diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 76497-0.txt | 2047 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 2063 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/76497-0.txt b/76497-0.txt new file mode 100644 index 0000000..ebb2c76 --- /dev/null +++ b/76497-0.txt @@ -0,0 +1,2047 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76497 *** + +language: Finnish + + + + +TOIKAN KAAPERIN MUISTELMIA + +Kirj. + +Konstu Pellikka + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström, +1891. + + + + +I. + + +Matin päivän aikana meni umpeen neljäs ikävuoteni. + +Asuimme silloin "auttohyyryllä" herraskartanon perällä soukassa +kamarissa, johon pääsee alakyökin kautta, kun kääntyy oikealle. +Vasemmalle kun kääntyy, niin pääsee navettaan. + +Seutu muutoin on semmoisia, joista sanotaan, ett'eivät ne juuri +ole kaikista terveellisimpiä — siinä kun on seitsemän vankan talon +"yhteishuoneet" ja tunkiot aivan lähekkäin, niin ett'ei yhteenkään, jos +asunnostamme suoraan olisi päässyt kulkemaan, olisi tarvinnut astua +kolmeakymmentä askelta enempää. Ainakaan liikanaista puhdistamisen +intoa ne eivät osoittaneet, sillä niissä oli sekaisin liemet ja roskat, +joka siistiluontoisesta jo näyttää jokseenkin siivottomalta. Löyhkäänsä +ne levittivät laajalle, yhtä rintaa siivottomain ja ahtaitten +palosolain kera. Löyhkä yhtyi taas toisien tunkioryhmäin löyhkään, +niin että kuumana kesäaikana varsinkin tuntui vasta maalta tulleelle +käypäläiselle jokseenkin sulottomalta. + +Mutta olihan se silti keskellä kaupunkia, niin että siitä oli +mukava pistäytyä asioilleen minkä minnekin — ja minäkin sain kasvaa +sivistyneitten herraslasten seurassa, jota pidetään harvinaisena onnena +meikäläisille. — — + +Muutamana päivänä — taisi olla Toukokuun loppupäiviä — olin mielestäni +tarpeeksi kau'an istunut pikku Annun kätkyen vieressä. Alkoi jo käydä +ikäväksi ja piti kun pitikin käydä akkunasta katsomassa näkyykö mitään. + +Veli Pekka näkyi tulla veivailevan koulusta, kirjat takin liepeen alla +niin että päät vähä näkyivät. — Siinä kun katselin ja ajattelin, että +hitaastipa se tulee, niin samalla pikku Annu huutamaan. Minä kipakapaa +kätkyen viereen hyräilemään. + +"Joko se Annu heräsi? Olisipa se saanut nukkua senkään aikaa, että +olisin saanut kapalorievut virutetuksi", tuumaili äiti sisälle +tullessaan. + +"Enkö minä saa mennä ulos, kun Pekkaki jo näkyy tulevan?" + +"Mutta älä ole kau'an!" + +"En minä muuta kun käväsen." + +Pekka tuli kyökin ovella vastaani ja vihelteli, mutta herkesi, kun +pelkäsi että äiti kuulee. + +En ennättänyt monta askelta ottaa kun jo näin rouvan portaillaan +kudelmaansa kutovan ja huomasin että minulla ei olekaan kaikki muassa. +Minä menin sisälle jälleen. + +"KuuIkaapa äiti! Saanko minä panna kengätki, kun niin pakottaa +varessaappaita että — —?" + +"Tarkenisi kaiketi siellä kengittäki, mutta pane hei'ät kumminkin, +ett'ei tarttisi yökautta ukista noi'en varessaappaittesi tähen — — +vaikka on vähä sääli kuluttaa uusia kenkiä." + +Ei niitä muuten olisi ollut kenkiä, vaan kun äiti oli sattunut saamaan +ne helpolla — puolitoista markkaa vaan oli antanut — niin ei ollut +malttanut olla ostamatta. + +"Muista sinä tulla oikealla ajalla keiton syöntiin." + +"Mitä te keitätte?" + +"Sittepähän nähään." + +Nytpä sillä taitaa harvinaista keittämistä olla, kun ei puhu mitään, +ajattelin mennessäni. + +Meneskelin portille päin ja tarkastelin, huomaako rouva että minulla +on uudet pieksut. Pitihän niitä toki minunkin katsella pieksuja — ja +kumartuakin piti, kun vatsani oli suuri, milt'ei leilimäinen. Katselin +vuoroin pieksujani vuoroin rouvaa. Teki jo mieleni sanoa rouvalle, että +minulla on uudet varrelliset pieksut, mutta enhän minä kehdannut. Ja +tarpeetonta se olisi ollutkin, sillä rouva huomasi sen sanomattakin, +koskapahan alkoi hymyillä. Hymyillä siinä piti minunkin, se kun teki +niin hyvää tuo rouvan hymyileminen. Minä en enään saattanut hitaasti +kulkeakaan, täytyi kun täytyikin mennä juoksemalla. + +Siinä menin vänttyräsäärisenä, mielikki pieksut jalassa, ohran oljista +kudottu hattunykyrä päässä; ja housutkin vielä olivat avonaiset, +ett'eivät täydellisesti paidan helmaa peittäneet. + +Pääsin siitä sitte porttikäytävään, mutta pitihän sitä toki vielä +katsoa rouvaa nurkan takaa. Yhä vaan näkyi hymyilevän. + +"Aha! Näkipähän rouvaki — — —", riemuitsin siinä itsekseni ja pieni +sydämmeni tykytti tavallista kiivaammasti. En muistanut hävetä +housuja enkä hattuakaan. Sitte siinä piti vielä katsella pieksuja +porttikäytävässäkin. + +Kun pääsin kadulle ja olin aikeessa mennä toiselle puolelle, niin näin +kaksi miestä tulevan oikealta päin. Näkevätköhän ne — —? — Näkiväthän +ne. + +"Onpa sillä pojalla puuhkevat pieksut", tuumaili toinen; ja toinen: + +"Ja niinhän sillä on varret päällä päin kun miehillä ainaki." + +Mutta sekös hyvää teki! Piti juosta kiivaammasti kuin äsken kartanolla. + +Tuli siinä sitte muuan nuori herrasmieskin, juuri kun olin yli kadun +päässyt ja yritin Lundin herrasväen portista kääntymään, ja tuumaili: + +"Panepas poika paitasi housuihin." + +Siinä tulla volotti outo koira, niin ettei ollut oikein aikaa ajatella, +mitä herra tarkoitti. Kyllä minä vähä haimailin sen olleen jotain +sinnepäin, että avonaiset housut eivät näytä oiken somalta noin +suurelle pojalle. + +"Voi näettekö, näettekö? — — Toikan Kaaperilla on varsipieksut!" +iloitsi pieni Fanni-neiti kun pääsin kartanolle, ja ihaili minun +pieksujani. + +"Me olemme talosilla — — saat ruveta rengiksi", tuumaili Aukusti, hänen +pieni veljensä. Hänellä ei ollut aikaa ihailla pieksujani. Se minua +vähän loukkasi. — Mielelläni minä kumminkin rupesin rengiksi, hyvin +tietäen että olen huonompain ihmisten lapsia. + +Siellä sitä sitte leikittiin hyvät aikoja. Mutta minusta alkoi jo +tuntua ikävältä, kun Fanni rupesi niin vallattomaksi, ettei malttanut +olla nakkelematta hiekkaa housuilleni, ja kun se siitä sitte valui +pitkin lahkeita pieksuihin suureksi kiusaukseksi varessaappaille. — +Piti sieltä viimmein lähteä. Vatsassakin tuntui kun joku olisi sanonut: +Anna keittoa! + +Piika Maija näkyi tulevan portaille. Minä seisahdin ja katsoin +häneen ja ajattelin ensin, että näkeeköhän se minun pieksujani; ja +sitte ajattelin että onkohan sillä nyt mitään antamista. Ei ollut +näkevinäänkään minun pieksujani, sanoi vaan naurusuin: + +"Eipä se vielä olekaan kelvannut lehmille tuo sinun hattusi." + +Maijan naama näytti vääntyvän niin ivalliseksi, että eihän siihen +viitsinyt häpeämättä katsoa. Mikäpä siinä sitte muu auttoi kun lattase +kotiin, vaikka arvelutti se vähän, kun rusinaliemen ja paistetun lihan +haju osui sieramiin. + +Pääsin siitä sitte kadulle. Yhä tuntui haju nenässäni ja rupesi +luulottelemaan, että kotoa se haisee. Siitä minä juosta piipattamaan ja +tulin kotikartanolle. + +Minä näin jo puolikartanosta että siellä höyryää keittokupit kyökin +takan edessä. Sehän se vielä vauhtia lisäsi; — piti mennä oikein +kiireen kynttä. + +No, mutta mitäs ollakaan — siinähän olikin vaan ruispuuroa kolmessa +kivikupissa. Minusta tuntui vähä siltä kun se olisi köyhäin ruokaa, +mutta syödähän sitä piti sitäkin — ja syötäväähän se on ruispuurokin, +varsinkin kun on nälkä. + +Nälkä taisi olla minullakin, kun en malttanut mennä sisällekään. Otin +lattialta lastun silpareen, istahdin suurimman kupin viereen ja rupesin +syömään. Sydän siinä kyllä tykytti kiivaanlaisesti, mutta eihän siitä +tullut välittäneeksi, kun vatsa puhui toista kieltä, jota minä paremmin +ymmärsin. + +Tuoltapa se kuuluukin sisältä äidin hyräileminen — Annu taitaa nukkua — +onkohan siellä Pekka? — mikäs se oli? — Eipä se ollutkaan mikään — mikä +lienee rasahtanut. + +Kyllä sitä jo on aluksi — antaahan äiti sitte lisää kun saa kupit +pöydälle, ajattelin ja menin sisälle. Mietin minä siinä ensin mitä +sanoisin. Otin lastun silpareen hampaisiini, kun en jaksanut yhdellä +kädellä ovea aukaista. Olin monta kertaa nähnyt rottia kyökissä, ja +siitä kait johtui tämä tämmöinen: + +"Kuulkaapa äiti! Suuri rotta oli kupin lai'alla ja söi puuroa. Se olisi +syönyt enempiki, mutta kun minä löin sitä tällä lastun kappaleella, +niin se pujahti siitä isommasta reiästä lattian alle", selitin +teeskentelevän surumielisesti pää kallellaan. + +Nauramaanhan se pani koko juttu, ja häpeän puna nousi kasvoilleni niin +että kuumana kuhisi poskipäissä. + +Menin siitä katselemaan akkunasta ja ajattelin, että kyllä se näki — ja +taisi se hoksata Pekkaki, koskapahan naurattaa — —. + +Tuli siihen Pekkakin akkunan tykö katselemaan muka, ja tuumaili vähän +ajan kuluttua: "Näytäppä sitä tikkua — puuroahan siinä on", — ja hän +yritti ottamaan tikkua kun minä sillä parastaikaa pöytää napsutin. + +"Kaa —!" parkasin kimeällä kurkkuäänellä, niin että Annukin alkoi unen +toreissa oikomaan käsiään. + +"Oletko siinä huutamatta! Aivanhan ne korvatkin halkeaa mokomasta!" +sanoi äiti ja tuli lähemmäksi. — "Ja mitä sinäki siinä aina huudatat +pienempääsi!" — ja hän tukisti Pekkaa. + +"Enhän minä muuta kun sanoin, että näytäppä sitä tikkua", selitti Pekka +harmissaan. + +"Äläpä siinä turskeile! Tii'äthän sinä jo ennestäänkin että on sillä +kurkkua, kun vaan vihaksi pistelee." Ja äiti katsoi tuikeasti Pekkaa. + +"Heiluta tuota kätkyttä!" Ja Pekka totteli. + +Äiti meni kyökkiin. Minä otin pistättelevän muodon kasvoilleni, +uhitin Pekkaa sormellani ja sanoin: "Kutti, kutti!" Pekka heilautti +vähä päätään ja tuumaili: "Älähän huoli! Sinun tähtesi minua aina +näykitään." Hänen kasvonsa kuvastivat surullista välinpitämättömyyttä. + +Äiti toi kupit pöydälle ja me saimme ruveta syömään. + +"Eikö olekaan maitoa?" kysyi Pekka piimätoopia katsellen. + +"Vielä siihen maijot! Ja onhan siinä piimää toopissa. Se hyvin hyvästi +välttää semmosille ammattimiehille; — mistä ne maijot tähän aikaan +tulee —." Äiti näytti olevan pahalla tuulella. Siinä sitä sitte +syötiin puuroa ja piimää ryypättiin särpimeksi. Ei ollut aikaa piimää +huonoksumaan, vaikka se oli vähän hapanta ja vedellä jatkettua. + +"Sinun kanssasi nyt ei viitsi sikakaan ryypätä yhdestä toopista, mokoma +moskatomperi", tuumaili Pekka syödessämme, haki puolen toopin mitan ja +kaatoi siihen minun osani. + +"Äläpä siinä!" sanoi äiti. — "Vai niin — vai sinä! siinä söisit +sakeampaa ja pienemmällesi syöttäisit vetisempää! Luuletko etten minä +näe?" Ja hän kaatoi minun osani toopiin takaisin, otti lusikan ja +hämmenti ja kaatoi sitte minulle erilleen. Tuumaili siinä sitte Pekalle +hyvin totisesti: + +"Ei tässä auta yhen ruveta paremmille paloille kun toisenkaan." + +Alkoi jo tuntua vatsassa hyvin mukavalta, eikä