diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 76508-0.txt | 2117 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 2133 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/76508-0.txt b/76508-0.txt new file mode 100644 index 0000000..5c40158 --- /dev/null +++ b/76508-0.txt @@ -0,0 +1,2117 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76508 *** + +language: Finnish + + + + +KARU KAMARANI + +Runoja + + +Kirj. + +HEIKKI VÄLISALMI + + + + + +Turussa, +Sosialistin Kirjapaino Oy, +1924. + + + + +SISÄLLYS: + +Runoilija. + +Oma maani: + +Synnyinmaalle. +Kallaveden rannoilta. +Valkeat kentät. +Kevätlaulu. +Juhannusyö +Uhrilehdossa. +Heimolaulu. +Maaemon kunniaksi. +Pääsiäisenä. +Vanhassa kodissa. + +Rakkaat lähimäiset: + +Onnensopukka. +Kansanmies. +Joulu-ukko. +Ennen — nyt. +Eräälle ystävälle. +Kauppaneuvos.. +Kamreeri Pulla. +Isänmaallinen tuomari. +Ecce homo! +Ei vihaa — kostoa! + +Oma sydän: + +Tuletko. +Outo vieras. +Agnus Dei. +Rauha. +Minkä mä taidan? +Miksi? +Lyhyt satu. +Huusin sieluni suuren hädän. + + + + +Runoilija. + + + Nyt tunnen, taas mä tiedän sen, + ett' olen runoilija, + en tuijottaja turhuuden + ja tyhjän uneksija. + + Kas tänne kannel, kyllin jo + sä ruostuit seinälläsi. + On tullut laulun tuokio, + viritä virsiäsi! + + Niin kauan yöhön katselin + mä vaikenevin huulin + ja sydämeni halloihin + jo sortuneenkin luulin. + + Ei, ei, kas tänne kantelein, + kaikk' oli erehdystä. + Kuink' kävimmekään eri tein + me kaksi ystävystä. + + Oi katso, kallis ystäväin, + on terve sydämeni, + käy polvelleni, tänne näin, + suo soinnut lemmelleni. + + Ah lemmin, lemmin, kuule, noin + taas räiskyy riemu rinnan. + On totuus-neito morsioin, + hän saakoon laululinnun! + + Mun ystäväin, kai muistanet + kuin vihata me voitiin + ja kuinka valtain vääryydet + me aina julki soitiin. + + Ol' onnettomain suruihin + lohduksi sävel meillä. + Se tarpeesen on vieläkin, + on sama murhe heillä. + + On ohi yöt jo ynseät, + mä nousen, nuorrun, havaan. + Oi tulkaa, veljet kärsivät, + mä teille sylin avaan! + + + + + + +OMA MAANI + + + + +Synnyinmaalle. + + + Oi synnyinmaa, sun kasvojesi eessä + kuin ennen nöyränä nyt kumarrun, + on miehess' onnettuudet eläneessä + se sama tunne, joka sieluhan + sai läsnä, kun mä katsoin akkunasta, + ja rannan paadell' leikki iltarusko + uhmaillen suven yötä kuulakasta. + Oi, sama valkeuteen mull' on usko! + + Ne samat kuvat, jotka silloin piirtyi + niin uskollisna peiliin sydämen, + ne lapsen sielusta myös mieheen siirtyi + ja hautaan saakka niitä kantanen: +6 suvinen valkeus, timantit taivaitten, + syysväririkkaus, kevään huumatuoksu, + ne polun näytti lailla tähtilöitten, + jos minne johdatteli elon juoksu. + + Sun kanssas' surut, riemut jaoin sitten, + sun kanssas' itkin mä ja innostuin, + vaikk' kerskannut en kera kerskaajitten + ja ylistystäs harvoin soitin suin. + Mä tiesin kyllä, et? ei kuoren kiilto + sun miellyttänyt jäykkää jalouttasi + ja sanahelkky niinkuin peitsen viilto + sun miehuulliseen koskee rintahasi. + + Oi mitkä sainkaan kirot, sadatukset, + kun hurjat miehet vihaan villiintyi! + Mä tyynin mielin kestin herjaukset: + tuo mies hän maansa, synnyinmaansa myi! + Sä tiedät kyllä, myikö ken ja milloin + ja mistä syystä kalpaa kannettihin. + Ei vika kärsiväin vain ollut silloin, + ett' ylti viha yksiin veljeksihin. + + Ei tarkoitukses sun lie ollut jakaa + niin eri mitoin omaa kamaraa? + ken tuntee tuhansien vuotten takaa + kuin mitatut on järvesi ja maas'? + Ja miss' on kirjoitettu sekin laki, + ett' yks' on herrana ja haltijana + ja toinen oikeutta turhaan haki + ja löytämätt' on hälle lohdun sana? + + Mä joka miehen oikeutta kiistin + ja oikeuttas sun, oi synnyinmaa; + näin hylkiöltä naamarin jos riistin + ja kovin käsin pidin pilkkaajaa, + mi huulillansa lauloi kunniatas', + mut sydämessään kantoi kateen kyytä, + niin koskaan vierressänsä ajan ratas + ei oheen viskata mua saane syytä. + + Oi synnyimaa, mun karu kamarani, + soi sulle helkky heikon kantelen, + sun kasvos kärsinehet rinnassani + ne säilytän kuin parhaan aartehen. + En tuhlaa sanojani turhaan helyyn, + en sulle muistomitaleja lyötä, + ei köyhäll' aikaa onttoon ylvästelyyn, + sen osana on aina — tehdä työtä. + + + + +Kallaveden rannoilta. + + +Kuopion Klassillisen Lyseon 50-vuotisjuhlaan 1922. + + + I. + + Oi terve syntymäseutu, + koti kallis lapsuutein, + niin monen kaunihin muiston + mä sulta lahjana vein. + Niin moni on murtunut niistä + elon ankaran telmeesen, + mutt' yks' on kaikista kaunein, + sitä koskaan mä unhoita en. + + Sen maidosta äidin rinnan + sain sieluni sisimpään, + kun uinuin mä unten purteen + hänen laulunsa äyrinään. + Se poikana poveen syöpyi + mun ketoja kirmatessa, + kun tarhasta suven rikkaan + mä päivänkukkia hain. + + Sen säilytti altis mieli, + kun nuoruuden hurmaa join, + ja tulta hehkuvin rinnoin + sen koulusta kotiin toin. + Se seurasi miesnä mua + kovan iskeissä kohtalon, + sai siitä uupunut uskon + ja toivoa toivoton. + + Oi kiitos syntymäseutu, + sä kasvatit kauneimman, + min koskaan kohtalo suonut + lie lapsensa rintahan. + Sä juurrutit nuoreen sieluun + sen armaimman aattehen: + ain ymmärrä veljes hätä, + ole itse — ihminen! + + + II. + + Nyt mieli kääntyy aikaan menneeseen, + kun sovun henki liikkui kansan yllä + ja kukin vankkana läks vaolleen + ja veli veljen kohtas hymyilyllä. + + Ol' lapsi toivon sulo toukokuu + jo nuoruudelta silloin tuntui nuoruus + ja teot miehen oli mittapuu + ja vanhuudesta huokui vakaa suoruus. + + Löys' silloin arvon kyynel kärsivän + ja pahast' aina eroitettiin hyvä, + sai katseen hellän orpo elämän + ja ohjausta tiellään erhettyvä. + + Jos maata uhkas' isku vainoojain, + niin yksin mielin kansa kesti senkin, + kas, vieraan iestä vastustamaan ain' + niin läksi ylhäinen kuin alhainenkin. + + Oi aika armas, ammoin kadonnut, + kai sinuss' ehjintänsä kansa eli! + Nyt muistotkin on lokaan tallatut + ja veljeänsä vihoin katsoo veli. + + Nyt