diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-06-08 12:21:03 -0700 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-06-08 12:21:03 -0700 |
| commit | a0ac1cd336ac1c75c32b41b77be628ab32ed2ec8 (patch) | |
| tree | 55382eff824bc49605932df0bf058e86f1867f7f | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | 76246-0.txt | 3618 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 3635 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/76246-0.txt b/76246-0.txt new file mode 100644 index 0000000..0b428cd --- /dev/null +++ b/76246-0.txt @@ -0,0 +1,3618 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76246 *** + +language: Finnish + + + + +KRISTIINA KUNINGATAR + +Vuosisatansa merkillisin nainen + + +Kirj. + +Adolf Borstendörfer + + +Suomennos saksankielestä + + + + + +Helsingissä, +Kustannus Oy Minerva, +1929. + + + + +1. + + +Kuninkaallisen linnan vahtisotilaat tekivät kunniaa. Upeapukuinen +lakeija riensi nopsajalkaisena vetäisemään vaununoven syvään +kumarrellen auki, ja hintelä, yksinkertaisessa asussa esiintyvä, +pienikasvuinen mieshenkilö, herra Schering Rosenhane, Ruotsin +valtiokansleri ja kuningataräiti Maria Eleonoora erikoinen suosikki, +nousi tutajavin askelin komeisiin vaunuihin. Hän oli tänäänkin menossa +leskikuningattaren pieneen, syrjäiseen linnaan, joka kohosi ankarana ja +koruttomana Fyrisvallin lehtojen keskeltä. + +Mitään hyvää viestiä hän ei varmaankaan tuonut Upsalasta ja +kuninkaallisesta linnasta, sillä hänen pitkä nenänsä kuumotti entistä +murhemielisemmän näköisenä hänen ryppyisistä kasvoistaan. Kun hän +tervehti Kustaa Aadolfin leskeä, sujui kolminkertainen kumarrus häneltä +niin onnettomasti, että kuningattarenkin ankarille, ilottomille +kasvoille liukui hymyn varjo. + +— Kas niin, mitä uutta teillä on kerrottavana tyttärestäni, herra +kansleri? Onko hän vihdoinkin tehnyt päätöksensä? + +Maria Eleonoora viittasi keveällä kädenliikkeellä vierastansa istumaan. + +— Hän ei ole sitä tehnyt, majesteetti! Juuri siksihän alankin olla +aivan neuvoton! + +Avuttomasti huoahtaen kansleri sipaisi kädellään arveluttavasti +harvenneita hiussuortuviaan ja jatkoi sitten puhettaan. + +— Mutta kunpa siinä olisikin kaikki! Siinä tapauksessa asiasta kyllä +selvittäisiin, jos hänen korkeutensa Kaarle Kustaa kerran ikävystyttää +kuningatarta niin sanomattomasti! Miksikäpä pitäisikään juuri +zweibrückeniläisen kerran joutua kantamaan Ruotsin kruunua. + +— Armollinen majesteetti, jalo serkkunne Preussin vaaliruhtinas +Freedrik Wilhelm on tuonnottain tiedustellut, saisiko hänen poikansa +suosiota kosijana — sillä tavoinhan keinot kyllä keksittäisiin! +Kauheinta on kuitenkin — ah, minä tuskin tohdin toistaa sanoja, +jotka hän tiukkaan ja miesmäiseen tapaansa tänään minulle nakkasi — +että hänen kuninkaallinen majesteettinsa Kristiina aikoo — —, hän +nielaisi pari kertaa sekä löyhytteli hatullaan viileyttä kuumenneille +kasvoilleen — aikoo suorastaan luopua kuninkuudesta! + +— Mitä se tietää? + +Maria Eleonoora oli kavahtanut seisaalleen ja mitteli perin kiihtyneenä +huoneen lattiaa. Varomattomasti vanutteli hän hienoa pitsikudosta +luisevissa käsissään ja heitti sen sitten menemään. + +— Mitäkö se tietää? Ah, olen aivan suunniltani, kun olen joutunut +tuomaan näin onnetonta viestiä teidän majesteetillenne! Mitä se tietää? +Niin — hänen majesteettinsa Ruotsin kuningatar Kristiina aikoo — +luopua valtaistuimestaan, aikoo vierittää kuninkuuden raskaan taakan +ainaiseksi harteiltaan! + +— Mitä? Sellainenko tosiaankin on Kustaa Aadolfin tytär, hallitsijan, +joka pakotti koko maailman jalkainsa juureen? + +Brandenburgittaren rumat kasvot kuvastivat tavatonta kiihkoa, ja hänen +terävillä poskipäillänsä paloi kaksi vastenmielisen näköistä punaista +täplää hänen alkaessaan uudelleen astella edestakaisin. + +— Tuo pahantapainen lapsi on saatettava järkiinsä, hänelle on +selitettävä, että kysymyksessä on paljon enemmän kuin hänen mielettömät +oikkunsa! Teidän velvollisuutenne se on, herra kansleri. + +— Aivan oikein, majesteetti! Suvaitkaa kuitenkin ottaa huomioon, että +tuo pahantapainen lapsi — on parahiksi täyttänyt kahdeksankolmatta +vuotta! Majesteetti, siinä iässä hänellä on oikeus toimia mielensä +mukaan! Hänen majesteetillansa Kristiinalla on muuten miehekästä +päättäväisyyttä siinä määrin, ettei minun kaikista suostutteluistani +olisi suurtakaan apua. Yksi ainoa toivonsäde minulla vain on vielä, +majesteetti! + +— Ah, kaikki ei siis vielä ole hukassa, te siis vielä tiedätte keinon, +jolla pahin on vältettävissä. Puhukaa, herra kansleri! Selittäkää se +minulle! pyyteli kuningataräiti. + +— Viimeisenä keinonani, armollisin majesteetti, on — — kreivi Tott! +Tiedättehän, että viime juhlassa hän herätti hänen majesteettinsa +Kristiinan erikoisen mieltymyksen. Kuningatar on osoittanut hänelle +aivan erikoista suosiota ja lahjoittanut hänelle flandriaiaisen +mielikkiratsunsa, suosionosoitus, joka on eittämättömästi harvinainen. +Kreivi Tott miellyttää kuningatarta. Ja miksikäpä ei? Hän on kohtelias +kavaljeeri, puhuu oivallisesti ranskaa sekä italiankieltä, tuntee +klassikoita, laulaa, tanssii, soittaa ja on peloton miekkailija, +kuten viimeksi pidetyssä juhlassa kävi ilmi. Kaiken kukkuraksi +hän on ikivanhan suvun jälkeläinen. Hänestä voitaisiin tehdä +herttua! Ehkäpä kuningatar suostuisi hänen tähtensä jättämään +vallastaluopumissuunnitelmansa! + +Maria Eleonoora oli astunut aivan kanslerin äärelle. + +— Tarkoitatteko, että kreivi Tott tulisi, Kustaa Aadolfin perinnön +vaalijaksi — — — + +Lause jäi häneltä keskeneräiseksi. Hänen katseensa liukui etsivänä +kautta koruttoman huoneen pysähtyen vaatimattomaan öljymaalaukseen, +joka esitti hänen puolisoaan kuningas Kustaa Aadolfia ratsunsa selässä. + +— Miksikä ei? Ainahan hän zweibrückeniläisen veroinen on, ja sitäpaitsi +— — hän on kelpo luterilainen. Vain viittaus häneltä, ja Macedo +etunenässänsä jesuiitat ennen pitkää kaikkoaisivat Upsalan hovista +Roomaan. Hurskaiden isäin vaikutus — olkoon, että se kohdistuukin vain +puhtaasti tieteellisiin kysymyksiin — hänen majesteettinsa Kristiinaan +tuntuu minusta ylipäänsä perin turmiolliselta! Näin ollen minusta +näyttää, että vain kreivi Tottin avulla kykenemme selviytymään pulasta! +Entä teidän majesteettinne? Saanko lähtiessäni tästä linnasta mukaani +armollisimman suostumuksenne ja myöntymyksenne? + +— Kyllä, herra kansleri! Mitä suosiollisimmin Maria Eleonoora ojensi +hänelle luisevan kätensä, jonka hän vei kunnioittavasti huulillensa. +— Kaikki on siis päätetty! Jo iltapäivällä kutsun kreivin palatsiini +ja keskustelen hänen kanssaan asiasta. Hänhän on suurenmoinen ihminen! +Järkevä ja harkitseva mitä suurimmassa määrin. + +— Hän ei varmaankaan tule kieltäytymään, jos näkee hyötyvänsä asiasta. +Olen siitä vakuutettu! + +— Toivokaamme sitä, herra kansleri! Älkääkä unohtako, että teidän +on kokonaan jätettävä tyttäreni huomioonottamatta laatiessanne +suunnitelmianne ja laskelmianne. Kysymyksessä ei ole kuningattaren etu, +vaan valtakunnan etu. Valtio on kaikki, sanoi suuri isänikin aikoinaan, +kansalainen ei mitään! Älkää unohtako, että Kristiinakin on vain +kansalainen, jos kohta maan korkein! Päättäkää miten hyväksi näette, +mutta älkää milloinkaan unohtako, että kysymyksessä on Kustaa Aadolfin +perintö! + + * * * * * + +— Meibom, vaikka teillä olisikin kymmenesti etusija puheillepääsyyn — +niin minun _täytyy_ saada puhutella kuningatarta ensiksi. Kuuletteko! +Minun _täytyy!_ + +Kääpiömäinen oppinut, jonka rujoa vartta verhosi pitkä, musta kauhtana, +mitteli paheksuvin katsein nuorta henkivartioston everstiä, joka +halusi riistää häneltä etusijan. Jos kohta hänestä, Meibomista, ei +ruumiinvoimiin ja ulkomuotoon nähden ollutkaan kreivi Magnuksen +kilpailijaksi, jos kohta nuoren upseerin salamoiva haarniska +miellyttikin kuningatarta enemmän kuin hänen kunnioitusta herättävä +tiedemiehenviittansa, nautti hän hovissa sittenkin miltei yhtä suurta +arvonantoa kuin toinenkin. + +Olihan hän nuoren kuningattaren opettaja, ja tämä oli yhtä älykäs ja +oppinut kuin mikä senaikainen oppiarvon saanut maisteri hyvänsä. + +Ihan hiljattainkin oli Upsalan yliopiston holvikattoisessa aulassa +pidetty henkinen voimanmittely, ja nuori kuningatar oli saanut +väitöskirjallansa ensimmäisen palkinnon. + +Ja hänenkö olisi pitänyt väistyä nuoren kreivin tieltä, joka ei. +pystynyt muuhun kuin latelemaan Kristiinalle kohteliaisuuksia, joita +tämä — Herra paratkoon — kaikeksi onnettomuudeksi kuunteli liiankin +mielellään. Kamaripalvelija, jonka askeleita Praagin linnasta peräisin +olevilla upeilla lattiamatoilla ei ollut lainkaan kuulunut, keskeytti +hänen mietteensä. + +— Kreivi Magnus Gabriel de la Gardie! + +Nuori eversti suoristi ryhtihän. + +— Älkää panko pahaksenne, oppinut herra — mutta koska kuningatar itse +käskee! + +Suupielet hymynkareessa hän katseli Meibomin suuttunutta ilmettä. +Sitten hän seurasi kamaripalvelijaa, joka kunnioittavana avasi raskaan +tammioven. + +— Jätettäköön meidät kahden kesken ja muut odottavat eläkööt toivossa! +Eversti ja kreivi Magnuksen selostus henkivartioston uusinnasta vienee +aikaa kohtalaisen kauan! kuului Kristiinan ääni. + +Kuningatar, joka nousi kirjoituspöytänsä äärestä ja riensi ripein +askelin everstiä vastaan, oli pituudeltaan tuskin keskimittainen. Hänen +otsansa oli leveä, silmät kauniinmuotoiset ja tuliset. Nenän kaari +oli jalo sekä rohkea, suu ennemminkin suuri kuin pieni, mutta hyvin +viehättävä. Hänen äänensä helähti sointuvana hänen nyt kääntyessään +everstin puoleen. + +— Meibom kai oli taas joltisenkin mustankipeä, rakas Magnus! Miesparka +ei yhä vieläkään käsitä, että nainen saattaa lukea Horatiusta sekä +keskustella Platonin viisaustieteestä samalla kuin hänen silmänsä sekä +sydämensä mieltyvät komeaan henkivartioston everstiin! + +— Voi sinua! + +Hämillään ja ryhdikkäänä Magnus seisoi hänen edessänsä vaaleahiuksinen +pää painuneena kuin koulupojalla. + +— Sinähän vain leikittelet minulla, Kristiina! Kuinka usein olenkaan +istuessani yksinäisessä kammiossani sinua ajatellen sanonut itselleni: +Magnus, olet aikamoinen aasi! Rakastat niin, että olet toisin ajoin +rakkaudenkiihkosta aivan suunniltasi, mietit mitä ihanimpia sanoja, +joita aiot sanoa rakastetullesi, kun taas saat katsoa hänen ihaniin +silmiinsä — ja kun niin tapahtuu — seisot rakastamasi naisen ääressä ja +— — ja — — — + +— Ja olet kuitenkin aikamoinen jöröjukka, joka pystyy vain +viisastelemaan sekä nurkumaan, niinhän? + +Kristiinan kaunismuotoinen, suurehko käsi siveli hellästi hänen +partaista poskeaan. + +— Muut sinun sijassasi riemuitsisivat, Magnus, tietäisivätpä ehken +myöskin, mikä kavaljeerin velvollisuus on! + +— Kristiina! + +Rajusti kietaisi toinen molemmat käsivartensa hennon kuningattaren +hennoille uumille, pusersi häntä kuumasti rintaansa vasten. + +— Kun tietäisin, että todellakin minua rakastat, että tämä ei ole vain +oikkua, kanssani leikittelevän kuningattaren oikkua, niin — — + +— Mitä sitten? + +— Kristiina, manalaankin menisin tähtesi, jos minut sinne lähettäisit. + +— Manalaanko? Niinkö todellakin, sinä jöröjukka? + +Leppeänä hiveli kuningattaren katse toisen voimakasta olemusta. Sitten +hänen äänensävynsä kokonaan muuttui, ja hän kävi vakavaksi. + +— Istuhan, Magnus! Hän viittasi kirjoituspöydän äärellä olevaan +tuoliin. Istuhan ja kuuntele, mitä minulla on sanottavana. Lausuit +pelkääväsi, että — — mieltymykseni sinuun on vain kuningattaren oikkua. +Voit rauhoittua! Vain muutamia päiviä vielä, enkä minä enää ole oleva +kuningatar, ja silloin — — + +— Mitä puhutkaan, Kristiina? + +Nuori jättiläinen oli kavahtanut seisaalleen ja tuijotti kuningatarta +tietämättä mitä ajatella. + +— Sitä, että ensinnäkin on sinun käytävä taas istumaan! Ja kuuntelehan +nyt rauhallisesti. Olen kyllästynyt hallitsemiseen. Olen perinpohjin +väsynyt olemaan vain suuren isäni tytär, isän, jonka todellisesta +suuruudesta Euroopassa sitäpaitsi toistaiseksi ollaan sangen +erimielisiä. Sitäpaitsi — minulle tyrkytetään puolisoksi Kaarle +Kustaata, tuota naurettavaa narria, jonka posliininsiniset silmät +muistuttavat lammasta eikä suinkaan ihmistä. Brr — minua puistattaa +ajatellessani, että hänen rakkautensa tulisi osakseni. + +Kuten usein olen sinulle valitellut, tahtoisin avaraan maailmaan, +tahtoisin tutustua henkilöihin, joille en ole pelkkä kuvatus ja +kuningatar. Olen väsynyt hallitsemiseen enkä ole salannut asianlaitaa +kansleriltakaan. Hän on kylläkin huikeasti ruikutellut sekä rukoillut +vedoten manallemenneen herra, isäni kuvaan. Hyötynyt hän ei ole siitä. +Ja käsitettyään, etten piittaa zweibrückeniläisestä lainkaan, on hän +tarjonnut minulle toista sulhasmiestä! + +— Ja hän on — — —? + +Kreivin poskipäät punehtuivat arveluttavasti, kun hän teki ripeän +kysymyksensä. + +— Hän on — mutta suvaitkaa ensin hieman tyyntyä, jalo herra eversti, +myhäili Kristiina. — Hän on — — ettehän te sitä kuitenkaan arvaa — +kreivi Tott, eikä kukaan muu! + +— Sitä ajattelinkin, puuskahti Magnus sanomaan vasten tahtoaan. — +Puolisoksesi siis annettaisiin tuo naurettava narri, jolle osoitit +viime juhlassa suosiotasi siinä määrin, että hän on siitä pitäen +pitänyt nenäänsä monin verroin entistä pystympänä. + +— Kanslerille, joka ryhtyi omasta alotteestaan kreivin puhemieheksi, +olen ilmoittanut — + +— Suostuvasi! puuskahti nuori eversti sanomaan nauliten katseensa +kuningattaren keimailevasti hymyileviin kasvoihin ikäänkuin olisi +toisen katseesta ollut luettavissa elämä tai kuolema. + +— Kylläpä jöröjukkani osaa kiivastua! Enpä olisi moista uskonutkaan! +Taas siveli Kristiina toisen vaaleita kiharoita. — Mutta rauhoituhan, +Magnus, luonnollisesti olen antanut hänelle saman vastauksen kuin +silloinkin, kun hän tarjosi minulle Kaarle Kustaata. Olen sanonut +hänelle, että en ylipäänsä menekään naimisiin, vaan haluan noudattaa +Englannin neitsytkuningattaren esimerkkiä. Ainoakaan mies ei ole +ylpeilevä siitä, että on johdattanut minut alttarille. + +— Enkö minäkään? + +— Et sinäkään, ystäväni! Olen kuitenkin valinnut sinulle paljon +paremman osan. Sinusta on tuleva matkamarsalkkani; kun lähden avaraan +maailmaan, olet ratsastava rinnallani ja ainiaan jakava sekä suuret +että pienet murheeni! Onko henkivartioston eversti Magnus Gabriel de la +Gardie siihen suostuvainen? + +Vastauksen asemasta jättiläinen hetkeksi nosti kuningatarta niin +korkealle, että tämä oli miltei päänmitan häntä pitempi. Sitten hän +pusersi Kristiinan rajusti rintaansa vasten. + +— Olenko minä siihen suostuvainen, Kristiina! Olenko minä siihen +suostuvainen! Kuinka ihanalta tuntuukaan, kun saa heittää vihatun +hovietiketin kammitsat menemään! Päästä näkemään sinun kerallasi +maailmaa! Sano, Kristiina, milloin asia ratkaistaan, niin että saan +riemuita siitä! + +— Ensimmäiseksikolmatta toukokuuta on valtiopäivät kutsuttu koolle +Upsalaan, Magnus! Sen päivän jälkeen ei Ruotsin kruunu ole enää +pusertava otsaani. Sitten käy matka Brysseliin, missä luovun isäini +uskosta. + +— Aiot — ruveta katolilaiseksi? + +— Aion, Magnus! Älä kysy, minkä takia en enää tunne voivani hyvin +luterilaisen kirkon helmassa. Riittää — niin on! Ota ajasta vaari +täydentääksesi tietojasi espanjankielessä, sillä habsburgilaisen +arkkiherttuan hovissa Brysselissä mainitaan vietettävän sangen iloista +elämää! Ja jätä minut nyt yksin, Magnus! Minulla on vielä paljon +huollettavanani, sillä hallitsijattaren velvollisuudet ovat vakavia. +Suudelma vielä, kömpelö jöröjukkani, ja näkemiin valtiopäivillä! Kunhan +ne vain ovat ohitse, tarvitsee minun enää — olla vain nainen! + + + + +2. + + +Toukokuun ensimmäinenkolmatta vuonna 1654 oli aurinkoinen kevätpäivä, +ja koko Upsala sädehti heleässä päivänpaisteessa. Kaupungissa oli +jo päiväkausia vallinnut kuumeinen kiihtymys, sillä valtiopäiväin +avajaisethan olivat näytelmä, jonka näkemisestä Upsala ei saanut iloita +kovinkaan useasti. Kaduilla tungeskeli ihmisiä, jotka ihmettelivät +Göötanmaan herrain upeata asua, nauroivat kuollakseen vermlantilaisten +nahkalakkeja ja tappelivat kultarahoista, joita muuan lihava +ongermanlantilainen kauppaherra viskeli rahvaalle. + +Ja peitsiniekkain airueiden ratsastaessa valkoisilla hevosillansa +täyttä neliä kuninkaalliseen linnaan vievää jyrkkää katua pitkin oli +innostus rajaton. Laulettiin, huudettiin, hurrattiin, nuoret tytöt +heittivät uljaille ratsastajille lentosuudelmia, torailevat äidit +pidättelivät tyttäriään vaaleista palmikoista pitäen, lapset kirkuivat +joutuessaan väkijoukon jalkoihin. Uumajan lappalaiset kaupittelivat +sokerihunajaansa, päihtyneet merimiehet tappelivat, sinipukuiset +kaupunginvartijat erottivat riitaveikkoja ja veivät pahantekijöitä +toruskelevan oikeudenpalvelijan pakinoille, koirat haukkuivat, sillä +niistä ei piitattu, jäivätpä ne kiireessä vielä vaille ruokapalaakin, +naurusuiset kapakoitsijat korjasivat taskuihinsa riikintaalereita, +joita olutta janoava yleisö liiankin auliisti kantoi kapakoihin, +professorit ja valtaherrat jauhoittivat kiharaisia tekotukkiaan +vieläkin kerran, ennenkuin arvokkaasti asettivat ne päihinsä, sillä +olihan valtiopäiväin sekä kuningattaren nähden toki esiinnyttävä +kunnialla — — — + +Kolme fanfaaria! + +Koristeellisissa pinkokauluksissa upeilevat nuoret torvenpuhaltajat +panivat parastansa. Sen näki heidän ankarasti punottavista poskistaan +heidän laskiessaan torvensa huuliltaan. Kuninkaallisen linnan +valtaistuinsaliin vievät raskaat tammiovet aukenivat jo. Verkalleen +täyttivät juhlapukuiset valtiopäivämiehet salin. + +Herrat jakautuivat juhlallisin askelin kahden puolen valtaistuinta. + +Ruma Söödermanlannin herttua keskusteli kuiskaten holsteinilaisen +herran keralla, joka arvoltaan oli Lyybekin piispa ja jonka ihraleuka +tänään tärähteli kiihtymyksestä. Eräässä nurkassa seisoskeli nöyränä +Sulim Pasha, Suur-turkin täysivaltainen edustaja, kun taas alituiseen +tanssiaskelin liikkuva kreivi Tott oli kutsunut luokseen hovipojan, +joka pyyhkieli viimeisetkin pölyt hänen korkeavartisista saappaistaan. + +Salin parvekkeella, jonne veivät leveät, leijonain vartioimat +kiviportaat, istuivat naiset samettilavitsoilla. Vaaleat tukkansa, +joiden runsaus muulloin antoi heille niin paljon vaivaa, olivat he +tänään sirosti sidelleet tiheäsilmukkaisiin silkkiverkkoihin, joihin +oli kirjottu turkkilaista kultarihmaa, ja leyhyttelivät afrikkalaisen +strutsin höyhenistä valmistettuja jättiläisviuhkojaan, vaikka silkkisen +hipiän keveä värinä ei suinkaan todistanut heidän olevan kuumissaan. + +Mutta siihen aikaan oli viuhkakieli Upsalassa muotina, ja alhaalla +salissa seisoskelevat komeapukuiset herrat ymmärsivät siroa +merkkikieltä liiankin hyvin, vaikka he silmäilivätkin parvekkeelle vain +salavihkaa silloin tällöin. + +Henkivartiosto marssi nyt saliin kilisevin kannuksin. Parvekkeella +istuvain naisten viuhkat vaipuivat, ja salaamatta ihastustaan he +ihailivat värikästä näkyä. Erikoisesti kääntyivät kaikkien katseet +eversti ja kreivi Magnuksen nuorekkaaseen, raikkaaseen olemukseen. + +Maan valtaherrat rykäisivät vieläkin kerran ja pyyhkäisivät +hansikoiduin käsin juhlapuvustaan viimeisen pölyhiukkasen, sillä +henkivartioston saapuminen oli merkkinä kuningattaren pikaisesta +tulosta. Taaskin kolme fanfaaria! Tällä kertaa äskeistä mahtavampana, +juhlallisempana torventoitotuksena. + +Kumaraisena saapui kansleri Schering Rosenhane saliin. Hänen raihnainen +olemuksensa upeili loisteliaassa puvussa, joka painoi niin raskaana +hänen hartioitansa, että hän kykeni pysyttelemään pystyssä vain +nojautumalla kultaiseen kanslerinsauvaan. + +Nyt hän seisoi keskellä salia, ja kunnioittavasti tervehtivät +valtaherrat häntä. Hän löi sauvallaan kolmasti marmorilattiaan, johon +oli tänään levitetty raskaita flandrialaisia mattoja, Praagin linnasta +peräisin olevaa ryöstösaalista. + +— Hänen majesteettinsa kuningatar! — Hänen kuninkaallinen korkeutensa +Zweibrückenin perintöprinssi Kaarle