nälkää ollut +kuuluvissakaan. + +Pekka siitä lähti ensin pöydän äärestä ja tapaili lakkiaan ulos +mennäkseen. + +"Eikö passaa siunata", huomautti äiti. + +Pekka vähän vavahti, pani kädet ristiin ja hiukan hätäillen, mutta +äänekkäästi ja komealla nuotilla luki ulkomuistilta: + +"Kiitos ruumiin ylöspitämisen edestä. Minä kiitän sinua kaikesta +sydämmestä ja kunnioitan sinua, taivaan ja maan Herra! ettäs minun koko +elinaikani nuoruudesta tähän hetkeen asti niin isällisestä elättänyt +olet, ja minulle vielä nyt joka päivä ruuan, juoman ja vaatteet +toimitat, ja kaikkinaisesta tarpeestani, sekä ruumiin että sielun +ravinnosta runsaasti ja joka päivä murheen pidät" — j.n.e. + +Minäkin herkesin syömästä kun Pekka oli siunauksen lukenut, panin kädet +ristiin ja siunasin: + +"Jesu anna aina ruokaa, että runsaasti ravituksi tulisimme." Minä en +vielä osannut mitään pitempää rukousta. + +Äiti huokasi, nosti kätkyen pöydän viereen ja alkoi syödä, heiluttaen +kätkyttä vasemmalla jalallaan. Minä katselin häntä ja näin kyynelen +tipahtavan hänen silmästään. + +"Mitä te äiti itkette?" + +"En mitään — pane maata lapsi!" + +Minä panin maata, kun puurokin tuntui niin raukasevan. Katselin siinä +sitte äitiä, käänneksin ja ähkyin, vetäsin jalat käppyrään ja koetin +nukkua. Mutta eihän siitä nukkumisesta tahtonut tulla mitään, kun piti +miettiä miksi äiti itki. Ra'otin vähä silmiäni. — Äiti näkyi hymyilevän +ja tuumaili: "Kuulustaapa se vähä siltä kun olisi puurosta sanomat +täynnä." Muuttui sitte vähä totisemmaksi. — "Ja mikä kumma se on jos +raukaseeki, kun on niin niukalti ruokakultaa. Vaan entäpä se paranee +tässä kesän päälle, kun isälle nousee palkka kahteen markkaan niinkuin +sitä jo puhutaan. Sitte siinä saa jauhoja ostaa ja itse leipoa, ja saa +joskus voitaki leipänsä päälle." + +Annu siinä taisi herätä, koskapahan äiti alkoi hyräillä. Minäkin sain +kiinni unen päästä ja nukuin. — — — Oli kaiketi sitä jo tullut untakin +tarpeeksi, sillä minä kuulin äidin ja Pekan puhelevan. "Antakoon +maisteri paremmat vaatteet, kun ei viitsine semmoisissa nähä! Mistä ne +paremmat tulee", sanoi äiti kärtyisen näköisenä. + +"Niin, mutta kun se sanoi, että saat mennä jos vain ei vanhempasi +toimita parempia vaatteita, ja sitte vielä sanoi että nämät haisee +niin pahalta että ei oikein viitsisi olla samassa huoneessa, vaan +kun täytyy; ja sanoi että tuommoisia ryysypukkeja ei tarttis kouluun +pannakaan — — ja pojat aina nauravat." + +"No ole sitte poissa sen aikaa että saa pestä! Paikkaamista niissä +kyllä ei ole kun ei näy yhtään reikää — —, taitaapa iho paistaa — — +ja onhan niitä lapsia huonommissaki vaatteissa. Mistä sillä Tupusen +Jannellakaan on parempia päälleen panna." + +"Sille on äitinsä saanut herskapeilta." + +"Vielä tässä ruihnamaan ympäri kaupunkia! Haukkuisivat suut silmät +täyteen kun muka on mies työssä eikä ole lapsiakaan kun kolme. Ole +poissa sen aikaa, että saa pestä!" + +"Maisteripa antaisi selkään jos olisin poissa. En mene ollenkaan — — en +koskaan mene kouluun enään — — minä heitän pois!" + +"Sinunpa pitää mennä! Mitä siitä olisi että käypi tärmiinin ensin +melkein loppuun niin ettei ole enään kun viikko kolminen ja sitte +heittäisi pois." + +"Niin mutta kun ei ole vaatteita!" + +Äiti ei puhunut siihen mitään. + +"Antakaapa äiti juomaa!" sanoin minä ja nousin. + +"Tuolla sitä on toopissa piimäsinukkaa." + +"Eikö ole sahtia?" + +"Eipä sitä ole nyt sahtia ennen kun taas tehään — — kun ei ole rahaa +että saisi maltaita." + +Silpasin sinukkaa oikein hyvän sijalta. Se tuntui ruumiissa mukavalta +ja pääkin raitistui. Halutti jo ulos, mutta silmäni osuivat katseleman +housuja. + +"Kuulkaapa äiti! Röökynät ovat niin häijyjä, että nakkelevat santaa +kenkiin — — tehkääpä äiti minulle semmoiset housut kun Pekallakin on! +En tartte enään kenkiäkään — — jalat ei ole enään kipeät, ei ollenkaan!" + +Äitiä nauratti, ja Pekkakin näytti pilkalliselta. + +"Vai niin ne ovat herjenneet häijyiksi röökynätki! No pitää kai ne +sitte tehä." Ja äiti nauroi oikein vallattomasti. — "Mutta kyllä sitä +ei hääviä kokkaretta tarvita, joka jo hävetä osaa." + +"Eihän se osaa sanoa 'ässääkään' — — mitä se semmoinen housuilla +tekee", tuumaili Pekka. + +"Osaanpa sanoa!" Suuni vähä mutristui ja teki mieleni sanoa: mitä +sinäki siinä! + +"Sanoppa 'ässä', jos osaat!" + +"Ässä!" sanoin minä voitollisena ja opistani ylpeillen. + +"Ka osaahan se! Ne ovat vissiin toiset kiusanneet!" + +"Onhan Kaaperi sanonut 'ässän' jo aikaa, mutta se ei piä siitä huolta", +puollusteli äiti. + +"Teettekö äiti?" + +"Teen, teen!" + +"Ja kuulkaapa! Lundin Maija tuumaili, että eipä se olekaan kelvannut +lehmille tuo sinun hattusi — — — saanko sitte semmoisen lakin kun +Pekallaki on? Saanko äiti?" + +"Miksikä? Hyvä hattuhan se on." Ja äiti muuttui totisemmaksi. + +"Niin mutta kun lehmät syöpi." + +"Älä ole milläsikään! Jos joku sanoo, niin sano että eihän ne lehmät +huoli niin ai'astuneesta." + +"Voi niin minä sanonki kun Maija kiusaa!" + +"Mutta minkälaista se olisi tämä eläminen jos Janne vielä eläisi — — +olisi seki paraillaan syömään ja laukkaamaan — ja taitaspa käy'ä jo +kouluaki — —." + +"Eikö se saisi käy'ä?" kysyi Pekka kummastellen. + +Äiti ei puhunut siihen mitään, vaan kätkyt heilahti vähä kiivaammasti +ja neula sukelti sukkelammin isän vanhassa pyhälakissa. Näytti kun +Pekkakin olisi huomannut jotain, vaan ei puhunut mitään. — Katsoi vaan +häpeissään lattiaan. + +Minä lähdin kartanolle. Teki mieleni mennä kadulle, vaan en oikein +kehdannut. — Rupesin siinä sitte miettimään, että tekeeköhän se äiti +minulle semmoiset housut kun Pekallakin on, vaan jokohan lie varsin +luvannut minulle mieliksi. Se alkoi jo käydä huoleksi. + +Päivä jo valui viimmeistä neljännestään ja loi varjon asuntomme +edustalle, ja kun vielä vieno, kylmänsekainen merituuli tuntui +säärivarsille, niin näytti parhaalta mennä aitan portaille päivän +lekolle istuskelemaan. — Katselin siinä sitte housujani ja ajattelin, +että eihän minua vaan kukaan näe. — Näin västäräkin piipittävän +kartanolla. + +Ka, sepä sievä lintu on, ajattelin. — Mitä se nyt? — — joko se lensi? — +— eipä se vielä — — mitähän se nyt löysi. + +Siinä ne menivät surut ja huolet menojaan; piti niin ihailla +västäräkkiä, kun se viputti pyrstöään, juoksenteli ja noukkasi ja +väliin yritti lentoon. En muistanut nähneeni koskaan niin sievää lintua. + +Visilin — — visilin — — mitenkä se panikaan? — Visilin — — visilin — — +niinpähän panikin. — Tuonne näkyi lentävän navetan räystäälle. + +Mikä lie pistänyt päähän kun piti lähteä hätyyttämään västäräkkiä. Otin +kiven ja nakkasin. + +Visilin — visilin — — se lensi katon yli toiseen kartanoon. + +Voi, mikä nyt — —! — ruutu meni sirpaleiksi! — Se tahtoi tyrmistyttää +ihan siihen paikkaan. En jaksanutkaan nakata katolle asti — kävi +navetan akkunaan. + +"Kuka akkunan särki?" kysyi äiti hätäisesti kyökin ovella. Minä lähdin +juosta kynttimään portille. + +Jokohan se tapaa — — voi kyllä se tapaa! Tapasihan se, eikä kauan +viipynytkään. Minulla oli henki niin meneyksissä ettei ollut sanaa +suuhun tulevaa. + +"Vai sinä tässä herkiät niin häijyksi, että ilman ihtisen aikojasi +säret akkunoita! Kylliksi tässä ilmanki näyttää olevan tavaroita, niin +tuommosiin vielä! Niihinhän ne menee ainoatki pennit", torui äiti ja +viedä viipotti minua käsipuolesta melkein kohona sisälle. Meni sitte +kyökkiin. — Pekka istui pöydän päässä, Annu sylissään. + +"Sano sinä Kaaperi, että antakaa anteeksi, niin kyllä se antaa", +esitteli hän. + +Katselin kauhistuksella ovea kohti, nyyhkin ja vapisin. Jo — jo — — nyt +se jo aukesi, — ja äiti tuli, kimppu luudan varpuja kädessä. + +"Voi älkää!" oli ensimmäinen surkean kamala huudahdus, kun kielen +kannin laukesi. + +Äkkiä olin vatsallani, poikkipuolin äidin polvilla. Siristelin siinä +sorkkiani ja koin huutaa: + +"Älkää enään, älkää enään! Veri tulee, veri tulee. Nakkasin lintua, +nakkasin lintua — —!" + +Eihän siinä osannut ajatella, että kyllä kai äiti paremmin näkee +tuleeko sieltä verta tai ei. + +"Vieläkö vasta?" + +"En, en!" + +Ja sitte ei enempi enään, kun kerran vaan käväsi vitsat iholla, ja koko +homma heitettiin sikseen. Minä itkin ja katsoin häpeissäni Pekkaa, +nauraako hän. — Ei nauranut; katsoi vaan sääliväisesti. Taisi ajatella, +että vahinkohan sille on tullut Kaaperi-rukalle. Pillahti jo itku +isommaksi ja tuntui helpottavan sydänalassa. + +"Rupeappa siinä vielä huutamaan! Kaikkea tässä vielä kuulee — — kun +ensin särkee akkunan ja saa vähä piiskoja, niin siitä sitte koko +illaksi marisemaan! Ei ollenkaan — — —!" + +Pitihän sitä totella, vaikka ei se helpointa ollut. Mieli tuon +tuostakin turskahtamaan, mutta siihen se sitte kumminkin asettui. Äiti +meni kyökkiin ja vei vitsat mennessään. + +"Mitenkä sinä särit sen akkunan?" kysyi Pekka. + +"Nakkasin lintua — —", — ja itku pillahti uudestaan; piti sormilla +kosketella peräpuolia. Vaan kun äiti tuli, niin piti heittäytyä +hiljaseksi. + +"Tuleppas tänne, että pannaan housut kiinni! — — — Niin se käypi kun +herkeää kovin vallattomaksi — — ja tarvitaanhan ne tämänvertaset varat +ruokakultaanki." + +Rupesi siinä äiti sitte katselemaan, mitä ottaisi työkseen. Otti +ryysyvasusta talon herran antaman vanhan "frakin" eli "saketin", jota +isä talvella piti alupuserona. Katseli sitä sitte. + +"Tästä minä sinulle häijylle teen housut, vaikk'et sinä oikein olisi +nii'en väärti", sanoi hän minulle. + +Mieleni lauhtui ja vähän ajan kuluttua unohtui koko äskeinen +paskahomma. Menin katselemaan "frakkia", kun äiti sitä ratkoi. + +"Siitä nyt ei tule semmoisia kun minulla on", tuumaili Pekka. + +Minä katsahdin häntä kummastellen ja sitte katsoin kysyväisesti äitiä +ja odotin mitä hän sanoo Pekan arveluun. + +"Kyllä tässä on vielä siksi eheitä paikkoja, että huoleti saa +tuommoiselle miehelle housut kun panee sovittelemalla. Minä olen +jo monta kertaa ajatellut, että eikö sitä ole mitään, josta saisi +Kaaperille housut, kun entisetki alkaa jo käyä niin hitinäisiksi, — ja +saishan nuo jo tuommoiselle olla umpinaisetki. Se muuttuu niin tuo aika +— — kun mennä kesänä ei vielä näyttänyt olevan umpinaisten tarpeessa, +niin tänä kesänä on jo liian iso avonaisia pitämään. Talvella ne jo +olisi pitänyt tehä." + +"Tuleeko niihin plakkaritki?" kysyin mielissäni. + +"Mitäpä sinulla lie niissä pitämistä." + +"Niin mutta kun Lundin Aukullaki on — —." + +"Olkoon! — — Sehän on herraspoika Lundin Aukusti." + +Siihenhän sitä sai tyytyä kun ei muu auttanut. + +Katselin siinä sitte akkunasta ja näin isän tulevan, eväsvasu +käsivarrella ja pääräri toisessa kädessä. Minä