kansaa eroittavi katkeruus, + ei ennen pyhä mantu meille riitä, + ei onni yhdistä, ei onnettuus, + ei mitkään siteet meitä enää liitä. + + Nyt kateus taivaallamme kangastaa + ja peikot inhat pyrkii onkaloistaan. + Kyy kalman kattoamme nakertaa, + kun ihminen ei enää tunne toistaan. + + + III. + + Laps rannoilta kaunihin Kallaveen, + oi katso, sun kattosi hajoo, + sä seisothan äärellä jyrkänteen, + min kuiluhun mökkisi vajoa. + Oi heitä vihasi, onneton mies, + tuo turmaa muuten sun ties. + + Sun vierellä kehtosi keinuvan + ihan itse onnetar lymyi, + ja hän, joka luonut on maailman, + kai hymynsä parhaimman hymyi, + kun loi hän sulle sun syntymämaas', + oi katso sen kauneutta taas! + + Nuo eikö velvoita välkkyvät veet + ja liplatus leppeä laineen, + ja ylväinä siintävät harjanteet, + eikö nosta kahleista aineen? + Ja lauluna helkkävät vehreet haat, + oi niistähän voimaa saat. + + Ken meistä ei tuntenut rinnassaan + ole hiudetta hengen janon, + tai hylkivi omaa heimoaan, + sen aina mä heittiöks sanon. + Ei sukunsa juurista noussut hän + ole lähteille elämän. + + Mut ken tuntee, kuinka se velvoittaa + tuo laulu, mi laajana helää: + niin kaunis meillä on syntymämaa, + elo sentään maksavi elää — + hän vasta on lapsia heimon sen, + jonk' on kukkana — ihminen! + + + + +Valkeat kentät. + + + Valkeat kentät, + tanteret aavat, + tervehdin teitä. + Mistä ne saavat + kirkkahat silmät, + tähtäävät meitä? + + Timanttisilmät + hohtavat, jalot. + hankien päällä. + Auringon valot, + kuuhuen kullat + leikkivät täällä. + + Huumaavat katseen + kirpeät kiteet, + sielusi soittaa. + Laukeevat siteet + tuntosi tuskan, + valkeus voittaa. + + Valkeat kentät, + rannaton rauha, + hopea puissa. + Kultainen nauha + soiluvi päivän + kimmalteluissa. + + Hohtavat hanget, + valkea suuruus, + kumarran pääni, + Helkkyvi huoruus', + lempeä metsä, + elämän ääni. + + Valkeat kentät, + sopua suokaa + kansani kyliin, + umpehen luokaa + veljien haudat + hankien syliin. + + + + +Kevätlaulu. + + + Oi käykää, käykää ja katsokaa, + kevät huokuu kenttien yli, + hyyt talven rinnoista riistäkää, + niin lämmin on luonnon syli, + kevättuoksuin hellin se kuohuttaa. + Niin kaunis, kaunis on maa! + + Niin ihana, ihana elämä on + lumoparmailla luonnottaren. + Pyhäpäivä siellä on ainainen, + miks muistella huolia aren! + Miks synkkänä kylpeä kyynelin, + kun voimme me hymytäkin? + + Oi katsele rauhaa rantaman, + min kiviä lainehet kaulaa, + oi katso viitaa vihertävää + ja kuuntele kuinka se laulaa. + Eikö sunkin rintasi laulu soi? + Se ilmoille päästä, oi! + + Saa silmäsi auki ja katsahda + sinipinnan välkkyvän taaksi + ja katsele lehdot, metsät ja maat + ja laske laineille haaksi. + Oi eikö se nosta ja nuorenna + ja voimia kasvata? + + Oi kuinka hellä on tuulahdus, + mi ylitse kumpujen kulkee, + oi annan sen otsaasi hivellä, + sadun aarteet se syliinsä sulkee. + Veres' oudot ourut se viihdyttää. + Eikö murru rintasi jää? + + Oi kuule kiurusen säveltä, + mi kiitävi pilvien rataa, + sen tasalle nosta aatteesi, + älä anna sen maassa mataa. + Sävel kiehtovan kirkas kaikuu se: + oi etkö jo lämpene! + + Oi katso kattoa kaarevaa, + kun se illan rusossa hohtaa, + tai valonantaja-auringon + kun se aamuin korkean kohtaa, + värihohtehin tuhansin leimuvi, + eikö leimua sielusi! + + Jos minne katsot, oi ystävä, + näät kevättä, kevättä pelkkää. + Jos kuulet minkä sä sävelen, + se kevättä, kevättä helkkää. + Oi kuinka se tenhoo ja tyynnyttää, + oi kaunista elämää! + + + + +Juhannusyö. + + + Tissun-tassun, tanhuaan + keijut karkeloivat, + ilma pitää iloaan, + luonnon urut soivat: + tule tänne ihminen, + kuivaa kyynelees, + poista ryppy poskien, + näytä otsa sees. + + Älä muista murhetta, + huolistasi havaa, + katso' lännen rannalla + kultaa kuumottavaa. + Usko, mieles' uupumus + valhetta on vaan, + katso, mikä kauneus + täyttää taivaan, maan. + + Näätkö, paennut on yö, + hehkuu valkeus vastaan, + välkkyy sinivetten vyö + sulle ainoastaan. + Vieläkinkö empinet? + Riennä toki luo, + avaa syämes; aartehet + sun on kaikki nuo. + + Kuule, luonto laulavi + eessä luonnon herran, + paina sieluus' ijäksi + ihanuus sen kerran. + Kuule, ääni äidin on, + kasvot kantajas, + toistuu vielä huoleton + lapsuusunelmas. + + Hulmuvata huntuaan + kesän keijut huiskii, + ilma pitää iloaan, + luonto suuri kuiskii: + ihminen, oi ihminen, + suur' on mahtis sun, + salli, sieluus karkelen + ihmeet iloihin. + + + + +Uhrilehdossa. + + + Mi kumma lienee mennyt mieleheni, + kun rauhaa saavuta en pihasalla, + vaan laulut kiehtovat soi sielulleni + lehdossa tuolla pihlajien alla. + Te polut vanhat, monta kertaa käydyt, + kuink' aina uutta äärillänne huomaan, + ja leivon laulu kuinka lennättäydyt + sävelin tuorein tervehdykses tuomaan. + + Oi kuinka rakastinkaan pienest' asti + karua, kallioista Pohjolata. + Näin liekö palvonehet palavasti + etelän lapset maataan ihanata? + Mun riemuihini honkain rivi yhtyi + ja surujani itki vaivaiskoivut + ja haapa herkkä lohduttamaan ryhtyi: + laulusta lehtieni totta toivut. + + Taas kaikki kohtaan vanhat ystäväni + mä liikkuessain lehtoani kohti, + nää ain on lähell' olleet sydäntäni, + jos minne kuljin, kunne tieni johti. + On tuttu täällä joka polun mutka, + jokainen puu luo katseen lähestyvään, + kaikk' kannot, kivet kysyy multa: kutka + nyt ovat syyssä otsas ryppyyn syvään. + + Kenties on täällä isäin uhrilehto + sijainnut ennen helmass' ajan harmaan + ja moni miete, jonk' on täällä kehto, + lie teoks saanut koittaiss' aamun armaan. + Kentiesi täältä etsi jumalaansa + mies kaatumaton kohtalonsa alle + ja merkin piirsi pyhään pihlajaansa + uhrinsa tuoden Tuntemattomalle. + + Taas tuntuu kuin tää seutu tarinoisi + ajasta tuosta ammoin mennehestä + ja edessänsä vielä nähdä voisi + urohon uljaan polvest' entisestä. + Hän metsän-käyjä ylväs, yksinäinen + majansa laittoi tuonne vaaran laitaan + ja sieltä käsin, korven jättiläinen, + hän kuninkaana kaitsi riistamaitaan. + + Hän