diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | 75611-0.txt | 4417 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 4434 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/75611-0.txt b/75611-0.txt new file mode 100644 index 0000000..6b3e83e --- /dev/null +++ b/75611-0.txt @@ -0,0 +1,4417 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75611 *** + +language: Finnish + + + + +HELIN KESÄ + +Kirj. + +Eva Hirn + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1927. + + + + +SISÄLLYS: + + I. Tyttöjä. + II. Kirjeitä. + III. Herrasväki saapuu. + IV. Huvilaelämää. + V. Kaupungissa. + + + + + + +I. + +TYTTÖJÄ. + + +Kamreeri Sarkamaa tuli Helin huoneeseen. + +— Sinulla on paha tapa heittäytyä keskellä päivää pitkällesi. Vanhat +kylläkin tarvitsevat ruokalepoa, mutta nuoret veltostuvat sellaisesta, +sanoi hän. + +— Olen ollut kemian töissä lähes kuusi tuntia ja jalkojani särkee, +vastasi Heli kohottautuen istumaan. — Sitäpaitsi tulee minulle oppilas +iltapäivällä. + +— Jos lukeminen rasittaa sinua liikaa, niin minä voin hankkia sinulle +paikan pankissa, virkkoi siihen isä. Se oli hänen usein toistuva +lauseensa. — Koetapas nyt ehtiä ennen oppilaasi tuloa laskea minulle +nämä laskut. Taunolla on suojeluskuntansa, joten minä en tahdo vaivata +häntä lisätyöllä. + +Isä laski paperiarkin Helin pöydälle ja poistui. + +Heti kun laskut oli suoritettu, saapui oppilas. Seurasi raskas tunti. +Saksan kielioppi oli molemmista tällä kertaa tavallista sitkeämpää. + +Vihdoin sekin kiusa loppui ja Heli istui hetken pää nojautuneena +käsiinsä. + +Nyt pitäisi lukea kontrollitenttiä eläinopin aprobaatturitöistä. Aina +oli jokin tentti kintereillä. Olihan opiskeleminen hauskaa, mutta +siihen vaadittaisiin työrauhaa. + +Heli ei jaksanut enää istua paikallaan. Hän heitti takin ylleen ja +asetti hatun päähänsä sekä lähti ulos, varoen, ettei kukaan kotiväestä +ehtisi pysäyttää häntä. + +Hän käveli hitaasti katuja pitkin, pysähtyi kaupan ikkunaan katselemaan +keltaisilla pitseillä koristettuja alusvaatteita, luki toisessa +paikassa kiintoisia kirjaotsikkoja, mutta eläinopin varjo seurasi häntä +joka askelella. + +— Mitä minä nyt tekisin, koska kerran en tee sitä mitä pitäisi? Ja Heli +päätti käväistä Meri Haaviston luona. Siellä oli aivan erilainen rauha +ja henki kuin kotona. + +Merin pieni, aistikas huone oli monen toverin turvapaikka heidän +alakuloisuuden hetkinään. + +— Terve, Heli. Minä istun tässä kolmatta tuntia aineeni ääressä ja olen +kypsä nauttimaan elävistä naisista, sanoi Meri. + +— Mistä sinä nyt kirjoitat? Kuolleitten naisten sielunelämästäkö? kysyi +Heli. + +— Melkeinpä. Minä näet kirjoitan Kiven naisista. + +— Mutta Kivihän oli naimaton. + +— Niin olikin. Hän vain tuotti naisia. + +— Tuotti? + +— Minun aineeni nimi on: "Naiset Kiven tuotannossa". + +— Mieluummin minä sittenkin kirjoitan ruostesienistä, vaikka se ensin +tuntuikin hankalalta. Mutta minä en saisi kokoon mitään tuollaisista +tunneaineista, joita te harrastatte, virkkoi Heli istuutuen Merin +vaaleansiniseen sohvaan. + +— Nakerra taateleja ja ihaile minun vanhaa kukkivaa amaryllistäni! +Siinä on minun kasviopinharrastukseni. + +— Kasvioppi on jaloin tiede kaikista, vaikka minä olenkin sillä +rasittanut itseäni aivan liikaa. + +— Sinähän olet kerrassaan suurenmoinen! Kuinka sinä jaksatkin antaa +yksityisopetusta, ommella omat vaatteesi ja lukea yhtä ahkerasti kuin +me muut? + +— Minä jaksaisin sitä kaikkea varsin hyvin, mutta tiedäthän, että olen +ainoa tyttö kolmen pojan joukossa. Äiti viettää suuren osan päivästä +konttorissa ja siksi minun täytyy esiintyä monta tuntia päivässä +naisellisena ja auttavaisena sisarena. Ja se on kaikkein raskainta, +etenkin sen jälkeen kuin on palannut kotiin laboratorioista. Neulatkin +aivan ruostuvat tällaisissa haponsyömissä sormissa! + +— Ilmankos sinä et koskaan ehdikään osakuntaan! Siellä on nyt Ilta +Pohja emäntänä ja hän valittaa, että entiset koulutoverit käyvät +harvoin kokouksissa varsinkin tytöt. + +— Minulla ei ole aikaa eikä voimia valvoa myöhään. Sitäpaitsi +osakuntaelämä oli minulle pettymys. Onhan siellä joskus hauskaakin, +mutta usein saa nähdä sellaista, mikä vain harmittaa. Enkä minä taas +toiselta puolen tahdo tuomita muita ja olla olevinani heitä parempi. +Mutta aikaiseen sieltä on poistuttava, jos haluaa säilyttää hyvän +ajatuksensa monestakin osakunta toverista. + +— Onhan se niinkin! Ajattele, että minä kerran viattomuudessani menin +Ilkka Pason kanssa osakunnan naamiaisiin! Me olimme silloin vielä +fukseja eikä kukaan ollut varoittanut meitä. No, minä lähdin sentään +sieltä pois jo tunnin kuluttua. Ilkka pyysikin sitten jälkeen päin +minulta anteeksi, että oli houkutellut minut sinne, kertoi Meri. + +— Ja kuitenkin meillä on hyviä ja kunnollisia tovereita. Meidän +entisistä luokkalaisistamme ei ainoakaan tyttö polta tupakkaa eikä +muutoinkaan herätä pahennusta, huomautti Heli. + +— Opinnot ovat kovia ja elämä on löysää. Kun Tauno ja minä tulimme +ylioppilaiksi, niin minä kuvittelin, että nyt se vapaa ja ihana elämä +alkaisi. Mutta silloin minä sain katkeran kokemuksen. Isä sanoi, ettei +hän kykene kustantamaan kahden lapsen opintoja. Tauno saa valmistautua +maisteriksi ja minä saan oppia kirjanpitoa ja konekirjoitusta. Sen +jälkeen hän hankkii minulle pankkiviran. + +— Kuinka sinun isäsi voi olla niin erilainen teitä kohtaan? kysyi Meri +kiivaasti. + +— Hän sanoo, että miesten koulutus on tärkeämpi. Koetin puolestani +kylläkin väittää, että minä suoritin tutkintoni nuorempana ja +paremmilla arvosanoilla kuin Tauno. Mutta isä vastasi vain, että hän +menettelee omantuntonsa mukaan. Isiin ei koskaan voi vaikuttaa millään +syillä eikä perusteluilla. + +— Eikö edes Taunokaan pannut vastaan? + +— Hän sanoi vain, että: "Kiitä onneasi, kun sinun ei ole pakko lukea. +Eihän sinun koskaan tarvitse elättää perhettä." + +— Kuinka sinä sitten kuitenkin pääsit yliopistoon? + +— Minä surin kesäkuun 12. päivään saakka. Sen jälkeen ompelin itselleni +paitoja, joissa oli perhosia ja kukkakiehkuroita. Sitä kesti 22. +päivään. Silloin minä sain oppilaita, jotka lukivat ehtoja. Kun minulla +sitten syksyllä oli koossa 650 markkaa omia rahoja, niin pyysin isällä +lupaa saada lukea luonnontieteitä niin kauan kuin itse maksaisin +opintoni. Isä suostui siihen ehdolla, että saisin vain ylöspidon kotona. + +— Ja Tauno pääsi kesäyliopistoon Jyväskylään! huudahti Meri. + +— Niin pääsi, ja siitä syystä minä olen hänestä jäljessä kemiassa. +Mutta kyllä minä sittenkin suoriudun luvuistani yhtä nopeaan kuin +hänkin. Onneksi olen taas saanut oppilaita talvellakin. + +— Sinusta tulee vielä jotakin erinomaista, kun nyt jo saat noin +taistella olemassaolosi puolesta! + +— Kyllähän minä olisin olemassa pankissakin! Mutta se olisi minulle +kuollutta elämää. + +— Sitäpaitsi sinusta kehittyy jalo luonne. Aivankuin Emma Åströmistä! + +— Jospa kehittyisikin! Mutta minä olen usein katkera. En ole altis +uhrautumaan ihmiskunnalle — tarkoitan veljiä kotona — enkä iloitsemaan +siitä, mitä muut saavat. Tietysti minä sen heille suon, mutta minä +olen kuitenkin aina taipuvainen pyörittelemään päässäni omia kurjia +raha-asioitani. + +— Minusta sinä olet koko perheen orja ja päälle päätteeksi iloinen +orja, sanoi Meri ja järjesteli Helin kiharoita ohimoille. + +— Viime aikoina olen harrastanut itsekasvatusta ja järkeilymoraalia. + +— Minkälaista se on? + +— Minä selitän itselleni kaiken välttämättömyyden. Esimerkiksi sen, +että isällä on pienet tulot ja hänen kuvittelunsa on, että tulevat +aviomiehet elättävät vaimonsa. Hän ei huomaa, kuinka kehitys käy siihen +suuntaan, että kukin elättää itsensä. + +— Silloin saavat miehet myöskin osansa kotitehtävistä! + +— Tietysti. Nykyajan miehet ovat vielä penseitä siinä suhteessa, mutta +tulevan polven täytyy alistua siihenkin. Muutenhan naiset nääntyvät +kaksinkertaisen työn alla. + +— Sinä olet suunnattomasti muuttunut kouluajan jälkeen. Tuollaistako +sinä mietit? + +— Sehän on nykyajan polttavin ongelma. Sinuun nämä asiat eivät koske +yhtä kipeästi. Sinä saat lukea rauhassa, ilman liikarasitusta ja +rahahuolia. Sitäpaitsi sinulla on työrauha kotonasi. + +— Niin on. Mutta kerrohan vielä järkeilymoraalistasi! Ehkäpä minäkin +vielä joskus tarvitsen sitä! + +— Minä järkeilen, että tällainen kamppailu on tarpeellinen juuri Heli +Sarkamaan kehitykselle. Minun näet täytyy karaistua ja kypsyä nykyajan +kovaa elämää varten. Tauno ottaisi minun sijassani ison velan, jonka +hän maksaisi sitten viran saatuaan. Mutta minulla ei ole rohkeutta +sellaiseen. Mieluummin teen työtä ja elän niukasti. + +— Kuulehan, minun isäni antaisi sinulle varmasti lainan. Kysynkö +häneltä? + +— Älä missään nimessä! Velat ovat yleensä naisen luontoa vastaan. +Korkeintaan me uskallamme mennä naimisiin velkaantuneen miehen kanssa. + +— Vanhat ihmiset väittävät usein nykyajan nuorisoa kevytmieliseksi +ja huvittelunhaluiseksi. He eivät huomaa, kuinka me tunnemme paljon +suurempaa vastuunalaisuutta tulevaisuudestamme kuin he konsanaan. +Sinäkin, Heli, järjestät elämäsi viisaasti kuin satavuotinen mies. Me +emme odota, että joku huolehtisi meistä kuolinpäivään asti, selvitteli +nyt Meri. + +— Minäkin tunnen monesti eläväni aivan yksin. Isä luulee minun pian +väsyvän ja vajoavan pankin helmaan — niin, hän melkein toivoo sitä. +Aili taas auttaa minua milloin jaksaa, mutta hänkin on työn murtama. +Hän kuuluu siihen sukupolveen, jolle virka kodin ulkopuolella on +luonnoton. Hän ei kykene hallitsemaan yhtä aikaa kotia ja tointaan. Ja +vaikka Tauno lukeekin samoja aineita kuin minäkin, niin meidän tahtimme +on kuitenkin vallan erilainen. Hänellä on työrauha ja sitäpaitsi +pojille ominainen häikäilemätön luonne. Hän hassaa tenteissä, nauraa +repuille ja lainailee rahoja keneltä sattuu. + +— Mutta sinulla on parempi pää ja lisäksi sitkeyttä Heli! + +— Sen tähden minä taas voitan ja hän jää tappiolle. Mutta yhteisluvusta +ei tule mitään. + +— Sinullahan on sentään tyytyväinen luonteesi ja iloinen mielesi! + +— Ei suinkaan aina. Minä pelkään tenttejä ja panen liikaa arvoa +rahoille, joita kuitenkin vihaan ja halveksin. — No, nyt me olemme +jo pohtineet kylliksi minun asioitani. Puhukaamme siis nyt sinusta. +Meri! Sinäkin olet omalla tavallasi suurenmoinen. Rikas tyttö, joka +ahtaa päähänsä kielioppia ja kansantaloutta! Mikset lähde ulkomaille? +Sinnehän nykyisin kaikkien mielet palavat. + +— Kyllä minä vielä lähdenkin. Isäkin tahtoo, että minä opettelen +kieliä. Se on hyvin tärkeätä. Etenkin nyt sen jälkeen kuin hän tuli +ministeriksi. Sitäpaitsi minun kieliopiskeluni täällä vaativat sen. + +— Mutta ihmisistä kehittyy aivan erilaisia riippuen siitä, mitä +tarkoitusta silmälläpitäen he lähtevät ulkomaille. Ajatelkaamme +esimerkiksi meidän entisiä opettajiamme! Hekin ovat matkustelleet +ulkomailla ja siksi muuttuneet entistä peruukkimaisemmiksi. Sen sijaan +Aissi Lind palasi ulkomailla häikäisevänä maailman naisena! + +— Ja Tuovi Havas syventyy taiteeseensa, tutustuu vain suuriin henkiin +eikä näe suurkaupungin varjopuolista mitään. + +— Minkälaisissa olosuhteissa sinä matkustaisit mieluimmin, Meri? + +— Lähtisin isän kanssa diplomaattisille asioille. Silloin meitä +kutsuttaisiin valtiomiesten perheisiin ja juhliin. Välillä joku +lähetystön nuori virkamies näyttelisi minulle Eiffel-tornia ja +Napoleonin hautaa. Ja minä kertoisin hänelle, että sen jalusta on +tehty suomalaisesta graniitista. Sitten hän veisi minut Chryslerillään +päivällisille lähetystöön, jonne on kutsuttu suomalaisia ja +ulkomaalaisia merkkihenkilöitä. Isä olisi juuri silloin jonkun +ministerin luona, muuten hän lähettäisi minut aikaisin kotiin. Hän +näet ei käsitä minun ihmisarvoani. Siellä päivällisillä Bernhard +Shaw lausuisi minulle jonkin iroonisen totuuden, johon minä tietysti +vastaisin suomalaisella älykkyydelläni. + +— Ja sinä nolaisit Shawn! nauroi Heli. + +— Minä olen kerännyt suurten miesten iskusanoja sekä Oscar Wilden ja +muitten kirjailijoilten neronleimauksia muistikirjaani. Isä tahtoo, +että minä jo alkaisin ottaa osaa vastaanottoihin kotona ja muualla. +Silloin minun siis täytyy olla henkevä ja suulas. + +— Etkö keksi itse vastauksia ihmisille? kysyi Heli. + +— Tovereille kylläkin, mutta vanhemmille herroille vastaileminen +on vaikeata. Aterioiden aikana he ovat eniten huvitettuja ruuasta. +Sitäpaitsi he eivät yleensäkään tajua sellaisia hienoja sukkeluuksia, +joita ylioppilaselämässä ilmenee. Ehkä nuo herrat ovat terävämpiä +ulkomailla! + +— Minä puolestani tahtoisin asua kauan yhdessä paikassa. Minä olen +väsynyt tähän yhteen ja samaan rotuun sekä näihin tuttuihin oloihin. +Suomalaiset eroavat niin perin vähän toisistaan. Kaikilla on samat +mielipiteet, halut ja elämäntavat. Minä tahtoisin olla sellaisten +ihmisten seurassa, joilla on kokonaan toinen luonne ja kokoonpano. +Nähdäpä vallan toisenlaisia luonteita ja toisenlaista taidetta! + +— Sen verran minäkin olen ollut ulkomailla, että tiedän sielläkin +olevan vain eri vivahduksia. Ihmisillä on nenä silmien välissä ja puvut +kankaasta tai turkiksista. Taiteilijat maalaavat tauluja, kirjoittavat +romaaneja ja soittavat samanlaisilla soittokoneilla kuin mekin. +Luonnossa on nurmi viheriöistä ja kaupungeissa kadut asfaltista. + +— Entä sielunelämä? + +— Eiköhän sen laita liene samoin? Ihmiset nauravat sukkeluuksille, +surevat äidin kuollessa, himoitsevat rahaa ja rakastuvat toiseen +sukupuoleen. + +— Siinä tapauksessa minäkin voin hillitä matkustushaluani. Varsinkin +nyt, kun olen keksinyt erään sopivan toimen kesäksi, sanoi Heli hiukan +salaperäisenä. + +— Älä! Miksi et kertonut sitä heti? + +— Olen valmistellut sitä jo kauan aikaa. Mutta et saa kertoa siitä +kenellekään, muuten se menee myttyyn. + +— Tietysti minä vaikenen. En olekaan pitkiin aikoihin kuullut +ainoatakaan kunnollista salaisuutta, vakuutti Meri. + +— Minä näet olen koko elämäni asunut joko Helsingissä tai huvilassamme +siellä Päijänteen saaressa. Siellä on kauhean yksinäistä. Pienenä +tyttönä aika kuluu leikkien, marjassa ja uimisessa, mutta vanhempana ei +maailman ihaninkaan seutu enää voi tyydyttää henkeä. Olen välistä ollut +siellä niin kaihomielinen ja turhan tunteellinen, että oikein harmittaa +perästäpäin. + +— Sinä puhut totta. Kesät ovat usein kovin vaikeita aikoja seuraa ja +sisaria vailla olevalle tytölle. Ihanat merikylvytkään eivät tuota +nautintoa silloin, kun täytyy uida yksin, yhtyi Meri Heliin. + +— Mutta nyt olenkin päättänyt vapautua Päijänteestä, suvusta ja +retiisien kitkemisestä! Minä menen sellaiseen paikkaan, jossa kukaan ei +tunne minun entistä hahmoani ja olentoani. + +— No, voi sun...! Aiotko muuttaa hahmosi ja henkesi? + +— Niin paljon kuin suinkin. Minä lähden tutkimaan tuntemattomia +syvyyksiä ja tunkeutumaan vieraitten ihmisten sielunelämään. Mutta itse +pysyn syrjästäkatsojana ja saavuttamattomana. + +— Sano selvällä suomen kielellä, mitä sinä oikeastaan aiot tehdä! +tiedusti Meri perin uteliaana. + +— Minähän olen aina kärsinyt varojen puutteesta. Se on rajoittanut +henkeni ja ruumiini lentoa. Mutta nytpä en enää aiokaan alistua rahojen +orjaksi. Minä lähden lentoon vaikka luudan päällä, niinkuin noidat. + +— Suoritettuasi tutkintosi sinä saat viran ja paljon elämän +mahdollisuuksia. + +— Mutta silloin en enää olekaan rohkea ja joustava. Koko tarmo on +kulunut tenteissä, silmät ovat kierot mikroskopeerauksesta ja polvet +tutisevat nelivuotisesta tottumuksesta. + +— Kuinka niin? + +— Minä pelkään aina. Pelkään luonnottomia professoreja, joissa ihmisen +kuva on sumentunut sangen omituiseksi, sekä asistenttejä, joiden käsiin +me olemme ylönannetut, ilman valittamisen mahdollisuutta. + +— Kyllä minäkin pelkään jokaista aasia, jolla on oikeus reputtaa meitä. +Mutta kerro nyt vihdoinkin kesäsuunnitelmistasi ja minne aiot ratsastaa +luudallasi! vaati Meri. + +— Minä otan kesäksi toimen. Ansaitsen näet itse seikkailukustannukseni. + +— No nyt minä hoksaan! Sinä varmaankin menet siivoojattareksi Ariadneen +tai ehkä tarjoilijattareksi jonkin kylpylän kasinoon! + +— En. Minä tahdon nauttia — vaikka kuinka syrjäisenä — rikkaitten +ihmisten asunnoista ja siitä kauneudesta ja sivistyksestä ja taiteesta, +josta he ovat osallisia. Mutta minä en kuitenkaan kadehdi heitä. Ruusua +on ihana katsella, kukkikoon se omassa tai vieraassa puutarhassa. + +— Ahaa, sinä rupeat lukemaan ehtoja rahaparoonin idioottilasten kanssa! + +— Silloin en todellakaan olisi sisällä enkä syrjässä. — Ei, minä +pestaudun sisäköksi johonkin tuntemattomaan perheeseen! + +— Mutta Heli! Se vasta olisi jännittävää! Sellaista ei tapahdu +todellisessa elämässä. + +— Kirjoistahan minäkin olen keksinyt tämän tempun. Mitä me teemme +kirjallisuudella, ellemme opi siitä jotakin varsinaisia elämää varten? +Olen lukenut eräästä saksalaisesta prinsessasta, joka päätti vapautua +orjallisesta hovielämästä ja karkasi jonnekin, saadakseen asua +tavallisena ihmisenä toisten joukossa. Kaikki olisikin käynyt hyvin, +ellei hän olisi ollut niin perehtymätön porvarillisiin elintapoihin. +Mutta minä olen jo kotona tehnyt sisäkön töitä ja oppinut hillitsemään +itseäni. + +— Minäkin olen lukenut eräästä tytöstä, joka lähti Amerikkaan ja rupesi +siellä palvelijattareksi. Mutta yhteiskoulun käynyt ja tuttu ylioppilas +ja lisäksi vielä minun luokaltani! Tämähän on aivan satumaista! + +— Siitä syntyy satu, joka luultavasti muodostuu hyvin arkiseksi, nauroi +Heli. + +— Vielä mitä! Nuori sinisilmäinen, sivistynyt tyttö ylpeiden +aatelisten palveluksessa. Herrasväki kohtelee häntä yliolkaisesti ja +palvelusväki pitää häntä ylpeänä, sillä hänessä on jotakin, mikä vaatii +kunnioitusta. Perheen ylpeys, nuori parooni, tavoittaa hänet kerran +lukemassa Ibseniä. Hän on jo aikaisemmin epäillyt, että tuo nuori tyttö +on valeasemassa, sillä hän on kuullut tämän epähuomiossa käyttävän +ranskalaisia lauseparsia. Parooni on nyt varma asiastaan ja päättää +antaa versoavat tunteensa kehittyä rakkaudeksi. + +— Piste, Meri. Minäpä aion olla niin varovainen, ettei kukaan +salapoliisikaan keksisi minun ylioppilassieluani. Minulle on luvattu +vapaat illat ja silloin haeskelen kasveja, joita sitten panen prässiin +sänkyni alle. + +— Missä tämä perhe asuu ja minkäniminen se on? kysyi Meri. + +— Sitä en vielä ilmaise kenellekään. Heillä on huvila Maarianhaminan +lähellä ja se seikka onkin mainio. Sieltä näet saan kerätyksi +harvinaisia kasveja. + +— Kerro nyt ainakin, minkälaisia he ovat! + +— Minä näin vain rouvan, joka oli kaunis ihminen, sekä kaksi tytärtä, +jotka hekin olivat aika hauskan näköisiä. Toinen heistä, vanhempi, oli +hiukan ylikypsä, kun taas nuorempi oli aivan kissanpojan tapainen. +Sain paikan heti, kun olin keksaissut sanoa, että osaan kähertää ja +kammata lyhyttukkaisia. Mutta aatelisia he eivät ole, tuskinpa niin +erityisen hienojakaan. Herra on afäärimies ja rikkailta he näyttävät. +Minä saan palkkaa 300 markkaa kuussa ja kaikki vapaata. Saanpa vielä +pari pukuakin, sillä kaikkien palvelijoiden täytyy olla samanlaisissa +pukimissa. Näin siis saan vapaan matkan Ahvenanmaalle ja vapaat kasvit: +sekä fanerogaameja että kryptogaameja, joita en muuten saisikaan. + +— Entä mistä sinä löysit tämän sopivan perheen? + +— Olen juossut ilmoitusten mukaan lukemattomissa paikoissa. Helsingin +lähelle en uskalla asettua, sillä silloin voisin helposti tavata +tuttuja, ja huonoa paikkaa taas ei kannata ottaa. Silloin ei tule +omista töistä mitään. Vihdoin viimein löysin tämän perheen, joka +näyttää varsin lupaavalta. + +— Meri, tule tänne! Saat lisää vieraita, kuului samassa rouva Haaviston +ääni eteisestä. — Eila Meriaho on täällä. + +— No, nyt minä en saa kuulla enempää, pahoitteli Meri. + +— Johan minä olen kertonut kaikki, sanoi Heli ja heitti taatelin +siemenet uuniin. + +Ennenkuin Meri ehti mennä eteiseen, aukeni ovi ja pieni, pyöreä tyttö +astui sisään huoneeseen. + +— Terve, tytöt! Minä haistan jo kaukaa, että olette puhuneet +kissanraadoista ja tärkkelyksestä ja munanvalkuaisaineesta ja heteistä +ja nilviäisistä, sanoi hän ja litistäytyi Helin ja Merin väliin sohvaan. + +— Minä en nyt harrasta muunlaista kasvitiedettä kuin taateleja ja noita +kieloja tuossa maljakossa, virkkoi Meri. + +— Mitä sinä sitten harrastat nykyjään? Äänteitten astevaihtelua ja +suomenkielen sokkeloitako? + +— Minä tutkin Kiven naisia. + +— Oliko hänellä monta rouvaa? Minulla oli muuan täti, joka oli kolme +kertaa naimisissa lehtorin ja kauppiaan ja lukkarin kanssa, kertoi Eila. + +— Olipa se oiva täti, kun kesti kokonaista yhdeksän avioliittoa! +huomautti Heli nauraen. + +— Kolmehan minä sanoin. Ja kerran hän oli kihloissa sen pastorin pojan +sedän kanssa, joka heitti Döbelnin lääkkeet likaämpäriin. Tai maahan +hän ne pyyhkäisi. + +— Pastoriko vai poika vai setäkö? + +— Isoisä se taisikin olla. — Mutta mitä sinä, Meri, saat kokoon niistä +Kiven rouvista? Minä puolestani en muista, elikö hän moniavioisuuden +vai yksiavioisuuden aikana. + +— Kivellä ei ollut yhtään rouvaa. + +— Ai niin, sehän on totta! Hänellä oli vain seitsemän veljeä! Muistanpa +minä sentään vielä kouluajalta jotakin! + +— Sinulle ei maksa selittää asioita. Kerro ennemmin, minkälaista oli +Etelä-suomalaisessa osakunnassa maanantaina, kehoitti Meri. + +— Menin sinne vasta ohjelman jälkeen, sillä eräs varatuomari, joka +ihastui minuun teatterissa, oli pyytänyt minua Fazeriin tapaamaan +häntä. Hän halveksii kaikkia muita naisia paitsi minua, ja sen tähden +minulla nyt onkin suuri tehtävä häneen nähden. Minä herätän hänessä +uuden uskon meihin naisiin ja teen hänestä vielä oikean naisten +puolustajan, lateli Eila sujuvasti kuin kirjasta. + +— Rakas Eila, kerro nyt osakunnasta! pyysi Heli kärsimättömänä. + +Tytöt tiesivät, että Eilan kertomukset seikkailuistaan olivat aina +pelkkää mielikuvitusta. Tavallisesti hän sovelsi ajanvieteromaanien +tapahtumia omaan elämäänsä. Hän oli hyvin haaveellinen tyttö, mutta +kerrassaan vailla omaa mielikuvitusta. + +— Kun se varatuomari sitten oli saattanut minut osakuntaan, oli +siellä jo virallinen puoli onneksi ohi. Minähän en voi kärsiä mitään +virallista, paitsi nuoria virkamiehiä. + +— No, oliko Ilta hurmaava emäntänä? + +— Hän oli pannut pienen pitsinenäliinan esiliinakseen ja tarjoili +laimeata teetä