja ilkeätä vastustettavaksi, kuten +oli luullut, vaan hajanaista tyhjänpäiväisyyttä ennenkuulumattomassa +määrässä. Se, mitä Lottie kaipasi ja kaikki muutkin ihmiset aina +haluavat, sisältyi lopulta siihen, että jotakin tapahtuisi. Ja koska +ei mitään tapahtunut Lottien sisimmässä, täytyi jokaisen hänen +elämänsä kamalan yksitoikkoisuuden keskeytyksen tulla ulkopuolelta. +Mutta ulkopuolisessa maailmassa ne ainoat inhimilliset olennot, jotka +vähänkin piittasivat Lottiesta, olivat miehiä, kun heidän aistejaan +miellytti hänen ärsyttävä ulkomuotonsa. Askel askeleelta rouva +Bascombin järki opasti hänet saamaan miniästään ihan uuden käsityksen. + +Istuessaan tuntikausia auttamassa Lottieta ristisana-arvoitusten +ratkaisemisessa, joista hän piti, mutta joita hän ei jaksanut loppuun +asti ratkaista, ja kuuntelemassa Lottien vuolasta puhetta rouva +Bascomb huomasi, ettei Lottien aistillisuus ollut voimakasta lajia, +vieläpä että hän siinä kohden oli niin kuvittelukyvytön ja viileä kuin +lapset. Hänen vieressään istuvasta normaalisesta naisesta, joka oli +tuntenut avioliitossaan onnellista rakkautta tuntui todellakin siltä +kuin Lottielta oikeastaan puuttuisi tavallinen inhimillinen herkkyys +elämän aistillista puolta kohtaan. Ilmeisesti koskaan tajuamatta sitä +kahden yhteiseksi autuudeksi. Lottie jutteli siitä aina kyynillisesti +kuin jostakin vastenmielisestä, mutta käytännöllisestä välineestä, +jonka kohtalo oli lahjoittanut naisille ja joka on heidän ainoa +keinonsa. Mutta rouva Bascomb kykeni arvaamaan, että Lottiesta olisi +hauskempaa saada makeisia, kauniita vaatteita, ihailua ja jotakin +tekemistä, tarvitsematta niin paljon vaivautua miesten selittämättömän +ja mukavan, mutta kuitenkin väsyttävän himon takia, he kun "aina +pyrkivät hypistelemään", kuten hän sanoi harkitsettomaan, välittömään, +arkipäiväiseen tapaansa, mikä alituisesti suututti rouva Bascombia. + +Sellaista oli Lottien kokema elämä ollut. Ainoastaan leikkiminen +miesten himolla oli, kuten hän sanoi, "aina hankkinut hänelle mitä +tahansa". Rouva Bascomb tunsi viatonta hämmästystä huomatessaan, että +Lottie puolestaan sydämellisesti ylenkatsoi miehiä niinkuin nämä häntä +ja hänen kaltaisiaan. "Miehet ovat sellaisia ilkeitä olentoja", kuului +muuan arvostelu, jonka hän usein päästi huuliltaan niin asiallisella +äänenpainolla kuin sillä olisi täysin määritellyt heidät. Hänen +rehellinen vakaumuksensa näytti olevan se, ettei siitä ollut muuta +sanottavaa. Nähtävästi he olivat jouduttuaan tekemisiin hänen kanssaan +ennemmin tahi myöhemmin vastanneet tätä hänen käsitystään. + +Tämä tunne näytti ulottuvan taaksepäin niin kauas kuin Lottie voi +muistaa. Suojelematon lapsuus ja tyttöaika, jotka tulivat esille näissä +harhailevissa kertomuksissa, näyttivät liian varhain ja liian räikeästi +paljastaneen hänelle elämän ruumiilliset todellisuudet, jotta hänessä +koskaan olisi herännyt romanttista tunnetta miehiä tai poikia kohtaan, +tai edes luonnollista ja inhimillistä mieltymystä. Hän oli nähtävästi +tajunnut jo aikaisemmin kuin voi muistakaan, että miehiin kiintyminen +oli liian vaarallista peliä, jos hän muuten olikaan nähnyt ketään, +johon olisi voinut kiintyä. Lottien kokemuksen mukaan ei miehistä +pidetty eikä heidän seurastaan nautittu, vaan heitä "muokattiin", jotta +heiltä voisi saada niin paljon kuin suinkin... kalliita kekkereitä, +jos heillä vain oli rahaa, kiihoittavaa vaihtelua unohtaakseen elämän +ikävyydet, jos he olivat helposti syttyviä; mutta ei saanut poiketa +liian kauaksi heidän kanssaan turvalliselta nopeasti pelastavalta +tieltä, tai muutoin he muokkaisivat vuorostaan tyttöä. "Pappa oli +yötyössä tehtaassa ja hänen oli pakko nukkua melkein koko päivä, ja +kun mamma kuoli jo lapsuudessani, täytyi minun oppia pitämään huolta +itsestäni", sanoi hän usein, kertoen jonkin uuden kohtauksen pitkältä +itsepuolustuskaudeltaan. Hän lisäsi usein hyökkäävästi: "Minä olen +ollut kihloissa montakin kertaa, mutta olin viaton tyttö, kunnes Ralph +ilmestyi, vaikka Jumala yksin tietää, kuinka se oli minulta onnistunut. +He alkoivat nipistellä minua ja olivat ikävystyttää minut kuoliaaksi, +ennenkuin pääsin koulustakaan... Minä olin näet ikäisekseni niin suuri +ja kehittynyt." + +Kaikkien niiden miljoonien sanojen joukossa, joita rouva Bascomb +kuunteli, Lottien mutkitellessa takaisin päin elämäntarinansa läpi, ei +ollut ainoatakaan, joka olisi kertonut tavallisesta, epäitsekkäästä, +inhimillisestä kohtelusta miehen puolelta. "Minun oli tapana ajatella +sen johtuvan siitä, etteivät kiltit miehet halua olla missään +tekemisissä köyhien tyttöjen kanssa", sanoi Lottie, "ja tavallisesti +olin hirveästi pahoillani siitä, että olin niin köyhä. Mutta nyt, kun +tunnen heidät paremmin, luulen heidän kaikkienkin olevan jokseenkin +samanlaisia. Usein katselen jotakin pappia, joka puhuu niin siveästi, +tai jossakin kuvassa presidenttiä, josta kaikki ajattelevat niin paljon +hyvää, ja sanon itsekseni: "Oh, lorua, sinä et voi pettää minua! Kyllä +minä tiedän, minkä näköinen sinä olet sisältä." + +Vähitellen sai rouva Bascomb selville lopulliseksi, järkyttäväksi +hämmästyksekseen, että Ralph oli syyllinen tähän viimeiseen +pettymykseen ja autiuden tunteeseen. "Minä ajattelin jostakin syystä", +sanoi Lottie, "Ralphia erilaiseksi. Kun hän ensi kerran ilmestyi +seuraani, näytti hän niin hienostuneelta verrattuna kaikenlaisiin +temppeleihin, sentapaiselta kuin kerrotaan romaaneissa. Minä luulin +Ralphin rakastuneen minuun kauniilla tavalla, kuten hän teeskentelikin. +Ja minäkin olin varmasti ihan hullaantunut Ralphiin. Hän on ainoa +mies, jonka houkutuksiin todella lankesin... rehellisesti puhuen, +ainoa mies. Mutta sekin loppui juuri niin, kuin kaikki naimisiin +menneet tytöt voivat kertoa. Miestä ei voi viehättää muuta kuin yhdellä +tavalla: täytyy pysyä niin kauniina kuin suinkin, käyttää sirosti +koristeltuja alusvaatteita ja pakottaa hänet aina _haluamaan_. Mutta +siihen kyllästyy, varsinkin kun mies toisinaan katselee vaimoaan +kuin kuraa jalkojensa alla. Ralph ei koskaan puhu minulle kauniisti, +tarkoitan, asioista... sillä tavalla kuin puhutaan jollekin, josta +todella pidetään ja jota luullaan järkeväksi ihmiseksi. Ja kun minä +koetan puhua hänelle, vie se häneltä melkein hengen, kun hän ikävystyy +niin hirveästi. Hän lähtee mieluummin milloin tahansa katselemaan +pallokilpailua kuin jää minun luokseni tunniksikaan. Eikä hän edes +koeta teeskennellä muuta. Ja kuitenkin, milloin tahansa hän tuntee +halua taas rakastella, toivoo hän minun ihastuvan siitä entiseen +tapaani. Sellaisia ne miehet ovat! Mutta tietysti pitää vaimon koettaa +säilyttää miehensä rakkautta, tai muuten ihmiset luulevat hänen +joutuneen syrjään. Kaikki ovat aina varmoja siitä, että se on _hänen_ +syynsä. Ei auta muu kuin pelata miesten haluamalla tavalla. Siinäkin on +näyte siitä, mihin meidän naisten pitää alistua." + +Kerran jatkaessaan vauhdikkaasti keskeyttämätöntä puhettaan pitemmälle +kuin hänen tarkoituksensa oli, hän sanoi jotakin, mikä näytti rouva +Bascombille vilahduksen eräästä vaiheesta, jonka hän aina oli tulkinnut +eri tavalla. "Yhteen aikaan olin tulla melkein hulluksi huomatessani, +ettei Ralph minua oikeastaan tarvinnut. Luulin kuolevani, ellei joku +kaipaisi minua... enemmän kuin vain liehitelläkseen. Minä olin oikein +raivoissani enkä välittänyt, mitä minulle tapahtuisi, kunhan vain joku +rakastaisi minua kauniisti kuin kirjoissa. Mutta pian sain selville, +kuinka kauhistuttavia miehet ovat. Ralph on sentään herrasmies, vaikka +onkin mies." + +Rouva Bascomb huomasi punnitsevansa hämmästyneenä sitä mahdollisuutta, +että Lottien silloin kauheana yönä Ralphille kertoma juttu ehkä +olikin yleispiirteiltään lähellä totuutta... että Lottie oli omasta +aloitteestaan ponnahtanut takaisin ja kauhuissaan kiiruhtanut jälleen +Ralphin ja Didsin luo. + + * * * * * + +Rouva Bascombilla oli enemmän kuin tarpeeksi ajattelemista joka ilta +ullakkohuoneessaan, kun hän harjatessaan ohenevaa harmaata tukkaansa +teki tiliä, järjesteli päivävaikutelmia ja huolellisesti harkitsi +elämänsä omituisesti muuttuneita oloja. Hän tunsi usein hämmennyksen +sulkeutuvan ympärilleen paksuna pilvenä ja peittävän sen hämärän ja +mutkaisen polun, jota hänen piti jollakin tavoin seurata. Mutta hän +ponnisteli yhä vapaaksi siitä sanomalla itselleen ankarasti, että hänen +tuli pitää järkensä selvänä ajattelematta muuta kuin sitä, kuinka +taas läpäisisi seuraavan päivän, tai muuten hän eksyisi jokaisen +uuden päivän hämmennyksen mutaan. Vähitellen, kun hän täten kohdisti +huomionsa vain niihin tilanteen yksityiskohtiin, jotka olivat hänelle +tärkeitä juuri sillä hetkellä, alkoivat muutamat asiat hahmottua +tarkemmin. Hän alkoi tietää, mihin hän sai luottaa. + +Lottien raajarikkoisuuden ensimmäinen kesäkään ei ollut vielä lopussa, +kun hän jo sanoi itsekseen: "Nyt, kun olen kiinnittänyt huomioni +niihin asioihin, joita Lottie kaipaa, olisin vallan saamaton, ellen +voisi hankkia niitä hänelle enemmän kuin hän itse koskaan on osannut +hankkia." Hän katsoi itseään kuvastimesta ja huomasi näyttävänsä +litteältä, vanhahkolta naiselta pitkässä, yksinkertaisessa, +korkeakauluksisessa yöpuvussaan, mutta käsitti kuitenkin samalla, +että kaikkien niiden töykeän rumien huolien ja laskelmien joukossa, +jotka liittyivät yhteen hänen mielessään oli jälleen tilaa karulle +leikillisyydelle, joka oli ihan uusi tekijä hänen elämässään. "Minä en +liene öljytukkaisen osakekauppiaan näköinen", ajatteli hän ivallisesti, +"mutta uskallanpa väittää, että voitan heidät kaikki, kun pitää +tyydyttää Lottien kaipuuta... sillä minä voin tehdä jotakin, mihin +miehet eivät ikinä kykene — pitää sitä alituisesti mielessäni". + +Usein hän melkein pelkäsi tällaisia julmia, häijyjä piloja ja katseli +synkkänä kuvastimesta näkyvää kovaa naista, joka oli niin salaperäinen +kuin piilossa oleva lähde. Kuka olikaan se voimakas, häikäilemätön +nainen, joka nyt eli hänen ruumiissaan? + +Hän ajatteli tämän kauden aikana, että hän painoi mieleensä Lottien +loppumattomista puheista vain sen, mikä voi auttaa häntä ymmärtämään +ja hallitsemaan nykyistä tilannetta; mutta hänen monet uudet tietonsa +olivat jo värittäneet Didsiä koskevat suunnitelmat. Hyvin usein, +ennenkuin hän vaipui väsyneeseen, kuolemankaltaiseen uneensa, hänen +viimeinen ajatuksensa oli: "Didsin pitää saada paljon mielenkiintoisia +tehtäviä, paljon tekemistä, paljon hauskuutta... ei vetelehtimistä, ei +toimettomia hetkiä... ei ikävyyttä, ei laiskuutta." + +Mutta hän ajatteli sitäkin huomiotaan, joka oli täyttänyt hänen +mielensä: "Lottie ei vaadi mieheltä muuta kuin mitä minäkin voin antaa +hänelle." + + + + +XXXI + + +Vaikka tämä tosiasia oli tuntunut hänestä suunnattoman tärkeältä ja +määräävältä, huomasi hän kuitenkin ajan mittaan, ettei se mitenkään +riittänyt takaamaan Lottien mukautumista nykyisiin oloihin. Vaikka +hän kuinkakin kekseliäästi olisi tehnyt Lottien elämän vaihtelevaksi +täyttämällä kaikkien päivien tunnit sellaisilla asioilla, joista +Lottie piti ja joita hän ei ollut koskaan onnen saanut kyllikseen, +sattui myrskyisiä hetkiä, jolloin Lottie vihasi kaikkea, jopa +raajarikkouttaankin. + +"Minä olen kyllästynyt kaikkeen tähän joutavuuteen", sanoi hän +silloin synkästi, työntäen luotaan makeiset ja helpot ajanvietteet, +salapoliisikertomuksen ja sanomalehden, jossa oli pitkä selostus viime +murhasta, ja viktrola-nuotit ja kaikki muutkin leikkikalut. "Minä en +usko sen lääkärin ymmärtävän vaivaani ollenkaan. Varmasti voisin nousta +vuoteesta milloin tahansa ja kävellä yhtä hyvin kuin ennenkin." + +Rouva Bascomb koetti joskus kääntää hänen huomiotaan muualle. +"Haluaisitko, että harjaisin tukkasi? Korkeakoulun tytöt ovat keksineet +uuden tukkalaitteen, jonka nuttura on..." Joskus se hyväksyttiin, mutta +useammin torjuttiin vihaisesti. "Ei, minä en tahdo, että koskette +tukkaani", saattoi Lottie tiuskaista töykeästi. "Minä en kärsi enää, +että muut kampaavat hiukseni. Minä haluan nousta ja pukeutua ja lähteä +kaupungille ja juoda soodaa ja uskon jaksavanikin. + +Jo alusta asti rouva Bascombilla oli ollut ounastus siitä, ettei +milloinkaan sopinut vastustaa Lottieta, eikä hän ikinä niin tehnytkään. +"No niin, saatathan koettaa", vastasi hän. "Ehkä lääkäri onkin väärässä +väittäessään, että se voisi nyrjäyttää jotakin selässäsi. Eiväthän +lääkäritkään tiedä kaikkea, eivät läheskään. Minulla oli kerran serkku, +jonka selässä oli muka jotakin vikaa, ja siksi tohtorit vaivasivat +häntä, mutta hän nousi ja käveli minne vain heistä huolimatta." + +"Eikö se tehnyt lainkaan kipeää?" kysyi Lottie. + +"No niin, hän sai kyllä viimein halvauksen, mutta en varmasti osaa +sanoa, oliko hänen nousemisellaan siihen mitään syytä. Kenties ei +ollutkaan." + +"Haluanpa melkein kuitenkin koettaa", vastasi Lottie alakuloisesti, +mutta vähemmän tarmokkaalla äänenpainolla. + +"Minä en kerro tohtorille, vaikka niin tekisitkin", sanoi rouva +Bascomb, "ja vaikka kävisitkin siitä hieman sairaammaksi, ei meidän +tarvitse hänelle ilmoittaa sen syytä". + +"Kyllä minä varmasti jaksaisin", toisti Lottie ja lisäsi, kuten hän +usein teki: "Muuten tiedän saavani sellaisen tavan, että aina vain +haluan maata." + +"Ei, sinä pääset piakkoin ylös ja liikkeelle", vakuutti rouva Bascomb +aina. "Tohtorin mielestä on hänen käsittelyllään niin hyvä vaikutus. +Mutta jos sinusta tuntuu, ettet voi odottaa enää pitempää aikaa, niin +miksi et voisi koettaa nousta jalkeille vain hetkiseksi ja astua +muutamia askelia? Minä autan sinua." + +Monta kertaa tänä ensi vuonna he suorittivat samat temput: Lottie +heitti syrjään kirkkaan värisen silkkipeitteen kauniisiin kenkiin +nyöritetyiltä jaloiltaan (sillä rouva Bascomb osti hänelle aina +sellaisia jalkineita, joista hän piti, korkeakantaisia, kapeakärkisiä +ja kapeapohjaisia), ja rouva Bascomb, huolestuneena, alistuvaisena, +pujotti kätensä Lottien kainaloihin ja auttaessaan häntä nousemaan +seisoalleen sanoi: "Heti kun pistävät tuskat jaloissasi alkavat, nojaa +minuun niin raskaasti kuin vain haluat." Lottie, jonka ajatukset olivat +kiintyneet vastamainittuihin pistäviin tuskiin, laski hitaasti lihavan +ruumiinsa painon voimattomille, veltoille, valkoisille säärilleen. +Joskus hän luopui heti ja vaipui takaisin sohvalle vaikeroiden. +Joskus hän kuitenkin oli niin itsepäinen, että koetti astua pari +kolme askelta, mutta huomasi tahtonsa ja hermojensa välisen yhteyden +ruostuneeksi ja narisevaksi. "Herrainen aika... minä en voi kohottaa +jalkaani ollenkaan! Ette suinkaan ajattele, että olen jo halvaantunut? +En jaksa liikuttaa sitä paikaltaan. Kas niin! Nyt olen siirtänyt sitä +hieman... voi, voi, kuinka se käy kipeästi! Tunnen jonkin venähtävän +selässäni. Pian, pian, laskekaa minut sohvalle, ennenkuin se katkeaa!" + +Sitten pitkä myrsky loppumattomia kyyneliä ja valituksia. "Minä en +parane enää milloinkaan. Ah, kuinka mielelläni menisin kaupungille +juomaan lasillisen soodaa! Miksi tohtori ei auta minua? Yhtä hyvin +voisin olla kuollut kuin jäädä tällaiseen kuntoon! Ja minä toivonkin, +että olisin jo haudassa. Minä olen ihan sellaisessa tilassa tällä +hetkellä kuin minut olisi jo pantu kirstuun." + +Tällöin hän turvautui usein rouva Bascombiin nyyhkyttäessään ja kiersi +kätensä vanhemman naisen kaulaan, painaen päänsä anoppinsa rintaa +vasten kuin itkevä lapsi. + +Kimaltelevan, tumman pään yli rouva Bascomb katseli suoraan eteensä, +kasvot harmaina ja yrmeinä. + + + + + + +V OSA + + + + +XXXII + + +Dids oli luonnollisesti rakastanut kotiaan niin kauan kuin voi +muistaa taaksepäin samalla tavalla kuin kaikki rakastavat kotiaan, +mutta siinä ei ollut ainoatakaan niin rakasta osaa hänelle kuin eräs +puoli, jota ei laisinkaan ollut sisällä, ja se oli näköala hänen +makuuhuoneensa ikkunasta kolmannessa kerroksessa. Koska se huone oli +korkealla, olisi sieltä luonnollisesti ollut hauska näköala, missä +ympäristössä tahansa, mutta koska ikkuna oli jyrkästi viettävälle +takapihalle päin, oli se suorastaan kaunis. Kuilun pohjalla kasvavien +pisimpien puiden latvat olivat hänen ikkunanlautaansa alempana. Sieltä +voi katsella haivenisten, aina tuulessa huojuvien lehvien yli kauas +leveän kuilun toiselle puolen missä kaukaiset junat kiitivät lelujen +kokoisina taivasta vasten. Sitten katselijan silmät kiersivät taivaan +avointa kaarta pitkin turvallisesti takaisin omaan pikku huoneeseen, +omaan pikku itseen. Mutta sillä välin oli tehnyt kokonaisen matkan +ja tiesi voivansa tehdä sen uudestaan milloin tahansa pikaisella +yleissilmäyksellä ikkunasta. Didsistä oli hupaista saada näin vapaasti +kierrellä kauas, kun aina oli sentään varalla tukeva turvapaikka. + +Hän iloitsi siitä, että hänen huoneensa oli aina ollut täällä ylhäällä. +Ei todellisuudessa tietystikään aina, sillä mummo oli kertonut +(jutellen mielellään vanhoista ajoista vanhojen ihmisten tapaan), että +hän vauvana oli nukkunut isän nykyisessä huoneessa. Silloin Didsiltä +oli puuttunut omaa huone. Sen sijalla oli ollut vain osa ullakkoa, eikä +kenenkään mieleen ollut juolahtanut katsoa ulos ikkunasta, alas ja +pitkin ja sitten ylös korkeisiin. Se oli kaikki hänen omaansa. Kukaan +ei ollut omistanut sitä sen paremmin kuin hänen käsiään ja jalkojaan +ennen häntä. + +Didsillä oli aina tajuntansa perällä oman huoneensa ilmava, ylevä +rauhallisuus, kun hän hyppi ja loikki muissa huoneissa, kun hän meni +ja tuli koulusta, auttoi mummoa talousaskareissa tai istui äidin +ihastuttavassa, kukkien täyttämässä huoneessa pelaamassa korttia hänen +kanssaan tai auttamassa jonkun ristisanatehtävän ratkaisemisessa. Dids +piti talon kaikista huoneista, kuten ainakin paikoista, joissa on ollut +hauskaa, ja joka huone tuntui hänestä kuin eri henkilöltä. Mutta hänen +oma huoneensa oli hän itse, ja hän palasi mielellään sinne, vietettyään +pitkän, leikin ja työn täyttämän päivän. + +Halli näytti jollakin tavalla keski-ikäiseltä ja rauhalliselta, +tietysti ei erityisen kauniilta, mutta kuitenkin ystävälliseltä ja +tyyneltä, ja kun tullessaan aukaisi oven ja astui sinne avarasta +maailmasta, tuntui se sanovan: "Halloo, onpa hauskaa, että olet tullut +takaisin." Dids otaksui luonnollisesti kaikkien muidenkin hallien +näyttävän samanlaisilta muista, heidän palatessaan kotiinsa. Sitä juuri +merkitsi kodin omistaminen. Sen naulakossa riippui tavallisesti joku +isän vaatekappale ja ehkä, jos mummo oli ehtinyt kotiin ennen, joku +hänen hatuistaan jotka tunsi jo penikulman päästä. + +Hallin takana arkihuone oikein hymyili, kun riisui yltään +päällysvaatteita ja ripusti niitä naulaan (mummo oli turhantarkka +siitä, että jokaisen piti heti kotiin tultuaan ripustaa ne naulaan). +Ehkä se näytti hymyilevän senvuoksi, että piano oli auki kaikkine +valkoisine hampaineen ja odotti jonkun istuutuvan sen eteen ja +panevan sen laulamaan. Ja isän nojatuoli, jonka vieressä oli korkea +lattialamppu, näytti myös mukavalta. Siinä sai niin usein nähdä isän +istuvan suuret sanomalehtiarkit ympärillään ja nauttivan elämästään +niitä lueskellessaan. Arkihuone tuntui aina olevan täynnä niitä +hauskuuksia, joista he olivat siellä nauttineet... rauhallisia iltoja +toisten pienten tyttöjen parissa, jotka mummo oli kutsunut sinne ja +jotka kaikki neuloivat nukenvaatteita ja juttelivat, mummon mennessä +ja tullessa äidin huoneesta neuvomaan heitä, kuinka napinreiät ja muut +vaikeat kohdat piti ommella. Ja ehkä, jos isä sattui olemaan kotosalla +illalla, niin että voi mummon sijasta pelata korttia äidin kanssa tai +lukea hänelle ääneen, olivat pienten tyttöjen illat hauskempia, kun +mummo soitti pianoa ja pienokaiset kokoontuivat hänen ympärilleen +laulamaan ja visertelemään. Melkeinpä vielä parempia olivat illat, +jolloin kotityöt suoritettiin kiireimmiten, mummon auttaessa selviämään +pahimmista laskuista, niin että Didsille jäi hyvää aikaa kiertyä +sohvalle sykkyrään ja ahmia jotakin kirjaa, jonka mummo oli hänelle +tuonut kirjastosta. Arkihuone oli yhtä täynnä kirjojen ihmisiä, joihin +Dids oli siellä tutustunut, kuin oikeitakin lapsia, jotka olivat +melunneet siellä. Niin, hän _piti_ arkihuoneesta! + +Jos halli näytti Didsistä keski-ikäiseltä, näytti ruokasali +suorastaan vanhalta, painostavalta, synkältä ja iäkkäältä, muuten +mielenkiintoiseltakin, vaikka sinne tietysti mentiin vain syömään. Se +tuntui vanhalta kaikkien vanhojen huonekalujen vuoksi, jotka olivat +kuuluneet... sepä se! Kenelle ne olivatkaan kuuluneet? Dids oli taas +unohtanut, oliko ne ennen omistanut äidin vai isoäidin isoäiti. Vai +_tarkoitettiinko_ sillä samaa henkilöä? Mummo kertoi hänelle niin +usein perheen vanhoista jäsenistä, mutta Dids ei voinut muistaa niitä +oikeassa järjestyksessä. Hän ei saattanut ymmärtää, miksi mummo +viitsikään välittää niistä niin paljon eikä tajunnut sukulaissuhteita +tai mikä niissä oli erilaista. Kaikki nuo ihmiset olivat syntyneet +ja kuolleet jo paljon ennen Didsin ilmestymistä maailmaan, niin että +kuinka voi olla niin tärkeätä, kuka tuli kunkin jälkeen? + +Keittiökin oli sievä huone, koska mummo valvoi niin tarkasti sen +puhtautta. Se oli yhtä miellyttävän näköinen kuin talon muutkin huoneet +ja usein miellyttävämmänkin, kun mummo paistoi siellä ryytikakkuja +tai salli Didsin ja hänen ystäviensä hääräillä siellä sateisena +lauantaina ja paahtaa maissia ja keittää nekkuja tai opetella korppujen +valmistusta. Mummo oli niin hirvittävän tarkka keittiön puhdistamisessa +kaikkina aikoina, mutta kun Dids meni leikkitoveriensa mukana heidän +koteihinsa ja näki heidän keittiönsä, oli hän aina hyvin tyytyväinen +päästessään takaisin omaansa. Sellaisesta keittiöstä jäi niin mieleen +hauska puhtauden tunne, hyvin samanlainen kuin suloisesta, salaisesta +puhtaudesta, jota sai tuntea kylvettyään ja pestyään tukkansa ja +puettuaan puhtaat alusvaatteet ylleen. Kukaan ei aavistanut tätä +erityistä puhtautta, mutta se merkitsi omassa mielessä niin paljon. +Didsillä oli suuri varasto tällaisia vaistomaisia tunteita, ja hänen +kantansa eri asioissa riippui hyvin paljon siitä, mikä oli painunut +oikein syvälle hänen mieleensä. + +Luonnollisesti oli myös äiti-raukan huone _suloinen_, suloisin koko +talossa, koska siellä oli kaikkein kauneimpia esineitä. Ja sen pitikin +olla, koska hänet oli suljettu sinne. Mummo sanoikin hänelle usein, +ettei mikään, mitä