diff options
Diffstat (limited to '75803-0.txt')
| -rw-r--r-- | 75803-0.txt | 3413 |
1 files changed, 3413 insertions, 0 deletions
diff --git a/75803-0.txt b/75803-0.txt new file mode 100644 index 0000000..06b5da9 --- /dev/null +++ b/75803-0.txt @@ -0,0 +1,3413 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75803 *** + +language: Finnish + + + + +UKOSTA, AKASTA JA KAHDESTA KISSANPOJASTA + +Kesäinen kertomus sydänsalolaisten hiljaiselosta + + +Kirj. + +SANTERI RISSANEN + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, +1925. + + + + +I + + +Kaukaisen Kaislalahden perukassa on Muhosenmäki niminen mökki. + +Se on vain sellainen varsin tavallinen, kulkijan katseen eteen +korven keskestä veden henkeen odottamatta ilmestyvä alkeellinen +asumus, jonkalaisia meillä on sydän-Suomemme suurilla saloilla +vielä satoja: pikkiriikkisen, jäkkiheinää kasvaa jutuuttavan pihan, +kapan kymmenisen alaisen perunamaan, puolen tusinan hellällä +huolella hoidetun palturipenkin ja kämmenen levyisen, yhtä paljon +rikkaruohoa kuin ruistakin antavan pihapeltopälvekkeen piirittämä, +vanhuuttaan hataroitunut ja harmentunut, kyljelleen kyykistymässä +oleva pirttipahainen, jonka neliruutuisen ikkunan penkillä kituu +tuohiropeessa kelmeä palsami ja seinävierellä sakeana hyötyilevä +saunakukka. + +Tuvan toverina kyyhöttää pihan vastakkaisella puolella katostaan +horsmia työntävä, samalla kertaa tallina, lammaskarsinana, kanalana +ja sikalana palveleva matala läävälättänä ja yksinäinen, ahdas +aittatettara sekä rannalla, mäen alisessa kosteassa ahteessa +vauluissaan vongahtelevan vinttikaivon ääressä raihnainen ja +ränsistynyt sisäänlämpiävä sauna. + +Mökkiin tuo muusta maailmasta tuhansissa mutkissa kiertelevä ja +kaarteleva kapea kinttupolku. Se lähtee kilometrien takaiselta kylään +vievältä valtatieltä, kallelleen keikahtaneen virkaheiton tienviitan +viereltä ja päättyy, salon syvimmät ja synkimmät siimeiköt, vetisten +luonnonniittyjen noroisimmat laidikot, kuplivimmat ja kurisevimmat suot +ja silmänkantamattomimmat rahkaiset räkäpetäjänevat seikkailtuaan, +narisevan veräjän ylitse, pellon pientaritse ja pihamaan poikitse +pirtin rappusena rehentelevän suuren laakakiven luokse. + +Vesitse saa Muhosenmäen venevalkamasta lähdettyään soutaa luppaista +senkin seitsemät selkävedet, salmien solukat ja saarien sivustat +ennenkuin ehtii kuuden kilometrin päässä olevaan lähimpään naapuriin ja +parin runsaan ja rasittavan rupeaman perästä kylään ja kirkolle. + +Mökissä asui aikoinaan muuan Muhonen, Matti Muhosvainaja, joka +tämän kosteikon korpeen tekikin ja jonka mukaan ja muistoksi tällä +asutusaukeamalla on nimensä. + +Nyt siinä on ja elää aivan toinen mies, Topias Toropainen eli, kuten +häntä nimen väännökseltä ja ikuisen törötyksensä vuoksi tavallisimmin +mainitaan, Törökki-Topi. Topin vaimo on Serukka, Serahviina Sinkkonen. + +He olivat nuoruudessaan samaan aikaan pappilassa palveluksessa, +renkinä ja piikana, raatajina rahanalaisina. Siellä ollessaan he +olivat alkaneet sekä työssä että työn lomassa silmäillä toisiaan, +ensin kauempaa ja kainostellen, sitten likemmin ja rohkeammin ja vetää +lopuksi tiukasti toisiinsa päin. Sen oli sitten sattunut näkemään ja +kuulemaan jo vainajana oleva rovasti ja ryhtynyt haastelemaan heille +hartaasti yksiin leipiin ja lämpimiin lyöttäytymisestä. Ja kun ei +Topilla eikä Serukallakaan ollut sitä vastaan mitään, oli rovasti +vihkinyt heidät mieheksi ja vaimoksi ja toisillensa avuksi. Ja kun +Muhosenmäki, pappilan silloinen uutismökki, sattui olemaan samoihin +aikoihin entisen eläjänsä kuoltua autiona ja asujatonna, oli rovasti +antanut sen huomenlahjanaan heille helpolla vuokralla elinajaksi +viljeltäväksi — ja niin olivat Topi ja Serukka siirtyneet ihmisten +ilmoilta tänne salon sydämeen, etäisen Muhosenmäen isännäksi ja +emännäksi, korven kosteikon erakkoeläjiksi. + +Topi ja Serukka olivat silloin vielä parhaimmillaan molemmat. Nyt he +ovat jo iällisiä ja vuosien ja vaivojen väsyttämiä, Topi mitä liekin +kohta kuusissakymmenissä ja Serukka joitakin vuosia nuorempi. Varmaa +vuosien määrää ei ole kummankaan koskaan tullut kinkerikirjoista +katsotetuksi, jos heistä he täysin tarkkoja tietoja niissäkään +näkyvissä. + +Heillä ei ole olossaan ja osassaan mitään moittimista ja valittamista. +Päinvastoin on heillä mielestään Muhosenmäellään niin oivaa ja +onnellista kuin heidän kaltaisillaan oppimattomilla ja vähään +tyytyväisillä alhaiseläjillä osannee olla. Tosinhan tupatötterö yhtä +vähän kuin pihapeltohattarakaan ei ole liialla liikkumisläänillä +pilattu, mutta lämmintä ja leipää heille on mökinpaikallaan riittänyt +yllin kyllin kummallekin, etenkin kun Topilla on vielä peltotilkkunsa +lisäksi läheisellä Tetrisuolla jo osaksi kauraa ja heinää pursuileva, +osaksi parhaillaan hallaa henkivästä nevasta viljelykselle valmistuva +suoperkkiönsä ja töihinsä toveriksi vahva, vaikka vanha ruunarupukka, +Perho, ja Serukalla reippaasti surraava rukkinsa, neljä kanantettaraa +ja kukko, kolme lammasta ja pässinjepukka, sikapossu ja kaksi +hyvämaitoista hatarasarvea, Kullankukka ja Hellantetta. + +Niin että omilla sitä on Muhosenmäellä hyvinä jos pahoinakin päivinä +toimeen tultu, vuokrat ja verot maksettu määrälleen kukkurakapoin ja +riskisti punnituin voikiloin, jopa paraina aikoina pistetty markka +muutama salaiseen säästöönkin, Serukan ruohonvihreän ja punakukkaisen +vaatearkun, perintökalun, nurkassa visusti varjellun Topin vauraan +villasukan yhä pulleammaksi ja painavammaksi käyvään kärkeen. + +Yhtä heiltä hyvyydestään kuitenkin puuttuu ja on puuttunut koko +yhdessäoloaikansa — lasta. + +Ei ole näet luojalta liiennyt heidän osakseen lapsilykkyä, ei niin +yrittääkään. Ja kun ei ole liiennyt, eivät Topi ja Serukka ole +toistonkaan tekemiä osakseen ottaneet, vaikka tarjoojia ja tyrkyttäjiä +on ollut jos kuinka monta. Lapsettomina he ovat vain olleet ja eläneet, +toisiinsa tyytyen ja kahdenkesken korpikotiansa asuen. + +Ulkomuodoltaan kuivahko ja luiseva, alkuaan komea ja pitkänhuiskea +Topi käy ani harvoin Muhosenmäeltään missään, niin että häntä, +jöröttäjää, tuskin kaikki kylässä tuntevatkaan. Mutta sitä liikkuvampi +ja tunnetumpi on Serukka, miehensä täydellinen vastakohta, lyhyt ja +lyllerö, vielä vanhoillaankin verevä ja sirkeäsilmäinen, alati avoimen +herttaisesti hymyilevä, kotona ja kylässä terhakkana ja tiitteränä +hyöriskelevä ja pyöriskelevä, sukkelasanainen ja eloisa eukko. + + + + +II + + +Oli aikainen sunnuntaiaamu kesäkuun kuumimmillaan ja kukkeimmillaan +ollessa. + +Jo tuntikauden, toistakin, runsaasti rusotellen nousuaan tehdä +touhunnut aamuaurinko pääsi lopultakin pujahtamaan piilostaan +metsäisenä ja mahtavana, mutta kyömyltään kallioisena kohoavan +Korpismäen tanakoiden hartioiden takaa. Punakkana ja pyöreänä se alkoi +samassa sinkautella säderyöppyjään eilisestä helteestä herpautuneena +lyhyttä suviöistä untaan nukkuvan luonnon syliin. + +Vuoren takaisesta tyrmästä vapautuneet säteet lennähtivät vallattomina +joukkoina mäeltä sen harjakallion alla vielä äsken synkänsinertävänä +seisoa sojottaneeseen ja nyt äkkiä kirkastuvaan kuusikkoon. Kisailtuaan +pikaisen tuokion puiden runkojen ja juurien sokkeloissa ne solahtelivat +kuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta alempana leviävään komeaan +koivikkoon ja siitä märemmällä maalla laajana lehtona kasvavaan +lepikkoon. Ne hyppelivät hetken leppien harmaaheraisilla lehdillä +ja paiskautuivat sitten virmojen varsojen lailla yli sammaleisten +rantakivien ja kaljujen kallioiden Kaislalahden sileään, kuulastuvan +taivaan kantta ja hämyisiä lähimaisemia kuvastelevaan kalvoon. + +Kylvettyään kylliksensä leppoisessa lehdossa säteet uivat, veden +peilipintaan väreileviä viiruja ja nopeasti vaihtuvia juovia +piirrellen, toisella rannalla raukean alakuloisena ja utuisena +uinailevan Muhosenmäen puolelle. + +Siellä ne pistäytyivät pitkän poudan, ruskeaksi paahtamaan korkeaan +kaislikkoon, kiipesivät kaislikosta rantaäyräälle ja läksivät +liitämään pitkin loivaa luhtaniittyä. Keksittyään siellä vedenrajassa +yksinäisenä seisovan kookkaan kukkatuomen ne hyökkäsivät hyväilemään +sen tuoksuterttuja ja kurkistelemaan lehvien lomitse puun jykeville +juurille. + +Tuomen juurella on Muhosenmäen vaatimaton venevalkama ja siinä +säteiden silmätessä kaksi puoleksi mätäspensaalle kokastettua venettä, +kookkaampi ja kömpelömpi nuottavene ja kapeampi ja kiikkerämpi onkivene. + +Säteet heijastivat sekunniksi taivaan sineä veneiden pohjalla lojuvaan +veteen ja peilailivat pikaisesti laitalautojen kimaltelevassa +peitetervassa. Mutta heti ne jo taas, olivat edelleen ehättämässä ja +puikkelehtivat päin pihaa suorana joirona juoksevalla kaivopolulla. + +Herätettyään vankan kasteen kostuttamina kaarelle koukistuneet ja +heleitä pisaria pitkin varttaan valuttavat polun reunusruohot, +pistäydyttyään päreillä paikatusta saunan ikkunasta sisään ja +avoimesta ovesta ulos ne punailivat jo samassa sekunnissa Muhosenmäen +pienoista pihaa. + +Parvi hetki hetkeltä paahteisemmiksi paisuvia säteitä jäi +leikittelemään läävän seinälle ja katolle ja sai sen kotvan kuluttua +väreilemään tuskin huomattavia lämpöviriä. Toinen parvi lennähti aitan +luo ja alkoi paahtaa porotella sitä. Aitan räystäästä tippua nappasi +pian pisaroituva yökaste. + +Seikkailuhaluisista säteistä ryöpsähti rohkein parvi pirtin ikkunasta +sisään, valaisi tuvan kuin loihtien ensin laimean kellanpunaiseksi ja +sitten häikäisevän valkoiseksi, havautti uinahtaneet kymmenet kärpäset +katosta hyrräävään hääkarkeloonsa ja alkoi kuumentaa yhä kimakammin +tuvan vuoteessa hartaasti kuorsata huruuttavaa yksinäistä nukkujaa, +Törökki-Topia. + +Toiset säteet jatkoivat matkaansa pellolle, veräjälle, saloon, +Tetrisuon yllä haaleana ja leveänä lelluilevaan ja vähin erin +väistyvään yösumuun, kauemmas korpeen ja sen peninkulmaisiin, milloin +laakeina lehtomaina, milloin mäkisinä kuusikkoina ja hiekkaperäisinä +petäjikköinä pitäjän rajaperukoille ulottuviin, siellä täällä sylistään +kimaltelevia korpilampisilmäkkeitä vilautteleviin asumattomiin +erämaihin. + +Alkaneeseen aamuun keräilevä luonto rupesi liikehtimään ja +äännähtelemään. + +Korpismäen kuusikossa kukahteli ensin kuherruskuukauttaan käki ja +havautti pitkän petäjän laajassa latvassa pesässään kippurassa nukkuvan +oravan imehtimään luonnon ihanuutta. Katajapensaan suojaavassa juuressa +karvapallona nukkunut jänis kupsahti jaloilleen ja loikki läheiseen +haavikkoon aamuaterialleen. Se valveutti vuppasemisellaan ja risukon +rusahtelulla koivun oksalle tunniksi pariksi pää siiven suojaan +torkahtaneen peipposen laulaa livertämään ja perhettään ruokkimaan. +Jäniksen jäljessä lensi oksalta oksalle säikähtyneenä ja toraisena +riitelevä närhi — — + +Kaislalahden ruohikkoon väsähtänyt sorsapoikue siristeli aamuauringossa +unisena silmiään ja läksi karauttavan emän vanavedessä kaislikosta +selvälle syvälle ja alkoi voidella siellä vilkkaasti sulkiaan ja +sukellella lahden ruohoiseen pohjamutaan. Toiselta rannalta läksi +liikkeelle taviparvi, ja selän ylitse saapui havittavin siivin lahdelle +laskeutuva kuikkapari. + +Sieltä täältä rantaryteikköjen alta kuului hauen posahdus ja lahdella +salakka- ja särkiparvien hyppyjen sukkela supsahdus. + +Muhosenmäen pihaveräjän takaisesta laajasta lepikosta kantautui, +päivänkehrän kyynärää viitisen, kuutisen kuusien latvojen ylle +kiivettyä, ensin kaukaisempi ja vaisumpi, sitten lähenevämpi ja +kuuluvampi karjankellojen kaihomielinen kalkahtelu. Erottipa lopuksi +eri kellotkin: kaksi yksitoikkoisesti laitaansa lyövää lehmänkelloa ja +yhden kirkkaasti kilkahtelevan tiukukellon. + +Äkkiä heilahti lepikon tiheä laita, ja lehvien ja oksien lävitse +työntyi esiin Perhon karvainen turpa, sen jäljestä silmät, luimussa +olevat korvat ja vihdoin koko pää. + +Perho pälyili hetken, tutkien pitkin lepikon kapeaa laita-aukeamaa ja +sen toisella puolella olevaa pisteaitaa. Tunnettuaan seudut tutuiksi se +hirnahtaa hörähti lyhyesti, käänteli ja väänteli takamustaan puoleen +kumpaankin ja raivasi näin lepikkoon aukon, josta se asteli hitaasti +lönksytellen aukeamalle. Sitä pitkin se lähti huojuen kävelemään +veräjälle. + +Perhon perässä astuivat aukeamalle Kullankukka ja Hellantetta, pässi, +lampaat ja viimeisenä possu. + +Kokoonnuttuaan veräjälle ne alkoivat hiljaa ynähdellä, hörhötellä, +määiskellä ja vingahdella ja katselivat odottavasti mökin pihalle. + +Turhaan ne siinä kuitenkin katselivat. Pihamaalle ei ilmestynyt ihmistä +eikä mökin ikkunassakaan näkynyt palsamin ylitse näihin aikoihin +veräjälle pälyilevää tuttua katsojaa. + +Kun pörräävä paarmaparvi alkoi ahdistella eläimiä, kävivät ne +levottomiksi. Lehmät kalistelivat kellojaan ja huiskivat hännillään, +ja Perho potkaista tömäytti takaisellaan veräjän pielessä kasvavaa +kelohonkaa. Hongan runko kumahti tyvestä latvaan asti. + +Sitten se jatkoi rauhoittuneena matkaansa + +Puolivälissä puuta oli palokärjellä tikan toissakesänä kavertamassa +kolossa pesänsä. Pelästynyt palokärki pyrähti sieltä kimeästi +kirkaisten ulos ja lensi läävän seinään. Sieltä se silmäili +säikähtyneenä häiritsijöitään, ja kun se ei ollut mielestään niistä +vieläkään täysin turvallisen matkan päässä, syöksähti se taas +siivilleen ja kiiti pitkässä kaaressa pirtin luo. Siellä se iskeytyi +terävine kynsineen ikkunanpieleen. Kuin pilkaten peloittelijoitaan se +päästi siinä pitkän pärinänsä ja huutonsa: + +Pärrrrrrrrrr, piiiiiiiiiiiiiiiiiiii — + +Sitten se jatkoi rauhoittuneena matkaansa pellon yli jonnekin, minne +lie mennytkään toukkapuilleen takoa nakuttamaan. + + + + +III + + +Raskaasti nukkui vuoteellaan Törökki-Topi. Nukkui ja veti hirsiä, niin +että tupa raikui ja kauas pihamaallekin kuorsaus kuului. Päivän säteet +paistaa porottelivat häntä häikäilemättöminä päin naamaa ja nostivat +otsalle helmeilevää hikeä. Kärpäset kiehuivat kilvan hänen ympärillään +ja tuppautuivat tuon tuostakin puraisemaan milloin miehen kasvoja, +milloin vuoteesta rentona riippuvaa kättä. Topi kipristeli silloin +kasvojaan ja liikautti kättään ja urahti jotakin unissaan, mutta jatkoi +silti sikeää nukkumistaan. + +Eikäpä ihmekään, sillä uupunut Topi olikin. + +Serukka oli lähtenyt edellisenä päivänä jo puolilta päivin kylään +kaupittelemaan kerääntyneitä kanankevennyksiä, tiedustelemaan +sepältä jo keväällä kaiuttaviksi vietyjä viikatteita ja tekemään +läheneväksi heinäajaksi taloudessa tarvittavia puotiostoksia. Topi +oli palannut juuri Serukan lähdöksi perkkiöltään ja pistänyt yksin +jäätyään oikein tervaspuilla saunan lämpiämään. Lypsettyään karjan +ja laitettuaan eläimet laitumelle hän suoritteli vielä ehdottomimmat +ehtooaskareet. Sitten hän oli mennyt saunaan ja ottanut siellä +tavallista tanakamman löylyn ja ropsinut tuoreilla koivuvastoilla +päivettynyttä pintaansa niin, että se oli kuin paistikas. Peseskeltyään +itsensä hän oli lyönyt löylyä ja kylpenyt uudelleen. Raukeana ja +höyryävänä pirttiin palattuaan hän oli keittänyt kookkaan padallisen +perunahauvikkaita, syönyt tukevan illallisen ja juonut palan päälle +ison kaksikorvatuopillisen äsken lypsämäänsä maitoa. + +Painettuaan puukkonsa ikkunanpielihirteen ja lyötyään vielä +kämmenellään puukon päähän hän oli kylläisenä pari kertaa röyhtäissyt +ja istuutunut penkille, pannut piippuunsa ja poltellut pimenevässä +pirtissä kopallisen räiskyvää ja röyheilevää palturia. Mutta sirkan +aloitettua uunin takana väsyttävän sirityksensä Topi oli noussut, +laskenut piippunsa ikkunanpenkille, haukotellut hartaasti, venytellyt +ja painautunut väsyneenä vuoteelle ja nukkunut heti kuin hako. + +Vasta kun palokärki parkaisi hänen korvansa juuressa pirtin ikkunan +ulkopielessä havahtui Topi. + +Hän nousi kyllin nukkuneena, oikoili ähkien ruumistaan ja käsivarsiaan, +haukotteli kuuluvasti, pani piippuunsa ja silmäsi ikkunasta ilmaa. + +Mikäs ilmalla hätä oli. Samanlainen kuin eilenkin ja koko viime viikon, +toistakin: taivas pilvettömässä poudassa, tuuli tyynessä ja aurinko +punaisena, paahdetta itseensä imeneenä, niin että oli siihen pakahtua. + +Topi kääntyi verkalleen ikkunasta lieteen päin. Siellä kuhjotti +pannu poroilla hieman kallellaan, Serukan lähtiessä enemmälleen +kuin puolilleen jääneenä. Olisi ollut pantava kahvi kuumenemaan ja +juotavakin, kun oli näin sapattiaamu, mutta se häntä nyt rupesi +rustailemaan tulta lieteen — yhden kahvin tähden. Jääköön varistamatta +siksi, kunnes Serukka kotiutuu keittämään. + +Tuvassa tuntui tukahuttavalta, ja Topi läksi pirtin portaille +jäähdyttelemään. + +Kas, sielläpäs jo elukatkin veräjällä telmivät paarmojen puremina! +Perho kilkatteli kelloaan, ja Kullankukka ja Hellantetta ynisivät +lypsyään, lampaat ja possu ruoputteluaan. Kauanko lienevät siinä +seisoneetkaan odottamassa? Kai tunnin, pari, koska oli jo päiväkin +noin korkealla ja palokärki ikkunan pieleen lensi toukkamailtaan +pärryttämään. Mutta odottakoot eläimet vielä. Se heitä lähteköön +miehinen mies yökasteessa akkojen tavalla lypsämään ja haastelulla +hyvittelemään. Hoidelkoon Serukka palattuaan. + +Silmättyään tyynenä lojuilevalle Kaislalahdelle Topi näki sen pinnassa +hypellä puikkelehtivien kalojen kimaltelevat välähtelyt ja jälkeensä +jättämät runsaat, laajenevat, mutta sitten vähin erin erottamattomiksi +häipyvät vesirenkaat. + +Paljonpa niitä nyt olikin noita nakkelehtelijoita lahdella. Näkyi +kuikkaparikin niitä nielevän minkä kerkesi. Voi olla selkävesiltä +lahden matalikolle itseään päivän paistateltavaksi uineita useita +parvia, ahvenia ja sären sinttiä. + +Topissa heräsi äkkiä onkimies eleille. Toisaalta tuli tosin mieleen, +että se sinne nyt lähteköön ruohikkoon rämpimään ja veneen perään istua +kököttämään luojan suurena sunnuntaina, mutta toisaalta houkutteli +se, että entäpäs jos sattuisi hyväkin syönti ja antaisi Ahti auliisti +saalistaan, niin saattaisi tunnissa parissa tulla vaikka veneen pohja +peitolleen keltamahoja ahvenenköllisköitä — Kaislalahden lihavia ja +kyrmyselkäisiä körriköitä. + +Topi innostui. Päätti kun päättikin lähteä ja meloa tuonne lupaavimman +ahvenheinikon kupeelle ja vedellä kilon muutaman ja keittää pyöräyttää +sitten Serukan tuloksi rantakalaa — panna perunoita sekaan, suurustaa +rukiilla ja paiskata voitakin kapustan... + +Hän pyörähti pirttiin, vetäisi pieksut jalkaansa, heitti hatun +päähänsä ja takin hurteilleen ja läksi, valitsi räystään alta säilöstä +ottavimman ongen, riensi sitten miltei juoksujalkaa saunaan ja penkoi +sen lauteiden alta tuohiseen lihavia lieroja. Kun niitä oli kylliksi, +asteli hän valkamaan, tekaisi ruohotukusta tapin ja puulasi veneen +vesille. + +Hiiviskeltyään veneineen rehevimmän ahvenheinikon luo Topi laski +meluilematta riippakiven pohjaan, pujotti onkeen mehevän madon, +sylkäisi siihen ja heitti pyydyksensä veteen. + +Heti ensi heitolla siihen jämähtikin oikea jurilas. Kerran vain tokaisi +ja oli kiinni ja suorana ja tönkkönä tuli veneeseen. Vasta pohjalle +viskattuna alkoi pärskytellä vettä ja pompahdella pois päästäkseen. +Tuli toinenkin, samanlainen pullea ja keltamahainen ukko ahven... +kolmas, neljäs, viides ja lopuksi jo monesko lienee ollutkaan. Puolisen +tuntia sai vetää, niin että käsi oli kuoleutua. + +Mutta sitten ahvenet lopettivat syöntinsä, eivätkä enää siltä kohdalta +nykäisseetkään, ei vaikka olisi kuinka ottavasti ongen asettanut ja +madon makeimmilleen sovitellut. + +Topi sitaisi riippanuoran perälautaan ja siirtyi keulan puolelle +kokeilemaan. Ei syönyt sielläkään. Liekö parvi loppunut vai muualle +muuttanut. Kauankos se uiva parvi paikallaan pysyykään. + +Olisi ollut Topinkin muualle siirryttävä ja toisissa onkipaikoissa +yritettävä, mutta sikseen se jäi. Johan noita olikin kaloja kolmeksikin +keitoksi kahdelle hengelle. Eikähän niitä ollut alunperin aikomuskaan +lappaa kaloja kuin kilo muutama. Raukaisemaankin jo rupesi, mikä lie +ruvennutkin, veden henki tai hikinen helle. Niin painosti, että suuta +pikkuisen ajan perästä aina haukotukseen repäisi. + +Topi painautui mahdollisen mukavaan nojaan keulaa vasten, täytti +piippunsa ja polttaa luputteli puolinukuksissa. + +Luputti ja horroksissaan mietti. + +Sitä Topi mietti, että ei kai se ollut luojakaan maailmaa ja sen +luotuja laitellessaan meinannut, että ihmisen olisi kaikki kalat +järvistä kaluttava. Sai kyllä