sitruunan ja haaveellisen katseen kera. Eräs vanha +civis sanoi minulle: "Ilta Pohjan säkissä ei ole pohjaa, sinne mahtuu +miessydämiä kilokaupalla." Ja arvatkaapa, mitenkä minä nolasin sen +herran! Minä sanoin: "Herra luutnantti on varmaankin itse kulkenut sen +säkin kautta!" — Olisitteko te keksineet niin nerokasta vastausta? +Minä huomasin heti, kuinka tuon tohtorin silmissä välähti. Hän varmaan +ajatteli, että se vastaus oli madame Staelin arvoinen. + +— Kuka nyt sitten oikeastaan oli hän, joka puhui Iltasta? Oliko hän +tohtori vai varatuomari vai tuleeko hänestä ehkä vielä ministeri, kun +Eila pääsee puhumaan. Oliko siellä siis luutnanttejakin? kysyi Meri. + +— Totta sanoen: hän oli vain Ilkka Paso, joka on täällä asevelvollisena +ja joka oli kutsunut minut sinne. Mutta olisi se voinut yhtä hyvin olla +luutnanttikin, sillä Ilkka lähtee kohta upseerikouluun Haminaan — tai +ainakin vänrikki! + +— Tanssitko sinä paljon? + +— Tanssin tarpeekseni. Mutta eikö totta, he ovat yhtä lapsellisia kuin +koulunpenkillä istuessaan? Lukuunottamatta tupakkaa ja innostusta +Karjala-seuraan. Toista oli sen varatuomarin puhe. Hänen kanssaan me +keskustelimme kehityksestä ja perinnöllisyydestä ja avioliittolaista. + +— Onpa teidän tuttavuutenne jo aika pitkällä, virkahti Meri nauraen. + +— Minusta muutamat meistä tytöistäkin puhuvat aivan kuin he vielä +istuisivat koulunpenkillä, sanoi Heli, luoden pikaisen syrjäkatseen +tovereihinsa. + +— Tarkoitatko sinä...? alkoi Eila. + +— Tarkoitan. Mutta lähdetään nyt kotiin ja jätetään Meri rauhaan. + +— Minulla on vielä paljon kerrottavaa. Sunnuntaina meillä oli +päivällisillä kaksi hienoa saksalaista herraa. He ovat isän +kauppatuttavia Berliinistä. Minä istuin heidän välissään ja puhelin +silloin tällöin jotakin, mitä muistin saksankirjasta, ja he +ihmettelivät minun hyvää kielitaitoani. + +— Mutta sopiko se keskusteluun? kysyi Heli. + +— Minä sanoin aina sellaista, mikä sopii mihin hyvänsä, kuten: "Jugend +vergeht, Schönheit besteht" ja "Leute macheu Leute" ja "Wir leben um zu +essen, aber wir lesen nicht um zu leben", selvitteli Eila. + +— Mokomia epämoraalisia sananparsia olet pannut kokoon itse! + +— Ei, ei, minä olon lukenut sentapaisia lauseita Solmu Nyströmista. +Mutta kun minä jälkiruokaa syödessämme lausuin: "Allzu viel ist +ungesund", niin he eivät hymyilleet yhtä ystävällisesti kuin +aikaisemmin. + +— Osasitko sinä vastata, kun he kysyivät sinulta jotakin? + +— Minä sanoin: "Jawohl" sekä jonkin huomautuksen, kuten esim.: "Im +Frühling werden die Bäume grün" tai "Der alte Kaiser Wilhelm war oft +mit vielen Fürsten auf der Jagd". Sillä tavalla keskustelu sujui +mainiosti. + +— Mitä herroja he oikeastaan olivat? Kauppiaitako? tiedusti Meri. + +— Melkein. Heillä oli polkupyöränosien näytteitä Bressaborgin tehtaan +puolesta. Isä ostaa sieltä pyöriä kauppaansa. + +— Siis kauppamatkustajia? + +— Ei sinne päinkään, vaan hienoja matkustavia kauppiaita. + +— Älä puhu pötyä, Eila! No, kumpi heistä ihastui sinuun? + +— Mitäs he nyt olisivat ihastuneet? Mutta jos minä valitsen heistä +jommankumman, niin kyllä se Schuster-niminen oli hurmaavampi. Hän +riippuikin minussa kuin takiainen. Neumannilla oli hienompi nenä ja hän +katsoi minuun niin tulisesti, että oikein harmitti. Kas, kun koko perhe +oli läsnä. Lähtiessään hän kysyi, että: "Darf ich noch einmal..." ja +sitten seurasi jotakin, joka varmasti oli tunteellista, mutta jonka hän +sopersi niin sekavasti, etten sitä ymmärtänyt. Minä kuiskasin hänelle +vain, että: "Soll ich zum Weissen gebrochen sein." + +— Mutta, Eila. Sehän oli tuiki sopimatonta! huudahti Meri. + +— Mistä sitä niin äkkiä aina keksisi sopivaa? Sillä kertaa en muistanut +muuta kuin tämän lauseen sekä: "Ich weine darüber, dass du nicht im +Huronsee ertrunken bist..." ja se olisi sopinut vieläkin huonommin. + +— Nyt minä en enää ehdi kuunnella Eilan hullutuksia. Luetko sinä +nykyjään mitään, vai elätkö vain kuin perhonen turhan päiten? kysyi +Heli korjailussaan kiharoitaan peilin ääressä. + +— Minä luen kamalasti voimistelua. Ettekö huomaa, kuinka jänteväksi +ja notkeaksi olen tullut. Minä paukutan päähäni anatomiaa niin, että +varmasti olen yhtä henkevä kuin tekin. Minusta tulee opettaja, nuorison +ruumiillinen ja henkinen johtaja. Minä laitan "mens sanan in corpore +sanaan", jos nimittäin ymmärrätte latinaa. "Terve ruumis terveeseen +henkeen", tai ehkä se on: "henki terveeseen ruumiiseen" tai: "ruumis +terveeseen henkeen"... + +— Tule jo vihdoinkin ruumiinesi ja henkinesi, Eila! Hyvästi, Meri. + +Meri saattoi tytöt eteiseen. Eila koetteli sekä Helin että Merin +hattua. Sitten hän juoksi sisään katsomaan kelloa, ihaili salissa +suurta taulua ja lähti viimein pois Helin vetämänä. Ovesta hän vielä +huusi: + +— Meri, minä kutsun sinut meille sitten, kun Schuster ja Neumann taas +tulevat. Silloin saat lausua mielipiteesi heistä. Itse minun on niin +vaikea valita. + + + + +II. + +KIRJEITÄ. + + +Sankarivuorella 6.6. + +Salve, Meri! + +Maanpakolainen tervehtii sinua meren takaa! + +Tämä on ihana pakopaikka, se minun on heti tunnustettava. Koetan nyt +kertoa sinulle ensi askeleistani tällä vaarallisella kesäseikkailullani. + +Kotoa minä suoriuduin helposti, sillä meidän perheemme jäsenet ovat +niin kiinni omissa hommissaan, etteivät he ehdi kiinnittää erikoista +huomiota toisiinsa. He luulevat, että minä olen seuraneitinä tai +kotiopettajattarena Karivuorilla, joka siis on herrasväkeni sukunimi. + +Äiti olisi ompeluttanut minulle tanssihameen, mutta minäpä en +tahtonut. Muuten minun sisuni ei ole myöntänyt suurtakaan muutosta +ulko-olennossani. Olen ottanut mukaani vain yksinkertaisimmat pukuni. +Mutta nykyajan sisäköthän ovat kylläkin hienoja, ja minun pukuni ovat +aina olleet halpoja. + +Tähän asti olen vain ollut tekemisissä palveluskunnan kanssa. +Meidät lähetettiin tänne järjestämään huvilaa kuntoon, ostamaan +ruokatavaroita, leipomaan ja pesettämään uutimia y.m. + +Keittäjätär, Aliina, on verevä, noin 35-vuotinen megafoni. Hän hankkii +apulaiset ja järjestää keittiöasiat. Sitten täällä on neiti Alma Korvo, +joka on osittain perheneulojatar, osittain talousneiti. Hänen kanssaan +minä järjestelen huoneita, kaappeja ja komeroita. + +Huvila on komea, kaksikerroksinen rakennus merenpoukamassa. Etäämpänä +näkyy Maarianhamina ja toisella suunnalla aava meri. + +Sisustus on aistikas, sen on valinnut eräs taitava arkkitehti. Jossakin +kylläkin tapaa jonkin mauttoman taulun tai liinan, jotka luultavasti +ovat perheen oman maun mukaisia. Tämän päätän siitä, koska naisten +pukuvarasto on räikeä. + +Minulla on ullakolla siisti huone, Aliina nukkuu alhaalla ja Alma-neiti +sivurakennuksessa. Siellä asuu myöskin puutarhuri, iloinen leski +Törmänen, sisarensa Venlan ja neljän lapsensa kanssa. Viimeinen jäsen +täällä on tyylikäs autonohjaaja Svensson. En tiedä, onko hänellä +etunimeä lainkaan, koska sitä ei käytetä. + +Hurmaava puutarha ja sen takana metsä tekevät tämän paikan kerrassaan +ihanteelliseksi. Saa nähdä, saanko kalliistikin maksaa tämän ihanuuden! +Alku on joka tapauksessa lupaava. Olen jo hääräillyt täällä viikon +verran, enkä ole läheskään niin väsynyt kuin muuttomme jälkeen omaan +huvilaamme Päijänteellä. + +Olen kuvaillut kaikki näin perinpohjin, jotta sinulla olisi +näyttämölleasetus selvänä. Tulevaisuus osoittaa, tulenko kokemaan +täällä mitään erikoisempaa. + +Eilen illalla tuli Aliina puhelemaan huoneeseeni. Kerronpa sinulle +keskustelumme, jotta huomaat miten ovelasti osaan esiintyä. — Kuinka +kauan sinä olet palvellut, koska sinä jo taidat esiintyä noin hienosti? +aloitti Aliina. + +— Minä olen palvellut kesillä eräässä Päijänteen varrella olevassa +huvilassa ja sitten kaksi vuotta eri laitoksissa Helsingissä. + +— Minä olen ollut siivoojana lihantemplauslaitoksella, mutta siellä ei +näe oikeata sivistystä. — Oliko se jokin hallituslokaali? + +— Enemmän se muistutti lihanleimaamista tai kaasutehdasta, sanoin minä, +ajatellen zootomia ja kemian laboratoriota. + +— Saas nähdä, mitenkä sinä tulet toimeen, kun herrasväki saapuu? Rouva +panee arvoa hienouteen ja herra on äkkipikainen. Täällä tapahtuu aina +kommelluksia ja mylleröimisiä. Pysy sinä, Heli, niistä erilläsi! + +— Mitä täällä on? kysyin levottomana. + +— Jupakoita ja väärinkäsityksiä ja vastarintaa, vastasi Aliina +selventävästi. + +— Esimerkiksi mitä? tiedustelin edelleen. + +— Kuka sen tietää edeltäpäin? Sitten minä vielä varoitan sinua +heittämästä lampaan silmiä Venssonniin päin. Se poika tähtää korkealle. +Sittenpä nähtään, onnistuuko hän. Tytöt eivät ainakaan pane vastaan, +mutta isistä on ohjaaja vain ohjaaja, palakoon sillä silmät päässä +kuinka vain lystäävät. Mutta sisäkköön ei se herra alennu. + +— Minä en totisesti ole aikonut heittää lampaan silmiä kenenkään +puoleen, huomautin vähän harmissani. + +— Vensson on sivistynyt mies, vaikka häneltä jäikin koulu kesken. Kaksi +luokkaa se taisi käytä oppikouluakin. Hän tietää maailmansodan syyt +ja tulliasiat ja senkin, mistä puolueesta resitentti ensi kerralla +valitaan. + +— Hänpä sitten onkin todella tietorikas mies! + +— Ja sitäpaitsi se on ollut monta vuotta autonohjaajana eräässä +saksalaisessa paikassa ja oppinut puhumaan saksaa, niin että kieli +suhisee kuin herroilla. Ja yöllä sillä on pyjaassipuku yllä ja se +puhistaa kynsiään yhtämittaa ja antaa naisten mennä ovesta edellä, +paitsi alempiarvoisten. + +— Hänellähän tuntuu siis olevan täydellisesti herrasmiehen tavat, +sanoin minä. + +— Minä vain varotan, ettei meikäläisten passaa edes vilkuillakaan +sinnepäin. + +— Kiitos vain, Aliina, varoituksesta. Minä koetan hillitä itseäni. + +Eikö tämä ole naurettavaa, Meri? Sitten Aliina alkoi tarkastella +huonettani ja keksi ensimmäiseksi sinun ja Iitan ja Tuovin ja Eilan +valokuvat. Oman perheeni kuva oli pöytälaatikossa. + +— Onkos nämä sinun entisiä palvelustovereitasi? + +— Tavallaan. Me olemme olleet samassa orjuudessa, ratkaisseet samoja +tehtäviä ja iloinneet yhdessä työmme hedelmistä, vastasin minä +kaksimielisesti. + +— Jaa-a, kyllä ne Helsingin sisäköt tosiaankin ovat hienoa väkeä. +Keittäjättäriksi ei noista kuitenkaan olisi yhdestäkään. Mutta entäs +mitä nämä heinät tässä ovat? kysyi Aliina, jonka uteliaisuus heräsi +huomatessaan minun sarani ja kaislani, joita juuri olin aikonut panna +kasvipaperille. + +— Niillä on ihan erikoinen tarkoituksensa, vastasin minä hämilläni. + +— Ai, kyllä minä tunnen nuorien tyttöjen metkut! Kuka sinulle on +opettanut taikoja? + +— Mummo minua neuvoi jo pienenä, vastasin päästäkseni pulasta. + +— Älä! Sano minullekin, miten näitä yrttejä on käytettävä? Minä autan +sinua sitten, kun sinä sekaannut herrasväen mellastuksiin, pyysi Aliina +innokkaasti. + +— Kuinkas minä sellaisiin sekaantuisin? + +— Kyllä minä tämän talon tavat tunnen. Jos pijät yhtä yhen kanssa, niin +jouvut selkkauksiin toisen kanssa. Saat nähtä vaan! + +Minä aloin hermostua Aliinan viittauksista, mutta en sentään tahtonut +udella enempää. + +— No, tässä on rakkausyrtti, joka vaikuttaa kahvissa. Tämä saattaa +näpistelyt julki, kun sitä vain siroittaa kynnykselle. Ja tämä +ahvenheinä taas parantaa hammaskivun, kun sitä tukitaan koloon. + +Minä huvitin Aliinaa pitkän aikaa, samalla järjestellen kasvejani. + +— Mitenkäs se rakkaus kohistuu oikeaan paikkaan? uteli Aliina. + +— Ken vain pitää tätä yrttiä yhden yön päänsä alla, hän saa syttymään +rakkauden suuren liekin. + +— Missä sinun kesähattusi on? kysyi Aliina äkkiä. + +— Tuossahan se on hyllyllä. — Mutta mitä ihmettä sille on tehty? Kuka +on käyttänyt tätä muotikaupassa? + +Minun yksinkertaiseen, aistikkaaseen hattuuni oli kiinnitetty iso +töyhtö punaisia ja keltaisia kukanhirviöitä. Arvaat, minkälainen +väriepäsointu siitä syntyi! Muistathan uuden, sinisen hattuni? + +Aliina hymyili leveästi ja vastasi teeskennellen vaatimattomuutta: + +— Minähän sitä vähän koristelin. Ethän sinä, Heli parka, voi esiintyä +tuollaisessa hatussa herrasväki Karivuoren sisäkkönä. Minä sain +nuo kukat Saila-neitiltä enkä minä tarvitse niitä. Minulla on jo +kolmenlaisia kukkia hatussani. + +En raatsinut tärvellä Aliinan iloa. Päätin vain, että kukille oli +tapahtuva haaveri jollakin luonnollisella tavalla. + +Saman päivän iltana istuin pienellä kuistilla katsellen kimaltelevaa +merta. Olin taas luonnollinen Heli Sarkamaa. Merkillistä, kuinka +kaikkien puheet tuntuivat lapsellisilta, vaikka he olivat minua paljon +vanhempia. Alma-neidinkin haaveelliset huomautukset erinäisistä +ilmiöistä olivat höpsähtäviä ja Törmäsen sukkeluudet eivät kohonneet +edes pikku veljieni vitsien tasolle. Ja kuitenkin he kaikki ovat +kokeneita ihmisiä. Me emme sentään luultavasti ole yhtään heitä +viisaampia — olemme vain toisenlaisia. + +Olen kirjoittanut näin seikkaperäisesti tänne tulostani. Osannetkin +nyt kuvitella näyttämöllepanon, jos tästä niin, syntyisi romaani. +Herrasväki puuttuu vielä, mutta heidän lähempi elämänsä mahtaa jäädä +sisäkölle varsin vieraaksi. + +Sinä olet ainoa, jolle voin kirjoittaa näin avoimesti. Tietysti minä +kotiin palattuani kerron kaikki seikkailuni omaisilleni. Nyt minä +säästän heidät levottomuudella. Odotan kirjettä sinulla. + +Heli. + +Sankarivuoren vanki. + +Kosolassa kesäkuun 7. p:nä + +Kallis seikkailijatar! + +Sinun kirjeesi oli aivan kuin rakkausromaanin alkuluku. Tarkoitan, +että sinulle tapahtuu vielä jotakin jännittävää. Oletko varma siitä, +ettei Svensson ole Valentine, jota luullaan kuolleeksi, mutta joka +väsyneenä naisten ihailuun oleskelee nyt siellä valepuvussa. Tai ehkä +hän on kirjailija Sillanpää, joka tutkii palvelijoitten sielunelämää? +Pelkäänpä, että sinä pian paljastut. Sinun kätesi ovat tavattoman +jalopiirteiset ja nilkkasi vallan toista tyyliä kuin mitä asemallesi +sopii. + +Minä olen taas Kosolassamme ja nautin nykyisestä vuodenajasta. Kuten +tiedät, lähden heinäkuussa äidin kanssa kylpemään. Hän tahtoo laihtua +ja minä pääsen mukaan kaupanpäälliseksi. Ikävä vain, ellei äiti halua +Maarianhaminaan. Voisimme silloin tavata salassa. Mutta äiti tahtoo +sisämaahan, koska siellä on lempeämpi ilmasto, kuten hän sanoo. Minä +luulen, että siihen on aivan toinen syy. Muistatko tohtori Bentiä, +joka on ollut usein meillä. Hän on nyt kylpylän lääkäri K:lassa, jonne +me nyt lähdemme. Olen sanonut äidille, että Bentin ääni ei ole miehen +ääni. Hän määkyy kuin pässi ja on muutenkin pässin näköinen. Ainakin +mitä tulee hänen kasvojensa ilmeisiin. Mutta äiti puolestaan väittää, +että Bent on harvinaisen nerokas mies ja että hän näkyy kiintyneen +minuun. Ehkäpä se juuri on todistus nerokkuudesta. Rikas hän on ja +peräisin hienosta perheestä. Mutta hänellä on tylsä, opettavainen sävy +puheessaan ja sellainen ei hurmaa. + +Ennenkuin muutimme maalle, teimme koko joukko entisiä tovereita +huvimatkan Seurasaareen. Ilkka Pasolla oli lomaa sotaväestä ja hän +soitti Osmolle, Kaille ja Taunolle. Ilta, Terttu, Eila, Sylva ja minä +täydensimme seuran. Tauno selitti, että sinä olet opettajattarena +Ahvenanmaalla. Me istuimme rantakivillä ja olimme lapsellisia ja +nerokkaita. + +Kun sitten seuraava laiva saapui kaupungista, koimme yllätyksen. Hieno, +pitkä herrasmies hyppäsi yläpuolella olevalta kivilohkareelta melkein +Osmon niskaan. Ajattele, se oli Onni Joki, joka juuri äskettäin on +palannut Englannista. Hän oli saanut kuulla äidiltäsi, että me olimme +täällä. + +— Minä soitin heti Taunolle, sillä olenhan ollut jo pari vuolta vailla +suomalaisten ystävieni virkistävää seuraa. Ja sitten minä lähdin heti +teidän jäljillenne, kertoi Onni syleillen poikia ja Eilaa. Meitä muita +hän vain kätteli ja hymyili suomalais-englantilaista hymyä. + +— Vie sika Saksaan — aloitti Eila. — Toisinsanoen: sinä olit jo +ennenkin ulkomaalainen sekä sielultasi että ruumiiltasi ja nyt sinä +olet saanut lisää eräitä entistä tyylikkäämpiä liikkeitä. Tarkoitan +kävelykeppisi heilahtelua ja suupielesi laskeutumisia kaakkoon päin. + +— Olen ihastunut kuullessani taas Eilan ikitenhoavaa puhetta. Tekin +olette kaikki saaneet pienen, uuden vivahduksen olentoonne, selitti +Onni. + +Meillä oli todellakin hauskaa. Onni kertoi oleskelustaan jonkinlaisessa +kauppakoulun tapaisessa opistossa ja kyseli Helsingin tapahtumia. +Juttelumme oli juuri hauskimmillaan, kun samassa kaksi herraa lähestyi +meitä tietä pitkin. + +He pysähtyivät lähellemme ja Eila viittasi heidät luoksemme lausuen +tervehdittyään ensin heitä: + +— Herr Schuster ist, herr Neumann ist. Sanokaa tytöt päivää! Meine +Kameraden. Tervehtikää pojat! Bitte hier Steine sitzen. He ovat +hauskoja poikia, vaikka isä ei anna minun seurustella heidän kanssaan +sen jälkeen kuin he rakastuivat minuun. Alle sprechen deutsch. Puhu +nyt, Onni, sinussahan on ulkomaalaista gentlemannia. Schuster on käynyt +Lontoossa ja on viisaampi, mutta Neumann on kauniimpi. + +Me puhuimme sitten saksaa, miten kukin parhaiten taisi ja harmittelimme +äskeisen tunnelman pilaantumista. + +Saksalaiset hoitivat pääasiallisesti seurustelua syöden suurimman osan +eväsleivoksistamme ja naljaillen Eilan kanssa. He olivat molemmat +pieniä ja laihoja, luultavasti juutalaissekoitusta. + +— Schuster saa valokuvata meidät. Ilta, varo paistamasta särkiä +Neumannin kanssa! Sinä olet jo vienyt monta poikaa minulta, virkkoi +Eila. + +— Älä ole hupsu, Eila! He voivat ymmärtää jotakin puheestamme — ainakin +omat nimensä, huomautti Ilta, ryhtyen haastelemaan Schusterin kanssa. + +— Älä luule, Ilta, että kumpikaan heistä on vapaa. Minä en ole vielä +valinnut ja sillä aikaa on parasta antaa heidän olla rauhassa, jatkoi +Eila. + +— Nyt me lähdemme kotiin! Tämä matka on joka tapauksessa piloilla, +sanoi Sylva. + +Toiset olivat samaa miellä, ja niin me lähdimme rantaan päin. + +Laivalla tytöt alkoivat puhella innokkaasti saksalaisten kanssa. He +tahtoivat tehdä kiusaa Eilalle, joka oli tärvellyt huvimatkamme. + +Onni istuutui minun viereeni, alkaen kysellä muista tovereista. + +— Olen kuullut, että Heli on Ahvenanmaalla. Minä tapaisin häntä +mielelläni — etkö sinä lähtisi pienelle merimatkalle sinnepäin? kysyi +hän. + +— En minä nyt voi lähteä. Minä muutan pian Kosolaan ja sitten lähden +äidin kanssa kylpemään, vastasin hieman pelästyen. + +— Siinä tapauksessa lähden sinne yksinäni, virkkoi Onni päättäväisesti. + +— Älä ihmeessä! Heli ei ole yhdessä paikassa kymmentä minuuttia ja +sitäpaitsi sinä et tuntisi häntä eikä olisi sopivaakaan ja kaiken +lisäksi hän voi olla sairas. Hänellä ei ole aikaakaan, estelin minä +sekavasti. + +— Tuohan kuulostaa merkilliseltä! Sinä tahdot estää minua tapaamasta +Heliä. Kuule — onko hän —? + +— Ei, ei hän ole kihloissa, mutta hän on nyt aivan toisella tavalla +saavuttamattomissa. + +— En minä tarkoittanut mitään sellaista, huomautti Onni punastuen. + +Hän oli tarkoittanut juuri sitä. + +— Onko Heli sitten vanki tai leprataudissa tai karkumatkalla? + +— Eikö mitä! Syksyllä ehdit tavata hänet. Nyt on laiva rannassa. + +Me hyvästelimme nopeasti. + +— Kiitos, Eila, tästä retkestä! Oli hyvin hauskaa tavata entisiä +luokkatovereita, virkkoi Tauno! + +— Schuster ja Neumann ovat paljon hauskempia kuin te, jotka olette +murjottaneet sanattomina, paitsi Osmo, joka on ollut irooninen ja +lisäksi luultavasti loukannut ulkomaalaisten vieraillemme tunteita. Ja +te pojat olette puhuneet vain keskenänne, arvosteli Eila. + +— Kuka heidät on kutsunut vieraaksemme? kysyi Tauno. + +— Ensinnäkin he ovat Suomen vieraita ja me olemme kiitollisuuden +velassa Bressaborg-liikkeelle, joka varustaa meidät erinomaisilla +polkupyörillä. Sitäpaitsi minä pyysin heidät seuraamme, ja koska minä +kuuluin teihin, niin he siis olivat teidänkin vieraitanne. + +Tauno olisi vastannut jotakin, mikä ehkä olisi loukannut Eilan +tunteita, mutta onneksi saksalaiset keskeyttivät keskustelun, +tarjoutuen saattamaan Eilaa kotiin. + +Erosimme sitten eri suunnille. Onni saattoi minut kotiin. Hän on tullut +entistään viisaammaksi, mutta siitä huolimatta myöskin hauskaksi. +Erottuamme minä olin aika levoton, sillä vaikka hän ei puhunut +sanaakaan sinusta, arvasin, että hän aikoo kysyä Taunolta osoitettasi. + +Pari päivää myöhemmin samassa Kosolassa. + +Kirjeeni keskeytyi, sillä saimme vieraita. Hämmästyin aika lailla +nähdessäni Eilan äidin tulevan tietä pilkin laivasillalla. Äiti on +tavannut hänet jossakin Martta-naisliitoneläinsuojelusseurassa, mutta +vanhemmat eivät silti seurustele keskenään. + +Me joimme kahvia lehtimajassa ja rouva Meriaho puhui melkein kuin +Eila. Muutenkin he ovat samantapaisia. Lihavia, pyöreäsilmäisiä, +kuoppaposkisia tylleröitä. Minä olen usein ajatellut, minkähän tähden +Eila ei kehity täysikasvuiseksi aivojensa puolesta. Mutta nyt minä +huomasin, että hänen äitinsä on melkein yhtä lapsellinen. Ja tarkemmin +harkittuna ei syvällinen henki sopisikaan heidän kissanpoikamaiseen +tyyliinsä. + +Kerronpa sinulle nyt keskustelumme, sillä se liikuttaa meitä sangen +paljon. + +Puheltuaan noin puolisen tuntia kahvin ääressä virkkoi rouva Meriaho: + +— Rouva Haavisto varmaankin on kuolla uteliaisuudesta tämän minun +odottamattoman vierailuni johdosta. Sillä vaikka tytöt ovatkin +ystävyksiä keskenään, ei siinä olisi kylliksi riittävää syytä minulle +rynnätä tänne teidän kauniiseen kotiinne. Myöskin meillä on nyt hieno +koti, jonka Meri onkin nähnyt. Kaikki vanhat romut on myyty pois, +sillä Alpertilla on nykyisin oikein suuret tulot. Ette voi arvata, +kuinka äkkiä ne ovat kasvaneet. Ne nousevat jo satoihin tuhansiin, +mutta summaa en sentään ilmaise. Se ei olisi hienotunteista. Ja Eila +on meidän ainoa lapsemme lukuunottamatta kahta poikaa, ja Alpert +tahtoo hänen avullaan päästä tekemisiin korkeampien piirien, etenkin +liikemaailman huippujen kanssa. Nyt he kaikeksi onnettomuudeksi ovat +arvanneet, että Alpert on varakas, vaikka me koetammekin aina peitellä +sitä, ja sitäpaitsi Eila on kaunis ja nerokas. Hänen ihonsakin on kuin +valkoista lanellia. + +— Kutka ovat arvanneet? kysyi äiti, joka suu auki kuunteli tuota +sanaryöppyä. + +Minä puolestani arvasin, mitä oli tulossa. + +— Saksalaiset ovat arvanneet. Ja he ovat aina valmiit lyömään allensa +muitten maitten parhaimmat tuotteet, sanoo Alpert. Olisipa kyseessä +edes Bressaborgin oma poika, niin me ehkä ajattelisimme asiaa. Mutta +tavallinen, liukas