diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | 75647-0.txt | 3897 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 3914 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/75647-0.txt b/75647-0.txt new file mode 100644 index 0000000..8bbe9dc --- /dev/null +++ b/75647-0.txt @@ -0,0 +1,3897 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75647 *** + +language: Finnish + + + + +KUIN UNTA NÄKEVÄISET... + +Päiväkirjanlehtiä + + +Kirj. + +HELENE CHRISTALLER + + +Suomentanut + +K.V. Raitio + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Ahjo, +1919. + + + + +5. maaliskuuta. + + +Sitä varten olen minä siis maailmaan matkannut, onnea etsimään, +laskeakseni maihin täällä, kurjaa kurjempana, vailla toivoa, vailla +uskoa, vailla rakkautta. Ja vain ylpeys pitää minua pystyssä. + +Kun keuhkotautiparantolan lääkäri tyynellä, asiallisella äänellään +sanoi minulle: "Herra tohtori, koska kerran tahdotte totuuden tietää, +— lääkärit eivät voi teitä enää auttaa; menkää jonnekin hiljaiseen, +korkealla sijaitsevaan paikkaan, jossa ilma on terveellistä, aina sitä +muutamia vuosia vielä riittää..." Silloin huomasin, miten yhä vielä +toivoin — toivoin niin vimmatusti, vaikkei mitään toivoa kuitenkaan +ollut. Ja sitten huomasin säälin häiveen lääkärin kasvoilla, tuollaisen +kirotun säälin, joka sinulle sanoo selvemmin kuin mikään muu, ettei +sinua enää oteta lukuun, että olet kuolemaan tuomittu. Mutta tässä +auttoi minua ylpeyteni, minä tein katkeran ivallisen huomautuksen ja +pyysin tohtorin juomaan kanssani pullon samppanjaa lausuen; iloinen +elämä ja iloinen kuolema vie paholaisen laskut sekaisin. + +Tuo kunnon mies tirkisteli minua aivan ällistyneenä ja sanoi sitten +keventyneenä: "Jumalan kiitos, ettette ota sitä niin vakavasti." Oh, +mikä ihmistuntija hän olikaan! + +Niin istun minä siis nyt täällä Schwarzwaldissa 1000 metriä korkealla, +pienessä puolikatolisessa pesässä, joka kesällä tarjoaa vaatimatonta +virkistystä ja raikkautta. Tähän asti on täällä ollut äärettömän +yksinäistä, vain pastori ja kansakoulunopettaja seurana. Mutta tämä +on minusta hauskempaa kuin katsella Davos'ssa tuota vilinää, noita +kärsimyskumppaneita, jotka eivät puhu muusta kuin kuoleman ja elämän +mahdollisuuksistaan, ja sen ohessa kiihkeästi havittelevat kaikkein +pienimpiäkin huvituksia, joita kohtalo heille armopaloina heittää. Ei, +minä olen itse itselleni kylliksi, monesti jopa liiaksikin. + +Vuorilla on vielä kaikkialla lunta, ja vain korpit kaartelevat vaakkuen +lumipeittoisten ylätasankojen yllä. Minä en voi pitkälti kuljeskella, +sillä tiet ovat lumisia tai rapakkoisia. Kävelen sentähden vain pitkin +maantietä lähimpään kylään tai kappaleen matkaa kuusikkometsään. Mutta +tuossa metsässä on jotakin jäykkää, torjuvaa, pidättyvää; me emme +vielä ymmärrä toisiamme. Minulle on yleensä kaikki kuin suljettua, en +osaa enää lähestyä ihmisiä ja esineitä. Luulen sen johtuvan siitä, +etten ole tosi heitä kohtaan. Ja miksikäs minun pitäisi sellainen +olla? Vain rakkaus pyrkii avomielisyyteen ja totuuteen. Minua pidetään +miellyttävänä seuramiehenä, joka lyö korttinsa pöytään ja laususkelee +arveluttavia sukkeluuksia ja yleensä ainaisella hirtehishuumorilla +höystelee kohtaloaan. + +Mutta pitäisikö minun paljastaa teille tämä revitty sielu, tämä köyhyys +ja epätoivo? Te kauhistuisitte ja mykistyisitte, mutta minä en enää +voisi teidän keskuudessanne elää. + +Ehkäpä myöskin silloin pastori mehevällä, rattoisalla äänellään +virittäisi saarnanuotin ja tarjoaisi minulle "Uskonnon lohdutuksia". + + + +9. maaliskuuta. + + +Olen järjestänyt tarkkaan elämäni. Kello yhdeksään asti olen vuoteessa; +emäntäni, vanha uuttera talonpoikaisvaimo, tuo minulle joka aamu kello +kahdeksan aamiaisen. Sitten seuraa kylmä hieronta, johon minä tarvitsen +nuoren pojan avukseni, koska menetelmä muuten ottaa liiaksi voimiini +ja saa minut hengästymään. Kuinka alas voi vaipua! Luulenpa tosiaan, +että olin aikeissa kirjoittaa tässä kuvauksen koko siitä liikuttavasta +hoidosta, jota lahoavalle tomumajalleni omistan ja joka maksaa minulle +melkein puolet päivästäni. Näin voi ihmiselle pieni tulla suureksi, kun +häneltä kaikki suuri on otettu pois, Ainoa suuri minun elämässäni on +minun onnettomuuteni, ja sitä minä en tahdo ottaa vastaan, minä kiellän +sen, ja siksi ei se voi myöskään minua auttaa. + +Ja yleensä, kuinka kyllästynyt olen kaikkeen, kaikkeen. Ja sittenkin — +tätä onnen janoa ei voi sammuttaa, niin kovasti kuin itseäni sen takia +vihaankin — —. + +Ylhäällä Bergheim-kukkulalla on yksinäinen kuusi, jonka alla on penkki; +he nimittävät sitä kaipaustenkuuseksi. Oikeastaan minua harmittaa tämä +nimi; se keimailee tunteella, joka on parhainta ihmisessä. Varmaankin +joku sukkela kylpyvieras tai kalvetustautinen koulutyttö on sen +tuonnimiseksi ristinyt. + +Tämän kuusen juurelta katselen kernaasti iltaisin maailmaan: vuoret +sinisiä, tasangot valkeita, niiden yllä rusottava, hiipuva iltataivas. +Ja kaikki tämä rauhallisissa, levollisissa viivoissa; vuoret kuin +uneen vaipuneina pehmeässä hämyssä; lumi taivaan ruskosta punertavana, +varjossa kylmän sinisenä; laaksossa olkikattoiset majat, joista savu +nousee; etäällä iltakellot — —. + +Voisin melkein itkeä, kun näen tämän. Kuinka kaunis, kuinka kaunis on +maailma — mutta minä? + + + +18. maaliskuuta. + + +Tänään olen tullut 29 vuoden vanhaksi. + +Aamiaista tuodessaan toi emäntä mukanaan minulle muutamia +maisemakortteja entisiltä parantolatovereiltani ja kirjeen eräältä +vanhalta tädiltäni, joka säännöllisesti joka vuosi syntymäpäiväkseni +kirjoittaa minulle käännytyskirjeen, sokeroiden sen rasialla +itseleipomiaan anisleivoksia. Ja vaikka tuolle kirjeelle naurankin, en +kuitenkaan tahtoisi jäädä sitä ilman. Onhan kuitenkin yksi ihminen, +joka kuuluu minulle ja joka näkee minusta vaivaa, sillä käsiala on +tutisevaa, kuten vanhan, sairaan käden kirjoitus. Me olemme kuoleva +perhe, eikä minulla ole muita omaisia ketään. Sisareni kuolivat +aikaisin, äiti sai isästäni tartunnan, ja minä näin hänen kuihtuvan +pois, oma kohtaloni silmien edessä. + +Kun sanoin emännälleni, että nyt oli minun syntymäpäiväni ja että hän +sen tietysti jo oli korteista saanut tietää, ojensi hän minulle vanhan +kuivuneen kätensä ja toivotti minulle terveyttä ja pitkää ikää. + +"Eikö teillä ole mitään parempaa toivotettavana?" kysyin minä häneltä +katkerasti naurahtaen. Silloin loi hän minuun suoran, lämpimän +silmäyksen ja vastasi: "Jumalan rauhaa." Ja sitten hän meni ja jätti +minut yksin. + +Kummallinen toivotus ja juuri minulle! Mutta minä en voinut siitä +pahastua hänelle. + + + +3. huhtikuuta. + + +Opettaja miellyttää minua oikeastaan enemmän kuin pastori; hän on vielä +nuori ja täynnä ihanteellisuutta. Minä nauran hänelle, pilkkaan häntä, +saatan hänet intoiluun, lopuksi vihastukseen ja kadehdin häntä salaa +hänen järjettömän optimisminsa vuoksi. Vahinko, ettei hän ole syvemmin +sivistynyt; henkisesti ei hänestä ole minulle toveria, hänhän on niin +nuorikin. + +Niin nuori? Luulen, hän on melkein minun ikäiseni; olenko minä sitten +sisällisesti niin vanhusmainen ja turtunut? Taikka niin kypsä? + +Ei, kypsä minä en ole; kypsänä oleminen olisi iloisena olemista. Minä +en ole edes alistunut, vaan jäykkä, katkera, ylpeä, intohimoinen +"Ei" kohtaloa vastaan. Minä en tahdo tulla voitetuksi; se on oleva +minun kunniani, että seison pystyssä kuin mies, viimeiseen asti. +Mutta minusta on kuin olisivat itkemättömät kyyneleet minussa jääksi +jähmettyneet; kun ne sulavat, luhistun minä kokoon. + +Mutta minunhan piti puhua opettajasta eikä omasta itsestäni; yhä +uudelleen palaan minä itseeni, aivankuin sellaisen ajatuksilla Ja +tunteilla, jonka virta on viskannut kuivalle, olisi jotakin arvoa. +Mutta opettajalla on arvoa, kaikkialla tapaan minä hänen jälkensä. Hän +kulkee Naumanninsa kanssa pitkin ja poikin, kaikkialle, onnellistuttaen +ja sivistäen kansaa. Sehän on itsessään mielettömyyttä, mutta hän uskoo +siihen. Sitten käännyttää hän vielä muutamia lahjakkaitakin tähän +uskoon, ja tässä, haluaisin melkein niin sanoa, hypnoottisessa tilassa +ryömivät he yhdessä jyrkkää vuoria alas; he lukevat "sivistyneitä" +kirjoja, Lienhard'ia ja Frensseniä, Shakespeareä ja Schilleriä, +kokoilevat kiviä, kovakuoriaisia ja kasveja, ja kantavat nenänsä +erinäisiä sentimetrejä korkeammalla kuin toiset. Mutta naisiin he +vaikuttavat. Tällä pitkätukkaisella sukukunnalla on merkillinen veto +voiman puoleen. + +Kun Georg Steiner, se on opettajan nimi, tulee luokseni, on hän aina +täynnä jotakin, jonka hän on lukenut tai jota hän suunnittelee. Silloin +sivelee hän innoissaan pitkää, suoraa tukkaansa, niin että pitkät +hiustukot harottavat hänen päässään, lukee minulle ääneen hirvittävällä +laulavalla paatoksella kauneimmat ja vaikuttavimmat kohdat, ja kun +minä sitten haluttomana pysyn paikallani lepotuolissa tai kylmän "aika +sievää" sanon, silloin on hän ällistynyt kuten uneksija, joka on +äkkiä herätetty. Monesti vetää hän minut vastoin tahtoani väittelyyn; +mutta väitellä hän ei osaa, hän käy kiinni enemmän sydämellä kuin +päällä. Hauskaa on minun sitten nähdä, miten hänen harmaat silmänsä +tulevat yhä tummemmiksi ja hehkuvammiksi kuta enemmän hän innostuu, +miten hänen kellahtavat kasvonsa punertuvat ja miten hän tulee +puheliaaksi, kuten sellainen, joka puhuu "kielillä." Kun minä eilen +rohkealla väittelemiselläni olin ajanut hänet umpikujaan, huusi hän +tulistuneena; "Herra tohtori, tätä voittoanne minä en kadehdi teiltä, +minä surkuttelen teitä sen johdosta." + +"Siinä teillä ehkä on oikein", myönsin minä auliisti, "surkutelkaa vain +minua, se on paras tapa, millä voitte minulle kostaa." + +Jotakin oli hän varmaankin lukenut katseestani, sillä hän tuli äkkiä +hämilleen ja loi minuun avuttoman lapsensilmäyksen. Mutta illalla +toi minulle eräs koulupoika kimpun valkovuokkoja: "Tervehdyksenä +opettajalta ja jotta herra tohtori huomaisi kevään saapuneen." + +Hyvät ihmiset ovat minulle hiukan vastenmielisiä; he koputtavat aina +ovelle, enkä minä kuitenkaan tahdo sanoa "sisään." + + + +10. huhtikuuta. + + +Löwenissä tuuletetaan vuoteita; pääsiäiseksi odotetaan ensimmäisiä +lyhytaikaisia kylpyvieraita. Lumi on väistynyt niityiltä ja peittää +enää vain harmaana ja elähtäneenä, itsellensä inhona, pohjoisia +rinteitä, notkoja ja kuiluja; mutta vuoriniityt ovat vielä alastomat, +ainoastaan laaksossa, jossa vesi lukemattomissa uurteissa elähdyttää +juuria, ne ovat heleänvihreitä ja täynnä lyhytvartisia kaunokkeja. + +Tänään on aurinko paistanut koko päivän, se lämmittää täällä ylhäällä +ohuessa ilmassa jo aika tuntuvasti. Minä vedin lepotuolini nurmikolle +talon taakse ja paistattelin itseäni; eläimellinen mielihyvä levisi +ruumiiseeni ja vaivutti horteeseen kaiken, aivot ja sydämen. Hyvä +aurinkoäiti! + +Myöskin kottaraiset ovat tulleet ja viheltelevät aamuisin ikkunani +edessä. Ne pesivät pönttöön, jonka pikku Philipp, emäntäni poika, +edellisellä viikolla on valmistanut, ja jotavarten hän on lainannut +minun taskuveistäni. Kiitokseksi vuoleskeli hän kuistin täyteen lastuja +ja piti minulle seuraa. + +"Herra opettaja on sanonu', että mun pitäisi tehdä tuollainen pikku +mökki linnuille, se olis' hyödyllinen," alkoi hän. + +"Niin, siinä teet oikein." + +Äänettömyys. + +"Toi opettaja on niin viisas." + +Minä myönnän. + +"Mennä vuonna löysi Hirschwirtin Pekka ison toukan, ja opettaja +kasvatti sen, ja siitä tuli suuri, niin nätti perhonen, +ligusterperhonen on sen nimi, opettaja sano! Opettaja tietää joka kukan +nimen ja joka eläimen nimen." + +"No, ja mitäs hyötyä siitä on?" kysyin minä epäilevästi. + +Poika vaikeni ymmällään ja vuoli edelleen. Lopulta sanoi hän huoaten: +"Mä tähtösin ja tietää kaikki." Ja sitten veti hän päänsä taakse päin +ja otti torjuvan ilmeen, ikäänkuin olisin tullut häntä liian lähelle. + +Vihdoin oli rakennus valmis, ja Philipp tarkasteli sitä mieli hyvänä. + +"Eiks' tossa vois' vaikka itte asua?" kysyi hän minulta ylpeästi ja +piti työtänsä nenäni alla. + +Minä en voinut olla myöntämättä, vaikka esine oli vino ja vailla +rakennustaiteellista viehätystä. Mutta en tahtonut sammuttaa iloisista +lapsensilmistä säteilevää valoa. — Luomisiloa! Siinäkään ei mitään +minulle! Aina päältä katsoa, ei koskaan itse iloita! Ja siitä ei muka +pitäisi katkeroitua? + + + +1. toukokuuta. + + +Olen maannut muutamia viikkoja vuoteessa. Huhtikuun ilma aiheutti +minulle sietämättömän katarrin, ja kuume ei tahtonut poistua. Ei ole +oikeastaan hullumpaa olla hiukan kuumeessa: levätä tunteet velttoina ja +puolivalveilla antautua unelmiin, joiden kulkua voi ohjata. Seinäpaperi +minun huoneessani on hyvin sisältörikas. Siinä on paksuja ruusuja, +kussakin kolme lehteä ja kaksi nuppua, jotka saavat mitä kummallisimpia +muotoja; milloin ne ovat suuria herhiläisiä, joiden surinan melkein +kuulen, kun veri kohisee suonissani, milloin lihavia, munkkeja käyden +juhlakulkueessa, milloin konnia, joilla on pikku kruunut päässään, +aivan kuin olisivat suoraan sadusta esiin hypänneet. Sitten on +ikkunoiden välissä seinäpaperissa suuri tahra, siltä kohdalta on joskus +satanut katon läpi ja väri on tuhraantunut, ja sohvan yläpuolella +on seinälampusta johtunut öljytahra. Nämä kaksi ovat kuumeen +kiihdyttämälle mielikuvitukselleni anteliaimpia; milloin esittävät ne +pirullisia irvinaamoja, milloin suloisia tytönkasvoja. + +Enimmäkseen muistutti vesiläikkä minulle eräästä saksalaisesta +opettajasta, jota kohtaan kerran tunsin hullua, salattua +pojanrakkautta. Hän piti myös minusta, huomasin sen, kun hän siveli +pehmeää, ruskeaa tukkaani, joka aina oli niin sopimattoman pitkä, +että he nimittivät minua runoilijaksi, tai kun hän kohotti leukaani +ja katsoi minua silmiin. Hänen katseessaan oli jotakin tutkivaa ja +pyytävää, ja minä tein aina hyviä päätöksiä ja salaisia lupauksia, kun +hän minuun noin katsoi. + +Nyt hän on minut jättänyt; minä en ole missään suhteessa pitänyt, mitä +olen luvannut. Kaksi vuotta sitten loukkasin häntä syvästi purevalla +huumorillani. Mutta mennös vaan, minä en voinut sinua pidättää! Tai +olisiko minun pitänyt ilmaista sinulle, miltä sisässäni näytti, vikistä +ja valittaa sinun edessäsi. Sitä ei tee kukaan mies, ei ainakaan +miehelle. + +Mutta vielä tänään minulle luottaa tuskaa, ettet sinä syvemmälle minuun +silloin katsonut, et arvannut epätoivoista tilaani. Kuumehoureissani +näin aina sinun kauniit lyhytnäköiset silmäsi, jotka minuun tuolta +ikkunoiden välistä katsoivat, ja aamulla selvenneenä näin taas vain +tuon vanhan levinneen vesitahran. + +Niin, nyt olen muka jälleen taas "terve", kuten minulle vakuuttaa +lääkärini. Originelli mies, juoppo, mutta nerokas, vaikkeikaan juuri +lääkärinä. Miehellä on viulu ja ääni siinä — — —. + +Kun hän on juonut niin paljon, että kaikki esteet ovat poissa, silloin +soittaa hän minulle tavallisesti jotakin. En voi sitä aina sietää, +sillä hänen soittonsa pyrkii kääntämään sydämeni nurin, ja mitä silloin +tulee esille, sen tahdon mieluummin pitää itselläni. + +Hän on joskus maailmassa saanut lääkintöneuvoksen arvonimen, en +tiedä mistä hyvästä. Hän on lihava, pyöreäruumiinen mies, silmät +rasvakerrosten sisässä, kasvot kuparinväriset, tukka harmaanvaalea, +harjaksinen, lyhyeksi leikattu ja törröttävä kuin vaateharja. + +Me teemme yhdessä pilaa sairaudestani ja elämästä ja kuolemasta ja +naisista. Sen ohella koputtaa hän rintaani tai kuuntelee valtimoani. +Minä sanon silloin pilkallisesti: "Kaikin mokomin, tohtori, älkää +vaivatko itseänne! Ei ole mitään tehtävissä." + +"Siinä teillä on taaskin oikein", myöntää hän ja lyö minua +hyväntahtoisesti naurahtaen polveen, "te olette sittenkin ymmärtäväisin +potilas, mikä minulla milloinkaan on ollut". + +On niin epämukavaa teeskennellä, ja hän on iloinen, kun hänen ei minun +luonani tarvitse niin tehdä. Ja minä olen sittenkin tuollainen kirotun +heikko poika, joka olisin hänelle kiitollinen valheesta, vaikkapa +näkisin sen lävitsekin. Eihän ehkä aina voi tietää — — —. + +Vanha eukko on hoitanut minua erittäin uskollisesti; kovin mielellään +haluaisi hän koettaa minuun erinäisiä parannuskonsteja, ja epäilenpä, +että hän ainakin jonkun pyhimyksen on vahakynttilällä lahjonut +puolelleni; mutta simpukkateestä, jota hän minulle yskää lieventävänä +ylisteli, olen väristen kieltäytynyt. + +Oikeastaan hän on liian ruma esteettisesti tuntevalle ihmiselle, +jollainen minä olen; mutta hänen loisteettomissa silmissään on +äidillinen katse, ja siitä minä unohdan hampaattoman suun, pörröiset, +harmaat hapset ja kumaran vartalon. Tuollaisesta katseesta voi +vaimoväelle antaa paljon anteeksi, ja kuitenkin tunnen itseni +persoonallisesti loukatuksi, jos tämä äidillisyys minua kohtaan tulee +liian peittelemättömästi ilmi. Minä esiinnyn itselleni silloin niin +pienenä, niin apua tarvitsevana, ja että sellainen olen, sen tahtoisin +kuitenkin kernaasti unohtaa. Epäjohdonmukaisuudeksi sitä sanotaan. + +Kun hän minulle tänään ruskealla, kuivettuneella kädellään ojensi +pesuveden, täytyi minun ajatella, että tämä sama käsi on kerran painava +silmäni kiinni, ja tämä käsivarsi tukeva minua viimeisessä vaikeassa +kamppailussa ilmasta ja elämästä. Minä pakotin itseni tarkasti +katsomaan kättä, joka piti vatia edessäni. Se oli elämän kuumuuden +kuivettama, luiseva ja suonikas aina rumuuteen saakka. Hänen on +täytynyt paljon kärsiä, kädessä on ilmettä mutta myöskin voimaa. Minun +omani on kapea ja veltto ja valkoinen, sinisuoninen. + + + +8. toukokuuta. + + +Vanha rouva Bühler'ini on kovassa touhussa; hän kulkee ympäri huoneita +ja puhdistaa ja pesee ja asettaa kuusenkäpyjä ja kevätesikkoja pariin +hirveän kirjavaan maljakkoon. Lisäksi tuoksuu sipulikakuilta aina minun +huoneeseeni asti. Kun kysyin häneltä, kuningastako tänne odotettiin, +vastasi hän loistavin silmin: "Eikä, vaan minun poikaani, joka tänään +pääsee pois laitoksesta". + +Lähemmin kysyttyäni sain kuulla, että poika oli eräässä tylsämielisten +hoitolassa, jossa hänelle koetettiin opettaa puhtautta ja jotakin +käsityötä. Nyt tulee hän jälleen kotiin ja koettaa olkihattujen +punomisella ansaita leipänsä. Hänen jalkansa ovat halvatut, mutta +äiti on ainoan kadulle päin olevan ikkunansa ääreen asettanut +vanhan lepotuolin ja ikkunanreunukselle kauneimmat kurjenpolvi- ja +neilikkakukkansa, jottei pojalle tulisi aika pitkäksi ja hän näkisi +jotakin kaunista. + +"Vaivanen poikaparkahan se on", sanoi äiti suorasukaisesti, "ja parempi +olisi, jos hyvä Jumala korjaisi hänet pois, mutta iloitsen kuitenkin +niin, että tuskin maltan odottaa". + +Sen lisäksi vaimolla tuskin on mistä elää, mies loukkaantui vuosia +sitten puunkaadannassa, ja vaimo on molemmat pojat yksin kasvattanut. +Perheen päätulolähteenä olen minä, ja kuitenkaan ei minun vaatimaton, +puukuistilla varustettu huoneeni ole kallis. + + * * * * * + +On ilta, ja poika on täällä. Naapuri on mennyt karjamarkkinoille +kaupunkiin myömään vasikkaansa ja paluumatkalla on hän noutanut +Jaakon laitoksesta. Jo tuntia ennen heidän tuloaan juoksi äiti +sunnuntaipuvussaan ulos, varjosti silmiään ja tähysteli alas puutonta +tietä pitkin. Minuun suorastaan tarttui hänen levottomuutensa ja +siirsin tuolini avatun ikkunan eteen, sillä ilma oli lämmin. Vihdoin +näkyi tomupilvi, kuului jyrinää, ja silloin syöksyi äiti nauraen ja +itkien päristeleviä hevosia vastaan. + +"Niin, Jaakko, sinäkö tosiaan siellä? Ja niin suureksi kasvanut, +oikeinhan sinulla on jo viiksetkin!" Sitten asetti hän tuolin vaunujen +viereen ja ajomies auttoi häntä laskemaan nuoren miehen alas. + +Kyläntielle kerääntyi luonnollisesti kansaa töllistelemään, mutta minä +käänsin silmäni pois, sillä ei ole mikään suuri nautinto katsella +inhimillistä kurjuutta ja heikkoutta. Sitten he kantoivat hänet +tuolissa sisälle, ja katselijat menivät matkoihinsa. Hän ei ole ruma, +tuo nuorimies, eikä näytä erikoisen tylsältäkään, vaikka hän äidilleen +yhä hämillään ystävällisesti irvistelikin; mutta hän tunsi äitinsä ja +iloitsi. Hänen jalkansa ovat aivan lyhyet ja voimattomat, yläruumis +sitävastoin näyttää säännöllisesti kehittyneeltä. + +Usein ajattelen, että oli onni, ettei minun äitini tarvinnut nähdä +sortumistani, niin katkeran välttämättömästi kuin häntä tarvitsisinkin. +Minua olisi alati kalvanut syyllisyyden tunne siitä, että aiheutan +hänelle surua ilon asemesta. Ja sitten olisin koettanut teeskennellä +hänelle tyytyväisyyttä ja olisin tässä panssarissa käynyt päivät +päästään ja olisin itseäni vaivannut ollakseni häntä vaivaamatta. +Ja sitten olisi se ehkä kuitenkin ollut turhaa, sillä äidit näkevät +terävästi. + + + +31. toukokuuta. + + +Tänään toi rouva Bühler minulle olkihatun, jonka hänen poikansa on +minulle punonut, koska olen niin hyvä häntä kohtaan. Taivas, kuinka +halvalla voi olla hyvä! Pari ystävällistä sanaa, välistä muutamia +makeisia, joista hän kovasti pitää. Kun tyystemmin ajattelen, on se +pikemminkin itsekkyyttä, sillä minua masentaa alakuloisten kasvojen +näkeminen. Taaleria, jonka hatusta tarjosin, ei vaimo tahtonut millään +ottaa vastaan, hattu oli muka lahja. Silloin panin tuon leveälierisen +hökötyksen päähäni ja menin alas Jaakon luokse. Hänen kasvonsa +aivan säteilivät, kun hän näki minut, ja hän vakuutti nieleksien ja +änkytellen, silmin ja käsin, että minä olin kaunis tuossa hatussa. +Kiiltävästä taalerista tunsi hän lapsellista iloa, hän pyöritteli sitä +ikkunalaudalla sinne ja tänne ja nauroi, iloisena kuin lapsi, kun se +kirkkaalla helähdyksellä putosi lattialle. + +"Minä ansainnut!" huusi hän ylpeänä äidille, joka tuli tupaan. + +Ulkona tiellä veteli pari poikaa pilkkalaulua nuorukaisparasta; +uskomattoman raakoja voivatkin lapset olla. Rampa käsitti pilkan sangen +hyvin, sillä hänen kasvonsa synkistyivät, ja hän torjui koko ajan: + +"Älkee laulako, älkee laulako!" + +Mutta äkkiä hän hymyili kirkastuneena, ja hattuani osoittaen sanoi: "Mä +teen sieviä hattuja, noi tyhmiä poikia, noi!" + +Minä nyökkäsin hänelle, ja sitten ahdisti minua jokin kurkussa. +Tuo kurja tylsämielinenkin tuntee itsensä hyödylliseksi jäseneksi +yhteiskunnassa, mutta mitä teen minä? Minun ei ole ollut raskasta +luopua kutsumuksestani. Lakimies? Hyvä jumala, sellaiseksi tullaan, +ilman rakkautta ja ilman vihaa. Hyvä tulevaisuus, kunnioitettu asema en +ole kyyneltäkään sen takia vuodattanut. Muutoin herkuttelen taiteella +ja kirjallisuudella ja pistän joskus