diff options
Diffstat (limited to '75595-0.txt')
| -rw-r--r-- | 75595-0.txt | 13846 |
1 files changed, 13846 insertions, 0 deletions
diff --git a/75595-0.txt b/75595-0.txt new file mode 100644 index 0000000..cc3e897 --- /dev/null +++ b/75595-0.txt @@ -0,0 +1,13846 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75595 *** + +language: Finnish + + + + +RAAKALEENKORJUU + +Kirj. + +Sheila Kaye-Smith + + +9. painoksesta ("Green Apple Harvest") suomentanut + +Valfrid Hedman + + + +Uusia romaaneja 12 + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, +1928. + + + + + + +I OSA + + + + +1. + + +Bodingmaresin Fullerit olivat asuneet High Tiltin pitäjässä lähes +kolmesataa vuotta. He olivat saapuneet seudulle kuninkaallisen Kaarlen +hallituksen köyhdyttäminä metsäjunkkareina, syömään niukkaa leipäänsä +maailmasta eristyneinä Cromwellin tasavallan aikana ja täällä vaipuneet +syrjäisen lymypaikkansa unhoon. Heidän asiansa elpyessä he itse eivät +elpyneet. Sussexilaisen kylän hiljaiset riennot nielivät heidän +sielunsa, niinkuin sen kirkkomaan multa otti vastaan heidän ruumiinsa. + +Fullerit eivät enää seurustelleet prelaattien ja ylimysten, vaan +maalaispastorien ja pienten kartanonherrain kanssa. Samoin kuin +Bodingmares vaipui aatelishovista talonpoikaistaloksi, muuttui heidän +seurapiirinsäkin maanviljelijöiksi ja rämeseutujen karjankasvattajiksi; +ja kun Rotherin laakson isot maatilat ajanmittaan kasvoivat ja +yllättivät Bodingmaresin, olivat heidän tuttaviaan vähävaraisemmat +tilalliset, lampuodit, vuokratalolliset ja pienviljelijät. Verkalleen, +mutta armottomasti Rotherin tasankojen tienoo söi Fullerien omistuksia. + +Bodingmares sijaitsi lähellä Rother- ja Dudwell-jokien yhtymäkohtaa +tasangolla Haremeren herraskartanon alapuolella. Asuinrakennus oli +lombardialaisten poppelien ympäröimänä latojensa ja kuivuuhuoneittensa +keskellä Bugshullin metsän ylävällä rinteellä, mutta Fullerien tilukset +— heidän peltonsa, joissa kasvoi sitkeäkuorista kauraa, heidän +laidunmaansa, heidän turnipsi- ja rehujuurikasvainionsa — viettivät +alas puronrantaa kohti. Siellä oli myöskin saanut suojaisen paikkansa +soikiomainen humalatarha, jonka vihreässä hämärässä ilma kesäisin +höyrysi tuikean huumaavana. + +Kartanon nykyinen omistaja oli James Fuller, joka äskeisin oli saapunut +Bulverhythestä, missä hänellä oli ollut varsin tuottava kauppapuutarha, +kunnes lapsettoman sedän kuolema oli tehnyt hänet puolittain vastoin +tahtoaan näiden kahdensadan eekkerin omistajaksi. Hän oli kaupungissa +kasvanut, vaikkei kaupungissa syntynyt, ja se lienee ollut yhtenä +syynä, miksi hän rikkoi Fullerien perintätavat ja harjoitti hartauttaan +vaatimattomassa metodistikappelissa eikä pitäjän kirkossa. Fullerit +kylläkin olivat jo kauan sitten unohtaneet, että he asemastaan saivat +kiittää etupäässä uskollisuuttaan valtiokirkkoa kohtaan, mutta High +Tiltissä, kuten useimmissakin maanviljelyskunnissa, oli vakiintunut +katsantokanta, että vapaatilallisen ei mitenkään sopinut käydä +kappelissa, ja tämän sovinnaisuuden uhmaaminen alensi Jamesin mainetta +naapurien silmissä. + +Moni mies olisi erehdyksensä huomattuaan sen korjannut, mutta niin ei +tehnyt James. Metodisteja hän sai kiittää kääntymyksensä ihmeestä, +paikastaan valittujen joukossa ja niistä ajoittaisista hurmioista, +jotka toivat vaihtelua hänen elämänkokemuksensa viileään harmauteen. +Muuttuipa hän hartaassa järkähtämättömyydessään katkeraksikin +ja soimasi lapsilleen kirkkoa, joka oli poikennut apostolisista +perintätiedoista ja repostellut armon vakavimpia dogmeja. + +Hänellä oli kaksi lasta ensimmäisestä vaimostaan Susan Sharmanista, +joka luonteensävyltään oli ollut hyvin hänen kaltaisensa vaikkakin aina +oli enemmän korostanut säädyllisyyttä ja hyvää naapuruussuhdetta kuin +aviomies. Vaimo kuoli ennenkuin hän lähti Bulverhythestä, ja James oli +muuttanut maalle leskimiehenä, jolla oli poika ja tyttö. Sitten hän +oli eräänä päivänä High Tiltissä tavannut Elizabeth Boumerin ajamassa +isänsä linjaalivaunuja karjan perästä; ja tytön lempeät kasvot syvine +hymykuoppasineen poskien ruusujen keskellä, pyöreä, suloinen suu +rusohuulineen ja heteiden kukkapölyä muistuttava, himmeän kultaisena +liehuva tukka olivat herättäneet hänessä tunteita, joiden hän ei enää +koskaan ollut luullut elpyvän. Ne eivät liittyneet hänen muistoihinsa +Susanista, jonka hän oli nainut taloudellisista syistä, yhtä paljon +kuin muistoihin siitä menneisyydestä, joka hänellä oli ollut ennenkuin +Herra loi hänen sydämensä uudesti, joka nyt oli poissa ja jonka hän +toivoi olevan jo unohdettuna. Mutta hän ei voinut pitää näitä tunteita +pahoina, kun ne liittyivät Elizabethin kasvojen kukikkaaseen suloon +ja hänen ikäänkuin kastehelmien pehmentämään lempeyteensä. Niinpä hän +paljon rukoiltuaan oli antanut niille perään; ja neitonen sääli tuota +miestä, jonka silmät olivat sekä murheelliset että voitonriemuiset +ja kielellä sekä mettä että sappea. Hän oli ottanut vastaan hänen +kosintansa ja tullut niiden aatelisnaisten nöyräksi seuraajaksi, jotka +olivat liiankin hyvin alistuneet syrjäiseen osaansa. + + + + +2. + + +Eräänä lokakuun iltana seisoi James Fuller kartanonsa pihalla, +odottaen kahta poikaansa, jotka hänellä oli toisesta vaimostaan. +Vanhemmat lapset olivat jo äitipuolensa kanssa keittiössä teellä, mutta +nämä Elizabethin pojat olivat tapansa mukaan myöhästyneet. Hän oli +kiukuissaan ja ärtynyt, sillä sinä iltana hän aikoi viedä perheensä +High Tiltissä pidettävään herätyskokoukseen. Hänen suunsa oli ojentunut +viivaksi, joka olisi voinut merkitä hymyä, jollei se olisi ollut niin +ohut ja traagillinen. Jos jotakin oli jätettävä pois illan ohjelmasta, +niin se oli nuorukaisten tee. Sitten hänen suunsa viiva lerpahti leukaa +kohti, — hän muisti, ettei hän voinut jättää Robertia ilman teetä, +jos hän sitä halusi. Robert oli täysikasvuinen, täytti Mikonpäivänä +kaksikymmentäkaksi vuotta, eikä hänen isänsä ollut ainakaan viiteen +vuoteen kyennyt pakottamaan häntä mihinkään sellaiseen, mitä hän ei +tahtonut tehdä. Clemiä hän voi vielä hiukan komentaa, sillä Clem oli +ainoastaan seitsentoistavuotias ja arkaluontoisempi; mutta hän ei +niin paljoa välittänyt Clemistä, tämä kuuliainen poika kun ei koskaan +ollut uhmannut hänen heikkouttaan. Mutta tuon ison, rotevan, reippaan +Robertin, joka uhkui terveyttä ja synnillisyyttä, hän olisi tahtonut +taltuttaa. Unelmissaan hän joskus peittosi Robertin perinpohjin. + +»Isäntä!» huusi hänen vaimonsa ääni huoneistosta, kutsuen häntä +kukkurallisen lautasensa ja jäähtyvän teekuppinsa ääreen. James +kääntyi. Hän oli harteva, kumarainen mies, mustiin kirkkovaatteisiinsa +puettuna. Tiililattiaisen kodan läpi, jossa oli kiiltäviä +vaskiastioita, hän astui lämpimään keittiöön, jossa Elizabeth Fuller +söi voileipää, juustoa ja punalaukkaa Susan Sharmanin lasten kanssa. + +Jim oli isänsä kaltainen, mutta häneltä puuttui niitä heikontavia +ominaisuuksia, jotka tekivät Jamesin inhimillisemmäksi. Pojalla +oli isänsä ankara, ohut suu, mutta ilman sen surunvoittoista +taipuvaisuutta; hänellä oli isän silmät, mutta ilman niiden tuikkivaa +valoa. Muutoin hän oli sopusuhtainen, kolmikymmenvuotias mies, ja +Jamesista hän näytti vankasta juuresta kasvaneelta puulta. Hän ei +ollut koskaan pojassaan havainnut mitään nuorten miesten tavallisia +haihatteluja ja riehahteluja, jollaiset niin unohtumattomasti olivat +kuuluneet hänen omaan nuoruuteensa,— muttei myöskään oman henkisen +tulensa lämpöä tai leimahteina. + +Mary muistutti paljonkin veljeään, jota hän oli kahta vuotta nuorempi, +kirkas- ja vilkassilmäinen neitonen. Aterioidessa piti etupäässä hän +puhumisesta huolta, sillä Elizabeth suunnitteli päässään hametta, joka +valmistettaisiin jonkun verran uutta kangasta lisäämällä vanhasta +viisikesäisestä hameesta. James mietiskeli, ja Jim oli nälissään. + +»Minä olen aika väsynyt odottamaan niitä poikia aterioille», sanoi +Mary; »taas viime sunnuntainakin liha meni piloille heidän tähtensä, +vaikka minun täytyy sanoa, äiti, että sinä lämmitit uunin liian +kuumaksi... joutavaa polttoaineen kulutusta nykyisin, ja liha tulee +parempaakin, jos se kypsytetään hitaasti. Näithän, että se reisipala +oli paistunut sekä liian kuumassa että liian kauan. Mutta vielä +pahempi juttu oli, kun täytyi odottaa niitä kahta, jotka eivät koskaan +käy kirkossa, vaan juoksentelevat mailla mantereilla kuin pakanat, +laisinkaan välittämättä hyvän ruuan pilaantumisesta.» + +»Emmehän ole heitä sentään teelle odottaneet», virkkoi Elizabeth +lauhkeasti; »ajatelkaahan, kuinka julman jäähtyneenä he saavat sen +hörpittäväkseen». + +»Oikein heille. En voi sietää tommoisia, jotka eivät koskaan ajattele, +että ruoka on keitettävä yhtä hyvin kuin syötäväkin.» + +»Sieltä he tulevat», virkkoi Jim, suu täynnä ruokaa. + +Nopeita askeleita kuului pihasta, ulko-ovi pamahti auki, joku häristi +kissaa, ja sitten avautui keittiön ovi yhtä rajusti kuin toinenkin, ja +Elizabethin vanhemman pojan mukana tuoksahti huoneeseen eloisuutta ja +huolettomuutta. + +»Missä Clem on?» kysyi Mary. + +»Enpä tiedä; kaiketikin ulkona Pollyn kanssa. Hei, äiti, minä juon +kupillisen teetä.» + +»Jos olet janoissasi, ei se ainakaan johtune juomattomuudesta», sanoi +herra Fuller, tunnustellen voimakasta oluenlemua, jonka Robert oli +tuonut tullessaan. + +Robert nojasi taaksepäin tuolillaan ja oikaisi säärensä ulos. Hän +näytti ikäistään vanhemmalta. Hänen kasvonsa olivat verevät ja +ylähuulessa oli pienet mustat viikset, jotka varjostivat, vaan +eivät kätkeneet hänen suupieltensä kaaria. Silmät olivat siniset ja +jokseenkin isot, tukka tumma ja huolellisesti öljytty. Hän oli puettu +High Tiltin keikarien tavoin vaaleanruskeaan takkiin ja ruudullisiin +ratsastushousuihin, nahkasääryksiin ja puolisaappaisiin. + +»Tyhjensin kaksi tuopillista tummaa olutta Pixin ja Boormanin kanssa +'Georgen' kapakassa ja sitten yhden vaalean Woolpackissa vanhan +Pepperin kanssa. Muutoin on ollut kuiva iltapäivä.» + +James Fuller huokaisi. + +»Sillä tavoin sinä valmistaudut hartauskokoukseen.» + +»Sitä paremmin minä veisaan, kun kurkku on kostea» — ja yhä nojaten +taaksepäin tuolillaan, siniset silmät kattoon tähdättyinä, Robert +aloitti: + + »Käy verivirta kuohuen + haavoista Kristuksen.» + +»Pidä kitasi kiinni, sinä pilkkaava syntinen!» huusi James. + +Mutta Robert, josta virsi oli hauska, lauloi edelleen voimakkaalla +kouluttamattomalla äänellään: + + »Mä uskon, _tahdon_ uskoa, + ett' omain Jeesus on. + Hän ristinpuulla eestäni + on käynyt kuolohon.» + +James karahti pystyyn, käsi nyrkkiin puristettuna. + +»Isäntä rakas!» ehätti Elizabeth. + +»Älä tule väliin, Eliza. Olet jo tehnyt kylliksi pahaa antaessasi +minulle moisen pojan, joka tuhlaa iltapäivänsä juopotteluun ja iltansa +jumalanpilkkaan...» + +»Miksikä se on jumalanpilkkaa, että veisaan virren teeni ääressä, mutta +hyvä ja pyhä asia, jos veisaan sen kirkossa?» + +»Sinä veisasit sitä pilkataksesi?» + +»Enpä niinkään.» + +»Jatka atriaasi, isä», virkkoi Mary rivakasti, »muutoin ei kukaan +meistä ehdi kappeliin». + +James kääntyi muristen jatkamaan syöntiään. Robertin käytös kiusoitti +häntä vielä enemmän kuin Clemin, vaikka hän tiesi, että viimemainittu +yritti jäädä pois kappelista, kun taas toinen oli kylläkin halukas +lähtemään. Ihmeellistä kylläkin, oli Robert karkeasta luonteestaan +ja paheksuttavasta käytöksestään huolimatta aina mielellään käynyt +jumalanpalveluksissa ja hoilannut virsiä, jotavastoin kuuliainen +Clement oli tässä suhteessa osoittautunut karkailevaksi ja vikuriksi. + +Tänä iltana hän olisi ehkä kokonaan väistänyt velvollisuutensa, jollei +Robertin myöhäinen tulo ja hyvällä ruokahalulla ja katumattomin mielin +nautittu ateria olisi viivästyttänyt muiden lähtöä. He tulivat kaikki +talosta kovalla kiireellä, vyöryen tummina varjoina syksyn hämärään, +ja säikähdyttivät kaksi olentoa, jotka juuri olivat tulossa sisään +pihaportista. + +»Uuhi» + +»Sinäkö siinä, Clement?» + +»Niin, isä — minä ja Polly.» + +Valju keltainen kuu oli soutanut esiin uuninpiippujen yläpuolelle +ja päärmäsi pihan sumun hunajan väriseksi. Sen sameassa säteilyssä +hämärtyivät pojan ja tytön hahmot yhteen heidän seisoessaan käsi +kädessä. + +»Sinä kiusallinen nuori maleksija!» huudahti James Fuller, »Minä tunnen +sinut! Hiipimässä sisälle, sitte kun luulit meidän menneen kappeliin. +Luulit poimivasi lihavan illallisen lautasilta. Mutta etpä saa +palaakaan. Sinä lähdet meidän kanssamme rukouskokoukseen heti kohta... +Ja sinä, Polly Ebony, mene kotiteloillesi. Kyllä minä sinulle näytän, +jos vielä tapaan sinut lurjustelemassa pitäjällä poikani kanssa, +esteenä hänen sielunsa pelastukselle. Menehän siitä!» + +Polly Ebony tuijotti häntä ympäröiviin hämäriin kasvoihin; sitten hän +näytti kieltään James Fullerille ja, vaistomaisesti välttäen hänen +kätensä häilähdystä, kääntyi, sukelsi piementoon ja juoksi pois. + +»Hän on omaistensa kaltainen», sanoi James tuijottaen tytön jälkeen. +»Onpa se oivallista seuraa Clemille — ne ovat säädytöntä väkeä, kaikki +hulttiomia, siellä Orznashissa, ja Polly on kerrassaan kelvoton kakara.» + +»Minä pidän hänestä eri paljon», jupisi Clem. + +»Tuki siivoton suusi ja astu minun viereeni.» + +Clem loi rukoilevan katseen äitiinsä ja Robertiin, mutta huomasi, +ettei hän siltä taholta mitään apua saanut. Kyllähän Elizabeth +tapansa mukaan lausui lempeästi: »Isäntä rakas...» mutta James +kielsi häntä sekaantumasta, tehden sen kuitenkin varsin lauhkeasti, +koskei hän pelännyt antaa perään vaimolleen. Robert taas vain nauroi +hillittömästi, ajatellessaan, kuinka kauniisti Clem oli joutunut +kiikkiin. + + + + +3. + + +Clem ei vihoitellut siitä, että Robert hänelle nauroi; tunsipa hän +epämääräistä tyydytystäkin, että oli tuottanut hänelle huvia. Hän +tallusti kylläkin nöyrästi samean, kellervän hämärän läpi, tuon +tuostakin puhallellen kylmiä käsiään. Hän oli ruumiinrakenteeltaan +aivan toisenlainen kuin veli, nimittäin lyhyt ja sirotekoinen, mutta +silti kyllin jäntevä. Hänellä oli omituinen villavan musta tukka, +joka kihartui hänen päänsä yli kuin karitsantalja, ja silmät olivat +kirkkaasti ruskeankeltaiset kuin vesilätäköt kylän raitilla. Muutoin +olivat hänen kasvonsa aivan tavalliset sussexilaisen pojan kasvot, +suu laaja ja nenä lyhyt, ja ihossa hohti saksilaista vaaleutta kesän +ahavoittuman alta. + +Kuu kiipesi usvan yläpuolelle, jonka keskeltä häämöittivät nukkuvan +seudun äänettömät muodot, metsän, aumojen ja pensasaitojen himmeät +ääriviivat. Sieltä täältä vilkkui valo tähtösen tavoin jonkun maatalon +ikkunasta tai joku lampare heijasti kuun heikkoa sumun tummentamaa +valoa. Ei käynyt tuuli, liikkumattomassa ilmassa oli pakkasen tuntua, +ja usva oli vaimentanut kaikki kujat, niin että yön pikku äänetkin — +koiran haukunta Bantonyssa, kavioiden kapse maantiellä, junan etäinen +vihellys ja kohina, Fullerien pehmeä astunta tanterella — kaikki +hiljenivät pensasaidan toisella puolen liikkuvien lehmien hamuamista +heikommiksi. + +Metodistikappeli sijaitsi aivan kylän ulkopuolella tienristeyksessä, +mistä yksi tie menee Mountpumpsiin ja Little Pix Halliin, toinen +Switesdenin kautta ja Merrimentin maatilan ohi Kentiin ja kolmas sinne +tänne poikkeiltuaan vihdoin Lontooseen, vaikka tienviitta ei tiedä sen +ulottuvan viiden englanninpenikulman päässä sijaitsevaa Ticehurstia +kauemmaksi. Ovi oli avoinna, ja lampunvaloa ja petroolinhajua tulvahti +samalla kertaa ulos. Herra. Fuller otti hatun päästään ja puristi +Haiselmanin Coxin ja Little Moatin Breamin kättä, jotka seisoivat +ovensuussa virsikirjoineen. Herra Cox sanoi, että sananjulistaja oli +muualla saavuttanut saarnoillaan suurta suosiota, ja toivoi High Tiltin +herätyskokouksesta tulevan yhtä siunauksellisen; herra Bream taas +huomautti käheästi, että tällainen ilma oli mainiota juurikkaille. + +Fullerit istuivat eräässä etumaisista penkeistä, vain kolmen rivin +päässä korkeasta kuusisesta saarnatuolista, joka oli varustettu +pieluksella ja kaikukatoksella. Jokainen tuijotti heihin, osaksi, koska +he olivat ylimystönä lampuotien ja ammattilaisten seurakunnassa, osaksi +siksi, että siellä päin oli tapana tuijottaa. Fullerit tuijottivat +takaisin — kaikki muut paitsi James, joka avasi raamattunsa ja luki +sitä. Clem istui lähinnä isäänsä, mikä oli onnetonta, koska mikään +määrä hengellistä ajatusten keskitystä ei näkynyt saavan Jamesia +olemaan huomaamatta poikansa monia rikkomuksia sopivaisuutta vastaan. +Robert oli penkin päässä onnellisemmin sijoittuneena, voiden sieltä +vapaasti mulkoilla Janie Luckia, höystekauppiaan ylhäällä parvekkeella +istuvaa tytärtä. + +Pian kuultiin kuisketta ja telmintää kirkon perältä, ja kaikkialla +alettiin höpistä; »Ne ovat mustalaisia; mustalaiset ovat tulleet tänne.» + +Mustalaiset asuivat isossa vanhassa Blindgrooms-nimisessä mökissä +High Tiltin maantien alkupäässä, ja tänä iltana heitä edusti vanha +Leonora Iden Hanna-tyttärineen sekä kaksi nuorta miestä nyöritetyissä +puuvillasameteissa. Ei ollut kovinkaan ihmeellistä nähdä heitä täällä, +sillä he tulivat usein kappeliin, jopa kirkkoonkin, jos luulivat siitä +jotakin hyötyvänsä; ja aina vanha Leonora vakuuttelikin rakastavansa +pyhää paikkaa. He eivät olleet puhdasverisiä mustalaisia — eivätkä +he silloin olisi taloissa asuneetkaan, — vaan suuren Ripley-suvun +jälkeläisiä, jotka olivat tavalla tai toisella kertyneet saman katon +alle. He omistivat Blindgroomsin ja pari muuta mökkiä High Tiltissä ja +Salehurstin naapuripitäjässä ja olivat nähtävästi varoissaan, vaikkei +se estänyt miehiä salametsästyksestä eikä naisia myyskentelemästä +vaatevaarnoja ja vasuja. + +Clemiä tenhosi heidän henkipattoisuutensa, ja hän kääntyi penkissään +nähdäkseen heidät paremmin. Vanha Leonora oli ruma ryppyisine +kasvoineen ja siivoomattomine mustine hiuksineen, mutta miehet olivat +pulskia, reippaita pienikokoisia miekkosia, ja Hanna oli herttainen. +Hänellä oli pähkinänruskea hipiä ja tummanpunaiset huulet. Clem +tuijotti häneen ihastuneena, mutta tyttö ei viitsinyt vilkaista +vastaan; ja Clem huomasi, että hän vastasi Robert-veljen tähyilyihin, +joka oli kääntänyt pois silmänsä liiankin auliisti Janie Luckista. +Clemiä hirvitti, — High Tiltissä ei kukaan milloinkaan antautunut +tekemisiin mustalaisten kanssa, ja Hannaan mulkoilemalla ilkkui Robert +sovinnaisuudelle enemmän kuin koskaan ennen... Sitten hän ihmeekseen +näki, että Robert oli punehtunut ja kääntynyt pois ja tuijotti +saarnastuoliin, jossa herätyspuhuja nyt seisoi. + +Jumalanpalvelus alkoi virrellä »Ijäinen kallio». Clem piti virrestä +ja veisasi sitä melkein yhtä äänekkäästi kuin Robert, vaikkei kukaan +voinut veisata ihan yhtä äänekkäästi kuin Robert Fuller seisoessaan +siinä rinta pystyssä, hajasäärin ja tunteellisesti kattoon tuijottaen. +Hän lauloi niin äänekkäästi, että hänen laulaessaan väärin, mikä +tapahtui pari kertaa, koko seurakunta erehtyi hänen mukanaan, +huolimatta urkuharmoonia soittavan neiti Breamin ponnistuksista ja +papista, joka juhlallisesti löi tahtia kädellään. + +Kun virsi oli päättynyt, kumartuivat he polvilleen, nenäliinat suun +edessä, papin lukiessa rukouksen. Sitten he kaikki valmistautuivat +saarnaa kuulemaan. Clem tiesi kokemuksesta, että se saattoi kestää +miltei täyden tunnin, ja hän vilkaisi ympärilleen, keksiäkseen, millä +tavoin saisi ajan kulumaan hauskasti. Yksi hyvä keino oli vaihtaa +silmäniskuja Robertin kanssa, mutta Robert oli aina kummallinen ja +epäluotettava kirkossa, ja tänään hän istui silmäniskuista vähääkään +välittämättä, käsivarret ristissä rinnalla ja saarnaajaan tuijottaen. +Toinen hyvä keino oli piparmintun imeskeleminen, ja niinpä Clem +ottikin palasen nenäliinastaan, imeskellen sitä miettivästi eikä aivan +meluttomasti saarnastuolin kuusiseen etumukseen töllistellessään. Hän +ajatteli kujaa ulkopuolella, kuinka se oli paksun sumun verhoamana ja +kuinka siitä nousi suloista usvan ja mudan lemua... Ihmeellistä, että +tuon ulkopuolella olevan kujan ajatteleminen sai hänet suopealle ja +hyvälle tuulelle, sensijaan että kappeli ei hänessä laisinkaan mitään +hyviä tunteita herättänyt. Oli muutakin, mikä sai hänet tuntemaan +itsensä hyväksi: pienet vastasyntyneet eläimet, punainen taivaansyrjä +hämärässä ja munuaisputinki päivälliseksi. Bob oli toisenlainen, +sen hän tiesi. Bob viihtyi aina kirkossa ja oli hartaalla mielellä +silloinkin, kun vilkuili tyttöjä... + +Clem loi itselleen pienen saaren ajatuksistaan, paeten sinne +ummehtuneesta kappelista, kuusisista penkeistä ja koinmyrkyltä ja +piparmintulta tuoksuvasta seurakunnasta. Saarnaajan sanat tuntuivat +humahtelevan kuin aallot hänen pienen saarensa ympärillä; hän kuuli +niiden voihkivan ja kohisevan meren lailla; mutta ne eivät voineet +tulla lähelle häntä, eivät tavoittaa häntä. Kuu riippui hyvin himmeänä +ja litteänä hänen päänsä yläpuolella — se oli kuin savuttanut lautanen +varjokohtineen. Taivas oli reunoiltaan punainen, sillä pakkanen oli +tullut ja jäädyttänyt taivaan reunat, veden kananpoikain kaukalossa ja +kaikki tanhuan tummanruskeat lätäköt... Tähdet leimahtelivat, niinkuin +ne aina leimahtelevat pakkasiltoina — ne hyppivät ja tanssivat, +pysytelläkseen lämpiminä. Siellä oli kousamainen otava — helpostihan +tunsi vanhan kousan siitä, kuinka se verkalleen heilui varrestaan +kaiken yötä. Oli lystikästä ajatella, että taivaalla oli patoja ja +pannuja... Taivas näkyi olevan täynnään kotoisia esineitä — kaikki +kiiltäviä ja välkkyviä. Miksei joitakuita sellaisia ollut kirkossakin? +Miksi kaikki herttainen ja kodikas oli jätettävä ulkopuolelle? Täällä +sisällä ei ollut mitään tähtiä — ainoastaan Jumala huutamassa hänelle. +Ja Jumala huuteli: »Kääntykää! syntiset, kääntykäät minun puoleeni!» +Hän tunsi kaikkien syntisten kömpivän ylitseen, kun ne hyppäsivät +penkeistään ja riensivät Jumalan luo. Ne tallasivat häntä ja olivat +hänet tukehduttaa; ne potkivat häntä kylkiluihin... Oih! + +Hän suoristausi tukehtumaisillaan ja kiemursihe pois isänsä +olkapäästä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli saarnan +aikana vaipunut uneen, mutta tottumus ei ollut vielä paaduttanut +häntä syyntunnottomaksi. Hän oli varmaankin aivan kääntymätön; vain +kääntymättömät ihmiset nukkuivat saaman aikana — vieläpä piparminttua +imeskellen. Juuri se olikin aiheuttanut tuon tukehduttavan tunteen. +Saama jatkui nyt yhtä rauhallisen tarmokkaasti kuin ennen. Tosin hän +ei oikeastaan tiennyt, oliko se keskeytymättä jatkunut. Hän yritti +sovittaa laiminlyöntinsä kuuntelemalla sen loppuosaa. Onneksi se +jo olikin päättymässä. Hän näki häpeäkseen, ettei kukaan muu ollut +uinahtanut, ei edes Leslie Dunk. Päinvastoin olivat useat kumartuneet +eteenpäin istuimillaan, silmät ja suut ammollaan ja muutoinkin hartaan +ja hyvin tarkkaavaisen näköisinä. Robert oli näiden joukossa. Hän istui +tuijottaen saarnaajan kasvoihin, alaleuka lerpahtaneena kirkasväristä +kaulaliinaa kohti ja muutamia hikihelmiä otsalla. + +»Nyt, veljet ja sisaret», virkkoi saarnaaja. »Ennenkuin istuudun +tahtoisin kysyä teiltä täällä jotakin. Nouskoot ne, jotka ovat +sieluissaan tunteneet Jumalan armon, seisaalleen, ollakseen todistajina +seurakunnalle!» + +Hänellä oli miellyttävä, vakuuttava ääni ja länsi-englantilainen +lausumistapa. Clem tunsi uuden tunnonpiston. Hän olisi itse noussut, +jollei hyvin luultavasti jokainen olisi tiennyt, että hän oli +nukkunut. Hän vilkaisi ympärilleen nähdäkseen saarnaajan sanojen +vaikutuksen ja toivoen hyvää vastausta. Pari kolme ukkoa ja mummoa +nousi sekä muuan nuori mies, jolla oli alaskäännetty palttinakaulus. +Mustalaiset seisoivat myös, tuijottaen hartaasti saarnaajaan. Mutta +kukaan ei kiinnittänyt heihin huomiota, sillä he »todistivat» aina +joka kokouksessa. Clem kääntyi takaisin istuimellaan ja joutui sitten +perin hämilleen, sillä hänen veljensä Robert oli noussut seisomaan, +hengittäen kovin raskaasti avoimesta suustaan. + +Siinä hän seisoi, tuo iso, roteva, voimakas mies — silmäänpistävimpänä +olentona koko huoneessa koruliiveissään ja ruudullisissa +polvihousuissaan. Hänen kasvonsa olivat tulipunaiset ja hän näytti +puolittain kirkastuneelta. Clem tunsi väristyksen selkäpiissään. +Robert oli pelastettu. Robert oli uskovainen — hän, joka vasta viikko +sitten oli talutettu juopuneena kotiin. Eikö hän enää koskaan joisi +itseään humalaan, eikö hän enää koskaan kapakassa pelaisi »kruunua ja +ankkuria»? Eikö hän enää tavoittelisi tyttöjä? Eiköhän...? Oi, kuinka +Clem toivoi, että olisi kuunnellut tuota saarnaa ja kuullut, mikä +siinä niin voimakkaasti oli liikuttanut Robertin sydäntä. Oliko Jumala +todellakin sanonut: »Kääntykäät, syntiset, kääntykäät minun puoleeni!» + +Kirkossa syntyi heikkoa telmintää ja supatusta. Jotkut olivat vihaisia +nähdessään Robert Fullerin seisovan. »Entä, jos hän ei tiedä, mitä +tekee — entä, jos hän ei sillä tarkoita mitään, ei sen enempää kuin +mustalaiset?» — »Bob Fuller on löytänyt pelastuksen», kuiskasi nuori +Tom Shovell kämmenensä takaa lähimmäisessä penkissä, ja: »Huonoja +aikoja ‘kuninkaalliselle Yrjölle'», kuului hänen veljensä Stanin +ilkkuva vastaus. Clem katsoa muljautti heihin. Hän oli ylpeä Robertista +tämän seisoessa siinä _valittujen_ joukossa. + + + + +4. + + +Ihmeekseen hän huomasi, että perhe ei osallistunut hänen ylpeyteensä +ja kunnioitukseensa. Sekä kotimatkalla että myöhemmin illallisella +osoittivat heidän sanansa, epäilystä, elleivät tuomitsemista. Mary +oli kiusoittunut siksi, että Robert oli saattanut heidät kaikkien +töllistelyn esineiksi. Jim sanoi, että olisi ollut hyvä, jos Robert +olisi pysytellyt selvänä kuukauden ennen kääntymistään, ja huomautti +hänelle, ettei olisi haitaksi, jos hän pysyttelisi selvänä edes +kuukauden sen jälkeen. Äiti oli hämillään ja hiukan hädissäänkin, +koska pelkäsi, että poika ei voinut aivan hyvin. Ja isä sitten — se +oli Clemille suurin hämmästys, sillä hän oli luullut, että isä, tuo +hurskas uskovainen mies, olisi täynnä riemua poikansa todistuksesta. +Mutta herra Fuller näytti olevan aivan pahoillaan siitä ja arveli pojan +tehneen sen ivalla, jona oli pitänyt hänen virrenveisuutaankin teetä +juodessa. + +»En minä ivannut», mutisi Robert. Hän puhui illallisella varsin vähän, +mutta hän söi runsaasti. + +»Tahdot siis väittää, että olet todella pelastettu?» + +Bob liikahteli tuolillaan. + +»En tiedä.» + +»Mitä tarkoitat...? Et tiedä, oletko pelastettu? Minä sanon +sinulle, että siitä asiasta ei voi milloinkaan erehtyä. Se käy kuin +salamanleimaus, joka välkähtää taivaanrannalta toiselle... Miksi nousit +seisomaan, jollet tiennyt olevasi pelastettu?» + +Robert sulloi suunsa täyteen munakasta ja oli ääneti. + +»Onko sinulla synnintuntoa?» kysyi hänen isänsä vakaasti. + +Clemiä säälitti hänen veljensä. Tämä näytti niin hupsulta ja +nolostuneelta istuessaan siinä ja vaivaloisesti nieleskellessään +munakasta, jota hän työnsi suuhunsa yhä uusia lusikallisia ennenkuin +oli saanut entiset alas, kunnes oli tukehtumaisillaan. Hän näytti niin +erilaiselta kuin entinen hilpeä, rehentelevä Robert, joka niin usein +oli aiheuttanut riitaa ruokapöydässä. + +»Sinä olet hullu», sanoi James Fuller. »Sitä sinä totisesti olet, +jollet vain liene mitään pahempaa.» + +Puoli kymmeneltä Clem ja Robert olivat kahden isossa huoneessaan +rakennuksen perällä, jonka ikkunoista näki Bugshullin metsään. Se +oli hyvin iso huone, ja heidän vuoteensa olivat sen vastakkaisilla +seinillä, niin että laaja varjoisa ala erotti heidät. Mutta tänä +iltana he vetäytyivät yhteen ikkunan luo, jonka kamana ulottui vain +puoliväliin seinää ja alushirsi oli lattian tasalla. He lyyhistyivät +yhdessä sen ääreen, katsellen verkkoa, jonka yö oli kuutamosta ja +usvasta kutonut Bugshullin puiden ympärille. + +»No, Robert?» virkkoi Clem hiukan epäröiden. Hän toivoi, ettei veljen +äänettömyys jatkuisi tämän tunnin yli, jonka he tavallisesti käyttivät +luottamukselliseen keskusteluun ja pikku salaisuuksien uskomiseen +toisilleen. Tällöin Robert jutteli hänelle kaikenlaista — omituisia +asioita, ihmeellisiä, peloittavia, kauniita ja rumia asioita. + +Robert huokasi, ojensi käsivartensa ulospäin ja nojasi päätänsä +ikkunapuitteita vasten, niin että Clem näki hänen pehmeät, vahvat +niskalihaksensa. + +»Robert, mikä sai sinut sillä tavoin nousemaan seisaallesi kirkossa?» + +»Sitäpä minä itsekin kummeksin.» + +»Bob!» + +»Älä katsele minua noin murehtivasti, pikku poika. Vakuutan sinulle, +ettei se ollut minun syyni. Olen enemmän ymmällä kuin sinä.» + +»Mutta mikä pani sinut nousemaan?» + +Hänen veljensä siirrähti lähemmäksi ikkunalaudalla. + +»Minä kerron sinulle, poika — mutta se kummastuttaa minua. Älähän +hiisku mitään isälle.» + +»En suinkaan.» + +»Äläkä äidillekään. Lupaa minulle juhlallisesti.» + +»Minä lupaan juhlallisesti.» + +»Hyvä. Se näetkös oli varsin omituista. Minä kuuntelin saarnaa ja +kuulin hänen kutsuvan meitä Herran tykö. Ja minä tuumin itsekseni: +'nuo ovat hyviä sanoja'. Kun hän sitten pyysi meitä todistamaan, ei +minulla ollut sen enempää aikomusta nousta ylös kuin sinullakaan. +Mutta yhtäkkiä joku sisäinen ääni kuiskasi minulle: 'Bob Fuller, nouse +seisomaan. Ja minä karahdin pystyyn kuin ammuttu, ja sitten minusta +olisi tuntunut liian hullulta istuutua jälleen.» + +»Mutta, Bob, ehkä Jumala puhui sinulle.» + +»Jos hän puhui, niin hän kai teki minulle kepposen, sillä minä en tunne +itseäni pelastetuksi enempää kuin perunakaukalo.» + +»Ehkä voi tulla pelastetuksi sitä tuntematta.» + +»Ehei! Silloin tuntee kaikkien luittensa ylistävän Herraa. Jos se +olisi tapahtunut viime viikolla, niin tietäisin mitä ajatella — joskus +hutikassa ollessani kuulen kaikenlaisten äänten minulle huutelevan — +jotkut niistä varsin hurskaitakin. Mutta tänä iltana olen selvä kuin +aidanseiväs. Sanon sulle, poika, että tää panee pääni pyörälle. Ja kai +minä näytän aika hupsultakin. Huomenna kaikki nauravat ja kyselevät +minulta, miltä pelastus tuntuu!» + +»Älä murehdi, Bob, kaipa sinä pian voit näyttää heille, ettet ole +pelastettu.» + +»Kai minä voin ja kai minä tahdonkin. Minä sanon sinulle, että jos +se oli Jumala, joka minulle tänä iltana puhui, teki hän minulle +hitonmoisen kepposen, mutta kyllä minä hänelle näytän.» + +»Varo kieltäsi. Ei ole oikein käyttää moisia sanoja.» + +»Ka, ne ovat totta. Jumala on minulle vihainen, kun minä haluan +huvitella, rakastella tyttöjä, ryypätä kapakoissa ja tehdä kaikkea +sellaista, mitä hän ei hyväksy; ja senvuoksi hän on tehnyt minulle +tämän kepposen. Mutta minä näytän hänelle, ettei minua niin helposti +masenneta. Jos joku täällä päin luulee, että minä olen pelastettu, niin +kyllä hän pian tulee toiseen käsitykseen, tai muutoin hänen täytyy +ajatella, että Jumalan lapsi saattaa pitää yhtä hiivatin hauskaa kuin +ihan tavallinen syntinenkin.» + +Clem näytti säikähtyneeltä, sillä hän odotti, että taivas tai ainakin +katto pudota romahtaisi alas tuollaisen herjauksen vuoksi, mutta +maailmankaikkeus ja Bodingmares pysyivät kumpikin hievahtamatta. + +»Minä näytän niille», jatkoi Robert kuohuttaen kiukkunsa raivoksi, +»kyllä kai minä näytän ihmiselle näillä tienoin, mitä kaikkea Robert +Fuller voi tehdä, kun hän on pelastettu. He saavat nähdä oikein kivaa +pelastusta! Kuulehan, mitä minä teen — minä menen mustalaisten luo ja +otan sen tytön, sen Hanna Idenin. Milloinkaan ennen en tahtonut häneen +koskea, mutta nyt minä viis välittänen, mitä teen.» + +»Oh, älä lähde Hannan perään, Bob. Se on kamala lutka, kuulemma. Ja +mustalaispojat puijaisivat sinulta kaikki rahasi.» + +»Eivätpä sentään! Minä tunnen ne ja niiden juonet — he ovat typeriä +porsaita. Mutta Hannan minä tahdon, sillä hän on soma tyttö, ja minä +olisin napannut hänet jo ennen, jollei hän olisi ollut mustalainen. +Mutta nyt minä en välitä — samantekevää minulle, jos häpäisen itseni, +koska Jumala on saattanut minut häpeään kaiken kansan nähden.» + +»Pidä varasi, Bob, taikka hän saattaa tehdä sinusta vielä suuremman +hupsun.» + +Bob kirosi, ja hänen kiukkunsa näkyi alkavan kohdistua Clemiin, joka +vainusi veljensä nyrkin parin tuuman päässä kasvoistaan. + +»Me siitä orrellesi ja pidä leipäläpesi kiinni, tai muutoin saatan +aloittaa matkani kirkkauteen musertamalla sinun luusi.» + +Niin he kömpivät etäällä toisistaan sijaitseviin vuoteisiinsa, ja +pimento erotti heidät. + + + + +5. + + +Seuraava aamu sarasti lokakuun auringon kirkkaassa hohteessa. Usva +oli laskeutunut maahan tai hajonnut taivaalle, ja välimatkat, jotka +hämärästä asti olivat olleet epäselviksi sumentuneina, esiintyivät +nyt melkein pakkasmaisen terävin ääriviivoin ja värein. Ilma +tuoksahti kirpeän suloiselta — siinä lemahti lionnut multa, kosteat +kullankellervät lehdet, rukojen ja kuivausparvien heinä, jolle kaste +oli antanut tuikean tuoksun. Bodingmaresista kuului laulua, Robertin +ääni kajahteli suruttoman syntisestä onnesta hänen viedessään hevosia +lammikolle: + + »Kun ma istuin nuotiolla, + iskin silmää neidolleni...» + +Mary, joka oli keittiössä, pani kätensä puuskaan ja virkkoi +äitipuolelleen: + +»Siellä Robert taas hoilaa rumia, raakoja