Initial commitHEADmain

4 files changed, 4750 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/76313-0.txt b/76313-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..7c013da
--- /dev/null
+++ b/76313-0.txt
@@ -0,0 +1,4733 @@
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76313 ***
+
+language: Finnish
+
+
+
+
+VOIMATONTA VÄKEÄ
+
+Kirj.
+
+Aino Malmberg
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1927.
+
+
+
+
+
+
+           Ystävälleni,
+      SAXSON SYDNEY-TURNER'ille.
+                   _A.M._
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Kohtalon oikkuja.
+Lontoon suomalaisia.
+Hale Makani – tuulien tupa.
+Muuan katolinen pappi.
+Yhteiskunnan pylväitä ja hylkyjä.
+Entisen taistelun ajoilta.
+Marttyyrit.
+Tekokukkia.
+
+
+
+
+LUKIJALLE.
+
+
+Voimakkaat piirtävät elämän ilmiöiden ääriviivat, sillä sellaiseen
+työhön tarvitaan vakava käsi, varma silmä, selvä tietoisuus
+tarkoituksesta ja keinoista. Kuvio, jossa on ainoastaan ääriviivat,
+on kuollut, vaikka voimmekin nähdä mihin se tähtää. Siitä puuttuu
+valon ja varjojen jako sekä väritys. Silloin alkaa voimattoman väen
+työ. Voimaton on liian heikko luodakseen uusia ääriviivoja, mutta
+hän voi omaksua voimakkaan luoman kuvion ja voi koko sydämellään
+antautua luomaan eloa siihen. Hän voi johtaa valon oikeaan kohtaan,
+asettaa varjon paikalleen, panna väritäplän tähän, toisen tuohon.
+— Voimakas tietää täsmälleen, mitä hän tahtoo, kuinka syvälle hän
+painaa ääriviivat, miksi hän laittaa kuvion juuri tuollaiseksi eikä
+muunlaiseksi. Voimaton ei aina tiedä yhtä selvästi, miksi hän jakaa
+valon ja varjon juuri noin, miksi käyttää värivivahduksia juuri tuolla
+lailla. Häntä johtaa usein vaisto ja tunne enemmän kuin kylmä järki.
+Siksi sattuukin joskus, että hän ei selvästi seuraa ääriviivoja,
+vaan antaa varjon taikka värin luiskahtaa ulkopuolelle rajaa. Jos
+ääriviivojen luoja on saapuvilla, voi hän helposti korjata sellaisen
+erehdyksen, mutta jos häntä ei enää ole olemassa, saattaa käydä niin,
+että taitamaton värien käyttäjä turmelee koko kuvion, niin ettei
+alkuperäisestä luonnoksesta jää mitään jälelle. Silloin täytyy toisen
+voimakkaan tulla apuun ja joko luoda uusi kuvio, taikka etsiä vanhat
+ääriviivat esiin ja laittaa ne selviksi taas. Sillä lailla elämä kuluu
+ainaisessa vuorovaikutuksessa voimakkaiden ja voimattomien välillä.
+Molemmat ovat välttämättömiä elämän ilmiöiden luomiseen ja kuvaamiseen,
+ja molemmat ovat siis yhtä tärkeitä. Voimakkaita ihaellaan ja
+peljätään, voimattomia rakastetaan ja vihataan. Voimakkaiden ilmapiiri
+on ylimalkaan viileä, voimattomien lämpimämpi...
+
+Minulta kysyttiin, sisältääkö tämä uusi kirjanen novelleja vai
+tosi-elämästä otettuja kuvauksia. Kaikki ovat otetut elämästä, muutamat
+aivan sellaisinaan, niinkuin elämä ne antoi, nimet vain muutettuina.
+Nimet ovat yhdellä ainoalla poikkeuksella kokonaan muutetut. Paitsi
+sitä huomasin pian, että muutamia piti muuttaa niin paljon, että
+ainoastaan ydin säilyi koskettamatta. Se oli välttämätöntä, jotta
+lukijat eivät yrittäisi ruveta arvailemaan, kuka kulloinkin on ollut
+"sankarina". Siksi luulen, että paria kolmea pätkää voi yhtä hyvin
+sanoa novelliksi kuin elämän valokuvaksi. Ytimen, s.o. sen kohdan
+tapahtumassa taikka ihmiskohtalossa, joka enin herätti mielenkiintoa,
+olen koettanut säilyttää ehyenä.
+
+Muuta selitystä en osaa antaa.
+
+Lontoossa, syyskuussa 1927.
+
+_Aino Malmberg_.
+
+
+
+
+KOHTALON OIKKUJA.
+
+
+Mikä on kohtalo? Mikä on tuo tuntematon voima, joka johtaa ihmiselämää
+ja joka näennäisesti on niin täpösen täynnä oikkuja, ettei kuolevainen
+sitä ymmärrä, mutta joka kumminkin lopulta näyttää osuvan oikeaan?
+Eivätkö ole totta nuo ylpeät sanat:
+
+Haltia oon oman sieluni Kohtaloni itse johdan ma...
+
+Eivät ole totta, mutta eivät vallan valhettakaan. Joskus Suuri
+Tuntematon antaa meidän itse hääräillä ja kulkea siihen suuntaan kuin
+toivomme vetää, ja silloin tuntuu meistä kuin olisimme itse ohjaksissa
+ja johtaisimme omaa kohtaloamme. Mutta äkkiä saattaa tulla käännös, ja
+taas kuljemme kohti tuntematonta päämäärää. Emme arvaa, minne tie vie,
+emme tiedä tulemmeko vuorille vai laaksoihin, mutta kulkea täytyy, yhä
+vain kulkea, kunnes loppuu tie...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tutustuin Ellaan vuonna 1908 Lontoossa. Hän oli pikkunen
+tummatukkainen, suurisilmäinen tyttö, hyvin kaunis ja myöskin lahjakas.
+Hän sekä soitti että lauloi miellyttävästi, vaikka hän ei koskaan ollut
+ääntään taiteellisesti saanut kehittää. Jo kuusitoista-vuotiaana hän
+oli jäänyt orvoksi ja pakoitettu ansaitsemaan oman leipänsä. Leivän
+ansaitseminen ei ollut hänelle läheskään niin vaikeata kuin monelle
+muulle, sillä hänestä oli hyvin pian kehittynyt erittäin taitava
+pikakirjoittaja, ja hänen synnynnäinen lahjakkuutensa auttoi häntä
+käsittämään asioita ilman pitkiä selityksiä. Kun minä häneen tutustuin,
+oli hänellä hyväpalkkainen paikka suuressa virastossa. Paitsi tätä
+vakinaista työtään, josta hän oli vapaa joka päivä kello neljä ja
+lauantaisin kello yksi, tuntui hänellä olevan himo sanomalehtityöhön,
+josta syystä hän joka päivä vietti tunnin tai pari erään pienenlaisen
+viikkolehden toimistossa, askarrellen siellä hiukan kaikenlaista. Ellei
+ollut muuta tärkeämpää tekemistä, hän keitti teetä päätoimittajalle.
+Kuten tiedämme, englantilainen voi ennemmin olla ilman päivällistä
+kuin ilman iltapäiväteetään, ja siksi onkin melkein joka toimistossa
+vesikattila ja muut tee vehkeet, joilla nopeasti voi laittaa kupin aito
+englantilaista teetä, mustaa kuin piki. Kupit ja kattilat häviävät
+sitten nopeasti johonkin piilopaikkaan, josta ne taas seuraavana
+iltapäivänä otetaan esille. — Ella oli erittäin taitava tuossa teen
+valmistamiskomennossa. Kaikki kävi ääneti ja nopeasti, niin että työ
+tuskin yhtään keskeytyi teen juonnin tähden.
+
+Verraten pian aloin aavistaa, että viikkolehden päätoimittaja, eikä
+itse sanomalehtityö, oli suurena vetovoimana Ellalle, ja Ella tuntui
+myöskin olevan suurena vetovoimana päätoimittajalle, sillä hän juoksi
+alituiseen siinä talossa, missä Ella ja minä asuimme vuokralaisina.
+
+Mies — hänen nimensä oli Bertrand — kehoitti innokkaasti Ellaa ja minua
+vuokraamaan oman pienen huoneiston, sillä molemmat olimme väsyneet
+täysihoitoon. Hänen avullaan löysimmekin sievän kolmihuoneisen asunnon
+ja vuokrasimme sen heti. Pian kyllä aloin katua koko hommaa, sillä
+Bertrand oli sen jälkeen meillä jokapäiväinen vieras. Hän oli pitkä ja
+komea mies, ja ehkä hän siitä syystä oli niin merkillisen "näkyvä". Hän
+tuntui olevan jokapaikassa läsnä, aivan kuin täyttäen meidän pienen
+asuntomme. Siellä ei suorastaan voinut päätään kääntää, näkemättä
+Bertrandia jossakin huoneen kolkassa.
+
+Ei ollut vaikea huomata, että Ellan ja Bertrandin suhde kävi yhä
+kuumemmaksi, ja olin hyvin huolissani, mikä tulisi Ellan kohtaloksi,
+sillä hän oli sitä omituista ja harvinaista lajia, joka ei helposti
+kiinny eikä koskaan unohda, ja jolla voi olla vain yksi ainoa suuri
+rakkaus eikä mitään pikku rakkauksia. Bertrand taasen oli vallan
+toinen luonne, komea, kevytmielinen hetken lapsi. Hän oli paitsi sitä
+naimisissa, vaikka hän eli erossa vaimostaan.
+
+Kerran Ella alkoi puhua kanssani Bertrandista ja sanoi, ettei Bertrand
+oikeastaan ollut ollenkaan hänen unelmiensa sankarin kaltainen.
+Kohtalo oli heidät vienyt yhteen, ja rakkaus häneen oli syttynyt
+aivan vähitellen, melkein kuin varkain, eikä hän itsekään ymmärtänyt,
+kuinka se oli saanut sellaisen vallan hänessä. Minkä sitä kohtalolleen
+taitaa...
+
+"Kerroppas minulle, millainen sinun unelmiesi sankari oli", pyysin.
+
+"Hm... Tiedätkö, että luulin kerran hänet nähneeni..."
+
+"Oliko hän yhtä komean näköinen kuin Bertrand, ja jos kerran tunsit
+hänet omaksesi, miksi et ottanut?"
+
+"Ei, ei hän ollut komean näköinen eikä ollut omani liioin... Kerran
+käydessäni Cambridgessä, söin vanhan tätini kanssa aamiaista eräässä
+ravintolassa. Silloin hänet näin viereisessä pöydässä. Luulen, että
+hän oli sikäläisessä yliopistossa. En häntä tuntenut eikä hän minua...
+Sitten — niin en tiedä, miten minun pitää sitä selittää — kaikki tuntuu
+niin järjettömältä, niin suorastaan mielettömältä, kun koetan pukea sen
+sanoihin, kylmiin, järkeviin, selviin sanoihin..."
+
+"Unohda kaikki selvät ja järkevät sanat ja puhu pelkkää järjettömyyttä,
+jos se helpottaa... Elämän suuret tapahtumathan aina tuntuvat olevan
+täynnä järjettömyyttä, kun niitä rupeaa selittelemään..."
+
+"No niin, — hän sattui katsomaan minuun ja minä häneen... Sellaista
+sähköiskua en ole ennen enkä jälkeenpäin tuntenut... Minä tunsin
+kuin joku olisi minulle sanonut, että tuossa minun onneni oli...
+Hänen silmänsä sanoivat, että meidän kohtalomme kuului yhteen...
+Siinä kaikki. — Kun täti sitten nousi lähteäkseen ja minun piti häntä
+seurata, tunsin tuskaa, vihlovaa tuskaa. Siihen se lyhyt tarina
+loppui..."
+
+"Tiedätkö, mikä hänen nimensä on?"
+
+"Ha-ha-haa, sinä käytännöllinen ihminen! Mistä minä sen tietäisin!
+Ei ole aavistustakaan nimestä — ehkei hänellä nimeä olekaan! Usein
+arvelen, että ehkä se kaikki oli vain unelma, joka kerran minulle
+näytettiin... Todellisuus on Bertrand, ja häntä minä rakastan..."
+
+"Mutta muistat kai minkä näköinen hän oli, että tuntisit, jos vielä
+kerran tiellesi sattuisi?"
+
+"En tiedä tuntisinko... Silmät kai tuntisin... Mutta en tahdo koskaan
+häntä tavata... Jos tietäisin hänen tulevan, pakenisin vaikka kuinka
+kauas! Hän häiritsisi rauhaani, hän häiritsisi rakkauttani — ja sitä ei
+saa kukaan häiritä..."
+
+Siinäpä se oli. Tulin vähitellen vakuutetuksi, että, kaikesta
+huumauksesta huolimatta, Ella epäili rakkauttaan Bertrandiin, ja tahtoi
+juuri siksi itsepäisesti vakuuttaa sekä itselleen että minulle, että
+Bertrand oli ainoa, josta hän koskaan saattoi välittää.
+
+Tapahtui sitten kerran, että saimme kirjeen yhteiseltä ystävältä
+New Yorkissa. Hänkin oli huolissaan Ellan kohtalosta ja pyysi häntä
+hartaasti tulemaan New Yorkiin, jossa hänellä sattumalta oli Ellalle
+tarjona hyvä paikka suuressa lakitoimistossa. Siellä oli kaikenlaisia
+etuja tarjona m.m. puolta suurempi palkka. Keskustelimme asiasta hyvin
+tarkkaan, ja omasta puolestani kehoitin Ellaa hartaasti heti suostumaan
+tarjoukseen. Hän suostuikin, ja kuukauden perästä hän oli jo New
+Yorkissa.
+
+Bertrand kävi sen jälkeen yhden ainoan kerran luonani. Hän syytti minua
+katkerasti siitä, että hän oli Ellan kadottanut, ja vakuutti minulle,
+että Ella ei olisi koskaan lähtenyt Amerikkaan, ellen minä olisi
+häntä niin innokkaasti kehoittanut. Myönsin, että hän luultavasti oli
+oikeassa, ja vakuutin hänelle, että olin asiasta yksinomaan hyvilläni.
+Meidän suhteemme kylmeni sen jälkeen kokonaan, enkä nähnyt häntä muuta
+kuin sattumalta pari kertaa. Ellan kirjeistä kumminkin ymmärsin, että
+Bertrand usein kirjoitti Amerikkaan ja koetti houkutella Ellaa tulemaan
+pois Lontooseen. Se saattoi minut ensin hiukan levottomaksi, sillä
+ymmärsin hyvin, että jos Ella tulisi takaisin, ei hänellä olisi mitään
+pelastuksen mahdollisuutta, vaan Bertrand saisi kaiken vallan hänen
+ylitseen. Rauhoituin vähitellen, koska ei asiasta sen enempää kuulunut.
+
+Ellan ensimmäinen kirje New Yorkista oli hyvin iloinen. Hän oli heti
+ryhtynyt työhönsä, joka tuntui häntä paljon miellyttävän, ja tuloja
+hänellä oli niin paljon, että jokseenkin puolet joutui kuukausittain
+säästöön. Pienen ystäväryhmän hän oli myöskin löytänyt ja viihtyi
+heidän seurassaan erittäin hyvin. Tunsin jokaisen heistä ja tiesin,
+että he olivat "oikeata laatua", kovaa työtä tekeviä, sivistyneitä,
+intelligenttejä ihmisiä, joilla oli itsenäinen kanta, ja jotka
+uskalsivat asettaa elämänsä sen mukaan, pyytämättä lupaa keneltäkään.
+
+Ellan kirjeiden sävy alkoi sitten myöhemmin hiukan muuttua. Hänellä
+oli ikävä, ei koti-ikävä, vaan "ikävä kotia", kuten hän sanoi. Toisin
+sanoen, hän ikävöi omaa pesää, jossa hän olisi kotonaan, ja jonka
+edestä maksaisi vaivaa tehdä työtä. Olin aina ollut Ellan kanssa
+samaa mieltä siinä, että tuollainen koti saattoi olla missä paikassa
+maailmaa tahansa. Paikka oli aivan toisarvoinen, mutta ihmiset olivat
+tärkeitä. Kun matkustelee paljon ja näkee mitä maailmassa on kauneinta
+luonnossa, kyllästyy luonnon kauneuteen, taikka, ehkä on oikeampi
+sanoa, alkaa pyytää liikoja. Kuusien asemesta toivoo palmuja, koivujen
+asemesta kukkivia akaasioita ja hybiscus-puita. Ja kun ne sitten saa
+tahtoo takaisin karuun luontoon kuusten suojaan kanervakankaille. —
+Mutta ihmissielun rikkauteen ei koskaan kyllästy. Ihmissielussa tapaa
+kaikki, mitä voi uneksia, humisevat kuuset, huojuvat palmut, kukkaset,
+erämaat, polttavat auringot, jäätävät revontulet. Ihmiset, ystävät, ne
+ovat elämän onnelle tärkeitä, vähätpä saarista ja salmista, puista ja
+pensaista.
+
+Ella pyysi pyytämistään minua tulemaan New Yorkiin, jotta perustaisimme
+siellä yhteisen kodin. Monesta syystä täytyi minun aivan jyrkästi
+kieltäytyä. Lujemmat siteet sitoivat Eurooppaan. Sitten, jonkun ajan
+perästä sain häneltä kirjeen, josta lainaan tähän otteen:
+
+"Ymmärrän sinut vihdoinkin hyvin ja tiedän, että muuttosi tänne olisi
+ollut joka suhteessa erehdys. Asiat eivät koskaan paikkaamalla parane.
+Tiedän nyt varsin hyvin, että jos tahdon elää onnellista elämää,
+pitää minulla olla oma koti ja oma lapsi. Niin juuri, ennen kaikkea,
+oma lapsi. Elämäni, sellaisena kuin se nyt on, ei merkitse mitään.
+Teen työtä, säästän rahoja — ketä varten? Minkä hyväksi? Olen terve
+ja voimakas, ja ihmiset sanovat, etten ole tuhmakaan. Siis minun
+ei tarvitse pelätä, että lapseni tulisi saamaan huonoja perintöjä.
+Ymmärrätkö sinä, että tahdon lapsen? Ymmärrätkö sinä, että kaipaan,
+että janoon lasta niin kiihkeästi, etten kestä tällaista tilaa enää
+kauemmin? Lapseni isä ei voi olla kukaan muu kuin Bertrand, sillä
+hän on ainoa, jota koskaan olen rakastanut, ja jota koskaan tulen
+rakastamaan. Kaikki mitä minussa on elämän voimaa; tahtoa työhön ja
+elämään, sen säästän lapselleni, omalleni... Bertrand tulee kohta
+Amerikkaan, ja sitten aiomme muuttaa maalle lähelle New Yorkia, miehenä
+ja vaimona, kunnes toivoni toteutuu... _'Sitten eroamme'_..."
+
+Kuinka hyvin tunsin Ellan joka sanassa tuossa merkillisessä kirjeessä.
+Minua melkein peloitti hänen kylmän kirkas järkensä, joka oli kaikki
+edeltäkäsin laskenut. Jokainen, joka tunsi Ellan, tiesi hyvin, että
+hän oli lämminsydäminen, suloinen olento. Miksi siis tuo kylmä
+laskeminen heti, kun tuli puhe Bertrandista, jota hän kumminkin
+väitti rakastavansa. En voinut löytää siihen muuta selitystä kuin
+sen, että Ella ei tiennyt mitä rakkaus mieheen merkitsikään. Hän piti
+Bertrandista enemmän kuin kenestäkään muusta, mutta rakkautta, kaikki
+voittavaa, kaikki uhraavaa rakkautta, hän ei ollut koskaan tuntenut.
+Arvattavasti hän, omien sanojensa mukaan, "säästi sen lapselleen".
+
+Eräs yhteinen ystävämme New Yorkista kirjoitti minulle puhuneensa
+Ellalle ja varoittaneensa häntä, sillä jos hän todellakin panisi
+aikeensa käytäntöön, saattoi hänen yhteiskunnallinen asemansa
+turmeltua kokonaan. Ella oli puhjennut iloiseen nauruun. Mikä oli tuo
+mystillinen "asema", jonka tähden hänen olisi pitänyt uhrata onnensa
+mahdollisuuden? Tietysti oli mahdollista, vieläpä luultavaakin, että
+jotkut hänen n.s. ystävistään tulisivat kauhistumaan ja jättäisivät
+hänet, mutta he saivat jättää, sillä hyvä... Oikeat ystävät eivät
+luopuisi, vaan pysyisivät entisellään...
+
+Kaikki kävi juuri kuten Ella oli suunnitellut. Häntä seurasi onni.
+Samana päivänä kun sain hänen kirjeensä, näin sanomalehdistä, että
+Bertrand oli lähtenyt edellisenä päivänä Amerikkaan "tutkimaan
+sikäläisiä sanomalehtioloja".
+
+Sitten en kuullut Ellasta mitään pitkiin aikoihin, kunnes kerran sain
+kirjeen Roselta, jossa hän ilmoitti, että Ella oli jättänyt Bertrandin
+ja muuttanut takaisin New Yorkiin, missä hän asui yhdessä kahden
+ystävämme kanssa. Nämä molemmat olivat kansakoulunopettajia, jotka
+tunsin erittäin hyvin, ja tiesin, että heillä oli sydän kultaa. Ella
+odotti kohta tulevansa äidiksi.
+
+Kului taas aikoja ennenkuin kuulin Ellasta. Seuraava uutinen oli, että
+hänelle oli syntynyt poika, jonka nimeksi oli pantu John. — Sen jälkeen
+sain usein kirjeitä Ellalta itseltään. John oli hänellä kaiken alku ja
+loppu. Johnin kasvaessa tuntui Ellan onnikin kasvavan ja hänen mielensä
+oli täynnä tuumia Johnin tulevaisuudesta. Aloin yhä selvemmin käsittää,
+kuinka voimakas luonne pienellä tummasilmäisellä Ellalla oikeastaan
+oli. Ja kuinka paljon korkeammalla tasolla hän oli kuin Bertrand!
+Ella käsitti vallan pian, että John oli Bertrandin mielestä yksinomaa
+rasitus, jonka olemassaolo ei tuottanut muuta kuin vaivaa ja harmia.
+Tavallaan Ella oli siitä melkein hyvillään, sillä se saattoi Johnin
+yksin hänen omakseen, josta ainoastaan hän oli vastuunalainen ja joka
+oli kokonaan riippuvainen hänen huolenpidostaan, hänen rakkaudestaan.
+Rakkaudesta ei suinkaan ollut puutetta. Ei mikään työ eikä uhraus
+tuntunut Ellasta vaikealta, jos siitä oli Johnille hyötyä. Koko Ellan
+elämä oli loppumatonta työtä Johnin onnen edestä.
+
+Muutamia vuosia myöhemmin kävin Amerikassa ja tapasin Ellan, joka yhä
+vielä asui New Yorkissa samojen ystäviensä kanssa. John oli harvinaisen
+kaunis poika, ja yksissä neuvoin kaikki kolme häntä hoitivat. Ella
+sanoi kaipaavansa länteen, jonnekin maalle, sillä elämä New Yorkissa
+ei varmaankaan ollut hyvä Johnille. Hyvien ystävien avulla hän saikin
+hyvillä ehdoilla pienen kanafarmin Kaliforniassa ja muutti sinne noin
+vuoden kuluttua. Usein en hänestä kuule, mutta kun hän kirjoittaa, ovat
+kirjeet aina täynnä surumielistä onnea. Tavallisesti hän kirjoittaa
+yksinomaan Johnista ja kanoistaan, mutta kerran hän minun hartaasta
+pyynnöstäni kertoi hiukan itsestäänkin. — Näin hän kirjoitti:
+
+"Ehkä olet oikeassa sanoessasi, että minun pitäisi olla perheen äitinä,
+jolla olisi puoli tusinaa lapsia sekä kissoja ja koiria, lampaita ja
+porsaita. Mutta oletko ajatellut, että niiden mukana seuraisi myöskin
+Bertrand, ja — usko minua — se olisi onneni loppu. Tuntuuko sinusta
+vallan luonnottomalta ja hullulta, suorastaan epäsiveelliseltä, kun
+puhun noin? Tiedätkö, en usko enää rakkauteeni Bertrandiin. — Sinähän
+et siihen koskaan uskonut. John se oli, John ja yksinomaan John, jonka
+tuloa odotin ja jolle rakkauteni oli säästyvä. En tiedä, osaanko
+selittää tilaani sinulle ja osaanko selittää sitä itsellenikään.
+Minusta tuntuu kuin entinen minä olisi kuollut ja uusi minä eläisi
+ainoastaan Johnissa ja Johnin kautta. Käyn läpi uuden kehityksen
+lapsuudesta täysi-ikäiseksi. Minun sieluni elää Johnin sielussa.
+Ajattelen hänen ajatuksiaan, tunnen hänen tunteitaan, suren hänen
+surujaan ja iloitsen hänen ilojaan. Tiedän, että on niitä, jotka
+sanovat, että jos John minulta otettaisiin pois, pitäisi minunkin mennä
+pois elämästä, sillä sen jälkeen en enää voisi elää. Niin ajattelin
+yhteen aikaan itsekin, mutta nyt tiedän, että se ei ole niin. Viime
+kesänä, kuten muistat, se mahdollisuus oli hyvin lähellä. Yhteen
+aikaan lääkäri jo luuli, että John ei jaksaisi voittaa sitä hirveätä
+tautia. Silloin minulle selvisi, että mitä John on minulle antanut,
+on aina minun. Jos se isku minua olisi kohdannut, että olisin Johnin
+menettänyt, olisi elämäni jatkunut kuten ennenkin, sillä minä olisin
+elänyt Johnin elämää. Elämässä on niin paljon, jota ei voi sanoin
+selittää. Sinun täytyy ymmärtää tämä, huolimatta minun sekavista n.s.
+'selityksistäni', jotka eivät mitään selitä. — Sinä sanoit kerran
+minulle, että minä en ole luotu rakastajattareksi, vaan äidiksi. Se
+on kai totta. Bertrand raukka erehtyi pahasti, luullessaan minussa
+löytäneensä ikuisesti uskollisen ihailijan. Joskus hän on minusta
+melkein vastenmielinen — — — Joskus myöskin tuntuu, että jos se
+tuntematon siellä Cambridgessä olisi tullut luokseni, olisivat asiat
+toisin... Mutta se on tietysti naurettavaa mielikuvitusta vain... Olen
+tyytyväinen, niin tyytyväinen kuin ylimalkaan tässä elämässä voi olla.
+Aamupäivät kuluvat pian täällä kanojeni parissa, ja sitten tulee John
+kotiin koulusta... Nyt olen kertonut niin paljon itsestäni, että se saa
+riittää pitkiksi ajoiksi. En tahdo puhua näistä asioista sen enempää
+sinunkaan kanssasi. Se ei ole hyvä sinulle eikä minulle. Sano, että
+ymmärrät tämän, sano..."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Melkein samaan aikaan kun Ella läksi Amerikkaan, tutustuin Lontoossa
+nuoreen mieheen, joka tuli luokseni kysymään, suostuisinko opettamaan
+hänelle suomenkieltä. Tietysti suostuin, vaikka kovasti epäilin,
+että hän oli noita verraten tavallisia englantilaisia, joilla on
+rahaa tarpeeksi ja aikaa liiaksi, ja jotka siksi keksivät jos
+jonkinlaisia päähänpistoja, joita he rientävät heti tyydyttämään.
+Tietysti olin vallan varma siitä, että yksi ainoa tunti olisi kylliksi
+tyydyttämään hänen innostustaan suomenkieleen. Se tunti tuli, ja
+menin hämmästyksestä vallan sanattomaksi, kun hän kantoi kainalossaan
+Järnefeltin "Isänmaata" ja sanoi sitä lukeneensa, mutta siinä oli
+paikkoja, joita hän ei oikein ymmärtänyt. Varsin pian sain selville,
+että hän ymmärsi suomea kuin aito suomalainen ja osasi selittää
+kieliopillisia ongelmia monta vertaa paremmin kuin minä, joka en
+kieliopista tiedä mitään. Hän tahtoi kumminkin jatkaa tuntejaan, ja
+tulimme siten tapaamaan toisemme usein. Vähitellen kehittyi meistä
+hyvät ystävät, niin että haimme toistemme seuraa aivan riippumatta
+suomenkielestä.
+
+Hän oli omituisen hiljainen olento, tuo mies. Kun hän tuli käymään
+luonani, saattoi hän istua aivan ääneti poltellen piippuaan juuri
+niin kauan kuin annoin hänen olla ääneti. Puheliaan emännän parissa
+ei vaitiolo kylläkään kestänyt kovin kauan, mutta hän ei koskaan
+puhetta alottanut, vaikka kyllä kiltisti vastasi, kun kysyttiin. Kolme
+seikkaa tässä maailmassa tuntui tuottavan hänelle suurta tyydytystä:
+musiikki, piippu ja väkevä kahvi. Kun hän istui poltellen piippuaan
+taikka maistellen mokka-mysore kahvia, tuntui syrjästä katsojasta kuin
+ei mikään maailmassa voisi hänen englantilaista tyyneyttään järkyttää.
+Ellei hänellä olisi ollut erittäin paljon puhuvat, ilmehikkäät silmät,
+olisi voinut luulla, että hän oli ääneti siksi, ettei hänellä ollut
+mitään sanomista. Silmät pettivät hänet.
+
+Olisi luullut, että hänen seurassaan tuli ikävä, mutta niin ei suinkaan
+ollut asian laita. Hän oli niitä ihmisiä, joissa viisaus loistaa läpi,
+puhuivatpa he tai olivat vaiti. Sellaisiakin ihmisiä tapaa monta lajia.
+On sellaisia, joiden viisaus meitä hämmästyttää, peloittaa, masentaa.
+Meistä tuntuu kuin he lukisivat pienimmätkin sopukat sielussamme,
+ymmärtäisivät kaikki, mutta eivät mitään antaisi anteeksi. Stuart Lane
+— se oli ystäväni nimi — toi mukanaan miellyttävän varmuuden ja rauhan
+tunteen. Hän kyllä ymmärsi kaikki, mutta ei koskaan tuominnut. Hänen
+tietonsa mitä erilaisimmilta aloilta olivat hämmästyttävät, mutta hän
+ei koskaan niitä pyytämättä tyrkyttänyt. Hänellä oli vastuunalainen
+toimi eräässä ministeriössä, ja virkansa ulkopuolella hänen aikansa
+meni pääasiallisesti musiikkiin ja kirjallisuuteen, joilla molemmilla
+aloilla hän oli, ei ainoastaan nauttijana, vaan myöskin tuottajana.
+Ystäviä hänellä oli koko joukko, mutta niistä hän oli valinnut muutamia
+harvoja, joiden seurassa hän vietti muutamia hetkiä melkein joka viikko.
+
+Se mikä minua alituiseen hämmästytti ja samalla veti puoleensa, oli
+hänen aito englantilaisuutensa. Kaikki ne ominaisuudet, jotka me,
+Englannissa kauan asuneet, olemme oppineet pitämään täysiverisen
+englantilaisuuden merkkinä, olivat hänessä synnynnäisiä. Kylmäverinen
+tyyneys ja, huolimatta kaikista hänen hyvin vapaista mielipiteistään,
+muutamien tapojen tarkka seuraaminen aina huvittivat minua. Kuka
+englantilainen voi, esimerkiksi, olla vetoa lyömättä? Ei kukaan.
+Stuart Lane, jossa ei kukaan kuolevainen olisi voinut arvata mitään
+mielenkiintoa kilpailuihin, säännöllisesti löi vetoa hevoskilpailuissa
+ja suurella nautinnolla meni ihailemaan Derby-kilpailua, jos suinkin
+pääsi irti virastaan sinä päivänä. Ja tietysti hän aina pääsi.
+
+Kerran tulin maininneeksi Elsa Kainoselle, joka sattui olemaan
+Lontoossa, että Stuart Lanen piti tulla luokseni samana iltana kun
+Elsakin oli luvannut tulla. Elsan ensimmäinen kysymys oli: "Sano, onko
+hän naimisissa, vai onko hän rikas vanhapoika?" — Kysymys huvitti minua
+paljon, sillä en tosiaankaan ollut sitä puolta asiasta miettinyt.
+Sanoin Elsalle, että mikäli tiesin, Stuart Lane ei ollut naimisissa,
+mutta ei hän ollut kovinkaan vanha poika ja tuskinpa hän oli rikaskaan.
+Viimeksimainittua seikkaa en kumminkaan voinut taata. Saattoi olla
+vaikka miljoonamies, mutta hyvin vaatimattomasti hän asui ja eli.
+
+"Voi sinua viaton karitsa!" huudahti viisas Elsa. "Jos hän elää
+vaatimattomasti ja on täynnä aatteita ja -ismejä sekä lyö vetoa
+hevoskilpailuissa, on hän varmasti upporikas. Sellainenhan on
+niin erinomaisen englantilaista. Muistatko, kuinka me molemmat
+säälimme Nelly Carteria, jolla oli niin vanha harmaa hame ja kengän
+korot vinossa ja tukka kampaamaton? Minäkin, joka olen paljon
+epäluuloisempi kuin sinä kokematon lapsukainen, luulin tyttö parkaa
+niin auttamattoman köyhäksi, että parasta olisi ollut ostaa hänelle
+kontti selkään, täyttää se hänen lukemattomilla -ismeillään ja lähettää
+hänet saarnaretkelle Etelämeren saarille, missä hän saattoi poimia
+elatuksensa palmujen latvoista... Tunnusta pois, että sinä vuodatit
+säälin kyyneleitä..."
+
+"Hillitse mielikuvitustasi! Minä en sellaisesta syystä itke — enkä
+monesta muustakaan syystä..."
+
+"Hi, hi, hii! Ja muistatko, kuinka me molemmat melkein pyörryimme
+hämmästyksestä saadessamme tietää, että hän oli rikkaan pankkiirin
+ainoa tytär, jossa ei ollut muuta vikaa kuin hirvittävä määrä
+periaatteita, mitkä estivät häntä nauttimasta maallisia mukavuuksia.
+Hän oli rikas kuin Kroisos, mutta hänen elämänsä ei maksanut enempää
+kuin kuusi penceä päivässä..."
+
+"Mutta mitä kaikella tällä on tekemistä Stuart Lanen kanssa?"
+
+"Ei muuta kuin että minun täytyy henkilökohtaisesti ottaa selko, onko
+hän varakas sekä muutoin sopiva."
+
+"Sopiva mihin?"
+
+"Sittenpähän näet... Siis hyvästi huomiseen."
+
+Huomispäivä tuli, ja illalla olivat sekä Elsa että Stuart Lane
+luonani. Elsa esiintyi aluksi tavallisella varmuudellaan, joka aina
+oli herättänyt minussa hämmästystä ja salaista ihailua. Vaikka hän
+oli suomalaisessa pikku kaupungissa syntynyt ja kasvanut, oli hänessä
+sellainen synnynnäinen varmuus kaikissa suurkaupungin oloissa, että
+hän veti vertoja kenelle maailmannaiselle tahansa. Hän oli lujasti
+päättänyt ottaa selvän Stuart Lanen varallisuudesta ja ulkonaisista
+olosuhteista, olivatpa ne kuinka peitettyjä tahansa tavallisilta
+silmiltä. Tämä ei ollut ensi kerta, jolloin minulla oli tilaisuutta
+syrjästä ihaella Elsan sotasuunnitelmia, ja tulin yhä varmemmin
+vakuutetuksi, että hän oli kuin luotu päähenkilöksi johonkin Bernard
+Shawn draamaan. Melkein aina hän onnistui aikeissaan, sillä häntä johti
+erehtymätön vaisto enemmän kuin viisaus.
+
+Tällä kertaa kumminkaan onni ei aivan seurannut hänen aikeitaan.
+Stuart Lane tuntui heti käsittävän, mistä oli kysymys. Se oli sitä
+hämmästyttävämpää, koska miehet ylimalkaan alituiseen iskevät
+kirveensä kiveen, kun he yrittävät naisia arvostella, ja kaiken
+lisäksi Stuart Lane tuntui hiljaisessa äänettömyydessään tavallista
+sokeammalta. Nyt hän oli kuin taikaiskun lyömä. Hän näki, hän kuuli,
+hän puhui. Elsa kadotti kokonaan tavallisen varmuutensa ja alkoi
+hiljalleen peräytymisliikkeen. Olin oikeastaan kiitollinen Elsalle,
+joka oli pakoittanut esiin tuon uuden Stuart Lanen, jota en ennen
+ollut koskaan nähnyt. Ennen hän oli ollut kuin kotonaan, sai polttaa
+piippuaan niin paljon kuin tahtoi, sai sanoa suoraan, oliko kahvi
+liian heikkoa, sai hymyillä Conan Doylen spiritismille tahi ihaella
+viimeistä oopperanäytäntöä, juuri niinkuin itse halusi. Nyt hän ei
+ollenkaan ottanut esille piippuaan, ennenkuin kehoitin häntä sitä
+polttamaan, ja vielä sittenkin hänen piti varmuuden vuoksi kysyä,
+sallimmeko todellakin hänen polttaa piippua vai soisimmeko mieluummin
+hänen polttavan sikareja. Tiesin vallan hyvin, että hän aina kantoi
+taskussaan neljä lyhyttä piippunysää, semmoisia kuin englantilaiset
+aina-polttavat, mutta epäilin suuresti oliko hänellä muita
+tupakkaneuvoja mukanaan, ja riensin siis vakuuttamaan, että olimme
+varsin mieltyneet piippuihin, ennenkuin Elsa ennättäisi sanoa jotain
+sikarien puolesta.
+
+Tämä uusi Stuart Lane, jonka nyt ensi kerran näin, oli tottunut
+maailmanmies. Kahvipöydässä hän hoiti tarjoilua ja kun jompikumpi
+meistä naisista nousi ylös, hän heti kiiruhti avaamaan ovea, sanalla
+sanoen hänestä oli koitunut hermostuttavan kohtelias vieras entisen
+kotiystävän sijaan.
+
+En voi sanoa, että pidin tuosta muutoksesta. Ensin se kyllä minua
+huvitti, mutta sitten melkein suututti. Mikä lienee ollut siihen syynä?
+
+Selityksen sain myöhemmin: Stuart Lane ei pitänyt Elsasta, ja
+hänen erinomainen kohteliaisuutensa oli jonkunmoista linnoituksen
+rakentamista ympärilleen, joka tehokkaasti esti kaikkein viattomintakin
+lähestymistä. En voinut muuta kuin ihmetellä ja vastoin tahtoani
+ihaella tuota psykologista selvänäköisyyttä, joka pani hänet heti
+iskemään oikeaan kohtaan ja puolustautumaan niin tavattoman taitavasti
+ja samalla niin öljytyn kohteliaasti, ettei kiukkuisinkaan ihmislapsi
+olisi voinut häntä moittia. Elämän ulkopuolelle asettuneelle
+syrjästäkatsojalle ei mikään voi olla mielenkiintoisempaa kuin
+tuollainen taistelu, jossa ei mitään sanota, ei mitään selitetä ja
+kumminkin kaikki ymmärretään...
+
+Elsa oli masennuksissa tappiostaan. "Että sinä viitsit olla tuon
+itserakkaan narrin ystävä", hän alotti keskustelumme, kun seuraavan
+kerran tavattiin. Kun sitten kysyin häneltä, millä lailla mies raukka
+oli osoittanut suunnatonta itserakkauttaan ja miten hän oli meitä
+vastaan rikkonut, purskahti Elsa hyvänluontoiseen nauruun ja myönsi
+heti, että häntä harmitti se, ettei hän mitenkään päässyt päämääräänsä
+lähemmäksi, ja se tietysti tavallista ihmistä suututtaa.
+
+Elsan harmi ei hävinnytkään aivan heti, kuten aina ennen, sillä kerran
+myöhemmin hän vallan äkkiarvaamatta sanoi: "Sellaiset miehet, jotka
+eivät koskaan ole olleet kunnollisesti rakastuneet, ovat ikäviä." Kun
+sitten kysyin häneltä, ketä hän tarkoitti, hän vain murahti, että kyllä
+minä ymmärsin, vaikka muutoin vaan ilkeyksissäni kysyin.
+
+Elsan huomautus oli taas yllätys minulle. Olin usein saanut kokea,
+kuinka hyvä vaisto Elsalla oli, ja huolimatta siitä, että hän hätiköi
+ja hyppäsi asiasta toiseen, niin että oli vaikea häntä seurata eikä
+mistään tuntunut tulevan oikein valmista, hän harvoin iski pahasti
+kiveen huomautuksillaan. Mistä hän oli tuonkin saanut päähänsä, että
+Stuart Lane ei ollut koskaan oikeata rakkautta tuntenut? Saattoipa se
+olla hyvinkin totta!
+
+Hain käsiini Stuart Lanen julkaiseman runokokoelman, jonka hän kerran
+oli minulle antanut, ja aloin lukea. Totta oli, että se mies ei tiennyt
+rakkaudesta mitään. Kauniita runoja, kylmän kirkkaita, sointuvia,
+heliseviä, mutta ilman tulta...
+
+Tuli sitten odottamatta aika, jolloin tiemme erosivat. Sota sen
+sai aikaan. Elsa läksi Suomeen, minä Amerikkaan ja Stuart Lane jäi
+virkaansa Lontooseen. Alussa oli kirjevaihtomme hyvin hidasta,
+sillä surut ja huolet painoivat jokaisen mieltä noina hirvittävinä
+vuosina. Kun sitten sodan loputtua pääsin palaamaan Suomeen, alkoi
+kirjeitä tulla useammin. Ne toivat aina mukanaan lämpimän ystävyyden
+tuulahduksen, joka oli kahta tervetulleempi noina särkyneinä aikoina.
+
+Sitten aloin tuntea, että kirjeiden sävy rupesi muuttumaan. En
+voinut selvin sanoin selittää, mikä se oli, joka teki ne ikäänkuin
+elävämmiksi, todellisemmiksi. Jotain oli tapahtunut, joka tuntuvasti
+häiritsi Stuart Lanen hillittyä, tyyntä mielialaa, mutta mikä
+se oli, sitä en tiennyt. Olin kuullut, että hän oli kohonnut
+yhteiskunnallisessa asemassaan ja oli nyt vallan tärkeä henkilö
+ministeriössä, mutta tiesin varmaan, että se ei millään lailla olisi
+voinut häiritä hänen tavallista tyyneyttään. Semmoisetkin seikat, jotka
+varsin helposti "nousevat päähän" vähemmän tunnetuilla henkilöillä,
+eivät mitenkään häntä juovuttaneet. Siitä minulla oli kuvaavana
+esimerkkinä m.m. se seikka, että hän oli toisena johtohenkilönä
+suljetussa henkisessä seurassa, jossa jokaisella jäsenellä oli
+sivistyneessä maailmassa korkealle kajahtava nimi, eikä tuo tosiasia
+ollut milloinkaan hänen rauhaansa häirinnyt, eikä hän siitä koskaan
+puhunut, vielä vähemmin hän sillä kerskui. Hän oli yksi heistä ja sillä
+hyvä. — Muualta syyt olivat haettavat kirjeiden muuttuneeseen sävyyn.
+
+Sain sitten kerran häneltä kirjeen, jossa hän ihastuksella kertoi
+viimeisestä oopperassa käynnistään ja lisäsi, että "Toinen" oli ollut
+hänen kanssaan. Sen jälkeen sisälsi jokainen kirje jotain "Toisesta",
+joka tuntui olevan alituiseen Stuart Lanen seurassa. Minä aloin
+myöskin, puoleksi todella, puoleksi leikillä puhua "Toisesta", kyselin
+hänen mielipiteitään kirjallisuudesta, musiikista, y.m., tahdoin
+tietää, minkä näköinen hän oli, asuiko hän Lontoossa vai maalla ja
+monta muuta asiaa.
