diff options
Diffstat (limited to '75821-0.txt')
| -rw-r--r-- | 75821-0.txt | 7900 |
1 files changed, 7900 insertions, 0 deletions
diff --git a/75821-0.txt b/75821-0.txt new file mode 100644 index 0000000..142ca22 --- /dev/null +++ b/75821-0.txt @@ -0,0 +1,7900 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75821 *** + +language: Finnish + + + + +SHAKESPEARE + +Kirj. + +Walter Raleigh + +Englannin kirjallisuuden professori Oxfordin yliopistossa + + +Englannin kielestä suomentanut + +Vihtori Lehtonen + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1908. + + + + +SISÄLLYS: + + I. Shakespeare. + II. Stratford ja Lontoo. +III. Kirjoja ja Runoutta. + IV. Näytelmäkappaleita. + V. Aiheita ja Luonnekuvia. + VI. Viimeiset vaiheet. + + + + +Enimmät runopukuiset käännökset ovat P. Cajanderin +Shakespeare-suomennoksista. Muut runot taas, joita ei niistä ole +saatu ja joita on melkoinen joukko niitäkin, on runoilija Ennala +hyväntahtoisuudessaan säkeiksi sepittänyt. + +Suomentaja. + + + + +I. Shakespeare. + + +Jokaisella aikakaudella on omat vaikeutensa oikein arvostellakseen +ja ymmärtääkseen Shakespearea. Hänen oma aikansa oli häntä liian +lähellä, nähdäkseen hänet oikeassa valossa. Hänen aikalaisiltaan +ja niiltä harvoilta tiedonhaluisilta tutkijoilta, jotka kokoilivat +jätteitä heidän muisteluistaan, saamme tietää, että "hänen näytelmänsä +saavuttivat suosiota"; ja että hän oli "muhkea muodoltaan, +kaunis vartaloltaan; sangen hyvä seuramies ja hyvin neuvokas +sekä iloisen hyväntahtoinen luonteenlaadultaan". Pintapuoliset +tilapäis-arvostelijat, joilla oli etu tuntea hänet hänen eläissään, +näkivät hänessä pää-asiallisesti alallaan hyvin menestyvän miehen, +onnekkaan näyttelijän ja näytelmäsepän, jonka toimitarmo ja nero +olivat kuin luodut teateri-elinkeinoa ja näytelmiä rakastavan yleisön +huvittamista varten. Eipä todella yksikään käynyt häntä jumaloimaan +hänen eläissään. Enin osa Lontoon vakavan-säädyllistä porvaristoa +halveksi ja vihasi tuota äskettäin syntynyttä kansanluokkaa, johon +hänkin kuului. Ja vaikka näyttelijät saivat aineellistakin tukea +hovin puolelta ja vaikka suuret joukot lakitieteen ylioppilaita ja +hienostelevia keikareita osottivatkin heille suosiotaan ja heitä +jäljittelivät, niin tuo tuki ja kannatus ei hankkinut heille sen +enempää yhteiskunnallista arvonantoa eikä kunnioittavaa hyväksymistä. +Kaupungissa he olivat vihollisia: "yhteiskunnan syöpäläistoukkia", +hovissa he olivat palvelijoita, ja käskynalaisuus ei ole suinkaan +mikään kehuttava asema. Vasta v. 1623 ilmestynyt kokolehtipainos +[kokolehti = folio] käänsi "kirjavan lukijain joukon" vakavan huomion +Shakespearen näytelmä-kirjoituksiin. Tästä hetkestä lähtien hänen +maineensa kävi horjumatta maailmaa valloittamaan. Kokolehti-painoksen +alkuun liittämissään säkeissä Ben Jonson, vaikka asettaakin mitä +suurimpia vaatimuksia ystävälleen, kutsuu häntä kaikkein ensinnä +"vuosisadan sieluksi, näyttämömme suosikiksi, ihastukseksi, ihmeeksi". +Milton, noin yhdeksän vuotta myöhemmin, pitää häntä yksinkertaisesti +erään ihmeellisen kirjan tekijänä. Kevytmielisiltä näyttelijöiltä +joutui sitten Shakespearen maineen huolenpito ja perintö hänen +lukijoilleen. Varhaisimmaksi esimerkiksi puhtaasti kirjallisesta +jäljittelystä sopinee katsoa — erään hänen teostensa huolellisen +tutkijan mukaan — Sir John Sucklingin näytelmiä, joissa kuitenkin tapaa +enemmän runollista kuin näytelmä-rakenteellista jälkivaikutusta. Sillä +välin kun Kaarle Toisenaikuinen teateri silitteli ja ivamukailuiksi +muodosteli näytelmätaiteen mestari-teoksia, piti uusi lukijapolvi +vireillä tietoisuutta kirjoitetusta sanasta ja kohotti sen mainetta. +Sitten seurasi kaksi vuosisataa suunnatonta tutkimista: uusia +painoksia, huomautuksia ja selityksiä, kokonaisia teoksia kasaantui +toinen toisensa kintereille, siksi kunnes meidän päivinämme nuo +näytelmät ovat tulleet runotaiteen todelliseksi perikuvaksi ja +mittapuuksi kaikkien englanninkieltä puhuvien kansain keskuudessa. + +Niin on Shakespeare tullut omaksi omituiseksi personallisuudekseen +englantilaisena kirjailijana; hänet on erotettu kaltaisistaan ja +tunnustettu siksi mitä hän on: ehkä kaikkien aikojen suurimmaksi +runoilijaksi, sellaiseksi, joka on sanonut ihmisluonnosta enemmän +kuin kukaan muu kirjailija, ja sanonut sen paraiten; jonka teokset +ovat jumaluusoppineiden ja viisaustieteilijäin, sotilaiden ja +valtiomiesten tutkimisen ja ihailun esineinä, niin että hänen yhä +jatkuva pysyttelemisensä näyttämöllä on vähäpätöisin osa hänen +kuolemattomuuttaan; joka on kosketellut ihmismielen herkimpiä, +hienoimpia kieliä, ja ollut kolmelle vuosisadalle ymmärtävän +ihastuksen, viisauden ja lohdutuksen lähteenä. + +Ne erehdykset, joiden vallassa meidän uudenaikainen +Shakespeare-tutkimuksemme on, eivät todennäköisesti johdu +huolimattomuudesta tai halveksimisesta. Me voimme tuskin kaikinpuolin +yhtyä Ben Jonsonin tunnustukseen ja sanoa, että meidän kunnioituksemme +hänen muistoaan kohtaan "on melkeinpä jumaloimista". Me olemme +Shakespearen jumaloivia ihailijoita, siihen syntyneitä ja kasvatettuja. +Meidän vikanamme ei ole suinkaan välinpitämättömyys, mutta taikausko +— mikä on jonkunverran sukua tietämättömyydelle. Ei missään +valtiollisesti kansanvaltaisessa yhteiskunnassa esiinny sellaista +yhdenkaltaisuutta ja yhdenvertaisuutta kuin se, mitä runoilija vaatii +lukijoiltaan. Hän ei etsi uskonsa muuttajia tai jumaloivia ihailijoita, +vaan esittää aatteitaan ja vaikutelmiaan elämästä ja yhteiskunnasta, +jotta lukija vertailisi niitä omiin aatteisiinsa ja vaikutelmiinsa. +Jos vaikutelmat käyvät yksiin, on myötätuntoisuus syntynyt. Ellei, +niin on suosiollinen lukija kuitenkin löytävä ajattelemisen aihetta. +Välttämättömänä ehtona Shakespearen oikeaan arvostelemiseen ja +nauttimiseen ei ole tieto hänen elämänsä vaiheista, ei edes hänen +teoksistaan, vaan tieto hänen teostensa aiheista, laaja inhimillisen +elämän ja inhimillisten intohimojen tuntemus, sellaisina kuin ne +heijastuvat tunteelliseen ja vastaanottavaan mieleen. Runoilijat, ja +vaan harvat muut, ovat lähenneet häntä tältä oikealta näkökohdalta, +tarpeellisella tyyneydellä ja vilpittömyydellä. Ei ole kirjailijaa +toista, jota olisi siihen määrään kuormitettu runottoman intomielen +ja oppineen jokapäiväisyyden typeryyksillä. Ei ole olemassa kirjaa +toista — raamattua lukuunottamatta — jota olisi niin väärin +arvosteltu, niin väärin käsitetty ja sovitettu, tai joka olisi tehty +niin monen joutavanpäiväisen ihmeväitteen ja sukkeluuden esineeksi. +Mitä viattomimpia ja huolimattomimpia säkeitä hänen näytelmissään on +väännetty ja käännetty ja vatkutettu, toivossa, että niistä herahtaisi +joku parantava salaisuus. Hänen runoteoksensa on leikelty pienen +pieniin osasiin, joita on mahdoton sulattaa ja joita on käytetty kuin +hääkakkua: sitä ei ole syöty, siitä on vaan uneksittu. Uudenajan +suurimman runoilijan on lavealti tähän päivään asti uskottu olleen +mitä kelvottomimman olion, on uskottu hänen käyttäneen säkeidensä +kultalipasta pääasiallisesti piintyneen lörpöttelijän törkyjen +kätköpaikkana. Nuo ovat niitä sakkoja, joita suurten runoilijain täytyy +maksaa, kun heidän teoksensa tulevat muotiin. + +Ymmärtäväisemmillekin runouden tutkijoille on ollut vaikeaa päästä +tasapainoonsa. Sen jälkeen kun romantiikan arvostelu oli korkeimmilleen +kohonnut, on Shakespearen ihastelusta tullut jonkunlainen huutokauppa, +jossa korkeimman tarjouksen tekijä, olkoonpa tuo tarjous kuinka +kohtuuton tahansa, vie varmasti voiton. Rakastaa, mutta rakastaa +ymmärryksellä, ei ole joka miehen asia. Itsepä runoilijatkin ovat +ajautuneet mitä hillittömimpiin äärimmäisyyksiin, koettaessaan +tuskallisesti löytää koko Shakespearen jokaisessa hänen osassaan. Täten +on tullut melkein kylmäkiskoisuuden merkiksi, jos on tahdottu katsoa +hänen elämäntyötänsä järjelliseksi ja historialliseksi kokonaisuudeksi. +Ääretön tarkoitusperän hienous on omaksuttu hänelle niissä tapauksissa, +jolloin hän on käyttänyt jonkun tarinan semmoisena kuin hän on +sen löytänyt, tai kun hän puoliksi ylenkatseellisesti hahmosti +muutamia henkilöjä ja vuoropuheluja, noudattaakseen Elisabetin hovin +toivomuksia. Coleridge esimerkiksi pitää sitä "erinomaisena esimerkkinä +Shakespearen intohimojen luonteen tuntemisen hienoudesta, että Romeo on +jo heti alussa lemmenhurmaama", hulluuteen asti rakastunut Rosalineen. +Kuitenkin esiintyy koko tarina Romeon intohimosta Rosalineen jo +Arthur Brooken runoelmassa, josta Shakespeare varmaankin on saanut +näytelmänsä aiheen. Edelleen väittää samainen suuri arvostelija, +että "portinvartian rivo yksinpuhelu" Macbethissa on "jonkun toisen +käden kirjoittama roskakansaa varten, mahdollisesti Shakespearen +suostumuksella"; ja että "kekseliäästi hän kynänterässä vielä jälellä +olevalla musteella, jota juuri oli muissa tarkotuksissa käytetty, +lisäsi täsmälleen nuo sanat: — 'Lempo sitä kauemmin olkoon paholaisen +portinvartijana! Ajattelin muuten laskea sisään kutakin ammattikuntaa +muutamia, jotka ruusuista tietä kulkevat ijankaikkiseen ilovalkeaan'. +Jälellä-olevasta ei yksikään ainut tavu kanna Shakespearen ikileimaa". +— Asianlaita on tämä: Coleridge ei ensinkään pidä portinvartijan +puheesta, ja sentähden hän väittää vallan yksinkertaisesti, ettei se +ole Shakespearen kädestä lähtenyt. Ainoastaan yksi lauselma siinä +on liian hyvä menetettäväksi, ja sentähden täytyy panna Shakespeare +sitä kirjoittamaan. Tuo on jo todellakin arvostelun intohurmausta, ja +johtaa ajattelemaan Drydenin, Johnsonin ja Popen viileän miehekkäitä +lausuntoja, niissä kun esiintyy korkea käsitys itsensähillitsemisen ja +tasapuolisuuden suuresta arvosta. + +Niissä on kuitenkin, kaikesta huolimatta, jotain jaloa ja todellista, +noissa hartaan innostuksen hillittömissä haihatteluissa. Voidaksemme +oikein arvostella Shakespearea, täytyy meidän kokea sulkea hänen +ajatuksensa omaan ajatuspiiriimme, vaikkakin järki vaistomaisesti +säikähtää yrityksen rohkeutta. Hänen henkilöluonteitaan saatamme +arvostella vapaasti ja pakottomasti; kun me tulemme lähemmin tutuiksi +heidän kanssaan, niin tuntuu meistä kuin kuuluisimme heidän mailmaansa, +kuin olisimme itse Shakespearen neron alamaisuuteen antautuneita, +milteipä hänen luomiaan henkilöitä. Me olemme hyvin tyytyväisiä, +saadessamme olla niin läheisesti mukana tässä unelma-elämässä, joka on +niin ihmeellisen eloisa, niin sen todellisen maailman kaltainen, minkä +me tunnemme; ja me emme haluaisi tulla herätetyiksi. Miten pitäisi +unennäkijän nyt arvosteleman untansa? Millä pöyhkeän-ylimielisellä +keinolla voisimme me kohottautua johonkin pisteeseen ulkopuolella +Shakespearen elävöittävän mielikuvituksen pallomaista maata? Millä +tavalla tulisi meidän puhua hänen luonteestaan, kun tuon luonteen +todelliset piirteet ovat itse miehiä ja naisia? Melkein kaikki +romantiikan arvostelijat ovat tunteneet tuon vaikeuden; useimmat +heistä eivät ole ryhtyneetkään sitä uhmailemaan, pitäen parempana +antautua yhä enemmän ja enemmän lumouksen hurmaavaan valtaan, pysytellä +yhä syvemmällä unelman haltioissa. He ovat askarrelleet innokkaasti +ja taitavasti Shakespearen luomien kanssa, tyynnyttäen tunteitaan +niiden luojaa kohtaan silloin tällöin kohottamalla tunneryöppyisen +ylistyshymnin hänen kunniakseen. — + +Kuitenkin: Shakespeare oli ihminen ja kirjailija; sille hän ei mahtanut +mitään. Kun hän kirjoitti, niin omaa itseänsä hän paperilla kuvaili, +omaa sisintä olemustaan hän paljasti. Muutamat ihmiset kirjottavat niin +huonosti, että heidän todellisin itsensä melkein täydellisesti hukkuu +heidän hajallisten ja ponnettomain sanojensa alle. Voitaneekohan myös +sanoa, että toiset kirjottavat taas niin hyvin, niin levein ja lujin +ottein ihmisistä ja asioista, että he siirtyvät tykkänään näköpiirimme +ulkopuolelle? Jossain mielessä niin voitanee sanoakin. Shakespearessa +on paljon sellaista, jota me emme voi tuntea; mutta siihen sisältyy +melkein kaikki se, jota me jokapäiväisessä kanssakäymisessämme +lähimmäistemme kesken pidämme merkittävänä, luonteenomaisena, huomiota +herättävänä. Me tiedämme niin vähän toinen toisistamme, että me olemme +kiitollisia siitäkin epävarmasta opastuksesta, minkä meille voivat +antaa saveen painuneet peukalon-merkit ja sormien jäljet, liikahdusten +synnyttämät omituisuudet sekä satunnaiset säreet ja vammat. Usein +meidät tunnetaan paraiten juuri kaikenlaisista pikkuseikoista ja +yksityiskohdista; mutta tässä kohdassa tietomme Shakespearesta jättää +meidät pulaan. Se, mitä tiedämme hänestä, on niin pääasiallista, että +se — näyttää yleispätöiseltä, henkilöttömältä. Kaiken kekseliään +nuuskimisen hän on tehnyt arvottomaksi, avaamalla mielensä ja sydämensä +meille. Kun me haluaisimme tietää, miten hän kantoi hattuaan tai +mitä omituisuuksia oli hänen puhetavassaan ja esiintymisessään, niin +tapahtuu se pääasiallisesti siksi, että tunnemme noiden seikkain +olevan arvokkaita jonkunlaisina viittauksina ja opastuksina. Vaan +eivät tuollaiset huomiot ja johtopäätökset, vaikka niitä olisi +jatkettu koko elinaika, kykenisi kertomaan meille kymmenettä osaa +kaikesta siitä, mitä hän itse on paljastanut meille voimakkaammalla ja +ilmerikkaammalla tavalla: teostensa kautta. Vaikka tuntisimmekin kaikki +nuo pikkuseikat, emme siitä tulisi sen viisaammaksi: ne vaan meitä +rasittaisivat ja estäisivät häntä vapaasti esiin kohoamasta. Hän on +vapauttanut meidät kaikkien tuollaisten hätäkeinojen erhetyksistä. Ja +ne, jotka tuntevat, että heidän tietonsa ja käsityksensä Shakespearesta +täytyy välttämättömästi perustua etupäässä katkonaisesti esitettyjen +seikkojen ja yksityiskohtain varaan, ovat hänen pilkkaajiaan, eivätkä +hänen ystäviään. "Eivätkö nämä luut ole sen arvokkaampia, kuin että +niillä leikiteltäisiin kuin pelinoppasilla?" Olisi epäilemättä sangen +hauskaa virkistää mieltään Shakespearen seurassa; vaihettaa pajan +hehkuva kuumuus viheriänä uhkeilevan maalaiskylän huolettomaan rauhaan; +nähdä hänen riisuvan päältään taikapukunsa ja vaipuvan takaisin +tavallisen joutavanpäiväisen pakinan tympäiseviin turhuuksiin. Tämä +huvi on kielletty meiltä. Mutta tuntea hänet taitureista suurimpana, +kun hän kokoo voimansa ja seisoo siinä loistavimmassa mahtavuudessaan, +mielikuvitus liekehtivänä, kun toisiaan ajavat ajatukset ja +päähänpistot muodostuvat keskittävän tahdon voimasta eläviksi +olennoiksi — silloin tunnemme häntä paremmin, emmekä huonommin. Jo +yhden suuren näytelmän virkeä, tarkkaavainen lukeminen saattaa meidät +lähemmäksi Shakespearen sydäntä kuin kaikkien noiden selittelijäin ja +muinaiskalujen kokoilijain turhantarkat, vaikka itsessään kiitettävät +hommat. + +Vaan tässäpä tapaammekin vastaväitteen, joka on hyvin yleisesti +suosittu ja joka on saavuttanut jonkun verran tieteellistäkin +kannatusta. On näet kielletty, ettemme voi löytää ihmis-Shakespearea +hänen näytelmistään. Hän on näytelmärunoilija; ja runous, sanotaan +ivaten, on teeskentelyä. Hänen äärettömän rikas luova kykynsä on +antanut meille pitkän sarjan kuviteltuja henkilöitä, jotka ovat meistä +yhtä todellisia kuin meidän kanssa-ihmisemme; suuren joukon, joka +sisältää mitä erilaisimpia luonteita — Hamlet ja Falstaff, Othello ja +Thersites, Imogen ja rouva Vilkas, Moilanen ja Julius Caesar, Kleopatra +ja Audrey — ja tähän moninaisuuteen nyt näytelmäin kirjoittaja +kätkee itsensä ja — häviää näkyvistämme! Me emme voi tehdä häntä +vastuunalaiseksi kaikesta, mitä hän sanoo. Hän on vaan se maanalainen +vaikuttava voima, joka panee näytelmän toiminnan käyntiin, astumatta +itse näkyviin. + +Tuo on valaiseva huomautus, ja se on merkittävä apuna ymmärtääksemme +Shakespearen menestystä niiden mielikuvitelmain luomisessa, jotka +muodostavat hänen tekotapansa koneiston. Mutta tuskin sitä olisi +kukaan taiteilija suosinut, ja se olisi varmaankin saanut hyvin lyhyen +ripin joltakin sen seurueen jäseneltä, joka kokoontui Merenneidon +kapakassa. Kukaan ei voi kävellessään muodostaa muuta kuin oman +varjonsa. Ei kukaan näytelmänkirjottaja voi luoda eläviä luonteita ja +henkilöitä muutoin kuin testamenttaamalla oman parhaimpansa taiteensa +lapsille, jakamalla heidän keskensä omien ominaisuuksiensa lahjat, +antaen yhdelle olkoonpa vaikka älynsä runsauden, toiselle filosofisen +epäilyksensä, kolmannelle toiminta-intonsa, neljännelle oman syvän +luontonsa koruttomuuden ja vakavuuden. Ei ole sellaisenaan tullut +ainoatakaan tunnepuuskausta painetusta kirjasta, mikä ei ensinnä olisi +ollut elävänä kirjailijan sielussa; ja mitään ei taas ollut elävänä +hänen sielussaan, mikä ei ollut syvästi ja vilpittömästi tunnettu. +Näytelmät sellaiset kuin Shakespearen eivät voi olla kirjoitetut +kylmällä mielellä; ne kysyvät miehen koko tarmoa ja vievät viimeisenkin +rovon hänen tunne-alttiutensa ja kokemuksiensa rikkauksista. Näistä +näytelmistä saamme tietää, mitkä kysymykset syvimmin kiinnittävät +Shakespearen huomiota ja mitkä suurimmalla voimalla yhä palautuvat +hänen mieleensä; me voimme panna merkille, miten hän käsittelee +tarina-aiheitaan, minkä hän hylkää, mitä hän muuntelee, vaihtamalla +sen tarkotusta ja muotoa; miten monta kohtaa hän tyytyy jättämään +hämäräksi; mitä aiheita hän valitsee koristellakseen niitä romanttisen +taiteensa korkeimmilla keinoilla, ja miten hän taas heittää kaikki +nurkkaan, ollakseen oikein riemuitsevan ilakoiva ja naurattava; +mitenkä hän jokaisessa luonnekuvassa vaistollaan ja kuvitusvoimallaan +korostaa jokaisen piirteen, niin että me näemme henkilön tarkoituksen +ja arvon selvemmin kuin se elämässä olisi mahdollista. Me otamme +osaa niihin mielenliikutuksiin, jotka syntyvät hänessä erinäisissä +tilaisuuksissa ja tapauksissa; me tulemme kykeneviksi mukautumaan +niihin eriskummaisiinkin mielikuvitustuotteisiin, joita taas toisissa +esiintyy; me tunnemme sen tuomion, jonka hän langettaa erinäisistä +henkilöistä ja käytöstavoista paljon selvemmin, kuin jos me olisimme +kuulleet sen suoraan sanottavan. Hän on tutustuttanut meidät kaikkeen +siihen, mitä hän näkee ja mitä hän tuntee, hän on levittänyt eteemme +teokset, jotka sisältävät hänen käsityksensä maailmasta; — mitenkä +rohkenemme vielä valittaa, että hän olisi kätkenyt itsensä meidän +saavutettavistamme? + +Pää-asiallisimpana syynä näihin vaikeuksiin on runouden luonteen ja +runoilijan sieluntoiminnoiden väärinkäsittäminen. Löytyy runouden +lukijain joukossa paljon miehiä ja naisia, jotka vaativat runoilijaa +esittämään lyhyen selonteon opistaan ja uskontunnustuksestaan. +Itsepintaisten ja jäykkäin ihmisten mielestä on maan pallonmuotoisuus +tyhjää lörpötystä; heillä täytyy välttämättä olla neliön muotoinen +mustalla valkoiselle piirretty kaava kaikista asioista, ja kun he +sattuvat tapaamaan jotakin, joka ei tahdokaan sopia heidän kaavaansa, +silloin he eivät "tuota muukalaista toivota tervetulleeksi"; he joko +ovat siitä tykkänään tietämättä, tai sitten kohtelevat sitä hirviönä. +He ovat täydellisesti tyytyväisiä noihin yleisiin määritelmiin ja +periaatteisiin, jotka ovat yksinkertaisia vain siitä syystä, että +ovat osaksi vääriä. Mitä he nyt eivät saata hyväksyä jostain uudesta +näkökannasta, sitä he ovat hyvin taipuvaisia sanomaan epäsiveelliseksi, +eikä ilman jonkunlaista henkilökohtaisen halveksimisen väritystä. He +kysyvät runoilijalta, mitä tämä uskoo, ja vastaus ei ehkä kaikissa +tapauksissa tyydytä heitä. Runoilija ei usko mitään muuta kuin sen +mitä hän näkee. Hänen sanontatapansa koko voima lähteekin juuri +siitä, että kaikki hänen esityksensä kantavat välittömän kokemuksen +takauskirjaa. Kun typeräjärkiset ihmiset nojautuvat sananlaskuihin +ja kokevat sovittaa niitä, niin hän mullistaa koko menettelytavan; +hänen loistavat yleispätevät selvittelynsä totuudesta ovat äkillisiä +kokemustiedon synnyttämiä aavistuksia, hänen itsetuntemuksensa +valo-keskustasta ylt'ympäri pimeyteen singonneita kipinöitä. +Näytelmätaidollinen nero, jonka toisinaan luullaan voivan tulla +toimeen ilman kokemustietoa, omaa itse teossa erikoisen kyvyn juuri +tuon kokemustiedon hankkimiseen ja tämän kokemuksen leventämiseen +ja hedelmöittämiseen älyn ja tunne-alttiuden avulla. Kun huomaamme +runoilijan puhuvan suurella vakaumuksella aiheista ja asioista, jotka +näyttävät olevan täydellisesti hänen oman välittömän tietoisuutensa +mahdollisten rajain ulkopuolella, joudumme kiusaukseen omistaa hänelle +jonkinlaisia taikavoimia. Me olemme joutuneet harhaan; me unohdamme +sen vaikutelmain ylenmääräisyyden, mikä joka päivä, joka hetki virtaa +meihin aistimustietä, ja josta virkeinkään mieli ei voi tavoittaa eikä +elävöittää ei edes sadannetta osaa. Kerrotaan usein juttua eräästä +oppimattomasta palvelustytöstä, joka kuumehoureissaan lasketteli +pitkiä lauseita hebreankielellä, mitkä hän vallan itsetiedottomasti +oli oppinut kuullessaan usein isäntänsä, hebreankielenoppineen, niitä +itsekseen toistelevan. Runoilijan aivojen herkkä hourekiihko antaa +hänelle jotakin tuontapaisen poikkeuksellisen käsityskyvyn ja muistin +terävyydestä ja nopeudesta. Kun mieltä intohimot kiihottavat tai +mielikuvituksen tuli kuumentaa, silloin kaikenlaiset vähäpätöiset ja +unohdetut seikat nousevat pinnalle ja saavat vallan uuden merkityksen. + +Yrittäkäämme miten tahdommekin, me emme voi havaita Shakespearen +puhuvan epämääräisin ja ylimalkaisin sanoin siitä, joka on hänen +näkemyksensä ulkopuolella. Hän julistaa vain sitä mitä hän tuntee. +Mutta jos me yritämme todisteissamme mennä taaksepäin ja luoda +uudestaan hänen henkilökohtaisen historiansa tutkimalla hänen +yleismaailmallista tietomääräänsä, joudumme ehdottomasti ansaan. On +niin äärettömän monta tapaa ja keinoa oppia joku asia; ja niin monet +kaikkein tärkeimmät opetukset toistuvat joka päivä. Ottakaamme aivan +sattumoisin joku esimerkki Shakespearen tiedosta: + + Pahasti tehdään moni työ, kun nähdään + Pahoille töille välikappaleita. + +Taikka: + + On syysi suuri, hetki soveljas; + Sa palvelioitas vilpin teillä käytät; + Saa susi lampaansa sun polultas. + Sa ajan parhaan synnin töihin näytät. + +On järkevää ajatella, että Shakespearen elämässä oli tapauksia ja +hetkiä, jotka saattoivat nämä totuudet hänessä selkenemään. Mutta +kuka voi arvata, mitkä ne olivat? Totuuden itsensä voi osottaa ja +tuntea jokainen lapsikin. Samallainen epävarmuus liittyy lähes +kaikkiin johtopäätelmiin, joita on tehty Shakespearen kirjoitusten +nojalla hänen elämänsä tapauksista. Hän puhuu erehtymättömän syvällä +tuntemisella ystävien uskottomuudesta, avioliittojen epäsuhteista, +naisen kevytmielisyydestä ja miehen himokkaisuudesta. Eriskummaisia +tapauksia on sovitettu kaikkiin näihin lausuntoihin; ja moni niistä +tekee todellakin vastustamattomasti sen vaikutuksen, kuin olisi +siinä takana joku katkera henkilökohtainen muisto. Mutta luomisen +vaikuttaneet tekijät kokemuksen ja hänen sielunsa välillä ovat +häipyneet näkymättömiin, niin että useimmat niistä olivat epäilemättä +haihtuneet hänen muististaan kauvan ennenkuin hän kuoli. Se mitä on +jäänyt jälelle, on hänen mielenliikuntonsa lapsi; ja tämä lapsi on +kuolematon. + +On olemassa eräs Johnsonin kuvaus ystävästään Savagesta, jota +voitanee laajemmaltakin sovittaa runoilijanerojen, ja etenkin +dramallisten, henkisiin ominaisuuksiin. "Hänen henkensä", sanoo +Johnson, "oli tavattoman voimakas ja vilkas. Hänen arvostelunsa +oli sattuva, hänen käsityskykynsä nopea, ja hänen muistinsa niin +tarkka, että hänen usein huomattiin tuntevan jonkun asian, minkä +hän lyhyessä ajassa oli muilta oppinut, paljon paremmin kuin ne, +joilta hän oli tietonsa saanut; hän saattoi usein muistaa tapahtumia +kaikkine yksityisseikkoineen ja asianhaaroineen, joihin harvat +olisivat tuskin huomiotansa kiinnittäneet niiden tapahtuessa, +vaan jotka hänen herkkä vastaanottokykynsä oli hänen sieluunsa +painanut. Hänellä oli taito päästä hetkiseksi eroon kaikista omista +mielteistään ja antautua täydellisesti jokaiselle uudelle näylle. +Tästä ominaisuudesta on ymmärrettävissä hänen tietämisensä laajuus, +mikä verrattuna siihen pieneen aikaan, jonka hän näennäisesti +käytti sen saavuttamiseen, oli suurenmoinen. Hän tarkkasi nopeata +keskusteluakin samanlaisella huomaavaisuudella, jota muut käyttävät +lukiessaan; ja kesken näennäisesti huolimatonta iloisuutta hän ei +päästänyt ohitseen ainoatakaan uutta aate-vilahdusta, joka tuli +kuuluviin, ei ainoatakaan vihjausta, jota saattoi käyttää hyväkseen. +Hän onkin sentähden kahviloissa ottanut ne edistysaskeleet, mitä muut +hiljaisissa kammioissaan, ja huomattava on, että tuollaisen miehen +kirjoitelmissa, miehen, jota eivät juuri erinomaisempi kasvatus tai +lukeneisuus haittaa, esiintyy oppia ja tietoa, jonkalaista vaivoin +löytää muista tuotteista." Asettakaamme Elisabetin aikuiset kapakat +kahvilain sijaan, ja jokainen sana tuosta kuvauksesta epäilemättä +sopii Shakespeareen. Jos me otamme tarkastellaksemme jonkun hänen +teoksensa, niin saatamme olla varmat, että hänelläkin oli taito +mukautua täysin sen seuran mukaan, missä hän kulloinkin oli ja antautua +kokonaan jokaiselle uudelle näylle. Tämä on voimakas henkilökohtainen +piirre hänessä, vaikkeikaan se juuri vielä auttaisi meitä piirtämään +hänen luonnekuvaansa, niinkuin sitä tavallisesti kutsutaan. Hänessä +ei esiinny yhtään noita teräviä kulmia ja eriskummaisuuksia, joista +sopisi piirtää edes pilakuva. Ne hänen aikalaisistaan, jotka yrittivät +piloillaan mukailla hänen tyyliään, takertuivat tavallisesti +samanlaiseen pöyhkeään sanarehentelyyn, jonka Shakespeare säästää +sellaisille luonteille kuin Hotspur — + + Ois, määrin, helppo huipata ja riistää + Kalvaalta kuulta kirkas kunnia. + +Ei voida kieltää, että Shakespearella on suuri mieltymys komeaan +kaunopuheisuuteen; hänen onnistuneimpia, leikillisimpiä temppujaan +onkin asettaa se todellisuuden vastakohdaksi. Tässä, jos missään, +tulee häntä tarkastella kahtaalta päin. Joskus hän näyttää tykkänään +vajonneen maailman hyörinään ja pyörinään ja tuntuu ikäänkuin +houkuttelevan meitäkin heittäytymään joukkoon. Mutta häneen ei pidä +luottaa; heti kohta hän taas kohotaiksen korkeuksiinsa, tähystellen +alhaalla riehuvaa taistelua mietiskelynsä ja ilomielensä kukkulalta. +Muutamat hänen näytelmiensä elävimmistä luonnekuvista ovat juuri +niitä, jotka mielellään katselevat maailmaa tältä kannalta: Biron, +Falstaff, Hamlet, Prospero. He ovat kaikki — jossakin mielessä myös +muut — käytännöllisissä toimissa enemmän tai vähemmän epäonnistuneita; +mutta heidän näkemyksensä laajuus ja totuudenmukaisuus ei silti ole +vähentynyt, ja heistä onkin tullut Shakespearen lempilapsia. + +Muuten Shakespeare ei ollut mikään kummallinen ilmiö sanan ahtaimmassa +merkityksessä, eikä missään muussakaan merkityksessä, johonka ne niin +helposti tyytyvät, jotka ovat tottuneet turhan-lyhyviin puheenparsiin +ja inhimillisen arvoituksen naurettavan yksinkertaisiin ratkaisuihin. +Hänen todellisten elämäntilojensa tutkiminen olisi ällistyttänyt +niitäkin kummallisten ihmisten ihailijoita, jotka ovat kuvailleet +sir Roger de Coverleyn, Parson Adamsin ja eversti Newcomen. Siitä +huolimatta valtaa meidät, sitä mukaa kuin tutustumme yhä paremmin +hänen teoksiinsa, tunne siitä, että olemme tekemisissä elävän, +todellisen ihmisen kanssa. Kun luemme hänen huvinäytelmiään, niin +tarttuu meihin iloisuus, jonka tiedämme lähtevän hänestä. Kun lähenemme +_Kuningas Lear_- ja _Othello_-murhenäytelmäin synkkää loppua, ja +tunnemme olemuksemme kaikkien säikeiden värisevän ikäänkuin erilleen +kiskottuina, niin se lohdun tunne, joka meihin hiipii, kun rauha +jälleen vallitsee tuolla hävityksen näyttämöllä, lähtee siitä varmasta +tietoisuudesta, että Shakespeare on kanssamme; että hän, joka näki nämä +tapahtumat, myöskin tunsi ne niinkuin me ne tunnemme, ja löysi urheuden +ja lemmen loistavissa ilmiöissä parannuskeinon epätoivoa vastaan. Kun +hän tarkastelee jonkun kysymyksen molempia puolia ja näyttää jättävän +vaa'an heilumaan, niin hän kuitenkin juuri silloin ilmoittaa oman +mielipiteensä, vieläpä vaikka hän kieltäytyisikin hyväksymästä puolta +tai toista. Mahdollista on myös, että meidän ymmärtämyksemme on liian +hidas tuota huomataksemme, tai luottaa hän meihin liiaksi, jättäessään +niin paljon meidän tunne-alttiutemme ja havaintokykymme varaan. Mutta +kaikkialla, sielläkin, missä me kuljemme mukana vain epävarmoin +askelin, me tunnemme hänen kätensä puristuksen, ja me huomaamme, että +kaikki se tuntemus, minkä tällä tavalla saavutamme ja keräämme, on +todellista tuntemusta ja tietoa hänestä, hänen itsensä hyväksymää ja +ilmoittamaa. + +Aikalaisten antamien arvostelujen niukoista jäännöksistä saamamme +tiedot ovat täydellisessä sopusoinnussa — mikäli vertaileminen käy +päinsä — sen kanssa, mitä näytelmät meille kertovat. Ne laatunimet, +joita on omistettu Shakespearelle, ja hänen teoksensa osottavat +suurta läheistä yhtäläisyyttä; häntä kutsutaan "nerokkaaksi", +"mesipuheiseksi", "hopeakieliseksi"; hänen näytelmänsä ovat +"onnistuneita ja kuvarikkaita"; hän oli "vilpitön ja rehellinen +mies, avomielinen ja vapaa luonteeltaan;" ja aina häntä mainitaan +"kohteliaaksi ja hienoksi Shakespeareksi". Jos voisimme tehdä hänen +henkilökohtaista tuttavuuttansa, niin varmaankin odottaisimme +tapaavamme hänessä yhden noita sopusuhtaisia, ihanteellisesti +kehittyneitä luonteita, jotka usein saavat niiden toverien puolelta, +joiden keskuudessa he elävät ja työskentelevät, osakseen vähemmän +huomiota ja arvonantoa kuin he oikeastaan ansaitsisivat. Meistä +tuntuu aivan siltä, että lapset eivät suinkaan keskeytä harrasta +pakinaansa, kun hän astuu lähemmäksi, vaan jatkavat sitä siinä +onnellisessa vakuutuksessa, että sehän onkin vaan Setä Shakespeare. +Perimystieto hänen suurista luonnonlahjoistaan liittyy hänen nimeensä +kuin hälventynyt tuoksu. Jokainen oli enemmän itseänsä, saadessaan +olla Shakespearen seurassa. Tämä ei ole mitään järkeistelemistä, vaan +suora totuus: ilman tuollaista vaikutuskykyä ei hän olisi mitenkään +voinut päästä suunnattomaan erilaisten ihmissydänten ja ihmislajien +tuntemukseensa. Nuo ylpeät, ankarat luonteet, jotka, usein omaksi +häpeäkseen, saattavat toiset ihmiset hämilleen ja aroiksi, eivät olisi +voineet millään mahdilla, vaikka heillä olisi ollut kuinka paljon +näytelmällistä älyä tahansa, koota Shakespearen näytelmäin aineksia. +Joskin he ihmeen kautta voisivat tulla toimeen naisten ja lasten +kanssa, niin hirtehiset ja maankiertäjät jäisivät heiltä ainaiseksi +käsittämättä. Sääliväinen ja jalomielinen Cordelia saavuttaisi ehkä +heidän suosionsa; mutta kaikki heidän taitavuutensa ei kykenisi +millään muotoa saattamaan heitä sille tasolle, josta he kuulisivat +Autolykon yksinpuhelun. Niiden luonteessa taas on jonkunlaista syvää +nöyryyttä ja rakastettavaisuutta, jotka eivät heti asetu yläpuolelle, +itsevanhurskaina tuomitsemaan muita. Pyhimyskin voi tosin menettää +kärsivällisyytensä oikein kovissa koettelemuksissa. Mutta tuo +luonteenominaisuus kuului Shakespearen synnynnäisiin lahjoihin ja +auttoi häntä erinomaisesti menestymään ja edistymään taiteessaan. + +Ei tarvinne mainita, että Shakespeare kaikesta sydämestään rakasti +ilomieltä niin itsessään kuin muissa. Hänen nuorekkaasti pulppuileva +elämänilonsa tekee hänen aikaisemmat huvinäytelmänsä oikeiksi +hillittömän huvittelun leikkikentiksi. Huvittelun halukin, kun se vaan +on jaloa ja hienotunteista ja virkeää ottamaan vastaan vaikutelmia, voi +sisältää paljon ymmärtäväisyyttä ja älyä. Se ei juuri välitä noiden +kostoa ja vihaa hautovain mielten synkän kalvavista haluista, tai +noista katkerista ajatuksista, jotka raastavat ja repivät ja turhia +sieluntuskia synnyttävät siitä, mikä jo auttamattomasti on tapahtunut. +Shakespearen konnamaiset ja katalat luonteet ovatkin kaikki tuollaisia +kurjia, itseensä-vajonneita, aina taaksensakatselevia. He kuuluvat +tuohon raajarikkoisten kauhistavaan joukkoon, jotka käyttävät neljän +aistinsa parhaat kyvyt kostaakseen muille viidennen menettämisen. +Tappion tai menetyksen synnyttämä kateus on yhtä yleinen kuin kurja +intohimo; Shakespearen mielestä se on kaiken äärimmäisimmän kataluuden +kanta-äiti. Kärsivällisesti kannettu tappio, ilman pienintäkään +ajatusta jumalattomasta kostonetsinnästä, mikä vaan tekisi pahan +monta vertaa suuremmaksi; rakkaus, joka ei muutu vaikka se huomaakin +muiden muuttuneen, joka vaan vahvistuu peittääkseen toisten vikoja +ja puutteita — kas siinä sen tornin rakennusainekset, jolla hän +kohottaa korkeuksiin ylevimmät esikuvansa inhimillisestä hyvyydestä. +Hänen oma sielunsa etsi onnellisuutta niinkuin kasvi, kääntymällä +valon ja raittiin ilman puoleen; mutta hän ihailee mielellään myös +kaikkea sitäkin, joka saavuttaa onnen, tapahtukoonpa se sitten kuinka +kummallisia teitä tahansa; ja hänen onnen etsintänsä saattoi hänet +— ikäänkuin viimeiseksi suosionosoitukseksi — siihen loistoisana +hehkuvaan uuden, paremman maailman riemuja heijastavaan valovirtaan, +joka säteilee hänen viimeisistä näytelmistään. + +Kun meistä Shakespeare tuntuu vaikealta ymmärtää, niin olkoon +se meillä suurena lohdutuksena, että hän yhä on seurassamme ja +saavutettavissamme. Hänen luonteensa ja henkensä ei ole suinkaan +kehittynyt yhtäjaksoisesti, sopusointuisesti, tasasuhtaisesti eikä +sukkelasti. Ne tragilliset ristiriidat, jotka muodostavat hänen +suurimpien näytelmäinsä aiheet, ovat suunnitellut hänen sielunsa +valtakunnassa tapahtuneiden sisäisten sotien ja kapinain pohjalla. +Eräskin sellainen sisällinen taistelu, huomattavampi muita, on jättänyt +syviä jälkiä hänen runouteensa. Se ei ole tuo ijänikuinen kamppailu +järjen ja tunteen välillä, intohimon kuiskeiden ja kylmän varovaisuuden +käskyjen välillä, vaikka tämäkin kamppailu esiintyy ihmeellisesti +kuvattuna useissa näytelmissä, missä useimmiten molemmille puolille +tehdään yhtäläisesti oikeutta. Mieltäkiinnittävämmän näyn hänen +sielunsa taisteluihin tarjoaa kuitenkin sen mielikuvituselämän +tarkastelu. Hän rakasti suuresti selvää, ratkaisuun johtavaa toimintaa +ja pontevuutta. Hän osasi tuomita tuon tunteen, joka vaan itseään +hellii ja hemmottelee, eikä pääse askeltakaan edemmäksi. Toiselta +puolen taas mielikuvituksen lahja, jolla luonto oli hänet niin +runsaasti varustanut, älyn ja tuntemiskyvyn ylt'ympäri haihattelevat, +levottomat, uteliaat tiedustelut ja etsiskelyt — nuo suuret +syntyperäiset lahjat, joita vielä jokapäiväinen taidon harjoitus yhä +kehitti ja vahvisti — tahtoivat toisinaan ottaa yksinvallan ja tehdä +järjestävän tahdon vaikutuksen tehottomaksi. Silloin nousi hän kapinaan +itseänsä vastaan, ollen enimmäksen taipuvainen kiittämään tuota juroa, +epämuotoista sanansaattajaa, "jonka huolena on, ett'eivät ihmiset +näe liian paljon yhdellä kertaa". Jos tietäjän, nähdäkseen Jumalan, +täytyy luopua kaikesta inhimillisestä kuuliaisuuden ja sopivaisuuden +tunteesta, niin eiköhän hinta silloin ole liian kalliisti maksettu? +Kas siinä on pulma ja kahdenvaihe, minkä kaikki runoilijat — niin, +kaikki ihmiset — tuntevat, jotka elävät mielikuvituksen kuluttavaa +elämää, jotka hetkestä toiseen, hiljaisessa yksinäisyydessään, +mittelevät voimiaan henkensä luomien olentojen kanssa, sillä välin kun +ihmisluonnon raisusti ohitse rientävät, koskaan takaisin palaamattomat +viehätykset jätetään tykkänään huomioonottamatta tai työnnetään rutosti +takaisin. Keats tunsi tuon aseman hyvin ja hän onkin selvittänyt +sitä huvittavalla tavalla muutamissa kirjeissään. "Nerokkaiden +ihmisten suuruus", sanoo hän, "johtuu eräästä kemiallisesta +eetteri-ilmiöstä neutralisen älyn aineko'ossa — mutta heillä ei ole +mitään yksilöllisyyttä, ei mitään tarkkoja luonteenpiirteitä." Ja hän +lisää: "Runoilija on epärunollisin kaikista olioista, koska häntä ei +voida sovittaa mihinkään erityiseen personaan — hän kun on alituisesti +sekaantuneena johonkin toiseen ruumiiseen, täyttäen sen olemuksellaan." +Keats siis tunnustaa, kuten Shakespearekin, ettei voida vastustaa +sisäistä kutsumusta runotyöhön; niinpä hän sanookin — "Tulen päivä +päivältä yhä enemmän vakuutetuksi siitä, että hyvin kirjottaminen +on lähinnä hyvin elämistä sentään korkeinta tässä maailmassa." +Mutta mitäs, jos tuo korkein kutsumus tuleekin äkkiä, niinkuin se +tavallisesti tekee, ja löytää miehensä herpouneena, valmistumattomana, +"vieraiden vaikutusten ja päivin kummittelevain yöpainajaisten" +vallassa, vaipuneena ongelmoisiin mietiskelyihin, kaukana omasta +itsestään, kykenemättömänä vastaamaan tuohon kutsumukseen? Eräs +kuuluisa englantilainen maalari antoi kerran sitoa itsensä mastoon +myrskyn raivotessa merellä, voidakseen rauhassa tutkia taivaankannen ja +veden värivaikutelmia. Hänen apuansa ei tarvittu laivan hoitamisessa; +hänhän ei kuulunut miehistöön. Kuka ihmisten joukossa rohkenee vaatia +itselleen samanlaista vapautusta oman elämänsä ohjauksesta? + +Shakespeare ei suinkaan tehnyt tuollaista vaatimusta; mutta hän +tunsi kahtaalle jaetun sielun tuskat, kärsien mielikuvituksen +hirmuvallasta. Voitanee tuskin sanoa, että hänen mielikuvitusvoimansa +saattoi hänet tasapainostaan: sekin oli hänelle tarpeellisena apuna +hänen verrattomissa saavutuksissaan, ja juuri sen mahtavalla avulla +onnistui hänen lopulta saavuttaa pyrkimystensä päämäärä, päästä +rauhaan ja varmuuteen. Lukiessaan hänen näytelmiään ei kukaan saata +olla tuntematta niitä rajuja, epätoivoisia ponnistuksia, joita +hän teki voitolle päästäkseen. Hänen kuvailunsa miehistä, joissa +mielikuvitus oli ylivallassa, — Rikhard II, Hamlet, Macbeth — kuuluvat +hänen kuvavarastonsa kaikkein ihmeellisimpiin tuotteisiin, ovat +kaikkein tarkimmin tutkittuja ja kaikkein uskollisimmin todellisiksi +hahmoitettuja. Mutta toiselta puolen ei edes näytelmän verhoava puku +saata meiltä kätkeä sitä ihastelua ja harrasta myötätuntoa, mitä hän +tuntee taas toisia luomiaan kohtaan, joissa toimintatarmo voimakkaana +esiintyy — Hotspur, äpärä Faulconbridge ja ennen kaikkea Othello. +Nämä ovat ihmiskunnan syntyperäisiä hallitsijoita. Shakespeare pysyy +horjumatta tasapainossa: jokunen määrä Hamletin hienoa mietiskelykykyä +olisi ehkä voinut pelastaa Othellon tulemasta murhaajaksi; mutta se ei +olisi voinut enentää Shakespearen mieltymystä häneen. + +On totta, että Shakespeare, avaamalla koko henkensä ja mielensä +meidän tarkastettavaksemme, samalla on antanut meille melkein syytä +valittaa, ettei hänen henkensä ole kylliksi pieni-alainen meidän sitä +helpolla vaivalla käsittääksemme. Ihmisen piintyneimpiin tottumuksiin, +kohdatessaan jotain uutta ja eriskummallista, kuuluu että hän on vallan +onneton siksi kunnes hän on sen nimellä varustanut ja määritellyt, ja +kun hän tämän on tehnyt, heittäytyy hän ikuiseen lepoon tuon asian +suhteen. Tieteen edistymistä eivät ole suinkaan vähässä määrässä +hidastuttaneet ne väärät käsitteet, jotka johtuvat kreikkalaisten +ja latinalaisten nimitysten käytöstä, nimitysten, jotka lähemmin +tarkastettaessa osottautuvatkin olevansa vain hyvin vaikeatajuisia +määrittelyjä niistä asioista, joita niiden olisi pitänyt selittää. +Se nimityksien ja vastanimityksien keksiminen Shakespearelle, jota +on hauskasti harjoitettu kautta vuosisatojen, väliin hyvien väliin +huonojen kummien valvonnalla, tuo kuitenkin mukanaan enemmän haittoja +kuin tuo ylläkuvaamamme väärinkäyttö: hänelle annetut monenmonituiset +laatunimet estävät saamasta oikeata käsitystä tehtävän vaikeudesta. +Ne ovat kaikki jonkunlaisia tavaranosoituslippuja, joita on +häpeämättömällä rohkeudella kiinnitetty milloin mihinkin kohtaan hänen +monipuolista elämäntyötään. On kirjoitettu kirjoja todistaakseen, +että hän oli jumalankieltäjä; että hän oli roomalais-katolinen +mieleltään; tai että hän suosi Englannin valtiokirkkoa; että hänessä +oli puritanisen syntymäseutunsa perimystiedoilla ja aatteilla syvät +juurensa — inhimillisen älyn ansioluetteloon on kai laskettava, +ettei kuitenkaan kukaan, niin paljon kun on sanoja tuhlattukin, +ole sanonut hänen itsensä _olleen_ puritanin! Puoluehallituksia +ei vielä oltu keksitty hänen aikoinaan; mutta paljon on mustetta +tuhlattu yritettäessä määritellä hänen valtiollisia mielipiteitään ja +pakotettaessa niitä kulkemaan johonkin määrättyyn suuntaan. Vaikka +noilla kokeiluilla olisi ollut jonkun verran menestystäkin, niin ne +auttaisivat meitä hyvin vähän. Uskontunnustus, uskonnollinen tai +valtiollinen, on pikemminkin suurempien joukkojen yhteisomaisuutta +kuin yksilöllisen luonteenpiirteen ilmaus: vaikka Shakespeare olisi +tunnustautunutkin johonkin erikoiseen katsantokantaan, niin ne +yksilölliset vivahdukset, jotka tekevät hänestä sen, mitä hän oli, +jäisivät yhtä epäselviksi ja hämäriksi kuin koskaan ennen. Ihmiset +kompastuvat usein omiin ansoihinsa. On kirjailijoita, jotka vakavia, +yleviä aiheita käsitellessään eivät voi olla noutamatta vertauskuviaan +leikkikentältä. On historiallisia ja kirjallistieteellisiä +ajattelijoita, joilleka vapaamielisyys tai vanhoillisuus ovat kaiken +arvostelun avaimena. Puoluenimitykset ovat hyvät olemassa; ne +tietävät määrättyä katsantokantaa, ne tietävät taistelua. Mutta eipä +liene luonnotonta väittää, etteivät nimitykset, jotka ovat keksityt +kamppailun käytännöllisiä tarpeita varten, voi mitenkään kyetä +valaisemaan mietiskely- ja ajatuselämän vaihtelevia muotoja. + +Shakespeare oli harvinaisuuksien harvinaisuus: hän oli ehyt ihminen. +Ainoastaan karsaat, väärään suuntaan kehittyneet puoluepukarit +voivat olla näkemättä mitään hyvää tai oikeaa toisellakin puolen. +Katolilainen, jonka mielestä protestanttien väitteet ovat pelkkää +hölynpölyä, protestantti, joka ei ole koskaan tuntenut katolilaisten +ihanteiden lumousvoimaa — ne eivät suinkaan kelpaa esimerkiksi +uskonveljilleen; ja jos kaikki olisivat heidänlaisiaan, niin +puoluekiistat vaipuisivat piankin alapuolelle inhimillisyyden +tasapinnan. Mutta niidenkin joukossa, jotka osaavat tehdä elämän +huokeammaksi sekä itselleen että muille, osottamalla myötätuntoisuutta +ja arvonantoa toisinajatteleviakin kohtaan, löytyy vaan harvoja, jotka +voisivat kestää vertailun Shakespearen täydellisen ajatuksen-vapauden +kanssa. Hän ei tahdo milloinkaan ostaa toisen puolueen suosiota tai +tuttavuutta halveksimalla ja häpäisemällä toista. Hän piti yhtä paljon +hovista kuin yksinkertaisesta maaseudustakin. Hän uskoi yhtä paljon +ylimpään johtoon kuin vapauteenkin. Hän saattoi sanoa kuin Troilus: + + Rehellinen ma oon kuin suora totuus + Ja vilpitön kuin lienee oikeus läsnä. + +ja kuten Autolycus + + Me, miekot, me noin tyhmät emme ole! + +Hän oli yhtämieltä Isabellan kanssa _Mitta Mitasta_ — kappaleessa, kun +tämä esittää kristinuskon perustotuuden seuraavassa lauselmassa: + + Kadotus sielujen ois kohtalo — + Hän, kellä rangaistus on kädessään, + Hän armahti. + +Ja hän yhtyi Gloucesteriin _Kuaingas Learissa_, kun tämä epätoivonsa +syvyydestä viskaa taivaan valtoja vastaan syytöksen säälin puutteesta: + + Olemme jumalille, mitä sääsket + On poikariehakoille: ratoks meitä + He surmaa! + +Sanalla sanoen: hän uskoo ja hän epäilee. Eikä siinä ole mitään +ristiriitaisuutta, niin kummalta kuin se kuulostaneekin. Suuret sielut +ovat avonaisia, vakavia ja rehellisiä, siinä missä pikkusielut ovat +suljettuja ja petollisia. Ne, jotka ovat kyenneet näkemään vaan hyvin, +hyvin vähän, eivät uskalla ilmaista kaikkia epäilyksiään. Sokean on +äärettömän vaikea määritellä sitä, mitä muut näkevät; ja luja-uskoiset +ihmiset nauravat vapaasti, sydämensä pohjasta, silloin kun +puoli-uskojat ovat arkoja ja pelokkaita, ett'eivät he vaan erheissään +tulisi sanoneeksi jotain pilkkaavaa tai loukkaavaa. Me etsimme turhaan +Shakespearessa vaiteliaisuutta yhtä vähän kuin puolueellisuuttakaan, +pienimpiäkin oireita piilottautumisen tai salaamisen halusta; hän ei +tahdo "tehdä meille tilaa ainoastaan johonkin sydämensä sopukkaan, +yhtä vähän kuin hän tahtoisi ajatteluunsa käyttää vaan osan henkensä +näkövoimasta"; hän kuljettaa meitä ylt'ympäriinsä; ja meistä tuntuu +hänen näkemyksensä avaruus uuvuttavalta, hänen liikkeittensä +ujostelemattomuus ja rohkeus hämmästyttävältä. Hän on maailman +hyörinässä ja pyörinässä kuin kotonaan; ja me vaan valitamme, että ala +on meille liian laaja, kaikkien soppien, polvekkeiden ja piilopaikkojen +katsastus liian rajua ja kaunistelematonta. Mahdollisesti rohkenemme +myös moittia hänen näkemyksensä laajuutta eräästä toisestakin syystä: +salliikohan se hänen pitää huolta omista asioistaan, eiköhän se kiedo +häntä jonkunlaiseen eriskummaisen painostavaan tunteeseen, "joka on +kokoonpantu ja yhdistetty monista eri aineksista ja vaikutelmista", +ja tee häntä kykenemättömäksi ottamaan huomioonsa hetken vaatimuksia? +Mutta Shakespearen puolustautuminen omalla elämällään on enemmän kuin +riittävä. Me tiedämme hiukan siitä, mitä hän on tuntenut ja ajatellut +siksi, että hän on siitä meille kertonut. Jos me kysymme, mitä hän on +toimittanut, kuuluu hänen vastauksensa mahdollisimman selvästi: hän +kirjoitti näytelmänsä. + +Shakespearen katsantokannan avaruus ja puolueettomuus kaikissa asioissa +on tunnustettu tuolla vanhalla yleisellä arvostelu-tavalla: häntä on +verrattu _luontoon_. Tutkijat puhuvat erilaisista ja monilukuisista +seikoista; mutta he kaikki puhuvat toki myös tästä. Hänen Stratfordin +kirkkoon pystytetyn rintakuvansa alla olevaan levyyn on kirjoitettu: +"Shakespeare, jonka keralla eloisa luonto suistui hautaan". Ben Jonson +jatkaa ja laajentaa vertausta: + + Kuvistaan hänen luonto riemastui, + Koruihin säkeittensä ihastui. + +Milton ylistää hänen "luontoperäistä vaihtelevaisuuttaan, raitista +kuin metsien sävelet". "Hän oli mies", sanoo Dryden, "jolla kaikista +uudenajan ja ehkäpä vanhanajankin runoilijoista oli avarin ja +laajakantoisin henki. Kaikki luonnon vaihtelevat kuvat olivat hänellä +alati esillä, ja hän piirteli niitä, ei työläästi ja vaivaloisesti, +vaan ikäänkuin leikkiä lyöden; kun hän kuvailee jotakin, niin me emme +ainoastaan näe sitä, me myöskin sen tunnemme. Ne, jotka moittivat +häneltä puuttuneen oppia, ne antavat hänelle paraimman ylistyksen: +luonto oli hänet opettanut; hän ei tarvinnut kirjojen silmälaseja +luontoa lukeakseen; hän käänsi katseensa sisäänpäin ja löysi luonnon +sieltä." + +Tällä tavalla tuota vertauskuvaa on käsitelty ja muokattu ja +kohotettu. Siitä on Pope saanut yhden onnistuneimpia mietelmiään: +"Shakespearen runoudessa puhalsi todellinen elävä henki: hän ei ole +niin paljon luonnon mukailija kuin luonnon välikappale; eikä ole +yhtä oikein sanoa, että hän puhuu luonnosta, kuin että luonto puhuu +hänen kauttansa." Johnson toistaa saman aiheen: "Shakespeare on ennen +kaikkia kirjailijoita, ainakin ennen uudenajan kirjailijoita, luonnon +runoilija; hän pitää lukijainsa silmäin edessä kuvastinta, joka +uskollisesti heijastaa elämää ja elämän vaihtelevia muotoja." Näihin +muodollisiin arvosteluihin on vielä lisättävä ne monen monituiset +vertaussanat, joita on hakemalla haettu ja tuhlaamalla tuhlattu +asianlaitaa oikein havainnollisesti kuvatakseen: "Shakespearen +säännöttömyydet", sanoo Pope, "ovat samanlaisia kuin säännöttömyydet +jossain vanhassa goottilaisen rakennustaiteen mestariteoksessa, +verrattuna nykyajan sorean keikaileviin rakennuksiin"; "hänen +teoksensa", sanoo Johnson, "eroavat säännönmukaisempien kirjailijain +teoksista niinkuin vapaana rehottava metsä eroaa laitellusta +puutarhasta"; "hänen naurunsa", sanoo Meredith, "on mahtavaa +kuin kymmenen tuhannen härän mylvinä laitumella!" Ei vähempää +kuin koko näkyvä maailma, kaikkine vaihtelevine ja suurenmoisine +ilmestysmuotoineen, on selitetty olevan aivan samaa kuin Shakespeare. + +Mikäli nämä vertaukset tarkoittavat ylistää Shakespearen neron +yleispätöisyyttä ja tervettä voimaa, ovat ne oikeudenmukaisia ja +tosia. Mutta Shakespearen yhtäläisentäminen luonnon kanssa on +kuitenkin hyvin uskallettua ja turhamaista, ja se onkin johtanut +sangen lukuisiin harhapäätelmiin. Tarkemmin katsellessa huomaa, ettei +kukaan arvostelijoista tarkoita samaa tuolla "luonnollaan", jota +he avukseen huutavat. Pope tarkoittaa alkuperäisyyttä ja asettaa +Shakespearen, päätellen suoraan elämästä, vastakohdaksi Homerolle, +jonka taide "ei syntynyt ilman jonkunlaista opettelemisen leimaa, +tai ainakaan ilman edelläkäyneiden esikuvain mukailemista". Mutta +mitä tässä on sanottu Homerosta, on myöhäisempien tutkimusten kautta +osotettu olevan täydellisesti totta myös Shakespearesta. Johnson +korostaa suhdallisuutta ja todennäköisyyttä: Shakespearen henkilöt +eivät ole sankareita, vaan ihmisiä; hän käsittää rakkauden sen +oikealta kohdalta: inhimillisen askarruksen vaikuttavana voimana; +hänen vuoropuhelunsa liikkuu todellisen elämän tasalla. Mitä Milton +mahtoi ajatella, ei ole oikein selvillä; hän ehkä ylisti laulurunojen +vapaata pakottomuutta, tai muisteli huvinäytelmien paimen- ja +metsäkohtauksia; joka tapauksessa on hän hyvin kaukana Popesta ja +Johnsonista. Vähäpätöisemmät arvostelijat ovat sitten johtaneet +tuon vertailun kaikkinaisten, mitä eriskummallisinten erehdysten ja +virheiden polulle. Muutamat, kuten John Ward, Stratford-upon-Avonin +apulaispappi, ovat arvelleet — päin vastoin kuin Ben Jonson — +Shakespearen olleen "luontoperäisen neron, jossa ei ollut jälkeäkään +taiteesta". Toiset taas — ja heidän lukunsa on legio — ovat, +sen jälkeen kun Shakespeare oli yhtäläistetty luonnon kanssa, +pitäneet oikeimpana tienä hänen tutkimiselleen luonnontieteilijän +menettelytapaa. He ovat käsitelleet hänen teoksiaan, aivan kuin ne +olisivat kaikkien viisauksien kokoomuskirja. He ovat jakaneet ne eri +tieteenhaarojen kesken, kirjoittaen suunnattomia kirjoja Shakespearen +jumaluusopista, Shakespearen vaakuna- ja sukutiedosta, Shakespearen +lakitieteestä ja lääketaidosta, Shakespearen linnuista, imettäväisistä, +kaloista ja hyönteisistä — kaikki tämä lähtien huomaamatta siitä +kummallisesta otaksumasta, että Shakespearen tarkoitusperänä oli +juuri antaa täsmällisiä tietoja kaikista näistä opin haaroista, ja +että hänen todellinen suuruutensa on nähtävä siinä erinomaisessa +menestyksessä, millä hän kaiken tuon suoritti. Nämä ovat niitä +tieteileviä hyönteistutkijoita: oppimattomalle rahvaalle saattaisi +luonnon vertaus olla täydellisen arvostelukyvyn puutteen puolusteluna; +nämä pysyttäytyvät tuossa vanhassa, veltossa, käsittämättömässä +tottumuksessaan pitää Shakespearen miehiä ja naisia mieluummin luonnon +kuin näytelmätaiteen luomina olentoina. Tehkäämme tästä kerrankin +loppu, osottakaamme oikeutta taituri Shakespearelle. Tuo suunnaton +liioittelu, joka sekottaa hänet hänen Luojansa töihin, on täyttänyt +alkuperäisen muodollisen tarkoituksensa; on aika muistaa, että +kuningaskin on vaan ihminen, ja että kaikilla hänen havainnoillaan, +tunteillaan, ajatuksillaan on vain inhimilliset edellytykset. + +Eräs ominaisuus, joka on omistettu Shakespearelle, etsiessä +yhtymäkohtia hänen ja luonnon välillä ja jota on käytetty vertausta +vahvistamaan, kuuluu hänelle todellakin. Sangen vanha ja sitkeähenkinen +perimystieto esittää hänet verrattomana tuotantohelppouden ja +sujuvasanaisuuden mestarina. "Hänen henkensä ja kätensä kulkivat +yksissä", sanovat hänen ystävänsä ja hänen teostensa julkaisijat +Heminge ja Condell, "ja ajatuksensa esitti hän sellaisella +helppoudella, että hänen tuskin koskaan tarvitsi tehdä korjauksia +tai pyyhkiä pois jotain käsikirjoituksistaan". Näiden todisteiden +uskottavaisuutta on epäilty, niiden vilpittömyyskin on asetettu +kysymyksenalaiseksi. Mutta tämä on kuitenkin kertomus, jonka jokainen +Shakespearen lukija tuntee ainakin pääasiassa olevan todenmukaisen. +Eikä siltä puutu päteviäkään todistuksia. "Hänellä oli erinomainen +mielikuvitus", sanoo Ben Jonson, "rohkeita aatteita ja hienostunut +sanontatapa; joskus hänen lauseensa tulvivat sellaisella vauhdilla, +että olisi ollut tarpeellista hillitä sitä." Ei yksikään, joka +vaan on joutunut Shakespearen ihmeellisten päähänpistojen ja +vertauskuvien ryöppyvirran kuljetettavaksi, voi erehtyä pitämään +häntä kuivakiskoisena, vaivaloisena ja raskaana kirjailijana. Miehen +teeskentelemätön ilomielisyys ja kertoilijan kiihdyttävä innostus +yhtyvät runoilijan hillittömään yltäkylläisyyteen. Säästeliäisyys ei +kuulu hänen tavallisiin menettelytapoihinsa. Hän ei asetu väijymään +ajatustansa ja valloita sitä äkkinäisellä rynnäköllä, vaan hän ajaa +sitä takaa iloisen, kirjavan metsästysseurueen mukana, koirain +kiljuessa täyttä kurkkua. Hänen henkensä on rikas koristuksista, +kuvista ja äkkinäisistä välähdyksistä, hänen tyylinsä täynnä +välikohtauksia ja yllätyksiä. Kun hän lopettaa, on hän tavallisesti +jutellut teille paljon enemmän kuin hän ensin aikoikaan. Myöhemmissä +näytelmissä on hänen tyylinsä tiivistetympää, esiintyen ei suinkaan +menettelytavan korjaamisessa, vaan aiheen ympärille kerättyjen +koristeiden vähentämisessä. Kaikkialla on menettelytapa sama; lause +tai mietelmä, joka ei täydelleen tee tehtäväänsä, pidetään edelleenkin +palveluksessa, mutta sen ohelle liitetään toinen, kilpailemaan +edellisen kanssa ja yllättämään ja voittamaan se. Aalto seuraa +aaltoa, murtuen ennen määränpäähän pääsemistä, siksi kunnes, juuri +vaaditulla yhdeksännellä hetkellä, suuri hyöky-aalto nielee kaikki muut +kitaansa, ympäröiden meidät ja kohottaen meidät raisusti harjalleen. +Kun hän tulee vakavaksi ja koruttomaksi, kuten hän yleiseen tapaa +tulla tragillisen intohimon huipulla, niin se ei suinkaan seuraa +liiallisten korutavarain poisheittämisestä, vaan tilaisuuden ankarasta +jännityksestä, joka tyrehyttää hänen kaunopuheisen mielikuvaleikkinsä, +pakottaen hänet pukemaan ajatuksensa muutamiin harvoihin katkonaisiin +sanoihin. Hetkiseksi vain näin tapausten kiinteä kulku höltyy, hänen +haihatteleva mielikuvituksensa kohoaa jälleen lentoon ja puhevirta on +taasen vauhdissaan. Tällä tavoin Shakespeare usein suuresti kohottaa +tragillisen ratkaisuhetken vaikuttavaisuutta, tuottaen samalla +vaihtelua dramalliseen hiljaisuuteen runollisen kaunopuheliaisuuden +avulla. Tuon jännitetyn kuiskaavan puhelun Macbethin ja hänen +puolisonsa välillä, jossa on vaan yksitavuisia kysymyksiä ja +vastauksia, osaa hänen suuri kuvailukykynsä asettaa heti tuon +viattoman, unen helmoissa lepäävän kuninkaan murhan jälkeen. Troiluksen +ja Cressidan jäähyväiset tekee vasta Troiluksen runollinen valitus +ihaniksi: + + Me, jotka huokauksin tuhansin + Ostimme toisemme, nyt saamme näin + Pois myydä aartehemme yhtehen. + Kokohon taasen aika riehakas + Rikasta haalii ryöstösaalistaan, + Suudelmat sekä valat vannotut + Kuin tähdet taivaan, lukemattomat, + Hyvästijättöön yhteen ahtaen, + Suunantoon yhteen, pidätettyjen + Kyynelten suolan katkeroittamaan. + +Sitten astuu kova todellisuus esiin ja Aeneaan äänen kuullaan kutsuvan: + + Prinssi, jo eikö neito valmis? + +Tulisi vaikeaksi mainita ainoatakaan vaikuttavaa kohtaa Shakespearessa, +jossa hän ei saisi tai jossa hän ei etsisi tilaisuutta päästää kynänsä +valloilleen ja levitellä nähtäviksi ainakin muutamia eriä hekumoivan +mielikuvituksensa rikkauksista. Hänen liikuntansa helppous on niin +suuri, että tuskin hänen hurjimmatkaan päähänpistonsa tuntuvat kaukaa +haetuilta. Ne parveilevat hänen ympärillään kuin köyhät työnhakijat, +tarjoten hänelle palveluksiaan, ja hänen loistava jalomielisyytensä +löytää kyllä niille kaikille toimittamista. + +Shakespearen lähempään tuntemiseen pääsemme melkein yksinomaan hänen +teostensa avulla. Ainoastaan harvat tapahtumat hänen elämästään +ovat merkityt vielä olemassa oleviin asiakirjoihin, ja muutamia +muita saatamme — ilman suurempaa vaaraa — pitää todenmukaisina +muistotietojen ja muiden viittausten nojalla. Mahdollista kumminkin +on, että häntä koskevain tosi-asiain varasto vielä kasvaa. Mutta se ei +ole todennäköistä, vaikkakin muinaismuistojen keräilijät ja tutkijat +ovat jo miespolvia verrattomalla ahkeruudella ahertaneet kadonneiden +muistomerkkien etsinnässä. He ovat noita uurastavia raunioiden +kaivajia, jotka, kun meidän tietämyksemme monimutkainen laitos on +hajonnut atomeiksi, yhäti + + Niin hiekkaa palvovat + Kuin ois se tähtein juurta, + Ja vaivoin loppumattomin + Keräävät kaikki. + +Innostusta, joka heidät kiinnittää työhön, on eräs heidän päämiehiään, +Halliwell-Phillips sattuvasti kuvannut. "Ei mikään työpäivä", +sanoo hän, "ole liian pitkä, ei mikään este liian suuri siinä, +missä on hiukkasenkaan mahdollisuutta löytää vaikka kuinka pieni +tiedonsirunen, mikä vaan koskee meidän kansallisrunoilijamme elämää." +Näin innostuksella ja nurkumatta kestetyin vaivoin onkin nyt kaikki +suoritettu, mistä suinkin voi olla jotain toivoa, ja Shakespearen +elämäkerta alkaa saada suuruudellaan kunnioitusta herättävän romukasan +muodon. Monet, sanoisiko useimmat, esitetyistä tosi-asioista ovat +kadottaneet kaiken ajatussisältönsä ja yhteytensä, niin että vaikka +kuinka tahtoisimme jatkaa ja koristaa niitä vapaan mielikuvituksen +lisillä, ne eivät vähimmässäkään määrässä auta meitä puuhassamme +muodostaa selvää kuvaa Shakespearesta. Toinen ja pätevämpi keino on +meillä jälellä. Tutkikaamme niitä inhimillisiä suhteita ja seikkoja, +jotka vaikuttivat hänen elämäänsä ja teoksiinsa. Hänen oman aikansa +tavat ja tottumukset, aatteet ja pyrkimykset muodostavat niille eloisan +taustan ja kuvastuvat kaikkialta hänen näytelmistään. Ne myöskin — +ainakin johonkin määrään — hankkivat hänelle aiheita. Ja tähän on +lisättävä ne kirjat, joita hän luki, ne kertomukset, joiden antamia +tietoja hän käytti tarkoituksiinsa, ja ne runoelmat ja näytelmät, +joita hän tutki taiteen takia. Vieläkin tärkeämpi kuin hänen taiteensa +ainekset, on tässä se välikappale, jolle muut olivat ennen häntä muodon +antaneet ja jota hän vaan hiukan muovaili. Tullakseen kansanomaiseksi +näytelmänkirjoittajaksi — ja sitä Shakespeare epäilemättä oli — täytyy +jokaisen sovittaa inhimillisen elämän käsittelynsä sen näyttämön +vaatimusten mukaiseksi, jolla hänen kappaleensa esitetään; hänen täytyy +arvata seurueensa jäsenten erilaiset kyvyt, uskomalla heille kullekin +sopivia osia. Edelleen hänen täytyy ottaa visusti varteen kuulimonsa +maku ja toiveet, tarjoamalla sille sellaista, josta se erittäin pitää +— vaatimus, jota Shakespeare — mikäli voimme päättää — koki innolla +ja menestyksellä täyttää. Kaiken tämän hänen täytyy tehdä, vaan ei +suinkaan unohtaa muitakaan seikkoja. Hänen oma runollisen kauneuden +tunteensa ja hänen oma tulkintatapansa inhimillisen elämän ilmiöistä +ovat asetettavat etu-alalle, näiden kankeiden välttämättömyyksien +ja sovinnaisuuksienkin ohella. Tässä osotaiksen taiteilijan kyky: +ottaa huomioonsa sovinnaisuuden pakotus, niinkuin hän tarkkaa sonetin +muodollista puolta, voittaa loistavasti nuo esteet ja rajoitukset, +kukistaen ne, taivuttaen ne edistämään omaa, hellittämättä seurattua +tarkotusperäänsä. Ei missään ilmene Shakespearen suuruus niin selvästi +kuin niissä myönnytyksissä, joita hän tekee silloisen teaterin +asettamille vaatimuksille, myönnytyksissä, joihin muutamat hänen +aikalaisistaan vain säästellen ja vastenmielisesti suostuivat, vaan +joita hän jakeli kaksin käsin, ikäänkuin hänen anteliaisuutensa +siinä olisikin määräävänä, niin että mikä näytti olleen pelkkää +voimatonta huonon ja ala-arvoisen suvaitsemusta, tuleekin siten +mitä vaikuttavimman taiteen ihmeluomaksi. Teateriyleisö