diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | 75662-0.txt | 4286 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 4303 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/75662-0.txt b/75662-0.txt new file mode 100644 index 0000000..ca374d4 --- /dev/null +++ b/75662-0.txt @@ -0,0 +1,4286 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75662 *** + +language: Finnish + + + + +METSÄN KOULULAISET + +Kirj. + +WILLIAM J. LONG + + +Englanninkielestä suomentanut + +Mandi Eskola + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1919. + + + + + + +SISÄLLYS: + +Mitä metsävuohen kilin pitää tietää +Öinen huuto +Ismaques kalasääski +Pienten kalastajien koulu +Kun karhu tulee vastaan +Quoskh Tarkkasilmä +Unk Wunk piikkisika +Laiskurin kujeet +Peltokanain iltahuuto +Umquenawis mahtava +Torven soidessa +Intianinkielisten nimien luettelo + + + + +ALKULAUSE. + + +Ken on nähnyt villieläimiä vain harvoin ja vilauksella metsässä, +hänestä tuntuu varmaankin oudolta, että on olemassa sellaista, mitä +saattaa nimittää metsänväen kouluksi, tai että opetuksella on osansa +villieläinten elämässä. Kumminkin lienee varma, että kasvatuksella on +ilmeinen merkityksensä korkeampien eläinten keskuudessa. Niiden tieto, +miten yksinkertaista se onkin, on kumminkin tulos kolmesta tekijästä: +vaistosta, opetuksesta ja kokemuksesta. Vaisto vain antaa alun; emon +opetus kehittää ja täydentää vaistoa; ja kosketus ulkomaailmaan, +äkillisine ja tuntemattomine vaaroilleen, päättää opetustyön. + +Kirjoittaja on useita vuosia tarkannut eläimiä ja pannut muistiin +havaintojaan saadakseen mikäli mahdollista selville, mikä näistä +kolmesta on määräävä tekijä eläinten elämässä. Muutamia tuloksia näistä +tutkimuksista on ennen julaislu kirjassa, jonka nimi on »Metsän koulu». +Siinä on muutamia suoraan elämästä otettuja eläinkertomuksia ja lisäksi +eräitä teorioja tutkielmien muodossa, joissa koetetaan selittää sitä, +mitä kirjoittajan silmät ovat nähneet ja hänen omat korvansa kuulleet +suuressa erämaassa eläinten keskuudessa. + +Nuorison kirja ei ole sopiva paikka teorioille: sentähden ei sitä osaa +kirjasta ole oteltu tähän. Tässä julaistaan vain eläinkertomukset, ja +niistä lukija saattaa tehdä omat johtopäätöksensä vaiston ja opetuksen +merkityksestä, jos hän tahtoo. Mutta siihen on toinen, parempi keino: +tarkastele räystäspääskysiä siihen aikaan, jolloin nuoret linnut ensin +jättävät kotinsa. Tai etsi variksen pesä ja katsele niiden näkemättä, +miten emälinnut opettavat poikasiaan lentämään, tai seuraa kettua tai +jotakin muuta villieläintä, kun se jättää pesänsä ja vie poikasensa +ensi kerran tuntemattomien näkyjen, äänien ja hajujen maailmaan. Näin +opit muutamien päivien havainnoista paremmin kuin koskaan mistään +teorioista huomaamaan, mitä kasvatus merkitsee eläimille. + +Nämä kertomukset koskevat eläinyksilöjä. Niiden tarkoituksena ei +ole kuvata ryhmän tai lajin tapoja, sillä saman ryhmän eläimet ovat +toistensa kaltaisia ainoastaan yleisin piirtein; harrastuksiltaan ja +älyltään ne eroavat toisistaan aivan yhtä paljon kuin saman luokan +ihmiset, jos vain tarkastat niitä kyllin läheltä. + +Tässä käytetyt, nimet ovat milicete-intianien kieltä. Tapaukset ovat +kaikki omia näkemiäni, ja minä olen kirjoittanut ne muistiin jo +metsässä, teltassani tai kanootissani, aivan semmoisina kuin ne näin. + +Stamford, Conn., maaliskuulla 1903. + +_William J. Long_. + + + + +Mitä metsävuohen kilin pitää tietää + + +Tuskin vieläkään ymmärrän, miten silmä saattoi ne keksiä, niin peräti +hyvässä piilossa ne olivat. Astelin pienen puron vartta, ja sen lirinän +houkuttelemana tulin ahtaaseen solaan suuren metsän sydämessä. Suuri +kaatunut puu oli poikkiteloin polullani, siltana virran yli. No, sillat +ovat ylimenoa varten, siitä ovat metsän pienimmätkin eläjät selvillä. +Minä istahdin sammaltuneelle rungolle nähdäkseni, ketä naapurini +saattoivat olla ja mitkä pikku jalat olivat kävelleet tätä valtatietä. + +Tässä aivan vieressäni näen kynnen jälkiä lahossa kaarnassa. Vain +karhu voi tehdä sellaisia syviä, suuria naarmuja. Ja kas vain, tuossa +on sen jalan alta luiskahtaneen sammaleen sija. Mooween, mustakarhu, +on uupumaton vaeltaja. Se leimaa merkeillään kuusipenikulmaisenkin +vuorenkupeen yhtenä ainoana kesäpäivänä, jos vain sille ominainen +laiskuus sattuu jättämään sen vähäksikin aikaa. Tuossa, toisella +puolella, on hujan hajan pronssinvihreitä kuusenkävyn suomuja, +sirpaleita Meekon, punaisen oravan, työpajasta, aivan kuin Meeko olisi +ne sinne äkkiä huitaissut kullankarvaisesta esiliinastaan livistäessään +katsomaan, kun Mooween meni ohi. Tuolla etäämpänä on vesikon merkki, +selvä kuin päivä. Siihen on Cheokhes, vesikko, hetkiseksi istahtanut +sammakkoaamiaisensa jälkeen. Ja tässä kannon juurella, johon +kyynärpäälläni nojaan, kun istun hiljaa heilutellen jalkojani hitaasti +juoksevan puron yllä, on pörröistä keltaista karvaa, joka kertoo +minulle, että repolainen Eleemos, eli ovela poika, kuten ystäväni +Simmo sitä nimittää, karttaa käpälien kastamista ja sentähden käyttää +siltanaan kaatunutta puuta tai puron kiveä, kuten sen kaikki sukulaiset +tekevät. + +Aivan minua vastapäätä on toinen kaatunut puu pitkällään virran +varrella siten, ettei miltään kuljeksivaa vesikkoa vaarallisempi eläin +voisi käyttää sitä hyväkseen. Sen juuren alla, virrasta poispäin, +on salainen, tilava pikku komero, jonka oviaukkoa peittää riippuvat +juuriuutimet aivan kuin esirippu. »Mikä erinomainen pesänpaikka», +ajattelin, »sillä sieltä ei mikään milloinkaan saattaisi löytää.» +Aivan kuin todistaakseen ajatukseni vääräksi, satutti silloin +harhaantunut auringonsäde paikkaan ja loi kirkkaita valotäpliä, jotka +tanssivat ja karkeloivat kaatuneen rungon ja juuren alla. »Ihanaa!» +huudahdin minä, kun valo sattui ruskeaan hiekkaan ja kirjaili sen +valkeaksi ja keltaiseksi. Auringonsäde poistui taas, mutta näytti +jättäneen jälkeensä kirkkautensa, sillä juuren alla pysyi hiekka +yhä kullanruskeana, ja sieltä näkyi vieläkin valkoisia ja keltaisia +täpliä. Kumarruin nähdäkseni paremmin; pistin käteni sisään — silloin +ruskea hiekka muuttui äkkiä suloisen pehmoiseksi turkiksi. Valkean ja +keltaisen väikkeen loivat kahden pikku kilin täplikkäät kyljet. Ne +makasivat siinä säikähtyneinä aivan hiljaa, juuri niin kuin niiden emo +oli ne poistuessaan piilottanut. + +Ne olivat vasta muutaman vuorokauden vanhoja, kun minä ne löysin. +Kumpikin oli synnyinpuvussaan, ja kummallakin, luulenpa, oli varmaan +myös jonkinlainen taikaviitta yllään, sillä kun ne vain paneutuivat +mihin hyvänsä makaamaan hiljaa, niin ne kävivät näkymättömiksi. Hieno +kirjailu, joka muistutti valon ja varjon leikkiä lehvikössä, kätki +nämä pikku oliot täydellisesti niin kauan kuin ne pysyttelivät hiljaa +ja antoivat auringonsäteiden tanssia turkillaan. Niiden kauniit +päät olisivat tarjonneet taiteilijalle erinomaisen aiheen, — niin +hennot, suloiset ja hienosti väritetyt ne olivat. Ja niiden suurissa +lempeissä silmissä asui kysyvä viattomuus, kun loit niihin katseesi. +Tuo ilme koski suoraan sydämeesi ja sai sinut haluamaan noita kauniita +luontokappaleita heti omiksesi. Tosiaankaan ei koko suuressa metsässä +ole mitään, joka niin voimakkaasti valtaisi sydämesi kuin pienen +metsävuohenkilin katse. + +Ne olivat aluksi arat ja makasivat kylki kyljessä hituistakaan +liikahtamatta. Kuuliaisuuden vaisto — jokaisen tähän maailmaan +syntyneen eläimen ensimmäinen ja vahvin vaisto — sai ne tottelemaan +emon käskyä pysyä paikallaan ja olla hiljaa, kunnes emo palaa. Vielä +sittenkin, kun olin työntänyt syrjään juuriuutimen ja silmin näin ja +käsin kosketin niitä, ne yhä pitivät päänsä maata vasten ikäänkuin yhä +vieläkin tahtoen saada katsojan uskomaan, että ne olivat vain pala +ruskeata maata ja että pilkut niiden välkkyvällä viitalla olivat vain +kesäisen päivänpaisteen luomia täpliä. + +Tunsin itseni tunkeilijaksi. Minun olisi pitänyt heti mennä matkaani +ja jättää ne, mutta pikku oliot olivat aivan liian kauniit maatessaan +siinä somassa vanhassa pesässä. Niiden lempeissä silmissä ilmeni +vuorotellen pelkoa, ihmettelyä ja kyselyä, kun ne kääntyivät minuun. +Meidän luonteeseemme kuuluu, että me emme saata nähdä mitään kaunista +haluamatta lähestyä, nähdä ja katsella sitä ja päästä sen omistajaksi. +Ja tässä oli sellaista kauneutta, jota harvoin tapaa. Vaikka olin +kutsumaton vieras, en raskinut lähteä pois. + +Käsi, joka kosketti pikku eläimiä, ei tuonut mukanaan vaaran tunnetta. +Se etsi niiden samettikorvien takaa sen paikan, jota ne antavat +naaraan kahnuttaa, se liikkui hyväilevästi sivellen niiden selkää +pitkin lanteille saakka, se antoi kämmenpohjan varovasti kaartua +niiden kostean kuonon alle: ne pistivät heti kielensä ulos, sillä +kädessä tuntui lievä suolan maku. Äkkiä ne kohottivat päätään. Kaikki +teeskentely oli nyt poissa. Ne olivat unohtaneet piiloutumisensa, +ensimmäisen, mitä niille oli opetettu; ne kääntyivät ja suuntasivat +suoraan silmiini suuren, viattoman, kysyvän katseensa. Se oli lumoavaa. +Henkensä uhalla, jos tuli tarvis, puolustaisi sellaisia pikku olioita, +kun on nähnyt niillä tuollaisen katseen. + +Kun vihdoin olin kylläkseni niitä hyväillyt ja nousin, niin ne +kohosivat vaappuville jaloilleen ja tulivat ulos majastaan. Emo oli +käskenyt niitä pysymään paikoillaan. Mutta tässä oli toinen suuri, +hyvä eläin, johon saattoi ilmeisesti vaaratta luottaa. »Ota vastaan +lahjat, joita jumalat sinulle suovat», oli varmaan niiden pikku aivojen +ajatus. Ja suolan maku niiden kielen päässä, kun ne olivat nuolleet +kättäni, oli suloisinta, mitä ne siihen asti olivat oppineet tuntemaan. +Kun käännyin pois, niin ne juoksivat jäljessäni vaikertelevasti +äännähdellen saadakseen minut kääntymään takaisin. Kun pysähdyin, niin +ne tulivat luokseni, painautuivat kylkeeni yksi kummallekin puolelleni, +kohottivat päänsä silitettäväksi ja hyväiltäväksi. + +Minulle, joka seisoin siinä aivan viehättyneenä ja ihmeissäni, olivat +ne kuin onnistunut taulu, joka esittää äsken syntyneen ensimmäisiä +vaikutteita maailmasta. Niiden korvat värähtelivät jo levottomasti +metsävuohelle ominaisella tavalla ja heristyivät vaistomaisesti +kuulemaan jokaista ääntä. Lehti risahti, oksa murtui, puron sävel +muuttui, kun uiva risu patosi juoksun: vuohenkilin huomio jännittyi +heti. Silmät, korvat, nenä tarkkasivat ilmiöitä. Sitten ne loivat +hiljaa silmänsä minuun. »Tämä on ihmeellinen maailma. Tämä suuri metsä +on täynnä musiikkia. Me tiedämme niin vähän; ole hyvä ja kerro meille +kaikki tietosi siitä», sanoivat kauniit silmät, kun ne katsoivat minuun +täynnä viattomuutta ja elämäniloa. Sitten kädet, jotka lepäsivät +kummallakin pehmeällä kaulalla, siirtyivät hyväilevästi sivellen +alas niiden korvallisilta ja tulivat niiden kostealle turvalle. Heti +metsä ja sen musiikki hävisi; kysymykset katosivat niiden silmistä. +Kieli työntyi ulos, ja kaikki tuntemattomat äänet unohtuivat uuteen +tunnelmaan, kun ne alkoivat innokkaasti nuolla ihmisen kämmenpohjaa, +jonka epätasainen pinta maistui kieleen niin ihmeelliseltä. Ne nuolivat +vielä käsiäni, tungeksien sivuillani, kun jokin oksa kaukana takanamme +risahti heikosti. + +Oksan risahdus ilmaisee tarkoin kaiken, mitä metsässä tapahtuu. Kumma +kyllä, ei ole kahta eläintä, jotka aivan samalla tavalla polkisivat +oksan poikki, vaan jokainen antaa erilaisen varoittavan äänen. +Karhun astunnan ryske, paitsi milloin se lähestyy otusta, on raskas +ja huoleton. Kun hirven sorkka katkaisee oksan, niin se tukehuttaa +äänen ennen kuin se ilmaisee tietoaan kuuluville. Jos oksa äännähtää +metsävuohen alla sen kulkiessa metsän läpi, niin ääni on terävä, kimeä, +herkkä; se tuo mieleen veteen putoavan sadepisaran pulpahduksen. Ja +takanamme vastikään kuuluneen äänen suhteen ei voinut erehtyä. Pikku +ystävieni emo oli tulossa. + +Minä en olisi tahtonut säikyttää sitä ja niin menettää tästä +hankkimaani luottamusta; siksipä juoksin takaisin pesälle ja pikku +paaperot juoksivat kintereilläni. Ennen kuin olin puolitiessä, kuului +taas terävä oksan narahdus; pensaikko alkoi yhtäkkiä ritistä, ja emo +syöksyi esille hiljaa mää'ähtäen nähdessään kotinsa katoksen. + +Huomattuaan minut se pysähtyi äkkiä, vavahteli kovasti, korvat +työntyivät eteenpäin, kahden varoittavan sormen tavoin, ja sen silmissä +oli sanoin kuvaamaton pelko, kun se näki vihollisen pienokaistensa +vieressä silittämässä niiden viatonta kaulaa. Sen ruumis huojahti, joka +lihas jännittyi ponnahdukseen; mutta jalat näyttivät aivan juurtuneen +paikkaansa. Se palautti hiljaa tasapainonsa, ja silmät tuijottivat +koko ajan minuun; se liikahti taapäin, kun vaaraa ennustava lemu +tunkeutui sen sieraimiin. Mutta jalat pysyivät yhä maassa kiinni. Se +ei voinut liikkua paikaltaan. Se ei saattanut uskoa silmiään. Kun minä +siinä varroin tyynenä ja koetin saada katseeni puhumaan mahdollisimman +ystävällistä kieltä, niin käreä kurkkuääni _k-a-aa-h! k-a-a-a-h!_, +metsävuohen hätähuuto, rämähti kuin rummun pärinä kautta metsän, ja +samalla emo laukkasi takaisin piiloonsa. + +Tämän äänen kuullessaan pienokaiset hypähtivät kuin nuoli +päinvastaisella suunnalla olevaan pensaikkoon. Mutta vieras paikka +peloitti niitä; käreä huuto, joka rämisten kulki läpi säikähtyneiden +salojen, sai ne sanomattoman kauhun valtaan. Samassa ne palasivat taas +takaisin, painautuivat lähelleni ja rauhoittuivat kokonaan, kun käteni +hivelivät hiljaa niiden kylkiä. + +Ympärillämme, poissa näkyvistämme, laukkasi pelonvaltaama emo, kutsuen, +kutsuen. Milloin se näytti päänsä, pelko syvällä silmissään, milloin +riensi pois valkea lippunsa ylhäällä osoittamassa pienokaisille oikeaa +tietä. Mutta nämä eivät kuunnelleet ensi hälyytystä. Niiden mielialassa +oli kyllä tapahtunut ilmeinen muutos; niiden korvat väreilivät +levottomasti, ja niiden silmät, jotka eivät vielä olleet kyllin tarkat +mittaamaan välimatkoja ja keksimään emoa sen piilopaikasta, olivat +täynnä outoa pelkoa, kun ne kysyen katsoivat minuun. Siitä huolimatta +ne hälyytyksen jälkeenkin luottivat ystävällisyyteeni, jommoista ei +koirien ajama ja pyssyjen vainoama emo-rukka ollut koskaan saanut kokea. +Ne seisoivat paikoillaan, mihin niitä kehoitti viisaus, syvällisempi +kuin emon kokemus, jääden sinne, missä tiesivät olevansa turvassa. + +Minä johdin ne hitaasti takaisin piilopaikkaan, annoin niiden vielä +nuolaista kättäni ja ohjasin ne hellästi juuriuutimen taakse. Kun +ne tahtoivat tulla ulos, työnsin minä ne takaisin. »Pysykää siellä +ja olkaa kuuliaiset emollenne! Pysykää siellä ja totelkaa emoanne!» +kuiskasin niille. Ja vielä nyt puolittain uskon, että ne ymmärsivät, +ei sanoja, vaan niiden takana piilevän tunteen, sillä ne jäivät +hetken päästä paikoilleen ja katsoivat minuun suurin, kummastelevin +silmin. Minä poistuin sitten näkyvistä, hyppäsin yli kaatuneen rungon +eksyttääkseni ne jäljiltäni siltä varalta, että ne tulisivat ulos, +menin puron poikki, ja hiivin pois näkyvistä pensaikkoon. Päästyäni +näin pois äänen kuuluvilta kiiruhdin avoimelle paikalle vähän matkan +päähän, minne kulorinteen puolipalaneet rungot näkyivät epäselvästi +läpi metsän vihreyden, kiipesin, tähystelin ja vaihdoin paikkaa, kunnes +lopulta voin nähdä kaatuneen puun, jonka juurien alla pikku viattomat +ystäväni olivat piilossa. + +Käheä hätähuuto oli vaiennut; metsässä oli taas kaikki hiljaista. +Sitten pensaikko liikahti, ja minä näin vuohiemon hiipivän puron +takaa, pysähtyvän, tähystelevän ja kuuntelevan. Se määkyi vienosti, +juuriuudin työntyi syrjään, ja pienokaiset tulivat ulos. Kun emo +näki ne, niin se kiiruhti juosten niitä kohden. Suuri ilo kuvastui +sen siron ruumiin kaikissa piirteissä, kun se syöksähti niiden luo, +painoi päänsä alas ja nuuski niitä hienolla kuonollaan päästä häntään, +pitkin kylkiä ja lanteita, tullakseen vakuutetuksi, että ne olivat +hänen omat pienokaisensa ja ettei niille ollut tehty mitään pahaa. +Kaiken aikaa kilit painautuivat emon kylkeä vasten, kuten olivat hetki +sitten tungeksineet minun kyljessäni, ja nostivat päänsä koskettaakseen +kuonollaan emon sivuja ja kysyäkseen omalla tuhmalla tavallaan, mitä +tämä kaikki merkitsi ja miksi emo oli juossut pois. + +Sitten tuli ihmisen tuoksu uudelleen emon sieraimiin, ja sen valtasi +äkkiä tunne, että oli kerrassaan välttämätöntä opettaa pienokaisille +äsken laiminlyöty toinen läksy, ennenkuin uusi vaara ne yllättäisi. +Se juoksi suuressa kaaressa, ja käheä _k-a-a-a-h! k-a-a-a-h!_ rämisi +taas läpi metsän. Sen häntä oli suorana pystyssä, valkoinen lippu +oli kuin vilkkumajakka, kun se laukkasi matkaansa. Kilit seisoivat +hetken hämillään, vavisten uudesta yllätyksestä. Sitten niidenkin +lippu lennähti ylös, ja hoikilla säärillään ne ponnistivat läpi metsän +ryteikön ja yli kuoppaisen maan seuraten uljaasti johtajaansa. Ja +katsellessani tätä piilopaikastani minä tunsin epämääräistä mielipahaa +siitä, että ne eivät enää koskaan olisi minun, ei hetkeäkään. Näin +ainoastaan pensaikon mutkailevat väreet ja siellä täällä vilahduksen +pienestä valkeasta lipusta. Niin ne menivät mäkeä ylös, pois +näkyvistäni. + +Ensiksi, makaa hiljaa; ja toiseksi, seuraa valkoista lippua. Kun tämän +kerran jälkeen taas näin ne, ei emon tarvinnut hätähuudolla muistuttaa +niitä näistä kahdesta asiasta, jotka jokaisen kilin täytyy tietää +voidakseen elää ja kasvaa isoksi suurissa metsissä. + + + + +Öinen huuto + + +Tämä on loppu kertomukseen pienistä kileistä, jotka löysin sammaleisen +kummun alta puronvarrelta. Kerron juuri sen, mitä näin. Niitä oli +kaksi, kuten muistanet, ja vaikka ne ensi silmäyksellä näyttivät +aivan yhtäläisiltä, niin huomasin pian, että on aivan yhtä suuri ero +kilien koin ihmistenkin välillä. Silmät, kuono, ruumiinmuoto, luonne, +— kaikkien näiden suhteen ne erosivat toisistaan yhtä paljon kuin +vertauksen viisaat ja tyhmät neitsyeet. Toinen niistäkin oli viisas, +toinen perin tyhmä. Toinen oli tottelevainen ja oppivainen; se ei +koskaan unohtanut toista läksyään, seurata valkoista lippua. Toinen +taas seurasi heti alun pitäen vain omaa älytöntä päätään ja jalkojaan, +ja tajusi vasta liian myöhään, että tottelevaisuus merkitsee elämää. +Olenpa varma, että se siihen asti, kunnes karhu keksi sen, ajatteli +omalla tuhmalla tavallaan, että tottelevaisuus on vain raukkoja ja +tietämättömiä varten, ja että kuri on pelkkää omavaltaisuutta, johon +kaikki salojen emot ovat ryhtyneet, estääkseen pikku villieläimiä +tekemästä miten ne haluavat. + +Vanha viisas emo vei kummankin toiseen paikkaan, kun se huomasi, +että minä olin ne löytänyt, ja kätki ne syvemmälle salon piiloihin +lähemmäksi lampea, mistä se saattoi pikemmin tulla niiden luokse omilta +laidunmaillaan. T-m-n edellä kerrotun ihmeellisen kohtaamisen jälkeen +minä joka päivä aikaisin aamulla tai myöhään illalla, jolloin emovuohet +ovat laiduntelemassa purojen varsilla, kuljin pitkin laaksoa siinä +toivossa, että taas löytäisin nuo poikaset ja voittaisin uudelleen +niiden luottamuksen. Mutta ne eivät olleet siellä. Sen sijaan aloin +tarkata erästä vesikkoperhettä, joka asusti kolossa erään juuren +alla, ja suurta pöllöä, joka aina nukkui samassa puussa. Eräänä +päivänä, kun muuan peltokanaparvi oli viekoitellut minut pois villistä +marjapensaikosta viileään, vihreään saarentoon keskellä palanutta +aluetta, yllätin äkkiarvaamatta metsävuohen kileineen, jotka kaikki +makasivat kaatuneen puunlatvan alla ja nukkumalla viettivät helteistä +sydänpäivää. + +Ne eivät huomanneet minua, mutta säikähtivät pahanpäiväisesti, kun +oksa, jolla seisoin tähystelemässä peltokanojani, katkesi allani ja +minä pudota retkahdin suurella rytinällä kaatuneen puun juurelle. +Sieltä näin hyvin, jota vastoin minua tuskin saattoi huomata edes +itse Kookooskoos, suuri sarvipöllö. Heti ensi risahduksesta ne kaikki +hypähtivät ylös, kuten tonttu rasiastaan, kun sen vieteriin kosketaan. +Emo nosti heti valkean lippunsa — jonka virkaa tekee sen oivan hännän +lumivalkea alapuoli, ja joka on kuin vilkkumajakka sekä päivällä että +yöllä — ja kiiti matkaan kärähyttäen ilmaan _k-a-a-a-h_ hätähuutonsa. +Toinen pienokaisista seurasi sitä heti paikalla askel askeleelta, +oma pieni valkea lippu nostettuna merkiksi mahdolliselle jäljessä +kulkijalle. Mutta toinen kili, se juoksi vain omaa tietään, pysähtyi, +tuijotti, puhalteli ja polki maata hennolla jalallaan, -ilmeessään +hullunkurinen sekoitus uteliaisuutta ja uhmaa. Emo sai palata +kaarrellen kahdesti takaisin, ennenkuin se vihdoin vastahakoisesti +seurasi. Joka kerta kun emo hiipi takaisin, sen häntä oli alhaalla ja +lipatti levottomasti. Kun tämän näet, niin voit olla varma siitä, että +tuoksu sinusta on tuonut metsän halki varoittavan tiedon metsävuohen +herkkiin sieraimiin. Mutta kun se taas ponnahti pois, oli valkea lippu +suorana koholla, vilkkuen aivan tyhmän kilin nenän edessä ja selittäen +sille yhtä selvästi kuin konsanaan mikään puhekieli, mitä merkkiä +sen tuli seurata, jos mieli välttää vaaraa ja säästyä katkaisemasta +jalkojaan sotkuisessa pensaikossa. + +Vasta pitkän aikaa jälkeenpäin, kun monesti olin tarkannut noita +kilejä, tulin täysin oivaltamaan, miten suuriarvoinen tuo merkinanto +on. Ken seuraa säikähtynyttä metsävuohta ja näkee tai kuulee sen +hyppien laukkaavan huimaa vauhtia yli kallionlohkareiden, kaatuneiden +puiden ja sotkuisten pensaikkojen, kohoavan äkkiä tuulenkaatamalle +rungolle ja putoavan toiselle puolen sen tietämättä ensinkään +edeltäkäsin, mitä siellä on vastassa, kiitävän kuin nuoli maalla, missä +sinun täytyy liikkua hitaasti kuin etana, jotta et taittaisi jalkojasi +tai nyrjähyttäisi nilkkaasi, — hän kysyy ihmetellen itseltään saamatta +vastausta, miten mikään metsävuohi voi elää puoltakaan vuotta metsän +erämaassa murskaamatta jalkojaan. Ja jos tapaat metsävuohen yöllä ja +kuulet sen mennä rytistävän tiehensä pimeässä samaa huimaa vauhtia läpi +tiheän ryteikön, vieläpä kenties paikkojen, joiden läpi sinä vasta +tarkan tutkistelun jälkeen voit päivänvalossa selvitä, silloin vasta +huomaat, että ihmeellisin kohta metsävuohen elimistössä ei ole sen +tarkat silmät tai korvat, eikä sen hieno hajuaisti, joka on sata kertaa +herkempi kuin mikään ilmapuntari, vaan sen huomaamatta jääneet jalat, +joissa näyttää olevan silmät ja hermot vieläpä aivotkin ahdettuina +kovaan kuoreen, sen sijaan, että ne olisivat pelkkää tunnotonta +ainesta, kuten ulkoapäin katsoen luulisi. + +Katso emoa tuolla, kun se kiitää eteenpäin ja kehoittelee huoletonta +pienokaistaan seuraamaan itseään. Se ajattelee yksinomaan kiliään; ja +nyt näet, että sen jalat saavat pitää huolta itse itsestään. Kun se +nousee yli suuren tuulenkaataman puun, niin ne riippuvat velttoina +nivelissään, kuten kädestä vedetty hansikas, mutta sittenkin ne +näyttävät vartoavan ja tarkkaavan. Sorkka hipaisee oksaa; salamana se +ojentuu ja putoo; tuskin se on koskettanut tuota estettä, kun se jo +tietää, onko syytä höllentää vai pingoittaa, kohota vai pudota sitä +vasten. Juuri ennen kuin se koskettaa maata alas tullessaan, katso, +ihmeelliset takasorkat kiepsahtavat edelle, tunnustelevat pohjaa +hipaisullaan ja jännittyvät hetkeksi, niin lyhyeksi, ettei silmä +eroita, ponnahtaakseen alustaltaan, olkoon se sitten kivilohkare, +laho puu tai myöden antava sammal, uuteen loikkaukseen. Etujalat ovat +seuranneet nopeita silmiä edellä ja ampuneet suoraan ja varmasti +tähtäämäänsä paikkaan, mutta takasorkkien täytyy itse löytää sijansa, +ja melkein ennenkuin ne tapaavatkaan pohjan, pitää niiden olla taas +valmiina jännittyneiden lihasten sysäykseen. + +Ainoastaan kerran olen tavannut kilin, jonka jalka oli +kouluuntumattomana katkennut, ja kerran kuulin, että haavoitettu uros, +jota koirat olivat ajaneet, oli kaatuen taittanut jalkansa siitä enää +nousematta. Tuollaiset ovat harvinaisia tapauksia. Kumma, ettei niin +käy jok'ikiselle metsävuohelle, jota pelko ajaa läpi erämaan metsien. + +Ja tässä on toinen syy, miksi kilin täytyy oppia tottelemaan +viisaampaa päätä kuin sen oma pää on. Siksi kunnes kilin pikku +jalat ovat harjaantuneet, täytyy emon valita sille tie; ja viisas +kili hyppää suoraan emon jälkiin. Tämä selittää, miksi metsävuohet, +täysikasvuisetkin usein kulkevat jonossa; toisinaan puolisen tusinaa +niitä seuraa viisasta johtajaa, astuu sen jälkiin jättäen näin +ainoastaan yhdet jäljet. Osaksi tämä ehkä johtuu siitä, että ne +tahtovat pettää vanhaa vihollistaan, sutta, ja uutta vainoojaa, +ihmistä, ja sen vuoksi piilottavat hennomman jäljet suuren uroksen +sorkanjälkiin; mutta joka tapauksessa se näkyy olevan vanha tapa, joka +juurrutetaan nuoriin kileihin jo silloin kun niitä opetetaan seuraamaan +lippua. + +Toisen löytöni jälkeen minulla oli tapana iltapäivisin mennä järvelle, +lähelle kilien piilopaikkaa ja odottaa kanootissani, että emo tulisi +esiin ja ilmaisisi minulle, minne se oli jättänyt pienokaisensa. Kilit +varttuivat ja lihosivat, mutta emo kuihtui imettämisestä, niin että +se näytti vallan nälkiintyneeltä. Odottaessani kanootissani saatoin +monesti kuulla pensaikon rytisevän, kun se juosta hyrrytti suoraan alas +lammelle melkein huolettomasti, ja sitten näin sen pujahtavan esiin +vettä reunustavan pensasverhon lomasta. Pikaisella silmäyksellä tai +ilmaa nuuskaisemalla se tutki, oliko ranta selvä, että saattoi hypähtää +liljapatjalle. Toisinaan kanootti oli selvästi näkyvissä, mutta se ei +huomannut, kun se nyhti meheviä silmuja ja varsia ja nieleksi niitä +kuin nälkäinen susi suurella ruokahalulla. Silloin minä meloin rantaan +ja lähdin sen tulomatkalla jättämien jälkien suuntaan tarkkaan etsimään +kilejä. + +Ainoastaan kaksi tai kolme kertaa onnistuin ne löytämään. Poikaset +olivat jo villiintyneet; ne olivat unohtaneet koko meidän ensi +tapaamisemme, ja kun minä näyttäydyin tai jos oksa murtui liian lähellä +niitä, niin ne sujahtivat nuolena pensaikkoon. Toinen juoksi aina +suoraan tiehensä, valkea lippu koholla; se muisti opetuksen. Mutta +toinen meni mutkitellen, pysähtyi joka käänteessä katsomaan taakseen ja +tutkimaan minua silmin ja korvin. + +Tuollainen tottelemattomuus saattoi loppua vain yhdellä tavalla. +Näin sen kyllin selvästi eräänä iltapäivänä, jolloin pikku veikon +tarina olisi loppunut lyhyeen väijyvän Upweekisin, kuloseutujen +tumman ilveksen käpälän iskusta, jos minä olisin ollut tavallinen +metsänkävijä. Oli myöhäinen iltapäivä, kun tulin yli harjun matkalla +lammelle pitkin metsävuohenpolkua, ja loin katseeni alas pitkään, +kapeaan laaksoon, jossa kasvoi reheviä marjaisia pensaita ja siellä +täällä törrötti tulenkärventämä puu, ikäänkuin lisäämässä paikan +autiutta. + +Aivan minun alapuolellani söi ahmiva metsävuohi; ainoastaan takaruumis +näkyi pensaikosta. Katselin sitä hetken, sitten kumarruin ja aloin +nelinkontan ryömiä sitä kohden, nähdäkseni kuinka lähelle pääsisin ja +mitä uutta saisin oppia. Mutta jo ensi liikahduksella (siihen asti olin +seisonut liikkumattomana kuin kanto harjulla) kili, joka nähtävästi +oli koko ajan vahtinut minua piilopaikastaan, juoksi esiin ja päästi +ilmoille terävän varoittavan vihellyksen. Emo kohotti päänsä ja katsoi +suoraan minuun aivan kuin se olisi ymmärtänyt merkinannosta enemmän +kuin minä olin luullut mahdolliseksi. Ei se epäröinyt eikä etsinyt +hetkeäkään. Sen silmät suuntautuivat suoraan minuun, aivan kuin kilin +huuto olisi sanonut: »Äiti, takanasi, polulla toisen harmaan kallion +luona!» Sitten se ponnahti pois kuin vieterin viskaamana yli juurien +ja kallioiden, ja kiiti vastapäiselle kunnaalle korskuen käheästi joka +askelella. Valpas kili seurasi laukaten kerrassaan loistavalla tavalla. + +Emon ensimmäisen hälyytyskorskahduksen kuuluessa pensaikko rasahti +lähellä emon syömäpaikkaa ja toinen kili juoksi näkyviin. Tunsin +sen heti — se oli se tomppeli-kili — ja tiesin myös, että se oli +vitkastellut liian kauan voidakseen enää lähteä seuraamaan lippua. +Nyt se oli hämmennyksissä, säikähdyksissä, vallan tolaltaan. Se kiiti +nuolena ylös metsävuohenpolkua, mutta väärään suuntaan, suoraan minua +kohti, ja ehti jo kahden hypähdyksen matkan päähän ennenkuin se huomasi +ihmisen, joka ryömi polvillaan sen edessä ja levollisesti piti sitä +silmällä. + +Kun se näki tuon oudon ilmiön, niin se pysähtyi paikalla ja näytti +minusta kutistuvan yhä pienemmäksi ja pienemmäksi. Sitten se vetäytyi +kyljittäin suuren kannon luo, piilottautui juurien sekaan ja seisoi +hiljaa kuin pölkky, — kaunis viattomuuden ja uteliaisuuden kuva, +kehyksenä kuusenkannon karkeat, ruskeat juuret. Piilottautumisen ja +hiljaapysymisen taidon se oli ensinnä oppinut. Mutta toisen taitonsa, +jota se nyt juuri olisi eniten tarvinnut, se oli aivan kokonaan +unohtanut. + +Viisi minuuttia me katsoimme siinä toisiamme silmää räpäyttämättä. +Sitten sen ensimmäinenkin taito unohtui. Se hiipi kyljittäin taas +polulle, astui minua kohti kaksi vaappuvaa, lyhyttä askelta ja polki +somasti vasemmalla etujalallaan. Se oli nuori uros, joka osasi tuon +polkemistempun ilman opetusta. Se on ikivanha keino saada toinen +liikkumaan, saattaa hänet melulla ja uhkaavalla liikkeellä näyttämään, +mikä olet miehiäsi ja mitä tuumia haudot. Mutta kun ihminen ei +sittenkään liikahtanut, niin kili säikähti omaa rohkeuttaan ja +luikki pakoon pitkin polkua. Kaukaa vastakkaiselta kummulta kuulin +emon kutsuvan sitä. Mutta se ei ottanut kutsua varteen, se tahtoi +omin neuvoin päästä asioista perille. Siinä se taas oli polulla ja +tarkasteli minua. Minä otin nenäliinani ja huiskutin hiljaa; silloinpa +se juoksi takaisin katsomaan tätä kummaa, pysähtyen vähän väliä +tarkastelemaan ja polkien pikku jalallaan näyttääkseen minulle, ettei +se ollut pelkuri. + +»Pikku tomppeli, minä pidän sinusta», minä ajattelin», sillä se voitti +minun sydämeni puolelleen, kun se siinä seisoi ja katseli lempeillä +silmillään ja polki pikku jalallaan. »Mutta», ajattelut edelleen, +»miten olisi sinun jo nyt käynyt, jos karhu tai ilves olisi nostanut +päänsä yli harjanteen? Ensi kuussa jo loppuu rauhoitusaika; silloin +tulee tähän metsään metsästäjiä ja niistä muutamat jättävät sydämensä +kotiin vaimojensa ja lastensa luo. Sinä et voi luottaa heihin, usko +minua, pikku rukka. Emosi on oikeassa, sinä et voi heihin luottaa.» + +Ilta oli jo pitkällä. Emon ääni kaikui yhä tuskaisempana ja +vaativampana yli pimenevän vuorenrinteen. »Ehkäpä», ajattelin, sillä +tunsin äkkiä piston omassatunnossani, »ehkä tein sinulle väärin, pikku +veikko, kun annoin sinun tuntea suolan makua silloin ja opetin sinua +luottamaan olioihin, joita tapaat erämaassa.» Niin käy useinkin, kun +menemme sekaantumaan luonto-emon asioihin, sillä hänellä on omat +syynsä järjestää asiat niin kuin ne ovat järjestetyt. »Mutta ei! +Teitä oli silloin kaksi siellä pesässä, toinen, — joka nyt on tuolla +emonsa kanssa, missä sinunkin pitäisi olla —, se tietää, että vanhat +lait ovat paremmat kuin uudet ajatukset, varsinkin uudet ajatukset +tyhmän nuorukaisen päässä. Sinä olet aivan väärässä, pikku tomppeli, +huolimatta somasta uteliaisuudestasi ja pikku jalkasi sirosta +poljennasta, joka valtaa kokonaan sydämeni. Ehkä minä olen syyllinen +sittenkin; joka tapauksessa opetan sinua nyt paremmin.» + +Näin ajatellessani otin suuren kiven ja viskasin sen alas pitkin +kallion rinnettä niin että jyskyi ja kolisi, suoraan sitä kohti. Sen +pöyhkeys meni kuin puhallettu. Sen lippu kohosi ylös, ja se laukkasi +tiehensä yli puunrunkojen ja kallioiden pitkin vuoren kuvetta. +Kohta senjälkeen kuulin, miten emo juoksi suuressa kaaressa, kunnes +hajuaistinsa avulla löysi sen ja vei pois vaaralliselta alueelta. + +Se, joka elää muutamia viikkoja erämaassa ja pitää auki silmänsä +ja korvansa, huomaa pian elävänsä keskellä lakia ja järjestystä, +vaikka näyttää sillä kuin sokea sattuma siellä vallitsisi. Ja tämä +järjestys on paljon vanhempi kuin se, johon hän itse on tottunut, eikä +siihen ole