path: root/75929-0.txt

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75929 ***

ABRAHAM LINCOLN RAITTIUSMIEHENÄ JA LYHYITÄ PIIRTEITÄ HÄNEN
ELÄMÄNKERRASTAAN

    Puheena esittänyt Lincolnin 100 vuotisjuhlassa
    S. Ilmonen

    Porissa 1909,
    Otto Andersin'in kirjapainossa.






Sisällys:

         Alkulause
      I. Abraham Lincoln raittiusmiehenä
     II. Piirteitä Abraham Lincolnin elämäkerrasta
    III. Itsekasvatus kotona ja koulussa
     IV. Muutto Illinoisiin ja itsensä kasvatusta valtiomieheksi
         jatketaan
      V. Orjien vapautustaistelu






ALKULAUSE


“Abraham Lincoln raittiusmiehenä ja lyhyitä piirteitä hänen
elämäkerrastaan” esitti allekirjoittanut puheen siinä juhlassa, jonka
“Voiton Lippu” raittiusseura pani toimeen Lincolnin 100:na
syntymäpäivänään helmik. 12 p. 1909, jolloin koko Amerikan kansa
kaikkialla juhli.

Puhtaaksi kirjoittaissani laajensin hieman käsiteltävää ainettani,
muuttamatta alkuperäistä muotoa.

Monessenissa, Pennsylvanian valtiossa, 1909.
S. Ilmonen






I. ABRAHAM LINCOLN RAITTIUSMIEHENÄ


[Kuva: Abraham Lincoln]

Arvoisa raittiusväki.

Amerikan kansa, siihen luettuna kaikki eri kansallisuudet, viettää
tänään Abraham Lincolnin satavuotista syntymäjuhlaa. Se juhlii sen
suuren ihmisystävän ja orjainvapauttajan muistolle, joka on saanut
isänmaanystävän ja kansansavapauttajan Yrjö Washingtonin rinnalla
kunnioikkaimman ja rakastetuimman aseman Yhdysvaltain historiassa ja
kansan sydämessä. Päivänsankarimme vaikutus ulottuu ihmeellisen
laajalle. Hämmästyttävän monipuolisena vaan kumminkin aina samana
ihmisystävällisenä ja helläsydämisenä tavataan Lincolnin toimineen
yhteiskunnan eri aloilla ja varsinkin juuri niillä aloilla jotka
tarkoittivat sellaisten epäkohtien poistamista yhteiskunnasta, jotka
tuottivat ja yhä tuottavat häpeää ja kurjuutta. Näistä mainittakoon
häpeällinen ihmisorjuus, joka saatiin Amerikassa lakkautetuksi ja
toisena paheena vielä tuomiotaan levittävä väkijuomainorjuus.

Kaikkien hyvää tarkoittava Lincoln huomasi juoppouden saavan aikaan
kaikenlaista pahaa ja olevan alkusyynä moneen kurjuuteen niin
uudisasukkaiden kun kaupunkilaistenkin keskuudessa. Viinanpoltto
kuului kotitoimiin ja syntymävaltiossa Kentyck oli viinakauppansa
tähden tuottanut Yhdysvaltain viranomaisillekin paljon vaivaa ja
vastusta. Aivan niinkuin itsestään, jalon, hellän mielenlaatunsa
ohjaamana kuului Abraham Lincoln raittiusväen kunniakkaaseen joukkoon.
Siinä aatteessa, jota me ajamme, oli jotain niin samanlaista, jotain
niin läheistä päivänsankarimme jalon luonteen kanssa, että hän jos
sanoisimme oli luotukin raittiusmieheksi.

Abraham Lincolnin elämäntyöksi on Herra, joka johtaa kansojen kulkua,
säätänyt toisenlaisen orjuuden poistamisen kun juoppous, ja tämä
kamala epäkohta oli ihmisorjuus, jossa Haamin tummaihoiset lapset
olivat huokailleet vuosisatoja Etelävaltioitten suurilla tiluksilla.
Se oli tämän paheen poistaminen Yhdysvalloista joka tuli Lincolnin
päivätyöksi. Se oli tämä suuri historiallinen tehtävä joka odotti
silloin yhteiskunnassa ratkaisua ja jonka suorittamisen oli Taivaan
Herra antanut tälle tarmokkaalle ja luonteeltaan rehelliselle Abraham
Lincolnille. Mutta me raittiusväki iloitsemme vielä siitäkin, kun
tiedämme hänen kuuluneen meidän riveihin, taistelleen puhtoisen
raittiuslipun juurella. Me kiitämme kaikkivaltiasta kansojen
kaitsijaa, joka johtaen historian kulkua, antoi Amerikan kansalle
sellaisen miehen, jolla oli voimaa ja kestävyyttä vaatia vapautta ja
yhdenarvoisuutta kaikille ihmisille, olipa niillä ihonväri tummempi
tai vaaleampi, ollut koti Afrikassa tai Euroopassa. Ja kaiken tämän
lisäksi nousee raittiuskansan riemu rajattomaksi, *kuin saamme kiittää
tämän lämminsydämisen ja jaloluontoisen Abraham Lincolnin
raittiusaatteen etutaisteliain kunniakkaaseen joukkoon.*

Jo lapsena lupasi Lincoln kuolevalle äidilleen ei koskaan nauttivansa
päihdyttäviä juomia. Tämän kauniin lupauksen, jonka hän kahdeksannella
ikävuodellaan antoi, piti hän pyhänä ja rikkoutumattomana vaiherikkaan
elämänsä kaikissa tilaisuuksissa. Kerrotaan eräänkerran hienossa
iltaseurassa Washingtonissa muistutetun häntä siitä, että nuorena
kongressimiehenä tulisi mukautua seuraelämän tapoihin ja
kohteliaisuusvaatimuksia noudattaen juoda onnenmaljoja niinkuin
muutkin. Nuori valtiopäivämies vastasi muistutukseen, kertomalla
kuolevalle äidilleen antamansa lupauksen olla nauttimatta väkijuomia
ja tälle äitinsä pyynnölle sekä antamalleen pyhälle lupaukselle aikoi
hän olla uskollinen.

Kun washingtonilainen raittiusliike, joka valtavana vyörynä vuosina
1840—1846 kulki kauttaaltaan synnyttäen innostuksen tulta taistelemaan
turvattomien puolesta, perheitten turvaamiseksi, taistelemaan kodin
pahinta vihollista juoppoutta vastaan, niin astui taistelurintamaan
myöskin Springfieldin nuori lakimies Abraham Lincoln. Vuosina
1842—1846 tavataan päivänsankarimme raittiuspuhujana ja suurten
raittiuskokousten johtavana henkilönä Springfieldissa ja sen
lähistöllä. Vieläkin elää muutamia vanhuksia, jotka kiitollisina
muistelevat entistä innokasta raittiuspuhujaa, jonka lämpöä ja
ihmisrakkautta uhkuavat puheet vaikuttivat tavalla sellaisella, että
hekin yhdessä muitten kanssa kirjottivat nimensä raittiuslupauksen
alle, ja jonka lupauksen ovat he pitäneet. Näistä mainittakoon Eleosas
Breckenridge, varakas maanviljelijä lähellä Illinoisin pääkaupunkia
Springfieldia, Moses Martin ja R. E. Berry Edinburgista, Illinoisten
valtiossa. Breckenridge kertoo miten juuri South Forkin vanhalla
kansakoululla pidettiin useita raittiuskokouksia, jossa Abraham
Lincoln johti kokouksia, sekä piti innokkaita, sytyttäviä puheita,
joiden vaikutus näkyy vieläkin. Kun hän, Breckenridge, silloin vielä
keskenkasvuinen nuorukainen oli kirjottanut nimensä ehdottoman
raittiuslupauksen alle, laski Lincoln kätensä hänen päälaelleen,
lausuen isällisesti: “Poikani, jos nyt pidät lupauksesi pyhänä, on se
oleva elämäsi kaunein teko”. Ijäkäs maanviljelijä onkin pysynyt
uskollisena aatteelleen, samalla tullen huomaamaan tekonsa jalouden ja
siitä seuraavan siunauksen. Toinen lupauksen tehneistä nuorukaisista,
Moses Martin, muistaa ulkoa sen kaavan, jonka Abraham Lincoln oli
laatinut ja joka lupausta tehdessä luettiin. Se kuuluu: “koska
alkoholipitoisten juomien nauttiminen tuottaa kurjuutta, vaikuttaa
ruumiillista heikkoutta ja synnyttää rikoksia, ja koskapa väkijuomat
aikaansaavat enemmän pahaa kun hyvää, niin pidämme velvollisuutenamme
ehkäistä sellaista nautintotapaa. Niinollen teemme me
allekirjoittaneet ehdottoman raittiuslupauksen ja kieltäydymme
käyttämästä väki- ja mallasjuomia”.