+
+Sitten tuli kirje Stuart Lanelta, jossa hän ilmoitti, että "Toisen"
+nimi oli Judith, ja siitä lähtien puhuimme aina Judithista, mutta sen
+enempää en siitä viisastunut.
+
+Muutaman kuukauden perästä pyysin, että hän vihdoinkin lähettäisi
+minulle Judithin kuvan, sillä olimmehan jo vanhat tutut kirjeitten
+avulla, joissa aina lähettelimme terveisiä toisillemme, paitsi kyselyjä
+ja vastauksia. Seuraava kirje Stuart Lanelta sisälsikin Judithin
+kuvan. Ensin hämmästyin sanattomaksi, sillä siinähän oli Ellan kuva!
+Tarkemmin katseltuani kuvaa, ymmärsin kumminkin, että se ei ollut
+Ella, mutta niin paljon hänen näköisensä, että olisin luullut häntä
+Ellan kaksoissisareksi, ellen olisi tiennyt, että Ellalla ei ollut
+mitään sisarta. Toinen seikka, joka minua hämmästytti vielä enemmän,
+oli se, että Judith kantoi käsivarrellaan noin vuoden vanhaa pikku
+poikaa ja talutti kädestä hiukan vanhemmalta näyttävää tyttöstä. Oliko
+Stuart Lane salaisesti naimisissa, vai kuinka minun piti se ymmärtää?
+Suurempia ihmeitä tapahtui sodan aikana.
+
+Eipä muuta kuin piti kysyä: Keitä olivat lapset Judithin mukana?
+Olivatko ne Judithin lapsia ja olivatko ne Stuart Lanen lapsia? Odotin
+innokkaasti selitystä arvoitukseen.
+
+Kysymykseni tuntuivat hiukan huvittavan Stuart Lanea, ja hän vastasi,
+että lapset kyllä olivat Judithin, vaan eivät suinkaan hänen, vaan
+Judithin aviopuolison, Jack O'Connorin!
+
+Siis taas uusi arvoitus. Stuart Lanen edelliset kirjeet olivat siksi
+selvästi ilmaisseet, että hän oli syvästi rakastunut Judithiin, etten
+voinut selittää tätä uutta käännettä. En uskaltanut enää pyytää
+selitystä, sillä arvasin, että se tuottaisi hänelle mielipahaa, mutta
+paljon antoi kysymys minulle miettimisen aihetta.
+
+Kun vihdoin taas pääsin muuttamaan vanhaan kotiini Lontooseen, selvisi
+tämäkin arvoitus minulle. Tässä oli taas uusi elämän murhenäytelmä.
+Stuart Lane, tuo voittamaton, varovaisuudella panssaroitu olento, oli
+voitettu, kukistettu. Judith oli hänet lumonnut niin täydellisesti,
+ettei hän ollut oma entinen itsensä enää. Ja Judith, kaunis
+mustakiharainen Judith oli toisen oma!
+
+Kun sitten verraten pian tutustuin Judithiin henkilökohtaisesti,
+hämmästytti minua vielä entistä enemmän hänen ja Ellan merkillinen
+yhtäläisyys. Ja yhä uudelleen valitin kohtalon ilkkuvaa oikullisuutta,
+joka ei ollut johtanut Ellaa ja Stuart Lanea yhteen, vaan oli antanut
+molempien onnen särkyä.
+
+Kerran tuli Stuart Lane kertoneeksi olostaan Cambridgen yliopistossa,
+eikä ollut vaikea laskea, että hän oli ollut siellä juuri samaan
+aikaan kun Ella kävi sanotussa kaupungissa. Minuun iski kuin ukkosen
+nuoli se vakuutus, että juuri hän eikä kukaan muu, oli se mies,
+jota Ella oli puoleksi hymyillen, puoleksi surumielisesti sanonut
+unelmiensa sankariksi. En voinut siitä Stuart Lanelle puhua. Oli
+kuin olisin astunut pyhälle maalle... Mutta olemmehan kokeneet, eikö
+totta? — kuinka joskus syvimmässä sydämessämme _tiedämme_ asioita,
+joita ei kukaan ole meille kertonut ja joita emme ole lukeneet emmekä
+kuulleet. En osaa selittää, mikä mystillinen voima meille tuon tiedon
+antaa, mutta siellä se on, varmempana, selvempänä, pyhempänä, kuin
+tavallisilla aistimillamme saavutetut kokemukset... Kysyin itseltäni,
+oliko Stuart Lane tuntenut samaa kuin Ella, ja jos oli, miksi hän ei
+ottanut omaansa? — Olisihan minun pitänyt se kysymättäkin ymmärtää.
+Sehän on niin tavallista, että pelko estää meitä ottamasta, mitä elämä
+tarjoo, pelko ja "hyvät sivistyneet tavat". Entä sitten, vaikka astuu
+sydämen murskaksi, kunhan kenkä, joka sen musertaa, on muodikas ja
+hyvin kiillotettu!
+
+Usein olen miettinyt, olisiko onnellista, jos Stuart Lane ja Ella
+vielä tapaisivat toisensa? Tuskinpa. Katkerimmat kärsimykset ovat jo
+ohi. Molemmat ovat jokseenkin tyyntyneet ja tyytyväisiä kohtaloonsa.
+Molempien tunteet ovat muuttaneet luonnetta, hiiltyneet, lauhtuneet.
+Hehkuvan rakkauden sijaan on tullut lämmin ystävyys, joka ei polta
+eikä revi rikki... Miksi pitäisi taas alottaa alusta, kärsiä kaikki
+uudestaan ja ehkä erehtyä uudestaan? Etkö tunne, että tuon, tuon
+näennäisesti julman kohtalon oikkujen alla voi piillä syvä ajatus, mikä
+ei vielä ole selvillä meille, kohtalon leikkikaluille?
+
+Mikä on sallittu, se tapahtuu, sinä Suuri Tuntematon...
+
+
+
+
+LONTOON SUOMALAISIA.
+
+
+On erittäin mielenkiintoista katsella suomalaisten oloa muilla mailla.
+Ennen kaikkea tietysti Amerikassa, jossa heitä on niin lukuisasti, että
+he edustavat kaikkia eri kotimaisia vivahduksia ja vielä amerikkalaisia
+lisäksi. Amerikka tosiaankin on paras paikka suomalaisten
+ominaisuuksien tutkimiselle, niin hyvien kuin huonojenkin, sillä me
+saamme siellä kaikki n.s. pienoispainoksena, jota on helppo käsitellä.
+Verraten nopeasti voimme siellä nähdä oman kuvamme mitä kirkkaimmassa
+kuvastimessa.
+
+Lontoossa on myöskin alaa suomalaisen kansan tutkimiselle, vaikka
+tämä ala on paljoa ahtaampi kuin Amerikassa ja aivan toista laatua.
+Varsinaisia Lontoossa asuvia suomalaisia on hyvin vähän, tuskin muita
+kuin lähetystön ja konsulaatin sekä merimieslähetyksen virkailijat
+ja kourallinen liikemiehiä, jotka viimeksimainitut kumminkin melkein
+poikkeuksetta lukeutuvat Suomen ruotsalaisiin eivätkä usein näyttäydy
+suomalaisten parissa. Verrattomasti suurin osa suomalaisia Lontoossa
+on läpikulkijoita, jotka viipyvät jonkun lyhyen ajan siellä ja sitten
+poistuvat muille maille. Tällaisia matkustavia suomalaisia on Lontoossa
+paljon, ennen kaikkia suomalaisia merimiehiä, mutta myöskin muita
+kansalaisiamme.
+
+Nämä Lontoon matkustavat suomalaiset voimme ensin pintapuolisesti
+katsoen jakaa kahteen pääosaan, jotka vastaavat jokseenkin Lontoon West
+Endiä ja East Endiä. Olen usein suomalaisissa kuvauksissa Lontoosta
+nähnyt West Endiä sanottavan rikkaiden osaksi ja East Endiä köyhien
+osaksi. Tämä on epäilemättä harhaan johtava kuvaus, vaikka siinä
+on pieni annos tottakin. Yhtä väärin olisi nimittää West Endissä
+asuskelevia suomalaisia rikkaiksi ja East Endissä kävijöitä köyhiksi,
+sillä suomalaisista hyvin vähän voi aavistaa, millaisia heidän
+varallisuussuhteensa ovat. Ennen varsinkin olivat suomalaiset kuuluisia
+siitä, että he elivät kuin miljoonamiehet, vaikka heidän omaisuutensa
+pääasiallisesti oli kokoonpantu veloista. On myönnettävä, että tämä
+nousukaspiirre nyt on koko joukon vähemmän yleinen kuin aikoina ennen
+sotaa.
+
+West Endissä oleskelevista suomalaisista nyt lienee suurin osa
+sellaista väkeä, jotka jostakin tosisyystä ovat saapuneet Lontooseen ja
+toimittavat siellä asiansa herättämättä huomiota. He eivät tavallisesti
+viivy siellä kauan, ja harvoin heitä näkee toisten suomalaisten seassa,
+ellei heillä sattumalta ole tuttavia Lontoon suomalaisten piirissä.
+Toisin sanoen, siihen ryhmään kuuluvat kaikki nopeasti läpimatkustavat,
+joita näkee Lontoossa enemmän kuin ehkä missään muualla, ja jotka
+häviävät tietoisuudesta yhtä pian kuin tulevatkin.
+
+Toisen ryhmän West Endin suomalaisia muodostavat ne, jotka asuvat
+Carlton- taikka Savoy-hotelleissa ja elävät kuin miljoonamiehet,
+vahvasti uskoen siten saavuttavansa koko Lontoon ihailun ja kateellisen
+kunnioituksen. Tämä ryhmä on onneksi hyvin pieni, paljoa pienempi
+kuin ennen sotaa, ja siihen kuuluu pääasiallisesti nousukasherroja ja
+rikkaanlaisia finländareitaa, joita sisällinen pakko ajaa edes tällä
+lailla näyttämään mahtiaan. Heitä katsellessa ei voi olla valittamatta,
+että meidän maantieteellinen asemamme on niin monessa suhteessa ollut
+epäedullinen Suomen henkisellekin kehitykselle. Toisella puolen Venäjä,
+toisella Ruotsi, ja kummaltakin naapurilta suomalaiset ovat aina
+olleet valmiit lainaamaan kaikkein epämiellyttävimpiä ominaisuuksia.
+Venäjältä on meille jäänyt perinnöksi tsinovnikka-henki, joka yhä
+vieläkin usein pistää esiin, varsinkin niiden seassa, jotka suuren
+osan elämästään ovat viettäneet Venäjän vallan alaisina. Kaikki
+tasavaltainen yhdenvertaisuus on heille tuntematon, ihmiset ovat jaetut
+käskijöihin ja käskettäviin, santarmit ja ohranat ovat maallisen onnen
+ehtoina. Toinen venäläinen perintö on henkinen pelkuruus, joka meillä
+on niin toivottoman tavallinen. Maailma on täynnä "vaaroja" ja kaikki
+voi saattaa ihmisen "välikäteen". Ainoa ominaisuus, jota voi nimittää
+suureksi, tunnustetuksi hyveeksi, on varovaisuus, varovaisuus kaikissa
+elämän suhteissa, varovaisuus ajatuksissa, puheissa ja töissä. Ei ole
+lupa käydä pää pystyssä — se on vain tuhmaa ylpeyttä — eikä saa sanoa
+suoraan mielipiteitään, sillä se voisi loukata niitä, jotka ylempänä
+majailevat. Tsinovnikka-henki olkoon ohjaajamme kaikessa.
+
+Ruotsista päin on epäilemättä kotoisin tuo hyvin huomattava taipumus
+rehentelemiseen. Siihen tekevätkin itsensä syypääksi etupäässä
+meidän ruotsalaisemme paljoa suuremmassa määrässä kuin suomalaiset.
+Finländarit tietävätkin paljoa tarkemmin kuin suomalaiset, mitenkä
+Ruotsissa ollaan ja eletään, mikä on sopivaa, mikä sopimatonta ja
+kuinka onnellista on, jos nimen edessä sattuu olemaan _von_ taikka
+_de_ taikka _af_. Siksi meilläkin oikein hienot ymmärtävät, kuinka
+sopimatonta on ulkomailla asua toisen luokan hotellissa, ja kuinka
+suorastaan on maineensa menettämistä matkustaa Oberonin kolmannessa
+luokassa, oli se miten hyvä tahansa. Tietysti on asian laita aivan
+toinen, jos tuommoista toisen luokan ravintolassa asumista ja
+kolmannessa luokassa matkustamista voi tehdä salaa, ettei kukaan
+aavista mitään senkaltaista epäilläkään. On kumminkin aina muistettava,
+että helsinkiläiset ovat mestareita urkkimaan esille tuollaisia hämäriä
+kohtia ihmisen elämässä eivätkä tietysti pidä suutaan kiinni.
+
+Westendiläiset suomalaiset eivät iske mitään tuntuvia merkkejä Lontoon
+elämään, eikä heitä voi mitenkään lukuisuudessa eikä tärkeydessä
+verrata East Endin suomalaisiin. East Endissä alati vaihteleva, alati
+mielenkiintoinen suomalainen siirtokunta on löydettävissä. Siellä ovat
+Suomen monilukuiset merimiehet tavattavissa. Siellä on myöskin heidän
+yhtymäpaikkansa, suomalaisen merimieslähetyksen kirkko ja lukusali.
+
+Merimiehet ympäri maailmaa muodostavat oman kansakunnan, olivatpa he
+syntyneet missä tahansa. Heillä on kaikilla isänmaana ensiksikin meri
+ja sitten vasta toisessa sijassa joku maakaistale jossakin etäisessä
+maanosassa. Suuren isänmaansa kielenä heillä on englannin kieli, ei
+tosin aina sekoittamaton "_Queen's English_", mutta kumminkin kieli,
+jota kaikki merimiehet ymmärtävät ja käyttävät sujuvasti.
+
+Merimiehiin on meri iskenyt niin selvän leiman, että heidät heti
+tuntee merimiehiksi ilman tarkempaa esittelyä. On vaikea selittää,
+mikä se on se salainen merkki, josta he itse ja kaikki muut tietävät
+heidän kuuluvan samaan suureen veljeskuntaan, joka kyntää meriä ympäri
+maailmaa. Väitetään, että merimiehet sydämensä syvyydessä hiukan
+halveksivat meitä maan kamaralla kompuroivia, jotka pelkäämme tuulta
+ja tuiskua ja helposti nostamme tuon supisuomalaisen hätähuudon, että
+"Vetää! Vetää!" jos ikkuna on sattunut unohtumaan auki kesäkuumalla.
+Sellainen pikkuinen alaskatsominen ei ole sen vaarallisempaa kuin
+englantilaisten pieni säälinsekainen ylenkatse kaikkia kohtaan, jotka
+eivät ole maailmaan syntyneet englantilaisina. Eihän ole ollenkaan
+ihme, jos maailman laajin isänmaa, meri, panee lapsensa hiukan
+ylpeilemään suuruudellaan ja voittamattomalla voimallaan.
+
+Se seikka, joka epäilemättä myöskin on iskenyt leimansa meren
+kyntäjiin, on tietoisuus siitä, että tuo ääretön isänmaa ei ole
+ainoastaan suuri ja mahtava, vaan myöskin hirvittävän ankara. Se vaatii
+vuosittain tuhansittain uhreja, ei sääli ketään, ei valikoi. Ei voi
+kukaan arvata, milloin hänen oma vuoronsa tulee ja milloin meren laaja
+helma hänelle avautuu.
+
+Tuollainen tietoisuus kohtalon epävarmuudesta antaa elämälle aivan
+toisen värin, tekee pikku asiat vieläkin pienemmiksi ja suuret
+asiat jättää suuriksi. Samalla tapahtuu omituinen suuruussuhteitten
+tarkastus. Moni seikka, joka ennen ei tuntunut juuri miltään, voi saada
+ensiluokkaisen arvon, ja toinen, jota oli tottunut pitämään erittäin
+tärkeänä, häipyy melkein näkymättömiin. Silmät tottuvat merellä
+katsomaan kauaksi ja huomaamaan merkit taivaan rannalla. Samalla
+näyttää sisällisten silmienkin näköpiiri laajenevan, ja katse oivaltaa
+seikkoja, joiden olemassaoloa tuskin ennen aavistikaan.
+
+Ne Lontoon suomalaiset, jotka eivät käy East Endissä katsomassa
+Merimieslähetyksen työtä, menettävät paljon. Ylipäänsä pitää kumminkin
+myöntää, että enimmät tuon vaistomaisesti tietävät, ja vaikka usein
+oleskelevatkin ainoastaan lyhyen ajan Lontoossa, varaavat aikaa
+käydäkseen merimieskirkolla Stepneyssä. Ei sentään aivan kaikki. On
+niitä sellaisiakin, jotka tuntevat olevansa siksi hienoja, että käynti
+Stepneyssä vaikuttaisi heidän hermoihinsa kuin äkkinäinen hyppäys
+alaspäin. Näin kertoo tarina:
+
+Oli kerran merimiespappi, jolla oli kova suomalainen sisu. Kun hän sai
+jotain päähänsä, oli se toteutettava, tuli mikä tuli. Ja hän oli saanut
+päähänsä, että erään hyvin hienon ja korkean herran olisi pitänyt käydä
+edes yhden kerran merimieskirkossa. Koska emme tahdo mainita nimiä,
+sanomme vain toista papiksi ja toista Hyvinkorkeaksi. Pappi kirjoitti
+Hyvinkorkealle ja pyysi kohteliaasti häntä tulemaan merimieskirkkoon.
+Ei tullut mitään vastausta, eikä liioin Hyvinkorkea näyttäytynyt. Pappi
+kirjoitti uudestaan, mutta tulos oli sama. Silloin tuskastui pappi ja
+läksi ensimmäisellä junalla Hyvinkorkean luo, astui hienoon saliin,
+katsoi tiukasti Hyvinkorkean silmiin ja sanoi: "Herra Hyvinkorkea, me
+odotamme teitä varmuudella huomenna kello kuusi merimieskirkolla."
+Kumarsi ja läksi.
+
+Hyvinkorkea jäi kalpeana tuijottamaan hänen jälkeensä... Tuo tuntui
+melkein uhkaukselta... Mitä hän mahtoi tarkoittaa?... Kuka niitä
+suomalaisia tietää. Taas oli Helsingin lehdissä pitkä sarja puukotuksia
+ja ampumisia... Hyvinkorkea pyyhki hikeä otsaltaan... Ellei hän nyt
+mennyt sittenkään merimieskirkolle, saattoi siitäkin tulla iankaikkinen
+harmi... Kirjoittavat sanomalehtiin ja koettavat järkyttää muutoinkin
+heikkoa asemaa... Voivat tehdä ruumiillistakin harmia, panevat vahdin,
+joka voi öiseen aikaan vaikka ampua... Voi tätä kurjaa elämää, kun
+eivät anna olla rauhassa! Suo siellä, vetelä täällä, ei pääse pakoon
+minnekään...
+
+Samassa kuului vieno koputus ovelle ja Hyvinkorkean nuori rouva astui
+sisään:
+
+"Armaani, miksi näytät noin kalpealta ja suorastaan sairaalta? Ethän
+vain liene saanut vetoa?" kysyi rouva levottomana.
+
+"Henkistä vetoa olen varmaankin saanut", valitteli Hyvinkorkea ja
+kertoi rouvalleen papin käynnistä.
+
+Rouvan silmät alkoivat loistaa. Vihdoinkin hänellä oli tilaisuus
+näyttää syvää rakkauttaan, jota Hyvinkorkea eilen oli melkein tuntunut
+epäilevän, kun tuli se ikävä lasku siitä suuresta muotiliikkeestä.
+Miehet eivät ymmärrä, kuinka rouvien _juuri heidän tähtensä_ täytyy
+olla viimeisen muodin mukaan puettuja. Nyt oli tilaisuus, jolloin
+Hyvinkorkea saisi nähdä, mitä tosi rakkaus merkitsi.
+
+"Rakkaani, me menemme sinne yhdessä", sanoi rouva urhoollisesti. "Sinun
+kanssasi en pelkää mitään."
+
+"Oi armahin, en koskaan suostu panemaan sinua mihinkään vaaraan",
+vakuutti Hyvinkorkea jalomielisesti.
+
+"Sinun kanssasi olen luvannut elää, ja sinun kanssasi tahdon kuolla,
+jos niin on sallittu", nyyhkytti rouva ja vuodatti kyyneleen
+Hyvinkorkean kiiltävälle paidan etumukselle.
+
+Ei siinä auttanut muu kuin suostua. Yhdessä päätettiin mennä ja
+yhdessä sinne mentiinkin seuraavana päivänä. Pappi oli kirkon ovella
+vastassa, ja Hyvinkorkea antoi autonsa kuljettajalle merkin pysytellä
+läheisyydessä, jos mitä sattuisi tarvitsemaan. Papin suupielissä
+nytkähteli omituisesti, vaikka hän muutoin oli hyvin totisen, melkeinpä
+ankaran näköinen. Tuo pieni värähtäminen suupielissä oli kaiketi vain
+juhlallisen tapahtuman tuottamaa luonnollista hermostumista.
+
+Kaikki katsottiin tarkkaan, kirkot ja lukusalit, sakaristot ja
+etehiset. Kaikki kansa oli noussut seisomaan ja kumarsi syvään
+Hyvinkorkean astuessa ohi. Hyvinkorkea nyökäytti armollisen
+hyväksymisensä, ja jokainen tunsi hetken tärkeyden isänmaan
+tulevaisuudelle.
+
+Varsin suopeasti hymyillen lausuivat sitten Hyvinkorkea ja hänen
+armollinen rouvansa jäähyväiset papille ja kokoontuneelle kansalle ja
+astuivat papin saattamina autolleen. Juuri ennen astumistaan autoon
+puhkesi Hyvinkorkean rouvan rinnasta kiitollisuuden huokaus, ja hän
+lausui kirkkaalla englanninkielellä, jota ei olisi luullut kansan
+eikä heidän vaatimattoman pappinsa ymmärtävän: "Rakkaimpani, eivät
+he todellakaan näyttäneet yhtään vaarallisilta. En osannut pelätä
+vähääkään."
+
+Lähellä seisovat merimiehet hymyilivät leveästi, ja vakavan papin
+suupielissä oli taas omituinen värähdys. Aivan varmaan se oli
+hermostumista, sillä mitäs muuta se saattoi olla?
+
+Joka paikassa missä suomalaisia on joukoittain koolla, löytää aina
+muutamia erittäin mielenkiintoisia henkilöitä. Tekisipä mieleni
+väittää, että suomalaiset siinä suhteessa ovat paremmassa asemassa kuin
+useimmat muut kansat, ainakin se on pienistä kansoista, merkillisimpiä.
+Pienet kansat eivät yleensä ole mielestäni miellyttäviä, varsinkin jos
+ne ovat aina eläneet toisten suojaamina, rauhallisina, itsekylläisinä.
+Sellaisessa ympäristössä tietysti helposti kehittyy pikkumaisia,
+ahdasmielisiä olentoja, joilla ei ole mitään vastuunalaisuuden tunnetta
+suurta ihmiskuntaa kohtaan eikä muita huolia kuin että laittavat oman
+pikku ympäristönsä niin mukavaksi kuin suinkin. Suurten, maailmaa
+hallitsevien kansojen lapset saavat pakostakin laajempia näköaloja,
+suurpiirteisempiä ihanteita, vastuunalaisuutta heikompia kohtaan. Tosin
+heissä myöskin usein tapaa melkein lapsellista vakuutusta, että he
+tietysti ovat syntyneet maailmaa hallitsemaan ja kaikkia muita kansoja
+johtamaan, eikä ole viisasta kenenkään niskoitella sallimusta vastaan.
+Tämä puoli on varsin näkyväinen esim. englantilaisissa, jotka kehuvat
+sillä, että heidän valtakunnassaan ei aurinko koskaan laske. Syy miksi
+heihin ei kumminkaan voi suuttua eikä tuskastua, on mielestäni siinä,
+että heissä aina suojelemisen halu tuntuu olevan hallitsemisen halua
+suurempi. Taikka oikeastaan ei voi sitä nimittääkään haluksi, vaan
+ennemmin vaistoksi, sillä sekä hallitsemisen varmuus että suojelemisen
+pakko on vuosisatojen kuluessa muuttunut selväksi vaistoksi heissä.
+
+Suomalaiset ovat pelastuneet pikku kansojen joskus hyvinkin
+huomattavasta luonnollisesta näköpiirin pienuudesta siksi, että heidän
+on aina pitänyt taistella. Ensin heillä on ollut ainainen taistelu
+ankaran luonnon kanssa saadakseen irti leipäpalan elatuksekseen.
+Sitten on ollut ylivoimaisia naapureita idässä ja lännessä, jotka
+ovat uhanneet surmata omantakeisen henkisen kehityksen. Oma kieli on
+taistelun avulla pelastettu, omat unelmat taistelulla tuotu ilmoille.
+Ja syvälle on se tietoisuus syöpynyt, ettei ole vieläkään aika asettua
+nukkumaan. Vireillä saa olla ja valmiina puolustukseen, jos joku
+yrittää kalliisti saavutettuja aarteita varastaa.
+
+Tuollaiset olot ovat omiaan synnyttämään omintakeisia ja
+tervevaistoisia henkilöitä. Muilla mailla ne astuvat vallan
+luonnollisesti esiin muusta joukosta ja vetävät huomiomme puoleensa.
+Lontoossa meillä on kuten muuallakin maailmassa tuollaisia päätä
+pitempiä olentoja, jotka meille toisille ovat ainaisena apuna. Tekee
+mieli kertoa ainakin yhdestä sellaisesta, nimittäin Jannesta.
+
+Janne on henkilö, joka on aina ja joka paikassa läsnä, missä tarvitaan.
+Hänellä on työtä enemmän kuin monella yhteensä, mutta niinkuin usein
+sellaisissa tapauksissa olemme kokeneet, hänellä on aikaa monta vertaa
+enemmän kuin niillä, joilla ei ole mitään työtä. Sellainen näkyy olevan
+luonnon laki. Hän asuu tietysti kaukana East Endissä.
+
+Parin tunnin automatkan päässä Jannen asunnolta suoraan länteen päin
+asuu vanha luuvaloa poteva entinen opettajatar, Miina, ja hänen
+sisarentyttärensä Irma. Miina hoitaa taloutta, ja Irma, joka on nuori
+ja ihana, on puhtaaksikirjoittajana eräässä virastossa. Ei kumpikaan
+heistä voi kuvitellakaan elämää ilman Jannea, sillä he ovat tottuneet
+aina kääntymään Jannen puoleen, jos mitä tarvitaan. Talossa tarjotaan
+aina hyvää kahvia mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, kuten hyvä
+suomalainen tapa vaatii. Muuta merkillistä siinä talossa ei ole. Mutta
+siellä tiedetään paremmin kuin missään, mihin kaikkeen Janne kykenee,
+ja millaisissa tapauksissa hänen apunsa on välttämätön.
+
+Sattui kerran niin, että Lontoossa oli musta sumu. Toisessa huoneessa
+oli ikkuna hiukan auki ja huone täyttyi nopeasti paksulla mustalla
+sumulla. Kun taivas selkeni ja sumu poistui, olivat huoneen vaaleat
+seinäpaperit likaisen harmaat. Ei muuta kuin hätääntynyt soitto
+Jannelle. Parin päivän perästä oli ihme tapahtunut. Seinäpaperit olivat
+uudet ja puhtaat, entistä ehommat.
+
+Seuraava harmi johtui siitä, että Irma kerran harjoitellessaan
+charlestonia sattui potkaisemaan kumoon hienon mahonkipöydän, ja jalat
+katkesivat. Nimittäin pöydän jalat, ei Irman, ihme kyllä. Sitä seurasi
+katkera valitus Jannelle ja Jannen taikasauvan kosketus paransi pöydän
+yhtä nopeasti kuin seinäpaperitkin. Sellaisia pieniä vastoinkäymisiä ei
+tietysti koskaan voi välttää, mutta hätäkös niitä oli hoitaessa, kun
+Janne on aina apuna, koskipa asia papereita tai pöytiä, muotihameiden
+ja pitsikauluksien suurentamista tai pienentämistä, taikka mitä
+tahansa, jota ihminen elämän mukavuudeksi tarvitsee.
+
+Janne tuntee East Endissä joka sopukankin, ja vielä tärkeämpää on,
+että East End tuntee Jannen. Hänen kanssaan on siitä syystä varsin
+turvallista liikkua sellaisillakin seuduilla, mistä westendiläisen
+muutoin on viisainta pysyä erillään. Jannen kanssa voi rauhallisesti
+mennä katsomaan tanssia Charlie Brovrain merimieskapakassa eikä
+tarvitse säikähtää, jos hän joskus kesken tanssia vetää jonkun
+suomalaisen meripojan syrjään, kuiskaten hänen korvaansa: "Meneppäs nyt
+kotiin, poika —. Täällä sinulta menee rahat ja järki..." Monen pojan on
+Janne siten pelastanut Lontoon kiusauksista.
+
+Elämässä sattuu kumminkin paljoa vaikeampiakin asioita kuin pöytien
+ja tuolien korjauksia, ja aina on Janne valmis auttamaan. Tapahtuipa
+kerran niin, että Katri tuli käymään Miina-tädin ja Irman luo,
+valittelemaan surujaan. Katri, joka oli suomalainen tyttö, oli
+lastenhoitajana englantilaisessa perheessä, mutta viihtyi huonosti
+Lontoossa ja kuvitteli siitä syystä potevansa jos jonkinlaisia tauteja.
+Milloin hän tunsi kovia pistoksia sydämessään, milloin hänellä oli
+selviä keuhkotaudin oireita ja melkein mitä tautia tahansa, jonka nimen
+hän oli joskus sattunut kuulemaan. Tällä kertaa hänellä oli pakotusta
+vasemmassa käsivarressaan, ja hän itki ääneensä, kuten tavallista.
+
+"Ei saa tuolla lailla itkeä ja ulista", torui Miinatäti. "Sinua ei
+vaivaa yhtään mikään muu kuin koti-ikävä... Sievä ja hyvä tyttöhän sinä
+olet ja joudut varmaan vielä naimisiinkin..."
+
+"Uu-uhuu — ei minusta ole muuta kuin kuolemaan... Uu-uhuu..."
+
+"On sinusta elämäänkin, ja minä toivoisin, että joutuisit pian
+naimisiin, niin sinusta tulisi oikea ihminen..."
+
+"Minä menisin niin kauhean mielelläni naimisiin, mutta ei kukaan
+minusta huoli, uhuuu-uu..."
+
+"Miksi ei kukaan sinusta huoli?"
+
+"Kun minä olen niin köyhä, uu-uu..."
+
+Ei tässä muu auta, vaan pitää neuvotella Jannen kanssa, arveli
+Miina-täti, ja Irma, joka samassa tuli kotiin, oli samaa mieltä. Ellei
+Janne kyennyt auttamaan, niin ei suinkaan kukaan muukaan siinä mitään
+voinut. Paras oli turvautua puhelimeen heti:
+
+"Halloo, herra Janne... Kuinka teillä jaksetaan?" aloitti Miina-täti.
+
+"Kiitoksia kysymästä... Eteenpäin eletään pikku hiljaa vain."
+
+"Olisi taas pyydettävä apua hiukan vaikeassa asiassa."
+
+"No mikäs nyt on hätänä? Eihän meillä ole ollut mustaa sumuakaan
+pitkään aikaan... Vai onko Irma-neiti taas harjoitellut charlestonia?"
+
+"Ei, ei mitään sellaisia asioita nyt ole huolehdittavana... Tiedättekö
+te ketään, joka sopisi Katrille sulhaseksi ja aviomieheksi? Hänestä
+tulisi oikein hyvä emäntä, mutta ei hänestä ole nykyiseen työhönsä..."
+
+"No, johan nyt kummia kuuluu..." Puhelimessa kuului Jannen heleä nauru.
+"Parasta kai on, että tulen sinne keskustelemaan, sillä ei tällaista
+oikein voi puhelimessa järjestää..."
+
+Parin tunnin kuluttua istui Janne Miina-tädin kiikkutuolissa ja
+kahvipannu porisi keittiössä. Alettiin heti tuumia tärkeätä kysymystä
+Katrin tulevaisuudesta, ja Janne myönsi hiukan ujostellen, että
+eihän tämä ollut aivan ensi kertaa, jolloin hänen oli pitänyt ottaa
+lähimmäisensä onnen ohjat käsiinsä. Eihän ne nuoret aina ymmärrä omaa
+etuaan, ellei joku vanhempi ja viisaampi heitä ohjaa... Kyllähän
+hänellä nytkin oli tiedossa nuori mies, siivo ja eteenpäin pyrkivä,
+joka olisi kuin luotu Katrille...
+
+"Mutta jos ne eivät rakasta toisiaan", pisti väliin Irma, sillä hänellä
+oli taipumusta runollisuuteen. Janne tuntui hiukan tuskastuvan: "Miksi
+he eivät rakastaisi toisiaan? Tietysti heidän pitää rakastaa... Ei
+Irma-neidin ollenkaan tarvitse luulla, että minä kenenkään soisin
+menevän naimisiin ilman rakkautta. Ei yhtään. Minä pidän siitä, että
+nuoret rakastavat toisiaan, ja totta kai he rakastavatkin... Kaksi
+nuorta ihmistä, jotka ovat terveet ja sievän näköiset. — Totta vissiin
+he rakastavat..."
+
+Janne on suuri ihmistuntija — ja varsinkin hän tuntee hyvin omat
+hoidokkinsa. Kun molemmat asianomaiset ensimmäisen kerran tapasivat
+toisensa, rakastuivat he aivan heti, kuten Janne oli vakuuttanut, mutta
+koska asia ei ole vielä loppuun asti kehittynyt, en siitä kerro sen
+enempää. Jokainen voi vallan hyvin itsekin arvata, millaista se on se
+ikuisen onnen alku.
+
+Jannen oma koti on englantilais-suomalaisen kodin ihannekuva. Reipas,
+miellyttävä emäntä ja hyvin kasvatetut lapset — jokainen, joka sen on
+nähnyt, tulee mielellään takaisin. Ja suomalainen vieraanvaraisuus on
+aina sama ulkomailla niinkuin kotonakin.
+
+Kuten jo olen maininnut, on suomalaisten pääasiallisena yhtymäpaikkana
+jo vuosikymmeniä ollut merimieskirkko. Sinne voi tulla aivan
+vaatimattomasti, juoda kupin kahvia ja keskustella maailman asioista.
+Viime vuosina virolaiset ovat siellä myöskin usein nähtyjä vieraita.
+Heillä ei ole omaa kirkkoa Lontoossa, vaikka heillä kyllä on Viron
+lähetystössä laaja huone, jossa he saavat vapaasti kokoontua, pitää
+iltamia, esittää näytelmäkappaleita ja hakea kaikenlaisia kasvattavia
+huveja.
+
+Lontoon suomalaisista ja siellä säännöllisesti käyvistä merimiehistä
+on kyllä koetettu huolehtia, mikäli olosuhteet ovat sallineet, mutta
+paljon on vielä toivomisen varaa. Suomalaisissa on muutamia vallan
+synnynnäisiä ominaisuuksia ja mielitekoja, joita on hyvä tyydyttää.
+Sellainen selvästi esiintyvä mieliteko on, että pitää hankkia oma
+talo, jossa on kokoussali ja teatteri. Toinen kiihkeiden toiveitten
+esine on suomalainen sauna. Onko kukaan koskaan tavannut suomalaista
+yhteiskuntaa, joka tuntisi olevansa onnellinen ilman teatteria ja
+saunaa? Ei koskaan?
+
+Kyllä se aika vielä koittaa meille Lontoon suomalaisillekin, että
+meillä on talo, jossa on suuri sali, missä suomalaista taidetta on
+nähtävänä, ja missä suomalaisia näytelmiä esitetään. Ja vallan talon
+vieressä on tietysti suomalainen sauna, missä kuumat höyrykylvyt
+vievät pois kaikki pahat tuulet ja muut harmit. Toivon, että kun
+Suomen rikkaat tuon tulevat tietämään sekä myöskin käsittämään, kuinka
+tärkeätä on laittaa Lontooseen pieni Suomi, missä maatamme voidaan
+ajanmukaisesi edustaa, niin joku heistä järjestää asian kaikkien
+tyydytykseksi.
+
+
+
+
+HALE MAKANI — TUULIEN TUPA.
+
+
+Kun suljen silmäni, näen sinut edessäni, kaunis Hale Makani, taidokas
+Tuulien Tupa. Kukkulalla, siinä missä akaasia-tie loppuu, varjokkaiden
+mango-puiden suojaamana sinut näen. Hale Makanin nuoret emännät, Polly
+ja Ruth, minulle kertoivat tarinasi, silloin kun kävin Honolulussa.
+
+Hale Makani ei ole sattuman taikka ulkonaisten olosuhteitten luoma
+talo, kuten useimmat muut asunnot, sitä pahempi, ovat. Se ei
+ole syntynyt siten, että joku vieras arkkitehti, jolla ei ollut
+muuta silmällä pidettävää kuin huoneitten lukumäärä ja laajuus
+sekä hintamäärä, laati piirustukset ja sitten yhtä tuntematon
+rakennusmestari rakensi talon, eikä kukaan antanut siihen mitään omasta
+itsestään. Eihän tietysti sellaista voi pyytääkään. Mitähän mahtaisi
+arkkitehti sanoa, jos joku pyytäisi häntä laatimaan piirustukset
+taloon, jonka peruskiveksi pantaisiin kaunis unelma ja kurkihirreksi
+toteutunut aate! Hän tietysti nauraisi itsensä näännyksiin. Ja
+kumminkin on olemassa talo, joka sai alkunsa unelmasta ja jonka
+tarkoituksena oli osoittaa, kuinka joku lempiaate elämässä toteutetaan.
+Se on Hale Makani, suomeksi käännettynä 'Tuulien Tupa', siellä
+akaasia-tien päässä, Honolulun läntisimmällä kukkulalla. Näin se sai
+alkunsa:
+
+Oli kerran Honolulussa kaksi nuorta neitosta, Polly ja Ruth, jotka
+päättivät laittaa itselleen asunnon maailman ihanimpaan kolkkaan.
+Rahoja heillä oli tuskin nimeksikään, mutta eihän niitä paljoa
+tarvitsekaan siellä tropiikeissa, missä luonto antaa kaiken muun,
+kunhan vain saa hiukan sateen suojaa ja varjoa auringon polttavilta
+säteiltä. Polly ja Ruth kumminkin päättivät pyytää kahta ystäväänsä
+yhtymään rakennustuumaan ja siten oli sen toteuttaminen mahdollisempaa.
+Talon piti ennen kaikkea kuvastaa emäntiensä yhteiskunnallista
+vakaumusta. Jos joku kysyi millainen heidän vakaumuksensa oli, sai hän
+vastaukseksi, että he olivat itsetietoisia sosialisti-individualisteja.
+Jos sama "joku" sitten katsoi neitosiin kysyvästi ja sanoi, että
+eivätkö nuo sanat merkinneet yhdistämättömiä vastakohtia, hymyili Polly
+tyynesti ja sanoi "ei ollenkaan", ja Ruth, joka on pikkunen kasvultaan
+ja kymmenen kertaa Pollya vilkkaampi, asettui taisteluasentoon,
+valmiina puolustamaan individualisti-sosialismia vaikka ketä vastaan.
+Se joka ei muutoin ymmärtänyt, tulkoon Hale Makaniin. Siellä oli
+ilmakin täynnä individualisti-sosialismia. Siellä asia varmaankin
+selviää.
+
+Hale Makanin pohjapiirros seuraa tässä mukana. Sen laati Polly, Ruthin
+avustamana:
+
+Hale Makanin huoneet ja lanait:
+
+1. Kylpyhuone. 2. Pollyn huone. 3. Ruthin huone. 4. A:n huone. 5. B:n
+huone. 6. Pollyn lanai. 7. A:n lanai. 8. Ruthin lanai. 9. B:n lanai.
+10. Yleinen lanai. 11. Keittiö.
+
+Talon keskustassa neljä huonetta ja niiden välillä käytävä, josta
+avautuu joka huoneeseen ovi ja jonka toinen pää johtaa kylpyhuoneeseen
+ja toinen pää avautuu "lanaihin". "Lanai" on Honolulun kieltä ja
+merkitsee jotenkin samaa kuin kuisti. Leveä varjokas lanai ympäröi
+koko taloa, ja se on jaettu verhoilla siten, että yksi sivu muodostaa
+ruokasalin ja yhteisen seurustelulanain. Loppuosasta on eristetty
+pieni keittiö ja yhtä pieni kylpyhuone. Näiden lisäksi tulee neljä
+yksityis-lanaita, yksi kullekin emännälle, joka saa sen oman mielensä
+mukaan sisustaa ja järjestää, pitää eristettynä taikka yhdistää
+naapurin lanaihin. Jokaisesta yksityis-lanaista menee eri ovi ja eri
+portaat puutarhaan, missä myöskin jokaisella on oma osansa, jossa hän
+saa kyntää ja kuokkia juuri niinkuin itse haluaa. — Sattuu sitten
+joskus niinkin, että emännät ovat seurustelutuulella ja tahtovat nähdä
+vieraita luonaan. Silloin työnnetään kaikki väliverhot syrjään ja koko
+laaja lanai talon ympärillä on yhteisenä seurusteluhuoneena, jossa
+on hyvä laulaa, soittaa, tanssia, puhella ja pitää iloa monella eri
+tavalla. Hale Makanin neljästä emännästä Polly ja Ruth olivat minun
+erityisiä ystäviäni, ja koska he myöskin tuntuivat olevan sieluna ja
+sydämenä tuossa pienessä yhteiskunnassa, kerron etupäässä heistä.
+
+"Kuinka sinä oikeastaan heihin tutustuit, ja kuka sinut esitti heille?"
+kysyi suomalainen ystäväni eräänä päivänä Helsingissä kun kerroin
+hänelle Pollysta ja Ruthista. — Hm! Kuinka minä sen oikeastaan osaisin
+selittää! Ei kukaan esittänyt. Itse tulivat tervehtimään, kun saivat
+selville, missä asuin. Honolulu on pikkunen nurkkakunta, jossa helposti
+saa selville jokaisen olopaikan. — "Mutta ei tuo nyt mielestäni ollut
+oikein sopivaa", sanoi suomalainen ystäväni huolestuneen näköisenä.
+"Ethän sinä edes voinut tietää, olivatko he vallan — hm — tuota noin
+— vallan oikeita ihmisiä, tarkoitan hyvään seurapiiriin kuuluvia,
+sivistyksen saaneita, seurustelukelpoisia henkilöitä. En minä vain
+luottaisi tuollaisiin ulkomaalaisiin sosialisteihin..."
+
+Kerron tuon pikku kohtauksen siksi, että se oli niin erittäin kuvaava
+"oikeille — tuota noin — seurustelukelpoisille" helsinkiläisille.