kauppamatkustaja! Ja rouva Meriaho huitaisi +kädellään torjuvasti. + +Minua nauratti vallan kamalasti, mutta äiti oli aivan ymmällä. + +— Onko joku kauppamatkustaja ihastunut Eilaan? tiedusteli hän. + +— Onpa kyllä, ja vielä oikein parikaupalla. He ovat eräs Schuster +ja eräs Neumann. Alpert kutsui heidät meille illallisille +polkupyörärenkaitten tähden. Mutta nämätkös, ketut, alkoivat flörtata +Eilaa saksalaiseen malliin. Ja mitäs tämä hupsu muuta kuin ihastui suin +päin. + +— Schusteriinko vai Neumanniin? kysyi äiti jälleen. + +— Mene, tiedä! Keskiviikkona Neumann ja perjantaiaamuna Schuster! He +ovat toinen toistaan ovelampia. + +Nyt täytyi jo äidinkin nauraa. + +— Herra Meriaho ei siis hyväksy näitä kosijoita? + +— Alpert on päässyt heidän metkujensa perille ja siksi on nyt +tuli irti. Hän määräsi, että Eila on lähetettävä Suomen rajojen +ulkopuolelle. Mutta ei missään tapauksessa Saksaan. Minä puolestani +olen ajatellut Ahvenanmaata. Siellä Eila voisi kylpeä ja laihtua. Ei +siltä, että laihat naiset olisivat kauniita, mutta sehän on nyt kerta +kaikkiaan muodissa. + +— Eihän Ahvenanmaa ole Suomen ulkopuolella, huomautin minä. + +— Onhan tässä edes meri välillä. Minä kuulin, että rouva Haavisto ja +Meri lähtevät kylpemään. Ettekö te hyväntahtoisesti ottaisi Eilaa +sivistyneitten siipienne suojaan? Tämä on minun asiani — ja rouva +Meriaho laski molemmat kymmensormuksiset kätensä äidin käsivarrelle. + +— Me olemme aikoneet mennä sisämaahan. + +— Minä voisin hankkia teille hyvän asunnonkin Maarianhaminassa, +nim. sisareni yläkerroksessa. Sen vuokralle antaminen on +heillä tulolähteenä, kuten huoneiden vuokraus yleensä kaikilla +maarianhaminalaisilla. + +— Mutta me tahdomme sijoittua tuttavamme, tohtori Bentin hoitoon, sanoi +äiti, välittämättä minun vastarinnastani. + +— Tohtori Bent on lähtenyt ulkomaille. Hän sai stipendin. Kuulin sen +viime ompeluseurassa, väitti rouva Meriaho. + +Minä huudahdin ilosta ja aloin rukoilla äitiä lähtemään Maarianhaminaan. + +Lopputulos oli se, että äiti lupasi muuttaa suunnitelmansa siinä +tapauksessa, jos Bent tosiaankin on lähtenyt ulkomaille. Kunpa hän nyt +vain olisi! + +Rouva Meriaho lupasi hankkia Eilalle sellaiset puvut, jotta me +oikein ällistyisimme. Ja se onkin luultavaa. Sitten hän pyysi meitä +suosimaan itsenäisiä liikemiehiä ja hallituksen jäseniä ja varomaan +onnenonkijoita. + +Äiti tuli hänen lähdettyään hiukan katumatuulelle. Minä sain hänet +kuitenkin kiintymään tehtäväänsä ruveta kasvattamaan Eilasta hienoa +naista. + +Älä ole levoton, Heli, siitä että minä ilmiantaisin sinut! Tulemme +sinne heinä- ja elokuuksi emmekä me tunne sinun isäntäväkeäsi lainkaan. +Tapaamme toisemme joskus aivan salassa jossakin salakuljettajien +rotkossa. Jos Onni ilmestyy näyttämölle, niin minä sanon hänelle, että +sinä esiinnyt valepuvussa ottaaksesi selkoa erään perheen salatusta +rikoksesta. + +Kirjoita pian herrasväkesi ulkonaisesta ja sisäisestä tilasta! + +Meri. + +Sankarivuorella 12.6. + +Hei, Meri! + +Vaikka pelästyinkin teidän tuloanne tänne, en kuitenkaan voinut olla +iloitsematta mahdollisesta tapaamisestamme. Minun on pakko välttää +Maarianhaminaa. Siellä näkyy olevan paljon vaaroja. Saatpa kuulla! + +Sunnuntaina lepäsimme. Aliina oli kattanut aamiaisen pienelle keittiön +kuistille. Seura oli iloinen, paitsi Alma-neiti, joka aina on haikea. +Me katselimme merellä liikkuvia valkopurjeita ja söimme hienosti kuin +herrasväki. Aliina teki useampia kompastuksia, mutta Svensson oli +suurenmoinen. Hän tarjosi ensin Alma-neidille, otti sitten itse ja +sitten vasta antoi meille. + +Me sinuttelemme toisiamme, paitsi Alma-neitiä, jota meidän ei sovi +sinutella. + +Aamupäivällä kävelin läheiselle vuorelle, josta on vielä laajempi +näköala merelle kuin täältä. Alma-neiti oli mukanani, uskoen minulle +puolittaisia tunnustuksia. + +— Tässä perheessä on hienotunteisen ihmisen vaikea elää. Mutta minä +olen kahlehdittu Karivuoren perheeseen siteillä, joita elämä ei voi +katkaista. Minun onneni on tahrattu ja minun täyttymäisillään oleva +kohtaloni murskautui toisten elämän jalkoihin, kertoi hän minulle. + +Minä kysyin, oliko hänellä ehkä jokin parantumaton tauti. + +— Juuri sitä se on, mutta ei se tauti ole ruumiillista laatua, vastasi +hän. + +Minä en kysynyt enempää. Luultavasti hän on aika-ajoittain mielipuoli. + +Mutta kotimatkalla hän virkkoi: + +— Mikään muu ei merkitse rahtuakaan — paitsi rakkaus. + +Silloin huomasin, että hänellä raukallakin oli se salainen tauti, joka +vaivaa kaikkia ikäneitoja. Kyllä kait se vielä puhkeaa esiin! + +Iltapäivällä Svensson tarjoutui viemään meitä Maarianhaminaa +katselemaan. Hänellä kuuluu olevan lupa vapaasti käyttää autoa ja +moottorivenettä silloin, kun ei herrasväki ole kotona. Me ihastuimme +suuresti, etenkin kun oli ensimmäinen lämmin päivä tänne tulomme +jälkeen. Merellä oli kuitenkin kylmä, joten me varustimme mukaan +takkeja ja huopia. + +Puutarhuri Törmänen liittyi seuraamme. Kulkiessani rantaan kuulin +puutarhurin rakennuksesta kiivasta sananvaihtoa. + +— Kuka vähämielinen on pannut minun kahviini heiniä? kysyi Törmänen +yskien ja sylkien. + +— Täällä ei ole ollut kukaan muu kuin Aliina ja minä. Se on varmaan +vain kahvinporoa, kuului Venla vastaavan. + +— Vai kahvinporoa! Heli tulee katsomaan! huusi Törmänen nähdessään +minut. + +Tyhjän kupin pohjalla oli korsi, jossa oli heinäntöyhtö. Se oli +nähtävästi osa junkuksen varresta. + +— Aliina pisti jotakin kuppiin, sanoi samassa pikku Elli, jota ei +kukaan ollut huomannut. + +— Turhaa puhetta, virkkoi Venla. — Joutukaa nyt rantaan. Svensson +huutaa. + +Vasta kun moottori halkaisi laineita, selveni asia minulle. + +Näin kuinka Aliina kutkutteli Törmäsen niskaa liinansa ripsuilla ja +vetäytyi tuhdolla häntä yhä lähemmäs. Silloin tulin ajatelleeksi, +että hän luultavasti oli pistänyt tuon junkuksenkin Törmäsen kahviin. +Hän oli ottanut sen kokoelmastani, muistaen minun hullutteluani +rakkausyrtistä. + +Minä nautin ihanasta matkasta. Toiset haastelivat sivuuttamistamme +huviloista. + +— Tuossa asuvat Röönperit. Heillä eivät palvelijat pysy koskaan +kuukautta kauemmin, sillä rouva on kovin saita ja herra äkäinen. — +Tuolla näkyy Vorsteenin laivasilta. Siellä saa sisäkkö 400 markkaa +kuussa sen vuoksi, kun vanha rouva on niin konstikas. Ja tuossa +vieressä on kahen perheen huvila. Siellä riitelevät rouvat ja +palvelijat pyykkipäivistä ja uimavuoroista. + +Aliina jatkoi selityksiään yhteen menoon. Sillä aikaa minä keksin +Törmäsen käryävän piipun tuhdolla. Minä panin varovasti hattuni siten, +että kukat tulivat aivan hehkun päälle ja pälyilin sitten, ettei hattu +vain palaisi väärästä paikasta. + +— Mikä täällä palaa? huudahti Törmänen äkkiä ja nähtyään minun hattuni +käryävän hän kastoi kukat mereen niin taitavasti, ettei hattu kastunut +lainkaan. + +Minun oli sitten pakko ratkoa pois tärveltynyt kukkakauhistus +hatustani. Mutta siitäkös Aliina suuttui aivan tosissaan. Hän nimitti +minua kiittämättömäksi höperöksi. Törmänenkin sai osansa eikä Aliina +lauhtunut, ennenkuin tämä nipisti häntä leuasta sanoen: + +— Mitäs tämä kyökkiruusu nyt niin näyttää okaitaan? Eihän tässä kukaan +ole tahallaan tehnyt vahinkoa. Tui, tui pikku poropata! + +Minua nauratti, mutta hillitsin itseni ja katsoin muualle. Toisistakaan +ei kukaan nauranut. Svensson vain alkoi laulaa tunteellista +saaristolaislaulua. + +Rannalla kuitenkin syntyi heti erimielisyyksiä. Alma-neiti tahtoi mennä +käymään tuttaviensa luona. Aliina ja Törmänen taas halusivat elokuviin +ja Svensson erosi seurasta lakkiaan nostaen ja sanoen: + +— Tapaamme kello 10 moottoriveneen luona. Hauskaa iltaa, ystävät! + +Hajaannuimme siis kukin tahollemme ja minä olinkin iloinen saadessani +yksinäni samoilla pienen kaupungin kaduilla. + +Ajattelin juuri, kuinka suloista on kuljeskella tuntemattomana +vieraassa ympäristössä, kun äkkiä kuulin äänen: + +— Heli Sarkamaa, seis! + +Ensi ajatukseni oli juosta pakoon, mutta huomasin sen kohta +mahdottomaksi. Toiselta puolella katua tuli minua vastaan kaksi hienoa +naista. + +Edessäni olivat Tuovi Havas ja rouva Kuusijuuri. + +— Terve, Heli! Sinä olet kerrassaan siunattu ihminen, kun nyt +osut tielleni. Kahteen vuoteen en ole tavannut ketään tovereitani +ja siksi jo olenkin lakastumaisillani kuin kukkanen, joka kasvaa +höystämättömässä maassa, virkkoi Tuovi. + +— Minusta sinä kukoistat kuin päivälilja, vaikka oletkin ollut ilman +toverien höystävää seuraa, vastasin minä. + +— Mutta minun hengeltäni puuttuvat jotkin tärkeät ravintoainekset, +kuten munanvalkuaisaine tai hiilihydraatti — — + +— Tai suolat, jatkoin minä. + +— Tulkaa nyt kasinolle, minä tarjoan teille teetä! Siellä voitte sitten +rauhassa puhella, kehoitti rouva Kuusijuuri. + +Minä epäröin, sillä vaara saattoi piillä joka oven takana. + +— Minä olen täällä vain keräämässä kukkia eikä pukuni ole sellainen, +että minun sopisi esiintyä kylpyvieraiden parissa. + +— Sinä olet aina aistikkaan näköinen, sanoi Tuovi, joka itse loisti +tyylikkäässä, ulkomaalaisessa asussa. + +— Omasta mielestäni olen tavallisen sisäkön näköinen, vastasin minä +koetellakseni heitä. + +— Vaikka jonkun miljonäärin sisäkkö pukeutuisi vieläkin hienommin +kuin sinä, niin ainoastaan aasi voisi pitää sinua sisäkkönä. Sinun +sielusi loistaa kasvoistasi ja se tuoksuu kasvitieteelle, kemialle ja +yliopistokulttuurille, selitti Tuovi ja veti minut mukanaan. + +Karivuorella ei ainakaan kukaan ollut tuntenut noita tuoksuja. + +Me istuuduimme meriverannalle ja minä nautin sanomattomasti. +Soittokunta soitti ja kylpyvieraat, joita vielä oli hyvin vähän, +istuivat hiljaa puhellen vuokkojen koristamien pöytien ääressä. + +Rouva Kuusijuuri oli erittäin suopea. Hän suojelee innokkaasti Tuovia, +joka vähitellen alkaa menestyä laulajattarena. + +Koko Kuusijuuren perhe oli täällä. He olivat vuokranneet erään +kaupungin laidassa olevan hauskannäköisen huvilan ja Tuovi aikoi +viettää osan kesästä heidän luonaan. Pankinjohtaja vietti kuitenkin +suurimman osan ajastaan Helsingissä. + +Tuovi aikoo antaa laulajaiset sekä täällä että muutamissa muissakin +maaseutukaupungeissa. Sitten hän taas lähtee ulkomaille, antaakseen +kevätpuolella konsertin Helsingissä. + +— Sinä mahdat laulaa ihanasti nyt, kun olet oppinut niin paljon lisää! +Minusta sinä olit valmis jo ennen ulkomaille lähtöäsi, sanoin minä. + +— Omasta mielestäni olinkin silloin valmiimpi kuin nyt. Onneksi sain +hurmaavan opettajan. Hän on ivallinen Mefisto, joka on rääkännyt ja +sättinyt minua korkeasta tuntimaksusta. Joskus hän kohottaa minut +ylimpään taivaaseen myöntäessään, että minulla alkaa olla hiukan +aavistusta tekniikasta. + +— Mutta mitä hän sanoo äänestäsi? + +— Hän ei ole koskaan sanonut siitä mitään, paitsi viime helmikuun +neljäntenä päivänä kuuden ja seitsemän välillä illalla. Hän oli koko +illan ollut erikoisen koleerinen. Kaikki oli hullusti ja minua hän +kohteli huonommin kuin häijy äitipuoli lasta isän poissaollessa. +Silloin minä sanoin: "Hyvästi, hyvä herra! Huomenna lähetän maksunne +ja sitten minä lähden Suomeen kansakoulunopettajattareksi." Olisitpa +nähnyt hänen ilmeensä! Hän syleili minua ja kutsui itseään vanhaksi +mölyapinaksi. Minulla oli suloisin ja suurin ääni Saksassa, Italiassa +ja kaikissa ententemaissa. Lähdin kotiin hyvin onnellisena, ja vaikkei +hän koskaan enää kehuisikaan ääntäni, niin ainakin sen hetken minä +muistan kuolemaani asti, kertoi Tuovi loistavin katsein. + +— Mutta mehän aina kehuimme sinun ihanaa lauluasi! + +— Tuo opettajani on ainoa, joka kykenee lausumaan totuuden. +Kuukausimääriä hän opettaa minua vain hengittämään ja välistä hän ei +päästä minua askeltakaan eteenpäin. Mutta hän on avannut minulle uuden +elämiin. Hän on totisesti luomakunnan kruunu. + +— Ethän vain ole rakastunut häneen? kysyi rouva Kuusijuuri pelästyneenä. + +— Hän ei ole mikään sopiva maallisen rakkauden esine. Hän on siinä +viidenkymmenen ja sadanvuoden välillä. Pieni, pyöreä ja punaviiksinen +lyllerö, joka sisältää jalon ja loistavan hengen. + +— Punaviiksinen? Tarkoitat kai punasilmäripsinen? minä huomautin. + +— Juuri, punaviiksinen! Mutta sen unohtaa kuullessaan hänen lietsovan +innostusta taiteeseen. Silloin masennus haihtuu ja minä uskon voivani +kohota yhä lähemmäksi päämäärääni. Valmiiksi ei kukaan tule koskaan. + +— Onneksi maisterinarvo ei ole yhtä saavuttamaton. Jos minä aina vain +tulisin yhä maisterimaisemmaksi, mutta en koskaan maisteriksi, niin +jättäisin lukuni heti paikalla. + +— Minä tahdon tavoitella ikuista kauneutta haluamatta koskaan pysähtyä. +Katso, kuinka kaunis tuo merikin on juuri siksi, ettei sillä näy rajaa. +Sen arvo vähentyy siitä, että sillä todellisuudessa on rajansa jossakin +kaukana. + +— Rajatonta merta en ainakaan minä tahtoisi purjehtia. Runsaimmatkin +eväät loppuisivat kerran sellaisella matkalla, huomautti rouva +Kuusijuuri. + +— Minunkin evääni loppuvat kerran, mutta silloin minä jo lopun itsekin, +sanoi Tuovi. + +— Kas, tuollahan astelee meidän entinen autonkuljettajamme Svensson. +Minulla on vähän asiaa hänelle. Svensson, Svensson! huusi rouva +Kuusijuuri heiluttaen lautasliinaa. + +Kauhukseni näin Svenssonin meidän ja meren välillä. Hän kääntyi heti +meihin päin. Minä pohdin hätäisesti pelastusmahdollisuutta. Menisinkö +tuon kauempana olevan pöydän luo ja kääntäisin selkäni tännepäin tai +ripustaisinko lautasliinan kasvoilleni? Tunsin melkein voittamatonta +halua ryömiä pöydän alle. + +En kuitenkaan tehnyt mitään. Varmaan tuntui Lotin vaimosta hänen +jäykistyessään suolapatsaaksi samanlaiselta kuin minusta nyt. + +Ja tuho lähestyi minua Svenssonin hahmossa. + +— Päivää, Svensson! Minä olen kuullut, että hänellä on ohjaajan virka +täällä päin. Eikö hän tahtoisi tulla takaisin meille? kysyi rouva +Kuusijuuri. + +— Minä olen tyytyväinen nykyiseen paikkaani, vastasi Svensson. + +Samalla hän hätkähti ja tuijotti minuun. Minä käännyin hitaasti Tuoviin +päin ja tarjosin hänelle leivoksia. + +— Minulla on nyt aivan kelvoton autonohjaaja. Hän ajaa koirien, +lehmien, hevosten ja käytävien päälle. Minä annan Svenssonille hienon +puvun ja paremman palkan kuin mitä teillä on nykyisin, jatkoi rouva +Kuusijuuri. + +— Palkka on minulle yhdentekevä, rouva pankinjohtajatar, virkahti +Svensson ylpeästi. + +— Millä Svenssonin nykyinen herrasväki korvaa rahapalkan — jos saa +kysyä, tiedusti rouva Kuusijuuri pistävästi. + +Svensson vaikeni ja työnsi kiharansa hattunsa alle, niin että hänen +otsansa loisti valkeana muuten ruskeita kasvoja vasten. + +— No, hyvästi sitten Svensson, sanoi rouva Kuusijuuri. + +— Eikö He — —, aloitti Svensson, katsoen minuun, mutta oikaisi sanansa, +kun minä katsoin häntä tiukkaan silmiin. + +— Ehkä neiti Sarkamaa suvaitsee jo tulla rantaan. Meidän on pakko +lähteä pian, sillä alkaa jo tulla myöhä. + +— Vai Svensson onkin tuonut sinut tänne, Heli! Kenen luona sinä asut? +Sinun täytyy tulla pian meille Tuovia tapaamaan. Tässä on osoitteemme! +Ja rouva Kuusijuuri ojensi minulle kortin. + +— Kiitoksia kutsusta! Hyvästi Tuovi. Vahinko, etten voi kutsua sinua +vierailulle pieneen ullakkohuoneeseeni. Sinne on monta estettä. +Tapaamme kuitenkin pian. + +Minä kiiruhdin nopeasti ulos Tuovin huutaessa jälkeeni: + +— Muista tulla jo huomenna! + +Me astelimme sitten Svenssonin kanssa puhumatta keskenämme sanaakaan. +Otaksuin, että hän oli harmissaan. + +Veneen luo tultuamme olivat muut jo siellä. + +— Venssonnilla ja Helillä taisi olla träffi? lausui Aliina +hyväntahtoisella äänellä. + +— Minulla oli vain kunnia noutaa neiti Sarkamaa hänen ylhäisten +tuttaviensa parista, sanoi Svensson, pannen moottorin käyntiin. + +— Onko sinulla jo tuttavia täällä? Täällä huviloissa palvelee paljon +helsinkiläisiä, virkkoi Alma-neiti. + +— Kasinolla myöskin, lisäsi Svensson totisena. + +— Ravintolatyttöjen seura ei sovi Helille, lausui Alma-neiti. + +— Voivat nekin olla jalojakin ihmisiä! Tämä Törmäs-veitikka vei minut +oikein hienoihin eläviin. Siellä näyteltiin, kuinka tanssiravintolan +tarjoilijaneiti käyttäytyy hienommin ja sielukkaammin kuin +enklantilainen laaty, joka antaa tunteille halpamaisen vallan ja +saattaa sillä väärinkäsitystä loortin ja koko metsästysseuran ja +satojen ajokoirien kesken. Ja hevosten, jotka laukkasivat aitojen ja +talonpoikien yli. Mutta se hotellineiti, jolla oli niin ruma nimi kuin +Pylliisi, mutta kaunis espireetti hatussa, näytti aatelistonhenken +sivistystä uhratessaan loortin. Hän polvistui kosteassa mullassa +silkkisukkasillaan ja antoi anteeksi sille laatylle, kertoi Aliina. + +Kuulijakunta näytti hartaalta ja tyytyi sekavaan esittelyyn. Törmänen +vain lisäsi: + +— Kauniita puutarhoja niillä on siellä Enklannissa. Liikaa nopeaan vaan +on vilmattu, kun ei saanut kuin vilauksen niistä loksistakaan. + +Astuessamme maihin auttoi Svensson minua veneestä pyytäen samalla +anteeksi tahraista kättään. + +Erotessamme minä sanoin hänelle: + +— Toivon, ettei Svensson kerro toisille minun olleen kasinolla. Se oli +vain satunnainen hairahdus. + +— Kuten käskette, neiti, vastasi Svensson. + +— Sanokaa Heli! Se sopii minun toimeeni täällä. + +— Hyvää yötä, Heli! + +Seuraavana aamuna pestessäni ison lasiverannan ikkunoita tuli Svensson +puhelemaan kanssani. + +— Saanko kysyä, mikä Heli on arvoltaan ja suvultaan? hän aloitti. + +— Nyt olen sisäkkö Karivuorella, mutta olen nähnyt toisenlaisiakin +aikoja. + +— Nuoren ihmisen tulee aina kulkea ylöspäin eikä päinvastoin. + +— Ylöspäin minäkin pyrin ja tämä olotila on välttämätön päästäkseni +eteenpäin. + +— Mitä ylenemisiä täällä olo on? Korkeintaan avioliitto Törmäsen kanssa! + +— Pyydän, ettei Svensson poikkea tavallisesta hienotunteisuudestaan. +— Minä olen tullut tänne pääasiallisesti sen vuoksi, mitä voin tehdä +talon töiden loputtua. + +— Siis juoksentelemaan yksinänne pitkin metsiä ja soita? + +— Niin, vastasin minä lyhyesti, otin pesutamineeni ja lähdin poispäin. + +— Anteeksi! Minä en olisi näin utelias ilman syytä. Mutta minä +tarvitsisin vähän apua ja luulen, että Heli ehkä osaa jotakin. + +— Svensson puhuu vain suoraan eikä kiertele! + +— Osaako Heli keskikoulun matematiikan? + +— Osaako Svensson vaieta? + +— Osaan. + +— Siinä tapauksessa minä osaan keskikoulun matematiikan. + +— Entä muut aineet? Minä osaan historian, maantieteen, uskonnon, +luonnontieteet niin pitkälti kuin yksin voi oppia. + +— Minä puolestani luulen muistavani keskikoulukurssin kaikissa +aineissa, historian vuosilukuja huomioonottamatta. + +— Olin aika hullu, kun luulin Heliä sisäköksi, sanoi Svensson vakavana. + +— Ja minä olin yhtä hullu pitäessäni Svenssonia autonohjaajana, nauroin +minä. + +— Siinä Heli ei erehtynyt. Minä olen käynyt pari luokkaa oppikoulua. +Isä oli ohjaaja, ja minä olen ollut sitä jo 11 vuolla. Mutta +minä tahdon suorittaa keskikoulun tutkinnon ja sitä varten olen +lukenut jo monta vuotta itsekseni. Onneksi minä osaan ruotsia ja +saksaa käytännöllisesti. Mutta kaikesta ei voi suoriutua yksinään. +Matematiikkaa ja ainekirjoitusta en mitenkään tahdo oppia. + +— Ihmeellistä, että miehellä voi olla niin runsaasti tarmoa ja +tiedonhalua! Mitä Svensson sitten tekee keskikoulun todistuksella? + +— Minä menen naimisiin, vastasi hän, katsoen minua niin juhlallisena, +etten uskaltanut edes nauraa. + +— Eikö nyt enää rippikoulu riitä naimaluvan saamiseen? kysäisin vain. + +— Se, jota varten aherran, on käynyt keskikoulun, ja minä tahdon +saada saman sivistyksen. — Nyt on jo lupa lopettaa työt. Mennäänpä +puutarhurin taloon, niin voitte tutkia minun tietojani. + +Minä olin itsekin niin utelias, että lähdin heti hänen kanssaan. + +Svenssonin iso huone oli yllättävän hauska. Vanhat, siistit huonekalut, +kukkia pöydillä ja iso kirjahylly tekivät sen aistikkaaksi. + +Vielä suuremmaksi yllätykseksi muodostuivat minulle Svenssonin +tiedot. Selailin historian oppikirjaa ja tein umpimähkään kysymyksiä, +joihin hän heti vastasi oikein. Yhtä hyvin hän osasi muitakin äsken +luettelemiaan aineita. Saksassa ja ruotsissa hän joskus erehtyi +käyttämään puhekieltä kirjakielen sijasta. Laskuopin hän oli osittain +oppinut koulussa, osittain itse. Mutta algebra ja geometria olivat +hänen aivoissaan aivan sekavina. + +Minä innostuin heti antamaan alkeisopetusta algebrassa. Syvennyimme +työhön niin, että unohduimme papereillemme ääreen myöhäiseen iltaan +asti. Eikä se ollutkaan mikään ihme, sillä Svensson käsitti kaiken +hyvin nopeasti ja oli yhtä huvitettu a:sta ja b:stä ja x:stä ja y:stä +kuin jostakin jännittävästä pelistä. + +Vihdoin saapui Aliina jouduttamaan minua, sillä ovet oli jo suljettava. + +— Mikäs täällä näitä nuoria nyt niin huvittaa, etteivät edes malta +erota ajallaan? kysyi hän paheksuvalla äänellä. + +— Lussista ja miinuksesta minä vaan olen kuullut oven takaa. Lopulta +ne jo tarttuivat minunkin kieleni päähän, sanoi Törmänen, joka samalla +sattui ovelle. + +— Uusia tomunimijöitä ja saippuajauhoja varmaankin. Ehtii niistä +talouskapistuksista puhua päivilläkin, torui Aliina, mutta meni sentään +itsekin vielä katsomaan Törmäsen aikaisia kurkkuja. + +— Eikö Heli olisi ystävällinen ja ryhtyisi opettamaan minua iltaisin? +Meillä on täällä paljon vapaata aikaa. Tietysti minä maksan tunneista, +sanoi Svensson. + +— Mielelläni minä teitä opetan. Maksuksi Svensson saa auttaa minua +kasvien heräämisessä, vastasin minä. + +— Minäkin olen kerännyt kasveja jo koko viime vuoden, sanoi Svensson ja +veti esiin ison pakan paperia kirjahyllynsä laatikosta. + +Minä selailin pakkaa ja ihmettelin. Siinä oli kerrassaan erinomainen +kokoelma kasveja, kaikki liimattuina suoraan paperille ilman +minkäänlaisia liistakkeita. Mutta jokaisesta puuttui nimi ja juuret. + +— Minä olen järjestänyt ne värien mukaan. Tässä pinkassa ovat valkoiset +kukat, tässä keltaiset jne., selitti Svensson. + +— Mutta missä juuret ovat? + +— Ne ovat täällä pienissä paperipusseissa. Minä pesin ne ja kuivasin +ilmassa. Näissä on numerot ja samoin myöskin kukissa. Silloin tietää, +mitkä kuuluvat yhteen. + +— Minulla on hiukan eri tapa järjestää kasveja. Kaikissa tapauksissa me +voimme auttaa toisiamme, sanoin minä. + +— Minulla on lähes kymmenen kertaa niin suuri palkka kuin Helillä ja +sen tähden minä maksan tunnit. Muussa tapauksessa en välitä niistä +ensinkään. + +— No, olkoon sitten 