ihminen vallita kalat meressä ja taivaan +linnut ja koko maan, mutta piti tyytyä siihen, minkä milloinkin kaiken +hyvän antaja kerralla kohtuulliseksi katsoi ja lahjoittaa tahtoi. + +Hyvyyden antaja —, niin. Tällaisen kesänkin antaja, jolloin päivä +paistaa rellettelee, että on ihan suloudellaan siihen sulattaa, eikä +tunnu tuulen tuhaustakaan, tyyninä vain selät ja salmet ujuvat ja +ilman ihana autere niiden yllä niin mukavasti väräjää ja vipajaa. Ja +metsät tuoksuvat pihkaansa ja muuta mukavaa tervettä hajuaan, linnut +laulaa lirittelevät, hyttysen hyrräävät ja leipä kasvaa pelloilla +ja perkkiöillä, että ihan kohina kuului — hänenkin, mökin miehen, +muokkauksilla — ja kaikki on kirkasta, lämmintä ja leppoisaa, ruumis ja +sielu kuin onnessa, mukavassa raukeudessa muhjottaen. + + * * * * * + +Serukka oli saapunut sillä välin kylämatkaltaan kotiin. + +Hän oli purkanut pirtissä pullean ja painavan nyyttinsä ja tyhjentänyt +sen sisällön, kahvit, ryynit, sokerit ja monet muut pienet ja +suuret pussit ja mytykät lajinsa mukaan sinne, missä niitä kutakin +säilytettiin. Sitten hän oli sipaissut yltään pyhäpukunsa ja laittanut +sen laskoksilleen vaatearkkuun. Pujoteltuaan päälleen arkiasunsa +hän oli siepannut rainnan ja mennä vilistänyt veräjälle. Siellä hän +oli saanut huudella ja huhuilla puolisen tuntia Kullankukkaa ja +Hellantettaa ennenkuin keksi ne lepikon tiheimmästä siimeiköstä, jonne +ne olivat pakkautuneet paarmoilta piiloon märehtimään. + +Lypsettyään lehmät, ruopoteltuaan pässiä, lampaita ja sikapossua +ja viskattuaan pari hyväilevää sanaa hörhöttävälle Perhollekin hän +oli palannut pirttiin, siivilöinyt maidon puhtauttaan tuoksuaviin +pyttyihin, siistinyt vuoteen ja lakaissut eilen lähtiessään vain +hotaisemansa lattian — ja alkanut oudostella Topin, kotimiehen, +poissaoloa, kun ei miestä näkynyt, ei kuulunut. Olisiko ehkä joutessaan +jaloitellut taas perkkiölleen, jossa se jurraili päivät pääksytysten +ja tuskin yöksikään malttoi kotiin tulla? Tai lähtenyt ikävissään +soutelemaan selän toiselle puolelle naapureihin tupakkaturinalle? + +Serukka pistäytyi pirtin portaille katsomaan olivatko veneet valkamassa. + +Siellä oli nuottavene tuomen alla, mutta onkivene oli poissa. +Soutelemaan se oli sitten lähtenyt, mihinkä lienee lapiskoinutkin. +Serukka varjosti kädellä silmiään, kyetäkseen katselemaan auringon +alitse, ja tähysteli etäisiä selkiä ja salmia. Häntä hieman harmittikin +mokoma kotimies, joka jätti kodin autioksi ja tuvan oven tulla ja mennä +kenen tahansa. Eipähän siltä, että tänne korpeen olisi kuka tullut, +mutta kuitenkin — + +Katsahdettuaan vielä Kaislalahdelle hän näki siellä ruohikon reunassa +onkiveneen. Ja siellähän se oli Topikin, keulassa onkia kököttämässä. + +Serukkaa hykäytti silloin hyvästä mielestä. Ei se, ikuinen jörökki, +ollut toki raskinut loitota kauas konnultaan ja pesäänsä kaitsematta +jättää. Olikin semmoinen kotirakas miehekseen. Vain joutessaan ja +jotakin tehdäkseen oli lähtenyt ongelle. Ehkä oli saanutkin. Se oli +oiva onkimies, kun tuli sille työlle työntyneeksi. Monet keitot se oli +Kaislalahdelta kotiin kiikuttanut, varsinkin kun keväällä nuottakin +tarttui puuttoon eikä ollut vielä tullut peräintä parsituksi. + +Serukankin mieli alkoi vetää vesille. Ei onkiakseen, vaan Topin +kalastusta katsoakseen ja siinä sivussa kylän kuulumisia jutellakseen. +Ei näet haluttanut kuumaan tupaankaan jäädä — ainahan tuota sai siellä +kyllikseen oleilla — eikä ruveta tällaisella helteellä tapansa mukaan +sapatin pyhittämiseksi aitan rapuille sanaakaan lukemaan, eikäpä tähän +pihallekaan pysähtyä toimetonna Topia tähyämään. + +Hän asteli valkamaan ja läksi soutaa lipaskoimaan nuottaveneellä Topin +luo. + +Päästyään onkiveneen likelle pakkasi Serukkaa ihan ääneensä +naurattamaan. + +Onkivene oli perästään riipalla ankkuroitu, ja keulassa kuuhotti +Topi ja veti unta niin, että hiljainen kuorsuun hyrinä kuului kuin +hyttyslauman laulu. Piippu oli pudonnut rinnoille, — hyvä, ettei ollut +polttanut koko miestä, ja onkivapa oli olevinaan vieläkin kädessä, +vaikka riippui holtitonna puoliväliin vedessä. + +Serukkaa oikein kutkutti kiljaista, niin että ranta olisi raikunut, +jotta olet sinäkin koko kalamies, kun nukut kesken ongintaasi — taikka +härnätä muulla tavalla. Mutta sitten hän arveli, että nukkukoon, kun on +kerran saanut unen päästä kiinni. Ei tuo usein liikoja nukkunutkaan, +tuskin kaikin kiirein ajoin kyllikseenkään. Väsynyt tuo raukka näytti +olevankin, kasvot kelmeät ja posket rypyssä. Nukkukoon, kun nukkuu! +Näkyihän tuo saaneen kalojakin, jotta ei ollut jouten istuskellut. +Tämä ilmakin oli semmoista unettavaa, että pakkasi painostamaan +virkeämpääkin ihmistä. Tottapahan heräisi, kun alkaisi nälkäkin näin +veden hengessä hiukaista. + +Serukka kiinnitti hankavitsalla veneensä Topin veneeseen ja asettui +hänkin keulaansa pitkäkseen — Topin valveutumista vartoamaan. + +Niin — ilmakin, tämä tällainen kesäinen ilma, oli sellaista unettavaa +ja uuvuttavaa, että hohhoijaa — ihan olivat maisematkin kuin +horroksissa, semmoisessa maidonkarvaisessa uniudussa, savuako sitten +lie vai auersumua. Ja vedet ihan kuin peili, sileäpintaisia ja koreasti +heijastavia, ja taivas syvänsininen, että hohhoijaa — eipä ollut näin +koreita ilmoja sattunutkaan monena siirtyneenä suvena. + +Oli se tuo taivaskin — mikähän lie sekin? Niin kuului olevan pitkä +ja leveä, ettei ollut muka mittaa eikä määrää missään, ei loppua +ollenkaan. Eikä vaikka kuinka vauhkolla varsalla mennä vilistäisi, jos +kuinka korkealle, niinkuin tuo pääskynen ihan näkymättömiin, niin ei +olisi vasta kuin esikartanoissa, porstuassa. No, kaiketi sillä toki +taivaankin tuvalla edes jossakin oli jonkinmoinen pirtin peräseinä, jos +ottaisi ja oikein tarkasti tähystäisi. + +Ja Serukka sovittelihe selkäkenoon ja alkoi tarkastella taivasta. + +Ei sillä näkynyt olevan. Yhdeltä suurelta siniseltä pyöreältä +vain paistoi. Ja kuta kauemmin sitä katseli, sitä ylemmäksi se +kohosi. Oikein pakkasi jo pyörryttämään semmoinen korkeus. Piti +ihan sulkea silmänsä, kun niin huimasi. Ja vastahan ne kuuluivat +tuon sinisen takana olevan tähdetkin, joita talvipakkasilla +kuin taivaan reikinä tuikki — joitakin ratojaan ja renkaitaan +rullaamassa ja surraamassa, kuten siitä jokin valkotakkinen maisteri +muuanna kesänä kirkonkyläläisten juhlissa ihan tosissaan jutteli. +Ja niitä tähtiä, niitä olikin vähän paljon — ihan toistensa +takana ta-ar-ho-hohhoijaah-hoina ja ta-aarhohoijjaah-hojen +ta-ar-hooh-hoijaa-ah-haijaa... + + * * * * * + +Topi näki unta. + +Oli onkivinaan yhäkin, vaikkei enää äsken saanutkaan mitään. Uitteli +kuitenkin vielä onkeaan vedessä, että jos hyvinkin joku hottinen +nokkaisi. Ja kun vähän aikaa uitti, niin jo tuli toinen, äskeistä +isompi ahvenparvi. Se ui jostakin valkamasta käsin ja niin tuli +vauhdilla, että vesi lorinana edessä kohosi ja laineet laidoilla +liplattivat. Ne panivat Topinkin veneineen vähäksi aikaa lystisti +lelluilemaan. Parvi pysähtyi vienosti tyrkäten veneen luo ja jäi +siihen Topin ongittavaksi. Ja Topi onki. Niin veti, että alkoi kättä +pakottaa ja helmeilevän hien otsalle nosti. Mutta sitten kun ei enää +jaksanut vetää, alkoivat kalat itse kilvan kimpoilla veneeseen. Jotkut +hypätä leiskahtivat ylikin ja roiskuttivat lämmintä lahden vettä Topin +kasvoille. Se oli niin mukavaa menoa ja melskettä, että Topia alkoi +ihan naurattaa — kunnes äkkiä lentää hujelsi jostakin kauempaa oikein +kookas kala ja — ka, ka, kun oli kerrassaan kohti miestä tulla, mutta +laukaisikin päin laitalautaa, niin että pamahti, ja — Topi heräsi. + +Serukkakin uneksi. + +Oli olevinaan niissä taivaan aidattomissa avaruuksissa. Kuinka +merkillisellä tavalla lie sinne kupukaton päälle päässytkään! Ja +ympärillä hyrräsi ja surrasi taivaan tähtiä ja kaikenlaisia kiiluja +ja kiekkoja, että oikein pakkasi peloittamaan. Toiset mennä ujelsivat +ylitse ja toiset sivuitse ja kylmän henkäyksen jälkeensä jättivät. +Niitä oli niin paljon, että Serukan piti siirrellä, käännellä ja +väännellä itseään jos johonkin mutkaan, ettei eteen erehtyisi. Ja +niin oli touhuissaan ja kauhuissaan, jotta vallan vapisi ja hiessä +ui. Jostakin alkoi kuulua jotakin kummaa ääntä, vallan kuin kaukaista +huutoa, ja — samassa tulla tohisi päin häntä itse kiilujen kuningas +villillä vauhdilla, mutta paiskautuikin onneksi jonnekin ja jotakin +vasten, niin että kuuma vesi kasvoille räiskähti ja Serukka ärjähti ja +— heräsi. + +Siristeltyään silmiään ja kohottauduttuaan istumaan Topi ja Serukka +katselivat kummissaan ja puoliunissaan ympärilleen, tietämättä ja +tajuamatta, missä oikeastaan olivat ja olivatko valveilla vai yhäkin +nukuksissa. Nähdessään toisensa he alkoivat hymyillä. + +»No, johan ne vihoviimeinkin valveutuvat!» huusi joku nauraen jostakin. +»Kun saa viskellä rannan tyhjäksi kävyistä, kaarnoista, kivistä ja +mikäpähän käteen käynee, ennenkuin heräävät ja huomaavat.» + +Topi ja Serukka kääntyivät katsomaan huutajaan. Se oli valkamassa +nauraa hytkyen seisova ja huivillaan huitova Muhosenmäen lähinaapurin +emäntä, Eveliina Eskelinen. + +»No, mutta — tokko vieläkään alatte älytä laittautua sieltä lahdelta +rannalle? On nekin koko joukkoa, kun nukkuvat keskellä kirkkainta +päivää veneeseensä. Hyvä, että ette sinne yöksikin unohtuneet.» + +Topi ja Serukka silmäsivät aurinkoa. Se oli jo kulkenut päälaelle ja +alkoi laitella toiselle laidalle laskeutumistaan. + +»No, jopa sitä tulikin unta otetuksi», nauroi Serukka. »Eikö lie +nukuttu runsas rupeama!» + +Topi murahti jotakin myönnyttelevää, harasi tuhdolle tipahtaneen +piippunsa suuhunsa ja alkoi meloa omaa ja Serukan venettä valkamaan. + + + + +IV + + +Kun oli kolmisin kiivetty kaivopolkua pihaan ja tultu tupaan, +keittää pyöräytti Serukka sapatinpäivän ja vieraan kunniaksi oikein +sikurittoman kahvin. Sitä juotaessa tuvanpöydän ääressä hän jutteli +nauraen Eveliinalle, mitenkä Topi ja hän olivat tulleet torkahtaneeksi +lahdelle veneeseen, ja vakavampana kuinka hän sitten oli herännyt +hiessä uiden ja haavanlehtenä hepattaen keskelle kummaa untaan. + +Eveliinaa huvitti Serukan kuvaus, uni ja herääminen tavattomasti. Hän +nauraa kikatti sitä kuunnellessaan ihan kaksinkerroin ja valutteli +kuumaa kahvia vadilta syliinsä. + +Hänhän se oli heitä herätelläkseen heitellyt Serukan tähdiksi uneksimia +kaarnoja, käpyjä ja kiviä rannalta. Viimein oli häntä alkanut jo +moinen unen sitkeys harmittaa, ja hän oli kahmaissut kookkaan kiven ja +viskannut sen oikein hartiaväellä päin venettä. Kivi oli kolahtanut +Topin veneen laitaan ja loiskauttanut lahteen pudotessaan vesiryöpyn +heidän päälleen ja viimeinkin valveuttanut. + +Eveliinaa ja Serukkaa nauratti molempia makeasti, ja Topinkin totista +suupieltä vetäisi vinoon, kun hän muisteli omaa untaan ja heräämistään. + +Toista pannullista tyhjennettäessä ja kerrottaessa puolin ja toisin +tuoreimpia kuulumisia sekä Topin jurautettua äkkiä väliin jotakin +odotettavissa olevasta mainiosta potaattivuodesta, laski Eveliina +juuri juomansa kupin pikaisesti pöydälle, löi kämmenensä paukauttaen +vastakkain ja vihelsi päätään pyöritellen. + +Hyvät ihmiset, hänhän olikin tässä kikateltaessa, kahviteltaessa +ja kilpaa kaikenlaisista kerrottaessa unohtanut peräti asiansa ja +käyntinsä tarkoituksen ja muisti sen taas vasta Topin potaateista +puhuessa! + +Hän oli tullut jalansyten tuomaan Serukalle sitä kissaa, josta oli jo +keväällä ollut puhetta. + +Muisti kai Serukka kerran kirkolla tavattaessa maininneensa, ettei +Muhosenmäellä ollut kissaa, vaikka hiiriä vallan vilisi, ja että hän +ottaisi sellaisen, jos jostakin sattuisi hyvän hiirikissan tapaamaan? + +Muistihan Serukka, mainiosti muistikin. + +Sehän oli viime pitkänäperjantaina vai oliko se iltakirkon aikaan +pääsiäislauantaina. Oli tavattu Eveliinan kanssa kirkon portilla ja +juteltu, mistähän kaikesta lie laasattukin. Ja kun oli kantautunut +sitten keskustelu kohta kuopasta itämään nostettaviin potaatteihin, +oli Serukka alkanut harmitella, että hiiret olivat hakanneet heidän +kuopassaan paraita perunoita ihan hehdon verran putipiloille ja +huokaissut, jotta kun sattuisi saamaan edes jostakin kunnon kissan, +niin ottaisi hänet edes vallattomimpien nakertajien vahdiksi ja +vähentäjäksi... + +Niin, niin sen muisteli Eveliinakin puheen olleen. Ja kun heillä, +Eskelilässä, oli sattunut kuukausi sitten kissalle — muistaahan Serukka +sen Eveliinan pappilasta pentuna tuomaan harmaankirjavan kissan — +poikasia, oli Eveliina sanonut Eprolle, miehelleen, että no, noista se +nyt saa Muhosenmäen Serukkakin itselleen sen kaihoamansa kissan. Ja kun +kissanpoikaset olivat alkaneet jo tulla omin avuin toimeen, oli hän +tänä aamuna, kun sattui sapattikin, kopannut yhden niistä pärevakkaan +ja lähtenyt ihan asiakseen kantaa keikuttelemaan Muhosenmäelle. + +Tultuaan taloon ja kun ei tavannut tuvassa eikä pihassa niin huokuvaa +henkeä, oli Eveliina pistänyt kissavakkansa aution läävän nurkkaan ja +alkanut etsiä ihmisiä ja unohtanut koko kissanpennun... Eikö lie jo +raukalle tullut sekä ikävä että nälkä — + +Kuultuaan Eveliinan ilmoituksen syöksähti Serukka seisoalleen ja +sanoi, että niinhän sillä raukalla toki on, jollei jo ole kerinnyt +kuollakin, ja läksi puolijuoksulla läävään. Eveliina ehätti perässä +ja sai vielä läävän ovella oikaistuksi, ettei niitä kissoja ollutkaan +vain yksi, vaan kaksi pentua kerrassaan. Molemmat olivat niin siroja ja +sukkelia ja aina keskenään kisailevia, että oli tullut sääli erottaa, +ja Eveliina oli arvellut, jotta jossa elää yksi, niin siellä kaksikin, +etenkin jos on hirveästi hiiriä, ja tuonut molemmat. + +Siellähän ne vielä molemmat kissanpojat yhdeksi keräksi kääriytyneinä +pärevakassa läävän nurkassa nukkua kuhjottivat. Emäntien tullessa +ne vain vähän viirusilmiään raottivat ja painautuivat taas samaan +sykkyrään. + +Serukka kaappasi kummankin kissan syliinsä ja alkoi niille puhua +leperrellä. + +»Voi hellanlettoja kun ovat somia ja pikkuisia! Ihan kuin silkkikeriä, +sileitä ja pehmeitä pallukoita! No, johan minä nyt toki otan tällaiset +pikkuiset pipanat, ihan omakseni otan, marringaiset. No, jo osaavat +ollakin sieviä — kissanpojat, hellanletat, lankakerät...» + +Kun oli vuoroin silitetty kissojen tuuheita turkkeja, pidetty niitä +milloin toisen, milloin toisen sylissä, tarkasteltu kissojen käpälät +ja kuonot ja mairiteltu jos joillakin hyväilynimillä, lähti Serukka +Eveliinan saattamana viemään kissoja tupaan. Laskettuaan ne pirtissä +permannolle hän alkoi puuhata niille syötävää. + +Hän otti hyllyltä kivikupin, pani siihen paksua kermamaitoa, laski +kupin permannolle lähelle lieden lämmintä ja nosti kissat vakasta kupin +laidalle latkimaan. + +Itse hän seisoi Eveliinan kanssa kauempana ja katseli äänetönnä +ihaillen kissojen kiihkeää syönnintouhua. + +Mutta kun kissat olivat punaisilla kielillään latkineet itsensä +kylläisiksi, nuoleskelleet kuononsa ja viiksensä puhtaiksi ja +siistineet käpälällään pesten poskensakin, lähtivät ne livettävin +askelin tutkimaan tupaa. + +Serukka kääntyi hymyillen penkillä istua jurottavaan Topiin. + +»No, nyt se loppui Muhosenmäeltäkin kissan puute, Topukka», sanoi hän +hyvästä mielestä kimaltelevin katsein. »Kun meillä ei ole lastakaan, +niin ovatpahan edes nuo marringaiset ilonamme. Vai mitä siinä siihen +sanot — kun et ole vielä virkkanut hyvää et pahaa?» Topi istua kökötti +ja imi piippuaan. Sitten hän raotti vapaata suupieltään ja jurautti +kotvan kuluttua: + +»Kaksi —?» + +Serukka hyrskähti kaikuvaan nauruun. Hän iski Eveliinalle silmää ja +sanoi sitten Topille: + +»No, mitenkäs? Kaksipa tietenkin. Toinen sinulle ja toinen minulle, +nimikoiksi.» + +Topi vetäisi pari pulleata sauhua ja suitsutti ne hitaasti +sieraimistaan. Sitten hän longotti taas hieman suupieltään ja urahti +yksikantaan: + +»E-enpä minä heistä» (ja taas parin pitkän sauhun ja suitsutuksen +perästä) »kissanpennuista — kummastakaan». + +Eveliina ehätti Serukalle selittämään, että se tuo toinen vunukka, +hitaampi ja harmajampi oli poika, ja tuo tummempi ja pirteämpi tyttö. + +Serukka katseli kallella päin ja kauan kumpaakin pirtin permannolla +piipertelevää pentua. Sitten hän hiipi varpaisillaan harmajan +poikakissan luo ja kaappasi sen äkkiä syliinsä. + +»Tämä minusta on mieluisempi», sanoi hän. »Minä otan tämän omiin +nimiini. Ottakoon Topi tuon toisen.» + +Topi kohotti verkalleen katseensa Serukkaan. Hänen äänessään oli äreä +kaiku, kun hän jurautti: + +»E-een minä — mies — marringaisesta —» + +Mutta Serukka ja Eveliina eivät häntä enää kuunnelleet. He olivat +istuutuneet tuvanpöydän eduspenkille vieretysten, silittelivät Serukan +syliin keräksi kiertäytynyttä ja hiljalleen kehrätä hurruttelevaa +kissanpoikaa ja haastelivat hartaasti, mikä nimi Serukan nimikolle +olisi pantava. Käytyään lävitse kaikki muistamansa kissanimet he +eivät olleet mielestään keksineet kelpaavaa. Milloin oli nimi liian +tavallinen, milloin se ei sopinut kissan väriin taikka luonteeseen, ja +mikäpähän lie ollut milloinkin vikana. + +Serukka muisti, että hänen kotonaan oli ollut hänen lapsena siellä +vielä kiikkuessaan ja liikkuessaan kissa, jonka nimi oli ollut Matti. +Niin että olkoon tämäkin nyt sen kotikissavainajan muistoksi Matti, kun +kerran oli poikakissakin. + +Kuunneltuaan vielä kotvan kissanpennun kehräämistä he johtuivat +huomaamattaan haastelemaan rukeistaan, villavarastoistaan, kuteille +aikomistaan kankaista ja puvuistaan. + +Topin kissa oli kierrellyt kaikki paikat permannolla. Sitten se oli +tarkasteluunsa kyllästyneenä istuutunut lattialle lieden lämpimään +ja katseli sieltä kiekkosilmillään tuvassa olijoita, vuoroin ja +pitkään kutakin. Tuijoteltuaan silmää räväyttämättä penkillä tikkuna +tököttävään Topiin se avasi suutaan kuin naukaistakseen, mutta ei +naukaissutkaan, vaan läksi hitain ja heilahtelevin askelin pyrkimään +Topin luo. Tämän eteen tultuaan se taas istuutui ja tarkasteli tyystin +pyörein silmäpalloin vastassaan istujaa. Ja tottapa tarkastelu oli sitä +tyydyttänyt, koska se läksi taas tekemään epävarmaa taivallustaan ja +hiiviskeli Topin pieksun luo, alkaen hiljaa hyrräten hieroa itseään sen +varteen. Mutta kun mies ei liikahtanutkaan, paneutui pentu taas Topin +jalkojen juureen istumaan ja naukaisi kuin pettymystään valittaen. + +Topi käänsi verkalleen katseensa kissanpoikaan ja laski kätensä +hitaasti sen silkinhienolle turkille. Karhealla kädellään sitä +silitellen hän murahti niin lempeästi kuin osasi: + +»Ke, ke — katti — kis, kis — kissanpoika —» + +Mutta sitten hän katsahti kulmiensa alta kuin pahasta työstä kiinni +joutuneena arasti Eveliinaan ja Serukkaan ja siirsi tylysti jalallaan +kissan luotaan loitommaksi. Ja jatkoi sitten silmäkulmat rypyssä ja +enää kissaan vilkaisemattakaan jörötystään. + + + + +V + + +Pitkään ja perinpohjaisesti puhelivat Muhosenmäen muhjakkalämpöisen +pikkupirtin penkillä hankkeistaan, hommistaan ja huolistaan Eskelisen +siro ja solakka Eveliina emäntäinen ja Topin tanakka ja teerevä +Serukka. Mutta kun hyvien naapurinaisten puolijäänisiin puheisiin alkoi +pujahdella yhä tihenevämpiä pysähdyksiä ja alussa vireinä virranneet +jutut juoksivat jolseammin eikä kumpikaan enää keksinyt, mistä laidasta +haastelun herättäisi, nousi Eveliina nopeasti, vilkaisi kaarensa +keskikohdan jättänyttä ja jo riutumistaan rakentelevaa päivää ja ehätti +esittelemään kotiinsa palaamista. + +Mutta Serakkapa ei suostunutkaan laskemaan häntä luotansa. + +Kun oli kerran kodistaan liikkeelle lähtenyt ja tullut vartavasten +noita kissanpoikia kyyditsemään, kierrellyt pitkin poluttomia +rantaryteiköitä ja livettäviä liejukoita kilometrikaupalla, niin +eihän sitä toki harviaisvierasta niin vain taas takaisin taipaleelle +työnnetty. Parasta kun paneutui taloksi ja oli yksin tein yökunnissa, +söi ja joi, mitä näin mökkitalossa tarjottiin, nukkui rauhassa kukon +lauluun ja hankkiutui hyvin levänneenä huomisaamuna lähtemään. + +No mikäs, saattoihan Eveliina senkin tehdä. Eipähän hänellä mitä +huutavaa hätää ja hoppua kotiinsa ollut. Mies hoiteli mielellään yhden +yökauden taloutta ja lapsetkin olivat jo siksi suuria, jotta tulivat +omin avuin ja ilman äidin joutavaa perässä paimentelemista toimeen. +Eikäpä noita ollut tiedossa tulisempia töitäkään, heinäntekokin kun +oli aijottu