diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | 75612-0.txt | 5596 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 5613 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/75612-0.txt b/75612-0.txt new file mode 100644 index 0000000..49a7e16 --- /dev/null +++ b/75612-0.txt @@ -0,0 +1,5596 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75612 *** + +language: Finnish + + + + +KULLAN VOIMA + +Romaani + + +Kirj. + +ARNOLD BENNETT + + +Suomennos + + + + + +Helsingissä, +Carl Geislerin kustannustoimisto, +1927. + + + + +SISÄLLYS: + + I. Ihastuttava Cavalossi. + II. Sylviane ummistaa silmänsä kerran. + III. Mr Sims saapuu. + IV. Arthur ei erikoisemmin hämmästy. + V. Tohtori selvittää turhaan, mitä miljoona merkitsee. + VI. Cavalossin valloittaminen. + VII. Mrs Cavalossi ja Sylviane. + VIII. Viikatemies kutsutaan. + IX. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. + X. Toinen Arthur. + XI. Seikkailurikas matka. + XII. Sims havaitsee oven olevan tukossa. + XIII. Sims antautuu + XIV. Aviopuolisoiden kesken. + XV. Sataa kultaa. + + + + +I. + +Ihastuttava mrs Cavalossi. + + +Hän istui sievässä yksityishuoneessaan hotelli Cecilissä. Suoraan häntä +vastapäätä oli iso ikkuna, josta avautui näköala yli The Embankmentin, +Themsin, siltojen ja josta voi tarkastella vilkasta näytelmää virralla +ja maalla. Aurinko oli korkealla taivaalla ja ilma oli kesäistä. The +Embankmentiä reunustavat puut olivat täydessä lehdessä, käytävien +vierillä hehkuivat pelargoniat tulipunassa, ohikiitävien vaunujen +auringonvarjostinkatokset loistivat, suuret harmaat jokialukset tekivät +kulkuvuorojaan Hampton Courtiin täynnään naurua ja valkeita puseroita, +vesi näytti yhtä siniseltä kuin taivaskin: koko maailma hymyili. + +Paitsi mrs Cavalossi, joka selvästikin oli levoton ja hermostunut. + +Ja kuitenkin hän oli vielä verrattain nuori ja silminnähtävästi rikas +ja hänen kauneutensa oli huomiotaherättävä, häikäisevä, kiistämätön. +Ensi silmäyksellä olisi häntä saattanut luulla kaksikymmentäviisi- tai +kaksikymmentäkuusi-vuotiaaksi, mutta lähemmin tarkastellessa saattoi +hänen suunsa ympärillä olevista, päättäväisyyttä ilmaisevista +juonteista, hänen silmissään vivahtavasta salaperäisyydestä ja hänen +suhtautumisestaan täydellä tuntemuksella yleisiin asioihin tulla siihen +lopputulokseen, että hän oli ehkä vanhempi. Todellisesti hän oli +kolmenkymmenenneljän vuoden vanha ja oli ollut leskenä seitsemäntoista +vuotta. Hän oli erikoinen, arvoituksellinen nainen ja erikoisinta, +arvoituksellisinta hänessä oli se, ettei hän ollut mennyt naimisiin +näiden vuosien kuluessa. Tuntui uskomattomalta, ettei hän ennemmin tai +myöhemmin olisi langennut niihin houkutteleviin tarjouksiin, joita -- +niin ainakin olisi luullut -- oli täytynyt tulla niin kauniin naisen +osaksi. Sitten katse ehkä pysähtyi pitkille, kapeille kasvoille -- hän +ei ollut tumma eikä vaalea, vaan jotain siltä väliltä -- helmimäisiin, +vaaleanruskeisiin silmiin, kreikkalaisen nenän ihastuttavaan +kaarevuuteen, harvinaisen kauniiseen, kiinteään suuhun punaisine, +hieman ohuine, yhteenpuristettuine huulineen, leukaan ihastuttavan +hienoine syvennyksineen, pyöristyneisiin rusoposkiin, joilla ei ollut +ihomaalin tuntua, korkeaan, valkeaan otsaan, pieniin, puoliksi +peitettyihin korviin -- kaikkea tätä ihaili ja katseli nautinnolla, +mutta tunsi samassa aivankuin pelkoa ja kauhua tuon syvän, +onnettomuutta ennustavan katseen edessä, joka tuon tuostakin välähti +noissa vaaleanruskeissa silmissä; ja epäämättömästi olisi vakuuttanut +itselleen, että se mies, joka olisi uskaltanut kosia mrs Cavalossia, +olisi ollut hyvin rohkea, hyvin hurjapäinen. + +Hän nousi äkkiä seisomaan ja kulki pari kertaa edes takaisin lattian +poikki. Hän oli puettu valkeaan, liinaiseen kävelypukuun; päässään +hänellä oli valkea hattu, jonka alla hänen ruskea tukkansa aaltoili +kevyesti. Kaikki oli äärimmäisen yksinkertaista ja kuitenkin oli tuo +puku ja tukkalaite hienoin ja miellyttävin mitä ajatella saattaa. Hän +palasi takaisin ikkunan ääreen, tuijotti laajaa näytelmää ulkona -- +mutta ei nähnyt sitä -- ja painoi sitten äkkiä sähkönappulaa. + +Kamarineitsyt astui sisään edessään tavanmukainen musta esiliina. + +-- Paljonko kello on, Adela? Tämä on pysähtynyt. + +-- Täsmälleen viittätoista yli yhdeksän. + +-- Eikö tohtori Colpus ole tullut? + +-- Ei, ei vielä. + +-- Sanokaa Simsille, -- mrs Cavalossi puri huultaan -- että hän menee +alas eteishalliin ja odottaa tohtoria sekä tuo hänet tänne heti, kun +hän saapuu. Antakaa sitten minulle käsineeni ja se auringonvarjo, jonka +sain eilen kotiin Doucetsista. Menkää senjälkeen ja pyytäkää mrs Drewiä +pysymään huoneessaan siihen asti, kunnes minä lähetän kutsumaan hänet. + +-- Kyllä, rouva. Adela poistui. + +Mutta ovi oli tuskin ennättänyt sulkeutua hänen jälkeensä, kun se +taasen avautui ja hän astui sisälle ilmoittaen: + +-- Tohtori Colpus. + +Vastatullut oli kookas, solakka, vilkas, hiukan yli keski-iän oleva +mies. Hänen tukkansa ja pitkät viiksensä olivat harmaat. Hänellä oli +päällään moitteeton, harmaa matkapuku, saman värinen kuin viiksetkin. +Hän näytti olevan hyvin hengästynyt. + +Mrs Cavalossi astui hänen luoksensa suopea hymy huulillaan ja puristi +hänen kättään. + +-- Minä soitan, kun haluan jotain, sanoi hän kamarineitsyelle ja Adela +lähti. Niin pian kuin mrs Cavalossi ja vastatullut jäivät kahdenkesken, +muuttui edellisen kasvojen ilme. + +-- Te sanoitte olevanne täällä kello yhdeksältä, sanoi hän vakavasti. +Oletteko unohtanut, että Arthur Forrest tulee kahdenkymmenen minuutin +kuluttua? + +-- Juna myöhästyi. Se oli myöhässä jo silloin, kun se lähti +Edingburghistä ja myöhästyminen lisääntyi yhä enemmän ja enemmän yön +kuluessa. + +-- Juna! huudahti mrs Cavalossi purevasti aivankuin tohtori Colpus +olisi voinut määritellä junien kulut. + +-- Niin, juna, vastasi tohtori ja näytti kauniita hampaitaan +hymyillessään kylmän huolettomasti. Luulitteko, että minä voisin +määrätä skottilaisen pikajunan lähtemisajat? + +Mrs Cavalossi pyysi hiljaisuutta kädenliikkeellä. + +-- Noo-o? huudahti hän kärsimättömästi. Onko asia selvä? + +-- Aivan selvä. + +-- Onko teillä todisteasiapaperi? + +-- Kyllä. + +-- Ja vihkimis- ja kastetodistukset? + +-- Kyllä. + +-- Ja oletteko aivan varma siitä, ettei ole kyseessä minkäänlainen +erehdys? + +-- Olin aivan varma siitä jo puoli vuotta sitten, teidän armonne. +Ennenkuin matkustin, sanoin teille, että mielestäni matka oli aivan +turha. Mutta naisten tapaan te päätitte -- luonnollisestikin +viimeisessä silmänräpäyksessä -- että sen täytyi tapahtua ja siksi se +tapahtui. Olen teidän nöyrin palvelijanne, sangen nälkäinen ja +välttämättömästi unen tarpeessa. + +-- Te olette korvaamaton, mutisi mrs Cavalossi ja laski valkean kätensä +vanhan miehen käsivarrelle. Tehän näytätte niin pirteältä kuin nuori +poika. + +Mrs Cavalossi hymyili taasen. + +-- Pukeutumisosasto junassa oli ihastuttava, vastasi tohtori, ja tehän +tiedätte, että elämäni kiihoite on olla nuori keikari. Mutta sehän on +totta, eräästä asiasta minun täytyy vielä puhua teille. Forrest tulee +kahdenkymmenen minuutin kuluttua, sanoitte. Siis meillä on aikaa sitä +asiaa varten kaksikymmentä minuuttia. + +-- Mitä asiaa varten? + +-- Saatte kuulla. Mehän olemme sopineet siten, että minä saan +satatuhatta, jos tämä yritys onnistuu. + +-- Jos se onnistuu? toisti mrs Cavalossi pannen ihmettelevän +äänenpainon lauseen ensimmäiselle sanalle. Jos se onnistuu? Eikö se ole +sitten onnistunut? + +-- Ei, virkkoi tohtori Colpus, se ei ole vielä onnistunut. + +-- Te ehkä otaksutte, sanoi mrs Cavalossi pilkallisesti, että meidän +nuori ystävämme voi saada halvauksen kadulla tai joutua johonkin muuhun +miellyttävään onnettomuuteen? + +-- En, enhän toki, minä toivon nuoren ystävämme nauttivan +tavallisesta terveydestään, hymyili tohtori ja vaikeni. Sitten +hän jatkoi, hänen kasvojensa ilmeen käydessä kovaksi, totiseksi ja +onnettomuuttaennuatavaksi: -- Siksi kunnes -- + +-- Toivon nuoren ystävämme nauttivan tavallisesta terveydestään siksi +kunnes -- + +Tohtori hillitsi taasen itsensä. Hänen katseensa kohtasi kauniin mrs +Cavalossin katseen. He katsoivat pitkän aikaa salaperäisellä +yhteisymmärryksellä toisiaan, eikä se ollut naisen katse, joka ensiksi +painui. + +-- Siksi kunnes hän lakkaa nauttimasta tavallisesta terveydestään, +jatkoi mrs Cavalossi olematta millänsäkään asiasta. + +-- Aivan niin, sanoi Colpus. Ja sallikaa minun lisätä, te kallis ja +jumaloitava olento, että te olette kylmäverisin ihminen, minkä minä +olen ollut tilaisuudessa tapaamaan. + +-- Älkää nyt olko niin tyhmä, vastasi mrs Cavalossi. Te siis myönnätte, +että asia on onnistunut? + +-- Myönnän, että siten tulee todennäköisesti käymään. Mutta otaksukaapa +aivan vain lystiksenne, että --. Hän epäröi. + +-- Mitä sitten? kysäisi rouva ja oli -- ihastuttavaan tapaansa -- +olevinaan loukkaantunut. + +-- Oh, eipä mitään, vastasi tohtori. Olkaamme iloisia ja optimistisia +tänä tärkeänä ja kauniina aamuna. Oletetaan, että kaikki onnistuu +hyvin. Laulakaamme morsiusmarssi. Mutta ennenkuin laulamme +morsiusmarssin nuorelle ystävällemme, täytyy minun puhua siitä +seikasta, josta aloin. Me olemme, kuten sanottu, päättäneet, että tulen +saamaan satatuhatta. + +-- Kyllä, virkahti mrs Cavalossi. + +-- Toivon voivani muuttaa sen päätöksen. + +-- Muuttaa sen, parahin Colpus? + +-- Aivan niin. Minä haluan viisisataatuhatta. + +-- Viisisa -- + +He katsoivat toisiinsa hiljaisuuden vallitessa toisen kerran tänä +aamuna, mutta nyt tuo katse sisälsi voimankoetuksen, se ei ollut enää +yhteisymmärrystä. + +-- Toisilla sanoilla, lausahti tohtori Colpus huolettomasti, puoli +miljoonaa. + +-- Olen pahoillani, jos teille on sattunut laskuvirhe, vastasi mrs +Cavalossi merkillinen välähdys vaaleanruskeissa silmissään, mutta +teidän kai täytyy kuitenkin myöntää, että satatuhatta on kylliksi -- +puoli miljoonaahan olisi suorastaan mahdotonta. + +-- Teidän armonne, minä pidän tänään mahdottomuuksista. + +-- Puoli miljoonaa, jatkoi mrs Cavalossi kuin ei vanha narri olisi +sanonut mitään, on enemmän kuin minkä arvoinen te olette. + +-- Te saisitte silloin tasan kaksi miljoonaa, sanoi Colpus. Ja kun +kaikki ympäri käy, ei ole kai ollut niin helppoa tulla toimeen ilman +minua. + +-- Te olette taidokas ja turhia uskomaton mies, virkkoi mrs Cavalossi +rauhallisesti. Menen vieläkin pidemmälle ja myönnän, että te olette +äärimmäisen taitava mies. Mutta tässä maassa löytyy useita tuhansia +taitavia ja eteviä miehiä, kun sitä vastoin tuskin löytyy kuin vain +yksi nainen, joka on niin kaunis kuin Sylviane, ja tuskin montakaan +niin kaunista kuin minä. Meidän ihastuttava suunnitelmamme on tarvinnut +toteuttamisekseen apua taitavalta, ymmärtäväiseltä mieheltä, mutta +pääasiassa kuitenkin naiselliselta kauneudelta, parahin tohtori. +Siksi -- + +-- Siksi minun täytyy tyytyä sataantuhanteen. Niinikö tarkoitatte? + +-- Niin. Summa, jonka te alkujaan pyysitte. + +-- Naisellista logiikkaa! Mutta minä pyydän joka takauksessa enemmän. +Se, mitä -- hm -- vielä on tehtävä, osuu minun kohdalleni ja minä tulen +päivä päivältä yhä enemmän vakuutetuksi siitä, mikä vaara siihen +liittyy. + +-- Pyh! hymähti rouva. Tehän hoiditte sen asian niin hyvin +ensimmäisellä kerralla. + +-- Silloin oli vähemmän kyseessä. Aivoni olivat silloin kylmemmät, +käteni varmempi. Ja mies vanhempi, paljon vanhempi. + +-- Ette kai aio hermostua? + +-- Näytänkö hermostuneelta? Minä vaan arvioin sen vaaran, johon +antaudun, oikeaan arvoonsa. Ja sen oikea arvo on puoli miljoonaa -- ei +enempää eikä vähempää. + +Mrs Cavalossi pudisti lumoavaa päätänsä. Miehen kasvoilla häivähti +nopeasti suuttumus. + +-- Te uskotte, että minä olen teidän ihailijanne, sanoi hän katkerasti. +Minä olenkin. Olen aina ollut ja tulen aina olemaan teidän ihailijanne. +Hadeksessa, jonne me molemmat viimein joudumme, tulen alati ihailemaan +teitä. Mutta minä en ole teidän sokea välikappaleenne. Minä en ole +vanha hempeämielinen narri, joksi minua luulette, Marie. Minä sanon, +että teidän täytyy suostua pyyntööni. Tulen pakottamaan teidät. + +Hänen äänensä oli hillitty, arvoituksellinen. + +-- Pakoittamaan minut? + +-- Niin. + +Mrs Cavalossi vastasi menemällä tohtorin luo ja laskemaila kalpean, +hieman hyväilevän käden hänen olkapäälleen. + +-- Älkää puhuko siten, ystäväni, kuiskasi hän hetken äänettömyyden +jälkeen. Se koskee minuun. Te ette ole nukkunut yöllä ja olette melkein +hysteerinen. + +Tohtori nauroi voittajan naurua. + +-- Ja minun puoli miljoonaani? kysyi hän. + +Mrs Cavalossi asettui istumaan entiselle paikalleen ja tohtori seurasi +hänen jäljessään. + +-- Tulette saamaan sen, vastasi rouva viimein hyvin rauhallisesti. + +-- Te myönnätte, että minä ansaitsen sen? + +-- Myönnän. + +-- Silloin suutelen kättänne. + +Hän kumartui ja suuteli kättä hovimiehen tavalla. Se oli sopiva loppu +tälle hankkeelle. Ja nuo kaksi, jotka pelasivat miljoonista, jotka +kuolleet olivat koonneet, rupesivat puhumaan kaikenlaisesta +turhanpäiväisestä. + + + + +II. + +Sylviane ummistaa silmänsä kerran. + + +-- Mr Forrest, ilmoitti palvelija muutamien minuuttien kuluttua. + +Mrs Cavalossi ja tohtori Colpus vaihtoivat nopean katseen. Heti sen +jälkeen astui huoneeseen nuori mies, joka oli pääosanesittäjä siinä +murhenäytelmässä, joka tultaisiin nyt esittämään. Arthur Forrest oli +suunnilleen kaksikymmentäviisivuotias, ei kovin pitkä eikä myöskään +erittäin voimakasrakenteinen; käytökseltään oli hän hieman neuvoton, +kuten yksinäiset opiskelijat useimmiten ovat. Hänen ulkonaisesta +olemuksestaan huomasi hänen olevan ylioppilaan ja ehkäpä hänen +kasvoissaan oli jotain runoilijamaista -- totista, kysyvää, +ystävällistä, jota silloin tällöin valasi hätäinen hymy, ihmettelevä +tai ihastunut. Kuten tohtori oli hänkin puettuna matkapukuun. + +-- Rakas Arthur, huudahti mrs Cavalossi -- ja hänen tapansa toivottaa +tervetulleeksi aivankuin piiritti vastatulleen -- miten iloinen +olenkaan nähdessäni sinut. Minä luulen, että sinä tulet pari minuuttia +liian aikaisin. + +He seisoivat keskellä huonetta. Tohtori Colpus oli jäänyt ikkunan +ääreen. + +-- Tulen hiukan aikaisin, vastasi Arthur, mutta se ei kai ole niin +ihmeellistä tällaisena päivänä? Missä Sylviane on? + +Sillä välin kun hän puhui, pujahti Adela hiljaa huoneeseen ja jätti mrs +Cavalossille parin neitseellisen valkeita käsineitä. + +-- Hän tulee pian, vastasi mrs Cavalossi. Adela, sanokaa mrs Drewille, +että me olemme valmiit. + +-- Toivon, että Sylviane voi hyvin? virkkoi Arthur. + +-- Oletteko milloinkaan kuullut, että Sylviane ja minä voisimme muuta +kuin hyvin? kysäisi mrs Cavalossi levollisesti. + +-- En milloinkaan, vastasi Arthur, mutta olenkin tuntenut teidät vain +puoli vuotta. + +-- Minusta melkein tuntuu, että tämä aika on ollut pitempi, sanoi mrs +Cavalossi vetäen käsineitä käteensä. + +-- Minulle se on ollut kuin uni, virkkoi Arthur Forrest melkein +kuiskaten ja katsahtaen hajamielisesti tohtori Colpusta, joka edelleen +seisoi ikkunan ääressä. Minä tuskin voin uskoa, että kaikki tämä on +totta -- että minä tulen... Onko se totta? Tulenko minä, ylioppilas +ilman tuttavuuksia ja jolla on tuloja kaiken kaikkiaan neljäsataa +puntaa vuodessa, tulenko minä -- + +-- Rakas Arthur, miten usein minä olenkaan pyytänyt ettet puhuisi +rahoista! Sinähän tiedät, että minulla on tarpeeksi, enemmän kuin +tarpeeksi Sylvianelle, sinulle ja minulle. Sinähän tunnet tohtori +Colpuksen? Hän on perheemme vanha ystävä ja on luvannut olla kanssamme +tänään. Parahin tohtori, tulkaa tänne ja vuodattakaa herra Forrestiin +hieman sitä käytännöllistä viisautta, josta te olette niin tunnettu. +Tällainen tilaisuus vaatii sitä ehdottomasti. + +Tohtori Colpus astui tottelevaisesti toisten luo. + +-- Minä onnittelen teitä, mr Forrest, sanoi hän. + +-- Kiitos, vastasi Arthur. + +Molemmat herrat kääntyivät samassa oveen päin, joka oli auennut. Siellä +seisoi nuori tyttö -- ei mitään muuta kuin vain eräs nuori tyttö +yksinkertaisessa, valkeassa puvussa, mutta molemmat herrat seisoivat +kuin lumottuina, vaikka he olivat nähneet hänet monta kertaa ennen. + +-- Oh, Jumala, huudahti Arthur puoliääneen. Hän on liian kaunis! + +Sylviane seisoi liikkumattomana puoli sekunttia. Hän oli todellakin +äärettömän kaunis. Hänellä oli ihmeteltävästi samannäköiset +kasvonpiirteet ja vartalo kuin mrs Cavalossilla, mutta voitti hän +kuitenkin ehdottomasti hänet kauneudessa. Hänellä oli nuoruuden, +kahdeksantoistavuotiaan ainutlaatuinen sulous, silkinhienon kukanlehden +kuulakka kauneus, joka ei ollut tärveltynyt ajan ja maailman +pahennuksesta. Omistaen kasvot, jotka olivat täydellisemmät kuin +marmoriveistoksen, ja hienot, herkät piirteet, joiden hienoissa +viivoissa kuvastui hänen sielunsa jokainen tunne, näytti hän siltä kuin +hän olikin -- ruumiillistunut korkea ihanne -- ihanne, joka on +alituisesti uusi. + +Arthur juoksi hänen luokseen, kun hän astui huoneeseen. + +-- Saanko minä? kuiskasi hän. + +Sylvianen hymyily oli vastaus hänelle. Arthur suuteli häntä. + +Mrs Cavalossi ja tohtori Colpus olivat kyllin herttaisia kärsiäkseen +tämän välikohtauksen. + +-- Onko hetki jo koittanut? kysyi Sylviane, kun hän oli tervehtinyt +tohtoria. Hänen äänensä oli hiljainen, värähtelevä, suloinen. Arthur +kuunteli sitä ihastuneena, kuten hän oli ihastellut sitä tuhat kertaa +ennen. + +-- Melkeinpä. Meidän pitänee kai lähteä, sanoi mrs Cavalossi. + +-- Asia, jota ei voi peruuttaa, on paras suorittaa nopeasti, jatkoi +Colpus välinpitämättömällä äänellä. Mrs Cavalossin katse kohtasi +tohtorin katseen hänen puhuessaan. Rouva veti parhaillaan vasempaan +käteensä käsinettä. Luoden pilkallisen katseen tohtoriin hän painoi +sähkönappulaa. + +-- Adela, sanoi hän, antakaa minulle toinen käsinepari. Nämä ovat +repeentyneet. Mutta pian, meidän täytyy lähteä. + +-- Ja minun aamiaiseni, huomautti tohtori. + +-- Ettekö ole syönyt aamiaista? Mistä se johtuu? kysyi Arthur Forrest. + +-- Minä -- minä olen niin tottumaton nousemaan aikaisin ylös. + +-- Minä valitan, herra tohtori, sanoi mrs Cavalossi huolettomasti, +mutta koska olette noussut myöhään, saatte myös aamiaisen myöhään. +Tulkaa nyt, nuoret. + +Hän puheli iloisesti heidän mennessään hissiin. + +-- Minä johdan tätä hupaisaa toimitusta, sanoi hän, juuri kun he +menivät ulos. Kaikkien täytyy totella minua. + +Kahden hevosen vetämät vaunut odottivat hotellin ulkopuolella ja puolen +tusinan kultanauhaisiin virkapukuihin puetun hotellipalvelijan +auttamina he nousivat vaunuihin. + +-- Onko sinulla tuo kallisarvoinen sininen paperi, Arthur? kysyi mrs +Cavalossi kumartuen häntä kohti. Arthur vastasi kysymykseen +myönteisesti. Mrs Cavalossi nyökäytti määräävästi palvelijalle +ja niin lähdettiin ajamaan länteen päin, rantaa pitkin ja pienelle +sivukadulle, joka oli lähellä Charing Crossia. Ajoneuvot pysähtyivät +epämiellyttävän, likaisen talon eteen, jonka ovella oli messinkikilpi. +He astuivat sisään. Toinen ryhmä, johon kuului neljä henkilöä, tuli +samassa ulos. + +-- Onko se todellakin täällä? kysyi Sylviane käytävässä ja katsoi +syrjäsilmällä kahta tyttöä, joilla oli tulipunaiset sulat hatuissaan. +Toinen tytöistä itki hiljaa. + +-- Nimi? kysyi notario, joka tuli ulos eräästä huoneesta. + +-- Forrest, vastasi Arthur. Notario katsoi erästä paperia. + +-- Arthur Forrest ja Sylviane Drew? + +-- Niin. + +-- Tätä tietä. Tämä on kyllä hieman liian aikaisin, mutta se on aivan +sama, virkahti notario ystävällisesti. + +Kaikki neljä astuivat nyt huoneeseen, joka oli kalustettu kuin +konttori. Huoneessa istui kaksi virkamiestä erään pöydän ääressä. +Notario antoi esimiehilleen välttämättömät tiedot. + +-- Sopimuksentekijät voivat astua esiin. Onko teillä lupatodistus, mr +Forrest? Kiitos. + +Virkailijat tutkivat ojennettua asiapaperia. + +-- Tässä on varmasti erehdys, sanoi toinen. Sylviane Drew ilmoitetaan +leskeksi. + +Mies katsoi -- vasten tahtoaan ihmetellen -- nuorta tyttöä, joka seisoi +hänen edessään punastuen ja hieman hermostuneena. + +Tohtori Colpus hypähti seisomaan ja viittasi virkailijan sivulle. + +-- Kyllä se on oikein, kuiskasi hän. Hän on ollut ennen naimisissa +kuusitoista vuotiaana. Hyvin surullinen tarina -- minä pyydän, jos on +suinkin mahdollista, että ette ottaisi asiaa puheeksi. + +Virkailija viittasi kädellään. Hän oli toimittanut kansanomaisia +vihkimisiä kahdenkymmenen vuoden aikana, eikä hämmästynyt mistään. + +Seuraavassa minuutissa olivat Arthur Clinton Forrest ja Sylviane Drew +mies ja vaimo. + +-- Todistajat suvainnevat kirjoittaa nimensä alle, sanoi notario +virkamiehen äänellä. + +Tohtori Colpus ja mrs Cavalossi astuivat pöydän ääreen. + +-- Sukuako morsiamelle ja sulhaselle? kysyi toinen virkailijoista. + +-- Ei, vastasi tohtori Colpus. + +-- Sukuako morsiamelle tai sulhaselle, toisti virkailija koneellisesti. + +-- Minä olen morsiamen äiti, vastasi mrs Cavalossi. + +-- Morsiamen -- anteeksi, miten oli? + +-- Minä olen morsiamen äiti. + +-- Olkaa hyvä ja kirjoittakaa nimenne tähän, kuului lakooninen vastaus. + +-- Onko asia valmis nyt? kysyi mrs Cavalossi. + +-- Aivan valmis, sanoi tohtori Colpus. Ja vastavihityt naurahtivat +hieman ujosti. + +He ajoivat takaisin hotelliin, ja aamiainen, joka tarjoiltiin mrs +Cavalossin yksityisessä ruokasalissa, oli tosiaan niin valittu ja +tyydyttävä kuin tohtori Colpus katsoi olevansa oikeutettu +odottamaankin. Hän sanoikin sen useita kertoja. Arthur ja Sylviane +eivät puhuneet paljon, mutta mrs Cavalossi ja tohtori kilpailivat +pitääkseen keskustelua yllä. Aterian aika kului nopeasti kuin unessa. + +-- Milloin lähtee juna Charing Crossilta? kysyi Sylviane mieheltään. + +-- 12.40, ilmoitti mrs Cavalossi ennenkuin Arthur ennätti vastata. +Teidän täytyy jättää meidät puolen tunnin kuluttua. Ehkä on parasta, +että menet laittamaan itsesi kuntoon, Sylviane. Minulla on vähän +keskusteltavaa Arthurin kanssa. Hän, tohtori ja minä menemme saliin. + +-- Niin, äiti, vastasi Sylviane ja katosi. + +-- Nyt, Arthur, aloitti mrs Cavalossi, kun he olivat käytävän kautta +tulleet saliin. Hän piti veitikkamaisesti yhtä sormeaan ylhäällä. + +-. Niin, äiti, vastasi hän ja seurasi nöyrästi hänen jäljessään kädet +selän takana. Mitä äidillisiä neuvoja minä tulen saamaan? + +-- Sinä olet nyt aviomies, Arthur. + +-- Niin minun pitäisi olla, vaikka minusta tuskin itsestäni tuntuu +todelta, että siten on asianlaita. + +-- Niinkö? Ja Arthur näki hänen katseensa leimahtavan. Vastaamatta +sanoilla viimeiseen nyökäytti Arthur päätään. + +-- Sinä tulet hyvin pian huomaamaan sen liiankin todeksi, vastasi mrs +Cavalossi nauraen. + +-- Miten niin? kysyi Arthur. + +-- Avioliitto on hyvin arkipäiväistä. + +-- Minun avioliittoni ei muodosta sellaiseksi. + +Mrs Cavalossin silmissä leimahti taasen. + +-- Ehkäpä olet oikeassa, sanoi hän. Mutta nyt kerron sinulle: Sinähän +tiedät, miten syvä suru Sylvianea kohtasi -- hän oli vain kuusitoista +vuotias, kun se tapahtui. Näyttää siltä kuin hän olisi unohtanut sen +nyt, mutta sitä on mahdoton unohtaa. Huolehdi hänestä, Arthur! Minä +tiedän, että jokainen äiti sanoo täten vävypojalleen, mutta sinä +ymmärrät kyllä, että tässä tapauksessa on erikoinen syy siihen. + +-- Kyllä, kyllä, vastasi Arthur innokkaasti, voit luottaa minuun, äiti. + +-- Tiedän, että voin, Arthur, mutta ei liene paha, vaikkapa +huomautankin sinulle, että vaikka oletkin mennyt naimisiin lesken +kanssa, on hän kuitenkin nuori ja herkkä tyttö. Ja nyt johdumme toiseen +asiaan, josta haluan sinulle sanoa. + +-- Minä olen pelkkänä korvana. + +-- Sinun täytyy laatia testamenttisi. + +-- Nyt? + +-- Nii-in. Juuri nyt on se asia hoidettava. Se on velvollisuutesi. Kuka +tietää, mitä saattaa tapahtua. + +-- Tulevaisuus ei ole meidän käsissämme, huomautti tohtori miettivästi. + +-- Minkäänlainen paktumi ei voi tulla kysymykseen, jatkoi mrs +Cavalossi. Sinä ilmoitit kunnioitettavalla avomielisyydellä asemasi, +silloin kun kosit Sylvianea, Arthur, joten et ole pettänyt minua, mutta +sinun täytyy kuitenkin kirjoittaa testamentti vaimosi hyväksi. + +-- Suurimmalla mielihyvällä, sanoi Arthur. Minulla on neljän sadan +punnan elinkorko vuodessa, joka tietysti lakkautetaan, kun minä kuolen. +Pitääkö minun määrätä se testamentissani Sylvianelle? + +Mrs Cavalossi nosti toisen kätensä kuin valittavaksi, naiselliseksi +vetoomukseksi. + +-- Älä nyt toki laske leikkiä anoppi raukkasi kanssa! Sinustahan voi +tulla myöhemmin rikas. Eihän ole mahdotonta, ettetkö voisi ansaita +jotakin, jatkoi hän sitten hymyillen, vaikkakin arvelen, että sinun +toimesi taidearvostelijana ei ole erikoisen tuloja tuottava. + +-- Se on totta, vastasi Arthur ja puri huultaan, mutta minä tahdon +testamenteerata Sylvianelle kaiken, mitä minulla nyt on tai tulee +myöhemmin olemaan. + +-- Sen juuri tahdonkin sinun tekevän. Tässä on kynä. Meillä ei ole +paljoa aikaa. + +-- Miten minä kirjoitan? kysyi Arthur istuutuen tuolille arvokkaan +näköisenä. + +-- Kirjoittakaa minun saneluni mukaan, sekaantui nyt tohtori Colpus +puheeseen luoden pikaisen katseen mrs Cavalossiin. Minä olen todistanut +oikeaksi monta testamenttia ja minä tiedän aivan täsmälleen, miten se +pitää kirjoittaa. Oletteko valmis? + +-- Kyllä, siunatkoon, vastasi Arthur kynä kädessään. + +-- Minä Arthur Clinton Forrest ilmoitan tämän olevan viimeisen tahtoni. +Minä testamentteeraan kaiken omaisuuteni -- mitä laatua se lieneekin -- +vaimolleni Sylvianelle. Lontoossa 20 p:nä kesäkuuta 189-. + +-- Onko tässä tarpeeksi, kysyi testamentteeraaja hyvin yllätettynä. + +-- On, vastasi tohtori, mutta siihen täytyy saada myös todistajat. Se +on hyvin tärkeätä. Siitä huolehdimme me, mrs Cavalossi ja minä. Mutta +kirjoittakaa nyt ensin oma nimenne alle. + +Tohtori Colpus näkyi ottaneen johdon käsiinsä. + +-- Nyt saat kuulla, Sylviane, huudahti Arthur silmänräpäyksen kuluttua, +kun hänen kaunis nuori vaimonsa matkapukuun puettuna astui huoneeseen. +Nyt olen kirjoittanut testamenttini. "Minä Arthur Clinton Forrest... +testamentteeraan kaiken omaisuuteni -- mitä laatua se lieneekin -- +vaimolleni Sylvianelle." Joten, jos minä kuolen huomenna -- + +Hän vaikeni peljästyneenä, sillä hän huomasi samassa, mitä hän oli +tehnyt. + +Nuori tyttö oli vaipunut tuoliin tukahtuneesti huudahtaen. + +-- Mutta Arthur, miten saatoit menetellä siten? kuiskasi mrs Cavalossi. + +-- Oletteko unohtanut, että Drew raukka kuoli seuraavana päivänä +häitten jälkeen? sanoi tohtori Colpus ihmeen rauhallisella äänellä. + +-- Anna anteeksi minulle, Sylviane, huudahti Arthur ja kietoi Sylvianen +syleilyynsä. Tuokion kuluttua oli Sylviane täysin saavuttanut +levollisuutensa. + +-- Osh, tuo oli hyvin typerää minun puoleltani, sanoi hän hymyillen. +Mutta morsiusparin ruvetessa hyvästelemään valtasi läsnäolijat +kylmähkö, synkkä tunne, jota tohtori Colpuksen virassaan saavuttama +taito ei kyennyt poistamaan. Arthurista tuntui, tahtomattaankin, tapaus +pahalta enteeltä. + +-- Hyvästi, Sylviane, hyvästi, sanoi mrs Cavalossi ja suuteli +tyttärensä poskia. Hyvästi, Arthur. Tulkaa oikein onnellisiksi ja +kirjoittakaa kumpikin hyvin pian -- muistakaa, että minä jään yksin. + +-- Hyvästi. + +-- Hyvästi ja onneksi olkoon! Tohtori Colpus tarttui heidän käsiinsä ja +kumarteli kumartelemistaan. + +-- Sylviane! Mrs Cavalossi pyysi tyttärensä sivulle. Yksi ainoa sana -- +hän kumartui ja kuiskasi tytön korvaan -- saat kirjeen Montreauxiin. +Samalla lähetän Simsin. Täytyy menetellä kuten näytelmässä. Sinähän +ymmärrät? + +Vastaukseksi ummisti nuori tyttö silmänsä kerran. Vastanaineet olivat +matkustaneet. Kuherruskuukausi oli alkanut. + +-- Minähän hoidin sen hyvin? sanoi mrs Cavalossi heidän lähdettyään +tohtori Colpukselle. + +-- Asia onnistui erinomaisesti, vastasi tohtori. Otanko minä nuoren +miehen testamentin? + +-- En tahdo vaivata teitä sillä, mutta kiitos joka tapauksessa, vastasi +mrs Cavalossi. Minä säilytän sen itse. + +-- Minkätähden halusitte porvarillisen vihkimisen? kysyi tohtori. + +-- En oikein tiedä, vastasi mrs Cavalossi. Minulla oli kai omat syyni. + +-- Kirkkohäät --, aloitti tohtori. + +-- Parahin ja ihastuttavin Colpus, keskeytti hänet mrs Cavalossi, miksi +puhutte niin paljon tuosta? + +-- Ettekö voi arvata sitä? + +-- En, sitä en tosiaankaan voi -- koska se nyt on tehty. + +-? Siis sanon sen teille. Hän rykäisi muutamia kertoja ja kulki edes +takaisin huoneessa. Ettekö ole huomannut, että yhdet häät usein +aiheuttavat toiset seuraajakseen? + +-- Mitä te tarkoitatte? + +-- Tarkoitan, jatkoi tohtori, että katsellessani mr Forrestin +avio-onnea, tulen mustasukkaiseksi. + +-- No, entä sitten? + +-- Näyttäkää edes hieman tunteitanne, Marie! Menkää naimisiin