+Kaikki mikä hiukankaan eroaa tavallisesta, peloittaa heitä
+pahanpäiväisesti. He vainuavat vaaraa kaikessa, jota eivät ennen ole
+nähneet taikka kuulleet. Ja jospa he edes tyytyisivät siihen, että itse
+menettävät elämän parhaimman osan, mutta siihenpä he eivät koskaan
+tyydy, vaan vaatimalla vaativat kaikkia muitakin ajattelemaan ja
+tuntemaan juuri samalla lailla. Kaikki on vaarallista ja pahaa, mikä
+ei "mahdu systeemiin". Sillä lailla elämä kuluu. Ja juuri se osa sen
+runsaita antimia, jonka tarkoitus oli opettaa ymmärtämään sen suuria
+arvoituksia, on heitetty syrjään, poljettu jalkoihin, uhrattu juorujen
+alttarille...
+
+Polly ja Ruth arvattavasti olisivat täyttäneet ankarimmatkin
+vaatimukset, sillä heidän elämänsä siihen saakka oli rajoittunut
+melkein yksinomaan unelmien uneksimiseen Hale Makanissa, mangopuitten
+varjostamalla lanailla. Se mikä heidät pelasti itsekkäästä kuivuudesta
+ja ahdasmielisestä pikkukaupunkilaisuudesta, oli Honolulun ihmeellinen
+"aloha"-mieliala, kuten Ruth sitä kutsui. "Aloha" on oikeastaan
+hawailainen tervehdyssana, mutta sen merkitys ulottuu tervehdystä
+pitemmälle ja sitä käytetään yleensä osoittamaan suosiota ja hyvää
+tahtoa. En ole koskaan saanut kirjettä Honolulusta, joka ei olisi
+sekä alkanut että loppunut "aloha" sanalla. "Aloha" tuntuu syöpyneen
+itse ilmaankin siinä maallisessa paratiisissa, jossa kaikki uhkuu
+kauneutta ja luonnon antimien runsautta. Kuinka voisikaan siellä vihata
+ja kadehtia ja hautoa kostoa! Sitä muistellessa täytyy väkisinkin
+kuiskata: Aloha sinulle Hale Makani! Aloha kukkien runsaudelle, Etelän
+Ristin kirkkaudelle kuutamoöinä, ukulelen surumieliselle soitolle,
+aloha, aloha maailman ihanimmalle saarelle!
+
+Polly ja Ruth tuntuivat minusta heti aloha-hengen eläviltä edustajilta,
+ja se oli kai syynä siihen, että heidän kuvansa heti liittyi siihen
+tapaamieni henkilöiden kuvasarjaan, joka ei unohdu, joka aina
+lämmittää mieltä ja joka ei ole riippuvainen ajasta eikä etäisyydestä.
+Ystävyys ei tarvitse pitkiä ajanjaksoja herätäkseen eloon. Jokainen
+kai on kokenut, että se voi syttyä silmänräpäyksessä, jos on kerran
+syttyäkseen, ja se voi myöskin olla heräämättä, vaikka eläisi
+vuosikausia yhdessä.
+
+Pollyssa ja Ruthissa oli tuo verraton harvinainen yhtymä melkein
+lapsellista hyvyyttä ja terävää järkeä, jota höysti suuri annos
+huumoria. Se oli kai tuloksena kaikesta ympäröivästä kauneudesta ja
+aloha-hengen luomasta onnen tunteesta. — Kolmen viikon ajalla olimme
+yhdessä joka päivä, ja he auttoivat minua enemmän kuin kukaan muu
+tuntemaan elämää ja ihmisiä Honolulussa. En suinkaan sillä tahdo sanoa,
+että koko Honolulu oli täynnä Hale Makaneja ja että kaikki ihmiset
+olivat vain eri muotoja Ruthista ja Pollystä. Ruth ja Polly ovat
+poikkeusihmisiä, niinkuin Hale Makani oli poikkeustalo.
+
+Tuo merkillinen laki, joka niin usein pakoittaa muistelemaan
+vastakohtia, kaiketi oli syynä siihen, että Hale Makanissa aina muistui
+mieleen Suomi. Suomesta siellä keskustelimme ja Suomesta piti kertoa
+niin paljon, että sekä Ruth että Polly ovat luvanneet tulla Suomessa
+käymään. Siihen aikaan — huhtikuussa — Suomi oli vielä lumen peitossa
+ja sen muutoinkin karu luonto tuntui kaiketi vielä karummalta...
+Honolulussa oli tuhansien kukkien loisto ja auringon paiste... Kuka
+voi ihmetellä, jos kylmä ja alituinen taistelu ankaraa luontoa
+vastaan tekee ihmiset katkeriksi? Kuka voi ihmetellä, jos monesta
+tulee "pahansuopa suuremmille, pilkan suopa pienemmille?" Ja kuka voi
+ihmetellä, jos tropiikkien ihanuus ja runsaus herättää ihmisissä kaiken
+sen rakkauden ja hyvän tahdon, minkä heidän sydämensä voi sisältää?
+
+Olin juuri saanut kirjeen Suomesta, jossa ystäväni kertoi kovasta
+vuodesta, joka uhkasi katoa, ja samalla hän mainitsi yhteisestä
+nuoresta tutustamme, 18-vuotiaasta Annikki-tytöstä, joka hiljalleen
+kuihtui pois taudin murtamana. Näin hän kirjoitti: "Sydän on pakahtua
+tuskasta, kun näen suloisen Annikki-lapsen posket yhä kalpenevan ja
+silmät käyvän yhä suuremmiksi ja tummemmiksi. Syksyllä aloin jo toivoa,
+että nuoruus ja onnen unelmat voittaisivat taudin, mutta sitten tuli
+hirveän ankara talvi, jota vastaan ei nuoruus kestänyt... Nuoret onnen
+unelmat murtuivat silloin, kun Martti aivan odottamatta julkaisi
+kihlauksensa. Annikki ei koskaan siitä virkkanut sanaakaan, kävi
+vain niin merkillisen hiljaiseksi. Nämä pohjoismaiset tytöt antavat
+iskujen sattua liian syvään, menettävät uskonsa elämään ja onneen liian
+helposti. Heissä on kai suuri annos synnynnäistä pessimismiä, joten
+kohtalo jo edeltäkäsin heidät vihkii kärsimykseen..."
+
+Niin, mahtoiko ystäväni olla oikeassa? Oliko Pohjolan kova luonto
+valanut synkkyyttä nuoriin mieliin, että ne kärsivät enemmän ja
+syvemmin kuin tropiikkien lämmön ja loiston lapset?
+
+Illalla, kun kuu valaisi lanaita, pyysin Pollya ja Ruthia kertomaan,
+miksi eivät olleet menneet naimisiin... Eikö se oikea ollut heitä
+löytänyt, vai oliko heiltä sydän murtunut, vai mitenkä se tärkeä puoli
+elämästä oli heille muodostunut? — Pollya huvitti kysymys paljon,
+mutta sitten hän kävi vallan vakavaksi ja sanoi: "Niin, tietysti
+verhottu lanai ei suojele rakastumista vastaan, vaikka täällä onkin
+verraten hyvässä suojassa auringon kuumilta säteiltä. Kuumuutta on niin
+monenlaista, ja muista, että tropiikeissa siitä kärsii enemmän kuin
+muualla! Suomessa on niin paljon lunta. Ei suinkaan siellä rakkauskaan
+ketään voi tuhaksi polttaa..."
+
+Vakuutin hänelle, että hänen punaiset poskensa ja kiiltävä
+vaaleanruskea tukkansa eivät mitenkään näyttäneet hiiltyneiltä,
+niin että siitä päättäen hän tuskin lienee ollut lumen tarpeessa
+sammuttamaan tunteitaan.
+
+"Ah, sinä et muista, että tropiikeissa parantuu pian, vaikka haava
+olisi ollut miten syvä tahansa.."
+
+"No kerro sitten hiukan, mitenkä tropiikeissa haavoittuu ja mitenkä
+paranee..."
+
+Hän naurahti: "Hyvä on, että otat sen noin puoleksi leikillä.
+Leikkiähän on yhtä paljon elämässä kuin tottakin, ja oikeastaan sitä
+on paljoa enemmänkin, jos leikiksi sanomme kaikkea sitä, mikä hetkisen
+kiihoittaa ja pian sitten haihtuu... No niin, yksi 'oikea' läksi
+San Fransiskoon... Polttavaa tuskaa pari kolme kuukautta... Sitten
+ihmeellinen luonto ja 'aloha'-tunnelma paransi haavan... Kuka voisi
+täällä olla ikänsä onneton!"
+
+"No, vaikkapa ei koko ikäänsä, mutta sentään enemmän kuin kolme
+kuukautta!"
+
+"No, sanokaamme neljä kuukautta, mutta ei toki sen enempää!"
+
+"Niin, kai sinä olet oikeassa! Siellä lumisessa pohjolassa on
+luonnollisempaa olla onneton ja surra särkynyttä sydäntään, kuin täällä
+paratiisissa..."
+
+Pollya nauratti. "Eihän rakkaus täälläkään sentään lopu noin aivan
+äkkijyrkästi. Ensin seuraa kiihkeä kirjevaihto ja tuhannet vakuutukset.
+Sitten kirjeet harvenevat, ja sitten hiljalleen, melkein huomaamatta
+ne lakkaavat kokonaan... Tunteet kadottavat hehkunsa, ja vihdoin ei
+ole jälellä muuta kuin kaunis muisto. Muisto onkin paras osa koko
+lemmentarinasta. Se jää meille jälelle ikipäiviksi, jos olemme antaneet
+unelmamme ja elämyksemme hiljaa häipyä pois ilman mitään keinotekoisia
+maanjäristyksiä ja ukkosilmoja..."
+
+"Jäikö se ainoa ikipäiviksi San Fransiskoon?" "Sanoinko minä 'ainoa'?
+En suinkaan... Verraten pian tuli toinen 'ainoa', mutta hän läksi
+Chikagoon..."
+
+"Kuule, tuo tuntuu jo aivan pöyristyttävältä! Jos lähetyssaarnaajan
+rouva Waikiki-rannikolta tuon kuulisi, pitäisi hän sinua melkein
+kadotettuna olentona."
+
+"Mutta hänpä ei kuule! Ei muut kuin sinä, suomalainen jääpalanen, sitä
+saa kuulla..."
+
+Usein olen muistanut tuota keskusteluamme, jossa varmaan oli totta
+toinen puoli. Ihana luonto ja ikuinen kesä epäilemättä helpoittavat
+surujen ja vastoinkäymisten kestämistä. Sen kai jokainen on saanut
+kokea. Mutta syvintä kaipuuta ne eivät tukahduta. Polly ja Ruth sen
+kerran tunnustivat, kuinka usein he kaipasivat pois, kauas pois,
+sellaiseen seutuun, jossa piti enemmän ponnistaa voimiaan, jossa
+ikuinen kauneus ja runsaus ei tukehduttanut sielua... Ja sitten seurasi
+sama valitus, jonka olin sekä kotimaassa että muualla kuullut tuhansia
+kertoja: ei ollut rahaa! Kuinka hirveän vaikea tuntuu olevan saada
+"sivistyneitä" nuoria käsittämään, että raha on aivan toisarvoinen
+kysymys. Entä sitten vaikka kukkaro on tyhjä, jos on voimaa
+käsivarsissa ja aivoja pääkopassa! Siinä on rahaa aivan tarpeeksi.
+Rohkeutta sitten vain, niin kaikki käy hyvin.
+
+Sen kyllä vihdoinkin sekä Polly että Ruth käsittivät ja he päättivät
+lähteä maailmalle. He lähtivät ja onnistuivat. Polly oli taitava
+konttoristi, Ruth sanomalehtikirjailija. Suurena apuna oli tietysti se,
+että molemmat osasivat puhtaasti suurinta maailmankieltä.
+
+Sellainen on ihmisluonto. Ei tyydy kuumaan, ei tyydy kylmään, vaihdosta
+vaatii, yhä vain vaihdosta...
+
+Kun äskettäin kävin Suomessa, oli siellä melkein kulkutautina kaipaus
+Etelämeren saarille. En tiedä kuinka monta kävi luonani kysymässä,
+että mitenkä sinne Hawaiin olisi paras mennä, mitä maksaa matka, miten
+siellä tulee toimeen, jos kerran sinne pääsee, j.n.e.
+
+Ei ollut minusta paljon apua kysyjille. En tiedä mitä maksaa matka ja
+teitä on monta valittavana. Toimeen tulee väkisinkin, jos kerran sinne
+asti menee. Luonto uhkuu rikkauksia ja ihmiset ovat ystävällisiä ja
+hyvänsuopia. Mikä on tullessa toimeen!
+
+Moni tuntui tahtovan lähteä sinne itseään pakoon, mutta en luule, että
+sellaisessa tapauksessa pako auttaa. Toisia oli, joiden huolena tuntui
+olevan, että mistä saisivat matkatoverin. Ei pitäisi sellaisten lähteä,
+jotka matkatoveria kaipaavat. Se on pelkuruutta, ja pelkurit eivät
+menesty missään... Toiset sanoivat, että tahtoisivat mennä sinne pois
+maailmasta, unohtamaan, kuolemaan. Niille ei maksa vaivaa vastata.
+
+Polly ja Ruth, kuten sanoin, jättivät mangopuitten varjostaman Hale
+Makanin, ei unohtaakseen, ei kuollakseen, vaan elääkseen elämää,
+nähdäkseen uutta, kokeakseen... Sain heiltä ensin kirjeen Shanghaista
+ja sitten vuotta myöhemmin Wienistä. "Nyt kun ollaan näin lähellä,
+melkein naapurukset, pitää meidän kohta tavata toisemme", kirjoitti
+Ruth. Totta kai piti tavata. Sattui niin, että olin Suomessa käymässä
+ja päätin lähteä Lontooseen Berlinin kautta. Kirjoitin minä päivänä
+tulisin olemaan Berlinissä ja missä tulin asumaan. Läksin sinne ja
+pari tuntia saapumiseni jälkeen Berliniin, saapuivat Polly ja Ruth
+sinne. Kolme päivää olimme siellä yhdessä ja kävimme läpi entiset
+muistot. Hämärässä huoneessa puhellessamme hävisi ruma berliniläinen
+ravintolasali silmien edestä ja taasen näkyi selvästi aurinkoinen
+lanai Hale Makanissa... Kuulimme taas Tyynenmeren aaltojen loiskeen
+korallirantoja vastaan ja kukkien tuoksun lei-seppeleistä... Ruth
+hyräili hiljaa Liliukalani-kuningattaren kaunista laulua "Lei na
+Kauilani" ja ukulelen säestys kuului etäältä... Ei sujunut puhe enää.
+Olimme kaukana merten takana...
+
+Kolmen päivän perästä erosimme kukin omalle suunnallemme.
+
+Tätä kirjoittaessani sain kirjeen Wienistä Pollylta ja Ruthilta. He
+nauttivat paljon sikäläisestä musiikkielämästä ja käyvät konserteissa
+niin usein kuin aikaa riittää. Molemmat ovat kovassa työssä, Polly
+eräässä oman maansa virastossa, Ruth kirjoittelemassa kokemuksiaan
+lehtiin. Mutta mieli alkaa vetää pois uusia kokemuksia saamaan, uusia
+ihmeitä näkemään. Näin he kirjoittavat:
+
+"Olemme paljon miettineet, miten saisimme sen tuuman kohta
+toteutetuksi, josta niin paljon puhuimme sekä Hale Makanissa että
+Berlinissä, sen, joka koski tulevaa asuinpaikkaamme. Amerikkaan
+pääsy on vaikeata nyt, kun siellä on laitettu kaiken maailman esteet
+vapaalle matkustukselle. Olemme arvelleet, että olisi paras hankkia
+pieni maatilkku Texasissa, Meksikon rajalla. Se saisi olla molemmin
+puolin rajaa, niin että tulisimme asumaan kahdessa valtakunnassa
+yhtaikaa. Jos sen asian oikein järjestää, luulen että voimme siten
+välttää siirtolaisrettelöt. Sinne rakentaisimme uuden Hale Makanin ja
+meitä tulisi taas olemaan neljä, sillä olemme täällä löytäneet yhden,
+joka aivan selvästi kuuluu samaan joukkoon. Olemme näet vihdoinkin
+huomanneet, kuinka tosi sinun, oppisi salaisesta vapaamuurariudesta
+on. Ihmiset, jotka eivät tiedä mitään toistensa olemassaolosta,
+löytävät toisensa heti, jos kohtalo heittää heidät yhteen... Sitten
+istumme yhdessä uudella lanaillamme ja keskustelemme kaikki maailman
+asiat halki... Polly lupaa yksin hoitaa koko puutarhamme, josta saamme
+poimia papaiaa aamiaiseksi ja mangoja, banaaneja, guavaa, ja muita
+etelän hedelmiä... Sinä ja minä ja Bob (se uusi, neljäs) istumme
+kirjoituskoneittemme ääressä ja lähetämme maailmalle kaikki keksimämme
+uudet tuumat..."
+
+Voi sinua tropiikkien lapsi, kun et käsitä, että vaikka onkin ihanaa
+olla viikon tai pari Hale Makanissa, olipa se sitten Honolulussa
+taikka Meksikossa, eivät lumisen pohjoisen lapset siellä kauan viihdy.
+Mikä lienee kohtalotar sitonut sydämen ja sielun niin lujasti karuun
+luontoon, ettei siitä koskaan pääse kokonaan eroon, yrittipä kuinka
+paljon tahansa...
+
+
+
+
+MUUAN KATOLINEN PAPPI.
+
+
+Olin esitelmöimässä Amerikassa, eräässä Keski-Lännen pikkukaupungissa,
+josta oli noin viiden tunnin matka pikajunalla lähimpään
+miljoonakaupunkiin. Esitelmä oli pidettävä metodistikirkossa, ja
+pappi oli ilokseni painattanut ilmoituksiin ja sanomalehti-uutisiin,
+että siellä oli pidettävä "esitelmä" eikä saarna, josta seikasta olin
+hänelle hyvin kiitollinen. Vähää sitä ennen olin puhunut eräässä
+Lännen suuren yliopiston kirkossa, ja ilmoituksissa luin kauhukseni,
+että "saarnan pitää rouva A. M." Minut valtasi kova pelko, joka ei
+suinkaan parantunut siitä, että olkapäilleni ripustettiin yliopiston
+juhlapukuun kuuluva kaapu sekä selitettiin laajasti, miten minun oli
+astuttava, missä seisahduttava, kenelle kumarrettava j.n.e. Ellei hyvä
+kuiskaaja olisi minua ohjannut, milloin pään nyökähdyksillä, milloin
+kuiskauksilla, taikka salaisilla kirjelipuilla, olisi koko komento
+mennyt vallan sekaisin. Nyt kun esitelmää sanottiin esitelmäksi, olin
+kuin kotonani. Elämässä saa alituiseen kokea, kuinka paljon nimet
+vaikuttavat.
+
+Isäntäni, metodistipappi, miellytti minua paljon. Hän oli sivistynyt
+ja laajanäköinen mies, joka tunsi meidänkin maamme oloja enemmän kuin
+siellä päin maailmaa oli tavallista. Läksin mielelläni hänen kanssaan,
+kun hän pyysi minua katselemaan kaupunkia ennen esitelmääni. Aikaa
+oli vielä paljon, ja vanha kokemus sanoi minulle, että sitä parempi
+tulevan esitelmäni onnistumiselle, jota selvempi käsitys minulla oli
+ympäristöstä ja tulevasta kuulijakunnastani. Ensin tietysti olimme
+katselleet metodistikirkkoa, jossa minun piti illemmalla esitelmöidä.
+Kirkko miellytti minua yhtä paljon kuin pappikin, joka vakuutti, että
+se tuli illalla olemaan tulvillaan kuulijoita — niinkuin kävikin.
+
+Mentyämme kävelemään, pisti silmään heti korkealla kukkulalla
+sijaitseva hyvin komean näköinen kirkko, jonka jo kaupunkiin
+tullessani olin junan ikkunasta huomannut. Pyysin siitä tietoja, ja
+isäntäni innostui heti siitä kertomaan. Hän vakuutti, että se oli
+mielenkiintoisin paikka koko kaupungissa ja vielä enemmän siinä toimiva
+pappi. Se oli nimittäin katolinen kirkko, ja sen kirkon pappi tuntui
+olevan sen seudun merkillisin mies. "Mikä vahinko, että isä O'Brian on
+juuri tänään lähtenyt tämän valtiomme pääkaupunkiin", valitti isäntäni,
+"muutoin olisin varmaan hänet esittänyt teille. Hän on hyvin lahjakas
+mies ja runoilijana huomiota ansaitseva. Hiukan omituinen hän usein on,
+mutta en luule, että kenenkään tulee ikävä hänen seurassaan, sillä hän
+on täynnä tuumia, joissa hänen laaja sydämensä ja syvä elämäntuntemus
+selvästi pistää esiin." — Minusta oli hauska kuulla, että toiseen
+uskontoon lukeutuva pappi noin ystävällisesti arvosteli virallista
+vihamiestään, mutta sellainenhan se on tämä maailma! Viralliset
+vihamiehet ovat usein ystäviä ja viralliset ystävät vihamiehiä!
+
+Pyysin häntä kertomaan hiukan enemmän isä O'Brianista, ja hän suostui
+vilkkaasti pyyntööni. Isä O'Brian oli seudulla tunnettu etupäässä
+puhujana, josta syystä ihmisiä tulvaili läheltä ja kaukaa häntä
+kuulemaan. Paitsi sitä tiesivät hänen ystävänsä, että hän oli julaissut
+useita kirjoja, vaikka tosin ei omalla nimellään eikä edes julkisesti
+kenen tahansa luettaviksi, mutta ne, joille hän oli niitä antanut,
+tuntuivat ihailevan häntä varsinkin runoilijana, Runot olivat hyvin
+omituisia, ja ne olivatkin tuottaneet hänelle yhtä paljon moitetta
+kuin ihailua, ehkäpä enemmänkin, ei muotonsa tähden, jonka kaikki
+myönsivät täydelliseksi, mutta sisällyksensä tähden, joka tuntui useita
+loukkaavan. — Aloin yhä enemmän valittaa huonoa onneani, joka oli
+minulta riistänyt tilaisuuden tutustua isä O'Brianiin.
+
+Esitelmäni illalla meni hyvin, sillä kuulijakunta ja ympäristö oli
+sellaista, että se loi voimakkaan, suosiota henkivän tunnelman
+ympärillemme. Olen aina sydämessäni hiukan kadehtinut niitä,
+jotka eivät ole ollenkaan riippuvaisia tuollaisista tunnelmista,
+vaan sanovat sanottavansa yhtä selvästi ja yhtä pontevasti, olipa
+ympäristö millainen tahansa ja kuulijakunta kuinka suosiollinen taikka
+vihamielinen tahansa. Itse en ole koskaan voinut sellaista vapautta
+saavuttaa.
+
+Aikaisin seuraavana aamuna menin metodistipapin kanssa junalle, jonka
+piti viedä minut samaan miljoonakaupunkiin, minne isä O'Brianin
+kerrottiin eilen lähteneen. Juna oli hiukan myöhästynyt, ja kävelimme
+siksi rauhallisesti asemasillalla. Ilma oli leutoa, aurinkoista,
+täynnä seikkailutunnelmaa. Tiedättehän, kuinka ihminen joskus selvästi
+tuntee, että jotain tavallisesta poikkeavaa on tulossa. Ei sen tarvitse
+olla parempaa eikä pahempaa, mutta erilaista sen tulee olla... Vaikka
+en tiennyt mitään muuta varmuudella odottaa kuin viittä kuivaa
+tuntia tomuisessa junassa, oli mieleni tavallista iloisempi. Eilinen
+esitelmätunnelma ei kaiketi vielä ollut kokonaan haihtunut.
+
+"Ei, mutta katsokaapa tuonne", huudahti metodistipappi äkkiä.
+"Tuollahan on isä O'Brian, jonka luulimme eilen matkustaneen pois!"
+
+Asemasillan toisessa päässä näin katolisen papin, joka alkoi astua
+meitä kohti. Hänellä oli yllään katolisen papin pitkä musta kauhtana ja
+hyvin matala, ruma hattu-lällä päässä. Isäntäni esitti minut hänelle
+ja pyysi häntä pitämään huolta minusta matkalla suurkaupunkiin. Isä
+O'Brian vastasi hyvin ystävällisesti myöntäen ja lisäsi arvanneensa,
+että meistä tulisi matkatoverit, koska hän oli ollut kuulemassa
+esitelmääni eilen illalla, vaikka emme olleet häntä tungoksessa
+huomanneet, ja siellä hän oli kuullut, että minun piti seuraavana
+aamuna lähteä samaan suurkaupunkiin, jonne hänen oli määrä mennä jo
+edellisenä aamuna, vaikka satunnainen este oli pakoittanut hänet
+siirtämään matkansa tähän päivään. Irlantilaisena hän tahtoi kuulla
+hiukan enemmän Suomesta, jonka urhoollisesta taistelusta tsaarin
+hirmuvaltaa vastaan hän oli suurella mielenkiinnolla lukenut.
+
+Isä O'Brian näytti olevan ennemmin alle kuin yli viidenkymmenen, ja
+hänen äänessään oli hyvin miellyttävä kaiku. Sanomattakin olisin
+tiennyt, että hän oli irlantilainen, sillä hänen puheessaan ei
+ollut hiukkaakaan amerikkalaisia nenä-ääniä, mutta sen sijaan vahva
+irlantilainen sävy, ja sellaisia tummansinisiä, melkein sinivuokon
+värisiä silmiä harvoin näkee muilla kuin irlantilaisilla.
+
+Juna oli täpösen täynnä matkustajia, mutta sain kumminkin istumapaikan
+käytävän vieressä. Isä O'Brian otti matkalaukkuni ja sanoi menevänsä
+katselemaan, eikö muissa vaunuissa olisi enemmän tilaa meille. Hän
+viipyi kotvan aikaa, mutta palasi vihdoin tyytyväisen näköisenä ja
+pyysi minua seuraamaan häntä sinne, minne hän oli jo sijoittanut
+tavaramme. Kuljimme vaunusta vaunuun, kunnes saavuimme ravintolavaunuun
+asti, joka siihen aikaan oli tyhjänä, ja jossa hän oli saanut
+kokonaisen vaunun puoliskon käytettäväksemme. Siellä oli meille katettu
+teepöytä englantilaiseen tapaan. Istuimme siis rauhassa juomaan teetä
+ja keskustelemaan.
+
+Hän kyseli paljon Suomesta ja sen vaiheista Nikolain rautakoron alla
+ja selitti taas innostuksella, kuinka luonnollista oli, että hän
+irlantilaisena tunsi mitä syvintä myötätuntoa meitä kohtaan. Kuinka
+hyvin tunsin tuon irlantilaisen ystävyyden! Kuinka kovasti paljon
+he meitä suosivat ja säälivät ja kuinka hirveän vähän he tilaamme
+ymmärsivät! Isä O'Briankaan ei malttanut olla huudahtamatta: "Kyllä
+tsaari on ollut julma Suomea kohtaan, mutta ei sentään niin julma
+kuin englantilaiset meitä kohtaan!" Sellaista se on aina. Jokainen
+mielellään uskoo, että hänen kohtalonsa on kovempi kuin kenenkään muun.
+Aivan äskettäin eräs tunnettu virolainen sanoi minulle: "Paljonhan
+teitä tosin uhattiin, mutta ei teille vielä tehty oikeastaan mitään
+väkivaltaa. Toista oli meidän virolaisten kohtalo! Me saimme käydä läpi
+kaiken sen, millä teitä uhkailtiin!"
+
+Tahdoin mielelläni vaihtaa keskusteluainetta ja sanoin hänelle
+kuulleeni metodistipapilta, että hän, isä O'Brian, oli suosittu
+kirjailija, ja pyysin häntä hiukan kertomaan minulle kirjoistaan.
+Hän hymyili omituisesti: "Mielelläni. Ehkä tahtoisitte lukea pienen
+runon, jonka käsikirjoitus sattuu olemaan taskussani? Se ei ole
+pitkä..." Hän veti taskustaan paperin, jossa näin päällekirjoituksena:
+_"Roma Quare"_. — Aloin lukea sitä, enkä arvattavasti voinut kyllin
+huolellisesti peittää hämmästystäni, kun uskonnollisen, taikka
+ainakin puoli-uskonnollisen hymnin asemesta luin mitä hehkuvimman
+rakkausrunon, jossa hän katkerasti valitti sitä, että Rooma
+selibaatti-vaatimuksellaan särki häneltä elämän onnen. Sekä hänen
+äänessään että hänen irlantilaisissa silmissään oli selvä pilkallinen
+ilme, kun hän hymyillen kysyi, mitä pidin hänen runostaan. Tietysti
+vastasin jäykän kohteliaasti, että se oli mielestäni kaunis, sillä
+kaunis se epäilemättä olikin. Itsekseni harmittelin, että voi, voi
+tätä meidän sivistynyttä yhteiskuntaamme, joka heti pakoittaa ihmisen
+panemaan naamarin kasvoilleen ja koko sielulleen, kun äkkiarvaamatta
+joutuu katsahtamaan jonkun ihmisen avattuun sieluun. Sellaista
+sanotaan sivistykseksi! Ja vielä lisäksi hän oli irlantilainen, Shawn
+kansalainen, jolla tuntui olevan sama ominaisuus kuin Shawllakin, että
+hän saattoi hymyillen katsoa sydämen syvimpiin sopukkoihin!
+
+Isä O'Brianin silmissä oli yhä vielä sama pilkallinen ilme aivan
+kuin hän olisi tahtonut sanoa, että kuka käski kysymään! Siinä nyt
+saatte kantaa seuraukset uteliaisuudestanne, vaikka nähtävästi olette
+samanlainen kana kuin niin kovin monet muutkin jotka heti kauhistuvat,
+kun joku sattuu hipaisemaankin elämän suuria kysymyksiä. Hänen hymynsä
+hermostutti minua siksi paljon, että minun piti pyytää häntä näyttämään
+vähemmän pilkalliselta. Jos olin osoittanut hieman hämmästystä, oli
+siihen syynä se, että runon sisällys oli niin odottamaton, mutta elämän
+totuuksia en pelännyt, ja olin hänelle kiitollinen, jos hän kohteli
+minua kuin täysikasvanutta olentoa ainakin eikä kuin pikku lasta.
+Puhelin ensi kerran elämässäni katolisen papin kanssa, ja jokainen uusi
+kokemus oli minulle suuriarvoinen. "Mitä uskontoa olette?" kysyi isä
+O’Brian. "Isäni oli luterilainen pappi." Isä O'Brianin hymy muuttui
+iloisen ystävälliseksi j pilkka muuttui huumoriksi: "Minä pidän teidän
+välttelevästä vastauksestanne. Maailma opettaa sellaista..." Minun piti
+myöskin naurahtaa ja jäinen muuri välillämme suli pois nopeasti. Sen
+jälkeen keskustelu sujui luonnollisesti ja esteettömästi eteenpäin.
+
+Äsken lukemani runon johdosta isä O’Brian alkoi puhua elämästä,
+varsinkin Amerikan suurkaupunkien elämästä, ja vaikka hänen puheensa
+oli moitteetonta ja sopivaa missä seurassa tahansa, kuten sopi odottaa
+sivistyneeltä mieheltä, saattoi helposti lukea rivien välissä, että
+hänellä oli melkein peloittavan laaja elämäntuntemus ja että hän oli
+syönyt paljon sekä hyvän- että pahan-tiedon puusta.
+
+Annoin hänen puhua keskeyttämättä, kunnes hän itse lakkasi,
+mahdollisesti oudoksuen, etten mitään virkkanut. Mutta mitäpä siihen
+saattoi sanoa! Tiesin, että hän puhui totta, ja paitsi sitä hänen
+puhetapansa oli viehättävä, selvä ja mielenkiintoinen. Pappi ja
+runoilija, filosoofi ja maailmanmies! En voinut sanoa, kuka noista
+neljästä kulloinkin oli voitolla, mutta yhtymä sellaisenaan oli
+voittoisasti puoleensa vetävä. Anglosaksien parissa harvoin tapaa
+tuon väsyttävän ihmislajin, johon ei koskaan mahdu muuta kuin yksi
+asia kerrallaan, joka ei mitenkään voi ilman ponnistuksia, kevyesti,
+melkein huomaamatta siirtyä toisesta mielialasta toiseen, huvittaen,
+innostuttaen, naurattaen, liikuttaen, — ja aina antaen, rikastuttaen...
+
+Hetken miellyttävä kokemus usein — kuten hyvin tiedämme — vetää
+ajatukset johonkin päinvastaiseen kokemukseen. Niinpä nytkin. Muistui
+äkkiä mieleeni, kuinka äskettäin käydessäni Helsingissä, eräs entinen
+koulutoverini, jota en ollut pariin kymmeneen vuoteen nähnyt, tuli
+vastaani Aleksanterilla. Olin kouluaikana pitänyt hänestä hyvin paljon,
+ja hän oli vallan entisensä näköinen vielä nytkin. Siis riensin häntä
+vastaan, kädet ojennettuina tervehdykseen. Hän tarttui oikeaan käteeni
+molemmilla käsillään, katsoi minua silmiin peloittavan vakavana ja
+sanoi: "Kuinka on sinun sielusi laita?" — Se oli niin kauhean noloa.
+
+"Mikä ajatus teitä huvitti?" kysyi isä O'Brian. Kerroin hänelle tuon
+tapahtuman ja sanoin olevani kiitollinen, että hän ei yrittänyt tutkia
+sieluni tilaa eikä ruvennut minua kääntämään.
+
+"Ah, älkää olko niin kovin varma siitä", naurahti isä O'Brian. "Minun
+mielessäni oli juuri ajatus, että tahtoisin mielelläni teille kertoa,
+kuinka katolinen kirkko on ainoa, joka voi täydellisesti ymmärtää ja
+tyydyttää ihmissielun kaipausta, täydellisesti rakastaa, täydellisesti
+rauhoittaa, lohduttaa, antaa anteeksi..."
+
+Kas niin, taisinpa joutua vaaralliselle alueelle taas! Mutta mitäpä
+siitä! Mies oli omituisen mielenkiintoinen. Hyvin maallisesti
+eroottinen, kiihkeästi uskonnollinen, uneksija, filosoofi... Yritin
+kumminkin siirtyä toiselle alalle ja kysyin hyvin typerän kysymyksen:
+"Kuinka on mahdollista, että teillä, isä O'Brian, on niin laaja
+ja täydellinen elämäntuntemus?" — Huh, kuinka kaduin kysymystäni,
+kun ihmeekseni kuulin oman ääneni sen lausuvan! En ollut siinä
+silmänräpäyksessä muutakaan keksinyt, ja nyt pelkäsin, että se
+tuntui kovin tungettelevalta. Mutta isä O'Brian naurahti varsin
+hyväluontoisesti ja silmäkulmassa välkkyi selvä annos huumoria:
+
+"Tarkoitatte tietysti, että katolinen pappi tietenkin elää kokonaan
+eristettynä ihmisistä ja koko maailmasta, eikä voi tietää mitään
+elämästä..." Enhän voinut kieltää, että jotain sellaista oli
+epäselvästi liikkunut aivoissani, mutta pidin viisaampana vaieta.
+
+Isä O'Brian vaikeni myöskin, sama humoristinen hymy huulilla, joka
+sai minut tuntemaan kysymykseni typeryyden paljoa selvemmin kuin
+mitkään saarnat. Sitten hän vihdoinkin jatkoi: "Te ette muista, että
+meillä on alituiseen tilaisuus katsoa ihmissielujen salaisimpiinkin
+sopukkoihin... Katoliset papit ja lääkärit kai tietävät enemmän
+elämästä kuin useimmat muut..."
+
+Niinpä kyllä, olin kokonaan unohtanut ripin... Kysyin häneltä, olivatko
+ihmissielut hänen mielestään hyvin erilaiset keskenään ja saattoiko
+niistä koskaan toinen henkilö päästä perille ja ymmärtää? — Hän
+mietti hetken ennenkuin vastasi, mutta sanoi sitten, että erilaisuus
+ei suinkaan niissä hämmästyttänyt ja vaikeuttanut ymmärtämistä, vaan
+mitä väsyttävin samanlaisuus. "Kun kuulen jonkun sanovan kymmenen
+ensimmäistä sanaa, tiedän tarkkaan, mitä seuraa... Aina vain samaa...
+Samat huolet, samat ilot, samat pyrkimykset ja — samat synnitkin!"
+
+Hän oli käynyt hyvin vakavaksi ja katseli ulos vaunun ikkunasta:
+"Käytin sanaa 'väsyttävä'. Se oli väärin. Katsokaapa tuota maisemaa,
+joka nyt näkyy ikkunasta ja joka on siitä näkynyt juuri samanlaisena
+jo parin tunnin ajan... Ja kumminkin se on yhä vaihdellut..." Hän
+osoitti kädellään luonteenomaista keski-valtioiden maisemaa, jossa ei
+näkynyt muuta kuin loppumattomia maissipeltoja, yhtä ja samaa, yhtä ja
+samaa, niin pitkälle kuin silmä kantoi: "Tuollainen maisema minusta
+aina ennen tuntui masentavan yksitoikkoiselta, mutta nyt tiedän, että
+jokainen, joka tahtoo oppia sitä ymmärtämään, oppii samalla sitä
+rakastamaan ja löytää siinä äärettömän iäisyyden kaipuun, paljoa
+suuremmassa ja syvemmässä määrin kuin n.s. kauniissa maisemassa, missä
+laaksot ja vuoret, järvet ja notkot alituiseen vaihtelevat... Monta
+vuotta sitten olin yhden kesän Ranskassa, Barbizon'issa, ja luulen
+että Millet se oli, joka avasi silmäni näkemään tasangon viehätyksen.
+Satuin asumaan talossa, josta minulla oli näköala juuri sen pellon
+yli, jonka Millet on kuvannut Angelus-taulussaan. — En ollut vielä
+kahtakymmentä täyttänyt, olin herkkäsydäminen ja täynnä kauneuden
+ja rakkauden kaipuuta. Avonaisesta ikkunastani kuulin kolme kertaa
+päivässä Angelus-kellojen kutsun ja mielestäni ilta-Angelus oli aina
+ihanin, pyhin... Sen jälkeen kävivät kaikki tasangot minulle kauniiksi.
+Kun kuulen Angelus-kellojen äänen ja suljen silmäni, astuu Barbizon
+eteeni auringonlaskun kultaamana, ja tunnen taivaan läheisyyden...
+Barbizonissa minulle selvisi tuleva työalani. Millet minua auttoi
+Angelus-taulullaan enemmän kuin mikään muu... Siksi ovat nämä
+Amerikankin lakeudet käyneet minulle rakkaiksi ja tiedän, että luonnon
+pyhyys on sama kaikkialla, huolimatta hyörinästä ja kullan himosta
+ja kateellisesta kilpailusta, millä koetetaan saada Angelus-kellot
+vaikenemaan... Mutta Angelus-kellot eivät koskaan saa vaieta..."
+
+Muutamia vuosia myöhemmin minäkin tulin viettäneeksi kesän Barbizonissa
+ja tuntui kuin paikka olisi ollut ennestään tuttu minulle, kun
+muistelin amerikkalaisen matkatoverini kertomuksen sieltä. Millet on
+varmaan auttanut useita ymmärtämään hiljaisten kenttien kauneutta,
+varsinkin kun iltakellot ilmoittavat Angelus-hetken tulleen.
+"Angelus-kellot eivät koskaan saa vaieta", sanoi amerikkalainen
+ystäväni... Ehkä ne soivat silloinkin, kun on melkein mahdotonta
+eroittaa niiden ääntä elämän hyörinässä...
+
+"Tiedättekö, että puolen tunnin perästä olemme saapuneet
+miljoonakaupunkiin? — Siellä teidän täytyy odottaa viisi tuntia
+ennenkuin juna lähtee New Yorkiin... Annattehan nuo viisi tuntia
+minulle, vai onko teillä mitään kaupungissa toimitettava?" —
+Mielelläni lupasin 'antaa' nuo viisi tuntia hänelle, ja suostuin hänen
+päivälliskutsuunsa, koska minulla oli hyvä aika eikä mitään erityistä
+toimittamista.
+
+Kun saavuimme suurelle ja komealle asemalle, jommoisia näkee Amerikan
+suurissa kaupungeissa, ja joiden rinnalla Europan suurimpienkin
+kaupunkien asemat tuntuvat mitättömän pieniltä ja nokisilta, pyysi isä
+O'Brian minua odottamaan hetkisen laajassa odotussalissa. Astuin sisään
+ja näin parisenkymmentä kiikkutuolia, toinen toistaan houkuttelevampia.
+Valitsin niistä yhden, josta minulla oli selvä näköala yli tuon
+laajan, aurinkoisen salin, jonka koko sisustus oli yhtä kaunis ja
+aistikas kuin mukavakin. Amerikkalainen huone, oli se sitten yleisön
+käytettävä tai yksityinen, on melkein mahdoton ilman kiikkutuoleja.
+Tuo harras rakkaus kiikkutuoleihin on mielestäni hauskimpia ilmiöitä
+suuressa Lännen maanosassa. Sellaista ei Englannissa tapaa ollenkaan,
+sillä täällä ovat kiikkutuolit melkein tuntemattomia eivätkä suinkaan
+suosittuja. "Huh, tuollaisia amerikkalaisia hirviöitä! Niissähän
+tulee vallan merikipeäksi!" kuulee usein englantilaisen huudahtavan.
+Kiikkutuolit muka todistavat amerikkalaisten hermostumista, joka
+ei koskaan salli heidän olla hiljaa. Mukavuutta ne eivät tietysti
+voi tuottaa kenellekään! — Maku on niin erilainen tässä maailmassa.
+Amerikassa ne minusta olivat ainaisen ilon tuottajina ja hermoja
+rauhoittavina. Niitä näinkin siellä kaikenlaisia, suuria, pieniä,
+komeita ja koruttomia, kaikenlaisia, paitsi en noita vieterien päällä
+liikkuvia hirviöitä, joita Suomessa sanotaan amerikkalaisiksi, ja
+joissa onneton keinuja tosiaankin voi taittaa niskansa, kun vieterit
+taittuvat tai luiskahtavat syrjään ja tuoli keikahtaa kumoon. Sellaisia
+eivät tietysti käytännölliset amerikkalaiset koskaan sietäisi. Mistä
+lienevät saaneet harhaan johtavan nimensä Suomessa.
+
+Mutta missä viipyi isä O'Brian? Minusta tuntui kuin olisin häntä jo
+kauan odottanut. Tuolla astui minua kohti hienoon vaalean harmaaseen
+kevättakkiin ja saman väriseen hattuun puettu muodikas herrasmies,
+joka ehkä luuli minua joksikin tuttavakseen. En katsonut häneen päin,
+ennenkuin kuulin iloisen äänen vieressäni sanovan: "Annatteko anteeksi,
+että annoin teidän odottaa näin kauan?" — En mitenkään tahtonut uskoa
+silmieni ja korvieni todistusta. Siinähän oli entinen isä O'Brian kuin
+muotilehdestä leikattu suurkaupungin keikari!
+
+Olin kaiketi matkasta ja keskusteluistamme hiukan väsynyt ja
+hermostunut, sillä kaikki alkoi tuntua niin merkillisen epätodelta.
+Olinko minä todellakin valveilla, vai uneksinko minä? Missä oli isä
+O'Brian, ja kuka oli tuo harmaapukuinen herrasmies? — Miksi ei kukaan
+selittänyt minulle, mikä oli totta, mikä kuvittelua?
+
+Nousin nopeasti ylös ja harmaapukuinen keikari kuiskasi puoliääneen:
+"Pyydän ettette nimitä minua enää entisellä nimellä. Nimeni on
+tästälähin Leo Greenvood."
+
+Omituinen, epämiellyttävä pelko valtasi minut. Mikähän nyt seuraisi?