halusi +verenvuodatusta ja murhia, ja hän antoi sille _Hamletin_. Se pyysi +mielipuolen raivoa ja hullun hourailua, ja hän antoi sille _Kuningas +Learin_. + +Ymmärtääksemme yhä paremmin Shakespearea on meidän viimeksi +tarkastettava hänen työaseistaan hienointa ja terävintä — kieltä, +jota hän käytti. Tässä kohdassa ovat ne suuret edistysaskeleet, +joita kielitiede viime aikoina on ottanut, vain vähäksi hyödyksi: +useimmat tämän tieteen mestareista ovat miehiä, jotka tietävät kaiken, +mitä suinkin voidaan tietää kielestä, mutta jotka eivät yhtään +tunne niitä erilaisia käytäntötapoja, joihin kieltä taivutetaan. +Tieteen menettelytavalla on sangen suuri merkitys ja se on johtava +hedelmällisiin tuloksiin Shakespearen tutkimuksessa, kun sitä +käyttelemässä on miehiä, jotka ymmärtävät, miten runous syntyy +ja jotka osaavat rakentaa päteville johtopäätelmille ja oikeille +edellytyksille. Tuntematta Elisabetin ajan yleisiä niin seura- kuin +kirjakielen ominaisuuksia ja puheenparsia, on mahdotonta antaa +Shakespearelle oikeudella tulevaa kunniaa äidinkielensä käyttämisestä. +Hänen hämmästyttävän runsas sana- ja puheenparsivarastonsa, hänen +uudet muodostuksensa ja hänen armottomat ajatus-koukuttelunsa, hänen +lauseopilliset erikoisuutensa ja hänen rohkeutensa samanlaatuisten +sanain käyttelemisessä, jota voi verrata ainoastaan siihen "vapauteen", +mikä vallitsee lastenkamarin "pienoiskielessä" — kaikki nämä seikat +ovat arvioitavat ja vertailtavat sen ajan yleisiin esikuviin ja +sääntöihin, ennenkuin niitä voidaan tunnustaa hänen omikseen. +Dogmattiset kielioppimestarit — sukukunta, joka ei vieläkään ole +tyystin hävinnyt — tekevät kielelle sääntöjä aivan kuin Aristoteles +teki sääntöjä opilliselle runoudelle, raskauttaen heikkoina alistuvia +ja surkastuvia kylmillä kaavoillaan. Suuri osa Shakespearen kielestä on +hänen henkensä ahjossa syntynyttä ja se on vain osittain jähmettynyt +kieliopin kaavoihin. Sitä eivät voi arvostella muut kuin ne, joiden +käsityskyvyn helppous käy yhtä rintaa hänen ilmaisukykynsä helppouden +kanssa. + +Onpa siis ainetta yllin kyllin, on säästäenkin. Lyhyt kyhäys +ei voi toivoa saavansa paljoa aikaan. Sen kunnianhimo ei kovin +korkealle pyrikään. Useiden aiheiden, vanhojen ja uusien joukosta +oli joku valittava esitettäväksi, eikä tuo valittu aihekaan voinut +tulla tyhjentävästi käsitellyksi. Mitä valitaan, on valittava +selvä tarkoitusperä silmien edessä: Shakespearen henki on nähtävä +toiminnassa. Ja siksi on hänen taiteensa raaka-aines, samoinkuin hänen +käyttämäinsä välikappalten laatu, käsiteltävä mahdollisimman läheisessä +yhteydessä tuon ihmeellisen runouden ydinsisällyksen kanssa, joka +elävöittävällä mahdillaan ja kauneudellaan on melkein unohduksiin +peittänyt sen syntymisen salaperäiset vaikuttimet. + + + + +II. STRATFORD JA LONTOO. + + +William Shakespeare polveutuu eräästä vapaasta talonpoikaisperheestä +Warwickin kreivikunnassa. Nimi oli hyvin yleinen useissa osissa +Englantia, ja kuudennellatoista vuosisadalla tapaa sitä noin +kahdessakymmenessä neljässä paikassa yksin tätä piirikuntaa. Niitä oli +useammanlaatuisia William Shakespearejä. Eräs hukkui Avon-jokeen ja +haudattiin Warwickiin v. 1579. Muuan toinen, nelisenkymmentä vuotta +myöhemmin, oli pienen vuokratilan isännöitsijänä; ja epäilemättä juuri +hän, eikä Shylockin luoja, veti v. 1604 Philip Rogersin oikeuteen 1 +punnan 15 shillingin 10 pennin takia, mitkä tämä oli hänelle velkaa +maltaista. Kolmas, John Shakespearen, kaupungin rahainvartijan poika, +kastettiin Stratfordissa 26 p. huhtikuuta 1564, ja hänestä tuli +näytelmäinkirjoittaja. + +Näyttää luultavalta, että Shakespearen isoisä oli eräs Rikhard +Shakespeare, palstatilan omistaja Snitterfieldissä ja Wilmecoten +Ardensin arentimies. Tästä Rikhardista emme tiedä yhtään mitään +valaisevaa; hän on vain nimi, varjo, joka muuttaa muotoaan ajan +vaiheiden mukaan. John Shakespeare, runoilijan isä, on ensimäinen +siinä suvussa, josta on mahdollista piirtää edes ääriviivoja +ja jonka luonteestakin voi muodostaa jonkinlaisen käsityksen. +Hän tuli Stratfordiin ainakin jo v. 1552, harjottaen liikettä +maatilantuotteillaan hansikkaantekijänä, villakauppiaana ja +teurastajana. Hänen kauppa-alojensa moninaisuus ei ole kuitenkaan +mitään uskomatonta; sellainen yhdistelmä oli kylläkin mahdollinen +tuollaisessa suurien laidunmaiden ympäröimässä kaupungissa, ja +se osottaa vaan hänen väsymätöntä liike-yritteliäisyyttään. Hän +meni urallaan oivallisesti eteenpäin, voitti muutamissa pienissä +riitajutuissa, hankki omaisuutta, nai erään perijättären ja kohosi +korkeisiin virkoihin, päästen muutamissa vuosissa oluentarkastajaksi, +järjestyksenvalvojaksi, valamieheksi, rahainvartijaksi, raatiherraksi; +vihdoin, kun hänen poikansa William oli neljän vuoden vanha, hän +saavutti kunnallisten pyrintöjensä huipun, esiintyen rauhantuomarina ja +kaupungin ylivoutina. Sitten hänen asiansa alkavat mennä hunningolle; +hänen, joka oli tottunut olemaan kantajana ja voitonriemuisena +lainanantajana, täytyi nyt alistua vastaajan ja vararikkoon suistuvan +velallisen enemmän tai vähemmän surkuteltavaan asemaan; hän panttaa +vaimonsa maatiluksen, pysyttelee poissa kaupungin-neuvoston +kokouksista, häneltä riistetään raatiherrankauhtana, hän lakkaa +käymästä kirkossa ja hänet julistetaan valtiokirkosta eronneeksi; +mutta parantumattoman riidanhaluisena hän yhä vaan jatkaa +käräjänkäyntejään. Hänen viimeisten ikävuosiensa aikana emme enää +kuule mitään taloudellisista vaikeuksista. Onkin varsin järkevästi +huomautettu, että pojan menestys mahtoi jälleen kohottaa perheen +varallisuuden jaloilleen. Vuosisadan lopulla hänen onnistui yhä +toistettujen anomusten avulla saavuttaa armonosoituksena ritarinviitta; +hän kuoli vuonna 1601 ja haudattiin Stratfordin kirkkomaahan. Nuo +tosiasiat, mikäli niiden avulla voi mitään luonne-kuvaa tehdä, +näyttävät kumminkin puhuvan tarmokkaasta, innokkaan toimeliaasta, +kuumaverisestä, kerskailevanluontoisesta miehestä, joka herkeämättä +suunnitteli jotain uutta, vaan jonka hommat eivät aina lyöneet oikein +leiville. "Hän levitteli monenmoista voita leivälleen, mutta ei +mikään tahtonut siinä oikein pysyä." Me saatamme arvata hänen olleen +eloisan, vilkkaan miehen, emmekä hämmästy, saadessamme tietää hänen +pitäneen kovasti dramallisista näytännöistä. Hänen ollessaan kaupungin +ylivoutina, esiintyivät kiertelevät näyttelijä-seurueet ensi kertoja +Stratfordissa, näytellen kaupunginneuvostonkin edessä ja saaden +rahoja vaivoistaan. Liike-asioissaan näyttää hän olleen yritteliäs, +epävakainen ja hillitön; puheissaan mahtoi hän olla kiihkeä, terävä ja +rohkeileva. Ansaitsee panna merkille, että Shakespeare varhaisemmissa +näytelmissään antaa hyvin vähän arvoa vanhemman polven viisaudelle. +_Romeossa ja Juliassa_ ja _Äkäpussia Kesytyksessä_ ovat vanhukset +mitä kiusallisimpia teateriisiä, törkeitä, typeriä, helposti +peijattavia, suulaita hyväin tapain saarnaajia. Tämä mietelmä on tosin +häijynpuoleinen, mutta kummallisempiakin asioita on nähty, ja jos +Charles Dickensin isä lainasi muotonsa Micawberille, niin on ainakin +mahdollista, että muutamia ystävällisiä muistoja John Shakespearen +isällisistä neuvoista on esitetty meille Poloniuksen viisaissa +elämänohjeissa. Muutamien kuuluisain kirjailijain isäin tiedetään +olleen parempia ihmisiä kuin heidän poikansa, tervejärkisempiä, +hyvätapaisempia, ja jälki-maine kuvaa heidät, ei suinkaan elämänvoimaa +puuttuviksi, vaan kaikkea hurjistelua ja epäsäännöllisyyttä vihaaviksi +henkilöiksi. Sellainen oli Thomas Carlylen isä. Toiset taas, vaikka +ovatkin itse olleet oikeita yltiöpäitä, ovat laittaneet poikansa +kouluihin saamaan tervettä järkeä ja viisautta; heidän luonteensa +kiihkeys on pysynyt entisellään, mutta heidän hairahduksensa antavat +paljon tekemistä ja heidän erehdyksensä opettavat itse-arvostelua +ja varovaisuutta heidän jälkeläisilleen. Tällainen oli ehkä William +Shakespearen isä. + +Hänen äitinsä, Mary Arden, oli pienen perinnön omistaja, ja, mikä +tärkeämpää, hän näyttää olleen jaloa sukuperää. "Naispuolelta", +sanoo tuo mainio tutkija Stopes, "hänen sukuluettelonsa voidaan +johtaa suoraan hamaan Guy of Warwickiin ja hyvään kuningas Alfrediin +asti. Varmaankin oli tietoisuus suuresta suvusta keskellä menetettyä +loistoa ja varallisuuttakin merkittävänä tekijänä Shakespearen +runoilijakehityksessä, samalla kun se luo omituista valoa hänen +elämänsä vaiheisiin. Ja siinä ei ole kaikki. Shakespeare oli syntynyt +hienoon käytöstapaan". Hän käsittelee erehtymättömän varmasti +korkeasukuisten naistensa luonteita, heti ensimäisestä alkaen; hän +tuntee kaiken, mitä ei voida oppia minkään menettelytavan avulla, yhtä +vähän kuin sitä voidaan sanoiksi pukea — hienostuneen käytöstavan +kirjoittamattoman lakikirjan; hänellä on ratkaisun kerkeys ja rohkeus, +eloisa tunne-alttius, ehdoton luottamus vaistoonsa ja puhelun empimätön +varmuus. + +Shakespearen päivinä oli Ardenin metsä, joka levisi joen +pohjoispuolella, muutakin kuin pelkkä nimi; ja suuren osan +poikavuosiaan vietti hän kouluista parhaimmassa, jylhässä ja +vaihtelevassa luonnossa. Latina-koulussa hänen piti oppia latinaa, +ja siellä hän myös tutustui niihin lukuisiin leikkeihin, joita +kunnioittavasti mainitaan näytelmissä. Epäilemättä hän Falstaffin +lailla "höyhensi hanhia, jäi luvatta pois koulusta, pyöritteli hyrrää +ja tiesi, miltä aimo selkäsauna maistui". Lasten huvitukset ovat +ikuisesti samat: sokko, kamppiaiset, piilosilla- ja hippasilla-olo +— ne muuttelevat polvesta polveen tuskin muuten kuin nimeltään; ja +joskin ne tyydyttävät luonnollista toimintahalua, ne harvoin sopivat +mietiskelevälle hengelle. Seikkailuista kedoilla ja metsissä saattaakin +sentähden helposti tulla merkittäviä tapauksia runoilijan elämässä. +Shakespeare on varmaankin kokonaisia päiviä ja öitä harhaillut pitkin +kotiseutunsa tienoita ja hän on varmaankin syvästi ja hienosti tuntenut +nuo uhkean luonnon vaihtelevat näyt, kevään ja syksyn, auringon nousun +ja laskun, myrskysään ja pilvipäivän. Hänen näytelmänsä sisältävät +runsaasti kohtia, joissa esiintyy mitä yksityiskohtaisemman muistelon +jälkiä. _Kesäyön Unelmassa_ kuvailee Titania myrskyistä ja sateista +kesää ja tulvaa, joka on peittänyt alavat maat joen ympärillä: + + Siks iestänsä turhaan härkä kiskoo, + Hikoilee turhaan kyntäjä, ja ohra + Jo märkeneepi ennenkuin saa hiukset. + Kedoilla vettyneill' on tarhat tyhjät + Ja ruttohista karjaa nokkii korpit. + Mutahan peittyneet on lautapelit, + Ja hauskan nurmen somat sokkelot + On tiettömät ja umpeen kasvaneet. + +Puck valaisee samassa näytelmässä kauhun valtaamain käsityöläisten +pakoa, kun he näkevät surkeasti muuttuneen johtajansa, seuraavalla +Stratfordin kentiltä saadulla kuvalla: + + Kuin metsähanhet säikkyy salakyttää, + Tai harmaat naakat, pyssyn paukkeen vain + Kun kuulevat ne, ilmaan joukottain + Pyrähtelevät, kiitäen kuin hurjat, + Niin hajan juoksevat nyt nuokin kurjat. + +Vanhojen Stratfordin muistojen syvä vaikutus Shakespeareen nähtänee +kuitenkin paraiten niissä kohdin, missä ne yhtyvät hänen oman henkensä +mielialoihin ja kuvitteluihin. Runoilijalle ei luonto ole pelkkä +olioiden ja kappalten kokoomus, se on hänen sielunelämänsä vaikutelma, +heijastus ja jäljennös. Näin kuvaa totisen lemmen vaiheita pienen +purosen hilpeä kulku: + + Puronen, joka tyynnä pulppuaa, + Sa tiedät, vastuksista raivoon nousee; + Mut kulkua jos sen ei häiritä, + Se matkoaapi laulain, leikitellen, + Jokaista rannan kaislaa suutelee, + Min retkellänsä riemukkaalla kohtaa + +Taikka jälleen muistaa hän lehdon, + + Miss' auringossa nousseet kuusamat + Auringon peittää, + +ja hänen mietteensä johtuvat tarkastelemaan ruhtinaiden suosikkien +kiittämättömyyttä. Hänen muistelonsa luonnosta, huhtikuun päivän +epävakaisesta ihanuudesta, auringosta, joka koristaa synkät virrat +taivaallisella kullalla, kiitäväin pilvenhattarain ilkeästä parvesta, +joka äkkiä pujahtaa päivän kultakehrän eteen, ruosteesta, joka turmelee +sulotuoksuisen ruusun, ja syksyn synkästä hävityksen näystä, + + Kun värjyy keltalehti oksallaan + Käsissä syksyn valjun pakkasen. + +Kaikki nämät ovat jotakin vallan toista kuin tavallisten kuvailevain +kirjailijain vaivaloiset ja työläät piirrokset; ne ovat pukeutuneet +vertauskuvan haihtumattomaan muotoon ja ovat meille sangen +tervetulleita, ne kun ovat osana hänen elämästään ja niitä kun on +opetettu puhumaan hänen ajatuksensa kieltä. + +Kaiken inhimillisen toiminnan hartaalle ja myötätuntoiselle +tarkastelijalle ovat varmaankin maalaiselämän tärkeimmät tapahtumat, +huvitusten ja metsästyksen kiihkoisa into olleet hyvin mieltä +kiinnittäviä. Ei ole epäilemistäkään, että Shakespeare tunsi tarkalleen +kaikki ulkoilmahuvittelun salaisuudet — jäniksen- ja hirvenmetsästyksen +ja pienemmän riistan pyydystämisen haukkojen avulla. Hänen tietonsa +näistä asioista, kuten varakansleri Madden on osoittanut, olisivat +kunniaksi mille kokeneelle eränkävijälle tahansa. Ja hän käyttääkin +niitä ikäänkuin selityksenä, havainnollisuuden lisäämiseksi ja näyttää +näin ollen kääntyvän kaikkiin metsästyksen oppisanoihin perehtyneen +kuulijakunnan puoleen. Itsepä Juliakin tuntee täydelleen asianomaiset +lausetavat: + + St! Romeo, St! — Oi metsämiehen ääni, + Mi takaisin tuon jalon haukan kutsuisi — + +Odotellessaan auringonlaskua hän pitää ihanan puheen yölle, ja siinä +hänen poskiensa tulvehtiva puna synnyttää täsmällisen vertauskuvan +villihaukkain kesytyksestä, kun ne "liehuvat" orsillaan edestakaisin, +koetettaessa pistää samettipeitettä niiden päähän: + + Vaipallas mustall' arkaa verta peitä, + Mi poskillani liehuu, kunnes lempi, + Tuo kaino, rohjentuu, ja puhtaiks aivan + Työt tosilemmen huomaa. + +Ei ole ainuttakaan Shakespearen näytelmää, jossa ei esiintyisi +näitä viittauksia. Hän on yhtä täydelleen selvillä hevosen +hyvistä ja huonoista puolista, erilaisista koiraroduista ja +niiden ominaisuuksista, peura- ja hirvilajeista kuin unohtuneen +haukkametsästystaidon salaisuuksista. Mutta joskus näyttää +kuitenkin hänen tietonsa olevan enemmän tarkastavan katselijan kuin +käytöllisen metsämiehen tietoa. Hän on siinä uskollinen avaralle +tunne-alttiudelleen, eikä voi unhoittaa metsästyksessä tapahtuvaa +julmaa teurastusta — uskollinen ehkä myös varhaisimmille muistoilleen. +Hänen mainioimmat kuvauksensa tätä laatua ovat kappaleessa _Miten +Suvaitsette_, missä metsästäjäin haavoittaman hirven kuolontuskia +esitetään; ja vieläkin elävämpi on _Venus ja Adonis_-runoelmassa +piirretty kuva jänöraukasta, joka seisoo kohollaan, kiihkeän +tarkkaavaisena, kuullessaan koirien etäisen haukunnan: + + Olisit nähnyt, kuinka poloinen + Kasteista polkuansa kiiruhti; + Ja raasti häntä oksa jokainen, + Hän ääntä, varjoakin vavahti; + Niin kurjaa kaikki hylkii, polkee aina, + Kun alas luisui, alemmaksi paina; + +Eikö tämä ole kuvaus metsästyksestä sellaisena, kuin sen on nähnyt +penkiltään karannut koulupoika jonkun mäkitörmän pensaikosta, minkä hän +on valinnut sopivaksi tarkastelu- ja piilopaikakseen? + +Mitä tulee luonnonhistoriaan uudenaikaisemmassa merkityksessä, niin +Shakespeare tiesi siitä hyvin vähän ja välitti siitä vieläkin vähemmän. +Alhaisempain olioiden elämä ei kiinnittänyt hänen huomiotaan. On +varsin sattuvasti sanottu, että hänellä oli "ihmeteltävän vähän silmää +tarkkaamaan elollista luontoa". Lintujen, nisäkkäiden ja kalojen +tavat ja omituisuudet näyttävät välittömästi pistävän hänen silmiinsä +ainoastaan mikäli ne koskevat ihmisten jokapäiväistä etua ja hyötyä. +Kun hän tarvitsee jotakin vertausta eläinten elämästä ajatuksensa +kuvaannollista esittämistä varten, tyytyy hän useimmiten käyttämään +vanhojen kauniiden muistotarinoiden mukavia valheita. Sammakkoa, joka +kantaa kallisarvoista kiveä päässään, sarvikuonoa, jota houkutellaan +iskemään sarvensa puihin, lohikäärmettä, joka tappaa pelkällä näöllään, +karhunpentua, jolle emä nuolemalla antaa muodon, pelikania, joka +ruokkii poikiaan omalla verellään, Arabian feniks-lintua, Egyptin +käärmettä ja Hyrkanin tiikeriä — kaikkia näitä käyttää hän empimättä +tyylinsä koristeiksi. Kun hän joutuu puhumaan tutuista kotimaisista +eläimistä, niin hän seuraa samaa menettelytapaa: omaksuu kaikki ne +kansanomaiset ennakkoluulot, jotka ovat muodostuneet jokapäiväisiksi +lauseparsiksi. "Koiraa" — paitsi metsäkoirasta puhuen — hän +tavallisesti käyttää sättimissanana. Kissat ovat "elukoita, joita ei +kannata edes hirttää". Näin tehden hän ottaa sanansa aivan sellaisina +kuin hän ne löytää, eikä viitsi ruveta köyhdyttämään haukkumasanojen +varastoa jonkun kurjan hanhen, aasin, apinan, koiran tai kissan takia. +Kun Launcen koira Crab esiintyy omassa personassaan näyttämöllä, +kappaleessa _Kaksi Veronalaista Aatelismiestä_, niin on syrjäytetty +nuo vanhat ennakkoluulot ja koira on korotettu ihmisen seuralaiseksi. +Mutta metsien ja ketojen kesyttömät eläimet, ne kun eivät ole joutuneet +parjaavan ihmisen vaaralliselle tuttavuudelle alttiiksi, eivät +enimmäkseen kuulu näiden mahtipontisten puhekeinojen joukkoon; ovatpa +ne tykkänään Shakespearen myötätuntoisen huomioimisen ulkopuolellakin. +Luonnontieteitä tuntevat arvostelijat ovat koonneet summattoman määrän +todisteita, osoittaakseen, ettei asianlaita ole näin. Brandes hyväksyy +kaikki ilman muuta ja ylistää Shakespearen "hämmästyttävän laajaa +luonnontuntemusta" ja hänen tyhjentymätöntä tietovarastoaan eläinten ja +lintujen tavoista ja omituisuuksista. Seuraavat esimerkit ovat otetut +näytteeksi: Shakespeare tiesi, että vinttikoira sieppaa saaliinsa +juoksussa suuhunsa; että kyyhkyset syöttävät poikiaan, pistämällä +ruo'an niiden kurkkuun; että siili on suurempi kilohailia; että +rautuja pyydetään kutkuttamalla; että hyyppälintu juoksee painuneena +maata vasten; että käki laskee munansa toisten lintujen pesään; että +keltasirkku on leivosen näköinen. Jo kaikki kaupunkilaispojat tuon +tietävät, tietävätpä vielä enemmänkin! Ja nämä kohdat on esitetty +parhaasta päästä sentähden, että ne ovat todenmukaisia. Shakespearen +erehdyksistä tulisi paljoa pitempi luettelo. Hänen satakielensä ja +käkensä ovat eriskummallisia olioita, jotka todellisen tuntemuksen +puutteessa on kaikenlaisilla yhteenkasatuilla tarinoilla ja +kertomuksilla muovailtu vallan tuntemattomiksi. Tuo kuuluisa kohta +mehiläisistä _Henrik Viidennessä_ on tosin loistavaa runoutta; mutta +"mehiläispesän kuvauksena", sanoo eräs tietorikas ja lahjakas tutkija, +"on se pelkkää hölynpölyä, erehdystä tärkeimmistä tosiasioista +joka toisessa piirteessä, ja koko suuri mehiläisvertaus perustuu +täydelliseen väärinkäsitykseen." Virgilius tiesi jotakin mehiläisistä; +Shakespeare vähän tai ei mitään. + +Riittäköön tämä! Olisi tosiaankin naurettava tehtävä ruveta +raastamaan alas kaikkia niitä hullunkurisia loistorakennuksia, joiden +pystyttämisellä on tarkoitettu kunnioittaa runoilijaa. Shakespeare +oli kielen mestari ja ihmissielun syvällinen tutkija. Hänen verraten +vähäiset tietonsa luonnonhistoriasta eivät saata häntä häpeään. +Löytyy eräs juttu Canningista, jonka John Hookham Frere kertoi kerran +sisarenpojalleen. "Muistanpa kerran", sanoi hän, "menneeni kysymään +Canningin neuvoa eräässä minulle sangen tärkeässä asiassa; hän +oleskeli silloin Enfieldin lähellä. Saadaksemme rauhassa keskustella, +menimme metsään kävelemään. Kulkiessamme muutamain lammikoiden ohi, +huomasin hämmästyksekseni hänelle olevan aivan uutta ja outoa sen +seikan, että näistä pienistä, kummallisista sammakonpoikasista kasvaa +oikeita sammakoita. 'Kas niin!' sanoo jutun kertoja, 'ettekö riennä +nyt toistamaan tätä tarinaa Canningista ensimäiselle houkkiolle, +jonka tapaatte. Canning osasi hallita ja johtaa suurta sivistynyttä +kansakuntaa; mutta meidän aikoinamme ollaan hyvin taipuvaisia +ajattelemaan, että jok'ikinen, joka vaan ei tunne sammakoiden +luonnonhistoriaa, on myös kerrassaan kelvoton käsittämään ihmisiä ja +tulemaan toimeen heidän kanssaan'." + +Vaikka Shakespeare ei siis vaivaakaan itseään tutkimalla +perinpohjaisesti kissaa, satakieltä tai mehiläisiä, niin on hänellä +sensijaan mitä avonaisin silmä huomaamaan maankiertäjän, kaupungin +yövartijan tai koulumestarin tapoja ja erikoisuuksia. Hän on antanut +meille erinomaisen todellisen kuvauksen Elisabetin-aikuisesta +latinanopetuksesta tuossa kohtauksessa _Windsorin Iloisissa Rouvissa_, +missä rovasti Hugh Evans tutkii pikku Williamin tietoja Lillyn +kieliopista. Ne kolme koulunjohtajaa, jotka hallitsivat Stratfordissa +1570 ja 1580 välillä olivat Walter Roche, Thomas Hunt ja Thomas +Jenkins; ja Hugh Evansin yhtäläisyys viimemanitun kanssa lienee +melkoisen suuri. Erinomaisen huolellisesti piirretty, rikkiviisas +Holofernes kappaleessa _Lemmen Kujeita_, ja Finch, koulumestari ja +henkienmanaaja _Erehdysten Huvinäytelmässä_, ovat varmaankin saaneet +hyvin paljon vihjauksia ja vaikuttimia siitä koulumestarista, jonka +Shakespeare tunsi paraiten, ja he antavat näin meillekin jonkunlaista +makua niistä ajatuksista ja mietiskelyistä, joita mestari Thomas Hunt +"synnytti muiston kammioissa ja jotka ilmoille pulpahtaakseen odottivat +vaan tilaisuuden kypsymistä". Holofernes on aito-akateminen koulukarhu. +Mutta hänen kasvojensa äärimmäinen laihuus ja kuihtuneisuus, jota +hoviherrat niin armottomasti pilkkaavat, todistaa vain monen muun +seikan ohella, että Shakespearen aikaisemmassa seurueessa löytyi joku +hyvin laiha näyttelijä. Mainitut näytelmät ovat näet juuri hänen +varhaisimpiaan. + +Latinakoulussa oli paljon aikaa "suotu kielille", eikä ole mitään +syytä olettaa Shakespearen "vähäisen latinantaidon" supistuneen +pelkkään kieliopin sääntöjen jauhamiseen. Käytännöllinen latinankielen +taito oli siihen aikaan paljon yleisempi kuin nykyään, ja varmaa on, +että hänkin osasi puhua latinaa, kun hän vaan halusi. Tavallisen +koulun oppijakson oli määrä tutustuttaa tuossa neljäntoista korvilla +olevia poikia ainakin Ovidiuksen, Virgiliuksen, Horatiuksen, +Juvenaliksen, Plautuksen, Senecan ja Ciceron teoksiin sekä sen +lisäksi antaa heille kieliopin, logikan ja retorikan alkeet. Silti +ei hän kuitenkaan ollut mikään erinomainen latinamies ja myöhempinä +vuosinaan huomaammekin hänen käyttävän mieluummin käännöstä, missä +sellainen vain on saatavissa, kuin alkuperäistä. Yleisimmin luettu +latinankielinen kirjailija hänen ajallaan oli Ovidius; Ovidiuksensa +hän varmaankin tunsi koko hyvin, koska hän esittää eniten hänen +sanojaan alkuperäisessä muodossaan ja koska hän valitsee _Venus ja +Adonis_-runoelmansa mietelauseen hänen elegioistaan. Mutta hänen +täydellisimmät lainansa Ovidiuksestakin ovat enimmäkseen peräisin +Arthur Goldingin huonoihin säkeihin sovittamista käännöksistä. Hän +tutki vanhan-ajan kirjailijoita, se on huomautettava, ei niin paljon +heidän käyttämänsä muodon, kuin heidän käsittelemäinsä aiheiden takia; +hän arvosti Ovidiusta oivana tarinainkertojana, joka avasi hänelle +uuden, viehättävän mielikuvitus- ja tarumailman. On mahdollista, +vaikkeikaan todennäköistä, että hänellä oli myös jonkunlaisia tietoja +kreikankielestä; jos niitä olikin, niin olivat ne niin vähäpätöisiä, +ettei kysymys kannata lähempää tarkastelua. Pitkällinen logikan ja +retorikan tutkiminen jätti syvempiä jälkiä hänen mieleensä ja antoi +hänelle aihetta pisteliääseen leikinlaskuun. _Lemmen Kujeita_ on +mitä vallattominta rikkioppineisuuden ilveilyä; ja aivan kuten hyvän +sirkus-ilveilijän välttämättä myös täytyy olla hyvä notkeustemppujen +tekijä, samoin hänkin, joka osoittaa sellaista näppäryyttä ivatessaan +näitä älyn voimailijoita, todistaa itse olleensa heidän temppuihinsa +sangen harjaantunut. Elämänsä loppupuolella ei Shakespeare käytä +milloinkaan logikan ja retorikan konemaisia menettelytapoja, antamatta +niille hassunkurisen mielettömyyden leimaa. Hänen päätelmänsä ja +luokittelunsa, hänen kuvaannolliset lauseensa ja määrittelynsä, hänen +pitkäpuheiset koukuttelunsa, joiden avulla esitetyt väitelmät laveasti +selvitetään ja todistetaan, ne osoittavat miten hyvin hän kaiken tuon +tunsi. + + Hän oli taidokas + Sanoin ja järjen voimin leikkimään. + +Hänen "säkenöivä sukkeluutensa" saattaa meidät naurutuulelle. Hän +heittäytyy ilakoiden mitä sokkeloisimpiin ajatus-johdatteluihin, +tullakseen yht'äkkiä vallan yksinkertaiseen lopputulokseen, eikä hän +milloinkaan, niinkauvan kuin kuvitteleminen on hänellä päämääränä, +heitä kiipeämästä talon yli aukaistakseen aivan odottamatta pienen +salaoven. "Puhetaiteessa käytetään sellaista kuvaannollista +lausumatapaa", sanoo Touchstone-narri, "että juoma, jota kaadetaan +maljasta pikariin, tyhjentää yhden, samalla kun se täyttää toisen". +Yli kaikkien näiden rikkiviisaiden ja hovinarrien hoilotuksen me +kuulemme runoilijain oman tuomion ja samalla koko asian loppupäätöksen, +lausuttuna seuraavassa yksinkertaisessa mietelmässä: + + Oppi on ainoastaan meidän apumiehemme. + +Jos hän oppi vähän latinaa koulussaan, niin on se sitä +surkuteltavampaa; sillä hän varmaankin oppi hyvin vähän muuta. +Päästäkseen tuntemaan uudemman ajan historiat, täytyi hänen +turvautua omaperäiseen lukemiseensa, keskusteluihin muiden kanssa +ja muistotietoihin. Hän kuuli ehkä paljonkin — vaikka tuskin +avonaisessa keskustelussa — protestanttisesta uskonpuhdistuksesta ja +uskonnollisista riidoista. Nämä olivat näet asioita, joista oli paras +puhua varovasti, samoinkuin kirjoittaakin. + +Niiden vanhempain tapausten joukossa, jotka jo hänen lapsuudenaikanaan +olivat lakanneet olemasta varsinaisina kiihkoisan riidan esineinä, +ovat ennen kaikkea Ruusujen sodat mainittavat, ne kun voimakkaimmin +vaikuttivat kansan mielikuvitukseen. Tämä suuri sisällinen riita ei +ollut sen vanhempi muisto Shakespearen poika-vuosina kuin Trafalgarin +taistelu on nyky-ajan lapsille; ja perintätiedon ja muistotarinain +vaikutus oli silloin paljoa suurempi kuin se koskaan voi olla meidän +aikanamme. Silloin oli vielä tapana istua talven pitkinä iltapuhteina +takkavalkean ääressä, kuuntelemassa vanhain ihmisten kertomuksia + + Tapahtumista aikain kaukaisten ja kurjain. + +Yorkin ja Lancasterin sukujen välinen kamppailu hävitti keski-aikaisen +Englannin ja nosti Tudorit yksinvaltaan; se oli rakennettu noiden +kestettyjen kauhunaikojen muistoille ja sen asemaa vahvisti niiden +uusiintumisen pelko. Estääkseen enää mahdollisia vallanperimyskiistoja +syntymästä oli Englanti taipuvainen tekemään mitä tahansa, jopa +kohottamaan Stuartein hallitsija-suvun kuninkaan istuimelle. +Shakespeare osoittaa suurissa historiallisissa näytelmissään sellaista +tämän kamppailun kaikkien vaiheiden tuntemista, että tuskin voi otaksua +hänen saaneen tietojaan yksinomaan kirjoista. Siinä se koulu, jossa +hän oppi valtiotaitonsa; tässä valossa hän luki Rooman historiaa +ja tulkitsi Italian kaupunkien keskinäisiä riitoja. Opetus, jota +hän ei koskaan väsy toistamasta, on kronikoitsija Hallin opetus; +englantilaiset historialliset näytelmät ovat kirjoitetut "jotta +kaikki ihmiset saattaisivat päivänselvästi havaita, että missä +epäsopu ja erimielisyys mahtavatkin murtaa ja musertaa, siinä taas +sopu ja yksimielisyys kohottaa ja rakentaa". Äpärä Faulconbridge +puhuu loistavassa päätöslauselmassaan _Kuningas Juhana_-näytelmän +lopussa samaan henkeen; ja Carlislen piispan lausuma kamala ennustus +tuon pitkän kamppailun alkamisesta kappaleessa _Rikhard II_ on itse +asiassa silmäys menneihin kurjuuden aikoihin, jotka eivät vielä +olleet haihtuneet lasten-lasten muistosta eivätkä unohtuneet heidän +jokapäiväisistä jutteluistaan. + +Vanhat muistotiedot ja muut oleelliset seikat puhuvat siihen +suuntaan, että Shakespeare olisi lakannut käymästä koulua jo +verrattain varhaisella ijällä. Mihin toimiin hän ryhtyi koulupenkin +jätettyhän, emme voi varmuudella tietää. Aubrey kertoo luotettavista +lähteistä saamiensa viittausten mukaan hänen olleen "nuorempina +vuosinaan opettajana jossain maaseudulla". Siitäkin on mahdotonta +sanoa mitään ratkaisevaa; voitanee tuskin väittää mitään sitäkään +Aubreyn tiedonantoa vastaan, että "hän poikavuosinaan oli apuna +isänsä ammatissa; mutta kun hän tappoi vasikan, tahtoi hän sen tehdä +ylevällä tavalla ja pitää pienen puheen". Mielikuvitusrikkailla +lapsilla on tapana ottaa vähäpätöisimmätkin tapaukset juhlalliselta +kannalta ja yhdistää niihin joitakin merkillisiä menoja. Meidän ei +ole tarvis välttämättä otaksua, että hän olisi saanut paikan jonkun +asianajajan palveluksessa. Hänellä on tosin merkittävät tiedot +oikeudenkäymisasioista ja lakitieteen ammattisalaisuuksista: hän ei +ollutkaan turhan päiten isänsä vanhin poika. Näyttää ainakin jotensakin +varmalta, että hän on viettänyt nämä vuodet kotipaikoillaan, ja että + + Kun poikans' isät matalampain majain + Lähettää valtateille maailman: + Yks' sotatanterille taisteluihin, + Merille tuntemattomille toinen, + Yl'opistoihin kolmas opinnoimaan, + +niin John Shakespearen poika, ehkäpä vastoin tahtoaan ja +taipumuksiaankin, pysytteli yhä kotosalla. Mutta seikkailuhenkeä +ei voida tukahuttaa. Me olemme äitimme lapsia; me emme voi estää +sitä tarkoitusperää toteutumasta, jota varten olemme syntyneet. +Olisi vaikea käsittää, että Shakespeare olisi ilman muuta ollut +tyytyväinen yksitoikkoiseen elämäänsä, tai että hän olisi kyennyt +tykkänään vastustamaan nuoren veren houkutuksia. "Tahtoisinpa, ett'ei +olisi mitään ikäkautta kymmenen ja kahdenkymmenen kolmen välillä", +sanoo paimen _Talvisessa Tarinassa_ "tai että kaikki nuoret ihmiset +nukkuisivat koko tuon ajan; sillä sillävälin ei tehdä mitään muuta +kuin saatetaan tyttöjä lapsivuoteelle, kiusataan vanhempaa väkeä, +varastetaan, tapellaan". Kun me ensi kerran v. 1582 jotain kuulemme +Shakespearesta, on hän juuri mennyt naimisiin Anna Hathawayn, häntä +noin kahdeksan vuotta vanhemman naisen kanssa, mikä ei tapahtunut +ilman epäsäännöllisiä ja kiireenomaisia asianhaaroja. Kuusi kuukautta +myöhemmin syntyy hänen esikoislapsensa, Susanna; v. 1585 kaksoiset +Hamnet ja Judith lisäävät perheen lukua. Jotensakin samoihin aikoihin, +ehkäpä hiukan myöhemmin, kietoutuu hän vakaviin rettelöihin Sir Thomas +Lucyn, seudun suurimman maanomistajan kanssa, ja jättää Stratfordin, +lähteäkseen Lontooseen onneaan koettelemaan. Kun hän jälleen v. 1592 +sukeltaa näkyviin, alkavat Lontoon teaterien näytelmäinkirjoittajat +saada hänestä peljättävän kilpailijan. + +Kaikki vanhat perintötiedot laskevat hänen Stratfordista lähtemisensä +syyksi erään salametsästysjupakan ja sen seuraukset. Hän oli "sangen +taipuvainen", sanoo eräs vanha juttujen keräilijä, "kaikenmoisiin +onnettomiin kepposiin, varastellen metsänriistaa ja kaniineja." +Rowe antaa kirjassaan _Tietoja William Shakespearen Elämästä_ +(1709) täydellisemmän esityksen asiasta. Shakespeare tapasi käydä +muutamain tovereinsa kanssa salametsästystä harjoittamassa eräässä +puistossa, joka kuului Sir Thomas Lucylle; siitä hänet vedettiin +oikeuteen, hän vastasi puolestaan niin purevilla pilkkarunoilla, +että kannetta ajettiin kahdenkertaisella voimalla, ja hänen täytyi +poistua kotiseudultaan. Kaikki tämä on erinomaisen uskottavaa; +todistuskappaleet, jotka ovat säilyneet meidän päiviimme asti, puhuvat +yksimielisesti sen puolesta; viittaukset näytelmissä tukevat sitä +yhä; eikä ole olemassa mitään pätevää todistetta sitä vastaan. Tosin +ovat muutamat yhdeksännentoista vuosisadan muinaistutkijat katsoneet +voivansa hyljätä koko kertomuksen ilman muuta ja asettaa sen sijaan +oman selvittelynsä siitä, mitenkä asiat oikein ovat tapahtuneet. Mutta +jos me seuraamme heitä tässä, niin silloin saamme heittää menemään +koko perimätiedon sisällyksen ja olemuksen; huomattava on vielä, +että ne muistotiedot Shakespearesta, jotka ovat jälellä vielä meidän +päivinämme, ovat pää-asiassa hyvin luotettavia. Ne ovat peräisin +jotenkin hyvistä lähteistä, ja niitä ei kokoillut eikä julaissut +henkilö, jolla olisi ollut joku riidanalainen seikka toteennäytettävänä +tai kumottavana. Enimmät niistä ovat alkuisin seuraavista kahdesta +lähteestä, joko toisesta tai toisesta: yleisistä paikallisista +tarinoista Stratfordin seutuvilla, tai niiden kertomuksista ja +muisteloista, jotka olivat joutuneet joihinkin tekemisiin teaterin +kanssa. Shakespeare oli viimeisinä vuosinaan hyvin tunnettu mies +Stratfordissa ja sen lähistöllä; hänen tyttärensä viettivät koko +ikänsä siellä; Susanna kuoli 1649 ja Judith vasta 1662; ja kun +Betterton teki pyhiinvaellusretkensä seudulle, kerätäkseen aineksia, +joita myöhemmin Rowe käytti lähteinään, niin on ilmeistä, että siellä +löytyi monta vanhaa paikkakuntalaista, jotka tiesivät tarkkaan +kertoa yhtä ja toista. Eräs John Dowdall haasteli kerran v. 1693 +Stratfordissa seurakunnan vanhan lukkarin kanssa, joka oli syntynyt +muutamia vuosia ennen kuin Shakespeare kuoli, ja lukkari kertoi +hänelle m.m. että "tämä Shakespeare oli ennen muinoin opissa eräällä +teurastajalla tässä kaupungissa, mutta sitten hän karkasi isäntänsä +luota ja meni Lontooseen, missä hän pääsi palvelijaksi teateriin, ja +joutui tällä tavoin sille tielle, jolla hänestä tuli se, mikä hänestä +sittemmin tuli. Hän oli etevin koko suvussaan". Kertomukset, joita +Aubreylle jutteli vanhaan näyttelijäsukuun kuuluva ijäkäs William +Beeston ja kunnianarvoisan Stratfordin apulaispapin John Wardin +viimeistään v. 1663 tekemät muistiinpanot eivät suinkaan ole vähemmän +uskottavia; ja kun näitä näin eri haaroilta tulleita tiedonantoja +vertaillaan keskenään, ei niiden välillä esiinny mitään merkittävämpiä +ristiriitaisuuksia. On siis todellakin turhamaisen epäileväisyyden +huippu tuo, että jätetään kaikki nämä seikat huomioon ottamatta ja +annetaan etusija kaikenlaisille oppineiden mielikuvitustuotteille. + +Teateria koskevan muistotiedon säilymistä ja jatkumista haittasi +suuresti teaterien sulkeminen ja näyttelijäin hajaantuminen eri +tahoille Pitkän Parlamentin aikana. Moni näyttelijä sai surmansa +taistellessaan kuninkaan puolesta, ja ainoastaan muutamat harvat +pääsivät esiintymään jälleen valtaan kohonneen hallitsijasuvun +aikuisella näyttämöllä. William Davenant, joka lapsuudessaan tunsi +Shakespearen ja joka aikaisemmalla miehuuden ijällään oli ollut +hyvin tuttu Shakespearen ystäväin ja toverien kanssa, jatkaa +näyttämö-muistotiedon keskeymätöntä sarjaa. Kun mielenkiinto +Shakespearen elämänvaiheiden tutkimiseen seitsemännentoista vuosisadan +loppupuolella ensiksi heräsi, ei ollut olemassa mitään kankeaksi +kaavioitua kuvaa hänestä, johon kaikkien esiintyvien tosiasiain piti +välttämättömästi soveltuman, eikä jälkeäkään siitä erinomaisesta +kunnioituksesta hänen luuloteltua arvokkuuttaan kohtaan, joka on saanut +seuraavana kehkeymättömän tutkimuksen aikana vääristellä ja muuntaa +kaikkein yksinkertaisinten ja vilpittömäin kertomusten ääriviivat. + +Muutamia, näytelmiä koskevia tiedonsirpaleita on sattumalta säilynyt +meille noista samoista muistotietojen lähteistä. Drydeniltä +saamme tietää että "Shakespeare näytti taitonsa parhaimman puolen +Mercutiossaan; ja hän sanoi itse täytyneensä tappaa hänet jo +kolmannessa näytöksessä, jottei Mercutio olisi tappanut häntä". Dennis +ilmoittaa sitten, että Shakespeare kirjoitti _Windsorin Iloiset Rouvat_ +kahdessa viikossa kuningatar Elisabetin käskystä, tämä kun halusi nähdä +Falstaffin lemmenpuuhissa. Nämä ovat tervetulleita lisiä niukkoihin +tietovaroihimme ja sopivat täydellisesti siihen, mitä jo entuudestaan +tunnemme. + +Lontoossa sanotaan Shakespearen löytäneen vain "keskinkertaisia +toimia": erään myöhäisen, epäiltävän perimätiedon mukaan oli hän +pitelemässä ylhäisten hevosia laitakaupungin teaterien edustalla. +Hän näyttää nopeasti saaneen jalansijaa teaterissa, niin että hänen +ensimäisiin askeleihinsa menestyksen tiellä ei ole kiinnitetty +suurempaa huomiota. Goldsmith, joka tuskin koskaan puhuu omista +kärsimyksistään ja taisteluistaan, viittaa kerran ohimennen niihin +aikoihin, jolloin hän eleli Axe Lanen kerjäläisten joukossa. Nuo +päivät olivat hänelle hedelmällisen kokemuksen päiviä; ja Shakespearen +varhaisemmat vuodet Lontoossa olivat epäilemättä täynnä uutuuden +viehätystä ja kokemuksen kiihotusta, ja suurimman osan havaintojensa +satoa on hän varmaankin koonnut juuri näihin aikoihin. Kaupunki oli +pieni, eikä liene kovinkaan ollut toisennäköinen kuin Chaucerin +päivinä. Sen pääliikenne kulki varmaankin yhäti siinä, missä + + kirkaskatseinen + Tems-virta suunnan ohjaa alusten + Siltaan asti, mi rantoja sen sitoo. + +Lujat muurit ympäröivät kaupunkia; aivan niiden ulkopuolella olevilla +kentillä käyskenteli kansa ajanvietokseen tai meni joen yli Southwarkin +kohdalla, katsellakseen siellä karhunajoa ja miekkailua. Tykkiväki piti +ampumaharjoituksiaan tiilimuurin ympäröimällä kentällä Piispanportin +ulkopuolella. Tänne vapaille kentille, jonne ei enää kaupunginneuvoston +tuomiovalta ulottunut, oli jo pystytetty ainakin kaksi teateria. +Huolimatta näistä avaroista kentistä vallitsi muurien sisäpuolellakin +vilkas elämä, kirjavan, tungeskelevan joukon lainehtiessa sinne ja +tänne. Kaupungin laita-osissa oli vilinä ja melu yhtä suuri kuin +nykyäänkin; värien ja pukujen kirjavuus oli vieläkin suurempi. Tässä +kaupungissa vietti Shakespeare näytelmällisen oppi-aikansa, palaen +intoa nähdä ja kuulla, opetellen taidettaan, tehden tuttavuuksia, +alettuaan tuntea itsensä hiukan koteutuneeksi tässä kaupunki-hälyssä, +vertaillen ehkä kokemuksiaan runoilija- ja seikkailija-toveriensa +kanssa, joiden nimet jo aikoja sitten ovat vaipuneet unhotuksen yöhön, +askarrellen niissä satunnaisissa toimissa, joita teateri-yhtiöt hänelle +antoivat, syöden ravintolain yhteisessä pöydässä, katsella töllistellen +komeita juhlakulkueita ja katukohtauksia, tavaten päivä päivältä uusia +ihmistyyppejä ja kuullen yhä uusia juttuja. Jokaisen taiteilijan +elämässä on jonkunlainen kulta-aika, jolloin henki on ylen joustava, +aika täynnä uhkuvaa havaitsemisen riemua ja ehtymätöntä kykyä antautua +uusille vaikutelmille. Myöhemmin elämässä, kun itseluottamus ja varmuus +ovat tulleet menestyksen mukana, tulee hänen koota kaikki voimansa +ja parantaa yhä taitoaan, tai muuten on tuo väli-aika ollut vain +väsyttävää pilantekoa; mutta välittömän tuoreuden ja seikkailun lumous +on auttamattomasti mennyttä. Noiden ratkaisevain vuosien kestäessä, +jolloin koko maailma ikäänkuin tulvimalla tulvii sieluun ja mieleen, +sai Shakespeare tuntea äärettömän paljon vaikutelmia niin Stratfordissa +kuin Lontoossakin. Me emme voi kirjoittaa hänen kokemustensa historiaa; +ja Elisabetin aikuisen yhteiskunnan me taas pää-asiallisesti tunnemme +juuri hänen teostensa kautta, niin että meidän on erinomaisen hankalaa +ryhtyä vertaamaan kuvaa itse esineeseen. Näytelmiinsä hän otti aiheen +mistä vaan sattui saamaan käsiinsä ja antoi henkilöilleen italialaiset, +ranskalaiset tai roomalaiset nimet. Mutta todellisuutta ja elävyyttä +saavuttaakseen oli hänen turvauduttava huomioihinsa ympärillään +pauhaavasta elämästä. Ajanmukaisuusvirheet eivät merkinneet hänelle +mitään; todenmukaisuus kaikki. Hän ei matkustellut keräilläkseen +"paikallisväritystä". Yksi ainoa perhekunta riittää kyllin sille, sanoo +Juvenalis, joka tahtoo tutkia ihmissuvun tapoja ja omituisuuksia; ja +Shakespeare tyytyi tarkastamaan oman kansansa perhekuntaa, _Julius +Caesarissa_ on seinäkelloja; paperimylly ja kirjapaino _Henrik +Kuudennessa_; italialaisia elämäntapoja _Cymbelinessä_; Shakespeare +täyttää todellakin kaikki ilman muuta — lukuunottamatta ehkä +roomalaisaiheisia näytelmiä — oman aikansa vaihtelevilla ilmiöillä ja +erikoisseikoilla. + +Muutamat esimerkit osoittakoot, missä määrin hänen näytelmiensä +tapaukset ja henkilöt olivat otetut hänen ympärillään kohisevasta +elämästä. Harrison antaa Holinshedin _Kronikoihin_ liitetyissä +_Kuvauksissaan Englannista_ tarkan selvityksen silloisten +maantieryöväysten laadusta ja tavasta, millä niitä toimitettiin. +"Harvoin", sanoo hän, "ryövätään matkustajia ilman sen ravintolan +omistajan, viinurin tai tallirengin apua, johon he poikkeavat hevosiaan +syöttämään ja lepäämään; nämä, auttaessaan heitä laskeutumaan +satulasta, tunnustelevat, kummallako, matkasäkilläkö vai rahamassilla +on lupaavampi paino ja antavat sitten salavihkaa tietoa yhdelle tai +toiselle rosvolle, joka alituisesti on valmiina pihalla tai asuu +siinä aivan lähistöllä, kannattaako lähteä otusta ajamaan, vai ei. +Jos saalis huomataan sen arvoiseksi, niin kysytään herrasmieheltä +vallan kuin sattumalta, mitä tietä hän aikoo matkustaa ja eikö hän +suvaitsisi kutsuttaa jotakin vierasta seurakseen illallispöytäänsä, +vierasta, jonka tulee huomenaamuna matkustaa aivan samaa tietä kuin +hänenkin. Ja jos hän näin on saatu hyväksymään ehdotus, vieläpä +olemaan mielissäänkin uudesta tuttavuudestaan, niin on juoni sangen +hyvällä tolalla — — — Ja tässä on mainittu vaan muutamia näiden +piintyneiden tappelupukarien ja hienojenkin herrasmiesten kujeista +ja kepposista, joita harjotetaan enimmäkseen talvella, joulujuhlien +aikoihin, jolloin palvelijat ja tuhlaavat herrasmiehet tarvitsevat +rahaa noppa- ja korttipeliinsä, ja jota he koettavat hankkia +väijymällä ja ryöväämällä lihavia saaliita maanteiden varsilla". +Aivan samaan tapaan kävi tuo kuuluisa ryöväys _Henrik Neljännessä_. +Pimeässä Rochesterin ravintolapihassa tavataan Gadshill hartaassa +keskustelussa kapakoitsijan kanssa, joka juttelee hänelle kentiläisestä +maatilanomistajasta ja hänen kolmesta sadasta kultarahastaan; sillä +välin istuskelevat tuhlaavat herrasmiehet vierasmajassa, siksi kunnes +heidän luotettava "vainukoiransa" tuo heille mieluisia uutisia. + +Toisessa kohdin kirjaansa kuvaa Harrison ylhäisten henkilöiden tapaa +kohdella räätäleitään. "Miten oikullisia, miten turhantarkkoja ovatkaan +nuo herrat ja naiset, ja miten vaikeaa onkaan räätälin saada puku +oikein heidän mielikseen sopimaan! Miten usein pitääkään se lähettää +tekijälleen takaisin! Mitä kiukutteluja, mitä vimmanpuuskauksia, +mitä sättivää puhetapaa saavatkaan nuo köyhät työläisparat pitää +hyvänään!" Senlaiseksi huomasi asianlaidan William Harrison — ja +senlaiseksi huomasi sen myös William Shakespeare ja hän on sen +hyvin havaannollisesti, kaikella vuoropuhelun elävyydellä esittänyt +kohtauksessa Petruchion ja räätälin välillä. + +Moilasen henkilö, sanoo Aubrey, oli muovaeltu elävän mallin mukaan. +"Tuon lystikkään oikeudenpalvelijan _Kesäyön Unelmassa_ (Aubrey ei +osannut oikein varmasti erottaa eri näytelmiä toisistaan) on hän +varmaankin sattumalta tavannut Grendonissa, jonka kautta tie kulkee +Lontoosta Stratfordiin; ja siellä eli vielä tuo sama oikeudenpalvelija +v. 1642 paikkeilla, kun minä ensi kerran matkustin Oxfordiin." +Miten tuon laita lieneekään, tälläisiä oikeudenpalvelijoita löytyi +monessa muussa paikassa, ja Shakespearen mielikuvitus koristeli +häntä, mutta ei luonut. On olemassa eräs kirje, vuodelta 1586, jossa +Lordi Burghley valittaa Sir Francis Walsinghamille niiden miesten +järjetöntä menettelytapaa, jotka oli määrätty vangitsemaan Babingtonin +salaliiton jäsenet. Burghley kertoo matkustaneensa vaunuissaan +Lontoosta Theobaldsiin ja huomanneensa jokaisen kaupungin portilla +noin kymmenen tai kaksitoista miestä seisoskelevan hyvin huomattavissa +ryhmissä, pitkillä seipäillä asestettuina. He olivat asettautuneet +pitkin seinivieriä, ja hän ymmärsi heidän siinä sadetta pitävän tai +odottavan vuoroaan päästäkseen naukkaamaan pari siemausta läheisestä +kapakasta. Mutta Enfieldissä, missä ei satanut, tapasi hän heitä taas +noin tusinan verran, ja silloin juolahti hänen mieleensä, että ehkäpä +nämä ovatkin niitä vahtimiehiä, joiden on määrä urkkia tietoonsa ja +vangita kuningattaren henkeä uhkaavat salaliittolaiset. "Kutsuinpa", +jatkaa hän, "muutamia heistä puheilleni ja kysyin, miksi he siinä +oikeastaan seisoskelivat. Ja yksi heistä vastasi: 'Siepataksemme kiinni +kolme nuorta miestä'. Ja kysymykseeni, mistä he tunsivat nuo henkilöt, +vastasi toinen näillä sanoilla: 'Hitto soikoon, armollinen herra, +heidän jaloutensa ilmoituksesta'. 'Mitä sillä tarkoitat?' kysäsin. +'Hitto soikoon', tokasevat he, 'yhdellä joukosta pitäisi oleman +aikamoinen kyömy-nenä'! 'Ja eikö Teillä ole mitään muuta merkkiä?' +utelin edelleen. 'Ei', kuului vastaus. Ja sitten minä tiedustelin, kuka +heidät oikein oli toimeen määrännyt; ja he nimesivät jonkun Bankesin, +poliisipäällikön, ja sen miehen tahtoisin lähetettäväksi luokseni." + +Lontoon varkaiden ja vorojen kepposia kuvaa Greene tarkkaan +verrattomissa kirjasissaan. Hänen _Connie-Catchinginsa_ toisessa osassa +(1591) kerrotaan eräässäkin jutussa, minkä hän oli äskettäin kuullut, +muutaman veijari- ja taskuvaras-seurueen tekemästä kolttosesta eräälle +yksinkertaiselle talonpojalle St. Paulin puistokäytävissä. Talonpoika +piti kättään taskussaan ja kukkaroaan kädessään, joten oli vallan +mahdotonta tulla toimeen hänen kanssaan, ellei hän töytännyt häntä +kumoon tai ikäänkuin tuttavuutta hieroakseen pyrkinyt pudistamaan +hänen kättänsä. Silloin kaksi veijaria keksi juonen: "toinen meni +talonpojan luo, kulkien aivan hänen edellään, ja kolmen tai neljän +kävelykierroksen perästä seisahtui hän äkkiä ja huusi: Voi, voi! +auttakaa minua, hyvä ystävä, minä voin pahoin! samassa vaipuen +muka pyörtyneenä maahan. Talonpoika-parka, nähdessään tuon siistin +herrasmiehen lankeavan, kuten hänestä näytti, kuolleena hänen eteensä +maahan, syöksyi hänen avukseen, otti hänet syliinsä, kokien hieromalla +saada hänet jälleen tuntoihinsa; tapaus houkutteli suuren väkijoukon +heidän ympärilleen; ja sillä välin toinen veijari sieppasi talonpojan +kukkaron ja luikki tiehensä." Aivan samalla tavalla puijaa Autolycus +maalaistolvanan _Talvisessa Tarinassa_; hän, joka on oikea mestari +tällaisissa taidonnäytteissä, ei tarvitse toisten apua ja hän vie +juonensa perille mitä hullunkurisimman rohkeilla tempuilla. + +Ei edes Falstaff, vaikka hän, jos kukaan, on Shakespearen omaa tekoa, +ole hänkään vallan tyhjästä rakettu. On turhaa ja typerääkin etsiä +jotain suoraa esikuvaa, joko sitten näytelmäinkirjoittaja Henry +Chettlessä, joka "hikoili ja puuskutti lihavuuttaan" tai jossain muussa +aikalaisessa. Me saattanemme pelkäämättä sanoa Falstaffista, mitä +eräs toinen Shakespearen mainioimmista luomista sanoo itsestään: "Ei +ole olemassa sellaista ihmistä, se on mahdotonta". Niin rajattoman +elinvoimaista ja sukkelasanaista henkilöä ei löydy luonnossa; ja +jos sellainen löytyisikin, niin suuri näytelmäseppä ei antaudu +tuolla tavoin orjallisesti mukailemaan suorastaan yksilöllisiä +esi-kuvia. Falstaff on kirkastettu Elisabetin aikalainen; ja siellä +ja täällä ihmisten elämää kuvaavissa, valitettavasti vaan liian +niukoissa historiallisissa muistelmissa tältä ajalta me tapaamme +komillisia urotöitä, jotka muistuttavat mieleemme vanhan ystävämme, +tai hämmästyttää meitä sanansutkaus, joka tuntuu meistä omituisen +tutunomaiselta. Falstaffilta ei koskaan puuttunut keinoja; ja jos +hän ryhtyy moittimaan omaa elämäntapaansa — voimatta olla siihen +liittämättä sivumäärin halventavia lauseita seuralaisistaan ja +tovereistaan — niin eiköhän hän vaan liene puhunut tähän suuntaan: +"No, herraseni! katsokaammepa, mikä hän oikein on miehiänsä; hän ei +hävennyt, vaikka hän oli aatelismies, totta totisesti, iäkäs mies, +sangen mahtava mies, ja ruhtinaan komentava upseeri, hän ei hävennyt +pelata noppapeliä oluttuvissa kaikenlaisten palvelijalurjusten, +irstailijoiden ja renttujen seurassa. On ollut erinomaisen suuri synti +pelata niin kurjaa peliä niin kurjien ihmisten keralla, ihmisten, +jotka eivät olleet aatelismiehiä, ei upseereja, ei hänen ikäisiään; +mutta vaikka hän oli kauniiden maatilusten omistaja, vanhan suvun +jäsen, mahtava ja vaikutusvaltainen, ruhtinaan upseeri, lempo soikoon, +ja sellaisen ruhtinaan, ja mies sellaisessa ijässä, että hänen +valkeiden hapsiensa pitäisi varoittaa häntä antautumasta sellaiseen +mielettömyyteen ja jumalattomaan menoon, niin hän ei hävennyt pelata +sellaista peliä sellaisten tappelupukarien ja roistojen keralla, +ja sitten sellaisessa talossa, jonne vaan varkaat, irstailijat ja +murhamiehet kokoontuvat; enpä, kautta Jumalan, osaa tarpeeksi huutaa +hänelle häpeätä." Tässä puheessa, joka on esitetty esimerkkinä +Thomas Wilsonin kirjassa _Puhetaito_ (1553), ei tosin ilmaannu +Falstaffin säkenöivää sukkeluutta, mutta siinä on sama retorillinen +lauserakenne, jota hänkin käyttää silloin kun hän "kiipee korkealle +ratsulleen". Ja jonkunverran hänen sukkeluuttaan saattoi myös löytää +maantieritarien joukossa. Thomas Harman, kentiläinen rauhantuomari, +kertoo seikkailusta, mikä sattui eräälle vanhalle maanviljelijälle, +joka kulki aina kahdesti viikossa kaupoilleen Lontooseen. Eräänä +päivänä tämä vanha mies tapasi kaksi "emäroistoa" tai rappiolle +joutunutta onnenonkijaa, jotka ratsastivat yhdessä maantietä pitkin +varsin rauhallisesti, toinen kantaen toisen päällysviittaa kuin herra +ja palvelija ainakin. He haastelivat hauskasti hänen kanssaan, siksi +kunnes saavuttiin otolliseen tien-kohtaan; silloin ottivat he ukon +hevosta suitsista kiinni ja taluttivat sen metsään, kysyen mieheltä, +kuinka paljon rahaa hänellä oli pussissaan. Hänen täytyi tunnustaa, +ettei hänellä ollut muuta kuin täsmälleen seitsemän shillingiä. Mutta +kun rosvot ryhtyivät tarkemmin etsimään, niin löysivät he, paitsi noita +seitsemää shillingiä, suuren, enkelinkuvalla varustetun kultarahan, +jonka ukko oli kyllä käskenyt vaimonsa panemaan varmaan talteen, mutta +jonka tämä olikin unohtanut kukkaroon. Silloin alkoi herrasmies-varas +päivitellä: "Hyvä Jumala, minkälainen tämä maailma sentään on! Kuinka +voi siihen uskoa tai luottaa? Katsokaahan", pakisi hän, "tämä vanha +konna kertoo minulle ettei hänellä ole muuta kuin seitsemän shillingiä; +ja tässä on vielä vanha kultarahakin. Minkä vanhan konnan ja minkä +petollisen konnan olemmekaan yhättäneet", lausui hirtehinen. "Jumala +armahtakoon meitä, tuleekohan tämä maailma milloinkaan paremmaksi?" +— ja näin päivitellen puittivat molemmat tiehensä. Tässä puheessa on +oikeata Falstaffin kokkapuhe-tuulta; se lausuttiin lähellä Shooters +Hilliä, Blackheathen seutuvilla noin 1560 aikoihin. + +Tälläiset valaisevat kuvaukset eivät suinkaan ole merkitystänsä vailla. +Shakespeare eli ajassa, joka uhkui loistoa ja komeutta, saastaisuutta +ja siveellistä turmelusta, silmäin pyyntöä ja elämän koreutta — +tuhlaavaisuuden, seikkailunhalun, yltiöpäisyyden ja liioittelun +ajassa. Kaikki tuo elämä on nyt vaipunut hautaansa, jättäen meille +vain kasan tomuisia asiapapereita ja pienen määrän kirjoja, joita ovat +enimmältä osalta kirjoitelleet hiljaiset, ajan pauhaavista aalloista +ja sen levottomasta melskeestä kirjallisuuden turviin paenneet +oppineet. Meille ovat nuo kirjat hyvin tärkeitä, ja me pengomme niitä +kärsivällisesti ja innokkaasti, löytääksemme niistä Shakespearen +aatteiden ja käsitteiden syvät synnyt. Mutta salaisuutta ei voida +löytää näiden talletavarain joukosta: hänen ympärillään kohissut elämä +on vaimennut; liikunnan ja toiminnan virta on ehtynyt, ja me olemme +jääneet haeskelemaan sattuman tuomia muistomerkkejä kuivaneesta ja +autiosta uomasta. + +Näytelmät osottavat erinomaisen selvästi hänen tunteneen Lontoon +sangen hyvin. Kapakkaelämä oli hyvin tärkeä puoli näihin aikoihin. +Ravintoloissa ja kapakoissa varmaankin kaupunkiin saapunut vieras +teki ensimäiset tuttavuutensa; ja siellä hän kai myöhemmin tapasi +ystäväinsä seuran. Kappaleessa _Miten Äkäpussi Kesytetään_ pyrkii +valepukuinen oppinut Baptistan kanssa lähempään tuttavuuteen sen syyn +nojalla, että he noin parikymmentä vuotta takaperin olivat molemmat +asuneet Pegasus-ravintolassa Genuassa. Merikapteeni _Loppiais-Aatossa_ +asuu "etelään kaupungista, Elefantissa". _Erehdysten Huvinäytelmässä_ +esiintyy monta kapakkaa — Kentauri, Tiikeri ja Porpentina. Lontoon +kapakoista on Metsäkarjun Pää kaupungin itäosissa tullut ikiajoiksi +kuuluisaksi Falstaffin ja hänen seurueensa sille osoittaman suosion +kautta; samaten oli Merenneidon maine suuri sen älyniekkojen klubin +takia, jonka Raleigh ja Marlowe perustivat, jota Shakespearekin ylistää +ja jonka viimein Ben Jonsonin johtamat ilta-istunnot Paholaisen Kapakan +Apollo-huoneessa saattavat varjoon. Tänä symbolien ja vertauskuvien +aikana oli yksityisten talojen ja myymäläin ovilla merkkejä, joiden +tarkoituksena oli joko olla pelkkänä nimenä, talon tuntomerkkinä, +taikka ilmoittaa omistajan ammattia tai liikettä. Benedikt puhuu +näytelmässä _Paljon Melua Tyhjästä_ sokean Cupidon merkistä "erään +porttolan ovella". Viittaus tähän samaan merkkiin kohottaa suuresti +Kuningas Learin puheen voimaa, kun hän kamalassa raivossaan koko +ihmissukukuntaa kohtaan sanoo Gloucester'ille: "Vilkutko minuun? +Tee pahintasi, sokea Cupido; minussa et lempeä nosta". _Mitta +Mitasta_ ja _Perikleen_ neljäs näytös (jonka on voinut kirjoittaa +vain Shakespearen kynä), osoittavat hänen tunteneen kaupunki-elämän +synkimmätkin puolet, sellaisina kuin ne varmaankin esiintyivät +Pick-hatchin porttolakorttelissa ja rantakatujen pimennoissa. Hän +ei pelkää tutustuttaa puhtaimpiakaan sankarittariaan kaiken tämän +saastan löyhkäyksiin; heidän hyveenänsä ei ole tietämättömyys; "se +on veressä: se tahtoo kestää tuulet ja tuiskut". Ei missään hän +esiinny enemmän omana itsenään, kuin siinä suuressa huolettomuudessa, +jolla hän paljastaa kaikki noille hienotunteisimmille, hennoimmille +olennoille, mitä englantilainen henki on milloinkaan luonut. Heidän +kasvatuksensa on peräisin avarammasta maailmasta kuin vierashuoneesta +tai hovin juhlallisista vastaanottajaisista. Ei Mirandakaan, joka +kuitenkin on hellemmin huoliteltu kuin Isabella tai Marina, ole mikään +tuollainen sievistelevän tietämätön tytöntypykkä, miksi muutamat +myöhemmät esitykset ovat tahtoneet hänet tehdä; kun Prospero puhuu +vallananastaja-herttuasta, joka oli menetellyt häntä kohtaan kuin pahin +vihollinen eikä kuin todellinen veli, lausuu Miranda tyynesti: + + O, syntist' olis mummostani muuta, + Kuin hyvää ajatella: kelpo äidist' + On usein huonot lapset. + +Shakespearen sankarittaret ovat avosilmäisiä, ollen siinä hänen +kaltaisiaan, hänen, joka ei kääntänyt selkäänsä millekään, jossa vaan +esiintyi inhimillisen elämän muotoja. Hän tunsi nuo lujat murheen +talot, Lontoon vankilat — niinkuin niihin hyvin helposti saattoi +tutustuakin, kun mestari Caper tai joku muu kovan kohtalon kolhima +nuori mies löysi hyvin helposti itsensä niiden muurien sisäpuolelta, +ehkäpä jonkun koronkiskurin kiivaasta vaatimuksesta, "ruskean +käärepaperin ja vanhentuneen inkiväärin takia". Hän piti silmällä +nuorison käytöstä ja elämäntapoja; hän tunsi hyvin nuo keikaroivat +nais-uroot ja sotilasseikkailijat: + + Tarjokkaat tuittupäiset, epäkelvot; + On kasvot naisen, louhikäärmeen sappi; + +hän huomasi nuo vakavan siivot ja rauhaa-rakastavat nuorukaiset, +nuo "mairitellen sopottavat orapihlajan kukat, jotka kävelevät +kuin naiset miehen vaatteissa ja lemuavat kuin rohdospuoti yrttien +keräämisenaikaan"; hän havaitsi kaikki tunnottomat onnen-onkijat, +jotka väijyskelevät rannoilla hyvässä turvassa, laskeakseen vesille +ensimäisessä myötätuulen leyhäyksessä, joten "heidän pyrkimyksensä +tähtää kaikkialle ja heidän elinkeinonansa ovat kaikki mahdolliset +ja mahdottomat toimet". Hän tarkasteli herttaisen arvostelevalla +leikillisyydellä "tuota säyseätä väkeä, joka elää sääntöjen mukaan", +sen puuhia ja hommia, noita yksivakaisia Lontoon kauppiaita, jotka +vaimoineen ja tyttärineen olivat puritanilaisuuteen taipuvia ja +jotka karttoivat teateria. Hän koskettelee puritanilaisuutta tuon +tuostakin mitä keveimmällä kädellä, ei kuitenkaan niin keveällä, +että erehdystä tarkoituksesta voisi syntyä. Näitä ihmisiä, jotka +veisasivat virsiä säkkipillin säestyksellä ja jotka halusivat kiskoa +kauppaetuja yksinpä teateristakin, jonka he tuomitsivat, ei Shakespeare +suinkaan vihannut; mutta hän tunsi heidät pohjimmiltaan, tunsi heidän +helmasyntinsä, ja hymyili. Heidän puhetapansa vältteleväisyys esiintyy +Parolles-henkilössä, joka saatuaan kuulla herransa ja käskijänsä +joutuneen naimisiin, vastaa hurskaalla karttavaisuudella: — "Hän on +minun hyvä herrani; ja tuo tuolla ylhäällä, jota palvelen, on minun +käskijäni". Rannanpuoleisessa esikaupungissa sijaitsevan Globe-teaterin +kuulijakunta ymmärsi vihjauksen vallan hyvin, kun ilveilijä kappaleessa +_Mitta Mitasta_ ilmoittaa, että kaikki Wienin esikaupunkien +pahamaineiset talot ovat revittävät raunioiksi; keskikaupungin taloista +taas sanotaan: "ne jätetään siihen siemeneksi; alas ne olisivat menneet +nekin, mutta eräs ovela porvari on tehnyt kaikkensa niiden puolesta." +Baalin pääpapilta, mestari William Shakespearelta, nämä hänen sääntöjen +kahlitsemat kristiveljensä ovat varmaankin saaneet sitä "ilostelujen +kouluutusta", jonka puutteessa he eniten olivat; he ovat myös ehkä +saaneet kuulla, että "vaikk'ei rehellisyys olekkaan mikään puritani, +niin ei se kuitenkaan ole kenellekään haitaksi". — + +Elettyään ja taisteluaan muutamia vuosia tuntemattomana seikkailijana +sukelsi Shakespeare esiin kaikkien nähtäväksi ja asetti jalkansa +lujasti maineen rappusille. Hänen Southamptonin kreiville omistamansa +_Venus ja Adonis_-runoelman (1593) suuri ja nopea menestys merkitsi +kaiken todennäköisyyden mukaan hänen myötäkäymisensä alkua, Teatereilla +ei ollut muita suojelijoita kuin niiden toimimiehet ja yleisö; +runotuote, jos se sai hyvän vastaanoton, saattoi kuitenkin kohottaa +tekijänsä ylhäisten ja vaikuttavain miesten seurapiireihin. Hiukka +tämän jälkeen saamme tietää Shakespearen näytelleen kuningattaren +edessä Greenwich-palatsissa; ja siitä lähtien hän luultavasti pääsi +tutustumaan kaikkein korkeimpiinkin hovipiireihin, joita hän tarkkasi +yhtä läheltä kuin katujen hyörinää. Hän katselee hallitsemisen +vaikeasti suoritettavaa tehtävää useammilta puolilta, mieluummin ja +useimmin kuitenkin hallitsevan, luokkain kannalta. Kuningasvalta olikin +hänelle suosiollinen. Ben Jonson puhuu + + Hengestä ylvääst' Temsin rantaman, + Mi ihastus ol' Jaakon, Elisan; + +ja löytyy paljon ilmoituksia ja perimätietoja siitä suosiosta, +jota hän nautti molempain hallitsijain aikana. Hän ei halveksinut +esiintyä imartelijanakin. Hän ylisti molempien ruhtinaiden ansioita, +valiten aiheekseen juuri ne avut ja lahjat, joista he itse eniten +ylpeilivät. Elisabetia ylistetään hänen neitseydestään; Jaakkoa hänen +ylenluonnollisesta parantamis-voimastaan ja hänen ihmeteltävästä +ennustamistaidostaan. _Windsorin Iloiset Rouvat_ kirjoitettiin +kohteliaisuuden osotukseksi edelliselle; _Macbethin_ aihe oli +varmaankin valittu miellyttämään jälkimmäistä. Aatelistosta tiedämme +Shakespearen olleen ystävällisissä henkilökohtaisissa suhteissa +Southamptoniin, jonka sanotaan antaneen hänelle tuhannen puntaa +"tehdäkseen hänelle mahdolliseksi päättää erään kaupan, johon hänellä +kuuleman mukaan jo kauvemmin oli ollut halu;" samaten Essexiin, jota +ylistetään _Henrik Viidennessä_; ja tuohon "verrattomaan veljespariin", +Williamiin, Pembroken kreiviin, ja Filipiin, Montgomeryn kreiviin, +joille ensimäinen kokolehtipainos on omistettu tunnustukseksi siitä +suosiosta ja avuliaisuudesta, mitä he olivat runoilijalle