diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | 76271-0.txt | 1848 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 1865 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/76271-0.txt b/76271-0.txt new file mode 100644 index 0000000..0006e57 --- /dev/null +++ b/76271-0.txt @@ -0,0 +1,1848 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76271 *** + +language: Finnish + + + + +KEPPONEN + +Huvinäytelmä kahdessa näytöksessä + + +Kirj. + +ERNST LUNDQUIST + + + +Mukailtu suomennos + + + + + +Haminassa, +Alfred Lagerbomin kustantama, +1898. + + + + + +HENKILÖT: + +_Kurman_, maatilan omistaja. +_Gerda_, hänen tyttärensä. +Rouva _Malla_ Ström, hänen sisarensa ja taloudenhoitajatar. +_Aksel_ Franck, ylioppilas. +_Tiina_, palvelustyttö. + + + + +Ensimäinen näytös. + + +Näyttämö esittää Kurmanin kartanon päärakennuksen edustaa. Vasemmalla +näkyy osa asuinrakennuksen takasivusta. Talo on vaatimattoman, +mutta kodikkaan näköinen yksikerroksinen rakennus, jonka molemmissa +näkyvissä olevissa ikkunoissa ovat ikkunaverhot ja kukkasia ikkunoilla. +Sisäänkäytävä otaksutaan olevan vastakkaisella puolella, pihapuolella. +Seinän vierustalla on kiikkulauta. Takalistossa näkyy sievä kesäinen +maisema järvineen. Vasemmalla, lähellä takalistoa on iso koivu, jonka +alla on omituisen näköinen sammaleinen kivi. Se on noin parin kyynärän +korkuinen ja niin leveä, että kaksi henkilöä voi hyvin sen päällä +istua. Oikealla näyttämön keskivälillä on kaksi koivua, joitten väliin +on kiinnitetty riippumatto. Koivujen takana on pari vaapukkapehkoa. +Näyttämön edustalla on pieni ympyriäinen pöytä, kaksi puutarhatuolia ja +jakkara. + + +Ensimäinen kohtaus. + +Malla istuu tuolilla ja nukkuu. Hän on noin 50 vuotias ja puettu +pumpulikankaiseen pukuun, päässään valkea myssy. Hänen olkihattunsa +on pöydällä ja sukankutimensa on pudonnut maahan. Kurman makaa +riippumatossa hiljaa kuorsaten. Nenäliinansa on hän levittänyt +kasvuilleen. Gerda istuu kiikkulaudalla ja ompelee, hyräillen jotain +laulua ja vilkasee toisinaan salaa ikkunaan mutta painaa päänsä alas +kun näkee Axelin kasvot ikkunasta. Tämä katsoo usein ikkunasta ulos. +Tiina tulee nurkan takaa postilaukku kädessään. + +_Tiina_. Tässä on posti! Se saapui justikään! + +_Gerda_. Kiitos.. Pane laukku tuohon pöydälle. Mutta mitähän kello lie, +Tiina? + +_Tiina_. Kohta tulee neljä. + +_Gerda_. Neljä! No sitten on isä maannut liijan kauvan. (Tiina menee. +Gerda nousee ylös, panee työn luotaan, menee ja ottaa nenäliinan +Kurmanin kasvoilta). Herääppäs isä! Kello on neljä. + +_Kurman_ (avaa silmänsä ja katselee, mutta ei liikahda paikaltaan). Ei +ole! (aikoo ruveta uudelleen nukkumaan). + +_Gerda_. Onpas, sanon minä. + +_Kurman_ (unisesti). Minun on vasta neljänneksen yli kaksi. + +_Gerda_ (nauraen). No olkoonpa, sitten neljänneksen yli kaksi, mutta +ole kumminkin niin hyvä ja anna minulle avainkimppu ennenkuin nukut +uudelleen, jotta saan avata postilaukun. + +_Kurman_ (heräten). Vai niin! Onko posti tullut? (Nousee istualle). No +sittenpä pitää havahtua ja katsoa, onko hauskoja kuoleman-ilmoituksia, +sillä muita hauskuuksia ei sanomalehdissä näin kesäkuumalla juuri ole. +(Nousee ylös ja haukottelee hieman). Ho, hoo! Muutoin oli hyvä, että +herätit minut. Näin unta, että pelasin shakkia pastorin kanssa ja hän +teki minusta Matin viisi kertaa peräkkäin. Sellaisia ilkeitä unia näkee +näin kuumalla. + +_Gerda_. Voithan käydä uudelleen makaamaan ja kostaa pastorille, kun +vain ensin avaat postilaukun. + +_Kurman_ (ottaen avainkimppunsa). Ei ole mitään kiirettä. Herätäppäs +sinä odottaessasi Malla-täti. Hänhän on maannut yhtä kauvan kuin +minäkin. (Istuutuu tuolille, ottaa laukun luokseen ja etsii postilaukun +avainta avainkimpustaan). + +_Gerda_ (puistelee Mallaa kädestä). Herää, täti! + +_Malla_ (kuorsaa, eikä liikahda paikaltaan). + +_Kurman_ (joka on avannut laukun, panee sen luotaan). Odotappas, +nyt saamme hauskaa. Tiedätkös, mitä helsinkiläiskielellä kutsutaan +siivoamiseksi? (Nousee ylös). + +_Gerda_. En, vaan eiköhän se ole jotain hullutusta. + +_Kurman_. Aivan oikein. Siivoamiseksi kutsutaan sitä, kun kaikki +huonekalut pannaan nurin narin ja saapaslauta ripustetaan +pellinnauhoihin jonkun toverin luona, joka itse ei ole kotona. (Ottaa +myssyn Mallan päästä). Tässä talossa ei myöskään ole ketään kotona. +(Asettaa myssyn jälleen Mallan päähän, mutta takaperin). Saatpa nähdä, +että hän herää. (Astuu pari askelta taaksepäin ja tarkastaa Mallaa). +Kas niin! Eipä hullumpaa! + +_Gerda_. Millainen veitikka sinä oletkin! + +_Malla_ (herää äkkiä, katsoo unisennäköisenä ympärilleen ja sanoo +vihasesti). Miksi siinä seisotte ja katselette minua — ja missä on +sukankutimeni? Taivas varjele! Enhän vain lie nukkunut? + +_Kurman_. Nukkunut? Kuinka voit sellaista luulla? Sinä joka et +milloinkaan makaa — taikka melkein et milloinkaan. + +_Gerda_. Ja kuinka voisi sitä tehdä, kun ovat sellaiset taloushuolet +kuin sinullakin, tätiseni. + +_Kurman_. Ja kun on sellainen sydämen rasvettuminen. + +_Malla_ (loukkaantuneena). Sinä tiedät, että minulla on sydämen +rasvettumis-vika, eikä tuo ole olleskaan kauniisti tehty, että sinä, +Matti, puhut siitä niin kevytmielisellä tavalla. (Nousee ylös). + +_Kurman_ (veitikkamaisesti Gerdalle). Kas niin, nyt sattui taas hänen +heikompaan kohtaansa. + +_Malla_. No kuinka sen asian laita oikein on, olenko maannut? + +_Gerda_. Se täytyy myöntää, mutta vakuutan, ettet minuuttiakaan +kauvemmin kuin kaksi tuntia. + +_Malla_. Kaksi tuntia! Ja minun sydänvikani! tunnen, että saan kauhean +yön. + +_Kurman_. Mitä tuohon sydämesi rasvettumiseen tulee, niin onneksi ei +sitä ole vielä kukaan lääkäri huomannut. + +_Malla_. Lääkärikö? Kukahan nyt välittäisi noitten herrojen +lörpötyksistä. Kai minä tunnen itsekin, että — + +_Gerda_. Että sinulla ei ole mitään sydänvikaa, täti rakas, — sinulla +ei ole mitään tautia! (Taputtaa häntä poskelle). + +_Malla_. Sinä viekastelija! Mutta kun sinä nyt tiesit kuinka +vaarallista makaaminen minulle on, niin miksi et minua herättänyt? + +_Gerda_. Siihen nähden ei minulla ole mitään omallatunnollani. Olen +näet käyttänyt kaikkia luvallisia keinoja, joita ihmiskyky voi keksiä — +ja Isä on sen lisäksi käyttänyt luvattomiakin keinoja. + +_Malla_ (nostaa sukankutimensa maasta ja istuutuu). Antaa minun maata +niin kauvan, vaikka minulla on vaatteitten pesu ja monellaisia muita +tehtäviä. Mutta mihin toimiinhan piijat ovat ryhtyneet, kun minä en +nyt ole ollut heidän tiellään. Mutta olen varma, että jotain on minun +maatessani pantu ylös alasin. + +_Kurman_ (nauruun purskahtamaisillaan). + +_Gerda_. Miten täti on rypistänyt uuden myssynsä maatessaan. (Ottaa +tätinsä myssyn ja asettaa sen taas oikeinpäin). Kas niin, nyt se on +taas hyvä. (Uhkaa leikillisesti isäänsä, joka on Mallan selän takana). +No isä, oliko postilaukussa mitään? + +_Kurman_. Minä katson. (Istuutuu pöydän ääreen, aukasee laukun ja ottaa +sen sisällön esiin). + +_Aksel_ (ylioppilaslakki päässä, sikari hampaissa ja kirja kainalossa +tulee nurkan takaa ja menee poikki näyttämön). + +_Kurman_ (Akselille). Odottakaas vähän, herra Franck! Täällä on Teille +kirje. (Jättää kirjeen Akselille, joka lakkiaan kohottaen kiittää ja +poistuu sitten oikealle). + +_Malla_. Vai niin! Hän meni sivuitse. Seuranhaluinen ei hän ainakaan +ole. Näinä kahdeksana päivänä, kun hän on luonamme asunut, olemme häntä +tuskin nähneetkään. Minun mielestäni voisi hän vallan hyvin hieman +seurustella sinun kanssasi, Matti, ja teillä kummallakin olisi siitä +hauskuutta. + +_Gerda_. Mutta tätihän tietää, että hän on asettunut tänne maalle +saadakseen olla rauhassa ja lueskella tutkintoaan varten. + +_Kurman_ (joka on aukaissut kirjeen). No tämäpä vasta on kummallista! +Meille oli postissa vain yksi kirje ja sekin nimetön! + +_Malla_. Nimetön kirje! + +_Kurman_. Niin. — "Nimetön" on kirjeen lopussa. + +_Gerda_. Mitäs se merkitsee? + +_Kurman_ (joka on lukenut muutamia rivejä). Mitä tuhat tulimaista tämä +on? Tämähän koskee meidän hyyryläistämme! + +_Gerda_. Herra Franckiako? + +_Malla_. No, mutta luehan toki. + +_Kurman_ (lukee). Kunniallisena miehenä ja Aksel Franckin läheisenä +ystävänä katson velvollisuudekseni antaa Teille muutamia tietoja +hänestä, joita hän ei itse ymmärrettävistä syistä ole voinut antaa. + +_Malla_. Saattepas nähdä, että hän on sellainen, joka ei milloinkaan +maksa vuokraansa. + +_Gerda_. Hyi, täti. Sellaiselta ei hän olleskaan näytä. + +_Kurman_ (jatkaa). Että hän tuli kiinnittäneeksi huomionsa teidän +ilmoitukseenne, riippui siitä, että siinä puhuttiin hiljaisesta ja +rauhallisesta kotielämästä ja täydellisestä vapaudesta. Hänellä tosin +on mitä tyynein ja rauhallisin luonne, mutta kaikissa tapauksissa +täytyy hänen kanssaan menetellä mitä varovaisimmin ja varjella häntä +kaikellaisesta mielenliikutuksesta. + +_Malla_- Herranen aika. Ehkä hänellä on sydämen rasvettuminen. + +_Kurman_ (jatkaa). Teillä ei kumminkaan ole mitään syytä katua sitä +vieraanvaraisuutta, jota hänelle osotatte, sillä ei kukaan talossanne +tule kärsimään hänen tähtensä mitään ikävyyksiä, kunhan hän saa olla +rauhassa omissa ajatuksissaan niin paljon kuin mahdollista. Vieraskemut +ja yleensä suuremmat seurat ovat hänelle hyvin vaarallisia. Naisseuraa +välttää hän mielellään. + +_Gerda_. Sen olen kyllä huomannut. + +_Kurman_ (jatkaa). Ei pidä antaa hänen huomata, että osotetaan +myötätuntoisuutta häntä kohtaan eikä katsella häntä muulla tavoin kuin +muitakaan kuolevaisia, vaikka ikävä kyllä — + +_Malla_ (kauhistuneena). Mutta eihän hän toki mielenvikainen ole! + +_Kurman_ (jatkaa). Vaikka, ikävä kyllä, hänellä ei ole sitä järjen +määrää kuin meillä muilla normaalitilassa olevilla kuolevaisilla. + +_Malla_ (kauhuissaan). Kas niin! Oi Herra Jumala, sellaista surkeutta! + +_Kurman_ (jatkaa). Onneton ystäväni kärsii kumminkin hyvin vähän +tilastaan ja on hyvin luultavaa, ettette edes tule sitä huomaamaankaan. +Osaksi täyttääkseni, mitä oikeus vaatii, osaksi antaakseni teille +tarpeellisia viittauksia, olen teitä näillä riveilläni vaivannut. — +Nimetön.» — Sen minä sanon! Tuo Nimetön olisi mielestäni saanut antaa +omantuntonsa herätä jo hieman aikaisemmin, nimittäin ennenkuin otimme +herra Franckin. Nyt se on vallan myöhään. + +_Malla_ (innokkaasti). Mutta sinähän kai pyydät hänet muuttamaan jo +tänään? Karlssoninhan kumminkin pitää jo huomenaamuna varhain lähteä +asemalle. + +_Gerda_. Niinkö täti arvelee? Ei se käy päinsä. Hänhän on saanut luvan +olla täällä yhden kuukauden. + +_Malla_. Ja me pitäisimme heikkomielistä ihmistä kuukauden talossa! + +_Gerda_. Heikkomielistäkö? Kuka on sanonut, että hän on heikkomielinen. +Minusta hän näyttää yhtä viisaalta kuin joku toinenkin ja käyttäytyy +hyvin, ja kirjeessähän on vain, että hänellä ei ole sitä mielen +tasapainoa kuin — + +_Kurman_. Ja kukapa tässä voi aina pitää pääkallonsa järjestyksessä. +Sitä et voi edes sinäkään, sisar Malla. + +_Gerda_. Sitä paitsi ei nimettömään kirjeeseen voi olleskaan +luottaa. (Katsoo kirjettä). "Upsala" on postileimassa. Voihan tuon +lähettäjä olla joku ylioppilasveitikka, joka tahtoo huvitella meidän +kustannuksellamme. + +_Malla_. Ei olleskaan! Kyllä se on totta, Jumala paratkoon. Minusta +tuntui jo alusta pitäin siltä, että tuossa miehessä on jotain +omituista. Nuori ylioppilas, joka asettuu maalle asumaan vain yhdeksi +kuukaudeksi ja maksaa kaksin verroin enemmän kuin muut ja kumminkaan ei +tahdo nauttia hauskasta perhe-elämästä, jota hänelle tarjotaan! + +_Gerda_. Kyllähän se on hieman omituista, että hän tahtoo syödä +huoneessaan ja oleksii niin paljon yksikseen. + +_Kurman_. Kun löytyy kahdeksantoista vuotias tytär talossa, niin +—kyllähän se omituiselta tuntuu. + +_Gerda_. Ja niin iloinen, hauska ja puhelias isäntä sitten. + +_Malla_. Ja oletteko kuulleet, kuinka hän kävelee huoneessaan edes +takasin koko päivät läpeensä. Huh! Oikein on kamala sitä kuulla. +Sellainen tapa, joka on vaan hulluilla, tiikereillä häkissä ja niillä, +joilla on paha omatunto. + +_Kurman_. Mihin luokkaan näistä sinä panet herra Franckin? + +_Malla_. Kaikkeen kolmeen. Ja usein olen kuullut hänen puhelevan +itsekseen. + +_Gerda_. No jonkun kanssa hänen tietysti täytyy puhella, kun ei hän tee +meille sitä kunniata. + +_Kurman_. Minun ajatukseni asiasta on se, että meidän ei tarvitse olla +asiasta huolissamme. Nimetönhän vakuutti tuolla nuorella herralla +olevan mitä rauhallisimman luonteen ja että hän ei tee kellekään +ihmiselle pahaa, kunhan vain saa olla rauhassa. Siksi voimmekin sopia, +että annamme hänen olla rauhassa. + +_Malla_. Niin kyllä. Sinä voit kyllä niin sanoa — kun sinulla ei ole +sydämen rasvettumista. Mutta sen minä vain sanon, että ei ole hauskaa +alituisessa kuolettavassa levottomuudessa, ja tiedänpä kyllä, miten +tässä tulee lopuksi käymään. + + +Toinen kohtaus. + +Edelliset. Tiina (vasemmalta). + +_Tiina_. Rouva ei ole antanut kahvia. + +_Malla_. Me juommekin sen sijasta tänään sahtia, sillä kahvi on liijan +kuumaa tällaisessa paahteessa. Minä tulen kohta sinne. + +_Tiina_ (pitkäveteisesti). Vai niin — sahtia — vai niin. Muulloin taas +ei mikään virvota niin hyvin kuin kuppi vahvaa ja hyvää kahvia. + +_Malla_. Tiedän kyllä, että sinä olet aika kahvitäti. Kuuleppas, Tiina! +Etkö ole huomannut mitään omituista herra Franckissa, kun olet ollut +hänelle ruokaa viemässä? + +_Tiina_ (hymähtäen). Olenhan minä jotakin huomannut. + +_Malla_ (innokkaasti). Mitä sitten? + +_Tiina_. Koko ajan kun minä katan ruokaa pöytään, niin istuu hän ja +sihtaa Gerda-ryökkinää, kun tämä istuu riippumatossaan ja lukee. + +_Gerda_ (punehtuen). Mitä sinä lörpöttelet? + +_Kurman_. Ahaa! — Ei, Tiina! Rouva tarkoittaa, että eikö hänellä ole +tapana lyödä tarjotinta säpäleiksi, eli heittää sokeriastiata sinun +päähäsi? + +_Tiina_. E—ei! Herra jesta kuitenkin. Eihän hän nyt mikään hullu ole. + +_Malla_. Mutta juuri sellainenpa hän onkin. + +_Tiina_ (hämmästyneenä). E—ei! + +_Gerda_. Täti tarkoittaa, että hän on hieman — omituinen — hieman — + +_Tiina_. Katsokaas, hullu hän ei ainakaan ole. Kun minä ennen aikaan +olin Helsingissä teaatterissa, niin siellä näin minä yhden, joka +oli hullu ja hän näytti vallan kummalliselta. Hänellä olivat pitkät +kampaamattomat hiukset ja olkiseppele päässään, aivan kuin hevosella, +joka on kaupaksi, ja sekös elämöi, niin että oli surkeata nähdä ja +mulkoili silmillään näin (mulkoilee kovin silmillään). E—ei herra +Franck, joka on niin hieno ja kaunis herra, hullu ole. Kyllä hän on +vallan viisas. + +_Malla_. Äläppäs ole asiasta niin vakuutettu. Muutamat hullut ovat +niin kavaloita ja voivat niin oivallisesti teeskennellä. Mutta voipa +tapahtuakin jonain päivänä, että kun sinä teet hänen tilaansa, niin' +hän joko sinut kuristaa tai pakottaa sinut syömään laatikollisen +tulitikun päitä. + +_Tiina_. Voi herra jesta, mitä rouva puhuu. Minä otankin pois +tulitikut, niin että hänellä on vain kaksi tikkua päivässä +käytettävänään. + +_Malla_. Ole vain varoillasi, Tiina, ja samoin pitäisi minun mielestäni +meidän kaikkien olla, eikä antaa henkeämme vaaraan. Meneppäs nyt, +Tiina, ja laita kaikki tarjottimella järjestykseen. (Tiina menee +vasemmalle). Mutta Herra armahda, tuoltahan se peto tuleekin. + + +Kolmas kohtaus. + +Edelliset (paitsi Tiina). Aksel (tulee oikealta). + +_Aksel_. Suokaa anteeksi, saisinko puhua jonkun sanan herra Kurmanin +kanssa? + +_Kurman_. Vallan kernaasti. Menemmekö minun huoneeseni eli — + +_Malla_. Ei. Gerdan ja minun pitää kumminkin lähteä sisään +taloushommiin, niin että — (Gerdalle). Me asetumme etukamarin ikkunan +taakse ja katsomme, mitä hän rupeaa tekemään, Ajatteles, jos hän tekee +Matille pahaa. + +_Gerda_. Voi, kuinka täti on lapsellinen! (Naiset lähtevät, tehden +kumarruksen Akselille ja Malla tekee pitkän kaarroksen, ettei tarvitse +mennä hänen sivuitseen). + + +Neljäs kohtaus. + +Kurman. Aksel. + +_Kurman_. No, mistäs rupeamme puhelemaan? Olkaa hyvä ja istukaa, niin +sujuvat jutut paremmin. + +_Aksel_ (panee kirjansa pöydälle ja istuutuu). Se on tosiaankin +kummallinen, melkeinpä sanoakseni vastenmielinen asema, johon olen +joutunut — + +_Kurman_. Toivon, ettette esiinny tyytymättömänä hyyriläisenä ja että +Teillä ei olisi mitään valituksia tehtävänä. (Käypi istumaan). + +_Aksel_. Ei suinkaan. Jos jollain meistä onkin valittamista toisensa +suhteen, niin en se ainakaan minä ole. (Malla näkyy kuunnellen ikkunan +kautta, jonka hän on avannut raolleen). Minä tulen ilmiantamaan itseni. +Minä olen suuri rikoksellinen. (Malla kirkasee ja vetäsee ikkunan +kiinni). Mutta eihän kukaan keskusteluamme kuunnelle. + +_Kurman_. (Nousee, menee ikkunan luo ja katsoo että se on suljettu). +Ei! Olkaa huoleti. Sanokaa vain, mitä sydämellänne on. + +_Aksel_. Ensin tahdon Teille tehdä yhden kysymyksen. Olette tänään +saaneet kirjeen, jossa on samallainen käsiala kuin tässäkin? (Osoittaa +hänelle erästä kirjeenkuorta). + +_Kurman_. Kyllä. Sehän käy yhteen! Vai on Nimetön kirjoittanut +Teillekin. Kuka tuo salaperäinen herra oikeastaan on? + +_Aksel_. Hän on hyvä ystäväni ja aika veitikka, mutta muutoin kunnon +poika. Me olemme tehneet sopimuksen, että tänä syksynä matkustamme +yhdessä ulkomaille. Isäni on tänä vuonna tehnyt erinomaisen edullisia +kauppoja ja on sentähden luvannut minulle oivan matkakassan, mutta +ehdolla, että nyt syksyllä suoritan filosofian kandidaattitutkinnon. + +_Kurman_. No tehkää se sitten. + +_Aksel_. Olen tosiaankin alkanut ankaran taistelun synnynnäistä +laiskuuttani vastaan ja tähän asti olen tehnyt ihmeellisiä urostöitä. +Nyt on minulla enään vain yksi aine jälellä, jos kohta se onkin pahin, +nimittäin tietopuolinen filosofiia. + +_Kurman_. Sellaiset pähkinät eivät ole minun purtaviani. + +_Aksel_. Ei, eikä oikein minunkaan, voin vakuuttaa. Jos olisi sitä +ahtanut päivässä kymmenen tuntia päähänsä, niin sittenhän se ehkä olisi +mennyt — mutta silloin ei olisi sopinut Helsingissä olla ainakaan niin +kauvan, kun maa ei olisi niellyt sisäänsä Gambrinia ja Königiä, sillä +katsokaas, ne ovat minun heikkoja puoliani. + +_Kurman_. Voihan tuon jo arvata. + +_Aksel_. Silloin pisti päähäni, mennä asumaan johonkuhun siivoon +perheeseen maalle kesän ajaksi saadakseni oikein rauhassa lukea. Mutta +ystäväni kielsi minua siitä. Hän oli tehnyt saman kokeen edellisenä +kesänä — myös lukeakseen, mutta, kahden kuukauden aikana ei hän ollut +lukenut riviäkään muuta kuin ne pienet kirjelaput, jotka eräs talon +tyttäristä pisti hänen huoneensa avaimen reikään. "Mutta löytyyhän +kai perheitä tyttärittäkin", väitin minä. "Erehdyt veliseni", vastasi +hän, "siivoissa perheissä maalla, jotka ottavat vuokralaisia, on aina +tyttäriä". + +_Kurman_ (nauraa). Totta tosiaankin näyttää siltä, ettei hän siinä +suhteessa vallan väärässä olekaan. (Tiinalle, joka tulee näyttämölle). +Mitä sinä tahdot? + + +Viides kohtaus. + +Edelliset. Tiina (vasemmalta tullen, kädessään iso espanjalainen +ruokokeppi, jonka hän ojentaa loitoksi itsestään ja lähestyy varovasti +Kurmania ja pelkää kovin Akselia). + +_Tiina_. Rouva sanoi minulle, että minä menisin ja