Initial commit of ebook 77241 filesHEADmain

4 files changed, 10179 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/77241-0.txt b/77241-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..0c0739b
--- /dev/null
+++ b/77241-0.txt
@@ -0,0 +1,10163 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77241 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+NYKYPÄIVIEN MAANTIERITARI
+
+Kirj.
+
+Berta Ruck
+
+
+Englanninkielestä suomentanut
+
+Aune Lindström
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1927.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN LUKU.
+
+Hän kohtaa tytön.
+
+
+Archie Laverock (vaeltava ritari) oli jo kahdenkymmenenviiden ikäisenä
+kyllästynyt naissukuun.
+
+Ei aivan sananmukaisesti. Hän ei ollut millään tavoin pettynyt
+tai velttoutunut. Hän vain katsoi toistaiseksi saaneensa heistä
+tarpeekseen. Aselepohan saattoi tulla kysymykseen yhtähyvin sodassa
+kuin rakkaudessa. Eikä hän omasta puolestaan olisi paljoakaan
+välittänyt, vaikkei koskaan enää olisi tavannut ketään nuorta naista.
+
+Tässä mielentilassa hän kohtasi tytön.
+
+Valmistautumattomana ja tyytyväisenä koko maailmaan ajoi nuori mies
+yksin kahden hengen autossaan pitkin Surreyn kapeita, varjoisia teitä.
+Auto oli aivan uusi ja kiiltävä eikä sen pehmeissä nahkaistuimissa
+ollut ainoatakaan naarmua. Nuori Laverock oli tyytyväinen autonsa
+nopeaan, pehmeään käyntiin. Hänen ajatuksensa ja katseensa olivat
+vapaat tarkkaamaan ympäristöään hänen ajellessaan kevein sydämin
+tietään eteenpäin — kunnes hän äkkiä joutui keskelle tapahtumia, jotka
+tulisivat askarruttamaan hänen ajatuksiaan lähitulevaisuudessa.
+
+Inhimillinen elämä syöksyi äkkiä intohimoineen ja kiihkoineen
+rauhalliseen Surrey-seutuun, joka lepäsi hiljaisena toukokuisessa
+auringossa kukkivine niittyineen ja humisevine mäntyineen. Kaikki
+tapahtui hyvin nopeasti ja yllättäen.
+
+Aluksi kuului vain moottoripyörän nopea läheneminen. Pölypilvi tietä
+pitkin lähestyi pikku autoa, joka juuri oli saapumassa tienhaaraan.
+Näkyviin tuli
+moottoripyörää ajava mies ja sivuvaunussa istuva tyttö. Mies oli
+keski-ikäinen, lujarakenteinen, puettuna hyvin istuvaan Duberry-pukuun
+ja pehmeään huopahattuun. Tyttö oli pieni ja istui kovan tuulen vuoksi
+kokoonkyyristyneenä. Hänestä näkyi tuskin muuta kuin kirkkaansininen
+hattu ja liehuva sininen harsohuivi. Moottoripyörän lähestyessä nämä
+molemmat henkilöt puhelivat kiivaasti ja yhtaikaa.
+
+"Nähtävästi he riitelevät. Luonnollisesti naimisissa oleva pari",
+ajatteli maantieritari välinpitämättömästi. Heti ensi silmäyksellä hän
+oli huomaavinaan jotain omituista tässä parissa, joka puhui kuumeisesti
+ja kiivaasti moottorin syöksyessä eteenpäin.
+
+On vahinko ettei onnettomuutta voi kuvata niin nopeasti kuin se
+tapahtuu. Kaikki kävi sekunnissa. Moottorimies kääntyi äkkiä
+sivuvaunussa istuvaan tyttöön päin, kumartui hänen ylitseen, ojensi
+kätensä ja tarttui häntä olkapäähän, ravistaen tyttöä niinkuin terrieri
+rottaa. Tämä kaikki tapahtui lähenevässä autossa istuvan nuoren
+miehen silmien edessä. Tuskin hän saattoi uskoa näkemäänsä todeksi.
+Mutta ihmispeto uudisti tekonsa. Tällä kertaa ei voinut erehtyä sen
+tarkoituksesta. Hän ravisti raivoisasti tyttöä, niin että tämän hattu
+liukui niskaan ja tukka valui kasvoille, ravisti häntä — —
+
+"Hyvä jumala!"
+
+He olivat nyt aivan auton vieressä. Nuori Laverock kuuli kauhistuen
+miehen vihasta vapisevan äänen:
+
+"Nouse pois tässä! Kuuletko, mitä sanon. Mene heti pois."
+
+Moottoripyörä pysähtyi nytkähtäen. Ohjaaja hyppäsi pois, juoksi
+sivuvaunun luo ja tarttui tyttöä käsivarteen. Tämä koetti kauhistuneena
+välttää.
+
+"Pois tässä, olen sanonut", huusi mies jälleen. Yhtä karkeasti kuin
+tallirenki kiskoo hangoittelevan hevosen suitsia, tarttui mies tytön
+hentoon käsivarteen ja veti hänet väkivalloin vaunusta, paiskaten
+tienviereen. Tyttö kompastui ja kaatui pölyiselle mättäälle, mutta
+seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli jälleen
+pystyssä ja ojensi avuttomana kätensä miestä kohti —
+
+Kaikki tapahtui
+nopeammin kuin sen voi kertoa. Mutta ihmispeto oli pannut moottorin
+jälleen käyntiin ja katsahtamattakaan taakseen katosi oikealla olevaa
+jalavien reunustamaa tietä pitkin.
+
+Tyttö jäi epätoivoiseen asentoonsa, kutsuen miestä takaisin koko
+olennollaan ja rukoilevalla äänellään. Epätoivoisena nyyhkytti hän
+yhden ainoan sanan:
+
+"Artur."
+
+Mies oli jo kadonnut näkyvistä kun nuori Laverock pysähdytti autonsa
+puuttuakseen tapahtumain kulkuun.
+
+Mitä muuta, kysyn minä, olisi nuori mies voinut tehdä. Aivan hänen
+silmiensä edessä kohteli mieheksi itseään nimittävä olento raa'asti
+nuorta naista, jättäen hänet yksinäiseen seutuun monen peninkulman
+päähän kodistaan. Ravisteli häntä — heitti ulos moottorista.
+Suuttumuksesta vapisten otti nuori Laverock autolakin päästään ja
+seisahtui hyljätyn tytön eteen. Hän ei tällä hetkellä halunnut
+tietää, missä suhteessa tyttö oli tuohon raakaan ihmispetoon, hän ei
+tiennyt oliko tyttö hänen vaimonsa, tyttärensä tai jollakin muulla
+tavalla sukua miehelle. Hän ei liioin tuuminut mitä syytä miehellä
+oli pahoinpitelyynsä. Eikä hän edes huomannut — olkoon se sanottu
+hänen kunniakseen — oliko tyttö kaunis tai ruma. Hänen ensimmäinen
+ajatuksensa oli: "Voinko tehdä jotakin".
+
+Tyttö käänsi pienet, hämmästyneet kasvonsa häneen. Hänen ehtimättä
+vielä virkkaa sanaakaan, ilmestyi uusi tekijä laskelmiin pitkän,
+komean, valkeaan liinatakkiin puetun miehen muodossa. Hän ilmestyi
+näkyviin pienen pensasaidassa olevan veräjän kautta. Nuori Laverock ei
+ollut aikaisemmin huomannut pientä majataloa, joka tien toisella puolen
+oli kokonaan syreenipensaitten peittämänä.
+
+"Kuulkaa", huudahti tulokas kiukkuisella äänellä Archie Laverockille,
+"mihin Te aiotte ryhtyä. Tahdotteko olla hyvä ja mennä matkoihinne."
+
+Laverock katsahti saapuneeseen olioon, jonka ulkomuodosta ja
+käytöksestä hän ei pitänyt. Sitäpaitsi
+hän tunsi heikon wiskynhajun, joka sekaantui syreenien tuoksuun.
+Oli hyvin vähän luultavaa, että uudella tulokkaalla oli mitään
+määräämisvaltaa tyttöön, joka oli heitetty maantielle. Tärkeintä
+oli saada tyttö pois täältä. Nuori Laverock kääntyi uudelleen
+rakastettavalla päättäväisyydellä tyttöön: "Olkaa hyvä ja nouskaa
+autoon. Ajan teidät sinne minne haluatte."
+
+Hän kuuli tytön, edelleen kovin hämmästyneenä mumisevan jotain: "hyvin
+ystävällisesti — —"
+
+Silloin kuului taas moottoripyörän pup, pup. "Hyvä jumala." Mitä nyt?
+Palaisiko tuo roisto takaisin! Kyllä, kautta taivaan, siinä hän oli
+taas ja antoi lähestyessään merkin tytölle, huutaen:
+
+"Seis!"
+
+Tuo raakalainen, joka oli kirjaimellisesti heittänyt tytön ulos
+vaunusta, kutsui nyt häntä takaisin luokseen.
+
+"Tämä menee jo liian pitkälle", tuumi nuori Laverock niin suuttuneena,
+ettei kyennyt selvästi ajattelemaan. "Hän oli pakahtumaisillaan
+raivosta. Hän oli vahvasti päättänyt tehdä välinsä selväksi noiden
+kahden miehen kanssa, jotka näyttivät olevan liitossa keskenään.
+Luultavasti olivat he päällepäätteeksi vielä humalassa. Mutta
+pääasiahan oli saattaa tuo pikku olento turvaan.
+
+Archie Laverock astui pari askelta taaksepäin avaten Standardinsa
+oven. Hän oli hyvin miellyttävän ja ritarillisen näköinen suojelija
+seisoessaan siinä solakkana hyvin istuvassa nahkatakissaan,
+iltapäiväauringon antaessa hänen ruskealle tukalleen kultaloisteen ja
+saaden sen näyttämään vaaleammalta hänen auringon polttamia kasvojaan.
+Ne olivat miellyttävät sileäksi ajellut kasvot, joita koristi
+kaunis, valkoinen hammasrivi. Silmät olivat sellaiset, että niillä
+olisi hurmannut minkä nuoren tytön tahansa. Me tulemmekin myöhemmin
+kuvailemaan niitä tarkemmin.
+
+"Nouskaa autoon", sanoi hän lyhyesti tytölle.
+
+Tyttö oli sennäköinen, kuin olisi valmis puhkeamaan hysteeriseen
+nauruun — pikku raukka.
+
+"Nouskaa autoon. Kas niin."
+
+Tyttö katsahti vielä epäillen majataloon päin, mutta salli kuitenkin
+nuoren Laverockin auttaa itsensä autoon. Samassa kun auto pantiin
+käyntiin, ajoi moottoripeto heidän luokseen.
+
+"Kuulkaas, mies, minne te aiotte lähteä?" kysyi hän kiukkuisella
+äänellä.
+
+Auto huristi jo eteenpäin, tytön huutaessa vastaukseksi: "Se on oikein
+sinulle, Artur." Sanoiko tyttö tämän uhmatakseen tai voitonriemuisena,
+sitä ei nuori Laverock voinut arvata. Omituisen hiljaisesti lisäsi hän,
+sanojen kuollessa hiljaiseen kevättuuleen: "Selvitän asiani Teidän
+kanssanne seuraavalla kerralla."
+
+Jokseenkin lempeä uhkaus kaiken sen jälkeen mitä on tapahtunut. Mitä
+mahtoi tämä kaikki merkitä? Sanotaan naisten olevan miehiä monin
+verroin uteliaampia, muttei kukaan nainen koskaan ole ollut uteliaampi
+saamaan selityksen äsken sattuneisiin tapahtumiin, kuin se nuori mies,
+joka ohjasi autoa mukanaan pakeneva tyttö. Selittäisikö tyttö hänelle
+ehkä kaiken? Nyt hetikö?
+
+Ääneen virkkoi hän vain: "Suoraanko eteenpäin?"
+
+"Kyllä, suoraan eteenpäin, olkaa hyvä, jos aiotte olla niin
+ystävällinen ja viedä minut kotiin asti", vastasi pehmeä, vieno ääni
+hänen vieressään.
+
+"Luonnollisesti, niin kauaksi kuin vaan haluatte."
+
+"Melkein kaksi peninkulmaa aivan suoraan eteenpäin. Sitten kun
+tulemme kahden lammikon välillä olevalle vihreälle niitylle kääntyy
+tie vasemmalle ja sitten — annan lähempiä ohjeita kun saavumme sinne
+saakka."
+
+"Hyvä."
+
+Pieni kahdenhengen auto kiiti eteenpäin vihertävien pensasaitojen
+välitse, joitten keskeltä silloin tällöin vilahti orapihlajan
+punertavat kukat. Pienten pensasaidoissa olevien veräjien kautta
+saattoi nähdä kauniisiin puutarhoihin, missä syreenit upeilivat
+valkoisina ja sinipunaisina. Auton rientäessä eteenpäin tuumi nuori
+Laverock millä hän alkaisi keskustelun. Pitäisikö hänen ehkä mainita
+jotain sattuneista
+tapahtumista tai olisiko parempi vaieta. Ehkäpä oli parasta antaa
+tyttö-raukan itse selittää. Mutta ei sanaakaan kuulunut. Jos tyttö
+tahtoi hänen unohtavan kaiken niin — very well —.
+
+Nuorella Laverockilla oli ihmeellinen kyky arvata sen naisen
+mielentila, jonka seurassa hän kulloinkin oli. ("Mitä toivonee hän
+minun nyt tekevän tai mitä odottanee hän nyt minulta", kysyi hän
+itseltään. Kuinka moni nuori mies ajattelee siten?) Äkkiä hän oli
+tietoinen siitä, että tyttö hänen vierellään toivoi hänen alkavan
+keskustelun. Hänen täytyi siis tässä rauhallisessa seudussa muistuttaa
+tuosta kauheasta tapahtumasta.
+
+Välttäen katsomasta tyttöön, sillä hän pelkäsi tytön kasvoissa
+huomaavansa epätoivoa tai hämminkiä, virkkoi hän huolettomasti: "Toivon
+Teidän suovan anteeksi minun sekaantumiseni asioihinne, mutta en
+katsonut voivani menetellä toisin. Olen pahoillani, jollei menettelyni
+ollut oikea."
+
+(Silloin ei hänellä suinkaan ollut ollut aikaa tuumia, mitä hän teki.)
+
+"Oi, olitte kovin ystävällinen. Kiitoksia hyvin paljon", vastasi tyttö
+pidättyvällä äänellä.
+
+Tytön äänensävy ei suinkaan kehottanut tuttavallisuuteen. Uskottavasti
+hän ei halua kertoa mitään, ajatteli Laverock. Lapsi parka. Miten
+kauhea tilanne. Hänellä ei näyttänyt olevan mitään sanottavaa tuosta
+ihmishahmossa olevasta pedosta. Mitä oli tytöllä tekemistä tuossa
+sivuvaunussa? Eikö hänellä ollut ketään, joka huolehti hänestä? Ketkä
+olivat hänen omaisensa? (Uskottavasti hän saisi kohta tutustua heihin,
+kun hän kerran saattoi tytön kotiin asti.) Mitä ajattelisivatkaan he
+kaikesta tästä?
+
+Hän tunsi tytön tahtovan kysyä häneltä jotain.
+
+Tyttö käänsi kauniin, sinihattuisen päänsä häneen päin ja kysyi
+äänellä, jossa oli nuorelle Laverockille jokin käsittämätön pohjasävy:
+"Mitä ajattelette _Te_ kaikesta tästä?"
+
+Mies nosti katseensa maantien valkeasta, leveästä juovasta. Tytön
+ruusuiset kasvot olivat harsohuivin
+peitossa, mutta Laverock ei ollut kiinnittänyt lähemmin huomiotaan
+häneen. Laverockille oli hän edelleen hädässä oleva olento. Hän toisti
+ainoastaan tytön kysymyksen: "Ajattelette kaikesta tästä?"
+
+"Niin, mikä käsitys Teillä on kaikesta äsken tapahtuneesta. Ettekö
+hämmästynyt?"
+
+"Hämmästynyt. Sanoisin pikemminkin —"
+
+"Niin, huomasin Teidän suuttuvan kovasti, se oli kovin ystävällistä
+Teiltä. Oletan jokaisen todellisen herrasmiehen menetelleen Teidän
+laillanne. Mahtoi tuntua kauhealta Teistä, joka piin äkkiä jouduitte
+tapausten keskelle. Miltä se teistä näytti? Te näitte tytön, joka — jos
+te edes ollenkaan huomasitte minua?"
+
+Nyt vasta katsahti Archie Laverock tarkemmin häneen. Hän oli sievä.
+Taivaan tähden, hän oli enemmän kuin sievä loistavassa, vaaleassa
+kauneudessaan. Kihara pisti esiin, sillä hän korjasi juuri kaksin käsin
+harsoaan. Harson yli ja hatun reunan alta loisti sinisimmät silmät mitä
+Archie Laverock oli koskaan nähnyt, silmiä varjostivat mustat, pitkät
+silmäripset. Aivan liian mustat. Oli vahinko, tuumi nuori Laverock,
+että tämä ihmeellinen pikku olento oli ne mustannut niin mauttomasti.
+
+Samoin kuin useimmilla miehillä meidän päivinämme ei Laverockillakaan
+ollut mitään vähäistä punaisen ja mustan ihomaalin ja huulipuikon
+käyttöä vastaan, millä nuori nainen kaunistaa kasvojaan samalla tavoin
+kuin hän kohottaa hattunsa vaikutusta kirkkaanvärisillä kukilla.
+Hänelle oli opetettu, että eräät erikoiset hienot ranskalaiset hatut
+ja iltapuvut suorastaan vaativat kantajiaan kohottamaan kasvojensa
+luonnollista väriä ihomaalilla, etteivät vaikuttaisi kalpeilta
+ja epätaiteellisilta. Ei sovi olla puettuna silkkisukkiin ja
+urheilupukuun, sillä kauneudelle altis mieli vaatii kaiken oikealle
+paikalleen. Se nuori nainen, joka oli uskonut nuorelle Laverockille
+kaiken tämän (hän ei muuten ollenkaan esiinny kertomuksessamme),
+oli kauhistunut ajatustakin maalata kirkkaassa auringonpaisteessa
+tehtävälle moottoriretkelle silmäripsensä pikimustiksi. Miksi olikaan
+tämä nuori tyttö tehnyt siten, sehän kokonaan pilasi hänen ulkonäkönsä.
+
+Tässä vei tuulenpuuska harsohuivin vasten hänen kasvojaan, jossa tuntui
+heikko hajuveden tuoksu. Tämän hajuveden tunsi Laverock. Hän oli kerran
+lahjoittanut pullollisen sitä eräälle punasenristinsisarelle, joka oli
+hoitanut häntä.
+
+Tämä oli ihmeellistä. Hän oli aina tuntiessaan tämän hajuveden
+tuoksun muistellut pientä sairaanhoitajatarta. — Tyttö veti harson
+takaisin ja solmisi sen pienen, päättäväisen leukansa alle. Hänen
+kaartuvat huulensa olivat ihastuttavat, vaikka hän olikin tehostanut
+niitten kaarevuutta räikeällä punaisella värillä. Kasvojen muoto
+oli harvinaisen kaunis, mutta nekin olivat aivan liian maalatut ja
+puuteroidut. Kaikesta tästä huolimatta oli hänen nuorekas viehkeytensä
+niin hurmaava, että jokaisen nuoren miehen olisi ollut syytä varoa
+sydäntään.
+
+Tänä hetkenä oli Archie Laverock vaarassa. Tyttö oli kietoessaan
+sinisen huivinsa poskien ja leuan ympärille kauniin, arvoituksellisen
+sfinksin näköinen ja tietämättään oli Archie Laverock tästä hetkestä
+alkaen hänen vankinsa, vaikka tämä selvisikin hänelle vasta paljoa
+myöhemmin.
+
+Hänen vieressään kuului tytön ääni uudelleen: "Niin, haluaisin kuulla
+teidän mielipiteenne äsken tapahtuneesta. Siitähän voi olla niin monta
+eriävää mielipidettä. Tehän voisitte esim. pitää minua ylhäisöön
+kuuluvana nuorena naisena, joka vierailee jollakin maatilalla ja
+on pelannut bridgeä liian rohkeasti ja varomattomasti. Voidakseen
+maksaa kunniavelkansa on hän joutunut koronkiskurin kynsiin. Ehkäpä te
+pidittekin Arturia koronkiskurina, jolta minä rukoilin muutaman päivän
+maksulykkäystä."
+
+Suurta helpotusta tuntien, ettei tapahtunut ollut sen vaarallisempaa,
+huudahti Laverock: "Siltä se juuri vaikutti, eikö totta?"
+
+Vastaamatta jatkoi visertävä ääni:
+
+"Tai ajattelitteko Te ehkä, että se oli mustasukkaisuutta sulhaseni
+Artur..."
+
+Aivan huomaamatta huudahti nuori Laverock: "Onko hän teidän sulhasenne?"
+
+"Näyttikö hän siltä? Eikö hän pikemminkin ollut minun keski-ikäinen,
+epäluuloinen mieheni?"
+
+"Miehenne? Ei. Haluan tietää, onko hän sitä, onko hän todellakin?"
+
+"Uskoisitteko te sitä", jatkoi arvoituksellinen nuori nainen. "Näyttikö
+se todellakin siltä?"
+
+Nuorella Lavcrockilla ei ollut rohkeutta sanoa, että hän heti
+ensihetkenä oli pitänyt heitä naimisissa olevana parina, joka oli
+joutunut kiivaaseen sanavaihtoon. Mutta tätä ei hän nyt muistanut. Tämä
+suloinen, pieni olento. Melkein lapsi. Olisiko hän sidottu niin raakaan
+mieheen, joka heitti hänet moottorista.
+
+Raivostuneena jo tästä ajatuksestakin huudahti hän: "Voinko minä tietää
+mitä minun on ajateltava?"
+
+"No, niin, toistakaa kohtaus mielessänne. Ettekö halua tehdä sitä?
+Toivoisin teidän täyttävän pyyntöni. Minulla on syyni siihen",
+virkkoi tytön visertävä ääni. "Kertokaa miltä minä näytin 'Rakkaus ja
+mustasukkaisuus' draamassa. 'Ehkäisty pako'. 'Shylockin vallassa'?"
+
+Ennenkuin tyttö oli lakannut puhumasta selvisi koko juttu nuorelle
+miehelle.
+
+"Te haluatte leikitellä kanssani", huudahti hän poikamaisesti
+naurahtaen, mikä sai kaksi syvää kuoppaa näkymään hänen
+auringonpolttamissa poskissaan ja samalla näytti moitteettoman rivin
+valkoisia hampaita. "Nyt ymmärrän kaiken."
+
+Tytön katse säihkyi ja salamoi hänen omaansa vasten. "Vai niin,
+teettekö sen?"
+
+"Kyllä." Hän nauroi: "Sehän on päivänselvää. Millainen aasi minä
+olinkaan kun en huomannut valokuvauskonetta pensasaidalla. Kuvattiin
+tietysti koko ajan, eikö niin? Eipä ole ihme, että ystävänne
+valkoisessa takissa oli niin raivostunut minuun, kun tulin ja sotkin
+kaiken. Luonnollisesti. Sehän oli filmaus. Te näyttelitte kohtausta
+filmiin."
+
+Tyttö nyökkäsi ihastuneena. "Te olette arvannut sen vihdoinkin. Tehän
+näyttelitte melkein itse
+mukana, hyökätessänne näyttämölle ja viedessänne minut salamana mukaanne,
+ennenkuin edes ehdin ottaa coldcreamin esille pyyhkiäkseni pois
+ihomaalin."
+
+"Olen todellakin kovin onneton, mutta —"
+
+"Ja minusta se oli suurenmoista", vakuutti filmisankaritar ihastuneena.
+"Sydney olikin juuri lopettanut tälle päivälle! Mies valkeassa takissa
+oli regissööri. Vanha Artur (joka jokapäiväisessä elämässä on hyvin
+hyväntahtoinen) oli kappaleessa mieheni. Hänen piti raa'asti hyljätä
+minut tienristeykseen, missä hän luuli minulla olevan kohtauksen
+kauniin serkkunsa kanssa, jota hän aamuvarhaisesta piti vangittuna
+kellarissaan. Teidän täytyy ensi kuussa mennä eläviinkuviin katsomaan
+koko tarina. Sen nimenä on 'Monimiljonäärin morsian' tai jotain
+sentapaista. Ah, teillä ei ole aavistustakaan mitä se morsian raukka
+(minä) saa kestää. Sisäänteljettynä, nälkäisenä, pako ikkunasta,
+hyppäys lentokoneesta — Aivan kylliksi pelottamaan kenen tahansa
+naimisiin menemästä. Tai ehkäpä Te olettekin naimisissa, herra —? Eikö
+Teistäkin olisi hauskempaa, jos tietäisimme toistemme nimet?"
+
+"Siitä varjelkoon taivas. Tarkoitan, että olisin naimisissa", virkkoi
+ritarimme nauraen tytölle. "Nimeni on Laverock."
+
+"Kapteeni?"
+
+"Ei enää, olen ollut."
+
+"Laverock, se on kaunis nimi."
+
+Tyttö oli jättänyt kokonaan jäykkyytensä ja puheli luvan saaneen
+koulutytön iloisuudella, mutta myöskin sellaisen nuoren naisen
+varmuudella, joka on tottunut miellyttämään. Hänen äänessään tuntui
+käskevä sävy sanoessaan: "Kertokaa minulle itsestänne jotakin. Mitä te
+teette? Ette mitään, oletan."
+
+Nuori mies sanoi valittaen: "En mitään sanotte te. Satun nytkin juuri
+olemaan täydessä työssä. Olin kovin onnellinen saadessani tämän
+toimen. Tässä siunatussa maassa on kova työn puute. Joka tapauksessa
+on sellaiselle poloiselle kuin minä, jolta menee neljä vuotta elämästä
+hukkaan juuri parhaassa iässä, jolloin voisi luoda tulevaisuuden
+itselleen, vaikeaa saada voita leivälleen.
+
+"Teidän voinne ja leipänne näyttää käsittävän oman sievän auton, joka
+kulkee ihastuttavasti."
+
+"Sitä se tekee, mutta kautta taivaan, luuletteko sen olevan omani?"
+virkkoi ohjauspyörässä istuva mies hymyillen, sillä tämän olettamuksen
+oli hän jo saanut kuulla monesti uudessa elämässään. "Huonosti arvattu,
+rakas neitini. Tämä ei suinkaan ole uuden toimeni hedelmä, se on
+päinvastoin juuri toimeni."
+
+"Tarkoitatteko, että myytte autoja?"
+
+"Olen liikkeen palveluksessa, joka tekee sitä", selitti hän. "Liikkeen
+omistajan vanhin poika oli toverini Sommella, hän oli kyllin
+ystävällinen tarjotakseen minulle tämän toimen päästessäni pois
+sairaalasta ja saadessani lääkäriltäni määräyksen oleskella paljon
+ulkoilmassa.
+
+"Toverini ehdotti, että minä ajaisin ostetut autot omistajilleen, siksi
+olen minä tässä. Tämä on pikku Standardin ensimmäinen matka, ja kovin
+tapausrikas sellainen, eikö totta?"
+
+"Toivon tuottavani sille onnea", sanoi tyttö miettivänä. "Tehän
+kai tiedätte, miten taikauskoisia me teatteri-ihmiset olemme. Me
+uskomme onnenpyörään, uniin, aavistuksiin, taikaesineisiin ja muihin
+sellaisiin."
+
+Äänensävy, millä hän sanoi "me teatteri-ihmiset", oli kovin lystikäs.
+Laverock olisi lyönyt vetoa, ettei tämä pikku tyttö, joka tuskin oli
+yhdeksäätoista, ollut ollut kauaakaan teatterissa tai aivan juuri
+otettu filmiyhtiön palvelukseen. Mutta missä oli hän aikaisemmin nähnyt
+nämä hienopiirteiset, soikeat kasvot? Hänen kuvansa on kai äskettäin
+ollut jossain kuvalehdessä, ajatteli hän. Hän kääntyi uudelleen tyttöön
+päin sanoen:
+
+"Te aijotte kai nyt sanoa minulle oman nimenne?"
+
+Tyttö piti pienen vaikuttavan paussin.
+
+Sen jälkeen tuli sellainen ilmoitus, joka sai nuoren miehen
+huudahtamaan: "Kautta Jupiterin!" Ääni ylpeydestä ja ihastuksesta
+väristen, mikä todisti hänen
+nauttivan kuuluisuudestaan koko sydämestään, mainitsi hän nimen, joka
+sinä keväänä oli tunnettu joka paikassa aamiaistasyövässä Englannissa,
+kaikille niille kolmelle miljoonalle ihmiselle, jotka tilasivat erästä
+määrättyä kuvitettua aikakauslehteä.
+
+Hän sanoi: "Olen Lycy Joy".
+
+
+
+
+TOINEN LUKU.
+
+Venus pienoiskoossa.
+
+
+Kaikkien toisten tavoin oli nuori Laverock kaksi kuukautta sitten
+tuijottanut Daily Periscopessa olevaa koko sivun kuvaa nuoresta
+tytöstä, joka oli voittanut heidän kauneuskilpailunsa. Hänet oli
+julistettu Englannin kauneimmaksi naiseksi.
+
+"Neiti Lucy Joy, ensimmäinen palkinto. Tuhat puntaa."
+
+"Helposti ansaittuja rahoja valokuvalla", huomautti Laverockin toveri,
+autoliikkeen poika, joka oli ottanut hänet toimeensa, katsoessaan
+kuvaa. "Katsokaamme tyttöä lähemmin. Eipä hän mielestäni näytä niin
+ihmeellisen hurmaavalta tässä valokuvassa. Eihän hän edes ole niinkään
+kaunis kuin toisen palkinnon saaja. Nenä on liian lyhyt. Hänhän on
+vain töherrys verrattuna 'Daily Mirrorin' palkinnonsaajattareen. Mikä
+olikaan hänen nimensä. Nyt muistan. Mirriam Sabbage."
+
+"Ethän sinä voi arvostella häntä pelkän valokuvan perusteella", oli
+nuori Laverock huomauttanut. "Uskottavasti hän on voittanut hyvällä
+ihonvärillään, siten on usein englantilaisten tyttöjen. Useimmat niistä
+tytöistä ovat yhtä vähän puoleensavetäviä kuin Potifarin vaimo",
+murisi Archien toveri, jonka ystävyys häneen oli ihmeteltävä. Tähän
+saakka ei kukaan nainen ollut saanut hänen hyväksymistään, mutta
+niinpä ei hänellä ollutkaan onnea naisten joukossa. Mutta senvuoksi
+ei pidä surkutella Archien ystävää. Hänellä oli suuret kuvitelmat
+menestyksestään naismaailmassa, joitten välinpitämättömyyttä hän ei
+ollenkaan huomannut. Hän oli niitä miehiä, joitten silmissä ei kukaan
+nainen löydä armoa, huolimatta siitä, ettei itse millään tavoin ollut
+komean ja hauskan näköinen. Archie Laverock taas kuului niihin,
+jotka pitävät jokaista naista miellyttävänä, montaa heistä oikein
+kauniinakin. Mitään todella rumaa naista ei ole olemassa. Hänestä oli
+jokaisella naisella oma viehätyksensä. Kaikkine vikoineen oli ritarimme
+siis hyvin miellyttävä.
+
+"Lienee aika hauskaa hommaa aamiaisella katsella kymmenen Englannin
+kauneimman tytön valokuvaa", tuumi hän katsellessaan koko sivua täynnä
+Englannin nuorison ihastuttavimpia edustajia, "ja sitten valita kaunein
+niistä kymmenestä."
+
+"Minä en todellakaan tietäisi, kenen heistä valitsisin. Tuumin juuri
+millainen tyttö tämä Lucy Joy lienee ja hänen vanhempansa."
+
+Nyt, kaksi kuukautta senjälkeen, saisi hän vastauksen kysymyksiinsä.
+
+Jännittyneenä odottaen millaiselta ensimmäisen palkinnon saajattaren
+koti näyttäisi, joutui hän melkein kirjaimellisesti heitetyksi perheen
+syliin, jota hän ei voinut edes kuvitella. Auto kulki ruohottunutta,
+käpyjen peittämää tietä pitkin säleaidan ympäröimään puutarhaan.
+
+"Tässä on se paikka", virkkoi Lucy Joy osottaen veräjää aidassa.
+Archien näkyviin tuli kukkapuutarha, nurmikenttä ja pienoinen kivikko,
+joka oli täyteen istutettu alppikasveja ja vilahdus punaisista
+kiviportaista, jotka johtivat pieneen, taivaansiniseksi maalattuun
+puutaloon, melkein kokonaan köynnöskasvien peittämään. Suuri punainen
+päivänvarjo, melkein teltan kokoinen, oli pingotettu kukkaniittyjen
+yli. Siellä oli lisäksi mukavia korituoleja ja intialaisia huiveja,
+pieni sievä ompelukori, josta pisti näkyviin virkkaustyö, puolivalmis
+kirkkaanvärinen jumper. Keltaisen ja valkean ruudullinen pöytäliina oli
+levitetty kiiltävien hopeiden ja kiinalaisen porsliinin alle ja tämän
+ympärillä oli ryhmissä nuoria naisia vaaleissa
+kesäpuvuissa. Kaikkialta kuului yhtenäinen äänten ja puheen sorina,
+mikä tuntui yhtä huolettomalta kuin laululintusten keväinen viserrys.
+
+"Oi, tulkaa sisään! He ovatkin kaikki ulkona teellä. Miten hauskaa!
+Tulkaa mukaan ja sallikaa minun tutustuttaa teidät perheeseen", sanoi
+Lucy Joy.
+
+Heittäen yltään pölytakin hyppäsi hän autosta. Hetkisen viivähtivät
+hänen pienet sormensa ritarin suuressa kädessä. Ne viipyivät siinä
+sekunnin kauemmin kuin olisi ollut tarpeellista. Ritari itsekin huomasi
+tämän.
+
+Nopeasti seurasi hän tuon pienen sinisen olennon pieniä, mokkakenkäisiä
+jalkoja, jotka ensin sipsuttivat ritarikannusten ja kukkien reunustamaa
+tietä ja senjälkeen kääntyivät päivänvarjon vierellä olevalle
+kukkapenkille päin. "Halloo", huusi hän äänellä, jota itämaiden
+kuningatar olisi voinut käyttää kutsuessaan orjattariaan.
+
+He ympäröivät hänet heti. Sekunnissa oli hänen ympärillään joukko
+ihmisiä ja hyppiviä ja tervetuliaisiksi haukkuvia koiria.
+
+Kuului vaan kuorossa:
+
+"Tässä hän on! Nyt jo —"
+
+"Rakkaani, emme kuulleet ollenkaan auton tuloa."
+
+"Terve, Lu."
+
+Neiti Lucy Joy irrottautui pienen kultatukkaisen ja hyvin
+pariisilaisesti puetun nuoren tytön syleilystä kääntyen ritarinsa
+puoleen, joka oli pysähtynyt pienen seuran ulkopuolelle. Hänen
+hämmästyneet silmänsä huomasivat nyt vasta, että siinä oli vain kolme
+tuntematonta, kaksi hametta ja yksi flanellipuku, edelleen kolme koiraa
+ja yksi kissa. Papukaija istui häkkinsä yksinäisellä orrella.
+
+"Minun eläinkokoelmani", esitteli Lucy Joy hemmotellun koulutytön
+äänellä. Hän näytti nyt kokonaan olevan oma itsensä. Sellaisena ei
+vaeltava ritarimme ollut häntä aikaisemmin nähnyt. "Tämä nuori mies,
+joka ajoi minut kotiin", virkkoi tyttö ryhmän puoleen kääntyen, "on
+herra Laverock, pikku äiti."
+
+Archie Laverockin suureksi hämmästykseksi kääntyi punasinervään
+musliinipukuun puettu tyttö häneen päin. — Miten muutamien naisten
+onnistuikaan säilyttää hyvin ulkomuotonsa. — Sillä hän näytti todellakin
+olevan tämän viisi jalkaa pitkän jonkun äiti, joka kaikesta päättäen
+oli tämän paikan omistaja. Jokainen olisi pitänyt häntä muutamia vuosia
+vanhempana sisarena.
+
+"Tätini, rouva Harrison —".
+
+Tämän naisen olisi taas luullut olevan molempien edellisten naimisissa
+oleva sisar, niin solakka ja pieni hän oli ihastuttavassa, mustan
+ja valkoisen kirjavassa jazzvoile-puvussaan. Hänen leveäreunaisen
+keltaisen hattunsa alta näkyi sama hieno profiili kuin hänen
+sisarentyttärellään. Koko perhe näytti olevan kauniita.
+
+"Frankie, pikku veljeni —"
+
+Sitä hän todellakin oli. Tämä perheen viimeksi esitelty jäsen oli
+persikanpehmeäkasvoinen nuori poika, jolla oli täysikokoisen miehen
+vartalo. Huolimatta siitä, että hän oli puettu valkeaan flanellipukuun,
+mistä pisti esiin hänen suuret jalkansa, kätensä ja kaulansa, voi
+vallan hyvin kuvitella hänet tavallisessa merimiespuserossa valkoisine
+kauluksineen ja mustine kravatteineen. Poikamaisuus loisti hänen
+silmistään, jotka olivat yhtä siniset kuin sisaren hänen murrosiässä
+olevalla äänellä huutaessa:
+
+"Hyvä, rakkaani, onko sinulla nyt mukanasi yksi monista miehistäsi?"
+
+"Tämä ei sattumalta ole kukaan heistä. Hän on se hieno pelastaja, joka
+esiintyy kahdeksannen osan lopussa, yhdeksäs osa seuraa heti perässä.
+Kerron kohta teille kaiken. Mutta ensin teetä", komensi tyttö vaipuen
+pehmeisiin tyynyihin korituolissa, josta hänen veljensä pitkine
+koipineen oli juuri noussut.
+
+"Frankie, ota tämä —". Hän ojensi veljelleen pienen sinisen hattunsa
+harsohuiveineen. Tytön silkinhieno, tuuhea tukka kimalteli kuten kulta
+auringonpaisteessa. "Ota tämä myös, rakkaani."
+
+Tämä viimeksimainittu oli sininen päällystakki.
+Hän oli nyt puettuna helmenväriseen georgettepukuun, mistä hänen
+käsivartensa näkyivät valkoisina ja hienoina.
+
+"Kas niin", huokasi hän tyytyväisenä. "Äiti, onko vanha herra
+Pidä-uskollisesti-kiinni lähettänyt nämä persikat. Oikein hyvä. (Alas
+siitä, koiranpenikka, alas!) Äiti, salli herra Laverockin käydä
+käsiksi voileipiin. Olen varma, että hän on kuolemaisillaan nälkään ja
+väsymykseen kaikkien näiden sekasotkujen ja mielenliikutusten jälkeen,
+joita hänellä on ollut tänään iltapäivällä —."
+
+"Näyttelettekö Te mukana filmissä, herra Laverock?" kysyi tyttömäinen
+äiti äänellä, joka niin paljon muistutti tyttären ääntä, että Archie
+nauroi melkein kuuluvasti.
+
+"Ei, en kuulu siihen ammattiin", alkoi hän selittää. "Itse asiassa
+en edes tiennyt, että tyttärenne oli juuri paraillaan näyttelemässä
+filmiin. Keskeytin näyttelemisen ainoastaan siksi, että luulin hänen
+olevan pulassa — —"
+
+"Pulassa — — oi, Lu, lemmikkini! Noita kauheita ihmisiä, joiden kanssa
+sinun täytyy työskennellä —" huudahti äiti säikähtyneenä. "Voi, mitä se
+oli?"
+
+"Mutta, äiti! Ei se ollut kerrassaan mitään."
+
+"Mutta herra Laverock sanoo —"
+
+"Kaikki johtui siitä, että minä olin todellinen aasi", alkoi Archie
+uudelleen. "Minä —"
+
+"Olen varma ettette ollut sitä. Te tiesitte, miten asianlaita oli",
+vastusti täti katsoen häneen sellaisella katseella, kuin olisi halunnut
+sanoa, että hän kyllä tunsi miehet.
+
+"Mitä se oli? Kuka suututti hänet?"
+
+"Ei kukaan! Rakkaat karitsani, toivoisin teidän kuuntelevan,
+sensijaan että puhutte kaikki yhtaikaa", huusi tyttö kiivaasti.
+"Ettekö voi käsittää, että olin juuri vanhan Artur Seymoaren kanssa
+lopettamaisillani 'Kuherruskuukauden kauhuja' tai mikä sen nimi nyt on,
+kun —"
+
+Hän sai viserretyksi tämän hengästyneen selityksen, jonka keskeytti
+veljen basso ja äidin ja tädin kuoro: "Hyvä, mutta meistä herra
+Laverock teki kovin rakastettavasi!"
+
+"Kyllä, rynnätä keskelle —"
+
+"Missä enkelit olivat vaarassa." (Tämä oli Frankie, joka heti löi
+itseään suulle.)
+
+"Se on yhdentekevää. Olen Teille yhtä kiitollinen, herra Laverock,
+kuin jos olisitte pelastanut lemmikkini todellisesta vaarasta. Puhuen
+Laverockista, Madgie, emmekö me kerran tanssineet erään kapteeni
+Laverockin kanssa —?
+
+"Setäni", alkoi Archie, "oli Chatmessa vuonna —"
+
+"Luonnollisesti. (Teidän ei ole välttämätöntä mainita mitään
+vuosilukuja). Me tunsimme hänet oikein hyvin. Te muistutatte häntä
+sivulta katsoen. Kuinka maailma sentään on pieni!"
+
+Papukaija päästi häkistään kimeän kirkunan: "Mikä elämä! Mikä elämä!"
+
+"Meidän kaikkien täytyy mennä filmiin, jos haluamme saada jotain elämän
+yltäkylläisyydestä", selitti nuori herra suu täynnä leivoksia. —
+
+"Äiti, aion antaa palttua koko laivastolle. Enkö jo ole kertonut sitä
+sinulle, pikku äiti? Aion mennä filmiin kuuluisan sisareni kanssa
+yhdessä. Hehän olisivat aivan hulluina minuun, koska olen niin Lu'n
+näköinen."
+
+Veitikkamainen silmäys kahdesta merensinisestä silmästä luotiin
+vieraaseen.
+
+"Maistakaapa näitä, herra Laverock." Poika ojensi hänelle suunnattoman
+suuren silkkilaatikon täynnä Lucyn nyrkin kokoisia makeisia. "Ovatko
+nämä siltä hullulta kenraalilta, Lu? Mikä herkkusuu? Minä —"
+
+"Frankie, älä puhu koko aikaa. Toiset eivät ehdi sanoa sanaakaan",
+huomautti sievä täti. Mutta turhaan. Nuoren miehen basso jatkoi:
+
+"On hauskaa olla filmitähden veljenä. Tiedättekö että olisin totisesti
+voinut tehdä mitä vaan kahden viime kuukauden aikana ainoastaan
+senvuoksi, että joka ainoa sielu laivastossamme kapteenista alkaen
+paloi halusta tutustua sisareeni. Arvatkaa, miten aion esiintyä
+tulevissa tanssiaisissa Albert Hallissa? Aion
+esiintyä neiti Lucy Joy'na, joka on voittanut Daily Periscopes'in
+kauneuspalkinnon. Joka ainoa tulee pitämään minua sisarenani. Hankin
+aistikkaan hatun päähäni ja hienon puvun Elsbeth Pelps'iltä. Etkö usko,
+pikku äiti, että onnistun?"
+
+"Tietysti! Luonnollisesti he uskovat sinut minuksi", kuului tytön
+pilkallinen huomautus. "Etenkin mitä tulee jalkoihin ja käsiin. Eikö
+totta?"
+
+"Voin esiintyä Teidän kengissänne, neitiseni. Lyön vetoa, että
+onnistun."
+
+"Ah!"
+
+Tyttö ja hänen kuusitoistavuotias veljensä kinastelivat ja härnäilivät
+toisiaan kuten kissanpojat. Archie yritti huvitettuna seurata heidän
+iloista otteluaan, mutta papukaijan kimeä kirkuna ja koiranpenikoiden
+haukunta estivät hänet kuulemasta. Sillä välin pitivät täti ja äiti
+seuraa vieraalle.
+
+"Eikö Lucy ole ihmeellinen?" alkoi äiti puhua kuten perheen vanhalle
+ystävälle. "Se ei ole yksistään hänen ulkonäkönsä, joka valloittaa. Hän
+on sitäpaitsi lahjakas. Kaikki sanovat, että hän on uusi Mary Pickford
+—"
+
+Täti jatkoi ylpeänä: "Olen aina sanonut, että Lucy on paljon kauniimpi
+kuin yksikään niistä filmikaunottarista, joitten kuvia näkee.
+Haluaisinpa lähettää johonkin lehteen sen silmänräpäyskuvan, jonka
+Frankie äskettäin otti hänestä meidän pikku veneessämme. Sanon aina —"
+
+"Tehän tiedätte kai", laverteli äiti, "ettei meistä kukaan koskaan ole
+esiintynyt näyttämöllä. Olimme aivan tavallisia ihmisiä, joitten pojat
+palvelevat armeijassa tai laivastossa vanhan tavan mukaan."
+
+Archie nyökkäsi. Hänen esi-isänsä olivat eläneet samalla tavoin.
+
+"Sukumme ei ole ollut millään tavoin erikoisen etevää. Alaisensa
+heistä ovat pitäneet, he tekivät velvollisuutensa ja kaatuivat
+isänmaan puolesta, jos niin tarvittiin. Ei kukaan suvussamme, ei isän
+eikä äidin puolelta, ole tullut millään tavoin kuuluisaksi", selitti
+täti Archielle. "Emme ole koskaan tienneet merkittävämpää henkilöä
+kuin rykmentin eversti. Ja nyt. Koko maailma haluaa tutustua meihin.
+Yleisesikunta, ulkoministeriö, Downing streetin hienosto — lyhyesti
+sanoen koko maailma. Kirjaimellisesti koko Lontoo haluaa tutustua
+meihin."
+
+"Aivan loputtomasti ilmestyy ylhäisiä ihmisiä ja kuuluisuuksia,
+jotka äkkiä muistavat olleensa samaan aikaan Tom-vainaan kanssa
+Sandhurstissa tai ovat tavanneet meidät käydessämme tervehtimässä
+Frankieta Dortmouthissa. Lapsi seurustelee kaikkialla ja kutsutaan
+kaikkialle. Suuret määrät hauskoja ihmisiä, rikkaita kuin Kroisos,
+ovat hurmaantuneita häneen. Senjälkeen kun hänen kuvansa oli lehdissä
+ja häntä haastateltiin sekä alkoi saada tarjouksia filmiyhtiöiltä, on
+hänellä ollut tuskin minuuttiakaan aikaa itselleen. Ei koskaan ketään
+tyttöä ole juhlittu siten. Kahtena viime kuukautena on hän ollut
+kaikkien suosikki."
+
+Tämän kaiken voi Archie Laverock vallan hyvin käsittää. Hän katsoi
+talon epäjumalaan, joka istui tyynyihin vajonneena, tuulen puhaltaessa
+hänen hiuksiinsa ja auringon valaistessa nyt ihomaalista puhdistuneita
+kasvoja. Hänen veljensä kinasteli edelleen hänen kanssaan, mutta ihailu
+loisti veljen silmistä, hänen jaloissaan makaavan koiran katse oli
+herkeämättä suunnattu häneen, äiti ja täti jatkoivat hänen ylistystään
+ja kuunteleva nuori mies ajatteli sitä hetkeä, jolloin hän ojensi
+kätensä auttaakseen tytön autosta ja että hän silloin oli pidellyt
+hänen kättään hetkisen kauemmin kuin oli tarpeellista. Kohteliaisuus,
+jota hän aikaisemmin ei ollut osottanut kenellekään naiselle.
+
+Äkkiä ja vaistomaisesti käsitti hän, että tämä nuori tyttö aina oli
+niin sanoaksemme mieskäsien ympäröimänä, jotka ojentautuivat häntä
+palvelemaan. Kädet odottivat autossa, Ritzin oven edustalla, kädet
+pitelivät hänen huivejaan, kietoivat turkikset hänen ympärilleen,
+ojensivat hänelle kukkia ja makeisia. Käsiä, kaikkialla käsiä —. Oliko
+se ehkä vain siksi, että hän oli kauneuskilpailun voittajatar? Vai
+saiko hän
+kauneuspalkinnon ehkä siksi, että hänessä oli sellainen tenhovoima.
+
+Sinisen huvilan avoimesta ikkunasta kuului puhelimen kilinä. Frankie
+keskeytti heidän kinastelunsa ja loikkasi portaat muutamalla
+askeleella. Pian tämän jälkeen pisti hän päänsä ikkunasta ulos:
+"Sinulle, Lu. Lontoo haluaa puhutella sinua. On kysymys joistain
+illallisista."
+
+"Jälleen illalliset!" huokasi äiti liioitellun tyytymättömästi,
+kun tyttö hypähti pystyyn ja katosi. "Millaista elämää! Madgiesta
+ja minusta meillä oli nuoruudessamme hauskaa. Usein olimme ulkona
+hauskojen ja hienojen nuorten miesten kanssa, mutta kaikki kävi
+vaatimattomasti. Mutta nämä ylelliset ravintolat ja kallisarvoiset
+lahjat — —."
+
+"_Hänen_ univormunsa napista tehty rintaneula ja annos jäätelöä
+Gunther'issa riitti meille."
+
+"Entä vaatetus! Puserot Hourne & Bollingsworth'ilta ja puvut
+Nurse'lta!" jatkoi äiti, joka oli elänyt tyttöikänsä kuningas Edvardin
+aikana. "Tiedättekö, että tänä kesänä on minulla ensi kertaa puku, jota
+ei ole ostettu South Molton-kadun varrelta."
+
+Hän katsahti ihaillen keltaisilla kuunkuvilla koristettua lilanväristä
+musliinipukuaan ja lisäsi erään pikkuseikan, minkä ritarimme jo oli
+kuullut useammalta kuin yhdeltä kauniin sukupuolen edustajalta.
+
+"En käsitä, miksi kerron kaiken tämän Teille, mr. Laverock, mutta
+minusta tuntuu kuin olisimme tunteneet Teidät jo vuosikausia."
+
+"Saadessaan shekin Periscope'sta, huudahti lemmikkini: 'Kauniita pukuja
+meille kaikille!' Ja me ostimme. Ah, mies", hän huokasi, "ei voi
+koskaan täysin käsittää, mitä se merkitsee meille."
+
+"Tahdotteko tupakoida?" keskeytti Frankie, joka jälleen oli palannut
+hopeinen savukekotelo kädessään, "nämä ovat Lu'n uusimpia, minun ei
+milloinkaan enää tarvitse ostaa savukkeita. Mitä merkitseekään saada
+olla — —."
+
+"Nyt kilpailevat kaikki suurimmat muotiliikkeet kunniasta saada
+valmistaa hänen pukunsa —", keskeytti täti. "Kaikkein yksinkertaisimpia
+asioita, luonnollisesti, mutta myöskin kalleimpia."
+
+"Hienoa lajia tämä", huomautti parantumaton Frankie, samassa kun hänen
+lapsellinen äitinsä huomautti: "Puvut eivät koskaan ole olleet niin
+pukevia kuin nykyään; siinä suurin syy miksi nykyajan nuoret tytöt
+näyttävät niin ihastuttavilta. Eikö Teistäkin, mr. Laverock?"
+
+Tässä sai Archie ensimmäisen tilaisuuden kohteliaisuuteen, sillä
+välin kuin äiti vaikeni henkäistäkseen. Hänelle oli sanottu, että
+kohteliaisuus kolmenkymmenenviiden ikäiselle oli enemmän arvoinen kuin
+kaksi kosintaa kahdenkymmenen ikäiselle. Hän loi puhuvan silmäyksen
+pikku äitiin ihastuttavine hiuksineen, joka oli niin eloisa ja nuorekas
+ja sanoi rauhallisesti mutta painokkaasti: "Minun ajatukseni, mrs Joy,
+on, että nuori tyttö valmistautuu jo monta vuotta ennen maailmaan
+ilmestymistään kauneuskilpailuun."
+
+Naurahtaen ja punastuen huudahti mrs Joy: "Oi, millainen imartelija!
+Miten tyhmää sanoa sitä tällaiselle vanhalle naiselle kuin minä." Mutta
+Archie tiesi miellyttäneensä häntä. Hänellä oli nyt hyvän lapsen asema
+tässä iloisessa ja lapsellisessa perheessä.
+
+Kuinka moni kaikista miehistä, joita parveili tämän tytön ympärillä,
+jotka soittivat hänelle, lähettivät lahjoja — kuinka moni heistä
+olikaan, kuten hän, saanut tilaisuuden seurata noita pieniä mokkakenkiä
+suoraan tämän kukkivan paratiisin sydämeen, joka oli hänen kotinsa.
+
+Tähän kysymykseen tuli eräänlainen vastaus melkein heti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Se tuli erään automobiilin äänen muodossa, joka pysähtyi veräjän eteen.
+Suuri, vihreä Rolls, jota ajoi hyvin taitava kuljettaja. Autossa istui
+neljä lihavaa, vanhaa herraa.
+
+Joku toinen ei ehkä olisi käyttänyt tällaisia sanoja näistä neljästä
+moitteettomasti puetusta herrasmiehestä, jotka olivat kaunistus
+armeijalle ja tuomioistuimelle ja jotka nyt tulivat käyden pitkin
+puutarhatietä.
+Tämä oli vain nuoren Laverockin äkkinäinen käsitys, kun hän suuttuneena
+ponnahti ylös tuoliltaan ja alkoi järjestellä tyynyjä ja tuoleja.
+Neljä lihavaa, vanhaa miestä!
+
+"Ah, sehän on amiraali", huudahti pikku äiti hieman liikutettuna,
+leijaillessaan heitä vastaan sinipunaisessa verhossaan; täti seurasi
+häntä mustana ja valkoisena kuten harakka. "Miten kiltisti Teiltä, että
+tulitte. — Ja sir George, eikö se olekin — ei, sehän on sir John, sir
+John — en voi ymmärtää miksi aina vaihdan Teidät? Ja kenraali Gaynes
+luonnollisesti; mitä kuuluu? Kyllä, Lucy on sisällä; minulla ei ole
+aavistustakaan mitä hän aikoo tehdä tai minne hän on lupautunut, älkää
+kysykö tietämättömältä äidiltä." Kuului hieman hermostunut naurahdus;
+äiti tuntui olevan levoton amiraalin seurassa.
+
+Hän näytti kuitenkin hyväntahtoiselta kaikessa sotilaallisessa
+kankeudessaan. Hänen silmänsä olivat yhtä siniset kuin Frankien.
+Hänen seurassaan olivat jalkaväenkenraali (harmaanvihreät,
+vanhan-Billinviikset, kolme leukaa), sir John (monokkeli ja niskaton)
+ja viimeisenä eräs keski-ikäinen keikari, joka oli aina siellä missä
+näki toisten olevan. Kaikkien neljän silmissä kuvastui odotus. Kaikki
+ikävöivät saada nähdä miss Lucy Joy'ta. Archie ymmärsi sen. Senhän
+vuoksi he olivat tulleetkin. He halusivat yksinkertaisesti ottaa hänet
+mukaansa.
+
+"Onko aivan varmaa, että olette jo juoneet teen?" visersi äiti. "Siinä
+tapauksessa, Lu, Lucy, Lemmikkini!"
+
+Papukaija häkissään matki kimakalla äänellä "Lu, Lucy, Lemmikkini."
+
+"Ole hiljaa. Polly! Frankie, hae jotakin juotavaa! Frankie! Lucy, mitä
+sinä teet, lemmikkini? Tule tänne ulos!"
+
+"En voi mitenkään, pikku äiti", kuului kirkas ääni huvilan toisesta
+kerroksesta. "Miten voisin tulla alas, kun kasvoni ovat valkoisen
+voiteen peittämät. Amiraali vallan kauhistuisi."
+
+"Mikä kauhea päähänpisto! Miksi tuhritte kasvonne aivan valkeiksi,
+miss Lucy?" Amiraali korotti ääntään puhuen kysyvällä, mielistelevällä
+äänellä. "Onko tapana maalata liljaa? Miksi valkaista sitä?"
+
+"Minun on kuivattava ihomaali kasvoistani jollakin, ja tämä on
+todellakin parasta kasvovoidetta, mitä on saatavana. Ainakin olen minä
+sanonut niin eräässä allekirjoittamassani todistuksessa." Tämä lyhyt
+huomautus hukkui lasien ja lautasten kilinään, joita Frank kantoi
+tarjottimella; Frankie, joka oli kokonaan toinen kuin hetki sitten.
+Nöyränä kuten palvelijatar ja hiljaisena kuten joku tuolilla olevista
+tyynyistä.
+
+Nuori Laverock, seisten yhtenä kunnioittavana huomaavaisuutena näitä
+vanhempia herrasmiehiä kohtaan, kätki sisimmässään ajatuksia, jotka
+olisivat olleet kaikkea muuta kuin mieluisia asianomaisille, jos he
+olisivat ne voineet nähdä.
+
+Ei mikään voi olla kauniimpaa kuin nuoruuden ihailevat ja
+jumaloivat silmäykset niihin, jotka yhteiskunta ja ikä ovat
+asettaneet huomattavaan asemaan. Mutta toiselta puolen, kuka voi
+anteeksiantamattomimmin tehdä naurunalaisiksi heidät, kun he haluavat
+kilpailla nuoruuden kanssa sen omalla radalla?
+
+"Missä on Frankie?" kirkui papukaija. "Mikä elämä!"
+
+"Mitä mahtaa noilla vanhoilla puhvelihärillä olla mielessään, jotka
+niin odottamatta ilmestyivät häiritsevinä seuraan, jolla oli kovin
+hauskaa yhdessä. He pilasivat kaiken. Ei kukaan toivonut heidän
+tulevan. He muuttivat äidin ja tädin iloisen lavertelun kohteliaaksi
+keskusteluksi. He eivät olleet huomaavinaankaan häntä ja poikaa,
+vieläpä he vihasivatkin heitä jollain tavoin, sen hän tunsi.
+
+"On naurettavaa", tuumi Archie, "etteivät he aja kotiinsa ja pidä
+huolta, että heidän lapsenlapsensa joutuvat kunnollisesti ajoissa
+vuoteeseen, sensijaan että — —."
+
+"Olemme ajatelleet pientä huvimatkaa, jos äitinne sallii Teidän tulla
+mukaan. Mutta kiiruhtakaahan nyt, miss Lucy", huudahti amiraali
+uudelleen Archien
+hylkäämästä tuolista. ("Ah, rakas mrs Joy, minulla on kirjelippunen
+sisareltani, missä hän lupautuu 'kaitsijaksi', ha, ha, ha. Pidämme
+hyvää huolta miss Lucystä, sen minä lupaan. Huolehdimme hänestä mitä
+hellimmin.") Senjälkeen kovemmin: "Aikainen aamiainen lankoni luona
+Maidendalissa. Sitten matka Murray'in — lupaa tulla ihana ilta. Joki
+tulee olemaan ihastuttava. Tehän olette sanonut, että pidätte tanssista
+ulkona luonnossa."
+
+Iloinen, tyytyväinen naurahdus sisältä: "Mutta minua odotetaan lady
+Richbournen kutsuihin 'Carltonilla' tänä iltana."
+
+"Sehän sopii hyvin, oikein hyvin", huudahti vanha, hyvinsäilynyt
+sotilas, joka istui mrs Harrisonin vieressä. "Meillä on aikaa muutamiin
+tansseihin ja sitte ajamme me Teidät kaupunkiin. Pukeutukaa nyt
+hienoimpiin koreuksiinne —."
+
+"Hopeapitsiseenkö?" kuului keimaillen ikkunasta.
+
+Vanhojen ihailijoitten kuoro: "Hurmaavaa."
+
+"Eli miksei siihen ihastuttavaan valkeaan harsotekeleeseen, jossa
+meillä oli onni nähdä Teidät viime tiistaina —.
+
+"Tai siihen siniseen 'dernier cri'hin', joka teillä oli filmatessanne
+'Kevätlaulua', miss Lucy", huomautti amiraali.
+
+Häntä piti Archie naurettavimpana koko joukosta.
+
+"Sellaisia vanhoja elostelijoita." Puhua tuolla tavoin nuorelle tytölle
+hänen puvuistaan. Ottaa hänet mukaansa tanssimaan Murrayn, tuon
+ikälopun vanhuksen luo, joka jo toisella jalallaan seisoi haudassa ja
+toista luultavasti vaivasi luuvalo. Kaikki neljä istuivat nyt siinä
+odottaen häntä tyytyväisinä ja varmoina, aivankuin hänen ikäisensä
+kavaljeerit. Sitäpaitsi he kokonaan laiminlöivät koko muun seuran.
+Miksi? Miksi?
+
+Sen vuoksi, että he voivat ympäröidä hänet kaikella sillä, mistä hän
+piti. Heillä oli rahaa. Heillä oli arvovaltaa. Nämä vanhat miehet
+olivat saaneet pysytellä kotona, säilyttäen silti kunnioituksen, ja
+koota rahoja, sillä välin kun nuoret miehet oli lähetetty
+taistelemaan, tehdäkseen elämän varmaksi yli neljäkymmentä
+vuotta oleville miehille. Nykyaikana näytti kaikki olevan vain
+heitä varten. Kaikki liikkeet suosivat keski-ikäisiä miehiä. Heille
+työskentelivät parhaimmat räätälit, suutarit ja parturit. Heille oli
+varattu huoneustot Mount Streetin varrella ja talot Belgrave Squaressa.
+Heille varattiin parhaat paikat juhlissa. Heitä varten järjestettiin
+metsästysretkiä ja kilpa-ajoja. He omistivat purjeveneet ja kaiken
+muun parhaan maailmassa. Heille hymyilivät kauneimmat tytöt, jotka
+ikään nähden olisivat voineet olla heidän pojantyttäriään, niin, kaikki
+näytti olevan vain heitä varten. —
+
+Jokainen sana oli omiaan enentämään tuon iloisen nuoren miehen huonoa
+tuulta.
+
+Huippuunsa se nousi, kun miss Lucy Joy ilmestyi, puettuna kimaltelevaan
+brokaadipukuun (sinisenä kuten sudenkorento) ja amiraali huudahti: "Ah,
+siinähän pienokainen on."
+"Pienokainen! Vanha tyhmä aasi", tuumi Archie. Hän tiesi itse että
+puolet tytön ihastuttavuutta oli siinä, että hän oli niin pieni,
+huomattavasti alle keskimitan. "Ylettyy juuri sydämeni kohdalle",
+huokaili jo Orlando. "Pieni" on ollut aina siitä alkaen rakkauden
+hellin hyväilynimi. "Sinä pieni urheilijatar", sanoo sulhanen kuusi
+jalkaa pitkälle hockeypelaajattarelle, ja hän hymyilee hänelle
+korkeudestaan, varmana siitä, että on kokonaan hänet voittanut. Lucy
+Joy oli todellakin niin pieni kuin vain saattoi toivoa. Ei ollut
+suinkaan mitään liioittelua amiraalin sanoessa seurueen noustessa
+autoon: "on melkein turhaa luovuttaa miss Lucylle koko paikka, hän
+mahtuisi niin hyvin minun takkini taskuun."
+
+Tuskin oli autoseurue lähtenyt matkaan (taskukokoinen Venus neljän
+jättiläisen seuraamana) kun kaikki muodollinen jäykkyys katosi
+puutarhasta. Liikkeet, asennot ja äänet muuttuivat heti paikalla.
+Frankie heittäytyi tuoliin, jonka kenraali juuri oli jättänyt, heitti
+jalkansa käsipuiden yli, taivutti kauniin enkelipäänsä taaksepäin ja
+oli pyörtyvinään, äiti ja täti huokasivat syvään, osaksi helpotuksesta,
+osaksi kaihoten, ja kääntyivät ainoan jälelle jääneen vieraansa puoleen.
+
+"Ei, älkää menkö, mr. Laverock Jääkää lohduttamaan hyljättyä perhettä."
+
+"Ellette halveksi kylmää paistia salaatin kera."
+
+"Oletan, että 'pienokaista' nyt kestitään kaikilla huvikauden
+herkuilla", huudahti Frankie, jonka ääntä ei oltu kuultu kuuluisien
+vierasten tulon jälkeen muuta kuin: kyllä, sir, tahi ei, sir. "Mahtaa
+olla suurenmoista olla vanhan miehen lemmikkinä."
+
+"Ah, Frankie! Älä puhu tuollaisia kauheita asioita", huomautti äiti,
+joka juuri nosti punasta virkkaustyötään ruohikosta. "Onhan kovin
+hyvä, että lapsi saa seurustella sellaisten ihmisten kanssa, joilla on
+huomattava asema yhteiskunnassa; kun hän työssään joutuu tekemisiin
+kaikenlaisten ihmisten kanssa."
+
+"Tuonikäiset miehet hemmottelevat Lucyn piloille", alkoi täti kooten
+tyynyjä. "Lapsihan näyttää nauttivan siitä."
+
+"Tuskinpa hän sitä tekee", huomautti äiti. Ilkamoivan leikillisesti
+katsahti hän nuoreen, solakkaan mieheen, joka istui paikallaan tyhjien
+lasien ympäröimänä.
+
+"Kun minä olin nuori tyttö, ei minusta suinkaan olisi ollut hauskaa
+tanssia tuollaisten muinaisjäännösten — tarkoitan noin vanhojen
+herrojen kanssa. Onhan hyvä, että lapsella on hauskaa. Hehän voivat
+tehdä niin paljon hänen hyväkseen ja huvittaa häntä, (kuten hän sanoo).
+Mutta", hän epäili kuten aikoisi sanoa jotain hyvin uskallettua, —
+"luulenpa, etten olisi katsahtanutkaan amiraaliin ja hänen kaltaisiinsa
+ollessani yhdeksäntoistavuotias. Olisitko sinä, Madgie?"
+
+Mrs Harrison virkkoi innokkaana: "En edes nyt haluaisi sitä tehdä."
+
+Hän punastui heti tehtyään tämän varomattoman huomautuksen. ("Minun ei
+olisi pitänyt sanoa sitä, en tarkoittanut sitä"), mutta se sai kahdet
+poikamaiset kasvot kirkastumaan.
+
+Archie Laverock nauroi ääneen.
+
+Poikavekara hykersi tyytyväisenä käsiään. "Mainiota, täti! Mikä
+suurenmoinen arvostelukyky sinulla on. Juokaamme toistemme malja,
+Laverock." Hän ojensi kuohuvan, helmeilevän lasin ritarille.
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU.
+
+Epäsointuja.
+
+
+Kun Archie Laverock joi tämän maljan "toisillemme", ei hän tietänyt,
+mitä se tulisi merkitsemään.
+
+Sillä kahtena seuraavana päivänä oli nuoren miehen elämä täynnä
+kaikenlaisia liikeasioita, joilla ei ollut vähäisintäkään tekemistä
+hänen maantie-seikkailunsa kanssa. Eräs ostaja tuumi olisiko
+pikkuinen "Standard" parempi "Singerbiliä". Hänen täytyi liikkeensä
+puolesta hoitaa erään auton korjaaminen, joka oli vahingoittunut
+onnettomuudessa. Vihdoin viimein täytyi nuoren Laverockin
+torstai-iltana matkustaa erääseen jumalan unohtamaan seutuun
+Nottinghamin lähellä, haastatellakseen erästä uutta ostajaa. — —
+Nämä tapaukset mainitaan tässä vain ohimennen, mutta ne pidättivät
+ritariamme kuitenkin useita päiviä. Ei mitkään ajatukset "kauniimmasta
+sukupuolesta" saaneet tilaa hänen aivoissaan.
+
+Sunnuntaina (lepopäivänä) palasivat hänen ajatuksensa sinisen huvilan
+perheeseen. Archie huomasi tietämättään tehneensä suunnitelmia
+tavatakseen heidät pian uudelleen. Miten se kävisi päinsä, sitä ei hän
+ollut harkinnut. — Mrs Joy oli kirjoittanut muistiin hänen osotteensa
+siltä varalta, että hekin aikoisivat ostaa oman auton. (Tämä oli
+tuskin tarpeellista, kun tusinoittain autojen omistajia kilpaili
+onnesta saada kuljettaa miss Lucya). Mutta joka tapauksessa tiesivät
+he, missä hän oli tavattavissa.
+
+Näin tuumiskeli hän laiskasti loikoessan ja torkkuessaan tänä
+sunnuntai-aamuna telttavuoteessaan, piippu hampaissaan, sunnuntain
+lehti kädessään ja teekuppi vieressään. Raitis kevättuuli puhalsi häneen
+teltan avonaisen oven kautta, josta hän saattoi nähdä sinisen taivaan,
+jolla keveät pilvet leijailivat, palasen vihreää krikettikenttää,
+kivihiilen pölystä mustan tien ja muutamia puurakennuksia.
+
+Nuori Laverock oli tänä vuonna kahden ystävänsä kanssa asettunut
+asumaan kolmeen vanhaan sotilastelttaan, jotka oli pystytetty erään
+urheilukentän ja paviljongin lähelle, mitkä molemmat omisti eräs
+lontoolainen toiminimi. Paikka oli lähellä rautatieasemaa, josta pääsi
+kaupunkiin kahdessakymmenessä minuutissa. Eräs vanha sotamies, joka
+oli urheilukentän palveluksessa, keitti heille ruuan ja palveli heitä.
+Archien ystävistä, molemmat entisiä upseereita, oli toinen toimessa
+rautatiellä, toinen oli palannut takaisin Cityyn. Molemmat olivat
+iloisia, reippaita nuoria miehiä. Heidän leiriinsä oli tullut vielä
+eräs uusi jäsen, City-miehen veli, kapteeni, puettuna intialaisen
+armeijan pukuun. Hän oli ilmestynyt eräänä yönä ja kysynyt veljeään,
+mutta tämä oli lähtenyt jalkamatkalle.
+
+"Täällä on vapaa vuode, jos tyydytte siihen", oli nuori Laverock
+ilmoittanut vieraalle, ja tämä oli vastannut: "Kiitoksia paljon, otan
+sen haltuuni täksi yöksi, jollei Teillä ole mitään sitä vastaan. On
+kovin vaikeaa saada nykyisin huonetta." Nyt oli hän oleskellut siellä
+kuukauden päivät ja kiintynyt Archieen kuten eksynyt koira, joka joutuu
+hyvän ihmisen turviin. Hän jakoi heidän leirielämänsä, rimputteli
+vanhaa banjoa, joka oli löytynyt paviljongista ja autteli Parkinsia
+(heidän sotamiestään) tasoittamaan krikettikenttää. Hänestä tämä
+paratiisi ilman Eevaa oli kovin hauska.
+
+Tänä aamuna oli nuori intialainen kapteeni keittänyt heille kaikille
+teetä, tuonut sanomalehdet "The Referee" ja "The Observer" ja jo
+kolmatta kertaa kurkisti Archien telttaan kysyen: "Kuinka kauan vielä
+aiot torkkua, senkin vanha hirtehinen. Tiedätkö, että kello on kohta
+kymmenen. Toiset ovat olleet joessa jo tunnin. Nouse ylös nyt, olen
+laittanut suihkun kuntoon sinulle."
+
+Archie paiskasi häntä tyynyllä päähän. Alkoi iloinen temmellys, josta
+kuului: "Siinä sait, senkin lurjus. Annanpa sinulle niin että muistat."
+Lopuksi vedottiin mr Laverock vuoteestaan ja ulos teltasta avonaiseen
+vajaan, missä säilytettiin letkuja ja tasotusvehkeitä. Siellä veti
+kapteeni Smith pyjaman häneltä, heitti sen kauaksi pois ja ojensi
+täyden vesiletkun häntä kohden. Tuskinpa vanhat kreikkalaisetkaan
+olisivat löytäneet mitään virhettä tässä entisessä sotilaassa, sillä
+jokainen Archien liike hänen koettaessaan välttää jääkylmää vettä toi
+näkyviin hänen hyvin muodostuneen ruumiinsa, joka olisi hyvin voinut
+olla jonkun gladiaattorin tai antiikin jumalan mallina. Mutta niillä
+vanhoilla kuvapatsailla, joita on kaikkialla Euroopan museoissa, ei
+ollut Archien nuorekasta ihonväriä.
+
+Ylläolevanlaiset vertaukset olisivat olleet aivan hukkaan heitettyjä
+Archielle ja hänen toverilleen, heillä ei ollut vähäisintäkään
+maalarin, kuvanveistäjän tai taiteilijan silmää.
+
+He olivat vain kaksi tervettä, elämästä nauttivaa nuorta miestä
+Parkinsin ilmestyessä huudahtaen: "Anteeksi, herrat, mr. Laverock,
+Teitä kysytään puhelimessa."
+
+"Tulen heti", vastasi Archie. "Ole inhimillinen, Smith, ja heitä
+kylpylakana tänne".
+
+Hän kääri lakanan ympärilleen ja kiiruhti läheisessä konttorissa
+olevaan puhelimeen.
+
+"Halloo?"
+
+"Halloo, oletteko se Te, Laverock", vastasi käheä barytooni. "Täällä on
+merikadetti Joy."
+
+"Ah, hyvää huomenta, Frankie."
+
+"Oletteko te, laiskuri, jo ylhäällä ja puettu?"
+
+"Melkein", vastasi Archie ja kietoi pyyheliinan tiukemmin. "Oletteko Te
+sitten?"
+
+"Well, enemmän tai vähemmän, ajan juuri partaani —. Halusin ilmoittaa,
+että minulla on Teille tervehdys. Äidiltäni. Hän tiedustaa, oletteko
+sattumalta vapaa syömään aamiaista kanssamme?"
+
+"Tänäänkö?"
+
+"Niin."
+
+"Paljon kiitoksia! Minäpä tuumin hiukan", ja hän kävi nopeasti läpi
+lepopäivän viettämisen suunnitelmat. He olivat aikoneet pelata tennistä
+muutamien kapteeni Smithin Harrowtoverien kanssa, mutta sitä ei oltu
+vielä lopullisesti sovittu. Sepä oli onni. "Kyllä olen vapaa. Ehkäpä
+Teitä haluttaisi tulla tänne katsomaan millaista meidän leirielämämme
+on, kuten lupasitte eräänä päivänä."
+
+"En voi nyt tulla, mutta ettekö Te sensijaan tulisi meitä tervehtimään
+metsäämme. Äitini toivoo Teidän tulevan. Me aiomme pitää kekkerit
+huvilamme lähellä olevassa mäntymetsässä. Olemme myös kutsuneet
+amiraalin; mutta äiti, täti ja minä, me haluaisimme saada jonkun — niin
+— jonkun, joka on samanlainen kuin me ja joka katselee elämää samalta
+kannalta. Haluamme myös jonkun, jonka kanssa voimme keskustella.
+Ymmärrättekö te sen?"
+
+"Sepä on mieluista kuunneltavaa. Olette kovin ystävällisiä —."
+
+"Hyvä. Te tulette siis. Odotamme Teitä vähän vailla yksi, silloin
+voitte auttaa meitä leikkaamaan paistin", huudahti poikavekara ja
+lisäsi tuumivaisena: "Kuulkaa, Laverock, voitteko jollain tavoin
+keinotella itsenne tänne. Junalla on aivan toivotonta. Ehkäpä Teillä on
+moottoripyörä tai joku sentapainen?"
+
+"Luulen jollakin täällä olevan", rauhoitti ritari häntä. (Jollakin
+asemesta voimme lukea Smith). "Tahdotteko olla ystävällinen ja kiittää
+puolestani mrs Joy'ta ja sanoa, että minusta on hyvin hauskaa tulla.
+Näkemiin."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaksi tuntia myöhemmin tapaamme me hänet kekkereissä.
+
+Jokainen emäntä tietää, että tuollaiset kekkerit voivat olla joko
+sanomattoman hauskoja tai kokonaan epäonnistuneita. Tämä oli selvästi
+tavattoman epäonnistunut. Se oli kokonaan kunniavieraan syy ja sen
+kylmyyden ja ikävystyttävyyden, joka hänestä tarttui.
+
+Metsäjuhlassa ei amiraali ollut tavallisella hyväntahtoisella ja
+itsetyytyväisellä tuulellaan. Hän vihasi istumista paljaalla maalla,
+sillä hän tiesi miten vaikea olisi nouseminen sileältä, neulasten
+peittämältä maalta. Hän ei voinut löytää tarpeeksi mukavaa puunrunkoa,
+mihin olisi voinut nojata tahi jotakin mihin olisi tukenut jaloillaan.
+Tuuli sammutti tulitikun toisensa jälkeen hänen yrittäessään sytyttää
+sikaariaan. Sillä se, mitä minä nimitin raittiiksi tuuleksi ja joka sai
+kevyet pilvenhattarat leijailemaan taivaalla, ja mikä suhisi puitten
+latvoissa ja joka puhalsi naisten ohuet kesäpuvut pyöreiksi kuin
+ilmapallot, sitä kutsui amiraali "inhottavaksi länsituuleksi".