tämän +elinaikana osoittaneet. Muutamat näytelmät — _Kesäyön Unelma, Myrsky, +Cymbeline, Henrik VIII_ — ovat ilmeisesti kirjoitetut joitakin +erityisiä ylhäisten juhlatilaisuuksia varten; niitä näytelmiä, +joissa tavataan naamiais-kohtauksia, ei olisikaan voitu esittää +tarpeellisella huolella ja komeudella yleisellä näyttämöllä. Kaikki, +mitä olemme saaneet tietoomme, todistaa Shakespearen olleen erikoisesti +perehtyneen hovielämään; hän on ollut läsnä loistavissa juhla-menoissa, +joissa kirkon korkeimmat arvomiehet tervehtivät säädetyillä +kohteliaisuus-lauselmilla kuningasvallan edustajaa, joka juhlamenojen +ylen määrin rasittamana sortui maahan; hän ihasteli sitä puhelun +sukkelasanaista leikillistä terävyyttä, jota ylhäisten piireissä +viljeltiin, ja tuota käytöstavan suloutta ja hienostunutta makua, joka +joskus esiintyy hänen ruhtinaallisissa henkilöissään ja aina hänen +ylhäisissä nais-luomissaan. Näytelmässä _Lemmen Kujeita_ on prinsessa +— ja prinsessa yksin — hyvin ylhäisen hillitty, sukua "onnettomalle +Maccabeukselle" ja "urhealle Hektorille"; _Loppiais-Aatossa_ kohtelee +kreivitär Olivia juoppoa sukulaistaan ja hänen hupsua ystäväänsä +jonkunlaisella viehättävän suojelevalla huolenpidolla ja kuuntelee +Malvolion surkeasti erehtyneitä kosiskeluja siksi, kunnes hän itse +tyynesti ojentaa kätensä Sebastianille. + +Hänen elämänsä tapauksista Lontoossa ei tiedetä juuri mitään. Eräs +juttu on tosin merkitty muistiin hänen varhaisimmilta ajoiltaan +pääkaupungissa — juttu, jota kai etenkin nuoret ylioppilaat +rakastivat kertoa suositusta näyttelijästä ja joka ei ansaitsisi +toistelemista, elleihän se lienekin vaan pelkkää juorua, joka +on Shakespearen laskuun kirjoitettu paperille hänen Lontoossa +ollessaan ja joka näin on säilynyt aina meidän päiviimme saakka. +Asianajaja John Manninghamin päiväkirjassa vuodelta 1601 kerrotaan +näet eräästä kaupunkilaisnaikkosesta, joka kerran siihen määrään +hurmaantui näyttelijä Burbageen Rikhard III:n osassa, että kutsui +häntä illaksi luoksensa sovittuun paikkaan. Shakespeare, joka kuuli +heidän keskustelunsa, ehättikin ennen Burbagea, ja häntä pidettiin +erinomaisen hyvänä. "Kun sitten tuotiin sana, että Rikhard Kolmas +odotti oven takana, niin Shakespeare käski hänen palaamaan kauniisti +kotiinsa, sillä kävihän Wilhelm Valloittaja ennen Rikhard Kolmatta". +Neljännes-vuosisadan elämästä ja kokemuksista on ainoastaan tämä pieni +epäilyttävä pilajuttu joutunut aikakirjoihin; mutta Hamletilla saattoi +olla syynsä teroittaa siveyttä ja hyviä tapoja. + +Näytelmäin nojalla on tultu siihen johtopäätökseen, että Shakespearen +on täytynyt paljon matkustella. Epäilemättä hän usein kulkikin +näyttelijä-seurueensa mukana heidän kesäisillä kiertomatkoillaan +maaseutu-kaupungeissa. Epätodennäköistä taas on, että hän olisi mennyt +Englannin kanavan poikki tai käynyt joskus Skotlannissa. Muutamat +_Hamletissa_ ja italialaisissa näytelmissä esiintyvät viittaukset +osoittavat erikoisempaa Helsingören ja Italian paikallistuntemusta. +Esimerkiksi nimi Gobbo, jonka hän antaa ilveilijälle _Venetian +Kauppiaassa_, on samaisen kaupungin torilla löytyvän vanhan +kivipatsaan nimi; ja kun hän puhuu eräästä yleisestä lauttauspaikasta, +"tranectista", niin näyttää tuo sana olevan joko väärin kuultu tai +väärin painettu muunnos italialaisesta sanasta _traghetto_. Vaan +tuohan ei nyt olekaan niin vaikeata käsittää: vanhassa loistossaan ja +kunniassaan komeileva Venetia veti kokonaisia matkustajain laumoja +puoleensa; ja tarvitsematta vaivata itseään kysymysten tekemisellä, on +Shakespeare varmaankin kuullut lukemattomia kuvauksia, kertomuksia ja +muistelmia tästä elämän ja kaupan keskuksesta. Tänä aikana, jolloin +painettu tieto on niin halvasta jokaisen saatavissa, ollaan liian +taipuvaisia unhottamaan, miten suuren osan tietojaan ja tuntemustaan +hänen on täytynyt koota keskusteluista ja suupuheista. Kirjat +olivat hallituksen luvan ja valvonnan alaisia; mutta haastelussa +ja pakinassa vallitsi täydellinen vapaus. Hän on varmaankin usein +kuunnellut Othellon kertomusten kaltaisia kuvauksia Uuden Maailman +ihmeistä. Hän on varmaankin usein nähnyt tuollaisen omaa arvokkuuttaan +paisuvan matkailijan, joka on kuvattu _Kuningas Juhanassa_, ja joka +itsetietoisena leikittelee hammastikullaan ylhäisen miehen pöydässä, +haastellen + + Puheiss' imarissa + Alpeista, Pyreneitten vuoristosta, + Po-virrasta ja Apennineistä. + +Se tuntemus ja tieto, mitä hän tälläisistä kertomuksista ammensi, jos +se joskus olikin kaukaista ja ihmeellistä, ei ollut järjestelmällistä +eikä tarkkaa; ja tälläistä onkin juuri se asiantuntemus, joka esiintyy +näytelmissä. + +Läpi kaikkien hänen vaihtelevan ja toimekkaan Lontoon-elämänsä vuosien +asui hänen mielensä kuitenkin alati syntymäseudulla, joka näyttää +pysyneen aina hänen perheensä olopaikkana. Kun hän sai rahoja kootuksi, +käytti hän niitä omaisuuden hankintaan Stratfordissa. Vuonna 1597 +hän osti ja laittoi uuteen kuntoon New Placen, kaupungin komeimman +talon, lisäten aika-ajoittain omaisuuttaan hankkimalla laajoja aloja +viljelys- ja laidunmaata sekä ottamalla haltuunsa kymmenysverot. +"Hänellä oli tapana", sanoo Aubrey, "käydä ainakin kerran vuodessa +syntymäseudullaan". "Hän puuhasi teatereissa koko varhaisemman ikänsä", +sanoo Ward, "mutta vanhoilla päivillään eleli hän Stratfordissa, +avustaen näyttämöä kahdella näytelmällä vuosittain; näin saavutti hän +niin suuren varallisuuden, että hän kulutti noin tuhannen paikkeilla +vuodessa, kuten olen kuullut". Useampia vuosia ennen lopullista +vetäytymistään rauhaan ja lepoon hän luultavasti oleskeli paljon +Stratfordissa, ja hänen suurimmat näytelmänsä, _Othello, Kuningas +Lear, Macbeth_ ja muutamat muut, ovat varmaankin syntyneet kesäisin +New-Placessa, ja niitä näyteltiin sitten varmasti Globe-teaterin +näyttämöllä Lontoossa. Stratfordin kirkonkirjat ovat säilyttäneet +meille tietoja muutamista hänen yksityiselämänsä päätapahtumista. +Vuonna 1596 kuoli hänen ainoa poikansa Hamnet; ja ne, jotka etsivät +näytelmissä hänen muistonsa heijastusta, ovat ehkä oikeassa nähdessään +jonkunlaista varjoa hänen surustaan Arturin liikuttavassa kohtalossa +ja Constancen kiihkeän raivoisassa tuskassa, näytelmässä _Kuningas +Juhana_. Vuonna 1607 meni hänen vanhin tyttärensä Susanna naimisiin +John Hallin, lääketieteen tohtorin kanssa; seuraavana vuonna kuoli +hänen äitinsä. Elämänsä viimeisten kolmen tai neljän vuoden ajan +tiedetään hänen asuneen tykkänään Stratfordissa, yksinäisessä +hiljaisuudessa; 10 päivä helmikuuta v. 1616 vietettiin hänen tyttärensä +Judithin häitä viinikauppias Thomas Cuineyn kanssa; 25 päivä +maaliskuuta teki hän testamenttinsa; 23 päivä huhtikuuta kuoli hän ja +haudattiin Stratfordin kirkon kuoriin. + +Testamentissaan jakaa hän vilpittömän tarkasti ja tasasuhtaisesti +omaisuutensa omaistensa ja sukulaistensa kesken. Ainoat muistetut +ammatti-ystävät ovat hänen "virkaveljensä" John Heminge, Rikhard +Burbage ja Henry Condell, joille määrätään kaksikymmentäkuusi +shillingiä ja kahdeksan penniä kullekin, muisto-sormuksien ostamista +varten. Näistä oli Rikhard Burbage näytellyt hänen näytelmäinsä +suuria tragillisia pääosia; toiset kaksi julkaisivat myöhemmin +hänen koottujen teostensa ensimäisen painoksen. Testamentin +ystävällinen säännös yhdessä heidän omien kertomustensa kanssa +1623:n kokolehtipainoksen esipuheessa antavat heille suuren arvon +tuon painoksen toimittajina, huolimatta siitä, että heidän työtänsä +osittain rumentavat pahat kompastukset. Oikeutettuna johtopäätöksenä +näistä tosi-asioista sekä eräiden kokolehtipainokseen otettujen +näytelmäin tekstin eriskummallisen vaihtelevasta hyvyydestä saattaa +pitää sitä, että Shakespeare on ryhtynyt ennen kuolemaansa tekemään +valmistuksia koottujen teosten painosta varten. Muutamia näytelmiä +hänellä ehkä oli luonaankin alkuperäisinä käsikirjoituksina; toisia +on hän sovitellut ja korjaillut teaterien jäljennöksistä tai +virheellisistä nelitaitekirjoista, jotka oli painettu hänen eläissään; +useimpia hän ei päässyt ensinkään tarkastamaan eikä parantelemaan. +Hänen näytelmä-käsikirjoitustensa kokoaminen, missä muodossa ne +sitten olivatkin, joutui nyt Hemingen ja Condellin huostaan; ja he +suorittivatkin heille uskotun tehtävän. Missä kokolehtipainos eroaa +oleellisesti nelitaitemuunnoksista, saattaa nykyisten julkaisijain maku +antaa etusijan toiselle tai toiselle, mutta kysymystäkään ei voi syntyä +siitä, kummallako on meihin nähden suurempi luotettavaisuus ja arvo. +Varhaisemmat painokset sisältävät useita kohtia, jotka epäämättömästi +kuuluvat Shakespearelle, mutta jotka kokolehtipainoksessa ovat jääneet +syrjään; mutta Shakespeare oli ennen kaikkea näytelmänkirjoittaja, +ja nuo poisjääneet kohdat parantavat usein juuri näytelmää. Uusimmat +painokset sisältävät senkin, mikä kokolehtipainoksessa oli hyljätty, +samalla pysyttäen kaiken sen, mikä siinä vasta ensikertaa esiintyy. +Tällä menettelytavalla on etunsa silläkin, eritotenkin niiden +varalta, jotka käyttävät Shakespearen teoksia hänen mielialojensa +ja sanantapojensa sanakirjana. Sillä on ainoastaan yksi paha vika: +se esittää meille muutamat näytelmät muodossa, jota Shakespeare +ei ole hyväksynyt, eikä ole koskaan voinut hyväksyä, ei missään +kohdassa elämänsä taivalta. Kokolehtipainokseen meidän lopultakin +on turvauduttava: kahteenkymmeneen näytelmään on se meidän ainoa +luotettava lähteemme; enimmille jälelläolevistakin on se paras +perustus, mitä meillä on olemassa tai tulee olemaan. + +Viimeisissä näytelmissä astuu Stratfordin maalaiselämä jälleen +näkyviin. Kaikkien sotaisten ja valtiollisten suurtapahtumiemme +jälkeen, korkeina kuohuvain intohimojemme ja kuolettavain surujemme +jälkeen, olemme taasen Perditan kukkais-tarhassa, tai otamme osaa +lammasten keritsemisaikojen iloihin. Uusi luonnemuodostus kohtaa +meitä näissä näytelmissä: tyttönen, viaton, vilpitön, kuuliainen, +ymmärtäväinen, uskollisen isänsä hellimä ja huolehtima, isän, +jonka luokse hän ehkä palaa pitkän, pitkän eron jälkeen. Johtuu +välttämättömästi mieleen se ajatus, että olemme Judith Shakespearelle +kiitollisuuden velassa siitä kauneudesta ja luonnollisesta +viattomuudesta, jotka astuvat näkyviin Mirandassa ja Perditassa +sekä Marinan varhaisemmassa luonnoksessa. Testamentissaan määrää +Shakespeare Judithille "suuren kullatun hopeamaljan" — jota epäilemättä +käytettiin morsiusmaljana tyttären häissä. Oli tietysti paljon muitakin +nuoria tyttöjä hänen havaintojensa ulottuvilla, mutta (sellaiset +ovat ihmisluonnon suhteet) vaan harvoja niin sopivia kuin hänen oma +tyttärensä, opettamaan hänelle epä-itsekästä myötätuntoisuutta ja +tarkkaa asiantuntemusta, taikka liikuttamaan hänen sydäntänsä toivovan +nuoruuden intoisalla voimalla. + +Nämä tarkastelut saattaisivat hyvin helposti johtaa liiallisuuksiin, +niitä kun seuraa se vaara, että lyhytnäköiset ihmiset rupeavat +pitämään niitä näytelmien ainoana selityksenä, siten muuntaen mitä +hienoimmat mielikuvituksen tuotteet typeriksi aikakirjain jutelmiksi +ja joutavanpäiväisiksi juoruiksi. Teemme ehkä paraiten pysyttelemällä +pelkissä tosi-asioissa ja niissä rehellisissä tiedoissa, mitä ne meille +antavat. Niin suuri on Shakespearen nimellä voima kiihoittaa hillitöntä +uteliaisuutta, että on kirjoitettu mahtavia nidoksia selvittelemään +kysymyksiä, joihin emme osaisi antaa vastausta, vaikka hän olisi +nykyään elossa. Mikä oli hänen uskonnollinen vakaumuksensa? Hän oli +kastettu, hän oli antanut kastaa lapsensa, näin alistuen Englannin +valtiokirkon tavallisiin menoihin. Oliko hän onnellisissa naimisissa? +Vaikka hän olisi elänyt kaupungissa, jossa olisi ollut sadottain +sanomalehtiä, ja nämä olisivat nuuskineet tietoonsa ja pohtineet kaikki +mahdolliset asianhaarat, ei olisi tästäkään seikasta vielä nytkään +päästy mihinkään varmuuteen. Hänen elämänsä suuret ääriviivat ovat +hyvin selvät. Hän meni Lontooseen rikkautta etsimään, ja löydettyään +sen, palasi hän Stratfordiin, järjestäen siellä itselleen, vaimolleen +ja muille omaisilleen rauhallisen ja onnekkaan olon. Kaikki käy +yksinkertaisesti kuin taikasadussa. Jos meidän välttämättä täytyy +katsoa syvemmälle ja lukea näytelmistä hänen elämänsä historiaa, niin +ei ole tarvis muuttaa vähintäkään noissa ääriviivoissa. Me saamme +tietää hänen käyneen läpi syvien vesien, syvempien kuin kukaan muu +ihminen, ja saapuneen vastakkaiselle rannalle. Elämän yksinkertaiset, +luonnolliset kiinnekohdat olivat hänelle kaikkina aikoina kalleimmista +kalleimmat. Hän pysyi juurineen alati kiinni kotoisessa maaperässään, +eikä antanut henkien, jotka hän itse oli manannut esiin, johdattaa +itseään harhaan. Hänen kiintymyksensä kotiseutuunsa, perheeseensä, +aikaisimpiin ystäviinsä on ehkä sattuvimmin esitetty hänen nuorista +aikalaisistaan mainioimman älykkäässä vertauskuvassa — vertauskuvassa, +jossa hän ei olisi löytänyt mitään ylenpalttista tai järjetöntä. Hänen +kokemustensa avaran kehän piti hänen ensimmäisten harrastustensa ja +mieltymystensä kestävyys vakavana, puhtaana ja selvänä, samoin kuin +harpin sivun liikkeitä tarkistetaan kiinteästä keskipisteestä. + + Mun myös kuin harpin haarukan + Sivullas täytyy kulkea; + Kun ympyräni taivallan, + Niin siihen jään, mist' aloin ma. + + + + +III KIRJOJA JA RUNOUTTA. + + +Saattaa varmasti väittää Shakespearen olleen runoilijan ennenkuin +hänestä tuli näytelmäinkirjoittaja. Hänen ensimmäisistä askeleistaan +runouden toimissa ei tiedetä juuri mitään; mutta hänen näytelmäinsä +ja runoelmainsa lähempi tarkastaminen on luonut jonkunlaista valoa +hänen menettelytapoihinsa kirjallisuuden suhteen. Hän käytti kirjoja +kahdella tavalla: kaivoksena ja kouluna: hän nosti niistä ilmoille ne +kertomukset ja aiheet, joita hän käsitteli, ja hän oppi niistä osan +runoissaan ja näytelmissään käyttämästään menettelytavasta. + +Hänen kirjallisia lähteitään on niin huolellisesti vertailtu ja +niin tyhjentävästi tutkittu, että saattaa tehdä pitkän luettelon +kirjoista, joita hän luki tai joista hän etsi neuvoa. Arvostelijain +ja tutkijain laahustavantyöläs tapa seurata häntä niillä teillä, +joita hän huolettomana ja vaivatta asteli, olisi mainiosti sopinut +hänen ivansa ja sukkeluuksiensa esineeksi. Maailma oli avoinna hänen +edessään, eikä hänellä ollut kärsivällisyyttä ruveta seuraamaan kaikkia +hengenviljelyksen monimutkaisia, väsyttäviä järjestelmiä ja polkuja. +Hän luki ahmien, nopeasti; ja hän onkin jonkunlaisella terävä-älyisen +nuoren miehen ylimielisyydellä sanonut halveksuvansa muita työläämpiä +menettelytapoja: + + Kuin päivä kirkas olkoon tutkimus, + Alhaisiin jok' ei puutu kuvihin; + Ei pääse maaliin turha uurastus, + Se poikkee, haipuu harhatietoihin. + +Stratfordissa ei hänellä varmaankaan ollut suurin määrin kirjoja +valikoitavana, vaikka voimmekin arvata hänen lukeneen melkein kaiken, +mitä vaan sai käsiinsä. On olemassa eräs yksityinen tilikirja, joka +sisältää luettelon ja arvioimisen Sir William Morelle, Loseleyn +herralle kuuluneista tarvekaluista ja kirjoista; luettelo on tehty +kuningatar Marian hallituskauden viimeisenä vuonna, siis noin +seitsemisen vuotta ennen Shakespearen syntymää. Tällä luettelolla +ei ole mitään tekemistä Shakespearen kanssa, mutta se osoittaa +meille, mitä kirjoja löytyi kirjallisuutta suosivan ja ymmärtävän +sekä tavallisissa varoissa elävän maalais-aatelismiehen kirjastossa. +Siinä on valikoima latinalaisia klassikoita, kuten Ovidiuksen, +Horatiuksen, Juvenaliksen, Suetoniuksen, Apuleiuksen teoksia sekä +nide otteita Terentiuksesta. Ciceron puheet ja Thucydideen historia +esiintyvät Whittingtonin ja Nicollsin käännöksinä. Italialaisista +tavataan Petrarca, Boccaccio, Machiavelli ja Hovimiehen kirja. +Keski-aikaista kirjallisuutta edustavat Kultainen Legenda, Vincentius +Lirinensis, Albertuksen Salaisuuksista ja Caton Elämänohjeet; +tieteiden uutta kukoistusta taas edustavat More (Utopia), Erasmus +(Sananlaskut ja Tyhmyyden Ylistys) ja Marcellus Palingenius. Sitten +seuraa melkoinen joukko kronikoita, sisältäen Higdenin, Fabyanin, +Hardingin ja Froissartin teoksia. Englantilaisella listalla esiintyy +nimiä sellaisia kuin Chaucer, Gower, Lydgate, John Heywood, +Skelton, Alexander Barclay, sekä sen lisäksi runsas määrä laulu-, +sananlasku-, satu- ja ballaadi-kirjoja. Englanninkielinen raamattu, +Uuden Testamentin käännöksiä latinaksi, ranskaksi ja italiaksi, +Elyotin latinan sanakirja, eräs italian kielen sanakirja, muutamat +lakitiedettä, fysikaa ja maanmittausta käsittelevät teokset, "Kirja +Turkkilaisista" ja "Tutkimus Uudesta Indiasta" lopettavat luettelon. +Ja lopuksi ei tule suinkaan unhottaa, kun on puhe ajan runollisista +vaikutuksista, että vierashuoneessa oli vanhan-aikuinen piano, +luuttu ja kitara. Kirjakokoelma on suurempi, kuin mitä Shakespeare +todennäköisesti tapasi Stratfordissa, ja merkille pantavaa on, ettei +kukaan noista edellämainitussa luettelossa esiintyneistä kirjailijoista +ole häneen huomattavalla tavalla vaikuttanut — lukuunottamatta +tietysti latinalaisia runoilijoita, joita hän luki jo koulussa. Hän +oli englantilaisen renesanssin lapsi, ja hänen oman aikansa kirjat +ne tietysti kaikkein ensinnä kietoivat hänet pauloihinsa. Vieläpä +Chaucerkin, joka ei sentään koskaan peräti menettänyt kansansuosiotaan, +kadotti osan arvonantoaan Elisabetin aikuisen nuoremman polven +keskuudessa, hänen viakseen kun alettiin lukea raakamaisuutta ja +hienostumattomuutta. Mutta kaikenlaiset klassikkojen käännökset ja +jäljittelyt, joita vallan virtaamalla virtaili painosta vuosisadan +toisen puoliskon kuluessa, yliopistonerojen runoelmat, lemmenkirjaset +ja näytelmät, vallitsevaan italialaiseen makuun laaditut tutkielmat ja +vuorokeskustelut — kaikki ne muokkasivat maaperää uudelle aikakaudelle +ja olivat Shakespearenkin mielilukemista; epäiltävää kuitenkin on, +onko hän lähemmin niihin tutustunut ennen kuin vasta Lontoossa. Hän +varmaankin tutki läpikotasin kaikki kirjakauppiasten kojut Paulin +kirkkopihassa, selaillen "noita lukemattomia englantilaisia kirjoja ja +loppumattomia painotuotekasoja", jotka, kuten eräs aikalainen sanoo, +"myrkyttävät tämän maan, täyttävät kaikki myymälät ja joista jokainen +opin ja tietämisen haara saa yltäkylläisen osansa." Täältä on hän kai +muutamilla shillingeillä ostanut Caxton ja Pojan painamia kirjoja ja +tutustunut siten Goweriin, jota hän ahkerasti tutki, ja Maloryyn, +jonka lauseita hän joskus näyttää jäljittelevän. Hän ei ollut mikään +kirjainkokoilija, vaikkakin hän merkillisen usein esittää sen arvelun, +että hyvällä kirjalla tulee olla hyvät kannet. Hän luki aikalaistensa +teokset heti niiden ilmestyttyä. Marlowea, opettajaansa näytelmän +alalla, kunnioittaa hän mitä harvinaisimmalla tavalla: toistamalla +suoraan hänen sanojansa: + + Oi paimen, paimen, nyt sen tajuan: + "Ens' katsehesta lemmen alkavan." + +Greenen kertomus Dorastuksesta ja Fawniasta antoi hänelle aiheen +_Talviseen Tarinaan_; eikä olekkaan mahdotonta ajatella, että hän +johdattaa mieliin Greenen onnettoman elämän ja aikaisen kuoleman +seuraavissa säkeissä _Kesäyön Unelmasta_, jotka esittävät + + Yhdeksän Muusan surulaulun siitä, + Ett' Oppi äsken kerjuudessa kuoli. + +Thomas Lodgen novelliin _Rosalinde_ perusti hän näytelmänsä _Miten +Suvaitsette_. Hän luki tietystikin Lylyn kirjan _Euphues_, lainaillen +siitä aiheita, ivaillen _Henrik Neljännessä_ sen teeskentelevää +lausetapaa. Hän tutki Sidneyn _Arkadiaa_, ottaen varmaankin siitä +juonen Gloucesteriin ja hänen poikiinsa _Kuningas Learissa_. +Puhumattakaan näistä tunnetuista ja tarpeeksi todistetuista +kohdista, löytyy tuskin ainuttakaan kirjasta, tänä kirjojen ja +julkaisujen aikana, jota tutkija saattaisi lukea varmana siitä, +ettei Shakespeare olisi tutkinut sitä ennen häntä. Pahojen henkien +nimet _Kuningas Learissa_ näyttävät olevan lainattuja eräästä +hämäräperäisestä protestanttisesta tutkielmasta, vuodelta 1603, +jonka nimenä oli: _Selvitys Paavilaisten hirvittävistä petoksista_. +Niiden mahtipontisten todistelupuheiden, joita Shylock pitää Venetian +dogin edessä, otaksutaan olevan jossakin määrin peräisin Silvaynin +_Puhuja_-nimisestä teoksesta, joka sisälsi kaunotyylisiä puheita +ja joka oli v. 1596 käännetty ranskan kielestä; toiselta puolen +on taas Portian vastaukselle löydetty hyvin läheinen vertauskohta +Senecan prosakirjoituksista. Nämä ovat seikkoja, joita saattaisi +esittää sadottain; ja vaikka suorastaan sinään lainatut kohdat +ovatkin harvalukuisia, niin niiden yhteinen vaikutus on kuitenkin +vastaansanomaton. Shakespeare oli noita nopeita ja taitavia lukijoita, +jotka saavat tietää jostakin kirjasta juuri sen, mitä he haluavat ja +tarvitsevat; he eivät halveksu mitään, mikä on painomuotoon saatettu, +he vaan kääntelevät sivuja, samalla nopeasti havaiten kaiken sen, mikä +tuottaa heille uusia tietoja, uusia näkemyksiä, joka sopii heidän +ajatuksenjuoksuunsa tai kiihottaa heidän mielikuvitustaan. Senlainen +lukija saattaa tosin lukea jonkun niteen muutamissa hetkissä, mutta +sen, mitä hän on siitä omistanut, sen säilyttää hän myös vuosikausia. +Hän on vilkas mies, eloisa mies; joskus arvostelevat hidas-ajatuksiset +ja pintapuoliset ihmiset häntä väärin ja sanovat häntä oppineeksi +mieheksi. + +Hänen aikansa kirjallisten julkaisujen joukossa oli muutamia, +jotka erikoisesti kiinnittävät huomiotamme puoleensa, koska niillä +on ollut Shakespeareen suurempikin kuin ohimenevä vaikutus, hän +kun on tutkinut niitä kannesta kanteen, keräillessään aineksia +näytelmiinsä. Kirjat, jotka tässä suhteessa ovat tehneet hänelle +suurimpia palveluksia, olivat Raphael Holinshedin _Kronikat_, Sir +Thomas Northin englannintamat Plutarkoksen _Elämäkerrat_, sekä +useina käännöksinä ilmestyneet italialaiset novellinkirjoittajat. +Näistä käännöksistä on etupäässä mainittava Painterin _Huvilinna_ +[The Palace of Pleasure], joka sisälsi valikoiman Italian suurten +mestarien parhaimpia novelleja. Nämä kirjat on hän oikein omistanut +omasta kohdastaan. Novelleista ammensi hän joko suorastaan tai +vanhempain teaterikappaleiden välityksellä melkoisen osan näytelmäinsä +aineksia. Holinshedista sai hän perusjuonen Englannin historiaa +käsitteleviin näytelmiinsä; tutkiessaan tätä kirjaa, tutustui hän +myös niihin vanhoihin brittiläisiin tarinoihin, joita hän muovaili +ja kehitti _Kuningas Learissa, Macbethissa ja Cymbelinessä_. Tosin +ei voida maailmankirjallisuudessa asettaa italialaisia novelleja ja +Englannin kronikka-historioita maankuulujen Plutarkoksen Elämäkertojen +rinnalle; kuitenkin ne kaikki kolme ansaitsivat hyvin sen kunnian, että +Shakespeare niitä luki ja tutki. + +Tarkastellessamme lähemmin sitä tapaa, millä hän käyttää näitä +päälähteitään, huomaamme, ettei hän osoittanut samanlaista kunnioitusta +kaikkia kohtaan. Novelleja kohtelee hän mitä suurimmalla vapaudella, +muutellen niiden juonta, lisäillen niihin yhtä ja toista, aina miten +milloinkin päähän pälkähtää. Hän tempaa ne erilleen niiden hiutuvasta +haavemaailmasta, keksimällä uusia realistisia luonteita, jotka antavat +tapahtumille jonkunlaisen vaihtelevan elämän värityksen ja pelastavat +juonen vajoamasta jäykän sovinnaisuuden valtoihin. Orlando ja Rosalinda +saavat pitää hyvänänsä Touchstone-narrin ja Jacquesin armottomat +arvostelut; Romeon ja Julian lemmenseikat esiintyvät Mercution ja +imettäjän silmissä hyvinkin prosallisin värein. Joskus on hän taas +poistanut lähteistään paljon surullisia ja sopimattomia kohtia, +tehdäkseen ne paremmin huvinäytelmän luonteen mukaisiksi. Greenen +novellissa kuolee Bellaria, Hermionen esikuva _Talvisessa Tarinassa_; +Shakespearen näytelmässä hänet pidetään varsin eriskummallisin keinoin +elossa lopullista sovituskohtausta varten. _Loppiais-Aaton_ lähde +kertomuksessa taas, sellaisena kuin sen esittää Barnabas Riche, +jonka novellista _Apollonius ja Silla_ Shakespeare näyttää ottaneen +näytelmänsä pääjuonen, on sangen surullisia ja järisyttäviä aineksia. +Richen kertomuksessa on herttua kohdellut Violaa hyvin pahasti ja +lopuksi heittänyt hänet oman onnensa nojaan; Sebastian taas, tapausten +edetessä, pettää Olivian. Nämä vastenmieliset piirteet muuntaa +Shakespeare tykkänään; ja tuloksena on leikkivän mielikuvituksen +valoisa luoma, maailma täynnä romantillisia tapauksia, täynnä lemmen +ja liehuvan ilon kultahohdetta. Näin muodosteli hän alkuperäistä +tarinaa aina miten milloinkin parhaaksi katsoi, tehden siitä milloin +murhenäytelmän, milloin taas ilakoivan huvikappaleen tai haaveellisen +satunäytelmän. Englannin historiaa käsittelevissä näytelmissään hänen +tosin täytyi hiukan lähemmältä pysytellä lähteissään, mutta siinäkin +osasi hän onnekkaasti valita ne kirjailijat, joiden esitystä hän +seurasi. Holinshedin kronikat ovat olemukseltaan aito-dramallisia +— mitä ei suinkaan voi sanoa enimmistä uudenajan historioista; ne +esittävät jo itsessään mahtavia ihmiselämän ongelmia ja hahmoittelevat +erinomaisen selvästi tapauksia ja luonteita. Hallin Kronikan +seikkaperäinen nimilause taas kuvaa jo kyllin selvästi Shakespearen +aihetta: "Kahden jalon ja kuuluisan suvun, Lancasterin ja Yorkin, +yhtyminen, jotka olivat kauan olleet yhtämittaisessa kamppauksessa +tämän mahtavan kuningaskunnan kruunusta, esitetty kaikkine niine +tapauksineen ja tosiseikkoineen, jotka koskevat niinhyvin toisen kuin +toisenkin sukuhaaran hallitusaikoja, alkaen hamasta Kuningas Henrik +Neljännestä, tämän kiistan varsinaisesta alkajasta, ja niin asteittain +edistyen korkean ja ymmärtäväisen ruhtinaan, molempien mainittujen +sukuhaarojen todellisen perillisen ja ihanan kukan kuningas Henrik +Kahdeksannen hallituskauteen." Tuo kuninkuus-arvon mitättömyyden +paljastaminen, jonka esittäminen on Paterin mielestä Shakespearen +pääasiallisena tarkoituksena, itää jo epärunollisen kronikoitsijankin +mielessä, kun hän seuraavasti selittää kuningas Richard Toisen +kohtaloita: "Kuinka vähän tukea löytyy tässä maailmassa, kuinka vähän +varmuutta on tässä elämässä ja kuinka vähän uskollisuutta on noissa +epävakaisissa ihmisissä, sen saattaa jokainen selvästi havaita tämän +jalosukuisen ruhtinaan kukistumisesta, ruhtinaan, joka oli ollut +mahtava kuningas, jonka papisto oli kruunannut ja voidellut, jota +aatelisto kunnioitti ja kannatti, jota kansa totteli ja pelkäsi, ja +jonka nyt äkkiä pettivät ne, joihin hän parhaiten oli luottanut, +kavalsivat ne, joille hän oli ennen suosiotaan tuhlannut, murhasivat +ne, joita hän oli kasvattanut ja elättänyt: niin että kaikki +ihmiset saattavat havaita ja nähdä onnen punnitsevan kuningasta ja +kerjäläistä samalla vaa'alla". Joskus seuraa Shakespeare esikuvaansa +niin tarkasti, että hän vaan muuttaa runomuotoon pitkiä puheita ja +vuorokeskusteluja; hän näyttää tällöin työskennelleen kronikka-kirja +avonaisena edessään. Väittely saalilaisesta laista _Henrik Viidennessä_ +ja pitkä vuoropuhelu Malcolmin ja Macduffin välillä _Macbethin_ +neljännessä näytöksessä ovat suorastaan otetut Holinshedista, ja +niiden näytelmään sulattaminenkin on hyvin vajavaista. Tämänlaisiin +kohtiin viittaa Drydenkin puhuessaan siitä, mitenkä Shakespeare vaipuu +"kokonaisten kohtausten ajaksi jonkunlaiseen huolimattomuuteen, tai, +paremmin sanoakseni, jonkunlaiseen ajatuksen ja älyn horrostilaan". +Mutta kun tulee käsitellä jotakin ratkaisevaa kohtaa, kun hänen +mielikuvituksensa leimahtaa liekkiin tai kun leikillisyyden vihuri +tempaa hänet pyörteisiinsä, silloin heittää hän esikuvansa nurkkaan +ja lyö rahaa omasta metallistaan. Jokainen Falstaffin lausuma sana on +eloa uhkuva sana, sillä Falstaffia eivät tunteneet kronikoitsijat. Lady +Macbethin luonne on esitetty Holinshedissa seuraavassa yksinkertaisessa +mietelmässä: "Mutta eritotenkin hänen vaimonsa yllytti häntä kiihkeästi +ryhtymään toimeen, hän kun äärettömän kunnianhimoisena paloi hillitöntä +halua kerran kantaa kuningattaren nimeä". Näiden yksinkertaisten +viittausten pohjalla loi nyt Shakespeare murhaajattarensa, jonka +käytännöllinen toimintatarmo on lannistumaton, rohkeus säikkymätön, +tahto ylpeän kiivas ja tulinen, joka yhä pitää vireillä miehensä +mielikuvitusta, samalla rauhoittaen ja tukien häntä, tehden murhatyön +helpoksi toimittaa, siksi kunnes inhimillinen luonto kostaa itsensä, +ja hänkin joutuu hirmuhaaveidensa uhriksi ja kuulee ääniä ja huutoja +unenhoureissaan. Kaikkein vapaimmin menettelee hän Holinshedin +suhteen kuitenkin _Kuningas Learissa_. Kronikan mukaan elää Cordelia +vielä noiden kauhun tapausten jälkeen, saa kuningaskuntansa jälleen +haltuunsa, ollen isänsä vanhain päiväin valonsäteenä ja lohdutuksena; +mutta ennenkuin Shakespeare oli ehtinyt kappaleensa päähän, oli hän +jo kärjistänyt murhenäytelmän niin pitkälle, että onnellista loppua, +kuten sitä sanotaan, oli mahdotonta ajatellakaan. Syvempää rauhaa kuin +vanhuus-ijän rauhaa kotoisen lieden ääressä tarvittiin tällaisten +sydäntä tärisyttäväin intohimon myrskyjen jälkeen. Tässä niinkuin +muissakin tapauksissa käytti Shakespeare Holinshedia jonkunlaisena +koneenomaisena apukeinona, joka ponnahutti hänen mielikuvituksensa +lentoon, jättäen sen sitten kulkemaan omia taipaleitaan. + +Plutarkoksen laita on tykkänään toinen. _Kuuluisain Kreikkalaisien ja +Roomalaisien Elämäkerrat_ olivat ainoa suurempi kirjallinen teos, jota +Shakespeare ryhtyi järjestelmällisesti muodostamaan näytelmiksi. Löytyy +sadoittain todisteita siitä, mitenkä suuri voima ja vaikutus tällä +kirjalla oli niihin aikoihin. Se on ollut sotilailla, valtiomiehillä ja +puhujilla rukouskirjan asemassa ja se on kyennyt ihastuttamaan niinkin +erilaisia lukijoita kuin Henrik Navarralaista ja neiti Hannah Moorea. +Plutarkoksesta löysi Shakespeare muutamia maailmanhistorian mahtavimpia +kohtauksia, oivallisesti kuvattuja urhotekoja, arvokkaasti esitettyjä +suuria luonteita. Sen lisäksi olivat hänen esikuvansa jo enemmän +kuin puoleksi hahmoiteltuja, sillä Plutarkos kirjoitti elämäkertoja +eikä aikakirjoja, ja hän kiinnittää enemmän huomiota henkilöittensä +luonteenpiirteisiin, niiden vähäpätöisimpiinkin ilmenemismuotoihin, +kuin tapausten yleisiin järki-syihin. "Luen kaikkein mieluimmin niitä +kirjailijoita", sanoo Montaigne, "jotka kirjoittavat elämäkertoja, +siitä syystä, että he tarkkaavat enemmän neuvotteluja kuin tapahtumia, +että he esittävät enemmän sisäistä kuin ulkonaista toimintaa; ja juuri +siksi on Plutarkos minun miehiäni". Plutarkos se oli Shakespearenkin +miehiä, ja vaan Plutarkoksessa tapaa hän joskus vertaisensa +kilpailijan. Muutamat roomalaisaiheisten näytelmien hienoimman +kaunopuheliaista kohdista ovat yksinkertaisesti Sir Thomas Northin +loistavaa prosaa, valettuna noihin tavallisiin loppusoinnuttomiin +lyhytpitkiin sakeisiin. Shakespeare seuraa lähdettänsä lause lauseelta, +sana sanalta, ei sentähden, kuten oli laita Holinshedissa, että hänen +mielenkiintonsa herpoutui, vaan koska hän tunsi, milloin oli parasta +antaa esikuvan olla koskematta. Saattaapa sanoa, ettei hän muutamissa +kohdin ole päässyt esikuvansa verroille. Plutarkoksen Antoniuksen +elämäkerrassa on eräs kohta, joka vallan värisee tuskallista odotusta +ja hämäriä aavistuksia, se näet, missä kuvataan, kuinka Herkules-jumala +hylkää Antoniuksen yöllä ennen lopullista antautumista. "Samana yönä +vähää ennen puolenyön aikaa, kun koko kaupunki oli hiljaisuuden +vallassa, ajatellen täynnä pelkoa ja murhetta, mikä tulisi olemaan +tämän sodan päätös ja loppu: silloin kerrotaan äkkiä alkaneen kuulua +erilaisten soittokoneiden hurmaavan suloisia säveleitä, joihin +sekoittui lähenevän suuren kansanjoukon kirkuna; siinä tanssittiin, +siinä laulettiin niinkuin Bakkuksen juhlissa, tehtiin eleitä ja +liikkeitä satyyrien tapaan; ja tämä hälisevä ja tanssiva joukko näytti +kulkevan kaupungin läpi sille portille, joka avautui vihollisiin päin +ja poistuneen kaupungista tämän portin kautta. Näkijät eivät ryhtyneet +koettamaankaan järjen keinoilla tunkeutua tämän ilmeen syvyyksiin, +he ajattelivat vain, että siinä nyt se jumala, jota kohtaan Antonius +tunsi erikoista hartautta, tahtoen jäljitellä häntä ja tulla hänen +kaltaisekseen, hylkäsi heidät ja heidän asiansa". Shakespeare tahtoi +säilyttää tämän vaikuttavan kohdan; ja _Antoniuksen ja Kleopatran_ +neljännessä näytöksessä antaa hän huilujen soida näyttämön alla, +pannen vahtisotilaat väittelemään tuon ihmeseikan merkityksestä. +Mutta tämä vastaa vain heikosti Plutarkoksen kertomusta. Plutarkoksen +kuvauksessa Kleopatran kuolemasta taas yhtyvät vaikuttava ja mitä +tarkin todellisuuden havaitseminen paraimman klassillisen taiteen +arvokkuuteen ja hillittyyn harvasanaisuuteen. "Hänen kuolemansa tuli +hyvin äkkiä. Caesarin lähettiläät kiiruhtivat hänen luokseen minkä +suinkin ehtivät, tapasivat porteilla sotamiehet vartioimassa, eikä +kukaan osannut aavistaa tai ajatellakaan hänen surmaansa. Mutta kun +he avasivat ovet, löysivät he Kleopatran virumassa kullanloistavalla +vuoteellaan, puettuna kuninkaallisiin vaatteisiinsa, ja toinen hänen +kahdesta kamarineitsyestään, Iras nimeltään, makasi kuolleena hänen +jalkapuolessaan; ja toinen naispalvelija Charmiana vapisi kuolevana, +sijoitellen ja asetellen jalokivillä koristettua hallitsijankruunua, +jota Kleopatra kantoi päässään. Nähdessään hänet, sanoi eräs sotilaista +hänelle äreästi: 'Oliko tuo nyt hyvin tehty, Charmiana?' 'Erinomaisen +hyvin', vastasi hän, 'ja se vaan sopikin, ruhtinattarelle, joka +polveutuu niin monien mainioiden ja suurten kuningasten suvusta'. Hän +ei enää ääntäkään päästänyt, vaan lankesi kuolleena maahan, aivan +vuoteen viereen." Tässä joutuu näytelmä alakynteen; ehkäpä siitä +syystä, että kertomuksen koko vaikuttavaisuus tulee juuri noista +kuvauksen liikuttavista pikkupiirteistä — pahaa aavistamattomat +vartiosotilaat, vapiseva kamarineitsyt — joiden pakosta täytyy +jäädä näytelmässä syrjään tai joiden esittämiseksi täytyy turvautua +näyttelijäin liikkeiden ja eleiden enemmän tai vähemmän kömpelöön ja +raakaan ilmaisukeinoon. + +Tässä on oiva tilaisuus tarkastaa, miten voimakkaasti Plutarkoksen +kertomukset ja luonnekuvat ohjasivat Shakespearen mielikuvituksen +kulkua. Hän on varmaankin huolellisesti hakenut tästä kirjasta +tragillisia aiheita kuudennentoista vuosisadan viimeisinä vuosina, +vähää ennen, kun hän kirjoitti _Julius Caesarin_. Tästä ajasta +lähtien lukiessa kootut muistot alituisesti palaavat hänen mieleensä, +tunkeutuen jopa hänen muihinkin näytelmiinsä. Kun Horatio muistuttaa +vahtikumppaneitaan, miten + + Vähäistä ennen suuren Julion surinaa, + Kun Rooma voittons' oli kukkuloilla, + Ol' haudat tyhjät, ruumiit liinoissaan + Kaduilla Rooman parkuin vaikeroivat, + +niin tuo tanskalainen hovimies lainaa juttunsa Plutarkoksesta. Kun +Banquo noita-akkojen äkkiä kadotessa huudahtaa: + + Tos'-olennoistako nyt haastelemme, + Vai olemmeko syöneet hulluheinää, + Mi mielen viepi? + +niin skottilainen thani muistelee Plutarkostansa. Kasvitieteilijät +ovat luonnollisesti tehneet kaikkensa tarkoin määritelläkseen tuon +hullu-juuren ja antaakseen sille nimen. Heidän oppineet mielipiteensä +olisivat erinomaisesti valaisseet Shakespearen tiedonkammioita, sillä +tosiasia on, ettei hän tuota nimeä tuntenut. Tässä kajastaa hänen +muistiinsa muuan kohta Plutarkoksen Antoniuksen Elämäkerrasta, missä +kuvataan roomalaisten sotilasten kerran Partiassa nälän pakottamina +"maistelleen muutamia juuria, joita ei koskaan ennen oltu syöty ja +joiden joukossa oli eräskin, joka tappoi heitä ja saattoi heidät +järjiltään". _Cymbelinessä_ ovat Imogenin makuuhuoneen seinät peitetyt +kirjailluilla verhokankailla, jotka kuvaavat, miten + + Kleopatra + Kopeena siinä kohtaa Roomalaistaan, + Ja Cydnus yli äyräittensä paisuu + Veneitten tungosta tai ylpeydestä. + +Ja _Timon Atenalaisen_ alkuaiheen muodosti ehkä hänen mieleensä +Antoniuksen Elämäkerrassa löytyvä lyhyt kuvaus Timonista. Northin +Plutarkos hankki Shakespearelle näytelmäin aiheet, ja samalla se +sytytti hänen mielikuvituksensa sekä valtasi hänen ajatuksensa. + +Kysymystä hänen raamatuntuntemuksestaan on pohdittu monessa +tutkimuksessa ja se on kiedottu mitä ongelmallisimpain todisteiden +verkkoihin. Muutamat tutkijat ovat näyttäneet toteen hänen lukeneen +ja tutkineen episkopalisen kirkon raamattua; toiset ovat todistaneet +samaa Geneven käännöksestä. Kumpaistenkin on helppo puolustaa ja tukea +väitettään; olisikin itse asiassa vallan kummallista, ellei hän olisi +tuntenut vähän kumpaistakin näistä käännöksistä. Edellistä luettiin +yleisesti kirkoissa; Geneven käännös taas oli hyvinkin laajalle +levinnyt mukavissa ja helppohintaisissa painoksissaan. Shakespeare +viittaa käsiään pesevään Pilatukseen, tuhlaajapoikaan, Jaakobiin ja +Laabaniin, Latsarukseen ja fariseuksiin sekä muihin. Mutta siihen +ei tarvitse olla syynä syvempi raamatun tutkiminen. Hänen aikansa +— samoinkuin myöhempienkin aikain — puheenparsiin ja lausetapoihin +oli tunkeutunut paljon raamatullista höystettä ja raamatun kielen +muistoa. _Elian Tutkielmat_ [Charles Lamb, engl. runoilija, eli +1775—1834; kirjoitti suurta huomiota herättäneet _Tutkielmansa_, +jotka julkaisi salanimellä Elia; sen lisäksi on hän julkaissut joukon +vienoja romanttissävyisiä runoja, lapsille sovellettuja Shakespearen +tarinoita (1807), sekä tutkimuksen Shakespearen ajan runoilijoista. +Suoment. huom.] ovat pelkkä kutomus raamatun lauseparsia; ja +Shakespearen raamatuntuntemus, jonka saattaa huoletta asettaa Charles +Lambin raamatuntuntemuksen rinnalle, oli silminnähtävästi hankittu +satunnaisin, pintapuolisin tavoin. + +Mitä sitten tulee uudempiin ranskalaisiin ja italialaisiin +kirjailijoihin, niin on selvää, että niihin, jotka hän paraiten tunsi, +hän tutustui käännösten avulla. Mikäli näytelmistä voi päättää, taisi +hän jonkunverran ranskalaisen puhelukielen lausetapoja, ja lopulta +näyttää hänellä olleen jonkunlainen aavistus italian kielestäkin. +_Mitta Mitasta- ja Othello_ näytelmien perusjuoni on otettu eräästä +Giambattista Giraldin eli Cinthion v. 1566 julkaisemasta italialaisesta +novelli-kokoelmasta _Hecatammithi. Venetian Kauppiaan_ aihe taas on +pää-asiassa saatu eräästä toisesta Giovanni Fiorentinon toimittamasta +kokoelmasta _Il Pecorone. Mitta Mitasta_-kappaleen tarinan oli jo +George Whetstone näytelmäksi sepittänyt, nimellä _Promos ja Cassandra_ +(1578), ja viittauksia löytyy siihen, että _Venetian Kauppiaan_ +aihetta oli varhaisemmin dramallisesti käsitelty eräässä kadonneessa +näytelmässä _Juutalainen_. Mutta _Othelloon_ ei ole tavattu mitään +välimuotoa, mikä seikka siis pysyy pääasiallisempana todisteena siitä, +että Shakespeare suoranaisesti ammensi italialaisista kirjailijoista. +Kyvyttömämpikin mies kuin hän voisi oppia muutamissa viikoissa +riittävästi italiaa tällaista tarkoitusta varten, niin ettei tämä +sittenkään paljoa vaikuta väittelynalaiseen kysymykseen Shakespearen +kielitaidosta. Häneen eivät päässeet vaikuttamaan Machiavellin teokset, +kuten Marloween; yhtä vähän kuin Pietro Aretinonkaan, kuten ne taas +vaikuttivat Nasheen. Eräs kohta Ariostosta, jonka Spenser tunsi niin +hyvin, tulee esille kappaleessa _Paljon Melua Tyhjästä_, mutta eipä +ole syytä otaksua sen olevan peräisin varhaisemmalta ajalta kuin v. +1591 ilmestynyt Sir John Haringtonin käännös. Jos hän olisi tutkinut +Ariostoa, saattaisimme odottaa tapaavamme lukuisampia ja syvällisempiä +merkkejä tästä tuttavuudesta; ja samaa voidaan sanoa Rabelaisenkin +suhteen. Tämän kirjailijan teoksissa on näet aiheita, jotka saattavat +innostaa ja viehättää ketä tahansa, ja se tosiasia, ettei hänelle niin +tapahtunut, todistaa kyllin selvästi, etteivät nämä kaksi kirjailijaa +milloinkaan joutuneetkaan kosketuksiin keskenään. Näytelmässä +_Miten Suvaitsette_ tavattava Rosalinden viittaus Gargantuan suun +laajuuteen on selvästikin muisteloa jostain kadonneesta Elisabetin +aikuisesta kulkukauppiasten myyskentelemästä kirjasesta, joka +tarjosi englantilaisille lukijoille Rabelaisen tarinan kuoren, ilman +elävöittävää henkeä; ja erinäiset Rabelaisen tapaiset puheenkäänteet, +jotka harvoin kerroin joutuvat Jagon tai muiden huulille, ovat +yhtähyvin saattaneet tulla — vaikkapa ne olisivatkin alkuperäisiä — +Shakespearen saavutettaville suupuheen ja keskustelun avulla. Hän +oli Florien käännöksen kautta hyvin perehtynyt Montaigneen, tähän +toiseen uuden hengen suureen tienraivaajaan. On tahdottu osoittaa, +että tuo syvempi tiedonhaluisen tutkistelun ja epäilyn sävy, mikä on +hänen kypsyneemmille murhenäytelmilleen ominaista, perustuisi suuresti +Montaignen vaikutukseen. Ei olisi varmaankaan vaikeata koota Montaignen +Tutkielmista aimo joukkoa kohtia, jotka puhuvat täydelleen Hamletin +äänilajissa; mutta yhtäläisyys näyttää paremminkin johtuvan molempien +tutkistelevain henkien luonnollisesta heimolaisuudesta. "Ihmisellä +ei ole mitään muuta varsinaisesti omaa", sanoo Montaigne, "kuin +ajatuksensa käyttäminen"; ja Hamlet toistaa kuin kaiku saman ajatuksen. +Ei ole suinkaan otaksuttavaa eikä todennäköistäkään, että Shakespeare +olisi näin ijänikuiseen huomioon tullut vasta Florion avulla. Vai oliko +leskivaimo _Äkäpussin Kesytyksessä_ Montaignen kasvatti? Ivatessaan +Petruchiota, hän lausuu sen ajatuksen, johon Montaignen teosten +saattaa sanoa olevan yhtä ainoaa pitkää selitystä: "Hän arvelee, +niin huimaavaa kuin se onkin, maapallon pyörivän ympäriinsä." Oliko +Bironkin lainattu Montaignelta? Hän esittää näet myös sitä oppia, että +jokaisen ihmisen intohimot syntyvät hänen kanssaan. Ainoa tärkeämpi +kohta, jonka Shakespeare varmasti on lainannut suoraan Montaignelta, +ei osoita hänen millään muotoa asettuneen ajattelemisessaan oppilaan +asemaan. Tutkielmassaan _Ihmissyöjistä_ puolustelee Montaigne +vakavasti villiydentilan paremmuutta, ajaen todistelunsa äärimmäisiin +päätekohtiinsa asti. _Myrskyssä_ lainaa Shakespeare tosin kuvauksen +väärentämättömästä luonnontilasta, mutta hän leikittelee tuolla +aatteella vain tehdäkseen sen naurettavaksi. He eroavat toisistaan +jyrkästi, perinpohjaisesti. Montaigne on huoleton, sanoisiko +riemuitseva kaikessa epäilyssään; hänen harrastuksenaan on vakoilla +kaikkia inhimillisiä heikkouksia ja ahdistaa kysymyksillä kaikkea, +inhimillistä elämää ja sen ilmiöitä: Shakespeare ei suinkaan pidättele +kyselemishaluaan hänkään, mutta hänen silmänsä ja sydämensä ovat +kuolettavassa kamppailussa keskenään, ja lopultakin huomaa tuomitseva, +syyttävä puoli, ettei hän kuulukaan heidän joukkoonsa. Hänen +myötätuntonsa ja säälinsä kuuluu sittekin viime kädessä inhimilliselle +heikkoudelle, inhimilliselle yksinkertaisuudelle, inhimilliselle +järjettömyydelle; ja niille hän jättääkin viimeisen sanan. Hänellä on +jotakin, josta ei Montaignella näytä olevan jälkeäkään: tragillisen +ajattelemisen kyky. + +Shakespearen lähteiden huolellisinkaan tutkiminen, vaikka se luokin +jonkunverran valoa hänen dramalliseen menettelytapaansa, ei saata meitä +paljoa lähemmäksi asian varsinaista ydintä. Sen tulokset ovat enimmältä +osaltaan kielteisiä. Meidän ei tule selosteluissamme kiinnittää +päähuomiota sellaisiin hänen aiheittensa kohtiin, jotka hän lainasi +muilta, niitä muuttelematta ja muovailematta. Se mitä hän juoneen +lisäsi, se oli häntä itseään; ja kun vertailemme sitä, mitä hän löysi, +siihen, mitä hän hylkäsi, joudumme pakostakin siihen johtopäätökseen, +että hänen kirjain valitsemisensa oli tykkänään sattuman varassa. +Elleivät juuri nuo olisi sattuneet hänen käsiinsä, olisivat muut +kelvanneet yhtä hyvin. Muokattavia aineksia oli kaikkialla hänen +ympärillään. Hän lueskeli Holinshedia ja tapasi sattumalta tarinat +Kuningas Learista ja Macbethista. Näissä kertomuksissa, sellaisina +kuin hän ne löysi, ei ole oikeastaan mitään, joka voisi herättää +erikoisempaa mielenkiintoa. Hän olisi voinut tehdä yhtä hyvän +murhenäytelmän esim. Siniparran tarinasta ja englantilaiset tutkijat +olisivat epäilleet häntä salaisesta yhteydestä Leicesterin kanssa. Hän +olisi saattanut tehdä vaikuttavan satunäytelmän Cinderellan tarusta — +ja saksalaiset tutkijat olisivat löytäneet näytelmän perusajatuksen +jossain sopivassa Kantin opinlauselmassa. Se nerokkuus ja kokemus, +jotka itse asiassa rakensivat näytelmät, eivät suinkaan ole kirjoista +otettavissa. Yksin Plutarkoksen laita on toinen; osaksi sentakia, +että Shakespeare, juuri niihin aikoihin, kun hänen mielensä oli +kiintynyt valtiollisiin asioihin, Plutarkoksessa tapasi maailman +parhaimman oppaan valtio-opin alalla; eikä vähiten siitä syystä, että +Plutarkos oli tarpeeksi lähellä Rooman historian ratkaisevia tapauksia, +voidakseen esittää kaikki sillä mukaansatempaavalla ja vakuuttavalla +voimalla, joka saattaa syntyä vain nähtyjen ja kuultujen asiain +pohjalla. + +Se kirjallisuus, joka eniten vaikutti Shakespeareen ja joka jätti +kaikkialle jälkiä hänen näytelmiinsä, on tykkänään toisenlaista, +senlaista, johonka tuskin muodollisesti katsoen voidaan tätä nimeä +soveltaa, ja jota ehkä sattuvammin saattaisi pitää jonkunlaisena +yhteiskuntaelämän ilmiönä ja muotona. Hänen näytelmissään esiintyy +äärettömän runsaasti kansanomaisen kirjallisuuden sinne tänne +ajelehtivia jäännöksiä: sirusia ja tähteitä ja katkelma-palasia +kokonaisesta laulujen, balladien, romanssien, sananparsien maailmasta. +Tässä suhteessa hän kohoaa paljon yläpuolelle aikalaisiansa; vain +harvat heistä kykenivät saavuttamaan niitä verrattomia rikkauksia, +joita hän ikäänkuin sieppasi ilmasta tai poimieli tien ohesta. +Edgar ja Jago, Petruchio ja Benedikt, herra Topias ja Pistooli, +narri _Learissa_ ja haudankaivaja _Hamletissa_, myös Ophelia ja +Desdemonakin, ovat kaikki vanhain laulujen laulajoita, laulujen, joita +ei ole turhan takia näytelmiin sijoitettu, täyttämään väli-aikoja tai +huvittamaan kuulijoita, vaan joiden tehtävä on täysin dramallinen, +kussakin asemassa ja kohdassa välttämätön. Yksistään huvinäytelmistä +saattaisi kerätä aimo kokoelman sananlaskuja. Kuka sanoi: "Siunaa +sydämesi pohjasta ja oluesi tulee hyvää"? Mitkä dramalliset tilaisuudet +synnyttivät seuraavat mietelmät: "Hiljainen sika syö kaikki ravat"; +"Jumala antaa vihaiselle lehmälle lyhyet sarvet"; "Jumalan armosta on +teilläkin osanne, herraseni, ja Hänellä on sitä vielä yltäkyllin"; +"Jouduinpa suden suusta karhun kitaan"; "Mustaveriset miehet ovat +helmiä naisten silmissä"; "Vähän on mädänneissä omenissa valikoimisen +varaa"? Nämä olivat tosin vaatimattoman yksinkertaisia muistannaisia, +mutta ne sopivat sitäkin paremmin näytelmänkirjoittajan tarkotuksiin, +kun niitä ei oltu näpistelty kaiken maailman kirjoista, vaan suoraan +elämästä otettu, jotenka ne eivät myös milloinkaan olleet vaikuttamatta +dramallisen eloisasti. + +Vaikeata ei ole siis ensinkään otaksua Shakespearella olleen mitä +mainioimpia tilaisuuksia kaikkien näytelmänkirjoittajalle tarpeellisten +ainesten hankkimiseen. Sitäkin oudompi seikka on — tai seikka, jonka +vaan meidän tietämättömyytemme saattaa näyttämään oudolta — että +hänen varhaisimmin julaistut teoksensa paljastavat hänen luonteessaan +täydellisesti epädramattisen piirteen, jonkunlaisen elegis-kertovaisen, +sievistelevän kaunosielu-runoilijan sävyn. Ei kukaan elämäkerran +kirjoittaja, olkoonpa hän kuinka tietorikas, kuinka perinpohjainen +tahansa, voi täysin selvitellä niitä teitä, polkuja ja asteita, joiden +kautta runoilija saavuttaa taituruutensa ja taiteensa, nuo seikat +kun ovat jo luonnostaan paljoa hämäräperäisempiä kuin hänen elämänsä +ja maailmankatsomuksensa historia. Hänen kasvatuksensa äidinkielensä +käyttämisessä, sen kauneuksien ja sointujen havaitsemisessa alkaa +hänen syntymästään, ja on jo aika lailla edistynyt paljon ennen kuin +elämäkerran kirjoittaja saattaa siitä mitään huomata. Saamme tyytyä +uskomaan, että Cowleyssä ja Keatsissa tapahtui runollinen herätys +aivan yht'äkkiä, heidän vallan sattumalta lukiessaan Spenseriä. Meidän +täytyy tyytyä vieläkin vähäpätöisempiin tietoihin Shakespearen ensi +kokeista. Tämän hillittömän hilpeydenajan laulu ja tanssi ja soitto +eivät varmaankaan jättäneet Stratfordiakaan osattomaksi iloistaan. +Huolellisemmin viljellyt, ihailtujen edeltäjäin hienostamat runouden +lajit kuuluivat rajoitetummille aloille, asustaen hovipiireissä ja +henkisissä keskuksissa. Anna Boleynin hovissa oli kuudennentoista +vuosisadan runous syntynyt; Anna Boleynin serkusta, Surreyn kreivistä +tuli kaikkien laulunpätkiä kyhäileväin rakastajain ja kaikkien +uuden uutukaisimpain silosäkeiden kirjoittajain oppi-isä. Surreyn +ja hänen seuraajainsa vahvimpana puolena olivatkin erinomaisen +herkästi säveliin sovitettavat laulut. Heikoimmatkin tämän koulun +runoilijoista ymmärtävät varsin hyvin viehättää lyrikallaan, voivatpa +etevimmät heistä esittää sellaisiakin ihania luomia kuin Wyattin +hurmaava laulu, jossa esiintyy kertosäe: "Vaikene, luuttuni, kaikki +on jo loppu", tai Gascoignen suloinen tuutulaulu. Mutta koulu oli +onnettaren lapsipuoli jo kehdostaan. Protestanttinen virsirunous, +joka oli syntynyt samassa hovissa, menestynyt saman kuninkaallisen +suosion paisteessa, anasti nyt sen yksinkertaisemmat runomuodot, +alentaen ne muka rahvasta palvellakseen kaikenlaisiksi kurjiksi +loppusointu-tekeleiksi. Sternholdin ja Hopkinsin virret puhuivat +paljon laajemmalle kuulijakunnalle kuin hovirunoilijain tuotteet +ja hallitsivat englantilaista runoustaitoa lähes puoli vuosisataa. +Tämän kaikkivaltiaan "siivekkään runomitan" yksitoikkoisen voimakas +iskentä, lyhyempine ja pitempine keinuhevon tapaisine heilahduksineen, +teki kaiken hienomman lausunnan vivahtelemisen mahdottomaksi; ja +ainoa kahlehdituille runoilijoille jäänyt pelastuskeino oli vapaasti +käyttämällä alkusointua yhä lisätä yksitoikkoisuutta. Tämän runomitan +hirmuvallasta vapahtivat maan vasta yliopistonerojen kynät. He +säilyttivät lyrillisen perimätavan sen koko laajuudessa; toisia +runouden tarkoitusperiä edistääkseen he hylkäsivät Sternholdin ja +Hopkinsin, Phaerin ja Twynen ontuvat runojalat ja palasivat vanhaan +kymmentavu-mittaan, jonka he näin pelastivat töhrijäin käsistä, +puhaltaen siihen uutta henkeä, soinnuttaen sen vaihteleviin, +taipuisiin muotoihin. Loppusoinnuttomissa kymmentavusäkeissä koetteli +Marlowe niiden lausunnallisia ja näyttämöllisiä mahdollisuuksia; +stanza-muodossa antoivat niille Peele ja Greene, Lodge ja laulukirjojen +runosepot uutta sulavuutta ja sulosointuisuutta, niin että tuo +runomuoto joskus värähtelee lyrikan hennoimmissa äänilajeissa, joskus +taas laskeutuu mietiskelevän haastelun rauhallisiin poljentoihin. +Runomitan uudistusta auttoi ja siihen oli yhtynyt — kuten aina — +äkkinäinen niiden aiheiden runsastuminen, joita runon tulee sanoiksi +luoda. Myöskin Englannissa oli renesanssin runous ainakin ajaksi +lakannut huolehtimasta tuosta väkevän voiman alaisesta ihmisestä, +olennosta, jota epäilys ja kaikenlainen vastuunalaisuus saartavat, +joka on tuomittu vanhenemaan ja kuolemaan; se herkesi tarkastelemasta +korkeita kansanvaltiaita tai tyhmiä talonpoikia, kääntääkseen silmänsä +tuonne alastomaan maailmaan, jonka klassillinen mytologia oli +paljastanut, jossa tunteet ja intohimot vapaina kuohuivat, minkään +muun lain, paitsi kauneuden ikilain, hillitsemättä. Klassillisen +muinaisrunouden uudestaan elpyminen, joka tavallisissa hovipiireissä +oli pelkkää muotihullutusta tai joka ehkä saattoi tuottaa räätälille +oivia päähänpistoja, merkitsi Marlowelle ja hänen kumppaneilleen uutta +elämäntulkintaa, uutta maailmankatsomusta, uutta valtakirjaa kiihkeälle +tunteelle. Nämä runoilijat ja heidän oppi-isänsä Ovidius olivat +Shakespearen opettajia; hänen edistymisensä runouden taidossa tapahtui +juuri tämän suunnan kautta; vaikeata vaan on saada selväksi, miten tämä +uusi runollinen herätys on voinut tunkeutua hänen luokseen Stratfordiin. + +_Venus ja Adonis_ sekä _Lukretian Ryöstö_, jotka ilmestyivät 1593 +ja 1594, ovat ennen muuta taideteoksia. Ne ovat miehen runollisia +harjotelmia, joka on ryhtynyt koettelemaan taitoaan jossakin ennalta +määrätyssä aiheessa. Joskin vielä kokemattomuuden merkkejä näkyy, niin +ne eivät ilmene suinkaan suorituksen epävarmuudessa tai siinä, ettei +suurinta kauneutta aina saavutettaisi, vaan pikemminkin taiteellisen +nerollisuuden komeilevassa näyttelemisessä. Kaikkialla, pienimmissäkin +kohdissa, vallitsee täysin itsetietoisen taiteen henki. Runoelmat ovat +leikatut hienosti kuin norsunluuhun ja kimaltelevat kuin puhdistettu +hopea. Ne käsittelevät tosin pettymystä, rikosta, intohimoa, +murhenäkyjä, kuitenkaan vähimmässäkään määrässä surkuttelematta +ihmisen kohtaloita, niin että ne tositeossa ovat kaikkea muuta +kuin murhemielisiä tai tuskallisia. Tämä tuskattomuus ja melkeinpä +välinpitämättömyys, joka saattoi Hazlittin vertaamaan niitä kahteen +jääkellariin, ei suinkaan johdu runoilijan tunteettomuudesta, vaan +siitä, että hän ennen kaikkea huolehtii taiteestaan. Hän tarkastelee +elämää ikäänkuin jonkun välimatkan, parin askeleen päästä, ja +runoelmain herättämät mielenliikkeet ja tunteet ovatkin puhtaasti +taiteellisuuden synnyttämiä, eivätkä todellisen elämän. Maalaus- ja +kaunopuheliaisuuden taiteet ovat olleet pakotetut lainaamaan runoudelle +aiheensa ja menettelytapansa. Useista näytelmien kohdista käy selville, +että Shakespeare piti paljon maalaustaiteesta ja että hän tunsi +tarkalleen koko renesanssi-ajan merkittävimmät tuotteet tällä alalla. +Portian taidokas vertaaminen Bassaniota + + nuoreen Alcideseen, kun vapautti + Hän neitsyt-uhrin, jonka Troia parkuin + Tursaalle suoritti, + +kuuluu sekin niihin moniin viittauksiin, jotka saattavat olla vain +muistelmia jostain nähdystä taulusta; ja _Äkäpussin Kesytyksen_ +alkunäytöksessä esittävät palvelijat Kristopher Slylle luettelon, joka +on mahdollisimman paras selitys Shakespearen varhaisempiin runoelmiin: + + Sulle näytämme + Adoniin puron kirkkaan partaalla, + Tai Cytherean kätköss' kaisliston, + Mi immen huoahtaissa liikahtaa + Kuin tuntuessa vienon tuulosen. + + Sa Io-neidon nuoren nähdä saat, + Kun petturin hän joutuu paulahan; + Sa silmin omin uskot katsovas. + + Tai okapensastossa juoksevan + Näät Daphnen, tunnet pistot piikkien. + On kuin Apollo itkis murheissaan, + Niin taidokkaasti kaikk' on kuvatut. + +Siinäpä onkin juuri _Venuksen ja Adoniksen_ aihe, ja toinenkin kuvaus +sopii melkoisen tarkasti _Lukretian Ryöstöön_. Eipä liene varomatonta +sanoa suoraan, että molempiin runoelmiin on ollut lähimpänä aiheena +joku nähty taulu, ja niitä onkin luettava ja arvosteltava tämän +tosi-asian valossa. Todenmukaisena pysyy yllä-esittämämme viittaus +sittenkin, vaikka nuo runoelmat olisivat syntyneet niiden kuvasarjojen +perustalla, joita Ovidiuksen taiturikäsi sanoihin muovaili. "Niin +taidokkaasti kaikk' on kuvatut." + +Runoelmain kaunopuhetaidolliset kohdat eivät esiinny suinkaan vähemmän +huomattavasti. Molemmissa runoelmissa tavattavat pitkät puheet ja +suruisat valitukset lemmestä ja hekumasta, yöstä, ajasta, onnen +vaiheista ovat kaikki erinomaisen vivahdusrikkaita, kaunopuheliaita +käänteitä täynnä; ne ilmaisevat raivoa, surua, synkkämielisyyttä, +epätoivoa; ja kuitenkin on kaikki niin sopusuhtaisen rauhoittavaa, +miellyttävää, aivan kuin kuuntelisi haaveellista, unelmoivaa soittoa. +Lukretia koristelee järisyttävän kohtalonsa ratkaisevana hetkenä +puhettansa hyvin kaukomaisilla kuvilla ja syvällisen mielikuvituksen +kaunisteilla. Ja aivan kuin eivät hänen selostelunsa ja väittelynsä +asemastaan riittäisi, ahdistaa runoilija häntä vielä kaikenlaisilla +"ohjelauseilla", jotka tietysti sisältävät sopivia siveysmietelmiä. +Kuullessaan lintujen laulavan käy hänen mielensä murheellistakin +murheellisemmaksi; ja heti paikalla on hän selvillä niistä runollisista +käänteistä, jotka sopivat tähän tilaisuuteen: + + Vajoovans' ken sois rannan nähdessään + Ken nääntyvänsä täyden pöydän luo? + Saa näky voiteen haavat ärtymään. — + Haikeimman kaihon onnen virvat tuo. + +Näiden runoelmien perussuunnitelmaan ei suinkaan kuulu siveysopin +esittäminen; siveysoppi esiintyy niissä eri tiloihin sovitettuna, +muovattuna, niin että runoelmasta siten syntyy mitä värikkäin +mosaikkiteos. Näytelmät käsittelevät liian todellista maailmaa, +jotta sitä voisi sitoa mihinkään yksinkertaisiin siveyssääntöihin; +nämä runoelmat taas liian keinotekoista maailmaa, jotta sitä +voitaisiin asettaa mihinkään oleelliseen yhteyteen siveysopin kanssa. +Pääasiallisin runoilijaa kannustava syy on kauneuden ihannoiminen +kauneuden itsensä tähden, mieltymys neron kuvausvoimaan ja sen +harjottamiseen. + +Ja juuri tässä kohdassa kosketti Shakespearea renesanssin uusi +henki. Tämä ihmismielen suuri liike toi mukanaan rajattoman +vapauden kohottavan riemun ja esteettömän tutkimishalun ihastuksen; +mutta samalla se tempasi ihmishengen irti asemastaan vakavassa, +sopusointuisessa olioiden, esineiden ja asiain järjestelmässä, +jättäen sen alttiiksi kaikenlaisille vaaroille ja ylenmääräisille +ponnisteluille. Katolisen jumaluusopin ihmeteltävä järjestelmä +osoitti ihmiselle määrätyn paikkansa maailmankaikkeudessa, se opetti +hänelle tehtävät ja velvollisuudet, se kohteli kärsivällisesti hänen +puutteitaan, samalla joka aika asettaen hänet niin monimutkaiseen +määrättyjen suhteiden, maallisten ja taivaallisten, järjestelmään, +ulottaen kaiken tuon paljon ajattelun todellisten rajain ulkopuolelle, +että ainoastaan täydellisesti nöyrä mieli saattoi kevyesti kantaa tämän +taakan tai katsoa kauhutta tuohon loputtomaan, lain ja sallimuksen +vaihtelemaan. Orjan-asemastaan tässä suuressa valtiojärjestyksessä +vapahti ihmisen renesanssi, ja hänestä tuli oma herransa, oma +käskijänsä rajattomine mahdollisuuksineen; hän sai vapauden +suunnitella, rakentaa ja asua omaa itseänsä varten. Tuo ääretön, kolmen +vuosisadan kuluessa tuskin alotettujen tehtävien ja velvollisuuksien +maailma ei ensimmältä häntä rasittanut; hän oli kuin koulusta +päässyt lapsi, joka koettelee voimiansa ja keinojansa kaikenlaisissa +eriskummaisissa ja hämmästyttävissä yrityksissä. Se oli uusien +filosofisten järjestelmäin, uusien taiteiden, uusien kehityssuuntien +aikaa; ei mikään niistä ollut hillitty tai vakaa: kaikki oli täynnä +uhman henkeä, kaikki oli korkealentoista vaan ei leveäpohjaista, +kaikki kohosi kuin muistomerkkeinä yksilön nerolle ja sankaritöille. +Tuo kyvyn ylimielisyys ja itsekylläisyys, jota renesanssiajan ihmiset +kutsuivat luonnon ikivoimaksi, esiintyy monissa erilaisissa muodoissa; +eikä Shakespearekään täysin säilynyt vallitsevalta tartunnalta. Mitä +mieltymys voimaan oli Marlowelle, sitä oli mieltymys kauneuteen +hänelle. Mainituissa varhaisemmissa runoelmissa ottaa renesanssin Venus +hänet vangiksi, + + Punaruusu-nauhoin häntä, kuuliaista, kuljettain. + +Silmän ja korvan harras pyhyydenkunnioitus on hänelle kaikki kaikessa: +hänen maailmansa on kirkkaiden muotojen ja ihanain sanojen maailma. +Hän asettaa näkyviin kauneuden kuten Marlowe voiman, vapautettuna +kaikista todellisista inhimillisistä suhteista ja ehdoista. Ainoastaan +siellä ja täällä runoelmissa joku hyvin havaittu kohta, joku sattuvan +yksinkertainen vertauskuva muistuttaa meille, ettei hän ole tykkänään +kadottanut lujaa maata jalkainsa alta, maata, josta sittemmin oli +tuleva hänen kuningaskuntansa. Tämän intomielisen kauneuden palveluksen +muutti, pikemmin kuin syrjäytti, mietiskelyn