laulujaan, ja kerrankin olen +hänelle siitä kiitollinen.» + +»Poika-parka», vastasi äiti; »hän ei tainnut eilenillalla olla oikein +oma itsensä». + +Mary tuhautti nenäänsä. + +»Jos kysyisit minulta, niin sanoisin, että hän oli ajanut nahkaansa +enemmän olutta kuin hänen päänsä kesti. Hän ei toki olisi tuottanut +meille kaikille sellaista häpeää, jollei hänen sisässään olisi ollut +jotakin evankeliumia väkevämpää. Hän on surkuteltava juopporatti, jolle +ei lopuksi kunnian kukko laula.» + +»Ja kenen syy se on, tahtoisin tietää. Lapsuudesta asti te kaikki +olette olleet häntä vastaan ja soimanneet häntä, kunnes ehkä kerran +teette hänestä sen, miksi häntä luulette.» + +»Hänet on kasvatettu kristillisessä perheessä ja hänelle on kyllä +opetettu, kuinka hän voisi tehdä itsensä hyödylliseksi. On siis +järjetöntä moittia muita hänen tavoistaan. Ehken minä aina ole ollut +hänelle yhtä maire kuin jotkut, mutta minun tapaistani ei olekaan +nenääni nyrpistämättä käryä haistella ... Kah, kattila jo kiehuu, enkä +ole vielä kuumentanut teekannua. Viehän lautaset sisälle, äiti — ei +niitä pieniä, vaan nuo syvät kuvalliset.» + +Fullereilla ei ollut palkollisia Bodingmaresissa, ei ulkopalvelijoita +eikä sisäkköä. Mary ja rouva Fuller tekivät kotiaskareet, ja +talon neljä mieshenkilöä taas hoitelivat karjaa ja suorittivat +peltotyöt. Tilusta ei aina ollut yhtä vaatimattomasti hoidettu. +Ennen James Fullerin aikoja oli ollut pari renkiä ja piikaa, ja +tievainion (niinkuin lähinnä kujaa sijaitsevaa sarkaa nimitettiin) +kulmassa oli ränsistynyt mökki, jossa oli asunut monta sukupolvea +kyntömiehiä, kunnes se nyttemmin oli kahdesta shillingistä viikossa +vuokrattu Bantonyn karjakauppiaalle. James ei nähnyt mitään järkeä +rengin pitämisessä, kun hänellä oli kolme poikaa omasta kohden. Hän +kieltäytyi kuuntelemasta Jimiä, joka selitteli hänelle, että jos +heillä olisi enemmän työvoimia, voitaisiin viljelyksiä laajentaa eri +suuntiin, mihin ei nykyisin pystytty. James ei ollut mikään yritteliäs +maanviljelijä; sillä ensiksikin hän oli kasvanut erilaisissa oloissa, +ja toiseksi oli hänen sydämensä kiintynyt siihen taivaalliseen +aarteeseen, joka, vaikkakaan ei sitä koi syönyt ja ruoste raiskannut, +kumminkin vaati kaiken hänen hartaan ja varovaisen huolenpitonsa. Jim +morkkaili usein isänsä menettelytapoja ja puhui kadehtivasti muiden +maanviljelijäin yritteliäisyydestä ja heidän komeista orihevosistaan, +runsaista sadoistaan ja koneistaan, mutta vaikka James olikin niin +syventynyt muihin asioihin, ei hän silti sallinut toisenkaan hallita +jumalattomuuden mammonaa, ja Bodingmares kuhnusteli kurjasti eteenpäin +päivästä päivään, juuri ja juuri maksukykyisenä, juuri ja juuri +maineensa säilyttäen. + +Tämä tiesi ankaraa työtä jokaiselle. James ei halunnut nähdä poikiensa +laiskottelevan, ja Jim vaati heitä armottomasti tekemään voitavansa. +Robert usein niskoitteli ja menetteli oman päänsä mukaan; Clem +taipui hilpeän tottelevaisesti, lypsi lehmiä, ruokki ja hoiti karjaa +ja hevosia, ajoi, lannoitti ja kaivoi kello viidestä aamulla kello +seitsemään tai kahdeksaan illalla ilmeisen tyytyväisenä. + +Tänään hän ahersi juurikkaiden korjuussa. Robertin olisi pitänyt +auttaa, mutta hän oli mennyt markkinoille — hän ei koskaan voinut +vastustaa markkinapäivän remua ja riemua myytäväksi tuotuine +hevosjonoineen, lampaineen ja nautaeläimineen ja iloisten talonpoikien +juominkeja Georgen ja Woolpackin kapakoissa. Hän oli lähtenyt +huvittelemaan ja tuhlaamaan rahojaan, jättäen Clemin uurastamaan +lapioineen kivistävin selin ja ärtynein tuntein. Clemistäkin oli +markkinapäivä hauska, ja joskus hän tuumi, miltä mahtoi tuntua +juoda itsensä humalaan... kaipa ihanalta, koska ihmiset niin usein +ryyppäilivät. + +Hän vilkaisi ylöspäin ja näki pellonpientarella kirkkaan, +vaaleanpunaisen läikän. Se välähteli pensasaitaa vasten, liikkuen häntä +kohti peltoa alaspäin, ja äkkiä hän tuli iloiseksi siitä, ettei Robert +ollut hänen kanssaan. Hän pani kätensä suulleen ja kutsui hiljaa: + +»Polly.» + +Vastaukseksi kuului heikko: »halloo!» + +Hän jätti lapionsa ja raitaansa ja käveli sarkaa ylöspäin tyttöä +vastaan, jalat raskaina paksusta savesta, jota oli tarttunut hänen +saappaisiinsa. + +»Sinäkö siinä, Poll?» + +»Ni...in.» + +»En odottanut sinua näin pian eilisen jälkeen.» + +»Ne on kaikki menneet markkinoille sieltä kotoa. Lähtekäämme +markkinoille, Clemmy.» + +»Enhän minä voi jättää juurikkaitani.» + +»Siellä on näyttely karuselleineen, keinuineen ja hyppyhevosineen ja +ampumarata.» + +»Minä maleksin eilen — koko iltapäivän. Isä oli siitä hirveästi +pahoillaan, kun tulin kotiin.» + +»Niin oli munkin pappani. Uhkaa antaa minulle keppiä, jos sen vielä +teen.» + +»Miksi siis haluat tänään mennä markkinoille?» + +»Ka, enhän minä välitä, mitä minulle tapahtuu. Kaikkihan on minusta +samantekevään, kunhan vain ensin saan hiukan huvitella.» + +Clem vilkaisi hänen pieniin, innokkaihin, surullisiin kasvoihinsa, ja +hänen silmiinsä tuli pehmeä sääliväinen katse. + +»Tulehan istumaan kanssani pellon yläpäähän ja juttelemaan, sill'aikaa +kun minä teen työtä.» + +»Olisipa se oivallinen tapa viettää aamuni. Kaipa minä saan jonkun +toisen pojan mukaani, kosket sinä viitsi tulla.» + +Tytön silmät salamoivat häntä kohti, mutta huulet vapisivat, kun hänen +katseensa kohtasi Clemin syvän, tuijottavan katseen. Hän hypähti +äkkiä eteenpäin ja kietoi käsivartensa pojan kaulaan, suudellen hänen +poskiaan. + +»Anteeksi, Clemmy; en minä sitä tarkoittanut.» + +Clem vastasi suudelmaan. + +»Etpä tietenkään, Poll. Et suinkaan sinä koskaan menisi toisten poikien +kanssa. Ja minä sanon sinulle — ja lupaan, — että jonakuna päivänä minä +sinut sinne vien. Keinut ja karusellit ovat siellä viikon ajan, ja isä +antaa minulle lauantaina viisi shillingiä, joten voimme pitää aika +hauskaa.» + +Polly punehtui riemusta, ja he astelivat yhdessä saran yläpäähän, missä +Clem taas tarttui lapioonsa ja Polly istahti päiväpaahteen kuivaamille +mullankokkareille häntä katselemaan. He eivät paljoa haastelleet, sillä +poika uurasti ahkerasti ja tyttö mietiskeli siinä rauhan tunnossa, +jota hän Clemin läheisyydessä usein koki. Hän istui kyynärpäät polvien +varassa ja kannatellen käsillään keijukaiskasvojaan. Hän oli melkein +kuusitoistavuotias, tuskin kaunis, suuri suu ja kapeat silmät, ja +tukka riippui pitkinä vyyhtiinä, uurtaen varjoilla hänen muutenkin +ohuet poskensa. Mutta hänen koko kasvonsa olivat eloisat, pirteät ja +ilmeikkäät, mitä ne Rotherin kylän asukkailla harvoin ovat. Eräissä +suhteissa hän näytti ikäistään vanhemmalta — ääni kuulosti aikuisen +ääneltä; toisissa taas hän näytti paljoa nuoremmalta, ja hänen pukunsa +oli kaksitoistavuotiaan tytön — lyhyt vaaleanpunainen esiliina vielä +lyhemmän villahameen päällä, joka paljasti sirot, rikkinäisten sukkien +ja rumien, kömpelöiden kenkien pukemat sääret. + +»Kuulehan, Clem, Betty torui minua taas tänä aamuna.» Nuorukainen +seisoi nojaten lapioonsa ja tuijotti häneen surumielisesti, hien +valuessa alas käsivarsille. + +»No, mistä nyt tällä kertaa?» + +»Oh, hän sanoo, että minä olen siivoton ja rähjään koko talon ja että +minun pitäisi mennä työhön, koska olen yli kouluiän. Voi, Clem, minusta +on niin inhoittavaa mennä palvelukseen!» + +»Ja minua kiusaisi nähdä sinua palvelijattarena; sellainen ei sopisi +sinulle. Isäsi ei sinua suinkaan lähettäisi — se tuottaisi hänelle +häpeää.» + +»Joskus minusta tuntuu, että hän mieluummin nielisi häpeän kuin pitäisi +minua kotosalla. Kotona, näetkös, ei ole mitään erikoista tehtävää +nyt, kun meille tuli Ellen. Jos Ellen lähtisi, niin ehkä Betty pitäisi +minut apunaan, koska emme koskaan saisi toista tyttöä, nyt kun jokainen +tietää, että isä ei ole naimisissa Bettyn kanssa. Ellenkään ei suinkaan +olisi meille tullut, jollei olisi saanut lasta, minkävuoksi ketkään +kunnon ihmiset eivät hänestä huolineet.» + +»Sitten hän ei kaiketikaan halua lähteä.» + +»Ei, jos Betty hillitsee kielensä ja pitää kyntensä hänestä irti. Mutta +se on niin sisukas, se Betty! Se heitti sitä tiistaina saappaalla, ja +ehkei tyttö sitä enää järin kauan siedä. Minä en ainakaan sietäisi, +vaikka minulla olisi lapsikin. Toivon sentään, että hän jää, sillä +kyllä kai minä mieluummin palvelen vieraissa kuin olen piikana kotona. +Ja, Clem, minä pidän aika paljon siitä Ellenin pienokaisesta.» + +»Niinkö?» + +»Oh, se on sellainen pieni pehmeä pallero, että sitä oikein ilolla +suutelee. Sen kädet — sinun pitäisi saada tuntea, kun se niillä pitää +kiinni jostakusta! Kyllä kai minun sydämeni murtuu, jos Ellen vie +pikkutyttönsä pois.» + +Clem istui nyt tytön vieressä availlen ruudullista nenäliinaa, joka oli +hänen polvillaan, ja ottaen siitä huolellisesti ison leipäviipaleen, +jolle oli ohuesti levitetty voita. Hän taittoi sen likaisilla +sormillaan kahtia. + +»Haukkaahan vähän puolista!» + +»En minä tahdo sinun eväitäsi syödä.» + +»Mikset? Minä saan päivällistä heti kotiin päästyäni.» + +Tyttö ei enää epäröinyt, sillä hänet valtasi uusi tunnelma, ja tarttuen +molemmin käsin ruokaa ojentavaan käteen, hän veti sen luokseen, +kiskoen pojan käsivartta rintansa yli. Hän kummastui kyynärvarren +valkoista hipiää, joka oli silmäänpistävänä vastakohtana kesän auringon +rusketuttamalle iholle. Sininen suoni tämän valkeuden keskellä näytti +hänestä erikoisen hienolta ja kauniilta. Hän painoi siihen huulensa, ja +molemmat nauroivat. + +»Mitähän isäsi sanoisi, jos näkisi minun istuvan täällä sinun +parissasi? Hän ei tietääkseni pidä siitä, että minä seurustelen sinun +kanssasi.» + +Clem nauroi. + +»Tuo kaikki kuulostaa ihan aikaihmisen puheelta — 'seurustella'!» + +»No, emmekö me sitten seurustele? + +»Kyllä kai — ja jonakuna päivänä me menemme naimisiin, jahka olen +kyllin vanha ja olen saanut kokoon hiukan rahoja.» + +»Etkä sinä salli isäsi pakottaa itseäsi hylkäämään minua?» + +»En maar minä, Polly! Mitä sinä minusta ajattelet?» + +»Niin, minä tiesin, ettet sitä tekisi. Mutta joskus, Clem, kun +mietin, mikä repaleinen rähjä minä olen ja että olen sellaisesta +huonomaineisesta kodista...» + +»Pidä suus kiinni!» huudahti Clem melkein tiuskaisten ja sanojensa +sinetiksi hän suuteli äkkiä ja ensimmäistä kertaa tyttöä huulille. +Tämä peräytyi hiukan, mutta myöntyi sitten, kietoen käsivartensa +hänen ympärilleen ja pitäen häntä tiukasti, vaikka toinen oli aivan +kuumissaan ja likaisena työstä ja lemusi mullalta ja hieltä. + + + + +6. + + +Aikaisin seuraavalla viikolla Clem kykeni täyttämään lupauksensa ja +vei Pollyn markkinakeinuun. Työt alkoivat jo hiljentyä talveksi, ja +hämärät rusohohteiset illat ajoivat miehet vainioilta kotiin kello +neljän ja viiden välillä. Niin pian kuin Clem sinä tiistaipäivänä pääsi +vapaaksi riensi hän yläkertaan, peseytyi, pukeutui pyhävaatteisiinsa +ja meni Pollya vastaan ajokujan päähän, sillä ei käynyt mitenkään +päinsä, että hänen isänsä näkisi heidän yhdessä lähtevän. Polly tiesi, +että hänen toverinsa olisi sirossa asussa, ja oli tehnyt parhaansa +laittaakseen itsensä näyttökelpoiseksi — missä häntä oli jonkun verran +auttanut »se Betty», joka toisinaan osoittautui myötätuntoiseksi, kun +oli pojista kysymys. Pollylla oli siis iso päivänkukilla reunustettu +olkihattu ja pari keltaisia puuvillakäsineitä, jotka melkein ulottuivat +hänen hihansuihinsa; kaulalta taas riippui turkoosinuolella lävistetty +timanttisydän. Hänen jalkansa olivat kiduttavasti puristetut Bettyn +lainaamiin kangaskärkisiin kenkiin, ja ylimalkaan hän oli sopiva +kumppani Clemille, jonka tukka oli kauttaaltaan öljytty ja putsattu ja +jonka mustan takin yli kohoavasta korkeasta valkoisesta kauluksesta +leuka kurkotteli epämukavasti käännähdellen. + +Polly tarttui häntä käsivarresta ja he lähtivät riemuiten ja +ahdistavassa asussaan sinnepäin, missä markkinakojujen leimuavat tulet +olivat jo luoneet hohteensa tummenevalle taivaalle. Punainen ruso +riippui juhlan yli kohoten kehän keskeltä, jota ympäröivät teltat +ja matkavaunut isona rykelmänä, salaperäisinä ja valaisemattomina. +Keskellä kiersi karuselli kimakan sävelen tahdissa; keinut olivat +juuri sen takana, ja ylt'ympäri sijaitsi kauppakojuja, joissa myytiin +makeisia, rihmoja, pitsikauluksia, tekojalokiviä ja kukikkaita +porsliinitavaroita. Se oli niitä lukemattomia matkanäyttelyjä, +joita noin kerran viikossa vinkuu ja kolisee lemuavien moottorien +kuljettamina pitkin pitäjänraitteja ja joiden omistajat vuokraavat +jonkun arvottoman peltotilkun tai pystyttävät kojeensa kylän +yhteisnurmikolle, panevat tavaransa näytteille ja ilovehkeensä +käyntiin, onnellistuttaen koko kulmakunnan muutamalla kuparikolikolla +päätä kohti. + +Clem maksoi kaksi pennyä pääsymaksua veräjällä seisovalle mahtavan +näköiselle rouvalle, jolla oli timanttikorvarenkaat ja turkisviitta, +ja sitten vielä kaksi pennyä karuselliajosta. He ajoivatkin aina vain +yhden vuoron puna- ja sinikirjavilla hevosilla, mutta heidän suurimpana +huvinaan olivat keinut. Oli ihmeellistä kahden istua heiluvassa +veneessä, lentää ylös näyttelypaikan päällä riippuvaan pimeyteen ja +sitten syöksyä jälleen alas valopiiriin. He tuskin tiesivät, mistä +pitivät enemmän — tuosta salaperäisestä nousustako yläilman kylmiä +ihmeitä kohti vaiko heilahduksesta takaisin maata kohti lämpimään +ihmishälinään. Heidän täytyi keinua varsin korkealle päästäkseen +valopiirin ulkopuolelle ja nähdäkseen tähtien liikkuvan suurina +ja järkähtämättöminä näyttelyn usvaisen punoituksen yläpuolella. +Clemiltä kului toisinaan viisi minuuttia, ennenkuin hän sai keinun +heitetyksi nousemaan kyllin korkealle, ja Pollyn täytyi purra kieltään +pidättääkseen parkaisujaan, kun kaikki markkinavalot häipyivät, +punertava hohde jäi heidän alapuolelleen ja he lensivät hetkiseksi +kylmään, äänettömään pimeyteen, joka hipaisi heidän kasvojaan kuin +suuri siipi... Sitten taas alas! Taivas monine tuhansine tähtineen +kallistui sivulle ja katosi näkyvistä — punainen hohde kohosi heitä +kohti ja kauppakojut lepattavine kynttilöineen näyttivät heistä +olevan heidän päittensä päällä. Tuntui siltä kuin he iskisivät +maahan, mutta he viuhahtivatkin eteenpäin varjojen kirmatessa heidän +edellään punoittavan tantereen yli... ja sitten ylös jälleen, melkein +hengästyneinä ja pamppailevin sydämin uudelleen pimennon seikkailuun... + +Kahdella pennyllä sai keinua kymmenen minuuttia, ja Clem oli päättänyt +tähän huviin uhrata shillingin. Kahdeksan pennyä riittäisi heidän +piparkakku- ja omenaillalliseensa, ja kun hän oli jo tuhlannut neljä +pennyä, niin täsmälleen kuusi pennyä oli jäljellä, millä ostaa Pollylle +hänen tavanmukainen markkinalahjansa. Vaikka Clem oli lauantaina saanut +täsmälleen viisi shillingiä — isän omantunnon voiteluna siitä, että +teetti hänellä aikamiehen urakan seitsemänä päivänä viikossa, — oli hän +ottanut mukaansa markkinoille vain puoli kruunua. Hän pani aina puolet +viikkopalkastaan säästöön ja oli laskenut, että hänelle siten kertyisi +kylliksi pääomaa voidakseen yhdenkolmattavuotiaana mennä avioliittoon. +Vahinko vain, ettei hänen aina onnistunut säilyttää talletuksiaan +koskemattomina. Bob sai paljoa enemmän kuin viisi shillingiä viikossa +— hän sanoi, ettei hänen lemmon nimessä kannattanut uurastaa isälleen +vähemmällä kuin miehen täydellä palkalla, — mutta hän vietti +tuhlaavaista elämää, juopotellen ja juottaen muita kaikissa seudun +kapakoissa, kuljettaen tyttöjä elävissäkuvissa ja matkustellen junalla +etäisille markkinoille ja jalkapallokilpailuihin, joten hänen täytyi +joskus lainata Clemiltä, ei aina hänen koko kruunuaan, vaan osa siitä. + +Eräällä keinun alasheilahduksella Clem huomasi äkkiä Robertin. Hän näki +hänen seisovan remuisen markkinakojun valopiirissä huivilla verhotun +olennon vieressä, jota hän ei sillä haavaa tuntenut. Hän oli odottanut +tapaavansa veljensä. Robert oli ollut poissa hänen mennessään heidän +huoneeseensa pukeutumaan, mutta tämä oli ollut näyttelyssä melkein +joka ilta sen vierailun aikana ja olisi siellä hyvin luultavasti tänä +iltanakin. Clem kurotti kauluksen kahlehtimaa kaulaansa nähdäkseen, +minkämoisen tytön Bob oli tällä kertaa saanut, mutta ennenkuin hän ehti +tarkata, viuhahti keinu ylös pimentoon, ja kun se jälleen laskeutui, +oli pari siirtynyt eteenpäin. + +Mutta kun shillingi oli tuhlattu ja Clem ja Polly seisoivat hoippuen +ja jotakuinkin merikipeinä vankalla pohjalla, tuli Robert näkyviin +tovereineen ampumateltan takaa. Tällä kertaa Clem tunsi neitosen heti +ja irvisti inhosta. Hän oli Hanna Iden, mustalaistyttö; olisihan +hänen pitänyt se jo tuosta kirkasvärisestä huivistakin arvata. +Paitsi mustalaisia ei kukaan tienoon tytöistä käyttänyt huivia. Sen +yläpuolella huojui vinossa hänen mieletön hattunsa, täynnä isoja +sulkia, ja hänen silmänsä suitsuttivat sen alta tummaa tultaan, +punaisen suun ja ruskeiden kasvojen nauraessa. + +Clemiä hirvitti. Koskaan ennen ei hänen veljeään oltu nähty Hanna +Idenin parissa. Seudun sovinnaistavat olivat ankarat mustalaisiin +nähden. Bob oli silloin tällöin liikkunut jonkun huonomaineisen tytön +parissa, muttei koskaan lyöttäytynyt tuohon mierolaisjoukkoon. Clem +luuli lukevansa tuomion jokaisen kasvoista. Hän häpesi veljensä tähden +— joka muutoin oli itsekin häpeissään. Clem käsitti hänen hoippuvan +käyntinsä salaisuuden, käsitti, miksi hänen kätensä olivat työnnetyt +syvälle housuntaskuihin ja lakki tuupattu taaksepäin niin, että tuuhea +hiuskihara valui otsalle. + +»Mitä armaani haluaa?» kysyi hän Hannalta äänekkäästi; »minä ostan, +mitä hän vain tahtoo». + +»Haluaisin, että minua kohdeltaisiin nuorena neitinä», vastasi Hanna +pehmeällä hymisevällä äänellä, joka kokonaan erosi Rotherin kyläläisten +venytetystä lausumistavasta, »ja ettette tuntemattomana nimittäisi +minua armaaksi». + +Lähellä seisova Weightsin nuori Pepper purskahti nauruun. + +»Se on oikein», sanoi hän Boarsneyn Hugh Willardille, »että se opettaa +pojalle ihmistapoja». + +Robert karahti tulipunaiseksi ja loi Hannaan katseen, joka ei ollut +kaunis. + +»Miksi minun sitten pitäisi teitä tituloida, neitiseni, koska minulla +on kunnia kävellä mustalaisen kanssa?» + +»Nimeni on Hanna Iden, ja se annettiin minulle oikealla tavalla +kirkossa. Voitte siis nimittää minua siksi.» + +Robert kumarsi syvään — Clemistä tuntui, että hän oli hiukan humalassa. +Veli huomasi hänet äkkiä ja nyökkäsi hänelle tavalla, joka selvästi +sanoi: »Älä tule minua lähelle!» Niinpä Clem käveli poispäin Pollyn +pitäessä säyseästi hänen käsivarttaan. + +Mutta näyttelyn koko ilo turmeltui — illallinenkin, jonka he nauttivat +seisoen vieretysten virvokekojun edessä, ison onnellisen ihmisjoukon +heidän ympärillään syödä narskutellessa omenia terveillä vahvoilla +hampaillaan. Clem ei voinut unohtaa Robertia sittenkään, kun hän ei +enää nähnyt häntä hoippumassa räikeään outokuosiseen huiviinsa ja +hattuunsa puetun mustalais-Hannan vieressä. Veli oli tämäniltaisella +käytöksellään häväissyt itsensä, tehnyt itsensä yhteiskunnan hylkiöksi. +Ei kukaan säädyllinen työmies, saati sitten vapaatilallisen poika, +milloinkaan seurustellut mustalaisten kanssa. Nämä olivat varkaita +ja muukalaisia, myyskentelivät halpa-arvoisia kapineita, kuten +vaatevaarnoja ja kattiloita, vaikka jokainen tiesi, että heillä oli +runsaasti rahoja; he harjoittivat salametsästystä, joutumatta koskaan +kiinni, varastivat hevosia, tulematta koskaan tuomituiksi, heillä oli +viekkaat sydämet ja tummat kasvot, ja he söivät siilejä... Uh, kunnon +ihmistä ihan ällötti! + +Kaikkialla, missä nuori veli liikkui, hän oli kuulevinaan Robertin +häpeän kaikua: »Tuolla menee Bob Fuller — hän, joka viime torstaina +tuli pelastetuksi.» — »Hän on nyt entistään pahempi — ei hän toki ennen +seurustellut mustalaislutkain kanssa.» — »Hän on aika otus!» murahti +käheästi nuori talonpoika Etchinghamistä. »Enpä hitto vieköön tyhjennä +enää ainoatakaan oluttuopillista Bob Fullerin kanssa.» + +Clem tunsi itsensä kovin kurjaksi. Hän ei voinut nauttia näyttelystä +edes Pollyn vuoksi. Kerran hän epätoivoissaan päätti yrittää Robertin +taivuttamista lähtemään kotiin hänen kanssaan, mutta hän tiesi, +kuinka mieletöntä se olisi ollut. Bob oli juovuksissa ja voisi ruveta +räyhäämään. Niin he kävelivät kuin orvot kimaltelevien kauppakojujen +välissä. Polly ymmärsi pojan alakuloisuuden ja otti siihen osaa, tuskin +hennoten valita itselleen kuuden pennyn solkea, joka oli runsaasti +koristettu mukailluilla rubiineilla ja smaragdeilla. Hän oli kylläkin +mielissään, kun hän aamulla heräsi ja otti sen esiin pieluksensa alta, +mutta tänä iltana hän otti osaa rakastajansa synkkämielisyyteen ja sen +pamppailevan sydämen tuntemaan häpeäänkin, jota vasten hänen kätensä +oli painettuna. + + + + +7. + + +He lähtivät tavallista aikaisemmin kotiin, sillä ihanuus oli menettänyt +viehätyksensä, ja he olivat väsyneitä. Noin neljännestuntia ennen +heidän lähtöään hävisivät Robert ja Hanna, ja Clemin tuskaa lisäsivät +kaameat aavistukset, Oliko Bob mennyt Hannan kanssa Blindgroomsiin? +Mutta kun hän sumuisen ja kylmän keskiyön tienoissa saapui +Bodingmaresiin, saatettuaan Pollyn Orznashin ajotien päähän, tapasikin +hän veljensä lojumassa täysissä vaatteissa suullaan vuoteella. Tämä +ei liikahtanut Clemin tullessa sisälle, ja hetkiseksi pysähtyi poika +avuttomana häntä katselemaan, tietämättä oliko hän humalassa vai +nukuksissa. Vihdoin hän sanoi: + +»Voinko tehdä mitään hyväksesi, Bob?» + +Vahvat hartiat kohosivat, ja Clem peräytyi, mutta silloin kuului äkkiä +Robertin käheä ääni pieluksesta: + +»Voisit vetää saappaat jalastani.» + +Clem oli tehnyt sen palveluksen usein ennenkin ja ryhtyi nytkin +toimeen, hapuillen pimeässä nauhoja ja varrenrakseja. + +»Sinun, Robert, ei olisi sopinut panna saappaitasi peitteelle. Kas, +kuinka sen nyt olet ryvettänyt.» + +»Mitä se sinuun kuuluu? Pidä suus kiinni.» + +Clem ei virkkanut enempää, vaan veti ja kiskoi, kunnes saappaat +lähtivät, ja toi sitten veljelleen vettä. Bob kostutti päätänsä ja joi +ruukun kuiville, minkä jälkeen hän tunsi voivansa paremmin ja kierähti +selälleen. + +»Clem, eikö se ole aika soma?» + +»Kuka? Hanna Idenkö? Kaipa hällä on samanlaiset kasvot kuin sillä +häijyllä tytöllä oli elävissä.» + +»Sinähän näit meidät?» + +»Näinhän toki.» + +»Clem, hän on narttu.» + +»Sitä ei minulle tarvitse selittää.» + +Mutta kuulehan», ja Robert kohottausi kiihtyneenä kyynärpäänsä varaan. +»Mutta mitäs ajattelet, poikanen? _Hän ei huoli minusta_.» + +»Ei huoli sinusta?» + +Uskomattomuus, suuttumus ja helpotuksen tunne taistelivat keskenään +Clemin äänessä. + +»Ei — ei huoli. Ärisi minulle, kun nimitin häntä 'armaaksi', pakotti +minut saattamaan itsensä kotiin kello kymmeneltä eikä sitten edes +suonut suukkoa ovella. Hän on narttu.» + +»Ehkä hänellä on joku muu poika.» + +»Mitä minä siitä, vaikka hänellä olisi tusina! Minä sanoin tahtovani +hänet ja minä tahdon.» + +»Mutta kun ei hän huoli sinusta...» + +»Hänen täytyy huolia. Mikä hän on, että tässä vielä valitsisi?» + +»Bob, etkö voi jättää häntä nyt rauhaan? Ilmankin olet jo jokaiselle +näyttänyt, ettet ole pelastettu.» + +»Enhän minä ole näyttänyt.» + +»Mitä tarkoitat?» + +»En tarkoita mitään. Mutta jollen saa Hannaa... Minä sanon sinulle, +nuorukainen, että minulla on kauhea tunne siitä, että nousin silloin +ylös ja asetin itseni valittujen joukkoon, tietämättä mitä tein. Ja +minun täytyisi tulla pelastetuksi vastoin tahtoanikin. Ja sitten sanon +sinulle, että koska minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä +suoraa päätä paholaisen pajaan, niin luullakseni Hanna Iden osaisi +näyttää minulle tien paremmin kuin useimmat muut.» + +»Mutta, Bob, ethän tahtoisi joutua helvettiin?» + +»Enpä tiedä. Mitä minä helvetistä tiedän? Tiedän vain, että on +jokseenkin yhtä kamalaa, kun ihmiselle tehdään tällainen kepponen. +Sitäpaitsi minä tahdon sen tytön. Hän on herttainen... hänen suunsa on +kuin sievän pikku paholaisen... hän tuoksuu ruoholta... ja varjossa +hänen silmänsä — ne herättävät minussa halua hukuttaa itseni. +Toivoisin, että hänen silmänsä olisivat vettä, voidakseni niihin +hukuttautua.» + +Robert istui sänkynsä laidalla, näyttäen surulliselta ja kiihtyneeltä. + +»Älä ole huolissasi», virkkoi Clem lohdutellen; »Hanna ei ole +ajatustesi arvoinen. Ja ethän sinä näytä ollenkaan pelastetulta. +Ajattele jotakin hauskaa. Kuulin Maryn sanovan, että hän huomenna +laittaa sinivatukkaputinkia.» + +»Luullakseni olen huomenna sairas. En siksi, että olisin paljon +ryypännyt, mutta minä voin tavattoman pahoin. Oh, Clem, kunpa en olisi +syntynytkään!» + + + + +8. + + +Seuraavana päivänä oli Robertilla taipumusta jurotteluun, kuten +tavallisesti moisten purkausten jälkeen. Mutta vähitellen hän +reipastui, ja samalla kohosi Clemin mieliala, kunnes se saavutti +luonnollisen tyytyväisyystasonsa. Polly Ebony, äiti ja Bob, lokakuun +päivien ja öiden vuorottelu, työ ja päivällispöydän antimet muuttuivat +taas hänen elämänsä onnelliseksi todellisuudeksi. + +Robertin luottamukselliset iltakeskustelutkin lakkasivat +koskettelemasta synkkiä asioita. Vasta myöhemmin poika tajusi, ettei +se ollut luonnollista, ja alkoi aavistella, etteivät nuo tunnustukset +enää olleet todellisia, vaan että niissä oli pidättyväisyyttä, joka +näkyi hävinneen Bobin tavallisesta keskustelusta. Ajan pitkään hän myös +pani merkille, että hän usein yläkertaan saapuessaan tapasi veljensä +nähtävästi nukuksissa ja että Robert melkein yhtä usein oli ulkona eikä +saapunut ennenkuin Clem itse nukkui. + +Taaskin hänen mielensä havahti elämän iloisista arkipäiväisyyksistä, +ja hän alkoi tehdä kysymyksiä, jotka jo kauan olivat olleet hänen +kielellään: »Missä on Hanna Iden? ... Oletko jälleen käynyt Hanna +Ideniä tapaamassa?... Eikö sillä vieläkään ole sinulle mitään +sanottavaa?» Kerran Bob vastasi, että Hanna oli mennyt Kentiin vasuja +myymään, toisella kertaa hän käski Clemiä pitämään suunsa kiinni. +Molemmat olivat pahoja vastauksia, koska toinen osoitti epäilyttävää +tietoisuutta tytön hommista ja toinen epäilyttävää vastahakoisuutta +niistä haastelemaan. Mutta vaikkei Clem enää kysellytkään niistä +ääneensä, ei hän voinut olla ajatuksissaan kyselemättä. Olihan +omituista, että Robert hänelle näin vaikeni. Kaikki seikkailunsa muiden +tyttöjen kanssa hän oli kyllä kertonut. Clem kuunteli mielellään +Robertin tarinoimista tytöistään, mutta nyt hän tuskin milloinkaan +avasi suutaan — olisi oikeastaan luullut, ettei hänellä tyttöä +ollutkaan, vaikka se oli tietysti mahdotonta. + +Maatila oli hiljalleen asettumassa talviseen tyyneyteensä — ikäänkuin +joku uneen vaipuva vanhus. Syksyn aurat kyntivät ruskeita, uomikkaita +peltoja, keltaisten lehtiriekaleitten lepattaessa pensasaidoilla +ja Bugshullin metsän puissa Rotherin sumut nousivat iltaisin hyvin +korkealle, talon päätyikkunoihin asti, ja joen etäälle pohjoiseen +ulottuva laakso oli kauttaaltaan usvaan verhottu puolen päivää. +Sumu näkyi tunkeutuvan kaikkialle, se peitti ruohon valkoisilla, +puoliksi jäätyneillä helmillä, se liotti lehdet pehmeiksi, se teki +maan liejuiseksi niin että jokaisella veräjällä oli mutainen kellervä +vesilätäkkö. + +Clemistä tuntui kovin kylmältä nousta pimeinä, sumuisina aamuina ja +lähteä lyhty kädessä lypsylle. Mutta lehmien utaret olivat lämpöiset +samoin kuin niiden hyvältätuoksuvat kyljetkin, joihin hän voi kätkeä +kylmän nenänsä — ja aamiainen oli hyvä isoine puurolautasineen — ja +kyntäessä hän sai hikoillakin... Hän piti syystöistä, katsoi mielellään +uuhien perään, jotka ennen pitkää poikisivat; ja hän oli ylpeä, että +oli pelastanut rikkaan juurikassadon kostumasta. Hänen ainoa huolensa +— ja se oli kylläkin vakava — oli, että lyhenevät päivät eivät +sallineet hänen paljoa seurustella Polly Ebonyn kanssa. Pojan isä ei +sallinut tämän tuoda tyttöä kotiinsa, eikä tytön isä sietänyt Clemiä +Orznashissa, — ja kujilla oli iltaisin kylmä rakastavaisillekin. + +Joskus tuli Polly pariksi minuutiksi seisoskelemaan hänen työnsä +ääreen, puhallellen sormiaan tai potkien maata lionneilla, takaisilla +saappaillaan. Mutta hän ei enää voinut istua ja katsella toveriaan +työssä; ja vaikka he vapaa-aikoinaan usein keksivät oljilla täytetyn +ladon tai lämpimän nurkan jonkun auman kyljessä, kaipasi kumpikin +kesäpäiviä, kävelyjä puron partaalla ja varjoisia pyhättöjä, joihin he +isossa metsässä pakenivat sekä hellettä että uteliaita katseita. + +Clem toivoi, että olisi voinut taivuttaa isänsä sietämään Pollya +ja sallimaan hänen tulla taloon, sillä hän tiesi äitinsä pitävän +tytöstä, ja he olisivat voineet iltapäivällä rauhallisesti istua +yhdessä lämpimässä, punaisessa keittiössä, jossa äiti olisi heille +antanut kuumia, juuri uunista otettuja leivoksia. Mutta vaikkei James +nimenomaan kieltänyt poikaansa seurustelemasta Polly Ebonyn kanssa +talon ulkopuolella, ei hän sallinut tämän astua sen kunniallisen +kynnyksen yli Orznashissa vietetyn »pahan elämän» vuoksi. Sen +salliminen olisi tavallaan ollut synnin suosimista. Tyttöönkin +kohdistui Orznashin häpeä, sen haltija kun vietti yhdyselämää naisen +kanssa, joka ei ollut hänen vaimonsa. Tämä Jamesin katsantokanta ei +ollut hänelle erikoista, — hänen naapurinsa olisivat menetelleet +samoin; ja solvauksen ja nöyryytyksen tunne sai Tom Ebonyn maksamaan +samalla mitalla, joten hän sulki yhtä ankarasti ja vielä paljoa +laajemmin seurapiiristään kaikki ne, jotka olisivat sulkeneet ovensa +häneltä. Niinpä Clem, joka muutoin olisi ollut Pollylle otollinen +sulhanen, kiellettiin tytön kodista aivan yhtä jyrkästi kuin +viimemainittu oli kielletty pojan kodista. + +Tämä asiaintila sai Clemin yhä kiihkeämmin toivomaan avioliittoa, mutta +hän ei käsittänyt, miten se vielä moneen vuoteen oli mahdollista, kun +ensiksikin vanhemmat vastustivat, mitä vastustusta hän ei luullut +kykenevänsä voittamaan ennenkuin oli täyttänyt kaksikymmentäyksi, ja +kun, toiseksi, oli rahallisia vaikeuksiakin. Hän oli jo monta vuotta +sitten päättänyt koulun ja säästänyt noin kaksikymmentä puntaa. +Toiset neljä vuotta aherrettuaan hän siis olisi saman taksan mukaan +säästänyt toiset kaksikymmentä; mutta hän toivoi, että isä pian näkisi +hyväksi korottaa hänen palkkansa, koskei hän enää tosiaan ollut +mikään poika. Kerran hän oli sitä jo pyytänytkin, mutta James oli +ankarasti käskenyt hänen olla tyytyväinen osaansa. Tosinhan hän olisi +voinut lähteä pois ja tehdä työtä jollakin toisella maatilalla, mutta +sitten hänen olisi täytynyt itse maksaa asuntonsa ja ylöspitonsa, +joten sillä voitettu etu ei olisi korvannut välien rikkoutumista +omaisten kanssa ja sen mahdollisuuden menettämistä, että isä suostuisi +joihinkin myönnytyksiin. Sitäpaitsi olisi hänen tuskin onnistunut saada +työtä naapuristossa, jossa James oli, elleipä pidetty, niin ainakin +kunnioitettu mies, ja hänen olisi täytynyt kestää ero Pollysta ja jäädä +ilman tilaisuutta lohduttaa ja suojella häntä. Niin hän siis uurasti +edelleen, tehden voitavansa ja toivoen vieläkin kiihkeämmin. + +Sitten eräänä päivänä kuukauden lopulla pyysi Robert häneltä äkkiä +muutamaa puntaa lainaksi. Clem säpsähti. Robert ei ollut koskaan +ottanut lainaksi muuta kuin shillingejä — maalaiselämän tuhlauksiinhan +tavallisesti riittävät pikkurovot. Mutta nyt hän pyysi kahta puntaa +ja pyysi sellaiseen sävyyn, että nähtävästi odotti ne saavansa. +Tähän asti ei Clem koskaan ollut vastustellut, hänen aarteensa oli +aina ollut Bobin käytettävissä. Hänen mieleensä ei koskaan ollut +juolahtanut, että Bob, joka ansaitsi viisitoista shillingiä viikossa +ja joka ei säästellyt avioliittoakaan varten, menetteli häpeällisesti +kuluttaessaan nuoremman veljensä uhrausten hedelmiä, vaan että hänen +pikemminkin olisi yltäkylläisyydestään tullut veljeä auttaa. Hän oli +mielessään aina puolustellut veljeään ja lohdutellut omaatuntoaan +korostamalla sen komean elämän vaatimuksia, josta hän veljensä +puolesta yksinkertaisesti ylpeili, vaikkei hänellä koskaan ollut +mitään kiusausta moista elämää itse viettää. Robert ruudukkaissa +polvihousuissaan, nahkasäärystimissään ja keikarimaisessa lakissaan +ajamassa kääsejään, ryyppäämässä kapakassa tai kiertämässä pieniä +leikattuja viiksiään tiepuolen ikkunoista tirkisteleville tytöille +oli_ mies_. Tietysti hän tarvitsi rahaa, ja oli aivan oikein ja +luonnollista, että hän pulassaan kääntyi Clem-veljensä puoleen, joka ei +ollut _mies_ eikä olisi rahojaan tarvinnut, jollei olisi suunnitellut +varhaista avioliittoa... Mutta tänään hän suutahti Robertille, +yht'äkkiä tajuten, kuinka julmia ja epäoikeutettuja hänen vaatimuksensa +olivat. Kaksi puntaa — neljän kuukauden säästö, — se ei ollut oikein... + +»Mutta enhän minä pyydä sinua sitä minulle lahjoittamaan», sanoi Bob +toivuttuaan ällistyksestä, johon pojan otsanrypistys ja tuikea vastaus +oli hänet saattanut; »minä pyydän sitä vain lainaksi». + +»Mihin sitä tarvitset?» + +»Se ei kuulu sinuun.» + +»Kuuluu kyllä, koska on kysymys minun rahoistani.» + +Ällistyksissään Robert hätääntyi selittämään. + +»Catsfieldin kilpa-ajoissa menetin vedonlyönnissä enemmänkin Darius +Ripleylle.» + +»Kilpa-ajoissa — eihän sinulla ollut tapana käydä kilpa-ajoissa?» + +»Kaipa minä nyt olen ollut.» + +»Mustalaisten kanssa!» + +»Dariuksen ja Ambrosen.» + +Hän seisoi tuijottaen veljeensä vihaiset siniset silmät kohdaten +uhmailevasti Clemin pyöreiden, kullanväristen katseen. + +»Älä lyöttäydy niiden mustalaisten toveriksi, Bob.» + +»Minä lyöttäydyn kenen toveriksi haluan.» + +»Älä sitten tule pyytämään minulta raheja.» + +Robert puri huultansa. + +»Onpa sinusta tullut kauhea vekara, Clem — olet muuttunut tavattomasti; +komentelet minua ja kadehdit minulta rahoja. Et sinä ennen +kitsastellut.» + +»En minä sinulta mitään kadehdi.» + +»Kyllä sen teet. Sinulla on jumalaton joukko puntia tuossa lippaassasi, +etkä tahdo suoda minulle edes kahta — vain viikon ajaksi. Minä maksan +rehellisesti takaisin.» + +Robert ei ollut aina ollut moitteeton takaisinmaksuissaan. + +»Sinä ansaitset itse viisitoista shillingiä viikossa, eikä ole oikein, +että tulet kiristämään minulta rahoja, jotka olen säilyttänyt naimisiin +mennäkseni, tuhlataksesi ne mustalaislurjuksille.» + +»Kuka sanoo, että tuhlailen ne mustalaislurjuksille? Kuinka kehtaat +sitä väittää? Minä sanon sinulle, että menetin ne Darius Ripleylle +kilpa-ajoissa.» + +»Sinä et veljeilisi Dariuksen kanssa, jollet juoksisi Hannan perässä.» + +Robert punehtui, ja kädet hänen sivuillaan puristuivat nyrkkiin. + +»Viikkokauteen en ole Hannaa nähnytkään. Se on Fivewateringissa +pajunvesoja taittamassa.» + +»Bob, et tahtone minulle väittää, ettet tee tuota kaikkea hänen +tähtensä. Sinulla ei ollut tapana seurustella mustalaisten kanssa eikä +käydä kilpa-ajoissa — ja nythän teet kumpaakin. Mitä minun on sinusta +ajateltava?» + +Pojan kiukku oli lauhtumassa, ja hänen silmänsä vettyivät. + +»Älä ajattele minusta pahaa, Clem — mutta anna minulle ne kaksi puntaa. +Minä maksan ne sinulle takaisin viikon päästä, ihan rehellisesti. Minä +vannon.» + +»Millä tavoin sinä ne maksat takaisin?» + +»Perjantaina on kilpa-ajot Plumptonissa, ja minä tiedän ... no sama se, +mitä minä tiedän. Mutta minä sanon sinulle, että rahat ovat varmassa +tallessa. Minä en suinkaan ottaisi sinulta niin paljoa rahaa, lapsi, +jollen voisi sitä maksaa.» + +Clem alkoi heltyä — hän ei voinut vastustaa Bobin silmien vetoavaa +ilmettä, tuota nälkäisen koiran katsetta, joka oli kätkettynä +viekkauden ja syyllisyyden taakse. + +»Älä usko, että minä sinulta mitään kitsastelen, Bob. Se riippuu vain +siitä... siitä, että niin kauhean mielelläni tahtoisin mennä naimisiin.» + +»Tietysti sinä tahdot, poika-kulta, ja minä sanon sinulle, että +pääsetkin naimisiin — piakkoin. Minäkin auttanen sinua täst'edes +— enköhän vai panna vähän tallelle sinun varallesi? Ja minä sanon +sinulle, että Plumptonissa teen otteen, joka...» + +»Oi, Robert, älä Herran nimessä pane vetoa hevosesta minun tähteni. +Ihan varmaan sinä sen menetät... ja junamatkakin Plumptoniin on aika +kallis.» + +»Älä ole huolissasi! Minä voitan takaisin piletinhinnan ja vähän +enemmänkin. Kunhan nyt vain minua avustat...» + +Hän oli voittanut asiansa, ja turhaan koettaen hillitä huokausta avasi +Clem kätkönsä ja luki kaksi puntaa hopeassa ja kuparissa Robertin +käteen. Laskettuaan viimeisen kuusipennysen hän äkkiä kohotti silmänsä +ja katsoi suoraan ja vetoovasti veljeensä. + +»Bob, älä salaa minulta mitään. Etkö tahdo kertoa minulle Hannasta — +tämän jälkeen?» + +»Pidä suus kiinni!» + +Robertin ääni kuulosti vihaiselta, kun hän sulki rahat kämmeneensä ja +kilautti ne taskuunsa. + + + + +9. + + +Hän maksoi Clemille takaisin punnan ja viisi shillingiä viikon +lopulla, häpeissään pyydellen anteeksi, ettei hänellä ollut enempää. +Mutta vaikka onni olikin häntä suosinut, ei hänellä ollut niin hyvää +menestystä kuin hän oli toivonut. Hän lupasi suorittaa loput parin +päivän päästä, — olihan kilpa-ajot Lingfieldissä... + +Clem, jonka loukkaantuminen oli kauan sitten vaihtunut häpeäntunteeksi +siitä, että oli veljeltään mitään kitsastellut, vakuutti hänelle +hyvillään kärsivällisyyttään, tuntien itsensä kiitolliseksi ja +arvottomaksi. Hän oli mielissään, että näin pian oli saanut takaisin +kokonaista kaksikymmentäviisi shillingiä ja syytteli itseään Robertin +väärintuomitsemisesta, kunnes eräänä päivänä sattumalta kuuli Udiamin +Pontin sanovan kylällä: + +»Kaipa Bob Fuller jo on tuhlannut kaikki rahat, jotka voitti +Plumptonissa.» + +»Eihän toki», vastasi Boarsneyn Willard. »Hänhän ansaitsi enemmän +kuin viisi puntaa Market Gardenin radalla ja siitä esteratsastusta +koskevasta vedostaan.» + +Clem kuuli nuo sanat maantiellä kävellessään, ja ne viilsivät hänen +sydäntään kuin puukonpisto. Mutta se ei voinut olla totta — se oli +pelkkää lörpöttelyä. Oli rikollista moista ajatellakaan. Jos Robert +olisi palannut Plumptonista viittä puntaa rikkaampana, olisi hän +varmaan maksanut koko velkansa. Mutta nuo sanat, jotka ikäänkuin tuulen +tuomina olivat maantiellä osuneet hänen korviinsa, ärsyttivät hänen +sydäntään kuin pölyhiukkaset silmää... Sellaiset miehet kuin Williard +ja Pont saattoivat sittenkin tuntea Robertin köyhyyden ja varallisuuden +paremmin kuin hän, ja hän tiesi Willardin olleen kilpa-ajoissa... + +Seuraavana päivänä hän oli postitoimistossa ostamassa postimerkkiä +Pollylle lähetettävään kirjeeseen, jolloin Stan Showell saapui perimään +postiosoitusta. Hän nyökkäsi Clemille ja he vaihtoivat muutaman sanan +ilmoista, uuhista ja rehujuurikkaista, ja sitten kun nuori Fuller juuri +oli astumassa ulos, kysäisi Showell häneltä, lähtisikö Bob Lingfieldin +kilpa-ajoihin. + +»Luulen niin.» + +»Lieneekö hänellä siellä yhtä hyvä onni kuin hänellä oli Plumptonissa?» + +»Oliko hänellä Plumptonissa hyvä onni?» + +»Olihan toki. Hän pani vetoa siitä pahuksen ulkolaisesta, joka voitti +pääpalkinnon. Mustalaiset lienevät hänelle antaneet vihjauksen.» + +»Minulle hän ei kertonut mitään.» + +»Ha ha, kyllä se poika tietää! Ja kaikki rahat ovat nyttemmin menneet, +siitä olen vallan varma. Kuitenkin olen pahoillani, ettei hän sinulle +kertonut; ajattelin, että kenties voisit minulle vihjaista, minkä +hevosen Bob arvelee voittavan Lingfieldissä.» + +Clem pudisti päätänsä. + +»Oh, se on tiukka mies, se Robertimme — osaa pitää kielensä kahleissa. +Mutta luulin hänen sinulle jotakin vihjaisseen, koska olet hänen +veljensä. Hän saanee vihjauksensa mustalaisilta, ja vaikka mustalainen +on heittiö, tietää hän hevosista ja kilpa-ajoista eri paljon.» + +Clem läksi levottomin tuntein ja masentuneena. Oli siis totta, että +Robert olisi voinut maksaa nuo kaksi puntaa täydelleen. Hän oli +valehdellut veljelleen, pettänyt veljeään. Kiukun ja häpeän puna kohosi +Clemin poskille. Hän tunsi raivoa ja pettymystä, ei ainoastaan rahojen +vuoksi, vaan Robertin vaiteliaisuuden ja sen ovelan salakähmäisyyden +tähden, joka oli tehnyt hänelle mahdolliseksi voittaa ja tuhlata viisi +puntaa veljen sitä tietämättä. Miksei hän ollut Clemille kertonut +menestyksestään? Siksikö, että hän halusi viidestä punnasta pitää +neljä? Se ei voinut olla ainoa syy. Ja miksi hän tahtoi pitää niin +paljon — tai oikeammin tuhlata, koskapa kaikki kylässä näkyivät +olevan selvillä siitä, ettei hänellä ollut mitään jäljellä? Sen oli +täytynyt tapahtua Hanna Idenin, tuon kummallisen mustalaisen tähden. +Tyttö kykeni sitomaan Bobin kielen, joka ennen oli niin vallattomasti +lörpötellyt muista tytöistä, hän kykeni kiristämään puntia, sen sijaan +että hänen edeltäjäinsä oli täytynyt tyytyä shillingeihin. Robert oli +hullaantunut häneen ja osteli häntä; hän osteli tyttöä kultapunnilla +ja heittäytymällä toveriksi hänen alhaisille sukulaisilleen, kaikille +Ripleyille, Rylyille, Bosvilleille ja Hearneille, tuolle salaa +metsästävälle, näpistelevälle ja kilpa-ajoissa petkuttelevalle +joukkiolle, joka liikuskeli Blindroomsin ympäristöllä... Clem vihasi +Hannaa, koska hän teki Bobin kurjaksi ja onnettomaksi ja koska hän +jonakuna päivänä (poika tiesi sen vaistomaisesti) tekisi hänet +onnelliseksi, sitte kun Bob oli maksanut hänen hintansa. + +Kotimatkallaan hän ei muuta ajatellut kuin kertoa veljelleen, mitä +tiesi, ja pyytää häntä edes esiintymään suorasti ja avomielisesti. +Mutta silloin, kun hän näki Robertin, oli hän jo päättänyt pitää +suunsa kiinni. Bob ei sietäisi nuhteita, hän oli niin äreä — ja hänen +viimeisen kiukunpurkauksensa jälkeen Clem ei enää rohjennut mainita +Hanna Idenistä. Hänen täytyi odottaa hetkinen, nähdäkseen, mikä tulos +Lingfieldin kilpa-ajoista olisi. + +Mutta ne sivuutettiin vaikenemalla. Bob ei maksanut niitä viittätoista +shillingiä, jotka vielä oli velkaa, eikä niistä edes mitään +maininnut. Kenties hän oli unohtanut, mutta luultavaa se tuskin oli, +kun summa oli edellisiin verraten näin suuri. Pikemminkin hänellä +oli ollut huono onni tai hän oli tuhlannut voittonsa Hannalle. +Clem alkoi surumielisesti mukaantua heidän välillään vallitsevaan +vaiteliaisuuteen. Heidän keskustelunsa kosketteli nyt pelkkiä +jokapäiväisiä, ulkonaisia asioita. Kun he olivat kahdenkesken, +haastelivat he viljasadosta, karjasta, markkinoista, ruuasta ja muusta +sellaisesta, niinkuin haastelivat Haiselmanin Coxille, Shoyswellin +Dunkille, Udiamin Fontille tai kelle välinpitämättömälle sivulliselle +tahansa. + + + + +10. + + +Aikaisin marraskuussa herra Fuller sairastui. Aluksi se näytti olevan +vain vilustumista; hän istui väristen takkavalkean edessä ja joi monet +kupilliset kuumaa teetä. Mutta äkkiä hän alkoi tuntea ankaraa kipua +kyljessään ja hengitys kävi ahtaaksi ja korisevaksi. Perheestä näytti +tauti vakavalta ja katsottiin parhaaksi lähettää noutamaan lääkäri. + +Lääkäri tuli ja näytti totiselta, mutta sanoi: »Kyllä hän siitä +toipuu... kyllä hän siitä toipuu.» Hän toisteli sitä kolme päivää, +ja neljännen päivän lopulla oli herra Fuller vainaja. Lääkäri näkyi +ajattelevan, että hänen ei olisi ollut kuoltava ja että hän olisi +voinutkin elää, jollei äkkiä olisi väsynyt elämänkamppailuunsa ja +halannut vain lepoa. + +Clem auttoi isän hoivaamisessa. Kykenevän, käytännöllisen lempeyden +piirre teki hänet hyödylliseksi sairasvuoteen ääressä, sillä välin +kun Robert jurotteli kurjana ulkona ja Jim etsi lohtua ankarasta +työstä. Poika ei voinut olla hiukan ihmettelemättä, kuinka vähän +mielenkiintoa herra Fuller kohdisti hengellisiin asioihin nyt, kun +olisi luullut niiden häntä enimmin liikuttavan. Terveytensä vuodet hän +oli viettänyt taivaallisia asioita miettimällä, mutta siitä hetkestä, +kun hänen viimeinen sairautensa alkoi, näkyi hänen huomionsa kiintyneen +vain tautivuoteen pikkuseikkoihin. Hänen taistelunsa elonkipunansa +säilyttämiseksi tapahtui kokonaan lääkeannosten ja ruokajärjestelmän +puitteissa, eikä hänen lopullinen antautumisensa vaivuttanut häntä +tietoisesti Ikuisen käsivarsille, vaan hänen omaan uupumukseensa. +Clem ei ollut tätä odottanut; hän oli niin tottunut siihen, että +isän uskonto oli pilven tavoin leijaillut hänen maallisimpainkin +hommiensa yli, eikä hän siis olisi kummastunut, vaikka »neljä +viimeistä asiaa» olisi ollut ikäänkuin hänen kuolinvuoteensa neljään +tolppaan kirjoitettuina. Silloin tällöin hän luki hänelle raamattua, +mutta sairas keskeytti häntä alituisesti: »Onko jo tullut aika ottaa +lääkettäni, Clem?» tai »Sieltä ikkunasta tuntuu tulevan tavatonta +vetoa», tai »Haudepuuroni jäähtyy». Hän ei edes ajatellut kutsuttaa +pappia, ja hänen viimeiset sanansa koskivat hevosenpiiskaa, joka +häneltä oli unohtunut Mountpumpsin matkalla. + +Clem vuodatti paljon kyyneleitä isänsä vuoksi, mutta hänen surunsa +ei ollut mitään Robertin suruun verrattuna. Pariin päivään Robert +ei syönyt eikä juuri puhunutkaan. Hän itki paljon ja syytti toisia +tunnottomuudesta, koska he saattoivat hyöriä jokapäiväisissä +askareissaan. Hän sanoi Jimin olevan iloisen isän kuolemasta, koska +hän nyt voi menetellä tilan kanssa, kuinka tahtoi. Kun otti huomioon +tavan, jolla Robert oli kohdellut herra Fulleria tämän eläessä, oli +tuskin ihmeteltävää, että perhe nyt oli hänelle pikemmin nyrpeä kuin +myötätuntoinen. »Tiesin aina, että Bob oli halpamainen», virkkoi Jim +eräänä päivänä, »mutta vasta nyt olen huomannut, että hän on tekopyhä». + +Hautajaispäivä tuli, ja Robert lohduttausi hiukan. Hän tunsi +eräänlaista helpotusta ajaessaan ruumisvaunujen takana uudessa +mustassa puvussa. Hänen esiintymisensä haudalla oli melkein +lapsellisen juhlallista; hän polvistui ja rukoili kädet ristissä. +Iso ihmisjoukko katseli häntä puolittain halveksivasti, sillä kaikki +tiesivät, kuinka hän oli käyttäytynyt isänsä eläessä. Siinä oli monen +englanninpenikulman päästä tulleita maanviljelijöitä, saapuneina +kunnioittamaan miestä, josta kukaan ei ollut pitänyt. Siellä oli +Haiselmanin Cox, Weightsin Pepper, Bream Little Moatista, Shoyswellin +Dunk ja Boarsineyn Willard. Ihmekö, että Mary Fuller tuskin voi +keskittää mieltään rukouksiin ajatellessaan hautajaisteetä, joka +kodissa odotti saattoväkeä ja jota nyt pakostakin valmisti palkattu +tyttö — »ja tiesihän jokainen, ettei niihin ollut luottamista». + +Clem ei löytänyt samaa lohtua isänsä hautajaisista kuin Robert. +Musta saattue vaikutti häneen kylmäävästi — ruumisvaunut kankeine +hevosineen ja suruvaunut, joiden hevoset asteettain vaalenivat +mustista tummanruskean kautta viimeiseen kastanjan väriseen pariin, +mikä hääsaattueissakin oli viimeisenä parina. Valkokukkaiset seppeleet +kaikkine ylväiltä kuulostavine kirjoituksineen — »Syvimmällä +myötätunnolla herra ja rouva Pontilta ja pikku Regiltä» — »Vanhalle +ystävälle herra ja rouva Tom Breamilta» — »Kaikilta Pikku Lontoossa» +— »Rakkaan isämme ikuiselle muistolle Maryltä, Jamesilta, Robertilta +ja Clementiltä. Ei menetetylle, vaan edeltäpäin kotiin lähteneelle» +— tuntuivat nekin pojasta nyt hiukan vastenmielisiltä valkokukkiensa +huuruin ja terälehtien ruskeiksi tummentunein reunoin. + +Perheen seisoessa haudalla, selin Martinpäivän aurinkoon ja valkoisiin +pilviin, jotka purjehtivat sen hohteen läpi valjunsinervässä +ilmameressä, näytti se pojasta melkein muukalaisjoukolta, yhtä +epätodelliselta kuin pitkät, mustat varjot, jotka lankesivat ruohikolle +heidän eteensä. Mary näytti vieraalta ja tukevalta, Jim näytti +vieraalta ja riutuneelta, Robert näytti vieraalta ja lapselliselta, +ja hänen äitinsä näytti vieraalta ja sievältä — hänellä oli omituista +nuorekasta tuoreutta silmissä, hipiässä ja leukapielissä... Clem +itsekin näytti mielestään vieraalta, uusi pyöreä hattu kainalossa ja +leveää, punakkaa kättä peittämässä musta kiiltohansikas, ainoa jäljellä +oleva parista, jonka käsiinsä kiskomiseen hän oli päivällisen jälkeen +kuluttanut puoli tuntia. + +Ainoana huojentavana piirteenä tässä muukalaisuudessa oli, että +ennenkuin hautajaistoimitus oli päättynyt, oli tuo vaikutelma +laajentunut käsittämään todellisuuden keskimmäisen henkilön. Kuollut +mies kirstussaan muuttui vieraaksi hänkin; siinä ei enää levännyt +Bodingmaresin isäntä, herra Fuller, hänen isänsä, inhimillinen, +rakastettu ja säälitty, joka oli elänyt vähäpätöisyydessä ja armossa ja +kuollut tuskassa. Hän oli vain tuon kiiltävän, puisen arkun pohjalasti, +joka sen mukana kätkettiin maahan, lakastuvain kukkasten peittäessä +nurmikon arven... Hänellä ei enää ollut enempää yhteyttä todellisen, +elävän herra Fullerin kanssa kuin Coxin, Pepperin tai Breamin +kanssa. Hän oli merkityksensä menettänyt merkki, jonkun valveilla +heränneen uni, ei yhtään... Aurinko ei hänelle paistanut, pappi ei +hänen puolestaan rukoillut; hänestä eivät läsnäolijat välittäneet, +kuolleesta, unohtuvasta miehestä... + +Moista kylmää lohtua sai Clem kristityn miehen hautajaisista; oli toki +jotakin, että hän oli voinut lakata pitämästä isäänsä yhtenä kiiltävän +laatikon — jalavasta valmistetun ruumisarkun — kanssa. Kaksitoista +puntaa se oli maksanut, »odottivathan ihmiset, että maahanpaniaiset +tapahtuvat säädyllisesti "... Kotimatkalla hevoset ravasivat, +ja pensasaidat vilahtelivat ohitse pehmeän valon värähtelyssä. +Bodingmaresissa oli vieraille varattu tukeva ateria: käärysylttyä ja +juustoa, säilykelohta ja säilykepersikoita, — ja jollei ollut sopivaa +paljon puhua, niin saattoihan syödä sitä runsaammin." + + + + +11. + + +Oli omituista panna merkille Bodingmaresissa tapahtunut muutos. Heti +kun hautajaispilvi oli hälvennyt, välkkyi taivas aurinkoisempana +kuin koskaan ennen. Painostava tunne oli poissa, hämäräinen usva oli +hälvennyt. Oli helpompi hengittää. James Fuller ei koskaan ollut +esiintynyt tyrannina, hän oli hallinnut pääasiallisesti asioihin +sekaantumalla, pidättimellä pikemmin kuin ruoskalla, mutta silti +hän oli ollut jarruna kehitykselle ja vapaudelle. Bodingmares oli +edistymisen sijasta pikemminkin jäänyt takapajulle, ja kaikki Jimin +yritykset oli muristu ja jauhettu tehottomiksi. Nyt oli vanhin poika +isäntänä ja vapaana kehittämään tilaa isänsä kauppapuutarha-ihanteita +korkeammalle. Bodingmaresista oli tuleva suuri, menestyvä ja arvokas. + +Jimin vapautuksella olisi ollut vaikutuksensa ilman ilmapiirin yleistä +seestymistäkin, sillä hän oli laajasydäminen uudessa tyydytyksessään +ja halusi osoittautua jalomieliseksi veljiään kohtaan. Hautajaisten +jälkeisenä päivänä hän kutsutti heidät molemmat luokseen ja ilmoitti +heille, että hän nyt aikoi viljellä tilaa terveitä liikeperiaatteita +noudattamalla. Ei ollut tervettä liikeperiaatetta käyttää pakollista +tai vastahakoista työvoimaa, joten hän tarjosi Robertille +kaksikymmentäkolme shillingiä ja Clemille kolmetoista shillingiä +viikossa, ja molempain oli suoritettava määrätty summa ylläpidostaan. +Heidän asuntonsa, koska se ei tuottanut hänelle menoja ja kun useimmat +vapaatilalliset antoivat palvelusväelleen asunnon, olisi vapaa. Clem +aivan hämmästyi tästä jalomielisyydestä ja löysi tuskin sanoja, +ilmaistakseen suostumuksensa ja ihmetteli, että veli sitä saattoi +epäilläkään. Robert ei hurmaantunut aivan samassa määrässä, mutta +suostui kuitenkin. + +Clem arvioi voivansa säästää hyvinkin seitsemän shillingiä joka +viikko. Hän oli autuaallisen onnellinen ja kiitollisuudesta Jimiä +kohtaan hän alkoi ahertaa äärettömän uutterasti, palvellen veljeään +vaivojaan säästämättä. Hän nousi ennen päivänkoittoa ja meni makuulle +paljon myöhemmin kuin kukaan muu, paitsi Robert, yrittäen parhaansa +mukaan ansaita nuo lauantai-aamuna suoritetut mieluiset kolmetoista +shillingiä. Tämänlaatuinen elämä ei suonut hänelle paljoa aikaa Pollyn +tapailemiseen, mutta marraskuun sateinen sää ja loka ei yhtä paljoa +viekoitellutkaan rakastavaisia pensasaitakohtauksiin. + +Sitäpaitsi antoi työ hänelle tytön varmemmin kuin mitkään hyväilyt, +lähentäen päivää, jona Polly tulisi hänen omakseen ja he saisivat +yhdessä jakaa ruuan ja asunnon, aherruksen ja unen. Sen päivän ei +nyt tarvinnut olla juuri kahta vuotta etäämpänä, sillä viisikymmentä +puntaa riittäisi heidän kotinsa kalustamiseen ja ensimmäisen vuoden +vuokraan, jääden vielä riittävästi ylitse porsaiden ja siipikarjan +ostoon talonpidon aluksi. Tosin hän vielä olisi alaikäinen, mutta hän +ei odottanut samaa vastustusta Jimiltä kuin isältään. Kuten jokainen +säädyllinen vapaatilallinen, paheksui Jim Orznashissa vietettyä +»elämää», mutta kun hänen vastustustaan eivät tukeneet uskonnolliset +seikat, oli sen voittaminen hyvinkin mahdollista. Sitäpaitsi se ei +ulottunut — ei ainakaan samassa mitassa — Pollyyn, joka Elizabeth +Fullerin kutsusta nyt toisinaan istuskeli Bodingmaresin keittiössä. + +Pieni Polly-rukka ei oikein voinut hyväksyä rakastajansa nykyistä +loitolla pysymistä. Hän ei voinut yhtyä hänen nöyryyttävään +kiitollisuuteensa Jimiä kohtaan. »Hän ei sinua kohtaan ole tehnyt muuta +kuin velvollisuutensa», huomautteli tyttö — ja säädyllinen hetki rouva +Fullerin kanssa keittiössä oli hänestä huono korvaus sovinnaisuudesta +vapaille samoiluille kentillä ja joen varrella. + +»Ethän sinä nykyisin kohtele minua laisinkaan sulhasen tavoin, Clem», +virkkoi hän eräänä päivänä, retuutettuaan Ellenin lapsen Orznashista +asti taloon ja tavatessaan pojan työhön kiintyneenä ja hikisenä +kuivaushuoneessa juurikkaita leikkelemässä. + +»Ka, jos olen vähemmän sulhasmainen, niin kelpaan paremmin +aviopuolisoksi.» + +»Minusta olisi mieluisempaa sulhanen tänään kuin puoliso ensi vuodesta +kahden ajastajan päästä.» + +»Se tapahtuneekin pikemmin. Minä panen säästöön seitsemän shillingiä +säännöllisesti joka viikko.» + +»Entä jos Jim kieltää? Ja jos isä lähettää minut palvelukseen?» + +»Jim ei kiellä, kun hän näkee, kuinka muhkean rahasumman olen +säästänyt; ja jos sinä konsa joudut palvelukseen, tulen minä hakemaan +sinut heti paikalla.» + +»Minä kuolisin, jos hän panisi minut palvelukseen — vaikkapa vain +kuukaudeksi. Ja hän mainitsee siitä yhä useammin nyt, kun Betty nääs +saa piakkoin lapsen.» + +»Sitä suurempi syy on pitää sinut kotona sen hoitamisessa avustamassa.» + +»Betty sanoo hoitavansa sen itse ja olevan parempi, etten minä ole +syömässä joutilaan leipää.» + +Tyttö näytti tavattoman vakavalta istuessaan siinä oljilla, toisen +naisen lapsi käsivarsilla. Clem kumartui häntä suutelemaan, pitäen +hetkisen sekä Pollya että lasta voimakkaan, väsyneen, nuoren +käsivartensa koukussa. Tytön silmät kirkastuivat, ja kouraisten pojan +tuuheaan, villavaan tukkaan hän veti hänen päänsä omansa ja lapsukaisen +pään väliin... + +Äkkiä Clem suoristausi ja nousi. + +»Minun täytyy jatkaa juurikkaiden halkomista. Jäähän juomaan kupillinen +teetä kanssamme, Poll.» + +»Mitähän äitisi sanoisi?» + +»Hän puhuu vain ystävällisesti.» + +»Entä Jim-veljesi?» + +»Hänen täytyy olla kohtelias nuorelle neidilleni.» + +Kenties olisi ollut yhtä hyvä, jollei Polly olisi mennyt ensimmäiselle +aterialleen Bodingmaresiin, kun Orznashin häpeän varjo lankesi hänen +ylitseen. Mutta kaikki kävi paremmin kuin hänellä ja Clemillä oli +mitään syytä toivoa. Perhe oli vielä helpotuksen tuottamalla hyvällä +tuulella, ja vaikka Mary puuhaillessaan hiukan kiukkuisesti tuiski +ja Jim, virkkamatta mitään sydämellistä enempää kuin loukkaavaakaan +sanaa, vaikeni neljännestunnin ajaksi kokonaan, muuttui ruokailijain +sävy pian ystävälliseksi. Rouva Fuller oli aina säälivästi taipunut +Orznashin pienen tyttörukan puoleen, vaikka hänestäkin oli hupsua +Clemin lörpötellä muka naimisestaan, kun itsekin vielä oli poika; +ja Robert taas, joka sydämessään tunsi hämärää kiitollisuutta ja +sovituksen kaipuuta, oli melkein hämmästyttävän herttainen. Polly +ei puhunut paljoa; hän istui aivan nöyränä Clemin ja tämän äidin +välissä, tietoisena — mitä hänen rakastajansa ei ollut, — että jokaisen +ystävällisyys, paitsi Robertin, suurelta osaltaan johtui siitä, että +hän oli niin rauhoittavan pieni, vain lapsonen; ja nyt kun he olivat +hänet oikein nähneet ja häntä puhutelleet, olivat he varmat, että hänen +ja Clemin välillä ei voinut olla mitään vakavaa. + +Ellenin pienokaisen kimakat huudot pakottivat Pollyn viemään sen +takaisin äitinsä luo, heti kun ateria oli päättynyt. + +»Minä en aikonut pitää sitä näin kauan kotoa poissa», puolustelihe hän; +»olitte perin ystävällinen, hyvä rouva, pyytäessänne minua jäämään». + +Clem käveli hänen kanssaan Orznashin ajotien päähän. Hän tunsi +mielensä hilpeäksi, havaittuaan, että tyttöä alettiin sietää. Hänen +rohkeutensa oli saanut palkkionsa; jos hän ahersi huolellisesti, niin +viisikymmentä puntaa ja perheen suostumus olisi hänellä samaan aikaan. +Siinä suhteessa oli onneksi, että isä oli kuollut... Tämä nuoren miehen +tyly ajatus tuskin tuotti hänelle mitään tunnonpistosta nyt. Hän oli +lakannut häpeämästä huojennustaan. Aluksi se oli tuottanut hänelle +hiukan tunnonvaivoja isäparan tähden, jota hän oli aina säälinyt... Hän +ei säälinyt häntä nyt, ja se oli ehkä yhtenä syynä, miksi hän ei voinut +hävetä onneaan ja vapautuksentunnettaan. Hän oli pari kertaa nähnyt +herra Fullerista lohdullisia unia — unia, joissa isävainajakin esiintyi +vapaana ja onnellisena. Se ikäänkuin poisti petoksentunteen. Hänen +isänsä oli eläessään ollut onneton — vaikka hänellä silloinkin, kuten +Clem hyvin tiesi, oli ollut salattuja ilonlähteitä, joita tavalliset +ihmiset eivät käsitä. Mutta nyt, kun hän oli kuollut, oli riemu +pulpunnut esiin noista kätketyistä lähteensilmistä... Hän oli siis +onnellisena ja vapaana edesmenneiden parissa, kuten psalmissa sanottiin. + +Clem oli nähnyt yhden unen, joka oli niin merkillinen, ettei hän ollut +kertonut sitä kellekään, ei edes Robertille. Hän oli ollut näkevinään +isänsä syömässä illallistaan keittiössä, kasvoillaan se kirkas ja +tyytyväinen ilme, joka hänellä Clemin unissa aina oli. Clem oli hänen +kanssaan ja sanoi: »Isä kai voi nyt paremmin?» Herra Fuller vastasi: +»Kyllä — nyt kun leimuava tuomio on otettu pois.» Clem kohotti silmänsä +ja näki huoneen nurkassa leijailevan raamatun, jonka kansien alta +hulmuili tulenliekkejä. Pelästyneenä hän heräsi. + + + + +12. + + +Robert oli nopeasti ja käsittämättömästi, melkein luonnottoman rajusti +toipunut surustaan isän kuoleman jälkeen. Hänen nykyinen mielialansa +vahvisti yleisen vaikutelman, että hän oli teeskennellyt. Hän näytti +olevan ainoa perheessä, joka ei tästä uudesta helpotuksesta tuntenut +salaista häpeää. Herra Fullerin eläessä oli hänen rehentelynsä +usein kärjistynyt vihamielisyydeksi; nyt, kurittomana, hän esiintyi +vallattoman, hyvätuulisen hilpeänä, mikä näissä olosuhteissa tuntui +aivan säädyttömältä. Kun vastustelu ei häntä enää katkeroittanut, +täytti hän talon hillittömän, häikäilemättömän sydämellisyyden tunnulla. + +Ainoastaan Clem ei pannut Robertin hyvätuulisuutta kokonaan herra +Fullerin kuoleman aiheuttaman helpotuksentunteen laskuun. Veli hengitti +kylläkin yleisen kevennyksen ilmaa, mutta täytyi olla syvempiäkin syitä +hänen mielensä seestymiseen. Bobilla oli ollut muitakin surunaiheita +kuin isän painostus; häntä oli kalvanut Hanna Idenin hänessä herättämä +halu, tuon »mustalaislutkan», joka asetti itselleen korkeamman hinnan +kuin mitä hän maksoi säädyllisistä Sussexin tytöistä. Jotta hän nyt +saattoi olla niin onnellinen, oli hänen täytynyt joko unohtaa tyttö tai +hänet omistaa. + +Ensinmainittu seikka ei ollut luultavaa, sillä vaikka Robert helposti +unohti, ei hän unohtanut ennenkuin oli päässyt toivomustensa +perille. Ja jos Idenin välinäytös nyt olisi loppunut, olisivat sen +yksityiskohdat jo olleet Clemin tiedossa. Hämmästyttävä, nöyryyttävä +salaperäisyys olisi ollut poissa. Ei mikään vähempi kuin Hannan +noitakeinot olisi voinut sitoa Bobin rohkeaa kieltä. Hänen oli täytynyt +voittaa tyttö, lopultakin hänet ostaa. Ja hän oli onnellinen. Hänen +voittonsa teki hänet suvaitsevaiseksi ja hyväluontoiseksi kaikkia +kohtaan. Juuri siksi, että Hanna oli ollut vaikeammin voitettavissa +kuin muut tytöt, oli hän paremmin omistamisenkin arvoinen. Mutta +oli omituista, että Robert yhä tuolla tavoin vaikeni, ettei hän +kertonut Clemille hurmastaan, kuten niin usein ennen, suudelmistaan, +samoiluistaan ja kestitsemisistään, vallastaan hymyihin ja kyyneleihin. +Sillä voitonriemussaan Robert oli aina kerskaillut. Hän ei kerskaillut +nyt; hän oli vain onnellinen, meluisa ja tyytyväinen. + +Tammikuun lopulla Robert lainasi taaskin kolmekymmentä shillingiä +veljeltään, joten hänen velkansa nousi kaikkiaan kahteen puntaan +viiteen shillingiin. Clem oli vastustellut ja vedonnut, mutta hän ei +kyennyt nielemään Bobin närkästystä ja syytöstä itaruudesta, vaan +luovutti lopuksi rahat, joskaan hänellä ei ollut suuria toiveita, että +ne edes osittain tulisivat takaisin maksetuiksi. + +Hän koetti kaikin mokomin olla sitä ajattelematta; hän ei tahtonut +tulla sellaiseksi, joka aina ajatteli rahoja. Mutta mitä hän sille voi? +Hän ei tehnyt sitä ainoastaan itsensä vuoksi, vaan myöskin Pollyn. +Tilanne oli varsin tukala... Olihan se vähän hänen omakin syynsä; +hänen olisi tullut vastata Bobille kieltävästi. Ensi kerralla hän niin +vastaisikin; mutta tapa ja kiintymys teki hänelle melkein mahdottomaksi +kieltää mitään veljeltään. + +Eräänä iltana, kun hän kulki Weightsin talon ohi, joka oli noin +kahdensadan metrin päässä valtatiestä, huusi Weightsin Bill Pepper +hänelle ajokujalta: + +»Oletko nähnyt Hanna Idenin kellorannerengasta?» + +»Mitä sanot?» kysyi Clem, oikein tajuamatta. + +»Minä kysyn, oletko nähnyt Hanna Idenin kellorannerengasta, jonka +Robert-veljesi sille antoi?» + +»Ei Robert o' sille mitään sellaista antanut.» + +»Sepä kummallista, koska sillä on hyvin kaunis — kultainen.» + +»Kaipa Hanna Idenillä on monen monta keinoa saada rannekello, jos sen +sellaista mieli tekee.» + +Pepper nauraa hihitti. + +»Kai sillä on. Mutta sittenkin on Robert Fuller tällä haavaa hänen +paras keinonsa.» + +»Bobilla ei toki ole kyllin rahoja kellekään kultakelloja ostellakseen.» + +»Eikö senkään jälkeen, mitä tapahtui Woolpackissa viime viikolla?» + +Kun poika-raukalla ei ollut etäisintäkään aavistusta siitä, mitä +oli tapahtunut Woolpackissa viime viikolla, menetti hän uskonsa +puolustukseen ja alkoi luikerrella. + +»Bob — miksi Bob antaisi mitään Hanna Idenille? Hän ei siitä tytöstä +piittaa.» + +»Ha, ha!» nauroi Weightsin Pepper. + +»Minä sanon sinulle, että Bob ei välitä Hanna Idenistä kahden mädän +sipulin vertaa!» + +»Sepä omituista, vaikka hän menee Blindgroomsiin säännöllisesti joka +ilta ja monestikin näen hänen palaavan sieltä vasta aamuhämärissä.» + +»Sekin on omituista, koska minä nukun Bobin kanssa samassa huoneessa ja +hän on täsmällisesti vuoteessaan kello kymmeneltä joka ilta.» + +»Sinä pieni valehtelija», irvisti Pepper. + +»En minä ole pieni.» — Clem tunsi mittansa. + +»No niin, kunhan et vain sano, ettet ole valehtelija. Olet mennyt +hiukan liian pitkälle kiintymyksessäsi veljeesi, Clem-poikanen. Et sinä +niin hiton yksinkertainen ole.» + +»Minä en ole yksinkertainen ollenkaan, ja jos sinä edelleenkin minua +nimittelet, Bill Pepper, niin kyllä minä...» + +»Älä pui nyrkkejäsi, nuori mies. Minä en sinua nimittele. Mutta minä +voin antaa sinulle neuvon — miehen neuvon, joka on nähnyt elämää ja +ansainnut elatuksensa, mitä eivät kaikki tee. Pysy erilläsi saastasta +äläkä antaudu minkään laiskojen, täisien, irstaiden ryökäleitten +pariin. Joskus minä pelkään sinun puolestasi, pelkään eksyväsi veljesi +poluille, — sinulla näkyy olevan luontaista viehätystä alhaiseen Sinä +riiput kiinni Robert-veljessäsi, joka on kunnoton mies, ja eristäydyt +Jim-veljestäsi, jolla on hyvä maine, — ja seurustelet läheisesti niiden +kanssa siellä Orznashissa, joka...» + +Suuntäysi Sussexin savea ehkäisi määritelmän Orznashista, ja sitten +kun Bill Pepper oli kakistellen ja syljeskellen saanut puhe-elimensä +käyttökuntoon, oli Clem ehtimässä kylän ulkopuolelle. + +»Pieni kelvoton penikka, se Clem Fuller! Ei katupoikaa parempi...» + +Oikeastaan Clem itsekin epäili käytöksensä tehokkuutta ja arvokkuutta. +Kahdeksantoista täyttämäisillään ja naimahommissa... hänen ei toki +enää sopisi pommitella ihmisiä. Mutta hän arvasi aivan oikein, että +nykyhetki ei ollut sopiva anteeksipyyntöihin, minkävuoksi hän jätti +ne johonkin vastaiseen tilaisuuteen, jolloin niitä ehkä suopeammin +kuunneltaisiin. + + + + +13. + + +Hän saapui kotiin illalliselta myöhästyneenä, ja Jim torui häntä +»ulkona vetelehtimisestä», vaikka häntä olisi tarvittu uuhia hoitamaan. +Marykin murisi, koska olisi halunnut korjata pöydän. Rikollinen pysyi +ääneti heidän morkatessaan, yrittämättä puolustautua, — hänen ainoana +toivomuksenaan näytti olevan syödä illallista ja mennä levolle. +Senvuoksi Jim piti häntä työssä viljatilejä laskemassa, kunnes +kello lähestyi kymmentä, ja jos Clem olisi vielä kauemmin jatkanut +aritmetiikkaansa, olisi kirjanpito käynyt mahdottomaksi ainakin +kahdeksi viikoksi eteenpäin. + +Mary taas vaati, että hän, ennenkuin menisi yläkertaan, kävisi +pesemässä oman lautasensa ja kuppinsa, koska hän myöhästymisellään +oli aiheuttanut lisähommaa. Sitten heidän rankaisuvaistonsa olivat +tyydytetyt ja he antoivat hänelle anteeksi. + +Clem kömpi hitaasti makuuhuoneeseensa, laahaten jalkojaan +porrasaskelmalta toiselle ja tiputellen talia kynttilästään. Hän tunsi +itsensä kovin väsyneeksi, ja numerot olivat sumentaneet hänen aivonsa. +Mutta hän oli erikoisen hyvillään siitä, että Robert ei ollut vielä +tullut kotiin. Juuri illalliselta myöhästymisellään hän olikin veljensä +sivuuttanut; ja kun tämä palaisi, olisi hän jo unen helmoissa. + +Mutta hän ei ollut ottanut laskelmiinsa Robertin paksupohjaisia +saappaita, joiden riisuminen veljen vuoksi ei koskaan juolahtanut tämän +mieleenkään. Hänen norsun astuntaa muistuttava käyntinsä havahdutti +Clemin unestaan, jonka tilien summat olivat tehneet tavallista +keveämmäksi. Ensin hän taisteli valveutumista vastaan, mutta hän oli +liian levoton ja Bob liian meluisa, jotta hän olisi helposti voinut +saada jälleen unenpäästä kiinni, ja tuossa tuokiossa hän oli aivan +hereillään. + +Ikkuna oli uutimeton ja siitä näkyi tähtien täplittämä tummansininen +pakkastaivas. Ulkona vallitsi keskiyön suuri hiljaisuus; sisällä +huoneessa narisivat lattiapalkit Robertin riisuutuessaan liikkuessa +edestakaisin. Hänen kynttilänsä oli tuolilla hänen vuoteensa ääressä, +valaisten sen puolen