+
+Haluan vain kertoa missä mielentilassa neulasten täyttämällä maalla
+olevat vieraat olivat. Sillä teitähän ei kai huvittane kuulla mitä he
+söivät tai joivat tai kuunnella ateriakeskustelua Derby-kilpailujen
+mahdollisuuksista, venäläisestä baletista, Pavlovasta y.m.
+
+Sillävälin jatkoi amiraali mietiskelyään ja ajatteli miten paljon
+hauskempaa olisi ollut, jos pienokainen olisi sallinut hänen viedä
+itsensä aamiaiselle "The Rivieralle", missä he olisivat voineet
+nauttia kaikenlaisista mukavuuksista, ja katsella Delysia & Comp.'ia.
+Sen jälkeen hän olisi ajanut pienokaisen sisarensa puutarhaan, missä
+he olisivat voineet istua auringossa. Silloin hän olisi yksin saanut
+pitää hänet. Sillä tyttö oli hurmaava, ihastuttava. Kaikkein suloisin
+pieni lady, minkä hän oli nähnyt moneen vuoteen. Mutta hänen perheensä
+— ei. Amiraali ei voinut sanoa olevansa erikoisesti ihastunut hänen
+perheeseensä. Luonnollisesti olivat he kunniallisia ihmisiä. Poika
+oli oikein mukava ja osasi käyttäytyä. Mutta äiti oli oikea hupakko.
+Aivan mahdoton. Näkyi antavan tytön mennä minne tämä halusi, ja kutsui
+kaikkia mahdollisia ihmisiä taloonsa. Kuka oli esimerkiksi tuo nuori
+pyörä-agentti eli mikä hän mahtoi olla, tuo nuori Laverock, joka taas
+oli täällä? Hänhän oli kyllä kovin siivo, mutta missä ominaisuudessa
+hän oli täällä. Vanhana ystävänäkö tai jonain muuna? Siirtyäkseen
+sitten tätiin, joka hänestä oli karitsaksi
+puettu lammas. Jotakin mitä amiraali ei voinut hyväksyä.
+
+Tädin ajatukset olivat seuraavat: "Amiraali on tänään vähintäin sadan
+vuoden vanhan näköinen. Lieneekö se siitä, että vertaa häntä tuohon
+miellyttävään nuoreen mieheen. Miten kauheaa, sanotaan, jos hyvin
+säilynyt viisikymmenvuotias nainen sallii nuoren miehen _palvella_
+itseään. Mutta he eivät pane tikkua ristiin, jos näivettynyt,
+kaljupäinen, likinäköinen vanha rahjus, jolla on lisäksi irtohampaat,
+aikoo mennä naimisiin itseään neljä-, viisikymmentä vuotta nuoremman
+tytön kanssa. Minkävuoksi? Eivätkö ihmiset ole kummallisia? Mikä
+vahinko, että Lucy oli pakotettu kutsumaan amiraalin, meillä olisi
+ollut niin hauskaa nuoren, miellyttävän Laverockin seurassa. Lucy ei
+koskaan näe ketään muuta nuorta miestä kuin Frankien. Mikä vahinko!
+Jospa minä olisin hänen asemassaan, miten suurenmoisen ihanaksi minä
+tekisinkään elämäni —."
+
+Lucy taas ajatteli: "Miksi meillä on niin kuolettavan ikävää? Miksi ei
+kukaan koeta olla iloinen ja pirteä? Miksi on amiraali tuollaisella
+kauhealla tuulella? Ehkäpä hän ei pidä tuosta nuoresta miehestä?
+Tyhmää! Ikäänkuin se olisi jokin syy olla suuttunut. Ikäänkuin minä
+omistaisin ajatustakaan tuolle Laverockille —. Miksi ei tuo nuori mies
+ole yhtä hauska kuin ensi kerralla täällä ollessaan? Hän on tuskin
+puhutellut minua tänne tulomme jälkeen. Hän ei näytä huomaavankaan
+minua. Eikö hän pidä — enkö ole hänestä kaunis? Frankie sanoi
+puhelimessa tuntuneen hänen kovin mielellään tulevan tänne. Onko hän
+tullut keskustellakseen yksinomaan tädin kanssa? Muutamat nuoret miehet
+näyttävät olevan ihastuneita naisiin, jotka hyvin voisivat olla heidän
+äitejään! Onko hän tyhmä? Tai ehkäpä hän on kateellinen? Ihmettelenpä,
+onko hän kihloissa."
+
+Archie Laverock ajatteli: "Well, onpa kirottua, että tuolla vanhalla
+Romeolla rahapussinsa lisäksi on vielä kaikkea muutakin. Smith
+tuntee ihmisiä Devonshirestä, jotka ovat tuttuja hänen kanssaan. He
+kertovat hänen omistavan tuon suurenmoisen paikan "Treillage Court'in"
+mainioine kalavesineen, metsästysmaineen ja kaikkine muine mahdollisine
+ihanuuksineen. Well! Hän tuntee kaikki, jotka ovat jotakin, well,
+mitä välitän minä siitä? Leski täysikasvuisine tyttärineen! Luulisi
+nuoresta tytöstä tuollaisen olevan inhottavaa; mutta ehkäpä perhe
+yllyttää häntä? Vastenmielistä! Aion lyödä hänet laudalta. Aion tehdä
+hänen olonsa täällä mahdottomaksi. — Onpa veikeätä tuumiskella sitä!
+Luultavasti ei minulla ole mitään mahdollisuuksia, mutta kuitenkin —.
+Tyttö on ihastuttava! Pienokainen on suorastaan hurmaava. Katsokaapa
+vain häneen! Eikö hän ole maalauksellinen seisoessaan tuossa suurine
+kukkaterttujen koristamine hattuineen; paljon kauniimpi nyt ilman
+ihomaalia. En ihmettele ollenkaan sitä huomiota, minkä hän on
+herättänyt. Ei kukaan ole hänenlaisensa. Hän on niin erilainen kuin
+kaikki toiset, joita olen tavannut. Hän saa kenet vain tahtoo. Hän
+voisi aivan hyvin mennä naimisiin herttuan tai jonkun muun kuuluisuuden
+kanssa. Tavattoman hemmoteltu. Tottunut näkemään kaikki polvillaan
+edessään. Mutta olettakaamme, että joku ei tahtoisikaan? Se olisi ehkä
+vaihtelua? Koetanpa, miten se onnistuu!"
+
+Äidin ajatukset: "Tämä ihastuttava uusi poika näyttää olevan
+niin kaino. Hän on tuskin uskaltanut lausua sanaakaan Lucylle.
+Tiistai-iltapäivänä hän tuntui olevan kovin kotiutunut täällä. Hän
+on todellakin elävä jäljennös George Carpentier'ista. Mutta hän on
+luonnollisesti toisenlainen englantilaisissa vaatteissa. Ennen sotaa
+ostettu kangas. Pelkäänpä ettei hän saa enää samanlaista, kun tuo on
+loppuunkulutettu. Koskahan amiraali mahtaa lähteä. Ajatella, että
+Tom-raukkani olisi yhtä vanha kuin amiraali, jos hän eläisi. En voi
+kuvitella häntä — Eikö kananpoikasalaatti ollut suurenmoista? Miksei
+hän juo lasistaan — —. Koskahan amiraali lähtee?"
+
+Vielä on jälellä mr. Frankie Joyn ajatukset: "Nämäpä ovat kauheat
+kemut. Niin se käy, kun kutsuu
+yhtaikaa todellisia ystäviään ja velvollisuusvieraita. Tuo vanha poika
+näyttää jo kylläiseltä. Luulenpa hänen kiroavan tätä retkeä ja tätä
+metsää. Eikö liene parasta minun ehdottaa poislähtöä. Äiti parka!"
+
+Seurueen siirtyminen aurinkoiseen, rauhaisaan puutarhaan miellytti
+amiraalia. Täällä hänellä oli mukava tuoli ja yhtä lämmittävää kuin
+aurinko oli miss Lucyn lisääntyvä rakastettavaisuus häntä kohtaan.
+
+"Pikku äiti! Amiraali ei vielä ole nähnyt niitä uusia
+Arbutnouth-valokuvia minusta, jotka saapuivat eilen. Meistä ne ovat
+hyvin onnistuneita. Frankie! — Ei, haen itse ne."
+
+Hän juoksi koiriensa seuraamana ylös punaisia tiiliportaita, ja palasi
+pian kädet täynnä suuria ruskeita kuoria ja erisuuruisia kehystettyjä
+valokuvia.
+
+"Tässä ne ovat! — — Minulla on tässä myös Bassanolla otetut kuvat,
+joista äiti pitää niin paljon; tekin voitte verrata. Tässä on myös
+eräs Collinsin ottama kuva. Näette miten hyvin se sopii antamaanne
+hopeakehykseen."
+
+Hänen sanansa olivat yksinomaan kohdistetut amiraaliin. Hän heittäytyi
+pikku tytön tavoin ruohikkoon amiraalin jalkojen juureen ja ojensi
+kuvan kerrallaan hänen katseltavakseen. Kaikki olivat olleet tai
+tulisivat olemaan joissakin viikkojulkaisuissa. Niissä oli Lucy eri
+asennoissa ja eri puolilta.
+
+"Miss Lucy Joy, Englannin ihastuttavin filmitähti kauniissa kodissaan
+Surreyssa." "Olento luotu ihastuttamaan ja ilahduttamaan."
+"Me esitämme vain aurinkoisia tunteja! Miss Lucy Joy aurinkoviisarina."
+— "Suloinen yksinpä kauheassa valekreikkalaisessa verhossaankin ja
+Raynelaisissa tangokengissä."
+
+"Ah! hyvin kaunis — hyvin kaunis! Hurmaavaa! Ihastuttava kuva", tahi
+"tällainen Te juuri olette, miss Lucy", huudahteli hänen keski-ikäinen
+ihailijansa kuva kuvan jälkeen, joita hän katseli. "Minkä näistä saan
+minä ottaa mukaani?"
+
+"Valitkaa!" huudahti tyttö.
+
+Amiraali valitsi. (Ah, tämä kevät katoaa kukkien kerällä — tutkielma
+narsissien keskellä puutarhassa unelmoivasta miss Joy'sta) ja ojensi
+tytölle täytekynänsä omistuskirjoitusta varten. Hän kirjoitti suurin
+kirjaimin Teidän Lucy Joy eli oikeammin sanoen "Pienokainen".
+
+Tämän jälkeen ojensi amiraali kortin nuorelle miehelle. Archie Laverock
+alentui vastaamaan kohteliaasti: "Tämä on hyvin onnistunut" ja "Pidän
+myöskin, Sir, että Teidän valitsemanne on paras".
+
+Se ihmeellinen kyky, minkä Archie Laverock omisti ja josta jo on
+ollut puhe, arvata naisen ajatukset, tämän kyvyn avulla hän ymmärsi
+nuoren tytön haluavan, että hänkin vuorostaan pyytäisi valokuvan
+hänestä. Sehän olisi ollut aivan luonnollista. Hän oli sillä kertaa
+enimmin valokuvattu nuori nainen koko maassa. Hänen päivittäinen
+postinsa sisälsi valokuvapyyntöjä tahi lähetettiin hänelle kirjekortti
+ja valokuva nimikirjoituspyynnöllä. Ei olisi ollenkaan herättänyt
+huomiota, jos myös Archie Laverock olisi pyytänyt valokuvan.
+
+Mutta hän ei tehnyt sitä.
+
+Sen sijaan kokosi hän kaikki kortit ja ojensi ne tytölle sanoen:
+"Sallikaa minun auttaa Teitä kantamaan ne sisään."
+
+"Oi, Tehän ette tietäisi mihin ne pitäisi panna. Otin muutamia niistä
+arkihuoneen kaakeliuuninreunalta. En pidä siitä, etteivät esineet ole
+niiden oikealla paikalla", visersi hän tärkeänä ja sipsutti hänen
+jälkeensä.
+
+"Millainen maailma!" raakui unohdettu papukaija häkissään.
+
+Sievässä vierashuoneessa karttuunilla päällystettyine huonekaluineen
+ja kauniine pikku esineineen olivat molemmat suuret ikkunat
+selkoselällään, joten huoneessa oli yhtä raitis ilma ja kukkien tuoksu
+kuin ulkona puutarhassa. Mutta nyt täyttyi huone äkkiä toisenlaisella
+ilmastolla. Oli taistelua ilmassa, taistelua kahden erilaisen yksilön
+välillä, kaksintaistelu miehen ja naisen välillä, lausumaton: Nyt! Te
+haluatte saada minut, taipumaan tahtonne mukaan? Eikö niin? Sanokaa!
+
+Archie Laverock muisti erään naisen, jonka kanssa hän oli tanssinut
+monta vuotta sitten, puhuneen ihmeellisestä asteesta kahden tutun
+välillä, jolloin on liian aikaista mennä persoonallisuuksiin ja liian
+tyhjää puhua ilmasta ja tuulesta. Tässä asteessa ovat ihmiset monesti
+kovin hävyttömiä toisilleen.
+
+Nuori mies huomasi nyt haluavansa sanoa jotain loukkaavaa. Hän oli
+selvästi lukevinaan saman toivomuksen nuoren tytön silmistä.
+
+Mutta tyttö sanoi ainoastaan: "Olkaa hyvä ja asettakaa soikea
+kehys pikku pöydälle, se on sen oikea paikka", äänellä, jota rouva
+käyttää opastaessaan uutta palvelijatartaan tämän tehtäviin. Tämä
+lyhyt puhetapa ja epäkohtelias tapa eivät vähääkään sopineet
+nuorelle kaunottarelle. Hän tuskin itse tiesi sitä, mutta tuossa
+silmänräpäyksessä tuntui hänen koko pieni olentonsa huutavan, että hän
+oli tottunut rakastettavuuteen ja hyväilyihin; että hänen nyt pitäisi
+sanoa ja kuulla jotakin aivan toista! Suuttunut — olkoon tuo nuori mies
+suuttunut, mutta ainoastaan hetken. Sopikaamme senjälkeen pian. Pian,
+pian. Miksi me tuhlaamme niin paljon aikaa? Tämä oli luonnollisesti
+Luonnon ohimenevä kuiskaus, ja jos me aina kuuntelisimme sitä, sortuisi
+maailma ympärillämme.
+
+Vaikka tunsikin itsensä loukatuksi, pani nuori mies pakotetun
+rauhallisena kehyksen pöydälle katsoen hyvin kylmästi nuoreen naiseen.
+Mutta hänen äkillinen innostunut huudahduksensa sai tytön kääntymään
+ympäri.
+
+"Mitä Te näette, mr Laverock?"
+
+"Tämän." Ritari piteli kädessään kapeakehyksistä valokuvaa.
+
+"Tunnen tämän tytön", sanoi hän katse kiintyneenä kauniisiin kasvoihin,
+Punaisen Ristin nauha nauravien silmien yläpuolella. "Eikö hän ollut
+lady Richbournes'in sairaalassa haavotetuille upseereille?"
+
+"Kyllä", vastasi Lucy Joy hämmästyneenä. "Hänen nimensä on Ethel
+Johnstone. Hän oli koulutoverini, minua muutamia luokkia ylempänä.
+Tehän tiedätte miten kovasti kiintyneitä lapset voivat olla johonkin.
+Säilytin kerran hänen nimikirjoituksellaan varustettua kynänpätkää
+viikkokausia laatikossani kuten kallisarvoista aarretta. Pidin häntä
+ihmeellisimpänä olentona mikä koskaan on elänyt."
+
+"Hän oli vimmatun hauska tyttö", selitti ritari epäämättömän
+ihastuneella äänellä. "Mutta hän on todellisuudessa kauniimpi kuin
+tässä kuvassa", lisäsi hän asettaessaan kuvan paikoilleen. "Paljon
+kauniimpi."
+
+"Vai niin, niinkö Teistä", virkkoi pieni kaunotar silminnähtävästi
+kokonaan tolaltaan pois joutuneena. Hänestä oli tavatonta kuulla
+ylistettävän toisen kauneutta. "Pidättekö punasesta tukasta?"
+
+"Kyllä, jos se on samanlainen kuin hänen", vastasi nuori mies
+silminnähtävästi keskeytettynä ajatuksissaan. "Se loisti
+sairashuoneessa kehäkukkakimpun tavoin. Oli kovin ilahduttavaa katsella
+sitä koko päivän maatessaan selällään sairasvuoteella. Hän oli niin
+iloinen ja toivehikas: mutta hänellä oli myöskin tempperamenttia.
+Kaikki pitivät hänestä. Sairashuoneessa kutsuttiin häntä yleisesti
+'päivänsäteeksi'."
+
+"Uskonpa sen hyvinkin", sanoi Lucy Joy hieman hajamielisenä. Äkkiä teki
+hän aivan odottamattoman kysymyksen.
+
+"Mr. Laverock! Tekö annoitte Ethelille sen suuren
+Mystérieuse-hajuvesipullon lahjaksi lähtiessänne sairaalasta?"
+
+Nuori mies katsoi hämmästyneenä häneen ja tarkasteli häntä
+ihmeellisillä silmillään, joihin jokaisen naisen oli vaarallista
+katsoa syvempään, sillä ne olivat milloin keltaisen ruskeat, milloin
+harmaat, milloin ne taas näyttivät vihreiltä. Väri vaihtui aina ritarin
+mielialojen mukaan.
+
+Lucy tuumi kärsimättömänä: "Minkä väriset tuon ihmisen silmät
+oikeastaan ovat?" Tämä sillävälin kun hän odotti vastausta
+kysymykseensä "Mystérieusesta".
+
+Sekunnin ajan oli Laverock halukas vastaamaan:
+"Mistä Te sen tiedätte", mutta sanoikin miettiväisenä, mutta
+ystävällisesti: "En, en luule, että se olin minä."
+
+"Niin, sehän on mahdollista, että sekotin Teidät johonkin toiseen",
+vastasi tyttö innokkaana. "Teitähän oli siellä niin monta, eikö totta?
+Enpä luule Ethelin erottaneen Teitä toisista erityisesti."
+
+Iloisena, saatuaan tuon viimeisen sanotuksi, meni hän puutarhaan.
+
+Ritari, joka äkkiä taas oli saanut hyväntuulensa takaisin, joka on
+tyypillistä hänen ikäisilleen, seurasi häntä.
+
+Ei koskaan, tuntui hänestä, hän ollut tällä tavoin juossut nuoren tytön
+jälestä. Mutta hän oli varma tytön voittamisesta. Eikö hän juuri äsken
+ollut keksinyt oikeaa tapaa miten kohdella tyttöä. Suuttua siitä,
+että joku saattoi olla huvitettu toisistakin naisista, loukkaantua
+siitä, ettei koko aikaa ihailtu vain häntä! Tyttö oli kokonaan suuren
+menestyksensä lumoissa ja sen että puolet Lontoon herroista halusi
+tutustua häneen. Mutta hän tiesi nyt herättäneensä tytön mielenkiinnon.
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU.
+
+Kilpa-ajo.
+
+
+Tämän jälkeen seuraa kertomus onnettomuudesta. Ei Archielle! Hänellä
+oli ollut onni mukanaan, huolimatta siitä että hän niin paljon oli
+tekemisissä autojen kanssa. Taas kului viikko, jonka ritari oli
+kokonaan sidottu liikkeeseensä ja toimiinsa sen palveluksessa. Ei kuulu
+tämän tarinan puitteisiin lähemmin selostaa tätä puolta tämän nuoren
+miehen elämässä. Siis, viikon kuluttua metsäjuhlasta tapaamme hänet
+taas sattumalta Surreyssä ajaen pientä kahden hengen autoa. Se oli
+vietävä takaisin kaupunkiin. Ostajan toivomuksesta oli siihen tehtävä
+muutamia pieniä muutoksia. Muutamia mailia sinisestä huvilasta,
+eräässä tienkäänteessä, kohtasi hän suuren auton, joka oli pysähtynyt
+tienviereen. Vähän matkaa siitä seisoi joukko lapsia suut auki
+töllistellen autoa ja sen omistajaa. Tämä oli komea, leveähartiainen
+herrasmies vaaleassa autotakissa, joka liehui tuulessa hänen
+tarkastaessaan konetta ja turhaan koettaessa päästä selville viasta.
+
+"Taas joku, jolle on sattunut onnettomuus", tuumi Archie ajaessaan ohi.
+
+Mies tienvieressä käänsi punaiset, suuttuneet kasvonsa häneen.
+
+"Suuri Luoja, sehän on amiraali", tuumi Archie. "Voinko jollain tavoin
+auttaa Teitä, sir", lisäsi hän ääneen hetkistä myöhemmin.
+
+Amiraalin kasvot kirkastuivat.
+
+"Ha", jyrisi hän tuntiessaan ja silminnähtävästi keventyen. "Hyvää
+iltaa. Kiitos, hyvin kernaasti, jos tahdotte olla ystävällinen ja
+vilkaista (Archie oli jo tehnyt sen) tuohon kirottuun kapineeseen. Se
+kieltäytyi äkkiä jatkamasta ja minä olen saanut olla tässä jo puoli
+tuntia. Olen ensi kertaa yksin tällä autolla. Ja vannon, että... Voitteko
+löytää vian?"
+
+"Luulonpa niin", sanoi Archie iloisesti hänen pitkien, ruskeitten
+sormiensa ollessa jo täydessä työssä. "Ei se ole mitään mainitsemisen
+arvoista, sir — eräs pieni ruuvi on irti — kas noin! Enpä luule Teidän
+enää saavan enempää harmia koneesta." Hän nousi.
+
+"Sydämelliset kiitokset, poikaseni. Olen Teille kovin kiitollinen",
+vastasi amiraali ystävällisemmin kuin mitä hän ennen, heidän
+tapaamisensa aikana sinisessä huvilassa oli häntä puhutellut. "Olipa
+onni minulle, että tapasin Teidät, todellakin suuri onni. Minne Te
+olette matkalla?"
+
+Archie antoi selityksen.
+
+"Vai niin", virkkoi amiraali, joka nyt oli mitä parhaimmalla tuulella.
+Hän oli hyvin hyväntahtoinen eläkkeellä oleva upseeri, kun kaikki
+kävi hyvin hänelle ja hän omisti paljon enemmän hyviä avuja, mitä mrs
+Harrison esim. koskaan hänelle olisi myöntänyt.
+
+Useimmilla meistä säilyy sydän nuorena, vaikka
+hiukset harmenevatkin. Amiraali, joka aikaisemmin oli ollut kateellinen
+kaikista ritarin omistamista nuoren miehen eduista, oli nyt mitä
+rakastettavin tätä pelastavaa enkeliä kohtaan. "Ei yhtään hullumpi
+poika", tuumi hän. "Näyttää olevan oikea herrasmies. Sodassa mukana
+olleilla nuorilla miehillä on nykyisin kovin vaikeat olot. Mitä
+mahdollisuuksia on esim. tällä nuorella miehellä. Hänellä ei kaiketi
+ole mitään omaisuutta. Ei mitään sukulaisuussuhteita. Hänellä ei ole
+mahdollisuutta mennä naimisiin moneen vuoteen."
+
+Amiraalin ajatukset pyörivät tänä keväänä alinomaa avioliiton
+ympärillä. Hän huomasi, että hänen omansa oli ollut sanomattoman
+onnellinen (monet merimiehet ovat onnellisia syystä, jota he tuskin
+itse tuumivat lähemmin) ja sen vuoksi aikoi hän mennä uudelleen
+naimisiin mahdollisimman pian. Hänellä oli jo tyttö valmiina. Vanhan
+merikarhun veri ei ollut vielä muuttunut vedeksi, vielä ei hän ollut
+aivan ikäloppu. Hän tarjosi nuorelle Laverockille sikaarin, jatkaen
+hyväntahtoisena: "Tapasin Teidät juuri kreivinaikaan. Itse asiassa olen
+nyt matkalla yhteisten ystäviemme luo siniseen huvilaan."
+
+"Niinkö, sinnekö, sir", sanoi Archie ilakoiden.
+
+"Asia on niin, että minun syntymäpäiväni on tänään ja siksi aion ajaa
+sinne ja pyytää naisia pieneen juhlaan Berkelylle."
+
+"Tänä iltanako, sir?" kysyi Archie Laverock. Lisäten itselleen suureksi
+yllätykseksi seuraavat sanat: "Pelkään — luulen, että he ovat jo
+lupautuneet muualle."
+
+Sanat tulivat hänen huuliltaan kuin jonkun toisen lausumina. Miksi
+hän oli sanonut niin? Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta, millä
+tavoin nuo ihmiset aikoivat viettää iltansa. Mahdollisesti he olivat
+vapaita, mahdollisesti ei. Hän ei ollut kuullut sanaakaan heistä. Hän
+ei ollut tehnyt mitään suunnitelmia.
+
+Mutta ne muodostuivat äkkiä nuoren Laverockin päässä, vanhan miehen
+ylimielisesti hymyillen vastatessa:
+
+"Niin, niin, pikku ystävämme on kovin ihailtu nuori nainen, sen minä
+kyllä tiedän. Mutta heidät voi ehkä ylipuhua; koetan ainakin onneani.
+Well. Minun täytyy nyt lähteä. Hyvää iltaa, nuori ystäväni. Tahdotteko
+panna moottorin käyntiin. Olen Teille kovin kiitollinen."
+
+"Ei ollenkaan syytä, sir, olen kovin iloinen, että satuin olemaan
+läheisyydessä", sanoi Archie lyhyesti. Nostaen kohteliaasti lakkiaan
+meni hän tiehensä.
+
+Mutta nyt ei hän enää kulkenut Lontooseen vievää tietä. Ei. Hän pani
+täytäntöön uuden suunnitelmansa; hänellä oli yksi mahdollisuus. Hän
+ajoi vasemmalla olevaa tietä pitkin. Se oli eräs sivupolku, mutta
+kuljeksiva ritarimme alkoi jo tuntea kaikki tiet ja polut Surreyssa.
+Hän tiesi mitä voi ajaa autolla.
+
+Tässä oli juuri hänen mahdollisuutensa. Tämä tie oli muutamia maileja
+pitempi kuin se, jota hänen kilpailijansa ajoi. Hän ei todellakaan
+tahtonut avonaisella tiellä ajaa tuon vanhan veitikan ohi. Amiraalilla
+oli hyvin hyvä alku ja muitakin etuja. Mutta sittenkin —.
+
+Archien täytyi toteuttaa suunnitelmansa. Tie oli huono ja kulki
+monessa mutkassa, mutta hänen Singer-autonsa oli kevyt. Amiraalilla
+oli suurempi auto ja vaikeammin käsiteltävä. Sitäpaitsi oli amiraali
+selvästi tottumaton ajamaan — hänhän oli ensi kertaa itse ajamassa
+— kun sitävastoin Archie oli tottunut ajelemaan missä vain. Hän oli
+varma, ettei kilpailijansa kykenisi ajamaan yhtä kovalla vauhdilla
+kuin hän. Taas oli käännyttävä oikealle. Tuossa oli kylä, tuossa
+postitoimisto. Nyt oli ajettava mäntymetsän läpi niin kapeaa tietä,
+että oksat molemmin puolin koskettivat häntä, hänen vinhaa vauhtia
+mennessä eteenpäin.
+
+Nyt oli hän päämaalissaan; tuolla näkyi jo puutarha.
+
+Mutta mitä tuo oli? Veräjällä seisoi vuokra-ajuri, jossa oli suuri
+matkalaukku ja suuri joukko ranskalaisen modistin nimellä varustettuja
+hattuaskeja.
+
+Suuri luoja, oliko tyttö ehkä matkalla jonnekin. Ei
+kumpikaan heistä siis voisi saada häntä seuraansa tänä iltana?
+Kilpa-ajo oli siis ollut vallan turhaa?
+
+Hänet oli nyt nähty puutarhasta ja otettiin vastaan sydämellisin
+tervehdyksin. Mutta _hänen_ ääntään ei kuulunut. Ei, Lucy ei näyttänyt
+olevan siellä.
+
+Ainoastaan mrs Joy nousi tuoliltaan, missä hän oli kerinyt
+kirkkaanpunaista silkkilankaa, sisarensa pitäessä sitä hänelle.
+
+"Oi, Madgie! Katso! Sehän on mr. Laverock —"
+
+"Halloo! Mitä kuuluu?"
+
+"Miten ystävällistä, että tulette niin pian uudelleen. Oi, ei, ei. Ei
+minun olisi pitänyt sanoa: niin pian. Se oli erehdys. Meidän olisi
+pitänyt sanoa, että siitä on iankaikkisuus — hiljaa, koirat — kun
+meillä oli ilo viimeksi nähdä Teidät täällä."
+
+"Mutta me olemme kovin iloisia nähdessämme Teidät. Me —"
+
+"Rakkaani, etkö jo ole lähtövalmis", keskeytti mrs Joy hänet puhuen
+taloon päin. "Vaunusi ovat jo kauan odottaneet sinua. Täällä on mr
+—. Oletteko jo syönyt aamiaista?" kysyi hän kesken kaiken puhutellen
+nuorta miestä. "Luonnollisesti ette. Sitähän ei koskaan satu. Tulkaa
+sisään ja pitäkää hyvänänne mitä on jäänyt jälelle —"
+
+"Kiitoksia paljon, mutta minulla ei todellakaan ole aikaa siihen",
+onnistui Archie saada pistetyksi hänen sanatulvaansa. "Voin ainoastaan
+viipyä muutaman hetken, autoni odottaa tuolla ulkona. (Kiirehtien.)
+Pistäydyin vain kysymään, jos Teitä ja mrs Harrisonia — ja Frankieta,
+jos hän vielä on kotona, haluttaisi tulla —"
+
+"Hänen lomansa loppuu huomenna. Varmaankin hän on huoneessaan ajamassa
+leukaansa. Papin tullessa ajaa hän aina itsensä, sekin on jonkinlainen
+'alibi'. Frankie!"
+
+"Hyvä", keskeytti Archie sydämellisesti, ajatellen sielussaan, että
+jokainen sekuntti toi amiraalin lähemmäksi. "Haluttaako siis Teitä, mrs
+Joy, yhdessä sisarenne ja Frankien kanssa tulla luokseni illalliselle
+tänään."
+
+"Suurenmoista! Tulemme kovin mielellämme! Minne?"
+
+Archie naurahti hieman nolona. "Frankie kyllä tietää —"
+
+("Halloo", Frankie tuli heilutellen piippuaan.)
+
+"Hän näyttää Teille tien. Ehkä Te kaikki kolme siis haluaisitte tulla.
+Olisitte kovin ystävällisiä. Minä", ritari oli nähnyt vilahduksen
+jostakin leijailevasta sinisestä hallin oven takana, "en uskalla pyytää
+miss Lucya."
+
+Iloinen nuorekas ääni kuului talon sisästä: "Miksi ette pyydä miss
+Lucya?"
+
+Hän seisoi köynnöskasvien ympäröimässä ikkunassa. Se oli taulu,
+sellainen taulu, josta ihmiset maksoivat saadakseen nähdä sen kinossa
+ja miehet reunustivat kilvan maantien, saadakseen nauttia siitä, se
+oli kauneuskilpailun voittajatar, huvikauden epäjumala ja hemmoteltu
+suosikki.
+
+Archie katsahti ylös niin luonnollisin ilmein, ettei kukaan olisi
+voinut aavistaa miten hänen sydämensä oli alkanut jyskyttää tytön
+ilmaantuessa.
+
+Hän hymyili iloisesti tervehtiessään tyttöä, joka näinä viimeisinä
+viikkoina oli saanut hänet uneksimaan valveillaan, milloin ei hänen
+toimensa vienyt kaikkia ajatuksia.
+
+"En pyydä Teitä", ilmoitti hän tytölle ja lisäsi vilkaisten odottaviin
+vaunuihin, "osaksi siksi, että näen Teidän aikovan matkustaa."
+
+"Ainoastaan harjoituksiin. Filmataan 'Kulkurin lemmittyä' Gibbet
+Hillissä ja minua odotetaan sinne kello kolmeksi; mutta ei ole mitään
+hyötyä olla kovin täsmällinen", liverteli pikku tähti. "Olemme
+luultavasti valmiita 6 tienoissa. Mutta mitkä kutsut Teillä on, kun
+pyydätte koko muun perheen ja jätätte minut kutsumatta? Saanko kysyä
+olenko tahtomattani loukannut Teitä? Tahi ehkäpä Te ette halua enempää
+kuin äidin, tädin ja Frankien?"
+
+Archie Laverock hymyili hänelle yhtä huolettomana kuin hänellä olisi
+ollut tiedossaan koko illan seurustelu tytön kanssa. Itsekseen tuumi
+hän miten kauas amiraali oli mahtanut ehtiä. Tulisiko hän viiden minuutin
+kuluttua? Tai ehkäpä jo neljän? Tai oliko kaitselmus ehkä järjestänyt
+uuden esteen? Jumala, oliko se nyt hänen merkinantotorvensa, joka
+kuului tieltä?
+
+"En uskaltaisi pyytää Teitä", sanoi hän puoleksi leikiten miss Joylle.
+"Ette voi kuvitellakaan miten alkuperäistä meillä on. Ainoastaan
+vanha kersantti palvelemassa meitä. Juomme emalji-mukeista. Se
+ei huvittaisi Teitä vähääkään. Mutta kun tänään on syntymäpäiväni,
+haluaisin pitää pienet kutsut. (Tämän viimeisen keksi hän amiraalin
+nopean saapumisen pakottamana). Meillä on eräs toveri, joka soittaa
+hyvin mukiinmenevästi banjoa, ja kun tätinne kertoi minulle myöskin
+soittavansa banjoa, tuumin minä —. Mutta minulla ei ole mitään mikä
+houkuttelisi Teitä", lisäsi hän äänen saadessa odottavan sävyn.
+
+Tämä sävy toi ilmi kaiken sen, minkä hän oli jättänyt sanomatta:
+"Pelkään, etten voi tarjota mitään sellaista, mihin miss Lucy on
+tottunut, miksi siis koettaisin saada häntä tulemaan? Näkemiin, toivon
+Teidän huvittelevan Berkeleyssä."
+
+Tämä ääni sai kuningas Edvardin aikaisen äidin ja tädin vaihtamaan
+liikuttavia katseita. Lucy Joyn kasvoilla oli ilme, jollaista niissä ei
+koskaan ennen oltu nähty.
+
+Hänellä oli sama ilme kuin pikku lapsella, joka huomaa jotain kaunista
+ja outoa; lapsi, joka ensi kerran näkee sateenkaaren tai sytytetyn
+joulukuusen. Hänessä oli jotain ujoa ja säteilevää. Ehkäpä tämä
+uudenaikainen, juhlittu nainen alkoi kuten kaikki muutkin nuoret tytöt
+uneksia satuprinssistään. Useimmista nämä unelmat haihtuvat jo kuuden-,
+seitsemäntoista vuoden vanhoina. Senjälkeen aletaan uneksia paljon
+todellisemmista asioista. Muutamat toivovat saavuttavansa menestystä
+näyttämöllä, toiset, että he äänellään saavuttavat kuuluisuuden j.n.e.
+Mitä miss Lucy Joyhin tulee, olivat kaikki, muut, kuten menestys,
+kuuluisuus, puvut, jalokivet, suosio tulleet ensin hänen elämäänsä.
+Yhdeksäntoistavuotisena nautti hän jo
+kaikesta tästä. Nyt ensi kerran näki hän vilahduksen jostakin muusta.
+
+Parasta, kaikkein parasta mitä meidän vanha maaäitimme voi tarjota.
+Nuoren rakastetun, jossa katse niin mielellään viivähtää.
+
+Hän tarkasteli miestä muutaman silmänräpäyksen huudahtaen senjälkeen
+iloisesti ja vallattomasti:
+
+"Aion tulla mukaan. Luonnollisesti täytyy minun myös olla mukana.
+Pikku äiti, hänestä minä olen liian hemmoteltu voidakseni olla mukana
+kutsuissa."
+
+"Oi, mr Laverock, hän ei ole vähintäkään hemmoteltu! Mikä sai Teidät
+uskomaan sellaista? Luonnollisesti saa hän myös tulla mukaan, jos
+hänellä on halua, eikö niin?" Äiti kiiruhti lapsensa avuksi.
+
+"Hän tulee iloitsemaan kaikesta. Eikö niin, lemmikkini? Luonnollisesti.
+Kiiruhda nyt, darling, muuten et koskaan ehdi takaisin noiden
+inhoittavien ihmisten luota."
+
+Lucy melkein leijaili Mystérieuse-hajuveden tuoksuisena sinisenä
+tyllipilvenä pois. Vaunu sekä hänen pieni minänsä hattuaskeineen ja
+laukkuineen oli juuri ehtinyt kadota näkyvistä, kun amiraalin auto
+saapui toiselta suunnalta. Nuori Laverock oli sillävälin kiiruhtanut
+polkua pitkin odottavan autonsa luo.
+
+Täten siis amiraali tapasi tullessaan vain nuo kaksi vanhempaa naista
+puutarhassa. (Frankie oli kiireesti livahtanut sisään ja peittänyt
+kasvonsa saippuavaahdolla.) Hän sai myöskin tietää, että nuoren miehen
+ennustus oli oikea.
+
+He olisivat niin kovin mielellään tulleet amiraalin
+syntymäpäivällisille, sanoi mrs Joy valitellen, mutta onnettomuudeksi
+olivat he —
+
+("Millaista elämää", kirkui papukaija.)
+
+— jo poiskutsutut ja samoin myös Lucy.
+
+"No, well! Toisen kerran sitten", sanoi amiraali kylmästi ja lähti
+odottavaan autoonsa. "Olin tuskin odottanutkaan Teidän olevan vapaita.
+Tiedänhän minä, että 'pienokainen' on aina menossa."
+
+"Me lupauduimme pois vasta viisi minuuttia sitten", sanoi eloisa äiti.
+
+Mrs Harrison ajatteli, että hänen olisi syytä selvittää asia lähemmin.
+"Lupasimme tuolle hauskalle pojalle, mr. Laverockille, jonka Te
+tapasitte täällä viime sunnuntaina, että matkustaisimme junalla hänen
+leirilleen eräänlaiselle 'retkeilylle'."
+
+"Oh, todellako!" amiraali kääntyi ympäri. "Muistankin että tapasin tuon
+nuoren miehen aivan äsken maantiellä. Onko hän aivan äskettäin ollut
+täällä? Niin, luonnollisesti."
+
+Hänen siniset silmänsä leimahtivat vihaisesti autolakin alla. Tuo
+kerjäläinen, tuumi amiraali. Oliko hän todellakin uskaltanut?
+Varastanut hänen aatteensa. Ajanut kilpaa hänen kanssaan. Well! Voitto
+ei riipu ainoastaan nopeudesta. Ehkäpä ei hän, vaikka onkin nuorempi,
+sittenkään tule saamaan viimeistä sanaa.
+
+Amiraali astui pari askelta huvilaan päin. Arpa oli heitetty, mutta
+hänen äänensä oli aivan levollinen tehdessään seuraavan kysymyksen:
+"Mrs Joy, sallisitteko minun pistäytyä sisällä ja kirjoittaa pari sanaa
+miss Lucylle? Muistan nyt, että minulla on hänelle jotain sanottavaa.
+Saisinkohan pyytää pienen palasen paperia. — Oi, kiitoksia hyvin
+paljon."
+
+Hän istuutui pienen iloisen arkihuoneen kirjoituspöydän ääreen. Se oli
+täynnä kukkien tuoksua ja raitista ilmaa; siellä olivat Lucy ja nuori
+ritarimme taittaneet peistään tuona sunnuntai-iltapäivänä. Tusina
+äskenotettuja kuvia miss Lucy Joy'sta (ja yksi punasenristin puvussa
+olevasta tytöstä) hymyili leveähartiaiselle miehelle, joka kirjoitti
+tiedonantoaan paksulle kirjepaperille.
+
+Hän kirjoitti nopeasti, kaksi kokonaista sivua. Pisti senjälkeen
+kirjeen pieneen kuoreen ja sulki sen ja otti mukaansa aurinkoiseen
+puutarhaan.
+
+"Paljon kiitoksia, mrs Joy", sanoi hän lyhyesti. "Ei, ei, en voi viipyä
+kauempaa. Kiitoksia paljon! Minun täytyy nyt mennä. Ehkä tahdotte olla
+niin ystävällinen ja antaa tämän miss Lucylle, kun hän palaa. — Au
+revoire!"
+
+
+
+
+VIIDES LUKU.
+
+Kiihdyksissä.
+
+
+Vasta kello seitsemältä oli nuori Laverock vapaa ryhtymään
+juhlavalmisteluihin.
+
+Hän saapui teltalle, missä hän tapasi kapteeni Smithin solmiamassa
+valkoista rusettia peilin edessä, joka oli ripustettu erääseen teltan
+paaluun.
+
+"Kuuleppa, älä teekään sitä", komenteli Archie. "Ole hyvä, äläkä muuta
+pukua. Kukaan ei saa esiintyä hännystakissa. Se ei sovi tähän tauluun,
+se pilaisi kaiken."
+
+"Mutta", vastusteli nuori upseeri. "Minun täytyy matkustaa kaupunkiin
+7.40:n junalla; arvelin käydä siellä eräiden tuttujen luona — —"
+
+"Se on mahdotonta, pelkään minä", sanoi Archie hyväntahtoisesti. "Ethän
+sinä voi jättää minua tänä iltana, sillä sinähän olet orkesteri."
+
+"Mikä minä olen?"
+
+"Orkesteri, jänne, mies, joka soittaa banjoa naisille —"
+
+"Naisille?"
+
+"— jotka tulevat tänne illalliselle."
+
+"Tänne?"
+
+"Niin. Ole ystävällinen ja lakkaa leikkimästä kaikua ja äläkä esitä
+tuota vanhaa anteeksipyyntöä, että pelkäät naisia. Ole nyt inhimillinen
+ja ryömi ulos noista sunnuntai-riekaleistasi", sanoi Archie vapisten
+sisäisestä jännityksestä. Sillä _hän_ saapuisi, _hän_ saapuu ja siksi
+toivoi hän kaiken onnistuvan mahdollisimman hyvin. Hän ei tahtonut,
+että Smith istuisi siinä ja näyttäisi yhtä idioottimaiselta kuin mikä
+hyvänsä niistä nuorista miehistä, mitkä hän tapaa iltakutsuissaan. Ei
+mikään saisi muistuttaa sellaista tilaisuutta. Kaikkien täytyisi olla
+aivan päinvastaista kuin mihin hän oli tottunut, ihmiset, ympäristö,
+ruoka.
+
+"Päivällinen seitsemälle tänä iltana, Parkins — ei, meitähän onkin
+kahdeksan", määräsi hän kersantille.
+"Olettehan Te jo tehnyt ostoksenne, eikö niin? Silloinhan
+on papuja läkkipurkeissa ja perunoita ja sitäpaitsi on kai jotain
+juotavaa. Me voimme saada limonaadia ja vanhaa burgundilaista
+naisille, jostakin voitte ostaa makeisia, keksiä ja hedelmiä tai jotain
+sentapaista —"
+
+"Mr. Laverock, Sir!" keskeytti Parkins pallotellen. "Se ei käy päinsä.
+Makeisia, hedelmiä j.n.e. ei voi hankkia. Ei ole aikaa matkustaa
+kaupunkiin ostamaan niitä. Täällä suljetaan puodit aikaiseen, minkä
+herrat näyttävät unohtaneen. Jospa vaan olisin saanut tiedon tänä
+aamuna, että odotatte päivällisvieraita (ja lisäksi naisia), olisin
+ehkä mahdollisesti voinut saada hankituksi jotakin, mutta —"
+
+"Kersantti", sanoi ent. kapteeni Laverock rauhallisesti. "Ettekö halua
+tehdä voitavaanne? Olen varma, että voitte hankkia jotain hyvää",
+lisäsi hän sellaisin katsein ja hymyin, joka oli saanut sotamiehet
+sodanaikana tekemään mitä tahansa hänen puolestaan. "Päivällinen kello
+kahdeksalta, tai oikeammin neljännestä yli."
+
+"Hyvä, Sir", tuli alistuvasti Perkinsiltä.
+
+Viisi minuuttia myöhemmin saapuivat Archien toiset leiritoverit ja
+tapasivat hänet puhdistamassa erästä vanhaa, paviljongista pois
+heitettyä pöytää. Kapteeni Smith hyräili sillävälin parodiaa eräästä
+vanhasta laulusta:
+
+    "Optimisti ja pessimisti
+     Tänään pidot järjestävät.
+    Mikä heille päähän pisti,
+    Kun niin harvoin hurjastavat.
+    Toinen vilkas, toinen synkkä.
+     Villi vierasjoukko sankka."
+
+"Kuules, Laverock, onko sinulla näitä kallisarvoisia maljakkoja
+useampia?" Hän nimittäin oli yltynyt valmistamaan pöytäsomisteita
+keltavuokoista, sinikelloista, sireeneistä, orvokeista ja belliksistä,
+joita hän sitoi tiukasti yhteen.
+
+"Kas, kenen nimipäivä nyt on?" kysyi nuori mies, joka palveli
+rautatiellä. "Odotatko ketään tänne vieraisille, Laverock? — — Kautta
+Jupiterin! Kolme naista ja yksi herra? Mutta mistä hankit päivällisen?
+Kuka sen keittää?"
+
+"Kuka sen tavallisesti tekee", virkkoi Archie nostamatta päätään
+työstään. "Sanoin heille, että meillä on vaan poikamiesruokaa ja he
+saavat syödä sitä mitä meillä tavallisissa oloissa on."
+
+"He eivät varmastikaan osaa uneksiakaan millaista sekasotkua se on",
+virkkoi Cityssä toimessa oleva mies. "No, kuka on nainen numero yksi,
+Laverock? Toivon hänen olevan tottuneen tällaiseen leirielämään. Onko
+hän asunut siirtomaissa tai työskennellyt jollakin farmilla sodan
+aikana tai ollut jossakin muussa vaivalloisessa työssä? Jos niin on — —
+—."
+
+"En todellakaan tiedä, mitä hän toimitti sodan aikana", virkkoi nuori
+Laverock välinpitämättömästi heittäen harjan vatiin. "Nykyään hän
+filmaa."
+
+"Herran tähden, filmaa?" Kaikki kolme nuorta miestä töllistelivät
+häneen. "Missä olet tavannut hänet? Kuka hän on? Joku, jonka me
+tunnemme?"
+
+Nyt oli Archien hetki koittanut. Hänen kasvonsa olivat enemmän
+poikamaisen ihastuneet kuin varttuneen miehen iloista odotusta hänen
+vastatessaan:
+
+"Hänen nimensä on Lucy Joy."
+
+Hämmästys. Sitten epäilys. (Sinä lasket leikkiä j.n.e.) Sitten joukko
+kysymyksiä.
+
+"Lucy Joy. Ei suinkaan kuuluisa Lucy Joy?"
+
+"Periscopen tyttö?"
+
+"Suuri Luoja, tunnetko sinä hänet?"
+
+"Nähtävästi, muutenhan en kai olisi voinut kutsua häntä tänne
+perheineen", vastasi Laverock, jolle kaikki nämä kysymykset olivat
+hunajaakin makeampia. Lucy Joy. Tämä nimi oli sinä keväänä yhtä tuttu
+kuin Delysia tai Lenglen —. Ja hän saapuisi junalla tänne, tähän
+metsistyneeseen leiriin Archie Laverockin kutsumana, hänen, joka ei
+ollut mitään erikoista —.
+
+"Oletko tuntenut hänet kauankin, senkin vintiö?"
+
+"En erikoisen kauan —"
+
+"Hänestä on eräs juttu tämän päivän London Mailissa. Luin sen junassa
+tullessani", huudahti City-mies. "Kas tässä — ei, luulenkin sen olleen
+jossain toisessa lehdessä."
+
+Archie oli nopeasti tempaissut lehden häneltä ja silmäili hätäisesti
+läpi "perheuutiset", joissa oli päällekirjoitus: "Mitä me haluamme
+tietää."
+
+Ensimmäinen pykälä kuului: "Mikä on syynä siihen, että amiraali niin
+usein käy eräässä tietyssä sinisessä huvilassa Surreyssa. Eiköhän hänen
+tyttäriään kohta hämmästytä salama siniseltä taivaalta?"
+
+Seuraava: "Tuleekohan miss Lucy Joysta, joka on pieni kaunotar,
+kaikkien silmien ihastus?"
+
+"Sellaista hölynpölyä", murisi Laverock kääriessään lehden
+huolellisesti kokoon piilottaakseen sen.
+
+"Mitä nyt, Perkins? Jollei Teillä ole puhdasta pöytäliinaa, niin saamme
+olla ilman sitä. Mitä varten meillä sitten on puhdas pöytä?"
+
+Hänen ystävänsä ihmettelivät tätä nuorta miestä. Uskaltaakin kutsua
+sellaisia kuuluisuuksia heidän luolaansa.
+
+"Oletko varma heidän tulostaan", kysyi City-mies. "Ainahan kuulee
+sanottavan, että teatteri-ihmiset — No, he lupaavat tulla ja jäävätkin
+sitten pois."
+
+"He ovat epäluotettavimpia ihmisiä auringon alla."
+
+Archie muljautti häneen kukkia täynnä olevan marmelaadipurkin
+yli. "Joyn perhe ei ole mitään teatteri-ihmisiä", selitti hän
+jäykästi. "Miss Joy on filmannut vain siitä lähtien kun hän voitti
+kauneuspalkinnon. Luonnollisesti hän tulee", lisäsi hän kallionvarmana,
+vaikka hän itse asiassa tunsi olevansa kaikkea muuta kuin varma. Jospa
+hän ei saapuisikaan? Ehkäpä hänestä tuntui aika liian myöhäiseltä tai
+kesti filmiharjoitus kauemmin kuin hän oli luullut.
+
+"Saanko luvan kysyä", virkkoi nuori rautatiekirjanpitäjä, "oletko myös
+kutsunut prinsessa Maryn?"
+
+"Prinsessoja olisi paljon helpompi ottaa vastaan", mumisi City-mies.
+"Prinsessat ovat tottuneet kulkemaan slummiasemilla ja katselemaan
+elämän kurjuutta. Mutta miss Lucy Joy. Silmäys hänen elämäänsä.
+Todellakin — näytös à la Lochhart."
+
+Viimeiset sanat virkkoi kapteeni Smith. Lempeällä äänellä tiedusteli
+hän: "Missä aiot antaa naisten pestä kätensä? Kylpyammeessasi kai?"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kello kahdeksan saapuivat odotetut neljä vierasta. Nuorelle
+Laverockille oli olemassa vain yksi.
+
+Tuolla saapui hän, tähti, jonka kuva oli kaikissa aikakauslehdissä.
+Archie voisi kuvata ainoastaan hänen hattunsa (musta läpinäkyvä kello)
+ja kenkänsä, jotka sipsuttivat niin keveästi tuuhean nurmen yli pöydän
+luo, joka oli katettu ulos. Kaikki muu näytti Archiesta joltakin sanoin
+kuvaamattoman ilmavalta, liehuvalta, siniseltä. Tuossa istui hän, (joka
+oli tottunut ravintolaan astuessaan kuulemaan joka puolelta äänten
+sorinaa: Katso tuossa on Lucy Joy). Tässä oli hän (jonka juomana oli
+kuohuvat viinit, ruokana mitä erilaisimmat) ja aikoi iloisena nauttia
+Perkinsin laitoksista ja lämmitetyistä pavuista.
+
+Archien ystävät, kolme nuorta miestä (jotka alussa olivat tunteneet
+itsensä yhtä avuttomiksi kun jonkun kuninkaallisen korkeuden
+läsnäollessa) olivat pian, ei ainoastaan kuuluisan Lucyn, vaan koko
+rakastettavan perheen auttamattomia uhreja. Frankie keksi, tultuaan
+esitellyksi City-miehelle, että tämän nuorempi veli oli ollut hänen
+tovereitaan Dartmouthissa, mistä johtui, että he heti tulivat
+parhaimmiksi ystäviksi ja istuutuivat vierekkäin huojuville tuoleille.
+
+City-mies, joka oli leirin vanhus (kaksikymmentäyhdeksän vuotta)
+katsahti kuvaamattomalla katseella kuuluisaan vieraaseen kysyen:
+"Saanko tarjota teille papuja?" Tämä huomautus otettiin kovaäänisen
+iloisesti vastaan, ja sekin vähäinen jäykkyys, joka mahdollisesti
+vielä oli jälellä, katosi, kun kapteeni Smith epäillen kysyi mrs
+Harrisonilta: "Miss Joy, aiotteko Te ainaiseksi jäädä filmiin tai
+siirryttekö ehkä näyttämölle?"
+
+"Ah, sepä on todellakin suurenmoista. Oikein
+harkittu kohteliaisuus!" huudahti täti iloisena. "En uskaltanut
+toivoakaan, että joku oikein tosissaan tekisi sellaisen erehdyksen,
+vaikka istuisin pimeässä ja selkä käännettynä valoon. Mutta Te,
+mr. Laverock, tiedätte kai, että Lucy todellakin aikoo esiintyä
+näyttämöllä? Kiitos, ei enempää perunoita — minä kadun jo. Ne eivät ole
+palaneita, vaan todellakin herkullisia! Ettekö Te lue "Periscopea"?
+Ettekö Te, Laverock, ole lukenut viimeistä hämmästyttävää uutista, joka
+on kohdannut perhepiiriämme?"
+
+"Niin, Teidän esiintymisenne uudessa De Courville-revyssä."
+
+"Oletteko tosiaankin siinä mukana, miss Joy?"
+
+"Vieläkin merkittävämpää on, että eräälle hajuvedelle on annettu minun
+nimeni", julisti pienois-kaunotar ylpeänä. "Ihmiset tulevat tuoksusta
+sanomaan: 'Sehän on Lucy Joy'ta'."
+
+"Minusta se on mautonta", virkkoi pojanvekara voita ottaessaan.
+
+Äiti ja täti kysyivät molemmat yht'aikaa: "Mikä hotelli nykyään on
+hauskin Pariisissa. Tiedätte kai, että Lucyn revy esitetään siellä."
+
+"Vai niin", virkkoi nuori Laverock ohimennen, "hän aikoo matkustaa pois
+— matkustaa Ranskaan?" (Matkustaa pois!)
+
+"Miltä hän mahtaakaan näyttää, jos häntä juhlitaan ja lennätetään
+Pariisissa samoinkuin Lontoossa, sitä minä pelkään", sanoi Frankie.
+"Minä ainakin eroan koko jutusta, ja jos joku laivastossa kysyy,
+olemmeko sukulaisia, vastaan aivan yksinkertaisesti: Ei, en ole koskaan
+kuullut puhuttavankaan hänestä."
+
+Remunaurua! mihin yhtyi äidin heikko huudahdus: "Ah, laivastosta
+puhuen! Taivastentekijä! Nyt vasta muistan. Tämä kirje amiraalilta!"
+
+"Niin, amiraalin kirje. Lupasin hänelle antaa sen Lucylle heti kun hän
+tulisi kotiin. En kuolemaksenikaan ole muistanut sitä. Miten kauheasti
+tehty", huudahti pieni mrs Joy. "Tässä se on, lemmikkini."
+
+Hän kaivoi sen kimaltelevasta käsilaukustaan ja ojensi pöydän yli.
+
+Lucy istui Archie Laverockin ja City-miehen välissä, jolle
+viimemainitulle hän oli suurenmoinen elämys ja millä hän viikkoja
+eteenpäin kerskailisi tovereilleen ja nämä puolestaan tulisivat
+vastaamaan: "Meillä konttorissa on eräs, joka on tavannut Lucy Joyn!"
+
+Pieni kaunotar otti kirjelipun kysyen: "Oi, saanko avata sen? Siinä
+luultavasti on jotakin huomisista kilpa-ajoista ja siinä tapauksessa
+täytyy minun heti mennä soittamaan —". Hän avasi sen. Luki. Hämmästynyt
+"oi" pääsi hänen huuliltaan.
+
+"Mitä se on, lemmikkini? Ei suinkaan mitään ikävää", kysyi äiti
+levottomana.
+
+Sillä pöydässä oli vain kaksi, jotka arvasivat kirjeen sisällön. Mrs
+Harrisonin siniset silmät lähettivät ymmärtäväisen katseen yli pöydän.
+Ulkonaisesti aivan levollisena virkkoi Archie Laverock itsekseen: "Haa!
+Tuo vanha kettu aikoo yliottaa korttini."
+
+Lucy pisti lipun kultakudoksiseen käsilaukkuunsa ja virkkoi rauhoittaen
+äidilleen: "Oi ei, äiti, ei se ole mitään mihin minun heti täytyisi
+vastata!"
+
+"Ajatelkaa mitä merkitseekään kuulua hallitsevaan sukupuoleen", kuului
+Frankien baryton-ääni pöydän toisesta päästä. Hän lähetti hienossa
+maljassa olevan jälkiruuan edelleen. Maljan oli Perkins jollakin
+ihmeellisellä tavalla keinotellut jostakin, mitä talon asukkaat eivät
+tienneet. "Sepä on juuri pikkuseikka. Ajatelkaapa, mitä tapahtuisi, jos
+minä en heti vastaisi meidän ylhäisen vieraamme kirjeeseen. Muistatteko
+Kiplingin 'Amiraalin ja Poikaviikarin'?" Jos Lucy olisi ollut poika,
+mitä hän niin usein on toivonut, olisi hän nyt samassa suhteessa
+amiraaliin kuin Frankie.
+
+"Olen varma, että nyt en toivoisi itselleni mitään niin typerää",
+selitti tyttö hieman epävarmasti naurahtaen — mikä sai nuoren
+maantieritarimme katseen kiintymään häneen.
+
+Hän vältti sen täydellisesti. Archie oli kerran kuullut eräältä
+ystävättäreltään, että sellainen väitteleminen usein oli suurempi
+huomaavaisuudenosoitus
+kuin, hellimmätkään katseet. Mutta oliko asianlaita nytkin siten?
+Nuoren miehen mieli oli täynnä jännitystä ja ilmassakin tuntui olevan
+samaa. Ilta oli kaunis ja hämärä alkoi jo laskeutua pöydän yli. Archie
+tunsi itsensä tänä iltana kovin elämänhaluiseksi ja kiinnitti huomionsa
+kaikkiin yksityiskohtiin, tallatun nurmikon raikas tuoksu, vierestä
+kuuluvat tennispelaajien huudot, punertava iltataivas, kotoisen pöydän
+ympärillä istuvien naisten hatut ja puvut, täysinäiset vadit, kirjavat
+kukkavihot; kaikki häntä kiinnosti. — — —
+Mutta kaiken ohella tunsi hän Hänen läsnäolonsa, laululinnun äänen,
+joka viserrellen kysyi eräältä hänen ystävältään:
+
+"Kuka nyt laulaisi meille? Ettekö maininnut, mr. Laverock, että
+jollakulla teistä on banjo?"
+
+"Tosiaankin, banjo!" huudahti Frankie nousten. "Voinko tarjota teille
+auttavan käteni ja korjata pois pöydän?"
+
+Kymmenen minuuttia myöhemmin olivat maalaisaterian kaikki jäljet
+hävinneet. Archie ja toiset olivat raahanneet hänen teltastaan kaksi
+huovilla täytettyä sänkyä, joista tehtiin istumapaikat naisille. Hän
+oli myös sytyttänyt teltan ulkopuolelle koristeiksi ripustetut suuret
+japanilaiset lyhdyt. Ylhäällä häämöitti taivas kalpean sinipunervana.
+Aitauksen takana loistivat rubinin- ja smaragdinväriset asemalyhdyt.
+Oli tyyntä, rauhaisaa ja selkeää, mutta Archie Laverockin koko olemus
+oli kuin sähköllä ladattu.
+
+Hän istuutui Frankien viereen taljalle, joka oli levitetty aivan tytön
+pienten jalkojen alle. Muut nuoret miehet istuivat levittämillään
+sadetakeilla. Tyhjän sokerilaatikon päällä istui kapteeni Smith
+näppäillen banjon kieliä.
+
+Hänellä ei ollut silmiä kenellekään muulle kuin Lucylle, mutta mitä
+merkitsi hän tytölle? Hän oli vain orkesteri, kuten hänen ystävänsä
+leikillään sanoi.
+
+"Laula Punjabin rakkauslaulu", määräili Archie.
+
+Sokerilaatikolla istuva tottelevainen Smith näppäili banjon kieliä ja
+alkoi laulaa korkealla, hyväilevällä tenorillaan:
+
+    "Sull' on pehmeimmät rusohuulet,
+    joit' milloinkaan mies on himoinnut.
+     Vaikk' aattelen pirua, maailmaa ja —"
+
+Hän keskeytti. "En, ikävä kyllä —"
+
+Hän näppäili uudelleen kieliä ja näytti nopeasti valitsevan sopivia
+säkeitä loputtoman pitkästä serenaadista, joihin jokainen rintamalla
+oleva rykmentti lisää muutamia uusia säkeistöjä.
+
+"Nämä eivät olleet oikeat sanat —"
+
+"Mitä Te tarkoitatte —?"
+
+"Ei, jatkakaa vaan —!"
+
+"Niin, olkaa hyvä ja jatkakaa vaan edelleen", pyysi mrs Joy. "Olen
+varma, että ne juuri ovat all right, sillä Tom-raukalla oli tapana
+laulaa niitä, kun olimme kihloissa!"
+
+    "Niin pienen pienet jalkas on,
+    kun pienet olla voivat,
+    ja nilkkasi nuo ihanat
+     mun liekehtimään saivat"
+
+alkoi kapteeni Smith rohkaistuneena uudelleen.
+
+    "Ei milloinkaan oo tyttölaps'
+    niin suloiseksi luotu.
+    Ma toivon ettei silkkisukkias
+     oo muitten ostaa suotu."
+
+Sitten seurasi säkeistöt hiuksista, jotka olivat kuin kehrättyä kultaa,
+joita auringonlasku valaisi, ja sanoja, jotka kuvasivat nuoren poven
+suloista pyöreyttä. Sillä aikaa istui Archie Laverock hänen jalkojensa
+juuressa valoisassa kesäyössä ja kuunteli laulua, joka tuntui olevan
+juuri ylistyslaulu tytöstä.
+
+Pikku prinsessa! Hän oli saapunut tänne ja näyttipä vielä olevan
+tyytyväinenkin siihen kestitykseen, mitä oli saanut; Perkinsin
+päivällinen, Smithin soitto.
+
+Mutta kenties oli se vain hetken oikku. Huomenna olisi tällaisen juhlan
+viehätys hälvennyt tuon ihaillun
+tytön mielestä. Hän olisi kyllästynyt uhraamaan ainoatakaan
+ajatusta nuorelle miehelle, joka asusti teltassa ja teki kauppoja
+automobiililiikkeen laskuun, ansaiten kokonaisessa vuodessa tuskin sen
+vertaa, kuin tyttö saattoi saada yhden ainoan kuukauden sopimuksella.
+Huomenna olisi kenties kaikki ohitse. Mutta hän, Laverock — hän oli
+tänä iltana maksanut kiitollisuudenvelkansa noille ihmisille.
+
+"Oi, armahin lempi, jos seisahtais aika", lauloi kapteeni Smith
+kaihoavasta banjon helkkyvällä säestyksellä.
+
+"Oi! Kiitos, kiitoksia hirveän paljon! Se on niin kaunista!" viserteli
+mrs Joy. "Mutta, Madgie, eikö Tom-raukalla ollut tapana laulaa juuri
+tuota viimeistä säkeistöä?"
+
+"Tämä ei ollut viimeinen, laulussa on vielä yksi säkeistö", selitti
+kapteeni Smith näppäillen banjoaan. "Neiti Joy, ettekö te nyt laulaisi?"
+
+"Minä en tosiaan osaa. Minulla ei ole ääntä — —"
+
+"Vain tarpeeksi kokonaiselle teatterille, kultaseni! Oi, Lucy,
+käpyseni! Hän tietää varsin hyvin, että hänen on laulettava tuolle
+revyyjohtajalle; hänellä on mitä kultaisin pieni ääni. Ei kovin suuri,
+mutta —"
+
+"Äiti, minä en osaa laulaa. Eihän minun tarvitse laulaa!"
+
+"Mutta tanssia te tahdotte, eikö totta?" Archie käänsi päätään
+rauhallisesti tyttöön päin. "Missä gramofooni on, Smith? Pane siihen
+'Syreenien kukkiessa', se on hyvä tanssikappale."
+
+       *       *       *       *       *
+
+He tanssivat tähtien alla; tanssivat nurmikolla teltan ympärillä.
+Kapteeni Smith vei äitiä valssin pyörteissä; täti pyörähteli mustan-
+ja valkoisenkirjavana harakkana nuoren City-miehen tukemana; mutta
+niinpian kuin Archie oli pitkillä, auringonpaahtamilla sormillaan
+tarttunut Lucy Joyn pieneen käteen, tiesi hän, että tämä oli oleva
+hänen elämänsä parhain tanssi.
+
+Se toi jollain lailla hänen mieleensä eräät tanssiaiset, joissa hän oli
+ollut sodan aikana; se oli yö, jolloin mikään ei tuntunut merkitsevän
+mitään, sillä
+aamujunalla oli lähdettävä takaisin Ranskaan ja Victoria-aseman
+häipyvät ääriviivat saattoivat hyvinkin olla viimeinen häämöitys maan
+päällä Englannista, kodista ja kauneudesta. Hän muisti, kuinka kiihkeä
+tanssi hetkiseksi oli vienyt heidät tyhjään etuhuoneeseen ja kuinka
+hän, Archie, oli pysähtynyt tanssiessaan ja nopeasti painanut suudelman
+silloisen tanssitoverinsa valkoiselle kaulalle. Mutta tyttö, jonka
+kanssa hän nyt tanssi, oli niin pieni, että hän ylettyi korkeintaan
+hänen liiviensä ylimmän napin kohdalle! Sitäpaitsi hän oli niin
+toisenlainen, niin toisenlainen! Toisenlainen kuin kaikki muut tytöt
+maailmassa!
+
+"Syreenien kukkiessa, kukkiessa — —", lauloi Frankie musiikin tahtiin
+sivuuttaessaan sisarensa ja tämän tanssittajan.
+
+Archie kumartui puhumaan hänelle yksitoikkoisen sävelmän säestämänä.
+"Sanokaahan", alkoi hän, "koska aiotte lähteä Pariisiin?"
+
+"En tiedä, mr. Laverock. Pian, luulen minä. Miksi niin?"
+
+Archie, pyörien hänen kanssaan, vastasi: "Koska minäkin pian lähden
+täältä."
+
+"Niinkö? Pariisiin?"
+
+"Ei, Walesiin. Minulla on siellä työtä. Saan opettaa erästä vanhaa
+herraa ajamaan autoa — —"
+
+"Kuinka mielenkiintoista", sanoi Lucy Joy.
+
+"Sanotteko niin?" vastasi nuori Laverock, harmin jälleen äkkiä
+leimahtaessa hänen mielessään. Miksi, miksi olikaan hän taas sidottu
+noihin töihinsä! Miksei hän voinut seurata tyttöä Pariisiin,
+jos se häntä huvitti? Miksei hänellä ollut joutilasta aikaa ja
+rajoittamattomia rahavaroja ja maakartanoa käytettävänään?
+
+"Se on inhoittavaa työtä", sanoi hän lyhyesti, sointuvalla,
+viehättävällä äänellään, "mutta hän on liikkeeni johtajan setä tai joku
+muu sukulainen, ja lisäksi hänellä on rahaa kuin roskaa. Hän oli eilen
+kirjoittanut liikkeeseeni ja sanonut haluavansa luokseen parhaan miehen
+mitä heillä on."
+
+"Ja — ja he lähettävät teidät."
+
+"Minähän olen heidän käskettävissään", vastasi Archie hilpeämmin. "Ja
+he ovat hänen käskettävissään, koska he eivät halua menettää hänen
+rikkauksiaan."
+
+"Mutta onhan kauheata", arveli tyttö hänen käsivarrellaan, "olla noin
+ihmisten käskettävissä."
+
+"Onpa kyllä! Mutta niinhän tekin olette, eikö totta?" muistutti Archie
+häntä hiukan töykeään sävyyn, sillä hän oli tänä iltana erikoisen
+herkkätuntoinen. "Luonnollisesti teille maksetaan paremmin",
+— hänen mielessään välähti mitä kauheita asioita mies saattoikaan
+sanoa tytölle, koska hän tahtoi sanoa hänelle jotain vallan muuta,
+mihin hänellä ei ollut lupaa! — "mutta teidän filmitirehtöörinne ja
+ohjaajanne ja muut sellaiset määräävät tarkalleen mitä teidän on
+tehtävä, eikö niin?"
+
+"Se on vallan toista tytölle", väitti pikku kaunotar ilkamoiden,
+pienten sinisten lastenkenkien epäröiden liukuessa Archien askelten
+tahtiin. "Aivan toista. Minä — minähän voin lopettaa kun haluan,
+nähkääs," (vallattomasti). "Enkö voikin?", kun Archie ei vastannut.
+"_Enkö?_"
+
+"Voitteko?" vastasi Archie Laverock nyrpeästi ja — lyhyesti.
+
+Tyttö tanssi vaieten ruohokentän päähän saakka, mutta heidän
+kääntyessään hän sinkosi Archielle jonkinlaisella lapsellisella
+ylpeydellä, niinkuin hän olisi ilmoittanut uuden hajuveden saavan hänen
+nimensä: "Tyttöhän voi aina mennä naimisiin, eikö totta? Jonkun kanssa,
+joka — joka pitää huolta hänestä ja antaa hänen tehdä mitä hän ikänä
+tahtoo."
+
+"Voiko hän?"
+
+"Miksi sanotte noin, mr. Laverock?"
+
+"Kuinka noin?"
+
+"_Noin._ Ja sattumalta", lisäsi Lucy Joy, keikauttaen siroa leukaansa,
+"on minua kosittu tänä iltana."
+
+"Minä tiedän sen", sanoi Archie Laverock nopeasti, ottaen väärän
+askeleen ja sitten korjaten sen. "Kirje on nyt laukussanne."
+
+"Mistä te tiedätte? Mistä te tiedätte?"
+
+"Minä tiesin sen heti." Hän kohautti olkapäitään. "Ja mitä aiotte
+vastata siihen?"
+
+"_Mitä?_"
+
+"Mitä aiotte vastata siihen? Myöntyä?"
+
+Lucy kysyi keikaillen kuin nokkiva peipponen: "Mitä tekemistä sillä
+oikeastaan on teidän kanssanne?"
+
+"Ei mitään, tietysti ei mitään. Mutta — tehän itse kerroitte minulle
+alun juttuun!" muistutti Archie. "Eikö silloin ole aivan luonnollista,
+että tahtoisin tietää myöskin lopun?"
+
+Hämmennys hänen sydämessään alkoi uhata hänen äänensä tasaisuutta.
+Kuullessaan sen hengähti tyttö syvemmin. Hän virkkoi katsahtaen ylös,
+mutta Archien olkapään ohi sivullepäin: "Onko?"
+
+"On." Äkkiä nuori Laverock luopui kinastelevasta sävystään. Hän mutisi
+hiljaa ja pehmeästi: "Sanokaa nyt minulle mitä aiotte vastata tuon
+miehen kosintaan?"
+
+"Miksi? Miksi tekisin sen?"
+
+"Siksi, että minä tahdon tietää", sanoi Archie ja antoi viimein äänensä
+tulkita sydämensä tunnelmaa. "Minä tahdon tietää. Lucy!"
+
+Silloin tyttö teki pienen liikkeen, vaistomaisesti, äkkiä kuin häntä
+olisi lyöty.
+
+Täti, joka samassa hetkessä sivuutti heidät, hätkähti näkemästään:
+Archien kasvoja kohti, jotka tummina ja selväpiirteisinä kuvastuivat
+lähimmän japanilaisen lyhdyn ruusuista valoa vastaan, kohotti Lucy
+kasvonsa, jotka olivat lämpimän punan peittämät, huulet puoliavoinna
+ja katse kiintyneenä nuorukaiseen. Tytön kasvot todistivat ilmeistä
+ihastusta.
+
+"Laupias taivas!" huudahti mrs Harrison itsekseen, eikä tiennyt tuliko
+hänen olla mielissään vai pahoillaan. "Lapsi on herännyt! Mutta onko
+_hän_ luotettava? Vai onko hän noita tavallisia?"
+
+Archie teki vuorostaan myöskin itselleen kysymyksen. Oliko tyttö
+tosiaan katsonut häneen — sillä tavoin? Vai oliko se vain hänen omaa
+mieletöntä kuvitteluaan?
+
+Olipa kuinka hyvänsä, seuraavassa silmänräpäyksessä oli ilme
+vaihtunut Lucyn kasvoilla. Salamannopeasti tuo pieni olento oli
+jälleen tavoittanut sen, minkä hän äsken oli hetkiseksi kadottanut,
+jokapäiväisen ilakoivan kepeytensä. Archien kysymykseen hän tokaisi
+vastaukseksi yhden ainoan sanan — "Arvatkaa!" — niin huolettomasti,
+että poika (vaikka hän olikin viisaampi kuin useimmat muut pojat)
+hämmentyi jälleen eikä lopuksikaan tiennyt mitä hänen piti ajatella.
+Hän ei tiennyt, että tyttö salaa väristen tuskin kykeni noudattamaan
+ääntä, joka naissukupolvelle toisensa jälkeen on huutanut: "Peitä,
+peitä tunteesi!" Eikä aina turhaan.
+
+Tässä tapauksessa se oli viisaampaa kuin tyttö aavistikaan. Sillä
+samassa hetkessä kun Archie mietti: "Katsoiko hän minuun? Ei! Vai
+tekikö hän sen kuitenkin?", oli hänen mieleensä alkanut hiipiä pieni
+kylmäkiskoisuus (jonka hän entuudestaan tunsi).
+
+"Oi, hyvä Luoja!" oli voitokas valloittaja jäähtyneenä ajatellut. Mutta
+nyt kylmäkiskoisuus väistyi; sillä tyttö jatkoi rupatteluaan vielä
+hilpeämpänä ja veitikkamaisempana kuin äsken.
+
+"Oikein totta! Leikki pois!" kiusoitteli hän. "Teettekö aina tuollaisia
+järkyttäviä omantunnonkysymyksiä kaikille onnettomille olennoille,
+joita olette tavannut jo neljä kertaa? Te hupsu nuori mies! Jos puhun
+aivan totta, niin en ole vielä päättänyt asiaa."
+
+"Sitä olenko hupsu vai en?" mutisi Archie epävarmana.
+
+"Ei. Sitä aionko myöntyä tuohon äskeiseen kosintaan, tarkoitan minä.
+Miehet luulevat aina, että silmänräpäyksessä voisi päättää, aikooko
+mennä naimisiin heidän kanssaan koko elämäniäkseen! Ja mitä teihin
+tulee —"
+
+"Niin? Niin?"
+
+"Mitä teihin tulee, mr. Laverock, olette te uteliain ihminen mitä
+eläissäni olen nähnyt! Ja vaikkapa olisinkin päättänyt mitä teen, niin
+kuka takaa, että sanoisin sen teille?"
+
+Niin hän ilkamoi, ivasi ja kiusasi Archieta. Ja tämä ei saanut tietää
+mitään. Ei silloin, kun gramofoonilevy oli soinut loppuun ja neula
+alkoi sitä raapia, kunnes kapteeni Smith tuli apuun. Ei silloinkaan,
+kun Frankie, julistaen ajan olevan palata kotiin, kokosi naisensa
+lähtöön asemalle. Ei liioin lyhyen kävelyn aikana niittyjen yli
+asemalle, jolloin tyttöveitikka sipsutteli Archien vieressä, yhtä
+lähellä häntä kuin tanssiessaan, niin lähellä, että tuoksu hänen
+vaatteistaan huumasi Archien ja tytön kevyt kosketus hänen takkiaan
+vastaan sai hänen sydämensä läpättämään. Hän ei tahtonut sanoa,
+mitä Archie paloi halusta saada tietää, vaan nauroi kaikille hänen
+kysymyksilleen: "Mitä tekemistä sillä on teidän kanssanne? Miksi
+kysytte sitä?"
+
+Niin, miksi hän kysyi? Se oli kysymys, johon hän ei olisi voinut antaa
+suoraa vastausta, paitsi tuota perustelematonta "Koska minä tahdon
+tietää". Miksi täytyi hänen saada tietää? Halusiko hän todellakin
+tätä tyttöä omakseen niinkuin hän ei milloinkaan ennen ollut halunnut
+ketään tyttöä? Mutta mistä johtui silloin kylmäkiskoisuus, jota hän oli
+tuntenut luullessaan tytön myöntävästi katsoneen häneen? Ja toisaalta,
+miksi tuo kalvava kateus, jos toinen mies...
+
+"Sanokaa minulle mitä aiotte tehdä", pyysi hän rukoilevasti, nolona,
+koska tyttö taas nauroi.
+
+Miksi hän nauroi hänelle? Oliko hän jo kyllästynyt hänen juhlaansa
+ja ihailuunsa? Eikö hän välittänyt hänestä hituistakaan? Mutta miksi
+hän siinä tapauksessa oli katsonut häneen sillä tavoin? Välittikö hän
+sittenkin hiukan? Mutta miksi oli hän siinä tapauksessa nyt tuollainen?
+Välittäkö hän? Vai eikö hän välittänyt?