kanssani +-- minä rakastan teitä -- teidän kauneutenne ja teidän syntienne +tähden. Eikö minun rakkauteni ole jo kyllin kauan ollut pidättyväistä? + +-- Rakkaudesta minuun, virkkoi hän ilkkuvasti, te kai aamulla kävitte +kauppaa minun kanssani kuin oikea juutalainen? + +-- Rakas Marie, puolesta miljoonasta ei käydä kauppaa. Puolesta +punnasta käydään kauppaa, mutta kun on kyseessä puoli miljoonaa, +sanotaan sitä kauppasopimukseksi. Sitäpaitsi minä tein kauppaa vain +osoittaakseni itselleni, että -- + +-- Mitä sitten? + +-- Että minä voin kiertää teidät pikkusormeni ympärille. Tohtori piti +ylhäällä kyseellistä ruumiinosaa ja heristi sitä mrs Cavalossia kohti. + +-- Te mairittelette itseänne, rakas Colpus. Ei ainoallakaan miehellä +ole minuun mitään valtaa. + +-- Minullapa on, aivan yksinkertaisesti sen takia, että te +rakastatte minua. Te olette rakastanut minua siitä asti, kun olitte +kuusitoistavuotias, Marie, siitä hetkestä, jolloin minä näin teidät +Berlinissä ensi kerran tuon ylhäisen lähettilään luona, jonka lapsen +kotiopettajattarena te olitte. Minä olin köyhä silloin -- enkä minä +nytkään ole erikoisen rikas. + +-- Mutta te toivotte ennen pitkää tulevanne rikkaaksi, jatkoi mrs +Cavalossi terävästi. + +-- Minä olin köyhä silloin, uudisti tohtori ja koetti puhua vakavassa +äänilajissa. Ja oli tosiaankin suorastaan ritarillisesti ja +epäitsekkäästi minun puoleltani menetelty, kun järjestin siten, että te +jouduitte naimisiin Italian lähetystön toisen sihteerin kanssa. Minä en +totta tosiaan tiedä, miksi menettelin siten. Minun on täytynyt olla +siihen aikaan ihan täydellinen pyhimys. Minähän olisin yhtä hyvin +voinut itse mennä kanssanne naimisiin. + +-- Ja tuomita meidät molemmat elämään köyhyydessä, lisäsi mrs +Cavalossi. + +-- Me olisimme nopeasti rikastuneet, te ja minä, sanoi tohtori. + +-? Siihen aikaan -- mrs Cavalossi katsoi tohtoria silmää räpäyttämättä +-- en minä vielä ollut oppinut heittämään kaikkia epäilyksiä yli +laidan. + +Tohtori hyräili jotain sävelmää ja sanoi sitten suruttomasti: + +-- Kuulkaahan, te ette ole milloinkaan kertonut minulle, mihin tautiin +signor Cavalossi kuoli. + +-- Mieheni kuoli sydäntautiin, vastasi mrs matalalla äänellä. + +-- Hm! Siihenhän kaikki kuolevat, vastasi tohtori. Sen jälkeen hän +jatkoi, kuin päästäkseen eroon tuosta liian arkaluonteisesta asiasta: +Oli tosiaankin vahinko, että minä kadotin teidät näkyvistäni +kaksitoista vuotta sitten! Me olisimme ennättäneet pitkälle sinä aikana +-- jos minä vain olisin tietänyt, että te olitte leski! Mrs Cavalossi +tuijotti miettiväisenä ulos ikkunasta. + +-- Me kohtasimme kyllä tarpeeksi ajoissa, virkahti hän ajatellen. Te +olette minun paha henkeni. + +-- Niin kylläkin, vastasi tohtori, ja löytyy yksi keino, millä voi +lumota minut -- avioliiton kautta. Olkaa ymmärtäväinen, Marie. Antakaa +tunteenne puhua -- tulkaa omakseni! + +Tohtorin lempeä ääni kuullosti suorastaan rukoilevalta. + +-- Enkö ole teidän sieluni, vaikkakaan en ruumiini puolesta? kuiskasi +hän. + +-- Minä rakastan teitä, sanoi tohtori, te tiedätte sen. Hän kumartui +mrs Cavalossin puoleen. + +-- Ja minä vihaan teitä! Hänen silmänsä katsoivat ylös tohtorin +silmiin. Tohtori näki niiden olevan täynnä kyyneleitä. Kerran minä ehkä +rakastin teitä, mutta nyt minä vihaan teitä, enkä tahtoisi mennä +kanssanne naimisiin, vaikka sillä voisin pelastaa sieluni +ijankaikkisesta kadotuksesta. + +Tohtori ei ollut milloinkaan ennen nähnyt pienintäkään kosteuden jälkeä +mrs Cavalossin silmissä. Hän peräytyi tämän nähdessään aivankuin äkkiä +peräytyy syvyyden reunalla. + +-- Se on minun onnettomuuteni, vastasi tohtori vakavalla ja lempeällä +äänellä, se on onnettomuuteni, mutta ei minun syyni. Kunnioittavana, +kuten aina, huomaan olevani pakoitettu edelleen säilyttämään rakkauteni +pidättyvänä. Hän suuteli mrs Cavalossin kättä ja poistui huoneesta. + +Heti hänen lähdettyään soitti mrs Cavalossi kamarineitsyensä luokseen. + +-- Adela, sanoi hän, matkustamme täältä huomenna. + +-- Niin, rouva. + +-- Lähettäkää Sims luokseni puolen tunnin kuluttua. + +-- Kyllä, rouva. + +-- Ja tuo minulle vähän konjakkia ja venäläiset paperossini. + +-- Kyllä, rouva. + +Kun mrs Cavalossi sytytti savukkeensa, sanoi hän itsekseen: + +-- Hän on oikeassa ja hän tietää sen. Rakastan häntä mielettömästi ja +antaisin miljoonan, jos voisin olla rakastamatta. + + + + +III. + +Mr Sims saapuu. + + +Arthur Forrest ja hänen vaimonsa olivat olleet naimisissa kolme +viikkoa. Matkustettuaan Itävallan alpeilla olivat he pysähtyneet Hotel +Splendideen Montreuxissa nauttiakseen parin päivän aikana Genevejärven +kauneudesta. Oli pilvetön heinäkuun aamu. Arthur oli juuri lopettanut +englantilaisen aamiaisensa ja hänellä oli nyt sellainen miellyttävä +tunne, jonka vain englantilainen aamiainen voi antaa. Sylviane oli +noussut pöydästä ja istui taaksepäin nojautuneena lepotuolissa. Hän +valitti väsymystä. Suurimman osan eilispäivästä he olivat viettäneet +junassa. Hänen istuessaan tuolissa raukea hymy huulillaan, puettuna +sinisilkkiseen, chifongilla koristettuun aamupukuun, villiruusun heleä +puna poskillaan, tarkasteli Arthur häntä niin tutkivasti ja +hievahtamatta, että, Sylvianesta alkoi hänen katseensa tuntua +epämiellyttävältä. + +-- Mikä on? kysyi hän. + +-- Ei mikään, rakkaani, mutta jos sinun kasvosi ovat näköpiirissäni, +täytyy minun katsoa vain niitä. + +Hänen lauseensa alkupuoli ei ollut yhtäpitävä totuuden kanssa. Oli +sittenkin jotakin, mutta tuo jokin oli niin merkityksetöntä, niin +epämääräistä ja naurettavaa, että Arthur oli melkein oikeutettu +nimittämään sitä "ei miksikään". Tosiasia kuitenkin oli, että vaikka +Arthur rajattomasti rakastikin ihmeen kaunista vaimoaan, oli tämä +kuitenkin hänelle, niin sanoaksemme, salaisuus. Hänen luonteensa oli +Arthurille sokkelokäytävä, jossa Arthurin sielu eksyi. Hän ajatteli +itsekseen, että siten oli ollut laita heidän ensi tapaamisestaan asti +kuusi kuukautta sitten. Tuo tutustuminen oli -- kumma kyllä -- +tapahtunut Brittiläisen Museon erään korkean virkamiehen, oppineen, +luona, jonka kanssa Arthur oli hyvissä väleissä ja jonka luona hänellä +oli tapana käydä. Eräissä virkamiehen luona olleissa kutsuissa olivat +mrs Cavalossi ja hänen tyttärensä olleet myös ja Sylviane lumosi +Arthurin, luonnollisestikin, heti. + +Siten alkanut tuttavuus oli nopeasti kehittynyt. Arthur havaitsi +molempien naisten asuvan loistokerroksessa suuressa Hotel Cecilissä The +Embankmentin varrella. Heidän varansa olivat silminnähtävästi niin +suuret, että ne käytännöllisesti katsoen olivat rajattomat. Heillä oli +kokonainen liuta omia palvelijoita, jotka asuivat hotellissa. Arthur ei +ollut mikään herkkusuu, mutta hän oli täysin vakuutettu, että +Cavalossien hyvin yksinkertainen ruoka ja viinit -- ei milloinkaan +enempää kuin vain yksi laji ateriaa kohti -- olivat ehdottomasti +ensiluokkaiset. Kuitenkin viettivät molemmat naiset hyvin hiljaista +yksityiselämää. Selvästi huomasi, että he eivät käyneet paljon ulkona, +eikä milloinkaan ollut havaittavissa minkäänlaista kerskailua tai +ylvästelyä. Jonkun ajan kuluttua oli Arthurille tullut tavaksi syödä +päivällinen heidän luonaan. Joskus he kävivät yhdessä teatterissa. Pian +oli heidän ja nuoren miehen välillä hyvin luottavainen suhde. Hän ei +yrittänyt milloinkaan vaimentaa tunteitaan Sylvianea kohtaan -- +kaikkinainen pakko soti hänen luonnettaan vastaan -- ja kun sekä mrs +Cavalossi että Sylviane itse enemmän rohkaisivat kuin yrittivät +ehkäistä näitä hänen tunteitaan, ei löytynyt mitään, joka olisi +hillinnyt hänen rakkauttaan. + +Eräänä iltana käytti hän tilaisuutta hyväkseen sanoakseen mrs +Cavalossille, että hän oli vailla perittyä arvonimeä ja varallisuutta, +että hän ei elämässään ollut tehnyt muuta mainitsemisen arvoista kuin +matkustanut pitkin Eurooppaa, katsellut tauluja ja kirjoittanut niistä +ja hänen korkein kunnianhimonsa oli kirjoittaa teos Euroopan +taidegallerioista. Mrs Cavalossi oli osoittanut hänelle varsin +selvästi, että vaikka hän itse olikin rikas, ei hän kiinnittänyt +erikoista huomiota rikkauteen tai arvonimeen. + +Viikon kuluttua oli Arthur kosinut Sylvianea ja saanut myönteisen +vastauksen. + +Hän rakasti Sylvianea, hänen rakkautensa kasvoi päivä päivältä, mutta +Sylviane oli hänelle arvoitus, jumaloitava, ainutlaatuinen, hurmaava -- +mutta arvoitus. Juuri tämä tietoisuus kiusasi häntä hieman hänen +istuessaan Sylvianea katsellen tuona aamuna Montreuxin hotellissa. + +Samassa nousi Sylviane, astui ikkunan luo ja katsoi ulos. + +-- Tule katsomaan, Arthur! virkkoi hän ihastuneena. Arthur kiiruhti +hänen rinnalleen. + +Suuri järvi, valtameri läikkyvästä sinestä, levittäytyi heidän +jalkojensa alapuolella, auringossa kimaltaen. Taivaalla ei näkynyt +pilvenhattaraakaan. Kaukana etäisyydessä erottui epätasainen juova, +joka siellä täällä yleni häikäisevän valkeaksi läikäksi -- +lumihuippuiset alpit. Joku heleä purje lipui hiljaa pitkin vettä ja +melkein yhtä hiljaa parveilivat isot vesilinnut edes takaisin hotellin +avattujen ikkunain ulkopuolella odottaen ruokkimistaan. Se oli näky, +joka olisi saattanut oluenpanijan hempeämieliseksi ja saanut +rahanvälittäjän kirjoittamaan runoja. Sylviane antautui sen valtoihin. +Hän ei puhunut milloinkaan paljoa, eikä hän nytkään puhunut. Hän käänsi +säteilevät silmänsä Arthuriin päin ja tarttui tämän käteen. + +He astuivat yhdessä parvekkeelle. Sen alapuolella kulki ihmisiä edes +takaisin. + +-- Mutta katsohan! huudahti Sylviane äkkiä. Tuossahan kulkee itse Sims. + +Hän laski irti Arthurin käden. Kaikki oli muuttunut. + +-- Sims? kysäisi Arthur. + +-- Niin, sinähän tiedät, vastasi Sylviane kärsimättömästi, äitini +korvaamaton lähetti. Hän tulee tänne. Jotain on tapahtunut. + +-- Toivonpa, että mikään ei olisi hullusti. + +-- Hullusti? Oh, ei, varmastikaan ei. Tuo on eräs äidin oikuista. Minua +ei ihmetyttäisi ensinkään, jos hän olisi lähettänyt Lontoosta +tiedustelemaan, miten me voimme. Sinä et tunne äitiä, Arthur, hän +saattaa olla hyvin kummallinen. + +Nuoren tytön äänessä oli jotain käsittämättömän kovaa. + +-- Jos hän on lähettänyt Simsin vain kuullostamaan, miten me voimme, +niin on hän todellakin merkillinen, sanoi Arthur. Menemmekö alas häntä +vastaan? + +-- Jäädään tänne. Hän koputtaa ovellemme muutaman tuokion kuluttua, +saatpa nähdä, sanoi Sylviane. Sims ottaa aina tarkan vaarin ajasta. + +Sylviane oli oikeassa. Kun Sims oli saanut tietää heidän numeronsa, oli +hän -- silmänräpäystäkään viivyttelemättä -- heidän luonaan. Hän +koputti, astui huoneeseen ja lausuen hiljaisen "hyvää huomenta, rouva +Forrest, hyvää huomenta, mr Forrest!" ojensi hän Sylvianelle kirjeen. +Sims oli puettuna tummansiniseen pukuun, kaulassa musta huivi. +Järkkymätön levollisuus ja vakava vaikeneminen kuvastui hänen +kasvoiltaan. + +-- Tuletko suoraan mrs Cavalossin luota? kysyi Arthur häneltä +huvitettuna hänen kasvonilmeestään, joka selvästi osoitti hänen +arvelevan tehneensä jotain varsin typerää. + +-- Kyllä, mr Forrest. + +-- Oletko matkustanut nopeasti? + +-- En erikoisesti. + +-- Miten mrs Cavalossi voi? + +Sylviane lopetti hymyillen kirjeen lukemisen. + +-- Vastaus on "kyllä", Sims. + +-- Kiitos, mrs Forrest. Hyvää huomenta. Ja Sims oli kadonnut. + +-- Tosiaankin, nauroi Arthur. Sepä oli merkillistä -- + +-- Nyt saat kuulla, sanoi Sylviane keskeyttäen hänen puheensa. Onpa +tämä tosiaan ihmeellistä. Saatpa kuulla, mitä äiti kirjoittaa: + + Rakas Sylviane ja Arthur! + + Kirjoitan vain muutaman rivin sanoakseni, että minulla on eräs + merkillinen uutinen ilmoitettavana teille. Se on niin merkillinen, + etten voi kirjoittaa sitä. Minun täytyy sanoa se suullisesti. Minä + matkustan tänään Folkestoneen ja menen asumaan Metropoleen. + Tahdotteko tuottaa minulle sen ilon, että matkustatte kotiin + Boulognen kautta Calais'en asemesta, niin voimme tavata + Folkestonessa? Minä ikävöin teitä ja toivon tapaavani teidät + molemmat. Minä toivon saavani pian kertoa teille tämän merkillisen + uutisen, joka, sivumennen sanoen, koskee lähemmin Arthuria. Voin + myös mainita, että tohtori Colpus erään sattuman kautta keksi sen. + Viiden päivän kuluttua te olette Folkestonessa, eikö totta? + Siihen asti: näkemiin ja monet terveiset + + M. C. + +-- Joka koskee lähimmin minua? toisti Arthur. Sylviane hymyili hänelle +puoleksi suljettujen silmäluomiensa alta. + +-- Aavistatko sinä, mitä se on? kysyi Arthur Sylvianelta, kun hän +huomasi hänen hymyilevän katseensa. + +-- En hituistakaan. Mutta sehän on totta, minähän annoin vastauksen +Simsille kysymättä ensin sinulta. Oletko vihainen minulle sen takia, +kalleimpani? Se oli hyvin väärin minulta. + +Sylviane oli katuvinaan. Arthur astui hänen luokseen ja suuteli häntä. +Yksi tekosyy voi olla yhtä hyvä kuin toinenkin kuherruskuukausien +aikana. + +-- Minä kuolen uteliaisuudesta, kun en saa tietää, mikä se asia on, +kuiskasi Sylviane. Voit olla varma siitä, että kun äiti sanoo sen +olevan merkillistä, niin se myös on sitä. + +-- Olet oikeassa, vastasi Arthur. + +-- Äiti ei liioittele milloinkaan. + +-- Missä on kirje päivätty? kysyi Arthur äkkiä. He tutkivat kirjoitusta +päät vaarallisen lähellä toisiaan. Mutta lähetepaikkaa ei ollut millään +tavoin esiintuotu. + +-- Äiti sanoi, että hän lähtisi Hotel Cecilistä päivän kuluttua meidän +matkamme jälkeen, sanoi Sylviane, ja minä luulin hänen matkustavan +suoraan Folkestoneen. Mutta tässä hän kirjoittaa: Minä matkustan +Folkestoneen tänään. + +-- Kysytään Simsiltä, mistä hän tulee. + +-- Sinä unohdat, että Sims on jälleen lähtenyt. Tällä hetkellä on hän +jo verrattain pitkällä kotiin päin menossa. + +-- Varmastikin, pieni älykäs ystäväni. Rakastunut nuorukainen hyväili +Sylvianen kauniita hiuksia. + +-- Eräästä asiasta olen aivan varma, nimittäin siitä, että äiti ei ole +ollut Lontoossa yksin koko tätä pitkää aikaa. Se olisi ollut liian +pitkäveteistä hänelle. + +-- Tohtori Colpuksen seurassa? huomautti Arthur kujeellinen hymy +huulillaan. + +-- Mitä tarkoitat, rakkaani? + +-- Tohtori Colpus ei kai ole milloinkaan ikävystyttävä? + +-- Luuletko sinä siis, että äidin ja tohtori Colpuksen välillä olisi +jotakin? + +-- Minä en mieti milloinkaan sellaisia asioita, Sylviane, mutta minä +huomasin, että tohtori Colpus näytti olevan äitisi alituinen +seuralainen. + +-- Tohtori Colpus ei merkitse äidille mitään. Hän on paha mies. + +-- Varsin mahdollista, rakas ystäväni, mutta mistä tiedät sen? + +-- Minä -- minä -- minä tunnen sen jotenkin itsessäni, sanoi Sylviane +punastuen. + +Ja vielä kerran teki Arthur sen käsittämättömän huomion, että hänen +vaimonsa olemuksessa oli jotakin, jota ei hän, Arthur, kyennyt +tutkimaan. + +-- Sinä et siis itse asiassa tiedä mitään, mistä voisit syyttää häntä? +jatkoi Arthur. + +Sylviane suuteli miestään keskelle suuta. Tämä oli ensimmäisen kerran +heidän kuherruskuukautensa aikana, kun hän pyytämättä hyväili Arthuria. +Arthur kiitti häntä, kuten rakastajan pitääkin tehdä ja unohtaa koko +ulkopuolinen maailma, jollaisen menettelyn tulee aina olla merkkinä +todellisen rakastajan esiintymisestä. + +Kahden päivän kuluttua he saapuivat Pariisiin ja viidentenä päivänä +kirjeen saapumisesta olivat he ennättäneet Boulogneen. Meri aaltoili +verrattain voimakkaasti ja Sylviane tarkasteli pientä keinuvaa +boulognelais-laivaa levottomana. + +-- Odotetaan huomiseen, ehdotti Arthur heidän seisoessaan rannalla. + +-- Mutta äiti odottaa meitä. + +-- Mitä se tekee? Äiti voi odottaa. + +Sylviane katsoi merta. + +-- Tahdon mieluummin matkustaa tänään, niin sekin on tehty. + +He menivät heti laivaan. Sylviane tahtoi välttämättä mennä alas +naisten-salonkiin. Arthurin todisteluihin, että hän voi paremmin +kannella, asetti Sylviane kivenkovan vastalauseen. + +Arthur kulki matkan kestäessä laivan toisesta päästä toiseen. Kun +Englannin rantariutat alkoivat näkyä paljaalla silmällä, alkoivat hänen +ajatuksensa askarella mrs Cavalossin kirjeessä. Sylviane oli puhunut +siitä monet kerrat näiden päivien aikana. Hänen suhtautumisensa tähän +asiaan oli Arthurille arvoitus. Sylviane pysyi arvelussaan, että kirje +käsittelisi jotain hyvin tärkeätä asiaa, jotain, joka tuottaisi heille +onnea, ja kuitenkin hänen uteliaisuutensa näytti olevan verrattain +laimeata. Arthurin omat ajatukset eivät saattaneet häntä kovinkaan +pitkälle. Ne osoittivat vain yhdelle taholle ja hän oli täysin +vakuutettu siitä, että se ei voinut olla oikea. Hänen parhaillaan +seisoessa laivan keulassa laskeutui äkkiä käsi takaapäin hänen +hartioilleen. + +-- Hyvää päivää, Arthur! Mihin sinä olet matkalla? + +Hän kääntyi ja näki edessään noin kaksikymmentäviisivuotiaan nuoren +miehen, jolla oli pyöreät, sileiksi ajellut pojankasvot ja poikamainen +hymy huulillaan. + +-- Hyvää päivää, vastasi Arthur tervehdykseen, jonka jälkeen he +puristivat toistensa käsiä voimakkaasti. + +-- Mitä sinä olet toimitellut viime aikoina? kysyi kaksikymmentä +viisivuotias poika. + +-- Olen aivan äskettäin mennyt naimisiin, vastasi Arthur ja niin he +siirtyivät heti hyvin luottavaiseen keskusteluun. + +-- Kuka on ollut kyllin sokea sinun vikoihisi nähden mennäkseen +naimisiin kanssasi? kysyi nuorukainen. + +Arthur nauroi kuten henkilö, joka on pakoitettu nauramaan +lähimmäisiensä typerälle leikinlaskulle. + +-- Eräs tyttö, vastasi hän. + +-- Joku leski, arvelen, tuumi nuori mies. + +-- Oikein arvattu, vastasi Arthur vakavana. + +-. Älä, todellako! Nyt oli nuoren miehen vuoro hämmentyä. Siinä +tapauksessa on hän varmaan nuori, virkkoi hän kohteliaasti. + +-- Taasen oikein arvattu. Hän on kahdeksantoistavuotias. + +-- Kahdeksantoistavuotias ja leski! Lasket leikkiä, Arthur. + +-? Rakas ystäväni, en ole vielä ollut kyllin kauan naimisissa, jotta +olisin oppinut laskemaan leikkiä vaimoni kustannuksella. Hän meni +naimisiin ensimmäisen kerran kuudentoista vanhana -- oli naimisissa +vain yhden päivän; mies raukka kuoli. Oletko nyt tyytyväinen? + +-- Täydellisesti. Kuten tiedät, olen minä aina ollut epäkohtelias, +siitä huolimatta, että se ei ole ollut minun tarkoitukseni. Saanko nyt +myös tiedustella, jatkuuko kuherruskuukautta edelleen? + +-- Tänään on viimeinen päivä. Arthur huokasi tahtomattaan sanoessaan +nämä sanat. + +-- No miten luonnistuu taidearvostelusi? kysyi toinen. + +-- Olen aivan unohtanut sen. Olen unohtanut, että on olemassa jotain +sellaistakin kuin taulu. Mutta kuulehan, sinä olet unohtanut onnitella +minua avioliittoni johdosta. + +-- Olenko tosiaan? Silloin pyydän anteeksi. Ota vastaan +onnentoivotukseni, äläkä luule, ettenkö minä ilolla kuulisi näitä +uutisia. Totuus on, että minulla on omat asiani etusijalla +ajatuksissani. Olen kyllä tietoinen siitä totutusta tavasta, että puhun +itsekseni ja kun yritän pidättyä tuosta tottumuksesta, unohdan mistä +oikeastaan oli puhe. + +-- Ystäväiseni, puhu itseksesi, hyvänen aika. Niin teit aina, kun ennen +vanhaan olimme yhdessä. Älä hylkää vanhoja tapojasi. + +Kaksikymmentäviisivuotias poika katseli hetken merelle. + +-- Tiedätkö, sanoi hän viimein, vähän pitemmän ajan kuin kahden +kuukauden kuluttua on minun syntymäpäiväni. + +-- Onnittelen sinua, virkkoi Arthur. Minä arvasin, ettei kestäisi +kovinkaan kauaa, ennekuin sinä ottaisit vastaan sen. + +Nuori mies nauroi. + +-- Minä otan vastaan sen syyskuun kahdentenakymmenentenä. Tuskin voin +itsekään uskoa sitä todeksi. Mutta minä olen asettanut itselleni +ehdoksi, että panen silloin toimeen hillittömät kemut viettääkseni +sitä. Pyydän sinua ja vaimoasi tulemaan Staffordshireen lokakuun +alkupäivinä. Tuletteko? + +-- Me tulemme, vaikkapa vain katsomaan, miten typerästi sinä +käyttäydyt. Arthur katseli miettiväisenä satamaan, jota he juuri +lähestyivät. Niin, jatkoi hän sitten, me tulemme varmaan. Se tulee +ehdottomasti huvittamaan Sylvianea. + +-- Sylviane, onko se sinun vaimosi? Miten kaunis nimi! Jos vaimosi on +yhtä kaunis kuin hänen nimensä on, niin -- + +-- Hän on seitsemän ja seitsemänkymmentä kertaa kauniimpi, vanha +veikko, mutta -- + +-- Mutta -- + +-- Mutta, katsohan, jos olen totuudenmukainen, joka on aina samaa kuin +olla epäkohtelias, niin luulenpa, että koska vaimoni on ollut sisällä +-- hm -- erään määrätyn epämieluisan tunteen takia tämän matkan aikana, +niin eipä hän varmaankaan halua, että esitän hänet sinulle heti maihin +päästyämme. Siksi on parasta, että lähdet tiehesi. Sinä kai ymmärrät? +Sanoit jääväsi huomisaamuun Folkestoneen. Niin mekin jäämme. Me asumme +Metropolessa. Käyhän tervehtimässä meitä huomenna. Missä sinä aiot +asua? + +-- En ainakaan Metropolessa -- siihen ei minulla ole varaa. Minulla on +"Matti" kukkarossa. + +Arthur nauroi äänekkäästi. + +-- Minä lainaan sinulle kymmenen puntaa. + +-- Älä, älä tee sitä, epäsi nuori mies. + +-- Sinä olet siis koko tämän ajan elänyt määrärahojesi varassa, etkä +ole lainannut hituistakaan? + +-- Ei vähäisintäkään, vastasi nuori mies. Hän ei peittänyt ylpeyttään +voidessaan sanoa siten. + +-- Siinä tapauksessa onnittelen sinua vielä kerran. Sinä olet +merkillinen. + +-- Mutta syksyyn mennessä otan vahingon takaisin! kuului vastaus. + +Laiva laski laituriin. He puristivat toistensa käsiä lausumalla: +"Huomenna tavataan" ja Arthur meni alas hakemaan sitä naista, joka oli +seitsemän ja seitsemänkymmentä kertaa kauniimpi kuin hänen nimensä. + + + + +IV. + +Arthur ei erikoisemmin hämmästy. + + +-- Ilmoitahan meille nyt se merkillinen uutinen, äiti, sanoi Sylviane. + +Arthur ja Sylviane lopettivat juuri päivällisensä, jonka he olivat +nauttineet yhdessä mrs Cavalossin ja tohtori Colpuksen kanssa eräässä +Metropole hotellin yksityishuoneessa Folkestonessa. Kuului mrs +Cavalossin tottumuksiin pitää yksityiskerroksia kalliissa hotelleissa. + +Tohtori Colpus oli tullut Lontoosta. Hän oli syönnin jälkeen hymyilevä, +hyvätuulinen ja luonteva kuten aina. Sylviane oli täysin parantunut +Kanaalin aiheuttamista epämiellyttävyyksistä ja hän ja hänen äitinsä +olivat iloisia, hilpeitä, säteileviä ja lumoavia. Sattumalta oli heillä +melkein samanlaiset puvut: harmaasta silkistä, V:n muotoisilla, +viehättävillä liiveillä. He näyttivät sisaruksilta, ja he tiesivät sen, +ja tieten tai tietämättään he korostivat sitä pienin samantapaisuuksin +puheissa ja eleissä. Arthur istui heidän välissään, suoraan häntä +vastapäätä tohtori Colpus. Heidän häikäisevä kauneutensa ei ollut vielä +milloinkaan ennen tehnyt Arthuriin sellaista vaikutusta kuin tänä +iltana. Mutta kaiken tämän keskellä: huolettoman naurun ja naisellisen +kauneuden keskellä, huoneessa, jossa herkästi verhottu valo häivähteli +erilaisin varjoin puoliksi tyhjennetyillä laseilla ja kauniilla naisten +käsivarsilla, tunsi Arthur itseluottamuksensa särkyvän, niin, hän tunsi +pelkoa. Hän tunsi tulleensa omasta maailmastaan -- opintojen, taiteen +ja yksinkertaisuuden maailmasta. + +Kädenliikkeellä antoi mrs Cavalossi tarjoilijalle poistumismerkin. +Sitten hän kohotti lasinsa lausuen: + +-- Minä juon suuren uutisen kunniaksi! + +-- Suuren uutisen kunniaksi! toistivat tohtori Colpus ja Sylviane. + +-- Minä pyydän tohtori Colpusta kertomaan sen, jatkoi mrs Cavalossi. + +-- Onko se siis tohtori Colpuksen "uutinen"? kysyi Arthur. + +-- Tohtori Colpus saa kertoa sen. Mitä minuun tulee, olisi minun aivan +mahdotonta muistaa kaikkia seikkoja. Se on niin sotkuinen juttu, sanoi +mrs Cavalossi. Sitäpaitsi lankee kaikki kunnia täysin rakkaan +tohtorimme osalle, sillä hän on asian keksinyt. Ja kolmanneksi ja +viimeiseksi on hän minun erikoisesta pyynnöstäni ollut kyllin +ystävällinen tullakseen tänne Lontoosta varsin vain ollakseen luonamme +tämän illan. + +Tohtori kumarsi. + +-- Koko asia on hyvin ihmeellinen, aloitti hän. Niin ihmeellinen, että +se on melkein uskomaton. En ole voinut olla ihmettelemättä sitä siitä +hetkestä asti, jolloin se minulle selvisi. + +-- Milloin se tapahtui? kysyi Arthur. + +-- Omituista kylläkin, tapahtui se samana päivänä, kun teidät +vihittiin. Minä istuin joutilaana Hotel Cecilin lukuhuoneessa ja osuin +silloin erään sattuman kautta saamaan käsiini vanhan Graphic-nimisen +lehden numeron -- se oli kolmen vuoden vanha. Aioin juuri kysyä +tarjoilijalta, miten lehti oli joutunut sinne, kun katseeni osui +erääseen kuvaan Carl Petersonista. + +Arthur maisteli samppanjaansa. Hän asetti rauhallisesti lasinsa +pöydälle ja rummuttaen pöytää sormillaan virkkoi: + +-- Tarkoitatte Staffordshiren miljonääriä, Petersonia? + +-- Aivan niin, vastasi tohtori. Te muistatte ehkä, että hän kuoli pari +vuotta sitten jättäen jälkeensä kaksi ja kolmeneljäsosaa miljoonaa. + +-- Taivas! huudahti mrs Cavalossi suloisesti hymyillen. Minä tunnen +itseni vain kerjäläisparaksi. + +-- Niin, jatkoi tohtori Colpus, kaksi ja kolmeneljäsosaa miljoonaa. +Omaisuus oli niin suuri, että sanomalehdet julkaisivat hänen +testamenttinsa koko laajuudessaan. Ei se silti ollut erikoisen pitkä +asiapaperi. Hänellä oli kaksi poikaa. Toinen heistä, Carl, nuorempi, +oli vähäjärkinen. Hänen sairautensa johtui, kuten useat arvelivat +tietävänsä, eräästä onnettomuudesta, joka oli kohdannut hänen äitiänsä, +lady Evelyne Petersonia, ja jonka johdosta hän kuoli. Mutta minä +luulen, että tuossa suvussa virtaa outo veri. Testamentissa olevan +määräyksen mukaisesti kuului tuhat puntaa vuodessa Carlille, joka +myöhemmin kuoli, ja koko jälelle jäänyt osa testamentteeraajan +omaisuudesta "vanhemmalle pojalleni Arthurille" -- sama nimi kuin +teidän miehellänne on, Sylviane. + +-- Kuuluuko kaikki tämä uutiseen? kysäisi Sylviane viattomasti. Se +tuntuu olevan tavattoman sekava. + +-- Kyllä se kuuluu uutiseen. Mutta nyt minä jatkan. Vaikkakin Carl +Peterson oli tavallaan hyvin julkinen henkilö, en ollut milloinkaan +ennen tuota päivää nähnyt hänen valokuvaansa. Minä muistan äärettömän +hyvin ihmisten kasvot, haluan huomauttaa siitä tässä välillä, ja minä +sanoin heti itselleni: "Olen nähnyt tuon miehen jossakin". Ja minun +onnistui muistaa aika ja paikka. Minä olin kerran lyhemmän ajan +harjoittelijana Edinburgissa ja eräänä yönä -- siitä täytyy olla noin +kolmekymmentä vuotta -- herätti minut eräs mies, joka pyysi minua +tulemaan vaimonsa luokse, joka oli vaikeasti sairaana. + +-- Mikä häntä vaivasi? Pelastitteko te hänet? kysyi Sylviane. + +Arthur asetti koneellisesti kätensä Sylvianen käsivarrelle kuin +estääkseen häntä puhumasta. + +Tohtori Colpus hymyili lempeästi tuon keskeytyksen takia. + +-- Kyllä, minä pelastin hänet. Mitä tautiin tulee, niin sinä yönä +syntyi eräs poika. Istuessani -- kuten äsken kerroin -- Hotel Cecilin +lukuhuoneessa, tulin täysin vakuutetuksi siitä, että mies, joka oli +herättänyt minut tuona yönä Edinburgissa, ei ollut kukaan muu kuin Carl +Peterson, jonka valokuvan juuri näin Graphicissa. Eikö se ollut +kummallista? + +-- Oli tosiaankin, mutisi Arthur ja maistoi taasen samppanjaansa. + +Tohtori jatkoi: + +-- Koska minä pidän salaperäisistä asioista ja tiesin, että Carl +Petersonilla, sen mukaan kuin maailman tiedossa oli, oli ainoastaan +yksi vaimo, erään päärin tytär, lähdin eräänä kauniina päivänä +Edinburgiin ja tein muutamia tiedusteluja. Minulla oli onni matkassani. +Varustettuna valokuvalla vierailin minä ravintolain emännöitsijäin ja +lukkarin luona, tutkin kirkonkirjoja, ja kolmen päivän kuluessa sain +varmoja todisteita siitä, että Carl Peterson oli asunut Edinburgissa +pari vuotta, mennyt siellä naimisiin ja saanut yhden pojan. + +-- Omalla nimelläänkö? kysyi Arthur. + +-- Ei, ei omalla nimellään. Sanon pian teille nimen. + +-- Sanokaa se nyt minulle, pyysi Arthur ja katsoi mrs Cavalossia. + +-- Nimi oli Forrest ja minä voin samalla sanoa, että te olette se +poika. + +-- Oo! huudahti Sylviane. Siispä --. Hän vaikeni ja katsoi äitiään. + +Arthurin lasissa oli vielä vähän samppanjaa. Hän kaatoi sen levollisesti +pöytäliinalle ja asetti lasin taasen pöydälle. Mrs Cavalossi nauroi +katsellessaan tuota kummallista menettelyä. + +-- Sinä olet kummallinen nuori mies, sanoi hän. + +Arthur kumarsi. + +-- Tohtori tekee siis sen johtopäätöksen, sanoi Arthur, että Carl +Petersonin luuloteltu vaimo ei ollutkaan hänen vaimonsa, että Carl +Peterson oli tehnyt itsensä syypääksi moniavioisuuteen ja että nuo +kaksi poikaa, jotka kasvatettiin Staffordshiressä, eivät olleet +laillisia perillisiä? + +-- Teen sen johtopäätöksen, myönsi tohtori. Nyt ei ole kysymys siitä +asiasta. Minä tunnen laillisen todisteen ja minulla on se todiste. + +-- Tiedättekö, miksi Carl Peterson hylkäsi Edinburghissa olevan +vaimonsa? + +-- Sitä en tiedä ja luulen, että se salaisuus ei tule milloinkaan ilmi. +Mutta sanokaapa minulle, onko se mitä äsken kerroin, yhtäpitävä +aikaisempien muistojenne kanssa? + +-- Sikäli se on yhtäpitävää, etten ole milloinkaan tuntenut