tarkastelin, näkeekö +isä, että navetan akkuna on rikki. Siinä piti kurkistaa niin kauan +kun suinkin voi nähdä. Ja näytti vähä siltä kun isä olisi katsahtanut +sinnepäin. Minä jo varusalti kyntin äidin takapuolelle. + +"No mikä sinulle nyt tuli?" + +"Isä tulee!" sanoin melkein kuiskaamalla. + +"Ei isä tee Kaaperille mitään — — mutta mitä se tosiaanki siellä +kuhnailee?" + +Isä tuli vihdoin sisälle, toista kyynäräinen pajun oksa kädessä. Hän +näytti hyvin kärtyiseltä ja katseli, silmät supistuksissa. + +"Kukahan se niin viisas oli, että arvasi särkeä navetan akkunan?" kysyi +hän ja katsoi Pekkaa. + +Ei kuulunut vastausta. + +"Kukapa se muu semmoisia osaa kun sinä", sanoi hän sitte ja meni +lähemmäksi Pekkaa. — "Eikö niin? Sinähän sen särit?" + +Pekalla kun oli pikku Annu sylissä, niin hän jo varusalti käänsi +selkänsä isään päin ja nosti toista kättään, torjuakseen muka lyöntiä. + +"Sano sinä kun sinulta kysytään." + +"En minä ole — — Kaaperi — — —", hätäili Pekka. + +Minunkin jo teki mieleni sanoa, että ei se ollut Pekka. Hänen tukala +asemansa säälitti minua. Mutta en minä silti olisi sanonut itseäni +vikapääksi. + +"Vai Kaaperiko se jo semmoisia osaa — — ilmanks se tuonne äitinsä taka +turvelehtaa!" Isä jo yritti sivauttamaan. + +"Voi äiti!" parkasin minä pelästyneenä. + +"Kah, menetkö pois siitä! Anna sen pojan olla!" Ja äiti pukkasi häntä +käsivarteen, niin että sivaus ei tuntunut minulle kun vähä kupeesen. +Ajattelin siinä itsekseni, että eipä tuo käynyt kipeästi. + +"Antaapa hänen sitte olla — — mutta älä syytä minua jos epatto tulee!" +Ja isä näytti hyvin tyytymättömältä. — "Aivanhan se menee lautasiaan +myöten tämä eläminen. Kyllä tässä käskee kestää tuommoisten rasavillien +elättäjänä, kun kohta kääntävät nurin koko maailman — — ja näitä muka +ei saisi kurittaakaan —!" + +"Aikapa niitä ruveta pajulla elättämään!" + +"Ole niin viisas kun olet, niin ei sinusta silti näytä olevan lastesi +kasvattajaksi. Sanoohan Jesus Syyrakki, että kumarra hänen kaulansa +nuorna, lyö häntä selkään vähänä, ettei hän tulisi sinulle niskuriksi +ja tottelemattomaksi." + +"Pitääkö niitä sitte pieksää yhestä asiasta kahteen kertaan? Luulisihan +sen piisaavan senki kun minä sille annoin." + +"Raskitko toki antaa! Mitäs tyhjää — — se nyt ei ole tottakaan!" + +"Tosi se on! — — oikein veri tuli", sanoin minä. + +"Kas tätä kilkkaa, mitä puhuu! Etköhän narranne — — näytäppä onko se +totta!" + +Yritin näyttämään, vaan kun äiti nauroi ja kielteli, niin en +näyttänytkään. + +Isä nakkausi pitkäkseen ja taisi ajatella ruutua, koskapahan tuumaili, +että "saisi sen antaa lasimestarille, ennen kun herra siitä ennättää +mainita". + +Äiti ei puhunut siihen mitään, hommaili vaan ruokaa pöydälle ja +tuumaili: + +"Minä tässä keitin puuron jo päivällä, kun oli vähä pesuaki ja +tuli samalla kertaa. On kaiketi se pysynyt kuumana muurin pesässä, +koskapahan tuntuu kuppi kättä polttelevan. On se vähä kuorettunutta, +mutta haitanneeko tuo." + +Siinä ne olivat jo pöydällä pari puurokuppia, leipäkori, ja +kellastuneita silahkoita lautasella. Piimää oli kahdessa toopissa. Kun +äiti käski syömään, niin minä ja Pekka heti riensimme pöydän ääreen. +Isä vielä makaili. + +"Eikö sinulle tänä iltana ruoka kelpaakaan?" + +"Kunhan nyt talon väki ensin syöpi — — ennättäähän ne vieraat sitteki." +Ja isä vetäsi nenäänsä ja pyhkäsi kasvojaan. Se merkitsi jotain sinne +päin, että — nytpä se sattui! + +"Syöppä jos tahasi! Paremmin säästyy seki kipene — — ja aikapa tässä +ruveta niin akuraatisti elämään, ettei muut saisi ensin pöytään mennä! +Taitaapa rasvat haitata, että niienkään nuolemista tarttisi pelätä." + +Nousi siitä viimmein isäkin ja rupesi syömään; katseli ympäri pöytää ja +näytti jotain arvelevan. + +"Oletko sinä Kaaperi saanut voita koko päivänä?" kysyi hän +leikillisenä, kun jo oli syönyt silahkaa ja leipää ja alkoi katsella +puurokuppia. + +"En ole saanut — — eilen Lundin Maija — —." + +"Nielehän nyt vaan, äläkä kysele lapselta! Totta kaiketi sitä olisi +sinulleki jos kerran olisi antaa lapsille." + +"Nehän ne tartteeki!" Ja isä vetäsi taas nenäänsä ja katsahti +kartanolle; mieli pyhkästä kasvojaanki, mutta kun toisessa kädessä oli +lusikka ja sekin puuroa täynnä, ja toinen käsi oli toopin korvassa, +niin se ei käynyt laatuun; — kyynärpää vain vähä kohahti. + +"Niin — — ilman minä tässä vaan ajattelen että sokioksi kai sitä viimme +lopussa häätynee, kun ei enään näe voita puuron silmänäkään." + +"Juo enempi!" tikasi siihen äiti. + +"Sanoppa sitäki vielä! — — kun en ole kun neljä ryyppyä ryypännyt koko +talvena, ja neki olen muilta saanut — —." + +"Niinkun ei ole ollut millä ostaa!" + +"No mitä sitä sitte tyhjää puhuu!" Ja isä pisti suuren palan puuroa +suuhunsa ja nielasi niin että silmä vettyi. + +"Niin mutta kun et olisi juonut niitäkään rahoja, joilla meinattiin +silahkanelikko hankkia, niin ei olisi talven ajalla tarvinnut tuommosta +törkyä ostaa — — ja neki vielä velaksi — — tietää kai sen, että kyllä +höökerit puolensa pitää kun häätyy velaksi ottamaan — — ja olisihan +sitä ollut säästämisen sijaa pitkin matkaa." + +"Ne ajat ovat olleet ja menneet ja sillä hyvä." + +— Saatiin siinä sitte syöneeksi ja siunattiin. Isäkin pani kätensä +ristiin, huokasi ja näytti häpeävän. + +Oli siinä sitte vielä kun äiti sai syöneeksi, itsekullakin puhumista +minkä mitäkin, ja kun oli tarpeeksi puhuttu, niin pantiin nukkumaan. + + + + +II. + + +"Niin ja niin paljo on vielä maksamatta." + +Minä monta kertaa mietin, mitä äiti tuolla hokemallaan tarkoitti, kun +lauantai-illoilla sai käsiinsä isän viikkopalkan. Sain minä viimmein +selville, että hän tarkoitti talvellisia ruokavelkoja. Kului siinä +kesää kappale ennen kun hän heitti hokemansa, vaikka itsekin oli tuon +tuostakin päivät päästään herrastaloissa pyykin pesussa ja potun +panossa. + +Pekankin jo piti kulkea ulkohaminassa lankun päitä latomassa, sillä +hänelle keväällä hankittiin kuuden markan maksavat vaatteet ruskeasta +aivinasta. Ne kun piti velaksi ottaa, niin hän lupasi kesällä tienata +ainakin sen verran, että saisi vaatteensa maksetuksi. + +Sillä aikaa kun äiti ja Pekka olivat poissa, oli tädin Kaisu, pieni +ykstoistavuotias tyttö "kotimiehenä". Talon piika Liisa kävi toisinaan +katsomassa, onko mitään hätää. + +Päästiin siinä jo sen verran eteenpäin, että äidin sopi luopua +kolmimarkkasesta ja huutaa muutaman porvarin konkurssihuutokaupasta +vanha renkien sohva "mööpelin lisää". Luteita siinä äiti kehui olleen +kovasti vaan eipä niistä tuntunut olevan sanottavaa kiusaa kun hän +voiteli sitä lamppuöljyllä ja tukki talia koloihin. + +Muutamana päivänä keskikesällä olimme kolmikannassa kotona, Annu +neljäntenä. Pekka sanoi olevansa vähä pahoinvoipa, ettei oikein kyennyt +työhön. + +"Kukahan sieltä ajoi kartanolle? Kuulusti kun joku olisi ajanut", +tuumaili äiti istuessaan raasuvasun ääressä huoneen perällä. Minä +riensin akkunasta katsomaan. + +"Setä tulee pikku Mustalla! Tulkaa äiti katsomaan!" sanoin ihastellen. +Minusta tuntui niin juhlalliselta kun ainakin silloin kun joku +maalainen ajoi kartanolle. — Minä jo osasin käyttää s:ää ilman +vaivatta; pitihän siihen oppia sillä rumallehan se olisi kuulustanut, +kun s:ää kiertelemästä olisi tavattu mies moinen, joka jo oli pitänyt +umpinaisia housuja kauan aikaa. + +— Äiti alkoi hommailla sakkavettä kahvipannuun, eikä ollut muuten +millänsäkään yllytyksestäni. Pekka kyllä antoi kätkyelle enemmän +vauhtia niin että ennätti kävästä akkunasta varmuuden vuoksi +katsomassa. Kätkyen ääreen jälleen mennessään tuumaili: "Sepähän näkyy +olevan." + +Minulla siinä teki mieli mennä kartanolle, vaan en malttanut, kun oli +laiva vielä keskitekoinen. Sen verran kumminkin piti malttaa, että sai +katsoa, mitä siellä setä hommaili. Hän riisuskeli Mustaa valjaista, +sitoi marhaminnasta kärryn rattaasen, penkasi heiniä istuimen +takapuolelta etupuolelle, otti eväsarkun ja tuli sisälle. + +"Terveisiä — —." + +"Kiitoksia", vastasi äiti. — "Mitä sitä muuta kuuluu?" + +"Eipä sitä kuulu mitääs erinomaisempia — — mitä tänne kuulunee?" + +"Ei kuulu tännekään — — hyvästi siellä voitu kotona?" + +"Siinähän tuo menee aina hiljalleen — — miten täällä lie jaksettu?" + +"Kylläpä sitä on jaksettuki." + +"Kuumanlainen siellä on ilma — — — poro pölisi — —." + +"Taitaa se olla —", ja äiti meni kyökkiin kahvipannu kädessä. + +Setä haukotteli ja tuli akkunasta katsomaan. + +"Eipä sille näytä syönti lystävänkään — — taitaa pitää kuumana" — — ja +sitte hän katsahti Pekkaa. — "Etpä sinä tainnut joutaa kun on lapsen +sou'atus." + +"Mihinkä?" + +"Niin, minä tässä ajattelin, että kävisit ojalla Mustaa juottamassa, se +kun ei huoli tämän kaivon ve'estä — — on tottunut saamaan enimmäkseen +jokivettä." + +"Kyllä minä!" sanoi Pekka mielissään ja nousi seisalleen. — "Sou'ata +sinä Kaaperi!" + +"En minä! — — minäki lähen ojalle —." + +"No sou'atanma häntä sitte minä sen aikaa", tuumaili setä. + +Taisi sen kuulla äitikin takan ääressä, kun ovi oli auki. Hän tuli +ovelle katsomaan juuri kun me olimme menossa. + +"Ka, setäkö se nyt häätyi sou'attamaan?" + +"Niin, pojat menevät hevosta juottamaan." + +"Sou'ata sinä Kaaperi! Saattaahan Pekka semmoisen asian toimittaa +yksinääniä." + +"Minäki menen", sanoin itkua pidätellen. + +"Antaa pojan mennä, koska se tuntuu olevan niin mieluista kaupungin +pojista", sanoi setä. + +Äiti ei enään estellyt, tuumailihan vaan: "Kylläpä sitä nyt lapsettaa." + +Musta tunsi Pekan jo vanhastaan ja hirnasi heti kun näki. + +Minäkin siihen menin Mustan viereen kun Pekka päästeli marhamintaa. Se +ensin kurkotti ja nuuskien katseli minua hyvin leppeästi, mutta rupesi +jo luimistelemaan ja puistautti päätään juuri kun olisi tahtonut sanoa: +Saat mennä koska sinulla ei ole mitään antamista. Minä en ollut siitä +millänikään, vaan kun Musta luimisti vähä julmemmasti ja puistautti +rajummasti päätään, siten antaen tietää, että se olikin totta, niin +johan siinä piti vähä pelätä. + +Pekka nousi kärryn rattaalta selkään ja istui siinä pönäkkänä, +marhaminta kädessä ja suu hymyssä. + +"Soo, Musta!" häsötin minä takapuolella. + +"Tprr, ptrr! Kaaperi kuuletko sinä!" hätäili Pekka kun Musta yritti +juoksun kytkää. + +"Hihi — — voi kun pelkää raukka! Soo Musta!" — Tuntui niin hassun +hupaiselta kun sai ahdistaa arkaa ratsastajaa. + +"Jos et vain ole siivolla, niin muista!" + +"Mihinkä sinä ajat?" kysyi Langin Jonne akkunasta kun siitä sivu +menimme. + +"Ojalle juottamaan", sanoi Pekka naurusuin. Jonnen näytti käyvän +kateeksi. + +"Oota, minäki tulen!" + +Minä häsötin Mustaa, otin siinä toimessani kivenkin ja nakkasin. + +"Tprr, tprr! — Kuuletko