+
+Viimeiseen hetkeen saakka pikku kiusantekijä piti häntä tässä
+jännityksessä. Vielä hänen noustessaan valaistuun vaunuun omaistensa
+jäljessä, jotka jäivät junansillalle, sanoivat hyvästinsä ja
+kiitoksensa ja lupasivat pian jälleen tavata Archien. ("Näkemiin!
+Oikein paljon kiitoksia! Emme tiedä koska meillä olisi ollut näin
+hauskaa! Älkää unohtako tulla käymään!
+Mr. Laverock, tulettehan jälleen sunnuntaina, tulettehan?")
+Silloinkaan ei tytöltä tullut muuta vastausta kuin veitikkamainen
+sininen katse, hennon leuan pikkuruinen keikaus ja vallaton
+naurunhelinä.
+
+Ei vastausta...
+
+Waterloohon palaava juna oli kuin pitkä ja julma lohikäärme niellyt
+hänen pikku prinsessansa; rämisevänä ja hehkuvana se ryösti hänet
+ja pakeni, jättäen jälkeensä kalpean savuviirun ja kimmeltävän
+kipinäsateen, puuskuttaen tummien sähkölennätinpylväiden ja rubiinin-
+ja smaragdinväristen valojen ohitse tummaa yötaivasta kohti.
+
+Sitten vihdoin, hänen lähdettyään, Archie Laverock sai vastauksen
+kaikkiin viimeisen jännittävän tunnin kysymyksiin.
+
+Kuuluisa Lucy Joy, jokaisen englantilaisen kuvalehden lemmikki, jonka
+näkeminen teki vanhat miehet jälleen nuoriksi, ihailtu filmitähti, joka
+nyt oli tuleva revyyteattereiden suosikiksi ja kulkeva menestyksestä
+menestykseen Lontoossa, Pariisissa, New Yorkissa, tuo häikäisevä
+pikkuinen kaunotar, joka kenties saattoi mennä naimisiin kreivin
+kanssa hyljättyään amiraalin, jos se häntä huvitti — hän oli jättänyt
+vastauksensa nuorelle ja mitättömälle automobiiliasiamiehelle.
+
+Sillä vaeltaessaan kosteiden niittyjen yli takaisin teltalleen
+Archie puristi kätensä nyrkkiin ja työnsi ne takkinsa taskuihin.
+Vasemmanpuolisessa taskussa hänen sormensa tunsivat jotain pehmeätä ja
+outoa. Hän veti sen ulos; lyhdyn valossa hän tarkasti mitä se oli.
+
+Taivas! Kuinka se oli joutunut sinne? Oliko tyttö kulkiessaan hänen
+rinnallaan salaa itse pistänyt sen hänen taskuunsa?
+
+Joka tapauksessa oli se nyt siellä. Pieni pala ruiskukansinistä
+georgetteä ruusunpunaisine täplineen, rypistynyt ja heikosti
+Mystérieuse-tuoksuinen.
+
+Tytön nenäliina.
+
+
+
+
+KUUDES LUKU.
+
+Pettymys.
+
+
+Tämän tuloksena oli, että nuori mies joutui aivan suunniltaan.
+
+Hänellä oli kaksi päivää aikaa käsittää tämä täydelleen, ennenkuin hän
+jälleen näki Lucynsa. Se oli enemmän kuin kylliksi. Mutta viime hetkeen
+asti hän toivoi sen olevan erehdystä. Miksi tällaista olisi jälleen
+tapahtunut? Mutta tietysti se oli jo tapahtunut. Häntä ei miellyttänyt
+laskea, miten usein. Hän tunsi vain olevansa pahoillaan ja onneton
+siitä, että niin oli. Kaikki oli aina niin hauskaa johonkin määrättyyn
+hetkeen saakka. Sitten jollain tavoin — hän ei itse koskaan voinut
+sanoa miten — kaikki pilasi itsensä. Inhoittava pettymys! Tuntea, että
+kaikki tällä kertaa oli ollut niin jännittävän erilaista, sellaista,
+että se muuttaisi koko elämän ja oman luonteemme, ja sitten — sitten
+tuntea se murskana käsissään, jättämättä jälkeensä muuta kuin kauhun
+tulla sidotuksi noihin jäännöksiin!
+
+"Mutta kuitenkin", ajatteli nuori Laverock ajaessaan kapteeni Smithin
+moottoripyörällä sunnuntairetkelleen, "kaikki voi vielä tulla hyväksi,
+kun pääsen perille — —"
+
+Hän kohtasi Lucyn juuri ennen saapumistaan Siniseen Bungalowiin. Hän
+oli havumetsässä, keräten käpyjä pehmeältä sammalmatolta suureen
+leveäpohjaiseen koriin, joka hänellä oli kädessään.
+
+"Oi! te olette tullut!" huudahti tyttö hiukan oudolta kajahtavalla
+äänellä. "Emme luulleet teidän voivan tulla niin aikaisin!"
+
+"Ei, olen todellakin hiukan liian varhainen", vastasi nuori Laverock
+vakavasti ja kohteliaasti moottoripyörän yli. Hänen ensimmäinen
+katseensa oli kertonut hänelle pahimman.
+
+Kaikki oli lopussa.
+
+Tyttö oli äärettömän iloinen hänet nähdessään.
+
+Ryhti, itsehillintä, keimailu, varmuus hänen
+omasta pienestä kuningatarkunnastaan oli kaikki haihtunut. Sen mukana
+oli häipynyt "Lucy Joyn, toisen Mary Pickfordin, tähden", loisto.
+
+Täällä hänen paikallaan seisoi pieni ja mitätön olento, korkeiden
+ruskeiden mäntyjen runkoja vastaan, puettuna tyypilliseen "pikkutytön
+pukuun", joka oli tehty kirjavanvärisestä karttuunista. Suorassa,
+lapsellisessa puserossaan, hameen lepattaessa hänen solakoitten
+sääriensä ympärillä, vaaleankeltaisen tukan liehuessa tuulessa
+olisi hän voinut olla yhdeksänvuotias eikä — miten vanha hän
+olikaan? Yhdeksäntoista. Joka tapauksessa juuri päässyt koulusta.
+Eikä taiteilijakaan. Tavallinen, sievä pikku tyttö, joka omituisen
+onnenpotkauksen kautta oli tullut kuuluisuudeksi omalla tavallaan,
+nousukas. "Aivan tavallinen pikku tyttö", kaikui Archien sydämessä.
+Mutta hänen täytyi kuitenkin olla varma asiastaan.
+
+Hän sanoi kohteliaasti: "Te unohditte jotain leirillemme
+perjantai-iltana."
+
+"Unohdinko?" Ehdottomasti syyllinen, tuo lintumainen ääni.
+
+Archie katsahti häneen. Siitä ei voinut erehtyä. Hän tiesi sen.
+
+Hän otti sen taskustaan, tuon pienen säälittävän suosionosoituksen.
+
+"Oh", sanoi Lucy Joy katsahtaen siihen. "Niin, se on minun — —"
+
+Ei siis ollut mitään toivoa, että se olisi ollut äidin tai tädin, että
+se olisi joutunut sinne erehdyksestä. Se oli hänen oma tahtonsa.
+
+Tyttö katsahti häneen ujona ja punastuen — niin, jopa odottavanakin.
+Hän odotti todella hänen sanovan "Lucy!" sillä äänellä, jolla hän oli
+sen sanonut muutamia iltoja sitten.
+
+Nuori mies oli avuton eikä sanonut mitään. Hänellä ei ollut mitään
+sanottavaa.
+
+Tyttö parka, joka yhä taisteli totuutta vastaan, sanoi itselleen, että
+nuorukainen "ei uskaltanut, koska hän oli Lucy Joy"... ja teki pienen
+yrityksen kohtaloa vastaan.
+
+Hän jäykisti leukansa, pakoitti itsensä hymyilemään ystävällisesti ja
+sanoi: "Voitte pitää sen."
+
+"Mitä?" huudahti Archie kauhistuneena.
+
+"Nenäliinani. Voitte pitää sen, jos tahdotte. Jonkinlaisena
+onnentuojana, muistona, tiedättehän; muistaaksenne — —"
+
+Hänen äänensä petti hänen nähdessään miehen kasvojenilmeen.
+
+Hän sanoi yksinkertaisesti: "Oi, kiitoksia paljon", ja pisti nenäliinan
+jälleen taskuunsa.
+
+Vain se voima, joka oli luonut heidät molemmat, olisi voinut sanoa,
+kumpi heistä oli sillä hetkellä onnettomampi, tyttö vaiko poika.
+
+       *       *       *       *       *
+
+On vahinko, ettei Dante kuvaile iltapäiväteetä Kiirastulessa.
+Tarvittaisiin lainauksia siitä säestämään selostusta Archien ateriasta
+Joyn puutarhassa, missä peipposet visertelivät lintulammikon ympärillä
+ja perhe oli harvinaisen hiljaa, ja vain äidin ja tädin silmät
+kysyivät: "Mikä nyt on? Mitä on hullusti? Mitä, mitä se on?"
+
+Hän lähti niin pian kuin hyvä tapa salli. Seuraavalla viikolla hänen
+täytyi lähteä Walesiin, sanoi hän. Tämä oli hänen jäähyväiskäyntinsä.
+Hänen kasvojenilmeensä hänen sitä sanoessaan olisivat saaneet äidinkin
+pahoilleen nuorukaisen tähden.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Entä tyttö?
+
+Lucy Joy pakeni ylös huoneeseensa heti hänen mentyään. Tehden eleen,
+mihin hän ei koskaan olisi kameran edessä pystynyt, hän heittäytyi
+vuoteelleen puolittain tyynyjään, puolittain äitinsä olkapäätä vastaan,
+ja nyyhkytti tuota mahdottomuutta, jota hänen sydämensä oli kaivannut.
+Hän itki rehellisesti.
+
+"Äiti! Täti! Minä pidin hänestä! Minä pidin, äiti! Luulin hänenkin
+välittävän minusta. Olin varma siitä. Hän oli niin toisenlaisen
+edellisenä iltana, täti — —"
+
+"Niin he aina ovat", mutisi mrs. Harrison katkonaisesti paikaltaan
+matolta vuoteen ääressä. "Hän
+kuului heihin. He eivät näytä voivan sille mitään. He päästävät meidät
+niin lähelle itseään. Ja sitten he häviävät! Niin — en luule heidän
+itsensäkään olevan oikein onnellisia."
+
+"Toivon hänen olevan onneton koko elämänsä ajan! Toivon hänen saavan
+kärsiä ikuisesti", ilmoitti mrs. Joy pienten, yhteenpuristettujen
+hampaittensa välistä. "Raakalainen! Mikä raakalainen minun lastani
+kohtaan!"
+
+Hänen lapsensa nyyhkytti: "Julminta on se, etten minä koskaan ennen
+välittänyt kenestäkään, äiti! Olin niin onnellinen, koska en tiennyt
+mitä onni on! Oh, nyt sen tiedän!" Pieni, lämmin, kyynelten kostuttama
+olento vääntelehti äitinsä sylissä. "Hän se on!"
+
+"Lu, kultaseni! Sellaiset miehet eivät koskaan ole hyviä avio —"
+
+"Kuka t-t-tahtoo hyvää aviomiestä? Olen itse kuullut sinun niin
+sanovan, täti! Mutta ennenkuin tapasin hänet, oli elämäni mielestäni
+ihanaa, urani, ja matkustaminen... ja sir John, joka lähetti persikoita
+ja orki-orkideoja! Ja amiraali — —"
+
+Hän niisti pienen nenänsä ennenkuin puhkesi valitukseen: "Minä olisin
+myöntynyt amiraalin kosintaan, ellen olisi tavannut häntä! Minä — minä
+pidin hänestä! Ja hän olisi ottanut sinut mukaan asumaan Treillage
+Courtiin, äiti — —"
+
+"Lapseni! Miten voit ajatella niin kauheita asioita?"
+
+"Ja Frankieta hän olisi auttanut eteenpäin. Enkä luule, että olin edes
+huomannut hänen olevan kaljupään ja lihavan! Minä luulin miesten olevan
+niin paljon ystävällisempiä, kun he eivät olleet nuoria! Oh! Sellaisia
+he ovat!" murehti Lucy käheänä itkusta. "Sellaisia he ovat. Ei ole
+mitään eroa. Nyt tunnen, etten voisi enää mennä naimisiin amiraalin
+kanssa, täti!"
+
+Mrs. Harrison ajatteli: "Sitten on jotain pelastettu tulesta."
+Päästäessään irti sisarentyttärensä kengät, vetäessään löyhemmälle
+harmaat silkkisukat ja hieroessaan
+pieniä jalkoja, ajatteli hän itsekseen: "Tuo nuori lurjus on
+kuitenkin tehnyt jotain hyvää elämässään. Luojan kiitos, että lapsi on
+nyt oppinut uskomaan vain todellisuuteen!"
+
+"En koskaan kuvitellut tällaista t-t-tapahtuvan minulle! Pieni
+pilkahdus onnea elämässä! Ja sitten kaikki synkkää iäksi! Niin hirveää
+— —"
+
+"Tiedän sen, lapseni, tiedän."
+
+"Sillä minä en koskaan voi tuntea sillä tavoin ketään kohtaan enkä
+katsoa kehenkään toiseen, äiti! En hänen jälkeensä, täti!"
+
+"Hiljaa, hiljaa", suhisivat männyt ikkunan ulkopuolella. Mrs. Joy ja
+mrs. Harrison eivät sanoneet mitään.
+
+Heitä ei oltu koskaan pidetty viisaina tai edes järkevinä naisina.
+Mutta yhdessä asiassa he olivat kyllin viisaita. He tiesivät minkä
+piti tulla. Ehkei seuraavana kuukautena, eikä sitä seuraavanakaan,
+mutta ei liioin kovin pitkän ajan kuluttua. Oli jo määrätty, kuka
+muukalainen auttaisi tätä lasta toipumaan hänen ensimmäisen rakkautensa
+pettymyksestä.
+
+Tuo tuntematon nuori mies oli tällä hetkellä jossain maailmassa.
+Tällä hetkellä hän teki jotain jokapäiväistä; ehkä hän etsi
+kauluksennappiaan, tai täytti piippuaan erikoissekoituksellaan, tai
+kumartui hengittämään syreeninoksan tuoksua, jonka joku tyttö oli juuri
+kiinnittänyt hänen takkinsa napinläpeen.
+
+Kuka hän lieneekään ollut, mitä hän tekikään, miten kaukana hän
+lieneekään ollut, yksi asia oli varma: Aika toi häntä lähemmäksi
+jokaisella sekunnilla, minkä Lucyn rannekello tikutti.
+
+Tämän äiti ja täti tiesivät; he tiesivät myös, ettei hyödyttänyt puhua
+hänestä vielä. Itkeköön lapsi rakastettuaan, joka — se lurjus! —
+epäilemättä nyt kokeili tavaroitaan lähteäkseen uusia metsiä ja uusia
+seikkailuja kohti.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU.
+
+Hän kohtaa tytön.
+
+
+Archie Laverockin mieliala oli kolmena ensimmäisenä päivänä, jotka hän
+vietti Walesissa, äärimmäisen synkkä ja alakuloinen.
+
+Hänellä oli, kuten kaikilla vilkkailla ja herkillä luonteilla, suuri
+taipumus alakuloisuuteen.
+
+Lisäksi oli ilmakin synkeä.
+
+Sade oli kylmänä virtana piiskannut hänen kasvojaan hänen saapuessaan
+Walesin rajalle. Siitä hetkestä lähtien oli sade itsepäisesti
+seurannut häntä. Heikot, mutta itsepintaiset tuulet rannikolta
+päin toivat mukanaan sadepilven toisensa jälkeen, jotka (seuraten
+rantaviivaa) muodostivat jonon synkkiä hahmoja; ne olivat harmaita ja
+usvaisia ja jokainen walesilainen laaksoasukas tunsi ne varsin hyvin.
+Liuskakivenharmaa sumu peitti näkyvistä pienimmänkin pilkahduksen
+vuorista; metsät niiden alla olivat verhotut märän puuvillan näköisiin
+hajapilviin. Vihreälle laidunmaalle pienen kylän ulkopuolella, mihin
+Archie oli pystyttänyt leirinsä, oli sade muodostanut lätäkköjä, jotka
+levittivät välkkyvää pintaansa yhä laajemmalle sammaleiselle maalle,
+läpimärkien lehtokujien juurille ja Archien asunnon lentokoneenpyörien
+ympärille.
+
+Lentokoneenpyörien? Asunnon? Minkä asunnon ja millaisten pyörien?
+
+Hänen asuntonsa tällä hetkellä oli Archielle kaikkein mieluisin
+koti — oikeata voitokkaan valloittajan mallia. Sen nimi, vaikkei
+sitä näkynytkään maalattuna talon etusivuun, oli "Navarac", joka on
+erikoinen laji matkavaunuja.
+
+Yritänkö kuvailla sitä?
+
+Vaununrunkoon on kiinnitetty kaksi paria pyöriä, iskunvaimentajat
+ja muut laitteet. Rungosta kohoaa vaunu kolminkertaisista laudoista
+valmistettuine koreineen, hämmästyttävän suurine ikkunoineen, joita
+vihreät uutimet verhoavat, ilmanvaihtajineen
+ja Pullman-kuomuineen. Vaunuun noustaan lyhyitä portaita myöten,
+joiden sivut ovat lentokoneen tukia, sillä tähän liikkuvaan asuntoon on
+niin paljon kuin mahdollista käytetty sota-aineksia. Portaat saattaa
+vaunuihin noustuaan vetää jäljessään ylös, ja seinien sisäpuolella,
+jotka hohtavat valkoisuuttaan kuin uudenuutukaisen vesivärilaatikon
+sisäpuoli, on kaikki järjestetty tilansäästöä ja mukavuutta
+silmälläpitäen: vuode (jonka saattaa kääntää poikkiseinää vastaan
+saadakseen tilaa neljän hengen pelipöydälle), ihastuttava pieni liesi
+(kuin sirkusnäyttelijöitä varten rakennettu), pikkuruinen sähkövalo,
+ruokakaappi, joka olisi omiaan herättämään jokaisen perheenemännän
+kateutta, tila märkien vaatteiden kuivaamista varten, seinäkello
+oven yläpuolella, pieni gramofooni, riittävän suuri teekeittiö,
+cocktailsekoitin, toisin sanoen pienimpiä yksityiskohtia myöten
+kaikki, mikä kuuluu miehen (ja totta puhuen myöskin naisen) haaveihin
+ihanteellisesta elämästä.
+
+Mukava vuode, pöytä ja katto — mutta ei sidottuna samaan paikkaan
+ja samoihin ihmisiin! Uusia seutuja, yhä uusia joka päivä! Ja uusia
+kasvoja! Mustalaiselämää; ulkoilmaa ja liikuntoa, sekä lisäksi
+puhtauden ylellisyys, joka on kahdennellekymmenennelle vuosisadalle
+välttämättömyys! Tämä oli nykyään Archie Laverockin elämää.
+
+Syynä siihen, miksi tämä matkavaunu nyt oli pysähtynyt lähelle
+tätä etäistä kylää, oli työ, jota hän oli kuvaillut Lucy Joylle
+tuona iltana (josta ei ollut pitkää aikaa, mutta joka tuntui olleen
+satoja vuosia sitten). Tämä kylä oli lähimpänä Rhosia, erästä vanhaa
+valkoista kartanoa, joka oli pikemmin haudattu kuin rakennettu metsien
+taakse mailien päähän. Rhosissa eli vanha herra (mr Rice-Mathews oli
+hänen nimensä), joka oli hyvin rikas, joka oli avioliittonsa kautta
+liikkeen sukulainen ja joka oli pyytänyt lähettämään heidän parhaan
+nuorukaisensa opettamaan häntä vanhoilla päivillään ajamaan autoa.
+
+Navaracin saapuessa kylään toi eräs lapsi Archielle kirjeen Rhosista.
+Siinä pahoiteltiin, että mr Rice-Mathewsin
+täytyi lääkärin määräyksestä pysyä pari päivää vuoteessa,
+ja lisättiin, että hän ilmoittaisi mr Laverockille heti voidessaan
+alkaa tuntinsa. Kirje oli kirjoitettu naisen käsialalla (luultavasti
+sairaanhoitajattaren) ja siihen oli merkitty "E. Rice-Mathewsin
+puolesta M.R.M."
+
+Sangen harmillista, ajatteli mr Laverock.
+
+Joka tapauksessa satoi liian kovaa, jotta olisi voinut antaa kellekään
+ohjaustuntia.
+
+Sadetta jatkui.
+
+Archie Laverock teki tulen pieneen asuntoonsa, sytytti piippunsa ja
+otti kirjan.
+
+Neljänkymmenenkahdeksan tunnin kuluessa, joiden aikana satoi
+lakkaamatta, hän oli lukenut läpi ne kolme romaania, joilla matkavaunun
+kirjahylly, oli varustettu.
+
+Satoi yhä.
+
+Hän katsahti ulos oven yläpuolella olevasta ikkunasta.
+
+Silloin näkyi äkkiä tuon ikkunan kehystämänä ja purppuranpunaista,
+kyyneleenvihreää ja harmaata taustaa vastaan lähestyvä pitkulainen
+raikkaanvärinen täplä. Pelkästään väriläiskänä se oli sangen
+miellyttävä — raitis ja hehkuvan ruusunpunainen; syvempi kuin
+vaaleanpunainen, mutta vaaleampi kuin tulipunainen. Se oli punastus,
+jonka sade ja ponnistelu oli nostattanut tytön kasvoille.
+
+"Mr Laverock?" kysyi tämän tytön ääni vaunun portailta.
+
+Archie pisti piippunsa taskuunsa ja avasi oven.
+
+"Minä olen Laverock", sanoi hän. "Ettekö tahdo — —"
+
+"Ei kiitos. En tahdo tulla sisään", katkaisi tytön ääni mitä
+liikemäisimmällä sävyllä.
+
+Hän näki tytön olevan hyvin pitkän ja solakan, puetun pitkään,
+ruskeaan öljytakkiin ja öljylakki vedettynä tummien silmien yli
+olkapäihin asti. Hänen kasvoistaan oli näkyvissä tuskin muuta kuin tuo
+kirkas puna märän ja kiiltävän lakin ja takin välillä. Hän oli ehkä
+kahdenkymmenenkolmenvuotias, mutta
+hänen äänensä oli vanhemman naisen ääni, naisen, joka oli tottunut
+antamaan käskyjä; viileä, hallitseva, selvä. Erikoisen selvä. Hän ei
+osottanut mitään mielenkiintoa vaunua tai sen asukasta kohtaan.
+
+Hän sanoi sitten jotain hyvin hämmästyttävää.
+
+"Olen tullut pyytämään teiltä anteeksi."
+
+Nuori Laverock, joka seisoi aivan hänen yläpuolellaan vaunun ovessa,
+katsoi hämmästyneenä alas.
+
+"Anteek-"
+
+"Niin; enkä tarkoittanut, että olen tullut omasta tahdostani, minun
+olisi pitänyt sanoa, että minut on lähetetty pyytämään anteeksi."
+
+"Mutta — —", alkoi nuorukainen.
+
+Nuori tyttö oli nähtävästi kuitenkin sillä tuulella, ettei hän sallinut
+toisten lopettaa lauseitaan.
+
+"Minä tulin mr Rice-Mathewsin luota", selitti hän tylysti. "Hän on
+isoisäni, näettekös. Hän aikoi pyytää teitä päivälliselle sinä päivänä,
+jolloin saavuitte tänne. Mutta — niin, minä estin sen."
+
+Archie seisoi yhä ovessa ja katseli tuota omituista öljytakkista
+tyttöä, jonka takana sade virtasi maahan.
+
+"Te estitte sen? Mutta tehän ette ollut edes nähnyt minua!" huudahti
+hän. "Mitä minä olin tehnyt? Mistä syystä —"
+
+"Ei se ollut mitään, mitä te olitte tehnyt. Syy oli vallan toinen".,
+selitti tyttö nopeasti. "Katsokaahan, isoisäni on hyvin heikko
+terveydeltään. Hänet täytyy toisinaan väkisin pitää rauhallisena,
+vaikkei hän tahtoisikaan. Häntä on alituisesti pidettävä silmällä,
+käsitättehän. Luulen hänen tänään olevan taas täysissä voimissaan. Ja
+sitten hän oli pahoillaan minulle, kun en antanut teidän tulla, ja
+minun täytyi luvata tulla pyytämään teiltä anteeksi."
+
+"Oh, sitä teidän ei tarvitse tehdä", alkoi Archie hymyillen. "Se on
+aivan — —"
+
+Mutta jälleen tyttö keskeytti hänet viileällä ja päättäväisellä
+äänellään, josta selvästi ilmeni harmi siitä, että hänet oli nuhdellun
+lapsen tavoin lähetetty tällaiselle asialle. "Ja olkaa hyvä ja tulkaa
+sen sijaan Rhosiin tänä iltana. Syömme päivällistä kello kahdeksalta."
+
+"Oh, paljon kiitoksia. Kuinka ystävällistä teiltä tulla kutsumaan
+minua, ja vielä tällaisessa sateessa. Saanko pyytää teitä sanomaan mr
+Rice-Mathewsille, että olen mitä suuremmalla mielihyvällä — —"
+
+"Tehän tiedätte talon?" jatkoi tyttö tylysti. "Se on ensimmäinen
+valkoinen rakennus, vasemmalla puolella tietä lähtiessänne kylästä.
+Näkemiin." Ja ennenkuin Archie ehti sanoa sanaakaan, hän hypähti
+kepeästi alas portailta, kääntyi kulkemaan virtaa, joka aikaisemmin oli
+ollut maantie, ja hävisi sumuun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Hyvä! Siinä talossa ei ainakaan liene romantiikan vaaraa!" ajatteli
+Archie pukeutuessaan päivälliselle, kiinnittäen juuri paidannappeja,
+jotka olivat lahja (saatu toukokuussa vuonna 1915), ja etsiessään
+silkkisukkiaan (viimeistä paria erään ystävällisen tädin lahjoittamasta
+puolesta tusinasta). Silkkiset housunkannattimensa hän oli ostanut
+itse, koska hän ei pitänyt kovin yksinkertaisista, jotka hän
+syntymäpäiväkseen oli saanut joltakulta.
+
+"Tuo nuori nainen", tuumi hän itsekseen, "ei onnellistuttaisi ketään
+muulla kuin 'ylevällä ylenkatseellaan', kuten nuori Frankie Joy
+sanoisi. Kaunis iho, huono käyttäytyminen. Tosiaan uskomattoman huono
+käyttäytyminen... Mutta siitä huolimatta on hauskaa vaihtelua saada
+kerran syödä päivällisensä sisällä."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta saapuessaan neljännestä yli kahdeksan Rhosin ovelle sai Archie
+huomata, ettei hän sittenkään saisi aterioida sisällä.
+
+Hän näki päivällispöydän, jolla ruusuiset valot jo oli sytytetty,
+häämöittävän suurella parvekkeella, josta hän oli nähnyt vilahduksen
+rhododendronpensaitten välistä kavutessaan talolle johtavaa rinnettä
+ylös. Se oli Archien mielestä tuntunut varsin vaikealta ajotieltä. Se
+oli suunnattoman jyrkkä, siinä oli keskellä ilkeä käänne eikä sille
+ajaessaan voinut mistään saada kunnollista vauhtia; Archie mietti,
+kuinka monen auton olikaan täytynyt pysähtyä rinteen puoliväliin.
+
+Mutta rinteen harjalla tie päättyi laajaan ja tasaiseen pyörylään,
+jota toisella puolella sivusti ääretön nurmikko ja toisella valtava
+tammi; se varjosti pitkää taloa, joka hämärissä hohti valkoisena kuin
+liituvuori.
+
+Archie Laverockin pysähtyessä miettimään, mikä monista lasiovista
+mahtoi olla pääkäytävä, tervehti häntä särkyvän lasin heikko mutta
+selvä helinä.
+
+Ja samalla hetkellä huusi parvekkeen äärimmäisestä nurkasta vanha ja
+heikko, mutta jollain lailla poikamainen ääni: "Kas niin! Siinä meni
+viimeinen!"
+
+Hetkistä myöhemmin astui ulos palvelustyttö kantaen laatikkoa, joka
+sisälsi joukon tyhjiä lääkepulloja; nähdessään Archien hän pysähtyi ja
+kääntyi.
+
+Mr Rice-Mathews astui esiin varjosta.
+
+Hän oli heikoimman näköinen vanha herra, mitä saattaa kuvitella: niin
+pieni ja hoikka, että hänen vyöllään riippuvien vitjojen paino näytti
+taivuttavan hänet etukumaraan. Hänen päätään peittävät hiukset olivat
+hienot kuin niittyvilla, ja hänen kasvojensa luut loistivat hänen
+hienoryppyisen ihonsa läpi. Heikolla mutta lannistamattomalla äänellä
+hän tervehti vierastaan.
+
+"Kas, mr Laverock, eikö niin? Hyvää päivää, hyvää päivää! Mieluisaa
+tutustua. Arvaan pojantyttäreni" — tämän solakka vartalo ilmestyi hänen
+olkapäittensä taakse — "selittäneen teille, miksi meidän oli pakko
+olla niin epäkohteliaita teitä kohtaan. Mutta onko matkanne Lontoosta
+sujunut hyvin?... Ja löysittekö talomme vaivatta?... Suvaitsetteko
+istuutua — vai niin, päivällinen on valmis? Tätä tietä, olkaa hyvä!"
+
+He istuutuivat pitkulaisen pöydän ääreen, joka oli katettu talon
+ranskalaisten ikkunoiden ja ulkona tihenevän hämärän väliin. Valo
+punavarjoisista lampuista lankesi kirkkaiden vesilätäkköjen hopeoimalle
+maalle, välkkyvälle sateelle, joka suurien vuodeuutimien tavoin eroitti
+parvekkeen maisemasta, ja tammen mahtaville haaroille — joita peitti
+pehmeä sammal ja reunustivat sananjalat, jotka värisivät sadepisaroiden
+putoillessa niille. Aina oli sana "Wales" tuova Archien
+mieleen märän sammaleen hajun, sateen yksitoikkoisen valumisen
+lehdille, näyn sananjaloista puiden rungoissa.
+
+"Nyt ei sade enää minua karkoita sisälle", kerskaili Archien isäntä.
+"Viimeiset kolmekymmentä vuotta on minua pidetty kuin lasikaapissa,
+mr Laverock. Lasikaapissa. Ei vähääkään raitista ilmaa, jos he vain
+saattoivat sen estää. Ei hiukkaakaan tuoretta märkyyttä. Mutta tuskin
+tiedän, miksi kerron teille tätä kaikkea..."
+
+Archie Laverock vastaili omalta puoleltaan pöytää lyhyin sanoin,
+jotka osoittivat myötätuntoa, kunnioitusta, mielenkiintoa. Hän oli
+"sopiva" tällaiseen, ja sen oli hänen liikkeensä tiennyt lähettäessään
+hänet matkaan ja kehoittaen häntä yrittämään ansaita vanhan herran
+tyytyväisyyden itseään (ja liikettä) kohtaan. Sitäpaitsi kiinnosti
+Archieta tuo erikoinen pieni vanhus, joka särki lääkepulloja ja
+joka näytti siltä, kuin olisi yksi ainoa illan tuulahdus riittänyt
+puhaltamaan hänet nurin; joka halusi syödä mainion walesilaisen
+lampaanpaistinsa oivallisine herneineen kuunnellen sateen tihkumista
+lehdille ja lorisemista lätäkköihin pihalla aivan hänen istuimensa
+vieressä.
+
+Lampaanpaistin leikkasi muutoin hänen pojantyttärensä kerrrassaan
+loistavasti pöydässä.
+
+"Ei, Laverock; teitä ei olekaan kauniimpi sukupuoli tyrannisoinut
+niinkuin minua viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana", jatkoi vanhus.
+"Kolmeenkymmeneen vuoteen en minä ole saanut tehdä mitään. Minua on
+pidetty kuin rampaa. Kuin muumiota. Luonnollisesti oli siihen aina muka
+syynsä" — hän laski kätensä, joka oli laiha kuin merilinnun kynnet,
+vanhanaikuiselle hopeanappiselle liivilleen — "syy, että muka — hm —
+kuolisin — hm — menehtyisin kymmenessä sekunnissa, jos — — Kenties
+juotte kernaammin wiskyä ja soodaa? Onhan tämä vanhaa wiskyä, Megan?"
+lisäsi hän kääntyen sisäkön puoleen. "Hyvä! Minä en ole koskenutkaan
+wiskyyn kolmeenkymmeneen vuoteen. Yhden ryypyn otan seuraksenne." Hän
+iski silmää hilpeänä kuin lapsi.
+
+"Maito ja ohrajuoma on kolmekymmentä vuotta ollut myrkkynäni. Vaimoni
+piti minusta mainiota huolta. Hän oli hyvä nainen. Niin oli Marykin.
+Hyvä, oikein hyvä nainen."
+
+Nuori Laverock muisti, että "Mary" oli vanhuksen pojantytär, joka oli
+naitettu auto-osakeyhtiölle. Sitten hän miltei hypähti istuimeltaan.
+
+Sillä mr Rice-Mathews oli äkkiä tarttunut molemmilla käsillään tuolinsa
+käsinojiin ja koroittanut äänensä. Äänellä, jossa väreili intohimoinen
+suuttumus ja syytös nurjamielistä kohtaloa kohtaan, hän huusi:
+
+"Koko elämäni ajan ovat nuo hyvät naiset minua ympäröineet!"
+
+Mutta yhtä odottamattomasti hän alensi äänensä lisäten herttaisella
+hyväntahtoisuudella: "Et sinä, Mauve", ja kääntyi tytön puoleen, joka
+suorana ja vaieten istui hänen oikealla puolellaan. "En tarkoittanut
+sinua, rakkaani."
+
+"Tiedän ettet tarkoittanut, isoisä", hyväksyi tyttö hänen selityksensä.
+
+Tytön ääni oli jälleen yhtä viileä ja hillitty kuin se oli ollut
+hänen seistessään vaunujen portailla. Mutta Archie huomasi, että
+hänen katseessaan välähti hellä ymmärtämys sen viivähtäessä vanhuksen
+kasvoilla. Kääntyessään pois hänestä se muuttui jälleen kylmäksi kuin
+teräs. Hänen kasvonsakin olivat kovat. Sadekuuron vaikutusten hävittyä
+olivat ne aivan värittömät. Vaaleankellahtavat. Ja jokapäiväiset.
+Ruskea tukka oli tavanomaisesti kammattu. Puku — tummansininen tai
+tummanruskea — tavallinen vierailupuku.
+
+"Sopii hänelle, mutta saattaisi yhtä hyvin olla aiottu jollekin
+toiselle tytölle", oli Archie Laverockin ajatus.
+
+Hänen vaikutelmansa neiti Mauve Rice-Mathewsin koko ulkomuodosta oli,
+että tyttö oli komea olematta mitään muuta sen lisäksi. Puolittain
+tiedottomasta miellyttämishalusta, joka pakostakin ilmenee nuoren tytön
+puvusta, kengistä, hiusten laineista,
+sanomaan selkeällä äänellään: "Pidättekö operettisävelmistä? Saimme
+tänä aamuna useita uusia."
+
+"Soitatteko kenties Beethovenia?" kysyi Archie. Hän mietti oliko tytön
+äänessä välähtänyt häive ylenkatsetta nuorten miesten yleistä makua
+kohtaan — vihjaus siitä, että mikä muotirenkutus hyvänsä kelpaa heille?
+
+Vanhus yhtyi häneen mielissään. "Ah! Meillä on siis sama maku.
+Mainiota. Soita Kuutamosonaatti, Mauve. Tosin se on hieman kulunut.
+Mutta koska Laverock ei välitä uusimmista hullutuksista, niin soita
+Kuutamosonaatti."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ylevät alkusoinnut kaikuivat lehdille putoilevien sadepisaroiden
+pehmeätä säestystä vastaan. Hän osasi soittaa, tuo nuori nainen
+sisällä arkihuoneessa. Hän sai pianon puhumaan, itkemään, valittamaan,
+syyttämään ja nyyhkyttämään.
+
+Beethovenin intohimoisesta sonaatista, paremmin kuin mistään muusta
+ihmissydämen luomasta soittokappaleesta, löytää jokainen meistä omat
+ajatuksensa ja tulkitsee sen omalla tavallaan.
+
+Sinulle tai minulle se kenties merkitsee kaikkea sitä hämärän
+silmänlumetta, jota toivomuksiemme elonkorjuuajan hitaasti nouseva kuu
+valaisee.
+
+Tuolle tytölle se merkitsi — niin, mitä? Sitä mietti nuori Laverock
+kuunnellessaan hänen soittoaan. Mitä hänen katseensa ja äänensä eivät
+ilmaisseet, tulvaili nyt hänen sormiensa kosketuksesta. Se oli kirkas
+ja voimakas virta, joka äkkiä puhkesi jylhästä kalliosta.
+
+Olisiko saattanut kuvitella jyrkempää vastakohtaa kuin hänen lyhyen,
+asiallisen "Olen tullut pyytämään anteeksi" -sävynsä tänä iltapäivänä ja
+hänen hurmautuneen soittonsa välillä?
+
+Mitä oli hänen soittonsa pohjalla? Mikä silta johti hänen ja hänen
+maailmalle näkyvän henkilöllisyytensä välisen kuilun yli?
+
+Eikö hän ollut onnellinen? Siis onnetonko? Toivoton?
+Tai mitä? Sitä mietti Archie Laverock yhä jättäessään hyvästi.
+
+Hän mietti sitä koko märän taipaleen takaisin matkavaunuunsa.
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU.
+
+Sininen kalliokyyhkynen ja keltasirkku.
+
+
+Seuraavana aamuna, sinä aamuna, jolloin mr Rice-Mathewsin piti ottaa
+ensimmäinen ohjaustuntinsa, oli loistava ilma. Walesin kyyneleet
+näyttävät niin toivottomilta, mutta mikä voi olla sen hymyn vertaista?
+
+Sillä nyt Archie tutustui aurinkoiseen, eloisaan, tuoksuavaan
+maaseutuun ja selväpiirteisiin vuoriin, joiden yli pilvenvarjot
+kiitivät kuin jättiläismäiset merisiat vihertävällä valtamerellä.
+Suuria timantteja kiilteli pensaissa jokaisen majan oven edessä.
+Vesirikkaat virrat lorisivat sananjalkojen ohi; äänettömänä solui joki
+vanhan kivisillan kaarien alitse. Kalastaja seisoi reisiään myöten
+vedessä lähellä rantaa, jonka ohi Archie kulki. Ja oi, tuota kosteaa,
+lämmintä kuusaman tuoksua kaikilta tienvieriltä matkalla Rhosiin!
+
+Mitä ohjaukseen tuli, huomasi Archie sen alusta asti toivottomaksi. Mr
+Rice-Mathewsista ei milloinkaan tulisi autonohjaajaa! Auto oli tuolle
+vanhalle intoilijalle suunnilleen samanarvoinen kuin omena kalalle.
+Nuori Laverock arveli, että hänen tietämättään ei auto koskaan jättäisi
+tuota tasaista kenttää talon edessä, paitsi silloin kuin hän itse vei
+sen alas leveälle tielle valkoisten veräjänpylväitten ohi. Tämän tunnin
+jälkeen vanhus olisi lopussa.
+
+Lounas, joka oli jälleen katettu ruusujen kiertämälle parvekkeelle,
+keskeytti tunnin. Sitä olisi iltapäivällä jatkettu, vaikka ohjaukseen
+vaaditaan kättä yhtä hyvin kuin lujaa tahtoa, ja mr Rice-Mathewsin
+vanhat, heikot kädet vapisivat väsymyksestä ohjausrattaan
+hoitamisesta. Mutta neiti Rice-Mathews, munakori
+käsivarrellaan, huomautti, että hänen isoisänsä oli saanut kyllin
+harjoitusta täksi päiväksi.
+
+"Toivoisin sinun tulevan katsomaan tätä kanaa, isoisä", sanoi hän.
+"Ettekö tekin tule, mr Laverock?" — niin, tuskinpa hän olisi voinut
+jättää nuorukaista seisomaan siihen.
+
+He seurasivat häntä puutarhaovien läpi polkuja myöten kanakoppeihin
+ja pihalle, joka näytti loppumattomalta höyhenten vilinältä, ja jolta
+kuului hurjaa kirkunaa heti Rhosin nuoren emännän ilmestyessä.
+
+Hän sanoi: "Ja sitten nuo uudet mehiläispesät.."
+
+Hänellä oli tietysti mehiläisiä. Entä kaniineja? Kyllä. Archie, joka
+seurasi ihmetellen, sai nähdä vain muutamia tämän nuoren naisen
+toiminta-aloista. Apulaisia näkyi tosin, mutta hän ohjasi kaikkea — hän
+teki itse puolet heidän työstään.
+
+"Te olette varmaan aina toimessa", mutisi Archie tavanomaisesti.
+
+Asianomainen vastasi asiallisella äänellä: "Oh, tietysti olen aina
+toimessa. Isoisä, 18. p:nä on näyttely: tule katsomaan, mitä arvelet
+begonioistamme."
+
+Archie Laverockista tuntui, että täällä ei voinut olla mitään
+romantiikkaa.
+
+Mikä tämän tytön elämän täytti? Kanat, mehiläiset, begoniat, kaniinit,
+vihannekset? Talon ja puutarhan hoito; neiti Rice-Mathewsina, Rhosin
+emäntänä oleminen? Riittikö se hänelle? Mutta miten se oli mahdollista,
+tuolle tytölle, joka oli sillä tavoin soittanut Beethovenia eilen
+illalla? Oliko tämä hänen todellinen minänsä? Se oli arvoitus.
+
+Teenjuonnin jälkeen mr Rice-Mathews olisi tahtonut jälleen ryhtyä autoa
+ohjaamaan. Mutta Archie pudisti päätään vilkaistuaan tyttöön.
+
+"Riittää jo, sir."
+
+"Oh, te ette voi minua estää."
+
+"Isoisä, et saa. Sinä tapat itsesi."
+
+"Mr Laverock ei anna minun tehdä sitä. No niin, huomiseen siis,
+Laverock."
+
+Viikon ajan tämä jokapäiväinen ohjelma jatkui; ja kymmenentenä päivänä,
+autonohjauksen ja keskustelun ja aterioiden aikana, ei enää sanottu
+"Laverock" joka lauseessa, vaan "poikaseni" ja "Archie".
+
+Eräänä iltapäivänä autollinen vieraita saapui muutamasta kymmenen
+mailin päässä olevasta kartanosta. Mr. Rice-Mathews huomasi heidät tien
+päässä nojatuoliltaan parvekkeen kulmasta ja valmistautui pakenemaan.
+Archie, joka nautti savukkeesta häntä vastapäätä, päätteli tästä, että
+he olivat vanhoja perhetuttavia.
+
+"Hölmöjä", mutisi vanhus. "En ymmärrä, miksi hymyilette, Laverock. Sitä
+he juuri ovat. Minä haluan teetä huoneeseeni, Mauve — —"
+
+"Isoisä, tiedäthän, että he kirjoittivat sinulle kysyäkseen sopiko
+torstai vaiko perjantai paremmin; ja sinä sanoit, että voin kirjoittaa
+perjantain sopivan."
+
+"Se tuntui silloin olevan niin kaukana. Sano heille, etten voi hyvin.
+En voikaan hyvin heidät nähdessäni."
+
+Mutta ennenkuin hän ehti lopettaa lausettaan, olivat filistealaiset jo
+hänen kimpussaan; auto ajoi Rhosin eteen, ja hänen oli pakko nousta ja
+tervehtiä saapuvia.
+
+Nämä olivat, kuten Archie ensi silmäyksellä huomasi, joukko
+samanikäisiä naisia, joilla oli kaikilla samanlaiset pitkulaiset
+kasvot, samanlaiset hatut ja kallisarvoiset puuhkat. Pian hän käsitti,
+että he olivat äiti, kaksi tätiä ja tytär.
+
+Tytär oli tanakka neitonen, huoleton, rauhallinen, ei paljon neiti
+Rice-Mathewsia vanhempi. Viimeisenä nousi autosta puhtaaksipestyn
+näköinen ja noin kahdenkymmenenkahdeksanvuotias mies, jo hiukan
+kaljupää, silmälasit nenällä ja hermostunut hymy huulillaan...
+Sellainen mies, ajatteli Archie, johon ei kukaan nainen koskaan voisi
+katsahtaakaan. Joka tapauksessa näytti siltä, että hän oli kihloissa
+tyttären kanssa.
+
+Kaikki nämä ihmiset nähtävästi pitivät mr Rice-Mathewsia lievästi
+mielipuolena. Teekeskustelu käsitti
+vain heidän pyyntöjään, että vanhus heittäisi mielestään tuon
+hurjan päähänpiston ruveta ajamaan autoa, kunnes hänen lapsenlapsensa
+käänsi puheen mehiläisiin — joista he puhuivat tavalla, joka olisi
+pilannut minkä aiheen tahansa.
+
+Archie ihmetteli hoidellessaan teeleipiään tavallisella ihastuttavalla
+tavallaan, miten Rice-Mathews oli selvinnyt elävänä useammasta kuin
+yhdestä näiden kamalien henkilöiden vierailusta.
+
+Mehiläisistä keskustelu siirtyi vielä ikävämpään aiheeseen. Puhuttiin
+— ja puhuttiin paljon — "Persiassa olevasta Lionelista". Hän oli joku
+serkku tai veljenpoika. Archie arveli, että Lionel luultavasti oli
+ihailtava rykmenttiupseeri. Ehkäpä sangen kunnon poika, jos hänet
+tunsi. Mutta uh! hänen sukulaisensa ja tämä yksitoikkoinen selostus
+hänen teoistaan kaikissa vaihteissa oli inhoittavaa! Se riitti saamaan
+jokaisen inhoamaan vain ajatustakin, että joskus voisi tavata tuon
+Lionelin.
+
+"Leikkaisitteko palasen tuota kaakkua?" pyysi neiti Rice-Mathews
+Archielta — keskeyttämättä "Lionelin" tarua.
+
+Nuori Laverock ei voinut kaakkua leikatessaan olla ihailematta hänen
+mielenkiintoa osoittavaa ilmettään. Hän tiesi tytön täytyvän olla lopen
+väsynyt "Lionelin" sukulaisiin. Mutta hän suoriutui siitä mainiosti.
+
+Jokainen ihmisolento, jota kohtaan nuori mies tuntee erikoista
+mielenkiintoa, opettaa hänelle jotakin. Archie tulisi aina säilyttämään
+muiston Mauve Rice-Mathewsin moitteettomasta käytöksestä silloinkin, kun
+hän oli lopen kyllästynyt.
+
+Hän käyttäytyi paremmin kuin hänen isoisänsä, se täytyi myöntää.
+
+Tämä ei suinkaan teeskennellyt.
+
+Teen jälkeen Mauve kysyi nuorilta, olivatko he ottaneet
+verkkopallomailansa mukaan.
+
+He olivat ne ottaneet. Puhtaaksipesty sulhanen ehdotti nelinpeliä; hän
+kysyi halusiko Laverock pelata.
+
+"Kernaasti", sanoi Archie iloisena vaihtelusta.
+
+Mr Rice-Mathews, joka nyt oli tuomittu jäämään parvekkeelle noiden
+kolmen vanhemman naisen kanssa, loi leimuavia katseita lapsenlapseensa,
+kun tämä meni hänen ohitseen verkkopallokentälle.
+
+Se ei ollut tuolla suurella nurmikolla talon edessä, vaan pyökkien
+varjostaman, jyrkän polun päässä; hyvä kenttä, jota toisella puolella
+rajoitti loiva rinne, toisella metsä.
+
+Neiti Rice-Mathews ja nuori Laverock pelasivat yhdessä ja voittivat
+vieraat perusteellisesti. Näiden ajatukset eivät olleet pelissä, ja
+tyttö oli lyönyt kaksi palloa korkealle verkon yläpuolelle ja sitä
+tietä metsään takanaan.
+
+"Pitää hakea nuo pallot", sanoi mies osoittaen ensi kerran
+vilkastumista. "Toinen meni suoraan tuohon pyökkiin — panin sen
+merkille."
+
+"Toinen oli paljon alempana, Bubbles", sanoi tyttö "Katso — täällä
+päin."
+
+He katosivat tykkänään suhisevaan lehvistöön.
+
+Archie kääntyi neiti Rice-Mathewsin puoleen. "Luuletteko meillä olevan
+aikaa kaksinpeliin?"
+
+"Luulen kyllä."
+
+"Pelaatteko siis kanssani?"
+
+"Hyvä." Hän asettui vastakkaiselle puolelle, ja Archie näki ensi kerran
+hänen oikein pelaavan.
+
+Hän huomasi, että tyttö muuttui aivan toisenlaiseksi pelatessaan; hän
+oli sellainen. Hän oli poikamaisen solakka, enemmän kuin poikamaisen
+siro ja hänen vaalea pukunsa leijaili sinne tänne loistavalta vihreällä
+kentällä; hänen eleissään yhtyi voima hienouteen, hänen puolustuksensa
+oli taidetta.
+
+"Hyvä!" huusi Archie ihaillen, kun tyttö nopeana kuin pääskynen torjui
+hänen pallonsa. Hänen tavallisesti niin ylimielinen katseensa oli nyt
+kiinteästi tähdätty toisen hyökkäykseen, hänen unohtaessaan kaiken
+muun. Hänen hienon, mutta värittömän ihonsa alta näkyi puna, joka
+ensimmäisenä päivänä oli niin kauniina loistanut sateessa.
+
+Yhtäkkiä Archie huomasi jotain, jota hän ei ollut koskaan ennen nähnyt.
+
+"Taivas, hänhän on kaunis!"
+
+Sillä ei ainoastaan tuon pelin nostama puna ollut häntä muuttanut;
+se oli muuta eloisuutta. Hän tunsi sen tytön juostessa sinne tänne,
+hän näki enemmän tytön todellisesta minästä tässä ainoassa hetkessä,
+kuin hän oli nähnyt kokonaiseen viikkoon kanojen ja kohteliaiden
+tervehdysten keskellä. Tämä oli todella paljon enemmän tytön oikeata
+tyyliä; tämä oli Beethoven-tyttö, joka oli herännyt elämään.
+
+Hänen täytyi ponnistella voittaakseen pelissä.
+
+Sitten he istuutuivat yhdessä loivalle rinteelle.
+
+"Ei jälkeäkään noista kahdesta", sanoi Archie keveästi.
+
+"Oh, kestää kauan ennenkuin he sen pallon löytävät", vastasi Mauve,
+laskien verkkopallomailansa ruohopenkille viereensä ja puhuen
+tyttömäisemmällä äänellä kuin Archie koskaan oli kuullut hänen puhuvan.
+"He ovat hakeneet sitä nyt kahdeksan vuotta."
+
+"Kahdeksan vuotta?"
+
+"Tarkoitan tietysti, että he ovat olleet niin kauan kihloissa."
+
+Archie katsoi häneen monivivahteisilla, kissamaisilla silmillään.
+"Kahdeksan vuotta?" huudahti hän. "Toistensa kanssa?"
+
+Nähdessään nuorukaisen epäilevän purskahti Mauve nauramaan. "Onko
+se teidän mielestänne liian pitkä aika ajatella samaa henkilöä, mr
+Laverock?"
+
+"Minustako — no, on! Voisitteko te sitten sitä tehdä?"
+
+Hän kysyi näin, mutta tämä ei ollut ainoa, mitä hän tahtoi tietää.
+Hän oli nyt uteliaampi kuin milloinkaan ennen saamaan selville tuon
+omituisen, vaihtelevan, hämmästyttävän tytön salaisuuden. Mutta hän
+ei vielä pitkään aikaan saanut tietää sitä, minkä hän kuuli vasta
+myöhemmin — Mauve Rice-Mathewsin rakkaustarinan.
+
+Mutta vaikkei hän kuullutkaan sitä silloin, voimme me ehättää hänen
+edelleen. Sillä tällainen se oli:
+
+Tuona ihmeellisenä keväänä vuonna 1914, keväänä,
+joka merkitsi niin monelle viimeistä rakkauden ja ylellisyyden hiventä,
+oli Mauve hentona kahdeksantoistavuotiaana vasta-alkajana tuotu
+elämään ja joutunut kaupungin humuun erään tuollaisen haltiatarmaisen
+kummitädin ohjaamana, joka otti huolehtiakseen Tuhkimon muutoksesta.
+
+Prinssiä näytteli eräs nuorukainen, jonka etunimi oli Basil. Hän oli
+ratsuväessä, ja hänen tätinsä (Tuhkimon kummitäti) oli pyytänyt häntä
+toimittamaan tytölle niin hauskaa kuin mahdollista. Mauve oli silloin
+keijukaismainen olento, jonka maalaispunastus kohosi ja häipyi varsin
+sievästi niiden hienojen hattujen alla, joita hänen tätinsä opetti
+häntä käyttämään, ja pian Basilia huvitti hakkailla häntä.
+
+He menivät kihloihin; Mauve oli koko sydämestään rakastunut, nuori
+sotilas ehkä hiukan viileästi. Mutta pitihän joskus mennä naimisiin
+jonkun kanssa. Tyttö oli miellyttävä; yhtä miellyttävä kuin mikä tyttö
+tahansa, jonka kanssa mennään naimisiin.
+
+Mauve olisi ollut valmis menemään naimisiin hänen kanssaan sinä
+viikkona, jolloin sota puhkesi. Mutta Basil sanoi, että se ei olisi
+oikein häntä kohtaan.
+
+Kerran Basil oli lomalla hänen luonaan; seuraavalla kerralla hän
+oli naimisissa. Naimisissa erään tuollaisen "ei mistään" tulleen
+pikku tytön kanssa, joita kukaan ei aikaisemmin ole nähnyt eikä
+kuullut. Sellaista tapahtuu, selityksittä. Hän kirjoitti suoran ja
+välinpitämättömän pikku kirjeen entiselle morsiamelleen pyytäen häntä
+unohtamaan, ellei hän voinut antaa anteeksi.
+
+Mauve Rice-Mathews ei ollut koskaan voinut tehdä kumpaakaan. Ei aika,
+eivät hänen omat sotatyössä vietetyt vuotensa maalla, ei se aamu, joka
+toi hänelle Basilin nimen Timesin luettelossa niistä, jotka olivat
+taistelussa kaatuneet, ei toisen miehen ilmestyminen näyttämölle —
+miehen, joka rakasti ja halusi häntä — ei mikään ollut lievittänyt
+Mauven epätoivoa ja pettymystä.
+
+Uusi mies (joka oli hänen kotiseudultaan) oli mennyt Persiaan
+ilmoittaen rauhallisesti voivansa odottaa.
+Tyttö oli sanonut hänelle, miten toivotonta se oli. Hänellä oli
+jälellä vain muistonsa ja turha itsekidutus — — "Miksi en saanut pitää
+Basilia? Mitä tapahtui? Mitä tuolla toisella oli, joka riisti hänet
+minulta? Välittikö hän todella koskaan minusta, vai oliko kaikki —
+oliko kaikki vain minun puolellani? Jos hän olisi mennyt heti kanssani
+naimisiin, eikö se olisi ollut parasta? En saa sitä koskaan, koskaan
+tietää, mutta mitä tapahtui?"
+
+Mutta nyt hän ei tiennyt, että hän ei enää surrut kavalaa rakastettuaan.
+
+Kauan sitten oli hänen mielestään kadonnut tuon nuorukaisen todellinen
+muisto. Hänen mielestään olivat häipyneet hänen kasvonpiirteensä (jotka
+hänellä oli vielä jälellä tuon ajan valokuvissa), häipynyt oli ääni,
+joka oli huudahtanut: "Mauve, sinä suloinen tyttö, pidätkö sitten
+minusta?" Hän ei huomannut, että jos Basil nyt ilmaantuisi elävänä
+hänen eteensä, niin hänellä ei olisi enemmän yhteistä tuon ihanteen
+kanssa kuin — — —
+
+Esimerkiksi tuon automiehen, mr Laverockin kanssa, joka asusti
+vaunussa, pelasi sangen hyvin verkkopalloa ja auttoi häntä suoriutumaan
+vieraista, ja joka näytti edes jossain määrin tuottavan huvia
+isoisälle. Mikä merkitsi jotakin.
+
+Ja nyt, johduttuamme ihmisiin, jotka voivat vuosikausia rakastaa samaa
+henkilöä, tuo nuori Laverock kääntyi hänen puoleensa rinteellä ja
+kysyi: "Voisitteko te?"
+
+Hän ei heti vastannut. Hän katsoi poispäin metsään, minne nuo
+pallonetsijät olivat kadonneet.
+
+Sitten hän nyökäten ruskeaa päätään siihen suuntaan sanoi: "Ainakaan
+nuo kaksi eivät näytä pitävän sitä vaikeana. He menivät kihloihin tytön
+ollessa kahdeksantoista ja miehen kaksikymmentä vuotta, ja he ovat aina
+olleet kiintyneitä toisiinsa samalla tavalla."
+
+"Taivas, miten paljon he mahtavatkaan nähdä toisissaan", mutisi Archie
+Laverock miltei kunnioittavalla kateudella. Hän ei todellakaan luullut
+voivansa nähdä "kaikkea sitä" missään tytössä niin pitkää aikaa — mutta hän
+ajatteli myöskin, ettei mikään tyttö, jonka hän oli tavannut, olisi
+niin kauan voinut ihailla häntä itseään. Hän sanoi: "On siis olemassa
+vielä joitakin ihmisolentoja, jotka ovat sinisten kalliokyyhkysten
+tapaisia?"
+
+"Miten niin, mr Laverock?"
+
+"Tarkoitan sinisiä kalliokyyhkysiä, jotka valitsevat yhden ainoan
+kumppanin koko elämänsä ajaksi eivätkä koskaan petä tätä. Ne ovat hyvin
+erilaisia kuin muut linnut. Keltasirkut esimerkiksi. Kunpa vain voisi
+ajatella", sanoi Archie vakavasti, "että maailmassa on vain tuo yksi
+ainoa henkilö! Miten paljon helpommaksi se tekisi kaiken!"
+
+Tyttö katsahti häneen; hänen mielenkiintonsa oli herännyt. "Minusta
+sininen kalliokyyhkynen, kuten sitä nimitätte, on ainoa oikea tyyppi.
+Tietenkin siinä tapauksessa, että on kyllin onnellinen löytääkseen
+toisen sinikyyhkysen."
+
+"Niin; maailma on heitä varten", myönsi Archie hiukan kaihoisasti,
+hiukan katkerasti. Hän oli sillä tuulella, jolloin hän mietti, oliko
+koko maailma nurin vai oliko hänen vikansa, että hän oli tällainen.
+"Kaikki on järjestetty kestävää rakkautta varten. Yhteiskunta on
+perustettu sille ajatukselle, että kaikki käyttäytyvät aivan siten kuin
+nuo kaksi ystäväänne."
+
+"Niin! He" — — tyttö nyökkäsi jälleen metsää kohti — — "ovat varmasti
+tyytyväisimmät ihmiset mitä tunnen. He merkitsevät kaikkea toisilleen.
+Morsian on sanonut minulle, että hän ei koskaan ole ajatellut ketään
+muuta kuin Christopheria, ja että Christopher ei eläissään ole
+katsahtanutkaan toiseen naiseen!"
+
+Mutta silloin, huolimatta siitä mitä hän oli sanonut, huolimatta
+siitä mitä hän oli tuntenut ja kokenut, Archie Laverock sisimmässä
+sydämessään kuiskasi hehkuvasti: "Mies parka!"
+
+Mutta ääneen hän sanoi vain: "Vai niin, sekö on hänen oikea nimensä?"
+
+Sitten hän kääntyi äskettäin keksimäänsä miellyttävää
+tyttöä kohti, joka istui hänen vieressään, siisti tukka hiljaa
+tuulessakin ja posket vielä punasta hohtaen.
+
+Hän tunsi äkkiä voimakasta halua nimittää häntä ristimänimellä.
+
+Hän lisäsi siis: "Muuten, teillä on sangen harvinainen nimi, eikö
+totta? Miten," hiljemmin, "miten se kirjoitetaan?"
+
+Heidän välilleen tuntui laskeutuvan kylmyys, joka jääti lämpimän
+ystävyyden. Aivan selvästi, pannen kuin pisteen jokaisen kirjaimen
+välille, neiti Rice-Mathews tavasi sen hänelle. "M-a-u-v-e."
+
+"Vai niin. Samoin kuin senniminen väri. Käsitän", sanoi nuori Laverock
+miellyttävästi vaimennetulla äänellään.
+
+Erään seikan hän oli oppinut eräältä toiselta kauniilta opettajaltaan:
+"Tyydy joskus kieltävään vastaukseen. Naisten luullaan ihailevan
+miehiä, jotka eivät sitä tee. Mikä erehdys! Me ihailemme vain
+niitä, jotka joskus tyytyvät siihenkin. Kun olet aivan varma siitä,
+että sinulle iloisesti annetaan mitä pyydät, silloin on aika pysyä
+pyynnössäsi! Mutta siihen asti kultainen sääntö kuuluu: Älä koskaan ole
+tunkeilevainen!"
+
+Tässä neiti Rice-Mathewsin asiassa hän siis otti tämän opikseen eikä
+yrittänyt enää jatkaa ristimänimi-kysymystä.
+
+Eipä hän aavistanut, miten pian hän pyytämättään saisi kuulla oman
+etunimensä tytön huulilta!
+
+
+
+
+YHDEKSÄS LUKU.
+
+Vaarallista leikkiä.
+
+
+Näin se tapahtui.
+
+Muutamia päiviä myöhemmin koitti päivä, jona mr Rice-Mathews oli
+täyttämäisillään pojantyttärensä ennustuksen, että hän vielä surmaisi
+itsensä. Ensimmäisen askeleen tähän suuntaan otti vanha herrasmies
+sanoessaan edellisenä iltana Archie Laverockille, ettei hänen
+tarvitsisi seuraavana aamuna tulla antamaan hänelle oppituntia
+autonohjaamisessa.
+
+Archien mielestä tämä oli hyvä ajatus; hänestä saattoi huolestuttava
+oppilas hyvin pitää päivän loman. Niin vietti nuori opettaja aamun
+omissa hommissaan; hän kirjoitti useita välttämättömiä kirjeitä
+ja lainasi sitten läheisestä maalaistalosta hevosen, valjasti sen
+Navaracin eteen ja ryhtyi muuttamaan liikkuvaa taloaan — kylän
+yhteiseltä maalta, missä ihmevaunuihin innostuneet koululapset jo
+olivat alkaneet liian taajasti parveilla, eräälle niitylle noin puolta
+englanninpenikulmaa lähemmäksi Rhosia ja sen maalle. Tämä muutos
+teki ensinnäkin hänen olonsa häiriintymättömäksi ja oli lisäksi
+mukavampaa; oli nimittäin tullut tavaksi, että Archie aterioi joka ilta
+Rice-Mathewsien seurassa ja pelasi myöskin jonkunverran verkkopalloa
+joka päivä.
+
+Tämän merkillisen päivän iltapuolella — jota hän ei milloinkaan olisi
+unohtava, niin usein kuin hän itse olikin katsonut vaaraa silmiin —
+hänen katseensa kohtasi lähellä Rhosin aitausta ihmeellisen näyn.
+
+Kääntyessään muutamalta sivupolulta pääkäytävälle hän näki
+solakan tytön univormussa, joka vielä hiljan oli ollut hänellekin
+tutuista tutuin: maaväen leveässä huopahatussa, työpuserossa,
+ratsastushousuissa, säärystimissä ja paksuissa kengissä. Hartioillaan
+hän kantoi vanhanaikuista olkatankoa, joka oli kulumisesta hankautunut
+valkoiseksi; sen kumpaankin päähän oli kiinnitetty nuora. Toisesta
+päästä riippui sinkkisanko, toisesta pajukoppa, ja kummassakin oli pari
+kolme suurta kiveä. Maalaistyttö pysähtyi, laski sangon ja kopan maahan
+ja kääntyi hellittäen olkatangon harteiltaan.
+
+Hänen sitä tehdessään näki Laverock hänen kasvonsa. Vasta silloin hän
+huomasi tytön neiti Rice-Mathewsiksi, vaikka hiukan harvinaisissa
+pukimissa.
+
+Archie kiiruhti hänen luokseen. "Mitä ihmettä! Mitä te teette?"
+
+Tyttö nauroi. "Eikö tämä teidän mielestänne ole hyvä ajatus, mr
+Laverock?"
+
+Archie vilkaisi hänen pukuaan; se sopi todellakin paremmin kuin mikään
+muu tuolle solakalle, sirojäseniselle ulkoilmatytölle. "Loistava", hän
+sanoi. "Erinomaisen pukeva."
+
+"Oh, mutta minä tarkoitin tankoa. Minä löysin sen navetasta ja otin sen
+heti käytäntöön. Kaikki miehet ovat tänään metsätöissä, ja kestäisi
+koko päivän, jos minun pitäisi kantaa ne yksitellen puutarhaan."
+
+"Nuo kivet? Mutta mitä te sitten teette niillä?"
+
+"Minä panen ne kalliopuutarhaani, luonnollisesti", selitti tyttö.
+"Olen kokonaan muuttanut yhden kukkalavoistani, koska taimeni eivät
+menestyneet. Ja minä huomasin niiden kaipaavan muutamia suuria kiviä,
+ja siksi lähdin hakemaan täältä sellaisia."
+
+"Hyvä, antakaahan minun auttaa teitä... Kautta Luojan, ne painavat
+varmaan neljäkymmentä kiloa", huudahti hän siirtäessään tangon
+kuormineen omille hartioilleen. "Ette kai aikonut kantaa omin neuvoin
+näitä koko matkaa rinnettä ylös?"
+
+Tyttö nauroi jälleen. "Minähän olen ollut miltei neljä vuotta
+maatöissä, kuten tiedätte... olivathan ne hiukan raskaita, mutta kun
+pitää ne hyvin tasapainossa, käy se vallan hyvin. Kantakaa te nyt
+vuorostanne, mutta sitten on taas minun vuoroni..."
+
+Niin he hitaasti nousivat rinnettä, vaihtaen kuormaa toiselta toiselle.
+Archie ymmärsi, että tyttö olisi ollut pahoillaan, jollei hän olisi
+saanut pitää omaa vuoroaan. Ja niin toi tämä kuorman jakaminen ilman
+paljoakaan keskustelua heidät lähemmäksi toisiaan kuin kokonainen
+rupattelemalla vietetty iltapäivä.
+
+He olivat juuri päässeet tien jyrkimpään kohtaan, kun tyynen suvi-illan
+rauhan katkaisi ääni, joka sai Archie Laverockin veren pysähtymään
+hänen suonissaan.
+
+Sillä autossa oli yksi ainoa kapine, jota mr Rice-Mathews osasi käyttää
+moitteettomasti. Se oli torvi.
+
+Oikealla pikkupojan riemulla ja nautinnolla hän varoitti jokaista jo
+viidenkymmenen metrin päässä vaaran lähenemisestä. Ja hänen torvensa
+äänen kuulivat nyt Archie ja Mauve. "Tuu-tuu-tuu", ja jokainen huuto
+kuului yhä lähempää heitä.
+
+Hän oli siis pannut auton liikkeelle. Yksinään. Hän oli luullut
+osaavansa ohjata sitä. Rinnettä alas!
+
+Archien ensimmäinen vaistomainen ajatus oli raivata tie selväksi. Neiti
+Rice-Mathews kävi muutamia askelia hänen edellään kantaen vuorostaan
+kivitaakkaa — mutta mitä hän arveli väkivaltaisesta pysähtymisestään
+ja joutumisestaan keskelle tienvieressä kasvavia rhododendronpensaita,
+sitä ei Archie jäänyt ajattelemaan. Tyttö ei liioin avannutkaan
+suutaan, niin suuresti hän erosi tavallisista nuorista tytöistä, jotka
+kirkaisevat pienimmästäkin hämmästyksestä tai kivusta — mutta senkin
+huomasi Archie vasta paljon myöhemmin. Tällä hetkellä hän sydämessään
+puhkesi seuraaviin epäkunnioittaviin sanoihin: "Senkin itsepäinen vanha
+tomppeli! Kun vain hetkeksi käännän selkäni..."
+
+Ainoa mitä hän huusi toverilleen oli: "Hyvä! Pysykää siellä missä
+olette..." (keskellä pensaikkoa) "älkääkä tulko tielle, niin minä
+koetan...", ennenkuin hän ryntäsi käänteen ympäri hurjaa huutoa kohden.
+
+Mr Rice-Mathews istui ohjausrattaan ääressä, säteillen nautinnosta.
+Hän, joka ei ollut saanut saattaa vaaraan ainoatakaan metriä ruohikosta
+talon edessä, nautti nyt suunnattomasti yhä kiihtyvästä vauhdista.
+Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että tämä vauhti oli kuten
+veneen, joka liukuu yhä lähemmäksi huimaavan kosken pyörteitä. Varma
+turmio odotti äkkinäisessä tien käänteessä, jonka toinen sivu suistui
+äkkijyrkkänä vuorenseinämänä alas laaksoon.
+
+"Halloo! Minä tulen! Hetkinen vain!" kuului vanhuksen iloinen ääni.
+"Tulen noutamaan kiviäsi, kultaseni... Mauve! Minä tulen! Mitä hyötyä
+on ohjaustunneistani, jollen voi — —"
+
+Hän hehkui innostuksesta leikkiinsä — meidän
+kaikkien suosituimpaan leikkiimme, vaaraan! Lapsi leikkii sitä
+tulitikuilla kodin lieden ääressä, mies noustessaan koneillaan pilvien
+tasalle, ja nainen vieläkin vaarallisemmilla leikkikaluilla — toisten
+tunteilla ja omillaan. Tässä leikissä oli heikko vanhus sydämeltään
+yhtä nuori kuin pienin lapsi. Tänä kauheana hetkenä hän innostuneena
+kumartui ulos autosta, joka itse asiassa ohjasi häntä; ohjasi häntä
+jokaisella pyörän kierroksella perikatoa kohti.
+
+"Hyvä Luoja!" pääsi Laverockin huulilta hänen rynnätessään eteenpäin,
+sillä hän tiesi, että vanha hupsu ei varmastikaan huomaisi painaa
+jarrua.
+
+Mitä seuraavassa silmänräpäyksessä tapahtui — ja kuinka se tapahtui
+— sitä hän tuskin tiesi.. Mitä Mauve näki, kun hän jätti kivensä ja
+kohottautui pensaikosta katsoakseen kauheassa tuskassa käänteen ympäri,
+oli näky, jota hän ei hevillä unohtaisi. Jyrkkä rinne, jäntevä vaalea
+olento, joka jännittyneenä odotti lähestyvää vaunua ja joka joustavasti
+kuin tiikeri teki hurjan hyppäyksen sitä kohti ja kepeästi kuin pallo
+putosi sen astuimelle — ja vilahti hänen ohitseen.
+
+Muuta ei näkynyt, mutta kuului. Äkkinäinen vipusimen rasahdus, jarrujen
+ratina, vauhdin hiljeneminen ja vaunun pysähtyminen turmiollisen
+käänteen partaalle.
+
+Ja sitten, vaaran ollessa ohitse, hän tarttui vahvaan puunhaaraan
+vieressään ja vaipui takaisin pensaikkoon lehtien, olkatangon ja kivien
+joukkoon.
+
+"Sinun ei olisi pitänyt ruveta kantamaan noita kiviä koko matkaa,
+kultaseni", sanoi hänen isoisänsä hetkistä myöhemmin rauhallisena
+tullen hänen luokseen. "Minähän olin tulossa sinua vastaan; minä olin
+tulossa. Archie ei tiennyt sitä pysähdyttäessään minut. Aioin yllättää
+sinut. Olisin saavuttanut sinut hetkisen kuluttua. Nyt minä ajan teidät
+molemmat kotiin."
+
+Sitten hän huusi olkansa yli taakseen: "En luule teidän voivan
+siinä kääntää autoa, poikaseni. Eikö olisi parempi antaa sen kulkea
+taaksepäin, vai mitä?"
+
+Archie Laverock ei vastannut.
+
+Neiti Rice-Mathews oli kiitollinen hänelle siitä, että hän veräjällä
+yhä oli puuhailevinaan autossa. Hän tiesi nuorukaisen tällä hetkellä
+mielessään syytävän mitä mustimpia syytöksiä hänen isoisänsä viattoman
+valkoisen pään päälle, ja tämä oli kyllin järkevä pysytelläkseen poissa
+Archien lähettyviltä, kunnes pahin höyry oli purkautunut ja Archie
+ehtinyt rauhoittua. Astuessaan muutaman minuutin kuluttua hitaasti
+heidän luokseen näytti hän jo tyyntyneen.
+
+Mr Rice-Mathews kääntyi riemuiten hänen puoleensa. "Ettekö olekin —
+kuinka sanoisin — hiukan ylpeä oppilaastanne, nuori mies?"
+
+"Saittehan te koneen varsin hyvään vauhtiin, sir", virkkoi Archie
+yrmeästi. "Mutta ohjelman mukaista se ei ollut. Typerää minulta. Minun
+syyni. Minun olisi hiukan aikaisemmin pitänyt antaa teille oppitunti
+alaspäinajamisessa. Älkää tehkö sitä uudelleen, ennenkuin olen
+korjannut erehdykseni."
+
+Hän kumartui asettamaan kiviä auton eteen. Neiti Rice-Mathews tuli
+auttamaan häntä. Nyt jälleen aivan hillittynä hän virkkoi: "Kiitos,
+Archie." Ja samaan tyyneen sävyynsä hän lisäsi: "Se äännetään 'Mauve'
+Kuten värin nimi."
+
+
+
+
+KYMMENES LUKU.
+
+Tapahtumapaikka: puutarha.
+
+
+Archie ei tiennyt puutarhahoidon jalosta tieteestä enempää kuin
+kukasta kukkaan lentelevä mehiläinenkään; hän vain piti kukista, jotka
+siinä kasvoivat. Hänellä ei liioin ollut pienintäkään aavistusta
+kalliopuutarhoista, paitsi sitä, että hän kernaasti itse oli siellä,
+ainakin niin kauan kuin oli muutettava kiviä sen toiselta puolelta
+toiselle ja kaadettava ruokamultaa määrättyihin halkeamiin, jotka Mauve
+Rice-Mathews hänelle näytti.
+
+Nyt hänen suurin halunsa oli saada olla Mauven seurassa ja hänen
+käskettävänään. Mutta mitä tämä kaikki merkitsi? Muutamia päiviä sitten
+oli hänen suurin halunsa ollut saada kutsua Mauvea hänen etunimellään.
+Nyt hänellä oli tämä oikeus. Ja sehän oli aivan merkityksetöntä. Niin
+nimittivät häntä monet ihmiset laaksossa. Ja vaikkapa tyttö kutsuikin
+häntä Archieksi — "herraksi" nimitettiin nykyään tuskin ketään muuta
+kuin vesijohtomiestä tai sepänapulaista, joka oli auttanut Mauvea
+murtamaan hänen kyyhkyslakkansa särkyneen lukon. Olla "Archie" hänelle
+ei ollut vielä kylliksi.
+
+Archie otti pari askelta häntä kohden kukkaispenkkien keskellä. Archie
+oli paitahihasillaan, hihat käärittyinä kyynärpäihin saakka; Mauvella
+oli yllään maalaistytön pusero, joka sopi hänelle erinomaisesti, ja
+polvihousut. Parhaillaan hän polvistui puutarhan polulle nykäisten
+juurineen maasta jonkun itsepäisen rikkaruohon tai painellen multaa
+juuri istuttamansa taimen ympärille. Ja jokainen hänen tekemänsä
+liike yhä lisäsi hänen Archieen tekemäänsä syvää vaikutusta. Archieta
+viehätti hänen kasvojensa vaihteleva väri, hänen solakka, pitkä
+vartalonsa ja hänen hillitty käyttäytymisensä. Hänellä oli myöskin
+syvyyttä, sillä hän oli "ajatellut" asioita. Hän oli niin toisenlainen
+kuin (esimerkiksi) Lucy Joy, joka vain häikäisi kauneudellaan ja
+hilpeydellään. (Pikku Lucy-raukka, jolla ei ollut muuta kuin kauniit
+kasvonsa!) Niin se oli, ajatteli Archie, jälleen unohtaen, että tämä
+ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, jolloin hän näin ylimalkaisesti
+arvosteli nuorta naista. Mauve oli erilainen kuin muut.
+
+Hetkiseksi hänen ajatuksensa kiintyi tyttöön, joka viimeksi
+oli kiehtonut hänen mieltään. Lucy Joy... Suurena tekijänä Lucyn
+viehätysvoimassa oli ollut se, että hänellä oli joukottain ihailijoita
+— —
+
+Mauvella ei ilmeisesti ollut ainoatakaan ihailijaa. Sellaiset
+asiat eivät mahtuneet hänen ajatuksiinsakaan. Ja siinä oli Mauven
+viehätysvoima.
+
+Äkkiä Archie katsoi suoraan tyttöön, joka polvistui
+hänen edessään, ja virkkoi valmistamatta: "Mauve."
+
+Tyttö raapi liuskakivenpalasella multaa voimakkaista käsistään. "Niin",
+hän sanoi, "mitä nyt?"