5 markkaa kerralta, sanoin. + +— Se on oikein. Minä en tingi. + +Aliina tuli jo takaisin ja me erosimme herroista. + +— Se, joka ei ota varteen vanhemman ihmisen kokemusta, ei menesty +sisäkkönä eikä ihmisenä, vaan saa kärsiä tappion ja rakkaus palaa +pohjaan niinkuin paisti, jota oppimaton hoitaa. Vensson on tottunut +ajamaan loistoautoja ja rakastamaan loistotyttöjä, joita sisäköt saavat +palvella, pörisi Aliina. + +— Me vain vähän luemme ja kirjoittelemme yhdessä, hyvä Aliina, +rauhoitin minä. + +— No, on sillä Venssonnilla sentään hyvä sydän, kun on ruvennut +opettamaan sinua. Mitä se sitten tietänee, kun alkaa tehdä mokomaakin +sivistystyötä nuoren tytön hyväksi, joka on liikaa laihakin, sanoi +Aliina ja meni huoneeseensa. + +Maatessani illalla siistissä pukkisängyssäni näin etäisen laivan +suuntaavan kulkunsa mannermaata kohti. Olin tosiaankin joutunut aivan +uuteen maailmaan. + +Elän täällä vieraan ihmisrodun keskellä. Olen ennemminkin nähnyt heidän +kaltaisiaan ja luullut tuntevani heidät hyvin. Mutta nyt minusta +tuntuu, kuin olisin saanut silmälasit likinäköisten silmieni avuksi. — +Saa nähdä, miltä näyttää herrasväkeni! + +On suuri onni, että sinä, Meri, olot uskottuni. Muuten minä tuntisin +itseni kovin yksinäiseksi nykyisessä omituisessa asemassani. + +Olen myöskin koetellut mahdollista taitoani romaanin alalla. Olen +kirjoittanut erinäisiä keskusteluja ja pieniä vivahduksia. + +Terveiset Eilalle! Älä vain kerro hänelle, että minä olen täällä. + +Hyvää yötä! Meri uuvuttaa + +Helisi. + + + + +III. + +HERRASVÄKI SAAPUU. + + +Konsulin ääni kaikui jo etäällä selältä, kun moottorivene toi +herrasväkeä tänne huvilaan. + +Heli ja Alma-neiti seisoivat laiturilla odottamassa. Edellisellä oli +pieni, valkea esiliina siniraitaisen hameen päällä ja päässä pitsinen +myssy. Vaaleansiniset sukat ja tenniskengät somistivat jalkoja. Kaikki +tämä sopi hyvin sinisiin silmiin ja vaaleaan, tuuheaan tukkaan. + +"Teatterikamarineiti", oli Svensson sanonut. + +Konsulinna oli itse tilannut puvun ja Aliina oli myöskin samanlaisessa +asussa. Mutta hänestä näki heti, että hän oli väärentämätön palvelija. + +Konsuli nousi ensin maihin. Vene keikahti ja konsulinna kirkaisi: + +— Ai, jai, Jallu, varo, ettet hukuta meitä kuoliaiksi! + +— Tyst — älä nyt huuda, Helma! Se häiritsee tuloamme ihanaan +Sankarivuoreen. Naiset ajattelevat aina sivuseikkoja suurina hetkinä. +Päivää, Alma-neiti! Iloinen naamari kasvoille, kun talonväki saapuu! + +— Tervetuloa kotiin, herra konsuli! Jokaisella on sellaiset kasvot, +miksi elämä ne on muovaillut, vastasi Alma-neiti haikeasti. + +— Vieläkö mitä? Katsokaa konsulinnaa! Ihonhoitaja ja parturi ovat +muovailleet hänen kasvonsa paljon paremmin kuin elämä. + +— Tee huomautuksia muista, Jallu, äläkä minusta! sanoi konsulinna ja +kiipesi laiturille Svenssonin avulla. + +— Siinä tapauksessa minä teen hauskoja havaintoja uudesta sisäköstäsi. +Onnittelen makuasi, Helma! Aistikkaassa kodissa tulee olla myös +sellainen palveluskunta, joka sopii sisustukseen. Viimevuotinen Hilja +ei sopinut yhdenkään huoneen tyyliin, korkeintaan pesutupaan, puheli +konsuli, alkaen astella huvilaan päin. + +Törmänen ja Svensson kantoivat tavaroita ja vihdoin kaikki kokoontuivat +isoon ruokahuoneeseen, johon päivällinen oli katettu. Alma-neiti söi +samassa pöydässä, Heli tarjoili. + +Viimeksimainitusta tuntui kuin hänen yksilöllisyytensä olisi äkkiä +hävinnyt. Hän oli muuttunut kolmanneksi persoonaksi. + +"Heli, leikkaa lisää leipää!" "Onko Heli nähnyt, missä minun +puutarhahattuni on?" "Mikä hänen nimensä on?" "Heli? Sehän on +teatterinimi! Elin tai Hilma sopisi paremmin." + +Kohtelu oli ystävällistä, mutta siinä oli sellainen sävy, johon Heli +ei ollut tottunut. Olikohan hän itsekin puhutellut palvelijoita sillä +tavalla? + +Neitoset Saila ja Siljo olivat hyvin lyhythameisia, poikapäisiä +muotitekeleitä. Siljo oli sievä ja pieni, Saila oli vanhin lapsista. +Poissaoleva veli oli iältään tyttöjen välillä. + +— Missä Vikke viipyy? Tietäähän hän, että päivällinen odottaa täällä, +sanoi konsuli. + +— Ehkä moottoripyörä on joutunut epäkuntoon, arveli konsulinna. + +— Hän on tietysti poikennut kasinolle sivumennen. Hän kyllä malttaa +lykätä tuloaan tänne korpeen, virkkoi Saila nenäänsä nyrpistäen. + +— Minä olen aina sanonut, että te olette maailman vaativaisin joukko. +Enkö minä ole antanut teille kaiken maailman ihanuuden ja te vaaditte +aina vain enemmän. Katsokaa tuota uuniakin! Kultarannassa ei ole sen +vertaista. Ja sinun kylpyhuoneesi, Helma! Luulisi, että sinunlaisesi +Afrodite viihtyisi siellä. Ha, hah, haa! hohotti konsuli. + +— Pyydän, ettet anna minulle hävyttömiä liikanimiä. Jallu, huudahti +konsulinna terävästi. + +— Mitä toimittaa näytellä teatteria näin perheen kesken! Alma on ainoa +vieras ja hän tuntee meidän herttaiset kotitapamme, sanoi Saila. + +— Minä en halua kuulla sinun rikkiviisasta puhettasi, Saila. Tyst! + +— Hauskinta olisikin, jos jokainen söisi omassa huoneessaan, huomautti +Saila. + +— Sinä et kunnioita vähääkään vanhempiasi, Saila. Odotas, kun minä +jätän sinut ilman kuukausirahoja ja ajan ihailijasi suinpäin portaita +alas ja lopuksi nitistän sinun ylpeän nenäsi! Eiköhän sitten ala +kunnioittaa isääsi! huusi konsuli niin kovaa kuin saattoi suurelta +tomaatilla, joka täytti hänen suunsa. + +— Kyllähän tuollaiset teot kohottavat kunnioitusta, sanoi Saila +pisteliäästi. + +— Kuule tytärtäsi, Helma! Siinä näet seurauksen siitä, että aina olet +eri mieltä minun kanssani, virkkoi konsuli. + +— Ovatko sinun mielipiteesi ainoat kunnioitettavat, Jallu? kysyi +konsulinna. + +— Äiti ei vaadikaan, että meidän on alinomaa tutistava hänen edessään, +sanoi Saila. + +— Mutta nyt minä sanon, että sinun on pelättävä ja kunnioitettava +häntä. Ja sinun on toteltava hänen tyhmimpiä käskyjään. Seuraa hänen +opetuksiaan silloin, kun ne ovat yhtäpitäviä minun neuvojeni kanssa! +Silloin tulet pitkäikäiseksi maan päällä. + +— Minä en tahdo tulla pitkäikäiseksi, en ainakaan siinä tapauksessa, +jos se ikä on elettävä tässä kodissa, sanoi Saila. + +Siljo istui välinpitämättömän näköisenä eikä ottanut osaa keskusteluun. + +Heli vetäytyi syrjään aina, milloin vain tarjoilu salli sen. Kukaan +ei välittänyt vähääkään hänen läsnäolostaan, mutta itsellään hänellä +oli tukala olo. Nyt hän läheni ovea, sillä konsuli oli noussut +tulipunaisena tuoliltaan. + +— Tästä on tehtävä loppu, alkoi konsuli, mutta jäikin samassa +kuuntelemaan moottorin surinaa. + +— Vikke tulee ja joku herra on hänen mukanaan, sanoi Siljo, joka oli +juossut ikkunaan. + +— Sehän on hauskaa! Perhe on aina siedettävämpi, kun on vieras talossa, +lausui konsulinna ja jatkoi syöntiään. + +— Se näkyy olevan tohtori Reini. Hänen isänsä, joka on minun +liiketuttavani, kertoi, että hänen poikansa tutkii Ahvenanmaan +rannikkoja. Hän on maantieteilijä. Minä pyysin hänet meille asumaan, +sanoi konsuli. + +— Siinä asiassa olisit voinut kysyä minunkin mielipidettäni, Jallu, +huomautti konsulinna. + +— Tiesinhän minä, että nuoret herrat aina menevät sinun makuusi. Eikä +Sailakaan halveksine niitä mahdollisuuksia, joita kesäinen luonto, +kuutamoillat ja jokapäiväinen seurustelu vieraan kanssa hänelle suovat. + +— Se vähä, mitä olen nähnyt avioliittoelämää kotioloissa on vaikuttanut +sen, ettei minua lainkaan huvita päästä nauttimaan siitä onnesta, sanoi +Saila. + +— Ja kuitenkin sinun oma äitisi on tavattoman onnellisissa naimisissa, +huomautti konsuli. + +— Yhtä onnellisissa kuin isäsikin, pisti siihen konsulinna. + +— Jos ei aivan yhtä, niin ainakin siedettä — — —. Ahaa, tässähän +tohtori jo tuleekin! Tervetuloa Sankarivuorelle. Tässä on perheeni — +vaimoni — Siljo tyttönen — ja Saila. — Tohtori Reini. + +— Olkaa hyvä, tohtori Reini, ja jatkakaa ateriaa ansaamme! Vikke voi +istua Siljon vieressä, järjesteli konsulinna. + +— Tämähän on kerrassaan juhlallinen huvila! Minä olen hyvin kiitollinen +päästessäni asumaan tänne, sanoi tohtori. + +Heli tuli sisään tarjotin kädessä. Tohtori nousi, astui askelen häntä +kohti, kumarsi ja sanoi nimensä. Heli punastui ja Vikke hymähti, mutta +konsulinna ehti väliin selittämään: + +— Oh, hän on sisäkkömme. Heli tarjoo tohtorille munakasta! — Missä +kauppaneuvos Reini viettää kesäänsä? + +— Isä lähti hoitamaan sydäntään Nauheimiin ja otti äidin ja sisareni +mukaansa. Näin ollen minä nyt olen aivan koditon, vastasi tohtori. + +Hän ei ollut ollenkaan hämillään äskeisestä kompastuksestaan. +Päinvastoin hän vain lisäsi sitä nousemalla avaamaan ovea, kun Heli +lähti ulos kädet täynnä kantamuksia. + +— Tohtori oli nopea keksimään sisäkkömme sievyyden, pisteli Saila Helin +mentyä. + +— Minä en ole kohtelias ainoastaan sieviä naisia kohtaan, vastasi tämä +lyhyesti. + +Heli tunsi ihmeekseen pientä harmistumista. Hän oli päättänyt ottaa +rauhallisesti kaiken, mitä uusi asema toisi muassaan, ja nyt hän tunsi +hermostuvansa jokaisesta pienestäkin seikasta, mikä muistutti häntä +uudesta toimestaan. + +Elämä palvelijoitten kesken oli hänen mielestään sujunut erittäin +hyvin. Eikö hän nyt hallitsisi tilannetta myöskin herrasväen joukossa? +Hän oli pelännyt päinvastaista. + +Aterian jälkeen katselivat konsuli ja Vikke uudistuksia huvilan +ympäristössä. + +— Isä on teettänyt tänne uusia mauttomuuksia. Mitähän tarkoittaa +tuo lasinen hopeapallo ihanien pioonien keskellä? Tosin se hyvin +valaisevasti kuvaa perheen kissankulta-sivistystasoa, mutta huomenna +minä ajan sen vahingossa kumoon autolla, haasteli Vikke. + +— Sitä sinä et tee, jos tahdot olla tämän talon asukas, kiivastui +konsuli. + +— Entäs uusi portti? Eikö arkkitehti voinut tehdä piirustuksia +siihenkin samalla kuin muuhunkin? Törmänen on luultavasti muovaillut +sivupylväät. Mitä ne esittävät? + +— Nehän ovat hevosenpäitä. Minun konttoristini on veistänyt ne. Hänellä +on taiteellisia taipumuksia. + +— Minä luulin, että ne olivat plesiosauruksia. Ne muistuttavat hieman +meidän entistä postineitiäkin. — Mutta aidan väri on toivoakseni +pohjaväri. Nyt se ainakin muistuttaa täydellisesti entisen venäläisen +kasarmin aitaa Töölön tiellä. + +— Venäläisillä on koristeellista makua. He käyttävät vihreätä, kultaa, +aniliinipunaista ja muita räikeitä värejä. Sellaiset värit kohottavat +elämänhalua eivätkä masenna mieltä, niinkuin ruosteenruskea ja +savenharmaa, joita suomalaiset arkkitehdit rakastavat. Katsopa nyt +tuota aitaa, kuinka se sopii taivaan sineen! viittoili konsuli. + +— Yhtä hyvin kuin tulppaanit sopivat tuon eukon punaiseen nenään, sanoi +Vikke osoittaen Venlaa, joka kitki puutarhassa. + +— Minä varoitan sinua, Vikke, ymmärtämästä asioita paremmin kuin isäsi. +Mokoma ylimielisyys on juuri nykyajan nuorison suurin hairahdus. + +— Nykyajan vanhempia ei ainakaan ole tarvis varoittaa ymmärtämästä +asioita paremmin kuin heidän lapsensa, sitä vaaraa ei ainakaan ole, +sanoi Vikke ja sytytti savukkeensa. + +Konsuli nykäisi sen hänen suustaan huudahtaen: + +— Tyst. Joko sinä alistut minun harjaantuneeseen makuuni tai minä jätän +moottoripyörän maksamatta. Valitse itse! + +Vikke kohautti harteitaan ja sanoi pilkallisesti: + +— Siinä tapauksessa on tämä aita hurmaava. + +Sanakiistaa olisi ehkä kestänyt kauemminkin, ellei Törmänen olisi +tullut pyytämään konsulia kasvihuoneeseen. + + * * * * * + +Seuraavat päivät olivat levottomia. Vieraita tuli ja meni. Kaikki +juoksuttivat Heliä. + +Hän näki pieniä vilahduksia jokaisen luonteesta. Hän kuuli +arkaluontoisia keskusteluja ja näki kohtauksia, jotka olivat +tarkoitetut pysymään salassa. Aluksi hän koetti olla kuuro ja sokea, +mutta vähitellen hän huomasi, että häntä pidettiin yhtä vaarattomana +kuin sohvaa tai talon koiraa, Torroa. + +Konsuli täytti koko huvilan äänekkäällä puhumisellaan. Hän tulistui +monta kertaa päivässä, mutta unohti vihansa heti toisen asian +kiinnostaessa häntä. + +Saila oli perinyt isänsä levottoman luonteen. Hän oli jo lähes +kolmenkymmenenvuotias, mutta vaikutti nuoremmalta päänsä poikamaisen +muodon vuoksi. + +Kerran kun Heli oli leikkaamassa salaattia, hän kuuli Sailan ja tohtori +Reinin puhelevan sireenipensaikon takana. + +— Antakaa minulle hyvä neuvo, herra tohtori! Onko oikein, että tyttö +menee naimisiin isänsä käskystä? kysyi Saila sulavalla äänellä. + +— Olen luullut, ettei sellaista enää tapahdukaan nykyjään, vastasi +tohtori välinpitämättömästi. + +— Mutta isäpä tahtoo, että sellaista tapahtuisi meillä. Hän on käskenyt +minun rakastumaan erääseen turkulaiseen paitatehtailijaan, jolla on +myöskin elokuvienteatteri. Mutta minä tahdon sivistyneen ja oppineen +miehen. + +— Oppinut ei ole aina sivistynyt, Saila-neiti, huomautti tohtori +hienosti. + +— Tuon turkulaisen sivistys ei nouse filmitekniikkaa korkeammalle. Enkä +minä voi kunnioittaa häntä, vaikka hän tietääkin, mikä paita sopii +huviretkille merelle ja mikä vuoristomatkoille. Ja kuitenkin on isä +antanut minulle vain kolme kuukautta aikaa rakastuakseni häneen. Ellei +se onnistu, niin minut jätetään tänne huvilalle koko talveksi haikean +Alman seuralaiseksi. + +— Kuinka voitte rakastua paitatehtailijaanne näkemättä häntä? + +— Vielä vähemmin voin rakastua häneen, jos hän aina on silmieni edessä. +Huh sentään! + +— Tällaisissa asioissa olen aivan tottumaton antamaan neuvoja +kenellekään. Kysykää mieluummin mielipidettäni veden noususta ja +laskusta länsirannikolla? + +— Minä tahtoisin vain tietää teidän mielipiteenne tyttären +velvollisuuksista isäänsä kohtaan. + +— Onhan sellaisista moraalia koskevista asioista kirjoitettu paljonkin. +Voin kyllä hankkia teille luettelon teoksista, joten saatte vastauksen +asiantuntijoilta. + +Samassa tohtori näki Helin kävelevän keittiötä kohti, molemmissa +käsissä iso vasu. + +Hän riensi heti Helin jälkeen ja nostaen kohteliaasti hattuaan virkkoi: + +— Hyvää huomenta Heli-neiti. Saanko auttaa teitä kantamaan näitä +vasuhirviöitä? + +— Minun tulee auttaa muita eikä suinkaan päinvastoin, vastasi Heli, +kiiruhtaen askeleitaan. + +— Joka tapauksessa minä nyt kannan näitä tässä mäessä, virkkoi tohtori +ja otti korit Helin kädestä, alkaen kulkea huvilaa kohti. + +— Tohtori saattaa minut ikävään asemaan. Neiti Kervo on jo huomauttanut +minulle liian suuresta tuttavallisuudestani tohtoria kohtaan, sanoi +Heli, joka seurasi jäljessä. + +— Ahaa! Minkä johdosta hän sen teki? + +— Siitäkin syystä, että tohtori aina nousee kumartamaan minulle, kun +tulen aamuisin huoneeseen. Toiset herrat vain nyökäyttävät päätään, jos +yleensä ensinkään huomaavat minua. + +— Siinä tapauksessahan olen minä syyllinen. + +— Sitä ei tohtori suinkaan ole. Minulle on sanottu, että miehen käytös +riippuu naisen menettelystä. + +— Teitä on siis kielletty herättämästä liikaa kunnioitusta? + +— En halua herättää minkäänlaista huomiota. — Tuolla tulee nyt konsuli. +Ellette heti anna minulle vasuja, niin saatte kuulla häneltä jonkin +pistosanan. + +Konsuli tuli Svenssonin seurassa autovajalta päin. + +— Kas vain, tohtori Reini — te taidattekin olla sosialisti, koska +palvelijoitten rasitukset käyvät sydämellenne. Tuolla neiti Kervo +kastelee kukkasia, hänkin ehkä kaipaa apua. Pudistelette päätänne, +tohtori! Teidän ihmisystävälliset aatteenne ulottuvat siis vain nuoriin +tyttöihin, sanoi konsuli muka leikillisesti. + +— Ei ole aina niinkään päivän selvää, kutka meistä ovat yhdenvertaisia, +virkkoi tohtori. + +— Anteeksi, saanko minä korit, pyysi Svensson, ottaen taakat tohtorilta. + +— Pyydän teitä käyttämään minua, kun tarvitsette apua, Heli. + +— Näyttää olevan tavallinen ilmiö, että autoilijat ovat tavoiltaan +hienompia kuin heidän herransa, ajatteli tohtori astellessaan poispäin. + + * * * * * + +Kautta koko talon kaiutti konsuli mielipidettään pojastaan. + +— Minkätähden epämiellyttävät asiat on huudettava äänekkäästi? kysyi +konsulinna, nostaen katseensa Kotiliedestä. + +— Minä aion lausua Vikelle ankaria isällisiä sanoja enkä mitään +lemmenkuiskailuja. Sinäkin, Helma, olet hemmoitellut häntä kuin +sylikoiraa! Minkälaisia hedelmiä sinun kasvatuksesi nyt kantaa? + +— Vikke on reipas poika, eikä mikään sylikoira, Jallu. + +— Olisikin edes sylikoira, niin silloin ei kukaan ainakaan myöntäisi +hänelle velkaa. Sinä et valvo hänen seurusteluaan, etkä pidä häntä +kurissa. Minulla ei ole aikaa kasvattaa häntä muuta kuin suurin +piirtein. Sinun tulee hallita yksityisseikat lasten elämässä, pauhasi +konsuli, kävellen edestakaisin huoneessa. + +— Minä olen neuvonut häntä tekemään työtä ainakin pari tuntia päivässä. +Silloin ei kukaan voi väittää, että me olemme yhteiskunnan loisia. Ja +mitä velkoihin tulee, niin monella hyvin kunnioitettavalla ihmisellä +on niitä. Niinkuin esim. moraalisilla, köyhillä ylioppilailla ja +kansakoulunopettajilla, joilla on isot perheet. Minä olen varma siitä, +että Vikke ei ole tehnyt velkoja ilman syytä. + +— Hänellä on tavattoman suuret kuukausirahat. Mihinkä ne hupenevat? + +— Luulen hänen lahjoittaneen kansanvalistuksen hyväksi ja +Karjala-seuralle ja olympialaisiin, joihin osakunta velvoittaa. + +— Älä luule, että Vikke tekee velkoja sellaisia tarkoituksia varten. +Sitäpaitsi hän ei ole oikeutettukaan rehentelemään lahjoittajana minun +tietämättäni. + +— Säästäväisyyttähän minäkin olen aina suositellut. Täytyy muistaa, +että pienetkin setelit ovat rahoja — ainakin 20-markkaset. Kerran +minä kuulin, kuinka Vikke kehoitti tyttöjä matkustamaan kolmannessa +luokassa. Hän sanoi nähneensä ikkunasta, että sielläkin voi olla oikein +hyvä, virkkoi konsulinna vakavana. + +— Mutta herra poikani tekee mieluummin velkoja kuin matkustaa itse +kolmannessa luokassa! jyrisi konsuli. + +— Vikke on erikoisen hajunarka ja kolmannessa luokassa haisee sipulille +ja saapasrasvalle. + +— Kaikissa tapauksissa hän on tuhlaavainen ja kevytmielinen +nuorukainen. Hän nähtävästi seurustelee huonojen ja laiskojen toverien +kanssa. + +— Mitä huonoihin tovereihin tulee, niin ne ovat niin paljon hauskempia +kuin hyvät, joten en lainkaan ihmettele, vaikka nuoret liittyvätkin +sellaisten seuraan. Minä puolestani kylläkin valitsen ystävikseni +mieluummin kunnollisia naisia, vaikka he ovatkin huonommin puettuja +kuin toiset, sanoi konsulinna huoahtaen. + +— Sinun puheessasi on jotakin kieroa, Helma? Siinä on jotakin aivan +päin hongikkoa, vaikka sitä ei keksi heti, kiukutteli konsuli. + +— Entä tahtoisitko sinä, että minä syöttäisin Vikelle pettuleipää +ja sillinpäitä samassa pöydässä, jossa hänen lihava isänsä syö +kananpaistia? jatkoi konsulinna välittämättä miehensä äskeisistä +sanoista. + +— Sinä et vaadi lapsilta kerrassaan mitään. + +— Minä puolustan suurtakin ankaruutta kasvatuksessa. Esimerkiksi sitä, +että lasten tulee liikkua hiljaa, kun minulla on päänsärkyä. Enkä minä +salli heidän jäädä yöksi kaupungille soittamatta kotiin. + +— Kun minä olin Viken ikäinen, niin minä tein työtä 15 tuntia päivässä +asianajokonttorissa ja hakkailin sinua sunnuntaisin. + +— Joka myöskin oli hyvä afääri, sanoi konsulinna. + +— Miksei, jos ajattelen vain rahapuolta, tyst, sanoi konsuli ja meni +ulos, ennenkuin konsulinna toipui vastaamaan. + +— Heli menee sanomaan sille nulikalle, että hän tulisi heti +selvittämään asiansa isänsä ja omantuntonsa kanssa. Ja ottakoon nöyrän +mielen mukaansa, huusi hän sivumennen keittiöön. + +— Eikö isä voisi käyttää toisenlaista kieltä palvelijoitten kuullen? +sanoi Siljo Helin mentyä. + +— Jos tässä alkaa ajatella, mitä palvelijat saavat kuulla tai nähdä, +niin täytyisi olla kuin vieraisilla omassa kodissaan. Hoitakoot he +tehtävänsä ja varokoot tekemästä huomioita isäntäväestään. Tuo Heli +onkin hiljainen tyttö, joka ei huomaa mitään. + +Siljo meni lasikuistille. Hän katseli rauhallista kesämaisemaa ja +ajatteli rauhatonta kotielämää. Aina oli ikävyyksiä ja myrskyjä. Isä +salli perheensä kitsailematta elää ylellisyydessä. Hän rakasti heitä +tavallaan ja huolehti kodista. Mutta jokainen oli haarniskassa häntä +vastaan, sillä hänellä oli hillitsemätön luonne. Saila ja Vikke olivat +samanlaisia ja aina nenäkkäitä. Äiti ajatteli vain ulkonaista hienoutta +ja oli tyytymätön kaikkeen. + +Kun näki, mitenkä Heli ja Svensson esiintyivät tahdikkaasti, ja vertasi +heitä perheen jäseniin, niin täytyi hävetä sivistystä, joka ei sen +enempää jalostanut ihmisiä. + +Eilenkin, kun Heli kähersi Sailan hiuksia ja järjesti ne niin +maukkaiksi kuin oli mahdollista, kiukutteli Saila ja kampautti +kymmeniä kertoja uudelleen. Ja Heli alistui kaikkeen ja näytti aivan +välinpitämättömältä. Siljo arveli, että hän luultavasti halveksi +konstailevaa Sailaa sydämensä pohjasta. + +Sillä välin meni Heli pyöräänsä puhdistavan Viken luo. + +— Konsuli pyytää Vikke-herraa luokseen. + +— Sitä hän saa odottaa. Minä tiedän kyllä milloin isiä pitää välttää +yhtä visusti kuin lavantautia, sanoi Vikke virnistellen. + +— Mitä minä sanon konsulille? + +— Että minä lähden Maarianhaminaan, kunnes hän on sulattanut karvaan +annoksen, jonka posti toi. + +Heli meni ja sanoi konsulille: + +— Vikke-herralla on asiaa kaupunkiin. + +— Vai niin! Ja sellaista Heli uskaltaa tulla kertomaan? Jos ei pojan +lurjus ole viiden minuutin perästä täällä, niin saa Heli vastata siitä. +Jouduttakaa askeleitanne, sanoi konsuli raivostuen. + +Heliä harmitti, mutta hän hillitsi itsensä ja meni Viken luo. + +— Ellei Vikke-herra mene konsulin luo, niin minä saan vastata siitä, +sanoi Heli. + +— No, silloinhan minä pelastan nahkani, sanoi Vikke ja nousi pyörälle. + +— Nyt sinä menet isäsi luo ja heti paikalla, sanoi jyrkkä ääni vieressä. + +Se oli tohtori Reini, joka oli tullut Helin jäljessä. + +Vikke katsoi puhujan rypistyneitä kulmakarvoja ja lähti nopeasti +huvilaan päin. + +— Minä kuulin konsulin hävyttömät sanat teille ja riensin jälkeenne. +Nyt minä menen sanomaan konsulille mielipiteeni, sanoi tohtori. + +— Sitä ette saa tehdä, herra tohtori. Me saisimme vain molemmat +ikävyyksiä, eivätkä konsulin sanat loukanneet minua. Hän oli +suunniltaan, ja minä säälin hänen kieroa asemaansa omassa kodissaan. + +— Ja minä säälin teidän asemaanne vieraassa kodissa, sanoi tohtori ja +pani kätensä Helin kädelle, joka oli moottoripyörän ohjaustangolla. + +Heli tahtoi vetää kätensä pois, mutta outo lamaus oli vallannut +hänet. Vahva käsi puristi hellästi hänen ruskeata nyrkkiään ja sen +läpi virtasi sähkö läpi