ja katkeran kokemuksen +alkaminen; niin että nuo Wordsworthin luonnonrakkauden paljon puhutut +vaiheet tai asteet saavat vertauskohdan Shakespearen ihmisrakkauden +asteissa. Jos nuo runoelmat olisivat joutuneet hukkaan, tietäisimme +aivan liian vähän hänen oppi-ajastaan, ajasta, jolloin inhimillinen +elämä oli hänelle + + Vain onnen tunne, riemun hurmana, + Mi kaivannut ei lainatenhoa; + +jolloin hänen ihastuksensa maailman näkyihin ja toiminnoihin ei +jättänyt hänelle tilaisuutta viipyä käsittämättömissä ongelmissa tai +ikävissä huolissa. + +Hänen varhaisin näytelmänsä _Titus Andronicus_, joka monessa suhteessa +on ensimäisten runoelmain kaltainen, osottaa, miten kummallisen +kovasydäminen tuo kauneudenrakkaus saattaa olla, samalla kun se tekee +helpoksi ymmärtää, kuinka Marlowe saattoi ajaksi häntä hurmata, +viehättää ja hallita. Mutta jo _Venuksesta ja Adoniksesta_ kävi +selville, että hän oli kohonnut Marlowea korkeammalle ja että hän on +pääsemässä kirkkaampaan ja järkevämpään maailmankatsomukseen. Adoniksen +vastaväitteellä, joka alkaa "Sit' älä lemmeks' kutsu", ei ole mitään +vastaavaa Marloven teoksissa; se soittaa kiihkeiden himojen ja halujen +kuolinkelloja. + + Kuin päivänpaiste lempi tahraton, + Himo kuin hirmumyrskyn myllerrys; + Kesäinen lähteensilmä toinen on, + Ja toinen talven hyinen hengähdys; + Ei lempi vaadi, himo kaikki riistää; + On lempi altis, himo pettää, kiistää. + +Nämä aikaisemmat kuvailemisen ja siveellisten mietiskelyjen harjottelut +tuottivat hänelle suurta hyötyä näytelmänkirjoittamisessa. Sama +taituruus, joka loi eteemme elävän kuvan jäniksen metsästyksestä ja +Adoniksen hevosen karkaamisesta, näyttäytyy myöskin tuossa erinomaisen +tarkassa piirroksessa apteekkarin myymäkojusta, _Romeossa ja +Juliassa_; mutta tämän viimeisen kuvauksen yksityiskohtainen tarkkuus +palvelee tämän ihmisten kohtaloita esittävän näytelmän tarkotuksia, +ja osoittaa, miten surun äkillinen kiihtymys herättää eloon Romeon +kaikki hengenlahjat ja voimat. Aina ei suinkaan asian laita ole näin; +runoilija unohtaa Shakespearessa joskus näytelmäinkirjoittajan, luoden +kesken kaikkea eriskummaisen kuvan, piirrellen, muovaillen sitä vain +sen itsensä takia, ja sen esittäjäksi saattaa muitta mutkitta joutua +kuka tahansa. Kuvaus pikku-prinsseistä Towerin linnassa, "heidän +huulensa ovat kuin neljä punaruusua samalla varrella", on pantu heidän +murhaajainsa suuhun; ja Ophelian kuolinpaikan kuva, sellaisena kuin sen +kuningatar piirtää, on palanen ihaninta runoutta, mutta sillä ei ole +mitään dramallista merkitystä esittäjäänsä nähden. + +_Lukretian Ryöstön_ jälkeen ei Shakespeare enää julkaissut — mikäli +saatamme nähdä — yhtään runoelmaa tai näytelmää. V. 1609 ilmestyi pieni +nelitaite-nide, nimeltä _Shakespearen Ennen Painamattomat _Sonetit_. Sen +hintana oli niihin aikoihin kuusi penceä, ja sen alkua koristi seuraava +omistuslauselma: To the onlie begetter of these insuing Sonnets Mr. +W.H. all happinesse and that eternitie promised by our ever-living poet +wisheth the wellwishing adventurer in setting forth. T.T._ + +Tässä ei ole aikaa eikä tilaisuutta ryhtyä selostelemaan kaikkia niitä +yrityksiä, joita on tehty tämän Shakespeare-tutkimuksen pahimman +arvoituksen ratkaisemiseksi. On vallan tiheänään askelten jälkiä +tämän salaperäisen luolan ympärillä, mutta mitkään niistä eivät +johda poispäin. Kukaan ei ole vielä yrittänyt tämän arvoituksen +ratkaisemista jättämättä jälelleen kirjaa tai paria; ja Shakespearen +pyhimyshauta on täyteen ripustettu lupauslahjoja, kaikki kuihtuneita +ja tomun peittämiä. Ei vielä kukaan ole yrittänyt päästä tähän +runouden taivaaseen joitakin erikoisia salaportaita myöten, joutumatta +kymmenintuhansin peninkulmin syrjään päämäärästään, maailman tuolle +puolen, narrien paratiisiin. Arvoitus pysyy yhäti ratkaisematonna. + +Monta kirjaa on kirjoitettu yksistään tuosta omistuksesta. +Myöhäisimmistä uskalikoista mainittakoon Sidney Lee, joka on +herättänyt henkiin Boswellin ja Chalmersin väittämän ja joka siis, +antaen "begetter"-sanalle merkityksen "procurer" (hankkija), tekee +koko omistuslauselman täysin ajatuksettomaksi, merkityksettömäksi. +Omistuksen kirjoittaja ja painatusoikeuden omistaja oli eräs Thomas +Thorpe, jolla oli sangen salakähmäinen asema Lontoon kirjakauppiasten +ja kustantajain maailmassa. Shakespearen Sonetit olivat, Francis +Meresen viittauksen mukaan vuodelta 1598, kierrelleet käsikirjoituksina +"hänen lähimpien ystäviensä piirissä". Lee taas tekee tiettäväksi, +että muuan William Hall, tuon salakähmäisen Thorpen kuuliainen +urkkija, hankki nyt salaisesti, joillakin tuntemattomilla keinoilla, +otteita niistä, jättäen ne isäntänsä haltuun, joka sitten palkitsi +häntä leikillisellä, rosvomaisen jalomieliseen muotoon laaditulla +omistuslauseella. Tätä selitystä ei voida todistaa ainoaksi oikeaksi; +mutta ei kuitenkaan ole mitään, joka estäisi sitä uskomasta. Tosin +on sangen vaikeaa sitä hyväksyä, mutta ehkei sekään ole mahdotonta, +etenkin kun sillä on yksi verraton etu: se tekee hylkypaperia koko +tuosta hirveästä kirjallisuudesta, joka on kerääntynyt noiden +W.H. alkukirjainten ympärille, ja päästää meidät vihdoinkin +omistuslauselmasta huolimatta arvostamaan sonetteja itseään. + +Näyttää siltä, ettei Shakespeare ole antanut valtuutustansa +julkaisemiseen; mutta toisaalta ei hän myöskään, mikäli tiedämme, +pannut vastalausetta tai ryhtynyt mihinkään puuhiin, toimittaakseen +yleisölle parannetun laitoksen. Enin osa sonetteja oli kirjoitettu +ennen v. 1599, jolloin kaksi niistä, jotka sisältävät pää-asiallisesti +kaiken sen, mikä useissa muissakin kuvastaiksen, ilmestyi eräässä +luvattomassa jälkipainoksessa. Sitä järjestystä, missä ne kulkevat +Thorpen julkaisussa, ei ole koskaan yritettykään parantaa, vaikka +tosin sangen monien paikkaa ei sopisikaan muuttaa, koska ne jakautuvat +kymmenen, kahdentoista, neljäntoista luonnollisiin, sisällyksen tarkoin +rajoittamiin ryhmiin. Toiset ovat osoitetut jollekin miehelle, toiset +naiselle. Ne ovat läheisen henkilökohtaisia tunteessaan ja liikkuvat +hyvin erilaisissa mielentiloissa. Toisia on helppo ymmärtää; toiset +taas sisältävät viittauksia ja vihjauksia tapauksiin, joista emme +tiedä kerrassaan mitään. Ei löydy englannin kielellä ihmeellisempiä, +ihanampia tunteiden ja sieluntilojen esityksiä, eikä kuitenkaan ole +koskaan vakavasti otettu tutkimuksen alaiseksi, ovatko kaikki nämä +sonetit todellakin Shakespearen. + +Kuvailevatko ne hänen omaa elämäänsä, omia kokemuksiaan? Professori +Dowden on vastannut tähän kysymykseen sangen vaatimattomin ja +varovaisin sanoin. "Uskon", sanoo hän, "että Shakespearen sonetit +ilmaisevat hänen omia tunteitaan hänen omassa personassaan". On +totta, että runoilijan elämäntapausten tulkinta hänen teoksissaan +esiintyväin kohtain nojalla on, liian pitkälle ajettuna, johtanut +mitä kummallisimpiin tuloksiin; ja runolliset vertauskuvat on +väkisinkin saatu muka osoittamaan, että Shakespeare oli rampa, että +häntä vastaan oli suunniteltu murha-yrityksiä, ja niin edeskäsin. +Nämä sonetithan, se myönnettänee yleisesti, olivat tykkänään +yksityistä laatua; Shakespeare ei tarkoittanut niitä suinkaan meidän +luettavaksemme ja pengottavaksemme, ne kun olivat osoitetut määrätyille +henkilöille. Sanoa, etteivät ne "ilmaise hänen omia tunteitaan hänen +omassa personassaan", merkitsee samaa kuin sanoisi, etteivät ne ole +vilpittömiä. Mutta jokainen runouden ihailija, joka on kerrankin +lukenut nuo sonetit, tietää, että se ei ole totta. Meitä ei niin +paljon viehätä niissä esiintyvä taituruus, kuin juuri niiden voimakas, +hellittämätön personallinen sävy. Tämän tähden ne pitävätkin hyvin +paikkansa maailman mainioimpien runotuotteiden joukossa; niissä on +runsaasti vertauskuvia, ne ovat vaihtelevia äänilajeissaan, mutta näitä +taiteen apukeinoja vallitsee täydellisesti kaikkea elähyttävä tunne, ja +niin syntyy runoja yhtä yksinkertaisen vilpittömiä, yhtä liikuttavia +kuin lapsen ymmärtämystä anova ääni. + +Kaikki, jotka rakastavat runoutta, rakastavat sitä sen takia, että +runoudessa puhutaan elämän syvällisimmistä kysymyksistä suoraan, +peittelemättä, vilpittömästi. Tuollainen ilmaisutavan välittömyys +ei saata tulla kysymykseen jokapäiväisessä puheessa. Runoudessa se +on mahdollista, koska taiteen muodot, totutut tavat ja hillitsevät +rajoitukset ikäänkuin vuodattavat arvokkuutta ja rauhaa kuohuviin +tunteisiin ja tekevät intohimonkin siedettäväksi. Ilman intohimoa ei +ole runoutta; kyky tuntea todellista runoutta on kyky kuulla tuota +sielun syvällisintä ääntä. Runous on teeskentelyn, vilpillisyyden +koetuskivi; ellei joku tunne sitä, mitä hän haluaa ilmaista, saattaa +hän ehkä tehdä mukiinmenevän juhlapuheen; suurta runoutta ei hän ole +koskaan luova. + +Ei kukaan, jonka mielipiteillä on jotain arvoa, tahdo väittää, että +Shakespearen soneteista puuttuisi todellinen tunne. Tosin ovat +muutamat, joiden väitteitä ei juuri ole tarvis ottaa huomioonkaan, +esittäneet sen mielipiteen, ettei niitä elähyttävällä tunteella ole +mitään tekemistä niiden tapahtumain kanssa, mitkä ne muka olisivat +aiheuttaneet; että ne ovat muka runollisen mielikuvituksen vapaita +harjotelmia, jotka harhailevat elämän dramallisten mahdollisuuksien +yläpuolella, esittäen kylläkin syvällä tuntemuksella muutamia +sen kuvitelluista ristiriidoista. Ne, jotka ovat puoltaneet tätä +näkökantaa, eivät varmaankaan ole vaivautuneet selittämään sitä +seikkaa, että muutamat soneteista ovat suoraan osotetut tai lähetetyt +jollekin tietylle henkilölle. Jos joku ylhäinen suojelija sai nämä +kaikki yhäti samat, epä-itsekkäät hartaan antautumuksen todisteet, +joiden kieli, jos mikään, on puhtaan lemmen hehkuttamaa, eikö hän +heti helposti ymmärtänyt, että ne olivatkin vaan runopukuun puettuja +turvatti-paran imarteluja, jotka madellen nälkäisinä kerjäsivät +suosionosoituksia? Eiköhän hän olisi ottanut runoilijaa sanasta +ja ruvennut enemmän tai vähemmän haitallisella tavalla käyttämään +hyväkseen tuon niin alttiin miehen aikaa ja työkykyä? Mikähän +nainen oli sekin niiden läheisten ystäväin joukossa, joille näitä +"sokeroituja sonetteja" jaeltiin, jota miellytti seuraavanlainen +voimakas, kaikesta runollisen mielikuvituksen harjottelemisesta vapaa +kohteliaisuuslauselma: + + Sun vannonut oon kirkkaaks', hohtavaks', + Yön hengeks' näänkin nyt sun kamalaks'. + +Ellei sonetteja lähetelty sinne tai tänne, mitenkä olisi sitten +Thorpe saanut niitä käsiinsä? Jos ne olisivat kierrelleet +välinpitämättömäin runouden harrastajain kesken, eivätköhän ne +sonetit, jotka eivät käsittele yleisiä aiheita, vaan täysin +selvittämättömiä henkilökohtaisia suhteita, olisi olleet sen ajan +lukijoille yhtä käsittämättömiä kuin ne ovat meille? Nämä eivät +ole sellaisia itseselkoisia runoelmia kuin Danielin sonetti Unelle +tai Sidneyn sonetti Kuulle; ne ovat selvityksiä johonkin edellä +käyneeseen tapahtumaan. Jos nuo tapahtumat eivät olisi todellakaan +tapahtuneet ja jos sonetit olisivat puoleksi dramallisia runoelmia, +niin on luonnollisesti hyvän näytelmän kannalta välttämätöntä ja +oleellista, että asema tehdään täysin selväksi. Lisäksi tulee sekin, +että Elisabetin aikalaiset käyttivät sonetti-muotoa oppi-isänsä +Petrarkan esimerkkiä noudattaen yksinomaan sellaisiin runoelmiin, +jotka ilmaisivat personallista tunnetta, eikä epämääräisiin +näytelmähaaveiluihin. Suuret runoilijat kuten Sidney, Spenser, Drayton +heijastuttavat soneteistaan oman elämänsä tapauksia ja kokemuksia. +Shakespearen sonetit ovat vieläkin likemmältä käypiä kuin ne; ja niitä +olisi vielä vaikeampi selittää, jos niiltä riistettäisiin tykkänään +tosi-olojen ja tosi-tapahtumien tausta. Sidneyn tavoin vastusti +Shakespearekin aina tuota väärinkäsitystä, joka tahtoi alentaa hänen +kiihkeän tunteensa pelkäksi tavanmukaisuudeksi. Hän ei toivo itseään +muisteltavan tyylinsä, vaan lempensä takia. Hän ei voi kärsiä noiden +tavan kahleissa kulkevain runosepustajain ikuisesti samoja lauseparsia: + + Myös lempein mun lie siksi arvokas, + Se että säästyä vois juoniltas. + +Hän itse suosii yksinkertaisia vertauskuvia; eikä mikään soneteista +teekään intomielisyydessään vakuuttavampaa vaikutusta kuin se, missä +hän vertaa itseään pieneen lapseen, jonka äiti on sylistään heittänyt +kiiruhtaessaan ajamaan takaa tarhasta karannutta siipi-otusta: + + Niin karkulaisen jälkeen kiiruhdat, + Mun, pienen lapses, loitos unhottain; + Mut toivon, että vielä palajat, + Kuin äiti rinnoilles mun painaltain. + +Nämä yleisin ääriviivoin piirretyt kuvat eroavat tavallisten +sonetin sepustajain tuhrimista kuvista ja tapahtumista samoin kuin +oikeusistuinten kovalla taistelulla muodostuneet päätökset eroavat +keskiajan lemmenhovien muodollisista väittelyistä. Muutamat niistä +ovat kummallisia, uhkarohkeita, jopa raakojakin luonnoltaan; niissä on +aiheita, joita ei runollisuus ole valinnut, vaan jotka ovat ottaneet +omakseen runollisuuden, painaen todellisuusvoimallaan leimansa siihen. +Kaiken runouden, kaiken taiteen tulee pitää silmällä joitakin sovittuja +muotoja. Nämä runoelmat ovat sonetteja. Mitään muuta sovinnaista niissä +ei olekaan, lukuunottamatta niiden repostelijoita. + +Niistä tapahtumista ja seikoista, jotka ovat kunkin pohjana ja +jotka luovat muutamiin niiden ainoan mahdollisen ajatuksen, +voi luonnollisesti saada selkoa vain sangen epämääräisesti, +keinotekoisesti, jos saa ensinkään. Esiintyväin henkilöiden nimet +ovat häipyneet tietämättömiin. Kaksi näistä henkilöistä on kuitenkin +tarkalleen kuvattu: komea, hurjasteleva nuorukainen, ja mustaverinen, +uskoton nainen. Näiden kahden henkilön, toisen tai toisen, ympärillä +liikkuvat nyt useimmat sonetit, elleivät kaikki. Tarina, joka +tässä levitäiksen eteemme, liian himmeänä, jotta sitä voisi kutsua +dramalliseksi, liian tuskallisena ja kärsivänä, jotta sitä voisi +erehdyksessä pitää vaan ilakoivan mielikuvailun huvitteluna, on +tarina kiihkoisasta ystävyydestä, rikotuista ja jälleen uudistetuista +valoista, rakkaudesta, joka voittaa tylyydenkin, riemusta ja +hekumasta, joka on vain lyhyt, kiihkeä puuskaus ja joka kääntyy +katkeruudeksi, omantunnon vaivoiksi. Runoilijan äänen kuulemme +väreilevän moninaisissa vivahduksissa, milloin väittelemässä ystävänsä +kanssa, milloin kapinoimassa sitä naista vastaan, joka on kietonut +hänet pauloihinsa; tässä kiihkeän, hartaan antaumuksen korkea veisu, +tuossa verhotun letkauksen pisteliäs sävy — tarkasti tähdättyä, rivoa, +kyynillistä. Esitys jatkuu luonnollisin astein rakkauden ja ystävyyden +sydämellisistä väleistä muihin tunteisiin, jotka eivät suinkaan +ole vähemmän läheisiä ja vilpittömiä, mutta jotka nyt vaalenevat +alkuperäisinten inhimillisten intohimojen taustaa vastaan: astuu esiin +runoilijan maineen ja kunnian toivo, taikka masentava tietoisuus +siitä, että hän henkisesti alenee palvellessaan roskakansan joutavaa +huvitteluhalua. Hänen sielunsa liikunnot paljastuvat, ja ne esittävät +hänet helposti ymmärrettävässä valossa: intohimon kahlehtimana, syvästi +halveksivana noita varovaisia ja itsekylläisiä luonteita, joista hän +niin armottomalla ivalla puhuu 94:ssä sonetissa: + + Ne, jotka karttaa pahaa tekoa + Tai toista teeskennellen toimivat; + Ja eivät kiusauksiin lankea, + Vaan kivisieluisina kulkevat; + + He taivaan riemun runsaan perivät, + Isänsä luonnon auliit antimet; + He synnyltään on herrat, käskijät, + Muut palvelijat, he jalosukuiset. + +Vähän hyödyttäisi meitä tuntea tuon kauniin nuorukaisen ja mustan +naisen nimet; eivät mitkään julkiset todistuskappaleet ja tiedot +kykenisi niin kuvastamaan noita tunteen vaihtelevia kokemuksia, +taivaista riemua ja surun syvimpiä kuiluja, sillä parhaan ja riittävän +selvityksen saavat ne juuri soneteissa. + +Runoileminen ei kuitenkaan ole elämäkerran kirjoittamista; ja sonettien +arvo nyky-aikaisen lukijan silmissä ei pääasiallisesti riipu siitä, +tiedetäänkö tai ei, mitä mahdollisesti niiden takana on. Että ne +olivat otetut kokemuksen aarrekammiosta, on ainakin varma: Shakespeare +ei ollut mikään katala jäljittelevä riiminrenguttaja. Mutta taiteen +apukeinot ovat muuttaneet kyyneleen jalokiveksi, joka jää koristamaan +vielä uusiakin, vieraitakin suruja. Soneteilla on jotain sanottavana +kaikille, jotka ovat kokeneet inhimillisen elämän nousun ja laskun, +sen hymyilevät ilot, sen murhemuodon. Niiden tapaukset kuuluvat +menneisyyteen; niiden aihe on ikuinen. Ne ristiriidat ja katkerat +jos suloisetkin tunteet, joista ne puhuvat, muodostavat yhäti ja +aina kaiken runouden perusainehiston ja elävöittävän hengen; ajan +voittokulkue siinä astuu, säälimättä, yli inhimillisten pyyteiden ja +inhimillisten halujen ja himojen raunioiden. Kaikkialla luonnossa +sen saattaa lukea, kaikessa taiteessa; viittauksen siitä antaa +kellon- tunti-osoittajan liikunta, kuihtuvat kukat, ihanain kasvojen +rumentavat rypyt; se palajaa syksyisen elonkorjuun mukana, se synkistää +toivon auringon ja kuun pimetessä; runoilijan kellastuneet paperit +ja rakentajan sortuvat pyramidit kertovat siitä; sen ääni kuuluu +rantakallioihin musertuvista aalloista, siitä puhuvat historiat, jotka +johtavat mieleemme jo ammoin hautaansa vaipuneet sivistyskansat. +Kaikki katoaa; tämä tieto on yhtä vanha kuin aika. Mutta miten kirpeän +polttava se onkaan, kun sen sydän äkkiä huomaa; + + Sun kauneuttasikin epäilen; + Se kuihtuu, katoo ajan virtahan. + +Runoilija pitää suuressa arvossa niitä apukeinoja, jotka tarjoavat +suojaa tätä hirmuvaltiasta vastaan tai jotka kykenevät siirtämään sen +tuomiota tuonnemmaksi. Pöyhkeäpuheisuudella, jossa vaan on paljon +itaruutta, hän lupaa ystävälleen ikikestävän elämän "siinä, missä +hengitys kovimmin huokuu, aivan ihmisten huulilla". Mutta hän tietää, +että tuo on turha suunnitelma; muistomerkit ja muistokirjoitukset, +joita on kyhätty ajan hävitystä vastustamaan, eivät vaikuta mitään, +paitsi ehkä siten, että ne tuleville sukupolville hankkivat uusia +todisteita sen kaikkivaltaisuudesta. On parasta sopia tuon hävittäjän +kanssa, ja koettaa vaikka näennäisesti sen valtaan antautuenkin, +vähentää sen voittoriemun yltäkylläisyyttä kohottamalla korkealle +iki-elämän tulisoihtua. + + Ei pelastusta pyörteest' aikojen; + Vain hengen luomat elää eellehen. + +Tuo on jonkunlaista yleisen perikadon lykkäystä ja lievennystä, +mutta vakavaa pohjaa uhmailevalle taistelulle se ei anna. Viimeinen +turvapaikka, ainoa linnoitus tätä vihollista vastaan on rakkaus, +joka on vain omaa itseänsä varten olemassa, joka on oma palkintonsa, +joka tuottaa lohdutusta kaikkiin tappioihin ja pettymyksiin, jota +eivät myrskyt järkytä, eivätkä pimennä pilvet, joka on todempi +kuin historian totuus ja voimakkaampi kuin kaiken hävityksen ja +mädäntymisen voimat. Rakkaudelle yksinään ei aika mahda mitään. Näin +tulee sonettien ensimmäinen sarja jonkunlaiseen loppupäätelmään; +ja sitten seuraa lyhempi sarja, ja muutamat näistä soneteista ovat +realistisia, ivallisia, karkeita, muodostaen ikäänkuin välinäytelmän +edellisten osain hempeiden, juhlamenollisten naamiaisten jälkeen. Tässä +sarjassa on kuvattu hekuman vaiheet, sen lyhyet riemut, sen rajuus, sen +lempeämmät, vienommat välikohtaukset, sen petollisuus, ja ne tuskat +ja kärsimykset, jotka ovat sen palkintona. Löytyy kuitenkin hiukan +lievennystä tuohon kuvaukseen; hekuman hurjat petteet sovittavat itse +kohtalonsa ja heittävät uhrinsa siihen tietorikkaampana, vaikkeikaan +lohdutettuna: + + Kun pyhäks', puhtahaks' sun vannoin ma, + Se oli valhe, musta, katala. + +Shakespearen runoelmat eivät missään suhteessa muuta sitä käsitystä +hänen luonteestaan ja mielenlaadustaan, jonka tarkkaavainen lukija jo +on saattanut itselleen muodostaa näytelmien perustalla. Mutta niiden +avulla voimme kuulla hänen äänensä välittömämmin, suoranaisemmin, kun +näytelmän haittaavat rajat eivät ole esteenä; samalla antavat ne meille +muutamia hajanaisia viittauksia niistä myrskyisistä koettelemuksista ja +intohimoista, jotka auttoivat häntä yhä enemmän tuntemaan ihmissydäntä +ja rikastuttivat hänen näytelmiään personallisen kokemuksen tuloksilla. + + + + +IV NÄYTELMÄKAPPALEITA. + + +Soneteissa toi Shakespeare ilmi omia ajatuksiaan ja tunteitaan, +muokaten kokemuksensa raaka-ainekset runoustaiteen sääntöjen mukaan, +siten saadakseen syntymään runollisesti kauniita tuotteita. Näytelmässä +tuo samainen kokemus hankki hänelle paljon aineksia, mutta siinä +joutuu hän toisenlaisiin, vaikeampiin olosuhteisiin. Kun hän tuli +Lontooseen, oli hänen aljettava ja polettava elämänsä ura. "Nöyryys +ja vaatimattomuus ovat nuoren kunnianhimon tikapuut", ja ainoa tie +menestykseen oli mukaantua ajan vallitseviin tapoihin ja tottumuksiin. +Myöhemmin, voitettuaan myötätuntoa ja menestystä, saattoi hän vapautua +niistä ja koettaa uudistuksia ja yrittää muodostella tapojakin. +Oppipoikana alkoi hän ensin Lontoon näyttämöllä; hänen varhaisimpia +yrityksiään näytelmän alalla voidaan totuudenmukaisesti arvostella +ainoastaan pitämällä silmällä hänen suhdettaan tähän näyttämöön; ja +hänen suurimmatkin näytelmänsä osoittavat hänen huolekkaasti tarkanneen +niiden välikappalten avuja ja heikkouksia, joita hänellä oli käsillä. +Se maailma, jossa hän eli, näyttämö, jota varten hän kirjoitti, ne +ovat painaneet lähtemättömän leimansa hänen näytelmiinsä, niin että +ne, jotka tutkistelevat häntä ikäänkuin jonkunlaiseen filosofiseen +tyhjiöön asetettuna, saattavat joka hetki erehtyä käsittelemään hänen +teostensa näyttämöllisiä muotoja ja puolia ikäänkuin nekin olisivat +hänen luovan henkensä tuotteita. Hän ei ollut mikään pöyhkeilevä +runoilija, joka joskus alentuisi laskeutumaan näyttämöllekin ja joka +miten kuten pukisi laulelmansa näytelmän muotoon. Hän oli kasvanut +teaterin pukuhuoneessa ja näyttämön palkeilla; hän oli näyttelijä ennen +kuin näytelmänkirjoittaja. + +Stratfordin näytelmälliset tilaisuudet eivät ole niinkään +vähäpätöisiksi arvattavat, hänen elämänsä vaikutelmia +tarkastellessamme. Alkuperäisin näytelmämuoto tavataan kukoistavana +kaikkialla lasten leikeissä. Elisabetinaikuisen Englannin maalaiskunnat +eivät suinkaan jättäneet näytelmää yksistään lasten käsiin, vaan +ilostuttivat kaikenlaisia vuosi-juhlia vanhoilla näytelmillä ja +ajanvietteillä, sillä tavalla tuottaakseen vaihtelevaisuutta +ja virkistystä maalais-elämän harmaaseen yksitoikkoisuuteen. +Maurilaistanssi oli laji näytelmää sekin; Shakespeare tunsi +sen mainiosti, ja hän tekeekin viittauksia neitsyt Maariaan ja +keppihevoseen. Pyhän Yrjänän maalaisnäytelmä on erinäisissä syrjäisissä +seuduissa säilynyt aina meidän päiviimme saakka. Shakespearea +huvittavat usein nämä alkuperäisen kehittymättömät esitykset, ja hän +säilyttää muistoja niistä _Kesäyön Unelmassa_ ja vielä selvemmin +kappaleessa _Lemmen Kujeita_. Yhdeksän kuuluisuuden loistonäytelmä, +jota esittävät koulumestari, kappalainen, sivistymätön Costard ja +ylen hienostunut espanjalainen, on uskollinen näyte maalaiskylissä +harjoitetusta näytelmätaiteesta. Kunkin näyttelijän pääasiallisimpana +tehtävänä on astua mahtavasti esiin ja ilmoittaa kurjin, ontuvin +säkein, kuka hän on. Herra Nathanael, hupsunsekainen, lempeä mies, +mainio keilanheittäjä muuten, on Aleksanteri Suuren osassa saanut +hieman liian painavan tehtävän suorittaakseen. Mutta hän pukee +asevarustuksen ylleen ja laskettaa säkeensä: + + Mun maine tietää herraks', sankariksi + Idän ja lännen, pohjan, etelän; + Mun kilpen' näyttää Aleksanteriksi. + +Tässä hänet keskeyttää Biron pilapuheillaan, ja miesparka joutuu +pois tolalta, tekee vielä muutamia heikkoja yrityksiä saadakseen +sanottavansa juonesta kiinni alkamalla kaikki alusta, mutta siitä ei +ole apua, ja Costard ajaa hänet tiehensä. Koko tämä niin surullisesti +keskeytetty ja pilkattu ilveily mahtaa varmaan olla hyvinkin läheisesti +todellisuuden mukaan muodostettu, aina sen lausuntoihin ja puheisiin +asti, jotka, koulumestarin kynästä kun ovat lähteneet, vallan vilisevät +klassillisia viittauksia, yrittävätpä lyöttäytyä komparunoiksikin. +Shakespearen lapsuuden aikoina ei myös ollut vaikeaa päästä näkemään +erästä toistakin näytelmänlajia, joka oli runollisempi ja joka esiintyi +suuremmilla vaatimuksilla. Pyhimysnäytelmä-sarjoja, mirakkeleita, +näyttelivät vielä useiden kaupunkien ammattikunnat, tavallisesti +kevätkesän aikoihin, ja saattaahan olla, että isänsä olisi ottanut +Shakespearenkin mukaan Coventryyn niitä katsomaan. Mutta vallan +todennäköistä ei se ole, sillä hänen useinkin varsin pilkalliset +viittauksensa niihin eivät suinkaan puhu siitä syvästä vaikutuksesta, +jonka näiden eriskummallisten ja juhlallisten loistonäytelmien olisi +täytynyt tehdä mielikuvitusrikkaaseen lapseen, näiden näytelmien, jotka +laahustavat eteenpäin arvokkaalla pitkäveteisyydellä, jotka muutamin +valikoiduin kohtauksin esittävät ihmiskunnan kaikki vaiheet: luomisen, +syntiinlankeemuksen, lunastuksen. + +Tämäntapaiset näytelmät ja huvittelut kuuluivat katoavaan, +häipyvään aikaan, eikä niissä ole mitään uuden liikkeen henkisestä +ja sielullisesta kiihtymyksestä. Tykkänään toisenlaista ravintoa +tarjosivat kuljeskelevat näyttelijäseurueet kappaleissaan ja +esityksissään, ja varmaan ei Stratfordkaan jäänyt niiden käynneistä +osattomaksi. Nämä ihmiset kuuluivat uuden ajan ilmiöihin, heidän +näytelmissään oli uudenaikaisen älyn, uudenaikaisen valtavan +innostuksen maku. Heidän esiintymistapaansa kuvaa Shakespeare sangen +tarkasti _Kesäyön Unelmassa_. He esittäytyivät jonkun suuren talon +isännöitsijälle tai yhdyskuntain, kaupunkien toimimiehille ja antoivat +luettelon kappaleistaan, anoen samalla näyttelemislupaa. Aivan +samoin kuin Hamlet vaatii saapuvia näyttelijöitä antamaan todisteen +taidostaan, samoin myös Philostratos, joka vallan yksinkertaisesti +on joku Elisabetin aikuinen juhlamenojen ohjaaja, haluaa, kun +käsityöläismoukat tulevat kappaleineen, kuulla hiukan sen sisällöstä, +ennenkuin sallii sitä esitettävän isännälleen. Sitten lupaa hän +Theseukselle luettelon huvituksista, joiden on määrä hauskasti kuluttaa +aika illallisesta maatamenoon. Kaikki näytelmät ovat uusimman muodin +mukaan muinaistarullisia aiheiltaan. Kentauritaistelu, Orpheuksen +kuolo, Runotarten Valitus, ja lopuksi tuo ikimuistettava "ikävän +lyhyt näytös" Pyramiiksesta ja Tisbestä esiintyvät listalla. Kun +Theseus on valintansa suorittanut, törähytetään torviin; Prologi +astuu sisään, vetoaa kuulijain hyväntahtoisuuteen, esittelee heille +sen kirjavan henkilöjoukon, jonka on määrä esiintyä näytelmässä, ja +auttaakseen heitä kaikkea tuota ymmärtämään, antaa hän myös lyhyen +yleiskatsauksen kappaleen juonesta. Sitten hän vetäytyy syrjään, +vieden mukanaan Tisben, Jalopeuran ja Kuunpaisteen, joita ei aivan +heti tarvita, sillä välin kun Pyramus ja Muuri jäävät alkamaan +näytelmää. Sillä lailla esitettiin näytelmiä Theseuksen, Atenan +herttuan hovissa; samalla lailla siis esitettiin niitä Stratfordinkin +kaupungintalossa, hallitusmiesten ja porvarein läsnäollessa. Tapa +esittää jokainen henkilö katselijoille on pysyttäynyt sellaisissa +uudemmissakin näytelmissä, joissa toiminta keskeytetään vähäksi aikaa, +jotta joku suosittu näyttelijä saattaisi suorittaa jonkun vaikuttavan +esiintymisnumeron ja rakennella ystävällisiä henkilökohtaisia suhteita +kuulimon kanssa. Shakespearen aikojen näyttelijät halusivat siis yhtä +vähän kuin heidän seuraajansakin kadota itse näytelmään huomaamattomiin. + +Elisabetinaikuisen draman varsinaiset alkujuuret ovatkin etsittävät +juuri näistä vaeltelevista aatelismiesten palvelijaseurueista. +Sellainen suuri maakartano kuin Sir Christopher Hattonin +talo Holdenbyssä, Northamptonshiressä, oli vuokramies- ja +palvelijajärjestelmineen kuin oikea yhteiskunta, joka kyllä tuli +omillaan toimeen; ja juhlatiloissa oli niiden palkollisten ja +aluelaisten, joilla oli taitoa tai taipumusta soiton, tanssin ja +lausumisen jaloihin harrastuksiin, pitää huvipuolesta huolta. +Ensialussa nämä tilapäiset näyttelijät ja soittotaiteilijat tyytyivät +satunnaisiin esityksiinsä, matkustelematta paikasta toiseen. +Mutta läänityslaitoksen kukistuminen, josta useimmat Tudorein ja +Stuartein hallitusaikojen valtiollisista ja kirjallisista ilmiöistä +saavat selityksensä, tekee myöskin draman äkillisen menestymisen +ymmärrettäväksi. Entisten läänitysoikeuksien asteettainen häviäminen, +kaupunkien kehittyminen, maa-alojen rajoittaminen, luostarien +poistaminen — kaikki nämä muutokset ne myös kalvoivat entisaikojen +maalaiselämän perustuksia, sekä tekivät aatelismiehille mahdottomaksi +enää säilyttää suunnattomia palvelija- ja seuralaislaumojaan. +Kuudennentoista vuosisadan kirjallisuus on vallan täynnä hiiden +valittavaa hälyä, jotka täten ovat menettäneet toimeentulonsa ja +elinkeinonsa, sekä vieläkin enemmän niiden katkeraa nurkumista, jotka +joutuivat jollain tavoin kärsimään näistä vallattomista, isännättömistä +ihmisistä. Sillä välin tarjosivat hovi ja kaupunki uutta viehätystä, +uusia mahdollisuuksia niin ylhäisille kuin alhaisillekin. Eräässä +kirjasessa _Palvelijan Hauskat Päivät_, vuodelta 1598, kerrottu juttu +kuvaa asiantilaa lyhyesti ja sattuvasti. Muuan kreivi esiintyi kerran +kuningas Henrik VIII:n hovissa, puettuna karvakankaiseen nuttuun ja +kotokutoisiin harmaisiin housuihin, seuranaan satakaksikymmentä miestä, +kaikki varustettuina hyvillä hevosilla ja moitteettomilla tamineilla. +Kuningas nuhteli häntä huonosta ja sopimattomasta pukeutumisesta. Kun +hän seuraavan kerran ilmestyi hoviin, oli hänellä päällään viitta +mustaa samettia, hihat koristettuina kulta-ompeleilla, samettilakki +höyhentöyhtöineen ja kultaisine nauhoineen, lierit täynnä kalliita +kiviä, puku kultaa-säihkyvästä kankaasta ja jalokivin koristetut, +korukirjaillut vyöt ja miekkavehkeet. Häntä seurasi ainoastaan +yksi mies ja pieni palveluspoika. "No", sanoi kuningas, "nythän te +olette niinkuin tuleekin; mutta minne on jäänyt mahtava miestenne +ja hevostenne lauma?" "Jos Teidän Armonne sallii sanoani", vastasi +kohtelias kreivi, ottaen lakin päästään, "niin tässä on kaksikymmentä +miestä ja kaksikymmentä hevosta"; sitten, heittäen viitan päältään: +"tähän on hautaantunut neljäkymmentä miestä ja neljäkymmentä hevosta"; +ja niin jatkoi hän edelleen, kunnes lopulta vaati kuningasta +valitsemaan palveluksekseen joko hevosmiehet tai tuon komean puvun. +Buckingham on _Henrik Kahdeksannessa_ joutunut samaan pulmalliseen +vaiheeseen: + + Taas moni selkä taittuu + Painosta tilusten ja hovilinnain, + Tät' päivää varten hartioille lyötyin! + +Tämä on ikäänkuin lyhyt yhteenveto renesanssin yhteiskunnallisesta +liikkeestä. Maatilat muutettiin rahaksi, ja täten hankitut pääomat +"sijoitettiin" sitten tavalla, joka tälle aikakaudelle on erinäisesti +ominaista: ne pantiin komeilevaan ylelliseen vaatetukseen. +Perintötalollisten pojat rupesivat seikkailijoiksi ja painuivat +Lontooseen. Aatelistalojen palvelijat, jotka osasivat näytellä ja +laulaa, tekivät entisestä huvitoimestaan varsinaisen elinkeinon, +kulkivat maita ja mantereita ja edistivät nopeasti kasvavaa mieltymystä +loistonäytelmiin, ilveilyihin ja säveltaiteeseen. Lontoossa oli heillä +paraat markkinat. Pitkät ajat näyttelivät he missä suinkin vain tilaa +saivat: puutarhoissa, seurahuoneissa, ravintolain pihoilla. Kaupungin +viranomaisten vastarinta ajoi heidät sitten muurien ulkopuolelle; +etukaupunkien huvikentillä saivat he kylläkin helposti väkeä kasaan; +1576 paikkeilla rakennettiin vihdoin kaksi pysyvää, täydellistä +näyttämöä Finsburyn kentille, ja niin oli renesanssin drama saanut +syntymäpaikan. + +Näiden näyttelijätovereiden kanssa joutui Shakespeare heti alusta +alkaen tekemisiin; he olivat jo ennen kuin hän oli oppinut heitä +tuntemaankaan, päässeet sangen korkealle kehitysasteelle ammatissaan. +Heidän suojelijansa heitä rohkaisivat, kansa heitä ylisteli, hovi +heitä suosi. Kuuluisimman Elisabetin aikuisen komillisen näyttelijän, +Richard Tarltonin (kuollut v. 1588) elämänvaiheet osottavat, että +ennen Shakespearen aikoja oikein etsimällä etsittiin lupaavia kykyjä, +vahvistamaan ja tukemaan koko ammatin mainetta. Tarlton oli Fullerin +tietämän mukaan syntynyt Condoverissä Shropshiressä, ja "oli kerran +kedolla kaitsemassa isänsä sikoja, kun eräs Leicesterin kreivi Robertin +palvelijoista, kulkiessaan tätä tietä herransa maatiluksille Denbighen +vapaaherrakunnassa, niin erinomaisesti mielistyi hänen ovelan sukkeliin +ja hullunkurisiin vastauksiinsa, että toimitti pojan hoviin, missä +hänestä tuli kuningatar Elisabetin kuuluisin narri". Näyttelijät +pysyttelivät kauan kahtamoisessa asemassa; mainion edeltäjänsä, Will +Summerin, tavoin, oli Tarlton Hänen Majesteettinsa palveluksessa, +mutta samalla oli hän myös ammatti-näyttelijä ja hauskutteli yleisöä +Lontoon äsken rakennetuissa teatereissa. Ilvehtijät ja narrit +olivatkin kai seurueidensa loistotähtiä, suosituimpia ja ehkä paraiten +palkattujakin. He kykenivät huvittamaan kuulijoita ilman toisten apua, +ja Tarltonin huilu ja käsirumpu, hänen yksinpuhelunsa, hänen sukkelat +päähänpistonsa, laulunsa ja kujeilunsa olivat yleisen ihastuksen +aiheina niihin aikoihin, kun Shakespeare tuli Lontooseen. Eräässäkin +tällaisessa hilpeässä veisussa, jonka jokainen lyhyt säe oli ilkkuillen +tähdätty yhteen tai toiseen kuulijaan, on kertosäkeenä "Varis näin +raakkui, muurillaan istuen — Kun mieliksi yhden, niin mieliksi +kaikkien". Tämän kertosäkeen on _Loppiais-Aaton_ Malvolio lainannut: +— "voin sanoa, niinkuin sonetissa sangen sattuvasti sanotaan: Kun +mieliksi yhden, niin mieliksi kaikkien". Tarltonin kuoleman jälkeen +peri Will Kemp, jonka tiedetään olleen Moilasen verrattoman esittäjän, +nopeasti hänen sijansa yleisön suosiossa; hänen ohellaan mainitaan +pienempinä kuuluisuuksina Cowley, Armin ja monet muut. Hyvän käsityksen +antaa siitä erinomaisesta matkimis-taidosta, jonka nämä ilveilijät +omasivat, eräs kohta _Loppiais-Aatossa_, missä narri, vankilaan +suljettua Malvoliota petkuttaakseen, ensin jäljittelee papin ääntä, +sitten herra Topias Räihän, ja pitää senjälkeen pitkät puhelut kaksin +äänin papin ja itsensä välillä. Samainen narri esittää myös melkein +kaikki ne oivalliset, tunteelliset tai naurattavat laulut, jotka +täyttävät kappaleen sävelhuminallaan. + +Se seikka, että Elisabetin aikuisessa näytelmässä tragedia ja komedia +olivat toisiinsa sekotettuina, saakin tämän nojalla selityksensä: +kysymys ei ollut mistään erikoisuuden tavottelusta tai vanhoista +säännöistä, vaan välttämättömyydestä. Yleisö tahtoi nähdä suosikkejaan; +ja kun aikaisempien Lontoon näyttämöiden vanhat, hyvin kirjavat +huvittelut antoivat sijaa vakavammalle dramalle, niin kuuluisimmille +näyttelijöille oli siinäkin varattava paikka. Jos Shakespearella +oli joitakin korkeita ja ankaroita suunnitelmia ja pyrkimyksiä +draman suhteen, niin ovat hänen ajatuksensa voineet olla hänelle +vain vaivaksi. Mutta hän alistui välttämättömyyteen, ja muutamissa +näytelmissään _Venetian Kauppias, Miten Suvaitsette, Loppiais-Aatto, +Kuningas Lear_ — suo hän loistavia esiintymistilaisuuksia +ammatti-ilvehtijöille. Mutta merkkejä ei puutu siitä, että häntä +häiritsivät ja kiusasivat nuo mellastelevat ilveilijät, jotka niin +olivat kiivenneet yleisön suosioon kujeineen ja laulelmineen, +kasvonvääntelyineen ja kekseliäine kompineen. "Älkää antako niiden, +jotka narrina näyttelevät," sanoo Hamlet, "puhua enemmän kuin +mitä heidän osaansa kuuluu; sillä heidän joukossaan on sellaisia, +jotka itse nauravat, saadakseen joukon tyhmiä katselijoita myöskin +nauramaan, vaikka samaan aikaan joku tärkeä kohta kappaleessa olisi +huomioonotettava. Tuo on hävytöntä, ja osoittaa aivan surkuteltavaa +kunnianhimoa siinä narrissa, joka niin tekee." Eipä ole luultavaa, +että näyttelijät ottivat tämän erinomaisen neuvon onkeensa. Muutamat +narrin loppusanoista kohtauksien päättäjäisiksi _Kuningas Learissa_ +ovat suorastaan tarkoitetut katselijoille, ja ovat tykkänään +asiaan kuulumattomia ja arvottomia; ne ovat joko luvattomia +jälki-lisäyksiä, jotka ovat päässeet pujahtamaan tekstiin, tai narrille +välinpitämättömästi heitettyjä almuja, joita tämä saa sitten, ollessaan +yksin näyttämöllä, laususkella, varsinaista näytelmän toimintaa +pahemmasti häiritsemättä. Eräissä näytelmissä on narri kokonaan +eristetty, jotta säästyttäisiin hänen väliintulemisensa vaaralta. +Kappaleessa _Romeo ja Julia_ on Pietarilla lupa laskea leikkiään vain +soittoniekkojen kanssa eteishuoneissa tai saatella imettäjää, kun +Julia ei ole mukana. _Othellossa_ on ilveilijällä niin mitätön osa, +yhdessä ainoassa kohtauksessa Cassion kanssa, että voi tuskin odottaa +taitavan ilvenäyttelijän saattavan olla lisäilemättä siihen yhtä ja +toista omista päähänpälkähtämistään. Portinvartija _Macbethissa_ on +saman kovan kurin alaisena; hänen ei sallita näyttelevän kompailijan +osaansa muualla kuin omalla portillaan. Shakespeare oli usein ankara +ilvehtijöilleen; sillä on selvää, että hän vallan hyvin ymmärsi +tragillisen yksinkertaisuuden ja vakavuuden edut, silloinkin, kun hänen +tehtävänsä todelliset ehdot ja edellytykset eivät sallineet hänen +käyttää niitä hyväkseen. + +Kun ensimäiset säännölliset teaterit rakennettiin, käytettiin niitä +ei ainoastaan varsinaisen puhedraman näyttelemiseen, vaan tarjottiin +niissä kaikkia niitäkin esityksiä, jotka entisiin aikoihin tapahtuivat +tilapäisesti pystytetyillä lavoilla tai huvikenttien erityisesti +aidatuilla alueilla. Kaupunkilaiset olivat kovin ihastuneita +silmänkääntäjäin ja nuorallatanssijain temppuihin, miekkailuun, +painiin; noita kaikkia oli siis näytelmään sovitettava. Eikä +Shakespeare ole suinkaan kitsas näille voimaurheilijain harrastuksille. +Painikiista kappaleessa _Miten Suvaitsette_, miekkailukaksintaistelut +_Romeossa ja Juliassa_ sekä _Hamletissa_, sapelitappelut _Macbethissa_ +— ne olivat oikeita harjaantuneiden taistelijain taidonnäytteitä. +_Coriolanuksen_ koko ensimäinen näytös on niin täynnä tappelun +melskettä, sotaretkiä ja otteluita elämästä ja kuolemasta, surmaavia +iskuja puolelta jos toisellakin, että tuo jo alkaa ikävystyttää +Shakespearen nykyaikaisia ihailijoitakin, mutta Globe-teaterin +suosijoille oli se mitä mainiointa huvia. _Erehdysten Huvinäytelmässä_ +syntyy hirveätä melua selkäsaunoista ja uhrien voivotuksista. Kaikki +tämä muuntaa tuntuvasti hänen suuruutensa väritystä ja sävyä, mutta +siihen pakottivat hänet suosijainsa maku ja tottumus sekä silloisen +kehittymättömän teaterin suhteet. Tähän paksuun runkoon oksastettiin +hänen lennokas ajatuksensa ja herkkä mielikuvituksensa. + +Kun hän ensi kertaa tuli Lontooseen, seisoi drama varhaisemman +kehityksensä käännekohdassa. Näytteleminen kukoisti kautta koko +Elisabetin hallitusajan, monissa paikoin ja mitä erilaisimmin +tavoin. Senecan malliin kirjoitettujen murhenäytelmäin ja Plautusta +jäljitteleväin huvinäytelmäin esittäminen tapahtui aina oppineiden +miesten suostumuksella ja myötävaikutuksella, ja koko homma olikin +yliopistojen ja lakikoulujen suosittuna huvituksena. Ylhäisempien +piirien nautinnoksi esittivät mytologisille ja klassillisille +aiheille rakettuja näytelmiä laulavat poikaseurueet — Paavalin +Lapset, Kuninkaallisen Kappelin Lapset. Alkuperäinen komillinen +perimätapa oli säilynyt rikkomatonna varhaisemmilta ajoilta, ja +näissä sievistelevissäkin näytelmissä suotiin sijaa ilvehtijäin +hullutteluille. Mutta murhenäytelmä sellaisenaan oli vallan uutta +Englannissa, vähän sitä ymmärrettiin ja vielä vähemmän siitä +nautittiin. Huonoimman esikuvan, mitä ajatella voi, sai se Senecassa, +joka käyttää tragillisia kohtia ikäänkuin vaarnana, johon sopii +ripustaa kaikki kaunopuheisuuden ja viisaustieteen opettajan +selvittelyt. Ensimäinen englantilainen murhenäytelmä, _Gorboduc_, +on akateminen väittely erinäisistä käyttäytymisen pulmallisista +kysymyksistä, jotka on saatu syntymään erään vanhan tarinan pohjalla; +ja samaista senecalaista mallia noudattivat rauhallisesti Samuel +Daniel ja Fulke Greville, Lordi Brooke, pitkät ajat uuden suunnan +nousun jälkeen. Ja ilman tämän ajan suurten nerojen ilmestymistä olisi +englantilainen murhenäytelmä kenties kuinka pitkiksi ajoiksi jäänyt +tuollaiseksi jäljitteleväksi harjoitelmaksi, jota vaan viisauksia +latelevat filosofit olisivat harrastaneet. + +Tunnetaan niin hyvin se, mitä sitten tapahtui, että se on kadottanut +kaiken ihmeellisyytensä. Joukko nuoria miehiä yliopistojen helmoista +heitti akatemisen ylpeytensä nurkkaan ja ryntäsi yleisille +näyttämöille, jotka siihen asti olivat olleet ilvehtijäin, +silmänkääntäjäin ja lyhyiden hullunkuristen välinäytelmäin esittäjäin +hallussa. He eivät olleet, nuo nuoret miehet, mitään oppineita +sanan varsinaisessa merkityksessä: Marlowe, Peele Greene ja Lodge +kuuluivat siihen lukuisaan ihmislajiin, jotka Antonius à Woodin +sanoilla puhuen "tavallansa halveksivat akatemisia opinnoita". Mutta +latinalaiset runoilijat viehättivät heitä, ja he lukivat ja tutkivat +innokkaasti uutta italian-, ranskan- ja espanjankielistä renesanssin +kirjallisuutta. Lontoossa, samoin kuin Oxfordissa ja Cambridgessa, +olivat tavalliset virkapaikat ja palkat heiltä suljetut, niin että +johonkin juoneen heidän oli elinkeinokseen turvautuminen. Varsin +läheinen tulolähde oli silloin kirjoitella kirjakauppiaille runoelmia, +lemmenkirjasia ja toimitella kaikenlaisia käännöksiä; ja kuka vaan +oli tarpeeksi onnekas saamaan anteliaan, jalomielisen suojelusherran, +niin hänen vaivoin hankittuihin kirjailija-ansioihinsa saattoi silloin +tällöin muodostua sievosia lisiä. Mutta ennenkuin olivat kauankaan +Lontoossa olleet, olivat he varmaankin tutustuneet erääseen hiljattain +näkyviin nousseeseen ihmisluokkaan, joka eleli melkoista mukavammin +tavoin. Nämä "kunniakkaat kulkurit", näyttelijät, muodostivat kaupungin +kaduilla hyvinkin huomattavan ilmiön, kun + + He teikaroivat silkkivaatteissaan. + Palvelijain parvi saattojoukkonaan. + +Greene kertoo _Groatsworth of Wit_-nimisessä teoksessaan, mitenkä +hän ensin joutui kirjoittamaan näyttämöä varten. Eräs näyttelijä, +loistavasti puettu, niinkuin suuren maailman mies tietenkin, sattui +kerran kuulemaan hänen lausuvan muutamia runosäkeitä ja tarjosi hänelle +ilman muuta asunnon ja viran. Herrasmies oli omain sanojensa mukaan +sekä näyttelijä että drama-kirjailija. Näytellen keijukaisten kuninkaan +osaa oli hän esiintynyt _Herkuleen Kahdessatoista Työssä_ sekä eräässä +toisessa kappaleessa, jonka nimi oli _Paholainen Taivaan Tiellä_. +Hänen omat teoksensa olivat opetus-näytelmiä, jotka olivat etenkin +sopivia maalaiskatselijoille; hän mainitsee niistä kaksi, nimittäin +_Ihmisen Älyn Opetus_ sekä _Keskustelu Syvyyden Salaisuuksista_. Mutta +nämä kasvattavat näytelmät olivat nykyään joutuneet muodista pois, +selvitteli hän, ja nyt voisi jonkun oppineen miehen uudenaikaisemmilla +sepityksillä olla hyvä menestys. Greene suostui tarjoukseen, ja +asustaen "kaupungin syrjällä, eräässä rihkamasaksan talossa", tuli hän +pian kuuluisaksi "ovelana näytelmärunoilijana" ja joutui näin maan +kevytmielisinten ihmisten seuraan. + +Ei ole mitään syytä epäillä tämän kertomuksen asiallista totuutta. +Mutta Greene ei ollut uudistusten harrastajista ensimäinen eikä +etevinkään. Kunnia kansanomaisen näytelmän uudistamisesta kuuluu +etupäässä Marlowelle. Ennen hänen esiintymistään oli Lyly osottanut, +mitenkä klassillinen jumalaistarustokin voidaan tehdä puoleensa +vetäväksi, ja Peele oli käytellyt silosäettä sillä tavoin, että +se tunki korvaan ja painui muistiin. Näiden miesten askarrukset +tarkoittivat vain valittuja ylhäisiä piirejä, jättäen suuren yleisön +kokonaan ulkopuolelle. Marlowe tahtoi puhua juuri kansalle. Hän toi +silosäkeen yleiselle näyttämölle, ja pani sen kaikuen ja raikuen +kulkemaan läpi koko kaupungin. Hän todisti, että klassillinen +tarina ei tarvitse mitään selitys- ja sanakirjoja, tullakseen +kansanomaiseksi. Ja ennen kaikkea: hän loihti esiin suuria, +tärisyttäviä tapahtumia ja loi sankariluonteen. Hänen 1587 tienoilla +kirjoitettu näytelmänsä _Tamburlaine_ kosketti osavasti kansallisen +innostuksen hermoja, sytytti halua seikkailuihin kaukaisissa maissa +ja hehkutti nuorison kesytöntä sydäntä. Tämän näytelmän menestys on +ehkä kirjallisuushistoriamme suurin tapahtuma. Se muokkasi Englannissa +maaperän murhenäytelmälle ja teki yhdellä iskulla lopun kaikenmoisten +tieteilijäin joutavanpäiväisistä laverteluista. Tärkeämpää oli vielä, +että se teki rohkeuden ja uljuuden ihailun esineeksi ja opetti +runoilijoita uskomaan maailman valloitukseen. Kaikkien suurten +ja omaperäisten teosten tavoin, jotka syntyvät oikeana hetkenä, +esiintyi se yhä uusissa ja uusissa mukailuissaan, ja muodosti piankin +koulukunnan. Marlowen ystävät ja seuralaiset taipuivat hänen johtoonsa, +tunnustivat hänen loistavan voittonsa ja olivat mielissään, kun heidän +omat vähemmän onnekkaat kokeilunsa saivat edes jonkun verran hänen +menestystään osakseen. Kydin _Espanjalainen Murhenäytelmä_ kilpaili +melkein _Tamburlainen_ kanssa yleisestä suosiosta, ja Peelen, Greenen +ja Nashen kaikkein huimapäisimmätkin uhka-yritykset saavuttivat +samoihin aikoihin voiton-seppeleitä. Sillävälin, kun hänen toverinsa +jäljittelivät hänen aikaisempia teoksiaan, jätti Marlowe ne taakseen +ja kulki uusiin riemuvoittoihin. Lyhyen elämänsä viimeisinä vuosina +kirjoitti hän _Tohtori Faustuksen, Maltan Juutalaisen ja Edvard +Toisen_ — puhumattakaan hänen runoelmistaan ja valmistumattomista +näytelmistään. Hän kuoli 1593, samana vuonna, jolloin Shakespearen +_Venus ja Adonis_ ilmestyi. + +Marlowen elämän viimeisten seitsemän vuoden aikana valmistui +Shakespeare toimeensa Lontoossa. Ei ainuttakaan viittausta tai +katkelmaa ole jäänyt antamaan meille tietoja hänen varsinaiseen alaansa +kuuluvista askarruksistaan, ennenkuin vasta tämän ajanjakson lopulta. +Paljon mielikuvitus-lentoisia, arveluille ja otaksumille perustettuja +esityksiä näistä vuosista on kirjoitettu, lukemattomia yksityiskohtia +ja tapauksia mainittu. Selvät, yksinkertaiset tosi-asiat ovat liiankin +usein joutuneet näkymättömiin näiden järkeisteleväin rakennelmain +alle; ja juuri ne kuitenkin ansaitsevat huomiotamme, sillä vaikka ne +eivät tarjoakaan aihetta mihinkään erinomaisempiin johtopäätelmiin +tai loistaviin keksinnöihin, niin ne toki saattavat meidät huomaamaan +tässä epäselvässä ja puoleksi rapistuneessa taulussa todelliset, oikeat +ääriviivat. + +Shakespearen ensimäiset askeleet eivät johtaneet häntä ylhäisön, vaan +kansan suosiota tavottelemaan. Hän joutui suinpäin näyttelijäin ja +kirjailijain hurjaan mustalaiselämään aikana, jolloin ei mikään vielä +ollut kiintonaista, jähmettynyttä, jolloin jokainen kuukausi toi +mukanaan jotain uutta, ja jolloin kansan suosio oli menestyksen ainoa +tie. Hurja kilpailu vallitsi eri näyttelijäseurueiden välillä, kuka +paraiten saisi yleisön huomion puoleensa käännetyksi. Murhenäytelmä +tunnusti yhden miehen mestarikseen; ja uusi koulu näyttelijöitä +oli kasvamassa, joka kykeni vastaamaan runollisen lausumistavan +vaatimuksia. Entisellä pohjalla lepäävä huvinäytelmä eleli edelleenkin +vanhoillaan ja pysyi yhäti ammatti-ilvehtijäin hallussa. Ketään uutta +komillista neroa ei ollut ilmestynyt jakamaan ylivaltaa Marlowen +kanssa. Ne, jotka tyydyttivät yleisön katselemishalua, koettivat +yhdistää niin monta näyttämön voimakeinoista yhteen ainoaan näytelmään +kuin suinkin mahdollista. Heidän palkintonsa oli täpötäysissä +huoneissa eikä kirjallisessa kuuluisuudessa. Voima, räikeys, karkea +pila ja pöyhkeilevä lausumistapa vei aina voiton, eikä jättänyt +tilaa vakavampain kirjallisten tarkoitusten hienostamalle maulle. +Kansa, näiden uusien huvitusten huumaamana, vaati yhä voimakkaampaa +ja voimakkaampaa kiihotusta; yksi näytelmä kelpasi vain muutamiksi +päiviksi, sitten se taas heitettiin syrjään ja uusi sepustettiin +kaikella kiireellä mistä aineista vain sattui. Historia ja keksimiskyky +tyhjennettiin tyystin aiheita etsittäessä; vanhoja kappaleita +siloteltiin ja paikkailtiin, lainkaan kiinnittämättä huomiota niiden +alkuperäiseen tekijään; kun jonkun kirjailijan näytelmän havaittiin +jossain kohdassaan olevan sellaisen, ettei se luultavasti saavuttaisi +yleistä menestystä, niin toinen muunteli ja täydenteli sitä mielin +määrin siksi, kunnes siitä tuli hyvä. Jos Ben Jonson olisi ensimäisiä +kertojaan tutustunut teateriin niihin aikoihin kun Shakespeare tuli +Lontooseen, niin inho hänet varmaankin olisi peräyttänyt yrityksestä +luoda arvokkuutta ja järjestystä tähän melskeiseen, kirjavaan +maailmaan; hän olisi ehkä hakenut turvaansa rikki-oppineiden ja +tieteistelijäin seurasta, ja kansallinen näytelmä olisi kadottanut +hänet. Shakespeare otti olevat olot sellaisina kuin ne esiintyivät, ja +menetteli aina sen mukaan, kuinka kulloinkin tarvittiin. Kun hänestä +v. 1592 ensi kertaa mainitaan näytelmänsepittäjänä, kiukuttelee +kuoleva Greene hänen haalivan mainetta ja arvoa paikkailemalla +parempain miesten tekeleitä. Yrittäessään saada aikaan epäsopua +kirjailija-toveriensa ja Shakespearen välillä, käyttää Greene +puhetapaa, joka osoittaa Shakespearen olleen näyttelijäin kanssa +läheisemmissä suhteissa kuin milloinkaan yliopisto-nerot olivat olleet. +"Niinpä niin, älkää heitä uskoko: sillä heidän seassansa on eräs +koppaileva varis, joka on koristanut itsensä meidän höyhenillämme, tuo, +jonka _tiikerin sydän on kätketty näyttelijän nahkaan_, joka luulee +osaavansa yhtä hyvin rääkäistä silösäkeen kuin paras Teistä: ja hän +kun on vallan välttämätön _Jussi Kaikki Kaikissa_, niin luulee hän +rajattomassa itserakkaudessaan olevansa ainoa _näyttämöntärisyttäjä_ +[Shakescene: engl. sanaleikki. Shake näet merkitsee 'pudistaa, +vapisuttaa, tärisyttää'. Shakespear(e) taas 'keihäänhuiskuttaja'. Suom. +huom.] tässä maassa". Tuo säe _Henrik Kuudennesta_, jota Greene tässä +ivaillen mukailee, kärjistää hänen hyökkäyksensä juuri tätä kappaletta +vastaan ja antaa meille ensimäisen varman aikamääräyksen Shakespearen +näytelmäin historiassa. + +Kääntyessämme nyt tarkastelemaan Shakespearen näytelmä-kokoelmaa +kokolehti-painoksessa, havaitsemme, että ne olosuhteet, joiden alaisena +hän ne kirjoitti, kuvastuvat liiankin tarkasti tästä niteestä. +Useammat kuin yksi tai kaksi näistä näytelmistä, sellaisina kuin ne +esiintyvät kokolehti-painoksessa, ovat suoraan sanoen kelvottomia, +heikkoja ja sekavia rakenteeltaan tai huonon käsikirjoituksen takia +tärveltyneitä. Muutamissa niistä löytyy kokonaisia kohtauksia, jotka +ovat kirjoitetut Shakespearen loistavimpaan tapaan, erinomaisen +tarkasti havaittuja luonteita, jotka ovat piirretyt hänen voimakkailla +vedoillaan, sillä välin kun toiset kohtaukset ja henkilökuvat samassa +näytelmässä lähenevät kerrassaan ala-arvoisuuden rajoja. Viehättävän +yksinkertainen on se arvostelemistapa, joka panee kaiken, mikä on +hyvää, Shakespearen laskuun ja kaiken huonon taas "jonkun heikomman +käden" viaksi. Tämän periaatteen mukaan on vahvasti väitetty, ettei +_Titus Andronicus_ sisällä yhtään ainutta säettä Shakespearelta. +Mutta jos me kerran tyhmän varmoina jätämme Hemingen ja Condellin +vakuutukset huomioon ottamatta (ja niitä on vahvistanut, mitä juuri +Titukseenkin tulee, Francis Meresin todistus), niin olemme kadottaneet +ainoankin pelastusköytemme ja ajelehdimme myrskyisellä, raivoavalla +merellä, jokaisen väitöksen ja mielipiteen tuulen kuljetettavina. +Ei myöskään arvosteleva korva, olkoonpa sitten miten mainio ja +kuuluisa tahansa, voi kaikkine vakuutteluineen painaa vaa'assa yhtä +paljon kuin Shakespearen omien ystävien päivänselvät todisteet. +Viisainta on uskoa, että kokolehti-painoksen näytelmät oli pantu +Shakespearen nimiin joko sentähden, että ne kokonaan olivatkin +hänen tekemiään, tai siksi, että hän ne oli uudestaan muovaillut ja +kirjoittanut, tai lopuksi senkin takia, että niissä oli niin paljo +hänenkin työtään, että se teki kaikkien hänen nimelleen asettamisen +oikeutetuksi. Näinkin asian ymmärtäen jää suuri ala arveluille, ja +asema olisikin vallan epätoivoinen, ellei löytyisi erästä merkittävää +lohduketta. Niiden näytelmäin joukossa, joiden on todistettu kuuluvan +Shakespearen elämänuran keskimäiseen ajanjaksoon ja joihin sisältyvät +hänen kypsyneimmät historialliset ja huvinäytelmänsä sekä enimmät +suurista murhenäytelmistä, ei ole ainuttakaan, jota vastaan olisi +sen alkuperän suhteen tehty hyökkäyksiä. Toiselta puolen ovat taas +kaikki varhaisempaan aikaan luettavat kappaleet sekä suuri joukko +myöhäisemmistä näytelmistä _Macbethista ja Timonista_ lähtien, +joutuneet mitä kiivaimman kiistan esineiksi. Tutkijain yleisesti +hyväksymät johtopäätelmät lienevät vielä sittenkin liian rohkeasti +lausuttuja. Toimintansa alku-aikoina käytteli Shakespeare hyvin +vapaasti muiden teoksia ja loi sen lisäksi joskus omansakin tykkänään +uudestaan, niin että usein on hyvin vaikeaa ratkaista, kuinka laajat +hänen oikeutensa johonkin näytelmään sen nykyisessä muodossa ovat. +Uransa loppupuolella havaitsemme hänen teostensa yhä pahemmin olevan +sekoittuneena toisten käsialoihin; mutta tähän aikaan katsoen on +todellakin syytä epäillä, että nuo toiset häneltä pakkoveroa ottivat +muutellessaan hänen valmiita näytelmiään tai täydentäessään hänen +keskeneräisiä teoksiaan omilla lisäyksillään. Kolmaskin vaikeus on +olemassa silloin, kun näytelmän, jossa kauttaaltaan esiintyy mitä +selvimpiä merkkejä Shakespearen työstä, eri osat ovat hajanaisia, +eivätkä mitenkään sovi toisiinsa. Tämä antaa aihetta yhä uusiin +kysymyksiin. Kuinka pitkälle tulee meidän arvioida vapaa-ehtoisen +yhteistyön, varhaisemman ja myöhäisemmän, ulottuneen? Kutka olivat +niiden nimettömäin näytelmäin tekijät, joita hän käytti perustana +muutamiin aikaisempiin teoksiinsa? Miten laajalti muunneltiin hänen +näytelmiään teateri-esityksiä varten sinä aikana, joka kului niiden +ensi ilmestymisen ja kokolehti-painoksessa julkaisemisen välillä; +ja kuinka useassa tapauksessa ovat kokolehtipainoksen julkaisijat +painattaneet tällaisen muunnoksen? + +Shakespeare-tutkimuksen asiana on nyt vastata yksityiskohtiaan myöten +näihin kysymyksiin. Erinomaisen ahkerain ja uurastavain oppineiden +saavuttamat tulokset eivät ole voittaneet yleistä hyväksymistä, +ja enimmältä osaltaan riippuvatkin ne terävä-älyisten otaksumain +ketjussa. Jos pantaisiin kysymysmerkkejä kaikkiin niihin kohtiin +jokaisessa Shakespeare-tutkielmassa, johon niitä kohtuuden mukaan +tulisi panna, niin näiden teosten lauserakennus näyttäisi tosiaankin +surkuteltavan katkonaiselta. Harvinaisimpia sankaritekoja ihmisten +seassa on olla lausumatta mielipidettänsä varmana silloin kun ei löydy +riittäviä takeita sen pätevyydestä. Tähän vaikeasti saavutettavaan +päämäärään tulee tässä pyrittäväksi; ja muutamat lyhyet kuvaukset +näiden pulmallisten arvoitusten laadusta ja luonnosta riittäkööt tässä +kunnianpyyntöisemmän rakennelman asemasta. + +_Miten Äkäpussi Kesytetään_ oli ensimäisenä painettu +kokolehti-niteeseen. Aikalaiset eivät mainitse mitään tästä +näytelmästä, eikä se sisällä itsekään mitään viittauksia, joiden +nojalla saattaisi määrätä sen syntymisaikaa; mutta siinä löytyy paljon +Shakespearen varhaisemmille teoksille ominaisia luonteenpiirteitä. +Juoni on kaksinainen, yhdistäen kaksi eri lähteistä saatua aihetta. +Muutamat tutkijat ovat sangen heikkojen syiden nojalla väittäneet, että +se osa näytelmää, jossa kerrotaan Biancasta ja hänen lempijöistään, +ei olisi Shakespearen käsialaa. Ne kohtaukset, joissa Katarina ja +Petruchio esiintyvät, ovat epäämättömästi hänen; ja nämä kohtaukset +on muovattu vallan erään nykyäänkin olemassa olevan huvinäytelmän +mukaan vuodelta 1594, jonka nimi on _Äkäpussin Kesytys_. Tämä vanhempi +näytelmä on nopea ja voimakas toiminnassaan; mutta siinä ei esiinny +Shakespearen mahtavana tulviva kaunopuheisuus; sen kieli on karkeaa +naurattavissa kohdissa, ja vakavammat puhelut ovat kirjoitetut Marlowen +tyyliä ivallisesti mukailemalla, ja sitä onkin osattu muutamin nokkelin +liioittelupiirtein oivallisesti sovittaa huvinäytelmän tarpeisiin. +Näytelmä on siis kaikesta huolimatta komillisen neron tuote; ja siihen +sisältyvät poikkeuksetta kaikki ne hullunkuriset kohtaukset, jotka +muodostavat tärkeimmän osan Shakespearenkin näytelmässä. Petruchion +eriskummainen käytös häissään, nälkäisen morsiamen kiusaaminen +vain kuvailluilla ruuilla, ja tuo hupaisa kohtaus räätälin kanssa, +kuuluvat oleellisesti kumpaankin näytelmään ja antavat aihetta moniin +samanlaisiin sukkeluuksiin. Vanhemmassa, samoin kuin myöhemmässäkin +näytelmässä alistuu Katarina herransa ja miehensä mielipiteeseen, +kun tulee kysymys auringosta ja kuusta, ja kun tämä leikillisyytensä +valtaamana väittää erään vanhan äijän olevan nuoren, kukoistavan +neitosen, niin hyväksyy vaimo tuon hurjan mielikuvitustuotteen, +voittaen vielä miehensäkin vallattomassa leikissä. "Ihana neito", sanoo +hän harmaaparralle: + + Sun sädeloistos pilveen peittäös, + Se muuten lailla päivän polttavan + Tukalan helteen tuopi maailmaan; + Suo kasvojes vain vieno heijastus. + +Edelleen esiintyvät koko johdanto ja Christopher Slyn naurattavat +seikat jo täysin kehittyneinä vanhemmassakin näytelmässä, ja ne +sisältävät muutamia Shakespearen arvoisia kohtia, mitkä kuitenkin +on jätetty pois myöhemmästä laitoksesta. Kun herttua toiminnan +edistyessä määrää kaksi henkilöä vietäväksi vankilaan, niin tämän +sanan kuullessaan herää Sly juopuneen unestaan ja panee vastaan kuin +mies: "Minä sanon, ettei saa lähettää vankilaan". Turhaan huomauttavat +herrat hänelle, että tämähän on pelkkää pilanäytelmää; hän pysyy +lujana päätöksessään: "Sanon sulle, Simo, en salli heitä lähetettävän +vankilaan, se on kerrassaan päätetty; mitä, Simo, enkö ole Don +Christo Vary? Siksi sanon vielä kerran: heidän ei tarvitse mennä +vankilaan". Kun hänelle vihdoin vakuutetaan, että he ovat päässeet +karkuun, rauhoittuu hän, käskee lisää juomatavaroita, määrää näytöstä +jatkettavaksi ja vaipuu jälleen uinailuihinsa. + +Elleivät Bianca-kohtaukset ole Shakespearen, niin jää hänelle +täten vain jonkunlaisen korjailijan tehtävä paraimmassa osassa +näytelmää. Mutta kuka kirjoitti näytelmän vuodelta 1594? Niiden +kirjailijain joukosta, jotka niihin aikoihin työskentelivät näyttämöä +varten, tunnemme ainoastaan yhden miehen, joka varmasti kykeni sen +kirjoittamaan, ja tämä mies on Shakespeare itse. Jos voitaisiin +osoittaa, että tuo näytelmä tosiaankin on hänen käsialojansa, niin +siitä muodostuisi mitä suuriarvoisin asiakirja ja näyte siitä työstä, +jota hän teki varhaisimpina aikoinaan. Mutta niin kauan kun ei sitä +ole todistettu, niin tuo otaksuma, että hän sen kirjoitti, tulisi +olemaan vain erinomaisen satoisana siemenenä uusille arveluille +ja johtopäätelmille. Näytelmä sellaisenaan, kirjoittipa sen kuka +hyvänsä, auttaa meitä tuntemaan Lontoon vanhempaa teateria. Se ei +ole paljon pitempi puolta Shakespearen myöhemmästä laitoksesta, ja +Pembroken kreivin palvelijat sitä näyttelivät. Sen tekijä, kirjoittaen +siihen aikaan, jolloin Marlowen pöyhkeilevä silosäe oli tullut +yleiseksi teaterikieleksi, tuntuu kuitenkin olevan tietoinen näiden +sankarisäkeiden sopimattomuudesta jokapäiväisen elämän tapauksia +kuvaamaan, ja hän väänteleekin niitä vallan hullunkurisesti. Hän +pysytteleikse tarkasti todellisuudessa, omaa runsaan varaston +sattuvia vuoropuheluita, sekä osottaa hämmästyttävää nokkeluutta +hupaisain kohtausten keksimisessä. Kaikissa näissä suhteissa on hän +hyvin Shakespearen kaltainen, joka myös asteettain vapautui Marlowen +vaikutuksesta ja totteli omaa inhimillisempää henkeään, siksi kunnes +tuon Marlowen jäljittelijäin muotiin saattaman tyylin havaitaan lopulta +_Hamletissa_ soveltuvankin vain näyttelijäin suurisuisiin purkauksiin +ja Poloniuksen ihailevan arvostelun esineeksi. + +Niitä kysymyksiä, jotka kohoutuivat eteemme Shakespearen äskeisen +teoksen yhteydessä, valaisee sattuvasti myös _Timon Ateenalaisen_ +kohtalo. Tämä näytelmä esiintyy ainoastaan kokolehti-painoksessa, eikä +senkään syntymäaikaa voida tarkalleen määrätä. Tavallisesti asetetaan +se noiden neljän suuren murhenäytelmän jälkeen ja välittömästi +_Antoniuksen ja Kleopatran_ edelle — siis noin 1607 paikkeille. +Yhdessä suhteessa eroaa se kokonaan näistä naapureistaan. Ei missään +Shakespearen näytelmässä ole juoni niin yksinkertainen. _Timon +Ateenalaisessa_ asetetaan vain yksi ainoa henkilö erilaisiin asemiin ja +tilaisuuksiin. Timon on rikas ja antelias, siinä ensimäisen näytöksen +aihe; hänen rikkautensa ja hänen ystävänsä jättävät hänet pulaan +toisessa ja kolmannessa näytöksessä; hän vetäytyy autioon paikkaan +kaupungin ulkopuolella, kiroo ihmissukua ja kuolee, ja tämä lopputulos +on neljännen ja viidennen näytöksen aiheena. Ei löydy Shakespearen +teoksissa mitään hämmästyttävämpää kuin Timonin jättimäinen haamu, +vuodattamassa hirveitä sadattelujaan ihmisten pikkumaisuutta, +petollisuutta ja kavaluutta kohtaan. Kuitenkin on näytelmä +kokonaisuutena katsoen epätyydyttävä, sentähden, ettei perusaihe siinä +pysty herättämään oikeaa vaikutusta. Ei kukaan voi lukea tätä näytelmää +ja uskoa, että Shakespearen tarkoituksena oli ivailla ihmisvihaajaa: +Timonin kärsimys on sydäntävihlova ja kammottava; synkkämielisyys ja +epätoivo eivät ole milloinkaan puhuneet vakuuttavammalla voimalla. Jos +nyt tarkastelemme niitä tapauksia, jotka johtavat tähän tulokseen, +ja niitä henkilöitä, jotka ryhmitetään Timonin ympärille, niin ne +näyttävät vain tekosyiltä ja varjoilta, jonkunlaiselta hätäisesti +hahmoitetulta tavanmukaiselta kehykseltä suurelle keskushenkilölle. +Koneisto on huolimattomasti kyhätty, ja näissä näytelmän ulkonaisissa +osissa on usein kaikki velttoa ja elotonta. Tutkijoille on koko juttu +antanut paljon päänvaivaa, ja he ovat ilman muuta ottaneet avukseen +tuon välttämättömän yhteistyön tekijän. Muutamat antavat jalomielisesti +kyllä Shakespearelle kaksikin avustajaa (Rowley on tavallisin +täydentävä nimi), ja käyvät koko näytelmän läpi säe säkeeltä, osottaen +määrätyn osansa leijonalle, apinalle ja kuormajuhdalle. Kysymys on +todellakin pulmallinen, ja otaksumat voivat olla hyvinkin nerokkaita, +mutta ne eivät ole johdattaneet mihinkään varmoihin tuloksiin. Niiden +pahimpana loukkauskivenä on taika-usko, joka ei voi mitenkään myöntää +Shakespearen tekemäksi mitään hätiköivää tai huolimatonta. Hänhän oli +yleisen näyttämön "tavaranhankkija", ja varmaankin oli hänellä usein +kiire välttämättömän tuotteen tekaisemisessa, jotenkin samaan tapaan +kuin nykyaikaisella sanomalehtimiehellä on senkin seitsemän hoppua +ja hätää. Monet kirjailijat, jotka ovat kärsineet tuosta kiireestä, +ovat tyydyttäneet omaatuntoansa jakamalla teoksensa kahteen lajiin. +Toista he tekevät kuin päivätyötä ikään, yrittäen siitä niin hyvää +kuin aika ja olosuhteet sallivat. Toista säilyttävät he luonansa +pitkiä aikoja, korjailevat ja silottelevat sitä, kunnes se tyydyttää +heidän korkeampia vaatimuksiaan ja ihanteitaan. Shakespeare teki +juuri tänlaista kahdenlaista työtä, ja enin osa hänen teoksiaan on +tullut meidän näkyviimme ilman että oli tehty eroitusta hyvien ja +huonojen välillä. Tänlainen näkökanta olisi hyvä pitää mielessä niiden, +jotka kerskailevat kyvyllään tuntea hänen tyylinsä. Kirjailijan +tyyli ja sen vaihtelut ovat selvät ja helpot tuntea, kun olemme +tekemisissä ainoastaan huolellisesti kirjoitetun teossarjan kanssa, +joka on painatettu hänen omalla nimellään. Seikka tulisi äärettömän +paljon pulmallisemmaksi, jos hänen huolimattomin haastelunsa ja +hänen hätiköidyimmät asia-kirjeensäkin otettaisiin lukuun. Ja juuri +Shakespearen suhteen on teaterin ehtojen ja vaatimusten painostus +tehnyt kysymyksen monin verroin vaikeammaksi ratkaista. + +Nämä ehdot astuvat näkyviin seurauksissaan. On päteviä syitä +ajatukseen, että monet hänen huvinäytelmistään ovat uudestaan +muovaillut hänen omista aikaisemmista, nyttemmin kadonneista +laitoksistaan. On väärin otaksua, että hän näitä varhaisempia +tekeleitä korjaili kirjallisista syistä, muka täydellisyyttä +tavotellakseen. Vanhempi _Äkäpussin Kesytys ja Hamletin_ ensimäinen +laitos osottavat tien todennäköisempään johtopäätökseen. Kun teateri +pääsi kehityksessään korkeammalle kannalle, tarvittiin täydellisiä +viisinäytöksisiä kappaleita, kaksinaisine juonineen ja kaikenlaisine +koristeineen, täyttämään koko iltapäivän ohjelman. Vanhempia, +yksinkertaisempia näytelmiä ja välinäytelmiä lavennettiin silloin ja +sovitettiin uusien vaatimusten mukaan. Ei ollut suinkaan helppoa, +ei edes Shakespearelle, valmistaa kahta parhainta, uusista aiheista +uudestaan kirjoitettua näytelmää vuodessa. Muutamina ihmeellisinä +vuosina hän sen melkein teki; mutta, kuinka kummalta se kuuluneekaan, +tämä ponnistelu tappoi hänet. Stratfordin kappalainen sanoo tosin hänen +juomiseensa kuolleen, mutta harvoin antaa juominen muuta kuin "armon +iskun". Ei kukaan ihminen, ei edes sellainen, joka on vain hiukan +alapuolella enkeleitä, voi elää läpi Shakespearen teosten, _Hamletista +Antoniukseen ja Kleopatraan_, maksamatta sitä terveytensä hinnalla. +Hänen on täytynyt sortua ponnisteluihinsa, "jolleivät hänen hermonsa +olleet vaskea tai tako-terästä". Mutta teateri, ahmittuaan hänen +sitkeän työnsä tuotteet, oli nälkäisempi kuin koskaan, herkeämätön +vaateissaan. _Timon Ateenalaisessa_ näemme, miten näitä vaatimuksia +noudatettiin. Timonin ja Kuningas Learin läheinen yhtäläisyys on +usein huomattu, niin ettei ole väärin sanoa, että _Kuningas Learissa_ +käsitteli Shakespeare Timonin perusaihetta, ja käsitteli sitä paremmin, +pannen etenkin painoa todennäköisyyden saavuttamiseen. Yksinäisen +kuningas-vanhuksen raivoisa mielenkiihko nummella kehittyy asteittain +mitä hurjimpaan ihmisvihaan, mutta se saa aina osakseen meidän +myötätuntomme, me kun olemme tarkanneet sitä aivan ensi vaiheistaan +asti, me kun olemme saaneet tuntea niiden syiden kauheuden, jotka sen +aiheuttivat. _Kuningas Learin_ jälkeen ei voitu enää tehdä mitään +uutta samasta henkilöstä heikommassa muodossa. Mutta jos Timon, +kuten näyttää, on Kuningas Learin ensimäinen luonnos, joka pantiin +päättämätönnä syrjään siitä syystä, että aihe osottautui mahdottomaksi +muokata eikä voinut herättää tarpeeksi myötätuntoa sankarinsa osaksi, +on asema selvitetty. Shakespeare, taiteilija, ei voinut enään käyttää +Timonia; Shakespeare, kansan suosima näytelmäseppä, kävi jälleen +käsiksi jo hyljätyn näytelmän katkelmiin ja lavensi sitä itse, — +tai mikä on luultavampaa — antoi jonkun toisen laventaa sen noiden +välttämättömän viiden näytöksen pituiseksi. + +Tätä johtopäätelmää tukevat vielä erinäiset samantapaiset seikat, jotka +kaikki saattavat meidät uskomaan, että Shakespeare joskus teki useampia +kuin yhden yrityksen jonkun näytelmäaiheen käsittelemiseksi, ja että +ensi kerralla jääneet aukot paikattiin myöhemmin toisilla aineksilla, +aina sen mukaan, millaisia teaterin vaatimukset kulloinkin olivat. +Yksi esimerkki riittäköön. Verrattomasti kansanomaisin lemmentarina +kuudennentoista vuosisadan alkupuoliskolla oli tarina Troiluksesta +ja Cressidasta. Näytelmä-aiheita etsivän nuoren miehen on täytynyt +varmasti tavata tämä kertomus. Shakespeare käsittelee sitä eräässä +myöhäisemmässä näytelmässään, joka painettiin v. 1609, ja jota sitä +ennen oli näytelty Globe-teaterissa. Näytelmä _Troilus ja Cressida_ +saattaa kaikki tutkijat epätoivoon, kun nämä koettavat etsiä siinä +tarkotuksen tai ajatuksen yhteyttä. Se on huono näytelmä, täyteen +sullottu ihmeseikkoja ja kauneuksia. Itse lemmentarina on enimmältä +osaltaan kirjoitettu _Romeon ja Julian_ sekä vanhempain huvinäytelmäin +tyyliin, siinä esiintyy paljon samanlaisia lauseparsia ja sukkeluuksia. +Valtiolliset kohdat ovat Shakespearen täysi-painoista, kehittynyttä +tyyliä, täynnä syvää ajatusta ja runsaasti kaunopuheisuudella +koristettuja. Rakkaus ja valtiolliset seikat ovat omiansa vetämään mitä +suurinta mielenkiintoamme puoleensa, ilman mitään välitoimintoja, ja +tässä joutuvat ne molemmat ivan ja pilkan alaisiksi aistillisuuden ja +kaikkea halveksivan herjauksen kuorossa, jota edustavat Pandarus ja +Thersites. Näytelmän yleisvaikutus on epämiellyttävä ainoastaan siitä +syystä, että se on niin toivottoman sekainen. Troiluksen lyrilliset +purkaukset ja Odyssein ponteva viisaus eivät ole itse asiassa suinkaan +joutuneet häpeään; ne kohoavat esiin siellä ja täällä yli kaiken +kaupustelijain ja suunsoittajain melskeen; mutta näytelmä ei kuulu +heille; he huutavat toreilla ja kujilla ja kukaan ei heistä sen enempää +piittaa. Dryden selittelee näytelmän oleellisia vikoja ja tulee siihen +lopputulokseen, että Shakespeare sepitti sen "kirjailija-toimensa +oppi-aikoina". Uskottavaa ei kuitenkaan ole, että Odyssein puheet +kuuluvat tähän varhaisempaan ajanjaksoon. Toiselta puolen on myös +vaikeata myöntää, että kolmannen näytöksen lemmenkohtaukset, joita +ei ivan henki ole koskettanut, jotka esittävät Cressidan puhtaana +ja uskollisena, olisivat kirjoitetut Romeon ja Julian jälkeen — +sehän olisi ollut pelkkää kertaamista ja toistelua. Muun järjellisen +otaksuman puutteessa saatamme ajatella niin, että Shakespeare +ensin ryhtyi Chaucerissa tapaamaansa tarinaan aikeessa tehdä siitä +murhenäytelmän. Mutta se ei ole ulkonaisesti ensinkään tragillinen; +päähenkilöt, kuten Dryden huomauttaa, jäävät eloon; ja heidän vaiheensa +olivat liian yleisesti tunnettuja, jotta näytelmäseppä olisi voinut +ryhtyä niitä muuttelemaan. Chaucer voittaa pitkässä kertomuksessaan +mahdottomuudetkin; hän saa lukijassa heräämään myötätuntoa Troilusta +kohtaan, joka on rakastettunsa menettänyt, jopa uskotonta Cressidaakin +kohtaan, sekä pakottaa samalla mielenkiintoisesti seuraamaan hänen +omia mietelmiään maallisten pyyteiden ja halujen turhuudesta. +Ne ovat sadunkertojan ihmetöitä; ne saattoivat kyllä johdattaa +Shakespearenkin harhaan, siksi kunnes hän koki viedä ne näyttämölle +ja huomasi, ettei Troiluksen ja Cressidan tarina sovi lyrillisen +lemmennäytelmän aiheeksi. Sen sijaan kirjoitti hän _Romeon ja Julian_ +ja säilytti lemmen-avustajan imettäjän personassa, joka on Pandaron +kaksois-sisar yksin puheenkäänteissäänkin ja johtuu samasta suuresta +alkuperästä. Kun sitten joskus myöhemmin vaadittiin uutta näytelmää, +ja aikaa oli niukalti, valitsi hän Troijan tarun sen laajemmassa +muodossa valtiollisluonteisen näytelmän aiheeksi ja lavensi sitä +tuolla varhaisemmalla valmistumattomalla luonnoksella. Kaikkien +inhimillisten pyyteiden ja kaiken inhimillisen heikkouden mitättömyys +ja huono menestys muodostavat ainoan koossapitävän periaatteen tässä +yhdistetyssä näytelmässä, ja sen mukaisesti on siis Thersites sen +sankari. Thersites on kuitenkin tehty vallan inhottavaksi, joten +saamme sen vaikutuksen, että tekijä pilkattuaan rakkautta ja sotaa +ja valtioviisautta, pilkkaa lopuksi myös omaa nurjamielisyyttään. +Ei missään muualla tule hän niin lähelle itserakkauden levotonta +mielenkuohua; mutta hänen runollisuutensa on kuitenkin kukistumaton, +yksityisiltä kohdiltaan on näytelmä suurenmoinen, ja nämä kohdat +tekevät sen muistettavaksi. + +Kaikki nämä epäiltävät mietiskelyt erinäisten näytelmäin +syntymä-ajasta ja -tavasta käyvät tykkänään tarpeettomiksi, kun +ryhdymme tarkastelemaan Shakespearen kukoistusajan teoksia. +Elämäntaipaleensa alkupuolella liittyi hän kuninkaallisen hovimestarin +joukkueeseen, josta Jaakko I:n valtaistuimelle noustessa tuli +kuninkaan näyttelijäseurue; Shakespeare näyttää jälkeenkinpäin +kuuluneen vakinaisesti tähän joukkueeseen. V. 1599 rakennettiin tätä +joukkuetta varten Globe-teateri rannanpuoleiseen etukaupunkiin; +samaan aikaan kohousi Raajarikkoisten portille heidän vaarallisimman +kilpailijansa yli-amiraalin seurueen Fortuna-teateri. Ei ole +epäilemistäkään, että Shakespeare heti alusta alkaen nautti suurta +arvonantoa Globe-teaterissa. Sen rakentaminen sattuu yksiin hänen +tärkeimmän näytelmänsepitys-aikansa alkamisen kanssa, kun hän +heitti sikseen historialliset ja komilliset aiheensa, joilla hän +oli voittanut kansan suosion, ja ryhtyi opettamaan englantilaiselle +murhenäytelmälle korkeampaa lentoa. Saattaa varmuudella otaksua, että +hänen murhenäytelmänsä ja roomalais-aiheiset kappaleensa asetettiin +näyttämölle ja esitettiin hänen omalla valvonnallaan; hän itse +luultavasti ohjasi näyttelijöitä; koko rakennus olikin kai aiottu hänen +tarkotuksiaan varten. Hänen kypsyneimmät näytelmänsä esitettiinkin +sentähden — kuten vain harvat kirjailijat voivat toivoa teoksiaan +esitettävän — täysin tekijänsä vaatimusten mukaisesti. Hänen etevin +tragillinen näyttelijänsä, Richard Burbage, kuului, päättäen niistä +heikoista yleisen arvostelun muisteloista, jotka ovat näyttelijän +ainoina maineensäilyttäjinä, englantilaisten murhenäytelmän esittäjäin +parhaimmistoon, jos hänellä sitten olikin se verraton etu, jota ei +esim. Bettertonilla ja Garrickilla ollut, että kirjailija oli aina +hänen rinnallaan tarjoamassa neuvojaan ja arvosteluitaan. Me tunnemme +tarpeeksi Shakespearen mielipiteitä näyttelemisestä, voidaksemme +varmasti sanoa Globe-teaterissa vallinneen ennen tuntemattoman +tyyneyden ja levollisuuden esityksessä; kunnianhimoista murhenäytelmän +sankaria opetettiin hiukan hillitsemään huutamistansa; pöyhkeilevää +näyttelijää, — + + Mill on + Taiteensa suuri säärivarsissaan + Ja jok' ei muusta huoli, kunhan vain + Kuunnella saapi kantains' kopinata, + +taivutettiin säädyllisempään käytöstapaan; ja pitkiä runokappaleita +lausuttiin niinkuin ei vallan usein sen jälkeen: panemalla erikoista +huolta esityksen sointuisuuteen ja yhtenäisyyteen. + +Näiden vanhojen teaterein näyttämönä oli pelkkä maasta kohoava, +jonkun verran katselijain joukkoon etenevä lava, niin että +näyttelijöitä voitiin nähdä useimmilta puolilta, mikä synnytti enemmän +kuvapatsasmaisen kuin maalaustaiteellisen vaikutuksen. Teaterin +keskiosa, johon asti näyttämö ulottui, oli katoton; näyteltiin päivän +valolla. Mitään maalattuja näyttämökoristeita ei ollut. Näyttämön +taka-osassa kohosi luolantapainen puusta tehty laite, jonka edessä +riippui jonkunlainen kirjaeltu seinäverho, ja jota käytettiiin +monenmoisiin tarkotuksiin. Se oli Julian hautana ja Desdemonan +vuodekammiona sekä sinä mökkinä, jossa Tom-parka _Learissa_ etsii +suojaa myrskyltä. Tämän rakenteen ylä-osaa käytettiin mihin milloinkin: +se esitti Flint-linnan muureja _Richard Toisessa_, tai parveketta +_Romeossa ja Juliassa_, tai Shylockin talon ikkunaa, mistä Jessika +heittää ulos lippaan, tai Kleopatran hautamajaa, jonne kuoleva Antonius +kannetaan sanomaan hyvästejä Egyptille. Nainen ei saanut esiintyä +julkisella näyttämöllä, ja naisosia esittivät pojat. Tämä viimeinen +seikka on Elisabetin aikuisen näyttämön huomattavimpia ominaisuuksia. +Kuvaillessaan Roomaan kuljettamisen suunnatonta häpeää, viittaa +Kleopatra siihen: + + Riettaat ilvehtijät + Meit osottelevat ja matkivat + Egyptin pitoja; Antonius päissään + Esitetään, ja Kleopatran osaa + Nalikka naukuu, tehden majesteetist' + Irvokkaan porton. + +On outoa muistaa, että joku poika lausui nämä säkeet. Ja saman +aseman ivallisuuden on varmaan täytynyt tulla hyvinkin vaaralliseksi +Volumnian, roomalaisen äidin puheessa: + + Ajattele, + Maan päällä vaimojako kurjempia? + +Siitäpä johtuu myös se seikka, että Shakespeare niin erinomaisen +mielellään pistää sankarittariaan pojan sukuun. Rosalindaa, Violaa ja +Juliaa esittäväin poikain tuli suorittaa tuo vaikea tehtävä: näytellä +pojan valepukuun puettuja tyttöjä. Kaikesta tästä huolimatta saattaa +kuitenkin epäillen kysyä, eikö Shakespeare ole enemmän menettänyt +kuin hyötynyt myöhemmin esiintyväin näyttelijättärien kautta, jotka +istuttavat näytelmiin jonkunlaisen liian räikeän todellisuussävyn ja +väkevän kiihotuksen, mikä joskus himmentää tekijän kirkasta ajatusta. +Poikia harjoitettiin epäilemättä erinomaisen hyvin, ja oppivaisia he +kai olivatkin; niin että Rosalindan ja Desdemonan osat esitettiinkin +sillä selvyydellä ja vilpittömyydellä, joka salli kirjailijan neron +ja intomielen kirkkaasti kuulastaa läpi. Runoutta, samoin kuin +uskontoakin, häväistään, kun siitä tehdään niiden oman kyvyn ja oman +intohimon temmellystanner, jotka ovat antautuneet sen palvelijoiksi. +Poika-näyttelijäin poistuessa kuoli runollinen näytelmä Englannissa, +eikä se ole uudelleen henkiin herännyt. + +Runollisen mielikuvituksen vaikutusta lisäävät suuresti ulkonaiset, +sielua ja mieltä kiihottavat seikat; ja silloinen koruton, köyhä +näyttämö auttoi melkoisesti runotaidetta tehtävässään, tarjoamalla +yleisölle mitä moninaisimpia huvitteluja. Paitsi runouden tenhovoimaa +oli Shakespearen käytettävänä muitakin apuneuvoja, kuten puvut, eleet +ja liikenteet, näyttelijäin dramallinen ryhmittäminen, juhlakulkueet, +soitto, tanssi sekä monenlaiset ruumiinharjoitukset. Näyttämön +huono, yksinkertainen rakenne ja sen tarjooma tausta ei tuntunut +lainkaan riittämättömältä; Elisabetin aikalaiset asettivat, kuten +vielä tänä päivänä itämaalaiset, monet tavallisen elämän toimet ja +tehtävät tapahtuviksi "avonaisella paikalla". Pukujen merkitys oli +suurempikin kuin pelkkien koristeiden; ne ilmaisivat kantajansa säätyä, +arvo-astetta, tointa tai ammattikuntaa, ja helpottivat siten juonen +ymmärtämistä. Pukujen välttämättömät kustannukset muodostivatkin siten +teaterin rasittavimman menotaakan, ja kuuluisimpain näyttelijäin +puvusto oli sekä vaihteleva että komea. Shakespearen näytelmät ovatkin +kirjoitetut pitämällä erehtymättömän tarkasti silmällä näitä ulkonaisia +olosuhteita. Hän piti katsojainsa tarkkaavaisuutta alituisesti vireillä +keskeymättömällä liikkeellä, värien kirjavalla loistolla, torvien, +kanuunain ja huutojen pauhinalla, sekä loppumattomalla soitolla +ja tanssilla. Joskus luovutetaan kokonainen kohtaus tällaiseen +loistonäytelmään, kuten esimerkiksi kappaleessa _Miten Suvaitsette_, +missä Jacques ja hoviherrat metsäläisiksi puettuina kantavat ammuttua +saksanhirveä riemusaatossa ja kruunaavat urhokkaan erämiehen kaadetun +otuksen sarvilla. He muodostavat juhlakulkueen ja astelevat näyttämön +ympäri, laulaen lystikästä laulua: + + Sä sarvias miks' häpeilet: + Ennenkin ne pään oi' kaunehet. + +Sarvet olivat olleet pilan esineenä jo kauan ennen Shakespearen +aikoja, eikä hän katsonut olevan mitään syytä olla tätä sukkeluutta +toistamatta jokaisessa sopivassa tilaisuudessa, siten miellyttääkseen +yksinkertaista kuulijajoukkoaan. Mutta koko kohtauksen päätarkoituksen +selittää Jacques, kun hän laulua vaatiessaan lisää: "Äänien +sointuisuudesta vähät, kunhan vaan lähtee melua tarpeeksi". + +Shakespearen valpasta näyttämötaituruutta valaisee paraiten seuraava +esimerkki. _Julius Caesarin_ toisessa näytöksessä haudotaan salaliittoa +Caesarin henkeä vastaan. Näytöksen alkajaisiksi esiintyy Brutus, joka +astuu puutarhaansa ja huutaa palvelijaansa. Meidän tulee tietää, että +on yö, ja se sanotaankin meille heti; Brutus puhuu tähtien kulusta, +ja kun hän ei saa unta, käskee hän sytyttää valoa lukuhuoneeseensa. +Palvelija tuo hänelle palatessaan erään paperilapun, jonka hän oli +löytänyt lukukammion akkunalta; se on salaliittolaisten lähettämä +kehoituskirje; hän avaa sen ja lukee. Mutta meidän ei tule suinkaan +unohtaa, että on pimeä, ja hän selittääkin: + + Nuo ilman virvat viuhuvat ne loistaa + Juur siksi että näen lukea. + +Brutuksen ja hänen palvelijansa keskustelusta olemme saaneet tietää, +että nyt on yö juuri ennen maaliskuun viidettätoista päivää, että +Brutusta vaivaa unettomuus ja sekavat mielialat, ja että ilma on täynnä +pahoja enteitä. Ennenkuin tämä keskustelu on loppunut, saattaa otaksua +hiljaisuuden vallanneen katselijainkin levottoman parven: äänien +hälinä ja pähkinäin pureskeleminen ovat tauonneet. Sitten kolkutetaan +portille, ja Cassius päästetään sisään salaliittolais-tovereineen; +kaikkien on hatut niin syvään silmille painettu, ja kaikki ovat +niin verhottuja ja peitettyjä, ettei Brutus saata heitä tuntea. +Heidät esitetään hänelle yksi toisensa jälkeen; Cassius vetää hänet +syrjemmälle, ja he keskustelevat kauan kuiskutellen. Sillävälin +väittelevät toiset ilman suunnista: + + DECIUS. Tuoss' itä on; + Tuoll' eikö päivä koita. + + CASCA. Ei. + + CINNA. Suo anteeks', + Kolttaapa: harmaat juovat, jotka tuolla + Jakavat pilvet, päivän airueit on. + + CASCA. Petytten kumpikin, se myöntäkää. + Tuolt' alkaa päivä, mihin miekkan' näyttää; + Se hyvän matkan etelämpän' on, + Jo aattelette nuorta vuoden aikaa. + Kuukauden parin päästä pohjemmassa + Sen liekki leimuaa; ja selvä itä + On tuolla, Capitolin yli suoraan. + +Nuo vaippoihinsa kääriytyneet miehet seisovat ryhmittyneinä etenevän +näyttämön yhteen nurkkaukseen, Cascan taakse, joka viittaa miekallaan +kuviteltua Capitolia kohti. Brutus ja Cassius seuraavat heitä +silmillään, ja dramallisen ryhmityksen hajottaa Brutuksen sana: + + Kätenne mulle, yksi kerrassaan. + +Sitten pohditaan Caesaria vastaan käytettävän suunnitelman eri puolia, +kunnes kello lyö kolme, jolloin salaliittolaiset lähtevät matkoihinsa. +Yksin jäätyään havaitsee Brutus palvelijansa vaipuneen raskaaseen +uneen. Koko kohtauksessa vallitsee yön ja salaliiton synkkyyden raskas +tunnelma, eikä koko vaikutelmaa kuitenkaan synnytä mikään muu kuin +puhutut sanat ja näyttelijäin eleet. + +Shakespearen käytettävänä oleva näyttämö ei ollut ainoastaan +yksinkertainen ja alaston, vaan siihen tuli vielä lisäksi se +seikka, että näytelmän juoni oli usein edeltäkäsin tuntematon hänen +kuulijoilleen. Hänen päähenkilöitänsä ympäröivä tausta ja esiintyvät +ulkonaiset olosuhteet olivat pakostakin jätettävät katselijain +mielikuvituksen muovailtaviksi, jota hän vaan runotaiteellaan kiihoitti +ja pakoitti toimintaan. Alkunäytöksistä riippuukin hyvin paljon; +paitsi alustavia selvittelyjä, koskettavat ne usein koko kappaleen +pohjasäveleeseen. _Loppiais-Aatto_, näytelmä täynnä sopusointua ja +iloisuutta, alkaa soiton helkkyessä, ja kun se on vaimennut, antaa +herttuan ihmeen kaunis puhe lemmestä ja mielikuvituksen leikistä +ikäänkuin lyhyen yhteenvedon kaikesta, mitä sitten seuraa. _Romeossa +ja Juliassa_ näemme omin silmin, ennenkuin molemmista rakastuneista +puhutaan sanaakaan, vihollismielisten talojen palvelijat tulisessa +kahakassa keskenään. Ensimäiset _Hamletissa_ lausutut sanat ovat +Helsingörin kuninkaallista linnaa vartioivain sotilaiden huikkauksia +toisilleen. _Macbeth_ alkaa ukkosen jyrinällä ja myrskyn pauhinalla, +taistelun melskeellä ja velhovaimojen pahaa ennustavalla yhdynnällä. +_Othellon_ alku ei ole suinkaan vähemmän ihmeteltävä; nuo matalat +äänet, jotka hartaasti haastelevat kadulla rahasta, virka-ylennyksestä +ja vanhoista vihoista, muodostavat ikäänkuin kaukaisen jyminän +siitä hirveästä rajuilmasta, mikä tropillisella voimalla puhkeaa +äkki-arvaamattomaan yölliseen hälyytykseen, ja joka saadaan hetkiseksi +vaimenemaan ja tyyntymään Dogin neuvoshuoneessa. Mutta tämä pilvi +on vain seuraavan synkeyden etujoukkoa, se vain antaa aavistuksen +niistä myrskynpuuskista, jotka raivoavat siksi, kunnes ovat +herättäneet kuolleetkin unestaan. Shakespearen suurimpain näytelmäin +kehkeytyminen on kummallisen säveltaiteellinen perusjuonteissaan; +aiheiden esittäminen ja juonten punominen, toisinnot ja kertaamiset, +tuolloin tällöin lepokohdissa humajavat rauhaisat sävelet ja tapausten +asteettainen toisiinsa kietoutuminen aina siihen hetkeen saakka, +jolloin aikaisempain kohtausten notkeana, leikkivänä sujuva puhelu +paisuu kootun orkesterin mahtavaksi pauhinaksi — koko tämä taitavan +käden ohjaama kauneuden saavuttaminen kävi päinsä vain siten, että +näyttämön mahdollisuudet ehdottomasti alistettiin runotaiteen +vaatimusten, tarpeiden ja menettelytapojen hallittaviksi. + +Ei yksikään näytelmäsepän toimeen kuuluva seikka jäänyt häneltä +huomaamatta. Hänen näyttämölle-tulon järjestelynsä ansaitsee +huolellista tutkimista. Näyttelijät astuivat esiin lavan takaosasta, +ja heillä oli jokunen matkaa käytävänä, ennenkuin saattoivat +alkaa puheensa. Hän hankkii aikaa sitä varten ja tavallisen +sisääntulosananparren "Kas tuolla hän tuleekin", lausuu säännöllisesti +joku syrjemmällä seisova henkilö, sillävälin kun toinen astuu esiin. +Niin _Othellossa_, kun Jagon myrkky on alkanut vaikuttaa: + + JAGO. Tuos' on hän! — Nyt ei katkojuuret, valmut, + Ei kaiken maailmankaan unijuomat + Niin makeata unta sulle anna + Kuin mit' ol' eilen. + +Nämä ylpeät loitsusanat lausuu itse pahuuden pääpappi pahaa +aavistamattoman Othellon turmioksi, kun tämä synkkämielisenä astuu +näyttämöä alaspäin. Useat uudemmat Shakespearen teosten painokset +asettavat Othellon esiintymisen vasta siihen kohtaan, missä Jagon +yksinpuhelu päättyy; mutta näin hävittävät ne kokonaan dramallisen +vaikutuksen. Esiintulon tavallinen muuttaminen nyky-aikaisen näyttämön +vaatimusten mukaiseksi siten, että enimmät henkilöt astuvat lavalle +sivuseinämiltä, ei ole suinkaan mikään kehuttava poikkeus vanhoista +malleista, samalla kun siinä tehdään ilmeistä vääryyttä Shakespearelle. +Hän asettaa usein lavalle toisistaan riippumattomia, itsenäisiä +näyttelijäryhmiä, kuitenkin niin, että toinen jossain suhteessa +selittää toista. Antoniuksen ja Kleopatran alussa keskustelevat +Demetrius ja Philo suuren päällikkönsä hullutteluista. Äkkiä kuuluu +torventoitauksia; Antonius ja Kleopatra seurueineen astuvat hitaasti +toiselta puolen näyttämöä alaspäin, kuohilaiden leyhytellessä +kuningatarta viuhkoillaan. Philo jatkaa: + + Kas, tuossa ovat! + Tarkkaa vain, niin näet, + Kuin maailman on kolmas pylväs tullut + Narriksi porton; katso vain ja huomaa! + +Sillä välin on kulkue saapunut etualalle, ja me saatamme kuulla +rakastuneiden puhelun. Koko kohtauksessa eivät Demetrius ja Philo +ensinkään ota osaa toimintaan; he seisovat syrjemmällä ja näyttelevät +kuoron osaa; heidän haastelunsa selvittävät yleisölle niitä seikkoja, +jotka tapahtuvat näyttämöllä. + +Kun toiminta on niin monimutkainen kuin se yleensä Shakespearen +näytelmissä tapaa olla, täytyy suuri osa siitä saattaa kuulijain +tietoon vain kuvauksen tai kertomuksen muodossa. Hän jakaa +ammonaikuiset sanansaattajan, samoin kuin kuoronkin tehtävät +näytelmän eri henkilöiden kesken. Useampia hänen huomattavimmista +kohtauksistaan — Petruchion häitä, Ophelian kuolemaa, Hotspurin +kohtausta taistelukentällä keikaroivan lörpöttelijä-herran kanssa — +ei varsinaisesti esitetä, vaan kerrotaan. Mutta vaikka Shakespeare +ahkerasti käyttääkin tätä epäsuoraa menettelytapaa, nostaa hän +kuitenkin näyttämön palkeille paljon sellaistakin, joka joskus loukkaa +taiteellisenkin suhdan ja sopivaisuuden vaatimuksia. Katselijoistaan +hän siitä huolimatta lienee tuntunut merkillisen hillityltä; sillä +he olivat kyllä tottuneet vaikka minkälaisiin hirmutapahtumiin; +hän ei tarjonnut heille kumminkaan hirttämisiä tai hitaita +kuoliaaksi-kidutuksia. _Titus Andronikuksen_ saatamme jättää nuorekkaan +hurjamielen tuotteena luvusta pois. Mutta Gloucesterin sokaisemista +näyttämöllä ei mitenkään voi antaa anteeksi, vaikka sitä eräältä +taholta onkin ehätetty puolustamaan. Tämä onkin Shakespearen pahimpia +loukkauskiviä; sen rinnalla ovat tulikuumain rautakankien sisään +tuominen Kuningas Juhanassa ja Macduffin nuoren pojan murhaaminen +_Macbethissa_ vallan viattomia rikkomuksia, jotka kappaleita +esitettäessä varsin mukavasti voitanee heittää kokonaan poiskin. + +Aika, jolloin Shakespearenkin näytelmiin tahdottiin sovittaa noita +tunnettuja yhteyksiä, on jo kauvan sitten mennyt. Romanttinen runous +loi oman näytelmänsä, eikä tunnustanut mitään muuta yhteyttä, kuin sen, +joka tasasuhtaisesti sitoo runoelman tai suorasanaisen kertomuksen +kokonaisuudeksi — vaikutelman, tunteen yhteyden. Ei missään esiinny +Shakespearen taiteen tenhovoima valtavampana kuin tässä. Hän käyttää +hurjamaisen moninaisia keinoja hyvin yksinkertaisen tarkoitusperän +saavuttamiseksi, mutta pakottaa mielikuvituksensa ja tietonsa uhkuvan +runsauden tämän ainoan mittakaavan mukaiseksi. Hänen maisemansa, hänen +kuunpaisteensa ja auringonvalonsa ja synkeä yönsä, hänen hiekkanummensa +ja viheriöivät puistonsa, kaikki ne asettuvat auliisti dramallista +runotaidetta palvelemaan. "On jo melkein aamu", sanoo Portia _Venetian +Kauppiaan_ lopussa — noissa sanoissa on kuvaamaton inhimillinen +sisällys. Kun Claudio kappaleessa _Paljon Melua Tyhjästä_ on +suorittanut viimeisen velkansa Heron tyhjälle haudalle, ja kun kaikki +asianhaarat vain odottavat otollista hetkeä puhjetakseen onnelliseen +loppusovitukseen, lausuu Don Pedro: + + Nyt soihdut sammuksiin! Jo aamu koittaa; + Pesäänsä hukka kantaa saalistaan; + Jo päivä idän kulmaa kirjavoittaa, + Ja Phoiboon tielle kylvää nuoliaan. + +Paraan esimerkin tästä runouden yhtymisestä tarjoaa kuitenkin kappale +_Miten Suvaitsette_. Kohtaukset tapahtuvat enimmäkseen Ardennein +metsässä. Tämän näytelmän tarkka tutkiminen on johtanut sangen +huvittavaan tulokseen. Ei ainuttakaan lintua tai hyönteistä tai kukkaa +mainita nimeltään. Sanat "kukka" ja "lehti" eivät tule kertaakaan +esille. Metsän puut ovat tammi, orapihlaja, palmu ja öljypuu. +Eläimistä ovat edustettuina saksanhirvi, naarasleijona sekä viheriän +ja kullankirjava käärme. Vuodenaikaa on vaikea määrätä; ehkäpä on +kesä; puhuttavan kuulemme ainoastaan purevasta pakkasesta ja talven +tuulista. "Mutta tämähän on kaikki valhehurmausta", kuten Rosalinda +sanoisi, ja näytelmän dramallisen totuuden ovat esittäneet ne tutkijat, +jotka puhuvat "lehvässiimeisistä metsänpimennoista ja lintujen +sulosointuisesta laulusta". Näiden valtiokiroukseen tuomittujen +mielestä ei haittaa mitään, että heidän metsänsä on näyttämötarpeiden +puolesta kurjasti varustettu. He viettävät huolettomina aikansa +iloisuuden ja vaivattuuden huvitarhassa, ja heidän sydämissään on +ikuinen kesä. Näin saavuttaa Shakespeare tarkoituksensa, tarvitsematta +tehdä syvällisiä vihjauksia pehmeänä viheriöivään ruohoon, jota olisi +sitten myös välttämättä pitänyt näkyä näyttämöllä. Arvostelevat +oikeuden kirjurit ovat kuin puusta pudonneet, kun eivät löydä +tässä näytelmässä mitään arvioitavaa ja verotettavaa; Shakespearen +draamallista omaisuutta ei voida myydä vasarakaupalla, sillä siinä ei +ole muuta kallisarvoista kuin runous. + + + + +V. AIHEITA JA LUONNEKUVIA. + + +Kokolehtipainoksessa ovat Shakespearen teokset jaetut kolmeen +lajiin: huvinäytelmiin, historiallisiin näytelmiin ja +murhenäytelmiin. Näytelmäin ryhmittäminen näiden nimitysten mukaan +on sekä mielivaltainen että erehdyttäväkin. _Cymbeline_ esiintyy +murhenäytelmäin joukossa, sillä välin kun _Mitta Mitasta_, joka on +paljon tragillisempi perusjuonteiltaan, lasketaan huvinäytelmiin +kuuluvaksi. _Rikhard Toinen_ on historiallinen näytelmä; _Julius +Caesar_ taas on murhenäytelmä. _Troilus ja Cressida_ oli jonkun +painatuserheen takia joutunut numeroimattomin sivuin historiallisten +kappaleiden ja murhenäytelmäin väliin. + +Historiallisten näytelmäin sarjaan sisältyvät ne näytelmät, jotka +kertovat Englannin kuninkaista. Tämänlainen kronikka-näytelmä kukoisti +etenkin Elisabetin hallitus-ajan viitenätoista viimeisenä vuotena, +ja se sai suuresta kansansuosiostaan kiittää Armada-laivaston tuhon +sytyttämää isänmaallista innostusta. Hiljattain herännyt kansallishenki +saattoi ihmiset osoittamaan yleistä harrastusta kaikkeen, mikä +jollakin tavalla johti mieleen kestettyjä kamppailuja muukalaisten +hyökkäyksiä ja sisäistä hajaannusta vastaan. Kirjoittaessaan tämän +tapaisia näytelmiä seurasi Shakespeare muiden johtoa; ja näytelmät +itse, ne kun perustuvat suuressa määrin aikaisempiin samoja aiheita +käsitteleviin kappaleisiin ja uhraavat usein historiallisen totuuden +näytelmän vaatimuksille, poikkeavat vieläkin enemmän tosiasioista +kuin roomalaisnäytelmät, jotka juontavat alkuperänsä yksinomaan +Plutarkoksesta. Ymmärrettävää on, että siinä, missä kansallisia +muistoja kosketeltiin, tyytyi teateriyleisö verrattain hajanaiseen +ja laajaperäiseen tekotapaankin; ja tätä rakenteen höllyyttä, joka +tavataan heikommissa historiallisissa kappaleissa, puolustaa yksistään +kirjailijan harjaantumattomuus ja tottumattomuus. Mutta tuolla +tunnetulla kolmijaolla ei silti ole mitään merkitystä dramalliseen +arvosteluun nähden. Historialliset näytelmät olivat vallitsevan tavan +aiheuttamia, ja ne vaativatkin osakseen jonkunverran erikoisvapautuksia +taiteen ankarammista säännöistä niiden valtiollisten harrastusten ja +tapausten perustalla, joiden tulkkina ne olivat. Lopulta ne kertoivat +vain tarinan, eikä teateriyleisö enempää pyytänytkään. + +Ei myöskään tuo ammonaikuinen erotus murhenäytelmän ja huvinäytelmän +välillä anna oikeata ja tyydyttävää jakamisperustetta Shakespearen +näytelmiin nähden._ Othello_ on murhenäytelmä, _Miten Suvaitsette_ +on huvinäytelmä; se myönnettäköön. Mutta kuitenkin esiintyy +näytelmissä, joissa on mitä selvin näiden kahden lajin leima, kaikki +tragillisen ja komillisen eri asteet ja vivahdukset värikkäästi +toisiinsa kietoutuneina; niin että olisi parasta ryhmittää näytelmät +erikoisen asteikon mukaan; huvinäytelmä vaihtuu murhenäytelmäksi +huomaamattomin kääntein, ja uskaliaspa olisi se mies, joka ryhtyisi +niiden rajoja määräilemään. Elämän tai kuoleman jyrkkä vaihtuminen +ei anna tässä suhteessa luotettavaa ohjausta; _Talvisessa Tarinassa_ +kuolee Mamillius, Sisilian kruununperillinen, Hermionen ainoa poika +ja Shakespearen ihastuttavimpia lapsikuvauksia, suruun ja pelkoon. +_Romeo ja Julia_ kuolevat, Troilus ja Cressida jäävät eloon. Muutamissa +huvinäytelmissä ohjautuvat uhkaavimmatkin konnanjuonet ja ankarimmatkin +kärsimykset kepeästi onnekkaaseen loppuun. Edelleen ei Shakespearella +ole kahta tekotapaa näitä kahta näytelmälajia varten. Toisesta toiseen +kulkevat vivahdukset muodostaisivat kummallisen kokoelman. Benedikt +ja Hamlet puhuvat samalla suulla. "Ellei ihminen tähän aikaan pystytä +omaa hautapatsastansa jo eläissään, niin hänen muistonsa ei ole säilyvä +kauvemmin kuin kellojen soitto tai lesken suru". Näin puhuu pilaileva +Benedikt hiljan Beatricen kanssa saavuttamansa onnen korkeuksista. +"Oi, taivahan vallat!" sanoo Hamlet sielunsa katkeruudessa, "kaksi +kuukautta kuolleena, eikä vielä unohtunut? Sittenhän on toivoa, että +suuren miehen muisto elää puoli vuotta hänen kuoltuansa; mutta kirkkoja +maarin hänen rakentaa täytyy, muuten häntä ei ajatella enempää kuin +keppihevosta". Jos Hamlet on filosofi, niin on Benedikt myös. "Eikö +ole kummallista", sanoo hän soitosta, "että lampaan suolet saattavat +ihan poukuttaa sielun ulos ihmisen ruumiista?" Muuan sananparsi +siirtyy tuomari Tyhjäseltä kuningas Learille. "Sydämestä se lähtee +nuori herra", sanoo tuo inisevä-ääninen pikku tuomari; "tästä näin, +tästä näin. Vaan olenpa nähnyt ajan, jolloin pitkällä miekallani +olisin pannut teidät kaikki neljä hintelää roikaletta hyppimään kuin +rotat". Miten samanlaisilta kajahtavatkaan ne sanat, jotka Lear lausuu +kantaessaan kuollutta Cordeliaa käsivarsillaan; mutta kuitenkin: miten +toisenlainen onkaan vaikutus: + + Ol' aika, jolloin säilän' oiva heitä + Ois pannut hyppimään. Nyt olen vanha + Ja huolet nää mun murtaa. + +Kaikki Shakespearen murhenäytelmäin ainekset ja koko menettelytapa +ovat siroteltuina sinne tänne hänen huvinäytelmiinsä. Useimmat hänen +aiheistaan eivät alkuaan olleet enemmän toista kuin toistakaan lajia, +ja mahdotonta olisi ollut ennustaa, minkä niistä hän tahtoi johtaa +onnekkaaseen loppuun. Ei ole mitään syytä otaksua, että yleisö +halusi väliin komillisia väliin tragillisia tarinoita, ja että hänen +suunnitelmansa olisivat kulkeneet kysynnän mukaisesti. Todellinen ero +on etsittävä hänen omasta mielentilastaan: se ilmapiiri ja se tunnelma, +joka jokaiselle näytelmälle antaa sen erikois-sävyn, ovat hänen +sydämensä heijastuksia, eikä niitä voi mitenkään ryhmittää kahteen +eri luokkaan, vain tyydyttääkseen tutkivan arvostelun kuivakiskoisia +vaatimuksia. + +Tämä seikka juuri on erinomaisen tärkeä näytelmien syntymisaikoja +määrätessä. Suunnatonta vaivaa ja työtä on jo kysymyksen +selvittämiseksi tuhlattu; ja vaikka tässä, kuten kaikissa muissakin +Shakespearea koskevissa kysymyksissä, esiintyy taipumusta +liioittelemaan tulosten varmuutta, niin on kuitenkin saavutettu +varsin arvokkaitakin tuloksia. On osoitettu samansuuntaisten ja +-lajisten näytelmäin sattuvan samaan aikaan hänen elämässään. Hänen +varhaisempia riehakoivia huvinäytelmiään ja alottelevia historiallisia +kappaleitaan seuraavat riemukkaat huvinäytelmät ja kypsyneemmät +historialliset näytelmät; näiden jälkeen tulevat taas murhenäytelmät ja +raskastunnelmaiset huvinäytelmät; ja viimeksi kääntyy hän elämäntyönsä +lopettajaisiksi jälleen huvinäytelmään, mutta huvinäytelmään, +joka siinä määrässä eroaa aikaisemmasta lajistaan, että uudempi +tutkimus on ollut pakotettu keksimään näille päätösnäytelmille +toisen nimen ja kutsumaan niitä satunäytelmiksi. Tämän luokittelun +leveitä ääriviivoja vastaan ei ole mitään muistuttamista. Ei voida +osoittaa minkään näytelmän joutuvan oman lajinsa ulkopuolelle. +Niiden tutkijain harhauskottelut, jotka huvitteleivat kuvaamalla +Shakespearea täydelliseksi kamasaksaksi näytelmän alalla, eivät +kykene perustautumaan mihinkään tosi-seikkoihin. "Ihmetellen +saattaisi kysyä", sanoo Halliwell-Phillips, "mitä Heminge ja Condell +olisivat ajatelleet, jos he olisivat kääntyneet Shakespearen puoleen +pyytämään jotain uutta huvinäytelmää, ja suuri näytelmä-seppä olisi +ilmoittanut, ettei hän voi täyttää heidän anomustansa, koska hän +nyt oli tragillisessa ajankohdassaan". Mitä he olisivat ajatelleet, +siitä saattaa arvella sinne ja tänne; mitä he saivat, se ei ole +niin epävarmaa. Jos he pyysivät huvinäytelmää, kun hän paraillaan +kirjoitti suuria murhenäytelmiään, niin saivat he _Mitta Mitasta_ tai +_Troiluksen ja Cressidan_; jos he pyysivät murhenäytelmää silloin, kun +hän valmisteli valoisimpia teoksiaan, jotka uhkuvat neroa ja lyrillistä +mielikuvituksen voimaa, saivat he _Romeon ja Julian_. + +Shakespearen huvinäytelmä on sukua hänen murhenäytelmälleen. Kuuluisin +ja vaikuttavin huvinäytelmän laji on maailman historiassa ollut +ivanäytelmä, joka hyökkää vallitsevain yhteiskunnallisten tapain +kimppuun ja nauraa aate-intoilijain hullutuksille. Sen jalat seisovat +vakavasti maankamaralla, eikä se viitsi heittää ainoatakaan silmäystä +yläisiin taivoihin tai alaisiin maaemihin. Sokratesta ja uudemman +tieteen perustajia pilkataan siinä sivussa tyhmänsekaisten keikarien ja +puolihullujen kerskailijain seurassa. Mutta Shakespearen huvinäytelmä +ei ole tällaista. Hänen mielikuvituksensa on liian vilkas salliakseen +hänen katsella asioita ainoastaan yhdestä kohdasta. Hänen mielensä on +aina altis kulkemaan laajoja polkuja, joita avautuu kaikilta tahoilta +ja jotka lopulta johtavat haaveiluihin tai metafysikaan. Hän saattaa +tutkia tovereinsa elämää samoin kuin joku voisi tutkia laiva-elämää, +tai saattaa hän viehättyä tarkkaamaan suuren ihmiskuntaperheen +jokapäiväistä hyörinää ja pyörinää; mutta maalauksella on taustansakin; +hänet tavataan usein ajattelemasta merta, joka ei vähääkään välitä +hyvästä ymmärryksestä ja kaksituumaista lankkua, joka voi suljua +paikaltaan minä hetkenä tahansa. Sukkeluutta ja hyvää ymmärrystä +on niissä yltäkyllin; ja aina löytyy niissä joku nainen tai joku +pilailija osottamassa, että sukkeluus ja hyvä ymmärrys ovat sittenkin +riittämättömiä. Sellaisessakin kappaleessa, kuin _Lemmen Kujeita_, +lähetetään piloillaan Bironkin, sukkeluuden ja hyvän ymmärryksen +apostoli, vuoden ajaksi sairashuoneeseen. _Venetian Kauppiaassa_ +lähenee koko näytelmän toiminta tragedian rajoja ja pelastuu töin +tuskin suistumasta synkeyden kuiluun. Lyijylippaaseen on kaiverrettu +Shakespearen filosofian peruslause: "Ken minut valitsee, hänen täytyy +antaa ja uskaltaa kaikkkensa". Bassaniota ei vaadita maksamaan koko +velkaa; mutta murhenäytelmän ääni on kuulunut, samoin kuin se kuuluu +jälleen Shylockin intohimoisessa riehunnassa. Tragillisen tuntemisen +ensimäiset huokaukset, joita kuuluu tuolloin tällöin ilakoivimmissakin +varhaisimmista huvinäytelmistä, paisuvat alituisesti laajuudessa ja +voimassa, kunnes myrsky puhkeaa ja puhaltaa näytelmistä kauas kaiken +naurun, paitsi narrin hohotuksen. Tuntuu kuin olisi Shakespeare +joutunut murhenäytelmään vastoin tahtoansa; huvinäytelmät, jotka +ovat rakennetut taitavain kepposten ja huvittavain väärinkäsitysten +vanhoihin kehyksiin, muuttuvat vakaviksi hänen käsissään; kunnes hän +lopulta tuntee asemansa, heittää syrjään kaikki nuo kuivakiskoiset +jäykät suunnitelmat, joissa onnellisuuden ulkonäköä koetetaan turhaan +säilyttää, ja astuu avosilmin kohtaamaan niitä kovia koettelemuksia, +joita nyt on enää mahdoton väistää. + +Vanhanaikuinen tutkimus ei oikein tiedä miten menetellä tämän +seikan suhteen. Ei ole vähintäkään todennäköisyyden perustetta +sillä otaksumalla, että Shakespeare kiinnitti jossain määrin +huomiotaan näytelmän teoriaan, taikka että koko kysymys oli edes +hänen mielessään herännyt. Ne näytelmämuodot, joita hän eniten +käytännössä viljeli, on Polonius sangen sattuvasti esittänyt; +kysymyksessä on "historiallis-paimenellinen murhe-ilveilys, jossa +esiintyy yhtämittainen toiminta tai rajoittumaton runous". Hänen +ensimäisenä huolenaan oli saada käsiinsä sellainen aihe, jota voi +muovaella teateria varten. Epäilemättä voi näytelmäseppä samoin kuin +novellinkirjoittajakin kulkea toista tietä. Hän voi kuvailla mielessään +eläviä henkilöitä ja keksiä tapauksia niitä esittämään; tai saattaa hän +omaksua jonkun siveysopillisen mietelmän, syvällisen elämänkysymyksen, +yleisen vaikutelman tai tunteen, ja panna nukkensa puhelemaan siitä. +Mutta Shakespeare kulki vanhaa polkua ja etsi ennenkaikkea jotain +sopivaa tarinaa, josta voisi muodostaa näytelmän. Usein olivat +jo tuon tarinan henkilöt valmiiksi muovaellut, aivan samoin kuin +elämäntapaukset muodostavat ihmisen ja hänen luonteensa. Toisten sallii +hän tunkeutua sivultapäin varsinaiseen juoneen, ikäänkuin vanhoina +ystävinä tai uusina tulokkaina, sallii heidän asettautua alkuperäistä +suunnitelmaa häiritsemään ja tuottamaan siihen epäjärjestystä. Hänen +elämänkokemuksensa kasvaa ja leviää värikkäänä, kirjavana loistokuteena +tarinan tapauksiin ja kohtauksiin. Mutta tarina, juoni oli hänen +mielestään pää-asia — niinkuin se oli pää-asia hänen kuulijainsa +mielestä, niinkuin se on pää-asia jokaisen lapsen mielestä. + +Ne, jotka ovat tutkineet Shakespearen näytelmiä pitämällä silmällä +niiden syntymistä ja muodostumista, eivät tarvitse tähän seikkaan +mitään todisteita. Jos ne olisivat välttämättömiä, niin ne hankaluudet +ja väkivaltaiset rimpuilemiset, joihin hän on joskus joutunut +tahtoessaan välttämättä pysytellä alkuperäisessä juonessa silloinkin, +kun henkilöt ovat saaneet kuohuvaa verta suoniinsa ja tahtoisivat +kulkea omia teitään, puhuisivat kyllin selvää kieltänsä. Hän ei suurin +välittänyt aiheensa omaperäisestä valikoimisesta ja arvioimisesta, +vaan otti sen sellaisena kuin löysi, jos se näytti lupaavalta. +Sitten hän järjesteli henkilönsä ja pani heidät toimimaan, niin +että alku-kohtaukset muodostavat usein jonkunlaisen välttämättömän +selvityksen, jonka katselijan tai lukijan toivotaan hyväksyvän. Tässä +näytelmän kohdassa ei epätodenmukaisuudella ole mitään merkitystä; +ajatteleva lukija on hyväksyvä aseman edeltäpäin määrättynä ja hän +on rupeava tarkaksi ja arvostelevaksi vasta sitten kun ensi askel on +astuttu, ja hänen on myönnettävä tuon todistelutavan johdonmukaisuus: +jos nämä henkilöt ovat tällaisessa asemassa, niin sen ja sen on tämän +johdosta tapahtuminen. Otaksuttakoon, että joku vanha kuningas jakaa +valtakuntansa kolmen tyttärensä kesken, vaatimalla heiltä hellän +rakkauden tunnustuksen. Otaksuttakoon, että joku kauppias lainaa +juutalaiselta rahoja sillä ehdolla, että jos hän ei kykene maksamaan +määrähetkellä, on hän menettävä naulan omaa lihaansa. Otaksuttakoon, +että eräs nuori prinssi näkee haamun, joka kertoo hänelle, että hänen +setänsä, hallitseva kuningas ja hänen äitinsä toinen mies, on murhaaja. +_Kuningas Learin, Venetian Kauppiaan ja Hamletin_ ehdonomaiset +johdannot ovat tosin paljon huolekkaammin valmistettuja kuin tuo +ylläesitetty, mutta se riittänee kuitenkin kuvaamaan Shakespearen +menettelytapaa. Ennenkun hän vetoaa kuulijainsa myötätuntoon ja +arvosteluun, täytyy hänen tutustuttaa heidät asemaan. Vasta sitten +kun asema on selvitetty, voi hän ryhtyä puuhaamaan henkilöittensä +muovailemisessa. Hänen näytelmänsä alkavat tuollaisella selvittelyllä; +sitten saavat henkilöt eloa ja niin joutuvat he näytös näytökseltä +yhä kiinteämpään ja tärkeämpään suhteeseen tapausten kulkuun; kunnes +sitten näytelmä vihdoin päättyy esittämällä, joskus voitonriemuisesti +ja välttämättömyyden voimalla, tuloksen kaikesta siitä, mitä on +tapahtunut; joskus taas heikosti ja huolimattomasti, syrjäyttämällä +sen osanoton ja mielenkiinnon, joka on ehtinyt kasvaa henkilöiden +ympärille, ja laahaamalla juonen väkisinkin sen ennalta-määrättyyn +muotoon. + +Jos näin on asian laita, niin tulee eräs tutkimuslaji tykkänään +hyödyttömäksi. On usein kysytty, miksi ei Cordelia edes hiukankaan +noudattanat isänsä mieltä? Hän oli liian itsepäinen ja yrmy siinä, +missä osava käytöstapa ja myötätuntoinen ymmärtämys olisivat, +vähimmässäkään määrässä totuutta loukkaamatta, voineet pelastaa +aseman. On helppo vastata tähän kysymykseen puhumalla lavealti +Cordelian luonteesta ja tuosta itsepintaisuuden ilmeestä, joka usein +tavataan puhtaissa ja epäitsekkäissä luonteissa. Mutta siinä ammutaan +yli maalin; ja ne, jotka niin paljon ajattelevat Cordeliaa, ovat +taipuvaisia unohtamaan Shakespearen. Jos Cordelia olisi esiintynyt +täysin hellänä ja punninnut käytöstään, ei olisi näytelmää syntynyt. +Asema olisi pelastettu, ja näytelmäseppä, joka juuri oli aikeissa +ruveta juhlallisesti esittämään jatkoa, olisi saanut pistää pillit +pussiin ja laputtaa kotiinsa. Tämä ei suinkaan merkitse sitä, että +Cordelian luonnekuva olisi huolimattomasti tai epäjohdonmukaisesti +piirretty. Mutta tässä on kysymyksessä juuri tuota tilaisuutta varten +keksitty luonne, joten ei tule tästä luonteesta tehdä johtopäätöksiä +juonen suhteen, sillä silloin käännettäisiin nurin asioiden oikea +järjestys runoilijan mielessä? Mennä vieläkin pitemmälle ja väitellä +Cordelian lapsuudesta muka hyvinkin arvokkaana tutkimuksen aiheena, +merkitsee viimeisenkin otteen kadottamista todellisesta dramallisesta +ongelmasta ja vaipumista niiden typeräin ihmisten tasalle, jotka +tahtovat tulla petetyiksi ja joita myös petetään. Siinä olisi yhtä +paljon järkeä, kuin jos yrittäisi arvostella taulua kaikkien niiden +esineiden nojalla, jotka siihen olisi saatu mahtumaan, jos puitteet +olisivat olleet väljemmät. Puitteet, jotka tyhmästä töllistelijästä +ovat pelkkänä esteenä ja haittana, jotka vaan ehkäisevät häntä +tarkemmin tutkimasta kuvattavan todenperäisyyttä, ovat taas maalarille +kaiken sen alku, perustus ja edellytys, minkä on määrä taulussa näkyä. + +Suurissa murhenäytelmissä ovat kappaleen juoni ja henkilöt sekä +heidän luonteensa ihmeellisesti sovitetut toisiinsa; tuskin mitään +on tarvinnut pakottamalla pakottaa tai väännellä saadakseen sen +mukautumaan suunnitelman rajoihin. Kirjoittaessaan _Learia ja Othelloa_ +oli Shakespeare mestari taidossaan, hän tunsi sen elämän perinpohjin, +jota hänen tuli kuvata, hän oli pitkän harjoitusaikansa kestäessä +täysin perehtynyt välttämättömäin näytelmällisten muotojen ja kaavojen +käyttelemiseen. Mutta hänen varhaisemmissa huvinäytelmissään, ja +kummallista kyllä, viimeisissä kappaleissaan, on juonen ja luonteen +sovellutus epätäydellisempää. Kuinka helposti johtuvat vaikeimmatkin +pulmat onnelliseen loppuun huvinäytelmissä! Kappaleessa _Kaksi +Veronalaista Aatelismiestä_ on Proteus, jos arvostelemme häntä hänen +tekojensa mukaan, tyhmä, huikentelevainen ja lisäksi petollinenkin sekä +ystäväänsä Valentinea että kihlattua lemmityistään Juliaa kohtaan. +Tavatessamme hänet viidennen näytöksen lopussa, on hän äkkiä kääntynyt +parempaan päin. Näytelmällähän toki täytyi olla jonkunlainen päätös, +ja tämä näytelmä on huvinäytelmä, niin että hänen on nyt näyteltävä +mallikelpoisen katumuksentekijän osaa. "Häpeäni ja syyllisyyteni +saattavat minut vallan suunnilta pois", sanoo hän, kun Valentine +on pelastanut Silvian hänen vallastaan. Muutamia säkeitä myöhemmin +palaa hän vanhaan rakkauteensa takasin ja lausuu seuraavan mietelmän +huikentelevaisuuden laskuun: + + Kun silmin uskollisin Juliaa + Ma katson, kauniimp' on hän Silviaa! + +Jos hän olisi ajatellut näin ennemmin, olisi hän syössyt kumoon koko +näytelmän. Kuka kovasydämminen voisikaan siis enää olla nurpeissaan +päätökselle, joka lahjoittaa meille kahdet häät, yhdet juhlat, yhden +perheen, yhteisen onnen? + +_Loppiais-Aatossa_ pääsee Viola yksinään kaikista niistä, jotka ovat +lemmen pauloihin kietoutuneet, naimisiin rakkautensa ensimäisen esineen +kanssa; ja voimmepa ehkä Shakespearen puolustukseksi sanoa, että +hän yksinään tuon erikoisen kunnian ansaitseekin. Muutkin joutuvat +naimisiin, jääpi joku sentään yksikseenkin huolimatta siitä, että +lemmen silkkisäikeet ovat punotut tässä sangen kirjavaksi kudokseksi. +Nämä kappaleet ovat ennen kaikkea kietoutuvan, monimutkaisen toiminnan +huvinäytelmiä; juoni on hyvin taitavasti sommiteltu; ja olisikin +naurettavaa lähteä tarkastelemaan henkilöitä vakavammalta näkökannalta, +ell'ei Shakespeare olisi valanut kaavoihin niin paljon todellista, +elävää luonnekuvausta, että sen kautta saamme rohkeuden pyytää häneltä +mahdottomia. Jos kaikkien henkilöiden tulisi todellakin elää, olisi +juonen täytynyt olla yksinkertaisempi ja vähemmän yhdenmukainen. +Lopulta ovat kuitenkin kaikki mitä onnistuneimmin sovellutettuja +huvinäytelmän kevyeen sävyyn. Maailma, jossa he liikkuvat, on +huolettoman lemmen taivaankaarenhohtoinen maailma. Elämän ankarat +ponnistelut ja karkea todellisuus häipyvät kuin savu tähän kirkkaaseen +ilmaan. Asukkaat ovat lemmen houreen hurmaamia, lemmen, joka on +leimahtanut liekkiin näiden lemmenihailijoiden, lemmen viattomassa +leikissä kisailevain nuorukaisten ja neitosten silmissä ja sydämissä, +heidän, jotka + + Ylisti siipiään, kun luo hän sai, + Ja niitä kiitteli, kun karkkos' hän. + +Missä muussa maailmassa on niin paljon sukkeloita rakastajia? Missä +muussa maailmassa on haikeamielisyys, halveksiminen ja suuttumus saatu +näyttämään niin ihanalta? + +Kun ei Shakespeare enää voi käyttää jotain henkilöä, niin hän +joskus koettaa päästä hänestä eroon tuiki odottamattomalla ja +huolimattomalla tavalla. Katsokaammepa Antigonuksen kohtaloa +_Talvisessa Tarinassa_. Aina äkilliseen kuolemaansa asti on Antigonus +palvellut luojaansa hyvin; hän on näytellyt tärkeätä osaa toiminnassa +ja on uskollisuudellaan ja uljuudellaan voittanut kaikkien katselijain +mieltymyksen. Hänhän pelasti Hermionen tyttärenkin kuninkaan typerältä +raivolta. "Minä tahdon uhrata vähäisetkin vereni tähteet", sanoo hän, +"syytöntä pelastaakseni." Hänen sallitaan ottaa huostaansa lapsi sillä +ehdolla, että hänen on vietävä se johonkin autioon seutuun ja jätettävä +sinne oman onnensa nojaan. Hän täyttää tehtävänsä, ja nyt, kolmannen +näytöksen lopussa, on hänen osansa näytelmässä myös päättynyt. +Kuusitoista vuotta on kuluva ja uudet aiheet ja asiat ovat vaativat +tarkkaavaisuuttamme; olisi totta tosiaan pitänyt antaa tuon ijäkkään +aatelismiehen vetäytyä rauhassa tiehensä. Mutta Shakespeare ajatteli +toisin; ehkäpä piti hän tärkeänä sitä, ett'ei minkäänlaisia lasta +koskevia uutisia voisi tulla Leonteen kuuluville, ja päätti sentähden +poistaa tuon ainoan mahdollisen sanansaattajan. Antigonus ottaa hellät +jäähyväiset pikkuprinsessalta; ilma yltyy myrskyisäksi; loppu täytyy +kertoa Shakespearen sanoin: + +ANTIGONUS. + + Hyvästi! + Sää yhä kiihtyy; julman kehtolaulun + Nyt varmaan saat; en taivaat' ole päivin + Noin synkkää nähnyt. Mikä hirmuhuuto? + Pois laivaan joutuun! — Haa! Kas tuossa otus! + Hukassa olen! Voi mua! + +[Pakenee, karhun ahdistamana.] + +Tässä kuulemme ensi kertaa karhusta puhuttavan, ja se olisi +viimeistäkin, ell'ei Shakespeare, tällä tavoin päästyään eroon +Antigonus-parasta, osavasti käyttäisi hänen jäännöksiään +huvinäytelmänsä iloiksi. Ilvehtijä tulee kertomaan monine huvittavine +yksityiskohtineen, mitenkä karhu on ehtinyt pistää poskeensa vasta +puolet aatelismiehestä ja mitenkä se vieläkin jatkaa ateriaansa. +Juuri tällaista näytelmäsepän tekotapaa kuvaamaan on käytetty sanaa +romanttinen. Perinjuurinen romanttinen tutkimus on täysin oikeassa +kumotessaan klassillisten arvostelijain Shakespearen dramallista +menettelytapaa vastaan tekemät moitteet; mutta jos se väittää +olevansa kykenemätön niitä ymmärtämään, niin tuottaa se vain häpeää +harrastajainsa älylle. + +Suunnitelmaa on seurattava, alkuperäisen tarinan käänteitä ja +tapauksia kaikin mokomin noudatettava, vaikkapa mielenkiintoamme ja +myötätuntoamme loukkaakin se kummallinen oikeudenmukaisuus, jota +tehdään huvinäytelmän nimessä. Kappaleen _Lopussa Kiitos Seisoo_ +päähenkilöillä on jo ennalta määrätyt paikkansa ja tehtävänsä +näytelmän pohjapiirroksessa, eikä edes Shakespearen taito voi yhdistää +sellaista, mikä ei yhteen sovi, eikä opettaa heitä suorittamaan +määrättyä tehtäväänsä heikontamatta meidän myötätuntoamme heitä +kohtaan. "En voi mielessäni mitenkään hyväksyä", sanoo Johnson, +"Bertramia, aatelismiestä, jossa ei ole vähääkään jalomielisyyttä, +nuorukaista, jossa ei ole vähääkään uskollisuutta; joka nai Helenan +kuin pelkuri raukka ja hylkää hänet kuin konna; kun tyttö on kuollut +hänen tylyytensä musertamana, koettaa hän luikerrella toisiin +naimisiin kotimaassaan, häntä syyttää eräs nainen, jota kohtaan hän +on käyttäytynyt kunniattomasti, hän puolustelee itseään valheella, ja +kuitenkin saa hän onnen omakseen". Ja Claudio, kappaleessa _Paljon +Melua Tyhjästä_, on hänen uskollinen kumppaninsa, oikea pahantapainen, +itsehyväinen nuori keikari, joka pelastuu rangaistuksesta vain muiden +hyvyyden avulla ja juonen välttämättömästä pakosta. On hauskaa kuulla +vanhan Antonion puhuvan suunsa puhtaaksi hänestä ja hänen kaltaisistaan: + + Ma tunnen nuo ja tiedän + Jyvästä myöden mitä painavat: + Sisukkaat, suulaat, röyhkät muotihassut, + Jotk' iva, ilkku, vilppi, valhe suussa, + Ja kasvoill' ilme julma, pöyhkeilevät. + +Eikä Beatricekaan pidä arvosteluansa suinkaan salassa. + +Mutta tämähän on kirjailijan luoman henkilön arvostelua toisesta +samanlaisesta oliosta. Mitähän niiden kaikkien suuri luoja olisi +sanonut, jos häntä olisi vaadittu vastaamaan Johnsonin toistettuihin +syytöksiin? "Hän uhraa hyveen", sanoo Johnson jälleen, "sovinnaisille +tavoille, ja pitää niin paljon enemmän huolta huvittamisesta kuin +opettamisesta, että hän näyttää kirjoittavan ilman mitään siveellistä +tarkotusperää". Eiköhän Shakespeare olisi puolustanut henkilöitään +jotenkin samankaltaisella leveän huvittavalla suvaitsevaisuudella, +jota Falstaff osoittaa ryysyläis-rykmenttiään kohtaan? "Mutta +sanohan, Hannu," puhelee prinssi, "kenen väkeä nuo on, jotka tuolla +perässä tulevat?" "Minun, Heikku, minun," myöntää Falstaff varovaisen +jalomielisesti. "Noin viheliäisiä kuotuksia en ole ikänäni nähnyt", +sanoo prinssi, joka oli suora ja peloton arvostelija. Siihen vastaa +Falstaff tuollaisella sukkelalla mielikuvituksen leimauksella, joka +niin usein saattaa vastustajan hämilleen. — "No, no! Hyviä kyllä +keihään nokkaan; ruudin ruokaa, ruudin ruokaa! Ne täyttävät haudan +siinä kuin paremmatkin: kuolevaisia ihmisiä, näetkös, kuolevaisia +ihmisiä!" Eiköhän Shakespeare olisi vastannut samaan tapaan uljaiden +saivartelijain arvosteluihin? Hänen reuhastelijansa ja narrinsa ja +keikarinsa täyttävät näytelmän sommitelman siinä missä paremmatkin, ja +jos suoraan sanotaan, ovat hekin vain kuolevaisia ihmisiä. Shakespearen +huolettomuus johtuu hänen ylvään anteliaasta mielestään ja todistaa +vain hänen rajattomia käyttövarojaan. + +Jos meistä joskus tuntuu vaikealta hyväksyä hänen menettelyänsä, niin +tapahtuu se osaksi sentähden, että me olemme tyytymättömiä maailman +menoon ja johtoon sekä vaadimme "runollista oikeudenmukaisuutta," +ahdasta ja kankeaa palkintojen ja rangaistusten suhteellista +jakelemista siveellisen tunteen määräysten mukaisesti. Shakespeare +liikkuu avarammassa kehässä, jossa aurinko paistaa niin pahoille +kuin hyvillekin. Sentähden onkin hänestä helppoa hyväksyä tarinansa +tapaukset ikäänkuin kohtalon sallimina ja pitää kiinni sen +hämmästyttävimmistäkin tuomioista. Minkätähden loi hän niin läpeensä +hienon olennon kuin Imogenen tuota mustasukkaista, kelvotonta +Posthumusta varten? Hän menettelee samoin kuin luonto, joka solmii +paljon kummallisesti osuneita avioliittoja; eikä hän suuria huoli +siitä, mitä me mahdollisesti ajattelemme Posthumuksesta. Silloin +kun hän siitä huolii, silloin kun lähdetarina määrää kurjia tekoja +sellaiselle, joka on pidettävä suosittuna ja kunnioitusta herättävänä, +silloin ryhtyy hän suurenmoisiin puuhiin. _Othellon_ lähde-tarina +käsitteli vääriä epäluuloja, joita Othellossa kiihottivat viekkaan +panettelijan todisteet, epäilyksiä nuorta, viatonta vaimoaan vastaan +joka oli hyljännyt kotinsa ja isänmaansa seuratakseen häntä. Jos +nämä epäluulot olisivat saaneet kasvaa tavallisella tavalla, +mustasukkaisuuden paisuttamina, niin ne eivät olisi muodostaneet +murhenäytelmää, vaan toisen _Talvisen Tarinan_. Shakespeare uskalsi +enemmän. Heti alusta alkaen tekee hän Othellosta miehen oikein oman +sydämensä mukaan, hellän, hyväsydämisen, urhoollisen ja äärettömän +jalomielisen. Kun näytelmän alussa senatori Brabantio esiintyy +palvelijoineen ja tulisoihtuineen häntä vangitakseen, ja kun +kummallakin puolella paljastetaan miekat, esitetään Othellon luonne +valtaavalla voimalla muutamin harvoin sanoin: + + OTHELLO. Pois miekat kirkkaat, kaste ruostuttaa ne. + Paremmin ijällänne hallitsette + Kuin miekallanne, hyvä herra. + +Pelottomuus ja tottumus käskemään, ylpeys, joka ei halua häväistä +itseään katukahakalla, lakien ja ihmisyyden totteleminen, harmaiden +hapsien kunnioittaminen, lyhyt, sattuva puhetapa ja hienosti halveksuva +ylenkatse tuota ajattelematonta kohtaan, joka tahtoo viheliäisen +palvelijajoukon kera haastaa riitaa tasavallan komentavan sotapäällikön +ja hänen henkivartiostonsa kanssa — kaikki tämä on ilmaistu parilla +rivillä. Kaikki mitä sitten seuraa, aina näytelmän loppuratkaisuun +asti, auttaa