+
+Archie ei tiennyt mitä hän tahtoi sanoa. Hän tahtoi jollain tavoin
+päästä lähemmäksi Mauvea; ei sananmukaisesti, mutta kuten kaksi
+toisensa ymmärtävää sydäntä on lähellä toisiaan. Ensimmäisen ajatuksen,
+joka tuli hänen mieleensä, hän ilmaisi: "Miksi ette antanut minun
+kutsua teitä Mauveksi, ennenkuin vasta nyt?"
+
+"Miksi olisin sen tehnyt?"
+
+"No niin, mutta — silloin tiellä — miksi silloin äkkiä sanoitte, että
+saisin sen tehdä?"
+
+Mauve heitti kivenpalan viereensä multaan. Hän nousi, oikaisihe ja
+katsoi Archieta hetkisen. Sitten hän vastasi hitaasti, mutta selkeästi:
+"Archie, en todellakaan tiedä."
+
+Sitä hän ei tosiaan tiennytkään. Hän tunsi näinä viimeisinä päivinä
+muuttuneensa. Osaksi tuon nuoren miehen takia, jonka saapuminen
+ensin oli häntä harmittanut, ja joka niin pian oli tullut aivan kuin
+perheen jäseneksi. Ja hänen sydämensä pohjalla tuntui jokin lyijyinen
+paino vähitellen nousevan... Ja (tätä ei nuori Laverock tiennyt,
+vaikka se hänelle olisikin ollut varsin mieluinen tieto) edellisenä
+iltana oli hän tehnyt jotain kummallista mentyään makuuhuoneeseensa.
+Hän oli avannut kirjoituspöytänsä laatikon, jonka avainta hän aina
+piti kiinnitettynä rannerenkaaseensa, ja ottanut laatikosta pinkan
+vanhoja valokuvia Basilista... Ensimmäistä kertaa moniin vuosiin oli
+hän saattanut katsella niitä tuntematta kylmän käden laskeutuvan
+sydämelleen. Hän oli sanonut itsekseen vakavuudella, joka oli häntä
+itseäänkin ihmetyttänyt: "Hän oli hyvin sievä, poikaraukka!... Ja
+näissä kuvissa hän on nuorempi kuin minä nyt.."
+
+Sitten hän oli sanonut: "Eihän kannata säilyttää näitä kaikkia, sehän
+on mieletöntä!" Ja hän oli valinnut kuvista yhden, jossa Basil oli
+polo-puvussa, niinkuin Mauve oli viimeisen kerran nähnyt hänen
+pelaavan Ranelaghissa kesäkuussa ennen sodan puhkeamista. Sen hän oli
+säilyttänyt. Muut hän oli polttanut makuuhuoneensa takassa, katsellen
+kuinka yötuulen liehuttama heikko liekki vähitellen sammui pehmeään
+ja kahisevaan tuhkaan. Muiston voi säilyttää yhtä hyvin yhdessä
+valokuvassa kuin viidessäkymmenessä. Hän oli paneutunut vuoteeseen
+ajatellen: "Minä säilytin parhaan." Tämä oli tapahtunut edellisenä
+iltana. Ja tänään häntä kiinnosti kalliopuutarhan järjestäminen enemmän
+kuin mikään muu pitkiin aikoihin.
+
+Archie oli näinä päivinä itselleen yhtä suuri arvoitus kuin tyttökin.
+Lucy Joyn täti oli ollut oikeassa väittäessään, että "nuo tavalliset"
+(joihin Archie Laverock kuului) eivät aina olleet niinkään onnellisia.
+Heillä on mehiläisen mieli, joka liihoittelee kukasta kukkaan,
+kuiskutellen imarteluja jokaiselle ja lentäen jälleen pois antamatta
+minkään siteen kahlita itseään. Mutta kuvalla oli toinenkin puoli. Sen
+tunsi Archie selvästi muutamina hetkinä. Hetkinä, jolloin hän tunsi
+itsensä juurettomaksi... alakuloiseksi... yksinäiseksi. Hän todellakin
+kaipasi näinä hetkinä jotain, joka häntä sitoisi ja kahlehtisi. Jotain,
+joka pidättäisi häntä. Poikamaisella kielenkäytöllään hän olisi
+sanonut: "Miksi en minä voi löytää jotain, johon kiintyisin? Olenko
+niin kirotun itsekäs? Vai onko jotain alusta alkaen hullusti minussa?
+Vai enkö ole vielä tavannut oikeata henkilöä? Jospa sen tekisin!
+Ja vaikkei hän välittäisikään minusta. Vaikkei hän sanoisi minulle
+sanaakaan, olisi se parempi kuin tämä! Kunpahan vain löytäisin jonkun,
+joka osoittautuisi siksi oikeaksi — —"
+
+Tällä hetkellä hän alkoi ajatella, toivoa, uskoa, että tämä oikea
+voisi olla Mauve Rice-Mathews. Hän kääntyi jälleen tyttöön päin. Hänen
+silmiensä ja sydämensä kysymys oli: "Ettekö te voi auttaa minua? Ettekö
+voi tehdä jotain hyväkseni? Te näytätte niin toisenlaiselta kuin muut,
+ettekö olekin sitä? Mitä te oikeastaan olette?"
+
+Mutta sen sijaan hän kysyikin jotain vallan muuta,
+toivoen tytön vastauksen viimein kertovan jotain hänestä itsestään.
+
+"Kuulkaahan, miksi oikeastaan asutte täällä?"
+
+Tyttö katsahti häneen, hämmästyksen häilähtäessä hänen hymyssään.
+
+"Mutta — — — Rice-Mathewsin perhe on asunut Rhosissa niinkauan kuin
+se ylimalkaan on ollut olemassa. Jo aikaisemminkin! Entinen Rhos
+paloi kuudennellatoista vuosisadalla. Tämä uusi kartano on minun
+iso-iso-iso-isoisäni rakennuttama."
+
+"Niin kyllä; mutta en minä nyt tarkoittanut sukuanne. Minä tarkoitan
+miksi te itse olette jäänyt tänne?"
+
+"Kuinka en olisi jäänyt? Minun juureni ovat täällä. En nyt voi
+kuvitella asuvani muualla kuin Rhosissa."
+
+"Ettekö?"
+
+"En nyt", toisti Mauve ja siirsi katseensa kukkapenkistä alemmaksi
+ruusupientaretta kohden, joka reunusti puutarhan päässä aukenevaan
+rantaan johtavaa polkua. Siellä siinsivät vuoret, ennustaen jatkuvasti
+kaunista ilmaa. "En voi kuvitella suloisempaa paikkaa, missä voisi
+päättää elämänsä."
+
+Päättää? Tyttöhän oli tuskin päässyt sen alkuun!
+
+"Minun tulisi koti-ikävä, jos olisin kaksi viikkoa poissa täältä",
+sanoi Mauve katsahtaen hellästi ympärilleen. "Sellaisia ovat
+walesilaiset. Toisinaan minusta tuntuu, etteivät he välitä ihmisistä
+— vain paikoista." Sitten hän lisäsi reippaammin: "Sitäpaitsi on
+täällä kaikki niinkuin haluan. Minä pidän järjestelemisestä, niinkuin
+tiedätte. Ja sehän on täällä hyvä asia. Jonkun on hoidettava isoisää
+Maryn mentyä naimisiin, ainakin siksi, kunnes hänen onnistuu tehdä
+itsemurha, jota hän jo koetti torstaina. Mutta minä luulen teidän
+olevan oikea kaupunkilainen, Archie. Maallaolo ikävystyttää teitä, eikö
+totta?"
+
+"Ei vähääkään", vakuuttti tämä hiukan kärkevästi. Hän oli tyytymätön,
+ei siksi, että Mauve syytti häntä kaupunkilaiseksi, vaan siksi, että
+tämä ystävällisyydessäänkin piti häntä jollain tavoin loitolla. Mauve ei
+tahtonut kertoa hänelle mitä hän tahtoi tietää. Harmissaan hän
+huudahti: "Mutta Mauve! Sanokaa nyt minulle!"
+
+"Sanokaa mitä?" Mauve istuutui levähtämään kukkaispientareensa
+reunalle. "Antakaahan minulle savuke", sanoi hän. "Kiitos — mutta mitä
+sanoittekaan?"
+
+Mutta kuinka hän saattoikaan sanoa mitään, kun ei ole olemassa sanoja
+tulkitsemaan noita sydänten salaisia merkkejä?
+
+Archie teki kömpelön yrityksen ajatuksensa pukemiseksi sanoiksi:
+"Minä kysyin teistä itsestänne. Ettekö te toisinaan kaipaa pois tästä
+kaikesta? Elämä on niin lyhyt, ainakin nuoruus. Ja kun on nuori, on
+nähtävä asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Kun tulee
+neljän-, viidenkymmenen vuotiaaksi, silloin ei kykene näkemään muuta
+kuin sen, mitä on aina opetettu katsomaan."
+
+"Mikä masentava ajatus, Archie", nauroi tyttö.
+
+Archie jäykistyi.
+
+"Te ette tietysti kuuntele minua vakavasti", virkkoi hän
+tyytymättömänä. "Helpoin tapa päästä kaikista kysymyksistä on
+pilanteko. Mutta ettekö tosiaan joskus tunne kaipuuta muualle? Näkemään
+uusia maita — uusia maanosia? On Amerikka. Länsi-Kanada — siellä minä
+tahtoisin kalastaa! On Austraalia. On ihana, ihana itä, Mauve!"
+
+Mutta Mauve Rice-Mathews vastasi:
+
+   "Me muuttaa voimme toisen taivaan alle,
+   Mut' myötä seuraa sydän muuttumaton."
+
+Kaunis ääni, kelttiläisen syntyperän tuntomerkki. Sen sointu kaikui
+aurinkoisessa puutarhassa, jossa tuoreen mullan haju sekaantui ruusujen
+tuoksuun. Puutarhan käytävää myöten läheni Megan, walesilainen
+sisäkkö, heittäen hellän ja kaihoavan katseen mr Laverockiin (jolla
+ei ollut aavistustakaan siitä, että häntä salaisesti ihaili koko
+Rhosin naispuolinen palvelusväki) ja kantaen kädessään nelikulmaista,
+raskaannäköistä kääröä, jonka hän ojensi nuorelle emännälleen.
+
+Se oli postilähetys, joka oli saapunut myöhäisimmällä junalla, ja jonka
+taloudenhoitajattaren lapset olivat tuoneet postitoimistosta — ja siitä
+oli suoritettava kolmen shillingin ja kuuden pencen lisämaksu.
+
+Vapauttaakseen neiti Rice-Mathewsin juoksemasta sisään noutamaan
+tarvittavia rahoja, veti Archie taskustaan vaaditun summan Mauven
+heittäessä pois savukkeensa ja huudahtaessa: "Kolme shillinkiä ja kuusi
+penceä! Mutta mitä ihmettä — oh, se on Persiasta, eikö olekin? Unohdin
+vallan syntymäpäiväni olevan niin pian."
+
+Archie huomasi tahtomattaankin höristävänsä korviaan.
+Syntymäpäivälahjoja Persiasta saakka?
+
+Sitten hän sanoi keveästL: "Siinä tapauksessa parhaat onnitteluni."
+
+"Syntymäpäiväni on vasta huomenna", vastasi Mauve, repien auki
+vahakankaan saumoja.
+
+Hänen kasvonsa peitti syvä puna.
+
+Se ei tapahtunut tuon Persiassa olevan miehen uskollisuuden tähden,
+joka kaikesta päättäen ei vieläkään heittänyt toivoaan, joka kirjoitti
+säännöllisesti joka jouluksi ja joka erehtymättä muisti Mauven
+syntymäpäivän kesäkuussa. Mauve punastui osaksi siksi, että hänellä oli
+sellainen iho, ja osaksi siksi, että hän viime päivinä oli tuntenut
+itsensä niin kummallisesti keventyneeksi, hilpeäksi, valmiiksi
+nauramaan ja aivan eriäväksi tavallisesta itsestään. Hän punastui
+osaksi myöskin nähdessään Archien katseen, joka oli kiintynyt häneen.
+
+Tämä kysyi: "Haluatteko, että avaan kannen?" ja veti taskustaan
+sellaisen veitsen, jonka sisältö on naisille ainaisena ihmettelyn
+aiheena, sen pään sisältäessä sekä työkapinelaatikon että naularasian.
+
+"Kiitos", sanoi Mauve ja ojensi hänelle laatikon. Hän kohotti
+puista kantta ja antoi sen takaisin omistajalleen. Se oli pakattu
+itämaisten basaarien asiakkaille tuttuun tapaan: täynnään revittyjä
+ja rypistettyjä sanomalehtiä. Niiden keskeltä tuli viimein näkyviin
+oudolta tuoksuavaan puuvillaan kiedottu käärö.
+
+Mauve poisti puuvillan. Silloin tuli esille siromuotoinen
+itämainen hopeaesine, puolittain maljakko, puolittain
+suitsutusastia.
+
+"Oi! Minä tiedän mikä se on", huudahti Mauve pidellen sitä
+auringonvaloa vastaan. "Hän lupasi minulle tällaisen. Sen nimi on
+Gulabi Pash. Hajuvesipirskoitin. Kuinka kaunis se on!"
+
+Mauve seisoi pidellen maljaa käsissään ja katsellen sitä, tuota
+kaukaisten maiden hajuvesipirskoitinta, jonka hopeinen pinta nyt
+sädehti päivänpaisteessa Walesin ruusujen keskellä. Sitten, ikäänkuin
+Archien katse oli vetänyt hänen katseensa puoleensa, Mauve kääntyi
+häneen päin.
+
+Heidän katseensa yhtyivät tuollaisena omituisena, selittämättömänä
+hetkenä, joka ei ole mitään — ja sittenkin kaikki. Tyttö seisoi
+pidellen hopeista lahjaansa; Archie katsoi häneen ja ojensi hänelle
+jotain. Käyntikortin.
+
+"Tämä — putosi laatikosta", sanoi Archie hänelle, upottaen
+monivivahteisen katseensa tytön tummiin silmiin. "Valitettavasti en
+voinut olla näkemättä mitä siihen on kirjoitettu. Se putosi kirjoitus
+ylöspäin."
+
+Viimein Mauve irroitti katseensa Archiesta ja otti kortin. Hän sanoi:
+"Oh! se ei tee mitään", huolettomalla äänensävyllä, mutta hänen
+ilmeensä oli muuttunut ja puna tummeni hänen kasvoillaan. Archie käänsi
+katseensa pois, mutta oli jo ehtinyt huomata muutoksen; harmistuneena,
+huvitettuna, ylpeänä ja yhä selvästi kuin hän oli lukenut nuo sanat,
+jotka oli kirjoitettu miehen käyntikortin poikki.
+
+"Kuten aina, Lionel."
+
+Ah! Viimeinkin!
+
+Kolme sanaa oli murtanut tytön salaisuutta ympäröivän muurin. Niin
+ainakin Archie Laverock luuli. Nyt hän luuli ymmärtävänsä kaiken.
+
+Lahja, joka ilmeisesti saapui jokaisena hänen syntymäpäivänään.
+(Syntymäpäivän muistavat vain ne, joiden mielenkiinto päivän viettäjää
+kohtaan on tavallista suurempi.) Lahja Persiasta. "Lionel" — hän oli
+luonnollisesti mies, josta oli hiljan puhuttu teekutsuissa.
+Archie oli saanut kuulla, että tuo "Lionel" oli lähdössä
+Persiasta ja matkalla kotiin, ensimmäistä kertaa vuoden 1915 jälkeen.
+Ja Mauve oli ollut syyllisen näköinen.
+
+Nämä seikat — paljastivat jotain.
+
+Hänen edessään seisoi tuo salaperäinen, ihmeellinen tyttö, joka (niin
+oli Archie alkanut toivoa) kenties voisi hänen elämässään olla oikea ja
+ainoa; tyttö jonka elämässä ei ollut ainoatakaan miestä, niin pitkälle
+kuin hänen katseensa ulottui. Nyt hän ymmärsi, että oli toinenkin mies,
+joka rakasti häntä. Tuo Lionel — rakastipa tyttö häntä tai ei — oli
+päättänyt saada hänet omakseen.
+
+Sen olisi pitänyt olla Archielle isku vasten kasvoja. Mutta ihmeellistä
+kyllä se vain kiihoitti häntä. Hänellä oli siis kilpailija, niinkö?.
+Hyvä. Sen ei suinkaan tarvinnut merkitä, että hän, Archie, oli "lyöty
+laudalta". Ja toisaalta oli tämä paljastus tehnyt Mauven sellaiseksi,
+mitä hän aikaisemmin ei Archien silmissä ollut: saavutettavaksi. Joka
+tapauksessa hän tiesi nyt. Archie oli nähnyt ja Mauve tiesi sen. Se oli
+otettava lukuun.
+
+Sillävälin myllersivät Mauven mieltä sekavat tunteet. Kummallisesti
+ylpeänä hän tunsi Laverockin ymmärtävän, että hänen elämässään oli
+olemassa joku Lionel; kummallisesti harmistuneena ja kummallisesti
+innokkaana hän halusi selittää kuinka vähän ja kuinka paljon tämä
+Lionel hänelle merkitsi. Ja koko ajan hän tunsi mielensä kiihkeämmäksi
+ja eloisammaksi kuin milloinkaan viimeisen viiden vuoden aikana.
+Jälleen hän katsahti Archie Laverockiin.
+
+Silloin kajahti puutarhan syvässä hiljaisuudessa ääni talosta.
+Aterialle kutsuvan käsirummun ääni.
+
+"Kutsu teelle!" huudahti Mauve huojentuneena, aivankuin ulkoapäin
+tullut apu olisi auttanut häntä selviämään vaikeasta tilanteesta. Hän
+katsahti aurinkoon ja sitten runkoruusujen kukkapenkkeihin luomiin
+varjoihin. "Olemme myöhäisiä. Isoisä käy kärsimättömäksi. Kello onkin
+jo yli viiden; tulkaa."
+
+Hän lähti edellä, pidellen siroa hopeamaljakkoaan;
+Archie seurasi, kantaen tyhjää puulaatikkoa risaisine pakkauksineen.
+Ja astuessaan poikamaisen solakan tytön jäljessä hän olisi kernaasti
+suonut, että isoisä olisi saanut käydä vieläkin kärsimättömämmäksi.
+Aina ja alituisesti isoisä! Milloinkaan ei hän vielä ollut saanut
+häiriintymätöntä puolta tuntia itseään varten tuolta tytöltä. Mutta
+hänen täytyi. Hän tunsi, että nyt, kun hän viimein kummallisen sattuman
+kautta oli saanut tietää hänestä jotain, jota monien viikkojen
+tuttavuus ei ollut tuonut, ilmi, hänen täytyi saada puhua Mauven
+kanssa, keskeytymättä. Hänen täytyi jollain tavoin järjestää itselleen
+sellainen hetki.
+
+Nurmikkoa ympäröivän aidan luona hän pysähtyi.
+
+"Mauve, tahtoisin pyytää teiltä jotain. Onko teillä huomenna kovin
+paljon tehtävää? Tarkoitan, että ettekö voisi säästää sen verran aikaa
+huomenna iltapäivällä, että tulisitte juomaan teenne minun seurassani?"
+
+Mauve virkkoi: "Mutta mehän juomme aina teetä yhdessä."
+
+"Mutta minä tarkoitan, enkö minä saisi kerran tarjota teille teetä?
+Matkavaunussani? Te ette ole vielä käynyt katsomassa sitä. Olisin siitä
+hyvin iloinen."
+
+"Minä — — — Kyllä! Kiitos. Minä tulen", lupasi tyttö äkkiä. Hänestä
+tuntui, että hänen täytyi käyttää tilaisuutta sanoakseen Archielle
+jotain.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Istuessaan sinä iltana polttelemassa (kiellettyä) sikaariaan
+parvekkeellaan oli vanha mr Rice-Mathews Archie Laverockin mielestä
+ystävällisempi ja arvoituksellisempi kuin milloinkaan ennen;
+keskustelu siirtyi automobiileista ja uudesta vaunusta, joka Archien
+liikkeen oli määrä seuraavalla viikolla lähettää mr Rice-Mathewsin
+nähtäväksi, rahaan ja kaikkeen mitä sillä on ostettavissa, sitten
+lempeihin kysymyksiin Archien lapsuudesta ja äidistä (joka oli
+kotoisin Walesista) ja jota Archie tuskin muisti, sitten uusimpiin
+psykoanalyyttisiin teorioihin ja päättyi viimein vanhuksen innokkaisiin
+kehoituksiin, että Archien
+välttämättä oli palattava Rhosiin kuljetettuaan matkavaununsa takaisin
+Lontooseen.
+
+Archien tuli palauttaa Navarac omistajalleen seuraavalla viikolla.
+
+"Voitte olla vakuutettu paluustani, sir, jos liikkeeni katsoo voivansa
+tulla toimeen ilman minua," lupasi Archie hiukan hämmentyneenä.
+
+Hän tuli levottomaksi jo ajatellessaankin liikettään. "Kolme viikkoa",
+oli hänelle sanottu. Hän oli nyt ollut Walesissa hiukan yli kolme
+viikkoa, viettäen vuorokauden kahdestakymmenestäneljästä tunnista
+viisitoista Rhosissa. Hänen liikkeellään oli toisia yrityksiä, joihin
+häntä saatettiin tarvita. Ja taitava autonkuljettaja, joka toisi
+uuden auton Rhosiin, oli täysin kykenevä täyttämään Archien paikan —
+jollei talon poikana ja apulaispuutarhurina, niin sitä paremmin mr
+Rice-Mathewsin ohjaajakasvatuksen täydentäjänä.
+
+Archie yritti kuitenkin vakuuttaa itselleen, että viimeksimainittu
+ei pitänyt paikkaansa, ja että liikkeen olisi parempi antaa hänen
+(Archien) vielä parisen viikkoa toimia vanhan herran opettajana.
+
+Archie ei tahtonut nyt juuri lähteä Rhosista. Hän tahtoi jäädä
+Mauven läheisyyteen — Mauven, joka juuri oli lasiovesta siirtynyt
+arkihuoneeseen ja istuutunut pianon ääreen, kuten ensimmäisenä iltana.
+Kaikki Archien toiveet liitelivät hänen ympärillään kuten hyttyset
+lensivät ja surisivat parvekkeen pöydällä palavien lamppujen ympärillä.
+
+Mr Rice-Mathews silmäili pöydän yli kauniita nuoria kasvoja, jotka
+heleässä valossa tummina kuvastuivat lasiovea vastaan; ja äkkiä vanhus
+sanoi: "Entäpä jos liikkeenne ei enää tarvitsisikaan teitä, Archie?"
+
+Tämä pudisti vakavana päätään. "Se ajatus on minulle surullinen, sir.
+Silloin olisi hyvä onneni lopussa."
+
+Vanhus hymyili mietteissään. "En usko hyvän onnenne loppuvan vielä
+pitkiin aikoihin, poikaseni. Minä luulen jumalien rakastavan teitä."
+
+"Tarkoitatteko, että kuolen nuorena?"
+
+"Pahempaakin voisi miehelle sattua", vastasi sairaalloinen vanhus
+lempeästi. "Ettekö luule kunniakkaasti eletyn lyhyen tuokion ja
+pikaisen lopun olevan parempi kuin kahdeksankymmenen vuoden tyven
+ikuisine lääkepulloineen?"
+
+"Varmasti, sir", myönsi Archie siekailematta — muistaen monia
+tovereitaan, joiden kunniakas ja täyteläinen elämä oli saanut pikaisen
+lopun...
+
+"Mutta en minä sitä tarkoittanut, rakas poikani", lisäsi hänen
+isäntänsä nopeasti. "Kuollako nuorena? Se ei ole teidän kohtalonne.
+Vain siinä mielessä, että teidänlaisenne ei tarvitse olla vanha,
+kuolipa hän milloin hyvänsä. Eläkää te kauan ja onnellisena, ja
+nauttikaa noista 'Elämän manteleista' (sanontatapa on kotoisin eräästä
+hiljan lukemastani novellista), noista manteleista, joihin toisten
+hampaat eivät pysty. Te saatte säilyttää hyvät hampaanne loppuun
+saakka, Archie, siitä olen varma", mutisi hän. "Muistakaa toivoneeni,
+että teidän mantelinne aina olisivat makeita."
+
+"Paljon kiitoksia, sir", sanoi Archie mielissään, mutta epävarmana;
+sillä mitä tämä kaikki tarkoitti?
+
+Nuori mies kuunteli vähemmän vanhuksen puhetta kuin tytön soittoa
+arkihuoneesta. Tänä iltana Mauve ei soittanut Beethovenia, vaan jotain
+hilpeätä, hurjaa, mustalaissävyistä kappaletta, joka tanssi ja nauroi.
+Huomenna, matkavaunussa, Archie kysyisi häneltä mitä se oli.
+
+
+
+
+YHDESTOISTA LUKU.
+
+Uusi ihastus.
+
+
+Mauve tulisi vasta kello neljä iltapäivällä. Mutta jo kello kolmeksi
+oli nuori Laverock valmistanut kaiken vierastaan varten: koristanut
+vaunun kuusamanoksilla, levittänyt puhtaan pöytäliinan pöydälle,
+leikannut voileivät, pannut kermaa ruskeaan kannuun ja kirsikoita
+sinivalkoiseen maljaan — vastaisuudessa hän ei ollut milloinkaan näkevä
+sinivalkoista kiinalaista porsliinia muistamatta näitä kirsikoita! — ja
+keittänyt vettä teetä varten.
+
+Nyt Archie istui vaunun portaitten ylimmällä askelmalla silmäillen
+heinäniityn yli, jonka päässä matkavaunu sijaitsi, ja jonka yli tie
+Rhosista johti. Hänellä oli yllinkyllin aikaa miettiä tänä raukeana,
+ihanana kesäkuun iltapäivänä kaikkea, mikä oli jo pitänyt häntä koko
+yön valveilla, niitä tuhansia seikkoja, joita hän aikoi sanoa Mauvelle
+tämän tultua.
+
+Mutta nähdessään hänen tulevan polkua myöten heinärukojen välissä
+Archie unohti kaikki nuo tuhannet asiat; ainoa, mitä hän saattoi
+ajatella, oli hänen nimensä.
+
+Mauve, Mauve!
+
+Innokkaana Archie kiiruhti tielle häntä vastaan. Mauvella oli yllään
+sievin pukunsa: yksinkertainen, suora kesäpuku nimensä väriin,
+ametistikoriste kaulassaan ja päässään leveälierinen hattu, jota
+somisti sinipunerva silkkinauha. Nainen olisi huomannut, että tämä
+nauha oli uusi ja tarkalleen samaa väriä kuin silkkisukat, jotka
+nousivat sileistä harmaista kengistä, että neiti Rice-Mathewsin puku
+näytti aivan toiselta kuin ennen (tosin yhtä yksinkertaiselta ja
+hillityltä, mutta sittenkin toiselta) ja että hän oli niin "sievä" kuin
+hän ikänä saattoi tai tahtoi olla.
+
+Archie Laverockin mieleen ei johtunut ajatella oliko hän sievä
+vai yksinkertainen. Hän oli vain Mauve. Hän täytti — ja miten
+täydellisesti! — nuorukaisen sydämen.
+
+Mutta tervehtiessään Mauvea Archie sanoi hänelle vain tavallisimmat
+kohteliaisuudet siitä kuinka herttaisesti hän teki tullessaan, ja
+astuessaan jalallaan (pitkällä, sirolla jalallaan) ensimmäistä kertaa
+Archien vaunuun totesi hänkin varsin tavanomaisesti kuinka hauskalta
+kaikki siellä näytti — eikä kumpikaan vielä ollut virkkanut sanaakaan
+siitä, mitä he olivat aikoneet sanoa toisilleen.
+
+Archie luuli edellisen iltapäivän ja illan jälkeen tietävänsä mitä hän
+tahtoi. Se tosiseikka, että Persiassa tai jossain muualla oli toinen
+mies, joka halusi Mauvea, teki hänen mielensä kiihkeäksi. Se kannusti
+häntä ja piti häntä jännityksessä, aivan kuin kilpailun alkaessa. Tuo
+tyttö — tyttö, jota joku toinen halusi; hän oli Archien tavoittelema
+päämäärä.
+
+Tytön mielestä ei asia ollut niinkään yksinkertainen. (Tyttöjen
+mielestä asiat harvoin ovat sitä.) Hänkin oli miettinyt yön
+hiljaisuudessa. Mitä olikaan hänelle tapahtunut? Viisi vuotta hän oli
+pitänyt itseään naisena, jonka sydän oli omistettu muistolle — naisena,
+jonka elämästä mielenkiinto toista sukupuolta kohtaan ainiaaksi oli
+pyyhitty pois. Nyt — nyt näytti miltei siltä, kuin olisi hänen elämänsä
+täyttänyt kolminkertainen mielenkiinto... Ei vain yhtä miestä kohtaan!
+Kolmea miestä kohtaan samaan aikaan.
+
+Oli Basil, mies, joka kuului menneisyyteen... Mutta siitä huolimatta
+kaikki, mikä oli täyttänyt hänen elämänsä, kaikki pysyi samana.
+
+Sitten oli Archie Laverock, nykyisyyden mies. Miksi olikaan Archie
+näinä päivinä niin suunnattomasti kohonnut hänen silmissään? Mutta
+varmaan hän olikin parempi kuin Mauve aluksi oli kuvitellut. "Liikkeen"
+kirjoittaessa aikovansa lähettää mr Rice-Mathewsin opettajaksi
+nuoren sotilasuran jättäneen kapteenin nimeltä Laverock, ei Mauve
+ollut ajatellutkaan häntä niin miellyttäväksi, niin huvittavaksi ja
+hyödylliseksi. Sitäpaitsi hän oli hauskan näköinen, vaikkei suorastaan
+kaunis mies. Sillä tässä suhteessa Mauve erosi Lucy Joysta ja Meganista
+ja monista muista sukupuolensa jäsenistä, joiden mielestä Archie
+Laverockin kasvot olivat kauneimmat mitä he koskaan olivat nähneet.
+Mauve Rice-Mathews kuului niihin ihmisiin, joita yksi ainoa tyyppi
+miellyttää. Hänen ihailemansa tyyppi oli rakenteeltaan voimakkaampi
+kuin solakka ja siro Archie ja piirteiltään jyrkempi, haukkamaisempi.
+Silmien, ollakseen kauniit, tuli olla väriltään selvät: siniset kuten
+Basilin silmät olivat olleet!... Mutta olipa hänellä mitä puutteita
+hyvänsä, oli Archie miellyttävä. Etenkin ollessaan läsnä. Vasta hänen
+poissaollessaan huomasi hänen vikansa... Ja hän oli tosiaan ollut
+suurenmoinen estäessään isoisän murskautumasta tien kiviseinämään.
+Jollei Archie olisi osoittanut niin suurta kylmäverisyyttä ja notkeutta
+— mutta toisaalta, jollei Archie olisi ruvennut opettamaan isoisälle
+autonohjausta, ei tämä milloinkaan olisi joutunut sellaiseen vaaraan.
+
+Isoisä luonnollisesti ihaili nuorukaista. Kuinka kauan tämä oikeastaan
+oli ollut Rhosissa? Kolme viikkoa! Mitä oli kolme viikkoa? Verrattuina
+niihin vuosiin, jotka Mauve oli viettänyt vain haaveillen Basilista!
+Oli totta, että hän tulisi kaipaamaan Archieta tämän lähdettyä. Mutta
+varmaankaan — varmaankaan ei kovin pitkää aikaa.
+
+Viime yönä oli Mauve päättänyt sanoa Archielle, että jos tämä kuvitteli
+Mauven olevan jollain tavoin sidottu mieheen, joka oli lähettänyt
+hänelle hopeamaljakon Persiasta, niin hän oli kerrassaan väärässä.
+
+Mutta aamulla hän oli ajatellut: "Miksi oikeastaan puhuisin siitä
+mitään? Mitä se kuuluu Archie Laverockiin?" Nyt hän jälleen toivoi
+saavansa jonkun syyn asian mainitsemiseen ja koko jutun selittämiseen
+Archielle...
+
+Sillä kolmanneksi oli Lionel hänen mielessään, Lionel, joka kieltäytyi
+tyytymästä hänen kieltävään vastaukseensa. Lionel, jota hän ei ollut
+nähnyt vuoden 1915 jälkeen, mutta joka nyt oli kotimatkalla. Mauve ei
+voinut olla ajattelematta, mitä hän tuntisi Lionelia kohtaan tämän
+palatessa ja mitä hän tälle sanoisi.
+
+Samalla oli hänen vaikea selvittää itselleen mitä hän tunsi Archie
+Laverockia kohtaan. Miksi sai tämä, elettyään kuukauden päivät hänen
+läheisyydessään, hänen mielensä hämmentyneeksi ja rauhattomaksi? Ja
+Mauven oli mahdotonta sanoa hänelle, mitä hänen mielessään liikkui.
+Mikä tekosyy hyvänsä oli parempi.
+
+Ja siksi hän liioitellulla hilpeydellä ihaili sohvapeitteen
+kudontamallia ja pientä tytönpäätä esittävää kuvaa
+peilipöydällä ja pienien ikkunoiden kirkkautta, joista avautui näköala
+vihreille niityille ja lehtoihin, ja kaikkia taloudellisia mukavuuksia,
+jotka tekivät tästä siirrettävästä asunnosta oikean matkailijan
+paratiisin.
+
+Sillävälin Archie, näytellessään kohteliasta isäntää, muisti mitä eräs
+amerikkalainen asiakas oli sanonut nähdessään Navaracin näytteillä
+Lontoossa: "Mutta kuulkaahan, nuori mies, kukapa enää perustaa kodin
+asuttuaan tällaisessa paikassa! Tehän annatte suorastaan kuoliniskun
+avioliitolle!" Ja Archie oli hymyillyt ja sanonut ystävällisimmällä,
+leikkisimmällä sävyllään: "Kenties..."
+
+Mutta tällä hetkellä hänen mielensä täytti ajatus: "Luoja, kuinka ihana
+tämä olisikaan häämatkaa varten!"
+
+Hänen ajatuksensa keskeytti Mauven ääni. "Tämähän on mukavampi kuin
+mikä loistohuoneusto hyvänsä: mutta yksi teiltä puuttuu."
+
+"Ja se olisi — —?" kysyi Archie, miettien oliko tyttö saattanut arvata
+hänen salaisen ajatuksensa.
+
+Mutta Mauve vastasi pinnistetyllä hilpeydellään: "Teillä ei ole
+kylpyhuonetta!"
+
+"Eikö ole?" väitti Archie vastaan ja veti esiin suuren kumista
+valmistetun kylpyammeen, jonka hän joka aamu täytti suuresta
+kattilasta, missä parhaillaan kiehui vettä teetä varten.
+
+"Oh, emmekö joisi teetä portailla", ehdotti Mauve. "Ulkona on nyt
+kerrassaan suloista, ja me voimme käyttää koko nurmikkoa pöytänämme — —
+—"
+
+Niin he istuutuivat portaille; Mauve matkavaunun ylimmälle askelmalle
+ja Archie hiukan alemmaksi, häntä vastapäätä ja katsoen ylöspäin
+häneen. Mauve kaasi teetä, koska hän oli lähempänä keittiötä, ja
+ojensi Archielle hänen kuppinsa. Yhdessä he söivät Archien valmistamia
+voileipiä ja yhdessä he nauroivat turhalle.
+
+Mutta viimein syntyi hiljaisuus, joka ei ollut vältettävissä. Mauve
+ojentautui taaksepäin ja asetti
+tyhjät teekupit pöydälle. Hän aikoi sanoa: "Kello lienee kahtakymmentä
+yli — tai kahtakymmentä vailla — jotakin..." Mutta siitä ei tullut
+mitään. Hän vaikeni, istuen askelmallaan, sirot kädet leväten hänen
+sinipunaisella puvullaan.
+
+Archie, häntä vastapäätä, alkoi vetää esiin savukekotelonsa ja tarjota
+siitä Mauvelle. Mutta sitten hän muutti mieltään, hänen katseensa
+kiintyi Mauven käteen, joka toimettomana lepäsi hänen sylissään.
+Vaistomaisesti hän ojensi omat pitkät, tummat sormensa Mauvea kohti
+eleellä, joka ilmaisi enemmän kuin mitkään sanat.
+
+Mauve ymmärsi. Ojennettu käsi oli jatkoa samaan pyyntöön, jonka
+edellisenä päivänä oli alkanut heidän välillään vaihdettu nopea katse
+puutarhassa. Kaikki, mitä sillävälin oli tapahtunut, ei merkinnyt
+mitään. Archie ojensi kätensä.
+
+Mutta seuraavassa hetkessä Mauve piti parempana olla ymmärtämättä.
+Hän liikahti paikaltaan. Hän otti tyynesti sinivalkoisesta
+porsliinimaljasta muutamia kirsikoita ja pani ne Archien käteen,
+ikäänkuin hän olisi niitä pyytänyt.
+
+Yhtä tyynesti otti nuori mies ne hänen kädestään ja pani ne takaisin
+maljaan, mistä tyttö oli ne ottanut. Ja sitten hän selvällä
+tarkoituksella ojensi uudelleen kätensä.
+
+Tällä kertaa hän teki myöskin pienen liikkeen tyttöä kohti ja kiinnitti
+häneen saman katseen kuin edellisenä päivänä.
+
+Nyt Mauve kohtasi sen.
+
+Ja hän vastasi, nopeasti, väkinäisesti: "Ei!"
+
+"Ei?" toisti pehmeästi ja hyvin hellästi Archie.
+
+"Archie", aloitti tyttö äänellä, joka oli samalla kertaa sekä
+pingoitettu että epävarma. "Minä tahtoisin sanoa teille jotain. Ei,
+älkää pidelkö kättäni sanoessani sen, älkää... Se on jotain... se on
+vaikeata..."
+
+Archie katsoi häneen. Tällä hetkellä hän rakasti häntä lämpimästi ja
+vilpittömästi...
+
+On olemassa ihmistuntijoita, jotka tahtoisivat keskeyttää
+sanoen: "Hän luuli rakastavansa häntä." Heille on rakkaus
+kestävyyskysymys. Kenties nuo samat ihmiset haluaisivat väittää,
+että päivänpaistetta ei ole ollut olemassakaan, jos se on lakannut
+valaisemasta äsken rikastuttamaansa maisemaa.
+
+Auttaakseen tyttöä Archie keskeytti hänet: "Jotain siitä, mitä en eilen
+puutarhassa voinut olla näkemättä?"
+
+"Osaksi siitäkin", vastasi Mauve, ristien kätensä polviensa ympärille
+ja kiinnittäen hajamielisen katseen vuorien siintävään ääriviivaan
+heinäniityn takana. "Luulen, että te piditte tuota — tuota korttia —
+jonain, mitä se ei ollut."
+
+Hiljaisuus. Archie odotti tytön jatkavan.
+
+Vihdoin tämä sanoi suoraan: "Minä en ole kihloissa miehen kanssa, joka
+oli kirjoittanut kortin —"
+
+Archie odotti.
+
+"Enkä luule enää milloinkaan meneväni kihloihin." sanoi Mauve
+Rice-Mathews nopeasti ja punastuen puhuessaan. "Minä olin kihloissa.
+sinä keväänä, jolloin sota puhkesi..."
+
+Archie sanoi hiljaa: "Onko oikein kysyä? Hänenkö kanssaan?"
+
+"Lionelin? Oi, ei! Ei! Ei koskaan! En silloin ollut koskaan nähnytkään
+häntä — paitsi joskus lapsena. Erään aivan toisen kanssa. Ja hän oli
+minulle kaikki kaikessa, kuten sanotaan. Hän — mutta Archie en tosiaan
+tiedä, miksi kerron teille tätä kaikkea", virkkoi tyttö.
+
+Tämä oli käänne luottamuksien pitkälle tielle.
+
+Omaksi hämmästyksekseen Mauve huomasi puhumistaan puhuvansa; sanoin,
+jotka kävivät yhä avoimemmiksi ja kiihkeämmiksi, hän kertoi vanhan,
+onnettoman tarinan Basilista. Niin, tälle toiselle nuorelle miehelle,
+miehelle, josta hän vielä viisi viikkoa sitten ei ollut tiennyt
+mitään. Tämän jännittyneenä kuunnellessa, vaieten kyyristyneenä hänen
+jalkoihinsa Mauve puhkesi intohimoisiin sanoihin: "Toisinaan ajattelen,
+että jollei isoisää olisi, niin olisin varmasti jo tapaturmaisesti
+hukkunut uintimatkalla. Minusta tuntuu, että vain varjo omasta
+itsestäni enää kävelee Rhosin puutarhakäytävillä; oikea minäni kuoli
+Basilin kaatuessa..."
+
+Silloin hänen mielessään kuiskasi heikko, mutta itsepäinen ääni: "Onko
+se totta? Oletko varma siitä? Vain varjoko omasta itsestäsi? Niin oli
+kenties joku aika sitten. Mutta nyt? Eikö oikea itsesi muka enää tunne
+mitään? Etkö nytkään tunne mitään kertoessasi Archie Laverockille
+kaikkea tätä?"
+
+Yrittäen uhmata tätä ääntä sisimmässään Mauve jatkoi: "Muistatteko
+keskusteluamme ensi kertaa pelatessamme verkkopalloa? Teistä olisi
+mahdotonta olla kahdeksan vuotta uskollinen jollekin, joka rakastaisi
+teitä. Minä nauroin itsekseni — jos sitä voi nimittää nauramiseksi.
+Viiteen vuoteen en ole hetkeäkään ajatellut ketään muuta kuin häntä
+— joka ei edes välittänyt minusta, ei ainakaan kauempaa kuin pari
+kuukautta — —"
+
+Häntä värisytti; kyyneleet kihosivat hänen tummiin silmiinsä.
+
+Ja taasen keskeytti ääni hänen sisimmässään, tällä kertaa äänekkäämmin:
+"Mutta itketkö sinä yhä Basilin tähden? Eivätkö kyyneleesi pikemminkin
+ole näyttelijättären, joka tyytyväisenä tuntee näyttelevänsä hyvin
+järkyttävän kohtauksen? Etkö itsekin nyt näyttele onnetonta?"
+
+Epävarmemmin Mauve jatkoi: "Minä en ole koskaan voinut muuttua — —"
+
+Ääni: "Etkö?"
+
+Mauve: "Vaikka kaikki muu onkin muuttunut! En voisi milloinkaan unohtaa
+häntä! En voisi koskaan pitää jostain toisesta, niinkuin muut tytöt."
+
+Ääni, rohkeasti: "Etkö? Ajattelehan, ajattele tarkemmin!"
+
+Mauve: "Minusta on kauheata, että sotalesket menevät naimisiin.
+Hänen leskensä teki sen. En voisi milloinkaan, milloinkaan ymmärtää
+sellaista." Hänen hengityksensä tukahtui nyyhkytykseen ja hän lisäsi
+vieläkin kiihkeämmin: "On tunteita, jotka kestävät koko elämän iän,
+Archie! Ainakin joillekin meistä! Ja minulle — ikuisesti!"
+
+Jälleen ääni väitti vastaan: "Niinkö? Niinkö?", mutta se hukkui toisen
+äänen kaikuun hänen vieressään. Sillä kirkkaana ja sekä onnellisena
+että närkästyneenä purkautui viimein Archien huudahdus:
+
+"Ei!" huusi hän. "Ei!" — nauraen. "Älkää luulkokaan."
+
+Mauve kohotti ihmeissään häneen nuo tummat silmänsä, joissa
+tuntemattomasta lähteestä vuotaneet kyyneleet kimaltelivat. Kyynel
+putosi hänen ranteelleen. Ja silloin hän huomasi, että Archie Laverock
+oli lujalla otteella tarttunut hänen molempiin käsiinsä. Hänen
+otteensa oli sähköinen ja lohduttava, siinä kohisi elämän voimakas
+virta. Hämmentyneenä Mauve ei liikauttanutkaan käsiään. Hänen epäröivä
+katseensa siirtyi niistä nuoren miehen hymyileviin kasvoihin.
+
+Tämä huudahti vielä kerran: "Se ei ole totta, rakas!"
+
+Hämmentyneenä Mauve yritti vakuuttaa itselleen: "Hän ei voinut sanoa
+'rakas'. Minä vain kuvittelen. Hän ei voi pidellä käsiäni. Hän ei voi
+puhua minulle noin."
+
+Mutta nuorukainen puhui yhä, pudistaen hänelle päätään, joka oli vaalea
+ja pehmeäsuortuvainen kuin keltasirkun höyhenpuku. "Kaikki, mitä
+olette minulle kertonut, on toisin tarkoitettu. Ettehän te voi mitään
+luonnolliselle vaihtelulle. Kasvamiselle! Vuokselle ja luoteelle! Se
+on luonnon meno... Ei ole tarkoitus, että te surisitte asiaa, joka jo
+kauan sitten on ollut ja mennyt. Sehän on kaikki muuttunut toiseksi,
+Mauve! Ettekö voi uskoa sitä?"
+
+Tyttö tuijotti häneen kuin olisi Archie juuri herättänyt hänet
+levottomasta unesta.
+
+"Uskollisuus on ihmeellinen ja ihana asia, se on totta", myönsi Archie
+vakavammin. "Mutta hyvä Luoja! Sininen kalliokyyhkynenkin seuraa
+kumppaniaan vain niinkauan kuin se on elossa! Ja tämähän on jo kaikki
+lopussa. Ettehän te voi — oh, sehän on mahdotonta!"
+
+Mauve tunsi ajelehtivansa kohti pyörrettä, jota hän ei tuntenut eikä
+ymmärtänyt. Hän tunsi ihmeellistä vetovoimaa tuohon nuoreen mieheen,
+jota hän ei edes saattanut pitää kauniina — sillä hän ei tiennyt,
+että tuon vetovoiman oikea nimi ei ollut Archie Laverock, vaan
+Nuoruus; uudelleen heräävä Nuoruus. Samoissa olosuhteissa ja oikealla
+hetkellä olisi millä nuorella, miellyttävällä ja ihastuneella miehellä
+hyvänsä ollut kylliksi vaikutusvaltaa temmatakseen hänet viimeisten
+vuosien liikkumattomasta suvannosta takaisin elämän pyörryttävään,
+intohimoiseen virtaan.
+
+Mutta hän näki vain Archien... Hän katsoi häneen — ja ajatteli
+puolittain tiedottomasti: "Mikä vahinko, että hänen silmänsä eivät ole
+siniset!" Hän ei saattanut kohdata hänen katsettaan ja käänsi päänsä
+pois; alkoi lauseen, keskeytti sen ja mutisi pingotetulla, hiljaisella
+äänellä: "Luulen jättäneeni nenäliinani vaunuun."
+
+"Ottakaa tämä; se on puhdas", kehoitti Archie vetäen esiin taskustaan
+himmeänsinisen silkkinenäliinan, jonka kulmaan ilmeisesti lahjan antaja
+oli sitruunankeltaisella kirjaillut nimikirjaimet A.L.L., joita
+ympäröi sydän.
+
+Mauve otti sen ja käytti sitä. Archien sormet sulkivat jälleen
+tiukasti hänen kätensä otteeseensa. Kuinka kaukana olikaan tämä Mauve
+siitä tytöstä, joka kätensä sijaan oli antanut hänelle kirsikoita!
+Mutta jälleen Mauven mielessä risteilivät kiihkeät kysymykset:
+"Miksi kerroinkaan hänelle sitä kaikkea? Miksi en suuttunut hänen
+röyhkeydestään sanoa 'se on kaikki ollutta ja mennyttä'? Miksi annan
+hänen pitää kiinni käsistäni? Nyt hän tietysti suutelee niitä — —"
+
+Ja sitten Archie suuteli niitä, noita pitkiä, kapeita sormia, jotka
+puutarhatyö oli tehnyt karkeiksi; hän siveli niitä poskeaan vastaan, ja
+Mauve salli sen tapahtua. Hän nousi, ja Mauve — hän saattoi itse tuskin
+uskoa sitä todeksi — siirtyi lähemmäksi häntä vaunun portailla: ja kun
+Archie sulki hänet syliinsä, ei enää
+ollut kysymystäkään mistään sallimisesta; hän jäi hänen syliinsä
+tyytyväisenä, kohottaen kasvonsa häntä kohden ja vastaanottaen hänen
+hyväilynsä ihmetellen ja riemuiten.
+
+Mauve Rice-Mathews ei olisi saattanut luulla sitä itsestään.
+
+Myöhemmin hän tuskin saattoi uskoa, että se todellakin oli tapahtunut.
+Niin suuri on meidän päiviemme naisten itsesuggestiivinen voima. Mauve
+saattaa nyt tuskin uskoa, että tämä silloinkin niin odottamaton ja
+yllättävä kohtaus tapahtui. Se ei ollut hänen omaa järjestelmällistä,
+tavallista elämäänsä, vaan välähdys jostain tuntemattomasta,
+riemukkaasta, alkuperäisestä voimasta, kuten outo ja kirjavasiipinen
+perhonen olisi lennähtänyt sammalrunkoisen walesilaisen tammen oksalle
+ja siellä lepuuttanut loistavia, värikkäitä, häikäiseviä siipiään.
+
+Kahdesti Mauve toisti: "Archie... Archie..."
+
+"Mauve", vastasi tämä, syvästi ja hellästi. "Rakas..." Ja suudellen
+hänen ruskeata tukkaansa: "Miksi kätket korvannipukkasi? Eivätkö ne
+muka ole tarpeeksi kauniit? Mutta nehän ovat!... Siksikö sinä piiloitat
+ne? Niinkö? Saadaksesi minun tekemään näin?... ja näin? ja näin?"
+
+Tästä Mauve piti, sen Archie tunsi kuiskatessaan pieneen korvaan, joka
+hehkui hänen huuliensa kosketuksesta: "Rakas!"
+
+Mauve nojautui tuokion hänen olkapäätään vastaan; ajattelematta mitään,
+erittelemättä mitään — vain tuntien itsensä onnelliseksi.
+
+Vasta pienen seinäkellon ääni sisältä matkavaunusta sai hänet
+hypähtämään jalkeille ja riistäytymään irti Archien syleilystä,
+huudahtaen epäillen: "Voiko kello olla niin paljon? Archie, tuo kello
+ei _voi_ käydä oikein!"
+
+"Älä välitä ajasta!" pyysi Archie tulisesti, rukoilevasti. "Pysy
+niinkuin äsken olit!"
+
+"Minä en voi. Minun täytyy palata kotiin. Päivällinen odottaa. Ja
+isoisä!" muistutti tyttö hämmentyneenä. Työntäen syrjään Archien
+käsivarret hän suoristautui, silitti leveälieristä hattuaan ja korjasi
+ametistikoristettaan. Hän hypähti Archien ohi alas portailta ja
+seisoi ruohikossa, kuten hän oli seisonut heidän ensimmäistä kertaa
+tavatessaan nykyisestä suuresti eriävässä tilanteessa.
+
+Mauven silmät hymyilivät Archielle, mutta hänen äänessään oli rukoileva
+sävy hänen puhuessaan.
+
+"Archie, kuuletko? Minä en tahdo, että tänään tulet päivälliselle
+Rhosiin. Ei tänään!"
+
+"Mitä sanotkaan!" huudahti tämä pettyneenä. "Saatuani tänään tuskin
+nähdäkään sinua — —"
+
+"Huomenna näet minut taas. En voi antaa sinun tulla. Isoisä... ja
+kaikki, ethän sinä tule! Minä — minun täytyy ensin saada koota
+ajatukseni, minun täytyy!" selitti neiti Rice-Mathews hämmennyksissään
+ja punastui ja rupesi nauramaan. "Ei vielä tänään, Archie. Tule
+huomenna, niin, huomenna saat tulla aikaisin, jos tahdot."
+
+"Kai saan ainakin tulla saattamaan sinua?" ehdotti Archie innokkaasti.
+
+"Ei, älä tee sitä! Isoisä tahtoisi sinua välttämättä jäämään
+päivälliselle."
+
+"No, siis vain aidalle saakka."
+
+Niin he kulkivat yhdessä niityn yli; heidän yhteinen varjonsa taittui
+heinärukoihin ja laskevan auringon hohde kimalteli heidän silmissään.
+Aidan luona Archie sulki jälleen tytön syliinsä — mutta nyt oli Mauve
+kiireissään ja hajamielinen; tämä syleily ei ollut ensimmäisen veroinen.
+
+Irroittaen itsensä Archien käsivarsista Mauve kiiruhti kartanoa
+kohden. Aidan toisella puolen seisoi tummeneva pyökkimetsä kuin
+valmiina sulkemaan syliinsä solakan, loistavan, sinipunervan olennon.
+Hän kääntyi viittomaan Archielle tämän seistessä aurinkoisen niityn
+keskellä ja katsoessa Mauven jälkeen.
+
+Sitten Mauve lähti juoksemaan.
+
+Uskomattoman lyhyessä ajassa hän saapui kartanolle, huusi sisäkölle
+"Kymmenen minuuttia, Megan!", juoksi portaita ylös huoneeseensa ja
+alkoi pukeutua päivällistä varten; mutta sitä tehdessään hän mutisi
+itsekseen lyhyen, riemuitsevan lauseen.
+
+Hän liikkui edestakaisin pukeutuessaan; ja mitä hän sillävälin teki,
+oli kenties sitä mitä hän oli kutsunut "ajatusten kokoamiseksi".
+Sillä hänen toisella kädellä irroittaessaan pukuaan, etsi toinen
+kirjoituspöydän laatikosta valokuvan urheilupukuisesta miehestä. Ja
+Mauve hymyili hänen kasvoilleen ystävällisesti, nyökäten ikäänkuin
+jäähyväisiksi. Sillä sitten hän repi kuvan keskeltä kahtia ja sytytti
+palat tulitikulla. Vaihtaessaan jalkineitaan hän muisti jotain muuta;
+vaatekomeronsa perimmäisestä nurkasta hän veti kiireisesti esiin
+valkoiset silkkikengät vanhentunutta mallia. Ne olivat tanssineet
+eräissä tanssiaisissa toukokuussa vuonna 1914. Miksi säilyttää niitä?
+Mauve heitti ne paperikoriin. Niitä seurasi pinkka kuuden vuoden
+vanhoja teatteriohjelmia, joita Mauve oli säilyttänyt haalistuneessa
+laukussa ja jotka hän rypisti kevein mielin, toistaen itsekseen
+äskeistä lausetta.
+
+Ihmeellistä kyllä se ei sisältänyt sen nuoren miehen nimeä, jonka
+käsivarsien lämmin ote vielä tuntui hänen harteissaan, jonka hyväilyt
+vielä polttivat hänen kaulallaan ja kasvoillaan, ja jonka kuiskaama
+"rakas!" vielä kaikui hänen korvissaan.
+
+Saattoiko olla niin, että Mauve enää tuskin ajattelikaan Archie
+Laverockia — ainakaan Archieta yksilönä?
+
+Sillä sanat, joita hän riemukkaasta toisti itsekseen juostessaan
+portaita alakertaan, olivat: "Minä olen parantunut! Minä olen
+parantunut! Nyt en enää sure Basilia!"
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA LUKU.
+
+Uusi pettymys.
+
+
+Mitä tekikään Archie Laverock itse sillävälin?
+
+Voi surkeutta!
+
+Sanat, joita hän puolestaan lakkaamatta huomasi toistavansa, olivat:
+"Laupias taivas! Mitä olenkaan tehnyt? Mihin olenkaan nyt joutunut?"
+
+Miltei häpeää ajatellessaan, kuinka vähän aikaa oli kulunut siitä, kun
+hän Mauven korvaan kuiskasi hyvästelynsä — hehkulla ja todellisella
+intohimolla. Hän oli tulinen rakastaja.
+
+Mutta yhtä vilpitön ja syvä oli Archien pettymys, hänen vielä samana
+iltana (herättyään pyyteensä kiihkeästä huumasta) selvitettyään
+itselleen kaksi seikkaa.
+
+_Ensimmäiseksi:_ Hänen teekutsunsa oli loppunut kohtaukseen, jota
+virallisesti oli pidettävä kihlauksena hänen ja neiti Rice-Mathewsin
+välillä.
+
+_Toiseksi:_ Mauve ei sittenkään ollut hänelle ainoa ja oikea.
+
+Toinen kohta selvisi hänelle paljon hitaammin kuin ensimmäinen, mutta
+sitä epämiellyttävimpiä tunteita herättäen.
+
+Hän istuutui yksinään matkavaunun portaille, joilla he olivat
+äsken istuneet sylikkäin. Hän pureskeli piippunsa vartta; ja
+tähtien tuikkiessa ja kasteen langetessa ruohikkoon, kuunnellen
+laitumella liikehtivän karjalauman ääniä ja pöllön valittavaa huutoa
+pyökkimetsästä ja koko nukkuvan tienoon tasaista hengitystä vietti
+nuorukainen monta tuntia miettien tyttöä, jota hän oli rakastanut —
+mielettömyydessään!
+
+Hän oli vihainen itselleen, mutta hän raivosi enemmän surusta kuin
+vihastuksesta. Sillä eikö hän jälleen ollut saanut tuntea pettymystä:
+tuota tuttua, inhoittavaa pettymystä, joka kerta kerralta tuntui käyvän
+yhä kauheammaksi?
+
+On paljon miehiä, joiden mielestä Archie olisi tehnyt 'hitonmoisen
+hienon kaupan', siepatessaan itselleen tuon rikkaan vanhuksen
+pojantyttären komeine kartanoineen ja muine aarteineen. Archie
+tuskin oli tämän mielipiteen "yläpuolella", mutta hänen mieleensä
+yksinkertaisesti ei johtunut tuhlata sille ajatustakaan. Ajatellessaan
+kartanoa hän vain muisti, miten kiintynyt Mauve Rice-Mathews oli siihen
+ollut. "Minun juureni ovat täällä," oli hän sanonut. (Juureni!) Hän ei
+milloinkaan suostuisi muuttamaan muualle. Mies, joka menisi naimisiin
+hänen kanssaan,
+saisi luvan juurtua hänen viereensä, ajatteli Archie Hän kuvitteli
+mielessään tällaista elämää.
+
+Asua siis aina tässä laaksossa, jonne aamulehdet saapuivat kello
+kolmelta iltapäivällä. Seurustella aina noiden talon tuttavapiiriin
+kuuluvien typerien walesilaisten maalaisihmisten kanssa, jotka olivat
+miltei kaikki keski-ikäisiä. Tyytyä aina samoihin harrastuksiin; Archie
+oli kuulevinaan hillityn tytönäänen luettelevan ne nimeltä.
+
+"Minun kalliopuutarhani..." ja niin edespäin.
+
+"Minun geraniumtaimeni..." ynnä muuta samanlaista.
+
+"Pappilan keittäjättärellä oli hyvin vanha keitto-ohje..." ja niin
+edelleen samaan tyyliin.
+
+"Isoisä, sinun on jo aika paneutua levolle. Archie, pyytäisin sinua
+miettimään laakeripolun järjestelyä — ja oh! minulla on niin mainio
+tuuma. Emmekö voisi muuttaa entistä karjakeittiötä savivalimoksi?..." ja
+niin eteenpäin loppumattomiin.
+
+Kuinka saattaisi kestää sitä päivän toisensa jälkeen, mietti Archie,
+maailman ihastuttavimmankaan tytön takia? Mauve oli yhdeksännentoista
+vuosisadan myöhästynyt jäsen, itse oikea sinisen kalliokyyhkysen
+tyyppi. Jos tuo Basil olisi elänyt, olisi Mauve varmaan rakastanut
+häntä vaikka sadan vuoden ikäiseksi saakka. Mutta nyt valitettavasti —
+oli hän (Archien toimesta) siirtänyt rakkautensa Archieen itseensä.
+
+Mikä suunnaton erehdys!
+
+Miksi hän ei ollut aikaisemmin ymmärtänyt, ettei Mauve ollut hänen
+tyylisensä tyttö? Kaukana siitä. Kaukana siitä!
+
+Hänen piippunsa sammui. Äkkiä Archie huomasi, että hänen hartioissaan
+tuntui kylmältä... Totisesti, hän oli läpimärkä. Ei ainoastaan lankeava
+kaste ollut niitä kostuttanut, vaan lisäksi oli alkanut sataa. Sade
+kasteli myöskin levitetyn heinän. Hän nousi, ojentautui ja astui
+vaunuun. Hän tunsi itsensä sangen nälkäiseksi... Viipale häränlihaa
+kahden ruisleivänpalasen välissä oli hänen päivällisensä keskiyön
+aikaan. Sitten hän otti aimo ryypyn whiskyä, paneutui vuoteeseensa ja
+vaipui heti syvään uneen.
+
+Mutta päivä tuntui sarastavan aivan samassa, ja Archie heräsi tuntien
+kuin painajaisena, että jotain häntä uhkasi; mikä, sitä hän ei heti
+jaksanut muistaa.
+
+Sitten, kuin täräyksenä... Tietysti Mauve!
+
+Tuona alakuloisena hetkenä, jolloin päivä sarastaa kalpeana ja
+kaikkialta kuuluu lintujen ääniä ihmisten vielä levätessä, mietti
+Archie, käännellen levottomana vuoteellaan, viimeisen rakastumisensa
+esinettä ja näki hänet niin epäedullisessa valossa kuin miehet
+saattavat nähdä vain naisen, jonka suhteen he eivät aina ole olleet
+välinpitämättömiä. Nyt hän näki hänet tuiki viehätyksettömänä.
+Nuori nainen, aivan samanlainen kuin sadat muut hänen luokkaansa ja
+lajiinsa kuuluvat — alhaisella kehitysasteella olevaan luokkaan ja
+tyhjänpäiväisyyteensä vähitellen kuolevaan lajiin. Valon verkalleen
+harmaana tunkeutuessa vaunun avoimista ikkunoista ja selventäessä
+kaikkien pienien esineiden ääriviivoja hänen ympärillään katseli Archie
+Mauve-raukkaa yhä ankarammasta näkökulmasta.
+
+Hän oli terävä; niin kyllä, teräväpäinen. Hän oli tarmokas, hän oli
+viileä, hän oli kyvykäs, hän oli kaikkea mitä nainen ei saa olla!
+
+(Taivas, mikä olikaan hänen mielensä vallannut!)
+
+Ja mikä oli miltei pahinta kaikesta, rakastettuna Mauve oli mahdoton,
+kylmä, luotaantyöntävä!... Niin, niin se oli.
+
+"Arvostelkaa rakastettuanne hyvästellessänne!" kehoittaa viisas
+ranskalainen sananlasku. Viimeisen hyväilyn muistamme luonteenomaisena.
+
+Ja niin Archie muisteli — ei ensimmäistä leimahtavaa tuokiota, jolloin
+Mauve säteillen oli tullut puoliväliin hänen avointa syliään vastaan.
+Tämän tuokion peitti muisto toisesta, viimeisestä hetkestä, jolloin hän
+oli syleillyt Mauvea hyvästiksi aidan luona. Hän muisti vain, kuinka
+kiireisesti Mauve oli kääntynyt hänen luotaan, tarjottuaan hänelle vain
+tätimäisen viileästi poskensa suudeltavaksi.
+
+Mikä kurja näytelmä.
+
+Mauve ei ollut tyttö, jota Archie halusi suudella
+taikka katsoa tai edes puhutellakaan tai nähdä seuranaan.
+
+Mutta — nyt hän oli loukussa. Hyväksytty kosija. Tänään, muutamien
+tuntien kuluttua, oli hänen vaellettava Rhosiin vahvistamaan tämä
+(kauhea) suhde.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Archie nousi harvinaisen aikaisin, tosiasiallisesti niin pian kuin hän
+näki ensimmäisten savukierteiden nousevan mökeistä heinäniityn päässä
+pyökkimetsän liepeellä. Sitten hän huomasi, että Mauve ei varmaankaan
+vielä nousisi kokonaiseen tuntiin.
+
+Jokainen tämän tunnin kuudestakymmenestä minuutista tuntui kokonaiselta
+viikolta kiirastulessa Archien mielestä, joka mietti, kuinka hän
+saattaisi esiintyä Mauven onnellisena ja vastakihlautuneena sulhasena —
+tytön, josta hän ei välittänyt, mutta jonka hän oli saanut rakastamaan
+itseään tuolla omituisella, kiihkeällä ja ikävystyttävän uskollisella
+tavalla, jolla hänenlaisensa tytöt "rakastavat".
+
+Nyt hän luuli ymmärtävänsä Mauven perinpohjin. Tosiasia on, että hän
+ymmärsi häntä vielä paljon vähemmän kuin hän milloinkaan oli ymmärtänyt
+niitä monia tyttöjä, jotka näköjään olivat paljon ihmeellisempiä kuin
+Mauve.
+
+Mitä Mauveen tulee, oli tämä Rhosissa viettänyt yhtä levottoman yön
+kuin Archie käännellessään vuoteellaan matkavaunussa. Hänen ensimmäinen
+tunteensa — persoonaton ja säteilevä paranemisen riemu — oli ohitse.
+Hän oli jäänyt tuijottamaan erääseen sydämensä soppeen, jota hän ei
+tuntenut omakseen.
+(Se oli kenties sama soppi, josta virtasi tulta ja tunnetta hänen
+soittoonsa, mutta sitä hän ei liioin tiennyt.) Niin hän hukutti itsensä —
+tavallisen, jokapäiväisen itsensä — kysymyksiin. Tärkein niistä oli:
+"Mutta jollen lopultakaan pidä Archie Laverockia niin erikoisena,
+niin miksi, miksi, miksi sallin hänen suudella itseäni? En voinut
+sille mitään," tuumi hän. "Miehet hukkaavat aivan suunnatonta vaivaa
+oppiakseen kuinka tulee pidellä cricketmailaa, onkea, airoa tai pyssyä
+— kaikkea, paitsi kuinka tulee pidellä tyttöä kädestä tai vyötäisistä.
+Sen he jättävät sattuman varaan; he eivät luule siihen tarvittavan
+mitään erityistä tapaa. Mutta hän tiesi sen... Vai eikö minun pitäisi
+tietää, että hän tiesi. Eikö minun pitäisi ajatella... Ja riittääkö
+se rakkauden perusteeksi? Onko se kaikki?... Kenties ei, mutta se on
+tärkeätä. En voi sille mitään, että nyt tiedän sen. Ja kuitenkin —" Hän
+punastui ja painoi kasvonsa tyynyä vastaan.
+
+Viimein hän ajatteli: "Hyvä! Jos olen kihloissa hänen kanssaan,
+niin olen kihloissa! (Isoisälle se on mieleen.) Ja se on pääasia,
+luullakseni!"
+
+Nuori Archie olisi säästynyt yhdestä elämänsä suurimman katumuksen ja
+harmin hetkistä; jos hän tällä hetkellä olisi aavistanut, mitä Mauven
+mielessä liikkui.
+
+Mutta siitä hänellä ei ollut aavistustakaan, ei silloinkaan, kun
+nämä kaksi nuorta ihmistä seuraavan kerran kohtasivat toisensa —
+nämä kaksi, joiden tiet olivat yhtyneet yhdeksi ainoaksi kultaiseksi
+hetkeksi. Archie Laverock ei ole milloinkaan saava tietää, mitä Mauve
+Rice-Mathews tänä onnettomana aamuna hänestä ajatteli.
+
+Mauve tuli häntä vastaan.
+
+Se oli Archielle ensimmäinen pelonaihe.
+
+Mauve oli paljon aikaisempi kuin Archie oli odottanut. Hitaasti
+astellessaan kasteisen heinäniityn poikki sumussa, joka saattoi muuttua
+tai olla muuttumatta sateeksi, hän sai näkyviinsä tytön solakan
+vartalon vanhassa ruskeassa öljytakissa, villapuserossa ja karkeassa
+hameessa, joka oli yhtä harmaa kuin synkeä ilma; hänen jalkojaan
+peittivät kömpelöt kengät.
+
+Archie ei ollut luullut rohkeutensa saattavan vieläkin vähetä. Mutta
+niin kävi joka tapauksessa hänen viittoessaan Mauvelle ja rientäessään
+häntä vastaan. Sinä hetkenä hänelle selvisi, että jollei hänellä olisi
+ollut niin suunnattoman ikävä tässä seudussa ensi hetkestä saakka,
+niin hän ei olisi milloinkaan tuhlannut ainoatakaan ajatusta Mauve
+Rice-Mathewsille.
+
+Mutta nyt asia ei ollut enää autettavissa. Hänen täytyi keksiä jotain
+hilpeätä tilanteen helpoittamiseksi. Brrrr...
+
+"Hyvää huomenta!" huusi, hän mahdollisimman sydämellisesti. "Kylläpä
+nyt on toista kuin eilen, eikö totta?" Sitten nopeasti: "— nimittäin
+ilma. Näytti siltä, kuin poutaa olisi kestänyt monta — monta päivää."
+
+Nyt hän oli tullut aidalle saakka ja ojensi kätensä Mauvelle. Mutta
+tyttö hypähti maahan ilman hänen apuaan. Hän oli tietysti arka,
+ajatteli Archie harmissaan, koska hän oli niin perinpohjin rakastunut.
+
+Sydän kurkussa hän jatkoi "huoletonta" keskustelua Walesin vuorien
+petollisuudesta. "Minä luulin, että niiden ollessa heikosti
+sinipunertavia ja näköjään kaukana, niinkuin eilen, olisi se merkki
+kauniista ilmasta — —"
+
+Silloin Mauve keskeytti hänet miltei tylysti ja katsomatta häneen. Hän
+seisoi hiukan kumartuneena ja etsi jotain puseronsa taskusta. "Minä
+tuon sinulle — —" alkoi hän.
+
+Samassa hetkessä kun hän lausui nämä sanat, välähti nuoren Laverockin
+mielessä pitkä sarja katkeria ajatuksia naisten ikuisesta,
+tungettelevasta tavasta aina antaa jotain.
+
+Aina he tahtoivat lahjoittaa jotain! Jonkun pikkuesineen — tai suuren
+esineen... oikeuden kutsua heitä etunimeltä tai koko kertomuksen
+heidän viime kihlauksestaan tai oikeuden rakastaa heitä ikuisesti tai
+— uh! Ja samalla he kiusasivat miestä hukuttamalla hänet lahjoihin,
+jotka he olivat neuloneet tai kutoneet tai jollain muulla tavalla -eet
+hänelle; tai toivat he kirjan, joka hänen tosiaan täytyi lukea, tai
+kirjepaperikon tai parin moottorikäsineitä tai nyrkkeilykintaat tai
+automaskotin! Se oli sietämätöntä; vaikka ei tahtonut, että he tekivät
+niin, ja vaikka sen sanoikin heille, niin he tekivät sen kaikesta
+huolimatta. Ja Archiesta tuntui huonosti vietetyn yön jälkeen ja hänen
+nykyisessä vihamielisessä tilassaan, että tämä loputon antaminen oli
+koko epämiellyttävän
+sukupuolen kaikkein inhoittavin piirre. (Tänä hetkenä hän tosiaan
+halveksi naisia.)
+
+Nyt aikoi siis taas yksi heistä antaa hänelle jotain. Archie mietti
+(kaikki nämä ajatukset välähtivät salamannopeasti hänen mielessään)
+olisiko se kenties taas silkkinenäliina kirjailluin nimikirjaimin;
+hänellä oli niitä jo neljä tusinaa.
+
+Mauve päätti lauseensa: "— tämän, se tuli eilisiltana," ja ojensi
+Archielle — sähkösanoman.
+
+"Avaa se", sanoi hän, ja repiessään auki kuorta kuuli nuorukainen
+hänen selittävän nopeasti: "Tietysti sinun olisi pitänyt saada se
+eilisiltana, mutta Cook sai sen juuri valmistaessaan päivällistä, ja
+'unohti' sen tai jotain muuta samankaltaista. Hänen olisi pitänyt
+lähettää Megan tai Cerenwen tuomaan se, mutta he olivat eilen vallan
+mahdottomia. En voi käsittää mistä syystä palvelusväkemme nykyään
+aina riitelee", selitti Rhosin nuori emäntä — riidan tietämättömälle
+aiheelle.
+
+Sillä ei Mauve eikä Archie aavistanut, kuinka paljon mustasukkaisuutta
+ja kuinka paljon kyyneleisiä kohtauksia Rhosin keittiö viime viikkojen
+aikana oli nähnyt, koska jokainen palveluskunnan naispuolinen jäsen
+halusi olla ainoa, joka sai palvella mr Laverockia, saadakseen häneltä
+palkaksi hymyn, kiitoksen tai tervehdyksen. Rauhanhäiritsijä (joka
+lopultakin oli tietoinen vain murto-osasta aiheuttamistaan häiriöistä)
+luki sähkösanoman, jonka Cook oli kernaammin pitänyt kokonaisen yön
+kuin sallinut kenenkään muista palvelijoista koskeakaan siihen.
+
+Ilmoitus oli Archien liikkeeltä ja kuului:
+
+"Palatkaa viipymättä Navaracilla Lontooseen."
+
+Äkkiä Mauve näki välähdykseltä kummallisen näyn.
+
+Hän oli aidan luo tullessaan katsonut Archie Laverockia epäröiden
+ja hämmentyneenä. Epäröinti ja hämmennys oli johtunut sekä hänestä
+itsestään että tuosta miehestä, joka edellisenä päivänä oli sulkenut
+hänet syliinsä.
+
+Hänen mielessään oli risteillyt kysymyksiä: "Miksi
+tuo muutos eilisestä? Miksei hän ole kuten eilisiltana? Ja miksi en
+minä ole kuten eilen? Miksi emme sano emmekä tee mitään? Miksei hän
+edes tarttunut käteeni — mutta hänhän tahtoi auttaa minua alas aidalta,
+vaikka minä en sallinut sitä. Miksi en? Mitä on tapahtunut? Ja mitä
+tulee tapahtumaan?"
+
+Vastauksen kaikkiin näihin kysymyksiin antoi tuo hetken viivähtävä ilme
+Archie Laverockin kasvoilla, hänen lukiessaan sähkösanoman.
+
+Hänen kasvonsa kirkastuivat niin äkkiä, että ne näyttivät aivan
+muuttuneilta. Ne säteilivät. Naamio näytti putoavan niiltä. Niin, niitä
+oli peittänyt naamio. Teeskentelyn naamio, joka nyt putosi.
+
+Mutta tämä ilme kesti vain hetkisen. Seuraavassa silmänräpäyksessä
+olivat Archien kasvot entisellään. Mauve saattoi tuskin uskoa tosiaan
+nähneensä tuon helpotuksen ja ilon ilmeen. Hämmästyksen kuvastuessa
+hänen äänessään Archie huudahti: "Mitä ihmettä! Onpa tämä uutinen!"
+
+(Samassa hetkessä selvisi kummallekin, ettei kumpikaan heistä ollut
+vielä käyttänyt toisen nimeä.)
+
+"Katsohan", sanoi Archie ja ojensi sähkösanoman Mauvelle.
+
+"Palatkaa viipymättä Navaracilla Lontooseen."
+
+Ensi hetkessä Mauve tuskin oli tietoinen sähkösanoman sisällöstä.
+
+Hän ihmetteli yhä vielä äkkinäistä muutosta Archien kasvoilla. Sitä ei
+käynyt kieltäminen, hänen katseessaan oli väikkynyt todellinen riemu.
+Riemu! Hänen takaisinkutsumisensa takia! Nyt teeskenteli hän jälleen
+asiaankuuluvaa närkästystä, mutta Mauve oli nähnyt tarpeeksi.
+
+Hän oli nähnyt.
+
+Tänä lyhyenä hetkenä hän oli nähnyt enemmän Archiesta kuin koko aikana,
+minkä tämä oli viettänyt Rhosissa. Hänen mielensä täytti sekava
+ymmärtämys, pettymys, hilpeys, häpeä, katumus ja myöskin helpotuksen
+tunne.
+
+Sitten, hänen lukiessaan uudelleen sähkösanoman, tapahtui jotain muuta,
+tuolla selittämättömällä
+tavalla, jolla elämämme ihmeellisimmät seikat usein tapahtuvat.
+
+Sillä tänä hetkenä Mauve Rice-Mathews, heräten vihdoin ymmärtämään
+oman onnensa, myöntyi erään miehen kosintaan, joka ei edes ollut hänen
+läheisyydessään. Hän ei ollut edes Englannissa. Hän oli yhä vielä
+laivalla, joka oli matkalla Persiasta kotiinpäin. Hän oli hartiakas
+sotilas — Mauven ihailemaa tyyppiä — ja hänen sinisistä silmistään
+loisti rakkaus. Hän oli Mauven vanha ihailija Lionel, joka matkasi
+Englantiin jälleen koettamaan onneaan.
+
+On turha sanoa, että Lionel itse ei milloinkaan saanut tietää, milloin
+Mauve suostui hänen kosintaansa; hän kuvitteli sen tapahtuneen vasta
+useita viikkoja myöhemmin, hänen kosittuaan kuudennen — vai oliko se jo
+seitsemännen? — kerran. Ja mitä Laverockiin tulee, ei hän milloinkaan
+olisi aavistanut, että hän poistuessaan tämän tytön elämästä jätti
+takanaan auki oven, joka muutoin olisi iäksi pysynyt suljettuna niinkin
+suositulle kosijalle kuin Lionel oli.