ruumiin. Koko maailmanmeno oli pysähtynyt +taivaan kehrän hohtavien säteitten alla. Mutta hän tunsi vain ruskean +silmäparin polton. + +Silloin kuului Torron kumea haukunta ja Heli toipui vetämään kätensä +vapaaksi. + +— Herrasmies ei saa olla tuttavallinen sisäkköä kohtaan, sai hän +sanotuksi epävarmalla äänellä ja juoksi pois. + +— Se on minunkin mielipiteeni, huusi tohtori hänen jälkeensä. + +— Mitähän sekin tarkoitti? ajatteli Heli. — Tohtori sanoi usein +sellaista, jonka merkitystä täytyi miettiä. Heli pelkäsi katsoa häneen, +se teki hänet epävarmaksi ja saattoi hämilleen. + + + + +IV. + +HUVILAELÄMÄÄ. + + +— Mitä nyt, isä? Saanko tarjota savukkeen? kysyi Vikke huolettomasti +astuessaan konsulin huoneeseen. + +Tämä seisoi selkä uunia vasten ja koetti lävistää tulijan katseillaan. + +— Täältä on kaunis näköala. Minä hakkaisin vielä tuon kuusen pois +tieltä. — Mutta ehkä minä häiritsen? Isä näyttää — — + +— Miltä minä näytän? + +— Hiukan merikipeältä. + +— Ei ole ihme, vaikka sairastuisin. Minua karhutaan taas sinun +veloistasi. Mitä sinä siihen sanot? kysyi konsuli uhkaavasti. + +— Se on epähieno, joskin luonnollinen menettely karhujeni taholta, +vastasi Vikke savuke hampaissa. + +— Nyt on kysymys sinun menettelystäsi, arvon herra. Minä olen saanut +tarpeekseni sinun tyhmyyksistäsi. + +— Valitan, isä. + +— Tyst. — Jätä tuo sävy. + +— Mitä isä siis vaatii? + +— Ensinnäkin, että sinä olet avomielinen minua kohtaan. + +— Olkoon menneeksi. Minä olen kirjoittanut runon. Minulla on paljon +taipumuksia sellaiseen. Se kuuluu näin: + + Katso ihmisiä kaameita, + ovat vanhan ajan aaveita, + palvoo rauhanaikaisia haaveita, + niinkuin peikot ovat haaleita. + + Toiset kehittyvät miksi aika vaatii + nuorten muodit heille tavat laatii. + Peikot heitä moittii, vainoaa, + mutta heille kuuluu tämä maa. + +— Tyst! Lopeta tuollainen leperrys, keskeytti konsuli. + +— Minähän vain näytän avomielisesti sisintäni. Siinä tarkoituksessa +voisin vielä kertoa tunteistani Duttia kohtaan. + +— Minä en tahdo kuulla tytöistä, joilla ei ole sukunimeä. + +— Hän on kasinon ruusu ja paljon hurmaavampi kuin esim. Saila. Mutta +mitä vielä tahdot, isä? + +— Myy moottoripyöräsi ja maksa velkasi. + +— Mahdotonta. Se on pantissa toisesta velasta. + +— Sinä onneton poika! Kunpa saisin sinut omille jaloillesi, niin +pääsisin edesvastuusta. Milloin sinä suoritat tutkintosi? + +— Siihen kuluu vielä pitkä aika. Minulla ei ole mitään syytä kiirehtiä. + +— Tyst. Siinä tapauksessa otan sinut konttoriini. + +— Miksei, olenkin, jos pääsen sille osastolle, jossa sievä neiti Broms +on. + +— Ei, vaan sille, jossa neiti Lundén on. + +— Siinä tapauksessa luen mieluummin lakia jonkin vuoden. + +— Sinä vetelehdit vain ravintoloissa ja vietät tyhjäntoimittajan kurjaa +elämää. Mutta nyt se loppuu. + +— Mitä tällaiset turhat kohtaukset toimittavat? Meillä on jo +vakiintunut käsitys toisistamme, eikä se muutu puhumalla. Minä olen +talon ainoa poika ja toivo. Eiköhän kannattaisi uhrata aikaa ja rahaa +siihen mahdollisuuteen, että minusta tulisi jotakin. Älyä minulla +on tarpeeksi asti ja aikaa. — Torro haukkuu vieraita portin luona. +Jätetään nyt perheriidat, isä-ukkeli, sanoi Vikke siepaten vaateharjan +seinältä. Sillä hän harjasi konsulin takinkaulusta, otti tätä +käsivarresta ja veti muassaan ulos. + +Useimmiten päättyivätkin konsulin vihanpurkaukset vieraitten tuloon tai +muuhun keskeytykseen. Uusi purkaus tuli pian, mutta häipyi äkkiä, kun +vain ajatukset johtuivat muuanne. + + * * * * * + +Myöhäisen päivällisen jälkeen ei tarjottu enää mitään. Sentähden oli +Heli vapaa iltasilla, paitsi kun oli kutsut tai muuten vieraita. + +Silloin hän samoili ympäristössä joko yksin tai Svenssonin seurassa, +kooten kasveja ja puhellen kasvitieteestä. + +Kerran he tapasivat Siljon kaukaisella metsätiellä. + +Hän makasi hiljaa kanervikossa ison kiven takana ja luki, kun hän kuuli +Helin äänen. + +— Tämä Ahvenanmaa on oikea orkideojen paradiisi. Katsokaapa nyt +esimerkiksi tätä Orehis maseulusta. Eikö se ole herkullinen. Otetaan +varovasti juuret, ne ovat yhtä merkillisiä kuin itse kukkakin. Lehdet +ovat sinipunervia, sisältä ne ovat täplikkäitä. Sen nimi on miehen +kämmekkä. + +— Kerran minä näin muunnoksen tästä etäällä ulkosaarella, sillä oli +niin outo tuoksukin, sanoi Svensson. + +— Sinne minun täytyy päästä. Ettekö nauti, Svensson, elämästä? + +— Viime aikoina minä olen oppinut nauttimaan uusista arvoista. + +— Ja ajatelkaas, että monet väittävät luonnontieteilijäin tutkivan +vain yksityisseikkoja, heteitä ja emiä ja soluja ym. eikä nauttivan +luonnosta ylipäänsä. Minusta taas tieto vie kauneuteen, sanoi Heli. + +— Se on totta. Menemmekö vielä eteenpäin? kysyi Svensson. + +— Minä toivoin löytäväni Orehis sambuemuksen. Mutta jääköön nyt tällä +kertaa. + +— Ehkä minä tiedän, missä se kasvaa, kuului ääni kiven takaa, ja Siljon +pörröinen pää pisti esille. + +Heli huudahti ja Svensson pudotti kasvit maahan. + +— Ahaa, nyt minä yllätin teidät. Minä olen aikoja sitten arvannut, että +teillä on jotakin taikaa keskenänne. Istukaa nyt tähän ja selittäkää +merkilliset sananne, sanoi Siljo. + +— Me kokoamme yrttejä ja juuria erästä tarkoitusta varten, sanoi Heli. + +— Niin me haemme kasveja ja kukkia. Se on vain päähänpisto. Ja ne ovat +hyviä olemassa, kun sairastuu tai käärme puree, selitti Svensson. + +— Tai kun on ikävä tai ukkonen käy, nauroi Siljo. — Ja mihinkä +tarkoitukseen on latinalaiset nimet opittava? + +— Ei haittaa, jos me kerromme Siljo-neidille, mitä varten Svensson +tutkii kasveja. Hän ei varmaankaan kerro sitä muille, sanoi Heli. + +— Minä lupaan vaieta, vakuutti Siljo. + +Ja sitten Heli kertoi Svenssonin palavasta opinhalusta ja hänen +monivuotisesta työstään ominpäin. + +— Minä menen tuonne rantaan uimaan sillä aikaa, kun Heli kertoo. Minua +kainostuttaa kuulla hänen väritettyä kertomustaan, sanoi Svensson, ja +juoksi pois. + +— Mitähän varten hän lukee kaikkea tuota? kysyi Siljo. + +— Hän tahtoo suorittaa keskikoulun kurssin. Historiassa, maantiedossa, +uskonnossa ja osittain luonnonhistoriassa hän voisi suorittaa +ylioppilastutkinnonkin, sanoi Heli. + +— Onko Heli huomannut, kuinka hän eroaa muista nuorista miehistä? +Hän ei puhu roskaa eikä kiroo koskaan. Etenkin minä ihailen hänen +itsehillintäänsä seurustellessaan isän kanssa, joka tosiaankin on +vaikea. + +— Se johtuu siitä, että Svensson pyrkii eteenpäin. Hän tekee työtä +kasvattaakseen itseään sekä tietopuolisesti että myöskin tapojensa +puolesta. Monet ylioppilaat pitävät itseään patenteerattuina +sivistysolentoina eivätkä taistele miesten luontaista raakuutta +vastaan. Svensson ei pidä itseään valmiina ja se seikka saa hänet +huomaamaan vikansa. + +— Mutta mitenkä hän on voinut yksin oppia esim. matematiikkaa? kysyi +Siljo. + +— Siinä hänellä olikin sekavat tiedot. Mutta koska hän on erikoisen +älykäs, niin hän menee tavattoman nopeasti eteenpäin esimerkiksi +algebrassa, sanoi Heli varomattomasti. + +— Ja kuinka Heli osaa näin hyvin arvostella hänen tietojansa? kysyi +Siljo äkkiä. + +Heli ei voinut estää itseään punastumasta vahvasti. + +— Minulla on niin paljon luonnollista älyä, koetti hän viisastella. + +— Ei vetele, Heli. Minä alan huomata, että täällä piilee teatterijuoni. +Jos tahdotte, että minä vaikenen, niin kertokaa koko juttu. + +Näin ahdistettuna oli Helin pakko kertoa historiansa ja hän lopetti +sanomalla: + +— Minulla on ollut suuri hyöty täälläolostani ja toivon, ettei minun +työni ole kärsinyt siitä, että olen ylioppilas. + +— Me olemme kaikki olleet hyvin ihastuneita Heliin. Mutta onhan se +sentään noloa, että kandidaattia lukeva sivistynyt tyttö passailee +nuoria poikakloppeja ja auttaa riisumaan vaatteita eteisessä, sanoi +Siljo. + +— Minua se on vain huvittanut. + +— Ja pahinta kaikesta on, että meidän perheessämme tapahtuu alati +sellaista, joka ei sovellu vierasten korville, jatkoi Siljo. + +— Minusta ei ole ollenkaan parempi, jos sivistymättömät palvelijat +saavat kuulla sellaista. + +Samassa tuli Svensson järveltä. Hän oli pukeutuneena ristikkäiseen +trikoliinipaitaan ja pussihousuihin. Hauskat kasvot ja komea ryhti +tekivät hänet hyvin miellyttäväksi mieheksi. + +— Nyt te olette molemmat täydellisesti paljastetut, sanoi Siljo. + +— Helistä minä en tiedä muuta kuin, että hän on yhtä viisas kuin +avuliaskin, sanoi Svensson. + +— Nyt minäkin tahdon olla avulias. Tiedän paikan, jossa kasvaa +harvinaisia orkidealajeja. Tulkaa mukaan, ennenkuin aurinko laskee, +sanoi Siljo. + +Tämän päivän jälkeen he usein samoilivat metsiä kolmisin. Kävivätpä +kerran ulkosaarillakin moottorilla. Siljoakin huvittivat nämä huvi- +ja keräysretket niin, että hän usein jäi kotiin, kun perhe lähti +Maarianhaminaan, tai vieraisille. Etenkin kun Vikke usein hoiti +moottoria ja Svensson oli vapaa. + +Sadepäivinä Heli ja Svensson laskivat ja lukivat kotona. Eniten vaivaa +antoi ainekirjoitus. Nyt vasta Heli huomasi, kuinka pitkän valmennuksen +takana hyvä kirjallinen kielenkäyttö on. + +Svensson oli lukenut paljon sekä hyvää että huonoa kirjallisuutta. +Hänen arvostelunsa oli kehittynyttä ja omintakeista. Mutta kynä +kädessä hän muuttui lapselliseksi ja epäjohdonmukaiseksi. Hän luetteli +tapahtumat lyhyissä lauseissa tai sekaantui pitkiin loppumattomiin +sanasokkeloihin. Historialliset tai muut asialliset aineet olivat +parempia, sillä ne hän kirjoitti lähdekirjoista. Kerran hän antoi +Helille tällaisen aineen: + + _Rehellisyys_. + + On olemassa rehellisiä ja vilpillisiä ihmisiä. Kolmas laji on sillä + välillä. Rehellinen mies, jopa nainenkin, ei ota toisen tavaraa. Hän + antaa takaisin kun löytää, vaikka kukaan ei ole nähnyt, eikä vaatinut, + mutta kun omatunto ei ole paatunut, ja ei voi nauttia joskaan ei ole + pelkoa ilmitulemisesta maan päällä. Oikein erikoisen rehellinen ei + vaikene rikoksesta vaikka olisi vaimo tai esimies vaaran alla, niin + puhuu suunsa puhtaaksi. — Epärehellinen suoraan sanoen varastaa. + Hän jättää autoilijan maksamatta. Hän panee bentsiiniin paloöljyä + tai pahempaakin kun myy. Hän ei sano että kumi on huono kun myy. — + Se kun on siltä väliltä ottaa ison koron ja voittaa sotasaalista ja + sanoo rakastavansa rikasta tyttöä. Mutta rehellinenkin voi rakastaa + kun ei ole vanha ja ruma kasvoilta, eikä myös ylpeä. Toiset sanovat + epärehelliseksi kun narraa hyvän tytön aviolupauksen kanssa, mutta se + on minusta siltä väliltä. + + Monta muutakin tapausta voisi kertoa näistä kolmesta + rehellisyysasteesta. + +Heli luki tämän aineen Svenssonille ja kysyi: + +— No miltä kuuluu? + +— Se on täydellistä roskaa. Sitä voi tuskin ymmärtää, kun lauseet +ovat sekavat ja huonosti pilkutetut. Luulisi, että kirjoittaja on +kymmenvuotias, sanoi Svensson onnettoman näköisenä. + +— Mutta eihän Svensson puhu noin lapsellisesti. + +— Se johtuu siitä, että Heli vaatii minua kirjoittamaan sellaisista +asioista, joista ei puhuta, vaan ajatellaan. Vielä vähemmin niistä voi +kirjoittaa. + +— No Svensson koettaa kirjoittaa autoilijan tunteista kesäretkellä. +Sehän on sopiva aine. + +— Minä kirjoitun mieluummin auton ohjauksen hankaluuksista, tai vertaan +eri automerkkejä toisiinsa tai jotakin jarruista. Hyvä aine tulisi +autorenkaitten kestävyydestä, sanoi Svensson. + +— Minä tahtoisin, että Svensson kehittäisi kirjallista aistiaan ja +ajatuksen lentoa. + +— Sellaista minä en kirjoita toisen kronittavaksi. + +— Minähän korjaan Svenssonin laskuvirheetkin. Miksi on nöyryyttävämpää +korjata ajatuksen epäjohdonmukaisuutta tai huonoa kielenkäyttöä? + +— Minä en ole kirjailija enkä aio tehdä itseäni naurettavaksi. Mitenkä +Heli kirjoittaisi tällaisen aineen? + +Heli istuutui avonaisen ikkunan laudalle ja sanoi: + +— Esimerkiksi näin: + +"Minä olen nuori ja onnellinen. Minulla on kallis sydänkulta ja hänellä +on kallis auto. + +"Me istumme hyllyvillä patjoilla ja viilettelemme pitkin Suomen ihania +maanteitä. Muut ovat köyhiä syrjästäkatsojia, kun me lennämme rakkaani +varman käden ohjaamina läpi kukkivan, kesäisen maiseman. + +"Puoli tuntia on riemukulku kestänyt, kun minä alan tuntea +levottomuutta. Kurkku kuivaa ja silmissä kirvelee maantien tomu. +Sisälmykset painuvat alaspäin ja sydän tutisee tyhjässä ontelossa. Minä +olen vuoroin vihreä, vuoroin tulipunainen. Pelkään jokaista kierrettä +tai hyppyä, jonka auto tekee. Tunnen ankaraa merikipua, mutta samalla +kaipuuta heittäytyä viileisiin aaltoihin. + +"Onneksi ylpeä autoilijani ei tarkkaa käpristynyttä olentoani eikä +vääristyneitä kasvojani. + +"Lopulta en kestä enempää. Saavuttuamme pienen rautatieaseman luo, minä +pyydän saada jatkaa malkaa junalla. + +"Se oli ensimmäinen pilvi onnemme taivaalla. Mutta minä olin +itsepäinen, sillä onnemme olisi vaarassa, jos hän näkisi minut vielä +tunnin kestäneen automatkan jälkeen. + +"Kun sitten näin hänen voitollisena sivuuttavan huonompia autoja, +kuvittelin itsekseni tulevaisuutta. + +"Rakkaani ohjaa autoa. Hänen vierellään istuu nuori valkyyria ja +takaistuimella vaihtuu loistavia naisia pitkässä jonossa. Minä itse +kävelen syrjässä ja jään jäljelle ajasta ja autosta ja rakkauden +hurmasta. + +"Silloin päätän voittaa autokivun, vaikka se maksaisi kuinka paljon +kärsimyksiä. Muuten ei kannata elää nykyajassa." + +Heli oli puhunut innokkaasti, viittoillut käsillään ja heilutellut +jalkojaan ikkunanlaudalla. Nyt hän huomasi Svenssonin katsovan tiukasti +ulos. Siellä seisoivat Saila ja Siljo tohtori Reinin kanssa. + +— Heli taitaa lukea kertomusta auton ohjaajasta ja hänen +rakastetustaan. Mikä idylli! sanoi Siljo ja jatkoi matkaansa puistoon +päin. + +Silloin teki Svensson äkkinäisen teon. Hän hyppäsi ikkunasta maahan ja +juoksi Siljon jälkeen. + +Tohtori Reini astui ikkunaan päin ja joka askel tuntui Helin hermon +päissä. Sydäntä kouristi, mutta katse ei voinut siirtyä tohtorin +syvistä silmistä. + +— Kenestä te puhuitte äsken, Heli-neiti? kysyi tämä. + +— Se oli satu puutarhatuvan asukkaille. Vahinko, ettei ikkuna ollut +suljettu, sanoi Heli ja veti sen kiinni. + +Sailan kimakka ääni tunki lasin läpi: + +— Tulkaa pois, tohtori. Saa aina katua, jos puuttuu palvelijoiden +elämään heidän toimensa ulkopuolella. Nyt me olemme särkeneet tunnelman +tuolla sisällä ja Heli nolasi teidät maailman naisen elein. Ja tuolla +kävelee Svensson sopimattoman tuttavallisena Siljon kanssa. + +Saila puheli ja veikeili pitkin matkaa tohtorin kanssa. Hän pisti kukan +tämän napin läpeen ja pyysi häntä ottamaan okaan pois sormesta. + +— Suuret naisenkädet ovat vastenmielisiä. Mitenhän noin pieni ihminen +kuin Saila on saanut miesmäiset kädet? Yhdellä ainoalla tässä talossa +on hienot kädet, ajatteli tohtori. + +Häntä halutti koetella, olivatko sisäkön toimet kovettaneet ne kädet. + + * * * * * + +Heli oli pessyt valkoisia sukkiaan rannalla. Sitten hän oli uinut +pitkälle selälle. Suolainen vesi kannatti ihanasti. + +Oli paras heinäkuun helle ja meri lepäsi suurenmoisena ja vaarattomana +Helin jalkojen juuressa hänen nyt istuessaan venesillan portailla. + +Koko huvila ja luonto tuntuivat oudoilta, sillä levoton perhe oli +poissa. Muut olivat kutsuilla etäisellä huvilalla. Svensson oli +saattanut heidät sinne ja sitten vienyt Siljon Maarianhaminaan +tansseihin. + +Törmänen seisoi keittiön ikkunan ulkopuolella ja ojensi tomaatteja +Aliinalle. Nyt Aliina tulee ulos. Hänellä on keltainen puku ja hiukset +ja punaiset sukat ja posket. He kaartavat etäältä puutarharakennuksen +ohi, luultavasti välttääkseen Venlan seuraa. + +Alma Kervo on lähtenyt kahville tuttavan luo ja Törmäsen lapset ovat +mustikassa. + +Yksi ainoa on huvilassa ja Heli tuntee alitajunnassaan sen yhden +läsnäolon, vaikka hän ajatteleekin muuta. + +Hän vetää sukat ja kengät jalkaansa ja kuuntelee samalla askeleita +huvilan tieltä päin. + +Purjevene liukuu ohi, mutta askelet lähenevät. + +Saa nähdä puhutteleeko hän nyt, kun muut ovat poissa. Sisäkkö olisi +sopiva ajanviete. Mutta siinä tapauksessa minä hyppään tuohon +soutuveneeseen ja lähden saareen. Jos hän tietäisi, että minä en ole +sisäkkö, niin olisi hauska puhua hänen kanssaan. Mutta näissä oloissa +seurustelu on kiellettyä, ajatteli Heli. + +Mutta kuitenkin hän oli epäjohdonmukainen tuntiessaan pettymystä, kun +askelet pysähtyivät viereisen suuremman laiturin luona. Siinä oli +pieni vene peräpotkureineen. Heli kuuli, kuinka se irroitettiin ja +työnnettiin vesille. Tohtori lähti taas rantoja tutkimaan. + +Veneen liukuessa Helin laiturin luo tarttui tohtori siihen ja sanoi: + +— Onko teillä seuraa tänään iltapäivällä, Heli-neiti? + +— Ei ole, mutta se ei haittaa. + +— Mutta minua seuranpuute haittaa. Emmekö lähde pienelle retkelle +pitkin rantoja? + +— Ei sovi. Tiedättehän minun asemani. + +— Sitä en voi vakuuttaa tekeväni. Kaikissa tapauksissa te olette pieni, +ylpeä tyttö, jota täytyy kunnioittaa itsehillintänne tähden. Antakaa +kätenne, niin autan teitä veneeseen. + +Heli katsoi tohtoriin, mutta tämän katse oli vain avonaisen +ystävällinen. + +— En minä nyt voi lähteä, sanoi hän työntäen venettä edemmäksi. + +Tohtori sai kiinni hänen kädestään ja veti veneen kiinni laituriin. + +Tämän vahvan käden pakottamana hän astui veneen tuhdolle ja istuutui +sille. + +— Nyt me lähdemme pois ihmisasunnoilta ja ihmisten säännöstelyistä, +sanoi tohtori ja kiersi moottorin käymään. + +Heli oli tottunut toveripiirissä kursailemattomaan seurusteluun +poikien kanssa. Osakunnassa hakkailtiin ja naljailtiin vahvasti. Mutta +nyt hänestä tuntui kuin hän ensikertaa olisi oikean miehen kanssa +tekemisissä. + +Vaikka tohtori oli valkoisissa housuissa ja valkoisessa +urheilupaidassa, ei hän vaikuttanut keikarilta. Hatuton pää oli +kaunismuotoinen ja ruskeat silmät lempeät, paitsi silloin kun niistä +loisti vahva tunne. Hän oli iso mies, harteikas ja notkea. + +Eipä ollut ihme, että Saila-neiti oli korviaan myöten ihastunut, minkä +jokainen huomasi. + +Konsulin ja Viken ystävät olivat enimmäkseen rikkaita ja pöyhkeileviä. +Heidän seurassaan ei nuori sisäkkö voisi lähteä souturetkelle. + +— Ettekö nauti tällaisesta hetkestä, jolloin silmä tapaa pelkkää +ihanuutta sekä veneen sisällä että ulkopuolella, Heli-neiti? sanoi +tohtori. + +— Te ette ole varsin vaatimaton, herra tohtori, nauroi Heli. + +— Minä tarkoitan sitä, mitä minä näen, Heli-neiti. + +— Talonväki kutsuu minua vain Heliksi. + +— Kiitoksia — minun nimeni on Jori, sanoi tohtori ja kumarsi. + +— Älkää tahallanne käsittäkö asioita väärin, _herra tohtori_. + +— Minä luulen käsittäväni asiat aivan oikein, Heli-neiti. + +Mitähän tohtori oli arvannut. Hän kohteli Heliä täysin vertaisenaan, +jopa kohteliaammin kuin Karivuoren neitejä. Luulkoon mitä halusi, hänen +kanssaan oli vaarallista antautua väittelyyn, ajatteli Heli. + +— Ai, tuolla rannalla on kukkia, joita minä tahtoisin poimia, sanoi hän. + +Tohtori käänsi veneen ja ajoi suoraan hiekkarantaan. + +Heli hyppäsi ensin maihin alkaen kaivaa kukkia juurineen maasta. +Kasviveitsi hänellä oli aina mukanaan. + +— Ovatko nuo campanuloja? kysyi tohtori. + +— Miksei silakoita? Nämähän ovat Veronica longifolioita ja tuolla +kukkii vielä Veronica beccabunga. Mutta eikö tohtorilla ole arvosanaa +kasvitieteessä? + +— On kylläkin — mutta minä tahdoin tutkia sisäkön tietoja, etenkin, +kun tämä kaivaa kasvit juurineen maasta, ilkkui tohtori. — Nyt olette +umpikujassa, neiti. + +Heliä harmittivat hänen ajattelemattomat sanansa. Mutta ei häntä niin +vähällä nolattaisi. + +— Mitä tarkoitatte? Minä olen oppinut kasvien nimiä eräältä tuttavalta. +Hän aikoo suorittaa keskikoulun kurssin ja keräilee kasveja. + +— Saako kysyä, kuka tämä tuttava on? sanoi tohtori ja heittäytyi +pitkäkseen hiekalle. + +— Kyllä, se on Svensson, autoilija. + +— Minusta hän seurustelee liian tuttavallisesti teidän kanssanne. + +— Päinvastoin. Aliina on varoittanut minua heittämästä lampaan silmiä +Svenssoniin. Hän kuuluu tähtäävän korkealle. + +— Idiootteja koko joukko! Ettekö kertoisi, mitenkä jouduitte sisäköksi? + +— Eikö minulla ole suuret taipumukset siihen? Harvoin minä olen ollut +niin tyytyväinen kuin nyt sisäkkönä. + +— Ahaa! Te olette siis ollut muutakin? + +— Kyllä — lammaspaimenena, puutarhankitkijänä ja sukanparsijana +kamreerin perheessä, sanoi Heli muistaen kotiaskareitaan. + +— Ja nyt viihdytte hyvin Karivuorella? + +— Yhtä hyvin kuin tohtorikin. + +— Ainakin minä viihdyn tällä hetkellä. Luonto on hiljaa ja tyyneys on +jumalallista, sanoo itämaalainen viisaus. Katsokaa taivaan ja meren +epäselvää yhtymistä, niin saatte tunteen rajattomasta avaruudesta. Se +tunne keventää tomun kahlehtiman henkeämme. + +— Ja vapauttaa ajatukset pienestä minästämme. Topelius sanoo jo nuorena +päiväkirjassaan: "Miten vilvoittavaa on päästä omasta itsestään." +Etenkin, kun oma itse on köyhä palvelija. + +— Ei se ole köyhä, jolla on liian vähän, vaan se, joka tahtoo lisää, +sanoo Seneca, koska kerran olemme alkaneet keskustella lainatulla +viisaudella. + +— Silloin minä en ole köyhä tällä hetkellä. Kuka ei tyytyisi +tällaiseen nautintoon? Yhdellä taholla kukkiva luonnonniitty, toisella +hiekkaranta, takana metsä ja edessä meren tyynet kasvot. + +— Ja jalkojen juuressa ihailija, pisti tohtori väliin. + +Heli keikautti hiukan päätään ja jatkoi: + +— Minä olen täydellisesti onnellinen näin luonnon ihanuuden ympäröimänä +ja osa siitä käsissäni, sanoi Heli ja katsoi kukkiaan. — Nuo +päivänkakkarat tuolla niityn reunalla kirkastavat surullisimmankin +mielen. Mutta ajatelkaa samoja kukkia Itämailla. Ne ovat ihania +krysanteemeja ja tämä Orehis maculatus on siellä salaperäinen, loistava +orchidea. Eikö ole ihme, että itämaalainen kirjallisuus on suuren +kaipuun läpitunkema? Kuinka se on mahdollista uhkeassa luonnossa, joka +on sata kertaa ihanampi kuin meidän keskikesämme kaunein loisto? Siellä +minä en kaipaisi mitään. + +— Ettekö ihailijaa jalkojenne juureen? kysyi tohtori ja katsoi vakavana +Heliä silmiin. + +— Minkähän tähden hän aina puhuu noin totisena sellaisista asioista, +joita toiset käsittelevät leikillisesti. Silloin on se vaara, että +tulee panneeksi liian suuren merkityksen hänen sanoilleen, ajatteli +Heli ja sanoi ääneen: + +— Joku kierosilmäinen kiinalainen jalkojen juuressa estäisi vain minua +vaipumasta Nirvanaan, joka on Itämailla suurin nautinto. — Mutta nyt +minä lähden tutkimaan