sinä! Minä kohta putoan." + +"Piä sinä harjasta kiinni!" huuteli Jonne toimessaan ja tulla vihkasi +perässämme. Hän ei enään kyytiin ennättänyt, tapasi vasta sitte kun jo +oltiin ojalla. + +Musta joi oikein hyvän sijalta, vaikka vesi oli vähä lämpimänlaista; +katsahti sitte pitkin ojaa sieramet pörröllään, joi vielä vähä ja alkoi +kääntyä takaisin. + +"Annappa minäki ratsastan!" sanoi Jonne. + +"Saat sitte toisella kerralla." + +"Aja sinä juoksua!" + +"Ajasin minä muuten, vaan kun on kivikatu, niin kävisi pahasti, jos +sattuisi putoamaan." + +"Soo Musta!" yritin taas kiirehtimään vaikka kaipposin Jonnea. + +"Tprr, tprr!" pani Pekka. + +"Annappa sen hevosen olla!" komenteli Jonne. + +"Eipä se ole tei'än hevonen — — se on sedän!" + +"Olkoon vaikk'ois kenen niin anna sen olla!" + +Pitihän sitä totella, sillä Jonnessa näytti olevan herraspojan mahtia; +ja minä huomasin, että olen huonompain ihmisten lapsia. + +"Nyt tulee mullikko!" sanoi Jonne kun päästiin portin kohdalle, otti +kiven ja nakkasi Mustaa kupeesen. + +"Älä!" oli ainoa minkä Pekka ennätti ääntää ennenkun teuskahti +porttikäytävään. Musta meni menojaan perälle kartanoa. + +"Voi! Kävikö pahasti?" hätäili Jonne. + +Pekka siinä vähä äimisteli, nousi seisalleen ja katsellen vihaisesti +Jonnea päästi synkän kirouksen. "Oota sinä!" uhkaili hän ja etsi kiveä. + +Jonne siinä seisoi uhkaavan näköisenä ja sanoi: "Nakkaappa koetteeksi!" +Mutta eihän se auttanut — sai kun saikin nasauksen takapuoleensa. + +Siitäkös Jonne kimpastui ja tarttui lujasti Pekkaa rinnasta, ja Pekka, +kuutta kuukautta vanhempana, nyykertyi portin viereen kontalleen. +Pääsi siinä kumminkin Jonnelta vola suusta, sillä Pekka oli äkänen +tukkanuottaa vetämään. + +Langin rouva katsahti akkunasta juuri kun minä yritin huutamaan: +"Äiti-i! Jonne pieksää —!" + +"Jonne, Jonne! Hva gör du nu? Ja sinä siellä — — mikä se olikaan — — +niin Pekka — sinäpä häijy olet! Kom in nu Jonne!" — + +Langin rouva oli itse alhaista sukua, vaan kun oli tullut +palvelusneidiksi kaupunkiin ja tapauksen kautta päässyt kauppamiehen +rouvaksi, niin hän halusi puhua pojalleen ainoastaan ruotsia, jota oli +palveluksessaan oppinut ja sittemmin omassa perheessään. + +"Förstå' du icke att alla skratta derför?" Lähti siitä viimmein +Jonne ja katsoi Pekkaa itkusilmin, pui nyrkkiään ja sanoi: "Kyllä +muistetaan." — Pekka irvisteli ja uhitti: "Ähä, kutti! Itkupa sinulta +pääsi!" + +"Minä sille vielä annan niin selkään että vissiin muistaa toisellaki +kerralla", tuumaili hän sitte kun perälle kartanoa meneskelimme. +Marhamintaa sitoessaan hän arveli, että näkiköhän äiti että me +tappelimme. + +Tuskin vaan näkikään; ja jos näkikin, niin taisi ajatella, että "totta +kai sopivat jos joskus tappelevatki". Setä sitä kyllä ei nähnyt koko +mylläkkää, sillä akkunan pieli sopi eteen. + +— Rupesi siinä sitte setä syömään, kun oli kahvia juonut. Minä menin +sohvan viereen katsomaan kun hän söi. Vesi valahti kielelleni, kun +katselin, miten hän lopisti tuoretta roppaa rieskapalan laitaan ja +siitä sitte haukkasi. + +"Lundin Maijapa antaa minulleki voileipää kun menen siellä käymään", +mielistelin pää kallellaan. + +"Vai antaa se!" Ja setä otti suuren palan rieskaa, pani vahvasti roppaa +päälle ja antoi sen minulle. Minä haukkasin heti kun sain. Äitiä +nauratti koko peli, ja hän arveli että "kyllä kai se poika konstin +keksii — — niin, mutta mitä sinä sanot kun sait?" + +Minä huomasin, että minun pitää kiittää, ja paiskasinkin sedälle kättä +että lopsahti. Menin siitä sitte ulos voileipä kädessä. Navetan seinän +vierellä, juuri akkunan alla oli matala lautaläjä. Se näytti mukavalta +istuimelta. Menin istumaan. + +Rappe siellä makaili aitan porrasten alla. "Rappe se!" + +Nosti se vähä päätään, vaan heittäysi heti hermottomaksi. Taisi +ajatella, että mitäpä siitä lienee hyvää alituisesta paininlyönnistä +tuommoisen miehen kanssa. "Rappe se! — — minulla on voileipää!" Rappe +nosti päätään uudestaan ja arveli, että on kaiketi sillä nyt jotain +erinomaisempaa asiaa kun ei tule lähemmäksi, kutsuu vaan — — ja mitä se +lie ollut kun se sanoi niin pitkään? + +Minä näytin Rapelle voileipää. + +Sepähän auttoi, koska nousi istumaan. Arvelutti se vielä vähä, +lähtisikö vai ei. — Taisi siinä pöristä kärpänen, kun niin piti +leukojaan luksauttaa. + +"Rappe se!" Ja minä näytin voileipää uudestaan. + +Tulihan se sieltä viimmein ulkopuolelle ja heilautti häntäänsä. Piti +vielä istahtaa ja katsoa tarkemmasti oliko se totta. + +Yritin kutsumistani uudistamaan, vaan eihän se käynyt laatuun, kun oli +suu täynnä, enkä ennättänyt siihen kiireesen nielasta; saatoin vaan +sanoa: "— yyy —!" ja näytin voileipää. + +Rappe alkoi juosta nylkytellä minua kohti ja häntä heilui. + +"Katsoppa! Etpä saa!" + +"Uu, uu, voh!" Ja Rappe siirtelihe levottomasti oikealta vasemmalle ja +vuoroin nosti käpäliään polvilleni. + +Pitää kai sille antaa kun noin mieli tekee; ja minä haukkasin pienen, +tuommoisen peukalon pään kokoisen jytysen ja annoin Rapelle. Mutta +eihän siinä ollut oikein nielastakaan, jopa sitte purra olikaan. Olisin +antanut enemmänkin, vaan kun se oli rieskavoileipää — — olisi ollut +muutakaan —. + +Piti sitä kumminkin haukata vielä toinen jytynen — ja kolmaskin vielä —. + +"No, Kaaperi!" — Äiti seisoi kyökin ovella; nimeni hän lausui niin +oudosti: loppukorkoa käyttämällä. — "Kylläpä sinä nyt olet huppana, kun +syötät koiralle ainoat evääsi. Tule jo pois sieltä!" + +Kun en oikein huomannut totella, niin hänen täytyi tulla noutamaan. + +"Huss! — — vieläkö sinä siinä!" pani äiti Rapelle, kun se mieli +seurailemaan pää vinossa ja häntä kippurassa. Äiti kiissitti minua +käsipuolesta kyökkiin. Sitte hän katseli minua nuhtelevan sääliväisesti +ja sanoi: "Piiskoja sietäisit saaha!" + +— Mutta jokohan lie tälläkin kerralla ajatellut, että "ei tai'a olla +oikein terve tuo Kaaperi, kun se toisinaan itsekseen naureskelee ja +katsoa tuijottaa yhteen paikkaan." + +Ei tullut kyyneltä silmään, vaan sen sijaan minut valtasi muu'an +muotoaan etsivä surumielinen sävel. Oli se jo soinut ennenkin, mutta +sen vaikutus ei vielä koskaan ollut niin voimakas. + +Menin sisälle ja kun ei haluttanut syödäkään panin voileivän tuolille. + +"Saanko sen minä?" kysyi Pekka. + +"En anna!" + +"Täällä Pekka! Saat täältä —", ja setä antoi Pekalle voileivän. + +"Söisitkö sinä Kaaperi palvattua lampaanlihaa? He! Maistappa! — — He +sinäki!" Ja hän antoi Pekallekin. + +Minä vätystelin lihakipenettä, vaikka sydänalassa tuntui kun joku olisi +pukannut vastaan. Kului se kumminkin kulumistaan ja vihdoin loppui +kokonaan. + +"Haluatko vielä?" + +"En!" + + + + +III. + + +Päästiin syksyyn. Oli jo markkinat. + +Meilläkin oli muutamia maalaisia muitten seurassa setäkin. + +Markkinat olivat jo kau'an pyörineet päässäni. Minä tiesin, että +silloin tulee maalaisia, joilta saa palvattua lihaa, leipäjuustoa ja +tuoretta roppaa makean uutisleivän kanssa; ne tuovat äidille hinkillä +tai leilillä maitoa niin että sitä saa paljo — — hyvin paljo — oikein +juoda asti. + +Muuten se olisi mennyt jotakuinkin mieltä myöten, mutta kun minua ei +päästetty kadulle. Väliin kyllä sain käydä portilla, mutta en etempänä. + +Isäkin oli poissa työstä, "kun kaikki muutkin lähtivät pitämään +markkinoita, niin mitäpä hänkään yksinään teki työpaikassa." + +Oli jo suunnille toteutunut äidin toinen kesällinen hokema: "Kun saisi +talven varaksi kokoon kolmekaan kymmentä markkaa, niin olisi se hyvä +seki", — Voitakin saatiin tuon tuostakin leipänsä päälle niin ettei se +tuntunut niin harvinaiselta kun kevätpuolella kesää. Ei sitä nytkään +kannattanut syödä joka syöntikerta, kun piti pitää suu säkkiä myöten. +Oli sitä kumminkin aina puuron silmänä ja potun soosina. + +Isä siitä lähti vieraitten mu'assa markkinoille ja aikoi sedän kanssa +käydä katsomassa sopiiko ruveta kauppoihin kalarannassa. + +Minullakin oli markkinarahaa kymmenpenninen. Sitä kun pöydällä +pyörittelin, niin tuntui kun olisin ollut rikkain mies maailmassa. +Mutta siitähän se oli työ ja tekiäinen, kun piti miettiä mitä sillä +arvaisi ostaa, joka olisi oikein hyvää. Ei siitä kumminkaan tullut +mitään koko miettimisestä, ei tuon valmiimpaa; piti kysyä äidiltä +neuvoa. + +"Minkälaista kottaa minä ostan tällä lantilla?" + +"Osta ymmyrkäisiä korppu|a! Ne ovat hyvin näkysiä, ja niitä saa +seitsemän kappaletta kymmenellä pennillä." + +"En minä semmosia!" — + +Minä olin nähnyt herraspoikain syövän pehmeää nisua ja piparikakkuja. +Setä kyllä osti lapsilleen tuliaisiksi ymmyrkäisiä korppuja, mutta +setähän oli maalainen. + +"Osta sitte kymmenen pennin ankkastukki", sanoi äiti. + +"En minä — — minä ostan piparikakkuja", sanoin ujostellen. Minä jo +suunnille arvasin äidin ajatuksen. + +"Kaikkiapa tähän vielä ostettaisiin kun piparikakkuja! Eihän niitä +meikäläisistä syö kukaan — — ja eihän niistä ole vatsan täytteeksi. +Kymmenen pennin e'estä kun syöpi, niin tuntuu kun ei olisi syönytkään; +mutta kun toppaa ankkastukkia kahvin kanssa, niin tietää saaneensa; — — +herrasruokaahan ne piparikakut ovat." + +"Minä sitte ostan ankkastukin! Saanko heti mennä?" + +"Mene vain!" + +Ei siitä ollut leipuri kaukana. Toiselle puolelle katua kun vaan +hilpasi, niin siinä jo oli puoti, jossa sai kauppansa tehdyksi. + +"No, mitä se nyt Kaaperi ostaa?" kysyi leikkisä puotineiti kesken +kiireensä. + +"Ankkastukin." + +Tuntui niin tuiki mukavalta, kun sai kerran muka omalla rahalla ostaa. +Ojensin neidille lantin ja sain ankkastukin ja vielä kolmen pennin +rinkelin kaupantekiäisiksi. Onnestaan siinä piti hymyillä, kun neitikin +hymyili antaessaan. + +Kadulle kun tulin, niin näytti kun kaikki olisivat katselleet minua ja +ajatelleet, että onpa sillä pojalla nisua koko joukko. Piti siinä sitte +porttikäytävässä pikkuisen maistaa kumpaisestakin. + +"Paljopa sinä saitki kymmenellä pennillä", tuumaili äiti kun pääsin +sisälle ja panin ostokseni pöydälle. — "Niin mutta persohan sinä olet +kun jo piti haukata taipaleella." + +"Enhän minä muuta kun vähä maistin!", sanoin näpeissäni. + +"Eipä sillä — — omapahan lie asiasi ja omaasihan tuo on nisuaki." + +Se oli jo täyttä lohdutusta, niin ettei häpeä enään häpeälle +tuntunutkaan. Minä rupesin syömään rinkeliä. + +"Älä nyt vielä syö! Ennätäthän sinä sen sitteki kun kahvia keitetään. +Mutta jos sinulla on nälkä niin saat voileipää — — eihän sitä enään ole +ruu'an puutetta." + +En halunnut voileipää, kun jo olin markkinavieraitten kanssa syönyt +vankan eineen: lihaa ja voileipää, ja sain vielä kuilasta tuliaismaitoa +enemmän kun korttelin palanpainoksi. — Minä panin nisut kaappiin, +kun äiti käski. Pekkaki