+
+Mutta paljon myöhemmin Mauve ajatteli: "Hyvä! Archie Laverock paransi
+minut suremasta Basilia. Hän avasi silmäni näkemään joukon asioita,
+omasta itsestäni. Ja nyt tiedän varmaan antavani niin suuren arvon
+Lionelille — koska olen tuntenut Archien."
+
+Mutta miesten on vaikea uskoa, että tytön on mahdollista hyötyä hetken
+seikkailusta voitokkaan valloittajan kanssa. Itse valloittajatkin
+ovat vakuutettuja siitä, että osa, jota he ovat näytelleet entisen
+rakastettunsa elämässä, on tämän ajatuksissa yksinomaan kipeä ja
+tuskallinen kohta.
+
+Ja niinpä Archie, seistessään harmaassa sumussa lemmenkohtauksen
+jälkeisenä aamuna, kärsi ainakin niin paljon kuin hän kaikilla
+rikoksillaan oli ansainnut. Hän yritti sanoa jotain siitä, kuinka pian
+hän pelkäsi olevansa pakoitettu lähtemään paluumatkalle.
+
+Mauve Rice-Mathews katkaisi ripeästi kiusallisen solmun. Hän virkkoi
+nopeasti ja hillityimmällä seurusteluäänellään: "Niin, tietysti. Minä
+käsitän. Sinun täytyy lähteä viipymättä, eikö niin? Minä vien
+kyllä terveisesi ja jäähyväisesi perille isoisälle." Sitten,
+päättävästi ja merkitsevästi: "Nämä ovat tosiaan jäähyväiset. Minä
+käsitän kaiken. Hyvä näin, Archie."
+
+Archien huulet avautuivat. Hän katsoi hämmästyneenä Mauveen. Hän
+mietti, että tyttö oli urhoollinen, käsittäessään asian ja kuitenkin
+menetellessään näin. Sitten häntä harmitti, että hänen oli myönnettävä
+hänet urhoolliseksi. Mutta näissä olosuhteissa, mitä ihmettä saattoi
+mies ajatella, tehdä tai sanoa?
+
+Hän karisti kurkkuaan ja yritti sanoa: "Mauve — —"
+
+Mutta tyttö keskeytti hänet hymyillen.
+
+Sitten, aivan kuten Archie oli tehnyt matkavaunun portailla eilen
+auringonpaisteessa heidän istuessaan yhdessä keskellä heinän ja apilan
+tuoksua ja tuntiessaan nuoruuden, läheisyyden ja ilon vetävän heitä
+toistensa puoleen, niin teki Mauve nyt. Hän ojensi hoikan kätensä —
+mutta kuinka toisin kuin eilen! Ja tällä kertaa hän pakoitti Archien
+laskemaan kätensä — kuinka toisin kuin eilen! — hänen käteensä.
+
+Mauve puristi Archien kättä lujasti ja vilpittömästi kuin joku toinen
+poika olisi saattanut tehdä. Kuinka suurenmoisesti tehty Mauvelta,
+ajatteli Archie, huomaamatta kurjuudessaan lainkaan, kuinka pientä
+ponnistusta se itse asiassa kysyi tytöltä.
+
+"Hyvästi, Archie", sanoi Mauve Rice-Mathews. "Onnellista matkaa."
+
+Archien vastaus (kuulumaton) tunkeutui kenties sentään Mauven sydämeen:
+"Jumala siunatkoon sinua..."
+
+Mauve kääntyi, nousi aidan yli ja hävisi sumuun, joka jo olikin
+muuttunut sateeksi.
+
+Sateessa, joka nyt jälleen valui koko päivän ajan, varusti Archie
+vaununsa matkaan. Tihkusateessa hän jälleen kääntyi Englantia kohti,
+kosteiden metsien kautta, virtaavia teitä myöten ja lehtojen tulvivan,
+läpimärän väriloiston läpi, jota niin moni englantilainen matkailija
+on tottunut pitämään "tyypillisenä" walesilaismaisemana. Mutta he
+muistavat vain auringottomat
+päivät, nuo matkailijat; ja heidän laillaan unohti kiittämätön
+Archie Laverock ne päivät, jolloin tämä maakunta oli näyttäytynyt
+hänelle selkeän päivän loisteessa.
+
+Satoi yhä edelleen...
+
+Märkyyden pisaroidessa pitkinä hopeajuovina Navaracin ikkunoihin arveli
+nuori Laverock ikävystyneenä, että Walesissa ei milloinkaan ollut muuta
+kuin sadetta.
+
+Sadetta jatkui...
+
+
+
+
+KOLMASTOISTA LUKU.
+
+Hän kohtaa tyttöjä.
+
+
+Kahta viikkoa myöhemmin lojui Archie keskikesän ihanassa helteessä
+pienenä, auringon valaisemana, valkoisena pilkkuna turkoosinsinisen
+taivaan ja paikotellen safiirinvärisen, paikotellen smaragdinhohtoisen
+vedenpinnan välillä.
+
+Hän lojui paistattaen päivää pienessä valkoiseksi maalatussa
+moottoriveneessä, joka hiljalleen keinui Bretagnen kultaisilta
+hiekkarannoilta vetäytyvän luoteen laineilla. Tällä hetkellä olivat
+hiekkarannat tyhjinä; kirjavien kesähameiden, uimapukujen ja
+hiekkalinnoja rakentelevien lasten kansainväliset parvet olivat
+vetäytyneet siroihin ranskalaisiin huviloihin. Nämä olivat pienempiä
+ja kevyempiä kuin talot Englannin rannikolla; niiden seinät olivat
+milloin vaaleanharmaata milloin hiekanväristä kiveä tai savetut; nurkat
+koristetut punaisin tiilein, luukut vihreät tai valkoiset ja koko talot
+rakennetut vain viileyttä ja kesän siimestä varten.
+
+Mutta Archie Laverock ei kaivannut siimestä; hän nautti keinuessaan
+meren parmailla heloittavassa päivänpaisteessa pienessä poukamassa
+parinsadan metrin päässä rannasta. Hän oli avopäin ja auringonpaahtama
+muutamien kylpien ja päivääpaistattaen vietettyjen päivien jälkeen;
+hänen kullanruskea ihonsa loisti tummana
+hänen valkoista pukuaan vastaan. Hän makasi selällään sellaisessa
+asennossa, että hän ei saattanut nähdä muuta kuin auringonvalaiseman
+palasen valkoiseksi maalattua veneenlaitaa ja yllään rajattoman ja
+pilvettömän sinen veden päällä. Sinistä... sinistä... Milloin sitä
+vastaan kuvastui verkalleen liitelevän kalalokin siipi; milloin
+liukui ohi jonkun purjeen valkoinen kolmio. Archien puoleksi suljetut
+silmät tuskin huomasivat näitä yksityiskohtia; hänen ajatuksensa
+eivät kiintyneet mihinkään muuhun kuin täydellisen joutilaanaolon
+suloisuuteen ja lämpöön, jossa hänen ruumiinsa lekotteli. Rannalla
+heinäsirkat sirisivät apilaniityssä, joka reunusti kallioista rantaa;
+sisiliskot makasivat liikkumattomina kuumilla rantakivillä; keltaiset
+perhoset levittelivät siipiään ajuruohon lämpimillä patjoilla
+ja lepäsivät niillä väristen nautinnosta. Kuinka lähellä noita
+eläimiä olikaan nuori mies maatessaan pitkin pituuttaan veneessä
+väriloisteisessa lahdenpoukamassa antaen päivänpaisteen ja meri-ilman
+tunkeutua sisimpiin ytimiinsä saakka! Häntä liikutti yhtä vähän kuin
+noita onnellisia olentoja ajatus eilisestä tai huomisesta päivästä
+— enempää kuin mikään muukaan ajatus. Tunne, jota tuskin saattaa
+kutsua ajatukseksi, ajelehti verkalleen hänen mielessään kalalokkien
+valittavien huutojen kantautuessa hänen korviinsa uuvuttavan
+iltapäiväautereen läpi.
+
+Kuinka suloista kaikki tämä olikaan...
+
+Mainio paikka...
+
+Loistava ilma...
+
+Ei mitään huolia...
+
+Täydellinen vapaus vielä muutamia päiviä...
+
+Ei ketään vaivana tai kiusana...
+
+Ja mikä parasta kaikesta, seikka, josta hän kiitti Luojaa — ei
+ainoatakaan tyttöä...
+
+Täydellinen rauha, seurana vain toinen mies ja vene...
+
+Mikä onni, että tämä siunattu vene olikin sattunut kuulumaan vanhan
+kunnon Stickin omaisille!
+
+Kuinka ihmeellinen sattuma olikaan tavata kunnon
+Stick täällä Ranskassa Dinardissa. Kun muisti hänen lähtönsä sotaan
+vuonna 1917... Stick mitä kehnoimmassa univormussa, hiukset riippuen
+takinkauluksen yli! Ja nyt istui hän täällä yhtä elävänä kuin kuka
+hyvänsä kahvilassa vermouthlasi edessään ja huusi äkkiä: "Ter-ve! Eikö
+tuo vain olekin Archie? Mutta etkö sinä ollutkaan kuollut?"
+
+Ja kuinka mainiota häneltä vaatia Archieta jäämään tänne hänen
+seurakseen, kunnes koko perhe saapuisi Pinardiin.
+
+Kunnon poika kaikesta huolimatta, tuo vanha Stick (tuumi Archie
+verkalleen).
+
+Toveri; miestoveri, kaikkine hyveineen. Rehellinen. Ymmärtäväinen.
+Mies, johon hädän tullen saattoi luottaa. Ja, mikä on yhtä tärkeätä,
+mies, johon aina saattoi luottaa. Ei kade. Ei teeskentelevä. Ei
+sellainen, joka sanoi yhtä ja tarkoitti toista. Ei keimaileva. Vain
+ystävä. Lopultakaan ei mikään ollut sen parempaa kuin miesten välinen
+ystävyys.
+
+Jos toverina olisi ollut tyttö — no niin, eihän ollut mitään uutta,
+ettei tytön kanssa sittenkään saattanut olla ystävä. Eikö se ollutkin
+mieletöntä peliä? Kun kerran oli alkanut sen, niin halusi — tahtoipa
+tai ei — piankin yhä enemmän. Jumala tiesi mistä syystä. Kun sen oli
+saavuttanut, ei se ollut minkään arvoista. Taivas tiesi, miksi nainen
+ei miehelle saattanut olla toveri. He tahtoivat aina jotain muuta.
+He mietiskelivät aina, mitä he tunsivat miestä kohtaan; mitä hänen
+tuli tuntea heitä kohtaan, mitä hän teki ja mitä hän ei tehnyt — ja
+niin loppumattomiin. Naiset...! Huh! Sitäpaitsi he puhuivat, aina ja
+alituisesti. Kuinka toisenlaisia he olivatkaan kuin miehet!
+
+Kuinka toisenlaisia kuin kunnon Stick vanhoine tuttuine mietteineen!
+Hän ei vaivannut ketään toveriaan hiuksenhalkomisella tai kinasteluilla
+abstraktisista kysymyksistä. Vain "Muistatko päivällisiä kasinolla?
+Hiivatin hauskat, ha, ha", tai "Mitähän tuosta vääpelistä sitten tuli?"
+tai "Oletko koskaan kuullut —" ja niin edelleen. Ja sitten he yhdessä
+tarkastivat moottoria ja joivat vielä lasillisen vermouthia ja kävivät
+maissa.
+
+Aina yhdessä kunnon Stickin kanssa. Se oli mainiota.
+
+Kenen päähän olisi pälkähtänyt kaivata henkevää keskustelua
+kesälomalla, kun tarkoitus oli nauttia sen jokaisesta hetkestä?
+
+(Taivas, kuinka sinistä... Kuinka lämmintä...)
+
+Kukapa olisi hänen sijassaan kaivannut tyttöjä? Kuinka paljon ihanampaa
+oli viettää kesälomansa ilman että kukaan tyttö pisti nenänsä siihen
+pilatakseen kaiken. Tosiaan ihanteellinen kesäloma hyvän miestoverin
+seurassa.
+
+Kunnon Stick (oli mahdotonta ajatella häntä muutoin kun kenttätoverien
+antamalla liikanimellä) oli luvannut tulla laiturille neljänneksen tai
+korkeintaan puolen tunnin kuluttua...
+
+Aikaa loppumattomasti...
+
+Tämä joutilas elämä oli vaihteen vuoksi ihanaa...
+
+Olihan heillä sitäpaitsi yllinkyllin tekemistä hoitaessaan kokonaan
+itse pikku Dulcien...
+
+Hän — Archie — oli niin kiintynyt pikku Dulcieen kuin hän olisi
+tuntenut sen lapsuudesta saakka eikä vain viimeisen kymmenen päivän
+ajan. (Dulcie oli luonnollisesti moottorivene, joka keinutti Archieta
+tasaisesti ja suloisesti kuin paras kehto.)
+
+Mainio pikku Dulcie, tuumi Archie nyökäten. Kunnon vanha Stick — — —
+
+Mutta tässä keskeytyivät Archie Laverockin haaveet äkkiarvaamatta.
+
+Ensimmäiseksi sen keskeytti veneen äkkinäinen nykäisy hänen allaan.
+Sitten haparoiminen tai jonkunlainen koputtaminen sen laitaan. Jokainen
+outo ääni saa miehen veneessä viipymättä hypähtämään jalkeille. Mutta
+ennenkuin nuori Laverock oli päässyt pystyyn, ilmestyi laidan yli märkä
+käsi — ja kuinka pieni ja ruskea!
+
+"Monsieur!" huusi naisääni.
+
+Seuraavassa silmänräpäyksessä Archie Laverock näki uivan tytön, joka
+yritti päästä veneeseen. Loistavanpunaisen uimalakin alta näkyi kaksi
+hyvin pelästynyttä silmää. Hän yritti kavuta laidan yli veneeseen
+ja tämä keikahti pahasti jokaisesta hänen yrityksestään. Hän puri
+huuliaan...
+
+Archie, jonka toimintahalu oli herännyt samassa hetkessä, huusi:
+"Odottakaa silmänräpäys! Älkää väsyttäkö itseänne! Tarttukaa minun
+käsivarsiini ja pitäkää lujasti kiinni, kun sanon. Nyt — —"
+
+Ja Dulcien toinen laita kallistui meren pintaan, toisen noustessa ylös,
+kun Archie voimakkaalla liikkeellä nosti tytön veneeseen. Vene keikahti
+ja palasi jälleen tasapainoon läpimärän ja huohottavan merenneidon
+vaipuessa lämpimälle kannelle, missä kaikkien tyttöjen halveksija äsken
+oli lojunut...
+
+Mutisten "Laupias taivas!" Archie hävisi kajuuttaan ja palasi mukanaan
+pinkka pumpuliriepuja.
+
+"Eiköhän teidän olisi parasta kuivata itseänne näihin?" ehdotti hän
+nopeasti, lainkaan ajattelematta, että nainen, joka oli ranskaksi
+puhutellut häntä, kenties ei ymmärtänyt hänen sanojaan. "Valitettavasti
+ei meillä ole tämän parempaa. Mutta ottakaa minun takkini yllenne."
+Hänellä oli käsivarrellaan vanha purjehdustakkinsa. "Minä autan teitä —
+—"
+
+Mutta hänen ojentaessaan tytölle takkiaan, päästi tämä — jota
+ensi silmäyksellä saattoi pitää yhtähyvin viidentoista kuin
+kahdenkymmenenviiden vuotiaana — pienen naurun. Pelko oli nyt kaikonnut
+hänen katseestaan; hänen silmänsä olivat kirkkaat ja ruskeat ja
+niitä varjostivat tummat ripset, jotka vesi (sen Archie huomasi)
+oli liimannut paksuiksi ryhmiksi ja jotka lisäsivät hänen silmiensä
+viehätystä — ja nuo silmät olivat lähempänä kahtakymmentäviittä kuin
+viittätoista. Hänen puheessaan ei nyt ollut huomattavissa ranskalaista
+eikä liioin englantilaista ääntämistä.
+
+"Te olette englantilainen. Sepä onnellinen sattuma!" huudahti
+amerikatar yhä väristen, mutta saavuttaen nopeasti jälleen
+tasapainonsa. "Selittää onnettomuus ja kiittää teitä henkeni
+pelastamisesta kohteliaasti ja sujuvalla ranskankielellä, se olisi
+todentotta asia, johon en puolikuolleena" — pieni luonteenomainen
+hengähdysväli — "pystyisi. Olen teille suunnattoman
+kiitollinen, englanninkielellä. Ei, en aio kastella teidän
+takkianne. Tässähän kuivuu muutamassa sekunnissa..."
+
+"Saitteko suonenvedon", kysyi Archie häneltä. Suonenveto on
+onnettomuus, joka voi kohdata tottuneintakin urheilijaa, ja merenneidon
+ääriviivat ilmaisivat hänet uudenaikaiseksi ulkoilmaurheiluun
+kasvatetuksi naiseksi. "Eikö?... Siis uitte kauemmaksi kuin aioitte.
+Ja sitten tuli vuoksi... Teidän pitäisi olla varovaisempi", lisäsi hän
+vakavasti.
+
+Archiessa kohosi miesten yleinen halu moittia naista. Etenkin kaunista
+naista. Ja kaunis tämä tyttö kieltämättä oli, aina uimalakin peittämän
+päänsä jalosta muodosta moitteettomiin paljaisiin varpaisiinsa
+saakka. Esteettiseltä kannalta katsoen hän mainiosti täydensi veneen
+kokonaisvaikutusta. Siroille ääriviivoille (veneen nimittäin),
+valkoiselle värille ja siniselle taustalle muodosti tämä värisevä,
+punaisen-, mustan- ja auringonruskettamanvärinen olento koristeellisen
+vastakohdan: niin, paljon paremman kuin kunnon Stick.
+
+Nuori Laverock jatkoi moittimistaan: "Ja niin ankara vuorovesi kuin
+täällä on! Sehän peittää koko rannan! Katsokaahan noita kallioita!
+Siinä ei kenenkään ole hyvä uida. Mutta ettekö nyt palele?"
+
+"Palele? Ettekö voisi paahtaa leipää tässä kannella päivänpaisteessa?"
+
+"Mutta kenties ehditte vilustua äkkinäisestä vaihdoksesta? Antakaa
+minun koettaa kättänne."
+
+Hän kosketti hetken viileätä (mutta ei kylmää) pientä kättä, joka oli
+lähimpänä häntä. Hänen tehdessään niin välkähti päivänsäde jossain,
+joka oli yhtä kirkas kuin Dulcien messinkiosat: vihkimäsormuksessa
+luullun tytön sormessa.
+
+Oliko hän naimisissa?
+
+Hm... Siltä hän ei näyttänyt.
+
+Archie jatkoi yhtä totisena: "Toivottavasti ette uudelleen yritä
+sellaista! Onni, että minä satuin olemaan lähellä. Ettekö tiedä, että
+vesi olisi saattanut viedä teidät mukanaan kauas merelle?"
+
+"Kenties oli varomatonta, että tein sen", myönsi tyttö, "mutta
+minun oli mahdotonta sietää, että koko Englanti ja Ruotsi ja
+Tanska kuulisivat minun väittävän voivani tehdä jotain, ja sitten
+kuitenkin jättää se tekemättä! Minun oli suorastaan pakko uida tähän
+moottoriveneeseen saakka näyttääkseni heille, etten turhaan kerskunut!"
+
+"Yksinänne? Eikö teillä ole ketään omaista, joka —"
+
+"Enhän saattanut ottaa Marcusta mukaani! Marcuksen tulee aina nukkua
+kaksi tuntia aamiaisensa jälkeen — —"
+
+"Niinkö?" vastasi Archie (miettien mielessään: "Vai niin, hän on siis
+Fatty Arbucklen tyylinen aviomies?").
+
+"Tietysti, sillä hänhän on vain kolmen vuoden vanha", selitti
+amerikatar, nyt täydellisesti tointuneena, "ja hän olikin osaksi syynä
+tähän yritykseen; muutamat arvelivat, ettei nainen, jolla on poika,
+pystyisi tällaiseen uintiin. Minun täytyi näyttää se heille. Mutta nyt
+minun täytyy pyytää teitä viemään minut takaisin heidän luokseen."
+
+"Luonnollisesti; missä teidän paikkanne on?"
+
+Hän osoitti niemekettä kullanvärisellä hiekkarannikolla, missä nyt
+parveili lukemattomia kirkasvärisiä kylpyviittoja ja lakkeja. Mustan-
+ja valkoisenraidallisia, heleänpunaisia, kullankeltaisia väriläiskiä
+mustaverhoisten vartaloiden ja tummanruskeiden tai norsunluunväristen
+jäsenien taustana. Puolisen tusinaa tyttöjä oli vilkkaasti elehtien ja
+viittoen edennyt vedenrajaan saakka.
+
+"Tuollako teidän seuranne on? Hyvä!"
+
+Surina ja tärinä täytti Dulcien Archien pannessa sen koneen käyntiin.
+Vihreänhohtoinen kiila kohosi sen kiilloitettuja sivuja myöten ja vene
+kiisi eteenpäin ikäänkuin innokkaana vapautumaan naisolennosta, joka
+oli sen kannella ja jonka kasvot kirkastuivat nopeuden kiihtyessä.
+
+"Te pidätte hyvästä vauhdista", hymyili Archie vaieten hetkisen, jota
+nainen saattoi käyttää hyväkseen, jos hän halusi.
+
+Amerikatar sanoi: "Niin. Ja — minä olen mrs Otis Wilmot."
+
+"Nimeni on Laverock." Ja Archie lisäsi: "Missä asutte täällä?" Ei
+silti, että hän olisi ollut halukas sitä tietämään. Mitäpä se hänelle
+merkitsi? Mutta eikö ollut kohteliaampaa osoittaa jonkinlaista
+mielenkiintoa?
+
+Heidän kiitäessään eteenpäin amerikatar mainitsi hänelle huvilan
+todellisen nimen — lisäten: "Me nimitämme sitä Ker Babeliksi", — ja
+tien, minkä varrella se sijaitsi.
+
+"Sekö huvila? Niin — minä tunnen sen. Siellä asuu paljon väkeä,
+eikö niin? Luultavasti juuri ne englantilaiset ja ruotsalaiset ja
+tanskalaiset, joista äsken puhuitte?"
+
+"Kyllä, me olemme tavallisesti kaikki yhdessä. Pidämme suunnattoman
+hauskaa. Minä olen noille tytöille toisena äitinä, koska minä olen
+ainoa nainut koko joukosta — —"
+
+"Oh, oletteko?"
+
+"Vaikka olenkin leski."
+
+"Oh, oletteko?" sanoi nuori Laverock. Hän ei olisi voinut selittää,
+miksi hän nyt toistamiseen huudahti "Oh!" suuremmalla innolla kuin
+äsken.
+
+"Meillä", jatkoi amerikatar, "on tosiaan mainion hauskaa — katsokaahan,
+tuolla kaikki tytöt kahlaavat meitä vastaan, kai antaakseen
+tekohengitystä hukkuneelle —"
+
+Hän huiskutti kättään tyttöryhmälle, joka nyt kuvastui meren sinisiin
+väreihin. Kuinka kauniisti hän liikuttikaan paljasta, ruskettunutta
+käsivarttaan! Esteettiseltä näkökannalta katsoen hän oli ehdottomasti
+tämän mainion ranskalaisen rannikkomaiseman keskipiste. Ehdottomasti
+puhtaasti esteettiseltä näkökannalta katsoen (nuori Laverock takertui
+tähän ajatukseen yhtä päättävästi kuin nainen oli tarttunut Dulcien
+laitaan), oli vahinko, että kauniin merenneidon ollenkaan piti mennä
+maihin.
+
+Mutta nyt he olivat jo äänenkantaman matkan
+päässä toisista sulottarista. Yksi heistä huusi levottomana selvästi
+englantilaisella äänellä: "Kuinka on laitanne, Geneviève?"
+
+Archie otti vastatakseen merenneidon puolesta: "Hän voi mainiosti!"
+
+Tyttöryhmästä kuului vastaukseksi iloista loiskutusta ja huutojen
+sorinaa: "Eläköön!" ja "Suurenmoista!" ja lomasta joku "Kiitos! Paljon
+kiitoksia!", osoitettuna Archie Laverockille, joka hymyili toiselta
+toiselle näistä oudoista tytönkasvoista.
+
+Tällä hetkellä hän tiesi olevan mahdotonta toistamiseen tavatessaan
+tuntea ketään heistä — paitsi ensimmäistä, joka oli kahlannut
+kauimmaksi venettä vastaan.
+
+Tämä ensimmäinen vedenneito (kuten häntä, voitaisiin nimittää tässä
+"henkilöluettelossa") oli oikeastaan erittäin kaunis, kuten Archie
+huomasi hänen kahlatessaan eteenpäin. Ollen naiseksi harvinaisen pitkä,
+olisi hän kenties mitassa voittanut Archien itsensä, mietti tämä.
+Mutta kuinka kaunis hän oli! Kuinka lumivalkoiset ja hyvinmuodostuneet
+olivatkaan käsivarret, joita hän heilutti vedenpinnan yläpuolella!
+Vakavana ja tietämättömänä omasta kauneudestaan hän katsoi miestä
+veneessä suurilla silmillään, jotka olivat yhtä siniset kuin vesi,
+missä hän seisoi. Taustanaan sininen taivas, kultainen hiekka ja
+kylpyrannan valkoiset tornit, olisi hän saattanut esittää kylpyrannan
+reklaamitaulua (kasino ja merikylpylä). Viehättävä tyttö — tietysti
+puhtaasti esteettiseltä näkökannalta.
+
+Hiljentäen veneen vauhtia virkkoi Archie matkustajalleen: "Saanko
+myöhemmin iltapäivällä käydä kysymässä miten voitte?"
+
+Tiesihän hän, olihan hän vastikään itse sanonut hänen voivan mainiosti;
+mutta eikö kohteliaisuus vaatinut, että hänen tuli tehdä vieraskäynti
+hänen luonaan?
+
+"Kernaasti. Olen iloinen saadessani keittää teille kupillisen teetä ja
+esittää teidät perheelle."
+
+"Paljon kiitoksia. Pelkään, etten voi viedä teitä
+maihin tässä kohdassa; luuletteko pääsevänne rantaan, jos vien teidät
+hiukan tuonnemmaksi?"
+
+"Odottakaahan!" Hän nousi pienille, paljaille jaloilleen. Laverock
+pysähdytti koneen ja vihreä kiila laskeutui lepoon Dulcien laidoilla.
+
+"Selvä on!" huusi amerikatar. "Näkemiin!"
+
+Äkkinäisellä hyppäyksellä hän sukelsi kuin nuoli syvyyteen, nousi
+vedenpinnalle, käänsi pienet nauravat kasvonsa Archiea kohti ja hävisi
+loiskivien, sorisevien toveriensa joukkoon.
+
+Archie Laverock kuuli hänen huutavan: "Kas nyt, Selma —" tai jotain
+samanlaista pitkälle, komealle tytölle...
+
+Selma? Se kuului pohjoismaalaiselta; samoin nuo loistavansiniset silmät...
+
+Nilkkojaan myöten vaahdossa, joka Dulcien laineista kantautui heihin
+saakka, kääntyivät tytöt vielä kerran huiskuttamaan nuorukaiselle
+veneessä. Hän viittoi vastaukseksi...
+
+Kunnes hänet viimein saavutti jatkuva, kovaääninen huuto: "Hoi! Archie!
+Archie!" ei hän edes tiennyt vanhan kunnon Stickin jo kauan aikaa
+antaneen hänelle merkkejä laiturilta.
+
+Archie oli koko ajan vain katsellut tyttöjä.
+
+Luonnollisesti esteettisestä harrastuksesta.
+
+
+
+
+NELJÄSTOISTA LUKU.
+
+Monien kielien talo.
+
+
+Vanha Stick, kuultuaan Archie Laverockin kertomuksen merenneidosta
+ja kutsusta vieraskäynnille, ilmaisi tuttuun tapaansa mielipiteensä
+kolmella sanalla:
+
+"Hyvä, siis näkemii-iin!"
+
+"Näkemiin? Mitä roskaa sinä puhut? Et suinkaan luule minun lähtevän
+noiden naisten luo ilman sinua?" kiivastui Archie. "Vanha veikko, minä
+lupasin mennä, koska luulin sinun olevan siitä mielissäsi!"
+
+Nämä sanat herättivät kumman, selittämättömän hymyn Stickin kasvoille,
+mutta ennenkuin hän ehti sanoa mitään, kiiruhti Archie jatkamaan:
+
+"Niin, minä luulin, että kernaasti haluaisit hiukan vaihtelua. Ethän
+sinä tunne ketään täällä, ethän? Olisihan sinunkin hauskaa jutella
+joidenkin herttaisten tyttöjen kanssa, ajattelin minä. Luulen heidän
+kaikkien tanssivan ja pelaavan verkkopalloa ja muuta sellaista. Mutta
+vedä kaikin mokomin valkoiset kengät jalkaasi, mies! Ethän voi tehdä
+vieraskäyntiä noissa tallukoissa."
+
+"Minulla ei ole valkoisia kenkiä."
+
+"Siis osta sellaiset", määräsi Archie. "Osta sellaiset. Ei mitään
+ranskalaisia niinipohjaisia kenkiä kylpyrantaa varten. Muista kuinka
+tärkeää on, että ensimmäinen vaikutus, minkä teet noihin tyttöihin,
+on edullinen. Pari kunnollisia englantilaisia kenkiä. Minä vien sinut
+kauppaan, mistä saa niitä. Tule nyt."
+
+Kun valkoiset kengät oli ostettu, kuului jatko: "Ja nyt ehdit juuri
+vielä leikkauttaa tukkasi ja ajauttaa partasi, Stick. Tule, kasinoa
+vastapäätä on hyvä parturi."
+
+"Olen jo tänään ajanut partani."
+
+"Sen saa tehdä kahdestikin", väitti nuori Laverock, "kun on koko päivän
+ulkoilmassa niinkuin tänään. Ensimmäinen, mitä nainen katsoo miehessä,
+on kuinka hänen partansa on ajettu ja onko hänen tukkansa kunnollisesti
+harjattu. Sinulla ei ole aavistustakaan siitä, kuinka tarkkoja he siinä
+suhteessa ovat — —"
+
+Stick murahti: "Kukahan siitä välittäisi?"
+
+"Sinä. Usko minua", vakuutti Archie, johdattaessaan ystäväänsä
+käsipuolesta suurta valkoista parturinkylttiä kohti, joka riippui kadun
+toisella puolen. "Nyt saat kääntää lehteä ja ruveta pitämään hauskaa
+täällä; eikä kannata kuvitella, että siitä voi tulla mitään, jollet aio
+muuttua ihmismoisen näköiseksi. Saanen lainata sinulle kaulahuivin,
+joka _on_ kaulahuivi. Niitä ei saa ostaa täältä. Nyt saat täydelleen
+antautua minun käsiini, sir — —"
+
+Stick suostui alistuen. Ja kerrankin hänen ulkonäköönsä kiinnitettiin
+yhtä suurta huomiota kuin Archie tuhlasi joka-aamuiseen
+pukeutumiseensa. Kahta tuntia myöhemmin kuin teekutsu oli annettu,
+seurasi vanha Stick nuorta Laverockia hänen tutustumismatkalleen noiden
+herttaisten tyttöjen luo... Oh, se ei suinkaan tapahtunut Archien
+takia! Hän oli onnellinen muutoinkin. Mutta olisihan Stickin vuoksi
+ollut vahinko jättää asia puolinaiseksi. Ja sitäpaitsi aikoivat Stickin
+äiti ja sisar tulla Dinardiin viettämään kesälomaa. Heidän olisi hauska
+tutustua muutamiin herttaisiin tyttöihin. Jokaisen mielestä on hauskaa
+tutustua joihinkin uusiin, herttaisiin tyttöihin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tässä leikkikaluhuviloiden (joiden koko oli pakkalaatikon, mutta
+rakennustyyli palatsin) kaupungissa alkoi joka toisen huvilan nimi
+"Ker", joka Bretagnen murteessa merkitsee taloa. Niinpä näkyi miltei
+jokaisessa villiviinin ja köynnösruusujen kiertämässä päädyssä puisin
+kirjaimin "Ker Eugenie", "Ker Gaby" tai "Ker Dick". Mutta huvilalla,
+jota kohti nuori amerikkalainen leski oli johtanut Archie Laverockin
+askeleet, oli varsin tavallinen ranskalainen nimi — "Mon Repos". Se
+olisi ollut varsin väritön, jollei se olisi ollut niin suurenmoisen,
+niin huvittavan sopimaton juuri tälle talolle. Repos — lepo — oli sen
+vähimmän luonteenomainen ominaisuus. Jo sitä lähestyttäessä kuului
+hilpeätä liikettä ja korkean rautaportin lomitse välkkyi huikaiseva
+väriloiste.
+
+Portilta ja aidan köynnöskoristeisesta säleiköstä johtivat taloa kohden
+laakeat kiviportaat; niiden sivut peittyivät kokonaan rehoittavaan
+kasvullisuuteen. Joka neljännelle askelmalle oli sijoitettu suunnaton
+maljakko sinistä fajanssia, josta pursui esiin röykkiöittäin mitä
+erivärisimpiä kukkia. Maljakkojen välissä upeilivat täydessä kukassa
+hortensiapensaat. Niiden vaaleanvihreä ja heikko punerrus, joka vaihtui
+sinipunaiseen, toi väriloistoon himmeämmän soinnun, mutta sitä lämmitti
+Ranskan hilpeä päivänpaiste, joka
+tulvehti tuolle väririkkaalle kudokselle ja sen lomitse maahan.
+Kummallakin puolella levisi loistavanvihreä nurmikko, jota reunustivat
+hilpeänväriset raidalliset puutarhavarjostimet mukavine korituoleineen.
+Niiden takana jälleen seisoi rivi lepattavalehtisiä poppeleita näyttäen
+milloin lehtiensä hopeanharmaita alapuolia, milloin niiden himmeätä
+vihreyttä. Ne reunustivat taloa.
+
+Itse rakennus oli korkea ja valkoinen kuin joku rannikon tornimaisista
+merimerkeistä. Vaaleata julkisivua ja helakanvihreitä akkunaluukkuja
+vastaan kuvastui kepeitä kesäisiä varjoja; avonaisista ikkunoista
+saattoi nähdä viileihin ja puolihämäriin huoneisiin. Keskimmäisestä
+ikkunasta liehui uljaana suuri Ranskan lippu. Toisista ikkunoista
+riippui pienempiä lippuja: Amerikan lippu raitoineen ja tähtineen,
+Tanskan punavalkoiset värit ja Ruotsin sinikeltainen lippu; mikä
+ei ollut lippuja, oli punaisia, mustia ja raidallisia uimapukuja
+(jotka oli pantu kuivamaan kuumille ikkunalaudoille, ja joita pienet
+valkoiset rantakengät pitivät paikoillaan) ja mikä ei ollut uimapukuja,
+oli kiinalaisia lyhtyjä, jotka päivänvalossakin näyttivät hilpeiltä
+heiluessaan helottavassa auringonpaisteessa.
+
+Eikä vain värien, vaan myöskin äänien moninaisuus tulvehti talosta.
+Alakerrasta kuului Rachmaninoffin Preluudin säveleitä, joita joku
+ilmeisesti tottunut soittaja loihti esiin hienosta soittokoneesta;
+siihen sekaantui hyttysmäistä mandoliininsoittoa lähimmästä
+parvekeovesta, gramofoonin jossain muualla laulaessa (prestissimo!)
+uusimman muotitanssin säveleitä, ja koko ajan säesti tätä yhteissoittoa
+äänekäs puheensorina puutarhasta, jossa innokas keskustelu kuului
+olevan käynnissä.
+
+Portilla nuori Laverock ajatteli: "Eipä ihmettä, että hän sanoi heidän
+nimittävän asuntoaan Ker Babeliksi! Laupias taivas, mikä melu!... Mitä
+tämä oikeastaan muistuttaakaan? Minä tiedän. Aivan kuin Joyn perheessä,
+mutta pahempaa..."
+
+Hän pudisti mielestään äkkinäisen muiston Sinisestä Bungalowista, jonka
+kevätkukat olivat olleet
+paljon kalpeampia kuin nämä keskikesän loistavat värit, ja kääntyi
+ystävänsä puoleen vieressään.
+
+"Kokoa ajatuksesi, Stick. Valmistaudu huvittamaan uusia ystäviäsi."
+
+"Huh! Minun ystäviäni?"
+
+"Niin, sinun. Sehän on velvollisuutesi. Ole yhtä säkenöivä kuin
+nuoruudessasi. Muista mitä vaivaa näen ottaessani sinut mukaani — —"
+
+"Eikö sinun pitäisi soittaa kelloa uudelleen?"
+
+"He eivät näy kuulevan; se ei olekaan ihme tuossa hälinässä", sanoi
+Archie. "Mutta mehän voimme käydä sisään — —"
+
+He nousivat riippuvien puutarhojen välisiä portaita. Ylhäältä
+puista putoili tanssien oksia ja lehtiä Archien vastapuhdistetulle
+kesäpuvulle heidän edetessään nurmikkoa kohden. Äkkiä he pysähtyivät
+nähdessään jotain ihmeellistä ruohossa. Siinä istui poppelien alla
+kolme tai neljä pitkäkorvaista jänistä erilaisissa asennoissa. Hiukan
+kauempana seisoi mustan ja valkoisen kirjava terrieri tuijottaen
+jäniksiin. Mutta se ei liikahtanutkaan!
+
+Kesti kenties parisen sekunttia, ennenkuin vieraat huomasivat, että
+kaikki eläimet olivat keinotekoisia; sitten molemmat miehet yhtyivät
+nauruun, joka kuului raidallisen puutarhavarjostimen alta hiukan
+kauempaa.
+
+"Mainiota! Tervetuloa! Te ette ole ainoat, joita eläintarhamme on
+erehdyttänyt!" huusi iloinen ääni, jonka Archie tunsi. "Hyvää päivää,
+mr Laverock!"
+
+Archie oli arvellut olevan vaikeata tuntea ketään noista monivärisiin
+verkkopallopukuihin puetuista tytöistä, jotka hän oli nähnyt vain
+solakkoina, mustavartaloisina vedenneitoina avaroiden kylpyviittojensa
+suojassa; mutta siinähän jo kaunis leski tulikin. Ja nyt Archie
+ajatteli, että hän koska ja missä hyvänsä olisi tuntenut nuo kirkkaat,
+ruskeat silmät ja sievän vartalon, joka nyt oli puettu ihastuttavaan
+orkideanväriseen kesäpukuun ja pitkäkärkisiin amerikkalaisiin kenkiin.
+Ensimmäistä kertaa hän nyt näki hänen tukkansa, jota vedessä uimalakki
+oli peittänyt. Mustan
+tukan — mutta "musta" kuuluu niin elottomalta. Hänen pehmeät,
+lyhyet kiharansa olivat kaikkea muuta kuin elottomat ympäröidessään
+hänen pientä päätään koristeellisena kuin tumma viinirypäleterttu;
+Archie, huomatessaan nämä yksityisseikat tervehtiessään amerikatarta
+hattu kädessään, sanoi itsekseen, että hän oli aina pitänyt
+kiharaisesta tukasta. Samanlainen tukka somisti pientä valkopukuista
+poikaa, joka totisena tepasteli orkideanvärisen puvun vieressä.
+
+"Marcus, anna kättä herralle, joka toi äitisi turvallisesti kotiin
+moottoriveneessään!"
+
+Lapsi kohotti pienet kasvonsa; hänen silmänsä olivat suuret, uneksivat,
+mutta älykkäästi tutkivat. Hymy häilähti, mutta ei viipynyt hänen
+kasvoillaan hänen ojentaessaan pikkuruisen, tummanruskean kätösensä...
+Hänen äitinsä huiskutti seuralaisilleen, ja pettymys kuvastui hänen
+sievissä kasvoissaan.
+
+"Tytöt", huusi hän, "luulen, että teidän on lähdettävä ilman minua.
+Kuka ottaa huolehtiakseen siitä, ettei Marcus syö liiaksi makeisia?
+Minä en voikaan tulla mukaan. Pyysin mr Laverockia käymään täällä nyt
+iltapäivällä," — tässä hän jälleen kääntyi vieraaseensa päin — "ja
+sitten — sitten — voitteko uskoa? — unohdin, että olin kutsunut hänet.
+Unohdin koko jutun."
+
+Tämä oli uusi kokemus Archien elämässä. Unohdettu? Ensimmäistä kertaa
+oli hänelle sattunut tällaista, niin paljon kuin hän olikin ollut
+tekemisissä kauniimman sukupuolen kanssa. Joskus oli sattunut, että
+tyttö, joka oli luvannut tulla häntä kohtaamaan, oli saanut esteen; tai
+oli tyttö syystä tai toisesta pitänyt parempana olla tulematta hänen
+pyytämäänsä kohtaukseen. Mutta ei ainoakaan tyttö ollut vielä unohtanut
+sopimusta. Tosin oli Archie ennenkin kuullut amerikkalaisten naisten
+olevan kovin toisenlaisia kuin eurooppalaiset sekä tunteissaan että
+käyttäytymisessään toista sukupuolta kohtaan.
+
+Mutta täydellisellä kohteliaisuudella Archie nyt nauroi: "Aivan
+luonnollista, että niin kävi. Onhan teillä täällä niin paljon
+tekemistä, eikö totta? Enkä
+minä tietystikään aikonut pidättää teitä hetkeäkään. Tahdoimme vain" —
+hänen katseensa sulki tilanteeseen myöskin kunnon Stickin, joka seisoi
+vieressä kuin kivettyneenä uusissa kengissään — "poiketa kysymään
+kuinka voitte. Hauskaa, että jaksatte hyvin —"
+
+"Mutta! Teidänhän täytyy pitää minua kiittämättömimpänä olentona maan
+päällä! Tämän aamupäivän jälkeen. Unohdin käyntinne kokonaan, koska
+olin luvannut pojalleni" — hän hymyili hellästi kääntyen tähän päin —
+"lähteä hänen kanssaan iltapäivällä St. Maloon."
+
+Laverock keskeytti nopeasti: "Mutta enkö minä — ettekö sallisi meidän
+tulla mukaanne?"
+
+"Tietysti!" sydämellisesti. "Jos se teitä huvittaa! Aioimme juuri
+lähteä. Jos olisitte tulleet viittä minuuttia myöhemmin, niin
+olisimme jo olleet poissa. Tulkaa vain, te ja ystävänne. Tulkaa,
+tytöt! Missä hattuni on?" Hän painoi nopeasti valkoisen panamahatun
+viinirypälemäisille kiharoilleen. "Esittelyn saamme suorittaa matkalla
+laivarantaan — —"
+
+Tässä Stick avasi suunsa ensimmäisen kerran.
+
+"Minulla on moottorivene. Minä voin kuljettaa teidät sinne Dulciellani.
+Se kantaa viisi henkeä."
+
+"Oi, sepä mainiota! Mutta meitä on paljon enemmän kuin viisi.
+Meidän täytynee jakaantua, luulen minä. Lautta ei odota meitä", —
+amerikkalainen sanatulva jatkui vuolaana — "niin että sinä saat juosta
+edellä, Selma!" — tämä sanottuna skandinaavialaiselle jumalattarelle,
+joka nyt esiintyi himmeänsinisessä puvussa ja kullankeltaiset palmikot
+kiedottuina pään ympäri — "ja May ja Eileen ja te kaksi MacDonaldia
+ja Gwen — odottakaahan, mr Laverock! Tahtoisin esitellä teidät talon
+kasvatusäidille — —"
+
+"Minä luulin teitä siksi", huomautti Archie.
+
+"Niin kyllä; mutta toiselle, oikealle Pää-äidille. Hän ei tule mukaan
+huviretkelle. Äiti-i!" huusi hän ikkunoita kohden. "Äiti! Vieraita,
+äiti!"
+
+Ihanan Preluudin soinnut taukosivat äkkiä. Huvilasta astui verkalleen
+olento, joka selvästi oli enemmän kunnioitustaherättävä kuin kukaan
+tämän ruusutarhan
+muista asujaimista. "Äiti" oli kookas viidenkymmenenviiden
+vuoden ikäinen nainen. Hänen päänsä muistutti Beethoven-veistosta.
+Hänen paksusuortuvainen harmaa tukkansa oli lyhyeksi leikattu
+jättäen leveän ja matalan otsan vapaaksi ja kiinnitetty ohimoille
+käsinpakotetusta hopeasta ja hiomattomista turkooseista valmistetuilla
+soljilla. Hänen pukunsa oli paksua valkoista kangasta ja hänellä oli
+sandaalit paljaissa jaloissaan, jotka olivat suurenpuoleiset, mutta
+kaunismuotoiset ja yhtä hyvin hoidetut kuin nuoren amerikattaren.
+
+"Äiti, tässä on englantilainen herrasmies, mr Laverock, josta jo
+olemme teille kertoneet, ja hänen ystävänsä. Tämä on Madame — — —"
+Seurasi muukalaiselta soinnahtava nimi, jota ei kumpikaan nuorista
+englantilaisista ymmärtänyt; ilmeisesti ulkomaalainen; taiteilija,
+erikoinen nainen, päättäen hänen syvistä harmaista silmistään, jotka
+niin avoimesti mittailivat nuoria vieraita hänen kumartaessaan vaieten
+ja juhlallisesti.
+
+Nuori Laverock mietti itsekseen, että tämän kansainvälisen tyttölauman
+vartija ei varmaankaan osannut paljoakaan englanninkieltä. Nuori
+amerikatar näytti tekevän parhaansa puhuakseen hitaasti ja selvästi
+sanoessaan hyvästi vanhemmalle naiselle ja ilmoittaessaan, että he
+kenties myöhästyisivät jonkunverran päivälliseltä. "Äidin" ainoa
+vastaus oli Beethovenpään uusi arvokas nyökkäys.
+
+Sitten tyttömäinen nuori äiti juoksi alas kukkien reunustamia portaita
+näyttäen itse liikkuvalta kukalta kaikkien muiden joukossa; hänen
+poikansa valkoinen mekko liiteli kuin perhonen hänen hameensa rinnalla.
+Molemmat nuoret miehet seurasivat hiukan taaempana.
+
+Mutta portilla pikku Marcus äkkiä käänsi pienet kasvonsa mr Laverockia
+kohti, johon hän jo oli ehtinyt kiintyä lapsen tunteella, joka ei
+ole ostettavissa eikä houkuteltavissa. Luottavasti hän työnsi pienen
+kätensä nuoren miehen pitkien sormien lomaan ja toisen äitinsä käteen
+ja tepasteli siten heidän välissään,
+antaen "toisen herran" (Stickin) yhtyä tyttöihin, jotka
+kiiruhtivat epätasaista katua laiturille.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mon Repos-huvilan hyljätyllä nurmikolla, keinotekoisten jänisten
+keskellä seisoi Pää-äiti hetkisen mietteliäänä katsellen tielle
+hävinneen seurueen jälkeen.
+
+Hän mutisi itsekseen lauseen, joka olisi ollut hiukan katkera Archien
+kuulla, mutta jota tämä onneksi ei olisi ymmärtänyt — koska hän ei
+osannut tanskankieltä. Tällä kielellä hän huomautti nyrpeästi:
+
+"Nuori mies, joka luulee hurmaavansa kenen naisen hyvänsä kolmessa
+minuutissa!"
+
+Sitten noihin syviin silmiin levisi huumorinvälke hänen lisätessään:
+"Huvittavinta on, että siihen hän pystyisikin!"
+
+
+
+
+VIIDESTOISTA LUKU.
+
+Lapsen lumoissa.
+
+
+Koko seurueesta, joka hälisten ja nauraen vaelsi laituria kohden, mistä
+lautta lähti Dinardista St. Haloon, oli Archien suurimman mielenkiinnon
+esineenä — ei kukaan tytöistä, vaan tuo nelivuotias amerikkalainen
+poika.
+
+Sillä maailmassa ei ole toista niin houkuttelevaa, niin imartelevaa
+kohteliaisuutta kuin lapsen osoittama suosio. Sen edessä naisten
+sydämet sulavat. Sen edessä ovat miehetkin aseettomia.
+
+Nuori Laverock katseli pikku poikaa, joka oli tarttunut hänen käteensä.
+Poikanen (jonka kasvoja unelmat varjostivat ja jonka silmissä loisti
+aalloissa kimaltelevan päivän kilo) katseli lauttamiesten liikkeitä.
+Kääntäen pienet kasvonsa Archien puoleen hän kysyi totisena: "Mitä he
+tekevät?".
+
+Muutamat täysikasvuiset valittavat, etteivät he tiedä, miten pikku
+pojille on puhuttava. Tuhlaamatta ajatustakaan tälle huolelle ratkaisi
+Laverock sen aivan
+vaistomaisesti. Hän jätti kokonaan syrjään kaikki teknilliset
+yksityiskohdat ja vastasi niin yksinkertaisesti kuin hän olisi
+vastannut kahdenkymmenenneljänvuotiaalle miehelle:
+
+"He aikovat vetää noilla köysillä lautan lähemmäksi laituria", selitti
+hän, "niin että me pääsemme siihen."
+
+Lumottuna pikku Marcus mutisi: "Niin..." ja jäi katsomaan jatkoa, käsi
+Archien kädessä. Marcukselle oli tänä hetkenä hänen äitinsäkin lakannut
+olemasta olemassa, niinkuin naisten olemassaolo miehelle aina lakkaa
+asioiden vallatessa hänen mielenkiintonsa. Huvitettuna hän juoksi
+laituria myöten pienelle höyrylautalle, jonka perämies seisoi sen
+portaiden yläpäässä, ja lapsen silmät olivat täynnään kysymyksiä hänen
+toistamiseen kääntyessään seurueen toisen miehisen jäsenen puoleen.
+
+"Kuulkaahan! Mikä tuo suuri reikä veneen pohjassa on?"
+
+"Se vie säiliöön."
+
+"Onko siinä vettä?"
+
+"Ei, siellä pidetään moottoreita; koneita, tiedäthän."
+
+"Niin. Ovatko ne tuossa laatikossa?... Avaavatko he sen nyt? Varmasti
+he avaavat sen nyt... katsokaa, katsokaa," ja hehkuen innostuksesta
+lapsi veti Archiea kädestä kurkistaakseen koneihin lauttamiehen
+kohottaessa kantta...
+
+Kummallekaan heistä ei enää merkinnyt mitään, että penkit kannella
+olivat täynnään värikkäitä kesäpukuja ja että lautan täytti rupattelu,
+joka pulppuili yhtä iloisesti kuin vaahto laivan perässä.
+
+"Miksi vesi on vihreätä?" kyseli Marcus edelleen tuijottaen aaltoihin.
+"Sanokaahan, miksi on vesi niin vihreätä ympärillämme ja tuolla kaukana
+se on aivan sinistä? Miksi?"
+
+"Nyt, Marcus Otis Wilmot, saat lopettaa kyselemisesi!" moitti nuori
+äiti. "Luulen mr Laverockin jo katkerasti katuvan, että hän lupasi
+tulla mukaamme huviretkelle!"
+
+Mutta parantumaton Marcus osoitti pikkuruisella etusormellaan
+vastapäistä maisemaa. "Sanokaahan, mr Lav-er-rock, mikä tuo metsäinen
+paikka tuolla on?"
+
+"Tuoko? La Vicomté."
+
+"Ja mikä on tuo toinen paikka lähempänä merta?"
+
+"Se on St. Servan."
+
+"Niin... Oi! Kuulkaahan! Mihin tuo laiva menee, jossa on niin paljon
+ihmisiä?"
+
+"Se on matkalla sinne, mistä me lähdimme, Marcus. Se on Dinardiin päin
+menevä lautta."
+
+"Kun äiti ja minä tulimme New Yorkista, niin tulimme höyrylaivalla.
+Oletteko te koskaan nähnyt höyrylaivaa? Se oli paljon suurempi kuin
+tämä; ainakin neljäkymmentätuhattamiljoonaa kertaa suurempi kuin tämä,
+luulen minä... Ja mihin me nyt menemme, mr Lav-er-rock?"
+
+Archie viittasi veden yli St. Malon pitkulaista saarta kohden, jonka
+kivivallitukset reunustivat toistensa yli nousevien talojen kattoja ja
+korkeimmalla kohdalla kohoavan tuomiokirkon tornia.
+
+"Luoteen aikana voisimme nousta maihin tuolla, juuri siinä kohden,
+johon nyt osoitan sormellani, ja kävellä kalliopolkua myöten rantaan.
+Mutta koska nyt on vuoksi, niin menemme tuonne. Näetkö?" vastasi nuori
+mies, ja se, joka tällä hetkellä olisi tarkoin pitänyt silmällä Archien
+kasvoja, olisi huomannut hänen katseessaan syntyvän uuden ilmeen.
+
+Sillä Archie Laverockin mielessä välähti tänä hetkenä eräs kaipaus,
+jonka oletetaan olevan ominainen vain naisille. Ensimmäistä kertaa
+eläissään mietti tämä nuori mies millaiselta tuntuisi, jos hänelläkin
+olisi oma pikku poika.
+
+Lapset, yhtä kaikki... ei ole mitään heidän kaltaistaan!
+
+Niin ihastuttava lapsi kuin tämä pikku Marcus Wilmot. Kun itse kävisi
+vanhaksi ja jäykäksi ja työkyvyttömäksi, astuisi lapsi elämään.
+
+Miltä tuntuisikaan opettaa häntä pitelemään ensimmäistä pientä
+mailaansa ja heittämään ensimmäistä onkeaan!
+
+Ja kuulla hänen sanovan pienellä kimeällä äänellään: "Minun opettajani
+sanoo — —"
+
+Archie ei enää ihmetellyt, että jotkut hänen rykmenttinsä
+aliupseereista olivat säteilleet hillittyä mielihyvää lausuessaan nuo
+niin tavalliset sanat: "minun nuorin poikani..." Tuntien äkkinäistä
+kipua sydämessään Archie muisti omia tovereitaan, joilla oli jo
+kaksikin pienokaista.
+
+Taivas! Olipa hänkin oikea mies kaipaamaan perheenisän velvollisuuksia!
+Hän, Laverock, joka vasta kahtena viime vuonna oli oppinut huolehtimaan
+omasta toimeentulostaan!
+
+Nämä mietteet keskeytyivät lautan saapuessa rantaan ja innokkaan
+väittelyn syntyessä siitä, kuinka seurueen oli jakauduttava. Muutamat
+halusivat katsella linnoituksia; toiset tahtoivat käydä tuomiokirkossa;
+jotkut taas kävivät kernaimmin ostoksilla puodeissa.
+
+Mutta Archie oli nyt eroittamaton lapsesta, joka tepasteli hänen
+vieressään Porte de Dinanin siimeksessä. Heidän tultuaan jälleen
+auringonpaisteeseen pysähtyi poika äkkiä mäkisen kadun varrella
+sijaitsevan puodin ulkopuolelle; sen ikkunoissa oli näytteillä pieniä
+puusta leikattuja esineitä.
+
+"Kuulkaahan", kuiskasi hän innokkaasti, "näettekö tuota hattupäistä
+ukkoa, joka on aivan kuin Noak, ja hänen vaimoaan hullunkurisessa
+päähineessä; mitä ne ovat, mr Lav-er-rock?"
+
+Archie kääntyi hymyillen nuoren mrs Wilmotin puoleen. "Panisitteko
+pahaksenne, jos ostaisin hänelle tuollaisen pienen puisen leikkikalun?"
+
+Yhdessä Archie ja pikku Marcus astuivat tuohon hämärään, houkuttelevaan
+hökkeliin, jonka ovesta tunkeutuivat koko St. Malon täyttävät tuoksut:
+kalan, vastapaahdetun kahvin, kivihiilen ja meren — ja lisäksi
+vastavuollun puun ja sen tummentamiseksi käytetyn voiteen. Nuori
+puunleikkaaja (mustatukkainen ja sinisilmäinen kelttiläistyyppi)
+levitti Archien eteen hienot tavaransa. Lusikoita, veitsiä ja
+haarukoita, joiden varteen oli leikattu bretagnelaisten
+talonpoikien kuvia. Puodin taustassa aukeni ovi keittiöön, missä talon
+emäntä puuhaili ruudullisessa esiliinassaan.
+
+Pieni amerikkalainen poika palasi puodista puristaen rintaansa vastaan
+puista talonpoikaa, jonka liikkuvien leukojen välissä saattoi särkeä
+pähkinöitä. Archie Laverockilla oli taskussaan kourallinen pähkinöitä,
+ja hänestä tuntui, että hän saattaisi viettää erinomaisen hauskan
+iltapäivän vain pojan seurassa.
+
+Mutta etäämpänä kadulla hän näki vilauksen Stickin leveästä
+selästä ja tyttöjen pukujen monivärisestä heleydestä. Koko kadun
+täyttivät matkailijoilta näyttävät ihmiset, merimiehet, ranskalaiset
+torimyyjättäret ja kaupungin sinipukuiset sotilaat; Archie saattoi
+joukosta tuskin eroittaa Mon Repos-huvilan seurueen.
+
+"Minne äitisi meni, Marcus?"
+
+Jälleen tämä ojensi pienen etusormensa.
+
+"Äiti meni tuohon puotiin, jonka ikkunassa riippuu niin paljon pitsejä.
+Minä näin hänen pukunsa."
+
+Iso ja pikku mies pysähtyivät ikkunan ulkopuolelle, joka oli kokonaan
+koristettu mitä hienoimmilla pitseillä. Niiden lomitse he näkivät
+vilauksen orkideanvärisestä puvusta.
+
+"Tuolla äiti on, mr Lav-er-rock."
+
+He astuivat sisään ja näkivät mrs Wilmotin naisparven keskellä, joka
+kaupitteli hänelle tavaroitaan niin kaunopuheisesti ja imarrellen kuin
+vain ranskattaret osaavat.
+
+"Katsokaahan, mademoiselle, tätä pitsiä!" Sanoja seurasi
+jäljittelemätön ele, kuin olisi kohtalon jumalatar jalomielisesti
+päättänyt vuodattaa siunauksensa maan yli. "Onko koskaan nähty
+ihanampaa kesäpuvun koristetta!"
+
+"Ja tässä morsiusharsoksi sopiva. Valenciennea! Ah!" Ihastuksen ele.
+"Aivan kuin tehty mademoisellea varten, joka voi käyttää niin erikoisia
+valmisteita. Ei kenellekään vanhemmalle naiselle, ei mitenkään! Ei
+karkeammille piirteille, eikä vähemmän täydelliselle vartalolle, ah,
+ei mitenkään!" Kauhistuksen ele. "Mutta morsiushunnuksi mademoisellen
+veroiselle kaunottarelle!" Nöyrän ihailun ele. Ja sitten dramaattisella
+äänenpainolla: "Vain satakuusikymmentaviisi frangia!"
+
+Kaunis nuori leski, selkä oveen päin käännettynä ja katse hienoissa
+pitsikudoksissa, toisti hiukan hämmästyneenä: "Satakuusikymmentäviisi
+frangia tästä palasta?"
+
+"Palasta, mademoiselle?" kuului myyjättären säikähtynyt vastaväite.
+"Sanoitteko palasta? Mutta ei, ei, ei, ei, ei, ei!" yhä nousevalla
+dramaattisuudella. "Satakuusikymmentäviisi frangia metriltä...
+Paljonko?" Kauhistuen. "Liian paljon? Mademoisellelle, joka on
+amerikkalainen ja rikas, rikas, rikas? Ja ottakaa toki huomioon
+edullinen kurssinne. Mutta tämähän on teille suorastaan onnenpotkaus.
+Mademoisellehan saa pitsin miltei ilmaiseksi —"
+
+"Äiti," keskeytti silloin lapsi, ojentaen pähkinäsärkijäukkoaan.
+
+Siekailematta puuttui ranskalainen myyjätär puheeseen.
+
+"Oh! Minä sanon
+koko ajan mademoiselle, vaikka tulisikin sanoa madame! Ja kuinka kaunis
+poika madamella on — ja hänen herra isänsä!" Ele, joka ilmaisi mitä
+ylitsevuotavina tervetuliaistoivotusta, onnittelua, naisellista ihailua
+ja kääntymistä mr Laverockin puoleen. "Monsieur saapuu juuri parahiksi
+ostaakseen tämän ihastuttavan pitsin madamelle."
+
+Tämän yllättävän käänteen aikana (niinkuin se varmaan asianomaisille
+oli) kohtasi Archie Laverockin katse nuoren mrs Wilmotin kirkkaat
+ruskeat silmät, jotka suoraan ja nauraen katsoivat häntä ja jotka
+sanoivat — niin! Siitä ei ollut erehtymistä, tämä katse ilmaisi mitä
+veikeintä ilkamointia.
+
+Keimailua, rehellisesti sanoen.
+
+Samassa hetkessä heräsi Archien mielessä ajatus: "Niin! Te katsotte
+minuun noin, koska tiedätte meidän olevan ranskalaisessa puodissa,
+joukottain ihmisiä ympärillämme ja pikku poikanne hameenliepeissänne.
+Mutta jos istuisimme yhdessä tanssin lomassa kuutamoisella parvekkeella
+soiton kuuluessa etäältä eikä
+ketään olisi läheisyydessä, niin ette uskaltaisi katsoa minuun noin!"
+
+Hän oli sievä. Hitonmoisen sievä. Ja hän tiesi sen. Mutta mitäpä siitä?
+Hän ansaitsi suurimmankin kohteliaisuuden; ja — hän oli saattanut
+maailmaan mitä ihastuttavimman pojan.
+
+Hän näytti aavistavan, mitä nuori mies ajatteli; ilkamoiva hymy syveni
+hänen silmissään hänen sanoessaan nopeasti ranskaksi: "Minä otan kaksi
+metriä sitä," ja avatessaan hopeisen käsilaukkunsa, mistä hän otti
+esiin kukkaronsa.
+
+Archie Laverock ajatteli: "Kirottua! Miksi minä en ole mies, jolla on
+oikeus maksaa nuo koristeet?"
+
+"Madame maksaa?" Ele, joka lisäsi: "Ei siis monsieur?"
+
+"Monsieur" puri huultaan muistaessaan, ettei häneltä puuttunut
+yksinomaan oikeus, vaan myöskin kolmesataakolmekymmentä frangia
+maksaakseen tuon ylellisyystavaran. Mutta hän virkkoi kepeästi: "Hyvä,
+jollen voikaan ostaa sitä, niin saan kai kantaa sen," ja tarttuen
+laakeaan vihreään laatikkoon, johon pitsi oli pantu, seurasi hän
+mrs Wilmotia jälleen auringonpaisteeseen ja kalalta ja kahvilta ja
+kivihiileltä ja mereltä tuoksuvalle kadulle — seurasi samoin kuin hän
+oli seurannut Lucya, Mauvea ja kaikkia muita...
+
+Nyt ei ollut enää ketään Mon Repos'n seurueesta näkyvissä.
+
+"Toiset ovat kadonneet", totesi Archie tyynellä ja hilpeällä
+äänellä. Hänen silmissään välähti veitikkamaisuus, joka vastauksena
+ylittikin amerikattaren katseen äsken puodissa. "Erittäin
+hienotunteisesti ja kauniisti tehty heiltä. Ainakin minun mielestäni."
+
+Olisi turha kieltää, että tällä hetkellä kumpikin oli valmis hakkailuun.
+
+Mutta amerikattarella ei ollut samaa käsitystä hakkailusta kuin
+Archiella. Hänen mieleensä ei ollut juolahtanut, että hän saisi viettää
+lopun iltapäivästä kahden kesken Archien kanssa vain pikku Marcus
+seuralaisenaan.
+
+"Mutta minäpä tiedän, missä toiset ovat", vastasi
+hän nauraen. "Tuolla kahvilassa, missä kävimme viime kerralla täällä
+ollessamme; niin, tuolla —"
+
+Ja aivan oikein, kahvilan ikkunassa näkyi Selman jumalatarmainen
+vartalo kumartuneena valitsemaan leivoksia itselleen ja Stickille.
+
+Huudahduksia: "Tuossa he tulevat! Vihdoinkin! Tänne, Geneviève!" kuului
+yläkerroksen ikkunoista.
+
+Vaaleanpunaisten ja sinisten ja keltaisten pukujen keskelle
+myöhästyneet istuutuivat nauttimaan teestään. Nuori Laverock sanoi
+itsekseen iloitsevansa siitä, että kunnon Stick näytti tulevan hyvin
+toimeen tässä seurassa; juuri sitä hän olikin tarvinnut, hiukan
+naisseuraa, tullakseen iloisemmaksi! Archie mietti, oliko tuo vaalea-
+vai sinipukuinen vai punatukkainen tyttö vallannut kunnon Stickin
+sydämen. Hänen omasta mielestään olivat he kaikki samaa loppumatonta
+äänien sorinaa; ainoa, jonka hän saattoi eroittaa muista, oli
+ruotsalainen tyttö nimeltä Selma, joka erottautui muista pituutensa ja
+suurien sinisien silmiensä kautta, jotka — olisiko Archie saattanut
+kuvitella sitä? — herkeämättä suuntautuivat Archien kasvoihin hänen
+istuessaan pikku Marcuksen vieressä ja aivan lähellä Geneviève Wilmotia.
+
+Hän oli jo kutsunut amerikatarta tällä nimellä; hän oli kovaäänisesti
+kuuluttanut, että hän tällaisella huviretkellä ei saattanut muistaa
+neiti sen-ja-sen sukunimeä; oli niin paljon helpompi sanoa Mabel tai
+Ethel tai Selma — tai Geneviève; se oli nimi, jota ei unohtanut.
+
+"Minun mielestäni tosin on surkeata, että muistatte sellaisen nimen.
+Geneviève", selitti mrs Wilmot, "on ehdottomasti hotellivahtimestarin
+tyttären nimi... Taivas!" huudahti hän äkkiä nauraen, "katsokaahan
+Marcuksen kasvoja!"
+
+Marcuksen ruskeat kupidokasvot olivat hänen muhkean kermaleivoksensa
+vaahdosta kuin parturin saippuoimat. Hänen äitinsä kumartui toiselta
+puolen siistimään häntä pienellä sinipunervalla nenäliinalla; toisella
+puolen yritti Laverock teelusikalla poistaa kermaa
+hänen poskiltaan. Pikku pojan tummakiharaisen pään yli heidän
+katseensa jälleen yhtyivät.
+
+Matkalla rantaan nuori englantilainen nosti pojan olalleen ja antoi
+hänen siten ratsastaa auringonlaskua kohden. Ja vilpittömästi
+ikävissään hän jälleen laski hänet maahan lautan kannelle.
+
+"Hän on tänään valvonut kauemmin kuin tavallista, arvaan minä", sanoi
+Archie Geneviève Wilmoille, joka nyökkäsi vastaukseksi.
+
+"Niin kyllä! Saan varmasti tänään riisua hänen yltään vuoteessa."
+
+Samassa hetkessä nuori Laverock näki mielessään kuvan tästä
+kohtauksesta. Tunteellisuudella, joka hämmästytti häntä itseäänkin, hän
+huomasi miettivänsä milloin ja missä hän näkisi nuoren äidin panevan
+hänen omaa pikku poikaansa vuoteeseen...
+
+Niin vähän todenmukainen on väite, että naimattomien ihmisten joukossa
+ainoastaan naiset uneksivat lapsesta! Niin lähellä oli tämä unelma
+Archie Laverockia tänä päivänä!
+
+Geneviève Wilmoille, joka sormellaan kierteli poikansa kiharoita, oli
+tämä unelma muuttunut todellisuudeksi. Archie huomasi kadehtivansa
+häntä. Marcus, joka oli työntänyt pienen kätensä Archien käteen ja
+solahtanut hänen sydämeensä, oli varsin pian jälleen unohtava hänet.
+Jo ennenkuin hänen puinen lelunsa särkyisi, oli lapsi kenties unohtava
+pitkän englantilaisen, joka oli antanut sen hänelle ja joka oli
+kantanut häntä olallaan halki koko St. Malon. Mutta koko elämänsä ajan
+hän kuuluisi äidilleen. Tämä saisi aina pitää hänet läheisyydessään ja
+nähdä hänen kasvavan nuorukaiseksi ja mieheksi.
+
+Archie ajatteli: "Lapset... niin, naisella pitäisi aina olla lapsia.
+Ilman heitä on hänen elämänsä mennyttä. Jos hänellä on lapsia, on
+se täynnään riemua. Mutta muutamat naiset, joilla on lapsia, eivät
+välitä heistä. He lähettävät heidät kouluun, ja näkevät heitä vain
+loma-aikana. Mutta tämä pikku äiti ei ole sellainen. Hän on todellakin
+aivan hurmautunut poikaansa. Se on hyvin kaunista. Hänen katseensa
+muuttuu kokonaan hänen katsoessaan lapseensa. Kenties hän hiukan
+hemmotteleekin häntä. Mutta niinpä poika palaakin hänen luokseen
+noiden ihailtavien spartalaisäitien poikien kirjoittaessa kotiin, että
+he valitettavasti eivät voi tulla kotiin lomaansa viettämään!"
+
+Koneiden jyskyttäessä, veden loiskuessa lautan laitoihin ja sorinan
+jälleen täyttäessä kannen Archie sanoi hiljaa: "Luulen, että — —"
+
+"Että?"
+
+"En tarkoita ainoastaan teitä", selitti Archie miettiväisesti. "Minä
+tarkoitan naisia yleensä". Ja sitten, hänen miellyttävän äänensä sävyn
+syvetessä: "Teillä pitäisi olla monta lasta!"
+
+Geneviève Wilmot ei vastannut.
+
+Iltavalaistus, joka valoi kultaa smaragdinvihreään veteen, hohti hänen
+kasvoillaan. Se purppuroi hänen hymyileviä poskiaan ja kirkasti hänen
+solakan vartalonsa ääriviivoja, jonka Archie oli ensimmäisen kerran
+nähnyt märkänä pienen moottoriveneen kannella. Pikku poikansa pään yli
+hän katsoi kolmannen kerran Archien silmiin. Hän nauroi, puolittain
+uneksien, puolittain ylimielisesti — ja keimaillen.
+
+Oliko hänen vastauksensa vain Archien kuvittelua? Vai hukkuiko se
+koneen jyskytykseen? Vai sanoiko hän tosiaankin: "Niin minunkin
+mielestäni."
+
+
+
+
+KUUDESTOISTA LUKU.
+
+Rakkauden hermo.
+
+
+Nuori Laverock istui korkealla kalliolla; ja tarkka silmä olisi
+pitkänkin matkan päästä havainnut, että hänen asentonsa jokainen viiva
+todisti odotusta ja kaipausta.
+
+Hänen kasvonsa olivat kääntyneet maallepäin pientä kalliopolkua kohden,
+joka mutkittelee ja polvittelee pensaiden ja mäkien lomitse St.
+Enogatista Le Portiin. Hän nojasi hartioitaan valkoisen merimerkiksi
+rakennetun tornin maanpuoleiseen seinään — saadakseen polttaa
+savukkeensa tuulensuojassa (kuten hän itselleen uskotteli). Mutta
+tuuli, jota hän käytti tekosyynä, oli mitä suloisin väre, joka
+tuskin sai liikkeelle keveät, lumipallomaiset pilvenhattarat hänen
+yläpuolellaan kaartuvassa sinessä ja joka puhalsi vain pienen virin
+merenpintaan.
+
+Archie mietti, miten pikku Dulcie parhaillaan mahtoi halkoa
+vettä. Se ei ollut tällä hetkellä satamassa, vaan matkalla
+pitkin rannikkoa. Stick oli pyytänyt kaksi tytöistä huviretkelle
+Dinardiin: ruskeatukkaisen englantilaisen tytön nimeltä Dorothy ja
+vaaleanpunaiseen pukuun puetun tytönheilakan, joka oli pikemmin lapsi
+kuin tyttö ja jota kutsuttiin Gweniksi.
+
+Molemmat heidät, niin hullunkurista kuin se olikin. Kunnon Stickin
+kaltaista, mietti Archie ojentaessaan säärensä aurinkoiselle
+turvepeitteiselle maalle. Olisi ollut mahdotonta sanoa, kuka noista
+tytöistä, joita hän oli nähnyt lakkaamatta viimeisen kolmen päivän
+aikana, miellytti Stickiä... Stick, joka olisi saattanut vaikka
+huomispäivänä naida kenen hyvänsä heistä, varojensa puolesta nimittäin!
+
+"Ja nykyään onkin kysymys aina ja alituisesti vain varoista," mietti
+Archie harmistunein mielin, mikä nykyään ei hänelle ollut mitään
+harvinaista. "Mitä on mies ilman rahoja? Vaivaisempi kuin jos hän olisi
+menettänyt jonkun jäsenensä sodassa! Siihen aikaan sanottiin: 'Raha on
+sodan hermo'. Totta totisesti, se on ollutta ja mennyttä. Mutta nykyään
+se on 'rakkauden hermo'. Se on —"
+
+Tässä keskeytti hänen mietteensä iloinen lapsen ääni.
+
+"Mr Lav-er-rock! Mr Lav-er-rock!"
+
+Hypähdellen kilpaa maahan kuvastuvan varjonsa kanssa ja heiluttaen
+ilmassa pientä puista lapiota ilmestyi Marcus Wilmotin pieni vartalo
+Archien näkyviin; pieni, valkoinen, mustapäinen perhonen kallioilla.
+Pitempi valkoinen olento, hänelläkin toisessa kädessään puinen lapio,
+toisessa vaaleankeltainen päivänvarjo, seurasi hiukan jälempänä.
+
+Archie riistäytyi irti ajatuksistaan ja hypähti jalkeille.
+
+"Huomenta, Marcus!"
+
+Tarttuen lapsen ojennettuun käteen hän kääntyi valkoista ja
+vaaleankeltaista olentoa kohden.
+
+"Hyvää huomenta, Jennie!"
+
+Tämä oli uusi muunnelma hänen etunimestään.
+
+"Huomenta", vastasi tämä hilpeästi. "Olettepa te aikainen!"
+
+Geneviève Wilmot ei käyttänyt mitään nimeä puhuessaan Archielle.
+Kenties hän tiesi, että "te" saattaa olla yhtä tuttavallinen kuin mikä
+nimi hyvänsä. Kenties hän toisaalta ei sitä tiennyt. Amerikkalaisista
+ei milloinkaan saattanut tietää, mitä he ajattelivat, mietti Archie
+hämmentyneenä. He kävelivät rinnatusten. Lapsi olisi jälleen karannut;
+mutta Archie sai hänet kiinni valkoisen mekon liepeestä.
+
+"Ei, nyt et karkaa mihinkään. Nyt saat kävellä äitisi kanssa, siksi
+kunnes pääsemme hiekalle."
+
+"Minkätähden, mr Lav-er-rock?"
+
+"Koska voisit luiskahtaa ruohossa ja pudota kallioilta", selitti Archie.
+
+Lapsi tarttui Archien käteen otteella, joka nyt oli tuttu heille
+molemmille; ja nuorukainen kääntyi hänen äitinsä puoleen.
+
+"Te ette tänä aamuna ole pelaamassa verkkopalloa?" sanoi hän tyynesti.
+
+"En, olin luvannut pojalleni rakentaa hiekkalinnoja hänen kanssaan.
+Entä te," lisäsi hän yhtä tyynesti, "miten ette te ole pelaamassa
+golfia St. Brianissa?"
+
+Yhtä tyynesti vastasi Archie käyttäen hänen omia sanojaan: "En, olin
+luvannut pojallenne rakentaa hiekkalinnoja hänen kanssaan."
+
+Marcus, pitäen lujasti kiinni Archien kädestä, eteni niin lähelle
+jyrkkää kallionseinämää kuin hän saattoi, ja kurkisti alas veteen,
+joka kohisi kallioiden alla. "Jos minä putoaisin, niin joutuisin
+mereen, eikö niin, mr Lav-er-rock?"
+
+"Tietysti joutuisit."
+
+Lapsi kohtasi miettiväisenä hänen katseensa. "Liukuisinko alas
+reiästä?" kysyi hän, ilmeisesti muistaen kylpyammetta ja siinä
+virtaavaa vettä. "Niin teki kerran tinasotilaani. Minä työnsin sitä
+hiukan."
+
+He saapuivat ylängön reunaan, missä korkea ranskalainen heinälaji
+kasvaa hiekkarajaan saakka. Siinä alkavat hiekkasärkät. Kaikkialla
+kukoistivat villinä kasvavan kiertokasvin punajuovaiset valkeat kukat
+ja sen rönsyt kiertelivät korkeata meriruohoa.
+
+Pikku Marcus kumartui ne pari tuumaa, jotka tarvittiin hänen
+ulottuakseen maahan ja poimi hiekasta punertavan kukan ojentaen sen
+Archielle.
+
+"Kiitos," sanoi tämä ja pani kukkasen purjehdustakkinsa napinreikään.
+
+Archien mielessä, jolla oli (suorastaan naisellinen) tunne eri kasveja
+kohtaan, yhtyivät määrätyt kukat ehdottomasti muistoihin eräistä
+tärkeistä tapahtumista hänen elämässään... Myöhemmin olivat valkoiset
+kiertokukat aina tuova hänen mieleensä tämän aurinkoisen aamun ja
+kukkaniityn Ranskan ihanalla pohjoisrannikolla, jonka yllä pääskyset
+liitelivät ja visertelivät rajattomassa sinessä. Ne toivat hänen
+mieleensä myöskin hiekkalinnat, jotka syntyivät tänä aamuna kahden
+puisen lapion ja laakean liuskakivenpalan käytöstä. Niitä hoitelivat
+nuorukainen, lapsi ja hänen herttainen äitinsä.