hyvä sekaantua. Mieleni oli levoton kun nyt kuljin pitkin +metsävuohenpolkua hiljaisessa hämärässä, eikä minun mielihaikeani +vähentynyt, kun keksin eräällä puunrungolla, noin neljänkymmenen metrin +päässä siitä paikasta, missä kili ensinnä oli näyttäytynyt, suuren +ilveksen jäljet ja paljon metsävuohenkilin karvoja ja luunsiruja, jotka +kertoivat selvin sanoin, mitä ilves oli syönyt keskiyönateriakseen. + +Alhaalla, saman metsävuohenpolun alemmassa päässä, missä se päättyi +lampeen, josta villieläimet tavallisesti joivat, oli pieni puro. Tämän +puron suun kohdalla oli lammessa, kallioiden keskellä, syvä kohta, ja +siinä eli muutama suuri taimen. Siellä olin eräänä iltana noin pari +viikkoa myöhemmin ja koettelin pyytää noita suuria taimenia seuraavaksi +aamiaisekseni. + +Ne olivat viisaita kaloja. Ei tarvinnut yrittääkään onkia niitä +päivällä. Ne tunsivat kaikki minun perhoseni; ne osasivat erottaa +uuden jenny-lindin vanhasta kimalaisesta jo ennen kuin perho kosketti +vettä ja näyttivät tietävän täydellisesti sekä vaiston että kokemuksen +avulla, että se kaikki oli petkutusta. Sitä paitsi oli vesi lämmintä; +taimenet pysyttäytyivät hiljaa eivätkä halunneet nousta. Yön tultua +oli kuitenkin toisin. Jotkut taimenet lähtivät silloin syvänteestä +ja viillettelivät pitkin rantoja matalassa vedessä nähdäkseen, mitä +herkkupaloja pimeä saattoi tarjota, yöperhosiako vai jonkin kurnuttavan +sammakon tai unisen karpin. Jos silloin sytytit nuotion rannalle ja +heitit ongen valojuovaan, syöttinä valkosiipiperhonen, niin saatoit +väliin saada suuren taimenen. + +Se oli viehättävää urheilua aina, nousipa taimenia tai ei. Siinä +piti kalastaa korvillaan ja pitää enin osa älyä käsissään, valmiina +äkkiä vetämään, jos hetki tuli, vaikkapa vasta tuntia myöhemmin kuin +onki oli heitetty. Monesti et näe kalaasi ensinkään, kuulet vain +rajun molskahduksen kun se sukeltaa syvyyteen perhoinesi. Toisinaan +taas, kun tuollaisen sukelluksen huomatessasi äkkiä nykäiset, nousee +perhosi tyhjänä tai takertuu pohjarisuun; ja etäämpänä, missä +valojuovan reunaväreet häipyvät pimeään, saatat silloin nähdä terävän +aaltokeilan kiitävän pois. Se kertoo sinulle, että taimenesi olikin +vain myskimajava. Se uiskentelee hiljaa vedenkalvossa, mutta nähdessään +sinut ja nuotiosi se saattaa läimähyttää hännällään veteen ja saada +sinut hypähtämään. Sillä tavoin myskimajava yön pimeässä pääsee +selville sinusta, mikä olet ja mitä aiot tehdä. + +Koko ajan kun kalastat, on suuri pimeä metsä ympärilläsi hiljaa ja +kuuntelee. Ilma on täynnä ääniä ja tuoksuja, jotka pääsevät valloilleen +vasta yöllä, jolloin ilma on kasteinen. Oudot huudot, kutsuvat äänet ja +kirkaisut kuuluvat pitkin mäenrinteitä, ne sukeltautuvat esiin vedestä, +tipahtelevat alas ilmasta yläpuoleltasi, ne saavat sinut ihmetellen +kysymään, mitä metsänväkeä onkaan ulkona näin myöhään ja mitä se +puuhaa. On hyvä kalastaa yöllä, yhtä hyvä kuin päivälläkin, sillä aina +menet kotiin sydän ja pää täynnä, vaikkapa vasu olisikin tyhjä. + +Seisoin hyvin hiljaa nuotioni ääressä ja varroin suurta taimenta, joka +vasta oli tarttunut perhooni ja päästänyt sen irti epäluuloisena. +Silloin kuulin äkkiä varovaista kahinaa takaani pensaikosta. Käännyin +heti ja näin kaksi suurta kiiluvaa täplää pimeässä; ne olivat +metsävuohen silmät. Sitten kuului pikainen rasahdus, ja alempana kiilui +kaksi muuta kekälettä, jotka säkenöivät ja välkkyivät ihmeellisin +värein, ja sitten niitä ilmestyi vielä kaksi. Silloin tiesin, että +siellä oli metsävuohi ja sen kaksi kiliä. Ne olivat juomamatkalla ja +seisoivat nyt kuin lumotut ihmettelemässä valoa ja sen luomia tummia +varjoja, jotka tanssivat ja kiitivät kohti metsän villieläimiä aivan +kuin säikyttääkseen niitä, mutta hyppäsivätkin vain niiden yli ja taas +takaisin, ikäänkuin kutsuen niitä ottamaan osaa tuohon äänettömään +leikkiin. Paneuduin hiljaa polvilleni nuotioni viereen ja sysäsin +siihen suuren koivuntuohikierukan, joka heti leimahti kirkkaasti +palamaan valaisten koko ympäröivän metsän. Tuolla kuusen alla, missä +hetki sitten oli ollut pelkkä synkkä varjo, seisoi emo silmät kiiluvina +valoa ihmetellen; milloin se tuijotti silmää räpäyttämättä tuleen, +milloin liikahti levottomasti ja pärskähytti kysyvän puhalluksen, kun +varjot kiitivät tanssimaan sen poikasten kanssa, jotka seisoivat ihan +emon takana, yksi kummallakin puolella. + +Tätä kesti vain hetken. Sitten toinen kili — minä tunsin sen tomppelin +tulen valossakin kuonosta ja vaaleapilkkuisesta synnyinpuvusta — tuli +suoraan minua kohti, pysähtyi kiiluvin silmin töllistelemään loimuavaa +tulta ja polki pikku jalallaan varjoille näyttääkseen, että se ei niitä +pelännyt. + +Emo kutsui sitä hätäillen, mutta se tuli yhä lähemmäksi, polkien +somasti jalallaan. Emon levottomuus kasvoi. Se juoksi edestakaisin +puoliympyrässä, varoitti, kutsui ja mäkätti. Kun kili sitten tuli emon +ja tulen väliin ja sen pieni varjo kasvoi aina mäenrinteelle saakka, +missä emo jo oli, ja kun emo näki kuinka kaukana kili oli siitä ja +kuinka lähellä tulta, silloin emo äkkiä pääsi tulen lumoista ja käreä +_k-a-a-a-h! k-a-a-a-h!_ huuto raikui läpi metsän kuin revolverin +laukaus. Samalla se kiiti tiehensä, ja valkea lippu välkkyi kuin aallon +harja yössä oppaana pienokaisille. + +Toinen kili seurasi sitä heti, mutta tyhmyrikili vain vilkaisi +sivulleen nähdäkseen minne emo oli mennyt ja tuli sitten valoa kohti, +tuijotti ja polki jalkaa typerästi ihmetellen. + +Minä katselin sitä vähän aikaa ja ihailin sen kauneutta, sen sulavia +liikkeitä, sen pehmoisia korvia, joiden ympärillä näkyi kirkas vaalea +soikio, ja sen ihmeellisiä silmiä, jotka kimaltelivat kuin tulen +hehkuttamat sateenkaaret. Kaukana takanapäin emo huudellen juoksenteli +edestakaisin mäen rinnettä. Yhtäkkiä ääni muuttui, siihen tuli vaaraa +tietävä sävy; ja taas kuulin, kuinka se kutsui seuraamaan ja kuinka +pensas rasahti kun emo viilletti ohi. Muistin ilveksen ja sen edellä +kerrotun surullisen pikku tarinan, jonka olin lukenut kaatuneen +puun rungosta. Arvelin, että nopeimmin voisin pelastaa tuon nuoren +vuohenhoukkion, jos potkaisisin nuotioni hajalle ja menisin sitä kohti. +Kun nyt ihmetuli hävisi pimeyteen ja ihmisen tuoksu tuli sen sieraimiin +lammen hengähdyksen mukana, silloin pikku kili kiiti pois, mutta voi, +suoraan pitkin metsävuohen polkua, kohtisuoraan sitä suuntaa vastaan, +jota emo juuri oli lähtenyt. + +Viisi minuuttia myöhemmin kuulin emon kutsunnan, outo sävy +äänessä, siltä taholta, minne kili oli mennyt, ja läksin varovasti +metsävuohenpolkua pitkin tiedustelumatkalle. Harjun huipulla, mistä +polku laski alas pimeään kapeaan laaksoon ja missä polun kummallakin +puolen oli tiheä pensaikko, kuulin kilin vastaavan emolleen minun +alapuoleltani suurten puiden keskeltä ja ymmärsin heti, että jotakin +oli tapahtunut. Valittava hätähuuto kuului lakkaamatta synkän kuusikon +pimennosta. Emo juoksi sen ympäri kaaritellen ja kutsui sitä tulemaan +luokseen, mutta kili pysyi paikallaan ja selitti, ettei se voinut tulla +ja että emon oli tultava sen luokse. Siten huudot kulkivat edestakaisin +kuuntelevassa yössä: — _huu-uh_, »tule tänne!» _bla-a-a, blr-r-t_, »en +voi, tule sinä tänne!» _ka-a-a-h! ka-a-a-h!_ — »vaara, mukaan», — ja +sitten ryske pensaikosta, kun emo kiiti pois toisen kilin seuraamana. +Sen oli pakko pelastaa edes toinen kilinsä, kun toinen oli jätettävä +saaliiksi yön rosvoille. + +Oli kylläkin selvää, mitä oli tapahtunut. Erämaan äänillä on kaikilla +merkityksensä, kun vain osaa ne tulkita. Kun itsepäinen kili oli +juossut läpi pimeän metsän, olivat sen harjaantumattomat jalat +sattuneet harhaan eivätkä osuneetkaan oikeaan asemapaikkaan, ja niin +se nyt makasi jonkin suuren tuulenkaataman puun alla jalka poikki +varoittavana todistuksena emon toisesta opetuksesta, jota se oli niin +kauan laiminlyönyt. + +Minä hiivin hiljaa sitä kohden tunnustellen pimeässä tietä puiden +lomitse ja vähän väliä pysähtyen kuuntelemaan kilin ääntä osatakseni +suunnan. Äkkiä raskas kahina kiiri mäkeä alas ja meni ohitseni aivan +vierestäni. Jokin, joka ehkä oli askelten töminää, raskasta, vaikka +melkein äänetöntä eteenpäin työntymistä, jommoista vain yksi ainoa +eläin metsässä saa aikaan, tai ehkä jokin outo tuoksu kosteassa ilmassa +ilmaisi minulle heti, että tarkemmat korvat kuin minun olivat kuulleet +huudon, että Mooween, karhu, oli jättänyt mustikkamaansa ja lähtenyt +ajamaan tottelematonta metsäkiliä, jonka se kuulemansa perusteella +tiesi nyt pimeässä joutuneen erilleen vartioivasta emosta. + +Minä palasin takaisin polulle ääneti — vaikka Mooween ei kuule eikä +huomaa mitään, jos sillä on saalis edessään — juoksin kanootilleni +noutamaan pyssyäni. Tavallisissa oloissa karhu on arka kuin jänis, +mutta minä en ollut koskaan ennen tavannut sitä näin myöhään yöllä enkä +tiennyt miten se menettelisi, jos ottaisin siltä sen saaliin. Riippuu +muuten paljon siitä, millä mielellä eläintä lähestyy. Jos sen tekee +arasti, epäröiden, niin eläin sen tietää; jos taas lähestyy nopeasti, +ääneti ja päättävästi, pyssynperä lujasti puristettuna olkaa vasten, +hana vireessä ja etusormi keveästi liipaisimella, niin eläin tietää +senkin, saat olla varma siitä. Joka tapauksessa ne ainakin menettelevät +niin kuin ne tietäisivät, ja voit huoletta seurata sitä sääntöä, että +millä mielellä hyvänsä oletkin, peloissasi, epäröivänä tai rohkean +päättäväisenä, niin suuri ja vaarallinenkin eläin oivaltaa sen heti +ja omaksuu vastakkaisen tunteen oman toimintansa ohjeeksi. Tämän olen +erämaassa tullut monesti kokemaan. Kerran tapasin karhun kapealla +polulla — mutta siitä kerrottakoon vasta toiste. + +Huudot olivat vaienneet, metsä oli aivan äänetön ja pilkko pimeä, +kun tulin takaisin. Kävelin niin nopeaan kuin suinkin, huolettomasti +ja varomatta mitään, sillä millaisen melun saisinkin aikaan, luulisi +karhu sitä joka tapauksessa epätoivoisen emon nostamaksi. Niin tulin +siihen paikkaan, mistä olin kääntynyt takaisin. Siitä menin varovasti +edelleen, suunnanmäärääjänä eräs suuri harjulla oleva puu, joka +erottautui taivasta vasten, käyden yhä hiljemmin ja hiljemmin, kunnes +juuri erään suuren tuulenkaataman puun lähellä oksa murtui jalkani +alla. Vastaukseksi siihen kuului puun toiselta puolelta mörähdys ja +loikkaus — ja karhu ryntäsi ryskyen mäkeä ylös kantaen jotakin, jonka +selvästi kuuli kahahtelevan ja laahaavan pensaikossa, kunnes ääni +vaimeni heikoksi kaukaiseksi töminäksi ja metsässä oli taas hiljaista. + +Koko pitkän yön kuulin telttaani järven poukaman toiselle puolen, +miten emo aika-ajoin huuteli. Se tuntui juoksentelevan edestakaisin +pitkin harjua niillä paikoin, missä murhenäytelmä oli tapahtunut. +Sen hajuaisti kertoi karhusta ja ihmisestä, mutta mitä hirmuista oli +tehty sen pienokaiselle, sitä se ei tiennyt. Pelkoa ja epätietoisuutta +kuvastui siitä äänestä, joka vyöryi alas harjulta ja tuli vesien yli +pieneen telttaani. + +Päivän valjettua menin takaisin samaan paikkaan. Helposti löysin sen +kohdan, johon kili oli kaatunut. Mykkä sammal kertoi sen tuskaisista +ponnisteluista; ja muutama veritahra osoitti paikkaa, josta karhu oli +sen kaapannut. Tallattu sammal ja kaatunut ruoho, tahratut lehdet ja +tukko hienoja karvoja siellä täällä tuulenkaataman puun katkenneiden +oksien kärjissä puhuivat selvää kieltä. Jäljet menivät vastamäkeen, +villiin, epätasaiseen seutuun, missä niitä oli mahdoton seurata. + +Kun kiipesin viimeistä harjua palatessani takaisin järvelle, niin +kuulin kahinaa pensaikosta ja sitten sellaisen oksan napsahduksen, +minkä metsävuohen astunta saa aikaan. Emo oli vainunnut minut. Se kulki +ja kaarteli nyt ympärilläni ottamassa selvää, olisiko sen kadonnut +kili minun seurassani. Ei se vieläkään tiennyt, mitä oli tapahtunut. +Karhu oli säikähyttänyt sen pitämään entistäkin tarkempaa huolta siitä +kilistä, josta se vielä oli varma. Toinen oli yksinkertaisesti häipynyt +suuren metsän salaperäiseen hiljaisuuteen. + +Siinä, missä polku kääntyy alaspäin ja järvi on näkyvissä, näin sen +selvästi seisovan puoleksi pensaikkoon piiloutuneena ja katselevan +tarkasti minun vanhaa kanoottiani. Samassa se näki myöskin minut ja +hypähti pois. Lähellä tiheikköä, jonka minä olin juuri sivuuttanut, se +kajahutti ilmoille vireän _k-a-a-h, k-a-a-h!_ huutonsa ja liehautti +lippunsa ylös. Tiheikkö suhahti, terävä _k-a-a-h!_ vastaus kaikui, +toinen kili syöksähti esiin piilosta, jonne emo oli sen kätkenyt. +Se porhalsi emon jäljissä pitkin harjua, hyppi kuin suuri punakettu +kiveltä toiselle, kiiri kuin haukka yli tuulenkaatamien puiden, +satutti askeleensa aina emon jälkiin ja piti pikku kuononsa tiukasti +alhaalla käyttäessään toista hyödyllistä taitoaan: valkoisen lipun +seuraamista. + + + + +Ismaques kalasääski + + +_Uiit, uiit, tsi'vii! Uiit, uiit, uiit, tsi'viiii!_ kimakka ääni kaikui +pääni päällä. Se oli Ismaquesin metsästyshuuto. Olin parastaikaa +kalastamassa. Katsahdin taivaalle ja näin suurten siipien leijailevan +ylitseni, ehdinpä vielä huomata sen silmissä tutkivan välähdyksen, kun +se katsoi kanoottiani ja takanani olevaa viileää kivikoloa nähdäkseen, +olinko saanut mitään. Jos se huomasi kalaläjän — hopealäikän mustalla +kalliolla, minne viskelin säyneitä, joita ongin karhun syötiksi — niin +se pudottausi alemmaksi kummissaan katsomaan, miten minä menettelin. +Jos taimen ei ottanut nykäistäkseen ja sen terävä silmä ei nähnyt +kanootissani vilahdustakaan punaista ja kullan viiristä, niin se +pyörähti pois ja kirahti ystävällisesti _k'ouii!_, miltä on hyvän +kalaonnen toivotus ammattitoverille. Sillä Ismaques ei ole kateellinen +eikä vahingoniloinen. Se elää sovussa maailman kanssa, ja jos nakkaat +maihin suuren taimenen, niin on se siitä hyvillään silloinkin, kun +se itse on nälkäinen ja pesässä kirkuvien poikasten melu vihloo sen +sydäntä. + +Ihmettelenpä, mikä kalastuselinkeinossa on se, joka näyttää muuttavan +itse leopardin pilkutkin, joka muuttaa miehen mielen samalla kuin +se saa hänet kiiruhtamaan purolle silmujen turvotessa keväällä. +Katsoppa vain Keeonekhia, saukkoa. Ennenkuin siitä sukesi kalastaja, +se todennäköisesti oli julma, verenhimoinen ja ilkeänhajuinen, kuten +kaikki näädänheimon eläimet. Nyt se elää sovussa koko maailman kanssa, +on puhdas, ystävällinen ja leikkisä kuin kissanpoikanen ja uskollinen +kuin koira, jos sen kesytät. Ja katsoppa Ismaquesta, kalasääskeä. +Ennenkuin siitä tuli kalastaja, sitä tietenkin vihattiin, kuten kaikkia +muitakin haukkoja sen julmuuden ja rosvoilemisen takia. Sen siipien +varjokin jo sai arat menemään piiloon. Närhit ja varikset rääkyivät +sille »varas, varas», ja kotka kajahutti sotahuutonsa ja syöksyi esiin +valmiina tappeluun. Nyt pikkulinnut rakentavat pesänsä sen suuren +tuvan risujen lomiin ja ovat sen siipien suojassa varmassa turvassa. +Sillä pöllö ja haukka ja metsäkissa ovat jo aikoja sitten oppineet +pysyttäytymään poissa Ismaquesin olinpaikoilta. + +Ei ainoastaan linnut, vaan ihmisetkin tietävät Ismaquesin muuttuneen. +Tunnen tuskin yhtään metsästäjää, joka ei poikkeaisi tieltään +ampuakseen haukan, mutta tälle saman julman heimon siivelliselle +kalastajalle ne toivovat sydämestään hyvää onnea, silloinkin kun +näkevät sen nousevan raskaasti juuri siitä syvänteestä, missä +heidän suuri taimenensa asuu ja minne he aikoivat heittää perhonsa +auringonlaskussa. Koko Uuden Englannin etelärannikolla tervehtivät +kalastajat suurella ilolla sen tuloa — joka on säännöllinen kuin itse +almanakka. Ainakin yksi valtio, jossa kalasääski on hyvin yleinen, +suojelee sitä lailla, ja meidän puritani-esi-isämmekin, jotka eivät +näy laatineen eikä totelleen mitään metsästyslakeja, katsoivat siihen +ystävällisin silmin ja asettivat sen poikkeusasemaan, vaikka he muuten +pitivät kaikkien eläinten tappamista luvallisena. Heidän kunniakseen +mainittakoon, että heidän keskuudessaan kerran »julkisesti nuhdeltiin» +erästä nuorta herraa Eliphalet Bodmania, joka nähtävästi oli Belialin +poika, siitä, että hän oli väkivaltaisesti ruudilla ja kuulalla +tappanut yhden kalasääsken ja ilkivaltaisesti pirstonnut pesän ja munat. + +Oliko tämä viimeksimainittu teko myös tehty »väkivaltaisesti ruudilla +ja kuulalla», pamauttamalla pesä hajalle vanhalla pyssyllä, vai +yksinkertaisesti poikien tavalla kiipeämällä puuhun, sitä eivät +turhantarkat vanhat kaupunginasiakirjat kerro. Mutta kaikki tuo +osoittaa, että rannikolla asuvat esivanhempamme olivat hyväsydämisiä +ihmisiä, että he suhtautuivat tähän kelpo kalastajaan, joka rakensi +pesänsä heidän kynnyksensä edustalle, melkein samoin kuin saksalainen +maalaisrahvas suhtautuu haikaraan, joka rakentaa pesänsä heidän +savupiipulleen, ja pitivät sen tuloa hyvän onnen ja runsaan saaliin +enteenä kalastajille. Kaukana erämaan sydämessä, missä Ismaques, +jota ei puute eikä yltäkylläisyys ole turmellut, pesii ja kalastaa, +aivan kuin sen esi-isät tuhansia vuosia sitten, tapaa vielä saman +kunnon linnun, joka kiihoitti meidän poikamaista mielikuvitustamme ja +voitti puolelleen meidän rannikolla asuvien esivanhempiemme sydämet. +Vastapäätä järven rannalla olevaa leiriäni, missä eräänä kesänä +kauan oleskelin kauniin paikan ja runsaan kalansaaliin takia, oli +kalasääskipari rakentanut pesänsä vuoren rinteellä olevan suuren kuusen +latvaan. Tämä lintupari se joka päivä kierteli kanoottini yllä tai +kallioiden kohdalla minun kalastaessani katsomassa, miten minä jaksoin +ja joka kerta poistuessaan ne kirahtivat ystävällisesti _tsi'vii! +tsi', ts'viiii!_ »Onnea ja hyvää kalansaalista!» Tarvittaisiin paljon +todisteita ennenkuin tulisin vakuutetuksi siitä, etteivät ne pitäneet +minua kalastajatoverinaan ja vilpittömästi iloinneet seuratessaan minun +menettelytapojani ja menestystäni. + +Aluksi menin pesälle, en niin paljon tutkiakseni kalasääskiä kuin +luodakseni pikaisen silmäyksen metsän arkaan villiin elämään, joka +on piilossa useimmilta silmiltä. Kalan saalis oli hyvä, ja molemmat +emälinnut olivat taitavia kalastajia. Niin kauan kuin poikaset olivat +kasvuiässä oli kuusenlatvan suuressa pesässä aina kalaa viljalti. +Ylijäämä tästä yltäkylläisyydestä, päät, luut ja tarpeettomat jätteet, +oli viskattu pesästä maahan nälkäisten saaliinhakijain herkkupaloiksi. +Niinpä vesikko jätti sammakkometsästyksensä purolla tuntiessaan hyvää +lemua ilmassa. Haisunäätä kömpi alas mäkimailtaan ja ilmaisi tulonsa +kumealla huudolla. Kärpät, ja kerran muuan harmaa vanha mäntynäätä, +liian raihnainen ja reumatinen harjoittamaan tuottavaa puissa +metsästämistä, hiipivät pensaikosta hankkimaan elatustaan omin luvin. +Metsäkissat torailivat kuin riiviöt makupaloista; monesti öisin kuulin +niiden riitelevän siellä. Ja kerran iltamyöhällä, varjojen tummetessa, +kun minä pysyttelin piilossani kalliokossa, näin suuren ilveksen +hiipivän pensaikosta ja aivan kuin se olisi itsekin puuhiaan hävennyt +käyvän nuuskimaan noita kalanjätteitä. + +Se oli kaikesta päättäen sen ensimmäinen retki. Se ei tiennyt, että +tämä ateria oli vapaa, vaan luuli kaiken aikaa olevansa varastamassa +jonkun toisen omaa. Sen liikkeet, hätkähdykset, kuuntelemiset, sen +hiljainen murina itsekseen, olivat näkemisen arvoiset. Se oli suurempi +kuin mikään muu lähitienoon eläin, eikä sillä ollut mitään pelon syytä; +mutta kaikki eläimet tuntevat suurta kunnioitusta metsästyslakia +ja toisen oikeuksia kohtaan, ja sen tunsi tuo kissakin. Sillä oli +kalannälkä, mutta niin suuri kuin se olikin, sen jokainen liike +osoitti, että se oli heti valmis karkaamaan käpälämäkeen ilmestyipä +miten pieni olento tahansa kirkaisemaan sille vasten naamaa: »Tuo +on minun!» Kun se myöhemmin perehtyi tapoihin ja kalasääskien +vieraanvaraisiin juhla-aterioihin, jotka olivat tarjolla jokaiselle +tulijalle, se saattoi tulla kylläkin rohkeasti ottamaan osansa, mutta +nyt, kun se liikkui varkain, pysähteli ja kuunteli arasti, se tarjosi +eläinten oikeuskäsitteistä kuvan, joka sellaisenaan korvasi pitkät +vahtitunnit. + +Mutta kalasääsket itse ansaitsivat suurempaa huomiota kuin niiden +kutsumattomat vieraat. Ismaques, ollen kaikessa kunniallinen, avioituu +eliniäkseen ja palaa joka vuosi samalle pesälle. Olen tavannut +yhden ainoan poikkeuksen tästä säännöstä. Se oli kalasääski, jonka +tunsin poikavuosinani, ja joka eräänä kesänä menetti puolisonsa +tapaturmaisesti, ajattelemattoman urheilijan pyssystä. Ismaquesin +suru oli ilmeinen, välinpitämätönkin sen huomasi. Sen saattoi kuulla +sen ikävöivästä, kysyvästä huudosta, jota se kaiutti halki hiljaisen +kesäisen metsän, ja sen siipien liikkeistä, kun se lensi kauas toisille +vesille, ei kalastamaan, sillä Ismaques ei koskaan kalasta naapurinsa +alueilla, vaan etsimään kadonnutta puolisoaan. Monet viikot se kulki +tällä tavoin, haki ja huhuili kaikkialta, mutta lopulta yksinäisyys +ja muistot kävivät sille ylivoimaisiksi. Se jätti seudun paljon ennen +muuttoaikaa. Seuraavana keväänä tuli taas lintupari sille seudulle, +korjasi vanhan pesän ja alkoi kalastaa lammessa. Kalasääsket yleensä +karttavat toistensa kalavesiä, ja varsinkin vanhaa pesää ne suurella +kunnioituksella välttävät; mutta tämä pari tuli ja valtasi pesän muitta +mutkitta, aivan kuin olisi sopinut edellisen omistajan kanssa, joka ei +koskaan palannut. + +Vanha kuusi vuoren kupeella oli ollut monta vuotta minun +kalastajaystävieni hallussa. Kuten tavallista on, se oli saanut +uhrata elämänsä noiden lintujen takia. Kalanrasva niiden alituisista +aterioista oli imeytynyt kuoreen ja valunut yhä alemmaksi ja +syvemmälle, niin että se haittasi nesteiden nousua ja vihdoin ehkäisi +niiden kohentumisen kokonaan. Silloin puu kuoli, ja oksa toisensa +jälkeen joutui pesänrakennusaineeksi. Rosoiset murtuneet oksanlatvat +kertoivat kaikkialla, miten ne oli katkaistu haukkojen tarpeiksi. + +Se rakennustaiteenhaara, josta nämä katkenneet oksanlatvat tietävät +kertoa, on aivan omintakeinen. Siihen saattaa joka kevät kukin itse +perehtyä, kun vain käy katsomassa lintuja niiden pesänrakennuspuuhissa. +Perustukseen käytetään suuria tikkuja. Sellaisia on maassa kaikkialla, +mutta Ismaques ei koskaan laskeu maahan, jos se suinkin voi sitä +välttää. Silloinkin kun se lentäessään metsän yli pudottaa tavallista +raskaamman kalan, se vain katsoo pahoilla mielin sen putoamista, mutta +ei seuraa sitä. Sillä saattaa olla nälkä, mutta sen suuret koukkukynnet +eivät koske maahan. Se ei osaa käydä, ja se menettää maassa kaiken +voimansa. Siksipä se kääntyy takaisin ja pyytää kärsivällisesti +tuntikaudet saadakseen tappion korvatuksi. + +Kun se tarvitsee tikkuja pesänsä rakentamiseen, niin se etsii puun, +missä on kuivuneita oksia, ja sitten murtaa ne poikki painollaan. +Jos oksa on sitkeä, niin se kohoo korkealle sen yläpuolelle ja putoo +sieltä kuin kanuunan kuula, tarttuu kynsillään oksaan ja naksahuttaa +sen iskunsa voimalla poikki. Kahdesti olen metsästä kuullut +paukauksen, joka on ollut melkein kuin pistoolin laukaus, ja se on +johdattanut minut paikalle, mistä Ismaques on puolisoineen keräämässä +rakennusaineita. Paukaus oli vain oksan naksahdus, kun se katkesi +suurien lintujen pudottautuessa sille. Kerran se pudottausikin liian +huimasti ja tuli miltei maahan asti. Kovasti se sai räpytellä siipiään +ennenkuin se taas pääsi niiden varaan ja liiti iloisesti pois pidellen +neljän jalan pituista tikkua tiukasti kynsissään. + +Linnuilla on vielä toinenkin mainio taito, jonka huomasin siellä +syksyllä, tavallista myöhemmin tullessani järven poikki. Kun Ismaques +muuttaa pitkäksi talvikaudeksi etelään, niin se ei jätäkään taloaan +ilman muuta alttiiksi talven tuulille, vaan tilkitsee pesänsä +päällystän lujasti vahvoilla tuoreilla oksilla. Epäilyttävät oksat +poistetaan ja niiden sijaan pannaan uudet, niin että koko rakennus +on kunnossa talven myrskyjä vastaan. Kun pesä sitäpaitsi aina on +hyvin kyllästetty öljyillä, jotka tekevät sen kestäväksi sadetta +vastaan, niin on se Ismaquesin palattua taas vähällä vaivalla valmis +asuttavaksi. Ismaques rakentaakin elinkaudekseen ja tietää syksyllä +matkalle lähtiessään, että ellei odottamattomia vahinkoja satu, niin +on talonhaltijalla keväällä kotiinsa palatessaan vastassaan vanhojen +muistojen rauhaisat tervetuliaiset. Tekevätkö kaikki kalasääsket näin +vaiko ainoastaan nämä kaksi Suurella Squatuk-järvellä asuvaa — mitkä +muuten olivat erittäin viisaita lintuja —, en osaa sanoa. + +Minne nuoret linnut joutuvat, on minulle niinikään salaisuus. Suhteet +kotiin ovat hyvin vahvat, ja poikaset elävät vanhempien kanssa paljon +kauemmin kuin useimpien muiden lintujen poikaset; mutta kun kevät +tulee, niin vain vanhat linnut palaavatkin kotipesälle. Nuoret tulevat +luullakseni kyllä takaisin samoille tienoille, mutta jos kotilampi +on pieni, niin ne eivät rakenna pesää sen rannalle eivätkä tunkeudu +samoille vesille. Samoin kuin jäälinnuilla ja ristisorsilla, näkyy +myös kalasääskillä olevan sääntönä, että kullakin lintuparilla on oma +lampensa tai osa lampea; mutta minkälaisen vanhan vesiasetuksen mukaan +ne löytävät ja määräävät osuutensa, siitä ei vielä olla selvillä. + +Pesässä oli sen löytäessäni kaksi poikasta. Minun oli tapana tarkastaa +niitä milloin ei ollut mitään liikettä pensaikossa piilopaikkani +lähellä. Ne olivat onnellisia, kimakkaäänisiä pikku vekkuleita, lihavia +ja maailmaan tyytyväisiä. Joskus ne saattoivat istua tuntikausia pesän +reunalla ja katsella suippojen puunlatvusten yli alas järvelle; suuri, +humiseva vihreä maailma, ohikiitävät linnut, valon väike lainehtivan +järven pinnalla ja etäisten vuorten tumma samea sini, kaikki tuntui +niistä ihmeellisen mielenkiintoiselta, päättäen niiden eleistä ja +innokkaasta piipityksestä. Samalla saattoi leveä siipipari leijailla +näkyviin. Silloin nekin levittivät siipensä hajalleen ja alkoivat +kiihkeästi piipittää — _pip, pip, tsivii' tsip, tsiviiii!_ »saitko sinä +sitä? Onko se suuri, emo?» Niin ne saattoivat varpaisillaan vaappua +suuren pesän reunalla ja kurkottaa kiihkeästi kaulojaan nähdäkseen +vilahduksenkin saaliista. Väliin vain toinen emälinnuista lähtee +kalastamaan ja toinen jää siksi aikaa pesää vartioimaan. Mutta jos +saalis on niukka, menevät molemmat linnut järvelle saaliin pyyntiin. +Silloin emo, joka on suurempi ja vahvempi kuin uroslintu, kalastaa +pitkin rantoja ja niin lähellä pesää, että se samalla kuulee ja näkee +poikaset. Uros saattaa toisinaan liidellä kauas järvelle aina laskujoen +suulla olevalle taimensyvänteelle saakka, missä suuret säynävät +asustavat, etsimään parempia kalavesiä. Jos silloin sattuu vahva tuuli +puhaltamaan, niin saat nähdä hauskan purjehdustaidonnäytteen, kun se +palaa takaisin kaloineen. Se ei koskaan lennä suoraan tuulta vasten, +vaan kulkee luovien eteenpäin, aivan kuin se olisi oppinut tuon taidon +tarkkaamalla rannikon kalastajia kun he luovien purjehtivat satamaan. +Jos sitä lähemmin kiikarilla katsot, niin näetpä, että se aina +kulettaa kalansa pitkittäin, pää edellä, jotta tuuli ja ilma pääsevät +mahdollisimman vähän haittaamaan kulkua. + +Sinä varmaan alat yhä enemmän kunnioittaa Ismaquesta, kun näet, miten +hyvin se osaa ruokkia poikasiaan, miten ne kasvavat ja lihovat. Jos +kala on suuri, niin se revitään kappaleiksi ja syötetään palasittain +poikasille, ja yhden syödessä vartoo toinen vuoroaan mallikelpoisen +maltillisesti. Ei siinä tyrkitä eikä ahmien tavoitella ensimmäistä +tai suurinta palaa, kuten on laita kultarintakertun pesässä. Jos +kala on pieni, niin se annetaan kokonaisena yhdelle poikaselle, joka +paloittelee sen parhaansa mukaan ja pistää poskeensa, mutta emolintu +liitää takaisin lammelle toista etsimään. Toinen poikanen seisoo +sillaikaa pesän laidalla, piipittää hyvää onnea emolle ja vartoo +vuoroaan, nähtävästi vähääkään aikomatta siepata vieressä olevan siskon +osaa. + +Aivan sääskien alapuolelle Ismaquesin tupahirsien lomaan oli eräs +närhipari rakentanut pesänsä ja elätti siinä poikasiaan niillä +runsailla muruilla, jotka rikkaan pöydältä putosivat. Oli hauskaa +ja jännittävää nähdä, miten tuo harvinainen ystävyys muutti närhin +luonnetta. Deedeeaskhilla, sininärhillä, ei ole ainoatakaan ystävää +metsänväen joukossa. Kaikki tietävät, että se on varas ja juonittelija, +ja ajavat sen armotta pois, milloin tapaavat sen pesänsä läheisyydessä. +Mutta suuret kalasääsket lausuivat sen tervetulleeksi ja luottivat +siihen, ja närhi osoittautui täysin tämän harvinaisen luottamuksen +arvoiseksi. Se ei koskaan pyrkinyt varastamaan poikasilta, ei +silloinkaan, kun emolintu oli poissa, vaan tyytyi, kun sai poimia +poikasilta varisseet palat. Ja runsain mitoin se maksoi takaisin +Ismaquesille velkansa pitämällä silmällä pesää ja vieläpä koko vuoren +rinnettä. Metsässä ei tapahtunut mitään, mitä närhi ei tiennyt; se +muistutti näin ennen kaikkea valpasta terrierikoiraa, joka tietää, +että sen tarvitsee vain haukkumalla kutsua avuksi suurempi voima, joka +kykenee karkoittamaan kaikki vaarat. Kun metsänväkeä tuli alas vuorelta +herkuttelemaan puunjuurelle tippuneilla kalanpäillä, niin Deedeeaskh +laskeutui niiden joukkoon kirkumaan ja hääräilemään tyydyttämättömän +uteliaana. Niin kauan kuin ne ottivat vain omansa, ei närhi nostanut +melua. Se oli vain vahtimiehenä mukana ja antoi kuokkavieraiden +katkerasti tuntea erehtyneensä, jos ne osoittivat halua heittää +pahansuopia silmäyksiä ylös pesään. Kerran, kun kanoottini liukui +pitkin rantaa, kuulin närhin tutun hätähuudon. Kalasääsket leijailivat +järvellä tähystelemässä, viiluisiko kaloja lähellä pintaa ja syöksyivät +heti pesälle hälyytyksen kuullessaan. Minä painauduin kauemmaksi +järvelle ja näin sieltä, kuinka kalasääsket lensivät pienessä ympyrässä +puunlatvojen yllä ja päästivät kiukkuisasti teräviä ja lyhyitä +parahduksia. Sitten ne alkoivat ankarasti ahdistaa jotakin eläintä — +luultavasti kiiltonäätää, joka oli kiipeämäisillään puuhun. Minä läksin +hiipimään paikalle nähdäkseni, mitä oli tekeillä, mutta ennenkuin ehdin +perille, olivat ne jo karkoittaneet tunkeilijan tiehensä. Kuulin kuinka +toinen närhistä seurasi rosvoa kauas metsään ja piti suurta hälinää +ilmaistakseen siten Ismaquesille miten etäällä se nyt oli. Toinen närhi +oli sillaikaa pikku poikasiensa luona suurten tummien siipien varjossa. +Pian Deedeeaskh palasi taas takaisin, oli innoissaan ja kertoi omalla +tavallaan suurella touhulla, että se oli ajanut tuon lurjuksen aina sen +pesälle saakka ja että se tästä lähtien pitää sitä tarkasti silmällä. + +Jos suuri haukka tuli lähettyville tai jos nuori pöllö jonakin pimeänä +iltana liikkui lähimetsässä, nosti närhi hälinän, ja kalasääsket +palasivat heti järveltä. Oliko Deedeeaskhilla suurempi huoli omista +poikasistaan kuin nuorista kalasääskistä, sitä en ollenkaan voi +tietää. Kalasääskien käyttäytymisessä sellaisissa tilaisuuksissa oli +omituisesti pelkoa ja uhmaa sekaisin. Emo oli pesässä, Ismaques itse +kierteli pesän yläpuolella, ja kummatkin kirkuivat kimeitä uhmaavia +vihellyksiä. Mutta höyhenpeitteisen rosvon kimppuun ne eivät koskaan +käyneet niinkuin ne olivat käyneet kiiltonäädän kimppuun, ja mikäli +minä huomasin ei se ollut tarpeen. Kookooskoos, pöllö, ja Havahak, +haukka, saattoivat olla hyvinkin nälkäisiä, mutta kun ne näkivät noiden +suurien siipien kaartelevan pesän yläpuolella ja kuulivat kimeän +taisteluhuudon, niin ne kaikkosivat kiireesti muille metsästysmaille. + +Oli vain yksi ainoa vihollinen, joka tuotti kalasääskille varsin +vakavaa haittaa; kuitenkin sekin tapahtui olosuhteisiin nähden +mahdollisimman lievällä tavalla. Se vihollinen oli Cheplahgan, kotka. +Kun se oli nälkäinen eikä ollut itse löytänyt mitään ja sen kaksi +poikasta pesässä kaukana vuoristossa halusi vaihteeksi kalaa, niin se +heitti siipensä tuulen varaan ja kohosi yläilmoihin, mistä se näki +kalasääsket järvellä kalastamassa. Hiljaa leijaillen se saattoi vartoa +tuntikausia, kunnes näki Ismaquesin saavan suuren kalan. Silloin +se syöksyi alas kuin nuoli ja kävi käsiksi Ismaquesiin terävillä +kynsillään, kuten rosvo ainakin. Oli aivan turhaa koettaa paeta. +Toisinaan Ismaques yritti, mutta suuret mustat siivet kiepsahtivat +eteen ja läimähyttivät selvän ja ankaran varoituksen. Niin pako aina +raukesi. Viisaana lintuna Ismaques pudotti kalansa, kotka syöksyi sitä +tavoittamaan ja saavutti sen monesti ennen kuin se ehti veteenkään. +Mutta se ei koskaan vahingoittanut kalasääskiä eikä koskaan häirinnyt +niiden pesää. Siten ne saattoivat sentään jotenkuten tulla toimeen +yhdessä. Cheplahgan sai silloin tällöin kalaa omalla röyhkeällä +tavallaan, ja kunnon Ismaques, joka ei koskaan kauan kärsinyt nälkää, +käänsi pian asian parhainpäin. Tästä näkyy, että kalastus oli myös +opettanut Ismaquesille kärsivällisyyttä ja viisasta elämänfilosofiaa. + +Närhit eivät koskaan puuttuneet näihin otteluihin. Joskus ne +kajahuttivat kimakan varoitushuudon silloin kun Cheplahgan syöksyi +alas siniseltä taivaalta Ismaquesin niskaan; mutta ne näyttivät +hyvin tietävän, miten tuon epätasaisen taistelun täytyi päättyä. Ne +kinastelivat siitä aina keskenään, enkä minä koskaan päässyt selville, +mitä niiden torailu tarkoitti. + +Mitä itseeni tulee, niin olen varma siitä, ettei Deedeeaskh koskaan +päässyt varmuuteen, mitä minusta oli ajateltava. Alussa kun minä tulin +seudulle, ne saattoivat huutaa apua ja hätyyttää kalasääsket liikkeelle +lentelemään pesänsä ympärille ja tutkimaan keltaisilla silmillään, +mikä vaara alhaalta pensaikosta oli uhkaamassa. Mutta kun muutaman +kerran olin piilottautunut enkä vähimmälläkään tavalla ollut häirinnyt +pesiä enkä nälkäisiä maankiertäjiä, jotka herkuttelivat kalasääskien +runsaasta ylijäämästä, niin Deedeeaskh katsoi minut laiskaksi, +vaarattomaksi olennoksi, jota kuitenkin sieti pitää silmällä. Se oli +yhä edelleenkin utelias tietämään, mitä minä siellä tein. Toisinaan, +juuri kun luulin närhien olevan jossain kaukana, ne olivatkin oksalla +aivan pääni päällä ja tarkastelivat minua hyvin tutkivasti. Kun lähdin +poispäin, niin närhi saattoi tulla jäljessäni aina kanootilleni saakka, +mutta se ei enää hälyyttänyt kalasääskiä, ellen jollain oudolla +liikkeellä herättänyt sen epäluuloa. Mutta kun silloin kalasääsket +näkivät minut, niin ne kääntyivät yhden kirahduksen päästettyään +takaisin, aivan kuin olisivat tietäneet, ettei minusta ollut niille +mitään vaaraa. Ne olivat nähneet minut niin usein kalastamassa, että +varmaankin luulivat ymmärtävänsä minua. + +Muuan omituinen tapa oli näillä linnuilla, jommoista en koskaan ennen +ollut huomannut. Toisinaan näet, kun oli tulossa sään muutos, tai kun +linnut itse ja heidän poikasensa olivat syöneet itsensä kylläisiksi, +Ismaques saattoi kohota suunnattoman korkealle, teki siellä hitaita +kaarroksia, leveät siivet pingoitettuina lujasti tuulta vasten, aivan +kuin se olisi ollut tavallinen kanahaukka, joka liitelee omaksi +huvikseen ja mietiskelee maailman asioita katsellen niitä syrjäisenä ja +niin etäältä, etteivät ne siihen koske. Äkkiä, kuuluvasti ja terävästi +viheltelemällä ilmaisten aikeensa, se saattoi pudottautua tuhannen +jalan verran alaspäin kuin lyijyvaaja, mutta pysähytti sitten vauhtinsa +puolitiessä, tuli pesälle kuusen latvaan liidellen ristiin rastiin, +pyörähdellen, sukeltaen, kuperkeikkoja tehden, villisti vihellellen +ja haltioissaan huudahdellen, — aivan kuin urosteiri tulee pyörien ja +liverrellen alas korkeudesta lepän juurelle ruskean puolisonsa luokse. +Sitten Ismaques saattoi nousta uudestaan ja toistaa huiman temppunsa, +kun sen kookkaampi puoliso taas pysyi hiljaa kuusen latvassa ja pikku +kalasääsket kurkottivat varpaisillaan pesänreunalta ja piipittäen +ihmettelivät ja ihastelivat isän loistavaa taidonnäytettä. + +Epäilemättä tämä kuuluu Ismaquesin kevättapoihin, joilla se koettaa +saada ihailevan silmäyksen puolisonsa terävistä keltaisista silmistä; +mutta minä huomasin sen vielä useammin tekevän näin siihen aikaan, +jolloin pikku kalasääskien siivet alkoivat venyä ihmeteltävän pitkiksi +ja se koetti puolisonsa kanssa kaikilla hyvänsuovilla tavoilla +houkutella niitä jättämään pesän. Olen miettinyt — saamatta ensinkään +tukea oletukselleni, eikö se vain koettanut tällä merkillisellä tavalla +herättää poikasien lentohalua, näyttämällä niille, miten ihmeteltäväksi +lentotaidon saattoi kehittää. + + + + +Pienien kalastajien koulutus + + +Tuli päivä, jolloin istuessani kalastamassa kalliolla huomasin +emo-kalasääsken äänen muuttuneen, kun se tuli liitäen minun +kalastuspaikalleni, — _Tsip tri'vii. Tsip tsip, tsi'viiii!