nenäni tieteellisiin kirjoihin. +Ihanteellisina vuosinani tahdoin tulla runoilijaksi, ehkä sentähden, +että professori antoi minulle ainekirjoituksessa arvolauseen "sangen +hyvä" tai että ensimmäisen rakkauden suloinen tuska oli puristanut +minulta muutamia onnistuneita kaipauslauluja. Ainoa, mitä todella +rakastan, on luonto. Se ei ole minulle koskaan elämässäni tehnyt +pahaa, mutta aina hyvää. Vaikkei se voikaan minua auttaa, siroittaa se +kuitenkin tielleni kukkiaan ja auringonsäteitään ja sivelee hellällä +äidinkädellä polttavaa otsaani. + + + +2. kesäkuuta. + + +Tänään ovat ensimmäiset kylpyvieraat jutellen ja lörpötellen kulkeneet +ikkunani ohitse; lapset kesälomasta innoissaan, joka kukasta +ihastuneina, isä ylevänä, kohotetuin päin näiden ilojen jakajana, +narisevalla äänellä kaikesta tietoa antaen ja selittäen; äiti +kyhnystellen perässäpäin, taluttaen kahta vääräsääristä, riisitautista +poikasta; nähtävästi kaksoset. Nuo ihmiset eivät näyttäneet kauniilta +eivätkä rakastettavilta, mutta minä tunsin kateutta perheenisää +kohtaan. Tälle hengenahdistusta potevalle rouvalle ja hänen +lapsilleen merkitsee hän jotakin huolimatta pöyhkeilevästä, kuivasta +pedanttisuudestaan. Kenelle olen minä jotakin? + +Tai onko se lopultakin minun syyni? Ja kuitenkin kaipaan niin +äärettömästi rakkautta, olentoa, joka olisi minulle hyvä, joka kuuluisi +minulle! Mutta kuka koko tässä avarassa maailmassa voisi ja tahtoisi +kuulua minulle? Voi äiti, äiti, miksi olet jättänyt minut niin yksin! — +— — + + + +3. kesäkuuta. + + +Georg Steiner on hyvin kiihdyksissään; se oli aivan naurettavaa. +Me istuimme eilen illalla Löwen'issä, pastori ja minä, ja odotimme +kolmatta toveriamme korttipeliin. Ilta oli melkein liian kaunis +kortinpeluuseen, itse paksu pastorikin tuli kaihomieliseksi, +risti kätensä vatsan yli, pyöritteli peukaloitaan ja alkoi puhua +nuoruudestaan ja pienestä vaaleasta serkusta, joka oli hänen +vanhempiensa talossa elänyt. + +"Niin, ei ole aivan helppo meidänkään kutsumuksemme; jos minusta olisi +tullut maanviljelijä, kuten isäni, voisi minulla nyt jo olla kuusi +poikaa ja tyttöä, ja he ehkä olisivat yhtä vaaleita ja sinisilmäisiä +kuin pikku Marie-serkku." + +Ja näin puhellessaan hän katsoi peräti surumielisenä punaiseen +iltaruskoon. + +"Hiukan vähemmän rasvaa olisi kai teihin siinä tapauksessa karttunut", +sanoin minä ilkeästi, luoden silmäyksen kiusoittaviin rasvakurttuihin +hänen käsissään. + +"Eipä olisi vahingoksi, herra tohtori. Mutta pyydän, älkää ymmärtäkö +minua väärin. Olen kaukana siitä että katuisin jotakin tai nureksuisin +pyhää kutsumustani. Se oli vain tuollainen ohimenevä surumielinen +ajatus, joka minulle tuli. Sellaisia saa helposti näinä lauhkeina, +kaihoisina kevätiltoina. Te tulette sen ymmärtämään, herra tohtori." + +Että tuo lihava, hyvinvoipa, alati tyytyväinen pastori oli eräässä +mielessä hänkin perinnötön, johtui vasta tänään mieleeni. + +Sitten tuli opettaja, hatuttomin päin, hiukset harallaan ja mustetahra +keskisormessa. + +"Tiedättekö uusimman tapahtuman?" + +"En, sitä en tiedä koskaan." + +"Korkea virasto lähettää minulle tänne naisvirkatoverin aliopettajan +paikalle; kaunis juttu!" + +"Te voitte mennä naimisiin hänen kanssaan, silloin olette +opettajattaresta irti." + +Steiner teki kauhistuneen eleen. "Mennä naimisiin? Ei—i, tiedättekö, +otan silloin mieluummin jonkun talonpojan tyttären, sievän, nuoren." +"Varakkaan", täydensi pastori, mutta opettaja ei ollut kuulevinaan. + +"Tunnen vain hirvittäviä naisvirkatovereita, ja ylipäänsä — vastustan +naisten tunkeutumista kansakouluihin." + +"Minusta se taas on oikeus ja kohtuus", alkoi pastori leveästi, "ja +minkätähden? Me esimiehet tulemme paljon paremmin toimeen heidän +kanssansa, kuin teidän nykyaikaisten nuorten herrojen; te olette +kaikki salaisia Häckel'in kannattajia, mutta heissä on vielä jäljellä +kunnioitus kirkkoa ja uskontoa kohtaan, ja pienistä koulutoimistaan +suoriutuvat he myös paremmin kuin miehet". + +Opettaja kuunteli happamen näköisenä hengellisen miehen ylistyspuhetta. + +"Mutta herra Steiner", ryhdyin minä puheeseen, "en tunne teitä +ollenkaan nyt; te, niin ihanteellinen, edistysmielinen, kansan onnea +harrastava, te raivoatte pikku opettajatar-parkaa vastaan, joka +urhoollisena ja iloisena täyttää tehtävänsä?" + +"Tähän sopii myöskin sanoa: Varjelkoon, rakas Florian, sytytä +mieluummin muita taloja", nauroi pastori miellyttävästi. + +Opettaja punastui ja katseli meitä epävarmasti. + +"En tietysti usko... minä... tuota... minulle olisi kuitenkin virkaveli +mieluisampi kuin tuollainen vanha neitsyt." + +"Mutta entäs nuori?" kiusoittelin minä. + +"Ne ovat melkein vieläkin pahempia, silloin täytyy aina pitää itsestään +vaarin, olla kohtelias ... Ja ylipäänsä... naisten kanssa on vaikea +seurustella toverillisesti." + +"Mutta maksaa vaivan", vastasin minä, aivan kuin olisin naisasioissa +ollut äärettömän kokenut; ja keitä olen oikeastaan tuntenut? Paitsi +äitiäni — — — + +Eiköhän jokaisessa naisessa ole tavattavissa myöskin ystävätär, ja +emmeköhän me miehet ole vain liian kömpelöitä ja taitamattomia, tai +liian himokkaita? On ylipäänsä tyhmää ja köyhyyden todistus meille +miehille soimata naisia, sillä raa'oille egoisteille ja pelkureille +eivät he sielullisessa kauneudessaan koskaan avaudu. + +Koomillista kyllä, erotamme soimatessamme aina oman äitimme luvusta +pois, ja kuitenkin voivat kaikki nuo parjatut naisraukat olla äitejä ja +sen kautta merkitä joillekin ihmisille hyvyyttä, lämpöä ja kotia. He +jäävät alati kunnioitetuiksi lapsilleen huolimatta heikkouksistaan ja +virheistään. + +Mutta me miehet olemme sokeita, ja soimaaminen on hauskaa, ja minä +itsekin teen mielelläni niin — — — + +Sen ohessa tunnen iloitsevani opettajattaresta, vaikkapa hän +olisi vanhakin. Naiset puuttuvat täällä minun elämästäni, ainakin +sivistyneet, jotka sellaiselle ihmiselle kuin minulle voisivat olla +ystävättäriä. + +Monesti ajattelen, että voisin jollekulle naiselle olla paljon — — — + + + +9. kesäkuuta. + + +Minun elämäni kuluu niin tasaisesti, etten ollenkaan huomaa, miten +päivät siirtyvät ja miten jokainen niistä saattaa minut lähemmäksi +hautaa. Ruumiini rasittaa minua vähän, vieno, puhdas, ilma täällä +ylhäällä tekee kipeälle keuhkolle hyvää, minä yskin tuskin ollenkaan +ja nukun hyvin. Jospa lääkäri sittenkin olisi erehtynyt? Jos sairaus +kehittyisikin paljoa hitaammin tai pysyisi paikoillaan? Mahdotonta ei +tämä kaikki suinkaan ole! + +Ah elämä, suloinen elämä! Jospa vielä kerran saisin sinun hurmaavan +maljasi huulilleni viedä kuinka ahnaasti minä joisin sen, polvistuen ja +hartaudella, ei hurjassa samppanjahuumassa, kuten kerta ennen — — — + +Ruusut kukkivat; ulkona pikku puutarhassa kaalinkupujen ja +salaattisarkojen välissä ne kasvavat, ja naapuritalon ruskeata +puuseinää pitkin kohoavat, tyttären kamarinikkunan ympäröiden. Kun +minä kuistillani lepään, leyhyvät vienot tuoksut ympärilläni. Myöskin +lehmukset kukkivat, tuuli tuo minulle puistokäytävästä kokonaisia +tuoksupilviä huoneeseeni, ja kunnon Steiner lahjoittaa minulle +pitkävartisia, itse oksastamiaan ruusuja, hienon värisiä ja nimisiä, +ikäänkuin olisin hänen nuori virkasisarensa. Hän, opettajatar, on +nimittäin nyt myöskin täällä; en ole nähnyt häntä vielä, ja Steiner on +verrattain vähin sanoin hänestä puhunut. Aivan niin huonosti kuin hän +pelkäsi, ei asia muka ole, ja tulokas tuntuu olevan aika miellyttävä +henkilö. Silloin voisin minä ehkä vielä kerran, kuten ennen niin usein, +katsella, kuinka toiset armastelevat. Mutta Steinerille suon kernaasti +rakastettavan tytön, ja tahdon ilman kateutta iloita, kun hänellä on +onnea; hän on kelpo nuori mies, mutta naisia kohtaan arka kuin tyttö. +No, ehkäpä minä voin häntä auttaa; avioliittojen rakentaminenhan on +elämästä erotettujen etuoikeus ja antaa heille edes hiukkasen rakkauden +aistimusta. + +Muutoin näen hänet itse huomenna. Löwenin isäntä on pyytänyt minua, nyt +kesällä, mikäli mahdollista aterioimaan suuressa yhteisessä pöydässä, +koska hänen henkilökunnallansa oli ylenmäärin työtä. Hän arveli myös, +että se olisi minulle hauskempaa. Niinpä tahdon tehdä hänen mielikseen +ja koettaa, mutta vastenmieliseltä se minusta tuntuu, sillä olen tullut +melkeinpä hiukkasen ihmisaraksi, ja pelkästä mielenliikutuksesta en saa +syödyksi kyllikseni. + + + +10. kesäkuuta. + + +Nyt olen siis oppinut tuntemaan Heilwig Waldenin. Jo pelkkä nimi +aiheutti minulle miellyttävän ennakkoarvostelun; siinä on jotakin +vakavaa, omalaatuista, kuten sen omistajassakin. + +Kun päivällisen aika lähestyi, aloin tehdä ulkonaista ihmistäni +seurakelpoiseksi. Otin esiin mustan takkini ja etsin kauan sopivaa +kaulaliinaa. Vaatevarastoani ei ole puoleen vuoteen uusittu, nyt sain +siitä harmia; lopulla löysin kuitenkin oliivinvihreän kaulaliinan, +jossa en näyttänyt niin kalpealta, valkoinen oli liian juhlallinen +ja mustassa olin kuin mikäkin pappi. Minun täytyy tunnustaa, että +käyttäydyin kuin itserakas tanssikoulun oppilas. Otin käsille +viiksentaivuttajani, joihin minä en täällä enää ollut koskenut ja +panin toimeen oikein hävityksen kauhistuksen liinavaatelaatikossani. +Että täkäläinen kylänsilittäjä oli niin huono taitaja ammatissaan, +ei ollut minulle tähän asti lainkaan tullut mieleen. Lopulta saatoin +joltisellakin tyydytyksellä jättää peilin rauhaan. Minun täytyi nauraa +huolellisuudelle, jota panin asuuni, mutta tietoisuus siitä, että on +hyvin puettu, antaa eräänlaisen varmuuden ihmisten keskellä, ja se oli +minulle hyvin tarpeen. + +Mielestäni en muutoin näytä huonolta; sairaalta en ollenkaan, +korkeintaan hiukan mielenkiintoiselta, henkevystyneeltä. Tummatukkaiset +miehethän ovat enimmäkseen kalpeita, ryhtini on myös jokseenkin suora, +vaikka olenkin pitkä ja hintelö. + +Näin lohdutettuna ja varustettuna astuin sydän tykyttäen Löwenin +vierashuoneeseen, jota nimitettiin ruokasaliksi. Se oli jo aivan +täynnä, ja talon tyttäret tarjoilivat parhaillaan lientä. Äänet +sorisivat ympärilläni ja kaikkien silmät tuijottivat uteliaina minuun. +Täytyy tunnustaakseni että palavasti toivoin olevani kotonani rauhassa +neljän seinän suojassa, mikä minua ei tosin estänyt ulkonaisesti +levollisena kevyellä kumarruksella sijoittumasta tyhjälle paikalle, +jonka isäntä oli minulle osoittanut. + +"Te olette meidän pitkäaikaisin vieraamme, teidän on saatava +kunniapaikka", sanoi vanha Sommerkorn, jossa talonpoikaisviinuri +ulkonaisesta aistikkuudesta huolimatta pisti esiin. + +"Opettajatar neidin olemme asettaneet teidän viereenne, jotta teillä +olisi ajanvietettä." + +Onneksi ei neiti Walden kuullut ajanvietteestä mitään. + +"Tämä on herra tohtori Berthold Wehlin, neiti Walden, meidän +talvivieraamme, joka on toipumassa täällä ylhäällä tohtoristaan." + +Minä tein äänettömän kumarruksen ja istuuduin; heti sen jälkeen tuli +Julietta liemineen. + +"Eikö vissiin, herra tohtori, täällä on tok' hauskempaa kuin Bühlerin +hökkelissä", alkoi hän heti tuttavallisesti, "syökää nyt oikein +reilusti, tämä on voimakasta lientä, se vahvistaa teitä." + +Ne naiset eivät sitten voi olla kohtelematta ja hemmottelematta +sairasta kuin lasta. Tästä ei Juliettalle kuitenkaan voi harmistua, +kun hän noin kukoistavana ja pyöreäposkisena seisoo edessä, voimakkain +käsin ja nauravin suin ja ruskeissa silmissään katse kuin tahtoisi hän +sanoa: Voi sinua pikku raukkaa! + +Vaivalla sain pari lusikallista lientä alas, käteni vapisi; mutta +lusikat Löwenissä ovatkin niin raskaat, että kelpaisivat vaikka +tappelussa aseeksi. + +Luonnollisesti pikku neitonen huomasi myös tämän, ja minä tunsin, +kuinka hän osanottavaisesti katsoi minuun. Silloin laskin aseen syrjään +ja vastasin katseeseen; ehkä liian pitkään, sillä hän punastui äkkiä ja +käänsi silmänsä pois. + +Heilwig! Nimi kuuluu hänelle, noihin kapeisiin madonnankasvoihin +yksinkertaisesti kammattuine hiuksineen ja suurine syvältä olevine +silmineen. Lisäksi suora, hieno pikku nenä, suu, jonka ilme alati +vaihtelee, värittömät, kirkkaat kasvot, kaula, joka minusta muistuttaa +hentoa kukanvartta... No niin, hän se siis on, tuo pieni olento, joka +rusinana miesseuran jokapäiväisessä leivässä on sulostava elämääni, +sillä suloinen olento hän on, ainakin ulkonäöltään. + +Hän on hyvin vaitelias. Luulen, että hän on kaino. Se pakotti minun +voittamaan arkuuteni ja keskustelemaan. Tällöin unohdin luonnollisesti +syömisen, kunnes Julietta tuli väliin ja asetti verestävän palasen +paahtopaistia lautaselleni lyhyellä käskyllä: "Nyt on syötävä, herra +tohtori. Neiti, kahtokaa te, ettei hän sit' unoha." + +Neiti Walden hymyili tehtävästään; hän näytti niin somalta, että minä +unohdin läksyttää Juliettaa, ja kun sitten sitä ajattelin, oli se jo +liian myöhäistä, eikä minulla ollut enää halua siihen. + + + +14. kesäkuuta. + + +Olemme jo hyviä tuttuja keskenämme, neiti Walden ja minä; minusta +näkyy hän Steineriltä saaneen tietoja, sillä hän ei koskettele arkoja +kohtiani; ehkäpä häntä tässä ohjaa myöskin hieno vaisto. Hän kertoi +minulle tänään pöydässä, että hänen isänsä oli kapteeni sotaväessä ja +että hänellä oli kolme tytärtä ja kaksi poikaa. Hän on toiseksi vanhin +ja kahdenkymmenenkahden vuoden ikäinen. On varmaankin tuskallista +vanhemmille, antaa tuollaisen nuoren olennon lähteä maailmalle. +Mitä kaikkea voi tuollaiselle tytölle tapahtuakaan! Ja tulla sitten +tällaiselle seudulle, yksinäisyyteen, kun on tottunut iloiseen +ystävätärten seuraan. Että hänen virkatoverinsa täällä on kunnon mies, +on pelkkä sattuma, ja samoin se, että minä asun täällä. + +Muutoin, Steinerille ei hän kuitenkaan ole mitään. Hän, Heilwig, ei ota +ketään kansakoulunopettajaa, sitä eivät hänen omaisensakaan sallisi. +Minä mitätön mies tunnen siitä jonkinlaista mielihyvää. Onko sitten +tosiaan lohdutukseksi, jos toistenkin täytyy kieltäytyä? Se on kurjaa +ja pikkumaista. + +Minä voin jatkuvasti hyvin; tänään päivällä kiipesin aina Hohe Knie'lle +saakka. Tosin tarvitsin kolme kertaa niin pitkän ajan kuin oppaassa +sanotaan ja pääsin perille jokseenkin hiestyneenä. Mutta olin ylpeä +kuin urheilija, joka on voittanut kilpasoudussa. Hohe Knie on alaston +vuorenhuippu, jonka rinteiltä joku aika sitten on metsä hakattu +pois. Kannot ovat vielä jäljellä villien karhunvaarainpensaikkojen +ympäröiminä, joiden välissä siellä täällä kukkivat pienet +puolukkapensaat, punaiset hanhenjalat ja suuret siniset kellokukat. +Ylhäällä korkealla, jossa on vesiraja, seisoo ristiinnaulitun kuva, +jonka juuresta pulppuaa raikas lähde. Mehukkaat lemmikit rehoittavat +kosteikossa, myöskin sammalpenkki on siellä. Minkä kauniin saarnan +pastori voisi siitä pitää: Elävä vesi, joka rististä vuotaa! + +Minä istuin kauan penkillä, ja maailma lepäsi rauhallisena jalkaini +juurella. Pitäisi useammin nousta korkeuksiin, jotta näköpiiri pysyisi +suurena. Kaikki oli niin valoisaa ja aurinkoista, niin avaraa ja +suurta! Minä unohdin, että kuuluin syrjään sysättyihin, ja olisin +niin mielelläni tahtonut omistaa olennon, jolle olisin hiukkasen +rakkautta ja hellyyttä voinut antaa, vaikkapa vain ajatuksissani. Mutta +minullehan ei kuulu kukaan! + +Minä join tuosta kuvaannollisesta vedestä, joka rististä virtasi, ja +poimin pari kukkasta; huomenna annan ne neiti Waldenille ja kerron +hänelle paikasta. Ja sitten — luulen, hankin itselleni koiran. Tahdon +olla sille hyvä, sen pitää iloita, kun minä tulen kotiin, ja nuolla +minun käsiäni; sen pitää seurata minua kaikilla teilläni, ja kun olen +surullinen, tahdon painaa pääni sen turkkia vasten. Onhan silloin edes +yksi, joka näkee minun kyyneleeni eikä sentähden minua halveksi tai +sääli, vaan uskollisessa sielussaan täynnä hämmästystä ajattelee: + +'Itse jumaltenpojatkin itkevät? Voi tätä maailmaa!' + + + +19. kesäkuuta. + + +Nyt makaan taas jo kolmatta päivää vuoteessa; Philipp noutaa minulle +ruoan Löwenistä, ja siniset lemmikit, joille minä olen uhrannut ainoan +lasini, nuokkuvat kuihtuneina. Retki Hohe Knielle oli, niin näyttää, +pahaksi; tunnen pistoksia selässä ja kuume on noussut! Täytyykö minun +jokaisesta pienestä ilosta maksaa sovitusta? Kuinka olenkaan vähentänyt +vaatimuksiani vuodesta vuoteen, ja kuinka usein olen ajatellut: 'Jos +sinulta vielä tämäkin otetaan, ei elämä ole enää minkään arvoinen'; +ja yhä uudelleen olen minä alistuneena vetänyt piiriäni ahtaammaksi +ja ahnaasti ja saiturimaisesti koonnut ja pitänyt kiinni niistä pikku +iloista, jotka minulle vielä jäivät. + +Täällä huoneessa on kuuma ja hiljaista, vain iso kärpänen surisee +suljettua ikkunaa vasten. Emäntä on vetänyt alas rullakartiinin, +jonka vihreä ja sininen sveitsiläismaisema saa tyydyttää minun +luonnonkaipuuni. Joka päivä päivällisen aikaan kuulen ravintolankellon; +silloin näen hengessä Heilwig Waldenin, kuinka hän istuutuu paikalleen +pitkään pöytään, ja kuvittelen mielessäni, minkälainen puku hänellä +on yllään; minä katselen niin mielelläni sieviä naisten pukuja. Hänen +vieressään jää tuoli tyhjäksi; ehkä hän katsahtaa kerran ovelle tai +kysyy Juliettalta, missä sairas tohtori viipyy, ja sitten — — — asettuu +joku toinen hänen viereensä minun paikalleni, paksu sokeritehtaan +johtaja tai yliopettaja nyrpeine kasvoineen, ja he pitävät hänelle +hauskaa, niin että hän kokonaan unohtaa katkeranivallisen naapurinsa. + +Ah, minä toivoin, että tuolini pysyisi tyhjänä vain edes pari päivää +— mutta minä en jätä koskaan aukkoa, ketju sulkeutuu, elämä menee +menojaan, ja tuskin kukaan ajatuksellakaan muistaa minua. Mitäpä voin +enempää vaatia? Olen tarpeeton, kuulun ottaviin enkä antaviin. + +Emäntäni on heinänkorjuussa. Talo on aivan tyhjä; alhaalla ikkunan +ääressä istuu tylsämielinen ja punoo väsymättömästi olkihattujaan. Nyt +voisin minä kuolla. + +On niin painostavaa, ja hengitys käy minulta raskaasti, mutta +jos nousen ylös avatakseni ikkunani, voi pyörtymys tavata minut; +vähäinenkin kuume heikontaa heti. + +Nyt täytyy päivällisen ravintolassa olla loppunut, sillä kuulen juuri +keveitä askeleita, jotka lähestyvät taloa; niin ei kävele kukaan +talonpoikaistyttö; se on joku neiti, joka romaani kädessä aikoo +Wolfsschlucht'iin... + + +Illalla. + +Hän oli siellä, katsoakseen miten minä voin; se oli hirveän kiltisti +häneltä. Ensin oli hän hyvin hämillään, kun näki minut niin yksin, ja +luulenpa että minä olin vielä enemmän. Se tarttuu. Minä koettelin tuon +tuostakin kaulaani, ikäänkuin olisi siellä ollut kaulus korkeammalle +vedettävänä. + +Ensiksi oli hänen hämärässä vaikea perehtyä. Minä pyysin hänen +vetämään ylös sveitsiläismaiseman ja avaamaan ikkunan. Sen teki hän +hyvin taitavasti, ja tämä pieni palvelus antoi hänelle heti takaisin +hänen teeskentelemättömän luonnollisuutensa. Sitten istuutui hän +minun luokseni vuoteen viereen. Hänellä oli yllään harmaa hame ja +valkoinen pusero, jonka läpi kaula ja käsivarret kuulsivat ruusuisina. +Auringonsäde sattui hänen tukkaansa, niin että se välkähteli kullalta. +Minun täytyi katsella häntä ja unohdin sentakia puhumisen. + +Ensin kysyi hän minulta pehmeällä, vienolla äänellään terveydestäni, +ja kun hän ei tyytynyt vähiin sanoihin, vaan tutki edelleen kuin +koulunjohtaja ja lopuksi lausui pari lohduttavaa sanaa pikaisesta +paranemisesta, tulin minä kiihtyneeksi, lankesin jälleen vanhaan +pilkkaajanosaani ja sanoin tylysti naurahtaen: "Oh niin, tietysti, +ja minä elän vielä vanhemmaksi kuin kaikki muut ja kuolen vasta +satavuotiaana, vanhana ja elämästä kyllälti saaneena, kuten Abraham, +Isak ja Jakob". + +Tästä sävystä tuli hänen kasvoilleen pelästynyt ilme; hän yritti +hymyilyä, mutta se katosi jälleen heti, ja hän pysyi äänettömänä kuin +toruja saanut lapsi, sillävälin kun minä raivoten kiukuttelin omalle +itselleni. + +"Tomaattiliemi oli hyvää tänään", aloin sitten mitä kevyimpään +keskustelusävyyn. + +Hän katsoi minuun silmät suurina, sitten rypisti kevyesti +kulmakarvojaan eikä yhtynyt puheeseeni. + +"Mitä uutta kuuluu?" + +Hän vastasi hajamielisesti; vieraita oli mennyt, uusia tullut. Minun +täytyi sovittaa hänet. Mutta hyväsydämiset naiset sovitetaan nopeimmin +pyytämällä heiltä jotakin. + +"Tahtoisitteko eräälle, joka kohtaloansa vastaan kiukuttelee, antaa +hänen epäkohteliaisuutensa anteeksi ja valmistaa hänelle sitronajuoman? +Hänen on kovasti jano." + +"Mielelläni". Hänen kasvonsa kirkastuivat. Hän hypähti keventyneenä +ylös ja etsi yöpöydältä kokoon kaikki mitä tarvittiin; sitten otti hän +innokkaana ruukun ja meni hakemaan vettä kaivosta. Kun hän palasi, +riippui hänen tukassaan vesipisaroita, jotka kimalsivat kuin timantit. +Minä makasin hiljaa ja katselin häntä. Ei ainoakaan hänen suloisista +liikkeistään jäänyt minulta huomaamatta, kun hän jäntevästi pikku +käsillään pusersi sitronaa ja varovasti antoi mehun valua. Ikkunasta +tuli lämmin, ihana heinäntuoksu, alhaalla tuvassa mutisi Jaakko +itsekseen käsittämättömiä sanoja. + +Sitten nostin lasin huulilleni ja katsoin häneen juodessani. + +"Oliko se hyvää?" + +"Sitronamehu ei ole milloinkaan ennen maistunut minusta niin hyvältä." + +Hän hymyili veitikkamaisesti. "Oh, nyt tulette jo kohteliaaksikin". + +"Enhän toki voi tehdä sairaskäyntiä teille kovin raskaaksi, muutoin +ajattelette te jonakin päivänä: Antaa karhun murista itsekseen." + +"Sitä suurempi on silloin laupeudentyö, jonka tekee." + +"Aha, nyt tulee hyvä katolilainen esiin", kiusoittelin minä. + +"Hyvä?" sanoi hän miettiväisesti. "Hyvä minä en ole. Ajatteleminen on +niin hirveän paha tottumus." + +Hän otti minulta tyhjän lasin ja katsoi etsien ympärilleen, voisiko hän +vielä jollakin tavalla osoittaa hoitajatarintoaan. + +"Tulkaa tänne, neiti Walden, ja antakaa minun pyytää teiltä anteeksi +kiittämättömyyttä, jolla vastaanotin teidän osanotonilmauksenne", +pyysin hiljaisella äänellä, sillä puhuminen rasitti minua. "Katsokaas, +minä voin sietää kaiken, vieläpä katkerimman totuudenkin, mutta en +säälittelyä enkä lohdutusta. Minä tiedän lääkärin omasta lausunnosta, +että elämäni on menetetty; kysyessäni ei hän salaa minulta ainoatakaan +edistysaskelta, jonka tauti tekee, ja nyt pitäisi minun hymyillen +ja uskoen kuulla, kun minulle vakuutetaan, aivankuin lapselle, että +kaikki tulee jälleen hyväksi, ja kun minua terveen ulkonäköni johdosta +kiitetään. Olenhan toki arvostelukykyinen mies, enkä mikään alaikäinen +lapsi! Mutta älkää olko minulle vihainen, minun ei olisi pitänyt +suuttua". + +Hän pudisti päätään, mutta