isääni, +vastasi Arthur, ja äitini myös sanoi minulle avoimesti, että isäni on +kadonnut. + +-- Ahaa, huudahti tohtori. + +Mrs Cavalossi loi hymyillen säteilevän katseen vävypoikaansa ja sai +siten tilaisuuden näyttää ihmeen kauniita hampaitaan. + +-- Olen kuullut kerrottavana että äitinne on kuollut, sanoi tohtori. + +Arthur nyökkäsi myönnytykseksi. Tohtori jatkoi: + +-- Carl Petersonin testamentti on voittanut lain voiman. Se määrää, +että "vanhin poikani Arthur" ei saa perintöään, ennenkuin hän on +täyttänyt määrätyn iän ja että hän siihen mennessä tulee nauttimaan +ainoastaan viidensadan punnan määrärahaa vuodessa. Petersonilla oli +paljon päähänpistoja, mutta tässä määräyksessä näen tärkeän ajatuksen. +Jos ne seikat, jotka minä olen saanut tietooni, ovat oikeat, jätti +miljonääri Edinburgissa olevan vaimonsa, teidän äitinne, kun te tuskin +olitte parin päivän vanha. Onko asia siten? + +-- Kyllä, äiti sanoi siten minulle kerran. + +-- Ahaa, virkkoi tohtori taasen. Siispä ei Carl Peterson voinut tietää, +että te saitte Arthur nimen ja että hänellä -- ei erikoisen ihmeellisen +sattuman kautta -- oli kaksi Arthur nimistä poikaa. Kuitenkin olette +te, eikä Staffordshiren Arthur, juuri tuo "vanhin poikani Arthur", joka +mainitaan testamentissa. Tohtori Colpus vaikeni silmänräpäykseksi. +Otatte asian varsin rauhallisesti, huomautti hän viimein. + +Sylvianen rannerenkaan kilinä, kun hän liikutti käsivarttaan, oli ainoa +ääni, joka kuului. + +-- Sanon teille, miksi, vastasi Arthur. Minä tiesin tuon kaiken +aikaisemmin. Olen tietänyt sen siitä päivästä lähtien, kun äitini +kuoli. + +Mrs Cavalossi ja tohtori vaihtoivat salamannopean silmäyksen. Sylviane +pidätti henkeään. + +-- Siitä asti, kun äitisi kuoli? kuiskasi Sylviane, toistaen Arthurin +sanat melkein koneellisesti. + +-- Äitini kertoi kuolinvuoteellaan minulle, miten konnamaisesti isäni +oli menetellyt, virkkoi Arthur katkerasti. + +Ja sitten syntyi hiljaisuus. + +-- Se on tietystikin seikka, joka on teille hyvin tuskallinen? kysyi +tohtori Colpus lempeästi. + +-- Kyllä, myönsi Arthur. + +Kun nuo kaksi liittoutunutta katselivat nuoren miehen tiukasti +yhteenpuserrettuja huulia ja päättäväistä ilmettä hänen suunsa +ympärillä, peittyivät heidän kultaiset tulevaisuudenunelmansa +levottomuuden ja pelon pilveen. Heillä oli kummallakin sellainen +epämiellyttävä tunne, että tuo yleensä niin nöyrä ja olemukseltaan +yksinkertainen taidearvostelija saattaisi menetellä äärimmäisen +merkillisesti ja hämmästyttävästi. Tohtori koetti ajatuksissaan +järjestää tällaisia mahdollisuuksia, nainen koetti luontonsa mukaan +väistää sellaista mahdollisuutta, kuvitella, ettei sellaista saattaisi +ilmaantuakaan. + +-- Aavistimme, luonnollisestikin, virkkoi mrs Cavalossi, että toiset +niistä seikoista, jotka tohtori esittäisi, olisivat sinulle +tuskallisia, mutta me toivoimme -- hän hymyili veitikkamaisesti -- että +uutisen erikoinen sisältö olisi tuottanut sinulle -- hm -- iloa, rakas +Arthurini. + +-- Teidän toivomuksenne on anteeksiannettavaa, vastasi Arthur kylmästi +ja äänellä, joka selvästi ilmaisi, että sellainen toivomus oli sangen +typerä. + +-- Suokaa anteeksi uteliaisuuteni, jatkoi tohtori, kun keskustelu oli +vähällä katketa aivan kokonaan ja muodostua täydellinen hiljaisuus, +mutta tiedättekö ensinkään, miksi isänne ja äitinne tekivät sopimuksen +erotakseen? + +-- Isäni ja äitini eivät ensinkään tehneet erosopimusta keskenään, +vastasi Arthur. + +-- Mutta he lopettivat yhdyselämänsä? + +-- Isäni hylkäsi äitini. Tehän sanoitte siten itse vähän aikaa sitten. + +-- Vaikuttivatko siis erilaiset mielipiteet uskonnollisista asioista +siihen? + +-- Ei ollut kyseessä mikään uskonnollinen asia. Sen mukaisesti kuin +äiti raukkani minulle kertoi, tapahtui se seuraavasti: isäni uskotteli +hänelle, että he eivät olleet laillisesti vihityt. Hän vakuutti +äidille, että hän oli pettänyt häntä, äitiä -- hän kuvasi itsensä +lurjukseksi sille naiselle, jota hän rakasti. + +Syntyi taasen hiljaisuus. Ainakin kaksi seurueen jäsenistä oli +ajatellut tämän illan muodostuvan miellyttäväksi, vieläpä suorastaan +rattoisaksi illaksi. He olivat ajatelleet, että ihmeellinen uutinen +Arthurin oikeuksista suuriin rikkauksiin maustettaisiin naurulla ja +painettaisiin alas kurkusta viinillä. Ja sen sijaan ympäröi heitä +painostava, synkkä ja salaperäinen ilmapiiri. + +-- Kysyin teiltä äsken, jatkoi tohtori, miksi isänne jätti äitinne. +Ettekö haluaisi valaista hieman tätä kiinnostavaa seikkaa? + +-- Ehkä, virkkoi Arthur äskeisellä kylmällä, onnettomuutta ennustavalla +äänellä. Ennenkuin isäni meni naimisiin äitini kanssa, oli hän ollut +suhteissa lady Evelyne Hartin kanssa, mutta se katkesi piankin ladyn +vanhempien pakotuksesta; isäni ei ollut silloin vielä kyllin rikas +kosiakseen päärin tytärtä. Sittemmin jäi lady Evelyne orvoksi ja +saattoi itse huolehtia itsestään. Hän kirjoitti isälleni, tietämättä, +että tämä oli mennyt naimisiin äitini kanssa. Isäni keksi heti keinon, +miten hän saattoi hyljätä äitini: hän teki avioliiton mitättömäksi +mennäkseen uuteen avioliittoon lady Evelynen kanssa. Hän aloitti +häpeällisen hankkeensa sanomalla, kuten jo äsken mainitsin, että hänen +avioliittonsa äitini kanssa ei ollut laillinen. Hän varmisti asian +äidilleni täydellisesti ja vasta moniaita vuosia jälkeenpäin sai äitini +tietää, että isäni oli pettänyt häntä. Sitten isäni sanoi äidille, että +hän oli kyllästynyt häneen, että äidillä ei ollut mitään oikeuksia +häneen nähden ja että hän aikoi jättää hänet. Hän tarjosi äidille +rahoja, jotka äiti kuitenkin työnsi suuttuneena pois. Isä nimitti häntä +mielettömäksi naiseksi ja lähti tiehensä etsiäkseen lady Evelynen +käsiinsä. Äitini jätettiin Edinburgiin ilman pennin pyörylää parin +päivän vanhan lapsen kanssa -- ymmärrätte, että oli äärimmäisen +tärkeätä, että isäni viipymättä vastasi lady Evelynen viittaukseen. +Suunnitelma oli rohkea -- kuulumattoman rohkea -- mutta se onnistui. +Isälläni tuntuu olleen taito saada asiat onnistumaan. Juuri tämä taito +yhdessä äärimmäisen välinpitämättömyyden kanssa teki isästäni kahden +miljoonan omistajan. Määrätyltä näkökannalta katsoen oli isäni suuri +mies. + +-- Ja niin aloitti mr Peterson aivan uuden elämän Staffordshiressä? +kysyi mrs Cavalossi. + +-- Kyllä, aivan uuden elämän. + +-- Toivottavasti ei äitinne tarvinnut milloinkaan kärsiä todellista +puutosta? + +-- Hän ei ollut milloinkaan varsinaisessa rahapulassa. Jumala auttoi +häntä. Eräs hänen omaisistaan kuoli ja testamentteerasi verrattain +suuren rahasumman äidilleni, joka luuli olevansa häväisty nainen, +vaikka hän itse asiassa oli laillisesti vihitty vaimo. Näillä rahoilla +osti äitini minulle eläkkeen. Se ei ollut erikoisen viisaasti +menetelty, mutta hän oli kokematon liikeasioissa. Jos hän olisi ollut +vähemmän herkkäuskoinen, ei Carl Peterson ehkä olisi niin helposti +kyennyt pettämään häntä. + +-- Ottakaa vastaan osanottomme, mr Forrest, lausui tohtori Colpus. +Olkoot mullat kevyet isänne ja äitinne haudalla -- syntisen ja sen +haudalla, ketä vastaan hän on syntiä tehnyt! + +Tohtori lausui tuon kauniin toivomuksen todellisen näyttelijän tavoin. +Sen jälkeen hän jatkoi kuin olisi asia juuri juolahtanut hänen +mieleensä: Sanoitte tuntevanne kaiken asiaa koskevan, tiesittekö siis +Carl Petersonin testamentin yksityiskohdat? + +-- Kyllä, vastasi Arthur järkähtämättömän levollisesti, tiesin +kylläkin. Kerron nyt vielä, mitä tiedän. Staffordshiren Arthur täyttää +ensi syyskuussa kaksikymmentäviisi vuotta ja voi silloin ottaa vastaan +omaisuuden. Staffordshiren Arthur sattuu olemaan eräs tuttavistani. + +-- Eräs tuttavistasi! huudahti mrs Cavalossi selvästikin hyvin +hämmästyneenä. + +-- Niin, eräs ystäväni -- hyvin läheinen ystäväni, sanoi Arthur. + +-- Miten se ystävyys syntyi? + +-- Tapasimme ensi kerran Espanjassa, missä minä matkustin kaupungista +toiseen tauluja tutkien. Yksityiskohdat eivät ole merkitykselliset. +Arthur Peterson luotti minuun ja kertoi minulle isänsä testamentin +määräyksistä. + +-- Ja sinä kerroit hänelle, kuka sinä olet? + +-- Ei, minä en sanonut hänelle, kuka minä olen. + +-- Miksi et? + +-- Minä katsoin paremmaksi olla tekemättä sitä. Voin mainita, +että minä en ole nähnyt häntä pitkiin aikoihin ennenkuin tänään +boulognelais-faivassa. Hän on nyt Folkestonessa. Hän aikoo tulla +huomenna aamupäivällä tänne vierailemaan tullakseen esitetyksi +Sylvianelle. Luulitte hämmästyttävänne minua, tohtori. Myöntäkää, että +minä olen hämmästyttänyt teitä. + +Mutta tohtori istui vaiti täysin syventyneenä Arthurin kasvojen +tarkasteluun. + +-- Kirpeätä! mutisi mrs Cavalossi. Ja miten epämiellyttävältä sinusta +mahtaakaan tuntua, Arthur, kun sinun täytyy kertoa ystävällesi, että +nuo kaksi ja kolmeneljäsosaa miljoonaa tulevat livahtamaan hänen +nenänsä ohi. Ehkäpä olisi parempi, jos pyytäisit tohtoria sanomaan sen +hänelle. + +-- Minä pyydän, että tohtori on hyvä, eikä sano kerrassaan mitään +Arthur Petersonille. + +-- Niin, tietysti menetellään, kuten sinä tahdot. Mutta saanko luvan +kysyä sinulta, Arthur, miksi olet jättänyt asian näin myöhäiseksi? +Päivä päivältä tulee asia vaikeammaksi sinulle, jos tuo poika raukka on +ystäväsi. + +-- Minä en aio esittää vaatimuksia isäni omaisuuteen nähden. + +-- Tarkoitatteko todella sitä? kysyi tohtori Colpus matalalla äänellä, +tai lasketteko vain leikkiä kanssamme? + +Arthur vaikeni noin puoli sekuntia ennenkuin vastasi. + +-- Tarkoitan sitä. Hänen äänensä oli täysin rauhallinen. + +-- Arthur! huudahti Sylviane terävästi ja osoitti värisevällä kädellä +äitiänsä. + +Kaunis mrs Cavalossi oli noussut äkkiä seisomaan. Hänen kasvonsa olivat +kalmankalpeat ja hän vapisi vihasta. Hänen ilmeensä oli muuttunut ja +hänen silmistään välähteli suuttumus Arthuria kohti. + +-- Sinä olet mieletön, huohotti hän, mutta Jumal'avita, minä pakotan +sinut selviytymään tuosta mielettömyydestä! + + + + +V. + +Tohtori selvittää turhaan, mitä miljoona merkitsee. + + +Ei ainoastaan Arthur, vaan itse lujatahtoinen tohtori Colpuskin +hämmentyi tuon hillitsemättömän kohtauksen takia. Sylviane sen sijaan +näytti olevan enemmän levoton kuin hämmästynyt -- tuntui siltä kuin hän +olisi tottunut sellaiseen. Molemmat herrat katsoivat vuoroin kumpaakin +naista, Arthur selvästi hämillään ja neuvottomana. Nopea-ajatuksinen +vanha tohtori ajatteli keinoa, millä selviytyä tilanteesta. + +Ilma tuntui olevan kuin sähköllä ladattu. Jokainen ihmetteli, mitä nyt +tapahtuisi. Arthurin katse osoitti, että vihanilmaus saattoi puhjeta +minä hetkenä hyvänsä kuin äkillinen ukonilma. Kaikki riippui siitä +sanasta, joka ensimmäiseksi lausuttaisiin. + +Samassa mrs Cavalossi hymyili ihastuttavaa hymyään ja hänen ilmeensä +muuttui taasen lempeäksi, kuten tavallisesti. + +-- Suo anteeksi, rakas Arthur, sanoi hän, mutta kiusaus oli +voittamaton. En saattanut olla näyttelemättä silmänräpäyksen aikaa. +Mutta näyttää siltä kuin olisin peloittanut sinut, sen sijaan, että +olisin saanut sinut nauramaan. Oikeastaan oli tarkoitukseni, että sinä +olisit nauranut. Sinun olisi pitänyt nauraa vähäiselle pilalleni -- +sinä, joka voit niin huolettomasti heittää miljoonat luotasi. + +Hän istuutui taasen ja kaatoi itselleen vähän viiniä. + +Ilma oli puhdistettu silmänräpäyksessä. Sylviane vilkaisi arasti +äitiään ja sitten miestään. Tohtori Colpus tarttui asiaan ja alkoi +puhua matalalla, tasaisella, rauhoittavalla äänellään. + +-- Niin, miljoonat, virkahti hän. Ihmiset puhuvat usein miljoonasta +hitusen vertaakaan erittelemättä, mitä merkitsee miljoona ja miten +paljon se on. Sanopas, Sylviane -- vanha tohtori saanee kai edelleen +kutsua sinua siten? -- onko sinulla esimerkiksi minkäänlaista +käsitystä, mitä on miljoona puntaa? + +-- Ei pienintäkään aavistusta, vastasi puhuteltu rauhallisesti. Ja +sitten hän lisäsi äkkiä -- luoden kylmän, tutkivan katseen mieheensä: +-- Ja minä luulen, ettei Arthurillakaan ole. + +Arthur Forrest kohautti olkapäitään. + +-- Minulla ei ole mitään käytännöllistä kokemusta miljoonien suhteen, +virkkoi hän, ilmeisesti koettaen näyttää kiusaantuneelta. Tarkoitan... + +-- Minä koetan selostaa teille, mitä miljoona on, lausui tohtori +antamatta Arthurin puhua enempää. Miljoona merkitsee sadan punnan tuloa +päivässä. Omaisuus, jonka Carl Peterson jälkeensä jätti, kasvaa nyt +korkoa kaksituhatta puntaa viikossa. Ajatelkaa sitä! Ei kukaan tee +sille mitään ja kuitenkin se korottuu kymmenellä punnalla tunnissa, +päivät ja yöt. Se on koron ihmeellinen mekanismi. Siitä, joka viimein +saa käsiinsä tuon omaisuuden, tulee eräs mahtavimmista miehistä +maailman mahtavimmassa valtakunnassa. Ilman minkäänlaisia edellytyksiä +saattaisi hänestä tulla mitä hän ikänään tahtoisi, vieläpä markiisikin. +Hän saattaisi kuluttaa tuhat puntaa viikossa ja kuitenkin säästää +puolet tuloistaan. Hän voisi laittaa sairaalan, rakennuttaa +taidegallerioita ja museoita, tehdä lahjoituksia kirjastoille, +pystyttää ihania kirkkoja, huolehtia kokonaisen kaupungin köyhistä ja +tuskin hän huomaisikaan näitä menoja. + +-- Löytyykö mitään, mitä hän e i voisi tehdä? Arthur virkkoi nauraen. + +-- Kyllä, vastasi tohtori, löytyypä niinkin. Hän ei voisi käyttää koko +omaisuuttaan yksityistarpeisiinsa eikä nauttia sen täydestä arvosta. Ei +suurikaan tuhlari, joka omistaa lähes kolme miljoonaa, voi -- olipa +hänellä miten paljon maksavia totuttuja tapoja tahansa -- kuluttaa +yksityiselämässään tuota rahamäärää. Siitä johtuu, että useimmat niistä +jenkeistä, joista kuulee puhuttavan -- miehet, joiden omaisuus +arvioitiin suunnilleen miljoonaksi kymmenen vuotta sitten -- omistavat +kymmenen, kaksikymmentä miljoonaa tänään; ei siksi, että he olisivat +halunneet näitä miljoonia, vaan siksi, etteivät voineet välttää niitä. + +-- Minusta tuntuu, virkkoi Arthur, että te esitätte erittäin pätevän +syyn, miksi minun täytyy kieltäytyä tuosta ennen kuulumattoman suuresta +omaisuudesta, joka suurenee suurenemistaan, tahdonpa tai en. Teidän +käsityksenne mukaan tulisi minusta vuoden, parin kuluttua niin +inhoittavan, painostavan rikas, että minä olisin rasitukseksi ei +ainoastaan itselleni vaan vieläpä ystävillenikin. + +-- Tuskinpa ystävillenne, mr Forrest, hymyili tohtori. Ja mitä siihen +asiaan tulee, että te rasittaisitte omaa itseänne, niin jos tuntuisikin +sietämättömältä tietäessään voivansa toteuttaa jokaisen toivomuksensa +ja oikkunsa, niin voin sanoa, että löytyy suuri joukko ihmisiä tällä +taivaankappaleella, jotka eivät toivo mitään mieluummin kuin saada +kärsiä tuollaista sietämättömyyttä. + +-- Minä puolestani, lausui Arthur kuin saadakseen asian päättymään, +tein lopullisen päätökseni kerta kaikkiaan jo useita vuosia sitten. + +Tohtorin kasvojen ilme muuttui vakavaksi ja arvokkaaksi. + +-- Sallikaa minun lausua teille pari sanaa, mr Forrest, vaimonne ja +vaimonne äidin läsnäollessa, aloitti hän. Olen vanha mies ja suonette +siis minulle anteeksi, jos lausun avoimesti mielipiteeni. Te olette +niin nuori, että voisitte olla poikani. Teillä ei ole minkäänlaista +oikeutta sysätä luotanne tällaista omaisuutta. Se kuuluu teille. Jos te +sallitte toisen tallettaa sen ja nauttia siitä, silloin teette +vääryyden, suurimman kaikista vääryyksistä, itseänne kohtaan. Suureen +omaisuuteen sisältyy yhteiskunnallinen vastuu -- ei kukaan ole +oikeutettu vetäytymään syrjään sellaisesta. Te tiedätte yhtä hyvin kuin +minäkin, että omaisuus kuuluu teille, ja silloin teidän täytyy myös +tietää, että velvollisuutenne on katsoa, että tuota omaisuutta oikein +hallitaan, oikein käytetään. Jos emme ota huomioon äitinne muistoa.... + +-- Olen kiitollinen teille, tohtori, keskeytti Arthur, jos jätätte +äitini muiston pois väittelystä. + +-- Sanon vain, että jos emme nyt ota huomioon äitinne muistoa, toisti +tohtori päättävällä äänellä, teette sangen väärin hylätessänne tämän +rikkauden, joka täydellisesti kuuluu teille, vain liioitellun +ystävyysihanteen takia. + +-- Ystävyysihanteen takia! toisti Arthur. + +-- Niin, lausui tohtori viisaasti hymyillen. Luuletteko te, etten näe +vaikutteitanne, nuori mies? Nuori, onneton Arthur Peterson on +kasvatettu siinä mielessä, että hän voisi ottaa kerran vastaan suuren, +luonnottoman suuren omaisuuden. Teidät on sitä vastoin kasvatettu +toisin. Teillä ei ollut ensinkään sellaisia kultaisia tulevaisuuden +toiveita silmäinne edessä. Ja sitten eräänä kauniina päivänä saattekin +tietää, että tuo rikkaus, josta te olette unelmoinut, ei olekaan hänen, +vaan teidän. Te olette hänen ystävänsä, sanoitte, te pidätte hänestä -- +hän on ehkä oikeutettu saamaan teidän kiitollisuutenne. Silloin sanotte +te suuremmoisella epäitsekkyydellä itsellenne: "Isku olisi liian ankara +hänelle. Minä en halua rahoja. En milloinkaan kerro hänelle, että ne +kuuluvat minulle!" Siten te olette, mr Forrest, sanonut itsellenne. +Minä ihailen teitä sen takia, mutta sellainen menettely ei kuitenkaan +ole puolustettavissa. Minun täytyy sitä paitsi sanoa teille, että te +ette ole vielä käsittänyt, mitä aiotte tehdä. + +-- Miten tiedätte kaiken tämän? kysyi Arthur hievahtamatta. + +-- Näen sen selvästi, vastasi tohtori. + +-- Sallikaa minun sitten sanoa, herra tohtori, että te erehdytte +täydellisesti. Mitkään erikoiset syyt ystävyyteemme eivät ole +milloinkaan juolahtaneet mieleenikään. Vaikuttimet menettelyyni ovat +paljon syvemmät. + +-- Te halveksitte rahaa -- niinkö? Lempeä tohtori puhui melkein +pilkallisesti. + +-- Kyllä, jos haluatte siten, vastasi Arthur. + +Herrat olivat tähän asti vain kahden kesken keskustelleet, mutta nyt ei +mrs Cavalossi voinut enää pitempää aikaa vaieta. + +-- Jos unohdatkin itsesi, Arthur, virkkoi hän, niin älä kuitenkaan +unhoita tytärtäni. + +Mrs Cavalossi oli rauhallinen, mutta hän sai ponnistella pysyäkseen +rauhallisena. + +Arthur katsoi vaimoaan, jonka kasvot olivat liikkumattomat, muistuttaen +kaunista naamiota. + +-- Rahoihin nähden, vastasi Arthur, en ole Sylvianelle velvollinen. En +ole mennyt naimisiin hänen kanssaan missään väärässä valossa. Sinä +tunsit tuloni. Sinä lupasit antaa Sylvianelle yhtä paljon kuin minulla +oli. Suostuin siihen. Mitä me teemme enemmällä? Nuo miljoonat -- mitä +ne merkitsevät minulle? Minulla on elämänkutsumukseni ja kaikki +Euroopan miljoonat eivät voi auttaa minua sen täyttämisessä. + +-- Elämänkutsumuksesi? kysyi mrs Cavalossi. + +-- Niin, vastasi Arthur. + +-- Ja saammeko kunnioittaen tiedustella, mikä se on? + +-- Luulen, vastasi Arthur myöntyväisesti, mutta peloittavan +rauhallisesti, luulen, että olen useasti puhunut työstäni, joka koskee +italialaista taidetta. Useamman kuin yhden kerran olet ollut kyllin +ystävällinen kuunnellaksesi lämpimästi esitystäni. Olet innostanut +minua jatkamaan, olet sanonut, että tuo työ, jonka minä olen +aloittanut, on kyllin arvokas loppuun asti suoritettavaksi ja että +siitä tulisi kautta aikojen maailman taide-elämässä säilyvä teos. + +-- Niin, virkkoi mrs Cavalossi hieman muuttuneella äänellä, se on kyllä +totta, mutta... + +-- Niin, se olisi kyllä sopiva elämäntehtävä köyhälle miehelle, puuttui +tohtori puheeseen, mutta rikkaan miehen, hyvin rikkaan miehen -- +Englannin erään rikkaimman -- täytyy ehdottomasti omaksua itselleen +joku laajempi ala, joku ihmiskunnalle suurmerkityksellisempi. + +-- Te unohdatte erään asian, herra tohtori, vastasi Arthur. + +-- Minkä sitten? + +-- Te unohdatte, että minä en ole rikas mies -- minä olen köyhä. Kuten +sanoin, menin Sylvianen kanssa naimisiin köyhänä miehenä. Minut on +kasvatettu köyhyyteen, olen aina päättänyt pysyä köyhänä ja toivon +edelleenkin olevani köyhä, toisin sanoen, jos sitä, jolla on kaikki, +mitä hän tarvitsee, voi nimittää köyhäksi. + +-- Te ette ole rikas tänä hetkenä, vastasi tohtori, mutta teidänhän +tarvitsee vain astua esiin ja pyytää, mikä teille kuuluu. + +-- Sitä en tule milloinkaan tekemään. + +-- Suo anteeksi, rakas Arthur, lausui mrs Cavalossi, mutta minun täytyy +sanoa, että jos sinä aiot käyttäytyä niin omituisesti, katson minä +olevani oikeutettu esittämään vaatimukset tuohon rikkauteen nähden +sinun nimissäsi tyttäreni tähden. + +-- Ei mitään voida tehdä ilman minua, virkkoi Arthur kohteliaasti. Minä +tunnen lakia hyvin vähän, mutta tästä olen aivan varma. Sitten hän +lisäsi: Se ei ole asia, josta voidaan keskustella, se on jotain, jonka +täytyy tuntea -- se on tunteen eikä järjen asia. Ja minä vakuutan, +ettei mikään voi saada minua vaatimaan Arthur Petersonilta isäni +miljoonia -- ei mikään! + +Nuori mies puhui päättävällä, ratkaisevalla äänellä. Hänen sanojaan +seuranneen kohtalokkaan hiljaisuuden kestäessä hän katsoi uudelleen +vaimoaan. Tällä kertaa kohtasi hän Sylvianen katseen. Tuskin havaittava +punastus häivähti yli hänen marmorimaisten kasvojensa. Pitkien, mustien +silmäripsiensä takaa katsoi hän arasti äitiään. Hieman huokaisten +kumartui hän lähemmäksi miestään ja hyväili pienillä sormillaan hänen +kättään, joka oli pöydällä. + +Arthur säpsähti. Tuntui kuin tuon yksinkertaisen teon kautta kohtalon +peloittava arpanoppa olisi heitetty. Mrs Cavalossi tuijotti jäykkänä +nuoria. + +-- Tule, Sylviane, virkkoi Arthur ja hypähti seisomaan. Pane takki +päällesi. Me kaksi menemme hieman ulos kävelemään. + +Päästyään oven ulkopuolelle veti Arthur vaimonsa lähemmäksi itseään +pimeässä käytävässä. + +-- Sylvie! kuiskasi hän. + +Sylviane kiersi hoikat, pitkät käsivartensa kiihkeänä hänen kaulaansa. + +Mies ja vaimo kulkivat rantasärkkiä pitkin Rantakadulle ja kääntyivät +sitten kiemurtelevalle polulle, joka johti pensaikon kautta aivan veden +rajaan asti. Kun he olivat ennättäneet melkein alas, pysähtyi Sylviane +erään penkin luona, jonka kaupungin isät ajattelevaisesti olivat +asettaneet erääseen pieneen, vihreään kulmaukseen. + +He istuutuivat. Oli aivan pimeä. Jyrkkä vuorenseinämä kohosi melkein +kohtisuorana heidän ylitseen ja varjosti heitä kuunsäteiltä. Laineet +liplattivat rauhallisina, viihdyttävinä vasten rantaa. + +-- Arthur, virkkoi Sylviane kuiskaten. Hänen kuiskauksensa muistutti +meren hiljaista huminaa. + +Arthur puristi hänen pientä kättään, joka loisti valkeana pimeyden +halki. + +-- Toivoisin voivani sanoa sinulle, miten suuremmoisena sinua pidän! +lausui hän ujon ihastuneena. + +-- Minä pelkäsin, että pitäisit minua heittiönä, vastasi Arthur +onnellisena. + +-- Nyt syntyy vaikeuksia! jatkoi Sylviane sitten. + +-- Vaikeuksia? Miksi syntyisi vaikeuksia? Mehän huolehdimme itse +itsestämme. + +-- Mutta niitä syntyy sittenkin, joka tapauksessa, virkkoi Sylviane. +Mutta, Arthur, sinun täytyy aina luottaa minuun. + +-- Rakkaani, lausui Arthur puoliksi levottomana, puoliksi rauhoittaen, +mitä sinä tarkoitat sanoessasi siten? Tietysti luotan aina sinuun. +Miksi puhut sellaista? + +Mutta Sylviane ei vastannut. Hän suuteli Arthuria ja hänen silmästään +putosi kyynel Arthurin poskelle. + + + + +VI. + +Mrs Cavalossin valloittaminen. + + +Samaan aikaan istuivat mrs Cavalossi ja tohtori Colpus edelleen +ruokasalissa. + +Mrs Cavalossi nauroi. Se oli pahaa naurua, josta uhka uumoi, mutta +samalla siinä kuitenkin oli jonkinverran pelkoa. + +Tohtori katsoi häneen yli ruokapöydän, joka oli vielä katettuna ja +upeana. Lempeän, punaisen valon loisteessa tohtorista näytti kuin ei +mrs Cavalossi olisi hiukkaakaan muuttunut kuudentoista vuoden aikana. +Hänen kauneutensa oli yhtä vastustamaton, yhtä valloittava, yhtä +täydellinen kuin ennenkin. + +-- Miksi te nauratte? kysyi tohtori. + +-- Sylviane tulee nyhtämään hänestä nuo aatteet, vastasi mrs Cavalossi. + +-- Luuletteko? + +-- Hän voi menetellä miehensä kanssa, miten vain haluaa, virkahti mrs +Cavalossi huolettomasti. + +-- Mutta otaksukaapa, että Sylviane on rakastunut mieheensä? + +-- Sylviane rakastunut tuohon poikaan! Tuskinpa! + +-- Mutta Sylvianehan on vain nuori tyttö. + +-- Suokaa anteeksi, Sylviane on nainen. Hän on minun tyttäreni ja minun +oppilaani -- hän tietää, mitä hän tekee. Hän tietää tarkoin, mitä pitää +tehdä. Mies jumaloi häntä. Sylviane tulee käyttämään korttejaan oikein. +Me voimme olla levolliset hänen hulluista aatteistaan huolimatta. + +-- Oletteko antanut ohjeita Sylvianelle? + +-- Sen tein puoli vuotta sitten ennenkuin Sylviane oli nähnyt Forrestia +eikä minulla ole ollut mitään syytä muuttaa niitä. Kun on niin kaunis +kuin Sylviane, täytyy ohjeiden -- vieläpä niinkin tärkeässä hankkeessa +kuin tämä on -- olla hyvin yksinkertaiset. Miehet ovat sellaisia +lapsia. + +-- Mutta otaksukaapa, ettei hän tottele teitä? + +Mrs Cavalossi nauroi taasen. + +-- Se on mahdotonta, hymähti hän varmana. + +-? Varoitan teitä joka tapauksessa, virkkoi tohtori vakavana. Hän +muuttuu tottelemattomaksi teitä kohtaan. + +-- Siihen ei hän pysty, vakuutti mrs Cavalossi. Hänen äänessään vivahti +hieno kerskunta. + +-- Kun nainen rakastaa, pystyy hän mihin tahansa. + +-- Nyt te puhutte taas tuossa äänilajissa. Minähän sanoin teille, että +sellainen olisi mahdotonta. Aivan yksinkertaisesti: Sylviane ei voisi +rakastaa häntä. + +-- Miksi ei? + +-- Minä aivan yksinkertaisesti tiedän sen -- siinä kaikki. + +-- Mitä te tiedätte rakkaudesta? kysyi tohtori hieman katkerasti. +Muistakaa, että minulla on ollut tilaisuus olla tuttavanne jo monta +vuotta. + +-- Aivan liian monta. + +-- Te olette sanonut ennenkin jotain saman tapaista, lausui tohtori. +Älkää toistako samoja asioita -- teidän laisenne naisen ei kannata +siten menetellä. Kysyn teiltä, mitä tiedätte te rakkaudesta? + +-- Ehkä enemmän kuin te luulette. Naisellinen luonne ilmeni lyhyen +silmänräpäyksen aikana hänen äänessään. + +-- Te rakastatte siis minua? virkkoi tohtori salamannopeasti. + +Mrs Cavalossi katseli pöytäliinaa. Tohtori oli lukenut hänen +ajatuksensa, mutta mrs Cavalossi ei voinut myöntää tohtorin päätelmää +oikeaksi. + +-- Tehkää minulle se palvelus, että pysytte asiassa, virkkoi hän +ulkonaisesti ihmeteltävän rauhallisena. Me keskustelimme siitä, +rakastaako Sylviane vai ei Arthur Forrestia. + +-- Hän rakastaa. + +-- Mahdotonta. + +-- Te ette huomannut Sylvianen katsetta, kun mr Forrest pyysi häntä +ulos kävelemään. Se oli sellainen katse, jollaista ei ainoakaan nainen +voi silmiinsä saada ilman todellista tunnetta -- minä olen nähnyt +samanlaisen ilmeen teidän silmissänne, Marie. + +-- Vaikka hän rakastaisikin häntä, -- mrs Cavalossi pysyi itsepäisesti +päätelmässään -- menettelisi hän ohjeitteni mukaisesti. Miksi ei hän +tekisi siten? Sylviane on olento, joka on luotu elämään rikkaudessa ja +ylellisyydessä. Suunnattomain rikkauksien ainoa kaunistus on, että ne +tuottavat nautintoja ja iloa naisille sellaisille kuin on Sylviane. Hän +ottaa kyllä hallitakseen tuon suuren rikkauden omasta puolestaan. + +-- Todisteenne on kyllä sekä sattuva että filosoofinen, hymyili +tohtori, ainakin jossakin määrin. Suuren rikkauden todellinen +tarkoitus on huolehtia kauniitten ja ihastuttavien naisten kalliista +elämäntavoista -- se on perustelu, jota täytyy levittää. Mutta sallikaa +minun sanoa teille, että Sylviane ei enää välitä rikkaudesta. + +-- Miksi sanotte niin? + +-- Hän välittää sen sijaan miehestään. Rikkaus ei tulevaisuudessa tule +merkitsemään hänelle mitään. Minä voisin lyödä kymmenen puntaa vetoa +siitä, että he tällä hetkellä istuvat ja kuhertelevat jossain rannalla. +Sylviane pitää miehensä menettelyä Petersonin omaisuuteen nähden +suurena uhrautuvaisuutena. Hän ihailee häntä siksi ja katsoo häneen +kuin sankariin. Arthur voisi kietoa hänet pikkusormensa ympärille. + +-- Arthur! Joutavaa! + +-- Se ei ole joutavaa, se on syvällistä viisautta ja te olette minulle +kiitollisuuden velassa. + +Mrs Cavalossi supisti suutaan. Tohtori näytti todellakin muuttuvan +typeräksi. + +-- Mutta meidän kiltti Arthurimme on niin -- niin kuivakiskoinen. +Vaikka minä olen vain hänen anoppinsa, saisin hänet varmasti järkiinsä, +jos saisin keskustella hänen kanssaan kahden kesken tunninkaan ajan. + +-- Teidän mielestänne mr Forrest on typerä? + +-- Hän voi kyllä olla suuri asiantuntija, kun madonnat ja pyhimykset +ovat kyseessä, mutta kun tulee kysymykseen joku muu -- + +-- Marie, katkaisi tohtori hymyillen siten kuin mies hymyilee vain +kauniille naiselle, vain teidän kauneutenne takia saattaa antaa +anteeksi lyhytnäköisyytenne. Miten voidaan puhua naisellisesta +älykkyydestä? Minä en ole milloinkaan nähnyt sellaista. Se on vain +satua. Kuulkaahan nyt, te jumaloitava olento! En ole vielä päässyt +perille Arthur Forrestin todellisista syistä tässä asiassa, mutta voin +sanoa teille, että ette te eikä Sylviane myöskään -- vaikka hän +haluaisikin sen tehdä -- voi saada häntä muuttamaan päätöstään. Ettekö +ole nähnyt hänen leukaansa? Miehet, joilla on sellainen leuka, eivät +antaudu milloinkaan. Siksi, että hän on hiukan