he voivat tehdä äidin hyväksi, voinut kylliksi +korvata sitä, että hän oli raajarikko ja vanki. + +Niihin kaukaisiin muistoihin, jotka Dids voi työläästi palauttaa +mieleensä, kuului sekin aika, jolloin kirvesmiehiä tuli ja meni +mummon komennon mukaan, heidän valmistaessaan moni-ikkunaista +aurinkohuonetta, joka ulkoni talosta kuin mikäkin yläkerran kuisti +ja jossa äiti vietti niin suuren osan ajastaan. Ja kuitenkin, vaikka +Dids muistikin vasaroimisen ja sahaamisen melun ja pitkät keltaiset +lankut, jotka olivat pystyssä rakennusta vasten ulkopuolella ja erään +vanhan työmiehenkin, joka oli lahjoittanut hänelle kauniin, tumman, +kimaltelevan pahkan leikkikaluksi, tuntui se hänestä joltakin kuvalta, +jonka hän oli nähnyt jossakin kirjassa, eikä miltään todelliselta, +koska hän ei voinut lainkaan muistaa, millaiselta äidin huone oli +näyttänyt ennen aurinkohuoneen liittämistä siihen. + +Se olikin nyt varmasti ylellinen. Dids oli aina ylpeä siitä ja +äidistään, kun mummo luuli äidin jaksavan niin hyvin, että hän +saattoi viedä sinne mukanaan jonkun pienen koulutoverinsa muutamiksi +minuuteiksi. Joillakin toisilla tytöillä oli myös raihnaiset äidit, +mutta ei kellään ollut niin kivan näköistä kuin äiti oli levätessään +heleän silkkipeitteen alla, puettuna hienoon poimuteltuun ja +pöyhisteltyyn aamupukuun, jollaisia mummo hänelle aina valmisti, ja +nojatessaan lumivalkoisiin, pitseillä reunustettuihin pieluksiin, +hänen kauniin mustan tukkansa hohtaessa ja kimallellessa nutturoissa +ja palmikoissa, joita mummo osasi niin taitavasti järjestää. Muut +pienet tytöt sanoivat hänen näyttävän sellaiselta kuin elävissäkuvissa, +ja niin hän näyttikin, minkään rypyn rumentamatta kauniita, sileitä +kasvoja — luonnollisesti olivat hänen kasvonsa todellisuudessa hieman +liian pyöreät, ja kun hän taivutti päätänsä eteenpäin, ilmestyi +hänen leukansa alle suuri lihapussi, mutta, kuten mummo sanoi syynä +siihen, miksi äidin kasvoissa ei ollut ryppyjä, oli juuri se, että +äiti oli niin lihava. Hänelle olisi ehkä tuottanut vaivaa, jos +hänen olisi pitänyt nousta vuoteesta ja pukeutua mutta sitä ei +huomattu milloinkaan, paitsi tuota hänen toista leukaansa, sillä +hänen nähtiin aina vain lepäilevän joko vuoteessaan tai sohvalla +väljässä puvussaan. Ja se säilytti hänen kasvonsa nuoren näköisenä. +Ne olivat ihan erilaiset kuin mummon kasvot, jotka olivat hirvittävän +vanhat ja ryppyiset, nahan riippuessa niin irtonaisina ja velttoina +laskoksina hänen leukansa alla, ettei Dids mielellään katsellut sitä. +Mutta tietysti se oli luonnollista, koska mummo oli jo niin vanha +viisiseitsemättä viime syntymäpäivänään vai oliko se viisikuudetta? +Dids ei voinut muistaa ihmisten ikää, kun se nousi niin korkealle. +Sellaiset ikänumerot olivat hänestä aina samanlaisia, niinkuin biljoona +ei tunnu olevan eri summa kuin triljoona. Mitä sitten enää oli väliä, +kun ikää oli yli kolmenkymmenen? + +Kaikkein enimmän Dids piti äidin huoneen kukista. Aurinkohuone oli +kuin ansari... ei, kuinka tyhmä hän olikaan sanoessaan niin! Se oli +paljon parempi kuin ansari, se oli kuin keijukaisten palatsi taivaalla. +Milloin tahansa mummo salli mennä katsomaan äitiä, odotti Dids hetkisen +oven ulkopuolella, ennenkuin aukaisi sen, muistaakseen miltä se näytti. +Ja sittenkin se oli aina paljon kauniimpi kuin hän muisti, koska hän ei +voinut painaa mieleensä pitkien kultaisten auringonsäteitten kirkkautta +eikä kukkateriöiden hienoutta. Dids rakasti terälehtien kauneutta niin +kovasti, että se teki hänen päänsä kipeäksi. Hänen oli tapana kumartua +niiden puoleen ja tuijottaa niihin, kunnes hänen silmänsä eivät nähneet +muuta kuin niiden satiinimaisen täydellisyyden. Kuinka ihmeellistä, +että ne olivat eläviä! Se ajatus liikutti aina Didsin mielikuvitusta +enemmän kuin mikään muu. Ajatella, että tuo ihanan ihana, hieno +kukka oli yhtä elävä kuin hänkin, elinvoiman virratessa edestakaisin +hienosti uurretuissa suonissa samalla tavalla kuin hänen oma verensä +virtasi edestakaisin ja ympäri hänen omissa suonissaan. Dids tunsi +aina olevansa karkea, tylppäsorminen jättiläinen, tuijotettuaan +johonkin teriöön kauan aikaa. Se pani hänet toivomaan, että hän voisi +puhua hiljempää, kävellä kevyemmin, käsitellä kaikkea varovaisemmin; +se soi hänelle sellaisen tunteen kun hän melkein voisi nähdä ilman, +kirkkaan, läpikuultavan ilman, joka olisi niin paljon suloisempi +katseltavaksi kuin mikään muu, jos vain voisi sen nähdä. Joskus, jos +Dids oli katsellut jotakin kukkaa ennen maatamenoaan, hän uneksi, että +hän saattoi nähdä ilman, ja se oli paljon suloisempaa kuin päästä +taivaaseen. + +Kukista he enimmäkseen keskustelivatkin, hän ja hänen äitinsä, kun he +jolloinkin puhelivat (sillä enimmäkseen he ratkaisivat arvoituksia +yhdessä tai pelasivat korttia), kukista ja siitä, mitä niille tapahtui. +Sillä mummo järjesti niin, että siellä aina oli jotakin tapahtumassa +joku narsissi availi juuri ryppyisiä valkoisia kukkiaan niin nopeasti, +että sen voi huomata, jos vain pidätti henkeään katsoessaan; tai joku +tulppaani työnsi esille pitkiä, vahvoja, vihreitä keihäitään niin +nopeasti, että äiti sanoi näkevänsä eron niissä joka puolen tunnin +päästä; tai joku käenkaali, puuhaten siististi, hiljaa kuihtui ja +pudotteli ruskettuneita vanhoja kukkiaan ja availi uusia silkkimäisiä, +kirkkaanpunaisia, pitääkseen pienen haivenisen pensaansa heleänä ja +iloisena. Kun joku kasvi alkoi käydä ikäväksi, jatkaen vain elämäänsä +vanhalla tavallaan, vei mummo sen pois äidin huoneesta joko keittiöön +tai arkihuoneeseen ja hoiti sitä niin kauan, kunnes se jälleen oli +valmis tekemään jotakin huvittaakseen äitiä. Mummo sanoi, että heidän +piti koettaa niin kovasti kuin suinkin saadakseen jotakin hauskaa +tapahtumaan äidille kaikkina eri päivinä, koska äiti oli suljettu +sisälle. + +Mummo olikin taitava järjestämään asiat niin, että jotakin aina +tapahtui. Joka päivä hän toi äidille jonkin uuden kirjan kirjastosta +tai valmisti hänen pukuaan varten jotakin uutta koreaa tai vei sinne +jonkin uuden kukan katseltavaksi tai laatikollisen makeisia syötäväksi. +Didsin mielestä se ei ollut ihan oikein, että äiti sai syödä niin +paljon makeisia kuin halusi, kun hän, Dids, ei saanut kuin yhden +palasen aterian jälkeen, mutta mummo selitti äidin taudin olevan +hermosairautta, jolla ei ollut mitään tekemistä hänen ruoansulatuksensa +kanssa, ja että olisi väärin, ellei hänelle suotaisi lohdutusta +makeisilla. Mummo keksi myös aina jotakin uutta käsityötä äidille, +sellaista helppoa lajia, jossa on pitkät pistot, niin että työ edistyi +juuri niin nopeasti kuin äiti halusikin, ja kun äiti väsyi siihen, +vei mummo sen pois ja teki loput itse, sanomatta ikinä mitään, kun +äiti näytteli sitä vierailleen kuin omaa työtään ja he sanoivat: "Ah, +kuinka ihania käsitöitä sinä teetkään, Lottie!" Joskus siellä oli +jotakin uutta rohdoskaupasta, uudenlaista ihovoidetta tai kynsien +kiilloitusainetta. Äiti käytti paljon aikaa kynsiensä hoitoon, ja +ne olivatkin aina kauniit. Toisinaan taas huvitettiin äitiä uudella +korttipelillä, ja hän piti niistä peleistä, joita voi pelata yksin. Tai +mummo keksi ihan uuden kampaustavan äidille, joka oli siitä mielissään +melko kauan, ja se antoi vieraille jotakin puheenaihetta. + +Kerrassaan ihmeellistä oli, kuinka mummo aina voi ajatella jotakin +uutta äidille. Mutta sehän oli luonnollista, koska äiti oli hänen +oma tyttärensä... vai isäkö olikin mummon poika? Dids ei milloinkaan +muistanut sukulaisuussuhteita. Ja mitä sillä olikaan väliä, koska +perheen kaikki aikaihmiset olivat toisilleen sukua tavalla taikka +toisella. + + + + +XXXIII + + +Dids piti luistelemisesta, ja koska mummo hyväksyn kaikki pirteät +ulkoilmaleikit, varattiin hänelle aina aikaa siihen. Mummo oli saanut +selville, että muuan Harristownin N.N.K.Y:ssä palveleva nuori neiti +osasi luistella kauniisti, ja niin kauan kuin jää kesti, tuli hän +Gilmanvilleen kaksi kertaa viikossa antamaan Didsille ja muutamille +muille hänen koulutovereilleen luistelutunteja. Se oli äärettömän +hauskaa. Dids piti talvesta luistelun vuoksi, mutta hän piti kesästä ja +keväästä ja syksystäkin, koska kaikkina näinä vuodenaikoina oli niin +monenlaisia huvituksia. Didsin päivissä ei todellakaan ollut tarpeeksi +tunteja niille huvituksille, joissa hän tahtoi olla mukana. + +Mutta ehkä hän sittenkin piti luistelemisesta kaikkein enimmin. +Hänen mielestään se oli melkein yhtä ihana kuin lentäminen, ainakin +tuhat kertaa parempaa kuin käveleminen, kops, kops, kops, toisen +jalan siirtyessä nykäyksittäin toisen edelle — sellaista kovaa +työtä — ja miljoona askelta astuttavana, ennenkuin pääsi mihinkään. +Tämän viheliäisen kompuroimisen rinnalla oli kerrassaan erilaista +vaivattomasti liukua eteenpäin yhdellä luistimella haaveellisessa +pyyhällyksessä, jonka luistelija voi muuttaa säännölliseksi ympyräksi +vain kallistamalla ruumistaan toiselle syrjälle — ympäri siinä mentiin +kuin sukeltava lintu ja päästiin juuri samaan paikkaan, josta oli +lähdettykin. Sitä ei oikeastaan tiennyt, mikä niin voimakkaasti ja +nopeasti työnsi luistelijan jäätyneen lammikon toiselle reunalle ja +jälleen takaisin. Se tuntui käyvän kuin itsestään. + +Dids ajatteli joskus päiviään kuin ne olisivat sellaisia ympyröitä. +Kun nousi vuoteesta tuntui siltä kuin liukuisi pois jonnekin, +pyörisi ympäri ja kiitäisi nähtävästi hyvinkin kauas, ja kuitenkin +yön tullessa sai huomata olevansa jälleen turvallisesti ja terveenä +samassa paikassa, mistä oli lähtenytkin liikkeelle, riisumassa samoja +vaatteita, jotka oli pukenut ylleen, ja valmiina menemään samaan +mukavaan vuoteeseen, josta oli aamulla karannut lattialle. + +Mummollakin oli ympyränsä, jonka hän kiersi joka päivä, mutta hyvin +erilainen kuin Didsillä. Ja äidilläkin, vaikka hänen ympyränsä oli niin +pieni. Mutta se oli yhtä selvästi näkyvissä, ja Dids tunsi kaikki sen +sileät kaarteet yhtä hyvin kuin omansakin. + +Se alkoi ensimmäiseksi aamulla, kun mummo meni sulkemaan äidin ikkunan +ja sytyttämään tulta. Noin vuosi sitten, kun Dids oli ollut kahdeksan +tahi yhdeksän vuotias, mummo oli muurauttanut sinne uunin, koska (sanoi +hän) leimuava takkavalkea ilahdutti niin suuresti kaikkia potilaita. +Äiti kääntyi mielellään vuoteessaan toiselle kyljelleen voidakseen +katsella kirkkaita liekkejä ja kuunnella tulen iloista rätinää. +Kun huone hetkistä myöhemmin oli lämmennyt, huusi mummo Didsille +ullakkokerrokseen, että nyt oli hänen vuoronsa, sillä kuta vanhemmaksi +Dids tuli, sitä enemmän antoi mummo hänen auttaa äitiään. Dids sääli +niin äiti-raukkaansa, että mielellään palveli häntä. Kun mummo kutsui, +kietaisi Dids ylleen aamunuttunsa, pisti tohvelit jalkaansa, kiiti +portaita pitkin alas toiseen kerrokseen, kaatoi lämmintä vettä äidin +kauniiseen heleänpunaiseen pesuvatiin ja laittoi saippuan, pesuvaatteen +ja pyyheliinan kuntoon. Sitten tuntien itsensä tärkeäksi, hän seisoi +vuoteen vieressä ojentaakseen äidilleen eri esineet sitä mukaa kuin hän +tarvitsi ja pitääkseen käsikuvastinta niin, että äiti voi kiinnittää +pitseillä reunustetun aamumyssynsä suoraan. Tällä välin mummo valmisti +aamiaista. + +Sitten Dids palasi yläkertaan omaan huoneeseensa pukeutumaan ja +kampaamaan tukkaansa (sillä mummo oli opettanut hänet pitämään huolta +itsestään hänen vielä ollessaan hyvin pieni, ja siihen aikaan, kun +hän oli kaksitoistavuotias, hän osasi kammata tukkansa paremmin kuin +kukaan muu). Valmistettujen herkkujen tuoksu ilmoitti hänelle, milloin +mummo toi äidin tarjottimen, ja se kiidätti hänet alakertaan omalle +aamiaiselleen. Sitten mummo laittoi äidin kuntoon siksi päiväksi, +jollakin tavoin puolittain puetuksi väljiin silkkivaatteisiin ja +kauniisiin pieniin silkkitohveleihin. Mummo oli oikein tuhlaavainen +äidin tohveleihin nähden. Hän osteli yhtä mittaa uusia. Didsistä +tuntui, että hänellä oli niitä kymmeniä pareja: kiiltäviä, +sininahkaisia, mustia samettisia, turkisreunusteisia, tupsureunaisia, +kaikki korkeakantaisia ja kapeakärkisiä. Äiti piti juuri sellaisista, +ja mummo sanoi, että koska hän ei milloinkaan kävellyt eivät hänen +jalkansa menneet pilalle, vaikka hän käyttikin sellaisia kenkiä kuin +halusi. Tuollaiset kauniit tohvelit huojensivat niin suuresti äidin +mieltä. Hän kohotti aina niin paljon aamupukunsa helmaa, että toinen +jalka näkyi, eikä se ollutkaan ihmeellistä. Ne olivat yhtä kauniit kuin +silkkisukkaiset vahajalat kenkäkauppojen ikkunoissa. + +Sitten mummo ja isä siirsivät äidin hänen sohvalleen ja työnsivät +sen aurinkohuoneeseen, ja mummo toi hänelle kauniin, punaiseksi +kiilloitetun laatikon, joka oli täynnä pieniä tölkkejä ja putkia ja +harjoja ja tikkuja. Siinä oli äidin pukeutumistarpeita, kaikkea, +mitä voi kuvitella: neljän- tai viidenlaista ihovoidetta, haihtuvaa, +kutistavaa ihoa vahvistavaa, kaksoisleukaa vähentävää; erityistä +ainetta kulmakarvoille ja viidettäkymmentä mainiota keinoa käsien +ja kynsien kaunistamiseksi. Äiti näytti aina niin onnelliselta ja +pirteältä alkaessaan latoa sairasvuodepöydälle kaikkia näitä pieniä +"hassutuksia", kuten Didsin isä niitä nimitti. Noin neljännestä vaille +yhdeksän tuli vanha rouva Rader auttamaan äitiä, jos hän tarvitsi, +kun isä meni työhönsä ja Dids ja mummo pukivat ylleen päällystakkinsa +mennäkseen kouluun. + +Äidiltä kului aikaa, kuten hänen oli tapana sanoa, puoli yhteentoista +saakka joka aamu pukeutumisensa viimeistelyssä. Siitä ei kukaan voisi +selviytyä lyhemmässä ajassa, jos tahtoi tehdä sen kunnollisesti, sanoi +hän. Mutta silloin hän olikin jo melkein väsyksissä siirtämisestä +ja hieromisesta ja kiilloittamisesta ja siistimisestä. Äidin oli +niin vaikea pitää käsivarsiaan ylhäällä niin pitkää aikaa. Hän +kertoi heille usein, että hänen täytyi laskea kynsiviila kädestään +viisitoista tai parikymmentä kertaa voidakseen lepuuttaa käsivarsiaan, +ennenkuin lopetti kynsiensä hoitamisen aamuisin. Äiti kiinnitti niin +mielellään huomionsa sellaisiin asioihin — kuinka usein puhelin oli +soinut sinä aamuna, kuinka monta autoa oli kiitänyt katua pitkin +yhden- ja kahdentoista välillä. Hänen oli tietysti vielä vaikeampi +kohottaa käsivartensa niin, että hän voi järjestää tukkansa, ja hän oli +usein ihan lopussa, sanoi hän, kun vihdoinkin sai kaikki valmiiksi. +Äiti-raukka, hänellä ei ollut lainkaan voimia, kuten hän sanoi. +Pieninkin ponnistus oli liian vaikea hänelle. + +Noin puoli yhdeltätoista tai yhdeltätoista hän siis oli tavallisesti +valmis lepäämään ja torkkumaan tunnin verran, ellei aamupostin tuomassa +lehdessä sattunut olemaan erittäin kiihoittavaa luettavaa. Mummo oli +tilannut kolme newyorkilaista lehteä äidille, sellaisia, joissa oli +enimmin värillisiä kuvia ja muuta erikoista ja kuitenkin tuskin salli +Didsin katsella ainoatakaan niistä. Tosin hän ei sanonut, ettei Dids +saanut, mutta hän järjesti asiat niin, ettei se käynyt päinsä. Mummolla +oli mitä kummallisimpia mielipiteitä. Didsin kärsivällisyys loppui +useinkin hänen oikkujensa vuoksi. + +Mutta sitä Dids ei voinut kieltää, että hänen oli hauska syödä puolista +mummon kanssa, sitten kun äidin tarjotin oli viety yläkertaan. Mummo +ei ollut lainkaan ikävä, vaikka hän suotta hätäilikin niin paljon, +kuten ainakin vanhat ihmiset. Dids toivoi silloin tällöin, että mummo +panisi hieman enemmän huomiota pukuihinsa. Hän ei milloinkaan hankkinut +itselleen mitään uutta, vaan käytti yhä samaa vanhaa ompelijattaren +valmistamaa pukua. Siihen melkein ilmestyi reikiä, ennenkuin hän kävi +ostamassa uuden. Entä hänen hattunsa? Äiti sanoi joskus ettei hän +voinut ymmärtää, mihin mummo tuhlasi kaikki rahansa, — hänellä oli +rahaa pankissa, ja hän sai parempaa palkkaa kuin isä, tarvitsematta +tuhlata rahojaan kenenkään muun tarpeihin kuin omiinsa. Äiti sanoi +_näyttävän_ siltä kuin hän voisi hieman hellittää ja hankkia itselleen +vähän tyylikkäämpiä vaatteita. + +Dids ei kuitenkaan oikeastaan välittänyt siitä, kuinka mummo +pukeutui. Mitä niin vanhan ihmisen olikaan väliä? Hän ei olisi ollut +Didsistä mummon näköinen, ellei olisi käyttänyt tuollaista tummaa, +yksinkertaista mummohattua. Ja hän piti sentään mummosta oikein paljon. +Toiset tytöt eivät uskoneet häntä, mutta hänestä oli hupaista oleskella +mummon läheisyydessä. Vaikka hän olikin niin vanha ja hätäilevä, halusi +Dids oleskella hänen seurassaan melko paljon. Puolista syödessään +heillä olikin hyvin hauskaa yhdessä. Mihin ikinä Dids sattui olemaan +innostunut juuri silloin — postimerkkien kokoomiseen tai erilaisiin +polkkatukan muotoihin tai luistelemiseen tahi sanaleikkeihin tai +kirjoituskilpailuun koulussa tai viimeiseen Dickensin kirjaan, jota hän +parhaillaan lueskeli — mitä tahansa se oli, mummo oli yhtä innoissaan +kuin Dids. Hänellä oli aina myös oma mielipide asiasta. Dids ei +milloinkaan juorunnut mummolle, mutta useinkin hän odotti, kunnes +mummo ehti lausua mielipiteensä jostakin, ennenkuin päätti, mille +kannalle itse asettuisi. Eipä silti, että hän aina oli samaa mieltä +mummon kanssa. Useinkin hän päinvastoin puhui eri suuntaan — vaikkapa +vain jostakin pienestä yksityiskohdasta. Mutta sittenkin Didsistä +aina tuntui kuin hänen pitäisi kuulla, mitä mummo ajattelisi jostakin +asiasta, ennenkuin hän oli varma omasta mielipiteestään — ainakin tähän +saakka, kun hän oli kaksitoista vuotias. + +Mummo tiesi enemmän sanaleikkejä kuin kukaan muu ja osasi lausua paljon +runoja suoraan muistista ja kertoa kaikenlaisia hullunkurisia juttuja +vanhanaikaisista tavoista, kun hän oli ollut pieni tyttö. Heiltä +molemmilta ei milloinkaan puuttunut puheenaihetta. Heidän kielensä +olivat toimessa yhtä mittaa, ja kuinka he sitten nauroivatkaan! Mummo +nauroi kuin mies, ihan hohottavasti, niin ettei hänen kanssaan voinut +olla nauramatta. Ja Didsistä nauru oli hauskaa. + +Niin pitkistä kahdenkeskisistä puheluista mummo tiesi luonnollisesti +kaikki, mitä tapahtui Didsille, niin että hän voi aloittaa jonkin jutun +keskeltä, tarvitsematta selittää alkua, kuten oli tehdä pakko isälle. +Hänen olisi pitänyt selittää vielä enemmän äidille, mutta kun äiti ei +tiennyt mitään Didsin elämänvaiheista, ei juuri kannattanut kertoa +hänelle mitään, eikä Dids sitä koskaan yrittänyt. Muuten äidin vointi +ei ollutkaan kyllin hyvä, jotta hän olisi voinut paljon harrastaa +sairashuoneensa ulkopuolisia tapahtumia. Isä sanoi haluavansa kuulla +jotakin Didsin kouluelämästä, mutta hänen piti aina laskea lehtensä +syrjään kysyäkseen: "Kuka se neiti Drummond oikein on?" vaikka oli +miljoonia kertoja kuullut koulun soitannonopettajasta. Tai: "Maltahan +hieman, mitä harjoitusta sinä tarkoitat?" Ja se hidastutti asioita niin +ja sen selittämiseen kului Didsiltä niin paljon aikaa, että kun hän +pääsi takaisin siihen, mitä oli tapahtunut, hän oli menettänyt koko +intonsa. Isällä ei koskaan ollut niin paljon harrastusta aluksi. He +eivät päässeet kovinkaan pitkälle. + +Mutta mummon kanssa sai aina käydä suoraan asiaan: "Se näytelmä, jota +kahdeksas luokka harjoittelee, — niin, Lorina Sheldon ei sittenkään +saa näytellä siinä Rowenan osaa." Tai: "Siellä lammen rannalla tuli +sama suuri koira luoksemme ja leikki taas kanssamme." Mummo tiesi, kuka +Lorina Sheldon oli, ja hänelle oli entisestään tuttu tuo iso hauska +koirakin, joka leikki heidän kanssaan heidän luistellessaan. Niin, +ateriat olivat mummon seurassa hyvin hauskoja. + +Iltapäivällä tuli joko vanha rouva Rader takaisin, tai se sattui +olemaan jokin noista kolmesta päivästä, jolloin siivoojatar tuli +sinne, niin ettei äiti jäänyt yksikseen, kun Dids ja mummo kävelivät +kouluun yhdessä. He eivät useinkaan palanneet kotiin yhdessä puoli +neljän aikaan, vaikka Dids vapaina iltapäivinään tavallisesti menikin +mummon luokkahuoneeseen katsomaan, oliko mummo jo valmis lähtemään. +Jos siellä oli vain muutamia ihmisiä odottamassa, istuutui Didskin +odottamaan. Mutta useinkin oli mummon pöydän ympärillä niin suuri +ihmisryhmä, että hän jätti sikseen. Joskus oli mukavaa istua siellä +ja kuunnella, mutta useimmiten se tuntui Didsistä väsyttävältä, eikä +hän voinut käsittää, miten ihmeessä mummo voi sietää noita kummallisen +näköisiä naisia, joiden puvuissa ei ollut mitään tyyliä ja joilla usein +oli likanaamainen lapsi mukanaan, Didsistä näytti kuin heillä aina +olisi jokin kovanonnen loru kerrottavana mummolle, ja mummo kuunteli +heitä silti hartaasti, ikäänkuin parhaimpia ystäviään. Voi, kuinka he +jaksoivatkaan jauhaa asioita! Dids oli jo haukottelemaisillaan leukansa +sijoiltaan, kun mummo näytti vasta saavan suuvuoron. + +Se oli muuan mummon väsyttäviä menettelytapoja. Ei kukaan toinen +opettaja sietänyt jankkaavia äitejä, sillä tavalla kuin mummo. Dids +toivoi usein, että mummo oppisi ajamaan heidät tiehensä, yhden joka +minuutti, niinkuin neiti Slocum, hänen oma opettajansa, seitsemännellä +luokalla. Neiti Slocum väittelikin siitä usein mummon kanssa ja sanoi, +että hän totisesti oli ansainnut palkkansa opetettuaan koko päivän, +vaikkei häneltä puijattaisikaan sitä pientä huvia, josta hän ehkä sai +nauttia niinä siunattuina päivinä, kun ei ollut opettajienkokousta. +Eikä hän ymmärtänyt, miksi hänen pitäisi lisätä tunteja työpäiväänsä +vain senvuoksi, ettei rouva Wienerschnitzel tullut toimeen herra +Wienerschnitzelin kanssa. Mitä se _häntä_ liikutti, oli neiti Slocumin +tapana kysyä mummolta. Puhumattakaan siitä, että mummo piti huolta +kaikista koulutalon kasveista lepoaikanaan. "Teidän kasvinne ovat aina +hyvässä kunnossa", sanoi neiti Slocum. "Miksi ette tyydy siihen? Miksi +vaivaudutte hoitamaan muidenkin kasveja? Jättäkää vanhat sananjalat +käpristymään ja kuihtumaan, elleivät muut opettajat kastele niitä." +Mummo oli valmis vastaamaan tähän, että hän piti kasvien hoitamisesta +eikä voinut katsella niitä kuihtuneina, koska hän hyvin tiesi, mitä +niille oli tehtävä. + +"Muuta kiitosta ette siitä saakaan!" sanoi neiti Slocum, näpsäyttäen +sormiaan. "Muut opettajat saavat siitä kunnian osakseen. Kukaan ei edes +tiedä teidän sitä tekevän." + +Tähän mummolla ei näyttänyt olevan erityistä vastausta. Mutta hän +kiiruhti silti heti hoitamaan kukkia. Tietysti ajatteli Dids, kun +mummolla ei milloinkaan ollut mitään, mitä oikeastaan voi nimittää +hauskuudeksi tai huviksi, varsinkaan niin vanhalla iällä, eivät nuo +ylimääräiset työtunnit ehkä riistäneetkään häneltä mitään