_ Se oli +ilmeisesti kalastajien tavallinen huuto, mutta siinä oli uusi sävy, +riemun ja tyydytyksen sävy, joka tahtoi sanoa, että katsoppas tänne! +Ennenkuin saatoin kääntää päätäni, sillä kala nyki paraikaa, tuli +perässä toisia ääniä, — _Pip, pip, pip, tsp'iii! Pip, tsi'vii! Pip, +tsi'viiii!_ Se oli kummallinen sekasotku, joukko yhtaikaa kuuluvia +hyvänonnentoivotus-huutoja; päätäni kääntämättä tiesin nyt. että kaksi +uutta kalastajaa oli liittynyt pyyntikuntaan. + +Emolintu — sen voi paikalla tuntea siitä, että se on suurempi kooltaan +ja sen rintatäplät ovat tummemmat — kääntyi minua kohti, kun minä +katsahdin tulijoita lausuakseni ne tervetulleiksi, ja lensi suoraan +pääni ylitse, ja pienokaiset lentää räpsyttelivät lystikkäästi sen +takana. Kaksi päivää aikaisemmin, jolloin minä läksin retkelle toiselle +järvelle pyytämään suurempia taimenia, pikku kalasääsket seisoivat +vielä pesän reunalla, korvat kuuroina aikuisten lintujen vakuutuksille, +että oli jo tullut aika käyttää suuria siipiä. Viime kerran ne +nähdessäni kiikarillani oli emolintu toisessa puussa, isä toisessa, +kummallakin mukanaan kala, jota ne näyttivät poikasille viettelevän +lyhyen välimatkan päästä, kehoittaen niitä kalasääskien kielellä +tulemaan ottamaan kalaansa; nuoret linnut puolestaan venyttivät +nälkäisinä siipiä ja kaulaa ja koettivat viheltää kalaa luokseen, kuten +vihelletään koiraa yli kadun. + +Minun poissa ollessani olivat emon kepposet ja kärsivällisyys +tehneet tehtävänsä. Poikaset lensivät jo koko hyvin. Nyt ne olivat +ensimmäistä kertaa kalanpyyntiä oppimassa, ilmeisestikin; ja minä +lakkasin kalastamasta, antaen täyn vaipua pohjamutaan — missä ankerias +tuotapikaa sotki koukkuni vanhaan juureen — katsoakseni, miten linnut +menettelivät. Sillä kalastus ei ole Ismaquesilla vaistossa, vaan se on +yksinkertaisesti harjoituksen tulos. Aivan samoin kuin nuoret saukot +tunsivat nekin jokapäiväisestä kokemuksesta vain, että kala oli niiden +oikea ruoka, eikä teiret ja jänikset. Jos ne jätetään yksikseen ja +erittäinkin jos niitä ruokitaan lihalla ja sitten päästetään vapaiksi, +ne siirtyvät suoraapäätä vanhaan haukkojen tapaan ja lähtevät ajamaan +saalista metsästä, mikä on paljon helpompaa. Kalaa pyytämään niitä +on opetettava ensi päivästä lähtien, jolloin ne jättävät pesän. Ja +jokaisen on kerrassaan jännittävää katsoa, mitenkä se käy päinsä. + +Nuoret kalasääsket lensivät raskaasti pieniä säännöttömiä ympyröitä, +pälyten harjaantumattomilla silmillään vettä tehdäkseen ensimmäisen +syöksynsä. Niiden yläpuolella leijaili emo-lintu levein tasaisin +siivin, viheltämällä ohjaten aloittelijoiden suuntaa. Kalaa oli +runsaasti, mutta siinä ei vielä ole kyllin kalasääskelle, jonka on +nähtävä saaliinsa kiitävän lähellä pintaa, jotta se voi ajatella +syöksymistä. Kalat hyppelivät järvessä ja aurinko paistoi kirkkaasti. +Pienillä kalastajilla oli täysi työ, kun ne kirkkaassa ilmassa +pitivät silmällä liikettä järven pinnalla. Niiden silmät eivät vielä +olleet kyllin nopeat huomaamaan, milloin piti syöksähtää. Jokainen +valonheijastus syvyydestä alhaaltapäin sai ne huutamaan: _pip! pip!_ +»Tuossa on!» _pip! pip!_ »Tuossa menee!», niinkuin poika, jonka onkea +ensi kerran kala nykii. Mutta emon lyhyt kirkas vihellys pysäytti ne +ennenkuin ne ehtivät alkaakaan pudota. Silloin ne lentää räpsyttivät +ylös emon luokse tehden innokkaasti vastaväitteitä ja vakuuttaen, että +ne kyllä osaisivat ottaa kalan aivan varmaan, jos vain emo antaisi +niiden koettaa. + +Kun ne liitivät minun ylitseni, niin toinen poikasista sattui +huomaamaan minun välkkyvän kalakasani kalliolla. _Pip, tsi'viii!_ se +vihelsi, ja ne tulivat molemmat alas kuin raketit. Niillä oli nälkä, +siinä oli kalaa aivan kynnen tavoitettavissa, eivätkä ne olleet +ensinkään huomanneet minua, joka istuin hyvin hiljaa kallioiden +keskellä. _Pip, pip, pip, hurraa!_ ne piipittivät alas tullessaan. + +Mutta emo-lintu, joka oli huomannut minut kalakasoineni jo heti ensi +kierroksellaan, liiti nopeasti väliin ja kirkui omituisella toruvalla, +puoleksi vihaisella, puoleksi hätäisellä äänellä, jommoista en ollut +kuullut sen milloinkaan ennen käyttävän, _tsip, tsip, tsip! tsip! +tsip!_. — Ääni kävi kerta kerralta terävämmäksi ja kimakammaksi, kunnes +poikaset tottelivat sitä ja kääntyivät pois. Kun katsahdin ylös, olivat +ne juuri pääni päällä ja katselivat minua innokkain ihmettelevin +silmin. Sitten emo johti ne laajassa kaaressa loitommaksi ja puheli +niille viisain rauhallisin vihellyksin ennenkuin se opasti ne takaisin +pyyntiyrityksiin. + +Nyt ne liitelevät ympyröitään aivan erään kalaparven yläpuolella. +Toinen poikasista näkee kalan ja laskeutuu alemmaksi seuraamaan sitä. +Emokin näkee sen ja huomaa, että kala on kohoamassa pinnalle ja jättää +viisaasti nuoren kalastajan yksin. Tämä on liian lähellä vettä nyt, +välkkyvät ja tanssivat aallot hämmentävät sitä. Kalan hopeavälke häipyy +sen näkyvistä aallonharjan kimmellykseen. Emolintu kohoaa korkeammalle +ja viheltää poikasenkin ylemmäksi, mistä se voi nähdä paremmin. Mutta +sieltä näkyy kala taaskin, ja poikanen, nälissään ja maltittomana, +kokoo siipensä hyökkäykseen. _Tsip, tsip!_ »odota, se menee alas», +varoittaa äiti. Mutta nuori lintu on liian nälissään odottamaan ja +syöksyy alas kuin nuoli. Se on tuskin metrin päässä vedenpinnasta, +kun suuri vaahtopää aalto nousee ja säikähyttää sitä. Se epäröi, +tekee käännöksen ja lentää räpsyttää lystikkäästi poispäin. Silloin +vaahtopään alta näkyy taas hopeavälke. Lintu syöksyy alas paikalla, — +_uh! buu!_ — niinkuin poika, joka ensi kerran sukeltaa. Se on hyvän +aikaa poissa näkyvistä, jolloin jo kaksi aaltoa vyöryy sen ylitse, ja +minä pidätän henkeäni odottaessani sen ylösnousua. Sitten se tulee +esiin pärskyttäen ja pudistellen, ja tietenkin ilman kalaa. + +Kun se nousee raskaasti, niin emo, joka on liidellyt sen yläpuolella +vihellellen neuvoa ja rohkaisua, pysähyttää vauhtinsa kerrassaan +lyömällä kerran siipensä ilmaa vasten. Se on nähnyt saman kalan ja +huomannut, miten se pujahti tiehensä kun poikanen syöksyi veteen ja +näkee sen nyt kalaparven reunalla, missä karpit leikkivät. Se tietää, +että nuoret oppilaat menettävät helposti intonsa, ja että nyt oli +aika rohkaista sitä. _Tsip, tsip!_ »odota, minä näytän sinulle», se +viheltää; — _Isiiiip!_ lopussa terävä korostus, minkä äänen pian +huomasin ilmaisevan hyökkäystä. Huutaessaan se kokoo siipensä ja +ampuu alaspäin molskahtaen voimakkaasti veteen poikkipäin aaltoa, jää +sen alle ja nousee ylös toiselta puolelta pitäen kynsissään suurta +säynävää. Pienokaiset seuraavat, viheltävät ihastustaan ja puhelevat +sille, että ehkäpä nyt on aika palata pesälle ja katsoa tätä kalaa, +ennenkuin jatketaan kalastamista. Mikä tietenkin merkitsi sitä, että +ne tahtoivat syödä sen ja mennä maata täysin tyytyväisinä hauskaan +kalastusmatkaansa; ja sillä olisi päästy sen päivän opinnoista. + +Emolla on kumminkin toiset tuumat viisaassa päässään. Se tietää, +etteivät poikaset vielä ole väsyneet, vaan ainoastaan nälkäisiä, +ja että on vielä opetettava paljon, ennenkuin säyneet lakkaavat +parveilemasta ja kalasääsket voivat palata rannalle. Se tietää myöskin, +etteivät ne ole vielä oppineet niitä kahta asiaa, joita oppimaan +se toi ne: että kala on aina otettava kun se nousee pinnalle, ja +syöstävä veteen aina etupuolelta aaltoa vastaan, harjan alle. Se pitää +kalaa lujasti kynsissään, kumartuu hitaasti lentäessään ja lyö sen +koukkupäisellä nokallaan tainnoksiin yhdellä iskulla selkärankaan. +Sitten se pudottaa sen takaisin aaltoihin. Nousten kallioni huipulle +minä saatan silloin tällöin nähdä sen liikuskelevan lähellä veden +pintaa. + +_Tsiiiip!_ »koetappas nyt», se viheltää. + +_Pip, pip!_ »tuossa menee!» huutaa se poikanen, jonka koe +äsken epäonnistui, ja se syöksyy alas ja sukeltaa veden alle +mallittomuudessaan unohtaen neuvot ja esimerkin ja edellisen +kokemuksensa. + +Taaskin aallot lyövät sen ylitse, mutta emon vihellyksessä on +tyytyväinen sävy, joka kertoo minulle, että se näkee poikasen ja että +tämä tekee tehtävänsä hyvin. Kun se hetken päästä tulee taas näkyviin +pyristen ja tirskuen, niin se pitää kiinni kalastaan ja kirkuu ilosta. +Se lentää pois matalaa raskasta lentoa pesälle. Emo kaartelee hetken +sen yläpuolella ollakseen varma, ettei saalis ole liian raskas; sitten +se palaa toisen aloittelijan luokse ja liikkuu edestakaisin kalaparven +reunoilla. + +Nyt käy selväksi minunkin silmilleni, että nuoret kalasääsket ovat +luonteeltaan perin erilaiset. Ensimmäinen oli innokas, itsepäinen ja +malttamaton; toinen on tyynempi, voimakkaampi ja tottelevaisempi. Se +tarkkaa emoa, se ottaa varteen merkit. Viisi minuttia myöhemmin se +tekee komean, mallikelpoisen hyökkäyksen ja nousee ylös kaloineen. Emo +viheltää kiitosta laskeutuessaan sen rinnalle. Seuraan niitä silmilläni +kun ne pakisten keskenään kuin kaksi vanhaa tuttavaa menevät hiljaista +lentoa yli vaahtopäiden ja kohoavat suippenevien puunlatvojen päällitse +pesälle. + +Nyt ovat päivän opinnot lopussa, ja minä menen takaisin täkyongelleni +saatuani uutta ihmettelemisen aihetta noilta kalastajaveljeskunnan +siivellisiltä jäseniltä. Kenties on mietteissäni myöskin kateutta +kun solmin uuden koukun entisen sijaan, jota ankerias sillä hetkellä +varmaankin juuri koetti nyhtää pois leuastaan syvällä mudassa. Olisipa +minua vain joku opettanut tuolla tavalla, niin varmaan olisin nyt +parempi kalanpyytäjä. + +Seuraavana päivänä, kun emo tuli poikasineen järvelle kalaparven luo, +oli niille valmistettu yllätys. Puolen tuntia olin jo ollut odottamassa +niiden tuloa. Ismaquesin kalanpyynnissä oli muutamia seikkoja, jotka +hämmästyttivät minua ja hämmästyttävät minua vielä nytkin. Jos se olisi +pyytänyt kalat nokallaan, siihen tapaan kuin koskelo ja saukko, niin +olisin ymmärtänyt sitä paremmin. Mutta pyytää kalaa — jonka uinti on +nopea kuin salama veden alla — jaloillaan, voimatta veteen tultuaan +nähdä kalaa yhtä vähän kuin jalkojaan, siihen tarvitaan hämmästyttävää +laskutaitoa. Ja minä olin keksinyt juonen, jonka avulla toivoin saavani +selville, mitenkä se tapahtui. + +Kun kalastajat luovivat näkyviin ja niiden innokas kirkuminen kuului +niiden edellä yli järven, niin minä meloin kiireesti järvelle ja laskin +irti puolen tusinaa säyneitä matalaan veteen. Olin pitänyt niitä +hengissä niin kauan kuin mahdollista suuressa sangossa, ja niissä oli +vielä niin paljon henkeä jäljellä, että ne kykenivät liikuttelemaan +eviään lähellä pintaa. Kun kalastajat saapuivat, istuin paraikaa +kalliokossa, kuten tavallista, odotellen emolinnun _tsi'vii_ huutoa. +Mutta minun viisas keinoni ei vienyt mihinkään tuloksiin, paitsi +mahdollisesti siihen, että linnuilta meni sen päivän opinnot pilalle. +Ne näkivät syöttini paikalla. Toinen poikasista sukelsi suin päin, meni +veden alle, menetti kalansa, kohosi, syöksyi taas. Sillä kertaa se sai +sen ja meni tirskuen matkaansa. Toinen odotti otollisinta aikaa, tuli +veteen pitkällä sukkelalla syöksyllä ja sai kalansa menemättä veden +alle. Harjoitus oli lopussa melkein ennen kuin se oli alkanutkaan. +Emo kaarteli ympäri muutamia hetkiä ihmeissään katsellen, kun nuoret +kalamiehet lentää räpsyttivät rinteen yli pesälle. Jotakin oli +hullusti. Se oli kalastanut kylliksi kauan tietääkseen, että menestys +merkitsi jotain muutakin kuin hyvää onnea; ja tämän aamun menestys oli +ollut liian helppo. Se liiteli hitaasti yli matalikon pannen merkille, +että kalat olivat paikassa, minne ne ilmeisesti eivät kuuluneet, ja +laskeutui epäluuloisesti tarkastamaan muuatta suurta säyneitä, joka +kellui maha ylöspäin vedenpinnalla. Sitten se syöksähti veden alle, +minne minun katseeni ei voinut seurata sitä, tuli takaisin, silläkin +kala mukanaan, ja seurasi poikasia pesälle. + +Seuraavana päivänä viritin ansan uudelleen samalla tavalla. Mutta +emo, jolla poikasten opetus yksin oli silmämääränä, muisti eilisen +päivän ansaitsemattoman menestyksen ja tuli tutkimaan, jättäen +poikaset kaartelemaan etäisemmälle rannalle. Siellä olivat kalat +taaskin matalassa vedessä, ja tuolla — aivan liian helppoa — oli kaksi +kuollutta kalaa kellumassa aalloilla. Se teki äkkiä käännöksen ja +meni takaisin ikäänkuin se ei olisi nähnyt mitään, vihelsi oppilaansa +luokseen ja liiti niiden kera toisille kalapaikoille. + +Tuota pikaa kuulin toisesta paikasta niiden piipitykset ja terävän, +lopussa kohoavan _tsiiiip_-huudon, mikä oli emon syöksymismerkki. +Meloin paikalle kanootillani ja löysin ne kaikki kiertelemässä ja +sukeltelemassa kalaparven kohdalla, missä tiesin kalojen olevan +pienempiä ja vikkelämpiä ja missä oli liljakaislikkoa, joka tarjosi +pakosataman, minne ei mikään haukka voinut niitä seurata. Parikymmentä +kertaa näin niiden hyökkäävän onnistumatta, emon kaarrellessa niiden +yläpuolella tai rinnalla viheltäen neuvojaan ja rohkaisuaan. Ja kun ne +vihdoin tavoittivat kalansa ja kantoivat sen pois vuorelle päin, niin +niiden siipien lyönneissä ja viheltävissä kirkaisuissa kuului sellaista +riemua, jommoista ei ollut voinut huomata edellisenä päivänä. + +Emo seurasi niitä matkan päästä ja tultuaan minun kalaparveni +kohdalle poikkesi vielä kerran katsomaan siellä olevia kaloja. Kolme +oli nyt kellumassa kahden asemasta; muut — mitä niistä oli jäljellä +— ponnistelivat voimattomina vedenpinnalla. _Tsip, tsi'viii!_ se +vihelsi halveksivasti: »runsaasti kalaa täällä, mutta ei tästä ole +kalastukseen.» Sitten se syöksyi, meni veden alle, tuli ylös mukanaan +suuri säyne — ja oli samassa omilla teillään, jättäen vain veden +räiskeen ja avartuvan ympyrän nauravia, tanssivia, kiusoittavia +aallonväreitä kertomaan minulle, kuinka se tavoittaa kaloja. + + + + +Kun karhu tulee vastaan + + +Kun karhu tulee vastaasi, niin siinä hämmästyy aina kaksi, toinen olet +sinä ja toinen on karhu. Sinä retkeilet suurissa metsissä ja olet ehkä +juuri etsimässä Mooweenia; ehkäpä kovasti haluat ja ikävöit nähdä sitä; +mutta kun astelet mustikkaista polkua ja se yht'äkkiä on edessäsi, +sulkee sinulta tien ja katsoo tarkkaan sinua silmiin saadakseen selvän +hankkeistasi, silloin tunnet luullakseni samaa kuin ihminen, jonka on +tapana iltaisin katsoa sänkynsä alle, onko siellä varas, ja joka nyt +tosiaankin löytää varkaan kyyristyneenä juuri sieltä, missä on aina +kuvitellutkin sen olevan. + +Mooween puolestaan pitää sinua aina silmällä, jos se kerran on saanut +tietää sinun liikuskelevan hänen metsissään. Ei silti, että se +erikoisesti haluaisi tavata sinua! Se on kuin laiska mies, joka etsii +työtä, mutta kaiken aikaa toivoo hartaasti, ettei saisi. Karhu on hyvin +vähän utelias — vähemmän kuin mikään muu metsän asukas. Se rakastaa +yksinäisyyttä; ja niinpä, jos se ajaakin sinua takaa päästäkseen +selville olinpaikastasi, se aina pyrkii rehellisesti jättämään +sinulle niin suuren liikkumisalan kuin mahdollista, mutta itse hiljaa +pujahtamaan syvemmälle metsän yksinäisyyteen. Kun tämä sen halu on +paljon suurempi kuin sinun turha uteliaisuutesi nähdä jotain uutta, +niin sinä harvoin tapaat Mooweenia sielläkään, missä se eniten asustaa. +Tämä on sitä runollista oikeudenmukaisuutta, jota tapaat kaikkialla +suurilla saloilla. + +Minusta näyttää yhä selvemmältä, ettei luonto jakele lahjojaan +yksinomaan olioiden tarpeen, vaan paljon enemmän niiden halun mukaan. +Tuo halu on harras — sitäkin hartaampi, kun kullakin eläimellä +tavallisesti on vain yksi erikoishalu — mutta sen voimaa ja vaikutusta +emme vielä ole oppineet arvioimaan. Pöllön siipi ei ole äänetön siksi, +että se sellaista tarvitsisi — eihän se tarvitse sitä sen enempää kuin +haukkakaan, jonka siipi ei ole äänetön —, vaan ensi sijassa luultavasti +sen vuoksi, että se niin sydämensä pohjasta haluaa äänettömyyttä +liidellessään läpi hiljaisen hämärän. Samoin on laita pantterin jalan, +samoin metsäkauriin silmän ja suden nenän, jonka koko ihanne on haistaa +hyvin; ja niin on jokainen muukin erikoiskyky, jonka villieläimet ovat +saaneet luonnolta, syntynyt etupäässä siten, että niitä hartaasti on +haluttu pitkän kehityskauden kuluessa. + +Tämä teoria mahdollisesti selittää muutamia Mooweenin omituisuuksia. +Luonto, jakaessaan lahjojaan yksilöiden halun mukaan, muistaa karhun +rauhan- ja yksinäisyydenrakkauden ja varustaa sen senmukaisesti. Karhu +välittää vähät nähdä sinua tai ketään muutakaan; sentähden sen silmät +ovat niin pienet sen heikoin puoli tosiaankin. Se haluaa palavasti +päästä tekemästä tuttavuutta kanssasi ja ylipäänsä päästä kaikesta +seurasta paitsi omastaan; sentähden sen nenä ja korvat ovat ihmeellisen +tarkat ottamaan selvän lähestymisestäsi. Monesti, kun luulet olevasi +aivan yksin metsässä, on Mooween lähelläsi. Tuuli on tuonut tiedon +sinusta sen sieraimiin; huolettoman astumasi ääni on aikaa sitten +saapunut sen tarkkoihin korviin, ja se on hävinnyt, kun sinä saavut, ja +jättänyt sinut meluinesi, uteliaisuuksinesi ja muine mielihaluinesi. +Sen piiloutumiskyky on niin paljon suurempi kuin sinun etsimiskykysi, +ettei se tosiaankaan koskaan luule tapaavansa sinua. Sentähden, jos +äkkiarvaamatta tulet sitä vastaan, sen hämmästys on samassa suhteessa +suurempi kuin sinun. + +Se, mitä karhu tällaisessa harvinaisessa tapauksessa tekee, ei +riipu niin paljon siitä itsestään kuin sinusta. Yhtä poikkeusta +lukuunottamatta se todennäköisesti tuntee aivan päinvastaista kuin +sinä. Jos sinä olet rohkea, niin se on pelokas kuin jänis. Jos sinä +hätäännyt, niin se tietää aivan tarkkaan, mitä sen on tehtävä; jos sinä +vapiset pelosta, niin se ei pelkää ensinkään; jos sinä olet utelias, +niin se on perin arka, ja kuten kaikilla muillakin villieläimillä, on +sillä erinomainen kyky lukea sinun ajatuksesi. Tuntuu kuin se tarkalla, +läpitunkevalla katseellaan näkisi aina sinun sielusi sisimpään saakka. +Ainoa poikkeus tästä sattuu silloin kun tulet karhua vastaan ilman +pelkoa tai uteliaisuutta, kun haluat hoitaa vain omat tehtäväsi, +ikäänkuin se olisi vieras ja yhdentekevä sinulle. Tämän harvinaisen +mielentilasi se ymmärtää täydellisesti — sillä sehän on juuri sen +omakin mielentila — ja hiipii hiljaa tiehensä, aivan kuin se ei olisi +sinua nähnytkään. + +Mooween näyttää joka tilanteessa olevan heti selvillä, miten on +meneteltävä, sen ei tarvitse epäröidä tai hapuilla. Kun jokin äkkiä +äännähtää oudosti sen takana sen rämpiessä pitkin rantaa, niin se +hyppää päistikkaa pensaikkoon piiloon, aivan kuin ääni olisi laukaissut +sen alla olevan vieterin. Jäljestäpäin se kyllä saattaa tulla takaisin +ottamaan selvää, mikä sen niin säikäytti. Istu silloin aivan hiljaa, +niin se istuutuu takakäpälilleen, katsoo ja vetää ilmaa syvälle +sieraimiinsa saadakseen selvän, mikä sinä olet. Hyppää sitä kohti +kirkuen ja huitoen juuri kun se tulee näkyviin, niin se ryöpähyttää +roskaa ja likaa taakseen sinua vasten, lyö kyntensä maahan saadakseen +paremman otteen ja luikkii tiehensä kuin säikytetty koiranpentu. + +Kulkiessasi läpi syksyisen metsän tai seuratessasi kiireesti joitakin +jälkiä, kuulet välistä äkkiä äänekästä kahinaa ja huojuvan puun rytinää +metsäiseltä harjulta yläpuoleltasi, aivan kuin pieni tuulispää olisi +hetkeksi asettunut huvittelemaan lehvikköön ennen lentoon lähtöään. +Jos silloin menet ääntä kohden, niin tapaat Mooweenin seisomassa +suurella pyökin oksalla väkevillä etukäpälillään tarrautuneena puun +suippenevaan runkoon ja hurjasti ravistamassa puuta saadakseen kypsiä +pyökinpähkinöitä putoamaan. Putoavien hedelmien rapina on Mooweenin +korville sellaista musiikkia, ettei se ensinkään kuule sinun tuloasi +eikä huolettomasta käynnistäsi murtuvien oksien rasahduksia. + +Jos nyt huudat ystävillesi, iloissasi siitä, että Mooween nyt +vihdoinkin on vallassasi, niin saat uuden yllätyksen. Ja tämä tuo +mieleen neuvon, jota on välttämättömästi noudatettava: älä koskaan +ole karhun alapuolella kun huudat. Jos se on penikka, niin se kapuaa +puuta ylöspäin sukkelammin kuin orava ja piiloutuu lehtien sekaan niin +lähelle latvaa kuin suinkin. Mutta jos se on suuri karhu, niin se +mätkähtää alas sinun päällesi ennenkuin aavistatkaan. Se ei kapua alas +hiljaa, vaan putoo koko painollaan. Kuten Uncle Remus sanoo — jolla +hauskan kertomiskykynsä ohella on tarkka tuntemus eläinten tavoista +—: »Karhu se liukuu puoliväliin puunrankoa ja sitten heittäytyy ihan +irralleen, ja rätkähtää maahan kuin säkki! Luulisi hengen menevän +semmoisesta täräyksestä.» + +Mutta miten onkaan, ei se koskaan romahda maahan vainajaksi suuresta +painostaan huolimalta; eikä putoaminen myöskään vähääkään hidastuta +sen toimintaa, mikä on salamannopea heti kun jalat koskettavat maata. +Samoin kuin pesukarhu, joka saattaa pudota uskomattoman korkealta +vähääkään itseään vahingoittamatta, niin Mooweenkin tupsahtaa maahan +pehmeästi kuin suuri tyyny; mutta juuri maahan tullessa sen kaikki +lihakset yhtäkkiä jännittyvät, ja se ponnahtaa kuin kumipallo lähimpään +tiheikköön. + +Kahdesti olen nähnyt sen niin putoavan. Ensi kerralla oli kaksi +melkein täysikasvuista pentua samassa puussa. Meidän kirkaistessamme +toinen kimmahti ylöspäin; toinen tuli alas semmoisella vauhdilla, +että mies, joka pyssyineen oli valmiina ampumaan, hypähtikin henkensä +kaupalla pois karhun tieltä; ennenkuin hän ehti karistaa hämmästyksen +silmistään, oli Mooween jo mennyt, ja vain kuusien alimpien oksien +huima huojunta näytti enää, minne se oli paennut. + +Koko tämä Mooweenin aivojen pikainen päättämiskyky tällaisissa +harvinaisissa tapauksissa, jolloin se näin äkkiarvaamatta tulee +ihmistä vastaan, on sen emon huolellisen kasvatuksen tulos. Jos sinun +joskus onnistuu tarkata emokarhua ja sen pentuja siten, ettei niillä +ole mitään aavistusta sinusta, niin saat nähdä kaksi luonteenomaista +seikkaa. Ensiksikin, jos ne ovat kulussa — ja Mooween on metsän +väsymättömin vaeltaja — huomaat, että pennut kulkevat aina ihan +emon kintereillä ja matkivat sen kaikkia liikkeitä hullunkurisen +tarkasti, puhaltavat kun se puhaltaa, hypähtävät kun se hypähtää, +nousevat pystyyn takajaloilleen, etujalkojen riippuessa velttoina, +ja kurottavat kuonoaan ylös ilmaan juuri samalla kertaa kuin emokin. +Sitten ne vetäytyvät hiljaa rannikolta ystävällisten leppien suojaan, +kun emon hienoon nenään tulee tieto, ettei rannikko etäämpänä ole +aivan vaaraton. Siten ne oppivat tuntemaan salon äänet ja tuoksut +ja ohjaamaan toimintansa senmukaisesti. Ja toiseksi, jos ne ovat +leikkimässä, niin näet, että emo tarkkaa pentujensa jok'ainoaa liikettä +aivan yhtä yksityiskohtaisesti kuin ne hetki sitten tarkkasivat emoa. +Se istuu etukäpälät eteen ojennettujen takakäpälien välissä ja katselee +suuri pää kallellaan niiden jokaista nyrkkeilyn, painin ja kiipeämisen +otetta sellaisella ilmeellä, kuin olisi se itse noita temppuja niille +opettanut ja nyt kuulustelisi, miten hyvin ne osaavat läksynsä. Väliin +joku poikasista saa aimo läimäyksen, jota ei voi ymmärtää muulla tavoin +kuin että pentu teki jotakin hullusti, vastoin selvää opetusta. + +Ainoastaan silloin, kun Mooween tapaa jotain outoa, tai joutuu +tilanteeseen, joka on kokonaan ulkopuolella kaiken sen, mitä sille on +opetettu, tulee vaisto ja luontainen äly kysymykseen. Silloin saattaa +nähdä tuon itseensäluottavan metsänvaeltajan osoittavan ensi kerran +epäröimisen merkkejä. Kerran yllätin sen rannalla, minne se oli tullut +ottamaan sinne jätettyjä metsävuohen kappaleita. Heti ensi hälinästä +se hypähti piiloon päätään kääntämättä, kuten pentuna ollessaan oli +kymmeniä kertoja nähnyt emon tekevän. Sitten se pysähtyi ja kolme tai +neljä sekuntia katsoi vaaraa suoraan silmiin — sellaista en ole nähnyt +minkään muun karhun tekevän. Se epäröi hetken, olisiko kanoottini +nopeampi kuin se ja vaarallinen. Lopuksi se pääsi varmuuteen siitä, +että sillä ainakin oli hyvät edellytykset onnistua, hyppäsi takaisin, +sieppasi saaliinsa ja laahasi sen metsään. + +Toisen kerran lapasin sen kapealla polulla, missä sillä ei ollut tilaa +sivuuttaa minua eikä se myös ollut halukas kääntymään takaisin, sillä +jokin minun takanani veti sitä voimakkaasti eteenpäin. Tämä lyhyt +kohtaus antoi minulle karhun luonteen ja vaistojen tutkimiseen parhaan +tilaisuuden, mitä milloinkaan olen saanut. En kuitenkaan tahtoisi +toista kertaa tavata sitä niin läheltä. + +Se tapahtui nopeajuoksuisella Pienellä Lounaisella Mirimichi-joella +salon sydämessä. Aivan telttani yläpuolella, vähemmän kuin kilometrin +päässä, oli lohikoski, jossa, mikäli tiesin, ei kukaan ollut ennen +kalastanut. Joen toinen ranta oli meikein pystysuoraa kallionseinää, +jota vasten virta löi kuohuen ja laski mahtavasti kohisevana koskena +alas suureen, hiljaiseen lampeen. Jyrkän rantakallion juurella oli +komeita lohia, jotka ponnistelivat nuolennopeassa virrassa; mutta +siitä huolimatta olisi minun perhosonkeni voinut yhtä hyvin heittää +Yukonvirtaan. Vastakkaisella rannalla ei voinut kalastaa — siellä ei +ollut tilaa heittää onkea maihin, ja virta oli liian syvä ja voimakas +kahlattavaksi — ja sillä rannalla, missä lohia oli, ei ollut tilaa +seisoa. Jos minulla olisi ollut matkassa kaksi oivaa intiania, olisin +mennyt kanootillani nopeaan virtaan kalastamaan intianien pysyttäessä +kanoottia kekseillä kohdallaan. Mutta minulla ei ollut kahta oivaa +intiania, ja se yksi, joka oli mukanani, ei halunnut ryhtyä uhkapeliin. +Niin poistuimme nälkäisinä, miltei nähden ja kuullen suurten, merestä +vasta nousseiden kalojen molskeen. + +Eräänä päivänä, kun seurasin erästä piikkisikaa nähdäkseni minne +se oli menossa, tulin kapealle polulle, joka kulki muutaman sataa +metriä pitkin kallion reunaa, aivan lohipaikan yläpuolella ja noin +neljänkymmenen jalan päässä tuimasta koskesta. + +Minulla oli ongenvapani mukanani, ja yrittämättä heittää sitä pudotin +perhoni virtaan ja annoin kelan kieppua auki. Kun siima suoristui, +kohotin vavan päätä ja annoin perhoni tanssien ja hyppien liukua pitkin +pintaa pyörteeseen suureen kallionkoloon. Yhtäkkiä viidenkolmatta +naulan painoinen kala tarttui onkeeni; mutta siinä samassa se myöskin +meni virran mukana alaspäin, enkä minä täpärältä paikaltani saanut sitä +estetyksi. Alaspäin se meni, ponnahti huiman korkealle ylös vedestä +ja komealla vauhdilla huristi koko siimani kelasta aina loppusointuun +asti, ja silloin tapsi katkesi kuin hämähäkin lanka. + +Käärin siiman kelaan pahoilla mielin, pohtien itsekseni sitä +ratkaisematonta kysymystä, olisinko koskaan voinut nostaa lohtani +kolmenkymmenen jalan syvyydestä, vaikka sen olisinkin saanut +väsytetyksi. Sitten, koska ihmisen luonto on heikko, panin onkeeni +vahvan, kaksinkertaisen tapsin ja pudotin virtaan toisen perhon. Jospa +en saisikaan lohta, niin kannattihan uhrata perho ja tapsi, kun sai +tuntea sen nykäyksen ja nähdä sitten sen peloittavan menon myötävirtaan +ja miten se hyppi, hyppi, aivankuin Endorin noita olisi ratsastanut sen +pyrstöllä luudanvartensa asemasta. + +Vilkas, nuori lohi iski suinpäin kiinni toiseen perhooni, ja kun siima +oli vahva, sain sen väsytetyksi virrassa ja kuletin kallion juurelle, +kun se oli vallan lakannut sätkyttelemästä ja hyppimästä. Minun oli +mahdoton päästä alas, sentähden aloin paikaltani käsin lappaa siimaa +ja vetää kalaa suoraan ylös. Lohi