pari kyyneltä tuli hänen silmiinsä. + +"Olenko loukannut teitä?" kysyin surullisena. + +"Ah, ei, ei siitä syystä" — hän pyyhkäisi nopeasti kädellä silmiään —, +on vain niin hirveätä elää ilman toivoa, ja minulle tekee pahaa kuulla +teidän puhuvan niin kylmästi ja melkein pilkallisesti kaikesta siitä. +Niin kylmä ette voi olla, se on naamio, mutta mitä sen takana on... + +"Te pieni herkkämielinen olento", sanoin minä, ja nyt taistelin minäkin +liikutusta vastaan, mutta menestyksellä. Ja sitten ojensin hänelle +käteni; hän laski empimättä kätensä omaani, eikä vetänyt sitä pois, +ennenkuin minä vienolla puristuksella laskin sen irti. + +Ja sitten me puhelimme. Hän koulustaan, virkatovereistaan, pastorista, +mielikirjoistaan ja mieliajatuksistaan. + +Minä osoitin hänelle kuihtuneita kukkia ja kerroin, mistä olin ne +poiminut ja että olin aikonut tuoda ne hänelle. Sitten nousi hän, ja +minä pyysin hänen tulemaan pian jälleen. + +"Entä jos se rasittaa teitä?" kysyi hän rakastettavalla, äidillisellä +äänellä. + +Minä pudistin hymyillen päätäni. "Teidän käyntinne on ollut päiväni +ilo". + +Sitten hän meni, ja minä makasin kauan hiljaa selälläni ja elin vielä +kerran kaiken uudelleen, ja olin surullinen ja iloinen yhtäaikaa, +kunnes aloin uneksua ja lopuksi hiljaa nukahdin. Se teki minulle +hyvää; tänä iltana voin paljon paremmin, kuumetta ei ole ollenkaan ja +kirjoittaminen ei väsyttänyt. Ikkunasta valaa kuu sisälle hopeaisia +valoaaltojaan, niin että lamppuni valo näyttää niiden rinnalla +keltaiselta. Heinäsirkat kitisevät kosteassa nurmikossa, ja kirkonkello +lyö kymmenen. Onkohan hän vielä valveilla? Hänen koulunsa alkaa jo +aikaisin kello seitsemän. Tai istuuko hän ehkä puutarhassa ja nauttii +kesäyöstä? Tai puhelee iloisesti hoitovieraiden kanssa hotellin +parvekkeella eikä huomaa yön äänettömyyttä? Onko hänellä ainoatakaan +ajatusta minulle? + + + +23. kesäkuuta. + + +Mikä voima onkaan naisille annettu! Neljä kuukautta elin minä täällä +hiljaa ja rauhassa miesten seurassa; neljätoista päivää sitten tuli +nainen meidän luoksemme, ja heti kohta kiertävät minun ajatukseni hänen +ympärillään, ja lyhytaikainen seurustelu antaa minun sairaanelämälleni +sisältöä ja viehätystä, minun harhaileville tunteilleni jonkinlaisen +kotimaan. + +Ei niin, että olisin häneen rakastunut, minähän en saa sellaista +ajatella, ja niin hullu en ole, että asettaisin itseni alttiiksi +sellaisille vahingollisille ja hyödyttömille liikutuksille. +Mutta tunnen iloa hänestä ja toivon, että tulisimme ystäviksi; +sellaisessa irrallisessakin suhteessa tunnen naisen olevan minulle +ikäänkuin täydennykseksi; hän tekee elämäni sisältörikkaammaksi ja +arvokkaammaksi, antaa ajatuksilleni enemmän syvyyttä ja tunteilleni +enemmän lämpöä. + +Minulla olisi niin suuret taipumukset rakkauteen, ei ainoastaan +siihen, mitä tavallisesti rakkaudeksi nimitetään. Minussa on paljon +tyydyttämätöntä hellyyttä. Seurusteluni naisten kanssa oli aina +pintapuolista, pelkäsin intohimon tuskia, ja minulle se olisi tuottanut +vain tuskia, ei muuta. Mutta pelkurien luo ei rakkaus tule, vaan menee +ohitse. Kerran hipaisi se vaatettani, silloin pakenin. Minähän tiesin, +etten saanut ajatella avioliittoa, ja ystävyyteen en siihen aikaan +ollut kykenevä. Nyt olisin... + +Tänään saan maata kuistilla, ilma on lämmin, mutta ei helteinen. +Ruusut kukkivat yhä vielä, mutta niissä ei ole enää nuppuja. Ja +kuitenkin tuoksuvat ne ihanammin kuin koskaan. Kannatan jonkun +verran Muhammedia, joka sanoo: 'Rakastan naisia ja hyviä tuoksuja, +mutta sieluni virkistyksen on Jumala pannut rukoukseen'. Naisia? +Se kuulostaa niin kovin ylimalkaiselta, minä tahtoisin mieluummin +sanoa: sivistyneitä naisia. Mutta hyvät tuoksut! Koulutalolla kasvaa +amerikkalainen viiniköynnös, joka ainoastaan kukkii, mutta ei kanna +hedelmiä. Olin kahdeksan päivää sitten siellä ja istuin lehtimajassa +ja olin kuin juopunut hurmaavista tuoksuista. Lopuksi pyysin Steinerin +olemaan aivan hiljaa, jotta ei mikään tätä ihanaa nautintoa häiritsisi. +Se oli kuin henkäys paratiisin puutarhoista, liian ihana tälle +maailmalle, suloinen, voimakas ja balsamituoksuinen, ei ole sanoja sen +kuvaamiseksi. Minä hengitin syvään ja hitaasti. Rakastettava Steiner +tuo minulle siitä lähtien joka päivä oksan viiniköynnöksestään ja +karkoittaa sillä huoneestani maalaisen, tervehenkisen navetanhajun. + +Ja mitä sitten sieluni rukouksella virkistämiseen tulee, niin täytyy +minun sanoa, etten sitä enää tunne. Joskus minusta kyllä tuntuu +juhlahetkinä luonnon yksinäisyydessä kuin pitäisi minun sieluni +sulautua ja yhtyä johonkin suureen, voimakkaaseen, rakastettavaan +'ylisieluun'; mutta se on muodoton, epämääräinen tunne, joka pakottaa +minut polvilleni, ilman määrättyä päämäärää, ja en ymmärrä itseäni +silloin. + +Minun täytyy siis tyytyä vain hyviin tuoksuihin, sillä naisetkaan +eivät kuki sairaalle, elämästä pois sysätylle, niin suuresti kuin hän +halajaakin ja kaipaa heitä — — — + +Kun kuistiltani katselen puutarhojen yli, näen suuren pähkinäpuun ja +jyväaitan välitse korkean suippopäätyisen talon, jossa on pieni torni +soittokelloineen. Toisessa kerroksessa on kolme ikkunaa auki, ja äsken +näin eräässä niistä naishahmon. Se on kansakoulu. Nyt kuulen harmoonin +soittoa ja lasten laulua: 'Goldne Abendsonne' ja 'Ich halt' einen +Kameraden'. [Saksal. kansanlauluja. Suom.] He laulavat yksiäänisesti, +arvaan siitä, että he ovat pikku lapset, ja että neiti Walden nyt istuu +harmoonin ääressä ja säestää. + + "En ojentaa voi kättä sulle, + sä toveriksi jääös mulle + ajaksi ikuiseksi." + +Kuinka huolettomasti nuo pikkuset laulavat. Mitäpä tämä laulu heitä +liikuttaa! Kuulat, jotka tuovat kuoleman, jäähyväistervehdykset ja +toiveet, jotka ulottuvat haudan tuolle puolen? Ja minkätähden liikuttaa +se minua? + + + +24. kesäkuuta. + + +Olen neljä kertaa kävellyt puutarhan ympäri ja nyt hiukan hengästyneenä +pysähtynyt lepäämään kuistille. Luulenpa että huomenna uskallan jälleen +mennä ravintolaan. Löwenin isäntä on sittenkin oikeassa; se on paljon +hauskempaa kuin näin yksin. Erittäinkin kun on sellainen aasi, että +nukkuu silloin, kun neiti Walden tulee taloon tervehtimään, kuten minä +tein eilen. Unelmoidessani kuulin pehmeän naisäänen: "Sanokaa terveisiä +tohtorille, että hän pian jälleen tulisi toiselle puolelle meidän +luoksemme." + +"Hän tulee varmasti pahoilleen", näillä kuivilla sanoilla hyvästeli +emäntäni tyttöä. Minä tunsin kiusausta hypätä vuoteestani ja huutaa +alas, että olin valveilla, mutta sitten kuulin jo pikaisten askelten +poistuvan metsään päin. Juoksin ikkunaan voidakseni vilahdukselta vielä +nähdä hänet, mutta en nähnyt enää mitään. + +Suuresta pettymyksestä, joka minut valtasi, huomasin, miten olin +laskenut päiviä odottaessani hänen vierailuaan. Olin niin pahoillani, +että heittäydyin jälleen vuoteeseeni ja käänsin kasvoni seinään päin, +ikäänkuin en tahtoisi tietää enää mitään koko maailmasta. Iltapuolella +tuli tohtori ja hoputti minua ulos; ilma oli muka ihana ja hän halusi +pitää minulle seuraa, multa ei sairashuoneessa. + +Minä puin siis muristen päälleni, vain kauluksen jätin pois, ja sitten +menimme istumaan kuistille. Ukolla oli viulu mukanaan, mutta hän sanoi +soittavansa vasta sitten, kun hän saa hiukkasen sisäänsä. Siispä täytyi +Philippin noutaa Löwenistä pari pulloa punaviiniä, jotta minä saisin +konserttini aikaan. + +Se oli ilta, se! Kuutamo, ruusuja ja satakieli, joka naapurin pihassa +lauloi; lisäksi kiiltomatoja jasmiinikukissa ja pensasaidalla. + +"Kuinka hyvä, ettette ole mikään nuori neito, tohtori", sanoin minä. +"Tänä iltana rakastuisin teihin ehdottomasti." + +Tohtori nauroi miellyttävästi. "Menkää naisinenne, tämä tässä on paljon +parempi aviovaimo," ja hän otti hyväillen viinipullon käsivarrelleen. +"Ja tämä?" Minä osoitin viulua. + +"Niin, se on minun rakastettuni." + +Nyt tuli hän rauhattomaksi, katsoi milloin hellästi viuluunsa, milloin +lasiinsa, jossa paksu punainen viini kimalteli, eikä voinut päästä +ratkaisuun. Eräs kiiltomato tuli pimeästä ja asettui koulupuutarhasta +taitetulle ruusulle. Mutta lampun valossa kadotti se loisteensa. + +"Kiiltomato-ukkoseni, kuinka säteileekään sinusta rakkaus", sanoi +lääkintöneuvos, mutta hänen kasvoistaan oli kadonnut tuo puoleksi +kiukkuinen, puoleksi pilkallinen ilme. Äkillisellä päätöksellä työnsi +hän lasin syrjään, kääntyi minuun selin ja otti viulun käteensä. + +Kuinka se soi! Vaieten soitti hän, sanattomana kuuntelin minä — kauan, +eikä minun tarvinnut pidättää kyyneleitä, jotka puristuivat esiin +suljettujen silmäluomieni alta. + +Tohtori istui syrjin minuun, melkein pimeässä; vain kuu valoi +hopeasäteitään hänen ylitsensä ja heijasti hänen harmaan päänsä +ympärille ikäänkuin pyhimyskehän. Kun kumarruin hiukkasen eteenpäin, +saatoin nähdä hänen kasvonsa; ne loistivat oudon kirkkaina, piirteet +sitävastoin olivat jäykät ja jännittyneet. + +Hän otti syvyydestä säveliä, jotka järkyttivät minua, myllertäen +koko olemukseni, jotka nyyhkyttivät ja valittivat, riemuitsivat +ja rukoilivat. Minun sieluni polvistui äärettömyyden hämärässä ja +kurottautui tähtiä kohden, joiden hän antoi loistaa ylitseni. Mikä +voima on taiteilijan kädessä! + +Ulkoa tieltä kuului askeleita. Minusta tuntui kuin olisin kuullut +kuiskauksia; meitä kuunneltiin. Soittaja ei kuullut mitään, mutta minut +valtasi levottomuus, minä koetin silmilläni tunkea pimeään, siellä +häämöitti vaalea naisen puku. Mutta sitten tuli viileä tuulenhenkäys. + +"Riittää täksi päiväksi, teidän täytyy mennä vuoteeseen, tuulee." +Tohtori joi lasinsa pohjaan, pani viulun koteloon hellin käsin kuin +äiti, joka asettaa lapsensa kehtoon, ja lyhyellä, melkein tylyllä +"hyvää yötä" hän enempää puhumatta poistui. + +Vaalea puku oli kadonnut. Nyt kuvittelen alati itselleni, että neiti +Walden on kuunnellut meitä. Multa kuka oli toinen? Steinerko? Joku +kylpyvieras? Niin myöhään illalla? — Ah, mielettömyyttä! + +Huomenna tahdon mennä syömään Löwen'iin. + + + +25. kesäkuuta. + + +Hän se sittenkin oli, minä kyllä tunsin sen; toinen oli Steiner. + +Minä menin tänään ravintolaan syömään, vaikka minua vielä heikotti +vuoteessaolon jälkeen. + +Kaikki pyöri silmissäni käydessäni noiden monien ihmisten ohitse; +sitten näin neiti Waldenin. Hänellä oli yllään valkea puku ja hän +puheli Steinerin kanssa. Olin hyvin hämmästynyt tavatessani opettajan +täällä. + +"Mistä lähtien olette ollut uskoton emännöitsijällenne?" kysyin minä +epämieluisasti liikutettuna. + +Hän tuli myös hämilleen. Emännöitsijän laittama ruoka oli niin +yksitoikkoista ja rasvaista, sanoi hän. + +"Olette siis äkkiä saanut vatsanvaivoja?" kysyin edelleen pilkallisella +osanotolla. Luulen että kasvoillani oli lisäksi pahanilkinen ilme, +sillä hän tuli punaiseksi ja sitten harmistuneeksi, sillä aikaa kun +neiti Walden viattomin Eeva-nilmein istui paikallaan, ikäänkuin ei +tietäisi, etteivät ainakaan Löwenin kuivat paistit olleet houkutelleet +opettajaa. + +"Kas, herra tohtori!" huudahti Julietta nopeasti ohi rientäessään. +"Mutta tämäpä hauskaa." + +Myöskin neiti Walden katsoi minuun lempeästi, kun ojensin hänelle +käteni. "Tiedättekö, herra Steiner ja minä olimme eilen luonanne +kuokkavieraina?" alkoi hän heti. + +Se oli minulle pieni pistos, mutta minä katsoin häneen kysyvästi. + +"Kuinka ihastuttavan kauniisti tuo vanha mies soitti, ja vain teille +yksin!" + +"Mistä tiesitte konsertista?" + +"Herra Steiner ehdotti minulle illallisen jälkeen pientä kävelyä +ihanassa kuutamossa. Kaikki vieraat olivat vielä ulkosalla, herrat +poimivat kiiltomatoja ja pistivät niitä naisten hiuksiin, ja Julietta +lauloi Selman kanssa sitran säestyksellä svabilaisia kansanlauluja. +Sitten sanoi herra Steiner, että teidän naapurinne puutarhassa oli +satakieli, ja kun en ollut vielä koskaan sitä lintua kuullut, menimme +teidän hiljaiselle kujallenne. Ja silloin kuulimme soiton. Se oli +kaunista!" + +"Kuinka monta pulloa punaviiniä siihen tarvittiin?" kysyi Steiner. + +Mutta minä en halunnut hänen tällä tavalla puhuvan lääkintöneuvoksesta +neiti Waldenin kuullen, sivuutin hänen kysymyksensä ja katsoin häneen +vain vakavasti torjuen. Hän ei myöskään toistanut kysymystään, ja neiti +ei huomannut mitään. + +Steiner oli sitonut kaulaansa uuden punaisen kaulahuivin, joka sopi +huonosti hänen vaaleisiin hiuksiinsa. Ilmeisesti ajatteli hän kuitenkin +saavansa sillä aikaan edullisen vaikutuksen, sillä hän koetteli useita +kertoja, oliko se vielä paikoillaan ja suorassa. Mutta minä luulen, +että neiti Walden ei erikoisemmin välitä ulkonaisista, hänen vakavissa +silmissään on niin syvä katse, että minua monesti halutti kääntää omani +pois, kun hän katsoi minuun, sillä minusta tuntui kuin lukisi hän +ajatukseni sieluni sisimpään saakka. + +Salissa on useita nuoria, kukoistavia neitosia, ja pöytä näyttää +kirjavalta kuin kukkalava, kun he valkeine, punaisine ja sinisine +puseroineen istuvat sen ääressä nauraen ja jutellen heleillä äänillään, +jotka soivat kuin lasikellot. Mutta neiti Waldenin rinnalla vaikuttavat +he kaikki niin sieluttomilta, niin mitättömiltä ja arkipäiväisiltä, +että minun täytyy ajatella Nietzschen lausetta: Vielä ei nainen ole +ystävyyteen kykenevä, kissoja ovat yhä vielä naiset, ja lintuja. Tai +parhaimmassa tapauksessa lehmiä. + +Heilwig ei nyt kuitenkaan ole mitään noista kolmesta, hän on kokonaan +ihminen, eikä häntä voi verrata mihinkään eläimeen, ja lisäksi on +hän kokonaan nainen. Se on yhtymä, joka meissä miehissä saa esiin +parhaimman ja syvimmän — kokonaan ihminen ja kuitenkin kokonaan nainen. +Autuas se mies, joka sellaisen naisen voittaa, hänen rakkautensa +kohottaa miehen korkealle, miehestä tulee sankari, runoilija, kykenevä +kaikkeen hyvään, mikä hänessä uinuu. + +Mutta sellainen nainen on myöskin ystävyyteen kykenevä, ja kuka voi +minua estää saavuttamasta hänen ystävyyttänsä? + +Kun tulin tänne, olin valmistautunut kylmään levollisuuteen ja +alistumiseen, sydämeni oli kuin jäämöhkäle, se oli tunnoton +tuskillekin. Nyt tuntuu minusta usein, kuin olisi minussa jälleen +herännyt henkiin elämänilon kaipuu, jonka luulin jo kuolleeksi. + +Ryhtyykö elämä siis jälleen minuun, minun haurasta venhettäni +aalloillansa sinne tänne ajelemaan, jotta minä ensimmäisen kovan +sysäyksen sattuessa haaksirikkoisena ajautuisin rannalle? Ei, +mieluummin tahdon, kuten filosofi ja stoalainen, ottaa sydämeni +molempiin käsiini. Elämä on tuonut minulle vain pahaa eikä +tulevaisuudessakaan muuta tuo; on parempi että sydämeni pysyy ylpeänä +ja kovana kuin että se osanotolla ja säälillä taivutetaan tomuun. + + + +30. kesäkuuta. + + +Olen pysynyt päätöksessäni. Kun tänään menin kävelemään, kuulin neiti +Waldenin äänen, ja silloin poikkesin sivupolulle, etten kohtaisi häntä. +Hän talutti koulutyttöä kädestä; molemmilla oli pikku kori täynnä +mansikoita, ja he puhelivat. + +"Katsopas, Mariele, kuinka hyvä oli että otin sinut mukaani. Sinä +tunnet paikat metsässä paljon paremmin kuin minä, ja nyt olemme +löytäneet niin kauniita ja kypsiä marjoja." + +Talonpoikaislapsi nauroi hyvillään, leveästi, ja alkoi minulle +käsittämättömällä murteella jutella. + +Tie vietti jonkunverran alaspäin, ja tytön vartalo taipui joustavasti +hänen kävellessään, lapsen hypellessä lyhyin, kevein askelin hänen +vierellään. Kuulen niin mielelläni naisten puhelevan lasien kanssa; +heidän äänensä saa silloin äkkiä kokonaan toisen soinnin; aivan +nuorissakin tytöissä, jotka ovat vielä puoleksi lapsia, olen huomannut +sen. Siinä soi jotakin mukana, ehkä se on äidin tunne kaikkea avutonta +kohtaan. + +Heilwigillä oli yllään vaaleansininen, lyhyt hame ja lujat nahkakengät, +ja hän näytti iloiselta. Niin menivät he ohitse, minun sykkivin sydämin +kuunnellessa. + +Minkätähden minä väistyin enkä mennyt hänen kanssaan? Pelkäänkö?... +Oh, ei, oikullisuutta tai ylpeyttä. Minun olisi täytynyt pyytää häntä +kävelemään hitaasti, koska minä muuten hengästyn. Silloin olisin +kuin väsynyt vanhus laahannut itseäni hänen rinnallaan ja jokaisen +nousukohdan jälkeen olisi minun täytynyt pysähtyä hengittämään. Ja hän +olisi hillinnyt nuoruuttansa ja voimaansa ja pysytellyt tasallani, ja +hänen äänessään olisi ehkä ollut sama äidillinen sointi, jolla hän +lapsen kanssa puhui. + +"Kävelenkö liian nopeasti? Levätkäähän toki ettette vahingoita +terveyttänne." + +Ja sitten olisi hän ehkä vielä rakastettavasti valehdellen lisännyt: +"Kävelen paljoa mieluummin hitaasti metsän läpi, silloin saa enemmän +nauttia siitä." Ja sen ohessa olisi hänen jalkojaan nykinyt kuin olisi +hän halunnut tanssia. + +Kaiken tämän olen itseltäni säästänyt, olen hitaasti ja filosofisesti +kävellyt kuusimetsän läpi kotiin, laskeutunut lepotuoliini kuistille ja +juonut maitoni, lukenut kappaleen Schopenhauer'ia, ja, kun olen siitä +saanut tarpeeksi, selaillut lehtiä. + +Maailma on sentään surullinen! + + +Illalla. + +Täksi päiväksi saatte mennä matkaanne, filosofiat, Schopenhauerit +ja Nietzschet ja kaikki tyyni te pessimistit ja stoalaiset. Saakeli +soikoon, hiukkasen iloa tarvitsee ihminen, ja tyhmää ja pelkurimaista +on mennä iloa pakoon. + +Kun tänään päivällä olin kirjoituksineni valmis ja uneksin ja +mietiskelin itsekseni, rapisee äkkiä sora puutarhassa keveistä +askelista. Heilwig seisoo siellä ja tähystelee ylös luokseni. + +"Saako teitä häiritä?" + +Minä koetin kiskoa pois peitteet, joihin rouva Bühler oli minut +huolellisesti käärinyt, mennäkseni häntä vastaan, mutta hän oli jo +noussut nuo muutamat portaat, ennenkuin olin ennättänyt valmiiksi. Hän +painoi minut hellästi ja pontevasti takaisin tuolilleni. + +"Menen heti pois, jollette pysy siinä missä olette." + +Minä vapisin, kun tuo kapea, luja käsi kosketti minua, ja jäin +tahdottomana paikalleni. Se miellytti häntä. Hän tukki peitteen +ympärilleni, kunnes minä makasin kuin muumio, voimatta liikuttaa +itseäni. + +"Nyt olette kohtelias", sanoi hän tyytyväisenä, "mutta siksipä olenkin +tuonut teille jotakin mukanani." Näin sanoen piti hän edessäni pikku +koria, joka oli täynnä mansikoita. + +Mieletön, poikamainen ilo värähdytti minua, ja kuitenkin sain +soperretuksi vain pari kömpelöä kiitosta. Sitten juoksi hän emäntäni +luokse hakemaan sokeria, lautasen ja lusikan, ja sitten täytyi minun +syödä hänen läsnäollessaan. Mikä lapsi hän kuitenkin on kaikessa +vakavuudessaan! Hänen silmänsä säteilivät kuin lapsen, hänen +seuratessaan jokaista lusikallista, jonka vein suuhuni. Minä luulen +hyvien naisten tuntevan puhtainta onnea vain silloin, kun he tekevät +muita onnellisiksi. + +Olisin tahtonut suudella noita rakkaita, solakoita käsiä, jotka +olivat poimineet minulle kaikki nämä sadat marjat, mutta minä en saa +pelästyttää häntä enkä häiritä hänen suloista luonnollisuuttaan, vaikka +hänen tähtensä olenkin viskannut filosofiani seinään. + +Elämä, elämä, minä polvistun edessäsi; vain _yksi_ pisara sinun +virrastasi, vain _yksi_ kukka sinun puutarhastasi, vain _yksi_ säde +sinun valorunsaudestasi! + + + +7. heinäk. + + +Minä kysyn yhä uudelleen itseltäni, olenko sitten todellakin niin +järjetön, etten tiedä mitään parempaa kuin suin päin heittäytyä tähän +onnettomaan, tuskia tuottavaan rakkauteen. Minun pitäisi hiljalleen +vieroittaa itseni elämästä kuten juomarin viinistä, ja minä tartun +kuin janoava elämänmaljaan. Sydämeni pitäisi lyödä rauhallista +sairashuonekellojen lyöntiä, ja sen sijaan tykyttää se aivan +haljetakseen, kun vain kuulen äänen, joka muistuttaa hänen ääntänsä, +kun etäällä näen naisen hahmon, jossa mielikuvitukseni luulee näkevänsä +hänet. + +Ja hän ei aavista tästä kaikesta mitään. Hän näkee minussa +perinnöttömän, jonka kohtaloa hän hyvyydessään tahtoisi lieventää, +jonka tuskien uurtamaa otsaa hän lempeällä kädellä sivelee. + +Huomenna suunnittelevat he ravintolassa huvimatkaa Gross-Kopf-vuorelle! +Yhteiset eväät ja vieläpä musiikinkin aikovat he ottaa mukaan. Steiner +lähtee tietysti ja neiti Walden ja tehtaanjohtaja ja yliopettaja ja +kaikki nuo, jotka loruavat ja aterioitsevat ravintolassa. + +"Ettekö tekin tule?" kysyi Heilwig minulta tänään pöydässä, ja kun +kielsin, teki hän minulle kokonaisen matkasuunnitelman, vieläpä +kustannuksetkin valmiiksi. Minun pitäisi ottaa yhdenvedettävät vaunut +ja muutamia villapeitteitä, ja hän tahtoisi pitää minusta niin hyvää +huolta. Oli ihastuttavaa nähdä, miten innostuksen vallassa hänen +poskensa punastuivat ja silmänsä säikkyivät. Mutta kun sanoin: "Tästä +ja muista iloista olen minä poissuljettu", sammui loiste, ja minä +olisin silloin halunnut ottaa nuo rakkaat, osanottavaiset pikku kasvot +käsieni väliin ja — — + +Lopulta alkoi Steinerkin puhua asian puolesta, ja vanha Sommerkorn +otti neuvotteluun osaa. Ah kuinka mielelläni menisin! Olen äskettäin +mitannut ruumiinlämpöä, kaikki hyvin, ei lainkaan kuumetta. Ilma +ulkona on lauha ja lämmin kuin etelässä, ja kirkas kuu ja kitisevät +heinäsirkat lupaavat kaunista päivää. + +Pitääkö minun olla niin mieletön? Minä kuulen myllypuron solinan, +se soi kuin laulu iloisesta elämästä. Koulutalon edessä kasvavien +vaahteroiden lävitse vilkkuu tuli, onko se hänen? + +Minun sydämeni tykyttää, kun ajattelen että saisin olla kokonaisen +päivän poissa sairashuoneesta, maata sammalikossa, jossa auringonsäteet +väräjävät ylitseni, kävellä suloisen tytön sivulla, kuunnella hänen +nauruaan ja jutteluaan, musiikkia ja iloisia ihmisiä... Ja juoda +unhotusta tästä kauneudesta, unohtaa, että minulle ei enää mikään kukka +kuki, ja että on rikos häntä katsoakin ja haluta häntä. + +"Järkeä, järkeä", sanoo tyhmä puinen seinäkello natisevalla +heilurillaan. Sillä on kulunut ääni kuin vanhalla opettajalla, ja se +tapaa minulle aina sanoa epämiellyttäviä asioita: "Sinä väsytät itsesi, +kylmetyt, saat vain sivulta katsoa, jää kotiin, järkeä, järkeä, järkeä." + +Tahdon mennä levolle ja katsoa, miten huomenna on vointini; ennen +kymmentä ei minun tarvitse lähteä, jalan kävijät lähtevät kahdeksalta. +Ensi viikolla alkaa elonkorjuu, silloin on koululla loma, ja neiti +Walden menee vanhempiensa luo; kolme pitkää viikkoa! Ei, jos suinkin +käy päinsä, lähden huomenna mukaan. Tunnen oikein helpotusta, kun olen +päässyt päätökseen. Sinä vanha, kärtyinen seinäkello, minä pysäytän +heilurisi. + +Eläköön järjettömyys! + + + +14. heinäkuuta. + + +En ole sittenkään katunut että läksin. Jo matka oli ihana. Löwenin +isännän poika Hanjörg istui