tuota notkoa, se näyttää jännittävältä. + +— Mitäs minä teen? kysyi tohtori. + +— Tulkaa mukaan, saatte auttaa minua kaivamaan ja kantamaan kasveja, +sanoi Heli ja nousi kiveltä. + +— Taisi unohtua sisäkön tavat, ajatteli tohtori, mutta ei sanonut +mitään. Muuten tyttö taas vetäytyisi kuoreensa. + +He samoilivat pitkiä matkoja ja innostuivat rikkaasta kasvillisuudesta. +Kerran he löysivät sinisiä vaapukoita, jotka ovat Ahvenanmaan +erikoisuus. + +— Tämä matka on ihmeellinen. Vaapukat ovat sinisiä ja kaikki on +luonnotonta luontoa, sanoi tohtori jatkaen ajatuksissaan: — Ja sisäkkö +on lukenut itämaalaista kirjallisuutta. + +Sitten he kiersivät taas rantaa kohti. Tultuaan niemekkeelle he näkivät +jonkin matkan päässä saaren. Tohtori katsoi kiikarillaan ja sanoi: + +— Tuolla näette runollisen kohtauksen. Nuori kalastaja istuu kivellä +tyttö sylissään. He rakentelevat varmasti tuulentupia oinasta kodista, +omasta veneestä ja omista verkoista. + +Heli otti kiikarin ja vahvemmalla näöllään hän huomasi heti, +että tohtori oli erehtynyt. Saarella istui tosiaankin mies tyttö +polvellaan. Mutta kalastajatyttö ei olisi ollut puettu lohenväriseen +silkkihameeseen ja hänen sulhasensa ei esiintyisi pussihousuissa ja +trikoliinipaidassa. Viimeisen seikan Heli tiesi, vaikkei nähnyt, +sillä pari oli Siljo ja Svensson. — He eivät siis olleetkaan +Maarianhaminassa. Heli oli jo kauan sitten huomannut, että Svensson +rakasti Siljoa ja arvannut, ettei tämä tunne ollut yksipuolinen. Mutta +hän ei ollut uskonut, että Svensson olisi uskaltanut alkaa todellista +hakkailua. Henkisesti he olivat kylläkin samalla tasolla, joskaan ei +yhteiskunnallisesti. + +— Tulkaa nyt, niin minä autan teidät alas. Rantaa pitkin on lyhyt matka +veneen luo. Antaa muitten rakastavaisten hoitaa asiansa, huusi tohtori +alempaa kalliolta. + +— Mitähän hän tarkoitti sanalla "muitten"? ajatteli Heli ja kiipesi +alas kalliolta välittämättä ojennetusta kädestä. + +Kotimatkalla he istuivat hiljaa. Vesi lotisi laitoja vastaan, ja Heli +huuhteli kasviensa juuria. + +Tohtori katseli häntä ja vene poikkesi usein oikealta väylältä. Hän +ajatteli helsinkiläisiä taltuttamattomia, tupakoivia tyttöjä ja heidän +peittelemätöntä miesten pyydystämistään. Tuo tyttö hänen edessään oli +toista lajia. — Kun mies näkee tytön iloisena ahertavan työssä ja +palvelevan päivät pitkät muita ihmisiä, ja tämä tyttö on viehättävä +ja hieno — niin hän on voitettu ilman muuta. Ja tohtori tiesi, että +Heli oli hieno tyttö ja hän näki myöskin, että Heli oli sievä ja +naisellinen. Eipä ollut ihme, että lääkärit ja potilaat rakastuvat niin +usein sairaanhoitajattariin. + +Vielä elää miehissä luonnollinen tunne yksinkertaista, puhdasta tyttöä +kohtaan. + +Tohtori olisi tahtonut seurustella enemmän Helin kanssa, sillä hän ei +tyytynyt vain ulkokuoreen. Mutta tällaisissa oloissa ei ollut montakaan +tilaisuutta siihen. + +Tohtorin mielessä pyöri nuori pari saarella. Istuisipa hänkin kivellä +luo sininen tyttö polvellaan. + +— Vene suuntaa suoraan ulapalle, varoitteli Heli. — Me olemme +myöhästyneet, aurinko laskee pian. + +Kotirannassa tohtori sanoi: + +— Tämä on elämäni tähän asti ihanin päivä, Heli-neiti, pieni Heli-neiti +— se kuuluu kauniilta. + +— Kiitos retkestä, sanoi Heli ja juoksi nopeasti huvilaa kohti. + +Kotona häntä odotti rajuilma. Konsulinna tuli vastaan ovelle ja sanoi +terävästi: + +— Missä Heli on viipynyt näin myöhään? Ja missä Svensson on? + +— Minä olin järvellä, sainhan minä vapaata koko illaksi, vastasi Heli. + +— Entä Svensson? + +Heliä harmitti kysymys, mutta hän vastasi rauhallisesti: + +— Svensson lähti herrasväen mukana. + +— Hänen oli määrä tulla meitä hakemaan kotiin ja sitten noutaa +Siljo-neiti Kasinolta. Me odotimme turhaan häntä ja saimme tulla +toisten moottorilla kotiin. + +Samalla tulivat tohtori Reini ja konsuli huoneeseen. Viimemainittu +sanoi kiivaasti. + +— Siljo ei ole kasinolla, eikä ole ollutkaan. Minua petetään +järjestelmällisesti ja lapset tekevät minut harmaapäiseksi. Mitä sinä +sanot, Helma? + +— Äiti ei tiedä apua siihen, mutta Alma tuntee hyvän hiusten värjääjän, +sanoi Vikke, joka samassa tuli sisään. + +— Tyst, sinä koko suvun häpeäpilkku! Lähde heti hakemaan sisariasi. + +— Hän on hyvässä turvassa. Svensson on viime aikoina valvonut hänen +askeleitaan liikuttavan uskollisesti, ilkkui Vikke. + +— Mitä sinä tarkoitat? kysyi konsulinna ja rypisti kulmiaan. + +— Tyst. Antakaa Svenssonin olla rauhassa, kunnes hän itse tulee +selittämään asian oikean laidan. Hän on siksi viisas, ettei rupea +kuvittelemaan turhia, vaikka tuleekin ammattinsa takia olleeksi paljon +herrasväen seurassa. Hän on todella kunnon mies, ja sillä hyvä, sanoi +konsuli mahtipontisesti. + +— Sitä minäkin. Hän on paljon kunnollisempi kuin minä, nauroi Vikke. + +Samalla puhelin soi ja konsuli meni vastaamaan. + +Hän palasi järkytettynä. + +— Hanssonit, jotka olivat myöskin meidän kanssamme kutsuilla, olivat +nähneet meidän moottoriveneemme ajelehtivan merellä. He korjasivat sen +rautaansa. Mitähän on tapahtunut Siljolle? konsuli oli aivan kalpea. + +Kaikki seisoivat hiljaa, kunnes Aliina, joka myöskin oli tullut +keittiöstä, alkoi voivotella: + +— Se onneton Vensson on hukuttanut itsensä ja Siljo-neitin. Taikka +sitten he ovat karanneet Nyorkkiin, ja siellä saa Vensson olla +sepelitöissä ja neiti piikana. Johan minä meinasin, että joka kuuseen +kurottaa, se kaivaa omaa hautaansa. Voi, voi sentään. + +Nyt alkoi konsulinnakin itkeä ja Saila tuki hänen päätään. + +— Minä pyydän, että tyttäreni mainetta ei tahrattaisi. Hän makaa ehkä +viattomana meren pohjalla ja tuntee pahojen kielien pilkkaavan häntä, +nyyhkytti konsulinna. + +Heli oli koettanut antaa tohtorille merkkiä, mutta tämä ei huomannut +niitä, vaan sanoi: + +— Minä lähden peräpotkurilla hakemaan heitä. Missä päin moottorivene +ajelehti? + +— Se oli ollut yhdeksän luodon luona. Minä lähden mukaan, sanoi +konsuli. — Lähtekää edeltäpäin rantaan, minä haen kiikarini ja otan +Törmäsen sivumennen mukaan. Vikke saa jäädä kotiin, hänestä ei ole +vakaviin toimiin. Tyst. + +Vikke ei vastannut, lähti vain tohtori Reinin kanssa rantaan. + +Silloin Heli juoksi toista tietä heidän jälkeensä. Rannassa hän tapasi +heidät. + +— Lähtekää ennen kuin konsuli tulee. He ovat siinä saaressa, jossa me +näimme kaksi ihmistä, sanoi hän hätäisesti. + +Tohtori vihelsi. + +— Kalastaja morsiamineen? Jopa on! + +— Niin juuri. Ohikulkevan laivan laineet ovat luultavasti irroittaneet +veneen rannasta ja nyt he ovat vankina saaressa. Joutukaa nyt ennen +konsulia, hän suuttuu varmasti tavatessaan heidät yksin siellä, +kiiruhti Heli. + +— Mitä Heli puhuu! Oletteko te nähneet Svenssonin ja Siljon? kysyi +Vikke. + +— Minä rauhoitan perhettä sillä aikaa, sanoi Heli välittämättä Viken +sanoista. + +— No hyvä. Sanokaa, että minä varmasti tuon heidät elävinä kotiin. +Hyppää veneeseen, Vikke, sanoi tohtori, joka jo hääri koneen lumpussa. + +Vikke hyppäsi veneeseen ja molemmat olivat pian kaukana merellä. Heli +ehti sentään kuulla Viken kysyvän: + +— Mitä ihmettä te Helin kanssa teitte ulkosaarilla? Minä luulin sinua +liian vakavaksi sellaiseen peliin. + +Tohtorin vastausta ei Heli kuullut. Samassa tulivat konsuli ja Törmänen. + +— Tohtori ja Vikke-herra lähtivät itsekseen. He luulivat, että Svensson +ja Siljo-neiti olisivat eräällä saarella, jonne tohtori löytää. Hän oli +nähnyt Siljo-neitiä muistuttavan tytön siellä päin. + +— Mikseivät he odottaneet meitä? + +— Kotimatkalla olisi ollut liian paljon ihmisiä pienessä veneessä. + +— Merkillistä, että he ovat joutuneet yksin saarelle. Minä en siedä +mitään merkillistä, mutisi konsuli ja meni hakemaan vaimoaan, jota +hän aina tarvitsi hermostumisen hetkillä, tehdäkseen hänetkin +hermostuneeksi. + +Aliina tuli rannalle ja liittyi Törmäseen ja Heliin. Hän istuutui +kivelle ja alkoi puhua: + +— Ei ole hyvä Martti Venssonin nyt tulla konsulin kynsiin. Taitaa jäätä +paikasta ja muusta makeasta yhellä kertaa. Oppii nyt Helikin, ettei +luulottele ittellens liikaa. Rajansa on kullakin ja osaa ne herrat +kesällä puhua kuin lähteen vesi lorisee. Mutta talvella tulee viimat ja +tunteet jäätyvät ja kukka lakastuu... + +— Jäähtyyköhän tämä Aliinakin talven tullen? Ja niin Lempeästi on +kukoistanut kaiken kesää, sanoi Törmänen, johon Aliinan tunteellisuus +tarttui. + +— Mitäs Törmänen siinä hemputtelee? Tässä on tosi käsissä, kun tohtori +ja Vikke-herra tuovat elämän tai kuoleman muassaan ja Vensson saa +vastata teoistansa konsulin kasvojen etessä, sanoi Aliina ja löi +Törmästä esiliinan nauhoilla käsille. + +— Tosi minullakin on mielessä niitten tunteitten suhteen, vastasi +Törmänen. + +Heli jätti veikeilevän parin yksikseen ja meni levottomana laiturille, +jonne konsuli, konsulinna ja Saila-neiti olivat kokoontuneet. + +— Äiti on aivan rauhallinen, ei heille ole tapahtunut mitään tyynenä +kesäyönä. Mutta ei haittaisi, jos Siljoa pidettäisiin hiukan silmällä. +Tässä talossa eivät palvelijat tiedä oikeaa asemaansa, sanoi Saila ja +kääntyi Helin puoleen. + +— Minä toivon, ettei neiti tarkoita minun esiintyneen sopimattomasti +herrasväkeä kohtaan, sanoi tämä. + +— Mitä huvimatkoja Heli järjestelee tohtori Reinin kanssa? Minä näin +teidän maihinnousunne tänä iltana. + +— Eihän meiltä näe rantaan, sanoi konsulinna. + +— Tornista näkee kiikarilla, sanoi Saila. + +— Vai sillä tavalla! pääsi Heliltä. + +— Minä tähyilin Siljon venettä enkä piikojen retkiä, kiivastui Saila. +— Me emme pidä siitä, että palvelijat seurustelevat vapaasti talon +vieraitten kanssa. + +— Nyt kaikki ovat hermostuttavia. Toiset tekevät vihjauksia +Svenssonista ja Siljosta, toiset Helistä. Kunpa Vikke edes seurustelisi +sivistyneitten ihmisten kanssa! — Mutta nyt kuuluu moottorin ääni, +sanoi konsulinna. + +Samassa sanoi konsuli, joka oli kiikaroinut merelle: — Tuossa he +tulevat niemen takaa. Eikös vain ole neljä henkeä veneessä. Eivät ole +kanaljat hukkuneet, vaan seikkailevat perheen huviksi. Mutta nyt on +tilinteon hetki tullut. + +— Siellä on Siljo-neiti elävänä silkkihameessa ja Vensson kuin uitettu +kissa, kuului Aliinan ääni. + +— Mitenkäs Aliina sen näkee noin pitkän matkan takaa? kysyi Törmänen. + +— Mitä ei näe, voi arvata. + +— Eiköhän isän silmäterä kerrankin saa kuulla kunniaansa, sanoi Saila +tavallisella terävällä sävyllään. + +— Siljo on aina ollut toista lajia kuin te muut. Hän kunnioittaa +isäänsä, eikä ajattele aina toisin kuin vanhemmat, sanoi konsuli. + +— Hänellä on aina ollut huono arvostelukyky. Sen huomaa hänen +kavaljeerinvalinnastaankin, sanoi Saila. + +— Älä ärsytä isää, Saila, sanoi konsulinna. + +Mieliala laiturilla oli hermostunut. Heli oli syvästi loukkaantunut. +Ei kukaan ollut ennen moittinut häntä sopimattomasta esiintymisestä +herroja kohtaan. Hän oli mieluummin vanhanaikaisen sovinnainen. +Mutta ne, jotka tuomitsivat häntä sisäkkönä, eivät nähneet, kuinka +torjuvainen hän itse asiassa oli. Kaikki asiat tulkittiin kierosti ja +hänen syykseen. Kaikissa tapauksissa eivät selitykset auttaneet mitään +eikä sopinut myöskään näyttää nurjamieliseltä. Kunpa edes voisi syyttää +tohtoria! + +Kun vene saapui, olivat sekä tulijat että odottajat ääneti. Muut +astuivat maihin paitsi Svensson, joka jäi veneeseen ja sanoi: + +— Kiitoksia, herrat, avustanne. Minä lähden vielä hakemaan isoa +moottorivenettä. Siljo-neiti kertoo meidän vastoinkäymisistämme. + +— Tyst, Svensson, siihen minä en suostu. Alentukaa nyt itse selittämään +asian oikea laatu — minä vaadin täyden totuuden. Menkäämme sisään, +tämä asia on selvitettävä perheen kesken. — Tule, Helma. Ehkäpä tämä +huvittaa sinuakin, sanoi konsuli alkaen kulkea rannasta. + +Svensson hyppäsi veneestä, antoi ketjut Törmäselle ja lähti kulkemaan +perheen mukana. + +Aliina juoksi hänen jälkeensä ja kuiskasi: + +— Vensson kattoo, ettei konsuli pääse selän taa. Voi vaikka ampua +kiukuissaan. + +Svensson rypisti vain otsaansa ja kiiruhti pois. + +Kun kaikki olivat kokoontuneet konsulin huoneeseen, sanoi tämä: + +— Mistä johtuu, ettei Svensson tullut hakemaan meitä kutsuista? + +— Älä vain kiivastu, Jallu, varoitti konsulinna. + +— Minä en suutu asiatta. Minkätähden Siljo ei käynytkään tanssiaisissa? + +— Älä kiivastu, rakas Jallu, rukoili konsulinna. + +— Minä saan kiivastua omassa talossani. Minkätähden Svensson antoi +moottoriveneen irtaantua? + +— Älä kiivastu, kulta-Jallu, kuului taas itkunsekainen ääni. + +— Tyst. Mitä te teitte kahdenkesken autiolla saarella? + +— Älä kii — — + +— Pankaa suukapula tuon naisen suuhun. Selitä nyt omalle äidillesi ja +isällesi menettelysi Siljo. + +— Ilma oli ihana ja Siljo-neiti vietti mieluummin iltansa luonnon +helmassa kuin tanssisalissa. Me emme huomanneet, että vene joutui +tuuliajolle. Siten me emme päässeet kotiin, ennenkuin tohtori tuli +hakemaan meitä, selitti Svensson. + +— Vai luonnon helmassa? Kenen helmassa Svensson vietti iltansa? pisti +Vikke väliin. + +— Ja mistä syystä Siljo päätti viettää iltansa autoilijamme seurassa? +kysyi konsuli pahaa ennustavan juhlallisesti. + +— Koska minä mieluummin olen hänen kanssaan kuin kenenkään muun koko +maailmassa, vastasi Siljo uljaasti ja katsoi silmiään räpäyttämättä +isäänsä silmiin. + +— Siljo on luvannut tulla vaimokseni. Me pyydämme konsulin suostumusta, +sanoi Svensson sulkien Siljon käden omaansa. + +Kaikki seisoivat jäykistyneinä tuskallisen äänettömyyden vallitessa. + +Konsuli hengitti raskaasti etsien sanoja. Vihdoin huusi konsulinna +kiihoittuneena: + +— Onneton lapsi! Etkö sinä löydä sivistynyttä miestä meidän isosta +seurustelupiiristämme? + +— En, sanoi Siljo ja nosti päätään. + +— Mitä sinä sillä tarkoitat? kysyi Saila. + +— Martti on hienompi ja henkisesti valveutuneempi kuin kaikki meidän +pöyhkeilevät miestuttavamme yhteensä. Hänen seurassaan minä opin +jotakin ja saan uusia herätteitä. Hän sivistää minua. + +— Martti? Kuka se on? sai konsuli vihdoin suustaan. + +— Isän tuleva vävypoika, sanoi Siljo ja työnsi tätä konsulia kohti. + +— Aja hänet pois talosta, Jallu! Minä en kestä enempää, huusi +konsulinna ja vaipui koristeellisesti lepotuoliin. + +— Tyst, vai täytyykö minun nyt taas käskystä kiivastua. Älä kiivastu, +kiivastu, älä kiivastu! Mutta nyt minä järjestän itse asiat. Millä +Svensson aikoo elättää vaimonsa? + +— Martti aikoo suorittaa keskikoulun kurssin ja sitten hän hakee +konttoripäällikön tai johtajan paikkaa isän liikkeessä — mieluimmin +jollakin teknillisellä osastolla. Hän on älykäs ja luotettava. +Sitäpaitsi hänellä on syytä hoitaa tointaan kuin omaansa — tultuaan +isän läheiseksi sukulaiseksi. + +— Kas vain, tytössä on rohkeutta! sanoi Vikke huoneen perältä. + +— Martti on kunnon mies ja minun mielestäni yhtä sivistynyt kuin +elokuvien omistaja Turussa, joka on käynyt kansakoulun, sanoi Siljo. + +— Mutta turkulaisella on hieno koti ja huvila ja auto. Enkä minä tahdo +Siljolle miestä, joka on vain kunnon mies, nyyhkytti konsulinna. + +— Älkää nyt sekaantuko tähän jokainen. Mitä Svensson itse sanoo. Te +toivotte siis minulta tytärtä ja elatusta? kysyi konsuli. + +— Tytärtä kyllä, mutta en muuta. Syksyllä minä suoritan keskikoulun +kurssin Helsingissä, ja sitten on herra Meriaho luvannut minulle paikan +polkupyöräliikkeessään. Sillä me elämme vaatimattomasti Siljon kanssa. + +— Ja Siljo tyytyisi sellaiseen elämään? + +— Minä olisin onnellinen ilman palvelijaa ja ilman kaikkea +ylellisyyttä. Syksyllä pyydän Aliinaa opettamaan minua keittämään ja +Alma Kervo on jo kauan neuvonut minua paikkaus- ja parsimistyössä. +Minä osaan neuloa vaatteeni itse, imeä tomua pölynimijällä, silittää +nenäliinoja ja sytyttää tulta märkiin halkoihin, intoili Siljo. + +— Tällaista puhetta minä en ole vielä kuullut tässä talossa. Joku +lapsistani luopuu ylellisyydestä, tahtoo tehdä työtä ja sanoo olevansa +onnellinen. Se on oikeaa puhetta se! sanoi konsuli. + +— Mutta Siljosta ei tule herrasväkeä. Minä kuolen, jos hänen täytyy +istua paratiisissa teatterissa, valitteli konsulinna. + +— Tyst. Minä sanon nyt, mitä te teette. Svensson suorittaa tutkintonsa +ja saa sitten paikan minun liikkeessäni. Minulla on sopiva osasto +hänelle, johon minä aikoja sitten olen hakenut hänen tapaistaan +henkilöä. + +— Mainiota isä, sinä olet enkeli! huusi Siljo hypäten konsulin kaulaan. + +Mutta tämä työnsi hänet luotaan sanoen: + +— Tyst, tyst. Ellei Svensson suorita tutkintoaan ja ellei hän suoriudu +hyvin toimessaan, niin — — + +— Silloin me erkanemme ikipäiviksi, minä menen naimisiin Viken +inhoittavimman toverin kanssa ja Martti lähtee merille, nauroi Siljo ja +syleili vuoroin konsulia ja konsulinnaa, joka sanoi: + +— Jallu, Jallu! Mitenkäs käy, jos Svensson täyttää sinun ehtosi? + +— Silloin minä siunaan heidät ja sinä saat ommella reikäompelusta +tomuliinoihin. + +— Sitä sinä et saa tehdä, et missään tapauksessa. + +— Minä siunaan kuin siunaankin. Se on viimeinen sanani. + +Svensson oli seisonut kuin puusta pudonneena. Vihdoin hän sai sanotuksi: + +— Koko elämäni minä olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Tällaiset +ehdot ovat loistavat, enkä ikinä voinut toivoa sellaista. Siljo on +monta vuotta ollut minulle saavuttamaton unelma ja nyt minä en oikein +voi uskoa onneani. + +— Älä siunaa heitä, Jallu, varoitti konsulinna vielä. + +— Antaa isän siunata, kun hän kerran on sellaisella päällä. Etkö samaa +kyytiä siunaisi minuakin ja kasinon Duttia? pilkkasi Vikke. + +— Tyst, hävytön poika, sanoi konsuli. + +— No ei sitten, ei väkisin. Ja totta puhuen on Svensson kyllä Siljon +arvoinen. Saanko esittää lähempää tuttavuutta? Nimeni on Viktor. + +— Kiitoksia, minä olen Martti. + +— Tämä on jo liikaa, sanoi Saila. — Minun nimeni on _neiti Karivuori_. +Tule, äiti, ennenkuin autoilijamme kutsuu sinua tädiksi. + +— Mitä ihmiset sanovat? Mitähän he sanovat? haihatteli konsulinna +mennessään Sailan kanssa ulos. + +— Siinä on äidin sielun kuva: "Mitä ihmiset sanovat", nauroi Vikke. + +— Svensson ei saa vielä kutsuu minua sedäksi, se tulee, perästäpäin. — +Nyt on parasta, että Svensson tulee Helsinkiin. Hän saa asua huoneessa, +joka on konttorihuoneistoni vieressä. Siellä on rauhallista lukea. +Täällä on tilanne hiukan jännitetty, järjesti konsuli. + +— Minä koetan ansaita konsulin luottamuksen. En tiedä, kuinka +kiittäisin, sopersi Svensson. + +— Tyst. Hyvää yötä, ja konsuli puristi Svenssonin kättä. + +— Hyvää yötä Martti, sanoi Vikke ja teki samoin. + +Svensson pyörähti ympäri ja meni ulos huoneesta. + +Hän tunsi ylivoimaista liikutusta. Elämä oli elämisen arvoista, kun +taistelu onnen puolesta alkaisi todenteolla. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä pysyttelivät konsulinna ja Saila huoneissaan. +Tohtori Reini oli lähtenyt varhain aamulla kokopäivän retkelle +saaristoon. + +Svensson pani kokoon tavaroitaan, sillä hänen oli määrä lähteä jo +iltapäivällä konsulin kanssa Helsinkiin. + +Konsuli järjesteli papereitaan, kun Siljo tuli sisään ja sanoi +rukoilevasti: + +— Minusta on kovaa, että me emme saa olla kirjeenvaihdossa Martin +kanssa, rakas isä. + +— Tyst, sanoi konsuli. + +— Emmekö me saa sanoa hyvästi toisillemme? + +— Te ette ole kihloissa, ettekä saa antaa aihetta puheisiin. + +— Viisi minuuttia kahden kesken, isä! + +— Tyst. + +Siljo meni huoneeseensa ikkunan ääreen. Sieltä hän näki puutarhurin +rakennukseen ja joskus jonkun, joka liikkui pihalla. + +Vähän ajan kuluttua kulki konsuli autovajaan päin. Siljo kuuli +avonaisen ikkunan läpi, kuinka hän huusi Svenssonia mukaansa. Täytyi +keksiä jokin keino tavata tätä. Ehkä Heli auttaisi? Hän oli tietysti jo +aikoja arvannut asian heidän yhteisillä kasvinkeräysmatkoillaan. + +Siljo meni hiljalleen kohti vajaa. Kun hän tuli ovelle, kääntyi +Svensson äkkiä, tarttui häntä molempiin käsiin ja katseli häntä niin +loistavin silmin, että henki salpautui. + +Konsuli katseli heitä hetken ja sanoi: + +— Minä menen Törmäsen luo kymmeneksi minuutiksi. + +Ja nämä kymmenen minuuttia hämärässä vajassa eivät koskaan unohtuneet +Siljon ja hänen rakastettunsa elämässä. + +Iltapäivällä Svensson lähti. Hän kävi tapaamassa konsulinnaa. Tämä +sanoi vain: + +— Hyvästi Svensson. Minä toivon, ettei hän suoriudu tutkinnossaan. Hän +on hyvä mies, mutta hän ei ole pysynyt lestissään. + +— Kun minä saavutan oikean paikkani, niin kyllä minä siinä pysyn. +Hyvästi konsulinna, sanoi Svensson ja meni. + +Konsuli sanoi vaimolleen hyvästit vain oven raosta. + +— Hyvästi, Helma. Rauhoitu sillä aikaa, kun minä olen poissa. Elokuun +minä vietän Sankarivuorella. Vikke on luvannut hoitaa auton ja +moottorin ja siitä hyvästä minä maksan hänen velkansa. Svenssonista +minä vielä teen suuren herran. Se on yhtä mielenkiintoista kuin +hoitamattoman maatilan ensiluokkaistaminen. Suutelun sinua, kun palaan +— jos sinä olet vähemmän hapan. + +— Minä varoitan sinua viimeisen kerran, Jallu. Älä anna siunaustasi +sellaiselle, joka käyttää sitä väärin ja tekee sinun tyttäresi +onnettomaksi parin tuhannen markan palkalla kuussa. + +— Tyst. sanoi konsuli ja sulki oven. + + * * * * * + +Vaikeinta oli Svenssonin selviytyä Aliinasta. Tämä auttoi häntä kaikin +puolin, mutta neuvoi samalla koko ajan. + +— Vensson jää nyt hyvästä paikasta, kun on asettanut oman persuunansa +niin korkealle, että lankeemus seurasi, niinkuin tuomio seuraa ihmisten +tekoja. Eikö hänelle olisi kelvannut osuuskaupan neiti, jolla on +rannekello ja näyttelee nuorisoseurassa? Minä jo aloin uskoa, että hän +alentuisi riiaamaan Heliä. + +— Aliina on nyt väärällä tolalla. Aikaa myöten selviävät asiat. Mitä +Heliin tulee, niin hän on paljon saavuttamattomampi kuin Siljo. + +— Mitä? + +— Kuin Siljo-neiti, tarkoitin. — Helistä ei ole meikäläiselle. Aliina +katsoo tuonne ulos. Siellä seisoo Vikke-herra ja aukaisee hänelle +portin ja antaa hänen kulkea edellään sen läpi. Ja kuitenkin hän luulee +Heliä sisäköksi. + +— Kun on kaunis, niin herrat huomaavat. + +— Aliina, joka on vanha viisas, tietää, ettei se ole sitä. Nyt minä +olenkin valmis. Kiitos Aliina. + +Konsulin ja Svenssonin lähdettyä elettiin huvilassa hyvin hiljaisesti. +Mutta elämä oli kuitenkin jännitettyä. + +Siljo vetäytyi omaisistaan ja liittyi yhä enemmän Heliin. Tälle hän +kertoi ilonsa ja huolensa. + +Saila oli pureva ja onneton. Hän kävi epätoivoista taistelua