tuli helposti siksi kunnes sen +pyrstö nousi vedestä; silloin se nyki ja tempoi liiaksi, perho heltisi +ja lohi hävisi pyörteeseen; se läimähytti vielä leveällä pyrstöllään +näyttääkseen minulle, kuinka suuri se oli. + +Aivan alapuolellani suuri kivi kohotti päätään ja hartioitaan virran +pyörteestä. Kanoottini nuoraa pitkin saattaisin helposti kavuta sille +kivelle ja olla varma seuraavasta lohesta. Takaisin pääsy olisi +vaikeampi, mutta lohen takia kannattaa nähdä vähän vaivaakin; niinpä +jätin onkeni siihen ja läksin takaisin leirille noutamaan vahvaa +nuoraa, jota oli vyyhdessä kanoottini keulassa. Päivä oli kulunut jo +pitkälle iltapuoleen, ja minä kiiruhdin pitkin polkua, koko huomio +tällä vaarallisella tiellä kiinnitettynä jalkoihini — ylläni jyrkkä +kallio ja allani huima virta — kun yhtäkkiä minut säikähytti äänekäs +_huu-uh_. Siinä polun käänteessä, ei täyden kymmenen metrin päässä, +seisoi suuri karhu ja pysähytti minut kerta kaikkiaan, sulkien tieni +aivan yhtä täydellisesti kuin jos itse vuori olisi suistunut eteeni. + +Siinä ei ollut aikaa ajatella; hämmästys ja kauhu olivat liian suuret. +Vaistomaisesti minäkin huuhautin _huu-uh_, kuten karhu hetki sitten oli +puhaltanut suurista keuhkoistaan, ja seisoin pölkkynä, kuten sekin. Se +oli yhtä säikähtynyt kuin minäkin, siitä ainakin olin varma. + +Luulen, että meidän kummankin aivoissa pyöri sama, ainoa ajatus: +»minä olen satimessa; miten tästä pääsen?» Eikä sille enempää kuin +minullekaan oltu koskaan opetettu, miten tällaisissa tapauksissa +olisi meneteltävä. Sillä oli ilmeinen halu jatkaa matkaansa. Jokin, +kenties puoliso, kutsui sitä virtaa ylös; muuten se olisi pyörähtänyt +polulla ja hävinnyt jo ensi hälinästä. Mutta miten pitkälle se saattoi +luottaa edessään seisovan eläimen pelkuruuteen? Näin se ilmeisesti +ajatteli. Jos olisin tullut hituista ennen tai se hituista myöhemmin, +niin olisimme tulleet vastakkain aivan polun käänteessä; se olisi +saattanut käydä kimppuuni äkillisessä, sokeassa raivossa, ja jompikumpi +meistä olisi ollut mennyttä kalua. Nyt kävi niin, että se näki minun +tulevan mitään aavistamatta, ja rauhaa haluava kun oli, pysäytti minut +käskevällä _huu-uh_-huudollaan ennenkuin tulin liian lähelle. Se ei +murissut eikä ärissyt eikä näyttänyt vihaiselta; syvä ihmettely ja +kysymys vain kuvastui sen katseessa, joka kiinnittyi minun silmiini ja +näytti tunkevan lävitseni päästäkseen selville, mitä minä ajattelin. + +Katsoin sitä silmään suoraan ja kiinteästi, mikä kenties oli +järkevintä, mitä siinä tilanteessa saatoin tehdä, vaikka tein sen +aivan tietämättäni. Seuraavan lyhyen hetken kuluessa ajattelin sitten +koko joukon asioita. Ei ollut pääsyä ylös eikä alas. Minun täytyi +joko mennä eteenpäin tai palata takaisin. Jos hyppäisin sitä kohden +kirkaisten, kuten olin tehnyt ennen toisenlaisissa tilanteissa, niin +eikö se saattaisi vihaisesti karata kimppuuni, kuten kaikki villit +eläimet saarroksiin jouduttuaan? Ei, se oli nyt myöhäistä; kirkaista +olisi pitänyt heti vastakkain tullessamme. Nyt se näyttäisi joutavalta +kerskailulta; se on tehtävä heti empimättä tai ei ensinkään. Toisella +puolen, jos kääntyisin takaisin, niin se seuraisi minua aina kallion +laitaan saakka ja tulisi yhä rohkeammaksi, mitä pitemmälle tultaisiin; +sitä paitsi tie oli vaarallinen ja karhulla olisi puolellaan kaikki +edut sekä tien tarkka tunteminen. Lisäksi oli myöhä ja minä tarvitsin +lohta illallisekseni. + +Myöhemmin olen ajatellut, minkä verran se ymmärsi noista mietteistäni +ja miten se tuli siihen johtopäätökseen, johon se varmasti tuli, +nimittäin etten minä aikonut sille mitään pahaa, vaan tahdoin +ainoastaan päästä eteenpäin enkä aikonut väistyä tieltä. Koko ajan +katsoin siihen järkähtämättä kunnes sen silmät alkoivat menettää +tarkkaavaisuutensa. Käteni kävi kiinni metsästyspuukkoni varteen. +Raskaan aseen kosketus vähän rohkaisi; vaikka oikeastaan olisin +uskaltanut ennemmin hypätä virran kuohuihin kuin ryhtyä mittelemään +jättiläisvoimaisen karhun kanssa tällaisella kapealla polulla. Yhtäkkiä +sen katse siirtyi silmistäni. Se käänsi päätään katsoen alas ja ylös. +Heti tiesin, että olin voittanut ensi otteen ja myöskin polun, jos +jaksoin pysyä kylmäverisenä. + +Astuin askeleen pari eteenpäin aivan rauhallisesti, katse koko ajan +siihen kiinnitettynä. Se virnisti suutaan niin että valkeat hampaat +vilahtivat; mutta sitten se käänsi päänsä katsoakseen taakseen tietä, +jota oli tullut ja samassa se oli hävinnyt. Kului vain hetkinen, kun +sen kuono ja silmät jo kurkistivat kallionkulman takaa. Se tahtoi +nähdä, olinko vielä paikallani. Kun sen kuono taas vetäytyi pois, menin +eteenpäin aina nurkalle saakka ja tulin ihan sen eteen. Se seisoi +katselemassa alas jyrkänteeltä löytyisikö alhaalta mitään muuta tietä. + +Nyt se oli käynyt levottomaksi; matalaa, valittavaa murinaa kuului +polkua pitkin. Minä istuuduin kivelle aivan sen tielle; nyt aloin ensi +kerran huomata tilanteen koomillisuutta, ja se antoi minulle rahtusen +lohtua. Aloin puhua sille, en leikillisesti, vaan siten kuin olisi se +ollut skotlantilainen, jota voi vain todistelulla järkyttää. »Olet +satimessa, Mooween, pahassa satimessa», koetin puhua lempeästi; »mutta +jos olisit pysynyt kotosalla hämärään asti, kuten karhun pitäisi, +niin nyt olisimme molemmat tyytyväisiä. Olet pannut minut myöskin +satimeen, kuten näet; ja sinun on laskettava minut pois siitä. Minä +en aio kääntyä takaisin. Minä en tunne polkua niin hyvin kuin sinä. +Sitäpaitsi, kohta on pimeä, ja minä luultavasti taittaisin niskani +tällä polulla pimeässä. On häpeä. Mooween, panna herrasmies tällaiseen +satimeen, missä minä olen tällä hetkellä sinun tyhmän huolimattomuutesi +takia. Miksi et vainunnut minua aikaisemmin, niinkuin kaikki muut +paitsi tyhmät karhut olisivat tehneet, ja mennyt jotakin muuta polkua +yli vuoren? Miksi et kiivennyt tuohon kuuseen äsken ja antanut minulle +tietä?» + +Olen pannut merkille, että kaikki villieläimet tulevat rauhattomiksi +kuullessaan ihmisen äänen, vaikka hän puhuisi aivan rauhallisestikin. +Siinä on jotakin syvää ja salaperäistä, jotakin, joka käy peräti +yli niiden ymmärryksen; ja ne pakenevat sitä kiireesti, jos vain +voivat. Minulla on myöskin se usko, että kaikki eläimet, villit ja +kesyt, ymmärtävät meidän mielentilaamme paremmin kuin luulemmekaan; +ja Mooweenin käyttäytyminen tuolla kapealla polulla on pikemmin +omiaan vahvistamaan kuin heikentämään tätä oletusta. Saatan +mielikuvituksessani nähdä sen nyt kääntelemässä ja vääntelemässä +päätään rauhattomana, puoliarka ilme silmissään, kun se salaa aivan +kuin häpeissään vilkaisi minuun; ja taas kuului matalaa, epäröivää +uikutusta, joka sekoittui alla olevan kosken ryöppyyn ja sorinaan. +Karhua, samoin kuin kettuakin, harmittaa joutua alakynteen. Jos +se menee loukkuun, niin se ottamaan tultaessa harvoin murisee tai +vastustelee, kuten ilves ja saukko ja yleensä muut villieläimet +tekevät. Se on tehnyt sinulle kepposia ja näyttänyt etevämmyytensä +niin usein, että se on perin masentunut ja murtunut, kun lopulta +tapaat sen avuttomana ja voitettuna. Se näyttää kokonaan unohtaneen +suuren voimansa sekä hampaittensa ja kynsiensä peloittavan mahdin. +Se laskee päänsä etukäpäliensä väliin, kääntää silmänsä poispäin, ei +katso sinuun eikä salli sinun nähdä, miten häpeissään se on. Tuon +kaiken voit nähdä yhdeksällä kerralla kymmenestä, milloin löydät karhun +tai ketun loukustasi. Jotakin sellaista oli varmaan Mooweeninkin +katseessa ja ryhdissä nyt, kun istuin siinä sen polulla ja hymyilin sen +hämmennykselle. + +Lähellä karhua kohosi kalliokosta kuusi ja ulottui ylös erääseen +kallionreunaan saakka. Karhu kääntyi hitaasti sitä kohti, mutta +vilkaisi vielä katsomaan minua, joka istuin siinä sen omalla polulla +—, jota se ei enää voinut pitää omanaan, — ja hymyilin sen tappiolle. +Sitten se väistyi polulta kuin sähköiskusta ja ponnahti puuhun +säikkynein nytkähtävin hyppäyksin. Niin suureksi eläimeksi se kiipesi +hämmästyttävän nopeasti, mursi pienet oksat tieltään, viilteli paksua +kuorta suurilla kynsillään ja ryöpytti jälkeensä alas roskaa ja +tomua, jota tuli kuin satamalla, kunnes se ulottui kallion reunamalle +ja hyppäsi sinne. Sinne se pysähtyi ja katsoi alas nähdäkseen, mitä +minä aioin lähinnä tehdä. Siinä se seisoi, suuri pää riippuen alas +kallionreunalta, ja tuijotti minuun, kunnes nousin ja lähdin hiljaa +polkua alas. + +Seuraavana aamuna palasin takaisin lohisyvänteelle. Kova kallio ei +tarjonnut, kuten metsän pehmeä sammal, mitään merkkejä, — joita olisin +ollut erittäin halukas näkemään, — oliko karhu tullut takaisin puuta +pitkin alas vai oliko se löytänyt jonkun muun tien vuoren yli. Sille +paikalle, missä olin seisonut silloin kun sen mahtava _huu-uh!_ minut +pysäytti, panin suuren lohen, mikä on sellainen makupala, että sen +tähden karhu kernaasti poikkeaa kauaskin tieltään. Seuraavana aamuna +kala oli poissa; saattoi olla, että seuraavalla matkalla Mooweenia +odotti siinä polun käänteessä toinen ja mieluisampi yllätys kuin +ensimmäisellä. + + + + +Quoskh Tarkkasilmä + + +Joskus iltaisin, kun soutelen pitkin rantaa kanootissani tarkaten +erämaan öisiä ääniä ja hajuja, kun kaikk kovat äänet ovat vaientuneet +ja hiljaisuus syväksi ja musikaaliseksi, niinkuin viritetty +soittimen kieli, josta tuuli loihtii esiin hiljaisia, monenlaisia +mielikuvia herättäviä säveliä, saattaa äkkiä rytinä ja räiske +ruohikosta viereltäni särkeä äänekkäästi tämän tuskin kuuluvien äänien +sulosointuisen harmonian. Ennenkuin sitten hiljaisuus on uudelleen +ehtinyt virittää Aioluksen harpun kyllin tiukkaan tuulen sormille, +silloin toinen ääni, kirkaisu, kiirii ilmasta — _kvosk? kvosk-kvosk?_ +— villi kysyvä huuto, ikäänkuin itse säikähtynyt yö kysyisi, kuka +sinä olet. Se on vain sininen haikara, joka heräsi unestaan rannalta +äänekkäistä melanvedoistani, vaikka minä luulin lipuvani hiljaa kuin yö +itse. Se kaartelee pääni päällä hetkisen, nähden minut täydellisesti, +vaikka minä en voi eroittaa edes sen leveiden siipien varjoja; sitten +se häviää suureen tummaan hiljaisuuteen huutaen mennessään _kvosk? +kvosk?_ Tämä huuto, joka kuulostaa oudolta, ympäristöön häipyvältä +villiltä kysymykseltä, on antanut aiheen linnun runollisimpaan +intianilaiseen nimeen, Quoskh, yön kysymys. + +Moni, vieläpä joku intianikin, tuntee tämän linnun vain tällä nimellä, +eikä tiedä muuta sen olemassaolostakaan. Se päästää harvoin huutoaan +päivällä kuuluviin — sen ääni on silloin käreää vaakuntaa — eikä sitä +näe milloinkaan, kun se ääntelee juhlallisessa yön pimeydessä. Niin +tuo öinen ääni on kietoutunut salaperäisyyteen, eikä kenenkään mieleen +johdu, että se on tuon rauhallisen, kärsivällisen, pitkäsäärisen +kalanpyytäjän ääni, jonka näkee milloin tahansa kesäpäivinä yksinäisen +järven tai virran rannoilla. Moni vanha metsänkävijä on kysynyt +minulta, kun terävä, kysyvä _kvosk? kvosk?_ on kuulunut nukkuvalta +järveltä, mitä se on. Ja kumminkin tunsivat he tuon suuren sinisen +haikaran vallan hyvin — tai ainakin luulivat tuntevansa. + +Quoskhilla on kuitenkin muitakin nimiä, jotka kuvaavat sen +ominaisuuksia ja tapoja. Joskus kun olin kalastamassa rannalla +intianitoverini kanssa, ja kanoottini työnsi keulansa ääneti jonkun +niemenkärjen ohi, minä saatoin nähdä haikaran raskaasti lentävän jo +puolivälissä puidenlatvojen korkeutta, kauan ennenkuin valpas, pieni +ristisorsaemo epäili meidän tuloamme, vieläpä ennenkuin lähellä +liljatiheikössä laidunteleva metsävuohikaan oli saanut meistä vihiä. +Silloin Simmo, joka ei koskaan voinut yllättää tätä suurta lintua, +miten ääneti hän meloikin, saattoi mutista itsekseen jotakin, joka +kuulosti _Quoskh K'sobeqh_, Quoskh Tarkkasilmä. Toisella kertaa, +milloin tapasimme tuon linnun keihästämässä sammakoita pitkällä +nokallaan, Simmo, joka ei sietänyt nähdä sammakonsääriä minun +paistinpannussani, saattoi pilkallisesti omalla musikaalisella +kielellään nimittää sitä Quoskh Sammakonsyöjäksi. Ja kun minä +taimensyvänteellä vastapäätä ruohoista rantaa äkkiä taukosin onkimasta +silmin seuratakseni kookasta harmaansinistä varjoa, joka näytti +liikkuvan puujaloilla seitsenpenikulmaisin harppauksin kohti lähintä +rämettä, missä oli yltäkyllin sammakoita, niin Simmo saattoi näyttää +sitä melallaan ja sanoa: »Kas Vanha Isä Pitkäsääri mennä pyytää enempi +sammakoita pojille. Hassut pojat, syödä sammakoita, eikö totta?» + +Kaikista sen nimistä — ja niitä oli vielä paljon muita — »Vanha Isä +Pitkäsääri» tuntui aina sopivimmalta. Tämä järviemme ja virtojemme +juhlallinen kahlaaja tuo mieleen muistoja harmaasta muinaisuudesta. Se +on tosiaankin kaikista linnuista lähinnä niitä outoja hirviöitä, joilla +luonto kansoitti maan sen varhaisessa lapsuudessa. Toiset haikarat +ja ruovonpäristäjät ovat käyneet pienemmiksi ja sirommiksi, niiden +jalat ja kaula lyhyemmiksi, sopeutuen pienentyneisiin virtoihimme +ja muuttuneihin maisemiimme. Myöskin Quoskh on epäilemättä paljon +pienempi kuin mitä se ennen muinoin oli; mutta yhä vieläkin sen jalat +ja kaula ovat suhteettoman pitkät, kun vertaa niitä veden syvyyteen +sen elinpaikoilla tai sen pesän kokoon. Ja sen mutaan jättämät +jäljet ovat hämmästyttävästi samannäköiset kuin ne jättiläislintujen +fossiiliset jalanjäljet, joita tavataan plioseniajan kerrostumissa +syvällä maanpinnan alla kertomassa, minkälaisia luontokappaleita eli +suurissa erämaissa ennenkuin ihminen tuli täyttämään maan ja tekemään +sen alamaiseksensa. + +Läheisessä yhteydessä tämän Quoskhin kehityskannan vanhanaikaisuuden +kanssa on se vastakkainen seikka, että se näyttää ikuisesti nuorelta. +Ikä ei näytä voivan sille mitään. Se on yhtä vanha ja yhtä nuori kuin +maa itse; se on maaliskuun päivä, jonka auringon laskussa ja auringon +nousussa on talvea ja kevättä. Vai onko kukaan nähnyt sinisen haikaran +jalokivisilmiä himmentyneinä tai sen voimakasta ruumista raihnaana? +Onko kukaan yllättänyt sitä nukkumassa, tai nähnyt sen hoippuvan +heikkona pitkillä jaloillaan, kuten usein näkee muita villejä lintuja +riippumassa heikosti oksalla vain viimeisellä otteellaan kiinni? Muuan +valtamerenpurjehtija kertoi kerran minulle, että hänen aluksensa +oli kaukana rannasta tavannut sinihaikaran kuolleena meren pinnalla +siivet levällään. Tämä on ainoa haikara, minkä milloinkaan olen +kuullut tavatun muussa tilassa kuin täysin virkeänä. Mahdollista on, +että jos Quoskh todella milloinkaan kuolee, niin se tapahtuu juuri +tuolla tavoin. Ehkäpä se viimeisillä voimillaan lentää rohkeasti +tutkimaan suuren valtameren salaisuutta, jonka rannoilla sen esi-isät +lukemattomia vuosisatoja takaperin elivät ja liikkuivat tehden +edestakaisin loppumattomia tarpeettomia muuttomatkoja, lepäämättä ja +kyllästymättä vaeltaen, ikäänkuin meren ääni kutsuisi niitä sinne, +minne ne eivät tohdi lähteä. + +Aivan minun telttani takana suuren järven rannalla kulki heikosti +näkyvä metsittynyt polku, joka lakkaamatta kierteli ja kaarteli +ja josta ei voinut saada vähintäkään aavistusta, mihin se johti, +ennenkuin tuli itse päähän. Tämä pieni polku oli aina täynnä +mielenkiintoisia yllätyksiä. Punaiset oravat kurkistivat oksan takaa, +rupattaen kielevästi ja harjoittaen loppumatonta ilkivaltaa pitkin +polkua. Hirvilinnut kiitivät ääneti sitä pitkin salaperäisille +retkilleen. Nyt saa hyppäävä, ruskava, räiskivä hälinä pensaikosta +sinut äkkiä pysähtymään ja sydämesi kiivaasti lyömään kun kiipeät +yli tuulenkaataman puun, jommoisia polulla on niin paljon. Valkea +lippu, jota seuraa toinen pienempi, välähtelee, kohoaa, laskeutuu ja +kohoaa taas näkyviin kaatuneen rungon ylitse kertoen sinulle, että +metsävuohi kileineen oli makaamassa rydön takana aavistamatta sinun +levollista lähestymistäsi. Ja jostain polun käänteestä ilmestyy taas +näkyviisi jotakin tummaa, harmaata ja suurta, sulkien sinulta polun; +ja kun pysähdyt ja piiloudut lähimmän puun taakse, niin kohti sinua +heiluvat suuret sarvet ja pää, sieraimet leveinä, silmät tarkkoina ja +laajentuneina ja korvat kuin kaksi räikkätorvea tähdättyinä suoraan +kohti päätäsi — hirvihärkä, sh! + +Kaksi pitkää minuuttia se seisoo siinä liikkumatta, tarkastaen tuota +uutta luontokappaletta, jota se ei ole ennen koskaan nähnyt; ja sinun +on paras pysyä aivan rauhallisena ja antaa sen vallata koko polku, +jos se niin haluaa. Jos liikahdat, niin se saattaa tulla lähemmäksi +tarkastamaan; eikä milloinkaan voi tietää, miten pieni ärsytys saattaa +tuoda sen silmiin punaisen, vaaraa ennustavan väikkeen. Lopulta se +poistuu, aluksi rauhallisesti, kääntyen usein katsomaan sinua korvat +torvina sinua kohti. Sitten se painaa suuret sarvensa taaksepäin +hartioilleen, kohottaa kuononsa korkealle ja juoksee pitkin tasaisin +raviaskelin pois läpi ryteikön ja häviää. + +Niin tuo pieni polku tuo joka päivä sinulle jonkun uuden yllätyksen, +— pöllön tai jäniksen, tai piikkisian, joka tulee piikkejään +kalistellen ja lausuen intianinkielistä nimeään _Unk Wunk! Unk Wunk!_ +Kun olet seurannut polkua pitkälle ja jo ruvennut uskomaan, että tuo +vitkasteleva polku on varmaan joutunut hukkaan, niin se lopulta ryömii +tiheään kuusiviidakkoon; ja siellä on kahisevan ja kuiskuttelevan +vihreän kehyksen ympäröimänä mitä rauhallisin ja viehättävin pikkuinen +majavalammikko, jonka ympärille metsävuohet ovat tallanneet polkujaan. +Täällä eli Quoskh puolisoineen ja pienokaisineen. + +Kun ensi kertaa polkua pitkin kulkien tulin paikalle ja tirkistin +pensaikosta, niin minä näin sen, ja ensimmäinen silmäys sai minut +hypähtämään, sillä luulin tehneeni merkillisen havainnon, nimittäin, +että pikku haikarat leikkivät nukeilla niinkuin lapset. Mutta minä +olin erehtynyt. Quoskh oli ollut pyytämässä sammakoita ja piilotteli +niitä minun tullessani. Se kuuli minun tuloni ennenkuin tiesin sen +olevankaan siellä ja hyppäsi hakemaan viimeistä sammakkoaan, joka +oli suuri ja lihava, ja sitä kantaen se heittäysi suurien siipiensä +varaan — selkä kyttyrässä ja niska koukussa ja pitkät jalat riippumassa +takana alaspäin — ja lensi kohti pesäänsä pensaikkoon majavalammikon +taakse. Kun minä näin sen selvästi, niin se juuri sivuutti sen aukon, +josta minä tirkistin sisään. Se piteli sammakkoa pitkässä nokassaan +poikittain, jotemkin siihen tapaan kuin tylsien saksien välissä, niin +että kumpikin puolisko nokan kahden puolen paisui suureksi, ikäänkuin +nuoralla kiristetty tyyny. Pää ja lyhyet etujalat olivat yhdellä +puolen, ja takajalat viipottivat toisella puolen. Kaikesta, mitä tulee +mieleen, tämä muistutti eniten täytettyä riepunukkea, ja tällaista +luulin tosiaankin ensi aluksi Quoskhin kantavan kotiin pienokaisilleen +leikkikaluksi. + +Epäilemättä ne pitivät sammakosta paljon enemmän kuin nukesta; mutta +minun kummallinen luuloni niistä tuona lyhyenä hetkenä herätti minussa +sellaista mielenkiintoa noita pikku veitikoita kohtaan, etten ollut +tyydytetty ennenkuin lopuksi, kauan jälkeen päin, kiipesin pesälle +katsomaan kuinka ne elivät. + +Ryhtyessäni tutkimaan Quoskhia, oppiakseni tuntemaan sitä lähemmin, +tulin vasta huomaamaan, mikä mielenkiintoinen tehtävä se oli, ei +yksistään sen eriskummallisten tapojen vuoksi, vaan myös tuon linnun +erinomaisen varovaisuuden takia, jonka tähden oli tavattoman vaikea +nähdä sitä sen omissa hommissa. Quoskh K'sobeqh oli se nimi, joka +aluksi näytti minusta paraiten sopivan sille, kunnes olin oppinut +tuntemaan sen tavat ja onnistunut pääsemään huomaamatta sen lähelle, +mikä sattui ainoastaan kaksi tai kolme kertaa kesän kuluessa. + +Eräänä aamuna menin aikaisin majavalammikolle ja istuuduin rannalle +harmaalle kannolle, ympärilläni marjapensaita aina hartioihini saakka. +»Nytpä istun hiljaa ja katselen, mitä seuraa», minä ajattelin, »eikä +mikään, ei edes sininärhi, voi nähdä minua.» + +Tämä oli melkein totta. Pikkulinnut jotka eivät milloinkaan olleet +nähneet ihmistä metsässä ennen, tulivat poimimaan marjoja kuuden jalan +päähän minun kasvoistani, ennenkuin ne huomasivat mitään tavatonta. +Kun ne huomasivat minut, niin ne kääntyivät katsomaan ensin yhdellä +silmällä ja sitten toisella, ja sitten ne pyrähtivät lentoon ja +istuivat oksalle pääni yläpuolelle. Siinä ne saattoivat vartioida minua +rohkeasti, mikä vain hetkisen, mikä kauemmin, riippuen siitä, miten +uteliaita ne olivat, ja sitten ne syöksyivät alas ja sivelivät siipiään +minun kasvojani vasten saadakseen minut liikkumaan ja näyttämään, mikä +olin. + +Pienen lammikosta pistäytyvän lahdekkeen tuolla puolen, kivenheiton +päässä minusta, tuli komea metsäkauris rantaan ja pisti kuononsa +veteen, mutta kävi kohta levottomaksi. Jokin epämääräinen hieno +hajahdus minusta levisi sen luokse asti ja teki sen levottomaksi, +vaikka se ei tietänyt mitä se oli. Se nuolaisi sieraimiaan niinkuin +lehmä tekee saadakseen hajuni selvemmin tuntumaan. Oikealla, lähempänä +minua, oli metsävuohi syömässä rauhallisena liljapatjalla. Vesikko +juoksi hyppien ja pysähtyen pitkin rantaa jalkojeni vieressä, pistäytyi +kivenkoloihin ja juurien väliin ja taas ulos. Cheokhes juoksee aina +sillä lailla. Se tietää kuinka kiiltävän musta sen takki on ja kuinka +silmäänpistävä se on hiekkaisella rannalla pöllölle tai haukalle; +siksipä se ei koskaan juokse enempää kuin viisi askelta kerrallaan +pistäytymättä välillä piiloon; ja se kulkee aina mahdollisimman mustia +juuria ja kallioita myöten. + +Jäälintu syöksyi mutuparveen päästäen soinnukkaan huutonsa _k'plop_. +Kauempana muuan kalasääski tuli raskaasti veteen, niin että +suhisi, ja kohosi taas mukanaan suuri säyne. Eikä yksikään noista +teräväsilmäisistä metsän eläjistä huomannut minua eikä tietänyt, että +niitä pidettiin silmällä. Sitten tuli vastapäistä vihreätä rantatörmää +nopeasti liukuen kaareva laaja sininen vanne ikäänkuin suuri Cupidon +kaari: Quoskh soljui näkyviin matkallaan aamukalastukselle. + +Minua vastapäätä juuri siinä, missä metsäkauris oli seisonut, se +poimutti suuret siipensä, sen niska vetäytyi äkkimutkalle ja sen +pitkät jalat, jotka olivat riippuneet somasti takana sen lentäessä, +kiepsahtivat sen alle niinkuin kaksi heiluria, kun se laskeutui +kevyesti mutaiselle rannalle. Se tunsi alueensa täydelleen, tunsi joka +ojan ja sammakoiden asuman lahdelman lammen ympärillä, niinkuin me +tunnemme kotikylämme. Mutta niin tuttua kuin kaikki onkin sille, ei +Quoskh kuitenkaan milloinkaan unohda pitää tarkkaan kaikkea silmällä. +Juuri laskeutuessaan maahan se jännittäytyi suoraksi, ollen silloin +melkein miehen mittainen, ja antoi tarkan katseensa kiertää ylt'ympäri +rantoja, kerran vain. Sen pää kirkkaine keltaisine silmineen ja pitkine +nokkineen pyörähti pitkän kaulan päässä kuin kullattu tuuliviiri tangon +nenässä. Kun viiri kääntyi sitä rantaa kohti missä minä olin, niin +pidätin henkeäni ollakseni aivan liikkumaton ja luullen olevani niin +hyvässä piilossa, ettei mikään silmä saattaisi minua huomata semmoisen +matkan päästä. Kun viiri oli sivuuttanut minun suuntani, niin minä +naurahdin ajatellen, että nytpä Quoskh erehtyi. Mutta silloin vallan +unohdin, ettei lintu koskaan katso suoraan eteensä. Kun sen nokka oli +kääntynyt noin kolmekymmentä astetta minun ohitseni, niin että sen +vasen silmä juuri suuntautui minua kohti, niin viiri taukosi pyörimästä +silmänräpäyksessä. Se oli nähnyt minut ensi silmäyksellä ja tiesi, +etten minä kuulunut sinne. + +Pitkän ajan se näytti katsovan minun lävitseni eikä liikuttanut +lihastakaan. Ei olisi ollut helppo sitä huomatakaan siinä, sitä olisi +voinut luulla harmaaksi aaltojen huuhtomaksi juureksi. Sitten se +kyyristäytyi kokoon tuolla kuvaamattoman surkeannäköisellä tavalla, +joka on ominaista kaikille haikaroille niiden lentoon lähtiessä, +lensi raskaasti lammenrannan korkeimpaan puuhun ja jäi sinne vielä +joksikin aikaa istumaan kuivalle oksalle ja tähystämään minua. En ollut +liikuttanut silmäluomiakaan, ja kuitenkin se näki minut liian selvästi +luottaakseen minuun. Taaskin se kyyristäytyi kokoon, kohosi korkealle +puiden latvojen yläpuolelle ja painautui pois voimakasta, tasaista +ja siroa lentoa yksinäisemmälle järvelle, missä ei ollut ihmisiä +tarkastelemassa ja härnäämässä. + +Quoskhin tarkkuus ei suinkaan lannistanut intoani, vaan päinvastoin +kiihoitti minua hankkimaan lisää tietoja siitä ja erittäinkin tekemään +läheltä havaintoja sen kalastuksesta. Lähelle tuon pienen lahdelman +päätä, missä oli niin paljon sammakoita, tein oksista suojuksen erään +kuusen alimpien tiheiden haarojen alle ja menin pois tarkastamaan muita +metsänasukkaita. + +Seuraavana aamuna se ei tullut takaisin, eikä näkynyt rannalla sen +tuoreita jälkiäkään. Tästä ensi kerran huomasin, että Quoskh tuntee +hyvin sen hyvien kalastajien säännön, ettei pidä liian usein rasittaa +samaa paikkaa, vaikka se olisi miten hyvä kalapaikka. Kolmantena +aamuna se tuli takaisin, ja sitten taas kuudentena iltana ja sitten +yhdeksäntenä aamuna ja niin edelleen hyvin säännöllisesti niin kauan +kuin minä pidin sitä silmällä. Muina aikoina saatoin tavata sen kaukana +niiltä mailta kalastamassa toisissa järvissä ja virroissa, tai sitten +näin sen matkaavan kotia kohti korkealla metsien yläpuolitse, vesiltä, +jotka olivat kaukana minulle tutuista seuduista. Mutta nämä tapaamiset +olivat niin säännöttömiä, etten voinut laatia niistä mitään teoriaa. En +kuitenkaan ensinkään epäile, ettei se kalastanut kaikissa lähiseudun +vesissä yhtä säännöllisesti kuin majavalammessa, ja että se meni +kaukaisemmille metsästysmaille ainoastaan silloin kun se tarvitsi vähän +vaihtelua tai suurempia sammakoita, kuten kaikki kalamiehet tekevät, +tai milloin sillä oli huono onni eikä sen kasvavan poikueen äänekäs +ruokahalu tullut tyydytetyksi. + +Kuudentena iltana minulla oli paras tilaisuus tutkia sen eriskummaisia +kalastustapoja. Istuin pienessä piilopaikassani odotellen metsävuohta, +kun Quoskh tuli pitkin rantaa. Se pyöritteli tuuliviiripäätään kunnes +se huomasi sammakon. Sitten se lähestyi sitä hitaasti ja tavattoman +varovaisesti, tuntien aivan hyvin, miten valppaita sammakot ovat +sen lähestyessä ja miten sukkelaan ne sukeltavat päistikkaa piiloon +nähdessään vilauksenkin sen puujalkasäärestä. Se hiipi lähemmäksi +ja lähemmäksi seisoen liikkumatta kuin harmaa juuri, milloin se +arveli otuksen olevan varuillaan, astui sitten taas eteenpäin yhä +varovaisemmin, kumartuen eteenpäin ja vetäen niskansa taaksepäin, jotta +iskun voima ja nopeus olisi mahdollisimman suuri. Sitten nopea hyökkäys +kuin salama — ja nyt voit nähdä sen pudistelevan sammakkoa vimmatusti, +lyövän sitä lähintä kiveä tai juurta vasten, käärivän sen ruohotukkoon +ja piilottavan taitavasti sekä sen jälkeen lähtevän, kuin ei mitään +olisi tapahtunut, etsimään uutta saalista. Tuuliviiri pyöri taukoamatta +etsien sammakoita tai vihollisia. + +Jos kalan viri kaislikossa käänsi sen tarkan huomion puoleensa, niin +se muutti menettelytapaa: antoi saaliin tulla luoksensa ja oli itse +paikalla, päinvastoin kuin se teki sammakon suhteen. Missä asennossa +se olikin, molemmat jalat alhaalla tai toinen jalka koholla, kun kala +ilmestyi, niin se aina jäi kuin kivettynyt siihen, hyvin tietäen, +että liikkuminen vain karkoittaisi saaliin kiireesti syvempään +veteen. Toisinaan se saattoi seisoa puolen tuntia yhdellä jalalla, +antaen päänsä hitaasti painua hartioille, niska kaarena taaksepäin, +pitkä terävä nokka aina suunnattuna suoraan kohti sitä kiemurtelevaa +viivaa, joka osoitti leikkivää kalaa, silmät puoleksi kiinni, kunnes +oikea hetki oli tullut. Silloin voit nähdä pitkän kaulan ampuvan +veteen, kuulla molskahduksen ja vähän myöhemmin nähdä, miten se nuiji +saalista lähintä juurta vasten ottaakseen sen hengiltä. Omituisella +myötätunnolla saatoit vielä seurata, miten se piiloitti sen ruohoon +ja peitti sen, ettei Hawahak, haukka, näkisi tai Cheokhes, vesikko, +haistaisi ja varastaisi saalista sen ollessa kalastamassa. + +Jos se jo kohta aikoi lopettaa pyyntinsä, niin se saaliin saatuaan +asteli takaisin ja piilotti kaksi yhteen. Muussa tapauksessa se peitti +saaliinsa lähimpään sopivaan paikkaan ja meni edelleen. Ei vaaraa +siitä, että se milloinkaan olisi unohtanut niitä, miten monta niitä +olikin! Laskeeko se kalansa ja sammakkonsa, vai muuten muistaa jokaisen +eri kätköpaikan, sitä en kykene sanomaan. + +Toisinaan, kun minä yllätin sen mutaisella rannalla ja se lensi +matkaansa ottamatta yhtään makupaloistaan mukaansa, seurasin sen jälkiä +taaksepäin ja saatoin löytää sen kätköpaikat ja nähdä, mitä se oli +saanut. Sammakoita, kaloja, pollak-kaloja, simpukoita, myskimajavan +poikasia, kaikkia siellä oli, kaikki taitavasti piilotettuna +ruohotukon tai mutamättään alle. Kerran menin takaisin ja piilouduin +vastakkaiselle rannalle nähdäkseni, tulisiko se vielä noutamaan niitä. +Tunnin päästä se ilmestyi, katsoi ensinnä minun jälkiäni, sitten +tarkasti koko rannan tavallistakin huolellisemmin; sen jälkeen se meni +suoraapäätä kolmelle eri kätköpaikalle, jotka minä olin löytänyt, ja +lisäksi kahdelle, joita en ollut nähnyt, ja lensi pesälleen kimppu +kaloja ja sammakoita riippumassa kummankin puolen sen pitkää nokkaa. + +Se oli järjestänyt ne maahan niinkuin pyörän sääret, samoin kuin kettu +tekee, päät kaikki ulospäin ja yksi jalka tai pyrstö kehän ristikossa, +niin että se saattoi tarttua näistä kiinni ja kantaa hyvinkin monta +pientä sammakkoa ja kalaa ilman että oli vähintäkään vaaraa siitä, että +jokin niistä putoaisi sen lentäessä. + +Simpukat se luullakseni aina söi itse, sillä en koskaan nähnyt +sen kantavan niitä, vaikka kerran löysin pari kolme niitä sen +kätköpaikoista. Tavallisesti se särki niiden kuoret voimakkaan nokkansa +iskulla tai lyömällä niitä jotakin juurta vastaan. Näin se ei tarvinnut +(eikä luultavasti tietänytkään) sitä temppua, jota kalalokit käyttävät: +ne nousevat simpukka mukanaan ilmaan ja pudottavat sen sieltä kalliota +vasten niin, että se särkyy. + +Milloin Quoskh oli kalastamassa vain itseänsä eikä nälkäistä +poikuettaan varten, oli sen menettelytapakin erilainen. Pojilleen +se oli metsästäjä, ovela, vaitelias ja kekseliäs. Se lähestyi +saalistaan koeteltujen vaanimistapojen mukaan. Itselleen pyytäessään +taas se oli oikea kalamies, rauhallinen, tarkkaavainen ja +loppumattoman kärsivällinen. Se näytti oivaltavan, että se silloin +saattoi hätäilemättä odottaa aikansa ja tehdä olonsa mukavaksi, +koska kaikki ja etenkin kalat tulevat luokse kun odottaa kylliksi +kauan. Pienokaisilleen pyytäessään sen sitävastoin piti kiirehtiä, +sillä muutoin niiden kirkuna kävisi liian pitkästä paastosta niin +äänekkääksi, että se houkuttelisi nälkäisiä rosvoja suurelle pesälle +pensaikkoon. + +Kerran näin sen kalastavan erikoisella tavalla, joka heti ensi +näkemältä muistutti erästä täkykalastus-menetelmää, jonka jokainen +makrillinkalastaja rannikolla tuntee. Se pyysi pollak-kalan syötiksi ja +kahlasi sitten syvään viileään paikkaan varjoisan äyrään alle. Siellä +se repi täyn pieniksi paloiksi ja syyti ne veteen, missä ne tuota pikaa +houkuttelivat luokseen parven pieniä kaloja. Quoskh seisoi sillävälin +polvia myöten vedessä varjossa, missä sitä ei ollut helppo huomata, +pää hartioiden välissä, ja sen ylitse kaareutuva rauhaisa lehtevä +oksa piilottaen sen uteliailta katseilta. Milloin kala tuli lähelle +syömään sen täkyjä, se keihästi sen salaman nopeudella, viskasi sitten +päänsä taaksepäin ja antoi saaliin pää edellä solua alas pitkin pitkää +kurkkuaan; sitten se asettui vaanimaan seuraavaa. + +Siinä se seisoi vuorotellen vaanien ja syöden, kunnes se oli saanut +tarpeekseen; silloin se veti päänsä vielä syvemmälle hartioiden väliin, +sulki silmänsä ja veteli makeita unia viileässä — täydellinen kuva +huolettomasta ja mukavasti elelevästä kalastajasta. + +Kun useina päivinä peräkkäin menin pesälle ja piilouduin pensaikkoon +vartioimaan, niin sain tutustua lisää Quoskhin