toisin tämän +kävelykepin patruunalle. + +_Kurman_. Mitä minä sillä teen. + +_Tiina_. Rouva käski minun sanomaan, että patruuna oli unhoittanut sen +saliin. + +_Kurman_. Vai niin, kyllä ymmärrän — ha, ha, haa! + +_Aksel_ (hymyilee). Ja luulenpa, että minäkin ymmärrän. + +_Tiina_ (poistuu pitkin askelin). Usch, kuinka hän näyttää sekapäiseltä. + + +Kuudes kohtaus. + +Aksel. Kurman. + +_Aksel_. Ystäväni kirje näyttää tehneen vaikutuksensa. + +_Kurman_. Tiedättekö, mitä siinä oli? + +_Aksel_. Tiedän kyllä. Sainhan häneltä juuri mitä hassunkurisimman +kirjeen, jossa hän kertoo kaikki tyyni. Nähkääs, herra Kurman, kun olin +ollut täällä pari päivää, kirjoitin minä Hermannille, sillä se on hänen +nimensä, — ja kerroin, että viihdyin täällä hyvin, isäntäni on hauska +ja iloinen — — — + +_Kurman_. Kiitän nöyrimmästi. + +_Aksel_. Ja että talon tytär on hyvin herttanen — eli jotain sinne +päin. Herman tuli vallan kauhuihinsa, että minä menisin ja rakastuisin +täällä, tai saisin muutoin hauskaa ja sen johdosta antaisin palttua +luvuille, tutkinnoille ja Pariisin matkalle. Siksi ryhtyi hän heti +kirjoittamaan tuon salaperäisen kirjeen teille. Se on kaunista +ystävyyttä! + +_Kurman_. Mutta hassunkurinen keksintö se tosiaankin oli! Minä pidän +nuorukaisista, jotka tekevät kepposia, sillä se osoittaa, että heillä +on muutakin kun maitoa suonissaan. Vaikka en minä oikein käsitä mikä +tarkotus tuolla oli — + +_Aksel_. Hän tahtoi vetää ikäänkuin suojuksen ympärilleni, jotta +saisin olla rauhassa seura-elämältä sekä kotona että kylässä. Jos jo +alusta pitäin herättäisin vastenmielisyyttä talonväessä, niin saisin +häiritsemättä seurustella kirjojeni kanssa. No kuinka hassunkurinen +ja hurja tuo tuuma lieneekin, niin oli se hyvässä tarkotuksessa +sepitetty, enkä oikein voi ollakaan Hermannille vihanen ainakaan omasta +puolestani, mutta että hän on ryhtynyt tekemään niin sopimatonta +pilaa teistä ja rakastettavasta perheestänne, on anteeksiantamatonta +ja siitä annankin hänelle aika läksytyksen, kunhan tapaamme. (Nousee +seisoalleen, ottaa Kurmanin kepin joka on pöytää vasten ja kävelee +seuraavan keskustelun aikana edes takaisin keppiä heilutellen. Malla +näkyy tuon tuostakin akkunassa). + +_Kurman_. Kyllähän se oli hieman ajattelemattomasti tehty, mutta eihän +tässä mitään vaaraa ole tapahtunut. Maila-sisareni tietysti hieman +säikähtyi — + +_Aksel_. Sitä en olleskaan ihmettele. Mutta tahdotteko olla hyvä ja +kertoa naisille oikean asianlaidan ja sanoa, että minä olen tuon +kepposen suhteen hyvin pahoillani — + +_Kurman_. Jaa, mutta teenkö sen tai en? Siinäpä kysymys onkin. + +_Aksel_ (hämmästyneenä). Jos se teistä on ikävä tehtävä, niin on minun +velvollisuuteni luonnollisesti selittää heille — + +_Kurman_. Ei, te väärinymmärsitte minua. Minä arvelen, että he voivat +vallan kernaasti olla erehdyksessään — ainakin jonkun päivän vielä. + +_Aksel_. Paljon kiitoksia! Luuletteko olevan sen erittäin hauskaa, että +ihmistä pidetään heikkomielisenä? + +_Kurman_. Luulenpa tosiaankin. Meillä täällä maalla on puute +hauskuuksista, ja täytyypä myöntää, että olisi äärettömän hauskaa nähdä +naisteni tekevän pitkiä kierroksia teidän sivutsenne mennessään, aivan +kuin Tiina äsken — ha, ha, haa! Luulenpa näkeväni Mallan — ha, ha, haa! + +_Aksel_. Kuulkaas, herra Kurman! Kun kaikki käy ympäri, niin olette te +yhtäläinen vekkuli kuin ystäväni Herman! + +_Kurman_. Niin, tiedättekös, jos hän ja minä joutuisimme yhteen, niin +tulisi meistä pari kunnon veitikkaa. Saatte luvan pyytää hänet tänne +joksikin sunnuntaiksi. Vai ettekö pidä pilanteosta? + +_Aksel_. Siihen en uskalla nyt vastata — ainakaan niin kauvan kuin +lueksin filosofian tutkintoani varten. Mutta sitten, — oli sitten. (Lyö +näppiä). + +_Kurman_ (lyö häntä hartioille). Hyvä! Me ymmärrämme toisiamme! Niin +muodoin on siis sovittu, että minä en virka naisille mitään. + +_Aksel_. Vai siinä taas olemme. Minusta on niin epäritarillista — + +_Kurman_. Turhaa puhetta. Sen seikan otan minä vastuulleni. Ja +muutoin sanonkin teille, hra Franck, että se on aivan välttämätön +sotajuoni, jotta te saavuttaisitte tarkotuksenne saada olla rauhassa. +Olen naisteni kuullut usein valittavan, että olette liijan vähän +seuraa rakastava. Gerda tietysti on hieman loukkaantunut siitä, että +te ette ole osoittanut hänelle pienintäkään huomaavaisuutta — mutta +sellaisiahan ne tytöt ovat; pikku tyttöni ei tosin ole liika halukas +nuorten herrojen suosionosotuksiile, mutta jos he katselevat häntä +kuin virstan tolppaa tai muuta kuollutta esinettä, niin käyhän se +hieman hänen kunnialleen. Mitä taas sisar Mallaan tulee, niin kiusaa +hän minua joka ilta, että minun pitäisi pyytää teitä totia juomaan +kanssani, sillä tuo hyväntahtoinen sielu luulee, että te olette tulleet +tänne luoksemme asumaan, jotta minulla olisi joku, jonka kanssa +voisin seurustella. Ja tiedättekös, mitkä tuumat hänellä olivat viime +sunnuntaina? + +_Aksel_. En. + +_Kurman_. Hän aikoi pyytää kaikki naapurit tänne ja näyttää teitä. +Ja siitä olisi teille johtunut vierailuja vähintäin viikon ajaksi ja +seitsemäksi vierailuksi vielä naisten viikolla, sillä silloin juhlimme +tässä pitäjässä joka päivä iltapuolella 4 ja 11 välillä. + +_Aksel_. No pääsenkö niistä nyt? + +_Kurman_- Ei Mallalla luullakseni ole mitään liikaa halua saada teidät +mukaan, jos vain annamme hänen olla siinä luulossa, että te ette ole +oikein viisas. + +_Aksel_. Olkoon sitten menneeksi, mutta kaiken vastuun saatte te ottaa +niskoillenne. + +_Kurman_. Luonnollisesti. Ja saatte luottaa minuun, etten laske pilaa +liika pitkälle. En tahdo olla paha millekään elävälle olennolle, +kaikista vähemmin sisarelleni, tuolle kunnon muorille. + +_Aksel_. Mutta kun hän saa tietää, että olemme tehneet hänestä pilaa — + +_Kurman_. Niin ei hän siitä suutu. Hän on jo niin tottunut siihen, että +minä teen hänestä pilaa, ja jos hän jollain tavoin voi auttaa iloisen +mielialan aikaansaamiseksi talossa, niin tekee hän sen mielelläänkin. +Ja muutoin on hänellä sellainen kauhea sydämen rasvettuminen, että +siihen ei voi tavalliset neulanpistot vaikuttaa. + +_Aksel_. Ja neiti Gerda? + +_Kurman_- Oh. hän ei teitä pelkää, sillä hän ei ollessaan usko tuohon +nimettömään kirjeeseen. + +_Aksel_. No se ilahuttaa minua äärettömästi, sillä olisipa minusta +hyvin noloa olla väärässä valossa hänen silmissään. + +_Kurman_. Vaikka olette tuskin häntä nähneetkään. + +_Aksel_. Olen nähnyt hänet joka päivä ikkunastani. Hänellä on tapana +istua tuolla suurella kivellä joka ilta. + +_Kurman_. Uhrialttarilla, joksi hän sitä kutsuu. Gerda luulee, että +jättiläinen on sen ennen muinoin siihen kuljettanut. Sieltä on kaunis +näkö-ala. + +_Aksel_ (hymyillen). Ei niin kaunis kuin minun ikkunastani. + +_Kurman_. Veitikka! Kuulkaas nyt, jos meillä olisivat tässä lasit +punssia, niin heittäisimme pois arvonimet, koska kerran olemme tulleet +niin kuin jonkinlaisiksi rikoskumppaneiksi, mutta eikös käy päinsä, +että me nuuskaamme veljenmaljat? + +_Aksel_. Kyllä, kiitosta vain. Kaikki tavat ovat hyvät. Helsingissä +olen minä "juonut" veljenmaljan juustossa ja leivässä ja tapahtui +se eräänä yönä Punavuoren ja Albertin kadun kulmassa ja ne, joitten +kanssa sen tein, olivat seitsemän tai kahdeksan iloista sielua, joita +en ollut nähnyt sitä ennen enkä senjälkeen, enkä — sivumennen sanoen — +silloinkaan, sillä oli pilkkosen pimeä. (Ottaa nuuskaa). Maljasi, setä. + +_Kurman_. Stoppi, poikaseni! Minun nimeni on Matti ja etkö häpeä, poika, +kutsua sedäksi, sillä minä olen vasta neljäkymmentäkaksi-vuotias. + +_Aksel_ (nuuskaa). No maljasi sitten, Matti! (Paiskaavat kättä). Ja nyt +sytytän minä sikarin ja käyn istumaan tuonne nurmelle filosoofillisine +lunttineni. Tänään olen ollutkin aika laiskuri ja minulla on +vielä päivätaksastani paljon jälellä. Hyvästi siksi! (Nyökähyttää +Kurmannille, ottaa kirjansa ja menee oikealle perällepäin). + +Seitsemäs kohtaus. + +Kurman. Sitten Malla ja Gerda. + +_Kurman_ (panee tyytyväisenä nuuskataulikan kannen kiinni). Turkasen +kelpo poika' Tämä historia tulee piristämään minua erinomaisesti näin +kesäkuumalla. + +(Malla ja Gerda tulevat nopeasti rakennuksen takaa; Gerdalla on pieni +käsikori, jonka hän laskee pöydälle). + +_Malla_. Oh, Herra Jumala, millaisessa kuoleman tuskassa minä olen +ollut sinun tähtesi, rakas Matti! Joka hetki odotin, että hän hyökkäisi +sinun kimppuusi keppineen ja silloin olisi ollut minun syyni, että +lähetin Tiinan tuomaan sen tänne. Ja muutoin, mitäpä keppi tehoo +heikkomieliseen, sillä niillähän ei ole mitään tuntoa ja voimia niillä +on kuin kymmenellä tavallisella miehellä. + +_Gerda_. No mitä oli hänellä sinulle, isä, sanottavaa? Ja mistä +rikoksesta hän puhui? + +_Kurman_. Ei hän puhunut mistään'rikoksesta. + +_Malla_. Mutta kuulinhan vallan selvästi hänen sanovan, että hän on +suuri rikoksellinen — ja Herra tietää, vaikka hän olisi murhaaja. + +_Gerda_. Täti luuli ihan varmasti, että hän hyökkäisi sinun +kimppuusi. Minulla oli koko työ estäessäni häntä leikkaamasta siteitä +ja nyhtämästä vaatteen nukkaa valmiiksi siltä varalta, että sinä +haavoittuisit. + +_Kurman_. Vai olette te kuunnelleet. Ja rangaistukseksi siitä ette koko +asiasta saa tietää mitään ennenkuin kolmen viikon päästä, kun herra +Franck on matkustanut pois. Kas niin, älkää pyytäkökään! Ja sitä paitsi +olen luvannut, etten ilmase hänen salaisuuttaan kellekään. Mutta niin +paljon voin sanoa, että teidän pelkonne on vallan turha. Miesparan +heikkomielisyys ei ole sitä lajia, että se voisi ketään