+Tämä oli kaiketi unta, mutta olin liian väsynyt sitä vastustamaan ja
+heräämään. — Astuimme ulos ja seuralaiseni — taivas ties mikä hänen
+nimensä oli — osoitti melkein vastapäätä olevaa suurta hotellia:
+"Tuossa on Hotel Bristol, jonne toivon teidän tulevan kanssani syömään
+päivällistä. Teillä on runsaasti aikaa, ennenkuin juna lähtee New
+Yorkiin." — Tunsin hotellin, sillä muutamia kuukausia tätä ennen olin
+esitelmöinyt Suomesta samassa hotellissa, ja tiesin että se oli suuri
+ja ensiluokkainen. Se antoi minulle äkkiä jonkunmoisen varmuuden
+tunnon, jota syvimmässä sydämessäni häpesin, sillä mitä minä oikeastaan
+pelkäsin? Mutta sellaistahan se on se n.s. sivistys, että se usein
+tappaa luonnollisen, yksinkertaisen käsityksen asioista ja panee
+syyttä, suotta jänistämään, heti kun tapaa jotain tavallisuudesta
+poikkeavaa!
+
+Mr. Greenwood saattoi minut hotellin ruokasaliin, jossa hänen
+onnistui saada hyvin mukava pöytä ikkunan nurkkauksessa, missä
+saatoimme keskustella aivan rauhassa. Ei kumpikaan meistä ollut
+virkkanut sanaakaan, mutta kun olimme istuneet pöytään, alkoi mr
+Greenwood puhua hyvin vakavasti: "Onko teistä vastenmielistä istua
+samaan pöytään tällaisen kaksois-olennon kanssa? Annattehan minun
+selittää hiukan ja edes jonkun verran puolustautua... Muistattehan,
+että kohtalo se oli, joka meidät saattoi yhteen... En hakenut teidän
+seuraanne, ettekä te minun, mutta kun satuimme samaan junaan, ja koska
+esitelmästänne siellä metodistikirkossa päätin, että te olette paljon
+nähnyt maailmassa ja olette tottunut sekä ymmärtämään että anteeksi
+antamaan, käytin tilaisuutta hyväkseni ja puhelin enemmän kuin ehkä
+olisitte sallinut, jos olisin lupaa pyytänyt... Annatteko minulle
+anteeksi?" — Vastasin hänelle, ettei minulla ollut mitään anteeksi
+annettavaa. Koetin aina ottaa kiittäen vastaan, mitä elämä tarjosi,
+ja soin saman oikeuden muillekin. Mutta koska hän itse otti asian
+puheeksi, piti minun myöntää, että tässä tapahtumassa oli paljon, jota
+en ymmärtänyt — luultavasti siksi, että tämä oli ensimmäinen laatuaan
+minun kokemuspiirissäni. Eikö kaksoiselämä tuottanut hänelle itselleen
+vaikeuksia? Eivätkö ihmiset alkaneet juoruta ja eikö hänen piispansa
+sekaantunut asiaan? Koska kohtalo, kuten hän itse sanoi, oli meidät
+tällä lailla vienyt yhteen, tahdoin minäkin käyttää tilaisuutta suoraan
+puheeseen.
+
+Hän näytti tyytyväiseltä, että kysyin, ja vastasi heti: "Ensiksi
+minun pitää sanoa, että olen tyytyväinen, että olin laskenut oikein
+otaksuessani teidän nähneen niin paljon omituisia ilmiöitä elämässä,
+että voitte hämmästymättä nähdä enemmänkin... Mielelläni vastaan
+kysymyksiinne. En usko, että kärsin tällaisesta elämästä enemmän kuin
+ihmiset yleensä kärsivät elämästä. Leo Greenvoodilla on omat surunsa
+ja ilonsa, isä O'Brianilla omansa. Mutta koettakaa ymmärtää, että
+molemmat olomuodot ovat minulle elinehtoina. Tiedän varsin hyvin,
+ja te tiedätte sen myöskin — että useimmat ihmiset elävät sisässään
+kaksoiselämää, tuntevat alituiseen, kuinka eri olennot heidän
+sielussaan taistelevat ylivallasta, vaikka hyvin harvat voivat taikka
+uskaltavat sen ulkonaisessa elämässään näyttää. Minulle on helpompi
+elää täydellisesti, sekä ulkonaisesti että sisällisesti kahta elämää...
+Mitä ihmisten juoruilun tulee, ei niitä kukaan voi välttää, elipä
+sitä yhtä tai kahta taikka puolinaista elämää! Kumminkin saatamme
+niitäkin välttää koko joukon suuremmalla menestyksellä tällaisessa
+jättiläisyhteiskunnassa, kuin esimerkiksi pikku kaupungeissa. Senhän
+te lontoolaisena tietysti olette huomannut. On kai ero verraten
+suuri siinäkin suhteessa Lontoon ja Helsingin välillä... (Minun
+piti väkisinkin hymyillä) — Mitä piispaani tulee, on hän tavallaan
+kaikkitietävä pyhimys. Ilman häntä kai olisin aikoja sitten murtunut...
+Hän ei pidä kaksinaisesta elämästäni ja on siitä usein minulle puhunut,
+mutta kumminkin hän ymmärtää enemmän kuin kukaan muu, ja hänen
+sydämensä on suuri ja rakastava. Pääasiallisesti hänen tähtensä tulin
+tänne tänään, sillä minun täytyy kirjoittaa hänelle Leo Greenvoodina...
+On merkillistä kokea, kuinka paljon puku ja ympäristö vaikuttaa koko
+ajatussuuntaan... En voi, vaikka kuinka koettaisin, kirjoittaa hänelle
+isä O'Brianina samalla lailla kuin Leo Greenvoodina... Ja hänen täytyy
+ymmärtää molemmat minät, sillä ne kuuluvat yhteen ja täydentävät
+toisiaan, vaikka ovatkin vallan erilaisia... Minä pyydän teitä
+hartaasti, että koetatte ymmärtää, vaikka tämä kaikki teistä kaiketi
+tuntuu mielettömältä... Miksi tällainen elämä tuntuu kaikista niin
+oudolta, vaikka se epäilemättä on useille todempi kuin esiintyminen
+aina yhdessä ainoassa muodossa? — Ette voi arvata, kuinka hirveä tuo
+tunne on, ettei kukaan ymmärrä, ei edes Leona..."
+
+"Kuka on Leona?" kysyin, sillä hänen nimeään en ollut ennen kuullut
+mainittavan.
+
+"Leona on nainen, jota Leo Greenwood rakastaa, mutta jota isä O'Brian
+pelkää kuin kuolemaa..."
+
+Minusta alkoi taas tuntua peloittavalta. Oliko mies täydessä järjessä,
+vai olinko mielisairaan kanssa tekemisissä? Minun omassa mielessäni
+tuntui olevan, ei kaksi, mutta parikymmentä eri henkilöä, joista
+yksi veti yhtäänne, toinen toisaanne sotkien koko aivotoimintani
+vallan pahanpäiväisesti! — Ei, ei hän ollut mielisairas, vaikka hän
+poikkesi niin paljon tavallisista jokapäiväisistä seuraihmisistä,
+että oli vaikea seurata hänen tuumiaan. Paitsi sitä, kukapa sen
+rajan sairaiden ja terveitten välillä niin tarkkaan osaa määritellä!
+Minusta kyllä tuntui kuin olisin äkkiä muuttanut johonkin toiseen,
+tuiki tuntemattomaan tähteen, missä outoja asioita tapahtui vallan
+luonnollisesti..
+
+"Olisin suonut, että Leona olisi teidät tavannut, mutta hän tulee
+tänne vasta huomenna. Minun täytyi tulla jo tänään, jotta ennättäisin
+kirjoittaa piispalleni."
+
+"Ymmärsinkö väärin teitä, kun luulin teidän olevan hyvin hartaan
+katolisen? Eikö Leona siinä tapauksessa hiukan häiritse uskontoanne?"
+
+"Oikeauskoisuuden silmillä katsottuna hän varmaan häiritsee, mutta
+elämän silmillä katsoen hän ei häiritse... Mutta tietysti ymmärrän
+aivan hyvin, että tällainen kaksoiselämä on samaa kuin kynttilän
+polttaminen molemmista päistä yhtaikaa. Kynttilä kuluu loppuun puolta
+pikemmin, mutta se on myöskin antanut kaksinkertaisen tulen... Ei
+saa surra ja valittaa, vaikka sillä on ainoastaan puolet siitä
+palamis-ajasta, jota tasaisesti yhdestä päästä palava kynttilä saa
+nauttia... Se on vallan oikeudenmukaista..."
+
+Lähtötuntini alkoi jo olla käsissä. Piti kiiruhtaa asemalle. Leo
+Greenvood saattoi minut sinne, ja tuntui kuin olisin sanonut hyvästi
+monivuotiselle ystävälle, enkä vain muutaman tunnin tutulle. Junan
+lähtiessä liikkeelle hän vilkutti iloisesti kädellään ja huusi tuon
+ainoan sanan: "Kiitos!" Minunkin piti itsekseni kuiskata: "Kiitos
+sinulle elämä, tästäkin päivästä!"
+
+Parin viikon perästä hän lähetti minulle New Yorkiin yhden kirjoistaan,
+kauniisiin, vihreihin nahkakansiin sidotun runokokoelman. Siinä oli
+sekaisin hartaita uskonnollisia hymnejä ja kiihkeitä rakkausrunoja.
+Kun sota-aikana läksin pois New Yorkista Suomeen, en saanut ottaa
+mukanani mitään kirjoja, vaan piti jättää tämäkin New Yorkiin. Pari
+vuotta myöhemmin eräs amerikkalainen ystäväni, sanomalehtimies, toi sen
+minulle Suomeen. Hän oli tiellä lukenut sen ja kysyi minulta, kuka tuon
+merkillisen kirjan oli kirjoittanut, sillä siinä ei ollut tekijän nimeä
+eikä sitä saanut kirjakaupoista ostaa.
+
+"Pidittekö runoista?" kysyin häneltä.
+
+"Muutamat niistä olivat mielestäni erittäin kauniita, täydellinen muoto
+ja kiihkeän voimakas tunne. Toiset olivat mielestäni epäselviä, melkein
+mahdottomia ymmärtää."
+
+"Sellainen oli mieskin..."
+
+Muutamia vuosia myöhemmin kuulin, että molemmista päistä poltettu
+kynttilä oli palanut loppuun...
+
+
+
+
+YHTEISKUNNAN PYLVÄITÄ JA HYLKYJÄ.
+
+
+Siitä on jo pitkä aika — kaksikymmentä vuotta — kun jouduin
+muutaman päivän kuluessa läheisiin kosketuksiin silloisen pyhän
+Venäjän pylväitten ja hylkyjen kanssa. Toisin sanoen, olin tsaarin
+hallituksen tärkeimpien ja voimakkaimpien kannattajien, santarmien
+ja ohranalaisten, käsissä sekä valtiollisten vankien parissa. Kun
+Ukko Ylijumala tahtoo olla oikein suosiollinen, antaa hän inehmolle
+tuollaiset kokemukset konsentroidussa muodossa, s.o. hän pusertaa
+kokoon voimakkaita tapahtumia aivan lyhyeen ajanjaksoon, niin että
+melkein joka minuutti sisältää elämänkokemuksia. Siten iskeytyy kaikki
+niin syvälle sielun pohjukkaan, että elipä sitä vaikka sata vuotta, ei
+sittenkään voi muistista poistaa tuollaista aikaa.
+
+Lokakuun lopulla, 1907, oli Rose sisarensa ja lankonsa kanssa — kaikki
+amerikkalaisia — Pietarissa ja oli pyytänyt minut heidän luokseen sinne
+hyvästille, sillä heidän oli määrä lähteä varsin pian kotiinsa New
+Yorkiin. Suostuin mielelläni kutsuun, koska satuin saamaan muutaman
+päivän loman koulusta. Muutamat sekä Rosen että minun tuttuni,
+varatuomari Johannes Gummerus ja silloiset nuoret ylioppilaat Filemon
+Tiderman ja Volter Stenbäck, päättivät pari päivää myöhemmin myöskin
+lähteä tsaarin komeata pääkaupunkia katsomaan. Pietarissa tapasimme
+toisemme ensin sattumalta kadulla ja sen jälkeen vietimme pari hauskaa
+päivää yhdessä amerikkalaisten ystäviemme parissa, teattereissa,
+kahviloissa ja ostoksilla.
+
+Tuli sitten aika palata kotiin, ja aikaisin lokakuun sunnuntai-aamuna
+läksin Rosen kanssa suomalaiselle rautatieasemalle, toisten jäädessä
+vielä Pietariin. Ostin piletin Helsinkiin, ja molemmat astuimme
+rautatiesillalle mennäksemme junaan, joka jo odotti. Samassa ympäröi
+meitä joukko santarmeja ja yksi heistä sanoi varsin kohteliaasti:
+"Tänne, olkaa hyvä", avaten samalla oven johonkin huoneeseen
+rautatiesillan toiselle puolen. "Me olemme vangitut", kuiskasi
+Rose hiukan hätäisesti englanninkielellä, mutta minä en ottanut
+sitä uskoakseni ja vastasin Roselle, että tämä oli kai tavallista
+matkatavarain tarkastusta, jota jokainen siihen aikaan sai kokea, eikä
+mitään sen vaarallisempaa.
+
+Huone, jonne meidät saatettiin, oli niin kuvaava viralliselle Venäjälle
+siihen aikaan — ja kaikesta päättäen yhä vieläkin — että se mielestäni
+hyvin täyttäisi paikan missä kansatieteellisessä museossa tahansa.
+Paksulta likaa kaikkialla, seinustalla rikkinäinen sohva ja pari
+risaista tuolia, seinällä Nikolai II:n öljyvärikuva, nurkassa pyhimys
+kullatussa kotelossa ja sen edessä kumarteleva, ristinmerkkiä tekevä
+santarmi. Muistan vieläkin joka piirteen tuossa iljettävässä luolassa.
+
+Kuten olin Roselle ennustanut, käskettiin minua heti avaamaan
+matkalaukkuni. Sitä tarkastamaan oli tullut kaksi santarmia
+ja kaksi siviilipukuista lurjusta, arvattavasti jalon ohranan
+edustajia. Oli melkein liikuttavaa nähdä heidän pitkiksi venyneitä,
+pettyneitä naamojaan, kun ei kerrassa mitään "vaarallista" löytynyt.
+Ei sittenkään, vaikka käytetty sukkapari käännettiin nurin ja
+tarkastettiin oikein ikkunaa vastaan. Vielä kumminkin oli yksi toivo
+jälellä: ruumiillinen tarkastus oli toimitettava. Rose, joka oli vain
+tullut minua saattamaan, eikä ollenkaan aikonut matkustaa, otettiin
+ensin tarkastettavaksi. Minut vietiin siksi ajaksi junasillalle
+kävelemään, seuranani santarmiupseeri. Käytin aikaa hyväkseni
+sanoakseni hänelle muutamia totuuksia. Hän koetti puolustautua sillä,
+että eihän hän asialle mitään voinut. Hän vain totteli käskyä. Kun
+kysyin häneltä, eikö hänellä sentään ollut sen verran vapaata tahtoa,
+että saattoi kieltäytyä täyttämästä häpeällisiä käskyjä, sain erittäin
+kuvaavan vastauksen: "Mutta herran tähden, mitä te vaaditte! Minähän
+kadottaisin heti virkani, ellen tottelisi!"
+
+Monta kertaa jälestäpäin on muistunut mieleeni tuo santarmiupseerin
+huudahdus. Ja monta kertaa sen olen kuullut omilta maalaisiltani
+myöskin. Mutta olihan niitä siihen aikaan myöskin monta, jotka eivät
+välittäneet, vaikka meni virka ja ehkä menisi henkikin. Missä olisi nyt
+Suomen vapaus, ellei heitä olisi ollut? — Ja ehkäpä niitä on vieläkin,
+jos uusi koettelemusten aika tulee!
+
+Rose tuotiin vihdoin ulos, posket punottaen ja silmät säihkyen
+vihasta. Minut käskettiin huoneeseen, jossa vanha akka rähjä odotti.
+Ensi työkseen hän ilmoitti minulle — arvattavasti jonkunmoiseksi
+lohdutukseksi — että hän oli suomalainen! Sanoin hänelle oman
+mielipiteeni asiasta, josta oli seurauksena, että hän uhkasi kutsua
+santarmit sisään. Vakuutin hänelle, että he eivät voi olla alemmalla
+kurjuuden asteella kuin hänkään. Merkillistä kyllä, akka vaikeni ja
+jatkoi "tutkimustaan" kalpeana ja kädet vavisten. — Ilokseni sain
+muutaman viikon päästä tiedon, että Suomen rautateillä ei hänen
+palveluksiaan sen perästä tarvittu. — Monta kertaa olen jälestäkinpäin
+saanut nähdä, millaisia onnettomia pelkureita tuollaiset hirmuvallan
+taikka rahan orjat aina ovat. Heidät voi ostaa millaiseen konnantyöhön
+tahansa, mutta jos he näkevät, että heitä ei peljätä, alkavat he itse
+vavista pelosta, mahdollisesti luullen, että tuossa on joku, jolla on
+takanaan vielä mahtavampi voima! — Kuulin kerran erään poliisipäällikön
+valittavan, että sen maan ohranaan ei saa rehellistä väkeä, maksoipa
+heille minkä palkan tahansa. En tässä tahdo mainita, mistä maasta oli
+kysymys, mutta otaksun, että asian laita on sama kaikkialla. Todistus
+siitä, että ihmisluonto sentään on parempi kuin pessimistit väittävät!
+
+Turha kaiketi sanoa, että ruumiillinen tarkastus ei tuottanut sen
+suurempia tuloksia kuin tavaroidenkaan tarkastus.
+
+Sitten seurasi kuusi pitkää tuntia samassa santarmihuoneessa, kunnes
+saimme kuulla päätöksen: Meidät piti toimittaa, ei vapauteen, vaan
+vankilaan.
+
+Tietysti meitä ei viety yhdessä, vaan kumpikin uskottiin eri santarmin
+kuljetettavaksi. Minua kuljettava santarmi oli nuori, tyhmän ja
+hyväluontoisen näköinen. Heti kun päästiin muutaman sylen päähän
+asemalta, hän alkoi keskustelun ja kysyi, miksi minut oli vangittu.
+Sanoin lyhyesti huonolla venäjänkielellä, etten tiennyt syytä. Santarmi
+huokasi syvään ja sanoi surullisella äänellä: "Venäjällä ei ole
+vapautta... Ei vapautta!" Siihen loppui keskustelumme. Olin hirveän
+väsynyt eikä muutoinkaan tehnyt mieli jatkaa. Kohta saavuimmekin
+surullisen kuuluisalle Spalernaja kadulle, jonka varrella vankila
+sijaitsi.
+
+Mieleeni on painunut muisto tuosta santarmi raukasta, joka kaikesta
+päättäen oli vallan epävarma tuki tsaarin järjestelmälle. Kun olimme
+päässeet vankilan portille, ei kuulunut ensin ketään avaamaan sitä.
+Santarmi otti silloin taskustaan nenäliinan, joka ehkä kerran oli ollut
+valkoinen, mutta jonka väriä nyt oli mahdoton määritellä. Sillä hän
+hartaasti pyyhki likaista puupenkkiä portin vieressä ja pyysi minua
+istumaan. Se oli tuollainen epäröivä, arka suosionosoitus, jolla hän
+varmaan tahtoi sanoa, että kohtaloni suretti häntä..
+
+Vihdoin aukeni portti ja minut vietiin sisään kahden santarmin
+vartioimana, kuten vaarallista rikollista ainakin. Portaita ylös,
+portaita alas, pitkin pitkiä käytäviä, ja sitten taas uusia portaita
+ja uusia käytäviä. Luulin nääntyväni väsymyksestä. Eikö tästä
+milloinkaan tullut loppua! Vihdoin minut työnnettiin huoneeseen, jossa
+univormupukuinen mies alkoi puhua pomottaa venättä, josta en ymmärtänyt
+sanaakaan. Hän huomasi, että keskustelumme kävi kovin yksipuoliseksi
+ja viittasi santarmeille viemään minut pois. Taasen uusia portaita ja
+käytäviä ja sitten toiseen huoneeseen, jossa laiha, kiukkuisen näköinen
+nainen alkoi samanlaisen kuulustelun samanlaisella tuloksella.
+
+Aloin jo kovasti kaivata "huonompaa" seuraa, koska tuollainen
+yhteiskunnan pylväitten seassa liikkuminen ei nähtävästi oikein
+sovellu tavallisen ihmisen turmeltuneelle luonnolle. Sen olen sitten
+jälestäkinpäin usein huomannut.
+
+Pian toteutuikin toivoni. Tulimme taas pitkään käytävään, jonka
+oikeanpuolisella seinällä näin useita rautaristikolla suojattuja ovia.
+Yksi niistä vedettiin nopeasti auki ja minut työnnettiin sisään. Ovi
+läiskähti kiinni perässäni.
+
+Ensimmäinen vaikutelma oli se, että huone oli hyvin matala ja himmeästi
+valaistu. Keskellä lattiaa oli pitkä pöytä ja sen ympärillä penkit,
+joilla istui useita tupakoivia naisia. Väsymys esti minua tarkkaan
+ymmärtämästä, missä olin, ja jäin seisomaan oven suuhun, tuijottamaan
+vastapäätä ovea häämöttävään seinään, jossa pienen, rautaristikolla
+varustetun ikkunan alla näkyi omituinen olento. Oliko se nuori tyttö,
+vai oliko se enkeli, tänne lähetetty meitä lohduttamaan? Hän oli
+sanomattoman kaunis. Suuret, tummat silmät katsoivat suoraan minuun,
+ja ruskea, aaltoileva tukka riippui irrallaan melkein lattiaan saakka.
+(Proosallinen selitys oli tietysti, että sen täytyi vasta pestynä
+olla irrallaan kuivamassa, mutta sitä en silloin ymmärtänyt). — Puku
+oli hänellä sininen, meidän Aino-pukua muistuttava, olkapäiltä alas
+ulottuva hame, jonka alta näkyi hienon valkoisen puseron hihat ja
+kaulus. Metsän sinipiika hän kaiketi olikin... Oli tänne eksynyt...
+
+En tiedä, miten kauan seisoin tuijottamassa tuohon kauniiseen näkyyn...
+Heräsin vasta, kun sinipiika astui kädet ojennettuina luokseni. "Kuka
+olette ja miksi olette täällä?" kysyi hän venäjäksi.
+
+Vastasin hänelle, etten puhunut venättä. "Mitä kieltä te puhutte?"
+kysyi sitten sinipiika ranskaksi. Sanoin mieluimmin puhuvani
+englantia, mutta mahdollisesti voisin suoriutua myöskin ranskan,
+taikka saksankielellä. Sinipiika hymyili ja alkoi puhua sujuvaa
+englanninkieltä.
+
+Selitin hänelle, kuka olin ja että syytä vangitsemiseeni en tiennyt.
+Arvelin, että tsaarin urkkijat olivat saaneet selville, että olin jo
+pari vuotta ollut yhteistyössä Venäjän vapaustaistelijain kanssa, koska
+ymmärsin, että oma maani saattaisi tulla vapaaksi vasta silloin, kun
+Venäjän hirmuvalta oli kukistettu. Olihan siinä syytä kylliksi.
+
+Sinipiika aikoi juuri esittää muut huoneessa olijat, kun ovi samassa
+aukeni ja Rose työnnettiin sisään. Hänet oli ensin viety toiseen
+koppiin, mutta hän oli nostanut jymyn ja vaatinut niin kiihkeästi
+päästä sinne, missä minäkin olin, että oli pitänyt "kotirauhan" tähden
+hänet muuttaa luoksemme. Meitä oli nyt kokonaista kymmenen samassa
+pienessä huoneessa.
+
+Sitten alkoivat nuo elämäni merkillisimmät neljä päivää.
+
+Sinipiian nimi oli Natasha Kamensky. Hän oli saanut monipuolisen
+kasvatuksen, viimeksi Sorbonnen yliopistossa, Parisissa, ja oli mitä
+suloisin esimerkki hienosti sivistyneestä venäläistytöstä, joka
+sulollaan voittaa ihmisten sydämet. Oli heti selvä, että Natasha oli
+tämän ryhmän johtava henki, jonka rauhoittava läsnäolo ja auttava käsi
+oli käynyt kaikille yhtä tärkeäksi kuin ruoka ja juoma. Vaikka hän ei
+ollut iältään paljoa yli parin kymmenen, oli hänellä jo monivuotinen
+kokemus vapaustaistelun vaaroista ja uhrauksia vaativasta antaumisesta.
+Pelkään, että moni meistä olisi jo alussa murtunut, ellei Natashan
+nuori ja voimakas käsi aina olisi ollut tukemassa.
+
+Olen usein kuullut ihmisten sanovan, että voi, voi sentään, kuinka ne
+tuollaiset hennot, hienosti sivistyneet tytöt voivat kestää vankilan
+kauhuja! Se on kokonaan väärä ajatussuunta. Muistan kuinka itse kerran
+kysyin melkein samalla lailla eräältä vapaustaistelun johtomieheltä,
+jota oli kidutettu mitä kauneimmalla tavalla Schlüsselburgin
+vankilassa, mutta joka sieltä päästyään jatkoi työtä yhtä suurella
+innolla kuin ennenkin. "Kuinka on mahdollista, että te, sivistynyt
+mies, tottunut henkisesti kehittyneeseen seuraan, saatoitte kaiken
+tuon kauhun kestää?" kysyin häneltä. Hän hymyili: "Juuri siksi, että
+olin, kuten sanoitte, sivistynyt mies. On vallan hullu käsitys, että
+jos ihminen on koko ikänsä saanut olla ilman henkistä ruokaa ja usein
+ruumiillisestikin nälkää nähnyt, niin hän on kuin kotonaan venäläisessä
+vankilassa. Mitäpä hän muka välittäisi siitä kurjuudesta, onhan hän
+kurjuuteen syntynyt ja kurjuudessa kasvanut! Uskokaa minua, ei kukaan
+tunne olevansa 'kotonaan' venäläisessä vankilassa. Mutta sivistynyt
+mies, sellainen, jonka ajatuskykyä on johdonmukaisesti kehitetty, jolla
+on laajoja tietoja maailman menosta, joka on tottunut tutkimaan syitä
+ja seurauksia — hänellä on suuri henkinen varasto käytettävänään,
+jota ei ole hänen kurjissa oloissa kasvaneella veljellään. Siksi hän
+kestää paljoa kauemmin sitä henkistä kidutusta, joka tulee kaikkien
+osaksi tsaarin 'omassa vankilassa', kuten Schlüsselburgin virallinen
+nimitys on." — Samaa kuulin sittemmin monelta muultakin. Jota suurempi
+henkinen pääoma on käytettävänä, sitä kauemmin ihminen kestää henkistä
+kidutusta. Ruumiillinen kidutus on toisarvoinen henkiseen kidutukseen
+verraten.
+
+Rosen tulo luoksemme oli suuri ilo kaikille. Rosella on aivan oma
+tapansa levittää uutta eloa, väsyneisiin. Rosen ystävienkin olen usein
+kuullut sanovan, että Rose vain uneksii, mutta ei saa mitään toimeen.
+Kaiken, mitä hän tekee, hän tekee _huomenna_, tänään hän vain kertoo
+ihmeellisistä aikomuksistaan. Se on vallan totta, mutta sittenkin
+väitän, että Rose on hyödyllisimpiä ihmisiä maailmassa. Hän on lämpöä
+luovana aurinkona, hän on kesän kukkien antamana ilona — miksi hänen
+pitäisi tehdä työtä? Miksi hänen pitäisi tuhlata rakkautta ja iloa
+levittäviä ominaisuuksiaan ahertamalla jokapäiväisen leipänsä tähden?
+Kuten tavallista, Rosen tulo elvytti meitä kaikkia, ja nyt alkoi vallan
+luonnollisesti keskustelu sujua.
+
+Keskellä lattiaa olevalla pöydällä paloi kaksi öljykeittiötä ja
+molemmilla porisi pata, missä kiehui riisipuuroa. Kaksi tytöistä
+oli sekoittamassa keitosta, ja Natasha selitti, että siinä kiehui
+meidän päivällisemme. Valtiollisilla vangeilla oli tsaarin aikana
+muutamia etuoikeuksia, niin kauan kuin istuivat tutkintovankilassa.
+M.m. he saivat itse keittää ruokansa ja hankkia siihen tarvittavat
+raaka-aineet. Toinen meidän naisvartioistamme osti, mitä tarvittiin,
+rahoilla, joita säilytettiin meitä varten vankilan konttorissa.
+Monella oli sukulaisia, jotka jättivät rahaa konttoriin meidän
+puolestamme, ja ne, joilla ei ollut sukulaisia eikä omia varoja,
+saivat valtiollisten vankien "punaiselta ristiltä" viisi ruplaa kuussa
+ruokaan ja vaatteisiin. Paraimmassakin tapauksessa olivat varamme
+hyvin rajoitetut, niin että meidän huoneemme eli pääasiallisesti
+riisipuurolla, joka oli sekä halpaa että ravitsevaa. — Kun puuro oli
+valmis, otimme esiin "serviisimme", johon kuului kahdeksan lusikkaa,
+kaksi ehyttä ja yksi rikkinäinen veitsi, pari kahvelia ja muutama kuppi
+ja lautanen. Hyvällä tahdolla — ja sitä oli runsaasti — suoriuduimme
+auttavasti, ja päivällinen maistui oivalliselta, varsinkin Roselle ja
+minulle, jotka olimme hirveän nälkäisiä ja väsyneitä.
+
+Syötyämme sateli kysymyksiä oloista vankilan ulkopuolella. Minun piti
+tarkkaan selittää Suomen olot, ja ilokseni huomasin, että asiat eivät
+olleet tuntemattomia parhaimmalle osalle Venäjän asukkaita. Puhuessamme
+en voinut olla muistelematta Dostojevskyn sanoja, että Venäjän henkinen
+ylimystö on löydettävissä vankiloissa ja Siperiassa. Niin se oli
+Dostojevskyn aikaan, ja niin lienee nytkin, vielä suuremmassa, vielä
+hirvittävämmässä määrässä. Kuinka monta vuosikymmentä vielä kulunee,
+ennenkuin se onneton maa alkaa lähestyä sivistysmaitten tasoa!
+
+Useimmat tovereistamme polttelivat savukkeita ruokaveron jälkeen,
+ja sitten yksi heistä ilmoitti, että Rosen ja minun pitää myös
+joutessamme jotain tehdä. Meille annettiin katkennut kynäveitsi, jonka
+joku oli saanut hyvin salaa tuoduksi huoneeseemme, sillä sellaisen
+omistaminen oli kauhea rikos. Sitä säilytettiinkin kuin silmäterää,
+ja nyt se vedettiin esille piilostaan, jotta Rose ja minä saisimme
+kaivertaa nimemme pöytään, sillä jokainen siinä huoneessa ollut oli
+tehnyt samoin. Pöytä olikin niin täynnä nimiä, ettei siinä monta
+tyhjää kohtaa enää ollutkaan. Kovalla työllä saimmekin vihdoin nimemme
+jokseenkin syvään koverretuksi pehmeään puuhun. — Venäjän viimeisen
+vallankumouksen jälkeen kuulin, että koko "hotellimme" ja sen mukana
+myöskin historiallinen pöytä, oli joutunut tulen uhriksi. Sääli pöytää,
+sillä sillä oli pitkä, surullinen historia!
+
+Natasha tahtoi sitten, että saisimme kuulla laulua. Heti asettuivatkin
+laulajattaremme yhteen ja saimme kuulla ihania duettoja ja surullisia
+venäläisiä kansanlauluja. Laulajia oli kaksi, Misha ja Shura. Misha oli
+kaunis armenialainen tyttö, jonka lyhyt kihara tukka ja poikamainen
+ulkomuoto olivat hankkineet hänelle liikanimen "Misha", vaikka hänen
+korkea, heleä sopraanonsa oli kaikkea muuta kuin poikamainen. Kalpea,
+hiljainen Shura omisti syvän, tunnetta uhkuvan alton. Sekä Misha että
+Shura olivat olleet oppilaita Pietarin konservatoriossa, jossa heidän
+piti valmistautua laulajattariksi, mutta vapaustaistelu oli vetänyt
+heidät mukaansa, ja se melkein aina päättyi vankilaan.
+
+Ensimmäinen päivä kului loppuen, ennenkuin ennätimme edes selvään
+käsittää kohtaloamme, ja kaikki aloimme laatia vuoteitamme. Lautaiset
+lavat, jotka päivällä olivat pystyssä seinää vastaan, laskettiin
+alas, niin että toinen pää nojasi penkkiin pöydän ääressä. Kun kaikki
+kymmenen lavaa oli alas laskettu, oli huone niin täynnä, että siinä
+pääsi liikkumaan ainoastaan hyppimällä toiselta vuoteelta toiselle,
+taikka ryömimällä pitkin penkkiä. Natasha oli ollut kovassa puuhassa
+koko illan, ja seurauksena hänen puuhistaan sekä Rosella että minulla
+oli puhtaat valkoiset lakanat ja puhtaat päänaluiset, suurin osa
+Natashan omaisuutta, mutta osa myöskin hankittu toisista huoneista,
+jonne ikkunoista huutamalla oli ilmoitettu, että koppiin N:o 6 oli
+tullut kaksi muukalaista vierasta. Valtion antama lakana oli väriltään
+tummanruskea, hyvin karkea kangaspalanen, jota käytimme lattian pesuun.
+Tyyny taasen oli oljista ja ryysyistä kokoonpantu likainen käärö.
+Ja kumminkin meille vakuutettiin, että tämä oli puhtain ja mukavin
+pyhän Venäjän vankiloista. Oli hieman vaikea kuvitella, millaisia
+Venäjän likaiset ja epämukavat vankilat mahtoivat olla, koska tämä oli
+puhtauden ja mukavuuden perikuva.
+
+Juuri kun olin menossa nukkumaan, huomasin, että koko se kohta, missä
+vuodelavani oli seissyt seinää vasten, oli täynnä pahannäköistä
+keltaista jauhetta. Mitäpäs muuta kuin otin käteeni valtion lakanan
+ja aloin pestä seinää, mutta samassa kuului yleinen huuto, että
+sitä minun ei mitenkään pitäisi tehdä. Miksi ei? Siksi että hän,
+jolla paikka oli ollut ennen minua, oli tuhlannut suurimman osan
+vähistä käyttövaroistaan hankkiakseen tepsivää syöpäläis-myrkkyä,
+ja seurauksena siitä väitettiin vuoteen olevan rauhallisimpia koko
+kopissa. Hm! Minulla ei ollut tilaisuutta vertaileviin tutkimuksiin,
+mutta sen sain pian kokea, että seinän myrkyttäminen ei mitenkään
+estänyt kaikenlaisia vuodetovereita tippumasta pitkin yötä katosta
+vuoteelleni.
+
+Jännitys ja mielenliikutukset olivat meidät kumminkin väsyttäneet
+niin, että kaikesta huolimatta nukuimme pian. Seuraavana aamuna vasta
+alkoi varsinainen vankilaelämä. Johtui mieleeni, kuinka totta Juhani
+Aho puhui sanoessaan Sasu Punasesta, että vasta silloin voi ihmisen
+oikein ymmärtää, kun näkee hänet oikeassa ympäristössään. Aivan
+samaa tahtoisin sanoa Venäjän vapaustaistelijoista. Tavallisessa,
+rauhallisessa seuraelämässä he ovat usein kuin puusta pudonneita, eivät
+tiedä miten olla kuin eleä, mutta taistelurintamalla he ovat kotonaan.
+Ja vankilat ovat aina olleet tärkeitä asemia Venäjän sekä vapaus- että
+sivistystaistelussa.
+
+Kun seuraavana aamuna heräsin, oli jo muutamia tovereita ylhäällä. Yksi
+pyyhki lattiata valtion "lakanalla" ja toinen sytytti öljykeittäjää.
+Nousin kiireesti ja pukeuduin sekä valmistauduin auttamaan heitä,
+mutta minut työnnettiin syrjään selityksellä, että nyt oli Shura
+päivystäjänä, ja hänen asiansa oli pestä lattia ja keittää aamiainen.
+Vangittujen omia laatimia sääntöjä seurattiin tarkoin. Valtiollisilla
+vangeilla oli oikeus antaa rikollisvankien siivota huoneet, mutta
+sitä oikeutta ei kukaan periaatteellisista syistä koskaan käyttänyt.
+Vapauden edestä taistelijain ei sopinut käyttää orjatyötä missään
+muodossa.
+
+Kerran päivässä meidät kuljetettiin vankilan pihalle kävelemään, ja tuo
+puoli tuntia ulkoilmassa oli tietysti nautintoa. Paitsi sitä, tarjoutui
+usein tuon puolen tunnin kuluessa tilaisuus saada jonkunmoinen aavistus
+ulkomaailman asioista. Niinpä Natasha minulle kuiskaten ilmoitti,
+että vartija tuossa kulmassa oli suomalainen ja halusi sanoa minulle
+jotain. Kuljin hyvin hitaasti hänen ohitseen, ja ohikulkiessani hän
+sopotti hyvin nopeasti: "Mie oon luken't kaikk' kasetat, ja niiss' on
+paljon sinust." Kysyin, tietävätkö Suomessa, missä olin ja sain häneltä
+myöntävän pään nyökkäyksen. Siihen keskustelumme silloin loppui, mutta
+minulle merkitsi paljon se tieto, että kotimaassa ainakin tiedettiin,
+mitä oli tapahtunut.
+
+Kun meidät sitten käskettiin sisään, kuljin portaissa toisessa kopissa
+säilytetyn tytön ohi. Hän ojensi minulle ystävällisesti kätensä ja
+sanoi tahtovansa puristaa kättäni tervetuliaisiksi. Annoin hänelle
+käteni ja tunsin, että hän pisti siihen jotain. Varovasti panin
+käteni taskuun ja pudotin sinne pienen kirjelipun. Tultuani koppiimme
+otin sen esille. Se oli pieni tervehdys eräältä mies-ystävältäni,
+joka oli samassa vankilassa, toisella puolen pihaa. Hän oli kuullut,
+kun toverini ikkunasta huusivat nimeni, ja tahtoi lähettää minulle
+tervehdyksensä, sillä olimme tutustuneet Suomessa. Hän on yhä vielä
+ankaran valvonnan alaisena Venäjällä, koska hän pitää bolshevikien
+komentoa vielä tsaarinkin komentoa kamalampana.
+
+Paljon uneksittiin siihen aikaan tulevasta onnen ajasta, kun kerran
+saataisiin tsaarin valta kukistetuksi, mutta paljon on niitä unelmia
+nyt murtunut. Eivät auta iskulauseet, huusipa sitä "elämä tsaarille!"
+taikka "kaikki valta köyhälistölle!" Pohjalta muutos on tapahtuva,
+muutoin perustus pettää. Kauan tuntuu vielä viipyvän, ennenkuin
+oikeuskäsitteet selviävät, ennenkuin ihmisarvo tunnustetaan laajassa
+naapurimaassamme. Liian syvällä ovat vielä tuhatvuotisen orjuuden
+jäljet, vaikka pintaa onkin hiukan kiillotettu!
+
+Toisena vankilapäivänäni, maanantaina, kävi vartija verraten aikaisin
+hakemassa Rosea tutkittavaksi jonnekin santarmivirastoon. Tutkimisesta
+ei kumminkaan tullut suuria tuloksia, sillä tutkijat ja tutkittava
+eivät ymmärtäneet sanaakaan toistensa kieltä. Ainoa, minkä Rose
+ymmärsi, oli, että hänelle näytettiin joukko valokuvia, m.m. yksi,
+missä Rose ja minä seisomme rautatievaunun sillalla. Hän katseli
+kaikkia, mutta ei virkkanut sanaakaan — ja siihen se tutkiminen loppui.
+Kun hänet kuljetettiin takaisin vankilaan, näki hän vilahdukselta
+Tidermanin kadulla kahden santarmin kuljettamana ja aavisti, mikä
+oli tullut toisten suomalaisten kohtaloksi. Rose oli ollut luonamme
+pari tuntia ja ennättänyt juuri kertoa kokemuksistaan "tutkinnossa",
+kun ovi taas avautui ja vartija julisti, että amerikkalainen neiti
+oli vapaa. Riemua ja onnitteluja sateli Rosen ympärillä, ja koko
+ajan seisoi vartija ovella kiiruhtamassa lähtöä. Ennen lähtöään Rose
+kumminkin ennätti sopia kanssani että lähettäisi minulle seuraavana
+päivänä hiukan ruokaa ja rahoja ja ilmoittaisi, kuinka toisille
+suomalaisille oli käynyt. Jos meidän jälkeemme jotain oli tapahtunut
+kolmelle aikaisemmin mainitsemalleni suomalaiselle, Rosen piti lähettää
+niin monta päärynää kuin heistä oli vangittu. Muutoin vain omenia. —
+Seuraavana päivänä tulikin kolme päärynää. Tiesin siis, että kaikki
+olivat vangitut.
+
+Rosen vapauttaminen oli tietysti ilo meille, mutta samalla koski
+kipeästi se ajatus, että nyt ei ollut minulla enää ketään läheistäni
+siellä, vaan yksin oli kestettävä ties kuinka kauan. Ja miten
+mahtoivatkaan omaiset kärsiä siellä kotona! En voinut sille mitään,
+että kun ovi kolahti kiinni Rosen jälkeen, purskahdin itkuun. En tiedä
+kuinka kauan olin itkenyt, kun tunsin käden olkapäälläni. Natasha
+seisoi siinä ja puhui hiljaa korvaani: "Toveri, ette saa näyttää
+heikkoutta... Ette saa itkeä... Muille tulee vaikeampi olla..."
+Niinhän se oli. Häpesin heikkouttani, sillä mitä minä vielä tiesin
+kärsimyksistä!
+
+Natashan neuvosta pyysin puhutella vankilan päällikköä, kysyäkseni
+häneltä kohtaloani. Tulkkina toimi vankilan lääkäri, joka tuntui
+sivistyneeltä mieheltä. Päällikkö oli raaka tsinovnikka, jonka
+röyhkeätä käytöstä oli vaikea niellä. Ainoa, jonka hän sanoi
+kohtalostani, oli, että tulin olemaan tässä vankilassa kuukauden ja
+sitten seuraisi arvattavasti Siperia. Kysyin vielä saisinko kirjoittaa
+Helsinkiin viranomaisille, että minut oli vangittu. Se kuulemma oli
+luvallista, kunhan kirjoittaisin venäjäksi, sillä muita kieliä ei
+sallittu. Kirje luvattiin toimittaa perille. Myöhemmin näyttäytyivät
+kaikki nämä vastaukset ja lupaukset vääriksi. Kirjeen Suomen
+Prokuraattorille sain pian Natashan avulla venäjäksi, kun ensin olin
+sen englanniksi kirjoittanut. Se annettiin vankilan päällikölle tunnin
+kuluttua, ja hän antoi uuden juhlallisen lupauksen, että se varmaan
+menee perille. Tietysti sitä ei lähetetty! Minua vieläkin naurattaa,
+kun muistelen, kuinka helposti uskoin häntä. Menee aina pitkä aika
+ennenkuin rehellinen ihminen käsittää, kuinka muutamilla valehteleminen
+syntyy melkein kuin luonnon pakosta, vaikka useimmiten totuuden
+puhuminen olisi koko joukon edullisempaa itse valehtelijallekin.