kalastukseen ja +metsästykseen. Sen pesä oli suuressa hemlock-kuusessa synkässä +rämeessä. Täällä oli perin rumaa ja soista ja jalkaisin liikkuminen +oli hyvin vaikeaa, vain siellä täällä oli saarekkeena suuria puita +pieninä ryhminä. Eräillä näistä saarekkeista oli muutamia haikaran +pesiä. Päiviksi linnut kaikkosivat kauas, kukin pari omille +yksityisille kalastuspaikoilleen, mutta kun varjot pitenivät ja yön +rosvot alkoivat liikehtiä, niin haikarat samosivat takaisin muodostaen +omituisia aaltomaisia viivoja illan ruskoa vastaan. Ne tulivat yhdessä +vaakkumaan ja pitämään toisilleen seuraa sekä auttamaan toisiaan +vahdinpidossa pitkän yön kuluessa. Quoskh Valpas — saatoin eroittaa +suuren lintututtavani puolison sekä näkemän että kuuleman perusteella +kaikista muista linnuista, joko suuremmasta koostaan tai omituisista +kaksinkertaisista äänistä — oli tehnyt pesänsä piiloon suuren vihreän +hemlock-kuusen latvaan. Lähellä tätä paikkaa suuren kuivuneen puun +haarojen välissä oli toinen pesä, jonka se oli tehnyt nähtävästikin +monta vuotta takaperin ja johon se oli joka kesä lisännyt aineksia, +mutta vihdoin kuitenkin hylännyt sen ja rakentanut sijaan tämän uuden. +Molemmat linnut kävivät vanhalla pesällä aivan julkisesti, ja minä +olen ajatellut sittemmin, eikö ollut ovelasti harkittu temppu niiden +puolelta, että ne olivat sen noin jättäneet näkyviin, niin että mikä +hyvänään rosvo saattoi sen keksiä ja kiivetä sinne, kun taas poikaset +olivat aivan turvallisessa piilossa hemlock-kuusen latvassa, mistä +saattoi nähdä olematta itse näkyvissä. Vain kaukaa saattoi pesän +huomata. Kun tuli hemlock-kuusen alle, niin se oli aivan oksien +peitossa, ja tulijan huomio kääntyi kokonaan vanhaan pesään, joka oli +täysin näkyvissä kuivan puun latvassa. + +Sellaista viisautta, jos se nyt oli viisautta eikä sattumaa, oli +saattanut saada vain kokemuksen avulla. Ainakin yhden haikarapoikueen +oli täytynyt joutua ilveksen tai näädän saaliiksi, ennenkuin Quoskh oli +oppinut, mikä etu oli tuosta rappeutuneesta pesästä, joka houkutteli +nälkäisiä eränhakijoita kiipeämään alastomalle puunrungolle. Siellä oli +haikaralla hyvä tilaisuus keihästää ne väkevällä nokallaan ja iskeä ne +alas suurilla siivillään ennenkuin ne ehtivät huomata erehdyksensä. + +Tarkkaamalla lintuja kiikarillani niiden tullessa pesälle saatoin +yleensä erottaa, minkälaista saalista niillä oli tuotavana. Kerran +riippui emon nokasta pitkä käärme; kerran sillä oli jokin lintu. +Kahdesti se toi pieniä eläimiä. Sen lyhyen hetken kuluessa, jonka ne +olivat näkyvissä pesän reunalla, en voinut kuitenkaan saada selvää, +mitä ne olivat. Nämä olivat kaikki harvinaisuuksia, useimmiten sillä +oli kaloja ja sammakoita. Ja sitten eräänä päivänä, jolloin makasin +piilossani, näin haikaraemon pudottautuvan sukkelaan pesästään, tekevän +jyrkän kierroksen järvelle ja laskeutuvan marjapensaikkoon rannalle +tavoittamaan jotakin eläintä, jonka sen tarkat silmät olivat nähneet +siellä liikkuvan. Pensaikosta kuului sukkelaa litinää, kuului siipien +iskua, millä se ilmeisesti pysäytti karkulaisen, sitten pari kolme +lyöntiä keihäsmäisellä nokalla; sitten se nousi raskaasti kantaen +jäniksenpoikaa ja minä näin sen repivän sen palasiksi pesällään ja +antavan sen ruuaksi pojilleen. + +Vihdoin ryhdyin vaikeaan yritykseen kiivetä puuhun pesälle, +osaksi nähdäkseni noita pikku haikaroita, jotka olivat vetäneet +mielenkiintoni puoleensa aina siitä saakka kun näin Quoskhin vievän +kotiinsa jotakin, mitä ensi katseella luulin riepunukeksi, osaksi +saadakseni lisävalaistusta Quoskhin metsästystapoihin katsomalla, +mitä se oli tuonut kotiin. Eräänä päivänä, jolloin emo oli tuonut +jonkin tuntemattoman pienen eläimen — vesikon luullakseni — menin +äkkiä piilopaikastani pesälle. Se oli aina ollut minusta hyvin +puoleensavetävä. Sen alla hämärässä olin kuullut haikaraemon vaakkuvan +hiljaa pienokaisilleen — käreää kehtolaulua kylläkin, mutta kylliksi +suloista niille. Pesä siinsi tummana iltataivasta vasten ja Quoskh-emo +seisoi sen yläpuolella suurena kauniina varjokuvana vartioimassa +pienokaisiaan. Nyt oli aika ratkaista tuon suuren pesän arvoitus ja +mennä sitä katsomaan. + +Emo hämmästyi minun äkillisestä tulostani, — se ei ollut +aavistanutkaan, että sitä pidettiin silmällä, — ja lensi ääneti +tiehensä toivoen, etten minä huomaisi sen pesää tiheiden oksien läpi. +Kiipesin vaivaloisesti puuhun, mutta vasta kun olin kymmenen jalan +päässä saatoin erottaa tuon suuren tikkukasan yläpuolellani. Ympäristö +oli käynyt likaiseksi ja pahanhajuiseksi, sillä Quoskh opettaa +nuoret haikarat pitämään pesänsä aivan puhtaana ja heittämään kaikki +hylkyjätteet reunan ylitse. Monta monituista kertaa olin huomannut +siirtokunnan emolintujen työntävän pienokaisensa pesän reunalle +opettaen niille näitä siisteystapoja, jotka ovat niin erilaisia kuin +useimpien muiden lintujen. + +Epäröin kiivetä näiden likaisten oksien välitse. Silloin kiintyi +huomioni johonkin kirkkaaseen pesän reunalla. Se oli nuoren haikaran +silmä. Se katsoi alaspäin minuun yli pitkän nokan, vartioiden tuloani +tarkkuudella, jota se jonkin verran osasi salata pitämällä silmänsä +puoleksi kiinni. Minun piti mennä puun rungon ympäri saadakseni +jalansijakseni suuremman oksan, ja kun katsoin ylöspäin toiselta +puolen, oli siellä toinen silmä tarkkaamassa minua toisen pitkän nokan +ylitse. Käännyinpä siis miten tahansa, ne pitivät tarkkaan minua +silmällä, kun minä lähestyin pesää, kunnes ulotuin siihen käsin. +Silloin sieltä kuului kova kirkuna. Kolme pitkää kaulaa ojentui äkkiä +alaspäin pesänreunan ylitse minun puoleltani, kolme pitkää nokkaa +avautui ammolleen juuri minun pääni kohdalla, ja kolme nuorta haikaraa +tuli silmänräpäyksessä merikipeäksi, aivan kuin ne olisivat saaneet +oksennuspulveria. + +En saanut ollenkaan nähdä pesän sisäpuolta, sillä silloin minun +tuli liiaksi kiire alas peseytymään rannalle. Eikä luullakseni sen +jälkeenkään ollut ihmisen tai pedon hyvä mennä katsomaan pesän +reunalta, kädet tai käpälät kun on pakko käyttää kiinnipitämiseen, +niin suuret olivat poikaset jo, ja niin valppaat ja voimalliset niiden +nokat, Ne olisivat varmaan puhkaisseet silmänräpäyksessä tulijalta +silmät. On vaarallisempaa kiivetä haikaran pesälle kuin kotkan pesälle. +Haikara iskee aina silmää kohti ja sen isku tietää sokeutta tai +kuolemaa, ellei pidä varaansa kuin kissa ja torju sitä luotansa. + +Kun seuraavan kerran näin nuoret linnut, niin ne olivat saamassa +ensimmäistä opetusta. Epäsointuinen rääkynä puunlatvoista veti +huomioni puoleensa. Hiivin varovasti katsomaan, mitä haikaroillani oli +tekeillä. Poikaset seisoivat pesässä, kaulat ja siivet kurotettuina, +ja rääkyivät nälkäisinä; emo sillä välin seisoi puunlatvassa jonkun +matkan päässä näyttäen niille ruokaa ja kutsuen ilmeisesti haikaran +kielellä niitä ottamaan sitä. Ne yrittivät sitä pitkän houkuttelun ja +rääynnän jälkeen, mutta niiden pitkät hullunkurisen näköiset varpaat +eivät osanneetkaan tarttua hoikkaan oksaan, millä emo piteli itseään +tasapainossa. Juuri sitä emo oli odottanutkin. Kun ne putosivat +sätkytellen lystikkäästi siipiään, niin se lensi alas niiden eteen ja +vei ne kaarrellen avoimelle paikalle rannalle. Siellä se ruokki niitä +niillä paloilla, mitä sillä oli nokassaan, toi niille lisää ruokaa +ruohomättäästä, minne se oli piilottanut sitä, kehui niitä sorisevalla +äänellään, kunnes ne alkoivat tuntea jonkinmoista luottamusta +jalkapoloisiinsa; sitten koko perhe läksi rantaa pitkin ensimmäiselle +yhteiselle sammakonpyyntimatkalle. + +Oli erinomaisen mielenkiintoista miehelle, joka pikku poikana oli +usein käynyt itse sammakoita pyytämässä, nyt istua puun rungolla ja +katsoa, miten pikku haikarat koettivat onneaan. Quoskh-emo meni edellä +varovasti, tarkastaen liljapatjoja; poikaset vaapottivat perässä +hullunkurisesti, kohottaen jalkansa kuten Shanghain kukko ja laskien ne +maahan juuri samaan paikkaan, missä emon jalka oli ollut hetki sitten, +läiskähdyksellä, joka kykeni säikähyttämään jokaisen äänenkantavilla +olevan sammakon. Emon pää pyöri kulkiessa kuin tuuliviiri, katsoi +kauas eteenpäin, ja poikaset kurkottivat kaulojaan nähdäkseen emon +ohitse, kovasti ihmetellen tätä uutta maailmaa ja kovin nälkäisinä, +kunnes säikähtynyt sammakko erään liljamättään takaa äänsi _k'tung!_ +ja sukelsi suinpäin mutaan jättäen jälkeensä pitkän mutkaisen ruskean +jäljen kertomaan, miten pitkälle se oli mennyt. + +Sammakko on samanlainen kuin strutsi siinä suhteessa, että kun sen +pää on peitossa ja se itse ei voi nähdä, niin se luulee, ettei mikään +voi nähdä sitä. Kuullessaan äänen Quoskh-emo kurkottaa kaulaansa +seuraten sammakkoa; sitten se kääntää päänsä niin, että sen pitkä +nokka on suunnattuna aivan kohti sitä paikkaa, missä Chigwooltz, +sammakko, piilee, ja päästää hiljaisen merkkiäänen. Tämän äänen +kuuluessa joku nuorista haikaroista kiiruhtaa innokkaasti eteenpäin +seuraten emon nokkaa, joka pysyy liikkumattomana, ja kääntelee päätään +kunnes se näkee sammakon selän mudassa. Sitten se iskee sen kimppuun +salamannopeasti. Tavallisesti se saa sammakon, ja kiikarini avulla +saatan nähdä, miten tuo onneton vääntelee ja sätkyttelee nuoren +Quoskhin keltaisessa nokassa. Jos yritys epäonnistuu, niin emon tarkka +silmä seuraa sammakkoa, joka pakenee päättömästi läpi mudan pitemmälle +kuin edellisellä kerralla, kunnes se piilottuu uudelleen; silloin se +rääkäisyllä käskee saman poikasen koettamaan uudelleen, ja sitten +koko perhe mennä nytkyttelee toiselle liljapatjalle, niinkuin jono +puujaloilla kulkevia poikia. + +Kun poikaset tulivat vanhemmiksi ja vahvemmiksi jaloiltaan, niin +huomasin niillä olevan ainakin jätteitä omituisesta tanssimistavasta, +mikä näyttää olevan useimmille pitkäjalkaisille kahlaajille ominainen. +Toisinaan, kun istuin rauhallisesti kanootissani, saatoin nähdä nuorten +lintujen liitävän ilmassa ja laskeutuvan rannalle. Heti laskeuduttuaan, +ennenkuin ne ryhtyivät ajattelemaankaan sammakkoja tai kaloja tai muita +herkullisia aterioita, ne saattoivat hyppelehtiä maassa, heilutella +itseään, levitellä siipiään ja juosta hypyssä toinen toisensa ympäri +kuin hullut. Jonkin aikaa tällaista ilvettä pidettyään ne taas alkoivat +vakavasti kulkea pitkin rantaa, ikäänkuin häpeissään joutavasta +kevytmielisyydestään; mutta hetken päästä ne saattoivat villiintyä +uudestaan hyppimään, ikäänkuin ne eivät olisi voineet sitä vastustaa. +Tällaista sattui tavallisesti iltapuoleen, kun linnut olivat syöneet +itsensä kylläisiksi ja olivat valmiit leikkimään tai levittämään +siipensä pitkään syyslentoon. + +Tarkatessani niitä eräänä iltana muistui mieleeni äkkiä omituinen +kohtaus, jossa olin läsnä pikku poikana. Näin suuren sinisen haikaran +lentävän vaakkuen, vaakkuen, erään laajan lammen rannalle, missä olin +pyytämässä teiriä. Ryömin rannalle läpi tiheän metsikön nähdäkseni, +mitä se vaakkui. Yhden asemasta näin kahdeksan tai kymmenen suurta +lintua hyppimässä innokkaasti jonkinlaista hullunkurista tanssia. +Lähemmäksi ryömiessäni muuan oksa murtui ja ne lähtivät paikalla +lentoon. Silloin oli syyskuu, ja kokoontumisen sekä muuttamisen vaisto +oli jo vallannut ne. Kun ne tulivat yhteen ensimmäistä kertaa, niin +jokin hämärä vanha muisto menneiden sukupolvien ajoilta — jäännös +muinaisesta vaistosta, jonka merkityksen me voimme vain arvata — oli +saanut ne tanssimaan vimmatusti; minä epäilin silloin, mahtoivatko +ne juuri olla selvillä siitä, mitä ne tekivät. Kenties olin siinä +väärässä. Kömpelösti hyppivät poikalinnut näyttivät tanssiessaan +seuraavan vastustamatonta päähänpistoa, mutta ne olivat suunnattomasti +ylpeitä siitä toisinaan ja ilmeisestikin niitä huvitti se, ehkäpä +yhtä paljon kuin meitä huvittaa omat tanssimme, joista muuan meidän +maahamme matkustanut kiinalainen kysyi viattomasti: »miksikä ette anna +palvelijoittenne tehdä tuota itsellenne?» + +Olen nähnyt pienien vihreiden haikaroiden menettelevän samalla +tavalla metsässä soitimen aikana. Ja kerran Antwerpenin zoologisessa +puutarhassa näin afrikalaisten jättiläiskurkien esittävän vallan +suurenmoista tanssinäytettä. Meidän tavalliset kurkemme ovat niinikään +tunnettuja tanssijoita. Epäilemättä tuo on enemmän tai vähemmän +vaistomaista, kaikki kurjet ja haikarat suurimmista pienimpiin +harjoittavat sitä. Mutta mikä tuon vaiston tarkoitus on, sitä ei kukaan +voi sanoa, ellei se ole vain, kuten meidän oma tanssimme, pelkkää +huvittelemista, samoin kuin varisten telmintä ilmassa ja koskelojen +toimeenpanemat kilpauinnit. + +Ennenkuin poikaset olivat täysikasvuisia ja kun ne yhä vielä +kulkivat emon jäljessä oppimassa sammakon- ja kalanpyyntiä, sattui +eräs hämmästyttävä tapaus, joka jälkeenpäin sai minut vilpittömästi +ihmettelemään Quoskhia. Istuin kalastamassa suuren lammen keskellä +eräänä iltapäivänä, kun Quoskh poikasineen purjehti yli puunlatvojen +majavalammikolta ja laskeutui ruohoiselle rannalle. Matala pikku +puro laski järveen siinä paikassa, ja Quoskh-emo jätti pienokaisensa +itsekseen pyytämään sammakoita sillä välin kun se itse meni kalastamaan +puroa ylös lepikkoon. Tarkastelin nuoria haikaroita kiikarillani, kun +äkkiä näin korkean ruohikon niiden lähellä liikahtavan. Kaikki kolme +kyykistyivät paikalla haikaran tapaan. Kaksi pääsi pois, mutta kolmas +oli vain ehtinyt levittää siipensä, kun jokin musta eläin hyökkäsi +ruohikosta sen niskaan ja veti sen maahan, missä se päristeli ja rääkyi +epätoivoisesti. + +Vedin paikalla onkeni järvestä ja meloin rannalle katsomaan, mitä +oli tekeillä ja mikä ruohikosta hyökännyt eläin oli. Ennenkuin olin +vetäissyt melallani kymmentä kertaa, näin Quoskh-emon lentävän +lepikosta ja kiitävän suoraa päätä kuin nuoli kohti kamppailevia +siipiä, jotka yhä sätkyivät suonenvedontapaisesti ruohikolla. Miltei +ennenkuin jalat olivat koskettaneet maahan se löi pari kertaa hurjasti +alaspäin suurilla siivillään. Sen niska kaareutui taaksepäin ja se +ampui sitten tarkan kuustuumaisen nokan eteensä sukkelammin kuin +milloinkaan minkään roomalaisen käsivarsi on viskannut keihästä. +Kanoottini lipinästä huolimattakin kuulin vihaisen tuskanhuudon; sama +musta eläin hyppäsi ylös tallatusta ruohikosta tavoittaen lintua +kurkusta. Alkoi epätoivoinen taistelu, kuului vain linnun lyhyitä +hengästyneitä äännähdyksiä ja pedon murinaa, mikä teki varovaisuuden +tarpeettomaksi minun kiirehtiessäni katsomaan, kuka rosvo oli ja miten +Quoskh taisteli hurjaa taisteluaan. + +Kanoottini tuli maalle erään niemekkeen taakse, mistä katsomalla +yli matalan rantasärkän minulla oli vapaa näköala taistelukentälle. +Eläin oli kiiltonäätä, sen kokoisista eläimistä kaikkein vihaisin ja +voimakkain taistelija koko maailmassa luullakseni. Kun minä ensi kerran +näin sen, se oli syössyt kaksi kertaa korkean linnun rintaa kohti, +nopeammin kuin ajatus. Joka kerta sitä kohtasi salamannopea isku vasten +päätä Quoskhin jäykästä siivestä. Se puri hampaillaan Quoskhin suuret +siipisulat siekaleiksi ja sen kynnet repivät ne rääsyiksi, mutta se +ei saanut kiinni höyhenisestä massasta, ja se luiskahti aina kynsien +ja muristen ruohikkoon hypätäkseen paikalla uudestaan. Taas ankara +siiven isku; mutta tällä kertaa se hyppäsi korkeammalle ja sai yhdellä +kynnellään hartiasta kiinni ja repäisi höyhenten lentäessä sen rikki +luuhun saakka, ja sen ruumiin paino veti suuren linnun maahan. Silloin +Quoskh veti niskansa suureksi kaareksi. Kaula liukui kuin käärme yli +sen siiven kulman ja iski kaksi lyhyttä terävää iskua niin nopeaan, +että silmäni erotti vain kaksinkertaisen keltaisen välähdyksen. +Kimakasti kirkuen kiiltonäätä pakeni ja kiiti suin päin kohti minua. +Toinen silmä oli mennyt ja toisen yläpuolella oleva punainen reikä +osoitti, miten vähällä toinenkin isku oli sattua maaliinsa. + +Minua vapisutti muisto siitä kuinka sama tarkka ase oli kerran tuottaa +minulle itselleni kiiltonäädän kohtalon. Olin siihen aikaan pieni +poika ja seurasin muuatta hyväluontoista metsästäjää eräänä päivänä, +jo silloin tuntien suurta harrastusta villieläimiin. Myös pidin +suurena kunniana kantaa metsästyslaukkua. Metsästäjä ampui suuren +sinisen haikaran, joka putosi siipi poikki mutaiseen vesiruohikkoon. +Ajattelemattomasti hän lähetti minut noutamaan sitä, kun ei halunnut +kastaa omia jalkojaan. Kun tulin haikaran luokse, niin se makasi +rauhallisena, niska taakse vedettynä ja pitkä nokka tähdättynä minun +kasvojani kohti. En ollut koskaan ennen nähnyt niin suurta lintua ja +kumarruin nyt sen ylitse ihmetellen sen nokkaa ja kirkkaita silmiä. + +En silloin tietänyt, minkä sittemmin opin hyvin tuntemaan, että voi +aina edeltäkäsin sanoa, milloin joku peto tai lintu — tai ihminen, jos +niiksi tulee — käy päälle, kun tarkkaa sen silmiä. Jonkinlainen tuli +leimahtaa silmistä juuri ennen kuin isku tulee, ennen kuin yksikään +lihas on jäykistynyt täyttämään aivojen nopeata käskyä. Kun minä +kumarruin haavoittuneen linnun tarkan ja kirkkaan katseen lumoamana ja +ojensin käteni alaspäin ottaakseni sen ylös, niin sellainen leimahdus +näkyi syvältä sen silmästä, niinkuin auringon valon heijastus peilistä, +ja minä väistyin vaistomaisesti. Onneksi väistyin. Jokin iski vasten +kasvojani kuin salama aukaisten pitkän punaisen haavan poikki vasemman +ohimoni silmäkulmasta korvaan saakka. Kun minä hypähdin, niin kuulin +huoletonta naurua. »Ole vatuillasi, poika, se voi purra sinua. — Voi, +huonosti oli käydä!» ja kasvot kalpeina nähdessään pahannäköisen +haavan, jonka haikaran nokka oli tehnyt, seuralaiseni veti minut pois +vesiruohikosta, kuin olisi karhu ollut vieressä. + +Kiiltonäätä ei ollut vielä saanut tarpeeksi rangaistusta. Se on +kärpän heimon suurimpia eläimiä ja on kaksi kertaa niin vihainen ja +itsepintainen kuin kärppä. Se kävi taas haikaran kimppuun hyppien +sen ympärillä piirissä nopeasti ja hermostuneesti; Quoskh silloin +kohotti suuret revityt siipensä kilveksi ja asettui puolustusasentoon. +Kymmenkunta kertaa kiiltonäätä hyppäsi ja joka kerta lensi höyheniä +ryöppynä ilmaan;' kymmenkunta kertaa jäykistyneet siivet iskivät +pysähdyttämään sen hyppäystä, ja joka lyöntiä seurasi nopea +keihäänisku. Sitten, kun kiiltonäätä ryömi muristen ruohikossa, +hetkisen olematta varuillaan, näin Quoskh-emon ottavan äkkiä askeleen +eteenpäin, ensimmäisen hyökkäysliikkeensä — aivan kuin olin nähnyt sen +niin usein tekevän loppuhyökkäyksessä sammakkoajossa —, ja sen nokka +ampui alas koko pitkän kaulan voimalla. Käheä parahdus seurasi tätä +nopeata iskua; sitten kiiltonäätä hoippui pois epävarmoin hyppäyksin +kohti metsän suojaa. + +Ja nyt, kun vihainen vihollinen oli täydessä paossa, näytti tulinen +viha leimahtavan ilmiliekkiin haikaraemossa ja kokonaan vievän +voiton entisestä kylmästä harkinnasta. Siivet koholla, niinkuin +muinaisajan sotamiehillä kilpi voiton hetkellä, sen koko muoto näytti +paisuvan voimasta, kuin sankarin, joka on voittanut taistelussa. +Se tavoitti kiiltonäätää aluksi juosten, sitten lisäten vauhtia +raskain siiveniskuin, kunnes se sai sen kiinni ja hakaten vimmatusti +siivenpäillään ja nokallaan ajoi se takaisin eläimen, joka ei nähnyt +mitään ja vain pelon ja vaiston opastamana pyrki veteen. Viisi +minuuttia se vielä ahdisti sitä sinne tänne läpi tallatun ruohon, +vedestä pensaikolle ja taas takaisin. Joka käänteessä se rääkkäsi +sitä, kunnes lehtien kahina kutsui sitä luokseen ja se syöksyi tiheään +pensaikkoon, minne eivät haikaran leveät siivet voineet seurata. +Ollen nytkin ihmeteltävän valppaana tämä huomasi minut seisomassa +lähellä kanootissani, ja ilmeisesti tuhlaamatta ajatustakaan nuorelle +haikaralle, joka makasi niin hiljaa ruohikossa aivan sen lähellä, se +levitti revityt siipensä ja lensi raskaasti onnellisempien poikastensa +luo. + +Seurasin kiiltonäädän jälkiä metsään ja löysin sen kääriytyneenä +onton kannon sisään. Se teki vain heikkoa vastarintaa, kun minä +vedin sen ulos. Kaikki sen vihaisuus oli jo muuttunut tuollaiseksi +epämääräiseksi, unianäkeväksi jäykkyydeksi, jonka luonto aina suo +lyödyille olennoillensa. Se ei ilmeisesti kärsinyt mistään, vaikka +olikin hirmuisesti haavoittunut, se vain halusi saada olla yksin. +Molemmat silmät olivat puhki eikä minun tehtäväkseni jäänyt muuta kuin +armeliaasti päättää, minkä Quoskh oli jättänyt kesken. + +Kun syyskuu tuli ja perhehuolet olivat ohitse, niin majavalammen takana +asuva siirtokunta hajaantui; kukin palasi siihen villiin yksinäiseen +elämään, josta Quoskh pitää eniten. Kaikkialla hyvin yksinäisillä +paikoilla saatoin tavata yksinäisen haikaran vaanimassa sammakoita +tai pyytämässä pieniä kaloja syötin avulla tai kuin helmien etsijä +hyvin toivein kaivavan pehmeätä mutaa löytääkseen pitkillä varpaillaan +simpukoita, tai seisomassa paikallaan ja nauttimassa uneliaasta +auringonpaisteesta, kunnes tuli myöhäinen iltapäivä, jolloin haikara +mieluummin menee avoimelle paikalle. + +Ne eivät enää nukkuneet suuressa pesässä seisoen kuin vartiat vasten +iltaruskon tai kuun valoa, vaan jokainen valitsi hyvän paikan rannalla +ja nukkui yhdellä jalalla miten parhaiten osasi, odottaen päivän +nousua, jolloin taas sai lähteä kalastamaan. Oli hämmästyttävää, +miten hyvästi nuoretkin linnut osasivat valita turvallisen paikan. +Päivisin ne saattoivat seisoa kuin kuvapatsaat rantaäyrään varjossa +tai korkeassa ruohikossa, missä ne olivat melkein näkymättömät +vienon värinsä takia, ja odottaa tuntikausia kaloja tai sammakoita +luokseen. Yön tullen kukin valitsi itselleen paikan avoimella rannalla, +tavallisesti jonkin niemen nenässä, mistä saattoi nähdä sekä ylös että +alas ja missä ei ollut korkeata ruohoa, joka olisi voinut tarjota +suojaa vihollisille, ja missä pensaat olivat kyllin kaukana, jotta +saattoi kuulla lehtien kahinan ennenkuin se eläin, joka sai sen +aikaan, oli hyppäämismatkan päässä. Siinä se nukkui turvallisena koko +pitkän yön, ellen minä häirinnyt sitä kanootteineni tai jokin muu +kulkija. Haikarat näkevät melkein yhtä hyvin yöllä kuin päivälläkin, +ja niiden korvat ovat tarkat kuin kärpän, joten en milloinkaan päässyt +yllättämään niitä, meloinpa miten hiljaa tahansa. Kuulin vain siipien +havinaa ja sitten kysyvän huudahduksen, kun ne purjehtivat ylitseni +ennenkuin menivät rauhaisemmille rannoille. + +Jos minä kuljin pitäen valoa kanoottini keulassa nähdäkseni, mitä +metsänkansaa tapaisin rannalla, niin oli Quoskh ainoa, jota minun +ilotulitukseni ei vetänyt puoleensa. Metsävuohet ja hirvet, ketut ja +villisorsat, sammakot ja kalat, kaikki näyttivät yhtäläisesti ihastuvan +synkästä pimeydestä ääneti loimuavan valon suureen ihmeeseen. Näin +niitä kaikkia eri kerroilla ja saatoin liukua melkein niiden päälle, +ennen kuin pelko ajoi ne kauas tuon kumman loisteen luota. Mutta +Quoskhia ei saanut näkyviin eikä kuuluviin semmoisella keinolla. +Saatoin nähdä epämääräisen haamun kaukana valojuovasta tai vilaukselta +erottaa kirkkaan silmän, kun se pyöritteli tuuliviiripäätään; sitten +tuo epämääräinen haamu kohta nousi pimeyteen häviten. Hetkisen +odoteltuani kuulin pääni päältä tai takaa, missä valo ei häikäissyt +sen silmiä, haikaran yöhuudon, jossa silloin oli enemmän suuttumusta +kuin kysymystä, ja kun käänsin valon ylöspäin niin saatoin erottaa vain +vilaukselta sen leveät siivet. Eikä se milloinkaan tullut takaisin, +niin kuin törmällä kulkeva kettu, katsomaan uudestaan, mikä minä olin. + +Kun kirkkaat kuutamoyöt tulivat, niin Quoskhin villi sydän tunsi outoja +tunteita. Päivisin se yhä vietti yksinäistä elämää, jota se eniten +rakastaa, mutta yön tullen vanha parveutumisvaisto ajoi sen toverien +luokse. Kerran kun kuljeskelin majavalammen seutuvilla kuutamon +vienossa valossa, kuulin viiden tai kuuden suuren linnun kiivaasti +huutavan haikaran asuinpaikalla, jonka ne olivat hylänneet viikkoja +takaperin. Järvi ja etenkin tuo yksinäinen polunpäässä aukeneva pieni +lampi oli viehättävämpi kuin milloinkaan ennen, mutta etelästäpäin +jokin kutsui niitä. Luulen myöskin, että Quoskh oli kuun lumoissa, +kuten niin monet villit eläimet ovat, sillä sen sijaan, että se olisi +nukkunut rauhallisesti rannalla, se kulutti aikansa kierrellen järviä +ja metsiä ilman päämäärää, huutaen ääneen nimeään tai kutsuen villisti +tovereitaan. + +Puoliyön aikaan ennen sitä päivää, jolloin muutin leiripaikkaani, +olin järvellä viimeistä kertaa melomassa kuutamossa. Yö oli ihana, — +kirkas, viileä ja tyyni. Ei aallon värekään särkenyt järven kiiltävää +pintaa; hopeanvälkkyvä vedenkalvo viiltosi edelleen ja edelleen minun +liukuvalle kanootilleni, johtaen minut sinne, missä suuri metsä +seisoi äänettömänä, valvovana, odottavana. Kaikkien sen hämärien, +salaperäisten holvien lävitse tulvi ihmeellistä valoa. Erämaa ei +milloinkaan nuku. Jos se käy äänettömäksi, niin merkitsee se sitä, että +se kuuntelee. Sinä iltana metsä oli jännitettynä kuin odottava repo, +vartioiden nähdäkseen, mitä uutta tulisi järveltä, tai mitä kummaa ja +salaperäistä sen omien vienojen varjojen alla saattaisi syntyä. + +Quoskh oli myöskin liikkeellä kuutamon lumoamana. Kuulin sen huutavan +ja meloin ääntä kohti. Se tiesi minun tuloni kauan ennen kuin minä +tiesin siitä muuta kuin yöstä kuuluvan äänen, ja liiteli ylös minua +vastaan. Ensi kertaa näin sen hämärässä, ja nytkin vain epämääräisenä +harmaana varjona, jonka reunoja hopeinen valo vienosti kosketteli. +Se lensi suhisten kerran yli kanoottini ja katsahti alas siihen. +Sitten se hävisi, ja kaukaa odottavan metsänreunan yläpuolelta, missä +salaperäisyys oli syvin, tuli huuto, haasto, arvoitus, yön villi +kysymys, johon ei kukaan ihminen ole vielä milloinkaan osannut vastata +— Quoskh? Quoskh? + + + + +Unk Wunk piikkisika + + +Aivan telttani takaa tiheiköstä kuuluva kahina herätti minut kevyestä +uinailustani. Siellä on taas! Jokin raskas eläin siellä ponnistelee +hiljaa eteenpäin sotkuisessa tiheikössä; samalla vanhalta hirsimajalta +metsän aukeaman keskeltä kuului hiljaista nakerrusta läpi tyynen yön. +Nousin äkkiä istualleni kuuntelemaan; mutta ensi liikahduksesta kaikki +oli taas aivan hiljaa. Yölliset kulkijat olivat kuulleet liikuntani ja +olivat nyt varuillaan. + +Ei ole ensinkään syytä pelätä eläimiä, jotka näin hiipivät yöllä +ympäristössä. Ne ovat paljon suurempia pelkureita kuin sinä olet ja +näkevät sinut paremmin, niin että jos mennä kopeloit niitä kohti, +niin ne luulevat sokeuttasi rohkeudeksi ja pötkivät käpälämäkeen. Kun +astuin ulos, niin kuulin kaksi rasahdusta pensaikosta telttani takaa ja +puolikuun valossa näin vilahdukselta karhun pentuineen luikkivan metsän +suojaan. + +Vielä kuului nakerrusta vanhan majan takaa virralta. »Toinen pentu!» +ajattelin — sillä olin outo suuressa metsässä — ja hiivin alas +tähystämään majan nurkalta, minkä aitaukseen olin pystyttänyt telttani +ensi yöksi salolla. + +Vanha siirappitynnyri oli aivan hirsimajan takana, suu mustana kuin +muste kuunvalossa, ja kaapiva nakerrus kuului yhä aivan sen kohdalta. +»Se on tynnyrissä», ajattelin ilostuneena, »ja kaapii kuivunutta +siirappia. Nytpä se joutuu kiinni!» + +Hiivin majan ympäri niin, että tynnyrin pohja tuli minun ja otuksen +väliin, ryömin henkeä vetämättä ja äkkiä keikautin astian suulleen, +niin että otus jäi sisään. Siitä nousi töminä, ankara raapiminen ja +rätinä. Tynnyri heilui hurjasti ja minä koetin pysyttää sitä alaspäin. +Sitten melu hiljeni kokonaan. »Olen saanut sen!» ajattelin, peräti +unohtaen emokarhun, ja huusin Simmoa heräämään ja tuomaan minulle +kirveen. + +Me löimme seiväskehän tynnyrin ympärille, panimme raskaita pölkkyjä +painamaan kehää ja kävimme nukkumaan. Aamulla, kun aivot olivat +selvemmät ajattelemaan, me päätimme, että karhunpentu on sentään +liian vaivaloinen pitää teltassa lemmikkinä; niinpä seisoin valmiina +pyssyineni sillä aikaa kun Simmo nosti pölkyt ja katkaisi seipäät +pitäen tarkasti silmällä minua nähdäkseen miten pitkälle hän voi +jättää henkensä minun kylmäverisyyteni varaan siinä tapauksessa, +että pentu olisi suuri ja vaikea käsitellä; sillä intiani ei tee +uhkayrityksiä. Yksi seiväs kaatui, tynnyri kellahti kumoon sisästään +saamasta sysäyksestä, ja Simmo juoksi tiehensä karjaisten; tynnyristä +kömpi ulos suuri piikkisika, suurin mitä milloinkaan olen nähnyt, ja +mennä keikutteli suoraan kohti telttaani. Intiani meni sen jäljessä +heristellen kirvestään hölmömäistä elukkaa kohti ja mörähteli +ilkkuvasti minun karhunpennulleni. + +Puolitiessä teltalle Unk Wunk keksi tiellään kappaleen sian nahkaa +ja pysähtyi innokkaasti nuuskimaan sitä. Minä tartuin Simmon käteen +ja estin häntä iskulla tekemästä loppua saaliistani. Sitten Unk Wunk +istuutui aivan keskellemme, otti siannahkapalan etukäpäliinsä ja +imeskeli siitä suolaa kaikessa rauhassa aivan kuin ei mitään olisi +tapahtunut eikä ainoatakaan vihollista olisi ollut koko maailmassa. +Puoli tuntia myöhemmin se tulla töpötti sisään telttaan, missä +istuin korjaamassa parasta lohiperhoani, jonka nälkäinen meritaimen +oli repinyt riekaleiksi, ja ajoi kursailematta minut pois omasta +virkapiiristäni etsien lisää suolaa. + +Sellainen filosofi, jolta ei mikään vankityrmä vie mielenrauhaa eikä +mikään vaara kykene riistämään yksinkertaisia huvituksia, ansaitsee +enemmän huomiota kuin mitä luonnontutkijat milloinkaan ovat sille +suoneet. Päätin paikalla tutkia sitä tarkemmin. Aivan kuin koettaen +saada minut luopumaan kaikista sellaisista tuumista ja käyttämään +itseään vain pyssyni maalitauluna, se seuraavana yönä melkein pilasi +kanoottini nakertamalla reiän sen kanteen etsiessään suolaa, jonka vain +sen ahnas nenä oli saattanut vainuta. + +Kerran tapasin sen polulla, vähän matkan päässä leiriltä, ja kun +minulla ei ollut tähdellisempääkään tehtävää, aioin ajaa sen edelläni +kotiin. Tarkoitukseni oli olla vierasvarainen, antaa sille palanen +läskiä ja sitten tarkastella sitä samalla kuin itse syön päivähistäni. +Heti kun lähdin sitä hätyyttämään se kääntyi ja tuli suoraan +säärilleni. Ennen kuin ehdin väistää, se sivahutti minua ilkeästi +hännällään niin että muutamia piikkejä jäi sääriini. Sitten ajoin +sitä vastakkaiseen suuntaan, jolloin se kääntyi minua päin ja livisti +ohitseni; ja kun saavuin leirille, niin se siellä jo suurella touhulla +nakersi Simmon kirvesvarren päätä. + +Miltä kannalta hyvänsä sen otatkin, Unk Wunk on arvoitus. Se on metsän +pohjaan kaiverrettu ikuinen kysymys, johon ei kukaan kykene vastaamaan, +problemi, joka käy sitä sotkuisemmaksi mitä kauemmin sitä koettaa +ratkaista. + +Kaikista villieläimistä se on ainoa, jolla ei ole mitään tajuttua +pelkoa ihmistä kohtaan, ja ainoa, joka ei koskaan opi, ei vaistosta +eikä kokemuksesta, välttämään ihmistä. Saatat tavata sitä kaikkialla +erämaassa, kunnes se tulee toiselle päälle, jos niin saa sanoa, ja +sitten sitä et voi löytää mistään. Se viihtyy yksinäisyydessä eikä sure +eikä hae kaltaistensa seuraa; mutta joskus sattuu sentään eteesi koko +liuta piikkisikoja jonkun vuoren juurella; jokainen lönköttää ympäri +piikkejään kalistellen ja hokien nimeään _Unk Wunk! Unk Wunk!