kömpelö, että hän ei +puhu eikä kuhertele alituisesti, ettei hän ole aina puettu viimeisen +muodin mukaisesti -- kuten minä -- luulette te, että hän on aivan +ymmärtämätön ja ettei hänellä ole omaa tahtoa. Teitä on harvoin niin +täydellisesti petetty. + +Mrs Cavalossi vapisi kärsimättömänä. + +-- Te olette aina ollut ylvästelijä, rakas ystäväni, lausui mrs +Cavalossi, ja nyt te koetatte ylvästellä minulle. Mahtavine ilmeinenne +kuulutte te juuri yhteen mieslajiin. Hyvä on, te huvitatte minua -- +siinä kaikki. Aion pelata oman pelini loppuun ja jos menetän sen, +voitte te sitten yrittää. + +-- Nyt on kyseessä vain yksi peli, vastasi tohtori rauhallisesti, ja se +on teidän ja minun yhdistetty pelimme. Jos te pelaatte sitä ja +häviätte, on kaikki kadotettu. Ei, Marie, minä pelaan tämän pelin. Minä +olen sen keksinyt. + +-- Oletteko te keksinyt sen? + +-- Kyllä, sillä kuka huomasi ensiksi tuon omituisen Petersonin +perhesalaisuuden kaikki yksityiskohdat? Kuka ensiksi huomasi, mitä +mahdollisuuksia kätkeytyi Sylvianeen? Kuka ensiksi keksi sen +suunnitelman, joka Sylvianen avulla tekisi teistä ei ainoastaan +kauneimman, vaan myös rikkaimman naisen Euroopassa -- tekö vai minä? + +-- Niin, luonnollisesti te ensiksi tulitte asiaa ajatelleeksi. + +-- Hyvä, lausui tohtori. + +-- Te sanoitte myös, että suunnitelma oli virheetön -- että sen täytyi +onnistua. + +-- Kyllä. Mutta en ollut ottanut huomioon Arthur Forrestin harvinaista +luonnetta enkä hänen ihmeellistä käsitystään rahoista. Kuitenkin +toistan nyt, että sen täytyy onnistua -- se tahtoo sanoa, jos +jatkuvasti saan pitää ohjauksen käsissäni. Mutta ainoastaan minä voin +saada sen onnistumaan. Se on ollut alusta asti rohkea yritys ja nyt sen +täytyy muuttua vieläkin rohkeammaksi. Tunnetko olevasi kyllin pätevä +tähän, Marie? + +-. Olenko minä milloinkaan pelännyt? kysyi mrs Cavalossi kylmästi. + +-- Ollakseni oikeudenmukainen teitä kohtaan, vastasi tohtori, myönnän, +että pelkuri ette ole ollut ja kuitenkin meillä täytyisi -- kuten +sanoin -- olla vielä enemmän rohkeutta. + +-- Te kuvailette vaikeuksia olevan enemmän kuin niitä todellisuudessa +on, ystäväiseni. + +-- Vaikeuksia ei voi liioitella. Ne ovat salassa. Ainoastaan teidän +kauneutenne ja minun älykkäisyyteni yhdistettyinä voivat ne voittaa. + +Hän puhui vakavalla äänellä ja näytti siltä kuin hän viimein olisi +saanut mrs Cavalossin vakuutetuksi siitä, että heidän yhteinen tiensä +oli epätasaisempi kuin rouva oli luullut. + +-- Aloitetaan sitten, virkahti mrs Cavalossi. + +-- Kaikkein ensimmäiseksi sanon teille, mitä teidän lähinnä tulee +tehdä, jatkoi tohtori rykäistyään pari kertaa hermostuneesti. On +tärkeätä, että me olemme alituisesti yhdessä, Marie. Te ette voi tehdä +mitään ilman minua ja minä olen voimaton ilman teitä. Pelastaaksemme +tilanteen ja tasoittaaksemme tien täytyy teidän -- täytyy meidän mennä +keskenämme naimisiin. + +Mrs Cavalossi katsoi häneen. + +-- Käytätte väärin hyvyyttäni, lausui hän melkein vavisten. + +-- Miten niin? + +Tohtori nousi ja asettui seisomaan etäämmäksi uunin eteen. + +-- Ottamalla taasen tuon asian puheeksi. Ettekö näe, ettekö ole kyllin +viisas ymmärtääksenne, että meidän suhteemme ei ole muuta kuin vain +liikemiessuhde? Minä suvaitsen teitä, koska te olette hyödyllinen +minulle -- en minkään muun vuoksi. Miksi pakotatte minut puhumaan niin +selvää kieltä? + +-- Suloinen ystäväni, vastasi tohtori, minä ehdotan, että meistä tulisi +mies ja vaimo tämän suunnitelmamme takia. Se ei ole kai erikoisen +harvinaista? Folkestonessa on tänä iltana kymmenentuhatta henkeä, jotka +ovat menneet naimisiin ja suvaitsevat toisiaan täydellisesti vain +liikemieskannalta katsottuna. + +-- Minä vihaan teitä. + +-- Älkää toistako sitä valhetta, lausui tohtori. Olen jo varoittanut +teitä samasta asiasta. Te ette vihaa minua: te rakastatte minua. Voin +selvästi nähdä sielunne syvyyksiin, Marie. Vain erästä asiaa en voi +käsittää, nimittäin, miksi käyttäydytte siten kuin ette pitäisi +Colpuksestanne. + +Hän astui mrs Cavalossin luo ja hyväili järkähtämättömän levollisesti +hänen hiuksiaan. + +-- Katsokaa minuun! + +Mrs Cavalossi katsoi ylös. + +-- Mistä tiedätte, että rakastan teitä? kysyi hän tohtorilta matalalla +äänellä. + +-- Samojen merkkien perusteella kuin tiesin senkin, että Sylviane +rakastaa Arthur Forrestia. + +Kun hän oli sanonut tuon, astui hän ikkunan ääreen ja istuutui eräälle +tuolille. Mrs Cavalossin katse ei siirtynyt hänestä. + +-- Te tiedätte, että minä rakastan teitä mielettömästi, jatkoi tohtori +hymyillen. + +Mrs Cavalossi liikahti kärsimättömästi. + +-- Miksi meidän täytyy alituisesti olla toistemme seurassa? kysyi hän. + +-- Miten uskaltaisin jättää teidät yksin, enkelini? Oletteko jo +unohtanut teatterimaisen esiintymisenne tänään päivällisen aikana? Minä +vapisen ajatellessani, mitä olisi saattanut tapahtua, jos en olisi +ollut täällä ja vain pelkällä läsnäolollani luonut diplomaattista +rauhaa. Tuo kiusallinen tilanne olisi saattanut päättyä avoimeen +tunnustukseen. + +-- Ja jos olisi tapahtunut siten? + +-- Silloin meidän olisi täytynyt taasen aloittaa alusta. Sitäpaitsi se +olisi ollut epätaiteellista, neuvokkuudellemme arvotonta. + +-- Te olette ainoa mies, jota olen milloinkaan pelännyt, kuiskasi mrs +Cavalossi. Hän näytti kesytetyltä puumalta ja ihmeellisintä oli, ettei +tohtori Colpus näyttänyt tehneen mitään muuta kuin korkeintaan antaneen +henkisen voimannäytteen. Hän oli vain hivellyt hänen hiuksiaan. + +-- Minä tiedän sen, vastasi hän. Syntyi pitkä, hyvin pitkä hiljaisuus, +josta erottui vain mrs Cavalossin hiljainen, tasainen hengitys. + +-- Pyh, sanoi hän äkkiä, menkää sitten kanssani naimisiin, jos +haluatte. Kuten äsken sanoitte, on teillä ollut tilaisuus olla +tuttavani monta vuotta ja sen perusteella teidän pitäisi tietää jotain +niistä vaaroista, joihin antaudutte, kun tarjoatte minulle kättänne. + +-- Sinä suostut, Marie? + +-- Suostun. + +-- Tule tänne ja suutele minua, sanoi tohtori välinpitämättömästi. + +Merkillistä sanoa: mrs Cavalossi totteli tohtoria kuin orjatar. + +-- Istuudu viereeni, rakkaani, virkkoi tohtori sitten. Ja he +istuutuivat yhdessä leposohvalle. + +Mrs Cavalossi tarttui tohtorin käteen. + +-- Frank, kuiskasi hän ja hymyili. + +-- Sano se vielä kerran, käski tohtori. Minä pidän siitä. + +-- Frank! kuiskasi hän toistamiseen. + +Se oli kummallista, outoa, vastahakoista lemmenleikkiä -- mutta se oli +lemmenleikkiä. + +-- Kuten sinä olet aina rakastanut minua, puhui tohtori, samoin olen +minä aina rakastanut sinua. Mutta minä rakastin sinua paljon enemmän +miehesi kuoleman jälkeen kuin sitä ennen. + +-- Miksi? kysyi mrs Cavalossi melkein äänettömästi. + +-- Koska aivan varmasti tiedän, että sinä oikeastaan surmasit hänet, +Marie. Sinulla on rohkeutta, eikä naisessa ole mitään, mitä ihailisin +enemmän. -- Ei, ei, en pelkää vähääkään, että sinä lyhennät minun +elämäni. Suutele minua vielä kerran! + +Mrs Cavalossi huokasi ja painoi päänsä hänen olkaansa vasten. Näytti +aivan siltä kuin hän olisi muuttunut täysin voimattomaksi. + +-- Minä vihasin sinua, koska arvasin sinun tietävän syyn mieheni +kuolemaan, etkä sinä kuitenkaan välittänyt siitä sen enempää, änkytti +hän. Voi, minä pelkään suorastaan sinua. Sitten hän sulki silmänsä. +Tohtori rauhoitti häntä. + +Niin, se oli kummallista lemmenkuhertelua. + +-- Mikä on seuraava askel? kysyi mrs Cavalossi. Olemme päässeet siitä +yksimielisyyteen, että saadaksemme Arthur Forrestin taipumaan meidän +täytyy mennä naimisiin. Sano nyt minulle seuraava askel. + +-- En tänä iltana, vastasi tohtori lempeästi. Minä matkustan huomenna +-- aamupäivällä -- takaisin Lontooseen ja minun täytyy nukkua hyvin +yöllä. Minä en ajattele milloinkaan aamuisin -- en milloinkaan hyvän +päivällisen jälkeen, enkä milloinkaan sen jälkeen, kun kaunis nainen on +suostunut menemään kanssani naimisiin. + +He nauroivat molemmat kuin kaksi lasta. + + + + +VII. + +Mrs Cavalossi ja Sylviane. + + +-- Kuulehan, virkkoi tohtori Colpus ja kumartui alas ensi luokan vaunun +ikkunasta mrs Cavalossia kohti, miten paljon sinulla on vielä rahaa +jäljellä? + +Lontoon-junan piti juuri lähteä. He olivat syöneet aamiaista yhdessä, +sitten he olivat lähteneet asemalle ja keskustelleet ahkerasti tunnin +ja neljänneksen ajan. Ulkonaisesti katsottuna olivat kumpikin +ihmissuvun oivallisia edustajia. Tohtori Colpus oli yhtä joustava kuin +mies parhaassa iässään. Mrs Cavalossin vyötäiset ja kaula olivat kuin +nuoren tytön ja hän oli aina terve kuin kasakka. + +-- Miten paljon sinulla on jäljellä? toisti tohtori. Mrs Cavalossin +otsalle ilmestyi hetkeksi varjo. + +-- No, koko paljon, vastasi hän hetken vaitiolon jälkeen. + +-- Onko sinulla viisituhatta? + +-- Ei. + +-- Kolmetuhatta? + +-- Kyllä, vähän enemmänkin. + +-- Tarkastelkaamme asioita sellaisina kuin ne esiintyvät. Sinä sanoit +minulle tässä eräänä päivänä -- muistaakseni -- että sinä laskit menosi +sadaksi punnaksi viikossa? + +Rouva nyökkäsi. + +-- Kyllä, suunnilleen sen verran. + +-- Se on neljätoista puntaa päivässä. + +-- Niinkö? Minä olen niin huono laskemaan päässä. + +-- Se on koko suuri summa, jatkoi tohtori. + +-- Sinähän tiedät, miten kallista hotellissa on. + +-- Kyllä, tunnen kyllä hieman hotellielämää ja luulen, että voisin asua +jossakin hotellissa maksaen pari puntaa päivässä tai vieläpä +kolmekymmentä shillinkiä. + +-- Minulla on myös Sims ja Adela. Älä unohda näitä tärkeitä henkilöitä. + +-- He eivät riitä selvittämään kahden ja neljäntoista erotusta. + +-- Niin no, täytyyhän myös pukeutua, vastasi mrs Cavalossi. Täällä ei +minulla ole langanpätkääkään päälleni pistettäväksi. + +-- Ehkei langanpätkää, virkahti tohtori leikillinen hymy huulillaan, +mutta syvä vakavuus äänessään, ehkei langanpätkää, mutta silkkipuku, +jonka on täytynyt maksaa yhtä monta puntaa kuin kuukaudessa on päiviä. + +-- Entä sitten? sanoi mrs Cavalossi kiusoitellen. + +-- Sanohan minulle, uudisti tohtori, miten paljon kulutat verhotaksesi +tuon kauniin vartalon, salataksesi tuon voittamattoman ihanuutesi +maailman silmiltä? + +-- En tiedä. + +-- Tahdon, että teet laskelman. Etkö voi? + +-- Mitä hyödyttää tehdä laskelmia? virkkoi mrs Cavalossi ja laski +kätensä tohtorin kädelle, jolla hän nojasi vasten vaununikkunaa. +Tohtori katsoi hänen pientä kättään tai pikemminkin hienoa, uutta +hansikasta, joka sen peitti. + +-- Miten kallisarvoiset hansikkaat! huokasi hän. Sitten hän jatkoi +muuttuneella äänellä: -- Meidän täytyy olla ymmärtäväisiä, Marie. Elämä +on kyllin vakavaa. Jos sinä kulutat sata puntaa viikossa ja sinulla on +vain kolmetuhatta puntaa... + +-- Oh, miten inhoittava olet, Frank! katkaisi mrs Cavalossi tohtorin +puheen samalla hyväillen taasen hänen kättään. + +-- ... niin merkitsee se, että sinulla on liikuntoväline +kolmeksikymmeneksi viikoksi, virkkoi tohtori rauhallisesti kuin ei +olisi huomannut mrs Cavalossin menettelyä. Kolmekymmentä viikkoa kuluu +pian. Etkö voisi vähän supistaa menojasi? + +-- Mahdotonta, vastasi hän ja pudisti vilkkaasti päätään. Meillähän on +silti niin äärettömän hyvää aikaa -- + +-- Marie, keskeytti tohtori hänen puheensa, sinä olet taivaallinen, +mutta sinä olet pieni ajattelematon hupakko ja pahinta on, että sinä +luulet olevasi äärettömän älykäs. Sinä tulet saattamaan meidät molemmat +perikatoon tuollaisella elämälläsi. Kuule nyt mitä sanon ja supista +menojasi. Sanon vielä kerran, että kolmekymmentä viikkoa ei ole pitkä +aika. + +-- Se on tavattoman pitkä aika, lausui mrs Cavalossi uudelleen +papukaijan itsepäisyydellä ja kyyhkysen lempeydellä. + +-- Nyt suutun pian sinulle, vastasi tohtori. + +-- Muista, että emme ole vielä naimisissa, rakas ystäväni, huomautti +rouva, ja että minä voin vielä muuttaa päätöstäni. + +Tohtori huomasi, ettei hän halunnut olla ymmärtäväinen. + +Itse asiassa ei mrs Cavalossi tarkannut asioita milloinkaan aamusella. +Hän oli samanlainen kuin kaikki oikein terveet ihmiset: hän oli iloisin +ja virkein varhaisina aamuhetkinä. Vain sairaat, synkkämieliset ja +sellaiset henkilöt, jotka ahtavat sisäänsä huijauslääkkeitä, tulevat +pirteämmiksi päivän mittaan. + +-- Sinä olet auttamaton, sanoi tohtori. Toisinaan sinä olet aivan +vastustamattoman tervejärkinen. Mutta muista, Marie, että me liikumme +hyvin ohuella jäällä. + +-. Sellaiseen lopputulokseenko sinä olet päässyt nukuttuasi asian +jälkeen? + +-- Niin olen. Jos jää pettää, niin älä sano, etten minä ole varoittanut +sinua! + +-- Turhaa! huomautti mrs Cavalossi. Sinä et tiedä, mitä minä voin +tehdä. Sinä käsittelet minua kuin pientä lasta. Miten luulet minun +tulleen toimeen kaikkina niinä vuosina, jolloin minulla ei ole ollut +tilaisuutta saada käyttää hyväkseni suunnitelmieni toteuttamisessa +sinun kallisarvoista apuasi? + +-- Voi, onni on aina kauneuden puolella. + +-- Niinpä niinkin! Siihen minäkin luotan. Mrs Cavalossi riemuitsi +saavuttamastaan pienestä voitosta. + +-- Mutta kuinka ollakaan, onni kääntyy, virkkoi tohtori unelmoiden ja +vilkaisi rataa. + +-- Ei minulle, lausui mrs Cavalossi rauhallisesti. + +-- Kuka tietää? + +Hän vain hymyili tohtorille, puolittain anteeksi antavasti, puolittain +ylenkatseellisesti. Tuolla hymyllään hän hienosti osoitti tohtorille, +ettei vielä monien tulevien vuosien aikana mikään voinut tuottaa +perikatoa henkilölle, jolla oli niin kauniit kasvot kuin hänellä, mrs +Cavalossilla, oli. + +-- Jään tänne viikon loppuun asti, virkkoi hän päättävästi. Kuvittele +itseksesi, että minä olen lähtiessäsi suudellut sinua! Näkemiin! +Tapaamme maanantaina -- luota minuun siihen asti! + +-- Näkemiin, kirkas tähti! lausui tohtori kohteliaasti. Teit hyvin +ystävällisesti tullessasi saattamaan minua junalle. + +Hän nosti hattuaan ja kumarsi. Konduktööri puhalsi pilliä, veturista +kuului vihellys ja seuraavassa silmänräpäyksessä oli rakastunut pari +eronnut. + +Mrs Cavalossi asteli takaisin hotelliin miellyttävästi tietoisena +vaalean silkkipukunsa täydellisyydestä. Aamu oli kaunis, mutta ilmassa +oli lähestyvän ukonilman tuntua. Hän istuutui korituoliin lähelle +hotellin sisäänkäytävää ja katseli päätään kääntämättä ja ajatuksiinsa +vaipuneena merelle. Hänen huulillaan ja nenänpielissään kuvastuva +hieno, taipuisa piirre näytti osoittavan, että se tunne, jolla oli +ylivalta hänen sielussaan, oli syvä halveksinta -- ihmisen +halveksiminen, joka, tietoisena omasta ehdottomasta voimastaan, +kärsimättömänä katselee alas muuhun maailmaan. + +-- Hyvää huomenta, äiti! + +-- Sylviane! + +Nuoren tytön ilmestyessä äkkiä ja ihastuttavana hämmentyi mrs +Cavalossi. Sylvianella oli heleän kirkas puku -- aamun ruusuinen +kirkkaus. Pitkä puku kietoutui ilmavana hänen hoikan vartalonsa +ympärille ja hänen neitseelliset kasvonsa loistivat kuin kukka loistaa, +kun aurinko on juuri kohonnut taivaalle. Tuota täydellistä kauneutta +lisäsi hieno surumielisyyden piirre, joka syvensi silmien ilmettä ja +pehmensi suun piirteitä. + +Mrs Cavalossi tunsi pientä pelkoa, kun hän katsoi tytärtään. Jos hänen +omalla kauneudellaan oli voimaa, niin minkälainen voima mahtoikaan +sitten olla Sylvianen rakastettavuudessa? Hän tunsi olevansa mitätön +tuon nuoren tytön rinnalla. + +-- Istuudu tähän, Sylvie, virkkoi mrs Cavalossi ja tarttui hänen +käteensä. Oletko syönyt aamiaista? Missä Arthur on? + +-- Adela toi minulle teetä. Arthur makaa. Hän ei voi hyvin. + +-- Ei voi hyvin? Mrs Cavalossi kääntyi nopeasti ja katsoi tytärtään ja +sitten näkyi joku erikoinen ajatus välähtävän hänen mieleensä. Mikä +häntä vaivaa? + +-- Hänellä on hyvin paha päänsärky. Hän arvelee paranevansa +puoleksipäiväksi. Minusta hänellä on hieman kuumetta. Minä pyydän +tohtori Colpusta käymään hänen luonaan. + +-- Tohtori Colpus on palannut Lontooseen. Minä saatoin hänet asemalle. +Tiedätkö, Sylviane, minulla on jotain uutta kerrottavaa sinulle ja +Arthurille myöskin. Haluaisin, että hän olisi ollut ylhäällä. Tohtori +Colpus on pyytänyt minua vaimokseen. + +-- Aiotko mennä naimisiin, äiti? + +-- Sanoin vain, että hän on pyytänyt minua vaimokseen. Sanohan, +Sylviane, tahtoisitko, että vastaisin myönteisesti? + +Nuoren tytön katse liikkui sinne tänne. + +-- Sinä olet liian nuori tohtori Colpukselle, ja liian kaunis. + +-- Siten ei hän arvele. Hän on harmaatukkainen, mutta hän on +ihanteellinen rakastaja. Minä olen antanut suostumukseni. Menemme +naimisiin ensi viikolla. Sinä tiedät paikan. + +-- Rakastatko sinä siis häntä, äiti? + +Mrs Cavalossi nauroi. + +-- Mahdollisesti, vastasi hän. Ja sitten: -- Minä ihailen häntä. + +Sylvianen olisi täytynyt sanoa jotain tilaisuuteen sopivaa, mutta hän +ei voinut keksiä mitään ja syntyi kiusallinen äänettömyys. Mrs +Cavalossikin näytti vaivaantuneelta ja tuntui siltä kuin äidin ja +tyttären välille olisi tullut jotain väkinäistä. Poistaakseen sen he +alkoivat katsella hotellin palvelusväkeä, joka kaikin voimin kiilloitti +kaksoisoven messinkejä. Ei oltu arvattu, että jotkut hotellin +asukkaista olisivat näin aikaisin ulkona, kaikkein vähiten naiset. +Palvelijat tulivat nyt lähemmäksi ja olisi ollut mahdotonta jatkaa +yksityisluontoista keskustelua. + +-- Minä luulen, että menen Arthurin luo, sanoi Sylviane nousten +seisomaan. + +-- Minä tulen myös ylös. Mrs Cavalossi nousi. He menivät yhdessä ylös +pitkin leveitä portaita. + +Arthurin huoneen ovella Sylviane pysähtyi. Pitkässä käytävässä ei ollut +ketään muita kuin he kaksi. + +-- Voi, äiti, kuiskasi hän ja suuteli äitiään, miksi menet hänen +kanssaan naimisiin? Mitä se merkitsee? + +-- Merkitsee? Mrs Cavalossi toisti sanan. Se merkitsee sitä, etten +tahdo jäädä yksinäiseksi vanhuuteni päiviksi. Se merkitsee sitä, että +rakas, vanha tohtori tarvitsee jonkun, joka huolehtii hänestä. Mitä +muuta se merkitsisi? Mene huolehtimaan omasta rakastetustasi, Sylvie, +niin minäkin unelmoin omastani. + +Tuntia myöhemmin, juuri kun mrs Cavalossi valmistelihe kävelylle, tuli +Sylviane juosten saliin. + +-- Äiti, hän on sairas! + +Hänen vapisevassa äänessään oli jotain pyytävää ja hätääntynyttä. Mrs +Cavalossi sattui juuri tarkastelemaan erään uuden auringonvarjon +vartta. Hän katsahti nopeasti nuorta tytärtään, jonka kasvot ilmaisivat +samaa kuin äänikin. + +-- Sairas? toisti mrs Cavalossi. + +-- Niin -- niin minä ainakin luulen. + +-- Sinä sanoit, että hänen päänsä vaan oli kipeä. + +-- Minä sanoin, että hänellä oli myös vähän kuumetta, äiti. + +Nuoren rouvan käytös äitiään kohtaan oli kuin aran koulutytön. + +-- Kun pää on hyvin kipeä, tuntee itsensä aina vähän kuumeiseksi. Sinä +olet lapsellisen levoton, rakas ystävä. + +-- Tiedän sen, äiti, mutta en voi auttaa sitä. Minä pelkään niin +kauheasti, että hän sairastuu. + +-- Sairastuu! toisti mrs Cavalossi ja hänestä tuntui kuin olisi hänen +äänensä kuulunut kaukaisuudesta. + +Taasen näytti hänen mieleensä juolahtavan jokin merkillinen ajatus. +Hänen kasvoillaan ei huomannut mitään, mutta sielussaan hän näki +kohtalon sormen ojentuvan esiin, houkutellen häntä tarttumaan siihen. +Hänen ihmeellinen onnensa, joka ei milloinkaan ollut jättänyt häntä +pidemmäksi aikaa, oli jälleen hänen vallassaan. Eräs suunnitelma alkoi +jo muodostua hänen mielessään. Hän näki tulevaisuuden, näki tapaukset, +jotka odottivat mahtavan käden ohjeita. Hän tunsi kiusausta puhjeta +nauruun, kun hän salamannopeasti hahmoitteli sen kauhean tapauksen +ääriviivat, joka pian osuisi kohdalle. Tohtori Colpus saisi nähdä, +mihin hän kelpaisi ilman tohtorin apua. Hän oli luotu onnistumaan -- +itse helvetti seisoi hänen puolellaan. + +-- Minä menen katsomaan Arthuria, virkkoi hän. + +-- Niin, tee se. Hän tahtoo puhua kanssasi, äiti. Sylviane hyväksyi +innokkaana tämän ehdotuksen. Hän käski minun pyytää sinua tulemaan +hänen luoksensa. + +-- Miksi et sanonut sitä ennemmin? virkkoi mrs Cavalossi nousten +seisomaan. + +-- Minä -- minä luulin, ettet haluaisi mennä sairashuoneeseen. Sinä et +tahtonut milloinkaan tulla luokseni, kun minä olin sairas. + +-- Sairashuoneeseen! Lorua! Minun mielestäni Arthur tulee sairaaksi +kovin helposti. Luulenpa tosiaankin, että sinä olet levoton turhan +tautta, lisäsi hän. Miksi sinä olet levoton? Sinä hetkenä oli hänen +äänessään jotain ystävällistä. + +-- Oletko rakastunut mieheesi? jatkoi mrs Cavalossi ja hänen äänensä +kuulosti jälleen kovalta. + +-- Äiti, vastasi tyttö kiihkeänä, hän ei mennyt kanssani naimisiin +rahojen tähden. Hän ei tee laskelmia. Sylviane katsoi lattiaan. + +-- Oletko vakuutettu siitä? + +-- Eikö hän osoittanut sitä eilen illalla? + +-- Älä nyt ole typerä, Sylvie. Hän tulee pian muuttamaan päätöksensä, +saat nähdä. Se oli vaan keksitty syy. Saatpa huomata, ettei hänellä ole +mitään sitä vastaan, että hän elää sinun omaisuudestasi. Sitäpaitsi on +sinun asiasi saattaa hänet ajattelemaan toisin. + +-- Sitä en voi, äiti. + +-. Sinä voit, jos yrität. + +-- Minä en tule milloinkaan yrittämään, äiti. + +Mrs Cavalossi laski auringonvarjon kädestään. + +-- Sylvie, silloin käy onnettomasti, jos sinä ja minä riitaannumme. +Olen kasvattanut sinut maailman naiseksi, en ole antanut sinun saada +mitään harhaluuloja. Puoli vuotta sitten vastasit sinä täydellisesti +toivomuksiani. Sinä katsoit avioliittoa siltä kannalta, mitä se +todellisuudessa on -- liikeasia. Minä esitin suunnitelman, jonka avulla +meistä tulisi todella rikkaita, ei ainoastaan puoleksi rikkaita, ja +silloin ei sinulla ollut omatunnonvaivoja. Meidän täytyi tutustua +Arthur Forrestiin, joka, kuten luulimme, oli tietämätön oikeuksistaan +Petersonin omaisuuteen, ja sinun piti mennä naimisiin hänen kanssaan. +Sanoin sinulle, että hän oli varsin halukas menemän naimisiin kanssasi, +kun hän saisi kuulla, että sinä olit kahdenkymmenentuhannen punnan +arvoinen. Olin oikeassa! Sekä sinun kauneutesi että rikkautesi +houkuttelivat häntä. Hän menetteli, kuten joka mies olisi menetellyt -- +hän tarttui koukkuun. + +-- Ei, äiti, hän rakastui minuun. + +-- Lörpötystä, Sylviane! Miten tahansa, hän meni kuitenkin kanssasi +naimisiin. Nyt on käynyt selville, että hän tiesi oikeudestaan +Petersonin omaisuuteen, vaikkei hän syystä tai toisesta ole tarttunut +asiaan. Me kärsimme eilen pienen tappion. Mutta mitä se merkitsee? Jos +hän, kuten sanot, rakastaa sinua, vaikuttaisi pari sinun sanaasi häneen +siten, että hän hyökkäisi käsiksi Petersonin miljooniin kuin tiikeri. + +-- Mutta minä en tule lausumaan niitä paria sanaa. + +Mrs Cavalossi nauroi raikkaasti. + +-- Olet muuttunut hempeämieliseksi, Sylviane. Mutta se häviää kyllä ja +ajan mittaan sinä teet minut levolliseksi. No, niin, ei puhuta nyt enää +siitä. Sinä sanot, että Arthur on sairas ja tahtoo puhua kanssani. Minä +menen hänen luoksensa. Luulen, että nuo sairauden enteet ovat vain +pääasiassa sinun mielikuvituksessasi. Hänhän oli aivan terve eilen +illalla. + +Mrs Cavalossi otti auringonvarjonsa ja seurasi tytärtään +makuuhuoneeseen. Hän astui sinne hymyilevänä: ruumiillistunut terveys +ja ilo. Tuntui mahdottomalta, että mitään sairautta tai heikkoutta +saattoi olla siellä, missä hän oli. Huone oli iso ja valoisa. Korkean +ikkunan ja oven välissä oli sänky, jossa sairas makasi. Sängyn edessä +oli väliverho. + +Mrs Cavalossi näki heti, että Arthur oli tosiaankin sairas. Hän oli +elämässään nähnyt sangen monenlaista sairautta. Nuori mies näytti +väsyneeltä. Hänen silmänvalkuaisensa olivat punaiset ja silmistä vuosi +vesi. Hänen päänsä oli kuuma, hiukset olivat kosteat ja kasvonsa olivat +hieman punaiset. + +Hän vastasi mrs Cavalossin tervehdykseen heikosti hymyillen -- mrs +Cavalossin iloiseen ja harkittuun tervehdykseen. Hän asetti +auringonvarjonsa vasten sängynjalkaa ja kosketettuaan ensin +hajamielisesti hattuansa, ollakseen varma, että se oli oikein päässä, +astui hän sängyn ääreen. Sylviane seisoi hänen takanaan. + +Sairas nyökkäsi äänettömästi vaimolleen. + +-- Arthur, sanoi mrs Cavalossi hetkeäkään epäröimättä, minä mittaan +kuumeesi. Sylvie, juokse Adelan luo ja pyydä häntä hankkimaan +lämpömittari. + +-- Sano nyt minulle, kuiskasi hän nopeasti, kun Sylviane oli mennyt, +miten voit, rakas Arthur. + +-- Olen saanut influenssan, vastasi hän. Se muuttuu vakavaksi. Keväällä +ja vuosi sitten oli minusta vähällä tulla loppu influenssan takia. +Lähetä heti hakemaan lääkäri. En tahdo, että Sylviane pelästyisi. +Rauhoita häntä -- sano hänelle, ettei tämä ole mitään vaarallista. + +-- Ymmärrän, virkkoi mrs Cavalossi hellästi ja rauhoittavasti, +ymmärrän. Minä huolehdin kaikesta. Sinä et tiedä, miten hyvin minä +ymmärrän sairaita. Minä ymmärsin heti, että tämä oli influenssaa, mutta +ei ole mitään syytä ottaa asiaa niin vakavalta kannalta. Hyvä +huolenpito on kaikki, mitä tarvitaan. Sitä et sinä saanut edellisillä +kerroilla. Viikon kuluttua olet sinä terve taasen. Minä ihmettelen, +miten sait sen. + +-- En ensinkään käsitä, mumisi Arthur. On kai siten, että minä +kuljeskelen taudinsiemenet ruumiissani ja kun tulee kesä, puhkeavat ne +esiin. + +Mrs Cavalossi hymyili hyväntahtoisesti kuin pahankuriselle lapselle. + +-- On luonnollisempaa, että sait sen, kun olit ulkona myöhään eilen +illalla. Englantilainen ilmanala ei ole milloinkaan terveellistä +pimeyden tultua, rakas Arthur. Kuuleppas, miksi sinä lähdit eilen +illalla niin äkkiä ulos? + +-- Tahdoin kävellä hieman Sylvien kanssa. + +-- Olet hyvin ihastunut häneen, mikäli käsitän. + +-- Rakastan häntä, vastasi Arthur rauhallisesti. + +-- Ja sinä et pidä vanhasta anopistasi, kun hän asettui eilen illalla +sinun tahtoasi vastaan? Eikö niin? Tunnusta vain. + +Arthurin huulille kohosi heikko hymy. + +-- Älä unohda, mitä minä sanoin Sylvianesta, pyysi hän kiihkeästi. + +-- Luota minuun, Arthur, vastasi mrs Cavalossi. + + * * * * * + +-- Äiti, sanoi Sylviane seuratessaan äitiään huoneesta, sitten kun mrs +Cavalossi oli mitannut Arthurin kuumeen ja lähettänyt Simsin hakemaan +lääkäriä. Minä pelkään niin. Minä -- + +Hänen äänensä vaimeni nyyhkytyksiin. + +-- Tämä on kuin kohtalon onnettomuutta, nyyhkytti hän. + +-- Sylviane, mitä taivaan nimessä sinä tarkoitat? + +-- Muistathan, äiti -- kaksi vuotta sitten. + +Sylviane tuijotti jäykästi eteensä äkkiä kuivin silmin. Hän näki +ensimmäisen miehensä kuolleen ruumiin edessään pimeydessä. + +-- Olisiko se kohtaloni onnettomuus? kuiskasi hän taasen. + +-- Hiljaa, kuiskasi mrs Cavalossi, Arthur saattaa kuulla. Tule +huoneeseeni hetkeksi, niin saat lasin konjakkia. Sinun täytyy hillitä +itsesi. Arthur on parin päivän kuluttua taasen terve. Influenssa ei kai +ole vaarallista. + +Kun Sylviane oli jälleen rauhoittunut ja mennyt takaisin miehensä +huoneeseen istuakseen hänen luonaan, kunnes lääkäri tulisi, katsoi mrs +Cavalossi peiliin ja hymyili. + +-- Niin, virkkoi hän, influenssa ei kai ole vaarallista! Tarkka +huolenpito -- + +Hänen puheensa keskeytyi, kun Adela tuli sisälle nimikortti kädessään. + +-- Täällä on eräs herra, joka kysyy mrs Forrestia, ja siksi toin kortin +rouvalle. + +Mrs Cavalossi vilkaisi nimikorttia. Siinä oli: Arthur Peterson. + +-- Luulen, että puhun itse hänen kanssaan, Adela. Sitten hän epäröi +taasen. Ei, sanoi hän viimein, sanokaa mr Petersonille, että mr Forrest +makaa sairaana, influenssassa ja että me odotamme juuri lääkäriä. + +-- Kyllä, rouva. Ja jos hän tahtoo puhutella rouvaa? + +-- Hän ei tunne minua. + +Adela poistui. + +-- Antaisin aika paljon, jos voisin keskustella neljännestunnin tuon +Arthur Petersonin kanssa, puheli mrs Cavalossi itsekseen, kun hän oli +taasen yksin. Mutta jos tutustuisin häneen nyt, saattaisi se vaikeuttaa +tilannetta. + +Kun lääkäri tuli, otti mrs Cavalossi itse hänet vastaan, ja vaikkakin +Sylviane seurasi heitä Arthurin huoneeseen, jäi hän neuvottelussa +täydellisesti sivulliseksi. Lääkärin käytös oli ystävällistä ja +rauhoittavaa. On kahta lajia lääkäreitä -- toiset ovat vakuutettuja +siitä, että potilas kuolee, kunnes heidän äärimmäinen älykkäisyytensä +epäämättömän varmasti on johtanut niin pitkälle, että potilas voi syödä +pihviä aamiaiseksi, ja toisia, jotka ovat täysin vakuutettuja, että +potilas voi aivan hyvin, siksi kunnes hän kuolee. Folkestonen lääkäri +kuului viimeiseen lajiin. + +-- Hm! mutisi hän laskettuaan Arthurin valtimon lyönnit ja mitattuaan +itse kuumeen. Hm! Sitten syntyi hiljaisuus. Viimein hän sanoi: Selvästi +influenssaa. Helppo tapaus. Ei ole mitään syytä levottomuuteen. + +Hän katsoi Sylvianea ja hymyili. + +-- Enkö sanonut sitä, rakas Sylviane, virkkoi mrs Cavalossi +tyttärelleen. + +-- Lähetän tänne heti vähän lääkettä. + +-- Minä tahtoisin niin mielelläni, että tohtori tulisi uudelleen +iltapäivällä, sanoi Sylvie, joka viimeinkin uskalsi esiintyä +vaimon-oikeuksin. + +-- Onkohan se välttämätöntä? kysyi mrs Cavalossi. + +-- Minä tulen joka tapauksessa, vastasi tohtori lyhyesti