aloittaa vasta, nousevilla viikoilla. Kunhan aamulypsyksi +päivänkoitteessa huomenna kotiutui. + +»Ja syödään tässä vielä tuores kalakeittokin», saneli Serukka ja +lisäsi leikillisesti Topiin vilkaisten, »niistä Topukan ties miten +torkkuessaan venheeseensä veivaamista kaloista». + +»Mutta pannaan ensin nämä Muhosenmäen lapset lullumaan», nauroi +Eveliina emäntä. »Eivätpähän pyöri hameen helmoissa ja polkeudu +jaloissa.» + +Emännät innostuivat tuokiossa touhuamaan. + +Serukka etsi aitasta vanhan tuohisen ja Eveliina haki läävän parvelta +lyhyitä luhtaheiniä. Ja kun heinät oli pyöritelty ja paineltu +tuohiseen, nosti Serukka kissanpojat siihen, ja Eveliina pani tuohisen +lattialle lieden lämpöisempään läheisyyteen. + +Kissanpojat marrivat hetken kahisevilla heinillä, mutta uinahtivat pian +uupuneina herkkään uneen. + +Serukka ja Eveliina pujahtivat pirtistä pihalle ja ryhtyivät aitan +rappusilla perkaamaan kaloja ja siinä sivussa kuin reipastuneina +rupattelemaan. + +Yksikseen tupaan jäänyt Topi polttaa pelmutteli penkillään jöröttäen +pari piipullista ja laski sitten kuumenneen koppansa ikkunalle +jäähtymään. Istuskeltuaan vielä hetken hän nousi hiljaa ähkäisten +seisoalleen, venytteli ja verrytteli paljosta penkin painamisesta +puutuneita paikkojaan, kuulosteli pihamaalta kantautuvaa naisten +naureskelua ja puheenpajatusta ja jäi sitten pitkäksi ajaksi +katselemaan kissojen nukkumista. + +Köllöttelivät siinä, Katti ja Matti, ja mukavaa olikin lieden ja +toistensa lämmössä olla höllötellä, nukkua kuhjottaa. Mutta kas — eikös +ollutkin Matti työntänyt käpälällään Kattia laidemmaksi ja vallannut +voimakkaampana väljemmän tilan itselleen? Ahdas kai niiden siinä +olikin, kun oli liian kapea kahdelle tuohinen. Pitäisi olla isompi +tai omansa kummallekin — ettei tarvitsisi Katinkaan heikommuuttaan +huonommalle osalle jäädä. Kun olisi ollut toinen tuohinen, olisi heidät +saattanut siirtää mukavammin makaamaan — tuohinen taikka muu, mikäpähän +sattuisi sopiva, kopsa tai vakka — Katille. + +Topi tuumaili tuokion, hitaasti ja hätäilemättä. Sitten hän asteli +uunin luo, nousi sen kuvepenkille ja alkoi kopeloida laajan päällyksen +pärtöä. + +Siellä oli jos jotakin, vuosien varrella viskattua, sekä ehyttä että +särkynyttä sälyä: Topin talvihuovikkaat, Serukan kintaat, lohkolaita +kivikuppi — Serukan possua ruokkiessa rikkoma — kuivanut tervanahturi, +kiulun vanteet, vanha kirves, liitoksistaan longahtanut pytty, kieletön +lehmänkello, Perhon ompelistaan ratkenneet päitset — kaikkea, mitä +ei tiedä mihinkä kädestään viskaa ja useimmiten uunille hetkeksi +heittää ja vuosiksi virumaan unohtaa, taikka mitä ei henno vielä +rikkaläjäänkään raikota, vaan uunille tarpeen varalle talteen työntää. + +Pengoskeltuaan kertaan kolmeen päällystän pölyistä ja kirjavaa kamaa +Topi valitsi lopuksi pytyn ja laskeutui sen kerällä permannolle. +Hän pyöritteli pyttyä peukaloissaan puoleen ja toiseen ja kun sillä +ei ollut enää virkaa muuhun, haki hän tuvannaulasta talvihattunsa, +sovitteli sen pyttyyn ja nosti Katin tuohisesta hattuun ja laski pytyn +pentuineen permannolle tuohisen viereen. + +Pantuaan perusteellisesti ja liiat rouheet huolellisesti ensin +kouraansa ja sitten kukkaroonsa siivoten palturia piippuunsa ja +imaistuaan makeat ja muheat sytytyssavut, hän läksi hitain askelin +naisten luo. + +Eveliina ja Serukka olivat aitan rappusten ääressä ripeässä työssä. +He olivat käärineet hihansa kyynäspäihin asti ja perkasivat +kiireisesti kaloja. Serukka siivosi ahvenia semmoisella vauhdilla, +että suomut sinkoilivat kirkkaana suihkuna kasvoille, käsille ja kauas +ympäristöönkin, mutta Eveliina puhkoi ja puhdisti kalat kätevästi. +Niitä olikin jo siivottuina kymmenkunta. + +Kun Topi tallusteli naisten luo ja seisahtui hajalla säärin aitan +seinustalle, suoristihe Serukka, pyyhkäisi valahtaneet hiukset +otsaltaan ja iski silmää Eveliinalle kuin veitikkamaisesti vihjaten, +jotta johan minä sanoin, ettei se toki Topukka henno minua kauaksi +katseensa alta heittää, vaan tulee, kunhan kerkiää. + +Hikeä otsaltaan käsivarteensa kuivaamaan kohottautunut Eveliina +naurahti nopeasti. + +Punoittava Serukka kääntyi Topiin päin ja haasteli hymysuisena: + +»No, siinä mies, missä mainitaankin! Tulitpa kuin käskettynä, Topukka. +Kuulehan sinäkin, mitä me olemme tässä Eveliinan kanssa puhelleet ja +päättäneet.» + +Ja sitten Serukka kertoi Topillekin, mitenkä hän oli eilen kirkolla +käydessään nähnyt heidän kyläkortteerinsa emännällä, haudankaivaja +Huttusen Sohvilla, semmoisen uudenaikaisen rekooli-istutuksen. Oli +kaksi penkkiä ikkunan alla, ja niihin oli kylvetty ja istutettu toiseen +kukkia jos jonkinmoisia — valmuja, ingerlummia ja keisarin kyntteliä +— ja toiseen kaikenkaltaisia kasviksia, punajuuria, porkkanoita, +kaalia ja sikuria. Kuuluivat olevan muodissa nyt sellaiset istutukset. +Pappilassa sanoi Sohvi olevan oikein ison aitauksellisen, ja +kauppiaassakin näkyi olevan pihamaalla pitkä aukeama. Ja kun Serukka +oli sanonut, että ollapa Muhosenmäelläkin edes muutama penkki, niin +Sohvi oli hakenut huoneesta paperipussillisen sekoitettuja siemeniä +ja antanut ne ihan ilmaiseksi Muhosenmäen ikkunan alle kylvettäviksi. +Mutta kun niitä oli yllin kyllin pariinkin penkkiin, oli Serukka +luvannut Eveliinallekin puoli pussillista. + +»Ja kyllä sinä, Topukka, saat nyt antaa, noista palturipenkeistäsi +yhden minulle iloksi. Niin on näet tässä tuumittu, ettei ole +Muhosenmäellä muuta niin sopivaa puutarhapaikkaa kuin tuo sinun +tupakkamaasi. Siihen paistaa aamusta iltaan aurinko, ja yöllä on siinä +tuvan seinämällä suojaisinta ja maa on höystöisintä ja hyötyisintä koko +tässä tienoossa.» + +Topi katseli ensin ällistellen ja silmät äkkiä harrilleen menneinä +Serukkaa. Sitten hän rypisti silmiään ja kulmiaan ja sanoa jurautti: + +»Palturipenkin — parhaan paikan tupakalle — Minun vasiten muokkaamani — +E-en minä —» + +Hänestä oli päätöntä, että Serukan mieleen oli voinut sellainen +mahdoton ja mieletön ajatus ailahtaakaan. + +»E-en minä — milloinkaan — semmoiseen —», lisäsi hän lujemmin. + +»Onhan sinulla noita palturikasvujasi yllin kyllin talvitupakaksi +tiedossa, ja viimevuotisiakin vielä polttamatta kuinka monta isoa +kerppua lieneekään. Niin että viidestä penkistäsi joutaa hyvinkin +minulle joku.» + +»Vaikkapa — vaan en minä — valmista tupakkamaata —» + +Serukka katseli kallella päin ja lempeän pyytävästi Topia silmiin. +Houkuttelevasti hymyillen hän esitteli: + +»Edes pienin ja huonoin?» + +Topin kasvot kävivät kylmänharmaiksi. Hän puri piippunsa luuta, jotta +ratisi, ja jyräytti hampaittensa lomitse: + +»E-en — ikinä — vaikka vaikuttaisit —» + +Serukka herkesi hymyilemästä ja huokasi. Hän käänsi katseensa kaloihin +ja jatkoi vitkalleen suomustamista. Mutta äkkiä hänen suupielensä alkoi +nytkähdellä ja mutruilla. Kääntyen poispäin hän pyyhkäisi esiliinaansa +jotakin ponnistuksesta huolimatta silmäkulmaan herähtänyttä kirkasta ja +kitkerää. + +Äänettöminä ja työhönsä kumartuneina lopettivat Eveliina ja Serukka +askareensa ja läksivät sitten kaivolle kaloja huuhtomaan. + +Topi törötti ukkospilven kaltaisena kotvan paikallaan ja tuijotti +tiukasti tantereeseen. Sitten hän siirtyi vitkalleen palturipenkkiensä +luokse. + +Vasta kun naiset kutsuivat hänet syömään tuvanpöydällä höyryävää +kalakeittoa, läksi hän hitaasti ja pysähdellen pirttiin. + + * * * * * + +Hiljaisina syötiin sinä ehtoopäivänä Muhosenmäen valjusti hämärtyvässä +tuvassa päivällinen, tai illallinenko tuo jo lienee ollutkin. +Aterioitiin sanaa vaihtamatta, vaikka oli vieras talossa. + +Serukka söi katsettaan pöydästä kohottamatta, ääneti ja vähän +kuin hiiri. Hänen kasvoillaan oli kalpeus ja kankeus — ikkunasta +pilkistelevän raukean ehtoon vaimeaa valjuuttako lie ollut vai muuta. +Topi pureskeli joka palaansa pitkään, liiankin perinpohjaisesti, ja +nieleskeli vaivoin puremansa alas. Mutta tuon tuostakin hän unohti +lusikkansa kupin laidalle ja palasensa pöydälle. Katsahdettuaan +sitten kulmiensa alta Serukkaan hän rypisti rajusti otsaansa ja alkoi +päätteliäästi syödä, unohtuen kuitenkin taas pian uudelleen. Eveliina +yksin söi sakeasti suurustettua kalakeittoa mielellään ja makeasti ja +huuhteli palansa paksulla kermansekakokkelilla alas. + +Eikä mieliala muuttunut suuresti syötyäkään. Serukka nousi ensimmäisenä +pöydästä ja hetken hiivuttua jo Topikin. Ei ollut maistunut keitto, ei +äsken kirnuttu voi eikä kookkaita kokkelin muheloita kermassaan uittava +piimäkään. + +Serukka siirtyi Eveliinan syönnin lopettamista odotellessaan lieden luo +ja jäi katselemaan siellä nukkuvia kissoja. Topi toimiskeli jo penkillä +piippunsa kanssa. + +Topi luimuili tuon tuostakin silmäluomiensa alitse Serukkaa ja +ajatteli, jotta kun se nyt on noita kissoja kyllikseen katsellut ja +näkee pennut pantuina kumpikin omaan pehmeään pesäänsä, helähtää se +siitä tavanmukaiseen mukavaan nauruunsa ja kääntyy ja iskee Eveliinalle +silmää ja sanoo, että elähän, onpas se Topukka tekaissut vunukoille +molemmille mukavat majansa, ja luo sitten hemaisevan ja hymyilevän +silmänsä Topiinkin, alkaen taas kuten ennenkin iloisesti jos jostakin +jutella. + +Mutta eipä ollutkaan nyt sillä mielellä Serukka. Alkoi vain vieraan +syötyä ja kiiteltyä kantaa kiikutella hänen kanssaan ruokia aittaan. + +Eikä luonut niin katsettakaan Topiin. + +Topia harmitti niin, että oli siihen paikkaan pakahtua. Ei hän oikein +tiennyt, mikä häntä alkoi äkkiä kaivella ja kiukuttaa, mutta niin +se vain kuohutteli ja käänteli, jotta — Ja nuo kissatkin! Pitipäs +hänen, ison ja iällisen miehen, pakkautua niitäkin hoitelemaan +ja huushollaamaan kuin minkäkin lapsen — Nauroivathan hänelle jo +naisetkin. Eivätkö liene parhaillaankin nurkan suojassa kikattamassa? +Ja nauraisi jos kuka, kun kuulisi. + +Kun Serukka ja Eveliina viivähtivät jollakin kantomatkallaan vähän +kauemmin, nousi Topi päätteliäästi ja kävi ja nosti kissanpojat hieman +kovakouraisesti uunille — näkyvistä. + +Tupaan tultuaan puhdistivat naiset vielä pirtinpöydän. Eveliinan käytyä +istumaan äännähti viimeinkin Serukka, mutta vain kuin kuiskaten ja +ainoastaan Eveliinalle: + +»Jaetaan nyt ne siemenet, vaikka kyllä kai ne joutaisivat sinulle +kaikkikin.» + +Hän haki hyllyltään paperipussin ja palan harmaata käärepaperia. +Paperista hän pyöräytti suipon tötterön ja alkoi valutella pussista +siihen siemeniä. + +Eveliina ehätti estelemään: + +»Ka, elähän enää... Johan ne nyt nuokin toki minulle riittävät. Ei jää +itsellesi... Voi, hyvä ihminen, kun kaataa kaikki...» + +»Eipähän näitä näytä meillä tarvittavan», sanoi siihen katkeralta +kajahtavin äänin Serukka. + +Vasta kun Eveliina vakuutti, ettei hän ottaisi kuin puoli pussillista, +jätti Serukka siemeniä itselleenkin. Hän vei oman osuutensa uunille ja +huomautti huokaisten: + +»Olkoot siellä — unohtumassa.» + +Ja taas painoi iloton alakuloisuus surumieliseen syleilyynsä +Muhosenmäen pienen pirtin. Alkavan iltayön hämäryys hamuili hiljaa +hiiviskellen pitkin permantoa, pöytää ja penkkejä. Tuvan asukkaat +istua kyyhöttivät vieraineen kukin tahollaan unteloon äänettömyyteen +ja valottomiin mietteisiinsä vajonneina. Kuului vain Topin piipun +luputus ja uunilla kehrätä hurruttavien kissojen hyrinä. Silloin +tällöin rapsahti jokin — russakkako lie katosta pudota napsahtanut vai +seinäsammal salaperäisesti sihahtaen risahtanut. + +Piippunsa pohjilleen poltettuaan ähkäisi Topi äkkiä. Hän nousi, hapuili +käsille hattunsa ja asteli keskelle permantoa. Sinne hän seisahtui kuin +jotakin odottaen ja käveli kotvan kuluttua ovelle. Kääntyen siellä +tupaan päin hän jurautti jotakin saunaan maata menosta, odotti taas, ja +pyörähti raskaasti huoahtaen pihalle. + + + + +VI + + +Lyhyin ja jämerin askelin Topi laskeutui kovaksi kamaraksi +tallautunutta polkua pirtistä saunalle. Hän ei mennyt kuitenkaan heti +lauteille levolle. Niin oli kuuma eikä tuntunut nukuttavankaan. Ja +kummakos, jos ei nukuttanut, kun oli jo päivällä pitkät unet veneessä +vetänyt. + +Topi istuutui saunan rapuille jäähdyttelemään ja unta odottelemaan. +Nojaten kyynäspäin polviinsa ja käsin poskiinsa hän katseli kulmiensa +alta eteensä. Ja aatos tuli ja toinen meni siinä kumarassa kyyköttäessä. + +Päivä oli painunut läntisten korpien talottomiin takalistoihin, +ja yö teki kukon askelin tuloaan. Kaikkeuden ylle alkoi laskeutua +auringon alettua kuin kattava kaihi. Hämyinen Kaislalahti synkkeni +synkkenemistään. Sen tuonpuoliset rannat tummenivat kivineen, +kallioineen ja lepikkolehtoineen yhdeksi pitkäksi ja pimeneväksi +juovaksi. Korpismäen koivikko paistoi vielä kalpeana kelmeytenä, +mutta kuusikoita kietoi jo syliinsä kuin jokin sinertävä sysi. Lahden +laakeasta ja noroperäisestä pohjoispäästä lappautui laajana pilvenä +sakenevaa sumua, joka kääri tuuma tuumalta lelluillen liikehtivään +poveensa ruohikot, rantaryteiköt, äyräät ja luhdat ja venytteli jo +vaippaansa valkamaankin. Lahdelta laajenevat selkävedet mukailivat +mustina eikä niiden epämääräiseksi muuttuneesta etäisyydestä +erottanut enää saaria ja salmia. Ja kaiken päällä riippui raskaana ja +raukeana tähdetön ja vallan kuin vitkalleen yhä alemmaksi laskeutuva +lenseäloistoinen taivaan holvi. + +Jossakin, jollakin kaukaisella korpilahdella huudella hujelteli +yksinäisyytensä ikävää kumppaliton kuikka, ja toisaalta kuului +etäinen lahorastaan valitteleva viserrys. Tuolloin tällöin kantautui +Muhosenmäen salolaistumilta Kullankukan kellon kaihoisa kajahdus. + +Topin mieli ja mietteet olivat mustat ja matalat. Mikä heitä liene niin +lamauttanutkin, yön yksinäisyyskö vai luonnon alakuloinen ilottomuus, +mutta niin oli vain mieliala myreä ja miete masentunut, ettei mahtanut +olla monella monesti. + +Päivällä oli toista, paisteista ja mukavaa. Tuolla lahdella lempeydessä +ja auringon armaudessa, korkean ja kuulaan taivaan kuvun alla +ratoksensa onki ja veneensä keulaan kuin lapsen kaltaisena nukahti, +heräten odottamattaan Serukan seuraan. + +Ja nyt oli toista. Luonnosta lumous lopussa, päivä pimennossa, taivas +tummenneena ja Serukkakin — ainoa toveri ja puhekumppali erämaan +yksinäisyydessä — sytenä ja sanatonna. + +Siitäköhän se oli Serukka mahtanut matalalle mielialalle mennä, +kun ei niille siemenilleen sitä pyytämäänsä palturipenkkiä saanut? +Ei kai sillä liene muutakaan mielen muuttajaa ollut. Mutta pitihän +sen, aikuisen ja ajattelevan ihmisen, käsittää, etteihän sitä nyt +toki voinut valmista, kasvussa olevaa penkkiä joillekin joutaville +kukkakasveille kuka antaa. Ei sittenkään, vaikka siinä olikin +semmoisille siemennyksille koko mäellä mukavin ja parhain paikka, johon +ne siemenet oli pantava, jos kerran johonkin pani. Mutta kun se jo +kasvoi parhaillaan palturia, niin se kasvoi palturia, eikä sitä enää +käynyt muille kylvöksille muuttaminen. + +Se taisi mainita meinailleensa niitä kukkiaan itselleen iloksi ja +mielelleen ratoksi? Ja oliko ihme, jos oli meinaillutkin. Moniakopa +ja mukavia niitä nyt Serukallakaan iloja näin korven keskessä +oli? Samaa arkea ainaisine askareineen aamusta iltaan ja viikon +päästä kuin huokaisuhetkeksi pyhää. Niin että iloa kai se ikävöitsi +arkiharmauteensa hänkin, vaikka kokikin olla osaansa tyytyväisen +näköinen ja ottaa ilon itsestänsä. Mutta mielensä syvässä toista +toivoi. Vähäiset ja valituthan ne olivat nämä sydänsalon ja korpikansan +riemut. + +Olisihan sille saattanut sen ilonsa suodakin — eikähän se ratoksensa +paljon pyytänytkään, penkin verran vain, pienimmän penkin. Mutta kun se +oli jo tupakkamaana, niin se oli tupakkamaana, eikä sille mitä mahtanut +muuta. + +Kovin se näytti koskevan, kun kiellettiin. Niin näytti menevän +murheisiinsa, ja siihen naurukin kuin leikaten lopahti. Eikö liene +ihan itkenytkin? Jotakin se vain silmäkulmastaan esiliinansa kulmaan +kuivasi. Mutta suotta se nyt, iso ja iäkäs ihminen, niin vähästä +vesitteli. Jos se nyt oli yhden penkin saanti niin sydänasia, niin +olisi kai sen saattanut antaakin — ellei se jo olisi ollut palturin +kasvussa. + +Taikka — mitäpä se nyt olisi yksi penkki merkinnyt antaessakin, kun +oli kuitenkin neljä muutakin, parempaakin, tupakkaa työntämässä. Ja +entistäkin satoa, viimekesäistä oli, korjuussa yllin kyllin vaikka yötä +päivää pelmuttaa — + +Kun olisi arvannut, että se ihan itkun puhalsi, niin olisi hänet nyt +yhden penkin mieliisi luvannut... + +Mahtaneekohan se nyt vieläkin valvoa ja vesitellä, asiasta ihan +aiheettomasta? Se on semmoinen herkkä ja helläluontoinen. Malli-ihminen +kerrassaan, mutta vähästä pahoittuva, niinkuin nyt tästäkin, +joutavasta. Ei sitä pitäisi ihmisen olla aina niin valmisvetinen. Mutta +jos on, niin on, ja minkäpä sille luonnolleen varsinkaan vaimoinen +ihminen mahtaa? On luotu herkemmäksi naiseksi, niinkuin tämä jäyheämpi +ja karumpi mies mieheksi. + +Aivanpa pitäisi käydä katsomassa, ettei se siellä suotta valvo ja +vesittele eikä itseään turhan takia väsyttele. Sanoa, että alkakoon +vain asetteleida ja uinahtaa ja unohtaa koko apeutensa, niin +aamullapahan sitten nekin surut seikotaan. + +Taikka olla mitään sanomatta. Kuulostaa vain seinän takaa tai +ikkunanpielitse pilkistää, jotta unessako on vai hereillä. Ja jos +tuntuu hereillä olevan, niin vierasta valveuttamatta jollakin kättä +pitemmällä ikkunaan hiljaa heläyttää ja viitata väsähtämään. + +Parasta pistäytyä heti, ettei pane koko yötään pikku syistä pilalle, +vaan ehtii jonkun hetken torkahtaa. Kun olisi vain jokin, millä +ikkunaan kopauttaisi. + +Topi nousi tavallista vikkelämmin. Kun ei löytänyt muuta mukavampaa +esinettä mukaansa, niin otti saunan seinustalla olevan taikon. +Saattoihan sitä senkin hienolla kärjellä hellävaroen kilauttaa. + +Tultuaan pihaan Topi kiersi pellon pientaritse pirtin seinustalle. +Siellä hän painoi vallan kuin ennenmuinen, nuorena miehenä pappilassa +Serukan aitan luona iltahämyssä ollessaan, varovasti korvansa hirteen +ja kuulosti, mutta ei kuullut muuta kuin oman huohotuksensa ja povensa +jyskeen. Hän pidätti henkeään ja painoi korvansa kiinteämmin puuhun. + +Nukuttavanpa siellä tunnuttiin. Kahden henkilön syvä ja tasainen +kuorsaus kuului ja siihen väliin sirkan siritys. Unessa olivat sekä +Serukka että Eveliina. + +Oikaisten itsensä seinustalta suoraksi tunsi Topi pienoista pettymystä, +ettei pirtissä oltukaan hereillä huokailemassa. Mutta sitten tuli +hänelle mieleen, että jospa se onkin ensin hiljaa pahanmielensä itkeä +hyreskellyt ja siihen sitten väsähtänyt, raukka. + +Topin oli noin päätettyään paljon parempi olla, milteipä kuin hyvästä +mielestä hykähytti. Hän kääntyi lähteäkseen, mutta jäikin vielä +pitkäksi ajaksi siihen ajattelemaan ja jalkojensa juuressa olevia +palturipenkkejä kallella päin katselemaan. + +Mitä lienee mies siinä miettinytkin ja mitkä kamppailut ajatustensa +aallokoissa käynyt, mutta äkkiä hän astui taikkoineen pisimmän penkin +luo ja nosti terällä tupakan juurineen maasta, nosti toisenkin, +kolmannen — ja jäi tuokioksi tuijottelemaan kasaan keräämiään kasvuja. + +Hän rypisti rajusti kulmiaan ja tuntui purevan hammastakin, mutta +sitten hänen piirteensä taas lauhtuivat ja huoaten kumartuen hän +puhdisti koko penkin. + +Lopuksi hän käänsi ja tasoitti sen siemennystä varten valmiiksi, keräsi +tupakanvarret kainaloonsa, kuulosti, ettei pirtissä oltu herätty, +ja hiipi pellonpientaritse kiertäen taikkoineen takaisin saunalle. +Siellä hän pisteli tupakat seinänrakoihin riippumaan ja kuivamaan, +poltteli vielä piipullisen, nousi lauteille, riisui takkinsa ja kääri +sen päänalaisekseen. Mutta ennenkuin hän heittäytyi pitkälleen uneen, +työnsi hän saunan seinäluukun auki ja katsahti Kaislalahdelle, alkavia +ilmoja arvaillakseen. + +Lahti ja koko luontokin oli kirkastunut, vaikka vielä uikin valkean +sumun vallassa. Ja tuonpuoliselta rannalta erotti jo lepikkolehdon +lempeät piirteet, puhtaan valkoisena paistavan koivikon ja sen yllä +kuusikon, johon Korpismäen kyömyharjulta alkoi taas heloitella hempeänä +runsasta rusoaan ryöpyttelevä uusi päivä. + +Tyytyväisenä ähkäisten paneutui Topi lauteille levolle. + +Hänen oli hyvä olla, rauhaisa ja suloisen raukea. Hänen mielensä +äskeinen mataluus oli poissa ja mietteensä mukavat. Tuntui kuin +olisi jokin raskas painajainen, mikä lie ollutkin, heltiytynyt hänen +olemustaan häiritsemästä. + + * * * * * + +Muhosenmäen pienessä pirtissä