tohtorin +suosion voittamisesta ja vaani tämän tekoja. + +Jännittävintä olivat Helin ja tohtorin välit. Edellinen vältti +jälkimmäistä, mutta harmitteli kuitenkin itsekseen, etteivät he voineet +seurustella luonnollisesti. + +Kerran Heli oli astumassa portaita alas yläkerroksesta, kun tohtori +tuli ylöspäin ja sulki hänellä tien sanoen: + +— Ettekö tulisi tänä iltana kävelemään näköalavuorelle rantatietä +pitkin? Meri on suurenmoinen kuutamossa. + +— Voimme ihailla sitä kumpikin tahollamme, sanoi Heli. + +— Minä tahtoisin nähdä teidän silmänne ja hiuksenne kuun valossa. + +— En voi tulla. Astukaa syrjään, tohtori. + +— Ette tahdo, Heli-neiti, sanoi tohtori ja väistyi. + +— En näissä oloissa, sanoi Heli ja juoksi alas. + + + + +V. + +KAUPUNGISSA. + + +Meri oli monta kertaa kirjoittanut Helille ja pyytänyt tätä luokseen +Maarianhaminaan, jossa hän äitinsä ja Eilan kanssa oli ollut kolme +viikkoa. + +Mutta Helin oli vaikea päästä vapaaksi. Sankarivuorella oli aina +jotakin touhua. + +Pari kertaa oli Heli nähnyt tuttuja Helsingistä ja aluksi hän pelkäsi +joutuvansa ilmi. Ensimmäinen oli kamreeri Sarkamaan vanha ystävä +Sjöblom pankista, joka tuli liikeasioissa konsulin luo. Mutta hän ei +katsonut Heliä leukaa ylemmäksi, ei edes antaessaan juomarahoja. + +Alussa oli Helistä juomarahojen vastaanottaminen nöyryyttävintä koko +tilanteessa, mutta vähitellen hän tottui siihen, niinkuin muuhunkin +virkaan kuuluvaan. Ihmeekseen hän huomasi saaneensa enemmän juomarahoja +kuin palkkaa, sillä Karivuoret seurustelivat enimmäkseen rikkaitten +kanssa. + +Toinen helsinkiläinen oli vaarallisempi, sillä se oli nainen — neiti, +joka oli ollut Helin opettaja alaluokilla. Onneksi hän oli vain +kahvilla, mutta ennätti kuitenkin sanoa: + +— Teidän sisäkkönne muistuttaa erästä oppilastani. Mutta tämä lueskelee +yliopistossa ja on muistaakseni vaaleampi ja lyhempi. + +Nyt, kun konsuli oli lähtenyt, sai Heli tilaisuuden päästä Meriä ja +Eilaa tervehtimään. + +Konsulinna, Saila ja Siljo lähtivät Turkuun. Paitatehtailija oli +kutsunut heidät luokseen. Saila kysyi tohtori Reinin mielipidettä, +ja kun tämä innokkaasti suositteli matkaa, niin hän päätti lähteä. +Vikke oli jo Turussa laulujuhlilla — hän yhtyisi heihin siellä. Aliina +lupasi hoitaa tohtoria ja taloutta sillä aikaa, joten Heli sai lomaa +lauantaiksi ja sunnuntaiksi. + +Heli lähti pienellä laivalla, joka poikkesi Sankarivuoren laituriin. + +Törmänen ja Aliina saattoivat häntä ja huiskuttivat rannalla. + +— Mikä siinä tytössä lie, joka erottaa hänet muista? sanoi Törmänen. + +— Hänellä on hienot kädet ja jalat. Puku on yksinkertaisen maukas +ja käynnissä on jotakin erikoista. Vertaisenaan häntä vain ei osaa +kohdella. Uskaltaisiko Törmänen ottaa vyötäisistä? kysyi Aliina. + +— Mitäs minä, karkea maantonkija. Svenssooni on oppinut hänellä paljon +viisautta tänä kesänä. + +— Minä luulin, että Venssonni se opetti, sanoi Aliina. + +— Sen verran minä kuulin, että Svenssooni se kysyi ja Heli neuvoi. + +— Kyllä sillä Helillä on viisautta enemmän kuin monellakaan tässä +talossa. Näkisi konsulinnakin, minkälaisia kirjoja se lukee +huoneessaan, niin ei ilkeisi ylpeästi kohteita. — Tulkaa nyt Törmänen +keittiöön juomaan kahvia, kun kerran on rauha talossa. + +Kun Heli tuli kaupungin rantaan, oli Meri häntä vastassa. + +— Me olemme odottaneet sinua kuin kissa hiirtä. Kuinka sinä olet sievä +ja hieno, Heli! Voiko kukaan aasi luulla sinua sisäköksi? Minä tulin +yksin tänne saadakseni kuulla sinun satumaailmastasi. Näytäpäs ensiksi +käsiäsi, jotka olivat luokan ylpeys. Kas vain hiukan ruskeat, muuten +hyvin hoidetut. Siitä päättäen sinun ei ole tarvinnut tehdä raakaa +työtä, puheli Meri tyttöjen kulkiessa käsikoukkua rannasta. + +— Työn puolesta ei ole hätää. Siivousta, kukkien järjestelemistä +maljakkoihin, vieraitten passailemista ja tarjoilemista pöydässä. Minä +olen oppinut uudelleen niiaamaan — päätä ei saa kumartaa nuorille +herroillekaan, sanoi Heli. + +— Jännittävää! Kerro herrasväestäsi oikein tarkkaan. + +Ja Heli kertoi pitkin matkaa. He istuivat puiston penkille ehtiäkseen +puhua. + +— Talon nuori herra rakastuu sinuun ja luopuu perinnöstään saadakseen +sinut. Eikö niin? kysyi Meri. + +— Vikke Karivuori ei ikinä luopuisi perinnöstään tytön takia. Alussa +hän oli hiukan tunkeileva, mutta minä katselin häntä näin, ja se +auttoi, sanoi Heli ja katseli kopeasti olkansa yli Meriä. + +— Sinä olet mainio. Kuka opetti sinulle tuon ruhtinaallisen eleen? + +— Täytyy oppia paljon elämän viisautta, kun on sellaisessa asemassa, +että on pakko suojella itseään. En minä ymmärrä, mikä minua ennen +suojeli, mutta harvoinpa minun tarvitsi pelätä herrojen lähentelemisiä. +— Karivuorella seurustelee paljon nousukkaita ja Viken tapaisia +kevytmielisiä ylioppilaita. + +— Mutta eikö sinulla ole ollut pienintäkään hakkailua siellä? Sehän on +luonnotonta. + +— Kuinka sellainen kävisi päinsä. Minähän seurustelen vain oman +herrasväen tai vieraitten palvelijoitten kanssa. Heihin voin ihastua +nyt yhtä vähän kuin ennenkin. Heidän inhimilliset ja usein ihailtavat +puolensa ovat tosin selvenneet minulle aivan toisella tavalla kuin +ennen. Herrasmiesten kanssa minä en voi seurustella ensinkään. Jos +vastaisin heille nokkelasti tai pitäisin hauskaa heidän kanssaan, +niinkuin me esim. teemme osakunnassa, niin joutuisin pian toimestani, +huolimatta herrojen suosiosta, jonka helposti voittaa. + +— Entäs se tohtori? Eikö hän ole harrastettava mies? + +— Miksei, mutta hän on enimmäkseen karttojensa ääressä tai samoilee +pitkin luotoja, sanoi Heli huolettomasti. + +— Ahaa tuollainen vanha, oppinut herra. Mitä sinä muuten pidät +ihmisistä katsottuina kalaperspektiivissä? + +— Millä tavalla? + +— Kalaperspektiivi on vastakohta lintuperspektiiville. Se tahtoo sanoa: +alhaalta päin. + +— Kalat näkevät tosiaankin ihmisten konstit ja koukut. Minä +en ihmettele ollenkaan, että sanotaan: "Kukaan ei ole suuri +kamaripalvelijansa silmissä." Elleivät ihmiset olisi tottuneet +olemaan kokonaan välittämättä palvelijoitten ajatuksista, niin +he kauhistuisivat sitä, että vieraat ihmiset näkevät ja kuulevat +sellaista, mitä he peittelevät parhaimmilta ystäviltään, sanoi Heli. + +— Eikö sinua hävetä olla läsnä perhekohtauksissa? + +— Alussa minä häpesin ja menin pois, jos suinkin voin. Pahinta oli +kuulla Viken tai Sailan nenäkkyyttä vanhempiaan kohtaan. Mutta pian +minä käsitin, että jokainen oli pohjaltaan tyytyväinen asian tilaan, ja +minä itse en estänyt ketään sanomasta epähienoja moitteita toisille. +Siljo on kuitenkin hyvin erilainen kuin muu perhe. Hän on hillitty ja +kärsii alituisista kahnauksista kotona. + +— Kerrotaanko nyt äidille ja Eilalle sinun seikkailusi? + +— Ei missään nimessä! Minun asemani tulisi vieläkin epävarmemmaksi. +Svensson ja Siljo tietävät, etten minä ole oikea sisäkkö. Aliina sanoo +usein, että minä olen varmaankin palvellut presidentillä, ja Törmänen +sanoo yhtä usein Heli-neiti kuin Heli. Maa huojuu jo allani. + +Itsekseen hän lisäsi: "Puhumattakaan tohtorin epäilyksistä." + +— Eilaan ei todellakaan voisi paljon luottaa. Hän keksisi luultavasti +jonkin juonen päästäkseen Sankarivuorelle ja rupeaisi kujeilemaan, +nauroi Meri. + +— Onko teillä ollut hauskaa täällä? + +— On vinhan hauskaa. Me olemme purjehtineet, kylpeneet, tanssineet +ja olleet iltasilla maailmannaisia. Ainakin Tuovi ja minä. Eila +on hermostuttava, kun hän koettaa olla hieno ja aikaihminen. Äiti +kasvattaa häntä väliin, mutta se on jokseenkin toivotonta. Onneksi +Bressaborg-herrat ovat olleet poissa näyttämöltä. Sen sijaan on täällä +eräs apteekkari Jokki Jurmo, joka on meidän kintereillämme. Eila sanoo, +että hän on taivaallisen sukkela ollakseen vääräsäärinen. + +— Mitä sillä on tekemistä sukkeluuden kanssa? + +— Eilasta hänen tulisi olla alakuloinen sääriensä takia. — Nyt on aika +lähteä kotiin päin. Äiti on tullut kylvystä ja lounas odottaa. + +Haavistot olivat vuokranneet hauskan, kalustetun huvilan hiukan +kaupungin laidassa. Heillä oli palvelija mukanaan ja he söivät osittain +kotona. + +Eila tuli hitaasti vastaan. Hänellä oli kädessä kiinalainen päivänvarjo +ja keltaisessa tyllipuvussa oli kahdeksan pientä rypytystä. Lyhyet +hiukset olivat käherretyt koko kikkuralle. + +— Päivää Heli! Ihanaa, että vihdoinkin ilmestyit suureen maailmaan. +Kuinka sinä jaksat kasvitieteillä näin ihanalla kesällä? Oletko sinä +muuttunut Polentillaksi tai lampsaanaksi? Missä sinä olet piileksinyt? + +— Täällä Ahvenanmaalla minä olen samoillut metsiä ja soita. Minusta +sinä itse loistat kuin Potentilla, Eila, nauroi Heli. + +— Onko se kaunis kukka? Minä muistan monta nimeä, mutta en sitä +minkälaiseen kasviin ne kuuluvat. Ja paljon historiallisia nimiä minä +muistan, mutta en, mitä he olivat tai tekivät — paitsi Agricolaa, joka +keksi suomen kielen. Minulla on hyvä muisti, mutta huono järjestysaisti. + +Sisällä tuli Merin äiti vastaan ja sanoi sydämellisesti: + +— Tervetuloa, Heli. Me olemme jo kauan odotelleet sinua. Minä toivon, +että voit viipyä monta päivää luonamme. Merillä on makuukelpoinen sohva +huoneessaan. + +— Kiitoksia paljon, mutta sunnuntai-iltana on minun lähdettävä. + +— Joko Meri kertoi meidän tämäniltaisista suunnitelmistamme? Minä +varoitan sinua ennakolta hakkailemasta apteekkariani. Sinä tunnet hänet +vääristä sääristänsä, ellei hän ole pukeutunut munkiksi, sanoi Eila. + +— Tulkaa nyt aamiaiselle, siellä voitte pohtia asioitanne, sanoi rouva +Haavisto. + +Maukas aamiainen oli katettu sireenimajaan pihalle. + +Heli nautti istuessaan taas herrasväen lailla katetussa pöydässä. +Sankarivuorella palvelijat söivät melkein samaa kuin herrasväkikin, +mutta kuitenkin oli suuri ero syödä näin sisällä. + +— Kerro nyt, Meri. Minä en ehdi, sillä puhuessa munakas menee liian +hitaasti vatsaonteloon, sanoi Eila käyden käsiksi ruokaan. + +— Me olemme päättäneet ottaa sinut, Heli, mukaamme naamiaisiin, +jotka ovat tänä iltana kasinolla. Meillä on jo liput kaikille. Sinne +tulee valittu seura ja meidän on täytynyt taata sinut intendentille +päästäksesi mukaan. + +— Mitä te keksitte? Eihän minulla ole pukuakaan. + +— Eikö ole! sanoi Eila ja juoksi sisään. + +Palattuaan oli hänellä sininen, silkkinen puku käsivarrellaan. + +— Sinusta tulee kellokukka — Carum carvi. + +— Campanula, oikaisi Helvi. + +— Älä ole liian asiallinen, se ei ole naisellista. Katso tätä +sielukasta kellohametta ja kellohattua! Ne sopivat sinun silmiesi +väriin ja minä olen hankkinut ne suurilla kärsimyksillä Helsingistä, +josta äiti lähetti ne. + +— Mitä kärsimyksiä ne olivat? kysyi Heli. + +— Kirjoittanut äidille ja hakenut postista ja itse silittänyt ja muuta +sellaista. Minä olen pitänyt sitä kerran tanssiaisissa ja Schuster +sanoi, että se on reizend. Nyt hän saa poissaolonsa tähden syyttää +itseään, että minä reistaan toista. + +— Ketä niin? + +— Vitsikästä apteekkaria, jonka nimi on Jokki Jurmo. Eikö se ole +soinnukas nimi? Tuletko nyt juhlaan sellaisilla ehdoilla, Heli? + +— Millaisilla ehdoilla? + +— Ettet viettele apteekkaria oikealta tieltä, se on minun +ihailemisestani, jolle hänen viaton parempi minänsä on antautunut. + +— Älä hupsuttele, Eila. Sinä olet ollut kerrassaan kiltti, kun olet +hankkinut minulle tämän ihastuttavan puvun. Mutta minä luulen, että se +on liian väljä, sanoi Heli, jonka mieli alkoi tehdä juhlaan. + +— Sitä voi kaventaa. Katsos minkälaisia jännittäviä vihreitä lieskoja +hameessa on. Ne ovat lehtiä, sanoi Eila ripustaen hameen sireenipensaan +oksaan. + +— Tuovikin tulee mukaan, mutta hän laulaa siellä ja esiintyy +tavallisessa tanssipuvussa, sanoi Meri. + +— Ai, Tuovista minä muistan, että minä tapasin aamupäivällä sen +tohtorin, joka oli niin ihastunut hänen lauluunsa edellisissä +kasinojuhiissa ja jonka minä esittelin teille molemmille. Nyt minä +sanoin hänelle, että me menemme naamiaisiin, ja hän lupasi tulla +mukaan. Minä kehoitin häntä pukeutumaan pohjoisnavaksi, koska hän on +maantieteilijä. + +— Mitenkähän se tapahtuisi? kysyi Meri. + +— Harteilla valkoinen vaippa, johon olisi maalattu jääkarhuja ja +revontulia ja pää olisi itse napa. Mutta tohtori sanoi ennemmin +esittävänsä karhua. + +— Kuka tohtori se oli? kysyi Heli, jonka mielenkiinto heräsi. + +— Minä en muista hänen nimeään, mutta hän voi hyvinkin hurmata +sellaisia, jotka eivät vaadi säkenöivää pirteyttä, niin kuin minä. +Tuoville olisi terveellistä rakastua häneen, se syventäisi hänen +taiteellista näkemystään tai tempperamenttiaan. Sillä tohtori on +kaunisnenäinen nero, vaikkei pirteä. + +— Tuovi alkaa olla vaativainen. Kaikki imartelevat häntä. Hän on yhtä +paljon muodissa kuin polkkatukka, sanoi Meri. + +— Mutta tohtorin tapaista olisi ihastua asialliseen naiseen, eikä +monikaan voisi vastustaa sellaista väkevää ja viisasta miestä, sanoi +Eila. + +— Etkö sinäkään, Meri, muista hänen nimeään? kysyi Heli jännittyneenä. + +— Se oli Roine, ei kun Neiri. Tosiaankin, Renne se oli. + +— Niin Runni se oli, vahvisti Eila. + +— Sen täytyi olla Reini, ajatteli Heli. — Mutta tietysti se ei ollut +sitä, mitä toivoi. Kuinka tytöt voivat unohtaa nimen, jos se todellakin +oli Jori Reini! Ainoa mies, jota kannatti ajatella. + +Heliä alkoi epäröittää lähteä koko juhlaan. Sattuisi joku Karivuorten +tutuista tuntemaan. Mutta halu oli suuri ja suurimman osan iltaa +oltaisiin naamioituina. + +Tytöt viettivät hauskan päivän. He kävivät kylpemässä ja ostoksilla. +Kotiin tultuaan he järjestyivät puhujaan. + +Eila oli mustalaistyttö. Toiset koettivat sanoa, että puku ei sopinut +hänen vaaleisiin hiuksiinsa ja harmaisiin silmiinsä. He ehdottivat +Aino-pukua. Mutta Eila sanoi tahtovansa olla tulinen ja koristeellinen. +Vihdoin he päättivät, että Eila olisi Preciosa, jonka mustalaiset +olivat ryöstäneet hänen aatelisilta vanhemmiltaan. + +Meri oli itse sommitellut pukunsa. Hän oli tähtitaivas. Siniselle +hameelle oli neulottu Kalevan miekka ja Otava. Rouva Haaviston +jalokivinen koriste loisti Pohjantähtenä tummissa hiuksissa. + +— Saa nähdä, että kymmenen herraa vertaa Merin silmiä tähtiin. Muista +kertoa meille, kuka on keksinyt parhaimman vertauksen, sanoi Eila ja +nousi tuolille nähdäkseen lyhyen hameensa heilahtavan. + +Rouva Haavisto oli iltapuvussa ilman naamiota, kuten muutkin vanhemmat +kylpyvieraat. + +Kun he vihdoin kaikki saapuivat, olivat juhlat alkaneet. + +Koko tanssisali oli koristettu köynnöksillä ja värillisillä valoilla ja +puistoakin valaisivat kirjavat lyhdyt. Luonnollinen kuu teki tunnelman +satumaiseksi. + +Tytöt erosivat heti rouva Haavistosta ja toisistaan, ettei heitä +tunnettaisi. + +Loistavia, tyylikkäitä pukuja näkyi kaikkialla, mutta myöskin +tavallisia iltapukuja. Useat herrat olivat ilman naamiota. + +Niin oli Tuovikin, joka seisoi lähellä ovea. Heli meni puhuttelemaan +häntä. + +Pari Tuovin tuttavaa herraa lähestyi heitä ja heidät esiteltiin +Helille. — Tässä on neiti Campanula rotundifolia, kissankello, sanoi +Tuovi. + +Toinen herroista oli ylioppilas ja nimeltään Viima. Hän pyysi Heliä +tanssiin. + +— Varo, ettei Viima puhaltele kissankelloa soimaan, niin että heteet +katkeavat, sanoi Tuovi. + +— Ei hätää, kyllä minä tämän kellon hoidan, vaikka sillä onkin viisi +kieltä — pentandria-luokkalainen, nauroi ylioppilas ja vei Helin +tanssiin. + +Kun soitto lakkasi, käveli Heli Viiman kanssa puistossa. Sivuuttaessaan +pienen pöydän näki hän Tuovin istuvan sen ääressä ja puhelevan jonkun +kanssa. Tämä oli kääntynyt poispäin, mutta Heli tunsi hänet kuitenkin +heti tohtori Reiniksi. Hän oli ilman naamiota. + +Heli istuutui viereiseen pöytään ja hänen kavaljeerinsa meni hakemaan +virvokkeita. + +Samassa tuli Eila ja kumartui kuiskaamaan Helille: + +— Ajatteles, että toinen Bressaborgeista on täällä. Hän on kamalan +rakastunut ja minä tunnen, että jotakin kypsyy minussakin. + +— Entä apteekkari? + +— Hui, hai, mitä minä apteekkarista, varsinkin, kun hän ei ole täällä. +Sano pian, mitä on saksaksi: älkää olko niin tulinen? Onko se brennend +vai feurig vai hitzig? + +— Onko Schuster tulinen? + +— Niinkuin silitysrauta, jonka päälle sähkö on unohtunut koko päiväksi. + +— Mitä Neumann sanoo? + +— Hän voi olla Neumann yhtä hyvin. Ei heitä erota naamion takaa, sillä +he suhisevat samalla tavalla ja rikkovat r:iä. + +— Kumpaa sinä sitten rakastat? + +— Häntä, joka on täällä. Ja sitä minä teen jomman kumman kuolemaan +asti. Katso tuolla hän seisoo ritaripuvussa. Voitko kuvitella uljaampaa +olentoa? Sääretkin ovat suorat, sanoi Eila ja vertasi niitä apteekkarin +paljon puhuttuihin sääriin. + +— Eikö meillä ole kaikilla ihanaa? jatkoi hän. — Intendentti hakkailee +Meriä, sinulla on hauskaa ja Tuovi puhuu korkeista asioista ja +ihanteista tohtorinsa kanssa. He ovat luodut toisilleen, mutta tohtori +kuuluu sellaisiin, joita ei saa kosimaan vähällä. Sano vielä, saksaksi: +Ovatko saksalaiset uskollisia vaimoilleen? + +Helin käännettyä lauseen meni Eila ritarinsa luo. Ylioppilas Viima +saapui myöskin jäätelöineen. + +He puhelivat jonkin aikaa, mutta Heli oli hajamielinen, sillä Tuovin ja +Reinin nauru viereisestä pöydästä hermostutti häntä. + +Kun he soiton alkaessa menivät tanssisaliin, pysäytti Tuovi heidät ja +kysyi: + +— Onko sinulla ollut hauskaa? + +— Suurenmoista, Tuovi. Mikset sinä tanssi? + +— Minä pelkään vilustuvani konserttiini, jonka annan parin viikon +kuluttua Turussa, sanoi Tuovi. + +— Saanko kysyä, kuka te olette, ihana kukka, jonka ääni soi tutulta? +kysyi tohtori vilkkaasti. + +— Kissankello — Campanula rotundifolia. Eikä Veronika, jos sattuisitte +erehtymään, sanoi Heli kurillaan ja jatkoi nopeasti matkaansa. + +— Kuka hän oli, neiti Havas? kysyi tohtori tältä. + +— Voitteko kuvitella, että minä ilmiantaisin ystäväni? + +— Ette tarvitsekaan. Tunsin neiti Heli Sarkamaan. + +— Hänen äänensä onkin niin erikoisen soinnukas ja helposti +tunnettavissa. Tutustuitteko te metsiä samoillessa? Tehän olette +molemmat luonnontieteilijöitä. + +— Minä tapasin Heli-neidin tuttavieni luona, mutta minä en tiennyt, +että hän lukee luonnontieteitä. + +— Hän lukee kandidaattia. + +— Hiukan merkillisellä tavalla. Eikö teistäkin, neiti Havas? + +— Hän on hyvin tarmokas ja etevä. Minusta hän on hoitanut hyvin +opintonsa. + +— Monipuolinen hän ainakin on. Näin hänet jo Helsingissä, eräs tuttava +sanoi minulle hänen nimensä. + +He puhelivat pitkän aikaa Helistä. Tuovi kertoi tämän kodista ja heidän +yhteisestä koulunkäynnistään. + + * * * * * + +Sillä aikaa Heli tanssi innokkaasti. Hän oli aina pitänyt tanssista ja +tahtoi nyt nauttia. + +Kunhan vain jalat eivät olisi tuntuneet lyijyn raskailta. Hän +ihmetteli, että Viima kehui hänen kevyttä tanssiaan. Rintaakin ahdisti +ja silmäluomet olivat raskaat. Kaikista luonnottomin oli kieli. Sitä +täytyi pakottaa liikkumaan, muuten se olisi herpaantunut. + +Mutta koska hän oli nainen, tuli hän yhä vilkkaammaksi ja pirteämmäksi, +kuta enemmän hän tunsi masennuksen valtaavan mielensä. + +Ja koko ajan hän tiesi, mitä tohtori Reini teki. Monta kertaa hän +huomasi, että tämä haki häntä. Mutta silloin Heli kääntyi toisten +puoleen tai lähti tanssiin. Hän olikin säteilevä, tanssi hurmaavasti ja +laski leikkiä, niin että hän pian oli iloisen joukon keskipisteenä. + +Hänen sisin minänsä seurasi Reiniä, joka aina uudelleen palasi Tuovin +luo. Tämä istui kylpylän lääkärin pöydässä ja siihen kokoontui +sellaisia, jotka eivät tanssineet. Mitähän tohtori ajatteli Karivuoren +sisäköstä, joka oli tunkeutunut kylpylän hienoston joukkoon? + +Sivumennen hän tapasi Merin, joka sanoi: + +— Minulla on ollut neljä seikkailua. Ensin vaihdoin kuolettavia +laukauksia (silmäniskuja naamion kautta) ylpeän meriupseerin kanssa. +Sitten joku mustasukkainen aviomies kielsi minua tanssimasta +intendentin kanssa. + +— Luuliko hän sinua rouvakseen? + +— Luuli varmaankin. Minä kehoitin häntä menemään lapsia hoitamaan +kotiin, sillä nyt minä tahdoin kerran huvitella. Hän kiristi hampaitaan +ja sanoi, että tämä leikki tulisi minulle kalliiksi. Tahtoisin nähdä +hänet rouvineen huomenna aamiaispöydässä. Luultavasti rouva ansaitsee +myrskyn, koska hän ei ollut kertonut miehelleen, minkä puvun hän +valitsisi. + +— Paljonpa sinä olet ehtinyt. + +— Ei siinä vielä kaikki. Kolmas herra, joku tuomari, sanoi ihailleensa +minua Liitupiirissä Kansallisteatterissa. Luulikohan hän todella minua +Ruth Snellmaniksi? + +— Se ei olisi ihme. Mitä sinä sanoit? + +— Minä sanoin, että se ilahduttaa minua, sillä minusta se osa on +erikoisen vaikea tulkita taiteellisesti. Ja sitten me puhutimme +pitkään elämästä kulissien takana ja taiteilijoitten vaikeuksista +pikkumaisuuksien ja juonien ympäröimänä. Muutamiin kysymyksiin oli +hankala vastata, sillä narrata minä en tahdo. + +— Esimerkiksi mihin? + +— Kun hän kysyi, eikö ollut vaikeaa yhdistää perheenemännän ja +näyttelijättären tehtäviä? Minä sanoin vain että: "sanokaas muuta." Hän +lupasi tulla tervehtimään minua teatteriin ensi syksynä. Mitähän Ruth +Snellman sanoo, kun hän ilmestyy teatteriin ja puhuu Maarianhaminan +muistoista. + +— Sehän oli jännittävää. Oletko nähnyt Eilaa täällä? kysyi Heli. + +— Kerran vain sivumennen. Hän kuiskasi minulle sormi suulla: +"Ratkaiseva hetki lähenee. Minun kohtaloni riippuu hiuskarvan varassa." + +— Eilan puheista ei koskaan tiedä tolkkua. + +— Kunhan vain Bressaborg-herrat eivät olisi liikkeellä? + +— Sitä he ovatkin. Hän kertoi ainakin toisen heistä esiintyvän ritarin +hahmossa tänä iltana. + +— Siitä tulee aika jupakka. Minun täytyy varoittaa äitiä. Hän on +luvannut pitää Eilan herratuttavia silmällä siltä varalta, etteivät +Bressaborg-herrat saisi tilaisuutta lähestyä häntä. + +— Sinun äitisi sanoi minulle olevansa väsynyt ja lähti kotiin. Hän ei +tahtonut häiritä sinun huviasi. Minä lupasin hänelle, että me emme +viipyisi hyvin myöhään täällä. + +— Mitä ihmeellä minä nyt teen? Koetetaan etsiä Eilaa ja erottaa hänet +ritaristaan. + +Soitto alkoi taas, ja molemmat tytöt vietiin tanssiin. + +Tanssin jälkeen tuli Tuovi Helin luo ja sanoi: + +— Tule nyt hetkeksi puistoon. Siellä on hurmaava paikka, josta näkee +kuun valaiseman meren. + +— Siellä on kylmä, istutaan täällä väitteli Heli. + +— Tästä saat hartialiinan. Yö on sitäpaitsi lämmin. Minulla on asiaa +sinulle, ja Tuovi veti Helin mukaansa. + +Köynnösten