huonetta, kun taas Clemin puolinen seinusta oli +pimeässä. Nuorukainen makasi aivan hiljaa, koskei halunnut Robertin +tietävän hänen olevan hereillä, mutta veljeään katsellessaan hän +tunsi heräävän rakkautta ja sääliä sydämessään. Robertissa, hänen +vaivaloisesti ja rytistellen riisuutuessaan, hänen istuessaan +sängynlaidalla sääryksiään päästellen tai kumartuessaan hihnoja +haparoimaan, samalla kun hänen iso varjonsa kumartui ja kyyhötti +seinällä hänen takanaan — hänen koossaan, hänen aavistamattomuudessaan, +tuossa puolittain tyytyväisessä, puolittain hölmömäisessä ilmeessä +hänen kasvoillaan, kun hän luuli, ettei kukaan häntä tarkannut, +oli jotakin, mikä sulatti Clemin suuttumuksen. Poika kohottausi +kyynärpäänsä varaan ja lausui lempeästi: + +»Minä olen valveilla, Bob.» + +»Nukuhan sitten», kuului Bobin tylysti torjuva vastaus. + +Mutta Clem tunsi nyt varmasti, joskin itsetiedottomasti, että hän +oli edullisessa asemassa veljensä suhteen, eikä hän siis kuuliaisena +painunut vuoteeseen peitteiden alle, niinkuin olisi tehnyt edellisenä +iltana, vaan päinvastoin korotti hiukan ääntään ja virkkoi: + +»Minä haluan puhua sinulle.» + +Robert kirosi, muttei tehnyt muita vastaväitteitä. + +»Haluaisin kysyä sinulta, miksi lahjoitit Hanna Idenille minun +rahoillani ostetun kultakellon?» + +»Min' en o' lahjoittanut hänelle mitään sinun rahoillasi ostettua.» + +»Se on valetta. Tiedät hyvin, että sait minulta kolmekymmentä +shillingiä sen lisäksi, mitä et ollut minulle maksanut, koska sanoit, +ettei sulla ollut, vaikka nyt tiedän, että sinulla oli.» + +»Sinä olet ilkeä pikku paholainen, jollet voi antaa omalle veljellesi +lainaa.» + +»En minä siitä niin paljoa välitä — mutta kun sinä valehtelet minulle +ja tuhlaat sille mustalaistytölle.» + +»Minä tuhlaan, kelle haluan.» + +»Ei minun rahojani.» + +»Älähän nyt iäti niitä rahojasi märehdi. Sinä puhut ikäänkuin sinun +rahasi olisivat riittäneet Hannan kultakelloon. Se kello maksoi +minulle kuudetta puntaa. Tuki siis suusi äläkä lörpöttele niistä +kolmestakymmenestä shillingistä.» + +Clem tunsi nuhteen osuneen. + +»En minä olisi mitään sanonut, jos olisit minulle reilusti kertonut, +kuinka asiat ovat. Mutta sinä salaat minulta kaikki ja käyt omia +teitäsi kuin kissa tiilikatolla — et hiisku minulle koskaan sanaakaan.» + +»Miksi minä sinulle kertoisin? Sinähän olet vain lapsi.» + +»En min' o' mikään lapsi — minä täytän kahdeksantoista kevättoukojen +aikaan ja minun on määrä mennä naimisiin, kunhan vain sallit minun +säästää tarpeeksi kolikoita. Ja ainahan sinä minulle ennen juttelit. +Miksikä nyt vaikenisit?» + +»Tämänlaatuista ei ole koskaan ennen ollut.» + +Molemmat silmäparit — Clemin pyöreät, valppaat ja keltaiset, Robertin +muljottavat, raskaat ja siniset — kohtasivat toisensa huoneen yli, +tuijottaen toisiinsa kummallekin ominaisella tavallaan. + +»Mitä tarkoitat?» kysyi Clem. + +»Tarkoitan, että Hanna ei ole toisten tyttöjen kaltainen ja etten minä +suinkaan aio hänestä mitään sinulle kertoa.» + +Clem tunsi äkillistä hermostumista; hän näkyi menettävän etunsa Bobin +rinnalla. + +»Minä... minä...» änkytti hän, »minä luulin sinun lyöttäytyneen häneen +vain vetääksesi Jumalaa nenästä». + +»Miksi minä tahtoisin vetää Jumalaa nenästä?» + +»Siksi, että hän teki sinusta hupsun.» + +»Oh, se!» Ja Robert irvisti. »No, mitä sillä lienen aluksi +tarkoittanutkin, olen hankkinut itselleni veikeimmän naisen, mitä on +Kentin ojan eteläpuolella.» + +»Onko suloista häntä rakastaa?» + +»Onko hän suloinen! Onko tuli suloista? Onko talvi suloista? Ethän sinä +näy lemmestä mitään tietävän. On kovaa ja pehmeää rakkautta niinkuin on +kovia ja pehmeitä suudelmia... on sellaista, mikä saa sydämen tuntumaan +murentuneelta kiveltä.» + +Hän istui sänkynsä laidalla ja kohotti leukaansa omituisin, +hurmaantunein ilmein — jonkatapaisen Clem joskus oli nähnyt hänen +kasvoillaan kappelissa, mutta tällä kertaa se ei näyttänyt niin +hupsulta. Hänen silmissään oli outoa, uutta viisautta, jonka +vaikutuksesta nuorempi veli tunsi mykistyvänsä. + +»Minä rakastan häntä», sanoi Robert, »en siksi, että hän on suloinen, +vaan kosken tosiaan muuta voi.» + +»Ja rakastaako hän sinua?» + +»Hän sallii minun rakastaa itseään — enkä muuta pyydäkään. Kaikki, mitä +pyydän, on, että hän minut ottaa ja sallii minun itseään rakastaa. +Vaikeasti voitettavissahan hän oli, mutta hän ei olekaan noin vain +hyllyltä otettavissa kuin muut tytöt.» + +»Tahtoisitko sinä naida hänet?» + +»Tahtoisinko? Tietysti minä tahdon. Mutta me olemme eri rotua, eikä hän +voi sietää meidän tapojamme.» + +»Emme suinkaan mekään sietäisi hänen tapojaan. Mitä sanoisi Jim, jos +toisit sen naisen tänne hänen kälykseen?» + +»Parasta, että sentään kysyisit, mitä sinä itse sanoisit.» + +»En minä häntä soimaa. Sinä olet hiton kiivas minua kohtaan, Bob. On +vain luonnollista, että ensin haluan päästä asioista selville, kun olet +pitänyt minua pimeässä jo kaksi kuukautta.» + +»Sitä sinä iankaiken jankutat — 'pitänyt sinua pimeässä' — 'ollut +kertomatta sinulle mitään'. Sinä tepastelet kuin olkiköyden punoja. +Mitä järkeä olisi kertoa sinulle Hanna Idenistä, kun et kerran +rakkaudesta mitään käsitä. Oh, älä viitsi kiihtyä ja sanoa, että olet +päättänyt mennä naimisiin. Se ei paljoa todista. Sinä olet viaton +mammanpoika, joka et ole koskaan naista tuntenut... koskaan tuntenut +rakkauden hehkua ruumiissasi, ja minä sanon sinulle, että minun Hannani +ei ole sinun Pollysi kaltainen. Poll kai on 'suloinen rakastaa' — +Hanna ei sitä ole. Eikä hän ole houkuteltavissa. Eikä hän halua poikaa +rakastajakseen — hän vaatii miehen... ja minä olen se mies, niin kauan +kuin minussa miestä piisaa. Sinä nait Polly Ebonysi, ja hän tekee sinut +onnelliseksi. Hanna ei ole syntynyt tekemään miehiä onnellisiksi — hän +on syntynyt tehdäkseen heistä _miehiä_.» + +Bob seisoi huoneen keskellä, pää pystyyn kohotettuna ja silmät +tavattoman valppaina. Hän näytti kovin kookkaalta vedon vaikutuksesta +lepattavan kynttilän väräjävässä valossa, joka hahmoitteli hänen +varjonsa seinälle ja kattoparruihin. Hänen paljaat käsivartensa olivat +ristissä rinnan päällä, ja valon ja varjojen leikki niiden lihaksilla, +samoinkuin selän ja kaulan tukevilla lihaksilla, loi hehkuvan +vaikutelman voimasta ja kauneudesta. + +»Kyllähän sinä _olet_ mies», virkkoi Clem ihaillen. + +Robert oli mielissään. + +»Älä luule, että olen kääntynyt sinua vastaan, nuorukainen. Minä vain +mieluummin soisin, ettet sekaantuisi sellaiseen, mikä ei sinua koske.» + +»Tottahan minun rahani minua koskevat.» + +»Jos vielä virkat sanankaan rahoistasi, niin läimäytän sinua kalloon.» + +»Minä vain senvuoksi, kun tahtoisin päästä naimisiin.» + +»No, kyllä sinä ne saat — vieläpä vuosikausia ennen kuin naimisiin +menetkään, poikaseni. Pidä siis suusi kiinni.» + + + + +14. + + +Clem huomasi, että hänen täytyi muuttaa suhtautumisensa Robertiin ja +Hannaan — muuttaa se nöyremmäksi. Hän ei voinut kohdella veljeään +samalla tavalla kuin luullessaan häntä vain riettaaksi ja itsepäiseksi. +Se seikka — minkä hän tunnusti ja uskoi, — että Robert huikentelevan +elämänsä aikana nyt ensi kertaa oli todella rakastunut, täytti hänet +kunnioituksella, vaan ei riemulla. Kaikesta siitä huolimatta mitä +Robert oli sanonut, ei hän voinut aavistella koituvan muuta kuin surua +hänen lemmestään tuohon tummaan, muukalaiseen naiseen. Hän oli varma, +ettei Hanna rakastanut Bobia, sillä eihän tyttö hänen yksinkertaisen +laskelmansa mukaan olisi tältä silloin niin paljon ottanut. Mitäpä +Polly sanoisi, jos Clem tuhlaisi viisi puntaa hänen tähtensä? Saisi +ehkä pyörtymyskohtauksen! + +Ei ollut epäilystäkään siitä, että Hanna oli huono kapine, eikä huono +ainoastaan Rotherin seudun kielenkäytön mukaan, vaan mustalaisrodun +syvemmin värityksin. Totta kyllä, ei Clem ollut juuri koskaan häntä +puhutellut, mutta High Tiltissä kävi hänestä erikoinen huhu — +samoinkuin hänen äidistään Leonorasta ja hänen serkuistaan Ambrose ja +Darius Ripleystä ja Jerome Bosvillesta. + +Polly jakoi tai pikemminkin keskitti paikkakunnan käsityskannan. Hän +oli myöskin kovin huolissaan rahoista. Kun kuuli hänen puhuvan, olisi +luullut, että Bobin lainaamat kaksi puntaa viisi shillingiä oli kaikki, +mikä oli heidän ja heidän avioliittonsa välillä. + +»Kylläpä sinä, Clem, olit aika pöllö, kun ne hänelle luovutit! Eikä +se ollut sopivaakaan — tiesithän hyvin kuinka hän ne käyttäisi. Näyt +rakastavan enemmän häntä kuin minua.» + +»Poll, sinä tiedät, ettei tuo ole totta.» + +»Mistäpä minä sen tiedän, kun sallit hänen tuhlata naimarahamme +tilapäiselle mielitietylleen ostamalla sille rintasolkia, sormuksia +ja rannerenkaita, joista koko pitäjä puhuu. Eipä sinun Jim-veljesi +tarvitse hävetä, että nait Orznashista, kun teillä kotona tapahtuu +vielä häpeällisempää.» Clem yritti tyynnytellä häntä hyväilyillä, jotka +nyt alkoivat käydä rohkeammiksi. Mutta Polly oli yhä tyrmistyneenä ja +nuorukaisen täytyi myöntää, että hänen väitteissään oli paljon perää. +Sitäpaitsi oli tytöllä tällä haavaa vaikeat päivät kotona. Betty, +jonka ystävällisyys aina oli ollut oikullista ja tilapäistä, kääntyi +yhä enemmän Pollya vastaan, nyt kun hänen aikansa läheni. Hän kantoi +kateuden kaunaa miehensä lapselle toisesta vaimosta ja sairaloista +pelkoa, että se lapsi, jonka hän itse hänelle pian lahjoittaisi, +joutuisi myöhemmin syntyneenä kärsimään. Viime kuukausien raukeuden +ja herpaantumisen aikana hänestä oli näyttänyt, että Tom Ebony oli +alkanut luottaa enemmän toimeliaaseen tyttäreensä, ja Poll oli tullut +taloudessa tarpeelliseksi henkilöksi. Niinpä Betty vannoi, että tytön +täytyi lähteä talosta — palvelukseen tai, koska Betty ei pohjaltaan +ollut häijy, jollekulle nuorukaiselle, joka veisi hänet heti eikä +viivyttelisi siksi, kun oli säästänyt kyllin rahoja naidakseen, +niinkuin Clem Fuller. + +»Oh, Clem — pitäkäämme kiirettä! On kauheaa tällä tavoin odotella ja +tuntea, ettei kuulu kellekään paitsi niille, jotka pyrkivät minusta +eroon.» + +»Mitäpä me muuta voimme kuin yrittää ja säästää ja koettaa saada Jimin +suostumaan? Emmehän voi mennä naimisiin ilman mynttiä, ja jollei Jim +käänny suopeaksi, emme pääse naimisiin ennenkuin toinen meistä on +täyttänyt yksikolmatta.» + +»Alkanee se Jim jo käydäkin suopeaksi.» + +»Alkaahan se, muttei se sitä vielä ole. Minä puhuin hänelle +naima-aikeistani kaksi päivää sitten, ja hän käski minun odottaa, +kunnes olen ehtinyt miehen ikään» — ja Clem sylkäisi. + +»Onpa sääli, että olet niin kovin pienikokoinen; muutoin ehkä +olisimme voineet mennä siviilirekisterinpitäjälle eli sellaiseen +paikkaan, jossa solmitaan avioliitto ilman pappia, ja olisit sanonut +olevasi yksikolmattavuotias. Mutta ethän sinä tosiaan näytä kuin +kuusitoistavuotiaalta poikaselta.» + +Clem hiukan närkästyi. »Sinulla tarvitsee olla vain vähän enemmän +kärsivällisyyttä, tyttöseni. Minä sanon sinulle, että aherran vakaasti +ja uutterasti päästäksemme naimisiin, ja usko pois, minä olen sen +järjestänyt, ennenkuin vuosi on ummessa, vaikka näytänkin ainoastaan +kuusitoistavuotiaalta.» + +»En aikonut sinua ivailla, Clem. Mutta ka, minun oloni on niin +sanomattoman kiusallista, kun ei koskaan tiedä, minä aamuna sanonevat: +'Sullo matkalaukkusi, tyttöseni, sillä minä olen sopinut, että sitä +tullaan noutamaan jostakin tuolta Berrishistä — tai ehkä Wadhurstista +tai Bulverhythestä — ja sitten lähdet ansaitsemaan elantosi etkä enää +syö meidän leipäämme!' Ja sitten Steve Alce Ninevehistä tuli minua +kiusaamaan sanomalla, että hän pitää huolen minusta, jos lähden hänen +luokseen, ja se Betty aina yrittää pakottaa minua lähtemään...» + +»Sano minulle, jahka Steve Alce sinua taas sinne pyytää, niin minä +menen Ninevehiin ja lyön mäsäksi hänen kasvonsa, taitan hänen +leukaluunsa, murskaan hänen kallonsa ja panen palasiksi koko miehen, +vaikken näytäkään kuuttatoista vanhemmalta.» + +»Minä tiedän, Clem, että sinä sen tekisit, ja sen vuoksi minä en +suinkaan sinulle kerrokaan. Minä en tahdo, että riehahdat tappelemaan, +vaikka tiedänkin voittavasi. Sillä Steve on lurjusmainen mies ja saisi +häiriötä aikaan. Isä sanoi tässä äskettäin, ettei voi peitota miestä +niinkuin haluaisi. Ellenillä näetkös on uusi poika, ja Steve Alce on +kateellinen isälle ja saa häiriötä aikaan kielittelemällä Bettylle, +että isä nyt hännystelee Elleniä...» + +Clem tempasi tytön luokseen ja suuteli häntä, ikäänkuin suudellakseen +kotoisen saastan pois hänen huuliltaan. + + + + +15. + + +Eräänä päivänä aikaisin maaliskuussa, kun hän käveli kotiin High Tiltin +kirkonkylästä, poltellen savuketta, jonka Haiselmanin Cox oli hänelle +antanut, kohtasi hän odottamatta Hanna Idenin. Tämä näkyi rientävän +kujaa pitkin kevättuulen edellä, ruskean puvun pullistuessa purjeen +tapaan ja kaikkien syntisten sulkien liehuessa yhtenä ohuena epäselvänä +viivana kuin höyhenpilvi. Tytön mennessä ohi katsoi Clem suoraan +eteensä, astuen leuka pystyssä ja puristaen savukettaan niin lujasti +hampaillaan, että mielipahakseen puraisi sen poikki. Hän kuuli Hannan +astuvan ohitse, ja sitten joku vastustamaton vaisto pakotti hänet +kääntymään vilkaistakseen tytön perään. Harmikseen hän näki tämänkin +katsahtavan taakseen. + +»Aiotko sinä minulle puhua?» + +Poika punastui kauheasti ja olisi astunut edelleen, jollei äkkiä +olisi juolahtanut hänen mieleensä, että tässä oli tilaisuus saada +tietää enemmän Hannasta ja Robertista ja rakastiko tyttö todella hänen +veljeään. Hän seisoi epäröiden, ja Hanna tepsutteli takaisin häntä +kohti silmien siristyessä nauruun, jota huulet eivät säestäneet. + +»Oletpa sinä korskealuontoinen, kun menet naishenkilön ohi nostamatta +lakkiasi.» + +Hänen äänensä korosti hänen ulkomuotonsa »vierasta» sävyä. Sanoista +puuttui paikallinen venytys ja paikallinen murteellisuus, muttei ääni +kuitenkaan ollut mikään miellyttävä ääni. Clemin sydän kovettui häntä +kohtaan. + +»En tiedä tulleeni tuttavaksenne, neitiseni», vastasi hän ylväästi. + +»Sitten on aika tutustua veljesi ystävättäreen. Alkakaammehan siis +tehdä tuttavuutta. Sinä nostat lakkiasi ja sanot: 'Hauska tavata', ja +minä sanon: 'Sinä olet komea nuoriherra — liian komea vihoitellaksesi +minulle.'» + +Clem seisoi hänen edessään suorana kuin haravan varsi. + +»En minä sinulle vihainen ole. Mutta enhän voi olla juuri ystäväkään +tietäessäni, kuinka olet veljeäni käsitellyt.» + +»Olenko minä sitten käsitellyt häntä pahoin? Hän ei ole koskaan ollut +onnellisempi kuin mitä on ollut minun kanssani.» + +»Mutta sinä kiristät häneltä rahoja — pakotat häntä antamaan itsellesi +lahjoja, jotka maksavat enemmän kuin mitä hän ansaitsee.» + +»Jos se herttainen herrasmies haluaa antaa lahjoja köyhän lapselle...» + +»Tiedät hyvin, että asia ei ole niin. Hän ei olisi koskaan lahjoitellut +sinulle niitä kaikkia kapineita, jollet olisi häntä pakottanut, se on +varmaa. Kaiketi sinä häntä viekoittelit etkä luvannut hänelle mitään, +ellei hän siitä maksanut.» + +»Hoida kieltäsi, nuori nulikka. Minä en ole tottunut loukkaavaan +puhuttelutapaan. Jos veljesi rakastaa minua ja antaa minulle lahjoja, +niin onko se minun syyni? Minä en juokse miesten perästä; ne +tavoittelevat minua.» + +»Mutta sinä pakotit hänet tulemaan, etkä päästä irti.» + +»No no, sinä puhut ikäänkuin minä olisin noita-akka ja osaisin loihtia. +Kyllähän meidän joukossamme on naisia, jotka tietävät enemmän kuin +kuu. Mutta ne eivät ole minulle mitään opettaneet — minä en sellaista +tarvitse. Minulla on omat loitsuni. Näytänkö ne Bobin pikkuveljelle? +Ei — hän on liian nuori lapsi. Mutta minä sanon sinulle, pikkuveli, +että minulla on loitsuja silmissäni ja sormissani ja huulissani ja +kaulassani ja rinnoissani, joita ei kenenkään tietäjänkään tarvitse +minulle opettaa.» + +Hän seisoi pojan edessä pysytellen punaista huiviaan hartioilla, kädet +kätkettyinä sen poimuihin, kun hän ristiinlasketuilla käsivarsillaan +piti sen kulmia rintansa päällä. Hänen asentonsa oli aivan pidättyvä +ja ikäänkuin verhoava, mutta äkkiä tunsi Clem jotakin nousevan +kurkkuunsa havaitessaan tytön kauneuden. Koskaan ennen ei nainen +ollut tehnyt häneen niin syvää vaikutusta. Hetkiseksi hän tunsi +hänen voimansa, karkean ja aineellisen, mutta samalla se ikäänkuin +surumielisesti vetosi hänen korkeampiin vaistoihinsa, kaikkiin niihin +tunteisiin, joita vihurinen maaliskuun päivä ja matalalla vainioiden +yläpuolella riippuva harmaa, ikäänkuin putoamaisillaan oleva taivas +hänessä herätti ... Neitonen näkyi tekevän tuon vetoomuksen, muttei +kykenevän jatkamaan, vaan hän vaipui takaisin alempiin, ruumiillisiin +innoituksiin. Poika huomasi astahtelevansa taaksepäin niinkuin mies +astuisi ulos varjosta. + +»Älä pelkää minua, pikkuveli; sinä olet kauttaaltasi piikkinen kuin +siili. Nähdessäni sinun tulevan tiellä, tuumin itsekseni: 'Nyt saan +tilaisuuden tutustua sievään villatukkaiseen pikkuveljeeni. Mikä +vahinko, että hän on minulle nyrpeillään siksi, että olen hyvä hänen +Robert-veijelleen!'» + +»Jos luulisin, että sinä todella olet hyvä ja aina olisit hyvä...» + +»Mikä saa sinut toisin ajattelemaan?» + +»En tiedä... sen vaikuttanee sinun ulkomuotosi ja tapasi ... ja kun +otat häneltä niin paljon... ja Bobin omat sanat ja se, että hän on +muuttunut niin perin salaperäiseksi...» + +»Mutta hän on onnellinen nyt. Omilla silmilläsi voit nähdä kuinka +onnellinen hän on.» + +»Minusta tuntuu, ettei se ole pysyväistä. Kuinka sitä onnea voisi +kestää, kun hän sanoo tietävänsä, ettet sinä häntä rakasta? Ja hän +sanoo, että hänen sydämensä on kuin murtunut kivi... Entä jos hän +jonakuna päivänä vaatii hiukan vastarakkauttakin kaikesta sinulle +tuhlaamastaan rakkaudesta... ja sitten minä toivon, että hänen +sydämensä olisi kuin, se kivi, josta kerrotaan raamatussa, ja putoisi +sinun päällesi ja jauhaisi sinut tomuksi.» + +»Sinä puhut ylväästi ja kauheasti. Minusta on hauskaa nähdä sinut +vihaisena — silmäsi kiiluvat silloin kuin kissan silmät pimeässä. +Sinulla on loistavat silmät ja riemastuttava suu, ja kuitenkin pelkäät +rakkautta. Sinä pelkäät minua, koska olen opettanut Bobin rakastamaan, +niinkuin ei kukaan tämän seudun lihavista, typeristä nuorista tytöistä +ole häntä opettanut. Minä rakastan mustalaisen tapaan enkä niinkuin +ne typerät harakat, jotka nauravat punakoista kasvoistaan työntyvällä +isolla suullaan. Minä voisin opettaa sinutkin rakastamaan, pieni +piikkiäinen, jollei veljesi olisi minun koulussani. Mutta serkkuni +Yocky Lovell sinua kyllä opettaisi, jos jonakuna iltana lähtisit +veljesi kanssa Blindgroomsiin. Mikset käy hänen kanssaan hänen +teillään, sen sijaan että uikutat hänen peräänsä? No, ei sulla ole +syytä punastua. En ole sanonut mitään naisen kielelle tai nuoren pojan +korville sopimatonta.» + +Mutta Clem, herjaten häntä nimityksellä, joka ei ollut naisen korville +tai nuoren pojan kielelle sopiva, käveli raivokkaasti tiehensä, jättäen +hänet tummana kuvapatsaana tanhualle seisomaan. + + + + +16. + + +Kauan jälkeenpäin näkyi tytön varjo häämöittävän hämärässä — tien +kosteassa kiillossa, okaisten pensasaitojen oksilla ja piikeissä, +kellervää sadetta tuhuttavalla kirkkaalla taivaalla. Se ei kuitenkaan +ollut hänen kauneutensa, joka tympäisi, vaan se julmuus, johon se oli +istutettu niinkuin ruusupensas tunkiolle. Hän oli julma — Clem näki +nyt, ettei tahra ollut hänen kauneudessaan, ei hänen muukalaisuudessaan +eikä hänen karkeudessaan, vaan jossakin niiden alla piilevässä syvässä +kerroksessa kuolettavaa julmuutta. + +Poika ei käsittänyt, mistä hän sen tiesi. Neitosen ääni oli ollut +pehmeä, hänen sanansa hyväileviä ja hänen silmänsä sekä iloiset että +surulliset. Mutta hän oli jättänyt jälkeensä julmuuden tunnun — +vakaumuksen, että hän oli puhutellut poikaa vain kiusatakseen häntä, +rangaistakseen hänen vierovan vastahakoisuutensa osoittamalla, missä +määrin Bob oli hänen vallassaan. Hänen karkea fyysillinen voimansa ei +olisi Clemissä herättänyt inhoa, jos se olisi johtunut luonnollisesta, +terveestä vaistosta. Poika ei sellaisesta helposti närkästynyt. Mutta +Hanna oli kuin kypsän, makean hedelmän karvas sydän — kova kivi luonnon +sykkivässä povessa... + +Kun Clem ehti Bodingmaresiin, oli hän väsyksissä ja alakuloisena, eikä +siellä tapahtunut mitään hänen sydäntään keventävää. Robert ei ollut +illallisella eikä saapunut kotiin ennen perheen levollemenoa. Siellä ei +ollut tapana eikä tarpeellista lukita huoneita yöksi, mutta Robertin +poissaolo tähän aikaan ärsytti Jimin tai Maryn aina johonkin happamaan +huomautukseen. + +»Missä on veljesi tänä iltana — tiedätkö, Clem?» + +»En tiedä.» + +»Eikö lie mennyt Oddfellowin tupakkakonserttiin 'Georgeen'», sanoi +rouva Fuller. »Harry Wheelsgate oli menossa, samoin Willard ja Pepper. +Jerry Pont kuulemma laulaa.» + +Clem oli kiitollinen äidilleen, että tämä oli vihjaissut Bobin olevan +niin siivossa hommissa, vaikka hän hyvin tiesi, ettei kukaan, edes äiti +itsekään, sitä uskonut. Mutta hänen lapsipuolensa suutahtivat hänelle. + +»Jätähän nyt se Bobin puolustelu», virkkoi Mary. »Jätä se Clemille; +kyllä se poika veistelee valeita aivan riittävästi.» + +»No miksei hän olisi mennyt 'Georgeen'? Sinnehän menee puolet pitäjää.» + +»Kun Bob menee 'Georgeen', ei hän mene sinne kuuntelemaan lauluja ja +puheita, vaan juopottelemaan ja pelaamaan biljardia, lyömään vetoa +hevosista tai lainaamaan rahaa kapakanisännältä.» + +»Kyllähän me kaikki tiedetään, missä Bob on tänä iltana ja joka ilta», +lausui Jim; »hän on Blindgroomissa». + +Kaikki, Jim itsekin, jäykistyivät perheen häpeästä näin raa'asti +mainittaessa. Ensi kertaa se näin avoimesti sanottiin. + +»Sinun ei tulisi tuollaista puhua», jupisi rouva Fuller. + +»Miksikä ei, koska jokainen sen tietää? Eikä tässä puheet riitäkään, +vaan olisi jo aika hieman tehdäkin.» + +»Emme voi tehdä mitään.» + +»Voimme selittää Robertille, että olemme kyllästyneet hänen +elintapoihinsa. Parantakoon hän ne tai lähteköön tiehensä, jottei hänen +saastansa meihin roisku.» + +»Jos Bob lähtee täältä», keskeytti Clem, »niin sittenhän hän menisi +suoraa päätä turmioon». + +»Pidä suusi kiinni, Clement», tiuskasi Mary. »Ikäänkuin ei tässä olisi +osaa sinullakin, joka häntä avustelet ja hänessä riiput». + +»Sinuna minä, poikani», sanoi Jim, »pysyttelisin hiukan loitommalla +siitä veljestäsi. Hän on kuin pahentunut juurikas säkissä ja ajan +pitkään mädännyttää kaikki muutkin.» + +»Tosiaankin minä toivon, isäntä, että pääsisimme eroon Bobista», +jatkoi Mary. »Et aavistakaan, kuinka kylänraitilla kielet käyvät. Ei +ole sopivaa pitää luonamme heittiötä, joka saattaa koko talon huonoon +huutoon. Jos Clem vielä nai Polly Ebonyn, ei ole häpeällä vertaa... +Eikä Bobista näy paljoa hyötyä töissä olevan, aina teenjuonnin jälkeen +ulkona ja välittäen viis, vaikka talo ensi viikolla joutuisi vasaran +alle, kunhan vain mustalais-Hanna sallii hänen juosta perässään. Maudie +Pont juuri eilen kertoi minulle nähneensä hänen kantavan vasullista +niitä kamalia vaatevaarnoja Hannan perästä Salehurstin kujalla. Soma +näky!» + +»Jollette sulkisi häneltä sydäntänne, niin ehkä hän parantaisi +tapansa», virkkoi rouva Fuller. »Kaikki tiedämme, että hän rakasti +tyttösiä nuoresta pojasta alkaen, ja se menee ohi niinkuin kaikki +muukin, jollette paaduta häntä sulkemalla häneltä sydäntänne.» + +Mary vastasi nenäänsä tuhauttamalla. Hänestä Robert tässä tuli +äitiinsä, sillä kylässä alettiin juuri hiukkasen juoruta eräiden +tilallisten taajoista käynneistä Bodingmaresissa, senjälkeen kun rouva +Fuller oli jäänyt leskeksi. Jim oli samasta syystä vaiti; ja myöskin +Clem käsitti tilanteen ja käytti hyväkseen keskustelun vaikenemista +livahtaakseen pois makuusuojaansa. + +Hän toivoi, että Robert tulisi kotiin. Paitsi hänen poissaolonsa häpeää +ja tuskallista tietoisuutta, että hän oli Hanna Idenin seurassa, +vaivasi häntä toveruuden puute. Iso, matala huone näytti autiolta — +kynttilä valaisi vain pienen nurkan ja loi ympärilleen niin paljon +varjoja, verraten sen lieskan tuottamaan lohtuun. Tumma taivas näkyi +painuvan ikkunoita vasten. Tuntui huojentavalta laskea kynttilä +ikkunalaudalle ja vuodattaa punervaa hohdetta pihaan, niin että +saattoi erottaa sen kivet, tunkion ja latojen isot ajan ränsistyttämät +ovipielet. + +Yleensä tunsi Clem itsensä iltaisin kovin uniseksi. Raskas työ ja +raitis ulkoilma tekivät hänestä kellon ehtiessä yhdeksän ja kymmenen +välille hapuilevan automaatin, joka poksahti vaatteistaan ja oli +nukuksissa melkein ennenkuin oli vetänyt huopapeitteet korviinsa. +Mutta tänä yönä hän oli levoton ja onneton. Hän ei halunnut loikoilla +hiljaa. Se oli varmaan sen naisen tähden — hiiteen hän! Clem toivoi, +ettei olisi häntä koskaan tavannut. Miksi oli tyttö saanut hänet niin +kuohuksiin? Oliko se siksi, että hän oli näyttänyt hänelle, kuinka +kovaa ja julmaa rakkaus voi olla. Clem oli pitänyt rakkautta pehmeänä +ja lempeänä vain, ja nyt. Robert ja Hanna näyttivät hänelle esimerkin +rakkaudesta, joka iskee, polttaa ja tappaa... + +— Hyväinen aika, hän saa minut tuntemaan pöyristystä! + + + + +17. + + +Hän oli kuitenkin varmaan ollut uneliaampi kuin luuli, sillä +iltarukoustaan hymistessään hän vaipui nukuksiin ja heräsi, löytääkseen +itsensä vielä pukimissaan sängyn viereen lysähtäneenä. Kynttilä +paloi vielä, joten hän ei voinut olla kauan nukkunut, mutta hän +oli jo viluissaan ja kohmettunut vedosta, joka oven alitse huokui +lattiapalkkeja pitkin. Askeleita kuului talossa ja säppiä nostettiin. +Robertin oli täytynyt palata. Ovi avautui makuuhuoneeseen vievän +portaiden alapäässä, mutta ketään ei saapunut. Sensijaan huusi ääni: +»Clemmy!» Se oli Pollyn ääni. + +Silmänräpäyksessä oli poika noussut ylös ja juossut pakarin eteiseen, +jossa tyttö seisoi. Hän oli tuskin valveillaan eikä siis juuri +hämmästynytkään nähdessään Pollyn nojaavan ovipieltä vasten. Tytön +tukasta ja vaatteista tippui vettä, ja hän kuuli sadepisarain putoavan +taajasti suhisten pihamaalle. + +»Mikä on hätänä, tipuseni?» + +»Oi, Clem — minä olen karannut.» + +Sitten poika käsitti, kuinka omituista oli, että Polly oli siellä +siellä keskellä yötä, ja unenpöpperössä syleilyssään hän äkkiä +valveutui. + +»Mitä on tapahtunut — mitä ne ovat tehneet?» + +»Voi, voi, voi!» Tyttö purskahti itkuun. Clem kietoi käsivartensa +hänen ympärilleen ja opasti hänet pakarin läpi keittiöön, missä vielä +joitakin punaisia hiiliä hiipui liedellä. Hän istahti tuolille ja otti +tytön polvelleen. + +»Mikä on hätänä, kultaseni? Kerro minulle nyt. Kerro kaikki Clemille.» + +»Minä en voi — se on kauheaa. Se Betty... ja isä...» Hän nyyhkytti +pojan niskaan, ja tämä istui ääneti, keinutellen häntä itseään vasten, +kunnes tyttö oli pala palalta niiskuttanut ja änkyttänyt tarinansa: +»Kauhea rähinä... Alce puhui hävyttömiä... ja Betty sanoi isälle, että +minä olin hänet tuonut ja että minä juoksin poikien perässä minkä vain +tohdin... ja isä paiskasi minut maahan... ja sanoi tahtovansa päästä +minusta, koska olin jo tuottanut hänelle kyllin kiusaa... Ja minä +huitaisin Bettyä kasvoihin, sillä hänhän oli kaikkeen syypää... ja isä +uhkasi riisua ja piestä minut. Silloin minä juoksin lukitsemaan itseni +huoneeseen... ja kun hän tuli, hyppäsin minä ulos ikkunasta... lankesin +ja löin sääreni... Ja se oli kaikki Bettyn syy... uudesta vuodesta +asti hän on koettanut päästä minusta eroon... ja nyt hän on siinä +onnistunut... Mutta olenpa iloinen, että iskin häntä naamaan.» + +Clem hyväili häntä surumielisesti. + +»Tämän jälkeen et kai enää voi koskaan mennä takaisin?» »Minä en tahdo +mennä takaisin — en, vaikka hän tulisi polvillaan Orznashista.» + +»Etkö Ellenin lapsenkaan luo?» + +»Oh, mitä siitä», huudahti Polly kiukutellen, »mitä järkeä on ajatella +Ellenin lasta tai kenenkään naisen lasta... Minun on ajateltava +itseäni; ja mitä ihmettä minun onkaan tehtävä?» + +»Minun kai on sitä ajateltava.» + +Pojan tyynessä kärsivällisyydessä oli jotakin, mikä rauhoitti häntä, ja +hän painautui Clemiä kohti niin lähelle kuin hänen kuohuileva rintansa +salli. + +»Olen iloinen, että tulin luoksesi, Clem. Juoksin tänne suoraan — +ajattelin, ettei täällä vielä kaikki olleet makuulla; mutta sääreni ei +sietänyt kovaa vauhtia.» + +»Unohdin sinun kipeän sääresi, tipuseni. Annahan, kun katson sitä...» + +He kumarsivat päänsä yhteen hiilloksen hohteessa, ja sitten tyttö kääri +alas sukkansa, joka oli veren ja lian tahmassa. »Joku lasinsirpale kai +putosi pihalle särkiessäni ikkunan, ja minä hyppäsin sen päälle.» + +Haava oli pitkä, muttei järin syvä. Clem nouti vettä pakarista ja +meni sitten yläkertaan hakemaan kolme valkoista nenäliinaansa. +Polly kauhistui sellaista liinatavarain tuhlausta, niillä kun Clem +sunnuntaisin kirkossa saattoi ylväästi pyyhkiä otsaansa. Hän olisi +mieluummin repäissyt liepeen kurjasta alushameestaan. Mutta poika pysyi +lujana eikä ollut liian kohtelias sanoakseen hänelle, ettei hänen +rääsyissään ollut mitään kyllin puhdasta siteiksi. + +Polly nojautui taaksepäin tuolilla Clemin kumartuessa hänen jalkojensa +eteen, ja kun hän oli solminut kömpelöt solmunsa, lyyhistyi hän +tytön viereen, lepuuttaen päätänsä tämän polvea vasten. Muutamaan +silmänräpäykseen he eivät virkkaneet mitään. Tytön nyyhkytykset olivat +nyt tyyntyneet, ja Clem vaivasi päätänsä monilla tuumailuilla. + +»Onko Bob tuolla ylhäällä?» kysyi Polly äkkiä, tehden levottoman +liikkeen päällänsä. + +»Ei ole.» + +»Emmekö sitten voi viipyä täällä yhdessä, kunnes hän tulee kotiin?» + +»Sinä olet väsyksissä, tyttöseni. Sinun pitäisi päästä levolle. +Annahan, kun vien sinut äidin luo — laittaahan hän toki sinulle tilaa.» + +»Clem, salliiko äitisi minun jäädä tänne?» + +»Hänen täytyy sallia.» + +»Entä sisaresi ja veljesi?» + +»Älä heistä välitä. Huomenna kuulemme, mitä he sanovat.» + +Polly purskahti jälleen itkuun. »En tahdo kuulla, mitä he sanovat, — +ei kai se mitään hyvää olisi. He eivät salli minun jäädä. Kuinka he +sallisivatkaan, kun ei oma isänikään tahdo minua sietää? He eivät pidä +minusta eivätkä siitä, että sinä minua rakastat... He lähettävät minut +pois... ja mitä ihmettä minä teen?» + +»He eivät lähetä sinua pois.» + +Hän kietoi käsivartensa tytön vyötäisille ja veti hänet lempeästi +tuolilta viereensä lattialle. He kyyhöttivät yhdessä räsymatolla ja +puristivat toisiaan hetkisen tiukasti, poski poskea vasten, sydänten +sykkiessä yhteistuntein. Tytön sydämen syvät lyönnit ikäänkuin +musersivat ja tukehduttivat Clemin oman sydämen. Hän tunsi omituista +ahdistusta rinnassaan. + +»Kai meidän täytyy mennä naimisiin, Polly — kauemmin odottamatta.» + +»Oi, Clemmy...» + +»Minulla on lähes kolmekymmentä puntaa säästössä, ja kun Jim saa sen +tietää ja kuulee sinun olevan näin kodittomana, antanee hän perään.» + +»Mutta jollei...» + +»Sitten meidän täytyy järjestää asiamme ilman häntä.» + +»Kuinka me sen voimme?» + +»Jollakin tavalla. Onhan tässä äidilläkin sananvaltaa, ja kai me voimme +taivuttaa hänet helpommin kuin Jimin.» + +Polly hiipi lähemmäksi häntä, ja pojan käsivarret kietoutuivat taas +hänen vyötäisilleen, yhtyen hänen selkänsä takana. Hän veti tytön +verkalleen itseänsä vasten, tuijottaen hänen väsyneeseen, pehmeään +suuhunsa, joka ammotti avoinna kuin loukkaantuneen, hellyyttä kaipaavan +lapsen. Sitten Clem äkkiä syttyi, ja hänen oma suunsa painui tytön +huulia vasten. Hän puristi häntä niin voimakkaasti, että molemmat +näkyivät siitä kärsivän. Clemin koko ruumis tuntui ruhjoutuvan hänen +puristaessaan tyttöä itseään vasten. Vihdoin tämä parahti: »Älä, +Clemmy, älähän!» Mutta Clem puristi häntä yhä lujemmin vain. Tyttö +ponnisteli, mutta hän ei välittänyt — vastustus tuotti hänelle +omituista riemua... Hän oli mies, rakasti häntä vihdoinkin miehen +tavalla. — »Älä pelkää rakkautta... minä voisin opettaa sinutkin +rakastamaan, pieni piikkiäinen... minä rakastan mustalaisen tapaan...» + +Siinä hän seisoi kaikkine kurjine, pörröttyneine sulkineen kuin +kuvapatsas tanhualla... Kova kivi rakkauden sydämessä... + +Hän päästi Pollyn äkkiä irti, kyyrötti kantapäillään tytön edessä +räsymatolla, ja poskilla paloi häpeän puna. + +»Mikä nyt on, Clemmy?» + +»Suo minulle anteeksi.» + +»Mikä sitten?» + +»Että olin kiihkeä.» + +»Ei se mitään, rakkaani.» + +»Minä rakastin sinua julmasti enkä lempeästi.» + +»Et sinä minua julmasti rakastanut — älä noin kummallisia puhu.» + +»Rakastinpa — minä rakastin sinua aivan niin kuin _hän_ rakastaa Bobia.» + +»En ymmärrä mitä tarkoitat.» + +Polly alkoi jälleen itkeä, ja Clem otti hänet takaisin syliinsä. +Tällä kertaa hänen lämpönsä ja painonsa, kun hän lepäsi hervottomana +kuin lapsi hänen kyynärpäänsä koukussa, hänen avuttomuutensa ja +alistumisensa herättivät Clemissä aivan toisenlaista vastakaikua. Tytön +sekä ruumiillinen että siveellinen antautuminen hänen valtaansa ja +armoilleen synnytti hänessä syvää sääliä ja suojelevaa hellyyttä. + +»Älä itke, Poll», lohdutti hän, »älä itke, kultaseni. Kaikki on jo pian +ohitse — kaikki odotuksemme ja tuskamme.» + +Clem nousi ja veti tytönkin pystyyn. + +»Minne sinä aiot minut viedä?» + +»Äidin luo. Hän sallii sinun nukkua huoneessaan