nukkuivat hauskassa aamuhämärässä +vuoteella vieretysten Eveliina ja Serukka, Eveliina pullean poven +tasaisesti aaltoillessa naisen nuoremman syvää ja tervettä unta, +punakkaposkinen Serukka levottomammin ja jotakin unta nähden. Hänen +hapuileva kätensä puristui peitteen laitaan, ja hänen huulilleen +karehti hellä hymy. Puoliääneensä hän äkkiä lämpimästi ja lempeästi +huudahti: + +»Topukka! Topukka ukko —» + +Silloin kahahti tuvan uunilla jotakin ja tuohisestaan kohosi koukussa +selin haukottelemaan ja venyttelemään Matti. Se silmäsi katse harallaan +pirttiä. Sitten se istuutui, haukotteli hartaasti ja alkoi ahkerasti +peseskellä silmiään. Puhdistettuaan vielä pukunsa ja partansakin +se loikkasi tuohisestaan uunille ja alkoi väräjävin kuononenin ja +kuulumattomin käpälin tutkiskella kaikkia paikkoja. Löydettyään +emäntänsä pehmeät lapaset se lennätteli niitä sinne tänne ja viskasi +viimein niistä toisen Katin pyttyyn ja herätti Katin. + +Yhdessä ne yltyivät kisankäyntiin, pistivät piiloleikiksi Topin +huovikkaissa, pelailivat Perhon päitsillä ja keksivät lopuksi Serukan +uunille sälyttämän siemenpussin. Sitä ne pyörittelivät sinne tänne +ja kierittelivät lopuksi uunin ja seinän välisen kapean aukon luo. +Molempien pussista kiistatessa se luiskahtikin loveen ja suhahti Matin +ja Katin suureksi kummastukseksi välikkeen synkkään syvyyteen. + + + + +VII + + +Eveliina ja Serukka heräsivät, kun pihamaalla kanoineen kävellä +teikkaroiva kukko vetäisi aamuvirren. + +Pukeuduttuaan ja peseydyttyään, Serukan siivotessa pirttiä, Eveliina +esitteli taas kotiinlähtöään. Serukka sai kuitenkin houkutelluksi hänet +jäämään vielä aamukahville. + +Kahvia yhdessä lieden luona laitellessaan emännät juttelivat vielä +eilen kummaltakin kertomatta unohtuneet asiat. Mutta kun kahvi alkoi +poukahtelevassa pannussa kuohahdella pitkin kiilteleviä kylkiä, +kantoivat he pannun pirtin pöydälle ja kyyditsivät sinne kupit, kerman +ja sokerin. + +Istuutuen toinen toiselle puolelle pöytää ryhtyivät he hörppimään +kolmella sormella kannattamastaan vadista höyryävää kahvia. + +»No, ihme ja kumma, ettei jo Topikin ala tulla tallustella saunasta +aamukuppiaan saamaan», sanoi Serukka. »Näihin aikoihinhan se jo muina +arkina on ollut askareihinsa menossa.» + +»Olisikohan yksin nukkuessaan unohtunut uinahtamaan yli aikansa?» +epäili Eveliina. + +»Eipä se tavallisesti erehdy nousuissaan, jos ei maatamenoissaankaan», +selitti Serukka ja nousi silmäämään ikkunasta saunapolulle. + +Hän ehti tuskin katsahtaakaan, kun jo löi kämmenensä kummastuksesta +vastakkain ja huudahti yllättyneenä: + +»No, sitä se on Topukka! Nyt minä jo tiedänkin, mikä sitä tänä aamuna +niin nukuttaa. Tulehan katsomaan, Eveliina. Topi on kitkenyt meidän +muina miehinä maatessamme koko pitkän palturipenkin putipuhtaaksi, +vieläpä kääntänytkin sen. No, sitä se on Topukka!» + +Serukan äänessä oli onnekkaan ylpeähkö värähdys, ja naurahtaen hän +huomautti katsomaan kiiruhtaneelle Eveliinalle: + +»Jo minä eilen ehtoona aloin arvellakin, jotta jokos se nyt Topi +paneutui niin pahaksi, ettei edes pientä penkkiä anna. Olinpa jo hieman +nyreissänikin, kun se ei heti luvannut.» + +»Noo», lohdutti Eveliina, »eihän se nyt niin siinä silmänräpäyksessä +ollut valmis suostumustaan sanoa sipaisemaan. Aikaa ja ajattelemista +Topi tarvitsee. Eihän se muutoin olisikaan sellainen ikuinen jörötys, +hi, hi.» + +»Niin, semmoinen Törökki-Topukka!» naureskeli Serukkakin. »Ensin +vänkäsi vastaan, mutta kun kerkesi asiaa ajatella, niin myöten antoi ja +yöllä tuollaisen yllätyksessä tekaisi.» + +»Niinhän ne ovat miehet miltei aina. Aluksi meille naisilleen vastaan +jyrräävät ja jurraavat, mutta lopuksi kuitenkin mieliksemme tekevät. +Sellainen se on minunkin ukkoni, hi, hi! On se tämä naisväki semmoista, +mitähän lieneekin, noille miehille, mieluista, hi, hi!» + +»O-oon se, hi, hi! Ei ole Topukallakaan muuta niin mieluista kuin +perkkiönsä, Perhonsa ja —» + +»Serukkansa!» sanoi Eveliina. »Mutta mieluinenpa se taitaa olla +Serukallekin Topukkansa», lisäsi hän hymyillen ja silmää iskien. + +Serukka lehahti poskiltaan punaiseksi kuin nuori neitonen ja kiirehti +kääntämään puheen toisille poluille. + +»No, nythän siinä ei ole sitten muuta kuin kylvät vain vikkelästi +kasvamaan. Arveli näet Sohvi, että jos viskaa siemenet viivyttelemättä +oikein hyvään ja höystöiseen paikkaan, niin ehkä vielä näin kesäkuun +lopullakin kylvettyinä kerkiävät kohota syksyksi kukalle.» + +Hän riensi uunin luo ja alkoi kopeloida sen päällykseltä siemenpussia. + +»Ka, no, mihinkä minä sen pussin eilen sukellutin, kun sitä ei näy eikä +kuulu? Tänne olin nokkauksissani nakkaavinani uunin laidalle, ja nyt se +on tipotiessään.» + +Eveliinakin tuli etsimään. Kun ei pussia löytynyt, vihelsi Eveliina +äkkiä kuin käsittäen ja huudahti: + +»Mutta jospa se onkin Topi tekaissut kahdet kummat kerrallaan ja +hakenut meidän täällä henkihieverinä maata höllötellessämme pussin +uunilta ja kylvänyt sen muokkaamaansa maahan? Näyttää tuo penkki niin +ruopotellulta.» + +»Niinhän se, veitikka, on toki tehnytkin», sanoi Serukka. »On se +semmoinen Topukka, kun se vain tulee tyyten asiat tuumailleeksi ja +touhuun tarttuneeksi.» + +Serukka ja Eveliina kävivät vielä silmäämässä ikkunasta tupakkamaata. + +»Mutta onkohan se muistanut kastella noita kylvöksiään?» epäili +Eveliina. »Niiden pitäisi kai minun ymmärrykseni mukaan tuollaisten +siemennyksien saada heti vettä niskaansa, että alkavat samassa tehdä +itua.» + +»Käydäänpäs koettelemassa», sanoi Serukka. »Mullastahan sen tuntee, +onko kasteltu vai eikö. Vettähän niiden toki tulee tuollaisten toukojen +saada.» + +Ja niinhän se olikin: multa tuntui tosin käteen kouhotellulta, mutta +kuivahkolta. Kastelemattahan sen oli Topi jättänyt. Eikä ihme, jos +jättikin, sillä mistäpä ne vain peltojaan ja niittyjään pöyhivät ja +taivaan kasteeseen tottuneet, kukkamaiden käsittelyyn kokemattomat +mieseläjät ryytimaista ja rekooleista mitä tietävät. + +Kun tuvassa oli sangollinen eilen kaivolta kannettua vettä, kastelivat +Eveliina ja Serukka penkin perinpohjin. + +Tupaan tultua sanoi Eveliina: + +»Ei, kyllä minä nyt lopultakin lähden luppasemaan kohti Eskelilää, +etten jää koko kesäkaudeksi teidän tiellenne ja elätiksenne. Kotihan +ja ukko ja lapset ne on minullakin — ja edessä omat penkkipirinäni, +hi, hi! Niin että Herran huomaan ja haltuun nyt vain ja piipahtakaahan +tekin jonakin sapattina vuorostanne meidän mökillä. Kauankos tästä +selvää vettä meidän rantaan soutaa sipaisee.» + +Mutta ennenkuin Eveliina pääsi lopultakin lähtemään, sukellutti Serukka +hänelle kissakoriin kotiin viemisiksi kaksi rehevää ja ruskeaposkista +rieskaa, puolisen naulaa vasta kirnuttua Muhosenmäen kylän kuulua voita +ja kymmenisen kookasta Topin eilistä ahventa. Sitten hän saatteli +Eveliinan veräjälle asti, kun oli itselläänkin aamulypsylle sinne käsin +matka. + +Veräjällä vielä viimeistä kertaa hyvästellessä sanoi Eveliina äkkiä +ihaillen ja Serukkaa kirkkaasti silmiin katsoen: + +»Hyvä — hyvin hyvä sinulla on mies, Serukka.» + +Serukka sai taas heleät kukat poskillensa, ja hänen silmäkulmaansa +kiehtoutui ilon kimmeltävä kyynelhelmi. + +»On se —», äännähti hän hiljaa. »Vaikka onkin vain semmoinen +Törökki-Topi», lisäsi hän hymyillen. + +Eveliina läksi kiireesti astua humppaisemaan, painautui vikkelästi päin +rantaryteikköä ja häipyi tuossa tuokiossa poluttomalle oijustaipaleelle +kilometrien takaista kotiaan kohti. + +Serukka viivytteli veräjällä, kunnes Eveliina oli kadonnut korpeen. +Sitten hän hyrskähti hyvästä mielestä rajuun itkuun ja vetisteli kerran +oikein sydämensä kyllyydestä ilonsa isoutta. Kuivuttuaan kyyneleensä +hän naurahti hämillään kuin tavannutta heikkouttaan itsekin häveten ja +kainostellen. Kiivetessään yli veräjäpuiden hän katsahti kotimökkiään +ja kuiskasi: + +»On se — Topukka!» + +Hän peittyi pian lepikkoon hoidokkejaan haeskelemaan. Hänen vielä heleä +ja kantava äänensä kajahteli korvessa kuin riemuiten: + +»Ptrui piikoja kotiin, ptruiiiiii...!» + +Kun kaiku oli kotvan kiiritellyt hänen huhuiluaan sinne tänne, +kuului kutsuun vastauksena ensin kauempaa ja sitten hitaasti läheten +Kullankukan kumeampi kello ja Perhon kimeämmin kilkatteleva tiuku. + + * * * * * + +Kun Topi tulla väännätteli viimeinkin saunasta tupaan, ei siellä ollut +enää ketään ihmistä. Kissanpennut vain uunilla nälissään nau'uskelivat +ja kurkkivat laidalta lattialle, mutta eivät uskaltaneet sinne hypätä. + +Topi auttoi pennut permannolle ja joi sitten vielä varina pysyneestä +pannusta kolme kupillista kahvia, puraisten pienimmästä sokeripalasesta +kullekin kupille murenen ja heittäen loput sokeriastiaan. Viimeistä +kupillista kallistaessaan hän sattui silmäämään pitkin kaapin kuvetta +ikkunasta pihalle ja palturimaalle. + +Hänen yöllä puhdistamansa penkki paistoi sieltä silmiin kouhoteltuna +ja kostutettuna. Serukka oli kai penkin huomattuaan, kylvänyt sen ja +kastellutkin jo kylvöksensä. + +Niinkuin oli tehnytkin. Ei ollut enää Topin keplotellessa uunilla +siemenpussia, ja ovensuussa oli vesisankokin typötyhjä. + +Topia harmitti hieman havaintonsa. Ei siksi, ettei niitä siemeniä olisi +saanut ja pitänytkin sirotella sinne, jonne ne oli siroteltavakin, +vaan siksi, ettei Serukka ollut malttanut odottaa Topia toverikseen. +Hauskaahan tuo olisi ollut toisestakin nähdä ja kuulla, miten oli +mielissään, kun sen penkkinsä sai ja sen sitten siementeli. Mutta +milloinkapas ne naisiset eläjät malttavat odottaa missään ja mitään +— eivät milloinkaan! Samassa se pitää kiire ja kuhina alkaa, kuten +Serukallakin nyt niitä heiniään ja ruohojansa rustaamaan, ettei +ehtinyt edes odottaa niin pikkiriikkistä hetkeä, jotta olisi jäänyt +vaikkapa kiittämään tai jollakin sanalla hyvää mieltänsä ilmaisemaan. +Eipähän siltä, että kiitos miehiselle miehelle mitä merkitsi, naisten +kiitos varsinkaan, vaan kuitenkin... Mutta eipäs, kun sai mitä oli +mielinytkin, niin sillä vain oli kaikki selvää ja valmista. + +Ja tokkopa tuo oikein todella lienee koko penkkiänsä mielinytkään? Eikö +liekin vain Eveliinan tähden ja nähden tahtonut osoittaa, että näin +sitä meillä Muhosenmäellä akat asiansa mielikseen muokkaavat, kunhan +vain vähän vatkuttavat ja itkeä tihauttavat, hä, hä! Jos se todella +tihauttikaan? Oli ehkä vain jostakin silmästään huivinsa nurkkaan +kuivaavinaan ja muka suurtakin surua kasvoillaan kantavinaan, hä, hä, +hä! Ei, totta vie, sen suru sen syvempää ollut eikä huoli haikeampaa +kuin että yöllä nukkui kuin hako, hä, hä, hä, hä! + +Eikö liekin vain penkin nähtyään nauranut Eveliinalle, että näin sitä +meillä mies perään antaa. Ja Eveliina lähtenyt heti hyppyyttämään +siitä sanaa kotiinsa ja tietenkin pitkin kylääkin talosta taloon, niin +että helmat pilvenä heiskahtelivat — toitottamaan, jotta semmoinen +narrattava se onkin se Muhosenmäen totinen Topi, hä, hä. + +Topia ei vain harmittanut, vaan hävettikin koko penkkipuuha. +Paneutuakin nyt aikaisen miehen akkojen pikku itkuista ja mielimyreistä +naisten narrattavaksi ja naurettavaksi ja kitkeä keskellä yötä parhain +palturipenkkinsä joitakin joutavia hajuheiniä ja kukkariistoja varten. +Nauroihan hänelle sen kuultuaan koko kylä vasten näkimiä, nauroi ja +nolaili... + +Topi tempasi hatun päähänsä ja Perhon päitset tuvan naulasta kouriinsa +ja läksi niin äkeissään ulos, ettei kehdannut edes pirtin oveakaan, ei +kiusallaankaan, perässään kiinni paiskata. + +Pihalle tultuaan hän pysähtyi hetkeksi ja kuulosti ja odotti. +Mitä hän oikeastaan kuulosti ja odotti, siitä hän ei ollut oikein +selvillä, mutta odottihan vain. Mutta kun ei pihalta eikä läävästäkään +kuulunut edes hiiren hiiskahdusta, läksi hän vielä enemmän vihoissaan +harppaisemaan veräjälle. + +Veräjälle päästessään hän kuuli kauempaa lepikosta Serukan sulin +äänin hatarasarvilleen haastelevan ja iloittelevan, ilon itkijän, +hä, hää! Silloin Topi laskeutui jo puoliksi kiipeämältään veräjältä +alas ja läksikin pitkin aidan vierusta viillättelemään. Naureskelkoon +ja huudelkoon ja haikailkoon narrattavilleen siellä Serukka — hän, +Topi, ei mene sinne kiusallaankaan ja tapansa mukaan Serukan luota +Perhoa ottamaan, ei vaikka —! Kaukaa kiertää vain huomaamatta ja +takaapäin Perhon päähän päitset pistää ja sitten koko päiväksi +perkkiölle painautuu, heikkouttaan ja harmiaan häpeämään ja hassuuttaan +hautaamaan. Eikä tule sieltä kotiin, ei vaikka Serukka kuinka kutsuisi +ja kiekuisi ja maanittelisi — ei ennenkuin yöllä. + +Topi oli niin tuikeissaan ja tuohuksissaan, että aivan tasajalkaa alla +rusahtelevan pisteaidankin yli hypätä roiskahti. Ja sitten sakeimpaan +lepikkoon sukelsi ja sieltä Perhon kellon klikatusta kuulosti ja kun +kuuli, niin kupeilleen katsomatta kohti meni ja päitset päähän paiskasi +ja pitkin saloa perkkiölle läksi. + +Tuntui Hellantetan, tai Kullankukkako lie ollut, alle kuukistunut +Serukka hänelle lypsäessään jotakin sanovan, mutta eipä jäänyt Topi, +ei jäänyt enää hameväen hupsuteltavaksi, hä, hä! Ei — kun ei kerran +Serukan ollut sopinut jäädä oikealla ajalla odottelemaan ja kiittämään +tai jotakin sanomaan. + +Iloitkoon Serukka nyt niine siemennyksineen, joilla oli niin tuhannen +tuska. + +Topi astui Perhoa taluttaen vinhaa vauhtia ja poikki rapsahtelevien +risujen korkealle kimpoillessa perkkiölleen. Eikö liene aivan Perhokin +oudostellut semmoista menoa? Ainakin otti tavallista pitemmän askeleen +eikä kerinnyt, kuten ennen, matkalla kelloaankaan kilkatella. + +Perkkiölle päästyään Topi valjasti Perhon suoauran eteen ja kun Perho +pakkautui leikillä pureskelemaan hihasta tai hamuilemaan hatusta, niin +ärjäisi, että »Kah, mitä se siinä surveileiksi», ja alkoi kyntää. + +Mutta ei sujunut sinä aamuna Topilta suon kyntö. Aura upposi milloin +liian syvään, milloin liian matalalta maata otti. Vako tuli väärä +ja epätasainen. Paikoin pakkautui auran eteen mutaan peittyneitä +räkäpetäjien juuria ja oli särkeä pelit ja valjaat, paikoin iskeytyi +auran kärki johonkin ikivanhaan kantoon ja seisahtui koko kyntö. +Perhokin — mikä pakana sitäkin lie tänä päivänä haitannut, muutoin +tasaista ja hyvää kyntöhevosta. Ei osannut kymmentä askelta oikein +astua, vaan aina syrjään vei ja vaon pilasi. Topi tulistui ja katseli +vitsaa, mutta ei löytänyt. + +Saran päähän päästyään hän antoi Perhon puhaltaa ja istuutui itse +mullokselle. Ja ties kuinka kauan olisi siinä istunutkin ja jöröttänyt, +ellei lentänyt siihen tuoreille auran jäljille jostakin kyntölintu ja +vaosta toukat noukittuaan juosta piipertänyt vaon pohjaa Topin luo ja +kallella päin katsellut ja äkkiä äännähtänyt: + +»Paa piippuun! Paa piippuun! Tilt, talt, tilt, talt! Elä mökötä!» + +Topi kahmasi multakokkareen ja lennätti sen lintua kohti. Lintu +lennähti sylen pari syrjään ja pilkkasi: + +»Mies mokoma! Mies mokoma! Paa piippuun, paa piippuun, tilt, talt, +tilt, taa!» + +Ja Topi pani piippuunsa. Poltteli kopallisen, kopisteli ja latasi +toisen piipullisen, liiat karekset kouraansa kooten ja kukkaroonsa +keräten ja sytyttäen räsähdellen röyheilevät palturit palamaan. + +Paltureista palasivat hänen ajatuksensa perkattuun penkkiin, siemeniin, +Serukkaan ja äskeiseen suuttumukseensa. + +Suuttuuhan se suunnankin mies sellaisesta, kun ei saa työstään +sanaakaan kiitokseksi ja kun ei malteta odottaa sen vertaa, että +edes osoittaisi, jotta tuossa se nyt on se penkki, johon saa ja on +kylvettävä. Taikka jos sen siemennyksen olisi tahtonut vielä yökasteen +maassa ollessa tehdäkin, niin olisi edes sitten tullut hyvän sanan +sanomaan, ja osoittamaan, että oli nyt sen itkemänsä ilon saanut ja +tullut tyydytetyksi. + +Vaikka — mitenkäs se oikeastaan olisi osannut tullakaan mitään +sanomaan, kun hän, Topi, oli siellä saunassa kaiken aamua unta +vetänyt? Ei kai se hennonut sinne lauteille toisen unessa ollessa +herättelemään ja kiitostaan kantamaan tulla eikäpä oikeastaan jäädä +rupeamakaudeksi kädet ristissä parhaana lypsyaikanaan pirttiinkään +istumaan ja toisen tuloa vartavasten vahtimaan. Oli sillä sitä kiirettä +suotta seisoskelemattakin tai pirtin ikkunasta pälyilemättä. Eikähän se +oikeastaan ehkä ilennytkään jäädä koko iäkseen sinne sitä kiitostaan +kuin tarjottimella kantaen ojentelemaan. Hulluhan se olisi ollutkin, +jos olisi jäänyt, he, he! + +Ja ehkäpä se alkoikin juuri siitä penkistä puhua, kun lehdossa äsken +lepertelemään rupesi. Niinhän sitä oli usein ennenkin siellä Serukan +lehmiään lypsäessä ja Topin Perhoaan valjastaessa minkä mistäkin +puheltu ja pajateltu, taikka Serukka se oli oikeastaan vain haastellut +ja Topi kuunnellut valmista, kunnes oli sitten lopuksi aina ollut +Serukka kahmaisevinaan maasta puunkarahkan ja muka vakavissaan sillä +hätistelevinään ja hoputtelevinaan: »Ja ala nyt jo työntyä siitä +työhösi, Topukka! Kun jää koko rupeamaksi siihen jouten rupattelemaan!» +Jolloinka Topi oli aina ollut uhkaavinaan muka kaataa kiulun, mutta +lähtenytkin Perhon kanssa perkkiölle ja Serukka jäänyt siihen nauraa +hihittelemään. + +Niin kai se olisi nytkin tehnyt. Jotakinhan se jo huhuilikin, vaikkei +siitä tullut olluksi milläänkään, vaan oli liian äkin lähdetty. Olisi +kai kiitellytkin ja iloinnut siitä saamastaan penkistä — kun olisi +tullut maltetuksi mieltä ja kuunnelluksi. + +Olisi pitänyt kuunnella, että mitä se aikoi sanoa. Oliko hyvinkin +hyvillään ja kehaisiko ehkä Eveliinallekin, että sellainen se on +se meidän Topukka, kun se touhuun tarttuu, he, he. Aivan yöllä +kuin mikäkin sulhasmies seinän taakse hiipien tulee ja mielen +ilahduttamiseksi semmoisia tekaisee, he, he, he! + +Kyntölintu oli Topin tupakoidessa taas tulla piipertänyt likemmäksi +odottamaan uutta vakoa ja uusia suomujusta nousevia makeita matoja. +Topin ääneensä naurahtaessa se säikähti, hypähti kolme askelta +kauemmaksi ja kirkaisi: + +»Mies typerä! Tyhjästä suuttuu, tilt, talt, tilt, talt! Lepy pois, lepy +pois!» + +Topi ei enää heittänyt lintua kokkareella. Häntä huvitti kyntölinnun +kujeilu. Typerä mies todellakin. Ihan ilman linnutkin semmoista +ivailevat, he, he. Suuttuu vallan suotta eikä ota asiasta selkoa, vaan +viskelee vihojaan aivan aiheetta, he, he. Aivan pakkasi jo harmittamaan +semmoinen kiire kiivastumaan. + +Olisi pitänyt, olisi pitänyt jäädä kuulemaan, mitä Serukka aikoi sanoa. +Ja katsomaan, oliko hyvillään. Eikä tiedä, että kun ei jäänyt, niin +mitenkä vielä sen ikäväkseen otti ja rupesi semmoista tylyyttä taas +vesittelemään, raukka. + +Topi kopisti piippunsa tavallista kipakammin kenkänsä kärkeen ja nousi. +Tarttuen ohjaksiin ja auran kurkeen hän ärjäisi Perholle: + +»Soh! Mitä se siinä lorvailee! Nukkuuko se vai —? Ala astella vaolle!» + +Perho painautui valjaitaan vasten, ja aura läksi liikkeelle. Topi +kieppui kurjessa kuin pomppaileva pallo, ja kyntölintu piipersi pitkin +verestä vakoa ja poimi toukkia. Niin aukeni suohon viilua viisi, +suoraa, syvää ja hyvää. Mutta kuudennella alkoi taas tulla jälki +huonompaa, liian kamarasta kynnettyä ja mutkikasta. + +Sitä ei kuitenkaan Topi huomannut eikä sitäkään, että Perho pysähtyi +seitsemännellä vaolla saran päässä ja alkoi hamuilla sivultaan +saraheiniä. + +Topi puristi auran kurjesta suonikkain sormin ja oli yhäkin +kyntävinään, mutta olikin vajonnut ankaraan ajatteluun. + +Kun olisi ollut jokin syy, jonka nojalla palaisi pihaan katsomaan, +ottiko Serukka äskeisen tylyyden ihan todeksi, vaikkei se toki mitä +totta ollut, muuta vain joutavanpäiväistä äkillistä mielenjohdetta, +joka häipyy vallan samassa. Silloin kuulisi senkin, mitä se siitä +penkistä pitäisi, oliko sattunut mieleiseksi muokattu ja kyllin kuohkea +vai eikö. + +Kohtapuoleen se kai kutsuu, aitan perälle seisomaan asettuen, +huhuilemalla ja huivillaan huiskuttamalla tapansa mukaan pihaan ja +pirttiin aamiaiselle — jos kutsuukaan, kun on tämmöisiä sattunut? +Pahoittuuhan se naisen herkkä mieli pienemmästäkin kuin äskeisestä +äykkäpäisyydestä. Joko lie palannut lypsyltään pihaan? Ei, ei näy vielä +pirtin ja aitan väliä astelevan ja aamiaista kantelevan. + +Ei huiska vielä helma eikä heloita huivi — jos huiskaa koko päivänä +ollenkaan? + +Kun ei liene jäänyt metsään yksikseen istumaan ja syytöntä suruaan +sulattelemaan? + +Kun olisi jokin syy, niin palaisi pirttiin paikalla. Mutta syyttä ei +aikainen mies ilkeä kesken rupeaman sinne ilmestyä. + +Topi havahti taas