+
+Suurena lohdutuksena minulle oli se tieto, minkä vartia, joka oli
+lukenut "kaikk' kasetat", oli minulle ilmoittanut, että nimittäin
+kotona tiesivät miten minulle oli käynyt. Silloin en kyllä voinut
+ymmärtää, kuinka he jo niin aikaisin, s.o. heti maanantai-aamuna siitä
+olivat saaneet tiedon. Se selvisi vasta vapaaksi päästyäni, ja se on
+elämäni kauneimpia kokemuksia. Siksi kerron sen:
+
+Kaikilla suurilla Lontoon lehdillä oli tietysti kirjeenvaihtajansa
+Pietarissa. Maailmanlehden Timesin kirjeenvaihtaja, tohtori Harold
+Williams, joka nyt on Timesin ulkoasiain toimittaja, tietysti
+sai tiedon suomalaisten vangitsemisesta ja ymmärsi heti, ettei
+kellään meistä ollut tilaisuutta ilmoittaa asiasta kotiimme. Hän
+ei tuntenut ainoatakaan meistä, yhtä vähän kuin me tiesimme mitään
+hänestä. Tahtoisinpa väittää, että mikä muu maalainen tahansa kuin
+englantilainen, olisi jättänyt asian sikseen, taikka kaikkein
+korkeintaan lähettänyt meitä kohtaan suosiollisen sähkösanoman
+lehdelleen, mutta englantilaisen gentlemanin ritarillinen vaisto ei
+koskaan petä. Mitä teki tohtori Williams? Hän otti iltajunan Viipuriin,
+jonne hän saapui puoliyön jälkeen. Sattumalta hän tunsi erään pienen
+virkailijan asemalla ja kysyi häneltä jonkun luotettavan henkilön
+osoitetta, jolle hän voisi ilmoittaa kohtalostamme ja joka sitten voisi
+siitä antaa tietoja omaisillemme. Hän saikin tuomari V. Furuhjelmin
+osoitteen ja läksi hänen asunnolleen kello 2 yöllä. Ensimmäinen ajatus,
+joka tietysti johtui tuomari Furuhjelmin mieleen, oli, että santarmit
+siellä koputtivat hänen ovelleen keskellä yötä, sillä sehän olisi ollut
+sen ajan luonteenomaisin ilmiö. Asia kumminkin selvisi, ja merkillinen
+englantilainen ilmoitti, että neljä suomalaista, joitten nimiä hän ei
+tiennyt, oli vankina Pietarissa. Sen hän kumminkin tiesi, että heidän
+joukossaan oli rouva, jolla oli nimi Kalevalasta! Sitten mies poistui
+ja palasi seuraavalla junalla Pietariin.
+
+Tuomari Furuhjelm tietysti muisti Aino-nimen miettiessään, mitä
+kalevalaista nimeä englantilainen oli tarkoittanut, ja arvasi
+myöskin mistä Ainosta oli kysymys. Kello neljä aamulla hän soitti
+Helsinkiin läheiselle tuttavalleni, jolta sai tiedon, ketkä olivat
+menneet Pietariin, ja siten myöskin saivat tiedon Helsingissä meidän
+kohtalostamme.
+
+Kun palasin vankilan päällikön puheilta koppiimme, oli siellä "koulu"
+täydessä käynnissä. Yksi tovereistamme, Gitel niminen, ei joutuessaan
+vangiksi osannut lukea eikä kirjoittaa. Muut, joita elämä oli pidellyt
+suopeammin, tahtoivat antaa apua Gitelille ja opettaa hänelle, mitä
+itse olivat saaneet oppia. Gitel oli hyvin nopeasti saavuttanut
+lukutaidon, ja siksi historian ja maantiedon opetus kävi verraten
+helposti. Enemmän harmia tuotti laskento, mutta Gitelin luontainen
+lahjakkuus oli siinä suurena apuna. Gitel oli ainoa juutalaistyttö
+joukossamme. Hän oli ansainnut leipänsä ompelijattarena jossakin
+Puolan pikku kaupungissa, missä hänen köyhä nuoruutensa, vainotun
+kansan jäsenenä oli siihen asti hiljalleen kulunut. Sattumalta hän oli
+siellä tutustunut muutamiin vallankumouksellisiin, ja se oli uuden
+elämän alku Gitelille. Koko sydämellään ja sielullaan hän heittäytyi
+vapaustaisteluun, mutta kauan ei kestänyt, ennenkuin hän istui lukon
+takana. Hänen kohtalonsa oli jo päätetty, sillä muutaman päivän perästä
+hänen oli määrä lähteä Siperiaan. Natashalla oli kova puuha hankkia
+kokoon lämpimiä vaatteita hänelle tuota pitkää matkaa varten, sillä
+hänellä ei ollut yhtään mitään muuta, kuin mitä hänellä oli yllään, ja
+tsaarin kustantamat puvut olivat ohuita ja kylmiä. Mutta iloisempaa
+olentoa ei voinut olla kuin tuo pieni juutalaistyttö. Kun minut ensin
+tuotiin vankilaan, näkyi Gitel käsittävän sen siten, että olin siellä
+jonkunmoisena talon vieraana, ja joka kerta kun yritin puuhata jossakin
+pienessä taloushommassa, alkaen pestä jotain kuppia taikka pyyhkiä
+tomua, hän juoksi nopeasti esiin, tempasi kupin taikka tomurievun
+kädestäni selittäen, että minä en mitenkään saanut tuommoiseen ryhtyä.
+Hän kyllä toimitti tuollaiset askareet. Jos puoliväkisin yritin jatkaa
+tointani, hän tuskastui ja oli puhkeamaisillaan itkuun. Ei auttanut muu
+kuin nauraa ja totella Gitelin vaatimuksia.
+
+Vielä pitää kertoa hiukan Ludmilasta. Ludmilan oikeata nimeä ei kukaan
+meistä tuntenut. Vankilan viranomaisille hän oli ilmoittanut nimekseen
+"Ludmila", mutta varmaan tiesimme ainoastaan, että se ei ollut hänen
+oikea nimensä. Hän oli hyvin tarkka siitä, ettei kukaan saisi selkoa
+hänen oikeasta nimestään, koska hän pelkäsi tsaarin kätyrien kostavan
+hänen omaisilleen. Toverit olivat kyllä antaneet hänelle toisen nimen,
+sanoen häntä "Okulaksi", joka oikeastaan on hyvin kauhea nimi, sillä se
+merkitsee samaa kuin haikala, mutta jonka Okula varsin hyväntahtoisesti
+omaksui. Nimeen oli aivan pätevät syyt, jotka pian tulin huomaamaan.
+Heti maanantai-aamuna Okula tuli luokseni ja pyysi hyvin kauniisti,
+että ilmoittautuisin vankilan lääkärille sairaaksi.
+
+"Mutta rakas Okula, minä olen terve kuin pukki."
+
+"Niin, niin, kyllä minä sen tiedän, mutta silloin saisimme pullon
+maitoa ja kaksi munaa lisää, — ja minun on niin hirveä nälkä."
+
+Pikku Okula raukka! Hänen omista, hiukan sekavista selityksistään ja
+Natashan antamista lisätiedoista kävi selville, että häntä vaivasi
+alituinen hermostunut nälkä. Hän söi kaikki mitä ikinä käsiinsä sai
+eikä siitä tuntunut olevan apua. Jokainen, jolla oli hiukankin syytä
+ilmoittautua sairaaksi, teki sen mielellään, jotta Okula saisi enemmän
+ravitsevaa ravintoa. Maito, joka vangeille tuotiin, oli verraten hyvää,
+mutta munat kyllä eivät olleet eilispäivän lapsia. Mutta Okula oli
+helposti tyydytetty.
+
+Koetin selittää Okulalle, että minun oli vaikea ilmoittautua sairaaksi,
+sillä tuskin kukaan lääkäri olisi ottanut kuuleviin korviin niin
+selvää satua, mutta Okula ei niin helpolla päästänyt. "Sanokaa, että
+kärsitte veren vähyyttä. Sen tohtori aina uskoo, sillä kaikkihan täällä
+siitä kärsii", pyyteli Okula hartaasti. Minun menostani tohtoriin ei
+kumminkaan tullut mitään, sillä Natasha asettui jyrkästi Okulan tuumaa
+vastaan.
+
+Lausuin kerran iloni siitä, että meitä oli niin monta yhdessä, sillä
+en tosiaankaan ymmärtänyt, kuinka olisin voinut yksin siellä kestää.
+Viisas Natasha hymyili: "Niin — alussa kyllä tuntuu siltä, mutta pian
+tulet huomaamaan, että asia ei ole niin. Ei kukaan voi kestää monta
+kuukautta tällaisessa täyteen sullotussa kopissa, mutta vankila on
+aina niin hirvittävän täynnä, ettei riitä yksityiskoppeja muille kuin
+sairaille. Vasta sitten kun joku on mielisairauden partaalla, taikka
+jo toisella puolen rajaa, siirretään hänet yksityiskoppiin..." — Jo
+seuraavana päivänä siirrettiin yksi meistä yksityiskoppiin, jota
+sanottiin katkeralla ivalla "parantolaksi". Yöllä kuulimme hänen
+huutavan siellä...
+
+Huomasin kyllä pian, kuinka välttämätön oma tekemä sääntömme oli, että
+joka päivä piti olla kaksi tuntia täydellinen hiljaisuus, jolloin ei
+kukaan saanut puhua. Vaikka sillä tosin ei saavutettukaan täydellistä
+yksinäisyyden tunnetta, oli se lepoa kumminkin.
+
+Tiistai-päivä kului keskusteluissa, pääasiallisesti Natashan kanssa,
+ja aivan niinkuin pikku Gitel alkoi oppia ulkonaista lukutaitoa,
+minullekin alkoivat henkisen lukutaidon aakkoset hiukan hämärtää.
+Vankila opettaa nopeasti...
+
+Yö vasten keskiviikkoa oli hyvin kylmä. Meillä oli molemmat pienet
+ristikko-ikkunat auki, jotta saisimme hiukan raitista ilmaa. Jossakin,
+lähellä vankilaa, oli tehdas, josta tuuli kuljetti savua suoraan
+sisään meidän ikkunoista. Unesta ei ollut puhettakaan. Alakerrassa
+itki pikkunen lapsi... Ihmeellistä, kuinka hirvittävän suuri määrä
+raskaita ajatuksia mahtuu muutamaan synkkään yötuntiin! — Kaikki oli
+aivan hiljaa, mutta äkkiä huomasin, että yksi tovereistamme, kalpea,
+uneksiva Lydia, nousi istumaan vuoteessaan ja katseli tarkkaan
+ympärilleen, ikäänkuin tutkiakseen, nukkuivatko kaikki. Sitten hän
+otti ison villahuivin vuoteeltaan ja alkoi varovasti ryömiä penkkiä
+myöten minuun päin. Päästyään aivan viereeni, hän hiljaa levitti huivin
+vuoteelleni... Hän tahtoi auttaa muukalaista, kun yö oli niin kylmä...
+Taputin hänen kättään ääneti, ja hän huudahti säikähtäen: "Voi, en minä
+tahtonut herättää!"...
+
+Ei, ei hän tahtonut herättää. Hän tahtoi vain samaa kuin kaikki muutkin
+tuossa ihmeellisessä joukossa: auttaa, tukea...
+
+Vuosikausia sen jälkeen muisto tuosta ystävyyden teosta lämmitti ja
+saattoi helpommaksi kestää paljon kovuutta.
+
+Keskiviikko oli melkein juhlapäivä meille, sillä silloin saimme kylpeä.
+Ammekylpy oli varsin hyvä, vettä runsaasti eikä liikoja kiirehditty.
+Kun palasimme koppiimme, laitoimme illallista, s.o. tavallista
+riisipuuroamme, ja aloimme sitten riisuutua yöksi. Olin jo puoleksi
+riisuutunut, kun ovi aukeni ja vartia huusi: "Suomalainen rouva on
+vapaa!"
+
+En ensin käsittänyt, että se oli totta, mutta toverieni ilohuudot ja
+vartian tuskastunut kiiruhtaminen pian vakuuttivat minut. Siis nuo
+neljä päivää olivat todellakin lopussa, nuo päivät, joista en koskaan
+saanut minkäänlaista selitystä Venäjän hallitukselta. En koskaan saanut
+tietää, miksi minut vangittiin, enkä myöskään, miksi minut sitten
+päästettiin vapaaksi. Tuollaiset pienet yllätykset kuuluivat silloin,
+niinkuin nytkin, Venäjän hallituksen erikoisiin ominaisuuksiin.
+
+Kaikki tytöt tahtoivat auttaa minua pukiessani, josta syystä
+toimitukseen meni vähintään kaksinkertainen aika. Sitten vielä piti
+hakea pieniä muistolahjoja... Mitäpä antaa, kun ei ollut juuri
+mitään... Natashalla oli teekuppi, jonka teevati oli särkynyt. Minun
+piti ottaa kuppi. Se on sen jälkeen koristanut kirjoituspöytääni,
+kukkia täynnä. Shura oli piirtänyt kuvan kodistaan Ukrainassa. Se on
+aina seinälläni. Veralla oli kuvakortti... Kaikki, kaikki minun piti
+saada. Sitten nopeat jäähyväiset... Natasha kuiskasi korvaani: "Emmehän
+väsy, emmehän, ennenkuin Venäjä ja Suomi ovat vapaat..." Jotain lienee
+tarttunut kurkkuuni, sillä en voinut vastata... Puristin vain hänen
+kättään...
+
+Ovi aukeni ja vartia työnsi minut ulos. Toverit olivat alkaneet laulaa
+marseljeesia, johon kaikki toisissa kopeissa yhtyivät... Silmien eteen
+oli muodostunut harso... En nähnyt mitään, kuulin vain marseljeesin
+tuliset säveleet... Se oli kuin vihkimys elämään ja työhön... Säveleet
+häipyivät hiljaa...
+
+
+
+
+ENTISEN TAISTELUN AJOILTA.
+
+
+Puolueista pienin ja varmaan myöskin salaperäisin oli tämän vuosisadan
+alkupuolella perustettu aktivistipuolue. Siihen kuului sellaisia
+henkilöitä, jotka olivat vakuutetut, että Suomen vapaus riippui siitä,
+että Venäjän vapaustaistelu onnistui, ja jotka siitä syystä olivat
+asettuneet yhteistyöhön Venäjän vapaustaistelijain kanssa. Suomalaisten
+apu oli tärkeä etupäässä siksi, että he saattoivat paremmin kuin
+venäläiset avustaa taistelijoita pakenemaan tsaarin raivoa, taikka
+piiloutumaan paikkoihin, missä he saivat rauhassa tehdä työtä. — Tuon
+vuosikausia kestäneen yhteistyön aikana kävi yhä uudelleen selväksi,
+kuinka täysin erilaiset nuo molemmat kansakunnat, suomalaiset ja
+venäläiset, olivat. Venäläisille oli aina hirvittävän vaikeata tehdä
+säännöllistä, järjestettyä työtä, mutta sen sijaan kuolema ei tuntunut
+sisältävän mitään kauhua heille. Usein kuuli suomalaisten huokaavan,
+että voi jos elämä olisi hiukan helpompaa ja kuolema hiukan vaikeampaa
+venäläisille vapaustaistelijoille, kuinka paljon saataisiinkaan silloin
+aikaan! Suomalaiset tyynellä sisullaan osasivat järjestää ja johtaa,
+pelkoa he eivät myöskään koskaan näyttäneet, vaikkeivät syösseetkään
+suoraan suden suuhun, ilman syytä, kuten usein venäläiset.
+
+Oli hirvittävän kylmä kevättalvi. Istuin aikaisin aamulla lueskelemassa
+sanomalehtiä ja "Vapaita Sanoja", jotka saivat kertoa Venäjän oloista
+sellaista, mitä ei saanut tulla julkisiin sanomalehtiin. Olot tuntuivat
+käyvän yhä sotkuisemmiksi Moskovassa ja Pietarissa, ja kapinan
+yrityksiä puhkesi esiin alituiseen. Melkein kaikki tukahdutettiin heti
+ja seurauksena oli ainoastaan muutamia uusia uhreja entisten lisäksi.
+Kaikki tuntuivat työskentelevän omalla tahollaan ja pettureita vilisi
+joka paikassa... Onneton Venäjä! Mikä sen osaksi vielä oli tuleva!
+
+Samassa koputettiin ovelleni ja sisään astui hyvä ystäväni, nuori
+kuvanveistäjän alku, Heikki Karhu. Tukka pörhöllään ja silmät loistaen
+hän huusi:
+
+"Kuule, nyt sinun täytyy tulla heti, aivan heti minua auttamaan. En
+totta tosiaankaan tiedä, miten tästä selviydyn. Lähde mukaan nyt
+paikalla, niin kiitän sinua loput ikäni!"
+
+"No, no, mikä hätänä? Selitähän ensin, mistä on kysymys."
+
+"En mitenkään jouda selittämään... Voi taivas, sitä ihanuutta, sitä
+Luojan ihmeellistä taideteosta..."
+
+"Koetapas nyt vaihteeksi sanoa järkevä sana. Kenestä sinä nyt raivoat?"
+
+"Maailman ihanimmasta tytöstä... Joudu nyt kaiken järjen nimessä pian!"
+
+"Kaada nyt tuosta lasi kylmää vettä itsellesi, jos siitä olisi apua ja
+sano sitten, mitä minulta tahdot?"
+
+"Apuasi tahdon, en mitään muuta... Apua, apua, ja nopeaan!"
+
+"Millaista apua?"
+
+"Meidän täytyy värjätä hänen tukkansa..."
+
+Ymmärsin, että oli turhaa koettaa saada Heikkiä puhumaan järkeä
+ja aloin jo epäillä, että hän oli ollut tavallista iloisemmassa
+seurassa edellisenä iltana eikä vieläkään ollut siitä kokonaan
+toipunut. Toiselta puolen ajattelin, että tässä saattoi olla tärkeäkin
+asia kysymyksessä, sillä Heikki oli melkein aina tulessa toisella
+tai toisella tavalla. Ajat olivat kovin vakavat, ja venäläiset
+vallankumoukselliset olivat lukemattomia kertoja saaneet apua Heikiltä,
+jonka kekseliäisyys ja rohkeus olivat verrattomat. Eipä siis muuta kuin
+puin takin ylleni ja otin hatun päähäni ja sitten läksimme kiireimmiten
+Heikin asuntoa kohti. — Kun saavuimme perille, huomasin, että Heikki
+oli lukinnut atelierinsä oven hyvin huolellisesti ulkoapäin, mikä oli
+häneen nähden aivan tavatonta. Arvasin heti, että oli kysymys jostain
+salaperäisestä.
+
+Heikki Karhun atelieri oli suuri ja valoisa, mutta aluksi en huomannut
+muuta kuin lukemattomia jalustimia ja niillä märkien riepujen peittämiä
+savimöhkäleitä. Perimmäisessä nurkassa oli puolittain verhojen suojassa
+itämainen leveä leposohva, ja sinnepäin suuntasi Heikki nyt askeleensa.
+Sieltä astuikin heti esiin nuori tyttö, enkä sen koommin ihmetellyt,
+että Heikiltä oli mennyt pää hiukan pöperryksiin. Semmoista täydellistä
+kauneutta ei usein näe tässä matoisessa maailmassa. En ikinä voisi
+unohtaa noita silmiä, suuria, tummansinisiä, täynnä tuskaa ja epätoivoa.
+
+Vaiston pakoittamana ojensin molemmat käteni tyttöä kohti, ja siinä
+samassa hän kiersi käsivartensa kaulaani ja puhkesi hillittömään
+itkuun. Vein hänet istumaan sohvalle ja annoin hänen itkeä olkapäätäni
+vastaan, silitellen silloin tällöin hänen sysimustia kiharoitaan, jotka
+olivat puserretut suureen kimppuun hänen niskaansa. Ties miten kauan
+hän siinä itki, eikä kukaan meistä virkkanut sanaakaan. Koko hänen
+hento ruumiinsa vapisi ja vavahteli, ja minä rupesin aavistamaan, että
+hän oli vallan näännyksissä sekä nälästä että väsymyksestä. Kuiskasin
+Heikille, että hän toisi meille lasin maitoa, sillä tiesin, että
+Heikillä oli aina ruokatavaraa viereisessä keittiössä.
+
+Heikki osoitti äkkiä odottamatonta järkevyyttä, sillä kun hän hetkisen
+kuluttua palasi keittiöstä, oli hänellä tarjottimella lasi maitoa,
+voileipä ja höyryävä omeletti.
+
+Tyttö oli lakannut itkemästä ja suostui syömäänkin, kun tarjosimme
+hänelle Heikin laittaman aamiaisen.
+
+Me olimme yhä vielä pysyneet mykkinä eikä minulla ollut edes selvillä
+puhuiko hän mitään muita kieliä kuin venättä. Kysyin sitä häneltä ja
+hän sanoi puhuvansa sekä ranskaa että saksaa. Ei siis siitä tarvinnut
+huolehtia.
+
+"Miten voimme teitä auttaa lapsi?" kysyin vihdoin, kun hän näytti
+hiukan tyyntyneen.
+
+Hän ei vastannut heti, katsoi vain meihin vuoroon hiljaa ja äänetönnä.
+Huulet vavahtelivat vähän, kun hän vihdoin puoliääneen virkkoi: "Minä
+olen Olga Karsky."
+
+Olga Karsky! Huomasin, että Heikki säpsähti ja itse en tiennyt mitä
+sanoa. Parin viimeisen viikon ajalla olivat sanomalehdet olleet täynnä
+kertomuksia Olga Karskysta, ja viimeksi tänä aamuna olin lukenut, että
+viranomaiset olivat vihdoinkin vanginneet hänet — Tiflisissä! Olga
+Karskya pidettiin pyhän Venäjän vaarallisimpana vihollisena, ja hänen
+päästään oli luvattu suuret lunnaat. Useita pankkeja oli ryöstetty ja
+pari viikkoa sitten oli tehty murhayritys kaikkivaltiasta ministeriä
+vastaan, ja kaikissa noissa tapahtumissa uskottiin Olga Karskyn olleen
+sieluna ja johtavana henkenä. Hirmuinen, vaarallinen Olga Karsky!
+
+Ja edessämme seisoi hento tyttönen, taivaallisen ihana ja avuton kuin
+lapsi!
+
+Huomasi, että Heikin suupielet vavahtelivat pahaa ennustavasti, ja
+pelkäsin, että hän minä hetkenä tahansa puhkeisi tuttuun, äänekkääseen
+nauruunsa. Asema oli tosiaankin mitä hullunkurisin.
+
+Heikki hillitsi kumminkin hilpeytensä, sillä tytön surkea avuttomuus
+oli liian liikuttava. Paitsi sitä meillä oli ollut monta samanlaista
+kokemusta, kuinka syntipukiksi valitaan henkilö, jonka koko olento
+todisti syytöksien mahdottomuutta, mutta jolla ei ollut mitään
+puolustusmahdollisuuksia. Järjestys vaati, että jonkun piti olla
+syyllinen ja oikeastaan oli vallan samantekevä, kuka syyllisen
+nimen sekä rangaistuksen sai kantaa. Venäläinen oikeudentunto on
+rauhoitettava toisenlaisilla keinoilla kuin Europan.
+
+Mitä nyt oli tehtävä?
+
+Aluksi emme voineet tehdä yhtään mitään, vaan päätimme, että Olgan piti
+pysyä Heikki Karhun atelierissä, kunnes asiat hiukan selvisivät.
+
+Kun tyttö samana aamuna oli tullut Helsinkiin ja suoraan Heikin luo
+tuoden terveisiä ja sanoen oikean tunnussanan, oli hän ensi työkseen
+pyytänyt, että Heikki taivaan tähden auttaisi häntä saamaan tukkansa
+värjätyksi. Ymmärtämättä mitään koko jutusta, mutta täysin tottuneena
+venäläisten merkillisiin mielenjohteisiin, Heikki oli rientänyt minun
+luokseni hakemaan apua. — Kun tyttö nyt alkoi puhua, koski hänen
+ensimmäinen pyyntönsä taas tukan värjäystä. Lupasin heti auttaa häntä,
+sillä saatoin hyvin huomata, ettei hän mitenkään muutoin rauhoittuisi.
+
+Tukka oli sysimusta, eikä siis mikään varsinainen värjäys voinut tulla
+kysymykseenkään; Jos väri oli muutettava, piti käyttää kemiallisia
+aineita tukan valkaisemiseksi. Oli selvää, miksi tyttö niin kiihkeästi
+vaati tukan värjäämistä, sillä aina kun sanomalehdet mainitsivat Olga
+Karskya, puhuttiin hänen sysimustista kiharoistaan, joiden kauneutta
+ei kyllin voitu ylistää.— Värjäystoimeen ryhdyttiin heti ja noin
+neljän päivän perästä oli tukka muuttunut kuparin punaiseksi. Se
+muutti melkoisesti tytön ulkomuotoa ja mielestäni hän oli sitten, jos
+mahdollista, vielä entistään kauniimpi.
+
+Noina neljänä päivänä, jolloin tukan väriä muutettiin, tutustuimme
+tyttöön läheltä. Lapsi raukka! Jos hän oli vaarallinen Venäjän
+olemassaololle, niin kuka sitten oli vaaraton? Alati vaihtelevat
+tunnelmat, pilviä tavoitteleva ihanteellisuus, lapsellinen
+epäkäytännöllisyys ja palava uhrautumishalu — siinä ne ominaisuudet,
+jotka heti pistivät silmään. Ainoa seikka, jonka hän mahdollisesti
+saattaisi vaaraan, oli, niin arvelin, Heikki raukan sielun rauha.
+Kuinka mikään kuolevainen mies saattaisi rauhallisesti katsella
+sellaista kauneutta!
+
+Heikki, joka näkyi arvaavan ajatukseni, sanoi kerran tyynesti:
+
+"Kuule, älä sinä ollenkaan kuvittele mitään romaania. Hän on vallan
+liian kaunis. En minä sellaiseen enkeliin koskaan voisi rakastua, mutta
+taiteilija-mallina minä vielä teen hänen nimensä kuuluisaksi..."
+
+Minun valaistessani Olgan tukkaa ja Heikin muovaellessa savikuvia
+hänestä saimme kuulla hänen elämäkertansa:
+
+Hänen isänsä oli rikas tilanomistaja etelä-Venäjällä. Olga oli nuorin
+kahdeksasta lapsesta, koko talonväen hemmoteltu lemmikki, vanhempien
+rakkain lapsi. Kun hän oli viisitoista vuotias, kohtasi häntä suuri
+ja selittämätön suru: Santarmit ympäröivät eräänä yönä talon ja hänen
+vanhin veljensä, kaunis, lahjakas Vanja, jota hän rakasti ja ihaili yli
+kaiken, vangittiin ja vietiin Siperiaan.
+
+Olga oli aivan murtunut surusta, joka oli sitä mustempi, kun ei kukaan
+mitään hänelle selittänyt eikä kukaan koettanut lohduttaa. Mitä
+Vanja oli tehnyt, Vanja, veljistä parhain, jota kaikki ihailivat ja
+rakastivat...?
+
+Kun hän meni äitinsä luo pyytämään selitystä, äiti vain voivotteli ja
+itki eikä osannut mitään selittää.
+
+Hän päätti kääntyä ankaran isän puoleen, mutta isä suuttui niin että
+muoto muuttui ja kielsi häntä koskaan mainitsemasta Vanjan nimeä. Vanja
+oli vetänyt lokaan vanhan kuuluisan nimen ja isälleen hän oli kuollut,
+enemmän kuin kuollut...
+
+Tietysti Olga ei siihen tyytynyt, vaan koetti kysellä muilta, sillä hän
+rakasti Vanjaa.
+
+Vihdoin kertoi nuorempi veli, Sasha, mitä oli tapahtunut: Vanja oli
+opettanut kyläläisiä lukemaan ja antanut heille kirjoja...
+
+"Mutta mitä pahaa siinä oli", kysyi Olga. "Sehän oli hyvää vain."
+
+"Ah, sinä et ymmärrä, sisko. Kirjat olivat tsaaria vastaan..."
+
+Tsaaria vastaan! Olga ensin melkein jähmettyi kauhusta. Se oli pahempaa
+kuin jos hän olisi kirjoittanut Jumalaa vastaan. Ei, ei hän voinut
+koskaan uskoa sellaista Vanjasta! Hänen täytyi itse ottaa selko, mitä
+nuo kirjat sisälsivät. Hän ottikin selon.
+
+Vanjan hyvä ystävä, rikkaan naapuritilan omistajan poika, Boris Karsky,
+selitti hänelle kaikki. Se oli Olgan herääminen. Venäjän onni, Venäjän
+vapaus, sille hän tahtoi pyhittää elämänsä, kuten Vanjakin, rakas Vanja.
+
+Kuusitoistavuotiaana Olga oli salaisen vallankumouksellisen seuran
+innokkaana jäsenenä, ja seitsentoista vuotiaana, kun kaikenlaisia
+huhuja rupesi leviämään hänen puuhistaan, ja kun isä ja äiti
+aikoivat lähettää hänet luostarikouluun, hän päätti paeta kotoaan.
+Kerran kun isä ja äiti olivat matkustaneet Odessaan, Olga ja Boris
+Karsky hävisivät kotiseudultaan. Hellässä kirjeessä Olga ilmoitti
+vanhemmilleen, että hän oli naimisissa Boris Karskyn kanssa, ja he
+aikoivat elää Venäjän vapauden puolesta, kuten Vanjakin. Elleivät
+vanhemmat voineet antaa hänelle anteeksi, tahtoi hän olla kuollut
+heille, niinkuin Vanjakin.
+
+Siitä oli nyt kulunut kolme vuotta, kolme hirvittävää, mutta samalla
+onnellista vuotta. Hän ja Boris olivat kulkeneet paikasta paikkaan
+ympäri Venäjää, levittäen kirjallisuutta, opettaen, järjestäen. Monta
+kertaa he olivat lähellä joutua kiinni, mutta aina oli onnellinen
+sattuma heidät pelastanut. Viime vuoden he olivat olleet Pietarissa,
+jonne vallankumouksellinen työ yhä enemmän alkoi keskittyä. Olgan työtä
+oli hänen kauneutensa paljon estänyt. Se herätti huomiota kaikkialla ja
+siitä puhuivat sekä ystävät että viholliset.
+
+Kaikki se kurjuus, laittomuus, avuttomuus ja toivottomuus, johon he
+olivat matkoillaan tutustuneet, oli katkeroittanut Boris Karskyn
+mielen niin paljon, että Olga pelkäsi hänen järkensä murtuvan.
+Boris ei enää uskonut rauhallisiin keinoihin. Hallitus käytti
+yksinomaan pakkokeinoja, siis kova kovaa vastaan! Terrori oli ainoa
+tehokas taistelutapa. Rauhallisesta uneksijasta Boris oli muuttunut
+terroristisen liikkeen pääpylvääksi. Olga ei siitä pitänyt, ja kun
+Boris sen huomasi, lakkasi hän kokonaan kertomasta Olgalle toimistaan.
+
+Heillä oli pieni asunto Pietarissa, ja Boris oli pukeutunut
+vuokra-ajuriksi ja oli ulkona aamusta iltaan. Vaikka hän ei ollut
+mitään kertonut, aavisti Olga, että jotain tärkeätä ja hirveätä oli
+tekeillä. Voi niitä kauheita päiviä ja unettomia öitä viime viikkoina!
+Olgan hermot olivat aivan pilalla ja hän pelkäsi ruumiillisesti
+murtuvansa. Hän ei enää milloinkaan uskaltanut mennä ulos päiväiseen
+aikaan, ei muuta kuin iltahämyssä ja silloinkin kasvot paksun harson
+peitossa, sillä tuo onneton kauneus oli alituisena huomiotaherättävänä
+vaarana.
+
+Eräänä aamuna, kun Boris läksi ulos, oli hän suudellut Olgaa hyvin
+hellästi ja katsonut häneen kauan ja ääneti. Sitten hän oli taas häntä
+kiivaasti suudellut. Olgaan oli tullut kummallinen levottomuus, joka
+kasvoi kasvamistaan. Illempana, kun Boris ei ollut vielä palannut, kävi
+Olgan levottomuus aivan sietämättömäksi, ja hän päätti lähteä ulos.
+Ehkä joku voisi kertoa hänelle, mitä oli tekeillä. Hän oli astunut pari
+katuväliä, kun äkkiä hirveä jysähdys melkein kaatoi hänet. Akkunoita
+särkyi helisten, huutoa ja melua kuului etäältä ja tuntui kuin koko
+kaupunki olisi järkkynyt perusteillaan.
+
+Ihmiset alkoivat juosta melua kohti, ja melkein tietämättään mitä hän
+teki, alkoi Olga juosta samaan suuntaan muiden mukana. Harsonsa hän oli
+heittänyt pois, ja posket punottivat kiihkosta, sillä kamala aavistus
+sanoi hänelle, että Boris Karsky oli siellä jossakin. "Ministeri elää
+vielä!" kuuli hän jonkun huutavan, ja melu yhä kiihtyi.
+
+Äkkiä joku tarttui Olgan käsivarteen ja hän tunsi poliisiksi puetun
+toverin. "Joudu pian pois... Siellä vangitaan kaikki", kuiskasi
+valepoliisi vetäen Olgan pienelle sivukadulle, pois väkivirrasta.
+"Pakene niin pian kuin pääset ja pelasta mitä voit", kuiskasi
+valepoliisi ja poistui kiireesti.
+
+Vaistomaisesti Olga kiirehti kotiinsa, otti sieltä kaikki rahat ja
+kallisarvoisen kaulakoristeen, joka hänellä oli entisiltä ajoilta.
+Sitten hän juoksi takaoven kautta ulos ja meni erään hyvän toverinsa
+luo, joka tiesi kertoa, että santarmit olivat murtautuneet puolen
+tunnin perästä Olgan asuntoon, mutta löysivät pesän tyhjänä.
+
+Entä Boris Karsky?
+
+Hän oli heittänyt pommin ministerin vaunua vastaan ja saanut itse
+surmansa, mutta ministeri oli ainoastaan lievästi haavoittunut. Siinä
+kaikki.
+
+Olgaa haettiin kaikkialta, ja mitä mielettömimpiä juttuja pantiin
+liikkeelle hänestä. Hän oli muka koko terroristisen liikkeen johtaja ja
+sielu. Ihmeellisellä kauneudellaan hän kahlehti miehet ja sai heidät
+tekemään hurjia tekoja. Jos hänet saataisiin kiinni, katkeaisi koko
+liikkeen selkäranka. Siksi pantiin palkinnot hyvin korkeiksi hänen
+vangitsemisestaan.
+
+Melkein joka päivä kertoivatkin lehdet, että Olga Karsky oli vangittu,
+milloin Moskovassa, milloin Odessassa ja nyt viimeksi Tiflisissä.
+Poliisin jäljet johtivat nähtävästi etelään, mutta täällä istui Olga
+rukka Heikki Karhun atelierissa, kylmässä Helsingissä.
+
+Meidän ensi huolenamme oli koettaa saada hänen hermonsa hiukan
+parempaan kuntoon, ennenkuin rupesimme puuhaamaan häntä pois maasta.
+Hiukan ne ehkä paranivatkin, mutta hänen kiihkeä halunsa Parisiin,
+jossa hänellä oli ystäviä, ei antanut hänelle paljonkaan lepoa. Pari
+viikkoa hän kumminkin viipyi Helsingissä, mutta tietysti hänen olonsa
+kävi päivä päivältä yhä vaarallisemmaksi. Sitten eräs ystävällinen
+merikapteeni auttoi häntä ja vei hänet laivallaan Kööpenhaminaan, josta
+hän verraten helposti pääsi Parisiin.
+
+Pariin vuoteen emme kuulleet hänestä mitään, mutta emme koskaan
+unohtaneet häntä, sillä paitsi erinomaista kauneuttaan, hänellä
+oli monta ominaisuutta, jotka olivat avanneet silmämme näkemään
+Venäjän vapaustaistelun voimaa ja heikkoutta. Tulinen tunne-elämä,
+joka helposti läikähti ylimmästä onnesta syvimpään epätoivoon ja
+päinvastoin, rajaton mielikuvitus, innokas uhrautumishalu, pelottomuus
+ja lapsellinen tietämättömyys tosi elämästä. Pikku Olga raukka!
+
+Kerran sitten eräs tuttavamme Parisista saapui Helsinkiin, ja häneltä
+kuulimme surullisen tarinan:
+
+Olgan rahat olivat nopeasti kulutetut loppuun, sillä hänen
+epäkäytännöllisyytensä oli yhtä suuri kuin hänen halunsa auttaa
+kaikkia, jotka apua taritsivat. Köyhyyden lisäksi tuli turmeltunut
+hermosto ja taivaallinen kauneus. Kaikki nuo yhdessä veivät Olgan
+nopeasti alaspäin. Ensin hän sai työtä taiteilijan mallina, mutta
+pian kyllä hänestä oli tullut surullisen kuuluisa boulevardityttö.
+Venäläinen siirtokunta Parisissa tuomitsi hänet armottomasti, sillä
+hän saattoi vain pahaa mainetta heille. Olga oli jätetty oman onnensa
+nojaan, ja nyt olivat kaikki jäljet hänestä ummessa. Parisi oli niellyt
+hänet kokonaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Suomessa kasvoi venäläinen sorto kasvamistaan. Monta yksityisasiaa tuli
+lisää, niin että olin päättänyt siirtää asuntoni Helsingistä Lontooseen.
+
+Eräänä sumuisena marraskuun iltana vuonna 1914 istuin huoneessani, kun
+kuulin jonkun koputtavan ovelleni:
+
+"Come in, please!"
+
+Sisään tuli mustaan, vaatimattomaan pukuun puettu nainen. Hän seisahtui
+epäröiden ovelle eikä virkkanut mitään. Menin hänen luokseen ja tiesin
+heti, että olin hänet ennen nähnyt, mutta en tiennyt missä enkä voinut
+muistaa nimeä.
+
+"Ettekö tunne minua enää?... Ettekö muista Olga Karskya?"
+
+"Olga, pikku Olga!" Otin häntä kädestä ja suutelin häntä. Aivan kuten
+ensi kerran tavatessamme, hän purskahti kovaan itkuun, pää olkapäälläni.
+
+Hän oli onneton, kovin onneton. Hän vihasi koko elämää, eikä enää
+koskaan tahtonut palata Parisiin. Hän oli kuullut muutostani Lontooseen
+ja oli tullut minua tapaamaan, jotta auttaisin häntä pääsemään
+Venäjälle.
+
+"Mutta rakas lapsi, nythän on sota, eikä ole mitään mahdollisuutta
+päästä Venäjälle."
+
+"On, on. Minulla on hyvä passi ja riittävästi rahaa, mutta tarvitsen
+ystävien osoitteita Pietarissa."
+
+"Lapsi raukka, en voi teitä auttaa. En tunne ketään siellä."
+
+"Kuinka ette tunne?"
+
+"Elämä heitti minut pois entisiltä asuinsijoiltani. Kotini ja työni on
+nyt Lontoossa."
+
+"Onko vanha Aleksander Aleksandrovitsh vielä Lontoossa?"
+
+"On kyllä."
+
+"Rukoilen teitä, viekää minut hänen luokseen. Luottakaa minuun,
+rukoilen teitä, luottakaa, luottakaa minuun! En voi elää, jos kaikki
+minua epäilevät ja ylenkatsovat..."
+
+"Rakas Olga. Luotanhan minä teihin. Tyyntykää nyt, lapsi, niin lähdemme
+sitten yhdessä Aleksander Aleksandrovitshin luo."
+
+Menin keittiöön ja laitoin meille voimakasta englantilaista teetä,
+jonka tiesin parhaaksi lääkkeeksi tällaisissa tapauksissa. Yhdessä
+juodessamme teetä näin, mikä muutos Olgassa oli tapahtunut noina
+seitsemänä vuotena, jotka hän oli viettänyt Parisissa. Kaunis hän oli
+tavallaan vieläkin, kaunis kuin lakastunut ruusunen. Iho oli puuterin
+ja maalin turmelema ja silmät mustien renkaitten ympäröimät. Mutta
+sama surumielinen syvyys niissä vieläkin viehätti, ja tukka oli taas
+kiiltävän musta, kuten ennen, hänen tullessaan Helsinkiin. Muistutin
+häntä siitä, kuinka olimme hänen tukkansa punaiseksi valaisseet, ja
+kohta hän puheli tyynesti ja iloisesti niinkuin entinen 20-vuotinen
+Olga.
+
+Kello oli jo kahdeksan, kun läksimme maanalaisella junalla Bloomsburyn
+kaupunginosaan, jossa vanha Aleksander Aleksandrovitsh asui. Vanha
+harmaapäinen, valkopartainen ukko, joka maanpakolaisena oleskeli
+Lontoossa, oli ainakin kymmenen vuotta asunut samassa huoneessa
+Bloomsburyssa, minne säännöllisesti kerran viikossa kokoontui
+venäläisiä pakolaisia keskustelemaan onnettoman isänmaansa asioista
+ja saamaan lohdutusta koti-ikävässään. Sodan puhjettua oli uusi toivo
+herännyt kaikissa. Ehkä vihdoin Venäjänkin vapaus oli koittava!
+
+Olin toivonut, että Aleksander Aleksandrovitsh olisi yksin kotona,
+sillä tämä ei ollut hänen varsinainen päivänsä "kotona", mutta se toivo
+petti. Kun astuimme sisään, näin ukon olevan vilkkaassa keskustelussa
+kahden, äsken Parisista saapuneen, nuoren venäläisen kanssa. Samovaari
+höyrysi pöydällä, ja toinen vieraista, Vera Ivanovna, kaatoi juuri
+teetä laseihin, Aleksander Aleksandrovitshin ja Volodjan odottaessa
+pöydän ääressä.
+
+"Anna ihmiselle aate, jonka puolesta hän voi taistella ja antaa
+henkensä... Silloin teet hänestä sankarin..." selitti ukko Volodjalle.
+
+Kun astuimme sisään, vaikeni puhe, ja minä huomasin, että Vera ja
+Volodja katsahtivat toisiinsa merkitsevästi. Olga punastui kovasti,
+mutta minä koetin olla ikäänkuin en olisi mitään huomannut. Aleksander
+Aleksandrovitsh ei epäillyt mitään. — Menin hänen luokseen ja sanoin:
+
+"Aleksander Aleksandrovish, tässä tuon nuoren toverin, joka tahtoisi
+kysyä neuvoa teiltä."
+
+Ukko tuli heti avosylin Olgaa vastaan ja veti hänet istumaan pöydän
+ääreen.
+
+"Vera lapseni, annapas teetä tälle uudelle toverillekin."
+
+Vera oli totinen kuin myrskyilma, ja huulet yhteen puserrettuina hän
+ojensi lasin Olgalle virkkamatta sanaakaan. Volodja supatti jotain
+hiljaa Veralle, ja yhdessä he sitten istuivat hiukan loitommalle,
+ikäänkuin eivät enää olisi samaan seuraan kuuluneetkaan. Ilma kävi
+yhä painostavammaksi, ja ainoa, joka ei mitään huomannut, oli
+hyväluontoinen, vanha isäntämme. Rupesin ehkä hiukan hermostuneesti
+selittämään, että olin tuntenut Olgan monta vuotta sitten, ja että hän
+nyt pyrki takaisin Venäjälle.
+
+Näin että sekä Vera että Volodja katsoivat minua, omituinen ilme
+silmissä.
+
+"Niin", alkoi Olga, "tahdon välttämättä palata Venäjälle..."