ajurinpenkillä, ja Julietta työnsi peitteet +lujaan ympärilleni ja antoi minulle hyviä neuvoja, ikäänkuin olisi hän +ollut minun lapsenhoitajattareni. + +"Neiti Walden antoi sen erikoisesti minun tehtäväkseni", vastasi hän +minulle, kun vastustelin, ja silloin olin nöyrä kuin lammas. Sitten +pisti hän kaikenlaisia leivoksia ja sydäntävahvistavia juomia vaunujen +pohjalle heiniin, kehoitti Hanjörgiä pitämään minusta hyvää huolta, ja +piiskaniskujen paukahdellessa ajoimme kylästä ulos. + +Ah, se oli niin kaunista! Jokaisessa ruohonkorressa riippui +kastepisara, joka kimalsi auringossa, kirjavia lehmiä söi niityillä, +metsästä kuului käen kukunta. Kuin palmut, kohoavat täällä valkokuusien +hoikat rungot korkeutta kohden, ikivanhoja jättiläisiä naavapartoineen +ja kyhmyisine juurineen. Vaunut pyörivät melkein kuulumattomasti +pehmeällä metsätiellä. Aika ajoin kurkisti ajomies taakseen minuun, +osoitti ruoskanvarrellaan jotakin paikkaa, joka vihannoitsi rinteellä +auringon paisteessa, tai vuorta, joka kohotti huippunsa muita +korkeammalle, tai hän kysyi, oliko minulla kylmä, istuinko mukavasti, +ajoiko hän ehkä liian nopeasti, tehden aivan niin kuin Julietta oli +käskenyt. + +Minä tulin omituisen uneliaalle tuulelle, lopuksi jopa hiukkasen +nukahdinkin, sillä yöllä en ollut paljoa nukkunut mielenliikutuksen +takia. Kun jälleen heräsin, ajoimme vuorta alas, ja kokonaan vieras +seutu levisi eteeni. Minulla oli sellainen tunne kuin olisin +matkustanut kauas, kauas maailmaan ja jättänyt kotimaan taakseni. + +Sitten kävi kulku vielä viimeistä jyrkkää tietä ylös, jolloin ajopoika +nousi alas keventääkseen läähättävien hevosten kuormaa, ja sitten +häämöttivät jo puunrunkojen välitse ikivanhojen raunioiden muurit ja +vaaleita naisten pukuja. Hanjörg paukautti ruoskallaan, ja silloin +tulivat he meitä vastaan, eellimmäisinä Heilwig ja opettaja. + +"Kuinka iloitsenkaan!" huudahti tyttö, ja se ei ollut mikään tyhjä +kohteliaisuus. "Oliko teillä hauska matka? Oletteko väsynyt?" + +Minä hyppäsin jäntevästi kuin nuorukainen alas vaunuista, katkaisten +sillä kaikki huolestuneet kyselyt, sillä minä en kerta kaikkiaan voi +sietää, että minua muistutetaan sairaudestani, vaan olisin iloinen, jos +voisin sen unohtaa. Mutta sitä ei kukaan ihminen tule ajatelleeksi. + +Sitten tulivat nuo somat punertavat, siniset ja valkoiset kukat +liihoitellen luokseni, ja jokainen lahjoitti minulle kipenen +suosiotaan. He ovat säälivä suku — ja toiset miehet sanovat, että he +ovat julmia. + +Minä tulin juuri kun käytiin joukolla aterioimaan. Oli miellyttävää +ojentautua kuivalle sammaleelle ja antaa rakkaiden käsien palvella +itseään. Ilmassa oli pihkan tuoksua, ja kimalaiset surisivat. Tytöt +olivat poimineet suuret kimput villiä kämmenkukkia ja näillä kauniilla +kukilla koristaneet vyönsä. Myöskin minun piti saada sellainen +koristus, ja pieni, kiharatukkainen sinisilmäinen neito alkoi jo +laittaa sitä. Heilwig tuli juuri silloin paikalle. "Ei näitä", sanoi +hän nopeasti, "ottakaa mieluummin kanervakukkia." Näin sanoen hän +irroitti puserostaan pienen kimpun, ja neito pisti sen kuuliaisesti +hattuuni. Molempien tyttöjen katseet tapasivat toinen toisensa kuin +samassa ajatuksessa, mutta minä sanoin nauraen: "Älkää olko huolissanne +neitini, näiden kauniiden kukkien takia en kuole päivääkään aikaisemmin +kuin minulle on sallittu." + +Heilwig katsoi minuun nuhdellen ja oli vaiti; sitten alkoi musiikki +soittaa. Näin Steinerin luovan tyttöön valoisan katseen, jota tämä +ei kuitenkaan huomannut. Hän nojasi päätään käteensä kuin vakavissa +ajatuksissa, ja uneksi itsekseen. Minä en voinut paljon puhella hänen +kanssaan, sillä Steiner oli alati läheisyydessä. Onkin paljon parempi +vaieta, kun sydän on niin täysi. Minä menettelisin kunniattomasti, +jos häiritsisin tämän tytön sielunrauhaa ja koettaisin tavoitella +hänen rakkauttansa, ja minä pelkään, että tahtomattanikin jokainen +katseistani ilmaisee minut. Ja eikö rakkauden osoittaminen jo ole sen +tavoittelemista? + +Sitten nousivat kaikki näkötorniin, ja minä jäin yksin, koska pelkäsin +korkeita portaita. Heilwig vitkasteli vielä hetkisen, kun muut menivät, +mutta sitten Steiner huusi, ja hän seurasi nopeasti. On tyhmää, ettei +tuo terä lainkaan tylsy, joka minua aina haavoittaa syrjään jäädessäni. +Minä makasin yksin, ja vain etäältä korkeudesta kuului tyttöjen +nauru ja puheensorina tänne alas. Silloin valtasi minut kaiken tämän +kauneuden ja iloisuuden keskellä polttava tuska, niin että olisin +melkein tahtonut itkeä. Minun vieressäni maassa oli liina, joka kuului +Heilwigille; minä kätkin kasvoni siihen, ja vienon tuoksun mukana, joka +liinasta levisi, tuli jotakin tytön läheisyydestä ylitseni ja lievitti +tuskaani. Suloinen olento, mikä voima on sinulla minun ja minun +tuskieni yli! Ja sinä et aavista sitä, _et saa_ sitä aavistaa. + +Sitten tulivat he kaikki alas ja lörpöttelivät keskenään, miehet +ja naiset, mutta Heilwig oli tuonut mukanaan pienen kukkivan +muratin oksan, jonka hän, sanaakaan sanomatta, laski minun käsiini. +Varustauduttiin jo kotimatkalle. Yliopettajan rouva, pehmeä, pyöreä +ja hyväntahtoisen näköinen, muistutti minulle iltailmasta, avuliaat +äidit peittivät minut vaunuihin, ja niin olin jälleen Hanjörgin vastuun +varassa. Heilwig pysyttelihe syrjässä ja seisoi kaukana. Steiner oli +taas hänen vierellään ja puheli hänelle vilkkaasti, mutta tyttö näytti +minusta hajamieliseltä, hänen silmänsä olivat suuret ja katsoivat +ohitseni etäisyyteen. + +Hevoset läksivät liikkeelle, katseeni lensi joukon ylitse. Steiner +tervehti, Heilwigin huulilla väreili heikko, avuton hymy. Kääntyessäni +vielä kerran katsomaan taakseni näin, kuinka opettaja huolellisesti +kääri valkoisen liinan tytön hartioille, valkoisen liinan, jossa minun +kyyneleeni tuskin vielä olivat kuivuneet — — + + + +31. heinäkuuta. + + +Neiti Walden on poissa. Maailma tuntuu minusta hänen lähdettyään +hyvin paljon autiommalta, enkä olisi voinut ajatella, että nuoren +tytön läheisyys levittää niin paljon auringonpaistetta. Päivät ovat +niin tyhjiä. Minä en iloitse päivällisestä, sillä hänen paikkansa on +ottanut eräs vanha neiti. Kuin poispyyhitty on tuo odotusta täynnä +oleva, melkein joulua muistuttava tunnelma, joka minulla oli aina +aamuisin herätessäni, ja minä kysyn usein itseltäni, miksi nousen, +pukeudun, menen ulos. Ja kuitenkin tein samoin aikaisemminkin. — — +Kirjoittamiseenkaan ei minulla ole halua, sillä minulla ei ole enää +mitään elämyksiä, tuollainen omituinen levottomuus vain ahdistaa minua, +ja kaipaus täyttää sydämeni. + +Minun täytyy jälleen miettiä kysymyksiä, joita jo kauan olen pitänyt +ratkaistuina; mutta tämä rakkaus panee minussa kaikki sekaisin ja +tahtoo kumota hyvin perustellun maailmankatsomukseni. Ehkä siksi, +ettei siinä sanalla iäisyys ole mitään sijaa, ja tunteeni nousee sitä +vastaan. Tuo kauan tukahdutettu, pilkattu tuhkimustunne, jonka me +tahtoisimme myöntää vain naisille, noille alemmille olennoille! Ja nyt +kykenisin minä harrastamaan tunnefilosofiaa. + +Tahi... olisiko se sittenkin jotakin todellisempaa kuin mitä me muutoin +luulemme? Aavistus salaisuuksista ja tiedoista, joita tajuamaan meidän +järkemme elimet ovat liian karkeatekoiset? + +Ah, ajatteleminen on paha tottumus, sillä oikeastaan se ei anna mitään +varmaa tulosta. _Ignoramus et ignorabimus._ [Olemme ja tulemme olemaan +tietämättömiä. Suom.] Mutta minä en pääse siitä irti, sillä koko minun +tilani pakottaa minua panemaan kaiken tarmoni ajattelemiseen. Ja yöt +ovat niin pitkät, jolloin minä lepään unettomana, ja päivät, jolloin +olen yksin. + + + +2. elokuuta. + + +Minä olin jälleen metsässä ja vein sinne mukanani Heilwigin ikäväni ja +kaikki muut tuskani. + +Sellainen metsä — kauniimpana en ole sitä koskaan ennen tavannut kuin +täällä; minä olen löytänyt sen sielun, ja me ymmärrämme toisiamme nyt. +Tuolla seisovat he, nuo kookkaat metsän jättiläiset, itsetietoisina +ja liikkumattomina, vain niiden ulommaiset oksat värähtelevät hiljaa +tuulen henkäyksistä. Niiden juuria peittää pehmoinen sammalpeite, jossa +sirot sananjalat nuokkuvat, tai punertavat kämmekän kellot heloittavat. +Mikä kuva itsessään lepäävästä voimasta, tuollainen Schwarzwaldin +kuusi! Katse kipuaa vaaleata runkoa pitkin ylös, yhä korkeammalle. +Siellä huipentuvat niiden latvat hieno-oksaisina sinistä taivasta +kohden. Ne suorastaan vetävät silmän maasta ylös korkeuksiin lempeällä +väkivallalla, ja siellä pitävät ne sielua kiinni. Silloin ilmenee pieni +niin pienenä ja suuri niin läheisenä. + +Ne ovat meidän edessämme kuin elävät vertaukset. Kuinka ne maaperäänsä +juurtuvat ja imevät siitä kaiken voiman kasvamiseen ja suuruuteen! +Joka niin Jumalaan juurtuu, eikö sen täydy tulla profeetaksi ja uskon +sankariksi? + +Mehiläiskansa surisee niiden latvoissa, niin että luulee kuulevansa +ikäänkuin etäistä, vienoa kellojen helinää. Hunajakaste on langennut, +ja nyt saavat pienet makeata ravintoa suurista. Mikä iloinen ottaminen +ja antaminen! Tulevathan silloin mieleen ihmiset, jotka sielunsa +runsaalla rikkaudella virvoittavat nälkäisiä ja janoavia? Joita +tuhannet siunaavat. + +Miten hiljaista ja syvän rauhallista täällä on! Puista laskeutuu +hiljaisuus alas ja levittäytyy niiden ihmisten ylitse, jotka ottavat +sen vastaan. Se on varman päämäärän rauha, johon levollinen, terve +voima pyrkii. Ilman melua, ilman liikutusta ojentautuu luotu luojaansa +vastaan — ja hänen puoleensa pyrkiessään kasvaa se ylös ihanaan +korkeuteen. + +Kuka voisikin niin tehdä! + + + +6. elokuuta. + + +Minä tapaan jälleen useammin Steineriä. Hän hakee minun seuraani; +ehkä hän aavistaa että myöskin minä... Ja kun ei meillä kummallakaan +ole toivoa, niin voimme me niinmuodoin kokonaan luopua rumasta +kilpailijakateudesta. Monasti puhelemme Heilwigistä. + +"Ja miten lapset riippuvat hänessä", sanoi hän äskettäin, +"villeimmätkin pojanvekarat kesyttää hän vakavalla, pehmoisella +äänellään, ja arimmastakin tyhmeliinistä houkuttelee hän esiin +ajatuksia suloisella, rohkaisevalla naisenhymyilyllään." + +Kuinka mielelläni silloin kuuntelin miestä, hänen silmänsä loistivat +hänen muistellessaan Heilwigiä. + +"Kolmen viikon kuluttua alkaa koulu taas", sanoi hän sitten, minun yhä +vaietessa. Minä ymmärsin heti hänen ajatusyhtymänsä. + +"Emmeköhän lähetä kouluhallitukseen kiitosadressia?" kysyin +kiusoitellen. + +Hän punastui, minkä minä hänelle hyvin kernaasti soin. "Minä olin aasi +siihen aikaan", sanoi hän suoraan, "en tietänyt mitään naisista." + +"Tiedättekö nyt enemmän?" + +"Kyllä", vastasi hän hiljaa ja surullisesti, "tiedän, että on +sellaisia, joiden vaatteenlievettä minä en ole ansiokas huulillani +koskettamaan." + +Tavallisesti me puhumme kuitenkin muista asioista, erikoisesti +hänen lukukerhostaan. Hän neuvottelee minun kanssani talviajan +työsuunnitelmasta, sillä pastori ei tahdo tietää koko asiasta mitään, +ja ellei hän olisi niin mukavuutta rakastava, ryhtyisi hän jopa +vastustamaankin asiaa. + +Minun täytyy auttaa häntä, tuumi hän, pitämällä esitelmän. Ehkä +lakitieteen tai kirjallisuuden alalta. Minä tein kaikenlaisia +vastaväitteitä: myöhäinen iltahetki, tupakansavu ravintolahuoneessa, +rasittava puhuminen. + +Hän tiesi neuvon kaikkeen. + +"Siis, sanokaammepa esitelmä Schilleristä, se aihe on nykyjään +mielenkiintoinen, ja neiti Walden lausuu lisäksi muutamia runoja." + +Nyt katsoi hän minuun kiusoittelevasti. + +Minä olen suostunut. + +Nyt huomaan myös, miten suuresti pohjaltaan kaipaan työtä. Tämä +esitelmä, joka minun kolmen kuukauden kuluttua on pidettävä, antaa +minulle työtä. Olen tilannut valtion kirjastosta muutamia teoksia +Schilleristä ja tutkin niitä. Ja se, että tällä tutkimuksella on +tarkoitus, joka on ulkopuolella omaa itseäni, antaa sille viehätystä. +Ei ole helppoa puhua kansalle, ja minä tahtoisin tarjota parasta. + +Senkötähden, että Heilwig tulee kuulemaan? Ei yksin sentähden, +tahtoisin ennen kaikkea tehdä itselleni tyydytykseksi. Minun +itsetunto-parkani on nöyryytetty, sairaalloinen olento, joka ei voi +elää eikä kuolla. Mistä saisi se itselleen ravintoa? Ihmettelen, että +se yleensä vielä on ollenkaan hengissä. + + + +10. elokuuta. + + +Vielä kahdeksan pitkää päivää. Tänään sain maisemakortin Heilwigiltä +Feldbergistä. Hän oli tehnyt sinne kävelymatkan veljensä kanssa. +Minä painoin tuon selvällä ja hienolla käsialalla kirjoitetun kortin +huulilleni aivan kuin olisin ollut rakastunut yläluokan oppilas. Pari +hellää sanaa siinä oli ja terveisiä. Mutta alle oli hän kirjoittanut: +"Teidän Heilwig Walden." Minun! Oi Jumalani — — — + +Olen hankkinut itselleni koiran. Pastori, joka ymmärtää jonkun verran +roduista, nimittää sitä suippokorvakoiraksi. Sillä tahtoo hän nimittäin +kiusoitella minua. Minä tiedän vain, että "Laurin'illa" on pari +alakuloista uskollista silmää ja tuuhea häntä, joka ilmaisee kaikki +hänen koiransielunsa tunteet minua kohtaan. Jalat voivat kylläkin olla +perintöä joltakin suippokoiraisältä, mutta se ei liikuta minua, pääasia +on sydän eikä sukupuu, ja sydän Laurinilla on, se on selvä, ja ymmärrys +kuin ihmisellä. + +Joka päivä voin minä ravintolanpöydässä kertoa sen lahjoista, sillä yhä +uusilla rakastettavilla piirteillä yllättää se minua. + +Nuoret ja vanhat naiset ravintolassa ovat oikeastaan hyvin ystävällisiä +ja rakastettavia minua kohtaan. Ei kukaan heistä keimaile eikä +ajattele minusta toista takana päin. Sen kautta voittavat he sangen +paljon. Siihen, ettei ihmisten kanssa seurustellessaan puhu toista ja +ajattele toista, sisältyy paljon hyvää. He ovat kaikki luonnollisia, +tuttavallisia, avuliaita ja — osanottavaisia. Tietysti, sitä ei voi +välttää, ja kuitenkin on se kovinta, mikä minun miehistä itsetuntoani +voi kohdata. + +Eilen illalla poltti eräs nuori teknikko ravintolan puutarhassa +ilotulituksen. Minä näin kuistiltani kirjavat tähdet ja kultaiset +sädekimput ja siniset ja punaiset valopallot; minä makasin pimeässä, +jotta vaikutus olisi mahdollisimman voimakas. Kun hauska värileikki oli +ohitse, kimaltelivat ikuiset tähdet kalpeina ja rauhallisina taivaalla, +liikkumattomina ja mitään välittämättä siitä meluisasta, katoavasta +komeudesta, jonka me maan matoset olimme singonneet ylös niitä kohden. + +Kuinka voimme me joka päivä mennä tämän ihmeellisen näyn ohitse +tuntematta ylevää väristystä sydämissämme? + +Minut valtasi jälleen tuo suuri kaipaus, joka ei kohdistu mihinkään +määrättyyn, vain etäisyyteen ja korkeuteen. + + Välillä noiden onkohan + kaivattu rauhanlaaksoni? + +Minun sieluni halajaa levitä ja laajentua. Se on kuin kasvi, joka +kärsii janoa, ja minä kuulen kohinan ilmassa kuin siunauksenvirroista, +jotka tulevat virkistämään sieluani. + +Hellwig, myöskin siihen olet sinä syypää. Sinä olet minun sieluni ensin +herättänyt, ja nyt tahtoo se elää, eikä kuolla. Niin — ikäänkuin se +tahdosta riippuisi! + +Myöskin tänä iltana on taivas kuin täyteen siroiteltu noita kaukaisia, +välkehtiviä maailmoita. Niiden näkeminen saa minut hiljaiseksi +mutta toivottomaksi. Mitä on ihminen? Pisara vesiruukussa, joka +vuotaa hiekkaan, nopeamminko vai hitaammin, ei vaikuta asiaan. Miksi +valittaisin sitä, että minun elonpisarani jo riippuu reunalla ja pian +on putoava omasta painostaan? Ketä voin minä siitä syyttää, kenelle +kantaa kaunaa? Ah, me emme tiedä mitään, vaikkakin tiedonjano polttaa +sydäntämme ja aivojamme. + +Ja sillä aikaa kuin minä täällä makaan ja tähyän tummaa taivasta, +koettaen sen arvoituksia ratkaista, mitä tekee hän, jota rakastan? +Näkeekö hän niinkuin minä luonnon suuruuden? Tunteeko hän niinkuin minä +tämän pienuuden tuskan suuruuden edessä? Tuskan, jossa on myös jotakin +suloisuutta. + +Tämä rakkaus tuo kaikki hyvät henget mukanaan sieluuni. Katkeruus +purkautuu vienoksi surumielisyydeksi ja uhmaava epäilys aroiksi +kysymyksiksi. + + + +15. elokuuta. + + +Vielä kolme päivää. Kävelen joka päivä koulutalon ohitse; luukut +sen ikkunoissa ovat kiinni. Kun tapaan pienen koululapsen, kysyn +häneltä hänen opettajattarestaan. Jos lapsen suu tietää hänestä hyvin +lörpötellä, saa se palkinnoksi suuren, ruskean yskänkaramellin. +Niitä sain ansaitsemattomana jäähyväislahjana sokeritehtaan paksulta +johtajalta, ja ovat ne tehtaan omaa tuotetta. Minun pikku vieraani, +nuoret marjojen ja hedelmien toimittajat, maitorouvan lapsi ja +postinkantajapoika saavat aina tehdä pienen kahmaisun suureen +karamellipurkkiini. + +Kolme päivää! Taas tekee nousuaan aurinko, joka niin pitkän +ajan on ollut minulta poissa. Minä saan taas katsella suloisia +jumalanäidinkasvoja, kuulla syvää ääntä, tarkastella kauniiden käsien +leikkiä. Oikeastaan tunnen Heilwigiä niin vähän, hän on hiljainen ja +sulkeutunut, ja kuitenkin tuntuu minusta kuin en olisi koskaan ketään +ihmistä paremmin tuntenut kuin hänet, aina hänen elämänsä juuriin +saakka. Siitä seuraa suuri luottamus. Sokeasti uskoisin kohtaloni hänen +käsiinsä, ikäänkuin olisi se Jumalan käsissä. + +Voiko sellainen rakkaus jäädä yksipuoliseksi? Eikö se ole luonnollinen +ilmaus sielujen salaperäisestä yhteydestä? Ja tämä yhteys täytyy toki +tulla molemmin puolin tunnetuksi! + +Mitä olet sinä minusta tehnyt, oi tyttö! Muutathan materialistin ja +kyynikon ylimaailmalliseksi ja haaveilevaksi mystikoksi — — —. + +Tulenko sen sinulle milloinkaan sanomaan vai voinko vaieta? Toinen on +yhtä vaikeata kuin toinenkin. Ah, miten sinua rakastan, rakastan! — — — + + + +17. elokuuta. + + +Vielä yksi päivä! On sunnuntai. Kumahtelevat kellot ovat +kutsuneet kirkkoon. Eilen illalla sai naapuri ajetuksi viimeisen +elokuormansa latoon, seppelöitsi kukilla viljanleikkaajattaret, +ja mukana hyppivät lapset, yksin rotevilla kuormahevosillakin oli +valjaissaan heleänvihreitä kuusenoksia. Tänä iltana tanssitaan +väentuvassa, elo-oluen ääressä iloitsevat he työstään, voimastaan ja +maansiunauksesta. + +On kaunista omistautua kokonaan maalle ja tehtäväänsä, ja mahtaa olla +kaunista jättää maa taakseen ja autuaana hetkenä ajatella yleviä +ajatuksia ja kulkea teitä, jotka ovat meille käymättömiä. Mutta +sanomattoman raskasta on horjua molempien välillä, kieltäytyä maan +työstä ja maan ilosta, ja kuitenkin olla taivaan tanhuvilla arka +vieras, kaikkialla vailla lujaa jalansijaa, lehti, jota myrsky viskelee. + + + +18. elokuuta. + + +Tänä iltana hän tulee. En saa missään rauhaa pelkästä odotuksesta. +Hänen huoneensa ikkunat ovat auki, vanha Lena, hänen apuihmisensä, +puhdistaa ja lakaisee. Hyvälle rouva Bühlerille olen niin kauan +lausunut kauniita sanoja hänen kahdesta pojastaan, kunnes hänen +kasvonsa säteilivät kuin kirkas lokakuun päivä, ja silloin toin minä +esiin pyyntöni saada kimpun myöhäisruusuja. Siihen suostuttiin, ja +sitten vei Philipp ne vielä toiselle puolelle koulutaloon. Minä +teroitin hänelle, että hän panisi ne veteen ja asettaisi ne pöydälle, +aivan keskelle. Kun hän palasi, kertoi hän, että herra Steiner oli jo +asettanut keskelle pöytää kukkavihkon, ja kun hän oli tullut omineen, +oli opettaja sanonut jotakin hullunkurista. + +"Mitä hän sitten sanoi?" + +"Sinäkin, poikani Brutus!" + +Minä nauroin ja vakuutin hänelle, ettei opettaja ollut tarkoittanut +sillä mitään, rauhoittaakseni poikaa, joka opettajansa lauseesta oli +ilmeisesti levoton. Syvä kahmaisu minun karamellipurkkiini palautti +jälleen hänen huolettomuutensa, ja hyväntahtoisesti sanoi hän +poistuessaan: "Jaakko saa myöskin tästä". + +Minua halutti antaa hänelle vielä kourallinen lisää, mutta +kasvatusopillinen omatuntoni kielsi minua siitä; minä en saa tehdä +tälle pikku pellavapäälle hänen palveluksistaan liian suurta numeroa. +Lapset parantolapaikoissa ovat ilmankin jo tarpeeksi alttiita tälle +vaaralle. + +Kuinka mielelläni olisin itse vienyt kukat koulutaloon ja katsonut +Heilwigin huonetta, niin alastomalta ja persoonattomalta kuin se hänen +poissaollessaan olisi saattanutkin näyttää, mutta en tahtonut tehdä +niin hänen tietämättään. Steiner oli vähemmän hienotunteinen, mutta +hänellähän onkin enemmän kotipaikkaoikeutta koulutalossa, ja — — — +minusta näyttää, että olen nyt ruma kadehtija. + +Tänään iltapäivällä aion suunnata kävelyretkeni asemalle päin. Aivan +perille asti en jaksa kävellä, sinne kestää kaksi tuntia, ja minä +en myöskään tiedä hänen tulonsa aikaa. Tahtoisin kävellä noin vain +epämääräisen matkan tullakseni häntä lähemmäksi, ja ehkäpä vielä +siepatakseni häneltä hänen sivu ajaessaan katseen tai tervehdyksen. + + +Illalla. + +Minä kävelin aina vesiputoukselle asti, jossa tie kääntyy jyrkästi +alaspäin. Siellä on pieni maalaisravintola, ja sen puutarhaan asetuin +istumaan puupenkille ja annoin tuoda itselleni lasin maitoa. Täältä +näen varmasti Heilwigin, kun hän ajaa ohitse. Minun täytyi odottaa. +Yhä uudelleen jyrisivät vaunut; ensin kuului jyrinä kaukaa, sitten yhä +lähempää, hyvin hitaasti jyrkkää metsätietä ylös. Ja yhä uudelleen +hypähdin turhaan penkiltäni; siellä tuli milloin maalaisvaunut, milloin +tukinajokärryt tai yhteisvaunut, joissa istui iloinen seurue. + +Sillä välin kohisi vesiputous, joka täältä lukemattomin pikku +putouksin syöksyy laaksoon enemmän hurjapään nuorukaisen tavalla kuin +luonnontapahtuman kaameasta voimasta. + +Varjot pitenivät, tuuli viileästi. Jäseneni olivat jäykät epämukavasta +istuimesta, minä maksoin ja menin, ah, niin pettyneenä. — + +Sitten aurinko laski; veripunaisena hehkui se petäjänrunkojen välitse +ja valoi kaiken ylitse satumaisen lumon. Minusta tuntui kuin olisi +minun täytynyt pidättää hengitystäni, kunnes ilmiö oli ohitse. Ja mikä +omituinen vaikeneminen luonnossa — — — kuin seisoisi kaikki Jumalan +kasvojen edessä. + +Eikö aurinko ole poistuessaan ihanimmillaan? Noin tahtoisin minäkin +maailmasta lähteä, kuolevana mutta voittajana. + +Kauan katsoin kuin lumottuna taivaaseen enkä sentähden kuullut, miten +yhdenistuttavat pienet vaunut hitaasti lähenivät tietä pitkin. Minulta +oli jo haihtunut kaikki odotuksen tuottama ilo ja olin väsynyt turhasta +istumisesta ja pettyneestä toivosta, kun näin äkkiä hänen kasvonsa ja +koko hänen olentonsa vielä kerran syttyvän punaisen hehkun valaisemina. + +Kuin kuvalta näytti se minulle itselleni: minä vajoamassa ja +pyhimmällä, puhtaimmalla tulella verhoamassa rakastettuni kauneuteen. + +Niin tuli hän hitaasti minua kohden; hän oli tuntenut minut ja +viittasi kädellään. Minä seisoin kuin kiinninaulittuna. Hänen takanaan +laski hitaasti aurinko. Silloin olikin