Niistä raittiuspuheista, joita Lincoln piti on vaan harvoja katkelmia
säästynyt, ja nekin poimittu muistikirjoistaan. Springfieldissä
pitämästään puheestaan vuodelta 1842 on pitempi osa säilynyt, osa
kuuluu: “Poliittinen vallankumouksemme v. 1776 antoi meille (Amerikan
kansalle) vaikka taistelun kautta sellaisen valtiollisen ja
kansallisen vapauden, jossa olemme muita kansoja tuntuvasti edellä.
Silmäilkäämme nyt raittiusaatteen aikaansaamaa muutosta yhteiskunnan
tavoissa ja siveellisessä maailman kulussa. Raittiusaate irroittaa
juoppouden hirveän hirmuvaltiaan kahleista. Sen avulla saadaan monta
korjausta aikaan, se parantaa monta haavaa katkeraa ja poistaa äitien
surun ja lasten kurjuuden. Kun saadaan väkijuomat poistetuksi niin
nähdään vähemmin nälkiintyneitä lapsia, vähemmin itkeviä äitejä,
vähemmin turvattomia orpoja ja avuttomia leskiä, vähemmin sydänten
haavoja ja karvaita kyyneleitä. Mikä kunniakas pyrkimys ja
suuremmoinen aate!”

Että valtiolliset tehtävänsä vaativat Lincolnin jättämään varsinaisen
raittiustyön, sen me hyvin käsitämme, kun astumme hänen aikaansa.
Tärkein kysymys silloin oli Yhdysvalloissa tuo kauan ratkaisua
odottanut orjien vapautusasia. Niinkuin jo äsken viittasimme, oli
Herra valinnut tämän lämminsydämisen ja rehellisen valtiomiehen
saattamaan orjien vapautusasia onnelliseen päätökseen. Siinä oli
Lincolnin kunniakas päivätyö, siinä elämänsä suuri tehtävä. Mutta
näyttää siltä, kun päivänsankarimme sydämessä pysyi raittiusaate
lämminnä ja että hänellä oli aije sopivassa tilaisuudessa vaikuttaa
Yhdysvaltain presidenttinä suuren aatteemme eduksi. Majuri Mervin
vakuuttaa, että hänelle olisi Lincoln jokusia päiviä ennen äkkinäistä
kuolemaansa vakuuttanut, että nyt kun on orjuuskysymys saatu
onnellisesti, vaikka vaivalla ratkaistuksi, nyt tulee
raittiuskysymyksen vuoro. Lukuisat todistukset ja tapaukset
vakuuttavat siitä, että Abraham Lincoln pysyi ehdottomasti raittiina
kaiken elämänsä, samoin kuin perheensä keskuudessakin noudatettiin
ehdottomuutta. Vuodelta 1860 kerrotaan kuvaava tapaus. Eräs
valtiollinen komitea tulee Lincolnin kotiin Springfieldiin
ilmoittamaan virallisesti, että hän on saanut puolueensa
nimityskokouksessa eniten ääniä ja tullut valituksi
presidenttiehdokkaaksi. Tällaisissa tilaisuuksissa, jos missään
pidettiin välttämättömänä juoda onnen maljoja. Lincoln valitsi
kaikkein hämmästykseksi lasin raikasta lähdevettä, ja huomautti
tavallisella leikillisyydellään, miten hyvältä se maistuu ja on
parasta juomaa jonka Jumala on ihmiselle antanut. Toinen tapaus
kerrotaan niiltä ajoin, kun Lincoln oli jo presidenttinä. Joukko
New-Yorkin politikoitsijoita pitivät presidenttiä lujalla, tietysti
puoli leikillään, maljojen tarjoomisesta. Lincoln vastasi kuivasti ei
nauttivansa itse, eikä sallivansa sitä perheensä keskuudessa. Roobert
Lincoln vakuuttaa, ettei isänsä koskaan nauttinut väkijuomia, eikä
polttanut tupakkaa.

Abraham Lincolnin raittiustyön rakkaalle muistolle perustettiin
lokakuun 12 p:nä 1903 Oberlin koulukaupungissa, Ohiossa erityinen
raittiusliitto nimeltä “The Lincoln Legion”. Perustamistilaisuudessa
olivat läsnä nuo Lincolnin aikalaiset raittiusveteraanit Breckenridge,
Martin ja Berry. Liiton suunnitteliana ja taitavana alkuunpanijana
mainittakoon etevä raittiusmies, jumaluusopin tohtori Howard Russell
New-Yorkista. Hänen tarkka silmänsä havaitsi jalon Lincolnin tärkeän
osan raittiushistoriassa, ja toi sen julkisuuteen raittiusväen
ihastukseksi ja suureksi riemuksi. “The Lincoln Legue” niminen liitto
kuuluu tavallaan niinkuin alaosastona laajempaan, kieltolakeja
suunnittelevaan ja vaativaan “Anti Salon Legueen”. The Lincoln Legue
edustaa kirkollista eli kristillistä raittiustyötä.

Minä onnittelen Alonessenin suomalaisia, jotka tänä kauniina
juhlapäivänä havaitsivat ottaa osaa Amerikan kansan kanssa siihen
mielenosoitukseen, joka kauttaaltaan laajassa tasavallassa on
laskeutunut Abraham Lincolnin muistolle. Ilokseni olen myös lukenut
Amerikan suomalaisista sanomalehdistä, että useassa muussakin paikassa
on tänä iltana kallis Kalevan kansa juhlimassa, ja enimmäkseenpä juuri
raittiustaloissa, jaloa päivänsankaria muistellen.

Ja Amerikan kansa kaikkialla on tänään juhlinut ja yhä juhlii, kunnes
illan myöhäisyys vetää kaikki koteihinsa. Kirkoissa on pidetty
kiitosjumalanpalveluksia, kouluissa lupoa ja liput liehuvat tangoissa.
Laajan tasavallan kaukaisemmassakin kulmauksessa, Alaskan
kultakentillä juhlitaan tänään. Vilkasliikkeisissä Atlannin
rantakaupungeissa, jättiläismäisessä New-Yorkissa, sivistyneessä
Bostonissa, rauhaisessa Philadelphiassa ja hienostuneessa
Washingtonissa on tänään juhlittu. Kultaisen portin kaupunki San
Francisco, noustuaan tuhastaan, lienee tänään unhottanut viimeisten
vuosiensa kovat kohtalot ja juhlii riemuiten niinkuin muutkin. Ja
etelän herttaisen taivaan alla, siellä missä leppeän Mexikonlahden
lämpimät vedet huuhtelevat Floridan kukkarantoja, ja koskettavat
Lousianon ja Missisipin viljavia pumpulivainioita — sielläkin juhlivat
— ainakin vapautensa saaneet neekerit, nuo Haamin tummat jälkeläiset.
Minne vaan katsookaan, kaikkialla tapaa juhlakulkueita, kuuluu soittoa
ja innostavia, isänmaallisia puheita.