aamuun asti... Ja minä +sanon hänelle, että menen sinun kanssasi naimisiin tästä päivästä +kuukauden kuluttua.» + + + + +18. + + +Seuraavan päivän iltana oli perhe tullut enemmän tai vähemmän siihen +johtopäätökseen, että Clem oli »täysikasvuinen». Jim ja Mary olivat +aamulla heränneet uutiseen, että Polly Ebony oli talossa, karattuaan +Orznashista, ja että hänet oli ottanut vastaan rouva Fuller, joka nyt +kannatti Clemin mieletöntä päätöstä naida hänet viipymättä. + +Elizabethin olivat Clemin ja Pollyn vakuuttelut taivuttaneet +myöntyväiseksi. Viimemainittu oli pimeässä istunut lähes tuntikauden +hänen vuoteellaan. Repaleisen, likaisen ja kodittoman tyttöraukan +tila oli herättänyt hänessä sääliä, ja näiden lasten lempi säesti +hänen oman sydämensä uutta sarastusta. Viisikuukautinen leskeys oli +tehnyt Elizabethin omituisen kukoistavaksi. Tytön tavoin hän oli vielä +kerran oppinut istuskelemaan päivänlaskua katselemassa ja hengittämään +sisäänsä helmikuun tuulten tuomaa kesän ensi tuoksua. Kolmekolmatta +vuotta uinuneet ja puoliksi tukahtuneet toiveet alkoivat jälleen +elpyä ja kuiskailla, ja Clemin ja Pollyn rakkaus manasi ne nyt esille +pimennostaan. + +»Onhan kyllä totta», virkkoi äiti, »että he ovat vain lapsia. Mutta +lapsetkin voivat rakastaa, ja nämä kaksi ovat rakastaneet toisiaan +uskollisesti siitä asti, kun he kolme vuotta sitten toisiinsa +tutustuivat. Saakoon Clem Pollyn hoiviinsa, niin näette, ettei hän enää +ole mikään pikku poika.» + +»Clem on poikamaisempi kuin useimmat hänen ikäisensä nuorukaiset», +huomautti Jim. + +»Enpä ole», vastasi Clem, »koskapa jo kosiskelenkin». + +»Ja millä sitten aiot elättää vaimosi?» + +»Minä teen työtä, niinkuin nytkin, ja minä olen säästänyt +neljäkymmentä puntaa huonekaluihin.» + +Tämä oli uutta vanhimmalle veljelle eikä ollut häneen tehoamatta. + +»Mitä! Olet säästänyt ne palkastasi?» + +»Tietenkin.» + +»Säästelit silloinkin, kun isä-parka maksoi sinulle vain viisi +shillingiä viikossa?» + +»Minä säästin siitä puolet.» + +»Ja sitten lokakuun hän on lainannut minulle neljä puntaa», pisti +Robert väliin. »Muutoin hänellä olisi enempikin.» + +»Sitä en epäile», sanoi Jim ivallisesti. Mutta Clem loi kiitollisen +katseen veljeensä. Bobin puolustuksesta saattoi olla enemmän vahinkoa +kuin hyötyä, mutta tuntui kuitenkin lohduttavalta, että tämä oli hänen +puolellaan. + +»Kolmellakymmenellä punnalla ei nykyisin sisusteta taloa», sanoi Mary. + +»He saavat sillä kaikki, mitä tarvitsevat», väitti rouva Fuller; »he +eivät aiokaan asettua Buckinghamin palatsiin». + +»Ei voi elää huonekaluilla», virkkoi käytännöllinen James, »ja +sittenkään, vaikka jäisit töihin Bodingmaresiin, ei kolmetoista +shillingiä viikossa riitä teidän molempain ruokaan, enkä minä voi +suorittaa enempää». + +»Juttelit viime viikolla, että oli otettava tyttö kananpoikia +hoitamaan», virkkoi Clement rohkeasti; »miksikä et ottaisi Pollya +niiden hoitajaksi? Jokuhan sinun täytyy saada niiden monien uusien +Wyandottein vuoksi. Polly ymmärtää siipikarjaa ja hoiti sitä mainiosti +Orznashissa.» + +»Osaan minä hoitaa vasikoitakin», lisäsi Polly toivoen, että hänen +Clemin sukulaisia kohtaan tuntemansa pelko sallisi hänen äänensä kohota +kuiskausta kuuluvammaksi. + +»Hankkimani palvelustytön tulee hoitaa myös sikoja ja maitotaloutta», +sanoi Jim. + +»Sitten sinun täytyy maksaa hänelle seitsemän shillingiä viikossa ja +antaa ruoka, mutta Polly tekee sen muonatta. + +Minä lupaan, että molemmat tulemme toimeen kahdellakymmenellä +shillingillä viikossa ja asunnolla.» + +»Ja missä se asunto olisi? Minulla on vain se, jota nimitetään +Pookwelliksi, ja siinä mökissä asuu Bantonyn mies.» + +»Voithan sanoa hänet irti. Hän maksaa ainoastaan kaksi shillingiä +viikossa, ja sillä säästäisit minun ruokani. Kaihan minä syön enemmän +kuin kahden shillingin edestä viikossa?» + +»Syöt kai», sanoi Mary, »eipä riittäne kaksitoistakaan. Sinun täytyy +tavattomasti hillitä ahmattimaisuuttasi, jos mielit kahdellakymmenellä +shillingillä elättää itsesi ja vaimosi.» + +»Mikseivät Clem ja Polly voisi jäädä tänne?» sanoi rouva Fuller. +»Voisivathan he asettua siihen huoneeseen, joka nyt on Clemin ja Bobin +hallussa, ja Bob voisi mennä Jimin huonetoveriksi.» + +»Te haastelette kuin kaikki jo olisi päätöksessä», virkkoi Jim, »mutta +sitä se ei ole. Ei ole järkevää, että Clem menee tuolla iällään +naimisiin. Hän on ihan poika. Minä olen isäntänä täällä, eikä hän pääse +naimisiin minun luvattani.» + +Mutta vaikkei asia sinä päivänä sen enempää edistynyt, päästiin +toki pitemmälle seuraavana ja sitä seuraavana. Jim oli pohjaltaan +hyväluotoinen ja tuumi, ettei hän voinut työntää Pollya oman onnensa +nojaan eikä pakottaa häntä menemään takaisin kotiinkaan, jossa häntä +kohdeltaisiin pahoin ja josta hänet ehkä jälleen karkotettaisiin. Ja +Jim piti myöskin nuoresta Clem-veljestään, jonka tottelevainen luonne +ja uurastus talon hyväksi oli liikuttanut hänen sydäntään. Clem oli +vakava, säyseäluontoinen poika, joka kyllä naineenakin ahertaisi yhtä +ahkerasti, ei rimpuilisi eikä pöyhkeilisi. Tosin hän oli liian nuori +perhettä perustamaan, mutta hän oli kyllin tyyni ja luotettava ja aivan +varmaan rakastunut Pollyyn. Sukulaisuussuhde orznashilaisten kanssa oli +kyllä kolaus bodingmaresilaisten oman arvon tunnolle. Mutta eikö Bob +jo kauan sitten ollut järkyttänyt tuota kunniantuntoa, joten ei nyt +enää ollut juuri syytä harmitella? Robertilla oli enemmän osaa Clemin +asioiden järjestelyssä kuin olisi voinut aavistaa. Hänen puolustelunsa +ei tosin mitään hyödyttänyt. Mutta se seikka, että Bodingmares osaltaan +jo oli syyllinen samanlaiseen paheeseen kuin Orznash — että ihmiset +mutistivat suutaan ja pudistivat päätänsä yhtä paljon toiselle kuin +toisellekin, — painoi Jimin vaa'assa hänen punnitessaan asiaa. + +»Minusta on aivan oikeinkin, että poika saa pitää päänsä», sanoi hän +Marylle. »Bob on menetellyt mielensä mukaan jo monet monituiset vuodet, +eikä hän ole puoliksikaan yhtä kelvollinen. Tyttö on silaamaton, mutta +hänellä on kunnollista vapaatilallisen verta suonissaan, eikä ole +hänen syynsä, että hänen omaisensa ovat poikenneet väärille poluille. +Hän on tanakka pieni työntekijä — auttaa meitä talousaskareissa, — +hiljainen kuin hiiri ja siivo suustaan. Jos hän ottaa hoitaakseen kanat +seitsemästä shillingistä viikossa ja Clem tyytyy kolmeentoista ja +Pookwelliin ilman ruokaa, niin silloin kai voitamme kaupassa.» + +»Muttei se auta meitä nousemaan takajaloillemme ja vastustamaan Bobia, +jos antaudumme säädyttömiin suhteisiin Cleminkin talolta. Kahdesta +mädästä munasta ei saa yhtäkään tuoretta, enkä käsitä, kuinka voisimme +korjata Bobin viat vielä pahemmilla Clemin puolelta.» + +»Clemin ei ole pahempia. Noin ei sinun tulisi sanoa.» + +»Mutta Clem menee tyttönsä kanssa naimisiin, — Bob ei toki ole ollut +kyllin katala sitä tehdäkseen.» + +»Bobin laita on toinen. Olisi häpeä, jos Bob naisi mustalaisensa. +Mutta Clemillä on siivo, hiljainen tyttö, vaikka hän tuleekin huonosta +kodista ja on saanut huonon kasvatuksen. Ja Clem itse on siivo, +hiljainen ja vakava nuorukainen, joka on ahertanut uutterasti ja +säästänyt rahoja. Kyllä kai meidän tulisi sallia hänen pitää päänsä.» + +»Hän on vasta lapsi.» + +»Sanoinhan sinulle, että hän on luonteeltaan hiljainen ja vakava, mikä +ei riipu ikävuosista. Hän on säästänyt rahojakin, ja sellainen kysyy +miestä.» + + + + +19. + + +Kun Jim oli taipunut hänen toiveilleen myötätuntoiseksi, ei Clemillä +enää ollut mitään pelättävää. Hän ei kuitenkaan pilkulleen täyttänyt +Pollylle antamaansa lupausta, sillä häät vietettiin vasta kesäkuun +alussa. Siihen mennessä Clem oli hyvin sivuuttanut kahdeksannentoista +syntymäpäivänsä, ja Polly oli Maryn ja rouva Fullerin ohjaamana oppinut +talousaskareita. Tyttö teki parhaansa osoittaakseen kiitollisuuttaan +näiden ihmisten ystävällisyydestä, joiden säännölliset tavat saivat +hänet ymmälle, ja näyttääkseen kelpaavansa Clemin vaimoksi ja +sellaisena hoitamaan Pookwellin mökkiä. Hän totteli nöyrästi Marya, +kun tämä sanoi hänelle, että ainoastaan »hulttiot» panevat porsliinit +ja lasit samalle tarjottimelle hän oppi, kuinka perin sopimatonta oli +tuoda vanukas pöytään, ennenkuin liha ja vihannekset oli korjattu pois, +tai tehdä vuode summakaupalla, sen sijaan, että jokainen lakana ja +huopa oli erikseen levitettävä ja oikaistava, tomuttaa huonetta ikkunaa +avaamatta tai tehdä tuli takkaan ensin kuivaamatta puita uunissa. +Hänet opetettiin keittämäänkin, ja kolmen kuukauden päästä hän osasi +valmistaa ne kymmenen tai kaksitoista ruokalajia, jotka vapaatilallisen +ravintojärjestelmään kuuluivat. Rouva Fullerilta hän oppi suloisempaa +tietoa: mistä vanukkaasta Clem enimmin piti, kuinka paljon maitoa +ja sokeria oli pantava hänen teehensä, kuinka valmistettava hänen +suklaansa, kun hän aamusella juoksahti sisälle vähän haukkaamaan +ja Pollya puhuttelemaan, kuinka oli parsittava hänen sukkansa, +paikattava hänen paitansa ja kuinka kiilloitettava hänen saappaansa +juhlatilaisuuksia varten. + +Pollyn omaiset jättivät tytön jotakuinkin rauhaan. Jim ja Clem olivat +yhdessä käyneet Tom Ebonyn puheilla muutama päivä sen jälkeen, kun +karkulainen oli saapunut Bodingmaresiin. Mutta Tom istui vain piippu +suussa eikä hänellä ollut paljoa sanottavaa tyttärestään. Pidettäköön +hänet, jos niin halutaan — hän oli saanut tytöstä kyllänsä. Polly +oli tuottanut hänelle jo tarpeeksi vaivaa. Tahtoiko nuori Fuller +hänet naida? Onnea vain! Tyttö oli kohdellut hänen omaa vaimoaan +häpeämättömästi ja kaipasi paljon peräänkatsomista. Niin, kyllä hän +suostumuksensa antoi — rehellisesti varoitettuaan. Hän oli iloinen +nähdessään tyttärensä niin hyvin turvattuna. + +Jim oli mielissään siitä, ettei Ebony halunnut näytellä osaansa +naimiskaupoissa. Näytti paremmalta, jos tuli tiedoksi, ettei Clemin +ja Pollyn avioliitolla ollut taottu mitään yhteiskunnallista +yhdysrengasta heidän ja Orznashin välille. Hänen mielestään oli +parasta esiintyä säälin merkeissä — sääliväisenä koditonta tyttöä +ja nuorten rakkautta kohtaan. Vähitellen hän alkoi pitää itseään +jalomielisenä henkilönä, joka otti orporaukan kotiinsa, kasvatti hänet +oman perheensä keskuudessa ja lopuksi toimitti hänet kunnialliseen +avioliittoon nuoremman veljensä kanssa, jonka maallisia olosuhteita hän +oli siinä määrin edistänyt, että tämä kykeni tuon askeleen astumaan. +Jotkut kyläläiset katselivat asiaa samassa valossa kuin Jim ja häntä +ylistettiin kunnon mieheksi. Toiset kuitenkin mielivät pitää häntä +pakotuksen uhrina. Rouva Fuller oli antanut suostumuksensa, ja hän oli +Jimin kanssa yhdessä nuoren Clementin holhooja; tietenkään ei Jimillä +ollut varaa uhrata veljensä palveluksia talon töissä, — jos Clem olisi +uhannut lähteä, olisi herra Fuller joutunut varsin täpärälle, hän ei +olisi koskaan saanut toista sellaista apulaista sillä palkalla, jonka +hän pojalle suoritti... + +Häissä oli suuri väenpaljous, sillä jokainen, olipa sitten tullut +osoittamaan hyväksyvänsä Jim Fullerin käytöksen tai nauttimaan hänen +hämmennyksestään, oli utelias näkemään nuoren morsiamen ja sulhasen, +jotka olivat miltei lapsia. Polly oli vähän tunnettu High Tiltin +kirkonkylässä, jossa hän kävi vain harvoin; Clemin tunsi jokainen, ja +nyt kävi selville, että hänestä yleensä pidettiinkin. Tosin hän oli +muutamissa suhteissa omituinen ja hiukan muokkaamatonkin, ja kun hän +puolusti Bob-veljeä, niin epäiltiin, että hän itsekään oli aivan reilu, +mutta jokainen tunnusti hänen olevan säyseän, kohteliaan ja rohkean +pikkumiehen, jolle kaikkien täytyi toivoa hyvää. + +Vihkiminen tapahtui High Tiltin kirkossa, jota eivät synkistyttäneet +mitkään muistot »isäparasta» ja jonka sekä Jim että Mary sen vuoksi +katsoivat ylevämmäksi ja sopivammaksi paikaksi vapaatilallisen +vihkimiseen kuin Throwsin kappelin. Oli ollut suurta levottomuutta +vastuunalaisempien Fullerien mielessä siitä, kuka ryhtyisi naittajaksi. +Tom Ebony olisi voinut sen tehdä, mutta Jimistä sopi Polly parhaiten +orvoksi, jonka hän, Bodingmaresin Jim Fuller, oli pelastanut +huonomaineisesta ympäristöstä. Sitäpaitsi oli Tom lähtenyt Bettynsä +ja tämän lapsen kanssa kahdeksi viikoksi Brightoniin eikä olisi ollut +löydettävissä sinä ainoana päivänä, joka mukavasti sopi heinänkorjuun +ja lampaiden keritsemisen väliin. Ja kun Pollylla ei ollut muuta +sukulaista, niin esiintyi hänen naittajanaan Shoyswellin Dunk, +joka katsoi ikäänkuin jonkinlaisen sukulaisuussuhteen kehittyneen +siitä, että hän monet monituiset vuodet oli ostanut rehujuurikkaita +Orznashista ja aina kehunut Ebonyn juurikkaita hyviksi, välittämättä +siitä, mitä tämän elintavoista ehkä ajateltiin. Sulhaspoikana oli +valitettavasti Robert, — Clem oli tahtonut hänet saada, korostaen +vaatimustaan niin paljon, että moinen kiittämättömyys suututti Jimiä. +Robert lihallisine kasvoineen, harhailevine sinisine silmineen, +paksuine öljyttyine hiuksineen ja pienine leikattuine viiksineen, +ruudullisissa polvihousuissaan keikaroiden, tärvelisi hää-tunnelman +— toisi Bodingmaresin häpeän etualalle, jolta Jim niin hyvällä +menestyksellä oli karkoittanut Orznashin häpeän. + +Robert oli taaskin tullut äreäksi ja oikulliseksi. Ruumiillisen +eloisuuden ja raa'an voiman pursunta oli keväällä lakannut. Hän näkyi +menettäneen luottamuksen itseensä. Clem kummeksi, kuinka Hanna mahtoi +käyttäytyä, mutta Bob näkyi viihtyvän hänen seurassaan yhtä hyvin kuin +ennenkin. Oliko mahdollista, että hän oli suruissaan veljensä lähenevän +avioliiton vuoksi, surren sen toveruussuhteen katkeamista, jota hän +viime kuukausina tuskin oli näkynyt pitävän arvossa? Siltä ei tuntunut, +sillä Robert suhtautui Clemin onneen riemulla, myötätunnolla ja +innolla. Olipa tuonut hänelle kauniin hopeisen maustesäiliönkin, joka +oli nuoren parin saamista lahjoista komein. + +Kun Clem hääpäivänään tavallisen aamutyönsä jälkeen meni siistimään +itseään ja pukeutumaan juhlaan, tapasi hän Robertin makuuhuoneessa jo +täydessä hääasussa, mutta tuskin vastaavassa mielentilassa, sillä hän +istui aivan suorana tuolilla sänkynsä vieressä, iso raamattu polvillaan. + +»Hei! Mitä on tapahtunut?» kysyi Clem riistäen puuvillaiset työtamineet +yltään. + +»Jotakin kauheaa.» + +»Mitä sitten?» + +»Olen saanut varoituksen.» + +»Raamatustako? Mitä sinä sen kanssa puuhailet, Bob? Oletpa sinä kovin +omituinen.» + +»Minä näin sen tuolla — löysin sen ottaessani esille paitojani ja +tuumin: 'Katsotaanhan, mitä sillä on sanottavaa.' Ja niin minä avasin +sen, kuten on tapana tehdä, ja luin: 'On hirmuista langeta elävän +Jumalan käsiin.'» + +»No, entä sitten? Ethän voi lukea raamattua tuolla tavalla.» + +»Se on oikea tapa sitä lukea — silloin se ilmoittaa asioita.» + +»En ole iässäni kuullut kummallisempaa, pakanallisempaa väitettä. +Taisivathan ihmiset menetellä siten ennen muinoin, kun ei kukaan mitään +tiennyt eikä ymmärtänyt.» + +»Älä tule sanomaan minulle, etten minä mitään ymmärrä.» + +»En minä sitä sanonutkaan. Sanoin vain, ettei sellainen menettely ole +järkevää.» + +»Luulet tietäväsi paljonkin uskonnosta vain siksi, että sinut kohta +vihitään pitäjän kirkossa. Kirkko ei voi sinun hyväksesi mitään tehdä, +mutta raamattu voi — raamattu on Jumalan kirja. Kuulehan, minä avasin +sen jälleen ja siinä sanottiin: 'Silloin he huutavat, mutta minä en +kuule.'» + +»Mutta, Bob...» + +»Pidä suus kii! Et käsitä uskonnosta mitään, jollet tässä näe +selvästi Jumalan sormea. Sanon sinulle, etten välitä rahtuakaan +pitäjänkirkostasi. Minun uskontoni on raamattu, niinkuin isänikin oli.» + +»Mutta, Bob, minä en tiennyt sinulla mitään uskontoa olevankaan.» + +»Noin sinä yhä ivaat ja epäilet minun uskontoani, koska se ei ole sama +kuin omasi.» + +Clem nielaisi äreän vastauksen, joka hänellä jo oli huulillaan. +Sulhasen ja sulhaspojan ei sopinut kiistellä jumaluusopillisesta +kysymyksestä ihan häiden edellä. Sitäpaitsi näytti Bob-parka niin +alakuloiselta ja säikähtyneeltä. Clem otti raamatun käsiinsä ja avasi +sen umpimähkään. + +»Tuossa sanotaan: 'Kolme maljaa, tehdyt mantelinmuotoisiksi, ynnä nuppu +ja kukkanen samassa oksassa — mitä siitä sanot? Eihän se merkitse +mitään.» + +»Kirja ei vastaa sinulle, kun et sinä usko, mutta se vastaa minulle. +Anna se tänne... ei, pidä se... Pane se pois, — en saa säikähdyttää +itseäni vielä pahemmin.» + +Kun molemmat nuoret miehet olivat valmiit, menivät he nelipyöräisten +rattaiden luo, jotka odottivat sulhasen saattuetta. Jim oli tarkasti +seurannut paikkakunnan tapaa, jopa siihen määrin, että oli lähettänyt +Pollyn yöksi Shoyswelliin, jotta hänen »isänsä» toisi hänet +vihkimätoimitukseen. Jim ja rouva Fuller istuivat kasvot hevoseen +päin ja Mary selin siihen. Bob kiipesi sisarensa viereen, ja Clem oli +juuri asettumaisillaan ajajan istuimelle, kun Jim äkkiä käsitti, että +sulhasen oli sopivampi istua sisäpuolella. Bobin täytyi siis nousta +ajajan viereen suureksi mielipahaksi ja Cleminkin harmiksi. + +Morsian oli jo odotellut neljännestunnin kirkossa, koska kaikki +Shoyswellin kellot olivat edellä. Alussa Clem tuskin tunsi häntä hänen +heleänsinisessä, kermanvärisillä pitseillä koristetussa hääpuvussaan. +Olipa hän laittanut hiuksensakin nupulle, mikä antoi hänelle omituisen, +täysikasvuisen ulkonäön. Vasta kun tyttö käänsi häneen silmänsä, joihin +viimeiseltä oli tullut kummallisen vetoava ja alistumista ilmaiseva, +välähdykseksi syttynyt katse, näkyi hän tuntevan oman pienen Pollynsa, +Orznashin mustan lampaan, jonka hän nyt ottaisi hartioilleen. Tyttö +pani kätensä hänen kainaloonsa heidän, koko seurueen, astuessa +kirkonkäytävää pitkin, ja nuorukainen puristi tuota tiukkaan +kiiltonahkahansikkaaseen puettua kätöstä hellästi itseään vasten. + +Hän oli unohtanut vetää omansa käsiinsä, ja toimituksen ensimmäinen +osa jäi häneltä melkein huomaamatta hänen hartaasti yrittäessään +saada niitä käsiinsä. Hän päätti tyytyä yhteen — olihan melkein +mahdotonta pidellä sellaista pientä esinettä kuin sormusta hansikkaat +kädessä. Sekä hän että Polly olivat opetelleet vihkimiskaavan hyvin +huolellisesti, joten ei kumpikaan tehnyt erehdyksiä, vaikkakin +Polly silloin tällöin uhkasi käydä sanattomaksi. Rovasti Brackpool +suoritti toimituksen ripeästi, ottaen heiltä heidän lupauksensa, ja +pian he pitelivät hänen kauhtanansa sivunauhojen laajoja päitä hänen +peruuttamattomasti antaessaan heidät toisilleen. + +Kaikki kävi hyvin tyynesti ja nopeasti. Clem piti papin +pehmeäsointuisesta supattavasta äänestä, joka suuresti poikkesi High +Tiltin kappelissa tavallisesti käytetystä rukousäänestä, mutta muut +perheenjäsenet olivat kiusaantuneita, kun eivät voineet hänen »tuolla +lailla mutistessaan» löytää kohtia, ja Robertilta jäi kuulematta, mitä +Abrahamista sanottiin, vaikka hän erikoisesti oli sitä odotellut. +Kaiken kaikkiaan tuottivat pitäjän kirkon mahdollisuudet jonkinlaista +pettymystä, sillä toimituksen jälkeen urkuri eksyi soittaessaan +Mendelssohnin häämarssia, ja Clem talutti morsiamensa kirkosta +äänettömän hiljaisuuden vallitessa. + +Toimitus oli käynyt niin nopeasti, että sulhasen kuski ei ollut +vielä palannut »Royal Georgen» kapakasta, jonne oli pistäytynyt +nauttimaan virvokkeita, ja Clemin ja Pollyn täytyi odottaa pari, +kolme minuuttia tuoksuvan kesäkuuron tihutuksessa sillä välin, kun +häntä käytiin noutamassa takaisin velvollisuuksiaan täyttämään. +Kirkkoväki kerääntyi heidän ympärilleen, ja ulkopuolella kirkkopihassa +odotelleet syytivät heidän päälleen konfetteja. Tuhatväriset hiutaleet +leijailivat kuulakassa sateessa, tähdittäen Pollyn sinisen puvun ja +Clemin mustan villatukan. He olivat liian hämillään puolustautuakseen, +mutta kumarsivat yhdessä päätänsä seisoessaan käsi kädessä ja nauraa +kikattivat värähtelevän sateenkaaren heidät sokaistessa. + +»Onnea sinulle, pikkuveli!» huudahti Hanna Iden, äkkiä työntyessään +esille serkkunsa Darius Ripleyn kanssa ja heittäessään kourallisen +riisiä hänen kasvoillensa. + +Riisi oli toista kuin konfetit — se koski ja kirvelsi. Clem vetäysi +pois ja Hanna nauroi. + +»Minä säikähdytin sievän sulhasen — mutta tiesinhän, että hänet on +helppo säikähdyttää. Olen säikähdyttänyt hänet ennenkin.» + +Hetkisen hän seisoi pojan edessä, heiluen Dariusta vastaan, jonka +käsivarsi oli hänen vyötäisillään. Sitten Clem kauhukseen huomasi, että +Bob oli tulossa Hannaa puhuttelemaan, tunkeutuen Pontien, Dunkien, +Pepperien ja Shovelien välitse... Bob ei välittänyt kestään, hän tahtoi +puhutella tyttöä heidän kaikkien nähtensä. + +Mutta tämä ei jäänyt häntä odottamaan, vaan nauroi jälleen ja nojasi +päätänsä Dariuksen olkapäätä vasten. Sitten hän kääntyi ja riensi pois, +yhä nauraen, saman näppärän, pienen mustalaisnuorukaisen astuessa hänen +vieressään. + +Kauhean tuokion ajan Clem luuli, että Robert lähtisi heidän perästään, +mutta väkijoukon kääntyessä aaltomaisesti ja ryhmittyessä Hannaa +manaamaan, tungettiin hänet takasin pylväskäytävään; ja seuraavassa +silmänräpäyksessä saapui kuski epätoivoisesti juosten ja osoittautuen +kuskiksi vain vyötäröä myöten, sillä alempaa hän oli työmies +rohtimisissa housuissa ja savitahmaisissa saappaissa. + +Fullerin ja Dunkin väki kapusi nyt ensimmäisiin ajopeleihin, jättäen +toisissa seuraamaan niin monta kuin niihin mahtui. Polly istui Clemin +polvella hyvin hiljaisena ja säikähtyneenä, kankeana ja hengästyneenä +paksussa puvussaan ja sulhasensa kuumassa, tiukassa puristuksessa. + + + + +20. + + +Suuri seurue istuutui hääpäivänä aamiaiselle Bodingmaresissa. +Se oli katettu ruokasaliin, jota ei käytetty enempää kuin pari +kertaa vuodessa, paitsi vastaanottohuoneena niille hienommille +vieraille, jotka toisinaan itse kävivät noutamassa munia ja voita +maatilalta. Seinät olivat vihreät — valitettavasti aivan toisenlaista +vihreänvivahdusta kuin ikkunoihin pujotetut verhot — ja koristellut +täytetyillä linnuilla. Oli myöskin värikuva kuningatar Victoriasta, +puupiirros Frithin rautatieasemasta ja pari kolme lihavia lapsia ja +enkeleitä esittävää saksalaista väripainosta. Ikkunalaudat olivat +sullotut täyteen kasveja, enimmäkseen sanajalkoja ja kaktuksia, jotka +vielä enemmän vaimensivat verhojen välitse tunkeutuvaa vihervää valoa. +Ruokasali oli jotakin erikoista ja harvinaista naapuriston talonpojilla +ja kohotti Bodingmaresin melkein aateliskartanon arvoon. + +Pöytä melkein täytti huoneen, ja vieraiden täytyi huolellisesti +puristua paikoilleen sen ympärille. Keskellä oli hääkaakku, +Bulverhythen sokerileipurin mestariteos, ja hän oli myöskin hankkinut +tortut, hyytelöt, lihapiirakat ja viinin. Mutta vaikka kaksi karahvia +olikin täynnä Australian vaaleaa burgundia, oli teekannu kuitenkin +kunniasijalla, kohoten sen ympärille asetettujen kuppirenkaitten yli. +Kotoista liike-elämääkään ei Bulverhythen tungettelija ollut kokonaan +hyljännyt, sillä High Tiltin maustekaupoista ostetulla säilykelohella +ja säilykehummerilla täytetyt lautaset hillitsivät hillojen ja +torttujen hohtavia värejä. + +Kesti lähemmäksi viisi minuuttia ennenkuin jokainen oli asettunut +paikalleen. Pöydän toisessa päässä istui Jim Fuller, talonisäntä, äiti +toisella puolellaan ja sisar toisella. Vastakkaisessa päässä pieni +morsian ja sulhanen kainosti yhteenlyöttäytyneinä katselivat tätä +hommaa. Sivuilla istui talollisia perheineen — Udiamin Pont, Boarsneyn +Willard, Shoyswellin Dunk, Haiselmanin Cox, Little Londonin Pix ja +Weightsin Pepper — viimemainittu leskimies ja istuen mahdollisimman +lähellä Elizabeth Fulleria, jonka kaula ja kasvot olivat pehmeät ja +silmät loistivat suurina ja nuorina, vaikka tukka alkoikin vaalentua. +Saapuvilla oli myöskin pari tuttavaa Bulverhythestä, muistona niiltä +ajoilta, kun perhe asui kaupungissa. Näiden joukossa oli sokerileipuri, +joka oli aterian järjestänyt, ja hänen tyttärensä Mabel. Nämä olivat +jokseenkin jyrkkänä vastakohtana naapureilleen — Arthur Powland +kaupunkilaistakissaan ja pehmeässä kauluksessaan toisten mustille +takeille ja kurkunkuristajille, Mabel sievässä nutussaan ja hameessaan, +pieni hattu kallellaan päässä, näiden silkkipuseroiden, kaulahelyjen ja +isojen satakaunoilla päärmättyjen olkihattujen keskellä. + +Viimemainittu oli sievä tyttö ja olisi halunnut keimailla Robertille, +joka istui hänen vieressään. Mutta sulhaspoika oli levottoman +synkkyyden tilassa, eikä häneltä riittänyt monta sanaa muille, kun +hän yhä ajatteli Hanna Ideniä, joka oli nauraen juossut pois Darius +Ripleyn käsivarret vyötäisillään. Tämä kuva kohosi Robertin ajatusten +ja Mabelin viekoittelevien huulten välille, se vieroitti hänet pöydän +nautinnoista ja häiritsi hänen osanottoaan nuoremman veljen riemuun, +jonka onni hänen tänään olisi pitänyt tuntea omakseen. Ripleyn rohkea, +vallaton syleily, joka ei olisi merkinnyt kerrassaan mitään, jos hän +häätilaisuudessa olisi armastellut jotakuta High Tiltin tai Salehurstin +tyttöä, tuntui ennustavan kohtalokkaalta, kun oli kysymyksessä Hanna, +johon kukaan mies ei koskenut ystävyydessä eikä leikillä. — Neitonen ei +olisi sallinut hänen sitä tehdä, jollei — tuumi Bob — hän olisi mitään +tarkoittanut. Hän pitää yhtä sen pienen mustalaisveitikan kanssa, +vaikka hän vannoi minulle... + +Mabel teki sen johtopäätöksen, että komea, kookas Fuller oli pässinpää. + +Näin häilyi Hanna Idenin varjo Clemin häiden yli. Yleinen pakotuksen +ja äänettömyyden ilmakehä, joka vaikutti vieraisiin, ei johtunut +yksinomaan vastavihittyjen kainoudesta, jotka tuskin avasivat suutaan +muuta kuin hääkakkua syödäkseen. Synkkä tunnelma näkyi pikemminkin +säteilevän Robertista, siinä kun hän istui kädet epäkauniisti, +taskuissa, tuijottaen lautasellaan olevaan ruokaan, jonka hän ei +koskaan ennen ollut sallinut jäädä niin kauan koskematta. Clem tarkkasi +häntä levottomasti — hän arvasi hänen tuskansa, hän tiesi, että häntä +vaivasi mustasukkaisuus. Tietenkin Hanna saattoi leikitellä Ripleyn +kanssa vain kiihoittaakseen Bobin intohimoja ja kannustaakseen häntä +uhrauksellisempaan kosintaan... mutta aivan yhtä mahdollista oli, +että, tyttö oli väsynyt häneen ja kääntynyt oman heimonsa miehen +puoleen... ainakin hän oli katsahtanut niin ilkkuvan uhmaavasti +Clemiin, jonka kasvoja vieläkin tuntui hänen niihin heittämänsä vihmova +riisikourallinen kirveltävän. + +Australialainen burgundi oli kylliksi väkevää vihdoinkin hieman +elostuttamaan Robertia. Hän ei pitänyt sen karkeasta, happamasta mausta +kielellään, mutta outona juomana se teki vaikutuksensa, ja vähitellen +Hannan kuva hiukan hämärtyi. Sen huomattuaan hän nautti sitä lisää ja +kykeni varsin sopivin sanoin ja sulavasti kiittämään sulhasen äitiä, +kun tämän malja esitettiin. Shoyswellin Dunk puhui morsiamelle, ja +Clem takertui omien sanojensa pauloihin, koska puoli lasillista viiniä +oli hänet entistä enemmän ja vallan kauheasti häkellyttänyt. Mutta +jokainen toivoi hänelle hyvää ja otti hänen sanansa vastaan meluisalla +hyväksymisellä, johon useimmat niistä upposivat. Hän istuutui hyvin +säikähtyneenä, mutta lohduttautuneena nähdessään Bobin hänelle +äänekkäästi nauravan. + +Kun kuherruskuukausi oli rajoitettu kuuteenneljättä tuntiin, oli +ajasta otettava ankara vaari, ja heti kun maljat oli juotu, kysyi Clem +Jimiltä, saisiko hän Pollyneen heti muuttaa Pookwelliin. Ei ollut +mitään syytä sitä kieltää — ne ajat olivat ohi, jolloin hääjuhla +tuntikausien syöminkien ja juominkien jälkeen riehahti tanssiksi. +Useimmat vieraista alkoivat tuntea uneliaisuutta viinin jälkeen, +pöytäseura oli jälleen vaipumassa äänettömyyteen, ja Clem pelkäsi, että +jos hän kauvemmin odottaisi, näkisi hän Hanna Idenin varjon jälleen +hulmahtavan sen yli. + +Niinpä hän ja Polly kiipesivät, tällä kertaa siunatun yksinään, +vanhoihin vuokravaunuihin, joista tuoksahti ummehtunut tallin ja +nahan lemu, ja jättäen hääseuran raukeasti vähenevän konfettipilven +himmennykseen ajoivat juhlallisesti totisina ensin pihakujaa alas ja +sitten sen kolmen neljänkymmenen metrin pituisen pätkän maantietä, joka +oli ulkoportilta Pookwelliin. + +Mutta vaikka mökki oli näin lähellä, näytti se varsin etäiseltä, kun +he jäivät kahden kynnykselle ja ajopelit mennä kolkuttivat vinkuvine +pyörineen takaisin majataloa kohti. Ryhmä sivulla sijaitsevan +kiviaidan vieressä kasvavia marjakuusia kätki silmiltä kolmen +pellonsaran erottaman Bodingmaresin, ja takana sulki leppärykelmä +kahden korkealle kohoavan solakan lombardialaisen poppelin kera kaikki +tutunomaiset viljelykset näkyvistä. Etupuoleltaan vain oli pieni +rakennus alttiina etelän auringolle, joka oli paahtanut sen laastitut +seinät ruskeankellerviksi kuin kauan säilytetyn juuston. Pensasaidan +ja tanhuan toisella puolella viettivät rämeitä kohti pellot, joilla +pitkä, vielä kypsymätön vilja huojui. Dudwellin joki hiipi Socknershin +mäkiniittyjen juurella, joilla mustat kuivaushuoneet törröttivät +tornimaisina ja latvatut raidat uivat myrskyisen valon kuvastimessa. +Sama valo värähteli vihaisesti Clemin kasvoilla hänen kohottaessaan +ne avaimen kanssa ponnisteltuaan. Kun hän vihdoin työnsi oven auki, +virtasi se hänen ylitseen huoneeseen, valaisten jyrkät, naurettavan +kapeat portaat, jotka melkein heti kynnykseltä alkaen kohosivat +yläkertaan. + +Polly seurasi häntä omituisen jäykkänä, ja he astuivat keittiöön, joka +näytti varsin siistiltä ja tyhjältä. Valo, joka nyt oli helahtanut +todelliseksi päiväpaisteeksi, päilyi pöydän puhtaaksi hangatulla +puupinnalla. + +»Tuo tietää enemmän sadetta», virkkoi Polly. + +He katselivat toisiaan tolkuttomasti oudon pöydän yli oudossa, +paperoimattomassa huoneessa, jonka seinillä oli outoja patoja ja +pannuja ja sivupöydällä kaikki uudet porsliiniastiat. He itsekin +näyttivät oudoilta — Clem mustassa takissaan ja korkeassa kankeassa +kauluksessaan ja Polly tiukassa sinisessä puvussaan nuputettuine +hiuksineen. + +»Minä en nainut sinua haastellaksesi minulle ilmasta», sanoi Clem +vihdoin. + +Sitten he purskahtivat molemmat nauruun, ja nuorukainen juoksi pöydän +toiselle puolelle ja sieppasi hänet syliinsä. + +»Oi, Clem, tää on kaikki ollut niin outoa», huokasi Polly. + +»Muttei se enää ole outoa.» + +»Ei, mutta se on ollut kauheaa... sellainen väkijoukko ja sinä kun +mikäkin vieras nuori herrasmies...» + +»Näinkö sinä juttelet vieraiden nuorten herrasmiesten kanssa?» + +»Ei, Clemmy, ei nyt — mutta... jätähän toki ne neulat tukkaani.» + +»Minä en pidä siitä, että tukkasi on noin ylöskiedottuna — se näyttää +niin oudolta.» + +»Nyt kun olen naimisissa, ei minun sovi pitää sitä riippumassa.» + +»Voit panna sen nupulle huomenna, kun olet ihmisten näkyvissä. Mutta +nythän olemme kahdenkesken.» + +Polly salli hänen hyväillä itseään, pikemminkin alistuen hänen +hellyyteensä kuin ottaen sen vastaan. Hän ei ollut niin tottunut +onneen kuin nuorukainen ja tunsi itsensä vielä hiukan vauhkoksi +uudessa ympäristössään. Outo keittiö paljaine seinineen ja uusi +into, joka alkoi värähdellä pojan äänessä ja kosketuksessa, sai +hänet levottomaksi. Mutta kun ilta oli kulunut, kasvoi hänen +yhteenkuuluvaisuudentunteensa ja karkoitti pelon, — nuorukainen oli +hänen rakas Clemmynsä tässä oudossa asunnossakin ja intohimoisen +rakkauden hurmaamana. Clemmyn herttaisuus ja lempeys olivat +perinpohjaiset. Syvä kiitollisuudentunne kuohutti Pollyn sydäntä, +ja hän otti tumman, villatukkaisen pään käsiinsä ja suuteli sitä +kiitollisen lapsen pitkillä, kunnioittavilla suudelmilla, sitten äkkiä +muuttuen ikäänkuin äidiksi, jonka rinnoilla tuo sama pää lepäsi. + + + + +21. + + +Kolmen pellonsaran erottamassa Bodingmaresissa Robert tarkkasi +juhlan loppua. Linjaalirattaita ja kääsejä suhahti pois vieden +vapaatilallisia, viivyttelijöitä rupatteli ovella, ruokasalissa +jäähtyivät ja ummehtuivat aterianjäännökset. Keittiö näkyi olevan +täynnään pesemättömiä lautasia ja Maryn ja aputytön liehuvia +hameenhelmoja. Mary toivoi, että miehet lähtisivät Jumalan haltuun +eivätkä kieppuisi äidin ympärillä, — sitten hän voisi ryhtyä todella +järjestelemään. Oli tuskin säädyllistä nähdä heidän tuolla lailla +liehakoivan kahdeksankuukautista leskeä. Sääli vain, ettei äiti sitä +itse tajunnut... + +Niinpä hän juoksenteli tarkoituksellisesti keittiön ja eteisen +väliä, rouva Fullerin seistessä ovella hymyilevänä ja punehtuneena +jutellessaan Pepperin ja Coxin kanssa. Pepper oli antanut +hänelle hääkukkasen napinreiästään, ja molemmat miehet käyttivät +hyväkseen vapautta, jonka häätilaisuudet suovat. Marya ellotti, ja +Robertiakin tuskastutti. Hänen äitinsä tulisi muistaa, että hän oli +täysi-ikäisten poikien äiti... Mutta siinä hän nyt hymyili posteljooni +Wheelsgatellekin, kun hän saapui kirjeineen. »Hyvää iltaa, herra +Wheelsgate. Olen tavattoman pahoillani, ettette voinut olla häissä, +mutta katsotaanhan, eikö vielä ole vähän kakkua jäljellä.» + +Tuo oli liikaa. »Sinulle alkaa tulla liian kylmä, äiti», sanoi Robert; +»et saisi tuolla iälläsi olla ulkona viileässä varjossa». + +»Hyväinen aika, lapsi! En ole ehtinyt siihen ikään, jolloin kesäkuun +viileys luissa tuntuu. Kuinka sinä haastat! Mutta täytyyhän minun toki +mennä sisälle noutamaan kakkua herra