samalla +tavalla kuin nuorelta ja kauniilta neiti Slocumilta. Ehkä mummo pitikin +siitä. Aikaihmisestä ei voinut sanoa mitään varmaa — he pitivät +niin kummallisista asioista, erittäinkin tuollaiset vanhat, jos he +muuten pitivätkään mistään samalla tavalla kuin Dids. Kun sitä oikein +ajatteli, täytyi sen kai johtua siitä, että mummo mielellään piti +jokaista luomakunnan jäsentä niskoillaan, muuten hän ei sallisi sitä. + +Ehkä he vaivasivat häntä senvuoksi, ettei hän milloinkaan näyttänyt +väsyvän kuuntelemaan. Siinä oli omituista — hänen kasvonsa näyttivät +usein hirveän vanhoilta ja harmailta ja ryppyisiltä, ja joinakin +päivinä olivat hänen hartiansa niin kumarassa kuin hänet olisi +taivutettu sellaiseen asentoon, mutta kun hän katsoi johonkuhun, eivät +hänen silmänsä näyttäneet milloinkaan väsyneiltä. Ei lähimainkaan niin +väsyneiltä kuin neiti Slocumin silmät usein. + +Vaikka Dids näin nurisi siitä, että muut ihmiset vaivasivat mummoa niin +paljon, ei se hämmästyttänyt häntä. Hän itsekin kiiruhti aina silloin +mummon luo, kun sattui jokin kiusa. Kun tuli jotakin vaikeuksia, +kiiruhti jokainen päätä pahkaa rouva Bascombin luo, ja niin teki hänen +pojantyttärensäkin. Olipa hyvin mukavaa, ajatteli Dids usein, että +perheessä oli tuollainen vanha ihminen, niin vanha, ettei mikään enää +yllättänyt eikä peloittanut häntä tai ole hänelle liikaa. Dids luuli +sen johtuvan mummon vanhuudesta, niin ettei enää ollut väliä sillä, +mitä hänelle tapahtui. Mutta se antoi Didsille ainakin sen varmuuden, +että hänellä oli jotakin, mihin tarpeen vaatiessa voi turvautua, vaikka +enimmäkseen hän tietysti ei tarvinnut sitä lainkaan kuluttaessaan +nopeasti puuhaisat, iloiset päivänsä, ajattelematta mummoa, paitsi kun +huokaili hänen pikkumaisuutensa takia kynsien ja hampaiden hoitamisessa. + +Monina iltapäivinä, kun hänellä oli jotakin määrättyä tekemistä koulun +loputtua, Dids ei edes katsahtanut mummon huoneeseen, lähti vain +suoraan toimittelemaan asioitaan, soittotunnille tai koulun laulukuoron +harjoituksiin tai jääpallokilpailuun urheilukentälle, tai ehkä oli sinä +iltapäivänä mentävä tanssikouluun, johon mummo hänet oli pannut, kun +hän nyt oli suuri kaksitoistavuotias tyttö. + +Lauantai-aamuisin saattoi ryhmä hänen tovereitaan, seitsemännen luokan +tyttöjä, matkustaa Harristowniin raitiovaunussa ja pitää äärettömän +hauskaa N.N.K.Y:sen uima-altaassa uimaopettajan johdolla. Mummo oli +jollakin tavalla saanut toimeen, että hekin pääsivät sinne, vaikka +olivat Gilmanvillen eivätkä Harristownin tyttöjä. Dids muisteli +kuulleensa mummon asuneen jonkun aikaa Harristownissa, ja hänen +vaikutuksensa N.N.K.Y:een oli ehkä peräisin niiltä ajoilta. Mummon +valta oli toisinaan hyvin mukava asia. + +Aina, niin säännöllisesti kuin kello nakutti, Didsin piti harjoitella +tunnin verran pianonsoittoa, puoli tuntia ennen illallista ja puoli +tuntia sen jälkeen. Ja hänen piti aina mennä pelaamaan korttia äidin +kanssa ennen nukkumista. Ja mummo järjesti aina niin, että hänellä +oli puolituntinen vapautta ennen maatamenoa, voidakseen lukea, mitä +kulloinkin halusi, ja mennä sitten vuoteeseen mieli täynnä lempikirjan +suomaa nautintoa. + +Niin, siihen aikaan, kun Dids sulki silmänsä yöksi oli hänen takanaan +toimelias päivä: hän oli keveästi kiertänyt laajan ympyrän, johon +sisälsivät koulu, soittotunnit, herkulliset ruoat pöydässä, huvitukset, +äidin hoitaminen, lukeminen ja paljon leikkiä — eikä Dids todellakaan +tiennyt, mikä häntä niin voimakkaasti ja nopeasti kiidätti sen ympäri. + +Se tuntui sujuvan ihan itsestään. + + + + +XXXIV + + +Kun Dids oli viiden- ja kuudentoista välillä, otti hän äkkiä vauhtia +ja alkoi kasvaa niin nopeasti, ettei hänen hameittensa helmoja ehditty +oikein pidentää. Hän ei kasvanut ainoastaan tuumissa. Syyskuussa, kuten +hän joskus sanoi itsekseen, hän oli vielä ollut vain lapsi, vaikka +olikin aloittanut ensi lukukautensa korkeakoulussa. Hän sipsutteli +muiden pienokaisten mukana ja hyppäsi vielä mielellään nuoraa, olipa +välistä piilosillakin, ja piti poikia vain leikkitovereina. Mutta +helmikuussa, kun hän ajatteli itseään, hän voi tuskin muistaa olleensa +sellainen pieni tyttönen. Piilosilla! Nyt hän olisi yhtä hyvin voinut +leikkiä nukeilla tai imeä peukaloaan. Hänen ruumiinsa oli melkein paria +tuumaa pitempi. Ja hän itsekin oli toinen henkilö. + +Oliko hän ollut kaunis lapsi? Hän ei ollut milloinkaan välittänyt +siitä, oliko hän tarpeeksi sievä, koska oli aina leikkinyt ja +lueskellut niin ahkerasti, ettei siihen liiennyt aikaa. Mutta nyt hän +tiesi kutakuinkin, että hän oli sievä tyttö. Ja lisäksi hänet täytti +se kiihoittava huomio, että hän oli enemmänkin kuin sievä — että hän +miellytti poikia. + +Hän sai sen selville kävellessään katua pitkin erään suuren pojan +kanssa. Hänen tarvitsi vain katsahtaa poikaan erityisellä tavalla — hän +ei oikeastaan tiennyt tätä tapaa, mutta kun hän tunsi olevansa täynnä +sähköä, voi hän aina tehdä niin — ja minuutissa tai parissa, vaikka +poika olisi jutellut kuinka innostuneesti pallopelistä, hän keskeytti, +katsoi takaisin häneen jollakin erityisellä tavalla ja siirtyi samalla +niin lähelle, että he koskettivat toisiinsa kävellessään. Silloin +heissä molemmissa kohisi ja vihloi päästä jalkoihin saakka, ja he +nauroivat suunnattomasti jollekin tyhjälle eivätkä oikein tienneet, +mistä puhuivatkaan. Sen oli _hirmuisen_ jännittävää. + +Ja se pani kaiken muun, mitä oli ollut hänen elämässään, näyttämään +mitättömältä ja tyhmältä ja mauttomalta. Läksyt! Koripallo! Mummo! +Soitto! Luisteleminen! Runokirjat! Dids voi tuskin muistaakaan enää, +milloin hän oli ollut sellainen lapsi, että oli mokomista asioista +välittänyt. Puvut! Ne olivat nyt ajattelemisen arvoisia. Lyhyimmät +hameet, ohuimmat puserot, läpikuultavimmat sukat (vaikka tyrannimainen +vanha mummo ei hankkinutkaan niin hienoja kuin useimmat tytöt +käyttivät), pehmeän lyhyeksi leikatun tukan jokaisen kiharan oikea +asento, kynnet, niukkojen alusvaatteiden oikea kuosi... Dids nukkui +ajatellessaan näitä asioita ja heräsi mieli täynnä niitä. Ja Tug +Warneria. + +Sillä hän ja Tug Warner olivat nyt ratkaisevasti ruvenneet pariksi. Tug +oli hänen "kaverinsa", vaikka mummo ei ollut sitä vielä huomannut. Dids +käveli hänen kanssaan, kuten oli nähnyt vanhempien tyttöjen kävelevän +"kaveriensa" kera. Tug vei hänet eri paikkoihin, kaikkiin niihin, +joissa mummo salli hänen käydä, ja muutamiin sellaisiinkin, joista +hän ei tiennyt mitään. Esimerkiksi, Tug vei hänet pari kolme kertaa +viikossa Petersin rohdoskauppaan ja tarjosi hänelle kaikkea, mitä hän +halusi, kalliita sekoitettuja juomiakin, joita hän ei ollut milloinkaan +halunnut, ja jotka maksoivat viisikolmatta tahi -neljättä senttiä +lasillinen. Tugin isä omisti Gilmanvillen hotellin, niin että Tugilla +aina oli paljon rahaa, ja hän tiesi aina kauppamatkustajien kertomat +viimeiset pilat. + +Istuen kuin orrella korkeilla tuoleillaan marmorisen myyntipöydän +ääressä nämä molemmat korkeakoulua käyvät nuoret nauttivat niin +hitaasti kuin suinkin jäätelöstä ja jauhetuista pähkinöistä ja +hillotuista hedelmistä ja paksusta oivallisesta siirapista ja +sulatetuista alteakakuista valmistettua sekoitusta, katsellen toisiaan +hanojen takaisissa suurissa kuvastimissa ja käännellen päätänsä +sinne tänne ihaillen itseään, kohdaten toistensa silmät kuvastimessa +ärsyttävästi, nauraen ääneen ja tyrkkien toisiaan. Joskus he +kuuntelivat mielellään tarjoilijankin leikinlaskua, mutta toisinaan, +kun hän kävi liian iloiseksi, koettivat he turhaan nolata häntä. Dids +tiesi kaikkien kauppaan tulleiden katselevan ja kuuntelevan heitä. Se +herätti hänessä huimaavan kiihoittavan tunteen, jota hän luuli huviksi. +Se oli samanlaista kuin hänen katsoessaan syvälle Tugin silmiin, kun +he jälkeenpäin kävelivät yhdessä, heiluvien käsien silloin tällöin +koskettaessa toisiinsa. + +Joskus, kun hän oli palannut kotiin omaan huoneeseensa omien +kuluneitten kirjojensa joukkoon tai istui pianon ääressä, jonkin +hopeanheleän, hyvin muistiin painuneen sävelen helkkyessä hänen +sormiensa alla, tai lepäsi rauhallisena ja torkkuvana pienessä +huoneessaan sen jälkeen kun valo oli sammutettu — joskus noiden +makeisten siirapinmaku tuli mieleen ja teki hänet melkein +pahoinvoivaksi, samoin kuin hän inhoten muisteli kaupassa +vetelehtineitä miehiä, jotka olivat erikoisesti katselleet häntä ja +nauraneet hänen tempuilleen. Mutta se oli vain ohimenevä. Hän oli +aina valmis aloittamaan uudestaan, ellei muun vuoksi, niin ainakin +sentähden, että häntä lämmitti ja miellytti muiden tyttöjen kateus. + +Hän ei koskaan puhunut siitä mummolle, joka ei sivuuttanut Peterin +rohdoskauppaa matkallaan koulusta kotiin. + +Hän ei vielä ollut sallinut Tugin suudella, vaikka arvasikin Tugin +tekevän niin jonakin päivänä. Hän oli romaaneissa lukenut paljon +suutelemisesta ja siitä, kuinka ihmeelliseltä se tuntui tytöstä, ja +saadessaan silloin tällöin mennä eläviinkuviin, ja katsella siellä +jotakin kuvaa, jossa sankari ja sankaritar vaihtoivat pitkän, tiukan +filmisuudelman, hän vapisi päästä jalkoihin saakka. Niin, sen täytyi +olla ihmeellisiä! + +Katsellessaan Tugia monta kertaa päivässä Dids ei nähnyt häntä, vaan +viimeisen näkemänsä filmisankarin kalpeat, teräväpiirteiset kasvot +ja ammattimaisesti leimuavat silmät. Mutta vaikka hän ei nähnyt itse +Tugia, tunsi hän Tugin, kun tämä painautui likemmäksi häntä. Silloin +eivät lämpö ja värähtely johtuneet valkoisen kankaan varjosta, vaan +todellisesta, elävästä pojasta. Se oli äärettömän kiihoittavaa. + +Neiti Mann, englantilainen kirjallisuuden opettaja, ja herra Leonard, +laskennon iäkäs lehtori, joka oli ainakin nelikymmenvuotias, +hätääntyivät Didsin äkillisestä huonosta lausumisesta ja +tarkkaavaisuudesta luokalla, vaikka hän tavallisesti oli niin etevä. +Kun he panivat hänet kovalle, katseli Dids vain haaveilevasti ja näki +jotakin, missä oli sekaisin kalpeita piirteitä ja hämmentävää nuorta +poikaa. Kuinka kuivilta ja mitättömiltä hänen läksynsä tuntuivatkaan! +Kuinka hän olisi voinut innostua kirjallisuuteen, lueskella satoja +vuosia sitten kirjoitettua näytelmää jossa kerrottiin vain noituudesta, +keijukaisista ja muista mahdottomista asioista, joita ei kukaan voi +uskoa — miehestä, jolla oli aasin pää! Ikäänkuin sellaista olentoa +voisi olla olemassa. Ja keijukaiskuningattaresta, joka oli niin tyhmä, +että rakastui häneen. + +Neiti Mann luki huolellisesti korostaen: + + "Nyt istu kukkasille, aasi kulta, + hyväilyn poskellesi saat sa multa; + siloiseen päähäs pistän ruususen + ja suurenmoista korvaas suutelen." + +Hän keskeytti katsoen Didsiin vihaisesti ja sanoi: "Neiti Bascomb, te +ette kuuntele nytkään. Ettekö voi _tuntea_ tämän kohdan huumoria ja +ivaa?" + +Ei, vilpittömästi sanoen, Dids ei ymmärtänyt, että kaikessa tuossa +lorussa oli mitään hänelle. Kerran, kun neiti Mannin itsepäisyys, että +hänen piti kiinnittää huomionsa tähän tyhmään tarinaan, vaivasi häntä, +ryhtyi hän vastustamaan: "Suoraan sanoen, neiti Mann, se kuulostaa +minusta pelkältä lorulta. Nykyään ei enää kukaan usko loitsuihin, +lumoamisiin eikä mihinkään sellaiseen. Kuinka kukaan välittäisi niin +paljon mokomasta tarinasta, että jaksaisi kiinnittää ajatuksensa +siihen? Se on niin mahdoton. Hänen täytyi kai huomata, että miehellä +oli aasin pää." + +Neiti Mann oli tyytyväinen saatuaan kiihoitetuksi väittelyyn tuon +tytön, joka oli ennen ollut hänen parhain oppilaansa. "Hän näkikin +sen", sanoi hän innokkaasti. "Titania näki sen, mutta hän oli lumottu, +niin että se hänestä näytti kauniimmalta kuin miehen pää." + +"Oh, kuinka hän olisi voinut!" huudahti Dids. "Kukaan ei voisi niin +erehtyä. Minä tarkoitan juuri sitä. Ette tekään voi sitä uskoa, koska +se on niin mahdotonta. Ja ruveta äkkiä rakastamaan aasin päätä ilman +mitään muuta syytä kuin että hänen silmiään oli sivelty jollakin +kasvinesteellä. Ei, neiti Mann, se on ehdottomasti naurettavaa." + +"Minä otaksun teidän luulevan itseänne täysin päteväksi sitä +arvostelemaan", sanoi neiti Mann ratkaisevaan tapaansa. Hän oli +vasta äsken päässyt korkeakoulusta ja käytti usein hyvin ivallisia +persoonallisia huomautuksia, herättääkseen oppilaissaan rakkautta +kirjallisuuden kauneuksia kohtaan. + +Dids ei välittänyt hänen puheistaan, kun oli taas vaipunut haaveilevaan +raukeuteensa. Mitä hän huoli muista ihmisistä! Tämän jälkeen hän +teeskenteli kirjallisuustunneilla ehdotonta alistumista kaikkeen, mitä +neiti Mann sanoi. "Kyllä, neiti Mann", mumisi hän mukautuvasti kuin +tuhannen penikulman päästä. + +Ja: "Niin, herra Leonard", lempeällä äänellä katsellen hänen ryppyjään +ja harmaantuvaa tukkaansa ja ihmetellen, oliko hän milloinkaan ollut +nuori ja kosketuksesta värähtelevä, kävellessään jonkun rinnalla. + + * * * * * + +Koulun perinnäistapojen mukaan heillä oli Lincolnin syntymäpäivänä +harjoituksia — soittoa ja eräs puhuja kaupungista. Kello kymmenen +aikaan aamulla oppilaat marssivat kokoussaliin, alempien luokkien +oppilaiden ravatessa pienillä jaloillaan kiihkoissaan siitä, +että saivat poistua omilta luokiltaan lukuaikana, ja pitkien +korkeakoulupoikien laahustaessa sisään, kädet housuntaskuissa, +ikävystyneinä jo edeltäpäin näihin ylimääräisiin jaaritteluihin. + +Soitannon opettaja oli harjoittanut useita erityisiä soittokappaleita, +ja kaikki koulun kuoroon kuuluvat oppilaat istuivat eturiveissä hyvin +innostuneina, kylmäkiskoisesta ulkomuodostaan huolimatta, koska heillä +oli tärkeä osa ohjelmassa. He olivat jo unohtaneet, kenen syntymäpäivää +nyt vietettiin, eikä heidän mielessään tällä hetkellä ollut muuta kuin +se toivo, että sopraanot laulaisivat korkeat nuotit hieman paremmin +tällä kertaa kuin viime harjoituksissa. + +Herra Elliott, koulun johtaja ja heidän maailmaansa komentava kenraali, +marssi lavalle vieden sinne mukanaan pitkän vanhan miehen, hyvin +suoran, hyvin vaikuttavan ja kauniimmin pukeutuneen kuin kukaan oli +Gilmanvillessä. Hänen asentonsa, kun hän seisoi siellä valkoinen pää +komeasti pystyssä, pani hänet näyttämään historialliselta henkilöltä. +Hän katseli uteliaasti ja tarkasti kaikkien näiden neljänsadan lapsen +kasvoihin, kun he totellen herra Elliotin antamaa merkkiä nousivat +seisaalle osoittamaan kunnioitusta hänelle, jota he eivät ollenkaan +tunteneet, sillä vaikka herra Elliott olikin kymmenen päivää sitten +ilmoittanut heille puhujan nimen, oli heidän mieleensä silloin painunut +vain se, ettei helmikuun kahdentenatoista päivänä olisi mitään +lukemista kymmenestä yhteentoista. Se oli niin tärkeätä, että senvuoksi +kannatti melkein käydä harjoituksissakin. Nyt kun heihin suuntautui +tuo ihan suora katse hyvin läpitunkevista teräksenvärisistä silmistä, +istuivat he suorempina koettaen muistella, mitä herra Elliott oli +sanonut puhujasta. + +Dids oli ihan hätkähtänyt osakseen tulleesta eloisasta katseesta. +Hänestä tuntui siltä kuin puhuja olisi todella nähnyt hänet, todella +kiinnittänyt häneen huomionsa. Kuka hän siis olikaan? Oliko herra +Elliott sanonut häntä jonkun yliopiston rehtoriksi? Vai oliko hän +joku kuuluisa kemisti? Vai korkeimman oikeuden tuomariko? Kun he +istuutuivat, kuiskasi hän Florence Ringille: "Keneksi herra Elliott +sanoikaan...?" + +Kuullessaan hänen ensimmäisen sanansa Florence kohotti kulmiaan ja +hartioitaan merkiksi, ettei hänelläkään ollut siitä aavistusta. +Esitykset alkoivat. + +Dids lauloi mielellään mukana kuorossa. Kun hän istuutui laulettuaan +oikein sydämensä pohjasta Olaf Trygvasonin altto-osan, tunsi hän +olevansa kuin eri ihminen. Soitto tunkeutui aina Didsin läpi täyttäen +hänet kokonaan sävelillään. Se karkoitti kaiken muun hänen mielestään, +niin että hän sen loppuessa tunsi olevansa ihan tyhjä ja avoin +seuraavalle aistimukselle. + +Seuraava aistimus, joka suuntautui häntä kohti, oli puhujan ääni. +Se oli kuin urkujen kumea sävel. Gilmanvillen asukkailla oli yhtä +vähän ollut sellaista ääntä kuin heillä oli sellaisia vaatteitakaan. +Jokainen kokoussaliin saapunut istui hyvin hiljaa, kuunnellen tuota +ääntä, vain muutamien tarkatessa hänen sanojaan. He eivät yskineet +eivätkä siirrelleet jalkojaan, kuten tavallisesti tekivät esitelmien +aikana, eivätkä katselleet taakseen nähdäkseen, kuka sieltä näin +myöhään tuli. Dids kuunteli hartaasti muiden kanssa, ja vaikkei hänkään +useimpien muiden lasten tapaan olisi kyennyt kertomaan, mitä tuo +sointuva, sivistynyt ääni oli sanonut hänelle, tunsi hän kuitenkin +sen sanoneen melko paljon. Nähtävästi he tunsivat kaikki samaa, sillä +kun he poistuivat kokoussalista esitysten loputtua, kävelivät kaikki +pienet lapset hiljaa, ja kaikkien vanhempien lasten kasvot näyttivät +haaveellisilta. + +Didsin ja kaikkien muidenkin kuoroon kuuluvien oppilaiden oli pakko +odottaa omaa merkkiään voidakseen nousta ja lähteä pois, kunnes +alempien luokkien oppilaat olivat poistuneet käytävistä. Hänen +hämmästyksekseen, juuri kun he vihdoinkin saivat nousta seisaalle +lähteäkseen, kääntyi herra Elliott, joka oli jutellut vanhan, etevän +puhujan kanssa, häneen päin ja kurottautunut lavan reunan yli +huomautti: "Voitteko viipyä vielä hetkisen? Tohtori Levering haluaa +puhella kanssanne." + +"Minunko kanssani?" kysyi Dids katsoen olkansa yli saadakseen varmuuden +siitä, ettei herra Elliott puhunut jollekulle hänen takanaan. + +"Niin. Tulkaa tänne sivuportaita myöten, että saan esitellä teidät", +sanoi herra Elliott. + +Niinpä sitten tapahtui, että viimeiset korkeakoulupojat ja tytöt, +kääntäessään päätänsä menossa halliin, näkivät hämmästyksekseen Dids +Bascombin seisovan lavalla ja tervehtivän kädestä sitä herraa, joka oli +äsken puhunut. "No, mitä sinä tiedät tuosta?" kysyivät heidän kohotetut +kulmakarvansa toisiltaan, kun he marssivat pois eri saleihinsa. + +Dids itsekin oli suunnattomasti hämmästynyt. Olihan perin kiihoittavaa +seisoa siellä johtajan ja toiselta paikkakunnalta saapuneen kuuluisan +miehen rinnalla, jonka pitkä vartalo Didsin mielestä näytti +juhlalliselta ja arvokkaalta senvuoksi, että se tällä haavaa oli hänen +maailmansa keskus. Mitä ihmettä se herra aikoi hänelle sanoa? + +Herra Elliott, jonka muuan viittaileva vahtimestari kutsui pois +lavalta, jätti koulutytön ja vanhan herran kahden kesken. + +Nyt, kun he seisoivat näin vastakkain, Dids tunsi hänestä säteilevän +elävän voiman vaikutusta. Hänen sydämensä alkoi sykkiä nopeasti, ja +hän tuijotti vanhaan herraan jäykästi pelästyneillä, melko suuriksi +auenneilla silmillään. Vieras taivutti valkoisen päänsä lähemmäksi +kukoistavia kasvoja ja sanoi hiljaa: "Minua hämmästytti niin kovasti +yhdennäköisyys teidän ja erään rakkaan nuoruudenystäväni välillä, jota +rakastin lapsuudestani saakka ja jonka kanssa asuin yliopistossa, että +kysyin teidän nimeänne. Se on sama kuin hänen." + +Hän keskeytti ja näytti epäröivän kuin pelkäisi kysymyksen lausumista; +sitten hän sanoi syvällä äänellä: "Oletteko sattumalta John +Bascombin pojantytär?" Hän lausui tuon nimen sellaisella erityisellä +äänenpainolla kuin se olisi hänestä muita nimiä erilaisempi. + +Siitä hetkestä alkaen, kun vieras puhutteli häntä, oli vanhan miehen +täyteläisen ja magneettisen persoonallisuuden pelkkä läheisyys tehonnut +Didsiin sydänjuuria myöten, hän oli vielä kypsymätön, vaikutuksille +altis ja kokemuksista kovettumaton. Hänen kysymyksensä ja tutun nimen +lausuminen niin hellästi kuin se olisi pyhä, järkytti häntä niin, +ettei hän voinut puhua mitään. Hän nyökkäsi vain mykkänä, tuijottaen +vierasta silmiin ja saaden niistä omaansa hakevan nuoruuden nopealla, +ahneella tavalla enemmän elinvoimaista ainesta elämänkatsomukseensa +kuin monista perättäisistä viikoista. Se virtasi häneen, tämä uusi, +heti hyväksytty elämän aines; hänen omansa tuli hakemaan häntä. Jokin +tuntematon sopukka hänen sydämessään oli ollut tyhjä ja odottanut juuri +tätä kultaista virtaa, tätä syvyyksien ja suuruuden käsittämistä... Se +ei voinut milloinkaan enää olla tyhjä. + +Hän ei tajunnut vähääkään siitä, mitä hänelle tapahtui. Hän tunsi vain +haluavansa itkeä, mutta tiesi samalla, ettei se sopinut. + +Vanha mies katsoi häneen kuin matkojen päästä ja hymyili kuin hän olisi +aina tuntenut hänet. Dids ei voinut siirtää katsettaan hänestä. Kun +hän nyökkäsi, syventyi vieraan katse. Hän puristi Didsin käden omaansa +voimakkaasti ja lämpimästi ja sanoi: "En voi toivottaa teille mitään +parempaa, kuin että teistä kehittyisi samanlainen nainen kuin hän oli +mies." + +Se kuulosti Didsiltä rukoukselta. Häntä halutti nyt yhä enemmän itkeä. +Mutta hän puri vain huultaan ja nyökkäsi ääneti ikäänkuin jälleen +yhtyisi hänen sanoihinsa, vaikkei nyt kuullutkaan muuta kuin syvän +tunteellisen äänen kaikua. Vasta monen tunnin kuluttua hän oikeastaan +kuuli hänen sanansa. + +Hallien kellot alkoivat kovasti kilistä. Herra Elliott ilmestyi äkkiä +takaisin. "Ah, tuo on hänen luokkakellonsa!" sanoi hän hermostuneesti. +_"Me emme saa myöhästyttää häntä luokalta!"