hän jo minun luonani, vaunut +pysähtyivät, ja minä astuin niiden viereen. + +"Miten iloitsenkaan nähdessäni teidät jälleen noin terveenä", sanoi hän +eloisasti. + +Minä vain nyökkäsin hänelle, en voinut mitään sanoa, mutta silmäni +varmaankin puhuivat. Miksi salaisin häneltä sen valoisan heijastuksen, +jonka hänen hyvyytensä minuun luo? + +"Nouskaa vaunuihin!" + +Minä asetuin istumaan häntä vastapäätä, ja vaunut pyörivät nyt, kun +korkeimman kohdan päälle oli päästy, nopeasti eteenpäin. Pitkiin +aikoihin en osannut sanoa mitään, ja hän puuhasi innokkaasti +matkapeitteensä levittämisessä ja tukkimisessa ympärilleni. Äänettömänä +ja kuin unessa annoin sen tapahtua. + +"Olen niin kaivannut teitä", sanoin lopuksi vapauttavalla huokauksella. + +Hän katsoi minuun lempeästi ja hiukan ujosti: "Minä iloitsen myös +ollessani jälleen täällä." + +"Oletteko sitten joskus ajatellut minua?" + +Hän nyökkäsi, mutta katsoi ylitseni etäisyyteen, jossa harmaat +illanvarjot kohosivat. Jokainen jälki äskeisestä väriloistosta oli +hävinnyt, ja vain taivaan kuulakkuus ja maan tummuus olivat vastakkain. +Iltakellon häipyvät äänet tulivat jostakin luoksemme, oikealla +puolellamme oli lammaslauma niityllä, ja paimenen varjo kuvastui +jättiläissuurena taivasta vastaan. + +Sydämeeni koski keskellä iloa. + +"Te ette näytä lainkaan iloiselta", kuului äkkiä hänen lämmin äänensä. + +"Miksi pitäisi minun näyttää iloiselta?" + +"Miksi?" toisti hän vitkaan. "Maailma on kaunis, ja minä — minähän +pidän niin teistä ja tahtoisin niin mielelläni nähdä teidät iloisena". + +"Onko totta että pidätte minusta?" sanoin kuin huumaantuneena. + +"Kyllä, ettekö sitä huomaa?" vastasi hän melkein veitikkamaisesti. + +"Ja — ja — se ei ole vain sääliä onnetonta raukkaa kohtaan, jolla ei +ole mitään maailmassa?" + +Ääneni tukahtui ja minä lausuin sen käheästi ja puristuneesti. + +Hän hymyili ja pudisti päätään. + +"Pitäisittekö minusta siinäkin tapauksessa, etten olisi sairas ja +yksinäinen ja onneton?" + +Hän mietti hiukkasen, sitten sanoi hän hellästi: "Pitäisin, mutta +silloin en sitä teille näin suoraan sanoisi". + +Silloin otin hänen kätensä, painoin sen silmilleni, ja kuuma kyynel +putosi siihen. + +"Älkää olko surullinen", pyysi hän ja piti molempia kylmiä käsiäni +omissaan, "mehän olemme kuitenkin niin hyviä ystäviä". + +Minä en voinut vastata mitään, suutelin vain äänettömänä lämpimiä, +äidillisiä tytönkäsiä, ja kuuma virta kulki kaikkien jäsenteni läpi. + +Sitten vilkkuivat valot, ja me pysähdyimme koulutalolla. Vaivaloisesti +horjuin kotiin, mielenliikutus oli tehnyt minut vapisevaksi. Minähän +tiedän, että se Heilwigin puolelta ei ole mitään muuta kuin ystävyyttä, +suloista, hellää naisenystävyyttä, ja osanottoa, vaikkakaan ei yksin +sitä. Hän ei aavista mitään intohimosta, joka nyt kuohuu sisässäni; se +olisi hänelle vierasta ja pelästyttäisi häntä. Minä tahtoisin temmata +hänet syliini, peittää kuumilla suudelmilla hänen lempeät kasvonsa, +puristaa itseäni vasten hänen hienoa vartaloaan — ja vaikka minun +pitäisi kuolla tästä riemusta, tahtoisin minä autuudesta hurmauneena +käydä kuolemaan. + +Mutta minä en saa häntä pelästyttää, siihen on hän minulle liiaksi +rakas ja pyhä. Onhan se sitäpaitsi mielettömyyttä: kuoleva, joka +avorinnoin heittäytyy hehkuvaan elämään, musertumaan ja palamaan. + +Kuinka rakkaasti hän minuun katsoi! Ah, Heilwig, kunpa voisin antaa +sinulle jotakin hyvää, kunpa minun ei aina vain tarvitsisi ottaa! +Minähän tahtoisin kuolla edestäsi — — —. + + + +15. syyskuuta. + + +Tänä yönä näin unta, että olin jälleen terve. Lääkäri, joka lausui +minulle kuolemantuomion, hän sanoi minulle nyt, että tulen elämään. +"Kaikki tyyten parantunut, herra tohtori, aivan ihmeellistä; kuka olisi +sitä uskonut! Hartain onnitteluni". + +Ja silloin heräsin. + +Minusta on kuin täytyisi uneni olla todellisuutta. Hengitys käy +helposti ja kuulumattomasti, ei mitään painoa rinnassa, ja voin niin +hyvin. Minä levitän käteni ja tahtoisin painaa jonkun sydämelleni. + +Heilwigin, jos niin olisi mahdollista! + +Onko se sitten niin kokonaan mahdotonta? Kuinka usein on ihmistaito +neuvoton luonnon kaikki parantavan voiman edessä. Jospa lääkäri +olisikin erehtynyt, jospa kuolemantuomio voitaisiinkin peruuttaa? +Armoa, armoa tuomitulle! + +Ah, saada elää — — Kaikilla olemukseni säikeillä ponnistelen minä +hävitystä vastaan, nyt, kun rakastan. Sehän onkin selvää — rakkaus on +elämää eikä milloinkaan kuolemaa. + +Kun ajattelen — ei, en ajattele, ainoastaan uneksin, kuten +paimentyttöset uneksivat kuninkaanpojasta, antaen mielikuvituksensa +harhailla mittaamattomiin, kun uneksin, että Heilwig tulisi omakseni! +Omaisuuteni sallisi kyllä minulle mennä avioliittoon hänen kanssaan, +matkustaa aurinkoiseen etelään, Italiaan ja Egyptiin. Oi, kuinka hän +saisi juoda maan kauneutta, ja minun rakkauteni ympäröisi hänet kuin +kultainen viitta. + +Kutsuisinko vielä kerran lääkärin? Viiteen kuukauteen ei hän ole enää +minua koputtanut ja kuunnellut. Mutta ei, minä vapisen siitä, tahdon +ensin vielä uneksia. Tahdon uneksia, että ruusut jälleen kukkivat ja +satakielet laulavat, että suloiset tytönsilmät loistavat minulle, ja +hellät sormet sivelevät hiuksiani, että vieno ääni minulle puhuu: +"Berthold, sinä rakas, rakas mies." + + + +3. lokakuuta. + + +Syksy on käsissä, se on tullut aikaiseen tänä vuonna. Kun kävelen +peltojen poikki, tunnen kirpeän hampun tuoksun, ja naiset kylässä +laittavat hamppuloukkuja kuntoon. Alakuloisesta lehtien putoamisajasta +ei täällä kuusimetsässä mitään tiedä, mutta ei myöskään lehtimetsän +väriloistosta, jolla syksy kuin paukuin ja trumpeetein tulee sisälle. + +Vanha rouva Bühler'ini on tänään tehnyt minulle tulen uuniin. Se +rätisi ja paukkui, ja hiljainen, kodikas savujuova tunkeutui raoista +esille. Se tuoksui jo talvelta ja joulukuuselta. Hoitovieraat lähtevät +myöskin pakoon; minä olen jo kauan sitten saanut heistä tarpeekseni, +erikoisesti nuorista herroista, jotka eivät tiedä parempaa tekemistä, +kuin hakkailla Heilwigiä ja kierrellä hänen koulutalonsa ympärillä. +Sen osaamme me kyllä itsekin täällä Bergheimissä, Steiner ja minä. +Steiner parka! Tunteeni häntä kohtaan tulevat jälleen huomattavasti +lämpimämmiksi, sittenkuin Heilwig lahjoitti minulle ystävyytensä. +Minä melkein säälin poika raukkaa huolimatta hänen kahdesta terveestä +keuhkostaan. + +Ensi viikolla tahdon hänen lukuseurassaan pitää esitelmäni. Olen pannut +siihen paljon huolta, aivan kuin olisi se tohtorinväitöskirjani. +Heilwig lausuu "Kello" -runon ja "Habsburgin kreivin" ja lisäksi vielä +muutamia pienempiä. Pidän esitelmän vapaasti; kansaan vaikuttaa vain +se, mikä tulee suoraan sydämestä. Minä toivon, etteivät hermoni jätä +minua pulaan ja ääneni myöskään. + +Julietta arveli tänään, etten ole pitkiin aikoihin näyttänyt niin +terveeltä kuin nyt. Hän väittää, että minulla on oikein punaiset +posketkin. Se on nyt turhaa puhetta se, sillä parhaimpinakin aikoinani +olen aina ollut kalpea. Mutta kotona lasipalaseni edessä, jota rouva +Bühler nimittää peiliksi, huomasin, ettei minun, mitä kauneuteen +tulee, vielä pitkiin aikoihin tarvitse väistyä muiden miespuolisten +kumppanieni tieltä. + + + +15. lokakuuta. + + +Tuo suuri ilta on ohitse, ja minä olen tyytyväinen. Vihdoinkin olen +taas jotakin _tehnyt_. Filosofit kyllä väittävät olevan tärkeämpää, +että ihminen on hyvä kuin että hän tekee hyvää. + +Mutta se on pötyä; ellei ole toista, ei ole toistakaan, ja hyvät teot +ovat kaste, jota ilman meidän itsetuntomme täytyy kuivua. + +Kello kahdeksan piti esitelmän alkaa ravintolan salissa. En voi sanoa, +että olin täysin rauhallinen, sillä illallisateriasta en saanut +palaakaan alas, mikä seikka Philipp'iltä, joka nouti ruoka-astian, +houkutteli esiin iloisen hämmästyksen huudahduksen. Aivan hitaasti +lähdin sitten astelemaan ravintolaa kohden. Oli kylmä, ja hengitys tuli +suustani huurupilvinä. Siellä ja täällä kopisivat kiireiset askeleet +kovettuneella tiellä, ja tummia haamuja katosi ravintolaan, josta +leveä, kirkas valo lankesi tielle. + +Ovella otti minut vastaan opettaja, joka oli yhtä hermostunut kuin +minäkin, mutta vähemmän salasi sitä. Kun astuin saliin, oli se jo +mustanaan ihmisiä. Räikeästi valaisevat, suojustimettomat öljylamput +riippuivat matalassa mustuneessa katossa, tiheään asetettujen pöytien +ääressä istui sekaisin miehiä ja naisia, jokaisella oluensa tai +omenaviininsä edessään. + +"Hanjörg, tänään ei saa polttaa", torui opettaja leikillisesti nuorta +Berghofia, joka rakkaasti silmäili piippuaan. + +"Ilman piippua tuntuu kuin palelisi toista jalkaa." + +"Pistä se sitten kylmiltään suuhun", neuvoi hänen naapurinsa, "minulla +paleltaa myöskin joskus jalkoja". + +Sukkeluus sai osakseen kaikuvan naurunhohotuksen. Opettaja vei +minut erään valkealla liinalla peitetyn pöydän luo, jonka ääressä +pastori istui viinilasi edessään ja ivallisesti hymyillen tarkasteli +talonpoikiaan; hän suhtautuu tähän Steinerin puuhaan hyvin epäilevästi. +Myöskin Heilwig istui siellä vaaleisiin puettuna, miellyttävänä ja +yksinkertaisena, mutta kalpeana ja arkana. Hän tarttui ohirientävää +Juliettaa esiliinan nurkasta kiinni ja pyysi hiljaa: "Tule istumaan +viereeni, minun on niin paha olla yksinäni miesten joukossa." + +Mutta minä olin kuullut hänen sanansa. "Olenhan minä täällä", sanoin +nuhtelevasti. "Eikö veli voi olla sisarelle myöskin turvana?" + +Hänen silmänsä kirkastuivat, kun tämän sanoin, ja hän ojensi minulle +pienen, kylmän kätensä pöydän ylitse. + +"Minua peloittaa", sanoi hän puoliääneen. + +Tällä hetkellä katosi oma hermostuneisuuteni kokonaan, minä hymyilin +hänelle rohkaisevasti ja lähetin Steinerin pyytämään metsänhoitajan +väkeä tulemaan istumaan pöytäämme, jotta Heilwig saisi toivomaansa +naisseuraa, sillä Juliettan täytyi pitää huolta tarjoilusta, ja osoitin +itseni yleensä joka suhteessa tilanteen herraksi. Ah, saada suojella ja +varjella tuollaista hentoa pikkulintua — — —. + +Salissa oli äänekäs surina kuin mehiläispesässä; eivät ainoastaan +seuran vakinaiset jäsenet olleet tulleet, vaan kaikki tahtoivat kerran +nähdä "sivistävää huvitusta". Meitä lähellä olevassa pöydässä istuivat +tiheään tungettuina kuin kanat orrella kirkkokuorolaiset, joita +opettaja tänään tahtoo väärinkäyttää kahden maallisen laulun esitykseen. + +Steinerin antamasta merkistä kiipesivät nuoret miehet ja naiset +korokkeelle ja avasivat juhlan laulamalla "Freude, schöner +Götterfunken". [Schillerin runosta "An die Freude", jonka Beethoven +on säveltänyt IX:ssä sinfoniassaan. — Suom.] Se kuului melko hyvältä, +vaikkakin jonkunverran epätasaiselta. Oli hauskaa nähdä Steinerin +johtavan; milloin huitoo hän vimmatusti käsiään ilmassa, milloin +pyörittelee johtajansauvaansa liian hillittömästi ääniä päästelevän +basson pään yli, milloin seisoo varpaillaan, hymyilee autuaallisesti, +levittää kätensä kuin siunaukseen ja kuiskaa kuuluvasti: "Nyt vain +hengähdyksenä". + +Mutta se oli kuitenkin sangen kaunista ja (kuten jälkeenpäin lehdessä +oli luettavissa) "hyvin onnistunutta esitystä palkittiin runsailla +suosionosoituksilla". + +Sitten nousin vihdoin minäkin korokkeelle, kuulin oman ääneni, joka oli +hiukkasen samea, mutta kuitenkin selvä, enkä nähnyt muuta kuin tiheän +joukon hikisiä kasvoja ja Heilwigin tumman pään. Hän pysyi kumarassa +ja minuun ainoatakaan silmäystä luomatta. Kun olin saanut ensimmäisen +lauseeni sanotuksi, katosi minusta kaikki arkuus. Sydämeni, joka ensin +oli ollut rinnassani kuin räpyttelevä lintunen, tuli rauhalliseksi — +minä tiesin, että esitelmäni onnistuisi. + +Saadakseni hiukan levähtää puheen aikana olin sijoittanut Heilwigin +lausuntonumerot väliin. + +Se oli kaunista! En kääntänyt hetkeksikään silmiäni hänestä, ja +pastorikin oli kadottanut ylimielisen katseensa. Mitä kaikkea +sisältyykään tuollaiseen pehmeään, kirkkaaseen naisääneen. Hän lausui +hyvin koruttomasti ja alussa arasti; sitten tempasi runo hänet +mukaansa, hänen silmänsä loistivat, hänen kalpeat poskensa värittyivät, +ääni tuli täyteläisemmäksi ja syvemmäksi, esitys voimakkaammaksi. +Talonpojat kuuntelivat äänettömällä hartaudella. Kun hän oli +lopettanut, ei kukaan ajatellut taputtamista, ja vasta vähitellen +haihtui lumous. + +Olisin tahtonut suudella hänen käsiänsä kaikkien ihmisten nähden, nyt +saivat vain silmäni puhua hänelle. Sitten lopetin esitelmäni, hiukan +aikaisemmin kuin olin ajatellut, sillä huomasin, että ääneni alkoi +sortua. Kun suosionosoitukset olivat loppuneet, valtasi kirkkokuoro +jälleen korokkeen ja lauloi "Kello"-runosta osan: "Holder Friede, +süsse Eintracht". Soolo-osat lauloi neljä erikoisen hyvä-äänistä mies- +ja naislaulajaa. Ennenkuin Steiner ehti loppupuheeseen tavallisine +kiitossanoineen, poistuin minä hyvästiä jättämättä, sillä tunsin, miten +vastavaikutus seurasi hermojännitystä. Vain rouva Bühler oli huomannut +äkillisen poislähtöni ja kiiruhti juoksujalkaa perääni. + +"Kyllä se ol' kaunista", vakuutti hän minulle, kun hän oli tavoittanut +minut. "Ja neiti Walden! Niin kävi syämeeni, että oikein täytyi itkeä +kuin kirkossa. Ja teiän puheenne! Sill' viisiä ei meiän pastorikaan +osaa, se kävi kuin rasvattu. Enpä ois' tuota uskonu'", lisäsi hän +päätään pudistellen, "Schiller! Ja niin kauan jo ollut kuolleena? Sen +olisin mä tahtonu' nähä". + +En vastannut mitään, sillä olin pannut kaulaliinan suuni eteen kylmän +ilman vuoksi. Äkkiä sanoi vanha rouva nokkelasti: "Minä luulen, että +tommosia värssyjä voisitten tekin tehä niinkuin Schiller". + +Nyt täytyi minun jo nauraa. Tuo viekas eukko! + +Sitten kiiruhti rouva edeltäpäin, sillä minä laahustin hänen +vauhdikseen liian hitaasti, ja kun saavuin tupamme luo, tervehti minua +jo lampunvalo huoneestani, ja eukko valmisti keittiössä munakokkelia, +joka minun ehdottomasti oli syötävä. + +Pari päivää tunsin itsessäni vielä ponnistuksen vaikutuksen, mutta +se ei minua kaduttanut. Steiner ja Heilwig kävivät minua katsomassa +seuraavana päivänä ja sanoivat minulle miellyttäviä asioita, jotka minä +käänsin leikiksi mutta jotka minua kuitenkin salaisesti ilahduttivat. + +Myöskin Vox populi [Kansan ääni] tuli monella tavalla ilmi +tahtomattomana ja tarkoittamattomana komiikkana. Löwenin isäntä arveli +nyt tietävänsä, kenenkä kunniaksi heleänpunainen maalaisviini, jota +he täällä nimittivät Schiller-viiniksi, oli ristitty. Nimi johtuu +kuitenkin todellisuudessa schillern-sanasta [schillern = välkkyä, +kimallella Suom.]. + +Ison kartanon Käterle on myöskin tiennyt jotakin Schilleristä, kuten +hän illalla ilmoitti. Hänen aikaisemman isäntäväkensä aikana oli +leipurista saanut jotakin, joka oli nimeltään Schillerin-kiharat, ja +se oli maistunut hyvin hyvältä. Ja Schillerillähän olikin ollut niin +pitkät kiharat; hiuskiharat, lisäsi hän varovaisesti. + + + +19. lokakuuta. + + +Ulkona on raskas, harmaa sumu, joka nousee ikkunaani asti, niin että en +ensinkään voi nähdä naapuritaloa. Yöllä on pakkanen pannut viimeisetkin +kukat; kuolleet daliapensaat kohoavat mustina sameaan ilmaan, ja maahan +painuneet kuolleet kukat ovat täynnä vesipisaroita. Miksi luonnon +alakuloisuus koskee niin syvästi sydämeeni? Mutta sellainen olin minä +jo lapsena. Minä tunsin itseni aina kappaleeksi syntyvää tai häviävää +luontoa, ja senmukainen oli myöskin mielialani. + +Myöskin tänään taas täyttää sumu sydämeni, ja Heilwiginkään suloinen +kuva ei voi karkoittaa varjoja. Mitä voi lopultakin toinen ihminen +toiselle olla, erittäinkin minun asemassani? Syvemmin ajatellen olemme +me kuitenkin yksin; niin yksin kuin kuoleva metsäkauris metsässä, +kuin nykivä kala julmassa ongessa. Minusta tuntuu tuollaisina päivinä +kuin jakaantuisi kahtia se verho, joka meiltä totuuden peittää ja +ääni sanoisi: "Turhuuksien turhuutta, kaikki on turhuutta ja tuulen +tavoittamista". + +Ja toisen äänen: "Ah, olen elämäntoimista väsynyt, mitä on kaikki tuska +ja ilo". [Goethen tunnettu runo: Ach, ich bin des Treibens müde, was +soll all der Schmerz und Lust. — Suom.] + +Ja ei kukaan ihminen, ei rakkain ja parhainkaan voi minulta peittää +tätä tietämystä. Heillä on kaikilla rajansa ja he ovat kaikki kurjia +maanmatoja, kun ikuisuus katsoo heitä. Kun vain kuolema kätensä nostaa +ja ihmisen otsan merkitsee, kuten minun, niin väistyvät he jo takaisin +kuin jonkun vieraan edessä. + +Tällaisina päivinä valtaa sydämeni rajaton kaipuu, jota ei kukaan +ihminen voi tyydyttää, jonka minä korkeintaan jonkun ihmisen +ymmärtäväiseen rintaan nojaten voisin kyyneliksi purkaa. Se on +äänettömyyden, rajattomuuden kaipuu, ja se on niin polttava, että elämä +ja kuolema, rakkaus ja ilo, taide ja tiede kaiken arvonsa kadottavat, +niin että voisin luopua niistä silmänripseäkään värähdyttämättä. Sen +saa aikaan katse esiripun taakse. Mutta pian vetää näkymätön käsi +sitä jälleen puoleensa, ja elämän kirjavat kuvat saavat taas katoavan +arvonsa. Kauan ei ihminen voikaan kestää pelättävää totuutta, hän joko +musertuu tai itse hävittää itsensä. + +Autuas, joka uskoo, joka heittäytyy Jumalansa rinnoille ja hänessä +tuntee sielunsa kotimaan ja täyden ilon! Mutta minä? Mitä on minulle +Jumala? + +Ja kuitenkin — — — kun ajattelen, miten jokaiseen ihmissydämen +tarpeeseen on olemassa vastaus. Me kaipaamme rakkautta, ja rakkaus +on maailmassa; me tarvitsemme ravintoa, se kasvaa meille; me pyrimme +tietoon, ja ovi oven jälkeen avautuu meille. Pitäisikö tämän kaipuun +yksin, joka kohdistuu johonkin äärettömän suureen, rajattomaan, +kaikkihyvään, oikeaan, jäädä vastausta vaille? + +Suloinen rauha, tule, ah tule minun rintaani! + + + +20. lokakuuta. + + +Tänään päivällä ovat Heilwigin hienot sormet vetäneet esiripun kiinni, +mutta kuitenkaan en voi vielä unohtaa, kuinka pelottavalta sen +takana näyttää, ainakin sille, joka ei ole vielä oppinut katsomaan +iankaikkisuutta ja totuutta suoraan silmiin. + +Mutta kuitenkin — kuinka pian kalpenee muisto, ja minä leikin jälleen +kuin lapsi syvyyden reunalla niillä vähillä kirjavilla kivillä ja +kukilla, jotka minulle on jätetty. + +Luulen, kun ihminen on tottunut pitämään inhimillistä kärsimystä ja +iloa sinä mitä se on, leikkinä, josta hänen voimansa kasvavat, silloin +on hän irtautuva elämästä kuin liian kypsä hedelmä, sillä sellaista +tietoisuutta ei maa voi kantaa, se on salaisuus. Sen ymmärtääkseen +täytyy astua kynnyksen ylitse ja katsoa esiripun taakse. Se riistää +arvon elämältä ja kaikilta inhimillisiltä suhteilta. + +Ja mitä sitten löytää kynnyksen tuolta puolen? Uusia tehtäviä, uusia +riemuja, uutta kärsimystä, uutta tietoako? Löytääkö siellä sen, mikä +meidän kaipaavan sielumme kylläiseksi tekee? + + + +21. lokakuuta. + + +Sairaus ja heikkousko tekee minut niin pehmeäksi, aivankuin olisin +nainen, vai onko tämä tunteellisuus aina ollut minussa pohjalla ja vain +miehisen työn ja miehisen ajattelun ehkäisemänä ja alaspainamana? Tai +onko Heilwig löytänyt taikasanan, joka on avannut umpeutuneen lähteen? +Kirjat, jotka ovat ennen jättäneet minut kylmäksi, liikuttavat minua +nyt kyyneliin saakka, ja pilapuheet eivät luista huuliltani enää niin +kevyesti kuin ennen. Toiset eivät sitä kylläkään huomaa, heille olen +minä entiseni, vain hiukan vähemmän katkera. Mutta Heilwig katsoo +minuun aina niin tuskallisen pelästyneesti, kun puhun kyynillisesti, +että minä vähitellen alan näyttäytyä hänelle sellaisena kuin olen: +onnettomana, heikkona, hapuilevana ja rakkautta kaipaavana. Sehän on +lopultakin viisainta, mitä voi tehdä: olla niin kuin on eikä salata +itseään. + + + +24. lokakuuta. + + +Makaan kuistilla peitteisiin käärittynä. Laskeva lokakuun aurinko +hehkuu purppuranpunaisena syksyn kirjaaman villiviinin lehtien lävitse; +se näyttää kauniilta. Kun ojennan käteni ruskoa vasten, syttyy vereni +sen valossa ja hohtaa ruusunvärisenä ihon läpi. Sairaan työskentelyä! +Sen ohessa uneksin hiljaa itsekseni — — —. + +Kuinka hyvä, että aurinko jälleen näkyy ja karkoittaa minulta +ajatukset, jotka minua liian raskaasti painavat. Ne menestyvät yössä, +sumussa, kärsimyksessä. Mutta tänään tahdon olla iloinen. + +Aamukävelylläni sattui minulle hauska tapaus. + +Yöllä oli maa ollut kuurassa, mutta nyt oli ilma kirkas ja auringon +lämmittämä. Naapuritalossa puitiin viljaa, ja riihen edessä leijaili +alituinen pölypilvi, jonka ohitse minä koetin nopeasti päästä. +Lehmävankkurit perunasäkeillä lastattuina mennä jyryyttivät hitaasti +edelläni ja minä sain ne kiinni. Ylpeä tunne sellaiselle etanalle, +kuin minulle, saavuttaa kaksi neljällä terveellä jalalla varustettua +lehmää. Panimossa puserrettiin omenaviiniä, Julietta kaatoi parhaillaan +jauhettuja hedelmiä puristimeen, jota Hanjörg väänsi. Kun hän näki +minut, pysähtyi hän työssään ja ammensi minulle lasillisen makeaa +hedelmämehua. "Terveydeksi!" sanoi hän ystävällisesti, sillä aikaa kuin +poika jännitetyin lihaksin väänsi pyörää. + +Minä kiitin ja join. Hän keskusteli ilmasta ja terveydestäni, kunnes +Hanjörg huusi hänelle karskisti: "Käy työhösi!" Silloin tarttui hän +jälleen kiireesti hedelmäkehloon, ikäänkuin vääryydestä tavattuna. + +Hän on miellyttävä tyttö, niin raikas ja hyväsydäminen, ja hän levittää +aina ympärilleen iloa ja elämänhalua. Minusta näyttää, kuin olisi +Hanjörgillä kerno silmä häneen. + +Sensijaan, että olisin mennyt suoraan niittyjen poikki, täytyi minun, +vanhan narrin, tietysti ensin mennä koulutalon ohitse. Pihalla seisoi +Steiner ja piti voimistelutuntia. Harjoitettiin pukin yli hyppäämistä, +jolloin kömpelöt maalaispojat aina pääsivät vain pukin selkään, mutta +tuskin kertaakaan ylitse. Minä olisin voinut näyttää heille, miten se +käy, sillä olin aikoinani hyvä voimistelija. + +"Minnekäs olette jättänyt jalon kylännaisen?" kysyin Steineriltä, +joka mahtipontisesti kädet rinnan yli ristissä kuin Napoleon nojasi +kastanjapuuta vasten ja arvostelevasti tarkasteli nuorukaisien +sammakonhyppyjä. + +"Käsityötunti", vastasi hän lakoonisesti, jonka ohessa huomasin, että +läsnäoloni katselijana vaivasi häntä. Minä käännyin siis ja kiersin +nurkan ympäri hitaasti koulutalon ikkunoiden ohitse, jotka olivat +auki. Äkkiä kuulin huoneesta soinnukasta, syvää naurua, niinkuin +kesyjen kauriiden tai suurten, sinisten kellokukkien täytyisi nauraa, +jos niillä olisi ääni. Tätä naurua seurasi kirkas, moniääninen lasten +nauru, ja nyt en enää voinut hillitä itseäni, vaan nousin kivelle ja +kurkistin huoneeseen. Silloin näin pienen vaaleatukkaisen