mahdillansa manas metsän hiidet + ja kontion hän keihäällänsä suisti. + Ol' naapurikin peninkulmat viidet, + sen vainolaisen tullen vain hän muisti. + Kun kaukovaarain päältä savu nousi, + niin silloin heimoutta sydän sykki, + ja kainalossaan keihäs sekä jousi + hän silmät hehkuin lylyn lumeen lykki. + + Nyt tuntuu niinkuin vasta ymmärtäisi, + minvuoksi kerran murhan teki Lalli: + miks korven miehen kostamatta jäisi, + kun erämaillaan haukkui vieras halli? + Ei orjuutehen vapauttaan vaihda, + ken itse ohjas omat kohtalonsa + ja iskiessään keinoja ei kaihda, + kun eestä oman konnun lyödään konsa. + + Näin kulkee editseni mielikuvat + mun maani armaan aamuhämärästä, + ne usein meiltä aivan unhottuvat, + kun väsähdimme päivän hyörinästä. + Ei miehen avu enää ole kunto, + vaan eri mitoin meillä mitatahan, + on herpoutunut oikeudentunto + ja sammaltunut raja hyvän, pahan. + + Nyt hyve meillä sortuu hyödyn kautta + ja oma etu pyrkii ohjaksikin. + On vainovalkeat vain turhan tautta, + ne sattuu silmään, vaan ei sydämihin. + Maa kaunis hymyänsä turhaan tuhlaa, + sit' ymmärtämään tuskin ehtii kukaan, + nyt naamioidut viettää ilojuhlaa + ja kaikki kilvan kiirehtivät mukaan. + + + + +Heimolaulu. + +Ensimäisen opinahjoni, Karttulan kansakoulun 30-vuoiisjuhlassa. + + + Kiire on, kiire on, + vuodet vierii pakohon + eestä inehmon. + + Vielä hehkuu rintas lies, + kohta taittua voi ties, + matkamies. + + Ankarana aika lyö, + hellitä ei päivä, yö, + vaatii työ. + + Vaatii pelto vaalijaa, + korvet hallaa huohottaa + tuhoavaa. + + Elämä on lyhyt, vie + kautta kamppailujen tie, + raskas lie. + + Raskas askel kyntäjäin, + mutta käsky kuuluu näin: + eteenpäin! + + Kiire on, kiire on, + muurahaisen levoton + tie oli inehmon. + + * * * + + Olet köyhä mun heimoni kullasta, + sua varten ei valtojen pöydät, + kivipeltosi karusta mullasta + myös monta murhetta löydät. + Sua hylkii onni ja vierahat + sulle suuret on unelmat. + + Sä louhista, kivien koloista + ain kasvatit kallihin jyvän. + Monest' yrminyt lie sua poloista + se, ken saanut on sadon hyvän, + mutt' tiesikö hän, kun sinua löi, + miten henkesi hedelmät. + + Toki hän, joka ylväs on voimastaan + ja leipänsä leikillä korjaa, + sanan saanut on maksuksi soimastaan + ja hengen notkeutta norjaa + hän nähnyt on kylissä heimon sen, + joka tuttu on puuttehen. + + On täälläkin vaalittu valoa + ja taisteltu voimien takaa, + on kylvetty siementä jaloa; + työ käynyt on harras ja vakaa. + Tule tänne turpeen rehevän mies, + on lämmin meilläkin lies. + + Mekin käymme miehissä vastahan, + kun tiellä on Louhen linnat. + Soi meillekin helkyt rastahan + ja päilyvät järvien pinnat. + On meillekin painunut sydämeen + maa-äitimme kasvoineen. + + On meilläkin veressä velvoitus, + se on meille sääntö ja laki: + vain kunto on heimomme kelvoitus, + eikä se, mi etuja haki. + Kukin meistä tietävi tunnossaan: + pyhä pyrkimys kruunataan. + + Pahan torju, heimoni, vallalta + vain riehua rintasi palon, + sun sarkasi suojele hallalta + ja kaitse ahjoja valon! + Meill' olkohon mittana ihmisyys + ja aattehen ylevyys! + + + + +Maaemon kunniaksi. + +Eräillä maamiesjuhlilla. + + + Maa-äiti, oi emo armahin, + sulle nyt kiitosta soikoon + laulajan lyyra, ja kansa, + sun huuliltas huminoikoon + ylistys hälle, mi parmahin + suojeli siemenet, sadon + suoden ja täyttäin sun aittas ja ladon. + Soi, kuulu nyt kunniansa! + + Mies, nainen, mi usein astellut + viert' olet peltosi saran, + kun kevät karkeli maita + ja kuuro sun sarkasi kastellut + juur' oli, katsellen aran + kuin sä loit: miten laita? + Joko jälkiä oraan + näyttää sun peltosi pinta, + vaiko sortuva soraan + työs' on jo hikesi hinta? + + Oi kuinka sun paisui onnesta + rintas ja riemua läikkyi + nähdessäs' orahan alun, + mi saralla väikkyi. + Käs'vartesi voimasta, ponnesta + kuinka sä nautit ja halun + iskeä tunsit turpeesen uuteen, + alat laajemmat laskea valtasi alle, + tähdätä määräsi vastaisuuteen + ja näyttää sun tarmosi maailmalle. + + Ja entä kun korkeimman kaartehen + aurinko kesällä kulki + ja luonto soitti ja lauloi + suurimman onnensa julki, + kun tuuli sun peltosi aartehen + syliinsä leutohan sulki, + lempien ruistasi kauloi + ja kasvatti ohran ja kauran, + mitä aattelit silloin, astuja auran? + + Oi eikö sun sielusi kiittäen + kääntynyt maaemon puoleen? + Hän siemenet kasvuhun siittäen + lahjoitti rintansa mehun, + ettei vain valvotti huoleen + joutuisi puuttuissa rehun, + vaan aika kun saapuu pakkasen sarjoin, + ois' elo huoleton huonees ja karjain. + + Ja vihdoin kun kuutamo kullasta + huolitti hohtavan sillan, + aleni auringon rata + ja tuijotti tummuus illan, + niin silloinpa maaemon mullasta + kohosi kypsänä heelmä. + Lyhdettä sadalta sata + katkesi. Riemuiten korret, + kantavat kaunista viljaa, + ottivat riihesi orret. + Mielessäs kuiskasit hiljaa: + siunattu kätteni teelmä! + + Myös tunnettu arpa on armoton, + perkaaja peltojen, sulle, + kun halla sun sarkaasi hiipi. + Mutt' taittua voipi vain tarmoton, + ei tuho vahvalle tulle. + Jos koskeekin kohtalon siipi + ja kylmä sun vainios hyytää, + niin muista ett' aurasi alla + sun lempeäs maaemo pyytää + ja kanssasi kärsii ja suree. + Mies kestävi vaikenemalla + ja hampaansa yhtehen puree. + + Maaemo, kaikkemme antaja, + sulle nyt laulumme helää. + Maaemo, rinnoillas kantaja + kaiken, mi syntyy ja elää, + kiitos ja kunnia sulle + armaalle, armoitetulle! + + + + +Pääsiäisenä. + + + On pääsiäinen. Hiljaa mieleen palaa + taas vanhat muistot pitkäin vuotten takan, + nyt sydän haastaa halujansa halaa + ja hymyänsä tahtois huuli jakaa. + On kevät herrana ja talvi taipuu, + kaikk' eloon herää, syntyy uudestaan. + Sun sieluhusi syttyy suuri kaipuu + kohota kerran yläpuolle maan. + + Ois halu sulla heittää hetkeks' aine, + sirottaa ulos sisimpäsi pyhin. + Lyö täyteläisnä valtimosi paine, + tie onneen tuntuis' olevan nyt lyhin. + Syleillä mielis syämes' ikuisuutta + ja sielusi sun toivo siivittää, + aatokses