Vaikka tänäpäiväiset juhlakulkueet joukkoineen nousevat kymmeniin
tuhansiin, niin huomioni kääntyy erittäin kolmeen ryhmään, jotka
tuntuvat likemmin vastaavan päivän tarkotusta ja sellaisinaan kuin
virallisesti edustavat tuhansia niitäkin, jotka eivät ole
persoonallisesti voineet olla mukana, vaan joiden myötätuntoisuus
sinne kallistuu.

Yksi näistä joukoista on aamulla rientänyt juhlasaatossa Abraham
Lincolnin syntymäkotiin, Kentyckiin, Elisabethtowniin, jonne entisen
halvan ja yksinkertaisen metsätuvan säilykkeeksi on rakennettu
avarampi ulkosuojus. Alkuperäinen tupapahanen, metsäpirttiä
muistuttava on tullut kalliiksi sille kansalle, jolle Lincoln teki
niin suuria palveluksia.

Toinen valtajoukko, enimmäkseen valtiomiehiä ja yhteiskuntamme
huomattavaa väkeä kokoontui tänään Illinoisin valtion ihanaan,
puistoiseen Springfieldiin, jossa Abraham Lincoln vaikutti miehuutensa
parhaat päivänsä, perusti perheellisen kotinsa, ja jossa hänen
maallisen majansa kallis tomu lepää kätkettynä kaupungin kauniissa
kalmistossa. Seppeleet ja kukkalaitteet ovat runsaudellaan
muodostaneet suuren ihmisystävän haudalle kokonaisen kukkakummun.

Kolmas valtajoukko, Amerikan ahkerasti ahertava raittiusväki kokoontui
tänään Westervilleen, Columbuksen läheisyyteen, Ohiossa. Siellä
suurilla juhlallisuuksilla laskettiin perustus Abraham Lincolnin
muistolle rakennetulle raittiuspalatsille, joka samalla kuin
ikuistuttaa päivänsankarimme osaa raittiustyössä, samalla tulee
olemaan vastaisena kotina Amerikan Anti Salon liitolle, tuolle
voimakkaalle raittiuspyrinnölle, joka niin taitavasti on ohjannut
kieltolain voittokulku- ja Amerikan useimmissa valtioissa. Komea
raittiuspalatsi muistuttaa arkkitektuuriltaan klassillista Kreikan
rakennustaidetta varsinkin mikä koskee etuosaa ja juhlallista
pylvästöä käytävän kaunistuksena. Juhlallisten rappusten oikealle
puolelle sijoitetaan Abraham Lincolnin muistopatsas esittäen sitä
kohtausta missä tuo jalo ihmisystävä laskee kätensä Breckenridgen
päälaelle, joka vastaikään on kirjottanut nimensä raittiuslupauksen
alle. Tämä raittiuspalatsi tulee maksamaan vajaan neljänneksen
miljoonaa dollaria.




II. PIIRTEITÄ ABRAHAM LINCOLNIN ELÄMÄKERRASTA


Uskon tekeväni arvoisalle kuuliakunnalle parhaimman palveluksen tänä
iltana, esittämällä, vaikkakin lyhyissä piirteissä, päivänsankarimme
ja meille rakkaaksi tulleen ihmisystävän, Lincolnin elämäkerran.
Ahtaisiin puitteisiin täytynen ajanvähyydenkin tähden ahtaa tavattoman
laajan ja monipuolisen aineen. Mutta sittenkin rohkenen toivoa näitten
kuvausten jalosta elämästään innostavan useita, kehottavan asettamaan
tarkoitusperänsä korkealle ja tähtäämään kauas, siinä vakuutuksessa
ainakin, että ellei sitä niin pitkälle päästäisikään kun tähdätään,
kumminkin aina kaueammaksi tullaan niitä, jotka eivät minnekkään pyri.
Lincolnin pyrkivä, ahkera elämä antaa aihetta monelle nuorelle
seuraamaan esimerkiksi kelpaavaa pyrkimyselämää.

Pyydän teitä, arvoisat kuuliani, seuraamaan muassani Kentuckyn metsiin
ja siirtymään ajassa satavuotta taaksepäin. Uudisasukkaita oli
puolenvuosisataa tulvannut niihin satumaisiin metsiin jotka olivat sen
aikuisen Lännen ääreviivan Appalacian vuorten toisella puolen.
Ohiovirran viljavaan laaksoon alkoi syntyä ensin metsäkyliä, sittemmin
kauppaloita ja kaupunkeja. Lincolnit olivat siirtyneet ihanasta
Virginiasta ja pysähtyneet Larne Kauntiin, lähelle Hodgenvilleä,
Kentuckyssä. Täällä, tänäpäivänä täsmälleen satavuotta sitten syntyi
Abraham Lincoln niin vaatimattomissa oloissa kun konsanaan kukaan
metsätorpan poika syntyä saattaa. Mutta pienessä pirtissä koitti
äitinsä, tuo hento, hellä ja lahjakas Nancy Hanks hoitaa poikaansa, ja
perheen isä, Tuomas Lincoln, sai hieman virkeyttä ja eloisuutta, kun
velvollisuudet vaativammin kehoittivat ahertamaan toimeentulon
turvaamiseksi. Abraham Lincolnin ollessa alun seitsemännellä
ikävuodellaan, siirtyy perhe lännemmäksi, Indianan valtion
viljavimmille vainioille. Oli mentävä majesteetillisen Ohionvirran
poikitse ja miten lienee sattunut olemaan kehno lautta, jolla
tavaroita kuletettiin, niin kumminkin käytiin, että perheen niukka
kalusto joutui vellamon saaliiksi. Se koti, joka nyt laitettiin
Indianossa, oli entistäänkin puutteellisempi. Tuvan kolme seinää
tehtiin halaistuista pienenlaisista puista, joita oli helppo ajaa maan
sisään, kun ne pystyyn asetettiin ja neljäs siinä, etusivu, suljettiin
katonrajasta riippuvilla eläintennahoilla, jotka tekivät samalla oven
ja akkunain virkaa. Vieläkin vaillinaisempi näkyy olleen huoneen
sisustus, kalustosta puhumattakaan. Paksu pölkky oli halaistu kahtia,
jonka kuperalle pinnalle asetettiin jalat ja tasapinta sitten
jotenkuten silattuna kävi pöydän asemasta. Lyhemmät, parin jalan
pituiset pölkyt kävivät tuoleista ja vuoteet laitettiin laattiaan,
johon koottiin metsästä kuivia sammalia, sekä niitten päälle
levitettiin metsäeläinten nahkoja, samoin kuin peitteiksikin. Tulisija
sijaitsi huoneen keskellä avonaisena, ja antoi tietysti riittävästi
lämpöä, kun polttoainetta saatiin niin helposti, mutta tuollaisessa
tavattomassa kylmän ja lämmön vaihdossa, missä, jos niin sanoisimme
talvisaikaan toista kylkeä silloin palelti, kun toista puolta poltti,
tarvittiin tavallista terveempää ja karaistuneempaa ruumista,
kestämään lämmön ja kylmän äkkinäisiä vaihteita.