_ + + * * * * * + +Luento käsitteli englantilaista kirjallisuutta, ja lausuminen oli jo +alkanut. Florence King töhersi jotakin paperipalaselle ojentaen sen +Didsille. "Mitä taivaan nimessä hän sinusta tahtoi?" + +Dids kirjoitti takaisin: "Hän oli tuntenut isoisäni." + +Florence nyökkäsi, hänen uteliaisuutensa tyyntyi, ja hänen +harrastuksensa tähän asiaan lakkasi äkkiä. Hän lähetti Didsin +selityksen kaikille muille samassa rivissä istuville ja kaikki +nyökkäilivät pettyneen näköisinä, koska siihen, mikä oli näyttänyt niin +jännittävältä, olikin vain niin jokapäiväinen ja epädraamallinen syy. + +Anton Zaleski nousi seisaalle ja luki ääneen happamesti ja +häpeilevästi, jollainen tapa on hyväksytty kouluissa korjaamaan +runouden tyhmyyksiä: + + "Kun hänet kohtasin mä metsäss' äsken + en malttanut ma olla sättimättä: + hän lemmittynsä päähän karvaiseen + kukista kietoi tuoreen seppeleen." + +Kun hän istuutui, ojensi lähin oppilas hänelle tottuneen ovelasti +Didsin ilmoituksen, jolloin hänkin nyökkäsi hieman pettyneen näköisenä. + +Kukaan ei sitten puhunut Didsille siitä uudestaan. Se haihtui heti +jokaisen mielestä. + +Puolenpäivän aikaan Dids käveli kuten tavallisesti, mummon kanssa +koulusta kotiin. Hän tiesi, ettei mummo ollut nähnyt tätä kohtausta, +sillä hän oli poistunut salista viidennen luokkansa mukana ensimmäisten +joukossa. Mutta vaikka hän tiesi, että mummo olisi äärettömästi +innostunut siitä, tuntui hänestä siltä kuin hänen olisi vaikea siitä +puhua. Mutta miksi? Oliko syynä ujous vai kykenemättömyys löytää +oikeita sanoja? Ehkä hän ei vielä tiennyt, mitä itse tunsi siitä +tai millaisella äänenpainolla pitäisi siitä mainita. Hänestä oli +tarpeellista säilyttää sitä omana tietonaan jonkun aikaa, kunnes se +asettuisi rauhaan eikä enää näyttäisi niin omituisesti erilaiselta kuin +kaikki muu, mitä hänelle oli ennen tapahtunut. Hän avasi monta kertaa +suunsa kertoakseen mummolle, mutta alkoikin aina puhua jostakin muusta. +Hän ei voinut ymmärtää, kuinka aloittaisi. + +Se säilyi kuitenkin niin pysyväisesti hänen mielessään, että hän +hämmästyi, kun illallisaika koitti ja päivä oli mennyt. Hänen +ajatuksensa olivat kääntyneet niin sisäänpäin, ettei hän muistanut, +mitä oli tehnyt. Mutta hän tiesi, että hänen tosiaan piti kertoa se +mummolle, eikä se enää tuntunut niin vaikealtakaan. Juuri niinkuin +hän oli ajatellut: Se oli painunut hieman enemmän muiden vaikutelmien +tasalle. Kun he pesivät astioita illalla, sanoi hän: "Mummo, se tohtori +Levering, joka puhui tänään, kutsui minut lavalle ja kysyi minulta, +olenko minä John Bascombin pojantytär. Ja kun myönsin olevani, sanoi +hän tunteneensa isoisän ollessaan yliopistossa." + +Hän oli tiennyt mummon innostuvan asiaan. Mutta hän ei ollut +uneksinutkaan, että mummo voisi muuttua tuollaiseksi... kalpeaksi ja +hurjaksi, käsien jäykistyessä sen lautasen ympärille, jota hän piteli +käsissään. Hän käänsi päätänsä hitaasti. + +"Mitä sinä sanoitkaan, Dids?" kysyi hän kuin ei olisi uskonut korviaan. + +Kun Dids oli toistanut uutisensa, kuivasi mummo nopeasti kätensä ja +kiiruhti puhelimeen. Dids kuuli hänen puhuvan nähtävästi herra Elliotin +kanssa. Hän hengitti niin kiivaasti kuin olisi juossut. "Puoliyhdeksän +junassako? Onko hän jo matkalla asemalle? Siinä tapauksessa ehdin +puhella hänen kanssaan vähän aikaa. Kyllä minä kiiruhdan." Hän ripusti +kuulotorven paikalleen ja huusi Didsille: "Nopeasti, nopeasti nyt! Ota +pian päällystakkisi", ja alkoi kiskoa omia päällysvaatteita ylleen. + +Tuokion kuluttua he olivat ulkona, juoksivat raitiovaunua kohti ja +kymmenen minuuttia myöhemmin poistuivat siitä aseman edustalla. + +Kaikki tämä hämmästytti Didsiä, ja mummon kasvojen ilme suorastaan +peloitti. Mummo oli sennäköinen kuin ei tietäisi maailmassa olevankaan +muita ihmisiä. Hän nieleskeli pitkään, availi ja puristeli nyrkkiin +käsiään ja näytti niin omituiselta. Dids pelkäsi hänen tekevän +jotakin kummallista, mikä panisi ihmiset tuijottamaan häneen. Hän +oli sennäköinen kuin voisi purskahtaa itkuun milloin tahansa. Mutta +Dids otaksui luonnollisesti, etteivät niin vanhat ihmiset kuin mummo +osanneet itkeä. Hän ei ollut milloinkaan nähnyt mummon vuodattavan +kyyneliä tai näyttävänkään olevan itkemäisillään. Didsin mieleen ei +ollut ennen juolahtanut, että mummo voisi tuntea erikoisesti jotakin +— kuten itkemishalua tai sen torjumista. Ajattelematta sitä lähemmin +hän oli aina pitänyt varmana, että mummon tunteet olivat kaikki +kuolleet jo aikoja sitten. Hänen oli nyt kiusallista istua vastapäätä +raitiovaunussa ja katsella outojen tunneaaltojen liikuttamia tuttuja +kasvoja, jotka hän oli aina nähnyt niin tyyninä ja hymyilevinä ja +vakavina. Hän toivoi, ettei mummo vain purskahtaisi itkuun näin +julkisessa paikassa. Mitähän ihmiset siinä tapauksessa ajattelisivat? +He tietysti tuijottaisivat häneen ihmeissään ja tuijottaisivat nytkin, +jos vain sattumalta katsoisivat mummon kasvoja, vaikka hän istui niin +suorana ja hiljaa. Mikä häntä oikeastaan vaivasi? Olihan isoisä ollut +kuolleena jo kymmeniä vuosia. Dids oli aina otaksunut, ettei mummo +häntä enää muistellut. + +He eivät nähneet tohtori Leveringiä odotussalissa. Kello oli jo +kaksikymmentä minuuttia yli kahdeksan. Juna lähtisi kymmenen minuutin +perästä. Mummo katseli ympärilleen ensimmäisen, toisen ja kolmannenkin +kerran, tarkaten vuoron perään kaikkia ihmisiä. Sitten hän meni +lippuluukulle, ja Dids kuuli hänen kysyvän erästä pitkää, vanhahkoa +herraa. Lippujen myyjä oli muistavinaan vanhan herrasmiehen menneen +suoraan ovesta laiturille kuin tupakoimaan. + +Mummo riensi salin läpi, jossa monet ihmiset nyökkäilivät hänelle +ja sanoivat: "Hyvää iltaa, rouva Bascomb", mutta hän ei näyttänyt +heitä huomaavankaan, vaan meni ovesta laiturille Didsin kanssa. Pitkä +rivi sähkölamppuja loi kylmää, valkoista valoaan kylmään, mustaan +keskitalven yöhön. Vain muutamat ihmiset uhmasivat pakkasta, pari +asemamiestä kärryineen, joka oli täynnä matka-arkkuja, ja muuan +edestakaisin kävelevä nainen, jolla oli pieni koira mukanaan. Ei mitään +tohtori Leveringiä — ah, kyllä, laiturin kaukaisimmassa hämärässä +päässä joku pitkä epäselvä hahmo. + +Mummo käveli niin nopeasti häneen päin, että melkein juoksi. Dids +seurasi häntä hirveästi hämillään ja häveten mummon vuoksi. Mitä +tuollainen hieno, kuuluisa mies kuin tohtori Levering ajattelisikaan +heistä, kun he tunkeutuivat tällä tavalla hänen luokseen? Ja mummo oli +niin vanha ja vaatimattomasti puettu, ja päässään hänellä oli muuan +hirveimmistä hatuistaan. Dids katui, että oli lainkaan lähtenyt mukaan, +ja toivoi voivansa erota mummosta, niin ettei hänen tarvitsisi ottaa +osaa siihen kiusalliseen kohtaukseen, joka oli tulossa. + +Kun tohtori näki mummon tulevan luokseen, kääntyi hän, ja kun mummo oli +lähempänä, kohotti hän hieman hattuaan valkoiselta tukaltaan, näyttäen +hämmästyneeltä ja Didsin mielestä, melko vastahakoiselta ja ylpeältä. + +Mummo ei aloittanut millään kohteliaisuudella, kuten sanomalla "Hyvää +iltaa" tai "Suokaa anteeksi", vaan kysyi suoraa päätä hyvin hiljaisella +äänellä kuin olisi pahasti hengästynyt: "Onko totta, että te tunsitte +mieheni? Että tunsitte John Bascombin?" + +Tohtori Leveringin kasvot muuttuivat, niin että hän oli ihan eri +henkilön näköinen. Hän otti hatun päästään, ojensi kätensä mummolle +ja sanoi samalla urkumaisella äänellä, joka oli kajahdellut Didsin +mielessä koko päivän: "Onko tämä John Bascombin leski? Tätä naistako +John Bascomb rakasti?" + +Ja silloin, juuri niinkuin Dids oli pelännyt, mummo alkoi itkeä, +vieläpä niin kovasti, ettei kyennyt puhumaan, ja hänen koko ruumiinsa +vapisi, mutta hän ei peittänyt kasvoja käsillään. Hän ei kääntänyt +silmiään tohtori Leveringin kasvoista. Dids oli iloissaan siitä, että +he olivat niin kaukana pimeässä, missä kukaan ei voinut heitä nähdä. +Hän tunsi olevansa hirveästi järkytetty, kun mummo itki noin, hänen +voimatta pyytää, että hän piilottaisi näkyvistä kyynelten kostuttamat +kasvonsa, joita nyyhkytykset vääristivät. Mummo koetti nyt puhua, +mutta Dids ei saanut selville hänen puheestaan muuta kuin että hän +katkonaisesti toisteli yhä samaa: "Te tunsitte Johnin. Te tunsitte siis +Johnin. Siitä on kulunut pitkä... niin kovin pitkä aika... kun olen +puhutellut henkilöä, joka on tuntenut Johnin." + +Tohtori Levering puristi nyt mummon kättä molemmin käsin. Hänkin koetti +lausua jotakin, mutta vaikka hän ei itkenytkään, vapisi hänenkin +äänensä. Dids kuuli hänen sanovan: "Te siis olette John Bascombin +leski", ja vetävän syvään henkeään. Sitten hän jatkoi: "Minä olen +muistissani seurustellut hänen kanssaan koko tämän päivän, koska näin +hänen henkensä katsovan minuun hänen pojantyttärensä silmistä..." Hän +ojensi kätensä vetääkseen Didsin lähemmäksi. "Minä ajattelin hänen +syvää kirkasta katsettaan. Tuntuu ihmeelliseltä nähdä sen vielä elävän +uudessa ihmisolennossa." + +Hän kääntyi takaisin mummon puoleen, joka kömpelösti pyyhki kyyneliä +silmistään, jotta voisi katsoa tohtoriin. "Juuri silloin, kun tulitte +minua kohti, ajattelin häntä taas ja kyselin itseltäni, olinko elänyt +niin, etten pelkäisi nyt katsoa vielä kerran John Bascombia silmiin." + +Ikäänkuin hänen sanansa olisivat suorastaan lyöneet, rouva Bascomb +päästi voihkaisun, niin, että Didsin sydän säpsähti. "Ei... ah, ei! Voi +tätä kurjuutta!" huusi hän ojentaen kätensä kuin puolustaakseen itseään. + +Dids oli pelästynyt. Mummo näytti niin omituiselta. Tuntui +mahdottomalta, että tuo voi olla hänen oma rauhallinen mummonsa — tuo +toivoton vanha nainen, joka seisoi hämärässä vääristynein ja kyynelistä +kimaltelevin kasvoin. + + * * * * * + +Kaukana radalla he näkivät veturin merkkilyhdyt. Ne kiskot, joiden +vieressä he seisoivat, alkoivat jymistä. + +Tohtori Levering sanoi: "Kuulkaapa rouva Bascomb te olisitte varmasti +ylpeä saadessanne katsoa hänen silmiinsä, kun teillä on kasvatettavana +tällainen hieno tyttö hänen henkensä perijäksi. Minä olen tänään +kuullut millainen johtaja hän jo on ja kuinka hartaasti te häneen +olette kiintynyt." + +Junan kolina kävi kovemmaksi. Mummo tarttui vanhan herran käteen ja +sanoi kiihkeästi: "Niin niin... minulla ei olekaan muuta... minä olen +koettanut... pojantyttäreni tähden..." + +Vaunujen pyörät sivuuttivat kolisten kiskojen vaihteet ja +merkkilyhtyjen valot häikäisivät heidän silmänsä. "Hänestä tulee Johnin +kaltainen, eikö tulekin?" huusi mummo lähestyvän junan kolinan läpi — +tai ne olivat ne sanat, jotka Dids luuli kuulleensa hänen sanoneen kun +koko asema heräsi äkilliseen meluun jonkun huutaessa käheästi jonkin +ilmoituksen junasta ja ovien lennähtäessä auki odotussalista syöksyvien +matkustajien tieltä. + +Tohtori Levering kääntyi ja samassa Dids näki hänen kumartuvan +puoleensa ja tunsi suutelon otsallaan. Sitten hän näki tohtorin +katsovan taas mummoon, näki hänen huultensa liikkuvan, mutta juna +kolisi nyt jyristen heidän ohitseen ja hän kuuli vain: "Niin kyllä +hänestä..." + +Ja sitten hän oli poissa. Ihmisiä matkalaukkuineen hääräili heidän +ympärillään tyrkkien heitä ja huudellen toisilleen Dids ja mummo +peräytyivät pois joukosta nurkkaan, joka oli niin pimeä etteivät he +voineet nähdä toisiaan. + +Mutta Dids tunsi mummon painautuvan häneen kuin pelkäisi kaatuvansa. +Hän kiersi käsivartensa lujasti mummon ympärille, jäykisti ruumiinsa +voimakkaaksi ja tunsi laihan ja vanhan vapisevan ruumiin painon +raskaaksi nuorille voimilleen. + +Kuinka kovasti mummo painautuikaan häneen kiinni! Vai johtuiko se hänen +oman syleilynsä lujasta otteesta? He olivat kuin yksi ihminen. Hän +tunsi kyynelten kostuttavan poskiaan. Olivatko ne hänen? Vai mummonko? +Miksihän itkisi? + +Tätä siis merkitsi... rakkaus. + +Hän oli iloinen siitä, että he saivat olla täällä pimeässä missä ei +kukaan voinut nähdä heitä kunnes mummo rauhoittuisi hieman. Eikä mummo +enää vapissutkaan niin kovasti nojatessaan raskaasti Didsiin pää hänen +olkapäällään. + +Vienona ja viileänä tuntui otsalla suudelma vanhalta herralta, joka +oli rakastanut hänen isoisäänsä ja sanonut antaessaan hänelle tuon +pyhittävän suudelman, että hänestä tulisi sen ystävän kaltainen, jota +hän oli hellinyt. Mitä suutelo toi hänen mieleensä? Hän ei voinut +muistaa. + +Kuinka kummalliselta tuntuikaan että mummo nojautui _häneen_? + +Täällä oli liian kylmä mummolle. Hänen omatkin jalkansa olivat kuin +jäätä. + +"Tule nyt, mummo" sanoi hän hiljaa, "ehkä meidän on parasta lähteä +liikkeelle..." + +"Kyllä, kyllä, kultaseni" sanoi mummo alistuvasti, "meidän on parasta +nyt lähteä kotiin". + + * * * * * + +Seuraavana aamuna, kun hän ja mummo erosivat toisistaan +koulurakennuksen pääoven sisäpuolella, lähestyi Didsiä hallin poikki +muuan omistavasti hymyilevä pitkä, hontelo, näppyinen poika. Dids +katsoi häneen ja näki hänet, näki hänessä julmasti kaikki, komeilevan +sormuksen hänen likaisessa sormessaan, huonosti sopivan norfolkilaisen +puvun, joka peitti rumasti hänen litteän rintansa, hänen ilmeensä, +jossa oli puolittain maalaismaista kömpelyyttä ja tylsää itserakkautta, +hänen laahaavan käyntinsä ja hänen silmiensä himokkaan ja raa'an ilmeen. + +Se oli Tug Wagner. Noiden kalpeiden, velttojen huulien antaman suutelon +hän oli kerran ottanut vastaan... Se ajatus värisytti häntä. Mielessään +hän vihaisesti moitti poikaa siitä häpeämättömyydestä, että hän vielä +jatkoi olemassaoloaan. + +Dids katsoi häneen ivallisesti vihaisilla nuorilla silmillään ja +kääntyi ylpeästi poispäin. + +Pojan omahyväiset, itsetietoiset kasvot muuttuivat naurettavasti. Hänen +suunsa loksahti auki. "Mikä sinua vaivaa, Dids?" kysyi hän. + +"Ei mikään", vastasi Dids kuivasti. + +"Minä aioin sopia sinun kanssasi siitä, että me lähdemme iltapäivällä +Petersiin juomaan lasillisen kultakermaa", esitti hän. + +"Ei, kiitoksia", sanoi Dids häijysti. "Minä olen kyllästynyt noihin +kuvottaviin iänikuisiin juomiin!" + +"Mutta, Dids..." sanoi poika tunteellisesti, alentaen ääntään +ja käyttäen erityistä, tuttua äänenpainoa. Dids katsoi häneen +tahtomattaankin. Hänen silmissään oli ahmiva ilme, ja Dids huomasi +hänen siirtyvän vielä lähemmäksi. + +Dids kuohahti. Kuinka Tug _uskalsi_? "Oh, mene tiehesi äläkä vaivaa +minua!" sanoi hän töykeästi. + +Poika hätkähti. "Mutta miksi, Dids..." änkytti hän, hämmästyneen tuskan +pyyhkiessä pois hänen kasvoistaan tyhmyyden ja raakuuden, niin että hän +näytti säälittävältä kuin loukkautunut pikku poika. + +Dids ei halunnut suoda hänelle enää katsettakaan. Peloittavan +paatuneena hän lausui lopullisen tuomionsa, kohauttaen hartioitaan: +"Voi, sinä hermostutat minua aika lailla! Minä en halua seurustella +enää sinun enkä kenenkään toisenkaan pojan kanssa!" + +Hän käveli hallin päähän reippaasti kevein askelin. Luentosalin +ovella hän näki ryhmän tyttöjä ja poikia; se oli hänen oma vanha +toverijoukkonsa urheiluissa ja leikeissä. He odottivat häntä. Dids +paransi vauhtinsa loikkimiseksi ja hyppimiseksi ja liittyi heihin +hyökäten. He näyttivät hänestä hyviltä. Hän otti heidät jälleen +valtaansa ja tiesi heidän pitävän siitä, niinkuin hän itsekin piti. +"Te näytätte kovin huolestuneilta", sanoi hän iloisesti: "mikä nyt on +hätänä?" Hänen äänessään oli entistä tarmokasta varmuutta, että tässä +oli sellainen tyttö, joka voi korjata asiat, vaikka ne olisivatkin +kuinka hullusti tahansa. + +Florence King kiersi käsivartensa hänen kaulaansa draamallisesti ja +vaikeroi: "Meillä on tentti Englannin kirjallisuudessa tänään, eikä se +ilkeä vanha noita ilmoittanut sitä ennemmin." + +Muuan poika sanoi synkästi: "Minä en ole edes lukenut läpi sitä +kirottua vanhaa näytelmää."— "Oletteko te jo lukeneet viimeisen +näytöksen?" kysyi toinen. + +Dids ei joutunut päästään pyörälle eikä tuhlannut aikaansa valituksiin. +"En minä ainakaan ole", sanoi hän kylmästi, "mutta tenttihän on +vasta kello kolme iltapäivällä". Hän katsoi kelloon ja alkoi sitten +näppärin sormin aukoa kirjapinkkansa nauhoja. "Meillä on nytkin vielä +viisitoista minuuttia aikaa ennen soimista, ja voimme vuorotellen lukea +toisillemme ruokasalissa. Minä jään tänään tänne väliaterialle. Ja +sitten voimme vuorotellen lukea..." Hän näki suunnitelmansa valmiina +edessään ja nyökäytti päätänsä luottavaisesti. Tytöt näyttivät +rauhoittuvan. Dids pelastaisi kyllä heidät kaikki, kuten aina ennenkin. +Muuan huusi olkansa yli eräälle vastatulleelle: "Tule tänne, Retta! +Dids aikoo auttaa meitä pänttäämisessä, niin että pelastumme Englannin +kirjallisuuden tentistä." + +"Mihin viimeksi jäimme?" kysyi Dids, seilailen kirjansa lehtiä. + + "Lumottu katse hirviöstä kääntyy pois, + kuin kaikki jälleen ennallansa ois." + +"Oliko se siinä? Ei, nyt muistankin, että me olimme jo paljon +kauempana." + + "Unohda öinen ilve, tai jos muistat, + se olkoon vain kuin häijy painajainen. + Taas ollos niinkuin ennenkin ja katso, + maailma kaikkineen on vielä samanlainen. + Dianan umppu sai sen ihmeen aikaan, + Kupidon kukka vielä yhtyi taikaan. + Unesta nouse, armas kaunokainen!" + +"Kuulehan nyt, Dids", sanoi Florence King keskeyttäen hänet, kun pääset +johonkin sellaiseen riviin, joka sinun mielestäsi on oikein hyvä, +ilmoita se minulle, niin että voin opetella sen ulkoa. Tentissä tulee +varmaankin olemaan sellainen kysymys, että pitää lausua jokin säe, +josta erityisesti pitää, enkä minä koskaan tiedä, mitä minun pitää +sanoa, kun opettaja sitä kysyy. Minun mielestäni se on englanninkielen +tenttien ilkeimpiä puolia." + +"Varmasti", sanoi Dids. "Minä haen sinulle paljonkin sellaisia. Tässä +on esimerkiksi jotakin ihanaa, persikoita ja kermaa suuhusi... + + "Liekö kummaa vaiko totta: kaikenlaisiin + satuihin en vain usko enkä keijukaisiin." + +"Mutta siinähän on kaksi riviä", vastusti Florence. "Kumman niistä +lausun?" + + * * * * * + +Didsillä ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, miksi hän oli niin +äkkiä alkanut inhota Tugia. + +Rouva Bascombilla taas ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, että +Dids joskus oli tuntenut vetovoimaa siihen poikaan tai sentapaisiin. + + + + +XXXV + + +Valoisa vuosikymmen, joka oli tuntunut niin pitkältä ja vaihtelevalta +Didsistä ja johon todella mahtui melkein kaikki se elämä, jonka +viisitoistavuotias tyttö voi muistaa, oli ollut rouva Bascombille ihan +erilainen. Mitä häneen itseensä tuli, olivat nämä vuodet sivuuttaneet +hänet kuin uni. Hän oli tänä ajanjaksona kiinnittänyt niin vähän +huomiota itseensä, tuskin tunsi eläneensäkään persoonallisesti. Mutta +Ralph ja Dids olivat eläneet ja muuttuneet. Kun hän katseli heitä +totesi hän, että kymmenen vuotta oli todellakin vierähtänyt siitä +huhtikuusta vuonna 1914, jolloin Lottie oli ruvennut makuulle. + +Siihen aikaan Ralph oli ollut seitsenkolmattavuotias, jo kuusi vuotta +naimisissa. Hän työskenteli vieläkin siinä kirjapainossa, missä oli +sattumalta saanut toimen erotessaan yliopistosta, eikä näyttänyt saavan +työstään loistavaa menestystä. "Huh, kuinka minä vihaan sitä!" sanoi +hän silloin tällöin, vetäessään päällystakkia ylleen aamuisin. Mutta +tämä huudahdus oli pikemminkin alistumista kuin kapinaa. Se polkumylly +vaati häneltä komentavasti toisen jännittävän askelen toisensa +jälkeen. Hänessä ei ollut kyllin elinvoimaa jäljellä kapinan tekoon. +Tuskinpa hänessä oli koskaan ollut kapinallisuutta, ja hänen elämänsä +siitä asti, kun hän meni naimisiin, oli tukahduttanut senkin pienen +taipumuksen, joka hänellä lienee alkuperin ollut. Mies, jolla oli vaimo +ja kuusivuotias lapsi — ja nykyään vuoteen omaksi joutunut vaimo — +kuinka hänellä olisi ollutkaan varaa kapinoimaan? + +Seitsenkolmattavuotiaan Ralphin kasvot olivat muistuttaneet sellaisen +rahan himmennyttä, tahriintunutta ulkomuotoa, joka on liian pehmeää +metallia, voidakseen vastustaa kolhivan käytännön kulutusta. Vain +lauantai-iltapäiväisin hänen lähtiessään johonkin pallokilpailuun +kirkastuivat hänen kasvonsa ennalleen, käyden vilkkaan näköisiksi. +Mutta siitä hänen äitinsä ja perheensä näkivät vain heikon kajastuksen, +kun hän tuli illalliselle ääni käheänä, vaatteet epäjärjestyksessä, +hyväntuulisena, kävellen kevyesti. Lottien raajarikkoisuuden +ensimmäinen vuosi oli ollut rouva Bascombille niin sietämätöntä +huolien, häpeän ja jännityksen täyttämää aikaa, että hän tuskin oli +kiinnittänyt Ralphiin sen enemmän huomiotaan kuin pitänyt huolta +vain siitä, että hän sai ateriansa ajoissa ja että hänen paitansa +ja kauluksensa lähetettiin säännöllisesti pesulaitokseen ja että +hänen nappinsa ommeltiin kiinni. Pitkä käytännöllinen kokemus näissä +asioissa oli lisännyt hänen luonnollista pätevyyttään, niin että hän +hoiti sellaiset yksityiskohdat vaistomaisesti tarvitsematta kääntää +huomiotaan pois sen suunnan uskomattomista pulmista, minne hän ohjasi. + +Lottien raajaukkoisuuden ensimmäisenä vuonna hän oli liukunut +yhdeksännestäviidettä viidenteenkymmenenteen ikävuoteensa ja +siitä, mitä oli jäljellä hänen ruumiillisesta nuoruudestaan, +vanhuutensa alkuun yhtä tietämätönnä ruumiistaan, terveydestään, +persoonallisuudestaan kuin sotasairasvaunujen ajaja pitkin pommien +lakaisemaa tietä. Hän ei todellakaan uskonut pääsevänsä päähän saakka +hengissä ja vielä niin voimissaan, että voisi jatkaa. Jännittyneenä +hän tuijotti sokeasti eteensä pimeyteen, jota hirvittävät räjähdykset +valaisivat, ja koetti, päästäkseen toisesta järkyttävästä hetkestä +toiseen, kestää vielä hieman kauemmin ja ohjata vielä yhden tuollaisen +kuilun ympäri, jollaisia ammotti alituisesti hänen tiellään. Joka aamu, +kun hän heräsi, hän hyppäsi vuoteestaan liiankin tietoisena siitä, +mitä oli tehtävä, eikä saanut miettiä, oliko hän vielä väsyksissä vai +suorastaan sairas. Ja joka ilta, kun hän väsyneenä vaipui vuoteelleen, +oli hänen ainoa tunteensa se hämmästys, että hän vielä oli yhden päivän +pitänyt heidän elämäänsä koossa. + +Mutta toisena kesänä, vuonna 1915, kun Dids oli seitsenvuotias, +hän alkoi hellittää. Samoin kuin jokainen, joka ei kokonaan +epäonnistu uudessa yrityksessä, oli hänkin luonut työtään varten +tekniikan, niin ettei hänen ollut enää pakko jännittää voimiaan +loppumattomaan keksimiseen. Suurin osa siitä, mitä piti tehtämän +Lottielle tai Didsille, oli jo toistunut, jopa montakin kertaa. Kun +rouva Bascomb näki sellaisten asiain tulevan, ei hän enää koonnut +kaikkia mahdollisuuksiaan voidakseen niistä selvitä, vaan tiesi, +mitä milloinkin tarvittiin. Jokseenkin yhtä varmasti kuin hän +opetusvälineistä aina valitsi oikean hän nyt tavoitti kotona oikean +menetelmän jokaisen erityisen vaikeuden voittamiseksi. Hän tiesi, mitä +Lottie tekisi kaikissa niissä oloissa, joita mahdollisesti ilmestyisi; +hän oli arvioinut tohtori Pellin niin tarkasti kuin hänen tarvitsikin; +hän oli saanut selville, kuinka pitkäksi tai lyhyeksi ajaksi Lottie +voitiin jättää yksikseen eri leikkikaluineen, millaisella keskustelulla +hänen piti täyttää ne tunnit, jotka hän istui sairaan luona, ja +millaisilla peleillä ja muilla ajanvietteillä voitiin huvittaa Ralphia +sinä aikana, jonka hän viipyi vaimonsa huoneessa. + +Häneltä oli mennyt melkein vuosi asioiden aineelliseen järjestelemiseen +siitä sekasorrosta, jonka kanssa hän alussa oli hädintuskin +jaksanut taistella, ja sen hän oli saanut toimeen vain hurjilla +ponnistuksilla. Vuoden lopussa Didsillä oli valoisa, hauska pieni +huone ullakon toisessa päässä; Lottien huoneen lasiseinäinen +aurinkoinen parveke oli saatu valmiiksi ja täytetty kukkivilla +kasveilla (ja kuitenkin niistä kolmestatuhannesta dollarista, jotka +hänellä oli ollut säästökassatilillä Harristownista lähtiessään, +oli vielä melkein puolet jäljellä); ja vaikka hän oli huomannut +pätevän naisapulaisen hankkimisen yhtä mahdottomaksi kuin muutkin +gilmanvilleläiset taloudenhoitajattaret, oli