+
+Marcus, riemuissaan ja innostuneena työstään, kuulutti: "Minä rakennan
+sitä jollekin. Äiti, arvaahan kenelle minä rakennan sitä? Arvaahan kuka
+siinä saa asua?"
+
+Geneviève Wilmot, joka pienillä käsillään muovaili hiekkaa muurin
+muotoiseksi, arvasi: "Eiköhän äitisi?"
+
+Poika pudisti tummakiharaista päätään. "Ei; se on miestä varten."
+
+"Kas vain!" huudahti Archie Laverock, ryömien maassa linnan
+päätypuolella ja kaivaen parhaillaan liuskakivellään vallihautaa sen
+ympärille. "Kas vain, Jennie, kuinka teidän kävi!" kiusoitteli hän
+nuorta äitiä puoleksi nauraen, puoleksi ilkeästi — mikä määrätyissä
+olosuhteissa kahden ihmisen välillä on paljon
+läheisempää kuin kohteliaisuus. "Olen lyönyt teidät laudalta." Ja
+naisen tarkka korva olisi huomannut, että näiden sanojen takana piili
+toisia, joita Archie Laverock ei rohjennut lausua.
+
+"Se on maailman meno", härnäsi hän hilpeästi. "Kuinka pian poika
+heittääkään äitinsä esiliinannauhan, kun hän saa miehen toverikseen!
+Siis minä saan asua sinun linnassasi, Marcus."
+
+Mutta nuori Laverock ei ollut ottanut lukuun lasten erinomaista kykyä
+tehdä kaikkea muuta paitsi sitä, mitä heiltä odottaisi.
+
+Sillä toistamiseen pikku poika pudisti päätään. "Linna ei ole teitäkään
+varten, mr Lav-er-rock. Kenties rakennan toisen teille. Tämä on minun
+miestäni varten." Näin sanoen hän kourasi pientä taskua hiekkaisessa
+mekossaan ja veti esiin rakkaan lelunsa. "Jonka te annoitte minulle.
+Pähkinämiestäni varten."
+
+"Se on maailman meno", mutisi Geneviève Wilmot vahingoniloisesti
+vilkaisten Archieen hiekkavallin yli. "Se oli oikein hänelle, Marcus."
+
+Mutta lapsi oli jo juossut etäämmälle kokoamaan näkinkenkiä linnansa
+koristeeksi.
+
+Nuori Laverock, vastaamatta seuralaisensa viimeiseen huomautukseen,
+huudahti äkkiä: "Kunpa se olisikin noin yksinkertaista!"
+
+"Yksinkertaista", toisti tämä hämmästyneenä, polvillaan hiekassa, "mikä
+sitten?"
+
+"Asuntokysymys", vastasi Archie Laverock totisesti ja nyökäyttäen
+hiekkalinnaa kohden. "Jospa saattaisi rakentaa linnan hiekasta ja asua
+siinä. Minä ajattelin kaikkea sellaista tänä aamuna juuri ennenkuin te
+tulitte, Jennie."
+
+"Tarkoitatteko hiekkalinnoja?"
+
+"Minä en tarkoita hiekkalinnoja. Te tiedätte varsin hyvin, mitä minä
+tarkoitan."
+
+Amerikatar piirteli hiekkaan sanomatta mitään.
+
+"Älkää piirrelkö hiekkaan tuollaisella hermostuttavalla tavalla, kun
+teiltä kysytään jotain", muistutti nuori mies. "Sanokaa minulle,
+tiedättekö mitä minä tarkoitan?"
+
+Jennien katse antoi selvän vastauksen: "Tarkoitatteko te mitä minä
+tiedän?" Mutta hän vastasi vain: "Kenties vaivautuisitte tekemään sen
+hiukan helpommin käsitettäväksi?"
+
+Archie pudisti päätään tälle teeskentelijättärelle. Sitten hän
+kohottautui istumaan hiekassa, solmi sormensa polviensa ympärille
+ja jäi nojaten leukaansa niihin tuijottamaan lapsen pientä vartaloa
+poukaman toisella puolella. Sitten hän alkoi puhua rauhallisesti ja
+tyynesti, kuin hän olisi oikeudessa esittänyt jotain asiaa.
+
+"Ihmiset puhuvat aina 'nykyisestä sukupolvesta' (tarkoittaen minun
+sukupolveani) ja meidän 'vaatimuksistamme' ja meidän 'ylellisestä
+elintasostamme' ja kuinka me 'yritämme livistää velvollisuuksista,
+jotka isämme kestivät nurisematta'. Meidän isämme! Heidän oli
+suhteellisesti paljon helpompaa mennä kolmensadan kuukausipalkalla
+naimisiin ja kasvattaa kuusi, seitsemän, vaikkapa kymmenenkin pientä
+Marcusta ja Jennyä. Mutta nyt on toista! Silloin sai pojan kengät
+sillä, mitä nyt saa maksaa yksinkertaisimmasta kaulahuivista! Ja
+koulumaksut olivat halvempia siihen aikaan. Sitäpaitsi he silloin
+tiesivät, mitä varten he kasvattivat ja kouluuttivat lapsiaan. He
+tiesivät mitä heidän maansa tarvitsi; mutta kuka meistä nyt tietää,
+mitä Englanti tarvitsee?"
+
+Nuori amerikatar, joka tarkkaavaisesti oli kuunnellut Archiea, katsoi
+nyt häneen mietteliäästi ja arvostelevasti. "Kaikki tuo on niin outoa
+minulle. Minun maassani miehet eivät jää murjottamaan ja suremaan
+sitä, että elinkustannukset ovat nousseet ja niin edespäin. He
+yksinkertaisesti tekevät työtä siksi kunnes he saavat tulonsa nousemaan
+tarvittavaan määrään."
+
+Archie, joka jo oli tuhlannut niin monta katsetta tuolle sievälle
+olennolle, katsoi jälleen häneen; mutta tällä kertaa hän ei nähnyt
+hänen nuoruuttaan ja kauneuttaan, vaan hänen yksinkertaisuudessaankin
+hienon pukunsa kallisarvoisuuden, helminauhan hänen kauniilla
+valkoisella kaulallaan, hänen hiekkaisissa
+sormissaan kimaltelevat jalokivet ja kilpikonnanluisen kahvan
+päivänvarjossa, jonka Jennie huolettomasti oli heittänyt viereensä
+hiekkaan. Ja kaikkien näiden esineiden takana hän saattoi nähdä koko
+Euroopan matkan menot, hänen hotellilaskunsa, hänen laivapilettinsä ja
+juomarahansa.
+
+Hän virkkoi töykeästi: "En luule teidän ymmärtävän minua. Teidän on
+varmaan aina ollut hyvä olla."
+
+"Kyllä", myönsi amerikatar hiukan hämmästyneenä hänen sävystään. "Isäni
+piti meistä tytöistä hyvää huolta. Meillä oli hyvin kaunis koti."
+
+"Ja sitten menitte naimisiin rikkaan miehen kanssa, eikö niin?"
+
+"Otis oli hyvin varakas," myönsi leski yksinkertaisesti. "Hän omisti
+puolet kaikista sisustusarkkitehtitoimistoista valtiossamme meidän
+mennessämme naimisiin, ja kuitenkin hän oli alkanut vain myyjänä toisen
+liikkeessä! Hänellä oli erinomainen liikeäly, Otiksella. Hän osasi
+järjestää asioita."
+
+"Minä ymmärrän," sanoi Archie epävarmasti. (Amerikkalaisten ajatustapa
+oli usein hänelle käsittämätön.) Sitten, nopeasti ja hiljaa hän lisäsi:
+"Kuinka vanha teidän miehenne oli mennessänne naimisiin hänen kanssaan?"
+
+"Oh! Hän oli minua paljon vanhempi. Minä olin silloin
+yhdeksäntoistavuotias; hän oli minua kaksikymmentäseitsemän tai
+-kahdeksan vuotta vanhempi."
+
+"Minä käsitän", sanoi Archie jälleen. "Niin aina käy."
+
+"Niin aina käy? Luuletteko kenties, etten ollut onnellinen?" kysyi
+amerikatar närkästyen. "Otis oli paras mies, mitä kukaan tyttö olisi
+saattanut toivoa. Hän oli oikea mies. Ja jaloin mies mitä koskaan on
+ollut." Hänen ruskeat silmänsä katsoivat moittien Archieen.
+
+"Anteeksi," sanoi tämä nopeasti. "Minä erehdyin. Antakaa minulle
+anteeksi."
+
+"Kyllä!... Ihmiset ovat mielettömiä puhuessaan iästä!" Hän tyyntyi.
+"Eräs tyttötovereistani sanoi minulle, että hänen mielestään oli
+hirveätä, että menin
+naimisiin niin lihavan miehen kanssa. Otis oli lihava, ja se teki hänet
+kenties vanhemman näköiseksi kuin hän muutoin olisi ollut. Mutta en
+käsitä, mitä se vaikuttaisi asiaan."
+
+Archie katsoi hämmästyneenä häneen.
+
+Luonnollisesti hän oli ennenkin kuullut, että amerikkalaiset naiset
+eivät, mikäli on kysymys rakkaudesta, tee mitään eroa miehen ja miehen
+välillä. Mutta saattoiko se pitää paikkansa Jennieenkin nähden?
+
+Tämä lisäsi: "Olihan siinä tietysti muuan seikka..."
+
+"Mikä?" kysyi Archie, yhä katsoen tähän tyttöön. "Lapsi," selitti
+hän, katsahtaen poikaan, joka lähestyi näkinkenkineen. "Myöhemminhän
+olisi saattanut tuntua siltä, kuin hän olisi ollut hiukan liian vanha
+Marcukselle..."
+
+Archie nyökkäsi.
+
+"Mutta toisaalta", jatkoi Jennie, "minulla ei saattanut olla
+ainoatakaan toivomusta, jota hän ei heti olisi kiiruhtanut täyttämään.
+Hän olisi työskennellyt kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa, jos
+minä olisin sitä häneltä pyytänyt; hän tahtoi tehdä elämän minulle
+helpoksi ja onnelliseksi. Sellaisia ovat meidän miehemme."
+
+"Minä käsitän", sanoi Archie nyt jo kolmannen kerran. "Ja nyt minä
+kerron teille jotain." Hän muutti asentoaan hiekassa ja katsoi suoraan
+noihin kirkkaihin ruskeihin silmiin, jotka samalla olivat sekä äidin
+että lapsen; silmiin, joissa hän oli nähnyt äidin hellyyyden ja lapsen
+rajattoman riemun. Hän mietti miltä ne mahtoivat näyttää säteillessään
+rakkautta.
+
+Hän jatkoi: "Muutamat meistäkin työskentelevät kaksikymmentäneljä
+tuntia päivässä pääsemättä sittenkään eteenpäin. Esimerkiksi minä olen
+köyhä. Minulla ei ole penniäkään."
+
+Genevièven silmät kuvastivat hämmästystä. "Köyhä?"
+
+"Hyvin köyhä", sanoi Archie. "Tehän tiedätte missä työssä minä tällä
+hetkellä olen. Toverini veneen lapsenhoitajana. Ja mitä luulette sen
+tuottavan minulle? Ruoan ja asunnon ja kesäloman. Mitä luulette minun
+tekevän, kun tämä homma loppuu viikon tai parin kuluttua?"
+
+"Mutta — ettekö ole jonkun suuren lontoolaisen autoliikkeen
+palveluksessa?"
+
+"Minä olin," vastasi Archie, ja ilme hänen kasvoillaan synkkeni hänen
+muistaessaan, kuinka hänet oli otettu vastaan, kun hän kiireellisen
+sähkösanoman kutsumana oli palannut Walesista Lontooseen. "Sain eroni
+noin kolme viikkoa sitten, Jennie. Minut eroitettiin toimestani."
+
+"Miksi?" kysyi Jennie, ja hänen sävynsä muistutti niin paljon pikku
+Marcuksen kysyvää ääntä, että Archie hymyili.
+
+"Minulle ei lainkaan sanottu syytä, miksi minut eroitettiin," sanoi
+hän. "Mutta minä saatoin arvata sen. Se tapahtui erään tytön tähden — —"
+
+"Tytön," toisti Jennie nopeasti. "Minkävuoksi hänen tähtensä?"
+
+"Liikkeelle ei luonnollisestikaan ollut niin mieluista, että heidän
+myyjänsä hakkaili heidän asiakkaittensa tyttäriä," selitti Archie
+punastuen tummasta ihostaan huolimatta. "Senvuoksi he keksivät tekosyyn
+päästäkseen minusta."
+
+"Te olitte siis hakkaillut häntä?"
+
+"Luultavasti — niin. Olin kyllä," tunnusti Archie synkällä äänellä.
+
+Tässä Jennie teki todellista mielenkiintoa ilmaisevan kysymyksen, jonka
+jokainen naiskuulija tässä kohdassa olisi tehnyt. "Ja tyttö — oliko hän
+sievä?"
+
+Archien mielessä välähti kuva Mauve Rice-Mathewsin alakuloisista
+kasvoista tammenlehvien, märän sammaleen ja pisaroivien sananjalkojen
+taustaa vastaan. "Hän ei ollut oikeastaan sievä," sanoi hän. Mutta
+samassa hänen eteensä kohosi toinen kuva: sama Mauve seisoi siinä
+loistavana ja punastuvana aurinkoisella heinäniityllä, jolle Archie oli
+pysähdyttänyt matkavaununsa... "Kyllä, kyllä hän oli," korjasi hän.
+"Hän oli sievä!"
+
+"Niinkö?"
+
+"Kaikki tytöt ovat sieviä", selitti Archie naurahtaen. "Nimittäin...
+määrätyissä olosuhteissa!"
+
+"Mutta tuo tyttö; aioitteko mennä naimisiin hänen kanssaan?"
+
+Tähän ei Archie vastannut. Siihen kysymykseen oli vaikea vastata. Mutta
+naisten mielestä se on niin yksinkertainen.
+
+Amerikatar huomautti, ikäänkuin hän olisi arvannut enemmän kuin Archie
+oli hänelle kertonut: "Tuolla tytöllä oli siis omaisuutta. Hän olisi
+kai mennyt naimisiin teidän kanssanne?"
+
+"Oh... enpä tiedä... sitä en voi väittää," sanoi Archie hämillään. "Jos —
+hän — se tahtoo sanoa, minä — me —"
+
+Tämän änkytyksen keskeytti Jennien tekemä uusi kysymys:
+
+"Mutta kuinka sai liikkeenne tietää — että mitään hakkailua oli
+ollutkaan?"
+
+"Ei ainakaan häneltä itseltään, sen minä vannon! (Hän oli hieno
+tyttö!) Eikä liioin asiakkaalta, jota opetin ajamaan," lisäsi Archie
+miettivämmin.
+
+Hän oli usein miettinyt tuota viimeisen edellistä iltaa Rhosissa,
+jolloin vanha mr Rice-Mathews oli kysynyt häneltä: "Entäpä jos
+liikkeenne ei enää tarvitsisikaan teitä?"
+
+Hän jatkoi: "Joka tapauksessa oli se jollain tavoin tullut liikkeeni
+tietoon, sillä minulle sähkötettiin, että palaisin viipymättä
+Lontooseen, ja sinne tultuani sain eroni. Johtajamme poika (joka oli
+minun ja Stickin rykmenttitovereita) lähetettiin sanomaan minulle,
+että minun toivottiin jättävän toimeni. Poika-raukka, se ei ollut
+hänelle mieluinen tehtävä! Hän melkein itki. Hän tahtoi lainata
+minulle rahaa. 'Ota edes sen verran, että voit alkaa jotain muuta',
+sanoi hän kyyneleet silmissä, Jennie! Tietystikään en voinut suostua
+siihen. Mutta kun hän ehdotti tätä hommaa Dulciella, otin sen kernaasti
+vastaan. Kenties hän voi keksiä minulle jotain muuta työtä, kun palaan
+Lontooseen. Mutta se ei varmastikaan tuota niin paljoa, että te
+kutsuisitte sitä rahaksi."
+
+Jennie katsahti häneen pahoillaan.
+
+"Ja minunlaisiani miehiä on meidän maassamme tällä hetkellä
+lukemattomia", vakuutti Archie hänelle. "Ajatelkaahan nyt minua.
+Olen kahdenkymmenenkuuden vuoden ikäinen, vanhaa sotilassukua — eipä
+siltä, että sillä nykyään olisi mitään merkitystä — olen saanut hyvän
+kouluutuksen — —"
+
+"Mutta opinnot," keskeytti Jennie kaikella amerikkalaisella
+kunnioituksella tätä tekijää kohtaan, "eivätkö nekään siis merkitse
+mitään?"
+
+Archie kohautti olkapäitään. "Kenties niin paljon että voin niiden
+perusteella ansaita ruokani. Mutta vaatteitani en niillä saa. Mitä
+sanotte sellaisesta tilanteesta?"
+
+"Mielestäni se on kauheata," vastasi amerikatar, mutta hänen äänensä
+ja katseensa paheksuva sävy kohdistui vähemmän Archien vaikeaan
+tilanteeseen kuin hänen asenteeseensa. "Mutta niin ei saa olla. Miehen
+täytyy kyetä löytämään itselleen miehen arvoista työtä ja käymään
+siihen käsiksi. Niin juuri!" vakuutti tämä reippaamman, avaramman,
+nuoremman maanosan lapsi. "Minusta tuntuu, että teiltä puuttuu tarmoa
+tarttua johonkin. Minä uskon, että jos vain kyllin hartaasti haluaa
+jotain, niin tämä halu antaa innostusta ja voimaa, joka vie toivottuun
+päämäärään."
+
+"Niinkö luulette, Jennie?"
+
+"Minä tiedän sen. Ajatelkaa sitä," lopetti tämä ja hypähti kevyesti
+jalkeille pudistaen hiekkaa puvustaan. "Ja kun olette ajatellut —"
+
+Hän pysähtyi. Hänen sydämensä oli raskas, niin kevyesti kuin hän olikin
+puhunut. Hän ei pystynyt hallitsemaan tilannetta, johon hän yhtäkkiä
+huomasi joutuneensa tämän miellyttävän ja Marcuksen ihaileman nuoren
+englantilaisen kanssa. Heidän välilleen kohosi ylitsepääsemätön muuri.
+Jennie ajatteli vain: "Jos hän todellakin tahtoo minut, niin hän tekee
+mitä hyvänsä saadakseen minut." Archie ajatteli: "Eikö hän ymmärrä minua?"
+
+Jennie sanoi: "Kun olette viikon ajatellut asiaa, mr Archie Laverock,
+niin voitte kirjoittaa minulle ja kertoa mihin tulokseen olette tullut."
+
+Archie, joka nyt myöskin oli noussut jalkeille, katsoi rikasta nuorta
+leskeä, jolle raha ei koskaan ollut merkinnyt mahdottomuutta, suoraan
+silmiin.
+
+"Kirjoittaa?" toisti hän. "Miksi kirjoittaisin? Voinhan sanoa sen
+teille. Minä olen silloin vielä täällä."
+
+"Mutta minä en enää ole täällä," sanoi amerikkalainen tyttö.
+
+Tämän ratkaisun oli hän samassa hetkessä keksinyt.
+
+Hämmästyen Archie vastasi: "Ette täällä? Lähdettekö pois? Amerikkaanko?"
+
+"Ei kotiin saakka. Lähdemme vain edemmäksi rannikolle. Kenties
+Concarneauhon, missä saa aina nähdä purjeita ja kalastusta. Tahtoisin
+kernaasti nähdä sen — poikani myöskin —"
+
+"Te aiotte lähteä sinne?" toisti Archie yhä allapäin. "Ensi viikolla?"
+
+"Kenties jo aikaisemminkin. En luule, että Marcuksen on niinkään
+hyvä olla aina noin suuressa tyttöjoukossa. He hemmottelevat hänet
+piloille," selitti nuori äiti vakavasti. "Minä olen jo jonkun aikaa
+ajatellut, että meidän olisi kai parasta muuttaa pois Ker Babelista.
+Ei hyödytä olla koko kesää samassa paikassa, jollei ole mitään mikä
+pidättäisi; ja sitähän ei tässä tapauksessa ole."
+
+"Käsitän," sanoi Archie Laverock katsoen sametinhohtoisiin kasvoihin,
+joiden veitikkamaisen ilmeen takana yhä väikkyi kehoitus.
+
+Jennie tarkoitti: "Jos rakastatte minua, niin seuratkaa minua. Jos
+kysymys on rahasta, niin hankkikaa sitä, niinkuin meidän miehemme
+hankkivat meille kaiken mitä haluamme!"
+
+Mutta silloin heidän kaksinpuhelunsa keskeytti pikku Marcus, joka
+tepasteli takaisin näkinkenkineen,
+pienet kasvot loistaen riemusta ja tyytyväisyydestä.
+
+"Äiti, äiti! Mr Lav-er-rock! Katsokaa mitä minä olen löytänyt!" Hän
+hyppi ja tanssi ojentaen heitä kohti pitkulaista valkeata esinettä.
+"Eikö se ole kaunis?... Minä panen sen hiekkalinnaani... Minä itse löysin
+sen! Eräällä pojalla Hotel de la Merissä on samanlainen. Mutta hänen
+ei ole niin suuri kuin minun! Se on mustekalan kilpi — —"
+
+Hän ei voinut ajatella eikä puhua muusta kuin vastalöytämästään
+aarteesta: "Mr Lav-er-rock, kuinka mustekala on kadottanut kilpensä?
+Mihin se mustekala sitten joutui, jonka kilpi tämä on? Voiko mustekalan
+kilvistä todellakin tehdä hammasjauhetta? Kuinka sitä tehdään? Mutta
+eikö mustekalalla ole muuta kilpeä kuin tämä ainoa?" — ja niin edespäin
+koko matkan St. Enogatiin.
+
+"Pojalle on hänen oma löytämänsä kapine aina monin verroin
+kallisarvoisempi kuin kaikki, mitä voisimme ostaa hänelle." selitti
+Laverock Marcuksen äidille heidän kävellessään tietä eteenpäin.
+
+He kohtasivat tietysti toisia kylpyvieraita, jotka koskettavat
+tätä kertomusta kuten, päivänvalon välkähdykset; englantilaisia
+nuorukaisia golfmailoineen, nuoria ranskattaria leveine hattuineen ja
+ohuine hihattomine pukuineen ja auringonpaahtamina, niinkuin kaikki
+kylpyvieraat tänä kesänä. Sitten, kolmikon lähestyessä kallioportaita,
+jotka vievät rantahietikolle, heidät sivuutti klassillisen kaunis ja
+pitkä tytönvartalo sinisessä puvussa.
+
+Tämä meni heidän ohitseen nopeasti ja katsomatta heihin.
+
+"Selma," huudahti Geneviève Wilmot, "Selma, eikä hän nähnytkään meitä!"
+
+Mutta niinpian kuin he olivat kääntäneet selkänsä ruotsalaiselle
+tytölle, kääntyi tämä katsomaan heidän jälkeensä. Niinkuin
+auringonkukka kääntää kehänsä aurinkoa kohden, niin kääntyi tytön
+kultahiuksinen pää vastustamattomasti kärkkymään viimeistä vilahdusta
+Archie Laverockista.
+
+Archie ei ollut uhrannut hänelle ainoatakaan ajatusta. Hänen
+suurin huolensa tällä hetkellä oli: "Miten paljon maksaisi matka
+Concarneauhon? Kuinka kallista olisi elää siellä? Mistä voisin saada
+tarvittavat rahat?"
+
+
+
+
+SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
+
+Käänne pelissä.
+
+
+Niin voitokkaan pelaajan elämän pelissä kuin Archie Laverockin
+tarvitsee välittää vähän muista sattuman peleistä.
+
+Hän ei ainakaan ollut astunut jalallaan Boulevard President Wilsonin
+kasinoon, joka ulkopuolelta muistuttaa jättiläisen hääkakkua ja
+sisäpuolelta on englantilaisen ja ranskalaisen arkkitehtuurin
+sekasotkua.
+
+Mutta muutamia iltoja tuon hiekkalinnojen luona vietetyn aamun jälkeen
+oli Archie kansainvälisen joukon keskellä, joka surisi kuin hyttyset
+valojen ja vihreiden pöytien ympärillä.
+
+Hän mietti itsekseen: "Minä pelaan kymmenellä frangilla; sitten lähden.
+Jos voitan jotain (mikä ei ole minun tapaistani), niin hyvä on. Ellen,
+samantekevä. Enhän menetä muuta kuin kymmenen frangia."
+
+Hän veti ne lompakostaan. Kymmenen noita rikkinäisiä ja likaisia
+frangin seteleitä. Kun hän heitti ensimmäisen niistä erään
+vihreäpukuisen naisen olan yli pöydälle, hän ajatteli: "Mahdankohan
+päästä tällä Concarneauhon?"
+
+Peli tempasi sen häneltä kuin lehden, jonka tulviva virta vie
+mennessään.
+
+"Kuten tavallisesti," ajatteli hän naurahtaen. "Olenpa oikea aasi."
+
+Hän vetäytyi taaksepäin ja seisoi syrjässä.
+
+Hänen franginsetelinsä oli yhtä heikko pankkia vastaan kuin hän itse —
+Archie Laverock, hänen
+pyrkimyksensä, hänen seikkailunsa, hänen kunnianhimoiset unelmansa,
+hänen rakkautensa, hänen toivonsa — pysähtymättä pyörivää maailmaa
+vastaan... Pyörikö se? Viimeisinä kuutena vuotena se ei ollut tuntunut
+niin paljon pyörivän kuin syöksyvän syvyydestä syvyyteen joltakin
+maailmankaikkeuden jyrkänteeltä.
+
+Hän katsahti kansainvälistä joukkoa kohti; eloisia kasvoja, loistavia
+silmiä, himokkaita suita — mitä ne halusivat? Koko paikka oli
+painostava; tuoksui hajuvesille. Hän kääntyi vaistomaisesti pyrkimään
+raittiiseen ilmaan, kohti suuria lasiovia äänekkään, täyden, tuoksuavan
+salin päässä. Nuo ikkunat avautuivat pengermälle, josta voi nähdä
+lahdelle. Kuin jonkin vetämänä Archie pyrki tungoksen läpi ikkunoita
+kohti; silloin hän huomasi, mikä hänet oli sinne vetänyt.
+
+Se oli silmäpari, joka oli kiintynyt häneen, jonkun silmäpari, joka
+seisoi ulkona pengermällä ja katsoi valaistuun huoneeseen.
+
+Hän astui Archiea kohti. Se oli Selma, ruotsalaistyttö. Pitkin, kevein
+askelin hän astui Archien luo, ennenkuin tämä ehti kynnyksen yli.
+
+"Hyvää iltaa", sanoi Archie hymyillen.
+
+Vakavasti tyttö vastasi hänen tervehdykseensä ranskaksi. Kaikki nuo Ker
+Babelin tytöt puhuivat ranskaa oman kielensä lisäksi, mikä kieli se
+lieneekään ollut. Mutta hän tiesi tuon skandinaavialaisen jumalattaren
+osaavan myöskin englantia. Archie kysyi siis tällä kielellä, pelasiko
+hän.
+
+Tyttö vastasi ranskaksi: "Ei, monsieur; minä join kahvia pengermällä;
+tulin sisään tuodakseni teille viestin."
+
+Selman ranskassa, vaikka se olikin sujuvaa, huomasi oudon
+ääntämistavan. Laverock havaitsi äkkiä panevansa merkille kaikenlaista
+tästä tytöstä, joka kohosi korkealle parrakkaitten ranskalaisten ja
+toisten naisten ravintolahattujen yli.
+
+"Taivas, miten hän näyttää sievältä tänä iltana! Tuo puku kai sen
+aiheuttaa. Valkoinen ja keltainen,
+ja nuo meripihkahelmet — kuinka viisas yhdistelmä! Hän on käsittänyt,
+että juuri vaaleiden tyttöjen pitää tukkansa värin vuoksi käyttää
+kultaa ja keltaista — ei tummaveristen... Mutta hän on liian pitkä...
+luultavasti miltei kuusi jalkaa. Mutta ihana vartalo! Mikä ihastuttava
+morsian hänestä tuleekaan jollekin miehelle..."
+
+Kaikki tämä välähti Archien mielessä hänen vastatessaan ääneen:
+"Viestin?" Hän ajatteli, että viesti varmaankin oli Geneviève
+Wilmotilta.
+
+Mutta Selma ilmoitti: "'Äiti' sanoo, että se säästää häneltä kortin
+kirjoittamisen vaivan, mr Laverock, jos sanotte minulle, tulisitteko
+huomenna lounaalle Mon Reposiin. Tuletteko?"
+
+"Mielelläni."
+
+"Neljännestä yli kaksitoista?"
+
+"Hyvä", sanoi mies. Sitten: "Oletteko yksin?"
+
+"En. Oh, en. Olen 'Äidin' — ja Dorothyn kanssa." Hän käänsi päätään
+hiukan suuriin lasioviin päin. Mutta hän seisoi paikoillaan, kuin
+jokin olisi pidättänyt häntä palaamasta seuransa luo. Archie ei
+liikahtanut. Vielä hetkisen he seisoivat hiljaa, vaieten keskellä tuota
+levotonta joukkoa, tuota ääntensorinaa, jota keskeytti vain croupierin
+koneellinen "faites votre jeu!"
+
+Sitten kuului Selman moitteeton ranskankieli: "Onko teillä ollut onnea,
+mr Laverock?"
+
+"Minullako?" Hän naurahti. "Pelissä? En ole koskaan voittanut
+penniäkään eläissäni."
+
+"Niinkö? Onko teillä niin huono onni?"
+
+"Uskomattoman huono!"
+
+Selma ei katsonut häneen, mutta hänen tummansiniset silmänsä
+laajenivat, ikäänkuin hän olisi juuri ajatellut jotakin erikoista. Hän
+puhui miellyttävällä ja vakavalla äänellä. "Sallitteko minun antavan
+teille onnea?"
+
+"Voitteko sen tehdä? Millä tavoin? Järjestelmällä vaiko maskotilla?"
+
+"Tällä." Hän kohotti kätensä niskaansa. Hän irroitti kaulastaan
+meripihka-helmet.
+
+Nuo hunajanväriset pitkulaiset helmet, jotka olivat vielä lämpimät
+hänen maidonvalkoisen, hienosti muovaillun kaulansa kosketuksesta, hän
+laski Archien käteen.
+
+"Lainatkaa nämä minulta, monsieur", ehdotti hän tyynesti. "Minulta —
+naiselta — joka — no niin, ne tuottavat teille onnea. Pitäkää ne — —"
+
+"Saanko? Saanko todellakin? Hyvä." Archie jatkoi kaksikielistä
+keskustelua. "Hirveän herttaista teiltä. Kiitoksia paljon. Minä koetan
+niitä." Hänen sormensa, jotka pitelivät lämmintä merenpihkaa kuin olisi
+se ollut käsi, jota hän ei vielä halunnut päästää, pujahtivat hänen
+takkinsa taskuun. "Pitelenkö niitä pelatessani?"
+
+"Ei. Minä pelaan teidän puolestanne. Antakaa minulle rahanne."
+
+"Tässä on kaikki, mitä minulla on." Hän veti alakuloisena taskustaan
+pienen ryppyisen setelipinkkansa. "Yhdeksän frangia — ne ovat
+todellakin kauhean likaisia teidän käsienne koskettaviksi. Oletteko
+pahoillanne — —"
+
+Hän kokosi ne yhteen. "Se riittää. Yhdeksän on hyvä luku."
+
+"Onko? Hyvä! Katsokaamme mitä ne minulle tuottavat. Tulkaa."
+
+Hän tarttui tyttöä hiljaa käsivarteen ohjatakseen hänet väentungoksen
+läpi. Ihmiset katsoivat heihin luultavasti otaksuen tätä
+huomiotaherättävää paria veljeksi ja hänen ohjaamakseen sisareksi.
+Archie tunsi olkapäätään vastaan tytön käsivarren lämpimän pehmeyden,
+kun hän laski pöydälle ensimmäisen franginseteleistä. Archie ei
+katsahtanut siihen. Hän katseli tyttöä, joka pelasi hänen puolestaan.
+
+Hän oli kaunis. Hän oli todella hyvin kaunis. Eräällä tavalla niin
+epäenglantilainen, ja toisella tavalla taas miltei englantilainen
+tyypiltään, polveutuva roduista, jotka painoivat merkkinsä Englannin
+saariin vuosisatoja sitten.
+
+Tyttö keräsi kokoon joitakin rahoja. Hän ei katsonut Archieen. Hän pani
+toisen setelin pöydälle.
+Archie, joka kymmenen minuuttia sitten oli kaivannut takaisin Dulcieen
+ja ajatellut vain Geneviève Wilmotia, huomasi nyt haluavansa jäädä
+vielä hetkiseksi Genevièven ystävättären luo.
+
+Sekainen maailma, missä luultiin, että yhden naisen kaihoaminen esti
+toista tuottamasta minkäänlaista mielenliikutusta. Niin ei ollut,
+huomasi Laverock. Toinen tyttö näytti kuin johtavan toisen luo. Oliko
+se vastakohtaisuusvaikutusta?
+
+Archie ajatteli: "Missä olen kuullut, että skandinaavialaiset naiset
+ovat kuin tulivuori jään alla?"
+
+"Faites votre jeu!" kehoitti croupier.
+
+Selma keräsi taas rahoja. Voittiko hän? Todellakin?
+
+Archie ajatteli: "Mikä ajanhukka, etten voi suudella häntä!"
+
+Sitten hän ajatteli: "Mutta samantekevä! Kun ottaa lukuun, että tahdon
+rahaa vain voidakseni lähteä toisen naisen jäljessä Basse Bretagneen,
+niin mitä ihmettä tämä on?"
+
+Siihen ei löydy mitään vastausta meidän aikamme sivistyksessä.
+
+Vihdoin tyttö vetäytyi taapäin ja kääntyi jälleen Archien puoleen
+sanoen:
+
+"Se riittää. Nyt lopetamme. Yhdeksän on hyvä numero. Olette voittanut
+yhdeksäntuhatta frangia, monsieur Laverock."
+
+Archie Laverock hätkähti. Sodan jälkeen hän ei ollut nähnyt yhtaikaa
+niin paljon rahaa kuin hän nyt näki ojennettavan itseään kohti — häntä
+itseään! Hän näki ryppyisen setelitukun tuon tytön kädessä, joka tuotti
+hänelle onnea.
+
+"Yhdeksän — tuhatta — frangia!" toisti hän, "satakahdeksankymmentä
+puntaa?"
+
+"Niin. Ja oletteko nyt hyvä ja annatte minulle kaulakoristeeni takaisin,
+sillä minun täytyy palata toisten luo."
+
+Archie otti rahat häneltä ja palautti helmet. Hän näki tytön
+kiinnittävän ne kaulaansa ja näki hänen hymyilevän vastaukseksi hänen
+kiitoksilleen.
+
+"Älkää tulko pengermälle kanssani," sanoi hän ja Archie käsitti, että
+hän todella tarkoitti sitä. "Hyvää yötä."
+
+"Huomiseen," sai hän sanotuksi, juuri tytön poistuessa nopeasti kasinon
+lasiovesta.
+
+No niin, hän tapaisi hänet huomenna. Hänhän menisi lounaalle
+Mon Reposiin. Hän tapaisi myös Jennien. Hän voisi sanoa hänelle
+(Jennielle), että he tapaisivat toisensa pian Concarneaussa. Hänen
+matkakassansa oli nyt kunnossa. Yhdeksäntuhatta frangia! Ajatellapa
+sitä! Miltei kaksisataa puntaa vain tuhlattavaksi, ajatteli Archie
+innostuksissaan. Hei!
+
+Tuo ihastuttava, kultainen tyttö... jolla oli niin tyyni ääni, mutta
+joka ei sittenkään näyttänyt aina olevan niin järkähtämättömän tyyni.
+Hän ei tainnut tietää, minkä onnen hän oli tuottanut Archielle.
+
+Sininen Concarneau, Jennien ja pikku pojan kanssa...
+
+Miten hän odottikaan huomista, kello kahtatoista...
+
+Niin, mutta miksi? Vain tuon tummakiharaisen amerikattaren vuoksiko?
+Eikö hän halunnut nähdä tuota kultatukkaista pohjolan tytärtä? Kumman,
+kumman kanssa hän kernaammin halusi lounastaa?
+
+
+
+
+KAHDEKSASTOISTA LUKU.
+
+Valinta.
+
+
+Yllätykset odottivat nuorta Laverockia, kun hän lounaan aikaan
+seuraavana päivänä saapui kukkien peittämään huvilaan.
+
+Kerran vuoksi ei parvekkeilta eikä kentältä kaikunut ääntensorinaa. Ei
+missään näkynyt ainoankaan verkkopallopuvun kirkasta väriä. Kentältä,
+minne keinotekoinen foxterrieri oli asetettu suloiseen sopuun jänisten
+kanssa, ilmestyivät näkyviin "Äidin" harmaatukkainen Beethoven-pää ja
+juhlalliset laskokset.
+
+Hän ojensi kätensä leveästä enkelinhihastaan. "Hyvää päivää, mr
+Laverock", tervehti hän nuorukaista virheettömällä englanninkielellä.
+"Olen iloinen nähdessäni teidät; on hyvin ystävällistä teiltä tulla
+ilostuttamaan yksinäisyyttäni. Tiedättehän, että koko nuori väkeni oli
+järjestänyt huviretken; minä saan siis pitää teidät kokonaan itseäni
+varten."
+
+"Sepä ihastuttavaa," mutisi Archie Laverock kohteliaasti, vaikka
+hölmistyneenä.
+
+Jennie ei siis tulisikaan? Eikä Selma? Ei kukaan heistä, ei kukaan
+tytöistä? Lounas kahdenkesken "Äidin" kanssa? "Äidin", joka oli
+vaiennut kuin muuri aina ensi kerrasta asti, jolloin hän ja Stick
+olivat käyneet huvilassa! Archie oli ollut vakuutettu siitä, että hän
+puhui tuskin sanaakaan muuta kieltä kuin omaa tanskaansa — mutta...
+
+Tuossa hän nyt joka tapauksessa oli ja puhui englantia, ei vain yhtä
+hyvin kuin Archie itse, vaan vieläpä paljon sujuvammin kuin mihin tämä
+hämmästyksissään kykeni.
+
+"Tahdotteko tulla sisään? Olen asettanut lounaspöydän niin lähelle
+ikkunaa, että olemme aivan kuin ulkona puiden alla," sanoi hän.
+Hän meni edeltä siistiin, monipöytäiseen ruokasaliin, joka oli nyt
+niin omituisen tyhjä, jossa kaikuivat vain pienen ranskalaisen
+tarjoilijattaren askeleet — ja joka odotti ihmeellisintä kaikista
+niistä lounaista, jotka Archie Laverock oli syönyt naisen seurassa.
+
+Se tarjoiltiin hyvin ja oli erinomaisesti valmistettu: salaatteja ja
+munaruokia ja harvinaisia kalaruokia, jotka nuorukainen hyväksyi. Mutta
+äkkiä hän tuli vakuutetuksi jostain: "Hän on pyytänyt minut tänne
+puhuakseen minulle kahdenkesken jostakin; mutta mitä se on?"
+
+Hän alkoi samalla tavalla kuin kaikki naiset alkavat keskustelun miehen
+kanssa. "Kertokaa minulle jotain itsestänne, mr Laverock." Hän jatkoi
+nopein, älykkäin kysymyksin siitä, mihin hän oli ollut komennettu
+sodassa, ja missä hänen kotinsa oli. Eikö hänellä ollut oikeaa "kotia"?
+No, sitä ei kai nykyään
+enää pidetty niin suurena tragediana kuin ennen?...
+
+Archie arveli ihanan kala-annoksensa lomassa, että mies kaipasi
+jonkinlaista pohjaa, joskus. Nykyäänkin.
+
+"Teillä ei siis ole äitiä", sanoi tanskalainen nainen myötätuntoisesti.
+"Entä sisaria?"
+
+Hän pudisti päätään. Ei, hän huokasi (koska hän alkoi tuntea olonsa
+helpommaksi.) Sisaria! Hän oli aina arvellut, että se olisi ollut
+ihanaa toveruutta. Oikeastaan ainoa tapa, jolla mies voi saada
+käsityksen ystävyydestä toista sukupuolta kohtaan, ilman — ilman mitään
+sekaannusta ja häiritseviä olosuhteita!
+
+"Mahtaisittekohan te suuria välittää siitä ystävyydestä, herraseni,"
+huomautti "Äiti" hiukan kuivasti — ja siirtyi heti keskustelemaan
+kansallisuuksista; hän alkoi puhua tyypeistä kysymättä Archielta hänen
+mielipidettään.
+
+"Olen täysihoitolassani aina voinut tutkia kaikkien kansojen lapsia",
+selitti hän. "Ranskalainen tyttö — viisain eräällä tavalla. Mutta —
+hän näkee vain tosiasiat. Hän luulee ulkonaisten tosiasioiden olevan
+kaiken. Mutta sitä ne eivät ole, kuten tiedätte. Vähän lisää juotavaa
+monsieurille, Simone."
+
+Archie kuunteli sangen huvitettuna, mutta oliko tämä emäntä, joka puhui
+kuin kirjasta ja joka oli kuin Rodinin Balzac-patsas, kutsunut hänet
+tänne vain puhumaan tällaisista ylimalkaisista asioista?
+
+Tanskatar jatkoi: "Amerikkalaiset naiset — —"
+
+Archie kohotti katseensa.
+
+"Kun puhuu amerikkalaisesta, niin täytyy ensin ajatella: onko hän
+latinalais-amerikkalainen, vai germaanilais-amerikkalainen, vai
+etelä-amerikkalainen vai englantilais-amerikkalainen? Se on ensimmäinen
+kysymys, jonka eurooppalainen tekee kohdatessaan heitä."
+
+"Hm — monet amerikattaret", sanoi nuorukainen mielessään vain yksi,
+"monet amerikattaret, joita tapaa, voisivat olla erikoisen onnistuneita
+englannittaria."
+
+"Mutta siinä on ero", keskeytti "Äiti". "Englannitar parhaimmillaan
+on ihastuttava. Hän osaa olla iloinen, kun sitä eniten tarvitaan
+ja kun siihen on vähiten syytä. Ja mitä työhön tulee — minä tunnen
+englantilaiset sotahoitajattaret. Vain yhdessä suhteessa englannitar ei
+loista."
+
+Archie (joka yhä ajatteli: "Mistä tämä henkilö oikeastaan tahtoo puhua
+kanssani?") kysyi: "Missä suhteessa?"
+
+"Se nainen, joka odottaa saavansa englannittaresta todellisen
+ystävättären, on narri", vastasi tanskatar. "Poikkeuksia on. Mutta
+tavallisesti ei englannittarella ole käsitystä oman sukupuolensa
+arvosta. Hän halventaa pitkäaikaista ystävätärtään miehen silmissä,
+jonka juuri on tavannut."
+
+"Mutta hyvänen aika. Madame!"
+
+"Amerikkalainen nainen ei ole sellainen. Mahdollisesti se johtuu
+siitä, että hän ei rakasta miehiä kylliksi. Kahvia, Simone, ja
+tuo myöskin vihreäjalkaiset liköörilasit ja savukkeita", jatkoi
+tanskatar palvelijattarelle yhtä hyvällä ranskankielellä kuin hänen
+englanninkielensä oli. "Sitten saat olla vapaana, kunnes on aika
+auttaa illallisen tarjoilussa. Miten haluatte kahvinne, mr. Laverock,
+mustanako?"
+
+Ja sitten, kun palvelijatar oli poistunut, oli sen aika. Asian, johon
+lounas ja nuo yleisarvelut naisista olivat olleet johdantona.
+
+Archien emäntä sanoi ojentaen hänelle kupillisen mainiota kahvia:
+"Pyysin teitä luokseni tänään, koska tahdon pyytää teiltä palvelusta."
+
+"Niinkö? Mitä vain voin tehdä", alkoi mies, "tietysti — —"
+
+Graniitinharmaat silmät kääntyivät häntä kohti sangen ystävällisinä.
+Tanskatar puhui hiljaa.
+
+"Tahdon teidän heti lähtevän pois."
+
+"Pois — —? Heti pois — —?"
+
+Mutta kun hämmästynyt Archie nousi tuoliltaan, niin nainen hymyili ja
+teki pienen kädenliikkeen. "Oh, istuutukaa vain. En tarkoita, että
+lähtisitte tässä silmänräpäyksessä, mr. Laverock. Ei ennen kuin olette
+maistanut kahviani. Olkaa hyvä! Te jäätte ainakin siksi, kunnes
+olette kuullut, miksi" — hän vaikeni ja hymyili jälleen — "miksi ikävä
+vanha nainen tahtoo karkoittaa teidät Mon Reposista."
+
+Archie ajatteli hämmästyneenä: "Hyvä Jumala! Mitä hän kuvittelee?"
+
+Kiireesti, epäilevästi hän tokaisi väliin: "Tarkoitatteko, että ette
+halua minun tulevan takaisin?"
+
+"Tarkoitan, mr. Laverock."
+
+"Oh!" huudahti nuorukainen yhä hämillään. "Minä — hm — —"
+
+Hänen ajatuksensa kiitivät eteenpäin. Hän oli tehnyt jotain hullua.
+Mutta mitä? Joka tapauksessa vain erehdyksessä. Mitä se saattoi
+olla?... Tämä oli tosiaankin odottamatonta — hiukan naurettavaa...
+Häntä, Laverockia, kiellettiin enää tulemasta taloon!
+
+Hän jäykistyi. "Tietenkään", sanoi hän, "en uneksikaan palaamisesta.
+mutta saanko kysyä. Miten olen ollut kyllin onneton loukatakseni
+teitä?".
+
+Tanskatar hymyili leppoisasti. Tämä harmitti nuorukaista. Hän jäykistyi
+yhä enemmän.
+
+"Mitä lienenkään tehnyt, on se tapahtunut tahtomattani, sen minä
+vakuutan."
+
+"Sen uskon", myönsi nainen. "Mutta niin on kuitenkin."
+
+"Mikä on?"
+
+"Tosiasia."
+
+"Mikä tosiasia?"
+
+"Se, että te, mr. Laverock, olette liian vaarallinen tälle talolle,
+joka on täynnään tyttöjä."
+
+Hän lisäsi: "Lyhyesti, kaikki tyttöni ovat aivan onnettomia. Teidän
+tähtenne."
+
+"Minun tähteni?" huudahti nuori Laverock teeskentelemättömästi
+suutuksissaan. "Vakuutan, että olette aivan, aivan, aivan väärässä!"
+
+"Minä en erehdy."
+
+"Sallikaa minun sanoa, että nyt olette erehtynyt. Vakuutan teille, että
+olette — ehdottomasti väärässä."
+
+"Oman ikäni vakaumus ja kokemus painaa enemmän", sanoi "Äiti" nopeasti.
+"Minä olen oikeassa."
+
+He katsoivat toisiinsa pöydän yli; nuorukainen suuttumuksen puna
+poskiensa ruskean ihon alla, valppaana, vihastuksen kuvastuessa koko
+hänen olemuksestaan — vanha nainen tarkkana ja hillittynä.
+
+Nainen keskeytti hetkisen kestäneen hiljaisuuden.
+
+"Se ei ole mitään korjaamatonta, tiedättehän sen! Ei mitään
+murhenäytelmää ole vielä tapahtunut. Mutta — hyvin pian olisi mieluisa
+kesäloma, jota teidän tuttavuutenne on niin hauskuuttanut, kerrassaan
+pilalla. Teidän takianne! Nyt jo — —"
+
+Hän kohtasi miehen vihaisen katseen.
+
+"Pitääkö teidän saada kuulla siitä? Nyt jo eräs tytöistä on lakannut
+vastaamasta sulhasensa jokapäiväisiin kirjeihin. Toiset eivät enää
+suunnittele mitään ohjelmaa päivän varalle ennenkuin ovat tavanneet
+teidät. Nyt he jo vaihtavat uintivuorojaan. Ei vuoroveden tähden. Kaksi
+heistä, jotka ennen olivat ystäviä, ovat jo riitaantuneet. Nyt jo, mr.
+Laverock."
+
+Tässä viisaat kasvot synkkenivät hiukan: "Eräs heistä, lapsiraukka, on
+niin onneton — —"
+
+"Ei, ei!" huudahti Archie ja laski kupin kädestään. Hänestä tuntui kuin
+olisi hän koskettanut kädellään merenpihkahelmiä, sileitä ja lämpimiä.
+"Niin ei ole, uskokaa minua!"
+
+"— — niin rakastunut, että hän pian voi koota kaiken rohkeutensa ja
+kosia teitä."
+
+Madame maisteli kahviaan ja täytti Archien vihreäjalkaisen
+liköörilasin. Sitten hän sanoi: "Minä en pidä tällaisista tapahtumista
+täällä. En tahdo teille mitään pahaa, mutta sanon teille totuuden
+kaikella myötätunnolla ja ystävyydellä. Tiedän, että ette tarkoita
+mitään pahaa. Te paistatatte päivää kirkkaissa silmissä. Yhtä te
+ihailette hänen kasvojensa vuoksi. Toista hänen vartalonsa vuoksi.
+Kolmatta hänen sievän äänensä vuoksi. Ja neljäs huvittaa teitä. Teillä
+ei ole ketään erikoista tähteä! En luule teidän erikoisesti välittävän
+kenestäkään täällä. Mutta he —! Teidän täytyy poistua. Poistukaa
+niinkauan kuin vielä olette unelma, esimaku siitä, miten he haluaisivat
+olla onnellisia. Olisitte ystävällinen, jos lähtisitte Dinardista."
+
+Archie oli katsahtanut nopeasti tanskattareen hänen sanoessaan "ei
+erikoisesti kenestäkään". Miksi hän luuli hänestä sellaista. Olihan
+hänellä joku erikoinen. Sama tunnelma, joka oli vallannut hänen
+mielensä tuona aamuna hiekkalinnojen luona Jennien ja hänen pikku
+poikansa seurassa, valtasi hänet jälleen. Tietysti Jennie oli tuo
+erikoinen.
+
+Hän karisti kurkkuaan, kohtasi suoraan tanskattaren katseen ja sanoi:
+"Tietysti lähden heti Dinardista, jos sanotte sitä haluavanne. Ystäväni
+omaiset tulevat tänne ensi viikolla. Mutta minä lähden huomenna,
+madame. Aioinkin oikeastaan lähteä — aioin matkustaa etelämmäksi — —"
+
+Vanha nainen kysyi nopeasti: "Aiotteko matkustaa lähelle Concarneauta?"
+
+Archie oli hiukan hämmästynyt: "Ehkä — ei! Mutta miksi sanoa ei — —
+onhan mahdollista, että lähden Concarneauhon."
+
+Hän ajatteli jälleen noita yhdeksäätuhatta frangia, jotka hän oli
+voittanut viime yönä.
+
+Hänen emäntänsä sanoi kuivasti: "Vai niin. Sitten olisin voinut säästää
+teidät sanoiltani. Luulin teidän tulevan tänne katsomaan ympärillenne,
+tekemään itsenne ihailluksi eikä ottamaan mitään kovin vakavalta
+kannalta."
+
+"Te ette pidä luonnettani erikoisen miellyttävänä", huomautti Archie
+hiukan katkerasti.
+
+Hänen emäntänsä lopetti kahvinjuonnin ennenkuin hän katsoi jälleen
+vieraaseensa. Sitten hän sanoi: "Suokaa anteeksi." Ja hän jatkoi
+yksinkertaisesti ja miellyttävästi: "Minä olen liian vanha loukatakseni
+kenenkään nuorukaisen tunteita."
+
+Archie katsoi jälleen noihin harmaihin silmiin lumivalkoisen tukan
+alla. Hänen päähänsä pälkähti äkkiä, että oli kovaa, että kenenkään
+naisen piti tulla vanhaksi ja harmaaksi. Hänen oma äitinsä oli kuollut
+kahdenkymmenenkahdeksan vuotiaana. Hän nousi ja puhui toisenlaisella
+äänellä.
+
+"Hyvä Luoja! Ettehän te loukannut minua. Mutta minä loukkaannun,
+ellette tunne, että — että jätätte hyvästi minulle ystävänä?"
+
+Tanskatar tarttui hänen ojennettuun käteensä sydämellisen asiallisella
+puristuksella. Hän vastasi hiukan veitikkamaisesti: "Koska olosuhteet
+ovat muuttuneet, niin miksi jättäisimme nyt jo hyvästi toisillemme?
+Miksi ette palaisi tänne, mr. Laverock, syömään päivällistä toisten
+kanssa?"
+
+"Saanko sen tehdä?" innokkaasti. "Te ette olisi siitä pahoillanne?"
+
+Tanskatar päästi hänen kätensä, keräsi hameenlaskoksensa ja teki
+liikkeen, joka näytti työntävän syrjään kaiken kunnianarvoisuuden.
+
+"Tulkaa takaisin", sanoi hän, "ja viettäkää tämä ilta tuon erikoisen
+kanssa, jos tahdotte."
+
+"On jotakin, josta pitäisin enemmän."
+
+"Mitä se on, mr. Laverock?"
+
+"Antakaa minun olla luonanne, kunnes toiset palaavat", pyysi hän.
+"Soittakaa hiukan ihanaa musiikkianne, vain minulle. Soittakaa minulle.
+Lupaatteko? Olkaa niin kiltti!"
+
+"Ah", huudahti vanha nainen katsoen häneen. "Tyttö parat! Tyttö parat!
+Nyt minä käsitän! Hyvä on, minä soitan teille."
+
+Hän meni Archien edellä kääntöovien läpi hämärään, hienoon salonkiin.
+Hän osoitti nojatuolia, istuutui itse suuren pianon ääreen, johon
+norsunluukoskettimet ja tanskattaren erikoinen, jalo pää kuvastuivat
+kuin vedenkalvoon.
+
+"Mistä te pidätte? Haluatteko klassillista musiikkia? Niinkö?
+Beethovenia?"
+
+"Ei, ei Beethovenia, ellette pahastu", sanoi Archie muistaen nopeasti
+Kuutamosonaatin — ja Mauven. "Mitä muuta tahansa."
+
+Ja tanskatar soitti hänelle jotakin muuta, mikä johtui hänen mieleensä.
+Hän soitti hänelle, kunnes toiset palasivat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun toiset palasivat, valtasi nuoren Laverockin mieliala, joka ei ollut
+hänelle tavallinen.
+
+Ehkäpä tanskattaren soitto vielä kuohui ja hehkui hänen veressään.
+Ehkäpä heinäkuunilta puhalsi avoimista ikkunoista sisään jonkin
+pakanallisen taian. Heti nähdessään Genevièven erikoiset kasvot ovessa
+Archie sanoi itsekseen (päättävästi): "Niin, tuo on minun tyttöni.
+Tämän jälkeen en enää hapuile. Tämän illan jälkeen en ajattele ketään
+muuta tyttöä."
+
+Pöydässä — pisimmässä pöydässä, jolla loistivat ranskalainen
+pöytäliina ja englantilainen porsliini ja ruusut ja käsinmaalatut
+kynttilänvarjostimet, joissa oli purppuranpunaisia hedelmiä keltaisen
+hehkuvalla pohjalla — Archie istui Geneviève Wilmotin ja koulutyttö
+Gwenin välissä, vastapäätä Selmaa, joka oli komea kuin puutarhalilja
+kultaisessa ja valkoisessa puvussaan. Jokaiseen näistä kolmesta Archie
+teki sen vaikutuksen, että hän ei vilkaissutkaan kehenkään muuhun
+kuin häneen. Ja saman vaikutuksen hän teki toisiinkin. Hän kohotti
+lasinsa, sanoi hiljaa: "Onnellisia päiviä!" ja jokainen tyttö omisti
+sen henkilökohtaisesti itselleen; hän ei voinut sille mitään... Archien
+tyyppiä olevan miehen ei tarvitse liikuttaa kättään eikä jalkaansa;
+ei sanoa ainoatakaan sanaa, joka kirjoitettuna ilmaisisi enemmän kuin
+ystävällistä kohteliaisuutta.
+
+"Miten oikeassa olin, miten oikeassa!" ajatteli "Äiti" pöydän päässä,
+silmäillen ihastuneita tytönkasvoja vieraan ympärillä.
+
+Tähän asti oli aina laskettu nuorukaisen eduksi, että hän miellytti
+tahtomattaan. Hän ei ollut koskaan vaivannut sillä itseään.
+
+Tänä iltana hän teki (sitä ei voi kieltää) tarkoituksella kaiken,
+minkä osasi, miellyttääkseen. Nuo hänen kissansilmänsä — tuo hänen
+liikkeittensä varma nopeus — tuo siro lepoasento — tuo ääni, joka
+sisälsi kaikki mahdolliset vivahdukset — nuo seikat, joita oli jo
+ylistetty sanoilla, jotka hän muisti puheen lomassa tänä hetkenä! Nämä
+ominaisuudet hän otti nyt lopullisesti käsiinsä aseina.
+
+Tanskatar katseli häntä silmin, jotka olivat liian vanhat ollakseen
+rakastuneet, mutta kyllin viisaat nähdäkseen enemmän kuin vain nuoren
+mr. Laverockin.
+
+Hän näki Archien aukaisevan taikaikkunan noiden tyttöjen elämässä.
+He eivät koskaan unohtaisi sitä romantiikkaa, joka oli lähtenyt ja
+jättänyt jälelle arkipäivän.
+
+Kaikkea tätä hän ajatteli ehdottaen lähtemistä puutarhaan antaakseen
+Simonen ja toisen tytön siistiä salia. He näyttivät viipyneen
+tavallista kauemmin päivällisellä, sanoi hän asiallisella äänellä. Tuli
+jo myöhä.
+
+Niin myöhä, että kuu oli jo korkealla taivaalla loihtien tuoksuavan
+puutarhan merkilliseksi kudelmaksi mustasta sametista ja hopeapitsistä
+ja muuttaen pienet viiniköynnösten ympäröimät lehtimajat salaperäisiksi
+luoliksi.
+
+Juuri eräässä tällaisessa lehtimajassa — riippuiko se yksinomaan hänen
+omasta kulustaan vai "Äidin" ohjauksesta — Archie huomasi olevansa
+eristetty tyttöjen pääjoukosta, joiden kiihtynyt puhelu kuului yli
+sirisevien sirkkojen ja kasinon kaukaisen soiton. Hän katsoi Geneviève
+Wilmotin tummiin, salaperäisiin silmiin.
+
+Nyt!
+
+Se hetki oli tullut, jota hän koko päivän oli odottanut.
+
+Omituista, nyt kun se oli tullut, hän tiesi, että hän olisi aivan
+hyvin voinut odottaa kauemmin, jos hänen olisi täytynyt; hän olisi
+voinut kääntyä poispäin ja puhella Selman tai madamen tai kenen tahansa
+kanssa! Hän olisi voinut olla kärsivällinen, kunnes hän olisi tavannut
+Jennien jälleen huomenna hiekkarannalla.
+
+Mutta siitä ei enää tulisi mitään.
+
+_Nyt_ oli hetki tullut.
+
+Hän puhui katkonaisesti.
+
+"Tehän tiedätte, että aion lähteä täältä huomenna?"
+
+"Niinkö?" vastasi Geneviève äänellä, jota Archie ei voinut pitää
+pelkästään kohteliaana, pyytävänä tai hämmästyneenä, mutta jossa kaikui
+hiukan kaikkea tätä. Hän sanoi: "Sehän on äkkinäistä, eikö totta? En
+tiennyt teidän aikovan lähteä niin pian."
+
+"Ettekö?" sanoi Archie.
+
+Hänen ympärillään hiljaisessa yössä täytti ilman Euroopan voimakkain
+kukkaistuoksu; se tuli korkeista tupakantaimista, joiden valkoisia
+tähtikukkia loisti kaikkialla tummassa lehvistössä. Hän hengitti sitä
+ennenkuin hän puhui jälleen.
+
+"Minä lähden ennen teitä. Tuletteko lainkaan kaipaamaan minua?"
+
+"Me tulemme kai kaikki kaipaamaan teitä", yritti Jennie — — yhä tuolla
+samalla epävarmalla äänellä.
+
+Archie kuunteli tarkoin, odottaen kaikkea, jota ei tullut. Sitä ei
+kuulunut, tuota kaikua, joka olisi muuttanut kaiken, mitä hän sanoi,
+musiikiksi. Ei vielä! Mutta... sen täytyi tulla...
+
+"Tarkoitatteko", sanoi nuorukainen hyvin hiljaa, mutta itsepintaisesti,
+"kaikki te? Sitä minä en tarkoittanut."
+
+"Oh." Hän naurahti hiukan tavalla, jossa oli hienoa keimailua. Se antoi
+tuoksun kaikelle, mitä hän sanoi tai teki, aivan niinkuin tupakantaimet
+antoivat tuoksun koko puutarhalle. Keimailu eli hänen kiharaisen päänsä
+jokaisessa piirteessä, hänen silmissään, hänen poskiensa kuopissa,
+siinä liikkeessä, jolla hän heitti kilpikonnanluulla koristetun
+päivänvarjonsa hiekalle.
+
+"No niin?" mutisi Archie hiljaa.
+
+"Niin?... Marcus tulee kai kaipaamaan teitä kovin. Hän — —"
+
+Kirkkaana kaikui kuutamoisessa ja tuoksuavassa ilmassa pehmeä huuto
+yläkerran ikkunasta.
+
+"Äiti! Äiti! Sinä et tullut päivällisen jälkeen sanomaan hyvää yötä."
+
+"Tulen, kultaseni", huusi äiti takaisin. "Tulen heti."
+
+Eikä hänen vastauksensa ollut tarkoitettu ainoastaan hänen pojalleen,
+vaan myös hänen kosijalleen.
+
+Archie huomasi sen äkkiä, tuon sävyn hänen äänessään, jota hän oli
+odottanut; mutta se ei ollut hänelle.
+
+Jennien kasvot olivat olleet kääntyneet hänen pikku poikansa
+makuuhuoneen ikkunaa kohti. Hän käänsi ne jälleen Archieen päin.
+
+Mutta noina sekuntteina, jotka olivat kuluneet, oli jotain — jotain
+omituista — tapahtunut nuorukaiselle. Side oli pudonnut hänen
+silmiltään. Hän näki hänet, itsensä, heidän suhteensa.
+
+Jennie piti hänestä. Ennemmin tai myöhemmin, jos Archie tahtoisi, hän
+suostuisi tulemaan hänen vaimokseen. Häntä miellytti hauskannäköinen
+mies, joka ei ollut paljon vanhempi häntä itseään. Ja hän oli myöskin
+mielissään siitä, että Archie oli pikku Marcuksen leikkitoverina.
+
+"_Hän_ ei välitä muista miehistä kuin siitä, joksi pikku Marcus kerran
+varttuu", sanoi Archie itsekseen. Ja sitten — —
+
+"Hän ei huoli minusta!" ajatteli hän, ja hänen nuori ylpeytensä kohosi
+kiivaaseen vastarintaan. "Hän ei todellakaan välitä minusta."
+
+Kerrankin tämä teki häneen aivan saman vaikutuksen kuin toisen tytön
+ylenmääräinen ihastus — Lucy-raukan.
+
+Hän suoristautui. Vasta silloin hän käsitti, että hänen äskeinen
+asentonsa oli todistanut ihailua ja rakkautta.
+
+Mutta tässä ei ollut mitään rakkautta... ei hänelle. Ei hänelle! Mainio
+äiti, loppunut hakkailu — ei rakkautta.
+
+Äänellä, joka sai Jennien katsahtamaan ylös hämmästyneenä, koska se
+niin suuresti erosi äskeisestä, hän sanoi:
+
+"Tämä siis on jäähyväiset — —"
+
+Jennie pidätti hengitystään. Hän oli pahoillaan; niin, pahoillaan kuin
+tyttölapsi, joka on sanonut "ei kiitos", kun jäätelöä on tarjottu ja
+jäätelö sitten on korjattu pois pöydältä. Oli selvää, ettei hän ollut
+tarkoittanut tätä lopullisiksi jäähyväisiksi. Senkö vuoksi, että Archie
+oli englantilainen, ei hän käsittänyt, että hän sai toivoa? Pitikö
+noiden miesten saada selvä rohkaisu — vai lähtivätkö ne muuten?
+
+Hän sanoi (mutta ilman tuota pehmeää sävyä äänessä, jonka vain lapsi
+voi saada siinä kaikumaan): "No niin! Pitääkö minun sanoa, Archie, että
+minä tulen kaipaamaan teitä?"
+
+"Oh, ei", vastasi Archie naurahtaen. "Sitä teidän ei pidä sanoa. Te
+ette koskaan tule kaipaamaan minua — tarkoitan, että olisi liian paljon
+onnea toivoa sitä. Minä ymmärrän."
+
+Hän tarttui hänen käteensä.
+
+"Hyvää yötä, Jennie. Toivotan teille onnea elämässänne. Sanokaa se
+pojallennekin minun puolestani."
+
+Hämmästyneempänä kuin milloinkaan ennen elämässään Jennie huudahti:
+"Ettekö tule ylös sanomaan hänelle hyvästi?"
+
+"En luule tulevani, kiitos vain. Ei, en luule saavani enää nähdä
+pienokaista. Sanokaa hänelle hyvää yötä minun puolestani. Tällä tavoin
+— —"
+
+Ja kumartuen jälleen alas hän painoi suudelman lyhyille paksuille
+kiharoille hänen korvansa yläpuolella.
+
+Ne olivat silkinhienot ja tuoksuavat ja niiden kosketus sai hänen
+päänsä pyörälle. Hän oli kuullut, että kun hänen äitinsä oli tahtonut
+saada hänet olemaan hiljaa vuoden vanhana lapsena, oli hän heittänyt
+hänelle turkiksensa leikkikaluiksi. Siitä asti oli Archiea miellyttänyt
+kaikki tuoksuava ja pehmeä. Niin, ehkä juuri tuo yksityiskohta, mrs
+Wilmotin tukan pehmeys, toi takaisin sen mielialan, joka hänet oli
+päivällispöydässä vallannut.
+
+Hän astui sykkivin valtimoin ulos kuutamoon, joka valaisi puutarhaa,
+missä tuskin erotti, mikä oli tyttöjä ja mikä kukkia...
+
+"Hyvästi, tytöt!" huusi Archie Laverock hiljaa, mutta äänessään tuo
+kaiku, joka sai jokaisen naisen luulemaan, että hän kutsui erikoisesti
+häntä. "Hyvästi, kaikkityyni. Minä menen. En saa enää nähdä teitä."
+
+"Oh", kuului hiljaa, ja "Oh — — —" ikäänkuin he olisivat hiipineet
+häntä kohti. Hän huomasi äkkiä olevansa keskellä piiriä.
+
+"Sanokaa nyt kiltisti hyvää yötä minulle vain tämän kerran."
+
+Hän tarttui lähimpään tyttöön; se oli Gwen, koulutyttö. Hän suuteli
+hänen pieniä kasvojaan ja jätti ne punastuneiksi ja hurmaantuneiksi.
+Tyttö ei sanonut sanaakaan.
+
+Eikä kukaan muukaan tytöistä sanonut mitään, kun hän vuoron perään
+kääntyi jokaisen puoleen ja suuteli häntä, jokaista kuin olisi hän
+ollut hänen omansa, jokaista niinkuin ei häntä oltu koskaan ennen
+suudeltu ja niinkuin häntä (ellei kohtalo ollut erikoisen suopea) ei
+luultavasti koskaan enää tultaisi suutelemaan.
+
+Niin hän jätti hyvästi koko joukolle — Dorothylle, Eileenille,
+"Macille" ja kaikille muille.
+
+Hän kääntyi "Äidin" puoleen.
+
+"Saanko suudella soittoa?" pyysi hän ja kohotti hänen kätensä
+huulilleen.
+
+Vasta kääntyessään hän muisti, että oli yksi, jolle hän ei vielä ollut
+sanonut hyvästi.
+
+"Selma! Missä Selma on?"
+
+Hän oli kadonnut. Mennyt sisään.
+
+"Hyvästi, Selma!" hän huusi taloa kohti.
+
+Vastausta ei kuulunut. Hän ei nähnyt yläkerran ikkunassa kultaista
+päätä, joka varovasti painui uutimia vastaan nähdäkseen viimeisen
+vilauksen hänestä. Selma katsoi häntä viimeisen kerran. Archie vei
+mennessään surun niinkuin ilonkin mahdollisuudet. Taivas tiesi, mitä
+olisi voinut tapahtua... Ei kukaan kuullut kiihkeää hyvästi-kuiskausta,
+joka seurasi häntä, kun hän astui kukkien reunustamaa tietä pitkin
+portille.
+
+Kadulle päästyään hän katsahti taakseen heiluttaakseen kättään tuolle
+ryhmälle, jonka muodostivat tytöt ja kukat, kukat ja tytöt. Jotkut
+heistä viittoivat vastaukseksi.
+
+"Hyvästi!" hän huusi viimeisen kerran. Ja syvällä hänen mielessään
+voitokas, tyrannimainen, parantumaton valloittaja huudahti sydämensä
+pohjasta:
+
+"Mikä kirottu vahinko, että en voi saada heitä _kaikkia!_"
+
+
+
+
+YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
+
+Hän tapaa tytön.
+
+
+Paluumatkallaan Ranskasta Englantiin Archie Laverock joutui uuteen
+seikkailuun. Mutta se ei tällä kertaa ollut romanttinen seikkailu.
+
+Oltiin Lauran kannella, missä nuorukainen oli päättänyt viettää yönsä
+huopiin käärittynä suuressa nojatuolissa. Oli viileä ilta; St. Malon
+tuomiokirkon huippu kohosi valkoisena harmaita pilviä vastaan; heikko
+tuuli puhalsi.
+
+Tuo tuuli kahisutti erään toisen matkustajan sanomalehteä, matkustajan,
+joka oli ojentautunut huoville Archien taakse. Äkkiä voimakkaampi
+puuska tarttui siihen ja vei sen lukijan kädestä.
+
+Lehti olisi lentänyt mereen, mutta se tarttui Laverockin olkapäähän.
+Archie otti sen. Hän palautti sen omistajalleen.
+
+"Oh, kiitos", sanoi tutunomainen ääni.
+
+Archie huomasi olevansa vastapäätä tuttuja kasvoja; miehekkäitä,
+punervia, nelikulmaisia merimiehen kasvoja, joiden yllä oli verkalakki,
+joka oli hiukan rikki toisen silmän yläpuolelta.
+
+Silmät, jotka olivat merensiniset, tuijottivat häneen hetken ja sitten
+tuo ääni huudahti: "Kautta Luojan! Sehän on nuori Laverock, eikö
+olekin?"
+
+"Kyllä, sir", sanoi Archie hymyillen tuttavallisesti.
+
+Sillä mies oli — niin! Hän huomasi sen nyt. Hänhän oli noiden menneiden
+päivien amiraali, noiden Surreyssa vietettyjen päivien amiraali. Vanha
+amiraali!
+
+"Siinä paha, missä puhutaan! Ajattelin juuri teitä!" sanoi vanhempi
+mies. "Eikö se ollut omituista. Kautta Luojan... Olen ollut toisella
+puolen pelaamassa hiukan golfia... pelaatteko te?" Sitten hän yhtäkkiä
+sanoi: "Oletteko nähnyt tätä?" Hän ojensi Archielle sanomalehden, jonka
+tämä juuri oli pelastanut.
+
+"En ole nähnyt englantilaista lehteä kokonaiseen viikkoon."
+
+"Vai niin. Katsokaa sitten tätä. Tässä on rakas ystävämme."
+
+Archie katsahti paperiin, jota amiraali osoitti sormellaan.
+
+Siinä — — siinä oli suurilla mustilla kirjaimilla seuraava uutinen:
+
+_Filmitähti menee naimisiin Intian armeijan upseerin kanssa._
+
+Sen alla oli kuva morsiusparista, joka seisoi kohotettujen miekkojen
+muodostaman kunniakujan alla. Morsian, valkoisessa harsossaan, hymyili
+säteilevää hymyä — nuo pienet, hienot, pitkulaiset kasvot olivat —
+niin, ne olivat Lucy Joyn.
+
+"Miss Lucy Joy, kauneuskilpailun voittajatar ja filmitähti, lähtee
+kirkosta miehensä, kapteeni H.B. Smithin kanssa — —", luki Archie,
+keskeyttäen sanansa huudahtaakseen: "Vanha Smith?"
+
+"Tunnetteko hänet?" kysyi amiraali.
+
+"Kyllä, hyvin! Hän on ystäväni, sir... Mutta..."
+
+"Te ette tiennyt tästä?"
+
+"En ensinkään. Se on ollut minulle aivan tuntematonta", vastasi
+Laverock tuijottaen yhä tuota käsittämätöntä kohtausta, jonka kolmen
+päivän vanha sanomalehti näytti hänelle.
+
+Smith? Tuo tyyni kerjäläinen? Kuka sitä olisi luullut? Tietysti häntä
+oli pyydetty Siniseen Bungalowiin ja hän oli ottanut banjonsa mukaan ja
+soittanut hänelle. Niinpä niinkin! Hän ei ollut kadottanut paljon aikaa.
+
+Archie — joka oli unohtanut tykkänään nuo ihmiset,
+koska oli tapahtunut niin paljon siitä lähtien — sanoi
+puoliääneen: "Hän ei kirjoittanut siitä sanaakaan minulle. Ei kumpikaan
+heistä."
+
+Amiraali sanoi katsellen nuorukaisen kasvoja puolittain tiukasti,
+puolittain hyvätuulisesti: "Hän siis antoi teille rukkaset, poikaseni,
+vai mitä?"
+
+"Niin, sir", hymyilevä vale luiskahti kevyesti Archien huulilta.
+
+"Tulkaa ottamaan ryyppy", vastasi amiraali. "Olen juuri ajatellut
+jotain."
+
+Pienessä laivabaarissa kapteenin hytin vieressä nuori Laverock sai
+tarjouksen neljänteen toimeensa tänä kesänä. Amiraali selvitti sen
+hänelle muutamalla sanalla.
+
+"Jos tahtoisitte olla muutamia kuukausia jonkinlaisena autonohjaajana
+ja päälakeijana — —
+
+"Sitähän juuri olenkin", mutisi nuori moottorimies alakuloisesti.
+
+"No niin, he ovat sisareni ystäviä ja aikovat lähteä Skotlantiin.
+He lähtevät ylihuomenna. Suuri seurue, kolmessa autossa ja neljäs
+mukana, missä on kaikki matkalla tarvittavat kapineet. He pysähtyvät
+matkalla Yorkiin ja Edinburghiin. Minä lupasin lainata heille oman
+autonkuljettajani, joka on hyvin luotettava. Mutta en olisi oikeastaan
+tahtonut luovuttaa häntä. Jos te tahtoisitte — —"
+
+"On ystävällistä teiltä ehdottaa sitä, sir."
+
+"Teidän pitäisi ajaa neljättä autoa ja pitää huolta toisista, kun
+tulette sinne." Amiraali irvisti jollekin omalle ajatukselleen
+ja lisäsi: "Heillä on rahaa kuin roskaa. Nuorin sisareni meni
+raha-avioliittoon, tiedättehän. (Järkevä tyttö.) He pitäisivät teistä
+kyllä hyvää huolta."
+
+Archie epäröi. Totuus oli, että hän oli kyllästynyt tällaiseen hommaan.
+Puuhata toisten ihmisten autojen ja vaunujen ja tavaroiden kimpussa
+elääkseen. Hän oli oikeastaan tehnyt päätöksensä...
+
+Mutta — —
+
+Vilahdus Skotlannista ja kanervista, kautta Luojan, viimeisen kerran
+ennenkuin hän lähtisi vanhalta
+mantereelta. Sillä sen hän aikoi tehdä. Nuo yhdeksäntuhatta frangia,
+jotka hän oli aikonut tuhlata Concarneaussa — ne Archie nyt aikoi
+käyttää matkarahoiksi — jonnekin. Ehkä brittiläiseen Itä-Afrikkaan. Hän
+ei ollut vielä selvillä yksityiskohdista, mutta yhdestä asiasta hän oli
+varma. Hän aikoi lähteä pois Englannista ja näistä oloista johonkin
+miehenarvoiseen toimeen, niinkuin mrs. Wilmot oli sitä nimittänyt.
+
+Tämä amiraalin ehdottama toimi antaisi hänelle aikaa valmisteluihin ja
+tilanteen selvittämiseen.
+
+Hän otti tarjouksen kiitollisena vastaan.
+
+"Hyvä." Amiraali veti esiin kortteja ja osoitteita. "Tänne teidän pitää
+lähteä. Minä kirjoitan heille kortin heti päästyäni kaupunkiin."
+
+"Monet kiitokset."
+
+"Ja minä luulen kaiken käyvän hyvin." Hän loi nopean katseen
+miellyttävään nuorukaiseen, joka seisoi lasi kädessä hänen vieressään.