_ eikä +päiväkausiin muuta teekään. + +Tänään se on arka kuin jänis; huomenna se tulee röyhkeästi telttaasi +ja karkoittaa sinut sieltä ulos, ellei sinulla satu olemaan nuijaa +käsillä. Se ei koskaan tee mitään harkittua, eikä sen matkalla koskaan +ole tiettyä -päämäärää; mutta pysäytäpä se hetkeksi vain, niin se panee +henkensä alttiiksi päästäkseen vielä askeleen eteenpäin. Ja koeta +sitten pakottaa tai houkutella sitä menemään vielä toinenkin askel +samaan suuntaan, niin se panee vastaan yhtä itsepintaisesti kuin kaksi +sikaa kujalla, ja antaa vaikka tappaa itsensä ennenkuin menee sinne, +minne juuri oli pyrkimässä. Se on aivan vaaraton kaikille olioille; +kuitenkin se paikallaan maaten tappaa sitä hätyyttävän kiiltonäädän, +vieläpä suuren Kanadan ilveksenkin, johon ei mikään muu metsän eläin +uskalla käydä käsiksi. + +Kaikkien noiden hämmästyttävien vastakohtien edellä käy kuitenkin +itse pääkysymys: miksi luonto on ensinkään synnyttänyt tuollaista +oliota, ja mitä se sillä tarkoittaa; sillä sillä ei näytä olevan +mitään tehtävää eikä tarkoitusta luonnon taloudessa. Hiljattain Mainen +lainsäädäntö hyväksyi asetuksen, joka kieltää ampumasta piikkisikaa, +sillä omituisella perusteella, että se on ainoa villieläin, jonka +voi helposti saada kiinni ja tappaa ilman pyssyä, joten metsässä +harhailevan ihmisen ei tarvitse kuolla nälkään, vaan hän saattaa +elättää itseään piikkisian lihalla, kuten intianit toisinaan tekevät. +Tämä on, puhtaasti hyödyn kannalta, toistaiseksi ainoa ilmaus siitä +käsityksestä, ettei Unk Wunk ole mikään epäonnistuma, vaan että senkin +olemassaololla saattaa olla tarkoituksensa. + +Koetellakseni tuota lakia ja varustautuakseni mahdollisten vastaisten +sattumuksien varalta, minä liitin kerran Unk Wunkin ruokalistaani. Se +oli inhoittava, ilkeänhajuinen liite, johon vain oikein väkevän juuston +harrastaja saattaa olla ihastunut. Laki on epäilemättä hyvä, mutta en +juuri voi uskoa kenenkään tuntevan sen johdosta kiitollisuutta paitsi +sen, jonka on pakko valita joko kuolema tai piikkisika. + +Metsänpedot söisivät sen kernaasti kylläkin, mutta niiltä se herkku +on jyrkästi kielletty. Ne eivät voi edes koskettaa sitä saamatta +kärsiä seurauksia. Näyttää siltä kuin luonto-emo, tehdessään tuon +älyttömän möhkäleen tänne viisaitten maailmaan, olisi pitänyt siitä +hellää huolta kuten vähämielisestä lapsesta. Se on ainoa villieläin, +jonka ei tarvitse ollenkaan pelätä nälkäkuolemaa. Koko metsä on sen +varastoaittana. Silmut ja nuput ilahuttavat sitä siihen vuodenaikaan, +jolloin niitä on; ja kun pakkanen käy ankaraksi, lunta kasaantuu +paksulti ja kaikki muut eläimet laihtuvat ja tulevat nälästä julmiksi +niin Unk Wunk vain kiipee lähimpään puuhun, vuolee vahvoilla +hampaillaan puista karkean, ulomman kuoren ja sitten syö kylläkseen +pehmeätä sisäkuorta, mikä ravitsee sen täydellisesti ja tekee sen +pulleaksi kuin raatimies. + +Nälkäisistä pedoista ei Unk Wunkilla ole vähintäkään vaaraa. +Tavallisesti ne jättävät sen aivan rauhaan, tietäen, että sen +kosketteleminen olisi hullumpaa kuin haukata möhkökalaa tai purra +pietari-ulkkia. Jos ne onnettomina maaliskuun päivinä nälän pakottamina +lähestyvät sitä vimmoissaan, niin se yksinkertaisesti käpertyy +kokoon ja makaa hiljaa haarniskassaan, jota ainoastaan teräshansikas +saattaisi vioittumatta tunnustella, ja jossa ei tarkinkaan silmä keksi +ainoatakaan saumaa. + +Silloin tällöin joku ovela ilves tai kärppä, viisas kokemuksesta, mutta +epätoivoinen nälästä, heittäytyy mahalleen maahan Unk Wunkin viereen ja +keinottelee varovasti kuononsa tuon hirveän turkin alle, päästäkseen +käsiksi kaulaan tai vatsapuoleen, missä ei ole piikkejä. Puraisu pedon +voimakkailla hampailla, yksi veren imaisu sen nälkiintyneeseen kurkkuun +— ja siinä kummankin eläimen loppu. Sillä Unk Wunkilla on ase, jota +ei mikään eränhakija vielä ole ymmärtänyt ottaa lukuun. Sen leveä, +raskas häntä on satojen piikkien peitossa, jotka ovat ohuemmat, mutta +vielä kuolettavammat kuin sen selkäpiikit; ja kun se heiluttelee tätä +asettaan, kuuluu se kalkarokäärmeen kalinalta. Luultavasti tämä kyky +sivaltaa hännällä salamannopeudella, samalla kuin piikit vetäytyvät +sisään, on antanut aiheen siihen hullunkuriseen harhaluuloon, että Unk +Wunk voi ampua piikkinsä matkan päästä, aivan kuin se olisi puristettua +ilmaa täynnä —, mikä tietysti on typerää lapsellisuutta, joka pitää +ihmiset siitä jonkun verran loitolla. + +Toisinaan, kun Unk Wunkia hätyytetään, se peittää kuononsa tällä +aseellaan. Useammin se pistää päänsä juuren alle tai lahoon kantoon +jättäen häntänsä ulkopuolelle valmiina toimimaan. Vihollisen ensi +kosketuksesta häntä näppää oikealle ja vasemmalle nopeammin kuin +ajatus, ja iskee vihollisen pään ja kyljet täyteen kuolettavia +piikkejä, joista ei pääse irti, sillä mitä enemmän niitä koettaa +poistaa, hieroa ja hangata, sitä syvemmälle ne vain painuvat sisään, +kunnes tunkeutuvat sydämeen tai aivoihin ja tekevät tehtävänsä. +Mooween, karhu, on metsänkansasta ainoa, joka on oppinut pyytämään +Unk Wunkia vahingoittamatta itseään. Jos se ollessaan hyvin nälissään +tapaa piikkisian, se ei koskaan käy sen kimppuun suoraan — se tuntee +piikkien kuolettavan piston liian hyvin, — vaan kiusoittelee ja härnää +piikkisikaa syytämällä multaa sitä kohti, kunnes Unk Wunk lopulta +kääntää kaikki piikkinsä ulospäin ja makaa hiljaa. Sitten Mooween +äärimmäisen varovasti pujottaa käpälänsä sen alle ja äkkitempaisulla +viskaa sen lähintä puuta vastaan ja kolhii sen hengiltä. + +Jos Mooween löytää Unk Wunkin puusta, niin se toisinaan kiipeää niin +ylös kuin oksa kestää sekä nykii ja kiskoo voimakkaasti ravistaakseen +piikkisian alas. Tämä on tavallisesti turha yritys, sillä eläin, joka +nukkuu sikeästi ja turvallisena puun latvassa ankaralla tuulellakin, +ei välitä mitään karhun jykevästä ravistamisesta. Silloin Mooween, jos +se suinkin pääsee tarpeeksi lähelle tarvitsematta pelätä putoamista +heikoilta oksilta, murtaa poikki sen oksan, jolla Unk Wunk nukkuu ja +pudottaa sen maahan. Tämäkin on tavallisesti vallan hyödytöntä, sillä +ennenkuin Mooween ehtii kömpiä alas saalistaan tavoittamaan, Unk Wunk +on jo ylhäällä toisessa puussa ja nukkuu uudella oksalla aivan kuin ei +mitään olisi tapahtunut. + +Toisille pedoille, jotka eivät ole niin vahvoja ja taitavia kuin +Mooween, käy perin huonosti, kun ne nälän pakottamina hätyyttävät +tätä joutavaa metsän elävää, josta luonto kuitenkin pitää niin +hellää huolta. Ansojenvirittäjät ovat kertoneet minulle, että +he kevättalvella, jolloin nälkä on ankarin, ovat joskus saaneet +satimestaan villikissan, ilveksen tai kiiltonäädän, suu ja kyljet +täynnä piikkisian piikkejä osoittamassa, minkälaisessa ruokapulassa ne +ovat olleet. + +Nämä harvat satimeen joutuneet eläimet kertovat niistä monista +hiljaisista taisteluista, joita vain puut ja tähdet ovat nähneet; +ja ansojenvirittäjän antama pikainen, varma kuolinisku tekee vain +armeliaasti lopun muuten pitkästä ja hitaasta kidutuksesta, joka +lopulta päättyisi lumen alla pensaikossa. + +Viime kesänä löysin eräästä pienestä erämaan aukiosta kaksi luurankoa +makaamassa vieretysten. Toinen oli piikkisian, toinen suuren ilveksen. +Viimemainitulla oli kolme piikkisian piikkiä siinä paikassa, missä +kurkku oli kerran ollut; yhden piikin varsi oli lujasti kiinni +tyhjässä silmäkuopassa; kymmenkunta piikkiä oli sillä tavoin, ettei +voinut varmaan sanoa, mitä tietä ne olivat ruumiiseen tulleet. Tässä +saattoi turvautumatta sanottavasti mielikuvituksen apuun lukea tarinan +nälkäänähneestä ilveksestä, joka oli ollut niin nälissään, että se oli +unohtanut kaiken varovaisuuden, ja ateriasta, joka oli maksanut hengen. + +Kerran näin hauskan Unk Wunkiin liittyvän näytteen eläinten +kasvatuksesta. Kaksi nuorta pöllöä oli metsästämässä emonsa johdolla +pitkin vuoren juurta aikaisin iltahämärässä. Näin kanootistani toisen +nuorista linnuista liitävän alas jotakin rannan pensaikossa olevaa +otusta kohti. Hetken päästä suuri emopöllö seurasi sitä terävin, +hätääntynein _huu-huu-huu-huu!_ varoituksin. Nuorempi pudottausi +pensaikkoon; mutta emo työnsi äkkiryntäyksellään sen lempeästi syrjään +saaliinsa luota ja vei sen ääneti pois metsään. Menin heti paikalle ja +löysin nuoren piikkisian pensaikosta, jonne pöllö oli lentänyt, sekä +etäämpää rannalta kaksi muuta piikkisikaa syömässä liljanvarsia. + +Nähtävästi Kookooskoos, joka vaistomaisesti hyökkää kaikkeen, mikä +liikkuu, on saanut viisaammaltaan sen tarpeellisen opetuksen, että +muutamat olennot on jätettävä aivan rauhaan. + +Se, että tämä opetus on sille tarpeen, näkyi selvästi siitä pöllöstä, +jonka muuan ystäväni kerran ampui hämärässä. Piikkisian piikki +oli uponnut melkein koko pituudeltaan sen reiteen. Kaksi muutakin +piikkiä oli hiljaa painumassa sen ruumiiseen; ja eräs piikki törrötti +sen suupielestä kuin hammastikku. Oliko tuo pöllö nuoruuttaan ja +tietämättömyyttään, vaiko nälissään heittänyt neuvot tuuleen ja +hyökännyt Unk Wunkin kimppuun, ei koskaan saada tietää. Että se oli +uskaltanut hyökätä niin suuren eläimen kuin piikkisian kimppuun, +näyttää ilmaisevan, että nälkä nähtävästi oli sen, samoin kuin +ilveksenkin, siihen pakottanut ja saanut hylkäämään emon opetukset. + +Unk Wunk tietää osaltaan niin perin vähän, että täytyy suuresti +epäillä, onko se koskaan saanut tuntea metsän koulun kuria. Vetäytyykö +se pistäväksi takkiaiseksi pelkästä vaistosta, kuten possum-eläin +tekeytyy kuolleeksi, vai onko tuo temppu pitkän opetuksen tulos, +on vielä selvittämättä. Onko sen verraton typeryys, mikä tekee sen +viholliset aseettomiksi ja pelastaa sen sadoista vaaroista, joissa ei +mikään viisaus auttaisi, kenties, samoin kuin laukkujaisen hölmömäinen +tyhmyys, vain syvimmän viisauden naamari; vai onko se tosiaankin niin +hölmö kuin miltä se näyttää, on niinikään ratkaisematon kysymys. + +Yhä enemmän olen taipuvainen pitämään edellistä vaihtoehtoa +todennäköisempänä. Se on tietämättään oppinut makaamisen tärkeyden. +Tuhannet polvet lihavia ja terveitä piikkisikoja ovat opettaneet sille, +miten mieletöntä on rimpuilla, reistailla ja ponnistella maailmassa, +jonka joku vieras on järjestänyt ja josta ilmeisesti sama joku on +vastuunalainen. Niinpä se ei ponnistele turhia, vaan elää syvässä +rauhassa. Mutta tästä tulet toiseen kysymykseen, mikä vie merten taakse +tutkimaan hindulaisfilosofiaa. Tosiaankin, jos sinulla on yksi kysymys +kun tapaat Unk Wunkin ensi kertaa, niin on sinulla niitä kaksikymmentä, +kun olet sitä tutkinut vuoden tai pari. Sen pykälä metsän päiväkirjassa +alkaa kysymysmerkillä ja päättyy kysymysmerkkiin, ja mikä on jätetty +sanomatta, sen korvaa pelkkä ajatusviiva. + +Yhden ainoan kerran olen huomannut Unk Wunkin osoittavan +järkiperäisesti suunniteltua pyrkimystä, kun se koetti opettaa kahdelle +nuorelle piikkisialle uimisen yksinkertaista taitoa, — jota piikkisiat +muuten harvoin käyttävät ja joka ei näy olevan niille ensinkään +välttämätön. Ajelehdin kanootillani pitkin rantaa, kun huomasin +emopiikkisian ja sen kaksi poikasta, — okainen pari tosiaankin, — +järveen ulottuvalla pölkyllä. Emo oli tuonut ne sinne antaakseen +niiden maistaa liljan silmuja, jotta ne helpommin vieraantuisivat. +Kun ne olivat poimineet ja syöneet kaikki silmut ja varret, joihin ne +ulottuivat, niin se töytäisi varovasti kummankin pienokaisensa veteen. +Kun ne alkoivat ponnistella päästäkseen takaisin, niin emo tyrkkäsi +ne uudelleen, pudottausi itse niiden rinnalle ja opasti ne eräälle +kauempana rannasta olevalle pölkylle, missä oli enemmän liljoja. + +Lukuisten onttojen piikkien kannattamina ne kelluivat korkkikimpun +tavoin veden pinnalla, ja meloivat helpommin kuin mikään muu eläimen +poikanen, minkä olen vedessä nähnyt. Mutta oliko tämä todella +uintiharjoitus, vaiko vain opastus huolehtimaan itsestään ja syömään +vesoja, on vielä ratkaisematta. Lukuunottamatta muuatta yksin elävää +vanhaa piikkisikaneroa, jolla oli hämmästyttävä tapa huvittaa +itseään ja peloitella muita metsän eläjiä, tämä oli ainoa hitunen +ennakkohuolehtimista ja selvää harkintaa, minkä olen koskaan huomannut +piikkisiassa. + + + + +Laiskurin kujeet + + +Outo rapiseva lehtien kahina pysäytti minut äkkiä kun kapusin eräänä +iltapäivänä pyökkirinnettä, nähdäkseni, mitä metsänväkeä tapaisin +joukoittain varisseita terhoja syömässä. _Pr-r-r-rush, pr-r-r-r-ush!_ — +kuin kummallinen sekoitus oravan jalkojen rapinasta ja kotkan siipien +pehmeästä suhinasta. Ääni läheni hetki hetkellä ja kävi selvemmäksi. +Piilouduin hiljaa lähimmän puun taakse katsomaan ja kuuntelemaan. + +Jokin tuli mäenrinnettä alas. Mutta Mikä? Ei se ollut minkään +eläimen juoksua. Ei mikään tuntemani eläin, ellei se ollut tullut +pähkähulluksi, pitänyt ikinä tuollaista meteliä ilmoittaen +olinpaikkansa jokaiselle. Ei se ollut oravien tepastusta eikä +teirilintujen kuoputusta äsken pudonneiden lehtien seassa. Miten ne +vuoroin rapsuttavat ja taas ovat hiljaa, on kyllä tuttua. Ei se liioin +ollut karhu, ravistelemassa kypsiä pyökinterhoja alas puusta; siksi se +ei ollut tarpeeksi raskas, mutta liian raskas vaanivan metsänrosvon +astunnaksi. _Pr-r-r-r-ush, svish! thump!_ Jokin mursi raskaasti +pensaan oksia ja sai aikaan kahisevan lehtisateen; sitten kieri oksien +alta esiin jotain, jommoista en ollut ikinä ennen nähnyt, — raskas, +harmahtava pallo, kooltaan kuin kapan vetävä vasu, niin lehtien +peitossa, ettei voinut sanoa, mitä siinä oli sisässä. Se oli kuin suuri +kattila, joka oli sivelty liimalla ja pantu vierimään alas mäkeä, +jolloin sen kylkiin oli tarttunut varisseita lehtiä. Niin tuo kumma +olio vyöryi aivan jalkani vieritse päristen, kallisten, suurentuen ja +tullen yhä takkuisemmaksi sitä mukaa kuin lehtiä kasaantui sen kylkiin, +kunnes se lopulta tuli jyrkän rotkon pohjaan ja jäi siihen. + +Hiivin varovasti sen jäljessä. Yhtäkkiä se liikahti, ja pallo aukeni. +Takkuisesta möhkäleestä sukeutui suuri piikkisika. Se ravisteli, +venytteli ja hoiperteli, aivan kuin se olisi ollut pökerryksissä +pitkästä vyörymisestä; sitten se mennä mutkitteli sinne tänne pitkin +mäen juurta, piikeissään pudonneita lehtiä, näyttäen kyllin suurelta ja +oudolta peloittamaan minkä hyvänsä vastaantulijan metsässä. + +Tässä metsänväen tyhmin esitti uuden juonen ja antoi ratkaistavaksi +uuden problemin. Kun tapaat piikkisian ja kiusaat sitä, niin se +tavallisesti vetäytyy suureksi neulatyynyksi, jok'ikinen piikki +törröttämässä ulospäin, peittää päänsä okaisella hännällään ja makaa +hiljaa, tietäen hyvin, ettet voi koskettaa sitä mihinkään saamatta +vakavia ikävyyksiä. Oliko sitä nyt kiusannut jokin eläin ja se oli +vetäytynyt käppyräänsä jollakin äkkijyrkällä töyräällä ja silloin +menettänyt tasapainonsa ja lähtenyt kierimään vasten tahtoaan pitkää +mäkeä alas? Vai oliko sen maha täynnä makeita terhoja, laiskuuttaan +pyörinyt alas päästäkseen kävelemisen vaivasta? Vai onko Unk Wunkilla +enemmän älyä kuin luulisikaan ymmärtää mäenlaskun huvia ja pyörrytyksen +nautintoa? + +Mäellä ei ollut mitään ei kahinaa eikä muuta merkkiä metsästävästä +eläimestä, joka olisi voinut vastata kysymykseeni. Niinpä lähdin +seuraamaan Unk Wunkin tarkoituksetonta vaellusta pitkin mäenrinnettä. + +Pieni liikahdus etempänä vilahti silmiini; samassa näin jäniksen +puikkelehtivan ruskeitten sananjakojen seurassa. Se tuli hiljaa meitä +kohti, hyppien ja hypähdellen ja nuuskaisten joka pensaikkoa, kunnes +se huomasi meidän tulomme ja nousi takajalolleen kuuntelemaan. Kun Unk +Wunk tuli näkyviin kauttaaltaan piikkeihin tarttuneiden kuolleiden +lehtien peitossa, niin jänis hyppäsi huiman korkealle paneutuen +makaamaan paikalleen, luullen olevansa piilossa sananjalkojen seassa. + +Kulkue läheni. Montaques kohotti perin uteliaana varovasti päätään +sananjalkojen seasta ja asettui taas pystyyn istumaan, etukäpälät +ristissä rinnalla, silmissään pelko ja hämmästys oudon eläimen takia, +joka kahisteli eteenpäin lehtihetaleineen. Hetken jänis oli kuin +pölkky paikallaan, sitten se porhalsi pensaikkoon pitkin säikkynein +loikkauksin, ja minä kuulin sen laukkaavan vimmatusti kaaressa +ympärillämme. + +Unk Wunk ei tuosta kohtauksesta häiriintynyt, se vain käveli sinne +tänne, minne sen typerä kuono milloinkin sitä opasti. Kuten kaikki +muutkin piikkisiat, joita olen seurannut, ei tälläkään näyttänyt olevan +mitään tehtävää, ei mitään matkan määrää koko suuressa metsässä. Se +kulkea löntysteli laiskasti ristiin rastiin, niin kylläisenä, ettei +se syönyt ainoatakaan pyökin terhoa, joita se nirsosti nuuskien +etsi lehtien alta. Silloin tällöin se sieppasi kappaleen kuorta +sylkäistäkseen sen taas pois. Kerran se lähti mäenrinnettä ylös, mutta +se oli liian jyrkkä täysimahaiselle laiskurille. Sitten se yritti +alaspäin, mutta rinne ei ollut tarpeeksi jyrkkä, jotta se olisi voinut +vieriä käärönä alas. Äkkiä se kääntyi takaisinpäin katsomaan kuka +seurasi jäljissä. + +Seisoin aivan hiljaa, ja se mennä löntysti pari kolme kertaa ohitseni +jalkojeni juuresta unisesti vilkaisten minuun. Sitten se tahtoi nuuskia +pyökin terhoa, joka oli jalkani alla, aivan kuin minä olisin ollut +sille yhtä merkityksetön kuin Aleksanteri oli Diogeneelle. + +En ollut koskaan hieronut ystävyyttä piikkisian kanssa; — se on liian +okainen ystävyydenosoituksiin — mutta nyt aloin pienellä kepillä +tutkia sitä lähemmin, ihmetellen, eikö tuosta keihäs- ja pistinkasasta +löytyisi kohtaa, jota se antaisi mielellään kahnuttaa. Heti ensi +kosketuksesta se käpristyi palloksi, kaikki keihäät joka puolella +pystyssä, kuten jättiläistakkiaisella. Ei tarvinnut ajatellakaan, +että sitä voisi mihinkään kohtaan koskettaa saamatta kymmenittäin +piikinpistoja. Vähitellen kuitenkin, kun keppi kepeästi raapi sitä ja +löysi sen keihästen lomasta kutkuavan kohdan, se aukeni kääröstään ja +työnsi taas kuononsa jalkani alle. Se ei halunnut pyökinterhoa, se +tahtoi vain haistaa sitä. Unk Wunk on samanlainen kuin sika. Sillä +on hyvin vähän muita harrastuksia kuin syöminen, mutta jos se lähtee +jonnekin tai ryhtyy johonkin, niin se aina vie aikeensa perille. Sitten +minä kumarruin koskettamaan sitä käsin. + +Tämä oli erehdys. Se huomasi muutoksen kosketuksessa heti. Sekin +vainusi käteni suolan maun, jonka takia Unk Wunk heittää koko +velttoutensa ja kävelee kilometrimatkoja, jos niikseen tulee. Se +koetti raapia kättäni ensin käpälällään, sitten suullaan, mutta minä +pelkäsin liiaksi sen suuria leikkaavia hampaita salliakseni sitä. +Sen sijaan kosketin sitä korvien takaa, pujotellen käteni sen paksun +piikkitiheikön läpi, koetellen varovasti, miten helposti niitä voisi +nyhtää pois. + +Piikit olivat hyvin höllästi kiinni, ja jokainen väkäpäinen piikki oli +terävä kuin neula. Kaiken, mikä vähänkin voimakkaammin painautui niitä +vasten, ne lävistivät helposti, oat saattoivat irtautua nahasta ja +uurtaa tiensä helposti puhki sen onnettoman käden, käpälän tai kuonon, +joka kosketti niitä. Jokainen piikki oli kuin etelämerensaarelaisen +miekka, puoli pituutta terävissä väkäsissä. Kerran tultuaan lihaan se +saattaa kaivertautua itse syvemmälle, ellei sitä voimakkaasti nykäissyt +pois huolimatta kovasta tuskasta ja hirveästä repeilystä. Ei ihme, +että Unk Wunkia ei peloitakaan mikään, kun se kääriytyy palloksi, +ylt'ympäriinsä sellaisten peloittavien aseiden suojaan. + +Käsi liikkui hyvin varovasti hipuen alas sen kyljille, ollen nyt Unk +Wunkin nopsan aseen ulottuvilla. Siinä oli tuhansia okia, karheita +kuin sahan terä, risteillen eri suuntiin, mutta kaikkien kärjet +ulospäin. Unk Wunk oli ilmeisesti kiukuissaan, kun se ei saanut +haluamaansa suolaa. Kun käsi tuli hännän ulottuville, niin se huitaisi +sillä salamannopeasti. Olin vatuillani iskun suhteen, mutta en ollut +tarpeeksi nopea. Kohta kun kuulin kalisevan loksahduksen, joka +muistutti terässatimen raksahdusta, vedin käteni pois. Kaksi piikkiä +sain kuitenkin siitä käteeni, ja kymmenkunta oli takkini hihassa. +Hyppäsin pois edestä kun se kääntyi, ja niin vältin kaksi pikaista +hännän iskua sääriini. Sitten se kiertyi taas takkiaiseksi, ja jokainen +piikki tuntui ivaillen uhmaavan: »Kosketa, jos uskallat!» + +Minä vedin ne kaksi piikkiä äkillisellä tempaisulla pois kädestäni, +työnsin kaikki muut hihani läpi, ja käännyin taas Unk Wunkiin päin, +imien haavoittunutta kättäni, jota kirveli kovasti. »Oma vikasi kaikki +tyynni», puhelin itselleni, pidättäytyen sivaltamasta kepilläni sitä +kuonoon, sen ainoaan haavoittuvaan kohtaan. + +Unk Wunk puolestaan näytti unohtaneen koko välikohtauksen. Se avautui +hitaasti kerästään ja mennä löntysteli pitkin mäen juurta piikit +säröllään ja kalisten, ikäänkuin ei koko metsässä olisi mitään +senkaltaista kuin vihollinen tai utelias ihminen. + +Sillä oli tällä kertaa jokin tuuma päässään ja se etsiskeli jotakin. +Kun seurasin sitä aivan sen kintereillä, niin se tuon tuostakin kohosi +pientä puuta vasten, silmäili sitä vakavana sekunnin tai pari ja jatkoi +taas matkaansa tyytymättömänä. Tuulenviima oli tullut alas vuorelta ja +liikutteli puiden latvoja sen yläpuolella. Unk Wunk katseli vakavasti +huojuvia oksia ja kiirehti sitten katsomaan seuraavaa pientä puuta, +nousi etukäpälillään sen runkoa vasten ja seurasi elottomin silmin +liikuntoa yläpuolellaan. + +Vihdoin se löysi, mitä se halusi, — kaksi hoikkaa puunalkua, jotka +kasvoivat lähekkäin ja hankasivat toisiaan kun tuuli heilutti niitä. +Se kiipesi kömpelösti toiseen, korkeammalle ja korkeammalle, kunnes +hento latva taipui sen painosta toista vesaa vastaan. Sitten se +kurottautui ja tarttui etukäpälällään toisen vesan latvaan kiinni +samalla tarrautuen takakäpälillään lujasti ensimmäiseen ja makasi siinä +yhdistäen siten puiden latvat toisiinsa, samalla kuin tuuli alkoi +kiikuttaa sitä tuossa omituisessa kätkyessä. + +Se heilui yhä huimemmin. Kun puiden latvat erosivat toisistaan, niin +se pingoittui ohueksi kuin lanka, piikit tiiviisti kylkiä pitkin, +kun taas puiden latvat löivät yhteen, niin se rutistui kokoon +litteäksi kiekoksi, piikit ojossa ulospäin, kuten litteäksi tallatulla +takiaisella. Näin se heilui tuntikauden, kunnes tuli liian pimeä nähdä +tuota venymistä, litistymistä, venymistä, litistymistä, joka teki +aivan sen vaikutuksen kuin tuuli olisi soittanut hanuria. Sen ainoa +sävel oli kuitenkin vain ajoittainen luikkaava tyytyväisyyden mörähdys +jonkun erittäin hyvän pingoituksen jälkeen tahi kun liike muuttui +päinvastaiseksi ja molemmat puut heiluivat vastakkain huimasti ja +riemukkaasti. + +Silloin tällöin sävel sai vastauksen etäämmältä harjanteen rinteeltä, +missä jokin toinen piikkisika tuuditteli itseään uneen korkeassa +kehdossaan. Myrsky oli tulossa, ja Unk Wunk, joka on metsän parhaimpia +ilmapuntareita ennakolta ilmoittamaan säänmuutokset, huuteli sitä +kaikkien kuultavaksi. + +Siten olin kysymykseeni saanut odottamattoman vastauksen. Unk Wunk oli +sinä iltapäivänä ulkona kujeilemassa ja oli kieritellyt mäkeä alas +nopean liikkeen ja siitä seuraavan pyörryttävän tunteen ilossa, kuten +muutkin metsänasukkaat tekevät. Olen joskus katsellut nuoria kettuja, +joiden luola oli jyrkällä kallionrinteellä, ja nähnyt niiden pyörivän +alas toinen toisensa jälkeen, välistä vaihtaen ohjelmaa siten, että +yksi pentu kieppui niin nopeaan kuin suinkin ja toiset laukkasivat +vieressä näppien ja nykien sitä siinä sen tehdessä aivoja hämmentäviä +kuperkeikkojaan. + +Tuo kaikki on luonnollista, mitä kettuun tulee. Sellaista mielijohdetta +saattaa odottaa viisaalta pikku päältä. Mutta kuka luulisi Unk +Wunkin kierivän alamäkeä ja iskevän piikkinsä täyteen kuivia lehtiä +peloittaakseen metsänasukkaita? Ja milloin se on oppinut käyttämään +puunlatvoja keinunaan ja tuulta keinunsa liikevoimana? + +Ehkä — koska useimmat metsänasukkaiden taidoista ovat opetuksen +tuloksia, eikä vaiston — sen emo opettaa sille joitakin asioita, joita +me emme ole vielä koskaan nähneet. Jos niin on laita, on Unk Wunkilla +unisissa, tyhmissä aivoissaan enemmän kuin olemme uskoneetkaan, ja +sillä, jonka onnistuu ensimmäisenä löytää ja nähdä piikkisian koulu, +tulee olemaan varsin mielenkiintoinen oppitunti. + + + + +Peltokanain iltahuuto + + +Eräänä syyskuun iltapäivänä olin kalastamassa järven reunassa olevassa +syvänteessä koettaen senkin seitsemällä tavalla puidenvarjojen +pidentyessä houkutella vanhaa taimenta ottamaan perhojani. Niitä eli +siellä koko joukko tummassa lähteessä vesikasvien seassa, missä kylmä +lähteensilmä pulppusi pohjasta; niitä kalastaessa oli kalamiehen +mieliala milloin nyreänä, milloin hilpeänä, riippuen siitä, millainen +kalojen mieliala kulloinkin oli. + +Päiväkausia ne saattoivat maata syvässä varjossa vesikasvien seassa, +tyhmän tai äkäisen välinpitämättöminä. Silloin ei mikään niitä voinut +viekoitella. Perhot, madot, sirkat, ampiaiset, kaikki hienon hiussiiman +päähän ripustettuina, kulkivat vapani vetäminä hienoja aallon väreitä +tehden niiden päällitse tai laskeutuivat somasti niiden luokse; mutta +ne vain pyörähtivät nyrpeinä syrjään, kylläisinä kuin Ahab kuningas +silloin kun hän käänsi kasvonsa seinään päin, eikä tahtonut syödä +leipää. Säyneet ja kiiltosalakat ja ahvenet tavoittelivat perhoja tai +ajoivat toinen toisiaan huimasti karkeloiden kielletyssä vedessä, jonka +viileä tuoreus näytti niitä juovuttavan. Tarvitsi vain pyöräyttää +kanootti lähelle lammen varjoista päätä ja vetäistä vapansa kerran +yli avoimen veden, kun jo tiesi, saiko sinä päivänä syödä taimenta +vaiko ei. Jos pienet kalat tavoittivat perhoja, niin oli sama vaikkapa +lähti kotiin tai luontoa tutkimaan; taimenia ei silloin tarvinnut +odottaa. Mutta ei voinut milloinkaan tietää, koska muutos tapahtui. +Vähimmästäkin aiheesta toisinaan — ilman viilentymisestä, hiljaisten +tuulen väreiden henkäyksestä, ja pilven varjon kosketuksesta — saattoi +noiden syvällä vesiruohojen joukossa uinuvien täplikkäiden Ahabien +mieli muuttua. Jokin sokea, tuntematon varoitus saattoi käydä läpi +syvänteen ennenkuin yksikään taimen vielä oli liikahtanut. Jos silloin +sattui katsomaan kanootin laidan ylitse, niin näki, miten pienet kalat +kiirehtivät päätä pahkaa pois etsimään turvaa matalasta vedestä, +jättäen syvänteen sen tyrannimaisille isännille. Silloin oli aika +viskata onkensa; taimen oli nyt valmis nykäisemään. + +Ikäviä tunteja saattaa silloin seurata kalastajalle hauskat hetket. +Kolminaulaisen kalan molskahdus ja useiden pienempien nouseminen +vedestä toisensa jälkeen saa heittämään ongen yhtä mittaa. Mutta +kohta taas saattaa tulla sellainen aika, että voi yhtä hyvin säästää +vaivansa, joista ei ole muuta iloa kuin että taimenet oppivat +tuntemaan paraitenkin laaditut perhoset. Ne saattavat hyökätä niitä +kohti, pyörähtää niiden alitse tai hypätä niiden ylitse, milloinkaan +tarttumatta. Ne leikkivät vedenpinnalla kelluvilla lehdillä; +niiden ihmeellinen silmä äkkää ohi lentävän sääsken varjon veden +hopeakalvossa, ja niiden leveä pyrstö singauttaa ne ylös kaappaamaan +niitä; mutta ne eivät halua muuta kuin leikkiä tai harjoitella, +eivätkä ne koskekaan perhoihin. Jonakin päivänä kuitenkin tulee +kärsivällisyytesi runsaasti palkituksi. Siima viuhahtaa, perho putoaa +pehmeästi syvänteen kaukaisempaan reunaan sitten kela alkaa surista. +Kuin kaikuna tähän ääneen kuuluu rauhalliselta mäenrinteeltä äänekäs +korskunta, siellä elävä metsävuohi kiitää säikähtyneenä matkaansa +kutsuen kilejä tulemaan jäljessä. Mutta sitä tuskin huomaan; päälläni +ja käsilläni on liiaksi työtä kun koettelen estää suurta taimenta +menemästä vesikasvien sekaan, missä se varmasti pääsisi irti heikoista +kojeistani. + +Sinä iltapäivänä, josta kirjoitan, eivät taimenet olleet leikkisällä +tuulella, mutta ei myöskään äkämystyneitä. Siitä huolimatta ne +olivat nälkäisiä. Ensin heittämäni hyttysonget eivät saaneet mitään +huomiota osakseen. Tämä oli hyvä merkki: pienet kalat oli ilmeisesti +ajettu pois. Suurempia perhoja seurasi sitten, mutta taimenet eivät +niillä leikkineet, eivätkä myöskään lähteneet niiden luota. Ne +seurasivat varovasti jalan päästä aina lähelle rantaa kunnes ne +näkivät minut ja pyörähtivät takaisin viileään syvyyteen. Ne olivat +ilmeisesti epäluuloisia; ja alempien eläimien kuten ihmistenkin +suhteen on sellaisissa tapauksissa paras sääntö toimia luonnollisesti, +rauhallisemmin kuin tavallisesti, ja suoda niille aikaa päästä +epäluulostaan. + +Kun siinä odottelin ja perhoni lepäsivät vesikasvien seassa lähellä +kanoottiani, kuului mäenrinteeltä omituisia ääniä — _Prut, prut, +pr-t-r-rt! Vit-kvit? Vit-kvit? Pr-r-rt, pr-r-rt! Ooo-it, ooo-it? +Pr-r-riiii!_ Viimeinen ääni oli nopeaa siipien pärinää. Ja nuo +omituiset äänet, puoleksi kysyvät, puoleksi äärimmäiseen varovaisuuteen +verhoutuneet, tuntuivat liikkuvan edestakaisin pensaikossa. »Parvi +peltokanoja, töyhtöpäisiä teirilintuja», minä ajattelin ja käännyin +kuuntelemaan tarkkaavaisemmin. + +Varjot olivat käyneet pitkiksi, ilmoittaen illan tuloa. Toisiinkin +korviin kuin minun olivat nuo mielenkiintoiset äänet saapuneet. Nopea +varjo lankesi vedenpinnalle, ja ylös katsoessani näin suuren pöllön +purjehtivan ääneti vastakkaiselta kummulta ja istuutuvan kulopuun +oksalle, mistä näki yli lammen. Kookooskoos oli ollut nukkumassa +synkässä kuusessa; sieltä äänet herättivät sen, ja se lähti paikalla +liikkeelle, ei metsästämään — oli vielä liian valoisa — vaan ottamaan +selkoa, missä saalis oli ja seuraamaan sitä ääneti lintujen yöpuulle, +minkä luokse se aikoi piiloutua odottamaan, kunnes hämärä kävisi +synkemmäksi. Sen kaiken saatoin nähdä sen asennosta, kun se kurkisti +eteenpäin, heilutti pyöreätä päätään sinne tänne, niinkuin koira, +joka vainuu saalista, ja se merkitsi lintuparven paikan huolellisesti +ennenkuin se aikoi lentää lähemmäksi. + +Mäenrinteellä olivat innokkaat äänet hetkeksi vaienneet, ikäänkuin +jokin kuudes aisti olisi varoittanut lintuja olemaan ääneti. Pöllö oli +hämmästynyt; mutta minä en uskaltanut liikkua, koska se katseli suoraan +minun ylitseni. Jokin vieno ääni, liian vieno minun korvilleni, sai sen +kääntämään päätään, ja sinä hetkenä minä sieppasin pienen luodikkoni, +joka oli edessäni kanootissa. Juuri kun se levitti siipensä mennäkseen +tutkimaan uutta ääntä, pieni pyssy pamahti, ja se möksähti raskaasti +rannalle. + +»Yksi rosvo vähemmän», minä ajattelin, kun samassa kanootti pyörähti +kepeästi veden pinnalla. Kuului raskas molskahdus, katsomatta jäänyt +siimani jännittyi tiukasti, ja minä tartuin vapaan nostaakseni suuren +taimenen, joka oli vahtinut perhojani piilopaikastaan vesikasvien +seasta, kunnes sen epäluulo oli hävinnyt, ja ensimmäinen heikko liike +sai sen syöksähtämään ylös. + +Kymmenen minuuttia myöhemmin se oli kanootissani, missä saatoin +tyydytyksekseni katsella sitä. Odottelin, että syvänne taas +rauhoittuisi, kun pensaikosta kuului uusi ääni, nopea _plop, lop, lop, +lop, lop,_ joka muistutti uppoavan pullon synnyttämää ääntä, kun vesi +tulvii sisään ja ilma ulos. + +Siellä, mistä ääni kuului, oli puro, pieni laiska virta, joka oli +eksynyt lepikkoon ja unohtanut soittonsa. Ensimmäinen ajatukseni oli, +että jokin eläin seisoi vedessä juomassa, ja sai puron ääntämään veden +juostessa sen jalkojen yli. Meloin kanoottini sinnepäin nähdäkseni, +mitä se oli. Silloin kuului sieltä peltokanojen _vit-kvit?