ja alkoi kyntää kaarratella. Mutta joka kerta, kun +hän nosti liian syvälle suohon uponneen aatransa ylös, sujahti suo kuin +kiusalla: syy—yh! + +Ei tullut sinä päivänä kyntämisestä kunnon jälkeä. Vaot vetäytyivät yhä +vääremmiksi ja epätasaisemmiksi, aura ei juossut samalla syvyydellä, +Perho viskautui tuon tuostakin vauhkoutuen syrjään — paarmatko +lienevät peloitelleet — ja koko sarka oli kuin haukkiloitu. Parasta +oli lopettaa täksi kerraksi koko kyntäminen, viedä Perho laitumelle +toisten elukoiden luo ja palata sitten vaikka pahimpia perkkiön +pinnanalusjuurikoita kuokalla kääntelemään. + +Topi riisui Perhonsa ja läksi taluttamaan sitä laitumelle. Mutta kun +hän vetäisi vitsaksista veräjäpuun, suhahti se syy—yh, ja kun hän +työnsi sen takaisin, sanoi se taas vitsaksia vasten saman syhäyksensä. +Ja kun hän liukasti polun savilietteessä, kuului kengänkin alta sama +syy—yh—syyyh suhahdus. + +Kun olisi syy, mutta — syyttä ei miehinen mies ennen aikaansa työstään +pirtilleen palaa! + +Topi oli tullut jo puoli matkaa perkkiöltä pihaveräjälle päin, kun hän +äkkiä säpsähti ja seisahti ja jäi hölmistyneenä tuijottamaan tielle. +Perhokin pysähtyi ja luimisti korviaan. + +Keskellä tietä istua kyyrötti harmaa elukka, joka oli kuin kesäinen +orava, mutta ei ollut orava, ja jänikseksi se oli liian pieni ja +mykräksi liian iso — ja katsoa muljotti pyöreillä vihreillä silmillään +Topia ja Perhoa. Sitten se aukaisi avaran suunsa ja päästi pitkän ja +surkean: + +»Kurrrnauuu!» + +Silloin Topi käsitti, mikä se oli. Hän naurahti säikähdykselleen ja +taputti Perhoa rauhoittavasti turpaan. Sitten hän päästeli Perholta +päitset, otti kellosta heinätukun ja hotaisten hevosta päitsillä +takalmuksille kehoitti: + +»Soh, ala astella luhnia siitä laiduntovereittesi luo!» + +Ja Perho läksi kelloaan kilkattaen astella jumppaisemaan metsään ja +hirnahti kuuluvasti kerran pari. Läheisyydessä kalahti Kullankukan +kello, ammahti Hellantetta, määki lammas ja vinkaisi possu. + +Mutta Topi kuukistui kyyrylleen ja alkoi raaputella kädellään maata. +Maanitellen mahdollisen lempeällä äänellä hän leperteli: + +»Kisskiss, kissinpoika, kasi, kasi, Kattipoika —» + +Ja kun Katti kyyristyi ja hiipi matalana Topin kättä kohti ja sitten +loikkasi sitä käpäliinsä tavoittamaan, nosti Topi äkkiä Katin syliinsä, +silitteli sen silkinpehmoista selkää ja puheli: + +»Kiss, kiss, kissimirri, ikävä isäntääsikö tuli ja hakemaanko +hankkiusit, he, he? Ja olit eksyä metsään, marringainen? Noo, kyllä +minä — kyllä minä Katin toki kotiin kyyditsen, ihan pirtin permannolle +kuletan, kissanpojan —» + +Hän läksi kiireesti kohti kotiaan, eksynyttä kissanpentua pihamaan +piiriin palauttamaan. + + + + +VIII + + +Topi oli ollut oikeassa. Mutta vain puolittain. Hänen pikainen Perhon +päitsemisensä ja kiireinen lähtönsä lepikosta oli oudostuttanut +lehmiään parhaillaan lypsää lirittelevää Serukkaa. Mutta suuttunut tai +surulliseksi tullut ei Serukka ollut. + +Herutellessaan Hellantettaa oli Serukka muistanut, mitä Eveliina +oli ennen lähtöään lieden luona kahvia keiteltäessä vielä kertonut. +Sen, että kirkonkylässä kuului olevan tekeillä ja tulossa jotakin +tavallisuudesta poikkeavaa. Vaaleiksi se oli Eveliina muistellut +niitä mainittavan ja sitten jutellut juurtajaksain, mitä oli itse +niistä kuullut Epron, miehensä, kertovan. Että näet oli heinäkuussa +tulossa semmoiset uudenlaiset viivan vetäjäiset, joissa oli tältäkin +kulmakunnalta valittava joillekin valta- ja herrainpäiville jotkin +edustajat. Ja että se viivoitteleminen tapahtui siten, että punaisella +kynällä oli piirrettävä viiva johonkin paperilistaan. Kynäilijänä sai +olla niin miehensä kuin naisensakin, kunhan oli vain ripillä käypä ja +puhdasmaineinen, olipa sitten oloissaan rikas tai köyhä, itsellinen +tai mökkiläinen, herra tai talonpoika, jos vain oli veronsa ja muut +ulostekonsa maksanut. Kuului siihen liittyvän monia muitakin menoja +ja mutkia, joita ei Eveliina osannut vielä varmemmin selittää. Mutta +niin oli rovastikin siitä viivan vedosta vihjaillut, että siitä saattoi +riippua hyvinkin paljon ja että kaikkien täysi-ikäisten pitäisi +osaltaan olla tässäkin pitäjässä niissä toimituksissa mukana. + +Eveliina oli sanonut, että Eprohan se ne touhut tarkemmin tunsi +ja tiesi ja kyllä ne toisillekin kernaasti selittäisi, jos siltä +kysyisi. Ja niin olivat Eveliina ja Serukka päättäneet käydä +vetäisemässä sen viivan, kun kerran rovastikin oli sen niin tärkeäksi +tuuminut ja tuominnut. Olipa Serukka sanonut tuovansa Topinkin niin +viivoittelemisiin, oli miten oli ja pani vastaan ja vänkään, minkä +panikin. + +Siitä viivan vedosta olisi Serukka Hellantettaansa lypsäessään ja Topin +nähtyään tahtonut siellä lepikossa tarinoida ja jo huudahtanutkin, +että: »Kuulehan, Topi, kun se Eveliina kertoi...» mutta silloin Topi +oli jo kääntänyt selkänsä ja lähtenyt perkkiölleen niin pikaisesti, +että housuntakalmukset vain vinkkeliä veppasivat. + +Mikä sitä nyt liekin niin sinne perkkiölleen polttanut? Olisiko ehkä +mielestään nukahtanut liian pitkään ja arvellut päivän lyhyeksi käyvän +ja sen vuoksi erikoisemmin ehättänyt? Tai — ja Serukkaa pakkasi +aivan ääneensä naurattamaan — jos se olisi häpeillyt sitä yöllistä +puuhanpitoaan siellä palturimaallaan? Vaikka mitäpä häpeilemistä siinä +oli, oikeassa asiassa ja myöten antamisessa? Mutta semmoinen se on +aina ja taitavat olla muutkin miehet. Että jos naistensa tahdosta ja +mieliksi jotakin tekevät, niin sitten jo samassa sitä kainostelevat ja +häpeilevät eivätkä salli siitä enää puhuttavankaan, hi, hi! + +Niinhän se oli Topi tehnyt silloinkin, kun Serukka oli keväällä +pyytänyt, kun itsellään oli kiire laskemaan lehmiä laitumelle, +pyöräyttämään jonkin puolaimen parhaillaan kuteilla olevaan kankaaseen. +Oli vain muka äkäisenä murahtanut, että hän ei naisten näpräyksiin +rupeisi, mutta sitten Serukan poissa ollessa kuitenkin puolannut pikku +vakallisen, vaikkei niillä paljon virkaa ollut. Ja sitten kun kuuli +Serukan tupaan tulevan, niin tuvasta tuiskuna pihalle pyrähti ja oli +saavinaan jotakin hyvinkin muka tärkeää tehtävää, aatran korjausta tai +muuta, eikä sitten kärsinyt enää koko puolainten teosta hiiskahtaakaan. + +Se sama kainoutensa ja suotta häpeilemisensä sen oli nytkin sieltä +lepikosta niin kiireesti perkkiölleen pakottanut. + +Parasta kun ei olisi sille aamiaiselle tultua mistään mitään +tietävinäänkään eikä sanoisi koko penkistä pienintä pykähdystäkään, +ellei se itse siitä asiaa aloittaisi. Puhuisi vain vallan muista +asioista, vaaleista ja viivoittelemisista. Ja koettaisi saada senkin +innostumaan ja lähtemään — hyvällä taikka pahalla. + +Serukkaa kutkutti niin niistä vaaleista Topille kertominen, ettei ollut +tulla lehmien lypsämisestäkään enää täyttä totta. Ja kun lypsetyksi +sai, niin jo puolijuoksussa kiuluineen pihaan piukasi ja alkoi laittaa +touhuta aamiaista. Eikähän siinä suuria laittelemisia ollutkaan. +Eilisen kalakeiton vain pöydälle pisti, juoksi aitasta leipää, voita ja +piimää ja tekaisi lieteen tulen ja pani pannun kiehumaan. + +Sitten ei puuttunut muuta kuin lähtisi totutun tavan mukaan aitan luo +ja kiipeisi kivelle ja alkaisi huiskuttaa huivillaan ja huhuilla: +»Topiii, hohoi, syömään jo!» niin sieltä se sitten pian jo tulla +jumppaisisikin. + +Serukka hamuili jo pirtin naulasta huiviaan, kun pihamaalta +kantautuivatkin Topin tanakat askeleet. Ovi aukeni ja esiin pisti ensin +piippu, sitten päivettynyt naama ja lopuksi koko mies. + +Topi seisahtui ovelle ja katsoa luimautti arasti kulmiensa alta +Serukkaan. Huomatessaan tämän hymyilevän sai Topikin kasvoilleen naurun +vääristyksen ja silmiinsä kujeellisen katseen. Ne karehtivat kuitenkin +vain kuin välähdykseltä, ja taas jöröytyen hän astui keskilattialle ja +laski Katin sylistään permannolle. Viitattuaan maitokupilleen mennä +piipertelevään pentuun hän jurautti: + +»Kattia tuomaan —! Miten lienee metsään — eksymään —.» + +Serukka lyödä läiskäytti kätensä kummastuksesta vastakkain: + +»Metsään, tuommoinen tettara! Johan minä sitä lypsyltä tultuani täältä +tähyilinkin, kun en keksinyt kuin Matin lattialla mammassa. Arvelin +sitten, että jos lie avoimesta ovesta pihalle piipertänyt leikkimään, +enkä ollut koko elävästä millänikään. Ja tämäkös karkaakin korpeen. +Liekö ollut jo etäälläkin? On kai se ollut, eikö liene jo Tetrisuolla +asti tepsutellut? Olipa onni, että älysit, ettei eksynyt aivan takaisin +tulemattomiin tai joutunut ketun tai haukan paistiksi, poloinen.» + +Serukka kumartui ja kaappasi maitoaan likittävän Katin syliinsä. Hän +alkoi sitä silitellä ja hyssytellä ja puhua leperteli: + +»No, voi sinua, viipukkata! Lähdepäs vaapertamaan väkäisestä kodistasi +korpeen, jonka etäisiä ääriä kuka tarkoin tietäneekään. Hyvä, että +vielä kotiisi, kumppanisi luo, kannettiin, raukka — kissinpentu — +lankakerä — vuupertaja...» + +Silitellessään Kattia tuntui Serukasta vallan kuin hän olisi +samalla hyväillyt Topiakin ja haastellut hänellekin. Olikin se tuo +Topukka — niin eläinrakaskin. Kesken mielityötään läksi jalansyten +kissanpoikaakin kotiin kuljettamaan. + +Topi oli katsellut hetken Serukkaa ja Kattia. Sitten hän painautui +ikkunanaluspenkille istumaan ja alkoi polttaa luputtaa. + +Hänenkin mielensä oli muikean mukava. Ei ollut Serukka suutuksissaan +eikä suruissaankaan, vaan vallan kuin ennenkin. Ja jos oli ehkä +ollutkin, niin tuota kissaa sääliessään ja silitellessään oli sen +unohtanut. + +Ei kaivannut enää kiitosta Topi eikä kantanut kaunaa siitä, että +Serukka oli ehättänyt penkkiään kylvämään ja kastelemaan häntä +toverikseen odottamatta. Mitäs niistä semmoisista joutavista +mielenjohteista, hä, hä —! + +Rauha ja rattoisuus, ystävyys ja ymmärtämys olivat taas kietoneet +hyvään ja hellään helmaansa Muhosenmäen matalan majan. + + * * * * * + +Serukan kieltä kutkutteli aamiaista syötäessä siitä vaalista ja +viivoittamisesta Topille virkkaminen niin, että vallan vaivaksi kävi. +Hän oli jo tuon tuostakin avaamaisillaan suunsa ja sanomaisillaan, +jotta kuulehan, Topi, kun se Eveliina jutteli, että... — mutta +sanomatta se aina vain jäi. Topi söi kalakeittoa niin ahkerasti ja +ahmien, ettei Serukka hennonut häntä häiritä. Mutta kunhan se tuon +palasensa puree ja alkaa ammentaa pahimman nälkänsä tyydytettyään +lusikallaan lientä verkempään, niin —! Mutta sanomatta se silloinkin +jäi. Topi kahmaisi näet vielä kannikan ja leikkasi siitä uuden +palasen ja alkoi taas purra jurrata ja aina väliin lapioida lientä +niin ateriaansa antautuneena, että Serukka heitti koko haastelunsa +siksi, kunnes Topi alkaisi tapansa mukaan hitaasti ja hartaasti juoda +palanpainokseen piimää. Mutta sanomatta se silloinkin jäi. Topi laski +näet lopuksikin nuollun lusikkansa pöydälle ja tarttui tuoppiin, +mutta upotti päänsä sen piiloon niin syvälle, että Serukasta tuntui, +jotta ei se sinne tuoppiinsa mitä tajua, jos puhuisikin — ja jätti +juttelun siksi, kunnes Topi oli siirtynyt penkille ja alkoi puuhailla +piippuineen. + +Lähes tuntikauden syötyään ja Serukan jo aikoja sitten lopetettua, +Topi pyyhkäisi viimein kokkelin muhelot huuliltaan ja leualtaan, +nousi ja iski puukkonsa ikkunanpieleen, löi kämmenellään vielä päähän +lujikkeeksi, röyhtäisi kuuluvasti, kömpi pöydän luota penkilleen ja +alkoi huolellisesti ja hartaasti ladata koppaansa. + +Serukka siivosi pöydän ja kantoi aamiaisen tähteet tuvan hyllylle, otti +sitten permannolle nukkua tuuskahtaneen Katin syliinsä ja istuutui +karsinan puolelle. Sieltä hän silmäsi, joko Topi oli rauhoittunut. + +Jo oli. Piippunsa oli täyttänyt ja parhaillaan sytytti ja sammutti +sitten tikun sormissaan hieraisemalla ja heitti varovasti lattialle. Ja +nyt jo istui ja eteensä tuijotellen törötteli. + +Kun pehmoinen palturin sauhu alkoi leijailla nousten ja laskien +haaleana harsona pirtissä ja kun Topi oli saanut ensi haluansa +riittävät ja muheat henkisauhut, alkoi Serukka kehräävää Kattia +silitellen puhella: + +»Vai metsään se tämä tettara! — Olisikohan karannut jo silloin, kun +minä kyyditsin lypsylle mennessäni Eveliinaa tuonne veräjälle ja siellä +vielä jonkin aikaa juttelin? Sillä olikin Eveliinalla vielä minkä +mitäkin mainitsematta jäänyttä kerrottavana. Niistä vaaleistakin ja +viivoittelemisista —» + +Serukka pysähtyi ja katsahti Topiin, minkä vaikutuksen vaaleista +mainitseminen häneen tekisi. Mutta mitäpä asiasta aivan tietämätön Topi +— istua törötti vain ja oli kuin ei olisi toisen sanoja kuullutkaan. +Serukka jatkoikin kuuluvammin ja painavammin: + +»Ne kun kuuluvat olevan muka heinäkuussa kirkonkylässä semmoiset +uudet viivoittajaiset, vaalit ja äänestämiset, joihin pitäisi mennä +pännäilemään jokaisen kylästänsä ja kohdastansa. Lienetkö jo kuullut +kerrottavan, että mitkä ja minkälaiset ovat?» + +Mistäpä Topi, kuukauteen kolmeen kotoaan hievahtamaton mies, olisi mitä +kuullut. Mutta nyt kun kuuli, niin näytti niinkuin olisi törötyksestään +vironnut, koskapahan kohautti katseensa permantopalkeista Serukkaan ja +lakkasi hetkeksi luputtamasta. + +Silloin vasta Serukka sai laukaista kielensä jänteet ja tuoda tietonsa +julki. Hän jutteli juurtajaksain kaikki, mitä Eveliina oli hänelle +haastellut, ja taisipa pistää väliin vähän omiaankin. Huomaamattaan hän +innostui innostumistaan ja lopetti vallan hengästyneenä: + +»Nihiin, että kyhyllä kai sihinne pitäisi meidän Muhosenmäeltäkin +mennä, kun kerran on rovastikin sen viivoittelemisen niin tärkeäksi +tuuminut ja tuhuominnut. Vai mitä sinä arvelet asiasta, Topi?» + +Topi tupakoi tuokion vastaamatta. Sitten hän sanoa jurautti toisesta +suupielestään yksikantaan: + +»Enpä minä — heistä — vielä — viivoittamisista —» + +Eikä siitä puhuttu enää sen enempää. Topi läksi piippunsa pohjilleen +polteltuaan ja kahvin juotuaan taas tallustaa jurppailemaan työhönsä +perkkiölleen, ja Serukka siirtyi tuvasta askareilleen aittaan ja +saunaan. + +Pahoillaan ei Serukka Topin jolseasta vastauksesta kuitenkaan ollut, +pikemminkin hyvillään. Olipahan tullut Topille puhutuksi puuhasta. +Ja kun oli tullut, oli se samalla johonkin tulokseen hiljalleen +hautumassakin. Lähteneekö sitten vai eikö lähtene? Se riippuu siitä, +miksi se sen ajatuksissaan aprikoi. Mutta jos se ei aikoisi lopuksikaan +lähteä, niin tottapa hänet nyt sitten asian aikana jollakin keinolla +liikkeelle saisi. Olihan tässä vielä keinojen valintaan aikaa. Sillä +Serukan mielestä sinne viivoitteluun oli heidänkin mentävä, kun kerran +muutkin menisivät. + +Kun he, Topi ja Serukka, istuivat päivän illaksi painuttua ja kylpivät +pimenevässä saunassaan, keskeytti Topi äkkiä vastanläiskeensä, kääntyi +Serukkaan päin ja töräytti hänen suureksi ihmeekseen ja samalla +salaiseksi ilokseen: + +»Siitä minä — viivoittelemisesta — jotta pyhänä Eskelilään — Eprolta —» + +Serukkaa hykäytti. Niinpähän oli käynyt, kuten hän oli aamulla +ajatellutkin: se oli saanut sen hampaansa kolon kaivajaksi ja +käännellyt ja väännellyt sitä kaiken päivää ja päättänyt ottaa asiasta +selon. + +Serukka oli saavutuksestaan niin mielissään, että tarjoutui +tavallisuudesta poiketen pesemään Topin selän. Mutta Topi murahti, +kuten oli kerran ennenkin, heidän avioliittonsa alkuaikoina, Serukan +samanlaiseen tarjoukseen murahtanut: + +»— itsekin — omani —» + +Mutta sitten, kun Serukka oli jo lauteilta laskeutumaisillaan, hän +käänsi kolmekortteliset hartiansa ja sanoi: + +»— taikka — jos pesaisisit hänet — hankalan —» + +Ja Serukka pesi, niin hankasi ja hieroi perinpohjin ja puhtaaksi, että +eikö lie aivan nahkakin mukaan lähtenyt, ja sitten huuhtoi ja holvasi +kolmella vedellä ja löi lopuksi pehmeällä ja pullealla kämmenellään +kujeillen lapoihin ja lausahti: + +»No, nyt kelpaat puhtauden puolesta vaikka vihille —!» + +Topi ähkäisi ilmi mielensä mukavuuden ja olotilansa äärettömän onnen. + + + + +IX + + +Topi ja Serukka olivat seuraavana sunnuntaina jo aamun valjetessa +jalkeilla. + +Topi laskeutui pyhäpuvussaan ja sileäksi ajeltuna jämerin askelin +saunapolkua rantaan. Läähättävä Serukka lyllersi miltei puolijuoksussa +kahisevassa vihtoriinihameessaan hänen kintereillään ja riiputti +viilekkeistä raskasta konttia. + +Valkamassa Topi keikotti onkiveneen perälleen ja laski häränsilminä +juosta lorahtelevan veden tapinreiästä ja pyöräytti sitten +rantaheinistä tukon, kiersi reikään, takoi melan varren päällä +tiiviiksi ja sysäsi vasemmuksellaan veneen vesille. Serukka sovitti +sillä välin kontin veneen keulaan, solautti huivinsa hiuksilta +kaulalleen, riisui kenkänsä ja sukkansa ja pisti ne kontin vierelle. + +Kun Topi oli noussut veneeseen ja istuutunut perään, kipusi Serukkakin +keulatuhdolle ja tuhdolta pohjalaudalle. Siinä seisoen hän kohotti +päällyshameensa laskokselle uumien kohdalle ja istuutui puna- ja +valkorantuisine alushameineen soutamaan. + +Topi puulasi veneen rannasta ja alkoi meloskella tiheän, laitoihin +kahiskelevan kaislikon lävitse syvemmälle ja selvemmälle vedelle. + +Kun vene oli jo ruohikon laidassa, nosti Serukka katseensa kotimökkiään +kohti. Hänen kohollaan olevat aironsa painautuivat jo veteen, mutta +pysähtyivätkin siihen. + +»Katsopas Topi, tuonne saunapolulle, keitä siellä tulla tuupertaa, hi, +hi!» + +Topi käänsi melan liikkeellä veneen keulan kohti rantaa ja tarkasteli +polulle. Piippuaan suustaan ottamatta hän murahti: + +»Katti —!» + +»Niin, ja Matti. Johan minä arvelin, että panitkohan sinä sen navetan +oven kiinni, kun ne sinne suljit. Taisi jäädäkin raolleen?» + +Topi aukaisi toista suupieltään ja vastasi verkalleen: + +»— luukusta — pakkautuneet — penikat —» + +»No, aukiko sinä sitten luukun jätit? Oven suljit ja luukun levälleen +heitit? No, on sinuakin, hi, hi! Jaksavathan ne jo tuon kokoiset +matalan luukun aukolle hypätä. Ja nyt jäävät, raukat, pihalle tai +menevät ikävissään metsään taikka minnekäpähän marrivatkin — eksymään, +kuten Kattikin kerran.» + +Topi ei muuttanut värettäkään. Kotvaa aikaa vain johonkin +rantamättääseen kiinteästi katseli ja alkoi sitten äkkiä meloa lupsia +takaisin valkamaan. Siellä hän pyöräytti veneen perän äyrästä vasten +ja nosti sinne kilpaa juosta kuppelehtivat kissanpojat, ensin Katin ja +sitten Matin, veneeseen. + +»Veneeseenkö sinä —?» ehätti Serukka. + +Topi tyrkkäsi veneen rannasta, meloskeli ruohikon laitaan, koputti +piippunsa melan varteen tyhjäksi, pisti piipun taskuunsa ja sanoi: + +»... kotonaan käväisemään — kissat —» + +Sitten he läksivät kissoineen soutelemaan kohti Eskelilää. + +Aamu oli ihana. + +Kaislalahti, joka laajeni kauempana kookkaaksi, saaririkkaaksi seläksi, +lojuili, kuten oli lojuillut jo kymmeninä muinakin sen kesän aikaisina +aamuina, kimaltelevan kirkkaana ja rasvatyynenä. Saaret näyttivät +kuin uivan sen sylissä, ja tuonpuolinen ranta niemineen ja salmineen +oli kuin kohonnut vedenpinnasta tuuman, pari ilmaan riippumaan. Sillä +rannalla, jota Topi ja Serukka seurailivat, kuvastelivat milloin +korkeat, tummat kuusikkokunnaikot, milloin kauniit koivikkonotkelmat +tai laajat lepikkolaaksonteet veden kalvoon. Niin että pian taas +peilisileäksi palautuvaan pintaan viriviivansa uurtava vene kulki +väliin kuin synkän salon sydämessä, kuusien oksien ja latvojen komeiden +kaarien alla, väliin taas kuin pitkässä lehdikkäässä puistossa. + +Ilma oli lämmin, vaikkei vielä ollutkaan kuumaksi kerinnyt, ja +aurinkokin vasta vähän varistelemassa. Kalat molskahtelivat veneen +kahta puolta, maalta kantautui kymmenien lintujen liritys, ja kerran +lentää lekutteli veneen ylitse pikkuinen perho. + +Kissanpojat, jotka olivat ensin kiiviskelleet veneessä kaikkialla, +uinahtivat lopuksi Serukan selän taa keulaan, eikä niitä enää tarvinnut +pitää silmällä eikä varjella veneen laidalta veteen tipahtamasta. + +Topi ja Serukka olivat kierrätelleet jo kymmenet niemet ja sivuuttaneet +monen monta saarta, Serukka soutaa nyökkäisten ja tuon tuostakin +silmille valahtelevia suortuviaan syrjään hipaisten, Topi meloa +luppaisten ja välillä piippuunsa pannen. + +Paljon he eivät olleet matkallaan puhelleet, silloin tällöin vain +sanan vaihtaneet. Serukalla, lihavalla ihmisellä, oli kyllin työtä +soutaessaankin, eikäpähän Topista, jurottajasta, ollut itsestään +jutun alkajaksi taikka juuri jatkajaksikaan. Jos näet milloin Serukka +alkoikin, niin Topi katkaisi puhelun miltei heti kuin keritsimillä. + +Yritti Serukka kerran