Wheelsgatelle.» + +»Se on kaikki lopussa», huusi Mary käytävästä. + +»Sepä kummallista. Luulin nähneeni aika möhkäleen pöydällä. Mutta +sitten ovat varmaan Clem ja Polly ottaneet sen mukaansa. Olen +pahoillani, herra Wheelsgate, mutta jos Clem on sen vienyt, niin +saatte kappaleen myöhemmin. Sillä me aiomme lähettää maistiaispaloja +ystävillemme — saimme siroja pieniä pitsikoristeisia rasioita herra +Powlardilta. Teidän pitäisi ne nähdä.» + +Kerrankin vaihtoivat Mary ja Robert toiselleen myötätuntoisen katseen, +mitä olivat elämässään harvoin tehneet. Äiti oli parantumaton — hän +olisi tarvinnut isäparan peräänkatsojakseen. Jim, jolla yksinään oli +määräämisvaltaa, puuhaili pihassa. He eivät muuta voineet kuin hääriä +levottomina ja häiritsevinä hänen ja hänen ystäviensä ympärillä, kunnes +miehet vihdoinkin läksivät ja rouva Fuller leppoisasti hymyillen palasi +huoneeseen. + +»Ei missään ole niin hauskaa kuin häissä», virkkoi hän. + +»Ehkei», sanoi Mary, »mutta säälittää, että se hauskuus tulee liian +pian hautajaisten jälkeen». + +Vapautuneena vartiotoimestaan lähti Robert omille asioilleen. Hän +tiesi, että hänen olisi tullut mennä auttamaan Jimiä lypsyssä, mutta +hän tunsi olevansa kykenemätön ryhtymään työhön. Niinpä täytyi naisten +nopeasti muuttaa ylleen vanhimmat hameensa ja asettua lypsyjakkaroille, +kun Robert sitävastoin häätamineissaan käveli pois Blindgroomsia kohti. + +Oli tosin jokseenkin aikaista käydä Hannaa tapaamassa, mutta olisihan +hänen äitinsä saapuvilla, ja Robert tunsi, ettei hän hukkaisi aikaansa, +jos voisi päästä vanhan naisen suosioon, sillä tytön äidin kammon +hänen »korskeuttaan» tai pakanuuttaan kohtaan hän luki syyksi Hannan +tilapäisiin väistelyihin. Mutta päinvastoin hän tapasikin tyttären eikä +äitiä Blindgroomsin isossa hämärässä keittiössä. Se oli tavattoman +iso huone, luultavasti kaksi suojaa muutettu yhdeksi jonakin unhoon +jääneenä aikana, ja kovin kostea, sillä mökki oli rakennettu tien +rinnan alapuolelle. Sinne mentiin sammaltunutta polkua pitkin, joka +vietti alaspäin ohdakkeita ja hyljättyjä vihanneksia kasvavan puutarhan +poikki. Hanna puuhaili nurkassa isoa myttyä sitoen. + +»Vai olet tullut tänne, lapsi», virkkoi tyttö vilkaisematta ympärilleen. + +»Et kai luullut, että ne pahuksen häät olisivat pidättäneet minut +poissa.» + +»Häät ovat hauskoja tilaisuuksia. Tanssitko siellä?» + +»En minä! Ei meidän häissä tanssita.» + +»Kun serkkuni Yocky Lovell meni naimisiin, niin me tanssittiin, kunnes +tähdet tuikahtivat taivaalle; ja me tanssimme hautajaisissakin.» + +»Mitä sinä tuolla säkillä teet?» + +»Minä sullon tavaroita matkaa varten.» + +»Mihin sinä olet menossa?» Kimeänlainen levoton falsetti värähti hänen +äänessään. Hanna vastasi tyynesti: + +»Minä menen humalamaahan vaarnailemaan.» + +»Älä vastaa minulle tuolla oudolla kielelläsi. Sano mitä tarkoitat.» + +»Humalamaa on Kent, kuten sinun pitäisi itsekin tietää, ja +vaarnaileminen meidän oudolla kielellämme on vaatevaarnojen myymistä +pakanoille.» + +»Nannie — älä mene.» + +Hän oli astunut nopeasti tytön taakse ja kiertänyt käsivartensa hänen +ympärilleen hänen ollessaan polvillaan säkin suuta sitomassa. Hanna +työnsi hänet pois. + +»Älä tule minua nyt häiritsemään.» + +»Mutta sinun täytyy sanoa minulle — sinun täytyy vastata minulle, — +miksi tuolla lailla lähdet?» + +»Enkö ole ennen ollut poissa?» + +»Olethan sinä, senkin vietävä. Mutta tämä tapahtuu äkkiä.» + +»Eikä niinkään. Minä tein päätökseni jo viime viikolla.» + +»Ethän sinä minulle mitään kertonut.» + +»Miksi minä sinulle olisin kertonut? Ethän sinä kysynytkään.» + +»Etkö sinä kuulu minulle?» + +»En minä kuulu kellekään.» + +»Nannie, sinä olet julma — minä en voi sinua ymmärtää. Sinä sallit +minun rakastaa itseäsi ja minä olen kuin seitsemännessä taivaassa, +mutta sillä välin olet pelkkä naistuttavuus. Kun sinua nyt kuuntelee +ja katselee, ei luulisi, että iässämme olemme toisiimme pihkaantuneita +olleetkaan.» + +»Minä en ole teidän vaaleiden kristittyjen kaltainen, jotka lemmitte ja +suutelette kaiken päivää ja puolet yötä. Jos semmoista haluat, ei sinun +olisi tullut minuun puuttua. Minä rakastan, milloin haluan, ja kai minä +annan sinulle isomman muistoläksyn kuin kukaan tämän seudun lihavista +tyttöhupakoista; mutta milloin en ole sillä päällä, en rakasta, ja +toivon, että sinä käyttäydyt siivosti.» + +»Kuinka kauan viivyt matkalla?» + +»Ehkä pari viikkoa.» + +»Kuka matkustaa kanssasi?» + +»Minä matkustan yksinäni.» + +»Eikö Darius Ripley lähde mukaasi?» + +»Oletko sinä mustasukkainen, korskea Bob?» + +»Sano minulle — sano minulle suoraan, lähteekö hän mukaasi?» + +»Ei lähde — senhän olisi luullut tietäväsi. Minä matkustelen yksinäni. +Mutta Dariuksella on kärryt, ja hän myy hevosia pakanoille, ja tiet +ovat vapaat kaikille köyhille ihmisille.» + +»Nannie, Nannie, älä ärsyttele minua tuolla lailla, minä en voi sitä +kestää. Sano minulle — lupaa minulle, ettet puutu Dariukseen.» + +Bob ei voinut enää pidättää halukkaita käsiään. Ne laskeutuivat tytön +olalle; ja taivuttaen häntä taaksepäin hän suuteli surumielin ja +intohimoisesti hänen huuliaan. Hanna riuhtautui hänen puristuksestaan +ja ponnahti pystyyn. + +»Jätähän minut rauhaan! Minä en siedä sinun käsiesi kosketusta. Sinun +tulisi oppia, kuinka on naisia kohdeltava.» + +»Sinä sallit Dariuksen kietaista käsivartensa vyötäisillesi +häätilaisuudessa.» + +»Darius on minun sukulaiseni.» + +»Ja minä olen sinun rakastajasi — siis enemmän kuin sukulainen.» + +»Ei se niin ole. Sukulainen on aina minun sukulaiseni; rakastaja +on minun rakastajani vain silloin, kun tahdon. Niin, minä tiedän, +että luulet ostaneesi minut kuin tamman pitääksesi minua tallissa +ja lähteäksesi ajelulle milloin sinua haluttaa: sillä tavoinhan te +kohtelette omia naisianne. Mutta sillä tavoin ei kohdella minua, +korskea herraseni, vaikka oletkin vietävän hidas sitä oppimaan.» + +»Vannotko minulle, että sallit Dariuksen syleillä sinua vain siksi, +että hän on sukulaisesi?» + +Hanna katsoi häneen säälivästi. + +»Mikä lapsi sinä oletkaan! Minä pidän sinusta enemmän silloin, kun olet +mies.» + +»Suo minulle sitten siihen tilaisuus.» + +»Teenhän minä, minkä minä vaivainen voin, sitä sinulle opettaakseni.» + +»Saattamalla minut hulluksi.» + +»Opettamalla sinulle säädyllisiä tapoja.» + +»Eivätköhän minun tapani ole yhtä hyviä kuin useimpain miesten.» + +»Sinun tapasi ovat pakanain tapoja, lapsi, ja tuntuvat +romaanilaistytöstä hieman raaoilta. Jos sinun ja minun on kuljettava +rinnan, tulee sinun oppia kohtelemaan minua kunnioittavalla tavalla.» + +»Nannie — minä teen mitä vain tahdot, kunhan sallit minun sinua +rakastaa...» + +Bob ei voinut hänen kanssaan väitellä, ei edes mitään tinkiä. Hänen +täytyi, kuten hän sadannen kerran totesi, suostua tytön omiin ehtoihin, +koskei tämä muilla ehdoilla häneen suostunut. + +Neitosen silmät pehmenivät. Bobin kädet olivat ojentuneet häntä +kohti nöyrästi, mutta hänen ilmeessään oli tarmoa ja voimaa. Hänen +seisoessaan siinä vastapäätä tyttöä oli hänellä nuoren jumalan mahtava +vartalo ja kauniit piirteet — tai tytön oman vertauksen mukaan +pakanallisen kilpapainijan eli kurumengron. + +Hän oli kookkaampi ja komeampi kuin kukaan Hannan oman rodun miehistä, +ja koskei hän ollut milloinkaan tavannut mitään niin loistavaa, niin +palvovaa ja uskollista, kykeni hän unohtamaan, ettei hän koskaan ollut +tavannut ketään niin typerää, niin kömpelöä ja mustasukkaistakaan. Hän +liikahti nuorukaista kohti ja hymyili. Hän ei tehnyt mitään elettä, +ei vihjaissut mitään kutsua, mutta nyt toinen tiesi voivansa häneen +nuhtelematta koskea. Hetkisessä oli Bobin mustasukkaisuus unohtunut, +hänen pelkonsa ohi. Käheästi nauraen hän tarttui tyttöön siepaten hänet +syliinsä, ja tämän kovuus näkyi sulavan hänen intohimoonsa niinkuin +kallio uppoaa aaltoihin. + + + + +22. + + +Se kesä oli edullinen Bodingmaresille. Jim näki kaikissa yrityksissään +menetelleensä oikein. Eipä niin, että ne koskaan olisivat lähestyneet +uhkarohkeutta, mutta hän oli ainakin poikennut isänsä vanhalta vaolta; +hän ei ollut kyntänyt niittyjä pelloiksi, mutta hän oli lisännyt +heinämaitaan ja jokseenkin rohkeasti käyttänyt apulannoitusaineita. +Nämä olivat erikoisesti tehonneet, ja Jimillä oli apilaa ja +italialaista ruista yli oman tarpeen, niin että kykeni myymään +muillekin tilallisille. + +Paitsi yritystensä tuloksia oli häntä suosinut onni siinäkin, mihin +pelkkä viljelijän uurastus ei riitä. Päiväpaiste oikeaan aikaan +oli edistänyt hänen heinänsä kasvua; hänen viljansa oli hiukan +karkeaolkista, mutta teki paljon terää, ja hänen humalansa olivat +säilyneet rutolta, joka kahtena vuonna perätysten oli ne tärvellyt. +Kaikin tavoin rohkaistuneena hän ryhtyi suurempiin yrityksiin, +hän palkkasi renginkin — ensimmäisen vieraan apulaisen, joka +Bodingmaresissa oli ollut siitä asti, kun James Fullerin pojat olivat +kyllin vanhoja pystyäkseen työhön. Tällä miehellä oli oivallinen +todistus Hazel Streetiltä Kentistä, jossa hän oli palvellut yleistöissä +ja erikoisesti tottunut hevosten hoitoon. Kun Pookwell oli Clemin +hallussa, täytyi hänen asua High Tiltissä ja tallustaa joka päivä +pari kilometriä edestakaisin, koska Robert kieltäytyi ottamasta häntä +huonetoverikseen. Mutta sellainen järjestely oli tavallista pienten +maanviljelijäin seudulla, missä ei ollut rakennusyritteliäisyyttä. + +Suunnitelma, että Clem ja Polly saivat Pookwellin, osoittautui +erinomaisen hyväksi. Clem tahtoi kaikin mokomin osoittaa kykynsä +kovalla työllä ja uhrautuvaisuudella. Ja haluten miellyttää sekä Clemiä +että Clemin omaisia hoiteli Polly oivallisesti kanoja ja varmaan säästi +Jimille useita shillingejä viikossa. Se oli varsin uutteraa aherrusta +eikä suonut nuorelle parille paljoa aikaa viettää toistensa parissa. +Mutta kumpikaan heistä ei ollut muuta odottanutkaan, ja heidän yhteiset +hetkensä auringonlaskun ja -nousun välillä tuntuivat kaksin verroin +ihanilta päivän eron jälkeen — ja olihan päivälläkin tilaisuutta +ohimennen tavata toisiaan, Clem kun aina riensi kotiin Pookwelliin +aterioimaan. + +Jim oli hyvin tyytyväinen Clemiin ja Pollyyn, vaikkei hän +pitänyt kaikista heidän tavoistaan — Clem näkyi hänestä liian +kerkeästi mukaantuvan tavallisen työmiehen olotilaan Bodingmaresin +vapaatilallisloiston jälkeen. Mutta kieltämättä he säästivät hänelle +rahoja ja siten auttoivat arkisista ajatuksistaan huolimatta tilaa +eteenpäin. Ja hän osoitti hyväksymistään suomalla heille välistä vapaan +puolenpäivän, milloin heille ei sattunut työtä. + +Heidän kuuliaisuuttaan ja tottelevaisuuttaan kohottivat Jimin silmissä +Robertin paheet, jotka olivat jyrkkänä vastakohtana. Robertilla ei +ollut mitään osaa kesäkauden tuloksissa, ja hänellä oli vähän osaa +sadon korjaamisessa. Kevään aikaiset viikot hän tosin oli työskennellyt +varsin ahkerasti, vaikka hän aina olikin poissa iltaisin silloinkin, +kun pitenevät päivät eivät enää tehneet välttämättömäksi lopettaa +työtä ilta-ateriaan. Mutta Clemin häiden jälkeen hän näkyi »kokonaan +ratkenneen rentuksi». Hän poistui aamun tai iltapuolen töistä syittä +ja selityksittä. Hän muuttui luonteeltaan häijyksi ja oli toisinaan +humalassa. Jokainen arveli sen johtuvan jonkinlaisesta sykkyrästä hänen +ja Hanna Idenin välisessä ystävyydessä. Alettiinpa kylässä jo toisinaan +huhuta riitaantumisestakin, ja se toi uutta toivoa Jimin sydämeen. +Mutta jos välien rikkoutuminen todella tapahtui — ja oli syytä otaksua, +että sellaista ainakin kerran oli tapahtunut, — niin oli asia jälleen +paikattu ja Robert otettu takaisin orjuuteen. + +Asiasta oli nyt tullut yleinen juorunaihe, ja toisinaan näki Jim +ihmisten kääntävän hänelle selkänsä torilla tai oluttuvassa. Yleinen +mieliala oli kuitenkin säälin sävyä, joka hänestä oli syystä tai +toisesta helpompaa kantaa. »Royal Georgen» tai »Eight Bellsin» +säädyllisessä tarjoiluhuoneessa, jossa vapaatilalliset joivat vakavina +lasin arvokkaassa toveruudessa, Jimin oli tapana haastella veljensä +lurjusmaisuudesta, hänen julkeasta kiittämättömyydestään, hänen +häijyydestään vainajaa kohtaan... »Jos hänen isä-parkansa voisi hänet +nyt nähdä...» + +Tarjoilutuvan vieraat tunnustivat Fullerin kunnon mieheksi, kun +piti Robertia Bodingmaresissa, vaikka voisi helposti ravistaa hänet +niskoiltaan. Mutta Clemin avioliitto oli antanut Jimille makua esittää +veljiensä suhteen sallimusta, ja hän ajatteli kernaasti, että hänen +pitkämielisyytensä oli ainoa, mikä esti Robertin joutumasta kokonaan +hunningolle. + +»Minun on muistettava isä-parkaani», sanoi hän Little Moatin Breamille +Copt Hallissa pidetyn huutokaupan jälkeen; »hänen tähtensä minun +täytyy pitää nuorukaista luonani. Ja mitä hän tekisikään, jos minä +hänet ajaisin talostani? Hän lyöttäytyisi niihin egyptiläisiin — +minä tiedän sen. Kerjäläisenä hän kiertäisi maanteillä sen lutkan ja +hänen joukkueensa kanssa... Oh, sanon teille, isäntä, että minulla +joskus on kauheita aavistuksia, olen näkevinäni poloisen Robertin +myyskentelemässä vasuja ja vaatevaarnoja tuolla pohjoisessa päin oman +arvonsa tunnon unohtaneena ja purtuaan hävyltä hännän poikki.» + +Veli ei ollut yhtä kiitollinen Jimin kärsivällisyydestä kuin hänen +olisi pitänyt. Oli muka lorua, ettei hän, Robert, kunnollisesti +suorittanut työtään. Hän ei ollut lampaiden keritsemisestä asti ollut +päivääkään poissa, ja ainoa syy, miksi Jim ei ollut tyytyväinen, oli, +että hän olisi halunnut mustia neekereitä uurastamaan ilmaiseksi +aamusta iltaan rehtien valkoisten työmiesten asemesta, jotka aivojensa +avulla osasivat säästää lihasvoimiaan. + +Robertin raha-asiat olivat nyt perin surkeassa tilassa. Hän ponnisteli +yhä vanhojen velkojen maksamiseksi ja teki samalla uusia. Hän oli ollut +velkaa Woolpackin kapakan isännälle ja maksanut tämän saatavat vain +joutuakseen Bunvashin »Valkoisen Hirven» isännän velalliseksi. Hanna +ei ollut hänen tuhlauksensa ainoa syy, — hän oli aulis kestitsemään +tilapäisiä tuttavuuksia, ja paria ystävyyssuhdetta, jotka hänen +riidanhaluinen luonteensa muutoin saattoi vaaraan, pidettiin yllä +hyvittävillä sovitusjuomingeilla. Hän pelasi myöskin biljardia ja +harjoitti jaloa keihäänheittourheilua. Hän kävi mielellään sirosti +ja kuosikkaasti puettuna ja löi vetoa kilpahevosista, lueskeli ilta- +ja urheilulehtiä eikä laiminlyönyt mitään tilaisuutta osoittaa +miehekkyyttään. Sitäpaitsi hänen täytyi aina lepytellä »karhuja» +osamaksuilla tai myöskin — »Valkoisen Hirven» ovenvartijalta +lainattuaan — maksaa sadanviidenkymmenen prosentin hävytöntä korkoa. +Ja kaiken tämän lisäksi oli Hanna, jota hän mielellään kuljetti +markkinoilla ja elävissäkuvissa ja jolle hän halusi ostaa lahoja +— kiiltäviä koruesineitä, jalokiviä tai kankaita, joista myyjät +tavallisesti kiskoivat häneltä ylihintoja, kun tunsivat hänen kiihkeän +halunsa ja tietämättömyytensä. Hän osti tytölle timanttisormuksen +vähittäismaksulla, väittäen, että timantin täytyi olla oikea kahdeksan +punnan hinnalla, vaikka Hanna selitti, ettei niin ollut laita, hän +kun tunsi timanttien hinnan, koska muuan loordi oli kerran tarjonnut +hänelle sellaisia. + +Valitettavasti ei Robertilla nyt juuri ollut keinoja, millä lisätä +palkastaan kertyvää kassaa. Clemiltä ei enää käynyt lainaaminen +ja kapakoissa pelatessaan hän menetti yhtä paljon kuin voittikin. +Tosi kyllä, että hän olisi voinut mennä mustalaisten kanssa +kilpa-ajoihin niin usein kuin tahtoi, ja heidän vihjauksensa +hevosten voittomahdollisuuksista olivat yleensä hyviä. Mutta hän +ei ollut koskaan tottunut pelaamaan korkeammilla panoksilla kuin +puolikruunuilla, ja ne punnat, jotka hän menetti, peloittivat häntä +enemmän kuin voitetut punnat häntä tyydyttivät. Sitäpaitsi hän ei +nykyisin ollut parhaissa väleissä Ripleyiden ja heidän joukkueensa +kanssa. Hän epäili heitä mustasukkaisuudesta ja petollisuudesta. Hän ei +luottanut heidän vihjauksiinsa pelosta, että he tahallaan johtaisivat +hänet harhaan. Darius Ripley oli rakastunut Hannaan, siitä hän oli +varma. Hän olisi tahtonut raivata Robertin tieltään. Ja peloittavinta +kaikesta oli, että hän tiesi Hannan olevan kääntymässä häntä vastaan +juuri niiden häpeällisten juorujen vuoksi, joita hänen kiihkeä +rakkautensa aiheutti. Hanna oli ottanut hänet armoihinsa, koska hän +oli ylpeä vapaatilallisen lemmestä, varsinkin kun tämä oli vanhinta, +vakaantuneinta sukua tällä maaseudulla, jossa päivätyöläisetkin +katselivat mustalaisneitosta yliolkain. Mutta kun tuo ylväs nuori +keikari oli menettänyt maineensa ja arvokkuutensa, kun hän oli rahaton +ja velkaantunut, kun hänen oma perheensäkin potkisi hänet ulos, niin +vaikka Hanna itse olikin saattanut hänet häpeään, kerjäläiseksi ja +hylkiöksi, niin hän, Hanna Iden, olisi saanut hänestä kyllikseen. Sehän +olisi hänen tapaistaan. + + + + +23. + + +Myöhään saman vuoden syksynä ilmaantui uusi tahra tärvelemään +Bodingmaresin mainetta. Ynseä kohtalo näkyi vainoovan Jimin kunniaa, +sillä samalla kun se soi hänelle kaikenlaista aineellista hyvää, pyrki +se katkeroittamaan lahjansa jollakin myötäseuraavalla häväistyksellä. +Fuller ei ollut säädyllisellä elämällään kyennyt vaimentamaan +Clemin alhaisesta avioliitosta Orznashin tytön kanssa aiheutuneita +juoruja ja halveksimista, kun Robertin häpeä kohosi korkeimmilleen +ja Bodingmares senvuoksi joutui yhä julkeammin kapakkakeskustelujen +aiheeksi. Ja tuskin hän oli ehtinyt kuvitella itseään loukatuksi ja +anteeksiantavaksi veljeksi, kun koko High Tilt kuohahti kiukusta +kuullessaan uutisen, että rouva Fuller aikoi mennä naimisiin +posteljooni Wheelsgaten kanssa. + +Tämä oli kauheaa. Ensiksikin hän oli ollut leskenä vasta vuoden, ja +olisi pidetty säädyttömänä, että hän niin lyhyen väliajan jälkeen +olisi mennyt naimisiin kenenkään, vaikkapa kuinka varakkaan ja +mahtavan miehen kanssa, varsinkin kun tiedettiin, että hän edellisen +avioliittonsa kolmenakolmatta vuotena oli elänyt aivan onnellisena +James Fullerin kanssa. Surun ilmeet olisivat hänessä olleet sitä +sopivampia, koska jokainen tiesi, että hän tositeossa ei surrut. Olihan +hän ollut keveä ja keimaileva jo viiden kuukauden kuluttua; hän oli +kummallisesti punastunut ja innostunut jutellessaan miesten kanssa ja +ulkonäöltäänkin ihmeellisesti nuorentunut; hän oli antanut aihetta +ihmisille ravistaa päätänsä ja lausua pahoja aavistuksia ja uhmaillut +kaikkia paikkakuntalaisten säädyllisyysvaistoja, kunnes jokainen High +Tiltin ja Salehurstin pitäjissä tuumi, että nyt oli kaikki mennyt +vinoon. + +Kaiken kruunuksi hän oli valinnut köyhän ja halpa-arvoisen sulhasen. +Hän olisi voinut saada Weightsin Pepperin, joka oli varakas mies; +myöskin Little Londonin Pix, vaikka ainakin kymmentä vuotta häntä +nuorempi, oli häneen hullaantunut, ja hänen maansa koskettivat +Bodingmaresin tiluksiin pohjoisessa Dulwellin virran vaiheilla. +Arthur Powland oli leskimies ja oli käynyt tyttärensä kanssa kahdesti +talossa Clemin häiden jälkeen. Jos rouva Fuller olisi ottanut jonkun +näistä, olisi hänellä toki ollut jotakin näytettävää harhaantumisensa +korvaukseksi, mutta nyt hän oli valinnut aivan tavallisen, köyhän +miehen, yleisön palvelijan. Wheelsgate oli noin viisikymmenvuotias ja +oli kaiken ikänsä toiminut maalaiskirjeenkantajana. Hän oli säästänyt +hiukan rahoja, ja häntä pidettiin omituisena — toisin sanoen, hän +lueskeli mielellään ja osteli kirjoja. Rouva Fullerilla oli pieni +perintöosa omasta kohden, joten he kyllä tulisivat varsin hyvin +toimeen. He aikoivat ostaa mökin Salehurstin ulkopuolelta, juuri +siltä kohtaa, missä High Tiltin maantie menee Rotherjoen yli Bantonyn +alapuolelta. + +Elizabethin silmissä oli kyyneleet, kun hän kertoi asiasta omaisilleen. + +»Ollessani seitsentoistavuotias menin naimisiin saadakseni kodin ja +puolison, ja nyt nelikymmenvuotiaana minä menen naimisiin todellisesta +rakkaudesta.» + +»Ettet häpeä, äiti, tuollaisia puhua, kun isä-poloisemme on ollut +haudassa tuskin vuotta enempää vasta. Vielä ei ole aika edes surupukua +riisua.» Näin nuhteli Jim. + +»Älä luule, että minulla on mitään isääsi vastaan. Hän oli hyvä +ja uskovainen mies, kuten jokainen tietää, mutta sellaiset eivät +aviomiehinä aina ole miesten parhaita, ja muistahan, ettei hän ollut +minulle mikään eloisa puoliso, ymmärräthän. Minä en häntä moiti, mutta +toisinaan hän oli pikemminkin sanansaarnaaja kuin aviomies. Ehkä minä +olin hänelle liian nuori; olinhan vain lapsi, kun hän minut nai, ja +ihminen muuttuu avioliittoon mentyään toisenlaiseksi kuin mitä on +neitona ollut.» + +»En usko asian siitä paranevan, että tuota kaikkea isäparasta +haastelet», virkkoi Jim surullisesti. + +»Totta kai asia siitä paranee, että avioliittoni ei ollut lemmenliitto. +Säädytöntä olisi todellinen rakkautensa vuoden päästä unohtaa. Mutta +minun avioliittoni oli lapsen avioliitto. Nyt minä menen naimisiin +täysikasvuisena naisena.» + +»Kenties», sanoi Mary, »on yhtä vaarallista naida rakkaudesta +täysikasvuisena naisena kuin naida rahaa nuorena lapsena». + +»Minua ellottaa ja minä olen suruissani sinun tähtesi, äiti», virkkoi +Jim, »sillä mitä ikinä sattunetkin sydämessäsi tuntemaan, pidetään +sinun tekosiasi pitäjässä kevytmielisinä, ja se tietää enemmän juoruja +ja ikävyyksiä Bodingmaresille, juuri kun ihmiset alkoivat tottua +Robertiin ja hänen tapoihinsa». + +»Tarkoittanet, että rinnastat minun avioliittoni Robertin +paheksuttavien hommien kanssa? Sitten sanon sinulle vain, isäntä, että +jos sinä häpeät minua, niin minä häpeän _sinua_.» Ja Elizabert meni +ulos heleä puna kasvoillaan, joka sai hänet näyttämään kymmentä vuotta +nuoremmalta. + +Clem ja Polly puolustivat häntä, eivät siksi, ettei heidänkin mieltään +olisi tympäissyt, mutta rouva oli ollut heille ystävällinen ja auttanut +heitä avioliittoon, joten he velvollisuudentunteesta häntä kannattivat. +Robert oli kauhuissaan ja tyrmistynyt. Hänen ensimmäinen ajatuksensa +oli, mitä se vaikuttaisi hänen suhteisiinsa Hannaan, ja hän teki sen +johtopäätöksen, että Hannasta oli epämieluista kuulla rakastajansa +perheen jälleen joutuneen halveksimisen alaiseksi. Bodingmaresin loisto +himmentyisi hänen silmissään yhä enemmän, ja Bob tuumi, että vain siinä +loisteessa hän näyttäisi otolliselta. Vaikka oli hyvinkin selvää, että +Hanna piti häntä arvossa hänen voimansa ja kauneutensa, hänen komean +vartalonsa ja tarmonsa vuoksi, ajatteli kookas Robert harvoin omaa +etevyyttään. Hänen rakkautensa oli taivuttanut hänet nöyrämielisyyteen, +jossa hänestä oli vaikeata ajatella, että Hanna voisi rakastaa häntä +vain hänen itsensä vuoksi. Hän tunsi itsensä varmaksi, että hän +rahattomana ja halveksittuna ei voisi löytää armoa tytön silmissä, ja +nyt olivat rahat hupenemassa ja maine alkoi olla mennyttä. + +Hanna oli poissa, kun juorut rouva Fullerin valinnasta ensiksi +levisivät kylässä. Hän oli lähtenyt telttavankkureineen ja serkkujensa +Yocky Sowellin ja Jerome Bosvillin kanssa Shovers Greeniin Wadhurstin +lähettyville, jossa oli markkinat. Päivänä, jona häntä odotettiin +takaisin, meni Robert Blindgroomsiin. Hän tahtoi itse kertoa tytölle +uutisen, nähdäkseen mitä toinen siitä tuumi. + +Vastoin tavallisuutta tapasi hän keittiön täynnä väkeä. Siellä +oli Ambrose Ripley — Darius oli poissa — Tommy ja Sacky Carew ja +Aurora Stanley, puhdasverisiä mustalaisserkkuja, ja myöskin vähemmän +arvokkaita sukulaisia, kuten Mary Dixter, Luna Devenden, Peter Criol +ja muita puolirotuisia, joita nimitettiin niiden sivukylien mukaan, +joista he olivat kotoisin. Nämä puuhailivat lieden ääressä tai pöydän +ympärillä, ja huoneen täytti käristetyn sianlihan herkullinen haju, +joka yhtyi kattoparrujen alla leijailevaan savuun. + +Vanha Leonora Iden kyni lintua. + +»Tässä on Bodingmaresin korskea Bob», virkkoi hän, kun nuorukainen +astui sisälle. Jokainen tuijotti häneen, ja tummat silmät vakavissa +ilmeettömissä kasvoissa saivat hänet tuntemaan itsensä tavallista +kömpelömmäksi ja nolommaksi. + +»Milloin saapuu Hanna kotiin?» kysyi hän Leonoralta. + +»Hän saapuu tänä iltana, mutta hän ei sanonut odottavansa hyvää +herrasmiestään ennenkuin huomenaamulla.» + +»Minä olen tullut vartavasten. Minulla on jotakin hänelle kerrottavaa. +Viipyykö hän kauan?» + +»Hän viipyy kauan, ja kun hän tulee, on hänellä paljon puuhaa. Kaikki +köyhät ihmiset ovat kerääntyneet tänne pikkujuhlaan.» + +Robert tunsi, että »kaikkien köyhien ihmisten» silmät tuijottivat +häneen, tunkien keittiön savun läpi, ja hänessä kasvoi omituisuuden ja +outouden tuntu. + +»Minä menen häntä vastaan», sanoi hän, liikkuen kömpelösti ovea kohden. +»Kai hän saapuu Mountpumpsin tietä pitkin.» + +»En tiedä, mitä tietä hän saapuu, herttainen herrasmies, mutta hän +saapuu oman kansansa kera.» + +Robert tahtoi kaikin mokomin välttää tuota vanhaa akkaa, joka +vihasi häntä hänen korskeutensa tähden ja jonka hän tiesi tekevän +kaikkensa naittaakseen Hannan mustalaisille. Hän meni ulos kumartaen +kattoparrujen kohdalla, jotka kylläkään eivät olleet vaarallisia +mustalaisille, mutta uhkasivat kolhaista hänen päänsä puhki, kun hän +liikkui pystyssä niiden alla. + +Oli virkistävää tuntea kylmän ilman hivelevän poskia ja vetää sitä +keuhkoihinsa. Joulukuun ilta oli kuulakka ja tähtikirkas. Otava riippui +pohjoisen Delmondenin yläpuolella, ja pohjoisiin mäkiin taittuivat +valojen säteilyt. Ei ollut kuutamoa, mutta tähtivalo kohotti tiet +pimeydestä vaaleanvihervään hohteeseen, ja High Tiltin harjanteen +alapuolella olevalla tasangolla kiemurteli Rotherin uoma hopeisen +rihman lailla. Robert ei ollut koskaan erikoisesti välittänyt kenttien +kauneudesta päivällä tai yöllä, mutta hän tunsi itsetiedottomasti +illan rauhan ja raikkauden; likaisen keittiön savu ja käristyvän +sianlihan haju olivat poissa, ja keuhkojen painostuksen kera keventyi +hänen sydämensäkin ahdistus hiukan. Hän käveli nopeasti Mountpumpsin +tietä, joka oikaisee High Tiltistä Ticehurstiin pyrittäessä, ja hänen +askeleensa narskuivat jäätyneessä savensekaisessa kalkkimullassa. Hän +tahtoi tavata tytön ja ajaa hänen kanssaan takaisin, vaikkei hän menisi +tuohon outoon juhlaan. + +Mutta hän oli kävellyt lähelle Ticehurstia ennenkuin neitonen tuli +näkyviin. Yhteismaalla kylän ulkopuolella hän seisoi katsellen hänen +vankkureistaan välkkyviä valoja, kun ne lähestyivät heilahdellen +raitioissa nytkähtelevien pyörien tahtiin, ja kuuli hänen +kattiloittensa ja kastrulliensa kilinän. Pieni hevonen häipyi melkein +näkymättömiin sen takana olevien kukkurakuormaisten ajopelien vuoksi, +joille oli sälytetty vasuja ja korituoleja, patoja ja pannuja ja +vuodetarpeita. Korkeasta heiluvasta kuormasta vilahteli kalpeita käsiä +ja kasvoja. + +»Hanna!» huusi Bob kimeästi; »Sinäkö siellä, Hanna Iden?» + +»Kuka puhuu?» kysyi miehen ääni. + +»Minä täällä olen — Bob Fuller. Tahdotko suoda minulle paluukyydin?» + +»Ei o' tilaa», virkkoi Yocky Lowellin ääni. »Täällä me olemme kuin +linnut vasussa. Sitäpaitsi se ei olisi soveliasta — Hanna matkustaa +sulhasensa kanssa.» + +»Mitä tarkoitat?» läähätti Robert, joka riensi eteenpäin hiljentyneiden +vankkurien sivulla. + +»Tarkoitan, ettei ole tilaa sinulle ja minulle näillä rattailla», +vastasi Darius Ripleyn ääni. + +»Hanna!» huudahti Robert. »Se ei ole totta. Sano minulle, ettei se ole.» + +»Hän ei voi sinulle mitään sellaista sanoa, veliseni», virkkoi Yocky, +»sillä asia on totta kuin olisi tähtiin kirjoitettu. Jerome ja minä +olemme yhdessä olleet hänen vihkimisensä todistajina Wadhurstin +kirkossa.» + +»Hänet vihki kiva pappi», lisäsi Jerome, »joka teki sen niin +asianmukaisesti ja ratkomattomasti kuin jos hän olisi ollut maan +hienoin mamselli. Häntä ei olisi voitu varmemmin ja sirommin vihkiä, +vaikka hän olisi ollut kuningatar. Älkööt ihmiset erottako, niin se +sanoi, ja nyt me olemme kotimatkalla syödäksemme hänen äitinsä tappamaa +porsasta.» + +»Päästäkää minut vankkureihin», läähätti Robert. + +»Ei, ei, veliseni; eihän se ole sopivaa, kun hän on toisen miehen vaimo +ja kun täällä meidän välissämme ei ole tilaa edes kissan hännälle.» + +»Nannie... puhu minulle.» + +»Älä vaivaa häntä, veli. Hän on onnellinen ja hän on kyhännyt sinulle +oikean kirjeenkin postiin, jossa hän kertoo sinulle kaikki. Hän ei +odottanut saavansa kunniaa tavata sinua tänä iltana.» + +Robert oli vallan hengästyneenä juostessaan siinä vankkurien vieressä. +Hän saattoi hämärästä erottaa Hannan hahmon tämän istuessa Dariuksen +ja Yockyn väliin likistyneenä — hänen hattunsa laajan pyörän ja huivin +alla ihanasti kaareutuvat hartiat. Viimeisellä voimanponnistuksella hän +tarttui ajopelien ristikkoon ja yritti astua pyörivän akselin päähän. +Mutta käsi työnsi hänet pois tästä henkilöiden, vasujen ja saviastian +tummasta rykelmästä ja iskien häntä suoraan rintaan paiskasi hänet +pitkin pituuttaan tielle. Tuossa tuokiossa hän oli jälleen pystyssä, +mutta liian myöhään. Pieni hevonen oli piesty neliin ja vankkurit +keikkuivat eteenpäin, häipyen hämärään. + + + + +24. + + +Ensiksi Robert luuli kuolevansa. Eihän kukaan voinut kärsiä moista +tuskaa ja jäädä eloon. Hänen kurjuutensa ei ollut ainoastaan henkistä +ja sielullista, vaan ruumiillistakin laatua; hänen sydämensä tuntui +paisuneelta, kurkku ja kieli paksuilta, kauhea kuvotuksen tunne teki +hänet heikoksi, hänen silmiään ja ihoaan poltti. Muutaman tunnin ajan +hän oli puistattavan mustasukkaisuuden hornassa, mustimmassa hornassa, +mihin rakkaus voi avata oven. Hän tahtoi tappaa Dariuksen ja tahtoi +tappaa Hannan — tappaa heidät kauhealla tavalla. Jos nämä olisivat +olleet saapuvilla, olisi hän luultavasti aivoituksensa toteuttanutkin. +Hän kuvitteli potkaisevansa Dariuksen aivot ulos naulakantaisilla +saappaillaan, ja sen tehtyään hän pitäisi Hannaa kasvoillaan ojan +vedessä ja mudassa ja tukehduttaisi hänet. Hän oli tuntevinaan tytön +tukehtuessaan huohottavan ja sätkyttelevän hänen allaan... Se oli +kamalaa, tympäisevää, mutta sittenkin hän sitä yhä kuvitteli, sillä +ainoa vaihtoehtoinen kuva hänen mielessään oli, että Darius rakasti +Hannaa, ja sitä kuvaa hän ei voinut, ei tahtonut katsella... + +Hämmästyksekseen hän huomasi kävelevänsä; hänen oli täytynyt kävellä +kilometrimääriä, koska hän oli lähellä kotia. Hän ei ollut kävellyt +High Tiltin kirkonkylän läpi, vaan oli konemaisesti kulkenut +syrjäkujaa Scales Croushista Bodingmaresiin. Hänen ympärillään +huokui suuri, musta, tyhjä yö; vainiot lepäsivät liikkumattomina +pikkutuntien tuulettomassa hiljaisuudessa. Valkoinen, tähtivälkkeinen +sumu hämärsi Rotherin laakson ja oli hiipinyt peltoja pitkin +Bodingmaresin rajapyykille asti; sitä oli pihamaallakin ja ladonkatot +ja kuivaushuoneiden pienet tornit pistivät siitä esiin. Omituinen, syvä +väsymys valtasi Robertin, hänen jäseniään särki, ja hän oli iloinen +kiivetessään makuuhuoneeseensa ja vaipuessaan vuoteelleen. Siellä hän +purskahti toivottomaan, äänekkääseen itkuun. + +Hänen raivonsa oli sammunut, mustasukkaisuuden ahjo oli siksi kerraksi +hiiltynyt, viha lauennut. Hän saattoi itkeä vain tytön julmuutta ja +petollisuutta. Miksi tämä oli näin häijysti menetellyt? He olivat +eronneet niin ystävällisesti Hannan lähtiessä Wadhurstiin. Oliko +tytöllä ollut tämä mielessä kaiken aikaa? + +Robert itkeä kohotti ja nyyhki ajatellessaan tytön petollisuutta. Hän +oli ollut Hannaa kohtaan rehellinen, aina uskollinen, oli antanut +hänelle kaikki, mitä hän oli pyytänyt, ja paljoa enemmänkin. Hänen +lempensä oli tehnyt tytön onnelliseksi; niin Hanna oli itse sanonut. +Mutta nyt hän kääntyi pois mennäkseen pienelle mustalaishurtalle, +joka ei koskaan ollut häntä erikoisesti palvonut. Darius Ripley oli +pienikokoinen, mustakulmainen, ruma miekkonen, jolla oli sääret +kuin tanssimestarilla — hyvä höyhensarjanpainija, siinä kaikki. Hän +oli antanut Robertille kovan kolauksen; nuorukainen tunsi rintaansa +polttavan. Miksi Hanna menisi Dariukselle? Siksikö, että hänen komea +rakastajansa oli menettänyt loistonsa joutumalla hänen tähtensä +juorujen aiheeksi... Mutta se oli tytön työtä, noiden kirottujen +silmien taikaa! Se oli hänet saattanut häpeään ja ikävyyksiin, ja Hanna +oli olkapäitään kohauttaen kääntänyt selkänsä maineensa menettäneelle +rakastajalleen... Bob tunsi mustasukkaisuutensa tulen jälleen kytevän, +ja se tietoisuus sai hänet painamaan kasvonsa taaskin pielukseen ja +itkemään. Hän ei voinut sitä enää kestää, hän tulisi hulluksi... ja +alkaisi pirstata. Miksei hän ollut mennyt Blindgroomsiin ja tappanut +Hannaa ja Dariusta tai sallinut heidän tappaa hänet? Lähtisikö hän +sinne nyt? Ei, ei! Ihmisten murhaaminen on hirveää... rakastetun +henkilön murhaaminen on hirveää. Mutta hänen täytyi lähteä johonkin, +hänen täytyi saada joltakulta apua tässä kauheassa pimeydessä, jossa +hän näki vain kaksi kuvaa: näki tappavansa Hannan ja näki Dariuksen +rakastavan... + +Hän hypähti vuoteeltaan ja seisoi pää kattoparrujen välissä. Ikkuna oli +nyt kuunvaloisena nelikulmiona, ja valkoista valoa hiipi huoneeseen. +Sen hohteessa hän näki Clemin tyhjennetyn sängyn vastakkaisella +seinällä, ja äkkiä hän muisti Clemin — uskollisen ja ystävällisen +Clemin. Hän menisi veljensä