Kustaa! + +Taaskin kolme fanfaaria! Tällä kertaa riemukkaasti, liikutetusti +helähtäen! + +Ja sitten saapui Kristiina seurassansa perintöprinssi, jonka +ilmeettömät, nukkemaiset kasvot näyttivät tänään huomattavasti +entistäänkin persoonattomammilta. Sirostellen, pöyhkeilevästi pidellen +serkkuansa kädestä hän johdatti kuningattaren valtaistuimelle. + +Kristiina oli pukeutunut valkeaan silkkipukuun, jossa hänen vartalonsa +näytti tavallista kookkaammalta ja suuremmalta. Hänen valkeilta +olkapäiltänsä riippui raskas kuninkaallinen vaippa, jonka suunnatonta +laahusta kaksi hovipoikaa kantoi. Hänen tuhkanvaaleat hiuksensa +valuivat kaikessa runsaudessaan kuningasviitalle, ja hänen päässänsä +oli kuninkaallinen kruunu, joka loi kalvaille kasvoille marttyyrin +ilmeen. Oikeassa kädessänsä hän piteli valtikkaa, jonka päässä +valtakunnanomena loisteli kultaisena pallona. Valtaistuimen ääreen +saavuttuaan hän nousi sinne vievät askelmat verkkaisin, arvokkain +askelin, sitten hän kääntyi seisaalleen jääden valtiosäätyjen puoleen: + +— Jalot herrat, rakkaan isänmaamme neuvonantajat ja suojelijat! +Kotikonnuiltanne, aurankurjesta ja peltosaraltanne olen kutsunut teidät +tänne neuvotellakseni kanssanne maan asioista vielä kerran. + +Astuessamme tänään eteenne haluamme julkituoda teille, etteivät +heikon naisen voimat enää riitä johdattamaan rakkaan isänmaamme +kohtaloita sillä tavoin kuin rakastetun isämme ja teidän unohtumattoman +hallitsijanne kuningas Kustaa Aadolfin perintö velvoittaa. Siksi olemme +päättäneet luopua kuninkaallisesta vallastamme jättäen sen ansiollisen +kanslerimme Schering Rosenhanen käsiin, jonka kädestä sen aikoinaan +vastaanotimme! + +Tällä hetkellä en siis enää ole kuningattarenne, vaan ainoastaan +valtakuntani kansalainen. Vallastaluopumukseni olen tehnyt teille +tiettäväksi, ja niinmuodoin luovutan kuninkaalliset arvomerkkini +käsistäni! + +Hän astui saliin ja ojensi polvistuneelle kanslerille kruununsa, antoi +raskaan kärpännahkaviitan valua hartioiltansa ja laski valtikan sekä +valtakunnanomenan samettityynylle, jota polvistunut hovipoika piteli. + +Sydänjuuriaan myöten liikutettuna kansleri ryhtyi vastaamaan hänelle: + +— Jumala, joka johdattaa niin hyvin ihmisten kuin kansain kohtalot, on +säätänyt niin, että rakastettu ja ansiollinen kuningattaremme Kristiina +on luovuttanut valtikkansa käsistänsä. + +Valtiosäädyt, joiden puolesta tänään puhun, kiittävät eroavaa +kuningatarta hänen suuresta tarmostansa, hänen yli-inhimillisestä +velvollisuudentunnostansa ja hänen kuninkaallisesta rakkaudestansa +Ruotsin valtakuntaa kohtaan. + +Eroavan kuningattaren julkituotua minulle tahtonsa on minulla +kanslerina velvollisuus johdattaa Ruotsinmaan uusi kuningas +valtaistuimellensa. Vaasasuvun laki säätää niin, että Zweibrückenin +perintöprinssistä Kaarle Kustaasta tulee eroavan kuningattaren +seuraaja. Saman lain mukaan on uusi kuningas kruunattava vielä tänään +iltapäivän toisella tiimalla. Tänne kokoontuneet valtiosäädyt, jotka +ovat pyytäneet minua esiintuomaan eroavalle kuningattarelle isänmaan +kiitoksen, yhtykööt kerallani julistamaan: + +Kauan eläköön Kristiina, eroava kuningatar! Eläköön Ruotsinmaa! + +Kanslerin sanat humahtivat kautta salin, ritarit kiskaisivat miekkansa +huotristaan ja heiluttivat niitä korkealla ilmassa, hovinaiset +viskasivat parvekkeelta tulipunaisia ruusuja, jotka putosivat +Kristiinan jalkain juureen matoksi, jota pitkin entinen kuningatar +lähti astumaan nopein askelin. + +Kasvot hehkuen Kristiina kulki pää painuneena, kiihkeästi kohoilevin +povin. Hänen katseensa etsi aaltoilevasta ihmisjoukosta vain yhtä +ainoata, ja tämä ainoa kiitti häntä kumartamalla vaaleata päätään. + +Kreivi Magnus, henkivartioston eversti, kaikkien kauniiden naisten +suosikki, hymyili. Ketä mahtoikaan tuo hymy koskea, kuiskuttelivat +kerkeäkieliset naiset. Vain muuan sen tiesi! Hänen katseestaan huokui +turvallisuudentunnetta ja onnea, kun hän asteli armaansa ohitse. + + * * * * * + +Upsalan kaupungissa siinsi öinen taivas sinisenä, valaen kaduille ja +turuille taikahohdettaan sekä karkoittaen aavemaisen hämärän loitolle +salaisimmistakin sopukoista. Oli aika, jolloin kautta pohjoisen maan +käy valtaisa aavistus kaiken heräämisestä, kun kevät laulaa sielläkin +voitollista hymniänsä. + +Linnassa helisivät janitsaarisoittokunnan säveleet. Päihtyneet +miesäänet lauloivat uudelle kuninkaalle ikivanhoja loppukertoja, joita +jo göötalaiset olivat laulaneet purjehtiessaan leveissä etelämaisissa +aluksissaan Ruotsinmaan kallioisille rannoille. + +Ihmetellen seisoskelivat upsalalaiset linnan ympärillä. Ken +onneksensa pääsi vilahdukselta näkemään sisälle, kertoili siellä +nähtävistä, kuultavista, maistettavista ja haistettavista ihanuuksista +ällisteleville katsojille, jotka silkasta uteliaisuudesta painoivat +nenänsä lysyyn linnanmuuria vasten. + +Uuden hallituskauden alku tapahtui hurjan menon merkeissä. + + * * * * * + +Hämyisiä, piiloisia pylväskäytäviä myöten päästiin linnasta +villiintyneeseen puistoon, jossa joutsenten kimakat huudot kaikuilivat +öisin. Puiston helmassa piili salaperäisiä lampia, ja niiden kalvossa +uiskentelivat lumpeenkukat muistuttaen lumottuja kuninkaanlapsia. + +Päihtyneiden vieraiden pitäessä menoaan linnassa seisoi erään +kallioluolan varjossa kaksi lujasti toisiinsa pusertunutta ihmistä. + +— Kristiina, kuumasti kiitän sinua siitä, että heitit kuninkuutesi +ollaksesi vain nainen, vain rakastava nainen! Kuuletko laulua ja +soittoa? Noin juhlitaan uutta kuningasta, uskovat ihmishoukat! Meitä +näin juhlitaan, Kristiina! Vapauttamme! + +— Magnus, ei noin mielettömästi! Sinä aivan rusennat minät. Muista +aina, että meillä on vielä edessämme suuri päämäärä ja että +rakkaudellemme aukeaa avara maailma, torjui Kristiina. Muista, että +vielä on voitettavanamme paljon vaikeuksia! Sinun ei kuitenkaan pidä +olla huolissasi, jöröjukka! Enhän enää ole kuningatar, jonka oikkuja +sinun on pelättävä, vaan heikko nainen, joka on liiankin suuresti tuen +tarpeessa. + +Tähtien karkelosta putosi äänettömänä tähti piirtäen tulisen juovan +öisen taivaan lakeen. + +— Olkoon tuo meille hyvän alun merkkinä, puhui Kristiina hiljaa. + +— Sitä se on, armahin! + +Silloin Kristiina painoi päänsä toisen olkapäätä vasten, ja hänen kuuma +suudelmansa oli tämän vihkimyksenhetken pyhänä sinettinä. + + + + +3. + + +Brysselin muurit kumahtelivat kanuunanlaukauksista. + +Nukkujat heräsivät niiden kuminaan hetkeksi säikähtyen, sillä heistä jo +tuntui, että Alban herttuan verenjanoiset sotajoukot pommittivat taas +kaupunkia. + +Mutta sitten he hieraisivat unet silmistään, kiskaisivat yömyssyt +päästänsä ja muistivat, että tämä aamutervehdys oli tarkoitettu Ruotsin +entiselle kuningattarelle Kristiinalle, jonka dominikaanimunkki isä +Guemes oli tänään Pyhän Mikaelin tuomiokirkossa ottava katolisen kirkon +helmaan. + +Kiireesti he pukivat nutun ja housut yllensä, piittaamatta työstä, +työpajoista ja virkahuoneista tämän taivaallista! Olihan toki +riennettävä hyvissä ajoin, jos mieli nähdä suurta juhlakulkuetta, joka +oli juhlamenojen jälkeen vaeltava läpi kaupungin. Brysselin ahtailla +kaduilla tunkeili jo näin varhain suunnaton väenpaljous. Vain vanhukset +ja synnyttäjät olivat nurkuen jääneet kotiin. Kuka suinkin kynnelle +kykeni oli rientänyt kadulle juhlapukuisena tervehtimään ruotsalaista +kuningatarta. + +Kaupungin toreille nelistivät ratsumiehet Utrechtista ja Nymwegestä +raskaissa panssaripaidoissansa. He olivat kyrassiereja, jotka olivat +tällä erää kuningattaren henkivartiostona. + +Leveähousuiset jalkasoturit marssivat raskain askelin pitkin +brysseliläistä mukulakivitystä, kolautellen tahdikkaasti pyssyjensä +periä kumajaviin katukiviin ja laulaen flaamilaista sotalaulua. +Loisteliaat vaunut toinen toisensa jälkeen — kahdeksan ja kymmenenkin +hevosen vetäminä — ajoivat tuomiokirkon sisäänkäytävän äärelle, +espanjalaiset palvelijat levittivät kalleita mattoja kirkon portaille, +jotta ylimysten ei tarvinnut astua kivipaasille, kerjäläiset, rujot, +sokeat vanhukset, joita lapsenlapset taluttivat, tunkeutuivat +lähemmäksi, ojensivat kerjäten päähineitään ja häipyivät laskemaan +aarteitansa holvikaaren varjoon saatuaan ne täyteen kuparikolikoita. + +Tuomiokirkon mahtavat kellot alkoivat kumahdella, ja toisten +kirkkojen kellot yhtyivät kuoroon. Pyhän Jaakopin kirkosta kuului +valtaisa pauhina, ja Sablonin kirkon heleät kellot kilahtelivat +vanhasta Katariinankirkosta kajahtavan malmisen kuminan lomasta. +Parvittain astelivat nunnat nopein askelin tuomiokirkkoa kohden. +Toisilla oli yllään avarat, mustat puvut, jotka pullistuivat katuja +pitkin humahtelevassa tuulessa mustina purjeina, toisilla ruskeat +kaavut, joiden valkoiset siivekkäät hilkat muistuttivat aallokon yllä +liiteleviä lokkeja. + +Litteähattuisia jesuiittoja, jotka kumartelivat tervehdyksiään joka +taholle, hiiviskeli kiireisinä talojen seinämillä, paljasjalkaisia +kerjäläismunkkeja kulki ruskeissa, karvaisissa kaavuissansa, keltaiset, +palavat vahakynttilät käsissä vakavin, arvokkain askelin ja nöyrästi +painunein päin uteliaitten, riemuitsevien katsojain lomassa. + + * * * * * + +Saman vanhan talon seinämällä, missä kreivi Egmont tuskin vuosisataa +aikaisemmin oli joutunut elämästä kuolemaan, nojasi seinäsyvennystä +vasten muista katsojista erillään seurue, joka jo ulkonäkönsäkin +puolesta erosi muusta rahvaasta. + +Nämä viisi henkilöä, jotka seisoivat syvennyksen suojassa innokkaasti +keskustellen, saattoivat olla joko aatelisia tai sitten hovimiehiä. +Heistä kookkain, jota toiset puhuttelivat nimellä "conte", oli +noin kolmikymmenvuotias mies. Kvitteninkeltainen iho, sysimustat +säihkyvät silmät ja mustansininen tasattu parta, joka valui leveänä +espanjalaiselle kaulukselle, leimasivat hänet heti italialaiseksi. + +Roomasta kotoisin oleva kreivi Sentinelli oli itse asiassa rientänyt +Brysseliin kuultuaan ruotsalaisen majesteetin tulosta ja toivoi nyt +saavansa kuningattaren hovissa joko kavaljeerina tai hovimiehenä +aseman, johon arvonsa hänet oikeutti. Taskussaan hänellä oli sinetöity +pergamenttirulla, jonka hän toivoi saavansa ojentaa Kristiinalle +tullessaan julkisesti hänelle esitellyksi. Pergamentti sisälsi hänen +pyhyytensä paavi Aleksanteri VII:n suosituskirjelmän. + +— Conte Erminio, olette siis kirkon uskollinen poika, kun kuljetatte +mukananne hänen paavillisen pyhyytensä omakätistä kirjettä! puhui +tanakka, pienikasvuinen mieshenkilö kuiskaten kreiville. + +Sentinellin ohuilla huulilla karehti arvoituksellinen hymy. + +— Ainakin hänen pyhyytensä paavi pitää minua sellaisena! Onhan +salaisen seuramme kunnioitettava mestari opettanut meitä olemaan +viekkaita tullessamme tekemisiin vihollisten kanssa. Mutta sanonpa +teille vakavasti, ystäväni, että tästä näytelmästä on ehdottomasti +tehtävä loppu mahdollisimman pian! Katsokaahan vain, kuinka rahvas +töllistelee suljettuja kirkonovia, joista Kristiina, ruotsalainen +majesteetti, ilmestyy näkyville luultavastikin tuossa tuokiossa. +Kuningattaren nujertaminen tuntuu minusta houkuttelevalta tehtävältä, +ja Schering Rosenhane, tuon pohjoisen maan kansleri, on palkitseva +vaivani kilisevin dubloonein! Kunhan vain pääsen hänen palvelukseensa, +ystäväiseni, niin saatte nähdä, kuinka pian pohjolan jäinen neitsyt on +sulava syleilyssäni. Mutta kuulkaa — juhlamessu on lopussa, kuningatar +on tulossa! + +Mikaelinkirkon molemmista torneista puhalsivat tulipunaisiin pukuihin +pukeutuneet torvensoittajat kolme mahtavaa fanfaaria. + +Tuomiokirkon ovi aukeni. + +Ensimmäisenä hengellinen herra loisteliaassa messukaavussansa, jonka +hohtokivin kirjottu kudos kimmelsi ja säihkyi aamuauringossa, niin +että katsojat luulivat aivan heittävänsä henkensä ihmetyksestä, +sitten kardinaali piispansauvoineen ja -päähineineen, ja vihdoin +kultakankaaseen puettujen nuorten hovipoikain kantaman katoksen alla +kuningatar Kristiina. + +Hänen jalot kasvonsa, joita vaaleat, runsaat kiharat reunustivat, +olivat tänään hänen juhlapukunsa silkkiäkin valkoisemmat. Hänen päänsä +oli kumarassa, ja hän tuskin huomasikaan tervehdyksiä ja riemuhuutoja, +joita kohisi häntä vastaan joka puolelta. Kreivi Sentinelli tunkeutui +häikäilemättömänä esiin hälisevän joukon lomitse. Hänen kaidoilla +huulillaan karehti voitollinen hymy, kun hän viskasi Kristiinan +jalkain juureen heleän kukkavihon. Veripunaisia olivat ruusut, joiden +terälehdet lennähtivät kuningattaren jalkain juureen. + +Tahtomattaankin tämä hetkeksi pysähtyi. Hänen katseensa liukui yli +kukkain, nauliutui pelottomasti lähemmäksi tunkeutuneen kreivin +kasvoihin. Kaksi tulista hiiltä, jotka paloivat kvitteninkeltaisissa +kasvoissa, upposi tuokioiden ajaksi Kristiinan sinisiin silmäteriin. + +Sitten riisti aallehtiva kansanjoukko kreivin mukaansa. Muuan oli kyllä +huomannut italialaisen. Kreivi Magnus, kuningattaren seuralainen, +hänen henkivartiostonsa entinen eversti, tunsi kuuman punan valahtavan +poskipäillensä. Mielihalusta hän olisi syössyt iskemään maahan tuon +julkean roiston, joka oli rohkeine katseineen suorastaan ahminut +kuningatarta. Se ei kuitenkaan käynyt päinsä. Eihän hän ollut +Ruotsissa, missä noudatettiin ankaria tapoja ja ankaraa kuria, vaan +Espanjan Alankomaiden pääkaupungissa. + +Ilma täällä oli niin kosteata ja painostavaa, että sitä tuskin saattoi +hengittää. Ja yhtä painostavia olivat ihmisetkin. Entä kuningatar? +Hänkin oli muuttunut Brysseliin tultuaan, habsburgilaisen arkkiherttuan +kuihtuneen, sinisuonisen käden johdatettua hänet kaupungintaloon, jonka +upeat suojat oli luovutettu hänen asunnoksensa. + +Saihan hän, Magnus, kyllä vielä silloin tällöin katseen noista +sinisistä silmistä, jotka toivat mieleen kotimaan keväisen taivaan, +mutta viime päivinä kuningatar oli muuttunut. Melkeinpä kreivi +rehellisyydessänsä häpesi sanoa asiaa suoraan: kuningatar oli +muukalaistunut! + + * * * * * + +Laveassa kaupungintalon puistossa, joka ulottui tuntimäärien matkan +aina Senneen asti, vietti Brysselin kaupunki illalla juhlaa. Puista +riippui italialaisia paperilyhtyjä, joita peloton maailmanmatkaaja +Marco Polo oli tuonut kaukaa murjaanien maasta, piiloisista +puistikoista kaikuili huilun tai tirolilaisviulun valittavia säveleitä +kohden öistä taivasta. + +Hiljakseen hiipiväin parien varjokuvat piirtyivät valaistuja +puutarhamuureja vasten silloin tällöin, kadotakseen sitten ikäänkuin +maan nieleminä. + +Brabanttilaisiksi talonpoikaistytöiksi puetut hovipojat tarjoilivat +makeata, ryyditettyä muskatelliviiniä, Antwerpenin herkullisia +hunajasämpylöitä ja virvoittavaa sorbettia, juomaa, jonka Suurturkin +lähettiläs oli tuonut Brysseliin. + +Tunnelma kävi vähitellen yhä huimemmaksi ja hillittömämmäksi. +Ranskalainen juovuttava viini, joka kihahteli kielellä niin +miellyttävästi, alkoi vaikuttaa. Miesten katseet kävivät rohkeammiksi +ja naisten raukeammiksi, alistuvammiksi. Eräässä kohden puistoa seisoi +kuningatar, jonka hahmo kuvastui selvästi öistä taivasta vasten. +Hänen poskipäillensä oli kohonnut vieno puna, ja hänen katseensa oli +riemullisempi kuin koko päivänä. + +Kreivi Sentinelli oli polvistunut hänen eteensä painaen oikeata +kättänsä sydäntään vasten. + +— Minun on tunnustettava teille, että rohkeutenne on saanut minut +hämilleni! Kristiinan ääni kaikui epävarmana sekä hiljaisena, kun hän +kääntyi polvistuneen puoleen — Pohjoisessa maassamme emme ole tottuneet +sellaiseen! Puhukaa, mikä on saanut teidät lähestymään minua? + +— Mikäkö minut on siihen saanut? Ah, teidän majesteettinne kysymys käy +minuun kipeästi, sillä siitähän huokuu peittelemätöntä ivaa! Vai eikö +kuningattarista kaunein tietäisi tänään viehkeydellään ja sulollaan +vieneensä voiton kaikista Brysselin naisista? + +Kun uskalsin heittäytyä teidän kuninkaallisen majesteettinne jalkain +juureen, tapahtui se vain siksi, että olin suunniltani, siksi, +että unohdin järjen äänen, jonka olisi tullut sanoa minulle: On +mielettömyyttä, että lähestyt sitä ainoata, jonka katse sivuuttaa sinut +ilman muuta! Tiedän kyllä, että mielettömyyttä se on, ja sittenkään — +en voinut muuta! + +Ajatuksiinsa vaipuneena Kristiina leikitteli helmillä, jotka valuivat +kolminkertaisena ketjuna hänen valkoiselta joutsenkaulaltaan. + +— Sananne ovat minulle outoja, kreivi! Kotimaassani miehet sovittavat +sanansa painavammin kuin te! Puheenne kiihkeys yllättää minut, saa +minut hämmennyksiin! En ole tottunut moisiin sanoihin. Ja sitäpaitsi +saattaa olla niin, että ryytiviini on saanut teidät kuumenemaan, ja +kun huume huomenna on haihduksissa, ette enää muistakaan maanneenne +polvillanne ruotsalaisen kuningattaren jalkain juuressa! + +Kreivi Sentinelli nousi verkalleen seisomaan. Suoristautuen hän sanoi +hiljaa: + +— Viidennestätoista ikävuodestani lähtien olen ollut sotilas. +Olen otellut Suurturkkia vastaan ja ollut mukana suuressa sodassa +taistelemassa unohtumatonta isäänne vastaan, jota silti pidän mitä +suurimpana sotasankarina, vaikka taistelinkin Tillyn riveissä! +Viisitoista kertaa olen haavoittunut, usean kerran miltei +kuolettavastikin. Ainoakaan haava ei kuitenkaan ole vihlaissut minua +niin kipeästi kuin teidän sananne, kuningatar! Sittenkin kykenen +puolustautumaan. Kuunnelkaa minua! + +Kuukausia sitten kuulin Roomassa nimenne ensi kerran. Kuulin +kerrottavan, että Kustaa Aadolfin tytär, joka sulonsa ja kauneutensa +puolesta muistuttaa enemmän enkeliä kuin maallista olentoa, aikoisi +palata ainoaan oikeaan uskoon! Erään uutislehden puupiirroksesta näin +kuvanne, kuningatar! Kömpelön ja karkeatekoisen vain, ja kauneutenne +nyt virratessa olemukseeni tiedän, ettei se ollut näköisenne. Mutta +sittenkin — kun kuvan näin, valtasi minut tunne, jonka kaltaista en ole +kokenut milloinkaan! Sinun on nähtävä kuningatar, kajahti sielussani! +Myin tilukseni Campaninassa, pyrin hänen pyhyytensä paavin puheille ja +pyysin häneltä suosituskirjettä. + +Hänen pyhyytensä on minulle sangen suosiollinen, sillä jo vuosisatain +ajan on Sentinellin suku taistellut hänen viirinsä johtamana +sotajoukkojen etummaisissa riveissä. Hän antoi minulle haluamani +kirjeen, joka minun piti henkilökohtaisesti ojentaa teille, kuningatar. +Tässä se on! + +Kristiina tarttui sievästi rullalle käärittyyn pergamenttiin. Hartaana +hän kohotti paavin sinetin huulilleen ja mursi sen sitten. + +Tumma puna hulmahti hänen kasvoillensa. + +Kirjeessä paavi kutsui häntä luoksensa Roomaan. Hän vakuutti "sangen +rakkaalle tyttärellensä" erikoista suosiotansa ja suositteli hänelle +kreivi Sentinelliä kunniallisena kavaljeerina ja hyvänä kristittynä. +Lopuksi lähetti hän kuningattarelle kirjeellisen siunauksensa. + +Sen jälkeen vaiettiin pitkään. + +Yhä vain Kristiina tuijotti mietteissänsä avoimeen pergamenttirullaan, +kreivin seistessä ristityin käsivarsin hänen edessänsä, enemmän +muistuttaen kuvapatsasta kuin elävää ihmistä. + +Kuningatar käänsi päänsä verkalleen häntä kohden. + +— Teillä on hyvä suositus, conte Erminio, sanoi hän hiljaa. — +Henkilö, jolla on suojelijana hänen pyhyytensä, on ehdottomasti hyvä +kristitty. Ja kunniallista kavaljeeria saattaisin hyvin tarvita +hovikunnassani! Sitä tosin johtelee minulle kreivi Magnus Gabriel de +la Gardie, ruotsalaisen henkivartiostoni eversti. Hän on kuitenkin +pohjoismaalainen jöröjukka ja vielä varsin tottumaton vieraiden hovien +hovielämään. + +Taas liukui hänen katseensa italialaisen norjaan olemukseen, ja hänen +puolittain ummistuneisiin silmiinsä tuli ihmeellinen hohde. + +— Kuitenkin — jos hän asettuisi poikkiteloin tiellenne — on teidän +annettava hänen rauhassa murista, ettekä saa piitata asiasta sen +enempää. + +Onhan hänellä hyvä sydän, mutta hän ei pysty kuosikkaaseen +keskusteluun. Hän astelee kuin sotilas eikä niinkuin hovimies, ja +katujemme mukulakivet Tukholmassa ovat hänelle rakkaammat kuin +jonkun juhlasalin parkettilattia. Olen teille suosiollinen, kreivi! +Vastaanottakaa tämä kuningattaren vakuutus, mutta