matkaa lyhentääkseen laulaakin, mutta heitti +heti, kun pakkasi hengästyttämään, eikäpä oikein yksin kehdannutkaan. + +Kuuden kilometrin vesitaival katkesi kuitenkin lopuksi, ja he laskivat +pitkän Petäysniemen suvenpuoliselle rannalle Eskelilän vene- ja +pyykkivalkamaan. + +Outo ei olisi osannut arvatakaan, että siellä oli ihmisasuntoa. +Koko Petäysniemi oli näet selälle päin vielä vallan kuin kirveen +nykäisemätöntä neitseellistä saloa. Venevalkamakin oli piilossa paksun +ja korkean kaislikon takana. Vasta sinne tultuaan huomasi, että olihan +täällä tainnut ihminenkin liikuskella. Rantapajukosta pilkisteli +näet harmaan veneen perä ja sen luona yksinäinen pyykkiä kartutessa +käytetty penkki. Niiden luota läksi luikertelemaan kohti korkeampia +maita jonkinlainen milloin peittyvä, milloin taas näkyvämpänä esiin +pistäytyvä, harvoin käytetty, heinikkoon ja marjanvarsien sekä ylempänä +kirpeätuoksuiseen kanervikkoon lahmautunut uoma. + +Harvoin käytetty kylläkin, sillä vain jonkun kerran koko kesässä +Eskelilän asukkaat läksivät puolen kilometrin takaisesta mökistä +valkamaansa ja silloinkin vain vaimoiset eläjät pyykille tai pikku +pojat venerottelolla ongelle. + +Vedettyään veneensä maalle läksivät Topi ja Serukka astuskelemaan +pihaan. Topi pujotteli hartioilleen kontin viilekkeet ja Serukka +käsivarrelleen riippumaan sukkansa ja kenkänsä. Katin ja Matin hän +pisti hameensa helmasta kietaisemaansa pussiin. Topi kulki edellä ja +Serukka kuusi askelta jäljessä. + +Kun oli tultu Eskelilän pihapellon aidan ääreen, pysähtyi Topi ja +katsahti kuin odottaen Serukkaan. Serukka älysi, mitä toinen tarkoitti, +ja laskien kissanpojat maahan sanoi: + +»Heitä vain kontti minulle. Vilistäkööt pennut jäljessä.» + +Sillä välin kun Topi päästeli konttia hurteillaan, kenki Serukka +sukkelasti ja silitteli sekä hameensa että hiuksensa, sitaisi huivin +päähänsä, otti kontin ja kehoitti: + +»No, alahan kävellä kartanolle.» + +Piha-aidan veräjältä avautui aivan heti tulijain eteen Eskelilän +asumus: samanlainen, joskin hieman kookkaampi korpimökki kuin +Muhosenmäki. + +Veräjäpolun puolisesta tuvan ikkunasta pilkisteli tulijoita puoli +tusinaa pellavapäitä, ja mökin nurkalta harppasi haukkua luskuttava +käheä-ääninen Kyttä. Tunnettuaan tulijat se alkoi huiskutella häntäänsä +ja tuli kiertäen, kaartaen ja väliin maahan kierittelemään heittäytyen +lähemmäksi. + +Tuvan ovi avautui ulvahtaen, ja Eskelisen Eveliina ehätti vieraita +vastaan. + +»Kas, Serukka ja Topihan täällä tulla väännätteleekin! Eivät olleet +lapset lasista tunteakaan. Päivää, päivää kummallekin.» + +»M-ehän tä-äältä», naurahti lihavuuttaan läähättävä Serukka. +»Pä-häivää...! No, nuo vunukathan nyt ihan jalkoihin sotkeutuvat. +Taitavat pelätä Kyttää. Soh, Kyttä, olehan peloittelematta! Oman talosi +tekeleitä ne ovat eivätkä sen oudompia.» + +Eveliina kätteli kumpaakin, nosti sitten Katin ja Matin syliinsä ja +läksi astelemaan Serukan rinnalla tupaan. Topi tulla törötti perässä. + +»Olipa mukavaa, että otitte nämä marringaisetkin mukaanne, niin saavat +leikkiä täällä omaistensa kanssa. Meillä on vielä muutkin pennut +hävittämättä», ihasteli Eveliina. + +»Enhän minä niitä alun alkaen aikonut ottaa mukaan ollenkaan. Navettaan +käskin Topin teljetä, vaan telkesikös tämä. Oven kyllä kiinni pani, +mutta tunkioluukun auki jätti. Jäljessä rantaan juosta ravasivat, +ja sitten kävi Topin sääliksi ja vielä ruohikon reunasta hakemaan +peräytyi», selitti Serukka. + +»En minä — vaan etteivät pihasta — pitemmälle —» + +»Täällähän ne ovat meidän tettaramme emänsä kimpussa porstuassa +pelaamassa», sanoi Eveliina. »Pannaan yhteen, niin tottapahan siinä +lystinsä löytävät.» + +Hän laski Katin ja Matin porstuan permannolla kisailevien kissojen +joukkoon, johdatti sitten vieraansa pirttiin ja kehoitti painamaan +puuta. Topi istuu tuikin heti penkille, mutta Serukka kävi kättelemän +karsinaan karanneita ja sieltä kurkistelevia lapsia. + +»No, sinnekö ne jo kurahtivat», nauroi Eveliina. »Tulkaapas sieltä +sanomaan vieraille päivää. Venla, tulepas sinä vanhimpana ensin, tule, +tule! Tuttujahan ne ovat — ja sitten Ville, Veertti, Vihinä, Vulgentius +ja Viola.» + +Kiertäen, kaartaen uskalsivat lapset lähetä. Serukka pisti heille +kullekin kättä ja lausui jokaiselle jotakin tai silitti päätä. + +»Terve, terve! No, on niitä teillä näitä Herran siunaamia», sanoi hän. + +»Onhan niitä. Taitaa olla jo tusinan puolikas täynnä. Kas, ja sitten +päivää Muhosenmäen isännällekin.» + +Lapsiparvi paapersi Topin luo ja seisahtui neuvottomana hänen eteensä. +Villeä ja Veerttiä pakkasi jo naurattamaankin, mutta vanhin ja rohkein +Venla kaappasi äkkiä Topin kouran käteensä ja sanoi: + +»Terve!» + +Eveliinaa ja Serukkaa nauratti. + +»Tulkaapas nyt, tenavat, tänne, niin saatte tädin tuomisia», kehoitti +Serukka ja aukaisi konttinsa, josta alkoi jaella joka lapselle leveitä +ja litteitä, rasvaa tihkuvia muurilettuja. + +Eveliina ryhtyi sillä välin laittamaan liedelle kahvipannua. + +Lasten saatua osansa ja poistuttua pirtin toiselle puolelle penkille +saalistaan syömään ja Serukan tyhjennettyä konttinsa muut antimet +pirtin pöydälle ja istuuduttua äännähti Topi äkkiä: + +»Epro — että — kotona —?» + +»Kah, kotonahan se toki!» huudahti kesken hääräilynsä Eveliina. »En +tässä touhakassa huomannutkaan. Kotonahan se toki, mihinkäpäs se olisi +—? Tuolla taitaa olla aitassa uinahtamassa. Menepäs, Venla, ja herätä +isäsi. Sano, että on tullut vieraita.» + +Topi nousi. + +»— minäkin — tästä —» yritti hän, mutta Venla pinkaisi jo pirtistä +pihalle, niin että päivettyneet pohkeet vain ovessa vilahtivat. Hän +leväytti aitan oven selkoselälleen ja huusi: + +»Isääh! Äiti käski herätä. Vieraita on ja paljon lettuja. Muhosenmäen +kissat, täti ja Topukka.» + +Aitasta kuului äänekäs ähkäisy, harras haukotus, vuoteen vongahdus +ja lopuksi myönteinen murahdus. Sitten ilmestyi kynnykselle +paitahihasillaan ja hatuttomin päin silmiään siristelevä ja kylkeään +kyhnyttelevä keski-ikäinen mies, Epro Eskelinen. + +Venla vilisti takaisin tupaan ja oli paiskautua porstuassa päin vastaan +tulla väännättelevää Topia. + +Topi asteli aitan luo ja odotti, kunnes Epro ehti laskeutua rappusille. + +Miehet kättelivät, istuutuivat rappukiville ja pistivät Epron +kukkarosta piippuunsa. + +Tuntien Topin tavat perinpohjin aloitti puheliaampi ja eloisempi Epro +juttelun: + +»No, on niitä nyt ollut noita seisovia säitä. Kohta kuusi viikkoa on +pitänyt poutailmoja ja paahdetta. Eikä ole sanottavasti tuullutkaan. +Tahtoo paikoin jo kuivuus kiusata, mutta multaperäisillä ja +kosteilla mailla kasvaa vilja, jotta kuhisee vain. Potaattiakin +tulee melkolailla. Ja heinä on hyötyvää. Nousevilla viikoilla +saattaa jo niittää, kun jo alkaa apilaskin kukkia. Silloinhan se on +heinä antavinta ja karjalle ruokaisinta. Eikä näytä olevan sateesta +sotkijaksi. Puhdas on taivas nytkin. Ei näy ranteillakaan pilven +riekaletta. Niin että hyvä on heinää heitellä kyljelleen. Mehunneet ne +ovat Muhosenmäenkin niityt ja pellot pursuneet ruista. Eveliina kertoi +niin kotiuduttuaan teiltä kyläilemästä. Läksi vartavasten niitä kissoja +tuomaan. Kuuluvat hiiret syöneen siellä potaatit keväällä kuopassa. +Kissathan ne semmoiset syöjät karkoittavat. Kopistahan perät kopastasi, +niin panet uutta. Nämä ovat kotikasvuja, hyviä paltureita. Hyviä ovat +Muhosenmäelläkin, lauhkeita ja mukavahajuisia. Siellä onkin oivallinen +paikka paltureille, päivärinne ja pakkaselta suojassa. Kukkariistalle +kuuluttiin pannun yksi penkki — Serukalle. On nyt muotina kasvattaa +hajuheiniä ja muita, igerlummia ja juurakoita. Minäkin annoin meidän +Eveliinalle tuolta tuvan seinustalta penkin. Pitäähän sitä sen verran +naisillekin. Kuulut saaneen kalojakin, ahvenia. Eveliina toi tännekin, +ja makeita ne olivat. Meillä saadaan harvoin tuoretta kalaa. On niin +pitkä matka rantaan. Muhosenmäellä on kalavesi aivan saunan ikkunan +alla ja hyvät veneet. Meillä vene pääsi ravistumaan, ja vanhakin se jo +on. Et kuulu kuitenkaan vetäneen nuottaa. Oli mennyt peräin uppopuuhun +poikki ja puhki, etkä kuulu ehtineen korjata. Korjaat talvella, kun +ei ole muita kiireitä. Kesällä on kyllin työtä perkkiössäsi, kun se +on parhaillaan käännettävänä. Siitä tulee hyvä pelto. Kauraksi kuuluu +tulevan kokonaan. Kaura siinä kasvaakin. Mutamaa on mustaa ja mainiota +ja Tetrisuolla alaa, kun vain jaksaa muokata. Ja jaksaahan sitä, kun on +hevonenkin apuna. Perho on vielä voimissaan, vaikka onkin vanha, kohta +viidenkolmatta ikäinen. Mutta siirrytäänpäs nyt täältä tupaan. Tuntuvat +lapset huutavan meitä sinne kahville. Se on paras ryypätä kuumana +ollessa, eikä se kylmänä maistukaan.» + +Epro nousi, ja nousi Topikin. Perättäin he astelivat pihamaata +pirtille. Puolimatkassa Topi kuitenkin pysähtyi. + +»Minä siitä — viivoittamisesta — vaalista —» + +»Ahaa, sinä olet kuullut jo sinäkin siitä. Niin, nehän ovat heinäkuun +ensimmäisenä ja kolmantena. Tottahan teki menette äänestämään?» + +»Enpä minä — että mitkä ne — ja mitenkä — Serukka sanoi — jotta sinä —» + +»Sinulleko selvittäisin? Mikäs, saatanhan minä selittää sen, mitä itse +niistä kirkolla käydessäni kuulin kerrottavan. Mutta mennäänhän tupaan! +Kahvia juodessahan se juttu juoksee juurilleen ja joutuisammin.» + +Ja juoksihan se juttu kahta kookasta kahvipannullista yksillä +istuimilla tarinoiden tyhjennettäessä. + +Epro kuvaili laajasti ja seikkaperäisesti sekä uusien vaalien synnyt +syvät että vaalitilaisuuden juoksun. Hän jutteli, kuinka muka oli saatu +aikaan lait ja säädökset, joiden mukaan valtapäivät valitaan nyt koko +kansan yhteistöin eikä enää vain valittujen harvojen varakkaampien +toimenpitein. Nyt sai äänestää, kunhan oli kunnia tallella ja +täysi-ikäinen ja veronsa ja ulostekonsa määrilleen maksanut, olipa +sitten mies taikka nainen, ylhäinen tai alhainen, rikas taikka +köyhä. Oli tehty oikein viralliset kirjat, joista näki nimensä, +kuka oli puuhaan pätevä kuka ei. Määräajalla vain vaalipaikkaan +kirkonkylän koululle meni ja siellä vaaliherroille nimensä, kylänsä +ja asuinnumeronsa sanoi, niin sai semmoisen valmiiksi painetun lipun, +johonka oli jonkun sermin tai varjon takana salaisesti punaisella +pännällä mielimäänsä paikkaan viiva vetäistävä, ja sitten lippu +laitettava laskoksilleen, vietävä taas niille vaaliherroille, jotka +lyödä läiskäyttivät lippuun semmoisen sikellin, leiman, ja sitten oli +omin käsin lippu laskettava kolosta semmoiseen kuurnaan tai uurnaan, +laatikkoon. Ja sillä se sitten oli suoritettu, ääni viivoitettu ja +velvollisuus vetäisty. + +Ei Topi sitä kaikkea kerinnyt Epron sukkelaan selittäessä kunnolleen +käsittää, niitä sermiä ja kuurnia ja sikelliä ja monia muita, mutta +pääasian käsitti kuitenkin. Hän istui ja kuunteli niin toimessaan +ja touhussaan, että unohti vähä väliä piippunsakin ja kolme kertaa +kahvikuppinakin, niin että piti Epron aina kehoittaa täyttämään koppa +ja Eveliinan oikein kädestä nykäisten käskeä kahvi juomaan ennenkuin +kokonaan kerkiäisi kylmetä. + +»— ja että — siihenkö — ne sitten — laatikkoon — lojumaan — liput —?» + +»Jäävätkö? Ei, veikkonen. Ne otetaan koko kahinan loputtua sieltä ja +laitetaan seitsemän sinetin lakkakirjeessä korkeampiin paikkoihin +katseltaviksi ja laskettaviksi, jotta nähdään, ketä kukin on äänestänyt +ja kenelle viivansa vetänyt. Ja jolla on enimmin niitä viivoja, se +pääsee niille valtapäiville edustajaksi.» + +Serukka ja Eveliina olivat miesten puhellessa keskustelleet hekin +lehmistä, lampaista, Eveliinan lapsista, Muhosenmäen kissoista, +kankaanpanosta, kauniista kesästä ja lämpimistä ilmoista ja mikäpähän +aina mieleen juolahti. Mutta koko ajan oli Serukka kuitenkin toisella +korvallaan kuunnellut Epron selityksiä, niin että hän oli niistä +viivoittajaisista miltei yhtä selvillä kuin Topikin. + +Sitten sattui Eveliina mainitsemaan, että hänkin oli saanut itselleen +kukkapenkin, ja pyysi Serukkaa sitä katsomaan. He pujahtivat tuvasta, +seisahtuivat katsomaan porstuassa kisailevia kissoja, pistäytyivät +sitten perunapellolle, jossa Eveliinalla oli penkkinsä, käväisivät +navetassa ja aitassa, juttelivat jonkin aikaa sen rappusilla ja +palasivat sitten pirttiin. + +Epro ja Topi istuivat vielä samoilla paikoillaan, mutta niin tiheän +tupakansavun takana, että tuskin kumpaakaan kunnolleen ovelta erotti. +Epron ääni kuului laulavana ja Topi tuntui tuolloin tällöin jurauttavan +jonkun sanan väliin. Epro puhui joistakin puolueasioista ja porvaleista. + +Kun Eveliina ahdisteli heitä tuvasta jonnekin ruoan laittamisajaksi, +läksivät Epro ja Topi aittaan. Siellä oli vilpoisempaa ja +rauhallisempaa jutella. + +Epro heittäytyi vuoteelle makuulleen, ja Topi istuutui vaatearkun +kannelle. + +»— minä — vain, että — onko niitä — sosiaaneja — ratteja — semmoisia — +täällä —» + +»Meidänkinkö seuduillamme? Onhan niitä, montakin on. Pirskaisetkin, +isät ja pojat, äidit ja tytöt, täällä meidän selkämme rantamilla, +ja kirkonkylässä paljonko noita lieneekään, kymmeniä. Ja niin +kuului rovastikin sanoneen, että jos ne semmoiset Pirskaiset, +maattomat ja mökittömät, toisten suojissa asuvat, pääsevät joukolla +viivoittamaan ja sitä tietä vallitsemaan ja hallitsemaan, niin kyllä +silloin menisi maailma mullin mallin ja elämä edestakaisin. Maat +ja mannut riistettäisiin ja jaettaisiin ja ties mitä myllerryksiä +valmistettaisiinkaan.» + +»— epäisi — viivoittelun — Pirskaisilta —» arveli Topi. + +»Milläpä epäisi? Laki on semmoinen ja säädökset tämmöiset, että +pääsevät pännäilemään nekin, kun vain lie mainetta murenekaan tallella +ja verokuitit selvillä. Mutta kyllä niille pitäisi jokin keksiä, +etteivät sinne sermin taa pääsisi punailemaan.» + +Epro ja Topi tarinoivat vielä tuntikauden aitan siimeisessä +hiljaisuudessa. Tai oikeammin haasteli vain Epro, ja Topi polttaa +luputellessaan jonkin sanan sekaan urahti. + +Kun Eveliina huuteli heitä sitten pirtin portailta syömään, nousi Epro +vuoteesta, oikaisihe, löi kämmenellään aitan ovilautaan ja päätteli: + +»Niin että kyllä sinne viivoittelemiseen mentävä on, vai mitä, Topukka?» + +Kun he olivat jo pihamaalla pirttiin astelemassa, seisahtui Topi, otti +äkkiä piipun suustaan ja sanoi: + +»On.» + +»Ja pidettävä yhtä puolta niitä pirskaislaisia vastaan», lisäsi Epro. + +»Joo», sanoi Topi ja kömmittyään porstuaan seisahtui silmäämään sen +permannolla painia lyöviä kissanpoikasia. + +»— kuin — nuo — Katti ja Matti — vunukat —» + +»— noita — toisia — pentuja — vastaan —», lopetti hän puheensa +pirtinpöytään aterialle istuutuessaan. + + * * * * * + +Kylläisiksi syötettyinä, juotettuina ja lopuksi vielä saunoitettuinakin +läksivät Topi ja Serukka Eskelilästä. Epro ja Eveliina saattoivat heitä +valkamaan veneen luo, Eveliina kantaen Kattia ja Mattia ja Epro Serukan +keventynyttä konttia. + +Hyvästellessään huomautti Serukka vielä Eveliinalle: + +»Niin että laita vain sitten Venla ja Ville sinne meidän mäellemme +hakemaan niitä villoja.» + +Kotirannan kaislikon kahahtaessa veneen laitaa vasten herkesi Topi +äkkiä meloa luppaisemasta ja sanoi Serukalle: + +»Sinäkin — kai — sinne — viivoittamaan — vai —?» + +Serukka oli jo vastaamaisillaan, että tottahan nyt toki, mutta ei +vastannutkaan. Pälkähti näet päähän, että jos sanoa hökäisee heti +suostumuksensa, niin alkaa ehkä Topi vastaan jarruttaa ja saa sitten +mieleensä ties mitä eikä lopuksi lähdekään. Sentähden hän vain vastasi +veltosti: + +»Noo, enpä minä heistä — akkainen ihminen miesten puuhista.» + + + + +X + + +Eskelilässä käynnin jälkeen jörötti Topi toista viikkoa niin sanaa +virkkamatonna ja omiin ajatuksiinsa ahtautuneena, ettei Serukka +saanut selvää, mitä se mahtoi mielessään hautoa. Jokin sillä vain +oli, koska se, tavallisissa oloissaan heti nukkuva mies, heittelehti +nyt yökaudet vuoteellaan sinne tänne ja mumisi ja murahteli yhtenään +niin, että tahtoi sellainen telmiminen kylläksi käydä. Serukka koetti +kyllä kuunnella sen uneksimista, mutta sekös niistä sekavista ja +katkonaisista sanoista selvän otti. + +Muuten menivät heiltä päivät pääksytysten niinkuin ne maalaiselämän +hiljaisuudessa korpimökissä menevät. Kumpikin ahersi varhaisesta +aamusta alkaen myöhäiseen iltaan omissa puuhissaan ja askareissaan, +Serukka lehmineen, lampaineen ja sikapossuineen sekä pihatoimineen, +Topi Perhoineen perkkiöllään. Vain saunailtoina he valvoivat vähän +pitempään pirtin pehmeässä lämpimässä Serukan suoriessa karsinan +puolella hiuksiaan ja Topin joko hienontaessa huomiseksi huhmaressa +palturiaan tai ikkunanaluspenkillä joutilaana ja permantopalkkeihin +tuijotellen istua töröttäessä ja piippuaan polttaa tuputtaessa. + +Yritteli Serukka sellaisina iltoina tuolloin tällöin virittää +käyntiin keskusteluakin, mutta eihän siitä yksin haastellessa mitä +mehunut. Alkuunsa vain aina Topin jöröyden vuoksi tyrehtyi ja lyhyeen +lopahti. Ainoat, jotka heitä arkisessa unteluudessa ja alakuloisten +iltojen yksinäisyydessä huvittivat ja toivat vaihtelua, olivat Matti +ja Katti. Ne milloin hiiviskelivät hiljaisin askelin lattialla ja +kävivät puskemassa päillään vuoroin heitä kumpaakin, jolloin he niitä +silittelivät, milloin taas heittivät permannolla pehmeiden pallojen +lailla painia, niin että kiehtoutuipa väliin Topinkin totisille +kasvoille hetkeksi hymyn irvistys. + +Aamulla kesäkuun viimeisenä päivänä yllätti Topi Serukan avaamalla +äkkiä pitkästä ajasta suunsa ja ilmoittamalla lähtevänsä käväisemään +veneellä selän etelärannan mökkiasutuksissa. + +Kun Serukka katsahti sen kuultuaan kummastellen ja kysyvästi Topiin, +jurautti tämä pitkin piippunsa vartta: + +»— heiniä — runsaasti — että sieltä — apua maanantaiksi —.» + +Tosinhan Serukkaa ensin oudostutti tämä äkillinen avuntarve, kahden kun +oli kaikkina edellisinäkin ja hyvinäkin heinäkesinä karjan talvirehu +talteen saatu, mutta sitten hän muisti, että Topilla oli vielä kesken +mielityönsä Tetrisuolla ja että oli viime syksynä raivattu rantamilla +vesakoista uutta niittyäkin, niin että tottapa Topi oli miettinyt +mielessään tällä kertaa avun tarpeelliseksi. + +Sentähden hän ei tiedustellut Topilta sen enempää, vaan nyökkäsi vain +päätään ja läksi lypsylle. Topikin painautui pian pirtistä rannalle ja +näkyi lähtevän soutaa kyökkäisemään kohti etelän ilmoja. Vene pieneni +pienenemistään, kuta kauemmaksi se soljui selälle, ja häipyi lopuksi +saarien sokkeloihin. + +Serukka seisoi kiulu kädessä veräjäpolulla ja katseli kädellään +silmiään varjostaen Topin selälle soutelemista. Kun vene katosi katseen +käsittämättömiin, läksi hän verkalleen veräjälle. Siinä astellessaan +hän tuli silmänneeksi peltojen paksua heinää pursuaville pientarille ja +pientarista kauempana kyyhöttävälle niittypälvekkeelle. + +Niin, apilas teki parhaillaan kukkaa ja levitti lemuilevaa +mesituoksuaan, kellervä angervo hajuili niin, että vallan nenää +kutkutti, ja hiirenherne kasvaa ryöhäsi runsaana ja rehevänä. +Karjanrehu oli hyötyisimmillään ja hempeimmillään kaadettavaksi +ja korjattavaksi, ja maanantainahan Topi oli aikonut heinänteon +aloittaakin. + +Huomenna oli lauantai, heinäkuun ensimmäinen, pyhänä toinen ja +maanantaina kolmas päivä. + +Kolmas — jolloinka olivat ne odotetut ja paljon puhutut vaalit ja +viivoittajaiset. Ja Topi aikoi silloin käydä ketoja kaatelemaan. +Eiköhän se sitten aikonutkaan niihin vaaleihin mennä vai oliko se ne +tyyten unohtanut? + +Ei se ollut niitä unohtanut, kyllä se ne muisti, kun kerran oli ne +saanut päähänsä. Se oli vain päättänyt olla lähtemättä. Ja sitä se +olikin koko tämän puolitoista viikkoa mielessään miettinyt ja yölläkin +siitä itsekseen käräjiä käynyt ja tullut lopuksi siihen, ettei +lähtisikään. + +Serukka oli harpannut huomaamattaan vinhempään vauhtiin ja paiskautunut +kiuluineen kiukkuisena veräjän yli. + +Häntä harmitti, harmitti miltei niin, että ihan oli itkuun pillahtaa. + +Kun menevät tietenkin maanantaina kirkonkylään kaikki, jotka vain +kynnelle kykenevät, koko kyläkunta läheltä ja kaukaa ja näkevät ja +kuulevat uudet vaalit ja itsekin viivoittelevat. Mutta Muhosenmäeltä +ei mennä! Heinää vain tehdään ja työssä leiskutaan — niinkuin niillä +heinillä olisi päivän päälle niin hätä ja pakko. + +Ja sitten kertoo Eveliina ensi kerran tavattaessa kuin outona +ihmeenä, minkälaista oli ollut ja keitä oli ollut ja tiedustaa, minkä +tähden