vahingoittaa. + +(Aksel tulee takasin oikealta, palava sikari suussa, ja katoaa toisten +huomaamatta kiven taakse, johon istuutuu). + +_Gerda_ (alakuloisena). Vai on hän sittenkin heikkomielinen! Sitäpä en +olisi uskonut. + +_Malla_. Jos hän on heikkomielinen? Täysi hullu hän on, joka sinun +olisi pitänyt huomata, kun näit, miten hän keppiä heilutteli. + +_Kurman_. Nyt on kumminkin parasta, ettette häntä ajattele, vaan +annatte hänen itsensä hoitaa itseään. Minä olen luvannut, että hän saa +oleksia täällä kuukauden loppuun saakka ja lupaustani en ota takasin. — +Mutta nyt lähden hieman peltojani katselemaan. (Mallalle). Voit antaa +minulle lasillisen sahtia ruokasäiliössä, niin ettei minun tarvitse +odottaa. (Menee vasemmalle). + +_Malla_ (seuraten häntä). Se, joka vetää tänä iltana sohvan kamarinsa +oven eteen, olen minä. Oi taivaan luoja, tätä surkeutta. + + +Kahdeksas kohtaus. + +Gerda. Aksel. + +_Gerda_ (seisoo hetkisen hiljaa ja katsoo suoraan eteensä, näyttää +sitten ikäänkuin heräävän, menee hitaasti perälle. Katsoo oikealle, +nousee verkalleen kivelle ja käypi istumaan kasvot järvelle päin +käännettynä ja kädet ristissä polvilla. Pian alkaa sakeita savupilviä +kohota kiven takaa. Gerda tulee levottomaksi). Koivuillapa on +tänään omituinen haju! (Vavahtaa, kun näkee savua, ja tulee vallan +kauhuihinsa, istuu kuin kivettynyt, nousee sitten varovasti ja aikoo +lipua alas paikaltaan, mutta silloin seisoo Aksel jo hänen edessään +lakki toisessa kädessä ja ojentaa toisen kätensä auttaakseen Gerdaa +alas). + +_Aksel_. Ehkä saan auttaa neitiä alas? (Gerda vetäytyy ylemmäksi +kivelle ja kääntää kasvonsa hänestä pois). + +_Aksel_. Suokaa anteeksi, pelotinko teitä, neiti Gerda? (Hän ei +vastaa). — Oletteko, vihanen minulle? + +_Gerda_. En. + +_Aksel_. Kyllähän se oli poikamaista tuprutella sikaria siten, sillä +olisihan minun pitänyt käsittää, että te pelästyisitte — + +_Gerda_. Minä en tosiaankaan huomannut, että herra Franck loikoi kiven +juurella ja — + +_Aksel_. Ette — ja siksi tahdoinkin jollain tavoin huomauttaa, muutoin +ehkä olisin saanut vasten tahtoani kuulla yksinpuhelun ja sellaista en +tahtonut. + +_Gerda_. Minulla ei ole tapana puhella ääneen itsekseni, kuten — +(hillitsee itsensä). + +_Aksel_. Kuten minulla on tapana tehdä, tarkotatte. Tämä Hannila +on kyllä erinomaisen viehättävä paikka, mutta täällä taitavat olla +hyvin ohuet seinät. Ja niitä saan myöskin kiittää siitä, että minulla +on ollut toisinaan onni saada kuulla lauluanne. (Istuutuu kiven +alareunalle, joka siinä muodostaa kynnyksen tapaisen syvennyksen). + +_Gerda_ (hämillään). Oletteko kuulleet? Tästä puolen pysyn hiljaa, kun +tiedän teidän olevan sisällä. + +_Aksel_. Ei niin, vaan laulakaa neiti, sitä hartaasti pyydän. Ette voi +uskoa, millainen hyvä työ se on tällaiselle onnettomalle raukalle kuin +minulle! Sen, joka on tuomittu päivät päästään vaivaamaan aivojansa +ehdottoman yhtenäisyydellä ja moninaisuuden erkanemisella yhteydestä, +tarvitsee välttämättömästi kuulla oikein kouraantuntuvia todistuksia +siitä, että elämä virtailee hänen ympärillään reippaasti, jotta hän +ei kuvittelisi kiivenneensä abstraktionisuuden pilviin asti ulottuvia +tikapuita myöten suoraan Platonin idea-maailmaan. + +_Gerda_. Te puhutte niin kummallisesti, niin — minä en totta tosiaan +ymmärrä teitä olleskaan. + +_Aksel_. Ettekö ole olleskaan turhamainen, neiti Gerda? + +_Gerda_. Tahdotteko olla hyvä ja laskea minut täältä, sillä enhän voi +ijänkaiken olla täällä kuin mikäkin virstantolppa. + +_Aksel_. Vai niin, te tahdotte päästä vastaamasta kysymykseeni. + +_Gerda_. Vaikka se onkin hieman tungetteleva, niin tahtoisin siihen +vastata, kunhan vain tietäisin, mitä sillä tarkotatte. + +_Aksel_. Tarkotan, että pidättekö siitä, että teitä ihaillaan? +Miksi vetäydytte aina pois, kun näette, että — että minä silloin +tällöin tahtoisin nähdä vilahduksen kauniista kasvoistanne? Ettekö +tosiaankaan ole turhamainen? Ja minä kun luulin, että kaikki naiset +olisivat turhamaisia. Näettekös tuon kajavan? (Viittaa järvelle päin). +Se uiskentelee edestakasin pitkin veden pintaa eikä väsy itsensä +peilailemisesta. Lyönpä vetoa, että se on naaras. + +_Gerda_. Olkaa niin hyvä ja laskekaa minut! + +_Aksel_. Jollei se nimittäin ole metafyysillinen uros, joka syödä ahmii +siinä mielessä, että ilmiö on ylösalasin käännetty peilikuva vedessä, +siis täydellinen käsitys ideasta. + +_Gerda_ (itku kurkussa). Päästäkää minut täältä, sanon minä! + +_Aksel_ (nousee seisoalleen ja ojentaa Gerdalle kätensä, johon hän ei +kumminkaan tartu, vaan kiiruhtaa alas kiveltä). Kas niin, nyt olette +vihoissanne ja menette luotani sisään. + +_Gerda_ (uhmaillen). Enpäs ole vihoissani enkä — + +_Aksel_. Ettekä mene sisään? + +_Gerda_ (kuten äskenkin). En, minä poimin vattuja illaksi. (Menee +pöydän luo koria hakemaan). + +_Aksel_. Aijotteko olla ahkera? Onnellinen se, joka sellainen voi olla! + +_Gerda_ (joka on muuttanut jakkaraa vattupensaan luo). En minä ainakaan +estä teitä olemasta. + +_Aksel_. Saanko auttaa teitä? + +_Gerda_ (poimien vattuja koriin). Kiitoksia — mutta voiko kukaan +luomisen herroista alentua vattuja poimimaan? + +_Aksel_ (alkaa poimia). Oh, me alennumme tekemään toisinaan vieläkin +halvempaa. Ja toiseksi, eihän kukaan minua näe, sillä teitähän minä +en laske miksikään. Tehän olette jo minulle niin vihoissanne, että +minulla ei ole mitään teihin nähden kadotettavana - — Siirtykää +tänne, neiti Gerda, niin istutte varjossa! Minä poimin kyllä +auringonpaisteessa, sillä minä olen tottunut kärsimään. + +_Gerda_. Miksi olisin teille vihanen? + +_Aksel_. Siksi, että minä olen saastuttanut uhrialttarin +sikarinsavulla, sillä tehän olette tottuneet ajattelemaan, että tuolta +alttarilta kohoavat vallan toisellaiset uhrisavut — ja siksi, että minä +riistin teidän mielipaikkanne. + +_Gerda_. Mistä te tiedätte sen olevan minun rnielipaikkani? + +_Aksel_. Tehän istutte siellä aina joka ilta kuuden ja seitsemän +välillä, kuten olen nähnyt. + +_Gerda_. Vai niin, te siis vakoilette minua. + +_Aksel_. Sehän on oikeus, jota on kaikkina aikoina saanut käyttää +vihollisiaan kohtaan. + +_Gerda_. Vihollisiaan? + +_Aksel_. Niin. Jos te olisitte ystäväni, niin osoittautuisitte te +hieman ystävällisemmäksi kuin mitä nyt olette. + +_Gerda_. Herra Franck on kai kuullut, että löytyy välitila ystävyyden +ja vihollisuuden välillä. + +_Aksel_. En ole, mikä sitten — rakkausko? + +_Gerda_. Eikä! — Välinpitämättömyys. + +_Aksel_. Niin, senpä sanonkin — teidän välinpitämättömyytenne saattaa +minut epätoivoon. + +_Gerda_. Mutta mitä te sitten oikein tahdotte? + +_Aksel_. Minä tahdon katsella teitä, puhella kanssanne tuulista ja +ilmoista, samantekevä mistä hyvänsä. Minä asun teidän perheessänne +ja teidän velvollisuutenne on tehdä oloni täällä niin hauskaksi +kuin mahdollista. (Pistää vatun suuhunsa). Puhun isällenne siitä +että olen kyllästynyt syömään omassa huoneessani. Luonnostaan +minulla ei ole vähintäkään taipumusta viettää elämääni ijäisessä +hiljaisuudessa kuin mikäkin pilaripyhimys. Minä rakastan Leibnitzin +monadeja ihan hulluuteen asti ja jumaloin Kantin, kategoorista +imperatiivia mutta kaikkia näitä suurempi-arvoisena pidän sitä, että +saan nähdä viehättävät kuopat poskissanne ja kuulla, kun te nauratte +niin iloisesti ja visertäen — kuin varpuset, kun ne näpistelevät +kirsimarjoja puista, (pistää suunsa täyteen marjoja). + +_Gerda_. A propos näpistelevät. — Sitä kai tarkotitte äsken, kun +sanoitte, että luomisen herrat toisinaan alentuvat sellaiseenkin, joka +on — + +_Aksel_. Olkoon menneeksi! Kuka osaa kerjätä, se oppii pian +varastamaankin ja tässä olen nyt pitkän aikaa seisonut ja kerjännyt +nuorelta tytöltä hänen ystävyyttään, toivossa että hän osottaisi edes +hieman ystävällisyyttä. Mutta te olette sydämetön, neiti Kurman. +Olenpa varma että te nauraisitte, jos jonain päivänä kuulisitte +minulta menneen palan väärään kurkkuun ja että sen johdosta sain +surkean kuoleman. (Gerda nousee ja aikoo mennä). Kas niin! Nyt puhumme +vakavasti. Olen hieman hemmoteltu, hieman tungetteleva, hieman -— +niin no, näettehän, millainen olen. Mutta voitte olla varma, että +minä olisin kuten muutkin siivot ja järjelliset kansalaiset, jos vain +sallisitte minun nauttia seurastanne. Minä lopetan kokonaan puhumasta +hullutuksia, jos te vain tahdotte, jos kohta se onkin minun puoleltani +aikamoinen uhraus, ja tulen oikein kiltin ja tottelevaisen pojan +esikuvaksi, kunhan vain saan toisinaan puhella kanssanne ja te ette +enään uhkaa minua välinpitämättömyydellänne. + +_Gerda_ (miettivästi). Ja te luulette tosiaankin, että minun seurani +voisi olla teille joksikin hyödyksi? + +_Aksel_. Siitä olen vakuutettu. Koettakaahan vain! Ja jollette jaksa +olla loppuun saakka hyvällä tuulella, niin silloin tunnustan olevani +parantumaton. + +_Gerda_ (vienosti). Parantumaton. + +_Aksel_. Aluksi ette saa suuttua, jos sattumalta kohtaan teidät +kävelymatkoillanne ja puhelen hetkisen kanssanne. Ja sitten tulee +teidän luvata, ettei kukaan muu kuin minä saa pitää vyyhtejänne, kun +niitä keritte kerälle — minulla on näet erityinen intohimo pitää +vyyhtejä. Lupaatteko sen? + +_Gerda_ (katsahtaa ylös ikäänkuin hän olisi tehnyt päätöksen). Lupaan, +minä lupaan sen. + +_Aksel_. Hurraa! Ja sitten ojennatte kätenne minulle merkiksi, että +tahdotte olla, ystäväni. + +_Gerda_ (ojentaa hänelle kätensä). Kyllä — tässä on käteni. + +_Aksel_. Kiitoksia! Oi kuinka minua harmittaa, etten jo kahdeksan +päivää sitten asettunut tuon kiven taakse! Mutta à