kaikki on tullut +ylleni niin äärettömän valtavana — hänen rinnastansa kohosi kevyt +huokaus — että minun on ensin perehdyttävä asiaan, mietittävä tätä +kaikkea uutta. Varmaankin olisi mieluisaa lähteä teidän rinnallanne +taivaltamaan kohti Roomaa, seitsemän kukkulan kaupunkia, mutta suokaa +minulle aikaa huomiseen saakka! Silloin olen antava teille tarkan +tiedon! + +— Huomiseen siis! + +Intohimoisesti vei kreivi hänelle ojennetun käden huulilleen. + +Kevyt väristys kävi kautta Kristiinan olemuksen, kun hän tunsi +italialaisen polttavan suudelman kädellänsä. + +— Huomiseen siis, kuningattarista kaunein! + +Vielä kerran hänen tulinen katseensa sivusi Kristiinaa; seuraavassa +silmänräpäyksessä pimeys nielaisi hänet helmaansa. + +Kristiina siveli kädellään korkeata, marmorinvalkeata otsaansa. + +— Mitä tästä kaikesta on tuleva? valitti hän hiljaa. + +Puistosta kajahti pikarien kilinää ja kaukaista soittoa. Jossakin +nyyhkytti viulu hiljakseen, puun oksalla lauloi satakieli hopeanheleätä +unelmaa. Sen viserrys oli kuin hyvästijättöä. + +Puistotien valkoiseen hiekkaan lankesi leveä varjo. Hänen edessään +seisoi kreivi Magnus, hänen ruotsalaisen henkivartiostonsa eversti. + +Toisen silmät olivat murheelliset ja moittivat, kun hän katsoi +kuningattareen. + +— Sinua jo kaivataan, Kristiina! sanoi hän hiljaa. + +— Niinkö todellakin? + +Hänen äänensä tuntui Magnuksesta vieraalta ja ärtyneeltä. + +— Brysselin säädyt ovat toimeenpanneet tämän juhlan minun vuokseni; +olen kuningatar, johon tämä ilonpito sekä nämä kunnianosoitukset +kohdistuvat! + +— Kunnianosoitukset! + +Katkerana Magnus toisti tuon sanan. + +— Kristiina — siitä pitäen kuin lähdimme isänmaastamme, en enää tunne +sinua entiseksi. Upsalassa sain viimeistä kertaa hyväillä sinua, siellä +siveli kätesi viimeistä kertaa hyväillen poskeani. Sanoit silloin, että +minusta tulisi matkamarsalkkasi, joka saisi jakaa suuret ja pienet +murheesi — — mutta kuinka on asianlaita tänään? + +— Toistaiseksi — Luojan kiitos — ei ole esiintynyt huolia, joiden +tähden olisin tarvinnut osanottoasi. Olet muuten niin omituinen, niin +raskasmielinen, ystävä! Neuvoisinpa melkein, että etsisit mielen +lämmikettä ranskalaisesta kuohuviinistä; ehkäpä se auttaa sinua saamaan +kepeyttä, jota vailla Euroopan hoveissa kerta kaikkiaan ei tulla +toimeen. + +— Eikö siis Upsalan hovi ole sinusta eurooppalainen, Kristiina? Oletko +yhden ainoan vuoden kuluessa kokonaan unohtanut isänmaasi, oletko jo +luopunut ruotsalaisuudestasikin niinkuin olet luopunut isäisi uskosta? + +Kuningattaren kasvoille tuli torjuva ilme. + +— Tänä iltana en mielelläni puhuisi, sinun kanssasi niistä asioista, +Magnus! Sinä et kenties kykene käsittämään, että ihmiset ovat +täällä aivan toisenlaisia kuin meidän pohjoisen maamme jäätiköillä. +Oletko Upsalassa tai Tukholmassa konsanaan nähnyt sellaista riemua +vaeltaessani kaduilla kuin Brysselin asukkaiden tervehtiessä minua +tänään? + +— Onko Ruotsissa ainoakaan kulkuri tai seikkailija konsanaan uskaltanut +mitellä kuningatarta julkein katsein niinkuin tänään italialainen, joka +heitti kukkia jalkaisi juureen? Kristiina, niin tervehditään maassamme +porttoja, jotka asuvat kaupunginmuurin liepeillä! + +— Magnus! Pidän kiihtymyksesi hyvänäni! Mutta kavaljeeri, joka +oli siksi kohtelias, että lähetti minulle suureksi ilokseni +ruusutervehdyksen — kuuletko, Magnus, suureksi ilokseni — on niin +korkeasäätyinen ja polveutuu siksi vanhasta aatelissuvusta, ettei +herjauksesi ylety häneen. + +Tiedän, että mustasukkaisuutesi saa sinut parjaamaan häntä! Siitä +huolimatta on minun pyydettävä sinua tästä puoliin jonkun verran +varomaan sanojasi. Hänen pyhyytensä paavi on suositellut kreivi +Sentinelliä minulle mitä parhaiten. Olen päättänyt koettaa saada hänet +hovikuntaani kavaljeerikseni ja seuralaisekseni! + +— Entä minä, Kristiina? + +— Kreivi Magnus Gabriel muistakoon aikoinaan tekemäämme sopimusta, +jonka mukaan pidätin itselleni täyden toimintavapauden! Vaikka conte +Erminio ratsastaakin oikealla puolellani, on kaartineversti Magnuksella +silti oikeus ratsastaa vasemmalla puolellani! + +— Minun on mukauduttava! Kreivin ääni soinnahti katkeralta ja +masentuneelta. — Mutta vielä on koittava päivä, Kristiina, jolloin +muistat tämän hetken ja sydäntäni viiltäneen katkeran loukkauksesi! + +Raskaat kyynelhelmet valuivat hänen poskipäitään pitkin vierien hänen +kiharaiseen partaansa. + +— Olen ollut mukana taisteluissa ja saanut haavoja, jotka ehkä +olisivat pusertaneet tuskanhuudon jonkun toisen huulilta; minä en +ole milloinkaan itkenyt! Tänään itken, sillä tänään minulla on haava +sydämessä, joka on kaikkina aikoina sykkinyt vain sinulle ja tulee +edelleenkin sykkimään! + +Hänen sanoistaan huokui katkeruutta, kun hän jatkoi: + +— Tiedän, että juuri nyt tarvitset tukeani paremmin kuin ennen +konsanaan! Ja minä tulen olemaan paikallani, voit luottaa siihen. +Antakoon Jumala sinulle sitten voimaa, jotta voittaisit pettymyksen, +jota kohden niin sokeana juokset! + +Tänään sinulla ei enää liene mitään sanottavaa minulle, ja minä en +halua ratsastaa, vasemmalla puolellasi, sillä synkkä muotonihan voisi +temmata sinut taivaastasi. Hyvästi! + +Lehvikössä nyyhkytti satakieli yhä. Se lauloi katkeransuloista lauluaan +lemmenhurmasta ja lemmentuskasta. + + * * * * * + +Erään kaidan syrjäkadun varrella Upsalassa, siellä, missä +kuninkaallisen yliopiston kirjastot lavenevat Ylätorille päin, +oli vanha, miltei tyyten rappioitunut talorähjä, jonka omisti +kaupunginkirjuri Jens Tödering. + +Kirjuria, sangen oppinutta herraa, joka piittäsi enemmän +kaikenkaltaisesta tieteestä kuin kotitalonsa huonosta kunnosta, pitivät +naapurit varsin omituisena eläjänä. + +Hänen pukunsa oli enemmänkin kuin yksinkertainen, ja mitättömiä olivat +hänen ruokavelkansa kauppasaksa Uve Tensdalelle, jonka saatavat hän +kuun ensimmäisenä päivänä aina tunnollisesti suoritti, — eipä olisi +ollut syytä piitata herrasta suuriakaan, ellei olisi ollut muuatta +seikkaa, jota naapurit kelpo lailla kummastelivat. + +Jens Töderingin luokse saapui — etupäässä iltaisin ja tavallisesti +joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina — kaulaa myöten verhoutuneita +henkilöitä, kannettiinpa kantotuoleja toisinaan aina hänen matalan +ovensa äärelle saakka. + +Keitä olivat oudot vieraat, jotka niin kiirettä pitäen pujahtivat +rappeutuneeseen taloon, ja mitä varten he sinne kokoontuivat? + +Eräällä naapurilla — hänen kannattajansa nimittivät häntä +kaikkitietäväksi — oli tapana tärkeän näköisenä painaa etusormensa +viinasta punottavaa nenäänsä vasten ja selittää: + +— He kai manaavat siellä henkiä. + +Talo oli nimittäin hautausmaan aidan vierellä, minne haudattiin niiden +ihmispoloisten ruumiit, jotka kuoltuaan joutuivat tiedonlähteiksi +tohtorinaluille ja anatomian ylioppilaille, näiden leikellessä heitä +terävine veitsineen. + +Toiset taas uskoivat, että kysymyksessä oli salaista aarteiden +kaivamista, toiset epäilivät peräti alkemiaa ja kullantekoa, kolmannet +taas hillittömiä juominkeja. + +Mutta oikeudenpalvelija, jota huoveilleen asian olisi pitänyt ennen +kaikkea askarruttaa, kävi vain hämilleen, jos siitä sattui tulemaan +puhetta, ja näin ollen oli kai salaperäisten vieraiden jokakuukautinen +käynti viranomaisten tiedossa, ja sellainen seikka taas on kaikkina +aikoina saanut uteliaat porvarismielet rauhoittumaan. + +Yksisilmäinen yövartija lauloi taas kerran yhdeksättä tiimaa, taas +vetivät perheenemännän huolekkaat kädet turkkilaisesta verasta tehdyt +poimureunaiset uutimet talon rikkilyötyjen akkunain paikkailtujen +ruutujen eteen, kun Jens Töderingin talon vinolle ovelle kiiruhti +joukko mieshenkilöitä, joista toisilla näytti olevan kiire puikahtaa +sisälle. + +He eivät vilkaisseet oikealle eivätkä liioin vasemmalle, vaan yrittivät +parhaansa mukaan kätkeytyä kohotettujen kauluksiensa ja viittojensa +huppukaulusten suojaan. + +Pitkässä etehisessä seisoi jo palvelija, joka auttoi, tulokkaiden ylle +pitkät, mustat viitat, joihin kuului samanlainen huppukaulus, missä oli +vain aukot silmiä, nenää ja suuta varten. + +Toisissa näistä viitoista oli mustalla pohjalla omituisia +kirjokuvioitakin, kaikenlaisia puuta myöten matavia kiemuraisia +käärmeitä sekä omituisenmuotoisia kolmioita. + +Pitkä torvenpuhallus — synkeä sekä aavemainen kuten valmistelut +etehisessäkin olivat olleet — kutsui läsnäolijat leveään, matalaan +kokoussuojaan, joka laveni kellariksi hautausmaan alle. + +Suojassa oli goottilainen holvikatto, ja se oli katettu kiviliuskoilla +sekä kalkittu kauttaaltaan harmaaksi. + +Sen leveällä sivustalla oli pitkä, musta pöytä, jonka yli riippuvaan +pöytäliinaan oli maalattu omituisia kabbalistisia merkkejä kuten +pääkalloja, ristissä olevia luita ja Merkuriuksen käärmeitä. + +Pöydällä oli kaksi seitsenhaaraista kynttilää, joissa paloi savuavia +keltaisia vahakynttilöitä; samaten mustiin verhotulla pulpetilla oli +avoin kirja, ja sen edessä vaalennut ihmisen pääkallo. + +Pöydän takana istui viisi salaperäistä olentoa, joiden huppukaulukset +olivat punaista verkaa eikä mustaa, niinkuin muiden vieraiden. + +Puoliympyrässä tämän pöydän äärellä — täyttäen koko suojan — oli kolme +riviä istuimia. + +Ensimmäinen rivi oli matalia jakkaroita, sellaisia, joita tavallisesti +vain lapset käyttävät, toinen rivi oli nojattomia, kömpelötekoisia +lavitsoita, kolmas taas koristeellisesti veistettyjä tuoleja, joissa +oli sekä käsi- että selkänojat. + +Nyt kuului tukahtuneena — paksut kiviseinät estivät äänen kuulumasta +— kaupungintornin kellon kymmenen kumeata lyöntiä, samassa +silmänräpäyksessä nousi hintelä, punaiseen huppukaulukseen verhoutunut +henkilö seisaalleen. Hän oli istunut keskimmäisenä ja soitti nyt +omituista, kiemurakoristeista hopeakelloa ryhtyen sitten puhumaan. + +— Kaikkivaltiaan Mitrasjärjestön rakkaat veljet! Illuminaatit! Niin +oppipojat, kisällit kuin mestaritkin! + +Maailmoiden rakennusmestari, joka lähetti valon sieluihimme ja antoi +meille vapaan tahdon, olkoon kanssanne! + +Veljet, olemme kokoontuneet tänne tuomitsemaan vihollisiamme! + +Kaikkivoipa Mitrasjärjestömme, jota myöskin nimitetään +illuminaattijärjestöksi, pitää ylhäisimpänä tehtävänään maailman +puhdistamisen kaikesta siitä pimeydestä ja tietämättömyydestä, jota +valtaistuimet ja kirkot aiheuttavat! Mutta jos haluamme edelleen jatkaa +tätä tietä, on meidän poistettava esteet, joita tiellemme tulee. + +Sen, joka on meitä vastaan, on kaaduttava! — + +Näinmuodoin kutsun veli syyttäjää lausumaan ilmoituksensa. + +Jos hän voi nimittää jonkun henkilön, olkoonpa tämä mies tai nainen, +vanhus tai lapsi, joka työskentelee meitä vastaan, astukoon hän esiin! + +Istuvain joukosta nousi muuan tuntematon sekä astui pöydän ääreen. + +— Syytän Kristiina Vaasaa, Ruotsin valtakunnan entistä kuningatarta! + +Kuulkaa sanojani: + +Kieltäytyessään avioliitosta Zweibrückenin Kaarle Kustaan kanssa +Kristiina Vaasa on tehnyt asiallemme suurta vahinkoa, sillä +zweibrückeniläinen ylimys, kunnianarvoisa veljemme, on jäänyt +naimattomaksi, koska hän yhä vielä kantaa Kristiina Vaasan kuvaa +sydämessään. + +Jos hän kuitenkin kuolee lapsettomana, joutuu kruunu suvun eräälle +sivuhaaralle ja näinollen raukeavat tyhjiin kaikki hänen ponnistuksensa +Euroopan valtaistuinten kaatamiseksi ja yhtenäisen Euroopan luomiseksi, +Euroopan, jossa me olemme herroja, aivan niinkuin ijäiseen valoon +menneen veljemme Henrik IV:n bourbonilaisen suunnitelmat olivat +tuomitut raukeamaan tyhjiin. + +Sitäpaitsi syytän Kristiina Vaasaa eräästä toisestakin rikoksesta: + +Hän on ottanut uskotuikseen jesuiittoja, jotka taistelevat mitä +ankarimmin niin hyvin meitä kuin kaikkia muitakin salaisia järjestöjä +vastaan! Hän, joka ei aikaisemmin tuntenut muuta raamattua kuin +filosofinsa, on muuttunut jumaliseksi ja on siten huonona esimerkkinä +kaikille niille, jotka näkivät ja näkevät hänessä esikuvansa. Hän +lujittaa, kirkon valtaa! + +Siksi hän on ansainnut kuoleman! — Pyyhittäköön hänen nimensä elävien +riveistä niinkuin minä hajoitan tuuliin hänen kuvansa tuhan! + +Puhuja vaikeni tuokioksi ottaakseen kaapunsa taskusta kokoonkäärityn +pergamenttirullan, joka osoittautui karkeatekoiseksi hiilipiirrokseksi +ja jonka hän vei seitsenhaaraisen kynttiläjalan liekkeihin. + +Punaiset liekkikielekkeet nuolivat tuossa tuokiossa kuvaa, iskeytyen +tulisina kynsinä sen silmiin, otsaan ja suuhun. Hiiltyneet hiukkaset +lennähtivät hopealautaselle, jota ensimmäinen puhuja piteli varovaisena +kynttilän alla. + +Hänen käsistään otti syyttäjä maljakon ja puhalsi hiiltyneeseen +pergamenttiin, niin että tuhka lensi joka puolelle. Sitten hän jatkoi: + +— Niinmuodoin vaadin minä kunnianarvoisaa veli suurmestaria sanomaan +sanansa, jotta kokous sen kuulisi! + +Suurmestari — sama henkilö, joka oli avannut looshikokouksen — nousi +vaivalloisesti seisaalleen ja tuki itseään molemmin käsin pöydän levyyn. + +— Rakkaat veljet! Illuminaatit, niin oppipojat, kisällit kuin +mestaritkin! + +Kaikki olette kuulleet veli syyttäjän sanat! Tuntemattoman veljen +pääkallon edessä hän on lausunut syytöksensä ja polttanut syytetyn +kuvan siroittaen sen tuhan tuuliin, niin ettei ainoakaan tuhkahiukkanen +enää toista tapaisi! + +Kristiina Vaasa, jota jo kauan olemme katselleet epäilyksellä — +senvuoksi annoimme jo Brysselissä hänen seuralaiseksensa erään +veljen — _on_ vikapää kuolemanrangaistukseen, johon kaikkivaltiaan +veljeskuntamme kokous hänet täten tuomitsee! + +Tämän kirjan kautta — hän löi oikealla kädellään pergamenttikantista +kirjaa, — joka on sinetöity Salomonin sinetillä ja joka sisältää +kaikkivoivan veljeskuntamme lait, olkoon se vannottu! + +Älköön veljeskuntamme käsi kirvotko hänen yltänsä, ennenkuin hänet on +kaadettu! Jos kaikkeinrakkaimmat veljet, niin hyvin oppipojat, kisällit +kuin mestaritkin, ovat samaa mieltä, niin odotan heiltä merkkiä! + +Mykkinä kaikki kolmekymmentä nousivat ja veivät kätensä kaulalleen +ikäänkuin olisivat leikanneet sen näkymättömällä veitsellä. + +Taaskin puhuja soitti hopeakelloa. + +— Kiitän veljiä! Kokous on päättynyt! — Pyydän kuitenkin veljiä tuomion +täytäntöönpanijaa sekä tuomaria luokseni neuvotellakseni heidän +kanssansa tähdellisistä asioista. + + + + +4. + + +Siellä, missä Hohensattelin ryhmyiset kalkkikiviharjanteet kallistuvat +mahtavina Innsbruckin kaupunkia kohden Tiroolissa, seisoi eräänä +heleänä kesäpäivänä vuonna 1655 eräs hintelä mieshenkilö, jonka +olemusta olisi miltei voitu sanoa kääpiömäiseksi. + +Hän oli talonpoikaispuvussa, päässä hänellä oli leveälierinen +tirolilaishattu komeine teerensulkineen, ja ankarasta helteestä +huolimatta hänellä oli vaippa toisella hartiallansa. + +Miehen kasvot olivat kellahtavat ja hiutuneet. Matalan otsan varjosta +nousi terävä nenä valtavana, miltei hipoen luisevia, ulkonevia +poskipäitä. Tuuheiden, ylöspäin kaartuvain kulmakarvain alla liekehti +pikimusta, luihu silmäpari tähyillen pahanilkisenä ja hiuduttavana +kesäpäivän ihanuutta. + +Tämä eriskummallinen miekkonen odotti kaikesta päättäen jotakuta, +sillä tuontuostakin hän kaivoi lyhyen, vihreän nuttunsa taskusta +kallisarvoisen kellon, "Nyrnbergin munan", jolla nimellä hovikelloseppä +Vitzalter oli tuonut kellot käytäntöön Praagista. + +Pikkumies astuskeli uupumattomana edestakaisin. Hänen leveästä, +pöhöttyneestä suustansa kuului käsittämätöntä muminaa, joka ei +varmastikaan ollut mitään siunausta, ja kiihtyneenä hän huitoi +lyhytsormisia käsiään. Vihdoin hän totesi, että Brandjochilta päin +lähestyi tomupilvi, ja ennen pitkää hän jo erotti miehenkin, joka +ratsasti mustalla hevosella Hohensattelin solaan. Vain jokunen +minuutti, ja ratsastaja oli ennättänyt hänen luoksensa. + +Tulijan asu oli upea ja ylhäinen, mutta niin hyvin nuttu kuin +saappaatkin olivat valkean pölykerroksen peittämät — merkkinä siitä, +että hänellä oli ankara ratsastusmatka takanansa. + +— Oletteko veli Jakobus Eisenlohr, keisarillisen Innsbruckin kaupungin +kaupunginkirjuri? + +Kitukasvuinen otti vaieten hatun päästänsä ja yritti +kumarruksentapaista. + +— Antakaa minulle siinä tapauksessa merkki ja tunnussana. + +Taas kohotti kitukasvuinen oikeata kättään, painoi sen ensin matalaa +rintaansa vasten ja asetti sitten sormensa haralleen. + +— Tunnussanan on kaikkien maailmoiden rakennusmestari kirjoittanut +näkeväin sydämiin, kähisi hän hiljakseen. + +— Hyvä! Kuulkaa siis kunnianarvoisan mestarin käsky: Ruotsin kuningatar +Kristiina lähestyy seurueineen ja hovilaisineen keisarin kaupunkia +lausuakseen uskontunnustuksensa hampurilaiselle Luukas Holsteinille. +Tehän tiedätte, minkä vuoksi salainen veljeskuntamme on ryhtynyt +taistelemaan tuota kuninkaallista houkkaa vastaan! Vapaan ihmisyyden +hän tahtoo pusertaa pakkopaitaan, niin ettei kehitykselle jää tilaa +lainkaan. Korkea mestari on sitäpaitsi päättänyt, että hänet on +raivattava tieltä! Kuitenkin niin, ettei veljeskunnan ylle lankea +epäilyksen varjoakaan. Tuomio on pantava täytäntöön jo Innsbruckissa, +mikäli tilaisuus sallii! Oletteko ymmärtänyt? + +Taas kähisi kitukasvuinen hiljaisen myöntymyksensä. + +— Kuningattaren hovikuntaan on lähetetty muuan veli, jonka mielipiteet +teidän on tarkoin otettava huomioon! Hänen kanssansa voitte keskustella +kaikista tähdellisistä seikoista. Onko asia selvä! + +— Olen kuullut käskynne! + +— Sitten on kaikki hyvin! Matkustan nyt kuningattaren luokse, niin +ettei poissaoloni vaikuta silmiinpistävältä. Kaikkien maailmoiden +rakennusmestari suojelkoon teitä! + +— Olkoon hän niin teidän kuin kaikkien muidenkin veljien kanssa! + +Vieras oli jo heilauttanut itsensä ratsunsa selkään. + +Kannusten painallus vain — ja hän kiiti jo sinne, mistä oli tullutkin. +Mutta kitukasvuinen kietoutui entistä paremmin vaippaansa. + +— Katsotaanpa, eikö tämä kuninkaallinen vieraskäynti vihdoinkin tuota +niitä kiliseviä guldeneita, joita kirjuri Jakobus Eisenlohr niin +kipeästi tarvitsee? mumisi hän itsekseen. + + * * * * * + +Innsbruckilaiset olivat kovapäistä väkeä, eikä heidän kalloihinsa juuri +tahtonut mahtua sellaista, mitä he eivät voineet käsittää. Suhtautuen +juhlimiseen vastahakoisesti he seisoskelivat nyreinä kaupungin +kaidoilla kaduilla katsellen muurareita, jotka laittoivat riemuportteja +kaikille toreille ja kadunristeyksiin ruotsalaisen majesteetin varalta. + +— Maksaa taas kauniit rahat — — — ja me, kuiviin imetyt porvarit, +joudumme suorittamaan laskut, mellasti punakkana muuan kunniallinen +käsityöläismestari, joka tuli parhaillaan "Mustasta Karhusta". + +— Ja mitä varten — mitä varten tämä kaikki? puuttui puheeseen muuan +rento räätäli. — Koska joku luterilainen on palannut ainoaan oikeaan +uskoon. Sehän on vain oikein ja kohtuullista eikä kaipaa minkäänlaista +palkitsemista! + +— Aivan oikein, herrat! — — Mutta uskaltakaapa vain esittää +valituksianne keisarillisen hovikanslian herroille. — Kylläpä saisitte +korvillenne! Sanon sen teille — ja kaupunginkirjurina olen asioista +perillä! + +— Ah — tehän siinä olettekin, herra sihteeri Eisenlohr? — Aivan oikein +— tehän sen tosiaan tiedätte! Mutta mitä tässä mahtaisi, mihinkä +voisimme ryhtyä? + +— Mihinkäkö voisitte ryhtyä, kysytte! + +Kaupunginkirjuri oli hypännyt ketteränä istumaan kaivon kividelfiinin +selkään ja heilutteli hämähäkkimäisen laihoja jalkojaan ilmassa. + +— Kuulkaahan! Te tiedätte, että arkkiherttua toimeenpanee ylihuomenna +ruotsalaiselle kuningattarelle linnassa naamiojuhlan, josta pitäisi +tulla suurenmoinen. Kuudelle päättäväiselle miehelle kykenen hankkimaan +pääsyn juhlaan. — Kokoontukoot innsbruckilaiset sitäpaitsi juhlapaikan +porttien ääreen. Sillä aikaa kuin nuo kuusi — minä huolehdin +kyllä hyvistä naamioista — esittävät juhlasalissa vastalauseensa +kuningattaren käynnin pitkittymisen johdosta, huutavat porvarit torilla +yhteen ääneen: "Alas ruotsalainen kuningatar, hyvinvointimme hävittäjän +Kustaa Adolfin tytär!" Saatte nähdä, hyvät ihmiset, miten nopeasti hän +on matkustava