siinä tuli sisälle, tyhjä sikarilaatikko +kainalossa. Koulusta kun oli markkinalupa, niin hänellä oli hyvää aikaa +kaupitella sikaareja. + +"Minä olen jo myönyt kaikki — —! Antakaapa minä vähä syön, että saan +mennä toisia ostamaan." + +"Maltahan nyt vähä! Eihän tässä niin hengen hätää ole — — ja luulisihan +tuota vähemmälläki köyhänä pysyvän." + +"Markka viistoista penniä tienasin niinkun ei mitään ja kohta saan +toisen verran. Antakaahan nyt sitä ruokaa!" + +"Sinullapa hätä on! No, sou'ata tuota lasta, ettei se herää! Minä +nou'an korpelosta voita ja leipää." + +"Antakaa maitoaki!" + +"Saat kai sitä vaikka paljoki — —." + +Isä naulasi kesällä suuren korpelon kyökin seinään ruokakaapin virkaa +toimittamaan, se kun oli lii'an hankala työkalujen kuljetukseen; ja +kun piti tehdä toinen pienempi, niin se hyvin hyvästi jouti mainittuun +virkaan. + +"Minäpä olen ostanut kottaa", sanoin Pekalle, kun äiti meni kyökkiin. — +"Minä sain oikein paljo!" + +"Annatko minulleki?" + +"En anna! — Sitte saat kun äiti keittää kahvia. Täällä sitä on näin +paljo!" + +"Eipä tuota ole kovinkaan paljo — — kerrallahan nuot tuonvertaset +syöpi, eikä tartte olla nälänkään." + +"Niin mutta minäpä syön kahesti!" + +"Niin — — mitäpä sinusta miehen rinnalle!" + +Äiti jo tuli, maitotoopi kädessä ja pari voileipää toopin päällä, ja +sanoi: "Siinä sitä jo on." Katseli sitte minua naurusuin kun panin +nisujani kaappiin. Minä ajatteIin, että mitähän se nyt naureskelee. + +"En minä muuta kun näytin Pekalle." + +"Vai niinkö se oliki! Minä luulin, että eipä se malttanutkaan." + +"Antakaapa äiti minulleki maitoa!" + +"Kuili tuosta toopista niin paljo kun lystäät! Pannaan sitte Pekalle +lisää jos kesken loppuu — — ja mihinkä sitä tässä säästää, kun ei tule +piimitetyksikään — — eikähän noita ole astioitakaan; kun keittämään +rupeaa, niin tartteehan niitä siihenki." + +"Onko se äiti totta, että minulle ostetaan kengäkset kun saan sikaarin +kaupalla kokoon kaksikaan markkaa?" uteli Pekka syödessään. + +"Sekö sinua nyt huolettaa! Syöhän nyt vaan taiten, ett'et läkähy! +Luulisi tässä vähemmälläki kiireellä ennättävän." + +"Niin mutta jos minä en saakaan kenkiä." + +"Mikä sen estää?" + +Pekka ei oikein malttanut syödä; ei tahtonut enempää maitoakaan +ja toisen voileivänkin jätti pöydälle. Ei ollut aikaa pitkiin +ruokalukuihinkaan; pani vaan kätensä ristiin ja sanoi hätäisesti: +"Jesus siunaa ja anna vastaki!" Kopoi heti lakkinsa ja meni. + +"Kuule! Mitä sinä niin paljolla rahalla te'et? Ethän sinä tartte kun +sen kaksi ja viisikolmatta — — saat jättää sen markka viis'toista +penniä minulle." + +"En jätä! Minä ostan niillä kaksi punttia rosseja." + +"No, mene sitte, mutta älähän vain keneenkään pahki juokse! — — Kylläpä +sillä nyt oli vauhtia — — kunhan vain ei kesken loppuisi." + +Minä katselin kartanolle ja kummastelin Väntin, Tuomaan ruunan +erinomaista lihavuutta eli oikeammin mahan suuruutta. Joku tarkempi +hevostuntia olisi epäilemättä sanonut sitä laihanpuoleiseksi ja +kukaties ihmetellytkin sen suuria luita. — Ajattelin siinä sitte, että +milloinka minä saan tuommoisen hevosen. + +"Kuulkaapa äiti! Sitte kun minä tulen suureksi, niin minä teen suuren +talon — — isälle ja teille kamarin, musterille ja musterin Kaisulle +kamarin, ja Pekalle ja pikku Annulle kamarin — —." + +Olisin vielä jatkanut luetteloa, vaan äiti keskeytti kysymällä: "Entä +itsellesi?" + +En heti hoksannut vastata. Hetkisen aprikoituani sanoin: "Minä te'en +eri pytingin — — ja sitte menen Ameriikaan ja tuon teille rahaa noin +paljo — — noin — — niin ett'ei mahu helmaankaan. Sitte minä ostan +Tuomaalta tuon ison ruunan, ja sitte ostan pellon Langin herralta — — +ja sitte ajetaan isolla ruunalla pellolle ja istutaan keeseissä ja — —." + +"Sittehän sitä passaa oikein herrastella. Ja eihän se ole ruunakaan +vielä kahtakymmentä täyttänyt — — mutta minkä sinä sinne pellolle +te'et?" + +"Sinne minä teen ison pytingin, paljo isomman kun Lundin pellolla, ja +paremman keelapaananki —." + +"Mitä sinä sillä keelapaanalla teet?" + +Siitä oli taas miettimistä, eikä siitä tullut tuon valmiimpaa. Katselin +kartanolle ja nä'in Kilströmin Kallen, läheisen kapakan pojan tulevan +kartanolle. + +"Saanko mennä ulos kun Kalleki tulee?" — Äiti lupasi. + +Kalle jo tuleskeli lähempänä ja katseli Väntin Tuomaan ruunaa ja +ihmetteli: "Voi turkanen! Kylläpä se on vankka hevonen!" + +"Minä ostan sen sitte kun tulen suureksi." + +"Eipä sinulla ole rahaa!" + +"Minäpä nou'an Ameriikasta!" + +"Meillä sitä on paljo! Nytki on vieraita isossa salissa ja matsalissa +ja vieraskamarissa ja rahteerissa aivan täynnä niin ett'ei oikein +antaa ennätä — — ja pappa antoi minulleki markan, ja minä olen syönyt +pompomia ja prits'ässiä ja piparikakkuja niin paljo että —!" + +"Olenpa minäki ostanut rinkelin ja ankkastukin." + +"Niin mutta täällä — — parempaahan tämä on!" ja Kalle vetäsi taskustaan +aika kääryn pompomia. + +"Maistappa, he! — — Ei niin, ei niin! Pane kourasi alle, niin minä +annan kouraan!" + +Minä ojennin kourani ja Kalle kaatoi niin paljo että minun piti panna +toinenkin koura, kun pompomit alkoivat maahan tippua. + +"Ovatko hyviä?" + +"Ovat niin hyviä että —!" + +Oli siinä hauskuutta tarpeeksi, kun söimme pompomia ja hymyillen +katselimme toisiamme. Istahdimme sitte akkunan alle nurmelle +päivänlekolle. — Oli oikein mieluinen markkinailma. Vieraatkin +kehuivat, että kyllä nyt sopii olla markkinoilla, kun ei hölse +kiusaa tiellä eikä kaduilla; on kohta lii'aksi kuiva kun mielii pöly +nousemaan. — Oli siinä mukava akkunan allakin keskustella minkä +mitäkin. Johtui puhe Kilströmin vieraisin. — — — + +"Tei'än isäki oli meillä ja nauratti mammaa niin että —." + +Minä en huomannut akkunan olevan auki niin että äitikin voi hyvästi +kuulla keskustelumme. Juoksin sisälle. + +"Kuulkaapa äiti! Isä on Kilströmillä ja — —." + +"Anna olla! Mitä se sinuun kuuluu? Mene nyt ulos, kun äsken niin +mielesi teki!" — Minä kummastelin, kun äiti näytti niin kiukkuiselta ja +huolestuneelta. Ei kuulla tahtonut; ajoi vaan ulos. Minä menin. + +Lähellä akkunaa kyökin oven puolella oli tikapuut. Pekka niihin kerran +sitoi kiikuksi vankan köyden. Oli siinä Kallekin jo kiikkunut useammat +kerrat, ja nytkin hänellä pisti päähän ruveta kiikkumaan. Minä annoin +"pommeja." + +Kalle taisi nähdä äidin akkunan pielessä, koskapahan alkoi tuumailla, +että on hän silti herraspoika vaikka joskus käypi täälläkin. Sanoi +papan ja mamman toisinaan kieltelevän, mutta ei aikonut totella. Ja +arveli että kun hän kasvaa papan kokoiseksi, niin piiskaa kumpaistakin. +Piiskaisi hän jo nytkin, mutta kun pappa on niin vankka, ett'ei sitä +voita — — nostaa vissiinki sata leiviskää. + +"Vankempi mei'än isä on!" sanoin minä. + +"Eipähän —! Eihän tei'än isällä ole niin iso vatsakaan — — saa panna +vissiinki kolme ennenkun tulee niin iso kun papalla." + +Minä jo närkästyin, enkä antanut enään pommejakaan. + +"Mene pois täältä! Ei se ole sinun kiikkusi — —" + +"Pekka teki sen minulle!" — Oli jo nyrkki tarjona, että tuosta saat jos +ei muu auta. + +"Äläs kelpo kiikku! Renki Jussi tekee minulle paljo paremman." + +"Mene pois täältä!" + +"Etpä saa enään koskaan kottaa — —!" + +Äiti katsoi akkunasta. + +"Kaaperi sinä! — — ja mene sinäki Kalle jo kotiisi! Siinä näkyy taas +tulevan riita." + +"Etpä saa enään kottaa koskaan!" + +"Mene nyt! Mitä sinä sille syötät makeisiasi — -, ja taitaspa liikaa +olla jos syöttäisit enempiki." — Äiti vetäysi pois akkunasta. + +Kallella siinä teki mieli antaa selkään, mutta ei uskaltanut, kun luuli +että äiti näkee. Minä saattelin häntä portille, kivi kädessä. Hän +seisahtui kun pääsi kadulle. Minäkään en enään uskaltanut hätyyttää, +sillä tiesin saavani aika löylyn jos vaan liian likelle menisin. + +Isä ja Tupunen tuleskelivat Kilströmiltä päin. Tupunen veisasi: +"'Herodes häijyn elkinen, Veljens' eläis' emännän ryöväis' — — mitenkä +se sitte olikaan? — — etkö sinäkään muista? — — olisi sitä tuota luitia +kun olisi taitia! Eikö se ollut: Johannes Kastaja julkinen — —." + +"Äläpä siinä lojua!" kielteli vastaan tuleva poliisikonstaapeli +Sivander. + +"Ole hiljaa! Ethän sinä ole kovin häävi mies itsekään! Nälkäänhän sinä +sen vietävä olisit kuollut jos et olisi virkaa saanut — — tuommoinen +herra — — ja vielä rupeaa muka turisemaan!" + +"Ole — ole hiljaa!" houkutteli isä. + +"Mene pois siitä ihmisten nähtävistä ja ole hiljaa! Minä muuten +toimitan korttikaariin — —." + +"Tuommonen mies! Etkö sinä hoksaa, että minäki olen yksi niistä +monesta, jotka sinua elättävät?" + +Sivander jo koetteli poveaan ja sanoi: "Kyllä tässä pian tulee eri +taminat kun kerran puhalletaan." + +Isä alkoi vetää Tupusta kartanolle. Tupunen vaan tuumaili: "Tuommonen +mies! Vie sinä sinne korppulaariisi keskeltä katua, äläkä ihmisten +kartanolta! Minä sinulle kuitenki palkan maksan — — usko pois! Nälkään +perhana soi olisitki kuollut jos vaan et poliisiksi olisi päässyt — — +ja semmonen pännämies! — — on sitte muka niin teerevänä, että ihmiset +eivät saisi rauhassa veisata juhlavirsiä — —." + +"Niin mutta kun oikein ajatellaan, niin se ei ole tyhmimpiä tuo mies, +vaikka moukalta näyttää", tuumaili muu'an muitten mu'assa portille +tullut markkinamies. + +Tupunen siinä vielä mieli puhua, vaan isä sanoi: "Se jo meni — — älä +nyt enään pormentteeraa!" + +"Sai se mennä! Kyllä se on semmonen kutale, ett'ei toista mokomampaa. +Monta kertaa se on minun haalannut korttikaariin ja sai sen vietävä +senki aikaan, että pääsin silloin ve'elle leivälle, vaikka ei ollut +enempää syytä kun panttasin Langin kirveen omanani." + +"Miksi sinä sen panttasit?" kysyi isä kummastellen muka. + +"No kun oli niin helkkarin kova kohmelo, niin mikä siinä auttoi — — +ja ryyppyä en saanut vaikka kuinka koettanut olisin. Oma kirveeni oli +jo pantissa, enkä viitsinyt enää mennä muita kaluja hakemaan, niin +ajattelin pantata Langin kirveen, ja ajattelin vielä että saahan tuon +lunastetuksi ja sitte kauniisti panna entiseen paikkaan. Mutta tuo +sen vietävä Silvanteri tammasi varkau'esta. Tästä lähtien on tuomio +kerta kerralta kiihtymään päin kun Pellonpään pojan nälkä; ja vaikk'ei +varastaisikaan, niin silti saa nuhteita joka kerta kun vaan sattuu +ryypyssä olemaan. Tuo Silvanteri se ei kuunnellut kun minä vakuutin, +että ei se ollut missään varastamisen aikomuksessa kun minä sen kirveen +otin — — nauroi vaan, vaikka juopihan se itseki ja istuu kapakassa +enemmän kun määrä olisi — —." + +"Mitä sinäki siinä tierailet! Eikö sinulle ole sanottu — — no, no, +älähän nyt sentään säiky! Ei se mitään pahaa ollut —." + +Lähtivät siitä astelemaan