propos, minä taisin +unehuttaa "Perusolemukseni" tuonne. (Menee kiven luoksi ja ottaa +kirjansa). Aivan oikein! Nyt tässä ruvetaan päähän ajamaan ja kun olen +saanut sellaisen kiihotuksen, niin käy lukeminenkin puolta sujuvammin! +Näkemään asti, neiti Gerda! (Menee vasemmalle). + +_Gerda_ katsoo hänen jälkeensä, hymyilee tyytyväisesti ja palaa +vattupensaitten luo, jossa jatkaa poimimistaan. + + +Yhdeksäs kohtaus. + +Gerda. Malla (vasemmalta korppukori kädessä). Tiina (kädessään +tarjotin, jossa on sahtiastia, juomalasi ja vettä). + +_Malla_. Vai niin, oletko siellä, Gerda? Otapas ja muutas pöytä ja +tuolit tänne puun alle ja auta sinä, Tiina, neitiä, sillä minä en tahdo +istua ja juoda sahtia aivan tuon hullun ikkunan edessä. + +_Gerda_ (muuttaa pöydän kiven luokse, Tiina asettaa tarjottimen +pöydälle, muuttaa sitten tuolit pöydän luo ja menee). Oh, hän ei ole +olleskaan vaarallinen. Äsken puhelin hänen kanssaan. + +_Malla_. Oletko sinäkin järjiltäsi, tyttö? No, millainen hän oli? + +_Gerda_. Luulenpa, että olisin pitänyt hänestä hyvin paljon, jollei +hän vain toisinaan olisi puhunut hieman sekavasti. Mutta — (istuutuen +pöydän viereen) täytyy koittaa totuttaa tuota armollista herraa, että +hän luopuu haaveilemasta yhteyden pilvenkorkuisista tikapuista ja +moninaisuuden eroamisesta identtisyydestä. Muutoin oli hän hyvin siivo +ja hauska. (Kaataa itselleen sahtia). + +_Malla_ (seisoo korppukori kädessä ja aikoo juuri laskea sen pöydälle, +kun hän näkee Akselin ikkunan aukenevan. Aksel tupakoipi ja katsoo +taivasta kohti, kädet ikkunalaudalla). Hiljaa, hän on tuolla. + +_Gerda_. Niin on, kyllä näen. + +_Malla_ (kuiskaa). Luulenpa, että hän alkaa puhua itsekseen. + +_Gerda_. Entäs sitten? Tiedätkös, että hän puhui äsken tosiaankin +erinomaisen viisaasti ja ymmärtäväisesti, — ainakin toisinaan — + +_Aksel_ (lausuu kovalla äänellä ja harvakseen, ikäänkuin tahtoisi +oikein painaa päähänsä). Minä olen, eli minä olen minä, eli toimintana, +minä asetan itseni, — minä en ole ei-minä, eli toimintana, minä +asetan itseäni vastaan ei-minän — minä ja ei-minä määräävät toisiaan +molemminpuolisesti, eli minä asetan itsessäni jaollisen minän +vastakohdaksi jaollisen ei-minän, — perhana tätä kirottua roskaa! + +_Malla_ (huudahtaa kauhistuneena). Ah, Herra Jumala! (Pudottaa +korppukorinsa, niin että korput lentävät pitkin näyttämöä, ja vaipuu +tuolille. Gerda lyö kauhistuneena kätensä yhteen. Aksel kurkottaa +ikkunasta ulos, näkee heidät, ymmärtää, mistä tuo johtui ja rupeaa +nauraa hohottamaan, joka yhä lisää Mailan ja Gerdan kauhistusta). + + + + +Toinen näytös. + + +Samallainen näyttämö kuin ensi näytöksessäkin. Riippumatto on otettu +pois. Sen paikalle on pantu nuora vaatteiden kuivattamista varten ja +vaatteita on nuoralla kuivumassa. Perällä olevaan suureen koivuun on +iso G. piirretty. + + +Ensimäinen kohtaus. + +Malla ja Tiina (ottavat alas pesuvaatteita, jotka he panevat suureen +koriin). + +_Malla_. Sen minä vain sanon, etten ikänäni ole nähnyt niin harvinaisen +oivallista vaatteidenkuivaus-ilmaa keskellä naisten viikkoa kuin nyt. + +_Tiina_. Eivätpä näy vanhat merkit nykyään pitävän paikkaansa. Minä en +tosin tiedä, mutta Wongan Antti Petter, joka on hieno luonnontuntija +sanoo, että siihen on Andrée syynä. + +_Malla_. Kuinka niin? + +_Tiina_. Katsokaas, hän kuului olleen viime kesänä pohjoisnavalla ja +silloin oli hän tarttunut johonkin akseliin eli miksi ne kutsuvat +niitä koneita siellä ylhäällä, jotka määräävät säät ja sen jälkeen +on koko luonto ollut vallan nurinpäin, Jos minä olisin kuningas, +niin lähettäisin miehen sinne ja sanoisin: että laittakaapa vaan +kaikki entiselleen. — No, mutta ottakoon minut kuolema, sillähän on +kirjailtuja paitojakin! + +_Malla_- Kellä? Andréllako? + +_Tiina_ (joka on ottanut yhden paidoista nuoralta). Ei, vaan +Franckilla, meidän vuokralaisella. Katsokaas rouva, eihän sillä ole +muita kuin sulhaspaitoja. Hän taitaa olla mahdottoman rikas. + +_Malla_- No siitä voit, Tiina, olla vakuutettu. Kun eilen olin +Helsingissä, niin puhui hänestä paljon minulle se rouva, jonka luona +hän lukukausina asuu. + +_Tiina_. Jestandes, tunteeko rouva hänet? + +_Malla_. En, vaan minä etsin hänen nimensä ylioppilasluettelosta ja +sitten menin minä sinne kuullakseni hieman, millainen hän tavallisesti +on arkioloissaan. + +_Tiina_. No enpä milloinkaan olisi uskonut, että rouva on niin +neuvokas. No mitä ne tuosta hirviöstä sanoivat? + +_Malla_. Se, jonka luona hän asui, oli hyvin hieno, vanha neiti ja hän +hämmästyi kovin, kun minä ilmoitin, ettei tuolla ollut oikein selvillä +täällä (osottaa päätään) sillä neiti ei ollut koskaan hänessä sellaista +huomannut! + +_Tiina_ (seisoo ja kuuntelee paita kummassakin kädessä). No sepä vasta +sokea oli! + +_Malla_. Neiti luuli hänen muuttaneen maalle vain lukujensa takia ja +puhui hänestä muutoin vain paljasta hyvää. Hän on äärettömän rikkaan +tukkukauppiaan poika Kokkolasta ja lisäksi ainoa lapsi. Hänestä ei +ole tarkotus tulla lukumiestä, vaan tutkinnon suoritettuaan ryhtyy +isänsä liikkeeseen. Ja 300,000 markkaa on hänellä odotettavana peruja +tädiltään. + +_Tiina_. Kuulehan mokomaa! Siinä on paljon rahoja. Ja ajatelkaa, +millainen vahinko, ettei hän ole täysijärkinen. Muutoinhan voisimme +ottaa hänet vävyksi. + +_Malla_. Vai niin sinä, Tiina, arvelet. + +_Tiina_. Niin ja tietääkös rouva, että jollei hän ole korviaan +myöten rakastunut Gerda-neitiin, niin en tahdo olla Jumalan kuvan +mukaan luotukaan, Neljänätoista päivänä on hän seurannut kuin varjo +Gerda-neitiä ja jos tulen milloin tahansa, niin aina istuvat he tuolla +suurella kivellä ja tirskuvat ja nauravat. + +_Malla_ (huoaten). Niin, rakas Tiina, sen olen kyllä huomannut, mutta +nyky-ajan nuoriso on niin tavattoman itsepäistä. Joka kerta olen +pyytänyt Gerdaa olemaan varuillaan ja karttamaan häntä, sillä kuka +tietää, ettei hän jonain päivänä saa hulluuden kohtausta. Kun vain +tiedän heidän olevan ulkona kivellä, niin ei minulla ole minkäänlaista +rauhaa kyökissä ja teen kaikellaisia hullutuksia. + +_Tiina_. Niinkuin eilen illallakin, kun rouva kaasi munanruskulaiset +lika-ämpäriin ja pani kuoret puuropataan, hi, hi, hi! + +_Malla_. Olin juuri lukenut ensimäisestä Samuelin kirjasta, kuinka Saul +heikkomielisyydessään hyökkäsi Davidin kimppuun. En tiedä, mistä tuo +johtuu, vaan tuo luku aukenee minulle aina, kun nykyään vain rupean +raamattuani lukemaan. + +_Tiina_. Minä en tuon miehen kanssa puhele milloinkaan. + +_Malla_. En minäkään ja polveni oikein vapisevat, kun vain saan nähdä +hänet. + +_Tiina_. Ajatelkaas, rouva, kun tallirenki kertoo, että tuli palaa +hänen ikkunassaan aina neljään asti aamulla. + +_Malla_. Ei kai uskalla pimeässä maata. + +_Tiina_. Pelkää ehkä väkivaltaa. + +_Malla_. Ei, mutta Saulin hengellä on kai pimeässä häneen suurempi +valta. + +_Tiina_. Se voi tulla häneen keskellä päivääkin Muistan kuinka +toissapäivänä, kun tulin sisään hänen huoneeseensa ja aijoin juuri +ruveta pöytää kattamaan, ja hän loikoi sohvalla lukien jotain kirjaa +ja mumisi itsekseen —- katkismus ei hänen kirjansa ollut, sillä sehän +on pitkä ja kapea, eikä myöskään testamentti, sillä se on paljon +paksumpi, mutta Jumalan sanaa se oli, sillä siinä puhuttiin kuuloni +mukaan ijankaikkisesta kadotuksesta. Mutta kun parhaillani seison +kaikessa viattomuudessani ja katsoin, oliko senaappipurkissa enään +mitään, karkasi hän ylös kuin vihainen sonni ja kiroili kuin vimmattu +ja nakkasi kirjan seinään niin että lehdet kahisivat. + +_Malla_. Ja sinä tietysti säikähdyit? + +_Tiina_. Josko säikähdyin? No siitä voi rouva olla vakuutettu. Minä +syöksyin ovelle aivan kuin olisi tuli ollut hiuksissani ja sitten en +uskaltanut koko sinä päivänä mennä sisään. Ruuan panin sisään avonaisen +ikkunan kautta ja illalla sai talli-Juhana mennä tilat tekemään. Mutta +senmukainen se tuli tilakin ja voinpa uskoa että sen yön makasi hän +jotenkin huonosti ja sai tuntea ijankaikkisen kadotuksen esimakua. + +_Malla_ (joka on lopettanut vaatteiden alasoton), Kas niin, nyt olemme +saaneet sen tehdyksi. Nyt otamme vain nuorat alas. (Menee perälle +ja irroittaa nuoran. Tiina taas irroittaa solmuja puitten ympärillä +etunäyttämöllä). + +_Tiina_. Kumman tiukallepa rouva nämät on vetänyt. Ei minullakaan +mielestäni ole mitkään maitosormet, mutta — + +_Malla_ (joka on saanut työnsä tehdyksi). Minä autan sinua. + +_Tiina_. Ottakaa sitten tästä kiinni. Tuo solmu täytyy meidän leikata. + +_Malla_. Ja tärvellä koko nuora? Sitäpä ei tehdä. (Koettaa solmua +irroittaa). + +_Tiina_. Usch, kuinka rouvan kasvot menivät vallan sinisiksi. Ei, kyllä +meidän vain täytyy se leikata. + +_Malla_. Mene sitten sisään noutamaan suurta teurastusveistä. + +_Tiina_. Teurastusveistä? Senhän rouva hävitti viime viikolla. + +_Malla_ (nolona). Hävitinkö minä? Etköhän vain sitä itse tehnyt. + +_Tiina_. Eipäs olleskaan, sillä rouvalla se viimeksi oli, sillä sen +jälkeen kun rouva sillä vuoleksi eräänä päivänä tikkuja, en sitä ole +nähnyt. + +_Malla_. Voipa niinkin olla, rakas Tiina, ja olin tyhmä kun en ostanut +uutta, kun eilen olin Helsingissä. + +_Tiina_. Tietysti oli rouva tyhmä. (Katkoo oikealle). Tuolta tulee +Franck, pyytäkäämme häntä auttamaan, sillä rouvahan sanoi, että hullut +ovat niin väkeviä. + +_Malla_. Ei, ei! Ennemmin annamme sen olla paikoillaan. (Päästää +nuoran.) Mutta mitä näin? Gerdahan on hänen kanssaan. Tyttöraukka!' +Että hän uskaltaa yksin mennä metsään tuollaisen ihmissyöjän kanssa. + +_Tiina_ (myhähtäen). Neitihän kulkee hänen kanssaan