hän järjestänyt työt +sopivasti siivoojattaren, vanhan rouva Raderin, ompelijattaren ja erään +oppilaansa leskeksi jääneen äidin välillä; viimemainitun oli pakko +oleskella kotonaan raajarikkoisen lapsensa luona ja ansaita rahaa. +Hän oli taitava keittäjätär ja lähetti Bascombien taloon myöhään joka +iltapäivä pääruokalajin ja jälkiruoan päivälliseksi. Se kausi oli jo +ohi, jolloin rouva Bascombin oli täytynyt työskennellä myöhään yöhön, +saadakseen käsistään sen, mille ei ollut voinut varata hetkistäkään +toivottomien päivätuntiensa kuluessa. + +Niin, kun kesä vuonna 1915 oli alkanut ja Lottien raajarikkoisuuden +ensimmäinen vuosi oli kestetty, huomasi rouva Bascomb jälleen saavansa +joutoaikaa, jollainen tunne oli melkein unohtunut. Tietysti ei +oikeastaan tunninkaan joutilaisuutta — tätä ja oman arvon ylläpitämistä +hänen ei sallittaisi enää koskaan tuntea — mutta eräinä tunteina hänen +ei tarvinnut työskennellä kuuttakymmentä minuuttia kauempaa. Hän oli +huokaisevinaan helpotuksesta ja uskalsi kääntää katseensa omalta +ladultaan muualle, nähdäkseen, mitä oli tapahtunut muille ihmisille, +jotka kulkivat hänen kerallaan tuntematonta kohtaloaan kohti. + +Hänen ei kuitenkaan tarvinnut näin katsoa Didsiin. Pieni tyttönen oli +ollut, kuten aina ennenkin, rouva Bascombin näyttämön keskus. Hän +tiesi paljoa paremmin, mitä oli tapahtunut Didsille tänä ensimmäisenä +ratkaisevana vuonna, kuin mitä oli tapahtunut hänelle itselleen. Hän +ajatteli lasta joka henkäyksellään, ja sinä vuonna Didsissä tapahtunut +muutos valoi kirkasta loistoa siihen kärsimykseen, että hän inhosi +itseään ja vihaisesti puolustautuvana moitti Lottieta, nämä kaksi +olivat hänen ainoat persoonalliset mielenliikutuksensa siltä kaudelta. +Lapsen kehitys toisenlaiseksi oli hänen isoäidilleen kuin auringonnousu +uudelle päivälle, kun se luo viattomat aamusäteensä myllerretylle +merelle, joka vielä vääntelehtii myrskyn jälkeen. + +Dids oli silloin sivuuttanut seitsemännen syntymäpäivänsä ja oli +ikäisekseen melko pitkä ja vahva, ja hänestä säteili elinvoimaa. Hän +oli lopettanut ensi luokkansa koulussa, kävellen tukevana edestakaisin +mummonsa kanssa neljästi päivässä. Hänen toimelias mielensä oli +koulussa tarttunut yhtä ahneesti elämän uuteen ainekseen kuin kaikkeen +muuhunkin uuteen, mitä hänelle tarjottiin. Niin kokenut opettaja kuin +rouva Bascomb olikin, hämmästytti häntä samoin kuin neiti Sterniä, +ensi luokan opettajaa, pikku tytön merkillinen pirteys. "Hän oikein +haluaa oppia!" huudahti neiti Stern, epäuskoisesti ihmetellen sellaista +ilmiötä kouluun lähetettyjen lasten joukossa. "Minun ei tarvitse +lainkaan _opettaa_ häntä. Hän suorastaan sieppaa minulta." + +Se, mitä Dids erittäinkin halusi siepata (kerran arvattuaan, mitä +kirjojen kansien sisällä saattoi olla), oli lukutaito. Tämän +taidon saavuttamiseen hän ryntäsi huutaen kuin sotilas syöksyyn. +Jo kauan ennenkuin hän oikeastaan osasi lukea, hän tavasi kaiken +painetun, mitä sattui hänen silmiinsä, raitiovaunujen ilmoituksista +leivinjauhetölkkien käyttöohjeisiin. Hän kompasteli pisimpien sanojen +yli, teki mitä naurettavimpia arvailuja, sipsutteli, hän kaatui, nousi +jälleen nauraen jaloilleen ja hyökkäsi taas eteenpäin innostuksesta +punottavin poskin. Silloin, kun hänen äitinsä oli joutunut +vuoteenomaksi, hän ei vielä tuntenut kirjaimiakaan. Seuraavana kesänä +hän jo luki mitä kirjaa vain halusi. + +Rouva Bascomb oli ottanut osaa tähän kiihdyttävään saavutukseen ja +myös Didsin hehkuvaan mielihyvään siinä lumotussa maailmassa, jonne +hän oli niin uljaasti raivannut itselleen tien. Hän ja hänen pieni +pojantyttärensä olivat siitä asti tuttuja kävijöitä kansankirjastossa. +Mikä kirja piti Didsille valita seuraavalla kerralla, se kysymys +askarrutti aina rouva Bascombin mieltä, jossa nykyään olikin niin +paljon ajatuksia, että ne alituisesti törmäsivät ristiriitaisina +toisiaan vasten. Häpeään ja vihaan itseään ja miniää kohtaan sekaantui +kummallisesti hänen riemunsa, kun hän näki pienen tytön kiihkeän mielen +saavan voimakasta, suloista ja ytimekästä ravintoa — kaikenlaista +ravintoa, sillä rouva Bascomb piti kyllä huolta siitä, että lapsi +sai yhtä paljon välittömiä elämänkokemuksia kuin kirjastotietojakin, +ja hän kokosi naapuriston lapsia omalle pihalleen silmälläpitonsa +alaisiksi kiikkujen ja hiekkaläjien ja muiden samanlaisten lapsille +sopivien houkuttimien ympärille. Dids ei ollut ennen leikkinyt muiden +lasten kanssa (niiden melu ja mekastaminen kun oli hermostuttanut +Lottieta), mutta hän osasi sijoittua paikalleen heti tässä uudessa +yhteiskunnallisessa elämässä. Alusta saakka hän oli ryhmänsä johtaja +— iloinen, kekseliäs, hyväntuulinen, määräävä ja niin rohkea kuin +leijona pienten tyttöjen elämän pulmissa — kuten esimerkiksi jonkun +hurjistuneen koiran ilmestyessä, jonka tulon olivat jo ilmoittaneet +naapuriston naisten yhtä hurjat huudot, oksan katketessa puusta, johon +he juuri olivat kiipeämäisillään, tai jonkun leikkitoverin saadessa +haavan hänen astuttuaan lasinpalaselle. Sellaisissa tilaisuuksissa Dids +ryhtyi aina vaistomaisesti komentajaksi kalpeana ja jännittyneenä, +mutta maltillisena ja harkitsevana. Hän piti leikkimisestä syventyen +siihen koko tarmollaan. Mutta hän ihaili yhtä paljon niitäkin +hetkiä, jotka hän kulutti lukien. Kuten aurinko imee kastetta, imi +hänkin itseensä kaikkien niiden kirjojen sisällystä, joita rouva +Bascomb taitavasti piti kotona esillä; siellä oli kreikkalaisia +jumalaistaruja ja keltiläisiä satuja, intialaisia kertomuksia ja +kauniita kansanrunoja, Grimmin ja Andersenin satuja ja Lagerlöfin ja +Langin teoksia, Mark Twainin ja Lewis Carrollin leikillisiä juttuja +(kuinka mielellään Dids nauroi!), Dickensin ja Louisa Alcottin +romaaneja, historiallisia kertomuksia ja neuvoja, kuinka eri kapineita +valmistetaan — kaikki kelpasi käytteeksi myllyyn, joka yhä pyöri +uskollisesti akselinsa ympäri Didsin kimaltelevan, tumman pään sisässä. +Hän kasvoi pitkäksi ja voimakkaaksi moraalisesti ja henkisesti samalla +tavalla kuin oli kasvanut ruumiillisesti siitä alkaen, kun oli alkanut +saada ruokaa, lepoa ja rauhaa. Katsoessaan hänen kirkkaihin ja iloisiin +kasvoihinsa hänen isoäitinsä usein ajatteli, että hän oli kuin +nenätinkukka [isokonnatatar?] auringonpaisteessa. + +Mutta sellaisiakin hetkiä tuli, jolloin kirkkaat oliivinväriset kasvot +olivat haaveelliset ja rauhalliset ja tummat silmät suurina, jolloin +runous itse katseli niistä ja rouva Bascomb tunsi sydämeensä putoilevan +kyyneliä, joita ei enää koskaan päästänyt näkyviin. + +Eräänä iltana elokuussa tänä toisena kesänä, kun hän haki Didsiä +maatapanoaikana, hän kiersi takapihallekin. Ilta oli tyyni, lämmin ja +kuutamoinen, ja valkoista sumua kohosi rotkosta talon takaa. Lähellä +tämän hiipivän valkoisen huurun laitaa hän näki pienen tytön, joka +seisoi ja heilutti kädessään pitkää ohutta keppiä tahdikkaasti, +taivutellen samalla hitaasti päätänsä puolelta toiselle. Rouva Bascomb +seisoi hetkisen alallaan ja katseli häntä hämmästyen lapsen kasvojen +kauniista ilmeestä, joka oli täynnä illan suloa ja salaperäisyyttä. Hän +kuuli sanan tai pari siitä, mitä hento ääni mumisi: + + "Kuu on niinkuin kukkanen + taivaan huvihuonehen..." + +Vihdoin, hyvin hiljaa: "Mitä sinä teet siellä, kultaseni?" kysyi +isoäiti. + +Tyttönen säpsähti ja katsoi taakseen nähdäkseen, kuka siellä oli. +Sitten, kuin heräten jostakin toisesta maailmasta, hän sai kasvoilleen +äkkiä sen loistavan hymyn, joka liikutti hänen isoäitinsä sydäntä +tuskallisesti ja hurmaavasti. + +"Minä tein vain hieman taikoja", selitti Dids heti tullen lähemmäksi, +pistäen kätensä isoäidin käteen ja katsoen samalla häneen ilman +itsetietoisuuden varjoakaan kirkkaissa silmissään. + +Rouva Bascomb muisteli sitä pientä tyttöä, jonka oli nähnyt soodaveden +tarjoilijan parissa. + +Joka päivä hän käsitti yhä paremmin, kuinka kummallisen +vastustuskykyinen ja kestävä ihmissydän sentään on ja kuinka äärettömän +tilava. Kuinka hänen oma sydämensä muuten voisi kantaa sellaisen +surkeuden ja katkeruuden raskasta taakkaa... ja kuitenkin suoda tilaa +niin äärettömän suurelle ilolle! + +Kun hän laski pienokaisen rauhallisesti vuoteeseen sinä iltana, levitti +hän hartiansa uudelleen kantamaan häpeänsä raskaan raskasta taakkaa, +koettaen kuitenkin samalla heittää sen Lottien hartioille. Näin hän +teki kymmeniä kertoja päivässä. Vain Lottieta sopi syyttää kaikesta, +sanoi hän itsekseen. Sekin oli Lottien syy, että myös hänestä itsestään +oli tullut halveksittava olento. + +Ja hänen saatuaan Didsin iltasuudelman tämä taistelu loppui entiseen +tapaansa, hänen karkoittaessaan nämä molemmat ajatukset mielestään +kuin ne eivät olisi merkinneet mitään. Eihän sillä ollut väliä, että +hän oli moitteettomasta henkilöstä muuttunut halveksittavaksi. Jos +häntä voitiin siitä moittia, niin hän oli kyllin voimakas kantamaan +sitä taakkaa, kantamaan millaista taakkaa tahansa, niin kauan kuin hän +saisi nähdä Didsin juoksevan vapaana ja kevyesti edellään ylöspäin sitä +polkua pitkin, joka vei pienen tytön oikeaan elämään. + + + + +XXXVI + + +Niin, Dids oli kokonaan muuttunut tuona ensi vuonna, mutta rouva +Bascomb oli pitänyt silmällä tämän muutoksen jokaista vaihetta ja +tunsi täydellisesti senkin lapsen, jollainen Didsistä oli tulossa. +Vasta silloin, kun hän katsoi Ralphiin, hän huomasi toisen muutoksen +tapahtuneen hänen tietämättään tänä vaikeana vuonna, jolloin hänen +oli täytynyt syventyä vain omiin pulmiinsa. Tämä muutos ei koskenut +ainoastaan itse Ralphia, vaan myös heidän keskinäinen suhteensa oli +muuttunut. Heidän välisensä sulku näytti vähitellen heltiävän. + +Hän ei ollut tiennyt sitä olevankaan (tai ehkä hän oli tuntenut sen +niin välttämättömäksi äidin ja lapsen välillä kuin erotuksen heidän +iässään). Vasta silloin, kun hän tunsi sen häviävän, hän tiesi sen aina +olleen erottamassa Ralphia hänestä. Hän ei ollut tajunnut, että milloin +tahansa hän vaikenemisensa jälkeen oli sanonut: "Ah, Ralph..." silloin +oli Ralphissa jokin hypähtänyt esille valppaana ja epäluuloisesti +varuillaan. Mutta nyt kun Ralph saattoi katsoa häneen silmin, joissa ei +ollut muuta kuin inhimillistä harkintaa hänen sanojensa johdosta, hän +muisti tuon toisen, puolittain uhmaavan ja hätkähtäneen epäluulon. + +Ihmeellistä, kuinka heidän välisensä tunnustamattoman jännityksen +laukeaminen sulostutti pieniä jokapäiväisiä kosketuksia ja soi heidän +yhteiselle elämälleeen sellaista kirkkautta, jota hän ei ollut koskaan +ennen tuntenut. Hän hämmästyi huomatessaan, kuinka hauskaa hänestä oli, +että hän ja Ralph voivat keskustella vaivattomasti ja asianhaarain +mukaan kaikesta, mitä tarvitsi mainita, luulematta jokaista kohtausta +uudeksi kahakaksi salaisessa kaksintaistelussa ylivallasta. + +Jonkun ajan kuluttua hän alkoi huomata tämän muutoksen tapahtuneen yhtä +paljon hänessä itsessään kuin Ralphissa. Oli kyllä totta, ettei Ralph +enää ollut heti varuillaan kun hänelle puhui, mutta sekin oli totta, +ettei hänellä itselläänkään enää ollut Ralphille puhuessaan mitään omaa +salaista tarkoitusta toteutettavana poikansa avulla, kiihoittamalla +hänet johonkin haluamaansa tekoon. Luovuttuaan omista toiveistaan ja +suunnitelmistaan, jotka koskivat Ralphia, hän ei enää tuntenut katkeraa +pettymystä poikansa takia. + +Hänen hämmästyksekseen tämän paheksumisen haihtuminen sai aikaan +enemmänkin kuin vain hänen ja Ralphin suhteiden rauhoittamisen. Se +tuntui antavan hänelle niin tarkan ja syvällisen kyvyn päästä selville +Ralphin olemuksesta, ettei hän ollut aavistanutkaan sitä mahdolliseksi. +Ralph ei ollut hänelle enää läpikuultamaton ja torjuva salaperäisyys. +Nyt hän Ralphiin katsoessaan ymmärsi sen. Vai oliko hän siihen joutunut +toista tietä? + +Ensiksikin hän näki tämän uuden kykynsä avulla, että Ralph oli onneton. +Ei ainoastaan ikävystynyt, pettynyt, ärtynyt, väsynyt, vaan todellakin +onneton. Hän ymmärsi nyt, ettei hän milloinkaan ennen Ralphin +lapsuudesta asti ollut tiennyt, millaiset hänen tunteensa olivat pinnan +alla. + +Sitten, elettyään kauemman aikaa yhdessä näillä uusilla ehdoilla, hän +näki Ralphin tuntevan, että hänen onnettomuuttaan tarkattiin. Silloin +häntä vapisutti. Ralph oli aina ennen osoittanut tulista kiukkua +jokaista yritystä kohtaan tunkeutua hänen todelliseen elämäänsä. Rouva +Bascomb tuskin uskalsi uskoa sitä, kun nyt näki, ettei Ralph enää +tuntenut epäluuloista tarvetta onnettomuutensa piilottamiseen eikä +ollut vihoissaan, jos äidin silmät katselivat häntä myötätuntoisesti +ja osaaottavasti. Hän ei kohauttanut hartioitaan ärtyneesti eikä +kääntänyt katsettaan syrjään näyttääkseen toivovansa, ettei äiti olisi +mitään huomannut. Hän ei kiiruhtanut työntämään tunteitaan syvemmälle +näkymättömiin vaan vastasi äitinsä katseeseen, salaamatta silmiensä +huolestunutta ilmettä. He ilmoittivat tämän toisilleen sanoitta — +ääntensä painon varmemmalla tulkinnalla ja sillä tavalla, kuinka he +katsoivat toisiaan silmiin, kun Ralph joskus toivotti hänelle hyvää +yötä suudellen, hänen äitinsä käden kosketuksella, kun se laskeutui +hänen olalleen, heidän joskus seisoessaan kuistilla, ennenkuin Ralph +lähti inhoittavaan työhönsä. + +Sydämellisemmin kuin milloinkaan ennen rouva Bascomb oli sanonut +pojalleen: "Minä rakastan sinua ja otan osaa huoliisi", ennenkuin +tiesikään näiden huolien laatua. + + * * * * * + +Eräänä iltapäivänä lokakuussa, palatessaan asioiltaan kaupungilta, +hän huomasi Ralphin, joka hämärässä ei nähnyt häntä, lähtevän äkkiä +konttorinsa ovelta ja pysäyttävän erään solakan pitkän tytön, joka oli +sivuuttanut rouva Bascombin hetkistä aikaisemmin. + +Tyttö seisahtui heti. "Kah, kuinka voitte, herra Bascomb?" huudahti hän +iloisella ystävällisellä äänellä, josta voitiin selvästi päättää hänen +hämmästyneen nähdessään Bascombin. + +Katulyhty loi häikäisevän ja julmasti paljastavan valonsa Ralphin +kasvoihin, kun hän kiirehtien tytön luo ja kohottaen kiihkeästi +hattuaan vastasi tervehdykseen. Hänen äitinsä pysähtyi äkkiä sen ilmeen +pelästyttämänä, jonka hän näki Ralphin silmissä. + +Molemmat nuoret seisoivat hetkisen rouva Bascombin katseen edessä, ja +sitten tyttö huomasi hänet kääntäessään päätänsä. "Kah, hyvää iltaa, +rouva Bascomb!" sanoi hän luonnollisesti ja keveän tuttavallisesti. +"Ovatko kaikki Bascombit kaupungilla tänä iltana?" + +Rouva Bascomb tunsi hänet hyvin. Hän oli tohtori Deweyn nuorin tytär, +isänsä lemmikki, suorasukainen, punaposkinen, voimakas tyttö, jolle +kaikki hymyilivät, kun hän herttaisesti taivalsi tietään elämän läpi. + +Jos rouva Basconibilta olisi edellisenä päivänä kysytty, kuinka vanha +Mildred Dewey oli, olisi hän sanonut tyttöä viisi- tai korkeintaan +seitsentoistavuotiaaksi. Nyt, seisoessaan siinä kovasti sykkivin +sydämin, hän teki nopean laskelman ja totesi Mildredin täyttäneen +yksikolmatta viime syntymäpäivänään. Hän oli siis jo täysi-ikäinen +nainen. + +Mutta kaunis hän ei ollut huolimatta nuoruudestaan ja pirteästä +hyväntuulisuudestaan, joka loisti kirkkaana hänen sinisistä silmistään. +Puhuessaan hän siirteli katsettaan Ralphista hänen äitiinsä ja jälleen +takaisin, silmäillen samalla tavalla heitä kumpaakin. Ei mikään +harvinainen nainen millään tavalla, mutta rehellinen, voimakas ja +uljas... hän oli kaikkea sitä, mitä Lottie ei ollut. + +Ralph kumartui hänen puoleensa kuin hehkuva poika silmien tuijottaessa +häneen nälkäisesti, ikäänkuin maailmassa ei olisi mitään muuta +kuunneltavaa kuin hänen äänensä. + +Tyttö kertoi: "... Ohjaaja vei minut nurkkaan ensimmäisen puoliajan +kuluttua ja sanoi, ettei siinä auttanut muu kuin että minun piti +mennä puolustajaksi. Minä pelästyin melkein suunniltani, mutta se +oli sittenkin hauskaa. Jospa olisitte ollut katselemassa, kuinka +me rökitimme heidät seitsemäntoista kahdeksaa vastaan — olette kai +kuullut. Soisinpa, että olisitte ollut siellä." + +"Minä en voinut saapua perjantai-illan otteluun", selitti Ralph. +"Silloin minulla oli este." + +Rouva Bascomb muisti. Hän oli pyytänyt Ralphia jäämään kotiin sinä +iltana ja pelaamaan pokeria Lottien kanssa, niin että hän itse oli +voinut viedä Didsin katsomaan erästä historiallista filmiä. + +Pitkä tyttö sanoi sydämellisesti: "No niin, me kaipasimme teitä +kaikissa tapauksissa." Sitten hän selitti hänen äidilleen: "Herra +Bascomb on joukkueemme etevin ja kokenein mies. Hän on varmasti nykyään +paras Gilmanvillessä, tavallaan meidän pelastuksemme, emmekä usko +milloinkaan voittavamme, ellei hän ole eturivissä." + +Muuan sanomalehtipoika sivuutti heidät, kainalossaan kosteita +vastapainettuja lehtiä. "Suuri liittolaisten voitto venäläisellä +rintamalla!" huusi hän. Mutta ei kumpikaan, rouva Bascomb tai +Ralph, kiinnittänyt mitään huomiota huutoon. Sotaa oli jatkunut +jo toista vuotta, eikä ainoakaan sen huudoista ollut kantautunut +heidän korviinsa. Heillä oli tarpeeksi muita ja tärkeämpiä asioita +ajateltavana. + +"No niin, minä tulen varmasti seuraavaan otteluun", sanoi Ralph. +Hän ei voinut kääntää katsettaan tytön rehellisistä, hymyilevistä +kasvoista, vaan tuijotti niin nälkäisen vaativasti, että hänen äitinsä +säikähtyi ja sitten tarkkasi Mildrediä. Mutta tytön vilpittömissä, +tyynissä kasvoissa ei ollut tietoisuuden jälkeäkään. Eikö herra Bascomb +ollut nainut mies? Tyttö katsoi niin säälimättömän ja persoonattoman +suopeasti kuin Ralph olisi vaaraton vanhus. "Me siis odotamme teitä", +sanoi hän iloisesti ja nyökättyään molemmille poistui joustavin askelin +ostamaan lehteä. Hän muisti isänsä haluavan olla tarkasti selvillä +siitä, mitä Euroopassa tapahtui. + + * * * * * + +Rouva Bascomb ja Ralph jatkoivat matkaansa rinnakkain Main-kadun +sähkölamppujen hirveän häikäisevässä valossa. Rouva Bascomb toivoi, +ettei kukaan käytävillä tungeksivista katsoisi Ralphia kasvoihin. Äiti +ja poika eivät jutelleet keskenään, mutta tuskallinen ilo kouristi +rouva Bascombin sydäntä, kun Ralph hetkisen kuluttua pisti käsivartensa +hänen kainaloonsa ja tarttui hänen käteensä. Sillä hetkellä, kun +he kääntyivät väettömälle omalle sivukadulleen, solahti heidän +vaiteliaisuutensa pois heistä kuin päällystakki, jota ei enää tarvittu. + +"Ah, äiti..." vaikeroi Ralph. + +"Rakas, rakas poikani!" mumisi rouva Bascomb. Tuskastaan huolimatta hän +tunsi oudoksuvaa iloa senvuoksi, ettei Ralph sulkenut häntä pois, vaan +salli hänenkin ottaa osaa kurjuuteensa. + +Vieläpä enemmänkin: antaa apuaan. Kapinoimaan kovemmin kuin milloinkaan +ennen. Hänen entinen taisteluhalunsa nousi tiikerimäisellä, +naisellisella hypyllä. Poikaraukan piti ainakin saada yksi onni +elämässään, vaikka taivas repeisi! Häntä oli jo rangaistu tarpeeksi. +Olihan mieletöntä yhteiskunnan puolelta nimittää Ralphin ja Lottien +välistä suhdetta avioliitoksi, sitoa hänet siihen ulkokullatuilla +puheilla sen liiton "pyhyydestä", vaikka se oikeastaan jo alusta saakka +oli ollut jotakin häpeällistä. + +Hänen sydämensä tuntui murtuvan hänen rinnassaan, kun hän muisti +Ralphin poikamaisten kasvojen nälkäisen vaativan ilmeen, hänen +katsellessaan voimakasta, hyvää, vaatimatonta tyttöä, luonnollista +elämäntoveriaan. Hän ei ollut koskaan uskaltanut myöntää itselleen, +että Ralph oli heikko, koska hän tiesi halveksivansa heikkoutta. +Mutta nyt hän huusi sen itselleen — Ralph oli aina ollut heikko, eikä +voinut hallita kohtaloaan, vaan elämä oli hänet nujertanut; mutta hän +rakasti poikaansa ja oli voimakas. Nyt, kun hänellä ei enää ollut +mitään toivottavaa itselleen, hänelle ei myöskään ollut jäänyt mitään +pelättävää. + +"Kuulehan nyt, Ralph", sanoi hän kiihkeästi, "minä voin pitää huolta +Lottiesta ja Didsistä ilman sinuakin. Sinä voisit... sinä voisit +matkustaa pois... kauas pois... niin etteivät gilmanvilleläiset sinusta +enää koskaan mitään kuulisi... sinä ja..." + +Hänen kiihkeät, mielettömät sanansa leimahtelivat katkonaisina kuin +salama pimeässä. + +Ralph hämmästyi niin kovasti, että pysähtyi heti, tuijottaen äitiinsä +hämärässä kuin nähdäkseen, oliko hän todella voinut tarkoittaa, mitä +oli sanonut. + +Rouva Bascombin silmät eivät antaneet aihetta epäilykseen. + +"No mutta, äiti...!" huudahti hän suu auki. + +Ja sitten hän kysyi äidiltään epäröiden, melkeinpä hämillään, mikä oli +melko omituista hänen puoleltaan äitiään kohtaan: "Olisiko se oikein?" + +Äiti kiivastui: "Minulla ei ole enää aavistusta siitä, mikä on oikein +ja mikä väärin. Enkä tiedä, onko mikään oikein vai väärin. Mutta jos +se on väärin, otan minä syyn niskoilleni. Moittikoot siitä minua. Minä +järjestän niin, että ihmiset moittivat vain minua. Sinä et kuulisi +siitä mitään." + +Ralph seisoi häntä vastapäätä hämmästyneen näköisenä. Sitten hänen +silmiinsä tuli uusi ilme, jollaista hänen äitinsä ei ollut niissä ennen +huomannut, kestävä, voimakas katse, miehen katse ja poikamaisuus katosi +hänen kasvoistaan ikipäiviksi. + +Ralph sanoi hitaasti, pysähtyen jokaisen sanan välillä: "Sinä pakotat +minut _inhoamaan_ niin kovasti itseäni." + +Hän veti jälleen äitinsä käsivarren kiivaasti kainaloonsa ja lähti +jatkamaan matkaansa. "Luullakseni on jo aika, että minäkin karkaisen +luontoni ja kiristän hieman ohjaksia, siinä kaikki", sanoi hän +äidilleen ankarasti. + +Sitten hän lisäsi hiljempää, painaen äitinsä käsivartta, kylkeään +vasten: "Sinä panet minut tuntemaan itseni kuin... Enpä koskaan ole +aavistanut sinua sellaiseksi.. — Hyvä Jumala, äiti, minäkin voinen +kestää sen, jos sinä vain voit." + +Hänen äänensä kävi katkeraksi: "Se on _minun_ koetukseni eikä sinun. +Minä saan vain sen, mitä minulle kuuluu. Siinä ei kuitenkaan ole mitään +muuta tehtävää kuin kestää. Kaikki muu... olisi toisen laahaamista +samaan pulaan. Pelkkä sellainen ajatuskin olisi rikos minun puoleltani. +Kuinka minä kehtaisin toivoa, että kukaan..." + +Hän keskeytti ja lisäsi sitten hurjasti nauraen: "Minäpä sanon sinulle, +kuka minä olen — minä olen maailman suurin kirottu hölmö enkä mitään +muuta." + +Pian hän jatkoi vakavasti: "Mutta minulla on vielä muutamia heikkoja +tavallisen järjen kipinöitä jäljellä, vaikka olenkin hölmö — nähtävästi +enemmän kuin sinulla. Ainakin tarpeeksi tietääkseni, että minun on aika +nielaista oma lääkkeeni. Miksi sinä minua oikeastaan luuletkaan, äiti?" + +Hän puhui kuin vihoissaan, kuin tahtoisi töykeästi nolata, mutta +heidän kävellessään eteenpäin hän puristi