perälle kartanoa ja minä sain uutta +uskallusta, jotta rohkenin kävellä isän rinnalla ja pistää käteni hänen +kouraansa. + +"Niin, niin! Emmehän me ole niin pahoja kun luulevat. Uskotko Aappo, +että minä en ole hetikään niin hullu kun luulevat. Pitävät minua +varkaana ja jos jonaki, mutta omatunto sanoo, että minä en ole varas, +vaikka ovat varkau'esta sakottaneet. Olenko, minä niin hullu kun minua +luullaan?" Ja kyynel tipahti Tupusen silmästä, kun hän loi isään +kysyväisen katseen. + +"Etpä tietenkään", vakuutti isä. — "Mutta niin se on, että viina +viisaan villitsee eikä juomarita hillitse — — ei, mutta nythän on eri +aika nyt! Markkina-aikahan nyt on! Heitetään hiiteen tämä haikea murhe, +kun ei vielä kissallakaan suolet kurise — — eihän kurise?" + +"Ei lähes tulkoonkaan! On vielä melkein täynnä." + +"Kuuleppa Kaaperi! Mene kysymään onko äitisi suuta syyhyttänyt! Sano +sille että vieraita tulee!" + +"Äiti kun söi, niin purasi kieltään ja sanoi, että ketähän neki vieraat +ovat, jotka ovat niin nälkäisiä ja aikovat tänne tulla", selitin minä. + +"Vai niin, vai nälkäisiä vieraita — hahahaa!" Ja Tupunen iski isälle +silmää. + +"Mene ja käske sen keittää kahvia!" + +Oli sitä vielä matkaa juostakin, sillä siinä kulettiin niin hitaasti, +kun piti tuumailla ja tuumaillessa seisahtaa. + +Minä kun ilmoitin käskyn äidille, niin hän ei kotvaan aikaan puhunut +mitään; siirteli ja nakkeli siinä lattiaa laastessaan tuoliresuja +paikasta toiseen. Kun kuuli kyökistä Tupusen äänen, niin sitte vasta +alkoi tuumailla: "Paraimmanpa se nyt arvasi tänne haalata kun Tupusen +toi." + +"Hyvää päivää! Pahalla ajallapa satuin tulemaan, kun juuri ollaan +laasuhommissa." + +Äiti ei vastannut Tupusen tervehdykseen. + +"Se on hiukan nyrpeissään, mutta älä ole tietävöinäsi! Kyllä tästä +vielä hyvä tulee", sopotti isä Tupuselle. — "Keitäppä Luppa kahvia, kun +taas tuntuu panevan siltä paikalta, että sitä pitäisi saaha." + +"Kaikkipa tässä vielä kun kahvitki! Ota kuurnan alta pahkakuppiin! +Se on viinan sekaan aivan omiaan! Tuossahan tuo on kuppi!" Ja otti +äiti pöydältä pahkakupin ja nakkasi sen ovelle päin. — "Jos ei se ala +lalluille passata, niin ei muutakaan anneta!" + +Vaikka Tupunen ei vielä ennättänyt katsoakaan mihin istuisi, niin jo +arveli: "Parasta taitaa olla kääntyä samaa tietä, koska täällä akkaväki +tuntuu niin ämpsykkäältä." + +"Mene, mene ja keikistele mennessäsi!" + +Mutta isäkin puuttui puheesen: "Kuule Tupunen! Se on nyt sillä lailla, +että minä olen tämän huoneen herra niin kau'an kun tässä asutaan. +Istuhan vaan pois ja anna akan pauhata! Kyllähän siltä suu tukitaan +kun ei ala oikeaa totella — — onhan niitä ennenki tuommoisia härkiä +hillitty." + +"Minähän tässä hyyryn maksan, kun siivoan katua ja kartanoa kaksi +kertaa viikossa", sanoi äiti. + +Isä asetti tuolin laastulle paikalle, pöydän oven puoleiseen päähän. +Tupunen istui. + +"Kyllä olette koko kutaleita niin toinen kun kumpanenki", sanoi äiti +ja roskat lenteli pesän eteen. + +Isä iski Tupuselle silmää. + +"Miksi niin? kysäsi Tupunen. — "Ihminen kaiketi minä olen luullut aina +olevani — —." + +"Ihmisen sinulla ovat tavatki! Juot etkä välitä joukostasi mitään! +Taitaspa liikoja paloja tulla sittekään, jos kaikkiki antasit mitä +tienata ennätät — —." + +"Räknää sinä omain penikkaisi suupaloja! Minä tii'än sen vissiin, että +meillä ei ole ollut nälkä vieraana useammasti kun teilläkään." + +"Eihän tuota, Jumalan kiitos, ole ollut pahaa nälkää meilläkään", sanoi +isä, liikahtaen hiukan tuolillaan, ja katsoi tyytymättömänä Tupusta. + +"Meillähän on rinkilää ja ankkastukkia", rupesin minäkin selittämään +ja vielä vakuudeksi olisin näyttänytkin, vaan äiti sanoi: "Anna nii'en +olla siellä!" + +Tupunen siinä taisi huomata, ett'ei puheensa isää miellyttänyt, ja +alkoikin tuumailla: "Niin — — en minä sitä — — en minä tarkottanut sitä +— — minä ilman vain sanakseni sanoin, kun luulee, että minun lapsillani +on hyvinki iso nälkä — —." + +"Ja väärin se olisi ollutki jos olisit tarkottanut — — meillähän on +eletty pitkin matkaa kohta kun pikku herskapissa. Ei ole tarvinnut +keltään kenkkiä pyytää, vaikka kyllä toisinaan on pitänyt velkaa ottaa +— — ja on sitä saatu ja maksettu on kanss' niin ett'ei tällä kerralla +jäljet haise." + +Tupunen kun kuuli kenkistä puhuttavan, niin alkoi katsella lattiaa ja +kynsiskellä nenäänsä. + +Äidilläkin jo ilmaantui hymy suupieleen. Taisi ajatella, että "tuo ukko +se osaa kulkea noissa tuumissaan niin laitoja myöten, ja varsinkin kun +on vähä päissään." + +Isä naureskeli partaansa, nousi seisalleen ja näytti ryhdikkäältä +isäntämieheltä; alkoi jo puhella "kissasta" ja kysyi, mihin sen +sisustaa säästetään. + +"Kas sitä vaan ei säästetä mihinkään! Nauttimista vartenhan se on +ostettuki." — Ja Tupunen ylpeänä kopautti pullon pöytään. + +"Kahvia sitä ei taitanut tullakaan, vai mitä?" kysyi isä ottaessaan +kaapista kahvikuppia. + +"Ei! Ja onko tämä mikään kapakka? Kyllä se nyt olisi Tupunen parasta +kun huilaat kotiisi suiseraan. Mitä siitä tulee, että tässä ruvetaan +kalaseeraamaan. Ota hutla mukaasi ja ala mennä!" + +Tupunen ei ollut ensin millänsäkään. Vasta sitte, kun isä hänelle +kaatoi kahvikupin täyteen ja hän sai sen ryypätyksi, vasta sitte nousi +seisalleen ja ivallisesti tuumaili: "Taitaa tulla huomiseksi roskailma. +Minä olen sen merkinnyt, että kun akat ovat oikein pahalla kiirillä, +niin seuraavana päivänä on tuulta ja sa'etta. Semmosen ilman e'ellä ne +pirut lentää ja kiusaavat akkoja." + +"Haha! Vai olet sinä sen merkinnyt — — istu sinä!" + +"Älä istu! Älä vainkaan istu! Saat sinä mennä!" + +"Malta nyt Luppa mielesi, muuten ei hyvä seuraa! Minusta jo tuntuu kun +olisit kohta rontasemisen väärti. Istu sinä Tupunen kun käsketään!" + +"Mene, mene vain! Ei sinua täällä kaivata." + +Lähti siitä viimmein ja tuumaili mennessään: "Onpa se sentään aika +rouva, kun noinki osaa olla herskapillaan. Eipä sillä, että minä en +olisi ennenki nähnyt samallaisia — — onhan se kotikeisari meilläki. +Hyvästi Aappo! Akan sitä sait sinäki ja oikein oivan!" + +"Hutlasi jätät! Ei sitä tartte tänne jättää!" + +Tupunen ei välittänyt äidin yllytyksestä, meni vaan menojaan. + +"Ei ole liikaa — — ei ole ollenkaan liikaa, jos jättääki. — — — Kyllä +minä olen sille siksi monta ryyppyä antanut, että ei ole ollenkaan +liikaa jos jättääki." + +"Vai niinkö se oliki! Sehän on sinun hutlasi! Ja tännekö se olisi sen +jättänyt jos omansa ollut olisi — — olisi kun olisikin vienyt mukaansa!" + +"Kuule kun minä sinulle sanon! Se on nyt asia sillä lailla, että sinun +pitää tukkia suusi! Nyt kun Tupunen sanoo akalleen minkälainen sinä +olet, niin akka hoilottaa ympäri kaupunkia, ja kaikki sitte katsovat +minua ja ajattelevat, että siinäki on muu'an miehenmaiva, jolla oli +onni akan otossa." + +"Mitähän nyt sitte jos hoilottaaki ja jos ajattevatki! Olisihan vaan +sinulle pieneksi kuttiparahiksi." + +"Kuule sinä! Muistatko sinä sitä kun pastori sanoi, että sinun tahtosi +pitää alleni alistettu oleman?" + +"Niin mutta minä sanon sinulle, että talven ajaksi kohahtaa Ieipäkori +kattoon, jos vaan tuota vetoa rupeaa menemään, ja kupit nurin pöy'älle!" + +"Mene Kiiminkiin! Mitä sinä tänne tulit kun tiesit, että täällä on +huono olla —." + +"Tuoki se on muu'an rottelo — — pieni kun jauhosalkkari", sanoi äiti, +kun otti kahvitoosan kaapista, ja potkasi oven kiinni. — "Kun jotain +pitämistä on joskus niin ei ole missä pitää — — toteen on mies tekevä +kun ei sen vertaa aikaan saa — —." + +"Nou'a Kiimingistä parempi ja ole jo vaiti, muuten nousee mörkö-elämä! +Eipä tämän luulisi kateeksi käyvän, jos joskus maistaa — — taitaapa +tässä kaikisti niin häävit palat olla ja taitaapa kaikkein helpointa +olla joukon e'essä seisoa." + +Mieli siinä äitikin sanoa jotain, vaan kun setä tuli, niin ei puhunut +mitään. + +"Etpä sinä tainnut kalakauppaan sopiakaan", tuumaili setä. + +"Niin, minä ajattelin, että ennättäähän tuota vielä — — ja ei kaiketi +ne markkinatkaan ensi päivään lopu." + +"Eipä luulisi — — ja näkyyhän tuolla olevan kaloja piisalle asti. Kun +sattuu, niin ne ovat huomenna jotain viittäkolmatta penniä helpommat +nelikon päälle." + +"Sitä samaahan minäki olen meinannut o'ottaa." + +"Mitä sitä sinäki meinaat! Ennätäthän sinä vielä siihen asti menettää +sen viisikolmatta penniä kymmeneenki kertaan", tuumaili äiti ja meni +kyökkiin, kahvipannu kädessä. + +Isä katsoi häntä vähä tuimanlaisesti ja olisi kai jotain sanonutkin jos +olisi ennättänyt. Muuttui hän kumminkin heti höylimmäksi ja naurussa +suin sanoi sedälle: "Meillä tässä Lupan kanssa oli pieni sanasota." + +"Eihän sitä kaikisti osaa muutkaan toistensa mieltä nou'attaa", arveli +setä. + +"Eiköpä niitä lie kaikilla sanasotia toisinaan — — mutta maistappa +sinäki tästä, kun sitä sattui olemaan!" + +"Onpa sitä jo tullut maistetuksi kohta liiaksiki — — taitaa olla +tarpeetonta enempää maistella." + +"Maista nyt joskus minultaki! En minä juuri niin tukkimalla tukkiakaan, +vaan kun sinä jo olet maistanut, niin minä meinasin, että juonuttahan +hyvä on juottaa — — ehe — — ja hyvää se on viinaaki! Minä meinasin, +että saahan tuota ostaa näin markkinoiksi pomeranssiaki, ett'ei aina +tarttisi särpää sitä markan kuraa — — ei mutta oikein totta — maistappa +nyt vähäkään!" + +"No pitää kai sitä sitte maistaa, vaikka ei se tunnu olevan niin +tarpeellista —." Ja setä maistoi juuri sen verran että parahiksi kieli +kastui. + +"Mihinkä siitä tuonvertasesta on — — maistaa häntä niin että menee +mahaan asti!" + +"Mitäpä siitä lähtenee hyvää, että sitä niin mahamäärältä kaataa." + +"Omapahan lienee asiasi — — mutta kyllä sinä olet koko joukon viinimpi +Tupusta. Se oli täällä äsken ja kallisti naamaansa koko kupillisen." + +"Siitäki se tuli ryyppymies." + +"Tuli siitä — — oikein patajuoppo tuli — — panttaa kalut ja kaikki — —." + +"Taitaa pantata ryysynsäki?" + +"Eipä paljo muutenkaan — — mutta Luppa sille oli köörtevänä niin että +meinasi vähä naurattaa." + +"Ehe — vai oli sille Luppa köörtevänä — — niin, eipä sillä että siitä +ei saisi olla." + +"Oli se minulleki, mutta minä olen meinannut, että ei se ole +vaarallista jos akat ovatki joskus pahalla tuulella. Onhan mies +suuremmalla ymmärryksellä varustettu, niin senhän pitää antaa kunnia +heikommalle astialle ja olla vaiti." + +"Niinhän se on." + +Äiti tuli kyökistä, meni kaapille ja otti sieltä kahvikupin ja tuumaili +sedälle: "Tämä mei'än vaari se pitää markkinoita, kun hyvätki isännät, +vaikka talvihan se on vielä e'essä päin." + +Isä katseli setää, vaan kun setä ei puhunut mitään, niin hän alkoi +tuumailla: "Mitä sitä Luppa tyhjää