käsikoukussa. + +_Malla_ (kauhuissaan). Taivas varjele! Saatte nähdä, että hän on +rääkännyt Gerdaa niin, ettei hän voi omin voimin kävellä! + +_Tiina_. Eiköstä! Nyt päästi hän neidin irti. + +_Malla_. Tämähän menee liijan pitkälle. Minun täytyy puhua muutama +vakava sana Gerdalle. Mene sinä sisään ja vie vaatteet mukanasi. Minä +tulen kohta jälestä. + +_Tiina_. Hyvä on (itsekseen). Sillä aikaa ryyppään minä pisaran +kahvia. (Menee vaatekorin kanssa vasemmalle). + + +Toinen kohtaus. + +Malla. Gerda. Aksel. (Molemmat viimemainitut tulevat sisään oikealta +perältä ja Gerdalla on iso ulpukoista tehty kukkavihko ja toinen +orvokeista tehty). + +_Aksel_ (ottaen lakin päästään). Hyvää huomenta, täti Malla — ai, +anteeksi, olen tottunut kuulemaan Gerda-neidin kutsuvan teitä niin +ja siksi tulivat nuot sanat huuliltani vastoin tahtoani — pyydän +tuhannesti anteeksi. + +_Malla_ (hieman peloissaan, mutta samalla mielissään). Ei tee mitään. — +Saanko sanoa sinulle jonkun sanan, Gerdaseni? + +_Gerda_ (ihastuksissaan). Et voi uskoa, kuinka hauska kävelymatka +meillä on ollut. Me olemme käyneet aina Noitakummulla saakka. Tänään on +niin erinomaisen herttainen ilma, että tekisi mieli vain laulamaan ja +nauramaan. Ja katsokaas mitä minulla on mukanani! Ulpukoita täti! Niitä +on järvi valkeana. + +_Malla_ (levottomasti). Ettehän vain olleet järvellä? + +_Gerda_. Kyllä. Me kinasimme kalastajalta venheen ja herra Franck souti +jonkun matkaa. Ah, jos olisit ollut mukana, täti! + +_Malla_. Herra varjelkoon! (Hiljaa Gerdalle). Tules tänne, niin saan +hieman puhella kanssasi. (Gerda tulee näyttämölle päin, Aksel jää kiven +luo ja katselee järvelle). Onko sinusta tuo ihmisellistä tuolla tavoin +kuljeksia hullun ihmisen kanssa metsässä ja päälle päätteeksi vielä +järvellä. Hänhän olisi voinut heilauttaa venheen nurin tai heittää +sinut veteen! + +_Gerda_. Taasko täti puhuu noita vanhoja tyhmyyksiä. Herra Franck ei +olleskaan heilauta venhettä kumoon, vaan hän soutaa kuin mies. Ja +tänään on hänellä ollut parhaimpia päiviään, sillä hän ei ole puhunut +ei niin sekavaa sanaa — jota ei hän ole myös tehnyt pitkään aikaan. + +_Malla_ (hiljaa). Voipa niinkin olla, mutta jollet tahdo, että minä +paikalla kuolen sydämen halvaukseen, niin saat tästä puolen lopettaa +tuollaiset kävelymatkat. + +_Gerda_. Enhän minä mitään voinut, sillä kohtasin herra Franckin tuolla +metsässä. + +_Malla_. Herrallemme olen minä luvannut auttaa häntä olemalla hullujen +holhooja. Kun eilen olin Helsingissä, niin ostin pienen revolverin +sinua varten. Se sinun pitää pistää taskuusi (ottaa sen taskustaan +ja tahtoo pujahuttaa Gerdan taskuun, mutta katsoo ensin, ettei Aksel +näkisi) — ja pitää se aina luonasi. + +_Gerda_. Onkos se ladattu? + +_Malla_. Mitä sinä ajattelet? Luuletko sinä, että minä uskaltaisin +ottaa ladatun revolverin käteeni? + +_Gerda_. No mitä minä sitten sillä teen? Lataamaton revolveri — eihän +se ole mikään ase. + +_Malla_. Mutta otahan kumminkin — minun tähteni. + +Gerda. No ja (ottaa sen. Itsekseen). Minäpä pyydän herra Franckia +opettamaan minua maaliin ampumaan, sillä sitä olen jo kauvan halunnut. + +_Malla_ aikoo mennä sisään, ja kun hän aikoo hiipiä Akselin sivuitse, +kääntyy tämä ympäri ja pidättää hänet kysyen: + +_Aksel_ (hyvin kohteliaasti). Kuinkas voitte tänään eilisten kemujen +jälkeen? + +_Malla_ (hieman peloissaan). Kiitoksia vain — aivan hyvin. + +_Aksel_. Neiti Gerda on puhunut minulle, että teillä on vaarallinen +sydämenrasvettuminen. Teidän pitäisi olla varuillanne rouva Ström, eikä +antautua yövalvomisiin niin usein kuin olette tälläkin viikolla tehneet. + +_Malla_ (mielissään). No se täytyy minun sanoa, etten todellakaan +odottanut, että Franck kysyisi sydänvikaani — sillä totta tosiaan en +ole tottunut, että kukaan sitä tässä talossa tekisi. + +_Gerda_ (hymyillen). Siinä oli letkaus minulle. + +_Aksel_. Minä kyllä tiedän, ettei sellaisten tautien kanssa ole +leikiteltävä. Tätini, valtioneuvoksetar Lejonram sairastaa myöskin +sydämen rasvettumista. + +_Malla_ (lähenee häntä, hyvin mielissään). Vai niin, onko hänelläkin se +tauti? Valtioneuvoksettarella? Enpä tosiaankaan tietänyt, että tautini +olisi niin ylhäistä laatua. + +_Aksel_. Ettekö? Sehän on ylhäisimpiä tauteja. Eikös täti Malla, — ai, +anteeksi taaskin. Mutta tuskinpa tulee muu neuvoksi kuin että annatte +minun kutsua itseänne täti Mallaksi, sillä vallan tahtomattanikin teen +sen kumminkin! + +_Malla_ (ojentaa vallan ihastuksissaan hänelle kätensä). Ah, tehkää +vain niin — erittäin mielelläni — (muistaa ja peljästyy, kun Aksel +puristaa hänen kättään). Mutta nyt minun pitää mennä sisään toimiini. +(Sivumennessään hiljaa Gerdalle). Olet oikeassa, tämä päivä lienee +hänen parhaimpia päiviään — hänhän on oikein herttainen. (Menee +vasemmalle). + + +Kolmas kohtaus. + +Gerda. Aksel. + +_Gerda_ (nauraen). Tepä olette aika lumooja. + +_Aksel_. Niin katsokaas, minä olen aina ollut vastustamaton vanhoihin +muoreihin nähden. Ja jotain korvaustahan minulla pitää ollakin siitä, +etteivät nuoret tytöt minusta koskaan välitä. + +_Gerda_ (käy pöytään ja alkaa muodostaa molempia kukkakimppuja +yhdeksi). Se seikka kai ei teitä suuresti surettane. + +_Aksel_. Kuinka niin? + +_Gerda_. Tehän pelkäätte naisia. + +_Aksel_. Minäkö? Mistä olette sen saaneet päähänne? Ah, nyt minä +ymmärrän, ha, ha, haa! Tosiaankin, kun kolme viikkoa sitten tulin +tänne, pelkäsin hieman naisia, mutta pelkoni on viime aikoina kokonaan +haihtunut ja siitä on minun teitä kiittäminen. Ah, te ette tiedä, mistä +arvosta te olette minulle tänä aikana ollut. (Menee perälle koivun luo, +ottaa kynäveitsensä ja alkaa piirustamaan isoa A:ta koivun runkoon G:n +oikealle puolelle). + +_Gerda_. Minua ilahuttaisi suuresti, jos onnistuisin sovittamaan alussa +osoittamaani epäkohteliaisuutta. (Kääntyy ympäriinsä). Mitä te teette? +Ettekö saaneet eilen G:tä valmiiksi? + +_Aksel_. Kyllä, mutta nyt minä teen A:n. + +_Gerda_. Ei millään muotoa! + +_Aksel_. Te kai luulette sen merkitsevän Akselia? E-ei! Niin nenäkäs en +minä ole. Gerda ja Aksel vierekkäin, sehän näyttäisi kihlauskortilta. + +_Gerda_ (taivuttaa hämillään päänsä kukkien ylitse ja Aksel tarkastaa +häntä). + +_Aksel_. Eihän toki! A:han on nimenne loppukirjain — G, A, merkitsevät +Gerda — varsinkin jos panen ajatusviivan noitten väliin. Ja jos sen +teen, niin ymmärrättehän, ettei A voi merkitä Akselia — Gerdan ja +Akselin välillähän ei saa olla mitään ajatusviivaa eli kuinka, neiti +Gerda? + +_Gerda_ muuttaa tuoliaan niin että hän on vallan selin Akseliin. + +_Aksel_ (jatkaa piirustamista). Kun minä kahdeksan päivän perästä +matkustan enkä enään koskaan tule takasin, niin silloin voi A merkitä +Akselia ja silloin tulee tuo ajatusviiva olemaan vähennysmerkki. Gerda, +siitä pois Aksel. Kukahan voi sen laskea. (A on nyt valmis ja samoin +ajatusviiva). Katsokaas, tuollaiselta se näyttää (lähenee Gerdaa) jos +te olisitte oikein kiltti ja jos te vähänkin minusta pitäisitte, niin +te sanoisitte, että Gerda pois Aksel on yhtä kuin — + +_Gerda_ (katsahtaa ylös, veitikkamaisesti, koettaen mielenliikutustaan +salata). On yhtä kuin nolla. + +_Aksel_. Ei, niin paljon en pyydä. Te olette häijy, neiti Gerda. — +Ettekö tahdo antaa minulle, orvokkia? + +_Gerda_. Mitä te sillä teette? Niitä on minulla niin vähän — ettekö +tahtoisi sen sijaan ulpukkaa? + +_Aksel_. Ei kiitoksia, se on liijan kylmä — eikä myös kelpaa +puristettavaksi. Vai niin, te ette tahdo antaa minulle yhtään kukkaa. +Kuinka monta kuormaa heiniä isänne sai viime viikolla? + +_Gerda_ (hämmästyneen hänen epäselvästä ajatusjuoksustaan). +Satakaksikymmentä, luullakseni. + +_Aksel_. No hyvä! Jos minulla olisi satakaksikymmentä kuormaa +orvokkeja, niin saisitte ne kaikki erojaislahjaksi, kun matkustan. + +_Gerda_ (hymyillen). Kiitoksia, sehän olisi hyvin ystävällisesti tehty, +mutta sittenhän saisi isä laitattaa yhden heinäladon lisää minua +varten. — En ymmärrä, miksi te aina ajattelette matkaanne, siihenhän on +vielä pitkä aika. + +_Aksel_. On pitkä aika! Ette voi uskoa, kuinka sydäntäni koskee, kun +kuulen teidän noin puhuvan. (Istuutuu tuolille ja nojaten kätensä +pöytään, katselee häntä). Oletteko koskaan rakastunut, neiti Gerda? + +_Gerda_. En, sikäli kuin muistan; entäs te? + +_Aksel_. Kyllä, noin kahdeksan tai kymmenen kertaa, — tarkalleen en +muista. Tiedättekös, kuinka minä käyttäydyin, kun olin rakastunut? + +_Gerda_. En, eikä teidän huoli sitä kertoakaan. Minua se ei juuri +huvita. + +_Aksel_. Saman tekevä, minäpä puhun kuitenkin. Nähkääs, kun minä olen +rakastunut, niin tulee minuun ääretön vastenmielisyys filosofiaa +kohtaan ja tahdon kuljeksia pitkin metsiä ja maita rakastettuni +kanssa, soudella ruuhessa hänen kanssaan, piirustella nimikirjaimiani +hänen nimikirjaintensa viereen ja syödä ne vatut, jotka hän poimii +illalliseksi. + +_Gerda_ (tukkien korviaan). Minä en tahdo tietää teidän +salaisuuksianne, senhän olen sanonut. + +_Aksel_ (nojaten tuolissa taaksepäin). Mutta niin lapsellisesti en +tästä puoleen käyttäydy. Onpa ihmeellistä, miten pian voi muuttua. +Enpä ajatellut neljätoista päivää sitten, että tänään istuisin tällä +tuolilla ja ajattelisin, mitä nyt ajattelen. + +_Gerda_. Mitä te sitten ajattelette? + +_Aksel_. Että elämä kumminkin on hyvin vakava asia, neiti Gerda. + +_Gerda_. Se johtuu siitä, ettette koskaan ennen ole ollut maalla. +Sellaisia ajatuksia saadaan metsässä ja järven rannalla. + +_Aksel_ (nojaten eteenpäin). Onko teilläkin ollut sellaisia ajatuksia? +Teillä ovat ehkä olleet samat ajatukset