olennon, +jonka päälle opettajatar oli koetteeksi vetänyt valkoisen itseommellun +paidan. Pikku paitaressu katseli ylpeästi tovereitansa, jotka yhä vielä +olivat kiinni töissään; opettajatar oli nähtävästi ylistänyt hänen +työtään. + +Minua ei nähnyt kukaan, sillä villi viini kätki minut. Kuinka lapset +tunkeilivat Heilwigin ympärillä! Täällä ojensi aivan pikkuinen tyttö +surkeannäköisenä likaista paikkatilkkua, tuolla näytti toinen pitsiä, +jonka oli virkannut. Ja heidän keskellään opettajatar, tyttömäisenä +ja samalla äidillisenä, henkilökohtaisesti osaaottavaisen näköisenä +ja kuitenkin tuon minuun hiukan kylmentävästi vaikuttavan virkatoimen +ilmakehän ympäröimänä. Minä olen kateellinen tästä toimialasta, jota +_minä_ en ole saanut hänelle antaa; me miehet katsomme sentähden kaikki +kademielisesti naisten toimialoja, sillä näille työtätekeville naisille +emme me enää ole a ja ö, niinkuin me toivomme olevamme. Tosin suuri +rakkaus viettää voittojaan tässäkin, ja ainoastaan pieni kiintymys +tuntee ammatissa kilpailijoita. Me miehet tahtoisimme kernaasti olla +naisten vapahtajia, ja nykyajan naisille olemme me sellaisia vain +osaksi, he vapahtavat itse itsensä. Se on hiukan nöyryyttävää meille. + +Lienen hyvinkin viisi minuuttia näin salaa katsellut ja kuunnellut, +silloin Heilwig kohotti äkkiä päänsä ja näki minut; ehkä hän +oli tuntenut itsessään minun katseeni. Ja sitten —, ah, se oli +ihastuttavaa! Sitten nousi veri valkoisiin kasvoihin aina hiuksiin +asti ja teki tytön niin araksi ja neitsyelliseksi, että kaikki +opettajattaren varmuus katosi hänestä, ja minun sydämeni tykytti rajun +ihastuksen vallassa. Mutta häpesin myöskin, että hän oli saanut minut +kiinni, ja tervehtimättä hyppäsin kiveltä alas ja kiiruhdin pois +ihmisten ilmoilta, sillä minusta tuntui kuin olisi kaikki minulle +ivallisesti hymyillyt, yksin lantakaivon pumppukin Jörgfriedin pihalla +ja lahonnut tienviitta, jolla rappeutuneisuudessaan ei tosiaan ole +mitään syytä pilkata rakastuneita hulluja. + + + +29. lokakuuta. + + +Tänään, illalla, olemme polttaneet kokkoa rouva Bühlerin +perunapellolla. Tulen jo aivan kevytmieliseksi, sillä tämä tapahtui +illalla hämärän aikaan, kun sumu jo alkoi nousta. Tulin juuri +kävelyretkeltä, kun näin vanhan rouvan häärivän ison risuista, +rikkaruohoista ja kuivista perunanvarsista kerätyn kasan ympärillä. +Pikku Philipp viittoili minulle molemmilla käsillään, niin että jätin +tien ja tulin peltoa pitkin heidän luokseen. Sitten sytytettiin kasa +palamaan. Ensin ei se tahtonut oikein palaa, mutta lopuksi leimahti +liekki rätisten ja levitti valoa ja lämpöä. Minä seisoin niin, ettei +savu tullut päälleni. Philipp hyppeli haravoineen tulen ympärillä kuin +pikku paholainen, joka kohentelee helvettiä, sillä aikaa kuin rouva +Bühler innokkaasti keräili vielä kokoon kaikenlaisia rikkoja ja heitti +tuleen. Hiukan noidalta hän sen ohessa näytti, tuo kiltti, vanha vaimo. + +Lopulta ei ollut enää mitään tehtävää, ja me annoimme käsivarsiemme +vaipua ja seisoimme äänettöminä ja hartaina loimuavan tulen edessä, +joka räiskytti synkälle taivaalle tuhansia kipunoita, jotka pian +sammuivat yöhön. Rouva Bühler ojensi suoraan tulta vasten kuivuneet +ruskeat kätensä, ja Philipp mutisi jotakin "paistikkaista". Poika +raukalla on aina nälkä. + +"Tuolla tulee opettajatar-neiti", sanoi äkkiä vanhus. Minun sydämeni +sykähti iloisesta pelästyksestä. + +Hämärästä tuli hitaasti kuin ajatuksissa solakka hahmo esiin, jota +me kaikki tarkkasimme. Minä huusin, mutta ääneni ei kantanut hänen +luokseen. Heti sen perästä kiljaisi Philipp minun korvani juuressa +terveiden keuhkojensa koko voimalla hänen nimensä. Silloin huomasi hän +meidät ja tuli pellon yli. + +Nyt seisoimme molemmat tulen ääressä. Rouva Bühler alkoi kerätä kokoon +työkalujaan, ja poika hyppeli kuin pieni huimapää paholainen sammuvien +liekkien yli. Itäisellä taivaalla syttyivät hitaasti tähdet. Kuin +jättiläislohikäärme kiemurteli vaaleansininen savu kuokitun ja tallatun +pellon ylitse ja kätki kylän sumuverhon taakse. Kalpea rusko lännessä +näkyi vielä heikosti savun läpi. + +Minua paleli, sillä sumu nousi. Iltakellot alkoivat soida. Raskaana ja +kumeana kantautui niiden ääni ilman läpi. Vanha emäntäni laski alas +perunasäkin, jonka hän juuri oli nostanut hartioilleen ja risti kätensä +"Ave Maria" -rukoukseen; myöskin poika keskeytti hyppynsä ja otti lakin +päästään. + +Liekit rätisivät, kellot soivat, ympärillämme seisoivat ääneti synkät +metsät, ja ikuiset tähdet kimaltelivat meidän ja meidän tuskamme +ylitse. Silloin tartuin Heilwigin käteen ja pidin siitä kiinni, kunnes +kellojen ääni oli vaiennut. Hän ei vetänyt pois kättänsä, mutta hänen +kasvonsa olivat vakavat ja sulkeutuneet, minä en voinut lukea hänen +ajatuksiaan. + +Kellot vaikenivat, ja suuri hiljaisuus vallitsi luonnossa. Hitaasti +menimme kotiin. Ja me emme puhuneet paljoa. + + + +15. marraskuuta. + + +Olen jälleen ollut viikon vuoteessa, rikkaruohotuli oli, niin näyttää, +aivan liian paljon uskallettua. Minulla oli kuumetta ja yskä. Tohtori +tuli ja tahtoi kuunnella, mutta epämääräinen tunne kielsi minua +antautumasta hänen tutkittavakseen. Eikö sittenkin ole parempi, että +me käymme hämärää tulevaisuutta kohden? Kummallista, sitä en olisi +aikaisemmin sietänyt. Mutta minä olen nyt kerta kaikkiaan jättäytynyt +aaltojen varaan ja luopunut peräsimestä, sentähden tahdon myös nauttia +kuin lapsi luottamuksen koko autuutta. + + + +20. marraskuuta. + + +Olen sangen väsynyt ja menestyn oikeastaan parhaiten vuoteessa. Me +laittaudumme yhä enemmän talvikuntoon; olen teettänyt talvi-ikkunat +huoneeseeni ja tukkinut raot sammalilla. Uunissa räiskyvät pihkaiset +kuusipuut; se on jotakin somaa, elävää, tuo tuli, varsinkin kun on +aina yksin. Usein hämärän hetkellä minä avaan uuninpellit, kyyristyn +uunin eteen ja katselen leimahtelevia liekkejä. Minä jaksan olla +siten melkein kuinka kauan tahansa, vain silmiin koskee räikeä valo +ja pää kuumentuu. Sitten tulee Laurin, joka pitää kovasti lämmöstä, +asettuu minun viereeni alas, katsoo minuun surullisesti alakuloisilla +silmillään ja heiluttaa sen ohessa tyytyväisenä häntäänsä. Sillä on +selvästi iloinen ja surullinen puoli. Mutta silmistä puhuu sen sielu, +ja siinä on jotakin vangitun tuskasta. Olen iloinen tuosta uskollisesta +eläimestä, se on todellakin minulle toveri. Kun minua öisin vaivaavat +levottomuus ja kuumeiset unet ja kuulen sen rauhallisen hengityksen +uunin takaa, niin tekee se minulle hyvää. Äskettäin, kun laitani oli +hyvin huono, huusin sitä nimeltä ikäänkuin voisi se auttaa minua. Se +kuuli heti ja hyppäsi luokseni vuoteeseen, nuoli käsiäni ja kasvojani +eikä väsynyt osoittamasta minulle osanottoaan ja rakkauttaan. Ja kun +minä hyvin surullisena sanoin: Laurin, sinun isäntäsi on hyvin sairas, +silloin päästi se valittavan ulvonnan eikä tahtonut asettua ennenkuin +leikin sen kanssa lohduttaakseni sitä. Mutta vuoteestani ei se tahtonut +lähteä pois ja nukkui lopulta minun käsivarrellani uneen. Kun rouva +Bühler aamulla hiipi hiljaa huoneeseen sytyttääkseen tulen uuniin, +löysi hän meidät molemmat poski poskea vasten lepäämässä rauhallisesti +kuorsaten. Sillä kiusoittelee hän minua nyt ja on sen ilmaissut +Heilwigillekin. + +Siitä lähtien, kun olen ollut sairaampi, tulee tuo rakas tyttö melkein +joka päivä ennen hämärän tuloa luokseni palatessaan kävelyltään, ja +tuo mukanaan terveyden, metsän, ja raikkaan, kylmän vuoristoilman +tuoksun. Sitten juttelee hän koulustaan, lasten hullunkurisista +vastauksista, Steineristä ja pastorista. Tai hän kertoo kirjoista, +jotka hän on lukenut, intoilee hiukkasen naisasiasta ja yksikolmatta +vuotiaan ihanasta vapaudestaan. Sen ohessa houkuttelee hän minulta +arkaillen esiin sairaskertomuksen, kuinka olen nukkunut ja onko +minulla ruokahalua; tällöin on hän aina valmis nopeasti poikkeamaan +tästä aiheesta, johon nähden hän tietää minut herkkätunteiseksi. Kun +hänen silmänsä sitäpaitsi säteilevät hiljaista, syvää hyvyyttä, olen +tottunut pois arkuudesta ja annan tytön, koska muuten ei mitään rauhaa +kuitenkaan olisi, katsoa päivieni ja öitteni surkeuteen. Kun hän sitten +lempeästi lohduttaen sivelee kättäni ja vapisevalla äänellä puhuu, +silloin tahtoo sydämeni kuohua yli äyräittensä. Ah, jospa saisin edes +kerran painaa hänet rinnalleni ja peittää suudelmilla nuo lempeät +kasvot! Taikka vain hiljaa painaa pääni hänen hartiaansa vasten — + +Kun sitten tulee niin hämärä, etten enää voi eroittaa hänen +piirteitään, sytyttää hän lampun, varjostaa sen huolellisesti, +tuulettaa huoneeni, sulkee ikkunaluukut, kohentaa tulta ja tahtoisi +kaikkein mieluimmin peittää minut lämpimästi aina kaulaan asti. Ja +sitten lukee hän minulle vielä vähän mielikirjailijoitani Goetheä ja +Mörikeä, tai kappaleen Carlyleä. Viimeksimainitusta ei hän kuitenkaan +paljoa pidä, se on hänelle liian seikkaperäistä. Tänään päivällä, kun +olin erikoisen masennuksissa, luki hän minulle jopa muinaishebrealaisia +runojakin oman valintansa mukaan. + +"Kun herra palauttaa Sionin vangit, niin me olemme kuin unta +näkeväiset..." + +Ja sitten edelleen: "Jotka kyynelillä kylvävät, ne ilolla niittävät. He +menevät matkaan ja itkevät, ja vievät ulos kalliin siemenen; ja tulevat +riemulla ja tuovat lyhteensä". + +Kun hän oli lopettanut ja ryhtyi edelleen kääntämään lehtiä, tartuin +hänen käteensä: "Riittää," sanoin lyhyesti, "kiitän teitä." + +Hän katsoi minuun pelästyneenä. + +"Se oli kaunista, mutta tällä kertaa ei enempää sitä lajia." + +Hetkisen äänettömyyden jälkeen sanoi hän arasti: "Psalmi on myöskin +sävelletty." + +"Teidän pitää joskus toiste laulaa se minulle." Hän nyökkäsi ja sanoi +heti senjälkeen hyvästi. Niin me olemme kuin unta näkeväiset... kuin +unta näkeväiset... + + + +28. marraskuuta. + + +Kun tänään aamulla heräsin, oli ympärilläni suuri hiljaisuus, aivankuin +makaisin jo haudassa. Vain tuli uunissa ratisi; rouva Bühler oli sen +sytyttänyt sillä aikaa kun minä nukuin. Ikkunaluukun raoista tunki +sisään harmaa, kylmä valo, joka sekoittui uuninliekkien ja sameasti +tuikkivan yölampun valoon. Kuulin kouluun menevien lasten ääniä, +iloista naurua, mutta aivan aavemaisesti, sillä mitään askeleita ei +eroittanut. Sitten kaukaa kirkas tiukukellon ääni, se tulee lähemmäksi, +ikkunan edessä pikainen kohaus — ohikiitävä reki. On satanut lunta. + +Minä soitin emäntää, ja kun hän avasi ikkunaluukut, putosi niistä paksu +lumikerros alas. Ikkunasta katsoessa näyttää kaikki valkealta, taivas, +niitty, naapuritalo. Lunta on jo jalan paksuudelta, vain kuusimetsä +seisoo vielä pehmeänä tummana viiruna valkean taivaan ja maan välillä. + +Ikkunalaudalle lentää nälkäisiä lintuja, jotka hakevat ravintoa. Heidän +ei pidä minun suhteeni pettymän. Nuo rakkaat, vilkkaat siivekkäät ovat +kuitenkin jotakin elävää tässä suuressa kuolemassa. + +Kattilassa uunissa poreilee vesi ja työntyy pihisevinä höyrypilvinä +kannen alta esiin. Rouva Bühler saa asettaa minulle uuniin omenoita +paistumaan; paistettujen omenain tuoksu loitsii silmieni eteen +todellisen lasten paratiisin: lämpimän huoneen, kirkkaan lampun, +minut istumassa äidin sylissä, ja hänet kertomassa minulle satua +pikku Kai-pojasta ja lumikuningattaresta; ja uunissa porisee lisäksi +teekattila ja pihisevät paistumassa olevat omenat. + +Miten onnellinen on lapsi, eikä hän edes tiedä siitä mitään. + + + +Iltapäivällä. + + +Minä en voi kovin kauvoja vuoteessa kirjoittaa, se väsyttää, ja +kuitenkin lyhentää päiväkirja yksinäisyyteni pituutta. + +Paistinomenat on syöty; Philipp auttoi minua siinä ja säästi +tunnollisesti yhden omenan halvatulle Jaakolle. Hänestä se oli +itsestään selvää; siinä vaikuttaa äidin esimerkki. + +Philipp tahtoo paljon oppia, niin paljon, on hän minulle uskonut, että +hän pääsee koulumestariksi. Sitten muuttavat äiti ja Jaakko hänen +luokseen koulutaloon, mutta hän menee naimisiin naapurin Dorlen kanssa. +Olen nyt hänelle luvannut, että hän saa talvella joka päivä tulla +tunniksi luokseni ja oppia, mitä hän tahtoo. Poika oli riemuissaan. "Ja +siit' ei mee maksua?" kysyi hän äkkiä. + +"Ei, se ei maksa mitään." + +Sitten teimme suunnitelmia. Pitikö olla ranskan kieltä vai geometriaa +vai englantia? "Kaikkia," tuumi Philipp. + +Tahdon neuvotella Steinerin kanssa; hän voisi antaa pojalle opetusta +myöskin viulun soitossa, tunnit maksan hänelle kernaasti ja myös +viulun. Opettajana täytynee hänen tietää jotakin musiikistakin. + +Eilen illalla odotin turhaan Heilwigiä. Hämärä sakeni yhä, vain +tuli uunissa valaisi vielä huonetta. Rouva Bühler valmisti jo +alhaalla keittiössä illallistani, ja minä makasin yhä vielä yksin ja +murheellisena pimeässä. + +Lopulta kuului nopeita askeleita ulkoa tieltä. Se on hän. Hän tulee +sisälle. + +"Ah, aivan pimeässäkö?" Hän hapuilee eteenpäin vuoteeni luo. + +"Niin, ja melkein kuollut ikävästä, kaipauksesta ja odotuksesta," +vastasin minä nuhtelevasti. + +Hän sytytti reippaasti lampun. "Mutta minä teen kaikki jälleen +hyväksi," sanoi hän säteillen iloisuutta. Hän otti pikku korista esiin +teevadin veitsen ja haarukan, kimpaleen makkaraa ja kaksi suurta +voileipää. Minä katsoin suurin silmin näitä valmistuksia. + +"Mitäs tämä merkitsee?" + +"Se merkitsee sitä, että aion nauttia illallisen! teidän luonanne ja +sitten pelata kanssanne shakkia, kunnes silmänne menevät kiinni." + +"Ihanaa — annan teille anteeksi pitkän odotuksen ja kaikki, mitä +tahdotte." + +"Olen nimittäin tehnyt oikein jättiläiskävelyretken, ja sentähden +tulen niin myöhään. Minä olin Felsenhorn-vuorella. Ulkona on luminen +ilma, ja kun täällä vuoristossa kerran lumi on tullut, ei se häviä +kuukausiin, ja silloin saa jättää kaikki vuorille kiipeilemiset. Ah, +siellä ylhäällä oli niin kaunista, enkä ainoatakaan ihmistä kohdannut +tielläni. Laaksoissa lepäsi sumu kuin kylmä, harmaa meri, mutta +ylhäällä oli kylmää ja kirkasta." + +"Olisinpa tahtonut olla mukana." Kateuden tunne heräsi minussa. +Hän näytti niin kauniilta vienosti punaisine poskineen, loistavine +silmineen ja nopeasta käynnistä hiukan epäjärjestykseen joutuneine +hiuksineen. + +"Niin, sitä olisin minäkin toivonut. Mutta minä ajattelin teitä ja join +kauneutta kahden edestä. Kuinka suuri, kuinka avara on maailma, ja +miten pieni siinä ihminen ja hänen tuskansa." + +Hän haaveili hiukkasen, tuo tyttönen; mitäpä hän tietää ihmisen tuskan +suuruudesta tai pienuudesta... + +Sillä välin hän oli tyhjentänyt pöydän, asettanut sille pienen +ruokaliinan ja ryhtyi teenkeittovalmistuksiin. + +"Siinä täytyy _teidän_ auttaa." + +Minä nyökkäsin hänelle ja nousin istumaan vuoteellani... + +Ah, uneksin, hän on minun vaimoni ja järjestää sukkelilla käsillään +talouttani ja välillä tulee minun luokseni vuoteen ääreen, suutelee +minua ja kysyy: 'Kuinka voit, rakas?' + +Minä katselin häntä siten kauan äänettömänä ja palavalla kaipauksella, +kunnes hän tosiaan jätti työnsä ja tuli luokseni. + +"Voitteko hyvin?" kysyi hän äänellä, joka oli kuin hyväily. + +"Kuinka saatatte niin kysyä, kun olette luonani," sanoin minä +tukahtuneella äänellä ja painoin kuuman suudelman hänen kädelleen. + +Silmänräpäyksen seisoi hän vaiti ja pää painuksissa, sitten hän veti +hitaasti kätensä pois, siveli hiuksiani hellästi kuin olisin ollut +sairas lapsi ja sanoi hiljaa: "Olen iloinen, jos voin tehdä teille +jotakin hyvää." + +Sitten tuli rouva Bühler illalliseni mukanaan. Hänen täytyi lisätä +siihen vielä muutamia hyviä aineita, avata säilykepurkki ja leipoa +kaakku, sillä makkaraleikkelyksiin en minä antanut aterian jäädä. "Te +olette itse tullut luokseni ruokailulle, nyt täytyy teidän myöskin +minun kanssani syödä." + +Siitä sukeusi iloinen pikku illallinen, ja jäännöksistä riitti vielä +Bühlerin perheellekin, minkä kuulin niistä eläimellisistä riemuäänistä, +joita tylsämielinen Jaakko päästeli. Sitten asetettiin shakkilauta +minun vuoteelleni ja nappulat järjestykseen. Heilwig ei pelaa läheskään +niin hyvin kuin minä, mutta olin niin hajamielinen, että hän voitti +kaksi peliä ja minä yhden. Sitä riemua, kun minut oli voitettu! Kuinka +taistelun kuumuudessa hänen poskensa punastuivatkaan, miten miettiminen +uursi syvän vaon hänen selkeälle otsalleen, kuinka hän vapisi, kun oli +vaarassa, ja iloitsi, kun teki hyvän siirron... + +Sitten hän huomasi, että minua alkoi väsyttää; hän käänsi shakkilaudan +kokoon, toi minulle kuumemittarin, sytytti öljylampun yötä varten ja +siirsi vuoteeni lähelle kaiken, mitä tällainen sairas parka yksinäisinä +yskimisöinä tarvitsee. Sitten kutsui hän Laurinin luokseen, kehoitti +sitä uskollisesti vartioimaan isäntäänsä, minkä eläin vinkuen lupasi; +hän painoi levottoman koiran hellästi kasvojaan vasten ja kantoi sen +koriin. Sitten sammutti hän lampun, ja hiljaisella "hyvää yötä" oli hän +ulkona. + +Eikö ole melkein kuin olisi hän minun vaimoni, kun hän noin +omavaltaisesti ja ilman muuta järjestelee ja puuhaa huoneessani? + + + +30. marraskuuta. + + +En tiedä, miten on laitani, en tunne itseäni enää. Kuinka pääsisin +siihen uskoon, että on olemassa iäisyys eikä häviäminen haudan +pimeydessä? Eikö tämä usko ole mielettömyyttä? Epäilyksen tuote, +seuraus ajatuskyvyn heikkenemisestä? En tiedä sitä enkä voi sitä +perustella. Minä näen puun kasvavan enkä tunne siementä, josta se +alkoi. Minä pelkään tuhota sitä, koska sen vehreys virkistää minua, +enkä kuitenkaan vielä uskalla iloita siitä. Tiedänkö minä, onko sillä +juuret, vai onko se vain kuumeisten aivojeni ja nälkäisen sydämeni +kuvitelma? Oi, kuka antaisi minulle varmuuden! + +Eikö ollut viisaampaa ja ylpeämpää seisoa oman itsensä varassa? +Se vain, että silloin melkein tukahduin katkeruudesta ja värisin +kylmyydestä. + +Onhan mieletöntä uskoa, mutta yhtä mieletöntä on olla uskomatta. + + + +4. joulukuuta. + + +Nyt tulee hauskaa ikkunani edessä, sillä mitä kaunein kelkkamäki menee +talon ohitse, ja vanha emäntäni kompastelee peilisiloisella tiellä +vettä noutaessaan. Minä en tietysti voi muuta kuin katsoa sivulta, +mutta tällä kertaa on se erinomaisen huvittavaa katselemista. Tuskin on +koulu loppunut, kun kelkat jo pyyhältävät mäkeä alas. + +Niin pian kuin kuulen ensimmäisen riemuitsevan "Pois tiellä!" kömmin +vuoteestani, puen päälleni ja asetun ikkunan ääreen. Siellä kiitävät he +ohitse. Kun he näkevät minut, heiluttavat he lakkejaan tai nyökkäävät. +Meno mäkeä alas ei ole lainkaan helppo; alottelijat käyttävät jalkojaan +liiaksi, joutuvat pois suunnasta ja törmäävät aitaan tai syöksyvät suin +päin ojaan. Joskus kiitää pari kelkkaa perätysten, kaatuvat, toisia +tulee päälle, kunnes kaikki on yhtenä sekasotkuna kelkkoja, poikien ja +tyttöjen jalkoja, ja tästä kasautumasta kaikuu korvia huumaava melske +ja huuto. Melkein jokaisella laskijalla on edessään istumassa toinen +toveri, joka on joko kelkaton tai liian pieni itse ohjatakseen. + +Suurien poikien kelkat kiitävät niin että jalakset iskevät tulta; +tyttöjen kulkevat hitaammin, ainoastaan nuorin Löwenin tyttäristä +laskee yhtä huimasti kuin poika, ja hänen punaiset kiharansa liehuvat +hänen takanaan. Hän on villi hupakko, mutta tulee hänestä vielä kerran +kaunotar. Hänen äänensä kuulen minä ylitse kaiken, kirkkaana ja +elämänhalua uhkuvana, kuin pääskysen huuto keskikesällä. Mutta hänellä +ei ole ketään toista mukanaan, vaikka tien reunalla seisoo vielä +muutamia lapsia, jotka kaihomielisinä katselevat tovereittensa laskua. +Myöskin Philipp on heidän joukossaan. Minä koputan ruutuun ja viittaan +hänet luokseni. + +Hän seisoo ikkunani edessä ja värisee kylmästä. Hänen kätensä ja +nenänsä ovat aivan siniset. + +"Miksi et sinä laske muitten mukana?" + +"Minull' ei oo kelkkaa." + +"Mitä sellainen maksaa?" + +"Wagnerilta niit' saa kolmella markalla." Hän katsoo minuun +odottavaisesti. Hän aavistaa jotakin. + +"Tahtoisitko saada kelkan? + +"Joo!" sanoi hän, irvistäen korviin asti, ikäänkuin ei sen pitempää +vastausta tarvittaisi. + +"Tässä saat kolme markkaa, osta nyt itsellesi kaunis kelkka." + +"Vihreäkö?" + +Hänen silmänsä säkenöivät. + +"Niin, vihreä, se miellyttää minua. Mutta joka kerralla otat sinä +sellaisen lapsen mukaan, jolla ei ole kelkkaa. Ymmärrätkö?" + +Hän nyökkäsi säteillen ja puristi hopearahaa sinisessä nyrkissään. +Kiitoksia sanomatta on hän tiessään, mutta mitäpä ovat kurjat sanat sen +riemun rinnalla, joka hänestä loisti? + +Kymmenen minuuttia myöhemmin kuulen huudon, niin ilontäyteisen ja +riemukkaan, että painan nenäni melkein litteäksi ruutua vasten. + +Siellä kiitää Philipp uudessa vihreässä kelkassaan, ja hänen edessään +istuu naapurin Dorle, ja nuo kaksi ovat sen näköisiä kuin kysyisivät +he: "Mitä maailma maksaa?" Toverit kerääntyvät ympärille, kelkkaa +tarkastellaan ja ihaillaan, katseita lentää ikkunaani kohden, päät +ojentuvat ja vetäytyvät sitten jälleen nauraa hihittäen yhteen. +Kelkattomien joukko kokoontui Philippin ympärille. + +"Pois tieltä!" Hänen kaulaliinansa liehuu tuulessa, tällä kertaa on +hänellä edessään pyöreäposkinen pikku poju. Nyt tervehtii hän ikkunaan, +jonka ääressä Jaakko istuu. Tämä iloitsee samoinkuin minäkin, mutta +ainoastaan tylsästi, lasten hauskasta mäenlaskusta. Eteisen ovella +seisoo äiti. "Siunatkoon, pojallahan on kelkka. Philipple!" + +Mutta hän on jo ohi. + +Nyt koputetaan ovelleni. Emäntäni tahtoo kiittää. Kyynel väräjää hänen +silmässään ja jää riippumaan silmänaluspoimusta. Ilo ja suru — molemmat +houkuttelevat samalla tavalla kyyneleen vanhukselta. + +"Pois tieltä!" Alhaalla kiitää kokonainen kelkkajuna ohitse, +eellimmäisenä Philipp vihreine kelkkoineen. Tuhat tulimmaista, eikös +olekin tuolla poika veitikalla taas Dorle edessään! Tyttösen huivin +alta pilkistää kihara tukka esiin, ja suojelijaansa jäljitellen huutaa +hän heleällä lapsen äänellä: "Pois tieltä!" Tarkoin tasapuolisesti +ei Philipp näytä suosiotansa jakavan. Mutta Dorle on sievä tyttö, ja +kaiken kaikkiaan, kun poika kuitenkin kerta tahtoo mennä hänen kanssaan +naimisiin, niin... + +"Liian hyvä oletten, herra tohtori, liian hyvä. Rakas Jumala palkitkoon +sen teille tuhatkertaisesti." + +Vihreä kelkka tuhatkertaisesti otettuna on tuhat vihreätä kelkkaa. +Kuinka monta poikaa ja tyttöä rakas Jumala voisikaan tehdä onnelliseksi +tällä palkitsemisellaan. + + + +5. joulukuuta. + + +Eilen illalla, kun jo oli pimeä ja iltakellot soivat, lakkasi vihdoin +lasten riemu, ja pikku väki paineli kiireen vilkkaa kotia kohden. + +Mutta myöhempään