vieläkin tiukasti äitinsä +käsivartta. Silloin rouva Bascomb tunsi jotakin, mitä ei ollut tuntenut +hänen kasvettuaan suureksi, tunsi hänen iloitsevan siitä, että hänellä +oli äiti mukanaan. Tämän toteaminen herätti niin suurta iloa, että sitä +tuskin jaksoi kestää. Hän oli ylpeä Ralphin töykeydestä, siitä rajusta +tavasta, kuinka hän oli torjunut niin kiihkeästi tarjotun suunnitelman. +Hän oli erehtynyt. Ralph ei ollutkaan häntä heikompi. Rouva Bascomb +tunsi ylpeänä, että Ralphin voima vastusti hänen voimaansa ja heitti +hänet syrjään, kun hän tunkeutui eteenpäin. + + * * * * * + +He kävelivät nyt ääneti ilmaisten lujalla kädenpuristuksellaan +jotakin, mille eivät löytäneet sanoja. Tultuaan oman talonsa edustalle +he pysähtyivät peläten palaamista valoon, takaisin elämään. He +seisoivat siinä näkymättöminä toisilleenkin pimeässä ja katselivat +sen talon valaistuja ikkunoita, joka oli suojellut heidän haparoivaa, +käsittämätöntä elämäänsä... sen talon, missä Ralph oli syntynyt, missä +hänen lapsensa oli syntynyt ja hänen isänsä kuollut. Tuntui melkein +kuin he olisivat ruumiistaan vapautuneita sieluja, jotka omituisesti +katselivat kaukaa omia aineellisia ruumiitaan. + +Heidän sisäisten tunteittensa aalto kohosi korkeimmilleen ja murtui. +Ralph laski molemmat kätensä äitinsä olkapäille ja pudisteli häntä +edestakaisin, niinkuin hänen sekainen tuskansa pudisteli häntä +itseäänkin. "Voi, äiti, äiti! Mitä tämä kaikki tarkoittaa?" kysyi hän +kiihkeästi kuiskaten. + +Äidillä ei ollut mitään vastausta, mutta Ralph näki hänen silmiensä +loistavan pimeydestä ja kiertäen käsivartensa hänen kaulaansa purskahti +itkuun. + + * * * * * + +Että hän oli saanut elää tähän hetkeen asti — ollakseen tukena +pojalleen, mitä vielä, kysyi Mary Bascomb itseltään, voi kukaan nainen +toivoa lisää? + + + + +XXXVII + + +Sinä päivänä, jolloin rouva Bascomb oli irroittanut medaljonkinsa, hän +oli lakannut lukemasta raamattua ja rukoilemasta ennen maatamenoaan, +mutta iltaisin, sammutettuaan valon, hän usein makasi valveilla kauan +aikaa, aivot täynnä laajoja muodottomia mietelmiä, joiden kaltaisia +hänellä ei koskaan ollut päivän puuhaisina tunteina. Koska hän oli +ennen ollut hyvin ahkera raamatunlukija, tuntui hänestä luonnolliselta, +että sellaisen melkein aution mietiskelyn läpi usein nousi hänen +mieleensä jokin raamatunlause. Tavallisesti jokin Uuden Testamentin +eriskummainen, hämärä väite, jota hän ei ollut ymmärtänyt, mutta joka +jo lapsuudessa alkaneen toistamisen pakosta oli käynyt hänelle tutuksi. + +Hän ei ymmärtänyt niitä nytkään samalla tavalla kuin muita aatteitaan. +Mutta pitkinä miettimisen hetkinä pimeässä hän ei enää ollut huolissaan +eikä ymmällä senvuoksi, ettei oikein ymmärtänyt näiden salattujen, +jyrkkien lauseiden merkitystä. Ehkä se hänen osansa, joka todella +ymmärsi ajatuksia, oli nukahtanut väsyneenä päivän vaivoista. Mutta se +hänen osansa, joka oli vielä hereillä, näytti katselevan äärettömän +kaukaa päivän tapahtumia ja outoa hehkua sanaryhmästä, joka oli yhtä +arvoituksellinen ja tarkoitukseton hänen järjelleen kuin loitsu, +mutta hänen ymmärryksensä pysyessä toimetonna valaisi häntä kuin +auringonpaiste. + + _Mutta jos se kuolee, tuottaa se paljon hedelmiä. + Hän, joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, + olkoon kaikkien käskyläinen. + Sillä joka tahtoo pelastaa henkensä, on sen kadottava._ + +Illalla sen jälkeen kun hän oli saanut tuntea sanomatonta iloa siitä, +että Ralph nojautui häneen, hän makasi vuoteessaan ajatellen tätä +onnea ja kokien sen toistamiseen. Hän oli hyvin väsynyt, niinkuin aina +iltaisin, ja unisuus sai piankin valtaansa hänen uupuneen ruumiinsa. +Samalla kun hänen tajuntansa turtui, vedettiin kuin verho hänen +silmiensä edestä. Ja kuitenkin hänen ruumiilliset silmänsä olivat +ummessa lyijynraskaina väsymyksestä. + +Hän tunsi alkavan unen sumentavan ajatusten kirkkaita, teräviä reunoja, +ja sumentumisen ohella väistyi toinen verho hänen ymmärtämyksensä +tieltä. Hänen suljetut silmänsä näkivät selvemmin. + +Ne näkivät hänen kerran vielä alkaneen rakastaa elämäänsä. + +Hänen poikansa vaimo + +Kuinka kauan hänen kestikään sitä oppia! Hän oli yhtä tunteellinen +ja tyytyväinen kuin ennenkin. Hän oli luullut äidinrakkaudeksi sitä +nautintoa, jonka Ralphin nojautuminen häneen oli suonut. Ikäänkuin nämä +viimeiset, hurjasti varoittavat vuodet ja hänen rakkautensa Didsiin +eivät olisi opettaneet hänelle, ettei äiti ole se henkilö, johon +nojataan, vaan se joka tekee nojaamisen tarpeettomaksi. + +_Tätä pahaa henkeä ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja +paastolla._ + +Hän päästi pitkän huokauksen, joka oli puolittain voihkaisu ja rukous, +ja kyyneliä valui hänen suljetuista silmistään, mutta hän ei tiennyt, +oliko hän hereillä vai näkikö hän unta, sillä niin täydellisesti +nukuksissa oli hänen väsynyt, ennen aikojaan vanhentunut ruumiinsa. + +Ja sitten hänen huoneensa kylmästä pimeydestä kuului herätyskellon +soitto ankarana ja piti nousta. Niin, hän oli kai nukkunut. + +Pari päivää tämän jälkeen hän ja Ralph istuivat vähän aikaa kahden +kesken illallispöydässä aterian loputtua ja Didsin mentyä yläkertaan +toimittamaan tavallisia iltatehtäviään, auttaakseen äitiään yökuntoon. +Rouva Bascomb sanoi: "Ralph, sinähän et ole milloinkaan pitänyt +nykyisestä toimestasi?" + +"Pitäisinkö?" sanoi Ralph hämmästyen sellaista luuloakin. + +"Minä olen ajatellut", jatkoi rouva Bascomb, "ja luulen keksineeni +erään suunnitelman. Nyt tahdon puhua siitä sinulle, ja sinun pitää +luvata kuunnella loppuun saakka ennenkuin sanot sanaakaan. Sen +kuunteleminen ei ole sinulle vahingoksi, vaikka se sinusta alussa +tuntuisikin tyhmältä." + +"Anna tulla!" sanoi Ralph kylmäkiskoisesti. + +Hän kuunteli ääneti äidin selostaessa suunnitelmaansa, ja hänen +silmissään oli masentava, ivallinen katse, jollaisen muutamat miehet +luovat suunnitelmiaan selostaviin naisiin varmoina siitä, että koko +juttu on mahdoton, ennenkuin siitä puhutaankaan. Rouva Bascombia +vastassa oli pojan itsepäinen yritys nolata jo ennakolta hänen +ponnistelleen mielikuvituksensa tulos, joka tarkoitti nousua parempaan +toimeen, ja tässä taistelussa hänen oli vaikea pysyä selityksensä +loppuun asti niin toiveikkaan varmana kuin hän oli sen aloittanut. + +Kun hän lopetti, ei Ralph sanonut mitään, ei näyttänyt miltään. + +"No, mitä sinä arvelet?" kysyi rouva Bascomb. + +"En tiennyt, sopiko minun jo puhua", sanoi Ralph. "Tahdotko todellakin +tietää, mitä siitä arvelen?" + +"Luonnollisesti!" vastasi hänen äitinsä, vasten tahtoaankin ärtyneenä, +sillä hänen vanha kiivautensa oli noussut. + +Ralph nousi tuoliltaan ja kiersi pöydän ympäri hänen luokseen. +"Minun mielestäni se on hassuin suunnitelma, mitä eläissäni olen +kuullut esitettävän, paitsi yhtä", sanoi hän kuivasti, mutta kumartui +lieventämään sanojensa vaikutusta hyväilemällä hänen poskeaan. + +"Mutta minähän toistin sinulle Willie Cranen sanat, että taitavia +urheiluosaston toimittajia on vaikea löytää ja että he ovat rahan +arvoisia, kun heidät löydetään", väitti äiti itsepäisesti. + +"Yhtä harvinaisia ovat suurien rautatieyhtiöiden taitavat johtajat, ja +hekin ovat rahan arvoisia, kun heidät löydetään", sanoi Ralph nauraen. +"Miksi et ehdota, että lähtisin koettamaan onneani sillä uralla. Se +olisi ihan yhtä järkevää." + +Rouva Bascomb vetäisi hänet eteensä ja katsoi häneen tiukasti, +keskittäen koko persoonallisuutensa voiman silmiinsä. "Ei, se ei olisi +lainkaan yhtä järkevää, ja sinäkin tiedät sen", sanoi hän reippaasti. +Sitten hän antoi asian jäädä, mitä ei olisi voinut tehdä parikymmentä +vuotta takaperin. + +Ralph koetti jatkaa puhelua ja ivata koko suunnitelmaa: "Enpä ole +milloinkaan kuullut niin hurjaa ehdotusta... Minä en ole ikinä +kirjoittanut riviäkään — siitä saakka kun yliopistossa kyhäilin +ainekirjoituksia... onko kukaan kuullutkaan, että..." + +Mutta äiti keskeytti hänet sanoen: "Älä rupea nyt väittelemään. Siitä +ei ole mitään hyötyä, ennenkuin olet ehtinyt sitä ajatella." + +"Väittelemäänkö siitä?" huudahti Ralph puoleksi nauraen, puoleksi +raivoissaan. "Enhän minä väittele. Minä vain selitän sinulle, kuinka +mieletöntä se on." + +"Eikö yksi kerta riitä sitä ilmaisemaan?" huomautti rouva Bascomb, +jättäen hänet hautomaan uutta suunnitelmaa. + +Pian tämän jälkeen rouva Bascomb tapasi jälleen Willie Cranen, kuten +hän vieläkin nimitti tätä miestä, joka viisikolmatta vuotta sitten oli +ollut hänen viidennellä luokallaan ja joka, perittyään Harristownin +Daily Heraldin isoisältään oli eronnut erään suuren clevelandilaisen +lehden toimituksesta ja nyt koetti kehittää tuota vanhaa lehteä +nykyajan vaatimusten mukaan. + +"Kuulkaahan, rouva Bascomb", sanoi hän tavoittaen hänet takaapäin, +"minä olen ajatellut teidän suunnitelmaanne ja luulen sen kelpaavan +johonkin. Varmasti Ralph voisi siitä suoriutua. Totisesti minä +tarvitsen häntä, jos hän vain voi." + +Rouva Bascomb pysähtyi katsoen häneen tyynesti. "Kyllä hän voisi +siitä selvitä, sitä ei tarvitse epäilläkään", sanoi hän sellaisen +henkilön ratkaisevaan tapaan, jonka vakaumus on niin järkkymätön, +ettei hän tunne tarvetta huutaa sitä julki. "Mutta hän ei tahdo +ajatella sitä. Mainitsin siitä hänelle joku päivä sitten kuin pelkästä +mahdollisuudesta. Mutta hän torjui sen heti, sanoen sitä mielettömäksi +suunnitelmaksi." + +"Ehkä se johtui siitä, että niin äkkiä yllätitte hänet", vihjaisi +toinen. + +"Ehkä", myönsi rouva Bascombkin, suoden hänelle kunnian tästä +ajatuksesta. + +"Minä en tiedä konttorissa ketään, jolla olisi tarpeeksi tarmoa nousta +tuoliltaan", valitti uusi päätoimittaja. "Isoisä toimitti ehkä hyvää +lehteä Yrjö Washingtonin aikana, mutta vuoden 1812 sodan jälkeen hän on +koonnut vain muumioita. Minä haluaisin esikuntaani jonkun innostuneen +uuden miehen. Mutta Ralphin pitäisi siinä tapauksessa vaihtaa varma +toimeentulonsa epävarmaan... ja koska hänellä on sairas vaimokin..." + +"No, minä olisin kyllä auttamassa, niin ettei sairaasta vaimosta olisi +hätää", sanoi rouva Bascomb, "ja voisihan Ralph aina saada jotakin +muuta työtä, ellei tämä näyttäisi menestyvän". + +"Hän tietää enemmän urheilutapahtumista kuin kukaan toinen ihminen +tässä kaupungissa", ajatteli herra Crane ääneen. + +"Hän ei varmastikaan ole ollut poissa ainoastakaan sen jälkeen kun sai +pitkät housut", sanoi hänen äitinsä lempeästi. + +Willie Crane nauroi ja tämä leikillinen huomautus palautti hänen +mieleensä rouva Bascombin persoonallisuuden. Niinpä hänen katseessaan +nyt oli sitä mielihyvää (kajastusta hellyydestä omaa menneisyyttä +kohtaan), jota muutamat miehet tuntevat vanhoja hoitajattariaan, +kokkejaan, opettajiaan, vieläpä joskus äitejäänkin kohtaan. "Olisiko +teistä mieluista, jos hän vaihtaisi alaa?" kysyi hän sellaisella +äänenpainolla, joka teki vastauksen tärkeäksi. + +Rouva Bascomb näki hänen katseensa ystävällisyyden ja pitäen häntä +tarkasti silmällä pani siihen niin paljon painoa kuin luuli sen +tarvitsevan. "Kyllä olisin, Willie, todellakin hyvin mielissäni", +vastasi hän tunteellisesti. + +"Tehän tiedätte, kuinka tukalaa Ralphilla on ollut koko ajan. +Hän ei ole koskaan pitänyt siitä kirjapainotyöstä, jota hän nyt +tekee. Hän sattui suostumaan siihen vain senvuoksi, että hänen piti +hankkia itselleen työtä niin äkkiä, tai siksi, että me luulimme sitä +tarpeelliseksi. Hän menestyisi paljoa paremmin jossakin sellaisessa +työssä, josta hän todella pitää. Ja minä uskon tämän toimen, +josta olemme keskustelleet, sopivan hänelle. Olen tuntenut hänet +yhdeksänkolmatta vuotta ja huomannut hänen harrastuksensa jatkuvasti +kohdistuneen kaikista vastuksista huolimatta vain urheiluun. Minun oli +tapanani ajatella, että hän pääsisi siitä aikaa myöten eroon, mutta se +näyttää merkitsevän hänelle yhä enemmän. Se on hänen uskontonsa. Miksi +hän ei voisi saavuttaa menestystä kertomalla muille ihmisille siitä, +mitä hän rakastaa, mistä hän todella välittää?" + +Hänen vakaumuksensa lämpö iski kipinän hänen kuuntelijastaan. "Totta +vie minäkin uskon hänen voivan!" sanoi Heraldin uusi toimittaja. + +"Mutta, hän ei itse kuitenkaan näytä ajattelevan niin", sanoi +rouva Bascomb ja kaadettuaan tämän öljyn siihen tuleen, jota hän +sytytteli, jatkoi matkaansa, pilaamatta nytkään saavutettua vaikutusta +hihalyönnillä. + +Sitten eräänä iltana hän huomasi Ralphin tähystelevän puolittain +leikillisesti pöydän yli ja tiesi siitä, että Willie Crane oli häntä +puhutellut. + +"Hän aloitti sen", sanoi hän rohkeasti arvaten. "Hän tuli rinnalleni +takaapäin enkä voinut karkoittaa häntä." + +"Tokkohan koetitkaan?" sanoi Ralph. Mutta nyt hän ei puhunut synkästi +tai vihaisesti. Painaen hänen äänensävynsä mieleensä ja eritellen +sen hitaasti palasiksi jälkeenpäin rouva Bascomb uskoi siinä olleen +jotakin tahdotonta keveyttä. Hän alkoi toivoa. "Minä olen aina pitänyt +Willie Cranesta", sanoi hän itsekseen, vaikka todellisuudessa olinkin +vuosikausiksi, hänen palaamiseensa asti, kokonaan unhottanut sellaisen +henkilön olemassaolon. + +Nyt seurasi sellainen ajanjakso, jolloin hän säästääkseen Ralphia +häpeämästä katsoi aina muualle, eikä ollut mitään huomaavinaan. + +"Hän ei halua erota entisestä toimestaan, ennenkuin on hieman koetellut +voimiaan uudessa", kertoi Willie Crane hänelle muutamia viikkoja +myöhemmin, kohdattuaan hänet kuten ennenkin kadunkulmassa. "Hän +koettaa kykyään selostamalla koripallokilpailuja (miesten kilpailuja, +kun ei sano viitsivänsä mennä katsomaan tyttöjä). Ei kuitenkaan +julkaistavaksi, vaan ainoastaan nähdäkseen, mihin hän kykenee." + +"No kuinka hän saa sen luonnistumaan?" kysyi hänen äitinsä innostuneena +ja kuitenkin harmissaan, kun hänen oli pakko kysyä tätä sivulliselta. + +"Ei kovinkaan mainiosti", vastasi Willie siekailematta. "Vajoaa usein +melko syvälle suohon. Siinä ei ole vauhtia juuri ollenkaan. Se on kuin +vedessä liotettua. Mutta hän on jo päässyt hajulle, kuinka hänen pitää +kirjoittaa omalla tavallaan. Ja se on jo jotakin. Jos hän saa kiinni +sen oikeasta päästä, voi hän ehkä kiskoa sen irti." + +Se oli kovaa rouva Bascombin ylpeydelle, että hän näin sai sivulliselta +ainoan ilmoituksen siitä, mitä oli tapahtumassa Ralphin sisimmässä, +että Ralph taistellessaan näin vielä kerran pysyi hänestä loitolla. +Hän ei ollut, ajatteli hän joskus surullisesti, ansainnut tätä Ralphin +puolelta. + +Mutta hänen viime vuosina ylläpitämänsä kuri ei ollut yllyttänyt häntä +mietiskelemään, mitä hän oli tai ei ollut ansainnut saada. Valittamatta +ja sanatonna hän matkan päästä piti silmällä Ralphia istuessaan pöydän +toisella puolen, vastapäätä kasvoja, jotka olivat omista ajatuksista +hajamieliset, tai suoritellessaan talousaskareita, kun Ralph huoneensa +oven toisella puolen istui iltamyöhään rimpuilemassa kynänsä ja +paperiensa kanssa. Lottie valitti, että Ralph yhä vähemmän seurusteli +hänen kanssaan päivisin, ja Ralphin äidin piti yhä enemmän täyttää +hänen paikkansa voimatta edes osoittaa hänelle sanatonta myötätuntoa. + +Sillä hauteessaan mietteitään eräänä pitkänä, tyhjänä hetkenä ennen +nukkumistaan hän oli huomannut, että hänen myötätuntonsakin oli nyt +tunkeilemista, että Ralphilla nyt oli syytä loitota hänen luotaan, että +nyt. Ralphin piti seistä yksinään tai ei ollenkaan, että nyt sekä hänen +äitinsä että muidenkin sivullisten auttajien tuli pysyä syrjässä. + +Se kestävyys, jota Ralph osoitti työssään, liikutti ja hämmästytti +häntä. Sen perusteella, mitä hän oli nähnyt pojassaan, hän oli luullut, +että kaikista luonteenominaisuuksista kestävyys jonkin saavuttamiseksi +kuului niihin, joihin hän vähimmin kykeni. Hän tajusi nyt, ettei hän +koskaan ennen ollut nähnyt Ralphin suuntaavan ponnistuksiaan mihinkään +sellaiseen, mitä hänen todellakin näytti kannattavan harrastaa. +Että sen piti olla urheilua! Vakavamielinen vanhahko nainen oli +siitä ihmeissään. Mutta kuinka hän oli tähän asti voinut olla sitä +huomaamatta? Kaikkina näinä vuosina se oli huutanut hänelle vasten +kasvoja. Hän ei ollut halunnut nähdä sitä, ja juuri senvuoksi hän oli +näin erehtynyt, sanoi hän itsekseen. Hän ei ollut kyennyt, ennenkuin +hänen poikansa oli kolmikymmenvuotias, myöntämään sitä mahdollisuutta +oikeaksi, että hänen poikansa voi ehkä olla ihan erilainen henkilö kuin +hän itse. + + * * * * * + +"Hän alkaa voimistua", sanoi Willie Crane keskikesällä kujeilevan +salaliittolaisen näköisenä. "Se herkullinen selostus Harristownin +poikien ja meidän joukkueemme ottelusta oli hänen kynästään. Hän on +luullakseni iskenyt hampaansa siihen ihan oikealla tavalla." + +Kun hän huomasi tunteellisen, naisellisen mielihyvän, joka kirkasti +rouva Bascombin kasvoja, heräsi oikean liikemiehen varovaisuus eloon +hätääntyneenä. "Tietysti teidän pitää ymmärtää", jatkoi hän tahtoen +kiihkeästi supistaa kuulijansa toivomuksia, "ettei pienen, viiden +pennin lehden kannata maksaa suuria palkkioita. Hänen tulonsa pysyvät +ehkä hyvinkin vaatimattomina jonkun aikaa, ja alussa hänen on pakko +laatia muitakin selostuksia, kirjoittaa kaikenlaisista asioista, +kuten tulipaloista, oikeusjutuista ja murtovarkauksista, mutta se +tarjoaa hänelle mahdollisuuden, jos hän vain edistyy. Urheilusivulla +on kyllä tilaa miehen koko ajalle. Senvuoksi juuri kaikki miehet, +kaikkien äitien pojat, ostavatkin lehden. Te näette heidän lukevan +juuri sitä sivua raitiovaunuissa. Tietysti pitää minun vieläkin +ostaa lehtitoimistolta urheilusivuainesta, mutta se ei vie Heraldia +ollenkaan eteenpäin. Jokainen lukija saa samat tiedot mistä tahansa +valveutuneesta lehdestä. Mutta erityisesti olisi tarpeen, että Ralph +kohottaisi koko tämän piirikunnan paikallisia joukkueita koskevat +selostukset samalle tasolle. Ei edes yksi sadasta meidän lukijastamme +ole katsellut suurta liitto-ottelua. Mutta se ei estä heitä mielellään +lukemasta hauskoja persoonallisia piirteitä Walter Johnsonista tai +Ty Cobbista. Eikö se otaksuma siis tunnu järkevältä, että he samalla +tavalla ihastuisivat niihin miehiin, jotka todellakin nyrkkeilevät +heidän nähtensä? Minä voin palkata jonkun kyhäämään keskinkertaisia +kuvauksia, kuten muutkin lehdet, mutta jos Ralph voi liittää +selostuksiinsa jotakin persoonallista, vie se Heraldin piirikunnan +jokaiseen sanomalehtimyymälään. Meillä on hyvin vähän urheilualalta, +vaikka sitä pitäisi olla paljon. Mutta jos hän jättää sikseen, ei +siitä suunnitelmasta tule mitään, ja kun hän on kiinnitetty sairaaseen +vaimoon ja kahdeksanvuotiaaseen lapseen, olisi rikollista, jos hänen +annettaisiin panna vaaraan liian paljon." + +Rouva Bascomb avasi jo suunsa sanoakseen: "Hän ei voisi ansaita +paljon vähemmän kuin nykyäänkään", mutta hänen edessään seisovan +miehen ajatusten tarkka lukeminen esti hänet tästä avomielisestä +tunnustuksesta ja pakotti hänet sanomaan pontevasti: "Jos hän nauttii +työstään, tekee hän sen ehkä hyvin ja ansaitsee pian enemmän." Hän +muisti, ettei Willie Crane ollut poikana koskaan jäänyt toisen +petettäväksi marmorikuulien kaupassa. + + * * * * * + +Useita kuukausia myöhemmin muutos oli todella tapahtunut, ja Ralphin +mieli oli ylenmäärin täynnä tämän taistelunsa, menneen ja tulevan +kiihkoa ja harrastusta, mutta vieläkin hän esteli suoraan tunnustamasta +äidin osuutta siihen, mikä merkitsi hänelle niin paljon. Sensijaan hän +kerran mukaantui selittämään tätä uutta työtään sanomalla äidilleen +jalomielisesti: "Kuulehan, minä en usko, että olisin koskaan ajatellut +sitä muutoin kuin sinun mieliksesi." + +Rouva Bascombin ei tarvinnut ollenkaan ponnistaa voidakseen salata +huvitetun hymynsä, sillä hän kuuli tuskin hänen sanojaan, koska +hänen kiihkeiden elämäntäyteisten kasvojensa kirkkaus vetosi niin +äänekkäästi hänen sydämeensä. "Tämä on hänen oikea rakkautensa", +sanoi hän itsekseen ja ajatteli, että jos hän oli melkein unohtanut +äitinsä olemassaolo, hän oli kaiketi melkein unhottanut myös Mildred +Deweyn, kuten hän oli unohtanut Margaret Hillin vuosia sitten ja kuten +Lottiekin oli hävinnyt hänen todellisesta elämästään. Nyt hän oli vapaa +mies, vapautettu äidistään niinkuin kaikista muistakin naisista. + +"Sanomalehden reportteri!" sanoi Lottie hämmästyneenä. "Urheiluosaston +toimittaja! Voi, kuinka hullunkurinen toimi! Kuinka suuren palkan sinä +saat siitä?" + + + + +XXXVIII + + +Ralph oli ollut sanomalehtityössä kahdeksan vuotta, ennenkuin rouva +Bascombin mieleen hiipi hitaasti, melkeinpä salavihkaa, muuan kuvitelma +sellaisesta mahdollisuudesta, että hän ehkä sittenkin vielä voisi +pelastaa itselleen muutamia elinvuosia, että hän vielä saisi viettää +muutamia harvoja tunteja omassa vapaudessaan, kenenkään odottamatta +mitään palveluksia hänen puoleltaan. Näinä kahdeksana reportterivuonna +oli Ralphin ansaitsemiskyky yhtä mittaa lisääntynyt. Hän sai hyvän +palkan Harristown Heraldisia ja oli vilkkailla selostuksillaan +kilpailuista perustanut niin taitavan reporterin maineen, että hänen +kirjoitelmiaan luettiin valtakunnan muissakin osissa. Tämä merkitsi, +että suuremmat Buffalon ja Clevelandin lehdet tilasivat häneltä +silloin tällöin kirjoitelmia sunnuntaipainoksiinsa ja antoivat hänelle +tehtäväksi matkustaa sen piirikunnan tärkeimpiin urheilutilaisuuksiin. +Sellaisesta työstä, vaikka se olikin säännötöntä, maksettiin hyvin, +ja koska he elivät yleensä hyvin vaatimattomasti, oli se melkoisena +lisänä heidän tuloihinsa. Ralph ajatteli uskollisesti kaikkien +näiden ylimääräisten rahojen olevan lisäyksiä perheen tuloihin eikä +omiinsa. Hän kulutti hyvin vähän itse, ja nähtävästi sydämellisin +hänen elämänsä monista uusista huveista oli se, että hän saattoi tuoda +kotiin rahaa äidilleen käytettäväksi vaimonsa ja pienen tyttärensä +hyödyksi. Hän oli oikein hyvä heille kaikille, kolmelle naiselleen; +hän rakasti hellästi Didsiä ja oli hyvin ylpeä siitä, että Dids +kuului koripallo- ja uimarijoukkueihin, aina antelias, ystävällinen, +hyväntuulinen ja säästelemätön lahjojen antaja. Mutta hän sai tietysti +oleskella vain vähän heidän seurassaan, koska hän liikkui kotinsa ja +Harristownin välillä niin säännöttömästi, ollen usein myöhään ulkona +ja nukkuen sitten myöhään seuraavana aamuna. Silloinkin, kun hän oli +ruumiillisesti kotonaan, syöden samassa pöydässä kuin hekin, hän +oli usein oikeastaan hyvin kaukana, kuunnellen kuitenkin iloisesti +hymyillen heidän jaaritteluaan, olematta