Abraham Lincolnin helläsydäminen ja lahjakas, hento äiti ei kestänyt
niitä ankaroita, voimaa ja terveyttä kysyviä ponnistuksia, jotka
uudenkodin laittaissa laskeutui luonnollisena osana perheenäidin
hartioille. Nancy Lincoln alkoi huomattavasti rietua kun talven tuimat
tuiskut toivat lunta tupaan, ja kylmät viimat risteilivät hatarassa
tupasessa. Kun keväinen aurinko alkoi tuomaan uutta elämää kuolleeseen
luontoon, nostaen nurmen ja kukkaset talviunestaan — silloin huomataan
perheenäidin kasvojen käyvän vaaleammaksi, rinnasta lohkeaa
keuhkotautisen runsaat yskökset ja kaikki viittaa siihen, että äidin
täytyy jättää maallinen, tosin puutteellinen, kumminkin rakas kotinsa,
puolisonsa ja lapsensa. Mutta tämä äiti oli uskovainen äiti, joka
luotti Jumalan suureen hyvyyteen, Hänen isällisen kaitselemukseensa,
joka pitää huolta orporaukoistakin, samalla kun saattaa hänet,
autuutta etsivän äidin sinne, taivaalliseen kotiin, jonne uskovaiset
niin suuresti halajavat tulla. Herran sanan lukeminen ja autuuden
asian puhuminen tuli Lincolnin äidin lempitoimeksi elämänsä viimme
kuukausina, ja niinpaljon kun nuori Aappo saattoi ymmärtää ja vähä
vanhempi tytär käsittää, teroitti äiti heille jumalallisen totuuden
kalliita asioita. Kesäntullen korjasi Herra kärsivän äidin.
Lepoonpäässyt vainaja pantiin halpaan arkkuun ja laskettiin
metsänlaitaan tehtyyn hautaan. Kukapa siinä piti ruumissaarnaa, tai
siunasi haudan. Vasta monta kuukautta myöhemmin, kun nuori Aappopoika
käytti kaikki taitonsa, kirjotti perheen entiselle sielunpaimenelle
saapua siunaamaan äitivainaja, tulikin hän uudisasukkaiden suureksi
iloksi ja rauhoitukseksi, siunaten haudan ja saarnaten jota silloin
saatiin niin harvoin kuulla.

Kurja ja puutteellinen oli nyt tietysti tämä jo ennestäänkin
vaatimaton, joskin siisti koti. Kahdentoista vuotias tytär, Saara,
hoiti taloutta johon kuului isä ja kolme lasta. Arvaapa sen
minkälaista hoitoa se oli, missä lapsi, vielä itse kaivaten ja
tarviten vanhempien ohjausta, koittaa itse talon toimia teeskennellä
ja puhtautta pitää. Äidin kaipuu ja suru masensivat niin lapsia kun
isääkin. Nuori Aappo tulee vakaisemmaksi, ja mielensä kääntyi
korkeutta kohden. Hurskaan äidin kuva oli elävänä sielunsa silmien
edessä, ja ahkerasti kertoi hän äitinsä opettamia raamatunlauseita.




III. ITSEKASVATUS KOTONA JA KOULUSSA


Lincolnin vanhemmat koittivat vaikeissakin vaiheissa valvoa lastensa
lukutaitoon tulemista. Siihen aikaan kuului perheen pyhään
velvollisuuteen opettaa lapsensa lukemaan ainakin niin paljon, että
osaavat aapisen ja katekismuksen. Äidin pehmeällä polvella oppi Aappo
aanpuustavet, koitti tavailla, josta sukeutui suoralukukin. Abraham
Lincoln tapasi isompana ihastuksella muistella niitä herttaisen
viattomia lapsuuden päiviä kun hän sisarensa Saaran kanssa istuivat
iltakaudet hartaina kuunnellen äitivainajan ihania legendoja sekä
kauniita, opettavaisia satuja ja kertomuksia. Äiti näyttää olleen hyvä
muistinen ja taitava kertoja, joka perintönä, vieläpä runsaan lisän
kanssa lankesi Aapon osalle. Muutkin parhaimmat lahjansa ja luonteensa
huomattavimmat ominaisuudet peri Aappo äidiltään.

Koulunkäyntiin ei siihen aikaan ollut harvaanasutuilla seuduilla
läheskään sellaista tilaisuutta kun meidän päivinämme. Kiertokoulun
tapaista kansakoulua koitettiin sentään pitää kuukausi kerrallaan ja
parikin vuodessa mikäli suinkin kannatusta saatiin. Abraham Lincolnin
ollessa seitsemän vuotias sattui seutuville saapumaan kiertävä
koulunopettaja Sakarias Rincy, pitäen muutaman viikon lastenkoulua
lähellä Lincolnin uudisasuntoa. Sinne saattoi toimelias ja huolekas
äiti molemmat lapsensa Saaran ja Aapon. Siellä saivat nuoret ruveta
keräämään itselleen tiedon kultaisia kipinöitä, ja hyväpäinen Aappo
sivuutti helposti ei ainoastaan ikäisensä, vaan muutkin koulun
oppilaat. Hänen lukuhalunsa ja tiedonjanonsa oli siksi suuri, ettei
hän tyytynyt siihen, mitä päivällä opetettiin, vaan koitti illoin,
takka- ja pärevalkean valossa lukea läksyjään ja kirjoitella.

Tuomas Lincoln, Aapon isä, meni uusiin naimisiin, oltuaan leskenä
parisen vuotta, ja valitsi vaimokseen Sally Johnston nimisen lesken
Elisabethtownista. Kummallakin leskellä oli kolme lasta, niin että
uudessa kodissa oli näinollen kahdeksan henkeä. Abraham Lincoln sai
siis äitipuolen. Mutta tämä äitipuoli oli niitä harvoja äitipuolia,
josta voipi sanoa hyvää ja vaan hyvää. Ollen viisas, tarmokas, ehkäpä
käskeväkin vaimo, sai hän Tuomas Lincolnin, perheen isän, suurempaan
toimeliaisuuteen talossaan, jossa hyvät pellot, avarat niityt ja
runsasantoiset kalavedet tarjosivat tekiälleen runsaat antimet. Niinpä
ilmaantuu tupaan ovi ja ikkunat, lasketaan lankuista lattia ja
varataan kaikki kylmää vastustamaan. Huonekaluja toi uusi emäntä
tullessaan, niin että tuota pikaa näytti entinen kurja metsäpirtti
muhkealta ajanmukaisemmalta uudistalolta, josta ei tuntunut puuttuvan
mitään.

Ymmärtäväisenä kasvattajana huomasi äitipuoli mitkä aarteet ovat
kätkettyinä niissä henkisissä lahjoissa, joita poikapuolensa Aappo
omasi ja näitä Jumalan antamia lahjoja tulee kehittää. Nuoren
Lincolnin kasvatus saa uudestaan osakseen äidillistä hoitoa, sillä
tunnollinen perheenäiti piti huolta niin hyvin omien kuin orpojenkin
kouluuttamisesta. Pahimpana haittana vaan oli koulun puute, jota
lähiseudulla pidettiin vuosittain vaan parisen kuukautta.