luo — hänen täytyi, hän ei voinut kestää +tätä yksinäisyyttä. + +Pysähtymättä ajattelemaan hän riensi portaita alas ja pois talosta. +Vähenevä kuu oli kohonnut metsästä Boarsneyn takaa ja näytti ikäänkuin +sen kylmyyden tajuttavalta sydämeltä, joka puristetun nyrkin tavoin +vallitsi yötä. Vainiot välähtelivät valkoisina hopeoittujen tummien +pensasaitojen välissä ja varjot piirtyivät terävinä ja mustina tielle +ja ruohoon. Robert astui pihan halki kotivainiolle, jonka autiot +pienet kummut kumottivat kuutamossa, ja sitten turnipsipellon kovien, +jäätyneiden kokkareiden yli Pookwellin pienelle takapihalle. Talo +näkyi nukkuvan; sen olkikaton räystäiden tummat varjot muistuttivat +alaspainettuja silmäluomia. + +Hän kiersi rakennuksen edustalle ja huomasi oven lukituksi. Hän +jyskytti siihen voimakkaasti; hänen rajuutensa keskeytti yön +hiljaisuuden, johon se melkein samassa hukkui. Hän kolkutti uudestaan +ja kovempaa, ja tällä kertaa Clemin takkuinen pää pistäysi makuuhuoneen +ikkunasta ulos. + +»Kuka siellä on?» + +»Minä olen, minä Bob — päästä minut sisälle.» + +Clemin pää vetäysi takaisin, ja sitten kuului ääniä ja myöhemmin +askeleita portaita alaspäin. Seuraavassa silmänräpäyksessä ovi +aukeni, ja hänen veljensä seisoi hänen edessään yöpaidassaan pyörein +säikähtynein silmin. + +»Mikä on hätänä? Mitä on tapahtunut?» + +»Hanna antoi minulle potkut... Hän on mennyt naimisiin Darius Ripleyn +kanssa... Salli minun jäädä sinun luoksesi, Clem, tai muutoin teen +jollekulle pahaa.» + + + + +25. + + +Seuraavana päivänä Robert sai Hannan »oikean kirjeen». Sen toi +Polly kartanosta, jossa hän oli juossut Robertista kertomassa. +Robert tunsi voivansa paremmin... hänen kurjuutensa oli saavuttanut +lääkitsemisasteen. Hän oli hiukan nukkunut Clemin sohvalla, ja vaikkei +hän voinut syödä aamiaista, salli hän Pollyn keittää hänelle muutaman +kupillisen väkevää teetä. Hän istui takkavalkean edessä, ryypiskelyn +teetään, kun Polly toi kirjeen hänelle. + +Se osoittautui olevan useiden aivojen — ja käsien — yhteistuote. +Hannalla oli ollut vain vähän harjoitusta kirjoitustaidossa, senjälkeen +kun hän oli jättänyt kunnan koulun, ja kirje tällaisesta mutkikkaasta +ja arkaluontoisesta aiheesta oli nähtävästi tuottanut hänelle +vaikeuksia, joita hän ei ollut kyennyt ystäviensä avutta voittamaan. Se +kuului: + + »Hyvä herra Robert Fuller. — Toivoen, että tämä tapaa sinut terveenä, + koska minä kirjoitan tämän nyt sanoakseni sulle, että meitin olis + parasta lopettaa tuttavuutemme. Siihen nähden, että Hanna vihittiin + Darius Ripleyn kanssa Wadhurstin kirkossa ja pappi vihki. Rakas + Robert, minä olen pahoillani, etten sulle kertonut aikomuksestani, + mutta sinä olisit siitä nostanut niin pirunmoisen metakan. Aina oli + aikomukseni ottaa Darius, heti kun hänen isänsä oli kuollut ja se + kävisi päinsä, koska hän halusi, että Darius naisi romaanilaistytön, + ja Hanna on vain 1/2 romaania, koska hänen isänsä oli kristitty + työpajan työmies. Mutta tämä ei olisi koskaan käynyt päinsä sinun + ja minun välilläni, koska minä heti alussa sanoin sulle, ettei + äitini sallinut minun mennä muukalaisille, ja minä lupasin ottaa + romaanilaisen, jos Dariuksen isä minut huolisi, ja se oli aina + ikäänkuin sovittu asia, vaikken minä sitä sanonut sinulle, kun sinä + olet niin äkkipikainen. Niin, rakas Robert, minä toivon, että et + vimmastu. Minä olen opettanut sinulle yhtä ja toista. Kun ei mulla ole + enempää sanottavaa, niin lopetan nyt tämän kirjeen. + + Vilpittömältä ystävältäsi + + Rouva Ripleyltä ja aviomieheltä. + + J.K. — Ei hyödytä mitään sinun tulla tännepäin, koska Hanna ja minä + olemme silloin lähteneet Horsmondenin markkinoille aamulla varhain, ja + jos sinä häneen puutut, niin isken kallosi puhki.» + +Jälkikirjoitus oli totta. Kaiketi peläten uutistensa vaikutusta +rakastajaansa oli Hanna järjestänyt niin, että hän oli seudulta poissa +ennenkuin nuorukainen sai kirjeen. Hän ja Darius olivat jääneet +Blindgroomsiin vain hääjuhlan ajaksi ja sitten päivän koitteessa +lähteneet Horsmondenin karjamarkkinoille. Arvattavasti he eivät aivan +pian palaisi, koska Darius aikoi markkinoilta viedä nuorikkonsa +Apuldramiin Chichesterin lähettyville sukulaisiaan tervehtimään. Näin +paljon selvisi käynnistä Blindgroomsissa ja High Tiltin juoruista. +Koko kylä tiesi Hannan häistä ja koko kylä halusi tietää, mitä Robert +Fuller asiasta ajatteli. Tilaisuutta siihen ei kuitenkaan saatu. +Muutamaan päivään Robert ei laisinkaan lähtenyt Bodingmaresista. Hurjat +raivon ja mustasukkaisuuden puuskat, jolloin hän riehui villinä ja +synkkänä uhkaillen, vaihtelivat horrosmaisen alakuloisuuden kanssa, +jolloin hän istui raskasmielisenä ja tylsänä, näyttäen kömpelöltä +ja surkuteltavalta möhkäleeltä Pollyn ja Clemin uudessa kodissa. He +pitivät hänet luonaan koko sen päivän ja vielä seuraavan yön, ja +aamulla hän sitten meni takaisin kartanoon, tultuaan vakuutetuksi, että +hiukan työtä tekisi hänelle hyvää. + +Jim oli odottamattoman ystävällinen ja suopea. Hän tunsi niin +vilpitöntä huojennusta nähdessään Robertin vapautuneena kahleistaan, +että hän saattoi sietää Bodingmaresin jälleen joutuneen paikallisten +juorujen keskipisteeksi. Hän toivoi hartaasti, että tämä olisi +nuorukaiselle opetukseksi ja että hän nyt vakiintuisi säädylliseksi ja +naisi jonkun siivon tytön. Ainakin hän näkyi ahertavan uutterammin ja +pysyvän poissa kapakoista. + +Robert oli huomannut, että kova työ tuotti hänelle jotakin lievennystä. +Se kulutti sen rajun ruumiillisen tarmon, joka tuon tuostakin oli +kiihoittaa hänet lähtemään murhanaikeissa Chichesteriin; se uuvutti +häntä myöskin, joten hän nukkui sikeästi, näkemättä unia Hannasta tai +loikoilematta valveillaan häntä ajatellen. Päivä päivältä hän väsytti +itsensä aurankurjessa ja lapionvarressa, nukkui raskaasti öisin ja +vietti harvat joutohetkensä Clemin ja Pollyn kanssa. Nämä olivat +hänelle ystävällisiä eivätkä ylvästelleet, — hän oli tervetullut heidän +pieneen keittiöönsä, kun päivä pimentyi. Joskus hän tunsi heikkoa +mustasukkaisuutta heidän onnensa vuoksi, mutta kun se tunne oli vain +sielullista laatua, oli se hänestä melkein suloista vastakohtana hänen +tunteilleen Dariusta ja Hannaa kohtaan. + +Näin kului talvi ankarassa työssä kohmettuneilla pelloilla sirojen +vakojen kyntämisessä tai sadekuuroisina päivinä uuhien ja niiden +poikimien karitsain hoitamisessa tai maantuotteiden kuljettamisessa +Burnashin, Etchinghamin, Salehurstin ja High Tiltin toreille. Jos +Hanna Ripleyn kuva joskus kohosi hänen eteensä hänen kyntöhevostensa +höyryävien kylkien, ravaavan tamman, uuhien ryvettyneiden turkkien +ja pienten valkoisten, heikkojen karitsain pateilla, niin hän vain +taivutti selkänsä ja puristi kätensä, ollen pelkkää selkää, käsiä ja +jännitettyjä reisiä, kunnes tämä juhdanomainen raadanta oli pelastanut +ihmisen Robert Fullerissa. + +Joskus hän iltasilla meni istuskelemaan äitinsä luo. Tämän häät oli +vietetty ennenkuin juorujen korpit olivat lakanneet nokkimasta Robertin +lemmentarinan raatoa, eikä tapahtumasta senvuoksi ollut niin paljon +puhuttu kuin Jim oli otaksunut. Vihkiminen oli tapahtunut hiljalleen +varhain aamulla, ja vain muutama henkilö oli ollut saapuvilla. +Ei ollut tarjottu hääaamiaista, mutta morsian ja sulhanen olivat +lähteneet oikealle kuherrusmatkalle Eastbourneen, mikä osaltaan oli +auttanut Jimiä pitämään päänsä pystyssä. Wheelsgate oli osoittautunut +vauraammaksi mieheksi kuin oli luultukaan. Hän oli mukavasti sisustanut +mökin Marsh Quarterissa, ja Elizabethilla oli kirkkaankirjavia +karttuuneja, kiiltäviä metalliastioita ja uusia vaatteita, joissa hän +tuskin näytti kolmeakymmentä vanhemmalta. + +Robert oli ollut häntä kohtaan kovin tyly ja epäystävällinen, mutta +hän oli hänen poikansa ja oli hädässä, joten hän aina oli tervetullut +äidin luo. Sitäpaitsi oli hänen murhenäytelmänsä liiaksi masentanut +häntä ja vaimentanut hänen vihamielisen asenteensa tuota avioliittoa +kohtaan ja hän oli siirtänyt taloudellisen vapautumisensa viikkokausia +tuonnemmaksi ostaen äidille komean vaaleanpunaisella satiinilla +päällystetyn haahkanuntuvapeitteen, jonka äiti sanoi olevan liian +hienon pidettäväksi makuuhuoneessa, siellä kun sitä ei kukaan näkisi, +ja oli senvuoksi levittänyt sen vierashuoneen sohvalle. Robert oli +ylpeä ja ihastuksissaan siitä, että äiti piti hänen lahjaansa niin +suuressa arvossa, ja aina kun hän tuli taloon oli heidän tapansa mennä +saliin sitä katselemaan ja arvostelemaan ja ihailemaan sen kauneutta, +kuosia ja uhkeutta. + +Illat, jotka pitkä yksitoikkoisuus olisi saattanut tehdä vaikeiksi, +elostuivat siis hänen äitinsä tai Clemin ja Pollyn avulla. Päivänsä +hän kykeni sietämään makuullemenon aikaan asti... ja jos hän silloin +oli kyllin uupunut vaipuakseen heti uneen, niin kaikki oli hyvin — ja +tavallisesti hän oli kyllin uupunut. Vain joskus ei sitä lahjaa hänelle +suotu, ja silloin hän makasi kasvot pielusta vasten murheensa vallassa +yhtä avuttomana kuin lapsi ja yhtä liikahtamatta kuin eläin. + + + + +26. + + +Eräänä maaliskuun iltana, kun Robert saapui äitiään tervehtimään, hän +tapasi Mabel Powlardin istumassa hänen kanssaan vierashuoneessa. Robert +ei heti tuntenut tyttöä, sillä hän ei ollut nähnyt häntä sitten Clemin +häiden, ja silloin hän surullisen mielentilansa kuohussa oli tuskin +pannut häntä merkille. Mabel auttoi ovelasti hänen huonoa muistiaan, ja +rouva Wheelsgate näytti ällistyneeltä. Hän oli taipuvainen ylpeilemään +Mabelin tuttavuudesta ja piti suuressa arvossa hänen näppäryyttään ja +sirouttaan. Mabel toi Elizabethille hameenmalleja ja antoi vihjeitä, +pitäen selviönä, että tämä halusi muodinmukaisia vaatteita eikä +ihan sellaisia koruttomia, hyödyllisiä, ajan unohtamia tamineita, +jotka Rotherin kyläläisten mittapuu hänenlaisilleen keski-ikäisille +henkilöille määräsi. + +Mabel oli tosiaan viehkeä tyttö. Istuessaan Robertin äidin +vierashuoneessa, jossa oli kukikas peite, kukalliset seinäpaperit, +koreakukkaisia karttuuneja ja perheraamattu, hän herätti Robertin +haihattelevassa mielessä suolan ja öljymarjain tunnelmaa. Hän härnäili +ja samalla kiihoitti. Hän toi katujen, myymäläin ja kinopalatsien +ilmaa maalaismökin pieneen ja ummehtuneeseen tupaan. Katsellessaan +tyttöä tämän istuessa jalat ristissä näytellen korkeita tupsullisia +saappaitaan hän oli näkevinään isot leiskuvat valot eläväinkuvain +teatterin ulkopuolella ja miehet hempukkoineen tungettelemassa +lippuluukulla. Mabel oli sieväkin — ehkä hieman veretön, mutta Robert +oikeastaan piti hänen huuliensa herkästä värityksestä. Hänen pehmeä, +punerva tukkansa oli muodikkaasti kammattu korville ja siinä oli pieni +oikullinen epäluonnollinen kiekura. Hänen silmänsä olivat siniset ja +jokseenkin ulkonevat. + +Ja miesten seurassa Mabel käyttäytyi toisin kuin mihin Robert oli +tottunut. Hän ei nauraa kikattanut, vaan rupatteli melkoisesti, ja +hänen puheessaan vilisi näppäriä letkauksia. Joitakuita näistä ei +Robert ymmärtänyt ja ne ärsyttivät häntä — hän tuumi, että tyttö oli +»nokkela», — mutta jotkut olivat hupaisia ja jollakin tavoin häntä +imartelivat. Vaikkei Mabel ollut hänestä laisinkaan pitänyt istuessaan +hänen vieressään Clemin häissä, kuului hänen luonteeseensa olla miesten +seurassa valpas ja eloisa, aivan kuin toinen laji avaa suunsa vain +kikattaakseen. Tällä kertaa tyttö huomasi tekevänsä nuorukaiseen jonkun +vaikutuksen ja oli siis taipuvainen häntä suosiollisemmin tarkkaamaan. +Robert oli kieltämättä komea — ehkä liian punakka kasvoiltaan — Mabel +yritti arvailla, oliko totta, että hän joi, — ja hieman kömpelö ja +taitamaton tytön kanssa seurustelemaan... Mabel pelkäsi, ettei hän +älyäisi astua katukäytävän ulommalla puolella, jos joutuisi hänen +kanssaan kävelylle Bulverhythessä, ja hän oli ystävättärineen sopinut +siitä, ettei miestä voisi nimittää herrasmieheksi, jollei hän sitä +älyäisi. + +Heillä ei ollut monta yhteistä puheenaihetta. Mabel ei pitänyt +maaseudusta, ja Robertin tuntemus eläväinkuvainteatterien alalla +rajoittui High Tiltiin ja Salehurstiin, joissa ei koskaan esitetty +uusimpia filmejä. Hän ei edes ollut käyttänyt näitä parhaansa mukaan +hyväkseen, vaan turvautunut salien salaperäiseen hämärään melkein +yksinomaan hakkailutarkoituksissa, joten hänellä oli hyvin vähän +sanottavaa Mabelin mieliaineesta — ei tuntenut nimeltään ketään +suositummistakaan näyttelijöistä ja näyttelijättäristä eikä muistanut +edes kappaleiden nimiä. + +Harry Wheelsgate saapui kello kuudelta teelle, ja myöhemmin Robert +äitinsä vihjauksesta saattoi Mabelin Salehurstin asemalle. Nuorukainen +ei voinut olla ällistymättä nähdessään, että tytöllä oli toisen luokan +lippu, — hänen isänsä ei sallinut hänen kernaasti matkustaa yksinään +kolmannessa luokassa. + +»Nykyisin on liikkeellä niin röyhkeitä miehiä», huomautti hän +huoahtaen. »Eipä niin, että minulla koskaan olisi ollut heistä mitään +ikävyyttä, mutta eihän voi luottaa kehenkään kolmannessa luokassa +matkustavaan mieheen. Joskus heidän kasvoillaan on ilme, ikäänkuin +luulisivat tytön olevan jotakin vailla, kun hän yksinään nousee +vaunuun. Ja kyllähän muutamat tytöt... mutta minun ei ole koskaan +tarvinnut sellaiseen _turvautua_ enkä sitä missään tapauksessa tekisi. +Ystävättäreni Muriel virkkoi minulle äskettäin: 'Ma belle' — niin hän +minua nimittää — se on ranskaa ja merkitsee 'kaunokaiseni' — tietenkin +vain sanaleikki nimestäni — '_ma belle_ etkö sinä mielestäsi ole +tosiaan liian hienostunut? Tytön ei tulisi odottaa, että miehet koko +matkan juoksevat hänen perässään.' Mutta siihen minä en koskaan voisi +taipua... ja suostua jokaisen seuraan, kenet vain sattuu tapaamaan... +vieläpä kolmannen luokan vaunussa... no, en muuta sano kuin että tytöt, +jotka niin menettelevät, eivät muuta ansaitse, kuin mitä he joskus +saavatkin. Eikö teistäkin, herra Fuller?» + +Tässä Robert tuli sanoneeksi, ettei hän uskoisi itseään hänen +kanssaan yksikseen mihinkään rautatievaunuun. Siitä nousivat neitosen +niskakarvat niin pystyyn, että Robert luuli loukanneensa häntä +lepyttämättömästi — eikä paljoa välittänyt, vaikka olisi niin tehnytkin. + + + + +27. + + +Mutta kaikesta päättäen ei loukkaus viiltänyt kovin syvään, sillä +kahden viikon päästä oli neitonen jälleen hänen äitinsä luona tuomassa +tälle puseronmalleja ja — kuten Robertille kerrottiin — kyseli +hänestä perin ystävällisesti. Hänen tiedustelunsa olivat todella niin +ystävällisiä, että Elizabeth katsoi asiaksi järjestää pienet teekutsut +seuraavalla viikolla. Mabel oli luvannut tulla viettämään päivän +siellä auttaakseen Elizabethia puseron valmistamisessa Bulverhythestä +tuomistaan aineksista. Hänen isänsäkin kuului tulevan — nähtävästi ei +tämän sydän ollut lesken valinnasta haavoittunut parantumattomasti — ja +Jim, Mary ja Robert olivat kutsutut Bodingmaresista ja Polly ja Clem +Pookwellista, joten olikin tulossa oikeat kemut. + +»Muutamilla ihmisillä kai tällaiseen on varaa», virkkoi Mary syrjässä +Jimille nähdessään kauniiksi katetun pöydän. Hänen äitipuolensa elämä +Marsh Quarterissa, tuo mukava hämäräperäineen elämä, ärsytti häntä ja +hänen säädyllisyydenvaistoansa loukkasi nelikymmenvuotiaan Elizabethin +haihatteleva taipumus silkkeihin ja nauhoihin. Hänen sävynsä sekä +herra että rouva Wheelsgatea kohtaan oli perin jäykkä, ja hän nautti +heidän kakkuaan pienin, arvostelevin suupaloin, tehden laskelmia siitä, +mitä naula maksaisi. Mutta hän oli erittäin herttainen Powlardia ja +tämän tytärtä kohtaan, vaikka viimemainittu olikin syypää Elizabethin +sopimattomien makujen rohkaisemiseen, ellei herättämiseen. + +»Anteeksi, neiti Powlard, mutta onpa teillä tavattoman siro hattu. +Bulwerhytheen kaiketi saatte ihkasen uusimmat mallit.» + +»Oh, Mabel on kovin tarkka pukuasioissa», vastasi tytön isä. + +»Mutta varmaankaan ette mene liiallisuuksiin», virkkoi Mary suopeasti. +»Liikakoreilua en ole koskaan voinut sietää enkä henkilöitä, jotka +prameilullaan asettuvat säätynsä yläpuolelle, varsinkin sitten, kun jo +ovat astuneet sen alapuolelle.» + +»Mitä sinä tuolla oikeastaan tarkoittanet?» kysyi Wheelsgate hymyillen. +Hän tiesi tytön kaunan, mutta toiveensa perille päästyään ajatteli +voivansa katsella sitä leikillisessä valossa. + +»Eiköhän minun tarkoitukseni liene kylläkin selvä? Joka tapauksessa, +neiti Powlard, kuten sanoin...» ja hän kumartui Mabelia kohti yhä +herttaisempana sävyltään. + +Clem ja Polly istuivat ääneti. Mabel säikähdytti heidät molemmat +kauheasti saappaillaan, käsilaukullaan ja puuteroidulla nenällään. +Hän sai Clemin tuskallisesti tuntemaan, että hänen kätensä eivät +olleet puhtaat — eihän nauriintomu lähde ihosta yhdellä pesemisellä +— ja Polly punastui hääpukunsa puutteellisuuden vuoksi. Se oli +tuskallisen tiukka — häiden jälkeen hän oli lihonnut, — mutta hän oli +yrittänyt lohduttautua ajatuksella »että se meni mukiin», mutta nyt +tämä Mabel sai hänet tuntemaan itsensä aivan tollomaisesti puetuksi, +arkipäiväiseksi ja noloksi... + +»En käsitä, miksi jokainen niin pyrkii naittamaan hänet Bobille», sanoi +hän Clemille heidän kävellessään kotiin. + +»Olisi tavattoman hyvä asia Bobille, että hän menisi naimisiin.» + +»Muttei sen tytön kanssa. Se on terävä, kova — pisteliäs kuin +rautapiikki.» + +»Ei kai täälläpäin ole tyttöä, joka hänestä huolisi.» + +»Mutta ethän toki sittenkään soisi hänen ottavan Mabel Powlardia?» + +»Jollei hän mene naimisiin, niin Hanna tulee takaisin...» + +»Ehkei Hanna koskaan tule takaisin.» + +»Luultavampaa on, että hän tulee.» + +»Sittenkään ei asia paranisi siitä, että Bob naisi Mabelin. Se tyttö +ei ole sitä lajia, että kykenisi pitämään hänet kurissa, jos hän +riehaantuu.» + +»No, emmehän vielä tiedä suostuisiko Mabel, vaikka Bob häntä +pyytäisikin. Hän on saattanut kuulla paljonkin pojan elostelusta, +vaikkei olekaan täällä asunut.» + +Polly tuhautti nenäänsä. + +»Jollei Mabel aio hänestä huolia, ei hänellä ole oikeutta vilkua ja +jutella siihen tapaan, kuin hän teki — 'Eikö teistäkin, herra Fuller?' +joka lauseen jälkeen; ja hänen silmänsä pyörivät kuin lasihelmet.» + +»Ehkei Bob häntä koskaan kosikaan.» + +»Eihän toki, toivoakseni.» + + + + +28. + + +Kului jokunen aika ennenkuin Robert huomasi omaistensa aikomukset +häneen ja Mabeliin nähden. Hän oli nähnyt tämän tytön työnnettynä +hänen elämäänsä hänen sitä paljoa ajattelemattaan. Mutta sittenkin +tuntui hyvältä taas liikuskella naisen kanssa. Kova työ ja hänen +äitinsä ja veljensä ystävällinen seura eivät riittäneet karkoittamaan +Hannan tummaa kuvaa hänen ajatuksistaan; hän kalpasi naisten seuraa +eikä ollut tähän mennessä onnistunut sellaista saamaan. Milly Dunk +oli keikauttanut leukaansa ja astunut ripeästi edelleen hänen +toivottaessaan »hyvää päivää» Switesden-kujalla, ja Maude Willard +oli kääntänyt hänelle selkänsä, kun hän eräänä päivänä oli pyytänyt +häntä eläviin kuviin. Senvuoksi oli Mabelin seura sekä imartelevaa +että lohdullista; tyttö itse oli kutsunut hänet Bulverhytheen häntä +tapaamaan. He olivat kävelleet yhdessä leveällä, kirkkaasti valaistulla +käytävällä hämyisen kevättuulen puhaltaessa heidän takanaan kadulla; +he olivat yhdessä katselleet myymälöitä, ja hän oli huomannut olevansa +varsin siro nuori mies, joka saatteli varsin siroa nuorta tyttöä. +Varmaan oli Mabel merkillinen monella tavalla. Kun Bob kinopalatsin +lämpimässä, hehkuvassa hämärässä hapuili hänen kättään, työnsi tyttö +Bobin käden pois melkein rajusti eikä halunnut irroittaa katsettaan +kuvista, vaikka toinen kuinka ikävöi. »Eikö ole komea mies? Eikö +ole herttainen tyttö?» hoki Mabel tuontuostakin, kun näyttelijät ja +näyttelijättäret mulkoilivat silmillään. + +Mutta kun hän kello kymmeneltä pysähtyi Mabelin isän ovelle ja he +puristivat toistensa kättä, oli Mabelin lampunvalossa ylöspäin +kohotetuilla kasvoilla ilme, jonka Bob oli usein nähnyt muiden tyttöjen +kasvoilla ja jonka merkityksen hän hyvin tiesi. Hän ei kantanut mitään +kaunaa, vaan suuteli kerran, ja se suutelo päihdytti häntä. Hänen +maalaislemmittyjensä jälkeen kiihoitti häntä ihojauheisen pinnan +kosketuksen uutuus — Mabelin ihojauhe ja hajuvesi tehostivat uutta, +hyvin kirpaisevaa tenhoa... Kun hän päästi tytön, oli tämä raivoissaan, +nimitti häntä elukaksi ja sanoi, ettei sillä tavalla neitosta suudella. +Robert-rukka, jonka tunnekasvatus ei ollut opettanut hänelle mitään +muuta suutelemistapaa, tuijotti nolona hänen jälkeensä, kun hän nousi +portaita ja meni sisälle paiskaten oven kiinni. Nyt hän kuitenkin +tiesi, että tytön suuttumus ei ollut ikuista, ja heidän seuraavassa +kohtauksessaan otettiin hänet jälleen armollisesti suosioon, vieläpä +hän sai opastusta, miten oli suudeltava hienostunutta neitiä niin, +ettei se loukannut hänen hienotunteisuuttaan. + +Kun Robert huomasi, että kaikki hänen omaisensa, empivää Clemiä ja +Pollya lukuunottamatta, pyrkivät naittamaan hänet Mabelille ja sitä +varten panivat koko Bodingmaresin yhteiskunnallisen koneiston käyntiin, +tunsi hän aluksi närkästystä. Vai sellaista peliä he nyt pelasivat? +Uhraten kaikki tehdäkseen hänet kunnioitetuksi! Luulivat hänen naivan +Mabelin kaltaisen tytön korkeine korkoineen ja ylhäisine mielipiteineen +— hänen, joka tiesi, mitä rakkaus oli, aivankuin maahiisi itse olisi +sen hänelle opettanut. + +Kuitenkin hän toivoi, että Hanna kuulisi hänen kuhertelustaan. Bobin +ylpeys kangistui sille suunnalle, ja hän toivoi tytön luulevan, ettei +hän ollut toivottomasti haavoittunut, vaan, kuten niin monet miehet, +löytänyt vaihtelusta parantavan balsamin. Siinä mielessä hän oli +pyytänyt Maude Willardia mukaansa ja tehnyt pari muutakin nolattua +kosiskeluyritystä. Hän rakasti Hannaa yhtä paljon kuin koskaan ja tiesi +sydämessään häntä rakastavansa, ja yhä oli hänellä epätoivoisia hetkiä. +Oli kuitenkin välttämätöntä, että Hannan jatkuva poissaolo aiheuttaisi +hänessä muutoksen ja tekisi mahdolliseksi sen, mitä muutoin ei olisi +koskaan tapahtunut. Hänen rakkautensa Hannaa kohtaan oli ilmaisuiltaan +aina ollut erittäin kouraantuntuvaa, ja kaikki siihen liittyvät kuvat +olivat ruumiillisia ja aineellisia. Nämä kuvat alkoivat nyt haihtua +vereksen kehoituksen puutteesta. Niiden ääriviivat hämärtyivät unhoon, +ja toiset, painavammat, vahvemmat ja todellisemmat, koska ne liittyivät +lähemmin hänen jokapäiväiseen kokemukseensa, alkoivat karkoittaa +niitä pois. Jos Hanna palaisi, jos Bob jonakuna päivänä tapaisi hänet +nevalla, missä maantie menee joen yli, tai näkisi hänet seisomassa +Blindgroomsin portilla tai taluttamassa hevostaan Mountpumpsin mäkeä +ylös, silloin hän palaisi hänen sydämeensä ja ajaisi kaiken muun pois +— sillä hänen sydämensä kuului Hannalle ja Hanna oli siihen painanut +puumerkkinsä. + +Mutta Hanna ei palannut. Heimonsa häätapojen mukaan hän kuului +puolisonsa omaisille yhtä paljon kuin omilleen, ja Dariuksen sukulaiset +asuivat kaukana Manhood's Endillä Chichesterin tuolla puolen. He olivat +puhdasverisiä mustalaisia, mutta he olivat vakinaisesti asettuneet +mökkiin Apuldramin lähettyville, ja sanottiin, että Hanna puolisoineen +viipyisi heidän luonaan ainakin kuusi kuukautta. Mutta varmasti hän +joskus tulisi tapaamaan äitiään Blindgroomsiin, ja Fullerit olivat +kyllin viisaita tajutakseen, että jos Robert meni naimisiin, täytyi +hänen tehdä se ennenkuin Hanna palaisi. + +Tähän mennessä olivat omaiset alkaneet nähdä avioliitossa ainoan +toivon kohottaa Bobin jälleen ihmisten kirjoihin. Avioliitto oli +paikkakunnalla tunnettu ainoana lääkkeenä huikentelevaisuuden ja +juoppouden paheisiin. Vaimon arveltiin tuovan sopivaa vastaviehätystä +sekä kapakan tuhlari-iloitteluille että hämäräisten tanhuain +luvattomille riemuille lemmen liidellessä yöperhojen lailla. +Aviomiehenä Robert siis olisi vakiintunut ja kunnioitettava, kaikki +hänen häpeänsä ja luisumisensa unhotettu. Naimattomana hän jäisi +moitteen ja häpeän alaiseksi. + +Vaikeutena vain oli löytää hänelle vaimo. Kukaan paikkakunnan +tytöistä ei viitsinyt häneen vilkaistakaan. Hänen maineensa ei +ollut liian puhdas ennenkuin hän rakastui Hannaan — häntä oli +pidetty meluisana, juopporattina, tuhlarina, joka kulutti rahansa +keihäänheittoon ja puolen-pennyn kilpailuihin, ja sitäpaitsi alhaiseksi +ja huikentelevaiseksi rakkaudessaan. Hänen suhteensa Hannaan oli +lopullisesti tehnyt hänet yhteiskunnan hylkiöksi, hän oli rakastanut +Hannaa häikäilemättömästi, julkisesti ja avuttomasti, oli seurustellut +hänen mustalaissukulaistensa kanssa, oli tehnyt mahdottomaksi, että +kukaan siivo nuorukainen, saati sitten siivo tyttö, hänet tuntisi. +Fullerien ainoana mahdollisuutena oli löytää tyttö »muilta mailta», +joka ei ollut oikein käsittänyt hänen alennustilaansa. Powlardilla oli +tietenkin jotakin vihiä, mutta hän puhui jalomielisesti »nuoren pojan +vallattomuuksista» ja ilmeisesti katseli naimiskauppaa suopeasti. +Häneen tehosi Bodingmaresin vauraus ja hän näki siinä huolettoman +tulevaisuuden tyttärelleen. + +Asiat olivat nyt ehtineet määrätylle asteelle, johon ne nähtävästi +pysähtyivät. Robert oli usein ollut Bulweihythessä Mabelia tapaamassa, +ja tämä tuli melkein yhtä usein Bodingmaresiin tai Marsh Quarteriin +häntä tapaamaan, mutta Jim, Mary ja Elizabeth odottivat turhaan +enempää kehitystä. Nyttemmin oli sitäpaitsi aivan yhtä luultavaa, että +kehitys johtaisi Hannan ilmestymiseen paikkakunnalle; hän tulisi kuin +myrskytuuli lännestä tärvelemään ja hävittämään Robertin kosiskelun +huolellisesti muokatun pellon. + +Kuka vitkasteli — Bob vaiko Mabel? Powlard otti tutkiakseen tytärtään, +mutta Mabel oli erikoinen siinäkin, että piti oman päänsä tässä yhtä +hyvin kuin muissa asioissa, eikä isä saanut mitään selville. Sitten +Jim otti antaakseen Robertille hienon vihjauksen, mutta nuorukainen +käski häntä huolehtimaan omista asioistaan ja jättämään hänet rauhaan +ja sanoi, ettei hän — Bob Fuller — lempo vieköön sallinut itseään +kaulanauhasta talutettavan. + +Sitten tuli aika, jolloin Robertia äkkiä lakattiin kutsumasta +Bulwerhytheen, ja pyyntö, että Mabel tulisi viettämään päivän +Bodingmaresissa evättiin kylmän kohteliaasti. + +»Ystävyytenne näkyy loppuneen», virkkoi Jim. + +»Enkä välitä, vaikka onkin», vastasi Robert. + + + + +29. + + +Oltiin kesäkuussa, kun Hanna palasi. Heinä oli korjattu alavilta +jokiniityiltä, mutta ylävät maat ruskottivat vielä hierakasta, +ratamosta ja lapinnätkimestä, odottaen viikatetta. Kujat olivat hämäriä +lämpimästä tomusta, jota päilyi niiden yläpuolella, ja pensasaitoja +verhoavasta metsäkirvelistä, lehmänpersiljasta ja saksankuminasta, +joiden kukkien tuoksu tomuun sekaantuneena levitti ilmaan makeaa +ummehtunutta lemua. Alhaalla vesiuomien varsilla olivat orapihlajain +kukat kuihtuneet; mesiangervo imellytti ojien yläpuolella sakenevan +ilman, joka öisin hiipi kosteana, tuoksuavana sumuna talon seiniä +ylöspäin. + +Robert tapasi Hannan pienellä kujalla, joka Bantonyn lähellä poikkeaa +Salehurstin maantiestä. Hän oli matkalla Haiselmanin taloon, viemään +sanaa Jimiltä, eikä tiennyt, että Hanna oli palannut. Tämän varjo +vilahti esille tien mutkasta, langeten tomuisille raiteille ja villinä +kasvavien kurjenpolvien päälle. Bob vilkaisi nähdäkseen, kuka tulija +oli, ja näki Hannan kävelevän häntä kohti vasu kainalossa. Kun päivä +oli lämmin, ei hänellä ollut huivia, ja hänen joustavaa, voimakasta +vartaloaan — Robertista entistään hieman karkeampaa, jollei hänen +muistinsa ollut sitä hienostanut — verhosi vihreä silkkipusero, joka +oli kiinnitetty raskaalla rintasoljella. + +Kumpikin hämmästyi. Hanna toivoi, että hänellä olisi ollut miehensä +mukanaan, ja Robert taas oli kokonaan valmistumaton kohtaukseen. Hän +jäi seisomaan kuin tolppa, tuijottaen tulijaan suu avoinna. Nuorukaisen +hämminki palautti Hannan luottamuksen. + +»Hyvää huomenta», virkkoi tämä ohi mennessään. + +»Huomenta», vastata tokaisi Robert. Sitten hän äkkiä käsitti, että +se oli Hanna, hänen Hannansa — nainen, jonka hänen lempensä oli +valloittanut ja menettänyt, jota hänen sydämensä oli kaihoten kaivannut +kautta talven. Hän kääntyi ja astui hänen jälkeensä. + +»Onko 'hyvää huomenta' kaikki, mitä sinulla on sanottavaa sen jälkeen, +mitä olet minulle tehnyt?» + +»En ole tehnyt sinulle mitään pahaa.» Hannan äänessä oli heikko +uikuttava sävy — hän pelkäsi, että Robert karkaisi hänen kimppuunsa +tällä yksinäisellä, ummehtuneella pienellä tanhualla. Miehen kasvot +olivat hyvin punaiset, ja otsasuonet paisuivat. + +Mutta Bob ei halunnut tehdä hänelle pahaa. Hämmästyksekseen hän +huomasi, että kaikkien murha-aivoituksiensa ja kostontuumiensa jälkeen +hän nyt, kun oli yksinään Hannan kanssa ja tämä hänen vallassaan, ei +olisi halunnut muuta tehdä kuin ottaa hänet syliinsä ja kätkeä päänsä +hänen povensa pehmeään poimuun. Hanna näki hänen heikkoutensa, ja hänen +oma arkuutensa katosi. + +»Sinulla ei ole mitään syytä katsoa minuun noin tylysti ja synkästi, +herra Robert Fuller. Minä jätin sinut vain mennäkseni säätyni mukaiseen +avioliittoon.» + +»Minä olisin nainut sinut, ja sen sinä tiesit.» + +»Ei ole soveliasta naida oman kansansa ulkopuolelta.» + +»Mutta sinä et menetellyt rehellisesti minua kohtaan, kun et mitään +sanonut.» + +»Olihan sinulla silmät nähdäksesi.» + +»Kuinka minä saatoin nähdä? Sinä salasit asiat — pelasit kaksoispeliä +— ja minä rakastin sinua niin hartaasti...» Hän seisoi Hannan edessä +kujassa, lakki työnnettynä takaraivolle, kasvot punaisina ja hiukan +tuskanhikeä otsalla. Hän tiesi masentuvansa hänen edessään, tiesi +lepyttelevänsä häntä — vaikka oli vannonut, että pakottaisi Hannan +häntä itseään lepyttelemään. Mutta hän ei ollut oma herransa. Hänen +rakkautensa tulvahdus oli pyyhkinyt pois kaiken liikutuksen, joka ei +ollut joko henkistä tai eläimellistä laatua, — siivolle, sivistyneelle, +järkevälle, itsekunnioituksen tapaiselle tunteelle ei jäänyt mitään +vaikutusvoimaa. + +»Älä esitä minulle mitään raakoja näytöksiäsi, herra Robert Fuller. +Mennessäni naimisiin Dariuksen kanssa, minä sanoin: 'No, vihdoinkin +olen päässyt korskean Robertin kiukutteluista.'» + +Hänen sanansa vihlaisivat Robertia, joka huoahti tuskaisesti. +Toivotonta kaikessa vetoamisessa Hannaan oli, ettei tällä ollut mitään +todellista hellyyden pohjaa, johon sellainen voisi tehota. Kaikki +Hannan pehmeys oli pinnalla, mitä sitä oli, aivan kuin savi peittää +kovia peruskallioita. + +»Nyt minun täytyy lähteä», jatkoi hän. »Olen ostanut kanan puolisolleni +päivälliseksi, ja minun täytyy rientää kotiin sitä keittämään — jos +sinulla nimittäin ei ole enempää sanottavaa.» + +»Minä en enää eläessäni halua puhua sinulle sanaakaan.» »Niinkuin +tahdot; mutta kun suusi oli auki, arvelin, että sinulla ehkä oli +jotakin huomautettavaa. No niin, jää hyvästi.» + +Heti kun Hanna oli lähtenyt kivahti nuorukaisen kiukku ilmiliekkiin. +Hän mieli mennä hänen perästään, heittää hänet maahan ja rusikoida +häntä kepillään. Hän olisi tahtonut murskata hänen kylkiluunsa, +suomia hänen kauniin selkänsä iäksi arville... Mutta turhaa oli +moista kuvitella — hän ei sitä hentoisi tehdä; heti kun hän Hannan +saavuttaisi, leimahtaisi hänen rakkautensa jälleen ja hän nuhtelisi ja +rukoilisi häntä niinkuin oli juuri vastikään tehnyt. Kuinka monesti hän +olikaan kuvitellut tätä ensimmäistä kohtausta, ja joka kerta hän oli +kuvitellut itseänsä kostajaksi — oli yrminyt häntä, kironnut häntä, +uhannut häntä, säikähdyttänyt hänet ja murhannut hänet... Ja nyt +kun hän todella oli Hannan tavannut, ei hän ollut muuta voinut kuin +punastua ja hikoilla ja änkyttää katkonaisia rukouksia ja moitteita. +Kuinka Hanna mahtoikaan häntä halveksia! Oi, miksi hän oli koskaan +hänet tavannut? Miksei hän voinut häntä unhottaa? + + + + +30. + + +»Mitä aiot tänä iltapäivänä tehdä, Bob?» kysyi Jim päivällispöydässä. + +»En tietääkseni mitään, paitsi että menen Pickdickin kanssa katsomaan +miltä heinä näyttää yläniityllä.» + +»Sen voit jättää. Pickdick tuntee heinän tai ainakin hänen pitäisi +tuntea, kun saa kaksikymmentä shillingiä viikossa. Minusta olisi hyvä, +jos voisit lähteä Bulverhytheen Turnerilla käymään.» + +»Kuka on Turner?» + +»Hän, joka on perustanut siemenkaupan High Streetin varrelle. Minulla +on tässä hänen hintaluettelonsa» — ja Jim hypisteli röykkiötä +likaisia paperilehtiä, — »ja minä haluaisin nähdä tai lähettää +jonkun asiantuntijan katsomaan muutamia hänen näytteitään. Tässä on +vihnevehnää, jota aioin kylvää Bugshullin vainiolle, kun se tänä +syksynä on kalilla lannoitettu, sillä ajattelin, että vihnevehnä +menestyisi Bugshullissa paremmin kuin punainen. Niissä savimaissa pitää +olla tarkka, ja viime kerralla oli koko vilja vähän liiaksi ruokoisaa. +Pyydät häntä näyttämään myöskin kaurojaan.» + +Jos Robert olisi ollut lainkaan nopeaälyinen, olisi hän huomannut Jimin +puhuvan erikoisen huolimattomasti ja tuijottavan häneen tuikeasti +kaiken aikaa. Hän olisi myöskin huomannut, että Mary oli pysähtynyt +siirappivanukkaansa syömisessä ja samaten tuijotti häneen. + +»Ja Bulverhythessa ollessasi», jatkoi Jim yhtäkkiä, »voisit samalla +pistäytyä Powlardilla. Ei kukaan meistä