_ ja lepikon +keskeltä näkyi vilaukselta niiden valppaita hiipiviä liikkeitä ja +tarkkoja silmiä. Puron luokse tultuaan ne olivat vaihtaneet vienon +pakinoivan rupatuksensa, jonka avulla parvi pysyttelihe koolla +pensaikon sotkuisessa kulossa, omituiseksi juoksevaksi ääneksi, joka +on niin yhtäläinen kuin veden lirinä yli sammaleisten kivien, että se +olisi pettänyt minut kokonaan, ellen olisi nähnyt lintuja. Oli kuin ne +olisivat koettaneet muistuttaa pientä lepikon puroa siitä sävelestä, +jonka se oli jättänyt taaksensa kauas vuorenrinteelle. + +Nytpä olin saanut leiriltä lähtiessäni ankaran määräyksen tuoda pari +kolme peltokanaa sunnuntaipäivälliseksemme. Pieni joukkoni oli vähän +kyllästynyt ainaiseen taimeneen ja säilykeruokiin; hiljakkoin olin +heille toimittanut hiilillä paistettua teiriä, mutta sen maku oli vain +saanut mieheni himoitsemaan lisää sitä lajia. Niinpä jätin lammen ja +onkivapani, juuri kun taimenet alkoivat syödä, ja hiivin pyssyineni +lepikkoon. + +Siellä oli niitä ainakin kaksitoista lintua, täysikasvuisia jo, mutta +vielä yhdessä, vaikka useimmat poikueet jo olivat hajaantuneet omille +suunnilleen ja yksinäisiä lintuja tapasi tuon tuostakin kulomaalla. +Koko kesän, niinkauan kuin marjoja on runsaasti, parvi pysyttelihe +koolla, syystä että kymmenen paria rauhallisia silmiä saattaa paljon +paremmin löytää turvaa yllätyksiltä kuin yksi säikähtynyt silmäpari. +Jokaista parvea johtaa silloin sen emo rajattomalla vallalla, ja +seuraamalla niitä saattaa tehdä omituisia ja erittäin mielenkiintoisia +havaintoja peltokanojen opetustavoista. Jos emolintu saa surmansa, +joko pöllön, haukan tai näädän saaliiksi joutuen, niin parvi silti +pysyy koolla niin kauan kuin marjoja on, ja rohkein tai taitavin siitä +rupeaa johtajaksi. Mutta syksyn tullen, kun linnut ovat oppineet, tai +ainakin luulevat oppineensa tuntemaan kaikki erämaan näyt, äänet ja +vaarat, hajaantuu parvi. Osaksi tähän on syynä tarve etsiä laajempia +laidunmaita, kun ruoan saanti käy niukemmaksi, osaksi se johtuu +luonnollisesta kapinoimishalusta emon arvovaltaa vastaan. Sitä näet +ei mikään lintu eikä nisäkäs mielellään siedä opittuaan pitämään itse +itsestään huolta. + +Seurasin niitä nopeasti, vaikka varovaisesti, läpi loppumattoman tiheän +lepikon, joka reunusti pientä puroa, ja sain oppia niistä yhtä ja +toista, joskaan en saanut yhtään tilaisuutta käyttää pyssyäni. Niiden +emo oli poissa; johtajana oli punapilkkuinen lintu, kooltaan pienin +koko parvesta. Se vei niitä läpi tiheän pensaikon juosten, ryömien +ja piilottautuen, yhtä mittaa pitäen minua silmällä, mutta kuitenkin +pysytellen vaaran ulottuvilta. Johtaja puhui niille kaiken aikaa; se +oli omituista kieltä, livertelyä ja viheltelyä, ja linnut vastailivat +takaisin kysymyksin tai huudahduksin, milloin pääni hetkeksi ilmestyi +näkyviin. Missä pensaikko oli tihein, siihen ne jäivät odottamaan, +kunnes olin miltei niiden päällä, jolloin ne pyyhkäisivät näkyvistä; +ja missä oli palanen aukeata maata, siinä ne pyrähtivät äänekkääseen +lentoon tai liitivät kaatuneelta puun rungolta nopeasti piiloon +äänetöntä lentoa, jonka teirilinnut osaavat niin hyvin, kun niiksi +tulee. + +Hajaantumisen vaisto oli jo saanut niissä jalansijaa. Päivän kuluessa +ne luultavasti olivat olleet syömässä erikseen pitkin mäenrinnettä, +mutta varjojen pidentyessä ne olivat tulleet uudelleen yhteen, +ottaakseen rauhassa vastaan erämaan yön vanhan kumppanuuden turvissa. +Ja minä olin onneksi ollut kyllin hiljaa kalastaessani, jotta olin +voinut kuulla, kun johtaja rupesi kutsumaan niitä kokoon ja ne +puolestaan vastailivat sieltä ja täältä syöntipaikoiltaan. + +Hetken päästä heitin niiden ajamisen — ne olivat liian nopsia minulle +tiheässä lepikossa — ja menin notkosta ylös harjulle. Siellä juoksin +pitkin metsävuohenpolkua ja kiersin alas niiden edelle erääseen +seeteritiheikköön, jonne arvelin niiden ehkä aikovan yöpyä. + +Jopa kuulinkin niiden tulevan — _Vit-kvit? Pr-r-r, pr-r-r-r, prut, +prut!_ — ja näin viiden kuuden linnun juoksevan nopeasti. Pieni johtaja +huomasi minut samassa ja piiloutui näkyvistä. Useimmat parvesta +seurasivat sitä, mutta eräs lintu, uteliaampi kuin muut, hyppäsi +kaatuneelle rungolle, pingoitti itsensä suoraksi kuin jänne ja silmäili +minua kiinteästi. Pieni pyssyni pamahti suoraan sen päähän, ja minä +pistin mielihyvin laukkuuni lihavan linnun. + +Äänen kuuluessa toinen peltokana, ihmetellen tuota outoa paukahdusta, +lensi tuuheaan kuuseen, painautui lähelle runkoa ollakseen piilossa, +seisoi ja kuunteli innokkaasti. Odottiko se kuulevansa tuon äänen +taas, vai oliko se säikähdyksissään ja odotti johtajan kutsua, sitä +en voi sanoa. Ammuin sen päätä kohti nopeasti ja näin sen liitävän +viistoon kohti mäenrinnettä ja sitten kuulin tuoksahduksen ja näin +höyheniä lentävän ilmassa, mistä kaikesta tiesin, että se oli pahasti +haavoittunut. + +Seurasin sitä mäkeä ylöspäin siipien räpinän opastamana, kunnes tämä +ääni hävisi tiheään pensaikkoon ja ryteikköön. Sieltä etsin sitä +kymmenen minuuttia tai kauemmin, mutta turhaan. Sitten istuuduin +kuuntelemaan hiljaisuudessa pitkäksi aikaa; mutta lintu oli piiloutunut +johonkin koloon tai muuhun piilopaikkaan, mistä ei pöllönkään olisi +ollut helppo sitä löytää. Pahoillani käännyin takaisin kohti notkoa. + +Lähellä vieressäni oli kaatunut runko, oikealla puolen oli toinen. +Molemmat rungot muodostivat suuren kulman, ja latvat olivat +yhdessä rinnettä ylöspäin. Niiden välissä oli useita suuria puita +kallionlohkareiden ja pensaiden keskessä. Kiipesin toista kaatunutta +puunrunkoa myöten noin kahdeksan tai kymmenen jalkaa korkealle maasta, +tarkasti silmilläni etsien irrallista ruskeata höyhentä, joka olisi +voinut opastaa minut kadonneen peltokanani luokse. + +Äkkiä runko allani alkoi hiljaa vaappua. Pysähdyin hämmästyneenä +etsimään tämän kumman keinumisen syytä; mutta rungolla ei ollut mitään, +paitsi minua. Hetken päästä läksin edelleen ylöspäin katseellani etsien +peltokanaa. Taas runko keinui, tällä kertaa kiivaasti, niin että olin +pudota. Silloin panin merkille, että toinen puunrunko oli kaatunut +niin, että sen keskikohtaa kannatti suuri kallionlohkare ja latva +oli minun runkoni latvan alla. Toisen rungon tyvipäästä jokin vipusi +latvaa ylöspäin. Siellä oli jokin eläin, ja minulle kävi välähdyksessä +selväksi, että se oli kylliksi raskas saamaan jykevällä vivullaan +minun painoni kohoamaan. Hiivin eteenpäin päästäkseni näkemään erään +suuren puun taitse, ja siellä toisella rungolla, vähemmän kuin +kahdenkymmenen jalan päässä minusta, seisoi suuri karhu koetellen tehdä +käännöksen voidakseen päättää, mennäkö eteenpäin vaiko taaksepäin +epävakaisella polulla. + +Se huomasi minut samassa hetkessä kun kasvoni tulivat näkyviin puun +takaa. Sellaista hämmästystä, sellaista ihmettelyä olen harvoin nähnyt +eläimessä. Pitkän ajan katsoimme toisiamme silmästä silmään. Sitten se +alkoi kiertyä uudelleen, ja puunrungot huojuivat ylös ja alas. Taaskin +se katsahti toisella rungolla seisovaa outoa eläintä, mutta puun takaa +katsovat kasvot eivät olleet liikkuneet eivätkä muuttuneet. Silmät +katsoivat kiinteästi sen silmiin. Säikähtynein liikkein se syöksähti +pensaikkoon, ja ellen olisi sukkelaan tarttunut erääseen oksaan, olisi +tuo äkillinen loikkaus viskannut minut taaksepäin kalliokkoon. Sen +hypätessä kuulin nopeata siipien sätkytystä. Seurasin sitä pelokkaasti +tietämättä, missä karhu nyt oli, ja pian oli toinenkin peltokana +laukussani veljensä vieressä. + +Muu parvi oli tällä välin hajaantunut laajalle. Yhden tai pari löysin +ja seurasin niitä, mutta ne piiloutuivat tiheään lepikkoon, missä +en voinut löytää niiden päitä kylliksi nopeasti ehtiäkseni tähdätä. +Ammuttuani turhaan kerran tai pari menin takaisin kalastamaan. + +Metsä ja järvi oli taas rauhallisena. Taimenet olivat tauonneet +syömästä oikulliseen tapaansa. Paikalla vallitsi suuri hiljaisuus, jota +ei minun äänekkään kelani surina kertaakaan keskeyttänyt, ja hämärän +varjot kävivät yhä tummemmiksi ja pitemmiksi, kun taaskin peltokanojen +vieno, hiipivä, kysyvä pakina kuului lähenevän lepikosta. Johtaja oli +tiheimmässä pensaikossa — tunnin kuluessa olin oppinut erottamaan sen +erikoisen _prut, prut_ äänen — ja mäenrinteeltä sekä leppärämeiköstä +ja rantapensaikosta vastaili hajaantunut parvi. Sieltä kuului _kvit_, +täältä _prut_, ja sen jälkeen sukkelaa siipien pärinää. Vähitellen +kaikki tulivat lähemmäksi ja lähemmäksi. + +Minun piti vielä saada kolmas peltokana nälkäisille miehilleni, siksi +hiivin sukkelaan takaisin leppärämeikköön. Sieltä löysin pienen +metsänotusten polun ja ryömin sitä pitkin nelinkontan koettaen +varovasti lähestyä johtajan yhä jatkuvaa kutsua. + +Keskeltä matalain tummien leppien muodostamaa tiheikköä, täydellisen +pensasaidan ympäröimänä, löysin sen vihdoin. Se seisoi kaatuneen +puun tyvellä liikkuen nopeasti ylös- ja alaspäin levittäen siipiään, +pyrstöään ja alullaan olevaa kaulatöyhtöään ikäänkuin se olisi +rummuttanut, ja välillä se aina päästi omituisen kutsuntaäänensä. +Sen yläpuolella pitkässä rivissä samalla rungolla istui viisi muuta +peltokanaa aivan hiljaa; vain silloin tällöin, kun johtajan huutoon +kuului vastaus, ne käänsivät päätään ja kuuntelivat tarkkaavasti, +kunnes pensaikko avautui ja uusi lintu istuutui niiden rinnalle. Sitten +kuului uusi kutsu ja kaukaiselta mäenrinteeltä heikko _kvit-kvit_ +ja siipien rapinaa vastaukseksi, ja taas lensi peltokana nopein +siivin sekä asettui rungolle toveriensa viereen. Nämä aukaisivat +vieraanvaraisesti rivinsä antaakseen sille tilaa, sitten koko rivi taas +kävi rauhalliseksi johtajan toistaessa huutojaan. Vain päät kääntyivät +puolelta toiselle heikkojen vastausten kuuluessa. + +Rungolla istui lopulta yhdeksän lintua. Kutsunta kävi äänekkäämmäksi ja +äänekkäämmäksi, mutta moneen minuuttiin ei kuulunut mitään vastausta. +Parvi kävi levottomaksi, johtaja juoksi rungoltaan pensaikkoon ja +taas takaisin kutsuen äänekkäästi. Rungolla istuvassa lintuparvessa +alkoi kuulua hiljaista pakinaa, ensimmäinen keskeytys niiden outoon +äänettömyyteen. Toisten oli vielä määrä tulla, mutta missä ne olivat ja +missä ne viivyttelivät? Alkoi käydä myöhäiseksi, ja pöllö oli uhannut, +ja yöpymispaikka oli vielä kaukana. _Prut, prut, pr-r-r-riiii_, kutsui +johtaja, ja pakina taukosi, koko parven kuunnellessa. + +Kallistin korvani mäenrinnettä vasten, myöskin kuunnellakseni +viivyttelijöitä, mutta mitään vastausta ei kuulunut. Paitsi alhaalla +lentävän koskelon kirkunaa ja muuatta oksan napsahdusta — joka oli +liian terävä ja raskas pikku jalkojen aikaansaamaksi — metsä oli aivan +äänetön. Kääntyessäni taaskin katsomaan runkoa kohti, tunsin kyljelläni +jotakin lämmintä ja pehmeätä. Silloin tiesin; ja tämän tiedon keralla +sain äkkiä piston tuntooni. Tunsin itseni syylliseksi ja asiaan +kuulumattomaksi täällä hiljaisessa metsässä. Johtaja kutsui, ja parvi +odotti niitä kahta joukkoon kuuluvaa, jotka eivät enää koskaan vastaisi +kutsuun. + +Makasin tuskin kymmenen metrin päässä rungosta, jolla tuo murheellinen +pieni näytelmä tapahtui hämärän valossa. Suuri hiljaisuus kävi +syvemmäksi ja syvemmäksi, ikäänkuin erämaa itse olisi osoittanut +myötätuntoa ja vaimentanut äänensä kuunnellakseen. Kerran, kun näin +ensi vilahduksen linnuista, olin jo kohottanut pyssyni ja tähdännyt +suurinta peltokanaa päähän, mutta uteliaisuus näkemään, mitä ne +tekivät, pidätti minua ampumasta. Nyt oli syvempi tunne vallannut +mieleni; pyssy liukui kädestäni ja oli huomaamattomana vieressäni, +varisseilla lehdillä. + +Taaskin johtaja kutsui. Linnut kohottautuivat suoriksi kuin rivi +harmaanruskeita kuvapatsaita, jokainen silmä kirkkaana, jokainen +korva tarkkana, kunnes jokin epämääräinen pelon ja vaaran tunne veti +ne yhteen. Ne laskeutuivat maahan tiheäksi ryhmäksi, kaikki paitsi +johtaja, joka seisoi niiden yläpuolella, ilmeisesti laskien ne yhä +uudelleen ja uudelleen ja välillä lähettäen kutsunsa pimenevään metsään. + +Otin toisen linnuista laukustani ja aloin silitellä sen pörröytyneitä +ruskeita höyheniä. Miten kaunis se oli ja miten täydellisesti väriltään +ja muodoltaan mukautunut siihen ympäristöön, missä se oli elänyt! Ja +minä olin ottanut siltä hengen, ainoan, mitä sillä oli. Sen kauneus, +ja jotakin syvempää ja salaperäistä, jota on kaikessa, joka elää, oli +mennyt ainiaaksi. Kaiken kesää se oli juoksennellut iloisilla pikku +jaloillaan, nauttinut luonnon yltäkylläisyydestä, kutsunut riemukkaasti +tovereitaan, kun ne hiipivät koolle ja hajalle innokkaasti etsien läpi +valojen ja varjojen. Pelko toiselta puolen ja emon ehdoton totteleminen +toiselta puolen olivat olleet ne kaksi tekijää, jotka olivat määränneet +sen elämän kulun. Niiden johtamana se oli kasvanut väkeväksi, tarkaksi +ja valppaaksi, oppinut täydelleen tietämään, milloin piti juosta, +milloin lentää, milloin taas piilotella liikkumattomana suletuin +silmin, kun vaara kulki läheltä ohi. Ja nyt, kun se oli täydessä +voimassaan, kun se jo saattoi yksinään kiitää läpi erämaan valppaana +ja itseensä luottavana, — hetken uteliaisuus, katsahdus tuohon outoon +eläimeen, joka oli seissyt niin hiljaa seeterin juurella, oli tuottanut +sille tuhon. Johtajan huuto kaikui kutsuvana, kutsuvana läpi metsän, +mutta se ei enää välittänyt siitä. + +Höyheniä hivelevä käsi oli käynyt hyvin helläksi. Minä olin ottanut +siltä hengen, nyt minun täytyi koettaa vastata sen puolesta. Sitä +ajatellessani kohotin päätäni ja päästin selvän _kvit-kvit_ äänen, +kuten juokseva peltokana. Heti paikalla johtaja vastasi; parvi juoksi +taas rungolle, ja päät kääntyivät minua kohti. Päästin toistamiseen +äänen, ja nyt parvi hyppäsi maahan ja makasi tiheässä ryhmässä; johtaja +taas nakkautui suoraksi puunrungolle ja oli liikkumaton kuin vieressä +oleva kanto. + +Huudossani oli jotakin nurinkurista, linnut olivat epäluuloisia, kun +eivät tietäneet, mikä vaara oli pitänyt niiden kumppaneita niin kauan +ääneti ja nyt ajanut ne pois tummasta lepikosta. Hetken ne kuuntelivat +tarkasti; sitten johtaja hyppäsi rungoltaan ja asteli varovasti minua +kohti, pysähtyen, piiloutuen, kuunnellen, hiipien, kaartaen kauaksi +toiselle puolelle ja taas takaisin vähän lähemmäksi, kunnes se äkkiä +kohottautui näkyviin ruohikosta katsoen minua suoraan kasvoihin. +Kaksi pitkää minuttia se seisoi räpäyttämättä silmääkään. Sitten se +hiipi sukkelaan takaisin, päästäen hiljaisen, hämmästyneen, kysyvän +_kvit-kvit_ äänen. Sitten heikko merkkiääni, jota minä tuskin saatoin +kuulla, sitten sukkela liike, — ja parvi pyrähti lentoon eri tahoille +hiljaiseen ystävälliseen metsään. + +Kymmenen minuttia myöhemmin minä olin piiloutuneena tiheään +pensaikkoon, katsoen suureen kuuseen, missä töin tuskin saatoin erottaa +johtajan seisomassa korkealla oksalla varjokuvana lännen ruskoa vasten. +Olin seurannut sen nopeata lentoa, ja makasin taas kuuntelemassa sen +ääniä, kun se kutsui parveaan yöpuulle. Näreiköstä ja mäenrinteeltä +ja kaukaa hiljaisen järven rannoilta ne vastailivat, ensin heikosti, +sitten selvemmin, ja pian alkoi kuulua siipien rapinaa kun linnut +saapuivat. + +Mutta olin jo nähnyt ja kuullut kyllikseni, jopa liiaksikin +mielenrauhalleni. Hiivin poispäin läpi notkon. Innokkaat kutsuäänet +seurasivat minua vielä kanootillenikin. Ensin valitus, ikäänkuin +rauhaisa järvi, hiljainen metsä ja hämärän vieno kauneus olisi +kaivannut jotain; sitten hiljainen kysymys, joka aina kuului peltokanan +_kvit_ huudossa, ikäänkuin vain minä olisin voinut selittää, miksi +kaksi ääntä ei enää vastannut iltahuutoon, kun varjot pitenivät. + + + + + +Umquenawis Mahtava + + +Umquenawis Mahtava on salojen herra. Metsänasukkaista ei yksikään ole +puoleksikaan niin suuri kuin se; ei millään ole niin tarkat aistimet +vainuamaan vaaraa, eikä voimia niin peloittavia puolustautumaan +vaaralta, kuin sillä. Niinpä se ei pelkää mitään, vaan liikkuu +läpi suuren metsän kuin valtias; ja kun näet sen ensimmäistä +kertaa erämaassa viillettämässä valtavana ja äänettömänä tietään +jättiläispuiden lomitse tai puskevan kuin suuri veturi läpi pensaikon +ja yli tuulenkaatamien puiden, kuono koholla tuulta vainuamassa, leveät +sarvet taaksepäin heitettyinä mahtavilla hartioilla, ja kuivuneet +puut, jotka sattuvat tielle, murtuvat rytisten sen rynnätessä, ja +lepän oksat rapisevat ja napsahtelevat sen haaraisia sarvia vasten, +— kun näet sen tuollaisena, niin jotakin sinussa nousee sotilaan +tavoin tekemään kunniaa ja lausuu: »Herra Hirvi!» Ja vaikka kädessäsi +on pyssy, ei sen kuolemaa tuottava suu koskaan kohoa. Tuo suuri pää +suunnattomine sarvikruunuineen on liian suuri mihinkään huoneeseen. +Ripustettuna typerästi seinälle täynnä sälyä olevaan huoneeseen, kuten +sen usein näkee, nuo kerran elävien räikkätorvien kaltaiset korvat +rypyssä, nuo kerran niin tarkat ja pienet silmät pullistuneina ja suuri +turpa vallan suhteettomaksi venytettynä, se on väärässä ympäristössä, +epämuotoinen ja ruma. Sillä ei ole sen enempää ja tuskin yhtään sen +ylevämpää tarkoitusta kuin päänahalla villi-ihmisen wigwamin orrella. +Ainoastaan erämaassa, takanaan puolen tonnin painoisen voimaauhkuvan +ruumiin vastustamaton sysäys, allaan rytisevä pensaikko ja yllään +korkean kuusikon mahtavat holvit, siellä tuo pää saattaa ylläpitää +sitä suurenmoisen voiman vaikutusta, joka kuuluu Umquenawis Mahtavalle +erämaan metsissä. Vain täällä se on kotonaan; ja vain kun sen näkee +tähystelevän levollisen majesteetillisena yksinäiseltä paikalta +hiljaisen järven rannalta tai syöksyvän peloittavaa menoaan läpi +säikähtyneen metsän, saa sen näkeminen sydämen pamppailemaan ja hermot +soimaan nopeassa tahdissa ja hitaan veren liikkeeseen aina sormenpäihin +asti. Siellä sen nähtyäsi palaat tyydytettynä leiriisi ja jätät +mielelläsi Umquenawiksen sinne, missä se on, etkä ensinkään halua viedä +sitä rahtivaunussa kotiin ystäviesi ihmeteltäväksi. + +Vaikka Umquenawis on erämaan herra, niin on kaksi seikkaa, ja vain +kaksi seikkaa, joita se välistä pelkää: ihmisen haju ja pyssyn +ilkeä pauke. Sillä hirvivaltiasta on metsästetty, ja se on oppinut +tuntemaan pelon, joka oli ennen sille tuntematon. Mutta jos menet +syvälle erämaihin, minne ei vielä metsästäjän jalka ole eksynyt +ja missä tuohitorven rämähdystä seuraava pyssyn pamahdus ei vielä +milloinkaan ole rikkonut hämärän hiljaisuutta, niin saatat löytää sen +vielä sellaisena kuin se oli ennenkuin pelko tuli; siellä se saattaa +kutsuessasi tulla ryskyen pitkin vuorenrinnettä eikä tee kaarroksia +päästäkseen vihollisestaan tuulen alle; ja siellä, kun se on sillä +päällä, se ajaa sinut kiireimmän kaupalla lähimpään puuhun, johon sinä +menet niinkuin orava ketun ahdistamana. Kerran näin sen semmoisella +päällä hätyyttävän pientä jäntevää opasta, joka kapusi kuuseen +lumikengät jalassaan; eikä milloinkaan karhu ole tehnyt sitä temppua +sukkelammin, vaikka miehen jalat olivat käärityt niin epämukaviin +verhoihin. + +Olimme myöhään eräänä iltapäivänä sauvomassa vastavirtaa kohti suurta +järveä salovirran yläjuoksulla. Kaukaa takaamme kuuluva koskien +kohina ja lähellämme vuolaan virran lorina, sauvoimien rytmilliset +molskahdukset ja pienen kanoottini lipinä vasten aallon väreitä olivat +ainoat äänet, jotka häiritsivät salon hiljaisuutta. Olimme ääneti, +niinkuin aina ovat miehet, joille salo on puhunut syvintä kieltään ja +joille virta voi ensi käänteessä tuoda odottamattomia yllätyksiä. + +Äkkiä, juuri kun kanoottimme kokka työntyi ohi erään niemen nenän, +se törmäsi suoraan virran yli uivan suuren hirvilehmän päälle. Simmo +mörähti hämmästyneenä, ja hirvi pysähtyi kääntyen katsomaan meitä. +Siinä se seisoi, suurena kysymysmerkkinä kuonosta hännän päähän saakka, +sillä välin kun kanootti liikkui kyljittäin suuren rantakallion alle ja +jäi siihen hytkimään paikalleen sauvoimet lujasti pohjaan työnnettyinä. + +Olisi jo ollut aika leiriytyä, ja järvi oli vielä kaukana. Muutaman +minutin ääneti katseltuamme annoin lähtökäskyn, ja kanootti työntyi +ylöspäin. Mutta suuri hirvi ei lähtenytkään metsään, niin kuin +hyväntapaisen hirven olisi luullut tekevän, vaan hyökkäsi suoraan meitä +kohti. Simmo huitoi kokasta sauvoimellaan ja me muut huusimme viiteen +ääneen; mutta hirvi läheni vain, aivan rauhallisena, nähtävästi tahtoen +saada selon, mikä se kumma oli, joka juuri oli tullut virtaa ylös ja +häirinnyt juhlallista hiljaisuutta. + +»Paras olla hiljaa; suuri hirvi käy joskus päälle», mutisi Noel +takanani; ja me laskimme takaisin kallion suojaan odottamaan mitä +tapahtuisi, antaen suuren eläimen tehdä niin kuin sitä halutti. + +Kymmenen minuttia me vielä koetimme kaikin tavoin, uhkauksin ja +houkutuksin, saada hirveä pois tieltä, jopa lopuksi lähetimme +kuulan sipaisemaan vettä sen alta; mutta vihaista jalanpoljentaa +lukuunottamatta ei tullut mitään vastausta, eikä se osoittanut +vähintäkään halua luovuttaa meille kulkuväylää. Silloin muistui +mieleeni eräs temppu, jonka olin sattumalta oppinut kauan sitten. +Hyppäsin rantatörmälle ja kiipesin hirven yläpuolelle pensaikkoon +piiloon ja aloin taittaa oksia, ensin hiljaa, sitten yhä äänekkäämmin, +niin kuin joku olisi ollut pelkäämättä tulossa metsän läpi. Ensimmäisen +epäilyttävän rätinän kuullessaan hirvi säpsähti, epäröi, lähti +hermostuneesti poikkivirtaan, levittäen sieraimiaan ja heristäen suuria +korviaan saadakseen selvää, mitä rätinä oli, ja kun äänet yltyivät, +niin se kiiruhti yhä enemmän ja enemmän. Pian virta oli vapaa, ja +kanoottimme halkoili taas väreileviä matalikkoja, mutta hirvi jäi +uteliaana katselemaan puoleksi kätkeytyneenä lepikkoon. + +Tämä temppu on joskus hyvä. Kaikki eläimet pelkäävät oksan rasahdusta. +Mutta ei pidä koettaa sitä yöllä uroshirven kiima-aikana, kuten minä +kerran tein tietämättäni. Silloin se luulee sinua kiusoittelevaksi +puolisokseen ja tulee päin kuin myrsky ja ajaa sinut kuin säikähtyneen +apinan lähimpään puuhun, ennen se ei ole tyydytetty. + +Seuraavan tunnin kuluessa näimme kanootistani seitsemän hirveä, vanhoja +ja nuoria; ja laskiessamme maalle hämärän tullen leiripaikallemme +suuren järven rannalle, oli maihinnousupaikalla suunnattoman uroshirven +tuoreet jäljet. Vettä pulppusi vielä niihin, mistä näkyi, että se oli +juuri meidän lähestyessämme lähtenyt paikalta. + +Mistäkö tiedän, että se oli uros? Tähän vuodenaikaan hirvihärät +kulkevat lakkaamatta ja sorkkien kärjet ovat kuluneet pyöreiksi. Lehmät +taas, jotka ovat koko kesät, eläneet eriksensä opettaen kömpelöille +vasikoillensa salon ääniä ja hajuja ja muuta mitä niiden on tarpeen +tietää, kulkevat paljon vähemmän; niiden sorkat ovat sen vuoksi +tavallisesti pitkäkyntiset ja terävät. + +Kolme kilometriä leirimme yläpuolella oli pieni puro, jonka toisella +puolella oli lepikkoa ja toisella synkkä varjoisa kuusikko — +ihanteellinen paikka hirvien koulusaliksi minä ajattelin löytäessäni +tämän paikan muutamia päiviä tulomme jälkeen. Rannalla olikin jälkiä +oikein kosolta ja olin heti varma siitä, että kun vain odotti kylliksi +kauan, niin sai nähdä emon vasikkoineen ja ehkäpä vilaukselta katsahtaa +sellaiseen, mitä ihminen ei ole milloinkaan, ennen nähnyt, nimittäin +kuinka hirviemo opettaa pienokaisilleen, miten piiloutua, miten liikkua +ääneti ja huomaamatta pensaikossa, missä ei luulisi ketun voivan hiipiä +itseään ilmaisematta, miten laukata yli tuulenkaataman puun, miten +taivuttaa nuori koivu tai vaahtera ja pitää sitä allaan niin kauan kuin +syö lehtiä sen latvasta, — ja koko joukon muuta, mitä jokaisen hirven +täytyy osata ennenkuin se kykenee pitämään huolta itsestään suurella +salolla. + +Menin sinne eräänä iltapäivänä kanootillani, tartuin muutamiin +liljanvarsiin pitääkseni pienen alukseni paikallaan ja kyyristyin niin, +että ainoastaan pääni näkyi laitojen ylitse, ja koko vene oli aivan +kuin vanha tuulen ajama puunrunko. Se aika oli lähellä, jolloin tiesin +hirvilehmän käyvän nälkäiseksi, mutta vielä oli liian valoisa tuoda +vasikoita avoimelle rannalle. Kun olin tunnin odottanut, niin lehmä +tuli varovasti puron vartta alaspäin. Se seisahtui äkkiä nähdessään +kelluvan rungon, tarkasteli sitä pari kolme minuttia, höristellen +korviaan. Sitten se alkoi halukkaasti syödä liljanvarsia, joita +koko ranta oli täynnä. Kun se meni takaisin, niin seurasin sitä, +oppaanani milloin oksan naksahdus, milloin pensaanlatvan heilunta, +milloin levottoman korvan värähdys tai pensaiden välistä näkyvä suuri +tumma haamu. Pysyttelin koko ajan tuulen alla ja annoin tuon suuren +eläimen tietämättänsä opastaa minua sinne, missä sen pienokainen oli +piilotettuna. + +Sadan metrin päässä rannasta oli kaatunut puu, jonka latva kaartui +maahan kahden pienen kuusen päälle muodostaen matalan pesän, joka oli +niin pimeä, että pöllö tuskin olisi nähnyt mitä sisällä oli. »Tuossa +on se paikka», ajattelin itsekseni; mutta emo sivuutti sen, näköjään +huomaamatta, miten hyvä paikka se oli. Viidenkymmenen metrin päässä se +kuitenkin kääntyi ja tuli kaartaen takaisin tuohon paikkaan, tarkoin +nuuskien ja höristellen korviaan tullessaan minua kohti. + +»Ahaa! Vanha hirven temppu», minä ajattelin, muistaen, miten ajettu +hirvi ei koskaan asetu lepäämään ensin kaartelematta kauas taaksepäin +jälkiensä suuntaan, mutta tuulen alla niistä, saadakseen turvallisen +matkan päästä tutkia, onko sitä kukaan seuraamassa. Kun se lopulta +paneutuu maata, niin se asettuu lähelle polkuaan, mutta niin, ettei +sitä näy sieltä; näin se kuulee tai vainuaa jäljestä tulijan. Kun +metsästäjä sitten tulee paikalle, mistä hirvi kääntyi takaisin, niin +se on jo kilometrien päässä, samoten myötätuuleen vinhaa vauhtia. +Metsästäjä leiriytyy silloin siihen, missä se oli maannut ja jatkaa +aamulla jälkien seuraamista. + +Kun hirvilehmä kääntyi ja läksi kaarrellen takaisin, niin olin varma +siitä, että löytäisin sen vasikan kuusen alla olevasta pesästä. Mutta +eikö se löytäisi minua sen sijaan ja ajaisi minua pois alueeltaan? Ei +voi milloinkaan olla varma siitä, mitä hirviemo tekee, jos se löytää +ihmisen vasikkansa läheltä. Tavallisesti ne pakenevat, mutta toisinaan +ne juoksevat ihmistä kohti. Mutta minä olin jo vuosikausia koettanut +päästä tutustumaan opetukseen hirviemon pienessä koulussa. Nyt +laskeuduin kontalleni ja ryömin myötätuuleen pysytelläkseni poissa emon +vainun ulottuvilta, jos suinkin mahdollista. + +Se tuli pysähtymättä kulkien hämmästyttävän ääneti läpi pensaikon, +kunnes se oli siinä, missä minä olin ollut hetki sitten. Silloin se +hytkähti rajusti ja heitti päänsä ilmaan. Jokin tuoksu minusta oli +jäänyt paikalle, lehtiin tai kosteaan maahan. Hetken se seisoi kuin +kivi tunnustellen ilmaa sieraimillaan, mutta kun se ei vainunnut +mitään, niin se kääntyi hitaasti minua kohti käyttääkseen korviaan +ja silmiään. Makasin aivan hiljaa sammaleisen rungon takana, eikä +se nähnyt minua. Äkkiä se kääntyi ja kutsui vasikkaansa, päästäen +hiljaisen mylvähdyksen. Kuusipesästä kuului paikalla rapinaa ja +vastamylvähdys, sitten sieltä kömpi ulos hirvivasikka juosten suoraan +emon luokse. Tämä komensi ääneti hiljaisuuteen tavalla, jota ei +mikään ihmisen aisti voinut tajuta. Emo pani suuren päänsä maata +kohti — »haista tuota, pane se mieleesi ja muista», se sanoi omalla +tavallaan. Vasikka laski pienen päänsä alas emon pään rinnalle ja minä +kuulin, miten se nuuski lehtiä. Sitten emo heilautti päätään hurjasti, +ajoi pienen hirven liikkeelle ja molemmat menivät kiireesti pois — +»Pois, pois, kiiruhda, vaara!» sanoi se nyt ja painosti opetustaan +silloin tällöin puskaisemalla vasikkaa takaapäin niin, että se lensi +yli pahimpien paikkojen. Siten ne menivät mäkeä ylöspäin, vasikka +ihmetellen ja uteliaana, mutta emon kova pää takaapäin muistutti sille +tuon tuostakin, että nyt oli vain toteltava. Emo kääntyi toisinaan +nuuskimaan ja kuuntelemaan. Niin ne hävisivät ääneti synkkään +kuusikkoon. + +Pari viikkoa vaaniskelin samalla paikalla; mutta vaikka sattumoisin +näin hirviparin, milloin metsässä, milloin rannalla niin en saanut +oppia mitään uutta hirven salaisuuksista. Hirvien koulua pidetään +etäisissä varjoisissa viidakoissa, kaukana uteliaiden silmien +ulottuvilta. Sitten eräänä aamuna päivän koitossa, kun kanoottini +työntyi ruohoisen niemen ympäri, näin siellä emon vasikkoineen seisovan +polviaan myöten vedessä liljapatjojen keskellä. Kanootti melkein ajoi +vasikan päälle. + +Nuorelta hirveitä tai peuralta menee pitkä aika, ennen kuin se oppii, +ettei äkillisen vaaran uhatessa pidä seurata omaa säikähtynyttä +päätään, vaan emon opastavaa häntää. Tämä on aivan ensimmäinen seikka, +minkä nuoret metsävuohet saavat emoltaan oppia. Mutta peurat ovat +luonnostaan typeriä, luottavaisia tai palavan uteliaita, riippuen +kunkin eläimen yksilöllisistä taipumuksista,. ja hirvet ollen niin +voimakkaita eläimiä, ovat luonnollisesti pelottomia. Siitä johtuu, +että tuo välttämätön oppi on niin vaikea saada päähän. Jos yllätät +emohirven tai peuran vasikkoineen läheltä ja hyökkäät niiden päälle +luikaten kerran tai pari, niin että ne joutuvat tolaltansa, niin on +todennäköisintä, että emo laukkaa pensaikkoon, missä se on turvassa, ja +vasikka järveen tai pitkin rantaa, minne on helpoin pääsy. + +Useita kertoja olen saanut kiinni nuoren peuran tai hirven tällä +tavoin joko uimasta tai mutaan tarrautuneena, ja vietyäni sen +takaisin rannalle olen katsellut, miten emo varovasti palaa ja +miten se käsittelee kadonnutta lastaan. Kerran meloin maalle erään +keskenkasvuisen uroshirven vieressä ja tarttuen kiinni sen lyhyihin +takakarvoihin annoin sen hinata itseäni satakunnan metriä lähimpään +niemen nokkaan tutkien samalla sen ilmeitä. + +Kun kanoottini yllätti nuo kaksi hirveä, niin ne tekivät aivan kuin +olin odottanut; emo laukkasi metsään mahtavin hyppäyksin, niin että +muta ja vesi räiskyi sen ympärillä, vasikka sen sijaan läksi pitkin +rantaa, tarttui kiinni liljapatjoihin ja lopulta vajosi selkää myöten +mutaan päästäen epätoivoisen mylväyksen ja kääntyen katsomaan, mikä +minä olin. + +Meloin kanoottini rantaan ja lähestyin hirvivasikkaa rauhallisesti, +pitämättä kiirettä tai osoittamatta kiihtymystä. Sen nenä, silmät +ja korvat olivat kysyvännäköisiä, ja sen pelko vaihtui vähitellen +uteliaisuudeksi, kun se näki miten vaaratonta olentoa se oli +säikähtänyt. Koettipa se vielä vetää pikku jalkaraukkaansa mudasta +ylös minua kohti. Sillä välin suuri emohirvi pieksi pensaikkoa kutsuen +pienokaistaan tulemaan. + +Jo miltei ulotuin pikku hirveen, kun tuuli toi sen sieraimiin saman +väkevän hajun, jonka se oli oppinut muutamia viikkoja takaperin +metsässä, ja se mylvähti terävästi. Vastaukseksi pensas rasahti ja +kuului sorkan kapsetta, joka epäämättömästi kehoitti katsomaan, että +peräytymistie oli selvä. Samassa pensaikosta törmäsi emohirvi, silmät +punaisina kuin villisian ja selkäkarvat peloittavina pystyssä. »Älä +seiso, kun on käsketty lähtemään, vaan lähde paikalla — _iiiunh_!» se +mörisi, ja minä muutuin paikalla saukoksi ja hyppäsin järveen, sekä +sukelsin niin kauas että pääsin kylliksi syvään veteen ja uin veden +alla päästäkseni tuon raivottaren ulottuvilta. Näitä ovelia temppuja en +kuitenkaan olisi tarvinnut, sen huomasin heti kun kohotin pääni veden +pinnalle. Vihollisen pakeneminen epäjärjestyksessä tyydytti sitä yhtä +täydellisesti kuin jos se olisi ollut buurikenraali. Se meni suoraan +vasikkansa luokse, työnsi suuren päänsä sen vatsan alle, väänsi sen +kovakouraisesti ylös mudasta ja sitten tyrkki sen edellään pensaikkoon. + +Se oli ankaraa ja raakaa opetusta, mutta nuori hirvi tarvitsi sitä +oppiakseen metsän viisautta. Matkan päästä katselin pensaiden latvojen +huiskuvaa viivaa, joka osoitti niiden suuntaa, ja sitten seurasin +niitä varovasti. Löytäessäni ne uudelleen suurien kuusien pimennosta, +nuoli emo vasikkansa kylkiä, jotta se ei liian äkkiä jäähtyisi vasten +tahtoaan saamansa kylvyn jälkeen. Nyt ei siinä huomannut jälkeäkään +raivosta tai kovakouraisuudesta. Suuri pää painautui hellästi +kokemattoman pikku hirvihupakon yli. Se nuoleskeli sitä ja hyväili, +kuivasi ja lämmitti sen poloisia kylkiä, puheli sille äidillistä +kieltä, että nyt oli kaikki hyvin ja että ensi kerralla lapsukainen jo +menettelisi viisaammin. + +Järven seutuvilla asusti toisiakin hirviä, kaikki yhtä epävarmoja kuin +suuri hirvilehmä vasikkoineen. Luultavasti useimmat niistä eivät olleet +milloinkaan nähneet ihmistä ennen meidän tuloamme, ja siksipä minusta +oli hyvin jännittävää nähdä, mitä ne tekisivät ensi kertaa nähdessään +tuon oudon kaksijalkaisen eläimen. Milloin hirvi vainusi minut ennen +kuin näin sen, niin se meni rauhallisesti menojaan, kuten kaikki villit +eläimet tekevät, ja katseli turvallisen välimatkan päästä. Mutta jos +minä satuin äkkiarvaamatta sen läheisyyteen, milloin ei mikään tuuli +tuonut varoitusta sen sieraimiin, niin se oli tavallisesti peloton ja +hyvin utelias. + +Pahin niistä oli se suuri uroshirvi, jonka jäljet olivat rannalla +meidän saapuessamme. Se oli äreä ruma vanha eläin ja eleli yksikseen +aina pahantuulisena ja valmiina näyttämään mahtiaan sille, joka uskalsi +astua sen polulle tai panna sen valtiuden kyseenalaiseksi. Oliko se +vanha erakko käynyt vihaiseksi paljosta yksin elelemisestä, vai oliko +sen ruumiissa jokin vanha kuulan haava ylläpitämässä vihaa ihmistä +kohtaan, siitä en milloinkaan päässyt selville. Kaukana saman virran +alajuoksun varrella oli muuan uroshirvi kymmenen vuotta takaperin +surmannut erään metsästäjän, joka oli sitä haavoittanut; saattoipa +olla, kuten Noel arveli, että tämä oli sama eläin ja että se yhä hautoi +kostotuumiaan yhtä leppymättömästi kuin intiani. + +Ennenkuin pääsimme tästä selville, minä eräänä iltapäivänä kohtasin +tämän suuren härän, ja vähälläpä olin joutua maksamaan kalliisti +tietämättömyyteni. Olin ollut onkimassa järvitaimenia ja olin nyt +paluumatkalla leirille, kun erään niemen ympäri soutaessani yllätin +uroshirven, joka laidunteli liljapatjoilla. Olin lähestynyt aivan +ääneti, — vain tällä tavalla saattaa päästä salolla näkemään jotakin, — +eikä sillä ollut aavistustakaan siitä, että ketään oli lähellä. + +Se näkyi painavan suuren päänsä veden alle, niin että vain sarvien +kärjet olivat pinnalla, ja tunnustelevan kuonollaan pohjaa löytääkseen +liljan juuria. Sitten se nosti ja kiskaisi niitä irti ja jäi pystyssä +seisten pureskelemaan niitä suurella nautinnolla. Mutainen vesi vain +valui yli sen kuonon. Kun kaikki oli syöty, se kahmaisi taas veden alta +samalla tavalla toisia juuria. + +Ajattelematta mahdollista vaaraa aloin liukua sitä kohti. Niin kauan +kuin sen pää oli veden alla, liikutin kanoottia hiljaa eteenpäin +pyörittämällä melaa nostamatta sitä vedestä. Heti kun sarvet alkoivat +kohota, minä pysähdyin ja istuin hiljaa kanootissa, kunnes se oli +niellyt mehuisan suupalansa ja upotti päänsä hakeakseen lisää. Niin +saattoi päästä helposti eteenpäin tulematta huomatuksi. + +Pari kolme kertaa uudistin tämän tempun menestyksellisesti, eikä tuo +suuri eläin, jonka etupuoli onneksi oli kääntyneenä minusta poispäin, +aavistanut vähääkään, että sitä pidettiin silmällä. Sen pää painui +taas veteen, mutta ei tällä kertaa niin syvälle kuin ennen. Minä olin +kumminkin liiaksi kiintynyt tähän jännittävään leikkiin huomatakseni, +että se oli löytänyt juuren pään mudan yläpuolelta ja että sen korvat +olivat vedestä koholla. Kanoottini tekemä väre tai ehkäpä aluksen +hiljainen kahina liljanlehtiä vastaan herätti sen huomion. Pää +kimposi odottamatta vesiruohikosta ja kääntyi minua kohti korskuen +ja jännittyen mahtavasti. Siinä se seisoi vavisten raivosta. Silmät, +korvat, kuono, kaikki tarkkasi minua lähettäen kysymyksiä, jotka +vaativat paikalla vastausta. + +Pysyin rauhallisena, vaikka eläin olikin arveluttavan lähellä, kunnes +kovaksi onneksi tuulenpuuska ajoi kanoottini vielä lähemmäksi sitä. Se +ei enää näyttänyt kysyvältä, vaan uhkaavalta, sen selkäkarvat alkoivat +väristä, ja minä huomasin, ettei minulla ollut enää sekuntiakaan +aikaa hukata. Saadakseni paremman vauhdin käänsin kanoottini ulospäin +sen sijaan että olisin huovannut. Tämä liike tosin toi minut vielä +lähemmäksi eläintä, mutta arvelin voivani työntyä sen ohi. Ensi +liikkeeni nähdessään se karkasi päälle; punainen loimu välkkyi sen +silmissä, ja se syöksyi suoraan kohti kanoottia — yksi tai kaksi +roiskahtavaa hyppäystä vain, ja nuo suuret samettipeitteiset sarvet +heiluivat jo aivan päälläni ja etujalka oli kohonnut iskuun. + +Heittäysin silmänräpäyksessä veteen, kiljaisten samalla niin että +peto jonkin verran hätkähti. Kanootti jäi väliimme. Uidessani kohti +syvempää vettä kuulin takaani sellaista rusahdusta kuin jos jotain +olisi murtunut. Kun turvallisen välimatkan päästä käännyin katsomaan, +oli härkä iskenyt yhden terävän kavionsa läpi ylösalaisin kääntyneen +kanootin pohjan ja koetti nyt avuttomasti vetää jalkaansa pois +setripuukaarisatimesta. Se näytti säikähtäneen tuota kummaa kappaletta, +joka oli tarttunut sen jalkaan, sillä se mörisi ja hyppäsi takaperin ja +heilutti suuria sarviaan; se kävi hetki hetkellä yhä raivoisammaksi. + +Kanootin pelastaminen joutumasta vallan kappaleiksi härän jaloissa oli +nyt ainoa hetken vaatima toimenpide. Kaikki muut näkökohdat häipyivät +kun ajattelin, että jos härkä raivoissaan vielä survoisi kanoottiani, +kuten se tekee, milloin sen tarkoituksena on tappaa, niin se yhdellä +polkaisullaan saisi hauraan alukseni niin hajalle, ettei sitä voisi +enää korjata, ja meillä olisi edessämme vaarallisen virran laskeminen +omatekoisessa kuusenkuoriveneessä. Sukkelaan uin rannalle, hosuin +vettä ja huusin ja sitten juoksin pois saadakseni härän huomion +kääntymään itseeni. Paikalla se tulikin perässä — _unh! unh! shok, +shokketi-shok!