Ne muutamat viikot vuosittain, mitä Abraham Lincoln sai käydä koulua,
ovat pikemmin verrattavat ahjoon, jossa rauta kuumennetaan
sellaiseksi, että sitä voidaan mielinmäärin muodostella ja kehitellä
alasimella. Niinpä Aappon ääretön opintohalu ikäänkuin suli koulussa,
jota hän sitte harvinaisella tarmollaan tyydytti itseoppimisellaan ja
hyviä kirjoja lukemalla. Ne kirjat, joita kotonaan löytyi: Raamattu,
Kristityn vaellus, Aespoksen sadut ja jotain muitakin oli hän lukenut
moneen kertaan, osaten ulkoa Raamattuakin hämmästyttävän paljo.
Illoilla hän harjoitteli laskuja, piirustusta ja mittausoppiakin
tehden kuvioita lapionpohjaan tai laudanpalasiin, tietysti helposti
saatavissa olevalla hiilellä. Kyntäessään peltoa, tai muuallakin
hevosajossa sukeutui kirja heti povesta esiin, silloin kun täytyi
hevosten antaa levähtää. Päätoimena oli uutteran uudisasukkaan
peltotyö, sivutoimena, lepohetkien hupina lukeminen ja opiskeleminen,
kuvaavana esimerkkinä mainittakoon Aapon lukuhalusta eräskin tapaus,
kun hän oli yhdennellätoista ikävuodellaan. Naapurinsa varakkaalla
isännällä oli Ramsayn kirjottama oivallinen elämäkerta Yrjö
Washingtonista. Aappo sai kun saikin sen lainaksi. Se oli äärretön
aarre, jota hän oli uneksinut kauan. Luettuaan tuon jalon isänmaan
ystävän miehuullista elämänkulkua nousee nuori rintansa
isänmaallisesta innostuksesta ja pyrkimyksen hehkuva tuli polttaa
rintaa. Sivu puoliyön hän lukee, kunnes väsymys voitti. Kalliin
kirjansa pistää hän piiloon suuren hirren rakoon, niinkuin hyväänkin
talteen. Onnettomuudekseen alkoikin aamupuolella ankarasti sataa ja
vesi valuen virtana löysi tiensä rakoihinkin, kastellen kirjan aivan
perinpohjin. Mitähän naapurin isäntä nyt sanoo, huokasi Aappo,
huomattuaan kastuneen kirjan. Suoraa päätä riensi hän kirjanomistajan
Granfortin luokse, kertoi onnettomuuden ja tarjoutui korvaamaan
vahingon, ei rahalla, sillä mistä hän sitä saisi, vaan työllään, jota
oli oppinut polvenkorkuisesta pojasta pitäen tekemään. Niin siinä
sovittiin, että Aappo ahertaisi väen joukossa heinäniityllä kolme
päivää. Sen hän mielellään tekikin ja ilonsa oli sitäkin suurempi kun
sai pitää tosin pilaantuneen kirjan itse, mutta sitä saattoi silti
lukea, ja siinä oli Aapolle verraton aarre.

[Kuva: Lincolnin syntymäkoti.]

Jo varhain heräsi Aabraham Lincolnille halu harjaantua puhujaksi. Tämä
halunsa havaittiin jo poikasena, kun tietysti noin vaan leikillään,
hän tapasi kiipaista kannon päälle, komentaa toiset lapset ympärilleen
istumaan ja niin hän alkoi pitämään saarnaa, aivan samoin kun oli
nähnyt matkustavien saarnamiesten tekevän. Hänellä oli sitäpaitsi
sellainen muisti, että saattoi jotenkin tarkasti jäljetellä puhujaa,
kuultuaan hänet kerran. Monta kaskua kerrotaan Aaposta, miten hän,
kuultuaan jonkun saarnan, sen sitten seuraavina päivinä saarnasi
ihmetellen kuunteleville sisaruksilleen ja isänsä työmiehille, joille
toisinaan vierähti kyynelkin poskelle, sillä niin luontaisen
liikuttavaa oli tuo saarnansa toisinaan.

Toinen huomattava ominaisuutensa niinikään veti erityistä huomiota
puoleensa, hän nimittäin oli aika juttumaakari. Tämän luontaisen
kaskujen kertomislahjansa oli hän runsaan lisän kanssa perinyt
äidiltään, jolta hän näyttää muutkin henkiset lahjansa saaneen.
Alituiset juttunsa ja toisinaan kenties liiankin naurettavat kaskunsa,
pakkasivat yksitoikkoista isäänsä tuskauttamaan, varsinkin kiireinä
aikoina, sillä sattuipa usein niinkin, että kun työstä väsyneenä
istahdettiin hetkeksi huoahtamaan, ei maltettukaan niinpian nousta
toimiinsa, kun Aappopoika kertoi kaskujaan, jotka tuntuivat niin
tavattoman jännittäviltä.

Suuremmaksi tultuaan alkaa hän kehittää Englannin kielen taitoaan,
lainaten sitä varten sellaisia kirjoja, jotka auttoivat häntä
ymmärtämään kielenrakennetta, aine- ja oikokirjotusta. Ja samalla kun
Lincoln ahtaa muistiinsa kieliopin kankeita sääntöjä, samalla
jatketaan puheharjoituksia. Kun yksi ja toinen tarvitsi apulaista
kirjeitä kirjoittaessaan, kääntyivät he nuoren Aapon puoleen, joka nyt
alkoi jo olla ikäisiään etevämpi, omaten selvän käsialan, ja sujuvasti
laati niin asiakirjoja, kuin muitakin yksityiskirjeitä.

Harjaantuakseen käytännölliseksi puhujaksi kulki hän jalan tai ratsain
pitkät matkat kuuntelemaan kiitettyjä puhujia, joko ne olivat
politikoitsioita tai kuuluisia saarnamiehiä. Väittelyseuroihin ja
puhumaklupeihin hän niinikään yhtyi missä vaan sai siihen tilaisuuden,
ja tuskinpa mitään tärkeää kokousta lähiseutuvilla pidettiin, ettei
nuori Lincoln ollut muassa, alkaen herättää huomiotakin selvillä,
älykkäillä ja samalla hupaisilla lausunnoillaan.

Ollessaan seitsemännellätoista ikävuodellaan saa elämänsä kehitys
huomattavan sykäyksen eteenpäin, hän pääsee ensikerran ulos avaraan
maailmaan, niin kuin sanotaan. Hän oli rakentanut, asuen Ohiovirran
varrella, vähäisen lautan, jonka nyt eräs lähiseudun varakas
pumpulikasvattaja vuokrasi omistajineen, viemään muitten mukana suurta
pumpulilastia New Orleansiin, tuohon etelän suurkaupunkiin, joka
sijaitsee Missisippivirran suistamolla lähellä leppoisaa Mexikon
lahtea. Täällä sai Aappo nähdä maailmaa ja sen elämää laajemmissa
piireissä, kun kotiseutunsa ahtaassa saarekkeessa. Tällä matkallaan
oppi hän tuntemaan orjuuden kaikkine kamaluuksineen, tuon Amerikan
yhteiskunnan raskaan kirouksen ja kansansa kauniin historian
varjostavan pilkun, joka häiritsevänä epäkohtana oli summentanut hänen
kirkasta sieluaan lukiessaan Yhdysvaltain kunniakasta historiaa. Nyt
hän tapasi noita Haamin tummia lapsia, kohtasi epätoivoon asti
kiusatuita orjia, jotka henkensä kaupalla kulkivat pakosalla ja
koittivat päästä Missisippi joella kulkeviin aluksiin armoa pyytäen
tai väkivallalla, miten kulloinkin asian haarat sallivat. Olipa nuori
Lincoln toverineen kerrankin ihan hengenvaarassa, kun karanneet orjat
yrittivät hänen lauttansa anastaa. New Orleansin orjamarkkinoilla
huohahteli hänen rehellisestä ja ihmisystävällisestä sydämestään
virtaava meri monen monta kertaa, nähdessään mitä raakuutta,
sydämettömyyttä ja julmuutta osoitettiin kanssaihmiselleen, jotka ovat
sielun ja ruumiin puolesta samoja ihmisiä kun muutkin ja henkensä
puolesta Kristuksen lunastamia sieluja. Eräässä tilaisuudessa,
toisella matkallaan lausui Lincoln nuo ennustusta uhkaavat sanansa:
“Jos minulle joskuskin tarjoutuu tilaisuus koskea tuohon kamalaan
toimeen, niin minä kosken kovasti”.

Näin kuluivat Abraham Lincolnin lapsuus ja varhaisin nuoruus. Ahkeran
uudisasukkaan tavalla raivasi hän pala palalta alaa niin hyvin
peltoviljelykselle isänsä kanssa, kun hän samalla raivasi, esteistä
huolimatta, uusia aloja henkisen elämänsä lupaavalla vainiolla.