tarkastettuaan +potilasta uudelleen. + +Mrs Cavalossi saattoi hänet ulko-ovelle asti. + +Sen jälkeen hän lähti aamukävelylleen rannalle. Mrs Cavalossilla oli +tapana tehdä kävelymatka, tapahtuipa mitä tahansa. Mahdollisesti tuo +tottumus juuri selvitti syyn, miksi hänellä oli niin kaunis iho ja hyvä +terveys. + +Oli vielä verrattain varhaista ja Folkestonen lukuisat kesävieraat +eivät olleet vielä tulleet alas tervehtimään aurinkoa ja merta. The +Leasilla ei ollut vielä montakaan ihmistä. Orkesteri ei ollut +aloittanut päivän työtä. Mrs Cavalossi otti tuolin, maksoi siitä pennyn +ja rupesi tuumimaan asioita ja syitä yleensä. Hänen mietteensä lienevät +olleet tahdikkaita, sillä tuon tuostakin polkaisi hän maata pienellä +verrattomalla jalallaan kuin olisi hän soittanut jotain sävelmää. Äkkiä +hänen mietteensä keskeytyivät. Eräs nuori mies, joka kulki hänen +ohitseen, pysähtyi hänen eteensä ja katsoi häntä. + +-- Suokaa anteeksi, virkkoi nuori mies, mutta luulenpa, että minulla on +kunnia puhutella mrs Cavalossia. + +-- Nimeni on Cavalossi, myönsi hän ja hymyili vasten tahtoaan. + +-- Ja minun on Peterson -- Arthur Peterson, sanoi hän. Olin juuri +hotellissa tavatakseni ystäväni Forrestin. Toivon, ettei hän ole +vaarallisesti sairas. + +-- Toivon niin, vastasi mrs Cavalossi. Toivomme ettei siihen tarvitse +kiinnittää erikoista huomiota. Mutta influenssan suhteen ei ole +milloinkaan varma, kuten tiedätte. + +-- Arthur alkaa tottua influenssaan, huomautti mr Peterson. + +-- Niin, hän on kertonut minulle, että hänellä on ollut se pari kertaa +aikaisemmin hyvin vaikeana. + +-- Vaikeana, toisti mr Peterson, se on kaikkein lievimmin sanottu. + +Mrs Cavalossi kohotti kulmakarvojaan. + +-- Lähetin hakemaan lääkäriä. Teemme voitavamme. Olen vain ulkona +hengittääkseni raitista ilmaa puolen tunnin ajan ja sitten minä autan +hänen hoitamisessaan. + +-- Autatteko? huudahti mr Peterson. Jos minä olisin sairas, pitäisin +siitä, että te hoitaisitte minua. + +-- Miksi sanotte siten? + +-- Koska te olette niin ihmeen kaunis. + +-- Te olette hyvin vilpitön, mr Peterson. + +-- Olenko ollut epäkohtelias? kysyi mr Peterson häpeissään. Toivon, +etten kuitenkaan ole ollut. Mutta jos olen, niin pyydän anteeksi. +Katsokaahan, minä en ole tottunut naisseuraan. Minä käyttäydyn aina +typerästi. Mutta te olette ihmeen kaunis, mrs Cavalossi. Saanko istua +hetkisen tällä tuolilla? + +Odottamatta vastausta istuutui hän tuolille, kumartui eteenpäin, sysäsi +hattunsa takaraivolle ja leikitteli kepillään. + +-- Minun täytyy pian mennä, sanoi mrs Cavalossi. Vain hänen +käyttäytymisensä selvensi eron hänen ja jonkun puotitytön välillä. +Miten saatoitte tietää, kuka minä olen? + +-- Minä tapasin Arthurin eilen höyrylaivalla ja minä näin hänen +lähtevän laivasta erään naisen kanssa, jonka tiesin olevan hänen +vaimonsa. Ikävä kyllä en saanut tilaisuutta tulla esitellyksi hänelle. +Hän oli kuin teidän ilmetty kuvanne ja kun Arthur oli puhunut teistä +molemmista, arvasin heti, kuka te olitte, kun näin teidän istuvan +täällä. + +-- Ymmärrän, vastasi mrs Cavalossi. + +-- Toivon että ette pahastunut, kun esittäydyin itse. Tahdoin vain +kuulla, miten Forrestin laita oli. + +-- En ensinkään, mr Peterson. Luulenpa, että tulette huomaamaan, lisäsi +hän, että kellään ei ole mitään sitä vastaan, että tulee tutuksi niin +rikkaan miehen kanssa kuin teistä pian tulee. + +Mr Peterson punastui. + +-- Te olette siis kuullut puhuttavan isäni testamentista ja kaikesta +tuosta? + +-- Kyllä, luonnollisestikin. Kukapa ei olisi? Pian teidän kuvanne on +joka viikkolehdessä -- kun teistä tulee täysi-ikäinen. + +-- Toivon säästyväni siitä. + +-- Oh, pahempaakin saattaisi teille tapahtua. + +-- Esimerkiksi? + +-- Minä en tahdo esittää mitään esimerkkejä. Mutta minä olen eräissä +asioissa hyvä naisprofeetta, uskokaa vaan, mr Peterson. + +-- Ennustakaa sitten kädestäni. Hän kurkoitti innokkaana käsiään ja mrs +Cavalossi oli tutkivinaan niitä. + +-- Elämänviiva on pitkä, sanoi hän. + +-- Onko se! huudahti mr Peterson. Se on hyvä. Annoin pari vuotta sitten +erään mustalaisen ennustaa minulle Epson Downissa ja hän sanoi, että +elämänviiva on hyvin lyhyt. + +Mrs Cavalossi katsoi äkkiä häneen. + +-- Hyvin lyhyt? kysyi hän terävästi. + +-- Niin. + +-- Mustalaiset ovat sellaisia petkuttajia, virkkoi hän. Älkää uskoko +niitä. Elämänviiva on pitkä. Mutta minun täytyy varoittaa teitä +suuresta onnettomuudesta. + +-- Minkälaisesta onnettomuudesta? + +-- Niin, miten sen tietäisin. + +-- Te laskette leikkiä kanssani, virkkoi mr Peterson. En usko, että +ymmärrätte hituistakaan kädestä ennustamisesta, mrs Cavalossi. + +-- Saattepa nähdä, hymyili hän olematta millänsäkään. Hyvää huomenta! + +-- Enkö saa saattaa teitä hotelliinne? + +-- En tahdo vaivata teitä, mr Peterson, vastasi hän kylmästi. + +-- Ei siitä ole mitään vaivaa. + +-- Hyvää huomenta! toisti mrs Cavalossi ja lähti hyvästelemättä häntä +kädestä pitäen. + +-- Ihmeellinen nainen! mutisi mr Peterson, kun hän jäi yksin. Mutta hän +on verraton joka tapauksessa. Minä käyn vierailemassa tuossa hotellissa +kaksi kertaa päivässä siihen asti, kun Forrest alkaa parantua -- käyn +kun käynkin! + + + + +VIII. + +Viikatemies kutsutaan. + + +Näytti siltä, että Arthur Forrest oli arvioinut oikein sairautensa. +Saman päivän iltapuolella oli hän vakavasti sairaana ja kaikki +hotellissa tiesivät, että hän oli sairas. + +Seuraavan päivän iltana oli Arthurin tila arveluttava. Hänellä oli +neljänkymmenen asteen kuume. Lääkkeillä ei tuntunut olevan mitään +vaikutusta häneen. Hän houraili usein. Mrs Cavalossi oli Sylvianen +täydellä hyväksymisellä kieltäytynyt ottamasta sairaanhoitajatarta. Nuo +kaksi naista vakuuttivat tohtorille, että he halusivat itse hoitaa +Arthuria. Edellisenä yönä oli Sylviane valvonut miehensä luona, Adelan +nukkuessa viereisessä huoneessa. Tänä yönä piti mrs Cavalossin jäädä +sairaan luokse. Kello oli kymmenen ja tohtori oli juuri lähdössä. +Sylviane oli, vaikkakin vastahakoisesti, luvannut mennä nukkumaan +äitinsä huoneeseen pariksi tunniksi. + +-- Hän on ehkä hieman parempi, virkkoi tohtori mrs Cavalossille +ottaessaan hattunsa. Mutta kuume yhä pysyy. Koska mrs Forrest ei ole +sisällä, voin sanoa teille suoraan, että sairaus on jatkuvasti niin +vaarallista kuin se ikänään voi olla. Minun mielestäni teidän pitäisi +ottaa sairaanhoitajatar. Te itse, mrs Cavalossi, olette yhtä hyvä kuin +joku sellainen, mutta mrs Forrestin puolesta pelkään. Hän on liian +huolestunut ja levoton pystyäkseen hoitamaan sairasta hyvin. + +-- Kuten tohtori haluaa, vastasi mrs Cavalossi myöntyväisesti, minä +hankin huomenaamulla sairaanhoitajattaren. + +-- Te sanoitte tuntevanne etevän lääkärin Lontoossa. Jos +sähköittäisitte hänelle? + +-- Sen olen jo tehnyt, lausui mrs Cavalossi. Arvelin, että ette +pahastuisi siitä. Luulen hänen olevan täällä huomenna puolenpäivän +aikaan. + +Tohtori kumarsi. + +-- Minun ei tarvitse kehoittaa teitä suurimpaan varovaisuuteen, sanoi +tohtori lähtiessään. Pieninkin huolimattomuus saattaisi aiheuttaa +kohtalokkaita seurauksia. Hyvää yötä, minä tulen taasen aamulla heti +aamiaisen jälkeen. + +Mrs Cavalossi ja potilas olivat kahdenkesken isossa makuuhuoneessa, +jota valaisi yksi ainoa, pukeutumispöydän yläpuolella palava lamppu. +Mrs Cavalossi sulki oven hiljaa. Niin, hän oli yksin sairaan kanssa. +Kaikki oli mennyt hyvin. Kaikki oli mennyt, kuten hän oli ajatellutkin. +Hän oli täysin selvillä, miten hänen pitäisi menetellä. Keino oli +vaaraton, yksinkertainen ja pettämätön. Hän astui sängyn ääreen ja +hänen hieno harmaa silkkipukunsa kahisi hiljaisessa huoneessa. Hän +katsoi alas -- hän leimuavin silmin ja terveyden puna poskillaan -- +katsoi tuota raukkaa, joka niin äkkiä oli sairastunut. Hän hymyili +kylmää, kimaltelevaa ilon hymyä -- kuin ihminen, jolla ei ole +minkäänlaisia omantunnonvaivoja, ei mitään epäröintiä, ainoastaan yksi +halu, jonka hän tahtoo toteuttaa. Arthur makasi puoliksi tiedottomana, +valittaen silloin tällöin ja vaipuen aika ajoin lyhyeen horrostilaan. +Avuttomana, heikkona, huohottaen makasi tuossa se mies, joka oli +uskaltanut asettua kaikkein suurinta suunnitelmaa vastaan, minkä mrs +Cavalossi milloinkaan elämässään oli valmistanut. Se oli liian +naurettavaa -- ihmeen naurettavaa! Neljäkymmentäkahdeksan tuntia sitten +oli hän seisonut mrs Cavalossin edessä häntä vastustaen nuoruuden ja +voiman koko päättäväisyydellä. Nyt saattoi hänen elämänsä liekin +puhaltaa sammuksiin kuin kynttilän, jonka jälkeen sitä ei enää +uudelleen sytytettäisi. + +Arthur aukaisi silmänsä ja näytti tahtovan sanoa jotakin. + +-- Janottaako sinua? kysyi mrs Cavalossi hiljaa. Sinun täytyy ottaa +lääkkeesi. + +Hän otti pullon yöpöydältä, kaatoi pikariin ja laski sen sitten hänen +huulilleen tukien hänen päätään, kun hän joi. + +-- Miten on Sylvien laita? kuiskasi Arthur. + +-- Hän lepää vähän. Hän oli niin äärettömän väsynyt, ressu. Nyt täytyy +sinun myöskin maata hiljaa ja koettaa nukkua. + +Hän hiveli sairaan kosteata otsaa kylmällä, kiinteällä kädellään. +Jotain Arthurin kuumeisesta hehkusta siirtyi häneen. Mrs Cavalossi +hymyili taasenkin huomaamattomasti, sillä hän ymmärsi nyt vieläkin +selvemmin, miten sairas mies oli. + +Sitten Arthur nukahti tietämättä niistä onnettomuutta uhkaavista +voimista, jotka liikkuivat hänen ympärillään. + +Puoli tuntia kului painostavan hiljaisuuden vallitessa. Viimein mrs +Cavalossi meni ovelle ja kuunteli tarkkaavasti. Ei kuulunut muuta ääntä +kuin Arthurin raskas hengitys. Hän katsoi sairasta taasen. Hiki +helmeili Arthurin otsalla, mutta hän nukkui jatkuvasti. + +Hetki oli koittanut. + +Kevyesti ja varovasti hän veti peitteen sairaan päältä pois, kunnes +hänen hartiansa ja rintansa olivat peittämättöminä. Arthur nukkui. Mrs +Cavalossi meni ikkunan luo ja veti verhon syrjään. Satoi ja synkät +pilvet kiisivät taivaalla. Hän oli kuulevinaan meren kohinan. + +Hän kääntyi nopeasti ja kun hän oli vielä kerran kuullostanut, siirsi +hän ison verhon, joka oli asetettu ikkunan ja sängyn väliin, syrjään. +Sitten hän väänsi ikkunan kädensijaa, onneksi se ei ollut väännetty +lukkoon. Äänettömästi työnsi hän ikkunaa auki tuuma tuumalta -- kunnes +aukeama oli enemmän kuin jalan levyinen. Sateisen yön kylmä ilma +virtasi huoneeseen -- hänkin värähti tuntiessaan sen. Yötuuli leikki +sairaan kosteissa hiuksissa. + +Hän nukkui jatkuvasti tietämättä, että häneen oli kohdistunut kuoleman +nuoli. + +Mrs Cavalossi istuutui ikkunalaudalle ja odotti levollisesti. +Hänellekin saattoi käydä huonosti nyt, mutta hän oli päättänyt uskaltaa +kaiken. Jos Arthur heräisi! Kerran hän liikautti itseään, mutta mrs +Cavalossi istui hievahtamatta. Kaksikymmentä minuuttia kului. Sitten +hän sulki ikkunan yhtä hiljaa kuin hän oli aukaissutkin sen. + +-- Suurinta varovaisuutta! hän kuiskasi matkien lääkäriä. + +Samassa Arthur heräsi ja sanoi jotain. Hän astui sängyn viereen. + +-- Et saa heittää peitettä päältäsi, rakas Arthur, lausui hän ja peitti +hänet taasen. Tahdotko jotain juotavaa? + +-- Minä olen huonompi, virkkoi Arthur juotuaan hieman mehua. Minä +tunnen sen koko ruumiissani. Olen huonompi kuin tunti sitten. + +-- Ei, ei, sinä olet parempi. Yöllä tuntee itsensä aina +huonovointisemmaksi. + +-- Palaako takassa tuli? + +-- Kyllä, sinulla on ihana takkatuli, vastasi mrs Cavalossi. + +-- Olen ihan täydellisesti kylmettynyt, virkkoi Arthur ja laski sitten +nöyrästi kuumepoltteiset kasvonsa tyynylle. + +Mrs Cavalossi tarttui verhoon ja veti sen takaisin paikoilleen. Silloin +se liukui hänen käsistään ja olisi kaatunut vasten ikkunaa, jos ei hän +ajoissa olisi saanut siitä kiinni. Hiljainen tyytymätön huudahdus +pujahti esiin hänen huuliltaan, kun hän nosti sen taasen seisomaan. +Kaikki oli mennyt hyvin. Silloin hän kuuli lattiapalkin narahtavan. Hän +kääntyi salamannopeasti ovelle päin. + +-- Sylviane, kuiskasi hän tukahtuneesti. + +Hänen tyttärensä seisoi tuossa pelästyneet silmät selko selällään ja +oikea käsi koholla, pitäen vasemmalla aamutakkiaan kiinni. + +-- Mikä on hätänä, Sylviane? kysyi mrs Cavalossi levollisesti. + +-? Näin unta, että hän oli kuolemaisillaan, ja siksi tulin tänne. Mitä +sinä teit verholle, äiti? + +-- Olin vähällä kaataa sen. Mutta sinun täytyy tosiaankin mennä +nukkumaan vielä, Sylvia. + +-- Äiti, lausui hän pyytävästi ja astui sängyn ääreen, hän on huonompi. + +-- Rakas Sylviane, sanoi mrs Cavalossi ja vei tyttärensä etäämmäksi, +sinun täytyy koettaa pysyä rauhallisena. Minä en usko, että hän voi +huonommin, mutta ei hän parempikaan ole. Ei kukaan voi taistella +kohtaloaan vastaan. Olemme tehneet voitavamme ja voimme toivoa, että +hän paranee. + +Sylviane vetäytyi pois äitinsä hyväilyistä. + +-- Miksi pakoitit minut menemään levolle? puuskahti hän. + +-- Sinä tarvitsit lepoa, rakas lapsi, vastasi mrs Cavalossi +rauhallisesti. + +-- Miksi et antanut minun istua valveilla ja olla hänen luonaan +viimeiseen asti? huudahti Sylviane taasen samassa äänilajissa kuin +äskenkin panematta merkille äitinsä vastausta. + +-- Älä nyt hermostu, Sylviane. + +-- Sinä näyt unohtaneen, että minä olen hänen vaimonsa. Voi, kun minä +en olisi mennyt nukkumaan! Silloin en olisi nähnyt unta -- silloin en +olisi nähnyt unta -- + +-- Mitä sitten? + +-- Tuo uni -- tuo uni! -- Äiti, jatkoi hän nopeasti, onko ikkuna +kiinni? + +-- Tietysti se on kiinni, sinä pieni typerys. Olen erikoisesti +tarkastanut sen. Jos nyt olet halukas jäämään tänne vartiointiin, niin +mene pukeutumaan. + +Kevyt koputus kuului ovelta. Adela astui sisään. Kello alhaalla aulassa +löi yksitoista. Adela kohtasi emäntänsä katseen ja nyökäytti päällään. +Mrs Cavalossi poistui. + +-- Tohtori Colpus on täällä, virkkoi Adela käytävässä. + +-- Tohtori Colpus? + +-- Niin, rouva. Hän tuli juuri. + +Mies ja vaimo olivat kahden. + +-- Uneni! huudahti Sylviane ja vaipui nyyhkyttäen tuolille. + +Sairas liikahti sängyssä ja Sylviane kiiruhti hänen luokseen. Mrs +Cavalossi antoi muutamia lyhyitä määräyksiä väsymättömälle, +korvaamattomalle Adelalle, joka ei milloinkaan näyttänyt uupuvan eikä +tarvitsevan lepoa. + + + + +IX. + +Tehtyä ei saa tekemättömäksi. + + +Mrs Cavalossi kiiruhti saliin. Tohtori Colpus veti parhaillaan +hansikkaita kädestään. + +-- Minähän sähkötin, että sinun olisi tultava huomenna, aloitti mrs +Cavalossi tuskin havaittava tyytymättömyys äänessään. + +-- Minä pidin parempana tulla heti, sanoi tohtori Colpus. Tapaus +näyttää vakavalta. + +-- Ei se ole enää vakavaa, virkkoi mrs Cavalossi kevyellä äänellä +suljettuaan oven. Käänne on tapahtunut. + +-- Onko hän parempi? + +-- Hän on kuoleman kielissä -- hän ei voi parantua. Jokin erikoinen +hänen äänessään herätti tohtorin huomiota. + +-- Mitä sinä olet tehnyt? kysyi hän komentavalla äänellä. Mitä sinä +olet tehnyt täällä omin päin? + +-- Täkäläinen tohtori sanoi, vastasi mrs Cavalossi levollisesti, että +pieninkin muutos huoneen lämpötilassa olisi kohtalokas. Siksi aukaisin +ikkunan puolen tunnin ajaksi hänen nukkuessaan -- mielestäni se oli +parasta, mitä saattoi tehdä. Se on nyt tehty ja se on oikein hänelle. +Ihmisillä, jotka ovat niin tyhmiä kuin hän, ei ole oikeutta elää. Kun +hän on poissa tieltä, voimme osoittaa hänen sukulaisuutensa Petersonin +kanssa ja niin ei synny enempiä vaikeuksia. Hän on kirjoittanut +testamenttinsa, kuten tiedämme, ja kaikki siirtyy Sylvianelle, niin +muodoin kaikki on minun. Tunnusta, että olen menetellyt aivan oikein -- +ja anna minulle yksi suudelma! + +Tohtori Colpus vaipui eräälle tuolille välittämättä hänen +kurkoittamistaan punahuulista. + +-- Marie! huohotti hän. Tohtorin kasvot muuttuivat ensin punaisiksi, +sitten valkoisiksi. Peloittavalla voimanponnistuksella onnistui hän +hillitsemään itsensä. + +-- Voitko pahoin? kysyi mrs Cavalossi jääkylmästi. + +-- En, vastasi tohtori. Hän kohosi istumaan tuolilleen keppisuorana ja +puhkesi nauruun. Minä hämmennyin todellakin sinun tähtesi. + +-- Miksi niin? kysyi mrs viattomasti. + +-- Sinun julkeutesi tähden, kun yrität tuota metkua uudelleen. + +-- Mitä metkua? + +-- Ikkunan auki avaamista, noita! + +-- Saanko pyytää sinua selittämään minulle tarkemmin, mitä tarkoitat? + +-- Eikö signor Gabriel Cavalossi muka kuollut avatun ikkunan takia, kun +hän makasi keuhkokuumeessa? Ja eikö ikkunaa avannut hänen vaimonsa? + +Mrs Cavalossi tuijotti tohtoria hiljaisuuden vallitessa. + +-- Sinä luulit, ettei kukaan tietänyt syytä Cavalossin kuolemaan, mutta +minä tiesin, miten asia oli, ja vieläpä sain tietää sen eräältä +henkilöltä, palvelijalta, joka ulkoa näki, kun tuo tapahtui. + +-- Giovanni paimenelta? kysyi rouva. + +-- Aivan niin! + +-- Mutta Giovannihan on kuollut, virkkoi rouva naurahtaen luontevasti. + +-- Niin on, mutta kuka tietää, eikö Giovanni kertonut asiaa eräälle +toiselle ennenkuin hän kuoli -- jollekin, joka ei vaikene ja ole niin +luotettava kuin minä? + +-- Pyh! virkkoi mrs Cavalossi, astui tohtori Colpuksen luo ja suuteli +häntä. Jumalan kiitos, ettei kumpikaan meistä ole hempeämielinen. + +Tämä kunnioitettava pariskunta, joka liittyi yhteen yhtä paljon +rikoksen kuin voimakkaan intohimon kautta, tämä pari, jonka pahuus oli +niin kylmää, älykästä ja määrätietoista, seisoi käsikädessä +vaitonaisena suunnilleen minuutin verran. + +Äkkiä tohtori Colpus hätkähti kuin olisi hän herännyt tietoisuuteen +hetken todellisuudesta. + +-- Sanon sinulle, Marie, että jos hän kuolee, on kaikki menetetty. +Siksi tulin tänne niin pian. + +-- Menetetty? toisti mrs Cavalossi synkän näköisenä. Mutta sinähän +vakuutit minulle, että paperit olivat selvät. + +-- Niin ne ovatkin, jos Forrest jää elämään ja esittää vaatimuksensa. +Mutta jos hän kuolee, miten voimme silloin osoittaa yhdenpitäväisyyden, +josta kaikki riippuu? Siitä saattaisi syntyä haudan aukaiseminen +ja joukko muita vaikeuksia. Se ei käy päinsä. Se olisi liian +epämiellyttävää, Marie. Hänen äänestään erottui hieno nuhde. Sinä +näytät päättäneen saattaa meidät perikatoon. Etkö muista, että Arthur +Forrest varsin selvästi sanoi sinulle pienillä päivällisillämme eräänä +iltana, että mitään vaatimuksia ei voitaisi esittää ilman hänen +henkilöllistä myötävaikutustaan? Arthur Forrest oli aivan oikeassa +siinä. + +Mrs Cavalossi istuutui. Hänellä ei ollut mitään sanottavaa ja niin +syntyi hiljaisuus. Hänen sydämensä oli vähällä haljeta suuttumuksesta +ja harmista. + +-- Minä luulin, että hän vain kerskui, mutisi hän. + +-- Forrest on mies, joka ei milloinkaan kersku eikä milloinkaan sano +mitään ilman varmoja perusteita. + +-- Niin, virkkoi rouva, tehtyä ei saa kuitenkaan tekemättömäksi. + +-- Sinun olisi pitänyt ymmärtää, että toinen Arthur on paljoa enemmän +tiellä. Tohtori hymyili rauhallisesti. + +-- Toinen Arthur! + +-- Niin. + +-- Ah! Tuo pieni sana pujahti mrs Cavalossin huulilta kuin hänelle +äkkiä olisi kirkastunut jokin seikka. + +Syntyi taasen hiljaisuus. + +-- Hän on hauska poika, se toinen Arthur, virkahti hän. + +-- Mistä sen tiedät -- oletko tavannut hänet? + +-- Hän esittäytyi itse minulle tässä eräänä päivänä. Hän oli +ihastuttavan julkea ja poikamainen. Vaan arvelenpa hänessä löytyvän +enemmänkin kuin vain julkeutta ja poikamaisuutta. Mutta mitä sinä aiot +nyt tehdä? Minun arvoisa vävypoikani on lopussa. + +-- Minä menen nyt heti katsomaan vävypoikaasi, vastasi tohtori Colpus +ja lähti huoneesta. + +-- Se ei kannata, voin vakuuttaa sinulle, virkkoi mrs Cavalossi +katkerasti. Ei löydy hiukkaakaan toivoa. + +-- Aina on toivoa. Minä pelastan hänet. Niin, aina on toivoa, toisti +hän. + +-- Ei ainakaan silloin, kun minä olen ollut asiassa osallisensa. + +Tohtori aivankuin peräytyi kuullessaan nuo peloittavat sanat, mutta +vain hetkeksi. + +-- Vie minut hänen luoksensa, sanoi hän. Minä pelastan hänet. + + + + +X. + +Toinen Arthur. + + +Arthur Peterson, nuori mies, jonka Forrest oli tavannut +boulognelaislaivalla ja joka oli koettanut hakkailla mrs Cavalossia +Folkestone Leassilla, istui Radway Grangen pienessä kirjastossa. +Maatila sijaitsi laaksoalanteessa. Sen takana kohosi harju, jolta +saattoi nähdä selkeinä päivinä niiden Viiden Kaupungin savun ja tulen, +joiden kaivoksista ja rautatehtaista vanha Peterson, miljonääri, oli +saanut miljoonansa. + +Oli iltapuoli ja joulukuinen päivä oli laskemaisillaan. Arthur Peterson +istui vanhassa, pähkinäpuisessa nojatuolissa laiskana kuten näytti. +Itse asiassa oli hän täydessä työssä harjoitellakseen rikkaana oloa. +Hän oli nyt ollut noin pari kuukautta Radway Grangen omistaja ja +nimellisesti myöskin isänsä omaisuuden haltija. Hän havaitsi, että oli +hyvin mutkikas asia saada niin suuri perintö. Hän oli monta kertaa +neuvotellut juriidisen asianajajansa, mr Thrushin kanssa, joka oli myös +isän testamentin laatija, mutta tähän mennessä ei niillä neuvotteluilla +ollut ollut mitään suurempaa merkitystä. Sekä juristia että hänen +asiakastaan olivat häirinneet monet sivuseikat -- keksittyjä +sivuseikkoja, joita ei kuitenkaan voinut jättää huomioonottamatta. Nämä +sivuseikat olivat kuitenkin viimein tulleet järjestetyiksi ja suuri +loppuselvitys piti oikeastaan tapahtua tänään iltapäivällä. +Arthur Peterson odotti parastaikaa mr Thrushia, jonka piti tulla +Manchesterista. + +Hän katsoi kelloaan. Se oli puoli neljä. Juuri silloin astui palvelija +sisälle. + +-- Mr Thrush on täällä ja sitten minä jättäisin tämän kirjeen. + +Peterson otti kirjeen, jonka käsialan hän tunsi, aukaisi sen +innostuneesti ja rupesi lukemaan. Kirjeen sisältö oli seuraava: + + Lontoo, 15 joulukuuta. + + Rakas Arthur! + + Kiitän sinua vielä kerran ystävällisestä osanotostasi sairauteni + aikana. Se kesti kauan, mutta nyt minä olen viimeinkin todellisesti + parantumaan päin. Ihmetellään, sanotaan, että oli suorastaan + käsittämätöntä, kun läpäsin. Tuon ihmeen teki vanha Colpus, josta + kai olet kuullut puhuttavan ja joka sivumennen sanoen on mennyt + naimisiin kunnioitettavan anoppini kanssa. Ja minä olen tietysti + hyvin kiitollinen tohtorille. Kirjoitan sanoakseni sinulle, että + Sylviane ja minä voimme nyt ottaa vastaan kutsusi. Voit odottaa + meitä perjantaina iltapäivällä 18:na, jos ei aika ole sinulle + sopimaton. Juna tulee Crewen asemalle puoli viisi iltapäivällä + ja me toivomme, että tulet meitä vastaan tai lähetät jonkun + toisen. Sylviane on vähän heikko terveydeltään tai ennemminkin + alakuloinen. Minun sairauteni on kai ollut liian suuri koetus + hänen voimilleen. Hänestä on niin hauska tutustua sinuun. Me + tapaamme siis perjantaina. + + Ystäväsi + Arthur C. Forrest. + + J.k. -- Älä levittele miljooniasi liian laveasti. Muista, että + minä olen vain tavallinen yksinkertainen ihminen, ja samoin olit + sinä itsekin siihen aikaan, kun meistä tuli hyvät ystävät. + + S:a. + +Peterson hymyili miettivästi lukiessaan kirjeen loppua. Sitten hän +huomasi, että palvelija seisoi odottaen. + +-- Niinpä tosiaan, virkkoi Peterson. Pyytäkää mr Thrushia tulemaan +tänne ylös ja tuokaa sitten tänne pari lamppua ja hiukan teetä. + +Ainoa mr Thrushin ulkonaisesti havaittava lakimiehen, etevän +Manchesteriläis-asianajajan, merkki oli hänen pieni ruskea +asiapaperisalkkunsa, joka tuntui olevan olennainen osa hänestä, kun hän +oli matkoilla, muuten hän muistutti maalaisherraa, joka oli vetänyt +keuhkoihinsa raikasta ilmaa tarpeeksi. Hän oli puettuna leveälieriseen +hattuun, siniseen pukuun ja kaulassa hänellä oli vaalea kaulahuivi. +Hänen täyteläiset, sangen leveät kasvonsa olivat sileiksi +ajellut. Hän oli viidenkymmenenviiden vuoden vanha ja näytti +neljäkymmentäviisi- vuotiaalta. Siinä osassa Englantia ei ollut +älykkäämpää ja tunnetumpaa asianajajaa. + +-- Minulla on täsmällisesti tunti ja kolmeneljännestä aikaa olla +täällä, sanoi hän Petersonille, kun hän oli juonut teensä ja puhellut +yhtä ja toista. Minun täytyy matkustaa Derbyhyn. Ehkä siirrymme nyt +liikeasioihin ja puhumme sitten ilmasta -- jos meillä on aikaa? Hän +hymyili hyväntuulisesti. + +Peterson nyökäytti. Vaikka hän oli miljoonain herra, näytti Peterson +edelleen pojalta pyöreine, sileäksiajeltuine kasvoineen. + +-- Te kirjoititte viimeisessä kirjeessänne, että te halusitte tehdä +minulle joitakin kysymyksiä. Olen nyt palveluksessanne, sanoi mr +Thrush. + +-- Niin, aloitti Peterson kurkkuaan kakistellen. Minä haluan tietää +tarkalleen, mitä minä omistan, miten suuriarvoista se on ja paljonko se +tuottaa. Te annoitte minulle käteisrahaa kolmekymmentäviisituhatta +puntaa kaksi kuukautta sitten, mr Thrush. Ehkä teitä huvittaa kuulla, +että minä olen hävittänyt suurimman osan tuosta rahamäärästä. + +-- Niitä ette ole ainakaan sijoittanut tähän taloon, virkkoi mr Thrush +nauraen ja katsoi ympärilleen kolkossa huoneessa. + +-- Ei, tämä ei kiinnosta mieltäni tarpeeksi, mutta kuten tiedätte, +rakennutan parhaillaan toista. + +-- Joka tulee kuluttamaan vielä enemmän rahaa? + +-- Aivan niin. + +-- Olen kuullut, että rakennustapa on teidän hullutteluanne, virkkoi +mr Thrush. + +-- Minun hullutteluani? + +-- Niin, tai teidän erikoisesti keksimäänne. + +-- Kuka sen on sanonut? + +-- Eräs minun kirjureistani, joka vietti loma-aikansa Italiassa viime +kesänä ja näki teidän istuvan piirrellen taloja Paviassa. + +-- Totta on, virkkoi Arthur Peterson ja kuin hieman suuttuneena hän +lisäsi: Näyttää siltä, että teenpä minä mitä tahansa, keskustellaan +siitä Manchesterissakin. Minulla ei ollut aavistustakaan, että minä +olin niin tärkeä henkilö. + +Eniten huomiota herätti Arthurissa hänen muuttunut käytöksensä +senjälkeen, kun hän oli saanut perintönsä käsiinsä. Hän oli +ulkomuodoltaan edelleen poikamainen, mutta tuon tuostakin ilmaantui +hänen kasvoilleen väsymys ja närkästys, joka sopi huonosti hänen +tavallisesti raikkaille, avoimille kasvoilleen. + +-- Ehdottomasti te olette julkinen henkilö, sanoi mr Thrush, ja +sellaisena ette voi välttää keskustelua teistä -- minä toivon vaan, +että se olisi aina kunnioittavaa ja ystävällistä. + +Arthurin innostus arkkitehti- ja rakennusalaan oli kyllä todellista. +Häneltä puuttui yleisempiä, merkittävämpiä harrastuksia, mutta +arkkitehtuuriin hänellä oli ilmeiset taipumukset. Hän oli, sen jälkeen +kuin hänen arvostelukykynsä oli kasvanut, aina kärsinyt siitä, että +Radway Grange oli niin ruma, ja hän oli kauan sitten päättänyt rakentaa +kauniimman talon paremmalle paikalle. Raisulla pontevuudella, joka +ilmaisi sekä hänen luonteensa vahvuutta että heikkoutta, oli hän heti +käynyt käsiksi siihen asiaan saavuttuaan maatilalle ja useita kuukausia +sitten hän oli keskustellut erään nuoren arkkitehdin kanssa, jota hän +luuli hyvin eteväksi. + +-- Niin, sanoi Arthur miettivästi, uusi Radway Grange tulee olemaan +yksi kreivikunnan kauneimpia herraskartanoita. + +-- Hauska kuulla, virkkoi mr Thrush muodollisen kohteliaasti. + +-- Mutta kuitenkaan ette usko, että siitä tulee kaunis missään +tapauksessa. + +-- Kyllä, toivon, että niin käy, mr Peterson, mutta minä en pysty +arvostelemaan rakennustaidetta, enkä ole kyllin rohkea lausuakseni +minkäänlaisia ennusteluja. Kuulkaahan, mitä aiotte tehdä tälle talolle, +joka on niin iso ja tilava? + +-- Minä revitän alas tämän kirotun rakennuksen! huudahti Arthur +näennäisesti suotta kiivastuen. Se on niin ruma, että sitä katsellessa +saattaa sairastua. + +-- Teillä on suuret vaatimukset. Matkanne ovat tehneet teistä liian +arvostelevan. + +-- No, joka tapauksessa aion toimittaa täkäläisille, puheluun +halukkaille ihmisille jotain puheen aihetta. Mutta palatakseni +kysymykseeni, mr Thrush, miten paljon tulee uuden rakennuksen omistaja +saamaan käyttövaroja itselleen? + +-- Saatte kuulla, virkkoi mr Thrush ja otti esille erään paperin. +Minulla on tässä luettelo omaisuudestanne. Ensiksikin teillä on +kuusituhatta osaketta -- kappaleelta sadan punnan arvoiset -- +Osakeyhtiö Petersonin kivihiilikaivoksissa ja rautatehtaissa. Ne +merkitsevät sadanviidenkymmenentuhannen punnan tuloa vuodessa ja ovat +nykyään suunnilleen yhden miljoonan kahdeksansadan tuhannen punnan +arvoiset. + +-- Ihastuttavaa, virkkoi Peterson lyhyesti. + +-- Sen lisäksi on teillä neljänsadantuhannen punnan osakkeet +koillisella rautatiellä, jossa yhtiössä te kuulutte suurimpain +osakkeenomistajain joukkoon. Siitä tulee kuusitoistatuhatta vuodessa. + +-- Hyvä, vastasi Peterson. + +-- Sitten teillä on kaksisataakaksikymmentätuhatta viisisataa puntaa +valtio-obligationeissa, joka tuottaa kuusituhatta vuodessa. + +-- Nyt me tulemme pikkusummiin, huomautti Peterson. + +-- Sitten teillä on Viidessä Kaupungissa tontteja kaiken kaikkiaan +viidenkymmenenkahdentuhannen arvosta, joiden tuotto on viisituhatta. +Teillä on myös talo ja siihen kuuluva kahdentuhannen tynnyrinalan +suuruinen maa-alue -- jonka arvo on tuntematon. + +-- Sen me jätämme pois laskuista, virkkoi