matkoihinsa, tuo jäämaan neitsyt! — Ja te — te voitte +sitten tyytyväisinä hieroskella kämmeniänne, sillä eihän teidän enää +tarvitse maksella hopeaguldeneita, jotta ruotsalainen majesteetti saisi +pitää iloa kustannuksellanne! + +Myöntymyksen kohinasta, näkyi, että kaupunginkirjurin tuumaan +suhtauduttiin myötämielisesti. Kuulijain ryhmä oli sillä välin niin +kasvanut, että katu oli miltei sulkeuksissa. Uteliaita työntyi +lähemmäksi yhä enemmän ja enemmän, lihamarkkinoilta tulevat +tyytymättömän näköiset vaimot jäivät seisomaan ja nyökkäilivät +myöntymystään. + +— Oikeassa olette, miehet! Älkää unohtako, että ruotsalainen on +huseerannut Itävallan maassa pirun lailla. Jos kerran mieheni täytyi +antaa henkensä taistellessaan Tillyn joukoissa Kustaa Aadolfia vastaan, +ei tyttären pidä täällä juhliman. Lähteköön hän kaupungista, jolle +hänen isänsä on tuottanut niin suurta kurjuutta! + +— Lähteköön hän kaupungista! innostui väkijoukko huutamaan. + +— Aivan niin, ihmiskullat! — Muistakaa aina sitä, kuinka vilja on +kallistunut suuren sodan jälkeen, kuinka lihanhinnat ovat kavunneet +niin korkealle, että sunnuntainakin voitte keittää vain kuivia +maaomenoita, joita meille on tuotu Amerikan maasta. — Mutta enpä halua +kiihoittaa teitä tekoihin, joista ette itse vastaisi. Toimikaa niinkuin +hyväksi näette! Jos kuitenkin punnitsette sanojani ja miellytte niihin, +on teidän tarkoin niistä vaiettava! Mutta kaupunginkirjuri Jakobus +Eisenlohria voitte puhutella joka päivä auringonlaskun jälkeen Puukupin +kapakassa! + + * * * * * + +Innsbruckin linnassa työhuoneessaan, jonne hän lyhyen käyntinsäkin +ajaksi oli koonnut latinalaisia ja kreikkalaisia klassikoita, oppineita +kirkkoisiä ja muita kirjailijoita käsittävän huomattavan kirjaston, +istui Kristiina iltapuhteella silmäillen miettiväisenä polvillansa +olevaa pergamenttia. Upsalasta lähetetty hovikuriiri oli tuonut sen +samana aamuna, ja sen sisällys oli kuningattaresta kaikesta päättäen +tärkeä, sillä hän luki sitä yhä uudelleen ja uudelleen. + + — Rakas kuningatar Kristiina, oli siihen kirjoitettu vapisevalla + vanhuksen käsialalla, — vai saako vanha opettajasi entisten aikain + tapaan sinutella sinua, hyvä, uljas lapseni? — Siitä pitäen kuin + lähdit luotamme ja luovuit isäisi uskosta on kovakouraisesti käyty + käsiksi iäkkääseen opettajaasi Johannes Matthieehen. — Älä kuitenkaan + uskokaan vanhan opettajasi sentähden olevan sinuun vihastunut! + Olenhan kaiken aikaa tuossa kauheassa sodassa, jonka sain elää miltei + kauttaaltaan, alituiseen rukoillut Jumalaa yhdistämään kristikunnan! + Ja koska raihnainen ruumiini ei enää tunnu vainoojaini mielestä heidän + kostosuunnitelmiinsa soveliaalta, olen viime viikkoina saanut olla + rauhassa! Mutta, sinulle he ovat aivan erikoisesti vihoissaan, hyvä, + uljas lapseni! Ja hanhensulkani miltei kieltäytyy kirjoittamasta + sanojani: he suunnittelevat sinulle turmiota! + + Meibom, jonka: kyllä hyvästi muistat, kertoi salaa minulle asiasta, + hiljattain. Hän on kummallinen eläjä, mutta vilppiä hänessä ei ole. + Kaiketi tiedät, että hän kuuluu Mitras-järjestön mahtavaan, salaiseen + veljeskuntaan, jonka päämiehenä on Schering Rosenhane, mies, joka + on peräti arvoton Ruotsinmaan kansleriksi! Tämä järjestö, joka on + levinnyt kautta maailman, on nyt päättänyt perikatosi! Kaiken takana + on Rosenhane, siitä panen harmaan pääni pantiksi! + + Meibom tuli asian johdosta pidetyn kokouksen jälkeen perin kiihtyneenä + vaatimattomaan majaani ja ilmaisi minulle asian. Miesparan oli + vannottava kymmenin kaamein valoin, ettei hän ilmaisisi mitään + kokouksessa näkemästään tai kuulemastaan. Ja sinun tähtesi hän rikkoi + valansa, Kristiina! Mietihän toki! + + Ah, ihanaa on saada lähimmäisiltään osakseen sellaista rakkautta, kuin + sinä saat! + + Mutta, kuule minua nyt tarkoin: + + Meibom on ilmaissut minulle tämänkin. Hovikuntaasi on varmastikin + pujahtanut vihamiehiä, jotka etsivät turmiotasi. Ole senvuoksi + varuillasii, Kristiina, ja muista aina varoitustani! Onhan sinulla + kylläkin Magnus luonasi, ja se rauhoittaa minua! Lausu hänelle + sydämelliset terveiset, valvokoon hän sinua valppaasti! + + Monet hartaat terveiset sinulle itsellesi vilpittömältä ja + uskolliselta opettajaltasi. + + Johannes Matthielta. + +Raskaasti huoahtaen Kristiina laski pergamenttilehden kädestänsä. +Mikäli hänen, vanhan opettajansa sanat olivat tosia — eikä hän sitä +epäillytkään — oli hän vihollisten ympäröimä! + +Mutta kuka mahtoi tahtoa hänelle pahaa? Kuka oli mies, jonka salainen +veljeskunta oli valinnut aseeksensa? + +Hän muisti äkkiä varoituksen sanat, jotka kreivi Magnus oli kuukausia +sitten hänelle lausunut. Siitä pitäen hän, Kristiina, oli yhä enemmän +laiminlyönyt entistä ystäväänsä, oli kaikkina näinä pitkinä kuukausina, +tuskin suonut hänelle katsettakaan. + +Italialaisen katseet paloivat paljon kuumemmin kuin hänen ruotsalaisen +ystävänsä uskolliset silmät, ja kreivi Magnuksen kyetessä sopertamaan +vain raskasmielisiä sanoja sai conte Erminion siro, tulinen puhetaito +hänen sielunsa kuumenemaan. + +Conte Erminio! + +Olisiko tämä lopultakin vihamies, joka vainosi hänen henkeänsä? +Kristiina tunsi sydämensä hetkeksi taukoavan lyömästä. Mutta oitis +senjälkeen hän moitiskeli itseänsä houkaksi! Olisiko hänen pyhyytensä +paavi suositellut conte Erminiota, ellei hän olisi tiennyt, että kreivi +oli vilpittömästi kiintynyt heihin molempiin? Ja eikö tuomioherra +Luukas Holstein, jolle hän oli tehnyt uuden uskontunnustuksensa, +ollutkin suuresti ylistänyt italialaista? + +Ja sitten: conte Erminio _rakasti_ häntä. Rakasti häntä etelämaisen +sydämensä koko hehkulla ja intohimolla. Italialaisen rakkaus tosin +oli rohkeata, tunkeilevaa; hän, Kristiina, tunsi olevansa kuin +palvelustyttö toisin hetkin, kun hänen oli pakostakin painettava +katseensa maahan noiden hehkuvain katseiden tieltä. Ja sittenkin, +huomispäivän suurissa tanssiaisissa oli kreivi luvannut valmistaa +hänelle aivan erikoisen yllätyksen! Mikä tämä yllätys sitten mahtoi +olla? + +Miettiväisenä hän nojasi päätään kättään vasten. Samassa kajahti +käytävästä miesmäisten askelten ääntä, ovet temmattiin auki, ja +kynnyksellä seisoi italialainen kreivi. + +— Niin ajatuksiinsa vaipuneenako, kuningattarista kaunein? + +Hieman keimailevasti Kristiina katsahti tulijaan. Tämän äänessä oli +lumoava soinnahdus, jonka tenhoa Kristiina ei milloinkaan täysin +kyennyt vastustamaan. + +— Mietin yllätystä, jonka kavaljeerini on huomenna minulle luvannut! + +— Ja minä olen saapunut kysymään naisista viehkeimmältä, millaisessa +naamiopuvussa hän ihanuudessa vie huomenna voiton kaikista muista +naisista? + +— Se on vastoin sopimusta, conte Erminio! Tiedättehän sangen hyvin, +että se on salaisuus, jota ainoakaan nainen ei ilmaise kavaljeerillensa +ja suosikillensa. Teidän on etsittävä minut, kreivi, ja jos niin +on kuten minulle liiankin usein vakuuttelette, että askeleistani, +vartalostani, tukkani väristä voisitte tuntea minut tuhannen joukosta, +voitte huomenna todistaa sananne tosiksi! + +Sentinellin tummien kulmain väliin uurtui silmänräpäyksen ajaksi +poikittainen, ärtymystä todistava ryppy. Oitis karehti hänen +suupielissään kuitenkin taas hurmaava hymy. + +— Huomenna toivon voivani antaa teille todisteen siitä, että tuntisin +teidät tuhansien joukosta; sen vuoksi en ole kysynyt! Ellette +kuitenkaan etukäteen ilmaise minulle naamiopukuanne, on yllätyksen +suhteen antamani lupauksen täyttäminen käyvä minulle vaikeaksi! Sepä +vahinko, sillä olin jo iloinnut siitä niin kovin! Se olisi koroittanut +teidät tuona iltana kaikkia muita naisia korkeammalle. + +Hän oli astunut niin lähelle kuningatarta, että hänen kuuma +hengityksensä hipoi tämän poskea. + +— Ja siitä olisitte nähnyt, kuinka teitä rakastan, kuinka nääntyen +sydämeni teitä kaipaa! + +Hämmentyneenä oli Kristiina astunut hieman tuonnemmaksi. Hän alistui +siihen, että toinen tarttui hänen käteensä vieden sen huulilleen ja +tempasi hänet sitten rajusti syleilyynsä. + +— Milloinka on rakkauteni saava palkintonsa? kuiskasi hän kuumasti. + +Kuningatar tahtoi vastata, mutta kykeni vain sopertamaan. + +— Teidän on annettava minulle vielä aikaa! Ensin on teidän näytettävä +toteen rakkautenne! + +— Näytettävä toteen! + +Toisen suupieliin tuli uhmaisa ilme. + +— Kuningattarellani on oikeus vaatia todisteita! + +Selveten huumauksestaan hän siveli sankkaa, silkinmustaa tukkaansa. + +— Unohdimme, mistä oli puhe! Tarkoituksenanne oli selittää minulle +naamiopukunne, kuningatar! + +— Aivan oikein! + +Kristiinan katse liukui arvioiden kreivin kvitteninkeltaisten kasvojen +yli nauliutuen tämän hehkuviin silmiin. Hänessä heräsi selittämätöntä +epäluuloa. + +Minkä vuoksi toinen niin välttämättä halusi saada selville hänen +naamiopukunsa? Miksikä hänen oli saatava siitä selko näin aivan ennen +aikojaan? + +Taas muistui hänen mieleensä vanhan opettajan lähettämä varoitus. + +— Koska olette noin myrskyisä, herra kavaljeerini, on minun +naispoloisen kai alistuttava. Kuunnelkaa siis tarkoin; + +Tulen juhlaan suursulttaanittareksi pukeutuneena. Ylläni on raskas, +kukikas viitta kiinalaisesta silkistä, ja päässäni minulla on +kahdellatoista rubiinilla kirjottu kultainen otsakoriste, johon on +kiinnitetty kasvot verhoava brabanttilainen pitsihuntu. Oletteko +käsittänyt sanani, conte Erminio? + +— Täydelleen! — Ja pukunne jokaisen yksityiskohdan olen tarkoin painava +mieleeni, naisista ihanaisin! + +— Entä te, herra kreivi? — — Kun nyt olen ilmaissut tämän, niin +eikö ole oikeus ja kohtuus, että kerrotte, saavutteko te sattumalta +Suurturkin puvussa? + +Sentinelli hymyili jäisesti. + +— Juuri se, kuningatar, kuuluu yllätykseen, jota olen huomiseksi +valmistellut. Ettekä te suinkaan olisi minulle kiitollinen, jos +ilmaisisin sen teille jo tänään. + + + + +5. + + +Innsbruckin linnan espanjalaisessa salissa oli huimat naamiohuvit. + +Espanjalaiset hovisoittajat, joita johti maestro Juan des Ximenes, +panivat parastaan. Heidän puhaltamisesta pulleat poskensa hehkuivat +ja punottivat sulasta kiihtymyksestä ja ammatti-innosta; ja elleivät +sinipukuiset maurilaiset olisi alituiseen kantaneet heille jäähdytettyä +Falernon ja Brixenin viiniä, olisivat he — Luoja, tiesi — ennen pitkää +antaneet musiikille palttua. + +Yhdeksänsataaneljäkymmentä naamioitua tungeskeli tiroolilaisen linnan +suojissa. + +Ovenvartijain lukuisa joukko oli heidät laskenut, ja kolmekymmentä +keisarillista hovivirkailijaa oli heidät rekisteröinyt, niinkuin kelpo +virkamiesten tuli. + +Satakahdeksankymmentä ompelijatarta, räätäliä, parturia, +kähertäjää, komedianttia ja parfymoijaa näki vaivaa vieraiden asun +viimeistelemisestä. Täällä poimuteltiin tuolla siirrettiin nappia, +toisaalla käherrettiin itsepintaisia suortuvia siroille kiharoille, +italialaiset näyttelijät hankasivat kulmakarvoja poltetuilla +mantelinsydämillä niin että silmät saivat tulisen ilmeen, parfymoijat +vihmoivat somista rubiininpunaisista lasipulloista Arabian hyviä +tuoksuja siroille naishartioille, voitelivat tuoksuvin öljyin, salvoin +ja unkarilaisin mehustein miesten partoja sekä tukkia, puhdistivat +ja leikkasivat kynsiä, kiinnittelivät avaria pitsihihoja, laittoivat +kaiken niin somaksi kuin mahdollista. + +Vieraiden lomassa kuljettivat sinipukuiset maurilaispojat +virvokkeita pyörivillä pöydillä kautta salin, somiin vanhanaikaisiin +tiroolilaispukuihin puetut hovipojat kuuluttivat tarjolla olevia +juomia: makealta tuoksuvia Tiroolin ja Dalmatian viinejä, +ryydinmakuista muskatelliviiniä viheriäisestä Steiermarkista, suonissa +tulena polttavaa tokaieria kesyttömästä Unkarinmaasta, punaista +melnikeriä Böömin viljavilta viinimailta, nenässä kirpelöivää +kuohuviiniä, jota Ranskan dauphin oli lahjoittanut arkkiherttualle, +ryydein maustettua hunajaviiniä Persiasta ja Kaukaasiasta sekä +polttavankirpelää alicantea helteisestä Espanjasta. + +Naamioiduilla, jotka karkeloivat linnassa huimana pyörteenä, oli puvut, +joiden hinnalla olisi voitu ravita suuren kaupungin nälkäiset enemmän +kuin vuoden päivät. Kooltaan kyyhkysenmunan suuruisina kimmelsivät +hohtokivet ja himmeästi loistelevat helmet niin hyvin miesten kuin +naistenkin pää-, rinta- ja kaulakoruissa. Upeita pitsejä, joita oli +säästelemättä käytetty kauluksiin, kaularöyhelöihin ja hihasomisteihin, +olivat sadat nyplääjättäret valmistaneet silmäinsä uhalla. Varsinkin +kolme naamioitua herätti erikoista huomiota. + +Näistä ensimmäinen oli suursulttaanitar, jonka satumaisen kaunis +puku viehätti niin hyvin naisia kuin miehiä, sitten tulenpunaiseen +atlaspukuun puettu kavaljeeri, joka aivan silmiinpistävästi koetti +palvella ihanaa sulttaanitarta, ja kolmantena musta ritari suljetuin +silmikoin ja hopeakilvin, joka oli hienointa toledolaista työtä. + +Parhaillaan soivat viulut erään italialaisen tanssin hivuttavaa +loppusoittoa, ja naamioidut parit käyskentelivät hengästyneinä siroin, +verkkaisin askelin pitkin peilikirkasta parkettilattiaa. Taaskin +oli tulipunainen kavaljeeri lähestynyt sulttaanitarta, vähää ennen +puoliääneen vaihdettuaan vaiteliaan mustan ritarin kanssa pari sanaa. + +— Minun on puhuteltava teitä, kaunis naamio, kuiskasi hän +kuumasti sulttaanittarelle. — Kunpa saisin pyytää teitä tulemaan +puutarhapengermän takaiselle parvekkeelle! — Onhan minun toki +lunastettava sanani, jonka eilen teille annoin! + +— Jonka eilen minulle annoitte? Puhutte arvoituksellisesti, outo +naamio, mutta, siitä huolimatta uskallan seurata teitä ja olen innokas +kuulemaan, mitä salaista teillä on ilmaistavananne! + +Sulttaanitar laski kätensä atlaspukuisen ritarin käsivarrelle ja lähti +tämän keralla puutarhan hämäriin lehtokäytäviin. + +Muiden huomaamatta musta ritari seurasi heitä. — — — + +Juhlasaliin oli samaan aikaan kerääntynyt noin kuusi naamioitua +käsittävä ryhmä, joka näkyi kuiskuttelevan keskenään sitä +salamyhkäisemmin, mitä lähemmäksi kellonviisari siirtyi keskiyönhetkeä. + +Parhaillaan veivät soittajat viinistä kosteille huulilleen huilujaan, +torviaan ja fagottejaan, notkeat tanssinopettajat juoksentelivat +tanssijain rivien lomassa järjestääkseen nämä suurta paimenkarkeloa +varten. Silloin syöksähti muuan hovivirkailija kauhusta kalpeana, +harpaten neljä porrasta kerrallaan, arkkiherttuan korokkeelle vieville +portaille. + +Vastahakoisesti rypistellen matalaa otsaansa tuli ylin hovilakeija don +Miguel Caraffa häntä vastaan. + +— Häneen on kai mennyt horna, koska hän uskaltaa töminällänsä häiritä +kaikkein korkeimpain seurustelua! + +Hovivirkailija haukkoi suonenvedontapaisesti henkeään ja huitoi +epävakaisesti vasemmalla kädellään. + +— Siellä — — kilpa-ajoradalla — — — ainakin tuhannen hengen — — +— suuruinen joukko, joka — — manailee kaameasti — — ruotsalaista +majesteettia! + +Don Miguel Caraffa valahti kalpeaksi ja tempoi vaistomaisesti +kaulahuiviansa. + +— Hän on kai erehtynyt. Alamaiset tahtovat osoittaa suosiotaan +kuningattarelle — — luultavasti! + +Samassa tunkeutui äskeinen kuusihenkinen naamioitujen ryhmä tanssijain +rivien lomitse arkkiherttuan aition luokse. Sen johtajalla oli +pergamenttirulla, jota hän kohotti korkealle muiden huutaessa: + +— Alas ruotsalainen kuningatar, jonka isä on hyvinvointimme murskaaja +Kustaa Aadolf! + +Joukon tulo oli kaiketikin ennakolta sovittu merkki, sillä miltei +samaan aikaan kaikuivat tuhatpäisen ihmisjoukon kiroushuudot kadulta. + +Vieraat valtasi sanomaton pakokauhu. Kaikki ryntäsivät oville, +kauhistuneet soittajat viskasivat soittokoneensa käsistänsä harpaten +pöytäin ja nuottijalustain ylitse espanjalaiseen saliin. Kelmeät +palvelijat, joiden otsilta valui hiki virtanaan, koettivat rauhoittaa +vallasväkeä, linnanvouti kreivi Piccolomini juosta kaahotteli +punaisena kuin kalkkuna pakenevien keskellä jaellen sekavia käskyjä. +Silloin kajahti puutarhaan vievältä ovelta äkkiä huuto — pamahtaen +kanuunankuulan lailla keskelle sekasortoa: + +— Kuningatar on _murhattu_! Hän makaa verissään suurella +puutarhaparvekkeella! + +Salissa huudettiin kauhusta. Pyörtyneinä vaipui naisia lattiaan, miehet +harppoivat mielettöminä pitkin huonetta, vääntelivät neuvottomina +käsiään, keisarilliset kamaripalvelijat seisoivat pelokkaita haamuja +muistuttaen seinävierillä ja vapisivat kuin haavanlehdet tuulessa. +Silloin ryntäsi turkmenilaisen kauppiaan mahtava hahmo kauhistuneen +joukon lomitse. + +Hän oli kreivi Magnus Gabriel, joka nyt huusi kuuluvalla äänellä: + +— Vartijat kaikille oville. Murhamies, joka on tehnyt sellaisen +tihutyön, ei saa päästä pakoon. + +Leveine hartioineen häikäilemättä raivaten tiensä läpi tungoksen +hän heilautti itsensä toiselle puolen kaidetta, joka erotti +salin puutarhasta. Siellä, leikattujen taksuspensaiden ja +hiekkakiviveistosten lomassa, sametinpehmoisen nurmikon saartamana, +kohosi parvekerakennus tähtitaivasta kohden. + +Sen sisältä loisti valotäpliä, jotka silloin tällöin hehkuivat +kirkkaammin sitten taas kadotakseen — tummia hahmoja, jotka kuutamossa +näyttivät kumman haaveellisilta, hiipieli kuin jättiläismuurahaisia +rakennusta ympäröivillä teillä. Nyt Magnus näki, että keisarillisen +henkilääkärin Jessenius Birkin haudankaivajakasvot silmäilivät +uteliaina puutarharakennuksen pylvässisäänkäytävästä. + +Oitis oli Magnuskin ovella. + +— Onko hän kuollut? huusi hän lääkärille niin kiihkeänä, että tämä +kavahti parisen askelta kauemmaksi ennenkuin ennätti malttaa mielensä. + +— Hän on kuollut — saanut kaksi tikariniskua, jotka ovat lävistäneet +keuhkot ja sydämen, mutta kysymyksessä on — — — + +Henkivartioston eversti oli kuullut vain lauseen ensimmäiset sanat. +Hänen rintansa ympärille pusertui äkkiä rautainen rengas, hän olisi +tahtonut huutaa tuskansa julki kuudanyön hiljaisuuteen, mutta vain +käheä voihkaisu puhkesi hänen rinnastansa. + +— Kristiina! — — — + +Rakennuksen ainoassa huoneessa puuhailivat ihmiset lattialla lojuvan +ruumiin ääressä. + +— Tiehenne sieltä — — — tahdon itse hänet nähdä, ottaa hänet syliini — +ainakin kuolemassa! Kristiina! — Kris — — + +Hämmentyneenä hän hoiperteli loitommaksi. Vainaja, joka makasi +lattialla suljetuin silmin, verhottuna turkkilaiseen, kukikkaaseen +silkkivaippaan, hiuksissa veripunaisin rubiinein kirjottu otsakoriste, +joka muistutti tukkaan takertunutta sädehtivää hyönteistä, ei ollut +kuningatar. Säännölliset, somat kasvot, jotka hän kaiketi oli nähnyt +ennenkin, mutta ei Kristiinan kasvot! — — + +Hän tunsi, kuinka hänen olemuksessansa havahtui vieras tahto, jota +vastaan hän ei kyennyt taistelemaan; hänen oli levitettävä kätensä, +tahtoipa hän tahi ei. + +Kellertäväin vahakynttiläin suipot liekit ja käryäväin soihtujen +savuava katku loivat kummallisia varjoja vainajan kasvoille. +Hiljaisuudessa, jonka kuoleman kita oli sylkäissyt piiloisalle +parvekkeelle, kajahti äkkiä huuto, joka kumahti kipsikoristeista +kattoa vasten torventoitotuksen tavoin. Tuo huuto oli puhjennut kreivi +Magnuksen huulilta — tämän onnellisesti hymyilevät kasvot muistuttivat +nyyhkyttävää lasta, joka odottamatta näkee äidin lähestyvän. + +Sitten hän vielä tunsi, kuinka hänen otsansa peittyi vuolaisiin +hikihelmiin, hän sai vielä riipaisseeksi rintaansa, jossa sydän takoi +valtaisena väkivasarana, sitten sipaisi jättiläismäinen käsi hänen +kasvojaan ja silmiään pyyhkäisten olemattomiin kaiken, mikä häntä +ympäröi — valot, vainajan, hälisevät ihmiset, imelähkön vahantuoksun, +kiireiset askeleet — olemattomiin, niinkuin opettaja pyyhkäisee märällä +sienellä laskuesimerkin koulun taululta — — — + +Herätessään ja yrittäessään avata silmiään hän tunsi niskassaan +omituista, pistävää kipua. Myöskin tuntui huone pimeältä. Mutta sitten +painui hellä käsi hänen kuumeesta palavalle otsallensa, ja tuttu, mutta +ylen kauan kaivattu ääni kuiskasi hänelle: + +— Sinun on maattava hiljaa, Magnus! Et saa kiihtyä, ettet uudelleen +sairastu ilkeään hermokuumeeseen! + +Silloin hän makasi hiljaa vuoteensa pehmeillä untuvapieluksilla. Ja +raoittaessaan silmiään hän näki, että vuoteen ääressä istui muuan +nainen, näki kasvot, joita saarsi kellervänkultaisen tukan ihana +runsaus. + +— Kristiina! + +Kaihoten Magnus ojensi molempia käsiään ikäänkuin peläten, että kaikki +oli vain unta, joka seuraavassa tuokiossa kenties jo katoaisi. Mutta +kasvot eivät kadonneet, vaan kumartuivat hänen puoleensa. + +— Minulla on paljon anteeksi pyydettävää sinulta, Magnus! + +Taas silitteli kuningatar hänen hehkuvia kasvojaan. + +— Ottaessani italialaisen palvelukseeni olin sokaistu! Näin vain hänen +ulkomuotonsa, mutta en mustaa sielua, joka piili sen kätkössä. + +— Hän tahtoi murhata sinut, Kristiina! + +— Tiedän sen, Magnus. Luojan kiitos arvasin hänen hankkeensa ajoissa! +Suursulttaanittaren puvussa esiintyi kamarineitini, en minä. Poloisen +oli maksettava puvunvaihdos hengellänsä. Vastoin tarkoitustani! +Aavistinhan, että jotakin konnuutta oli tekeillä, mutta en luullut, +että luonani oli murhamies! + +— Entä Sentinelli, missä hän on? + +— Paennut, Magnus. Hän sekä hänen apurinsa, musta ritari, joka +murhatyön teki! + +— Entä sinä, Kristiina — — —? + +— Minulla on paljon anteeksipyydettävää sinulta, Magnus, sanoinhan sen +jo. Olin kiittämätön uskollisinta ystävääni kohtaan! + +— Uskollisintako vain — — —? + +— Ja rakkainta! + +Hän kumartui painamaan hellän suudelman Magnuksen otsalle. + +— Sinun on nyt tultava pian terveeksi, Magnus! Innsbruckin porvarit +eivät pidä Kustaa Aadolfin tytärtä mielisuosiolla muuriensa suojassa. +Ratsastamme ennen pitkää etelää kohden, Magnus — — rinnakkain! + +— Rinnakkain! + +Hän tarttui Kristiinan valkoiseen käteen ja vei sen huulilleen. + +— Kuinka sinua rakastankaan, Kristiina, kuinka tahdonkaan sinua +palvella. Entä minne matkamme käy, armahin? + +— Roomaan, Magnus! Roomaan! + +Toinen näki Kristiinan ihanain silmäin sädehtivän riemusta ja pakotti +omat huulessakin iloiseen hymyyn. Mutta hänen sieluunsa kohosi tumma +pilvi, joka oli kuin tulevan onnettomuuden aavistus! + + * * * * * + +Lähellä sirkus Maximusta, Aventinuksen ja Tiberin välissä, muinaisen +Rooman kivikummitusten saartamana, joiden katkenneet pylväät +olivat kuin pääkallon maatuneita hampaita, kohosi campaninilaisten +kivenhakkaajien ja päiväpalkkalaisten rappeutuneiden majojen lomassa +rakennus, joka ansaitsi huomiota ainakin jossain määrin, vaikka ajan +hammas kenties olikin jättänyt jälkensä myöskin siihen. + +Pakanuuden aikana se mahdollisesti oli ollut kylpymaja ja saattoi +hyvinkin olla peräisin komeutta rakastavan keisarin päiviltä, sillä +sisäänkäytävän äärellä kohoavain pylväiden marmori oli vielä nytkin +valkoista ja virheetöntä. + +Rakennukseen vievän pylväskäytävän kiviset patsaat olivat kylläkin +jo aikoja sitten murskaantuneet ja jo vuosisatoja sitten peittyneet +maankamaran ruskeaan multaan. Vihamielisinä tuijottivat tyhjät jalustat +toiseksi vaihtuneen maailman syksyistä upeutta. + +Talossa oli jo tiesi kuinka kauan asunut muuan vanha sokea juutalainen, +jota naapurit nimittivät vain "sokeaksi Nathaniksi". Hänen todellista +nimeään ei luultavasti ainoakaan koko kaupungissa tiennyt. + +Sokea Nathan ei seurustellut kenenkään kanssa, lukuunottamatta erästä +kyttyräselkäistä, hieman löylynlyömää levantiinilaista, joka hankki +juutalaiselle elintarpeet sekä veden. Kukaan ei liioin tiennyt, mistä +hän sai elatuksensa. + +Olihan sokea Nathan kylläkin sangen viisas mies, kykenihän hän tähdistä +lukemaan ihmisten kohtalot ja olihan hänellä ennustamisen harvinainen +lahja, mutta lukuisat apuatarvitsevat, jotka tavallisesti iltapuhteessa +kävivät hänen syrjäisessä kodissansa, selittivät yksimielisesti, ettei +juutalainen ollut suostunut ottamaan minkäänlaista korvausta, vaikka +olikin antanut heille hyviä neuvoja. + +Saapuihan taloon kylläkin ylhäisiä herroja, jotka peittelivät +kasvojansa arasti viittojensa liepeillä, aamupäivisin pysähtyi oven +eteen komeita kantotuoleja, joista nousi tarkoin hunnutettuja naisia, +ja kerran — jotkut naapurivaimot vannoivat asian todeksi, sillä he +olivat nähneet tapauksen omin silmin — noudettiin Nathan kotoaan +upeilla vaunuilla, joissa oli kardinaalin vaakuna, ja samat vaunut +toivat hänet usean tunnin kuluttua takaisin. + +Keskipäivä oli tulossa. + +Kylmästä vuodenajasta huolimatta — olihan uusi vuosi ovella — paistoi +aurinko kuumana Rooman kaduille. + +Kaduilla ja toreilla leikittelivät vallattomat lapset, naiset +torailivat arpajaisnumeroista, pitkät sipuliniput hartioille +viskattuina kaupittelivat toskanalaiset talonpojat tavaroitansa +kivitalojen epäsiisteillä pihoilla, polvenkorkuisissa +kiiltosaappaissa ja metallisissa pyöröpäähineissä prameilevat paavin +henkivartija-soturit kolkuttelivat uneliaita juomanlaskijoita +hereille ja antoivat täyttää puiset kenttäpullonsa musteenkarvaisella +apulialaisella viinillä, jota kapakanisännät säilyttivät +umpeenneulotuissa vuohennahkasäkeissä, kunnianarvoisia pappismiehiä, +violettipukuisia apotteja ametistikoristeiset paimensormukset kaidoissa +sormissansa, mustaviittaisia ja poimupäähineisiä nunnia, kalvaita, +ylhäisennäköisiä jesuiittoja pitkissä kauhtanoissansa ja nahkahihnoin +nyöritetyin paljain jaloin vaelteli seitsemän kukkulan kaupungin +kaikilla kujilla ja kaduilla. + +Tähän aikaan pysähtyi kaksi vuokrattua kantotuolia sokean Nathanin +talon eteen, ja niistä nousi huolellisesti hunnutettu nainen sekä tämän +seuralainen, vaaleapartainen kavaljeeri. + +— Ovi näyttää olevan auki, kuiskasi nainen seuralaisellensa. — Mene +sinä edellä, Magnus, mutta älä ilmaise meidän kummankaan nimeä. Sillä +välin maksan minä kantajat. + +Kreivi nyökkäsi. + +— Mielihyvin menen edellä, Kristiina, ja noudatan tarkoin kaikkia +määräyksiäsi. + +Oven avattuaan hän tunsi vastassansa kummallisen, ummehtuneen hajun, +jossa oli jotain miltei haudanomaista. Kaita käytävä, jonka seinillä +vielä näkyi muinaisroomalaisten freskojen jätteitä, vei oviaukkoon, +jota peitti musta, runsaasti kullalla kirjottu verho. + +Nyt kuului sisältä raskaita, laahustavia askeleita. Sitten vedettiin +verho syrjään, ja sokea Nathan seisoi kynnyksellä. Hänen kookkaat +hartiansa olivat tuskin lainkaan kumarassa, ja yllään hänellä oli +kauhtanaa muistuttava sinipunainen silkkiviitta. Laihaa, jänteistä +kaulaa kiersi kellastunut pitsiröyhelö. + +Ja tämä kaula kannatti valtavaa päätä, jonka otsa kaartui korkeana +ja jota sekasortoiset, lumivalkoiset hiussuortuvat reunustivat. +Tuuheain kulmakarvain alta kuumottivat virvaliekkeinä hohtavat sokeat +silmäterät, muistuttaen persialaisia opaaleja. Juutalaisen nenä kaartui +jyrkän otsan varjosta terävänä kuin korppikotkalla miltei peittäen +kieron, ohuen suun, ja ylähuulen varjosta häämötti kaksi kulmahammasta, +luultavastikin ainoat jäljelläolevat. + +Sekasortoinen, kellahtavanvalkoinen juutalaisparta, kuopalle +painuneiden poskien kohdalta hieman kiharainen, valui pitsiröyhelölle +ja pitkän kauhtanan rinnalle. Luisevine käsineen, jotka muistuttivat +väkeviä linnunkynsiä, piteli vanhus syrjäänvetämänsä oviverhon +liepeistä. Ja sitten hän ryhtyi puhumaan. + +— Jahve siunatkoon tulonne, jalo herra, niin teidän kuin +kuningattarenkin, jonka askeleet lähestyvät oveani. + +Magnus tuijotti hämmästyneenä juutalaisen kivettyneitä piirteitä. +Mistä vanhus saattoi tietää hänen syntyperänsä; mistä hän tiesi, että +Kristiina oli parhaillaan tulossa hänen ovellensa. + +Vielä enemmän hän hämmästyi Nathanin viitatessa ovelle, joka samassa +aukeni. + +— Sieltä hän tulee, Ruotsinmaan herttainen kukka, sen miehen tytär, +jonka tahto oli suuri, mutta joka vuodatti paljon verta pyrkiessään +päämääräänsä. Alamaisin palvelijanne katsoo vieraansa erittäin +tervetulleiksi, jos suvaitsette astua halpaan majaani! + +Kristiina kuiskasi seuralaisellensa kiireesti pari sanaa ruotsiksi: + +— Kuka kumma onkaan ilmaissut tuumamme juutalaiselle, sillä vain sinun +kanssasihan olen siitä keskustellut paavin aikanaan mainittua Nathanin +kyvyistä? + +— Ei kukaan! Kristiina, hän on näkijä, joka tietää salatut asiat, +vastasi hänelle Magnus. + +Huone, johon he nyt astuivat, sai valonsa ainoastaan kattoon upotetusta +maidonvalkeasta lasilevystä. Paremmin se muistutti rihkamakauppiaan +myymälää kuin asuinhuonetta, sillä siellä oli hujanhajan huonekaluja, +kallisarvoisia seinäverhoja, madonsyömiä kirjoja, pergamenttikääröjä, +kalliita hopeaisia kynttilänjalkoja, tomuttuneita talouskaluja. + +Juutalainen, joka liikkui lattialla, hujanhajan olevain esineiden +lomassa taitavasti kuin näkevä ikään, työnsi vieraillensa kaksi +pielustettua tuolia ja pyysi heitä istumaan. + +Itse hän istui nahkaiselle istuimelle nojaten sen nojiin molemmin käsin +ja liikkumattomana kuin kuvapatsas. + +— Olette saapuneet luokseni, keskeytti hän painostavan hiljaisuuden, — +kuullaksenne minulta, mitä tulevaisuus teille tuo helmassansa! Tiedän +sen, älkää kysykö minulta mitään. Kaikki, jotka saapuvat luokseni, +haluavat kuulla, mitä tällainen sokea vanhus näkee tulevista ajoista! +Nimenne ilmaisitte minulle jo silloin, kun palatsi Farnesessa päätitte +lähteä Nathan-vanhuksen luokse, sillä kristittyjen suuri rabbiini oli +armossaan maininnut minusta poloisesta! + +Sinä, kuningatar — hänen ilmeetön äänensä kävi äkkiä liikutetuksi ja +lämpimäksi — olet vasta rikkaan elämäsi alkutaipaleessa! Näen kuitenkin +jo vihamiehiä, jotka väijyvät sinua, vieläpä nytkin, vaikka eräs +läheisiäsi heitti tähtesi henkensä. Loitolta he seuraavat vaellustasi +ja odottavat hetkeä, jolloin voivat ajokoiran tavoin syöstä jalon +hirven kimppuun. Antakaa Nathan-vanhukselle tuokion verran aikaa, niin +että hän saa silmäillä tulevaisuuden helmaan. + +Oikealla kädellänsä hän siveli maidonhohtoisia silmäteriänsä, ja +hänen päänsä vaipui raskaana rintaa vastaan. Molemmat kuulijat miltei +pidättivät henkeään, jotta eivät olisi havahduttaneet näkijävanhusta. +ennen aikojaan. Vihdoinkin — lyhyet minuutit olivat tuntuneet heistä +loppumattomain tiimain pituisilta — kulki kevyt värinä kautta +juutalaisen olemuksen. + +— Näen — näen, sanoi hän käheään ja hengästyneesti, — tuolla, on +suuri tori! Yö sitä saartaa, eikä taivaalla ole ainuttakaan tähteä! +Pälyileviä ihmisiä hiipii kuningattaren vaiheilla, joka on mies ja +kuitenkin nainen! Minnekä hän nyt suuntaa askeleensa? + +Voi, hänen ympärillänsä on äänetöntä ja pimeätä! Nyt hän on yksinään. +Kuulen avaimen kirskahtaen kiertyvän lukossa. Kuningatar on yksinään +eikä kuitenkaan yksinään! Mutta hänen seuralaisensa ovat mykkiä ja +saavat kuningattaren kauhun valtaan. Kreivi Magnus, hän mainitsi tämän +nimen ensimäistä kertaa, — jos mielitte pelastaa, kuningattaren, +on teidän pidettävä kiirettä! Ja te pidätte kiirettä, kuningatar +_pelastuu_. Mutta jo lähenee häntä uusi turma! Varokaa kerjäläistä — +varokaa kerjäläistä! Sanon sen teille! + +Kuningatar oli kavahtanut seisaalleen ja pusersi kädellään +seuralaisensa käsivartta. + +Hänen katseensa oli nauliutunut puhujan huuliin. Tämän painunut rinta +kohoili sihajavina tempauksina, kylmää hikeä valui hänen otsaltaan. +Hänen suunsa kuiskasi kuulumattomia sanoja. Minuutit kuluivat, ja +sitten Nathanin vartalo kävi jäntevämmäksi. Hänen kasvoillensa liukui +havahtumisen ilme. Ollen unen ja valvetilan välimailla hän viittoili +haparoiden vasemmalla kädellänsä. + +— Henki on tänään jättänyt minut, kuiskasi hän tuskin kuuluvasti. — +Oletteko käsittänyt, mitä se huulteni välityksellä teille ilmoitti? + +Kristiina myönsi hiljaa. + +— Sitten on kaikki hyvin! + +Vanhus astui hapuillen kuningattaren luokse ja laski oikean kätensä +painavasti tämän vaaleille palmikoille. + +— Tässä päässä on paljon sellaista tietoa, mikä tekisi miehelle +suurta, kunniaa! Paljon tietoa ja viisautta! Ja vielä kerran on +koittava hetki, jolloin naisellinen sielu on voittava sen miehekkään +rohkean hengen, joka kuningatarta vielä tällä hetkellä hallitsee. +Jehova olkoon kanssanne, kuninkaallinen majesteetti, niin teidän +kuin seuralaisennekin kanssa, jonka Jumala on johdattanut luoksenne +suojaksenne, toiseksi silmäpariksenne, kilveksenne ja miekaksenne. + +Teidän on käsitettävä minut oikein. Se ainoa, joka johdattaa kaikkien +maailmoiden kohtaloita, se ainoa, joka ohjaa tomujyvänkin oikealle +paikallensa, olkoon kanssanne. + +Ei, ei, älkää antako rahaa Nathan-vanhukselle, keskeytti hän, sillä +hänen herkkä korvansa oli tajunnut, että kuningatar laski pyöreälle +pöydälle muutamia kultarahoja. — Antakaa minulle sensijaan vaatimaton +sormus, joka on sormessanne — sormus sitoo minut teihin, vaikka +olisitte tuhannen penikulman päässä täältä. Niin kauan kuin elän, +tahdon olla apunanne! Menkää Jumalan kaitsemina, te molemmat! + + * * * * * + +Alkoi olla puolipäivä kreivi Magnuksen astuessa Via Appialle vieville +portaille. + +Rappeutuneiden kaiteiden ääressä kyhjötteli puolikasvuisia katupoikia, +päiväpalkkalaisia, jotka söivät puolisekseen parisen suolattua +sipulia huuhtoen kurkkunsa musteenpunaisella viinillä, noitia +muistuttavia kerjäläisvaimoja ja viettelevän soreita, kiehtovakatseisia +kukkaistyttöjä. Magnus kiinnitti yhtä, vähän huomiota katupoikain +huutoihin kuin ruokalevolla istuskelevain työmiesten kirouksiin. + +Kerjäläisnaisille hän viskasi pari scudia, kukkatyttöihin hän ei +vilkaissutkaan. Hänellä oli varmaankin tekeillä jotain tärkeätä, +koska hän kiirehti katua pitkin niin nopein askelin ja silmäili tuon +tuostakin taskukelloaan, joka oli paavin arvokas lahja ja riippui +kultaisista ketjuista hänen kaulassaan. Pienessä kirjelipussa, jota +hän piteli oikeassa kämmenessänsä, oli varmaankin tärkeä viesti, kun +hänellä oli niin kova kiire Colosseumia kohden. + +Rappeutuneen rakennuksen jättiläismäiset ääriviivat kohosivat vihdoin +heleänkultaisesta maisemasta, jota hedelmällisten viinimäkien leppoisat +kunnaat kauniisti saarsivat. Hengästyneenä silmäili hän ympärilleen. +Luojan kiitos — hän ei ollut tullut liian myöhään, sillä kantotuolia, +jonka piti täällä häntä odottaa, ei vielä edes näkynytkään. + +Vielä kerran hän silitti rypistyneen kirjelipun sileäksi, vielä kerran +hän luki ne harvalukuiset rivit, jotka muuan lähetti oli edellisenä +iltana tuonut hänelle palatsiin. + + — Ruotsin kuningattaren vaaleatukkaiselle kavaljeerille! oli siihen + kirjoitettu epäselvällä käsialalla. + + — Muuan teille tuntematon nainen — hänellä lienee oikeus + sanoa olevansa kaunis — ilmoittaa ruotsalaisen kuningattaren + vaaleatukkaiselle kavaljeerille odottavansa tämän huomenna + puolenpäivän aikaan saapuvan Colosseumin luokse tärkeän asian + vuoksi, joka ei kylläkään koske häntä, vaan hänen korkeasyntyistä + valtijatartaan. + + Kantotuoli, jonka vaakunassa on kaksi ristiin laskettua miekkaa, on + odottava häntä ja vievä hänet paikkaan, missä hän saa tilaisuuden + puhutella näiden rivien lähettäjää. Jos kavaljeeri peläten + tuntematonta naista — pohjoisen maan herrat tuntuvat olevan + jääsydämisiä — ei saapuisi, niin tietäköön hän siten tekevänsä + huonon palveluksen ruotsalaiselle majesteetille. Siis huomenna kello + kahdentoista aikaan Colosseumille! — M. + +Kuka mahtoikaan kirjeen kirjoittaja olla, ja mitä; tärkeätä sanottavaa +hänellä olikaan? Ehkäpä kaikki olikin loppujen lopuksi vain +viekkautta, jolla hänet houkuteltiin loukkuun? Mutta siinä tapauksessa +tuntematon nainen ei olisi noudattanut häntä kantotuolissaan ja vielä, +keskipäivällä! + +Sitäpaitsi — hän, Magnus, oli kätkenyt nuttunsa suojaan pistoolin ja +tunsi olevansa varustautunut. + +Samassa saapui kadunkulmauksesta raskas kantotuoli, jota neljä +jättiläismäistä neekeriä kantoi. + +Kantajat, joiden puvut olivat kirkuvan sinistä sekä kullanväristä, +kangasta, laskivat taakkansa maahan sekä katselivat etsivästi +ympärillensä. + +Kreivi Magnus astui lähemmäksi. Ovessa näkyi selvästi vaakuna — kaksi +ristiin laskettua miekkaa. Muuan neekereistäkin huomasi hänet nyt. +Kunnioittavasti hän astui Magnuksen luokse. + +— Oletteko kreivi de la Gardie, teidän armonne? kysyi hän nöyrästi. — +Siinä tapauksessa pyydän teitä käymään tähän kantotuoliin, joka saattaa +teidät illustrissiman luokse, jatkoi hän saatuaan myöntävän eleen +vastaukseksi kysymykseensä. + +Magnus painoi ikäänkuin ohimennen miehen käteen kultarahan. + +— Kuka on valtijattaresi? kysäisi hän. + +— Kukako valtijattaremme on? + +Neekerin ilme kävi hyvin hämmästyneeksi. + +— Eikö armollinen herra sitten tiedä, että tämä kantotuoli kuuluu +armolliselle rouva Marozzialle, jonka palvelijoita olemme? + +Marozzialle! + +Olihan Magnus täällä Roomassa kuullut tuota nimeä mainittavan +useastikin. Eikö tuo nainen ollutkin Tiberin kaupungin suurin +kurtisaani, jonka suosiosta ylimykset ylpeilivät. Mitä ihmettä +Marozzialla mahtoi olla sanottavana hänelle? + +Mietteisiinsä vaipuneena hän nousi kantotuoliin, joka vei hänet +kukoistavain viinitarhain„ reheväin puistojen ja kukkaniittyjen kautta +maaseudulle erään uljaan, valkoisesta, marmorista rakennetun talon +luokse, joka sijaitsi keskellä valtavaa, puistomaista puutarhaa. + +Kaksi valkopukuista hovipoikaa riensi avaamaan kantotuolin ovea ja +auttamaan häntä laskeutumaan maahan, kolmas kiiruhti hänen edellänsä +mahtaville portaille, joiden vierustoilla upeili delfiinejä esittäviä, +kummallisia veistoksia, kadoten korkeasta, valkoisesta ovesta. Oitis +hän sitten vetäisi sen molemmat puoliskot auki kutsuen vierasta sisälle. + +— Suonette anteeksi, armollinen herra, jos pyydän teitä hetkisen +odottamaan, kunnes illustrissima kutsuu teidät puheillensa. + +Hän viittasi raskasta samettiverhoa kohden, joka erotti huoneen +viereisestä suojasta. Magnus astui akkunan ääreen. Siellä loitolla, +keveän autereen verhossa, joka yötä ja päivää kattoi laaksoa kietoen +verhoonsa kaupungin ääriviivat, oli Rooma, oli Palazzo Farnese, oli +Kristiina! + +Vain hänen tähtensä! Magnus oli noudattanut kummallista kutsua, vain +hänen tähtensä hän oli syöksynyt tähän seikkailuun. + +Sisältä kuului hiljaista harpunsoittoa. Keino, joka saa veren +syöksähtämään sydämeen, kuten hänen oli tunnustettava. Mutta miten +hänen oli tulkittava musiikki, joka kaikuili häntä vastaan täällä niin +intohimoisena? + +Näkymättömät kädet vetivät samettiverhon syrjään. Magnuksen katseelle +avautui huone, jossa ei ollut ainoatakaan akkunaa ja johon vain +leposohvan yllä palava veripunainen amppeli loi himmeätä valoa. + +Leposohvalla loikoi nainen. Hänen vartaloaan verhosi valkoisena +valahtava silkki, ja kallein hohtokivin kirjottu otsakoriste kruunasi +hänen päätään. Huolimatta siitä, että hänen elämänsä kesäpäivät +olivatkin jo miltei ohitse, saattoi hänen kasvojansa vieläkin sanoa +kauneiksi, vaikka poskien pyöreydessä ei enää näkynytkään nuoruuden +kimmoisuutta. Hänen tizianinpunainen, sankka tukkansa, oli koottu +väljiksi kiharoiksi, joiden alta otsa loisteli alabasterinvalkoisena. + +Ja tämä nainen hymyili niin tenhoavasti, että Magnuksen sydän kuumeni. +Hymyili ja ojensi hänelle valkoiset, runsain sormuksin koristellut +sormensa, jotka toinen vei kunnioittavasti huulilleen. Lumoavalla +eleellä! hän viittasi vierasta istumaan taiteellisesti veistetylle +jakkaralle leposohvan ääreen. + +— Pohjoisen maan herra kavaljeeri on siis sentään siksi kohtelias, että +täyttää naisen pyynnön. Niin paljon en oikeastaan osannut odottaakaan! + +— Naisen toivomus on minulle aina käsky, semminkin jos täyttämällä sen +samalla palvelen kuningatartani, jonka tähden olette käskenyt minut +luoksenne, armollinen rouva! + +Marozzian kasvoille häilähti keveä varjo — silmänräpäykseksi vain — +sillä pian senjälkeen hän taas hymyili Magnukselle. + +— Kas vain, on siis ollut perää siinä, että te, herra kreivi — +niin miehevän kaunis kuin varreltanne ja kasvoiltanne olettekin ja +naisille varsin mieluinen — palvelette vain valtijatartanne. Meistä +roomattarista tuntuu kavaljeerin moinen uskollisuus kuitenkin — suokaa +kova sanani minulle anteeksi — houkkamaiselta! + +Älkää toki velvollisuuksianne täyttäessänne unohtako, herra kreivi, +että on muitakin kuin yksi ainoa _Kristiina_; muutoin menetätte elämän +ihanimmat riemut! + +Marozzia oli noussut, ja puolittain suljettujen silmäluomien lomasta +liukui hänen katseensa polttavana yli Magnuksen olemuksen. + +Hänen povensa kohoili kiivaasti, kun hän puhui edelleen: + +— Te vaikenette, herra kreivi, luotte katseenne maahan? Tajuatteko +vihdoinkin, kuinka sokeana olette tähän saakka kulkenut; Haluatteko, +että Marozzia — huulteni hymyäkin pitävät Rooman kavaljeerit kullan +arvoisena, senhän tiedätte — avaa silmänne? + +Hänen täyteläinen, valkoinen käsivartensa liukui esiin hihan +pitsiröyhelöstä, kietoutui Magnuksen kaulaan, veti hänen päänsä +kurtisaanin povea vasten. + +— Ah, kuinka sinua rakastan, Magnus, kuinka palavasti olenkaan sinua +kaihonnut siitä pitäen kuin näin sinut paavin juhlassa ensi kerran +Kristiinan rinnalla! + +Magnus oli kaiken aikaa ollut umpeassa hervottomuuden tilassa; hänestä +tuntui kuin olisi hän turhaan turvannut aistimiinsa taistellakseen +lamauttavaa painajaisunta vastaan. + +Kurtisaanin nyt mainitessa Kristiinan nimen hän tunsi yhdellä, iskulla +havahtuvansa ja viilenevänsä. Kiivaasti hän vapautui Marozzian +käsivarsien puserruksesta. + +— Roomattaret ja eritoten te, armollisin rouva, erehtyvät otaksuessaan +kaksimielisillä sanoillaan ja selvillä viitteillään niin nopeasti +huumaavansa pohjoisesta maastani peräisin olevan miehen. + +Ellen erehdy, oli tarkoituksenanne kertoa minulle valtijatartani +koskevista asioista, donna Marozzia. Olen tullut tänne kuullakseni +noita tietoja — _yksinomaan_ noita tietoja! + +— Niinkö, herra kavaljeerini? + +Marozzian silmistä, leiskui vihaa. + +— Kuulkaa siis — aioin niitä kertoa! Kuuletteko, sellainen aikomus +minulla oli! Mutta sydämestänne uhoava jäinen kylmyys on minut hyytänyt +— en enää tiedä, mistä teitä varoittaisin. Tiedän vain, että kuningatar +on suuressa vaarassa, sillä mahtavat viholliset työskentelevät häntä +vastaan. + +Hän ei ole välttävä kohtaloaan, tuo ruotsalainen majesteetti — vahinko! + +Mies, jolle tuonnottain annoin suosioni, oli mahtava herra ja kertoi +minulle tarkoin tuuman kaikki yksityiskohdat. Panin kaiken muistiin, +kunnes — — niin, kunnes kylmyytenne sai minut hämmennyksiin! _Nyt_ en +enää kykene kertomaan teille kerrassaan mitään! + +Marozzian käytöstä inhoten Magnus astui loitommalle. Hänen silmissänsä +paloi suuttumuksen kirkas tuli, kun hän kääntyi toisen puoleen: + +— Ette ole näinä tuokioina käyttäytynyt hienon naisen tavoin, donna +Marozzia! Jos taas uskotte voivanne kiristämällä saada minut taipumaan +puoleenne, erehdytte suuresti. + +Vielä kerran teen teille erään kysymyksen: jos olette halukas +ilmaisemaan minulle, millainen vaara kuningatarta uhkaa, niin puhukaa! +Ellette, niin sallikaa minun poistua! + +Marozzia nousi verkalleen leposohvalta. + +Hänen silmistään, joiden alustat olivat maalatut mustiksi, loimusi +kuluttavaa tulta, ja hänen sieraimensa värisivät, kun hän nyt ylähuuli +ivallisesti koholla vastasi Magnukselle: + +— Kenties olette oikeassa, herra kreivi, ja minä olen erehtynyt. +Te olette halveksinut, minua, olette työntänyt Marozzian luotanne! +Jos aikoisitte — tiedän kyllä, että niin ei ole — kertoa Rooman +kavaljeereille tästä hetkestä, niin pitäisivät nämä teitä mielettömänä, +kun olette menetellyt tällä tavoin. + +Ja kuulkaa nyt tarkoin, mitä sanon. En ilmaise teille, mikä turma +kuningatarta uhkaa. Menköön hän perikatoansa kohden teidän, turhaan +tähyillessänne, mistä käsin vaara häntä uhkaa! Aion yllyttää hänen +vihollisensa panemaan kaikki voimansa liikkeelle! Sen teen! Ja minulla +on siihen valta! Kuulkaa mitä sanon, herra kreivi, minulla _on_ siihen +valta! + +Ah, kuinka suuresti olenkaan iloitseva, kun hänen kuolinkellonsa +soivat Pyhän Pietarin kirkosta ja te, kreivi Magnus, luotte +murheellisena maahan siniset silmänne, joiden katse on järkähtämätön +kuin kotiseutunne järvien viileä kalvo. Kenties noista uskollisista +silmistä: virtaa kyyneleitä, ja Marozzia on naurava. Menkää nyt — +jättäkää minut! En jaksa enää sietää läsnäoloanne! + +Hän viittasi ojennetuin käsin ovea kohden. + +Kreivin poskille kohosi lievä puna. + +— Donna Marozzia, kädenviittaustanne ei olisi tässä kaivattu! Jokainen +kavaljeeri tietää, ettei hänellä ole mitään etsittävää teidänlaisienne +luota! Salatkaa asia vain minulta, yhtykää kostonhimoisena +kuningattaren vihollisiin, ja sittenkin tulevat nämä toteamaan minut +mieheksi, joka kykenee häntä suojelemaan, mieheksi, joka on hädän +hetkellä valmis antamaan henkensäkin hänen edestänsä. Voisin vielä +sanoa teille paljonkin hienojen naisten säädyllisyydestä ja tavoista, +mutta unohdin, että olen — Italiassa! + +Pää ylväästi pystyssä hän astui ovelle. + +Marozzia katsoi hänen jälkeensä — pitkän kotvasen. Hänen kasvonsa +olivat raivosta vääntyneet, ja hänen oikea kätensä pusertui nyrkkiin. + +— Minulleko tämä! raivosi hän. — Ruotsalaisen herra kreivin laskelmat +tulevat raukeamaan tyhjiin! Annan, apuni tuon hempeän vaaleatukkaisen +jääneitseen murskaamiseen! + + * * * * * + +Oltiin juhla-aterialla, jonka paavi Aleksanteri VII antoi ruotsalaisen +kuningattaren kunniaksi. + +Paavi, joka oli rakastettavaisuudellaan hurmannut Florensin naiset +ollessaan vielä kardinaali Fabio Chigi, pani tälläkin kertaa liikkeelle +säihkyvän kaunopuheisuutensa sekä älykkäisyytensä parhaansa mukaan +huvittaakseen pohjoismaista kuningatarta, jonka tietorikkaudesta +hänelle oli niin paljon kerrottu. + +Rooman klassikoista oli puhe johtunut Rooman kaupunkiin. + +Kristiina oli lausunut haluavansa joskus päästä näkemään öisen +kaupungin lumoa, Cirkus Maximuksen valtaisaa silhuettia, pylvästen +sekasortoa ja rappioituneita kivipalatseja. + +— Rakkaan vieraani tätä toivomusta en ikävä kyllä kykene täyttämään, +niin mielelläni kuin tahtoisinkin. Vaarallista on naisen öiseen aikaan +lähteä kaupunkimme kaduille. + +Niin, jos olisitte mies, uskaltaisin antaa teidän jonkun upseerini +seurassa ihailla kaupunkini ihanuutta. Naisena ette kuitenkaan missään +nimessä, voi sitä tehdä. + +Nämä sanat askarruttivat Kristiinaa yhä hänen joitakuita päiviä +myöhemmin istuessaan katselemassa kaupungin vilinää huoneestaan, jossa +hänellä oli tapana työskennellä ja opiskella puolikin päivää yhteen +menoon. + +Palazzo Farnesesta, missä hän asui, oli aava näköala yli seitsemän +kukkulan kaupungin. Hänessä heräsi yhä suurempi kaipuu lähteä +yölliselle kävelymatkalle kaikista varoituksista huolimatta. Mutta +kuinka? + +Kreivi Magnus oli ravistanut totisena ja torjuvan näköisenä päätään, +kun hän, Kristiina, oli maininnut asiasta. Ainoakaan hänen seurueestaan +tai hovilaisistansa ei lähtisi hänen kanssansa, sen hän tiesi. Yksinään +hän ei kuitenkaan mitenkään uskaltanut lähteä seikkailemaan. Eikö +tosiaankaan? + +Hänen mieleensä muistui äkkiä, että hänen vaatteidensa joukossa oli yhä +vielä ylioppilaanpuku, jota hän oli käyttänyt valepukunaan hiipiessään +vuosikausia sitten Upsalan yliopiston anatomiassakin. Se hänen oli +etsittävä vaatekirstustansa. Ylioppilaaksi pukeutuneena hän kyllä +uskaltaisi lähteä matkaan, kaiken varalta otettuaan mukaansa ladatun +italialaisen pistoolin. Näin ei öisen kaupungin tenho sittenkään jäisi +häneltä näkemättä! + +Oli illan kuudes tunti Kristiinan antaessa kamarineidollensa vapautta. + +— Selailen vielä hiukan kirjojani, sanoi hän sivumennen, — ja sitten +menen oitis makuulle. Voit vielä valmistaa minulle illallisen ja +sitten saat lähteä. Tiedän kyllä, että kernaasti joskus viettäisit +iltaa maanmiestesi seurassa. Lähellä sikstiiniläistä kappelia, pitää +kapakoitsija Ihering ravintolaa, minne Roomassa asuvat alamaiseni +kokoontuvat tarinoimaan ja tanssimaan. Tuossa on sinulle kultaraha; +pidä hauskaa omalla tavallasi! + +Palvelijatar kiitti suutelemalla valtijattarensa kättä. + +Hän punastui ilosta, sillä vieraassa, oudossa kaupungissa hän tunsi +itsensä perin yksinäiseksi. + +Kello kahdeksan tienoilla, kaupungin satalukuisten temppelien kellojen +kutsuessa uskovaisia iltamessuun astui mahtavan renesanssipalatsin +sivuportista sorea nuori ylioppilas, jolla oli yllään sievä saksalainen +puku. Kukaan ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota, kenenkään päähän +ei olisi pälkähtänytkään, että ruotsalainen majesteetti piili noin +poikamaisessa asussa. + +Eikö kukaan tosiaankaan? + +Neljää kerjäläistä, jotka oleilivat palatsin lähettyvillä hyvän matkan +päässä toisistaan, kiinnosti tulija kaikesta päättäen koko lailla, joka +tapauksessa lähti kaksi raajarikkoa johtajansa vihellyksen kuultuaan +seuraamaan ylioppilasta niin nopeaan kuin rujot jäsenet suinkin +sallivat. Ja ihmeellistä, mitä kauemmaksi he pääsivät, sitä nopeammiksi +heidän askeleensa kävivät ja vähäisemmäksi heidän onnahtelunsa. + +Kristiina, joka ei huomannut tästä kaikesta kerrassaan mitään, nautti +kauan kaihotusta vapaudestaan täysin siemauksin. Hänestä tuntui miltei +samalta kuin lapsuusaikoina, kun hän oli vastoin pitkäpiimäisten +opettajainsa toivomusta kavunnut mitä hurjimpain ratsujen selkään, +ammuskellut isänsä aseenkantajain keralla kaari pyssyllä ja +temmannut arvon Meibomilta kerran tekotukan päästä voitettuaan hänet +filosofisessa väittelyssä. + +Aurinko laski aaltojen syliin hehkuvana ja nopeasti niinkuin se +nouseekin etelän mailla. Siellä, missä äsken oli ollut täysi päivä, +vallitsi äkkiä tähtinen yö. Janoisin katsein kuningatar joi lumoavaa +maisemaa, joka levisi hänen eteensä. + +Ravintoloista ja kapakoista kaikui venetsialaisten viulujen +surunvoittoista soittoa, sointuvat miesäänet lauloivat haavemielistä +laulua. + +Tummasilmäiset immet nojailivat kaidoilla kujilla seinävieriin +tarinoiden päivänpaahtamain nerviläisten kalastajaan kanssa, uutterat +käsityöläiset tekivät vielä valmistuksiaan seuraavan päivän töitä +varten ennenkuin sulkivat työpajansa ja menivät lähimpään osteriaan +pelaamaan moraa sekä juomaan pikarillisen viiniä. + +Hämärissä porttikäytävissä hiiviskeli pälyileviä kerjäläisiä, jotka +tilaisuuden tullen ryntäsivät uhriensa kimppuun hellittämättä ennenkuin +olivat "Kristuksen laupeuden tähden" saaneet kerjätyksi pari scudia. +Kaksi heitukkaa, jotka keskustelivat naamioidun kavaljeerin kanssa, +nauroi lyhyeen ja katkonaisesti niin että sivullista aivan hyyti; +kadulla olevassa kuopassa lojui päihtynyt mies sätkytellen käsiään sekä +jalkojaan. + +Aikomattaan Kristiina oli joutunut yhä loitommalle vilkasliiikkeisiltä +kaduilta. Etäällä hän jo näki Tiberin hopeanhohtoisen vyön, jonka +reunoille saakka "alakaupunki" levisi. Silloin häh tunsi hihaansa +tartuttavan. Kääntyessään katsomaan hän näki hampaattomat, likaiset +kerjäläiskasvot, joiden omistaja viittoi likaisella kädellään +talorivejä kohden. + +— Älkää menikö sinne, armollinen herra! Noissa taloissa väijyy kuolema! +Kauhea rutto nousee Campaninan soista, ja sen, johon se iskee okansa, +on kuoltava samalla hetkellä! + +Vastenmielisyyttä tuntien Kristiina riuhtasihe vapaaksi, avasi +kukkaronsa ja heitti tungettelijan jalkojen juureen kultarahan. +Kerjäläinen kiitti viitaten sinne päin, mistä Kristiina oli tullut. + +— Jos armollinen herra haluaisi sattumalta nähdä sellaista, mikä +ei Roomassa ole tuttua kaikille, ryhtyy Beppo kymmentä kultarahaa +vastaan kernaasti opastamaan häntä Cirkus Maximukseen, Colosseumiin ja +katakombeihin. Beppo voisi juosta edellä, niin ettei armollinen herran +tarvitse hävetä. Ah, mikäpä onkaan kauniimpaa kuin kuutamoyö Cirkus +Maximuksessa, jatkoi hän kasvojensa vetäytyessä omituiseen virneeseen. + +Kuningatar mietti asiaa. Miehen tarjous oli hänen toiveittensa +mukainen. Kuitenkin piili siinä jotakin, mikä ehkäisi häntä. Vaikka +mies kuuluikin Roomaa kansoittaviin tuhansiin kerjäläisiin, oli +hänen ulkomuotonsa sittenkin erikoisen kaamea. Mutta olihan hän itse +ehdottanut, että menisi edellä, niin ettei hänestä olisi haittaa? +Mitään vaaraa ei kaiketi ollut tarjolla, kun hän, Kristiina, kerran +esiintyi miehenä, ja olihan hänellä sitäpaitsi taskussansa ladattu +pistooli. + +Seikkailu kutsui! Ja se ratkaisi asian! + +— Otan tarjouksesi vastaan, kääntyi hän sanomaan kerjäläiselle. — Tässä +on sinulle viisi kultarahaa käsirahaksi! Sinun on kuitenkin oltava +hyvä opas ja näytettävä minulle kaikki katsomisen arvoinen! Oletko +ymmärtänyt? + +Kerjäläinen hyppäsi tasajalkaa ja heitti kuhmuisen hattunsa ilmaan +siepaten sen sitten taitavasti lennosta. + +— Ymmärsin, kaiken mainiosti, armollinen herra! Suvaitsetteko nyt +seurata minua! + +Varjon kaltaisena hän hiiviskeli pitkin katua mainiten kaikkien +rakennusten nimet. + +— Piazza del Monte Cavallo — Porta Pia — Fontana di Trevi — San +Giovanni di Fiorentin palatsi, jos teidän armonne suvaitsee! Piazza +Colonna — Fontana di Trevi — Antoniuksen pylväät, armollinen herra! + +Varokaa, nousemme nyt noita portaita, ja kääntykää sitten vasemmalle, +Ponte San Sistolle päin! Oitis olemme perillä! Erotatteko tuota hämärää +rakennusta tuolla uinuvain viinimäkien keskellä. Se on päämäärämme. +Menen edellä kolkuttamaan Hettoren valveille, jotta hän avaa meille +portin sekä varustaa meidät soihduilla. Se maksaa teille toiset viisi +kultarahaa, armollinen herra! + +Kristiina antoi hänelle rahat. Pitkin, harppauksin kerjäläinen +riensi menemään, ja ennenkuin Kristiina oli ennättänyt talon luokse, +näki hän oppaansa jo keskustelevan kuiskaten terään harmaahapsisen, +yrmeän näköisen miehen kanssa, joka ravisti parisen kertaa päätään +tarmokkaasti. Hänen tullessaan lähemmäksi miehet hämmentyneinä +vaikenivat. + +— Hän ei ensin oikein tahtonut, tuo Hettore, ryhtyi kerjäläinen taas +puhumaan, — hän pelkää menettävänsä yöunensa. Minun täytyi luvata +hänelle, että emme viivy kovin kauan. Puoliyö on kohta käsissä. +Suvaitkaa seurata minua! + +Talon isäntä oli noutanut kaksi palavaa soihtua ja kulki nyt +yrmeänä edellä. Hän pysähtyi raudoitetun, oven eteen, joka sijaitsi +viiniköynnösten kiertämässä kiviholvissa, avain kirahti lukossa, ja +sitten avautui heidän eteensä hämärä, musta aukko, josta kuluneet +portaat veivät maan alle. Kerjäläinen astui ovesta ensimmäisenä. + +— Armollinen herra, menen edellä, näyttääkseni teille valoa. Olkaa +varovainen, sillä porrasaskelmat ovat kuluneet liukkaiksi! Muistakaa +varoa askeleitanne! Teidän on pysyteltävä paremmin vasemmalla puolen; +tässä kohden tekee porraskäytävä mutkan! Vielä kaksi porrasta, ja +olemme perillä, teidän armonne! Näette katakombit! Hän kohotti +soihtuaan korkealle. + +Seinävierillä seisoi, istui, kyyristeli ja lojui mitä erilaisimmissa +asennoissa, miehiä, naisia, Vanhuksia ja lapsia. Ruumiit eivät olleet +lahonneita, muumiomaisesti käpristyneitä vain ja niiden kasvot olivat +kuivettuneet nahkaa muistuttaviksi. + +Soihtujen lepattavan valon luodessa kammioon epämääräistä, häipyvää +valonkajastetta ne näyttivät ivallisen vääntyneiltä, kaamean eläviltä, +ikäänkuin olisivat ne peittelemättä ivaansa katsoneet edessään seisovia +ihmislapsia. + +— Uskoisiko armollinen herra minulle nyt hetkeksi soihtunsa, sillä +meidän on mentävä kaitaan käytävään, jota pitkin pääsemme kulkemaan +vain ryömimällä. + +Vasemmalle, teidän armonne, seuratkaa minua tarkoin. Suovathan molemmat +soihdut teille riittävästi valoa? Ja nyt — — + +Äkkiä katosi molempain soihtujen valo kuin maan nielemänä. Samassa +silmänräpäyksessä Kristiina kuuli kolauksen, joka muistutti sulkeutuvan +oven pamahdusta. Vielä saattoi hän kuulla kiireesti poistuvain askelten +äänen. + +Kaikki kävi niin yllättämällä, ettei kuningatar ensimmältä oikein +tajunnutkaan, mitä oli tapahtunut. + +Asemansa kaameus ja toivottomuus selveni hänelle vasta vähitellen. + +Voimakkaat viholliset, jotka vihassansa vainosivat häntä, olivat +ovelasti saaneet hänet valtoihinsa. Vankina kenties umpeen +luhistuneessa sivukäytävässä katakombeissa, joita vanhan kaupungin +alla oli kilometrimäärin, oli hänen kohtalonsa ihmissilmin katsoen +ratkaistu. Päiväkausia hän saisi harhailla pimeissä hautakäytävissä, +kunnes hän kykenisi yhä huonommin ja huonommin vastustamaan paikan +kauhuja. Lopulta hän vaipuisi horroksiin unohtaen nälänkin, joka oli +kalvava häntä lakkaamatta. + +Entä Magnus? Ah, ensi päivinä tämä varmastikin panisi liikkeelle +taivaan ja maan. Paavin käskyläiset samoaisivat kaupungin joka kolkan, +kaikki sopet tutkittaisiin, viattomia vangittaisiin, epäiltyinä heitä +kidutettaisiin ja lopulta heidät — — vapautettaisiin. + +Magnus-parka! + +Hänen surunsa, olisi vilpitöntä, sen Kristiina tiesi. Kuinka usein hän +olikaan leikitellyt Magnuksella, oikutellut hänelle! Huolimatta siitä, +että tämä oli uskollisista uskollisin, huolimatta siitä, että hän, +Kristiina, rakasti Magnusta! Hän tunsi, kuinka kyyneleet herahtivat +hänen silmiinsä, kuinka hänen sisimmässään havahtui sanomaton kaipaus +kuulla Magnuksen äänen lämpöistä kaikua, nähdä hänen hyväin silmäinsä +uskollista katsetta. + +— Magnus! + +Kristiinan huuto kajahti holvissa tukahtuen sen ahtaisiin seiniin. +Jossakin karisi muurilaastia seinistä, hienoa hiekkaa, valui +rasahdellen maahan, etäällä vinkaisi rotta. Toiset rotat vastasivat. + +Kristiina tunsi sanomattoman elämäntahdon havahtuvan yhdellä iskulla +sisimmässänsä. Sen miehen tähden, jota hän tänä ahdingon hetkenä tajusi +rakastavansa niin äärettömästi ettei ainoatakaan muuta konsanaan, +täytyi hänen tehdä kaikkensa pelastaakseen maanalaisesta vankilastansa. +Ehkäpä hänen onnistuisi seiniä pitkin hapuilemalla päästä käytävän +suulle, ja ehkäpä hän huutamalla saisi ihmisiä rientämään apuun! + +Hän laskeutui polviensa varaan, jotta ei loukkaisi itseään +ryömiessään takaisin ahtaaseen solaan. Oikealla kädellään hän hapuili +korkeata seinää ponnistaen sen johdolla eteenpäin. Sitten hän tunsi +kompastuvansa johonkin, mikä liukui poikittain hänen tiellensä. Hän +luiskahti, hapuili tukea ja kaatui saaden ankaran täräyksen. + +Kotvan aikaa hän makasi paikallaan huumaantuneena, sitten hän hieman +kohottautui, hapuili kädellään ympärilleen. Kirkaisten hän kavahti +poispäin — hänen kätensä oli osunut kuivettuneisiin vainajankasvoihin. + + * * * * * + +Kun kreivi Magnus illalla — iltapäivän hän oli viettänyt Englannin +lähettilään luona, — saapui palatsiin, pyrki hän kuningattaren puheille. + +Koska kamarirouva oli saanut vapautta, oli hänen odotettava pitkään, +ennenkuin toinen palvelijatar tuli ilmoittamaan hänelle mitään. + +— Valtijatarta ei ole linnassa, mutta hän ei ole myöskään ilmoittanut, +minnekä hän on lähtenyt! + +Hämmästyneenä Magnus kuuli uutisen. + +Kristiina oli poistunut kotoa, vaikka paavi oli erikoisesti varoittanut +häntä yöaikaan astumasta kaupungin kaduille. Asia oli perin kummallinen! + +Eikä kukaan tiennyt mitään kuningattaren lähdöstä? + +Se oli vieläkin kummallisempaa! + +Niin kiireesti kuin suinkin Magnus riensi avaralle torille ja +puhutteli ensimmäistä kerjäläistä, jonka tapasi nojaamasta, erääseen +madonnanpatsaaseen. + +Eikö tämä ollut nähnyt ylhäistä naista, joka oli jonkun aikaa sitten +lähtenyt palatsista. + +Ruvettunut kerjäläinen, ummisti viekkaasti toisen silmänsä sekä vastasi +jotakin ylimalkaista. + +Ei hän mitään osannut muistella, sillä hän oli hieman heikkopäinen ja +ajattelisi asiaa ainoastaan siinä tapauksessa, että armollinen herra +lupaa hänelle kuusi kultarahaa. + +Magnus oivalsi asian. + +Hän otti kukkarostansa neljä kultarahaa ja piteli niitä kerjäläisen +avoimen silmän edessä. + +— Nämä neljä kultakolikkoa saat pitää, jos vastaat minulle. Saat +sitäpaitsi vielä kymmenen, jos autat minua löytämään naisen, sillä +luulen, että hänet on väkivalloin laahattu jonnekin. + +Mies kävi oitis puheliaaksi. + +— Osuitte miltei asian ytimeen, armollinen herra! Tosin ei palatsin +sivuportista noin tunti sitten tullut henkilö ollut mikään nainen, vaan +sievännäköinen vaaleatukkainen ylioppilas. + +Voisin kuitenkin panna pääni pantiksi siitä, että nuorukainen oli sama +naishenkilö, jota etsitte. Ja tätä mieltä olivat minua paitsi myöskin +Beppo, Jacopo ja Sardi, jotka lähtivät hiipimään nuoren