_ — kunnes se oli niin lähellä, että asema taas alkoi +käydä vaaralliseksi, jolloin menin uudelleen veteen. Härkä seurasi +syvemmälle ja syvemmälle, kunnes sen kyljet olivat vedessä. Pohja oli +mutainen, ja sen jalat tarttuivat kiinni; ei ollut vaaraa siitä, että +se olisi lähtenyt uimaan minun perässäni. Se tuntee rajansa, ja tämä +raja on hartioiden korkeus. + +Kun se ei enää seurannut, niin uin kanootin luo ja hinasin sen +syvempään veteen. Umquenawis seisoi töllistellen ja ihmetellen tuota +kummaa ihmiskalaa. Punainen loimu hävisi sen silmistä ensi kertaa ja +sen korvat heiluivat kuin lippu tuulessa. Se ei yrittänytkään seurata, +vaan seisoi paikallaan hartioita myöten vedessä töllistellen ja +ihmetellen, kunnes minä laskin maihin niemen kärkeen, käänsin kanootin +oikein päin ja ajoin veden pois siitä. + +Mela oli yhä kiinni nuorassaan — kuten sen aina pitää olla kovissa +koetuksissa — ja minä nostin sen kanoottiin. Tämä rapina herätti +hirven ihmettelystään, aivan kuin jos se olisi kuullut toisen hirven +sarvien taistoon haastavan kolahduksen lepän runkoja vastaan. Se läksi +laukkaamaan mahtavin hyppäyksin pitkin rantaa minua kohti möristen +vihaisesti. Se oli taas nähnyt miehen ja tiesi, ettei se ollut +kala — _Unh! unh! iiiiunh-unh!_ se mörisi pudistellen niskaansa ja +hartioitaan viimeisen kiljahduksen päästäessään ikäänkuin jo tuntien +minut sorkkiensa alla. Mutta ennenkuin se ehti niemen kärkeen, olin +minä tunkenut flanellipaitani kanootin reikään ja kelluin taas turvassa +veden pinnalla. Se seurasi rantaa pitkin, kunnes se kuuli ihmisääniä +leiriltä, jolloin se paikalla kääntyi ja hävisi metsään. + +Muutamia päiviä myöhemmin näin saman äreän hirviön taas omituisissa +olosuhteissa. Tarkastelin järveä kiikarillani ja näin jotakin, mitä +ensinnä luulin sorsapariksi, lähellä ruohoista rantaa. Meloin paikalle +pitäen tarkasti niitä silmällä, kunnes jokin juuri näytti kohoavan +vedestä niiden väliltä. Ennenkuin ehdin saada kiikarini kuntoon ne +olivat taas kadonneet. Panin kiikarini pois ja meloin nopeammin. Ne +olivat ehkä sukeltaneet — mitä mustasorsa harvoin tekee — ja minä +saatoin ehkä yllättää ne. Siellä ne taas olivat, ja niiden väliltä +kohosi odottamatta taas tuo vanha juuri. Kohotin kiikarini ja salaisuus +tuli ilmi. Se, mitä minä olin luullut sorsapariksi, oli Umquenawiksen +suurien sarvien päät, ja niiden väliltä kohoava juuri oli sen pää, +jonka se silloin tällöin nosti vedestä hengittämään. + +Oli kuuma helteinen iltapäivä; kärpäsiä ja sääskiä oli liikkeellä +myriadittain, ja Umquenawis oli filosofisella tavalla etsinyt niiltä +rauhaa. Se makasi vedessä mutaisella pohjalla ruumis kokonaan veden +alla. Kun kärpäsparvi nyt kohosi sen päähän, niin se upotti sen +hitaasti, jolloin kärpästen täytyi paeta. Lähelle tultuani näin +kiikarillani niiden pilvenä häärivän sen kohdalla ja peittävän sen +näkyvissä olevat sarvet. Hetken päästä näkyi suuria kuplia kohoavan +pinnalle, kun Umquenawis puhalsi ilmaa keuhkoistansa. Sitten sen pää +nousi laiskasti vedestä ja paikalla asettui kärpäsiä pilvenä sille, ja +taas se hävisi uneliaasti räpytellen silmiään ja osoittaen sanomattoman +tyytyväisyyden ilmettä. + +Tuntui liian epäkohteliaalta häiritä sen nautintoa, mutta minä halusin +tutustua yhä enemmän tuohon äkäiseen vanhaan tyranniin, joka oli +kohdellut minua niin epähienosti. Niinpä hiivin sitä lähelle, meloen, +kun sen pää hävisi, ja pysyen paikallani, kun se nousi hengittämään. +Se näki minut lopulta, kun olin aivan lähellä, ja hyppäsi ylös +peloittavalla ponnistuksella. Sen silmissä oli tällä kertaa pelkoa. +Tässä oli taas tuo ihmiskala, tuo olio, joka eli maalla tai vedessä +ja pääsi lähestymään sitä niin ääneti, etteivät sen tarkat aistimet, +joihin se oli aina luottanut, antaneet sille mitään varoitusta. Se +tuijotti jäykkänä hetkisen, mutta kun kanootti liukui nopeasti sitä +kohti pelkäämättä ja epäröimättä, niin se kahlasi pois, pysähtyen vähän +väliä ja kääntyen katsomaan ja nuuskimaan tuulta, kunnes se saapui +metsän reunalle ruohikon taakse. Siellä se kohotti päänsä ilmaan, laski +suuret sarvensa taaksepäin hartioilleen ja läksi kyntämään suoraan läpi +tiheikön niinkuin suuri veturi, niin että lepänoksat naksahtelivat ja +rätisivät hauskasti sen ympärillä. + +Aivan toisenlainen oli seuraava tapaamisemme. Olin ulkona puoliyön +aikaan lyhty loistaen kanootistani, ja sivuutin läheltä erään niemen, +jolla olin usein nähnyt suuren uroshirven jäljet. Se ei ollut siellä, +ja minä suljin lyhdyn ja menin rannalle kuunnellen ja tarkaten, mitä +metsänasukkaita siellä saattaisi olla. Takaisin tullessani muutamia +minutteja myöhemmin kuulin niemeltä epäilyttävää kahinaa. Aukaisin +lyhdyn ja siellä oli Umquenawis, suuri uroshirveni, seisten mahtavana +pimeätä taustaa vasten. Sen silmät välähtelivät ihmeissään äkillisestä +valosta. Se oli rantaa myöten kulkien sivuuttanut minut kahdenkymmenen +metrin päässä tiheässä pensaikossa, — kuten huomasin sen jäljistä +seuraavana aamuna, — mutta niin ääneti se oli siirtänyt suurta +ruumistaan, kuunnellen, seisahdellen ja tunnustellen joka askelella +maata, vältellen juoruavia oksia, ennenkuin se astui koko painollaan, +etten minä ollut kuullut mitään ääntä, niin tarkkaan kuin kuuntelinkin +yön syvässä hiljaisuudessa. + +Lopulta Umquenawis tuli itse leirille tutkimaan. Ehkä sen toi tänne +uteliaisuus tai ehkäpä vain epämiellyttävä tunne siitä, että tuo +ihmiskala, joka ei sitä hätyyttänyt eikä pelännyt, aina piti sitä +silmällä. Eräänä päivänä Noel oli pesemässä joitakin vaatteitani järven +rannalla, kun jokin epämääräinen varoitus sai hänet kääntämään päänsä. +Siellä seisoi suuri uroshirvi puoliksi matalan näreikön peitossa +katsellen häntä tarkasti. Noel paikalla jätti pyykin sikseen kutsuen +kovalla äänellä minua tulemaan pyssyineni. Kun tulimme takaisin, oli +Umquenawis polkenut vaatteet mutaan ja hävinnyt yhtä hiljaa kuin oli +tullutkin. + +Tämän jälkeen intianit alkoivat yhä innokkaammin vaatia, että minä +ampuisin tuon ruman pedon ja pelastaisin metsän suoranaisesta vaarasta. +He kertoivat yhä uudelleen metsästäjästä, joka oli saanut surmansa, +ja väittivät nyt täytenä totena, että tämä oli sama hirvihärkä. Mutta +Umquenawis oli jo alkanut oppia pelkäämään minua, ja minä tahdoin +suorittaa kaikki opintoni ennenkuin kesä loppuisi. Niin jäi asia +silleen, mutta ennen kesän loppua oli vähällä tapahtua murhenäytelmä. + +Eräänä päivänä muuan hirsikkojen etsijä, vaitelias yksinäinen mies, +jolla oli villieläimen vaisto eksymättä löytää metsässä ja jonka +tehtävänä oli tarkastella salomaita ja valita parhaat hirsikot +tulevaa kaatoa varten, tuli järvelle, ja tietämättä, että me olimme +siellä, asettui eräälle lähteelle pari kilometriä alemmaksi meitä. +Näin hänen leiritulensa savun järveltä, missä olin kalastamassa, ja +ihmettelin, kuka nyt oli tullut tänne erämaan yksinäisyyteen. Tämä oli +aamulla. Hämärän tullessa menin hänen luokseen toivottamaan vierasta +tervetulleeksi ja kutsumaan häntä meidän leiriimme asumaan, jos hän +tahtoisi. Löysin miehen uupuneena ja kangistuneena istumassa tulensa +luona ja syömässä sianlihaa ja leipää suden ruokahalulla. Miltei +samalla silmäyksellä huomasin, että maa erään puun ympärillä oli +tallattu ja kaikkialla oli suuren uroshirven sorkan jälkiä. — + +»Halloo, ystävä, mikä nyt on?» minä huudahdin. + +»Onko pyssyä?» hän kysyi, ääntäen huomattavasti irlantilaiseen tapaan, +vastaamatta ensinkään minun kysymykseeni. Kun minä nyökkäsin, niin hän +törmäsi kanootilleni, sieppasi pyssyni ja juoksi metsään. + +»Dick parka! Menettänyt nähtävästi järkensä liian pitkästä yksin +elämisestä metsässä», minä ajattelin ja rupesin tutkimaan poljettua +maata ja härän jälkiä, saadakseni itse selville, mitä oli tapahtunut. + +Mutta miehen teeskentelemättömät, ystävälliset kasvot eivät osoittaneet +mitään hulluuden merkkejä, kun hän tuli takaisin metsästä puoli tuntia +myöhemmin. — + +»Se vanha peto! Tuolla puun oksalla olen saanut istua kuin rastas +viimeiset kymmenen tuntia. Vaan ei siellä laulattanut, eikä tullut +palaa mahaan. Se meni juuri teidän tullessanne — arvelin, että voisin +lähettää sille kuulan lopputerveisiksi», hän sanoi puolustellen +antaessaan pyssyäni takaisin. + +Sitten hän istuutui tulelle ja kertoi juttunsa. Hän oli juuri +sytyttänyt nuotion aamulla ja veti parhaillaan jaloistaan märkiä sukkia +pannakseen ne kuivumaan, kun takaa kuului rapinaa ja vihaista mörinää, +ja pensaikosta ryntäsi raivoisa uroshirvi. Metsänkävijä hyppäsi +jaloilleen ja väistyi, ja kun härkä kääntyi hetkeksi poispäin, niin +hän kiipesi puuhun ja istui siellä hajareisin oksalla, samalla kuin +härkä mörisi ja puski ja polki maata terävillä sorkillaan. Koko päivän +härkä oli pitänyt häntä saarroksissa, milloin vetäytyen viekkaasti +pensaikkoon piiloon, milloin taas hyökäten kiukkuisesti kohti, jos hän +vain aikoi tulla alas epämukavalta oksaltaan. + +Muutamia minutteja ennen minun tuloani oli tapahtunut kummallista, +mikä näyttää todistavan, kuten niin monet muut seikat metsässä, että +eräillä eläimillä — ehkäpä kaikilla eläimillä, ihminen mukaan luettuna +— on aika ajoin jokin tuntematon kuudes aisti, jolla ei ole nimeä eikä +selitystä. Olin vielä puolen kilometrin päässä tai kauempana, erään +niemen takana, ja meloin hiljaa vastatuuleen. Ei ollut mahdollista, +että mikään eläin saattoi vainuta, nähdä tai kuulla minua millään +tunnetulla aistillaan, mutta tuo suuri eläin oli kumminkin käynyt +levottomaksi. Se lähti puun alta ja kierteli hermostuneena sen +ympärillä katsellen, kuunnellen, käännellen korviaan ja tunnustellen +ilmaa. Äkkiä se oli kääntynyt ja hävinnyt ääneti pensaikkoon. Mc +Garven, hirsikkojen etsijä, jolla ei ollut aavistustakaan, että +järvellä oli ihmisiä paitsi häntä itseään, katseli härkää ihmetellen +ja epäillen, että paha henki oli sen riivannut. Hän oli kauan elänyt +salolla ja tavannut sadoittain hirviä, mutta ei milloinkaan yksikään +ollut käynyt hänen kimppuunsa. + +Pyssy täydessä vireessä ja mieli kiihdyksissä hän oli seurannut jälkiä, +jotka osoittivat hirven juosseen ensin varovasti, sitten pitkin +heiluvin askelin suoraan kohti vuoristoa. — »Oli se kumma peto joka +tapauksessa!» lopetti mies kertomuksensa. + + + + +Torven soidessa + + +Kiima-aika oli jo lähellä, ja yöt olivat kiihkeitä. Silloin tällöin, kun +olin kalassa tai seurasin puroja tai kuljeskelin metsissä iltaisin, +saattoi hirvilehmän ammunta yhtäkkiä särkeä tiheiden viidakkojen +hiljaisuuden niin oudosti ja epävarmasti, että tuskin osaisin sitä +kertomalla kuvata, vielä vähemmin matkia, tai edes sanoa suuntaa, mistä +se oli tullut. Järven rannan tiheikössä saatoin joskus yllättää suuren +eläinparin, lehmä levotonna ja hyvin kärsimättömänä, härkä milloin +hiljaa kuin varjo, milloin hangaten ja kahnaten lepikossa repaleista +samettiverhoa suurista sarvistaan, milloin ärtyneessä mielentilassaan +kerskuen ja näyttäen uhkaavaa muotoa jokaiselle elävälle olennolle, +mikä eteen sattui, vieläpä viattomille pensaillekin. + +Eräänä yönä menin Simmon kanssa maihinnousupaikalle aivan telttani +alapuolelle ja koetin ensi kertaa tuohitorvella matkia hirvilehmän +pitkää ammuntaa. Simmo ja Noel kieltäytyivät ehdottomasti sitä +tekemästä, ellen minä lupaisi ampua kiukkuista vanhaa härkää heti +kun se tulisi näkyviin. Viime aikoina he olivat monesti nähneet sen +telttamme lähellä tai tavanneet sen syvät jäljet lähimmällä rannalla ja +heitä alkoi ahdistaa taikausko yhtä paljon kuin pelkokin. + +Kokonaiseen tuntiin ei kuulunut mitään vastausta meidän toitotukseemme; +hiljaisuus verhosi, kuten elävä, vartioiva olento nukkuvan järven ja +metsän ja kävi vielä syvemmäksi kun torventoitotuksen viimeinen kaiku +oli palannut luoksemme etäisiltä vuorilta. Äkkiä Simmo laski torvensa, +juuri kun hän oli sen kohottanut huulilleen puhaltaakseen. + +»Hirvi lähellä!» hän kuiskasi. + +»Mistä sen tiedät?» tokasin, sillä minä en ollut kuullut mitään. + +»En tiedä mistä, mutta tiedän vaan», hän sanoi yrmeästi. Intiania +harmittaa kyseleminen niin kuin villieläintä harmittaa se, että +sitä katsotaan. Aivan kuin hänen väitteensä vahvikkeeksi kuului +ponnistelevaa ryskettä ja rynnistelyä vastapäiseltä rannalta +poikki lahdelman, ja hirvihärkä laukkasi rantapenkereeltä järveen +viidenkymmenen metrin päässä siitä paikasta, missä me kyykistelimme +rannalla. + +»Ampukaa! ampukaa pian!» huusi Simmo; ja hänen äänessään kuului vanhan +härän herättämä kauhu. + +Vastaukseksi tähän hirvi mylvähti — naurettavan heikko, kitisevä +mylvähdys, sellainen kuin pienen torven ääni — ja suuri eläin tulla +kirmasi pitkin rantaa meitä kohti. + +»Uh! nuori härkä, pieni hirvihupakko», kuiskasi Simmo ja puhalsi +torvestaan pehmeän, huhuilevan _uuuu'uhh_ äänen houkutellakseen sitä +vielä lähemmäksi. + +Se tuli lähelle sitä paikkaa, missä me lymyilimme, sitten se painautui +metsään ja kiersi hiljaa meidän leirimme ympäri päästäkseen selville +meidän hajustamme. Aamulla sen jäljet, noin viisi jalkaa telttani +uloimmasta tangosta, näyttivät kuinka vähän se vältti ihmisasuntoa. +Mutta vaikka se kierteli tuntikauden edestakaisin, vastaillen Simmon +matalaan huhuiluun naurettavan heikolla ammunnallaan, niin se ei enää +näyttäytynyt avoimella rannalla. + +Hetken kuluttua hiivin sinne päin, mistä viimeksi olin kuullut oksan +rasahduksen sen sorkan alla. Simmo esteli minua, kuiskien varovasti, +mutta minun päässäni pyöri kysymys, johon en vielä ollut saanut +tyydyttävää vastausta: Miksi yleensä härkä tulee torven kutsua kohti? +Luullaan tavallisesti — ja syystä kylläkin mielestäni — että se +luulee torven toitotusta hirvilehmän ääneksi. Mutta miten niin karkea +väärennys saattaa pettää sen terävät korvat, siinä metsän suurin +salaisuus. Olen kuullut monen metsästäjän ja intianin kutsutoitotuksia, +kaikki erilaisia, ja olen joskus itse saanut torveni ruikutuksella +hirvihärän houkutelluksi näkyviini; mutta en ole vielä koskaan kuullut +toitotusta, joka olisi vähääkään muistuttanut hirvilehmän mylvinää, +jonka usein olen kuullut metsässä. Enkä ole koskaan kuullut enkä myös +koskaan tavannut ketään, joka olisi kuullut hirvilehmän kaiuttavan +tuollaista »pitkää kutsua, kuin on metsästäjien torven ääni, jota +menestyksellisesti käytetään houkuttelemaan hirvihärkää lähelle. + +Toiset väittävät, ja jonkin verran perää lienee siinäkin, että +hirvihärkä, ollen tähän aikaan pelottomampi ja varomattomampi kuin +tavallisesti, tulee vain tutkimaan ääntä, kuten se ja moni muu +villieläin tutkii kaikkia outoja ja tuntemattomia ääniä, joita se +kuulee. Alaskan intianit pingoittavat nahkan eräänlaiseksi käsirummuksi +ja sitä nuijalla lyöden houkuttelevat hirvihärän luokseen; tämä ääni +lienee kuitenkin koko lailla yhtäläinen kuin jotkut hirvilehmän +monenlaisista omituisista mylvähtelyistä, joita olen kuullut saloilla. +Kahdesti olen huomannut härkien tulevan kirveen iskuja kohden. Tämä +ääni kuulostaa kaukaa jonkin verran samanlaiselta kuin hirvihärkien +omituinen _shok, shok_, jolla ne kutsuvat puolisojaan luokseen. Miltä +puolelta asiaa katsookin, niin aina tulee vastaan ristiriitaisuuksia, +jotka estävät lausumasta mitään varmaa mielipidettä. Tässä oli nyt +meillä »pieni hirvihupakko», joka ei pelännyt ja joka sentähden saattoi +antaa minulle valaistusta tähän hämärään asiaan. Käskin Simmon jatkaa +huhuilua hiljaa silloin tällöin, ja minä hiivin sillä aikaa metsään +ottamaan selvää vaikutuksesta. + +Oli pimeä kuin säkissä avoimen rannan takana. Täytyi tunnustella tietä +ja jäljitellä itse hirveä laskiessaan jalan maahan. Varovaisuudestani +huolimatta pensas suhahti, oksa narskahti. Heti vastasi kahina +etäämpää, härkä hiipi minua kohti. Se oli kuullut tämän tiedoituksen ja +tuli katsomaan, eikö siinä ollut kiusoitteleva naarashirvi, valmiina +antamaan sille aika löylytyksen siitä, että se tuotti urokselle niin +paljon vaivaa, ja ajamaan sen edellänsä avoimelle rannalle, missä se +saattaisi vartioida sitä tiukasti ja estää sen enää uudistamasta noita +piiloutumismetkujaan. + +Seisoin liikkumatonna puun takana, pitäen kiinni yläpuolellani olevasta +oksasta valmiina heilauttamaan itseni ylös hirven ulottuvilta jos se +hyökkäisi kohden. Epäselvä musta möhkäle tunkeutui pimeästä metsästä, +aivan edestäni, ja seisoi paikallaan. Heikkoa valoa vastaan, mikä +kuulsi järveltä lehvikön lomista, suuri pää ja sarvet kuvastuivat kuin +maasta väännetty kanto juurineen; mutta en olisi mitenkään ymmärtänyt, +että elävä eläin seisoo siinä, ellei olisi kuulunut hiljaisia +äännähdyksiä, joita härkä sai aikaan kurkullaan, — tärkeä rakkauden +ilmaisutapa, epäilemättä tarkoitettu viemään viekkaalle puolisolle +tietoa, että se oli lähellä. + +Se astui vielä askeleen minua kohti, hipaisten hiljaa lehtiä, ja +matala, valittava mylvähdys kertoi sen kärsimättömyydestä. Kaksi +askelta lisää, ja sen olisi täytynyt huomata minut, kun onneksi kuului +lähenevää pulputusta ja selvää _plop, plop, plop_ — joka muistutti +hirven astuntaa matalassa vedessä — alhaalta rannalta, minne Simmo oli +kätkeytynyt. Härkä kääntyi heti ja hiipi pois, kuten varjo varjojen +maassa. Muutamia minutteja myöhemmin kuulin sen juoksevan sinnepäin, +mistä se oli tullutkin. + +Senjälkeen se aina hämärän aikana ilmestyi leirimme läheisyyteen. Se +luuli, että hirvilehmä piiloittelihe jossain lähellä, ja se tahtoi +löytää sen. Meidän tarvitsi vain muutaman kerran huhuilla kanootistamme +tai rannalta, niin kohta kuulimme sen tulevan puhaltaen pientä +torveaan, ja pian näimme sen kahisten ryntäävän veteen saaden aikaan +molskahduksen, joka pani kaikki kaiut liikkeelle. Sitten eräänä iltana, +kun me makasimme suuren kallion kupeella pimeässä varjossa, vaanimassa +ällistynyttä nuorta urosta, joka kulki pitkin rantaa kuutamossa, Simmo +mylvähti hiljaa kutsuakseen sitä lähemmäksi. Äänen kuuluessa suurempi +härkä, jota emme ensinkään olleet vartoneet, juoksi pensaikosta aivan +läheltämme hirvittävällä ryminällä ja tulla ryskytti suoraan kanoottia +kohti. Vain mitä pikaisin toiminta pelasti meidät. Simmo tyrkkäsi +keulan irti ulvahtaen nyt omalla äänellään, joskin tahtomattaan, ja +minä meloin poispäin; härkä taas, hämärässä valossa yhä luullen meitä +siksi kiusoittavaksi lehmäksi, joka viikon päivät oli huudellut ja +piiloitellut itseään, seurasi meitä syvään veteen. + +Aivan epäilemätöntä oli, että tämä härkä lopulta luuli huhuilua +hirvilehmän huudoksi ja tuli sitä kohti. Kuunvalo on petollinen +muutaman jalan päästäkin. Kun nyt matala mylvähdys kuului suuren +kallion varjosta, niin se varmasti luuli vihdoinkin löytävänsä kainon +eläimen, tuli ulos piilopaikastaan ja päätti pitää sitä silmällä eikä +enää päästää käsistään. Sentähden se ui jäljissämme. Jos se olisi +lähtenyt tutkimaan outoa ääntä tai mahdollista vaaraa, niin se ei +varmaankaan olisi jättänyt maata, koska sen suuri voima ja ihmeelliset +aistit vain kuivalla pohjalla pääsevät täysin oikeuksiinsa. Vedessä se +on voimaton, kuten useimmat muutkin villieläimet. + +Meloin varovasti aivan sen eteen, niin lähelle, että katsoessani +yli olkani näin sen silmien tuikkeen ja sen edessä suuren kuonon +sysäyksestä syntyneet aallot. Hetken uituaan se alkoi epäillä +sitä kummallista oliota, joka oli aina saman matkan päässä, uipa +sitten nopeasti tai hiljaa, ja kääntyi rantaan päin äännähtäen +kärsimättömästi. Seurasin sitä hiljaa jonkun matkan päässä, ja juuri +kun sen jalka pohjasi käskin Simmon hiljaa puhaltaa vienoimman +huhuilunsa. Tämän kuultuaan härkä kääntyi takaisin ja rynnisti taas +jäljestämme mistään välittämättä, ja minä ohjasin sen sinnepäin, missä +nuorempi härkä vielä kulki edestakaisin rannalla huhuillen toivotonna +oletetulle naarashirvelle. + +Odotin tappelun syntyvän, kun nuo kaksi kilpakosijaa kohtaisivat +toisensa; mutta ne välittivät vähät toisistaan. Yhteinen +epäonnistuminen tai yhteinen surkeus näytti tukahuttavan luontaisen +mustasukkaisuuden tulen, jonka raivokkuuden todistajana olen useammin +kuin kerran ollut. Ne olivat kadottaneet kaiken pelkonsa tällä kertaa; +ne kulkivat rantaa edestakaisin tai rämpivät vaaroista välittämättä +läpi rämeiden, kun petolliset tuoksut ja kaiut kutsuivat niitä milloin +sinne, milloin tänne. + +Kaukana vuorenrinteellä terävä, uhmaava uroshärän mylvähdys vastasi +läpi säikähtyneen metsän meidän kiihoittavan soittomme huminaan. Simmo +kuuli sen ja kääntyi keulasta kurkottaen kuiskaamaan haltioissaan: +»Toinen härkä! Tällä kertaa saadaan se vanha piru, totta vieköön!» Hän +kohotti torvensa ja soinnutti pitkän, kaikuvan hirvilehmänammunnan. +Vielä kiivaampi toitotus vastasi rinteeltä, sitten ääni sekaantui +kahden ensimmäisen härän aikaansaamaan kahinaan, kun ne ryntäsivät +kanoottia lähinnä olevalle rannalle. + +Nyt emme pitäneet suurta lukua lähempänä olevista; koko huomiomme +oli kiintyneenä käheään, mylvivään ammuntaan — _uh, uh, uh! +r-r-r-runh-uuh!_ — johon liittyi pensaikon ratiseva, napsahteleva +kahina. Nuorempi härkä kuuli sen; se kuunteli hetken, kuten suuri +musta pystykuva kuunvalossa; sitten se pujahti rantapenkereen varjoon. +Suurempi härkä kuuli sen niinikään, nosti suuren päänsä ylös uhmaavasti +ja tulla kirmasi pitkin rantaa luikaten joka askeleella hurjan +taistelunhaasteen kaikuvalle metsälle. + +Pahaa ennustava hiljaisuus vallitsi nyt harjulla, mistä hetki sitten +oli kuulunut niin tuima meteli. Simmo oli myös hiljaa; melu oli käynyt +hänelle ylivoimaiseksi järven nukkuessa allamme ja äärettömän metsän +ulottuessa kaikkiin suuntiin taivaan rannalle asti hiljaisuuden +asuntona. Mutta minä, häijy tuuma mielessäni, tartuin torveen ja +kaiutin puoleensavetävän ammunnan, jommoisen hirvilehmä olisi huutanut +samassa tilanteessa. Kuin pyssyn laukaus kajahti vastaus, ja suuri +härkä läksi samoamaan — kuului vain räiskettä, rätinää, _r-r-ruh!_, +kunnes se syöksähti kuin rajuilma avoimelle rannalle, missä toinen +härkä mylvien taisteluun haastavasti juoksi sitä vastaan. + +Simmo pyyteli ampumaan, ampumaan, puhuen kiihtyneesti, että »vanha +piru», kuten hän sitä nimitti, tulisi entistäkin vaarallisemmaksi, jos +laskisin sen nyt menemään; mutta minä vain meloin kanootin lähemmäksi +räiskyvää, mylvivää melskettä rantapenkereen varjoon. + +Hirvittävä kaksintaistelu oli käynnissä, kun hetken päästä työnsin +kanootlini rannan suuntaan. Märät iskivät yhteen, niin että olisi +luullut päiden halkeavan. Muta ja vesi pärskyi niiden ylitse; niiden +suuret sarvet kalskahtivat ja kumisivat kuin metallisäilät, kun ne +iskivät mylvien kuin riiviöt tuimassa kamppailussa. Mutta ottelu oli +liian epätasainen kestääkseen kauan. Suuri härkä, joka oli ollut +vähällä tappaa minut, mutta josta minä nyt tunsin olevani melkein +hurjan ylpeä, oli tullut alas vuorelta peloittavan raivoisana ja +voimalla, jota ei mikään voinut vastustaa. Akkisysäyksellä se painoi +sarvensa haluamaansa otteeseen; jykevän niskansa ja hartiainsa +liikkeellä se pakotti toisen hirven pään sivulle, ja voimallisesti +ponnistaen takajaloillaan se lopuksi työnsi vastustajansa kumoon. +Toinen hirvi kaatui kuin salaman iskemä petäjä. Kun se taas rämpi +jaloillensa, niin vihainen vanha härkä syöksyi uudelleen sen kimppuun +ja iski haaraiset sarvensa sen kylkiin. Seuraavana hetkenä molemmat +härät olivat ryskäten hävinneet metsään, toinen juosten henkensä +kaupalla jättiläismäisin askelin läpi rätisevän pensaikon, toinen aivan +kintereillä puskien vihollisiansa takaa ja karjuen kuin villisika +raivosta ja kiihkosta. Niin ajo eteni harjun ylitse sen takana olevaan +laaksoon, ja hiljaisuus hiipi takaisin kuin Kiinan keisari melskeiseen +valtakuntaansa. + +Suuren ryteikön takaa niemeltä tuli nyt esiin ensimmäinen nuori +härkä, joka nähtävästi oli siellä piileksinyt ja katsellut taistelua. +»Vaitelias vie saaliin», se ilmeisesti ajatteli, astellen pelokkain +askelin ja varasmaisin liikkein. Matala mörähdys minun torvestani +rauhoitti sitä. Nytpä se löytäisi tuon piileksivän naaraan, joka +oli saanut aikaan niin paljon hämminkiä, ja juoksisi sen kanssa +matkaansa, ennenkuin voittaja palaisi ajostaan! Se juoksi sukkelaan, +kurkkuäänellään hiljaa möristen kutsua. Silloin ylhäältä harjulta +kuului taaskin pensaikon rätinää ja uhkaavaa mylvintää. Raivo ei ollut +saanut voittajaa unohtamaan, tuossa se tuli taas saamaan palkkiotaan. +Luottavaisuus hävisi paikalla tykkänään nuoren härän eleistä. Se häipyi +metsään. Ei kuulunut ääntä, tuskinpa huomasi liikettäkään, vain varjo +näytti hävinneen. + +Seuraavana aamuna päivän koitossa löysin vanhan härkäni rannalta pari +kilometriä alempaa, ja sen keralla oli se suuri hirvilehmä, jonka +minä olin ennen nähnyt vasikkaa opettamassa. Tämä pikku hirvi oli nyt +aika suuri ja tukeva, mutta seurasi vielä emoa tottelevaisesti, ja +suuri härkä oli ottanut ne molemmat suojelukseensa. Sinne jätin ne +häiritsemättä, ajatellen miten mahtavat jälkeläiset kerran syöksyisivät +ryskyen vuorenrinnettä alas ja saisivat erämaan vaeltajan tai +metsästäjän sydämen ilostumaan ja hermot soimaan, kun järvi taas saa +vieraita ja tuohitorven ääni kaikuu yli nukkuvan järven ja säikähtyneen +metsän. Tappakoon ken tahtoo. Minä olen nähnyt Umquenawis Mahtavan +sellaisena kuin se oli ennenkuin pelko tuli, ja olen tyydytetty. + + + + +INTIANINKIELISTEN NIMIEN LUETTELO + + + Cheokhes (lue: _tsheeokhes'_), vesikko. + Cheplahgan (_tsheplaa'gan_), merikotka. + Ch'geegee-lokh-sis (_tsh'dziidzii'lok-sis_), talitiainen. + Chigwooltz (_tshigvuults_), sammakko. + Clote Scarpe, legendasankari, kuten Hiawatha, pohjoisilla + intianeilla. Äännetään eri tavoilla, _Kloutskarp, Closcap, + Cluscap_ j.n.e. + Commoosie (_kommusai'_), kuorista ja oksista tehty maja tai suojus. + + Deedeeaskh (_didii'ask_), sininärhi. + + Eleemos (_elii'mos_), kettu. + + Hawahak (_hauahak'_), haukka. + Hukweem (_hukuiim'_), isokuikka, tai koskelo. + + Ismaques (_ismakves'_), kalasääski. + + Kagax (_kag'aks_), kärppä. + Kakagos (_kakagos'_), korppi. + K'dunk (_k'dunk'_), korpisammakko. + Keeokuskh (_kiokusk'_), myskirotta. + Keeonekh (_kii'onek_), saukko. + Killooleet (_kil'lulit_), valkokaulainen varpunen. + Kookooskoos (_kukuskuis'_), suuri sarvipöllö. + Koskomenos (_kos'komenos'_). kärpässieppo. + Kupkawis (_kupka'uis_), viirupöllö. + Kwaseekho (_kvasiik'ho_), ristisorsa. + + Lhoks (_loks_), pantteri. + + Malsun (_mal'sun_), susi. + Meeko (_miik'o_), orava. + Megaleep (_meg'alip_), peura. + Milicete (_mil'isete_), intianiheimon nimi, kirjoitetaan + myös Malicete. + Mitches (_mit'shes_), peltokana. + Moktaques (_moktak'ves_), jänis. + Mooween (_muuiin'_), mustakarhu. + Musquash (_mus'kvash_), myskimajava l. piisamirotta l. myskirotta. + + Nemox (_nem'oks_), kiiltonäätä. + + Pekquam (_pekvam'_), kiiltonäätä. + + Quoskh (_kvosk_), sinihaikara. + + Seksagadagee (_sek'sagadadzi_), Kanadan teiri eli kuusipyy. + Skooktum (_skuk'tum_), taimen. + + Tookhees (_tok'hiis_), metsähiiri. + + Umquenawis (_umkvena'uis_), hirvi. + Unk Wunk (_unk'vunk_), piikkisika. + Upweekis (_upviik'is_), Kanadan ilves. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75662 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..b5dba15 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this book outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..88932cd --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +book #75662 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75662) |