eivät he, Topi ja Serukka, olleet tulleetkaan? Voipa vielä +itse rovastikin tiedustaa ja kun kuulee, että heinänteon vuoksi, +niin suuttuu ja ties miten loukkautuu, kun se kuuluu ne vaalit ja +viivoittamassa olot niin tärkeiksi maininneen. + +Tuli vielä luvatuksi Eveliinallekin, että varmasti tullaan ja vieläpä +yhdessä mennäänkin, eikä sitten tullakaan ja mennä. + +Kun hän hetken kuluttua huhuili lehmiään eikä kuullut heti Kullankukan +kelloa, suuttui hän ja oikein jalkaa polki. Ja kun hän lopuksikin +lehmänsä löysi ja alkoi herutella Hellantettaa ja Hellantetta pelmusi +paarmojen puremana, kiljaisi hän ensi kerran elämässään punikilleen, +niin että metsä raikui: + +»Pysy pelailematta, kanttura!» + +Mutta sitten tuli hänen mieleensä, etteihän se ollut Hellantetan +syytä. Minkäpä luontokappale sille, jos Topi, törökki, oli jöröttänyt +mielessään jos mitä. + +Hän alkoi leperrellä taas lehmilleen tavalliseen lempeään tapaansa ja +heristeli lepänlehvällä paarmoja piikojensa luota. + +Hänen harminsa ei kuitenkaan haihtunut, vaan jatkui vielä tupaan +tultuaankin. Pantuaan siellä maidon pyttyihin hän istuutui hetkeksi +sydäntään sulattelemaan. Mutta punnittuaan siinä asiaa puolin ja +toisin, hän tuli lopultakin samaan päätökseen, että mentävä sinne oli +ja mentäisiinkin, olipa Topi murjottanut mitä tahansa. + +Siinä hänelle selvisikin, miten oli meneteltävä sen menon kanssa. +Pitäisi sanoa sunnuntaina Topille, että Epro oli lähettänyt sanan, +jotta Topi käväisisi ehdottomasti Eskelilässä joistakin pappilan +päivätöistä sopimassa, ja kun Topi lähtee, pyrkii hän soutajaksi. +Mutta kun tullaan Petäysniemen nenään, niin siellä jo ovatkin Epro ja +Eveliina odottamassa, kuten siitä oli Eveliinan kanssa sovittu. Pankoon +sitten vielä vastaan, jos vieraiden kuullen viitsii ja ilkeää. Mutta +edeltäpäin sille ei saa antaa aavistustakaan asiasta, ettei se saa +päähänsä olla kotoaan päkähtämättäkään. Jos se sattuu niistä vaaleista +jotakin kysäisemään, pitää vain vastata, että enpä minä niistä, miesten +puuhista, naiseläjä, ole ollaksenikaan, menkööt miehet, jos mielensä +tehnee. + +Näistä mieltä edes vähän lauhduttavista mietteistä herätti Serukan +pihamaalta kuuluva askelten kolina. Hän nousi ja meni ovelle katsomaan, +Topiko se jo oli vai kuka. + +Eskelilän lapset, Venla ja Ville, ne vain olivat ja tulivat äitinsä +laittamina hakemaan, mistä äidin ja tädin kesken oli ollut puhetta. + +Serukka kutsui lapset tupaan ja antoi heille liedellä vielä lämpimänä +lekoittavasta pannusta kahvikupposet. Lasten juodessa hän haki +aitasta kookkaan kontin, pani siihen kolme leipää, ison vakallisen +vastakirnuttua voita, suolakalaa, palvattua lihaa, läskiä ja mitäpähän +sai sopimaan. Venlalle hän antoi kannun piimää, johon kaatoi litran +verran parhainta kermaa. Lasten vielä kotvan levättyä hän laittoi +heidät kotimatkalle. + +»Ja sanokaa äidille ja isälle terveisiä, että kyllä me pyhänä tulemme. +Olkoot vain valmiina niemen nenässä odottamassa ja huiskuttakoon +äitinne huivillaan, kun selällä veneen näkee.» + +Yksin jäätyään oli hänellä hieman paha omatunto ryhdyttyään Topin selän +takana touhuamaan. Hän lohduttelihe kuitenkin sillä, että Topi, kunhan +sitten jälkeenpäin kaikki kuulee, muuttaa mieltään ja hyväksyy hänen +hankkeensa. + +Omantuntonsa hyvikkeeksi hän valmisti Topille parhaimman illallisen, +minkä osasi. Pistipä vielä saunankin lämpiämään, niin perjantaipäivä +kuin olikin. + + * * * * * + +Topi palasi toiselta rannalta asioiltaan mitä mainioimmalla tuulella, +alkoipa ihan itse palaa puraistessaan jutellakin: + +»— terveisiä — ja — tulevat — pyhäaamuna — heinämiehet.» + +Serukka kiitteli terveisistä ja kysyi, kuuluiko sinne mökkiasutukseen +kummempia. + +»— eipä — kerrottavia — vaaleihin vain — maanantaina.» + +Serukan teki mieli siihen sanoa, että niinhän ne oikeat ihmiset, mutta +mitäs me! mutta ei sanonut kuitenkaan. Pelkäsi Topin vielä siitä +jotakin epäilevän ja arvelevan. Vallan välinpitämättömästi hän vastasi +siihenkin, kun Topi syöntinsä lomassa piimää ryypätessään kysäisi: + +»— aikonut — sinne — sinä —?» + +»Mitäpä minä sinne pakkautumaan, naisihminen, miesten menoihin. +Menkööt miehet, jotka ovat mennäkseen. Ja tokkopa tuolla naisia kovin +kaivattaneekaan.» + +Mutta eipä nähnyt Serukka, mitenkä Topin silmissä tuopin sisässä +välähti vallan kuin veitikka ja huulille herähti haipuvaksi hetkeksi +hymyn irvistys. + +Kun Serukka oli sinä ehtoona iltalypsyllään, istui Topi +ikkunanaluspenkillään kokonaisen tunnin miettien ja tupakoiden niin, +että tupa oli Serukan saapuessa kuin sakean sumun vallassa. + +Sinä yönä nukkui Topi saunan ja illallisen päälle sikeästi ja +levollisesti, kääntymättä kertaakaan ja urahtamattakaan unissaan. + +»Tottapa lie uupunut soutaa luppaistessaan», arveli Serukka Topin +viereen venähtäessään ja kahmaistessaan korvilleen peitettä. + + + + +XI + + +Lauantaipäivä oli tyyni, poutainen ja paahteinen, niin että siihen oli +kaikki sulaa sitkahtaa. Luonto vallan kuin läähätti viikkokautista +kuumuutta, ja joka paikka kahisi kuivuutta. Eläimet laahustivat +laidunmaillaan kieli riipuksissa ja etsivät sakeimpia lehtosiimeiköitä, +ja missä vain vesilätäkön tiellään tapasivat, niin siinä joivat +haljetakseen. + +Ei ollut ihmisistäkään kuumuuden takia paljon mihinkään, sen minkä vain +välttämättömimpiä askareita tuvissaan tai pihoillaan tekivät. + +Topi tosin touhusi aamulla lähteäkseen Tetrisuolle, mutta tuli jo +veräjältä takaisin. Niin oli lämmin, jotta jo sillä matkalla hien +otti. Sitten hän arveli, että lauantaipäiväkinhän tuo oli eikä siitä +suon kääntämisestä olisi lyhyenä juhla-aattona mitään tuloksellista +tullutkaan. + +Kun hän ei viitsinyt venyä koko päivää vallan jouten, astella +luppasi hän valkamaan, otti saunan seinustalta pari verkkoa ja kävi +ne laskemassa lahden toiselle rannalle. Oikeastaan hän teki sen +tarkoituksella ja pitkän pohdinnan tuloksena, vaikkei virkkanut siitä +Serukalle mitään. Valkamaan palattuaan hän siivosi nuottaveneen siihen +keräytyneestä pärröstä, hiekasta, kaislankorsista, kalansuomuista ja +lennähtäneistä lehdistä, väänsi rantakoivikosta uudet hankavitsat ja +nosti saunan kupeelta kahdet parit airoja veneeseen. + +Niissä touhuissaan hän kaiken aikaa myhähteli ja mielissään murahteli. + +Pihaan tultuaan hän tuumiskeli, mihin töihin tarttuisi. Äkkiä hän +muisti, että palturimaahan se voi tällaisella tulisella ilmalla kuivaa +siihen paikkaan ja nuutua piloille. Se vaati varmasti vettä. + +Niinpähän oli! Lehdet luupottivat aivan alaskäsin, ja latvakin oli jo +miltei rentona riippumassa. Maa oli palturien juurilla käynyt kovaksi +kamaraksi, jopa joissakin kohdin halkeillutkin. Samanlaisena se näkyi +olevan Serukankin penkki, johon oli jo joitakin taimen alkuja maan +povesta työntäytynyt. + +Huolestuttavan havaintonsa tehtyään Topi kantoi kymmenisen sangollista +rantavettä ja kasteli kaikki penkit, Serukankin. Sen tehtyään hän läksi +aittaan ja alkoi katsella valmiiksi heinäntekovehkeitä. Viikatteet +hän kantoi aitan nurkansalvoksiin riippumaan ja haravat asetti seinää +vasten seisoa sojottamaan. Siitäpähän ne sitten löysi. Kun ei ollut +enää muuta, mihin tarttua, läksi hän läävän varjoisalle seinämälle ja +alkoi pienennellä vanhoja aidaksia polttopuiksi. + +Mikähän lie ollutkin — kuumuus vai pyhäaaton tietoisuus — kun ei +tahtonut oikein mikään luistaa eikä missään rauhallisesti viihtyä. +Niin oli vain kumman levotonta ja vallan kuin olisi jotakin odottanut, +vaikkei tiennyt mitä. + +Kumman rauhaton Serukkakin oli. Työ ei tahtonut sujua häneltäkään. +Yrittipä mitä tahansa, niin kovin se vaikealta ja vastenmieliseltä +tuntui eikä tahtonut yhdessä paikassa tulla pysytyksi millään. Sai hän +kuitenkin pirtin siistityksi ja huonekalut pyhäksi pestä hotaistuksi, +karjan lypsetyksi ja maidon hoidelluksi sekä pannuksi ruoan pöytään. +Mutta kun hän sitten istuutui ja ryhtyi paikkaamaan omia ja Topin +alusvaatteita, niin kesken piti heittää. Ei näet tahtonut löytyä +nyytistä sopivia paikkatilkkuja, sitten katosi neula, keritsimet +tuntuivat tylsiltä eikäpä näkökään ollut oikein ottava. Pois hän pani +ompeluksensa ja alkoi katsella, mitä Topi pihamaalla puuhaili. Näkyi +pienentelevän polttopuita. + +Serukkakin läksi pihalle. Seisoskellessaan siellä pirtin portaiden +edessä ja miettiessään, mihin menisi, hän muisti kukkamaansa ja läksi +sitä katsomaan. + +Penkki, samoin kuin Topinkin palturipenkit, näyttivät kylläkin +kuohkeapintaisilta ja möyheiltä, mutta kuivia ne kai olivat tällaisella +paahdepoudalla jokaikinen. + +Kun Serukkaa ei haluttanut muuhunkaan ryhtyä, haki hän saunasta +yksikorvaisen kiulun ja kanteli sillä kasviksille vettä. Ensin hän +kasteli oman penkkinsä ja sitten Topin, hyvästi ja huolellisesti. + +Aikaisin he kumpikin palasivat sinä iltana pirttiin. Kun Serukka +ehdotteli tavanmukaista lauantaisaunan lämmittämistä, jurautti Topi +jolseasti: + +»— en minä — hänestä — tänä iltana — mikä liekin —» + +Matti ja Kattikin olivat lojuneet laiskoina ja uneliaina koko kuuman +päivän. Nyt illan viileydyttyä ne virkistyivät ja alkoivat Topin ja +Serukan istuessa uupuneina ja uneliaina kumpikin tahollaan ilakoida +ja kiitää kilpaa pitkin pirttiä. Kyllästyttyään siihen ne ryhtyivät +käpälineen ja kynsineen keplottelemaan jos joitakin paikkoja tuvassa. +Siinä touhussaan työnsi Katti käpälänsä seinän ja uunin välikköönkin +etsien leikkikalua. Katin käpälään sattuikin jotakin kahahtavaa, ja se +alkoi kaksin jaloin penkoa sitä sieltä esille. Se oli valkea käärö, +jonka Matti kaappasi heti Katilta kynsiinsä ja alkoi kiidättää pitkin +permantoa ja vei vihdoin käärön Serukan eteen. + +Käärö tuntui Serukasta tutulta, ja hän sieppasi sen kissoilta. +Vilkaistuaan siihen ja avattuaan vikkelästi käärön, hän jäi hetkeksi +tuijottamaan hämmästyneenä siihen. Sitten hän huudahti: + +»Topi, täällä on se pussi!» + +»— mikä —?» + +»No, sepähän siemenpussi, jonka minä toin tuonnottain kirkonkylästä ja +joka piti kylvää siihen sinun palturipenkkiisi.» + +»— olisit — kylvänyt —» + +»Minäkö? Sinunhan se oli kylvettävä, tai jos ei ollut, niin me +ainakin Eveliinan kanssa arvelimme sinun kylväneen sen meidän täällä +nukkuessamme.» + +Topi tuijotteli kummastuneena Serukkaan ja lausui lopuksi luputustensa +lomassa: + +»En minä — sitä — milloinka — vaan minä — että — sinä —» + +»Mitenkäpä minä olisin mitä tehnyt, kun pussi oli poissa? Arvelimme, +että sinä olit sen ottanut, ja se onkin pudonnut uunin väliin. Se se +nyt —! Kylvämättä kai se nyt pysyy ja pysyköönkin. Ja niinkuin sitä +penkkiä on hoidettu, kitketty ja kasteltu. Eihän siinä nyt kasva +kerrassaan mitään.» + +»No — rikkaruohoa — kasvaa —» arveli tyynesti Topi. + +»Mutta sitä minä en vain käsitä, mitenkä pussi on uunin väliin +valahtanut. En minä ainakaan ole sitä sinne piilottanut.» + +Topi tupakoi tuokion. Sitten hänen silmänsä sattuivat permannolla +painiskeleviin kissanpentuihin. + +»— minäkään — ole», huomautti hän. »Mutta — Katti ja Matti — silloin — +uunilla — kun nostin —» lisäsi hän. + +Serukkaa pakkasi sen kuultuaan suututtamaan, ja hän oli sanoa Topille, +että olet sijankin —! Mutta sitten hän muisti, että mistäpä se lienee +Topikaan semmoista osannut arvata —. Hyväähän se oli kai tarkoittanut +kissoja uunille kiikutellessaan. Ja sensijaan, että olisi Topia +toruskellut, helähti Serukka hekään nauruun, kaappasi kissat lattialta +syliinsä ja oli toruvinaan niitä. + +»Vai te, senkin vunukat, tässä tämmöistä tekemään! Annatte ensin +talonväkenne suotta riidellä penkeistä, sitten isäntänne muokata +yösydännä parhaan palturipenkkinsä putipuhtaaksi ja lopuksi kummankin +kantaa keikutella kymmenin sangoin ja saavin kaivolta vettä +viljelemättömän maan virvokkeeksi.» + +Topinkin suu vetäytyi vinolleen. + +Heillä olisi riittänyt riemua pitemmältäkin, ellei sitä samassa +katkaissut portailta kuuluva kumina. + +Tuvan ovi riipaistiin auki, ja sisään astui vanhanpuoleinen, +pitkätukkainen ja röyhypartainen hartiakas mies, Mäkäräisen Mikon mökin +loinen, Jeremias Pirskainen. Jeremiaksen jäljessä ilmestyi ovesta +pitkänhuiskea, laiha ja luihukatseinen akka, Jeremiaksen Kunilla. + +Pirskainen kohautti vanhaa, sateiden ja päivän ränsistyttämää +huopahattureuhkaansa ja sanoi: + +»Hyvää ehtoota ja terveisiä taloon! Tässä me nyt olemme, teidän +heinäväkenne. Läksimmekin jo lauantai-iltana tänne soutaa +luikuttelemaan. Onpahan siten vielä pyhä täällä lepäiltävänä, kun näet +Topi arveli sen heinänteon aloitettavaksi maanantaina kukon laulaessa.» + +Hän astui peremmälle ja kätteli ensin Topia ja sitten Serukkaa. Välillä +hän viittasi vaimolleen ja kehoitti: + +»Käy vain sinäkin, Kunilla, sieltä peremmäksi ja ala olla kuin +kotonasi! Onhan täällä pirtissä tilaa puhteen pitoon ja yön me nukkua +köllötämme Muhosenmäen muhjakassa saunassa.» + +Kunilla tuppasi nyyttinsä ovensuupenkille ja kävi tervehtimässä +talonväkeä. + +»— puuta —», äännähti tervehdysten päätyttyä Topi. + +»On, on puuta istua ja kyllä me tästä istuudummekin, kunhan kerkiämme», +pauhasi Pirskainen, niin että pirtti raikui. Istuuduttuaan Topin +viereen hän jatkoi: + +»Puuta ja lämmintä, leppoisessa tuvassa. Ka, käy sinäkin istumaan, +Kunilla! Vaikka tuonne karsinaan emännän puheseuraksi — eläkä seiso +siinä keskellä lattiaa keekoillen.» + +Kaivettuaan housuntaskustaan lyhytvartisen, isokoppaisen ja mustaksi +palaneen piippunsa ja likaisen kukkaronsa hän alkoi hääräillä tupakan +panossa. Kaiken aikaa hän oli kuitenkin äänessä. + +»Lämmintä pirtissä, jos pihallakin. Paljonko lienee ollutkaan +lämpöraateja päiväsydännä? Ei ole tullut koskaan ostetuksi sitä +raativehjettä, mutta paljon se on tänä päivänä näyttänyt. Ja tuota +tyyntä ja poutaa sitä on riittänyt viikkomäärin. Ka, ota pois huivi +päästäsi, Kunilla, ettet siinä hikeesi huku! Niin, ja heinä se on +hyötynyt kaikkialla, kasvaa ryöhännyt, ettei tahdo enää korsi korren +vierellä sijaansa saada.» + +Pirskaisen puhua pulpattaessa ja väliin komentaessa tikkuna istua +tököttävää Kunillaansa sekä Topin töröttäessä sanatonna permantoon +tuijottaen kiehautti Serukka kahvit, jota Jeremias Pirskainen joi kuusi +kupillista ja olisi juonut seitsemännenkin, jos olisi annettu, laittoi +sitten illallisen pöytään ja lopuksi väkensä yölevolle, Pirskaiset, +kuten olivat aikoneetkin, saunaan, Matin ja Katin uunille sekä Topin ja +itsensä tuvan vuoteeseen. + +»Mitä varten sinä nuo Pirskaiset heinämiehiksi hankit?» kysyi hän +riisuutuessaan. »Semmoiset mitä lienevätkin laiskottelijoita ja +lavertelijoita. Olisihan niitä ollut kunnon ihmisiäkin.» + +»— otinpahan —» murahti puolinukuksissa Topi ja alkoi kuorsata, niin +että sirkkakin uunilla säikähti ja lakkasi laulamasta. + + + + +XII + + +Pyhäaamuna nousi Topi jo aikoja ennen Serukkaa jalkeille. Hän +pukeutui puhtaisiin liinavaatteisiin, ajoi tarkoin partansa, peseytyi +perinpohjaisesti, kampasi tukkansa ja pani ylleen parhaan pukunsa. Hän +teki sen kaiken niin tunnontarkasti ja ähkien ja puhkien, että Serukkaa +pakkasi ääneensä naurattamaan. + +Mutta sitten kävi Serukka vuoteessaan vielä viroitellessaan vakaviin +mietteisiin. Nythän se, sunnuntaina, olisi sinne vakipaikallekin +lähdettävä, kuta aiemmin, sitä parempi, ja soudettava Petäysniemen +ohitse, jossa kai Epro ja Eveliina odottaisivat. Mutta uskoisiko Topi, +että Epro oli muka käskenyt käymään Eskelilässä? + +Kuin kuumilla kivillä kävellen pukeutui Serukka, hänkin pyhäisiinsä, +ja mietti koko ajan, miten alkaisi puhua asiasta Topille, ettei tämä +mitään epäilisi. Väliin hän päätti puhua näin, väliin noin, mutta ei +vain löytänyt mieleisiä sanoja. Aina kun oli juuri sattuvat sanat +saamaisillaan, tulikin mieleen, ettei se usko, jos niin sanoo, ja niin +piti aloittaa sama seulominen alusta. + +Hän ei ollut vielä asiasta, ei ensi sanastakaan selvillä, kun Topi +valmiiksi pukeutuneena pistäytyi pihalle ja tuntui ryhtyvän siellä +juttelemaan aamukahviaan kärkkymään kiirehtineen Pirskaisen kanssa. +Silloin tuli Serukalle jo hätä ja tuska, ettei se vain jää sinne +suulaan Pirskaisen tarinoille tuntikausiksi. + +Serukka kiehautti tavallista joutuisammin einekahvin ja ehätti +pyytämään Topia ja Pirskaista pirttiin sitä juomaan. Siihen saapui +Kunillakin kupilleen. + +Kun ei Pirskainen akkoineen näyttänyt aikovankaan poistua pirtistä, +juoksutti Serukka aitasta pöytään leipää, kalaa, voita ja piimää ja +pani Topin ja Pirskaiset syömään. Itse hän malttoi puraista vain +pari vaivaista palaa, kun piti koputella toisia ottamaan lisää, että +joutuisivat syömästä. + +»— sinullapa — hätä —», huomautti Topi. + +»No, että pääsee tästä laittamaan tupaa edes vähän pyhäisemmäksi ja +lypsyllekin. Voi olla karja kaukanakin.» + +»Saattaapa se tämä meidän Kunillammekin emännän avuksi ne hatarasarvet +hakea ja heruttaa», huomautti Pirskainen. »Pistä emännän pieksut siksi +ajaksi jalkaasi, etteivät omat pyhäkenkäsi metsiä marssiessasi ryvety.» + +Kunilla ei vastannut. Hän puri vain niin, että hiki otsalla karpaloina +helmeili. Hän söikin hirmuisesti, kun pöydän ääreen pääsi. Sanottiin +appavan ainakin kahden hengen veron, mutta ei tullut koskaan sen +turpeammaksi. + +Kun Pirskaisen joukko oli tehnyt pöydässä puhdasta jälkeä, Kunilla +lähtenyt karjaa etsimään ja lypsämään ja Jeremias vetäytynyt aitan +varjoon ruokalevolle, töräytti ikkunanjaluspenkillä piippuineen +ähräilevä Topi äkkiä Serukalle: + +»Voit lähteä — soutajaksi — verkolle —» + +Serukkaa miltei hyvästä mielestä hypähytti. Siellä vesillähän sitä +saattoikin Topille sanoa siitä Eskelilään menosta ja jos tarvitsisi, +olla vieraiden ihmisten näkemättä ja kuulematta vaikka vähän +suuttuvinaankin, jos ei se olisi uskoakseen tai taipuisi lähtemään. + +Kiireesti korjasi Serukka pöydältä ruokien rippeet, haki huivinsa +ja oli valmis lähtemään Topin toveriksi, vieläpä hätyytteli tätä +joutumaankin. + +Topi täytti kuitenkin vielä kukkaronsa pullolleen palturista ja etsiä +kyhni itselleen täyden tulitikkulaatikon, ennenkuin suoriutui valkamaan +väännättelemään. + +Rantaan tultua työnsi Topi nuottaveneen vesille, käskien Serukan +nousemaan siihen. + +»Mitä sinä nuottaveneestä?» kysyi kummastellen Serukka. »Eikö sinne +olisi onkiveneelläkin päässyt?» + +»— märkiä — verkkoja — venelasti — ja — vuotaakin — toinen —» + +»Ja kahdet airotkin? Olisit heittänyt pois painamasta.» + +Topi astui jo veneeseen. + +»— enpä — minä —» + +»Milloinka se onkivene on vuodon saanut?» uteli vielä Serukka. + +»— minä — mistä — sitä —» + +Serukan noustua veneeseen ja asetuttua keulatuhdolle soutamaan työnteli +Topi seisoaltaan venettä väljemmälle vedelle. Sinne saavuttua hän +asettui istumaan, ei perätuhdolle melomaan, vaan alihangoille hänkin +soutamaan. + +»Soutamaanko sitä sinäkin rupeat?» ihmetteli Serukka. »Olisihan tästä +päästy yksilläkin souduilla.» + +Vedellen jo täysin hartiavoimin jurautti Topi yksikantaan: + +»— matkaa — pitemmältä —» + +»Mutta tuonnehan sinä olet vienyt verkkosi tavallisesti Korpismäen +puolelle, toiselle rannalle, josta sanot parhaiten saatavan. Ja — +mi-mihinkä sinä, kun ihan selville selkävesille väkisin vääntelet...?» + +Serukka oli näet yritellyt kääntää veneen keulaa lahden toiselle +rannalle, mutta Topi vänkäsikin aina, milloin toisella, milloin +toisella airolla voimakkaammin ja vinhemmin vetäisten veneen suoraan +selälle. Vene koukutteli ja mutkitteli jonkun matkaa, kunnes Topi +ärähti äkäisesti: + +»— vänkäilemättä — siinä! Suoraan —!» + +Serukan sydäntä kouraisi Topin ärjäisy. Hän nieleskeli vähän aikaa +mielipahaansa ja sai sitten arasti kysytyksi: + +»Mutta minnekä sinä ja mitä sinä oikeastaan meinaat —?» + +Topi kiskoi tovin päätään kääntämättä. Sitten kuului alahangoilta: + +»— sinä — et — muuten — luvannut — niin — minä —» + +»Mitä luvannut?» + +»— lähteäpä —» + +»Mihinkä lähteä?» + +»Ka — kirkolle — viivoittamaan —» + +Silloin selvisi Serukalle, että Topi tahtoi viedä hänet väkisten +vaalipaikalle kirkonkylään. Se oli saanut päähänsä, ettei hän muuten +lähtisi. Sentähden se oli narrannut tälle verkkomatkalle ja kun sai +veneeseen, niin käänsikin kirkolle. + +Sitä se olikin sitten viime aikoina niin ankarasti ajatellut ja +miettinyt, mitenkä tekisi, kunnes oli keksinyt tämän keinon. + +Serukkaa olisi jo naurattanut niin että —! Mutta ei kuitenkaan +uskaltanut. Voi vielä Topi suuttua ja