IV. MUUTTO ILLINOISIIN JA ITSENSÄ KASVATUSTA VALTIOMIEHEKSI JATKETAAN


Tuomas Lincoln, Aappon muuttohaluinen isä alkoi mieliä taaskin
lännemmäksi niille kiitetyille tasangoille jotka aukeavat Ohiovirran
länsipuolella, ja jonne siihen aikaan uudisasukkaita virtasi.
Maaliskuussa 1830 lähti Lincolnin perhe matkalle. Se oli nyt kasvanut
12-henkiseksi joukoksi, vanhimpien tytärten mentyä naimisiin.
Parinviikkoisen hitaanpuoleisen matkan perästä saavuttiin Sagamonin
virran rannalle, lähellä Degaturia, Illinoisin valtiossa, jonne
asetuttiin.

Abraham Lincoln oli silloin yhdenkolmatta vuotias, kuutta jalkaa ja
neljätuumaa pitkä nuorukainen, sekä väkevä kuin metsolan mesikämmen.
Hänellä näyttää olleen aije pyrkiä itsenäisesti eteenpäin, koska hän
ei varsinaisesti ollut osallisena ei paremmin muuttoneuvotteluissa,
kun uuden tilan otossakaan. Mutta huolimatta siitä, hän auttoi isäänsä
uuden tuvan teossa, oli muassa, kun auaistiin maata viljelykselle, ja
hakkasi tavattoman lyhyessä ajassa sisarensa miehen kanssa aitatarpeet
kymmenen eekeriin vainioon, joka kylvettiin ja aidattiin. Tämäpä
työnsä tuottikin hänelle tuonnempana poliittisilta vastustajiltaan
liiannimen ja muutamat vastustajansa koittivat kömpelösti kyllä
nimitellä kansan suosiossa nousevaa Lincolnia aidasten kiskojaksi.

Kun uusi koti saatiin jommoiseenkin kuntoon, tavataan Aappo
kauppapalveliana kylän ainoassa liikehuoneessa, jonka omistaja itse
asui Springfieldissa. Kaupanhoitajan asema pienessä kylässä merkitsee
paljon, sillä kauppapuoti on usein jonkinlaisena tapaamispaikkana ja
ennen kaikkea saa tilaisuuden tutustua erilaisiin ihmisiin. Tämä toimi
oli siis jonkinlaisena kouluna vastaisen elämänsä suurempiin
tehtäviin, sillä varsinaiseksi kauppamieheksi ei Aaposta ollut. Väkeä
hän kyllä sai puotiin. Uteliaisuudestakin tultiin katsomaan tuota
suurikokoista, leikkisää kaupanhoitajaa, jolla riitti juttuja
iltakausiksi. Mutta tottapa antelias, ihmisiä miellyttävä ja kaikille
mieliksi tekevä luontonsa aiheutti senkin, että punnitessa antoi hän
aina runsaasti, mittasi ehkä liian paljokin, ja niin se kauppa
pikemmin alkoi kulkea perikatoaan kohden, kun sen olisi pitänyt paisua
ja varttua. Lincoln huomasi itsekin, ettei tästä toimesta ole hänen
elämäntehtäväksi ja mietiskeli sopivalla tavalla erota koko
kauppahommasta.

Sattui siihen aikaan puhkeamaan eräs noita niin usein sattuva Indiaani
kahakoita, jotka toisinaan olivat hyvinkin vaarallisia, paisuen
raskaaksi sodaksikin. Eräs Indiaani heimo, “mustan haukan” johdolla
hyökkäsi hävittämään Illinoisia ja Wisconsinin valtiota, ja tämä
hyökkäys uhkasi tulla vaaralliseksi. Abraham Lincoln innostui,
niinkuin nuorena innostuu, ja ollen paikkakuntansa huomatuimpia,
kokoaa vapaaehtoisen joukon, jonka oli määrä, vähän aikaa
harjoiteltuaan yhtyä varsinaiseen armeijaan. Joukko kokoontuu, ja
kysymys syntyi johtajasta. Useat esittivät joukon kokoojaa Lincolnia,
mutta siellä oli toinenkin, jonkinverran temppuja taitava ja
sotaväessä palvellut Kirkpatrick, joka kaikin tavoin koitti päästä
joukon johtajaksi eli kapteeniksi, niinkuin se sotilaskielellä kuuluu.
Kun siinä nyt oltiin kahta mieltä, niin sukkelapäinen Aappo esitti
valintaa: ne jotka haluavat Kirkpatrickia asettukoon riviin maantien
toiselle puolelle ja ne jotka tahtovat häntä järjestyköön tälle
puolelle. Tuumasta toimeen. Rivit järjestettiin, mitattiin, ja
havaittiin, että Lincolnin rivi oli puolta pitempi. Hänestä tehtiin
johtaja, seikka joka tuonnempana häntä itseään usein huvitti ja
nauratti. Indiaani kahakka saatiin tukahutetuksi ennenkuin uusi joukko
ehti pääarmeijaankaan.

Abraham Lincoln alkoi lukemaan nyt lakitiedettä päättäen valmistautua
asianajajaksi ja käytännölliseksi lakimieheksi. Lähiseudun
lakimiehiltä lainaili hän oppikirjoja, jotka mielelläänkin auttoivat
eteenpäin pyrkivää ja hupaiseksi toveriksi tunnettua kaskujen
kertojaa. Lukujensa ohella hoiti hän pienen kauppalan postimestarin
virkaa, kuletti kirjeitä toisinaan lakissaankin, kun milloin pikainen
asia sattui jonnekki sivukylään tai kaukaiseen uudistaloon.

Ollessaan postimestari vähäisessä New Salemissa, ja autellessaan
välitöikseen maanmittareitakin, samalla lukien lakitiedettä, kohtasi
hän Anna Rutledgen, erään maanmittarin tyttösen, jonka välille
ajanoloon kasvoi lempi niin kauniina ja niin puhtaana kun nuoruuden
rakkaus koskaan voi puhjeta ja kukoistaa. Yhä ahkerammin ahertaa Aappo
kirjojensa ääressä voidakseen suorittaa oikeustutkinnon, ja sitte
perustaa kodin, jossa vallitsee rakkaus, onni ja rauha. Ihminen
päättää, mutta Jumala säätää. Surullinen, sanoisin draamallinen
välikohtaus mursi Anna neidon hennon terveyden, ja pikemmin kun olisi
kukaan voinut odottaakaan, joutui hän mullan morsiameksi, ja niin
surullisen lopun sai Lincolnin nuoruuden lempi.

Abraham Lincoln oli ollut parikin kertaa ehdokkaana Illinoisin valtion
lainlaatiahuoneeseen edustaakseen piirikuntaansa, mutta joutunut
häviölle voimakkaamman demokraati puolueen tähden. Mutta nyt, ollen
juuri täyttämäisillään viisikolmatta vuotta, ja jatkaen yhä lukujaan,
valittiin hänet edusmieheksi valtionsa lainsäätävään kokoukseen. Tämä
oli ensimmäinen huomattava valtiollinen ennätyksensä. Ensimmäisen
istuntokauden päätettyä viimeisteli hän lainopillisia lukujaan ja
ryhtyi suorittelemaan tutkinnoita, jotka suoriutuivatkin kunnialla ja
Lincoln sai asianajajan lupakirjan, avaisten hänelle arvaamattoman
pyrkimyksen alan, ja edistymisen mahdollisuuden.

Vuonna 1837 muutti Abraham Lincoln Illinoisin valtion pääkaupunkiin
Springfieldiin, jossa vastainen kotinsa pysyi aina siihen asti kun sai
kutsun johtamaan Liittovaltain hallitusta vaikeina sotavuosina. Täällä
Springfieldissa tunnettiin hänet todellisena, lämminsydämisenä
kansalaisena, joka kohteli hellyydellä kaikkia, koitti auttaa
turvattomia ja antaa oikeutta vääryyttä kärsiville. Springfieldissä
puuhasi hän myöskin monien muitten ihmiskunnan hyvää tarkoittavien ja
aatteiden ohessa, raittiuspuhujanakin, niinkuin ennen on jo mainittu.