liian hajamielisen näköinen, +mutta saattoi ponnahtaa keskellä jotakin heidän lausettaan tuoliltaan +pystyyn ja syöksyä puhelimeen. + +He tiesivät yhtä vähän siitä elämästä, jota nämä puhelinkeskustelut +edustivat, kuin hänkin heidän elämästään. Kun hän tuli takaisin, sanoi +hän usein tunnollisesti: "Anteeksi, äiti (tahi Dids tai Lottie), mutta +mistä sinä äsken puhuit? Tarkoitukseni ei ollut keskeyttää, mutta +satuin juuri muistamaan, etten ollut vielä ilmoittanut Fergusonille, +että aion matkustaa Rochesterin autokilpailuihin." (Tai Oneontan +otteluun tai Columbuksen jalkapallokilpailuihin.) Mutta tällainen +katkennut keskustelu uusiintui harvoin, eikä hänkään sitä huomannut. +Jonkun ajan kuluttua sitä ei huomannut kukaan muu kuin hänen äitinsä. +Ralphin suhde perheeseensä oli kaikissa tapauksissa samanlainen kuin +muidenkin saman kadun varrella asuvien hyvien huoltajien suhde omiin +perheisiinsä. + +Bascombit olivat vihdoinkin sopeutuneet hyväksyttyyn kaavaan, ja +heidän gilmanvilleläiset naapurinsa lakkasivat heistä puhumasta paitsi +ylimalkaisesti. Ralph Bascomb sai kiittää onneaan, sanoivat ihmiset +(vasta nyt he alkoivat nimittää häntä herra Bascombiksi), että hänen +äitinsä oli hänen luonaan suorittamassa talousaskareita ja hoitamassa +hänen raajarikkoista vaimoaan; mutta toiselta puolen se tietysti oli +myös rouva Bascombille hyvä asia, että sellainen järjestely toimitti +hänelle kauniin kodin. Muutoin hän oli ihan yksinään maailmassa ja oman +onnensa nojassa, mikä aina oli kovaa naiselle, kuten jokainen tiesi. + +Ja kuinka reipas tyttö Dids Bascombista näytti kasvavan, huomauttivat +hänen naapurinsa nähdessään hänen kävelevän ohi pitäen sileää, hyvin +harjattua, tummaa päätänsä komeasti pystyssä. Hän oli luokkansa +johtaja korkeakoulussa, ensimmäinen tyttö, joka milloinkaan oli +valittu siihen asemaan korkeammilla luokilla. Gilmanvilleläiset +olivat mielellään puhelleet siitä metelistä, jonka ilkeimmät pojat +olivat nostaneet senvuoksi, etteivät he muka voineet sietää tyttöä +johtajanaan. He olivat uhanneet keskeyttää Didsin johtaman ensimmäisen +luokkakokouksen, ja kaupungin asukkaat toistivat huvitettuina ja +kunnioittaen sitä juttua, kuinka Dids oli lannistanut heidät toisella +kädellään, toisen ollessa niin sanoaksemme sidottuna hänen selkänsä +taakse — kuinka tarmokkaasti hän kokouksen edellisenä päivänä oli +järjestänyt ja valmistanut niitä poikia, jotka olivat hänen puolellaan, +ja kaikkia tyttöjä, ja kuinka pelottomasti hän oli hyökännyt +vastapuolueen johtajien kimppuun heti, kun he olivat aloittaneet +metelin. Hän oli karkoittanut heidät ulos kokouksesta, ennenkuin he +olivat ehtineet vetäistä henkeäänkään, ja sitten tyynesti johtanut +kaikkia muita, pannen kaikki asiat mainioon kuntoon kokeneen vanhan +johtajan tavalla. Kaikki oli ohi ja lykätty toistaiseksi, ennenkuin +vastapuolue ehti oikein koota voimiaan. Hän oli tosiaan näppärä, +tämä Dids Bascomb. Gilmanvilleläiset olivat ylpeitä tästä pitkästä +tytöstä, jolla oli iloinen suopea sana jokaiselle, sillä hänen päässään +ei ollut ainoatakaan arastelevaa hiusta ja hän tunsi kaupungin +jokaisen asukkaan, mustan ja valkoisen, suuren ja pienen. Hänessä +ei ollut mitään hölynpölyä, vaan kaikki oli reilua. Mainio toveri, +jos kukaan. Puolet kaupungin tytöistä koetti matkia hänen tyyliään. +Kaikki saattoivat katsella Dids Bascombin puhtaita merimiespuseroita, +matalakantaisia kenkiä ja villasukkia joka kadunkulmassa, ja niitä +käyttivät ne tytöt, jotka tahtoivat näyttää hänen kaltaisiltaan. Mutta +ei ainoakaan heistä, sanoivat gilmanvilleläiset miehet tavallisesti, +voinut matkia sitä tapaa, kuinka hän katsoi jokaista suoraan silmiin. +Eikä kellään ollut Didsin hymyä, joka tunkeutui hänen kirkkaan +suoran katseensa läpi kuin auringonsäde. Jokainen ihastui Didsiin, +kun hän hymyili. "Odottakaahan vain, kunnes Dids pääsee valtion +yliopistoon", sanoivat gilmanvilleläiset, "niin hän näyttää yhtä ja +toista. Hän todistaa siellä, että pienetkin kaupungit voivat yhtä hyvin +kuin suuremmatkin lähettää tyttöjä, joista tulee johtajia." Mutta +Gilmanvillessä tuntuisi epäilemättä hyvin tyhjältä hänen lähdettyään. +Pienet lapset kaipaisivat häntä ja kaikki muutkin. + +Sillä Dids aikoi tietysti lähteä valtion yliopistoon. Rouva Bascomb +suunnitteli myös hänen lähtöään, koska siitä osaksi riippui hänen oma +vapautensa. Hän oli nykyään yhtä paljon syrjässä Didsin kuin Ralphinkin +elämästä ja tiesi koko loppuiäkseen joutuvansa Gilmanvillessä +näkymättömiin Didsin lähdettyä suurempaan maailmaan. Hän ei voinut +tehdä mitään sen enempää Didsin hyväksi. Eikä Ralphinkaan. Ja nyt, +kun Ralphilla oli rahaa, hän saattoi palkata jonkun muun tekemään +Lottielle kaikki palvelukset, taitavan hoitajattaren, joka oli +tottunut kroonilliseen raajarikkoisuuteen (sillä Lottie oli nykyään jo +ehdottomasti ja auttamattomasti vuoteen oma) ja voisi hoitaa Lottieta +entistä paremmin. Ja jos hän suorittaisi Didsin yliopistomenot, olisi +Ralphilla tarpeeksi rahaa hoitajattaren palkkaamiseen. + +Tämä ajatus, että hän ehkä saisi heittää taakan hartioiltaan, oikein +huimasi häntä. Hän ei nyt ikävöinyt kateutta herättävää koreaa asuntoa +hienoine kylpyhuoneineen ja virheettömän esteettisine saleineen, +missä hän voisi tarjoilla teetä valiokunnille. Nykyään hän haaveili +vain hiljaisuudesta... ja itseään ympäröivästä tyhjyydestä. Pienestä +makuuhuoneesta (hän ei halunnut edes tietää, kuinka se olisi +kalustettu, kunhan siellä vain olisi vuode), mihin hän voisi raskain +askelin laahustaa koulun loputtua, missä hän saattaisi tuntikausiksi +vaipua siunattuun tyhjyyteen kaikesta siitä, mikä oli niin kauan +aikaa ärsyttänyt häntä. Sinne ei tulisi keitään vieraita; hänen ei +tarvitsisi päättää mitään kenenkään puolesta; hänen ei olisi pakko +näyttää myötätuntoiselta kenenkään toisen mielialalle; hänen ei +tarvitsisi punnita aineellisen elämän miljoonia kertoja uusiintuvia +pulmia; hänen ei täytyisi varoa ilmaisemasta äänensävyllään kuolettavaa +väsymystä; hänen ei tarvitsisi valaa harrastusta ja myötätuntoa +ja tarkkaavaisuutta ja huolenpitoa melkein tyhjästä varastostaan. +Sillä hän tunsi sydämensä käpertyneen väsymyksestä. Se pelkkä +mahdollisuuskin, että hän ehkä vielä voisi elämänsä aikana nauttia +rauhallisesta kaudesta, pani hänet tuntemaan itsensä heikoksi ja +raukeaksi huojennuksesta. + +Hän puhui siitä Ralphille ja huomasi hänet, kuten hän aina oli nykyään, +hyvin ystävälliseksi, hyvin suostuvaiseksi kaikkiin hänen haluamiinsa +järjestelyihin, ollen samalla mittaamattoman matkan päässä hänestä. +"Haluaisitko todellakin, äiti, muuttaa yksiksesi asumaan jonnekin +Harristownin täysihoitolan pieneen huoneeseen?" kysyi hän sellaisen +täysikasvuisen henkilön järkevällä äänellä, joka koettaa saada lasta +tajuamaan puolivalmiin suunnitelman epäkäytännöllisyyttä. "Sinähän +muistat", sanoi hän varoittavasti, "kuinka yksinäiseksi tunsit itsesi +koettaessasi sitä muutamia vuosia sitten". + +Rouva Bascomb ei keksinyt tähän mitään vastausta, vaan mutisi +ainoastaan: "Minä olenkin nyt paljoa vanhempi, kuusikymmenvuotias ensi +syntymäpäivänäni." Tämä ei kuulunut lainkaan asiaan, mutta hän tiesi +Ralphin tarkkaamattoman korvan hyväksyvän sen vastaukseksi sille, mitä +hän oli sanonut. + +"No niin, äiti, mitä hyvänsä sinä itse vain haluat", sanoi Ralph +myöntyväisesti. "Ja minun mielestäni onkin vallan oikein, että joku +hoitajatar rupeaa pitämään huolta Lottiesta. Kuten sanoit, hänen +tilassaan tapahtuu niin vähän muutoksia. Enkä minä voi käyttää rahojani +sen parempaan kuin sinun ja Lottien ja Didsin hyväksi." + +"Sinä olet hyvä poika", sanoi hänen äitinsä hiljaa. + +Sitten hän lisäsi mietittyään hetkisen: "Meidän on parasta olla +puhumatta tästä Didsille, kunnes asia on vähän varmempi. Suunnitelmista +ei kannata puhua, ennenkuin on päätetty." + +"Juuri niin", myönsi Ralph tavalliseen hajamieliseen tapaansa +saadessaan luovuttaa kaiken päätösvallan hänelle. + + * * * * * + +Mutta kun hän puhui siitä Lottielle... + +Hän oli luullut, että kaikki yllätykset, joita Lottie voi tuottaa, +olivat menneisyydessä. Vuosikausia oli heidän keskinäinen suhteensa +käynyt yhä tasaisemmaksi sitä mukaa kuin tottumusten graniittiset +muurit kohosivat Lottien elämän ympärille päivä päivältä yhä +korkeammiksi ja tukevammiksi. Lottie oli näyttänyt tyytyväiseltä, kun +hänen ei tarvinnut ajatella muuta kuin sairashuoneen tapausten pientä +luodetta ja vuoksea — aterioitaan, lääkärin käyntejä, ruokahalunsa +ja unensa vaihteluita, pieniä raajarikkoiselle sopivia hommiaan, +keskipäivän vieraiden tuloa ja tulematta jäämistä, viimeisen varkauden +tutkimisen edistymistä, murhia, newyorkilaisten lehtien selostuksia +avioeroista ja kotipukujen uusinta kuosia. Tässä säännöllisyydessä ei +ollut mitään, mitä taitava hoitajatar ei voisi toimittaa yhtä hyvin +kuin hänen anoppinsa, ja juuri sitä koetti rouva Bascomb selittää +huolellisesti ja toistellen, kun hän ensi kerran puhui aikomuksestaan +vetäytyä pois perhe-elämästä. + +Mikään ei antanut rouva Bascombille pienintäkään varoitusta sen myrskyn +puhkeamisesta, joka alkoi, kun Lottie vihdoin ymmärsi suunnitelman. +Lottien entisistä purkauksista ei mikään ollut kiihkeydessä vetänyt +vertoja sille hysteeriselle hirmumyrskyille, joka nyt sai hänet +valtaansa. Hän itki niin hirveästi, puhui niin hurjasti toivostaan +saada kuolla heti, uhkasi niin kiihkeästi tehdä jotakin kauheata, jos +hänet jätettäisiin yksikseen, että rouva Bascomb, avutonna omassa +graniittimaisessa tottumuksessaan pitää miniäänsä rauhallisena mihin +hintaan hyvänsä, ei osannut muuta kuin taputella Lottien kättä niinä +väliaikoina, jolloin sai sen kiinni hurjien huitoilujen lomassa, ja +silittää takaisin kohdalleen silkkipeitteet, jotka Lottie työnsi +syrjään uhatessaan laahautua ikkunaan ja heittäytyä maahan. + +"Kas niin, kas niin, ei puhuta siitä enää", mumisi rouva Bascomb +epätoivoissaan. "Ajatellaan nyt jotakin muuta." + +Voimakkaampi kuin mikään muu hänen mielessään oli hänen hämmästyksensä. +Miksi Lottie oikeastaan riehaantui? Mikä pani hänet käyttäytymään +noin? Sen täytyi johtua siitä, ettei hän ollut oikein ymmärtänyt, että +hänelle hankittaisiin ihan oma hoitajatar, joka palvelisi häntä koko +ajan, lukisi hänelle ja seurustelisi hänen kanssaan, niin, ettei hänen +enää koskaan tarvitsisi oleskella yksinään, kuten usein nykyään. + +Rouva Basccmb päätti odottaa, kunnes Lottie tyyntyisi, kunnes hän +ehtisi perehtyä suunnitelmaan tarkemmin, ennenkuin siitä hänelle +jälleen puhuttaisiin. Sillä häh ei aikonut vähääkään luopua omasta +suunnitelmastaan. Miksi hän luopuisikaan? + +Mutta joka kerta, kun hän koetti uudestaan, Lottie suli kyyneliin. +Hän ei sallinut rouva Bascombin päästä ensimmäisiä sanoja pitemmälle +selityksessään, ennenkuin purskahti itkuun. Hän ei enää itkenyt +hurjasti eikä uhkaillut. Hän vain nyyhkytti, ikäänkuin rouva Bascomb +olisi murtamaisillaan hänen sydämensä jokaisella lausumallaan sanalla. + +Näitä hiljaisia kyyneliä vastaan rouva Bascomb pani kaikki +kumoamattomat, johdonmukaiset selityksensä, kuinka miellyttävä siitä +muutoksesta tulisi Lottielle, kuinka paljon enemmän huomiota hän +saisi osakseen ja kuinka hauskalta hänestä tuntuisi saada itselleen +harjaantunut apulainen, joka osaisi kylvettää hänet ammattimaisen +taitavasti ja jolla olisi aikaa kuina paljon tahansa lukea hänelle ja +pelata hänen kanssaan korttia. + +Lottie kumosi nämä kumoamattomat väitteet sillä yksinkertaisella +tavalla, ettei pannut niihin lainkaan huomiota. Hän vain itkeskeli, +kunnes hänen nenäliinansa oli muuttunut märäksi rääsyksi, niin että +rouva Bascombin piti tuoda hänelle uusi. + +Nämä molemmat naiset joutuivat umpikujaan ja siellä he pysyivät monta +viikkoa Ralphin ja Didsin tietämättä, jotka liikkuivat hilpeinä +edestakaisin. Ja sitten yhdellä ainoalla sivalluksella Lottie hajoitti +rouva Bascombin koko suunnitelman tomuksi. Eräänä päivänä hän rikkoi +hiljaisuuden, kääntämättä katsettaan pois anoppinsa kasvoista +sanomalla: "Jos te lähdette pois, pitää Didsin jäädä luokseni. Hänen +on pakko. Minä uhrasin terveyteni hänen puolestaan, kun hän oli pieni, +ja nyt on hänen vuoronsa tehdä jotakin minun hyväkseni. Minun täytyy +saada pitää joku omaisistani luonani. Se on itsekästä hänen puoleltaan, +että hän haluaa lähteä yliopistoon, koska minä siinä tapauksessa jään +niin yksikseni. Mihin hän enää tarvitseekaan noita kaikkia lisätietoja? +Hänen pitää jäädä sairaan äitinsä luo. Ja jos hänellä on lainkaan +sydäntä, niin hän jääkin. Se on hänen velvollisuutensa. Minä aion sen +sanoa hänelle." + +Rouva Bascomb horjahti tämän iskun voimasta, sillä hän tiesi olevan +mahdotonta sitä väistää. Vetäistyään pari kolme kertaa syvään henkeään, +niin että hänen sydämensä ehti rauhoittua hän sanoi: "Maltahan sentään +hieman, Lottie! Mitään ei ole vielä päätetty." + +Mutta asia oli päätetty sillä hetkellä, ja hän tiesi sen. + + * * * * * + +Se oli melkein enemmän kuin hän jaksoi kestää. Jäädä sinne, vieläpä +yksikseen Lottien kanssa Didsin mentyä! Se oli kuitenkin välttämätöntä. +Hän näki sen nyt. Kuinka hän ei ollut huomannut ennen, että hän oli +kaikkina näinä vuosina huolellisesti valmistanut kuolettavaa vaaraa +Didsille? Hän oli mielellään katsellut Didsin uljasta tarttumista +kaikkiin tehtäviin, jotka hänen mielestään olivat oikeita, laskematta +milloinkaan kustannuksia, rientäen heikon puolustajaksi, alttiisti +kantaen kuormia, jotka olivat liian raskaita muille. Mutta nyt tytön +ylevän uhrautuvaisuuden ajatteleminenkin peloitti häntä. Sillä tämän +erikoisen piirteensä vuoksi Dids olisi avuton sellaisen vaatimuksen +edessä, jonka Lottie kyllä osaisi taitavasti esittää. Hän muisteli +kohtaamiaan hiljaisia, syrjäytettyjä ennen aikojaan vanhentuneita +neitoja, jotka olivat kuihtuneet saamatta kukkia ja "pyhittäneet +elämänsä sairaille äideilleen". Taivas varjelkoon, jos hän itse +sattuisi kuolemaan ennen Lottieta tai ainakin ennenkuin Dids ehtisi +varttua täyteen mittaansa! Tämän uuden mahdollisuuden kauhu karkoitti +hänen mielestään oman traagillisen pettymyksen. + +Hän liitti tämän uuden kauhun muihin taakkoihinsa ja jännittäen +hartiansa kantamaan taakkaa, joka parikymmentä vuotta sitten olisi +murskannut hänet, astui eteenpäin horjumatta. Hän ei siis voisikaan +lähteä lepäämään? Hyvä, hän ei ajattelisi sitä enää milloinkaan. Eikä +hän kuolisikaan liian varhain, koska se ei käynyt päinsä. Hän oli +oppinut hyvinkin tietämään, kuinka paljon on tilaa ihmissydämessä. Hän +sai nyt oppia jotakin saman sydämen rajattomasta kestävyydestä. Hän +huomasi sen jaksavan kestää mitä tahansa, niinkuin siinä oli sijaa +kaikelle. Tai melkein kaikelle... ei tietysti suopeudelle Lottien +tapaista kohtaan, sanoi hän itsekseen kiireesti, millään ehdolla +luopumatta ivastaan. + +Se että hän oli omin käsin luonut Didsille tämän vaaran, jonka +karttamiseksi hän nyt tuomitsi itsensä ikuiseen vankeuteen, +oli hänenlaiselleen luonteelle vielä yksi lisäsyy valitusten +tukahduttamiseen. Hän muisti Ralphin töykeän arvostelun omista +vaikeuksistaan ja sanoi itselleen hänen sanoillaan: "Minä saan vain +sen, mitä minulle kuuluukin." Ainoa säädyllinen tapa oli kärsiä omien +töittensä seuraukset. Hänen täytyi kestää! Ja siksi jaksaisikin. + +Muutamien päivien kuluttua, kun hän luuli voivansa jutella siitä +rauhallisesti, hän sanoi Ralphille: "Minä luulen olevan parasta, että +kokonaan luovun noista muuttohommistani. Olen ajatellut sitä tarkemmin +ja päättänyt jäädä kotiin." + +Ralphin kasvojen hetkellinen hajamielisyys ilmaisi, ettei hän ollut +sitä ajatellutkaan äidin ensimmäisen ehdotuksen jälkeen. Mutta hän +muisti sen seuraavassa silmänräpäyksessä. "Ah niin! Kuten vain haluat, +äiti", sanoi hän ystävällisesti. "Minä tahdon aina, että asiat +järjestyvät sinun tahtosi mukaan." + +Lottie ei milloinkaan enää maininnut asiasta hänelle. Eikä hänkään +puhunut siitä enää Lottielle. + + + + +XXXIX + + +Melkein Ralphin avioliiton ensi päivästä alkaen rouva Bascomb oli ollut +enemmän tai vähemmän tietoinen Lottien isän olemassaolosta, tiennyt +hänen kummallisen nimensä Alvah P. Hicks samoin hänen ammattinsa +(yövahtina suuressa kenkätehtaassa Harristownissa) ja kuullut enemmän +kuin välittikään hänen tyhmästä toisesta avioliitostaan erään +inhoittavan naisen kanssa pian Lottien naimisiinmenon jälkeen. Lottie +oli niin rajusti paheksunut tätä tapausta, että oli kokonaan eronnut +isästään, jota hän nähtävästi ei vähääkään kaivannut. Hän ei ollut +ainakaan puhunut mitään siitä, että hänen mieltään pahoitti olla +milloinkaan enää tapaamatta isäänsä ja kasvattaa pientä tytärtään +vieraaksi isoisälle. Mutta muuan niistä huomiotta jäänneistä, +Lottien luonnetta paljastavista asioista, jotka alkoivat vähitellen +selvetä rouva Bascombin mielessä, oli sekin havainto, että Lottien +tunne-elämässä oli sellaista, mistä hän ei puhunut — ehkä sen vuoksi, +ettei hän ollut oikein selvillä, tunsiko hän sitä, ja ehkä myös siksi, +ettei hän tiennyt, kuinka siitä puhuisi, tai ehkä sentähden, ettei +hänellä varhaisimpina vuosina, jolloin hän piintyi tottumuksiinsa, +ollut lähellään ketään, jolle hän olisi voinut puhua tunteistaan. +Sellaiset pinnan alla liikkuvat tunnustamattomat mielenliikutusten +virrat saattoivat olla syynä (kuten rouva Bascombista silloin tällöin +tuntui) niihin selittämättömiin mielialojen muutoksiin, joilla Lottie +aina oli hämmästyttänyt. Ehkä ne olivat olleet yhtä hämmästyttäviä +Lottielle itselleenkin. + +Ainakaan ei mikään, mitä rouva Bascomb oli joskus nähnyt Lottiessa, +voinut selittää sitä säikähdyksen tuskaa, jonka valtaan hän joutui, +kun hän, Didsin juuri suorittaessa viime aineitaan päästäkseen +korkeakoulusta, sai Harristownin kunnalliselta sairaanhoitajattarelta +kirjeen, jossa vedottiin häneen herra Hicksin ainoana tiettävänä +omaisena. Ukko kuului olevan kuolemaisillaan johonkin parantumattomaan, +jäytävään tautiin, ja koska hänen vaimonsa oli kuollut noin vuosi +sitten ei siellä ollut ketään, joka voisi pitää hänestä huolta. Hänen +isäntiensä määräämä pieni eläke ei riittänyt hankkimaan oikeata hoitoa +niin sairaalle miehelle kuin hän oli. + +Dids oli vienyt tämän kirjeen äidilleen, jonka tukkaa rouva Bascomb +juuri harjasi ja järjesteli. Hämmästyen saadessaan kirjeen (hän ei +ollut kirjeenvaihdossa kenenkään kanssa) Lottie repi sen auki ja luki +sen nopeasti läpi. Sitten hän kääntyi anoppinsa puoleen huudahtaen +toivottomasti: "Ah, mamma, teidän pitää matkustaa katsomaan häntä!" Hän +tarttui rouva Bascombin käteen. "Papparaukka! Ihan yksinään ja sairaana +eikä ketään hoitamassa häntä. Voi, mamma, matkustakaa heti sinne +katsomaan häntä! Pappa-raukka!" + +"Jos mummo lähtee, lähden minäkin hänen kanssaan", sanoi Dids. "Hän ei +ole mummon sukulainen, mutta hän on minun isoisäni." Sillä jo kauan +sitten Dids oli päässyt selville siitä, että sukulaisuudessa oli +enemmän kuin hän alussa oli luullutkaan ja nyt hän tiesi tarkasti, +kuinka edellinen sukupolvi oli sidottu yhteen. + + * * * * * + +Tästä siis johtui, että pitkä seitsentoistavuotias tyttö ja kookas, +kumarainen, kuusikymmenvuotias nainen kiipesivät Harristownin +sairaanhoitajattaren mukana köyhien kaupunginosassa köyhän +täysihoitolan portaita ylös. Heidät otti ovella vastaan emäntä, joka ei +enää tahtonut vaivautua rahattoman, sairaan, vanhan miehen vuoksi. + +Tuntia myöhemmin, kun he laskeutuivat portaita alas, olivat Didsin +nuoret kalpeat kasvot ja hänen silmänsä punaiset. Hän piti lujasti +kiinni isoäitinsä kädestä kuin vieläkin olisi pieni tyttö. + +Rouva Bascomb ja hoitajatar pysähtyivät hetkiseksi keskustelemaan +asiallisesti. "Minä en voi tulla katsomaan häntä, ennenkuin kello +neljän jälkeen iltapäivällä", sanoi hoitajatar. "En saa poistua +konttorista ennemmin. Apulaiseni on lomalla eikä siellä ole ketään +vastaamassa soittoihin. Mutta jos saavun tänne puoliviiden aikaan +sairasvaunuilla, luulen voivani tuoda hänet kotiinne ennen pimeää, vai +mitä arvelette?" + +"Niin", sanoi rouva Bascomb, harkiten mielessään, "ja se sopii +minullekin paremmin. Ehdin laittaa kaikki valmiiksi hänelle siihen +mennessä. Luullakseni ennätämme vielä kahtakymmentä minuuttia yli +yhdentoista lähtevään junaan, jos kiiruhdamme." + +Hoitajatar hiljensi ääntään ja sanoi: "Tehän näitte itsekin, ettei se +voi kestää enää kauan. Teidän ei siis tarvitse ryhtyä pitkällisiin +puuhiin." Sitten jättäen tämän asian ammattimaisen tyynesti hän käänsi +huomionsa seuraavaan ja tutkittuaan muistikirjaansa sanoi. "Minun pitää +mennä katsomaan erästä syöpäpotilasta. Täytyy siis erota teistä nyt." +Ja hyvästeltyään heitä molempia kädestä hän poistui reippaasti. + +Dids ja hänen isoäitinsä lähtivät kävelemään asemaa kohti, edellisen +vieläkin pitäessä lujasti kiinni rouva Bascombin kädestä. "Voi, mummo!" +sanoi hän tuskaisesti. "Kuinka hirveätä! Inhoittava pimeä pieni +huone... niin likainenkin... ja ihan yksinään! Hirmuinen, vihainen +nainen vain lennättämässä suullisen ruokaa silloin tällöin. Ja hän +on virunut siellä jo kuukausia. Kuinka hän katsoikaan sinuun, kun +sanoit hänelle, että me viemme hänet kotiimme... voi, mummo, kuinka +hirvittävän iloiseksi hän tuli! Minun tuli oikein paha olla, kun näin +hänen riemunsa. Siitä näki, kuinka hän oli kärsinyt... mutta minua +hävetti, kun purskahdin niin katkeraan itkuun. Mummo, sinä olit oikein +suurenmoinen! Kuinka sinä voit olla niin tyyni ja vakava aina?" + +"Se on osa siitä, mitä ihminen oppii vanhetessaan... silloin oppii +kestämään", vastasi hänen isoäitinsä kääntäen rauhalliset, rakastavat +kasvonsa toivottomaan tyttöön päin. "Se korvaa muutamat asiat, jotka +ihminen menettää tullessaan vanhemmaksi." + +Hän ei aikonut jutella sellaisista asioista Didsille, koska hän muisti +vielä melko hyvin oman nuoruutensa kärsimättömän epäuskoisuuden, +kun vanhemmat ihmiset puhelevat väsyttävällä, opettavalla tavalla. +Mutta joskus hänestä tuntui siltä, että niin nuori kuin Dids olikin +ja säännöllisesti kehittynyt, hän oli ystävällisempi, vähemmän +kova vanhemmille ihmisille, rakastavampi kuin hän itse oli ollut +nuoruudessaan. Rouva Bascombin mieleen ei juolahtanut, että hänellä +itsellään voisi olla siihen ansiota. Hän ajatteli vain nöyrästi +silloin tällöin: "Dids on aina niin hellä vanhalle mummolleen." Hän +laski sen Didsin omaksi