illalla oli jälleen salaperäistä yöelämää ulkona, +tyttöjen naurua ja tirskunaa, matalia miesääniä. Varttuneempi nuoriso +siellä huvitteli kirkkaassa kuutamossa. Minä tirkistin ikkunaluukun +raoista ulos ja näin nuoria pareja pikku kelkoissa, edessä tyttö ja +takana poika, joka piti tyttöä kiinni, ja vieläpä oikein lujasti, +ja joka kerta mäen lopussa suihkattiin suuta Sitten kiipesivät he +sopuisasti käsi kädessä ylös ja vetivät kelkkaa perässään alkaakseen +taas uudelleen hauskan matkan. + +Tuollaiseen kuohuvaan, voimakkaaseen elämäniloon ja huviin en minä voi +enää ollenkaan sopeutua, en senkään vertaa, että tuntisin siitä edes +kateutta. + +Kylmästä ei seura tiennyt mitään, mutta kyllä minä. Sentähden ryömin +takaisin vuoteeseeni ja koetin nukkua, minkä tuo nuori ja huima joukko +teki minulle vaikeaksi, sillä pitkälle keskiyöhön saakka kiitivät +kelkat talon ohitse. + +Muutamina iltoina olivat Steiner ja pastori täällä ja pelasivat +kanssani korttipeliä sängyn peitteen päällä. + +"Te olette kummallinen ihminen", sanoi pastori. "Kun vointinne oli +suhteellisen hyvä, olitte te täynnä katkeruutta, tyytymättömyyttä ja +kyynillistä pilkkaa, ja nyt, kun teillä olisi vieläkin enemmän syytä +valituksiin, tapaan teidät melkein aina iloisena." + +"Minä ajattelin Heilwigiä. Pitäkää sitä ihmeenä tai," lisäsin +oikullisesti, "teidän hengellisen vaikutuksenne hedelmänä." + +"Se ei, ikävä kyllä, ulotu teihin kerettiläisiin," vastasi pastori +hyväntuulisesti. "Ettehän ole edes käynyt meidän kirkossammekaan, ja se +on kuitenkin rakennustaiteellisesti näkemisen arvoinen." + +Lupasin hänelle käydä sitä joskus katsomassa. Me puhuimme myöskin +Heilwigistä. Pastori ylisti häntä omituisen pidättyväisellä tavalla, +joka minua melkein kiihdytti ja jonka ilmeisesti tuli hillitä Steinerin +innostusta. + +Mikäli hän ymmärsi, oli tyttö oikeata lajia. Hiukan vapaa hän kuitenkin +mukamas oli, ehkäpä kerettiäisvaikutusta. Pastori uhkasi hymyillen +minua sormellaan. + +"Kysymys ei ole uskonnollisista asioista, sanoin kylmästi, vaikka +sisälläni kuohui. + +"Myöskään tuo yksin kuljeskeleminen metsissä ei tunnu minusta oikein +sopivalta nuorelle neidille. + +"Olisiko teistä sopivampaa, jos hän kulkisi minun kanssani?" kysyi +Steiner harmistuneena. + +Minä olin aivan ymmällä nähdessäni, etteivät kaikki pitäneet kauniina +ja hyvänä sitä mitä Heilwig teki. + +"No, joka tapauksessa on nuorella neidolla näen mä kaksi ritaria, jotka +häntä puolustavat", sanoi pastori hyväntahtoisesti pilaillen. + +"Niin kylläkin," vastasin minä sotaisesti. + +Mutta pastori ei antanut syöstä itseään satulasta. + +"Teidän vuoronne, herra tohtori. Grandissimo on alkanut." + +Peli jatkui edelleen. Kuinka suojaton on sentään tuollainen naisolento +toimessaan; kaikille pahoille kielille, kaikille epäluuloille alttiina, +vain sellaisestakin syystä jo, että kävelee yksin ja on vailla tätien, +veljien ja serkkujen suojakaartia. Urhoollinen tyttö! Kuka tietää, +ehkäpä käyntejäsi minunkin luonani epäillään. Seuraamaan horjumatta +sitä tietä, jonka sisäinen ääni osoittaa, siihen tarvitaan luja luonne. + + + +10. joulukuuta. + + +On häikäisevän kaunis aurinkoinen päivä, ja huomenna on toinen +adventti. Tunsin itseni tänään niin reippaaksi, että ensimmäisen kerran +viikkokausiin uskalsin taas lähteä ulos. Minua aivan huimasi auringon +kilo lumella ja raitis ilma. Koulutalossa laulettiin joululauluja, +katu oli ihmisistä tyhjä. Jaakko istui kukkivien geranioitten takana +ja irvisteli minulle ystävällisesti. Samalla hän kohotti esiin siroa +harmaanvihreätä niinikoria, jota hän valmisti. Olen tilannut sen +häneltä, se on tuleva Heilwigille. Ensimmäisen kerran pitkistä ajoista +jälleen joululahjoja, joiden antamisesta saan iloa! + +Tahtoisin viettää oikein lahjanantojuhlia, itselleni iloksi, ja milloin +en voi nukkua, ajattelen kaikkea, mikä rakkaille ihmisille täällä +tuottaisi iloa ja hyötyä. + +Kuten tarkka talonemäntä olen tehnyt luettelon, ja yhä uusia eriä saan +siihen merkitä. Minullahan on niin äärettömästi aikaa kaikkea miettiä. +Steiner on saapa suuren käsikartaston, sellaista on hän jo kauan +toivonut itselleen, ja kaikki tähän asti ilmestyneet kosmoskirjat; +pastori saa Danten rintakuvan, sillä Dante on hänen ihanteensa. +Ajattelin myöskin herkullisilla syötävillä täytettyä koria; kun näkee +hänet hänen hyvinruokitussa ruumiikkuudessaan, tuntuu sellainen lahja +aika sopivalla. Mutta tahdon mieluummin antaa hänelle pysyvän muiston; +kuka tietää, näenkö enää toista joulujuhlaa maan päällä. Mutta sitä ei +saa ajatella — ei surra huomista päivää. + +Heilwig saa suuren Böcklin-kuvakokoelman ja lisäksi yhtä ja toista, +mikä häntä ilahduttaa: kirjoja ja makeisia, kukkia, hopeisen +sormustimen, saksirasian, kaikki toivomuksia, jotka olen vähitellen +saanut häneltä kiertäen kaartaen udelluksi. + +Rouva Bühler saa paksun, sängyn vieressä pidettävän maton, koska +hän minun mattoani vuodetta laittaessaan aina niin ihailee; lisäksi +kahvipannun, huopakengät, ja kauniin madonnankuvan, ei tuollaista +räikeäväristä ja mautonta. Philipp saa pyhäpuvun, kaivatun viulun, +kirjoja ja luistimet; Jaakko kanarialinnun kullatussa häkissä ja +vaatteita. Olen huomannut, että hän suuresti pitää eläimistä, +erittäinkin linnuista. Hän koettaa matkia niiden ääniä ja viheltää +monesti aivan pettävästi jäljitellen punatulkkua tai rastasta. +Iloa pitää tuona päivänä ympärilläni oleman, jotta voin iloita +iloitsevaisten kanssa. + +Heilwig ja Steiner hommaavat minulle kaiken, mitä en luetteloiden +mukaan voi tilata. On niin hauskaa, kun posti tuo minulle paketin +ja minä saan sen avata. Rouva Bühler kantaa minulle kaikki pieneen +kamariin, jonka avaimen saan jouluun saakka pitää hallussani. + +Kävelyretkeni kesti vain vähän aikaa tänä aamuna, väsyin pian ja olin +iloinen päästyäni jälleen takaisin kamariini. Tällainen retki on +minulle nykyjään melkein samaa kuin matkustus terveelle ihmiselle; +olen siis sittenkin tullut heikommaksi. Mutta kaunista oli ulkona; +kimaltelevat lumikiteet, tummat kuuset, joiden oksat nuokkuivat lumen +painosta, alistuvina ja kuitenkin suorina. Sellainen pitäisi ihmisen +olla, sellainen tahtoisin minä olla — —. + +Kun tulin kotiin, juoksi Philipp vastaani tullen suoraan koulusta; +hän veti vihreätä kelkkaansa perässään. "Tahtoisitteko huomissa mennä +kelkalla metsään?" kysyi hän kiihkeästi, hengästyneenä juoksusta. "Mä +ja naapurin Gottlieb vetäisimme teiät ylös ja taas takaisin Löwenin +isännän tuolikelkassa." + +Minä silmäsin avomielisiä pojan kasvoja, jotka loistivat +palvelusalttiutta, ja sitten metsän reunaa talojen takana. Minun teki +kovasti mieleni kulkea lumihankia pitkin metsään, ja minä myönnyin. + + + +11. joulukuuta. + + +Me läksimme matkaan heti aterian jälkeen. Kelkkaan asetettiin matto, +itse olin ottanut vaatteita niin paljon päälleni, että minua saattoi +vaikka vyöryttää tarvitsematta pelätä mustelmia. Tietysti ei lähtö +tapahtunut ilman katsojia, Dorle ja muu naapuriväki saapui paikalle +uteliaina tarkastellen ja hyvillä neuvoilla meitä evästäen. Molemmat +vetäjäni olivat sitoneet nuoran rintansa yli ja huutaessani "hei +hevoset!" kävivät he remmiin ja alkoivat laukata hurraahuutojen +kaikuessa; myöhemmin vauhti hidastui, sillä tie nousi. Dorle juoksi +milloin takana kelkkaa perästä työntäen, milloin edessä ja liiteli +kuin perhonen ympärillämme. Metsän reunassa käskin lasten odottaa, +jaoin heille suuret voileipäsämpylät ja kehoitin heitä pysymään kurissa +ja Herran nuhteessa, siksi kunnes palaisin. Heidän riemuhuutonsa +kuulin vielä kauan, joka tapauksessa ei heille aika tullut pitkäksi. +— Ja nyt astuin yksin valkenevaan, juhlalliseen metsään. Minä nautin +täysin siemauksin kauneudesta, ja minusta tuntui, kuin olisi minun +pitänyt polvistua lumessa ja taivuttaa pääni, kuten nuo ylpeät +kuuset lumikuormansa alla. Närhi äännähti vieressäni olevassa puussa +ja pyrähti lentoon ravistaen lunta päälleni. Somat, kauniit jäljet +johtivat metsän sisään. Ylitseni kaartui taivaan heleä sini, jota +vastaan kuusten hienot latvat piirtyivät. + +Katsoin kaikkea ihastuksella, pienintä ja vähäpätöisintäkin: +punervalehtisiä karhunvaaraimia, jotka olivat puoleksi lumen peitossa, +ja kunnianarvoisien kuusivanhusten naavapartoja; tikkaa, joka hakkasi +madonsyömiä puita, niin että lastut lentelivät, ja varisparvea, joka +käheästi vaakkuen mustana pilvenä kierteli yläpuolellani. Kaikki oli +kaunista, ja kaikki oli täydellistä. + +Lopulta ajattelin kotiinpaluuta. Löysin lapset laittamasta tuimaa +lumiukkoa, joka oli jo melkein valmis. Pikku taiteilijat tarkastelivat +teostaan, ja katso, heistäkin oli se sangen hyvä. + +"Philipp, oli sukkela keksintö sinulla vetää minut tänne; kiitos +teille, pojat, metsässä oli ihanaa." + +Pikku vintiöt tulivat hämilleen ja irvistelivät tyytyväisyydestä. +Paluumatka sujui nopeasti tasaisesti viettävää tietä pitkin, ja kotona +oli jo rouva Bühlerillä kuuma kaakao ja lämmitetty vuode valmiina. Oli +miellyttävää ojentua siihen ja nauttia herkullista juomaa ja samalla +iloita lämmöstä ja levosta. Heilwig ei tullut sinä päivänä, mutta minä +olin saanut yltäkylläisesti iloa ja nukahdin aikaiseen. + + + +15. joulukuuta. + + +Taas on valunut pari päivää elämäni hiekkalasista. Ilma on kolea ja +sumuinen, ja hengitykseni käy vaikeasti. Heilwigkään ei ole kolmeen +päivään käynyt luonani; minähän en makaa vuoteessa enkä ole hoidon +tarpeessa, niin ettei hän pahalle maailmalle voi esittää mitään +tekosyytä tänne tullakseen. Ja kuitenkin nautin minä säästeliäästi +näitä iloja, kuten nälkää näkevä viimeisiä leipäpalojaan. + +Rakastaakohan hän minua, niinkuin minä häntä, kaikesta sielustani? +Rakastan häntä, kuten muutoin vain naiset voivat rakastaa, koko +olemuksellani. Ja kun ajattelen näiden autuaiden päivien loppua, +eläessäni vielä niiden keskellä? Kun hauta kerran sulkeutuu ylitseni? + + En uinuin unelmissa taivaisissa + Voi odotella elon kutsuntaa; + Sun kuulen itkus puiden siimeksissä, + Se haudan hiljaudessa kuiskuttaa. + + En rauhaa saa, mun täytyy silitellä + Nuo kastekosteet hiukset otsaltais, + Ja öisin vuoteellesi hiiviskellä + Ja vaarat torjua sun pakeiltais. + + En rauhaa saa, ei kuollut sydämeni, + Se vielä lempii, kärsii, vapisee; + On tuoni turhaan tullut vieraakseni. + En rauhaa saa, kun sydän sykkäilee. + + + +20. joulukuuta. + + +Kuumetta, yskää, levottomia öitä, tohtorin käyntejä, Heilwigin hellät, +hoitavat kädet. + +"Jouluna täytyy teidän olla jalkeilla", sanoo Steiner, "ennenkuin neiti +Walden matkustaa, vietämme joulujuhlan teidän luonanne kolmantena +kolmatta." + +Minä nyökkään hänelle ja annan hänelle vielä muutamia tehtäviä. +Vointinihan on taas parempi, ja kun makaan vuoteessa, en ollenkaan +huomaa heikkouttani. + +"En lainkaan mielelläni jättäisi teitä", sanoi Heilwig huolestuneella +äänellä, "kuka pitää teistä huolta, puhelee teille, toruu teitä ja +leipoo teille kohokkeita?" + +Minä vain katsoin häneen. "Tulkaa pian takaisin." + +"Sylvesteriä vietämme täällä yhdessä, vuoden viimeistä päivää." + +"Viimeistä päivää, niin... ja kerran... rakas rakas Heilwig, myöskin +kaikkein viimeisintä, niinhän? Te ette minua jätä?" + +Hän pudistaa päätään kyynelsilmin. Ojennan hänelle kuuman käteni, ja +hän puristaa sitä viilein sormin ja pakottaa hymyn kasvoilleen, jotka +ovat kuin itkevän lapsen, ja hänen äänensä vapisee, kun hän sanoo: "Se +on vielä hyvin, hyvin kaukana, emme tahdo ajatella sitä. Kun se tulee, +kestämme me sen, mutta nyt iloitsemme elämästä." + + + +22. joulukuuta. + + +Tänään olen lukenut "Die Flora der Rauhen Alb"-nimistä +luonnontieteellistä kirjaa. Sen mukana on mielikuvitukseni siirtänyt +minut takaisin ihaniin kesäpäiviin. Auringonsäteitä vihannan +pyökkikatoksen läpi, kukkia viheriässä ruohossa, minä itse rinta +vasten kukkivaa maata, josta virtaa ikäänkuin voimaa minun suoniini... +Saankohan vielä kerran... + +Kuinka pitkä on talvi, pimeä ja kylmä. Ah, nähdä vielä kerran ruusujen +ja viinin kukkivan, ja kivisillä kukkuloilla heloittavat neilikat, ja +vuorten rinteillä hunajalta tuoksuvat punertavat kanervat! + +Ja kaikki tämä kuuma, ylitsevuotava kaipaus johtuu parista painetusta +sivusta! + + + +23. joulukuuta. + + +Vuoteeni vieressä tuolilla seisoo pieni kuusipuu, suorana kuin kynttilä +ja kauniina kuin juuri luojansa kädestä lähteneenä. Philipp puuhailee +huoneessani ja korjaa pois viimeisiä lastuja ja paperinjäännöksiä. Hän +on auttanut minua huoneen järjestämisessä ja kuusen koristamisessa, +minä olen vuoteestani antanut ohjeita. Olemme kiinnittäneet kuuseen +vain lumivalkoisia, ohuita vahakynttilöitä ja muuten kaunistaneet +sen valikoidulla makeisilla, joita Steiner vielä eilen on minulle +hankkinut kaupungista. Siinä on jääkastanjoita hopeakehilöissä, +sokeroituja hedelmiä ja täytettyjä suklaatipapuja, marsipanikaramellejä +ja sokeroituja pähkinöitä ja mitä muuta hehkuva leipurinmielikuvitus +vielä voi keksiä, kaikki somasti asetettuina kehilöihin ja kirjaviin, +hauskoihin paperitötteröihin. Se tulee miellyttämään Heilwigiä, pikku +tytöt pitävät makeisista. + +Pöydälle on levitetty valkea liina ja sen päällä ovat lahjat. Heilwigin +paikka on kukkivilla jouluruusuilla koristettu, eräällä vanhalla +talonpojalla täällä oli niitä puutarhassaan, ja lisäksi kuusenoksilla, +jotka Philipp on noutanut metsästä. + +Kukkia tahtoisin minä tiellesi siroittaa, rakas tyttö, edes vähäisen +matkan. Kerran tulee toinen, hyvä, voimakas mies, hänelle olet kuuluva, +olet lakkaava minua suremasta, olet oleva onnellinen. Sillä sinä, +rakastettuni, olet onnellinen vain, kun ympärilläsi on kukoistavia +lapsia, joita saat vaalia, joita rakastat, jotka tekevät elämäsi +rikkaaksi. Ja eikö minun pitäisi sinulle tätä rikkautta toivoa? Mutta +sen ajatteleminen tekee pahaa — hyvin pahaa. — — Vielä ei ole sieluni +niin kaukana, että "minun" ja "sinun" olisivat minulle rajoittamattomia +käsitteitä, että rakkauteni esteettömästi virtaisi minusta sinuun, +sinusta kaikkiin luotuihin. + +Kuitenkin, kärsivällisyyttä, rakkaani, olen pääsemässä siihen. — + + + +24. joulukuuta. + + +Tänään aamulla on hän matkustanut pois, kun vielä oli pimeä. Makasin +valveilla vuoteessa, ja kuulin postitorven puhaltavan alakuloisesti +ja särähtelevästi, ikäänkuin äänet eivät olisi tahtoneet tulla ulos +torvesta. Silloin painoin minä kasvoni tyynyä vasten ja itkin kuumia +kyyneleitä. + +Jää hyvästi, jää hyvästi, sinä päivieni ilo. Kaikki hyvät henget sinua +siunatkoot! + +Eilen oli kaunista, sitä tahdon minä ajatella. Heilwig ja Steiner +tulivat kello viisi. Minä olin jalkeilla ja sytytin itse kuusen, +sillä aikaa kun he juttelivat alhaalla Jaakon ja rouva Bühlerin +kanssa. Sitten soitin sairaskelloani. Molemmat he tulivat ylös +huoneeseeni, mutta eivät samalla tavoin kuin iloiset, kärsimättömät +lapset. Kummallakin oli kädessä paketti, joka pantiin kuusen +juurelle. Steiner oli rakastettavalla huolellisuudella valmistanut +minulle lampunvarjostimen ja koristanut sen puristetuilla kukilla, +Heilwig on, ommellut minulle valkosilkkisen höyhentyynyn jossa on +viehkeitä kukkakuvioita. Se näyttää hienolta ja pehmoiselta ja tuoksuu +ajuruoholta ja tuoksumaratilta, juuri kuten Heilwigin vaatteet. Kuinka +usein eilen illalla kätkinkään kasvoni siihen ja hyväilin sitä, kuin +olisi se ollut tyttö itse. + +Molemmat he iloitsivat suuresti lahjoistaan, minua hävetti hiukkasen +niiden runsaus ja pelkäsin, että se Steineriä masentaisi ja loukkaisi, +mutta osasin sitten kääntää asian niin päin, kuin olisin minä saanut +enimmän. Ja eikö todellisuudessa niin ollutkin? + +Myöhemmin, kynttilöiden vielä palaessa, lauloivat Steiner ja Heilwig +jouludueton: + + Jouluyö, oi vuodata + Rauha tähän sydämeen. + +Sillä on ihmeellinen sävel, luullakseni Beethovenin Appassionatasta, +— se soi kuin rukous. Vietänköhän vielä kerran joulujuhlaa tämän maan +päällä? + +Sitten söimme yhdessä illallisen, mutta meitä painosti kaikkia; ehkäpä +tunnelma alkoi minusta ja siirtyi toisiin. En tiedä sitä. Me söimme +melkein ääneti, ja minä painuin yhä enemmän kokoon tuolillani. + +"Ei, tätä ei voi enää kestää," sanoi vihdoin Heilwig liikutetulla +äänellä. "Rakas, rakas ystävä," ja kyyneleet silmissä hän ojensi +minulle kätensä pöydän ylitse. + +"Antakaa anteeksi," vastasin minä, "jäähyväisten haikeus painaa minua." + +Steiner oli mennyt ikkunan luo ja katseli ulos tähtiyöhön. Lyhyen aikaa +istuimme me ääneti käsi kädessä, sitten minä suoristauduin. + +"Kolmantenakymmenentenäensimmäisenä siis olette täällä taas. +Laskevatkohan vanhempanne teidät niin aikaisin?" + +"Kaitpa heidän täytyy, kun minä niin tahdon. Ja mitä aiotte te siihen +asti tehdä?" + +"Odottaa teitä. Ehkäpä Steiner auttaa minua siinä," koetin minä laskea +leikkiä. + +Tämä vain mutisi jotakin epäselvästi ja kääntyi. + +He läksivät aikaisin. Steinerin mielestä oli minulla renkaat silmien +ympärillä ja näytin väsyneeltä. Väsynyt olinkin. Sitten sanoin heille +hyvästit; Steiner seisoi jo portailla ja sytytä tallilyhdyn, joka +meillä täällä kylässä saa toimittaa valaisijan virkaa. + +Minä vein Heilwigin molemmat kädet kuumille silmilleni ja sain vaivalla +soperretuksi: "Tulkaa pian takaisin." + +Hän katsoi minuun liikutettuna. + +"Jääkää hyvästi, rakas ystävä, älkääkä olko niin surullinen; sydämeeni +koskee, kun näen teidät tuollaisena." + +Minä yritin hymyillä. "Ajattelen, että tulette pian takaisin ja tahdon +kärsivällisesti odottaa." + +"Ja olla iloinen?" + +Minä en vastannut vaan suutelin hänen käsiänsä, ja sitten hän meni. + +Hän meni, enkä minä syöksynyt hänen jälkeensä, en huutanut häntä +takaisin rukoilevan rakkauden äänellä, hän meni, ja minä — annoin hänen +mennä. Mitäpä voin muutakaan tehdä? + +Joulun tuoksu oli vielä huoneessa; minä horjuin ikkunaan ja tempasin +sen auki. Tuolla ulkona kuului vielä heikosti häipyvien askelten ääni, +ja valo liikkui tiellä. Jääkylmä ilma virtasi minua vastaan mutta en +siitä välittänyt. + +Hän meni ja jätti minut yksin. Ja ylitseni säteilivät hiljaisina tähdet. + + + +Iltapäivällä. + + +Hämärtää. Olen istunut kauan ikkunassa, jonka edessä lapset kelkkoineen +telmivät, mutta tänään eivät he olleet niin koko sielullaan mukana, +toinen toisensa jälkeen he pujahtivat huomaamatta kotiin. Nyt laskeutui +harmaa sumu ulkona yhä alemmas ja verhosi meidät hämärään. + + Jouluyö, oi vuodata + rauha tähän sydämeen. + +Nojaan ikkunaan ja tuijotan ulos pyhään yöhön. Ihmisten runous, +rakkaus, kaipaus on sen tehnyt pyhäksi, kaunistanut kaikella tenholla, +täyttänyt salaperäisellä voimalla, ja nyt heijastuu tämä kaikki jälleen +takaisin meihin ihmisiin. Kummallista. Luommeko me ensin etsivässä +kaipauksessamme pyhiä ihmisiä, pyhiä aikoja ja pyhiä paikkoja, jotta +näistä luomistamme meitä vastaan jälleen virtaisi oikean pyhyyden +voima? Voimmeko siis luoda ja ajatella jotakin, joka ei jo ennestään +ole jollakin tavalla meissä? + +Ah, ajatteleminen tuottaa minulle nyt niin paljon vaivaa, aikaisemmin +kävi se helpommin. Minussa ei ole enää muuta kuin suuri tunneaalto, +joka nousee ja hautaa allensa kaiken muun. + +Nyt tahdon talonväkeni kanssa järjestää huoneeni juhlaa varten, +tahdon tänä iltana olla yhdessä heidän kanssansa — kaikki he ovat +perinnöttömiä, vain pikku Philippille kuuluu vielä tulevaisuus. + +"Toivon, että voisin ymmärtää elämää. Minusta näyttää kuin täytyisi +'rakkauden' olla sen ratkaisu. Yksinomaan itselleen eläminen tekee +katkeraksi ja onnettomaksi, olen koettanut sitä. Ellen tarvitse ihmisiä +tekemään _minulle_ hyvää, niin tarvitsen kuitenkin ihmisiä tehdäkseni +_heille_ hyvää, muutenhan täytyisi tukehtua kaikesta sydämeen +kertyneestä rikkaudesta." + + + +25. joulukuuta + + +Niin olen minä sitten viettänyt pyhää iltaa ja antanut parhaani +saadakseni sen valoisaksi ja lämpimäksi. + +Olin koristanut suuren joulukuusen namusilla ja erivärisillä +kynttilöillä; tässä auttoi minua Steiner, joka täksi illaksi on +kutsuttu pastorin luo. Poika raukka olisi mielellään lähtenyt kotiin +vanhempiensa luokse, mutta kun hän on urkuri, oli hänen läsnäolonsa +juhlapäivinä välttämätön. Puhuin hänen kanssansa Heilwigistä ja +totesin koko hänen toivottomuutensa, sanomatta sitä hänelle kuitenkaan +suoraan. Sen sijaan käänsin hänen huomionsa sievään, hyväsydämiseen +ja varakkaaseen Juliettaan. Silloin hän tuli miettiväiseksi ja myönsi +lopulta, että hänelle itselleenkin oli jo tullut se ajatus, mutta että +aikaa vielä tarvittiin. Olen varma siitä, ettei tyttö anna kieltävää +vastausta. Sitten hän meni, ja minä sytytin kynttilät. Bühlerit +olivat pyhäpuvuissa ja hyvin liikutettuja; Steiner oli vielä auttanut +kantamaan Jaakon ylös huoneeseeni. Philippin kasvot olivat kiiltävän +puhtaat ja punaiset, nähtävästi ei äiti ollut säästänyt saippuaa, ja +hänen kankea harjastukkansa oli veden avulla suittu. Jaakko irvisteli +tylsemmin kuin koskaan ja oli kauhean puhelias, mutta paljoa ei hänen +puheistaan ymmärtänyt. Vanhan emäntäni kädet vapisivat, hänellä oli +musta pyhäpuku yllään ja hän horjui alituiseen naurun ja itkun välillä. +Mutta kun hän näki pehmeän villamaton, saivat kyyneleet lopuksi voiton. + +"Tämäkö minulle? Hyvä Jumala sentään. Ja niin paksu ja lämmin! Ihka +samanlainen kuin tohtorinkin. Voi, voi, oikeinko se tohtori totta +meinaa?" + +Minä nyökkäsin hänelle hymyillen, ja hän nauroi kesken kyyneltensä ja +koetti hillitä liikutustansa. + +Jaakko pureskeli jo mesileipäkakkua. Hän istui nojatuolissaan ja +lörpötteli keltaiselle linnulleen, kun ei kukaan muukaan häntä +kuunnellut. Lintu oli aivan tuttavallinen ja nokki hänen sormeaan, kun +hän työnsi sen häkin raosta sisälle. Silloin ulvahteli hän ihastuksesta +ja osoitti meille kirkkain ilmein sormeaan, änkytti ja viittaili +pelästyneeseen lintuun, joka oli lentänyt messinkirenkaaseen ja sieltä +virkuilla, mustilla helmisilmillään tarkasteli herraansa. + +Philipp käänteli viuluaan. Minä otin sen, viritin ja aloin soittaa +erästä joululaulua. Varovasti ja vapisevalla äänellä yhtyi rouva Bühler +lauluun, Philipp arasti samoin, ja niin kaikui hillitysti huoneessa: +"Oi iloinen, oi autuas", hillitysti, kuten meidänlaistemme ihmisten +iloita sopii. Mutta Jaakko lakkasi pureskelemasta ja kuunteli, ja lintu +alkoi laulaa kuullessaan musiikkia. Kun olimme lopettaneet, puhdisti +se siipiään ja keikautteli pyrstöänsä. Sitten päästi se kurkustaan +hopeanheleän liverryksen, ja nyt lintu lauloi ja me