+
+"Venäjälle!" huudahti Vera selvällä ivalla, ja Volodja purskahti
+nauruun...
+
+Nyt oli mitta täysi. Olga oli hypähtänyt seisaalleen ja puhui
+kiihkeästi itkusta vapisevalla äänellä:
+
+"Mikä oikeus teillä on ivanauruunne? Kyllä minä tiedän, että olen
+musta syntinen, ettekä te ainakaan ole lianneet valkoisia käsiänne
+koettamalla auttaa minua ylös loasta... Mitä te tiedätte elämästä
+ja kärsimyksistä?... Mitä te tiedätte epätoivosta?... En ole tehnyt
+mitään, joka veisi minulta oikeuden antaa henkeni Venäjän edestä. Sen
+tiedän! Sen tiedän, te sydämettömät... Enhän muuta pyydä kuin sovittaa
+hengelläni, mitä olen velkaa Venäjälle..."
+
+Hän puhkesi hillittömään itkuun ja seurasi minua vastustelematta, kun
+panin käsivarteni hänen vyötäisilleen ja vedin hänet sohvaan istumaan.
+
+Vanha isäntämme oli kuin puusta pudonnut.
+
+"Rakas lapseni, pikku tyttö raukka, eihän kukaan naura ivallisesti...
+Sehän on meidän kaikkien syvin ja pyhin toivo — saada antaa henkemme
+Venäjän edestä... Lapseni, kyyhkyseni... Ei pidä itkeä, ei pidä
+itkeä..."
+
+Ukko huokasi syvään ja silitteli Olgan päätä... "Nuoret, nuoret... Ne
+ovat aina niin kärsimättömiä..."
+
+Olgan itku hiljeni vähitellen ja hän yritti puhua: "En minä, en minä
+mitään tarkoittanut... Olen pahoillani."
+
+Vera ja Volodja olivat istuneet aivan ääneti koko ajan, ja Veran
+silmistä tihkui kyyneleitä, joita hän turhaan koetti estää.
+
+Olgan puhe, joka ensin oli ollut katkonaista, kävi tyyneksi. Hän
+selitti ukolle tuumansa, ja pian he molemmat vaipuivat syvään
+keskusteluun nykyhetken mahdollisuuksista. Ukko innostui yhä enemmän
+ja enemmän. Olga oli sanonut juuri sitä, mitä hänkin oli ajatellut...
+Nyt oli hetki tullut, jolloin Venäjän toivo taas elpyi. Mutta nuoret
+pakolaiset olivat olleet niin kylmiä vapaus-aatteelle. He olivat
+natsionalisteja, ei mitään muuta kuin natsionalisteja... Nyt ei
+saanut ajatella mitään hetken etuja, vaan aatteen puolesta oli isku
+iskettävä...
+
+Me muut siirryimme syrjään ja kuuntelimme vain sivulta päin ukon ja
+Olgan tuumia. Ukko oli valmis auttamaan Olgaa kaikilla mahdollisilla
+keinoilla, ja heti piti ryhtyä toimeen...
+
+Oli myöhäinen yö, kun vihdoin erosimme. Veran "anteeksi, toveri", kun
+hän suuteli Olgaa hyvästiksi, oli vilpitön, ja Volodjan katse oli
+täynnä lämpöä, kun hän puristi Olgan kättä.
+
+Parin päivän perästä Olga läksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kului viikkoja ja kuukausia, mutta emme saaneet mitään sanaa Olgasta.
+Kerran sitten saapui Pietarista Lontooseen eräs entinen tuttava, jonka
+arvelin ehkä jotain tietävän hänestä. Riensin häntä tapaamaan ja kysyin
+oliko hän kuullut mitään Olgasta. Oli kyllä.
+
+Olga oli onnellisesti saapunut Pietariin, jossa hän heti ryhtyi
+entiseen työhönsä: levittämään kirjasia sotilaille.
+
+"Entä sitten?"
+
+"Sitten... sitten... Näettekö, hän oli ollut liian kauan poissa eikä
+osannut olla kyllin varovainen..."
+
+"Ja sitten?"
+
+"Viikon perästä hänet vangittiin... ja... älä kysy enempää..."
+
+"Jatka."
+
+"Hänet heitettiin juopuneille sotamiehille, mutta muutamissa heissä
+heräsi sääli ja he pelastivat hänet petojen kynsistä..."
+
+En uskaltanut kysyä enempää, ja ystäväni istui pää käsien nojassa.
+Sitten hän jatkoi hiljaa:
+
+"Sitten vihdoin hänen kärsimyksensä loppuivat... Hänet ammuttiin..."
+
+
+
+
+MARTTYYRIT.
+
+_(Satu)_
+
+
+Oh kerran valtakunta, jossa asui ylhäinen kreivi. Hän oli ollut
+nuoruudessaan sotilas ja tottunut taistelemaan, ja siksi hän ihaili
+taistelua yli kaiken. Se sopi varsin hyvin siinä valtakunnassa, sillä
+siellä asui alati taistelevaa kansaa. Joskus taistelu oli kylläkin
+luonnollista ja pakollista, nimittäin taistelu kovaa ja karua luontoa
+vastaan, jotta saisi leipäpalan lähtemään ruumiin ylläpitämiseksi,
+mutta sellainen taistelu oli ylimalkaan liian kovaa ja liian runotonta
+herättääkseen mielenkiintoa sellaisissa henkilöissä, joilla oli
+korkeammat ihanteet, kuten esimerkiksi ylhäisellä kreivillä. Kreivi
+taisteli ainoastaan ylhäisten aatteiden puolesta, sellaisten, joita ei
+alhaiso voinut edes ymmärtää, vielä vähemmän niihin innostua.
+
+Mutta kreiviä vaivasi suuri suru: hän oli leski eikä hänellä ollut
+yhtään perillistä. Yksi hänen pääaatteistaan — monet luulivat, että
+se oli hänen ainoa aatteensa, — oli se, että ylhäisten sukujen piti
+pitää huolta rodun jatkuvaisuudesta. Koska hän oli sukunsa viimeinen
+eikä enää nuori, kiiruhti hän heti vaimonsa kuoltua hankkimaan uuden
+puolison. Hän oli rikas ja onnistui siis verraten pian löytämään
+nuorehkon aatelisnaisen, joka suostui rupeamaan hänen kreivittärekseen.
+Komeat häät vietettiin, ja muutaman kuukauden perästä tiesi kreivi,
+että hänen hartain toivonsa tulisi toteutumaan ja hänelle syntyisi
+perillinen.
+
+Vanhan kreivin ilo oli niin suuri, että hän sai vallan uskonnollisuuden
+puuskan, jommoista hän ei ikinä ennen ollut kokenut. Jok'ikinen
+ilta hän rukoili jokseenkin näin: "Oi haltija kohtaloiden, anna
+perilliselleni suuri kunnianhimo ja suuri tarmo taistella, ja anna
+hänelle myöskin kyky valita aate, jonka puolesta maksaa vaivaa
+taistella. Varjele häntä sodalta ja kalliilta ajalta, ja anna
+hänelle taito johtaa niitä, jotka häntä alempana ovat." — Hän tunsi
+sydämessään, että hänen rukouksensa kuultaisiin.
+
+Mutta vasta liian myöhään hän ymmärsi, että hän oli unohtanut
+rukoilla, että hänen perillisensä olisi poika. Taikka ei hän nyt
+oikeastaan ollut sitä unohtanutkaan, sillä hänen mieleensä ei olisi
+koskaan johtunutkaan, että kohtalottaret uskaltaisivat — niin juuri,
+_uskaltaisivat_ — häntä sillä lailla härnätä, että antaisivat tytön
+syntyä pojan asemesta. Mutta voi, voi, niin kuitenkin kävi. Kun kreivi
+vihdoinkin käsitti, että hänelle oli syntynyt tyttö, eikä poika, sai
+hän ankaran raivokohtauksen, joka loppui halvaukseen. Jo seuraavana
+päivänä tytön syntymisen jälkeen heitti vanha kreivi henkensä.
+
+Kaikesta huolimatta tyttö kasvoi ja vaurastui, ja koska siinä
+valtakunnassa rakastettiin juoruja yli kaiken, sai hän pian kuulla,
+kuinka hän oli ollut syypää isänsä kuolemaan, siksi että hän vastoin
+kaikkia toiveita, vastoin oikeutta ja kohtuutta, oli ollut tyttö eikä
+poika. Kohtalottaret olivat muutoin täysin määrin täyttäneet vanhan
+kreivin toivomukset antaen tytölle paljon kunnianhimoa ja loppumattoman
+määrän tarmoa. Helposti hän myöskin löysi aatteen, jonka edestä maksoi
+vaivaa taistella, sillä koska hän noin vahingossa oli syntynyt tyttönä
+ja aina sai kuulla siitä, päätti hän uhrata koko elämänsä hankkiakseen
+naisille saman aseman kuin miehillä oli. Siinä valtakunnassa, kuten
+muuallakin maailmassa, elettiin näet vielä sellaisissa oloissa,
+että miehillä oli kaikki oikeudet, mutta naisilla oli ainoastaan
+velvollisuuksia. Nuori kreivitär lupasi itselleen, että hän ei lakkaa
+taistelusta ennenkuin päämäärä on saavutettu, ja hän, juuri hän itse,
+oli sen saavuttava ja johtava kaikki muut naiset mukanaan.
+
+Nuorella kreivittärellä olikin suuremmat mahdollisuudet sellaiseen
+tehtävään kuin useimmilla muilla, sillä hän oli hyvin rikas ja
+ylhäistä sukua eikä häneltä älyäkään puuttunut. Paitsi sitä hän
+sai selville, että suurissakin maissa juuri ylhäiset naiset olivat
+ottaneet ajaakseen naisten oman asian, s.o. hankkimaan naisille samat
+oikeudet kuin miehille. Alhaiso, kiitos onnettarille, oli pysynyt
+siitä asiasta jotenkin erillään, sillä he touhusivat samanlaisia
+oikeuksia _kaikille_, miehille ja naisille, riippumatta rikkaudesta
+taikka köyhyydestä ja kokonaan ylenkatsoen sukujen ylhäisyyttä tai
+alhaisuutta. Kreivitärtä tuollainen ajatuskin hirvitti, mutta hän
+lohdutti itseään sillä, että se tietysti oli sulaa hulluutta ja
+mahdottomuutta. Johan raamatussakin sanottiin, että köyhiä on aina
+luonamme ja oli siis sula synti koettaa heitä nostaa toisten tasolle.
+Jos kaikilla on samat oikeudet ja samat edut, niin mistäs sitä silloin
+kukaan tietää, kuka on parempi ihminen ja kuka huonompi ihminen?
+Kreivitärtä kauhistutti ajan huono henki, joka saattoi tuollaisia
+tuumia synnyttää.
+
+Nuori kreivitär kehittyi kaikkien tuttujensa hellimänä ja ihailemana.
+Hänelle oli hankittu parhaat opettajat, jotka opettivat hänelle
+koko joukon muutakin kuin ranskaa ja musiikkia ja vesimaalausta.
+Naimisiin hän ei aikonut mennä, sillä koko valtakunnassa ei ollut
+ainoatakaan prinssiä eikä edes ruhtinastakaan, ja ne pari kolme
+kreiviä, joiden arvo oli yhtä korkea kuin kreivittärenkin, olivat
+joko liian vanhoja taikka liian köyhiä kuroittaakseen kättään niin
+ylhäälle. Ja tyhmänpuoleisia he myöskin olivat, kuten oikein ylhäisillä
+kreiveillä on tapana. Tosin nuori kreivitär oli saadessaan paljon
+ja syvää oppia, tullut niin vapaamieliseksi, ettei hän ollenkaan
+jyrkästi pitänyt kiinni siitä periaatteesta, että ihminen alkaa vasta
+paroonista, vaan myönsi suoraan, että tavallinen aatelismieskin
+saattoi olla esittelykelpoinen ja moitteeton olento. Kun vuodet
+vierivät, laajeni hänen näköpiirinsä vieläkin enemmän ja hän lausui
+kerran tuttavallisessa seurassa, että vaikka miehellä ei aina
+ollut aatelisnimeäkään, saattoi hänen suonissaan virrata sinistä
+aatelisverta, varsinkin jos hänen varallisuussuhteensa olivat
+sellaiset, että saattoi otaksua hänen joutuneen tekemisiin valtakunnan
+aateliston kanssa. Se oli jo harvinaisen vapaamielinen myönnytys, ja
+siitä puhuttiinkin paljon valtakunnan pääkaupungissa, ja moni arveli
+kreivittären menneen liian pitkälle suvaitsevaisuudessa. Naimisiin
+hän ei kumminkaan joutunut, ja se lohdutti niitä, jotka olivat häntä
+moittineet.
+
+Kuten jo sanoimme, oli nuorella kreivittärellä suuri ja jalo
+kunnianhimo, ja hän oli päättänyt kreivillisen nimensä lisäksi hankkia
+itselleen nimen historiassa naissukupuolen johtajana oikeuksiin.
+Hänen mielilauseenaan oli "noblesse oblige", eikä hän ollenkaan
+hyväksynyt sitä, että aateliset pysyivät erillään politiikasta ja
+yhteiskunnallisista kysymyksistä, sillä kuinka maailma saattoi koskaan
+mennä eteenpäin, jos ihmiskunnan kerma, s.o. aateliset, kieltäytyivät
+ottamasta sen johtoa käsiinsä?
+
+Kun nuori kreivitär, seuraten suurimpien maitten aatelisnaisten
+esimerkkiä, otti naisasian johdon käsiinsä, ei valtakunnan hienosto
+voinut muuta kuin hyväksyä hänen päätöksensä. Kreivitär oli hyvin
+tarmokas ja niin lahjakas, että hänen rinnallaan valtakunnan
+kreivit ja paroonit ja suuri osa tavallista aatelistoakin tuntui
+vallan aasikokoelmalta, joka ei mitenkään kyennyt hänen kanssaan
+kilvoittelemaan. Ei heillä ollut suuria aatteita eikä edes
+kunnianhimoa, mutta eihän ihminen mitään saa aikaan ilman aatteita ja
+kunnianhimoa.
+
+Nuori kreivitär oli täynnä innostusta, ja ensi työkseen hän perusti
+naisyhdistyksen pääkaupungissa ja rupesi itse sen puheenjohtajaksi.
+Sitten perustettiin useita haaraosastoja ympäri valtakuntaa, ja
+kaikkien johto oli kreivittären käsissä. Jota enemmän hän puuhasi
+ja teki työtä, sitä enemmän hän innostui asiaan ja sitä suurempaa
+tyydytystä puuha tuotti hänelle. Naisasia edistyi ja kehittyi nopeasti
+ja yhdessä sen kanssa kehittyi ja edistyi kreivitärkin. Hän alkoi yhä
+selvemmin ymmärtää mitä hän tahtoi ja kuinka hän tahtoi asiaa viedä
+eteenpäin.
+
+Valtakunnan miehillä oli siihen aikaan muutamia suurella
+varovaisuudella ja paljolla harkinnalla suotuja oikeuksia. M.m. oli
+kaikki ehdot täyttäville annettu valtiollinen äänioikeus aivan heidän
+ansioittensa mukaan, niin että valiojoukon parhaimmilla, s.o. niillä,
+joille kohtalo oli suonut enemmän sekä aineellista että henkistä
+omaisuutta, oli enemmän ääniä kuin niillä, joille kohtalo oli antanut
+vähemmän. Valtakunnan kuningas oli käskenyt jyrkästi seuraamaan sitä
+periaatetta, että sille, jolla oli paljon, oli tätä paljoa vielä
+lisättävä, ja siltä, jolla oli vähän, oli tätä vähää vähennettävä.
+
+Kreivitär myönsi, että tuo oli jalo periaate, ja sen mukaan hänkin
+aikoi naisille vaatia äänioikeutta. Nuori kreivitär oli tutkinut
+myöskin matematiikkaa, ja sen avulla hän saattoi laskea, että jos
+tätä periaatetta tarkkaan noudatettaisiin, tulisi jokaista tuhatta
+miesäänestäjää kohti kaksikymmentäkahdeksan ja puoli naisäänestäjää,
+joka oli varsin kohtuullinen ja oikea määrä. Häntä hiukan nauratti tuo
+"puoli" naisäänestäjä, mutta sellaista se on matematiikka. Ei sitä
+ymmärrä sellainen, joka ei ole sitä oikein tieteellisesti tutkinut.
+
+Juuri näihin aikoihin kuoli nuoren kreivittären äiti, ja sen jälkeen
+kutsui kansa nuorta kreivitärtä ainoastaan kreivittäreksi, mikä oli
+vallan luonnollista, sillä alkoihan hänelläkin jo olla enemmän ikää.
+Eikä vain ikää, vaan myöskin ansioita oli hänelle kertynyt vuosien
+vieriessä. Hänen innostuksensa naisasiaan oli kasvamistaan kasvanut
+eikä suinkaan laimentunut. Ei kukaan koko valtakunnassa voinut enää
+mainita naisasiaa mainitsematta samalla kreivitärtä. Hän ei enää ollut
+ainoastaan johtaja, vaan koko aatteen luoja, sen sisäinen olemus.
+
+Mutta sitten, ajan kiitäessä eteenpäin, alkoi kreivittärelle ilmestyä
+myöskin vastustajia, vieläpä varsin vaarallisia vastustajia, ei
+sellaisia, jotka eivät olisi suoneet mitään oikeuksia naisille —
+niihin kreivitär oli vallan tottunut ja tunsi heidän vaarattomuutensa
+— mutta sellaisia, jotka tahtoivat naisille ja myöskin miehille liian
+paljon oikeuksia. Ensin kyllä kreivitär nauroi makeasti sellaisille
+mielettömille tuumille, että kaikille, sekä miehille että naisille,
+piti antaa oikeus ottaa osaa valtakunnan johtoon. Ja kaikille nuo
+mielettömät vaativat vielä aivan yhtä paljon oikeuksia, huolimatta
+heidän aineellisista taikka henkisistä edellytyksistään. Kreivittären
+mielilause oli: "Kunhan he nyt ensin oppivat pesemään naamansa joka
+aamu, voidaan ajatella heidän oikeuksiensa laajentamista." Valtakunnan
+pääkaupungissa alettiin siitä syystä nimittää noita äärimmäisyyksiä
+vaativia "pesemättömiksi", ja se huvitti kreivitärtä paljon, sillä hän
+käsitti sen jonkunlaiseksi imarteluksi itselleen. Niinkuin se olikin.
+
+Mutta maailma on paha, ja yhä äänekkäämmin alkoivat nuo intoilijat
+huutaa ilmoille vaatimuksiaan. Vihdoin suuttui kreivitär. Eikö heitä
+nyt mitenkään voisi saada käsittämään, kuinka mielettömiä tuollaiset
+houreet olivat? Jumala loi ihmiset erilaisiksi, toisille antoi
+järkeä ja myöskin tarpeeksi tavaraa, jotta he saattaisivat toteuttaa
+oikeutettuja toiveitaan. Toiset hän katsoi mahdottomiksi viemään
+maailmaa eteenpäin eikä siitä syystä suonut heille sellaiseen työhön
+tarvittavia aseita. Sitä sanotaan siveelliseksi maailmanjärjestykseksi,
+mutta älköön sitä kukaan yrittäkö sotkea ja potkia tutkainta vastaan.
+Ne, jotka ovat saaneet vähemmän, tyytykööt palvelemaan niitä, jotka
+ovat saaneet enemmän ja joille johto on määrätty. Ainoastaan siten
+ala-arvoisetkin voivat maailmaa auttaa eteenpäin.
+
+Kreivittärellä oli kuitenkin kaikissa koettelemuksissa se tyydytys,
+että kaikki ne, jotka todellakin olivat jotain, olivat samaa mieltä
+kuin hän. Kuka siitä välitti, vaikka "pesemättömät" rähisivät
+tavallista enemmän! Kaikki oli kumminkin kehittyvä juuri niinkuin
+kreivitär toivoi ja ennusti. Kerran oli koittava se päivä, jolloin
+naisilla oli samat valtiolliset oikeudet kuin miehillä, sellaisilla
+valituilla naisilla, jotka täyttivät kaikki ehdot iän, omaisuuden,
+rodun, uskonnon, sivistysmäärän y.m. puolesta. Voitto oli kerran
+tuleva ja se oli oleva kreivittären voitto. Hänen nimessään voitto
+oli saavutettava, hänelle yksin oli siitä kunnia tuleva ja hän oli
+oleva liikkeen henkinen johtaja niin kauan kuin hän sai olla täällä
+maailmassa elävien kirjoissa. Ja vielä hänen kuoltuaankin hänen nimensä
+oli ikuisesti elävä, suurena, loistavana. Hänelle pystytettäisiin
+muistopatsaita ja häntä tultaisiin nimittämään naissukupuolen
+hyväntekijäksi...
+
+Oi, ne olivat ihania, nuo unelmat. Ne palkitsivat kreivittärelle kaiken
+ankaran työn ja kaikki lukemattomat huolet elämän ajalla.
+
+Valtakunnassa oli paljon muitakin huolia kuin taistelu naisten
+oikeuksista, sillä kuningas kävi vuosi vuodelta yhä kiukkuisemmaksi
+ja ilkeämmäksi alamaisiaan kohtaan. Hänellä oli älyä juuri sen
+verran kuin vaaditaan kuninkaan viran hoitoon, ja senkin vähän hän
+käytti keksiäkseen uusia kidutuskeinoja asukkaille. Kansa napisi
+kovasti, mutta aluksi se jäi vain napinaan, eikä kukaan tahtonut
+ryhtyä tehokkaampiin keinoihin. Kreivitär ei välittänyt sellaisista
+kysymyksistä, jotka eivät suorastaan koskeneet naiskysymystä, ja hän
+arveli että koko napinaan ja tyytymättömyyteen oli syynä alemman
+luokan pahuus, se kun ei ollut tyytyväinen kysymättä tottelemaan ja
+palvelemaan parempiaan, vaan niskotteli ylempiään vastaan.
+
+Mutta sellainen on paha ihmisluonto, että vaikka kreivitär kyllä
+neuvoi malttia ja kuuliaisuutta esivallalle, niskottelijat
+jatkoivat valituksiaan entistä äänekkäämmin. Vihdoin nousi heidän
+tyytymättömyytensä sellaiseen kiehumapisteeseen, että he panivat
+toimeen suuren mullistuksen koko maassa. Se tuli kuin äkkinäinen
+rajumyrsky, jota ei kukaan voinut vastustaa. Yhtenä miehenä he
+huusivat, että kuninkaan piti luopua virastaan ja kansan piti saada
+itse hoitaa omia asioitaan.
+
+Kuningas säikähti pahanpäiväisesti ja oli valmis mihin tahansa, sillä
+hän pelkäsi henkeään raivostuneen kansan käsissä, jota hän niin kauan
+oli rääkännyt. Nopeasti hän potkasi valtaistuimensa porstuaan ja heitti
+kruununsa ja valtikkansa ulos ikkunasta. "Ottakaa, ottakaa nämä, kunhan
+vain säästätte henkeni", hän huusi kauheassa hädässä eikä lakannut
+huutamasta, ennenkuin ylimmäinen hoviherra kääri hänet yönuttuunsa ja
+piilotti omaan huoneeseensa. Sinne hänelle sitten tuotiin sana, että
+hän sai aivan heti matkustaa merentakaiseen maahan ja viettää siellä
+loput elämäänsä muitten hylkykuninkaitten kanssa. Hän vuodatti ilon
+kyyneleitä, sillä mitäs siitä kunniasta, kunhan vain henki säilyy.
+
+Kreivitär säikähti myöskin ja arveli viisaimmaksi heti liittyä
+mullistajiin, sillä eihän sitä muutoin voinut arvata mitä raivostunut
+kansanjoukko saattoi tehdä. Kreivittärelle oli vuosien kuluessa
+kertynyt paljon selvää järkeä ja hän arvasi, että kun ensimmäinen
+kiihko lauhtuisi, seuraisi yleinen hyväntahtoisuus voittajien puolelta
+kaikkia kohtaan ja silloin oli ehkä vielä tilaisuus saada äänensä
+kuuluviin. Voittajat ovat aina valmiit lempeyteen ellei tappelussa ole
+verta vuodatettu, mutta veri pakoittaa ihmispedon esiin, ja silloin
+on rakkaus kaukana. — Kreivitär ja hänen kannattajansa siis heti
+selittivät, että oikeastaan he olivat aina olleet aivan samaa mieltä
+kuin nykyiset mullistajatkin, vaikka heitä oli usein väärinymmärretty.
+Heille hymyiltiin.
+
+Kun kuningas oli poistettu, laadittiin uudet lait nopeasti. Muutokset
+kävivät kuin höyryvoimalla, ja kun kaikki oli valmista, oli kaikilla 21
+vuotta täyttäneillä miehillä ja naisilla täydet valtiolliset oikeudet
+riippumatta ulkonaisista tai sisällisistä eduista.
+
+Ei kreivitär, enemmän kuin kukaan muukaan ensi humussa käsittänyt, mitä
+oikeastaan oli tapahtunut, mutta kun hän sen käsitti, oli se melkein
+kuolettava isku hänelle. Voiko ihmistä kohdata suurempi onnettomuus
+kuin että se aate, jonka vuoksi hän on koko elämänsä uhrannut, yhtäkkiä
+saa täydellisen voiton? Mitä tekemistä sellaisella ihmisellä enää on
+elämässä? Se ainoa suuri aate, jonka edestä hän on koko tarmollaan
+työskennellyt, jonka edestä hän on surunsa surrut, ilonsa iloinnut,
+on voittanut. Kaikki on saavutettu, ei ole mitään taistelua enää, ei
+mitään toivomuksia.
+
+Kreivittärellä oli sen lisäksi vielä katkeria pettymyksiä nieltävänä:
+Kuka oli tuon voiton saavuttanut? Ei suinkaan hän, vaan tuo hirveä
+monipäinen joukko, nuo ylenkatsotut, pesemättömät. Nehän aivan
+käden käänteessä poimivat hedelmät hänen työstään ja paljon lisää,
+kaikenlaisia kypsymättömiä hedelmiä ja kaikenlaisia rikkaruohoja.
+Ei kukaan enää käynyt kysymässä kreivittäreltä neuvoja, ei kukaan
+tuntunut muistavan, että hän oli olemassakaan. Hän oli syrjäytetty,
+unohdettu. Nuo pesemättömät, joista ei kukaan ollut kyllin hyvä hänen
+kengännauhojaan solmiamaan, olivat varastaneet hänen aatteensa,
+turmelleet sen ja sitten turmeltuneena vieneet voittoon.
+
+Mutta he erehtyvät sittenkin, he erehtyvät tuhat kertaa, jos he
+luulevat murtaneensa hänet, kreivittären, naisten edestä taistelevan,
+heitä johtavan jalon kreivittären. Hänellä oli vielä voimia näyttää
+heille, että hän oli sama taistelija kuin ennenkin...
+
+Hänen ei tietysti johtunut mieleenkään, ettei kellään ollut aikomus
+häntä murtaa, ettei kukaan muistanut hänen olemassaoloaankaan...
+Julma uusi aika kiiti eteenpäin huimaavaa vauhtia, rohkaisten ja
+auttaen niitä, jotka tahtoivat seurata mukana, mutta armotta polkien
+jalkoihinsa ne, jotka seisoivat tiellä eivätkä edes ymmärtäneet väistyä
+syrjään...
+
+Kreivitär komensi luokseen taitavimman ajutanttinsa, naisen, jolla
+oli paljon tietoja, paljon työkykyä, sujuva kynä ja vielä sujuvampi
+kieli, naisen, jolta sanalla sanoen ei puuttunut mitään muuta kuin
+omaa tahtoa. Mitäpä hän sillä tahdolla olisi tehnytkään, kun kerran
+kreivitär oli armollisesti ruvennut hänen tahdokseen... Ajutantti siis
+kiirehti henkisen hallitsijansa luo, joka komensi häntä kirjoittamaan
+ja sanoin selittämään, että äänioikeus oli otettava pois naisilta...
+Ajutantti raukka melkein pyörtyi, mutta vastustaa hän ei uskaltanut.
+Kreivitär huomasi hänen hämmästyksensä, mutta antoi jalomielisesti
+anteeksi, koska hän ei ainakaan vastustanut, ja sitten hän selitti
+syyn: naiset eivät vielä olleet kypsyneet. Äänioikeus oli otettava pois
+heiltä, kunnes he olivat kypsiä sitä käyttämään. Kreivitär itse otti
+ilmoittaakseen valtakunnalle heti kun hän näki, että naiset olivat
+kypsät, ja silloin oli aika ruveta miettimään äänioikeutta täysin
+kypsille valituille...
+
+Ajutantti teki työtä käskettyä, mutta ihmiset vain nauroivat, ja oikeat
+ystävät säälivät. Uuden ajan ihmiset kutsuivat kreivitärtä vanhaksi
+hupakoksi ja unohtivat kokonaan, että hän kumminkin aikoinaan oli ollut
+uraa uurtamassa. Julma, julma uusi aika, joka käänsi kaikki asiat
+nurin. Pohjalla viruneet olivat nousseet pinnalle ja entiset pinnalla
+uijat olivat vaipuneet alas näkymättömiin...
+
+Kohtalo oli armollisempi kuin uusi aika. Se otti pois uusien olojen
+murtaman kreivittären, ja hän sai nukkua iäiseen lepoon...
+
+Uusi aika riensi eteenpäin huimaavaa vauhtia, ja muistot entisistä
+taistelijoista hälvenivät...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Satu kreivitär-marttyyristä johtui niin selvästi mieleeni, kun muutama
+vuosi sitten astelin Parisin katuja nuoren amerikkalaisen ystäväni
+Daisyn kanssa. Daisy ei löytänyt kyllin kuvaavia sanoja osoittaakseen
+ihastustaan Parisiin. Mitä oli New York, taikka Boston, taikka
+Chicago Parisiin verraten. Ja kuinka ystävällisiä kaikki parisilaiset
+olivat hänelle. Kaikki ovet aukenivat hänelle, kun hän vain hiukan
+koputti... Kysyin häneltä, millä hän koputti parisilaisia ovia,
+pienillä valkoisilla kätösilläänkö, vai kultadollareilla. Hän nauroi
+hyväluontoisesti ja sanoi minua epäluuloiseksi peikoksi. Sitten hän
+selitti minulle, iloa ja nuoruutta uhkuvana, että maailmassa ei ollut
+toista paikkaa, sellaista kuin tämä Seinen ranta, jossa jokainen kivi,
+jokainen ikivanha puu kertoi entisaikojen loistosta, ja jossa jokainen
+tuulenhenkäys tuntui kuiskaavan tarinoita menneiltä ajoilta... Daisy
+oli käynyt vallan runolliseksi, niin peloittavan runolliseksi, että
+kysyin, kuka oli se sankari, joka häntä nykyjään innostutti. Tiesin
+hyvin, että sankarit vaihtuivat verraten nopeaan, ja selvänä merkkinä
+uuden ilmestymisestä näyttämölle oli aina ylenmääräinen ihastus koko
+siihen seutuun, missä ihailun esine liikkui ja hengitti.
+
+Daisy punastui ja samalla puristi minua käsivarresta niin että
+minäkin melkein punastuin, ja alkoi samaan äänilajiin kuin usein
+ennenkin: "Sinä erehdyt kokonaan, jos luulet, että tämä uusi kokemus
+on samanlainen, kuin kaikki entiset lapsellisuudet. Vakuutan sinulle,
+että koko maailma on muuttunut minun silmissäni sen jälkeen kuin juuri
+viikko sitten ensi kerran tapasin Aleksei Mihailovitshin..."
+
+"Mi-mi-mitä? onko uusi sankari venäläinen?"
+
+"Sinä et saa, kuuletko? et saa puhua noin pilkallisesti. Aleksei
+Mihailovitsh on venäläinen, aito venäläinen, jos niin tahdot.
+Paitsi sitä, hän on ruhtinas, ikivanhaa sukua, entisistä tsaareista
+polveutuva, ja hän on myöskin syvästä vakaumuksesta — älä yhtään
+hymyile — hän on syvästä vakaumuksesta bolsheviki..."
+
+Sitten sain kuulla pitkän ja ihastuneen selityksen tuosta ihmeellisestä
+polsu-ruhtinaasta, jonka suku ulottui taaksepäin melkein Aatamin
+aikoihin saakka, taikka ainakin Iivana Julmaan, ja jolla oli huimaavan
+kauniit ja säihkyvät silmät ja sysimustat kiharat...
+
+"Ovatko ne hyvin pitkät?" keskeytin Daisyä...
+
+"Jos sinä olet noin pilkallinen, en kerro mitään lisää", valitti Daisy,
+mutta leppyi heti, kun taputin häntä kädelle, ja jatkoi kertomustaan.
+
+Tuskin saatoin seurata Daisyn sanatulvaa, ja tietysti en saanut vastata
+sanaakaan hänen ihmeellisiin kokemuksiinsa. Aleksei Mihailovitsh tiesi
+kaikki, ymmärsi kaikki ja oli Daisylle kaikki vaikeat ongelmat ja
+elämän arvoitukset selittänyt. Rakkaus on ihmeellinen opettaja! Daisyn
+päähän oli mahtunut sellainen määrä teorioja, sellainen joukko vaikeita
+venäläisiä nimiä, sellainen historian tuntemus Ruurikin ajoista saakka,
+että minun päätäni alkoi huimata jo kuunnellessani häntä, enkä iki
+maailmassa olisi voinut puoliakaan oppia ulkoa, vaikka olisin vuosia
+siihen työhön uhrannut.
+
+Daisy oli juuri innokkaasti selittänyt, kuinka hyödyttömiä sellaiset
+oliot kuin porvarilliset ja sosialidemokraatit oikeastaan olivat ja
+kuinka heillä ei ollut mitään oikeutta elää toisten ankaralla työllä,
+"hiellä ja verellä", kuten Daisy runollisesti lausui, kokoomalla
+tavaralla, vaan olisi heidät poistettava tavalla tai toisella
+ihmiskunnasta. Ruhtinas oli niin sanonut ja totta se olikin...
+
+"Kerro hiukan, millaisessa työssä ruhtinas tätä nykyä hikoilee?" pyysin.
+
+"Jos sinä kysyt tuota ainoastaan ilkeyksissäsi, en vastaa, mutta
+jos tahdot tietää, niin voin kyllä sanoa, että hänen päätehtävänään
+on levittää bolshevikien oppeja, sillä ainoastaan ne voivat poistaa
+köyhyyden ja kurjuuden ja sodat ja vihan maailmasta... Siinä on hänellä
+työtä hirvittävä määrä, sillä maailma on paha... Kohta hän muutoin
+aikookin muuttaa Amerikkaan, sillä siellä ihmiset ovat ystävällisempiä
+kuin täällä Euroopassa..."
+
+"Sen uskon", vastasin. "Me olemme onnettomuudeksi liian lähellä itäistä
+paratiisia, ja ruhtinas parka saisi varmaan hikoilla kovasti ennenkuin
+hän voisi saada esimerkiksi meitä käsittämään paratiisin vetovoimaa..."
+
+Nyt näytti siltä kuin Daisy olisi aikonut suuttua varsin täydellä
+todella, mutta hänen luontainen hyväluontoisuutensa vei nytkin voiton,
+ja hetken kuluttua hän jo hymyili iloisesti ja huudahti, unohtaen
+kaikki periaatteet toisten niskoilla elämisestä: "Nyt otamme auton ja
+lähdemme Bois de Boulogneen syömään aamiaista. Minä aavistan, että
+ruhtinaskin tulee sinne..."
+
+"Niin, kyllä tiedän. Se on Parisin kalleimpia ravintoloita ja varsin
+sopiva ruhtinaillekin..."
+
+Daisy nauroi ja minun piti myöntää, ettei häneen voinut suuttua. Hän
+oli sellainen hyväsydäminen lapsi, joita tapaa Amerikassa tuhkatiheään.
+Suuri määrä dollareita ja hyvää tahtoa ja varsin pieni annos aivoja.
+
+Aloimme astua sinnepäin mistä tiesimme löytävämme auton, ja juuri kun
+käännyimme kadun kulmassa, tuli vastaamme vanha, hiukan kyyryselkäinen
+ukko. Hän vilkasi meihin nopeasti ja astui sitten kiireesti toiselle
+puolen katua.
+
+"Huomasitko, kuinka kiukkuisesti tuo vanha apina katsoi meihin?" kysyi
+Daisy.
+
+"En. Oliko hän tuttu meille?"
+
+"Ainakin nimeltä", naurahti Daisy, "vaikka en minä ainakaan aio
+sellaiseen herraan tutustua."
+
+"Sanohan toki, kuka hän oli. Sen verran voin sanoistasi ymmärtää, että
+hän ei ole bolsheviki."
+
+"Ei ole, voit siitä olla varma... Hän on kansansa petturi, mies,
+joka on tehnyt enemmän haittaa Venäjän vapaudelle kuin tuhat
+välinpitämätöntä ylimystä..."
+
+"Minä pakahdun uteliaisuudesta, ellet sano tuon hieman kuihtuneelta,
+näyttävän hirviön nimeä..."
+
+Daisy mainitsi nimen, joka pani minut aivan sanattomaksi. Se oli nimi,
+joka ennen muinoin täytti mielet toiveilla ja uskolla valoisampaan
+tulevaisuuteen. Hän oli yksi pääjohtajia taistelussa tsaarien
+hirmuvaltaa vastaan, mies joka oli viettänyt parikymmentä vuotta
+Venäjän kauheimmissa vankiloissa, mutta jonka työ Venäjän vapauden
+edestä ei silti ollut vaimentunut, vaan ennemmin kiihtynyt. En
+aavistanut, että hän oli Parisissa, sillä olin lukenut lehdistä, että
+hän oli sodan loppupuolella lähtenyt Venäjälle saadakseen taistella
+isänmaansa puolesta, mutta heti päästyään rajan yli oli hänet vangittu
+ja suljettu tsaarin ankarimpaan vankilaan. Vallankumouksen puhjettua
+hän oli päässyt vapaaksi, mutta bolshevikien tultua valtaan hänet
+oli uudestaan suljettu vankilaan. Hän oli aivan liian rehellinen ja
+suorapuheinen mahtuakseen venäläiseen maailmaan.
+
+Nyt hän oli siis päässyt pakenemaan, ja Daisyn ruhtinas oli selittänyt
+hänet petturiksi! Kaikesta surkeudesta huolimatta minun täytyi
+nauraa... Petturi! Tuo mies, joka oli uhrannut koko elämänsä työn,
+omaisuutensa, onnensa, auttaakseen eteenpäin vapaustaistelua!
+
+Auto kiiti eteenpäin hurjaa vauhtia, kuten Parisissa on tapana... En
+jaksanut puhua enkä jaksanut kuunnella Daisyn puhetta. Hänen sanansa
+menivät toisesta korvasta sisään, toisesta, ulos, kunnes kuulin nämä
+sanat:
+
+"Ruhtinas sanoo, että hän on varmaan ostettu Venäjän vihollisten
+rahoilla..."
+
+"Vaikene, lapsi, vaikene... Älä sano sanaakaan asioista, joita et
+ollenkaan ymmärrä..."
+
+Daisy raukka vallan hämmästyi kiihkoani ja pysyi vaiti sitten koko
+matkan. Olin siitä hänelle hyvin kiitollinen, sillä saatoin siten
+hiukan selvittää ajatuksiani. Mikä hirveä kohtalo häntä yhä vielä
+vainosi eikä antanut hänelle lepoa vanhoilla päivilläkään...
+
+Söimme veromme varsin hiljaa, ja olin iloinen päästessäni hotelliini
+rauhaan. En voinut saada mielestäni pois tuota näkyä, kun Brown — se
+oli miehen salanimi — oli kiiruhtanut kadun poikki huomatessaan meidät.
+Mitä kaikkea hän oli läpikäynyt sen jälkeen kun viimeksi hänet tapasin?
+
+Muistin selvästi kuinka hän heti sodan puhjettua oli tullut Lontoossa
+käymään ja tapansa mukaan pistäytyi hetkeksi luokseni puhelemaan. Olin
+laittanut iltapäivä-teetä ja hän istui teepöydän ääressä suuressa
+nojatuolissa, johon tuo pikkunen laiha mies tuntui aivan uppoavan.
+Vanha harmaa takki oli napitettu kaulaan asti, luultavasti siitä
+syystä, että sen alla oleva vaatetus ei sietänyt liian kirkasta valoa.
+Kasvot olivat hirveän laihat ja kalpeat, ja niitä valaisi kaksi
+hehkuvaa mustaa silmää. Koko mies näytti melkein luurangolta, johon
+silmien kautta loistava palava sielu loi elämää.
+
+"Ette arvaa kuinka onnellinen olen", kuulin hänen vakuuttavan. "Tämä
+on lopun alku! Sota ei voi kestää kauan, korkeintaan kaksi tai
+kolme kuukautta, ja sitten puhkeaa Venäjällä suuri vallankumous,
+joka vapauttaa meidät Romanovien hirmuvallasta ja antaa tilaisuuden
+puolueellemme ryhtyä uudestaan rakentamaan maatamme. Ah, tuskin saatan
+rauhallisesti odottaa ratkaisevaa hetkeä, vaan tahtoisin heti kiirehtiä
+sinne omieni luokse! Tiedän kyllä, etten voi sitä tehdä, sillä
+puoluekuri on ankara, ja minua vaaditaan odottamaan, kunnes voimme
+siellä kotona ryhtyä rakennustyöhön..."
+
+"Toivoisin voivani uskoa yhtä lujasti kuin tekin, että tämä kauhea sota
+loppuu pian, mutta minusta vain tuntuu kuin sitä kestäisi ja yhä vain
+kestäisi..."
+
+"Älkää toki olko lapsellisen pessimistinen! Nykyiset hirvittävät
+surma-aseet tekisivät lopun koko Europasta, jos sotaa kestäisi kauemmin
+kuin kolme kuukautta — ja niin pitkälle ei kukaan salli vihan ja
+voitonhimon kehittyvän. Saatte nähdä, että joulua jo vietämme rauhassa
+vapaassa Venäjän tasavallassa!"
+
+"Kylläpä silloin jo alkaa olla kiire. Mehän olemme jo elokuun
+loppupuolella..."
+
+"Se viimeinen mylläkkä menee hyvin nopeasti... Kaikki on valmistettu
+pienimpiä yksityiskohtia myöten... Puolueella on luotettavia asiamiehiä
+ympäri maan. Ei mitään ole jätetty sattuman varaan ja kaikki on
+valmista puhkeamaan esille samalla hetkellä!"
+
+"Mutta ajatelkaapa, jos joku toinen puolue — niitähän on kymmeniä
+Venäjällä — anastaa johdon käsiinsä..."
+
+"Ah, se on sula mahdottomuus... Melkein koko intelligentsia kuuluu
+meidän puolueeseemme. Ei mikään muu puolue uskaltaisi ruveta Venäjää
+uudestaan rakentamaan..."
+
+"Ettekö ole koskaan ajatellut sitä mahdollisuutta, että voisi nousta
+joku uusi Napoleon, joka riistäisi ohjakset käsiinsä?"