Mutta varsinaisen toimensa oli käytännöllisen lakimiehen monipuolinen
virka, ajaa asioita virastoissa ja oikeuksissa. Lincolnia alettiin
tuntea oikeuksissa eteväksi puolustajaksi, sillä suurella
varovaisuudella otti hän puolustaakseen sellaisten asiaa, jotka olivat
joutuneet kärsimään vääryyttä. Eräs tällainen huomiota herättävä
oikeusasia tapahtui hetimiten muutettuaan uuteen paikkaansa. Erästä
lesken poikaa alettiin syyttämään murhasta, joka oli tapahtunut
eräässä yöllisessä tappelussa. Tämän lesken poika tosin tunnettiin
viinaan meneväksi, ja juopotteli usein, mutta muuten perin
rauhallinen, eikä ollenkaan tappeliaksi tunnettu. Eräät, jotka
nähtävästi aiheuttivat kuoleman, koittivat sysätä syytä vähävaraisen
nuorukaisen hartioille. Lincoln otti puolustaakseen satimeen
joutunutta nuorukaista, ja havaitsi hänet aivan viattomaksi.
Todistajana oli eräs, nähtävästi itse pahasti syyllinen joka väitti
että hän näki selvästi kuun valossa, että juuri tämä nuorimies käytti
asetta. Murha tapahtui illalla. Lincoln näytti toteen, että sinä yönä
nousi kuu vasta aamupuoleen yötä, jotenka todistuspätevyys luhistui
lyttyyn, ja viaton sai vapautensa.

Abraham Lincolnin maine asianajajana, puhujana, ja terävä-älyisenä
politikoitsijana nousemistaan nousi. Kaksi kertaa hänet valittiin
Illinoisin valtion lainlaatiakuntaan. Mielipiteeltään oli hän
tasavaltalainen, ja rohkeasti hän puhui orjuutta vastaan, ollen
tunnetuimpia sen suunnan miehiä, jotka puuhasivat orjien
vapauttamista, tietysti aatteellisesti täytyi kansa kasvattaa tähän
historialliseen ennätykseen.

Springfieldissä tutustuu hän tohtori Toddiin, jonka kaunis tytär
seitsentoista vuotias Maria tuli mielitietykseen. Merkillistä kyllä,
että valtiollinen kilpailijansa, kaunopuheinen valtiomies, Douglas
myöskin yritti tuota “etelän kaunotarta”, jolla nimellä Toddin tytär
tunnettiin Illinoisin pääkaupungissa. Lincoln kumminkin voitti,
tuskinpa ulkonaisella kauneudellaan, jonka puolesta ei hän koskaan
saattanut ylpeillä, vaan pikemminkin sydämensä lämmöllä, ja tuolla
miehuullisuudellaan, jolla aina on ollut ja tulee olemaan suuri
vaikutus naisiin. Häät pidettiin marrask. 4 p. 1842. Muuten puolisojen
erilaiset luonteet ja kasvatus olivat omiaan täydentämään toisiaan.
Yhdeltä puolen oli eduksikin että ylpeän, hienon kasvatuksen saanut ja
korkealle tähtäävä rouva vähä niinkuin vaatimallakin sai tuon
alhaisen, vaatimattoman Lincolnin esiintymään arvonsa ja asemansa
mukaisesti. Mutta vaikutti kai Lincolnin vaatimattomuudella jonkun
verran hillitsevästi liian ylpeätuntoiseen, jospa tosin kauniiseen
rouvaansa. Viisas rouva huomasi selvästi mitkä edut miehellään on
tarjottavana valtiomies-uralla, ja viittaili varmasti pyrkimään
Washingtoniin, joka toivo lienee Aapollakin kytenyt vuosikausia.

Ollen nyt Illinoisin valtion huomatuin tasavaltalainen, puheenjohtaja
puoluejärjestössä ja valtionsa tasavaltalaisten yhteiskokouksissa
asetettiin hänet valtiopäivämies ehdokkaaksi, edustamaan Sangarum ja
Springfieldin piiriä Yhdysvaltain kongressiin Washingtoniin. Hän
tulikin valituksi v. 1846. Tämä oli taas ennätys sellainen, joka
aukaili hänelle uudet olot ajamaan orjien vapauden asiaa.

Liittovaltain kongressissa, tuolla hienosti sivistyneessä Washingtonin
kaupungissa herätti Lincoln, kuten odottaa voikin, huomiota. Hänen
kookas, korkea ulkoasunsa, hänen kaskuilla höystetyt puheensa, selvä,
ihmiskunnan parasta tähtäävät aatteensa ansaitsivat kunnioitusta jota
harvoin saa osakseen äsken valittu valtiopäivämies.

Kaksivuotisen virkakauden päätettyä palasi Abraham Lincoln
Springfieldiin. Hän oli päättänyt täydentää vielä tietopuolista
kasvatustaan. Hän huomasi olevansa monessa kohden jälessä niitä Idän
kuuluisia kaunopuhujia, jotka olivat saaneet lapsesta saakka opiskella
suotuisimmissa oloissa ja saavuttaneet akatemiallisia arvoja, ja ennen
kaikkia oppineitten hienon esitystavan ja kauniin kehittyneen kielen.
Lincoln päätti tässäkin suhteessa päästä yliopistossa olleitten
rinnalle ja alkoi uudestaan lukemaan sillä tarmolla ja ahkeruudella,
jolla hän oli elämänsä entiset ennätykset ansainnut.

Tähän kiinteään luku- ja kehityspuuhaan kului liki kymmenen vuotta,
tietysti niin ymmärrettynä, että hän harjoitti käytännöllistä
lakimiehen tointa, ja oli muassa politiikassakin. Arvaamattoman
tärkeää olikin Abraham Lincolnille tämäkin itsensä kasvattaminen
perinpohjaisten tietojen hankkimisessa niillä aloilla, joita yleiseen
sivistykseen kuuluvat. Häntä odotti suuret valtiolliset ja
yhteiskunnalliset tehtävät, joissa tarvittiin niinhyvin tietopuolista,
kun kokemukseenkin perustuvaa tietoa.




V. ORJIEN VAPAUTUSTAISTELU


Afrikan tummien neekerien pitäminen orjina, oli ollut Amerikan
yhteiskunnan ikävä haitta ja häpeällinen toimi, sotien niinhyvin
vapaan yhteiskunnan perustussääntöjä, kun jumalallisiakin lakeja
vastaan. Kun näitten kukoistavien valtioitten yhteislait laadittiin ja
ne Yhdysvaltain perustuslaiksi hyväksyttiin, niin jonkinlaisena
hätäkeinona on pidettävä, että orjuus sai perustuslajeissa ollenkaan
suojaa ja tunnustusta. Tahdottiin senverran myöntyä Etelävaltalaisten
kiivaisiin vaatimuksiin orjuuden suhteen, että perustuslajeessa
sallittiin orjuus 20 vuodeksi, toivossa, että sillä ajalla se
itsestään häviää. Orjista oli niin suuri hyöty Etelän suurille
pumpulikasvattajille, ettei kysymystäkään orjien vapauttamiseen
sallittu Etelässä enempi ottaa. Pumpuli alkoi tulla maailmassa
yleiseen käytäntöön, ja sen kysyntä kasvoi. Niinpä kun nuo
kaksikymmentä vuotta olivat kuluneet ja orjuuskysymys tuli
valtiopäivien ratkaistavaksi, huomattiin heti, että se kysymys jakaa
Liittovallat kahteen suureen osaan, orjuutta puoltaviin eteläläisiin
ja sitä vastustaviin pohjoisvaltioihin. Sovinnon toivossa laadittiin
uusi orjuutta koskeva laki “Missouri kompromissi”, jossa määrättiin
orjuuden rajaksi 36°—30 aste, jota pohjoisempana ei orjia saa pitää.
Tämä raja eroitti Pohjois- ja Etelävaltiot toisistaan.