kohottamaan Othellon ihailun korkeimmalle huipulle ja +kääntämään lukijan myötätunnon pysyvästi hänen puolelleen. Kohtaus +seuraa kohtausta, ja saattaa sanoa Shakespearen jokaisessa niistä +ponnistelevan yhä epätoivoisemmin. Mitenkä voi hän nyt tarkasti seurata +lähdetarinaa ja kuitenkin säilyttää meidän myötätuntomme Othelloa +kohtaan? Yrityksen täytyy olla hurjan rohkean, ja sitä se onkin. +Hän keksii Jagon. Jagon suuruutta mitattakoon sen seikan mukaan, +ett'ei Othello milloinkaan menetä myötätuntoamme. Verkkaan ja täysin +luvallisin keinoin, koskaan eksymättä liiallisuuksiin, liittyy nyt +tapaus toiseen, kunnes vihdoin verkko on kudottu kietomaan Othellon +pauloihinsa. Mutta tuo tapaus sinänsä ei ole hänen perikatonsa. +Yksikseen jätettynä, vaikka verkko olisikin ollut hänen ympärillään, +olisi Othello sen repinyt rikki ja pudistanut hartioiltaan. Kun +hän yltyy levottomaksi ja näyttää juuri pääsevän vapaaksi, silloin +syöksähtää Jago paikalle, pitääkseen häntä alallaan ja pakottaakseen +häntä ajattelemaan. Othellohan ei osaa lainkaan tänlaisia asioita +ajatella; hän on tottunut selkeisiin syihin, terveeseen vaistoon ja +ripeään toimintaan; nämä pitkäveteiset todistelut toisen kunnian +ryöstämiseksi kiduttavat häntä kauheasti, ja kun hän koettaa ajatella, +ajattelee hän hullusti. Hänen oma arvostelunsa itsestään on tosi: + + Mies, jok' ei luulevaiseks' + Vähillä tullut, mutta yltyneenä + Rajusi julmasti. + +Ei ole toista Shakespearen näytelmää, jossa mielikuvitus niin +kuumanhehkuvana väräjäisi, joka olisi niin puhdas epäselvistä ja +tarpeettomista aineksista ja niin ehyeksi kokonaisuudeksi valettu +kuin _Othello. Macbethissa_ on muutamia heikkoja kohtauksia; _Hamlet +ja Kuningas Lear_ ovat luodut monikirjavampaan muotoon, niin että +jännitys joskus höltyy ja kuumuus vähenee; _Antonius ja Kleopatra_ +lähenee muutamissa kohtauksissaan varhaisempaa kronikkamaista +tekotapaa. Ylimalkaan olemme oikeassa sanoessamme Shakespearen +iloisin reippain mielin käyvän käsiksi juoneen, aiheeseen, joka on +joko hyvin mutkikas tai teennäinen tai molempia, ja sitten ryhtyvän +luomaan siihen elämää ja virkeyttä. Todenmukaisuudesta huolehtii hän +vähimmin viimeisissä näytelmissään. Kirjailija-toimintansa alkuvuosina +valmisti hän _Erehdysten Huvinäytelmänsä_, missä on kertomus kahdesta +kaksoisveljes-parista, joiden molemmat veljekset ovat niin toistensa +näköiset, ett'ei kukaan voi heitä eroittaa. Elämänsä loppupuolella +kirjoitti hän _Cymbelinen_, josta Johnson lausuu sattuvasti ja +ansion mukaan näin: "Tässä näytelmässä on paljon oikeata tunnetta, +jonkunverran luonnollista vuoropuhelua ja muutamia huvittavia +kohtauksia, mutta ne ovat saavutetut monen mahdottomuuden hinnalla. +Johtaisi tosiaankin liian laajalta arvostelemaan vastustamatonta +hengen heikkoutta, virheitä, jotka ovat niin päivän selviä, ett'ei +niitä tarvitse paljastaa, ja niin törkeitä, ettei niitä voisi +liioitella, jos lähtisimme huomauttamaan sepityksen mielettömyyttä, +toiminnan johtamisen typeryyttä, nimien ja eri aikakausien tapojen +toisiinsa sekottamista ja tapahtumain mahdottomuutta missään elämän +järjestelmässä." + +Parain ja korkein osa Shakespearen mielikuvitusta ei niin sanoaksemme +puuttunut vähintäkään juonen suunnitteluun ja järjestämiseen. Mikä +juoni tahansa on hänestä kyllin hyvä, kunhan se vaan vie hänet, +olkoonpa vaikka kuinka eriskummallisia ja mutkikkaita teitä, +todenperäiseen, luonnolliseen tapahtumaan; ja niin pian kun hän vaan +on päässyt käsiksi tällaiseen todenperäiseen tapahtumaan, silloin +saavat hänen henkilönsä, jotka ovat keksityt, se myönnettäköön, +ainoastaan täyttämään jonkun paikan kertomuksessa, elämää ja +vakuuttavaisuuden voimaa. Moni runoilija, joka kiinnittää enemmän +huomiota suhdallisuuteen ja todennäköisyyteen, huomaa kuitenkin, +että hänen henkilöissään, vaikka ne eivät tee eivätkä kärsi mitään, +mikä ei selvästi ja luonnollisesti johtuisi juonen kehityksestä, ei +sittenkään puhalla oikea elämän henki, vaan lepäävät ne kuolleina +hänen käsissään. Yhteyttä, rakenteen kiinteyttä, liikanaisuuden +karttamista, yksinkertaisuuden ja järjestyksen kauneutta — sitä +opittakoon kreikkalaisilta. Mutta mistähän voitaisiin oppia tätä +elämän hämmästyttävää salaisuutta? Se on luonnon ihmetyö — ei +tuollaisen itaran ja säästeliään luonnon, jona skolastinen filosofia +luontoa ylisti, vaan todellisen luonnon, tuhlailevan, naurettavan +ylenpalttisuuden jumalattaren, joka lakkaamatta kaikkina aikoina ja +kaikissa mahdollisissa paikoissa jakelee ehtymättömiä, kummallisina +kuohuvia elämän lahjojaan. Aihe olkoon muodoton, hullunkurinen, +kuollut, ikäänkuin kivi, jonka arastelevat rakentajat muodon +säännöllisyyttä tavotellessaan hylkäsivät. Luonto ei sitä halveksi. + + Mitenkä kaavan lie + Jo maannut tuokin multakokkare, + Se ennenkuin on saanut seurakseen + Vihannat sammalet ja ruohot nuo, + Ja toukat, kärpäset ja linnutkin? + +Samalla tavoin Shakespearekin käsittelee aihettaan, kätkien +sen hedelmättömän kehnouden oman luomansa elämän verhoon. On +mahdotonta sanoa, milloin hän äkkiä antaa elävöittävän voimansa +esiintyä loistossaan ja vallata lukijan mielen ja sielun muutamilla +hämmästyttävän tarkoilla, sattuvilla käänteillä, jotka käyvät yli +kaiken odotuksen. Hän on luonnollisin silloin, kun hän heittää kumoon +kaikki järkiperäiset suunnittelut ja harkitsemiset. Me olemme tottuneet +jo edeltäpäin aavistamaan, millä tavalla muut tulevat käsittelemään +asioita, jotka koskevat meitä mitä läheisimmin; me tunnumme +tietävän, mitä me tulemme heille sanomaan ja me luulemme voivamme +arvata, mitä he meille vastaavat. Mutta me olemme myös tottuneet, +liiaksikin, huomaamaan, että meidän ennakkoarvelumme olikin väärä; +mitä tositeossa, todellisuudessa tapahtuu, todistaa tuon kuvailevamme +pienen ylvään draman valhetelleen, ja meidän täytyy heti tunnustaa +kuinka mitätön ja petollinen haaveemme oli, miten paljon todellisempaa, +hämmästyttävämpää on se, mikä tapahtuu, kuin se, mitä olimme keksineet. +Shakespearea lukiessamme käy meidän samalla lailla. Hänen yllättävillä, +arvaamattomilla tapahtumillaan on tuo samainen vakuuttava ominaisuus; +kerran sanottu sana tuntuu olevan lausuttu juuri välttämättömällä +paikallaan ja tavallaan, ja henkilö lakkaa olemasta vain juonen +pakosta keksitty henkilö. Luulemme tarkastelevamme todellisen elämän +tapauksia; suojaisesta piilopaikastamme katselemme kyllältämme maailman +salaisuuksia, aivan kuin olisimme Jumalan lähettämiä tiedustelijoita. + +Eipä liene haitaksi johdattaa mieliin edes muutamia harvoja näistä +loistavista näyistä. + +Kleopatra on joutunut Antoniuksen kuoleman jälkeen Caesarin valtaan. +Caesar neuvoo häntä jalomielisen tyynin sanoin, jotka niin hyvin +sopivat alati voittamaan tottuneelle valloittajalle, olemaan tekemättä +mitään ajattelematonta, sekä lupaa, että häntä tullaan kohtelemaan +hänen arvonsa mukaan ja että hänen pyyntönsä otetaan huomioon. +"Valtijaani ja herrani!" sanoo kuningatar; siihen vastaa Caesar +miellyttävän kohteliaasti: "Ei, ei sitä; — Hyvästi!" ja poistuu +seuralaisineen. Sitten kääntyy Kleopatra neitsyeittensä puoleen: + +Hän sanoo, tytöt, hän sanoo, minä + + Ett'en ois itseäni kohtaan jalo. + +Ja Iras, joka huomaa todellisen asiain laidan yhtä selvästi, vastaa: + + Päättäkää jo rouva; + Paennut päivän valo on, ja meidät + Pimeys yllättää. + +Nämä lyhyet puhelut pitkän valtiollisen keskustelun jälkeen +ovat ikäänkuin pitkäisen leimauksia, jotka rotkoisilla vuorilla +matkustaville hetkeksi paljastavat uhkaavat vaarat. + +Desdemona on äkkiä epuuttamattoman varmasti saanut itselleen selväksi, +mitä Othello oikeastaan epäilee. Mies on "syytänyt hänelle sellaisia +ilkeitä, raskaita sanoja, ettei uskollinen sydän voi niitä kestää", +ja poistunut vihoissaan. Emilia seisoo murheellisena ja huolissaan +emäntänsä vieressä: + + EMILIA. Kuin voitte, hyvä rouva? Kuinka voitte? + + DESD. Kuin öisin puoleks' unessa. + + EMILIA. Kuink' ompi herran laita, rouva hyvä? + + DESD. Kenenkä? + + EMILIA. Herrani. + + DESD. Ken on sun herras? + + EMILIA. Hän, joka teidänkin on, rouva hyvä. + + DESD. Ei herraa mulla; mulle älä puhu: + En itkeä mä voi; en vastata, + Pait kyynelillä. + +Linnaansa piiritettynä saa Macbeth tiedon kuningattaren kuolemasta: + + MACBETH. Hän olis saanut toiste kuolla; + aikaa Kyll' olis ollut sille sanomalle. + +Othello katselee astuessaan nukkuvan vaimonsa makuuhuoneeseen tuota +viattomuuden ja kauneuden kuvaa ja takertuu kaikin voimin horjuvaan +päätökseensä, jott'ei joutuisi alakynteen: + + OTHELLO. Hän syys' on, sieluni, hän syyss' on! — Missä? + Sit' en ma teille, puhtaat tähdet, virka! — + Hän syyss' on! — + +Niin nopea ja määrätty on Shakespearen havaitsemus, että hän on usein +saattanut pulaan parhaimmatkin tulkitsijansa. Näyttelijä Fechter, +joka ei löydä näissä sanoissa mitään mieltä, panee Othellon nostamaan +maasta Desdemonan kädestä pudonneen peilin, ja tarkastellessaan +siinä ruskeiden kasvojensa kuvaa, huudahtamaan: "Tuon on syy". Yhtä +puutteellisella ymmärtämyksellä kirjoitti itse Garrickkin Macbethille +erityisen kuolinpuhelun, joka alkoi näin: + + Se tehty on; tää elon näytelmä + Jo kohta päättyy; + +ja lausuili sitä asiaan kuuluvine kuolonkorahduksineen ja +tuskanväänteineen täpötäysille huoneille. Tämänlaiset seikat +synnyttävät jokaisessa Shakespearen ihailijassa halun — ainakin kun +suuret murhenäytelmät ovat kysymyksessä — armotta tuomita koko teaterin +viralta pois. + +Totta onkin, etteivät Shakespearen paraimmat kohdat erikoisesti vaikuta +näyttämöltä. Nämä tiheään ahdetut lauselmat tuntuvat vain epäselvältä +pauhinalta; ne tulevat ja katoavat, niitä ei voi lausua tarpeellisella +ponnella, eikä niin, että niitä voisi täysin päästä käsittämään sillä +väliajalla, joka ne eroittaa seuraavasta mietelmästä; ja kun lukija +ne ymmärtää, niin ei hän tunne halua taputtaa käsiään; ne valtaavat +hänet kokonaan hänen ajatuksensa joutuvat toimintaan, ja hän on +iloinen, kun hän saa olla vapaana näyttelemisen ja näyttämöesityksen +häiritsevästä vaikutuksesta. Murhenäytelmällä ei ole suinkaan mitään +yksinoikeutta niihin; missä vain asema kärjistyy, astuu hämmästyttävä +todellisuustajunta näkyviin. Vanha toveri, uusi kuningas Henrik +Viides on hyljännyt Falstaffin, julkisesti työntänyt hänet luotaan +ja häväissyt häntä kaiken kansan kuullen. Hän seisoo yleisön +joukossa, katselemassa kruunausjuhlallisuuksia, Tyhjäsen rinnalla, +jolta hän on puijannut rahoja, jota hän on pettänyt kehuskelemalla +kuninkaallista suosiotaan ja jota hän on pitänyt pilkkanaan; hän +kuuntelee kuninkaan ankaraa tuomiota, ja katselee, kun se on loppunut, +poistuvaa juhlakulkuetta. Mitä juonia, mitä juttuja keksiikään +hän nyt, peittääkseen tämän ilmeisen ja julkisen häpeänsä? Ell'ei +Shakespeare olisi meille sitä sanonut, emme olisi ikinä osanneet +arvata, miltä kannalta Falstaff ottaa iskun. Hän kääntyy varsin +levollisena kumppaniinsa ja sanoo: "Herra Tyhjänen, olen teille velkaa +tuhat puntaa." Merkitseepä jotakin olla iloluontoinenkin ja tunnustaa +totutun tavan mukaan tosi olojen huutava ristiriita. Yhtä vakuuttava on +Parollesinkin itseluottamus, kun hänen pelkuruutensa ja konnankoukkunsa +ovat paljastetut: "Olen kiitollinen sentään; jos mulla nyt olisi +suuri sydän, niin se jo tästä halkeaisi — onpa toki hyvä, että minun +sydämeni on niin vaatimatonta lajia. Kapteeninarvoni on nyt ollutta ja +mennyttä! Mutta pitäisikö minun sen takia lakata syömästä, juomasta ja +makaamasta? Tästedes täytyy minun elää sillä, mitä olen: niukaksipa se +taitaa käydä." + +Shakespeare uskalsi seurata henkilöitänsä aina noihin personallisuuden +hämäriin lymypaikkoihin asti, minne ahdistettu ihminen on joutunut +saarroksiin ja missä se rohkenee, niin kurja ja suojaton kun onkin, +julistaa itsensä lakia ja yleistä mielipidettä suuremmaksi. + +Shakespearen eläväksi tekevä kyky esiintyy ehkä selvimmin siinä +hartaassa huolellisuudessa, millä hän joskus käsittelee sivuhenkilöitä, +joilla varsinaisen juonen kanssa on jokseenkin vähän tekemistä. +Nuorella Osrickilla ei _Hamletissa_ ole muuta toimittamista kuin +tuoda Laerteen taisteluunvaade Hamletille. Shakespeare piirtää hänen +kuvansa; saamme tietää hänen olevan maatilanomistajan, ja huomaamme, +että hän on moitteeton hovimies. Hamlet ja Horatio puhuttavat häntä +aika pitkältä, ja hänen oma haastelunsa osoittaa, kuinka huolekkaasti +hän tahtoo noudattaa kaikkia hovi-elämän määräyksiä ja muodollisuuksia. +Hän on olemassa — siitä ei epäilystäkään — pelkästään sen takia, että +Hamlet voisi häneenkin purkaa sukkeluuksiaan ja raskasmielisyyttään. +Sillävälin kun mieli on tykkänään kiintynyt murheensynkkiin odotuksiin, +kun se sisimmässään hautoo suuria suruja tai aavistaa toivotonta +loppua, kulkevat jokapäiväisen elämän pikku-puuhat tavallista +latuaan: pöytiä katetaan, kohteliaisuus-lauselmia vaihdetaan ja +yhteiskunnan monilukuiset pyörät pyörivät vanhassa tahdissaan. Osrick +edustaa ylhäisiä piirejä; hänen puheensa koskee hienoja tapoja, +miekkailutaitoa ja lyödyn vedon erinomaisuutta. Kuinka kaukaiselta, +kuinka unenkaltaiselta tämä näyttäneekään Hamletista ja kaikista, +jotka tuntevat hänen salaisuutensa! Mutta tämä kurja seurapiiri +on todenperäinen, olennainen ja mahtava suunnattoman ankaroine +tapoineen ja säännöksineen. Shakespeare todistaa sen todenperäisyyden +esittämällä meille siitä elävän edustajan. Hän olisi saattanut uskoa +taisteluunvaateen viemisen jollekin näyttämö-avustajalle ja päässyt +koko jutusta parilla rivillä. Tekemällä siitä täydellisen kohtauksen, +lisää hän viimeisen piirteen Hamletin synkkään ihmiskarsauteen ja +hankkii viimeisen tilaisuuden hurjan ivatuulensa purkamiseen. + +Vieläkin merkillisemmän todisteen Shakespearen luovan neron +uhkuvasta runsaudesta saamme hänen ylimääräisistä, tarpeettomista +henkilökuvistaan. Muutamat hänen henkilöistään häiritsevät häntä +elonvoimallaan, kieltäytyvätpä vielä täyttämästä niitä tehtäviä, +joita varten ovat luodut. Bernardine, näytelmässä _Mitta Mitasta_ +on yksi näitä kapinallisia. Italialaisessa lähdetarinassa antautuu +Isabella veljensä hengen pelastaakseen tuolle konnamaiselle +sijais-hallitsijalle, joka heti rikkoo lupauksensa ja surmauttaa +Claudion vankilassa. George Whetstone, joka käsitteli samaa aihetta +ennen Shakespearea, lievensi toisen näistä hirmu-tapauksista; hänen +mukaelmassaan saadaan vanginvartija taivutetuksi vaihtamaan Claudion +pää erään hiljan mestatun rosvon päähän. Shakespearen näytelmässä +tapaamme Claudion ohella erään toisen vangin, nimeltään Bernardine, +joka on tuomittu kuolemaan ja josta nyt pitäisi tulemaan Claudion +sijainen. Hän on synnynnältään mustalainen, "mies, joka ei pidä +kuolemaa juuri juopuneen unta kamalampana; ei sure eikä huolehdi +eikä pelkää ei menneitä, ei nykyisiä eikä tulevaisia; ei pidä väliä +kuolevaisuudestaan, ja on kuitenkin hurjanrohkea kuolevainen." Kaikki +on valmistettu vaihtoa varten, ja Bernardine kutsutaan jo esiin +kuolemaan lähteäkseen. Silloin tapahtuu kumma seikka. Bernardine, +joka oli vain pelkkä koneiston osa, rupeaakin elämään ja tulee niin +rakkaaksi tekijälleen, että hänen mestaamisensa tuntuu mahdottomalta. +Ei Antigonuksen murhaajallakaan ole sydäntä panna Bernadinea hengiltä. +Täytyy löytää joku pelastava syrjäpolku; valepukuinen herttua saa sen +mielipiteen vallalle, että Bernardine tällä hetkellä on sopimaton +kuolemaan, ja vankilan johtaja esittää sen tervetulleen uutisen, että +eräs Ragozine-niminen merirosvo, joka on täsmälleen Claudion näköinen, +on juuri kuollut vankilassa kuumeeseen. Näin jää nyt Bernardine, +joka oli syntynyt hirttonuoraa varten, toimettomaksi koppiinsa, +kunnes näytelmän lopulla häntä hyväntahtoisesti muistetaan ja hänet +armahdetaan. Varsinaiseen juoneen ei hän siis vaikuta sitä eikä tätä, +mutta jos hänet olisi jätetty pois, olisi häntä kipeästi kaivattu. Hän +edustaa hienosti ylhäisen-ylpeää luonnonlaatua. Tässä pelkurimaisuutta +ja hätäilevää levottomuutta kiehuvassa ilmapiirissä on hän yksinään +kylmäverinen ja väliäpitämätön. Hän kohtelee pyöveliäkin aivan kuin +renkiään: "No, Abhorson? Mitä uutta sulle kuuluu?" Hänen luonteensa +lujuus on järkähtämätön: "En suostu kuolemaan tänään, ja sillä hyvä!" +Ne, jotka haastelevat hänen kanssaan, herttua ja juomanlaskija, ottavat +alemman kansan nöyrän äänensävyn. "Kuulkaahan toki —" sanoo herttua, +mutta hänet keskeytetään: "Ei sanaakaan: jos teillä on jotakin minulle +sanomista, niin tulkaa koppiini; sillä muualle en mene tänään." Ja niin +palaa mustalainen jatkamaan kemujaan olkipatjalleen. Siinä verraton +kuva maankiertäjä-aatelismiehestä; siinä sai Shakespearen kuulijakunta +oivan lahjan. + +Muutamain kuuluisimpain näytelmä-henkilöiden laita on jokseenkin +samanlainen kuin Bernardinen; Shakespeare pitää heistä kovasti ja +kuvaa heitä niin suurella myötätunnolla, että he vetävät katsojan +mieltymyksen puoleensa suuremmassa määrässä kuin mitä juonen yleinen +suunta vaatisi tai melkeinpä mitä se sallisi. Se hyvin erilainen +tapa, jolla huomattavat näyttelijät ovat tulkinneet Shylockin osaa, +perustuu ristiriitaan Shakespearen noudattaman tapahtumain kulun ja +tämän juutalaisen luonteen välillä, sellaiseksi kuin se muodostui +hänen käsissään. Muutamat näyttelijät, pitäessään juonta silmällä, +ovat panneet pääpainon hänen kostonhimoonsa, viekkauteensa ja +viattoman veren janoonsa. Toiset ovat taas, Shakespearen myötätunnon +vakuuttamina, esittäneet niin säälittävän ja inhimillisen olennon, +että oikeusistuimen tuomio otetaan vastaan ilman yleistä riemastusta, +että Portia näyttää hiukan taitavaa silmänkääntäjää paremmalta, +ja että Gratianon osan näyttelijä, jonka tehtävänä on pilkaten ja +ivaten riemuita tuon yksinäisen, murtuneen vanhuksen kohtalosta, +täydellisesti menettää katsojain suosion. Vaikeus johtuu itse +näytelmästä. Lähdetarinan juutalainen on keskiaikaisen mielikuvituksen +hirmuluoma, ja juoni vaatiikin melkein tuollaista hirviötä, jos sen +mieli näyttämöltä tehdä järisyttävän vaikutuksen. Shylock on ihminen, +ja ihminen, jota vastaan rikotaan enemmän, kuin hän itse rikkoo. +Hän on yksi noita Shakespearen henkilöitä, joiden äänen me tunnemme +monien joukosta, joiden erikoiset puhetavan omituisuudet ovat heille +niin luonteenomaisia. Antonio ja Bassanio ovat kalpeita varjoja vain +verrattuina tähän laihaan, synkeään ilmiöön, jonka oman kansanheimon +rakkaus on yhtä syvä kuin kiintymys elämään; joka puolustaa +ihmisyysaatetta ennakkoluulojen julmuritöitä vastaan; jonka vihassakin +on pohjimmalla jonkunlaisen isänmaallisen intomielen jaloutta; +jonka sydäntä liikuttavat hellät muistot keskellä varastettujen +kultakolikoiden takia pusertuvia voivotuksia; joka sitten lopulta +poistuu vastustelematta, solvausten ja unohduksen uhrina. + + Ma pyydän, suokaa minun mennä täältä; + Voin pahoin. Kirja lähettäkää jälkeen, + Sen alle kirjoitan. + +Näin loppuu Shylockin murheellinen tarina, ja ilma on sen +vaikutuksesta raskas vielä kauan sen jälkeen, kun lemmenleikittely +on alkanut uudelleen. _Venetian Kauppiaan_ viides näytös on mitä +hienoin romantillinen huvinäytelmä; mutta se on vain tervetullut +virkistyskeinona, se ei muodosta oikeata ratkaisua. Tuo kostonjanoinen +juutalainen, jonka musertavan tappion pitäisi lisäämän onnen +riemuvoittoa, ottaa valtaansa koko näytelmän, ja hänen muistonsa +heittää näihin ihaniin loppukohtauksiin vasten tahtoaankin sydämettömän +kevytmielisyyden varjon. + +Huomattavin kaikista tämäntapaisista henkilöistä on kuitenkin Falstaff, +joka alkuperäisesti oli aiottu — mikäli voimme päättää siitä osasta, +mikä oli hänelle määrätty näytelmän suunnitelmassa — ruokottomaksi, +lihavaksi kapakkasankariksi, irstailevaksi, rivosuiseksi, arvottomaksi +hirtehiseksi. Mutta Shakespeare antoi hänelle koko sukkeluusvarastonsa +ja jonkun verran syvällistä mietiskelytaitoaankin, ja Falstaffista +tuli niin hauska ilmiö, että olemme vallan ihastuneet tuon lurjuksen +seuraan ja olemme melko lailla taipuvaiset omaksumaan hänen arvelunsa +kappaleen nimi-sankarista, prinssi Henrikistä. "Hyvä, typerä, nuori +mies", sanoo Falstaff "hänestä olisi tullut hyvä pöydänkattaja, hän +olisi leikellyt leipiä hyvin". Tälläinen arvostelu hyväksyttynä tekisi +hölynpölyä koko näytelmän rakenteesta; ja Shakespeare onkin Falstaffia +ylistellessään vallan vähällä tehdä siitä hölynpölyä. Hän pelastautuu +väkinäisin, milteipä väkivaltaisin keinoin pälkähästä, valmisteltuaan +tietä prinssin luonnottomalla ja viisastelevalla yksinpuhelulla: + + Ma teidät tunnen; vielä jonkun aikaa + Irstaita laiskan ilveitänne autan, + Mut näin vaan jäljittelen aurinkoa + +— j.n.e. parikymmentä riviä tai enemmänkin, aivan kuin jonkun +kehnon opetusnäytelmän alkupuheesta otettua. Onpa todellakin +näytelmän suunnitelma joutunut kurjaan asemaan, kun sen täytyy +pystyttää tälläisiä puolustuskojeita Falstaffin purevan arvostelun +ja pilapuheiden tykistöä ja hänen hupaisen seuransa vaarallisia +etuvarustuksia vastaan. + +Näissä kuuluisissa kohdissa hämmentää Shakespearen mielikuvituksen +hedelmällisyys jonkun verran suunnitelman ääriviivoja ja hajoittaa +katselijain myötätunnon. Ilman määrättyä mielenkiinnon tai myötätunnon +suuntaa ei näytelmä ole mikään näytelmä, vaan sotkuinen ainekoko tai +kirjava paikkaustyö. Kreikkalaiset turvasivat yhteyden säilymisen +kuoron avulla, joka oli välittäjänä näyttelijäin ja katselijain +kesken, piti tarkkaavaisuutta vireillä, selitti tapahtumia ja opasti +tunteita oikeaan suuntaan. Shakespeare ei käytä kuoroa, mutta +saavuttaa saman päämäärän toista tietä. Melkein kaikissa hänen +näytelmissään vallitsee joku kyllin selvä näkökanta; siinä on aina +joku henkilö tai henkilöryhmä, jonka silmillä näytelmän tapahtumia on +katseltava, jos mieli nähdä niitä oikeassa valossa. Toiset henkilöt +ovat häntä lähempänä kuin toiset. _Lemmen Kujeita_-nimisen näytelmän +johtavaa ajatusta emme voi nähdä Armadon silmillä, yhtä vähän kuin +_Loppiais-Aaton_ Malvolion silmillä. Mitähän syntyisi _Hamletista_, +Poloniuksen näkökulmasta katsottuna? Sadoittain tutkimuskokeita ja +väitöskirjoja mielipuolisuuden oireista; mutta Shakespeare ei saisi +osakseen yhtään ymmärtämystä eikä myötätuntoa. Sen lisäksi vaihteleksen +katsantokanta aina tasasuhtaisesti vuosien vieriessä. Olisi turhaa +yrittää lukea _Romeota ja Juliaa_ rouva Capuletin ajatuspiirissä; +ei edes niin tyyni ja kokenut opas kuin Lorenzo-munkki kykenisi +johdattamaan meitä näytelmän salatuimpiin syvyyksiin. Toiselta +puolen eivät taas ne voi oikealla ymmärtämyksellä lukea _Myrskyä ja +Talvista Tarinaa_, joiden mielenkiinto on keskittynyt Mirandan ja +Ferdinandin tai Florizelin ja Perditan ympärille. Puhuessaan Juliasta +ja Mirandasta, vertaa Heine heitä aurinkoon ja kuuhun. Mutta siihen +tulee lisätä, että kuunpaiste on vain auringon valon heijastusta; +ja Mirandan ylimaallinen kauneus onkin jonkunlaista heijastusta. Me +pidämme suuresti Mirandasta ja Ferdinandista, mutta me emme tunne +niinkään paljon heidän rakkaudenhehkuaan kuin heidän lemmestään +iloitsevan Prosperon hyväntahtoisuutta ja viisautta. Miranda on — se +täytyy sanoa — Prosperon Miranda. Ei kukaan nainen ole vielä koskaan +ollut rakastajaansa kohtaan sellainen — niin täysin luonnollinen, +niin ehdottoman suora ja vilpitön. Hän on pantu kokoon, sanoo rouva +Jameson, naisellisuuden todellisista alkuaineista; ja juuri tämä +alkuaineinen luonteensävy vaikuttaa enemmän kuin joku yksilönomainen +tai jyrkkärajainen piirre kypsyneemmän ihmisen mielikuvitukseen. + +Shakespearen näytelmät ovat taideluomia, eikä tapahtumain ja tosiasiain +aikakirjoja. Niissä esiintyy aina joku mielenkiinnon keskusta. Muutamat +henkilöt pysyttelevät tuon yksityiskohtiinsa tarkan näkemyksen +häikäisevässä loisteessa. Toisilla, jotka liikkuvat tämän näkemyspiirin +ulkorajoilla, ei ole mitään merkitystä itsessään, paitsi suhteissaan +juuri tähän keskustaan. Shakespearen tapa ahtaa luonnoksensa liian +täyteen on joskus hyvinkin haitallinen yleisvaikutelmaan nähden. +Edmundin lemmenvehkeilyt esimerkiksi _Kuningas Learissa_ — kenestä +ne eivät tuntuisi ikävältä painolastilta? Ne kuuluvat tosin juoneen, +mutta ne eivät vähimmässäkään määrässä edistä näytelmää. Useimmiten, ja +etenkin huolellisimmin järjestetyissä näytelmissä ovat sivuhenkilöt ja +sivutapaukset aiotut kohottamaan yleisvaikutusta. Mutta heidän elonsa +ja olonsa ei ole täysinäistä eikä riippumatonta; heidät on havaittu +vain puolinaisesti, ja heillä on juuri tarpeeksi elonvoimaa kyetäkseen +suorittamaan heille määrätyn osan toiminnassa. + +Suurinta osaa siitä henkilö- ja luonnetutkimuksesta, joka nyt on +niin suuressa huudossa Shakespearen tuntijain kesken, haittaa +pahasti tämän tärkeän seikan laiminlyöminen. Tutkijain täytyy +välttämättä olla viisaampia kuin Shakespeare, heidän täytyy +viimeistellä hänen luonnoksiaan hänen sijastaan ja kertoa meille +enemmän hänen henkilöistään kuin hän ikinä itse osasi aavistaakaan. +He käsittelevät jokaista näytelmää vallan kuin se olisi sakkilauta, +ja he pohtivat pulmallisia kysymyksiä, jotka eivät milloinkaan +olleet edes hänen mieleensä juolahtaneet. He muuttavat polttopisteen +paikkaa ja pakottavat kaikki asianhaarat valaisemaan tätä tai +tuota yksityiskohtaa. He suovat suurta kunniaa Shakespearen +kaikkitietäväisyydelle, mutta osottavat erinomaisen vähän huomiota +hänen taiteelleen. Näytelmä on kuin soittokone; se on soinnutettu +johonkin erityiseen äänilajiin, ja se ei sovellu enää mihinkään +muuhun. Tuo yleisesti vallalla oleva mielipide, joka kieltää +_Hamlet_-näytelmältä kaiken merkityksen, lukuunottamatta Tanskan +prinssiä, on siitä sangen havainnollinen esimerkki. Kuitenkin on +vähäpätöisempäin henkilöiden tutkiminen, ei suhteissaan Hamletiin, +vaan toinen toisiinsa, yhäti arvostelijain harjoituskenttänä. Kuningas +Hamletissa ei ole juuri olkinukkea parempi. Hän on riittävän todellinen +Shakespearen tarkoitukseen; me katselemme häntä Hamletin silmillä +ja otamme osaa Hamletin vihaan häntä kohtaan. Hänen yksinpuhelunsa +siinä kohtauksessa, missä Hamlet tapaa hänet rukoilemassa, on +täysin todenmukainen; mutta sen loppusointuiset päätössanat eivät +olisi menettäneet hituistakaan, vaikka kuoro olisi ne yleisölle +kohdistettuina lausunut: + + Sanansa nousee, mieli maassa pysyy: + Ei sanoja, vaan mieltä taivas kysyy. — + +Hänen veljenmurhaamisensa, vallananastuksensa ja kuningatar-kosintansa +esitetään meille sellaisina kuin ne Hamletin mieltä jälkeenpäin +kuohuttavat; on hyödytöntä lähteä tarkastelemaan niitä jossain muussa +valossa. Kun Shakespeare halusi piirtää luonnollis-kokoisen kuvan +murhaajasta, kirjoitti hän _Macbeth_-näytelmän, jossa Malcolm ja +Donalbain, lailliset kruununperijät, jäävät tykkänään taka-alalle +pääharrastusten tieltä. + +Myöskin huvinäytelmissä, joissa mielenkiinto on vähemmän keskitettyä +kuin _Hamletissa tai Macbethissa_, ovat muutamat huomattavimmista +henkilöistä vain lisäluomia. Ei esimerkiksi Bassaniota _Venetian +Kauppiaassa_ tule arvostella saman mitan mukaan kuin Romeota. +Hänellä on vain vähän tilaa kuvan keski-osissa. Hän on kepeästi, +mutta selväpiirteisesti hahmostettu kaksinaiseen muotoonsa: Antonian +ystävänä ja Portian kosijana. Hän on huoleton ja seikkailunhaluinen +nuori hulivili; malli oli hyvin tunnettu ja se oli helppo tehdä +havainnolliseksi muutamin ääriviivoin. Varattomuus on hänen, +samoin kuin oli Petruchion, kosiskelupuuhiensa pahimpana esteenä. +Vasta lipaskohtauksessa osoittaa hän enemmän ajattelevaisuutta ja +tunteellisuutta, ja tuo oli epäilemättä näytelmäsepän kunnianosoitus +Portialle, jonka antautuminen voittajansa valtaan on puettu niin +ihaniin ja liikuttaviin sanoihin, että asema tulisi melkein +tuskalliseksi, ell'ei Bassaniollakin olisi vastaus valmiina runouden +runsaasta aarre-aitasta. Hänen luonteensa, hänen peri-aatteensa, hänen +ansionsa ja vikansa Portian miehenä — lukemattomia sepustuksia tullaan +yhä kirjoittamaan näistä seikoista. Shakespeare-koruompelusta on tullut +kansallinen teollisuudenhaara, joka on kylläkin viaton niin kauan kun +ei sitä erehdytä pitämään todellisena tutkimuksena. Mutta taitavatkin +tutkijat ovat joskus erehtyneet siihen vaaralliseen otaksumaan, ett'ei +Shakespearen ajatus ole peittelemättömästi lausuttuna näytelmässä: + + Tiedosta oikeasta erkanevat + He kiertoteille, harhasokkeloihin, + Totuuden suuntaa mistä etsivät. + +He jättävät huomaamatta, että he innokkaasti etsiessään pelastavia +sala-ajatuksia, joiden he väittävät olevan erinomaisen tärkeitä, +samalla myös antavat hylkäävän tuomion näytelmäsepän teoksista. +Shakespeare on terävä, pelottavan, ihmeellisen terävä, mutta hän on +joskus hämärä, surkuteltavan hämärä. Kaikesta tästä huolimatta tekevät +hänen enimmät näytelmänsä selvän ja välittömän vaikutuksen, jonka +mukaan näytelmää on etupäässä arvosteltava. Vaikutelma on näytelmän +ydin. + +Shakespearen henkilöiden ja luonnekuvien selosteleminen ja +valaiseminen, sellaisinaan, luonnollisesta yhteydestään irroitettuina, +on jo kauan ollut hyvässä maineessa, ja on tuottanut niin muistettavia +teoksia, että olemme vaarassa unohtaa, miten yksipuolinen tuollainen +menettelytapa oikeastaan on. Erilaisten näytelmäin sankarittaret +erotetaan usein dramallisesta ympäristöstään, jotta niitä voisi +vertailla keskenään. Eipä ole hauskempaa ajanvietettä keksitty. Mutta +muistettakoon samalla, miten me opimme tuntemaan näitä henkilöitä. +Rosalindaan tutustumme Ardennian metsäin suloisessa levossa: Isabellan +näemme yksinomaan elämänsä hirvittävimmässä käännekohdassa. Portian +ja Julian kuulemme puhelevan palvelustytöilleen: Ophelialla ei ole +yhtään uskottua ystävää, joll'ei Laerteen veljellistä varoitussaarnaa +käsitetä jonkunlaiseksi kehoitukseksi purkamaan sydäntänsä. Hermia +ja Helena _Kesäyön Unelmassa_ ovat keijukaisten pilan esineinä; +Katharina on _Äkäpussin Kesytyksessä_ ihmisiä muovailevan kokeilun +uhrina. Shakespearen ihmeellinen taide esittää jokaisen heistä niin +luonnollisella tavalla ja luonnollisessa muodossa, että me unohdamme +tutustumisemme pintapuolisuuden ja tilaisuuden poikkeuksellisen +luonteen. Me luulemme tuntevamme heidät perinpohjin ja voivamme +edeltäpäin sanoa, miten jokainen heistä tulisi käyttäytymään kohtalon +vaiheissa, joihin he eivät edes voi joutua. Mitäpä jos Desdemona olisi +ollut Learin tytär ja Cordelia Othellon vaimo? Eiköhän edellisen +herkkätunteinen kiintymys ja jälkimäisen rohkea suoruus olisi johtanut +vallan erilaisiin tuloksiin? Niin me viehätymme yhä kauemmas ja +kauemmas, kunnes vihdoin älyämme pohtivamme kysymyksiä, joilla ei voi +olla mitään arvoa tutkimukselle ja joilla ei ole todellista pohjaa +muutakuin unissa. On parasta palata Shakespearen turviin takaisin ja +muistaa niitä ehtoja ja oloja, joiden alaisena hän työskenteli ja jotka +häntä vallitsivat joko valitsemansa aiheen tai yleisten näytelmää +määrääväin olosuhteiden muodossa. Tässä ei voida yrittääkään muuta +kuin valikoida muutamia näytteitä hänen suunnattomista rikkauksistaan, +muutamia tauluja hänen muotokuvakokoelmastaan ja muutamia +yleismietelmiä hänen ajatus-aartehistostaan. Kummassakin tapauksessa ei +suinkaan tule jättää hallitsevia näytelmän lakeja huomioon ottamatta, +ei edes siinä, missä niiden voima näyttää höltyvän. On jo osotettu +hänen muutamain henkilöinsä pyrkivän pois dramallisista rajoistaan +ja vaativan itselleen riippumattomuutta. Samaan tapaan esitetään +hänen mieli-mietelmiään joskus laajemmin ja perinpohjaisemmin, kuin +mitä dramallisen välttämättömyyden voidaan todistaa vaativan, ja +ne näyttävätkin näin ollen paljastavan meille hänen oman henkensä +askarruksia. Joku ajatus, joka häntä erikoisesti miellyttää, esiintyy +yhä uudestaan ja uudestaan. Mutta dramallinen juoni on kaikkein +tärkein; paitsi niissä tapauksissa, joissa se on pelkkänä tekosyynä, +on juoni varsinainen näytelmänkirjoittajan kieli. Edistyessään +voimassa ja taidossa, sovellutti Shakespeare juonen yhä paremmin ja +paremmin ilmaisemaan hänen ajatustaan, niin ettei hänen suurissa +murhenäytelmissään tarvitse siitä yhtään poiketa. Tuo vanha järjestys +huvinäytelmä, historiallinen näytelmä, murhenäytelmä, antaa kyllin +todenmukaisen kuvan hänen taiteensa kehityksestä ja hänen henkensä +erilaisista suunnista. Mitä meillä vielä on sanottavaa, sen voimmekin +esittää pääasiallisesti yllämainitussa järjestyksessä. + +Huvinäytelmissä tehdään melkoisia uhrauksia juonen hyväksi, ja +komillisia apukeinoja, kuten petoksia, erehdyksiä ja väärinkäsityksiä, +käyttää Shakespeare pitämään jännitystä ja mielenkiintoa vireillä. +Inhimillisen elämän ja sen heikkojen puolien ruoskimistakin esiintyy +joskus sivumennen, niin ett'ei se ole suuresti näytelmän suunnitelmaan +vaikuttanut; juoni onkin, etenkin vanhemmissa huvinäytelmissä, joskus +yhtä tasasuhtainen ja taitotekoinen kuin jonkun komillisen operan. +Yleisö tarkkasi, sehän selvää, pääasiallisesti vain tapahtumia, ja +ponnistellessaan pitämään sen huomiota valveilla, keksii hän usein +jonkun vallan uuden sommitelman, kun pääjuoni on ehtinyt luonnolliseen +loppuunsa. Niinpä _Venetian Kauppiaassakin_, kun onni jo lupaavana +hymyilee, saatetaan meidät vielä hetkiseksi sormusjutulla epävarmuuden +valtaan. Kun juonittelu Heroa vastaan, kappaleessa _Paljon Melua +Tyhjästä_, on onnekkaasti selvitetty, niin ei häntä ilman muuta +syöstä Claudion syliin; keksitään uusia mutkia, kuten esim. loistava +surukohtaus Heron muistolle, Heron, jonka tiedämme olevan elossa; +Claudiolle tarjotaan toisen neitosen kättä, ja hän ottaa sen vastaan, +kunnes viimeisessä kohtauksessa vihdoin näytetään tuon neitosen +olleenkin hänen oma, vääryyttä kärsinyt lemmittynsä. Ne, joiden tunteet +nuo esitettävät ihmiskohtalot ovat saaneet heltymään, ovat varmaankin +hyvin tuskastuneita Shakespearen tavanmukaisesti hiukan hidastelevaan +ratkaisuun. Anteeksiantamatonta ilkeyttä harjoitetaan Isabellaa +kohtaan. _Mitta Mitasta_-näytelmässä, kun valepukuinen herttua, joka +koko ajan on ollut kappaleen hyvänä enkelinä, johtaa hänet siihen +harhaluuloon, että hänen veljensä on kuollut ja saa hänet näin +esittämään valituksiaan avonaisella kadulla, jotta herttua siten saisi +tilaisuuden leikkiä kissaa ja hiirtä konnamaisen sijaishallitsijansa +kanssa. Kaikki tämä on tapahtunut sen takia, selittää hän, että juttua +Angeloa vastaan voitaisiin ajaa + + Kylmästi, asteittain ja muodoin selvin; + +mutta todellinen syy on kuitenkin dramallinen: ratkaisevat tapaukset +ovat säästettävät loppuun. Ja niin uhrataan Isabella, joka kyllä olisi +ansainnut kuulla totuudenkin, näytelmän juonen hyväksi. + +Huvinäytelmäin pohjaksi valittuja tarinoita tapaa suurin määrin sen +aikuisissa novelleissa. Muutamat niistä, kuten esim. _Erehdysten +Huvinäytelmän tai Windsorin Iloisten Rouvain_, eivät yleisissä +ääriviivoissaan juuri ensinkään eroa kompakirjojen sukkelista +jutuista. Miehiä ja naisia esitetään huvittavain kokeilujen tai +oikullisten sattumain uhreina. Nuo juonittelut ja ilvehtimiset, joita +näissä näytelmissä on niin viljalti, tuskin johtaisivat todellisessa +elämässä onnekkaaseen loppuun. Viattomalla pilapuheella voi useinkin +olla aivan odottamattomat, milloin hyvinkin surulliset, milloin +häpeälliset seuraukset. Shakespeare sovittaa Sadan Hauskan Kertomuksen +hyväntahtoisen pilan eläviin ihmisiin ja todellisuuden rajoihin, +eikä häntä kuitenkaan voida syyttää sydämettömyydestä. Hän täyttää +aiheensa niin ihanasti runouden ja mielikuvituksen tenhovoimalla, hänen +henkilönsä ovat niin henkeviä, hyvänluontoisia ja neuvokkaita, toiminta +vierii eteenpäin sellaisen pauhaavan iloisuusmyrskyn kannattamana ja +sitä lieventää niin syvä inhimillisen tunteen sävy, että yleisvaikutus +jää suloiseksi ja miellyttäväksi. Puhtaiden huvinäytelmäin henkilöt +luottavat niin rohkeasti onnekkaaseen kohtaloonsa, että he voivat +leikkiä sillä, pitää sitä pilanaan ja saattaa sen koettelemuksiin, +joissa heikommat ainekset murtuisivat He vallitsevat aina olosuhteita, +eivätkä hämmästyttävimmätkään yllätykset saata heitä hämille tai +masennuksiin. Eräässä mielessä kapinoivat he myös, kuten murhenäytelmän +sankarit ja sankarittaret, kohtaloa vastaan. Mutta kohtalo esiintyy +huvinäytelmän mailla lempeämmässä ja oikukkaammassa muodossa: onnena, +jonka rattaat kiepahtelevat sinne ja tänne ja joka mielellään noudattaa +iloisen sydämen toivomuksia. "Kuka voi kohtaloansa väistää?" sanoo +Othello. "Tämäpä oli onnen potkaus; kaikki käy onnenkaupalla", sanoo +Malvolio luullessaan päässeensä Olivian erityiseen suosioon; "Jupiter, +enkä minä, on kaiken tämän aikaan saanut, ja hän olkoon ylistetty". +Valepukuisen Violan kiehtomana tulee Olivia samaan uskontunnustukseen: + + Oi, mitä teen, en itsekään ma tiedä; + Älyltä silmä saattaa vallan viedä. + Jumalan sallimus, ma tahtos teen: + Ja nyt se tulkoon, mik' on tullakseen! + +Ja samaan tapaan lausuu Violakin luottamuksensa: + + Sun, aika, täytyy tämä selvittää: + On liian tiukka mulle solmu tää. + +Ne vaikuttimet ja intohimot, jotka muodostavat ihmisen elämän +onnekkaaksi tai onnettomaksi, näyttävät saavan voimansa jostakin +ihmistä korkeammasta lähteestä, eikä ihminen voi niitä siis vallita +eikä rajoittaa. Shakespeare tekee niistä itsenäisiä voimia ja +ruumiillistuttaa ne usein niihin yliluonnollisiin olentoihin, joita hän +näyttämöllään esittää. Hänen noita-akkansa, haamunsa ja keijukaisensa +eivät tule kutsumatta; ne ovat ihmismielen varjoja ja heijastuksia, +kuvastimen hahmoja, jotka hämmästyttävän tarkka sieluntuntemus on +henkiin manannut ja jotka ihmisen hallitsijoina ovat vapaat hänen +tahtonsa vallasta. Macbeth joutuu kunnianhimonsa synkkien viittausten +kiihottamana tekemisiin velhovaimojen kanssa, ja siitä hetkestä lähtien +kiitää hän pelottavaa vauhtia rikosten kuiluja kohti. Hamlet ottaa +isänsä surman synkistämänä ja äitinsä uskottomuuden kalvamana vastaan +haamun sanomat, jotka kypsyttävät hänen epäilynsä ja kostomietteensä, +ja tekevät hänestä siitä lähtien aseen kohtalon käsissä. _Kesäyön +Unelmassa_ näyttävät nuo epävakaisen lemmen selittämättömät oikut +ja vaiheet olevan keijukaisten työtä, jotka huvikseen, pahaa +tarkoittamatta, leikkivät ihmisten heikkouksilla. Silmäin pyyntö, joka +on Shakespearen varhaisemmissa satunäytelmissä liikkeelle panevana +voimana, esiintyy monin ihanin ja haaveellisin muodoin, kääntyy milloin +intohimoksi, milloin oikuksi, ja johdattaa uhrinsa vastustamattomasti +aavistamattomille perille. Se luo itse omat arvonsa eikä välitä +vähääkään järjestä. Tämän nuorekkaan, valoisan lemmen opin esittää +Helena _Kesäyön Unelmassa_: + + Mik' arvotonta, turhaa, halpaa on, + Voi rakkaus oloon nostaa, arvohon; + +ja sitä valaisee hyvin selvästi Titanian mieletön hurmaus. Sitä +selittää jälleen herttua _Loppiais-Aatossa_: + + Oi, lemmetär, kuin liehakoit ja liekut! + Kuin valtameri avara on helmaa, + Mutt' joka siihen joutuu, olkoon vaikka + Kuink' arvokas ja ylväs, tuokiossa + Se laskee arvossa ja arviossa. + Niin mielihaaveita on lempi täynnä, + Ett' on se itse suurin mielihaave. + +Parhaan Selityksen näihin nuoruudenajan näytelmiin antavat kuitenkin ne +kuuluisat säkeet, joissa Marlowe, kuvatessaan miten Leander näki Heron +ensikerran, ihanasti ylistää "rakastuneen katseen tenhovoimaa": + + Ei vallassamme viha, rakkaus, + Lait säätää tahdollemme kaitselmus. + Kilpailijaa ken kahta katsastaa, + Vain toiselle hän voiton toivottaa. + Kahdesta taasen kultaharkosta + Vain toiseen meill' on mielenkiintoa. + Ei syytä tiedä kenkään, riittäköön: + Jokainen silmiänsä käyttäköön. + Sydäntä kellä kylmään harkintaan, + Se lempimään lie tuskin luotukaan. + +Tämän ikivoiman uhriksi joutuminen on yhtä väistämätön ja odottamaton +kuin kuolema; kutsumus kuuluu kaikille: ilvehtijälle ja hovimiehelle, +itsepäisille nuorukaisille ja vakaville neitosille, hyppyyttäen +heitä lemmen karkelossa läpi sen iloisten seikkailujen vilinän, jota +Shakespearen huvinäytelmät ovat. Ei kukaan ole kutsua kuulematta, +kukaan ei huoli ryhtyä kulujaan laskemaan. Nuoret keikarit, joilla +ei ole vähintäkään aikomusta ruveta aviomiehiksi, joutuvat paulaan +heti ensi nykäisyllä ja juoksevat suoraan kohtaloaan päin. Hienot, +yksinäisyydessä ja ylellisyydessä kasvatetut neitoset pukeutuvat +äkkiä matkatamineisiin ja seuraavat pakenevia rakastajiaan metsien +syvyyksiin taikka vieraan valtijaan hoviin. Valepukeutumiset ja +yhtänäköisyys-erehdykset, jotka muodostavat huvinäytelmäin pääjuonen, +eivät enään esiinny murhenäytelmissä. Nuoruus on halukas laajentamaan +tapauksia ja jouduttamaan elämänaskeleita. Mutta sama maailma, joka +näytti niin hitaasti siirtyvän paikaltaan, liikkuu taas, kun kerran +on alkuun päässyt, liiankin vinhaan. "Tahtoisin rakentaa majani +tähän", sanoo Charles Lamb vakavimmassa kirjoitelmassaan; "Minä tyydyn +pysymään alallani siinä ajankohdassa, johon olen saapunut; minä ja +minun ystäväni emme tahdo olla nuorempia, rikkaampia emmekä kauniimpia. +Minä en tahdo, että vanhuus minut riuduttaisi tai että minä putoaisin +kuin kypsä hedelmä hautaan". Nämä ovat miehen sanoja, joka tunsi +elämän suuret surut. Kun Shakespeare henkisten voimainsa kukkuloilla +sai todellisuusmaailmasta niin sanoaksemme rautaisin ottein kiinni, +heitti hän syrjään kaikki ne koneelliset apuneuvot, joilla hän oli +vilkastuttanut ja elähyttänyt varhaisempia huvinäytelmiään. Hän oppi +muunmuassa senkin, että taistelussa kohtaloa vastaan ei ihminen ole +metsästäjänä, vaan otuksena, ja että jalosti kestetty tappio on hänen +ainoa mahdollinen voittonsa. _Learin ja Othellon_ runoilija oli sitäkin +sopivampi tätä taistelua esittämään, kun hän oli tuntenut nuoruuden +rajattoman riemun ja kuohuvat tunteet. "Oi Jumalani", huudahtaa Hamlet, +"minut voitaisi sulkea pähkinän kuoreen ja minä pitäisin kuitenkin +itseäni äärettömäin avaruuksien kuninkaana; paha vaan, että minulla +on ilkeitä unia". _Kesäyön Unelma_ ei kuitenkaan näihin kuulunut. +Ensimäisten huvinäytelmäin rauhallinen sopusointu antaa parhaat takeet +myöhempäin synkkäin kappalten todenmukaisuudesta; meidän ei ole tarvis +langeta siihen epäilyyn, että sävelten epäsoinnut johtuisivat jostakin +viasta itse soittokoneessa, tai että runoilijan ympärille laskeutuva +yö olisi sokeuden yötä. Hänen murhenäytelmänsä saavat sitäkin +juhlallisemman, vakavamman leiman, kun muistamme, että niiden synkeään +mailmankatsomukseen oli tullut mies, joka oli vanhassa ihmisrakkauden, +sopusuhtaisuuden, hilpeyden ja iloisuuden valinahjossa muovaeltu. + +Kun iloisuus vaimeni, ja Shakespearen mieli alkoi kääntyä tragillisiin +ongelmoihin, otti hän viimeisten synkeäsävyisten huvinäytelmäinsä +aiheet yhä vanhasta tyhjentymättömästä lähteestään. Italialaisen +novellin pitkä ja loistava historia kolmanneltatoista kuudennelletoista +vuosisadalle osoittaa hahmopiirteissään sen kehityksen ja ne +muutokset, jotka Shakespearen huvinäytelmissäkin esiintyvät. Se alkoi +ranskalaisten lemmenlaulajain ilakoivista kyhäilyistä lainatuilla, +sukkelilla, haaveellisilla jutelmilla. Boccaccion valtainen henki vei +sen lähempään yhteyteen todellisen elämän kanssa. Hän, Boccaccio, +piti tosin hyvänään osan noita karkeita ja mahdottomia pilajuttuja, +jotka ammoisista ajoista ovat maailmaa kierrelleet; mutta hän +sekoitti niihin toisenkinlaisia tarinoita, joilla hän osaa herättää +osanottoa ja ihmettelyä, kertoessaan näitä mieleenpainuvia jutelmiaan +intohimon voimasta. Hänen etevimmät oppilaansa kuudennellatoista +vuosisadalla olivat Bandello ja Cinthio, joille molemmille Shakespeare +on paljosta velkaa. Näiden miesten kautta otti novelli vielä aimo +askeleen todellisuutta kohti. Bandello vakuuttaa kaikkien novelliensa +perustautuvan hänen oman aikansa todellisiin tapahtumiin; Cinthio +väittää rakentavansa tarinansa myös tositapausten pohjalle ja pyrkii +esittämään niissä vaikeita ongelmia inhimillisen elämän aloilta. +Novellikirjailijat ajavat yleensä hyvin mielellään takaa joitakin +siveydellisiä tarkotusperiä; mutta näiden renesanssikirjailijain +lähtökohta oli etupäässä tieteellinen. He väittävät tuovansa arvokkaita +lisiä ja aineksia ihmisluontoa tutkivalle tieteelle, jonka saavutuksia +pitäisi sitten sovellutettaman käytäntöön. He ovat yksityiselämän +Machiavellejä. Tämän aikakauden uuden uutukaisen vapauden hurmaamina +ajelehtivat ihmiset ikäänkuin tuntemattomalla, petollisella merellä, +ja suuri oli heidän ilonsa, kun he saivat novellikirjailijain +merikorttien opastamina tutustua hyvän ja huonon onnen äärimmäisiin +mahdollisuuksiin, rikokseen ja kurjuuteen, uljuuteen ja sankaritöihin. +Hämmästyttäviä tapauksia ja seikkailuja vilisevälle elämälle nämä +tarinat muodostivat jonkunlaisen esikuva- ja näytevaraston. Geoffrey +Fenton, Bandellon englannintaja, puolustaa niitä juuri tällä +perusteella. Hän kutsuu novelleja "kaiken tietämisen verrattomaksi +aarre-aitaksi ja ehtymättömäksi lähteeksi", ja sanoo niiden antavan +meille "esimerkkejä kaikista tapauksista, jotka vain voivat sattua; +ne johtavat meitä sekä hyvää jäljittelemään ja rikosta kammoamaan +että karttamaan vallitsevaa turmelusta, samalla kun ne varoittavat +meitä kaikesta pahasta ennenkuin olemme ehtineet siihen langeta". +"Nämä siunausta tuottavat tarinat", jatkaa hän, "viehättävät meitä +levittämällä silmiemme eteen todenmukaisen kuvasarjan ikivanhoista +tapauksista, ylistämällä hyviä, rohkeita henkilöitä ja tekoja, ja +synnyttävät meissä halun astua heidän mainehikkaita polkujaan. Ja +toiselta puolen taas, katsellessamme sitä hirveätä kohtaloa ja niitä +kauheita kokemuksia, jotka ovat tulleet erinäisten kurjain ihmislasten +osaksi, näemme me näin edessämme ne kaksi äärimmäistä rajapylvästä, +joiden välillä ihminen heikkoudessaan huojuu; ja ehkäpä toisten +ihmisten vahinkojen näkeminen herättäisi meissä pyrkimyksen välttää +samanlaisia vastoinkäymisiä itsemme suhteen". Nämä italialaisen +novellin vakavammat piirteet kuvastuvat Shakespearen vakavammissa +huvinäytelmissä, etenkin kappaleissa _Lopussa Kiitos Seisoo_, joka on +muovaeltu eräästä Boccaccion kertomuksesta, sekä _Mitta Mitasta_, jonka +juoni on lainattu Cinthiolta. Näiden näytelmäin, samoinkuin _Venetian +Kauppiaankin_, pohjana ja perusjuonena ovat omantunnon kysymykset, ja +Shakespeare käyttelee aihettansa tavalla sellaisella, että hän saa +mieliin painumaan oman älykkään ja syvällisen siveysoppinsa opetukset. +Molempia näytelmiä ovat etevät tutkijat pidelleet melkoisella +vastenmielisyydellä; mutta heitä ovat kai näytelmäin aiheet enemmän +kauhistuttaneet kuin Shakespearen tapa käsitellä niitä. _Mitta +Mitasta_-näytelmästä sanoo Hazlitt: "Se on näytelmä, joka on yhtä +täynnä neroa kuin viisautta. Mutta aiheen luonnossa esiintyy niin +sanoaksemme perisynnin turmelus, mikä estää meitä siihen sydämellämme +kiintymästä... Siinä vallitsee ylipäänsä intohimon puute; tunteet +pysyvät aina samalla asteella; kaikilta suunnilta saa myötätuntomme +töytäyksiä ja pettymyksiä osakseen". Tuollainen vastenmielisyyden +tunne johtuu epäilemättä osaksi siitä melkein sietämättömästä +kahdenvaiheesta, joka on näytelmän aiheena. Isabellalle asetetuista +vaihto-ehdoista ei juuri kumpainenkaan voi johtaa riemuvoittoihin; ja +Shakespeare peräytyy itsekin valitsemisen seurausten edestä. Mutta +totta on myös, että Shakespeare tässäkin näytelmässä, kuten useissa +muissakin, suurelle osalle lukijakuntaansa on liian kaukolentoinen ja +voimakas, liian vapaamielinen myötätuntonsa jakelussa ja liian rohkea +hyväksymään minkälaisia tapahtumia tahansa. Hänen esikaupunkinsa +eivät ole heidän esikaupunkejaan, eikä hänen siveysoppinsa heidän +siveysoppiansa. Hazlitt on itse parhaimmassa mietelmässä, mikä on +milloinkaan lausuttu Shakespearen siveellisistä periaatteista, +antanut asiaan selvityksen. "Shakespeare", sanoo hän, "oli eräässä +mielessä vähäisin siveysopin saarnaaja kaikkien kirjailijain joukosta; +sillä se siveysoppihan, jota tavallisesti siksi kutsutaan, perustuu +vastenmielisyyden ja inhon tunteisiin; mutta hänen kykyjänsä oli +juuri osata myötätunnolla sulautua ihmisluontoon ja kaikkiin sen +ilmenemismuotoihin, sen eri asteisiin, sen maassamatamiseen ja sen +korkeaan lentoon". Siinäpä juuri onkin Shakespeare-arvostelun ikuinen +vaikeus, että arvostelijat ovat paljon, paljon siveysopillisempia kuin +Shakespeare itse ja niin paljon kokemattomampia. Hän vetoo järkeen, +ajatukseen, ja he vastaavat siihen asettamalla kaiken kansan nähtäviin +hienostuneen makunsa. Enimmät niistä, jotka ovat kirjoittaneet jotakin +kappaleesta _Mitta Mitasta_, ovat yhtä mieltä eräiden Goldsmithin +huvinäytelmäin "heittiöiden" kanssa; he ovat niin kahlehdittuja siihen +hienouteensa ja säädyllisyyteensä, että he eivät millään tavalla voi +sietää mitään alhaisempaa, vähäpätöisempää. He eivät mitenkään voi +astua sellaiseen ja sellaiseen paikkaan. He kääntävät silmänsä pois +tästä tai tuosta henkilöstä. He eivät ole muistavinaan tätä tai tuota +seikkaa. Heidän siveysoppinsa ytimenä on tuomitseminen, kaihtaminen +ja vastustaminen. Mitä he elämässä karttavat, sitä he karttavat myös +näytelmässä, ja sulkevat näin sydämensä luonnolta ja Shakespearelta. +Näytelmän etsivä, kyselevä ajatus ei tunge heidän luokseen, ja he ovat +kuuroja herttuan nuhteille: + + Jaloko oot, + Kun huvisi on halpamielisyys... + Sa tuskin lienet oma itseskään. + Tuhanten tulos pikkutekijäin + Sa oot ja kotis' multa. + +Shakespearen vaikeatajuisimmista henkilöistä ja kohdista on usein +lausuttu kerkeitä arvosteluja, jotka monessa kohden ovat lasten +lepertelyn kaltaisia. Lapsuuden ikä on hämmästyttävän hyvätapaista +luottavan, jyrkänkäskevän, järkähtämättömän siveysoppinsa suojassa. +Kokemuksen tehtävänä on sitten — niissä, jotka kokemukseen kykenevät +— syöstä kumoon tuo varhaisempi kuivakiskoisen jäykkä rikkiviisaus ja +opettaa suvaitsevaisuutta, tai ainakin saada ihmistä hiukan pidättämään +tuomiotansa. Tämän ei mitenkään tarvitse loukata hyvettä; pikemminkin +tulee hyve vain tyhjäksi nimeksi tai hälvenee pelkäksi koristukseksi +siinä, missä syntiä käsitellään jonkunlaisena hämäränä, hirvittävänä +eriskummallisuutena. + +Arvosteltaessa näytelmää _Mitta Mitasta_ esitetään meille tavallisesti +ensin kauhea kuvaus Wienistä, tuosta jumalattomana riehuvan paheen +synkästä alhosta; tätä taustaa vastaan kohoaa sitten Isabellan +häikäisevän valkoinen, jumalainen ilmestys. Kuvasta tulisi kyllä +kohtalainen joulukortti, mutta Shakespearesta siinä ei olisi +jälkeäkään. Jos huvittavat kohtaukset ovat tarpeen ainoastaan +osottamaan, kuten professori Dowden sanoo, "peittelemättä ja +lieventämättä siveetöntä, irstailevaa, mätää yhteiskuntaa", niin miksi +ne sitten huvittavat? Ne heittiöt ja rentut, jotka asustavat kaupungin +laita-osissa, ovat eläviä ihmisiä, ja Shakespeare on havainnut +heissäkin jotain miellyttävää, mielenkiintoista. Abhorson, virallinen +pyöveli, on häpeänalainen ammattinsa takia, mutta häpeästä pelastaa +hänet hänen ylpeytensä juuri tuosta ammatistaan. Kun Pompejusta, +joka yleisessä arvonannossa on ehtinyt vieläkin alemmaksi, tarjotaan +hänelle apulaiseksi, nousee hänen säätykunniansa kapinaan: "Tuollainen +parittajako, herraseni? Hyi olkoon, hänhän saattaisi koko virkakunnan +huonoon huutoon!" Pompejus itse, tuo kelvoton, suupaltto ilvehtijä, +puoleksi älypää, hölmö, on noita yksinkertaisia, iloluontoisia +olennoita, jotka tahtovat auttaa kaikkea eteenpäin pyrkivää, jotka +pitävät ihmiskunnan asioita pystyssä. Satojen heistä täytyy tehdä +jokapäiväistä työtään ja elellä epämääräisillä tuloillaan, ennenkuin +yksi ainoa kohtalaisenkaan suuri ja mainio mies voi nousta esiin — +heidän hartioillaan. Kyynärä, tuo paksupäinen poliisipalvelija, kuin +luotu Moilasen serkuksi, ei suinkaan huonommin pidä velvollisuudestansa +vaaria. Vaahto on rakastettava, pörrötukkainen nuori herrasmies +— jos häntä vihaisi, todistaisi se ilkeätä, jopa pikkumaistakin +mieltä. Luciostakin on hyötyä; eikä ole niinkään uskottavaa, +että hän keskusteluillaan herttuan kanssa menettää Shakespearen +myötätuntoisuuden. Hänellä on erikoinen mieltymys häväistysjuttuihin, +mutta se on pelkkää joutoaikojen ylellisyyttä; vaikka hänen kielensä +onkin hyvin irrallaan, on hänen sydämessään tilaa vilpittömille +tunteille, ja hän on uupumattoman innokas ystäväänsä auttaessaan. Ja +lopuksi, jott'emme sivuuttaisi yhtään taustan henkilöistä, seuraa +Overdone-ämmä jännitetyllä tarkkaavaisuudella asiain kulkua, ja +hänet viedään vankilaan kaikkien lain säännösten mukaisesti. Tämä +vieniläismaailma ei sellaisena kuin sen Shakespeare kuvaa, ole +mikään manalaisen pimeyden maailma; se on heikkouden maailma, täynnä +pientä turhamaisuutta ja typeryyttä, tavan orjuutta, huvituksiin +hullaantunut, laiska ja ylenpalttisen inhimillinen maailma. Ei +kenenkään tarvitse sellaista maailmaa etäältä etsiä. Toisaalla +esiintyvät taas varsinaisen kansan yläpuolella hallitusvirkamiehet, +jotka ovat hiukan kunnianarvoisempia, vaikka tuskin rakastettavampia. +Herttua, terävimmän älyn ja lempeimmän sydämellisyyden mies, luopuu +julkisesta toiminnastaan ja leikkii hyväntahtoista urkkijaa. Hän ei +voi täyttää asemansa vaatimia tehtäviä. Lakia olisi kovennettava, +ja miehen, joka siihen ryhtyy ja heittää kylmästi syrjään kaikki ne +vienommat inhimilliset taipumukset ja ominaisuudet, jotka hänellekin +ovat kalleimmat, täytyy yhteiskuntakoneiston hyväksi välttämättä silpoa +itsensä. Niinpä herttua, monen perheen tai muun yhdyskunnan päämiehen +tavoin, koettaa pysytellä vastaanhangottelijain suosiossa sysäämällä +vastenmieliset velvollisuutensa sijaisen hartioille ja poistuu muka +maasta, samalla salaisesti tutkiakseen asiaa juuri vastapuolueen +kannalta. Shakespeare ei häntä tuomitse, mutta antaa hänen Lucion +huolettomista haasteluista oivaltaa, ettei hän suinkaan ole +suosiotaan ja arvoaan lisännyt velvollisuuksistaan väistymällä. Hänen +tilalleen on asetettu voimakas mies, heikkojen hallitusten rakastettu +epäjumala. Sijaishallitsija Angelo on pelkkää virkamahtia, ja hän on +valmistautunut kukistamaan vallattomuuden ja irstaisuuden ankaralla +kädellä, saattamalla lain ehdottoman sitovaksi ja ylläpitämällä +oikeutta ilman ainuttakaan poikkeusta. Hänen puolustuspuheensa lain +ehdottomasta sovelluttamisesta lähimmälle virkamiehelleen Escalukselle, +sisältää hienoimpia ja totisimpia sanoja, mitä milloinkaan siitä +asiasta on lausuttu. Hän ei epäile yhtään yrityksen onnistumista +ja osoittaa vakuuttavalla esimerkillä ankaran järjestyksen +välttämättömyyden. + +Silloin alkaa kamppailu. Hiljaisesti ja luonnollisesti, tavallisten +inhimillisten seikkain pohjalla, jokapäiväisten voimain vaikutuksesta, +kohoaa esiin se vuori, jolla Claudio ja Isabella saavat kärsiä +kuolontuskansa. Järjestysvalta-kysymyksestä tulee äkkiä erään sydämen +surunäytelmä. Claudio on lemmensuhteissa Juliaan. Tytön omaiset ovat +avioliittoa vastaan, eikä mitään muodollista vihkimystä siis ole +tapahtunut; sillävälin ovat rakastuneet kuitenkin tapailleet toisiansa +salavihkaa sillä seurauksella, että Julia on sulhasestaan raskaana. +Isabellan ehdottama ratkaisu on selvä ja lyhyt: "Oi, antakaa hänen +naida tyttö". Mutta uusi ja ankarampi laki on astunut voimaan, ja +Claudion täytyy kuolla. Mahdotonta on vedota herttuaankin, koska +hän on kadonnut tiettyvistä; ja ainoa toivo on siinä, että Isabella +voisi taivuttaa sijaishallitsijan armahtamaan veljensä. Se mitä +hänellä on sanottavana, ei millään tavalla kumoa niitä järkisyitä, +jotka ovat saaneet Angelon vakuutetuksi lain ankaran sovelluttamisen +tarpeellisuudesta. Asia on vain lähemmin katsoen tullut yhä pahemmaksi, +siinä kaikki. Jos lain määräykset tehtäisiin tyhjiksi, hellemmin +kohtelemalla yhtä rikollista, eikö samain näkökohtain pitäisi silloin +vallita kaikissa muissakin tapauksissa? Huomauttaa tulee, että +Shakespeare ei juuri käytä hyväkseen niitä mainioita muodollisia +ja asiallisia todisteita, joita Cinthion sankaritar esittää. +Valitettuaan veljensä nuoruutta ja kokemattomuutta sekä lausuttuaan +muutamia painavia sanoja rakkauden voimasta, ryhtyy novellin neitonen +käsittelemään asian laillista puolta. Sijaishallitsija, sanoo hän, +on ruumiillistunut laki; vaikka hänen käskynsä ovat sääliviä ja +laupiaitakin, niin ovat ne joka tapauksessa laillisia. Mutta Isabellan +puolustuspuhe tarkoittaa enemmän armahduksen rukoilemista kuin lain +esteiden poistamista. Hänen kaunopuheliaimmatkin hyökkäyksensä +kilpistyvät Angelon johdonmukaisia perusteluja vastaan. Angelo itse +uskoo olevansa kyllin vahva velvollisuutensa täyttämään; hän on +tukahuttanut itsessään kaiken tunteellisen säälin, mutta aistejansa +hän ei ole voinut tukahuttaa, ja ne yllättävät hänet odottamattomalla +hyökkäyksellä toiselta taholta. Rikollista lempeä puolustavan Isabellan +kauneus ja sulous nostaa hänen himonsa hereille; ja hän esittää +neitoselle sen häpeällisen ehdon että hän uhraamalla kunniansa voi +pelastaa veljensä hengen. Hän ei silmänräpäykseksikään, ei edes +ajatuksissaan, rupea punnitsemaan tarjousta, vaan menee kertomaan siitä +veljelleen vankilaan, jotta hänenkin kieltäymisensä antaisi uutta +voimaa hänen epäykselleen. Ensimäisessä vimman puuskassa yhtyykin +veli hänen kauhistuneeseen hylkäyspäätökseensä. Mutta kun Claudio +mielikuvituksessaan siirtyy pohtimaan tuomiotansa, joka nyt on varma, +rupeaa hän rukoilemaan sisareltaan henkeänsä. Tämä on jo liikaa, ja +Isabella musertaa kiihkeiden tunteidensa vallassa Claudion mäsäksi +halveksumisellaan. "Sallikaa minun pyytää sisareltani anteeksi", sanoo +Claudio, kun vihdoin herttua astuu esiin; "olen niin tyyni kadottanut +kiintymyksen elämään, että tahdon koettaa päästä siitä eroon". +Onnellinen päätös kuuluu suorastaan kappaleen suunnitelmaan, jotta sen +kautta huvinäytelmän nimi säilyisi. + +Kaikista Shakespearen näytelmistä käsittelee tämä ainoa läheisimmin ja +suoranaisimmin siveysopillista ongelmaa. Mitä hän siis ajatteli näistä +asioista? Hän ei tuomitse ketään, ei ylhäistä eikä alhaista. Näytelmän +tarkoituksesta erehtyvät kokonaan ne, jotka unhottavat, ettei Claudio +ole siveellisesti turmeltunut, vaan ainoastaan inhimillisesti heikko ja +että äkillinen synkän kuoleman kauhistus hänen rohkeutensa lannistaa. +Vieläpä Angeloakin käsitellään arvokkaasti ja lempeästi; hänen +tekopyhyytensä on itsepetosta eikä kylmää ja harkittua konnamaisuutta. +Kuten monella muulla ihmisellä, on hänelläkin ylpeä, pilventakainen +ajatus itsestään, ja hänen julkisetkin tekonsa lähtevät tästä hänen +kuvitellusta olennostaan. Ratkaisevassa silmänräpäyksessä yllättää +todellinen ihminen näyttelijän ja työntää hänet syrjään. Angelo on +pitänyt kiusauksen vaaroja liian helppoina: + + Kun pyhimyksen pettää haluat, + Sa panet toisen koukkuun. + +_Hamletin_ kuningas Claudiuksen tavoin, vaikka vilpittömämmin, koettaa +hänkin rukoilla. Se on turhaa; hänen vanhat ihanteensa itsestään +alkavat käydä melkoisen ikäviksi. Hänen odotellessaan kohtausta +Isabellan kanssa, syöksähtää veri hänen sydämeensä samoin kuin +väkijoukko tunkeutuu pyörtyneen ympärille tai niinkuin ihmislaumat +pyrkivät kuningastaan näkemään. Samanlaista huimausta tuntee Bassanio +Portian läheisyydessä, ja hän kuvailee sitä melkein samoin vertauksin. +Kun Angelon konnamaisuus on paljastettu, on Isabella valmis etsimään +syitä hänen