kammoaisi kataluutta + ja ihmisessä etsis' ystävää. + + Sun rinnassasi puhuu tunne aito, + kuin vakavahan vaivut rukoukseen: + suo elo mulle elämisen taito + ja älköön palausta paatumukseen + täst' enää olko; kannan intomiellä + mä uhrin eteen suuren ihmisen, + en, elämä, mä onneasi kiellä + ja lakejasi koskaan polje en. + + Sun ehkä halusi ois haastaa näistä, + sun, joka yhä pääsinpäivää vuotat + tutkien tuntees lankaa tuhatsäistä + ja ihmisen viel' ilmestykseen luotat. + Mutt' turhaa sun on sydäntäsi purkaa, + sun osas suurempi vain murhe ois. + On niinkuin ylhäält' ääni soisi: surkaa, + ja templin vaski tuskaa vaikerois. + + On hullu hän, ken puhuu sydämille, + ei hymyn mahti maailmassa auta, + on iva palkka toden etsijille + ja kohtaloita ratkaisevi rauta. + Ei mistään kuulu kutsumusta: valtaan + sydänten sopusointu, ylevyys, + on väkivalta lyönyt jalat altaan, + nyt kunniahan nouskoon ihmisyys! + + Ei, viha, sorto vallitsevi maita, + ihmisenpoika riippuu ristinpuulla + ja viettää vielä pitkääperjantaita, + etikkasien' on vapahtajan suulla. + Ken kärsiväisen nostaa Golgathalta + ja koska koittaa ylösnousemus? + Ken karvaan kalkin ottaa janoavalta + ja miss' on ihmisten vapahdus? + + + + +Vanhassa kodissa. + + + I. + + Terve, tuttu rinne, + jonka viertä ennen läsnä kuljin + vainioitten ihanuutta imein + sielun täyteen. + Sieltä katsoin kuinka laiho natisi, + tai kuink' elokuinen tähkä sousi + hiljaa lainehilla tuulten mukaan, + taikka sirrillensä silmät suljin, + yli honkain latvoin näin mä sinen + purjehtivan aavaan avaruuteen. + + Terve! Mutta minne + hävinneet on sankarisi uljaat, + hongat hartevat, te jättiläiset, + maani kuulun voiman esikuva? + Tervehdystä teiltä varroin, eikö + yhtään seiso ystävistä? Veikö + saalistajain piilu kruunupäiset + lapsuussadun suuret hallitsijat? + + Katkeran nyt tästä kannan muiston, + rahan raakuus raiskas pyhän puiston. + + + II. + + Siinä koivu kotiveräjällä — + kas, kas kuin ylvähänä ryntäitäs + nostat yli tien, jot' ajaa + vieraissa viivähtänyt matkalainen. + On ihan niinkuin ääneen virkkaa voisit: + laps sortumassa ollut elon sotiin, + terve tultuasi vihdoin kotiin! + + Vanha ystävä, meit' yhteen liittää + monet muistot ajast'aikain takaa: + muistanetko, kuinka ennen + allas istui pieni kiukkupussi + ja hyväks' itki jälleen sydämensä, + tai haavemieli kymmenvuotias + kun nojaten sua vastaan mietti, + millainen maailma on kukkuloilla, + mi autereissa väikkyi vetten yli, + tai kuinka synnyinmaani sulous + jo silloin ilon helmen silmiin nosti. + Ja entä hehkurinta nuorukainen + kun ensi säkeet lauloi lemmitylleen, + mut synnyinmaalle parhain laulu helkkyi + ja valat lehväis alla vahvistettiin — + sen muistatko? + + Nyt palas matkalainen maailmalta, + hän sulle tahrattoman otsan näyttää. + On helppo nousta soimausten alta, + kun tunnon mukaan tapparaansa käyttää. + + + III. + + Hyvänen aika, + tuossako ovat + pihlajat, jotka + istutin ennen + isäni kanssa + mökkimme nurkalle? + + Pieniä taimia + olimme kaikki, + minä ja te. + Nuorena silloin + kasvussa minä + ennätin edelle. + + Nyt te nousette + vuosien mukana + ylöspäin yhä. + Mahtinne paisuu, + pihlajat pyhät, + minä jo kutistun. + + Olitte ennen + Suomeni heimon + pyhiä puita. + Mieleni viel' on + uhrata tässä + pakanan lailla. + + Pakana parhain + kristitty ollut + aikain on halki, + mieleltä herkin, + teolta suurin, + ihminen aina, + + Tottahan ovat + kasvulta vahvat + pihlajat pyhät. + Pien' olen minä + rinnalla teidän, + nöyrtyä tahdon. + + + IV. + + Siinä mökki, — + matkalainen, + paina pääsi, + muista hetki + hartaudella + siittäjääsi. + + Hän se laittoi + töllin tähän + vaivoin vaikein. + Pesän teki + perheellensä + suurin aikein. + + Toisin kävi. + Kaatui taatto + kesken työtään. + Paljon multa + hautaan meni + hänen myötään. + + Emo kulta, + muistan sua + murhemielin. + Kerran puhui + puutarhasi + kukkaiskielin. + + Nyt sun penkkis + kasvaa julmaa + ohdaketta. + Nouse eivät + vienot taimet + rakkaudetta. + + Sunkin on nyt + asuntosi + turpeen alla. + Ainokainen + poikas harhaa + maailmalla. + + Siinä kynnys, + ylitsesi + käydä emmin. + Vieras vienyt + kaiken, jota + ennen lemmin. + + Taltu sydän, + tyynny toki, + mennään yli, + vaikk' ei vuota + sisällä nyt + maammon syli. + + Hyvä Luoja, + kuink' on toisin + kaikki ko'issa. + Kuusitoista + vuotta viipyi + poika poissa. + + Tuossa ukki + istui alla + akkunansa. + Tuolla taatto + souti illoin + keinuansa. + + Tuossa äiti + uunin eessä + hääri työssä. + Pankon takaa + kotisirkka + lauloi yössä. + + Tarinaansa + kaikki kertoo + lemmen luomaa. + Kyynel, älä + nouse silmään, — + vieras huomaa. + + Eespäin vielä, + kamarihin + sisään kurkkaan. + Itkin ensi + pettymykseni + tuohon nurkkaan. + + Katsos, lasin + alla ruusu + kukkaan puhkee; + kuink' on tullut + sinustakin + pensas uhkee! + + Tässä istuin + ikkunassa, + lahti päilyi, + katsoin kuinka + autere sen + yllä häilyi. + + Kauas lensi + yli vetten + kumma kaipuu. + — Väsynyt on + matkalainen, + tähän vaipuu. + + + V. + + Ei, nyt riittää, ylös matkamies, + lyhyt aikas' on ja pitkä ties. + + Joka hirsi täällä tarinois, + paremp' on kun riennät pian pois. + + Tät' ei kauan kestä sielus sun. — + Tahdot nähdä laineen kisailun. + + Siinä niitty vielä ennallaan, + sama polku kulkee kuvettaan. + + Mitä? Iltakaste ruohollas, + miksi kyynel peittää kulmias? + + Älä itke, pyhä ystäväin, + säilyit halki aikain myrskyisäin. + + Mull' on myöskin vanhat ihanteet, + kuivaa, kallis, turhat kyyneleet. + + Siinä lahti. Muuttunut et lain, + yhä laineittes soi laulu vain. + + Muistan kuinka äärell' laiturin + ennen kuulauttasi katselin. + + Monet kohlut kestin jälkeen sen, + sinut toki kohtaan riemuiten. + + Paljon ystävältäs vuodet vei, + sinuun sentään aika pysty ei. + + Sieluun ikuisuutesi imen näin, + raskas taas on taival edessäin. + + + + + + +RAKKAAT LÄHIMÄISET + + + + +Onnensopukka. + + + Rikas kaupungeista on Suomenmaa, + sen