Kun oikeus alentuu vääryyden kanssa sovittelulle, syntyy siinä aina
epäonnistunut ja turmiollinen sovinto. Niinpä kävi Missourin
sovittelunkin. Sen tarkoitus oli rauhoittaa ja tasoittaa välit, mutta
juuri tuosta samaisesta sovittelusta tuli todellinen loukkauskivi.
Orjuuskin vaan pakkasi pohjoisemmaksikin, ja kun joku territori pyrki
valtioiksi, astui ensimmäisenä esiin kysymys, orjavaltiona vaiko
vapaana? Jos orjavaltiona, niin silloin sitä vastusti
Pohjoisvaltioitten edustajat, jos vapaana, silloin oli vastassa Etelän
edusmiehet ja senaattorit. Tällaista kinaa, riitaa ja toisinaan
myrskyäkin oli Liittovaltain valtiopäivillä useina kymmeninä vuosina.

Tuolla vuosien 1850 ja 1860 välillä taistellaan järjestynyttä
aatteellista taistelua orjuuden poistamiseksi. Erityisiä seuroja
syntyy sitä varten. Saarnatuoleista ja puhujalavoilta tuomitaan
orjuus. Etevät valtiomiehet Summer, Lincoln, Greeley y. m. ajavat
vapauden asiaa.

Marraskuulla 1860 olivat taas nuo Amerikan tärkeimmät vaalit,
tasavallan presidentin valitseminen neljäksi vuodeksi kerrallaan.
Republikaaninen puolue asetti ehdokkaakseen rehelliseksi tunnetun,
kautta maan kuuluisan orjien puoltajan, entisen “airastenkiskojan”
Abraham Lincolnin Illinoisista. Rehellisyys maan perii, sanoo
sananlasku. Se loistava voitto, joka lankesi Lincolnin osalle näytti,
että kansa pohjaltaan seisoi rehellisyyden ja oikeuden puolella.
Presidentiksi pääsi pitkästä aikaa republikaanien ehdokas, ja
valtioasian ehdoton määräämisvalta, joka oli ollut demokraateilla
parisen vuosikymmentä siirtyi nyt tasavaltalaisille, joiden huomatuin
mies, Lincoln, astui ohjaamaan valtiolaivaa.

Mutta tässä ennen niin vankassa valtiovenheessä oli nyt ammottava
aukko. Tuskin saapui tieto Lincolnin voitosta noihin Etelän tulisiin
valtioihin Caroliinaan ja Georgiaan, kun heillä oli suunnitelmansa
valmiina erota kokonaan Yhdysvalloista, ja muodostaa Etelävaltioitten
yhteisliiton. Näin surkeasti tapahtuikin. Samalla kun Etelävallat
järjestäytyvät, samalla siirtyivät taitavimmat upseeritkin
kapinallisten puolelle ja sielläpä säilytettiin suurimmat
sotatarpeetkin, ja varastohuoneet. Ilmeistä oli, että syntyy
veljessota, syntyy taistelu, johon johti luonnolliset syyt.
Yhdysvallat katsoivat luopuneita valtioita kapinoitsijoiksi, jotka
olivat asevoimalla masennettavat. Taistelua eivät kumminkaan alkaneet
Yhdysvallat, vaan juuri kapinoivat, luopuneet valtiot itse,
valloittamalla Yhdysvaltain asevaraston ja linnoituksen Fort
Sumpterin.

Tämän aikakautemme raskaimman ja enimmän uhria vaativan veljessodan
vaiheita ei käy edes suuremmissakaan kaarekkeissa kuvaamaan, sillä
niin monipuoliset ovat sen vaihtelevat asianhaarat. Olkoon kumminkin
sanottu, että Etelävallat tuntuivat alkuvaiheina olevan voitolla, joka
vaan lisäsi kuormaa ja toi murhetta presidenttinä olevalle
Lincolnille. Me jotka tänään juhlien muistelemme suuren isänmaan
ystävän ihmeellistä edistymistä, saatamme pian arvella sen olleen
paljasta riemukulkua. Mutta muistammehan Lincolnin lapsuuden aikaiset
valkeudet. Vielä suurempaa pontevuutta, miehuutta, kestävyyttä ja
luottamusta Jumalaan tarvittiin niinä vaikeina sotavuosina, jona
Lincoln johti kansansa hallitusta, samalla kun sota-asioitakin.

Sodan raivotessa tulisemmin, tuon sodan, jonka suoranaisena
synnyttäjänä oli ollut orjuuden kirousta tuottava pahe, epäkohta, sai
lopuksikin sellaisen sysäyksen, että sen täytyi väistyä oikeuden
tieltä, poistua kristikansan keskuudesta. Tuolla merkillisellä uuden
vuoden julistuksellaan vuonna 1863 irroitti Abraham Lincoln kuuden
miljoonan orjan kahleet ja teki heidät vapaiksi kansalaisiksi, joilla
oli yhtäläiset oikeudet kuin muillakin ihmisillä. Tämä oli
suuremmoinen historiallinen ennätys, joka samalla antoi Lincolnille
kunniakkaan sijan maailman sivistyshistoriassa.

Kun Abraham Lincolnin ensimmäinen virkakausi, neljä vuotta alkoi
täyttyä ja pidettiin taas presidentin valitsemisäänestys, niin Lincoln
sai hämmästyttävän äänten enemmistön 400 000 äänellä, ja valittiin
uudelleen Yhdysvaltain presidentiksi marrask. 8 p. 1864. Sotaa
jatkettiin, vaikkakin voitto oli jo alkanut huomattavasti kallistua
orjien vapauttajain Pohjoisvaltojen puolelle. Olisi siis ollut syytä
odottaa Etelän taipuvan, mutta he olivat hekin harvinaisen sitkeitä.
Nimpä toista virkakautta alkaessaan lausuikin Lincoln: “Pyrkikäämme
eteenpäin täydentääksemme alkamaamme työtä, vihaamatta ketään,
tunnollisuudella kaikkia kohtaan, horjumattomalla luottamuksella
siihen oikeuteen, jonka ylimmäinen valvoja on Jumala. Ahkeroikaamme
kansan haavojen parantamista, pitäkäämme huolta niistä, jotka kärsivät
taistelun kauhuutta, heidän leskistään ja orvoistaan; harrastakaamme
kaikkea, mikä saattaa turvata oikeata, kestävää rauhaa meidän ja
kaikkien muitten kansojen välillä”.

Keväällä v. 1865 murtui lopuksikin Etelävaltioitten voimakas
vastustus, kun niitten paras kenraali, urhoollinen Robert Lee antautui
Richmondin luona Pohjoisvaltioitten taitavalle piirittäjälle kenraali
Grantille. Sota oli niellyt enemmän kun puoli miljoonaa asekuntoista
miestä, siis hirveän ihmishukan.

Syytä oli riemuun. Suuri tehtävä oli suoritettu. Kaikkialla kiitettiin
tarmokasta ja oikeuksista tinkimätöntä, mutta samalla lempeää
presidentti Lincolnia.

Mutta ilon ollen ylimmällään tulee kun salamoivalta taivaalta
järisyttävä tieto — tieto siitä, että suuri isänmaan ystävä on
salamurhaajan kautta saanut marttyyri kuoleman. Muutamat liittoutuneet
eteläiset panivat toimeen tämän raa'an teon. Abraham Lincoln kuoli
huhtik. 15 p:nä 1865.

Miehen sellaisen kuin Abraham Lincolnin merkitys tulee selväksi vasta
aikojen kuluessa, kun se asia, jonka edestä sankari taisteli, harrasti
ja kuoli, kirkkaana ja selvänä nousee näkyviin historian taivaalta. —
Kansat siunaavat sellaisen miehen muistoa.










*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75929 ***