puolustuksekseen: + + Ma häntä melkein + Rehellisyyden uskon ohjanneen, + Hän kunnes näki mun. + +Mutta hän kauhistuu jo lankeemustaan ajatellessaankin, eikä pyydä +mitään lievennystä: + + Se tuskan toi ja tunnon haikean, + Ma anon kuolemaa, en armoitusta; + Se oikeuten' on, ma jost' en luovu. + +Shakespeare ei tosin seuraa novellia naittamalla Isabellan hänelle, +mutta hän keksii Marianan hänen lohdutuksekseen ja viittaa hänen +tulevaan onneensa. + +Onko näytelmän perustarkoitus keskitetty Isabellan osaan? Isabella on +järkähtämätön ja ihana ja puhtaimman puhdas. Kuitenkin tuntuu siltä, +kuin iskisi juuri häneen silloin tällöin Shakespearen iva. Hän seisoo +yksinään, erossa muista, ja menettää ihmisten myötätunnon samoin kuin +enkeli sen varmaan menettäisi, koska hänessä näyttää olevan liian vähän +ihmisluonnon tavallisia ominaisuuksia: + + On tärkeintä tässä + Vain kunniasta Isabellan huolla: + Voi eestä siskon maineen veli kuolla. + +Mutta ehkäpä nämä loppusointuiset sanat luovatkin häneen jonkunlaista +jäykkää ja luoksepääsemätöntä tyyneyttä: kohtausten lopussa panee +Shakespeare usein hellimmin huolitellutkin henkilönsä toimittamaan +kuoron selittävää palvelijanvirkaa. Hän ei tähän nähden kohtele +Cordeliaakaan paremmin, kun on kohtaus lopetettava: + + Min' en ainoo kai, + Jonk' aikeet parhaat huonon palkan sai. + Sun kiusaamistas, isä, murhehdin; + Kyll' onnen kiusat itse kestäisin. + +Kun me ensi kerran Isabellan kohtaamme, on hän juuri aikeessa +mennä luostariin; me kuulemme hänen puhelevan erään nunnan kanssa +sekä lausuvan toivonaan, että sisaruskunnalle laadittaisiin +ankarammat ohjesäännöt. Hän on luonnostaan lihansakiduttaja, ja +herttuan huomautukset itsekylläisen hyveen turhuudesta näyttävät, +vaikka ne ovatkin Angeloon kohdistetut, hyvin läheltä hiipovan +häntäkin. Shakespeare ei ole jättänyt vähintäkään epävarmuutta +omista mielipiteistään asketismiin nähden; hänen runoelmansa ja +näytelmänsä ovat täynnä kaunopuheisia kohtia itse-huolittelua ja +naimattomuusihannetta vastaan. Eräässä ihmeellisessä säkeessä _Kesäyön +Unelmasta_ kuvaa hän nunnan luostari-elämää: + + Ylistäin raukein virsin kylmää kuuta. + +Hyve, väittää hän, on arvoton ilman hyviä töitä: + + Ei omaisuuttaan oikein hoitaa voi, + Ken jakanut ei muille leiviskästään. + +Hän menee vieläkin pitemmälle ja esittää eräässä merkillisessä kohdassa +_Troiluksesta ja Cressidasta_, miten arvo ja ansiokaan eivät rohkene +halveksia tai vähäksyä yleistä mielipidettä. Jokainen ihminen oppii +tuntemaan itseänsä vain toisten kautta. Kestäväisyys todellisissa +koettelemuksissa kirkastaa kunnian: lempi on lemmen palkinto. Ei ole +suinkaan vain pelkkä sattuma, että Shakespeare pyörtää Isabellan +takaisin luostarin kynnykseltä ja että hän, kuletettuaan häntä +koettelemusten sulatusahjon läpi, naittaa hänet herttualle. Hänetkin, +samaten kuin Angelo, pelastetaan maallisille tehtäville; ja riehakka +Wienin kaupunki saa ainakin jonkun verran Shakespearen myötätuntoa +osakseen, niinkuin sitä olivat saaneet sekä oikea pyhimys että väärä. + +Tässä näytelmässä ei siis näin ollen löydy ainuttakaan henkilöä, +jonka silmillä voisimme katsoa puheenaolevia kysymyksiä Shakespearen +kannalta. Hänen oma ajatuksensa on punottu siihen kaikkialle; hänen +huolenaan on vain noudattaa tasapuolisuutta ja näyttää meille +asiat joka puolelta. Hän seisoo teaterin keikarein ja kaupungin +puritanein välillä, puhuen lempeydestä ja kristillisestä rakkaudesta +jälkimäisille, vakuuttaen edellisille hyveen horjumattomuutta +vaikeimmissakin ahdistuksissa, kun lempeys ja kristillinen rakkaus +näyttävät liittoutuneen sitä vastaan. Ei edes hyve, äkillisen +taisteluunvaatimuksen säikähdyttämänä, suuttumusta hehkuen, vaikka se +onkin kyllä ihanaa katsella, paljasta hänen lopullista mielipidettään. +Hänen suhteensa on arvosteleva ja ivallinen, sen osottavat selvästi +hänen muistutuksensa, kysymyksensä ja vertauksensa. Juuri kun olemme +taipumaisillamme tähän suuntaan, saattaa hän meidät tuntemaan +mieltymystä tuohon. Hän puolustaa luomiaan, samoin kuin hän soneteissa +puolustaa ystäväänsä: + + Aistillisuutees' on näät aistia syynä; + Paras puoltajaa on vastapuoles'. + +_Mitta Mitasta_: näytelmän pääaihe kaikuu ja kulkee puhujasta puhujaan +ja esiintyy moninaisissa valaistuksissa. "Tajuan selvään, että Teitä +rakastan", sanoo Angelo; ja nopeana kuin salama iskee Isabellan vastaus: + + Rakasti Juliata veljeni; + Te sanotte: hän kuolkoon! + +Laki on ankara; mutta rikos, jonka se tuomitsee, on niin +yleisinhimillinen, että laki, vaatiessaan tämän yhden ainoan uhrin, +näyttää väärältä ja tyrannimaiselta. Virkamahti ja arvoasteet, +säätyrajat ja muodollisuudet, nuo inhimillisen yhteiskunnan ulkonaiset +puitteet, joutuvat saman ivaavan arvostelun alaisiksi: + + Jalolle arvollenne kunniaa; vaan + Pirullekin joskus kunniata suokaa + Valtaistuimensa säteilevän tähden. + +Tuo ajatus, joka oli kauvan Shakespearen mielessä tuskaisena hautunut, +saavutti korkeimman ja täydellisimmän ilmaisunsa Kuningas Learin +huudahduksessa: + + Ei syntiä tee kenkään, ei, ei kenkään: + Lupani heill' on; usko pois se, veikko! + Ma kyllä tukin syyttäjältä suun. + +Monet ihmiset tutustuvat kristilliseen siveysoppiin ikäänkuin joihinkin +lakikokoelman pykäliin, ja ottavat sen sitten kuuliaisesti toimintansa +ojennusnuoraksi, vaikka heiltä puuttuu täydellisesti se vakaumus +ja ymmärtämys, jotka ovat kokemuksen ja kärsimyksen hedelmiä. Vain +muutamat harvat, kuten Shakespeare, tekevät sen itselleen eläväksi, +löytävät sen, niinkuin se ensiksi löydettiin: järjen ja tunteen +taisteluilla; niin että heidän sanansa ovat ilmestys, ja evankeliumin +julistus on uudelleen alkanut. + +Tämä ihmeellinen myötätuntoisuus, joka enemmän kuin mikään muu hänen +ominaisuuksistaan on Shakespearen suuruuden pohjana, ei työnnä luotaan +mitään, mikä on inhimillistä. Lafeun suulla puhuu se Parolleelle +kappaleessa _Lopussa Kiitos Seisoo_: "Vaikka te olettekin jumalaton +lurjus, niin täytyy teidän sentään saada syödäksenne". Se kuljeskelee +vekkulimaisen Autolycus-hirtehisen mukana ja iloitsee hänen hyötyisistä +kaupoistaan: "Hoksaanpa nykyään veijareilla olevan oikein onnenpäivät". +Se kulkee läpi aikojen ja elostuttaa roomalaismaailmankin juhlallisen +sankarillista luonnetta. Se astuu yli sukupuolirajan: se ajattelee +naisen ajatuksia, puhuu naisen kieltä. + +Shakespearen naisluonteet, sellaisiksi kuin ne ovat piirretyt jo hänen +varhaisemmissa näytelmissään, vievät meidät maailmaan, joka hänen +oppi-isälleen Marlowelle oli tykkänään tuntematon, tämän mielestä +kun naiset ovat joko voittosaalista tai unikuvia. Niissä monissa +erinomaisissa tutkielmissa, joita on kirjoitettu tältä alalta, +korostetaan vain ehkä liian paljon henkilöllisiä eroavaisuuksia +huvinäytelmäin sankaritarten välillä. Rosalinda, Portia, Beatrice, +Viola ovat viime kädessä yhtä huomattavia yhtäläisyyksiensä kuin +eroavaisuuksiensa takia. Sylvian epäröiminen, _Kahdessa Veronan +Aatelismiehessä_, kun hän kirjoittaa kirjettään Valentinelle, vastaa +Portian ujostelevaa puhetta Bassaniolle tai Beatricen Benediktille: +"Minä voisin ehkä sanoa", puhuu Beatrice, "etten rakasta ketään niin +paljon kuin Teitä, mutta älkää uskoko minua, ja kuitenkaan en minä +valehtele, en tunnusta mitään enkä kiellä mitään, minä vain suren +serkkuani". Se kohtaus samassa näytelmässä, missä Julia luettelee +kaikki rakastajansa Lucettan arvosteltaviksi, on aikaisempi ja heikko +luonnos Portian ja Nerissan haasteluihin. Pope huomautti aikoinaan, +että "joka ainoa Shakespearen henkilö on yhtä yksilöllinen kuin henkilö +todellisesta elämästä; siten onkin mahdotonta löytää kahta samanlaista. +Vaikka olisi painettu kaikki vuorosanat", jatkaa hän, "ilman vastaavain +henkilöiden nimiä, luulen kenenkä hyvänsä voivan sovittaa ne varmasti +asianomaisen puhujan lausumiksi". Huomautus pitänee kyllä paikkansa, +mitä tulee johonkin yksityiseen näytelmään; mutta olisipa tosiaankin +vaikeata yrittää erikoisemmin lausujilleen omistaa kaikkia Beatricen +ja Rosalindan säihkyviä sanansutkauksia ja kokkapuheita, tai eroittaa +määrättyä luonteensävyä heidän vuorosanojensa jokaisessa säkeessä. +Mutta kaikki ovat he silti naisia; tuskinpa mitään siitä, mitä he +puhuvat omissa nimissään, voisi ajatella jonkun miehen lausumaksi. +Näytelmien pohjalla voi muodostaa jonkunlaisen yleistävän esityksen +naisista, joka, vaikka se ei pitäisikään paikkaansa kaikkiin naisiin +nähden, antaa ainakin oikean kuvan Shakespearen naisista. He ovat +melkein kaikki käytännöllisiä, eivät tyydy pelkkiin sanoihin, näkevät +selvästi sekä päämääränsä että sen saavuttamiseen tarpeelliset +keinot. He eivät noudata mitään ennakkoarveluita, estääkseen +siten ratkaisun tapahtumasta, eivätkä koristele välttämättömyyden +pakkoa millään mielikuvituksen keksimillä lainahelyillä. "Älkää +häpeästä uneksikokaan, menkää vaan", sanoo käytännöllinen Lucetta +emännälleen. Kun isännöitsijä kappaleessa _Lopussa Kiitos Seisoo_ +tulee kreivittären luo laskettelemaan pitkiä juttuja kestetyistä +vaivannäöistään ja loppumattomasta uutteruudestaan ja loukkaa sillä +tavoin säädyllisyyttä, toitottamalla omia ansioitaan koko maailmalle, +katkaisee kreivitär miehen sanatulvan äkkinäisellä iskulla: "Mitä tuo +lurjus täältä hakee? Painukaa matkoihinne, ukkoseni: en usko kaikkia +valituksia, joita teistä on tietooni tullut; on omaa saamattomuuttani +ja hitauttani, ett'en usko". Sama käsityskyvyn terävyys kuvastaiksen +niistäkin lukuisista kohdista, joissa Shakespearen naiset ilmaisevat +halveksivansa kaikkea järkeilevän todistelutavan mairesanaista +koreilua. Hermione, samoin kuin Volumniakin, tuntisi syvää häpeätä, +jos häntä pakotettaisiin "lörpöttelemään ja turhasti suutansa +soittamaan elämänsä ja kunniansa asioissa." Kun Cloten vainoaa +Imogenea kohteliaisuuden ja lemmen osotuksillaan sekä vaatii häntä +yhä uudestaan vastaamaan ratkaisevasti, singahuttaa neito soman sanan +puolustuksekseen: + + Mieltä särkee, + Kun näin mun täytyy vasten naisen tapaa + Puheita pitää. + +Coriolanus puhuttelee Virginiaa "suloiseksi tuppisuukseen". Rosalinda, +Portia, Viola ovat suoria ja vilpittömiä ajatustavassaan, vaikka +ei heiltä suinkaan puutu sukkelia ja kaunopuheisia sanoja; heidän +kaunopuheliaisuutensa ei jätä heitä koskaan pulaan. "Paraani tahdon +koettaa", sanoo Viola herttualle, + + Tukala tuska kosioida sille, + Jon kanssa mieli itse vihkisille! + +Helena, kappaleessa _Lopussa Kiitos Seisoo_ — huomattavin esimerkki +yleensä näytelmissä niin usein esiintyvästä, rakastettuaan +hellittämättä seuraavasta naisesta — on käytännöllisellä +toimitarmollaan ja neuvokkuudellaan menettänyt erinäisten tunteellisten +tutkijain kunnioituksen. Mutta sen sijaan voittaa hän lopultakin +miehensä lemmen sekä tekijänsä jakamattoman ihailun. + +Enempäin esimerkkein luetteleminen kävisi ikävystyttäväksi. +Shakespearen miehet yleisenä luokkana käsitettyinä eivät kykene +käytännöllisen älyn asioissa kohoamaan hänen naistensa verroille. He +osaavat kyllä ajatella ja käyttää mielikuvitustaan, niinkuin vain +Shakespearen miehet osaavat, mutta heidän mielikuvailunsa vallitsee +usein heitä sekä saattaa heidät kykenemättömiksi toimimaan. Itsensä +pettäminen näyttää melkein miesten heikkoudelta. Koko vastakkaisuus +on koottu ikäänkuin yhteen kohtaan siinä eroituksessa, joka +vallitsee Macbethin ja hänen vaimonsa välillä. Vaimo tuntee miehensä +juurtajaksain, eikä voi sietää hänen alituisia epäröimisiään ja +vitkastelemisiaan: + + Hartain halus + On hurskaan halua; et pettää tahtois, + Vaan vääryydellä voittaa. + +Hän puolestaan antautuu itsensä rikoksen mukana myöskin kaikkiin +rikoksen yksityiskohtiin ja seurauksiin. Hän ei salli enää mielensä +takertuvan menneisiin, kun kerran ratkaisu on tehty, tai hävittävän +kallista aikaa mietiskelemällä tapahtumain outoutta ja kauheutta. Mies +taas, vaikka hän jännittääkin kaiken ruumiillisen toimintatarmonsa +hirmutyöhön, ei voi mitenkään pitää aisoissa mielensä liikuntoja +tai alistaa niitä jonkun varman käytännöllisen tarkoitusperän +saavuttamiseen. Hänen mielikuvailunsa ahdistaa häntä alati aavenäyillä; +hän näkee murhaajankin ja hänen tekonsa erityisenä välitapauksena +inhimillisen kurjuuden liikuttavassa historiassa, taikka unohtaa +hän hetken välttämättömyyden, tarkastellessaan omien aistimustensa +sielullisia ilmiöitä. Kun hän toimii, niin toimii hän sellaisessa +mielensekaannuksessa, että se paljon hänen rikostansa sovittaa. + +Koska Shakespearen naishenkilöt eivät utele syvällisiä elämän +ongelmia eivätkä epäile tai pohdi toiminnan perusteita ja syitä, +ovat he ylipäänsä joko hyviä tai pahoja. Tuo tarkkarajaisen luonteen +keskivälillä huojuminen, jossa sekalaiset vaikuttimet vallitsevat, +kuuluu pääsiallisesti miesten ominaisuuksiin. Naiset eivät toimi +ajattelun, vaan vaiston johtamina, ja kun vaisto kerran on ylivaltaan +päässyt, niin siinä eivät todistelut enää mitään vaikuta. Shakespearen +naisellisen vaiston tuntemuksen terävyyttä ja laajuutta ei voida +kylliksi ylistää. Celia, kappaleessa _Milen Suvaitsette_, on vain +kevyesti hahmostettu, mutta miten kaino ja hellä hän onkaan ja +miten käytännöllisen älykäs! Kun hänen serkkunsa valittelee niitä +orjantappurapensaita, jotka tässä arkipäiväisen harmaassa maailmassa +elämäämme tuskastuttavat, esittää hän heti kohta naisellisen +siveysoppinsa: "Ell'emme astele tallatuita polkuja, tarttuvat hameemme +niihin". Rosalindan vallaton viehättäväisyys ja kielevä leikillisyys +eivät peitä näkyvistä noita hienompia luonteen piirteitä, kun hän +esim. puolittain kääntyy voitokkaan Orlandon puoleen: — "Kutsuitteko, +herraseni?" — tai kun hän metsässä säikähtyy nähdessään verin tahratun +käsikääreen ja huudahtaa kuin lapsi: "Olisin niin halusta kotona nyt." +Tämäntapaisilla pienillä vihjauksilla saattaa Shakespeare meidät +vakuutetuiksi havaintonsa todenmukaisuudesta. Hän ei käytä mitään +yleistä teoriaa luomistyössään; hänen naishenkilönsä ovat usein +sukkelia, älykkäitä ja uskaliaita, mutta he eivät silti ole pelkkää +päätä ja rohkeutta. Yksinpä Lady Macbethinkin rohkeus lannistuu, kun +lapsuuden hellät muistot risteilevät hänen mielessään: + + Jos ei hän olis + Isääni muistuttanut nukkuessaan, + Min' oisin tehnyt sen. + +Vaikka hän onkin loistavan järkevä ja itsetietoinen toiminnan +ratkaisevalla hetkellä, niin laukeevat hänen aistinsa ja tarmonsa, +joita hän valveillaan on kyennyt hallitsemaan, heti kun hän vaipuu unen +helmoihin: "Aina vaan se vereltä haisee; kaikki Arabian höysteet eivät +voisi tuota pientä kättä hyvänhajuiseksi saada." Niin erehtymätön on +Shakespearen kyky eläytyä johonkin asiaan tai luonteeseen, että hän +osaa Plutarkoksenkin kertomukseen liittää ihmeteltäviä lisäpiirteitä +omasta kohdastaan. Ei ole koko Volumnian, tuon roomalaisen +perheenäidin, puheessa vakuuttavampaa tai elävämpää kohtaa kuin +Shakespearen siihen lisäämä hellä nuhde: + + Ikänäs et ole + Sä äiti hyvääs hellinyt, kun hän, + Kana parka tuo, joll' yksi vaan on poika, + Sun sotaan kaakotti, ja sieltä kotiin, + Kunniall' ahdattuna. + +Ei löydy Kleopatran, tuon ainaisen kiemailijan, käytöksessä +luonteenomaisempaa piirrettä kuin se tyystin harkittu, rohkea +erilaisten mielialojen hyväkseen käyttäminen, jonka Shakespeare, +täydellisesti vastoin Plutarkon esitystä, hänessä keksii: + + Jos murheissaan on, sano, että tanssin; + Jos iloissaan, niin kerro, että äkist' + Olen sairastunut. + +Kun Charmiana huomauttaa, että Antonion lemmen saavuttamiseksi ja +säilyttämiseksi olisi parasta olla häntä millään lailla tuskauttamatta, +vastaa Kleopatra kärsimättömästi: + + Hupelo neuvo! Niin hän multa menee. + +Eikä Kleopatra olekkaan mikään tyyppi; hän on aina oma verraton +itsensä. Muutamia etäisiä heimolaisia on hänellä toisissa näytelmissä. +Oppi, jota hän jakelee Charmianalle, on samaa oppia, minkä Cressida ja +Torkko Hurstinenkin vaistomaisesti tuntevat oikeaksi: + + Sun Cressid-hupsu loitos torjunut + Jos ois, pahemmin oisit tarttunut. + +Mutta Cressida on heikompi, kevytluonteisempi, horjuvampi kuin tuo +tragillinen kuningatar, joka kuullessaan Antonion menneen naimisiin +Octavian kanssa, saa iskun arimpiin sydänjuuriinsa ja huudahtaa: + + Mua sääli, Charmiana; + Mutta älä mulle puhu! + +Ja Torkko Hurstinen, vaikkei hän olekkaan niin viekkaan taitava +hommissaan, omaa kuitenkin runsaan varaston kodikasta hellyyttä ja +alemman kansan leveää tuttavallisuutta: "No niin, Hannu olkaamme +ystäviä taas; sinä menet sotaan, ja saanko sinua enää koskaan nähdä +vai en, sitä ei kukaan ihminen kysy". Shakespeare pitää luonnon tavoin +tarkkaa huolta perimuodon säilymisestä; mutta hän kiinnittää vastoin +luonnon tapaa vielä tarkemmin huomionsa yksilöllisten ominaisuuksien +kehittymiseen. + +Ophelian, Desdemonan ja Cordelian keralla kohoaa hänen taiteensa +yhä ihmeteltävämpään suuruuteen, heitä esitettäessä kun ei suinkaan +tuhlata liikoja sanoja. Ei yksikään näistä henkilöistä ole minkään +kaavan mukaan muovaeltu; ei yksikään kuulu mihinkään tyyppiin. +Kukin on ikäänkuin määrättyjen asianhaarojen luoma ja elävöittämä. +Hyljätty impi, uskollinen vaimo, tytär, josta tulee isänsä suojelija +— ei kellään heistä ole ainuttakaan ajatusta tai tunnetta, joka +poikkeaisi olosuhteista tai jokaiselle määrätystä osasta, niin että +he kaikki voittavat lukijan mieltymyksen tuolla järkähtämättömällä +vilpittömyydellään ja luonnollisuudellaan. Jos Shakespearea olisi +pyydetty piirtämään suku-muotokuvia näistä kolmesta tyypistä, olisi hän +halveksien hyljännyt moisen yrityksen. Hänen näyttämöllään, samoin kuin +elämässäkin, muovaavat erityiset olosuhteet ihmisluonteen, ja kohtalon +kovat iskut takovat sen lujaksi ja kestäväksi. Hänen ihanimpain +luomiensa viehättäväisyys johtuu siitä, että he niin välittömästi +antautuvat hetken vaatimuksiin. "Kaikkien Desdemonan vuorosanojen +joukossa," sanoo rouva Jameson, "ei löydy ainuttakaan yleistävää +huomautusta tai lausetta. Sanat ovat hänelle tunteen ilmaisukeinona, +eivätkä mietinnän". Epäillä kuitenkin saattaa, oliko Shakespeare +täysin tietoinen kaikesta tästä. Hän kirjoitti suoraan sydämestään +ja vaistonsa avulla löysi hän oikeat sanat. Etsitty vertauskuva +Desdemonan huulilla olisi loukannut hänen soveltuvaisuuden tunnettaan, +samoin kuin se olisi loukannut meidän, nyt kun olemme oppineet tuon +naisen tuntemaan. Ensimäinen tervehdys, jonka hän vaihtaa Othellon +kanssa noustessaan maihin Kypron rannalla, on aivan samaa laatua kuin +kaikki hänen puheensa. "Sankarittareni kaunis, oi!" sanoo Othello, +jonka mielikuvitus yhtä hyvin kuin sydän ovat hänen palvelukseensa +pyhitetyt. Desdemonasta riittää koristelematon suoravaisuus; ja hän +vastaa: "Rakas Othelloni!" Cordelian liikuttavimmat vuorosanat ovat +yhtä yksinkertaisia kuin nämä. Ophelia on niin todellisuustuntuinen, +että erilaiset arvostelut hänestä pystyvät luomaan valoa ainoastaan +arvostelijoihin itseensä. Coleridge arveli hänen olevan puhtaimman +ja rakastettavimman kaikista Shakespearen naisluomista; eräät toiset +tutkijat ovat pitäneet aikamoista melua hänen pelkuruudestaan ja +pikkumaisuudestaan. Jos hänet voitaisiin herättää henkiin ja asettaa +arvostelijainsa nähtäville, niin nuo erilaiset näkökannat epäilemättä +tulisivat yhä säilymään. Onneksi ovat ne verrattain vähä-arvoisia; +kun täsmällinen tuomio jostakin henkilöstä on välttämätön jonkun +näytelmällisen tarkotusperän saavuttamiseksi, ei Shakespeare suinkaan +jätä lukijoitaan epätietoisuuden varaan. + +Tuo verrattainen luonteen yksinkertaisuus, joka eroittaa Shakespearen +naishenkilöt hänen miesluomistaan, käy läpinäkyvänä piirteenä kautta +kaikkien näytelmien. Kleopatra, aivan päin vastoin kuin Antonius, +on itsensä kanssa sopusoinnussa, eikä ole koskaan tehtävistään tai +aikeistaan epätietoinen. Regan ja Goneril eivät etsiskele puolustavia +syitä tekosillensa, kuten Jago; he ovat kovasydämisiä ja julmia ja +äärettömän itsetietoisia. Heillä on tuo toiminnan varmuus ja helppous, +jota Hamlet halusi itselleen: + + Yhtä kerkein siivin, + Kuin hartaus ja rakkauden aatos + He kostoon syöksivät. + +Samanlainen varmuus elähyttää Shakespearen uhrautuvia, ihania +sankarittaria. Heidän joukossaan ei löydy yhtään Hamletia eikä +Jacquesia eikä Bironia. Heidän järkensä on vilkas ja uteleva; mutta se +on täydellisesti heidän tahtonsa käskettävissä, eikä sen käyttäminen +aiheuta mitään hämmennystä tai turmiota. Rakastaminen ja uhrautuva +alistuminen on heistä yhtä luonnollista kuin hengittäminen. He +ovat näytelmien auringonpaisteena, jota joskus synkät raskasmielen +ja pahuuden pilvet ja raju-ilmat himmentävät, mutta jota ne eivät +milloinkaan voi hävittää tai voittaa. Huvinäytelmissä liihoittelevat +he onnen hengettärinä; murhenäytelmissä ovat he lopullisen pelastuksen +ainoana takeena ja merkkinä, uskon viimeisenä pakopaikkana ja +pyhättönä. Jos Othello olisi kuollut kiroten Desdemonaa, ell'ei Lear +olisi suostunut sovintoon Cordelian kanssa, olisi kyllä syytä puhua +Shakespearen synkästä, toivottomasta maailmankatsannosta. Mutta +niinkuin asia nyt on, ei ole ensinkään aihetta moiseen puheeseen; +raivoisimmassakin, tuhoisimmassakin myrskyssä kestävät hänen +vara-ankkurinsa. + +Kokolehtipainoksessa esiintyvät historialliset näytelmät keskimäisellä +sijalla ja muodostavat Shakespearen kehityskulussa väliasteen +huvinäytelmistä murhenäytelmiin. Englannin historiaan perustuvat +näytelmät olivat aiheiltaan jo yleisesti tunnettuja, ennenkuin +Shakespeare rupesi näytelmiä sepittämään; ja kun hän vielä kulki +oppipojan kengissä, oli jo Marlowe _Edvard Toisellaan_ loistavasti +osoittanut niiden tragilliset mahdollisuudet. Hän rupesi jo varsin +aikaisin niillä kokeilemaan, ja siinä toimessa hankittu harjaantuminen +vahvisti hänen mielikuvitustaan ja opetti häntä luomaan esitykseensä +uutta kiinteyttä ja elämää. Asteittain kasvoi hänen rohkeutensa +liittää korkea-valtiollisten tapahtumain oheen ja väliin tutunomaisia +kuvauksia jokapäiväisestä elämästä, niin että mikä muuten olisi +näyttänyt pöyhkeilevältä ja teennäiseltä, joutui nyt tavallisin mitoin +mitattavaksi ja sai taustaansa todennäköisyyttä ja luonnollisuutta. +Hänen huvinäytelmätuulensa tunkeutuu, aluksi arkaillen, lopulta +riemusaatossa historiallisiin näytelmiin; hänen todellisuusnäkemyksensä +laajenee ja sulkee samaan näköpiiriin hovit ja kapakat, kuninkaat ja +maantierosvot, valtiolliset keskustelut, taistelut, katukahakat ja +alhaisen elämän huvittavat seikat. Hän osoitti meille jalomielisyytensä +suunnattoman avaruuden Henrik IV:n kahdessa osassa, näytelmän, +joka todistaa verratonta luomishelppoutta, vaihtelevaisuutta ja +mestarillisuutta. Päästyään tällä tavoin yhä täydellisempään ja +täydellisempään taituruuteen, siirtyi hän käsittelemään vakavampia +aiheita, ja niin manasi hän näkyviin, Plutarkon kertomukset +apuneuvoinaan, valtavan roomalais-maailman, tai puhalsi elämän hengen +niihin vanhan brittiläisen historian tarinoihin, joita hän tapasi +Holinshedissä. Tutkimuksensa Englannin historian alalta ratkaisivat +hänen myöhemmän näytelmällisen uransa ja opettivat hänelle loihtijan +taitoa: + + Nerollaan aikain turmat torjumaan, + Avaamaan portit taivaan, manan maan, + Miss' Lethen rantamille nukkuneet + Monet on ihmissielut murtuneet. + +Hän herätti henkiin kuolleet ruhtinaat ja sankarit ja pani heidät +toimimaan elämän kuohuvalla näkymöllä. + +Tämä taipumus vaihtelevaisuuteen ja yllättäviin käänteisiin, joka on +humoristin tärkeimpiä ominaisuuksia, esiintyi, jo hänen varhaisemmissa +huvinäytelmissään. Keijukaisten seittimäistä käytöstä ja olentoa +arvostelee kankuri Pulma jotenkin mahtipontisesti, kunnes hän taas +vuorostaan moukkamaisine tovereineen joutuu Theseus-herttuan ja +Amatsonein kuningattaren ja heidän hoviseurueensa hienostuneen maun +pohdittavaksi. _Lemmen Kujeissa, Romeossa ja Juliassa_ ja kappaleessa +_Miten Suvaitsette_, muita mainitsematta, värittävät valtiollisesti +ja yleisesti tärkeät asiat läheisyydellään rakastavain tunteita ja +kohtaloita. Mutta vasta historiallisissa näytelmissä on huvittava +puoli täydellisesti sekoitettu vakaviin valtiollisiin tapahtumiin. +Shakespearen todellisuus-vaisto, hänen epäluulonsa kaikkea kohtaan, +mikä ei kestä joutumistaan järeämpienkin ainesten kosketuksiin, +taivutti hänet käyttämään huvinäytelmää ja murhenäytelmää ikäänkuin +koetuskivinä toinen toisilleen. Ei mikään, mikä kumpaisessakin on +todellista, voi kärsiä vahinkoa tuon kosketuksen kautta. Nauru +vaimentaa tai keskeyttää surun teennäistä juhlallisuutta, samoin kuin +tuo tyhjä kalsea pilailukin, joka näyttää melkein epä-inhimilliseltä +kuolonkauhuisten synkkien kohtalon sallimain vastakohtana. Murhe ja +ilo iskevät toisiinsa elämän kipinän: niiden eroittaminen on vain +juhlamenojen ansiota eikä luonnon. Sellainen valtiollisesti kehittynyt +kansa kuin kreikkalaiset, jotka olivat yleisten juhlamenojen ja +julkisen loisteliaisuuden innokkaita suosijoita, saattavat pakottaa +näytelmänkin omaksumaan tämän yleisen maun; mutta irtonaisempi +uudemman ajan ihmisluonto ei tyydy enää siihen puhtaasti älyperäiseen +huvitukseen, jonka erinomaisten ihmeseikkain ja vastakohtain +esittäminen saattaa tuottaa. Kuvaus eräistä hautajaisista Scottin +_Päiväkirjassa_ on piirretty siihen uudenaikaiseen tapaan: "Mikä +sekamelska inhottavaa ilveilyä ja todellista surua! — ehkä surupuvun +kantajan sydän on todellakin murtunut, mutta muut ne vain näyttävät +juhlallista naamaa ja kuiskuttelevat keskenään ilmasta ja maailman +kuulumisista ja tuolla ja täällä ilahuttaa toinenkin ahmatti sieluaan +leivoksilla ja viinillä. Minusta on koko peli ilvenäytelmä täynnä +surkeinta, surullisinta pilaa." Shakespeare yhdistää ilon ja surun +kiinteästi toisiinsa, katsomatta halveksivasti kumpaiseenkaan. Hän +kertoo vakavia seikkoja ja kuvailee historian suuria merkkitapauksia +ilakoivan kuoron säestyksellä. Hän tutustuttaa meidät kuninkaan +salaisimpiin ajatuksiin ja panee meidät kuuntelemaan kuorma-ajurein +torailua Rochesterin majatalon pihalla. Me havaitsemme Northumberlandin +kreivin katkeran surun poikansa kuolemasta ja istumme tuomari Tyhjäsen +puutarhassa haastelemassa menneenvuotisista hedelmistä. Sota esitetään +kahdenlaisessa hahmossaan: sellaisena kuin se näyttää valtiomiehestä +ja lisäväkeä keräilevästä kersantista. Kaiken suorapuheisuuden ja +rohkeuden kukkuraksi kuljetetaan samoja henkilöitä mitä erilaisimpiin +kohtauksiin, ja saman tapauksen sekä suuremmat että vähäpätöisemmät +vaikutukset asetetaan jokaisen nähtäville. Valtakunnan kohtalot +pakottavat hurjastelijat jättämään kapakoiden humun. Prinssin ylhäistä +arvoa ei hänen palvelijan-pukunsa himmennä, eivätkä Sir John Falstaffin +sukkeluudet ja kompasanat vaikene taistelun ja kuoleman keskelläkään. + +Shakespearen varhaisimmissa historiallisissa näytelmissä tuntuu vielä +jonkunlainen muodollisuus ja mielikuvituksen arkuus vallitsevan. Hänen +"pahat" kuninkaansa Rikhard Kolmas ja Juhana, lähentelevät melkoisessa +määrin melodraman konnia. Kuningas Rikhard selvittää rikollisuutensa +seuraavasti: + + Sen vuoks, kun rakastajana en saata + Sukoilla tätä sulosuista aikaa, + Ruveta konnaks olen päättänyt + Ja ajan turhan ilon vihaajaksi. + +Antaessaan Hubertille ohjeitaan murhatyön suorittamiseksi, sanoo +kuningas Juhana aijettaan ilmaistakseen haluavansa erinomaisia +näyttämövaikutuksia: pimeätä yötä, kirkkomaata ja kuolinkellojen +pauhua. Kaikki tämä on vielä hyvin kaukana siitä varmuudesta, millä +Shakespeare myöhemmin käsittelee samanlaisia aiheita. Jo alusta alkaen +saa hän historiallisiin näytelmiinsä dramallista yhteyttä, rakentamalla +ne kuninkaan henkilön ympärille. Niistä, jotka elivät Elisabetin +hallituksen aikana ja joiden isät olivat olleet Henrik VIII:n +alamaisia, olisi kuulostanut vallan mielettömältä väitteeltä se, että +hallitsijan henkilö olisi muka historian luomisessa vain vähäpätöinen +tekijä. Mutta näitä varhaisempain näytelmäin kuninkaita katsellaan +kuitenkin kunnioittavan matkan päästä, kansanomaisen taika-uskon +verhon läpi; heidän asemansa huutavat ristiriidat eivät vielä pääse +täydellisesti purkautumaan esiin; tuntuu siltä, kuin olisi niin helppoa +olla hyvä kuningas, ettei muu kuin kaksinkertainen annos perisyntiä +voi selittää pienintäkään hairahdusta. Merkitsi suurta edistysaskelta +Shakespearen menettelytavassa, kun hän _Rikhard Toisessa_ asetti +kuninkaan tavalliselle inhimilliselle tasolle ja alkoi käsittää hänen +asemaansa sisäisen ihmisen kannalta. + +_Rikhard Toinen_ on historiallisten näytelmäin ryhmässä mitä _Romeo +ja Julia_ on murhenäytelmäin joukossa: melkein puhtaasti lyrillinen, +kerkeä ja yksinkertainen. Rikhard on kokonaan kuningasarvonsa tunnon +vallassa, hän on runoilijan ihastuksella kiintynyt sen loistoon +ja komeuteen, mutta on kylläkin nopea myöntämään sen surkean +epävarmuuden. Kaikessa siinä, mitä me tunnemme nähdessämme hänen +surullisen kukistumisensa, ei ole mitään, jota emme olisi oppineet +häneltä. Meidän säälintunteemme häntä kohtaan, meidän mietteemme +kohtalon julmuudesta ovat vain heijastusta hänen omasta liikuttavasta +ja hienosta tunneherkkyydestään. Heikkoutta hänessä tosin on, mutta +se tuskin hiukkaakaan meidän myötätuntoamme vähentää; tuo heikkous +on sukua Hamletin ja Falstaffin heikkoudelle, he kun eivät voi +hekään pitkäksi aikaa kiinnittää mieltänsä johonkin vähäarvoiseen +käytännölliseen kysymykseen, he kun eivät voi vastustaa äkillistä +halua yleisiin, avaroihin syvältä mietiskeleviin tai huvittaviin +havaintoihin ja tutkisteluihin. Heidän laillaan leikittelee Rikhardkin +ajatuksin ja teoin: hän tekee kaikki ensimäisen puuskauksen vallassa, +mutta kun tuo puuska on vaimennut, saattaa hän helposti äkkiä iskeä +kaikki vaikuttimensa ja syynsä mäsäksi, vertaamalla niitä taivaan +tähtiin ja kaiken olevaisen mahtavaan järjestelmään. Mitä merkitsee +heikkous maailmassa, jossa kaikki ihmiset ovat kuolevaisia? Joskus ajaa +sydämensä sykintä hänet äkkipäiseen toimeen: + + Bolingbroke, ma vielä + Sun kanssas iskun vaihdan elon tiellä. + +Sitten vajoaa hän jälleen tuohon sallima-uskoiseen, mietiskelevään +mielentilaansa, jota hän koettaa kaunistella nöyryydellä: + + Bolingbroke yhtä suureks yrittääkö + Kuin mekin? Suuremmaks ei voi hän tulla. + Jos Jumalaa hän palvelee, niin samoin + Teen minäkin, ja siinä ollaan yhtä. + +Alistuva puheentapa on hänelle luonnollisinta; hänen heikkoutensa +pakenee samaisen filosofisen uskontunnustuksen suojiin, jonka uhmaten +lausuu mestauslavalla Chapmanin murhenäytelmän sankari: + + Jos kohoan, käy taivaaseen mun tieni; + Jos putoan: taivaaseen samoin päädyn; + Teist' lujemp' onko usko kellään? + +Ei voi tuomita Rikhardia, samalla tuomitsematta runoutta. Hänellä +on hieno ja rikas kuvausvoima, joka puhkee moniin unihaaveisiin +vankilassa; avara ja kirkas mielikuvitus, joka erittäinkin ilmenee +hänen suuressa puheessaan kuoleman valtakunnasta; ja hän kykenee +syvästi havaitsemaan tragilliset ristiriidat, mikä tekee hänen +katkerimman huudahduksensa vihlovan vaikuttavaksi: + + Niin, kaikki te, + Te, jotka nyt mua tässä katselette, + Kun kurjuus mua härnää, vaikka jotkut + Pesette kätenne kuin Pilatus, + Teeskellen sääliä — te, Pilatukset, + Olette antaneet mun ristinpuuhun, + Ja vesi pois ei huuhdo syntiänne. + +Peilikohtaus vallanluovutustilaisuudessa — se näyttää, kuten +unissakäyntikohtauskin _Macbethissa_, olevan täydellisesti Shakespearen +omaa keksintöä — on ihmeellinen yhteenveto ja vertauskuva koko +näytelmän toiminnasta. Peili paiskataan sirpaleiksi lattiaan, ja +asestettu sotilasjoukkio seisoo vieressä äänetönnä, odottamassa hetkeä, +jolloin saavat lähteä viemään Rikhardia Towerin linnaan. + +Luonnekuvauksen kaiken sydämellisyyden ja myötätuntoisuuden ohella +emme kuitenkaan saa unhottaa Rikhardin todellisia heikkouksia. Suurin +osa kolmatta näytöstä on tarkoitettu osottamaan, monin kiihkein sanoin +ja toisinto-muodoin, miten avuton ja häilyvä hän on ratkaisevalla +hetkellä. Jos Rikhardissa oli jotakin Shakespearesta itsestään, +kuten muutamat tutkijat ovat väittäneet, niin ei hänessä ainakaan +ollut Shakespeare kokonaisuudessaan. Jo näytelmän kirjoittamisen +aikana oli syntymässä suunnitelma sen lopputuloksen ja vastakohtain +muodostelemiseksi. Näytelmän aiheen hahmostaa kuningatar muutamiin +ääriviivoihin valittavassa huudahduksessaan Rikhardille: + + Sa kaunein maja, + Miks inha suru sinuas' asustaa + Ja ilo vain on olutmajan vieras? + +Shakespearen suunnitelmana oli asettaa Rikhardin yläpuolelle ja häntä +vastaan, ei tuota taitavaa ja varovaista Bolingbrokea, vaan hänen +poikansa, kuningas Henrik V, kansan lemmikin, hurjastelevan sankarin, +avosydämisen ja avokätisen, miehen, joka oli tuhlaileva ja irstas +nuoruudessaan, mutta josta varttuneemmalla ijällään tuli maansa suurin +tuki ja kunnia. Oppilaitos, jossa nuoren sankarin tuli saavuttaa +opinarvoja, oli oleva sama kuin Shakespearenkin koulu: kapakoiden ja +katujen kirjava elämä. + +Se oli loistava ja lupaava vastakohta, ja jos kerran valintaan täytyy +ryhtyä, niin eipä ole vaikeaa määrätä, mille puolelle Shakespearen +suurempi myötätunto kallistuu. Kuningas, joka kykeni aina hallitsemaan +asemaa, oli hänen kuninkaansa. Kuitenkaan ei Henrik V ole, se +myönnettäköön, yhtä sydämellisesti ja syvällisesti käsitetty kuin +Rikhard II. Hänen luonteenominaisuutensa ovat kansanomaisempia, +yleisempiä ja tavallisempia. Shakespeare ihailee häntä tosin suuressa +määrin eikä tunne häntä kohtaan mitään sellaista salavihaa, jonka +lannistumattoman toimitarmon ja helposti saavutetun menestyksen +näkeminen usein herättää heikommissa luonteissa. Kun Henrik V, sekä +prinssinä että kuninkaana, näyttää muutamissa suhteissa jäävän +osattomaksi siitä erinomaisesta täydellisyydestä, jota oli tarkoitettu, +niin on se vain luonnollinen seuraus siitä, että hän, varomattomasti +kyllä, päästää seuraansa itseänsä suuremman henkilön, joka ryöstää +häneltä hänen loistonsa ja tekee hänestä vain suuremman tähden +seuralaisen. Hän ei ole niin tragillinen kuin Rikhard, eikä niin +komillinen kuin Falstaff, ja näin joutuu tuo prinssiparka varjoon +molemmin puolin, ja lopulta ei jää hänen liikkumatiloikseen muuta kuin +aineellisen menestyksen ahdas ala. + +Ensi esiintymisestään asti hallitsee Falstaff koko näytelmää. Prinssi +kokee turhaan kohota hänen verroilleen: Falstaff on, kuten Hazlitt +sanoo, parempi ihminen heistä kahdesta. Hän lausuu vain silkan totuuden +kerskatessaan: "Minä en ole ainoastaan itse sukkela, mutta minä saan +sukkeluuden heräämään muissakin ihmisissä." Näytelmän huvittavimmat +kohdat ovat juuri hänen keksimiään ja aikaansaamiaan; ja kun prinssi +yrittää ruveta hänen kanssaan voittosille, joutuu hän alkuperäisen +keksijän höyhennettäväksi, päästelee vaarattomia ja ennalta tiettyjä +vastaväitteitään, ja antaa niin tuolle hämmästyttävälle älyn +terävyydelle toivotun tilaisuuden esiintyä kaikessa loistossaan. +Prinssin huonommuuden mittana on sekin, että Falstaff näyttää hänestä +"pikemmin hullunkuriselta kuin sukkelalta", vaikka nekin sukkeluudet, +jotka käyvät täydestä, ovat lähteneet Falstaffin rahapajasta ja +kantavat hänen ylivaltias-arvonsa leimaa. Näiden kahden miehen +erilaisuus ulottuu heidän valtasijoihinsa asti: hoviin ja kapakkaan. +Toinen on hillitty, muodollinen, väsymyksen ja täytymyksen ja +kunnianhimon rasittama; toinen on vapaa ja luonnollinen, intoa ja +hilpeyttä säihkyvä. Molemmat kulkevat peitetyin tarkoitusperin ja +pyrkimyksin, mutta kuinka eri lailla! Toisessa se on vain tahallista, +karkeaa, itsekästä ulkokultaisuutta ja petosta; toisessa väikkyy koko +maailma luulottelua ja mielihaaveilua, joka herättää hauskuutta ja +on siksi tarkoitettukin. Ei olekaan mikään ihme siis, että Falstaff +kiinnittää itseensä suurimman osan myötätuntoamme ja kääntää nurin +niskoin kaikki siveelliset peri-aatteet. Eräskin tutkija, jonka +sydämeen Falstaffin hylkääminen on kovasti koskenut, unohtaa siihen +määrään kaiken siveysoppinsa, että tekee erikoisella mielihyvällä sen +lohdullisen huomautuksen, että tuomari Tyhjäsen tuhannen puntaa ovat +varmassa tallessa Falstaffin taskussa ja että tuo miesparka on siten +edes hiukan turvattu vanhain päiväinsä varalta. + +Vaikka prinssi kadottaakin ensimäisen sijan meidän myötätunnossamme, +taistelee hän kuitenkin urhoisasti sen puolesta. Shakespeare tekee +voitavansa hänen hyväkseen. Hän on uljas, rohkea ja jalomielinenkin. +Kun Falstaff kerskaa kaataneensa Percyn kaksintaistelussa, ei hän +sanallakaan viittaa omaan kuntoonsa: + + Jos valhe sua auttaa, kyllä minä + Sanoilla sitä silaan kauniimmilla. + +Hänessä on hiukan hellyyttäkin ja ennen kaikkea syvä tunto suuresta +vastuunalaisuudestaan. Myöskin hänen älynsä ja sukkeluutensa +olisivat huomattavia jossain muussa seurassa, ja hänen runsas +pila- ja herja-sanojen varastonsa osoittaa hänen olevan kerkeän +oppimaan. Vaikka hänen runollisuutensa läheneekin pöyhkeilevää, +mahtipontista puheentapaa, niin kykenee hän sentään vaistomaisessa +terveen järjen ja pilaumattoman maun käyttämisessään melkein vetämään +vertoja ihailtavalle Rosalindalle. "Jos sanoisin sinulle, että +olen kerran kuoleva, niin olisi se totta; mutta että se tapahtuisi +rakkaudesta sinuun, eipä koskaan, kautta taivaan, ja kuitenkin +minä sinua rakastan, liiaksikin." Kaikki on turhaa; hänen hyvät ja +rakastettavat ominaisuutensakaan eivät voi raivata hänelle tietä meidän +sydämeemme. "Jalo kääntymys", johon hän pyrkii ja josta me niin paljon +kuulemme, saa pahan tahran siitä tavasta, millä hän kohtelee entistä +reuhaustoveriansa. Hän on kavala: hän ei maksa sitä, mitä on luvannut. +Falstaff antautuu kokonaan huvitteluun, niin että arkailevain syntisten +ponnistelut ja hyveet näyttävät häneen verrattuina värittömiltä ja +viheliäisiltä. Hän astuu näyttämölle kuin mikäkin jättiläinen, nuoret +hurjastelijat kävelevät hänen suunnattomien sääriensä välitse ja +kurkistelevat joka haaralle löytääkseen itselleen kunniallisen haudan. +Kaikissa tukalissa tiloissa, häpeän ja onnettomuuden vainoomana, +kohoaa hän kuitenkin yhä uudestaan pystyyn, niin että näytelmä saa +kansanomaisen eläinsadun värityksen; suurimpana huolenamme vain on, +ett'ei sankaria milloinkaan puijattaisi; eikä häntä puijatakkaan. + +Tässä hämmästyttävässä luonnekuvauksessa on enemmän Shakespearea +kuin kaikessa _Rikhard Toisen_ runollisuudessa. Falstaff on +huvinäytelmän Hamlet, käytännöllisessä neuvokkaisuudessa häntä +vahvempi, eikä suinkaan ajatuksen terävyydessäkään häntä heikompi. +Hän pitää yhtä paljon elämästä kuin Hamlet sitä inhoo; hän pettää +ja valehtelee ja varastaa vähääkään arastelematta, aikailematta; +hän pötkii käpälämäkeen tai teeskentelee kuollutta suuremmalla +uljuudella kuin muut suorittavat ritarillisia urhotekoja. Hänen +elämänsä vastoinkäymiset ja kairaukset osottavat yhä uudestaan ja +uudestaan hengen voittoa aineen yli, ja näyttävät meille jyhkeän +miehen, joka osaa asettua kaikkien niiden yläpuolelle ja irtautua +niistä, joka tyynenä, ylhäisen ylpeänä, pilventakaisena halveksii +yleistä mielipidettä, seuraa omia pyrkimyksiään ja säihkyy älyä +aina sormenpäihin asti. Häntä on sattuvasti sanottu "jonkinlaiseksi +sotilas-vapaa-ajattelijaksi". Hän ei tappele silloin kun hän ei näe +siinä mitään järkeä. Hänen puheensa kunniasta olisi Hamletkin voinut +pitää — mutta kuinka toisenlainen olisikaan ollut johtopäätös! Hän ei +hetkeksikään takerru oman viekkautensa verkkoon; hänen mielensä on +täysin vapaa tekopyhyydestä; hänen oman-arvon tuntonsa on suurenmoinen +ja järkähtämätön. Muiden, kuningasten tai tuomarein, arvostelut +hänestä eivät häntä vähääkään liikuta, kun taas vain harvat noista +muista suoriutuvat kunnialla siitä ankarasta tuomiosta, minkä hänen +puolueeton arvostelunsa heistä langettaa. Mestari Tyhjäsen olento on +kuin avoin kirja tämän tunnontarkan tutkistelun edessä. "Kummallista +on nähdä", sanoo Falstaff, "missä keskinäisessä yhteydessä hänen ja +hänen palvelijainsa henki on; he, kun häntä noudattavat, käyttäytyvät +kuin tyhmät rauhantuomarit; hän, kun heidän kanssaan seurustelee, +muuttuu rauhantuomarin tapaiseksi palvelijaksi." Terävänäköisyytensä +takia ei Falstaffia kuitenkaan pelätä; hänessä ei ole hituistakaan +pahansuontia eikä ilkeyttä; minne hän tuleekaan, sinne tuo hän oikean +ilon tuulahduksen mukanaan. + +Mitenkä oli tällaista olentoa käsiteltävä? Pelkän huvin vuoksihan +hänet ensin esille nostettiin, kunnes hän nopeasti kohoutui koko +näytelmän päähenkilöksi. Ei näyttänyt olevan mitään syytä keskeyttää +hänen mellastamistansa. Hän oli käymässä vaaralliseksi. Ei pidetty +lainkaan lukua vakavista tapahtumista, koska kaikki odottivat vain +nähdäkseen, miltä kannalta Falstaff asian ottaisi. Selvä ja vapaa +näyttämö oli välttämätön kuningas Heikun isänmaallisten ja sotaisten +urhotekojen esittämiseksi; siinä ei ollut tilaa arvostelijoille eikä +saivartelijoille. Shakespeare antaa Falstaffin joutua epäsuosioon +ja karkoittaa hänet hovista. Mutta se ei riittänyt; Falstaffin +ylväsmielisyyteen kuului sekin, ettei epäsuosio tai häpeä saanut +hänessä aikaan pienintäkään muutosta, vaan että hän usein käytti +niitä välikappaleena uusiin yrityksiin. Karkoitettunakin olisi hän +todennäköisesti osottautunut yhtä vaaralliseksi kuin Napoleon Elban +saarella. Sillehän ei mahdettu mitään; yleisen turvallisuuden nimissä +ja varjellakseen häntä joutumasta huonoihin käsiin täytyi Falstaff +välttämättä lähettää paremmille metsästysmaille. Ja niin hän lopultakin +lähti, "erosi täältä niinkuin vastakastettu lapsi", ja kuningas +Heikulla on nyt tie vapaana kulkea sankarimainettaan ja kunniansa +loistoa kohti. + +Falstaffin kuoleman aikaan oli Shakespearen nuoruuden ikäkin lopulleen +ehtinyt. Kaikki ihmeelliset kokemukset lontoolais-elämästä, päivien +ja öiden hurjastelut ja seikkailut, uusien huvitusten etsiminen +näyttävät ruumiillistuneen tähän suureen olentoon, nuoruuden ystävään +ja seurakumppaniin. Me voimme seurata hänen vaiheitaan hänen +varhaisemmasta poika-ijästään, jolloin hän murskasi vastustajansa +kallon hovilinnan portilla, aina hänen kuolemaansa asti hourailujen +toisessa lapsuudentilassa. Hän ei näet ollut koskaan vanha. "Häh, +lurjukset", huutaa hän Gadshillin matkamiehiä ryövättäessä, "nuortenkin +pitää elää." "Te, vanhat," huomauttaa hän ylituomarille, "te ette ota +huomioon, mihin me kykenemme, me nuoret". Jumalat, jotka hänestä paljon +pitivät, päättivät antaa hänen kuolla niinkuin hän oli syntynytkin, +pää valkoisena ja vatsa hiukan pyöreähkönä, hauskojen päiviensä +kukoistuksessa. + +Kuninkaallisesta käskystä herätettiin hänet _Windsorin Iloisissa +Rouvissa_ henkiin jälleen; mutta hänen hartaat ihailijansa eivät ole +milloinkaan voineet hyväksyä sitä käsitystä, että tämäkin näytelmä +liittyisi oleellisena osana hänen vaiheidensa ja elämänsä esitykseen. +Ummehtunut ja vallaton lemmen kujeilu sopii huonosti hänen kesyttömään +hengen uljuuteensa. On hauskaa kuulla hänen äänensä sointia jälleen; +eikä hänen sukkeluutensa ole kadottanut kaikkea kirkkauttaan. Mutta +masentunut hän on ja muuttunut; hän on joutunut niin pitkälle, että +kurjasti englannin kieltä rääkkäävät ihmiset pitävät häntä pilkkanaan, +ja että kaikenlaiset poroporvarit ja heidän hassuttelevat eukkonsa ovat +tehneet hänestä ivansa esineen ja leikkikalunsa. Ja pahinta kaikesta: +keijutkin saavat hänen sydämensä pelosta värisemään. Kankuri Pulmakaan +ei ollut niin syvälle langennut. — "Kas niin, Hernekukka, raapihan +päätäni." Shakespearen on paha omatunto koko jutusta, ja hän yrittää +lauhduttaa sitä pitkällä puolustuspuheella. "Siitä näette" sanoo +Falstaff, "että älystäkin voi tulla hölmö, kun se joutuu huonoille +poluille". Mutta tuollainen puolustelu tekee asian vain pahemmaksi. Se +käärii Falstaffin luihun siveyssaarnaajan kaapuun. + +Historiallisia näytelmiä, niin englantilais- kuin roomalais-aiheisia, +on usein käytetty osottamaan tekijänsä valtiollisia mielipiteitä. +Näistä mielipiteistä on ehkä liiankin helpolla oltu pääsevinään +selville; kieltää ei kuitenkaan voida, että näytelmät ovat mitä +erilaisimpiin suuntiin kallistuviin tutkijoihin tehneet erään +määrätyn, voimakkaan vaikutuksen. Varmuudella voidaan sanoa, että +Shakespearella oli hyvin rohkea käsitys lujasta hallituksesta, +sen hyödyllisyydestä ja välttämättömyydestä. Ell'ei hän olekkaan +mikään virkavallan puoltaja, on hän ainakin hyvän järjestyksen +innokas ystävä. Hänen ajattelunsa on aina ja kaikkialla runoilijan +ajattelua, ja hän katselee yhteiskunnallista järjestystäkin toisen, +avarammalle ulottuvan sopusoinnun osana. Kun hänen mielikuvituksensa +etsii tragillisuuden korkeinta kohtaa, esittää hän tavallisesti +äärimmäisen kurjuuden ja kauhistuksen muodottomana, riehuvana +sekasortona. Hänen yleissilsilmäyksensä inhimillisestä yhteiskunnasta +ja laeista, jotka sitovat ihmisen ihmiseen, on nopea kuin tähdenlento, +mutta perinpohjainen. Niinpä kiroo Timon yhdellä henkäyksellä koko +ihmiskunnan kaikkine laitoksineen: + + Hellyys, rakkaus, + Jumalanpelko, oikeus, totuus, rauha, + Yölepo, kotikuri, ihmissopu, + Opit ja tavat, kaupat, elinkeinot, + Lait, säännöt, laitokset ja arvoluokat + Tuhoksi menkööt, vastakohdakseen, + Ja eläköön vain tuho! + +Sama seikka esiintyy Odysseun suuressa puheessa ja useissa muissakin +murhenäytelmäin kohdissa. Hän ylistää hyvää hallitusta innolla +sellaisella, että meidät valtaa todellinen, alituinen pelko patojen +ja sulkujen murtumisesta; häntä huvittaa tuo hyvä järjestyksensä yhtä +paljon kuin maalareita ja soittotaiteilijoita huvittavat muotojen +sulavuus ja sävelaaltojen hurmaava keinunta. + +Mitä tulee eri hallitusmuotojen etuihin tai vikoihin, ei tämä kysymys +ollut vielä virinnyt Elisabetin aikoina, eikä se näytä Shakespearenkaan +ajatuksia kiinnittäneen. _Julius Caesarissa_, jonka aihe kyllä olisi +tarjounut oivan tilaisuuden, seuraa hän vain uskollisesti Plutarkon +ohjausta eikä poikkea mihinkään valtiollisiin järkeistelyihin. On +usein moitittu hänen inhoovan ja pahoin kohtelevan alhaista kansaa. +Totta on kyllä, että rahvas _Henrik Kuudennessa, Julius Caesarissa +ja Coriolanuksessa_ on tehty kovin naurettavaksi ja typeräksi. +Mutta syvemmältä katsoen: tasapuoliset ajattelijat ovat aina niin +vähän tunteneet mieltymystä roskakansaan ja niin vähän kunnioitusta +alhaison räyhääviä yllyttäjiä kohtaan, ett'ei Shakespearenkaan suhde +suinkaan kummastuta; ja aina tulee muistaa, että hän oli ennen kaikkea +näytelmätaiteilija. Hänen näkökantansa määräsi hänen päähenkilöidensä +pieni ryhmä, ja varsinaiselle kansalle riitti tilaa vain vaihtelevana +taustana tai hetkellisenä katukuvana. Mutta missä yleisinhimillisiä +tunteita on ilmaistava, siinä eivät säätyluokat ja arvo-asteet merkitse +mitään; Macduff, ylhäinen aatelismies, joka on menettänyt lapsensa +kauhealla tavalla, puhuu koko ihmissuvun suulla. + +Kaikesta huolimatta jää kuitenkin se vaikutelma pysyväiseksi, että +Shakespeare tässä kohdassa, ja vain tässä, menettelee jonkun verran +puolueellisesti. Luonnollistahan olikin, että hänen valtiolliset +mielipiteensä saivat värityksensä hänen ylhäisiltä tutuiltaan hovissa, +näiden huolena kun pelkästään valtiolliset asiat olivatkin, eikä hänen +oma ammattinsa ollut suinkaan omiansa hänen mielipiteitään muuttamaan. +Kuka tuntisikaan rahvaan heikot puolet ja turhamaisuuden paremmin kuin +teateri-mies? Kysymykseen ei sisälly niinkään paljon valtiollista +merkitystä; näytelmien valtiollisia mielipiteitä vastaan ei ennen +oltu käytykään sotaa, ennenkuin Amerika alkoi lukea ihmiskunnan +historiaa oman itsetietoisuutensa valossa. On totta, että Shakespeare +on omituisen kiukkuinen kaikelle tyhmyydelle ja saamattomuudelle, ja +että hän typeriä ihmisiä kohtelee yli olkain, eikä aina tee heille +oikeuttakaan. Hänen ilvehtijänsä ja moukkansa ovat usein pelkkiä +naurettavan etsimisessä erehtyneen ja tyhjäsanaisen lavertelun luomia +koneita. Tässä suhteessa on hän äärettömän kaukana Chaucerista, joka +todellakin ymmärtää yhteiskunnallisen erilaisuuden olemuksen tykkänään +toisella tavalla kuin Shakespeare, ja jonka mielestä sentähden +erilaiset yhteiskunta-asteet eivät olekaan niin tärkeitä ja huomioon +otettavia. Miten täysin todenmukaisia ja inhimillisiä olisivatkaan +olleet Moilanen ja Mukkari, Polonius ja rouva Capulet, jos heitä olisi +käsitelty Chaucerin tavoin! _Canterburyn Kertomusten_ kylänvanhin +on vain vanha, puhelias kansanmies, mutta hänen yksinkertaisessa +elämänkatsomuksessaan on sellainen voima ja sellainen totisuus, ettei +moista tavata ikinä Shakespearen porvarein joukossa. Kuitenkin tulee +meidän tässäkin kohdassa tehdä muutamia myönnytyksiä näyttämöllisen +esityksen vaatimuksille ja korkealentoisen tekotavan juurtuneille +tottumuksille. Ihmisluonnon ikitotuudet eivät menetä uskottavuuttaan +sen takia, että jotakin kuningasta käytetään niiden kuvastajana. + +Suurissa murhenäytelmissään joutuu Shakespeare lopulta katselemaan +ihmis-elon salaisimpia, hirvittävimpiä puolia kasvoista kasvoihin. +Hän ei ole milloinkaan tyytynyt pelkkään haave-maailmaan, +jota koetetaan varjella ikäänkuin haurasta unikuvaa kaikelta +ulkonaiselta kosketukselta; niinpä osoittavatkin hänen näytelmänsä, +aikajärjestykseen asetettuina, todellisuus-sävyn asteettaista +vahvistumista. Ensi alussa luo hän vain hienoja ja huvittavia +vastakohtia näytelmän päähenkilöille: varhaisempain näytelmäin +elävimmät henkilöt ovat usein juuri ne, jotka hän on itse keksinyt ja +kokonaisuuteen liittänyt. Jacques ja Touchstone, Mercutio ja imettäjä, +herra Topias Räihä ja Malvolio edustavat romanttiseen juoneen osaavasti +sovellettua jokapäiväistä elämää kaikessa sen kirjavuudessa. Äpärä +Faulconbridge ja Falstaff edustavat arvostelun henkeä, joka liikkuu +kuin kotonaan historiallisten muodollisuuksienkin keskellä. Mutta +suurissa murhenäytelmissä eivät syvällisimmin ja täydellisimmin +käsitetyt luonteet ole enää sivuhenkilöiden; ne muodostavat näytelmän +sielun. Hamlet on sekä päähenkilö että arvostelija. Learin, Othellon +ja Macbethin intohimoinen kiihko on niin todellista, niin syvästi +tunnettua, ettei sitä mikään vastakohta voi enää suurentaa tai +vähentää: itse elämän keskusvarustusta järisyttää todellisuus +hyökkäyksillään ja väkirynnäköillään. Nyt ei meitä enää pelasta pelkkä +silmänkääntäjän temppu, kuten kappaleissa _Venetian Kauppias ja Mitta +Mitasta_; ei ole toivoakaan peräytymisestä tai ratkaisun siirtämisestä; +pahin, mitä saattaa sattua, on tapahtunut, meidät on ilman +huumausaineiden suomaa huojennusta pingotettu kidutustelineille, silmät +auki ja aistit luonnottomasti kiihtyneinä, ja meidän on kestettävä +loppuun. + +Varhaisempain näytelmäin päivänpaisteisimmissakin kaikui pelottava +aavistus kaikesta tästä hienona raskasmielisyyden pohjasävelenä, +joka sekoitti onneen pistävän tunteen, muistuttamalla meitä +kaiken kuolevaisen epävarmasta elosta. Narrin laulamat laulut +_Loppiais-Aatossa_ antavat siitä erinomaisen hyvän käsityksen: + + Mit' on lempi? Hetken ele. + Iloitse ja naureskele, + Huomist' älä mieti lain. + +Käännettyinä murhenäytelmän kielelle kertovat nämä säkeet _Antoniuksen +ja Kleopatran_ tarinan. Loppulaulussa: + + Kun olin minä pikkuinen nallikka vain + Satehessa ja tuulessa, hei, + +on jotakin hyljätyn _Kuningas Learin_ liikuttavasta hourailusta. Sade, +joka lakkaamatta virtaa, ihmiset, jotka lukitsevat ovensa rosvojen +ja varkaiden varalta, maailma, joka on mennyt menoaan jo pitkät +ajat, kaikki nuo ovat ikäänkuin hajanaisia, himmeitä muistelmia tai +aavistuksia, jotka myllertävät lapsen mieltä. Murhenäytelmissä astuvat +ne hämärästä esiin ja ovat niin jylhiä ja todellisia päivän selkeässä +paisteessa. Olimme tottuneet pääsemään näistä tuskista havahtumalla, +mutta nyt yllättää meidät viimeinen hirmu: unemme on muuttunut +todellisuudeksi. + +Taistellessaan elämän äärimmäisten ongelmain kanssa ei Shakespearella +ollut apunaan mitään taikakalua tai noitakirjaa. Opinlauseet, +järkirakennelmat, syntyjen syvien tutkimiset, siveyssäännöt — millä +tavalla pystyisivät nämä auttamaan ihmistä lopullisessa ratkaisevassa +taistelussa? Ihmiset takovat itselleen tällaisia aseita ja kerskuvat +niistä, vain huomatakseen niistä olevan pelkkää haittaa hädän hetkellä. +Shakespearen monet salaviittaukset tietoviisauteen ja järkeen +osoittavat, kuinka vähän hän niihin luotti. Vain puolihullu mestari +Laihanen ja ivasanainen Benedikt tunnustavat rakkautensakin olevan +järjen hallittavissa. + + Järjeltä aina ohjausta anoo + +sanoo Lysander _Kesäyön Unelmassa_, ollessaan keijukaisten avuttomana +leikkikaluna. Kun surut ja tuskat tulevat, silloin on järki tehoton, +intohimo murskaa paraimmatkin päätökset ja tietoviisaus joutuu häpeään: + + Rauhaa rukoilen! Ma lihaa, verta + Olla tahdon! En nähnyt filosofia, + Ken hammassärkynsä ois tyynnä kestänyt, + Jumalten lailla vaikka halveksuin + Hän maista kärsimystä kohteli. + +On sentähden turhaa hakea näytelmistä jotakin järkeisoppia tai tiedon +järjestelmää, joka voitaisiin niiden pohjalla muodostaa ja muutamin +sanoin esittää. Shakespearen filosofia oli Corin-paimenen filosofiaa: +hän tiesi, että mitä sairaampi ihminen on, sitä pahempi hänen on +olla, että sateen ominaisuutena on kastaa ja tulen polttaa. Kuningas +Lear, kun hän tuli tietämään samat seikat, älysi nyt kaikkien niiden +imartelujen ja petospuheiden arvon, joilla häntä oli kiedottu. — "Ne +sanoivat minulle, että minä olin jotakin; se on vale, sillä nyt en +kestä edes kuumetta." Kaikki järkirakennelmat ja opit ihmisen asemasta +maailman kaikkiudessa tai pahan synnystä ovat vain mitätöntä ja +puolinaista askarrusta sen huikaisevan näkemyksen rinnalla ihmissuvun +surkuteltavaan tilaan, jonka murhenäytelmät meille avaavat. + +Näky, jonka Shakespeare loihtii eteemme, on niin juhlallinen, niin +hirvittävä, niin vakuuttava todenmukaisuudessaan, ett'ei ehkä ole monta +hänen lukijainsa joukossa, jotka eivät olisi peittäneet silmiänsä tai +katsoneet toisaalle. "Minun on kertominen", sanoo Johnson, "että minuun +useita vuosia takaperin vaikutti Cordelian kuolema niin syvästi, ett'en +tiedä, olisinko koskaan voinut lukea kappaleen viimeisiä kohtauksia +uudestaan, ell'ei minun uuden painoksen toimittajana välttämättä olisi +täytynyt ryhtyä niitäkin tarkastamaan." Eräällä aikakaudella oli +hyvin yleisesti tapana säästää teaterissa kävijäin tunteita tekemällä +oleellisia muutoksia kappaleen toimintaan. Näytelmän lukijoihin nähden +ovat taas toisenlaiset suojelevat keksinnöt saavuttaneet suosiota. +Nämä tapaukset, niin hyvin mielellään uskotaan, ovat vain tarua, jonka +avulla Shakespeare on tahtonut kuvata erehdyksen ja ajattelemattomuuden +mahdollisia kammottavia seurauksia. Moisia asioita ei ole milloinkaan +todellisuudessa tapahtunut; tai, jos tapahtuikin, niin voimmehan +ainakin huolellisesti varoa, ettei niiden tarvitse tapahtua uudelleen. +Tällä tavalla pakenee lukija, ei uhkamielisyyden vaan kauhun ajamana, +siveysopin turviin, koska ihminen luulee kykenevänsä siveysoppia +käsittämään. Virheellisesti rakennetun sillan sortuminen ei herätä +lähimainkaan sellaista järjetöntä kauhistusta kuin maanjäristys. + +Mutta tässäpä raivoaakin maanjäristys, eikä parainkaan suojapaikka +nyt auta mitään. Siveysopilta ei kielletä sen merkitystä; suunnaton +hyökyaalto hautaa sen vain yli maan syöksyessään alleen tai työntää +tieltään. Ei missään Shakespearen murhenäytelmässä ole siveyssaarnoja +luettavana, ell'eihän aivan satunnaisesti. Ne puhuvat suuremmista +asioista kuin ihminen onkaan: ikivalloista ja intohimoista, +alku-voimista ja kärsimyksen pimeistä, pohjattomista kuiluista, siitä +tuhoisasta tulesta, joka tunkeutuu läpi sivistyksen ohuen kuoren +ja heittää verisen loimon taivaankannelle kolkkojen, hävitettyjen +kotien yläpuolella. Koska Shakespeare on runoilija ja koska hänellä +on vilpitön mielikuvitus, tietää hän niin erinomaisen hyvin, kuinka +epävakaisesti ihminen seisoo maan kamaralla, kuinka petollisia ovat +hänen totutut rauhalliset tapansa ja hänen joutavan päiväinen huoleton +puhelunsa. Minä hetkenä tahansa saattaa kaikki tämä totuttu sattuman +tai kohtalon vaikutuksesta räsähtää pieniksi pirstaleiksi, ja maailma +voi joutua vielä kerran niiden ikivoimien valtaan, jotka siinä +alku-aikojen hämärissä riehuivat. + +Väärin olisi sanoa, että näissä murhenäytelmissä henkilöiden +menettelytapa heidän luonteensa nojalla olisi ehdottomasti määrätty. +Othello ei ole mikään mustasukkainen mies; hän on ihminen, jonka +intohimoinen rakkaus on saattanut suunniltaan, sokaissut ja aaltoihinsa +upottanut. Macbeth ei ole mikään murhanhimoinen juonittelija: hän on +ihminen, joka on tajunsa kadottanut. Learilla on epäilemättä vikansa +hänelläkin; hän on pikavihainen ja vaatelias; rangaistus, minkä +hän saa näistä vanhuuden heikkouksistaan, on se, että ne päästävät +liikkeelle kaikki hornan voimat. Hamlet on herkkätunteinen, ajatteleva, +jalomielinen, tulinen, — "puhdas, jalo ja kaikkein siveellisin luonne" +— mutta ei hänkään voi välttää tuhoisaa iskua, onpa väärä arvostelu +laskenut juuri hänen syyksensä koko onnettoman loppuratkaisun. +Mutta Shakespeare, joka piti sankareitaan tarkoin silmällä, joutui +kauhistuvan kunnioituksen valtaan, kun näki heidän syöksyvän kuiluun, +eikä voinut langettaa heistä moista tuomiota. Hänen näkökantansa mukaan +ei se, mitä he kärsivät, ole missään suhteessa siihen, mitä he tekevät +ja mitä he ovat. Heidän annetaan valita, ja murhenäytelmän olemuksena +ja pohjana on juuri se, että valinta on mahdoton. Coriolanuksen on +valittava isänmaansa kunnian ja hellimpäin inhimillisten tunteiden +välillä. Antonius vaappuu rakkauden ja keisarikunnan välillä. +Macbeth tekee kauhean rikoksen; mutta Shakespeare panee tragillisen +pääpainon sitä seuraavan tilan toivottomaan epävarmuuteen, ja +hänen suuri säälintunteensa eksynyttä ihmisluontoa kohtaan tekee +rikoksenkin keveämmäksi. Hamlet horjuu ajatuksen välillä, joka ei +johda mihinkään, ja toiminnan, joka on halpamainen ja täydellisesti +riittämätön. Brutuksen, samoin kuin Coriolanuksenkin, on pakko +joko uhrata houkuttelevimmat valtiolliset toiveensa tai katkaista +hellimmät siteet, jotka ihmistä toiseen kiinnittävät. Learin paha +työ unohtuu sen perikadon pauhuun, joka syöksyy hänen ylitsensä; +ankaran suuttumuksenpuuskansa jälkeen havahtuu hän huomaamaan, ett'ei +hänellä enään ole valitsemisen tilaisuutta, ja näin ajautuu hän +ihmissuvun uhriteuraana hurjan mielettömyytensä valtoihin. Othello — +Othellon tarina antaa oikeastaan näytteen Shakespearen pelottavan ivan +äärimmäisestä saavutuksesta — Othello kärsii, kuten Hamlet, todellisten +hyveittensä takia, ja hänen sydämensä jaloimmista ominaisuuksista +tehdään hänen kauheimpien kidutustensa välikappaleet. Laajemman +tutkistelun asemasta täytyy meidän tyytyä esittämään vain lyhyt +selostelu näistä kahdesta näytelmästä. + +Hamletin luonteesta on väitelty paljon, ja sen yhteydessä esitetyt +mielipiteet voidaan pääasiassa jakaa kahteen vastakkaiseen ryhmään. +Muutamat tutkijat, kuten esim. Goethe ja Coleridge, ovat väittäneet, +että Hamlet on Shakespearen tutkielma epäkäytännöllisestä luonteesta, +että hän on tahtonut piirtää kuvan uneksijasta. Toiset ovat taas, +kieltämällä edellisen, vaatineet kiinnitettäväksi huomiota