+"Ei sitä voi koskaan tietää, Laverock; voisittehan itsekin siellä
+siepata perijättären, poikaseni", sanoi hän myhäillen jälleen
+hyvätuulisesti. "Eikö? Kyllästynyt naisiin? No, no — — No niin, seurue
+lähtee Royal autoklubista noin puoli kymmeneltä maanantai-aamuna.
+Ylihuomenna."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja tässä nuori Laverock siis oli, sanalla sanoen. Pall Mallilla,
+autoklubin ulkopuolella.
+
+Kolme tyhjää autoa... Neljäs täynnä hienoja matkatavaroita...
+
+Archie seisoi vakuutuskuitit taskussaan järjestellen tavaroita,
+pannen jonkun istuimen alle ja korjaten toisen nyöritystä. Hän toimi
+kuin työmies; hänellä oli lippalakki, nahkainen ohjaajanpuku (joka
+oli halvalla ostettu eräältä ystävältä ilmailuvoimissa), vanhat
+khakikankaiset ratsastushousut ja siistit ruskeat kengät. Hän katsoi
+kelloaan.
+
+Täsmällisesti astui seurue alas klubin portaita.
+
+"Seurueeksi" he jäivät Archie Laverockille.
+Amiraalin järkevä sisar oli todellakin mennyt raha-avioliittoon.
+Neljätoista tai viisitoista heitä oli.
+
+Archie näki pitkän ruskeapukuisen miehen, joka pisti mahtavan
+wiskypullon taskuunsa; hän huomasi seurueen jakaantuvan pienempiin
+osiin, näki amiraalin siniset silmät pienen nahkahatun alta (siinä oli
+sisar) ja vaihtoi muutamia sanoja toisen miehen kanssa, joka näytti
+komentavan.
+
+Sitten kuului ääni: "Missä Kiddie on? Mahtuuko hän Rollsiin?"
+
+Toinen ääni: "Ei ole tilaa! Ei voi edes ojentaa jalkojaan — —" Toinen:
+"Meidän autossamme on tilaa vaikka kuinka paljon! Tulkoon hän tänne
+äitinsä kanssa!"
+
+"Ei, ei — —" Sitten päättäväinen ääni, kaikuva altto. "Pojan ei ole
+hyvä olla aina äitinsä kanssa. Minä en voi häntä pitää. Viekää hänet
+tavara-autoon, kas niin!"
+
+Viimeiset sanat olivat osoitetut Archielle, ja ne lausui
+kallisarvoiseen pukuun puettu nainen, joka työnsi hänelle pienen
+avuttoman näköisen pojan, jolla oli päässään koululakki. Päättäväinen
+alttoääni ilmoitti lujasti: "_Te_ saatte ottaa hänet."
+
+"Te" oli nuori Laverock, joka huomasi olevansa tuolle kontra-altolle
+ja soopelinnahoille ja helminauhalle ja hienoille kengille vain
+muuan alempiin luokkiin kuuluva — jonka tunteille tämä ei omistanut
+ajatustakaan. Hän löi kantapäänsä yhteen ja vei kätensä lakinreunaan
+mitä hienoimmalla sotilastavalla; sitten hän nosti ujon lapsen auton
+etuistuimelle, jota hän — ent. kapteeni Laverock — ajoi.
+
+Lähtö. Koneiden jyskytystä.
+
+Lukuisia huutoja nuorelle Laverockille: "Seuratkaa heti jäljessä — —"
+
+Matka oli alkanut.
+
+Archie tärisi naurusta ajaessaan. Hän mietti, milloin hän lakkaisi
+nauramasta sille, että hän noille ihmisille oli vain Te; nimetön olento.
+
+He ajoivat eteenpäin...
+
+Pistettyinä jonnekin noiden kalliiden pukulaatikoiden keskelle olivat
+kaikki hänen maalliset tavaransa;
+kaikki merkittyinä "Kapt. A.L. Laverock" ja varustettuina hänen
+entisen rykmenttinsä nimellä. Sangen köyhät varusteet. Mutta — —
+
+Hänellä oli myös lompakossaan nuo satakahdeksankymmentä puntaa. Tämä
+toimi (se kestäisi joka tapauksessa vain muutamia viikkoja) säästäisi
+ne, ajatteli hän jälleen iloisesti. Se antaisi hänelle mahdollisuuden
+päästä Itä-Afrikkaan, Vancouveriin tai minne tahansa. Mahdollisuuden
+miehen työhön ulkomailla. Ellei siellä olisi naisia, niin sen parempi.
+
+(Sillä — tarvitseeko tässä lisätä, että Archie nyt oli sillä tuulella,
+jolloin hän oli kirjaimellisesti, täydellisesti ja vilpittömästi
+välinpitämätön kaikkia naisia kohtaan?)
+
+Oli parempi rakentaa patoja, raivata metsiä, järjestää alkuasukastyötä.
+Lyhyesti, mitä miehen työtä tahansa tässä maailmassa, jossa oli työtä
+enemmän kuin milloinkaan ennen.
+
+Äkkiä kuului kirkas ääni hänen vierestään. Pieni koulupoika oli avannut
+suunsa tehden Archien mielialaan varsin sopivan huomautuksen.
+
+"Minä en pidä tytöistä", sanoi hän.
+
+Archie kääntyi. "Mitä sanoit, poikaseni?"
+
+"Minä en pidä tytöistä."
+
+"Se on oikein se", vastasi ohjausrattaan ääressä istuva mies. "Se on
+hyvin viisaasti ajateltu."
+
+"Nähkääs, he eivät ole muuta kuin tyttöjä... Siellä Skotlannissa, minne
+menemme, on kamalasti tyttöjä."
+
+"Mitä ihmettä!"
+
+"On. Siellä on joukottain serkkuja. Yksi, jonka nimi on Elsie ja joka
+on Laura-tädin tytär. Ja Angela. Ja Maudie. Ne ovat kaikki siellä.
+Sitten siellä on Babs. Hän on iso tyttö. Isompi kuin minä. Hän pelaa
+kuin poika. Hän on yhdentoista vanha."
+
+"Se on hyvä ikä. (Sitä vain ei kestä). Hän on siis suurin kaikista, vai
+mitä?" sanoi Archie.
+
+Pikku poika sanoi ujosti: "Mikä teidän nimenne on?"
+
+Archie oli ajatellut sanoa "mr. Te", mutta hän sanoikin vain "Laverock".
+
+"Laverock. Meidän ajajamme nimi on Smith."
+
+"Entä sinun?"
+
+"Minä olen Freddie Royds. Minulla on uusi sähkölyhty", sanoi poika,
+joka kuului niihin, jotka uskovat omat asiansa ystävilleen kyselemättä
+heidän asioitaan. "Minä näytän sen sinulle, kun se on pakattu esiin,
+Laverock. Pidätkö sinä pähkinäsuklaasta? Minulla on vähän." Hän veti
+esiin epäsiistin paketin.
+
+Näiden kahden naimattoman miehen keskustelu oli sangen hauskaa heidän
+ajaessaan eteenpäin.
+
+Pohjoiseen päin Lontoosta, läpi Hertfordin, Hitchenin, Bedfordin. He
+olivat osa sitä suurta auto- ja moottorikaravaania, joka oli matkalla
+pohjoiseen päin. Kuinka paljon rahaa oli vielä tässä maassa! Miten
+vähän sitä muutamat näyttivät saavan! Mutta hänen satakahdeksankymmentä
+puntaansa; hän puristi niitä. Ne merkitsivät hänelle vapautta,
+seikkailuja!
+
+Market Harboroughissa pysähdyttiin. Lounastettiin. Seurue kerääntyi.
+
+Tuo mies, jolla oli iso wiskypullo, tuli Archien luo.
+
+"Ovatko pyssykoteloni kunnossa?" kysyi hän. Ja sitten: "Mutta entä
+lounaanne? Pidättekö huolta itsestänne? Hankkikaa itsellenne jotain
+syötävää."
+
+"Kiitos", sanoi Archie.
+
+Hän käsitti, että tässä oli mies ja veli (siis amiraalin lanko). Sitten
+hän lähti hankkimaan itselleen kylmää pihviä, pikkelsiä ja olutta.
+
+Sitten lähdettiin taas liikkeelle harmaiden pilvien alla, ohi peltojen,
+joilla kultainen peltosinappi kukoisti ja joilta tuuli toi tuoksun.
+
+Sinä yönä seurue söi päivällistä ja oli yötä eräässä satumaisessa
+kaupungissa, jonka kirkontornit kohoavat yli vihreiden puutarhojen,
+paksujen muurien, hopeisen kanavan veneineen ja aluksineen — Yorkissa!
+
+Kaikki näytti muodostuvan sangen hauskaksi; oli hauskaa nähdä maata ja
+kaupunkeja noiden ihmisten kustannuksella ilman mitään omia seikkailuja.
+
+Seuraavana päivänä pikku poika oli jälleen hänen
+toverinaan suurella pohjoiseen vievällä tiellä, missä Englanti
+tuntuu koko ajan kohoavan jalkojen alla. Lapsi alkoi laskea noita
+tienviittoja, jotka osoittivat "Pohjoiseen".
+
+Tultiin Newcastle-on-Tyneen; se oli ruma ja musta ja kiireinen.
+
+"Kaupunki, joka voitti sodan!" mutisi joku miehistä; hänen äänensä
+hukkui naisten huudahduksiin, heidän nähdessään likaiset kasvonsa
+hotellin kuvastimessa.
+
+Mustat kaupungit jäivät taakse.
+
+Sinä päivänä kanerva alkoi.
+
+Se sekoittui kultaiseen maarianheinään ja sinikelloihin, jotka
+reunustivat kohoavaa pohjoista tietä; se antoi tielle paljon eloisamman
+värin sinipunervan ja purppuranvärisillä läikillään ja juovillaan.
+Autoja vastaan puhalsi raitis, kylmempi, elähyttävämpi ilma leyhyttäen
+pikku koulupojan hiuksia hänen otsallaan.
+
+"Pohjoiseen", huudahti hän, kun jälleen tieviitta vilahti ohi.
+"Mahdammeko huomata rajan, sivuuttaessamme sen? 'Pohjoiseen', katso — —"
+
+Ja vihdoin he kulkivat ohi valkoisen viitan, jossa oli luettavana yksi
+ainoa, ylpeä sana — "Skotlanti".
+
+       *       *       *       *       *
+
+Edinburgh Castle oli ilmaantunut taivaanrannalle kuin suuri merirapu,
+joka on kiivennyt ylös Forthista ja lepää päivää paistattaen
+kukkulallaan.
+
+Kolmas päivä oli kulunut, ja matka suunnattiin Invernessiin, läpi maan,
+joka muistutti Archielle hänen äitinsä maata. Mutta Wales oli kuin
+mallikirja, kerätty Ylämaista. Vuorenrinteet olivat täällä niinkuin
+Walesissakin koivumetsien peitossa; järvet, jyrkät tiet, vuoristoinaan
+eloisat ja iloiset värit, missä maksaruohot loistavat keltaisempina,
+kuusama ruusuisempana, sinikellot sinisempinä kuin kalpeassa etelässä
+— suot, vuoristolehdot, korkeat jyrkänteet! Kaikki tämä oli kuin
+Walesissa — — Mutta oi, mitä matkoja autojen täytyi kulkea, ennenkuin
+ne tulivat kylään tai taloon — — oi, mitä määrättömiä erämaita!
+
+Inverness, luja ja harmaa kuin paasi, oli seurueen yösijana sinä yönä.
+
+Seuraavana päivänä — neljäntenä! — osoittivat tienviitat yhä
+"Pohjoiseen".
+
+Eteenpäin! Eteenpäin!
+
+Valkoiset putoukset syöksyivät tummilta kallioilta heidän ympärillään
+ja takanaan. He jättivät vuoriston...
+
+Vihdoin, vihdoin näkyi kaukana taivaanrannalla, korkeana ja mahtavana
+sumunkin läpi, tornilla varustettu rakennus.
+
+"Se on linna!" huudahti pikku poika Archien vieressä. "Eikö se ole
+meidän linnamme, Laverock?"
+
+"On, poikaseni. Olemme miltei perillä."
+
+Omituinen väristys kulki nuoren Lawerockin läpi hänen niin sanoessaan.
+Ehkäpä hän myöhemmin vakuutti itselleen: "Heti nähdessäni nuo tornit
+taivaanrannalla tiesin sen. Tiesin, että siellä tapahtuisi minulle
+jotakin. Tiesin, että jokin odotti. Se oli kai kohtalo — —"
+
+Tultiin pitkälle, suoralle tielle. Linna, sen yhdennentoista vuosisadan
+keskusrakennus ja sen viidennentoista vuosisadan sivustat, joita
+kummallakin puolella koristivat vanhat sykomoorimetsät, tuli lähemmä.
+Näkyi vanha tykki, joka oli asetettu vartioimaan siltaa, jonka yli
+autot porhalsivat sisäänkäytävää kohti.
+
+Holvimaisessa sisäänkäytävässä portaiden päässä näkyi
+palvelustyttöjä, joilla oli yllään kirkkaansiniset puvut ja värikkäät
+karttuuni-esiliinat; heidän ohitseen syöksähti esiin ruskeasäärinen
+yhdentoistavuotias tyttö, huutaen: "Äiti — — äiti!"
+
+Seurue oli saapunut perille.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Linnasta ja sen asukkaista nuori Laverock näki varsin vähän sinä
+iltana. Hänen toimenaan oli huolehtia matkatavaroista, autoista,
+alaisistaan miehistä, autotalleista ja omasta asunnostaan.
+
+Oli järjestetty niin, että amiraalin hankkiman ohjaajan piti nukkua ja
+syödä ateriansa eräässä "majassa", joka sijaitsi vähän matkan päässä
+linnasta ja oli metsänvartijan ja hänen sisarensa hallussa. Nämä
+asukkaat, joilla oli ylämaan skotlantilaisten hieno käyttäytymistapa,
+toivottivat nuoren englantilaisen tervetulleeksi ja näyttivät hänelle
+hänen makuuhuoneensa.
+
+Täällä Archiea miellytti kaikki paitsi se, että hänen täytyisi
+puhdistautua matkan tomuista tuossa pienessä sinikirjavassa
+pesuvadissa, joka seisoi kolmikulmaisella mahonkisella pesupöydällä.
+
+Hänen ikkunastaan näkyi meri — tai oikeammin Pentlandin lahti —
+neljännesmailin päässä; se oli tyyni, vain hitaat, pitkät mainingit
+vierivät valkoisin vaahtopäin läheisiin kallioihin. Niiden takana
+loistivat Orkney-saaret ilta-auringon valossa vihreinä ja punaisina.
+Pieniä tummia purjeveneitä kiisi siellä täällä; suuria valkoisia
+lokkeja liihotteli rantaa kohti uskaltaen aina linnaan asti ja ajaen
+kanat pois ruoan äärestä.
+
+"Ihanaa päästä alas ja saada uida heti huomisaamuna", ajatteli Archie.
+
+Mutta nyt hänen täytyi saada peseytyä. Hänellä oli oma ajatuksensa
+siitä; hän oli huomannut suuren kivisen ammeen, jonka yläpuolella
+oli hana ja joka seisoi suuressa tyhjässä vajassa. Nopeasti hän otti
+esiin pesutavaransa, harjansa, saippuansa. Kylpysuolan hän jätti
+lipastolleen. Hän otti pyyhinliinansa ja astui ulos verrattomaan
+ilmaan, ja räpäytteli silmiään astuessaan sokaisevasta päivänpaisteesta
+vajan ruskeaan varjoon.
+
+Täällä oli todellakin amme; hana ja kylmä vesi.
+
+Archie heitti yltään takin, kauluksen ja kaulahuivin, hyräillen
+iloisesti sitä tehdessään. Hän oli hyvällä tuulella. Omituisen eloisa.
+Sellaisella tuulella, joka (jos hän olisi ruvennut sitä miettimään)
+voi johtua uuden paikan viehätyksestä, uusista ihmisistä, uusista
+olosuhteista yleensä.
+
+Vasta tapahtuman jälkeen hän sanoi itselleen (ja toisille): "Miksi
+minä olin niin hämmästynyt? Pitihän minun tuntea juuri silloin, että se
+tuli minua kohti, että se tapahtuisi juuri silloin — —"
+
+Ja juuri silloin se tapahtui.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Virtaavan veden kohina esti mitään muita ääniä kuulumasta. Archie ei
+ollut myöskään huomannut, että noin kahdeksan jalkaa hänen päänsä
+yläpuolella johti avoin nelikulmainen ovi yläkerrassa olevaan luhtiin.
+Mutta kääntäessään hanan auki hän kuuli ensi kerran ääniä yläpuolellaan
+ja takanaan. Kuului siltä, kuin joku olisi liikkunut lähellä, ikäänkuin
+ponihevonen olisi nuuskinut heiniä.
+
+Archie kääntyi.
+
+Katossa olevasta aukosta hän näki riippuvan jalan ja nilkan.
+
+Se oli pieni jalka ja sievä nilkka, jota verhosi hieno ruskea
+silkkisukka. Jalka ja nilkka hapuilivat avuttomina sinne tänne etsien
+jotain, mitä ne eivät löytäneet.
+
+Sitten kuului ääni.
+
+"Angus! Oh, Angus! Tuohan tikapuut!"
+
+Archie syöksyi ovea kohti ja katsoi ympäri pihaa. Ei mitään tikapuita
+näkynyt. Joku oli vienyt ne pois sen jälkeen kun tuo ruskea sukka oli
+kiivennyt luhtiin.
+
+Archie ei voinut juosta ympäri hänelle tuntematonta pihaa etsimässä
+tikapuita, jotka voivat olla ehkä puolen mailin päässä. Hän juoksi
+takaisin vajaan ja katsoi ylös. Se ei ollut korkealla.
+
+Hän huusi ylös: "Halloo! Pudottautukaa alas. Minä otan vastaan."
+
+Mutta ensin hänen kätensä lensivät nopealla, vaistomaisella liikkeellä
+hänen kaulalleen korjatakseen kaulusta ja kaulahuivia — jotka eivät
+lainkaan olleet kaulassa. Hän naurahti itsekseen. Sille ei voinut
+mitään; häntä pidettäisiin joka tapauksessa tallipoikana.
+
+Sitten ilmestyi reunan yli ruskean villahameen alta toinenkin nilkka.
+Tyttö tuli alas selkä häneen
+päin. Sitten pehmeä hyppäys; hän oli päästänyt otteensa. Hän putosi
+koko painollaan Archien käsivarsille. Sitten hän kääntyi vielä hänen
+sylissään. Archien kasvojen tasalla olivat nyt nuoren naisen kasvot.
+Hän kallisti vartaloaan taaksepäin pysyäkseen tasapainossa ja piteli
+häntä.
+
+Seuraava käänne oli odottamattomampi kuin mikään muu.
+
+Tytön ääni, joka kohosi kimakaksi hämmästyksestä, huudahti: "Laupias
+taivas, Archie Laverock!"
+
+Archie Laverock, joka yhä piteli tyttöä hämmästyneenä sylissään,
+tuijotti tuttuihin, mutta yllättäviin kasvoihin. Säteileviin kasvoihin,
+joiden piirteet olivat pehmeät, huulet avoimet ja silmät laajenneet.
+
+Kuka — —?
+
+Missä — —?
+
+Sitten auringonsäde, joka pujahti sisään vajan ovesta, lankesi tytön
+hiuksille. Ne näyttivät leimahtavan kultaiseen liekkiin.
+
+Samalla kertaa syttyi toisenlainen valo nuoren miehen mielessä tytön
+solahtaessa maahan hänen käsivarsiltaan.
+
+Hämmästyneenä hän huudahti: "Meidän Gingerimme?"
+
+Ennenkuin tytöllä oli aikaa vastata tuohon vanhaan
+sairaala-lempinimeensä, pääsi Archien huulilta jo toinen kysymys.
+
+Hengästyneenä, miltei suuttuneena, tarttuen tytön käsivarteen hän
+kysyi: "Kuka Angus on?"
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENES LUKU.
+
+Lyhennetty haastattelu.
+
+
+Nyt seurasi sangen omituinen keskustelu. Se alkoi niin tykkänään
+väärästä päästä!
+
+Muistakaamme ensinnäkin, että nämä kaksi nuorta ihmistä olivat
+tavanneet toisensa (mutta eivät olleet millään tavoin olleet kovin
+läheisiä ystäviä), kun Archie Laverock oli maannut pahoin haavoittuneena
+eräällä sairaala-osastolla Bond Streetillä. Täällä tyttö oli hoitanut
+häntä muiden sairaanhoitajattarien joukossa. Sitten he olivat kadonneet
+toistensa elämästä, eivät olleet kirjoittaneet toisilleen, eivätkä
+kuulleet toisistaan mitään sodan jälkeen, joka nyt tuntui yhtä
+kaukaiselta kuin ristiretket.
+
+Täällä he nyt kohtasivat toisensa, ilman ainoaakaan valmistavaa sanaa,
+eräässä heinälletuoksuvassa tallissa Ylämaissa, vieraalla maatilalla,
+joka oli Britannian etäisimmällä rannalla. He katsoivat toisiinsa.
+Tytöllä oli yllään lehtivihreä maalaispusero ja hän oli ilman hattua,
+niin että hiukset lensivät tuulessa. Mies oli paitahihasillaan, ja
+käsivarsista tippui vielä vettä. Tässä he nyt olivat, mutta — —
+
+Ei kumpikaan yrittänyt tuollaista tavallista huudahdussarjaa,
+jota olisi heiltä voinut näissä olosuhteissa odottaa. Ensimmäisen
+hämmästyneen jälleentuntemisen jälkeen ei seurannut mitään: "Hyvänen
+aika!" tai "Oletteko todella neiti Ethel Johnstone?" tai "Hyvää päivää!
+Eikö maailma ole hullunkurinen ja pieni... Tämä oli lystikästä... Mitä te
+oikeastaan täällä teette?"
+
+Ei mitään sellaista.
+
+Mitenkä olisi sellaista voinut tapahtuakaan noina ensimmäisinä suuren
+hämmästyksen ja ihmetyksen hetkinä?
+
+Archie Laverock ei voinut ajatella eikä sanoa muuta kuin kysyä
+toistamiseen kiihkeästi: "Kuka on Angus?"
+
+Ihmetyksissään tyttö tuijotti häneen. Hänen kasvonsa, vaikka olivatkin
+eloisat ja värikkäät, olivat kuitenkin kuin unissakävijän kasvot.
+Olisi voinut otaksua hänen ajatuksensa olevan tykkänään muualla. Hänen
+ajatuksensa eivät olleet täällä, eikä hän itse kuullut toistamiaan
+sanoja: "Angus? Mikä Angus?"
+
+"Mutta tehän huusitte häntä, ettekö muista? Te huusitte häntä", sanoi
+hänen edessään seisova mies
+syyttävästi. "Te huusitte häntä juuri tuomaan tikapuita."
+
+Tyttö peräytyi hiukan ja veti henkeä.
+
+"Oh — —"
+
+Sitten hänen huuliltaan pääsivät hyvin nopeasti ja äkkiä sanat: "Voi,
+Archie, miten hauskaa kuulla taas ääntänne!"
+
+Sitten, ikäänkuin hän ei olisi tiennyt mitä sanoi, ikäänkuin hän ei
+olisi lainkaan sanonut sitä, hän lisäsi: "Hän vei ne pois. Hän kai
+unohti, että aioin tulla heti alas."
+
+Hän kääntyi, katsoi ovelle ja ympäri vajaa.
+
+"Hän oli vienyt tikapuut pois, näettekös."
+
+"Tiedän sen. En kysy sitä teiltä. Tahdon vain tietää kuka tuo Angus
+on", vastasi nuori Laverock äänellä, jota hän ei koskaan ennen ollut
+kuullut. "Onko hän mies, joka oli — — Oletteko te — — te kai olette nyt
+naimisissa hänen kanssaan?"
+
+Archien edestä haihtui hämärä, ruskea vaja, johon lankesi vain yksi
+päivänsäde leikitellen tytön hiuksilla. Hänen mielestään haihtui
+auringonlasku, joka näkyi ovesta, tallipiha, skotlantilainen maisema,
+kalalampi ja ankkuroitu vene. Yhtä täydellisesti haihtuivat Archien
+mielestä kaikki vuodet tähän hetkeen saakka, ja kaikki muistot, jotka
+eivät koskeneet tyttöä hänen edessään, kaikki toiset kasvot. Ei mitään
+muuta jäänyt hänen tietoisuuteensa kuin tuo hehku, tuo kysymys, josta
+hänen elämänsä tuntui nyt riippuvan.
+
+"Oletteko?"
+
+Tyttö kysyi ihmeissään: "Mitä?"
+
+"Ettekö ole?"
+
+Tyttö käänsi häntä kohden nuo oudot, unissakävijää muistuttavat kasvot.
+Äänellä, jolla vastaamme lapsen kysymykseen ajatellessamme vallan muita
+asioita, hän vastasi: "Mutta Angushan on paimen."
+
+"On mikä?" kysyi Archie kiihkeästi.
+
+"Pieni paimenpoika. Poika, joka pitää huolta —" Hän naurahti ja selitti
+rauhallisemmin: "Hän on vain kahdentoista vuoden vanha."
+
+"Kahdentoista?"
+
+"Niin, tai kenties kolmentoista." Hän hymyili vieläkin, mutta ilme
+hänen ihastuttavilla kasvoillaan alkoi muuttua luonnollisemmaksi.
+"Kuinka saatoitte kuvitella — — Sanoitteko minun olevan naimisissa?"
+
+"Te ette siis ole?" Vain nämä muutamat sanat Archie lausui; mutta
+niiden takana hehkui hänen tunteittensa palo. Hän ei saattanut sanoa
+muuta kuin toistamiseen kysyä: "Ettekö siis ole?"
+
+Hän ei ottanut askeltakaan eteenpäin toistaessaan lauseensa. Hän ei
+edes liikauttanut kättäänkään. Hän puristi käsivarsiaan kylkiään
+vastaan. Mutta hänen silmänsä syvenivät ja kiintyivät yhä tiukemmin
+tytön katseeseen; hänen kirkkaat, ilmehikkäät, vivahtelevat silmänsä,
+jotka olivat katseellaan vanginneet niin monet kasvot.
+
+Ne vangitsivat nyt tytön, jolle hän puhui. Vangitsivat yhtä lujasti
+kuin kiihkeä syleily, niin että tyttö jälleen pidätti henkeään. Hän
+peräytyi. Hänen huulensa liikahtivat kuin sanoakseen: "Älkää." Mutta
+niiltä ei kuulunut ääntäkään.
+
+Mutta ilme, jolla tyttö nyt katsoi häneen, ei enää ollut unissakävijän.
+Se oli ihmisen, joka huumasta heräten tukahduttaa innostuksensa.
+
+Riemuiten Archie toisti: "Te ette siis ole naimisissa?"
+
+"En."
+
+"Mutta te olitte kihloissa, silloin, kauan aikaa sitten. Minä muistan.
+Te olitte kihloissa."
+
+"Niin, minä olin kihloissa."
+
+"Mutta ette ole enää!"
+
+"En." Sitten hän kohotti kasvonsa, joilla viimeiset päivänsäteet
+välkehtivät. "Miksi kysytte sitä?" Hänen äänessään helähti ilkkuva sävy.
+
+Mutta Archien katse oli riittävä vastaus. Selvemmin kuin mitkään sanat
+se vastasi hänelle: "Te olette minun."
+
+Ah, lyhyt ja huumaava tuokio, jolloin ei mitään sanota, mutta jona
+kaikki tapahtuu! Sellaisina hetkinä kuolevaisten elämä, heidän
+katsantokantansa ja
+heidän kohtalonsa muuttuvat kuten pilvenhattarat iltatuulessa.
+
+Mutta samassa hetkessä, miehen katseen vielä suuntautuessa häneen,
+muuttui myöskin ilme tytön kasvoilla. Ystävällisesti mutta varmasti
+niille levisi jokapäiväisyyden muuri.
+
+Rauhallisesti ja varmasti Ethel Johnstone virkkoi: "Käsitättehän,
+ettemme voi jatkaa näin!"
+
+Yrittäen katseellaan houkutella tytön kasvoille niiden äskeistä
+ilmettä, mutisi Archie Laverock kiihkeästi: "Miksi emme?"
+
+Tyttö katsoi poispäin ja pudisti päätään. "Me emme voi jatkaa näin.
+Ihmiset — niin — me emme voi!" toisti hän hiljaa.
+
+Kuiskaten mutta tulisesti Archie väitti vastaan: "En voi käsittää miksi
+emme. Kuulkaahan. Olen matkustanut peninkulmamääriä sanoakseni teille —"
+
+"Ei nyt."
+
+"Kyllä! Nyt juuri!" intti Archie, yhä vielä tuolla kiihkeällä
+ja kuiskaavalla äänellä, jota rakastunut mies käyttäisi yksinpä
+erämaassakin, missä ei ketään kuuntelijaa olisi monen penikulman
+matkalla. Onko se pelkoa salassa kuuntelevaa kohtaloa kohtaan? Vai
+kuuluuko se rakkauden valloitustaidon salaisiin sääntöihin?
+
+"Älä koskaan vatkuta samaa asiaa", oli Archien vakaumuksen mukaan
+kultainen sääntö. Mutta nyt hän huomasi itse vatkuttavansa.
+
+"Minä pyydän", rukoili hän. "Kuulkaa, minä pyydän — —"
+
+Mutta hänen kiihkeät kuiskauksensa keskeytti ulkoa kuuluva käskevä ja
+kimeä naisen ääni.
+
+"Neiti Johnstone!" Ja vieläkin kovemmin: "Neiti Johnstone!"
+
+Tyttö kavahti seisaalle ja kääntyi nopeasti kuin kissa. Hämmennys,
+helpoitus, suuttumus ja hilpeys kuvastuivat vuorotellen hänen
+kasvoissaan.
+
+"Laupias taivas!" hän huudahti. "Minun täytyy mennä — —"
+
+Hän syöksähti ulos tallista ja juoksi aitaa kohti;
+ruskea hame vilahti hänen hypätessään aidan yli ja juostessaan
+niittyjen poikki, jotka eroittivat tallin linnasta.
+
+Archie Laverock jäi seisomaan tallin ovelle; hänen silmissään välkkyi
+viimeinen vilahdus tytön kullanhohtoisesta tukasta ja hänen korvissaan
+kaikui tämän nopea lause: "Huomennakin on kenties päivä. Hyvää yötä!"
+
+Nuoren miehen edessä oli uneton yö.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.
+
+Valkea yö — ja päivänvalo.
+
+
+Hienojen, pehmeiksi pestyjen ylämaalaisten lakanoiden välissä makasi
+nuori Laverock, linnan seurueen autonohjaaja, levottomana kesäisen yön
+hetket.
+
+Hän ei ollut käännellyt puolelta toiselle niin unettomana siitä asti
+kun hän vielä oli kapteeni A.L. Laverock, jonka haavojen luonne,
+kuumeennousu ja muut tärkeät seikat oli kirjoitettu neliskulmaiselle
+kortille, joka oli ripustettu hänen vuoteensa yläpuolelle tuossa
+suuressa huoneessa, joka oli sotilassairaalan ensi kerroksessa.
+
+Sairaalamuistoja! Miten ne kaikki nyt palasivat hänen mieleensä!
+
+Korkeat ikkunat, jotka olivat suunnatut Squarelle ja Lontoon puiston
+puita kohti, joiden tummat, kuoren irtaantumisesta paikotellen
+vaalenneet rungot näyttivät leopardin nahalta. Joukottain vuoteita.
+Punaiseksi maalattuja varjostimia. Ylihoitajan valppaat kasvot.
+Ohikulkevien hoitajattarien siistejä, esiliinalla varustettuja hahmoja.
+
+_Hänen_ hahmonsa.
+
+Yhtä selvästi kuin hän oli nähnyt hänen villahameensa vajassa muutama
+tunti sitten, näki hän nyt hänet sellaisena kuin hän oli ollut
+univormussaan.
+Punaisen ristin, joka koristi hänen rintaansa. Hänen korkonsa, jotka
+kuvastuivat kiillotettuun lattiaan hänen astuessaan Archien vuoteen luo.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän muisti hänen lystikkään ja leikkisän äänensä ensi kerralla, jolloin
+hän kuuli hänen puhuvan.
+
+"Tämä persikkakori ja nämä ihanat ruusut on lähetetty kapteeni
+Laverockille. Otaksun niissä olevan kortin, en ole katsonut. Minä panen
+ne tähän pöydälle, eikö niin?"
+
+"Kiitos, sisar — —"
+
+(Suunnilleen niin.)
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitten muutamia päiviä myöhemmin: "Jos aiotte mennä ulos tänään
+iltapäivällä, niin minä haen teille uudet sukat ja muut tavarat
+ajoissa, niin että teillä on hyvä aika pukeutua."
+
+"Paljon kiitoksia."
+
+(Juuri niin hän oli sanonut.)
+
+Hän oli ollut sinä iltapäivänä ensi kerran ulkona teolla. Joku nainen
+oli ottanut hänet autoonsa... Hän oli unohtanut, kuka tuo nainen oli.
+Sinä päivänä hän ei ollut suonut ajatustakaan sille kullanpunaiselle
+veitikalle, joka oli jäänyt sairaalaan hoitamaan velvollisuuksiaan; hän
+oli kuin osa sairaalakalustoa. Hän, Laverock, ei ollut ajatellut häntä.
+Se oli uskomatonta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Toinen muisto. Kerran, vähän ennemmin kuin hän paasi sairaalasta, oli
+hoitajatar korjannut hänen lakanansa samalla tavoin kuin hän olisi
+tehnyt sen pikku pojalle, joka potkii kaikki vuodevaatteensa hajalle.
+Hänen kasvoillaan oli ollut juuri sellainen ilme. Archie oli — lieneekö
+se tapahtunut vallattomuudesta vai mistä — painanut päänsä tyynyyn
+juuri niinkuin tuollainen pikku poika olisi tehnyt. Sitten hän oli
+lasta jäljitellen mutristanut huuliaan ja kuiskannut: "Eikö minulle
+sanotakaan... hyvää yötä?"
+
+Vain seuraavassa vuoteessa oleva majuri oli voinut tämän nähdä, mutta
+hän oli tykkänään syventynyt johonkin aikakauslehteen.
+
+Tyttö oli katsonut rauhallisesti alas. Ja sitten hän oli hymyillyt.
+Vastannut kirkkaalla tasaisella äänellään: "Hyvää yötä, kapteeni
+Laverock."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän keskeytti tuon muiston palatakseen jälleen vuoteeseensa, painaen
+nyrkkinsä patjaansa ja purren hampaansa yhteen.
+
+Hyvä Jumala sentään! Nyt hänen hetkensä oli tullut! Eikö häntä oltu
+varoitettu, että hän jonakin päivänä saisi maksaa kaiken?
+
+Kaukaa menneisyydestä — jostain unohtuneesta keskustelusta — tuntuivat
+jotkut lauseet toistavan itseään hänen unettomissa aivoissaan.
+
+"Kohtalolla voi olla jotain sangen julmaa teidän varallenne, Archie...
+tietysti te aina, aina tulette olemaan naisten hemmottelema. He tulevat
+juoksemaan teidän jäljessänne, jumaloimaan teitä... Niin! Koska olette
+kaunis ja intohimoinen poika. Koska te tiedätte, mitä kahdeksan
+kymmenestä miehestä ei koskaan opi — miten pitää katsoa naisia, miten
+puhua heille, miten koskettaa heitä. Miltei jokainen nainen on valmis
+ihailemaan teitä. Te tulette pitämään sitä itsestään selvänä. Mutta!
+Myöhemmin — silloin saatte sen maksaa. Te tapaatte tuon ainoan tytön,
+joka on erilainen kuin kaikki muut ja joka näyttää teille, että ette
+koskaan ennen ole nähnyt tyttöä..."
+
+Voi! Miten pirullisen totta!... Juuri se oli nyt tapahtunut! Juuri se!
+Muistot, ajatukset, pelko, mikä se lieneekään ollut, vahvistivat tuon
+ennustuksen.
+
+"Ja sitten — sitten — hän ei ehkä välitä vähääkään teidän
+kauneudestanne, teidän intohimoisuudestanne, teidän
+miellyttävyydestänne. Hän on ehkä ainoa nainen, joka ei huoli teitä.
+Hän ei ehkä viitsi katsahtaakaan teihin!"
+
+Hyvä Jumala, ajatteli Archie onnettomana ja jälleen käännähtäen. Mitä
+hirveää peliä elämä olikaan!
+
+Mutta tyttöhän oli katsonut? Hänhän oli katsonut? Hänhän oli katsonut
+häneen vajassa? Hän oli huudahtanut: "Voi, Archie, miten hauskaa saada
+jälleen kuulla ääntänne..."
+
+Eikö se ollut — —
+
+Oh, ei. Se voi merkitä kaikkea tai ei mitään. Ei mitään, päätti Archie
+Laverock. (Tämä oli nimittäin surkea hetki, kello kahdelta aamulla).
+Tyttö oli vain iloinen nähdessään entisen potilaan, jota hän ei ollut
+lainkaan muistanut vuoden 1917 jälkeen.
+
+Hän muisti hyvästijättönsä sairaalassa ja miten hän oli tuhlannut
+miltei viisi puntaa lahjoiksi ylihoitajalle ja hoitajattarille, jotka
+olivat hänestä huolehtineet. Sisar Johnstone oli saanut ison pullon
+hajuvettä; hän oli kerran huomannut hänessä heikon hajuveden tuoksun,
+kun hän oli tullut kotiin oltuaan kaksi tuntia lomalla.
+
+Hän oli sanonut keveästi: "Oi, miten herttaista teiltä!"
+
+Ja Archie oli vastannut: "Jotta muistoni pysyisi suloisena! Nimittäin
+jos se kestää niin kauan kuin pullo! Hyvästi!"
+
+Juuri niin se oli ollut. Mitenkä se olisi voinut ollakaan toisin!
+
+Nyt hän sai maksaa sen, kautta Luojan. Hän jatkoi tällä tavoin sen
+maksamista, kunnes aamu sarasti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän heräsi nukuttuaan tuskin kolmea tuntia; ja kun hän heräsi, oli hän
+aivan parantunut siitä hämmästyksestä ja ihmettelystä, jota hän oli
+tuntenut huomatessaan Ethel Johnstonen yhtäkkiä sylissään.
+
+Hän heräsi ihmetellen missä oli ja miten hän oli tullut tähän pieneen
+kukalliseen huoneeseen, jonka lumivalkoiset uutimet leijuivat ikkunasta
+sisäänpäin.
+
+Muistaessaan sen hän hypähti vuoteesta ja pisti päänsä ulos ikkunasta
+ilmaan, jonka kaltaista hän ei ollut koskaan ennen hengittänyt. Se oli
+Pohjoisen Skotlannin ilmaa, joka puhalsi suoraan laajalta valtamereltä.
+
+Hän veti kengät jalkaansa ja kylpypuvun ylleen ja kiiruhti ulos
+rannikolle sukeltaakseen veteen. Laskeutuessaan veteen hän katseli
+ympärilleen.
+
+Laaja ranta... Suojaavia kallioita, kerrostuma toisensa päällä kuin
+jättiläisen voileivällä. Valkoinen hiekkaranta kapeana vyöhykkeenä
+kahden meren, vihreänä vyöryvän ulapan ja hiljaa aaltoilevan
+kanervameren välillä. Molempien merien yllä kohosi raikas, harmaa
+taivas. Linnan tornit kohosivat sitä kohti kuin vanhanaikaiset
+kypäränkoristeet. Koko maisemassa oli jotain — jotain kovaa ja
+selväpiirteistä, joka sai hänet suoristamaan selkänsä ja kohottamaan
+päänsä korkeammalle.
+
+"Ihana paikka!" sanoi Archie.
+
+Uituaan hän juoksi takaisin aamiaiselle ja aamuhommiinsa.
+
+Tämän työn kuvaileminen yksityiskohdittain vaatisi asiantuntijan
+kynää, sellaisen, joka viikottain täyttää The Tatlerin moottoriosaston
+palstat. Yksin jäätyään Archie kokonaan syventyneenä hommaansa
+vihelteli iloisesti; puhkesi koneellisesti hyräilemään — muistamatta
+kenen laulua hän hyräili tai missä hän oli sen kuullut — —
+
+Tukka kuin palavaa kultaa... Olipa omituinen sattuma, että hän oli täällä
+yhtaikaa kuin Archie. Todennäköisesti seurueen vieraana; luultavasti
+amiraalin sisaren hoivissa. Archie taas amiraalin sisaren seurueen
+autonohjaajana. Luultavasti hän ei saisi mahdollisuutta vaihtaa enää
+sanaakaan Ethel Johnstonen kanssa.
+
+Hän alkoi mietiskellä.
+
+Juodessaan teetä pienessä huoneessaan hän mietti, missä ja milloin hän
+saisi jälleen nähdä hänet. Alkoi arvailla mahdollisuuksia. Sitten hän
+rupesi järjestelemään kohtaamista.
+
+Tyttö lähtisi ehkä ulos metsästäjien mukana? Ehkä hän istuisi auton
+etuistuimella? Entäpä jos hän halusi tulla viedyksi lähikaupunkiin
+(joka oli viidentoista mailin päässä)? Tai jospa hänen piti päästä
+postitoimistoon sähköttämään?
+
+Sillä tietysti hänen täytyi saada nähdä hänet. Tietysti hänen täytyi
+selvittää se hänelle.
+
+Selvittää mikä?
+
+Se kysymys näytti itse antavan itselleen vastauksen samassa hetkessä.
+
+Majan avoimesta ovesta hän kuuli kirkkaiden äänien sorinan, joka
+lähestyi. Lasten ääniä! Jo kerran tämän päivän aikana hän oli itsekseen
+ihmetellyt, mihin kaikki ne lapset olivat joutuneet, joiden hän tiesi
+olevan talossa. Nähtävästi heidät oli viety pois vanhempien tieltä ja
+annettu jonkun hoivaan.
+
+Äkkiä, kaukaisen kuoron lähetessä, hän kuuli kimakkojen äänien
+toistavan erästä nimeä.
+
+"Neiti Johnstone — neiti Johnstone!" Sitten: "Nyt on teidän vuoronne
+etsiä meitä, neiti Johnstone — —"
+
+Kiiruhtamatta, mutta päättäväisesti Archie Laverock nousi tuoliltaan,
+meni puuveräjästä, joka johti noille kivellä aidatuille kentille,
+siihen suuntaan, mistä äänet olivat kuuluneet. Lähestyessään hän erotti
+pakenevia kirjavia puseroita ja hameita, liehuvia hiuksia ja pitkiä
+sääriä. Sitten joku noista lapsista kääntyi, juoksi Archiea kohti,
+törmäsi häneen ja työnsi hänet tieltään huutaen innostuneesti:
+
+"Hei, Laverock!"
+
+"Hei vain, Royds", vastasi Archie, tuntien pikku toverinsa matkalta
+pohjoista kohti; hän oli nyt uskomattoman ryppyinen, naarmuinen ja
+tahriintunut. "Mitä sinä teet?"
+
+"Me leikimme piilosilla", selitti pieni likainen poika hänelle
+innostuneena kuiskaten. "Muut juoksivat tuohon pieneen metsikköön tien
+luona, luullakseni. Minä olen urkkimassa täällä. Me menemme kaikki
+piiloon serkkujeni hoitajaa —"
+
+"Naisparka; kuka hän on?"
+
+"Ei hän ole mikään naisparka, Laverock. Hän on neiti Johnstone."
+
+"Neiti — mikä?" huusi Archie tarttuen pojan harmaaseen jerseypukuun.
+"Mitä neiti Johnstone on?"
+
+"Serkkujeni hoitajatar. Mutta hän ei ole vähääkään tätimäinen",
+vakuutti lapsi hänelle. "Antakaa minun mennä nyt, Laverock. Hän on
+tuolla alhaalla aidan toisella puolen. Hänen pitää peittää silmänsä
+laskiessaan sataan, niin ettei hän näe, minne me kaikki menemme. Hän on
+todellakin sangen hauska ollakseen tyttö", selitti poika vääntäytyen
+irti.
+
+Ennenkuin viimeiset sanat olivat päässeet lapsen huulilta, oli nuori
+Laverock kiivennyt kiviaidan yli ja astunut hiljaa ruohoiselle polulle,
+missä tyttö seisoi.
+
+Hänen näkemisensä palautti kaiken jälleen hänen mieleensä. Koko
+hämmästyksen, mielenliikutuksen, kaipauksen.
+
+Siinä hän seisoi. Hän oli jälleen puettu ruskeaan, lämpimään
+lehdenväriin. Hänen hiuksensa loistivat kirkkaina harmaata,
+auringotonta taivasta vastaan. Hän seisoi siinä aivan itsetiedottomana,
+kädet silmillään. Niiden alla näkyivät hänen huulensa; ne vaikuttivat
+vieläkin eloisammilta ja ilmehikkäämmiltä, samalla tavoin kuin
+naamion alla nähdyt huulet; hänen nauravat huulensa; jotka laskivat
+ääneen: "Yhdeksänkymmentäseitsemän, yhdeksänkymmentäkahdeksan,
+yhdeksänkymmentäyhdeksän —"
+
+"Sata", lopetti Archie tyynesti vain jalan päässä hänestä.
+
+Tyttö päästi kätensä alas. Vaikka "sata" olisi ollut Archien huulten
+kosketus hänen omillaan, ei hän olisi voinut nopeammin peräytyä. Jo
+toisen kerran vuorokauden kuluessa he tuijottivat suoraan toistensa
+silmiin.
+
+"Oh!" huudahti hän suuttuneena. "Miten uskallatte!"
+
+"En uskaltanutkaan! Sitähän juuri en tehnytkään."
+
+"Mitä te tarkoitatte?" Hän punastui nopeasti. "Tarkoitan, mitä
+tarkoitatte pelästyttämällä minut taas tuolla tavoin?"
+
+"Taas?" sanoi Archie voittaakseen aikaa.
+
+"Niin — no niin, tuo eilisiltainen oli sattuma, sen tiedän, mutta nyt
+te tulitte ihan tahallanne ja hiljaa."
+
+"Niin, tiedän niin tehneeni."
+
+"Se oli halpamaista! Yllättää minut!"
+
+"Niin."
+
+"Ja antaa minun huutaa tällä tavoin suoraan päin kasvojanne!"
+
+"Niin; se oli niin ihastuttavaa," sanoi Archie Laverock nopeasti. "Ette
+tiedä miltä näytitte. Jos tietäisitte, miten kaunis olitte — en huoli
+siitä suututteko vai ettekö — te olette vihainen, mutta minä en huoli
+siitä! Jos tietäisittte, niin antaisitte minulle kaiken anteeksi — —"
+
+Tyttö kääntyi nopeasti.
+
+"Te ette mene", vastusti Archie kiivaasti, "enhän minä ole vielä
+sanonut tai kysynyt mitään! Te ette voi mennä!"
+
+Ja hän pidätti häntä silmillään, tuota suuttunutta, vilkasta,
+punatukkaista tyttöä; hän piteli häntä katseella, jota hän oli puoliksi
+tiedottomasti oppinut käyttämään Mon Reposin päivällisillä; nyt se oli
+hänelle enemmän hyödyksi kuin milloinkaan ennen, ja hän tunsi, että
+tämä oli kaikki, mitä varten hän olisi halunnut omistaa kaiken maailman
+miellyttämiskyvyn ja voiman.
+
+"Minun täytyy mennä. Tietysti minun täytyy mennä!" huudahti tyttö
+pysähtyen hänen eteensä. "Oh — unohdin kysyä — miten on olkapäänne
+laita, kapteeni Laverock?"
+
+"En käytä sitä, tiedättehän."
+
+"Mitä?" Hänen äänensä ja kasvonsa valpastuivat äkkiä. "Olkapäätäkö — —?"
+
+"Ei; kapteenin arvonimeä."
+
+"Oh! Sanon siis mr. Laverock."
+
+"Eilen illalla", sanoi mies hyvin hiljaa, "sanoitte Archie."
+
+"Ohoh!" huudahti tyttö veitikkamaisesti. "En suinkaan!"
+
+"Varmasti."
+
+"Ensimmäisenä — ensimmäisenä iloisena hämmästyksen hetkenä kenties!"
+
+"Eikö se sitten kestä?"
+
+"Ei mikään hetki kestä!" sanoi tyttö.
+
+"Te olette väärässä", sanoi Archie Laverock. "Muutamat hetket —
+kestävät."
+
+Tytön vilkas pää liikkui sinne tänne, mutta koko ajan hän katsoi
+poispäin Archiesta. Vaiettuaan hetkisen hän sanoi tavallisimmalla
+äänellään: "Niin, hyvästi, sillä minun täytyy todellakin mennä; minun
+täytyy."
+
+Archien ajatukset liikkuivat hyvin nopeasti. "Niin," myönsi hän.
+"Teidän kai täytyy. Miten pian saan taas nähdä teidät?"
+
+Tyttö kysyi: "Ettekö luule, että olisi yhtä hyvä, jos ette enää tapaisi
+minua?"
+
+"En", sanoi Archie päättäväisesti, "en luule. Milloin saan puhua
+kanssanne ja missä?"
+
+Tyttö koetti vältellä. "No, koska olemme molemmat täällä, niin satumme
+varmastikin vastakkain —"
+
+"Tiedättekö", sanoi Archie miellyttävästi hymyillen suoraan hänen
+silmiinsä, "siitä olisi minulle kovin vähän hyötyä."
+
+"Neiti John-stone!" kuului heikosti kentältä.
+
+"Kuulkaahan! He huutavat minua!"
+
+"Hyvä, heti kun olette sanonut minulle missä. Milloin?"
+
+Tyttö epäröi. "Se ei käy ennenkuin olen pannut lapset vuoteeseen. Ja
+sen jälkeen — se ei käy."
+
+"Ellei se käy ennen, niin sen täytyy käydä jälkeen," sanoi mies
+loogillisesti.
+
+"En luule sen käyvän lainkaan."
+
+"Tänä iltana", sanoi hän.
+
+"Ei, en luule sen olevan mahdollista — —"
+
+"Kello kahdeksalta? Oletteko jo silloin syönyt päivällistä?"
+
+"Päivällinen tuodaan minulle kello kahdeksalta."
+
+"Puoli yhdeksän sitten," päätti mies. "Hyvä!"
+
+Tyttö puhkesi pieneen naurahdukseen, teki sellaisen liikkeen kuin olisi
+hän kutsunut koko maisemaa ja harmaata taivasta katsomaan tämän olennon
+itsepäisyyttä.
+
+Mies lisäsi nopeasti ja varmasti: "Entä missä? Minä sanon — —"
+
+Hän kertoi hänelle rantaniitystä, jota myöten hän oli juossut
+uimaretkelleen tänä aamuna... He erosivat.
+
+Sinä iltana he kohtasivat ensi kerran kävelläkseen ja jutellakseen.
+
+Se oli ilta ennen kahdettatoista päivää.
+
+Kolmen illan kuluttua siitä mr. Archie Laverock oli jotakin, mitä hän
+ei koskaan ennen ollut vaihtelevan elämänsä aikana ollut — lopullisesti
+kihloissa.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESTOINEN LUKU.
+
+Kolmen päivän kosinta.
+
+
+Nuo kolme iltaa, jolloin he kohtasivat toisensa, jakautuivat kolmeen
+selvään osaan.
+
+Kaikkien niiden aikana oli nuori Laverock tarkoin tietoinen yhdestä
+tämän kosinnan piirteestä; omasta asenteestaan tyttöön nähden. Kuten
+hän sanoi: "Kun hän ei ole lähettyvillä, niin olen kylläkin järkevä.
+Minä ajattelen: Olkaamme nyt järkeviä. Mitä tämä kaikki oikeastaan
+merkitsee? Eikö se voi taaskin olla typerä erehdys? Mutta niin pian
+kuin näen hänet — —!"
+
+Saattoiko syynä olla se, että tyttö yhdisti itseensä tusinan tavallisia
+tyttöjä?
+
+Tuona ensimmäisenä iltana hän kohtasi nuoren naisen, joka varmaankin
+oli valmistautunut tähän; joka oli yhtäkkiä täynnään pirteyttä ja
+hauskuutta ja toverillisuutta; todellakin entinen hoitajatar, joka
+inhosi tunteellisuutta.
+
+"Hyvää iltaa!" huusi hän Archielle iloisesti. "Pikku Freddie Royds on
+puhunut 'Laverockistaan koko päivän."
+
+"Onko? Se oli pikku Freddie Royds, joka kertoi minulle, että te olette
+lastenhoitajattarena täällä. Menkäämme polkua pitkin kallioita myöten,
+menemmekö?"
+
+"Hyvä."
+
+He lähtivät yhdessä liikkeelle Pohjolan vähitellen tummenevassa,
+hitaassa hämärässä. "Kertokaa nyt minulle, mitä olette tehnyt siitä
+asti kun lähditte sairaalasta."
+
+Archie Laverock kertoi hänelle lyhyesti toimistaan rauhantekoon asti ja
+kahdesta vuodesta autoliikkeessä.
+
+"Hekö teidät lähettivät?" kysyi Ethel.
+
+"Ei. Minä olin jo eronnut siitä. Eräs mies ehdotti, että tulisin tänne
+ohjaajaksi — —" ja niin edespäin.
+
+"Miten pitkäksi ajaksi?"
+
+"Noin kuukaudeksi. Sitten lähden ulkomaille."
+
+Jos hän toivoi tytön osoittavan jonkinlaista pettymystä, niin hän itse
+pettyi. Hän virkkoi vain: "Oh, miten järkevää — —", ja teki jonkun
+huomautuksen
+joistakin serkuista, jotka kiiruhtivat takaisin siirtomaihin samana
+hetkenä kuin riisuivat khakipuvun yltään. Puhuttiin työstä ja siitä,
+millä tavoin sodassa köyhtyneiden piti siihen suhtautua.
+
+Puhuttiin Ethelin omasta hommasta.
+
+"Minä en enää halunnut olla sairaanhoitajattarena," hän selitti. "En
+tahdo enää nähdä sairasta ihmistä eläissäni. Sen vuoksi ilmoittauduin
+leikkitädiksi. Henkilökohtaisesti luulen olevani liian nykyaikainen,"
+nauroi hän. "Minusta koko homma on pötyä. Mutta he ottivat minut
+kuitenkin. Sitten minun oli loma-ajakseni valittava, menisinkö
+äitipuoleni luo Woorthingiin, mitä inhoan, vai vastaisinko ilmoitukseen
+ja tulisin pohjoiseen Hopkinson-Kaben perheen kanssa."
+
+"Pidättekö tästä — —?"
+
+"Oh, minä olen aina pitänyt lapsista. Ja paikka on ihana, eikö
+teidänkin mielestänne?"
+
+"On nyt," vastasi Archie merkitsevästi, siirtäen katseensa tummenevalta
+taivaanrannalta tytön kasvoihin.
+
+Mutta Ethel ei tänä iltana tahtonut puhua henkilökohtaisista asioista!
+Hän lörpötteli kuin koulutyttö,
+kepeästi kuin höyhen ja ilman minkäänlaista vastuunalaisuuden tunnetta.
+
+Archie oli hämmästynyt, hän ei voinut houkutella eikä pakoittaa tyttöä
+tänä iltana heittämään tuota iloista toverillisuutta. Oliko tämä sama
+tyttö, joka oli huutanut heidän ensi tapaamisensa hetkellä vajassa,
+joka oli punastunut nähdessään hänet niityllä? Sitä tyttöä hän oli
+rakastanut; mutta hän rakasti myös tätä nauravaa veitikkaa. Oh, mikä
+ihana ilta!
+
+Tämä oli ajan tuhlaamista, ajatteli Archie tupakoidessaan; syntistä
+tuhlaamista. Miksei hän voinut heti sanoa hänelle kaikkea, mikä hänen
+sydämessään kuohui...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta aamu toi tullessaan viileän järkevyyden ("Itse asiassa siinä ei
+taida olla mitään. Vain hyviä ystäviä.") — ja päivä työn.
+
+Kahdestoista päivä.
+
+Nuori Laverock alkoi tuntea olonsa sietämättömäksi. Hän oli sattumalta
+erinomainen ampuja; hän kaipasi suunnattomasti saada olla päivän
+ulkona koirien keralla — ulkona purppuraisilla ja ruskeilla rämeillä,
+kalpeanharmaan taivaan alla.
+
+Mutta urheilu ja rakkaus olivat kielletyt uudelta köyhälistöltä.
+
+Ja kuitenkin...
+
+Illalla he jälleen kohtasivat; hänen ruumiinsa, sielunsa ja henkensä
+näyttivät riemuitsevan.
+
+Hän antoi tytölle kimpun valkoisia kanervia, jotka hän oli löytänyt
+sinä iltapäivänä ajaessaan metsästäjien luo. Tämä kiinnitti sen
+rintaansa aivan asiallisesti kiittäen. Tänä iltana hän ei ollut
+niinkään hyvä toveri, huomasi Archie, vaan pikemminkin ärsyttävä,
+valmis pistelemään reikiä kaikkeen olevaiseen... Hän ei tiennyt miten
+se alkoi; tyttö pilaili kohta jostain valkoisesta kanervasta, joka oli
+lähetetty Archielle sairaalaan; se oli ollut kasvava kanerva ruukussa,
+joka oli mustan kissan muotoinen.
+
+Se oli kai tuonut hänelle paljon onnea, arveli tyttö; ja sitten hän yhä
+muistellen sairaalan päiviä kiusotteli
+häntä jälleen sen hedelmä- ja kukkatulvan vuoksi, joka hänelle
+tavallisesti oli virrannut.
+
+"Ihastuttava potilas! Suositumpi kuin pikku meripoikamme!" pilaili hän.
+"Me muistamme kaikki ne ihanat autot, jotka tulivat noutamaan kapteeni
+Laverockia saamaan raitista ilmaa —"
+
+Nuori mies näytti hiukan suuttuvan. Hän tahtoi sanoa jotain
+henkilökohtaista, kiusoittavaa. Eihän hän kuitenkaan voinut tarttua
+tyttöön ja pudistella häntä heidän kävellessään tuona rauhallisena
+iltana. Hän sanoi, tietämättään, että aikoi niin sanoa: "Ehkäpä
+muistatte myöskin sen auton, joka siihen aikaan tuli hakemaan _teitä_
+ulos?"
+
+"Kyllä muistan," vastasi tyttö. "Minä olin siihen aikaan kihloissa
+autoni kanssa, niinkuin tiedätte."
+
+Tämä pisti Archieta, kuten ehkä oli tarkoitettukin. Tietysti. Ethel
+oli ollut kihloissa. Kaikki sairaalassa tiesivät sen. Archie muisti
+äkkiä kihlasormuksen, joka oli ollut... hänen sormessaan... Kullanpunaisia
+loistavia kiviä. Tuli-opaaleja, jotka sopivat hänen loistavaan
+tukkaansa... Häneen koski ajatella sitä. Se koski.
+
+Hän ei voinut sanoa muuta kuin: "Mistä te tiedätte, että minä en ollut
+itsekin kihloissa?"
+
+"Oh! Tekö!" kiusotteli tyttö. "Tiedän, että ette ollut."
+
+"Tiedättekö?"
+
+"Oh, teidän kaltaisenne ihmiset eivät mene kihloihin. He kaipaavat
+vaihtelua, erilaisuutta! Heidän täytyy saada sitä. Olisi puiden
+pilkkomista partaveitsellä, jos joku teidän kaltaisenne menisi
+naimisiin. He eivät tulisi onnellisiksi. Kuvitelkaa heitä
+huoneustopuuhineen ja taloushuolineen ja vaimoineen! Vaimoineen! He
+eivät voisi tehdä ketään muuta onnelliseksi — —"
+
+"He? Tarkoitatteko minua?"
+
+"Tarkoitan teidän tyyppiänne."
+
+"Te ette tiedä mitään minusta," mutisi Archie Laverock. "Mitä hyödyttää
+puhua tyypeistä?"
+
+"Oh! Enkö tiedä teistä mitään? Luuletteko, että
+en ole tavannut ihmisiä, jotka tuntevat teidät? Niin, niin, sairaalan
+ulkopuolella. Useammat ihmiset tuntevat paremmin Häiritsevän Lumoojan
+kuin Häiritsevä Lumooja aavistaakaan — —"
+
+"Mitä roskaa!" tiuskasi Archie punastuen ja kiivaasti hänen vieressään.
+"Pyydän anteeksi, en aikonut olla töykeä — —"
+
+Ethel nauroi ilkeästi. Archie tiesi hänen valmistavan jotain uutta
+kidutusta hänelle. Hän valmistautui siihen. Hän loi nopean katseen
+taaksepäin kaikkiin niihin tytönkuviin, jotka hänellä olivat muistissa.
+Kasvoihin, jotka olivat hymyilleet hänelle ystävällisemmin kuin tämä
+tyttö. Hän muisti Selman, ruotsalaistytön tummansiniset silmät, tuon
+tytön, joka oli rakastanut häntä ja jolle hän pysyisi ihanteena, elipä
+hän missä hyvänsä ja rakastipa ketä tahansa. Ne näyttivät antavan
+hänelle rohkaisua ja apua. Ja ne olivatkin auttaneet häntä.
+
+Ja nyt tuo punatukkainen kiusantekijä, joka oli hänen rakkautensa
+ja epätoivonsa samalla kertaa, kysyi vahingoniloisesti naurahtaen:
+"Esimerkiksi, onko teillä ollut niinkutsuttu 'hauska' kesä?"
+
+"Oh, koko lailla," vastasi kohteliaan pidättyvästi poika, joka oli niin
+ylpeänä valloittajana kulkenut läpi toukokuun, kesäkuun ja heinäkuun.
+"Kyllä. Sangen hauska, kiitos."
+
+Se oli hänen kostonsa.
+
+Tyttö kääntyi äkkiä ympäri tiellä.
+
+"On aika mennä sisään," sanoi hän lyhyesti.
+
+He olivat kulkeneet vain mailin verran; oli vielä valoisaa, mutta
+Archie ei vastustellut, vaan käveli takaisinpäin hänen rinnallaan.
+
+He puhuivat tuskin lainkaan kulkiessaan.
+
+Niityn päässä, missä he ennenkin olivat eronneet, sanoi Archie: "Niin,
+hyvää yötä. Kiitoksia paljon siitä, että säälitte minun yksinäisyyttäni
+täällä. Hm — en kai uskalla pyytää teitä tulemaan huomenna jälleen
+kappaleen matkaa kanssani?"
+
+"Miksei?" kysyi tyttö — aivan huolettomasti.
+
+"Oh, arvelin, että te piditte minua tungettelevana, minusta tuntui,
+että ette ollut minulle aivan ystävällinen eräässä suhteessa."
+
+"Oh!" huudahti tyttö äkkiä; liian äkkiä. "Ei millään lailla. Tietysti
+tulen kävelemään; pidin tästä. Hyvää yötä, mr Laverock!"
+
+Jälleen työpäivä... täynnä, touhua kuten ennenkin... jälleen ilta,
+joka pyyhki pois kaiken, mikä koski seuruetta, autoja, koko
+päivän ponnistuksia. Kaiken paitsi harmaan hämärän, joka toi tuon
+punatukkaisen, hienon nuoren olennon häntä vastaan niitylle, kävelemään
+hänen vieressään läpi tämän laajan, salaperäisen vuorimaiseman.
+
+Heidän tunteensa tänä kolmantena iltana eivät olleet toverillisia eikä
+riitaisia, kuten toisena iltana. Jokin odotti, vartioi, seurasi heidän
+kantapäillään: jokin riippui kuin pilvi heidän yllään — pilvi, joka
+ennusti myrskyä.
+
+Kun tervehdykset oli vaihdettu, he lähtivät kävelemään. He kävelivät
+maalle päin, kohti uinuvaa rämettä, jolla ampujat tänään olivat olleet.
+Mailin verran he vaikenivat. Siten nuori Laverock äkkiä, ikäänkuin
+hän olisi ollut vielä kesken eilistä keskustelua, alkoi: "Puhuimme
+teidän kihlauksestanne — ettekö tahtoisi sanoa minulle, miksi puritte
+kihlauksenne?"
+
+Hänen kihlauksensa, hänen kihlauksensa! Se oli muuttunut hänelle
+painajaiseksi. Hän kysyi itseltään, miksi hän välitti siitä. Ja välitti
+sitten yhä edelleenkin. Hän välitti enemmän kuin mistään muusta, mitä
+oli tapahtunut hänen elämässään, siitä tosiasiasta, että tyttö oli
+kerran aikonut mennä naimisiin toisen miehen kanssa — että hän oli
+ollut toisen miehen kihlattu morsian. Se koski yhä edelleenkin.
+
+Se oli sietämätöntä!
+
+Sillä nyt todellakin Archiesta tuntui, että hän oli koko elämänsä ajan
+odottanut antaakseen tälle yhdelle tytölle koskemattoman sydämen. Se
+kuului mielettömyydeltä, jos rupesi sitä miettimään... Mutta häntä
+ei huvittanut miettiä mitään. Hän oli vain alakuloinen. Häneen koski
+syvästi, että hän — jonka
+elämässä tähän asti ei ollut tapahtunut mitään merkittävää — oli nyt
+hullaantunut tyttöön, joka oli ollut kihloissa toisen kanssa. Toisen
+miehen... Se ei tehnyt asiaa siedettävämmäksi, että tuo toinen ei nyt
+ollut läsnä. Hän oli joka tapauksessa ollut olemassa — Ethel oli ollut
+kihloissa.
+
+Tuo vihattu ajatus valtasi hänet kuin saapuva yö.
+
+Tyttö käsitti hänen kysymyksensä syytökseksi. "Monet ihmiset purkavat
+kihlauksensa! Mitä järkeä on olla kihloissa, ellei halua olla? Se on
+kuin — kuin istuisi konserttisalissa tuntimääriä sen jälkeen kuin
+konsertti on loppunut ja valot ovat sammutetut ja penkit jälleen
+peitetyt ruskeilla verhoilla! Miten olisin voinut sitä jatkaa?"
+
+Archie Laverock kysyi kiihkeästi nopean, ilmilausumattoman
+ajatuspyörteen jälkeen: "Sellaiseltako se teistä tuntui?"
+
+"Niin! Jos sen kerran tahdotte tietää!" huudahti tyttö. "Juuri
+sellaiselta."
+
+"Miehet eivät ymmärrä paljoa. Kun he ovat rakastuneet, he eivät näe
+mitään," selitti tyttö hengästyneenä. "Jos mies tekee kaiken, jos hän
+lakkaamatta huolehtii ihailemastaan tytöstä, niin ei tämä saa — ei
+hän saa aikaa edes hengähtää! Muutamille meistä ei ole mitään hauskaa
+siinä, että meistä pidetään. Se on kuin — kuin menisi tanssiaisiin ja
+saisi istua vain katselemassa. Aivan hullua. Mutta — ehkäpä ei voi
+tehdä mitään oikein, jos itse on väärä henkilö — —"
+
+Archie Laverockista tuntui, ettei hän kuunnellut ainoastaan korvillaan,
+vaan koko ruumiillaan. Hän kuunteli, ei vain sitä, mitä tyttö sanoi,
+vaan satoja ääniä, jotka täyttivät pehmeän hämärän. Ja noiden äänien
+lomaan hän vastasi aivan proosallisesti: "Miksi sitten menitte
+kihloihin hänen kanssaan?"
+
+"Oh! Miten minä sen tietäisin?" huudahti Ethel kiihtyneenä kuin
+jostakin hyvin vanhasta hermostuksesta tai väsymyksestä. "Ehkäpä siksi,
+että oli märkä sunnuntai-iltapäivä, enkä minä voinut pelata bridgeä,"
+huudahti hän huolettomasti, "ja koska ei ollut mitään muuta tekemistä
+sillä hetkellä!"
+
+Archie innostuneena: "Siis — se oli siis aina yksipuolista?"
+
+Hän odotti tytön vastausta. Hän odotti, että hän myöntäisi: "Kyllä;
+aina."
+
+Mutta jostain syystä — se oli tietysti järjetöntä — hän tiesi tulevansa
+pahoilleen, jos tämä vastaisi niin. Hänenhän olisi pitänyt olla iloinen.
+
+Mutta tytön vastaus olikin varsin odottamaton: "Oh, ei, ei! En voi
+sanoa niin," selitti hän, äänessään syvä suru ja hellyys. "Se ei ollut
+aina yksipuolista. En tahdo kenenkään ajattelevan niin. Se olisi
+halpamaista. Minusta olisi inhoittavan kiittämätöntä väittää, ettei
+joku asia ollut ihana siksi, ettei se enää sitä ole. Se on arvotonta.
+Ei kenenkään pitäisi olla sellainen. Minun — minun ei olisi pitänyt
+sanoa, että se oli siksi, ettei minulla ollut muuta tekemistä. Sillä
+minä pidin hänestä. En tiennyt miten paljon voisin rakastaa, mutta
+rakastin häntä silloin niin paljon kuin tiesin voivani — —"
+
+Vakavuudessaan hän kiiruhti askeliaan ja siirtyi Archien edelle.
+
+"Odottakaa!" sanoi tämä käskevästi. "Älkää juosko tuolla tavoin."
+
+He pysähtyivät. He olivat kiivenneet pienen harjanteen huipulle,
+ja siinä he nyt seisoivat mustina varjokuvina taivasta vastaan.
+Heidän jalkainsa juuressa levisi kanervameri; yläpuolella loisti
+tiikerintaljan näköinen taivas keltaisine juovineen, jotka olivat
+viimeisenä muistona auringonlaskusta.
+
+"Odottakaa!" toisti Archie. "Tahdon kysyä teiltä jotain."
+
+Hänen sydämensä jyskytti. Koko hänen olentonsa oli siirtynyt siihen,
+mitä hän aikoi nyt kysyä. Hän ei voinut kiiruhtaa edelleen tytön
+vieressä ja kysyä sitä. Hän ei edes tiennyt, ettei ollut sopimatonta
+tunkeilevaisuutta, että hän lainkaan sitä kysyi.
+
+Mutta hän oli siis kuitenkin ollut kihloissa (jälleen tuo ajatus
+kiusasi häntä). Kihloissa joka suhteessa sopivasti ja onnellisesti. Hän
+oli itse sanonut, että alku oli ollut "ihana". Ehkä kaikki rakkaus oli
+yhtä ihanaa hänelle — kuten rakkaus kaikkine vikoineen oli aina ollut
+Archie Laverockille. Ilman katkeruutta hän ajatteli nopeasti entisiä
+rakastumisiaan. Niiden joukossa ei ollut ainoaakaan, josta hän ei olisi
+voinut ylpeillä. Hän oli kiitollinen. Ne auttoivat häntä. Hän ajatteli,
+että ne auttoivat häntä nyt täällä, suuren rakkauden edessä. Sillä mitä
+mies uhraa rakkaudelle — se annetaan hänelle jollain tavalla takaisin.
+
+Archien perinnöllinen naisellinen vaisto sai hänet salamannopeasti
+yhdistämään yksityiskohtia, jotka tiesivät kertoa jotain.
+
+Hänen kihlauksensa; ensin onnistunut. Sitten mies, koska hän oli "väärä
+henkilö" eikä voinut tehdä "mitään oikein". Miksi hän — tuo uskollinen,
+hauska, miellyttävä poika — oli muuttunut tytölle "vääräksi henkilöksi"?
+
+Sitten jälleen eräs sairaalamuisto. Se oli nyt Archielle aarre,
+niinkuin joku kauan säilytetty lasku, joka vihdoin oli suoritettu. Se
+oli eräs Ethelin katse, kun hän kerran meni ulos huoneesta ja luuli
+Archien silmäin olevan suljetut. Ne olisivatkin voineet olla suljetut.
+Miksi hän ei ollut nähnyt, mitä tuo katse merkitsi? Hänen valkopukuinen
+ruumiinsa oli lähtenyt huoneesta, mutta kaikki muu oli jäänyt sinne,
+Archie Laverockin luo...
+
+Oliko se mahdollista — —?
+
+Hänen huudahduksensa kaksi päivää sitten: "Oi, Archie, miten ihanaa
+jälleen kuulla ääntänne!" Oliko se merkinnyt, että tyttö oli koko tämän
+ajan nähnyt hänet unelmissaan?
+
+Hän aikoi uskaltaa.
+
+Ja hän kysyi siis samaa mitä oli ennenkin kysynyt.
+
+"Miksi te puritte kihlauksenne?"
+
+Viimeisessä valohämyssä hän näki tytön silmät.
+
+Ne näyttivät kysyvän: "Miksi?"
+
+Miksi? Eikö ollut mahdotonta olla purkamatta kaikkea paitsi parasta
+unelmaa? Hänen oli täytynyt purkaa. Ilman mitään toivoa siitä, mikä nyt
+vuosien kuluttua vihdoin oli tullut, tänä iltana matalalla
+kulkevain pilvien alla, keskellä autiota rämettä, hänen rinnallaan.
+
+"Sekö se oli?" kuiskasi Archie riemuitsevasti. Ja sitten hän
+odottamatta enää sanaakaan tytön huulilta veti hänet syliinsä. Hän
+piteli häntä raudanvahvalla otteella, veti hänen nuoren, joustavan
+vartalonsa lähemmä, lähemmä ja päästi omituisen pienen äännähdyksen
+— riemun huudahduksen, jonka päästää lapsi, joka jossain leikissä on
+saanut kiinni toisen lapsen.
+
+"Ah — —" hän mutisi.
+
+Tyttö hengähti nopeasti. Äkkiä hän tuntui riemusta painautuvan hänen
+rintaansa vastaan. Vielä puolittain suuttuneena, puolittain onnellisena
+ja nauraen hän huudahti hiljaa: "Mitä hyödyttää tehdä kysymyksiä, jos
+tietää — —"
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU.
+
+Yhdeksän päivän ihme.
+
+
+Kihlaus neiti Ethel Johnstonen ja mr Archie Laverockin välillä
+purkautui taas yhdeksän päivän kuluttua.
+
+Se ei tapahtunut, ennenkuin onnettomuus todella saapui kirjeen
+muodossa. Kuka olisi voinut aavistaa — —
+
+Mutta ehkä on parasta puhua hiukan yhdeksän päivän onnesta niin kauan
+kuin kihlaus kesti, ottaen päivät oikeassa järjestyksessä?
+
+       *       *       *       *       *
+
+_Ensimmäinen päivä._ — Nuori Laverock teki kuumeisesti työtä päivänvalon
+aikana vastapainoksi kärsimättömyydelleen, joka kaipasi iltaa. Ylpeinä,
+tietoisina, vieläpä ujoinakin — he kohtasivat toisensa ensi kerran
+kihlattuina! He kävelivät hyvin hitaasti rantaan päin.
+
+Archie sanoi: "Kuulehan, kultaseni," — tämä oli ensimmäinen kerta,
+jolloin hän sanoi siten; molemmat
+tiesivät sen erittäin hyvin, mutta ei kumpikaan räpäyttänyt
+silmääkään — "kuulehan, kultaseni, eikö sinulla ole omaisia tai muita,
+joille minun pitäisi kirjoittaa ja kertoa — _meistä?_"
+
+"Ei ainoaakaan, Archie. Minulla on äitipuoli — lady Castletoy — mutta
+miksi vetäisimme hänet tähän? Hänkään ei sanonut minulle, kun hän aikoi
+mennä uusiin naimisiin. Olen siis aivan yksin maailmassa."
+
+"Ihanaa. Niin olen minäkin."
+
+"Tarkoitatko, ettei sinulla ole myöskään ketään, joka esimerkiksi voisi
+ajaa minut ulos ovesta?"
+
+"Ei ketään — ei ketään omaisia jäljellä. Ei ketään oikeita ystäviä.
+Tietysti joukottain tuttavia, mutta heistä ei ole väliä."
+
+"Oi, Archie, miten ihanaa!" huudahti morsian. "On paljon ihanampaa
+näin, kun ei tarvitse valmistautua arvosteluihin ja huomautuksiin!"
+
+Nuori Laverock, joka oli kietonut käsivartensa hänen ympärilleen,
+katsahti taakseen linnan torneja kohti, jotka kohosivat kiviaidan
+takana, kohti kaurapeltoja, kaatunutta veräjää, ruohokenttiä.
+
+"Etkö luulisi olevan parasta kertoa seurueelle —"
+
+"Oi, ei, ei!" pyysi tyttö. "Se on osa huvia, että he eivät siitä
+tiedä. Miksi heillä pitäisi olla aavistusta siitä, kenen kanssa heidän
+autonohjaajansa menevät kihloihin?"
+
+"Mutta heidän autonohjaajansa voi olla niin ylpeä siitä, mitä hän on
+aikaansaanut," väitti Archie Laverock, "että hän aivan kuolee halusta
+kertoa sen jollekulle!"
+
+"Hän voi sanoa sen minulle. Hän ei voi kyllin usein sanoa sitä
+minulle," kuiskasi tyttö. "Mutta ei kenellekään muulle!"