yhtä kauvan kuin minullakin, +kun kaikki käy ympäriinsä? — Onko teillä hyvä muisto, neiti Gerda? + +_Gerda_. Se riippuu kokonaan siitä, huvittaako asia minua, jolloin sen +kyllä muistan, mutta jollei se minua vähintäkään huvita, niin unhotan +sen heti. + +_Aksel_. Kuinka monta päivää minua muistatte? + +_Gerda_ (hyvin hämillään, nousee). Kas niin, nyt on kukkakimppuni +valmis. + +_Aksel_ (nousee ja katsoo harmistuneena Gerdaan, menee perälle, +viittaa järvelle päin ja sanoo uhmailevasti Gerdalle). Näettekös tuon +kalatiiran, joka uiskentelee tuolla yksinään eikä tahdo vastata, vaikka +uros sitä houkuttelee. Nyt olen vallan selvillä, että se on naarastiira. + + +Neljäs kohtaus. + +Edelliset. Kurman (vasemmalta). + +_Kurman_ (kirje kädessä). Halloo! Onko ketään Aksel Franck-nimistä +herraa näillä mailla. Maitokuski toi postin mukanaan asemalta ja täällä +on kirje nuorelle herralle. + +_Aksel_ (ottaa sen). Kiitoksia. (Katsoo päällekirjoitusta). Se on +Hermanilta! + +_Kurman_. Älä meitä ujostele — lueppas se. (Gerdalle). Tätisi kysyi +sinua äsken. + +_Gerda_ (kuiskaten). Minun täytyy puhua sinulle sittemmin. + +_Kurman_. Odotan sinua täällä. Pidä varasi, kun Aksel on mennyt sisään. + +_Gerda_ menee vasemmalle, luotuaan katseen Akseliin. + + +Viides kohtaus. + +Aksel. Kurman. + +_Aksel_ (joka on lukenut kirjeen). Huomenna! Oh, sehän on kauheata! + +_Kurman_. Mitä nyt? Huvitteleeko sinun Nimettömäsi itseään +kirjoittamalla sinulle surusanomia? + +_Aksel_. Tämähän ei enään ole kirje, vaan salaman isku. + +_Kurman_. No eihän ylioppilaat ennen ole noin arkoja olleet. +Reipastuppas nyt, äläkä seiso kuin suolapatsas. + +_Aksel_. Kuuléppas nyt, veli Matti, sinähän reipastut nyt liijankin +pian. Äläpäs nyt tee pilaa minusta; jospa tietäisit, mitä Herman +minulle kirjoitti. + +_Kurman_. Kuinkas minä sen tietäisin. + +_Aksel_. Hän on sattumoisin saanut tietää, että filosofian professori +matkustaa pois tällä viikolla eikä tule takasin ennenkuin tutkintokausi +alkaa, ja jotta kohtaloni ennätettäisiin ratkaista, meni hän eilen +professorin luo ja ilmoitti minut tenttiin — ja hän määräsi sen kello +11 huomenna. + +_Kurman_. No sitten käsken minä heti valjastamaan hevoset, jotta +ennätät kaupunkiin iltajunalla. Ja sitten suoritat tutkintosi huomenna +ja tulet tänne taas kolmen junalla, mukanasi approbatur ja kaksi pulloa +parasta samppanjaa, jotka minä sitten illalla tarjoan uhrikivellä. + +_Aksel_. Oletko hullu, ihminen? Minähän en tiedä niin mitään. + +_Kurman_. Sinä lörpöttelet. Sinähän olet ajanut kalloosi päivät ja yöt +läpeensä koko kolmen viikon ajan ja johan sinä ne osasit kaikkityyni +sitä ennenkin kuin tänne tulit, niin että kyllä sinä olet täysin +ravittu. + +_Aksel_. Mutta nyt ovat tiedot hävinneet kaikkityyni! Jos sinä käskisit +minun tällä hetkellä määrittelemään, mikä itsetietoisuus on, niin minä +en osaisi vastata mitään. + +_Kurman_. Ala pöräjä — kuka sen sitten osaisi? Kas niin, rohkase vain +itsesi ja saat nähdä, että se menee vallan loistavasti. Siveellisen +kannatukseni voin sinulle antaa, mutta en mitään muuta. + +_Aksel_. Ja lisäksi juuri nyt — että sen piti tapahtua juuri nyt, kun +minä olen niin levoton ja ajatukseni ovat joutuneet tasapainostaan — +kunhan se nyt olisi sattunut muutamaa päivää myöhemmin, jotta olisin +ehtinyt päästä selville eräästä toisesta seikasta, joka on tuhat +kertaa tärkeämpi kuin koko maailman filosofiia sekä tietopuolinen että +käytännöllinen. + +_Kurman_. Mikä sinua nyt sitten painaa? + +_Aksel_. Tahdotko minua vävyksesi, Matti? + +_Kurman_. Vai siltä kohdalta se kenkä puristaakin. + +_Aksel_. No mitäs vastaat? + +_Kurman_. Minä puolestani vastaan, ettei minulta ole mitään sitä +vastaan. Toinen isä ehkä sanoisi, että nuori herra saa tulla takasin, +jahka hän on hieman ehtinyt kuivaa s.o. saanut korvantauksensa +kuiviksi, mutta minulla ei ole mitään oikeutta niin vastata, minä joka +itsekin menin naimisiin ollessani vasta kaksikymmentäkolmevuotias pojan +hulikko. + +_Aksel_. Tarjoukseni ei näytä sinua olleskaan kummastuttavan. + +_Kurman_. Ei, sillä olen useana päivänä huomannut, että siihen sitä +pyritään. Totta tosiaan et sinä osaa teeskennellä. No, mitäs Gerda +sanoo? + +_Aksel_. Kas siinäpä onnettomuus onkin. Hän ei sano mitään! + +_Kurman_. Eikö hän sano mitään? Etkö ole häneltä suoraan kysynyt? + +_Aksel_- Kuinka minä voisin sen tehdä, kun hän ei ole antanut +pienintäkään todistusta siitä, että hän minusta välittää? Se seikka, +että hän viihtyy seurassani ja kuuntelee, kun minä puhun hullutuksia, +sehän ei voi mitään merkitä. Ja voithan vallan hyvin ymmärtää, että +jos minä kysyn häneltä ja hän vastaa "ei", niin olen pakotettu +täältä lähtemään aika kyytiä. Minä olen valmistanut hänelle tuhansia +tilaisuuksia osoittaa että hän minusta hiemankin pitää, mutta hän +on arka kuin lintu, ja kun luulen vain tarvitsevani ojentaa käteni +saadakseni hänet kiinni, niin on hän jo taas kaukana. Tuollaisestahan +voi tulla aivan epätoivoiseksi! Mutta nyt tästä pitää tulla selvä! + +_Kurman_. Niin, se on oikein. + +_Aksel_. Ennenkuin tänä iltana matkustan asemalle, täytyy kaiken +olla selvillä. Minä en voi tentteerata, kun sellainen epävarmuus ja +levottomuus minua ahdistavat — ja kymmenessä minutissa olisin pussiin +pantu. Ei, katketkoon tai kestäköön, mutta kohtaloni ainakin tahdon +tietää ja jos saan kieltävän vastauksen, niin näette minut viimeisen +kerran. + +_Kurman_- Niin tällä viikollako? + +_Aksel_- Koko elämässäni! + +_Kurman_. Vai niin! Sinä heittäydyt siis tänä iltana radalle ja annat +veturin kulkea ylitsesi. + +_Aksel_. En, mutta minä antaudun kauppavelalle ja kaivaudun numeroitten +sekaan niin että olen korviani myöten niiden peitossa. Rupean isäni +konttoristiksi Uudessakaarlebyyssä. Ja minä tiedän kyllä, kuinka +tulee käymään. Muutaman vuoden kuluttua menen naimisiin jonkun siellä +olevan serkkuni kanssa, sillä he kaikki kolme minua tavoittelevat — ja +sattuma saa ratkaista, joudunko naimisiin punatukan, litteänenäsen tai +ristisuun kanssa. Ja se on sinun syysi kokonaan. + +_Kurman_. Onko minun syyni? Voinko minä sille mitään, että Gerda ei... + +_Aksel_. Voitpa kylläkin, sillä se olit juuri sinä, joka tahdoit, +että hän edelleenkin luulisi minun olevan heikkomielisen. Luulenpa +tosiaankin olleeni hullu, kun voin suostua noin mielettömään +ehdotukseen. Vaikka olisin ollut kaunis kuin jumala ja vastustamaton +kuin ratsuväen luutnantti, niin kuinka voisi kenenkään nuoren tytön +päähän pälkähtää lahjoittaa pikku sydämensä hullulle, joka vain +leikkisi sillä kuin kumipallolla ja käsittelisi sitä kaikin tavoin +kovakouraisesti. + +(Malla kori kädessä menee näyttämön poikki oikealle). + +_Kurman_. No hieman tyhmäähän tuo nyt oli, ettemme ennen keppostamme +lopettaneet, mutta koska se kerran on minun vikani, niin on myös minun +velvollisuuteni koettaa pelastaa, mitä pelastaa voidaan. Minä puhun +heti Gerdalle, kerron hänelle koko juonen ja samalla tiedustelen, miten +taipuvainen hän on tuumiisi. Ja toisekseen onhan itsekin pyytänyt saada +puhua kanssani ja tulee kohta tänne. Mene sinä siksi aikaa matkoihisi +ja jos hän vähääkään sinusta välittää, niin sen piankin huomaan ja +silloin — + +_Aksel_. Silloin kosit sinä minun puolestani, mutta et muutoin, +kuuletko sen. Rukkaset tänään ja repposet huomenna, se on liikaa +yhdeksi kerraksi. + +_Kurman_. Ole huoleti. "Ehdoton vaitiolo luvataan", kuten +naimailmoituksissa sanotaan. Pysy läheisyydessä. Minä huudan sinulle +sitten, kun voit tulla. + +_Aksel_. Tämä on kauhea hetki, tuhat kertaa pahempi kuin huominen +filosofian tutkinto. Jospa minulla olisi jotain ajateltavaa sillä aikaa. + +_Kurman_. Voithan jutella Mallan kanssa; hän on tuolla mansikkamaassa. +(Viittaa oikealle). Pidä nyt varasi ja kerro, kuinka tuon salaperäisen +kirjeen laita oikeastaan on ja samoin sinun n.k. mielenvikasi laita. + +_Aksel_. Se oli hyvä tuuma! Ja kun sinä huudat — — + +_Kurman_. Niin merkitsee se, että tule ja kuule vastaus Gerdalta +itseltään. Kas niin! Koeta nyt olla tyyni äläkä peloita Mallaa niin +että hän saa halvauksen. Hyvästi nyt siksi! + +_Aksel_. Tee mitä voit — ja jos onnistut, niin lupaan, että +minusta saat sellaisen vävyn, ettei vertaista löydy tällä puolen +päiväntasaajaa. (Rientää pois). + + +Kuudes kohtaus. + +Kurman, sitten Gerda. + +_Kurman_ (kävelee miettivän näköisenä edestakasin, katsoo rakennukselle +päin ja näkee Gerdan, joka hitaasti lähenee). Senpä voin jo arvatakin, +että hän ei kaukana ollut. + +_Gerda_. Onko hän jo mennyt? + +_Kurman_. Kuten näet. Mutta tulehan nyt tänne ja istu tuohon, niin saan +kuulla, mitä pikku tytölläni oli minulle asiata. (Istuutuvat). + +_Gerda_. Tahtoisin niin mielelläni matkustaa pois joksikin ajaksi. + +_Kurman_. Mihin nyt? Etkö sitten viihdy kotona? + +_Gerda_. Kyllä kai, mutta Emmi Stålhammar on pyytänyt minua tulemaan +heille pariksi viikoksi Koivulahteen, ja juuri nyt sopisi erittäin +hyvin. Saanko matkustaa jo huomenna? + +_Kurman_. Ei, huomenna ei sovi hevosten tähden. Silloin pitää käydä +Franck hakemassa asemalta. Tänä iltana matkustaa hän Helsinkiin. + +_Gerda_. Vai niin. — Mutta voisinhan lähteä maitokuskin kanssa. + +_Kurman_. Niinkö arvelet? Mutta vanha Laukki ei jaksa kulkea kahta ja +puolta penikulmaa ja miten tuo lähtösi niin välttämätöin on? + +_Gerda_. Kyllä se on aivan välttämätön — oi, jospa tietäisit, isä! Minä +en voi olla täällä, minun täytyy päästä pois! + +_Kurman_ (hymyillen). Onko se Franckin tähden? + +_Gerda_ (puolikovaan). On. + +_Kurman_. Onko hän ollut sinulle