+
+Hän hymyili kaunista surunvoittoista hymyään: "Tietysti olemme
+sitäkin miettineet. Joku uusi Napoleon voi kyllä yrittää anastaa
+vallan käsiinsä — venäläiset nuoret miehet ovat hyvin vilkkaita ja
+seikkailunhaluisia — mutta sellaista yritystä meidän ei tarvitse
+tosissamme pelätä. Kaikki riippuu kumminkin lopullisesti venäläisestä
+musikasta, ja hän tietää varsin hyvin, että me olemme hänen ainoat
+ystävänsä, joihin hän aina ja joka tilaisuudessa voi luottaa. Venäjä on
+maataviljelevien talonpoikien luvattu maa... Mutta ymmärrättehän, että
+meidän täytyy olla valmiit karkoittamaan maasta sitten kaikki ne, jotka
+koettavat estää rakennustyötämme..."
+
+En voinut olla hymyilemättä, vaikka tietysti olisin yhtä suurella
+syyllä voinut itkeä. Kuinka sekoittamattoman aito-venäläinen hän oli!
+Epäitsekäs, uhrautuva melkein mielettömyyteen saakka, yhden ainoan
+aatteen, Venäjän vapauden, elähyttämä, mutta samalla valmis kostoon ja
+samalla heti paikalla voittoon päästyä "karkoittamaan maasta" kaikki
+toisin ajattelevat. Sana "vapaus" on aina ikipäivistä saakka merkinnyt
+Venäjällä samaa: vapaus totella hallitusta. Niin se oli ennen ja niin
+se on nyt, ja tokkohan se koskaan siitä muuttuu...
+
+Heti tämän jälkeen ukko Brown sanoi jotain, joka hiukan laajensi
+mielessäni venäläisen vapauden kuvaa. Hän nimittäin puoleksi kuiskaten
+minulle kertoi, ettei hänellä, suoraan sanoen, nyt ollut aikomustakaan
+palata Parisiin, vaan oli hän päättänyt salaisia teitä lähteä
+Pietariin... "Mutta mitä sanoo puolue, joka vaatii teitä olemaan
+Parisissa, kunnes asiat Venäjällä ovat jotenkin selvät?" kysyin.
+
+Hän hymyili: "Ah, kyllä he tulevat sen ymmärtämään... Enhän minä
+vanhana taistelijana voi noin vain käskyjä seurata. Täytyyhän minun
+saada itse päättää..."
+
+Taas venäläinen "vapaus" pisti esiin. Ääretön määrä hyvää tahtoa
+ja uhrautuvaisuutta, mutta ei mitään järjestystä, ei mitään kuria!
+Jokaisella se vakaumus, että "ah, kyllä he ymmärtävät", menetteli sitä
+miten tahansa. Jos lupaa pysyä Parisissa, mutta meneekin Pietariin,
+niin "ah, kyllä he ymmärtävät!" Jos lupaa tulla kello kaksi, mutta
+tuleekin kello viisi, taikka ei ollenkaan, niin kaikki ymmärretään...
+
+Kaikesta huolimatta en voinut olla häntä hiukan kadehtien ihailematta.
+Mitä hän välitti kaikesta järjestyksestä ja kurista ja lupauksista ja
+päätöksistä! Hänen suuri ja valoisa uskonsa, että kaikki kumminkin
+tulee käymään hyvin, että sota loppuu vallan kohta, että Venäjän
+vapauden koitto on aivan käsissä, — kaikki tuo vei häntä riemuiten
+eteenpäin... Koko hänen olemuksensa tuntui säteilevän iloa ja onnea
+siitä, että vihdoinkin hetki oli juuri tulemaisillaan, ja nöyrällä
+ylpeydellä hän melkein kuiskasi, että hänkin nyt sai olla mukana
+tervehtimässä uutta päivää...
+
+Muutamia viikkoja tuon jälkeen luin Times'issä, että Brown, "jonka
+nimen alla piili erittäin vaarallinen vallankumouksellinen", oli
+vangittu Rajajoella, juuri kun hän oli pääsemäisillään rajan yli
+Venäjälle. Siinä oli siis ensimmäinen isku kauniille unelmille! Uutinen
+vaikutti äärettömän masentavasti, vaikka sen ei totta tosiaankaan olisi
+pitänyt tuntua odottamattomalta. Se oli paha enne. Kuinka tuo surkeus
+mahtoikaan loppua, ja koska saisimme lopun nähdä...
+
+Silloin en vielä ymmärtänyt, että se ei meidän päivinämme koskaan voisi
+loppua... Sitä jatkuu yhä vielä, ja yhä eteenpäin sitä tulee jatkumaan.
+Onnellinen se, joka ajoissa särkee pilvilinnat...
+
+Sain helposti selvän Brownin osoitteesta, ja seuraavana päivänä,
+pari tuntia ennenkuin läksin Parisista Lontooseen, kirjoitin hänelle
+muutaman rivin ja pyysin häntä käymään luonani, jos hän sattuisi
+tulemaan Lontooseen. Hän kiitti parilla sanalla, mutta sanoi, ettei
+hän arvattavasti koskaan tule Lontooseen. Sieltä olivat kaikki ystävät
+häneltä hävinneet. Toiset olivat kuolleet, toiset muuttaneet pois ja
+toiset — muuttuneet!
+
+En ymmärtänyt oikein, mitä hän sillä tarkoitti, että toiset olivat
+muuttuneet. Kuka oli muuttunut ja kuinka? — Sain siihen vastauksen
+eräältä ystävältä, joka jo entis-aikoina oli ollut samassa
+vapaustyössä, ja joka koko ajan oli seurannut ukko Brownin kohtaloita.
+Näin hän kertoi:
+
+"Brown raukka on vallan mahdoton... Luulen, että hänen aivonsa ovat
+joten kuten hiukan nyrjähtäneet... Hän puhuu alituiseen siitä, että
+tsaari Nikolai oli sittenkin parempi kuin tsaari Lenin. Nikolain aikana
+saattoi joskus varastaa itselleen hiukan vapauttakin eikä siitä heti
+hirteen viety, mutta nyt odottaa hirsipuu jokaista, joka uskaltaa
+sanoa sanankaan kommunisteja vastaan, eikä ainoastaan hirsipuu, vaan
+sitä edellä käypä rääkkäys ja kidutus. Ennemmin Nikolai kuin Lenin!" —
+Mahdoin näyttää hiukan onnettomalta, sillä hän lisäsi kuin lohduttaen:
+"Brown on katkeroitunut, ikävä hupakko, joka tuntuu kehittyvän
+monarkistiksi ennen kuolemaansa. Ei sinun pidä välittämän mitä hän
+sanoo."
+
+Tuo oli mielestäni katkerinta kaikesta, että entiset ystävät, jotka
+hyvin tiesivät, mitä tuo mies oli aikoinaan tehnyt ja mitä kärsinyt,
+mitä hän oli uneksinut ja kuinka hän oli pettynyt, nyt epäilivät, että
+hänellä oli aivoissa vikaa ja kutsuivat häntä vanhaksi hupakoksi...
+
+Se kai lienee marttyyrien kohtalo. Muutenhan he eivät olisikaan
+marttyyrejä... Taistella toivotonta taistelua, mutta sittenkin uskoa
+ja toivoa, kunnes vihdoin, voiton jo kangastaessa, huomaa, että kaikki
+olikin valhekuvia vain, petosta, onnettomuutta. Siinä missä luuli
+vihreän kukkulan häämöttävän, olikin pohjaton kuilu, josta ei enää
+koskaan pääse nousemaan...
+
+Mutta kuka välittää marttyyreistä... Sortukoot, elleivät jaksa seurata
+ajan mukana... Uusi aika rientää eteenpäin, eteenpäin, murskaten kaikki
+esteet, ilkkuen kauniille unelmille...
+
+
+
+
+TEKOKUKKIA.
+
+
+Päivä oli paahtavan kuuma, niin kuuma, että sellaista saa harvoin
+kokea Suomessa kesäkuun keskivaiheilla. Pieni pyöreä Sinilampi lepäsi
+aivan rasvatyynenä, aurinko paistoi täydeltä terältä eikä tuntunut
+tuulen henkäystäkään. Linnutkin olivat vaienneet eikä kuulunut
+heikointakaan ääntä tässä täydellisessä erämaan hiljaisuudessa. Hyvin
+hoidettu, hiekoitettu polku johti suoraan rannasta Mäntymäen huvilan
+matalia portaita kohti, joita myöten saattoi astua laajalle kuistille
+huvilan rannanpuoleisella seinämällä. Kuistilla oli leveä, valkoiseksi
+maalattu pöytä ja muutamia valkoisia tuoleja, mutta asukkaita ei
+näkynyt missään. Oli siellä sentään yksi elävä olento, nimittäin suuri
+keltainen kissa, joka lepäsi keskellä pöytää, silmät ummessa, nauttien
+kuumista auringonsäteistä.
+
+Metsästä kuului pieni risahdus, arvattavasti eksyneen oravan hypähdys
+oksalta toiselle. Kissa kohotti päätään ja arveli ajan tulleen, jolloin
+piti lähteä katsomaan, mitä talossa tapahtui. Se hyppäsi äkkiä tuolille
+ja siitä lattialle ja aikoi astua sisään avonaisesta ovesta. Ovi johti
+suurehkoon huoneeseen, sekin valkoisilla sinipäällisillä huonekaluilla
+kalustettu, mutta muutoin yhtä tyhjä ihmisistä kuin kuistikin. Kissa
+kaipasi seuraa kovasti eikä pysähtynyt ollenkaan tuohon tyhjään
+huoneeseen, vaan astui oikealle, josta toinen raollaan oleva ovi johti
+pienempään huoneeseen.
+
+Mirri seisahtui ovelle ja alkoi katsella ympärilleen. Kaikki seinät
+olivat kattoon saakka kirjojen peitossa. Keskellä huonetta seisoi
+pyöreä pöytä ja sen ympärillä suuria ruskealla nahalla päällystettyjä
+tuoleja, jotka eivät näyttäneet ollenkaan houkuttelevilta Mirrin
+mielestä. Oli siellä sentään yksi paikka, joka Mirrin mielestä täytti
+kaikki mukavuuden vaatimukset. Tuolla pöydän toisella puolen oli suuri
+sairastuoli, jossa nukkui nuori tyttö. Hänellä oli joukko pehmeitä
+patjoja ympärillään, ja kalpeaposkinen, keltatukkainen pää lepäsi
+sinistä silkkityynyä vastaan. Tytön silmät olivat kiinni ja pitkät
+tummat silmäripset saattoivat valkoisen ihon näyttämään vieläkin
+kalpeammalta. Mirri ei kauan arvellut, vaan otti vauhtia ja hypähti
+suoraan tytön syliin.
+
+Tyttö heräsi säpsähtäen, mutta huomatessaan, mikä häntä oli
+säikähdyttänyt, hän hymyili ja silitteli hellästi Mirrin pehmeätä
+selkää, Mirrin kehrätessä onnellisena. Tytön silmät olivat nyt auki
+ja väriltään kuin Sinijärvi tuolla vuoren juurella, missä varjo teki
+järven pinnan kahta tummemmaksi. Oli ihmisiä, jotka melkein pelkäsivät
+noita tummansinisiä silmiä, sillä ne tuntuivat katsovan syvälle sieluun
+asti.
+
+Hän katsahti rannekelloaan ja punastui hiukan huomatessaan kellon
+olevan jo hiukan yli kaksitoista. Sitten hän soitti sähkökelloa pöydän
+reunassa, ja vanhanpuoleinen, ystävällisen näköinen nainen avasi oven
+hymyillen iloisesti ja alkaen heti selitellä asemaa:
+
+"Voi, voi, Ilma-neiti, minä tiedän vallan hyvin, että kello on paljon,
+mutta minä en mitenkään hennonut herättää teitä, sillä te nukuitte
+niin rauhallisesti. Paitsi sitä, kaikki on valmista ja hän saa minun
+puolestani tulla milloin tahansa. Minun piti vain kysyä, mihin katan
+kahvipöydän, tännekö vai kuistille?"
+
+"Meillä ei ole paljon aikaa enää, sillä hän voi olla täällä melkein
+minä hetkenä tahansa. Hän kirjoitti tulevansa kahdentoista tienoilla...
+Paras on kai laittaa kahvipöytä tänne, sillä kuistilla on niin kuuma
+auringonpaiste tähän aikaan."
+
+"Sitä minäkin ajattelin, että kirjasto on paras paikka näin kuumana
+päivänä... Kukkamaljat ovat täynnä kieloja, ei muuta kuin kannan ne
+sisään... Kaikki pikku leivokset ovat valmiit, juuri uunista nostetut,
+ja paksumpaa ja parempaa kermaa kuin meillä on tänään, ei voi olla
+keisarillakaan. Eipä silti, että voihan se herra Risto Vuori olla yhtä
+suuri herra kuin keisarikin taikka vaikkapa kuin itse presidenttikin,
+eihän ne lehdet näy muusta puhuvan kuin hänestä... Mutta kyllä hän saa
+olla tyytyväinen tähän kahviin ja kaikkiin meidän laitoksiimme..."
+
+"Kyllä varmaan, Kaisa kulta, hän tulee olemaan vallan tyytyväinen,
+vaikka hän tätä nykyä onkin kuuluisin suomalainen... Ei taida olla
+suurempaa taiteilijaa koko Europassa tätä nykyä, ja hänen viimeisiä
+taulujaan sanotaan entisiäkin paremmiksi... Jos kerran maailmassa saisi
+nähdä niistä edes vilahduksen..."
+
+Kaisa alkoi kattaa pöytää, puhellen koko ajan, milloin Risto Vuoresta,
+milloin leivoksistaan ja kaiken maailman asioista. Ilma tuskin kuunteli
+häntä ja hänen silmissään oli hiukan levoton ilme, aivan kuin hän
+pelkäisi tuon odotetun vieraan tuloa.
+
+Niin, miksi hän oikeastaan tuli nyt Ilmaa tervehtimään? Siitä oli jo
+kaksikymmentä vuotta, kun hän läksi Suomesta, eikä hän sen koommin
+ollut kotimaassaan käynyt. Kaikki oli muuttunut siitä ajasta. Ilma oli
+silloin kymmenvuotinen lapsi ja Risto reipas kahdeksantoista-vuotias
+poika. Seitsenvuotiaasta saakka Ilma oli ollut avuton raajarikko,
+aina siitä asti, kun raskaat rattaat olivat ajaneet hänen ylitseen.
+Taitavat lääkärit olivat hänen henkensä pelastaneet, mutta jalkojaan
+hän ei koskaan enää sen jälkeen voinut käyttää, vaan oli hänen elämänsä
+sidottu sairastuoliin, jonka pyöriä hän oli tottunut taitavasti
+käyttämään, niin että hän sen avulla saattoi liikkua huoneesta
+huoneeseen. Risto Vuori oli siihen aikaan ollut Ilman tunnustettu
+sankari, tuo hyvä, suuri poika, joka kantoi pientä raajarikkoa kevyesti
+kuin nukkea suureen hiekkakasaan keskellä pihaa. Siellä Risto asetti
+Ilman istumaan lämpimään hiekkaan ja rakensi korkean hiekkavallin
+hänen ympärilleen. Sitten poistui sankari hetkiseksi ja vähän ajan
+perästä hän kohotti korkean sotahuudon ja riensi hävittämään vallia ja
+pelastamaan vangittua prinssessaa. Ilma ei milloinkaan tuohon leikkiin
+väsynyt.
+
+Riston taiteilijalahjat huomattiin jo koulussa, ja Ilman varakkaat
+vanhemmat, joiden etäinen sukulainen hän oli, mielellään auttoivat
+varatonta poikaa. Heidän toivostaan Risto ensin suoritti
+ylioppilastutkinnon samana päivänä kuin hän täytti 18 vuotta, ja
+varsin pian sen jälkeen hänet toimitettiin Parisiin, jossa Ilman isä
+oli hänelle hankkinut taitavan opettajan. Hän edistyi nopeasti nyt,
+kun oli päässyt omalle alalleen, ja työ nieli melkein koko hänen
+aikansa. Sen jälkeen hän eteni yhä enemmän syntymäseuduiltaan ja kohta
+oli joulukortti Ilmalle ainoana siteenä hänen ja entisyyden välillä.
+Joulukortin hän aina lähetti "pikku prinsessalle", kuten hän vielä
+entistä leikkitoveriaan nimitti. Sanomalehdet pitivät sentään hyvää
+huolta siitä, että Risto ei joutunut unohduksiin, sillä niissä oli
+tarkat selitykset hänen voittoretkestään suuressa maailmassa.
+
+Muutama vuosi Riston lähdettyä kuolivat Ilman molemmat vanhemmat aivan
+lyhyellä väliajalla. Syvä suru heidän kuolemastaan haihdutti sen kipeän
+katkeruuden, jota Ilma oli tuntenut kadottaessaan leikkitoverinsa.
+
+Sitten alkoi aika, tuo suuri parantaja, tehdä tehtävätään, ja kohtalo
+oli apuna. Ilma oli luonteeltaan hiljainen uneksija, joka tuskin olisi
+paljoa hakenut ihmisten seuraa, vaikka hän olisikin voinut liikkua
+yhtä vapaasti kuin muutkin terveet. Siksi hän nytkään ei kärsinyt
+yksinäisyydestään niin paljon kuin ehkä toinen olisi kärsinyt. Harvoin
+kukaan kävi häntä tervehtimässä Mäntymäen etäisessä huvilassa, joka
+sijaitsi tien päässä, ja jonne siis piti varta vasten lähteä, sillä sen
+ohi ei mikään tie vienyt. Ilman ainoana seurana oli Kaisa ja silloin
+tällöin Kaisan mies, Matti, sekä Kaisan koulua käypä sisarentytär,
+Hilja. Ilman, vanhemmat olivat jo eläessään määränneet, että heidän
+kuoltuaan kaikki omaisuus oli tuleva Ilmalle ja toivomuksenaan
+lausuneet, että Ilma puolestaan sitten jättäisi huvilan ja siihen
+kuuluvan maan, joka hyvästi elätti pari lehmää ja hevosen, Kaisalle.
+Ehtona oli vain, että Kaisa ei jättäisi Ilmaa tämän eläessä. Sitä ehtoa
+tuskin olisi tarvinnut lausua, sillä Kaisa oli niin kiintynyt Ilmaan,
+että hän olisi ollut valmis jättämään kenen tahansa, Matti mukaan
+luettuna, jos siitä olisi ollut Ilmalle hyötyä. Maa ja sen hoito jäi
+heti kokonaan Matin haltuun, joka hoiti sitä kuin omaansa ainakin.
+Kaisa, ja lupa-ajoilla myöskin Hilja, olivat apuna Ilmalle, mutta
+paljon apua ei Ilma tarvinnutkaan, sillä tuolillaan hän saattoi liikkua
+vapaasti huoneissa.
+
+Ilman vanhempien vielä eläessä oli yksi Ilman kotiopettajista ollut
+taitava tekokukkien laittaja, ja oli opettanut Ilmalle taitonsa. Tuskin
+kukaan osasi silloin aavistaa, että siitä tulisi Ilmalle ainainen
+ilon ja tyytyväisyyden lähde. Ilma oli ankara lukija ja lukemisensa
+väliajoilla hän vietti aikansa laittamalla tekokukkia. Hänellä oli
+luontaiset taiteilijataipumukset, joita hän ei millään muulla tavalla
+voinut toteuttaa, mutta juuri tekokukkien luominen tuotti hänelle
+tyydytystä siinäkin suhteessa. Hänelle kukat muuttuivat yhä enemmän ja
+enemmän eläviksi olennoiksi, joilla oli kullakin oma historiansa ja
+jotka kuvastivat luojansa eri mielialoja. Ensin oli Ilma alkanut, kuten
+hänen opettajansakin, yrittämällä kuvata luonnosta poimittuja kukkia,
+mutta sitten hän oli unohtanut luonnon ja laittoi n.s. kukkiaan oman
+mielikuvituksensa mukaan, jolla oli hyvin vähän vastinetta luonnossa.
+Kukkien kautta hän esitti omat unelmansa. Kukat olivat eläviä olentoja,
+jotka kärsivät, nauttivat, vihasivat, rakastivat. Kukkien muodot
+ja värit ilmisaivat hänen oman mielensä vaiheet. Ja aivan niinkuin
+kirjailijan usein tekee mieli muillekin julaista omia tuumiaan, nähdä
+kirjoitelmiaan painettuina, kuulla arvosteluja niistä, j.n.e., aivan
+samoin Ilmassakin joskus syttyi toivo näyttää muille kukkiaan ja saada
+kuulla ymmärsivätkö he, mitä hän niillä tahtoi sanoa. Mutta millä
+lailla ja miten tuo saattoi tapahtua?
+
+Hilja oli Ilman kukkien innokkaimpia ihailijoita, ja hän se oli, joka
+ensin pyysi saada viedä niitä mukanaan näytettäviksi muutamille hänen
+tutuilleen Helsingissä, jonne hänen piti palata kesäloman päätyttyä.
+Tämä tapahtui noin kolme vuotta ennen tätä kertomusta. Ilma antoi
+hänelle koko suuren laatikollisen, ja sillä lailla kukkien riemukulku
+Helsingissä alkoi. Hiljan tuttujen joukossa oli Helsingin paras
+hattutaiteilija, ja hän huomasi heti, kuinka paljon hän saattoi käyttää
+hyväkseen noita merkillisiä väriyhtymiä ja kauniita muotoja. Hän tilasi
+heti enemmän, ja siitä lähtien Ilmalla oli niin paljon tilauksia, kuin
+hän suinkin saattoi valmistaa. Tuo miellytti paljon Ilmaa ja hänelle se
+oli jonkunmoinen yhtymäkohta muun maailman kanssa.
+
+Mutta se ei millään lailla häirinnyt Ilman unelmaelämää, joka
+kehittyi yhä enemmän vuosien kuluessa. Tuo maailma, jolle Ilma luuli
+lähettävänsä viestinsä kukkien muodossa, oli kyllä aivan toisenlainen
+kuin todellinen maailma. Onnellista oli, että Ilma ei koskaan elämässä
+saanut todellista maailmaa nähdä. Herääminen todellisuuteen olisi
+kaiketi hänet murtanut.
+
+Nyt oli kumminkin arvaamatta, odottamatta Risto Vuori tullut takaisin
+entisille kotiseuduilleen, ja aivan kohta piti Ilman tavata hänet.
+Silloin kun Ilma häntä kiihkeästi kaipasi, hän ei tullut, mutta nyt,
+kun hiljainen yksinäisyys oli muuttunut rakkaaksi Ilmalle, nyt kun
+unelmamaailma oli käynyt todellisemmaksi kuin todellinen maailma,
+nyt palasi Risto Vuori äkkiä... Ilma tunsi melkein vastenmielisyyttä
+häntä kohtaan. Hän kuului lapsuuden maailmaan, hänellä ei ollut mitään
+tekemistä nykyisyydessä. Miksi hän oli tullut? Hänellä ei ollut mitään
+paikkaa enää tuossa sopusointuisessa, tekokukkien ja unelmakansojen
+täyttämässä maailmassa...
+
+Hänen ajatuksensa keskeytyivät, sillä ulkona hiekkakäytävällä kuului
+askeleita, ja seuraavana hetkenä Risto Vuori seisoi ovella, komeana,
+auringon ruskettamana, silmät hymyillen ja kädet ojennettuina:
+
+"Voi sinua, pikku prinsessa, kultainen pikku prinsessa... Tuntuu kuin
+olisin eilen sanonut hyvästi sinulle... Sinähän et ole muuttunut
+vähintäkään tällä pitkällä eroajalla!"
+
+Hän suuteli Ilman käsiä ja poskia, ja hänen silmänsä sanoivat selvästi,
+kuinka ihastuttavalta tuo pieni, kalpea keijukainen hänestä näytti.
+
+Ilma tunsi punastuvansa, ja syystä, jota hän ei osannut selittää, hänen
+silmänsä täyttyivät kyynelillä. Syntyi hetken kiusallinen äänettömyys,
+ja Risto Vuori kirosi itsekseen, ettei hän ollut muistanut, että
+Ilma oli pieni avuton raajarikko ja samalla täysikasvuinen nainen.
+Hyvänen aika, hän oli lähemmä kolmekymmentä vuotta, vaikka hän näytti
+viisitoistavuotiselta tuossa suuressa, silkkipatjojen peittämässä
+sairastuolissa. Hän oli sanomattoman suloisen näköinen, ja Risto oli
+niin tottumaton tuollaisiin hentoihin olentoihin... Juuri oikealla
+hetkellä Kaisa astui sisään kiiltävä suomalainen kahvipannu kädessä,
+ja Risto Vuori käytti nopeasti tilaisuutta vakuuttaakseen hänelle,
+kuinka hyvin hän muisti Kaisan entisiltä ajoilta, ja kuinka hän tiesi,
+ettei koko Europassa ollut toista, joka osasi keittää niin herkullista
+kahvia... Kaisa loisti onnesta, ja Risto Vuori oli voittanut
+elinkautisen ihailijan ja ystävän.
+
+Suomessa saadaan kahvia kolme kertaa päivässä, eikä voisi ajatella
+kiusallisempaa kohtalon iskua, kuin jos tuolta kylmältä, karulta maalta
+riistettäisiin tuo lohdutusta tuottava, kuuma, tuoksuava iloliemi!
+
+Kahvilla on ihmeellinen voima selvittää vaikeita olosuhteita ja panna
+maailma näyttämään vallan ystävälliseltä ja luonnolliselta. Pian
+oli keskustelu vilkasta ja iloista, aivan kuin vanhat ajat olisivat
+palanneet ja pitkä väliaika unohtunut...
+
+Riston silmät olivat jo kauan harhailleet laajoja kirjahyllyjä
+pitkin, ja nyt hän nousi katsomaan, mitä kaikkea nuo paksut siteet
+sisälsivät. Tuossa oli historiaa, tuossa filosofiaa, taidehistoriaa,
+kaunokirjallisuutta ja melkein mitä tahansa. Hän katsoi kysyvästi
+Ilmaan:
+
+"Tämähän tuntuu yliopistolta, mutta missä on professori?"
+
+"Tässä hän istuu vangittuna sairastuolissa", vastasi Ilma.
+
+"Ethän tahtone väittää, että sinä, pikku prinsessa, luet noita paksuja
+viisauslähteitä!" huudahti Risto koettaen osoittaa kauhistusta.
+"Minulta menee pää vallan sekaisin ajatellessani sellaista
+mahdollisuutta."
+
+Ilma nauroi iloisesti: "Jotainhan minun pitää tehdä pitkinä, pimeinä
+talvipuhteina, kun on liian pimeä varsinaiselle käsityölleni..."
+
+"Tiedänhän minä, että sinä olet ihaeltava olento, mutta sittenkin
+minun on mahdoton käsittää, että sinä pelkästä intressistä, vallan
+vapaaehtoisesti istut tutkimaan noita ankaran näköisiä nidoksia...
+Minun hiukseni muuttuisivat harmaiksi viikon perästä, mutta sinä
+luet niitä pitkien talvipuhteitten iloksi! Tuskin uskallan kysyä,
+mitä sinä nimität varsinaiseksi työksesi. Se on varmaan jotain
+syvien matemaattisten ongelmien selvittämistä taikka ikiliikkujan
+keksimistä..."
+
+Ilma nauroi: "Tuskin uskallan sanoa, mitä teen päiväkaudet — en
+pakosta, vaan siksi, että todellakin se on minulle elämää... Älä
+säikähdä — minä laitan tekokukkia..."
+
+Jos hän olisi sanonut järjestävänsä maanjäristyksiä, ei Risto olisi
+voinut enemmän hämmästyä... Tuo merkillinen tyttö, kaunis kuin
+keijukainen, viisas kuin Minerva, vietti aikansa laittamalla —
+tekokukkia! Risto tunsi nopeasti vaipuvansa kukkuloilta laaksoihin. Voi
+naisten turhuutta! Ei heiltä koskaan voinut odottaa mitään vakavaa,
+olivatpa he sitten raajarikkoja taikka kahdella jalalla tanssivia!
+Mitäpä hän muuta saattoi tehdä kuin pyytää Ilmaa näyttämään hänelle
+tekokukkiaan. Tavallinen kohteliaisuus sen vaati.
+
+Ilma oli käynyt vakavaksi. Näyttäisikö hän kukkiaan, vai kieltäisikö?
+Risto kyllä oli hänen entinen hyvä ystävänsä, veljensä, mutta
+ymmärtäisikö hän, mitä nuo kukat merkitsivät Ilmalle? Tuo tuli
+olemaan melkein kuin koe, joka osoittaisi hänelle, oliko heillä vielä
+yhteisymmärrystä niinkuin silloin lapsena...
+
+Ilma otti suuren laatikon viereiseltä tuolilta ja avasi sen. Hän
+käänsi päänsä pois, sillä hän pelkäsi Riston hymyilevän säälivästi,
+niin juuri, _säälivästi_, sillä Risto oli liian ystävällinen ollakseen
+ivallinen... Tuo ajatus koski kipeästi...
+
+Mutta Risto ei hymyillyt. Hän tuntui ymmärtävän, mikä unelmien ja
+tunteitten paljous piili noiden värien ja noiden omituisten muotojen
+takana. Värien käyttö oli erinomaisen kaunis ja muodot yhtä kauniita,
+vaikka niillä ei ollut mitään näkyviä vastineita luonnossa. Ne olivat
+unelmakukkia, ne kertoivat yksinäisen sielun iloja ja suruja... Hän
+ymmärsi ne heti, niinkuin hän ymmärsi taiteen tuotteita, kaikkien
+tunnustaman taiteen tuotteita...
+
+"Ilma, tuo on taidetta eikä tekokukkia..." hän virkkoi vihdoin. Ilmasta
+tuntui kuin joku salainen ilon lähde hänen sydämessään olisi äkkiä
+puhjennut esiin. Risto ymmärsi, Risto ei tarvinnut selityksiä eikä
+anteeksi pyyntöjä. Hän tiesi, mitä Ilma oli tuntenut, mitä hän oli
+miettinyt unelmakukkia luodessaan... Ilo oli melkein liian vaikeata
+kantaa. Se koski... Ilma oli sulkenut silmänsä ja poskille valui
+muutamia kyyneleitä.
+
+"Sinä olet väsynyt, pikku prinsessa, ja minä tässä näin kauan sinua
+kiusaan..." — Sitten Risto alkoi kertoa tuumistaan, kuinka hän oli
+aikonut tämän kesän viettää. Hän aikoi viipyä Suomessa muutamia
+viikkoja, aikoi maalailla mitä eteen sattui taikka levätä, jos
+väsytti... Sitten takasin Lontooseen, jossa hän oli viimeisinä vuosina
+asunut ja jossa häntä odotti paljon työtä... Jos Ilma sen salli, hän
+aikoi tällä ajalla käydä joka päivä Mäntymäellä, johon kaikki vanhat
+muistot häntä sitoivat, ja ennen kaikkea, jossa hän saisi tavata pikku
+leikkitoveriaan entisiltä ajoilta... "Muistatko sinä vielä, kuinka
+usein minä pelastin vangitun prinsessan voittamattomasta linnasta?" hän
+hymyili iloisesti Ilmalle...
+
+Ilmasta tuntui kaikki oudolta unelmalta... Hän oli tullut takaisin
+lapsuuden aikoihin. Tuossa oli Risto, entinen iso veli, aivan niinkuin
+ennenkin, sama Risto, joka pelasti vangitun prinsessan... Vieläköhän
+Risto oli valmis pelastamaan prinsessaa, joka nyt oli lujemmin vangittu
+kuin ennen? Taisi olla liian kova työ kenenkään yrittää...
+
+Risto nousi sanomaan hyvästi ja lupasi kohta palata. Ilma oli väsynyt,
+sillä tällainen kokemus oli hänelle aivan uutta ja hän kaipasi
+yksinäisyyttä. Hänen maailmansa oli jollain lailla järkytetty. Se oli
+saatava taas ennalleen...
+
+Risto Vuori oli myöskin omituisten tunteitten vallassa. Vielä pari
+tuntia sitten häntä oli hermostuttanut ajatus, että hänen piti
+mennä täyttämään harmillista velvollisuutta, käymään tervehtimässä
+raajarikkoista nuorta naista, jonka vanhemmat olivat ennen muinoin
+olleet hänelle ystävällisiä ja antaneet apua hänelle, kun hän
+sitä kipeästi tarvitsi. Mitä ihmettä hän osaisi puhua tuolle
+tytölle, joka oli sairautensa tähden ollut vankina tässä maailman
+nurkassa eikä tietysti tiennyt yhtään mitään Riston maailmasta...
+Sitten hän oli äkkiä ja odottamatta tavannut olennon jostakin
+kaukaisesta unelmamaailmasta, ihmeellisen, lumoavan olennon...
+Lapsuuden keijukaisprinsessasta oli kehittynyt Unelmamaailman ihana
+keijukaiskuningatar... Voi että hänen piti olla raajarikko... Mitä
+olisikaan voinut kuvitella, jos kohtalo olisi ollut suotuisampi hänelle!
+
+Hänen täytyi saada maalata Ilman kuva! Juuri siitä piti tulla tämän
+kesän suuri työ. Häntä oli jo tuskastuttanut tämä pohjoismaiden kirkas
+ja ohut ilma, jossa kaikki ääriviivat kävivät kirkkaiksi ja koviksi.
+Lontoo oli häntä aina viehättänyt pehmeällä sumullaan ja ihmeellisillä
+värivivahduksillaan... Mutta Keijukaiskuningatar oli toista kuin
+pohjolan kovat ääriviivat... Siitä tulisi hänen paras kuvansa...
+
+Risto oli niin innostunut omiin unelmiinsa, ettei hän malttanut
+odottaa seuraavaan päivään, vaan tuli Mäntymäelle uudestaan muutaman
+tunnin perästä pyytämään Ilmalta lupaa saada maalata hänen kuvansa:
+"Prinsessa, annathan minun maalata kuvasi, juuri noin kuin tuossa
+istut, syli täynnä kukkia sinun omasta maailmastasi? — Ja kerrothan
+sitten minulle enemmän maailmastasi, että ymmärrän paremmin, millaista
+siellä on."
+
+"Tietysti olen iloinen, että lupaat minut maalata... En ole koskaan
+nähnyt kenenkään maalaavan, ja sitä olen kumminkin aina toivonut... Et
+voi aavistaa, kuinka usein olen sitä ajatellut, että jos edes kerran
+näkisin sinut työssäsi, josta alituiseen luin lehdistä, mutta josta en
+mitään tietänyt..."
+
+Ilma punastui ilosta, ja silmät säteilivät. Kaunis hän oli, merkillisen
+kaunis, mutta Risto ei sittenkään oikein pitänyt tuosta omituisesta
+etäisyydestä Ilman ja muun maailman välillä. Ristosta alkoi tuntua kuin
+Ilma kohtelisi häntäkin kuin jotain unelmakukkaansa eikä ihmisenä,
+lihasta ja verestä muodostuneena erehtyväisenä ihmisenä...
+
+Tämä oli heidän ystävyytensä alku, joka molemmille kävi yhä
+kiintoisammaksi mitä pitemmälle aika vieri. Ilma oli lukenut monin
+verroin enemmän kuin Risto ja tiesi kirjoista loppumattoman määrän
+asioita, mutta Risto oli sen sijaan elänyt ja Ilma ainoastaan
+uneksinut. Risto istui tuntikaudet laittamassa alkupiirustuksia,
+joita hän ei voinut saada mieleisikseen, mutta jotka siitä huolimatta
+kiihoittivat häntä ponnistamaan kaikki voimansa. Usein hän tuskastui.
+Hän oli tottunut maalaamaan ihmisiä eikä enkeleitä, ja mikäs Ilma oli
+muuta kuin enkeli, veretön, lihaton, synnitön enkeli. Joskus hän kysyi
+itseltään oliko tosiaankin mahdollista, että tuollainen kaikki lukenut,
+kaikki oppinut olento ei tiennyt elämästä enempää kuin vuoden vanha
+lapsi...
+
+"Ilma, luetko sinä koskaan romaaneja?" hän kerran kysyi.
+
+"Ennen luin paljonkin, vaikka en ole niitä viime aikoina useita
+nähnyt", vastasi Ilma rauhallisesti.
+
+"Kenen kirjoittamia romaaneja sinä olet lukenut?"
+
+"No esimerkiksi Walter Scottin... Pidin niistä kovasti paljon."
+
+"Etkö sinä kaikkitietävä olento lue uusimpia nykyajan kirjailijoita?"
+
+"Tilasin noin vuosi sitten erään norjalaisen romaanin, jota lehdet niin
+kovasti kehuivat, mutta en voinut sitä ymmärtää... Ajattelen, että
+kaiketi pitäisi tuntea monta ihmistä, ennenkuin voi sellaisia romaaneja
+ymmärtää, ja minähän en tunne ketään... Ne tekevät minut niin typeräksi
+ja onnettomaksi..."
+
+"Kuinka sinä sitten Walter Scottia ymmärrät? Luulisi hänen olevan vielä
+etäämmällä sinusta..."
+
+"Nyt sinä et saa nauraa, mutta minusta tuntuu kuin Walter Scott
+kirjoittaisi samalla lailla kuin minäkin, ja siksi minä häntä niin
+hyvin ymmärsin..."
+
+"Mi-mi-mitä? Kirjoitatko sinä, ihmeellinen prinsessa?"
+
+"Ei, ei, en minä tarkoittanut musteella ja kynällä kirjoittamista, vaan
+tekokukkiani, jotka kertovat kaikenlaista, mitä olen ajatellut..."
+
+Risto laski pois pensselinsä. Tuossa oli jotain uutta, jota hän ei
+ollut tiennyt, vaikka tietysti hänen olisi pitänyt taiteilijana
+ymmärtää, että nuo merkilliset väriyhtymät omituisine muotoineen olivat
+tuotteita oudon maailman tapahtumista ja tunne-elämästä. Hänen täytyi
+saada tietää enemmän.
+
+"Ilma, vaivaako sinua, kun minä kyselen niin paljon, ja ehkä tulen
+tietämättäni koskettelemaan arkoja kohtia?"
+
+Ilma puhkesi nauruun. "Miksi et kysyisi, jos sinua huvittaa tietää?
+Eikä minulla ole mitään arkoja kohtia, joita en mielelläni kertoisi
+sinulle... Ymmärräthän, kuinka uutta ja ihmeellistä minulle on puhella
+sinun kanssasi? Minä, joka aina olen yksin ja elän omaa elämääni enkä
+näe ketään muita kuin Kaisan ja Matin ja Hiljan — niin, ja joskus Sinin
+— saan sinut takaisin lapsuuden ajoilta ja voin jutella kanssasi vaikka
+mistä, sillä sinä ymmärrät kaikki..."
+
+"Siis minä saan puhua sinulle, niinkuin taiteilija puhuu toiselle
+taiteilijalle, ja me ymmärrämme toisemme..."
+
+Risto oli tarttunut siveltimeensä taas ja koetteli värejä. Tästä
+oli tuleva hänen paras taulunsa, jos hän koskaan sai sen valmiiksi.
+Sen piti kertoa tuosta merkillisestä olennosta, joka oli puoleksi
+todellinen ihminen, puoleksi unelma toisesta maailmasta... Äkkiä hän
+muisti jotain:
+
+"Ilma, sinä sanoit äsken, että Sini käy sinua joskus tervehtimässä.
+Kuka hän on? En ole ennen kuullut hänestä?"
+
+Ilma punastui hiukan: "Se on pitkä juttu... Sinä oikeastaan ensin toit
+Sinin minulle... Muistatko lapsena, kun sinä osasit lukea, mutta minä
+en vielä osannut? Luit minulle paljon satuja, ja minä pidin eniten
+Andersenin 'Nukkumatista'. Nukkumatti vei minua öisin kaikenlaisille
+retkille, aivan niinkuin sadussakin. En silloinkaan kutsunut häntä
+Matiksi, sillä Matti on vain Kaisan Matti. Rupesin sanomaan häntä
+Siniksi, sillä hän oli aina puettu sinisiin. Kun kasvoin suureksi,
+kasvoi Sinikin, ja siitä asti hän on ollut paras ja uskollisin
+ystäväni. Hyvin monta vuotta on kumminkin siitä kulunut, kun näin hänen
+kasvonsa — taikka oikeammin sanoen, kun näin hänet niin selvään, että
+voin aamulla muistaa, minkä näköinen hän on. Mutta sinisissä hän on
+yhä vieläkin... Hän tulee öisin luokseni, kun olen alakuloinen, ja
+lohduttaa niin suloisesti. Hän näyttää minulle uusia kukkia, joita
+minun pitää kopioida ja jotka kertovat juuri sitä, mitä tahdon heidän
+kertovan... Voi Risto, miten voisin elää, ellei minulla olisi Siniä!"
+
+"Niin Ilma, kyllä ymmärrän, että sinun unelmamaailmasi on syntynyt
+olosuhteitten pakosta ja ehkä myöskin siksi, että sinulla aina oli
+vilkas mielikuvitus etkä vetänyt tarkkoja rajoja todellisuuden
+ja mielikuvituksen välille... Eikö totta, että entinen leikkimme
+vangitusta prinsessasta oli sinulle aina vallan täyttä todellisuutta?"
+"Tietysti se oli aivan todellisuutta... Entä sinulle?"
+
+"Se oli melkein muuttunut todeksi minullekin. Sinä arvattavasti
+suggeroit sen minullekin..." Ilma hymyili iloisesti, ja hänen
+merkilliset tummansiniset silmänsä näyttivät sanovan, että totta se
+olikin ja totta ne ovat unelmatkin... "Sanoppas Ilma vielä yksi asia:
+Oletko sinä uskonnollinen?" kysyi Risto.
+
+Ilma näytti levottomalta: "Jospa tietäisin mitä se on", hän valitti.
+"Mitä merkitsee olla uskonnollinen?"
+
+Risto nauroi. "En totta tosiaankaan tiedä, mitä se merkitsee, sillä en
+ole sellaista koskaan kokenut. Kysyin vain siksi, että olen kuullut
+ihmisten tuollaista kysyvän, ja arvelin, että se on kaiketi jotain,
+joka kuuluu unelmamaailmaan, samaan minne sinun kukkasikin kuuluvat...
+Eikö Sini ole siitä sinulle kertonut?"
+
+"Ei ole... Mutta Sini on sanonut, että sitten kun aika tulee, hän tulee
+minut ottamaan luokseen... Ei ole kuolemaa... Se on vain muuttamista
+toiseen paikkaan, ja minä muutan Sinin luo... Ehkä se on uskontoa.
+Siihen minä ainakin uskon..."
+
+Sillä lailla ne hetket vierivät. Ilma kertoi luonnollisesti ja
+kainostelematta Sinistä ja unelmamaailmastaan, ja joskus Riston piti
+kertoa todellisesta maailmasta. Hän kuvaili Lontoon keltaista sumua,
+hän kertoi etelän huojuvista palmupuista ja Alppien lumipeitteisistä
+kukkuloista. Kaikista noista Ilma oli lukenut, mutta kaikki kävi
+elävämmäksi, kun hän kuuli noista asioista henkilöltä, joka itse
+oli kaikki nähnyt ja elämässä kokenut. Hän ei tullut ajatelleeksi,
+että Risto ei milloinkaan kertonut omasta elämästään, ei muuta kuin
+matkoistaan ja näkemyksistään, mutta kerran Ilma kumminkin kysyi,
+mitenkä hän asui Lontoossa ja oliko hänelläkin joku Sini, joka kertoi
+hänelle asioita ja neuvoi häntä maalaamaan kuuluisia tauluja. Risto
+hymyili hiukan surullisesti:
+
+"Ei, pikku prinsessa, ei ole minulla Siniä eikä ole ketään, joka
+neuvoisi... Alituinen matkustaminen ja suurkaupungin humu turmelee
+helposti henkisen kauneuden... Olen iloinen, että sinä et ole
+matkustellut..."