herran jäljessä! + +Minusta tuntuu siltä, että joku muukalainen oli yllyttänyt heidät +käymään nuorukaisen kimppuun. Minne tämä vaelsi, en parhaimmalla +tahdollanikaan kykene sanomaan, sillä näin vain, että hän kääntyi +kulmauksesta. + +Aprikoivana Magnus laski käsivartensa ristiin. + +Olisiko Kristiina tosiaankin lähtenyt palatsista mieheksi pukeutuneena! + +Ja minnekä? + +Samassa hänen mieleensä juolahti keskustelu, joka kuningattarella oli +hiljattain ollut paavin kanssa. + +Eikö paavi ollutkin johdattanut tuuman hänen mieleensä sanoessaan: + +— Niin, jos olisitte mies, voisitte uskaltaa lähteä yöaikaan +kaupunkimme kaduille! + +Ja Kristiina — olihan hän jo Upsalassa useamminkin kuin kerran +pukeutunut mieheksi mennessään yliopiston julkisille luennoille, joihin +naiset eivät päässeet. + +Ja juutalaisvanhuksen varoittavat sanat muistuivat hänen mieleensä: + +— Näen suuren torin, oli tämä sanonut. — Yö saartaa, sitä. Pälyileviä +ihmisiä hiiviskelee kuningattaren kintereillä, joka on mies ja +sittenkin nainen! Minne käy hänen tiensä? + +Voi, hänen ympärillänsä on äänetöntä ja pimeätä! Nyt hän on yksinään! +Kuulen avaimen kirskahtaen kiertyvän lukossa. Kuningatar on yksinään — +eikä hän kuitenkaan ole yksinään! Mutta hänen seuralaisensa ovat mykkiä +ja kauhistavat kuningatarta. + +Kreivi Magnus, jos mielitte pelastaa kuningattaren, on teidän pidettävä +kiirettä! + +Niin oli sokea Nathan puhunut aikoinaan. Ah, olihan hän pannut merkille +vanhuksen sanat! Mutta kuka pystyi tulkitsemaan niiden hämärän +sisällön? — Kerjäläinen, joka pelkäsi jäävänsä kolikoittansa, yskäisi. + +— Jos teidän armonne suvaitsisi vielä käyttää kaksikymmentä kultarahaa +— hänen äänensä painui araksi kuiskeeksi — jättäen ennen kaikkea +asian ilmoittamatta paavin poliisikunnalle, luulisin kyllä löytäväni +rouvashenkilön. + +Toverini auttaisivat minua, mutta kaksikymmentä kultakolikkoa siihen +kyllä menisi, lisäsi hän epäröiden. + +Kreivi Magnus nyökkäsi suostumustaan. + +— Tulkaa siinä tapauksessa mukaan, armollinen herra! + +Kerjäläinen tarttui rohkeasti hänen käsivarteensa, ja hän salli sen +tapahtua. + +Eräässä kadunkulmauksessa hänen seuralaisensa vihelsi kummallisen +pitkään — kaameannäköinen jalkapuoli olento seisoi seuraavassa +silmänräpäyksessä heidän edessään kuin taivaasta tipahtaneena. + +Ammattiveljet vaihtoivat parisen sanaa — nopeaan ja hämmentävästi +elehtien. + +— Hän on mennyt etelänpuoleiseen kaupunginosaan, huokasi kerjäläinen. — +Taipaleesta tulee pitkä. Beppo kuljetti häntä! + +Matkaa jatkettiin mutkikkaita kujia pitkin. + +Taaskin kerjäläinen vihelsi äskeiseen omituiseen tapaansa, taaskin +ilmestyi lähimmän piiloisan porttikäytävän varjosta olento, joka oli +lihaa ja verta. Pimeydessä välähteli katkonaisia sanoja. + +Tässä se koira häntä puhutteli, armollinen herra! + +Piazza del Monte Cavallo! + +Känsäinen, luiseva käsi viittaa nurkan toiselle puolen. + +Porta Pia! Fontana di Trevi! Piazza Colonna! + +Hiisi vieköön, mies on raahannut Itänet Tiberin ylitse! Antoniuksen +patsaat! Varokaa kuluneita portaita, armollinen herra! + +Ponte San Sisto! + +Uusi vihellys! Risainen ryysykimppu, joka ei lainkaan muistuta +ihmisolentoa, ryömii esiin, kähisee _yhden ainoan_ sanan! + +Yhden ainoan sanan vain, mutta se saa kerjäläisenkin hätkähtämään. + +— Teidän on rohkaistava mielenne, armollinen herra, ette saa menettää +malttianne, ette saa ajatella pahaa Rooman kerjäläisistä, vaikka +näistä yksi onkin peto — donna, jota etsitte, armollinen herra, on +katakombeissa! + +— Missä? + +— Katakombeissa, joihin ensimmäiset kristityt hautasivat vainajansa! + +Magnus tuntee herpaisevan kauhuntunnun hiipivän jäseniinsä, hänen +sormensa pusertuvat niin lujasti kerjäläisen oikeaan olkapäähän, että +tämä kiljaisee kuin koira, jota on polkaistu. + +— Lieneeköhän hän vielä hengissä meidän ennättäessämme sinne? sanoo hän +käheästi. + +— Suokoon madonna hänelle voimaa kestämään manalan kauhuja! + +Kerjäläinen ristii arkana silmänsä. + +— Mutta meidän on riennettävä, armollinen herra, silmänräpäyksenkin +viivyttely merkitsee hänelle kuolemaa! + +Kapakanisäntä Hettore murahtelee ja manailee Magnuksen ja kerjäläisen +kotvasta myöhemmin kolkuttaessa hänet hereille. Murahtelee, manailee ja +valehtelee. + +Vannoo kaikkien pyhimysten ja de Campo Santon madonnan kautta, ettei +hän ole nähnytkään mitään nuorta herraa sekä kerjäläistä. + +Vannoskelee näin vielä, vaikka kreivi uhkailee häntä hirsipuulla, ja +käy epävarmaksi vasta nähdessään toisen kämmenellä kolme kultarahaa. + +Vihdoin hän saa ilmaisseeksi, että hän kylläkin päästi molemmat +katakombeihin, mutta muistelee vain kerjäläisen palanneen tuomaan +hänelle avainta. + +Murahtelee yhä vieläkin, mutta avaa lopulta katakombeihin vievän oven +ja sytyttää kaksi soihtua. + +Homeen ja lahoamisen katku uhoaa heitä vastaan. + +Magnus tahtoisi syöksähtää ensimmäisenä, mutta kerjäläinen pidättää +häntä. + +— Ette saa kiirehtiä noin, armollinen herra. Portaat ovat liukkaat ja +soihtumme voivat sammua liiankin helposti. + +He ovat perillä. + +Vainajien luut, pääkallot, jotka aikoinaan vaipuivat filosofisesti +omistajiensa olkia vasten, silmäilevät rauhanhäiritsijöitä oudon +vilkuilevin katsein, tervehtivät maan päältä tulevia. + +— Kristiina! + +Jättiläispommin lailla kiirii huuto pitkin kajahtelevia käytäviä ja +pamahtaa pääkalloihin niin että näiden hammasrivit loksahtavat kauhusta +toisiaan vasten. + +— Kristiina! + +Punasilmäinen rotta vinkaisee jossakin sopessa vastauksen. +Jalka hapuilee karstaantuneessa homekerroksessa, jähmettyneissä +lahoamisjätteissä. + +— Jos tahdotte etsiä häntä, on meneteltävä varovaisesti! Kaikki +käytävät on meidän tarkastettava, kaikkia sivukäytäviä on meidän +valaistava. + +— Kristiina! + +Magnuksen äänen kaiku kiirii taas toivottomana pitkin holvien seinämiä. + +Pelästynyt rotta vinkaisee taaskin! + +Hauraita luita murskaantuu heidän kantapäittensä alla. + +— Varokaa, teidän on kumarruttava, armollinen herra. Tässä on käytävä, +jota pitkin tuskin pääsee kulkemaan. Kirottua! Soihdut käryävät, niin +että silmistä vuotaa vesi kuin viimeisellä tuomiolla. + +Santa Madonna! Tuolla hän makaa, hän, jota etsimme! Jumala paratkoon, +nainen hän on, sillä vaaleat hiukset valuvat hänen harteillensa! +Ei noin rajusti, armollinen herra! Kyllä hän on elossa — hän on +vain pyörtynyt! Mutta ellette menettele varovaisemmin donnaa +virvoitellessanne, katkeaa hänen elämänlankansa käsissänne! + +Magnus oli kohottanut Kristiinan pään syliinsä ja silitteli hyväillen +hänen hiuksiansa. + +— Armahin! + +Hänen huulensa sopersivat kuumasti Kristiinan nimeä. + +Rajuin, anelevin suudelmin hän peitti tämän otsan ja huulet. + +— Herää, herää, ainokaiseni! kuiskaili hän rukoilevasti ja pelokkaasti. +— Elämäni on hukassa, ellet sinä elä! + +Ja todellakin! + +Hänen kuuma lempensä voitti kuoleman hyisen kouristuksen, joka tänä +yönä oli tavoittanut Kristiinan sydäntä. + +Kristiina avasi silmänsä. + +— Missä olen? kuiskasi hän. + +— Sylissäni! riemuitsi Magnus. — Meidän on riennettävä pois täältä. +Elämä kutsuu! + +Colosseumin varjossa seisoi toisiinsa puristuneina kaksi ihmistä. +Mykkinä sekä liikutettuina he katselivat tähtitaivaan ihanaa kantta, +joka muodosti valtavan rakennuksen ikuisesti saavuttamattoman +holvikaton. + +— Ikuinen kuin taivas on rakkauteni sinuun, sanoi Magnus hiljaa. + +Unelmoiden kallisti Kristiina silloin päänsä hänen rintaansa vasten. + +Hitaasti ja verkalleen levisi taivaalle aamua ennustavan ruskon +ensimmäinen hauras hohto, ja sen valossa havahtuivat aavemaiset +jumalten patsaat ihanaan elämään. Iäisen rakkauden jumala hymyili +villiviinin saartamasta nurkkauksestansa hellän suojelevasti ja samalla +houkuttelevasti molemmille ihmislapsille. Loitolla lauloi riemuitseva +paimenhuilu tervehdystä havahtuvalle auringolle! + + + + +6. + + +Kesällä vuonna 1665 vallitsi suorastaan harvinainen, sietämätön helle. + +Vilja kuivui pelloille, linnut vaikenivat uupumuksesta ja janosta. + +Janoava maa repeili. + +Pitkä vaunujono taivalsi tällaisena elokuun päivänä uupuneesti +Arlesista Aixiin vievää maantietä pitkin. + +Vaunujen äärellä oli ratsastajia», jotka nelistivät edellä katsomaan, +eivätkö Aixin tornit jo kohta ilmestyneet näkyviin. + +Silloin ensimmäiset vaunut pysähtyivät, ja koko jono seisahtui. + +Kuningatar Kristiina, sillä hän se oli hovikuntineen matkalla +Fontainebleauhin, kumartui huutamaan erästä seurueeseensa kuuluvaa +herraa vierellensä. + +— Mistä tämä häiriö johtuu? + +— Löysimme tieltä puolikuolleen kerjäläisen, majesteetti! + +— Virvoitettakoon häntä, ja kun hän on tointunut, istukoon hän +tavarakärryihin ja jatkakoon matkaa kerallamme. + +Ainahan hänelle työtä löytyy. Älköön kukaan sanoko, että Ruotsin +Kristiina on evännyt apunsa hädässä olevalta ihmispoloiselta! + +Menkää, tehkää mitä olen käskenyt ja kertokaa minulle asiasta myöhemmin. + +Kotvasen kuluttua kerjäläinen saatetaan kuningattaren luokse. + +Helle vaivaa häntä vieläkin ankarasti, ja vain hämmentyneesti mumisten +hän kykenee kiittämään pelastajaansa. + +Hänen hiutuneista kasvoistaan hohtaa tumma silmäpari. + +Magnus, joka ratsastaa kuningattaren vieressä, ei oikein pidä noista +silmistä, mutta Kristiina ei siitä piittaa. + +Mikä hänen nimensä sekä ammattinsa on, tiedustelee kuningatar, + +Kerjäläinen käy entistä masentuneemmaksi sanoessaan nimensä. + +— Monaldeschi — Nicolo Monaldeschi! + +Ja sitten hän kertoo kohtalonsa. + +Kerkein kielin hän kertoo olevansa peräisin hyvästä kodista. +Hänen pyhyytensä paavin joukoissa hän oli otellut turkkilaisia ja +venetsialaisia vastaan, ja kolmasti hän oli haavoittunut. Kun sitten +solmittiin rauha, sai hän mennä matkoihinsa. + +Kurjat elämänehdot, vehkeileviä sukulaisia, jotka anastivat hänen +perintönsä ja antoivat hänen vajota vajoomistaan, kunnes hän lopulta +rupesi kiertäväksi ratsastuksenopettajaksi, ja vähitellen joutui +maantielle. + +Kuningatar nyökkäsi lyhyeen. + +— Voitte ilmoittautua tallimestarilleni. Otan teidät tallirengiksi! + +Kerjäläinen tahtoisi syöksyä suutelemaan hänen käsiänsä, mutta +Kristiina viittaa torjuvasti. + +Hän huutaa seuralaisillensa pari sanaa, vaunu jono lähtee taas +liikkeelle. + + * * * * * + +Fontainebleau! + +Satulinna merenvihreine kuparikattoineen, jonka harjalla lemmenjumalat, +vedenhaltijat ja delfiinit lyövät leikkiään, jonka puutarha houkuttelee +tuhansin kukkaihmein, piiloisin lehtikujin, pensastoin, keilaradoin, +haavemaisin hiekkakiviluolin ja tummin sypressein. + +Tämän kaiken ihanuuden lomasta kohoaa ihme, jonka mukaan linna sai +nimensä: suihkukaivo, jonka laatimisesta yli sata kaivonkaivajaa +neuvotteli kuuden vuoden ajan, jonka taiteilijan sielu suunnitteli ja +taiteilijan kädet loivat. + +On ilta! + +Puiston tuhansilta poluilta, pensastoista, lehtikujilta ja nurmikoilta +puhkeaa valomeri. + +Kiinalaiset paperilyhdyt syttyvät, pronssimaljakoista syöksähtää +punaisena suitsevia tulikielekkeitä yötaivasta kohden. + +Sirot gondoolit liukuvat puistolampien peilikirkkailla kalvoilla, +nukkuvain ankkain opaalivihreäin höyhenten hohtaessa kaislikkorannoilta. + +Näkymättömien soittoniekkain sävelet kaikuvat hurmaavina illassa, +kiiltomadot kahajavat huumaantuneina lehvikoissa. + +Linnan pengermältä helähtelee vieraiden hilpeätä naurua. + +Muotopuoli kääpiö, kuninkaan hovinarri, hyppelee huimasti, juoksee +sitten yhdellä harppauksella kuningattaren luokse kätkeytyen tämän +puvun poimuihin kuin sylikoira. + +Kristiina keskustelee vilkkaasti hovinaisten keralla. + +Hänen älykkyytensä, hänen tietorikkautensa, hänen loistava +joustavuutensa tulee vasta täällä — Euroopan hoveista hienostuneimmassa +kaikin puolin näkyviin. + +Hän panee merkille, että kun hän puhuu, naulitsee nuori, tuskin +kaksikymmenvuotias kuningas mitäänsanomattoman katseensa häneen, ja +Kristiinan on pakostakin hymyiltävä viuhkansa suojassa. + +Jos Magnus olisi läsnä — hän on tällä haavaa Pariisissa huolehtimassa +ostoksista — niin mahtaisiko hän olla mustasukkainen kuninkaalliselle +majesteetille? — + +Parhaillaan ryhtyvät soittajat soittamaan turkkilaista tanssia. + +Naiset ja kavaljeerit nousevat, asettuvat pareiksi. + +Ludvig on astunut Kristiinan luokse ja pyytää kunnioittavasti tätä +tanssipariksensa. + +— Tanssitte kuin keijukainen, kuninkaallinen sisar, sanoo hän +vihdoinkin keskeyttäen painostavan hiljaisuuden. + +— Tosiaankin sopisi kadehtia miestä, jonka rinnalla te tanssitte läpi +elämän. + +Kristiinan katse on painunut maahan, keveä puna kohoaa hänen +kasvoillensa. + +— Minua sanotaan kadehdittavaksi Ludvigiksi, jatkaa kuningas. — +Valtakuntani on suuri, ja kuninkuudelleni annetaan arvoa kautta +Euroopan. Ja sittenkin: yhtä minulta vielä puuttuu, puolisoa, joka +jakaa suruni ja iloni. + +Olen köyhä, sillä olen yksinäinen. Hovini, ministerini Mazarin, +kanslerini, jopa harvalukuiset ystävänikin näkevät minussa vain +kuninkaan, ihmistä ei milloinkaan. Minulla ei ole ketään, jolle voisin +avata sydämeni. + +Vastausta anellen hän katsoo Kristiinan kasvoihin, mutta tavuakaan ei +puhkea tämän huulilta. + +Silloin hän murhemielisenä jatkaa: + +— Entä te, kuninkaallinen sisar, eikö teitäkin kalva sama kaiho, ettekö +tekin kaipaa ihmistä, joka teitä rakastaa, joka täyttää jokaisen +toivomuksen, minkä hän katseestanne lukee. + +Täytyykö minun puhua; vieläkin suorasukaisempia sanoja? Kruununi painaa +raskaana hartioitani, autatteko minua kantamaan sen taakkaa? + +Taaskin hän katsoo ahdistetusti Kristiinan marmorivalkeiksi +valahtaneihin kasvoihin. + +Huomaamattaan he olivat etääntyneet tanssijain joukosta ja totesivat +joutuneensa autiolle nurmikolle. + +Kristiina on nyt hillinnyt mielensä. + +Suurin, sinisin silmäterin hän nyt katsoo kuningasta. + +— Sire, — hänen äänensä helähti lämpimänä, — niin hyvin +vilpittömyyttänne kuin kosintaanne katson suureksi kunniakseni. Kun +siitä huolimatta annan siihen epäävän vastauksen — ymmärtäkää minua +oikein — ei se tapahdu siitä syystä, että en käsittäisi, millainen +kunnia on päästä Ranskan kuningattareksi. Sydämeni ei kuitenkaan enää +ole vapaa! Minä rakastan jo! Rakastan miestä, joka on arvoltaan minua +paljon alhaisempi ja jonka puolisoa minusta siitä syystä ei milloinkaan +voi tulla. Siitä huolimatta rakastan häntä! Olen teiltä kohtaan +vilpitön, Sire, kenties vilpittömämpi kuin hovitavat sallivatkaan! +Toivon kuitenkin, että osaatte suhtautua vilpittömyyteeni arvonannolla. +Luotan vaiteliaisuuteenne, Sire! + +Kuninkaan pää oli painunut. + +Hänen äänensä kaiku oli hiljainen ja verhoutunut, kun hän nyt vastasi +Kristiinalle: + +— Vilpittömyytenne on minulle kunniaksi, kuninkaallinen sisar, vaikka +se riistääkin minulta kaiken toivon! Kiitän kuiteinkin teitä siitä, +että olitte niin vilpitön minua kohtaan ja vastustitte houkutusta +ojentaa, ulkonaisen mahdin takia kätenne Ranskan kuninkaalle, joka ei +voinut saada sydäntänne. + +Kunnioittavasti hän vei Kristiinan oikean käden huulillensa. + +Tarjoten hänelle käsivartensa, hän sitten jatkoi: + +— Sallikaa, että nyt saatan teidät muiden vieraiden luokse. Meitä on jo +voitu kaivata, ja Ranskan hovissa ollaan sangen teräväkielisiä! + +Illan kahdeksas tunti saattoi olla käsissä kreivi Magnuksen palatessa +vaahtoisella ratsullansa Pariisista. + +Hän oli ostanut hovia sekä palvelijoita varten elintarpeita, joita +pienessä Fontainebleaussa oli vaikea saada, ja pukeuduttuaan hän riensi +puutarhajuhlaan, jonka kuningas oli toimeenpannut Kristiinan kunniaksi. + +Astuessaan esipihalle vievästä portista hän jäi hämmästyneenä seisomaan. + +Mitä ihmeen tähdellistä asiaa saattoikaan kavaljeerilla, joka puhui +niin innokkaasti Monaldeschille, olla tallirengille? + +Ja kuka vieras sitten oikein olikaan? + +Hiljaa, jotta eivät puhetoverit kuulisi, hän hiipi pihaa kiertävän +jokseenkin korkean parvekkeen kaiteen suojassa lähemmäksi. + +— Tunnen kuningattaren tavat varsin tarkoin, kuuli hän Monaldeschin +sanovan. — Hänellä on tapana aamun kymmenennellä tunnilla käyskennellä +kirjojaan lukien Galerie des Cerfiä pitkin. Ketään ei hänellä ole +seuralaisenansa! + +— Sitä parempi! Vieras nauroi lyhyeen ja ivallisesti. + +— Veljeskunta on palkitseva teidät kilisevällä kullalla, markiisi, kun +suunnitelmamme tähden rupesitte kurjaksi kerjäläiseksi ja olette nyt +tallirenkinä! + +Käydessänne toimeen on teidän joka tapauksessa noudatettava mitä +suurinta varovaisuutta, sillä serkkunne Sentinelli oli vähällä menettää +henkensä uhkarohkeutensa tähden. + +Monaldeschi torjui hymyillen. + +— Olkaa aivan huoletta, kuningatar on kaatuva tikarini iskusta! +Miksikä hänen pitikään luopua isäinsä uskosta ja käydä vastustamaan +Ruotsinmaan kanslerin suunnitelmia. Työni suoritus ei huolestuta +minua lainkaan, kunhan vain hankitte kelpo ratsun, joka teidän on +toimitettava kasvihuoneen luokse, niin että pääsen rivakasti pakenemaan +Lyoniin. Ruotsalaisen majesteetin lippu lasketaan huomenna puolitankoon +Fontainebleaun linnassa; voitte luottaa Monaldeschiin! + +Magnusta puistatti. + +Kuningatarta vastaan suunniteltiin taas uutta konnankoukkua! Hänen +henkensä oli siis taas vaarassa. + +Rynnätäkö roiston kimppuun ja iskeäkö hänet hengiltä? + +Mutta hyödyttikö se Kristiinaa? + +Murhasuunnitelma olisi kylläkin sillä erää rauennut tyhjiin, mutta +vihamiehet lähettäisivät uusia vainolaisia lepäämättä ennenkuin verityö +oli tehty. + +Ei, oli meneteltävä viisaammin! + +Murhamiesten tekoset oli estettävä, ja sitäpaitsi oli heidät vielä +paljastettavaan. + +Kuningatarta ei saanut varoittaa, hänen oli huomenna mentävä +kävelyllensä kuten aina, mutta hänen, Magnuksen, oli oltava valmiina +asettumaan tikarin tielle. + +Huomispäivästä tulisi verinen, sen hän tiesi; mutta ei kuningatar, +vaan vainolainen itse oli lankeava Kristiinaa vastaan kohottamaansa +veitsenterään! + + * * * * * + +Aamupuhde oli myrskyinen ja sumea. + +Kuningatar, joka einehti kello yhdeksältä, istui masentuneena akkunan +ääreen ja silmäili taivaalla ajelehtivia pilviröykkiöitä, jotka +ennustivat huonoa säätä. + +— Kuinka ikävää, sillä iloitsin jo niin suuresti siitä, että pääsisin +aamuratsastukselleni ensin tapani mukahan käveltyäni Galerie des +Cerfissä. + +Nyt ei siitä kuitenkaan näytä tulevan mitään, ja minun on tyydyttävä +selailemaan Horatiusta ja kuuntelemaan, kuinka tuuli ulvoo huoneeni +uunissa! + +Magnus, joka istui häntä vastapäätä, puuttui hilpeänä puheeseen. + +— Sää ei tule meitä haittaamaan, armahin. Ja vaikkapa meidän pitäisikin +luopua ratsastusmatkastamme, vien sinut puistolammelle soutelemaan, +kuten sinulle jo aikoja sitten lupasin. Sittenhän voit kyllä mennä +tapasi mukaan kävelemään parvekkeelle, sillä sehän on katettu, niin +ettei sää tuota sinulle mitään haittaa. + +Kuningatar suostui riemumielin tuumaan, ja kotvasen kuluttua molemmat +lähtivät huolellisesti kietoutuneina viittoihinsa puutarhaan, missä +vielä vallitsi aamun tuntu. + +Keveä sumu aallehti kasteesta kosteain nurmikkojen yllä; jossakin +lauloi lintunen. + +Kuin hunnun lävitse he erottivat metsäiset harjanteet, jotka saarsivat +Fontainebleauta avarana kaarena. + +— Tule, armahin! Terhenneidot kutovat tiheän hunnun onnemme vaiheille! + +Keveänä Kristiina juoksi veneeseen, joka liukui sitten kaislikkosaarten +lomaan Magnuksen käydessä voimakkaana airoihin. + +Harmaa sumu kätki puiden latvat näkyvistä, ja lammen vesi hohti +maidonkarvaisena pienen aluksen hiljakseen keinahdellessa sen kalvossa. + +Kasvihuoneiden lähistölle saapui sillä välin muuan vaahtoisa ratsu. +Monaldeschi kaikesta päättäen tunsi tulokkaan, sillä hän tervehti tätä +jykeällä kädenlyönnillä, ja sitten syventyivät molemmat innokkaaseen +keskusteluun. + +Keinahdellen vene lipui, vehreäin rantakunnaiden lomaan. + +Voitollinen aurinko oli karkoittanut sumun, viheriäiset puunlatvat +loivat kuvajaisensa lammen laineisiin, ja veden liplattelu aluksen +kokkaa vasten oli kuin salaperäistä satua, jota vihreäpartainen ahti +kertoo pienille