hänen +verrattomaan rohkeuteensa ja hänen toiminta-ripeyteensä. Hän seuraa +haamua epäilemättä hetkeäkään, kumppaneinsa varoituksista huolimatta. +Hän tappaa Poloniuksen yhdessä kädenkäänteessä, ja kun hän huomaa +erehtyneensä, työntää hän ruumiin syrjään kuin kuolleen kärpäsen, +kääntyäkseen tärkeämpiin asioihin. Hän lähettää kylmällä käskykirjeellä +Rosenkrantzin ja Gyldensternin suoraan surman suuhun, laatiipa heille +vielä ylimielisen hautakirjoituksenkin: + + Kun suuret ottelee, ei hyvä kehnon + Tulisten miekantutkaimien väliin + Päätänsä pistä. + +Meille kerrotaan hänen meritappelussa olleen ensimäisenä iskemässä +kiinni merirosvojen laivaan. Ja voisiko keksiä terävämpää, +käytännöllisempää ja asiallisempaa puhetapaa kuin se kerkeä +ristikuulustelu, millä hän utelee Horatiolta tietoja haamun +ilmestymisestä? Toiset niistä, jotka näihin seikkoihin erikoista +huomiota kiinnittävät, menevät vieläkin pitemmälle ja väittävät +Hamletin onnistuvan yrityksissään. Hänen huolenansahan oli päästä +täyteen varmuuteen kuninkaan syyllisyydestä ja näyttää se sitten +julkisesti toteen koko Tanskan edessä. Kun se on tehty, pistää hän +kuninkaan kuoliaaksi, ja vaikka hän petoksen kautta menettää omankin +henkensä, on kuitenkin hänen tehtävänsä täytetty, koska tieto +salamurhasta ei nyt enää voi vaipua hänen kanssaan hautaan. + +Kun luemme tämän tai jonkun toisen ylimalkaisen esityksen noista +tapauksista, tunnemme kuitenkin selvästi, että ne kaikki vievät +meidät kauas näytelmän todellisesta aiheesta. Näytelmä ei tosiaankaan +ole mikään kokoelma siinä esiintyväin henkilöiden elämäkertoja. Se +on eräiden määrättyjen tosi-asiain ja tapahtumain ryhmittämistä +jonkun määrätyn keskuksen ympärille, josta ne kaikki saavat valonsa. +Kysymyksessä olevassa näytelmässä on tuollaisena keskuksena Hamletin +sielu. Me katselemme asioita hänen silmillään, me ajattelemme hänen +ajatuksiaan. Kun tapausten virta on meidät kerran pyörteeseensä +vetänyt, emme tuomitse häntä enempää kuin tuomitsisimme itseämme. +Melkein kaikki, mitä ikinään on sanottu hänen luonteestaan, on totta; +hänen luonteensa on niin elävä ja niin vaihteleva, että siinä voi nähdä +hyvin useita puolia. Väärä on sitä vastoin se yleinen luulo, että juuri +hänen luonteensa olisi pää-asiallisimpana syynä kappaleen kauhistaviin +tapauksiin, ja että Shakespeare tahtoisi meidän arvostelevan häntä sen +mukaan — että siis näytelmä, lyhyeen puhuen, olisi siveysopillinen +näytelmä, samantapainen kuin neiti Edgeworthin tarinat. + +[Mary Edgeworth, engl. kirjailijatar (1767—1849); hän harrasti +nais-asiaa ja kasvatusta, jota hän ajoi Rousseaun henkeen; sitä varten +kirjoitti hän joukon nuorisolle sovitettuja opettavia kertomuksia; +elämänsä lopulla kääntyi hän useissa romaneissa ruoskimaan kieroja +yhteiskunta-oloja.] + +Merkillisen käytännöllinen arvostelemisen sävy vallitsee Hamletia +koskevissa tutkielmissa ja kirjoituksissa. Niissä puhutaan paljon +onnistumisesta ja onnistumattomuudesta. Haamu on vaatinut häntä +kostamaan isänsä murhaa; miks'ei hän tee kamalaa velvollisuuttaan ja +tee sitä heti paikalla, niin että kaikki taas olisi järjestyksessä? +On vastattu joskus, että hänen halunsa täyttää velvollisuutensa +vaikuttavammalla ja taitavammalla tavalla tekee hänen vitkastelunsa +oikeutetuksi. Näkyypä selvään, ett'ei raskasmielinen, murheellinen +kuninkaanpoikamme ole kyennyt istuttamaan omaa ajatus-tapaansa +kaikkiin, jotka hänen tarinaansa lukevat. + +Jos Tanskan valtion hallitus olisi yksi näytelmän lähtökohtia, +niin antaisi se parempaa tukea näille käytännöllisen siveysopin +saarnaajille. Mutta Tanskan valtiota ei oteta lukuun ollenkaan, +elleihän jonkunlaisena paikallistuntua ja paikallisväriä lisäävänä +kehyksenä päätapauksille. Murhenäytelmämme on murhenäytelmä +yksityiselämästä, vaikkakin yksityiselämästä, joka käy huomattavammaksi +pää-esiintyjiensä kuninkaallisen aseman takia. Ennenkun näytelmä +aikaakaan, ovat ne tapahtumat, jotka tekevät murhenäytelmän +väistämättömäksi, jo tapahtuneet. Me saamme niistä tietoa vain samassa +määrin kuin Hamletkin. Äitinsä uskottomuus on tuottanut hänelle syvää +levottomuutta ja surua; hän ei usko enään ihmisluontoon ja halajaa +kuolemaa. Silloin paljastetaan murha hänelle. Hän näkee hymyileväin +naamain takaa asiain todellisen laidan, ja siitä lähtien näyttää +Helsingörin hovi hänestä teaterilta, missä maailmankaikkeuden voimat +taistelevat: + + Kaikk' taivaan vallat! Haa! Ja mitä vielä? + Kutsunko hornan myös? Hyi! — Kestä, sydän! + Koht' älkää vanhetko, te jänteet! Jäykäks + Mun ruumiini! + +Eipä ihme siis, että hänen ystävänsä ja toverinsa luulevat häntä +mielipuoleksi; hän on nähnyt ja tuntenut sellaista, jota he eivät saa +milloinkaan nähdä eikä tuntea ja eroittava muuri on kohonnut hänen ja +heidän välilleen: + + Niis, kursaamatta, parhaaks katson, että + Nyt kättä paiskaamme ja eroamme; + Te käytte, minne työt ja halut kutsuu — + Näät haluja ja töitä jokaisella + On tavallansa — minä, halpa raukka, + Käyn rukoilemaan. + +Maailma on muuttunut pelkäksi ilvenäytelmäksi yhden ainoan tosi-asian +valossa. Ajatus äitinsä petollisuudesta värittää kaikki hänen puheensa +ja mietteensä. Tuo ihana sana "äiti" on saanut ilkeän soinnun: "Oi +kummallista poikaa, jota äidin nimi voi niin peljättää." Samaten +tuntuu Troiluksesta kappaleessa _Troilus ja Cressida_, että Cressidan +uskottomuus on myrkyttänyt ihmissuvun alkulähteet — "Aattelehan, +meillä on ollut äitimme kullakin." Odysseyn hitaampi mielikuvitus ei +voi seurata hänen todistelunsa lentoa. Hänen kysymykseensä: "Mitä +hän sitten on tehnyt sellaista, prinssi, joka voi meidän äitimmekin +saastuttaa?" vastaa Troilus kaikella Hamletin puristetulla ivalla: +"Eipä kerrassaan mitään; paha vaan, että se, joka sen teki, oli juuri +hän." Saatuaan selville asian katkeran laidan, tuntuu Hamletista +Ophelian lempi vain paulalta; mutta kuitenkin on jotain tragillisen +hienoa siinä tavassa, jolla hän hänet jättää. Hävityksen myrsky on +alkanut riehuntansa; Ophelia etsiköön siltä suojaa, jos haluaa. Hän on +viaton vielä, miksi pitäisi hänestäkin tuleman syntisten synnyttäjä? +Hän paetkoon uhkaavaa tuhoa — "Mene luostariin!" + +Coleridge on huomauttanut, mitenkä Hamletissa tasapaino todellisen ja +mielikuvitusmaailman välillä on häiriintynyt. Tuollaisen häiriintymisen +— kutsuaksemme sitä nyt tällä nimellä — synnyttää joku tunteitamme +valtavasti järisyttävä tuhotapaus tai rikos, joka äkkiä työntyy esiin +keskellä jokapäiväisen elämän turvallista levollisuutta ja joka avaa +meille laajoja näkö-aloja niille rajattomille avaruuksille, missä +vain mielikuvitus vaivatta vaeltelee. Näköpiiri laajenee paljon +mahdollisuustapahtumain ahtaita rajoja tuonnemmas; ihmiskunnan +muinaiset surut ja tuskat uudistuvat ja kulkevat varjojen lailla +lumotun katselijan silmien ohi. Se, mitä Hamlet tekee, ei paljoakaan +merkitse; ei mikään, mitä hän voi tehdä, kykenisi torjumaan +järisyttävää loppua tai keventämään hänen omaa murheentaakkaansa. +Teoillaan ja toimillaan ei hän meidän myötätuntoomme vetoakaan, vaan +sillä, mitä hän näkee ja mitä hän tuntee. Ne, jotka näkevät huonommin +kuin hän, luulevat häntä mielipuoleksi. Mutta kuningas, joka toisia +teitä on päässyt selville siitä, mitä Hamletin mielessä liikkuu, älyää +hänen olevan vaarallisen tervejärkisen ihmisen. + +Hamlet valaisee erinomaisen sattuvasti sitä vanhanaikuista +sielutiedettä, joka jakoi ihmismielen voimat toimiviin ja puhtaasti +älyperäisiin. Jokainen, joka on joskus tuntenut äkillisen vaaran +ahdistavaa tuskaa, tietää myös varmasti, mitenkä järki silloin +kieltäytyy kokonaan antautumasta tahdon alaiseksi. Niinpä havaitsee +hukkuva ihminenkin — mikäli tiedot ovat oikeat — henkensä heittäytyvän +vallan lepotilaan, aivan kuin tarkastelisi hän omaa kuolonkamppaustaan +jonkun välimatkan päästä. Toiminta ja mietiskely eroitetaan näytelmässä +tavallisesti toisistaan selväpiirteisyyden takia, ja asetetaan kutakin +esittämään eri henkilöt. Mutta todellisessa elämässä ne eivät ole +erillään, eivätkä ne ole erillään Hamletinkaan luonteessa. Hänen +tekonsa hämmästyttävät häntä itseäänkin. Hänen järkensä, koska se on +Shakespearen järkeä, on valtavan laaja-alainen näkemyksessään ja asuu +tyynenä, heltymättömänä kaiken riidan ja taistelun yläpuolella. Vaikka +kaikki, mitä hän sanookin, on hänelle luonteenomaista, niin johtuu +edellisestä seikasta kuitenkin, että hänen järkeilynsä samalla on +jossain määrin oikullista, kiihkoisaa ja yksilöllistä, muodostaen osan +näytelmän toimintaa, jota vastoin hänen toiset lausuntonsa näyttävät +esittävän hänen ja Shakespearen yhteisiä ajatuksia, sekä pyrkivän +katselijan mietteiden ja muistutusten edelle. + +Päättäväisyyden puute ei suinkaan pakoita Hamletia niin usein joutumaan +voimien valtoihin, joille ihminen ei mitään mahda. Pikapäissään, +harkitsematta tekemistään teoista sanoo hän: + + Ja kiitos nopsuuden, se osoittaapi + Ett' usein varomattomuus on hyödyks, + Kun syvät tuumat raukee; siitä näämme, + Ett' aikehemme Luoja muodostaa, + Kuin karkeiksi ne veistämmekin. + +Kun Horatio kokee estellä häntä ryhtymästä kilpamiekkasille, vastaa +hän: "Älä yritäkään; minä halveksin taikoja; varpusenkin putoaminen +on Luojan sallimus." Näissä selityksissä lausuu hän myös näytelmän +kirjoittajan ajatuksen. Syvä käsitys kohtalon ikivallasta soi +pohjasävelenä kaikissa Shakespearen murhenäytelmissä. Joskus sallii +hän henkilöittensä, kuten Romeon tai Hamletin, lausuvan sen julki; +joskus pitää hän taas toista terävämpää ja purevampaa esittämistapaa +parempana. Suurten murhenäytelmäin henkilöiden joukossa uskovat vain +Jago ja Edmund ihmisen kykyyn ja voimaan itse määrätä kohtalonsa +vaiheet. "Hyve! lörpötystä!" sanoo Jago; "meistä itsestämmehän riippuu, +minkälaisia olemme." "Suurinta hullutusta koko maailmassa on", sanoo +Edmund, "että onnettomuuksiemme syyksi laskemme auringon, kuun ja +tähdet". Näytelmän lopullinen meno on Shakespearen ainoana vastauksena +näille kahdelle laskelmain tekijälle. Hänen tuomionsa sisältyy juuri +tähän ratkaisuun, joka usein luo uuden, tärisyttävän mielen näiden +itsetiedottomain välikappalten sanoihin. Tämä klassillinen iva — kuten +sitä on kutsuttu — joka pitää ihmisen tietämättömyyttä leikkikalunaan +ja tekee ihmisestä ennustajan vastoin hänen omaa tahtoansa, muodostaa +oleellisen osan Shakespearen murhenäytelmäin rakentelussa. Ennustava +ääni kaikuu Romeon puheessa kerjäläismunkille: + + Kätemme yhteen siunaa; tehköön sitten + Mit' uskaltaa, tuo lemmenrikko kuolo, + Kun omaksen' vaan kutsua saan häntä. + +Se kuuluu jälleen Julian viimeisissä sanoissa rakastetulleen: + + Oi, mull' on synkkää aavistava sielu; + Siell' alhaall' ollen, minusta sa näytät + Kuin ruumihina haudan pohjall' oisit. + Mun pettää silmäni, tai olet kalvas. + +Se kulkee kautta koko _Othello_-näytelmän, niin että vasta yhä +uudestaan ja uudestaan lukemalla voi päästä selville sen täydellisestä +ajatuksesta. Othellon ja Desdemonan riemuisat tervehdyssanat Kypron +satamassa ovat paha-enteisiä joka säkeeltään: + + Kuink' onnellista kuolla nyt! Niin täysi + Nyt autuuteni määrä on; ma pelkään, + Ett' tulevaisuus helmassaan tänlaist' ei + Iloa toista tuo, + +sanoo Othello. Hän ei osaa aavistaakkaan, kuinka oikeaan hänen sanansa +sattuvat. + +Ilman tänlaista käsitystä kohtalosta, ilman niiden mahtavain virtausten +arvostamista, jotka tempaavat ihmisen mukaansa, halusipa hän sitten +kulkea tähän suuntaan tai tuohon, olisi murhenäytelmä mahdoton. +_Othello_ on monessa suhteessa Shakespearen korkein saavutus — +muun muassa senkin takia, että hän kohottaa inhottavan rikos-jutun +tragillisen ylevyyden kukkuloille täydellisentämällä toimivat henkilöt +ja painamalla kaikkiin tapahtumiin välttämättömyyden leiman. Siveysopin +saarnaajat ovat olleet innokkaita moittimaan Othelloa tai Desdemonaa +tai molempia näiden tapausten aiheuttamisesta, mutta koko näytelmän +perusajatus katoaisi näkyvistä, jos heidän ponnistelunsa onnistuisivat. +Shakespeare on onneksi liian kova pähkinä heidän purtavakseen; he +eivät kykene vastoin hänen tahtoansa riistämään meidän myötätuntoamme +määrättyjä henkilöitä kohtaan. Othellossa kuvaa Shakespeare miestä, +jolla on ylevä ja kiihkoisa luonne, joka on ripeä toimessa ja jalo +ajatuksessa. Othello on koko ikänsä elänyt oman rehellisen sydämensä +käskyjen mukaan, eikä ulkonäön. Hän ei kykene havaitsemaan eikä +tulkitsemaan pikku-seikkoja; hänen tapanaan on ollut sysätä ne syrjään +ja olla niistä välittämättä. Hän ei siedä mitään, mikä on ovelaa ja +kekseliästä, sillä se tuntuu hänestä epäkunnialliselta. Mustasukkaisuus +ja epäluuloisuus ovat, kuten Desdemona tietääkin, vieraita hänen +luonnolleen; hän uskoo muissakin löytyvän samat jalot ominaisuudet +kuin itsessään. Hän vihaa salakähmäisyyden varjoakin; kun Jago +kehoittaa häntä vetäytymään piiloon, päästäkseen joutumasta Brabantion +etsijäjoukon käsiin, vastaa hän: + + En! Min'en tahdo piillä; + Nimeni, arvoni ja tuntoni + Ei pelkää julkisuutta. + +Jos hän ei olisi niin herkkäuskoinen, tai jos hän olisi varovampi, +valppaampi ja huomaavampi, ei hän olisi niin suuri ihmisenä kuin hän +on, eikä niin suuressa määrässä ansaitsisi myötätuntoisuuttamme. + +Hänen ehdoton luottamuksensa Desdemonaan on hänen elämänsä — mitä jos +tämä usko pettää? Kiusaus ryntää hänen kimppuunsa hänen heikoimmalta +puoleltaan. Hän ei tunne nimeksikään niitä sydämen synkeitä sopukoita, +joissa alhaiset intohimot itävät. Miehen, jonka kanssa hän nyt joutuu +lähempiin tekemisiin, on hän aina tuntenut erinomaisen rehelliseksi +ja hyväksi toveriksi, luotettavaksi ystäväksi ja uskotuksi, mieheksi, +joka puhuu vain vastenmielisesti, joka ei koskaan omaa etuansa etsi, +joka on vapaa intohimoista, joka tuntee ihmiselämän perin pohjin, joka +on pelkkää kunniallisuutta, alttiutta ja hienotunteisuutta, sillä +siltä Jago todellakin näytti. Vastustajan peli oli voitettu, jos +Othello vain saatiin kallistamaan korvansa salakuiskeille. Hän olisi +epäilemättä iskenyt Jagon kuoliaaksi jo pienimmästäkin vihjauksesta, +niinkuin hän tappoi käärelakkisen turkkilaisen Aleppossa. Jago oivalsi +kyllä tämän vaaran ja jännitti sentähden kaikki sielunvoimansa +ratkaisevaan kohtaukseen. Hän ei anna uhrilleen ainuttakaan +tilaisuutta tuskastumiseen. Jokaisen, joka tahtoo saada käsityksen +Shakespearen melkein yli-inhimillisestä taituruudesta vaikeuksien +voittamisessa, lukekoon _Othellon_ kolmannen näytöksen. Eloisin +mielikuvitus, mitä milloinkaan on ihmiselle suotu, esiintyy siinä koko +voimassaan ja loistossaan. Othellollahan oli hirvittävät järkisyynsä +salliessaan Jagon puhua. Hänhän tunsi Jagon niin hyvin, tai ainakin +luuli tuntevansa; Desdemona oli vain hurmaava muukalainen. Hänen +viehätysvoimansa johtui osaksi siitä, että hän oli monessa suhteessa +niin erilainen kuin Othello; ainoana yhdyssiteenä heidän välillään oli +vaisto ja usko. + + Min pölyisen saakaan henki vastineen, + Kun se varmuutt' etsein rimpuilee + Ja riuhtoo! + +Kun Othello kerran alkaa taistella ajatuksiensa kanssa, häipyy hän +yhä syvemmälle hirviön sokkelokäytäviin, ja päivä on ijäksi lakannut +paistamasta. + +Jos Othello on yksinkertaisen suora kuin sankari, niin on Desdemona +yksinkertaisen suora kuin pyhimys. Ei milloinkaan, ei edes silloin, +kun hän vallan tietämättään, tahtomattaan kutoo surmanverkkoa +ympärilleen, näy hänen puheissaan pienintäkään jälkeä varovaisuudesta +tai itsesuojeluksesta. Hän on äärimmäisyyteen saakka luottavainen; +hän antaa itsensä pois, niinkuin sanotaan, sadoin kerroin. Hän +pyytelee itsepäisesti kuin lapsi; mutta milloinkaan ei hän itseään +puolusta, eikä milloinkaan turvaa todisteluihin. Niinpä hän ei vallan +yksinkertaisesti voi uskoa, ett'ei rakkaus voimallaan kykenisi +saattamaan kaikkea jälleen hyvälle tolalle: kun pahimmat, loukkaavimmat +sanat jo on sanottu, luottaa hän yhä vielä maailmaan ja vaipuu +rauhaisan unen helmoihin. Niitä harhaanjohdettuja, turmiota tuottavia +muoto-kiivailijoita, jotka asettavat hänet poliisiviraston aitioon +ja syyttävät häntä uskottomuudesta, pitäisi tykkänään kiellettämän +lukemasta Shakespearea. Hän oli uskollinen kuin taivas. Hänen +vastauksensa nenäliina-kysymykseen — "Se ei ole hukassa; mutta mitä +sitten, vaikka olisikin?" — on lapsellisen liikuttava yritys säilyttää +suoraa, vilpitöntä suhdetta mieheensä. Kuinka voi hän aavistaa +seisovansa vihamielisen tuomarin edessä, kuinka voi hän tietää, että +hänen vastaustaan käytetään hänen omaksi vahingokseen? Jos hän sen +olisi tiennyt, olisi hän kieltäytynyt kanteeseen vastaamasta. Othellon +kysymys on petollinen kaikkine johtopäätöksineen, jotka epämääräisinä, +mutta hirvittävinä syntyvät hänen hämmentyneissä aivoissaan. Vahinko +on jo tapahtunut: hädissään ja hämmästyksissään tarttuu hän sanoihin, +jotka ilmaisevat ainakin yhden totuuden, sen nimittäin, ett'ei hän ole +millään tavalla menetellyt väärin Othelloa kohtaan. Sopinee huomauttaa +tässä yhteydessä, että Walter Scott käytti — paljon vaarattomammassa +tilaisuudessa tosin — melkein Desdemonan sanamuotoa vastatessaan +kysymykseen, oliko hän Waverley-novellien tekijä vai ei. + +Jos Desdemona olisi käsittänyt tilansa kauheuden ja vastannut yleisen +menettelytavan mukaisesti esittämällä kumoamattomia, ilmeisiä +tosi-asioita, olisi hän paremmalla menestyksellä asiaansa ajanut, mutta +silloin olisi hän luiskahtanut alas enkeli-asemastansa. Niinpä emme +voikkaan toivoa hänen pelastavan itseänsä tällä tavalla niissäkään +monissa näytelmän kohdissa, joissa kylmä vaaran näkeminen ja jyrkkä +päätös selittää kaikki laveasti ja tarkasti ehkä olisivat hänet pulasta +päästäneet. Hän menettelee ajattelemattomasti, sanotaan, rukoillessaan +niin hartaasti Cassion puolesta; mutta se on järkähtämättömän +uskollisuuden ajattelemattomuutta. Kun viha ja epäluulo ryntäävät hänen +onnensa rauhaa häiritsemään, ei hän osaa ruveta niitä järkisyillä +vaimentamaan, niinkuin ne, jotka niitä odottavat ja osaavat olla niiden +suhteen varoillansa. Hän on lapsi, joka tarvitsee torumista, kuten hän +sanoo Emilialle; ja tuskinpa rakastetaan lasta enemmän sen takia, että +se osottaa oveluutta ja kylmäverisyyttä vanhempiaan vallitessaan. + +Näiden kahden henkilön rehellisestä suoravaisuudesta ja viattomuudesta +takoo nyt Jago terävimmät aseensa. Se verraton taituruus ja oveluus, +jolla hän päämääräänsä pyrkii, ja se niin sanoaksemme taiteilijan +riemu, jolla hän puuhiinsa antautuu, ovat hankkineet hänelle +rajatonta ihailua, jopa siihen määrään, että hänet on korotettu +jonkunlaiseksi pahuuden jumalaksi. Ja ell'ei moista miestä ole +milloinkaan semmoisenaan ollut olemassa, niin ne ainekset, joista +hän on kokoonpantu, keksii kuitenkin jokainen helposti todellisessa +elämässä. Kaikki ihmismielen hyiset himot ovat keskittyneet hänen +sydämeensä. Hänen päävaikuttimensa ovat jokapäiväisen elämän +vaikuttimia — itserakas ylpeys, muiden halveksiminen, mieltymys +edesvastuuttoman vallan käyttämiseen. Jokainen inhimillinen yhteiskunta +tarjoaa esimerkkejä siitä, mitenkä viattomuus ja luonnollinen suoruus +saavuttavat suosiota rauhallisella tyyneydellään, samaten kuin +saatetaan havaita niiden nostattavan jonkunlaista vihamielisyyttä +salakavaloissa ja kateellisissa luonteissa. Jago ei ole tyhjä unikuva. +Mutta jos hyvyys on joskus typerä, niin on sitä konnamaisuuskin. Jago +osaa tehdä laskelmia, mutta hän ei otakkaan lukuun itsensä unohtavia +intohimoja. Hänelle on Othellon valtava säälinpuuskaus täydellinen +yllätys; kun Desdemona polvistuu hänen jalkoihinsa ja rukoilee häneltä +apua voittaakseen jälleen miehensä lemmen, tuntuvat hänen sanansa +ilmaisevan jonkunlaista hämmennystä, ja hän kiiruhtaa pian lopettamaan +koko kohtauksen. Hän ei ymmärrä ainoatakaan niistä ihmisistä, joiden +kanssa hän on tekemisissä: ei Othelloa, ei Desdemonaa, ei Cassiota, +eikä edes omaa vaimoaan Emiliaa; ja tämä viimeinen väärinymmärrys lyö +sitten kaikki hänen suunnitelmansa murskaksi. + +Shakespeare ei säikähdä mitään: hän panee Desdemonan polvistumaan Jagon +edessä ja lähettää hänet manalan maille ilman sitä valonpilkahdusta, +joka lopulta tulee Othellon osaksi, kun hän huomaa hirvittävän +erehdyksensä. Hän saattoi kestää enemmän kuin Othello, sillä hänen +rakkautensa ei ollut hetkeksikään heikennyt. Näytelmän kauheassa +loppukohtauksessa soikin ikäänkuin kummallinen riemuvoiton sävel. Tapa, +jolla Shakespeare käsittelee ihmisluonnon ja elämän syviä salaisuuksia, +ei paljoa vaihtele murhenäytelmästä toiseen. _Othellossa_ olivat kaikki +seikat äärimmäisintä ratkaisutapaa vastaan; monta monituista kertaa +toiminnan kuluessa olisi joku hairaus tai pelkkä sattuma voinut tuoda +Jagon vehkeilyt Othellon kuuluville. Mutta huolimatta vähääkään tästä +mahdollisuudesta, näyttää Shakespeare sanovan, olisi kuitenkin tultu +aivan samaan lopputulokseen, ja korkein kaitselmuskin on sen salliva. +Hän ei varsinaisesti ohjaa meitä minkään johtopäätelmän tekemiseen, +ell'eihän sen, että suurimmat ja jaloimmatkin hyveet, kun ne käyvät yli +tavallisen määrän, eivät ole aivan helpolla harjoitettavissa. Ne saavat +kärsiä suuruutensa takia. Elämässä kärsivät ne hiljaa ja huomaamatta. +Shakespearen taiteessa astuvat ne näkyviimme seppelepäisinä, +kirkastettuina. Desdemona ja Othello kohoavat kumpikin puhtaina esiin +kuoleman ahjosta, niin että mielikuva murhasta ja murhaajasta häipyy ja +unohtuu uhrin suuruutta ajatellessa. + + + + +VI. VIIMEISET VAIHEET. + + +Shakespearen viimeisissä näytelmissä esiintyy läpikäyvänä piirteenä +rauhan ja onnellisuuden sävy, mikä näyttää todistavan niiden +tekijän mielessä tapahtuneen tärkeän muutoksen. Näiden näytelmäin — +_Cymbelinen, Talvisen Tarinan, Myrskyn_ — pohjaksi valitut aiheet +ovat varsinaisesti luonteeltaan tragillisia, mutta ne on johtamalla +johdettu onnelliseen päätökseen. Imogenelle ja Hermionelle tehdään +veristä vääryyttä, aivan samoin kuin oli tehty Desdemonalle; +Prosperolta ryöstetään Learin lailla hänen laillinen perintöosansa; +mutta hävityksen voimat eivät pääse ylivaltaan, ja loppu tuo tullessaan +aina anteeksi-annon ja sovinnon. Ei palata enää huvinäytelmäin +tekotapaan; tämä äsken saavutettu onnellisuus on kokemuksesta +kasvanutta onnea, eikä se, niinkuin tuo entinen uhkamielinen iloisuus, +tallaa jalkoihinsa pahoin-tekijääkään, voitostaan riemuiten. Kaikkia +syleilevä suvaitsevaisuus ja hyväntahtoisuus elähyttää näitä +viimeisiä näytelmiä. Rakastettava ilvehtijä ja hirtehinen, jolle ei +jäänyt pienintäkään tilaa murhenäytelmissä, esiintyy jälleen. Elämän +näkemys on avartunut; ja lasten — Perditan ja Florizelin, Mirandan ja +Ferdinandin, Guiderion ja Arviragon — annetaan sovittaa vanhempainsa +virheet ja onnettomuudet. Tragillista ainesta on vielä yltäkyllin, ja +muutamia korkean-tragillisia kohtauksia esitetään myös; mutta kiihkoisa +jännitys laukeaa pian; kahdessa näistä näytelmistä on rakenne höllää ja +hajanaista; kaikissa kolmessa liehuvat ilotuuli ja mielikuvitus vapaan +tahtonsa mukaan. Shakespeare näyttää kyllästyneen koko näytelmäin +rakentelemiseen ja noudattaneen vain omain päähänpistojensa käskyjä. +Hän seisoi taitonsa huipulla, eikä hänen enään ollut pakko alistua +näyttämön ahtaiden sovinnaisuuksien alamaisuuteen. Hän saattoi +nyt kirjoittaa mitä halusi, ja hän nauttikin täysin siemauksin +vaivoinvoitetusta vapaudestaan. + +Se huojennuksen, lievityksen tunne, joka esiintyy näissä viimeisissä +näytelmissä, murhenäytelmäin pitkällisen, korkeapaineisen tuskan +jälkeen, näyttää puhuvan jonkunlaisesta toipumistilasta, jolloin +mieli vaeltelee onnellisten muistojen parvessa ja jolloin se taas +löytää tyydytystä yksinkertaisimmistakin huvituksista. Hovin +turmeltunutta, kateuden ja vehkeilyn myrkyttämää ilmaa pakoon +siirretään näyttämö lumotulle saarelle tai Walesin vuorimaihin tai +Böömin lammaslaitumille, missä asujanten elämä vierii rauhallisesti +jokapäiväisten velvollisuuksien ja hurskaiden maalaistapojen keskellä. +Itse näytelmäin rakenne on epäjohdonmukainen kuin unelma: _Myrskykin_, +vaikka se noudattaakin koneellisia yhteyksien sääntöjä, vapautuu niiden +pakkovallasta turvautumalla yliluonnollisiin voimiin, jotka voivat +yhdessä ainoassa päivässä suorittaa vuosien työn. Kaikki nämä aiheen +ja muodon omituisuudet vievät samaan lopputulokseen, siihen nimittäin, +että näissä viimeisissä teoksissa, jotka Shakespeare näyttämöä varten +kirjoitti, tragillisen kärsimyksen raskaus ja synkkyys väistyvät +päivänpaisteen ja keventyneen riemumielen tieltä. + +Murhenäytelmiä täytyy pitää Shakespearen korkeimpana saavutuksena, niin +että mahtaa kuulostaa oudolta puhe tuosta äkillisestä vaihtumisesta +murhenäytelmästä satunäytelmään, aivankuin se osoittaisi taudista +toipumista. Kukaan ihminen ei ole voinut katsahtaa niin syvältä kaiken +kärsimyksen synkimpiinkin kuiluihin, kuin Shakespeare, syöksemättä +omaa sieluansa vaaraan. Itsesäilytyksen vaisto pidättää useimmat +ihmiset uskaltamasta vallan lähelle äkkijyrkänteen reunaa. Elämän +väistämättömiä vaivoja ja tuskia tahtovat he kyllä karaistua kestämään, +mutta he varovat lisäämästä niitä mielikuvituksen taikavoimalla, +jott'eivät joutuisi taistelussa tappiolle. Useiksi vuosiksi sälytti +Shakespeare hartioilleen ihmissuvun kärsimyksen taakan ja kamppaili +sielussaan murheiden ja surujen ahdistamana, jotka eivät olleet +hänen omiaan. Sen seikan, että hän vihdoin kääntyi valoisampiin, +onnellisempiin näkyihin ja kirjoitti satunäytelmät, voidaan sanoa +osoittavan sitä, että väsymys oli höllentänyt hänen lujan otteensa +elämän kovasta todellisuudesta ja että hän etsi virkistystä kevyen, +leikittelevän näytelmän alalla. Ja niin ehkä onkin asian laita; +ikuisena ihmeenä kuitenkin pysyy, että hän vielä löysi tien takaisin +siihen maailmaan, missä leikki on mahdollinen. Vahingoittumatta ei +hän tulikokeestaan päässyt: palon jäljet ovat jääneet näkyviin. +Murhenäytelmissä on monta pelottavaa kohtaa, joissa lukija pidättää +henkeänsä, syvällä osanotolla seuratessaan Shakespearen henkilöiden +kohtaloita ja huomatessaan mielipuolisuuden heitä uhkaavan. Mutta +paljoa suurempi kauhistus valtaa lukijan, kun alkaa käydä selville, +ett'ei Shakespeare itsekään ole varmassa turvassa ja ett'ei hänkään +seiso vakavasti ammottavan kuilun partaalla. _Kuningas Learissa, +Timon Ateenalaisessa ja Hamletissa_ on vallan selvästi havaittavissa +omituinen kyllääntymys, jopa inhokin naissukupuolta kohtaan; ja sama +tunne esiintyy, tosin heikosti, vaivaloisesti ja epämääräisesti +myöskin kappaleessa _Mitta Mitasta_. On kyllä totta, että joka +tapauksessa on omat syynsä tähän vastenmielisyyteen; Learin tyttäret +ovat nousseet isäänsä vastaan; Timonin vihanpurkaukset ja kiroukset +ovat nähtävästi kiittämättömyyden, sydämettömyyden ja hekumallisen +elämän aiheuttamia; Hamletin mielen kietoo kokonaan hänen äitinsä +pöyristyttävä rikollisuus. Mutta kiihtymys käy paljon yli kohtuuden ja +tilaisuuden rajojen, kun ryhdytään tuomitsemaan ja epäilemään ihmisen +kaikkia tehtäviä, mielihaluja ja pyyteitä. Äänen, jonka olimme oppineet +tuntemaan Shakespearen ääneksi, kuulemme nyt mitä liikuttavimman +innostuksen värisyttämänä herjaavan terveen elämän todellisia +perustuksia. Ne, jotka eivät ole soneteissa löytävinään jälkeäkään +henkilökohtaisesta tunteesta, saattavat nyt aivan hyvin väittää, että +tässä jos missään tuo kiihtymys on teeskenneltyä; mutta lukijain suuri +enemmistö, jolla ei ole mitään opinkaavoja puolustettavana ja joka +tuntee tässäkin, vaikkapa epäselvästikin, Shakespearen läsnäolon ja +johtavan käden, on ymmärtävä hyvin tämän pelottavimmankin kiihkomielen +synnyn ja tarkoituksen. Tältä näkökannalta ovatkin muutamat +käsittäneet Shakespearen mieheksi, jonka mielen oli ylenpalttinen +tunteellisuus ja herkkyys saattanut tasapainostaan horjahtamaan. +Tuo ylenpalttisuus hyväksyttäköön; se on hänen paras rikkautensa, +mutta älköön sitä pantako peittämään puutteita ja köyhyyttä toisissa +kohdin. Me emme tunne, emmekä voi tuntea tarpeeksi hänen elämäänsä, +voidaksemme edes osapuilleen arvata niiden kokemusten laatua, jotka +ovat painaneet leimansa hänen synkimpiin teoksiinsa. Me tiedämme, +että vain suunnattoman voimakas ja vahvaluonteinen ihminen on voinut +turmeltumattomana nousta näiden kokemusten syvänteistä. Monen elämän +on kymmenes osa sitä kärsimyksen paljoutta perikatoon syössyt, mikä +murhenäytelmissä valittaa ja huokaa. Satunäytelmät ovat takeena siitä, +että Shakespeare on jälleen täydellisesti saavuttanut mielensä rauhan. +Jos _Timon Ateenalainen_ olisi ollut hänen viimeinen näytelmänsä, kuten +on väitetty, kuka voisi olla varma siitä, että hän kuoli sovitettuna +maailman kanssa? + +Vetäytyminen syrjäiseen Stratfordiin eroitti hänet kirjailijain +seurasta; samalla ryösti se meiltä viimeisen ja parhaan tilaisuuden +kuulla hänen haasteloansa. Jos hän olisi jatkanut Lontoossa +kirjallista toimintaansa ja kerännyt varsinaisen koulun nuorempaa +polvea ympärilleen, olisimme saaneet kuulla hänestä yhtä ja toista +näiden opetuslapsien kautta. Hän piti Stratfordin yksinkertaisempia, +kodikkaampia oloja parempina; eikä hän kouluakaan luonut. Lopettaessaan +toimintansa antoi hän varmasti muutamia keskeneräisiä teoksiaan +nuorempain miesten käsiin, heidän vapaasti täydennettävikseen ja +muovailtavikseen. On luotettavasti todistettu hänen työskennelleen +yhdessä John Fletcherin kanssa sekä _Henrik VIII:nnen_, joka ilmestyi +kokolehtipainoksessa, että _Kahden Jalon Sukulaisen_ sepittämisessä, +joka julkaistiin Fletcherin teosten joukossa. Shakespearen osallisuus +näihin näytelmiin, vaikka sen todistaminen perustuukin pelkästään +tyylien, tekotapojen vertailemiseen, on ilmeisempi kuin moneen muuhun; +ja Fletcher olikin soveliain oppilapsi, joka olisi saattanut sattua +sellaiselle mestarille. Mutta mestarin on täytynyt tietää, ett'ei +hänellä ollut mitään sellaista opetettavana, jota todellakin saattoi +oppia. Kouluja luovat ihmiset, jotka uskovat johonkin erityiseen +menettelytapaan; hän uskoi yksistään mielikuvituksen voimaan ja +heittäytyi vuosi vuodelta yhä hurjempiin ja uskaliaampiin kokeiluihin. +Ellei hänen teostansa tämä tuli elähytä, ei se olekkaan niin +huomattava. Hänenlaisensa taiteilijat, jos he joskus onnettomuudekseen +seuraajia saavat, houkuttelevat luoksensa vain taikauskoisia ja +tyhmänsekaisia intoilijoita, jotka eivät kykene käsittämään, että +jokainen todellinen ole on paljon enemmän minkä tahansa toisen +todellisen oleen kuin paraimman ja osatuimmankin jäljennöksen +kaltainen. Shakespeare eksytti kaikki jäljittelijät eloisalla +ja tyhjentymättömällä vaihtelevaisuudellaan. Hänen varhaisemmat +huvinäytelmänsä voitanee ehkä sovittaa jonkun kaavamaisen määritelmän +kehykseen, vaikkapa silloinkin se liehuva aines, joka muodostaa niiden +ytimen, jäisi kaiken rajoitelman ulkopuolelle. Hänen historialliset +näytelmänsä eivät noudata mitään määrättyjä lakeja, ei historian +eikä näytelmän. Yritys löytää jotakin teoretillista pohjaa suurille +murhenäytelmille on aina mennyt auttamattomasti karille: ihminen +on suurempi kuin se hänen ajattelemisensa muoto, jota kutsutaan +viisaustieteeksi, samoin kuin kokonainen on jokaista osaansa suurempi; +ja Shakespearen näytelmä on verrattomasti täydellisempi ja kantavampi +tunteiden ja ajatusten ilmaisuvälikappale kuin ikinä siveyssaarnaajain +ja rikkiviisaiden järkeistelijäin kömpelöt laverrukset. Viimeisissä +näytelmissään, päästämättä suinkaan keksimiskykyänsä heikontumaan, +voitti hän itsensä hedelmällisyydessä ja käsityksen valtavuudessa. +Näitä näytelmiä kuvaa Johnson ylistyslaulussaan seuraavalla tavalla: + + Hän elon vaihteet tunsi pienimmät, + Maailmat tyhjentäin loi uutta jälleen; + Olevan rajoitukset siirsi hän + Ja ajan raihnaan kahleet katkaisi. + +Hänen viimeksi luomansa uusi ihana maailma on kuva- ja muistelorikas — +haaksirikko, taistelu, Fidelen yksinkertaiset hautajaiset, Autolycon +kummalliset vehkeilyt, paimentyttöjen tanssit maalaistalojen +pihanurmikoilla ja keijukaisten karkelot keltaisella hiekalla — mutta +hänen kypsyneen kykynsä rohkein, nerokkain tuote on kuitenkin se uusi +jumalaistarusto, jonka hän nyt keksii. Kansanomaisen taika-uskon +noitien ja menninkäisten sijaan, jotka olivat jo näytelleet osaansa +hänen teoksissaan, luo hän nyt maan henkiä ja ilman henkiä, velhovaimon +synnyttämän Caliban-hirviön, ihanan, uhkamielisen Arielin, ja kaikki +tottelevat ne ihmisen määräyksiä ja auttavat hänen tarkotusperiään, +niin että ihmisestä siten on tehty oman kohtalonsa ja koko maailman +ylivaltijas. Aivoja, jotka _Myrskyn_ loivat, ei ollut suinkaan vielä +väsymys himmentänyt. + +Näiden viimeisten näytelmäin tyyli on kehittyneempi aste +murhenäytelmäin tyyliä. Ajatus on usein keskitetympää ja nopeampaa, +sanontatapa vaihtelevampaa ja sujuvampaa, mikä saavutetaan joskus +täysin tarkan johdonmukaisuuden kustannuksella. Shakespearen viimeisiin +teoksiin ilmaantunut muutos on sama, jonka Drydenkin myöhemmällä +ijällä havaitsi itsessään. "Mitä järjenlahjoja minulla olikaan", sanoo +hän _Tarinoidensa_ esipuheessa, "niin lisääntyvät ne yhä, pikemmin +kuin vähenisivät; ja ajatuksia tulvaa mieleeni tulvimalla, niin +että ainoana vaikeutenani on vain joko hyväksyä tai hyljätä, valaa +ne runomuotoon tai sorvata ne suorasanaisen esityksen vaatimuksia +vastaaviksi." Varhaisemman kaunopuhe-tyylin pöyhkeilevä suurisanaisuus +on nyt kadonnut. Lauserakenne on pikemminkin ajatuksen kuin kielen +lauserakennetta; erilaiset lausetavat sekaantuvat toisiinsa, +kieliopillinen yhtenäisyys katkeaa, useampain mietelmäin ajatus +on puserrettu yhteen ainoaan, pienet viittaukset ja kuvat käyvät +kokonaisista lausejaksoista. Valaisevaksi esimerkiksi tästä tyylistä +otettakoon se kohtaus _Myrskystä_, jossa Antonio, Milanon laiton +herttua, koettaa yllyttää Sebastiania murhaamaan veljensä Alonzon ja +anastamaan Neapelin kuninkaan istuimen. Ferdinandin, kuningasvallan +oikean perijän, luullaan hukkuneen haaksirikossa, ja Antonio johtaa +puheen nukkuvaan kuninkaaseen: + + ANT. Sano siis, ken Neapelin + On lähin perillinen? + + SEB. Claribella. + + ANT. Tunisin kuningatar, joka maailman + Perillä elää, jonne Neapelist' + Ei ehdi sana, jos sit' ei vie päivyt — + On ukko kuussa näet liian hidas — + Ennenkuin rintalapset parran saavat; + Hän, jonka luota tulless' aalto meidät + Kaikk' ahmi, jotkut sentään maalle syytäin, + Näytelmää näyttämään, jonk' alkajaiset + On menneisyydessä, mutt' jonka jatko + On meidän tehtävämme. + +Siinä oikea ajatusten sekamelska, kerkeinä, esteettä tulvivain +ajatusten! Tämä tiivistetty sanomistapa ei sovi kenelle henkilölle +tahansa; Leontes mustasukkaisuuden mietiskelyissään, Imogen Pisaniolle +suunnatuissa kysymyksissään, Prospero kertomuksissaan Mirandalle, +kaikki käyttävät he samaa, samojen kiitäväin ajatusten lennättämää +puheentapaa. Osaisipa ehkä oksaan se jo pelkästä lukemisesta tehty +johtopäätös, ett'ei papereissa, joiden säilytettäviksi nämä sanat +uskottiin, löytynyt ainoatakaan pyyhittyä tai korjailtua kohtaa. + +Tämä Shakespearen myöhäisempi tyyli, sellaisena kuin se esiintyy +murhenäytelmissä ja satunäytelmissä, on ehkä ihmeellisin ilmiö +Englannin kirjallisuudessa. Shakespeare oli ennen kaikkea +kieli-taituri, joka viskeli sanoja kuin tennis-palloja, koristeli +näytelmiään "monilla harvinaisilla ja komeilla lauseparsilla", näytti +"lauseeksi puetun ajatuksen olevan vain vuohennahkaisen hansikkaan +nasevan sukkeluuden käsissä, niin äkkiä voitiin sen nurja puoli +kääntää ulospäin." Hänellä oli sanansutkausten ehtymätön aarre-aitta +aivoissaan; hänen puhelunsa oli yhtämittaista ilakoivaa kemuilua. +Aikaisemmalla harjoittelullaan oli hän oppinut varmasti ja rohkeasti +kieltä hallitsemaan, niin että kun myöhemmin ajatukset lisääntyivät ja +saivat lentoa, kykeni hän niitä vaivatta tulkitsemaan. Eipä ole vielä +esiintynyt kirjailijaa toista, joka olisi osannut niin sattuviin, +selviin sanoihin pukea ihmismielen hienoimmatkin väreilyt, nuo kiitävät +varjot ja puoleksi-tajutut mielteet ja ajatukset, joiden merkitys +sielun elämässä on niin arvaamattoman suuri, niin, jotka todella +määräävät meidän työmme ja tekomme, vaikkeikaan mikään lakimies voisi +järjellisesti todistaa niiden olleen teon pohjana ja puolusteena. +On myönnettävä, että Shakespearen kieli on yksinkertaisinta silloin +kun ajatus on kiihkeimmässä toiminnassa. Niin on laita Macbethin +kysymyksessä: + + Mut' miks'en sanoa ma voinut "aamen"? + Ma siunausta tarvitsin, ja "aamen" + Kurkkuuni tarttui. + +Niin Othellon vastauksessa Desdemonalle, kun tämä kuolinhetkellään +rukoilee edes hiukkasen viivytystä — "Kun on alku tehty, ei auta viipy +—" vastauksessa, joka paremmin kuin pitkät puheet osoittaa ratkaisevan +taistelun Othellon sielussa nyt olevan ohi, ja teon johtuvan suorastaan +tästä edellä raivonneesta tuskallisesta, vihlovasta kamppailusta. Mutta +missä tilaisuus sen myöntää, on Shakespearen ilmerikkaus suorastaan +tyrmistyttävä kaikessa yltäkylläisyydessään ja värikkäisyydessään. +Ajatuksia, vertauskuvia, sattuvia sananparsia kuohuu kuohumalla hänen +mielessään, eikä kynä jaksa kiitää kyllin nopeasti, pukeakseen ne +kaikki tajuttavaan muotoon. Hän syytää kaikki ihanat helmensä yhteen +läjään, eikä viitsi nähdä vaivaa juottaa niitä kaikkia taidokkaisiin +kehyksiin. "Hänen henkensä ja kätensä kulkivat yksissä", mutta kyllä +henki sittenkin oli nopeampi. + +Shakespearen aikoihin ei vielä ollut akatemioita perustettu kielen +kehitystä valvomaan, eikä yleinen enempää kuin kirjallinenkaan +sivistys ollut vielä ehtinyt varmentaa kielenkäyttöä eikä luoda +sille uusia muotoja. Mainitaan yleisesti, että englannin kieli oli +kuningatar Elisabetin aikana vielä "juoksevassa" tilassaan, ja se on +totta. Ei kukaan ihminen, vaikkapa hänellä olisi siihen kykyäkin, +uskaltaisi enää meidän päivinämme kirjottaa samoin kuin Shakespeare. +Säännöstely on paisunut monin verroin ankarammaksi ja laveammaksi; +tiede ja käytäntö ovat vuosi vuodelta, herkeämättömästi, rajoitelleet +ja muodostelleet sanojen merkitystä, pyrkiessään yhä suurempaan +tarkkuuteen ja täsmällisyyteen. Vaikk' eivät omaperäisimmätkään +kirjailijat voi vallan suunnattomasti muunnella viljelemäänsä kieltä, +sai Shakespeare kuitenkin niin vapaasti käyttää keksimiskykyään, ett'ei +hänen seuraajillaan ole ollut moisesta aavistustakaan. Hän sepittelee +uusia sanoja mielin määrin ja antaa vanhoille uusia merkityksiä. Hän +ei tiedä mitään niinsanotuista sanaluokista; missä hän tarvitsee +teonsanaa, muovailee hän sen ehkä ensimäisestä nimi- tai laatusanasta, +joka sattuu käsille tulemaan. Niitä enemmän tai vähemmän tarkkaan +määrättyjä merkityksiä, joita nykyään on omistettu erinäisille +latinalaisille alku- ja loppu-liitteille, käyttää hän sikin sokin. Hän +rikkoo melkein jok'ainoata kieliopin sääntöä vastaan, eikä pidä niin +suurta huolta muodollisesta sopusointuisuudesta kuin oikean vaikutuksen +saavuttamisesta — mikä lopulta on tullutkin parhaaseen englantilaiseen +kielenkäyttöön kuuluvaksi. Teonsanan luvun ja tekijän määrää hänen +kielessään aluksen todellinen mieli, eikä sen kieliopillinen muoto. +Hänen kielensä on usein liian etsittyä ja se lainaa liian paljon kaiken +maailman kirjoista, jotta sen voitaisiin sanoa olevan puhekieltä; +mutta hänen lausejaksojensa rakenne ja kokoonpano on kuitenkin yhtä +luonnollista ja pakotonta kuin vapaimman, sujuvimman haastelun. + +Sallittanee meidän muutamilla satunnaisilla esimerkeillä valaista +näitä yleisiä huomautuksia. Perusteellista tutkimusta Shakespearen +kielestä puuttuu yhä, ja _Uusi Englanninkielen Sanakirja_, joka tämän +puutteen poistamiseksi on tehnyt enemmän kuin mikään muu teos, ei ole +läheskään täydellinen. Vaikka joku sana tai merkitys kaikkein ensinnä +tavattaisiinkin Shakespearella, on kuitenkin melkein mahdotonta joka +tapauksessa todistaa hänen olleen myös sen varhaisimman keksijän. Mutta +ylipäänsä katsoen on hänen erinomainen keksimiskykynsä eittämätön. +Hän antaa nunnalle nimen "cloystress" ja eräälle englantilaiselle +uskon-lahkolle "questrists" tai "questants". Päätteitä sovitellaan +miten milloinkin; "ruby", "rubied" ja "rubious"-muotoja käytetään +kaikkia laatusanoina; "irregular" ja "irregulous", "temporal" ja +"temporary", "distinction" ja "distinguishment", "conspirator" ja +"conspirer" vaihtelevat keskenään. Sanoja "stricture", "prompture" ja +"expressure" käytetään kutakin kohdastaan merkitsemään samaa, mitä +nykyään muodot "strictness", "prompting" ja "expression" osoittavat. +Tarpeen tullen tekasee hän muitta mutkitta sanat sellaiset kuin +"opposeless" ja "vastidity", "uprighteously" ja "inaidible". Hän keksii +tarkoituksiinsa soveltuvat vähennysmuodot "smilets" ja "crownets". Hän +lainaa sanoja ranskan kielestä, kuten "esperance" ja "oeillade" (josta +on rohkeasti muokattu englantilainen muoto "eliad"), ja saksasta, +kuten siinä, missä hän puhuu Ophelian neitseellisyyden "crants'ista". +Luultavasti eivät kuulijat tätä viimeistä sanaa ymmärtäneetkään; +se esiintyy nelitaitepainoksessa, mutta on kokolehtipainoksessa +muutettu muodoksi "rites". Varhaisemmalta ajalta ei ole tavattu sanoja +"ailottery"- (samassa merkityksessä kuin 'portion'), "forgetive", +"confixed", "eventful", eikä monia muita. Merkitys, jonka hän antaa +sanoille, näyttää usein olevan hänen omaa keksintöään. Muotoa +"unquestionable" käyttää hän merkityksessä "averse to conversation", +Kappaleessa _Mitta Mitasta_ mainitaan Marianan kihlattua sulhasta +Angeloa nimellä "her combinate husband". Herttua sanoo, selvitellessään +syitään, miksi hän ei voi esiintyä Angeloa vastaan, olevansa "combined +by a sacred vow", jonka takia hän ei mitenkään voi olla saapuvilla. +Joskus käyttää Shakespeare sanoja väärässä merkityksessä siitä syystä, +että hän erehtyy niiden johto-opista: hän käyttää sanoja "fedary" tai +"federary" merkityksessä "accomplice" (rikostoveri), eikä "vassal" +(lääninsaaja, käskyläinen). Hän kohoaa ihmeelliseen ilmaisu-rikkauteen +juuri tuon uhkarohkean vapaan kielenkäyttönsä takia. Saattaisi kerätä +hänen teoksistaan aimo joukon esimerkkejä osoittamaan, mitenkä hän +käytteli kieltä suorastaan tunteensa avulla; hän näyttää tunnustelleen +sanaa korvallaan, ja jos siinä oli oikea sointu, hyväksyi hän sen +enempää tuumailematta. Jago sanoo varoituksessaan Roderigolle, +puhuessaan Desdemonan rakkaudesta mauriin: "Alku oli niin kiivas, +ja saatpa nähdä, että loppu (sequestration) on samanlainen; kultaa +vaan kukkaroon!" Mitä tarkoittaa hän tuolla sanalla "sequestration"? +Epäilemättä on siinä päämerkityksenä tuo vallan luonnollinen ja oikea: +eroaminen, avioero. Mutta lause rakentuu vastakohdille, ja muotoa +"sequestration" voidaan vallan hyvin käyttää "commencement" (alku) sanan +vastakohtana, koska se satunnaisesti viittaa sanoihin "sequence" ja +"sequel" (päätös). Tuo ei ole tiedemiehen kielen käyttöä; mutta oma +omituinen tenhovoimansa on sillä sittenkin. + +Yhtä loistava vaikutus syntyy usein uusmuotoisten teonsanain avulla. +Verraton on Kleopatran kuvaus Octaviasta. + + Your wife Octavia, with her modest eyes, + And still conclusion, shall acquire no honour + _Demuring_ upon me. + + (Vaimosi Octavia, + Tuo salamiettijä ja kainosilmä, + Ei kunniata voittaakseen saa mua + _Mitellä katseillaan_.) + +Pari esimerkkiä niistä tapauksista, jolloin Shakespeare sepittää +yleiseen käytetyistä nimisanoista uusia teonsanoja, riittänee +osoittamaan hänen tavatonta taitoaan näissä uusmuodostuksissa. +Hän käyttää sanaa "woman" (nainen) kaksi kertaa teonsanana, mutta +kummallakin kertaa eri merkityksessä. _Othellossa_ käskee Cassio +Biancan poistumaan luotaan: + + I do attend here on the General, + And think it no addition, nor my wish, + To have him see me woman'd. + + (Ma kenraalia varron, enkä luulla + Sit arvokkaaksi enkä suotavaksi, + Jos _naisen_ kanssa hän mun näkis.) + +Kappaleessa "Lopussa Kiitos Seisoo" sanoo kreivinna: + + I have felt so many quirks of joy and grief, + That the first face of neither, on the start, + Can _woman_ me unto't. + + (Ma riemun, murheen tunnen vaihtelut, + Niist' ett'ei yllättää voi kumpikaan + Ja kuin nuorta _neittä_ säikytellä.) + +Sanaa "child" (lapsi) käytetään yhtä vapaasti; Edgar kuvaa säälien +Learia — "he childed as I father'd" (laps' hälle, isä mulle tuskan +tuo); syksy on "the _childing_ autumn" (hedelmästä runsas); Polyxenes +kertoo _Talvisessa Tarinassa_, miten hänen poikansa + + With his varying _childness_ cures in me + Thoughts that would thick my blood. + + (Jokeltaa poies houreet, jotka muuten + Pilaisi veren.) + +Shakespearen varhaisempi säe-rakenne, tasaisesti keinuvine +poljentoineen ja pysähdyksineen jokaisen rivin lopussa, edisti +selvää lause-jaksoittelua. Mutta jo vanhemmissa näytelmissä +esiintyy siellä ja täällä tuo sekava ja supistettu tekotapa, joka +himmentää yksinkertaisenkin ajatuksen kaikenlaisilla eteensattuvilla +vertauskuvilla ja koristeilla. Tämä tapa sinällään hyväksyä kaikki +hetken tuomat päähänpälkähdykset tuli sitten yhä luonteenomaisemmaksi +Shakespearen tyylille: hän ei paraimmassakaan tapauksessa hylkää niitä +lähemmin kirjoittamaansa tarkastellessaan ja korjaillessaan, vaan vasta +sitten kun hänen mielikuvituksensa on jo niin kiihtynyt, ettei se voi +enää käyttää mitään, mikä ei välittömästi sulaudu kokonaisuuteen. +Missä hän on varovainen ja innoton, siinä sanoo hän usein sanottavansa +hämärästi. Tähän tapaan esittää kuningas _Lemmen Kujeissa_ sen sangen +yksinkertaisen ajatuksen, että aika usein pakottaa meidät tekemään +ratkaisevan päätöksen: + + Monasti aika mukaan mielensä + Hetkessä viimeisessä seikat suorii, + Pois rientäin useasti ratkaisee, + Mitä ei vuosiin voitu selvitellä. + +_Venetian Kauppiaassa_ kietoutuu Gratiano pahasti yrittäessään lausua, +että vaiteliaisuutta usein erehdytään pitämään viisautena: + + Oi Antonio, tunnen niitä, jotk'on + Vaan senvuoks viisaan maineessa, ett'eivät + Niin mitään puhu; sillä jos he puhuis, + Kirotuks varmaan joutuis kuulija, + Kun sanois veljellensä: sinä tyhmä! + + (If they should speak, would almost damn those ears, + Which hearing them would call their brothers fools.) + +Shakespearen suurimmat ihailijatkin myöntänevät, että tuollaista +englantia ei sovi kirjoittaa. Viimeisissä näytelmissä tulee +sanaheittoinen lauserakenne yhä yleisemmäksi, vaikka ajatus onkin +tavallisesti tiivistetympää. Kun Leontes _Talvisessa Tarinassa_ +pyytelee Polyxenesta viipymään kauvemmin luonaan, selittää tämä +vastasyitään seuraavaan tapaan: + + I am question'd by my fears, of what may chance, + Or breed upon our absence, that may blow + No sneaping winds at home, to make us say, + This is put forth too truly. + + (Kotona jotain varon tapahtuneen + Pois ollessani, varon vinhan tuulen + Siell' yltyvän, jok' ajaa huudahtamaan: + "Niin kävi, paha kyllä.") + +Tätä lausetta on mahdoton kieliopillisesti selittää, vaikka sen ajatus +onkin kutakuinkin ilmeinen. Tämänlaisia kohtia tapaa tuhkatiheään, +ja enimmäkseen ovat ne helppoja ymmärtää jo ensi silmäyksellä. +Joka tahtoo vain ymmärtää, hänelle on lukeminen nautinto, kun taas +se, joka pysähtelee ja punnitsee, ei sekavine kieliopillisine +saivarteluineen pääse puusta pitkään. Yrittäessään kaikin mahdollisin +ja mahdottomin keinoin oikoa Shakespearen tekstiä ovat kielimestarit +sitä säännöllisesti vain kehnontaneet, huolimatta siitä, että he niin +pilkallisen ylimielisinä ovat luvanneet näyttää Shakespearen teosten +ensimäisille julkaisijoille, mitä ja kuinka Shakespeare oikeastaan +kirjoitti. + +Jos ylipäänsä löytyy tunnusmerkkiä, joka enemmän kuin mikään muu +eroittaa Shakespearen kehittyneemmän tyylin minkä kirjallisen +tuotteen tyylistä tahansa, niin on se hänen kerrassaan ruhtinaallisen +rikas vertauskuvavarastonsa. Hän piti aina korkean kuvallisesta +sanontatavasta, ja varhaisemmissa teoksissaan tyytyi hän joskus yhteen +ainoaan kuvaan, muovaillen ja muokkaillen sitä erinomaisella huolella. +Niinpä selittää Thurio kappaleessa _Kaksi Veronan Aatelismiestä_ +Proteukselle, mitenkä Silvian lempi siirtyi Valentinelta hänelle, +vertaamalla koko juttua langan kehimiseen: + + Häneltä lemmen kun nyt keritte, + Mun ympärilleni se vyyhdetkää, + Se jottei vallan saisi sotkuisaks: + Te mua kaksin verroin kiitelkää, + Kun halvennatte Valentinia. + +Kun kuvaa tällä lailla pienimpiinkin yksityiskohtiinsa asti selitetään, +saa se helposti kalsean ja teeskennellyn värityksen: kaksi seikkaa +eivät kuitenkaan ole niin toistensa kaltaisia, että ne joka kohdaltaan +sopisivat toisiinsa, ja tuo sovitteleminen kääntää sitäpaitsi huomion +tykkänään pois valaistavasta asiasta, jolla on aina oma arvonsa, +vaikk'ei maailmassa löytyisi sille ainuttakaan vertauskohtaa. Tällainen +kalseus ja teennäisyys haittaa jossain määrin Arturin vuorosanoja +_Kuningas Juhanassa_, kun hän rukoilee Hubertia säästämään henkeänsä. +Tuli, sanoo hän, on sammunut surusta: + + Ei pahaa tuossa poltinhiiless' ole; + Sen elon taivaan henki sammutti, + Katuman tuhkaa kylväen sen päähän. + +Kun Hubert lupaa sytyttää sen jälleen, jatkaa Artur: + + Se tee, niin näet, kuinka punastuu se + Ja hehkuu, häveten sun käytöstäsi; + Silmääsi ehkä sinkoo säkeneenkin, + Ja, niinkuin koira, tappeluun jonk' ajat, + Sua puree, herraansa, kun sitä härnäät. + +Shakespearen kypsyneemmissä teoksissa ei tämänlaisia yksityiskohtaisia +vertauskuvia enään esiinny. Hänen ajatuksensa kiiruhtaa kuvasta +kuvaan, joista jokainen olisi hyvä jonkun keskinkertaisen runoilijan +käyteltäväksi; hän pujottelee niitä yhteen kuin helmiä nauhaan ja +antaa niiden nopeasti kulkea silmäin ohi, jolloin jokainen niistä +luo oman väri- ja ajatus-vivahduksensa kokonaisuuteen. Hänen n.s. +sekakuvansa eivät ole sekakuvia, vaan perättäisiä; tuo sekanaisuuden +tunne johtuu kirjailijan ajatuksen nopeasta lennosta, joka hämmentää +hitaamman lukijan, hän kun ei kykene niin raisussa menossa seuraamaan +mukana. Yhdessä ainoassa lauseessa voi usein esiintyä kaksi tai kolme +vertauskuvaa. Kun lady Macbeth soimaa Macbethia pelkuruudesta ja +horjuvaisuudesta, kärjistyy hänen pilkkansa seuraavaksi kuvaksi, joka +vain näennäisesti on sekakuva: + + Oliko toivo, johon + Puit itses, päissään ? + +Kun Antonion ystävät hylkäävät hänet, purkaa hän sydäntänsä moniin +vertauksiin: + + Näiks' onko tullut? + Sydämet, jotka liepeissäni lieri + Ja joiden toiveet täytin, mehuaan nyt + Caesarin kukkakupuun heruttavat; + Ja kolottu on honka tää, mi kaikki + Varjoonsa peitti. Petetty ma olen! + +Jos Shakespearen teosten viimeiset julkaisijat olisivat edes hiukan +ymmärtäneet hänen mielikuvituksensa toimintoja, eivät he — olisi +ryhtyneet korjailemaan hänen vertauskuviaan ja typistämään niitä +typeräin sopusuhtaisuussääntöjensä mukaisiksi. Kun Macbeth sanoo: + + Elonaikani (My way of life) + Jo syksyyn kallistuu ja lehden lähtöön, + +puhuu hän Shakespearen suulla. Ne, jotka lukevat "my May of life" +(elämäni kevät), pakottavat hänet puhumaan Popen suulla. Vieläkin +kurjemmalla korjauksella on useissa painoksissa peräti turmeltu muuan +Kleopatran kauneimpia puheita: + + Mitä Caesar on? Vain tyhjää; + Ei onnetar, vaan onnettaren orja, + Sen oikkuin palvelija. Suurta vain on + Se teko, joka kaiken teon päättää, + Satunnan salpaa, köyttää kohtalon, + Pois nukkuu, maan ei saastaa (dung) enää maista, + Tuot imettäjää Caesarein ja loisten. + +Panemalla sanan "dung" sijaan sanan "dug" (äidinrinnat), riistetään +runoilijalta tuo valtava näkemys, että maa elättää ihmiskuntaa itse +mätänemällä ja kuihtumalla, ja riistetään korvauksetta. + +Tottunut kun on esityksessään noudattamaan mitä havaannollisinta +todellisuutta ja vilkasta eloisuutta, näyttääkin Shakespeare +varsinaisesti ajattelevan vertauskuvin. Hän koettaa tavallisesti +sangen huolekkaasti sovittaa kuvansa niiden esittäjän mukaisiksi, ja +hänen mielikuvituksensa korkeimmat saavutukset tulevat usein näkyviin +jossakin varsin yksinkertaisessa kuvassa. Minkä ihmeellisen elävyyden +ja kauneuden luokaan tuo sana "ride" (ratsastavat) hänen kuvaukseensa +Beatricesta: + + Disdain and scorn ride sparkling in her eyes. + + (Suuttumus ja iva ratsastavat kipinöitä singahutellen + hänen silmissään.) + +Hirvittävän syvältä sallii meidän katsahtaa Jagon sielun pimentoihin se +hänen puheensa, jolla hän koettaa vahvistaa Roderigon kärsivällisyyttä: + + Hyvinhän kaikk' on! Selkääs sait, mut Cassion + Viralta pois sait selkäsaunallas. + _Monikin kasvi auringossa viihtyy, + Mutt' ensin kypsyy se, jok ensin kukkii._ + Siis, malttia! + +Shakespearen mielikuvituksen eloisuus ja rikkaus vaikuttaa +senkin, ettei hän kärsi värittömiä ja epähavaannollisia ajatuksen +esittämismuotoja. Hän käyttää osavasti latinan kielen sanavarastoa +kehittääkseen ja kirkastaakseen ajatustaan; ja oheen liittää hän +tutumman, kuvaannollisen sanan, joka luo koko lausumaan lopullisen +värityksen. Usein asettaa hän sanansa juuri tähän järjestykseen: toinen +lausuu ajatuksen, toinen lisää kuvan. Niinpä puhuu hän "of a malignant +and a turban'd Turk" (häijystä, käärelakkisesta turkkilaisesta); "of a +puff'd and reckless libertine" (hurjasta, huolettomasta irstailijasta); +"of the force and road of casualty" (sattumuksen voimasta ja teistä); +"of the descent and dust below thy foot" (hävityksestä ja tomusta +jalkaisi alla) j.n.e. Tänlaista kirjoittamistapaa ajatteli varmaankin +Gray sanoessaan, että "jokainen hänen sanansa on kuva". + +Ne samat ominaisuudet siis, jotka ovat tehneet Shakespearen +mahdottomaksi opettajana, ovat tehneet hänestä maailman ihmeen. Hän +loukkaa kieliopin sääntöjä vain päästäkseen lähemmäksi asioiden +ja esineiden sisintä olemusta. Ihmismieli on epäilemättä sangen +salaperäinen, monimutkainen laitos, joka tuntee ja värähtelee joka +säikeellään, jonka kaikkia vivahduksia ja suuntia on mahdoton +edeltäpäin arvata. Kuinka se voisikaan tuoda syvimmän itsensä ilmi +kieliopillisin lausemuodoin, jotka ovat vain sovinnainen keksintö +ja jotka ovat kokoonpannut kahdesta osasta: aluksesta ja maineesta? +Yritykseen se kuitenkin uskaltaa käydä; ja Shakespearen onkin +rohkeutensa, luonnollisuutensa ja neronsa avulla onnistunut paremmin +kuin ehkä yhdenkään toisen runoilijan pukea sanoiksi ja yhdistää +kokonaisuudeksi nuo väikkyvät ajatuksen ja tunteen liikunnot, jotka +muodostavat inhimillisen sielunelämän. + +Tällä tyylillisten ja kielellisten kysymysten pohtimisella on ollut +tarkoituksena vaikuttaa laveamman tutkielman syntymiseen. Ehkäpä siinä +on tullut liiankin pitkältä puhutuksi. On siis aika kääntyä jälleen +varsinaiseen aiheeseemme ja samalla kiiruhtaa lopettamaan. + +_Myrsky_ oli otaksuttavasti Shakespearen viimeinen näytelmä — viimeinen +ainakin siinä mielessä, että hän sen kautta halusi lausua jäähyväiset +näyttämölle. Ajatus, joka pälkähtää melkein jokaisen näytelmän lukijan +päähän, että nimittäin Prospero oikeastaan esittääkin Shakespearea, +lienee tuskin ollut vieras runoilijalle itselleenkään. Taiteensa +valtavimmilla keinoilla oli hän pimittänyt sydänpäivän auringon, +loihtinut raivoisat tuulet puhaltamaan ja juurineen temmaissut maasta +metsän jättiläispuut. Hänen käskystään olivat kuolleet heränneet +unestaan, avanneet hautansa ja astuneet elävitten ilmoille. Ja kun +hän nyt on vihdoin päättänyt taittaa taikasauvansa ja haudata syvälle +maan uumeniin loihtukirjansa, värisyttää häntä, niin kuin jokaista +ihmislasta värisyttää kuoleman ajatus, ajatus kaiken katoamisesta. +Mutta näihin jäähyväisiin ei sekoitu hiukkaistakaan katkeruutta. +Hän loi silmänsä tulevaisuuden kaukomaille, ja siellä kohtasi häntä +viimeinen näky, ei näky inhimillisen toimeliaisuuden ja aherruksen +edistymisestä, vaan näky siitä, mitenkä koko maailma väistyy kuin +unikuva ja haihtuu kuin sumu ilmaan. Hänen oma kohtalonsa ja hänen +teostensa kohtalo oli tyhjää tämän taivasta hiipovan ajatuksen +rinnalla. Mitä merkitsikään hänelle, että ihmiset muutaman vuosisadan +kuluessa tulisivat lukemaan hänen kirjoituksiaan? Turhamaisuutensa +päivien vanhat, pöyhkeät kerskailut eivät voi enää häntä lohduttaa. + + Ei marmori, ei muistomerkit kultaiset + Niin kauvan säily, kuin nää säkehet! + +Niin oli hän kerran laulanut soneteissaan. Kun elämä läheni loppuaan, +oli hänen ainoana huolenaan antaa vihamiehilleen anteeksi ja rohkaista +nuoria, jotka tuska ja levottomuus sydämessä näkevät vanhempansa +murheen murtamina. Miranda ja Ferdinand katselevat pelokkaina Prosperon +ankaroita sielun ja mielikuvituksen taisteluita. Vihdoin tulee hän +jälleen entiselleen ja lausuu: + + Niin huumatulta, poikani, sa näytät, + Kuin säikäyksiss' oisit. Älä pelkää; + Huvimme lopuss' on nyt. Näyttelijät + Olivat kaikki henkiä, sen kuulit, + Nyt ovat ne vaan ilmaa, ohutt' ilmaa. + Ja niinkuin tämä tyhjä lumekuva, + Niin uljaat linnat, pilviin vievät tornit, + Ylevät templit, tämä maankin pallo + Eloineen, kaikkinensa kerran raukee + Ja jäljettömiin katoo, niinkuin tääkin + Oleeton harhahurmos; sama kude + On meissä kuin mik' unelmissa on, + Ja unta vaan on lyhyt elämämme. + +Kaikissa Shakespearen teoksissa ei löydy mitään enemmän hänen +tapaistaan kuin nuo tyynet lähtösanat — "Älä pelkää; huvimme lopuss' on +nyt." + +Lopussa se ei ole sittenkään. Sukupolvien, jotka ovat tulleet hänen +jälkeensä, jotka ovat lukeneet hänen teoksiaan ja jotka ovat kiintyneet +häneen järkähtämättömällä henkilökohtaisella mieltymyksellä, täytyy +yhtyä hänen ylistykseensä ja kiitokseensa, kulkeissaan samoja polkuja +kuin hän. Hänen luomansa ovat eläneet kauvemmin kuin hän, ja niistä +on tullut monelle ihmiselle ystäviä ja tovereita ja on vastakin +tuleva. Hänen muistonsa elää keskellämme yhäti, kirkastettuna ja +valoisana, juhlallisena. Eläessään hän kai joskus hymyili itsekseen, +ajatellessaan, että hänen aivoissaan väikkyvät haamut olivat hänestä +yhtä todellisia kuin ulkonaisen maailmankin ilmiöt. Tämän hempeän +varjomaan asujanten henki näytti vain lepäävän hyvin heikoilla +perustuksilla. Yksi niistä valittiin elämään, toinen jätettiin silleen; +tätä henkilöä tarvittiin jossain näytelmässä, tuo puheenparsi ja lause +sopi erinomaisesti vuorosanaksi; toiset kuolivat jo kehtoonsa, tai +elivät vaivaloisesti hetkisen, pari, kunnes häipyivät näkymättömiin. +Ne, jotka käytettäviksi hyväksyttiin, uskottiin sitten näyttelijäin +hellään hoivaan, jotta rahvas saisi huvittelunhalunsa tyydytetyksi +edes muutamiksi viikoiksi. Mutta nyt on jo kolme vuosisataa vierinyt +siitä, kun _Kuningas Lear_ kirjoitettiin; ja me hieromme silmiämme +ja ihmettelemme. "Muuta paikkoja, ja yks, kaks, kolm', kuka on +haamu, kuka on ihminen?" Onko todellista ihmistä etsittävä tuosta +katkonaisesta Stratfordin ja Lontoon tarinasta, joka, tehkäämmepä mitä +tahdommekin sen esille kaivamiseksi, jo aikoja sitten on unholaan +vaipunut niinkuin menneenvuotisten juomakemujen muisto. Hänen lyhyen ja +myrskyisen elämänsä vaiheet, joiden kestäessä hän kiiti eteenpäin yhä +kiihtyvällä vauhdilla, toivon ja pelon raatelemana, maahan masennettuna +ja kukkuloille kohotettuna, vierivät kuin unessa ikään. Runoilija on +ruumiillisesti kuollut, mutta hän elää sittenkin teoksissaan. Ajan +jyskävillä kangaspuilla kutoi hän itselleen puvun, jossa me hänet +näemme; ja särkyneen sukkulan kätki helmaansa Stratfordin multa. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75821 *** |