kuuntelimme. +Tylsämielisen kasvot loistivat kuin kirkastettuina, ja lopuksi hän +kietoi molemmat kätensä häkin ympärille ja sanoi: "Tämä kuuluu +Jaakolle." + +Kun kaikkia lahjoja oli ihailtu ja koeteltu, toi rouva Bühler hämillään +esiin pikku korillisen tuoreita munia, jotka hän huolellisella hoidolla +oli houkutellut pikku kanoiltaan, ja Jaakko ojensi minulle pesukorin, +jonka hän itse oli punonut ja joka heti ripustettiin naulaan vuoteeni +yläpuolelle. Eipä pikku Philippkään ollut muita huonompi, hän oli +sahannut ja vuollut siron lintujen ruokalaatikon ja koristanut sen +kuusenkävyillä. Steiner oli häntä tässä ohjannut. + +Sitten siirrettiin lahjat syrjään, jotta olisi tilaa aterioimiseen. +Paikoilleen jäivät vain joulukuusi, josta kynttilät vähitellen paloivat +loppuun, ja lintu. Sillä jokaisen häkin siirtämisyrityksen teki Jaakko +villillä tuskanulvonnalla tyhjäksi. + +"Mitäs on minun nyt annettava teille syötäväksi?" kysyi rouva Bühler +hiukan hämillään, kun en minä tehnyt mitään tarjoiluvalmistuksia. + +"Ei mitään", sanoin salaperäisesti, "kattakaa vain pöytä. Tänään olette +te vieras eikä teidän tarvitse tehdä mitään." + +Pöytä oli katettu, ja me istuimme odottavaisina sen ympärillä; emäntäni +silmäili levottomana ovea. Vihdoin soittokello soi alhaalla, ja Philipp +laski Juliettan sisään. Hän kantoi suurta, peitettyä koria, jonka hän +eräänlaisella juhlallisuudella laski keskelle huonetta. Sitten nosti +hän kannen pois ja laski valmiiksi paistetun hanhen keskelle pöytää. +Tajuttoman luonnonäänen tavoin pääsi iloinen, hämmästynyt "ah!" +vierailtani. Sitten sukelsi Julietta vielä kerran koriin ja veti esiin +hedelmä- ja salaattilautaset ja lopuksi sokeritortun ja pullon imelää +viiniä. + +"Tahdotko ottaa osaa, Julietta?" + +Mutta hänellä ei ollut aikaa, vain lasillisen viiniä hän otti. Kuin +toisesta maailmasta tulleena seisoi hän meidän vanhojen vaivaisten +keskellä täynnänsä terveyttä, säteillen nuoruutta ja iloa. + +Sitten hän meni, ja me söimme hartaina ja nauttien, ainakin +vieraani. Pöytätavoista tarkat englantilaiset tuskin olisivat +olleet tyytyväisiä siihen tapaan, jolla me käsittelimme tai olimme +käsittelemättä veistä ja haarukkaa. Molemmilla pojilla valui rasva +pitkin poskia hanhea jyrsittäessä, ja he maiskuttelivat ja ahmivat +kilpaa. Naiset käyttäytyvät aina hienommin ja hillitymmin tällaisissa +tilaisuuksissa, sen huomasin taaskin vanhasta äidistä. Kerran sanoi +Philipp miettiväisesti pureskellen: "Täm' on juur' kun siinä suuressa +ehtoollisessa, johon Vapahtaja kutsui ontuvat ja rammat ja kerjäläiset." + +Kukaan ei vastannut hänelle, sillä tällä hetkellä minä kohotin +lasini ja join äidin terveydeksi. Viini sai vieraani puheliaiksi ja +tuttavallisiksi, heidän sydämensä sulivat. Välillä ajattelin Heilwigiä +ja missä hän nyt oli, ja kun sitten myöhemmin makasin vuoteessa, ja +hiljaisuus vallitsi ympärilläni, luulin tuntevani hänen ajatuksensa +luonani. Minä painoin poskeni hänen hienolle tyynylleen ja vaivuin +uneen hänen suloisen kuvansa suojaamana. + + + +26. joulukuuta. + + +Tänään aamupäivällä oli pastori täällä, messun jälkeen. Hänen +vaatteensa tuoksuivat vihkisavulta, ja hän oli vähemmän hauska kuin +muutoin. Minä makasin vielä vuoteessa, sillä minulla oli kuumetta, ja +hän veti sentähden itselleen tuolin sänkyni viereen. Pitkän takkinsa +taskusta hän otti esille pullon vanhaa konjakkia ja asetti eteeni erään +Steinhausenin kuvan, joka esitti saksalaista joulua. + +"Ajattelin sen ehkä miellyttävän teitä", sanoi hän, "kun minä ilmaisin +iloni. Se on niin yksinkertainen ja tunnelmallinen." + +Sitten kertoi hän joulupäivän vietosta, joulumessusta, johon kello +kuusi aamulla oli väkeä virrannut lyhtyineen, ja kuinka tämä messu yhä +vielä teki häneen syvän vaikutuksen. Terveysneuvoskin oli sinne tullut, +vaikka hän on protestantti. + +"Hän aikoo tänään tulla teitä katsomaan." + +"Niinkö?" + +"Hän sanoi, että te jo pari viikkoa ette ole häntä lainkaan +miellyttänyt." + +"Vain pari viikkoako? Itse olen ollut tyytymätön itseeni jo kauan". +Sanoin tämän pilkallisesti, mutta olin kuitenkin pelästynyt. Pastori +oli niin kummallisen hämillään. Tunsiko hän ehkä tarvetta valmistaa +minua kuolemaan. Joko oltiin niin pitkällä? + +"Tutustuin äskettäin erääseen teidän kirkkonne pastoriin Freidorfissa, +hän aikoo käydä minua täällä tervehtimässä." + +En vastannut mitään, vaikka pastori odotti. + +"Jos ehkä haluatte, tässä tapauksessa, teidän uskokuntanne pappia... +jotakinhan aina on sydämellä." + +"Kiitän, mutta minun uskonnollisia tarpeitani varten riitätte te +minulle täydellisesti". Koetin hiukan vaivaloisesti pysytellä vanhassa +pilkallisessa äänilajissani. + +"Ajattelin vain..." Pastori vaikeni hämillään. Pari hikipisaraa kihosi +hänen otsalleen. + +Ei, siitä en minä voi kenenkään kanssa puhua, en edes Heilwiginkään. + +"Missä Laurin on?" kysyi pastori puhetta vaihtaen. + +Nimensä kuullessaan hypähti koira uuninnurkastaan ja tuli häntäänsä +heiluttaen luoksemme. + +"Katsos tätä!" sanoi pastori hyväntahtoisesti. Hän veti savustetun +makkaran taskustaan ja tarjosi sitä koiralle. + +Laurin katsoi minuun kysyvästi. + +"Ota, ota?" sanoin minä armollisesti. + +Silloin otti se makkaran varovasti, kuten hyvinkasvatettu koira +ainakin, antajan kädestä. + + + +27. joulukuuta. + + +Minä alan jälleen laskea päiviä sylvesteriin, ja ne ovat minulle +pitempiä kuin syksyllä, koska en saa ollenkaan mennä ulos. Olen +niin kärsimätön saadakseni Heilwigin jälleen tänne; minusta tuntuu +kuin minulla ei olisi paljon aikaa menetettävänä, tahtoisin nauttia +jokaisesta päivästä ja täyttää jokaisen hetken kuohuvalla elämällä. +Yskin paljon öisin ja minulla on alituinen kuume, myöskin harmillinen +hengenahdistus vaivaa minua yhä useammin. Eilen iltapuolella tuli +tohtori; en olisi oikeastaan halunnut laskea häntä lähelleni, mutta hän +oli itsepintainen. Tällä kertaa koputteli hän erikoisen huolellisesti +ja rasitti minua alituisesti syväänhengityksellä, joka teki rinnalleni +kipeää. Kun hän oli valmis, ei hän ensin sanonut mitään, mutta +minun jäseneni vapisivat salaisesta jännityksestä. "No, tohtori, +miten on? Ääneni kuului aivan käheältä; eihän ole helppoa kuulla +kuolemantuomiotaan." + +Mutta kun lääkäri vihdoin katsoi minuun, hymyili hän vain iloisesti ja +sanoi: "Ei mitään erikoista, kaikki ennallaan." + +"Mutta yskä ja hengenahdistus?" + +"Hyvä ystävä, kenellä ei olisi yskää tällaisella ilmalla? Minäkin +haukun; se on vain ohimenevä katarri." + +Mieleni keventyi sanomattomasti; olin jo ajatellut pahinta... Nyt ei +hengitys tuntunut minusta enää lainkaan niin ahtaalta, ja vähäinen +yskiminen ei minua enää tehnyt levottomaksi. Tulin iloiseksi ja pyysin +tohtoria jäämään illaksi luokseni. Hän myöntyi, ja kun hän sitten +pöydässä harvasanaisena söi paistia, silmäilin minä häntä suorastaan +hellästi, olihan hän ollut minulle niin hyvä sanantuoja. Minä olin jo +ollut tosiaan levoton — yskä, kuume. Hän arveli muutoin, ettei minun +tarvitse kuumetta mitata, tulen vain suotta levottomaksi, jos se +jostakin syystä sattuisi nousemaan, ja se laskee kyllä aivan itsestään +taas. Minun pitää vain pysyä rauhallisesti vuoteessa, kunnes katarri on +parantunut. + +Tästä olen oikeastaan iloinen, sillä tunnen oloni niin hyväksi ja +turvalliseksi tyynylläni, ikäänkuin suojaisi se minua tuskilta ja +heikkoudelta ja... + +Aterian jälkeen hän soitti minulle kauniita kappaleita viululla, jonka +Philipp oli saanut tuoda hänelle. Sävelet kiersivät ja hyväilivät +minua, ruumiini paino katosi, ja aloin leijailla yli ihanatuoksuisten +puutarhojen, yli kuohuvien virtojen, korkealle ylös valkopilviin, joita +aurinko kultasi. Sitten vaivuin uneen, ja yö kului rauhallisesti. +Tohtori oli varmaankin hyvin hiljaa hiipinyt tiehensä, sillä kun +heräsin, hämärsi talviaamu, ja olin yksin. Mutta minä ajattelin +Heilwigiä ja tulin iloiseksi. + + + +31. joulukuuta. + + +Heilwig on jälleen täällä, hän tuli eilen, aivan yllätyksenä. + +"Minun täytyi sentään nähdä teidät vielä vanhana vuonna", sanoi hän ja +katsoi minuun niin sydämellisesti, että kyyneleet tulivat silmiini. +Minähän olen jo niin herkkä, luulen sen johtuvan hermoista. + +Hän istui kauan minun vuoteeni vieressä, piti kättäni omassaan ja +puheli minulle hiljaa, vienolla äänellä, kuten sairashuoneissa +puhutaan. Hänen äänensä kiehtoi minut kuin lumous, ja lopulta kuulin +vain soinnin mutta ei sanoja. Minusta tuntui äkkiä kuin olisin sairas +lapsi, ja äiti istuisi vuoteeni ääressä ja valvoisi untani. En tuntenut +mitään muuta kuin hänet, enkä toivonut mitään muuta kuin ettei tämä +tila koskaan lakkaisi. + +"Te olette väsynyt, rakas ystävä", kuulin äkkiä suloisen äänen +huolestuneesti sanovan. + +Minä avasin silmäni ja katsoin tyttöön. Hänen rakkaat kasvonsa olivat +tutkien kumartuneet ylitseni. + +"Voitteko pahoin?" kysyi hän tuskaisesti. + +"Näytätte niin kalpealta". + +Minä pudistin päätäni ja hymyilin. "Hiukan heikko vain". + +"Teidän äänenne on niin hiljainen", sanoi hän huolestuneesti, "ja..." + +"Lääkäri on täysin tyytyväinen", lohdutin minä häntä. + +Hän nousi ja veti uuden turkkipalttoonsa ylleen. + +"Toivotan teille hyvää, siunattua uutta vuotta", sanoin minä. "Mitä +toivotatte te minulle?" + +"Että ystävyytemme lujana pysyisi hyvinä ja pahoina päivinä, sitä +toivotan meille molemmille." + +Näin sanoen kumartui hän ylitseni ja suuteli minua hellästi otsalle. + +Hän suuteli minua — — —. Kuin enkelin siunaus oli tämä puhtaan +lapsen suudelma, ensimmäinen suudelma — — —. Toisin ajattelin minä +muutoin rakastetun naisen suudelmista, kuumasti tahdoin riippua hänen +huulissaan ja juoda itseeni koko hänen sielunsa. Mutta tähän suudelmaan +en uskaltanut vastata, olin vain hiljaa ja katsoin hänen vakaviin, +rakkaisiin silmiinsä, ja vielä kauan hänen lähdettyänsä tunsin yhä +otsallani hänen huuliensa kevyen kosketuksen. Syvä rauha levitti sitten +siipensä ylitseni... Oliko koskaan ollut aikoja, jolloin minä olin +katkera ja epätoivoinen ja herjasin Jumalaa? Mikä minulle aikaisemmin +ilmeni ainoana arvokkaana, se on nyt lumoavan loistonsa kadottanut, +ja uusia arvoja, hävittämättömiä, nousee eteeni. Kosketus Heilwigin +kanssako kaiken tämän minussa herättää? Taikka kypsyykö sieluni sitä +mukaa kuin ruumiini hajoaa? + +Mikä onni minulle tämän tytön rakkaus, onni ilman katumusta, +alakuloisuuden varjojen verhoama, mutta niin puhdasloisteinen, ettei se +iäisyydenkään kirkkaassa valossa ole himmentyvä. + +Kuinka vähän ulkonaiset seikat oikeastaan merkitsevät onnellisuuteen +nähden! Kun ulkonaisesti olin onnellisempi kuin nyt, olin +todellisuudessa paljoa vähemmän onnellinen. + + + +1. tammikuuta. + + +Mitä on uusi vuosi tuova? En uskalla sitä ajatella. Pitkiin aikoihin +en ole ollut niin toivorikas kuin nyt; sieluni on saanut siivet +ja se täytyy ruumiinikin tuntea. Minulla on vähemmän tuskia kuin +tavallisesti, vain väsynyt olen, niin väsynyt, etten voi nousta ylös. +Heilwig tulee joka päivä, myöskin Steiner ja pastori käyvät luonani +usein; väliajoilla luen hiukan ja kirjoitan jonkun sanan. Mutta ei +paljoa, sillä kaikki rasittaa minua; enimmän ajan minä uinailen +ja kokoan voimia elämään ja niitä hetkiä varten, jolloin lempeä +ystävättäreni tulee, jotta hänelle voisin jotakin _antaakin_ enkä aina +vain ottaa. Hän on niin tiedonhaluinen ja ihmettelee minun tietojani ja +älykkäisyyttäni. Se tekee minulle hyvää. + +Muutoin elän noudattaen Vapahtajan sanoja: Älkää surko huomista päivää. +Suuri tunne, joka minut täyttää, ei jätä mitään tilaa suruille. Ja +sitten vielä — iäisyyden edessä katoavat ne kaikki. Se on minulle +lopultakin jo selvästi olemassa kaikkien ihmisten ja tapausten takana. +Enhän voi siis enää mitään muuta tehdä kuin pysyä hiljaa. Mutta se +vaatii opettelemista. + + + +3. tammikuuta. + + +Voinko sitten kerran kaiken tämän jättää, koko tämän kauniin maailman? +Nämä auringonlaskut kultapilvineen, talven hopeoimat sinivuoret, +kesäiset kukkaniityt. Minä rakastan niitä, rakastan — — —. + +Ja sitten tämä lempeä, lapsellinen tyttö? Hän pitää myöskin minusta ja +vapisee lähestyvästä erosta, tunnen sen. Kun hän oli tänään täällä, +sain minä ensimmäisen kerran hänen läsnäollessaan tukehtumiskohtauksen; +se lienee pelästyttänyt häntä kovin, sillä kun minä jälkeen päin hiukan +uupuneena lepäsin tyynyillä ja hän kuivasi kylmää hikeä otsaltani, +vaipui hän äkkiä polvilleen vuoteeni viereen ja purskahti itkuun. Minä +sivelin hänen pehmoista tukkaansa rauhoittaakseni häntä, mutta hänen +itkunsa ei tahtonut loppua. Lopulta rauhoittui hän ja nousi. + +"Antakaa minulle anteeksi", sanoi hän pyyhkäisten sekavat hiukset +otsaltaan, "minun on niin vaikea nähdä teidän kärsivän, voimatta +mitenkään auttaa!" + +"Se näyttää paljoa pahemmalta kuin mitä se on", hymyilin minä. Ja +sitten ponnistelin saadakseni hänet iloiseksi, vaikka sydämeni oli +täynnä kaihomielisyyttä. + +Niin seisot sinä, rakastettu, kuolemani kynnyksellä ja näet, kuinka +varjot pitenevät. Se on kovaa, ja kuitenkin — — —. + + + +8. tammikuuta. + + +Siitä lähtien kuin olen näin heikko, ei pääni enää tahdo ajatella. +Nyt mietiskelen sen sijaan sydämelläni, ja minusta näyttää, että se +on hedelmällisempää; sitä ei vain voi toisille välittää. Ja kuitenkin +tahtoisin niin mielelläni jakaa Heilwigille kaikki mietiskelyjeni +tulokset. + +On kuin katsoisi kaikkea kirkkaassa valossa, jota ei mikään hajoittava, +sivuseikallinen häiritse. Tämä näkeminen täyttää sydämeni rauhalla +ja luottamuksella. En voi edes sanoa, mitä näen; tunnen vain suuria +valoisuutta ja rajattomuutta, joka saa sydämeni riemusta sykkimään +ja jonka edessä yön ja kuolemankammon täytyy väistyä. Näen itseni +kuuluvan järjellisesti suunniteltuun maailmaan, joka ei ole oikullisen +sattuman tai pahojen demoonien avutonta leikkiä. Kaikki epäilykset ovat +haihtuneet kuin sumu nousevan auringon edessä. Mitä se merkinnee? Onko +se kirkkauden alkua — — —. + + + +11. tammikuuta. + + +Ihmiset ovat niin hyviä minua kohtaan — kaikki. Vanha emäntäni tulee +nyt öisinkin luokseni, kun kuulee minun yskivän. Silloin ottaa hän +minut laihoille käsivarsilleen ja pitää minua pystyssä, kunnes minä, +kohtauksesta uupuneena, nojaan pääni hänen olkapäätänsä vasten. Sitten +kuivaa hän hien otsaltani ja kuiskaa rauhoittavia sanoja. Tänä yönä +siveli hän karkealla, kovalla kädellään hellästi kasvojani sitten +nopeasti ja hämillään kiiruhtaakseen tiehensä. Naiset ovat hyviä — +silloinkin kun ovat vanhoja ja kuluneita ja käyttävät punaruutuisia +alushameita ja lilayönuttuja, joiden selkäpuolella riippuu harmaa, ohut +palmikko. Hyvä äiti, korvatkoon poikasi sinulle kerran, mitä minulle +teet. + + + +17. tammikuuta. + + +Tänä yönä näin unta. Olin kuollut ja vaelsin pitkin suurta, valkeata +pilvikenttää, joka oli kuin pehmeää lunta, ja tähdet loistivat suurina +kuin auringot tummansinisellä taivaalla, sillä olin niitä hyvin +lähellä. Omituinen soitto näytti niistä kantautuvan alas, hiljaisena, +kuin kuoleutuen, tuskin kuuluvana, ja kuitenkin sanomattoman kauniina. +Kun ponnistelin kuullakseni ja käsittääkseni sitä, heräsin. Ja pimeän, +kylmän maanyön äänettömyys oli ympärilläni. + + + +20. tammikuuta. + + +Paratiisiuneni jälkeen on minuun tullut musiikin kaipuu. Kun sanoin +sen Steinerille, lupasi hän täyttää toivomukseni. Nyt tuli hän tänään +Heilwigin kanssa, ja he lauloivat yhdessä. Se kuului kauniilta ja +puhtaalta, mutta ei sellaiselta, mitä unessa olin kuullut. Viimeiseksi +lauloivat he minulle psalmin, jonka Heilwig kuukausia sitten oli +luvannut: "Kun Herra palauttaa Sionin vangit, niin me olemme kuin unta +näkeväiset." Heilwig oli siitä niin liikutettu, että hänen täytyi +pyyhkiä kyynel silmästään. + +Ah, jos niin olisi... kuin unta näkeväiset. Enkö minäkin ole tuollainen +vanki? Mutta tämä vankeus ei tee minua enää kärsimättömäksi, ja elämä... + +Elämä on niin kaunis! + + + +25. tammikuuta. + + +Lääkäri on yhä edelleen tyytyväinen minuun. Tänään kysyin häneltä, +saisinko ehkä keväällä matkustaa. Luulen, että Etelä tekisi minulle +hyvää. + +Hän oli ensin hiukan miettiväinen, sitten hän sanoi: "Luulen että +voitte matkustaa." + +"Myöskin kauaksi?" + +"Niin, myöskin kauaksi, niin kauaksi kuin tahdotte." + +Keuhkoni tuntuvat tosiaan paremmilta, minulla ei ole juuri ollenkaan +kipuja, vain usein sattuva ankara hengenahdistus ja sitten heikkous. +Mutta kevääseen mennessä voi kaikki muuttua, sanoo lääkäri, minun on +oltava kärsivällinen. + + + +3. helmikuuta. + + +Joskus matkustan ajatuksissani, ja aina Heilwigin kanssa. Minä makaan +sinisen meren rannalla hiekalla ja hengitän vienoa ilmaa, minä kävelen +hänen kanssansa kukkivien ruusujen ja jasminien alla. Vene kantaa +meitä hiljaa keinuvien vetten ylitse, lauha tuuli hyväilee hiuksiani, +ja niin etenemme me pois kiinteästä rannasta, autuaassa levossa ja +täydellisessä onnessa tuntematonta, ihanaa maata kohden. + + + +12. helmikuuta + + +Tänään kuulin, kuinka Julietta sanoi rouva Bühlerille: "Mitä ei +maaliskuu halua, sen huhtikuu ottaa." + +"Kenen huhtikuu ottaa?" kysyin emännältäni leikilläni, kun hän heti +senjälkeen tuli sisään. + +Hänen kasvonsa saivat ensin pelästyneen ilmeen, yllättäessäni hänet +näin äkkiä, mutta sitten sanoi hän huolestuneella äänellä: "Serkultani +Leutkirch'issä hänen miehensä, sen, jolla on sokeritauti; se kuuluu +olevan jo hyvin huonona, Julietta kertoi, ja hän on kuullut sen +karjakauppiaalta." + +Sitten jutteli hän minulle vielä serkusta ja tämän miehestä ja +ruuanlaittovaikeuksista, mies kun saa syödä vain lihaa. Mutta koska +olin väsynyt, kuuntelin vain puolella korvalla. + + + +21. helmikuuta. + + +Heilwig lukee minulle nyt erästä matkakuvausta Egyptistä, jottei +minun aivan tyyten tarvitsisi tukahduttaa hillitöntä matkahaluani. +Eilen tapahtui, kuten niin usein, että hetkeksi nukahdin Heilwigin +lukiessa. Kun pian taas avasin silmäni, näin Heilwigin katsovan minuun +niin pitkään ja surullisesti. Mutta huomattuaan, että olin valveilla, +hymyili hän minulle, ja minä ojensin käteni ja pidin hänen omastaan +kiinni. Siiloin tulin alakuloiseksi. Milloin täytyy minun iäksi jättää +nämä rakkaat sormet? "Milloin"? kysyin vastoin tahtoani aivan ääneen. + +Minusta näytti kuin olisi hän ymmärtänyt minut: hän vaikeni ja siveli +vain hellästi kättäni, joka kellertävänä ja kuihtuneena lepäsi +peitteellä. + + + +28. helmikuuta. + + +Kevät tulee. Tänään on pikku Philipp poiminut minulle kimpun +lumikelloja. Ne ovat vielä pieniä ja lyhytvartisia, multa kuitenkin +virkeitä ja ihanuutta lupaavia. + +En ollut kolmeen viikkoon nähnyt pikku miestä; hän oli arka ja +hämillään ja katsoi minuun vain ääneti. + +"No poikaseni, mitä sinä tirkistelet?" kysyin minä vihdoin. + +"Kasvonne ovat niin keltaset, ja partanne niin pitkä." + +"Se täytyy minun kai leikata?" + +Mutta kun lapsi toi minulle sakset, en voinutkaan niitä pidellä, käteni +vapisi. Ehkäpä Steiner tai pastori voi. + + + +3. maaliskuuta. + + +Eilen oli tohtori viuluineen täällä; hän soitti melkein yhtä kauniisti, +kuin unessa kuulemani soitto oli ollut. Kun kysyin, mitä hän oli +soittanut, vastasi hän: "Iäisyyttä". Vastaus kummastutti minua. + + + +6. maaliskuuta. + + +Päiväkirja raukkani saa kärsiä heikkoudestani; voin kirjoittaa vain +pehmeällä lyijykynällä ja vain lyhyeen, Ah, voisinpa kirjoittaa kaiken +sen, mitä Heilwig minulle on ja minulle tekee! Kuinka hänen valoisat +kasvonsa kaiken pimeän ylitse heloittavat, nykyisyyden ja tulevaisuuden +pimeän ylitse. + +Lääkäri antaa minulle nyt erästä rohtoa, jotta voisin nukkua +rauhallisemmin, mutta se tekee pään aamuisin sekavaksi, ikäänkuin +olisin mässännyt koko yön; luulen, siinä on morfiinia. + + + +10. maaliskuuta. + + +Eilen oli Heilwig koko sunnuntain luonani. Se oli kaunis päivä! Kerran +asetti hän käsivartensa ympärilleni, kun niin pahasti yskin, ja painoi +hellästi pääni rinnalleen. Jälestä päin huomasin, että parrassani oli +kyyneleitä, joita minä en ollut itkenyt. Hän rakastaa minua. Kuinka +onnellinen kuitenkin olen... + + + +11. maaliskuuta. + + +Uskon jälleen Jumalaan kuin lapsi, vaivaamatta päätäni ja +raskauttamatta sydäntäni filosofisilla mietiskelyillä. Kaikki on niin +yksinkertaista, selvää ja valoisaa. + +Kuinka hyvä, näin heikkona ollessa, levätä voimakkaan käden turvissa. + + + +13. maaliskuuta. + + +Heilwig on luvannut matkustaa kanssani pääsiäisenä tai heinäkuussa. +Minä autuas mies! Nyt vain nopeasti voimistumaan, jotta pääsisi +matkakuntoon. + +Italia, tervehdin sinua! + + + +15. maaliskuuta. + + +Hän oli itkenyt tullessaan luokseni. Portailla oli hän kauan puhunut +rouva Bühler'in kanssa. Kun hän astui sisään, huomasin sen heti, mutta +en tahtonut mitään sanoa. Ja sitten oli hän niin hyvä ja hellä. Hän +siirsi pitkät hiukset otsaltani ja suuteli minua hiljaa. Mutta sitten +näin, kuinka hän taas pyyhki kyyneleen. Minkätähden on hän itkenyt? + + + +18. maaliskuuta. + + +Ikkuna on auki, ulkona puhaltaa kevättuuli. Paksut, valkoiset pilvet +purjehtivat taivaalla kuin korkeiksi kasatut untuvavuoteet. Maata +tuollaisessa pilvilaivassa, pehmeällä patjalla ja purjehtia suoraan +taivaaseen kuin uneksija, niin tahtoisin. + + + +21. maaliskuuta. + + +Tuoksuu orvokeilta; pastori on poiminut niitä kirkkomaalta, siellä +on aurinkoista ja suojaista. Nyt ovat ne vuoteeni vieressä ja tuovat +kokonaisen kevään mukanaan. Se on paljon parempaa kuin hengellinen +lohdutus, josta olen kieltäytynyt. + + + +29. maaliskuuta. + + +Muutamia päiviä sitten yskin verta nenäliinaani. Kun pikku tyttöni näki +sen, tuli hän kalmankalpeaksi. + +"Kuinka kauheaa, kuinka surullista tämä kaikki on", nyyhkytti hän ja +kätki päänsä vanhan emäntäni olkaa vasten. Mutta minä hymyilin ja +pudistin päätäni. + +Sen ei pidä häntä kauhistuttaa. + + + +5. huhtikuuta. + + +Aurinko paistaa tänään koko päivän. Minun on niin helppoa ja iloista +olla; luulen, että pääsiäisen jälkeen voin matkustaa. Heilwig istuu +avonaisen ikkunan ääressä. Hän on poiminut vihkon keltaisia narsisseja, +pääsiäiskelloiksi sanovat he niitä täällä. Hän laulaa puoliääneen +psalmia Sionin vangeista. Ulkona visertää laululintunen. On kevät. +Kuinka kaunis, kaunis on elämä... + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75647 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..9660bfd --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #75647 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75647) |