puhuu — — ja mitähän nyt sitte jos +tuleeki talvi, kun on jo leipä saatu tietoon. Komesrooti teettää kaksi +lastivenettä, ja kun minä kysyin — niinkuin sitä pitääki näin köyhässä +e'essä pitää varansa jo e'eltäpäin — niin se lupasi, vaikka ei vielä +ollut luvannut ketään." + +"Mutta eihän sitä aleta vielä syksyllä." + +"Niin mutta kun se lupasi ensin muuta hommaa!" + +Äiti ei puhunut siihen mitään, meni vaan kyökkiin. + +"Ehe — — kuuleppa Jussi! Minä olen monta kertaa ajatellut, että olisi +se pitänyt nai'a se ajuri Rööpärin leski kun sitä puhuttiin minulle. +Sillähän oli talot ja pellot — kerrassaan koko eläminen, hevosta, +lehmää ja taisi olla punasta rahaaki; mutta minusta tuntui niin +tympiältä mennä yhteen hänen kanssaan, vaikka kyllä kaiketi ihmisessä +oli näköä ja kokoa ja lapsiakaan ei ollut kun yksi — — sen vuoksi taisi +tympää tehä kun oli leski." — Ja isä pukkasi setää polvellaan, siinä +kun vierekkää istuivat pöydän ääressä. + +"Hehe — vai olet sinä ajatellut semmosiaki." + +"Niin mutta olihan se Luppaki porakka tyttö." + +"Olihan se — — ja lihankantava ihminen vielä oliki." + +Sitte siinä vähä maistoivat ja siirtyivät pöydän päästä sohvalle +istumaan. + +"Kyllähän se olisi ollut sinulleki parasta kun olisit ostanut sen +Lamminperän torpan", puheli setä. — "Jaakolla siellä on mennyt hyvästi +päin eläminen — - on jo puolikymmentä lypsävää ja hyvä hevonen. Se on +hyvä mökki — — saa heiniä talveksi piisalle asti, ja jalkainsa aitahan +ne lehmät kesällä lypsävät." + +"Hyvästi se olisi mennyt täälläki, mutta kun tuo Luppa sattui olemaan +semmonen munakana", sanoi isä ja töykkäsi kyynärpäällään setää +kupeesen, niin että setä heilahti. + +"Ehe — — vai sattui se olemaan munakana", arveli setä. + +"Mutta ajattele sinä Juho!" Ja isä alkoi itkunvoittoisella äänellä +jutella: "Eikö siinä kysytä mieheltä paljo, kun seitsemänki lasta tulee +maailmaan. Vaikka kohta niitä ei ole viittä enempää yht'aikaa elossa +ollut, niin viemään päin se on silti. Ajattele sinä! Vanhinta kun +elättää kaheksan vuotta ja se kuolee — ja kolmatta lopulle seitsemän ja +se kuolee — ja neljättä vii'ennelle ja kuu'etta neljän kuukau'en — — ja +kaikki kuolee kun vaikein aika on ohi, niin eikö siinä kysytä yheltä +mieheltä paljo? Eikö kysytä kärsimystä paljo?" + +"No kyllähän siinä on jo ristiä yhen osalle." + +"On siinä! — — Ja eikö sitä lie ollut syytä viinan osaksiki. Minä +kun hallin ostan, niin se pitää maistella yhteen menoon. Kun malttas +ryypätä ryypyn aina syönnin alle, niin eihän siitä olisi viinastakaan +muuta kun hyvää — — eli eikö tuo lie syy minussa itsessäni — — eihän se +viinakaan menemällä suuhun mene, kun ei vaan himoja olisi." + +"Eiköpä sitä lie syytä sinussaki — — mutta kyllä se olisi tainnut mennä +maalla paremmin päin sinunki elämisesi. Pekkaki se kohta tekisi minkä +mitäki." + +"Jopa se menisi kohta toisena kätenä muutamissa hommissa. Sillä i'ällä +sitä jo piti ennen kotimökillä tehä työtä täyttä päätä." + +"Kylläpä sitä sai toisinaan yrittää." + +Äiti siihen toi kahvipannun pöydälle, otti pannun lakin naulasta +lähellä pesänsuuta ja suojasi pannun. + +"Ja onhan sillä jo Pekalla semmoset lanteet kun meilläki oli", jatkoi +isä keskustelua. + +"Jokaisella on omat lanteensa ja Pekalla on kanss' omat lanteensa ja +sillä hyvä!" Ja äiti meni niine sanoineen kyökkiin. + +"Eihän sitä nyt sitä tarkotettukaan — — niin, mene sitte kun et +kuunnella halunne! — Se luuli minun taas tarkottavan, että Pekka pitäs +panna johonki käsityöoppiin." + +"Mitäpä siitä vielä lie Pekasta oppiin eli mihinkään — — no kyllähän se +keveällaista ulkotyötä ja pieniä kotiaskareita kykenisi tekemään, mutta +on se vielä lii'an nuori yhteen kohti." + +"Niinpä se taitaa olla — — Antin päivän aikana täyttää vasta +kaksitoista." + +"Olisi sitä sinullaki pirpaa jos eläisivät." + +"Niin mutta kun sen on Jumala niin sallinut, niin eihän sitä saa +nureksia — — ja tottapa Hän tiesi, että on sitä minuksi pienemmässäki +joukossa, niin otti pois." + +"Niinhän se on, että Jumala tekee sen minkä parhaaksi näkee — — +mutta siinäpä tulee mies, joka on yhtä roteva ihmiseksi kun ruuna on +hevoseksi", tuumaili setä ja katseli Väntin Tuomasta kun hän tuleskeli +sisälle. — "Kumartua pitää, vaikka on kolmikyynäräinen ovi." + +Tuomas naureskeli ja istui pöydän päähän. + +"Kyllä se riihelle pystyy", arveli isä. — "No mitä sieltä kuuluu nyt +erinomasempia?" + +"Niinhän nuot on kun ennenki", vastasi Tuomas. + +"Tuommonen härkä se olisi tullut mei'änki Aaposta, kun vaan +elänyt olisi", jutteli isä. — "Kyllä se oli lihava ja komea ja +kaheksavuotiaaksi jokseenki ko'okas, ja niin vikkelä, että juoksenteli +katollaki, harjalla ja rastaalla kun maassa olisi ollut. Tuolla +naapurissa solan takana sitä asuttiin kun Aappo kuoli. Tohtori tuumasi, +että tämä maa on niin myrkyllistä, ett'ei täällä lapset menesty — ja +saattaapa olla — — mutta eipähän ole Pekka sairastanut kertaakaan niin +että olisi vuoteesen häätänyt; ja eipähän kuollut Kaaperikaan, vaikka +sairasti kovaa punarupulia ja oli niin kova suonenveto, että kasvot +olivat toisinaan pitkän aikaa melkein sysimustana, ja kaksi vuorokautta +vuoteen vieressä vahattiin ja o'otettiin loppuvaksi. Eikö siitä jo +selvään nä'e että on sitä Jumalallaki tekemistä eikä aina tohtoreilla." + +"Niinpä tietenki, vaikka ovat ne hyvät olemassa tohtoritki. Jumalalla +sitä kumminkin on enempi sanomista", sanoi setä. + +"Jumalaan minä luotan, vaikka olen heikko ja puuttuvainen", sanoi isä, + +Puuttui siinä puheesen Tuomaskin ja jutteli: "Kyllä se toisinaan +meinauttaa, että liekö tuota olemassakaan koko Jumalaa; mutta toisinaan +se taas tuntuu kun olisi parasta yksinkertaisesti uskoa sanaa ja +alistua sen alle täy'ellisesti. Ja niin minä olen huomannut, että +kun jaksaisi olla ajattelematta kaikkea mikä mieleen juolahtaa ja +levollisesti maksaa räntty ja uloste'ot, niin sitä olisi niin helppo +kulkea tämän elämän läpi." + +"Se on oikein Tuomas", vakuutti isä. — "Olet sitä jo sinäki ko'etellut +tätä maailmaa jos joltaki kantilta, vaikka olet vielä nuori ja +vasta kaksi vuotta ollut akallisena miehenä — — lienetkö vielä +vii'enkäänkolmatta?" + +"Johan se jo Eerikkinä täytyi viisikolmatta." + +Äitikin kuuli Tuomaan juttelun ja yhtyi siihen mielipiteesen, että +Tuomas puhuu kun viisas mies ainakin. + +"Kyllähän ne tahtoo nuot kiusaukset voittaa, ja eihän se kumma ole +kun aina on puutteet puuttumattomat", puheli hän. — "Mutta niinpä se +rovasti saarnasi, ensimäisenä sunnuntaina Kolminaisuu'esta kun puhui +rikkaasta miehestä ja Latsaruksesta, niin sanoi, että ei pitäs murehtia +vaikka kuinka köyhä olkoon, vaan turvata itsensä Herraan, jolta +kaikkinainen hyvyys vuotaa." + +"Olen minä joskus meinannut sitäki, että tokkohan semmonen mies, jolla +on niin paljo palkkaa, osaa totta puhuakaan, mutta taitaapas se osata +hyvinki — —", yritti Tuomas juttelemaan. + +"Sanastahan ne isopalkkasetki saarnaa — — Jumalan sanasta", huomautti +setä. — — — + +Juotiin sitte kahvia. Isä hommaili "puolikuppista" mieheen, mutta +Tuomas sanoi, että hän maistaa paljaaltaan sen minkä maistaa. Setä +vakuutti, että ei sitä tarvitse silti tavakseen ottaa jos joskus +maistaakin. Tuomas sanoi siihen, että on hän jo ennenkin siksi +maistanut, että hyvin hyvästi ma'un tuntee, vaikka tosin ei vielä ole +ennättänyt päissään olla. + + + + +IV. + + +Talvella päivänä muutamana istuin pöydän ääressä ja piirtelin hevosia +taululle. + +"Äiti! Tuommonen hevonen siitä nyt meni portin sivu." + +Äiti ei ennättänyt katsoa eikä puhuakaan mitään, kun talon rouva tuli +sisälle. Ujous valtasi minut niin että peukalo häätyi suuhun ja leuka +painui rintaa vasten. Äitikin hiukan hölmistyi. + +"Hyvät päivät" vaihdettuaan sanoi äiti minulle: "Paiskaa kättä +rouvalle!" + +Minä astuin askelen, mutta en enempää rohjennut. Rouva sai tulla +lähemmäksi. Ja kun hän ojenti kätensä, niin eihän siihen ollut +kummakaan lopsauttaa. Häätyi jälleen peukalo suuhun ja leuka rintaa +vasten, kun rouva sanoi minua "snälliksi" pojaksi ja että minä olen +niin lihava ja punaposkinen. Hän alkoi katsella taulua ja tuumaili +sitte että "onpa se aika 'ritmestari'." + +"Taitaa se olla snälli lapsi?" sanoi hän sitte kun näki Annun +konttailevan lattialla. + +"Onhan se — — oikein hyväjuoninen lapsihan se on, kun on terve ja +koetetaan hoitaa niin ett'ei se olis mitään vailla." + +Rouva alkoi jutella varsinaista asiaansa, joka oli syynä hänen meillä +käyntiinsä. Puheensa, joka oli vähä ruotsivoittoista, tuntui minusta +hyvin "herskapilliselta", ja asiansa vielä herskapillisemmalta. Se oli +semmoista asiaa, että kun piika Liisa oli ostanut torilta tuoreita +silahkoita ja niitä pitäisi paistaa — — niin eikö niitä saisi paistaa +meidän pesässä, kun ei tiedä varmaan jos sattuu vieraitakin tulemaan. +Ja kun haju menisi kyökistä ruokasalin kautta tampuuriin, niin se olisi +niin ruma kun silahkan kärty haisisi — — ja tarttuisihan se seiniinkin. +Herrassöötinki tykkää syödä paistetuita tuoreita silahkoita etikan ja +pöytäsuolan kanssa, ja tykkää niistä Allekin, kun niitä ei Helsingissä +ruukata, niin ne ovat hänen mielestään harvinaisia. + +"Saahan rouva, saa hyvin kernaasti paistattaa niitä täälläki", sanoi +äiti kohteliaasti. + +"Liisa se paistaa", huomautti rouva. + +"Tietysti, tietysti — — Liisa paistaa, mutta rouva paistattaa." + +"Jassoo!" sanoi rouva ja anteeksi antava hymy ilmaantui hänen +huulilleen. Sitte hän aikoi käskeä Liisaa paistamaan ja tuomaan puita +mukanaan. "Hyvästi", sanoi hän erinomaisen kohteliaasti ja äiti siihen +nöyrästi vastasi. + +Minä katselin akkunasta, kun rouva meni sisälle. Hänen helmansa +heilahti niin juhlallisesti, että en voinut olla häntä ihailematta. + +Äiti luuli minun nauravan ilman asiatta ja kysyikin jo mikä se on, joka +niin naurattaa ja silmiä selällään pitää. "Ei hänestä saa selvää, mitä +lienee", arveli hän sitte. + +"Kuulkaapa äiti! Sitte kun minäki tulen suureksi, niin minä nain tuon +mei'än rouvan, se kun on niin romppeli." + +Äitiä alkoi juttuni makeasti naurattaa, ja hän sanoi: "Jo sitä kuulee +jotain! Kun nyt jo ajattelee rouvia, niin mitä se isompana tehnee." + +"Minäpä rupean herraksi!" sanoin oikeutetulla mahdintunnolla ja menin +hiukan nyrpeissäni sohvalle makailemaan. Siinä minä sitte ajattelin, +että mitähän tyhmää siinä taas olikaan siinäkin puheessa. + +Piika Liisa jo tuli kalaruuhineen ja paistinarinoineen, ja äiti alkoi +hänelle ensimäisenä uutisena selittää, että "Kaaperilla täällä suuret +tuumat päässä pyörii, kun aikoo herraksi ja sitte naipi herrassöötingin +rouvan — — ei sillä ole paljo pää kierossa". + +"Vai