ihmislapsille. + +Hankaimet natisivat ja vinkuivat, nyt karahti kokka hiekkaan. + +Kristiina nousi veneestä ja astui Magnuksen keralla hämyisiä lehtokujia +pitkin linnaan päin. + +Lehvikko kahahteli ja humisi, siellä täällä pujahti päivänsäde korkeain +puunrunkojen lomaan, pelästynyt pähkinähakkinen lenteli pensaikossa. + +Pengermän luona Magnus sanoi hyvästit lemmityllensä. + +— Sinun ei siis kuitenkaan tarvitse luopua aamukävelyistäsi +parvekkeella, Kristiina, lausui hän myhäillen, — ja saat käyskennellä +Horatius tai Sallutius kädessä viileässä holvikäytävässä. Muistelen +sinua kaiken aikaa iloiten siitä, että iltapäivällä taas saan pusertaa +kättäsi! + +Galerie des Gerfs oli varjojen vallassa kuningattaren mennessä sinne +yläterassilta. + +Sitä rajoittava piha oli autio. + +Jossakin loitompana, linnan taloussiipirakennuksen takana, takoi +vaunuseppä pyöränrautaa. + +Syviin mietteisiin vaipuneena Kristiina lueskeli kirjaansa. + +Lainkaan hän ei huomannut, että hänen taaksensa hiipi muuan mies, jonka +silmät paloivat salakavalasti, eikä hän liioin tiennyt, että oikealla +kädellänsä mies puristi tikaria. + +Tulijan varjo lankesi sitten kirjan lehdelle. + +Hämmästyneenä kuningatar kääntyi ja näki tallirenkinsä seisovan +edessänsä. + +Hän näki miehen raivoista vääntyneet kasvot, näki veitsen kimmeltävän +tämän kädessä. + +Tukahtuneesti kirkaisten hän kohotti kättään suojukseen. Mies oli +syöksähtämäisillään hänen kimppuunsa, mutta samassa kajahti laukaus. +Monaldeschin ase vaipui, ja koristen hän lyyhistyi maahan. + +Kauhusta kalpeana kuningatar horjahti loitommaksi, mutta samassa +ehättivät vahvat käsivarret hänen tueksensa. + +Hän näki ystävänsä Magnuksen kasvojen kumartuvan puoleensa. + +— Kristiina! Magnuksen äänessä värähteli vieläkin äskeisen tuskanhetken +tuntua. — Jumala on armossansa sallinut, että toisen kerran saan olla +pelastajasi! + +Olet vahingoittumaton, eikä sinun enää milloinkaan tarvitse pelätä +mitään, mutta tuo murhamies, keveästi käännähtäen viittasi hän +Monaldeschiin, joka vääntelehti hiljakseen ähkyen maassa, — on +toivoakseni vielä ennen manalanmatkaansa ilmaiseva meille, kenen +asioilla hän on ollut. Tunnusta, roisto, kuka on yllyttäjäsi! + +Raju ivanilme liukui kuolevan kasvoille. + +— Markiisi Monaldeschi ei kuolemankaan kasvojen edessä riko valaa, +jonka hän on vannonut mestarillensa! + +Kyselkää minulta niin paljon kuin suinkin mielitte, mutta huuleni +pysyvät suljettuina, kunnes kuolema ne sinetöi! + +Voihkaisten hän paino! kätensä raskaasti huokuvaa rintaansa vasten. + +— Kerjäläisen te korjasitte tieltä, ylen älykäs rouva, ettekä +kuitenkaan huomannut, että hän oli vastustajanne, joka väijyi teitä! +Kuolemani kostetaan vielä; toisia, veljiä on astuva tilalleni. + +Kuoleman viime kouristuksessa hän puolittain kohottautui, sitten hänen +päänsä jyskähti kivilattiaa vasten. + +Eksynyt auringonsäde osui kimmeltävään tikariin, joka oli hänen +vieressänsä maassa. + +Väristen Kristiina astui loitommaksi. + +Ellei Magnus olisi rientänyt hänen avuksensa, olisi _hänen_ verensä nyt +kostuttanut käytävän liuskakiviä. + +Molemmin käsin hän tarttui rakastettunsa käteen. + +— Olen suuressa kiitollisuudenvelassa sinulle, Magnus, enkä milloinkaan +ole unohtava tätä. + +Mutta kerrohan, kuinka ennätit ajoissa estämään murhatyön? + +Magnus kertoi nyt, kuinka hän sattumalta oli saanut juonesta vihiä. + +— Jo alusta lähtien pidin kerjäläistä epäilyttävänä, Kristiina. +Muistatko vielä, kuinka korjasit hänet tieltä? Ovatko mielessäsi +sanat, jotka sokea juutalainen sinulle lausui. Minä painoin ne lujasti +muistiini. + +Hänen näkijänkatseensa tiesi etukäteen väijytyksestä katakombeissa, ja +sitäpaitsi hän varoitti uudesta vaarasta. + +— Mutta jo lähestyy kaameampi vaara, sanoi hän aikoinaan. — Varokaa +kerjäläistä — varokaa kerjäläistä! + +Hänen näkijälahjansa ei pettänyt siinäkään kohden. — Mutta annahan +minun nyt tarkastaa vainajan taskut; ehkäpä niistä löytyy todisteita, +joita tarvitsen paljastaakseni hänen avustajansa. + +Katsopa tätä kirjekääryä. Siinä on ruotsalainen sinetti, ja Schering +Rosenhane itse on allekirjoittanut sen. + +Hän luki. Äkkiä kävi hänen ilmeensä hyvin hämmästyneeksi. + +— Kristiina, kansleri väijyi henkeäsi, koska murskasit hänen +suunnitelmansa. Kas tässä, lue kirje, joka, paljastaa hänet sekä +Mitrasveljet, joita hän käytti apureinansa. + +Annan hänen valita, tahtooko hän luopua murhahankkeistaan tai +vedetäänkö hänet oikeuteen. Salamurhaaja ei ole enää lähestyvä sinua, +Kristiina, päiväsi tulevat tästä puoleen olemaan murheettomia! + +— Niin minun kuin sinunkin, Magnus! + +Kuningatar oli kallistanut päänsä Magnuksen rintaa vasten. + +— Eroittumattomasti yhtykööt kohtalomme, armahin. + +Hovielämä on tyhjää ja tympäisevää. Huuliltasi puhjennut sana, +Magnus, uskollisten silmäisi katse, suusi suudelma on arvokkaampi +kuningaskunnan kaikkea viehätystä. + +Päättäessäni luopua valtaistuimesta kutsuin sinua matkamarsalkakseni, +Magnus, tänään pyytää sydämeni sinua puolisokseni! + +En tosin saa nimittää sinua siksi maailman silmissä, mutta mitäpä me +enää piittaisimmekaan maailmasta. Rippi-isäni, kunnianarvoisa pater +Stauffacher, vihkiköön meidät linnan kappelissa kenenkään tietämättä. +Ja sitten, Magnus, aukeaa avara maailma kahdelle ihmislapselle, jotka +rakastavat toisiaan, ja elämä on vielä edessämme. + +Samoihin aikoihin, jolloin Monaldeschi, katala murhamies, suunnitteli +murhayritystä kuningatarta vastaan, piteli kasvihuoneiden lähistöllä +muuan ratsupalvelija kahta satuloitua hevosta. + +Aika näytti tulevan hänelle odotellessa pitkäksi, sillä kärsimättömänä +hän siirtelehti jalalta toiselle vihellellen bretagnelaista laulua. + +Olisiko markiisia kohdannut kova onni? + +Keneltä hänen oli mahdollista saada vastaus tähän kysymykseen? + +Kysellessä oli joka tapauksessa meneteltävä varovaisesti, jotta ei +kyselijä itsekin joutuisi hornan kattilaan. + +Hän tunsi, että oli jo puolipäivä, sillä aurinko paistoi kohtisuoraan +hänen niskaansa. + +Nyt hänestä tuntui miltei varmalta, ettei markiisi saapuisi lainkaan. + +Tuntia myöhemmin — molemmat ratsut pureskelivat hyvässä sovussa +mehukasta ruohoa lainkaan kaipaamatta hänen vartiointiaan — maleksi hän +muina miehinä ja viattoman näköisenä kuin karitsa linnan liepeillä. + +Häntä vastaan tuli neljä palvelijaa, jotka kantoivat vaatteella +verhottua ruumista. Hän aavisti kumppaninsa kohtalon ja oli jo +ryntäämäisillään pensaikon suojaan. + +Uteliaisuus oli kuitenkin siksi voimakas, että hän kysäisi +valkotukkaiselta palvelijalta, joka sattui kulkemaan ohitse: + +— Ketä tuolla kannetaan? + +Hänelle annettiin seuraava vastaus: + +— Kurjimusta siellä kannetaan, katalaa italialaista, joka yritti +salamurhata hyvän kuningattaremme. + +Herra kreivi ehätti kuitenkin estämään hänen konnankoukkunsa. Sinkautti +hänen kylkiluittensa lomaan kuulan, niin että miekkoselta unohtui +ylösnousemus. Tunnustamatta kuuluu roisto muuten menneen manalaan! +Herra kreivi löysi kuitenkin hänen tavaroittensa joukosta todisteita — +tiedän sen tallimestarilta, joka kertoi sen kamaripalvelijalle — joiden +takia niiltä, jotka Monaldeschin palkkasivat kätyrikseen, koska itse +olivat liian raukkamaisia, on menevä halu moisiin hankkeisiin! Schering +Rosenhane — Ruotsinmaan kansleri, kuuletteko — on juonessa mukana! + +Ratsupalvelija oli kuullut tarpeeksi. + +Viittä tuntia myöhemmin ajaa karautti hän sellaista vauhtia maantietä +pitkin, että talonpojat ristivät silmiään nähdessään hänen huiman +metsästäjän lailla nelistävän ohitse. + +Tunsihan hän kaulansa seutuvilla ilkeätä kutkutusta ikäänkuin olisi +hamppuisella köydellä ollut hyvä halu pujottautua hänen kaulaansa. + +Lähellä Lyonia — hän erotti linnoitetun kauppakaupungin muurit — +lakkiasi hevonen, jolla hän ratsasti, hengittämästä. + +Hän irroitti siltä satulan ja nousi toisen hevosen selkään iskien +kannukset sen kupeisiin niin lujasti, että sen kyljet puhkuivat kuin +sepän palkeet. Vasta portinvartijan vetäessä puomia hänen tieltään hän +pysähtyi. + +Prokuraattori Estoilen komean talon edessä hän nousi satulasta, +riuhtaisi soittokellon vedintä kellon helähtäessä soimaan niin että +käytävä kaikui ja vanhan Margotin rynnätessä säikähtyneenä katsomaan, +oliko itse manalan herra tulossa taloon. + +Paholaista ei kuitenkaan näkynytkään, ryysyinen ratsupalvelija vain, +joka lokaisine saappaineen tärveli hänen vastapestyt permantonsa. + +— Armollinen herra! — Armollinen herra! + +Pyylevä Estoile ryntäsi tulijaa vastaan. + +— Missä Monaldeschi on? — Onko kaikki käynyt hyvin? kysyi lihava +prokuraattori hengästyksissään. + +— Helvetissä, sanon minä teille. Kreivi Magnus lähetti kuulan hänen +kalloonsa! Ja kuningatar on elossa, että tiedätte — ja on jääväkin +eloon — ja vainajan matkalaukusta on löytynyt kirjeitä, joista selviää, +että Schering Rosenhane — niin kai tuo nimi oli — on kaiken takana. +Ja kreivi tietää kaikki vehkeemme kirjeistä, joihin ne on kirjoitettu +mustalla valkoista vasten! + +Hän aikoi kavahtaa seisaalleen, mutta tavoitteli rintaansa äännähtäen +käheään sekä korajavasti ja kaatua jymähti sitten säikähtyneen +isäntänsä jalkain juureen, joissa oli kiiltonahkaiset toulousilaiset +kengät. + + * * * * * + +Puolenpäivän aikaan seuraavana päivänä polvistui linnankirkon alttarin +ääreen kaksi onnellista ihmistä. + +Kunnianarvoisa vanhus, joka seisoi messukaapuun pukeutuneena heidän +edessänsä, levitti siunaten kätensä heidän yllensä. + +— Näin olette te yhtä sekä Jumalan että ihmisten edessä, älköön mikään +muu kuin kuolema teitä erottako! + +Kuningatar on avioliiton sitein liittynyt kreiviin ja on nyt hänen +aviovaimonsa! Jumala katsoo häntä mielisuosiolla, sillä Kaikkivaltias +riemuitsee enemmän hänestä naisena kuin kuningattarena! Olkoon Hänen +armonsa teidän kanssanne kaikkena elinaikananne! + +Lehteriltä kumpuilivat hiljakseen urkujen säveleet, nuorukaisäänet +yhtyivät kuoroon virittäen voitollisen laulun. + +Metsän siivekkäät laulajat visertelivät linnan puistossa, aurinko kutoi +kultaista kiloansa yli kukkain, puiden ja pensaiden. + +Kristiina ja Magnus käyskentelivät keskellä kesän ihanuutta. + +He kulkivat käsi kädessä. + +Heidän silmistään hymyili onnen aurinko, ihanuudessa kilpaillen +kunniasta sen päivänkehrän keralla, joka loi lämmintä kajastettaan yli +puiston ja linnan. + + + + +7. + + +Kolmekymmentä vuotta on kulunut. + +Ruotsin entinen kuningatar Kristiina on käynyt monessa maassa, ja +valtakunnassa siitä pitäen kuin hän Fontainebleaun linnankirkossa +liittyi Magnukseen avioliiton sitein. + +Suuri maailma ei kylläkään tiennyt tästä liitosta mitään ja +ihmetteli ensimmältä suuresti, kun kaunis Kristiina pysyi niin kauan +naimattomana.. + +Kosiomiehiä matkusteli vieraista hoveista häntä tapaamaan, yrittäen +saada häntä suostutetuksi suunnitelmiinsa, ylistäen milloin mitäkin +kuninkaallista sulhasmiestä mitä hehkuvimmin kuvauksin. Kristiina, +suhtautui aina vain torjuvasti hymyillen heidän välityspuuhiinsa. + +Ajan oloon alettiin kuningattaren naimattomuutta pitää itsestään +selvänä tosiasiana. Kun hänestä tuli puhe, kohauteltiin sääliväisesti +olkapäitä ja sanottiin, että hän oli "vuosisatansa merkillisin nainen". + +Tämä ei kylläkään estänyt valtakuntia pyytelemästä häntä +hallitsijakseen. Ruotsi kutsui hänet takaisin, kylläkin vain muutamiksi +kuukausiksi. + +Kuningas oli heikonlainen, valtiovallan peräsin luisui yhä enemmän ja +enemmän hänen voimattomista käsistään. + +Kristiina matkusti Tukholmaan, tarttui väkevin käsin ohjaksiin, +palautti epäjärjestykseen menneet hallitusasiat taas oikealle tolalle +ja antoi sitten ohjakset takaisin hallitusneuvostolle. Häntä koetettiin +pidättää maassa — turhaan. + + * * * * * + +Palazzo Corsinin edessä Roomassa seisoskelee valtaisa, väkijoukko, joka +tähyilee huolestuneesti ensimmäisen kerroksen verhottuihin akkunoihin. + +Muuan muukalainen kyselee syytä väenpaljouteen, ja joka puolelta +ryhdytään antamaan hänelle selitystä. + +— Hyvänen aika, herra, ettekö tiedä, että tässä palatsissa asuu +Ruotsinmaan kuningatar Kristiina? Kuka hän on, sitäkö haluatte tietää, +herra? + +Onhan elämä lyhyttä, ja se, mikä oli uutta kolmekymmentä vuotta sitten, +on nyt vanhaa. Jos siis ette vielä tietäisi, niin kuulkaa, että noiden +muurien takana asuu _Rooman enkeli_. + +Ah herra, eipä ole ainoatakaan kerjäläistä, sairasta tai tarvitsevaa, +jota, hän ei olisi auttanut näinä pitkinä vuosina! Hän ja hänen +ainainen seuralaisensa kreivi Magnus, jalosyntyinen herra hänen +isänmaastansa. Siunattakoon Jumala ijäisesti noiden molempain elämää! + +Ja nyt kuningatar on sairastunut — äkilliseen kuumetautiin. Lääkärit, +joiden kantotuoleja kannetaan tästä ohitse tuontuostakin, ravistelevat +epäilevän näköisinä valkoisia irtotukkiaan. + +Korkean rouvan laita lienee sangen huonosti! + +Ja saatuaan tämän kuulla ovat Rooman kerjäläiset, sairaat ja +tarvitsevaiset kokoontuneet rukoilemaan hänen puolestansa! + +Suokoon Luoja, että vielä kauan saisimme pitää _enkelimme!_ + +Mutta sairashuoneessa, jonka verhotuista akkunoista ei valo pääse +häiritsemään nukkujaa, vallitsee hämärä. + +Kuumeen kourissa heikoksi ja uupuneeksi käynyt kuningatar nukkuu nyt +rauhallisesti. + +Hengitys on säännöllistä, niin että häntä voisi miltei luulla terveeksi. + +Hänen kaidoissa, kalvaissa kasvoissansa on kuitenkin outo ilme, joka +herättää sairaan jalkopäässä istuvassa Magnuksessa tuskaa ja pelkoa. + +Lähenevän kuoleman tuntu kuvastuu hänen piirteistänsä. Magnus tietää +sen, sillä taistelukentällä hän on sen nähnyt useammin kuin sadasti. + +Huoneeseen saapuu Dominicus Sforza, lääkäri. + +Pitkään ja tarkkaavaisesti katsoo Sforza nukkuvan kasvoja, tunnustelee +hänen valtimoaan, ravistaa sitten epäilevästi päätään, niin että +irtotukan kutrit lyövät kovitettua liinaista kaularöyhelöä vasten. + +— Mistä pitäen majesteetti nukkuu? kysyy hän sitten. + +— Varhaisesta aamusta lähtien jo. Viime yön jälkeen eivät +kuumekohtaukset ole uusiintuneet! + +Kreivin katse on tuskallisena nauliutunut lääkärin kasvoihin. Hän +tietää — päätös on nyt lankeava! + +Toinen lykkää perusteellisena sarvisankaiset silmälasinsa leveälle +otsallensa. + +— Oletteko hänen majesteettinsa sukulainen, herra kreivi? Tarkoitan +vain, kun olette niin suuressa määrin hänen uskottunsa! Jos niin +on, niin valmistautukaa kuulemaan pahinta: kuningatar ei ole elävä +huomiseen! + +Magnus horjahtaa. + +Hänen rinnastansa puhkeaa raskas nyyhkäisy. + +— Eikö Kristiinalle ole enää mitään apua? + +— Ei mitään! Asia käy teihin hyvin kipeästi, mahdollisesti olette +läheisemmässä suhteessa kuolevaan kuin yleensä tiedetäänkään! + +Kuulkaa tarkoin mitä sanon: annan nyt kuningattarelle lääkettä, joka +havahduttaa hänet lyhyeksi tuokioksi. + +Saatte puhua hänelle, ja hän on tunteva teidät. Lähestyvästä kuolemasta +ette kuitenkaan saa hänelle puhua, sillä siitä voisi vain aiheutua +hänelle tarpeettomia tuskia. + +Jos teillä on jotakin tärkeätä puhuttavaa keskenänne, niin +muistakaa, että ennenkuin tuntiakaan on kulunut, vaipuu hän taas +tajuttomuudentilaan, mistä hän ei enää herää. + +Oletteko käsittänyt sanani, herra kreivi? Menen siis ilmoittamaan +asiasta papille, niin että hän valmistaa pyhän sakramentin! + +Tämä koskee teihin kipeästi, herra kreivi, ja niin minuunkin, sillä +kuningatar oli hyvä ihminen. Ainakin kuolevan silmäin edessä on teidän +hillittävä itsenne! + +Lääkäri on poistunut. + +Tuskaisin mielin Magnus katsoo sairaan kasvoja. + +Onko lääkärin lääke havahduttava Kristiinan — vaikkapa vain lyhykäisten +minuuttien ajaksi — vai onko hän nukkuen siirtyvä tuonpuoleiseen +elämään, suomatta hänelle, Magnukselle, viimeistä katsetta. + +Silloin — Magnus pidättää hengitystään — kuolevan kasvoille kohoaa +kevyt punerrus, hänen hengityksensä käy kuuluvammaksi, hiljainen +huokaus kumpuaa hänen rinnastansa, hän avaa silmänsä. + +— Magnus! Hänen kutsunsa on vaimea niinkuin sairaan linnun siipien +havina. + +— Näin ihmeellistä unta, armahin! Olin kanssasi autiolla saarella. +Ympärillämme myrskysi meri, mutta en pelännyt, sillä olinhan sinun +väkeväin käsivarsiesi syleilyssä. + +Silloin kaareili ilmassa päittemme päällä suunnaton, musta lintu, joka +äkkiä syöksähti minua kohden. + +Sinä katosit, ja minä seisoin kallioriutalla, raivoisain kuohujen +keskellä. Tiedän, mitä tämä uni merkitsee: minä kuolen, ystäväni! + +— Sinä elät, Kristiina, minun tähteni ja niiden monien tuhansien +tähden, jotka tuolla ulkona anovat Luojalta parantumistasi! + +— Niinkö he tekevät? + +Kristiina kohotti päätään pielusten varasta. + +— Voi, miten hyviä he ovat! Kiitän Luojaani siitä, että sain auttaa +heitä. On ihanaa kyetä auttamaan, Magnus! + +Hänen kalvas, läpikuultava kätensä tarttui Magnuksen käteen. + +— Sinä, Magnus, olet myöskin aina ollut niitä, jotka alituiseen +auttavat muita ihmisiä! Olit minulle uskollinen kaikkina pitkinä +vuosina, vaikka en useasti palkinnutkaan rakkauttasi niinkuin minun +olisi, pitänyt! + +Suuret kyynelhelmet vierivät kalvaille poskille. + +— Sinun ei ole soimattava minua siitä, armahin; kun olen mullan alla, +on sinun aina muistettava, että rakastin vain sinua! + +Hurjassa tuskassaan Magnus antoi päänsä vaipua sairaan kätten varaan. +Mieletön nyyhkytys vavisutti häntä. + +— Et saa itkeä, Magnus! Sinun on aina muistettava, että kohtalomme oli +hyvä ja yhdisti meidät kolmeksi vuosikymmeneksi! Puolisoiden on monasti +erottava paljon ennemminkin! Kuolemani ei liioin ole tuskallinen, +tunnen sammuvani verkkaisesti! + +Huoneen ulkopuolelta kuuluvasta kilinästä päätellen oli: +kirkonpalvelija tulossa. Pappi saapui jakamaan kuolevalle pyhää +ehtoollista. + +Kristiina kuuli sen, ja riemullinen punerrus kohosi hänen kasvoilleen. + +— Saan siis ennen kuolemaani tehdä sovinnon Luojani kanssa, kuiskasi +hän hiljaa. + +— Ah, Jumala on suuri ja armollinen! Sinun on liitettävä rukouksesi +rukouksiini! + + * * * * * + +— Kuningatar on vastaanottanut pyhän sakramentin. Hän haluaa vielä +kerran nähdä teitä, herra kreivi! + +Harmaantunut pappi seisoi kynnyksellä. + +— Hän on uskonut minulle kaikki kohtalonsa; tiedän, että hän oli +Jumalan edessä aviopuolisonne. Astukaa hänen vuoteensa ääreen lausumaan +hyvästit hänelle, joka entistä enemmän kantaa Vapahtajaa sydämessänsä! + +Kristiina makasi pieluksiinsa vaipuneena. Hänen kasvonsa olivat +palttinanvalkeat. Niistä hohti ylimaallista taivaallisen riemun tuntua. + +Magnuksen tullessa sisälle hän ojensi tälle oikeata kättään. + +— Hyvästi, Magnus, sanoi hän sammuvalla äänellä, — olen rakastanut +sinua suuresti! + +Mykkänä Magnus ojensi hänelle kätensä, vielä kerran heidän katseensa, +yhtyivät. Huokaus vielä, ja Ruotsin Kristiina makasi vainajana. + +— Hän on lähtenyt luotamme! sanoi pappi laskien kuihtuneen kätensä +lohduttavasti kreivin olalle. Polvistukaa kerallani rukoilemaan +vainajan sielun puolesta. + +Mielettömästi parahtaen Magnus heittäytyi vainajan ääreen. + +Hänen päänsä, joka oli näinä viime päivinä käynyt harmaaksi, pujahti +Kristiinan käsien väliin ikäänkuin olisi lapsi paennut äidin turviin. + +Tuhantinen väkijoukko seisoi ulkona kunnioittavasti vaieten. + +Se tiesi, että "enkeli" kamppaili kuoleman puserruksessa, eikä halunnut +äänekkäin sanoin häiritä hetken pyhyyttä. + +Silloin astui pappi väkijoukkoon. + +— Kuningatar on kuollut, sanoi hän hiljaa. + +Ikuisen kaupungin kerjäläiset, sairaat ja tarvitsevaiset kuulivat +viestin. + +Mykkinä he vaipuivat polvillensa, ojensivat laihat käsivartensa +taivasta kohden ja rukoilivat kuningattaren puolesta, joka oli ollut +enkeli heitä kohtaan. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76246 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..b5dba15 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this book outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..fb0a5ff --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +book #76246 (https://www.gutenberg.org/ebooks/76246) |