+
+_Toinen päivä._ — Tänä päivänä tapaus julkaistiin. Myöhään iltapäivällä
+eräs Ethelin lapsista, joka oli salaa ahnehtinut makeita
+puutarhamansikoita ison teekupillisensa jälkeen, sairastui. Hänen
+hoitajattarensa jätti hänet vuoteeseen kuumavesipullo pienellä
+vatsallaan ja skotlantilaistyttö vartijanaan ja kiiruhti
+hetkiseksi autovajaan ilmoittamaan, että sinä iltana ei kävelystä
+tulisi mitään.
+
+"Oh! miten ikävää!" huudahti nuori Laverock onnettomana, seisten siinä
+öljyisenä ja tomuisena päästä kantapäähän asti. "Mokomakin lapsi!"
+
+"Minun täytyy olla siellä ja hoitaa häntä, kunnes hän paranee, lapsi
+raukka —," selitti Ethel.
+
+"Entäs minä raukka? Kultaseni, sinulla ei ole aavistustakaan siitä.
+Olen vain elänyt puoli yhdeksän toivossa! Etkö voi pujahtaa ulos
+myöhemmin? Vain sekunniksi? Jos minä tulisin tammimetsikön reunaan?
+Vain sanomaan hyvää yötä? Tulethan, enkelini? Älä ole sydämetön! Tule!"
+
+Hänen äänensä oli jälleen niin sametinpehmoinen! Tyttö naurahti. "No
+niin — —"
+
+"Sinä tulet! Sinä tulet!"
+
+"Tulen, jos vain voin jollain tavoin — mutta se ei ole luultavaa!"
+
+"Sano minulle sitten nyt hyvää yötä. Sano se väliaikaisesti — —"
+
+Äkkiä heidän muodostamaansa sievää ryhmää häiritsi kömpelö hahmo, joka
+häämöitti vajan oven ulkopuolella; ja tämä hahmo olisi vetäytynyt
+taaksepäin yhtä nopeasti, ellei Ethel olisi nähnyt sitä Archien olan
+yli ja hätkähtänyt.
+
+Archie päästi hänet uskomattoman nopeasti irti ja kääntyi suurta miestä
+— sir Kabea — kohti.
+
+"Hm! Asianlaita on niin, Sir, että olen kihloissa neiti Johnstonen
+kanssa," ilmoitti nuori Laverock hyvin selvästi.
+
+"Toivotan onnea sydämestäni," sanoi sir Kabe ystävällisesti ja tarttui
+leveällä, puhtaalla kädellään ohjaajan pitkään, öljyiseen ja tomuiseen
+käteen. "Toivotan teille onnea, neiti Johnstone. Saanko kysyä, aiotteko
+ehkä puhua siitä?"
+
+Ethel epäröiden — — "Ei suinkaan — —"
+
+Archie sanoi nopeasti: "Minä kyllä, sir."
+
+Suuri mies katsoi hyvin ystävällisesti toisesta toiseen. "Niin minäkin
+tekisin, jos olisin teidän sijassanne.
+Jos saan antaa teille sen neuvon — —? Se selvittäisi asioita,
+Laverock. Loma-aikaa ja muuta... Aivan niin. Minulla on siis teidän ja
+nuoren neidin lupa. Minä sanon sanasen vaimolleni ja toisille — —"
+
+_Kolmas päivä._ — Tämä päivä näki todella merkillisen tapauksen;
+lastenhoitajattaren ja autonajajan päivällisellä koko seurueen kanssa.
+
+Niin; sen "sanasen" johdosta, jonka sir Kabe oli sanonut toisille, oli
+päätetty tällä tavoin juhlia kihlausta.
+
+Pöytä oli järjestetty kauniisti; sillä lady Kabe, amiraalin sisar,
+joka piti huolta kukista, oli kerännyt sen koristeeksi kerrattuja
+kehäkukkia, — oranssin-, sitruunan- ja kermanvärisiä — mustaan
+Wedgwood-maljakkoon ja hakenut esiin mustia kynttilänvarjostimia.
+
+Nuori Laverock istui puhellen sievästi mrs Oben kanssa, ajatellen
+alakuloisena: "Miksi nämä eivät ole meidän kynttilänjalkamme, meidän
+samppanjalasimme, meidän hopeakalustomme? Tekee minut suorastaan
+hulluksi nähdä nuo toiset naiset helmikoristeineen; ei siksi, että
+tahtoisin nähdä helmiä oman tyttöni kaulalla, mutta miten saan hänelle
+edes kunnollisen sormuksen? Miksi minulla ei ole tällaista paikkaa,
+minne voisin hänet heti viedä? Jos meillä olisi edes autovaja..."
+
+_Neljäs päivä._ — Ostoskäynti kaupungissa Ethelin ja joidenkin hänen
+"lastensa" kanssa. Freddie Roydsin läsnäolo neiti Johnstonen ja
+ohjaajan välillä esti keskustelun käymästä helläksi. Vain tähän
+tapaan: "Ethel, sinä et ole vielä sanonut minulle, mitä teit ylhäällä
+heinäladossa tuona ensimmäisenä iltana? Vakoilitko minua, vai mitä?"
+nauroi hän.
+
+"Taivas, en. Minä olin mennyt katsomaan oliko Babs kadottanut huivinsa
+sinne; hän oli ollut siellä hakemassa munia aamulla."
+
+He suorittivat linnan taloudenhoitajattaren määräykset; täyttivät auton
+lihalla, metsälinnuilla ja punaisilla silleillä: tinkivät herttaisten
+kalamuijien kanssa, jotka möivät tavaraansa pitkulaisista kalakoreista
+kadunkulmissa.
+
+"Minä tahtoisin asua jossakin tällaisessa skotlantilaisessa
+maalaiskaupungissa," selitti Ethel. "Kaikki näyttää niin lujalta,
+mukavalta, pysyvältä ja rauhalliselta ja sellaiselta kuin kaikki oli
+ennen sotaa. Aivan erilaiselta kuin meidän kiireiset kotimme etelässä!"
+
+"Ei sinun tarvitse asua kiireisessä kodissa," mutisi Archie
+lohduttavasti Freddien pään yli. "Kun olen löytänyt onneni, niin elämme
+missä vain huvittaa. Kuusi kuukautta vuodesta John o'Groatsissa, kuusi
+Ritzissa."
+
+Samassa auto pysähtyi talon eteen, jonka alakerrasta he löysivät
+pinottuja huonekaluja, kiinalaista porsliinia, kokoonkasattuja tauluja
+— jonkun ikäneidon tavaroita, sanottiin heille, jotka myytäisiin
+seuraavana päivänä huutokaupalla.
+
+"Ajattelehan, että naimattomalla vanhalla naisella sai olla kaikki
+nämä huonekalut," mutisi kihlautunut mies, "kun meillä ei ole edes
+keittiökaappiakaan! Mitä vanhat neidot tekevät kolmella mustalla
+sorvatulla tammivuoteella, sitä minä en jaksa käsittää —" Freddien
+ääni kuului innostuneena hänen vierestään: "Laverock, Laverock! Täällä
+on mitä ihanimpia tavaroita! Tulkaa katsomaan, neiti Johnstone.
+Minä tahdon ostaa ne. Valkoisia norsuja. Enkö voi ostaa niitä
+taskurahoillani? Enkö voi ostaa niitä huomenna huutokaupassa, jos
+tarjoan enemmän kuin muut? Enkö voi?" Ja lapsi katseli ihastuneena
+kahta valkoista norsua — kiinalaista porsliinia nekin.
+
+"Omituista," sanoi Archie Ethelille, "millaisista tavaroista pikku
+poika voi pitää — —"
+
+"Tai suuri poika," sanoi Ethel. He säteilivät toisilleen, niin
+sanoaksemme, aivan kuten kaikki kihlatut parit. He olivat erinomaisen
+onnellisia ja tyyniä ollessaan toistensa läheisyydessä.
+
+Toisin ajoin Archiesta tuntui ikäänkuin Ethel yksin kaikista naisista
+kykenisi tekemään hänet erinomaisen onnettomaksi ja levottomaksi. Jospa
+hän vain voisi heti naida hänet ja olla varma siitä, että tyttö ei enää
+koskaan pääsisi hänen näkyvistään!
+
+_Viides päivä._ — Ethel lähti hänen näkyvistään, ja olosuhteissa, jotka
+saivat hänet mitä levottomimmaksi; hän ja kaksi hänen hoidokeistaan
+vietiin kaupunkiin toisessa pienessä autossa, olemaan mukana
+huutokaupassa, ja ajajanaan pitkäsäärinen, noin kolmenkymmenen vuoden
+ikäinen mies, joka kihlajaispäivällisillä oli koettanut hakkailla
+Etheliä.
+
+Sillävälin linnan ohjaaja, jonka oli kuljetettava muut seurueen
+jäsenet kaikkein kaukaisimmille ampumapaikoille, salaa kiehui
+mustasukkaisuudesta... Mutta illalla hän kohtasi Ethelin ystävällisin
+hymynsä huulillaan.
+
+"Saitteko norsut?" hän vain kysyi.
+
+"Kyllä, rakkaani, me saimme norsut," iloitsi Ethel. "Roska meni
+ensin, mukaanlaskettuna kourallinen kiinalaisia harvinaisuuksia,
+joiden joukossa olivat Freddien norsut. Niistä minun oli mentävä aina
+viiteentoista shillinkiin, ajattelehan! Toisin sanoen, majuri Oben
+oli tehtävä niin, koska lapsi oli niihin kiintynyt. Hän on hyvin
+ystävällinen — —"
+
+"Oliko siellä mitään sievää, joka olisi sopinut meille?"
+
+"Joitakin tammituoleja, jotka kohosivat kahteentoista puntaan kappale.
+Mutta huutokaupanpitäjästä ei ollut mihinkään. Hänellä ei ollut vasaraa
+eikä omanarvontuntoa. Ei! ei edes silloin kun koko huutokauppahuone
+puhkesi nauruun, koska eräs salaperäinen huiluntapainen esine,
+jonka hän oli merkinnyt 'soittokoneeksi', huomattiin naisparan
+astmanhoitovälineeksi. Archie! Sinä et ole iloinen!" keskeytti tyttö
+rupattelunsa. "Mikä sinua tänä iltana vaivaa?"
+
+"Ei mikään... paitsi se, etten voi antaa sinulle tammituoleja. En voi
+lähteä kaupunkiin milloin haluan. Eikö ole typerää harmistua siitä?"
+
+"Sinä olet mustasukkainen," huudahti tyttö ihastuneena. "Minä luulen
+sinun olevan mustasukkainen, koska menin sinne tuon majurin kanssa."
+
+"Oh, enpä luule," sanoi nuori Laverock tyynesti. Mutta sattumalta
+hän sittenkin oli intohimoisesti mustasukkainen tuolle majurille. Ja
+Ethelin hyljätylle sulhaselle, ja jokaiselle miehelle, joka koskaan oli
+puhunut hänelle tai katsonut häneen.
+
+Mutta vaikka hän oli näin mustasukkainen, ei hän ollut niin
+mielettömästi, niin hurjasti mustasukkainen kuin hänen tyttönsä!
+
+_Kuudes päivä._ — Se oli tuollainen kolea kesäpäivä, jotka tuntuvat
+talveakin kylmemmiltä. Taivaalla näkyi indigonsinisiä ja heleänharmaita
+juovia; maa oli ikävän vihreä; linnan puutarhassa olivat lehdet
+kääntyneet tuulessa näyttäen vaaleamman puolensa. Auringon laskiessa
+tuuli tyyntyi. Kaiken peittävä Skotlannin sumu verhosi märkänä maan.
+
+"Eikö olisi parasta pyytää noita kahta nuorta mukaan saliin?" ehdotti
+mrs Obe. "He eivät suinkaan halua lähteä kävelemään tuollaisella
+ilmalla."
+
+"Hyvänen aika, mikseivät he haluaisi?" vastasi sir Kabe. "Minä lyön
+vetoa, että he lähtevät kernaammin kävelemään kuin mihinkään muualle."
+
+Mutta neiti Johnstone, kun häntä pyydettiin jäämään, äänesti katon
+alla vietettävän illan puolesta. (Mahdollisesti kiusatakseen
+sulhastaan; siihen hän kyllä kykeni.) Archie otti asian rauhalliselta
+kannalta ja ilmestyi päivällisen jälkeen saliin — tuohon ihmeelliseen
+sekamelskaan, jossa yhtyivät vihreäruusuiset seinäpaperit, punaiset
+plyyshihuonekalut, saksalainen kultaus, hieno rokokookalusto,
+pellavaiset kalustosuojustimet, marmorilevyiset pöydät ja raskaissa
+kehyksissä riippuvat italialaiset taulut. Hän yhtyi lieden ympärillä
+istuvaan piiriin ja yritti olla kohtelias lady Kabelle.
+
+Amiraalin sisar kuului noihin valppaihin, tyyniin, sinisilmäisiin
+naisiin, jotka ovat aistikkaasti puettuja ja joilla on tyyni ääni, joka
+kuuluu selvästi kimakan
+lörpöttelyn, yli. Ethel Johnstonen korviin, hänen keriessään silkkiä
+majuri Oben avulla, kuuluivat seuraavat sanat:
+
+"Te tapasitte siis Joylla veljeni. Ei, en ole koskaan nähnyt tuota
+ihastuttavaa Lucya, paitsi tietenkin kaikissa sanomalehdissä. Oliko hän
+yhtä sievä kuin kuvat?"
+
+"Varmasti," sanoi Archie. "Sievempikin. Väri tuli lisäksi." Hän kääntyi
+morsiantaan kohti. "Ethel, tunnethan sinä Lucy Joyn. Hän sanoi minulle
+olevansa sinun koulutoverisi... Ja ihmeellistä kyllä näin Ethelin
+valokuvan heillä. Tunsin sen heti, ennenkuin Lucy Joy sanoi — —" ja
+niin edespäin.
+
+Hän voi puhua huolettomasti tuosta entisestä ihastuksestaan, joka oli
+saanut hänen sydämensä sykkimään — miten kauan? Noin kaksi viikkoa. Se
+kaikki oli siis mennyttä. Lucy Smith oli onnellisissa naimisissa.
+
+Mutta koska hän näki välähdyksen Ethelin silmissä, niin häntä huvitti
+puhua enemmän toisen tytön, kauneudesta.
+
+Se loppui vasta, kun joku toinen seurueesta — seurueesta, joka nyt
+oli hyväksynyt henkilökohtaisiksi ystävikseen kaksi palvelusväestään
+— ehdotti vanhanaikaista leikkiä "Mitä he sanoivat ja mitä sitten
+tapahtui?"
+
+Kyniä. Puoliarkkisia paperia. Kiireisiä raapustuksia. Kääntelemistä.
+Pöydälle panoa. Naurunpurskahduksia, kun mr Obe lystikkäällä äänellään
+luki tulokset.
+
+"_Sietämätön mrs Royds_ — hyvänen aika sentään! tapasi _Tarzanin
+käytävän päässä_. Nainen sanoi: '_Sinä ihana mies, minä jumaloin
+sinua_.' Se on nuori Laverock. Laverock, te kirjoititte sen, hahah;
+sellaista te kai saatte kuulla, vai mitä? Hmm. Mies sanoi: '_Minä
+inhoan tällaisia ampumaretkiä_.' Seurauksena oli — — oi, hyvä ihme; en
+mitenkään voi — lukekoon joku toinen sen minun sijastani."
+
+Päästyään vihdoin rauhaan huomasivat Archie ja hänen morsiamensa
+olevansa neljännestunnin ajan kahdenkesken biljaardihuoneessa.
+
+Archie, joka oli täysin tietoinen uhkaavasta vaarasta, parodioi
+leikillisesti: "Hän sanoi: 'Mitä minä olen tehnyt suututtaakseni sinut,
+rakas Ethel?' Tyttö sanoi — — hm — — hmm — — No, mitä hän sanoi?"
+
+"Mitä minä sanon? 'Hyvää yötä' kaiketi?"
+
+"Aha, olet suutuksissasi. Nyt on sinun vuorosi olla mustasukkainen!"
+
+"Mitä lorua!" tiuskasi tyttö.
+
+Sitten hän nopeasti jälleen siirtyi huolettomaan sävyyn: "En ole
+lainkaan vihainen — miksi ihmeessä olisin vihainen? Mutta olen saanut
+marssia yli viisitoista mailia lasten kanssa, ja olen väsynyt.
+Tahtoisin päästä varhain rauhaan tänä iltana."
+
+"Siinäkö kaikki?"
+
+"Niin, siinä kaikki."
+
+"Etkö istu edes kahdeksi minuutiksi tähän" — hän työnsi nopeasti
+eteenpäin toisen suurista nahkatuoleista — "ja anna minun istua
+käsinojalla puhelemassa. Liian väsynytkö?"
+
+"Aivan liian väsynyt."
+
+"Ei sitten." sanoi Archie Laverock kylmästi.
+
+Hänen silmänsä olivat vähemmän välinpitämättömät kuin hänen äänensä;
+niissä näkyi suuttumuksen, huvin, hellyyden, hurjuuden hehkua — —
+ristiriitaisia aineksia, jotka kaikki kiinnittivät häntä tähän
+tyttöjen tyttöön.
+
+"Hyvää yötä," sanoi Ethel ja käänsi poskensa hänen suudeltavakseen.
+
+Mutta Archie ei koskettanut hänen poskeaan.
+
+Hän vain seisoi siinä tammiseinää vastaan katsellen tyttöä tämän
+vaietessa; tytön toinen käsi nojasi biljaardipöydän reunaan.
+
+Hänen kätensä olivat vähimmän kauniit koko tytössä; nähdessään hänen
+loistavan kauniit kasvonsa, hänen kaunismuotoiset olkapäänsä ja
+käsivartensa, sopusuhtaisen nuoren vartalonsa ja sievät jalkansa, olisi
+odottanut hänellä olevan kauniit kädet. Mutta ne olivat odottamattoman
+kulmikkaat, vahvat, miltei
+poikamaiset; ei lainkaan sievät. Mutta Archie Laverockille tämä (hänen
+vähimmin kaunis piirteensä) oli erikoinen viehätys. Hän kumartui äkkiä
+ja suuteli keveästi jokaista sormea.
+
+"Minä rakastan sinun käsiäsi," sanoi hän asiallisimmalla äänellään
+kohottaen jälleen hehkuvat kasvonsa. ".Hyvää yötä." Sitten äkkiä
+äänellä, joka värisi kiihkosta, hän huudahti: "Sinä punatukkainen
+kourallinen! Minä — —"
+
+Tyttö luuli sekunnin ajan, että Archie aikoi painaa hänet rajusti
+rintaansa vasten. Mutta tämä kääntyikin vain avointa liettä kohti ja
+työnsi korollaan erään puun tuleen.
+
+"Hyvää yötä," sanoi hän jälleen tavallisella äänellään. Tyttö hiukan
+alistuvasti: "Hyvää yötä, Archie."
+
+Archien täytyi panna kaikki jarrut toimintaan, jotta hän ei lausuisi
+toista sanaa ja loisi vielä katsettaan tyttöön hänen pujahtaessaan pois.
+
+Ethel meni; makasi kauan valveilla kahdeksan jalan levyisessä
+vuoteessa, ajatellen häntä; ajatellen, ajatellen.
+
+_Seitsemäs päivä._ — Archie vältti tahallaan Etheliä.
+
+Olosuhteet auttoivat häntä. Metsästysseurue tarvitsi lisää pyssymiehiä,
+ja koska heidän yhteiskunnallinen katsantokantansa oli muuttunut
+varsin demokraattiseksi, vietti Archie koko päivän vieraiden joukossa
+metsästysmaalla. Hyvä päivä.
+
+Ja lisäksi sir Kabe kysyi, pelasiko nuorukainen kenties biljaardia;
+tämän vastatessa myöntävästi hän sanoi toivovansa, että neiti Ethel
+jonain iltana suostuisi luopumaan muutamaksi tunniksi hänen seurastaan.
+
+Ethel oli nähtävästi yhtä innokas viettämään koko illan ilman Archien
+seuraa. Mutta ilta oli kuiva ja ihana, lisäksi oli kuutamo ja seurue
+hyväsydäminen. Niinpä ilta päättyi nuoren parin kävelyretkeen.
+
+Ethelille se alkoi oikealla moitteiden tulvalla;
+moitteiden, mutta myöskin hellimpien hyväilysanojen, mitä Archien
+ääni pystyi lausumaan.
+
+"Kultaseni, kuinka olet koko päivän saattanut olla niin häijy minua
+kohtaan? Niin, koko päivän. Et ole sanonut minulle sanaakaan. Et edes
+katsonut minuun! Joko nyt olet kyllästynyt minuun? Joko ajattelet
+minusta niinkuin tuosta toisesta miesraukasta, jonka kanssa olit
+kihloissa — että tuntui aivan siltä kuin olisit istunut konsertissa
+valojen sammuttua?"
+
+"Archie!" väitti tyttö kiihkeästi vastaan, mutta tuntien helpoitusta.
+Hän oli pelännyt, että Archie eilisillan jälkeen olisi loukkaantunut
+ja vaitelias, ja jättäisi hänen tehtäväkseen sovinnon aikaansaamisen.
+Se on tavallinen miehinen tapa, jota naiset niin vihaavat ettei ole
+sanoja sen katkeruuden kuvaamiseksi, jonka se saa aikaan pilaten
+suloisimmankin sovinnonteon. Mutta Ethelin ei olisi tarvinnut pelätä.
+Archie ei käyttänyt niin karkeita aseita.
+
+Ethelin väittäessä vastaan: "Sinähän olit häijy minua kohtaan."
+hukkuivat hänen väitteensä Archien tulisiin suudelmiin. Molemmat
+hänen käsivartensa kiertyivät Ethelin paksun päällystakin ympärille.
+Hetkeksi hänen huulensa painuivat Ethelin huulia vastaan. Ja ennenkuin
+Ethel ehti väsyä tähän, työnsi Archie huulillaan hiukset pois Ethelin
+korvalta, eleellä, josta neiti Rice-Mathews olisi voinut kertoa omia
+kokemuksiaan, ja kuiskasi: "Enhän minä ollut", ja suudelmien lomassa:
+"Enhän!"
+
+Ethel työnsi hänen käsivartensa syrjään ja katsoi syyttäen häntä
+suoraan silmiin, hentona ja kalpeana kuutamossa.
+
+"Minä näen lävitsesi," huudahti tyttö. "Sinä luulet voivasi uskotella
+minulle vaikka mitä. Mutta vaikka olenkin vain punatukkainen
+kourallinen, niin näen suoraan lävitsesi, kapteeni Laverock, niin
+juuri!"
+
+"Silloin et näe mitään," vastasi Archie Laverock hellimmällä äänellään,
+"mikä ei olisi sinun omaasi."
+
+Se oli niin sievästi sanottu, että tuskin olisi luullut sen olevan
+vilpitöntä puhetta, mutta siitä huolimatta oli se silkkaa totta.
+
+_Kahdeksas päivä_ — Aamulla puhalsi mereltäpäin kostea tuuli. Koska
+oli sunnuntai ja metsästys oli loppunut, oli seurue aikonut lähteä
+huviretkelle John o'Groatsiin lounas mukanaan, mutta sade käännytti
+heidät kotiin ja he söivät ruokasalissa voileipiä ja kylmiä leikkeleitä
+paperilautasilta, koska kaikilla palvelijoilla oli lomaa.
+
+Nuori Laverock — jonka asema nykyään oli palkkaa nauttivan vieraan —
+oli mukana lounaalla; tätä nykyä näki hänen pienen majansa isäntäväki
+häntä verrattain harvoin. Sir Kabe oli hyvin kiintynyt nuorukaiseen,
+kysellen häneltä hänen tulevaisuudensuunnitelmiaan ja luvaten
+kirjoittaa hänestä ystävilleen kaupungissa; se oli lupaus, joka saattoi
+merkitä hyvin paljon tai hyvin vähän. Archie toivoi parasta.
+
+Iltapäivällä alkoi ilma kirkastua ja teen jälkeen kiisivät autot
+seitsemän penikulman päässä sijaitsevaa John o'Groats-hotellia kohti.
+
+Tämä hotelli oli jykevä ja epäromanttinen rakennus. Aivan sen
+alapuolella reunusti rannikkoa vyöhyke tummia kallioita, joiden alla
+oli valkoinen hiekkaranta — jonka vuoristotuulet olivat murentaneet
+raakunkuorista ja liuskakivestä. Meri oli kirkas kuin kristalli; pienet
+lätäköt kallionkoloissa kimalsivat kuin lasi. Jokainen kivenpala tällä
+rannikolla oli tuulen pyöristämä ja siloittama.
+
+"Varmaan puhtain paikka mitä eläissäni olen nähnyt," arveli Ethel
+Johnstone silmäillen ympärilleen.
+
+Seurueen miesten noustessa hotellin baariin ja naisten irroittaessa
+autoharsojaan hotellin kuvastimien edessä lähtivät lapset
+tarkastelemaan ympäristöä, ja Archie ja Ethel seurasivat heitä.
+
+Tällä hetkellä he olivat yhtä onnellisia ja asiallisia kuin lapsetkin.
+He keskustelivat seudusta ja ihmisistä. Kirjoista — hyvin vähän.
+Laverock, kuten useat nuoret miehet, joiden suurinta mielenkiintoa
+persoonallisuudet herättävät, ei välittänyt paljoakaan kirjoista.
+Kirjeiden kirjoittaminen kuului myöskin hänen heikkoihin puoliinsa;
+Ethel oli saanut auttaa häntä hänen kirjoittaessaan Ethelin tahdosta
+tämän äitipuolelle. Nyt Ethel härnäsi häntä siitä, kuinka huono
+kirjeenvaihtaja hänellä olisi, kun Archie sir Kaben vaikutusvaltaisten
+ystävien toimesta joutuisi Englannin siirtomaihin tai jonnekin muualle
+ulkomaille.
+
+"Miksi onkin niin," kysyi tyttö, "että paras rakastaja aina on huonoin
+rakkauskirjeiden kirjoittaja ja päinvastoin?"
+
+"Mitä sinä tiedät siitä, neitikulta?" kysyi Archie nauraen heidän
+kävellessään häikäisevää hiekkarannikkoa myöten vastatuuleen.
+
+Kerran vuoksi ei kummallakaan heistä ollut halua suudella eikä kinata.
+
+"Me kinaamme varsin usein; oletko tullut ajatelleeksi sitä?" sanoi
+poika vihdoin heidän vaiettuaan hetkisen. "Tulin juuri ajatelleeksi,
+kuinka usein olemme sitä tehneet mentyämme kihloihin."
+
+Ethel sanoi: "Se on aivan luonnollista."
+
+"Olenko minä niin riidanhaluinen ihminen? Vai oletko sinä?"
+
+"Ei se ole siihen syynä, Archie, vaan — se, että minulla aina on
+ajatuksissani —"
+
+"Ajatuksissasi? Mitä sitten, kultaseni?"
+
+"Nuo tytöt," sanoi Ethel, katsoen pois näin kallioita kohti. "Kaikki
+tytöt, jotka ovat olleet sinun elämässäsi — ennen minua."
+
+Hänen kirkasta ja aurinkoista mieltään näytti varjo himmentävän äkkiä
+kuten tummat pilvet meren yllä.
+
+"Hyvä Luoja" huudahti Archie harmissaan. "Miksi puhua heistä. Minä en
+käsitä mitä sinä tarkoitat. Tytöt — —"
+
+"Niin. Tytöt, joita sinä olet tuntenut ja ihaillut. Tytöt kuten Lucy
+Joy. Tytöt, joita olet suudellut. Tytöt, joita olet rakastanut. Minä
+tiedän. Minä sanon sinulle, että aina olen tiennyt sen." Hän käänsi
+Archieen päin närkästyneet kasvonsa; punainen kihara solahti esiin
+hänen urheilulakkinsa alta ja valui hänen kaulalleen. "On turhaa
+uskotella minulle, ettei heitä ole ollut."
+
+"Minä en aio uskotella sinulle yhtään mitään," tunnusti Archie
+vilpittömästi. "Mutta sinä tiedät, että minä rakastan sinua. Sehän
+muuttaa kaiken — niinkuin ei koskaan olisi mitään tapahtunutkaan —"
+
+"Mutta yhtäkaikki se on tapahtunut."
+
+"Niin, mutta — kuulehan nyt, kultaseni. Ole nyt järkevä. Kuinka monta
+kahdenkymmenenkuudenvuotiasta miestä on mennyt naimisiin ensimmäisen
+tytön kanssa, jonka he ovat nähneet? Ja jos he menevät niin mikä siitä
+on seurauksena? Varsin ikävä juttu tytölle, luulen minä."
+
+"Niin. Minä tunnen nuo puheet," vastasi Ethel äänellä, joka jyrkkeni
+hänen jatkaessaan. "Kerran eräs naimisissa oleva ystäväni sanoi jostain
+avioliitosta: 'Miehellä on siis aivan koskematon sydän? Ja tytölle se
+oli hänen ensimmäinen suuri rakkautensa? Lapsiraukka, hän saa kovin
+kömpelön ja kokemattoman miehen. Ja sinä olet siis samaa mieltä,
+Archie!"
+
+Kuinka syyttävän katseen hän suuntasikaan nuorukaiseen!
+
+"Niin, minä tiedän sinun olevan samaa mieltä," jatkoi tyttö. "Sinun
+mielestäsi minun pitäisi olla kiitollinen siitä, että sinä olet
+oppinut kuinka tyttöjä on kohdeltava, Olenhan sanonut sinulle näkeväni
+lävitsesi. Sinä tiedät millä mielellä milloinkin olen. Sinä tiedät
+kuinka tartut minuun. Sinä tiedät kuinka syleilet minua Sinä tiedät
+kuinka suutelet minua. Kuinka saat äänesi kaikumaan suudelmilta
+silloinkin kun et suutele minua! Luuletko etten ole huomannut kaikkea
+sitä?"
+
+"Tahtoisitko minun toivovan, ettet koskaan huomaisi mitään minusta?"
+
+"Nyt ainakin toivot sitä — yrittäessäsi vetää minua nenästä," vastasi
+tyttö, suoristautuen ja katsoen jälleen merellepäin.
+
+"Mutta kultaseni, kuinka naurettavaa — —"
+
+"Se ei ole lainkaan naurettavaa," intoili punatukkainen kourallinen.
+"Naiset ovat opettaneet sinulle kaiken — —"
+
+"Rakas lapsi, sinähän puhut aivan kuin en olisi eläissäni tehnyt muuta
+kuin pyörinyt naisten hameenliepeissä," huokaili Archie. "Laupias
+taivas, kuullessaan sinun puhettasi voisi luulla sen olleen ainoan
+elämäntehtäväni — — Ikäänkuin olisin ollut oikea Don Juan — —"
+
+"Et voi väittää, ettet olisi ollut enemmän tekemisissä naisten kanssa
+kuin kuka tavallinen nuorukainen hyvänsä."
+
+"Minähän olen aivan tavallinen nuorukainen —"
+
+"Mitä sitten tarkoitit eräänä iltana," kysyi tyttö kiivaasti, "kun minä
+kysyin oliko sinulla ollut hauska kesä ja sinä nauroit. Sinä nauroit.
+Mitä sinä kutsut hauskaksi kesäksi? Uutta rakkausjuttua sekä touko-,
+kesä-, heinä- että elokuussa, vai mitä?"
+
+Archie Laverock, suorastaan loukkaantuneena kuullessaan näin rohkeita
+(kuten ne nyt tuntuivat hänen mielestään) ja perättömiä mielipiteitä,
+sanoi jokseenkin ankarasti: "Taivaan tähden, Ethel, älä puhu
+tuollaista, sinä et tiedä mitä sanot." Ja sitten lempeämmin: "Kaikki
+mikä on ollut, on nyt mennyttä. Etkö voi uskoa sitä? Etkö? Jokainen
+etsii elämässään todellisuutta. Jokainen on niin kirotun kärsimätön
+saavuttaakseen sen, rakas Ethel. Jokainen koettaa ja ajattelee:
+'Kenties tämä tie vie perille.' Ja mies toivoo sitä sydämensä pohjassa
+alituisesti," selitti nuori Laverock kuunnellen omaa puhettaan kuin
+jotain vierasta olentoa, mutta kuitenkin olentoa, jonka kanssa hän koko
+ajan oli yhtä mieltä. "'Tämä tie vie perille', ajattelee hän, kunnes
+hän saa huomata, että se jälleen on ollut silmänlumetta... että se
+jälleen on ollut suuri erehdys. Tiedätkö, että monen vuoden ajan olen
+aavistanut jälleen löytäväni sinut?"
+
+"Minut?"
+
+"Minä tiesin, että minua odotti jokin, joka tekisi kaiken muun
+olemattomaksi —"
+
+Archien äänen olisi tullut tehdä Ethel vakuutetuksi hänen sanojensa
+vilpittömyydestä, mutta nyt tyttö ajatteli enemmän omia sanojaan ja
+oman sydämensä mustasukkaisuutta; hän oli kiihdyttänyt itsensä vihaan,
+joka ei ollut niin äkkiä lauhdutettavissa.
+
+"'Olemattomaksi' — niin kyllä, sinulle, koska olet mies," vastasi
+hän katkerasti. "Mutta minulle se ei ole olematonta. Joka hetki minä
+muistan sitä. Ja minä sanon sinulle, etten koskaan lakkaa muistamasta —
+—"
+
+"Eikö sitten minulla olisi mitään muistettavaa? Luuletko, rakas tyttö,
+minun unohtaneen, että sinä olit kihloissa ennenkuin — —"
+
+"Puh!" sähähti tyttö. "Onko se sama asia? Onko? Muutamien viikkojen
+kihlaus? Ja sitten monta vuotta ilman ketään, joka olisi minusta
+välittänyt, monta vuotta, jotka sain viettää vain ajatellen ja
+muistellen — sinua. Sinua, joka sillä välin liehuit seikkailusta
+seikkailuun, joiden paljas ajatteleminenkin tekee minut hulluksi!"
+
+Kiivaassa mustasukkaisuudessaan hän ylitti rajan, jota hänen olisi
+tullut noudattaa; hän sinkosi Archielle sanoja, joiden sisältöä hän ei
+itsekään uskonut, ja joita hän käytti vain loukatakseen Archieta.
+
+"Sinä, joka olet kylmä ja teeskentelevä ja tunteeton — ja
+naistenhurmaaja! Sinä, joka olet koettanut kaikkea — —"
+
+Mutta tässä nuori Laverock (jota nyt oli loukattu sekä miehenä että
+rakastajana) pysähdytti tämän viattoman, ihastuttavan raivottaren
+katseellaan. Tyynesti hän katsoi häntä silmiin vivahtelevilla, mutta
+lujilla silmillään. Ja tyynesti ja tiukasti hän puhui.
+
+"Pyydän sinua uskomaan ainakin sen mitä nyt sanon, Ethel. Minä en ole
+milloinkaan koettanut mitään," sanoi hän, "paitsi rakkautta."
+
+Kenties ei Ethel ymmärtänyt hänen sanojaan. Tavallinen hyvinkasvatettu
+tyttö lukee kaikenmoista ja kuulee paljon asioita ja näkee paljon —
+oppimatta mitään elämästä ja rakkaudesta. Monet erinomaiset vaimot
+ja perheenäidit vaeltavat siten kunnialliseen hautaansa saakka. Ja
+siihen suuntaan viittasivat myöskin Archie Laverockin punatukkaisen
+kourallisen taipumukset.
+
+Mutta vaikkapa hän ei olisikaan ymmärtänyt Archien sanoja, saivat hänen
+äänensä tyyni arvokkuus
+ja tuon poikamaisen olennon rauhallinen katse, joka olisi saattanut
+olla paljoa vanhemman miehen, tytön ymmärtämään, että hän oli mennyt
+liian pitkälle. Mutta hänelle ei jäänyt aikaa vastata.
+
+Huudot: "Tänne! Tänne! Lapset! Hoi! Babs! Babs! Freddie!" kaikuivat
+heidän ympärillään.
+
+Seurue oli lähdössä jälleen kotiinpäin.
+
+_Yhdeksäs päivä._ — Tämä päivä oli kuin jumalilta ryöstetty. Se oli sir
+Kaben syntymäpäivä; ja tämä hyväsydäminen ja ihmisystävällinen mies oli
+keksinyt oman tapansa sen viettämiseksi.
+
+Archielle ja Ethelille se merkitsi sitä, että hän antoi heille
+lomaa kello kahdestatoista saakka; hän itse sijoitti heidät kahden
+istuttavaan autoon ja järjesti heille eväskorin, joka sisälsi kylmää
+kananpaistia ja juustovoileipiä ja kaakkua ja vanukasmuotin ja muutamia
+valkoviini- ja olutpulloja ja kahvia termospullossa.
+
+"Kas niin, tämän pitäisi riittää teille. Neiti Johnstone, vaimoni lupaa
+pitää silmällä pikkuväkeä siksi kunnes palaatte. Lähtekää, Archibald.
+Huomenna olette toimessa, kuten tavallisesti, Laverock."
+
+"Kyllä, Sir. Kiitos, Sir. Tuhannet kiitokset."
+
+Niin he lähtivät viettämään elämänsä toistaiseksi ihaninta päivää.
+Myrsky oli puhdistanut ilman Ethelin sydämessä; heidän onnensa oli
+yhtä pilvetön kuin taivas heidän yllään. Sillä sää oli äkkiä muuttunut
+moitteettomaksi. Oli aivan tyven ja mitä ihanin auringonpaiste. Kostean
+usvan sijaan täytti maiseman kanervantuoksu, joka on poutailman sielu.
+
+Istuen kanervapeitteisellä maalla ja nähden etäällä siintävän meren
+he nauttivat lomapäivästään. Yhdessä he hautasivat riidanaiheensa ja
+levittivät sammalille aamiaiskorinsa nauttien lounaansa miltei vaieten,
+liian onnellisina puhuakseen.
+
+Ethel ei tupakoinut; hän selitti olevansa "liian uudenaikainen". Tämä
+miellytti Archieta niinkuin kaikki muukin Ethelissä. Hän huomasi
+vihaavansa tupakoivia naisia. Miksi he tupakoivat? Yksinomaan tavan vuoksi —
+aivan kuin lampaat. Tai näyttääkseen kauniita käsiään, eräs hänen
+tuntemansa tyttö oli varmasti tupakoinut vain siitä syystä. Mutta hän
+nautti Ethelin sytyttäessä hänen savukkeensa ja puhaltaessa siitä pari
+savukierrettä kesäiseen ilmaan ennenkuin hän sijoitti sen Archien
+huulien väliin.
+
+"Ah!" huokasi hän onnellisena. Sitten, tupakoituaan tuokion, hän heitti
+pois savukkeensa sammutettuaan sen ensin huolellisesti kosteata maata
+vastaan. Sen jälkeen hän otti lakin päästään, ojentautui selälleen,
+pani päänsä Ethelin syliin ja katsoi taaksepäin Ethelin kasvoihin.
+
+"Onnellinen?" kysyi tyttö hellästi.
+
+"Suunnattoman onnellinen — paitsi yhdessä suhteessa."
+
+"Ja mikä se on?"
+
+"En voi sietää ajatusta, että olemme vain kihloissa — ettemme edes
+tiedä, milloin voimme mennä naimisiin."
+
+Tyttö päästi pienen helakan ja pikkuvanhan naurun katsoen poispäin
+Archiesta punertavan niityn yli lahdelle päin, joka siinsi heidän
+alapuolellaan. Hän ajatteli: "Mikä vahinko ettemme tulleet ottaneeksi
+uimapukuja mukaamme. Jos emme olisi 'vain kihloissa', niin voisimme
+juosta rantaan ja uida yhdessä näinkin; hän ei ole koskaan nähnyt minun
+uivan. Tosiaan vahinko — —"
+
+"Annan pennin ajatuksistasi, Ethel."
+
+"Minä — minä ajattelin, että kenties tämä on onnellisin tapa olla
+kihloissa. Juuri koska se on niin epämääräinen. Ei mitään huolta
+järjestelyistä. Se jatkuu sellaisenaan. Ja minä luulen, että se juuri
+sen takia miellyttää sinua, Archie! Tiedätkö, minun on mahdotonta
+kuvitella sinua — naimisissa. Se ei ole lainkaan sinun loppusi."
+
+"Varmasti, neiti. Millä tavalla oikeastaan kuvittelet minun
+lopettavan nuoren ja loistavan elämäni?"
+
+"Oh, jollain paljon koristeellisemmalla ja traagillisemmalla tavalla,
+kenties jollain 'jota jumalat rakastavat’-eleellä. Kenties uiden
+suunnattomien ulappojen yli saadaksesi minut ja hukkuen nuoruutesi ja
+voimasi kukoistuksessa, kuten Leander — —"
+
+"Vai niin. Erittäin ystävällistä sinulta!"
+
+He nauroivat vallattomasti ja vaipuivat sitten haaveihinsa. Archie
+mutisi: "pian se kumminkin on päätettävä", ja "toivoisinpa noiden sir
+Kaben ystävien vähitellen kirjoittavan".
+
+"Kenties sinua odottaa kirje jo palatessamme kotiin," arveli tyttö.
+"Lady Kabe aikoi käydä postitoimistossa. Mutta kuulehan," virkkoi hän
+hengittäen syvään, "eikö tämä kanervantuoksu ole jumalallista?"
+
+"Hyvä tuoksu," vastasi Archie vakavasti. "Tosiaan hyvä tuoksu."
+
+Ethel kosketti keveästi silkkisiä hiuksia helmassaan silittääkseen
+niitä, mutta veti sitten nopeasti kätensä takaisin.
+
+"Pane se takaisin," torui Archie (vähääkään muistamatta Mauve
+Rice-Mathewsia).
+
+"Ajattelin, että kenties et pitäisi siitä, että silitän ja sekoitan
+hiuksiasi."
+
+"Sitä en tosiaan ole koskaan sietänyt. Mutta minä pidän siitä, jos sinä
+teet sen," sanoi Archie poikamaisesti.
+
+Sitten, ikäänkuin hän äkkiä olisi tullut ajatelleeksi jotain, hän nousi
+istumaan. Kepeällä liikkeellä hän nosti kätensä hiuksiinsa. Hän pudisti
+paksun, kullanvärisen tukkansa otsalleen ja hieroi sitä tytön kaulaa
+ja poskia vastaan.
+
+"Silitä se jälleen järjestykseen," pyysi hän.
+
+Ja käsillään tämä silitti ja painoi hänen hiuksensa jälleen paikalleen.
+
+Hämmästyneenä hän kuiskasi: "Archie! Archie. Oh, mutta miksi teit
+tämän? Minusta tuntuu niinkuin — niinkuin olisit antanut minulle jotain
+jotain, jota ei kukaan aikaisemmin ole omistanut —"
+
+"Niin. Ei olekaan."
+
+"Tarkoititko sen siten?"
+
+"Tarkoitin, rakkaani. Sinä ymmärsit sen? Armaani!"
+
+"Archie — minä tahtoisin sanoa sinulle jotain."
+
+"Niin. Mitä?"
+
+"Eilen — minä olin niin häijy sinua kohtaan —"
+
+"Niin olitkin. Entä sitten?"
+
+"Niin, minusta tuntuu, että kaikki on muuttunut hyväksi jälleen. Nuo
+toiset tytöt — —"
+
+Vaikeneminen. Muuan lokki lensi heidän yllään ja kirkui ja hävisi.
+Nuori Laverock, katse kiintyneenä mereen, odotti.
+
+Ethel sanoi miettivästi: "Nuo toiset... He eivät merkitse mitään.
+Minä tiedän, että se kaikki on mennyttä. Kukaan heistä ei enää palaa
+takaisin."
+
+"Mutta senhän minä sanoin sinulle."
+
+"Niin, mutta minä en ymmärtänyt sitä. Uskotko, että nyt ymmärrän sen?
+Ethän enää pidä minua pienenä punatukkaisena kourallisena?"
+
+"En, vaan pienenä punatukkaisena sylillisenä", nauroi Archie ja vahvisti
+sanansa sulkemalla hänet syliinsä.
+
+Suloisessa sovussa he jättivät tämän paikan ja heidän noustessaan
+autoonsa kääntyi Ethel takaisin heittäen sille lentosuukon. Tyyninä ja
+onnellisina he ajoivat kotiinpäin.
+
+Linnaan johtavalla tiellä juoksi pikku Freddie Royds heitä vastaan
+tuoden Laverockille kaksi kirjettä.
+
+Toinen niistä oli naisen käsialaa. Toinen oli suljettu liikemäiseen
+kuoreen.
+
+Molemmat olivat varsin tavallisen näköisiä kirjeitä!
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU.
+
+Archie avasi ensiksi liikemäiseltä näyttävän kirjekuoren, arvellen sen
+sisältävän jonkun ilmoituksen sir Kaben ystäviltä.
+
+
+Mutta kirje, jonka eräs toveri hänen entisessä lontoolaisessa
+liikkeessään oli lähettänyt edelleen, oli kirjoitettu erään
+pohjoiswalesilaisen asianajotoimiston paperille. Se kuului näin:
+
+ Herra Archie Laverock. Ilmoitamme täten Teille mr Rice-Mathewsin
+ kuolleen viime heinäkuun 15 p:nä. Ennen kuolemaansa määräsi mr
+ Rice-Mathews-vainaja meidät testamenttinsa toimeenpanijoiksi.
+
+ Mr Rice-Mathews-vainaja teki ennen kuolemaansa testamentin, jossa
+ hän määrää teille puolet irtaimesta omaisuudestaan. Arvelemme
+ teidän tietävän hänen omistaneen varsin huomattavia maa-aloja ja
+ liuskakivilouhoksia; mikäli olemme näihin mennessä saattaneet
+ arvostella hänen teille määräämäänsä omaisuutta, arvelemme
+ perintöosuutenne tuottavan Teille arviolta viidentuhannen punnan
+ vuotuiset tulot.
+
+ Käydessänne toimistossamme olemme mielihyvällä esittävä teille asian
+ lähemmät yksityiskohdat.
+
+ Ymmärrätte luonnollisesti, että on kestävä jonkun aikaa,
+ ennenkuin saatatte ottaa vainajan määräämän omaisuuden haltuunne,
+ koska testamentin valvominen ja erinäiset muodollisuudet sen
+ täytäntöönpanossa ovat sitä ennen suoritettavat.
+
+ Kunnioittaen
+
+ Pritchard, Morgan ja Poika.
+
+Archien päästyä kirjeen loppuun kysyi Ethel pelokkaasti: "Archie, onko
+se jotain lähdöstäsi — —"
+
+"Ei, ei. Muuan tuttavani on kuollut... En voinut aavistaa — —"
+
+"Oi, Archie!" Tyttö katsoi osaaottavasti häneen. "No niin, tapaan sinut
+tänä iltana kuten tavallisesti. Nyt minun täytyy mennä — —"
+
+Hän lähti nopeasti huolehtimaan velvollisuuksistaan.
+
+Jäätyään yksin avasi Archie Laverock kuin kivettyneenä toisen kirjeen.
+Se oli hänelle tuntematonta naisen käsialaa, ja alkoi "Rakas Archie".
+
+Hän vilkaisi loppuun. "Mauve", sanoi hän.
+
+"Mauve?"
+
+Hän luki:
+
+ Rakas Archie. — Kirjoitan sinulle, koska sisareni omaiset ovat
+ kertoneet sinun olleen ulkomailla, ja koska arvelen, ettet niinollen
+ vielä ole kuullut isoisän kuolemasta. Tiedän sinun iloitsevan
+ kuullessasi hänen kuolleen aivan kuten hän aina sanoi toivovansa,
+ ilman tuskia tai sairautta. Hän istui lukien suuressa nojatuolissaan
+ parvekkeella, ja meidän mennessämme sanomaan hänelle, että tee oli
+ valmis, hän näytti nukkuvan, mutta kaikki oli jo lopussa. Tiedän
+ sinun olevan suruissasi minun vuokseni, mutta isoisän takia sinun ei
+ tarvitse surra.
+
+ Hän oli hyvin kiintynyt sinuun, ja puhui lähdettyäsi usein sinusta.
+ Archie, minusta tuntuu, että minun on kerrottava sinulle, että vaikka
+ hän kerran kuvittelikin sinun ja minun aikovan mennä naimisiin
+ keskenämme, oli hän heittänyt tämän järjettömän ajatuksen mielestään
+ jo monta viikkoa ennen kuolemaansa. Hän tiesi minun olevan kihloissa
+ erään toisen kanssa ja oli viimein hyvin tyytyväinen siihen,
+ tietäessään minun olevan kiintynyt tähän toiseen. Sinulla ei siis
+ tarvitse olla vähääkään omantunnonvaivoja rahoista, jotka hän määräsi
+ sinulle. Olen siitä hyvin iloinen. (Vaikka pelkään sen olevan
+ entiselle liikkeellesi suorastaan järkyttävän tapahtuman; luulen
+ isoisän vihjanneen heille jotain siihen tapaan sinun vielä ollessasi
+ Rhosissa.)
+
+ Hän on määrännyt minulle toisen puolen rahojaan ja samoin Rhosin,
+ johon aiomme jäädä asumaan. Sinun pitää myöhemmin käydä meitä
+ tervehtimässä.
+
+ Ensi kuussa vietän häitä majuri Lionel Ellisin kanssa. Isoisä ei
+ sietänyt mitään lykkäyksiä, ja testamentissaan hän erityisesti sanoo
+ toivovansa, ettei kukaan käyttäisi surupukua hänen muistokseen,
+ koska hän aina eläissään rakasti värejä. Ihmiset täällä ovat aivan
+ kauhuissaan isoisän määräyksestä, ettei häntä saa haudata perhehautaan
+ isoäidin viereen, vaan että hänen ruumiinsa on poltettava ja
+ sirotettava tuulien kuljetettavaksi tuntureilla Rhosin takana. En
+ voi olla muistamatta, kuinka hän kerran puhkesi sanomaan sinulle ja
+ minulle: "Koko elämäni ajan ovat nuo hyvät naiset ympäröineet minua!"
+ Lionel sanoi, että hän nähtävästi ainakin kuollessaan halusi päästä
+ heistä. Lionel ymmärtää asiat niin hyvin. Sinun täytyy tutustua häneen.
+
+ Toivota minulle onnea, Archie, niinkuin minä toivotan sitä sinulle.
+
+ Sydämellisin terveisin
+
+ Mauve.
+
+Näitä kahta yllätystä Archie pohti viedessään auton vajaan ja
+istuessaan illallisensa ääressä — jonka hän tänä iltana kernaammin söi
+omassa majassaan kuin linnassa vieraiden parissa.
+
+Hänen ensimmäinen selvä tunteensa oli järkytys. Vanha mr Rice-Mathews
+oli siis kuollut.
+
+"Kuoli viime heinäkuun 15. p:nä," sanottiin kirjeessä.
+
+"Minun ollessani Dinardissa," muisti Archie.
+
+"Minun kuljeskellessa St. Malossa."
+
+Kuollut! Tuo ystävällinen, erikoinen vanhus! Hänen muistonsa kohosi
+selvänä Archien mieleen: terhakat silmät ohuen tukan alla, laihat
+kädet, hienot vanhat huulet, jotka antoivat kahdennenkymmenennen
+vuosisadan huolimattomalle puhetavalle hienostuneen sävyn.
+
+Kaikki mennyttä. "Tuuliin hajoitettua!" Jos koskaan mikään sielu
+riemuitsi vapautuessaan ruumiista, ajatteli nuori Laverock, niin oli
+se tuo vanha sairas mies, joka oli niin rakastanut värejä, nuoruutta,
+elämää, romantiikkaa... ja joka oli ollut niin kahlehdittu...
+
+Hän oli välittänyt Archiestakin.
+
+"Archie, rakas poikaseni." Miten usein olikaan tuo heikko, vanha ääni
+niin lausunut!
+
+Hän oli suunnitellut Archien tulevaisuutta!
+
+"En voi koskaan kiittää vanhusta tästä," ajatteli
+Laverock, ja pala nousi hänen kurkkuunsa. "Voi! En edes sanonut hänelle
+kunnollista hyvästiä. Toivoisin, että vain kerran vielä saisin nähdä
+hänet."
+
+Tässä skotlantilainen taloudenhoitajatar tuli sisään ja asetti Archien
+eteen olutpikarin.
+
+"Kiitos," sanoi hän hajamielisesti, kaatoi itselleen hiukan olutta ja
+nousi äkkinäisen päähänpiston vallassa tuoliltaan.
+
+Seistessään avoimen ikkunan vieressä, nähden vilahduksen merestä ja
+iltataivaasta, nuori mies kohotti tuoppinsa. Hän joi hiljaisen maljan,
+ikäänkuin hän olisi kunnioittanut poismenneitä tovereitaan.
+
+Hän ei ollut luullut voivansa minkään kuolonsanoman vuoksi enää olla
+niin järkytetty ja suruissaan.
+
+Hengähtäen syvään hän vihdoin päätti katsoa, mitä toisessa kirjeessä
+oli ollut.
+
+Mauve aikoi mennä naimisiin! Aivan kuten Lucy Joy!. "Totta totisesti,
+minähän mahdan olla oikea onnentuoja. Tuskin minä tutustun tyttöön, kun
+hän jo menee kihloihin jonkun toisen kanssa."
+
+Tytöt, ajatteli hän, näyttivät vaihtavan mielipidettään sangen
+nopeasti. Onneksi heille; varmastikin onneksi Mauvelle!
+
+Lionel Ellis? Lionel?
+
+Se poikako? Niin. Persia ja hopeinen ruusuvesipirskoitin. Hän muisti.
+Se oli onneksi molemmille!
+
+Ja sitten vihdoin hämmästys ja kummastelu alkoi haihtua nuorukaisen
+mielestä, ja hänelle alkoi selvitä, mitä se kaikki hänelle
+henkilökohtaisesti merkitsisi.
+
+Viisituhatta puntaa vuodessa!
+
+Ministerin palkka.
+
+Verrattuna siihen seurueeseen, joka nyt aterioi linnassa, ei hän, nuori
+Laverock, ollut rikas.
+
+Mutta se oli silti yltäkyllin. Yltäkyllin.
+
+Hän näki itsensä pyytävän sir Kaben ja hänen ystävänsä luokseen
+metsästämään seuraavana vuonna!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tänä iltana hänen tyttönsä saapui häntä tapaamaan.
+
+"Ethel kultaseni, anna minulle anteeksi. Minun oli vastattava kahteen
+kirjeeseen, ennenkuin pääsin lähtemään. Kahteen hyvin tärkeään
+kirjeeseen. Todellakin" — — hän änkytti innosta — — "ne ovat —
+valmistauduhan nyt johonkin suureen. Kultaseni — ei, tässä ne ovat,
+sinun on parasta lukea ne itse. Täällä on vielä kyllin valoisaa. Lue
+tämä, Ethel. Lue ne. Tämä ensin."
+
+Hän ojensi hänelle asianajajan kirjeen.
+
+Seisten tytön vieressä hän luki uudelleen kirjeen samalla kuin hänkin.
+
+"Mitä," alkoi tyttö hämmästyneenä kääntyen vihdoin hänen puoleensa.
+"Mutta kuka tämä herra oli — — mitä se on?"
+
+Hän kiiruhti selittämään. "Ja tuo miesparka — käsitätkö? Käsitätkö?
+Hän tahtoi jättää kaiken tämän minulle. Se on niin liikuttavaa, se
+on — — Tiedätkö, että minä olin kuin sekaisin päästäni? Mutta Ethel!
+ymmärrätkö sitä vieläkään?"
+
+"Luulen — — luulen niin", sanoi tyttö hyvin hitaasti, kohottaen
+katseensa paperista ja katsoen yli niittyjen ikäänkuin jotain sellaista
+kohti, jota Laverock ei voinut nähdä. "Se merkitsee, että sinä — —
+"Sinun ei tarvitse lähteä ulkomaille ellet tahdo. Sinun ei tarvitse
+lähteä. Voit jäädä, tehdä niinkuin itse tahdot. Archie! Sinun ei
+tarvitse lähteä!"
+
+"Ei! Eikä minun tarvitse enää odottaakaan," huudahti Archien ääni.
+"Tietysti voin tehdä niinkuin itse tahdon. Niinkuin tahdon! Me voimme
+mennä heti naimisiin — —"
+
+Viimeiset sanat keskeytyivät. Oli kuin hänen oma äänensä olisi
+paljastanut hänelle jotain hänen tätä sanoessaan.
+
+"Voimme mennä heti naimisiin."
+
+Naimisiin — —
+
+Heti — —
+
+Hän, naimisiin — —
+
+Aivan hänen tahtomattaan ja tietämättään omituinen ilme häilähti
+hänen kasvoilleen. Se kuvasti tuota salamannopeaa tunnetta syvällä
+nuorukaisen alatajunnassa.
+
+Se oli pettymystä. Aivan ehdottomasti hänen kauniissa silmissään näkyi
+alakuloisuutta; se oli kuin jonkun vapaan ja villin eläimen katse,
+eläimen, joka harhailtuaan koko elämänsä onnellisena ja vapaana äkkiä
+huomaa olevansa — ansassa!
+
+Kuin salama tuo ilme haihtui samalla kuin se tunnekin, joka oli sen
+aiheuttanut. Sekunttia myöhemmin Archie tuskin itsekään tiesi, että
+sellaista ilmettä oli ollut hänen kasvoillaan.
+
+"Kultaseni," jatkoi hän mitä hellimmällä ilolla, "kuulehan, kultaseni!
+Käsitätkö, mitä se meille merkitsee!"
+
+Hän ei ollut ottanut lukuun naisen silmiä ja sydäntä, naisen, joka
+rakasti hänen kasvojaan niin suuresti, että hän voi huomata jokaisen
+häivähdyksen niillä. Tuossa epäselvässä iltavalaistuksessakin oli tuo
+omituinen, äkkiä hävinnyt ilme nähty ja ymmärretty. Veitsi ei olisi
+voinut leikata niin kipeästi Ethelin sydäntä.
+
+Hän sanoi äärimmäisen tyynesti: "Tietysti. Minä ymmärrän."
+
+"Mutta — eikö se ole ihanaa? Etkö ole — — — mikä sinun on?" sanoi
+Archie terävästi. "Etkö ole iloinen?"
+
+"Olen kovin iloinen," sanoi hän yksinkertaisesti, "sinun puolestasi."
+Hän ojensi kirjeen takaisin. "Mutta — tämä muuttaa kaiken minuun
+nähden."
+
+"Mitä sinä tarkoitat?" Archie hätkähti. Hänen kasvoissaan näkyi
+enenevää levottomuutta. "Katso minuun! Tyttö kultani — mitä tämä kaikki
+merkitsee? Mistä sinä puhut?"
+
+Tyttö vei kätensä kaulalleen kääntyessään.
+
+"Älä tule kanssani, ole hyvä."
+
+Hänen hiljaisuutensa hänen sitä sanoessaan kohotti hänen ympärilleen
+yhtä vahvan varusmuurin kuin linnan tornit.
+
+"Älkäämme puhuko enää siitä," lisäsi Ethel. "Minun täytyy miettiä tätä.
+Ei, minun ei tarvitse miettiä."
+
+Jokainen tavu vei häntä kauemmaksi Archiesta.
+Nuorukainen huomasi, ettei tämä ollut mitään kiusottelua, mitään
+oikullisuutta, ei tuota tavallista ärsytyshalua, jonka hän tunsi.
+
+Hän tarkoitti jotakin, mikä sai Archien kivettymään.
+
+Hän seisoi kuunnellen mitä tyttö sanoi, ennenkuin hän lähti hänen
+luotaan.
+
+"Archie, olen hyvin pahoillani — —"
+
+Hän tiesi mitä tulisi; hän seisoi odottamassa tuomiotaan. Noina hetkinä
+Archie kärsi enemmän kuin hän koko elämänsä aikana oli kärsinyt.
+
+Hänen tyttönsä, hänen ainoa rakastettunsa, sanoi: "Archie, olen hyvin
+pahoillani. Se on ollut — olen tehnyt erehdyksen, sen huomaan nyt. En
+tahdo jatkaa tätä. En voi nyt tulla vaimoksesi."
+
+Sanomatta enää sanaakaan hän kiiruhti nopeasti kentän yli linnan valoja
+kohti.
+
+Hän oli mennyt.
+
+Archie seisoi paikoillaan. Pimeys verhosi hänet ennenkuin hän liikahti
+paikaltaan.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENES VIIDES LUKU.
+
+Ratkaisu.
+
+
+Tuota kihlautuneitten eroamista seuraava päivä oli synkkä päivä muille
+paitsi pikku Freddie Roydsille.
+
+Kukaan ei hänestä välittänyt.
+
+Neiti Johnstone sanoi päätään särkevän. Freddien äiti oli muiden linnan
+naisten kanssa vieraisilla kymmenen mailin päässä, majurin vietyä
+heidät autolla Wolseyhin. Mutta Laverock, vaikka olikin vapaa — ihailtu
+Laverock oli selvästi lausunut, että hän tahtoi kerran olla rauhassa
+pieniltä pojilta.
+
+Poika oli loukkaantunut ja päätti kostaa.
+
+Teen aikaan ei Freddie ilmaantunut lastenhuoneeseen.
+
+Lastenhoitajatar lähetti erään skotlantilaistytöistä kysymään vajasta.
+
+Hän palasi tuoden viestin, että Freddieä ei oltu nähty lounaan jälkeen.
+
+"Ajattelehan," pisti hänen serkkunsa Babs hilpeästi väliin suuren
+hillovoileivän lomasta, "jos hän on mennyt alas rannalle ja joutunut
+vuoksen uhriksi niinkuin kirjoissa."
+
+"Mitä lorua!" tiuskasi neiti Ethel Johnstone pöydän päästä vihaisemmin
+kuin kukaan lapsi oli koskaan kuullut hänen puhuvan. "Tietysti hän on
+taas etsinyt simpukoita ja unohtanut ajan."
+
+Mutta hän nousi näin sanoessaan.
+
+Eikö hän ollut työntänyt luotaan ainoaa miestä, joka olisi voinut tehdä
+hänet onnelliseksi? Ainoan miehen, joka ei koskaan voinut tehdä ketään
+naista onnelliseksi? Kurjuus odotti häntä, näkipä hän hänet jälleen
+tai ei. Mikä katkera kohtalo olikaan saattanut hänet tapaamaan Archie
+Laverockin? Neljä vuotta sitten vain hänen näkemisensäkin oli syössyt
+hänen koko elämänsä radaltaan. Oliko hän voinut unohtaa hänet koskaan
+sen jälkeen? Voisiko hän nyt unohtaa hänet? Ei koskaan. Vähemmän kuin
+koskaan ennen. Miksi hän oli koskaan tullut tänne?
+
+Yhdeksän ihanaa päivää — myrskyistä ja kuumeista, mutta ihanaa. Sitten
+viime illan romahdus. Tuo hänen katseensa — se toi romahduksen.
+
+Jospa hänen suuttumuksensa vain olisi antanut hänelle sen tunteen, että
+oli mahdollista olla tyytyväinen ilman Archieta! Hän huomasi olevansa
+raivoissaan seuratessaan koneellisesti polkua, joka johti sammalen
+peittämälle kalliolle. Hän oli kiiruhtanut alas kivirannalle, ennenkuin
+hän jälleen muisti, mikä oli tuonut hänet tänne.
+
+Freddie. Tietysti. Pikku Freddie oli kadonnut. Miten kaiken muun
+kaltaista tänä onnettomana päivänä!
+
+"Freddie!" huusi hän kovaa, mutta vain lokit vastasivat. "Freddie!"
+
+Silloin hänen eteensä kallion takaa tuli se mies, jota hän vähimmin
+kaikista maan päällä halusi nähdä. Se mies, joka vähimmin halusi nähdä
+häntä!
+
+Archie Laverock, joka oli päättänyt, että ainoa keino oli pyytää eroa
+toimestaan ja lähteä jälleen etelään, oli rauhattomuudessaan tullut
+kävelemään rannikolle.
+
+Nyt hänen tietysti täytyi tavata Ethel.
+
+Hän otti lakin päästään eikä tiennyt, pitikö hänen puhua vai eikö.
+
+Ethel puhui sangen nopeasti. "Oletko nähnyt Freddieä?"
+
+"En. Oletko kadottanut hänet?"
+
+"Hän on kadonnut," lausui Ethel kuin vieraalle. "Palvelustytöt sanovat
+nähneensä hänen juoksevan rannalle."
+
+"Hyvänen aika!" sanoi Archie myöskin vieraan äänellä. "En ole nähnyt
+jälkeäkään hänestä. Meidän on kai parasta etsiä näiltä kallioilta.
+Vuoksi tulee pian."
+
+"Niin. Jos sinä menet tästä, niin minä haen tuolta."
+
+Archie lähti toiseen suuntaan ja tyttö toiseen. Kauhu valtasi heidän
+sydämensä... He kulkivat ylös alas rantaa pitkin edestakaisin
+kallioiden ympäri.
+
+Ei jälkeäkään kadonneesta lapsesta.
+
+"Kadonneesta lapsesta." Oi, nuo sanat voivat jäädyttää veren ja
+pysähdyttää valtimot uhkaavalla merkityksellähän! Mitä kuvitelmia ne
+tuovat mukanaan kaupungissa? Kauheita katuristeyksiä, liikennettä...
+Metsässä? Vaanivan käärmeen... Maantiellä? Roiston... Joen rannalla?
+Viettävän rinteen, pienen luiskahtavan jalan..
+
+Entä tällä petollisten kallioiden reunustamalla rannalla, missä vuoksi
+uhkasi?
+
+Archie Laverock, joka kiipesi kallionlohkareelta toiselle, merilevien
+takertuessa hänen kenkiinsä, kurkistellen, etsien, kiroili hiljaa
+ikäänkuin vakuuttaakseen itselleen, ettei hänen mielessään ollut muuta
+kuin suuttumusta.
+
+Tuo pieni veitikka! Tuo kunnon pikku poika, joka kutsui häntä
+"Laverockiksi" ja tarjosi hänelle omia makeisiaan ja oli ollut hänen
+toverinaan neljän päivän matkalla Lontoosta.
+
+"Pohjoiseen!" oli hän kuulevinaan lapsen äänen riemuitsevan.
+
+Pohjoinen, jota Archie nyt ei olisi koskaan suonut nähneensä. Oliko se
+nyt vienyt tuon pikku pojankin?
+
+"Freddie!" huusi hän yhä kovemmin rohkaistakseen itseään ja tuota
+levotonta punatukkaista tyttöä, joka alkoi juoksennella hurjasti
+edestakaisin, hänkin huutaen "Freddie, missä olet, Freddie?"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja missä Freddie Royds sillä välin oli?
+
+Sangen lähellä. Hän ryömi käsin ja jaloin erään kallion ympärillä, ja
+hänen silmistään loisti oikean Tienlöytäjän, Hirventappajan, Mowglin ja
+Tarzanin ihastus. Hän ryömi edestakaisin piiloitellen siten etsijöiltä.
+
+Hän värisi onnesta pettäessään täysikasvuisia; neiti Johnstonea, joka
+itse oli sellainen mestari; Laverockia, joka oli ollut kaikkialla
+etsijänä! He eivät nähneet häntä! He eivät huomanneet! He huusivat ja
+kutsuivat!
+
+"Freddie! Fred — — ah!" keskeytti Archie Laverock hiljaa itsekseen.
+vihdoin hän oli huomannut. Kolmenkymmenen kyynärän päässä hän näki
+jotain pilkottavan; palan harmaata villakangasta; parin pitkiä ruskeita
+sääriä, jotka päättyivät liian suuriin koulukenkiin.
+
+Archie lähestyi hiljaa... Noiden jalkojen asento sai hänet varmistumaan.
+Se ei ollut sattuma... Hän viittasi Ethelille rannalle, nosti sormen
+huulilleen ja hiipi hiljaa pienen piilottelijan luo. Poika oli nyt
+ryöminyt kahden kivilohkareen väliin jyrkän kallion juurelle.
+
+Archie kiipesi ylös kalliolle; lapsi oli nyt jalan
+verran liian alhaalla, jotta hän olisi voinut ulottua häneen.
+
+Jälleen Archie kääntyi Etheliä kohden. Tämä valmistautui kalpein huulin
+näkemään pojan kuolleena, pienet hiljaiset kasvot, pienet riippuvat
+jäsenet, verta.
+
+Archie osotti omia nilkkojaan. Tyttö tarttui niihin ja piteli niitä
+noilla poikamaisilla, voimakkailla käsillään, joita Archie oli sanonut
+rakastavansa.
+
+Mies laskeutui alas.
+
+Sitten hän notkeasti kuin kissa tarttui pojan villatakkiin. Hän nosti
+hänet ylös ja painoi hänet istumaan kalliolle.
+
+"Sainpa sinut kiinni."
+
+Poika nauroi ja punastui päästessään irti pelastajansa käsistä ja
+jälleen noustessaan jaloilleen. Hilpeänä hän huudahti: "Oh, Laverock,
+elleivät aallot olisi niin melunneet, niin olisin — —"
+
+Hänen kimakka pikku äänensä vaikeni hänen huomatessaan suuttumuksen —
+hyvin epätavallisen suuttumuksen hänen vangitsijansa kasvoilla.
+
+"Mene kotiin," komensi Laverock tiukasti. Helpotuksesta johtuvasta
+vastavaikutuksesta hän olisi voinut läimäyttää nuorta Freddieä.
+"Matkaan. Tiehesi, heti!"
+
+Hämmästynyt katse. Lapsi kääntyi, juoksi tottelevaisena kallioiden yli
+sammaleiselle harjanteelle ja lähti yli kenttien.
+
+Päästäen helpotuksen huoahduksen molemmat täysikasvuiset kääntyivät ja
+katsoivat toisiinsa.
+
+Omituinen katse.
+
+Mikä se kiisi silmästä silmään, nyt kun vaara oli ohitse, joka oli
+saattanut heidät molemmat kauhun valtaan? Yhteinen ajatus... Ajatella,
+jos sellaista olisi sattunut heidän lapselleen!
+
+He katsoivat toisiinsa.
+
+Ethel huohotti: "Miten voi — miten voi mikään peloittaa ihmistä niin
+hirveästi."
+
+Archie vastasi kiihkeällä äänellä: "Niin sinäkin peloitit minua eilen
+illalla."
+
+Ja sinä hetkenä, jolloin kaikki oli näyttänyt olevan lopussa, kaikki
+alkoi uudelleen alusta. Katsoen yhä Etheliin Archie jatkoi, nyt
+rauhallisesti: "No niin, mitä siitä?"
+
+"Siitä — —? Eilisillasta — —"
+
+"Niin."
+
+"Oi niin," sanoi tyttö nopeasti. "Niin, se asia on kuten sanoin. Ei
+hyödytä mitään puhua siitä uudelleen. Se on lopussa, eikö totta? Eihän
+ole muuta sanomista?"
+
+Ja sitten hän jatkoi nopeasti:
+
+"Käsitäthän sen, eikö niin? Mikä kohtalokas erehdys olisikaan sinun
+mennä naimisiin. Ei kai meidän tarvitse enää puhua siitä?" jatkoi hän
+yhä epätoivoisena. "Miten voisin jatkaa sellaista kihlausta?"
+
+"Sinähän sanoit tietäväsi, että se asia oli selvä."
+
+"Niin oli, ennenkuin tuo kirje tuli ja näytti minulle asianlaidan. Nuo
+uutiset, että saisit rahaa. Oh! en aio väitellä mistään. Mutta kun
+käsitit — — Etkö luule minun huomanneen, miltä näytit?"
+
+"Näytin — —"
+
+"Niin juuri! Onnettomalta! Siksi että tiesit, että nyt asiat voitaisiin
+lopullisesti järjestää. Sinä iloitsit kihlauksestamme vain niin kauan
+kuin se oli epävarma. Oh, ei, ei; en tahdo puhua siitä," huudahti
+hän seisten siinä hänen edessään, mutta katsoen kohti aaltoja hänen
+olkapäänsä yli. "Heti kun sait tietää, ettei mikään estänyt meitä
+menemästä heti naimisiin — niin tuotti se pettymystä. Se oli isku!
+Sinä tunsit äkkiä olevasi — sidottu. 'Hyvä Jumala! Minä olen naimisissa
+ja kahleissa ennenkuin aavistankaan!' Siltä sinusta tuntui, siltä
+näytit, minä näin sen, etkä sinä voi sitä kieltää."
+
+Archie antoi hänen puhua loppuun. Hän katseli häntä kiinteästi tuota
+myrskyistä taustaa vasten. Heidän takanaan kohosivat aallot pitkinä,
+korkeina harjoina; ne vyöryivät valtavina kaarina ja särkyivät
+vihreäksi ja valkeaksi vaahdoksi. Tytön punainen tukka loisti kuin
+hätämerkki tuulessa, mutta hänen ihana vartalonsa seisoi lujasti
+kalliolla.
+
+Archie katsoi tätä kuvaa ja rakasti sitä. Hän vastasi, yhä vielä
+tyynesti:
+
+"Ethel, entä ellen kiellä sinun olevan oikeassa. Ehkä minusta tuntui
+siltä. Monesta miehestä tuntuisi siltä. Ehkäpä useimmista. He eivät voi
+sille mitään. Se valtaa heidät ensimmäisenä silmänräpäyksenä. Mutta
+seuraavana hetkenä — — oi, rakkaani!"
+
+"Ei, älä sano sitä enää koskaan minulle."
+
+"Minä sanon. Sillä sen pitäisi todistaa sinulle. Eikö se todista
+sinulle, että jos minä voin tuntea niin ja kuitenkin — kuitenkin
+seuraavana silmänräpäyksenä tahtoa mennä naimisiin kanssasi — eikö se
+todista, että kaikki on nyt minussa toisin?"
+
+Hiljaisuus. Toinen aalto murtui.
+
+Archie sanoi nöyrästi ja yksinkertaisesti: "En tiedä, miten saisin
+sinut uskomaan. Mutta se on totta. Koeta."
+
+"On parempi ja viisaampi olla koettamatta — —" vastusti tyttö
+värisevällä äänellä.
+
+Hän tiesi olevansa häviön puolella.
+
+Hän tuijotti poispäin, mutta mitä se hyödytti? Hän ei nähnyt noita
+myrskyisiä aaltoja, ei noita kallioita eikä kiitäviä pilviä. Hän ei
+nähnyt mitään muuta kuin Archien kasvot, niiden lumon ja taikavoiman.
+
+Hän astui askeleen häntä kohti. Vielä askel, ja hän tiesi, että hän
+olisi jälleen hänen sylissään orjana; hänen kohtalonsa määräisi hänet
+hyvään tai pahaan.
+
+Kumpaan?
+
+Mennäkö naimisiin sellaisen miehen kanssa? Tahallaan antautua suruihin!
+Vai olla menemättä?
+
+Mitä elämä silloin sisältäisi? Kalpeita varjoja — hänen
+mielenlaadulleen se ei olisi muuta. Toisten lasten hoitamista, kunnes
+hän olisi neljänkymmenen, viidenkymmenen vanha. Uh!
+
+Mennä jonkun toisen kanssa naimisiin? Mitä? Tämän jälkeen? Archie
+Laverockin jälkeen?
+
+Miten, miten hän voisi luopua hänestä? Ehkäpä Archie vihdoin — vihdoin
+väsyisi vaihteluun ja palaisi omaan kotiinsa ja vaimonsa ja lastensa
+luo — —
+
+"Sanotaan olevan kahta lajia aviomiehiä, uskollisia orjia ja
+voitokkaita valloittajia, mutta sinä olet aina ollut valloittaja,"
+änkytti hän. "Sinä et voi sille mitään. He eivät päästä sinua — —"
+
+"Ei ole enää ketään 'heitä'. Sanoit itse — —"
+
+"Niitä tulee uusia, toisia!" huudahti tyttö. "Tiedäthän niitä tulevan.
+Mitä ihmiset ovat olleet, sitä he tulevat aina olemaan. Sinussa on se
+jo kehdosta asti. Kuulin kerran sanottavan: 'Kietokaa lapsi äitinsä
+vaatteihin, niin tytöt tulevat aina häntä rakastamaan — —'"
+
+"Kiedo hänet mihin ikinä tahdot, rakkaani," mutisi Archie kiihkeästi,
+"jos vain, jos vain — —"
+
+"Minä tarkoitan sinua!" Tyttö leimahti tulipunaiseksi ja hehkui kuin
+iltataivas kallioiden ja pilvien välissä. "Sinä tulet olemaan sellainen
+koko elämäsi ajan. Sinä tulet hakkailemaan hoitajatarta, jotka
+viimeisen kerran mittaa kuumeesi! Sinä hakkailet kuolinvuoteellasikin!"
+
+"Sitä en tee."
+
+"Teethän, Archie! Sinä — —"
+
+Mutta Archie tarttui häneen, ja vaiensi hänet ainoalla mahdollisella
+tavalla sulkea naisen suu.
+
+Sitten hän päästi hänet hetkeksi, niin että hän voi nähdä täydessä
+valossa nuo kiihottuneet, ihailevat kasvot, jotka olivat kohotetut
+häntä kohti.
+
+"Minä vannon, ettei tule olemaan ketään muuta kuin sinä," kuiskasi hän
+hänelle hellimmällä ja intohimoisimmalla äänellään. "Tämän jälkeen ei
+koskaan. Ei, ainoa rakastettuni, ei koskaan. Tähän se päättyy. Tämä on
+koti..."
+
+Niin voitokas valloittaja kuiskasi.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77241 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..769626e
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77241
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/77241)