+
+Sitten hänelle johtui mieleen, kuinka julma hän oli sanoessaan noin
+pienelle raajarikolle, joka ehkä kaipasi kipeästi pois näistä ahtaista
+oloista.
+
+"Ilma, kaipaatko sinä milloinkaan matkoja?"
+
+Ilma naurahti iloisesti: "Oli aika, jolloin olin katkera, kun olin
+tuomittu aina olemaan Mäntymäellä... Siitä on nyt hyvin pitkä aika.
+Olin silloin hyvin nuori, enkä tavannut Siniä usein... Nyt tiedän, että
+voin matkustaa milloin haluan, sillä Sini kuljettaa minut vaikka minne.
+Sinä kai laitat korkean aidan unelmien ja niin sanotun todellisuuden
+välille, mutta minulla ei ole sellaista aitaa... Sini ja Sinin maailma
+ovat totta minulle..."
+
+"Sinä onnellinen!... Minä alan kohta tulla mustasukkaiseksi Sinille,
+joka on aina seurassasi.."
+
+Ilma nauroi. Kuinka merkillisen kaunis hän oli tuossa nauraessaan,
+pitkä lumivalkea kaula hiukan punastuen, silmät loistaen ja huulet
+hiukan auki, niin että valkoiset hampaat kiilsivät niiden välistä.
+Taas puristi Riston rintaa outo katkeruus. Miksi tuo merkillinen
+tyttö oli avuton raajarikko? Kuinka rikasta elämä olisi voinut olla
+hänen kanssaan... Yhdessä he olisivat kulkeneet ympäri maailmaa, ja
+Ilma olisi nähnyt ja käsittänyt kaikki omituisella, itsenäisellä
+kyvyllään... sitten ei olisi aikaa tuhlattu tekokukkiin, vaan suuriin
+täydellisiin taideteoksiin... Loistava todellisuus olisi silloin
+masentanut unelmaelämän... Voi Ilma, sinä ainoa, miksi sinun pitää olla
+ikipäiviksi sairauden sitoma...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mäntymäen täydellinen rauha oli vaikuttanut kaikkea muuta kuin
+rauhoittavasti suureen Sinijärven seurakuntaan. Risto Vuori oli ollut
+ainoana puheenaineena kuluneina kuukausina, ja Risto Vuori oli yhä
+vielä keskipisteenä kaikissa keskusteluissa. Maailmankuulu taiteilija
+oli tullut kesää viettämään Sinijärvelle, mutta yhä vieläkin tohtori
+oli ainoa, joka oli häntä tavannut ja hänen kanssaan puhunut. Tohtori
+oli Risto Vuoren entinen koulutoveri, ja heti Vuoren saavuttua, olivat
+he toisensa tavanneet. Vuori oli sanonut tulleensa lepäämään, sillä hän
+oli kahden ankaraa työtä vaatineen taidenäyttelyn jälkeen nääntynyt
+väsymyksestä ja sanoi olevansa täydellisen hiljaisuuden tarpeessa. Hän
+ei ainakaan aluksi aikonut ottaa osaa mihinkään seuraelämään, vaan oli
+kaikkien annettava hänelle anteeksi tuo täydellinen eristyminen muusta
+maailmasta. — Tohtori oli täydellisesti hyväksynyt hänen tuumansa ja
+luvannut kaikille selittää, kuinka välttämätöntä oli jättää suuri mies
+rauhaan.
+
+Alussa kaikki kävi hyvin ja jokainen noudatti taiteilijan ja tohtorin
+tahtoa. Sanomalehdet olivat ainoat, joiden suuta tietysti ei kukaan
+voinut tukkia, ja jotka koettivat jos jollakin lailla tyydyttää
+uteliaisuuttaan. Joku oli nähnyt hänen kulkevan suuri maalilaatikko
+kainalossa, panamahattu päässä ja samettitakki yllä Mäntymäelle. Mitä
+hän siellä mahtoi tehdä? Kaikki tiesivät, että Ilman vanhemmat olivat
+aikoinaan häntä auttaneet ja tukeneet, mutta sellainen pikkunen työ ei
+suinkaan vaatinut mitään liiallisia uhrauksia hänen puoleltaan. Toinen
+oli myöskin nähnyt hänet seuraavana päivänä kulkevan maalitarpeitten
+kanssa Mäntymäelle, ja kolmantena päivänä sitten taas eräs toinen,
+j.n.e.
+
+Tuo alkoi jo tuntua omituiselta. Piti yrittää puhutella vanhaa
+Kaisaa. Ehkäpä hän jotain kertoisi. — Kaisa selittikin ylpeästi, että
+"Risto-herra maalaa Ilma-neidin kuvaa."
+
+Tuo alkoi jo tuntua liian kummalliselta... Mitä se tohtori tyhjiä
+höpisi, että mies oli lopen väsynyt ja oli jätettävä rauhaan...
+Jaksoipas hän juosta joka päivä Mäntymäellä ja jaksoi maalata
+tuntikausia yhtämittaa.
+
+Tullessaan hän oli sanonut viipyvänsä jonkun viikon ja sitten
+kiirehtivänsä Lontooseen, jossa monet ja suuret työt häntä odottivat.
+Nyt hän oli ollut Sinijärvellä kolmatta kuukautta eikä poislähdöstä
+vielä ollut tietoa. Siinä oli selvästi jotain outoa, jotain selitystä
+kaipaavaa... Kenties vanha ruustinna oli sittenkin oikeassa...
+
+Vanha ruustinna uskoi vahvasti kaikenlaisten peikkojen ja pahaasuopien
+henkien valtaan, ja Ilman silmistähän jo näkyi, että hänessä vaikutti
+voimia, joiden alkuperää ei kukaan tiennyt. Kun nuori tyttö viettää
+aikansa lukemalla tuhansia kirjoja, toinen toistaan paksumpia ja
+merkillisempiä, niin silloin olivat asiat nurin... Ja entäs ne silmät!
+Suuret, tummansiniset, ihmisen sieluun saakka tuijottavat... Ei sopinut
+tosiaankaan ihmetellä, vaikka se tyttö olisi saanut aivan erikoisen
+vallan ihmisten yli... Jotainhan sitä tuollaisesta kirjojen paljoudesta
+täytyy oppia... Tiedämmehän kaikki, että kirjat sisältävät paljon
+hyvää, mutta ne sisältävät myöskin paljon pahaa ja vaarallista...
+
+Silloin kun ensin tiettiin, että Risto Vuori aikoi kunnioittaa
+syntymäpitäjäänsä läsnäolollaan, oli pitäjän kaunotar, Aila Niemelä
+kaikessa hiljaisuudessa ryhtynyt valmistamaan hyökkäystä. Hän oli
+tottunut taktikko ja miehet olivat ylimalkaan samaa maata kaikki.
+Tietysti on mahdollista, että hän olisi onnistunut aikeissaan, mutta
+ne olivat menneet myttyyn siitä syystä, että hyökkäyksen esine ei
+näyttäytynyt ollenkaan. Se oli tehnyt Ailan hiukan katkeraksi, ja hän
+kannatti hartaasti ruustinnan tuumia mustien voimien käyttämisestä.
+Mutta hän ei suinkaan kannattanut kädet ristissä istumista. Jotain oli
+tehtävä, jotta sankari saataisiin edes kerran ihmisten ilmoille.
+
+Parin viikon perästä piti kirkonkylässä olla paikkakunnan suuret
+laulujuhlat, ja sinne oli Risto Vuori saatava tulemaan vaikka millä
+keinoin. Aila puhui tohtorille, kuinka hänen velvollisuutensa oli
+selittää Vuorelle, että se oli suorastaan loukkaus hänen entistä
+syntymäseutuaan kohti, jos hän yhä pysytteli piilossa. Tohtori lupasi
+koettaa parastaan, ja kauniin Ailan tähden hän kyllä oli valmis
+vaikka millaisiin ponnistuksiin. Vaikka tohtori ei ollenkaan uskonut
+peikkoihin eikä menninkäisiin, alkoi häntäkin hermostuttaa Riston
+ihmeellinen käytös. Ei suinkaan hän liene rakastunut raajarikkoon
+tyttöön, joka epäilemättä oli kaunis kasvoiltaan, mutta joka ei koskaan
+voinut toivoa parantuvansa niin että hän olisi saattanut kenenkään
+vaimoksi ruveta. Aila oli oikeassa nyt, kuten aina, että mies oli
+pelastettava keinoilla millä tahansa. Ihmisillä on aina ankara himo
+pelastaa sellaisia, jotka eivät mitään pelastusta kaipaa...
+
+Kutsukortti lähetettiin Ristolle, ja muutamia tunteja myöhemmin
+lähetettiin tohtori tutkimaan sen vaikutusta. Risto oli ensin äkeissään
+ja pahalla päällä. "Mitä minun pitää tehdä, kun en saa olla rauhassa?"
+huusi hän ensimmäiseksi, nähdessään tohtorin. "Kaikki tietävät, että
+minä en tahdo ottaa osaa seuraelämään, mutta siitä huolimatta tulee jos
+jonkinlaisia kutsuja..."
+
+Tohtori hymyili tyynnyttävästi ja alkoi selittää, että Riston pitäisi
+olla hiukan ystävällisempi syntymäseutunsa ihmisiä kohtaan. Hän
+selitti ja selitti, ensin jokseenkin kuuroille korville, mutta sitten
+kuunteleville. Risto Vuori, joka oikeastaan oli mitä hyväsydämisin
+ihminen, alkoi käsittää, kuinka täydellisesti hän oli laiminlyönyt koko
+seurakunnan väestön, ja eihän siitä mihinkään päässyt, että hän oli
+maankuulu taiteilija, jolla oli paljon velvollisuuksia yhteiskuntaa
+kohtaan. Hän häpesi kiltisti ja lupasi parannusta. Tietysti hän oli
+valmis tulemaan laulujuhlaan, ja osasiko tohtori sanoa mistä hän
+saisi vuokrata suuren ja mukavan auton, sillä hän aikoi tuoda tuttuja
+mukanaan?
+
+Kääntymys oli niin täydellinen ja niin nopea, että tohtori ensin
+epäili, että Vuorella oli joku vallaton temppu mielessä, mutta se
+epäilys haihtui pian, sillä Risto näytti vilpittömästi katuvalta
+syntiseltä ja oli varsin innokas suunnittelemaan laulujuhlassa käyntiä.
+Kuka niitä taiteilijoita aina ymmärtää... Ovat oikullisia kuin
+primadonnat...
+
+Riston mieleen oli äkkiä johtunut jotain, joka aikaansai tuon
+äkkikäännöksen, mutta jota hän ei tohtorille selittänyt, ja jota tämä
+miesmäisessä herkkäuskoisuudessaan ei epäillyt. Tohtori sanoi hyvästi
+ja riensi riemuissaan Ailalle kertomaan täydellisestä voitostaan. Heti
+hänen mentyään, otti Risto hattunsa ja riensi vastakkaiseen suuntaan
+Mäntymäelle.
+
+"Ilma, Ilmikki, nyt sinun pitää jo edeltäkäsin luvata suostuvasi siihen
+vallankumoukseen, jonka aion panna toimeen", huusi Risto iloisesti
+astuessaan sisään. Ilma hymyili: "Ainahan sinä saat ne vallankumouksesi
+toimeen, olipa meillä muilla mikä mieli tahansa... Mistä nyt on
+kysymys?"
+
+Risto selitti, kuinka hän oli lupautunut laulujuhlaan, mutta uhkasi
+rikkoa lupauksensa, elleivät Ilma ja Kaisa suostuisi tulemaan
+mukaan. Ilmasta tuntui asia ensin aivan mahdottomalta, mutta Kaisa
+oli heti myöntyväinen. Täytyihän Ilmankin vihdoin myöntyä, vaikka
+hän ei ymmärtänyt, kuinka hän voisi tulla ihmisten ilmoille suureen
+juhlaan, hän, joka oli tottunut elämään täydellisesti eristettynä koko
+maailmasta. Hän kysyi hymyillen Ristolta, aikoiko hän taas pelastaa
+vangitun prinsessan ja saattaa hänet ihmisten ilmoille, vai miksi hän
+oli saanut tuollaisen päähänpiston. Risto vastasi vallan vakavana,
+että juuri sitä hän tahtoi, sillä ei ollut hyvä joutua niin syvälle
+unelmamaailmaan, että kaikki käsitys olevista oloista hävisi...
+
+Ilma hymyili myöntyvästi. Tietysti Risto ymmärsi kaikki paremmin kuin
+hän. Ei se tietysti merkinnyt mitään, että syvällä Ilman sydämessä oli
+epäilyksen siemen. Miksi hänen piti tuntea elävien ihmisten maailma?
+Hän ei kumminkaan koskaan itse voisi siinä elää. Hänellä oli jo oma
+unelmamaailmansa, joka hänelle oli muuttunut todellisuudeksi. Mitä hän
+enää toisella maailmalla teki?
+
+Ilma päätti väkisinkin tukahduttaa kaikki epäilykset. Ne olivat typeriä
+ja todistivat kiitollisuuden puutetta Ristoa kohtaan, joka oli tehnyt
+niin sanomattoman paljon Ilman hyväksi ja joka vielä kerran tahtoi
+vapauttaa vangitun prinsessan...
+
+Aika ennen laulujuhlaa meni kaikenlaisiin valmistuksiin. Kaisa oli
+paljoa enemmän innoissaan kuin Ilma ja puuhaili aamusta iltaan, sillä
+Ilmalle piti laatia uusi valkoinen puku ja kaikki piti olla niin
+sievää ja hienoa kuin suinkin. Hiljakaan ei ollut kotona, niin että
+Kaisan piti hommata kaikki ilman apua. Ilmasta ei myöskään ollut apua,
+sillä hän vain hymyili kaikelle ja tuntui olevan enemmän poissa tästä
+maailmasta kuin koskaan ennen.
+
+Vihdoin se suuri päivä koitti aurinkoisena ja kauniina. Juhlakentällä
+oli ollut hyörinää aikaisesta aamusta alkaen. Oli katsottava, että
+kaikki oli kunnossa, kaikki seppeleet paikoillaan, kaikki liput
+tangoissa. Itse kenttä oli laaja ja tasainen kuin pöytä, ja molemmin
+puolin sitä ympäröivät matalat kukkulat. Puhujalava ja sitä ympäröivä
+laaja laululava olivat korkeat ja kaikkialle selvästi näkyvät. Parempaa
+juhlakenttää ei ollut missään. Syystä olivatkin pitäjän nuoret ja
+kaikki, jotka olivat ottaneet osaa valmistuksiin, tyytyväisiä tuloksiin.
+
+Jo tuntia ennen alkua rupesi väkeä tulvimaan kentälle. Tytöt olivat
+melkein poikkeuksetta kansallispuvuissa, vanhempi väki enimmäkseen
+mustissa ja tummansinisissä. Jonkun hiukan vaaleamman saattoi
+huomata joukossa, mutta silloin tiesi edeltäkäsin, ettei hän ollut
+paikkakuntalainen.
+
+Tytöt ja nuoret miehet supattivat keskenään. Kaikki tiesivät sen suuren
+uutisen, että seudun kuuluisuus, Risto Vuori, oli vihdoinkin luvannut
+tulla mukaan, ja vieläpä hän oli kirjoittanut tuovansa pari tuttuaankin
+kanssaan. Uteliaisuus kohdistui kokonaan noihin tuttuihin, joiden nimeä
+hän ei ollut maininnut eikä kukaan osannut arvata. Se tiettiin, että
+lähiseudulle oli eilen saapunut pari kolme englantilaista lohenonkijaa,
+ja yleisesti otaksuttiin, että sieltä päin kai ne tutut olivat
+haettavat.
+
+Hermostunut odotus oli kohonnut korkeimmilleen, kun vihdoinkin nähtiin
+auton lähenevän, ja sen ohjaajaksi tunnettiin Risto itse. Mutta ketkä
+nuo auton perällä istujat mahtoivat olla? Valkoisiin puettu nainen,
+jonka kasvoja hatun lierit peittivät... Johan nyt vallan ihmeitä
+kuului! Nehän olivat totta tosiaankin vanha Kaisa ja Ilma! — Se oli
+loukkaus, ihko ilmeinen loukkaus koko juhlayleisöä vastaan! Kaisa ja
+Ilma! Onko nyt hullumpaa kuultu! — Onneksi tohtori ennätti apuun,
+ennenkuin kapina tuli varsin äänekkääksi. Hän muistutti, ettei Risto
+ollut kenellekään sanonut, ketä hän aikoi tuoda mukanaan, ja jos joku
+oli kuvitellut, että hän toisi sinne pari muuta kuuluisuutta, niin se
+oli kokonaan hänen oma syynsä. Oli aina paras pitää mielikuvitustaan
+aisoissa, niin ei tullut pahoja pettymyksiä.
+
+Ruustinna oli tavallaan hyvillään asiain käänteestä. Nyt hän vihdoinkin
+saisi rauhassa puhua Ilmalle, kuten hänen velvollisuutensa Ilman
+äitivainajan ystävänä vaati. Hänen olisi pitänyt tietysti aikoja sitten
+käydä Ilman luona tätä ohjaamassa ja varoittamassa, mutta outo pelko,
+vai mikä lie ollut, aina esti hänet. Nuo läpitunkevat siniset silmät
+olivat hyvin epämiellyttävät. Ruustinna ei voinut käsittää, kuinka
+kenenkään mieleen johtui kutsua niitä kauniiksi... Nyt tuli Ilma itse
+hänen luokseen, selvästi kohtalon lähettämänä, eikä nyt mikään saisi
+estää häntä täyttämästä velvollisuuksiaan...
+
+Risto ohjasi auton hyvin varovasti ja hiljaa pienelle kukkulalle, josta
+saattoi nähdä yli koko kentän. Sillä välin oli väkeä kokoontunut yhä
+enemmän ja soittokunnat olivat asettuneet paikoilleen. Auto oli tuskin
+seisahtunut, kun soittokunnat alkoivat mahtavan virren: "Jumala ompi
+linnamme", johon monisatainen väkijoukko laulaen yhtyi...
+
+Tämä oli uutta, ennen kokematonta Ilmalle. Se oli taivasta,
+ihmeellistä, ihanaa taivasta... Kyyneleet vierivät runsaasti pitkin
+Ilman poskia, joihin liikutus oli nostattanut vienon punan. Riston
+sydämeen pisti taas kipeästi tuo tieto, että Ilma, jonka hurmaava,
+henkevä kauneus tänään tuntui olevan ylimmillään, oli sairas
+raajarikko, jonka hän äsken oli nostanut autoon kuin pienen lapsen.
+Ilma kuului toiseen maailmaan kuin tavalliset kuolevaiset. Risto tunsi,
+että hänellä pitäisi olla Botticellin sivellin voidakseen edes hiukan
+luoda kankaalle tuollaista henkistä kauneutta.
+
+Laulu ja soitto olivat lopussa ja juhlapuhuja valmistautui nousemaan
+puhujalavalle. Nyt oli hetki tullut, jolloin ruustinna saattoi
+ryhtyä "täyttämään velvollisuuttaan", kuten hän mielellään nimitti
+suunniteltua kiduttamispuuhaansa.
+
+"Rakas Ilma, vihdoinkin saan tavata sinut. Et usko, kuinka olen
+toivonut tätä hetkeä!" huudahti ruustinna puristaen Ilman kättä
+molemmilla omillaan. "Kyllä minä ymmärrän kuinka yksin sinä olet
+ollut, kun ei Hiljakaan ole ollut Mäntymäellä, ja kuinka olet varmaan
+kaivannut seuraa..."
+
+Ilma, joka ei ollenkaan huomannut selvästi esiinpistävää pukin jalkaa,
+kiiruhti liikutettuna vakuuttamaan, kuinka kiitollinen hän oli tädin
+ystävyydestä, mutta yksin hän ei ollut paljoakaan ollut. "Risto
+Vuori, entinen lapsuuteni toveri, on ollut joka päivä luonani...
+Häntä saan kiittää tästä ihmeellisestä kesästä ja tästä matkasta
+laulujuhlaankin..." Ilma katsoi kiitollisesti hymyillen Ristoon, joka
+juuri samassa astui hänen luokseen ja tervehti ruustinnaa. Ruustinna
+kiiruhti sanomaan Ristolle, että kyllä hän nyt piti huolta Ilmasta,
+niin että Risto ja Kaisa saivat mennä katselemaan juhlaa lähemmältä ja
+tervehtimään kaikkia niitä, jotka mielellään tahtoivat lausua Ristolle
+ilonsa hänen täälläolostaan. Ilma kehoitti myöskin Ristoa menemään ja
+vakuutti hyvin tulevansa toimeen. Risto arveli, että Ilma ehkä tahtoi
+puhella ruustinnan kanssa ja suostui lähtemään keskikentälle. Ennen
+menoaan hän ruustinnan salaiseksi kauhuksi kumartui suutelemaan Ilmaa
+kädelle. Se nyt vielä puuttui! Ja tässä kaiken kansan nähden!
+
+Vihdoin olivat kaikki esteet poistetut ja ruustinna saattoi aloittaa.
+Hän uudisti ensimmäiset sanansa siitä, kuinka paha omatunto hänellä
+oli, kun hän ei ennen ollut käynyt Ilmaa tervehtimässä ja jatkoi
+sitten: "Tiedänhän hyvin, että sinä juuri tänä kesänä olet ollut
+ystävän tarpeessa, joka olisi voinut sinua neuvoa ja ohjata... Ja
+myöskin tarvittaessa suojata... Mutta saat olla varma siitä, että olen
+sinua koko ajan puolustanut kaikkia vihollisiesi hyökkäyksiä vastaan,
+rakas lapsi..."
+
+Ilma ei voinut olla hymyilemättä: "Miksi sinä olet minua puolustanut,
+täti, ja ketä vastaan? En tiennyt, että minulla oli mitään
+vihollisia..."
+
+"Ah, maailma on paha, eikä sinun sovi ihmetellä, jos ihmiset alkavat
+puhua, kun nuori naimaton tyttö ottaa vastaan joka päivä nuoren
+miehen kotonaan... Ja tiedäthän, että taiteilijoilla ei ole mitään
+pyhimysmainetta... Mutta minä olen aina sanonut, että kun Herra
+on rangaissut ihmistä niin kovasti kuin sinua on rangaistu, että
+olet menettänyt jalkojesi käytännön ja olet ikipäiviksi sidottu
+sairastuoliin, niin silloin sydän kääntyy pois tämän maailman
+turhuuksista ja hakee niitä tavaroita, joita ei koi syö eikä ruoste
+raiskaa... Ei silloin kukaan ajattele maallista rakkautta, vaan kääntää
+mielensä taivasta kohti.. Minä toivon, että olet ahkerasti sanaa
+viljellyt..."
+
+Ilma ei voinut sanoa sanaakaan. Mitä tuo kaikki merkitsi? Jotain
+kylmää, rumaa, likaista hiipi hänen kauniiseen, puhtaaseen
+maailmaansa...
+
+Ruustinna käsitti aivan väärin hänen äänettömyytensä: "Älä sure sitä
+liian paljon, lapseni. Kuten jo sanoin, olen aina koettanut selittää,
+kuinka ankara sairautesi on varmaan mielesi muuttanut, ja kuinka vähän
+maalliset ilot sinua kiinnostavat... Tietysti sinun täytyy tästä lähin
+olla varovaisempi. Minä tulen kohta luonasi käymään ja tuon sinulle
+sopivaa lukemista, sillä ihmiset tietysti paheksuvat sitä, että
+lueskelet kaikenlaista sopimatonta roskaa, joka ei sovi kenellekään
+henkiseksi ravinnoksi, kaikkein vähimmin nuorelle sievälle tytölle,
+jonka tulisi kiinnittää mielensä taivaallisiin asioihin..."
+
+Ruustinna oli hyvin tyytyväinen puheeseensa, ja hän loi silmänsä
+pilviin luottaen siihen, että siellä ylhäälläkin oltiin tyytyväisiä
+hänen puheeseensa. Ilma oli yhä vielä vaiti ja posket olivat käyneet
+peloittavan kalpeiksi. Sen huomasivat sekä Risto että Kaisa, jotka
+siinä samassa palasivat auton luo.
+
+"Voi sinua pikku prinsessa, kuinka väsyneeltä sinä näytät! Ja kylmä
+tuuli on kalventanut poskesikin! Olinpa minä ajattelematon karhu, kun
+en ymmärtänyt, että tämä oli liikaa vaivaa sinulle!" Risto näytti kovin
+huolestuneelta.
+
+Ilma koetti hymyillä, mutta hymy oli enemmän itkun kuin naurun sukua.
+"Nyt mennään kotiin", sanoi Kaisa tyynesti ja kääri lämpimän huivin
+Ilman ympäri, ennenkuin Ilma ennätti sanoa sanaakaan. Sitten hän sanoi
+kaikkea muuta kuin ystävälliset jäähyväiset ruustinnalle, jonka kanssa
+hän aina oli käynyt hiljaista taistelua ja jota hän sydämestään inhosi.
+Risto pani auton käyntiin, ensin luvattuaan puolittain palata takaisin,
+kun oli saattanut Ilman kotiin, ja pian oltiin taas Mäntymäellä.
+
+Ilma oli sillä välin hiukan tyyntynyt ja vakuutti Ristolle sekä
+Kaisalle, että häntä ei vaivannut yhtään mikään muu kuin väsymys, joka
+johtui hänen tottumattomuudestaan ihmisseuroihin. Hän ei tahtonut
+kuulla sillä korvallakaan, että Risto jäisi Mäntymäelle koko illaksi,
+vaan pyytämällä pyysi häntä palaamaan takaisin juhlaan, jossa hänen
+poissaolonsa varmaan tuottaisi suurta pettymystä. Risto kantoi sisään
+Ilman ja Kaisa lupasi laittaa hänet levolle. Sitten Risto Ilman
+hartaasta pyynnöstä läksi takaisin juhlakentälle.
+
+Vihdoin oli Kaisakin poistunut Ilman luota ja Ilma oli yksin, yksin,
+enemmän yksin kuin koskaan ennen... Hän koetti ajatella, mutta aivot
+kieltäytyivät toiminnasta. Mitä oli tapahtunut? Mikä oli muuttanut koko
+hänen olonsa? — Tämäkö se oli se suuri, kaunis maailma, jota hän niin
+hartaasti oli toivonut kerran näkevänsä? — Mitä ruustinna oli hänelle
+sanonut, mihin viitannut? — Häntä pelotti ajatella sitä...
+
+Vihdoin armahti luonto häntä ja hän puhkesi itkuun. Hän itki
+lakkaamatta monta minuuttia. Se väsytti ja tyynnytti samalla,
+kunnes hän vihdoin vaipui uneen, vai lieneekö ollut jonkunmoista
+horrostilaa... Se oli tuollainen hiljainen, luonnollinen muutto
+pois hänen omaan unelmamaailmaansa, pois kylmästä, pahaasuovasta
+"todellisuudesta". Ja tuossa seisoi Sini hymyillen Ilman vieressä.
+"Älä itke, Ilma rakkaani", puhui Sini, "sen piti tapahtua juuri niin.
+Muutoin et olisi ymmärtänyt. Ymmärtämättä tosimaailman rakkautta
+et olisi voinut luoda omaa maailmaamme, sinun ja minun maailmaani,
+täydelliseksi..." Kauan aikaa puheli Sini vielä ja vähitellen tyyntyi
+Ilma kokonaan. Ruustinna oli hänet herättänyt hiukan kovakouraisesti,
+mutta entä sitten. Pääasia oli, että hän oli herännyt ymmärtämään, että
+hän rakasti Ristoa koko sielullaan, koko olemuksellaan. Hän oli saanut
+kokea suuren ihmeen, joka oli luova sellaista valoa ja lämpöä hänen
+elämäänsä, jommoista hän ei ollut koskaan aavistanut... Hän vaipui
+syvään, virkistävään uneen...
+
+Kello oli jo kappaleen yli kahdeksan, kun hän heräsi. Aurinko paistoi
+kirkkaasti hänen huoneeseensa, sillä hän ei koskaan antanut uutimien
+peittää ikkunoita ja sulkea pois auringon valoa. Hän soitti kelloa ja
+Kaisa tuli sisään hiukan levottoman näköisenä. Ilma hymyili hänelle
+onnellisena, sillä hän tunsi onnea niin suurta kuin hän ei koskaan
+ollut uneksinutkaan. Tästä lähin ei mikään voinut häntä haavoittaa. Hän
+oli saanut elämän suurimman kokemuksen omakseen. Hän rakasti ja hän
+tiesi sen itse ja oli onnellinen.
+
+Kaisan huoli haihtui heti, kun hän huomasi Ilman säteilevän ilmeen ja
+hän kertoi tuskin uskaltaneensa nukkua eilen, kun hänestä Ilma oli
+näyttänyt niin huonolta. Ilma hymyili iloisesti, mutta ei antautunut
+vielä mihinkään selityksiin. Hän huomasi kumminkin, että Kaisalla oli
+jotain sydämellään, jonka piti päästä ulos, ja siksi hän kysyi:
+
+"Sinä näytät hiukan miettivältä, Kaisa. Mikä on hätänä?"
+
+"Kaikki Ilma-neiti huomaa... Niinhän se on, että kuulin uutisen, joka
+minusta tuntui ikävältä... Ylitalon Heta kertoi Risto-herran saaneen
+kirjeen eilis-iltana, jossa sanottiin, että hänen pitää heti palata
+Lontooseen, ja nyt hän aikoo lähteä aivan kohta..."
+
+"No, hän tulee varmaan meille tänään, ja silloin saamme kuulla lähemmin
+asiasta... Ehkä Heta oli hiukan erehtynyt..."
+
+Ilman sydämessä tuntui tuskallinen kouristus, mutta samassa hän muisti
+oman onnensa, ja moitti itseään kiittämättömyydestä. Olipa hyvä, että
+hän oli kuullut edeltäkäsin Riston lähdöstä ja oli varustautunut, sillä
+Risto ei saanut luulla, että hän vaati hänen täälläoloaan...
+
+Kun Risto Vuori palasi juhlakentälle, otettiin hänet riemulla vastaan.
+Vihdoinkin hän oli yksin ja hänen kanssaan saattoi puhella rauhassa.
+Tohtori oli vaistomaisesti asettunut kilveksi Riston ja yleisön väliin,
+sillä hän ei nähtävästi ollut varma, että kuuluisaa vierasta pideltäisi
+sillä varovaisuudella, minkä tohtori tiesi aivan välttämättömäksi,
+ellei tahdottu peloittaa pois tuota "kotiseudun ylpeyttä", kuten
+paikkakunnan lehti häntä nimitti. Kiitos tohtorille, annettiin
+viittaukset Ilmasta ja hänen lumoamiskyvystään verraten lievässä
+muodossa, ja kaunis Aila vakuutti taiteilijalle, kuinka hyvin hän
+ymmärsi, että Ilman merkillinen ulkomuoto viehätti taiteilijan silmää...
+
+Kaikesta varovaisuudesta huolimatta, vainusi Risto, että hänelle
+tahdottiin hämärillä viittauksilla ilmoittaa jotain Ilmasta, mutta
+ei kukaan uskaltanut sanoa suoraan, mistä oli kysymys. Häntä huvitti
+paljon tuo selvästi ilmaantuva himo sekaantua hänen yksityisasioihinsa,
+ja hän suvaitsi kaikki vallan hyväluontoisesti. Aila oli kaunis
+tyttö ja Risto antoi mielellään anteeksi hänen innokkaat yrityksensä
+miellyttää ja herättää mielenkiintoa. Mutta tohtori näytti vallan
+hermostuvan, niin että Risto päätti kysyä häneltä, mitä nuo viittaukset
+oikeastaan tarkoittivat. Oliko jotain tapahtunut, josta hänen taikka
+pikku Ilman olisi pitänyt tietää, taikka oliko hän laiminlyönyt jonkun
+velvollisuutensa, vai mitä kaikki tuo salaperäinen viittaileminen
+merkitsi?
+
+Tohtori nauroi hyväluontoisesti: "Sellaista on olla maailmankuuluisuus!
+Ei saa olla rauhassa, eikä pitää edes rakkausseikkailujaan salassa...
+Ei tässä ole muusta kysymys kuin pienestä kateudesta sen johdosta, että
+Ilma on niin kokonaan niellyt kaiken aikasi ja kaiken intressisi...
+Ja koska Ilma on avuton raajarikko, ja koska me suomalaiset olemme
+kuuluisia taikauskostamme, otaksutaan tietysti, että hän on käyttänyt
+apunaan joitain mustia voimia, joiden hallitsemisen hän on oppinut
+tuhansista kirjoistaan... Onhan totta, kuuluisa ystäväni, että sinulla
+ei ole ollut aikaa kenellekään muulle koko kesänä..."
+
+"Totta on, täydellisesti totta!" nauroi Risto. "Sano heille, että Ilma
+on totta tosiaankin minut lumonnut enemmän kuin kukaan kuolevainen
+tähän asti... Oletko koskaan tavannut ihanampaa keijukais-olentoa,
+jonka tiedot ovat kuin oppineimman professorin, mutta joka siitä
+huolimatta elää omassa unelmamaailmassaan niin etäällä todellisuudesta
+kuin itä on lännestä? Hän on merkillisen viehättävä kaikessa
+avuttomuudessaan..."
+
+"Ai-ai Risto-veli, taitaapa tosiaankin olla syytä varoittaa sinua!
+En tosin usko, että sinua mikään vaara uhkaa, mutta sitä enemmän
+Ilma-neitiä. Olisihan hirveän sääli, jos tyttö raukka rakastuisi sinuun
+— ja se mahdollisuus on kaiketi hyvin lähellä..."
+
+Risto melkein jähmettyi. Tuollaista vaaraa oli mahdoton ajatella. Ilma
+piti hänestä kuin veljestä. Eihän mikään muu ollut mahdollista... Ja
+kuitenkin tohtorin sanat panivat hänet kauhistumaan... Hän sopersi
+jotain, kuinka mahdoton tuollainen ajatus oli, suorastaan sairaaloinen,
+kauhea...
+
+"Itsepähän parhaiden tiedät", sanoi tohtori kuivasti, "mutta mennään
+nyt tanssilavalle, sillä siellä sinua odotetaan kiihkeästi..."
+
+Risto seurasi tohtoria, mutta ajatukset olivat kaukana tanssilavalta.
+Hän koetti hajamielisenä täyttää velvollisuutensa pitäjän nuoria
+kohtaan, mutta heti kun ensimmäiset alkoivat poistua, syytti hän
+väsymystä ja läksi kotiinsa. Hetki hetkeltä hänen levottomuutensa
+kasvoi... Oliko hän todellakin ajattelemattomuudessaan iskenyt haavan
+tuon paljon kärsineen tytön sydämeen? Jota enemmän hän asiaa ajatteli,
+sitä onnettomammaksi hän kävi. Olihan tuollaista ennenkin sattunut sekä
+Parisissa että Lontoossa. Tosin eivät haavat olleet mitään syvää tuhoa
+tuottaneet, mutta siellä otettiin asiat kevyemmin kuin täällä. Hän
+koetti ajatella joka sanaa, mitä Ilma oli sanonut, mutta ei löytänyt
+niistä mitään selvitystä. Totta oli, että Ilma juhlasta mentyään oli
+oudosti liikutettu, mutta siihen kai oli syynä väsymys. Vai olisiko
+ruustinna, tuo vanha marakatti, puhunut jotain sopimatonta Ilmalle? Hän
+oli näyttänyt säikähtävän, kun Risto saapui paikalle...
+
+Ennen kaikkea piti hänen päättää, mitä oli nyt tehtävä? Ajattelipa hän
+minne päin tahansa, oli yksi seikka hänestä selvä: Hänen piti paeta
+näyttämöltä niin pian kuin suinkin. Ehkä tohtorin pelko oli tyhjää
+hälytystä vain, mutta sittenkin oli paras estää siitä tulemasta täyttä
+totta. Hän oli usein puhunut poismenostaan, vaikka se aina oli jäänyt
+täytäntöön panematta, mutta nyt siitä piti tulla tosi.
+
+Aamulla noustuaan hän tahallaan kertoi talon väelle kirjeestä, joka
+pakoitti hänet kiirehtimään Lontooseen, hyvin tietäen, että muut kyllä
+huolehtivat uutisen levittämisestä. Siis, ei muuta kuin alkaa panna
+kokoon tavaroitaan. Vaikein tehtävä oli jälellä, nimittäin hyvästijättö
+Mäntymäellä. Toiselta puolen se oli hyväkin, sillä silloin hänelle
+varmaan kävisi selville, kuinka paljon vauriota hän oli aikaansaanut.
+
+Kun Risto Vuori saapui Mäntymäelle, otti Ilma hänet vastaan tyynesti
+hymyillen, kuten tavallista. Ilman rauhallisuus tyynnytti Ristoa
+paljon, ja hän oli jo valmis uskomaan, että tohtorin hälytys oli ollut
+aivan turha.
+
+"Ilma rakas, olen niin iloinen, että näytät noin reippaalta. Pelkäsin
+sinun pahasti kylmettyneen eilen... Oli ajattelematonta houkutella
+sinut mukaan laulujuhlaan..."
+
+"Älä sure sitä, Risto. Se juhla merkitsi minulle enemmän kuin mikään
+muu maailmassa tähän asti on merkinnyt... Sinä hymyilet... Kaikki
+tapahtumat, jotka teille terveille ovat mitättömän pieniä vain,
+ovat suuria minulle, sillä niitä on niin vähän..." — Ilman hymy oli
+omituinen ja hän katsoi kauan Ristoon. Eihän vain tohtori liene ollut
+sittenkin oikeassa...
+
+Risto alkoi hiukan hermostuneesti selittää, että hän oli saanut kirjeen
+ja, ikävä kyllä, hänen piti kohta lähteä pois... Ilma helähti iloiseen
+nauruun:
+
+"Kirjekö se oli ainoana syynä lähtöösi, vai oliko siinä jotain
+muutakin?"
+
+"En ymmärrä, mitä tarkoitat..." sopersi Risto kovin nolon näköisenä...
+
+Ilma yhä nauroi ja sanoi vihdoin: "Voi sinua, kun ovat panneet sinut
+vaikeaan asemaan. Minä tiedän jo kaikki. Sini minulle kertoi...
+Älä sure, äläkä ole levoton. Minun maailmassani, joka nyt on minua
+lähempänä kuin koskaan, on kaikella toinen muoto... Se on unelmien
+ja tekokukkien maa, mutta me, jotka siellä elämme, löydämme onnemme
+siellä... Voi, en tiedä tuletko koskaan ymmärtämään, mitä tarkoitan..."
+
+Risto ei tosiaankaan ymmärtänyt yhtään mitään. Hän aavisti vain, että
+joku muutos oli Ilmassa tapahtunut eilisen jälkeen, mutta mikä se
+muutos oli?
+
+Ilma tuntui lukevan hänen ajatuksensa, ennenkuin hän itsekään oli
+selvillä niistä:
+
+"Risto, anna minun selittää, sillä nyt minä olen sinua voimakkaampi...
+Ihmiset pelkäsivät, että minä rakastaisin sinua, niinkuin sinun
+maailmassasi rakastetaan, taikka oikeammin sanoen niinkuin ihmiset
+rakastavat... Risto, se on totta... Miksi sinä painat pääsi käteesi?
+Koeta ymmärtää, sinä, joka olet minulle rakkain maailmassa... Etkö sinä
+käsitä, että minä, joka olen ruumiillinen raajarikko, en saa tulla
+myöskin henkiseksi raajarikoksi... Ja jokainen, joka ei koskaan ole
+tuntenut rakkautta, on pakostakin henkinen raajarikko... Sinä pelastit
+vangitun prinsessan sellaisesta onnettomuudesta, nyt kuten ennenkin..."
+
+Risto istui yhä vielä pää käden nojassa... Vähitellen hän alkoi
+aavistaa, että Ilman maailma oli niin paljoa korkeammalla tasolla
+kuin hänen oma maailmansa, ettei niitä kahta saanut mitata samalla
+mitalla. Ilma oli pitkän puheensa perästä väsynyt, eikä jaksanut enää
+sanoa mitään. Ristosta tuntui kuin hän olisi jonkunmoinen kömpelö
+karhu, joka ei ottanut tottuakseen keijukaisten tapoihin. "Ilma, minä
+jätän sinut nyt rauhaan. Sinä tarvitset lepoa, ja minä tarvitsen aikaa
+ymmärtääkseni, eikö niin?"
+
+"Niin, mene vähäksi aikaa pois. Mutta tule takaisin sitten. Tämän
+asian täytyy tulla aivan selväksi meidän kesken. Ei saa olla mitään
+väärinkäsityksiä sinun ja minun välilläni, eikö niin?"
+
+"Niin, niin, ja kaikki tulee varmaan selviämään. Anna vain hiukan aikaa
+kömpelölle karhullesi... Hyvästi muutamaksi tunniksi."
+
+Ilma oli väsyneenä ummistanut silmänsä. Hän oli sanonut sanottavansa
+ja Riston täytyi kerran ymmärtää. Tuolla hymyili Sini hänelle
+rohkaisevasti... Ei ollut totta, että hänen elämänsä oli tekokukkia
+vain. Rakkaus antoi eloa tekokukillekin. Risto olisi sen kerran
+ymmärtävä...
+
+Iltapäivällä palasi Risto Mäntymäelle. "Ilma, en yritäkään sanoa, että
+vielä ymmärrän, mutta minulla on varma vakuutus, että se hetki tulee,
+jolloin täysin käsitän, minkä aarteen olet minulle lahjoittanut...
+Nyt minä ainoastaan aavistan hämärästi... Lähden pois, kuten olin
+aikonut, enkä palaa, ennenkuin voin katsoa sinua silmiin ja sanoa, että
+ymmärrän. Olenko oikeassa?"
+
+"Tietysti olet oikeassa nyt, kuten aina. Minä tiedän varmaan, että se
+hetki tulee kerran. Silloin ilmoitat minulle, eikö niin?"
+
+"Minä tiedän, että se hetki kerran tulee... Silloin myös saan valmistaa
+kuvasi, jota en uskalla nyt tehdä. Vaistomaisesti tiesin koko ajan,
+että siitä puuttui jotain oleellista, vaikka en ymmärtänyt mitä. Nyt
+sen tiedän. Sitten sekin valmistuu, kun minulla silmät avautuu..."
+
+Hän suuteli Ilman kättä hyvästiksi ja poistui. — Ilma tiesi, että
+hänen elämänsä oli saanut toisen käänteen kokonaan. Hänenkin
+piti valmistautua suureen iloon taikka suureen suruun... Tuliko
+Risto koskaan ymmärtämään, että rakkautta ei saa pelätä, oli se
+molemminpuolista taikka yksipuolista? Tuliko hän koskaan käsittämään,
+että rakkaus saattoi luoda elämää karuimpaankin erämaahan, että se
+saattoi yhdistää unelmamaailman ja tosimaailman sopusointuiseksi
+kokonaisuudeksi, luoda todellisuutta unelmiin ja unelmia
+todellisuuteen? Se pani tekokukatkin kukkimaan kuin kedon kauneimmat
+tuotteet...
+
+Syksy kului loppuun ja kohta oli puolet talvestakin mennyt, mutta
+ei vielä kuulunut sanaakaan Ristolta. Sitten odottamatta saapui
+sähkösanoma: "Saanko tulla jouluksi Mäntymäelle? Silmät alkavat aueta.
+— Risto."
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76313 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..b5dba15
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this book outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..d2197c1
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+book #76313 (https://www.gutenberg.org/ebooks/76313)