kääntyä kesken matkan. Ja vaikka +häntä halutti veistellä Topille, että vie sinä, minä vikisen, ole +viepinäsi väkisten, sanoikin hän vain: + +»Enhän minä niin jyrkästi — ja kun olet nyt kerran veneeseesi +viekoitellut, niin mennään häntä sitten. Kun vain tulisivat poissa +ollessa kotona kunnolleen toimeen ja työt tekisivät ja Mattia ja +Kattiakin katsoisivat —» + +Topi käänsi pikkuisen päätään keulaan päin ja ilmoitti: + +»Minä — Pirskaiselle — että — kylään me — täksi ja huomiseksi —» + +»No, hyvä, kun edes sanoit.» + +Vene mennä viilsi kaksilla souduilla silotyyntä vedenpintaa keveästi +ja veden keulan edessä vilkkaasti loristessa. Topi ja Serukka, +järvenranta-asukkaat, olivat tottuneita ja kovia soutajia molemmat, ja +kun matkan määrä oli selvinnyt Serukallekin, veti hän airoillaan kuin +hartaasta halusta. Topi kääntyi tuon tuostakin katsomaan keulan suuntaa +ja ohjaili airoillaan venettä. + +Hiki helmeili jo kirkkaina pisarina kummankin otsalla. Serukka heitti +huivinsa ja Topi nuttunsa, ja sitten alkoi taas tarmokas ja tahdikas +soutu. + +Kotiranta oli jo kaukana, ja Kaislalahti häämöitti vain epäselvänä +metsäjuovan reunustamana poukamana. Mutta korkea ja jylhä Korpismäki +kohotti vielä kauan kyömyharjaansa kohti vaaleansinistä taivaankannen +kupuraa. + +Monet niemet, nimettömät ja nimelliset, monet niemien kupeitse kauas +maan sisään luikertelevat lahdet, monet veden peiliin päilyvät +saaret ja saarien väliset autereiset salmet oli jo sivuutettu ja +tuonpuolinen ranta alkoi selvetä sumuntapaisesta yksitoikkoisesta +suoraviivaisuudestaan mäiksi, niemiksi, saariksi ja salmiksi. Oikealla +kädellä näkyi Petäysniemen korpikärki. + +Silloin Serukka heitti hetkeksi soutamisensa, kahmasi suuhunsa +kourallaan laidan yli vettä, vilkaisi niemeen ja huomautti Topille: + +»Mikähän kumman valkea se tuolla Petäysniemen nenässä vilkkaa? +Näyttää kuin olisi joku siellä jotakin niinkuin vaatetta tai muuta +heiluttamassa.» + +Topikin heitti soutamisensa ja katsahti niemeen. + +»Lehmä!» sanoi hän ja alkoi ladata piippuaan. + +»Ei se mikä lehmä tuollainen kuin ilmassa liehuva ja mikä +vilkuttavainen. Kun ei liene ihmisiä?» + +Topi katsoi taas niemeen. + +»— minä — sieltä — mitä —» + +»No, mutta näkyyhän tuo toki ihan selvästi. Ihminenhän siellä onkin, +kun ei liene kaksikin ihmistä. Antavat meille merkkejä.» + +»— mitä — merkkejä —?» + +»Voivat olla ja niinkuin ne ovatkin kirkolle menijöitä nekin, vaikkei +niillä ole venettä. Kun näkivät meidän soutavan, niin alkoivat +vilkuttaa, että ottaa veneeseen. Voivat olla tuttujakin. Pitäisi +ihan käydä katsomassa. Eihän tuonne ole pitkä matkakaan. Ja samalla +saattaisi levähtääkin.» + +Topi mietti ja polttaa luputteli pitkän tovin. Sitten hän kopisti +piippunsa veneen laitaan, sylkäisi kouriinsa, tarttui airoihinsa ja +käänsi veneen yhdellä vetäisyllä päin Petäysnientä. + +Ihmisiähän siellä oli ja tuttuja olikin: Eskelilän Epro ja Eveliina. + +»Oltiin tässä aikeissa vaaliin, vaan kun meillä on niin vanha ja +vuotava vene, niin ei uskallettu sillä lähteäkään. Silloin pälkähti +päähäni pistäytyä tänne niemennenään katsomaan, olisiko ketä kirkolle +soutajaa, joka ottaisi mukaansa», selitti Eveliina. »Ja tuskin oli +tähän tultu, kun jo näimme teidän Kaislalahdelta käsin soutelevan. +Odotimme, kunnes kohdalle ehditte, ja minä aloin huiskuttaa +esiliinallani. Ja huomasittepas!» + +»No, vähällä piti, ettei huomattu», sanoi Serukka. »Ellen minä olisi +heittänyt hetkeksi soutuani ryypätäkseni janooni vettä, niin sivuitsepa +olisi solahdettu. Mutta silloin minä näin täältä jotakin niinkuin +valkean vilkuttamista ja huomautin Topillekin. Topi arveli kuitenkin +lehmäksi.» + +Topi oli Epron kanssa kokastanut veneen ja astunut maihin. Kätellessään +Eproa ja Eveliinaa hän sanoi: + +»— minä — kun — ei kantanut — katse —» + +»Mutta minä sanoin silloin, että ihmisiä ne ovat, kirkolle käkeäviä, ja +sain Topin lähtemään katsomaan. Ja oikeassapas olin kun olinkin.» + +Eprokin yhtyi keskusteluun. + +»Meille tuli tässä odotellessa jo nälkä», sanoi hän. »Olimme +parhaillamme syömään rupeamassa, kun Eveliina alkoi huiskuttaa. Ruoka +on vielä tuolla kalliolla levällään. Niin että eiköhän lähdetä ja +syödä kaikki neljä? Kaipa se teillekin jo pala kelpaa, Muhosenmäeltä +soudeltuanne.» + +Eveliina oli levittänyt kalliolle putipuhtaalle liinalle maukkaat +eväät ruis- ja rieskaleipineen, muurilettuineen, isoine voirasioineen, +suolasiikoineen, läskineen, palvilihoineen ja monine muine sekä +palanpainimeksi kannun piimää ja toisen maitoa. + +Istuutuen eväiden ympärille he söivät hetken hartaasti ja +haastelematta. Topi varsinkin leikkeli paksut palat leipää ja siveli +siististi voita päälle sekä voin peitoksi valtavat viipaleet läskiä. +Sitten hän joi pitkin siemauksin piimää palan kostukkeeksi. Mutta kun +hän oli pahimman nälkänsä tyydyttänyt, tarttui hän äkkiä voirasiaan +ja käänteli sitä kotvan kämmenissään. Laskien rasian sitten takaisin +liinalle hän tokaisi rasiaan viitaten: »Meidän!» + +Serukan ja Eveliinan huulet alkoivat mukavasti mutruilla ja Eprokin +veti suutaan vinoon. Mutta kun Topi jonkun ajan kuluttua tarttui +samalla tavalla piimäkannuun ja jurautti, että »Muhosenmäeltä», eivät +he malttaneet enää pysyä vakavina, vaan helähtivät kolmisin kaikuvaan +nauruun. + +Kun Topi ei näyttänyt tajuavan naurun syytä ja ettei hän suuttuisi, +ehättivät Serukka ja Eveliina kilpaa kertomaan hänelle ilonsa aiheen ja +keksimänsä kujeen. + +He olivat jo Eveliinan Muhosenmäellä käydessä päättäneet, että +molemmista mökeistä mennään vaaliin. Kun Topi ja Serukka sitten +kävivät Eskelilässä, sopivat naiset vielä matkan yksityiskohdista. +Serukka oli luvannut houkutella Topin matkalle ja käskenyt Eveliinan +puolestaan tuoda Epron pyhäaamuksi Petäysniemeen, josta Topi ja Serukka +heidät hakisivat veneeseensä. Ettei Topi mitään huomaisi, oli Serukka +laittanut Eskelilän lasten mukana eväätkin jo Eskelilään tänne niemeen +tuotaviksi. Eprolla ja Eveliinalla oli omat eväät toisessa kontissa. +Kun Topi ja Serukka sitten tulivat, oli Epro käskenyt Eveliinan panna +ruoan esille, että Topi ja Serukka saisivat nälkäänsä syödä ja ettei +Topi suuttuisi, sillä harvoinhan mies ruoan ääressä riitaa rakentaa. + +»Ja ethän sinä toki, suunnan mies, suutukaan naisten kujeista, he he», +sanoi Epro. »Ensin minäkin vähän epäröin tähän leikkiin yhtymistä, +mutta sitten arvelin, että leikki sijansa saakoon, ja lankesin +kiusaukseen, he, he! Harvoinhan sitä täällä salossa leikkiä lyödään ja +vielä niukemmin nauretaan, he, he!» + +Topin otsa oli mennyt ryppyihin, ja hänen suutaan tuon tuostakin +vetäisi hermostuneesti. Hän tuijotti kiinteästi kallioon, mutta ei +sanonut mitään. + +Sen huomattuaan riensi Serukka reippaasti kertomaan, mitenkä Topi +puolestaan oli tänä aamuna tehnyt hänelle kekseliään kolttosen. +Kun Serukka oli juuri ollut pulassa ja pälkähässä, mitenkä saisi +Topin tälle matkalle, oli Topi tahtonut häntä muka verkolle. Ja kun +oli veneeseensä saanut, niin oli kääntänyt hänen vastaan soutaa +ponnistellessaan veneen selkävesille ja itse tuonut hänet väkisten +tänne, jonneka Serukan oli ollut Topi tuotava. + +Serukan kertomus herätti vielä vilkkaampaa iloa, ja kolmisin kehuivat +ja kiittelivät Epro, Eveliina ja Serukka Topin oveluutta. Ja kun vielä +Epro löi Topia olalle ja iski silmää naisille ja sanoi, ettei se +miesväkikään ole niin tylsällä kirveellä tehtyä kuin naisväki usein +luulee, niin jopa vetäytyi Topinkin totinen naama juoheammaksi, ja +hänen huulilleen ilmestyi hymyn irvistys. + +Pari paksua ja pulleaa savua vetäistyään ja suitsutettuaan ne lyhyinä +pulpahduksina toisesta suupielestään hän jurautti: + +»Joo!» + + * * * * * + +Matkaa jatkettiin neljin hengin. Eveliina ja Serukka soutivat kahden +ylähangoilla. Epro veteli yksin alahangoilla, ja Topi törötti +meloskellen perässä. + +Naisten supatellessa ja rupatellessa ja miesten tarinoidessa +hitaasti, mutta hartaasti kaikenlaisista asioista, viljan kasvuista, +heinänteoista, vaaleista ja mille listalle se oli se punainen +piirto pistettävä, solahti matka kilometri kilometriltä miltei +huomaamatta. Selkävesiltä soudettiin kapeammille reiteille, korpiset +ja koleammat maisemat kävivät harvinaisemmiksi ja viljellyt seudut +tiheämmiksi, suuret salometsät vaihtuivat laajojen lainehtivien +peltojen ja laidunmaiden piirittämiksi asunnoiksi, neitseelliset, +kirveen koskemattomat niemet vilkkaiksi tukki- ja halkolastaamoiksi, +raivaamattomat ryteikkörannat siroiksi ja siisteiksi laiva- ja +venevalkamiksi, kunnes vihdoin pitkän ja puuttoman Kirkonsalmen +rantamalta aukeni katseen eteen laaja-alainen kirkonkylä punaisine +taloineen, rehevine pikkuviljelyksineen ja vilkkaine ihmisvilinöineen. +Ja kun vielä sivuutettiin salmen keskellä kyyhöttävä pitkä ja +pyöreäharjainen Pänninsaari ja kappalaispapin Rantalanniemi, näkyi jo +korkealla kummullaan vanha, keltainen puukirkkokin ja sen vierellä +suippotorninen kellotapuli sekä niiden takaa maantien koivukujanteen +päässä laaksonteessa taitekattoinen pappila riippakoivujen ja komeiden +haapojen keskessä. + +Topilla, Serukalla, Eprolla ja Eveliinalla ei ollut kuitenkaan asiaa +kirkolle, kun päiväjumalanpalvelus oli jo päättymässä ja he aikoivatkin +iltakirkkoon. Sentähden he laskivatkin veneensä haudankaivaja Huttusen +rantaan. Huttula oli heidän kaikkien kirkkokortteerinsa ja lähellä +vaalipaikkaa, kirkonkylän kookasta kansakoulua. + + + + +XIII + + +Vaalit olivat ohitse, ja Topi, Serukka, Epro ja Eveliina soutamassa +pitkin salmia ja selkiä kotiinsa. + +Paljon heille, suurten salojen koruttomille korpimökkiasukkaille, +oli kirkonkylässä käydessä ja vaaleissa ollessa sattunut ja paljon +heillä oli näkemistään ja kuulemistaan toisilleen kertomistakin. He +haastelivat väliin vuorotellen, väliin kaikki yhtaikaa, paitsi Topi, +joka törötti piippuaan luputellen melan varressa ja jurautti vain +tuolloin tällöin toisten puheiden sekaan sanasen. + +Serukka ja Eveliina kertoivat ties kuinka monennen kerran siitä, +mitenkä heidät oli sunnuntaina iltakirkosta palatessa kirkkotarhan +portilla tavannut itse rovasti ja paneutunut oikein puheikkain heidän +kanssaan. Oli kysynyt, että vaaliinko sitä oli saavuttu ja olivatko +miehetkin mukana? He olivat vastanneet, että kirkkoonhan sitä toki +oli etupäässä tultu, mutta että samalla matkallahan sitä saattoi sen +viivankin vetäistä, jos niiksi tulisi. Siihen oli silloin rovasti +sanonut, että hyvähän se on kirkossakin käydä, mutta että siihenhän oli +tilaisuutta joka sunnuntai, mutta vaaleihin vain joka kolmas vuosi, ja +lisännyt, jotta tavallaanhan se on pyhää toimitusta sekin, kun täyttää +kullekin säädetyn kansalaisvelvollisuutensa maansa ja valtionsa eduksi +ja onneksi. Siitähän se koituu kansan arvonanto korkeimmallekin, +jonka lahjaa ja hyvyyttä ne ovat tällaiset viivainvedotkin ja +äänestystilaisuudet. + +Niin oli rovasti puhunut kauniisti ja kehoittavasti, että oikein +tahtoi itkettää. Lopuksi oli lausunut olevansa ihan liikutettu, kun +kaukaisilta salomailtakin oli saavuttu sitä viivoittamisvelvollisuutta +täyttämään ja tällaisessa uudessa merkkitilaisuudessa mukana olemaan. +Ja kättä pitäen oli sitten hyvästinsä heittänyt ja terveyttä ja rauhaa +toivottanut. + +Semmoiselta pyhältä ja juhlalliselta se oli vaalitoimitus Eprostakin +tuntunut. Miltei vapisemaan ja arkailemaan oli pannut aikamiehen, kun +Eveliinan kanssa sinne vaalihuoneeseen astui. Eikä tahtonut siellä +verhon takanakaan vielä tasapainoon päästä. Mutta kun sen verhon +sivuitse kurkisti ja katsoi tarkemmin, keitä siellä pitkän pöydän +ääressä istui, ja tunsi ne tutuiksi miehiksi, niin rauhoittui. Näkyi +istuvan siellä henkiherra, kirkonkylän kauppias, suntio Silvennoinen, +puuseppä Paavila ja räätäli Rekola. Vavahtamattomin käsin hän sitten +olikin sen viivan vetäissyt, kääntänyt listan taitteilleen, vienyt +leimattavaksi ja siihen uurnaan kolosta solauttanut. + +Mutta pitkäksi aikaa se toimitus varmasti mieleen jäi. + +Mukavammin se oli käynyt Eveliinalle. Niin hätääntyi, ettei kyennyt +edes omaa nimeäänkään täysin tiettäväksi tekemään. Kun näet henkiherra +kysyi, kuka hän oli ja missä asui, niin ei muistanut niiatakaan +eikä saanut pitkään toviin sanaakaan suustaan. Teki mieli jo pyytää +Eproa siihen avuksi, mutta muisti, ettei siinä tilaisuudessa saanut +toisen apuun turvautua eikä uskaltanut, että jos epäävät sitten koko +viivoittamisenkin. Viimein sai toki sammalletuksi, että oli Eveliina +Eskelinen, pappilan mökistä sieltä Petäysniemen korvesta. Silloin +oli henkiherra sanonut, että »Jaahah, emäntä Eveliina Eskelinen +Petäjäniemeltä pappilan alueelta», ja antanut sen lipun. + +Mutta kun sitten lipun sai, niin alkoi katsella, että mihinkä se oli +Epro eksynyt ja kun ei nähnyt, niin hölmistyi, jotta mihinkä mennä. + +Silloin oli siihen tulla tupsahtanut muuan nuori neiti-ihminen — kuului +olleen kirkonkylän opettajatar — ja sanoi, että emäntä on hyvä ja +tulee tänne, täällä on vapaa äänestyspaikka. Sen neuvomana hän sitten +hetkahtavin polvin oli puikahtanut sinne sermin taa ja sai siellä +viivoitetuksi. Mutta päätä vielä vallan kuin viepotti, kun piti viedä +se lippu niille herroille leimailtavaksi ja siihen kuurnaan tipauttaa. + +Horjuen hän astui salista ja kun pihalle pääsi, niin ihan piti +piiloutua pikkuiseksi aikaa pihamaan halkopinon taa ja itkeä pirauttaa. +Niin oli tuntunut se viivoitteleminen suurelta ja peloittavalta. + +Toista se oli ollut Serukan äänestäminen, reilua ja ujostelematonta, +mutta Serukkahan oli palvellutkin nuorempana pappilassa ja tottunut +olemaan ihmisten seassa. Niin oli sanonut ruokatunnillaan Eprolle +suntio ja kuvannut, mitenkä kävi. + +»Se oli tämä Serukka astunut Topin edellä sinne pöydän ja herrojen luo +ja niiannut ja jokaista kädestä tervehtinyt ja sanonut, että terve, +terve ja terveisiä sieltä meidän Muhosenmäeltä. Tultiin sieltäkin +tätä kansalaistoimitusta suorittamaan ja viivaa vetämään. Ja kun +herrat olivat katsoneet, että kuka on, niin oli tämä sanonut, että +ettepä taida muut tunteakaan kuin suntio ja tämä kauppias, jolta me +kaikki ostokset otamme. Sinkkosia minä olen, oli sanonut, Serahviina +Sinkkonen, vaikka taitaa olla kirjoissa Toropainen, kun on Topi +Toropaisen kanssa jo kymmeniä vuosia yksissä asuttu. Silloin olivat +herrat sanoneet, että selvä on, ja antaneet lipun.» + +Serukkaa nauratti ja vähän ujostuttikin kuulla Epron kertovan, mitä oli +suntio — hyvä suntio muutoin se Silvennoinen — sanonut. + +»No, mitäs joutavia», sanoi hän Eprolle. »Pakkasihan se peloittamaan +minuakin, mutta sitten rohkaisin itseni ja ajattelin, että eipähän +se pelolla parane enää, kun on tänne asti tultu ja lain pykälät +täytettävä. Ja sitten, kun sen lipun sain, niin katsoin, että minnekä +ne muut ihmiset menevät, ja niin sujahdin minäkin sen suojuksen taa. Se +samainen neiti-ihminen yritti tulla minullekin avuksi, mutta minä vain +niiasin ja sanoin, että eiköpä tämä tulle tehdyksi avuttakin, kun on +niin paljon tästä puhuttu ja neuvottu. Tänä aamuna vielä haudankaivaja +Huttusen Sohvikin neuvoi. Niin minä sitten sen viivani vetäisin ja vein +lippuni suntiolle, joka siihen painoi sen pyörylän ja käski vain laskea +laatikkoon. Mutta ennenkuin laskin, niin katsoin vielä sitä sikelliä, +jotta sattuiko selvä, ja kun ei sattunut, niin kysäisin Silvennoiselta +— se kun on semmoinen alentuvainen ja mukava mies — että näinköhän +tämä nyt tällä merkillä menee? Silvennoinen sanoi, että varmasti. +No, omapahan on syynne, jos ei välttämään sattuisi, sanoin minä ja +luikahutin lipun laatikkoon.» + +»Ja kun tämä Serukka oli ollut ovella menossa, niin oli henkiherra +sanonut suntiolle, että siinäpä oli teerevä eukko», nauroi Epro. + +»No, mikähän lienee», arveli Serukka. »Oudolta ja somalta se toimitus +vain tuntui, kun näin jälkeenpäin ajattelen», tunnusti hän. + +»Mutta tämän Topukan, töröttäjän, hi, hi, viivoittaminen se vasta +vetämistä oli», lisäsi Serukka nauraen ja loi ujon silmäyksen +perätuhdolla istua jököttävään Topiin. »Tämä oli astua ensin sinne +saliin tuo ainainen piippunsa suussaan ja olisi kai astunutkin, ellen +minä ovella kääntynyt katsomaan ja kuiskannut, että heitähän nyt edes +siksi ajaksi, että ehdit äänestää, hi, hi! Ja silloin hän sukellutti +sen taskuunsa.» + +»— ei — tullut — huomatuksi —» äännähti Topi hymyn irvistyksen +hiiviskellessä huulilla. + +»Sitten tämä astua junttasi vaaliherrojen luokse ja sanoi, että: + +'— minä sitä — kanttoria — kolmekymmentäkaksi —' + +'Jahah, kukas te sitten olette?' tuntui henkiherra kysyvän. + +'— minä — Topi —' + +'Sukunimenne?' + +'— minä —' + +Eikä tämä olisi selvinnyt sitä sanomaan, eikö liene muistanut vai +miten lienee — ellen minä sinne suojuksen taa mennessäni niille +herroille kuiskannut, jotta Toropainen se on, Topi Toropainen, samoilta +mäkimailta kuin minäkin. + +Ja kun tämä sai sitten sen lipun ja pääsi sen suojuksen taa, niin +ainakin varttitunnin viipyi. Tuntui katkaisevan sen kynänkin, niin että +piti välillä vuolla ja...» + +»— pitkä — terä —» murahti Topi Serukan puheeseen. + +»Mutta selvähän siitä tuli», jatkoi Serukka. »Ja varma viiva siitä on +tullutkin, sillä minkä tämä tekee, niin tyhjää typertymättä se sen +suorittaa», kehaisi Serukka. + +»Ilmankos tämä sitten sanoikin, kun meidät haudankaivajassa tapasi, +että siellä kai se viiva nyt olla vököttää», nauroi Eveliina. + +»Ja tarjosi koko tälle meidän matkueellemme vehnäskahvit», lisäsi Epro. + +Topi veti piipustaan loppuhenkoset, kopisti kopan tyhjäksi veneen +laitaan ja vastasi kehumisiin ja imarteluihin yksikantaan: + +»Ovat — ne — viivoittajaiset — semmoiset—» + +»Ovathan ne», myönteli Eprokin, »mutta ei niitä siltä tarvitsisi olla +niinkään usein. Se tämä saloeläjä viihtyy paremmin omissa oloissaan, +korpimajassaan kuin juhlallisissa väenkokouksissa.» + +Alkumatkasta vilkkaana ja vuolaana virtaillut juttelu alkoi väsähtää +ja vaimeta, kuta kauemmaksi kirkonkylästä tultiin. Ja kun maisemat +muuttuivat tutuiksi ja omiksi, toivat ne tullessaan kullekin mieleen +kodin ja sen hiljaiselämän. Jokainen koetti jouduttaa soutuaan, että +matka lyhenisi nopeammin ja päättyisi pikemmin. + +Petäysniemeen päästyä laskettiin Epro ja Eveliina maalle. +Hyvästellessään Topia tiedusti vielä Epro: + +»Mutta sanohan, Topi, minkä tähden sinä kuuluit ottaneen ne Pirskaiset, +laiskat lorvit ja laasaajat, koti- ja heinämiehiksesi etkä ottanut +muita?» + +Topi irvisti naurahduksen tapaista. + +»Ovat niitä — sosiaaneja — ratteja — että kaksi viivaa — vähemmän —» + +»Vai siksi! Etteivät päässeet sinne vaalipaikalle omia paasaajiaan +pännäilemään, he he, he!» + +»Niin — ratteja —» + +Serukka loi silloin Topiin niin kauniin ja kiitollisen katseen, että +oikein omaakin sydäntä hemaisi, ja punastui kuin vihille vietävä tyttö. + + * * * * * + +Kun Topi ja Serukka soutelivat väsyneinä ja vaiteliaina +kotivalkamaansa, tehdä tuhersi heinäkuun hämyinen ilta hidasta +loppuaan. Muhosenmäen matalaa mökkiä, aittatettaraa ja läävälättänää +syleili jo enteilevän yön hiipivä himmeys, Kaislalahden soiselta +pohjoisrannalta pursuili pitkänä lelluilevana pilvenä viileää sumua, +lännen ranteilla, kaukaisten korpien yllä sammuili vitkaan ruskon väljä +viiru, veräjän takaa kalkahteli kaihoisasti. + +Kullankukan kello ja kantautui Perhon hiljainen hirnahdus — — + +Pirskaisen perhe oli jo mennyt saunaan levolle, koskapa sieltä kuului +sirkan sirityksen säestämänä Jeremiaan voimakas ja Kunillan kainompi +kuorsuunkehruu. + +Jättäen Topin laittelemaan venettä teloilleen kiirehti Serukka +edeltäpäin pirttiin katsomaan oliko kaikki kohdallaan ja kunnossa. + +Huomattuaan siellä lieden lämpimässä kyljessä toisiinsa kietoutuneet +kissanpojat hän kumartui silittelemään hellällä kädellä niiden +pehmoisia ja lämpimiä, silkinhienoja selkiä ja kuiskasi: + +»Kotonahan ne toki nämäkin, vunukat, lankakerät, lapset —» + +Tupaan astua töröttelevä Topi laski piippunsa ikkunanpenkille +jäähtymään, riisui verkalleen takkinsa ja kenkänsä, venytteli +voimakkaasti, haukotteli hartaasti kertaan pariin ja ähkäisi +tyytyväisenä: + +»— huomenna — heinään — heiskumaan — Serukka —» + +»Niin, omalle Muhosenmäelle, Topukka ukko—», vastasi lämmin värähdys +äänessään Serukka. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75803 *** |