ventovieraskin huomaa, + mutt' yhtä katsella kannattaa + kuin jumalten kauneinta luomaa. + Se ylväsnä katsovi kummultaan + kuin viittoen: tänne vaan! + + Joku hyvä, armias enkeli, + mi luopi onnemme taikaa, + mun kulkuni sinne johdatti + ja kymmenen ajast'aikaa + mä kiersin kirjoissa kaupungin + ja veroja suoritin. + + Taru kertoo keskelle korpimaan + sotapäällikön suuren luoneen + tämän kaupungin, kuulun linnastaan, + jos' tekivät kuritushuoneen, + kun kasvoi kulttuuri, sivistys + ja henkinen viljelys. + + Kuus' ylen kaunista katua + sen rastii poikin ja pitkin + niin suoraa kuin suksen latua. + Ves'johdot ja viemäritkin + sill' on ja asfalttikäytävää + myös kymmenen kyynärää. + + Tää viimemainittu tehty on + juur' kohdalle parhaan puodin, + sen isät keksivät valtuuston + tän suuren maailman muodin, + kun kerran kenraal'kuvernöörin + pit' tulla kaupunkikin. + + Hän saapunut ei, mut myöhemmin + tuli valtionhoitaja kyllä + ja kannukset jalon sankarin + soi paikalla pyhitetyllä, + ja silloin sen puodin isäntä kai + komesrootin arvon sai. + + Ja vaaran ollessa oteltiin, + vaikk' kylläkin myöhään vasta. + Kun saksa porhalsi kaupunkiin, + nous sankarit sairaalasta, + ja monet kerkeät kevätyöt + ne maksoi petturin työt. + + On siellä asunto maaherran + ja kirkko ja korkea raati, + mi hiljan, kuulin kerrottavan, + taas ajuritaksan 'sääti. + Pormestari kerran ryyppypäin + ol' nähnyt parhaaksi näin. + + Vuos' vuodelta kuuden tuhannen + on korvilla asukasluku + sen ollut, viidelle perheellen + itäruotsalainen on suku + suur' suotu ja oma koulukin + myös kielellä germaanin. + + Kaks' kirjakauppaa ja kirjasto + ja kolme lehteä oivaa, + myös klassillinen on lyseo, + mi tiedon aarteita hoivaa; + ja joskus kunniaks kieltolain + saa putkaankin asujain. + + Käy kauppa, kulttuuri kukoistaa, + on panttilaitos ja pankit. + Myös väliin leirillä nähdä saa + tasavallan armeijan tankit; + ja kauppaneuvoksen tytärkin + sai jääkäri-majurin. + + Vuos'kymmentä pari istuneet + samat valtuustoss' ovat nerot + ja mukisematta maksaneet + samat pölkkypäät ovat verot. + On siellä synnytty, kuoltukin + ja naitu ja huoltukin. + + Tasavallan, niin moni luullut lie, + se onnen on soppi vasta, + mut siellä ne tuumii: koira vie, + paremp' palvella kuningasta! + Ja parhain vielä, jos sinne sen + sais' valtaistuimen. + + + + +Kansanmies. + +Kansakoulusta päästäjälleni, opettaja E.S:lle +hänen täyttäessään 50 v. + + + Hän monta iltaa istui itsekseen + ja pieni lamppu tuikki valon niukan, + min ääreen riensi kirja-aarteilleen + mies nuori tehnyt päivätyönsä tiukan. + + Hän kurjess' auran käyden sarallaan + sai nähdä maansa armahimmat sulot, + soi kevät, kesä hälle laulujaan, + hän tajus syksyn sekä talven tulot. + + Ja sydämensä pohjaan syvimpään + hän kätki luontoäidin kalliin kuvan, + min elon viimoihin ja vilinään + hän monta kertaa näki unhoittuvan. + + Jo kotipientarilta omaksui + hän kaipuun, jota sykkii kansan povi, + siks' askeleensa sinne suuntautui, + miss' anojalle aukee tiedon ovi. + + Hän, poika maansa sankan salomaan, + sen selkeesti tunsi, miss' on kansan voima, + jot' ilman ijät piennä harhaillaan + ja helpost' yltää suurempien soima. + + Hän riensi luokse tiedon lähteitten, + hän kaivoi aartehia kaivatuita + mielessä väikkyin sääntö kultainen: + mies oppikohon opettaakseen muita. + + Sä opit, opetit ja vieriä + näin ehti päiväsi jo puoleen saakka. + Ei miehell' ollut aikaa levätä, + vaikk' kuinka liekin ollut raskas taakka. + + On kaunis Sun nyt taapäin katsahtaa, + työn onni korkein kaikist' on ja suurin. + Hänt' aina siunaa kansansa ja maa, + ken kansaltansa kasvanut on juurin. + + + + +Joulu-ukko. + +(Jouluyön tarina.) + + + Tää vaari vakaa, tuttu vanhastaan, + hän joka vuosi saapuu samaan aikaan. + Hän keveästi liukuu suksillaan + kuin tonttu verhoutuva sadun taikaan. + + Hän joka paikkaan ehtii kiertäissään, + mutt' itsensä hän muilta tyystin peittää. + Kas, ihmisien eloon sisimpään + jouluna helpointa on katse heittää. + + Jo päivä sammui hämyyn talviseen + Ja lankes' ylle tyyni juhlailta, + nyt joulu-ukko lähtee kierrolleen, + hän tullut tänne mailt' on kaukaisilta. + + Niin siinä juuri hänen ladullaan + esille elpyy piirteet uhkeen hovin, + hän kiipee valaistuhun ikkunaan + ja totisena sisään katsoo tovin. + + Oi valokylläisyyttä kynttiläin, + ja kuinka kuusi hopeinensa hohtaa + ja monet pöydät vieri-vierekkäin, + ah mitkä herkut sieltä silmää kohtaa! + + On kuusen alla lahjaröykkiöt + ja lasten laulu iloisesti helkkää, + ja vanhemmat ja pikku tylleröt + vain hymyä ja onnea on pelkkää. + + Hän alas akkunaltaan kapuaa: + kas tuossa tuntuu joulua ja juhlaa, + ei ihmiselämä lie hullumpaa, + se noin kun viljoin riemuansa tuhlaa. + + Ja joulu-ukko hyppää suksilleen + ja mietteissänsä painuu metsän poveen. + Hän vasta huomaa mökin vajonneen, + kun suksensa sen oli syöstä oveen. + + On nietos ylettyvä ikkunaan, + min kokonansa peittää paksu huuru, + saa sulan pilkun ukko huulillaan + ja katsomahan kaartuu varsi kuuru. + + Pien' tuikku heittää valon himmeän + ja pöydällä on puurovadit puiset + ja tuolta takaa tumman hämärän + vilahtaa esiin miehen kasvot luiset. + + Ja takan luona päätään painaen + kätensä varaan istuu kalvas nainen, + katseensa vaipuu tuskan-ilmeinen + kehtohon, jossa nukkuu pienokainen. + + Ja vuotehella tuvan nurkassa + tyttönen pieni käheästi rykii + ja toinen piltti vilun kourissa + peitettä päälleen jalkopäässä nykii. + + Silmähän ukon kyynel kierähtää, + pää hartioitten väliin painuu syvään: + ah, näinkö vuosi vuodelt' yhä jää + toteutumatta uskoni mun hyvään. + + Näin eri lailla lahjat jaetaan, + toisilla murhe, toisill' onni lauha. + Miks kylvetähän katkeruutta vaan? + Ei ihme, ettei säily maassa rauha. + + + + +Ennen — nyt. + + + Ain ennen kysyttiin: + sä ootko mies + ja asioita tutkit tuntos mukaan. + Nyt kysytään: + sä valkoinenko oot + vai punainen + ja tuntos' ääntä nyt ei kuule kukaan. + + + +Eräälle