ansioksi samalla tavalla kuin hänen ilmeisen +tietämättömyytensäkin siitä, että hänen toverinsa kunnioittivat häntä, +ja että hän oli niin etevä ja voimakas. + +Kun he istuivat junassa ääneti ja mieli täynnä äsken nähtyä, liikahteli +Dids alituisesti ja kääntyi isoäitinsä puoleen avaten huulensa ja +sulkien ne jälleen. Vihdoin: "Kuulehan nyt mummo... minä en oikein +tiedä, kuinka minun pitäisi sanoa... mutta tahdon vain ilmoittaa +sinulle", aloitti hän kankeasti kuin hämmentynyt poika. "Se on +äärettömän uljasta sinun puoleltasi, että otat hänet kotiimme. Sinä +olet... juuri sellainen kuin pitääkin olla, mummo." + +"Se on vain samaa, mitä kaikki olisivat tehneet näissä oloissa", mutisi +rouva Bascomb vanhan kaavan mukaan. Mutta Didsin ylistys oli kohottanut +heleän punan kalpeihin kasvoihin, joiden ilme tytön mielestä oli hetken +aikaa niin kaunis, että hän tuskin tunsi niitä mummon kasvoiksi. + +Sitten rouva Bascomb sanoi asiallisesti: "Aion toimittaa niin, että +isäsi siirtyy huoneestaan joksikin ajaksi muualle. Hän joutuukin paljon +matkoille tänä kesänä. Ja kotona ollessaan hän saa nukkua arkihuoneen +komeron sohvalla." + +"Salli minun luovuttaa hänelle _oma_ huoneeni!" huudahti Dids, tahtoen +kiihkeästi uhrautua juuri niinkuin hänen isoäitinsä tiesi hänen +voivan luopua kaikesta, mitä hänen äitinsä pyytäisi. Ajatellen sitä +ja jännittäen vielä kerran hartiansa horjuttavan taakan alla hän +vastasi kuin mietittyään, että hänen mielestään Didsin huone oli liian +korkealla sopiakseen sairaalle miehelle. + +Muutos, hyvä huolenpito, äkillinen pelastuminen hädästä yhdessä tohtori +Deweyn tarmokkaan hoidon kanssa antoikin kuihtuneelle pienelle ukolle +lyhyeksi ajaksi enemmän voimia kuin kukaan heistä oli kuvitellut +mahdolliseksi. (Rouva Bascomb kutsui tohtori Deweyn hoitamaan häntä, +mitä tapaa hän aina noudatti kaikkia muita perheen jäseniä, paitsi +Lottieta kohtaan, selittäen miniälleen sen johtuvan siitä, etteivät +he yksinkertaisiin tavallisiin vaivoihin tarvinneet niin kalliin +erikoistuntijan kuin tohtori Pellin apua.) + +Ukko Hicks, joka kannettiin taloon paareilla riutuneena, kalpeana, +melkein luurangoksi laihtuneena, luisevien käsien levätessä niin +hervottomina lakanalla kuin hänet olisi jo puettu laskettavaksi +hautaan, istuskeli viikon kuluttua vuoteessaan ja kyseli vaatteitaan. +"Ah, sallikaa minun saada housuni, tohtori", sanoi hän, "ja sitten voin +tuntea itseni mieheksi jälleen". + +"Tehkää hänen mielikseen", sanoi tohtori Dewey rouva Bascombille eräänä +aamuna seisoessaan kuistin edustalla hänen kanssaan. "Se on enintäin +vain muutamien viikkojen asia, eikä siitä ole vahinkoa kellekään, +vaikka hän lyhentääkin sitä toteuttamalla mielihalujaan. Hänen +hyväkseen ei voi tehdä muuta kuin järjestää hänen olonsa niin mukavaksi +kuin suinkin." + +Rouva Bascomb hämmästyi...Onko mahdollista, että hän voi nousta +jaloilleen vieläkin?" kysyi hän. + +"Ettekö ole milloinkaan katsellut, kuinka lepattava kynttilä leimahtaa +vielä kerran liekkiin ennen lopullista sammumistaan?" vastasi tohtori. + + * * * * * + +Niinpä ukko sai housunsa ja nojautuen tyttärentyttärensä voimakkaaseen +käsivarteen laahusti katsomaan vuoteen omana lepäävää tytärtään. Lottie +itki hieman nähdessään hänet ensi kerran, ja ukko oli hämillään eikä +tiennyt, mitä pitäisi sanoa. Mutta ennen pitkää päästivät yhteiset +muistot heidän kielensä irti, ja rouva Bascomb kuuli puuhaillessaan +kotona Lottien huoneesta alituista puheen sorinaa... "Kuulitko koskaan +puhuttavan siitä, mitä tapahtui sille Wheelerin pojalle, joka karkasi +kotoaan?" ja: "Sinä vuonna, kun tulva kohosi Mullinin puistokadun +päähän saakka..." ja: "Ei, hän meni uudestaan naimisiin ja sai kaksi +lasta, pojan ja tytön." + +Tämän elämänsä viimeisen leimahduksen aikana ukko laahusti joskus +alakertaan ja pari kolme kertaa kadullekin, pitäen henkensä edestä +kiinni Didsistä, jonka suora kookas vartalo oli niin vahva kuin +nuori puu. Lopen laihtuneen ruumiin paino ei Didsistä tuntunut sen +raskaammalta kuin kuivunut lehti. "Minä jaksaisin nostaa sinut maasta +yhdellä kädelläni ja kantaa sinut yläkertaan, isoisä", sanoi hän joskus +nauraen, ja ukko oli mielissään. + +Sillä hän nimitti ukkoa aina "isoisäksi", ja heidän keskinäinen +suhteensa oli hyvin leikillinen. Kuinka tarkasti tahansa rouva +Bascomb piti heidän yhdessäoloaan silmällä, ei Dids koskaan näyttänyt +häpeävän, että hänet nähtiin kadulla tämän nukkavierun vanhan työmiehen +seurassa, joka ujostelematta vastasi Didsin ystävien tervehdyksiin +sivistymättömällä puhetavallaan. Rouva Bascomb tiesi hyvin, että hänen +itsensä, kun hän oli ollut seitsentoistavuotias olisi ollut kovin +vaikea tunnustaa isoisäkseen tavallista raakaa työmiestä. Mutta Dids, +vaikka olikin vielä nuori, ei näyttänyt sitä koskaan ajattelevan. Hänen +sydämessään ei nähtävästi ollut tällä haavaa muuta kuin polttavaa, +pahoittelevaa sääliä. "Kunpa vain voisin keksiä vielä _jotakin_, millä +sovittaisin hänen kärsimyksensä!" sanoi hän kerran mummolleen, kuivaten +kiivaasti silmistään vuotavia kyyneliä. Mutta isoisälle hän osoitti +vain leikkisää, hellää iloisuutta, joka lumosi ukon. + +Rouva Bascomb oli kunnioittavasti ylpeä Didsin sydämen jaloudesta. +Katsellessaan tytön kirkkaiden kasvojen hellää ilmettä hänen +keskustellessaan isoisänsä kanssa hän sanoi usein itsekseen: "Vain +voimakas sielu voi tuntea tuollaista sääliä... puhtaasti, alentumatta +tai ylenkatsomatta." Sellaista ainesta oli lapsessa! Sellaista hienoa, +suorasukaista, tervettä ainesta! Rouva Bascomb tiesi, mistä se oli +peräisin. Niinä päivinä, jolloin he odottivat kuoleman tuloa taloon, +näytti hänestä joskus kuin Dids kävelisi kahden vanhan miehen välissä, +molempien isoisiensä, jotka suuntasivat häneen loistavan katseen, +täynnä luottamusta ja toivoa. + + * * * * * + +Uudistuneen voiman leimahdus himmeni yhtä nopeasti kuin oli +syttynytkin. Heinäkuun lopussa ukko Hicks ei päässyt enää vuoteestaan, +vaan lepäsi väsyneenä, loppuun kuluneena ja katseli avoimesta +ovesta halliin. Ralph palkkasi hoitajattaren päiviksi, jotta ukko +saisi tarpeellista lääkintähoitoa, mutta sairaan silmät kääntyivät +alituisesti rouva Bascombiin puoleen, jonka mennessä oven ohitse hänen +harmaat kasvonsa kirkastuivat aina hieman. + +"Varmaankin sinä katsot häneen aina samalla tavalla kuin silloinkin, +kun astuit sinne kauheaan soppeen ja lupasit ottaa hänet mukaasi", +sanoi Dids isoäidilleen ja kiersi äkkiä käsivartensa hänen kaulaansa. +"Niin sinä katsot minuunkin", jatkoi hän värähtelevällä äänellä. Heidän +sydämiään vapisutti, kun varjo hitaasti ajelehti lähemmäksi. + + * * * * * + +Kuoleva mies ei milloinkaan kuluttanut rouva Bascombin aikaa eikä +tosiaan senjälkeen kun hoitajatar lähti kotiinsa joka ilta pyytänyt +mitään. Eikä yöllä tarvinnut tehdä mitään hänen hyväkseen. Mutta rouva +Bascomb, joka aina oli nukkunut kevyesti, laskeutui silloin tällöin +ullakkohuoneestaan aamunutussaan ja tohveleissaan ja sytytetty kynttilä +kädessään tekemään kierroksen talossa nähdäkseen, oliko kaikki hyvin, +ja näki ukon usein valvovan, silmät käännettyinä kärsivällisesti oveen +päin, kuin toivoisi hänen tulevan. Jos rouva Bascomb laski kynttilänsä +hänen pöydälleen ja istuutui hoitajattaren tuoliin hänen vuoteensa +viereen, osotti hän kiihkeää, pahoittelevaa mielihyvää. "Teidän pitää +mennä takaisin lepäämään", sanoi hän. "Te teette täällä muutenkin +enemmän kuin tarpeeksi." + +Mutta kun rouva Bascomb näytti aikovan viipyä siellä vähän aikaa, +huokaisi ukko helpotuksesta. + +Ja kuitenkin hänellä tuntui olevan vain kovin vähän sanottavaa eikä +hän myöskään näyttänyt odottavan, että hänelle puhuttaisiin paljon. Se +tuotti lohdutusta, sanoi hän rouva Bascombille kerran, että hänelle +pidettiin seuraa. Joskus hän näytti torkahtavan, mutta jos rouva +Bascomb hiemankaan liikahti, avautuivat ukon silmät häntä kohti, ja +heikko, anteeksipyytävä hymy tuli hänen huulilleen, ikäänkuin hän olisi +halunnut ilmaista, ettei hän enää pitkää aikaa olisi vaivaksi. Silloin +tällöin hän teki jonkun pienen huomautuksen, mistä nähtiin hänen +kuluttavan monta synkkää valvottavaa tuntia ajattelemalla sitä kotia, +jonne hän oli joutunut. Hän oli nähtävästi huomannut, että Didsin +ylistäminen miellytti hänen isoäitiään, ja juuri Didsistä puhuakseen +hän tavallisesti keskeyttikin sen hiljaisuuden, jossa hän lepäsi, +ollen hitaasti liukumassa kuoleman kynnyksen yli. "Te olette tehnyt +hirveän hyvää työtä Didsissä. Hän on niin hieno kuin puodista ostettu +nukke." Tai: "Kun toisen kerran menimme ulos, kohtasimme hänen koulunsa +pääprofessorin, ja hän sanoi minulle ettei hänellä ole milloinkaan +ollut Didsiä parempaa oppilasta." + +Itsestään hän ei puhunut mitään, pyysi vain silloin tällöin anteeksi, +että hänestä oli niin paljon vaivaa. "Minun ei olisi pitänyt sallia +teidän menettää untanne tällä tavalla", sanoi hän hiljaa eräänä yönä, +"kun hoitajattaren huolenpito riittää minulle täydellisesti. Hän on +hyvä tyttö. Mutta minä tiedän ihan tarkasti, miltä Lottiesta tuntui, +kun hän luuli teidän lähtevän pois hänen luotaan... ikäänkuin pohja +olisi pudonnut pois kaikesta." + +Rouva Bascomb hämmästyi kuullessaan, että Lottie oli kertonut hänelle +tuosta kohtauksesta, josta he eivät milloinkaan vaihtaneet sanaakaan +keskenään. Ukko huomasi hänen hämmästyksensä ja ymmärsi sen väärin. +"Vai ettekö ole _tiennytkään_", kysyi ukko häneltä, "kuinka Lottiesta +tuntui sellainen ajatuskin kauhealta, että te ette enää olisi hänen +luonaan? Hän sanoi, että hän antaisi kaiken mennä ja kuolisi, ellei +teitä olisi kotona." Rouva Bascombin hämmästys paisui nyt yhä +täydellisemmäksi kummastukseksi. Kaikkien otaksumien joukkoon tästä +asiasta ei ollut mahtunut sitä luuloa, että Lottie oli ehkä tuntenut +surua luullessaan hänen lähtevän pois. Tämä ajatus säpsähdytti häntä +yhtä kovasti kuin jos ehyessä seinässä hänen edessään olisi ovi +avautunut ja sen takaa lähtenyt polku, joka olisi vienyt tuntemattomaan +maahan. Lottie oli taas yllättänyt hänet. + +Hän oli liian järkytetty voidakseen puhua ja istui liikkumatta koettaen +käsittää kuulemaansa lausetta, niin omituinen ilme kasvoissaan, että +kuoleva mies katsoi häneen ihmetellen. Hetkisen kuluttua ukko sanoi +käheällä äänellä:- "Luulen teidän olevan ihan tietämättömän siitä, +rouva Bascomb, kuinka paljon Lottie teistä pitää." + +Ja oltuaan hetkisen vaiti hän jatkoi: "Ja miksi hän ei pitäisi? Hänen +lähelleen ei ole koskaan sattunut niin hyvää ihmistä kuin te olette. +Ajatelkaa, kuin paljon te olette tehnyt hänen hyväkseen. Ja hän osaa +antaa sille arvoa. Te olette luullakseni ainoa ihminen, jota hän +koskaan on oikein rakastanut." + +Silloin rouva Bascomb katsoi maahan ja syrjään piilottaakseen sairaalta +mieheltä sen hävettävän, kauhistavan tuskan, joka ilmestyi hänen +kasvoihinsa. Ukko ei sanonut sen enempää sinä yönä. + +Erään toisen kerran, kuumana elokuun yönä, kun hän istui siellä nojaten +päätänsä tuolin selustaan ja suunnaten katseensa kattoon, mieli +täynnä ihmettelyä elämänsä ja kenen hyvänsä elämän tarkoituksesta, +hänen hiljaisen elinvoimansa täyttäessä huoneen voimakkaammalla +virkistyksellä kuin mikään hoitajatar voi antaa kuolevalle miehelle, +huomautti ukko hiljaa: "Hänellä ei ollut koskaan tilaisuutta, omalla +tyttöraukallani. Jos hänestäkin olisi pidetty niin hyvää huolta kuin te +olette pitänyt Didsistä..." + +Myöhemmin samana yönä hiljaisella anteeksipyytävällä äänellä: "Mutta me +emme tienneet mistään sen paremmasta hänen äitinsä ja minä." + +Ja lopuksi, pitkän ajan kuluttua, niin hiljaa, että rouva Bascomb +tuskin kuuli hänen sanansa: "Ei kukaan opettanut meille mitään +parempaa." + + * * * * * + +Seuraavana yönä hän näki ukon lepäävän sama kärsivällinen, odottava +ilme kasvoissaan, silmät käännettyinä ovea kohti. Ne olivat auki, mutta +niissä ei enää ollut eloa. + +Rouva Bascomb laski kynttilän pöydälle, painoi hänen silmänsä hiljaa +umpeen ja suoristettuaan luurankomaiset vanhat kädet pani ne ristiin +hänen rinnalleen. Senjälkeen hän istuutui vuoteen viereen ummistaen +omat silmänsäkin pitkäksi aikaa, ennenkuin kutsui ketään. + + + + +XL + + +Florence Kingin ja hänen nuoren veljensä piti tulla noutamaan Didsiä +Fordillaan kello yhdeksän eräänä syyskuun aamuna, niin että tytöt +voisivat ehtiä yliopiston alueelle sinä päivänä ja saisivat kaikki +järjestykseen huoneissaan ennen illallista. Florencen, Didsin ja +Charlien oli määrä kaikkien istua etuistuimella ja jättää takaosa +vapaaksi parille suurelle matka-arkulle, sohvan pieluksille, viireille, +kehystetyille valokuville, grammofonille ja levyille, verhoille, +matoille, pöytäliinoille, tennismailoille..."kaikille kapistuksille, +jotka muuttavat huoneen kodikkaaksi", kuten Dids oli sanonut edellisenä +iltana kantaessaan niitä sylyksittäin alakertaan. + +Siitä kasasta, jonka hän kymmenen vuoden aikana oli koonnut +viettäväkattoiseen huoneeseensa, hän valitsi kaikkea, mikä miellytti +hänen nykyistä makuaan, kääntäen selkänsä muulle yhtä iloisesti kuin +lapsuudelleenkin. "Kuinka hauskalta tuntuukaan saada niin suuri huone, +että voin säällisesti ripustaa kuvat seinille!" huudahti hän. "Florence +sanoo meidän saavan erään kauneimmista huoneista tyttöjen osastosta. +Minun tekee niin hirveästi mieli päästä sinne katsomaan ja laittamaan +sitä kuntoon." Keskeyttämättä hetkeksikään hän jatkoi kiitävää vauhtia: +"Minä luulen sittenkin, että otan nämä riippuvat kirjahyllyt mukaani. +Charlie voi sitoa ne kiinni astinlautaan." Hän nauroi iloisesti. + +"Se vanha Ford tulee varmasti näyttämään oikeilta +mustalaisvankkureilta, mutta jokaisen, joka on edes hieman selvillä +asioista, sanotaan saapuvan sinne vanhassa autossa, johon on kerätty +kasoittain kaikenlaista tavaraa. Kuta pahemmalta se näyttää, sitä +selvemmän kuvan se antaa tulijan kaukonäköisyydestä. Minusta olisi +oikein ikävää ilmestyä sinne uusi kimalteleva matkalaukku mukanani. +Tämä tapa on paljon hauskempi." + +Ja se olikin niin hauskaa, että lähdön iloinen tunnelma käänsi koko +talon ylösalaisin katosta maahan saakka. Florence King tuli varhain +auttamaan Didsiä päättämään, mitä otettaisiin mukaan, ja molemmat +isot lapset hyökkäsivät portaita ylös ja alas, huudellen kysymyksiä +ja vastauksia toisilleen, hyläten tuon ja valiten jonkun toisen ja +nauraen alituisesti pelkästä elämänilosta. Syyskuun auringon kultainen +hohde valaisi avonaisten ovien ja ikkunoiden kautta heidän kiiltäviä +päitään yhtä iloisesti kuin heidän lörpöttelevät äänensä kajahtelivat. +Kirkas ilma väreili heidän ympärillään, kun he hyokkäilivät sinne +tänne huutaen: "Onko sinulla jo pyyheliinat valmiina? Sinähän tiedät, +että meillä pitää olla omat pyyheliinat!" Ja: "Mihin sinä pistitkään +sen Masefieldin kirjan?" Ja: "Kah, sinä olet toimittanut mailasi taas +kireäksi! Eikö se olekin hieno?" + + * * * * * + +Rouva Bascombille, joka istui ullakkohuoneessaan kädet sylissä ja +katse kohdistettuna kaukaiseen taivaaseen, olivat melu ja nuoruus ja +iloisuus kuin kimalteleva vuoksi. Hän tiesi tämän päivän merkitsevän +sen laskeutumista hänen luotaan ikuisiksi ajoiksi. + + * * * * * + +"Tuolta tulee Charlie jo autoineen, enkä minä ole vielä ehtinyt kerätä +teekuppejani!" + +"Viis siitä! Ruvetkoon hän kantamaan ulos, mitä jo olemme saaneet +valmiiksi, ja sullokoon autoon. Siinä on varmasti hieman tekemistä, +saat uskoa." + +Charlien ääni kantautui nyt rouva Bascombin korviin nuorena ja +säröisenä. "Voi sentään, teitä tyttöjä! Te olette varmasti hulluja. +Miksi ette yhtä hyvin voisi ottaa mukaanne höyhenpatjaa ja kanakoppia, +kun kerran olette päässeet vauhtiin!" + +Syöksyjä sisälle ja ulos, kiihkeiden nuorten jalkojen töminää, +ikkunoista huutavia nauravia nuoria ääniä... Rouva Bascomb sulki +silmänsä kuullakseen sen paremmin. Hän ei saisi kuulla sitä milloinkaan +enää. Dids oli lähtemäisillään kotoaan. Hänen kotoinen elämänsä oli +loppunut. + +"Hei siellä, Flo", vaikeroi Charlien ääni, "miksi sinä minua oikeastaan +luulet? Raskaansarjan nyrkkeilijäksikö? Te tytöt saatte kantaa tätä +vehjettä toisesta päästä." + +Liehuntaa... naurua... laahustavia askelia... pudotettuja tavaroita... +alakertaan heitettyjä kapineita "Kuule, ota kiinni!" "Voi, sinähän +tahrasit sen!" + +He olivat nyt käytävällä Fordinsa vieressä. Rouva Bascomb avasi +silmänsä katsellakseen heitä, kun he kiipesivät pinottujen kääröjen +yli, kumartuivat köyttämään laatikoita kiinni ja keskeyttivät kaikki +voidakseen istuutua kantapäilleen ja nauraa ihan katketakseen täyteen +sullotun auton hullunkurisuudelle. + +"Se on täydellinen, ehdottomasti täydellinen!" He painoivat kylkiään +nauraessaan, ja heidän äänensä kohosivat tyynen, nukuttavan syysilman +läpi rouva Bascombin ullakkohuoneen avonaiseen ikkunaan. + +"Vakavasti puhuen, tytöt", sanoi Charlie, "meidän pitää todellakin +ryhtyä toimeen, jos haluamme pudota Alma Materin helmaan illalla. +Alahan liikkua, Dids!" + +Tytöt palasivat nyt hakemaan hattujaan ja päällystakkejaan. "Vähät +siitä! Minulle on ihan yhdentekevää, vaikka emme löytäisikään. Minä en +haluakaan päähäni sellaista. Minä vihaan hattuja." + +"Voi, Dids, sinun täytyy! Muuten sinun tukkasi..." + + * * * * * + +Ja nyt Dids oli sanomassa jäähyväisiä äidilleen. Rouva Bascomb kuuli +hänen äänensä avonaisesta ovesta kuin olisi samassa huoneessa. "Nyt me +olemme vihdoinkin lähtövalmiit, äiti. Hyvästi. Minä kirjoitan heti kun +saavumme sinne. Hoida nyt itseäsi hyvin. Minä tilaan yliopistolehden +sinulle, niin että saat tietää kaikki uutiset. Hyvästi!" + +Molemmat tytöt juoksivat sitten käytävää pitkin rinnakkain +pitkäsäärisinä ja notkeina kuin nuoret hiehot. + +"Minä aion sijoittua taakse kuorman päälle." + +"Voi, Dids, sinä putoat sieltä varmasti. Se ei ole lainkaan +turvallista." + +"Enkä putoa. Minä voin pitää kiinni tästä nuorasta. Se on luja. Se on +köytetty kiinni molemmista päistään. Kun pitää kiinni jostakin lujasta, +ei putoa. Minä aion... voi, hyväinen aika, minähän unohdin sanoa +jäähyväiset mummolle!" + +Syöksy käytävää pitkin takaisin taloon. + +Ikkunastaan rouva Bascomb kuuli autossa istuvan tytön huomauttavan +veljelleen: "Dids on hirveän hyvä isoäidilleen. Monet tytöt eivät olisi +ikinä tulleet sitä ajatelleeksi." + +Dids oli siinä, täyttäen huoneen kuin kukkatarhasta puhaltava +tuulenpuuska... terveydellään, nuoruudellaan ja iloisuudellaan. Jumala +häntä siunatkoon! + +"Mummo, mitähän sinä ajatteletkaan. Kaikessa tuossa hälinässä +olin vähällä unohtaa, että minun pitää tulla suutelemaan sinua +jäähyväisiksi." + +Hän heittäytyi polvilleen tuolissa istuvan vanhan naisen viereen ja +kiersi nuoret käsivartensa laihan vanhan ruumiin ympärille. "Hyvästi, +mummo! Sinä olet niin kelpo mummo, ettet saa unohtaa sitä... muistakin +se!" + +Hän painoi lujat ja viattomat, raikkaat tyttöhuulensa toisen +kuihtunutta poskea vasten. "Hyvästi! Minä kirjoitan kotiin heti +tultuani sinne. Äläkä ole vähääkään huolissasi minusta. Minulla ei ole +koskaan mitään hätää." + +"Hyvästi, kultaseni", vastasi rouva Bascomb, hymyillen hellästi. + +Ja sitten Dids oli poissa. + +Kun hän oli ponnahtanut jaloilleen ja kääntynyt pois, tunsi hänen +isoäitinsä tytön entisen elämän livahtavan hänen käsistään. Sitten kun +hän taas nauraen pysytteli tasapainossa arkkujen kansilla, hän oli +jo unohtanut isoäitinsä olemassaolon. Ja se olikin oikein. Sen piti +ollakin juuri niin. Dids tarvitsi kaiken ilmavan, luottavaisen, iloisen +hyökkäysintonsa luodakseen itselleen onnellisen tulevaisuuden. + + * * * * * + +"Lähteekö kulkue nyt eteenpäin?" kysyi Charlie. "Kyllä varmasti." + +Vanha auto narisi, surisi ja lähti kolisten liikkeelle. + +"Varo, Dids, sinä putoat! Sinä putoat varmasti!" + +"Lorua! Ihminen ei voi pudota, kun pitää kiinni jostakin lujasta +tuesta, vai mitä?" + +Heidän naurunsa ja lörpöttelynsä ja heidän autonsa humoristinen +säksytys kuului sitä hiljemmin, mitä kauemmas he vierivät. Hetkien +kuluttua sitä ei kuulunut enää ollenkaan. Kadulla, kuuntelevassa +talossa, rouva Bascombin huoneessa, vallitsi tyhjä hiljaisuus. + +Oliko hän hengissä? Hänestä tuntui kuin hän ei hengittäisi lainkaan. +Kaikki oli hänestä sellaista kuin hän olisi kuollut. + +Tämä oli loppu. Nyt hänellä ei ollut enää mitään jäljellä, ei niin +mitään. Vain tyhjyyttä... tyhjyyttä... tämä oli kaiken loppu. + + * * * * * + +Hän kuuli äänen kutsuvan valittavasti: "Voi, mamma, mamma!" Lottie +siellä huuteli. + +Rouva Bascomb nousi vaistomaisesti ja laskeutui toiseen kerrokseen. +Lottie itki, pää haudattuna pieluksiin ja kädet kasvoilla. + +Seisoessaan siinä huoneen ovella rouva Bascomb tunsi jotakin outoa +tulevan tyhjään sydämeensä. Ikäänkuin sitä olisi hitaasti tippunut +sinne ja niin kasautunut yhä enemmän sitä sulkua vastaan, joka +torjui sen pois hänen elämästään, se oli nyt siellä... välkkyvänä +tulvana. Lottien lohduttoman itkun ääni päästi sen vyörymään sulun +yli. Hän tunsi sen kirkkaiden parantavien vesien valuvan sydämensä +kuivettuneihin ja tomuisiin kammioihin. + +Hän katsoi ovelta huoneeseen, kuten oli katsonut niin monta tuhatta +kertaa, ja näki nyt siellä seisovan avuttoman pienen aaveen, avuttoman +hylätyn lapsen, jonka ei olisi milloinkaan pitänyt saada syntyä, koska +se oli tuomittu sinä silmänräpäyksenä, jolloin se oli vetäissyt ensi +kerran henkeään, pysymään tietämätönnä, suojatonna, vääntyneenä ja +surkastuneena. Oliko se tullut tänne tietämättään hakemaan apua? Oliko +se seisonut siellä kaikki nämä vuodet odottamassa äitiä? + +Omituista, että äärimmäinen nöyrtyminen ja katumus voi suoda niin +suloisen tunteen! Johtuikohan se siitä, että ne nyt olivat käyneet +hyvätuoksuisiksi säälistä ja rakkaudesta? + +Lottie kohotti katseensa ja näki anoppinsa seisovan siinä. "Voi, +mamma, minulla ei ole enää ketään muuta jäljellä kuin te", sanoi hän +vaikeroiden ja ojensi käsivartensa. + +Rouva Bascomb astui nopeasti lähemmäksi ja sanoi voimakkaalla, lohtua +suovalla hellällä äänenpainolla: "Niin, meidän molempien pitää nyt +pysyä yhdessä, Lottie rakas!" + +Tämä ei silti ollut loppu, ei läheskään. Se oli, vihdoinkin, vasta alku. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77251 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..e7a9184 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77251 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/77251) |