epäystävällinen? + +_Gerda_. Päinvastoin. Hän on ollut liijankin ystävällinen. Mutta +käsitäthän itsekin. + +_Kurman_. En, puheesi on minulle käsittämätön kuin Arabian kieli. + +_Gerda_. No sitten puhun selvää kieltä. Jollen heti matkusta niin hän +kosioipi minua. + +_Kurman_. No eipä tuo nyt olisi mikään niin erinomaisen suuri +onnettomuus. + +_Gerda_. Mutta isä! Luulenpa että sinun laitasi on sama kuin minunkin +viime aikoina, että nimittäin olet unhoittanut, ettei herra Franck ole +kuten muut ihmiset. + +_Kurman_. Mutta jospa hän olisi, kuten muut ihmiset, niin silloin kai +ei olisi mitään esteitä. + +_Gerda_. En minä ole sitä sanonut. + +_Kurman_. Et, et, mutta mitäs olet ajatellut? + +_Gerda_ (innokKaasti). Siitä ei nyt ole kysymys. Onnettomasti kyllä ei +herra Franck ole täysijärkinen, vaikka minä puolestani en suinkaan voi +sanoa, mihin tuo hänen hulluutensa perustuu — ja sellaisen vävynhän +tahtonet yhtä vähän kuin minä tahdon sellaisen miehen. + +_Kurman_. Vai niin, ja sinä et ole olleskaan häneen rakastunut? + +_Gerda_. En ole. Kuinka voit sellaista luulla? Senkötähden sitä luulet, +että viime aikoina olen niin paljon seurustellut hänen kanssaan? +Katsos, se tapahtui vain siksi, että luulin — älä naura senkin +ilveilijä' Minä arvelin voivani terveellisesti vaikuttaa häneen — ja +niin sanoi hän itsekin. + +_Kurman_. Vai olikin tuo vain hyväntekeväisyydestä! Niin että, jos hän +olisi ollut 20—30 vuotta vanhempi kuin nyt ja hänellä olisivat olleet +kipeät silmät ja hän olisi puhunut nenäänsä, niin olisit sinä kumminkin +yhtä uskollisesti istunut tuolla kivellä hänen kanssaan. + +_Gerda_. Usch, kuinka sinä olet ilkeä, isä! Etkö sinä ymmärrä, että +kaikki on tapahtunut pelkästä sääliväisyydestä ja — sääliväisyyden +tähden minä tahtoisin matkustaakin. Jos hän kosii, niin täytyy minun +vastata "ei" ja kuka takaa, ettei hänen mielenvikansa, joka nyt +näyttää kokonaan kadonneen, puhkea taas esiin. Sitä minä en tahdo +omalletunnolleni. + +_Kurman_ (veitikkamaisesti). Ja — häneen sinä et ole olleskaan +rakastunut? Et edes pikkusormen verran. + +_Gerda_ (kärsimättömästi). En, olenhan sen jo sanonut. + +_Kurman_. Oletko rakastunut? Ensimäinen, — toinen — ja kolmas kerta. + +_Gerda_. En, en, en! (Heittäytyy pöydän ääreen, painaa päänsä pöytää +vasten ja rupeaa itkemään). Hyi, kuinka sinä, isä, olet ilkeä. + +_Kurman_. Kas niin! Eihän suuri tyttö saa itkeä! Minäpä kerron sinulle +sadun, niin tulet taas iloiseksi. + +_Gerda_. Minä en koskaan enään koko elämässäni tule iloiseksi — en +koskaan, en koskaan! + +_Kurman_. Kerronpa satuni kumminkin. Sen olen itse sepittänyt. + +_Gerda_. Saat lörpötellä mitä tahdot, mutta minä en kumminkaan +kuuntele. (Kääntää hänelle selkänsä). + +_Kurman_. Loppua en ole voinut keksiä ja sinun täytyy olla siinä +minulle avullisena. + +_Gerda_. Minä en ole mikään keksijä! (Nousee ylös ja tahtoo lähteä, +mutta Kurman pidättää hänet). + +_Kurman_. Älähän! Istuhan hiljaa — satu on vallan lyhyt. Oli kerran — + +_Gerda_ — ilkeä isä, jolla oli onneton tytär. + +_Kurman_. Ei, vaan oli kerran iloinen ylioppilas, joka oli asettunut +maalle lueksimaan. Hän onnistui joutumaan siivoon perheeseen, jossa +erittäinkin perheen isä oli älykäs mies. + +_Gerda_. Tuon kohdan voit hypätä yli. + +_Kurman_. Parhaan paikan koko jutussa. Onnettomuudeksi oli tällä +rakastettavalla ja kaikin puolin kunnon miehellä tytär, joka välitti +liian vähän tuosta ylioppilaasta. Tytär oli aika veitikka, joka +laski verkkonsa pyydystelläkseen miehiä, vaikkei ollut vielä ketään +onnistunut saamaan pauloihinsa ja sen lisäksi oli hänellä vielä se +heikkous, että hänen piironginlaatikkonsa olivat aina epäjärjestyksessä — + +_Gerda_ (kiukustuneena). Se on ilkeä vale! + +_Kurman_. Vale? Mitä sinä siitä asiasta tiedät? Rupeatko häiritsemään +luovan mielikuvituksen vapautta? Saatpa olla huomautuksiasi tekemättä +kunnes pyydän. — No tuolla nuorella miehellä, jota kutsumme vaikka +Akseliksi, oli Helsingissä hyvä ystävä, nimeltä Nimetön. Tämä oli +luultavasti kuullut puhuttavan, että tuo kiemaileva tytär ei antanut +nuorien herrojen olla rauhassa. + +_Gerda_. Isä, nyt minä jo suutun! + +_Kurman_. Eli oli sitten Aksel kaikessa viattomuudessaan sattunut +kirjoittamaan tälle jotain edullista tuosta tytöstä. Mutta oli miten +tahansa Nimetön peljästyi, että Aksel rakastuisi tuohon nuoreen tyttöön +ja siten laiminlöisi lukunsa, jonka tähden hänen vekkulipäähänsä +pisti hurja aate, kirjoittaa nimetön kirje tuolle erinomaisen etevälle +maanviljelijälle, jossa hän kertoi, että ystävänsä oli hieman +sekapäinen. + +_Gerda_. Ja se ei siis ollutkaan totta?! + +_Kurman_. Ja Aksel, joka samalla kertaa sai kirjeellä kepposesta +tiedon, oli siksi ritarillinen, että olisi heti tahtonut kertoa talon +naisväelle asian oikean laidan, mutta — + +_Gerda_ (hyppää ylös ja heittäytyy isänsä kaulaani). Isä, isä, kuinka +minä olen iloinen! + +_Kurman_. Näetkös nyt lapseni! Ei pidä milloinkaan sanoa "en koskaan". +Tiesinhän, että satuni sinua miellyttäisi. + +_Gerda_- Ja loppu, isä — loppu. + +_Kurman_. Kuten jo sanoin, en loppua tiedä. Niin paljon vain tiedän, +että Aksel on rakastunut tuohon kiemaiievaan tyttöön, joka tekeytyy +kovin viehättäväksi, niin ettei poika parka tiedä, mitä hänen pitää +ajatella, pyytää isää kosioimaan ja menee itse mansikkamaahan vastausta +odottamaan. Mutta millaisen vastauksen saan hänelle antaa, sen saat +sinä keksiä, sillä naisväki ymmärtää sellaiset seikat paraiten. Voithan +pyytää Franckia itseäsi auttamaan. Huudanko hänet tänne? Tuollahan hän +tuleekin käsikoukussa Maila-sisareni kanssa. No ihme ja kumma, kuinka +hyviksi ystäviksi he ovat niin äkkiä tulleet. (Viittaa heille). + +_Gerda_. Kiitoksia sadusta, isä! Saanko antaa sinulle suutelon siitä? +(suutelee Kurmania). Ja tässä toisen vielä kaupantekiäisiä siitä, että +olet kiltein isä maan päällä. Ja nyt saa hän tulla. (Menee perälle, +nousee hitaasti kivelle ja istuutuu sen korkeimmalle huipulle). + +_Kurman_ (huutaa). Aksel! Tännepäin! + + +Seitsemäs kohtaus. + +Edelliset. Aksel ja Malla (oikealta). + +_Malla_. Kiitoksia. Ei Akselin tarvitse hinata kauvemmaksi tällaista +vanhaa alusta — (päästää hänen kätensä). Jos kuka olisi sanonut minulle +tänä aamuna, että minä ennen tätä iltaa kulkisin Akselin kanssa +käsikoukkua, niin en sitä olisi ikänäni uskonut. Ajatteles Matti, että +hän ei olekaan — — — + +_Kurman_. Sen kyllä tiedän. (Syrjään Akselille). Kaikki on selvillä. +Olen hänelle puhunut koko jutun ja esittänyt kysymyksesi. + +_Aksel_. Ja vastaus? + +_Kurman_. Sen saat noutaa tuolta. (Viittaa kivelle päin, vie Mallan +mukanaan etunäyttämölle, jossa he innokkaasti puhelevat keskenään, +huomaamatta mitä tapahtuu). + +_Aksel_ (Kiven juurella). Te tiesitte, neiti Gerda, että minä tulisin +luoksenne. Te tiedätte myös, mikä teitä nyt odottaa ja kumminkin +leikitte kanssani piilosilla oloa. Tekö yksin olette minulle vihanen, +kun yksin Malla-tätikin on jo minulle antanut anteeksi. Vai luuletteko +ehkä vielä, etten ole järjilläni? + +_Gerda_. En leiki kanssanne piilosilla oloa, vaan prinsessaa +lasivuorella. + +_Aksel_ (heittää lakkinsa korkealle ilmaan). Hurraa! (Ottaa vauhtia ja +hyppää kivelle ja putoaa polvilleen Gerdan eteen). Olenko nyt ansainnut +prinsessan? + +_Gerda_. Minun kai täytyy sanoa kyllä, tahdonpa tai en. (Nousee ja +laskee kätensä Akselin kaulaan ja he syleilevät). + +_Malla_ (katsoo kivelle päin). No Herranen aika, mikäs elävä kuvaelma +tuolla kivellä esitetään? + +_Kurman_. Se on vain loppukohtaus novellissa, jonka nuot molemmat +nuoret ja minä olemme sepittäneet. + +_Malla_. Onko hän kosinut! (Rientää perälle). Tuo kelpo poika! (Nuoret +tulevat kiveltä alas). Tule Gerda, niin saan sinua syleillä! (Syleilee +häntä). Ja sinua myös, Aksel — nyt en sinua enään pelkää — (syleilee +häntä) ja toden totta, en ole sinua milloinkaan peljännyt. + +_Aksel_. Vai niin. Ettekö tosiaankaan? + +_Malla_. En, ja luuletkos, että minä olen niin lapsellinen. Minä olen +vain ollut pelkäävinäni ja olen tahtonut hieman Gerdaa pelotella, jotta +saisin hänet paremmin pysymään sinusta erillään, niin ettei hän sinua +häiritsisi — en, ihan varmaan minä en sinua ole peljännyt. (Tämän +puhelun aikana ovat kaikki siirtyneet etunäyttämölle), + + +Kahdeksas kohtaus. + +Edelliset. Tiina (vasemmalta, iso veitsi kädessä). + +_Tiina_. Nyt leikataan solmu, rouva. Minä löysin teurastusveitsen, +josta rouva päivällä piti sellaista melua. Kun aijoin muuttaa lakanaa, +niin oli se rouvan omassa sängyssä polsterin alla. + +(Kaikki nauravat). + +_Kurman_. Ihmeenpä hajamieliseksi sinä olet, Malla tullut. Ja +kuitenkaan sinä et pelkää — ainakaan päivällä! + +_Malla_ (ottaen veitsen). Niin, naurakaa vain minulle, minä autan +itsekin (nauraa). + +_Aksel_. Ja nyt tyttöseni, ei ole enään Gerda, siitä pois Aksel, +vaan nyt on Gerda, siihen lisää Aksel. Minun tarvitsee vain tehdä +poikkiviiva ja silloin saadaan tuosta kihlausilmoitus, joka kyllä +kelpaa. Lainatkaas minulle hetkeksi veitsi, täti Malla. (Ottaa veitsen +ja menee puuta kohti, mutta kun Tiina näkee hänen tulevan, niin juoksee +hän pois ja huutaa surkeasti. Kaikki nauravat). + +Esirippu laskee. + +Loppu. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76271 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..b5dba15 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this book outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..2fef58d --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +book #76271 (https://www.gutenberg.org/ebooks/76271) |