ympäröimän huvimajan luona pysähtyi Tuovi ja sanoi: + +— Mene sisään, minä puhdistan kenkäni, ne ovat tahraantuneet. + +Heli työnsi lehvät syrjään ja meni sisään. Hänen eteensä avautui +suurenmoinen näköala kuun hopeoimalla merelle. + +Mutta hän ei ehtinyt ihailla sitä, sillä joku tarttui hänen käsiinsä ja +veti hänet penkille istumaan. + +Eivät mitkään muut kädet saaneet puristuksellaan sillä tavalla koko +olentoa lämpiämään. + +— Heli, te olette kiusannut minua koko illan. Minä en sietänyt +enempää ja sentähden minä pyysin Tuovi-neitiä järjestämään niin, että +minä saisin tavata teitä, sanoi tohtori Reini ja veti naamion Helin +kasvoilta. + +Heli ei vastannut mitään, hän ei voinut liikkua eikä avata suutaan, +niinkuin käy jokaisen naisen, tunteitten joutuessa liikajännitykseen. + +Tohtori piti yhä hänen käsiään omissaan ja puhui hillityllä äänellä: + +— Minä puhun nyt asiat minun puolestani selviksi. — Kun minä ensi +kerran näin teidät Sankarivuorella, niin tunsin teidät heti. Viime +keväänä olin nähnyt teidät Granfeltin konsertissa, jossa minä istuin +pari tuolia teistä. Koko illan minä ihailin teidän suloisia, sinisiä +silmiänne. Niin viatonta ja samalla syvää katsetta en ole nähnyt +kenelläkään toisella. Muistan vielä vaalean kiharan, joka heilui +ylioppilaslakin vasemmalla syrjällä. Vierelläni istuva tuttava tervehti +teitä ja häneltä sain kuulla nimenne. + +— Ja tästä ette sanoneet mitään Sankarivuorella? sanoi Heli +hämmentyneenä. + +— Miksi minä olisin pilannut teidän pientä näytäntöänne siellä? +Sitäpaitsi minä pelkäsin karkoittavani teidät koko paikasta. + +— Teidän olisi pitänyt kohdella minua asemani mukaan. + +— Minun teki mieli vääntää niskat jokaiselta, joka kohteli teitä +asemanne mukaan. — Koko kesän olen elänyt yhden ainoan tunteen +vallassa. Joka päivä on ollut aina uusi, joka hetki elämisen arvoinen. +Kaikki muu on ollut mitätöntä siihen verrattuna, että minä olen nähnyt +teidät, Heli. Ja kumminkin minä olen saanut puhua ja seurustella teidän +kanssanne vain melkein varkain. Mutta minä olen rakastunut teihin +päivä päivältä yhä kiihkeämmin. Teistä — Sankarivuoren pikku sisäkkö — +riippuu minun onneni. + +Heli ei voinut puhua. Hän tunsi vahvojen käsivarsien kiertyvän +ympärilleen ja sydän löi rajusti. Ruskeitten silmien loisto huumasi +hänet ja hänen kohtalonsa oli ratkaistu. + + * * * * * + +Kun he tulivat huvimajasta, olivat kaikki riisuneet naamionsa. + +— Nyt me tanssimme yhden kerran. Se on ainoa tanssini tänä iltana, Heli. + +— Nyt en minäkään tahdo tanssia muitten kanssa, Jori. + +Lyijy oli sulanut Helin jaloista, mutta rintaa ahdisti vielä. Se oli +niin suloista ahdistusta, että hän toivoi sen kestävän koko elämän. + +Se tanssi oli Helistä yliluonnollisen ihana. Hän saisi elää ikuisesti +tämän vahvan miehen suojelemana. Eikä onnella olisi rajaa eikä loppua. + +Pian tuli Meri, joka oli löytänyt Eilan, ehdottamaan kotiinmenoa. + +Heli esitteli tohtori Reinin Merille ja sitten he lähtivät kaikki neljä +kotiin. + +Heillä oli lyhyt matka kävellä ja kuu huolehti valaistuksesta. + +Eila oli vaiti koko matkan. Meri sai puhua melkein yksin. Heli muisteli +vain äskeisiä juhlallisen huumaavaa elämystä meren loistavien kasvojen +edessä. + +Kodin luona meni Meri ensin sisään, sitten Eila. Heli tunsi käden +pidättävän häntä. + +— Heli, Heli, minun sinikelloni. + +— Hyvää yötä, Jori. + + * * * * * + +Tytöt hiipivät hiljaa huoneeseensa. Rouva Haavisto nukkui yläkerrassa. + +Heli riisuutui nopeasti ja ryömi peitteen alle. Nyt hän olisi tahtonut +olla yksin ullakkohuoneessaan Sankarivuorella. + +Meri alkoi myöskin riisuutua ja kysyi: + +— Etkö sinä mene huoneeseesi, Eila? + +— En vielä. Minulla on paljon sanottavaa teille. Ensiksikin minä +sanon suoraan sinulle, Meri, että sinä olit epähieno, kun sinä +tunkeuduit Schusterin ja minun väliini. Mitä sinä tarkoitit sellaisella +harmillisella sekaantumisella? kysyi Eila ja istuutui pöydän reunalle. + +— Sinä tiedät, että äiti on luvannut pitää sinua silmällä. Sinun äitisi +pyysi erikoisesti, ettemme antaisi Bressaborg-herrojen lähestyä sinua. + +— Kaikissa tapauksissa ei kukaan voi estää minua ottamasta Schusteria +aviomiehekseni, rakastaakseni häntä myötä- ja vastoinkäymisessä. Hän +lupaa myöskin jotakin samantapaista saksalaisen vihkimäkaavakkeen +mukaan. + +— Kauheaa, Eila! Joko sinä olet mennyt ansaan? kysyi Meri pelästyneenä. + +— Se ei ole ansa, vaan onnen satama. Sekä Schuster että Neumann +puhuivat jo keväällä rakkaudesta, mutta minä en oikein uskonut heitä. +Saksaksi sanottuna se ei kuulu yhtä juhlalliselta kuin suomeksi. +Mutta nyt hän kysyi, tulisinko minä hänen vaimokseen. Se oli vasta +jännittävää. Tuovi lauloi juuri salissa ja me istuimme parvekkeella. + +— Mitä sinä vastasit? kysyi Heli. + +— Minä sanoin että: "ich werde geworden sein deine Frau". Minä olin +oppinut sen jo Helsingissä siltä varalta, että he kosisivat vappuna, +jota minä otaksuin. Se on toinen futuuri, eikö niin? + +— Kummanko rouvaksi sinä oikeastaan olet luvannut tulla? kysyi Meri. + +— Hermann Schusterin. Se oli varmasti hän, sillä minä näin hänet +naamioiden riisumisen jälkeen. Ja nyt minä olen äärettömän onnellinen. +Hemmi lupasi kantaa minua käsillään ja olla minun elämäni majakkana. +Hän puhui niin runollisesti ja illemmällä puistossa hän otti kuun +todistajaksi rakkaudestaan. Te ette usko, tytöt, kuinka se oli +tunteellista ja hiveli sydäntä. Ja minä sanoin, mitä minä osasin +saksaksi rakkaudesta: "ich liebe dich" ja "mein Herz funkelt von +Freude" ja "ohne dich, sterbe ich". + +— Älä, hyvä Eila, kerro kaikkea. Sinähän et säästä itsellesi mitään +muistoa, sanoi Heli. + +Hän sääli Eilan lapsellisia tunteita. Itse hän oli kokenut niin +ihmeellisen onnen, että Eilan puhe tuntui karkealla pilalta. + +— Minä olen niin täynnä onnea, että minun täytyy saada teidät ottamaan +osaa siihen, muuten minä pakahdun. — Hemmi oli niin kärkäs, että hän +kosi uudelleen parin tunnin kuluttua. Hän ei uskonut onneaan yhdellä +kertaa, sanoi Eila. + +— Mutta etkö sinä yhtään ajattele, mitä sinun isäsi sanoo? kysyi Meri. + +— Hän tekee tietysti niinkuin isät aina tekevät tällaisissa +tapauksissa. Ensin hän ei tunnusta minua lapsekseen, sitten hän tekee +minut perinnöttömäksi eikä anna äidin mainita minun nimeänikään. Mutta +sitten Hemmi keksii jonkin hyvän afäärin polkupyöräalalla, tai minä +makaan hylättynä kurjalla tautivuoteella. Silloin hän siunaa meitä ja +antaa isot myötäjäiset. + +— Etkös sinä ole rohkaissut Neumanniakin aika tavalla? kysyi Meri. + +— Koska minä en ensin tietänyt, kumpaako heistä rakastin. Nyt minusta +jompikumpi teistä voisi lohduttaa Neumannia. Meri sopisi paremmin +siihen, sillä hän ei luultavasti pitäisi köyhästä tytöstä. Hemmikin +sanoo, että köyhyys tekee ihmiset nariseviksi ja pikkumaisiksi. + +— Parasta olisi, että lähettäisit mokomatkin seikkailijat tiehensä, +sanoi Meri, jota alkoi harmittaa. + +— Sinä puhut kuin sokea väreistä. Oletteko te kumpikaan kokeneet +tulista, etelämaista rakkautta? + +— Et sinäkään, sanoi Meri. + +— Olenpas — tai ainakin keski-eurooppalaista. Hemmi on kotoisin +Berliinistä, tai oikeammin sen esikaupungista, ja sikäläisten tunteet +ovat aivan toista kuin haaleitten suomalaisten. + +Heli tunsi taas syvää sääliä lörpöttelevää Eilaa kohtaan. Hänen omaa +sydäntään kouristi, kun hän muisti hetket lumotussa huvimajassa. Kunpa +pääsisi rauhassa muistelemaan niitä. Kuinka Eila saattoi jaaritella +pyhimmistä elämyksistään. Sellaistahan ei voinut sanoin kuvailla. + +— Mitä sinä aiot nyt tehdä? kysyi Meri. + +— Hemmi tulee huomenna tänne ja sitten me päätämme, miten menettelemme. + +— Äiti ei salli sinun seurustella hänen kanssaan. + +— Täti ei olo ainoa este meidän tiellämme. Onneksi ei apteekkari ollut +eilen häiritsemässä. + +— Hän on minusta paljon reilumpi mies kuin Schuster, sanoi Meri. + +— Kyllä hän on vitsikäs. Mutta kasvot ovat kuin täysikuu ja sääret kuin +puolikuut. Takaraivollakin on kuutamo. + +— Mene nyt nukkumaan, Eila. Minua nukuttaa, sanoi Meri. + +— Te olette omituisia ystäviä. Voisitte edes onnitella ja olla +osaaottavaisia, vaikka ette ymmärräkään totista rakkautta. Te olette +vielä niin lapsellisia, ettette tajua kehittyneen naisen tunteita, +valitti Eila. + +— Sinäkö mukamas olet kehittynyt nainen? kysyi Meri. + +— Minä juuri. Yksi hetki voi kypsyttää lapsesta naisen, sanoi Eila +hypäten pöydältä ja meni huoneeseensa. + +Heli ajatteli, että luo viimeinen lause oli ainoa järkevä Eilan +puheista. Yksi hetki oli totisesti tehnyt Helistäkin naisen. + +— Minulla on hiukan huono omatunto Eilan suhteen. Ehkä hän rakastaa +saksalaistaan omalla kevyellä tavallaan. Meidän olisi pitänyt olla +vähän osaaottavaisia häntä kohtaan, sanoi Meri ja veti peitteen ylleen. + +— Ei tuollainen ole rakkautta, sanoi Heli. + +— Meillä oli kaikissa tapauksissa hauska ilta. Hyvää yötä, Heli. + +— Hyvää yötä, Meri! + +Heli ei luullut saavansa unta koko yönä. Hän ajatteli kiitollisuudella +Tuovia, joka oli hävinnyt niin hienotunteisesti järjestettyään ensin +heille ihanan suojapaikan. Mitähän hän arveli? Ainakaan hän ei ollut +mustasukkainen Helille. + +Mutta hyvin pian Helin ajatukset kävivät epäselviksi ja hän nukkui +suloisiin muistoihinsa. + + * * * * * + +Kun Heli seuraavana aamuna heräsi, kuuli hän Merin ja Eilan puhelevan +viereisessä huoneessa. Hän ei liikahtanut, saadakseen rauhassa ajatella. + +Aurinko paistoi huoneeseen ja elämä tuntui vahaavan ihanalta. — +Ajatella, että hän parin vuoden ylioppilas, oli voittanut voimakkaan +miehen rakkauden. Ja lisäksi oppineen tohtorin, jolla oli ihanista +ihanimmat silmät. Ja ääni, joka sai sydämen värähtelemään. + +— Nouse, Heli, aamukahville, huusi Meri. + +Heli alkoi pukeutua. Hän kuunteli oven kautta tyttöjen puhetta. Rouva +Haavisto oli saamassa sairasvoimistelua. + +Kahvia juodessa puheli Eila yhtämittaa: + +— Ette usko, kuinka Hemmi on hieno mies. Hän suutelee kädelle ja sanoo: +"erlauben sie", ja kunnioittaa vinhasti naisia. + +— Mutta eihän hän ole sen korkeampi herra kuin kauppamatkustaja, sanoi +Meri. + +— Niin, mutta Saksa on niin paljon suurempi ja hienompi maa kuin Suomi, +että kauppamatkustajat ovat siellä meidän kauppaneuvosten veroisia. +Niinkuin heidän kansakoulunopettajansa ovat oppinsa puolesta kuin +meidän professorit, selitti Eila varmasti. + +— Onko kauppamatkustajilla myöskin kauppaneuvosten tulot? kysyi Heli. + +— En minä sitä tiedä. Mutta Hemmi sanoo, että jos isä antaa kunnolliset +myötäjäiset, niin hän ostaa minulle auton ja angorakissan. + +— Suurenmoista! nauroi Heli. + +Samassa eteisen kello soi. Palvelija tuli sanoinaan että: "siellä +on herra, joka kysyy jotakin, mutta minä en ymmärrä hänen sekavaa +ruotsiansa." + +Eila nielaisi nopeasti perunanpalasen, veti kiharan ohimolle ja oikoi +tulipunaista hamettaan. + +— Se on hän. Jääkää te tänne, minä menen ensin sisään, sanoi hän ja +meni saliin jättäen oven auki takanaan. + +Tytöt kuulivat jonkun puhuvan saksaa ja sitten Eilan sanovan: + +— Ah wie schöne Blumen. Nicht pussen, Mädchen in der Nähe. Halloo, +tytöt, tulkaa sisään! + +Meri ja Heli tulivat sisään ja Eila esitteli: + +— Mein verlobt Hermann Schuster und Freundinnen Heli Sarkamaa und Meri +sie kennen ennestään. Me ollaan kihloissa, verheiratet — —. + +— Verlobt, liebe Eilehen, korjasi Schuster ja tervehti tyttöjä. + +Hän oli sinisessä takissa ja vaaleanharmaissa, leveissä housuissa. +Takki oli kaareva vyötäisiltä ja käsivarressa oli dublekello. Jaloissa +oli kirkkaat sukat ja vielä kirkkaammat, keltaiset puolikengät. + +— Puhutaan vain suomea. Hemmi ymmärtää sitä aika hyvin. Katsokaa, +kuinka ihania, punaisia ruusuja hän toi. Ne sopivat mainiosti pukuuni. + +Eila oli häikäisevä. Ylt'yleensä punainen puku, posket ja kukat samaa +väriä. + +Perästäpäin Meri sanoi, että silmiä kirveli, jos kauemmin katsoi tätä +räikeää paria. + +Tytöt onnittelivat jäykästi ja Schuster alkoi suulaasti selitellä +iloaan saadessaan tutustua Eilan ystäviin. Hän puhui saksaa ja Meri +pisti väliin jonkin lauseen. + +— Mitähän Neumann sanoo tästä, Hemmi? Ja missä hän on? kysyi Eila äkkiä. + +Schuster kertoi, että he olivat tulleet yhdessä Maarianhaminaan ja +asuivat samassa hotellihuoneessa. Mutta he eivät olleet tavanneet, +sillä Neumann oli mennyt ulos Schusterin nukkuessa. + +Silloin kilahti taas eteisen kello. Parin minuutin perästä tuli +toinen saksalainen sisään. Hän oli yhtä keikarimaisesti puettu kuin +toverinsakin ja käsissä oli kimppu samanlaisia ruusuja kuin äskeisetkin. + +Hän kiiruhti Eilan luo ja ojensi kukat tälle ja sanoi: + +— Ach, liebe Eilaa, meine Eilaa, hier hast du mich. + +— Mikä liebe Eilaa minä olen? kysyi tämä ymmällään. + +Neumann kumarteli oikealle ja vasemmalle ja sanoi olevansa iloinen +tutustuessaan morsiamensa ystäviin. + +Schuster sekaantui asiaan. Hän alkoi selitellä toverilleen ja tämä +selitteli takaisin. Molemmat puhuivat nopeasti ja kiihtyivät yhä +enemmän. He viittoilivat käsillään ja koko kasvot näyttivät eleitä. + +— Ovatko he tulleet hulluiksi? Minä en kuule muuta kuin scha, snbe ja +schanhasce ja oman nimeni, sanoi Eila pelästyneenä. + +Meri oli kuunnellut herrojen puhetta. Hän selitti muille: + +— Näyttää sillä, kuin he molemmat olisivat olleet kasinolla eilen. +Ja kumpikin sanoo kosineensa Eilaa. Sinä olet nähtävästi kihloissa +molempien kanssa. Vai annoitko sinä kenellekään rukkasia eilen? + +— En antanut, enkä nähnyt Neumannia koko iltana. Ich liebe Schuster, er +war Ritter, sanoi Eila kääntyen väittelevien puoleen. + +Silloin Neumann tulistui. Hän sanoi olleensa myöskin puettu ritariksi +ja kosineensa Eilaa noin puoli kymmenen tienoissa tanssisalin +parvekkeella. Hän toisti omia ja Eilan sanoja todistukseksi. + +— Juuri noin se oli, ja kauniisti hän puhuikin. Ja kun minä olin +vastannut: "ich liebe dich" niin koko sali alhaalla paukutti käsiään, +sillä Tuovi oli juuri lopettanut laulunsa. + +Sitten Schuster selitti, että Neumann oli tullut kello puoli yksitoista +hotelliin ja he olivat vaihtaneet pukuja. Kello yksitoista oli Schuster +taas Eilan luona ja kosi tätä puistossa. + +— Miksei Neumann varoittanut Schusteria? kysyi Eila. + +Neumann vastasi, että hän ajatteli, että saakoon Schuster rukkaset niin +uskoo paremmin. + +— Minkätähden teillä oli sama puku? kysyi Meri. + +— Es war billiger, sanoi Schuster. + +— Ja, natürlich billiger, säesti Neumann. + +— Olette te aika aaseja, kun ajattelette huokeutta sellaisella +retkellä, tulistui Eila. + +— Aasi — was ist das? kysyi Schuster. + +— Selvitä nyt, Eila, asiasi näitten herrojen kanssa. Tämä on liian +räikeä tilanne. Ota toinen ja lähetä toinen pois. Tai mieluummin lähetä +molemmat matkaansa. + +— Oikeastaan minä rakastuin siihen, joka kosi parvekkeella. Nyt minä +olen ihan sekaisin taas, valitti Eila. + +Hän oli purskahtamaisillaan itkuun. + +Mutta saksalaiset kiivastuivat. He syyttivät Eilaa kevytmielisyydestä +ja väittivät hänen keimailleen molemmille. Schuster vaati Meriä ja +Heliä todistamaan, että Eila oli esittänyt hänet sulhasenaan ja Neumann +vetosi Eilan lupaukseen. + +Asia olisi pitkittynyt vaikka kuinka pitkäksi, ellei rouva Haavisto +olisi tullut kesken kaiken kotiin. + +— Mitä elämää täällä on? Eila itkee ja kaksi vierasta herraa huutaa +niin, että kuuluu kadulle? kysyi hän ankarasti. + +Kaikki seisoivat hämillään. + +— Herrat Schuster ja Neumann — äitini, esitti Meri. + +— Mitä tämä merkitsee, Eila? Sinulla ei ole lupa seurustella näitten +herrojen kanssa. Toivon, ettet pidätä heitä täällä. + +— Minä olen saanut kylläkseni heistä. Gehen sie weg, draussen. Ich will +nicht Schuster, ich will nicht Neumann. Gehe deines Weges, sanoi Eila. + +Saksalaiset alkoivat murista ja syytellä, mutta rouva Haavisto sanoi +lyhyesti: + +— Adieu, meine Herren. + +Siinä ei auttanut muu kuin totella. Herrat menivät synkkinä eteiseen +uhaten ja valittaen suomalaisten käytöstä. + +Kun muut luulivat heidän jo menneen, aukeni ovi ja Schuster ryntäsi +sisään. Hän nykäisi oman kukkakimppunsa maljakosta ja Neumannin ruusut +Eilan käsistä ja hävisi sanomatta sanaakaan. + +Meri ja Heli purskahtivat nauruun, mutta Eila nyyhkytti: + +— Mokomatkin saiturit. — Minä lähden metsään rauhoittumaan. Selittäkää +te tädille, ettei hän luule minua syylliseksi. + +Hän järjesti kiharansa peilin ääressä, puuteroi hiukan nenäänsä, +kaappasi hatun eteisestä ja meni ulos. He kuulivat hänen ottavan +pyöränsä portaista. + +Meri selitti kaiken minkä tiesi ja kaikki olivat tyytyväisiä siihen, +että juttu oli loppunut tähän. + +— Minä luulen, että Eila kärsii. Hän on niin kauan aikaa ollut +saksalaisten lumoissa. Oli surkeaa, että hänen unensa päättyi näin +koomillisesti, sanoi Meri. + +— Parempi näin kuin että se päättyisi traagillisesti, sanoi rouva +Haavisto. — Nyt menemme lounaalle. + +Koko aterian ajan he pohtivat Eilan kohtaloa. Muut olivat yksistään +iloisia, ainoastaan Meri oli huolissaan Eilasta. Tällainen +väkivaltainen ratkaisu jättäisi hänen mieleensä syvän haavan. + +Kun he nousivat aterialta, kuulivat he Eilan äänen ikkunan ulkopuolelta. + +— Halloo, Meri — huusi hän. — Minun pyöräni vikaantui tuolla mäellä. +Minä vien sen nyt korjattavaksi. Onneksi sattui apteekkari Jurmo +paikalle. Hän auttaa minua kuljettamaan sitä. + +Meri kumartui ikkunasta ulos. + +— Päivää, herra apteekkari. Ethän sinä ole lounastanut, Eila? + +— En minäkään. Me menemme kasinolle syömään, sanoi Jurmo. + +— Mikä sinun pyörällesi tuli, Eila? kysyi Meri. + +— Jotakin vääristyi. Sehän on kurja Bressaborg-pyörä. Sen liikkeen +kanssa ei tulisi olla missään tekemisissä. + +— Milloin tulet kotiin? kysyi Meri. + +— Silloin kuin kivi veen päällä pyörii, nauroi Jurmo. + +— Mennään nyt. + +— Bressaborgit eivät kelpaa mihinkään, huusi Eila mennessään. + +— Eila peittää hyvin sydänhaavansa, sanoi Heli. + +— Minä erehdyn aina luulemaan häntä syvemmäksi luonteeksi kuin hän on. +sanoi Meri. + +— Minä kiitän onneani päästessäni tästä edesvastuusta, huokasi rouva +Haavisto. + + * * * * * + +Pian senjälkeen pyydettiin Heliä puhelimeen. Se oli Jori Reini, joka +pyysi häntä tulemaan laivasillalle, jossa peräpotkuri odotti. Sillä he +voisivat yhdessä palata Sankarivuorelle. + +Heli kiitti ja hyvästeli rouva Haavistoa ja Meriä. Tuoville hän lähetti +terveisiä. Hän oli hyvillään, etteivät he enää tavanneet, sillä +selitykset olivat vaarallisia. + +Heli oli ostanut uuden hatun entisen sijalle ja samanvärisiä kukkia +rintaan. + +Kun Meri hyvästeli Heliä puutarhan portilla, sanoi hän: + +— Minä en ole koskaan nähnyt sinua noin sielukkaan näköisenä. Sinä olet +laihtunut ja jalostunut kulkiessasi ominpäin maailman rantaa. Sinusta +loistaa jotakin erikoista. Oletko sinä onnellinen? + +— Meri, minä olen nuori ja onnellinen. Ja kiitollinen elämälle, joka +lupaa minulle enemmän kuin kenellekään toiselle, sanoi Heli ja kiiruhti +pois. + +— Vielä kerran minä urkin Heliltä, mitä hän nyt salaa, ajatteli Meri +mennessään sisään. + +Kun Heli tuli rantaan oli Jori Reini odottamassa häntä. + +— Tässä on ensimmäinen lahjani sinulle, sanoi hän ojentaen kimpun +sinikelloja. + +— Kiitos, ne ovat herttaisia, sanoi Heli ja astui veneeseen. + +Hän oli iloinen siitä, ettei Jori antanut ruusuja, se olisi +muistuttanut Eilan seikkailua. + +Ensinnäkin Heli tunsi olevansa suorastaan kaino, mutta se tunne hävisi, +kun Jori pani moottorin käyntiin ja alkoi puhua. + +— Eilen illalla minä tulin tällä veneellä yksin kuutamossa kotiin. Minä +olin niin sanomattoman onnellinen, että luulin olevani satumaailmassa. +Minä olin savuttanut kaiken sen, mitä eniten olin toivonut. Minä olen +aina kaivannut suloista, turmeltumatonta naista, sellaista kuin sinä +olet ja jommoista tuskin näkee nykyaikana. Ei silti, että minä olisin +vanhanaikainen ja ahdas, mutta minun naisihanteeni ei ole nykyajan +tyttö. + +— Minäpä olen nykyajan ylioppilas ja kasvatettu yhteiskoulun henkeen, +sanoi Heli. + +— Sinua se ei ole tärvellyt. Sinä olet säilynyt hienona ja herttaisena +minua varten. + +— Jori, Jori! + +— Nyt minä tahdon olla häiriytymättä sinun kanssasi jonkin hetken. +Menemme ensimmäiseen saareen, jossa ei näy ihmisiä. + +— Mitä Sankarivuorelle kuuluu? + +— Minä sain kirjeen Svenssonilta. Hän on suorittanut keskikoulun +tutkinnon muissa aineissa paitsi matematiikassa, jota hän lukee +ahkeraan. Konsuli on hyvin ihastunut häneen ja sanoo usein, että +Svensson korjaa Siljon kasvatuksessa sen minkä kotikasvatus on pilannut. + +— Milloinka sinä lähdet Sankarivuorelta? + +— Tänä iltana. Minä nousin tänä aamuna varhain ja kokosin tavarani. +Laiva lähtee illalla Maarianhaminasta. Minun olisi pitänyt matkustaa jo +aikoja sitten, mutta minun oli mahdoton riistää itseäni irti sinusta. + +— Nyt olisikin vaikeaa olla yhdessä Sankarivuorella. Pian minä saisin +taas kuulla, että seurustelen liian tuttavallisesti tohtorin kanssa, +sanoi Heli. + +— Kerropas nyt, kuinka keksit ruveta sisäköksi? + +Heli kertoi juurta jaksaen syyt menettelyynsä. Hän puhui perheestään ja +halustaan lukea luonnontieteitä. + +— Tietysti sinä voit jatkaa lukujasi — työ yhdistää meitä vieläkin +enemmän. Mutta sehän ei estä meitä menemästä naimisiin. Minulla +on virka Helsingissä, mutta keväällä minä lähden opintomatkalle +ulkomaille. Silloin sinä tulet mukaan, rakas. + +— Se olisi ihanaa, Jori. + +— Heti syyskuun alussa minä tulen Helsinkiin. Silloin on hauska +tutustua perheeseesi. Ja yhtä hauskaa on viedä sinut minun omaisteni +luo. + +— Meikäläiset ottavat sinut varmasti ilomielin vastaan. Veljet ovat +jo olleet huolissaan minun naittamisestani. Heistä naiminen on suurin +onni, mitä naiselle voi tapahtua. + +— Entä sinusta, Heli? kysyi Jori ja ajoi veneen saaren hiekkarannalle. + +Heli hyppäsi ensiksi maihin ja sanoi sieltä: + +— Minusta myöskin, Jori. + +Jori oli samassa rannalla ja Heli hänen sylissään. + +Ihania hetkiä, sanatonta onnea. + +— Näin yli-inhimillisen suloista kesää ei varmaankaan ole ollut +paratiisin ajoilta saakka, sanoi Heli toivuttuaan. + +— Eikä maa ole kantanut tällaista tyttöä siitä saakka, sanoi Jori. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75611 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..e1630b2 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #75611 (https://www.gutenberg.org/ebooks/75611) |