ystävälle. + +10-vuotisen taiteilijanaolon muistoksi. + + + Kymmenen vuotta + taivalta jäänyt on taaksi, + tehty ei suotta + unhoitu ei ainiaaksi. + + Katselet työtäs, + pitkä on piirretty latu, + murhetta myötäs' + mont' oli, mon' ilon satu. + + Enempi kenties + matkalla vastusta, vaivaa. + Itsepä sen ties + mies, mistä aarteensa kaivaa. + + Majakka tiehen + matkaajan soihtua suova: + pyrkimys miehen, + työ sekä tutkimus luova. + + Kysy ei kukaan + oikeinko iskuja annoit, + tuntosi mukaan + kunhan sä peistäsi kannoit. + + Kerranko harhain + sävelt' on täytymys soittaa, + mutta on parhain + aina ken eksyy ja voittaa. + + Siinäpä juur on + palkka, min taistelu maksoi. + Elämä suur' on + sille, ken elää sen jaksoi. + + Kymmenen vuotta + taittunut taistelun matkaa, + tehty ei suotta, + kaunis on eespäin jatkaa. + + + + +Kauppaneuvos. + + + Majass' sepän matalassa + kasvoi poika, paineskeli + palkeit' isäukon kanssa, + pajassa jo pienest' eli. + + Tupasessa teutaroitsi + kaksi muuta kakarata. + Talven selkä jyrsittihin + melkein kuivaa kannikkata. + + Antanut ei ainut lehmä + silloin pientä maidontilkkaa, + tarvis liioin pajassakaan + vasaroin ei ollut kilkkaa. + + Kesällä, kun talonpoika + heinänsä ja touot niitti, + silloin työtä sepällekin + aamust' asti iltaan riitti. + + Tehtiin viikatteet ja sirpit, + vannehdittiin vankkur'pyörät, + särvintä sai sepän perhe, + kertyivät myös leivänkyörät. + + Palkehia vanhin poika + painoi aina hamaan iltaan, + aamullakin herätettiin + armaimmilta unosiltaan. + + Vieri vuodet, poika tuosta + kasvoi, vahvistui ja varttui, + nuorempi sai palkeisihin, + vanhin vasaraan jo tarttui. + + Mietti ukko: uupunenkin, + kohta putoo palja käistä, + sentään syyt' ei liene huoleen, + vara vanhuuden on näistä. + + Mutta poika lukutaidon + oppineena kinkeriltä + hautoi mielessänsä tuumaa + päästä näiltä rintehiltä. + + Kertoivathan: kaupungissa + hyvin naapurinkin Antti + pärjää, herrana hän käypi, + helpommin siell' lohkee lantti. + + Lukutaito on ja siellä + oppii hiukan kirjoitusta, + silloin paksuksi jo pääsee, + jääpi sepän naama musta. + + Esitteli isällensä + poika vanhin potran tuuman, + mutta seppäjäyrän suusta + saikin sanaryöpyn kuuman: + + »Kappas tätä, mikä tuli + pojastani tuulten lelu, + mistä miehenalun päähän + noin on mennyt herrastelu? + + Polvesta on tässä polveen + vasarata heilutettu, + milloin syötiin selvä leipä, + milloin purtiin puinen pettu. + + Mutt' ei tätä kamarata + jättää mieheen mieli tullut. + Mist' on saaneet sarkahousuun + herrasväen hommat hullut. + + Pysy täällä, paina paljaa, + syökse ahjon roihuun rautaa. + Täytä toki miehen mitta, + moiset houreet ijäks hautaa!» + + Poika tuost' ei ollut moinaan, + hiljaa hiipi aittahansa, + mutta aamun suussa isä + löynnyt hänt' ei vuoteeltansa. + + Niinpä sepän nuori poika + jätti isäukon töllin. + Kaupunki se puhtahaksi + pesi mustan mörököllin. + + Juoksupojan paikan sai hän + kohta rautakauppiaalta. + Putsattihin uuteen pukuun + poika juuri tullut maalta. + + Juoksi päivät kaupungilla, + herui juomarahaa hiukan, + kirjan sekä kynän kanssa + vietti loma-ajan niukan. + + Vuoden päästä ylennyksen + sai ja pantiin tiskin taaksi, + siitä saakka uutta vettä + halkoi sepänpojan haaksi: + + Kauppi vanha oli, nautti + poika luottamusta luonaan. + Tuntenut ei oisi enää + nokinaamaks vielä tuonaan. + + Varttui, pyöristyi ja lihoi, + ulkoasun hoitaa tiesi. + Mietti kansa: oiva tuosta + kasvaa vielä kauppamiesi. + + Pankkiinkin jo kertyi rahaa + — uskoiskohan tuhon kaskuun: + päivittäisin aina vero + vieri vilkkaan paksun taskuun. + + Vanha seppä perheinensä + unohtui jo mielestänsä, + mitä niistä maalaisista, + hält' on poissa käistä känsä. + + Niin ne vieri vuodet, vihdoin + surma iski kaupin rintaan, + silloin sepän poika liikkeen + leskelt' osti polkuhintaan. + + Hiukan tölhö tavoiltansa, + mutta hyvin veti puoti. + Puksuna jo taskut paikkas, + runsaammin nyt mannaa vuoti. + + Kulttuurinsa kukkaseksi + nai hän naisen ruotsalaisen, + tällä tavoin vielä oppi + toisen kielen kotimaisen. + + Politiikass' oli halla + laillisuuden pohja vankka. + Kirjastossa leikkaamaton + virui kirjapino sankka. + + Valistuksen hyväks' antoi + uusi kauppi pari sataa, + siitä saakka kunnallisen + elämän läks' käymään rataa. + + Valtuustohon hänet autti + lista lujan laillisuuden, + laillisien lehti lausui + tervetulleeks' isän uuden. + + Pari puhettakin tilas + kädest' oivan kynäniekan, + ulkoa ne oppi, käytti + kirkast' terää sananmiekan. + + Vieri taaskin vuodet, karttui + kunniaa ja penningeitä. + Edistyksen, laillisuuden + tunnussanaa mies ei heitä. + + Kirkon kolehtihin kantoi + markan väliin sunnuntaina, + sepän perhe joululahjaks + satalappusen sai aina. + + Sepäll' ylen harvoin sattui + asiata kaupunkihin, + kerran kävi vuotta kohti, + keittiössä kestittihin. + + Joutui sitten sotaan ryssä, + tuli maalle tuima vuosi, + mutta kunnon kauppamiestä + taaskin hyvä onni suosi. + + Parhaimpien kansalaisten + alkoi siitä ajojahti. + Siperian korpiin joutui + moni laillisuuden vahti. + + Kauppi tuost' ei minään, kaikki + vanhat varastonsa möi hän + huippuhintaan, hankinnoilla + hallituksen rahaa löi hän. + + Isänmaallista kun mieltään + näin ol' osoittanut tovin, + hankki, paitsi miljoonia, + suosion myös tsaarin hovin. + + Kauppaneuvokseksi tehtiin + kolmantena vuonna vainon, + keisar' armoitti näin kyvyt + Suomen kauppamiehen kainon. + + Tuli kumous, tsaari suistui, + mutta arvo uusi pysyi. + Mistä saatu, mitä varten? — + Kuka tuollaista nyt kysyi! + + Levoton ol' aika, kansa + vallass' oli hengen pahan. + Kului vajaa vuosi, nousi + punakaarti kapinahan. + + Kamalata, monta miestä + ruhjoi villi roskajoukko, + kauppaneuvostamme sentään + suojas syrjäkylän loukko. + + Henki säilyi herran, hiukan + tavarata tasasivat + punaryssät, kunnes heidät + saksalaiset karkoittivat. + + Karustansa kauppaneuvos + saapui pitämähän kestit + maansa puoltajille, heiltä + hankinnan myös otti pestit. + + Uudet vieraat viipyi maassa + runsahasti puoli vuotta, + eikä kauppaneuvokselle + tämä aika mennyt suotta. + + Kerkesi hän ansioistaan + saada saksalaisen ristin. + Isänmaan myös onni tehnyt + hänestä on monarkistin. + + Hyvin kaikki, yhtä vartoo + sentään vielä mielin herkin: + milloin presidentti suopi + hälle komentajamerkin. + + + + +Kamreeri Pulla. + + + Jaa, vuotta viitisenkolmatta + siit' taitaa hyvinkin tulla, + kun saapui syksyllä kaupunkiin + tää nykyinen kamreeri Pulla. + + Oli maalta, mut mistä, tarkoin ei + sit' tainnut tuntea kukaan. + Vain tämän tiesivät: nimensä + hän saanut ol' äitinsä mukaan. + + Oli ollut opissa leipurin + ja hyvin taikinan sotki, + mut pummi sittemmin annettiin, + kun liikaa makeita hotki. + + Ja sitten, sen verran tiedettiin, + ol' luisunut alasmäkeen + siks, kunnes myöhemmin kutsun sai + hän saapua sotaväkeen. + + Siit' alkain paakari Pullalle + se lauloi kunniankukko + ja aavisti kansa, miehestä + mit' aikoi taivahan ukko. + + Kun oli hän opinjanoinen, + pääs' aliupseerikouluun + ja nauhan ensimäisen sai + jo tullessa toiseen jouluun. + + Kas sellaista onnentähteä + on nähty vain aniharvoin, + kun viime palvelusvuotensa + hän lopetti vääpelin arvoin. + + Ja päällystö ihan rukoili, + ettei hän heittäisi heitä, + vaan jäisi joukkonsa keskuuteen + ja kävis sankariteitä. + + Hän suostui ja kohta komentoon + sai soppakomppaniian. + Hän kylpi auringoss' suosion + ja naikin everstin piian. + + Kuus kuukautta jälkeen häiden hän + sai esikoisensa Antin, + mi riemuks suureksi vanhempain + ol' näköä komendantin. + + Näin vietti vuosia parisen + hän huumassa onnen hurman, + kun kerran keskelle ilojen + se vierähti viesti turman. + + Joku paperi outo ilmestyi + — sen poikanen seinään hakkas, — + min mukaan palvelus kotoinen + sotaväeltä Suomen lakkas. + + Ja samaa tietoa sanomat + he kiidätti yli maamme: + on viety vannotut oikeudet, + väkivaltaa vastustakaamme! + + Niin, silloin se yhdessä päätettiin: + passiivisin vastaanpanoin + maa mahdollinen on pelastaa, + ei sortajan armoa anoin. + + Ja kyynele silmässä Pullakin + kiin' armahan painoi uksen, + mut lähteissä nimellä everstin + sai seuraavan todistuksen: + + »Min oikke hyvä voi suositta, + jos palvelus tartte tulla + ja jos tartte oikke reelu mees, + niin otta veebeli Pulla. + + Hen olle isämaa rakasta + ja veelä voi tähä lisä, + ett' on hän ahkera, naitu on + ja kahde o lapse isä.» + + Tää paperi arvokas auttoikin + taas Pullan toimehen jaloon: + pian pääsi pienehen kaupunkiin + hän johtajaks vaivastaloon. + + Nimi vain ei Pullaa tyydyttänyt, + hän johtokunnassa soti + siks, kunnes päätyhyn naulattiin + uus kilpi: kunnalliskoti. + + Niin sitten kunnalliskotia + hän tunnontarkasti hoiti + ja vammat kaikki vaivaisten + hän huolin jodilla voiti. + + Vuos' vuodelta pöyhtyi ja pullistui + — ol' aina suosikki onnen — + ja herra auttaa, kun toimeen käy + vain tarmolla tahdon ponnen. + + Juu, totta, julki sanoa + on tässä täytymys juuri: + sai Pullan omaksi miehekseen + koko kansan puolue suuri. + + Se johtui olojen pakosta + tää tärkeä kannan muutos, + kun koko kansan puolueell' + oli kykymiehistä puutos. + + Ja kohta kun päälle muuttunut + näin poliittinen oli puku, + niin Pullan aikakirjoihin + uus leikattihin luku. + + Palokunta-aatteen puolelle + kuin itsestänsä hän kääntyi + ja varapäällikön paikalle + jo vuoden päästä hän vääntyi. + + Kas hoidossa kaupungin asiain + V.P.K. oli suurin mahti, + jopa yksin salissa valtuuston + sen kuulosti marssin tahti. + + Ja kun Pullalla, kuten tunnettu, + ol' luonnetta, tarmoa lujaa, + niin kulki hän arvosta arvohon + kuin pitkin kunniakujaa. + + Pian hällä virkoja kaupungin + oli hallussansa puolet + ja muodosta miehen nähdä voi + miten raskaat painoi huolet. + + Sai kultasankaiset nenälleen + ja vatsa vankasti lihoi, + nenä päästään vienosti punertui + ja näppylät naamassa vihoi. + + Kun maass oli aika ankara + ja kammissa peräsimen + kun hääräsi ryssä, miehemme + taas saavutti hyvän nimen. + + Aluss' sodan kun kerran kirjoitti + oman puolueensa lehtiin, + ett' asia tsaarin on meidänkin, + sotakamreeriks hänet tehtiin. + + Tuli kumous. Nytkään joutunut + ei Pulla valtahan häpeen, + vaan nauha punainen ilmestyi + yhtäkkiä napinläpeen. + + Ja vilkkaissa viirin punaisen + ties väistyä vaaran alta + taas Pulla puheella: unelmoin + ain' ollut on kansanvalta. + + Mutt' tullessa joukon valkoisen + sai Pullakin sankariksi + ja ansioistaan ylennettiin + hän reservikapteeniksi. + + Myös kamreerin titteli edelleen + yht' ylväänä miehellä loistaa + ja mainetta maatansa palvelleen + näin nuorelle polvelle toistaa. + + + + +Isänmaallinen tuomari. + + + Kun maass' oli vaino + ja kunnon mies + ei löytänyt turvaa laista, + oli silloin hän tuomari luihu + ja kansa inhoten kutsui + ryssäksi häntä. + + On vieläkin yhä + hän vartija lain + ja isänmaallista mieltään + hän parhaiten näyttävi sillä, + kun ryssää ryssäksi sanoo. + + + + +Ecce homo! + + + Ecce homo! + Viina vienyt hält' on jalat, järjen. + Hän itse laatinut on kieltolain + ja siitä nauttein hän nyt kuorsaa tuossa. + + + +Ei vihaa — kostoa! + + + Ei vihaa, veljet, ei! + Ei viha ase sen, jok' oikeudesta taistaa, + ei murheen kylvö sen, jok' aikoo riemun maistaa. + + Ei, veljet, kostoa! + Se vietti vimmainen on eläinmielen halvan. + Vain yksin anteeksanto kirvoittaa voi kalvan. + + Ei vihaa, kostoa! + Ei henkeänsä heittää henno niiden tautta. + Voi suurta syntyä vain rakkauden kautta. + + + + + + +OMA SYDÄN + + + + +Tuletko? + + + Tyttö, sun vuoksesi + vaikkapa harhaan + suurimpahan olen valmis ja vuotan. + Ah, sinun luoksesi + suuntaan ma parhaan + aatoksen, tunteen ja tuloosi luotan. + Mieletön mies olen, vaaraa en näe, + jokainen sanas' on rytmi ja säe. + Tuntuu kuin löytänyt oisin sen, jota + tarkoitti elämän taisto ja sota. + Oudossa hurmassa silmäni sulen, + tunnen selvään sun katseesi tulen, + syttyvi pyhä odotus