Peterson lakonisesti. + +-- Sen lisäksi teillä on joukko arvopapereita, joiden yhteissumma +nousee kolmeensataankolmeenkymmeneentuhanteen puntaan, joista tulee +yhdeksän tuhatta vuodessa. Ja lopuksi -- Te tahdoitte, että minä +hankkisin osaksi käteistä rahaa. Olen tehnyt sen. Loppujen lopuksi on +teillä siis kaksisataatuhatta puntaa talletettuna, jotka lisäävät +tuloja joutavalla kahdeksallakymmenellä punnalla viikossa. + +-- Onko siinä kaikki? + +-- On. + +-- Ja mikä on loppusumma? + +-- Omaisuutenne kokonaisarvo on pyörein luvuin kolme miljoonaa +satakaksituhatta viisisataa puntaa. + +-- Isäni omaisuus on siis lisääntynyt hänen kuoltuaan? + +-- Suurilla omaisuuksilla on ihastuttava ominaisuus kasvaa itsestään. +Niin, se on lisääntynyt noin kolmellasadalla tuhannella punnalla. Summa +olisi ollut suurempi, jos ei perintövero olisi nykyisin niin korkea. + +-- Ja minun nykyiset tuloni? + +-- Teidän nykyiset tulonne lähentelevät kahtasataa tuhatta puntaa +vuodessa. + +-- Kiitos, virkkoi Arthur Peterson. Nyt, mr Thrush, on minulla +annettavana teille muutamia yksinkertaisia ohjeita. Te olette minua +paljon vanhempi ja te olette minun juriidinen neuvonantajani. + +-- Sallikaa minun ensin sanoa, huomautti mr Thrush leikillisesti, että +te, mr Peterson, olette minun korkea-arvoisin asiakkaani, minun rikkain +asiakkaani. Toiset tulevat minun luokseni, mutta minä tulen teidän +luoksenne. + +-- Minä otankin sen asian kunnia-asiaksi, vastasi Peterson hymyillen. +Te olette, kuten sanoin, vanhempi minua ja minun juriidinen +neuvonantajani. Ne ohjeet, jotka aion antaa teille, tulevat +ihmetyttämään teitä. Mutta sanon jo etukäteen, että en halua niistä +syntyvän mitään neuvotteluja -- olen perustellut päätökseni. + +-- En anna minkään hämmästyttää itseäni, virkkoi mr Thrush, olkaa hyvä, +jatkakaa! + +-? Ohjeeni ovat nämä: teidän täytyy myydä koko omaisuuteni, +oli se mitä laatua tahansa, paitsi valtio-obligationit, ja ostaa +valtio-obligationeja. + +Mr Thrush oli juuri sanonut, että hän ei aikonut antaa minkään +ihmetyttää itseään, ja kuitenkin hän havaitsi nyt olevansa sellaisessa +sieluntilassa, jota ilman epäilystä saattoi sanoa hämmentymiseksi. + +-- Oletteko hullu! huusi hän. + +Etevä juristi oli tuskin lausunut nuo sanat, kun hän jo huomasi, että +hän oli mennyt yli sopivaisuuden rajojen. + +-- Hullu? toisti Arthur Peterson. Vai niin, niinkö ihmiset sanovat? +Näytänkö minä hullulta? Onko minussa jotain, josta saattaa päätellä +minun olevan mielenvikainen, mr Thrush? + +-- Te käsitätte minut väärin, rakas mr Peterson, virkkoi mr Thrush +lepytellen. Me juristit olemme liian valmiit katsomaan jokaista tekoa, +joka ei pohjaudu liiketottumuksiin, kuin -- niin, kuin hullutusta. +Tarkoitin vain sitä. Enkä tietenkään ole niin kiintynyt materiaan, +etten voisi ymmärtää, että löytyy muitakin katsantokantoja kuin meidän. + +Mr Thrushin käytös oli muuttunut. Olematta vähimmässäkään määrin +mielistelevä ilmaisi hänen käytöksensä nuorelle miljonäärille +kuitenkin, että vanha asianajaja kunnioitti häntä. + +-- Minä en täyttäisi velvollisuuttani teitä kohtaan, jatkoi asianajaja, +jos en minä ainakin olisi olevinani äärimmäisen hämmästynyt niistä +neuvoista, jotka juuri annoitte minulle. + +Hän nauroi ja Arthur Peterson nauroi myöskin -- verrattain äänekkäästi. + +-- Te olette käsittänyt ohjeeni? + +-- Kyllä, vastasi mr Thrush ja veti syvään henkeä. Tiedättekö te, mr +Peterson, että siten menetellen te tulette alentamaan tulojanne 200,000 +punnasta vuodessa -- odottakaahan, kun katson -- vähän vähemmän kuin +100,000 puntaan vuodessa ja että te siis heitätte syrjään 2,000 puntaa +viikossa? + +-- Tiedän sen. + +-- Ja saanko luvan kysyä, mikä on syynne? + +-- Vain se syy, että haluan nauttia rikkaudestani. Siten kuin nyt on, +häiritsisi kaikkien näiden osakkeiden ja arvopaperien huolehtiminen +elämääni. Jos rahani ovat sijoitetut valtio-obligationeihin, ovat +tuloni verrattain pienet, mutta minun ei tarvitse olla levoton sen +takia ja minä olen riippumaton pörssielämästä. + +-- Se on totta, myönteli mr Thrush. + +-- Sitäpaitsi en voi kuluttaa 100,000 puntaa vuodessa, vielä vähemmin +200,000. + +-- Ymmärrän, vastasi mr Thrush. Sallikaa minun sanoa, että te olette +eriskummallinen nuori mies, mr Peterson. + +-- Ehkäpä, mutta minä haluan pitää hauskaa. Tahdotteko siis noudattaa +ohjeitani? + +-- Minähän olen teidän homme d'affaire. Mutta sen täytyy tapahtua +varovaisesti. Minä tarvitsen aikaa. Jos minä esimerkiksi laskisin +markkinoille kaikki teidän hiiliosakkeenne yhtä aikaa, alenisi niiden +arvo ehdottomasti, ja jos minä menisin pörssiin ja ostaisin +valtio-obligationeja 3,000,000 samalla kertaa, nousisi niiden hinta +ehdottomasti. Minä tarvitsen aikaa, mr Peterson. + +-- Saatte kuusi kuukautta. Riittääkö se? + +-- Koetan. + +-- Te mainitsitte 200,000 punnan käyttövaroista. Onko sellainen summa +tililläni? + +-- Kyllä. + +-- Siispä voin heti käyttää 25,000 punnan shekin? + +-- Niin voitte. + +Arthur Peterson otti esiin shekkikirjansa eräästä laatikosta, kirjoitti +shekin mainitsemalleen summalle ja ojensi sen mr Thrushille. + +-- Tämä on asetettu minulle, virkkoi asianajaja. + +-- Se kuuluu teille. + +-- Mutta miksi ihmeessä? + +-- Pelkästään vain tunnustukseksi työstänne ja siksi, kun jätitte +sikseen enemmät neuvottelut kanssani tulojeni supistamisesta. + +-- Mutta mr Peterson, minä en tosiaankaan voi ottaa tätä vastaan. + +-- Miksi ette? Oletteko siis niin rikas? + +-- Tämä on niin luonnotonta. + +-- Kuulkaa nuoren miehen neuvoa, mr Thrush. Älkää kieltäytykö ottamasta +shekkiä. Se on hyväntahtoisuuden ilmaisu ja sellaista ei pidä +milloinkaan vähäksyä. + +Sanallakaan vastaamatta puristi mr Thrush Arthur Petersonin kättä. + +-- Te olette liian antelias, änkytti hän sitten työntäessään shekkiä +lompakkoonsa. + +He keskustelivat vielä joistain pikkuseikoista ja puoli tuntia +myöhemmin lähti mr Thrush herraskartanosta. Hänen nuori asiakkaansa oli +hämmentänyt hänet, mutta myöskin tehnyt häneen suuremmoisen +vaikutuksen. + + + + +XI. + +Seikkailurikas matka. + + +Hevonen dogi-vaunujen eteen valjastettuna odotti oven ulkopuolella ja +hevosen pääpuolessa seisoi ajomies. + +-- Onko kaikki selvää? kysyi Arthur Peterson, joka laskeutui portaita +alas hansikkaitaan napittaen. + +-- Kaikki selvää, vastasi ajomies. + +-- Minulla on aikaa vain puoli tuntia -- juokseeko hevonen siinä ajassa +asemalle? + +-- Kyllä, hyvin helposti. Minä olin ajelemassa sillä eilen ja se juoksi +kaksi mailia seitsemässä minuutissa. Minä annoin mr -- en muista hänen +nimeään -- sen uuden palvelijan, ajaa kanssani. Hän näyttää ymmärtävän +hevosasioita. Hän sanoi, että tämä oli uljain elukka, mitä ajatella +saattaa, ja siinä hän oli oikeassa. + +-- Vai niin, minun uusi palvelijani ymmärtää hevosasioitakin, virkkoi +Peterson huvitettuna. Hän tuli päivä päivältä yhä enemmän hämilleen +tuon ihmeellisen, hiljattain Lontoosta palkatun palvelijansa +kaikkitietäväisyydestä. + +-- Kyllä, hän on usein tallissa. Pitää siellä olosta. Hyvin +käytännöllinen mies. + +-- Se voi kyllä olla mahdollista. Sinun ei tarvitse seurata mukana. +Ovatko vaunut, joissa tavarat piti tuoda, lähteneet? + +-- Kyllä, puoli tuntia sitten. + +-- Laske irti sitten. + +Musta hevonen lähti liikkeelle kuin kanuunan kuula. Se oli voimakas +eläin, mutta se vaati myös ajajalta jotain. Sillä olikin ohjaksien +toisessa päässä vaatimukset täyttävä henkilö, Arthur Peterson. + +Peterson katsoi kelloaan, kun hän ajoi ensimmäisen mailipylvään ohi +matkalla Crewen asemalle. Ensimmäinen maili oli ajettu kolmessa +minuutissa ja viidessätoista sekunnissa. Hän ajatteli itsekseen, ettei +ollut oikein miljonäärin arvolle sopivaa hakea vieraita asemalta +dogi-vaunussa ilman ajomiestä. Mutta hän ei ollut vielä niin tottunut +kohteliaisuustapoihin ja tunsi sitäpaitsi poikamaista intoa saada +näyttää uutta hevosta Arthur Forrestille ja silloin eivät ajoneuvot +saisi olla liian painavassa lastissa kotimatkalla. + +-- Hei, lisää vauhtia! huudahti hän ja heilautti piiskaa kerran. + +Hevonen hypähti eteenpäin ja jotain tapahtui. Dogi-vaunut kääntyivät +sivulle ja hevonen tanssi poikittain tiellä. Äärimmäisellä +ponnistuksella onnistui Arthurin pidättää se ja hän hyppäsi maahan. +Vasemmanpuoleinen vetonuora oli päässyt auki. Onnettomuudesta olisi +saattanut olla turmiolliset seuraukset, mutta Arthur otti asian +rauhallisesti. + +Eräs poika tuli sattumoisin tietä pitkin. + +-- Halloo! huusi Arthur. + +Poika kääntyi. + +-- Tule tänne, niin voit ansaita rahaa. + +Poika lähestyi hitaasti. + +-- Osaatko pidellä tätä hevosta, poikaseni? + +-- Minä osaan pidellä kyntöhevosta. + +-- Hyvä, tartu kiinni molemmin käsin ja varo, ettei se juokse tiehensä +vieden sinut mukanaan. + +Poika nauroi ja totteli. + +Arthur kumartui ottaakseen nauhan kengästään, mutta kun hän huomasi, +että hänellä olikin nappikengät, kirosi hän Oldcastlen suutarit, jotka +olivat vakuuttaneet hänelle, että koska hän eräissä suhteissa oli oman +arvon tuntoinen mies, täytyi hänellä olla nappikengät. Sitten hän +katsoi pojan jalkineita. Hänellä oli karkeat nauhakengät jalassaan. +Hetken kestävän neuvottelun jälkeen onnistui hänen ostaa itselleen +pojalta kengännauha puolen kruunun hinnasta ja viiden minuutin kuluttua +oli hän kynäveitsensä avulla korjannut vaurion. + +-- Hiljaa, kauniisti! sanoi hän sitten hevoselle ja he ajoivat lähimmät +neljä mailia nopeudella, joka ei noussut kuin kolmeentoista mailiin +tunnissa. Sitten tie muuttui jokseenkin jyrkäksi, kunnes saavuttiin +alamäkeen. Hevonen meni mäen koko hyvin ja aikoi juuri ottaa paremman +vauhdin, kun se pelästyikin samassa tien vierellä olevaa kiviröykkiötä +ja heittäytyi sivulle. Samassa silmänräpäyksessä kuului merkillistä +kitkutusta ja ritinä vasemmalta puolelta, ja kun Arthur katsoi sille +taholle, näki hän, että toinen pyöristä oli irtaantumaisillaan. Hän +hyppäsi heti alas ohjakset kädessään. Samassa irtaantui pyörä +vaunuista, vieri pari metriä ja kaatui. Vaunut kaatuivat tömähtäen +kyljelleen. + +-- Voi minun päiviäni! huudahti Arthur. Mitä nyt tapahtuu tämän +jälkeen? Mutta hän piti lujasti kiinni ohjaksista, eikä hevonen päässyt +mihinkään, vaikka se ponnisti vapautuakseen aisoista. + +-- No, hiljaa! koetti hän rauhoittaa sitä. Sinä et pääse Creween +iltapäiväksi, mutta minäpä aion mennä. + +Hänen onnistui itse asiassa ennättää Crewen asemalle neljännestunnin +junan oikean tuloajan jälkeen ja tänään juna onneksi myöhästyi +kaksikymmentä minuuttia. Kun hän ajoi kotiin Arthurin ja Sylvianen +kanssa avovaunuissa, jotka hän oli vuokrannut Crewestä, kertoi hän +huolettomalla tavalla, joka sopi hänelle erittäin hyvin, miten hän yhä +tihenevässä hämärässä oli saanut hevosen irroitetuksi aisoista, +taluttanut sen majatalon pihaan tien varrella, lähettänyt pari miestä +hakemaan rikkinäisiä vaunuja ja sitten jatkanut jäljellä olevan matkan +Creween pikamarssissa. + +-- Se selittää teille, miksi minä olin vähän hengästynyt, kun ensin +näitte minut, mrs Forrest, virkkoi hän Sylvianelle, joka istui +vaunuissa häntä vastapäätä. + +Sylviane hymyili. Peterson huomasi, että hän oli hyvin surumielinen, +kun hänen miehensä sitävastoin oli erinomaisen hyvällä tuulella. + +-- Sinä olet aina pitänyt hevosista, Peterson, virkkoi Forrest hyvin +ylpeänä ystävästään. + +-- Tämä on kaikkein juonikkain, jota olen ajanut, vastasi Arthur +Peterson. + +-- Tuntuu kummalliselta, että samalla ajomatkalla sattuu kaksi +onnettomuutta, huomautti Sylviane katsoen Petersonia. + +-- Niin, sellainen on minulle ominaista. Onpa minulle ennenkin sattunut +siten, että ajoneuvoistani on pyörä irtaantunut ja vetohihna on mennyt +poikki, mutta nyt sattuivat nuo molemmat yht'aikaa, siinä vain ero. + +-- Mutta ettekö aio tiedustella talliväeltä, mistä tällainen johtuu? +jatkoi Sylviane. + +-- Tarkoitatte, että minun tulisi antaa niille oikein aimo ripitys, +nauroi Peterson. + +-- Kun vain hevonen on vahingoittumaton, ei meidän reipas isäntämme +välitä koko asiasta mitään, sanoi Arthur Forrest. + +Mutta Sylviane ei saavuttanut samanlaista hyvää tuulta kuin molemmat +herrat. + +-- Minä olen aina pelännyt dogi-vaunuja ja pikajuoksijahevosia, sanoi +hän vakavana. Minua värisyttää, kun vain ajattelenkin niitä. + +-- Silloinpa olen iloinen, että tuo pyörä irtaantui, virkkoi Peterson +levollisesti ja päättävästi. + +-- Miksi niin? + +-- Siksi, että jos ei sitä olisi tapahtunut, olisitte te nyt istuneet +dogi-vaunuissa tuon komean hevosen jäljessä sen sijaan että nyt istutte +avovaunuissa tuon merkillisen nelijalkaelukan jäljessä, jota ajuri +rohkenee nimittää hevoseksi. + +Peterson koetti osoittaa Sylvianelle, että hän osasi olla sukkela +sanoissaan. + +-- Jos te olisitte ajanut, en minä olisi pelännyt. + +-- Ettekö? Miksi ette? + +-- En tiedä, mutta en vaan olisi. + +Kun viimein vuokrahevosen hitaanlainen juoksu oli tuonut heidät Radway +Grangen portaitten eteen ja emännöitsijä vienyt Sylvianen hänelle +varattuun huoneeseen, veti Peterson Arthur Forrestin työhuoneeseensa, +joka oli myös tupakoimishuone. + +-- Tiedätkö, vanha veikko, puhkesi hän innokkaasti puhumaan, en voi +olla sanomatta sitä sinulle -- hän on ehdottomasti ihastuttava. Hän on +enkeli ja aivan liian hyvä sinulle. + +-- Olen iloinen, että pidät hänestä, virkkoi Arthur Forrest +vaatimattomasti. Hänkin pitää sinusta. + +-- Luuletko? + +Forrest nyökkäsi ja Peterson melkein punastui. + +-- Sinun anoppisi teki minuun suuremmoisen vaikutuksen, virkkoi Arthur +Peterson, mutta vaimosi voittaa hänet loistossaan kuin aurinko voittaa +kuun. + +-- Älä nyt muutu runolliseksi, vastasi Forrest. En tietänyt, että sinä +olit tavannut mrs Cavalossin. + +-- Olenpa niinkin. Folkestonen Leassilla, kertoi Arthur Peterson. Ja +hän kuvasi elävästi ja tarkkaan tuon mainion kohtauksen täydellisen +kauneuden ja hänen helpostisyttyvän innostuksensa kesken. Minä luulen, +että mrs Cavalossi ei tuntenut minua kohtaan samanlaista mieltymystä +kuin sinä ystävällisyydessäsi sanot vaimosi tuntevan. + +-- Kyllä varmaan; jos hän ehkä oli hieman töykeä sinua kohtaan, niin +ansaitsit kyllä sen. + +Illalla päivällisen jälkeen istuivat ystävykset Sylvianen kanssa +salissa, jossa herroille oli annettu lupa polttaa. Huone oli iso, mutta +kuten kaikki muukin talossa, näytti se unohdetulta ja rappeutuneelta. +Huonekalut epämuodikkaat, kömpelöt ja rumat, mutta eivät epämukavat. +Seinillä riippui suuria peilejä, jotka heijastivat kattokruunun valon. + +Nyt oli luottavaisen keskustelun ja hiljaisuuden hetki. Tuli suuressa +takassa räiskyi lämpimästi ja kodikkaasti. Sylviane ja Peterson +istuivat mukavissa nojatuoleissa takan kummallakin puolen. Arthur +Forrest seisoi savuke toisessa, kahvikuppi toisessa kädessään. + +-- Onko piano hyvä? kysyi hän Petersonilta. + +-- Luulen, että se on aika hyvä. Minä en soita milloinkaan itse. + +-- Minä soitan erään vanhoista sävelmistämme -- sinä kai muistat? + +-- Carmen? + +Nyökäyttäen päätään laski Arthur Forrest kahvikupin kädestään, astui +pianon ääreen, joka oli huoneen toisella seinämällä ja rupesi +soittamaan toreadoren laulua. + +Sylviane kumartui äkkiä Petersonin puoleen. + +-- Tuohon sävelmään tuntuu sisältyvän muistoja, virkkoi hän. Kertokaapa +minulle, miten te ensin tulitte tutuksi mieheni kanssa. + +-- Mitä minä kertoisin? + +-- Alkakaa siitä, miten ensin tapasitte toisenne. + +-- Niin, se tapahtui seuraavasti: me tulimme kumpikin ajoneuvoilla Gare +du Midiin Parisissa ja hänen ajoneuvonsa ajoivat minun ajoneuvojeni +päälle ja siitä syntyi kauhea sekamelska ja meidän matkalaukkumme +vierivät kadulle ja niin sukeutui aikamoinen vannominen ranskan ja +englannin kielellä. Tällainen on ainakin minun mielipiteeni. Mutta +voinpa samalla sanoa, että miehenne mielipide on se, että minun +ajoneuvoni ajoivat hänen rattaittensa yli. Joka tapauksessa kohtasimme +me siten. Kävi selville, että meillä oli kummallakin tavaton kiire +ennättääksemme Lyonin junaan ja me tulimme junalle kumpikin liian +myöhään. Siksi päätimme yksimielisesti, että jäämme vielä yhdeksi +päiväksi Pariisiin ja vietämme sen ajan yhdessä. Me viihdyimme +erinomaisen hyvin toistemme seurassa. Luonnollisestikin oli ikäero +Forrestin ja minun välillä siihen aikaan suhteellisesti paljon +suurempi kuin nykyään. Luulenpa, etten ollut silloin kuin +yhdeksäntoista- vuotias. Se oli ensimmäinen matkani mannermaalla +erään kesäloman aikana. + +-- Se oli kerrassaan kummallista! huomautti Sylviane. + +-- Mikä oli kummallista? kysyi Peterson. + +-- Että -- että te molemmat yrititte ennättää samaan junaan. + +-- Sanotteko te sitä kummalliseksi? virkkoi Peterson ja hänen silmiensä +ilme sanoi: -- Mikä ihastuttavan yksinkertainen ja suorasukainen pikku +ihminen te olettekaan! + +-- Ja sen jälkeen otaksun teidän olleen yhdessä verrattain paljon? +jatkoi Sylviane kuulusteluaan. + +-- Kyllä, me matkustimme aika paljon eri puolilla Europaa sitten. Hän +tutki vanhoja tauluja, minä vanhoja rakennuksia. Cadizissa tapahtui tuo +seikkailu, kun olimme ulkona -- muistan sen kuin olisi se tapahtunut +eilen. Olimme olleet oopperassa kuuntelemassa Carmenia ja sitten +lähdimme kävelemään Alamedalle. Ja siellä tapahtui jotakin... Mutta +minun on täytynyt luvata Arthurille, etten milloinkaan kerro siitä +kenellekään. + +-- No, mutta minulle voinette toki sen kertoa? + +-- Niinpä minäkin luulen. Seikka oli vain se, että hän pelasti minut. +Älkää kysykö minulta asiaa tarkemmin. Sellaista tapahtuu sangen usein +Cadizissa. + +-- Olin vakuutettu siitä, että jompikumpi teistä oli pelastanut toisen. +Teidän käytöksessänne toisianne kohtaan on jotain, jota en voi +selittää... + +-- Olette oikeassa, myönsi Peterson ja katsahti ihastuneena Sylvianeen. + +Arthur Forrest oli lopettanut laulun ja alkanut soittaa ensi näytöksen +tanssia. + +-- Kunniani kautta, virkkoi Peterson ystäväänsä katsellen, hän näyttää +niin terveeltä kuin ei hän olisi elämänsä aikana ollut päivääkään +sairaana. Oliko hän kovin sairas? + +Sylviane nojautui tuolinsa selkämystään ja painoi hetkeksi käden +silmilleen. + +-- Sanon teille, vastasi hän ja hänen äänensä värähteli liikutuksesta, +mitä en ole kertaakaan sanonut hänelle enkä kellekään muullekaan: minä +en luullut hetkeäkään, että hän olisi läpäissyt sairauden. Se oli ihme. +Te näette hänet nyt terveenä ja voimakkaana ja pidätte varsin +luonnollisena, että hän on terve jälleen. Minulle se on ihme -- en +nytkään tahdo uskoa sitä -- olin jo menettänyt kaiken toivoni. Olin +valmistautunut kuolemaan hänen kerallaan. + +Peterson tunsi silmiinsä kihoavan kyyneleitä ja yskähti vähän. + +-- En tietänyt, että asia oli niin paha, virkkoi hän. Teidän on +täytynyt hoitaa häntä taitavasti. Ja Arthur sanoo, että tohtori Colpus +on niin etevä. + +Sylviane vavahti. + +-- Tohtori Colpus, mutisi hän, tohtori Colpus pelasti mieheni puhtaasti +tahdonlujuudella. Kolmenkymmenenkuudentunnin aikana hän tuskin +hievahtikaan hänen luotaan. + +-- Otaksun teidän tietävän, että minä kävin Folkestonessa hotellissa +joka päivä ja tiedustelin, miten Forrest voi -- joka päivä +neljänätoista päivänä. Kun olin ollut siellä neljätoista päivää, täytyi +minun matkustaa, sillä rahani olivat loppuneet. + +-- Kävittekö tosiaankin siellä joka päivä? kysyi Sylviane. En tietänyt +siitä ensinkään -- ei kukaan sanonut sitä minulle. + +-- Niin, niillä kai oli niin paljon tekemistä muuten. + +-- Oli hauska kuulla, että kävitte tiedustelemassa Arthurin vointia +joka päivä, virkkoi Sylviane. + +-- Oliko? Olette ystävällinen sanoessanne sen. + +Molemmat istuivat hiljaa. Peterson käänsi kasvonsa pois päin. Sylviane +katsoi ystäväänsä pitkään, johon katseeseen sisältyi omituinen sekoitus +osanottoa ja uteliaisuutta. Silloin tuli Arthur takaisin pianon luota. + +-- Rakas Peterson, virkkoi hän iloisesti, näin meidän kesken saanen +kysyä sinulta jotain. Paljonko rahaa sinulla on? Olisi hauska tietää se +asia. + +-- Niinkö arvelet? virkkoi Peterson. Jos vastaan kysymykseesi, +lupaatko, etten minä mielestäsi kersku? + +-- Lupaan. + +-- Niin, minulla on vähän yli kolme miljoonaa. + +Sylviane istui tuleen tuijottaen ja päätään liikauttamatta. + +-- Vai niin, virkkoi Arthur Forrest levollisesti. Mutta mielestäni ei +tämä talo sovi enää sinulle, jolla on sellaiset varat -- rikkaudet, +voimme oikeastaan sanoa. Anna anteeksi avomielisyyteni, mutta sinä ja +minä emme ole milloinkaan peittäneet ajatuksiamme. + +-- Ei, tämä ei enää sovi hyvin, myönsi Peterson, enkä minäkään enää +ylpeile siitä. + +-- Mutta tämä on kai vanha kotinne? keskeytti Sylviane nopeasti. + +-- Niin, tavallaan kylläkin, mutta minä olin aina joko koulussa tai +Oxfordissa. Ja kun minä 21-vuotiaana kieltäydyin menemästä +hiilikauppaan ja tahdoin välttämättä ruveta arkkitehdiksi, sanoi +kunnioitettava isäni, että saisin mennä ja silloin minä lähdin. Radway +Grange ei ollut minulle mikään koti. Katsokaahan, äitini kuoli, kun +minä olin aivan pieni. Minusta tämä paikka on aina ollut ruma ja synkkä +-- isäni ei yrittänyt milloinkaan tehdä muutoksia siinä. Hän ja minä +riitelimme ja vaikka hän antoi minulle muutamia satoja vuodessa, en +kuitenkaan ensinkään tietänyt, testamentteeraisiko hän koko +omaisuutensa minulle tai vain osan siitä. Minä en edes tietänyt, että +hän oli miljonääri. Hän oli hyvin omituinen mies -- minä puhun aivan +puolueettomasti. + +Petersonin ääni oli muuttunut huomattavasti kovemmaksi. Syntyi +hiljaisuus. + +-- Puisto on kai verrattain suuri? kysyi Arthur Forrest viimein. + +-- Puisto on komea, myönsi Peterson innokkaasti, enkä tule jättämään +sitä. Huomenna täytyy teidän lähteä katsomaan, miten kaunis se on. + +-- Sinä aiot siis kuitenkin jäädä tähän rumaan ja synkkään taloon? +hymyili Arthur. + +-- Enpä suinkaan. Minä rakennan paraikaa uutta taloa tuonne ylös +harjulle tämän taakse. + +-- Nyt jo? Sinähän olet ollut täällä vain pari kuukautta. + +-- Minun ei tarvinne sanoa sinulle, rakas Arthur, että rakennustaide on +minun intohimoni -- rakennustaide ja hevoset, täytynee minun sanoa. +Kaksi vuotta sitten, kun juriidinen asianajajani luki minulle isäni +testamentin, päätin heti, mitä tekisin. Minä en jättäisi Radwayta, vaan +asuisin tässä vanhassa rakennuksessa siksi, kunnes olisin rakentanut +uuden talon sille paikalle, missä tämän olisi pitänyt olla. Sitten olen +tehnyt työtä pohjapiirroksien kanssa koko ajan. Siitä tulee komea. +Siitä tulee kaunein herraskartano Staffordshiressä ja se ei ole vähän +sanottu. Heti, kun sain perinnön haltuuni, rupesin rakentamaan ja nyt +on sata miestä työssä joka päivä. Perusta on laskettu, ja toisissa +kohdin ovat ne ennättäneet rakentaa seiniä jo toiseen kerrokseen asti. + +-- Te olette oikea loihtija, mr Peterson, virkkoi Sylviane, joka heräsi +tavallisesta välinpitämättömyydestään, ja Arthur ilmaisi hämmästyksensä +viheltämällä. + +-- Miljonäärin erikoisoikeutena on olla loihtija, sanoi Peterson. + +-- Meidän täytyy saada nähdä tuo ihmeellinen palatsi, nauroi Arthur +Forrest. + +-- Tietysti! Minä vietän siellä kaiket päiväni. Ehkä menemme sinne +huomenna heti aamiaisen jälkeen. + +-- Päätetty! Forrest astui ikkunan luo, veti verhot syrjään ja katsoi +ulos. Miten ihana kuutamoilta! + +-- Kuulkaahan, sanoi Peterson, jonka mieleen välähti eräs asia. Jos +ottaisimme päällemme jotain ja menisimme harjulle tänä iltana. Mitä +siihen sanotte, mrs Forrest? Se ei ole kaukana, ja siellä on todellakin +kaunista iltaisin -- siinä on jotain Colosseumia muistuttavaa -- ja +näköala etäisyydessä sijaitsevaan Viiteen Kaupunkiin on kaunein, mitä +ajatella saattaa. Antakaa anteeksi innostukseni, mutta sanokaa, +tahdotteko tulla? + +Forrest katsoi vaimoaan ja tämä hymyili myöntyvästi. + +-- Teemme mieliksesi, Peterson, virkkoi Forrest. Sinä olet vähän hupsu, +mutta teemme mieliksesi. + +Arthur Petersonin ulkomuoto synkkeni. Hänen kasvoilleen ilmaantui +vakavuus ja hän virkkoi: + +-- Toivon Jumalan tähden, ettet sinä pitäisi minua millään tavoin +hupsuna, rakas ystäväni. + +-- Mutta sinä olet sellainen, joka tapauksessa, nauroi Arthur. + +-- Siitähän tulee oikein seikkailu, sanoi Sylviane innokkaana. + +Peterson soitti kaksi kertaa ja palvelija astui huoneeseen. Kun +palvelija huomasi Arthur Forrestin, kumarsi hän kunnioittavasti. + +-- Sims! huudahti Forrest ihmeissään ja hieman hämillään. + +-- Niin, minä olen nyt täällä, vastasi mies epämääräisesti hymyillen. +On hauska, että voitte paremmin nyt, mr Forrest. + +Kuullessaan tuon kylmän ja onnettomuutta ennustavan äänen katsahti +Sylviane nopeasti ylös. Hän huokasi syvään, käänsi sitten päänsä pois +kuin ei olisi nähnytkään palvelijaa ja katsoi tuleen. Hän oli +kalvennut. Peterson antoi jotain määräyksiä takeista ja lyhdyistä ja +Sims poistui taasen. + +-- Sinä näyt tuntevan uuden palvelijani, virkkoi Peterson Forrestille. +Hän on oikea aarre, voin sanoa sinulle. + +-- Hän on ollut anoppini palveluksessa, vastasi Arthur Forrest. En +tietänyt, että hän oli lähtenyt hänen luotaan pois. + +Sylviane oli vaiti + +-- Hän vastasi erääseen ilmoitukseen, kertoi Peterson, ja hänellä oli +ensiluokkaiset suositukset. Olen hyvin tyytyväinen häneen, niin, minä +olen suorastaan ihastunut häneen. + +Sims astui samassa taasen saliin takit ja hartiahuivit mukanaan. + +-- Kuulehan, Sims, sanoi nuori miljonääri, oletko kuullut, miten +huonosti minulle kävi ajomatkallani? + +-- Kyllä, se oli tosiaankin ihmeellistä. Minä olin aamulla +tallipihassa, kun dogi-vaunuja pestiin, ja minä huomasin juuri silloin, +miten tavattoman hyvintehdyt vaunut ne ovat. + +-- Sinä et tullut tarkastaneeksi pyörää? + +-- En, sitä en tehnyt. + +-- Ovatko lyhdyt kunnossa? + +-- Ne ovat talvipuutarhan ovella. + +-- Kiitos, hyvä on. + + + + +XII. + +Mr Sims havaitsee oven olevan lukossa. + + +Peterson, Arthur Forrest ja Sylviane seisoivat pian ylhäällä harjulla, +jolle komea herraskartano piti rakennettaman. Kummallakin herralla oli +lyhty, mutta kirkkaan kuutamon takia ne olivat tarpeettomat. Kuten +Peterson oli sanonut, tekivät keskeneräiset seinät samanlaisen +romanttisen vaikutuksen kuin mahtavat, satoja vuosia vanhat rauniot. +Siinä oli pitkä, säännötön rivi muureja, joissa oli aukot ikkunoita ja +ovia varten, ja suorakulmaisia väliseiniä oli pystytetty sinne tänne. +Suunnattomat rakennustelineet kohosivat yläpuolelle kaiken muun ja +erottuivat selvästi taivasta vasten. Eräässä kohdassa, lähellä +rakennuksen julkisivun keskustaa, olivat rakennustelineet selvästi +korkeammat kuin muualla. + +Kun he lähestyivät rakennusta, hämmästytti heitä kaikkia syvä +hiljaisuus ja rauha, joka siellä vallitsi. + +-- Se näyttää aivan hylätyltä, kuiskasi Sylviane. + +-- Eikö täällä ole yövartijaa? kysyi Arthur Forrest. + +-- Ei, vastasi Peterson, mitä minä sillä tekisin? Tilukseni ulottuvat +puolen penikulman päähän joka suunnalle ja niiden ympärillä on muuri. + +Kun he olivat ennättäneet noin viidenkymmenen metrin päähän +rakennuksesta, pysähtyi Sylviane vastahakoisena. + +-- Tulkaa! virkkoi Peterson. + +-- Se on niin kaamea! vastusti Sylviane. + +-- Niin, se on kyllä hieman kaamea, vastasi Peterson, varsinkin jos +annatte vallan sellaiselle tunteelle. Mutta meidän täytyy edemmäksi, +jotta voitte nähdä seitsemän mailin päässä täältä sijaitsevan Viiden +Kaupungin sulattimojen savutorvet ja tulen. Se on näky, jota ette +hevillä unohda. + +He astuivat julkisivun eteen ja rakennuksen valtavat mittasuhteet +esiintyivät nyt täydellisinä. + +-- Rakas ystäväni, huomautti Arthur Forrest, tästähän tulee +suuremmoinen. + +-- Niin, vastasi omistaja ylpeänä, ymmärrän, että se sinun mielestäsi +on suuri. Minä olen nyt jo tottunut siihen. + +-- Ja sinä olet tehnyt tämän kahdessa kuukaudessa? + +-- Työmiehet ovat sen tehneet. Tämä on luonnollisestikin vasta alussa. +Tämä ei ole mitään. Se tulee maksamaan 200,000 puntaa ja sisustus vielä +lisäksi 100,000. + +-- Sinä, Peterson, olet mies, jolla on suurpiirteiset aatteet. +Onnittelen sinua. + +-- Pötyä! Te näette nuo telineet tuossa keskellä -- Siihen tulee iso, +kaksinkertainen keskitorni. Jos ei teillä ole mitään sitä vastaan, +voimme kiivetä telineille. Se maksaa vaivan. Jos emme mene ylös, emme +voi nähdä näköalaa paitsi kiertämällä koko rakennuksen. Mitä arvelette, +mrs Forrest? + +-- Täytyykö meidän mennä tikapuita myöten? kysyi Sylviane naisellisen +arasti. + +-- Ei, portaat ovat verrattain mukavat -- olen antanut laittaa ne +sellaisiksi työmiesten takia. Tämä ei ole mikään urakkatyö. + +-- Mennään ylös! myönsi Arthur. Tule, Sylviane, se tekee hyvää sinulle! +Forrest oli erinomaisella tuulella. + +Petersonin ohjeita seuraten he olivat piankin pylväitten ja parrujen +välissä ja suoraan heidän edessään kohosivat jyrkät portaat. Niiden +kummallekin puolen oli pinottu korkeat kasat tiilikiviä, jotka +kuutamossa välkkyivät aivan vaaleina. + +He kapusivat ylös, tekivät käänteen kulmassa, kapusivat taasen ja +tekivät käänteen toisessa kulmassa ja seisoivat viimein huohottaen +telineitten ylimmällä laatalla, neljäkymmentä jalkaa maanpinnan +yläpuolella. + +Äkkiä Sylviane katsoi taakseen. + +-- Mikä se oli? huudahti hän. + +-- Mikä sitten, rakkaani? + +-- Minä olin kuulevinani jotain takaamme, Arthur. + +-- Älä ole hermostunut, Sylvie. Minä pelkään, että kuu ja Petersonin +rautatehdas ovat liikaa sinulle. + +Vastaamatta mitään hän kiersi kätensä miehensä kaulaan. + +-- Minä näin jonkun, kuiskasi hän. + +-- Puhut turhia! + +-- Minä näin jonkun, ja minä kuulin askelet. + +-- No niin, Sylvie, otaksutaan, että se oli kummitus. + +Tämä lyhyt keskustelu tapahtui niin matalalla äänellä, että Arthur +Peterson ei kuullut sitä. Forrest koetti lohduttaa vaimoaan. Sitten hän +sanoi itselleen, että Sylvianen täytyi olla ylen määrin väsynyt matkan +jälkeen, mutta huolimatta siitä, että hän koetti kaikin voimin poistaa +mielestään Sylvianen levottomuutta, oli pelko, joka selvästi ilmeni +Sylvianen silmistä, siirtynyt myös häneen. + +-- Tulkaa nyt tänne toiselle puolelle, sanoi Peterson, niin voimme +nähdä Crewen rautatieaseman lyhdyt. Älkää pelätkö. Tämä on neljän +parrun levyinen, mutta pahaksi onneksi ei voi pitää mistään kiinni. +Seuratkaa minua, tämä ei ole ensinkään vaarallista. + +Hän osoitti jonkinlaista siltaa, joka näkyi hyvin selvästi kuutamossa +ja joka johti siltä laatalta, jolla he seisoivat, samanlaiselle +toisella puolen. + +-- Tulkaa! sanoi hän vielä kerran ja astui sillalle. Yksi parruista +antoi perään ja samassa silmänräpäyksessä oli Arthur Peterson kadonnut +kuin noiduttu. Ei kuulunut huutoa, ei minkäänlaista ääntä -- vain +Sylvianen pidätetty kiljahdus. Mies ja vaimo kuuntelivat turhaan edes +jotain pientä elonmerkkiä. + +Peterson oli poissa. Silmänräpäyksen ajan hän seisoi heidän edessään +kuun kirkkaassa valaistuksessa, niin lähellä, että he olisivat voineet +ojentaa hänelle kätensä, seuraavassa silmänräpäyksessä eivät he +kuulleet eivätkä nähneet häntä. Oli kuin jokin kauhea ja salaperäinen +käsi olisi ojentunut tyhjyydestä ja vetänyt hänet luokseen. + +-- Palkin on täytynyt liukua alas poikkiparrulta, virkkoi Forrest. + +Miksi täytyy ihmisluonteen aina äkkinäisen onnettomuuden sattuessa +paeta arkipäiväisyyteen ja luonnollisuuteen? Tuona hetkenä oli +kuolematon sielu äkkiä kadonnut olemattomiin ja Arthur Forrestin täytyi +välttämättä sanoa, että palkki oli liukunut alas poikkiparrulta. + +-- Ei kuulunut minkäänlaista putoamisen aiheuttamaa ääntä, jatkoi hän +ja koetti puhua luonnollisella äänellä. Kuulitko sinä mitään, Sylvie? + +Sylviane pudisti hitaasti päätään. + +-- Hän on loukkaantunut kuolettavasti! huudahti hän. + +Arthur laskeutui polvilleen ja katsoi syvyyteen. Hän ei voinut nähdä +muuta kuin sysipimeyttä. Lyhtyjä eivät he olleet ottaneet mukaansa ylös +telineille. + +-- Peterson! huusi Arthur. Huutoon vastasi kaiku. + +-- Hän on aivan varmasti loukkaantunut kuolettavasti! + +-- Menkäämme alas, virkkoi Arthur. Pidä kädestäni kiinni. + +Arthur ei koettanut edes lohduttaa Sylvianea. Hänestä oli typerää, että +hän oli aikaisemmin koettanut rauhoittaa häntä. Eivätkö naisten +aavistukset ja enteet ole herkemmät ja varmemmat kuin miesten? Eikö +aina ole ollut siten ja eikö siten tule ikuisesti olemaan? Ja kuitenkin +vakuuttavat miehet alituisesti, että naiset ovat levottomia syyttä +suotta. + +Hän koetti arvailla, kenet tai mitä Sylviane oli nähnyt ja kuullut, +mutta hän ei saattanut keksiä minkäänlaista ratkaisua arvoitukselle. +Sylviane empi liikauttaa itseään -- jos yksi palkki antoi perää, niin +miksipä ei toinenkin? + +-- Tule! lausui Arthur komentavasti, melkein töykeästi. + +-- Eikö se saata olla vaarallista? kysyi Sylviane vavisten. + +-- Älä pelkää, virkkoi Arthur miehen ehdottomalla varmuudella. + +Ja he kapusivat alas karkeatekoisia puuportaita pitkin, hitaasti, +varovasti, toisin hetkin kuun valossa, toisin hetkin syvässä +pimeydessä. Kun he pääsivät alimmalle laatalle, kuulivat he puoleksi +tukahtuneen äänen sanovan: + +-- Kaikki on hyvin -- kaikki on hyvin, ja joku olento lähestyi heitä. +Se oli Peterson itse. + +-- Kaikki on hyvin, virkkoi hän puhuen varmalla, innokkaalla äänellä. +Toivon, että ette pelästyneet. Minä putosin santakasaan, joka oli juuri +ajettu sinne tänään iltapäivällä. Minä mykistyin hieman ensi hetkessä, +mutta minä olen aivan vahingoittumaton. Se oli joka tapauksessa aika +korkealta, neljäkymmentä jalkaa! Jos ei tuota santakasaa olisi ollut, +olisi se ollut minun loppuni. Nyt me voimme, minun mielestäni, mennä +kotiin ja juoda hiukan konjakkia ja vettä. + +Kun Peterson astui varjosta esiin, näkivät he, että hän oli kadottanut +hattunsa. Hänen tukkansa oli sekaisin ja kuun valossa huomasi lisäksi, +että hänen vaatteensa olivat pahasti ryvettyneet. + +Forrest tunsi Sylvianen nojaavan raskaasti hänen käsivarttaan vasten. +Hän oli pyörtymäisillään. + +-- Kas niin, kas niin, virkkoi Forrest hänelle, ja tahdonponnistuksella +onnistui hänen voittaa heikkoutensa. + +-- Älkää olko huolissanne, mrs Forrest, sanoi Peterson ja astui vielä +lähemmäksi. Minä olen virkeä kuin särki, mutta huomenna olen varmaankin +tunteva hieman jäykkyyttä ruumiissani. + +-- Minä olen hyvin iloinen, ettet vahingoittunut ensinkään, sanoi +Arthur Forrest. Mutta tätä päivää kai voinet pitää oikein ihmeitten +päivänä? + +-- Niin, niinpä tosiaankin, myönsi Peterson. + +He ottivat lyhtynsä ja palasivat kotiin melkein vaiti ollen koko +matkan. Ei kukaan keksinyt mitään sanottavaa. + +Kun he kulkivat talvipuutarhan läpi huusi Peterson: + +-- Sims! Missä Sims on? Minun vaatteeni täytyy harjata. Ja sanokaa +jollekin, että saliin tuodaan heti konjakkia ja soodavettä. + +-- Tässä olen, vastasi Sims ja astui esiin heidän takaansa puutarhasta. +Arthur Forrest valaisi lyhdyllään miehen kasvoja. Hänen kasvoillaan oli +välinpitämätön, kunnioittava, vilpitön hymy, miehen hymy, miehen, joka +tuntee oman arvonsa ja toisten, ja joka elää sovinnossa koko +luomakunnan kanssa. + +Arthur Forrest istui kauan ylhäällä ja puheli Petersonin kanssa +ja kun hän oli toivottanut hänelle hyvää yötä, istuutui hän +pukeutumishuoneeseen -- joka oli Sylvianen ja hänen makuuhuoneensa +edessä -- polttaakseen loppuun saakka savukkeensa. Talossa oli aivan +hiljaista, jos ei ota huomioon tuota epämääräistä, selittämätöntä +ääntä, jonka tuskin voi eroittaa pimeyden vallitessa. Hän heitti +paperossipätkän tuhkakuppiin, astui ikkunan ääreen ja katsoi ulos. Kuu +vaipui harjun taa ja sen valo lankesi uuden rakennuksen rungolle, joka +seisoi tuolla niin eriskummallisena ja alastomana. + +Samassa hän kuuli jotain kolinaa huoneesta. + +-- Arthur! + +Kalpea olento makasi hänen jalkojensa juuressa. Se oli Sylviane +yöpuvussaan. Vavahdellen ja väristen nyyhkytyksistä, tukka avoimena ja +silmät kyynelten sumentamina makasi hän Arthurin edessä kuin epätoivon +ja surun vertauskuva. + +-- Rakas Sylvianeni, oletko sinä sairas? Arthur kohotti hänet seisomaan +ja asetti hänet sitten tuolille istumaan. Mitä nyt on tapahtunut? +Näitkö pahaa unta? + +-- Jumala suokoon, että se olisi sitä! vastasi hän. Hän tarttui samassa +Arthurin käteen, mutta laski sen irti jo taasen kuin se olisi +polttanut. Arthur, he koettavat tappaa hänet! + +-- Kutka koettavat tappaa kenet? + +-- Mr Petersonin. Minä tiedän sen. + +-- Rakas Sylvie, mitä sinä tarkoitat? + +Hän tuumi itsekseen, että hänen vaimonsa käytös oli ollut hyvin +merkillistä siitä asti, kun he olivat tulleet saliin päivällisen +jälkeen. + +-- Sims on täällä! virkkoi Sylviane kauhunsekaisella äänellä. Niin pian +kuin näin Simsin salissa, tiesin, että jotain oli tekeillä. Hänen +nyyhkytyksensä lakkasi ja hän mutisi käsittämättömiä sanoja. + +-- Kas niin, virkkoi Forrest koettaen rauhoittaa häntä, älä nyt itke. +Silloin en voi kuulla, mitä sanot. Mitä sinä sanoit Simsistä? + +-- On kyseessä jokin suunnitelma, vastasi Sylviane. Etkö sinä huomaa +sitä? Ensin katkesi vetohihna, sitten irtaantui pyörä ja viimein tuo +irtonainen palkki. On suorastaan ihme, ettei mr Peterson ole kuollut. +Mutta he koettavat tappaa hänet. He eivät anna minkään estää itseään. +Sinä et tunne heitä, Arthur. + +-- Keitä sitten? + +-- Tohtori Colpusta -- ja... + +-- Tohtori Colpusta? + +-- Niin, ja voitko ajatella, Arthur? -- äitiäni! + +-- Sylviane! + +-- Niin, äitini. He ovat lähettäneet Simsin tänne -- hän toimii heidän +määräystensä mukaan. Olen vakuutettu siitä. Kun olimme ylhäällä +rakennustelineillä, näin jonkun -- sen täytyi olla Sims. + +-- Mutta rakas Sylvie, miksi tohtori Colpus ja äitisi tahtoisivat +surmata mr Petersonin? Hänen tarkoituksensa oli mukaantua Sylvianen +ajatuksenjuoksuun. Hän luuli, että Sylviane kuvitteli ja että +Petersonin ihmeelliset onnettomuudet olivat tehneet häneen niin +voimakkaan vaikutuksen, ettei hän ollut samanlainen kuin tavallisesti. + +Sylviane istui hetken hiljaa ja näytti kokoavan kaikki voimansa vaikean +tehtävän suorittamiseen. + +-- Kerron sinulle, Arthur, aloitti hän. Kerron sinulle kaiken. Olisin +tehnyt sen aikoja sitten, mutta en ole uskaltanut. Minä pelkäsin niin +äitiä. Suunnitelma oli järjestetty aivan alusta alkaen. Ennenkuin me +tutustuimme sinuun, tiesivät äiti ja tohtori Colpus, että sinulla oli +oikeus Petersonin omaisuuteen. Siksi meidät tutustutettiin sinuun. +Minulle annettiin määräys, että minun oli mentävä kanssasi naimisiin. +Muun voit arvata, niin, sinähän tiedät sen itse asiassa. Kun +avioliittomme oli saatu lopullisesti järjestetyksi, piti tohtori +Colpuksen ilmoittaa sinun sukulaisuudestasi Petersonin suhteen +aivankuin hän juuri olisi saanut asiaa tietää. + +Sellainen ajatus, että hänen vaimonsa kuvitteli vain tyhjänpäiväistä, +katosi silmänräpäyksessä Arthurin mielestä. Hän ymmärsi heti, että +Sylvianen sanoihin sisältyi kylmä, katkera totuus. Hän muisti koko +joukon pikkuseikkoja, joista hän tähän asti oli ollut välinpitämätön ja +joita hän oli väheksinyt, ja nuo pienet seikat varmensivat sen +peloittavan syytteen mrs Cavalossia ja tohtori Colpusta vastaan, jonka +Sylviane oli tuonut ilmi hätäisin lausein. + +-- Sylvie! huudahti hän nousten seisomaan. Menitkö kanssani naimisiin +siksi, että luulit minusta tulevan miljonäärin? + +Sylviane painoi kauniit kasvonsa käsiään vasten. + +-- En, vakuutan sinulle Jumalan nimessä, en, vastasi hän kuiskaten. +Minä rakastin sinua, ja minä rakastan sinua, Arthur! Etkö usko minua? + +-- Uskon, vastasi hän paikaltaan liikahtamatta. Jatka! + +-- Se oli virhe heidän laskelmissaan kun sinä et tahtonut esittää +oikeuksiasi ja kun sinä tiesit jo kaiken aikaisemmin. Sitä he eivät +olleet ottaneet huomioon ja heidän täytyi aloittaa taasen alusta. Voi, +Arthur, minä kuulin heidän keskustelevan sinä iltana, kun sinä olit +sairas. Minulla oli mitä kauheimmat epäilykset ja siksi minä hiivin +salin ovelle sinä iltana, kun sinun sairaudessasi tapahtui niin paha +käänne, ja minä kuulin, mitä tohtori Colpus ja äiti keskenään puhuivat. +Äiti -- äiti... Minä en voi sanoa sitä. + +-- Sinun täytyy sanoa se minulle, Sylviane. + +-- Hän -- tahtoi, että sinä kuolisit, Arthur! Hän aukaisi sinun +huoneesi ikkunan, että sinä -- ettet sinä paranisi, Arthur. Minä näin, +että se oli hieman auki, kun hän oli lähtenyt huoneesta. Hän ei ollut +sulkenut sitä täydellisesti. Olisin antanut mitä tahansa, saadakseni +täydelliset todisteet häntä vastaan, mutta minä en uskaltanut syyttää +häntä, minä en uskaltanut. Minä olen aina pelännyt häntä niin. + +-- Miksi äitisi tahtoi, että minä kuolisin? kysyi Arthur kylmästi. + +-- Hän luuli, että sinun kuoltuasi he voisivat esittää vaatimuksensa +omaisuuteen nähden minun oikeuksillani -- sen verran kuulin. Mutta +tohtori Colpus sanoi, että se olisi hyvin vaikeata ja että sinut täytyi +pelastaa mihin hintaan tahansa. Sitten kuulin hänen sanovan äidille, +että toinen Arthur on enemmän tiellä. He arvelevat, että jos mr +Peterson kuolisi, ottaisit sinä empimättä omaisuuden vastaan. + +-- Se ei voi olla totta! huudahti Forrest. Se on uskomatonta! Hänen +koko ruumiinsa vapisi sanomattomasta vihasta ja kauhusta. + +-- Se on totta, virkkoi Sylviane, ja siksi Sims on nyt täällä. Sims on +mies, johon he voivat luottaa. Hän tekee, mitä hänen tehtäväkseen +määrätään. + +Forrest kulki edes takaisin huoneessa. + +-- Niin, virkkoi hän viimein seisahtuen vaimonsa i eteen, se on totta. +Minulla oli ollut sellainen tunne, että äitisi oli seikkailijatar, +mutta minä ajattelin vain sinua. + +-- Minä jätän sinut huomenna, Arthur. Se on vähäisin, mitä voin tehdä. +Sanokaamme nyt hyvästi. + +-- Jätät minut! huudahti Arthur. + +-- Niin, minun täytyy. Se on, kuten sanoin, vähäisin, mitä voin tehdä +-- minulla on äitini veri suonissani. Enkö myöntynyt ensin alussa hänen +suunnitelmiinsa? Kyllä, sen tein! Minä olen hyljätty olento. Minä en +ole sen arvoinen, että katsot minuun enää kertaakaan. Mutta vannon +sinulle, Arthur, että en tietänyt heidän tahtovan surmata sinut. Tiesin +vain, että sinusta piti tulla rikas, hyvin rikas. Jos en minä +sattumoisin olisi rakastunut sinuun, olisin mennyt kanssasi naimisiin +tuntematta pienintäkään omantunnon vaivaa. Ja kun minä huomasin että +rakastin sinua, sanoin itselleni, ettei minun pitäisi mennä kanssasi +naimisiin, ettei se olisi oikein sinua kohtaan. Mutta rakkauteni +houkutteli minua, kiusaus oli ylivoimainen -- ja äiti oli niin kauhea. +Ja sitten tahdoin niin mielelläni olla vaimosi, Arthur. Minä päätin, +että kertoisin sinulle kaiken mentyämme naimisiin, mutta en silloinkaan +uskaltanut -- minä pelkäsin, että sinä halveksisit minua ja lähettäisit +minut kotiin äidin luo. Mutta nyt, kun olen nähnyt sinun olevan vähällä +tulla murhatuksi ja mr Petersonin melkein murhattuna, en voi enää +kauemmin vaieta. Sinun täytyy koettaa antaa minulle anteeksi, Arthur. +Ja jos et voi, niin unohda ainakin. Minä menen kauas, kauas pois +luotasi ja kauas äidin luota. -- Ei, en pyydä sinulta suudelmaa ennen +lähtöäni. + +-- Ennen lähtöäsi? toisti Arthur. Sinä sanot nähneesi, että he ovat +melkein murhanneet minut, ja nyt tahdot itse murhata minut? + +-- Arthur! huudahti Sylviane. + +-- Älä sitten sano sanaakaan lähdöstäsi. + +Sylviane vaipui hänen jalkojensa juureen. + +-- Sinä uhri parka! virkahti Arthur tahtomattaan. Sanomatta +enää sanaakaan nosti hän hänet käsivarsilleen ja kantoi hänet +makuuhuoneeseen. Sylviane sulki silmänsä raukeana. Arthur seisoi sängyn +vieressä, kunnes Sylviane aukaisi silmänsä. + +-- Sylvie, sanoi hän hiljaa, luotan sinuun kuin itseeni. Et kai tahdo +lähteä luotani pois? + +Sylvianen huulille kohosi kaunis, surullinen hymy. + +-- Koko hyödyttömän elämäni aikana, kuiskasi hän, en ole tehnyt mitään, +millä olisin ansainnut rakkautesi ja hyvyytesi. + +-- Enkelini, vastasi hän, siinä on kyllin, kun olet olemassa. Kedon +liljat eivät kudo eivätkä kehrää. Nyt sinun täytyy nukkua. Et kai sinä +pelkää enää? + +-- En nyt, huokasi hän. + +Arthur aikoi lähteä syvästi liikutettuna. + +-- Arthur! kuiskasi Sylviane. + +-- Mikä on, rakkaani? Hän katsoi taasen vaimoaan. + +-- Sinä koetat kai pelastaa mr Petersonin? kuiskasi hän. + +-- Ole rauhassa, rakkaani, vastasi hän ja Sylviane kiitti katseellaan +häntä tuosta lupauksesta. + +Samassa kuului kevyt koputus pukeutumishuoneen ovelta. He hätkähtivät +molemmat. + +-- Kuka siellä? kysyi Forrest lujalla äänellä. + +-- Minä, Sims. + +-- Odota sitten silmänräpäys. + +Forrest hyväili kädellään hellästi vaimonsa otsaa. Sitten hän meni +pukeutumishuoneeseen, sulki sen ja makuuhuoneen välisen oven ja aukaisi +käytävään vievän oven. + +-- Astu sisään, sanoi hän, ja Sims astui huoneeseen. + +-- Vai niin, sinäkö se olet? virkkoi Forrest. Oletko vielä ylhäällä +näin myöhään? Ja hän lukitsi nopeasti myös ulko-oven. + + + + +XIII. + +Sims antautuu. + + +Aina järkähtämättömän varma Sims katsoi ihmetellen Arthur Forrestia, +kun tämä lukitsi pukeutumishuoneen oven. + +-- Mr Peterson lähettää terveisiä, sanoi hän levollisesti, pyytäen +ilmoittamaan, että hän unohti sanoa teille menevänsä huomenaamulla +varhain ulos, jotta ette odota häntä aamiaiselle, jos hän sattuisi +hieman viipymään. + +-- Vai niin, sanoi Arthur Forrest ja työnsi oikean kätensä erääseen +ruskeaan laukkuun, joka oli pöydällä avattuna, vai niin, mr Peterson +aikoo huomenaamulla varhain mennä ulos. Hän ei puhunut asiasta mitään +minulle ja siitä on kulunut vain neljännes, kun me erosimme. + +-- Ei, hän unohti sanoa. + +-- Makaako hän nyt? + +-- Kyllä. + +-- Meneekö hän metsästämään aamulla? + +-- Ei, minä -- minä luulen, että rakennuksella on jotain, jonka hän +haluaa järjestää. + +-- Ahaa! huudahti Forrest niin pontevasti kuin osasi, mutta katsomatta +Simsiin. Kuulepas samalla: mr Peterson näytti olevan hyvin hämmästynyt, +kun minä kerroin hänelle, että sinä olit aikaisemmin ollut mrs +Cavalossin luona. Mistä johtuu, ettei hän tietänyt siitä? + +-- Kun hain paikkaa, esitin minä todistuksen vain viimeisen edellisestä +paikastani. + +-- Miksi? + +-. Niin, ollakseni totuudenmukainen, satuin pahaksi onneksi +riitaantumaan mrs Cavalossin kanssa -- sen tahtoo sanoa mrs Colpuksen +kanssa, eikä hän tahtonut antaa minulle minkäänlaista todistusta. + +-- Varsin näppärä keksintö, Sims, virkkoi Forrest, joka ei ensinkään +näyttänyt hyväksyvän tällaista selitystä. Ja nyt tiedoittaa mr +Peterson, että hän aikoo mennä ulos varhain aamulla, eikä meidän +tarvitse odottaa häntä aamiaiselle? + +-- Niin, siten hän sanoi. + +-- Vai niin. Forrest katsoi nyt ensimmäisen kerran Simsiä. Tuo +tervehdys ei kai voine olla mitään sinun keksimääsi, Sims? lausui hän +hyvin hitaasti. + +-- En ymmärrä, mitä tarkoitatte, mr Forrest. + +-- Niin, jos esimerkiksi aiot päästä eroon isännästäsi yön aikana ja +tahdoit, että se huomattaisiin mahdollisimman myöhään? + +-- Mr Forrest! + +-- Sinä kuulit, mitä sanoin. + +-- Päästä eroon isännästäni? + +-- Niin, murhata hänet, jos pidät parempana sitä sanaa, toimittaa hänet +pois tieltä -- tietystikin puhtaasti onnettomuuden kautta. + +-- Mr Forrest, minun täytyy tosiaankin esittää vastalause -- minä -- +minä toivon, ettei konjakki... + +-- Peli on menetetty, Sims. Minä tunnen sinun ja Colpuksen pariskunnan +aikeet. + +Ensimmäisen kerran elämässään hämmentyi Sims niin, että hän menetti +mielenmalttinsa ja teki tyhmän teon. Hän hyökkäsi ovea kohti. + +-- Pysähdy! huusi Forrest ja veti samassa ladatun revolverin esiin +laukusta. Minulla on aina tapana pitää tämän mukanani, virkkoi hän. +Istuudu, Sims! + +Sen sijaan että olisi istuutunut, vetäytyi Sims yhä enemmän oveen päin. + +-- Istuudu, Sims! toisti Forrest täysin rauhallisena. Ovi on lukossa. +Hän kohotti revolverinsa. + +-- Te ette uskalla ampua, sanoi Sims. + +-- Enkö uskalla? lausui Forrest. Pyydän, ettet liiaksi luota +pitkämielisyyteeni. Kolmannen kerran kehoitan sinua istumaan -- istuudu +tuolle tuolille! + +Sims totteli. + +-- Nyt voimme jatkaa, sanoi Arthur Forrest hänkin istuutuen pitäen +revolveria polvellaan. Ei puhuta niin kovaäänisesti, sillä vaimoni +makaa viereisessä huoneessa ja hänen täytyy saada nukkua. + +-- Minä en ensinkään tajua, mitä tämä merkitsee, sanoi Sims. Minä tulin +vain tänne tuomaan terveisiä isännältäni... + +-- Kuuntele nyt tarkoin, Sims, mitä minä sanon. Minä en epäile +hituistakaan, että sinä olisit roisto, mutta toisinaan täytyy +kunniallisten ihmisten käyttäytyä roistomaisesti. Minä tiedän +ehdottoman varmasti, että on kyseessä suunnitelma raivata mr Peterson +tieltä ja sinun pitää huolehtia siitä. Minä voin osoittaa todeksi, mitä +sanon ja paljon enemmänkin. Nyt teen sinulle erään ehdotuksen. Jos +kerrot minulle kaiken, mitä tiedät -- kaiken, sanon -- ja lupaat heti +lähteä maasta, niin annan sinun mennä. Mutta jos sinä vastustat minua, +suljen sinut lukkojen taakse tänne ja lähetän noutamaan poliisia. + +-- Paras lähettää hakemaan sitten heti, virkkoi Sims marttyyrin ilme +kasvoillaan, sillä enhän minä voi puhua asioista, joista en tiedä +mitään. + +-- Älä ole tyhmä, Sims, jatkoi Forrest, joka päätti uskaltaa +lausua vielä erään rohkean syytteen. Minä näin sinut ylhäällä +rakennustelineillä illalla ja vaimoni näki myös. Huomenna saa mr +Peterson tietää kaiken. Minä tiedän lisäksi, että sinä olit laittanut +pyörän sellaiseksi, että se irtaantui. Kun vetohihna meni poikki, +saattoi se olla onnettomuustapaus, mutta se saattoi olla myös jotain +muuta. + +Sims kohotti hiukan kulmakarvojaan, ja sitten syntyi hiljaisuus. + +-- Jos minä nyt kerron kaiken, sanoi hän viimein happamesti, mistä minä +silloin tiedän, että te annatte minun mennä? + +-- Sitä et voikaan tietää, Sims, sinun täytyy luottaa minuun. Minä +saatan rikkoa lupaukseni. Varma et voi olla. + +Sims katsoi kaipaavasti ikkunaan. + +-- Päätä nyt, sanoi Forrest. Haluatko pitää vapautesi tai mennä +vankeuteen? + +-- Mitä te sitten haluatte minun kertovan? + +Arthur Forrest huokasi tahtomattaan helpotuksesta. Hän tiesi nyt, että +Sylvianen epäilykset olivat oikeat. + +-- Minä teen sinulle suoranaisesti asiaa koskevia kysymyksiä ja haluan +niihin vastaukset ilman verukkeita. Ensimmäinen kysymys: miten paljon +sinun piti saada aviopari Colpukselta, kun mr Peterson oli raivattu +pois tieltä? + +-- Minä en voi tosiaankaan... + +-- Paljonko? + +-- Kymmenentuhatta käteistä... + +-- Hyvä, kymmenentuhatta käteistä ja sitten? + +-- Sitten kaksikymmentätuhatta. + +-- Hyvä. Toinen kysymys: tietävätkö Colpukset, että sinun +tämänpäiväiset yrityksesi ovat epäonnistuneet? + +-- Eivät. + +-- Milloin he saavat tietää? + +-- Huomenaamulla puoli yhdeksän aikaan. + +-- Jos nyt otaksumme, ettei mr Peterson -- hm -- aivan äkkiä kuolisi +lähi päivien aikana, että sinä oikeastaan huomaisit olevasi estetty +tekemästä sitä, mitä olet tänne tullut tekemään -- mikä olisi seuraava +teko? Sinähän voit otaksua, että minä tunnen suunnitelmanne. + +-- Silloin selittäisi mr Colpus mr Petersonille, että hänen rahansa +itse asiassa kuuluvat teille. + +-- He uskovat, että hän jättäisi ne heti minulle? + +-- Kyllä, jos asia todistettaisiin hänelle -- ja se tapahtuisikin. + +-- Miksi he eivät yrittäneet ensin sitä? + +-- Koska se on epävarmaa. Hän saattaisi kieltäytyä rahoja luovuttamasta +ja... + +-- Ja jos hän luovuttaisi rahat, saattaisin minä kieltäytyä siinäkin +tapauksessa ottamasta niitä vastaan. Eikö niin ole päätelty? Ja siksi +teidän mielestänne oli yksinkertaisempaa raivata mr Peterson pois! Nyt +tulee kolmas kysymys: otaksuitteko te, että minä muuttaisin päätökseni +omaisuuteen nähden mr Petersonin kuoleman jälkeen? + +-- Kyllä. + +-- Ymmärrän. Neljäs kysymys: miten kauan olet tuntenut tohtori +Colpuksen ja mrs Cavalossin -- tarkoitan mrs Colpuksen? + +-- Lähes kaksikymmentä vuotta. + +-- Oletko ollut mrs Cavalossin palvelija koko ajan? + +-- Kyllä. + +-- Siinä tapauksessa tunnet verrattain tarkkaan mrs Colpuksen +liikehommat? + +-- Kyllä. + +Miehen huulilla välähti hymy. + +-- Odotahan, mietitäänpäs, onko jotain vielä. Niin, viides kysymys: +otaksu, että minä olisin ottanut vastaan rahat, mitä etua sinulle ja +aviopari Colpukselle olisi ollut siitä? Mrs Colpus on anoppini ja +hänestä olisi tietysti mieluista, kun minä olisin miljonääri, mutta +sehän tulisi aina riippumaan minun hyväntahtoisuudestani, saisiko hän +joskus jotain Petersonin miljoonista. Oliko siis teidän tarkoituksenne, +että heti kun minä olisin ottanut rahat vastaan, lähettäisitte minut +samaa tietä kuin mr Petersonin? + +-- Tahdotteko te todellakin, että minun on vastattava siihen +kysymykseen? + +-- Tahdon. Ja sinun on Jumalan nimessä myöskin vastattava. + +Vastaus tuli täysin levollisesti. + +-- Kyllä, sellainen oli tarkoitus. Kuten tiedätte, olette te +kirjoittanut erään testamentin vaimonne nimiin. + +-- Vaimoni nimiin, kyllä! mutisi Arthur. Mrs Colpus ei tunnu paljoakaan +ajattelevan tyttärensä tunteita, sanoi hän katkerasti. + +-- Hänen tyttärensä, huomautti Sims, pitäisi pian olla tottunut +leskeksi jäämiseen. + +Arthur hypähti seisomaan erään ajatuksen valtaamana. + +-- Ja tuliko Drew myös --? Hän vaikeni. Hän ei voinut lausua, mitä hän +ajatteli. + +Sims nyökkäsi välinpitämättömästi. + +-- Kuka teki sen? + +-- Colpus. + +-- Mutta vaimoni ei kai aavistanut siitä mitään? Ei, hän ei voinut. + +-- Ei hän aavistanut mitään. + +Arthur istuutui taasen. Hän tunsi kalpenevansa. Ajatus, että +Sylvianesta kauneutensa takia oli tehty sellainen syötti, joka johtaisi +varakkaita miehiä tuon inhoittavan kolmikon kynsiin, kauhistutti häntä. +Tuo häväistys oli hänestä enemmän kuin ajatella saattoi ja hän tunsi +olevansa kuin lamaantunut. + +-- Sims, sanoi hän viimein. Sinä ja rikostoverisi olette inhoittavimpia +roistoja, mistä milloinkaan olen kuullut. Sanoin, että annan sinun +mennä ja minä annankin. Lähde heti tiehesi. Minä huolehdin siitä, että +jätät tämän talon. Saat kahdentoista tunnin etumatkan. + +Hän nousi seisomaan pitäen yhä revolveria kädessään. + +-- Kiitos! virkkoi Sims. + + + + +XIV. + +Aviopuolisoiden kesken. + + +Sillä välin tapahtui Lontoossa yhtä ja toista, jolta ei puutu +mielenkiintoa. Samana iltana kun Arthur Peterson putosi alas +neljänkymmenen jalan korkeudesta, istuivat tohtori Colpus ja hänen +silmiensä ilo Hotel Cecilin salissa. He istuivat eräässä nurkassa +mahdollisimman etäällä komeasta sisäänkäytävästä ja tuntui siltä kuin +he olisivat tahtoneet piiloutua tuon vihreällä ja kullalla kirjaillun +huoneen runsaitten verhojen ja huonekalujen joukkoon. Yö oli jo +pitkälle kulunut, kello oli neljännestä vailla kaksi. Eräs vahtimestari +astui saliin katsoen pariskuntaa hyvin lähentelevästi. + +-- Suokaa anteeksi, virkkoi hän, aioin sammuttaa tulet. Minä luulin... + +Tohtori Colpus viittasi hänet ulos kiivaalla liikkeellä. Miehen sanat +olivat olleet melko kohteliaat, mutta hänen käytöksensä hävytön. Ei +ainoakaan inhimillinen olento ole suuremmassa määrin inhimillinen kuin +ison, rikkauden palvelukseen omatun hotellin vahtimestari. Tämä mies +oli huomannut tohtorin ja hänen vaimonsa selvästi vaatimattoman +taloudellisen tilan. Heidän oli ollut pakko muuttaa komeista huoneista, +joissa he aikaisemmin olivat asuneet, pois ja vahtimestari, joka oli +huomannut miten heille vähitellen oli käynyt, oli myös vähitellen +muuttunut julkeammaksi heitä kohtaan, siten osoittaen olevansa syvästi +inhimillinen. + +-- Kirotun huono onni! virkkoi tohtori, kun vahtimestari oli mennyt. + +-- Me muutamme Savoyiin, lausui mrs Colpus mankuvalla äänellä. + +-- Senhän voimme tehdä, myönsi tohtori, kun olemme maksaneet laskumme +täällä. Hän hymyili. + +-- Sinun ei tarvitse koettaa olla sukkela minun kustannuksellani, +Frank, huomautti hänen vaimonsa marttyyrimaisesti. + +Tohtori sulki hänet syleilyynsä ja suuteli kolme kertaa hänen +kasvojaan, joilla ei näkynyt ainoatakaan vuosien jättämää jälkeä. + +-- Anna anteeksi minulle, pyysi hän, kun suututin sinut, vieläpä +syntymäpäivänäsi. + +Mrs Colpus hätkähti ja sulki silmänsä puoleksi minuutiksi. + +-- On parasta, sanoi hän, että menemme nukkumaan. + +He menivät takaisin huoneeseensa alakuloisina ja miettiväisinä. Mutta +sinne mennessä poikkesi tohtori Colpus hotellin konttoriin katsoakseen, +oliko siellä sähkösanomaa. Ei ollut hänelle mitään. + +-- Oliko tullut mitään? kysyi hänen vaimonsa, kun tohtori astui +huoneeseen. + +-- Ei mitään, vastasi hän lyhyesti ja meni pukeutumishuoneeseensa. +Siellä hän istui kauan ajatellen menneisyyttä, nykyisyyttä ja +tulevaisuutta. Kello oli melkein kolme, kun hän meni nukkumaan. Nainen, +joka tänään oli täyttänyt kolmekymmentäviisi vuotta, näytti nukkuvan. +Tohtori ojensi kätensä sammuttaen sähkövalon ja pian hänkin nukkui. + +Mutta kello viideltä hän heräsi siihen, että huone oli valaistu. Hänen +kaunis puolisonsa istui -- puettuna ihastuttavaan aamutakkiin -- +pukeutumispöytänsä ääressä suoraan ikkunan edessä. Kun hän istui selkä +tohtoriin päin, ei tohtori saattanut nähdä, mitä hän teki. Mutta hän +eroitti setelirahojen rapinan ja yleisesti niin mieluisan kultarahojen +kilinän. Nyt oli kuitenkin tuo kilinä epämiellyttävää tohtori +Colpuksesta, sillä se kaikui hänen korvissaan kuin rikkauden +alakuloinen joutsenlaulu. + +-- Etkö sinä palele, rakas ystäväni? kysyi hän levollisesti. + +Hän ei vastannut. Rapina ja kilinä jatkui vielä hetken. Sen jälkeen +mutisi mrs Colpus aivan kuin itsekseen: + +-- Viisikymmentäneljä puntaa ja kymmenen shillinkiä. + +-- Ja meidän tämänviikkoinen laskumme nousee ainakin kuuteenkymmeneen, +vastasi tohtori. + +-- Hyi, miten epämiellyttävä sinä olet! sanoi hänen vaimonsa. Minä olin +niin levoton, etten voinut nukkua, ja siksi nousin