niin se Kaaperi meinaa — — mutta älä vainkaan nai rouvaa — — +paremman rouvanhan sinä minusta saat, kun kerran herraksi pääset — — +minä tekisin työt enkä piikaa pitäsi." Ja Liisa iski veitikkamaisesti +äidille silmää. + +Minä, siinä selkäpiilläni maatessani, katsoin vuoroin Liisaa vuoroin +seinää, naureskelin ja peitin kasvojani käsilläni. + +Liisa meni noutamaan puita ja tulikin niitä vankka sylillinen. +Pannessaan puita pesään hän tuumaili: "On tästä vähä hankaluutta +täällä, vaan mikäpä siinä piikalla auttaa' sopimustuumat enään, kun +rouva jo on käynyt pyytämässä." + +"Lämpeneehän huone", sanoi äiti. + +"Onhan se niinki — mutta miksi Kaaperi nyt on niin totisena kun pottu +vellissä? Kyllä se vielä humeeri muuttuu kun herraksi pääsee — — +ajatteleeki että minä tässä nyt joku olen." + +"Olisi seki somasti kun köyhästä herra tulisi." + +"Miks'ei? Tuleepas Tupusen Eemelistäki niinkun ei mitään — — äiti +haalaa hyviltä ihmisiltä ruokaa ja vaatetta, ja saahan se vielä +siihen lisäksi herskapeissa vuoroin yhessä vuoroin toisessa käy'ä +puolipäiväsellä. Kuuluu saavan jo tulevana kesänä saarnata jos haluaa — +— ja herrahan se kuuluu tehtävän Jannestaki — — eikähän tuo pahitteeksi +olisi, kun on vielä kaksi pienempää, joista ei vielä isoon aikaan ole +minkään tekiäksi — ja ruokaa olla pitäsi." + +"Onhan se Tupusen akka koko hommanhusaari, mutta kyllä minun +luonnostani ei olisi niissä puuhissa mihinkään." + +"Eiköhän ne siinä ruvenne palamaan" sanoi Liisa pesää katsellen. — "Ei +siinä vielä saata paistaa ennenkun palavat kekäleiksi — — pitää käy'ä +vielä köökissä." — — — + +Liisa paistoi silahkoita pesässämme joka viikko kerran ja toisinaan +parikin kertaa viikossa aivan kevätkesään asti, jolloin kalapaatit +pääsivät rantaan ja tuoreiden silahkain hinta halpeni niin että niitä +kannatti ostaa köyhempäinkin. — — — + +Talven ajalla kehittyi haaveeni jostain suuresta, käsittämättömästä. +Keväällä jo alkoi sarastaa toivon aurinko ja loi vakuutuksen, että +pitää päästä joksikin herraksi tai papiksi. — Ja uskomattoman kirkkaana +hohti kau'an aikaa tuo lapsuuteni ensimäinen aamukoi. + +Aika kului hiljalleen ja toimeentulo ei enään ollut siksikään ahdasta. +Otti kyllä Tammi- ja Helmikuussa, vuoden ahtaimpana aikana vähä +tihkeämmälle, vaan siitä se taas kesän tullen selvisi. + +Oli toisinaan myötäistä, toisinaan vastaista. + + + + +V. + + +Täytin Matin päivän aikana neljätoista. + +Äiti on jo ollut vuoden haudassaan, johon hän vietiin köyhäin +vaunuilla, sairastettuaan kuumetta kymmenkunta vuorokautta. + +Muutamaa kuukautta ennen sairastumistaan hän muuttui Laesdatiolaiseen +oppiin, tunnusti epäuskonsa ja sai "Jesuksen Kristuksen nimessä ja +veressä kaikki synnit anteeksi". Hän jaksoi luopua rauhallisella +omallatunnolla tästä maailmasta. Viimmeisiä sanojaan olivat: "Emme +tarvitse muuta kun uskoa, jotta voisimme armon omistaa — — ja +taivaallinen isä eroittaa meistä meidän syntimme niin kau'as kun itä on +lännestä." Suunsa jäi ihanaan hymyyn, joka kertoi: Olen voittanut sen, +mikä minulla oli voitettavaa. + +Täti arveli, että "se oli eukko, jolla sai kerranki pää pyörähtää ja +häntä heilahtaa". + +Äidin kuoltua alkoi eläminen tuntua työläältä, vaan täytyi siihen +tottua vähitellen. Ei meitä lapsia ollut muita kuin minä ja Anna. +Pekka meni merelle jo pari vuotta ennen äidin kuolemaa. Ja sitte kun +Anna otettiin Kilströmille lapsen piiaksi muka, vaikka ei hänestä +ollut vielä siihen eikä mihinkään, niin jäimme isän kanssa kahden. Me +asuimme muutaman pienen talon saunassa laitakaupungilla. Isä kulki +työssä ja minä hänelle illaksi keitin, milloin pottuja, milloin jankkia +ispinäveteen; ja pyöräytin toisinaan puuroakin. + +Isä tottui vähitellen elämäänsä ja pysyi kunniallisena leskimiehenä. +Oli hänellä ensin ajatus naida muu'an vanhapiika, ei hyvin vanhakaan — +olihan noin neljänkymmenen eli vähä yli, ja Elsa Mari nimeltään. Vaan +eihän siitä tullut mitään koko naimisesta, kun Elsa Mari oli arvellut +isälle ja hänen puhemiehelleen että "eikö se liene ryyppytuumia koko +homma". Mieli se isää ensin vähä harmittamaan, vaan haihtui se harmi +kun setä kaupungissa käydessään häntä lohdutti ja tuumaili: "Mitä sinä +tyhjää meinaatkaan enään nai'a semmosta, joka lapsia tekee — — olethan +sinä luullakseni jo tuohon elettyyn ikään saanut niistä tarpeeksesi — +— ja onhan se vanhuuskin vielä e'essä päin — — että luulisi sen vähä +ajatuttavan, mitenkä sitä joukon kanssa toimeen tulee. Vaan jos niin on +että ei muu auta kun että nai'a pitää, niin ottaa hänen jonku vanhan +leski-ihmisen eli jonku semmosen —." + +Mutta Elsa Marin rukkaset olivat isälle niin kylmät, että lemmen lämpö +haihtui hänestä kokonaan. + +Pekka oli jo kaksi kertaa kirjoittanut äidin kuoleman jälkeen. Hän +ilmaisi kummallakin kerralla syvän surunsa, köyhyyttä kokeneen ja +kärsivällisen äiti vainajan kuoleman johdosta, ja paheksi sitä kun ei +vielä saanut osoittaa minkäänlaista korvausta hänen vaivoistaan. + +Meidän piti vastata Pekan viimmeiseen kirjeesen. Kun isä tuli kotiin +ja iltanen syötiin, niin minä sain kirjoittaa. Terveiset pantuani ja +mainittuani hyvinvoinnistamme, kirjoitin isän sanain mukaan jokseenkin +seuraavaan tapaan: + +Koko ajan kun sinä olet ollut merellä, olen ollut kiusauksessa siitä +kun sinua sinne toimitin, ja varsinkin kun äiti vainajasi monta kertaa +muisti sinua ja sanoi minun syykseni kun et saanut olla kotipuolessa, +vaikka olit niin hyväpäinen, että olisit voinut täällä päästä joksikin +paremmaksi kun paljas työmies. Omatunto pakoittaa minua pyytämään +anteeksi, jos olen sinulle siinä väärin tehnyt, ja kysymään kannatko +sinä minua kohtaan Kainin mieltä. Tahtoisin vielä kehoittaa ja neuvoa +sinua, että älä rakas poikani karkaa, vaan pysy aina kotipuolen +laivoissa, niin nousee palkka ehtimiseen, ja sitte kun heität pois +merellä kulun on se hyöty, että herrat antavat paremmin hommaa, kun +tietävät, että olet ollut uskollisena. Ja vielä pyydän, että älä unhota +vanhaksi pian tulevaa isääsi jos hän puutteesen joutuu ja sinun hyvin +käy. Säästäväisyydellä ja Jumalan avulla toivon kumminkin pääseväni +siihen tilaan että on vanhain päiväin varat omistani, vaan eihän sitä +tiedä ihminen, heikko ja maaksi muuttuva kun on, mihinkä käsin Jumala +elämän juoksun kääntää. Ja vielä neuvon, että et tuhlaisi turhuuteen +vaivalla ansaittuja pennejäsi, vaan aina mielessäsi pitäisit, että +tulee joskus aika, jolloin ne ovat hyvään tarpeesen. + +Ei ennättänyt kulua täyteen kolmea kuukautta, kun saimme Pekalta +taas kirjeen. Hän sanoi ett'ei hän ole voinut aavistaakaan, että +kukaan luulisi hänen kantavan Kainin mieltä, ja vakuutti, että siitä +asiasta saa olla huoleti, eikä tarvitse omantunnon vaivojakaan kärsiä. +Mainitsi myöskin, ett'ei hän voi koskaan isäänsä unhottaa. Muun +mu'assa kirjoitti hän näinikään: "Minussa kun oman luuloni mukaan ei +ole ollenkaan leuhkan vikaa, niin minun on hyvin mukava elää paljaana +työmiehenäkin. Mitä taas siihen tulee, että pysyisin kotipuolen +laivoissa, niin olen päättänyt, ett'en kuluta niissä ikääni ja +aikaani ja sitä vähemmän kotipuolessa, sillä minusta ei mikään tunnu +niin työläältä, kun juosta nälkäisten kanssa nälkäisenä kilpaa. Kun +kontrahti-aikani täyttyy, niin jään tänne pyytämään rasiakalaa vanhain +päiväin varaksi. Minä kyllä haluaisin olla itse miehinäni, työskennellä +ominani ja muodostaa elämiseni vapaudessa, vaan kun se ei käy laatuun, +kun leipäkannikka riippuu hyväin ihmisten mielivallasta, niin sen +vuoksi katson parhaaksi mennä sinne missä enimmän maksetaan. Minä +pystyn mihin leikkiin hyvänsä, eikä lapani läpätä vaikka kovastikin +yrittäisin." + +Isä naureskeli kun minä lu'in hänelle kirjeen, ja tuumaili: "Minähän +olen aina sanonut, että sillä pojalla on reelu humeeri. Ja entäpä se +siellä vetten päällä löytää onnensa — — on se viisaampi minua — se +minun täytyy tunnustaa." + +Siinä me sitte kahden elelimme, ja kummakos oli eläessä, kun rahaakin +säästyi parin vuoden kuluessa lähelle kolmesataa markkaa — työpalkat +kun olivat jo kohonneet kohta kaksinkertaisiksi. + +Isä muuttui vähitellen itaraksi, kohta lii'aksikin, vaan ei siitä +tuntunut olevan sanottavaa haittaa. + +Pyhinä käytiin kirkossa ja lu'eskeltiin. Raamattu ja Björkqvistin +"Uskon harjoitus autuuteen" olivat isän lempikirjoja. Arki-iltoinakin +hän veisaili pitkästä nahkakantisesta virsikirjasta joitakuita virsiä. +Minullekaan hän ei koskaan puhunut nurjamielisesti, vaikka unhotin tuon +tuostakin tehtäväni, kun talvella olin ahkerasti matkassa suksineni +ja kelkkoineni ja kävin kaljaman aikana jäällä pinkomassa, ja kun +keväällä kulutin lii'aksi aikaani kankaita ja metsiä ransiessa, sanoi +hän toisinaan, että pitäisi paremmin oppia pitämään huolta asioistaan. +Välistä kului aikani lii'emmasti, kun lu'eskelin kirjoja kaikenlaisia, +joita isä sanoi maailmallisiksi loruiksi. Sen pahempaa ei hän siitäkään +puhunut. + +Niin kului aika rauhallisesti yhdessä olon loppuun eli siihen asti, +kun täytin kuusitoista ja kävin rippikoulun päätökseen. Silloin isä +tuumaili: + +"Nyt kaiketi minä olen siihen määrään päässyt, että minulla ei ole +enään elätettäviä. Minä olen meinannut, että eikö se olisi parasta, +että sinä menisit nikkarin oppiin. Lampinen tuumasi, että kyllä hän +ottaa, kun minä sille puhuin minkälainen minulla on meininki. Olethan +sinä jo siksi vöyre, että siihen pystyt, ja ei siellä mitään hätää +tule vaatteenkaan puolesta — — lupasi antaa kolmekymmentä markkaa ensi +vuonna vaaterahaa, ja saatanhan minäki antaa vaatteen apua." + +"En minä mene oppiin — — ja semmosella palkalla — — pääsenhän minä +merelle." + +"Oppi se on Kaaperi joka rahaa maksaa. Ole hänessä parikaan vuotta, +niin pystyt sitte vaikkapa timperistä kun merelle haluttaa." + +Minä menin Lampiselle oppiin, vaan en viitsinyt kau'an olla, kun +tuntui niin kylläksi käyvän. Minä rupesin ulkotyöhön, Isä siitä ensin +vähä moitti, vaan sitte jo tuumaili: "Parasta taitaa olla tehdä niin +kun luonnolle sopii — eihän sitä toinen osaa määrätä, mikä toiselle +parhaiten sopii." + +Isälle karttui rahaa karttumistaan. Raudan romujakin hänellä on tynnyri +täynnä, ja kenkärajoista, vanhoista saapasvarsista ja nahkan palasista +on iso vasu täyttymäisillään. Ja ennättäähän niitä jo kymmenessä +vuodessa kokoontuakin, kun tallelle panee omat kulunsa ja mitä +löytämään sattuu. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76497 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..5475a13 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #76497 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/76497) |