poveen: + etkö jo kohta kolkuta oveen? + + + + +Outo vieras. + + + Kuin poikanen ketoja kuljen + mä alla siintävän laen, + sulokaipuun rintaani suljen + ja päivänkukkia haen. + + Mä lehtyet valkeat nypin + ja vastausta niiltä vaadin, + kuin riemusta houkkana hypin + ja pilvilinnoja laadin. + + Joka kukkanen nyökkää ja hymyy: + mik' ihme nyt vaivaa miestä, + mikä outo sen silmissä lymyy, + miks' erkani vanhasta tiestä? + + Ei eksynyt kukkien kerhoon + hän ennen, kuiskinut meille, + vaan vaipuen huolien verhoon + vaels' suurille valtateille. + + Miks mies, min huulilta poistaa + ei salpaa saattanut mikään, + yht' ainutta nimeä toistaa + kuin muita ei löytyisikään. + + Niin, niin, siit' on monta vuotta, + kun kukkien mieltä kysyin. + Elo pitkä on mennyt suotta, + mä syrjässä outona pysyin. + + Älä imehdi, kultainen keto, + en turhien tähden tullut, + tämä ehk' on viimeinen veto, + siis kuuntele haavehet hullut. + + Suo olla mun nuorena kerran, + oon kantanut kuormaa surun. + Suo siit' edes hivenen verran, + min tuhlasin kaupoissa turun. + + + + +Agnus Dei. + + + Agnus Dei! Niin mä kutsuin sua. + — Mitä on se, kysyi ruususuu. + »Kaunihimpi maista kaivattua, + jumal-lemmen lahja, toukokuu». + + Otsallasi asui taivaan hyvyys, + karitsainen hymykuopissas, + silmistäsi katsoi sielun syvyys, + lapsen nauru leikki huulillas. + + Koko olentosi unelmoitsi + niinkuin kevättänsä vehmas maa. + Askel nuoruuttansa ilakoitsi + keinuttaissaan vartta notkeaa. + + Astuin rinnallasi. Lapsi riemun, + mistä eksyit murheen maailmaan? + Yhä vielä aatokseni vie mun + kesäyön sen helmaan kuulakkaan. + + Missä kuljit, siellä liikkui lempi, + onnen hurma yllä huminoi. + Katse puhui, huuli haastaa empi, + suurin riemu sanatonna soi. + + Kirkas nuoruus, mikä mahti toi sen + tielle hukkunehen harmauteen? + Sydän orpo vielä unelmoi sen, + min jo uskoi ijäks' uupuneen. + + Agnus Dei! Niin mä kutsuin sua, + onni ylhä yhden suviyön. + Muistos säilyy, muistanetko mua, + kohtaloni kanssa arpaa lyön. + + + + +Rauha + + + Oi ällös puhu! Saapuu hiljalleen + jo ammoin, ammoin kadotettu tyyni + ja vilpas rauha mykkään sydämeen. + Oi vaivu hiljaa, armas, syleilyyni. + + Oi vaiti, vaiti! Nojaa, nojaa näin + ja kuule, kuinka rinnassani soittaa. + Sä vielä epäiletkö, ystäväin, + ett' emme jaksa taistelua voittaa? + + Ei sanaakaan! Nyt vihdoin tullut on + se hetki, jota varroin monta vuotta. + Nyt uskon, että määrä kohtalon + ei ollut meitä yhteen liittää suotta. + + Oi laske hiljaa kätes otsallein + ja kauan, kauan katso silmihini, + sä näätkö kirkastetun rakkautein + ja sielun nuortunehen, enkelini. + + On vuotten tuskat tuhaks huvenneet + — suo liukua sun kätes ohimoita, — + on poissa pilvet niitä polttaneet, + sun kanssas valloitamme auringoita. + + Oi vaiti, vaiti! Viel‘ ei sanaakaan! + Tää hetki harvoin elon tiellä toistuu, + mutt' tiedät, armas, taistoon alkavaan + on voimaa nyt, kun tämä tenho poistuu. + + + + +Minkä mä taidan? + + + Minkä mä taidan, että mun nuoruutes sytti, + että sen tuoreus taas + veren vanhan ja ehtynehen elähytti, + että sun suudelmaas + yhä muistan, se huulilla palaa? + Sinä sieluni sait, sit' en salaa. + + Minkä mä taidan, että sä lempeä vannoit? + Ei, et vannonut, et, + sanan vain vahingossa sen liukua annoit, + tuikkihan tähtöset + ja leikitsi lempeä kuudan, + mitä merkitsi siis sana muudan! + + Minkä mä taidan, että on rinnassa tuli, + jonka sä liekkiin sait, + sydän monten jos talvien huuruista suli? + Armas, nyt olet vait, + jollet sa toistaa voi sitä sanaa, + jok' esille autuuden manaa. + + + + +Miksi? + + + Utukuva, + hetken harha haaveen hämy-mailla + unhoittuva + unen hauraan, katkelmaisen lailla. + + Niinkö riutui + ihme sydämesi korkein, ylin? + Mihin hiutui + ovet kahden auennehen sylin? + + Sinäkö, kulta? + Kipinäkö vain, min liekiks haastoit? + Miksi multa + rinnastani kevään nuoren raastoit? + + Ah mun houkon + avautua eessäsi miks' annoit? + Miksi joukon + eteen turulle iän kaiken kannoit? + + Oi, en soimaa + sua. Armas, ällös mua vältä! + Ehk' on voimaa + kestää vielä isku elämältä. + + Jäihän toki + muisto murehdittu, aarre surun. + Minkä koki + kauneinta, ei huku hiekkaan turun. + + + +Lyhyt satu. + + + Se kesti hetken + niinkuin kaikki kestää + se, mik' on täällä ilman syvää juurta. + Kun sielus hurma alkaa huiman retken, + et lentoa sen, heikko, henno estää, + vaikk' aavistatkin pettymystä suurta. + + Sä pelkkää päivää + varten onnes loisit + ja pelkäät huolta, jonka huomen tuottaa. + Et siedä pienintä sä pilven häivää + ja onnettomist' onnettomin oisit, + jos et vois polkus' erhettyyteen luottaa. + + Mä kautta harhain + totuin hakemahan + sen, mitä elämäll' on mulle antaa. + En tiedä, kuka täällä lienee parhain: + hän, joka ottaa hyvän sekä pahan, + vai hän, ken hyveellensä koron kantaa. + + Oi typeryyttä! + Miksi sydämeni + et turhasta jo lakkaa liekinnästä? + Hän tunne ei sen onnen kylläisyyttä, + mi toisi hänet minun rinnalleni, + sen, joka juuret ottaa elämästä. + + + +Huusin sieluni suuren hädän... + + + Huusin sieluni suuren hädän, + kohtasin syämet sykettä vailla, + rintahan lyöden ja ynsein katsein + käännyitte pois fariseusten lailla. + + Kaukaa katsoitte silmin karsain, + näytitte itsehurskauden uhmaa, + tylsä supina huulilla kulki, + koetitte nauraa naurua tuhmaa. + + Teitä halveksin, sielut harmaat, + tyhmyrit alla viisauden viitan, + surmaks suuren, ylpeän tunnon + käytitte keinoja jesuiitan. + + Huusin sieluni suuren tuskan, + yksi, ah, yksi huutoni kuuli, + keskell' luihun, ilkkuvan hymyn + värähti kaunis kalpea huuli. + + Katsoi siintävä silmäpari, + yksi, ah, yksi ei mua jätä, + ei jätä siksi, ett' on hällä + itsellä sielussa suuri hätä. + + +S + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76508 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..81a98e8 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #76508 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/76508) |