ylös miettiäkseni ja +katsoakseni, miten paljon meillä on, ja sitten -- ja sitten sinä olet +noin epämiellyttävä! + +-- Miten saatat sanoa siten, Marie. Tiedäthän sydämessäsi, etten minä +ole epämiellyttävä. Sinä tiedät ettei sinulla ole mitään muistuttamista +minuun nähden aviopuolisona. Kohtalo ei ole meitä suosinut ja kun sinä +olet liian älykäs suuttuaksesi kohtalolle, suutut sinä sen sijaan +minulle. Enkö ole pyytänyt sinua, melkeinpä polvillani, useitten +kuukausien aikana, että muuttaisimme tästä loistohotellista asumaan +rauhalliseen, hiljaiseen täysihoitolaan Bloomsbury Squaren varrella, +josta olen kertonut sinulle? + +-- Täysihoitola Bloomsbury Squaren varrella! huusi mrs Colpus ja +kääntyi tuolillaan. Jos puhut siitä vielä, niin minä tulen hassuksi. +Minä kuolisin Bloomsbury Squaressa. + +-- Noh, sitä en usko, sanoi tohtori. Täytyy olla paljon ankarampi +ilmasto kuin Bloomsbury Squaressa vallitseva, joka pystyisi ottamaan +sinut hengiltä, rakas ystäväni. + +-- En ikinä olisi uskonut, että meidän täytyisi istua kädet ristissä +kaikkien näiden kuukausien aikana ilman, että mitään erikoisempaa +tulisi tehdyksi. Minulla oli suurempi luottamus sinun kykyihisi, Frank. + +-- Rakkahin, vastasi tohtori, minä olen tehnyt voitavani -- minä teen +kaiken, minkä voin, ja Sims tekee kaiken, minkä hän voi. Ja sinä +muistat, että minä sanoin sinulle kesällä, että me kyllä tarvitsisimme +kuusi, seitsemän kuukautta. Mutta me olemme eläneet niin ylellisesti, +että... + +-- Me emme ole eläneet ylellisesti, keskeytti mrs Colpus. Tämä on ollut +vain sellaista, mihin minä olen aina tottunut ja mitä minulla _täytyy_ +olla. Mutta en voi käsittää, miksi emme saa Simsiltä mitään tietoja. + +-- Varmastikin tänä aamuna tulee jokin selvitys, ja jos sinua ehkä +rauhoittaa eräs asia, aarteeni, voin kertoa sinulle erään suuren +salaisuuden, nimittäin sen, että minulla on lompakossani yksi +sadanpunnan seteli. Me emme ole siis aivan vielä nälkärajoilla ja +voimme maksaa laskumme viikon lopulla ilman pienintäkään vaikeutta. + +-- Sinä erehdyt. Sinä olit jättänyt lompakkosi esiin toissa iltana. +Minä näin setelin ja otin sen haltuuni. + +-- Marie! huudahti tohtori kiivaasti. + +-- Niin, minä lähetin sen ompelijattarelleni, hän alkoi käydä +epämiellyttäväksi. + +Syntyi hiljaisuus. + +-- Huomenna, virkkoi tohtori arvokkaalla äänellä, otan minä +viisikymmentä puntaa niistä viidestäkymmenestäneljästä punnasta +kymmenestä shillingistä, jotka sinulla on, ja matkustan Monte Carloon. +Sinä saat rukoilla itsellesi hyvää onnea. + +Näin sanoen hän kääntyi toiselle kyljelleen ja nukkui. Hänen vaimonsa +huokasi, pani rahat talteen, riisui aamutakkinsa ja ryömi melkein +häpeissään omaan sänkyynsä taasen. + +Neljännestä vailla kahdeksan, kun Lontoon talviaurinko vaivaloisesti +yritti tunkeutua ikkunaverhojen läpi, kuului ovelta koputus ja Adela +astui sisälle tuoden teetä ja käristettyä leipää. Adelalia oli myös +viisi kirjettä. Neljä niistä oli laskuja, viides oli leimattu Crewessä. +Kun Adela oli antanut ne ja vetänyt verhot ylös poistui hän. Tohtori +luki kirjeen hyvin tarkkaan. -- Ei mitään onnea, virkkoi hän ja antoi +kirjeen vaimolleen. + +-- Sims alkaa käydä vanhaksi, vastasi tämä. Hänen olisi pitänyt +ajatella, että... + +-- Rakas ystäväni, katkaisi tohtori hänen puheensa, sinä olet sairas. +Tohtori hymyili. + +-- En minä tosiaankaan ole sairas, vastusti mrs Colpus. + +-- Kyllä, sinä olet. Sinä olet sairas, sillä minä tahdon, että sinä +olet. Minä olen keksinyt erään suunnitelman. + +-- Minkä sitten? mrs Colpuksen kasvoille ilmaantui hieno toivonväre. + +Tohtori kuiskasi jotain hänen korvaansa ja rouva tuntui hyväksyvän sen. + +Neljännestuntia myöhemmin tiedoitettiin Adelalle, että hänen emäntänsä +oli hyvin sairas. Tohtori nousi ylös ja söi aamiaisen hyvällä +ruokahalulla. Puolipäivällistä syödessä oli kuitenkin hänenkin +ruokahalunsa huomattavasti vähäisempi, sillä hän oli silloin saanut +Simsiltä sähkösanoman, joka pakoitti hänet muuttamaan suunnitelmimiaan +useammassa kuin yhdessä kohdin. + + + + +XV. + +Sataa kultaa. + + +Palaamme Radway Grangeen ja edelliseen yöhön. + +Arthur Forrest saattoi Simsin portinvartijan tuvalle. Oli keskiyö eikä +Simsillä ollut tietoisuutta, minne mennä, mutta Forrest tunsi, ettei +hän saattaisi olla silmänräpäystäkään rauhallinen, ennenkuin tuo mies +oli poissa talosta. + +Kun Arthur sitten palasi talvipuutarhan kautta taloon, oli hänen ainoa +ajatuksensa: mitä nyt on tehtävä? Hän oli oikeastaan -- niin +sanoaksemme -- tarttunut Simsiä kurkusta ja vetänyt pois hänen +myrkkyhampaansa. + +Epäilemättä oli Sims pelästynyt ja Arthur oli vakuutettu, että sen +roiston puolelta ei ollut enää mitään pelättävissä. Sims ottaisi +varmastikin vaarin napsauksesta ja muuttaisi siistin toimintansa +johonkin toiseen ilmapiiriin. Kaiken huomioonottaen oli Arthur iloinen, +että hän oli toimittanut hänet pois tieltä, mutta mitä hän nyt +tekisi? Aviopari Colpus oli kuitenkin aina jäljellä -- viekkaina, +tutkimattomina, määrätietoisina. Miten hän menettelisi heidän kanssaan? +Hänen täytyi tunnustaa, ettei hänellä ollut pienintäkään todistuksen +häivettä heitä vastaan. Varmalla syytteellä vastustaa heitä? Siitä ei +tulisi mitään! He nauraisivat hänet ulos ja olisivat olevinaan +loukattuja. Kääntyisikö hän poliisin puoleen? Poliisikin suhtautuisi +häneen epäilevästi hymyillen ja joka tapauksessa haluaisi tietää, miksi +hän oli antanut Simsin paeta. Ja kääntyi hän sitten tavallisen poliisin +tai yksityisetsivän puoleen, syntyisi tutkisteluja entisyydestä, jotka +sekoittaisivat Sylvianen asiaan. + +Eräässä kohdin hän teki varman ja horjumattoman päätöksen: Arthur +Peterson ei saisi tietää tästä mitään. Hän tunsi Arthur Petersonin ja +tiesi, että jos hän saisi vähänkään vihiä asiasta, luovuttaisi hän heti +isänsä omaisuuden, mutta silloin hänen elämänsä myös muuttuisi +katkeraksi, niin, turmeltuisi. + +Forrest meni taasen pukeutumishuoneeseen, aukaisi hyvin hiljaa +makuuhuoneen oven ja katsoi huoneeseen. Sylviane oli nukahtanut +väsyneenä kaiken mielenliikutuksen jälkeen. Arthur katseli häntä, sulki +sitten oven ja istuutui eräälle tuolille. Äkkiä hänestä tuntui, että +hänen täytyi herättää Arthur Peterson jonkun keksityn syyn takia +saadakseen keskustella hänen kanssaan. Hän tunsi, että hänen täytyi +puhua jonkun kanssa ja ehkä hänelle samalla ilmaantuisi tilaisuus +selittää Simsin poissaolo tyydyttävällä tavalla. Hän koetti hetken +taistella tuota tunnetta vastaan -- tuntuihan verrattain kummalliselta +herättää isäntänsä keskellä yötä -- mutta lopuksi se kuitenkin voitti +hänet ja hän astui käytävään. Hän tiesi, että Petersonin huone oli +toisella puolella, pitkän käytävän, joka tunnelin tavoin kulki +rakennuksen keskitse, alapäässä. + +Hän pysähtyi oman huoneensa oven ulkopuolelle ja kuunteli. Ei mitään +ääntä kuulunut. Kuu valasi hyvin kelmeänä. Hänestä tuntui kaamealta +tuossa hiljaisessa talossa. Hän hiipi käytävässä eteenpäin ja seisoi +viimein Petersonin huoneen oven edessä. Sitä vastapäätä oli toiseen +kerrokseen johtavat portaat ja oikealla puolella iso ikkuna. Hänen +sydämensä takoi nopeasti ja hän hymyili kuin itseään halveksien. Hän +koputti ovelle kevyesti. + +-- Peterson, oletko valveilla? + +Vastausta ei kuulunut. + +-- Peterson, herää! Tahdon puhua kanssasi! + +Ei kuulunut vastausta, hänen äänensä kajahti ihmeellisesti käytävässä +ja hänestä tuntui, että ääni tunkeutui ullakolle asti. Peterson nukkui +nähtävästi hyvin sikeästi, kuten nuoren miehen tuleekin nukkua, +vaikkapa hän onkin miljonääri. Arthur asetti kätensä lukonkahvalle ja +sanoi itsekseen: -- Minä menen sisälle. Minun täytyy saada puhua jonkun +kanssa. Hän aukaisi oven. Se oli suuri makuuhuone. Vastapäätä ovea +ikkunan edessä oli pukeutumispöytä ja sillä yölamppu, jonka liekehtivä +valo valaisi keltaisena huonetta. Iso, vanhanaikainen sänky oli oven +takana. Forrest astui sen ääreen. Hän näki, että se oli tyhjä ja ettei +kukaan ollut maannut siinä. Hän raapasi tulta tulitikkuun, sytytti +kynttilän ja tarkasti huoneen. Vaatekaapissa olivat vaatteet +säännöllisesti ripustettuina. Pöydällä oli käytetty kaulus ja +kaulanauha. Eräällä tuolilla oli housut ja tuolinselkämyksellä riippui +valkea paita. Liivit olivat kokoontaitettuina toisella tuolilla ja +lattialla sängyn vieressä oli sukkapari. Peterson oli nähtävästi +riisuutunut mennäkseen sänkyyn ja sitten... + +Forrest kohotti kynttilää ja katsoi hämmentyneenä ympärilleen +huoneessa. Mitä oli tapahtunut? Olisiko Sims mahdollisesti sinä lyhyenä +aikana, joka oli hänen käytettävissään ennenkuin hän tuli Forrestin +huoneeseen, voinut --? Hän kuuli käytävästä kolinaa ja kiiruhti ulos +huoneesta. Mustiinpuettu nainen laskeutui hitaasti portaita alas astuen +askelman kerrallaan. Kun hän näki Forrestin seisova kynttilä kädessään +ovella, peräytyi hän hätkähtäen ja kohotti käsivartensa. + +-- Kuka siellä on? kuiskasi Forrest. + +-- Minä, vastasi vanhuksen ääni, mrs Hewitt, emännöitsijä. Minä olin +kuulevinani jonkun kävelevän täällä alhaalla ja päätin tulla katsomaan, +kuka se oli. Onko jotain tapahtunut, mr Forrest? Onko mrs Forrest +tullut kipeäksi? + +-- Missä isäntänne on, mrs Hewitt? kysyi Arthur. + +-- Minun isäntäni, änkytti vanhus, eikö hän ole huoneessaan? + +-- Ei. + +Vanhus epäröi hetken. + +-- Te olette siis saanut selvän siitä? kuiskasi hän. + +-- Minä olen saanut selvän, että hän ei ole huoneessaan, sanoi Forrest. +Ja minä tahdon tietää, missä hän on. Minä en aio mennä levolle, +ennenkuin olen saanut hänet käsiini. + +Vanha nainen kumartui Forrestin puoleen ja kuiskasi tuskin kuultavasti +samalla osoittaen ullakolle vieviä portaita: + +-- Seuratkaa minua ylös. + +Vaieten seurasi Forrest häntä. Vanhus meni edellä erääseen huoneeseen, +jonka Forrest otaksui olevan hänen, vanhuksen oman. + +-- Suokaa anteeksi, sanoi hän, olin pakoitettu tuomaan teidät tänne. +Haluan, että katsotte ulos ikkunasta. Katsokaa vasemmalle, kolmanteen +ikkunaan tästä lukien. + +Ikkuna oli auki ja Forrest teki, kuten hän käski. Kuun valossa hän +näki, että siitä ikkunasta, jonka mrs Hewitt oli osoittanut, pisti +esiin jotain, joka oli suunnilleen kuuden jalan pituinen ja muistutti +katon vesikourua. Tuo kouru liikkui hiukan kuin joku olisi pitänyt +siitä kiinni. + +-- Varokaa, ettei hän näe teitä, sanoi mrs Hewitt varoittaen ja Arthur +vetäytyi taaksepäin. + +-- Mitä tuo merkitsee? + +-- Kuulkaa! + +Arthur pidätti henkeään ja kuunteli. + +-- En kuule mitään, kuiskasi hän. + +-- Odottakaa! + +Kaukaa, alhaalta kuului heikko loiskahtava ääni. + +-- Jotain putosi, sanoi Arthur. + +-- Kuunnelkaa vielä! + +Hetken kuluttua kuului taasen loiskahtava ääni. + +-- Mitä herra nyt sanoo? kysyi emännöitsijä. + +-- Kuka tuossa huoneessa on? kysyi Arthur Forrest. + +-- Isäntä, vastasi vanhus kauhunsekaisella äänellä. Joka yö, kun on +kuutamo, hän menee tuonne ylös, kun toiset ovat menneet levolle ja minä +kuulen tuota loiskintaa -- sataneljäkymmentäkaksi kertaa olen kuullut +sen tänä yönä. Tuo huone on kalustamaton ja hän pitää sitä suljettuna. +Toisinaan hän vie paketteja mukanaan mennessään sinne. Aivan ikkunan +alapuolella on jonkinlainen kaivo tai lampi, joka ulottuu melkein talon +seinään asti. Siitä se loiskinta kuuluu. + +-- Ja mitä sinne putoo? + +-- Älkää kysykö minulta, sillä minä en tiedä. Mutta minä sanon teille +erään asian. + +-- Minkä sitten? + +Vanhus vaikeni silmänräpäyksen ajaksi. + +-- Tehän olette isäntäni vanha ystävä, mr Forrest? + +-- Luulen, että olen hänen läheisin ystävänsä. + +-- Sitten sanon sen teille. Isäntä on mielenvikainen. + +-- Mielenvikainen! huudahti Forrest huomaamattaan korottaen ääntään. +Mutta... + +-- Hys! Vanhus kielsi häntä puhumasta. + +Kuului oven sulkeminen, avaimen kiertäminen ja sitten askelet +portaissa. Arthur Forrest hiipi huoneesta ja ennätti juuri portaille +parahiksi nähdäkseen Petersonin, puettuna vain pyjamaansa, katoavan +huoneeseensa. + +-- Hän on mielenvikainen. Mrs Hewitt seisoi taasen Arthurin rinnalla. + +-- Mutta se on mahdotonta, sanoi Forrest hyvin närkästyneestä Minähän +tunnen hänet niin hyvin ja parempaa ystävää... + +-- Hän on mielipuoli, toisti mrs Hewitt. Se on suvussa. Mr Forrest kai +tietää, että hänen veljensä Carl kuoli hullujenhuoneessa? + + * * * * * + +Seuraavana päivänä täytyi Sylvianen maata. Hän oli kylmettynyt ja +hänellä oli kuumetta. Forrest ja Peterson söivät aamiaisen yhdessä. +Simsin poissaolo oli tietysti huomattu ja Forrest, joka ei ollut vielä +oikein päättänyt, mitä hän tekisi, rajoittui vain hämmästyneenä +ihmettelemään, kun Peterson kertoi hänelle asiasta. Omituista kyllä ei +Peterson itse näyttänyt olevan erikoisemmin hämmästynyt siitä, että +hänen suuressa arvossa pidetty palvelijansa oli lähtenyt tiehensä +ilmoittamatta etukäteen asiasta. + +-- Hän on sellainen uneksija, virkkoi Peterson. Aika merkillinen, hän +taitaa olla oikea nero. Hän on kai mennyt kalastamaan ja unohtanut ajan +kulun. + +-- Unohtaako hän usein ajan kulun? kysyi Arthur. + +-- Ei oikeastaan voi siten sanoa. Mutta kun on kalastamassa, niin... + +-- Aivan niin, myönsi Arthur. Kalastamisesta muistui mieleeni: tuolla +talon toisella puolen on merkillinen pieni kaivo tai lampi. + +Peterson lakkasi syömästä, hänen silmissään leimahti äkkiä ja hän +katsoi pois päin. + +-- Milloin sinä sen näit? kysyi hän villillä, melkein uhkaavalla +äänellä. + +-- No, olin tänä aamuna ulkona kävelemässä hiukan, vastasi Arthur +välinpitämättömällä äänellä. + +Aterian loppuaikana ei Peterson äännähtänyt sanaakaan. Kun ei Sims +vielä iltapäivälläkään ollut tullut takaisin, tuumi Peterson asian +ilmoittamista poliisille. + +-- Odota huomiseen, Arthur, virkkoi Forrest. Se on minun neuvoni. On +saattanut tapahtua paljon sellaista, joka estää häntä tulemasta, ja +Sims on henkilö, joka osaa kyllä pitää huolen itsestään. + +Peterson oli samaa mieltä ja Forrest sai siten varatuksi itselleen +vielä yhden päivän toteuttaakseen suunnitelmansa. + +Melkein heti päivällisen jälkeen tuli mrs Forrestille sähkösanoma. +Forrest aukaisi sen. Se sisälsi seuraavan tiedon: "Äitisi on vakavasti +sairaana. Tule huomenna. Colpus. Hotel Cecil." + +Arthur Forrestille selvisi oitis, miten hänen tulisi menetellä. +Sylviane ei voinut matkustaa Lontooseen. Hän lähtisi yksin ja koettaisi +järjestää ottelun tohtori Colpuksen kanssa. Mrs Colpuksen sairaus ei +kiinnittänyt ensinkään hänen mieltään. Totuudessa pysyen: hän ei voinut +toivoa muuta kuin että hänen anoppinsa ei paranisi milloinkaan. Se +yksinkertaistuttaisi asiaa koko joukon. Sinä iltana Forrest hiipi -- +puoli tuntia sen jälkeen, kun hän oli toivottanut isännälleen hyvää +yötä -- talvipuutarhan kautta talon toiselle puolelle. Vetäytyen aivan +seinän viereen meni hän hiljaa kaivolle asti. Hän katsoi ylös ja näki +kourun pistävän ulos ikkunasta hänen yläpuolellaan. Hän kuuli +loiskahduksen jalkainsa juuresta. Arthur otti hatun päästään ja piti +sitä kaivon yläpuolella. Samassa putosi jokin kevyt esine siihen. +Arthur tarkasti tuota korkeuksista tullutta lahjaa -- se oli kultaraha. + +Pelokkaana ja nolona hiipi hän takaisin ja ennenkuin hän oli ennättänyt +ovelle asti, kuului kaivosta taasen loiskahdus. + + + + +XVI. + +Loppu. + + +Seuraavana aamuna kyyditsi Peterson Arthur Forrestin Crewen asemalle. + +Vaikka se oli pikajuna, jolla Forrest meni, lähestyi se Lontoota hyvin +hiljaa sinä aamuna. Forrest istui kuin neuloilla. Hän nautti +ajatellessaan tapaavansa mr ja mrs Colpuksen ja tietäessään saavansa +tehdä jotain. Hän tunsi, ettei hän saattaisi enää pitempää aikaa pysyä +toimettomana. Willesdenissä oli juna jo paljon myöhässä. Kello oli +kaksikymmentä minuuttia yli yhden. Eräs lähtevä juna, Eustonin +1.30-juna, lähti juuri asemalta. Forrest tuijotti ajatuksissaan +vaunuja, jotka liukuivat ohitse. Mutta äkkiä hän hypähti pystyyn. Hän +oli nähnyt eräät kasvot -- vain vilauksen eräistä kasvoista tuossa +junassa -- mutta hän oli täysin vakuutettu, että ne olivat tohtori +Colpuksen kasvot. Hän kysyi kiihkeänä konduktööriltä, mihin se juna +meni. Creween ja pohjois Walesiin, kuului vastaus. Hän tahtoi hypätä +alas junasta ja juosta toisen jälkeen, hän tahtoi lentää, aikaansaada +ihmeen nopeudessa. + +-- Milloin lähtee seuraava juna Creween? kysyi hän. + +-- Se lähtee kello kahdelta Eustonista. Se on Skottlannin pikajuna. Ei +pysähdy missään matkan varrella. Saapuu Creween 5.15, minuuttia ennen +kuin tuo juna, joka nyt lähti. + +-- Ennätänkö Eustoniin ennen sen junan lähtöä? + +-- Ennätätte kylläkin. + +Mutta matkalla sattui vielä pitkä seisahdus ja kello' oli minuuttia +vailla kaksi, kun he tulivat Eustoniin. Forrest hyökkäsi ulos ja +lähtevän junan sillalle. Skottlannin pikajuna oli juuri lähtenyt +liikkeelle. Eräs kantaja yritti asettua hänen tielleen, mutta hän +juoksi miehen taitse, aukaisi oven erääseen toisen luokan vaunuun, joka +sattui olemaan lähinnä ja hyppäsi ylös. Hän oli onnistunut! Hän hymyili +voittajan hymyä. Hänelle oli nyt selvinnyt totuus. Mrs Colpuksen +sairaus oli tietystikin vain keksintö ja sähkösanoma oli lähetetty vain +sitä varten, että saataisiin hänet ja Sylviane tieltä pois siksi ajaksi +kuin tohtori täytti tehtävänsä Radway Grangessa. Mikä tuo tehtävä +olisi, ei Arthur voinut aavistaa. Se saattoi merkitä Arthur Petersonin +murhaamista, mutta ehkä myöskin sitä, että tohtori ilmoittaisi hänelle +vanhan Petersonin ensimmäisen avioliiton. Joka tapauksessa Arthur +Forrest vannoi, että kunnioitettava tohtori ei tulisi suorittamaan +suunnitelmaansa loppuun. Hän oli onneksi sattunut näkemään Colpuksen ja +hän päätti käyttää hyväkseen tätä onnellista tilaisuutta. Hän tunsi +itsensä melkein iloiseksi, että avoin vihollisuus alkoi, tunsi, että +hän oli valmis mihin tahansa. Ainoa, joka teki hänet levottomaksi, oli +Sims. Miksi tohtori Colpuksella oli niin kiire? Siksikö, että hän oli +saanut tietoja Simsiltä tai siksi, ettei hän ollut kuullut häneltä +mitään ja sen vuoksi pelkäsi, että jotain odottamatonta oli tapahtunut. + +Skottlannin pikajuna osoittautui maineensa veroiseksi ollen yksi +valtakunnan nopeimmista junista. Arthurilla oli aikataulu ja hän laski, +että hänen junansa saavuttaisi toisen junan jossakin Whitmoren +lähettyvillä. Kun lähestyttiin sitä paikkaa, huomasi Arthur helposti +tuon, vain yhden veturin vetämän junan, jonkun matkan päässä +pikajunasta toisella raiteella. Neljän minuutin ajan kiisivät nuo kaksi +junaa eteenpäin melkein vieri vieressä suunnilleen kuudenkymmenenviiden +englantilaisen penikulman nopeudella tunnissa. Kun Skottlannin pikajuna +parhaillaan kiisi toisen ohi, veti Arthur nopeasti verhon alas ja +katseli varovaisesti sen takaa ulos. Hänen onnistui viimein huomata +tohtori Colpus, joka istui yksinään eräässä ensi luokan vaunussa. +Tohtori Colpus näytti olevan hyvin syventynyt erään kävelykepin +tutkimiseen -- niin syventynyt, ettei hän kiinnittänyt ensinkään +huomiota noiden kahden junan kilpa-ajoon. Äkkiä hänen huomiokykynsä +heräsi joko jonkun äkkinäisemmän tärähdyksen tai jonkun muun seikan +takia. Hän katsoi ylös ja näki toisen junan. Nopealla, vaistomaisella +liikkeellä laski hän kävelykepin alemmaksi. Arthur huomasi, että +tohtori näytti siltä kuin hänet olisi yllätetty jostain luvattomasta +teosta. + +Samassa sai Skottlannin pikajuna merkin pysähtyä ja Arthur näki +surukseen toisen junan kiitävän ohi. Kun Skottlannin pikajuna sitten +ajoi Crewen asemalle, olivat Crewen matkustajat, jotka olivat tulleet +pohjoiswalesilaisella junalla, jo lähteneet asemalta. Arthur kiirehti +ulos. Oli melkein pimeä jo. Hän otti hevosen ja käski ajurin ajaa +Radwayhin niin nopeasti kuin ikänään saattoi. Hän toivoi tavoittavansa +tohtorin matkalla. Jonkun matkaa Radwaysta tuli heitä vastaan tyhjät +ajoneuvot paluumatkalla ja aivan portinvartijantuvan luona eroitti +Arthur jonkun olennon pimeydessä. Hän huusi ajuria pysäyttämään, +maksoi ja hyppäsi maantielle. Synkkä olento seisoi epäröiden +portinvartijatuvan luona varjossa. Forrest odotti, kunnes hänen +ajoneuvonsa olivat ajaneet tiehensä ja astui sitten tupaa kohti. +Kuullessaan askelten äänen, kääntyi tuntematon nopeasti ympäri. + +-- Hyvää iltaa, tohtori Colpus, virkkoi Arthur rauhallisesti kooten +kaiken itsehillintänsä. + +-- Onko se mr Forrest! huudahti tohtori silminnähtävästi hämillään. +Sitten hän lisäsi rauhallisesti: -- Mitä kuuluu, rakas Forrest? + +-- Kiitos, erittäin hyvää, vastasi Arthur kuivasti. Mutta mikä +tarkoitus on odottamattomalla käynnillänne? Te sähkötitte, että mrs +Colpus on vakavasti sairaana! + +-- No, hän voi paremmin. Hän voi paremmin. Vaimoni on erittäin +voimakasrakenteinen ja ihmeellisen vastustuskykyinen. + +-- Sehän on hyvä, että hän voi paremmin. Mutta te ette ole sanonut +minulle, miksi te olette täällä. Oletteko tullut kertomaan Sylvianelle, +että hänen äitiänsä ei uhkaa vaara? + +Tohtorin kasvojen ilme muuttui kuin hän olisi vainunnut Forrestin +äänessä jotain pisteliästä. + +Hän heilautti kävelykeppiään -- samaa keppiä, jonka Arthur oli nähnyt +hänen kädessään junassa -- ja veti sitten Arthurin mukanaan +lehtokujalle päin. + +-- Minä kerron teille, että olen tullut tänne hyvin erikoisen asian +takia -- niin erikoisen, etten oikein mielelläni tahdo puhua siitä +äänekkäästi. Mutta ennemmin tai myöhemmin tulette te kuitenkin +tietämään sen. Te olette epäilemättä huomannut, että entinen +palvelijamme Sims on lähtenyt luotamme ja ruvennut Petersonin +palvelukseen? + +-- Kyllä, vastasi Arthur, ja minä olen myös huomannut jotain muuta. + +-- Mitä sitten? + +-- Jatkakaa, niin sanon sen sitten teille. + +-- Niin, Sims kirjoitti pari päivää sitten vaimolleni ja kertoi, että +hän oli keksinyt erään kauhean asian, nimittäin, että mr Peterson on +mielenvikainen. + +-- Mielenvikainen? Arthur peljästyi vasten tahtoaan. + +-- Niin, hän on sairaalloinen, kun on kyseessä kultarahat. Hänellä on +älyä peittää sairautensa, mutta Simshän on erittäin älykäs, kuten +tiedätte. Erinäisissä tapauksissa on tuollainen sairaalloisuus kaikkein +vaarallisinta mielenvikaisuutta. Vaimoni on levoton Sylvianen ja teidän +tähtenne, eikä hän voinut millään rauhoittua, ennenkuin minä lupasin +tulla tänne katsomaan, miten voitte. Minun täytyy tietysti keksiä +jotain selvittääkseni mr Petersonille täällä oloni syyn. Onko Sims +täällä? + +-- Sims on jättänyt täkäläisen paikkansa. Hän on kyllä selvittänyt +teille asian? + +-- Miksi hän olisi selvittänyt minulle sen? kysyi tohtori matalalla +äänellä. + +-- Minä olen ajanut hänet tiehensä, sanoi Arthur päättäen viedä asian +heti viime huippuunsa. Heti kun vaimoni näki Simsin täällä, epäili hän +teidän inhoittavaa suunnitelmaanne. Hän kertoi minulle epäilyksensä. +Minä otin Simsin kahdenkesken ja annoin hänen valita vankilan ja +täydellisen tunnustuksen välillä. Hän valitsi niiden ilmiantamisen, +jotka olivat hänet palkanneet. + +Tohtori Colpus kohotti keppinsä määrätyllä tavalla, mutta laski sen +taasen. Hän koetti sanoa jotain, mutta ei nähtävästikään keksinyt +mitään sopivaa. + +-- Ja minä sanon teille vielä muutakin, jatkoi Arthur. Minä tiedän, +että sähkösanomanne oli petosta. Minä tiedän, että mrs Colpus ei ole +ollut sairas, vaikka minä olin kyllin tyhmä uskoakseni sen ensin. Minä +matkustin tänä aamuna Lontooseen, satuin onneksi näkemään teidät +junassa Willesdenissä ja seurasin teitä takaisin Creween. Luulenpa +tietäväni teidän käyntinne tarkoituksen. Te ette olleet saaneet +tyydyttäviä tietoja ystävältänne Simsiltä. Te pelkäsitte, että jokin +oli hullusti, ja aioitte sitten tulla tänne ja järjestää asian mielenne +mukaisesti. Yksi murha enemmän tai vähemmän ei merkitse paljoakaan +teille. Jos Arthur Peterson olisi pois tieltä, saisin minä hänen +miljoonansa ja sitten olisi helppo asia lähettää minut samaa tietä kuin +hänetkin. + +Forrest oli -- huolimatta siitä, että hän oli päättänyt hillitä itsensä +-- tulistunut. Hän astui lähemmäksi tohtoria ja loi häneen uhkaavan +katseen. Oli niin pimeä, että he töin tuskin saattoivat nähdä toistensa +kasvot. + +-- Oletteko tekin mielisairas? kysyi tohtori. + +Jokin rasahti heidän takanaan pensaikossa. + +-- Mikä se oli? huudahti tohtori. + +-- Jos ei se ole Sims, niin sitten se kai oli kaniini, virkkoi Arthur +pilkallisesti. + +-- Minä en tosiaankaan voi vastata teidän ihmeelliseen syytökseenne, +aloitti tohtori. Epäilen teidän kadottaneen tasapainonne jotenkin. Minä +luulen tekeväni parhaiten jättämällä teidät. + +-- Ennenkuin jätätte minut, tahtonette ehkä vastata erääseen +kysymykseeni, virkkoi Arthur. + +-- No hyvä on, sanoi tohtori kuin myöntyäkseen mielenvikaisen tahtoon. + +-- Miten se tapahtui, kun otitte mr Drewin hengiltä? + +Syntyi hiljaisuus. Tohtori Colpus hengitti huohottaen ja kuuluvasti. + +-- Sims on siis lörpötellyt? virkkoi tohtori. + +-- Eikö teillä ole vastausta kysymykseeni? + +-- Mitäpä se hyödyttää. Minä menen. + +-- Kyllä, virkkoi Arthur, te menette, mutta poliisiasemalle. + +-- Varmastikaan en, vastasi tohtori. Älkää luulkokaan, että minä olen +typerä. Minunlaiseni mies on aina varustautunut onnettomuustapausten +varalle ja täällä tuntuu tapahtuneen onnettomuus. + +-- Te tunnustatte siis? + +-- Jos siten tahdotte. Mutta ei puhuta mitään poliisiasemasta ja minä +sanon teille, miksi. Syyte minua kohtaan on sama kuin syyte vaimonne +äitiä kohtaan, ettekä te voi menetellä siten. Ajatelkaa Sylvianen +tunteita, ajatelkaa häväistysjuttua! Tohtori hymyili. + +-- Vaikka häpeä olisi viisikymmentä kertaa suurempi, joudutte te +kuitenkin hirtettäväksi. Vaimoni tunteista tulen minä itse nyt pitämään +huolen. + +-- Hm, sanoi tohtori. Mutta vastatkaa erääseen kysymykseeni, se on +viimeinen, mitä teiltä pyydän. Miksi kieltäydyitte vastaanottamasta +miljoonia? + +-- Sanon teille. Lupasin äidilleni hänen kuolinvuoteellaan, että en +milloinkaan yrittäisi saada haltuuni isäni omaisuutta velipuolen +oikeuksilla. Äitini oli ylpeä ja minä olen ylpeä. Vaikka tuo summa, +joka on kyseessä, olisi kymmenen kertaa suurempi kuin se nyt on, en +sittenkään alentuisi ottamaan niitä rahoja siltä mieheltä, jolle isäni +on ne testamenteerannut. + +-- Minä en totisesti voi ymmärtää sellaista tunnetta, virkkoi tohtori. + +-- Ette, sen kyllä uskon. + +-- Olen kuitenkin saanut tyydytetyksi uteliaisuuteni. + +-- Ja nyt lähetän portinvartijan hakemaan poliisia. + +-- Älkää tehkö sitä, lausui tohtori Colpus, sillä minä aion tappaa +teidät. Tohtori kohotti keppinsä kaksin käsin. Tämä on vain ilmapyssy, +jatkoi hän, mutta se on erikoislajia ja se tappaa ehdottoman varmasti +neljän askelen etäisyydeltä. Ei siitä synny myöskään mitään melua. +Älkää liikahtako paikaltanne. Minä annan teille kymmenen sekuntia aikaa +rukoillaksenne tyhmän sielunne puolesta. Yksi -- kaksi -- kolme -- + +Pensaikossa kahisi ja esiin syöksähti äkkiä joku olento, joka veti +tohtorin kiivaasti taaksepäin alas ojaan tien vierellä. Molemmat miehet +katosivat näkyvistä ja Arthur Forrest kuuli peloittavan kamppailun +käyvän. + +Kun Forrest ja portinvartija tulivat lyhtyä kantaen, löysivät he +tohtorin kuolleena. Hänet oli kuristettu ja Arthur Petersonin kädet +puristivat vielä tohtorin kurkkua kuin ruuvipihdit. Peterson itsekin +oli kuolemankielissä. Häntä oli ammuttu kaulaan. He kantoivat hänet +pihamaalle. + +-- Forrest, kuiskasi hän, me olemme nyt kuitit. Minä pelastin sinun +henkesi. + +-- Kiitos siitä, rakas ystävä, mutta älä nyt puhu. + +-- Hän sanoi, että minä olen mielenvikainen, Forrest, ja niin minä +olenkin. Minä koetin taistella sitä vastaan, mutta minä en voinut. +Minusta tuntui, että minun täytyi upottaa tuhat sovereignia tuohon +kaivoon joka viikko. Minun täytyi se tehdä. Turmeltunutta verta, +Forrest. Anna kätesi minulle, Forrest -- hyvästi! + +Kun Arthur Forrest sulki kuolleen ystävänsä silmät, muistui hänen +mieleensä lause eräästä itämaitten vanhimmasta pyhästä kirjasta: +"Katsokoon hän, joka rikkauksia perii, ettei hän niiden kautta mene +sisälle _vihan porteista_." + +Arthur Forrestista tuli vasten tahtoaan miljonääri. Hän eli elämänsä +turmellen vaimonsa luonteen täyttämällä kaikki hänen toivomuksensa ja +ostaen vanhoja, aito vanhoja liinoja, jotka hän lahjoitti yleisiin +taulugallerioihin. Hänen oma taulukokoelmansa on eräs mahtavin +yksityishenkilön omistama kokoelma Euroopassa. + +Viimeiset tiedot mrs Cavalossista kertoivat, että hän oli asettunut +Buenos Ayresiin, jonka kaupungin yli hänen kauneutensa syysaurinko +levitti loistettaan. + + Loppu. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75612 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..e35f1cc --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #75612 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75612) |