ole käynyt siellä moneen +monituiseen viikkoon, ja kenties se tuntuu loukkaavalta.» + +»Minä en mene heitä lähellekään», vastasi Robert. + +Jim ja Mary vaihtoivat levottoman katseen. + +»Olisi tyhmää loukata», virkkoi jälkimäinen, »juuri nyt, kun molemmat +perheet ovat joutuneet kosketuksiin keskenään». + +»Hm, mutta minä en aio tuoda niitä lähemmäksi toisiaan.» + +»Emme me yritä sekaantua sinun asioihisi, Bob; sinun täytyy itse tehdä +valintasi. Mutta eihän voi heittää Mabelin tapaista sievää nuorta +tyttöä kuin kuumaa perunaa.» + +»Jos kävisit nyt siellä, lieventäisi se toki hylkäämisen karkeutta», +sanoi Jim. + +Jim ja Mary puhuivat Robertille, tirkistellen toisiinsa ja nähtävästi +vetäen samasta valtioviisauden ponnesta. He olivat kuulleet Hanna +Ripleyn tulleen takaisin — sinä aamuna oli Little Moatin Bream +siitä Jimille kertonut, — mutta he eivät kyenneet saamaan selville, +oliko Hanna jo tavannut Robertia. Kaiketi ei, arvelivat he, koska +hän oli vasta eilen saapunut. Bream oli kuullut, että hän viipyisi +vain pari viikkoa. Darius oli ostanut matkavankkurit ja he aikoivat +asustaa maanteillä, välistä tilapäisesti majoittuen High Tiltiin ja +Apuldramiin. Nämä olivat rohkaisevia uutisia, sillä kunhan Robert ei +vain sotkeutuisi tämän vierailun aikana, niin ei tulevaisuus olisi niin +täynnä kiusauksia kuin he olivat pelänneet. Jim ja Mary eivät tienneet +mitään (tai jos olivat kuulleet, eivät sitä uskoneet) mustalaisvaimon +uskollisuudesta ja hänen kansansa puhtaasta avioliittoihanteesta, +mikä pysyttäisi Hannankin kaltaisen naisen, joka ennen avioliittoa +oli kulkenut omia polkujaan, sen miehen vilpittömänä apulaisena ja +palvelijana, joka hänet vihdoin oli valloittanut. He olivat tulleet +siihen käsitykseen, että Hanna oli naineena aivan yhtä vaarallinen kuin +naimattomanakin eikä haikailisi vetää Robertia takaisin jalkojensa +juureen, jos se olisi hänelle edullista, kuten se tietysti olisi. Mitä +häneen itseensä tuli, oli hän lieskan viettelemä hupakko, ja koskei hän +milloinkaan ollut Hannaa rakastanut naimisaikeissa, tottuisi hän pian +toisen miehen oikeuksiin. + +Ainoa, mitä siis oli tehtävä, oli pitää pari erillään. Täytyi lähettää +Robert pois joka päivä huutokauppoihin ja markkinoille sill'aikaa, +kun Hanna oli High Tiltissä. Tänään tarjoutui kahdenkertainen +tilaisuus. Häntä ei voitu ainoastaan lähettää pois, vaan lähettää +suotavan vastaviehätyksen läheisyyteen. Eipä niin, että hänen +nykyinen käyttäytymisensä oli lupaavaa. Hän vannoi monin kulunein +sussexilaisin kirouksin, ettei menisi Powlardia lähelle, eikä hänen +veljensä tai sisarensa tohtinut kiihoittaa hänen vastustushaluaan +liiallisella pakotuksella. Mutta kun hän suostui menemään Bulwerhytheen +siemenkauppiasta tapaamaan, olivat he voittaneet puolet pelistään. + +Oli kuuma iltapäivä, ja Bulwerhythen katukäytävät tuoksuivat kesäkuun +päiväpaisteessa, mutta merelle suuntautuvia katuja raikastutti tuuli, +joka rantahiekalta ja kallioilta kiiti niitä pitkin ylöspäin. Kadut +olivat värikkäitä — heleänvärisiä hattuja, puseroita ja päivänvaloja +liikkui ikkunain edessä, joiden takana pöydät olivat sullotut täyteen +kauniinvärisiä hedelmiä, hohtavia silkkejä, maalattuja läkkipurkkeja +ja leikkikaluja. Robertin silmiä alkoi pakottaa, hän tunsi itsensä +kömpelöksi ja yksinäiseksi kaiken tämän väririkkauden ja tuoreuden +keskellä. Hänen sydämensä oli ummehtuneella kujalla, pamppaillen +pilkallisena seisovan Hannan edessä. Mitähän tämä nyt puuhaili? +Valmisti teetä ja illallista Darius Ripleylle. Ehkä hartaasti odotellen +häntä kotiin joltakulta epärehelliseltä seikkailulta. Robert tiesi +paremmin kuin Jim; hän tiesi, ettei Hanna mitenkään enää voisi hänelle +kuulua. Hän oli mennyt Dariuksen vaimoksi ja olisi siis uskollinen +Dariukselle ja palvelisi Dariusta kaikki elinpäivänsä. Hanna oli +häneltä kokonaan mennyttä; kenties se oli hänen oma vikansa, ja ehkä +hän asiat paremmin hoidettuaan olisi nyt itse voinut olla hänen +puolisonsa ja iloita alati hänen uskollisuudestaan; tai kenties +oli niin, kuten Hanna oli sanonut, että hän aina oli aikonut mennä +Ripleylle, heti kun saisi siihen tilaisuuden. No, eipä ollut väliä, +kumpiko otaksuma eli oikea — Hanna oli häneltä mennyt eikä konsaan +palaisi. Mutta hänen menettämisensä ei estänyt Robertia häntä +haluamasta. Se oli asian vaarallinen kohta. Hän oli kuin mies, joka +keskeytetään vettä juodessaan — hänen janonsa ei sammu, koska ruukku +särkyy. + + +Siemenkauppias ei saanut korkeaa käsitystä herra Fullerin älykkyydestä. +Hän näytti typerältä mieheltä, jolle saattoi turvallisesti työntää +Horseyesta tullutta jokseenkin kelvotonta rojua. Robert lähti hänen, +luotaan taskut täynnä pieniä paperipusseja, ja hänen aivoissaan +humisi käsittämätöntä rupatusta »barbachlawista», »perunakaurasta», +»myöhäisistä ja aikaisista anguseista» ja »naurislannasta». Hitto +vieköön! Aikoiko elämä menettää kaiken makunsa? Ennen hän ylimalkaan +osasi pitää puoliaan kauppiaita vastaan ja iloitsi oveluudestaan, +mutta nyt hän välitti viis siitä, kuka häntä petkutti. Oi, miksi hänen +sydämensä viipyi ja paloi ummehtuneella kyläntanhualla sillä välin, +kun hän polki merikaupungin katukäytäviä ja hänen ympärillään säteili +aurinko ja viuhui tuuli ja tytöt kieppuivat siroissa puvuissaan ja +vilkuivat häneen merkitsevin silmäyksin. Hän ei edes viitsinyt käyttää +hyväkseen paria tilaisuutta, jotka hänelle tarjoutuivat... Useampi +kuin yksi tyttö kääntyi ystävällisesti katsahtamaan tätä komeaa, +leveäharteista, ruskeaihoista miestä tietämättään, että hänen sydämensä +paloi kyläntanhualla... + +Kellon viittä lähestyessä hän poikkesi kahvilaan juomaan teetä. Se +oli kehnonlainen paikka jokseenkin rähjäisin marmorilevyisin pöydin, +mutta ikkunalle asetetut leivokset olivat vetäneet hänet puoleensa. +Hänen kaataessaan teetänsä kannusta, jonka torvi oli taittunut, +juolahti hänen mieleensä, kuinka paljon hauskempaa olisi ollut juoda +sitä Mabelin kanssa myymälän yläpuolella olevassa vierashuoneessa. +Oli kyllä varsin mukavaa kuljeskella yksinään, jos halusi kutsua +vieraita seuraansa, milloin tunsi itsensä yksinäiseksi. Vuosi sitten +hän olisi valinnut jonkun tytön kadun hälinästä ja tuonut hänet tänne +tai pikemminkin hänen vaatimustensa kannustamana vienyt hänet johonkin +parempaan paikkaan. Mutta nyt oli kaikki hänen seikkailuhalunsa +kuollut; hänen ainoan suuren, uskollisen intohimonsa haaksirikko oli +hävittänyt kaikki tilapäisten tuttavuuksien ja vallattoman kuhertelun +ilot. Hänellä ei ollut ketään, jolle tulisi olla uskollinen, eikä hän +siis viitsinyt hakkaillakaan. + +Kenties Jim oli oikeassa, ehkä hänen olisi parasta naida Mabel. Olihan +hän aivan kypsä avioliittoon, kun hänellä ei ollut mitään sisua +jäljellä. Ka, ennen hän yleensä oli jonkinlainen pukari, joka piti +kapakan valveilla ja sai tytöt tirkistellen vaanimaan... Mutta nyt hän +hörppi teetään yksinään kolmannen luokan kahvilassa, elämän sykkiessä +tuolla ulkona värikkäänä tuulessa ja päiväpaisteessa hänen siitä +välittämättään. + +Hän ei voinut tällä tavoin jatkaa. Hänellä täytyi olla jotakin, +mikä saisi hänet unohtamaan Hannan, jotakin, mikä täyttäisi hänen +tyhjän sydämensä, jota vihloi kuin onttoa hammasta. Hän oli ollut +hupsu loukatessaan Mabelia. No, ehkei ollut liian myöhäistä asiaa +korjata. Hän oli loukannut häntä ennenkin, ja tyttö oli antanut +hänelle anteeksi. Entäpä, jos hän nyt teensä juotuaan menisi häntä +tapaamaan... Tyttö ehkä olisi vihainen, mutta sitähän edellyttäisikin; +eikä hän sittenkään luullut, että hän olisi kovin vihainen. Hän piti +liian paljon tavasta, jolla hän häntä suuteli, vaikka olikin sitä +inhoavinaan. Sen teeskentelyn hän ravistaisikin hänestä pois... ja +tyttö opettaisi hänet unohtamaan yhtä ja toista. Avioelämä poikkeaa +niin nuorenmiehen elämästä, että koko näkökanta muuttuu... ka, niinhän +sen täytyy olla... silloinkin, kun ennen avioliittoa on rakastanut +äärimmäisyyteen asti. Vanhat muistot, vanhat halut, vanhat tuskat +unhottuvat. Sitäpaitsi ei tarvitse olla niin paljon yksinään... Eipä +niin, että hän aikoi kosia jo tänä iltana... sehän olisi liian pian +— mutta ainakin hän voisi aloittaa valloittamalla takaisin entisen, +menettämänsä tantereen. + +Tämä tuuma oli juolahtanut hänen mieleensä kuin hulluuden puuska, +mutta sen aiheuttama hämmästys tuotti niin suurta lohtua, että hän +päätti hyväksyä sen järkevänä vihjauksena. Joka tapauksessa hän menisi +tutkimaan tienoota. Hän astui myymäläpöydän luo maksamaan laskunsa ja +lähti taaskin kadun huikaisevaan hälinään. Mutta tällä kertaa hän ei +tuntenut itseään niin vento vieraaksi, sillä hänellä oli tarkoitusperä, +tuttava tiedossa. Hän ei mainitsisi Jimille, että oli käynyt Mabelia +tapaamassa, sillä Jim kiusaisi häntä puhumalla velvoituksista, ja hän +tahtoi tuntea itsensä vapaaksi viime hetkeen asti. Ja se hetki ei ollut +vielä käsillä; häneltä kai kuluisi jonkun verran aikaa ennenkuin hänen +onnistuisi saada takaisin entinen asemansa tytön suosiossa, ja ehkei +hän koskaan voisikaan suostua itseään sitomaan. Mutta hän iloitsi, että +oli menossa tyttöä tapaamaan; pitkä iltapäivä oli tehnyt vaikutuksensa, +ja hän tunsi kaipaavansa Mabelin suudelmia... + +Tämä asui kaupungin länsiosassa. Hänen isänsä puoti sijaitsi viimeisenä +sirojen talojen tyynellä pengermällä, ja siinä oli naapuriston ainoa +peililasinen ikkuna. Ovi oli sivulla, porraskäytävän yläpäässä. Robert +riensi soittamaan kelloa. + +Päiväpaiste säteili häneen, kun hän siinä seisoi, ja etelätuuli +puhalsi mereltä, tuoden humisevien aaltojen tuntua. Jokin sai hänen +kätensä pysähtymään hänen kohottaessaan sitä kellon vetimeen. Valo +oli saanut pehmeän, kostean tunnun, myöhäisen iltapäivän hohteen; se +täytti hiljaisen kadun punervat tiilitalot omituisella, kultaisella +seikkailutunnelmalla. Hetki tehosi häneen tavalla tai toisella, +ja hän jäi liikahtamatta seisomaan eikä soittanut kelloa. Sitten +jonkun hämmästyttävän, unhoon hautautuneen, järkeä hämmennyttävän +aateyhtymän vaikutuksesta, jollaiset uhmaavat ajatusta, liittyi tämä +hetki toiseen, lähes kaksi vuotta sitten kuluneeseen, jolloin hän oli +noussut seisomaan High Tiltin lamppuöljyltä tuoksuvassa kappelissa +jotakin omituista kutsua totellen, jota hän ei voinut ymmärtää eikä +kieltää. Äkillinen pelko heräsi hänessä... Ehkä se tuntemus oli +palaamassa. Etelätuulessa tuoksahti vaaraa, hän aavisti väijytystä +tuossa päiväpaisteessa... Hän tunsi ikäänkuin jokin, mikä oli häntä +vainonnut, oli vihdoin saanut hänet valtaansa, ja kamppailu oli niin +ankara, että hän melkein tunsi sen ruumiissaan, ja tietämättään hän +painausi lähemmäksi ovea. Sitten tuuli tai tuulessa värähtelevä valo +tai siinä humisevat aallot tai joku vastaus niille kaikille hänen +hämmentyneessä sydämessään ikäänkuin sanoi: »Älä mene etsimään lohtua +sieltä, Robert; tule minun luokseni...» Se oli tapahtunut jälleen. Koko +iltapäivä, tuuli ja meri, merituntuisten katujen värikkyys ja hälinä +ja nuoruus oli toistanut kutsun, joka oli saapunut hänelle kappelissa, +aikoja sitten. Hän tunsi kyynelten kumpuavan silmiinsä, ja hän kääntyi +päiväpaistetta kohti uusin kaipuin... Seuraavassa silmänräpäyksessä +hänen pelkonsa yllätti hänet kokonaan, ja tarttuen kellonnuoraan hän +soitti tarmonsa takaa. Sitten hän lupaa odottamattakaan avasi oven ja +astui sisälle. + + + + +31. + + +High Tilt oli hämmästyneen uteliaana Bob Fullerin naimapuuhien johdosta. + +»Ajatella, että kukaan tyttö olisi kyllin hupsu hänet ottaakseen», +sanoi Pont. + +»Se ei ole kuullut», huomautti Dunk. + +»Onhan sen täytynyt kuulla, kun on ollut täällä monta monituista +kertaa.» + +»Mutta kenties tyttö ei käsitä asioita», virkkoi Little Londonin Pix; +»hän tulee kaupungista eikä ole nähnyt Hanna Ideniä eikä tiedä, ettei +siivon tytön sopisi kajota mieheen, joka on mustalaista hännystellyt». + +»Kyllä se pian saa tietää. Säälin häntä, kun hän liitetään sellaiseen +kamalaan retkaleeseen kuin Bob F.» + +»Kenties hän parantaa tapansa ja muuttuu kunnon mieheksi, kunhan menee +naimisiin. Useimmille niin käy, eikähän nuori Bob enää vetelehdi +kapakoissa niinkuin ennen. Bill Willard sanoi minulle eilen, että Bob +näkyy ryyppäilevän riiailuaikoinaan, ja siitä asti, kun Hanna antoi +hänelle potkut, on hän enimmäkseen pysynyt selvänä.» + +»Sitä en usko. Hänen pahat tapansa ovat nyttemmin syöpyneet luihin +asti. Ehkä olet oikeassa sanoessasi, että hän on erilainen kuin +useimmat miehet ja ryyppäilee silloin, kun hänellä on runsaasti +kolikoita, mutta menettää makunsa, kun kukkaron pohja kiiltää. Kuinka +tahansa, niin vaimo kaiketikin hänet reipastuttaisi ja sitten näkisimme +hänet taas Woolpackissa paiskelemassa laseja rikki aivan kuin teki +eräänä lauvantaina viime syksynä — muistatko?» + +»Hohhoo!» Jokainenhan sen muisti ja monta muuta muistoa liittyi +yleiseen varastoon ennenkuin Bob Fullerista lakattiin haastelemasta. + +Jim Fullerin olivat hänen veljensä uutiset saattaneet hämmästyksen +ja autuaallisuuden sekaiseen tilaan. Ensiksi hän ja Mary voivat +sitä tuskin uskoa. Että Robert kotoaan lähtiessään vannoi olevansa +menemättä Mabelia lähelle edes haastellakseen tai juodakseen teetä ja +sitten palasi kihlautuneena, sehän tiesi Bodingmaresissa tuntemattomia +kosimistapoja. + +»Hänen on täytynyt muuttaa mielensä», sanoi Jim yrittäen selitystä. + +»Siltä näyttää», sanoi Mary nenäänsä tuhauttaen ja keikauttaen +päätänsä, »ja kyllä hän sen vieläkin muuttanee». + +»Eikä muuta. Minä en, lempo vieköön, salli hänen kiemurrella ulos tästä +verkosta. Hän on nyt satimessa, sen sinulle sanon.» + +»Sitä minä tosissani toivon.» + +»On tulossa kolmannet bodingmaresilaiset häät isäparan hautajaisten +jälkeen ja ainoat, joita meidän ei tarvitse hävetä.» + +»Ehkä hän pysyy kunnollisena vihkimiseen asti eikä säikähdytä Mabelia +tavoillaan.» + +»Kyllähän pysyy kunnollisena, poikaparka. Hänellä ei ole puoltakaan +entisestä sisustaan. Tämä avioliitto tekee hänestä uuden miehen ja +sallii meidän vihdoinkin käydä pää pystyssä. Sanon sinulle, Mary, +että säälin poikaa. Tiedän, että Hanna oli paha kapine ja että Bobin +oli parasta päästä hänestä eroon. Mutta poika näkyy häntä tavallaan +rakastaneen ja hän on ollut surkean alakuloinen senjälkeen, kun +tyttö hänet jätti. Se, ettei hän ihan ryvettänyt itseään ja joutunut +hunningolle eron jälkeen, vaan tosiaan on elänyt hiukan paremmin kuin +Hannan aikana, osoittaa, että hänessä on jotakin hyvää. Minä sanon +sinulle, että olen iloinen, kun hän on saanut siivon tytön, joka auttaa +häntä unohtamaan huolensa ja tuottaa arvonantoa meille kaikille.» + +»No, onhan äiti toki tässä suhteessa tehnyt yhden hyvän työn eläessään.» + +Rouva Wheelsgate oli syystä ylpeä saavutuksestaan. Hän tunsi +voittaneensa arvonantoa poika- ja tytärpuoleltaan ja oli sitäpaitsi +pelastanut Robert-paran pitkästä, jatkuvasta kurjuudesta. Mabel +oli hyvä ja ystävällinen tyttö, joka aina puhui varsin kauniisti +ja oli niin kerkeä auttamaan Elizabethia vaatteiden leikkaamisessa +eikä koskaan pitänyt sopimattomana tämän halua seurata muotia High +Tiltin ankaran ankarien lakien uhallakin — eikä hän edes yrittänyt +taivuttaa häntä jäljittelemään »rouvien pukumalleja», joiden Elizabeth +levottomasti aavisti sopivan paremmin hänen vartalolleen ja vuosilleen +kuin »Kuukautisen muotilehden» toisilla sivuilla solakkain hymyileväin +tyttöjen käytettäväksi esitellyt paljoa iloisemmat ja kirkkaampiväriset +uutuudet. Epäilemättä Mabel oli hyvin huomaavainen, ystävällinen ja +hyväluontoinen, ja hänestä tulisi herttainen puoliso Robert-paralle. +Rouvan ainoana huolena oli, ettei hän saanut miestään lausumaan +mielipidettään tästä asiasta. »Kyllähän hän, rakkaani, on varsin sievä +nuori nainen», oli kaikki, mitä hän viitsi sanoa ennenkuin pani piipun +takaisin suuhunsa. + +Clemin ja Pollyn mielipide horjui monien arveluiden vaiheilla. + +»Olen aina sanonut», virkkoi Clement, »että naiminen on hänen ainoa +pelastuksensa». + +»Muttei avioliitto Mabelin kaltaisen tytön kanssa.» + +»Mitä vikaa siinä tytössä on?» + +Polly nyrpisti huuliaan. + +»Hän ei ole Bobin lajia — hän on kaupunkilaistyttö. + +Eikä Bob rakasta häntä.» + +»Mikä saa sinut siihen luuloon?» + +»No, onhan se kylläkin selvää. Hänen sydämensä kuuluu sille Hannalle.» + +»Mutta kun hän ei voi Hannaa saada...» + +»Sinä puhut niin maailmallisesti, Clem; luulisi sinun uskovan omia +typeriä sanojasi. Sinä ja minä olemme olleet naimisissa jo toista +vuotta ja kaihan meidän pitäisi jotakin avioliitosta tietää. Sinä +tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että avioliitto ei ole pelkkää sokeria +ja hymyä ja että siinä sattuu asioita, joita ei suinkaan voisi kestää +toisiaan rakastamatta.» + +»Totta kyllä, tyttöseni. Mutta kaikki ei ole samanlaista kaikille, ja +tahtoisitko sinä, että poloinen Bob jäisi iäkseen naimattomaksi, kun ei +voi saada haluamaansa naista?» + +»Eikö hän voisi hieman odottaa? Hannan menetyksestä ei ole kulunut +vielä vuottakaan, ja näyttää rumalta, että hän hänet unohtaa, niin +kamala kapine kuin se olikin. Minä sanon sinulle, että tällainen +hirveä kiire ei vetele, kun ei jaksa odottaa edes siksi, että rakkaus +sammuisi, saati sitten uuden syttymistä. Jos avioliitto on sakramentti, +kuten minulle ennen ripillepääsyäni opetettiin, niin saattanee se olla +tuomioksi, niinkuin jokaisen muunkin lahjan väärinkäyttö.» + + + + +32. + + +Olipa morsiuspari itsekin kaikessa hiljaisuudessa hiukan hämmästynyt. +Mabel ei ollut koskaan aikonut huolia Robertista — hän oli tietoinen +siitä, että avioliittoa heidän välilleen järjesteltiin, ja kyllähän +hän oli toivonut nuorukaisen kosivan, mutta hän oli päättänyt antaa +hänelle rukkaset. Bob ei ollut hänen makuunsa; hän toivoi jotakuta +silatumpaa ja hiukan vähemmän miehuullista. Bob puhui joskus niin +kummallisia asioitakin — ei olisi aavistanut hänen olevan niitä +miehiäkään. Niinpä ei tyttö oikein voinut selittää itselleen, mistä +syistä hän hänet otti — varsinkaan hänen kummallisen kosintansa +jälkeen. Mabel ei koskaan unohtaisi, kuinka hän tuona kesäiltana oli +tulla tuoksahtanut huoneeseen ja ilman mitään esipuhetta tai selitystä +huudahtanut: »Mabel, olen pahoillani, että olen pysynyt poissa. Minä +tahdon naida sinut. Ole minulle ystävällinen, sillä minä tahdon sinut» +— ja sitten hän oli ottanut hänet syliinsä omituisin rukoilevin elein. +Sensijaan että Mabel olisi työntänyt hänet pois, oli hän sietänyt +häntä, ja jotakin hänessä oli sulanut... Bobin lämpimät, vetoavat +käsivarret, hänen hehkuva poskensa painettuna tytön omaa vasten, hänen +sydänparkansa hurja pamppailu hänen rintaansa vasten, kaikki tuo +oli hillinnyt hänen suuttumuksensa ja kieltonsa vain leimahdukseen. +Nuorukainen oli nyt päässyt entisestä karkeasta, käskevästä, kömpelöstä +itsestään, ja hänen uusi vetoamisensa herätti neidossa uutta +vastakaikua. Mabel oli pehminnyt ja tullut puolittain äidilliseksi, +seisonut siinä ja kannatellut hartioillaan hänen hyväilyjensä painoa. + +Mabelilla oli tuo tunne häntä kohtaan vieläkin toisinaan. Bob-parka, +hän oli kärsinyt paljon, eikä kukaan ymmärtänyt häntä paitsi hän, +Mabel. Hän oli kuullut ääriviivat hänen suhteestaan Hannaan, mutta +oli tullut hänestä siihen vakuutukseen, että se kaikki oli nyt ohi; +eikä hän ollut niitä tyttöjä, että vaatisi miehiseltä hyveellisyydeltä +mitään mahdottomia ennen häitä. Tuo kaikki oli tapahtunut ennenkuin Bob +hänet tunsi... Neitonen uskotteli, että hän naimisiin mentyään siivosti +asettuisi. Tuollaiset aina asettuivat; Mabel piti miehestä, jossa +oli hiukan haukkaa, kunhan se vain tyyten loppui ennen avioliittoa. +Eivätkä Robertin hairahdukset Bulverhythen katulamppujen valossa +näyttäneetkään yhtä mustilta kuin Rotherin laakson valaisemattomilla +sivukujilla. Sitten olivat hänen vikansa vain syrjäisten kapakoiden +pikkusyntejä, pieniä vedonlyöntejä, pieniä velkoja, seikkailuja +sydänheitukoiden kanssa ja kapakan biljardipöydän ääressä. Hänestä Bob +näyttäisi jotakuinkin viattomalta lampaalta Leicester Squarella, ja +hän, joka paremmin tunsi maailman menon, voisi hymyillä tyrmistyneille +kyläläisille, jotka hänestä huolehtien antoivat hänelle vihjaavia +varoituksia... Entäpä, jos se olisi ollut Hugh Cousins, joka aina kävi +Lontoossa hummailemassa... + +Täten eriteltyään Bobin siveellisesti, hän yritti onnitella itseään, +että oli kihlautunut vakavaraiselle miehelle — vieläpä vanhasta suvusta +lähteneelle, kuten hän ystävättärilleen kertoi. Fullerit olivat kerran +olleet mahtavaa väkeä ja olivat vuosisatoja omistaneet Bodingmaresin. +Eivät he nykyisin paljoa komeilleet, mutta hyväsukuiset ihmiset +saattoivat tosiaan olla ulkonaisesta prameudesta välittämättä. Hän +oli menetellyt viisaammin kuin jos olisi ottanut Stanley Hugginsin. +Ja olihan Bob itse vanha rakas ystävä. Hän päätti katsella häntä +sellaisena ja puhui hänestä siihen tapaan Murielille ja muille — se +näytti sopivalta, koska nuorukainen oli kömpelö ja tyhmänlainen. +Joskus Bob häntä tympäisi, mutta hän oli komeannäköinen, hyväsydäminen +nuorukainen, eikä tyttö laisinkaan katunut, että oli häneen suostunut, +— ihmeellistä kyllä, mutta hän ei katunut. + +Robert puolestaan oli Mabeliin mielistynyt. Tämä oli hänelle ollut +turvapaikkana äkkiä uudelleen lisääntyneestä kauhusta. Nyt kun hänellä +oli Mabel, saattoi hän toisinaan unohtaa olevansa yksinään ja hänen +autiolla tiellään väijyi jotakin kummallista — tummia varjoja ja +omituisia valoja, jotka säikyttivät hänen lapsellista sieluaan ja +saivat sen etsimään oleellisten käsivarsien lohtua. Hän oli iloinen, +että oli kysynyt häneltä noin aivan äkkiä — vaikkei ollut sitä aikonut +ennenkuin oli kiitämässä portaita ylös. Tyttö oli ollut niin hellä ja +viehkeä hänen ottaessaan hänet syliinsä, hän oli näyttänyt muuttuneelta +ja vakavalta. Ja vaikkei hän koskaan sitten ollut näyttänyt ihan +samalta — eihän siihen ollut tilaisuuttakaan ollut, — oli hän jo +tuottanut hänelle paljon iloa. Hän oli herttainen tyttönen, jonka hipiä +oli pehmeä ja puuteroitu, tukka pöyheä ja sävy sievän siro, — eikä +mikään häijy lapsi. Bob vei hänet mielellään kävelylle, kuljetteli +häntä kernaasti, näytteli häntä mielellään ihmisille; hän toivoi Hannan +näkevän hänet Mabelin seurassa, — eipä niin, että Hanna koskaan olisi +nähnyt heitä yhdessä, mutta olihan hänen täytynyt kuulla... Hän oli +nyt lähtenyt High Tiltistä pois matkavankkureilla Rochesteriin... Oi, +Bob oli iloinen Mabelistaan ja aikoi olla hänelle hyvä. Hänestä tulisi +Mabelille oiva puoliso; hän pitäisi häntä niin tiukasti, että Hanna +suruisine loistoineen sulkeutuisi pois, niinkuin vaskilantti voi kätkeä +tähden. + +Hän oli myöskin mielissään, että oli päässyt Jimin ja Maryn ja +äitinsä suosioon, — hän ei olisi koskaan tunnustanut pitävänsä heidän +kunnioitustaan arvossa, mutta hän ei voinut olla siitä ylpeilemättä, +nyt kun oli sen jälleen saavuttanut. Jim menetteli mitä auliimmin pesän +jaossa, eikä Powlardkaan myötäjäisissä kitsastellut. Oli päätetty, että +nuoren parin tuli olla aivan itsenäinen ja asettua omalle pienelle +maatilalleen. Mabel olisi halunnut siirtää Robertin kaupunkiin, +mutta oli helppo nähdä, kuinka soveltumaton hän oli kaikkinaiseen +kaupunkielämään. Ja juuri silloin sattui kolmenkymmenen eekkerin +tila vapaaksi Bodiamin lähettyvillä. Huoneisto Campany's Hatchissa +oli uusi, ja Mabel saattoi hyvinkin nimittää tölliään huvilaksi. Jim +taas tarkasti maat ja talousrakennukset, huomaten ne sopiviksi. Noin +kolmannes pinta-alasta oli hedelmäpuutarhaa ja peltoa, loput luhtamaata +ja lammaslaidunta. Jim ja Powlard sopivat yhdessä talon sisustamisesta +ja karjakannan hankkimisesta, ja vastanaineiden oli määrä asettua sinne +Mikonpäivän aikaan. + + + + +33. + + +Häät vietettiin Bulverhythessä, ja ne olivat komeat kaupunkilaiskemut. +Vieraat otettiin vastaan kahdessa palatsimaisessa salissa Devonshiren +hotellissa, jonne oli kutsuttu melkoinen joukko ihmisiä — enimmäkseen +Mabelin ystäviä, kimakasti rupattelevia tyttöjä ja aivan nuoria miehiä. +Nämä viimemainitut raivostuttivat Robertia lausumalla morsiamen kättä +puristaessaan: »Särkyneestä sydämestä toivotan sinulle onnea, Mabel.» +Sulhasen vieraat ryhmittyivät mieluummin yhteen ja töllistelivät muuta +joukkoa. Jokaiseen teki tilaisuus juhlallisen vaikutuksen, — Fullerit +olivat sen tällä kertaa hyvin järjestäneet. Morsiamella oli valkoinen +satiinipuku ja pitsihuntu ja morsiusneidoilla neilikkavihot. Hääkakku +oli kolmikerroksinen, ja tarjottiin oikeaa samppanjaa, joka kutkutti +kitalakea ja oli tukehduttaa juojan ennenkuin tämä ehti sen niellä. + +Jim oli sulhaspoikana, voitonriemuisin mielin, mutta samalla +hämmentyneenä. Maryllä oli uusi puku, jonka tiukka kuosi paljasti +tähän asti aavistamatonta lupaavaa uhkeutta ja sai Weightsin Pepperin +tuumimaan, että vieläkin oli tie avoinna liittoon Bodingmaresin +kanssa. Clem ja Polly näyttivät yhtä noloilta ja vakavilta kuin omissa +häissään — Polly oli verhonnut sinisen pukunsa purppuraharsolla, jotta +se näyttäisi ikäänkuin uudelta ja jollaiseen hänellä ei ollut varoja, +ja Bulverhythen muodinmukaisten nuorten naisten keskellä hän epäili +sommittelunsa tulosta, vaikka se oli näyttänyt varsin ihmeelliseltä +hänen pienen makuuhuoneessa olevan kuvastimensa ja Clemin ihailevien +katseiden edessä. Elizabeth näytti nuorelta ja ketterältä ystävällisen +vaiteliaan aviomiehensä rinnalla, jonka arvosteleva ilme näkyi tänä +iltapäivänä korostavan silmäkulmia pitentäviä vanhuudenryppyjä. + +Kun juhlallisuus oli ohi ja vastanaineet lähteneet kuherrusmatkalleen +Wightin saarelle, palasivat Bodingmaresin, Pookwellin ja Marsh +Quarterin väet yhdessä Salehurstiin. + +»Ne olivat upeat häät», virkkoi Jim, »sellaiset, joita meidän kelpaa +ikämme muistella». + +»Eipä niin, että unohtaisimme Cleminkään häitä», sanoi Elizabeth, +hymyillen nuoremmalle pojalleen. + +»Entä omat hääsi, muijaseni?» kysyi hänen miehensä. + +»Kenties ei meiltä vieläkään ole häät loppuneet», haastoi Elizabeth, +salavihkaa vilkaisten Maryyn. Häneltä ei ollut jäänyt huomaamatta +Pepperin käyttäytyminen tänä iltapäivänä, ja hän vainusi uusia +avioliittosuhteita, mutta hänen tytärpuolensa katkaisi ripeästi +romaanin. + +»No, äiti, jätähän moiset tyhmät jaarittelut. Jos luulet, että vanha +Pepper, josta et itsekään huolinut, juoksee minun perässäni, niin olet +surkeasti erehtynyt, en muuta sano. Hän ei ennen tätä iltapäivää ole +koskaan minuun vilkaissutkaan eikähän tänäänkään katsellut minua, vaan +ruumiinmukaista pukuani, kuten kaikki saattoivat selvästi nähdä, joiden +silmät eivät olleet sumussa. Ja ottaisinko minä itselleni miehen, joka +ei edes osaa säädyllisesti solmia saappaittensa raksinauhoja...?» + +»Bob näytti aika hienolta uudessa puvussaan», sanoi Clem; »ei voinut +nähdä, kuinka housut oli korjattu». + +»Ja Mabel sitten!» huudahti Elizabeth. »Eikö hän ollut ihmeellinen +hunnussaan — ihan kuin enkeli!» + +»Pikemminkin kuin palanen kylmää linnunpaistia ruokakaapissa», virkkoi +Mary; »hän ei ulkonäöltään ollut parhaimmillaan». + +»En ole koskaan pitänyt Mabelin ulkonäköä minään erikoisena», +rohkaisihe Polly huomauttamaan, »ja hän paljasti tavattoman paljon +ihoaan». + +»Jätähän tuo», virkkoi hänen miehensä säyseästi; »sinä parjailet aina +kälyäsi. Tällä kertaahan Bob osoitti hyvää makua.» + +»Bob on menetellyt mainiosti», sanoi Jim, »tosiaankin kun ajattelee, +mitähän on tehnyt ja mitähän olisi saattanut tehdä... Niin, se panee +tosiaan miettimään.» + +Hän nojautui taaksepäin istuimellaan, ja hänen kellonvitjansa +valahtivat pulskasti esiin. + + + + +34. + + +Campany's Hatch sijaitsi kaukana idässäpäin Salehurstista ja High +Tiltistä Bodiamin pitäjässä lähellä sitä kohtaa, missä Rother laskee +Kent Ditchiin Ethnamin alapuolella. Siinä oli uusityylinen, punainen, +jokseenkin jylhä tiilirakennus, joka pieneltä töyryltä katseli unisesti +virtaavaan Rotheriin, ja rykelmä ulkohuoneita, enimmäkseen noin +satavuotiaita, tiilikattoisia ja tervalaudoilla vuorattuja. Rother +virtasi ohi tiheäin kaislikkojen välitse, joissa aina tuntui hiukan +tuulen suhinaa samalla kuin omituista voihkinaa veden kaivossa. Mabel +kuuli sitä öisin, ja joskus hän virui valveillaan sitä kuunnellen. +Se näkyi olevan osana maalaisyön hiljaisuudesta, joka oli häntä +kammottanut ja häirinnyt hänen tultuaan uuteen kotiinsa häämatkaltaan. +Se oli raskasta hiljaisuutta, jota jokainen yön hiipivä, huokaileva +ääni tuntui korostavan, niinkuin taivaalle siroitellut tähdet näkyivät +korostavan sen maaseutuista pimeyttä katulyhtyihin ja kaupungin +punervaan hohteeseen tottuneille silmille. + +Yöt peloittivat Mabelia; ne erosivat niin kovin päivistä. Tätä ennen +hän ei ollut koskaan aavistanut, että maaseudussa oli jotakin outoa ja +kammottavaa. Päivän valossa kentät näyttivät kylläkin yksitoikkoisilta +ja kesyiltä; hän ei voinut nähdä niissä mitään kaunista enempää +kuin hänen puutarhansa perällä sijaitsevassa rämeenkaistaleessa, +joka idässä kapeni, kun Sussexin vuoret kohtasivat Kentin vuoret +laakson käänteessä, Rotherin kuorsatessa hitaana virtana kaislojen ja +latvottujen puiden välitse ja jonkun punaisen purjeen silloin tällöin +välähtäessä sen pinnalla. »Seutu täälläpäin on varsin tavallinen», +kirjoitti hän ystävättärelleen Murielille, »lakea ja arkinen, kuten +sinä kai sanoisit, ja kaikki niin vanhaa...» + +Mistä siis johtui, että tämä tavallinen, jokapäiväinen seutu öisin +sai niin kummallisen ilmeen, että hän tunsi olevansa muukalainen +vieraassa maassa? Viruessaan vuoteessaan harsomaisessa, kaupungissa +valmistetussa yöpuvussaan, tähystellen tummaa tähtitaivasta, kuunnellen +kaislojen huo'untaa ja laineiden voihkimista niiden kutoutuessa +uinailevaan yleiseen äänettömyyteen, tunsi hän itsensä omituisen ja +kammottavan yksinäiseksi, pieneksi poloiseksi maanpakolaiseksi, joka +lämmintuntuisilta valaistuilta kaduilta oli eksynyt epäystävällisen +tienoon yksinäisyyteen. Tavalliset, kotoiset pellot näkyivät saavan +villin ja etäisen sävyn; ulkorakennukset tutunomaisine sakaroineen +ja riippuvine räystäineen, metsät, jotka Padghamista ulottuivat alas +rämeen reunalle laakson toisella puolella, tähtiä tavoittelevain +Ewhurst Hillin tutunomaisten harjanteiden ääriviivat, kaikki näytti +hämäräperäisesti uhkaavalta, vihaiselta ventovieraalta. Hänen +vieressään lepäävä aviomieskin, nyt hänelle niin tuttu ja tavanomainen, +päivisin hänen leikkitoverinsa, kumppaninsa ja herransa, tuntui +nyt osallistuvan tästä kaikesta vieraasta, olevan hänestä satojen +penikulmien päässä, vaikka koskettikin hänen kylkeään. Bob kuului tähän +tummaan, epäystävälliseen seutuun, oli muovattu sen savesta; tienoon +tuntu oli tunkeutunut häneen, hänen ihonsakin tuoksahti sen mullalta. + +Päivällä Mabel nauroi itseään öisen kammonsa vuoksi. Päivät olivat +täynnä touhua ja tilaisuutta — maalaiselämä ei vielä ollut alkanut +näyttää hänestä yksitoikkoiselta. Hän kulutti aamunsa siistimiseen +ja keittämiseen. Hän oli tavattoman ylpeä vierashuoneestaan +(nuhteli Robertia nasevasti, kun tämä nimitti sitä päivähuoneeksi), +verhoiluistaan, kretonkiuutimistaan ja pianinostaan. Hän piti +hauskana pyyhkiä tomua maljakoista ja koruesineistä, joita oli saanut +häälahjoina, kattoi mielellään puolisonsa päivällispöydän ruokasaliin +ja oli hyvillään havaitessaan, että hän jo oli saanut opetetuksi tälle +hiukan parempia pöytätapoja. + +Iltapäivät olivat vähemmän mielenkiintoisia kuin olisi sopinut +odottaa. Mabel ei käynyt vieraisilla naapuriensa luona. Pari käyntiä +toisissa taloissa oli saanut hänet vakuutetuksi, että niiden asukkaat +olivat varsin tavallista väkeä. Hän tunsi pettymystä siitä, että +paremmat ihmiset eivät heillä käyneet; hän oli uskotellut itselleen, +että huvilat ja pappila antaisivat tunnustuksensa Robertin vanhalle +suvulle. Mutta kirkkoherra ei käynyt muuta kuin kirkkoherrana ja +lopetti senkin, sitten kun Robert oli lausunut hänelle mielipiteensä +valtiokirkosta. Sillankorvassa sijaitsevan mökin kaksi vanhaa neitiä +eivät koskaan pysäyttäneet rillojaan Campanyn portille, ja rouva +Simpson-Scott Fowl-brook Housesta näkyi tuumivan, että hän kylläkin +saattoi olla kauppasuhteissa rouva Robert Fullerin kanssa, vaikkei +yhteiskunnallisesti häntä tuntenutkaan, ja saapui itsepintaisesti +taloon voita ja munia ostelemaan, kunnes vihdoin huomasi erehtyneensä. + +»Joskus autamme tuttaviamme», virkkoi Mabel ylväästi, »mutta me emme +palvele varsinaisia ostajia». + +Rouva Simpson-Scott töllisti häneen ja kysyi vielä samana iltapäivänä +kirkkoherralta, tiesikö tämä, mistä ihmeestä Campany's Hatchin uusi +haltija oli keksinyt vaimonsa. + +Mabel huomasi, että hänen odotettiin käyvän niiden naisten seurassa, +jotka käyttivät esiliinaa kaiken viikkoa ja sunnuntaisin mustia, +luuhelmillä koristettuja viitankauluksia, jotka voimakkaasti +tuoksahtivat kanvertille. Hänen odotettiin löytävän huvia tukevien, +karkeakätisten tyttöjen lörpöttelystä, jotka puhuivat vasikoista +ja kananpoikain ruokkimisesta ja osoittivat hilpeää riemua +nähdessään vanhoja amerikkalaisia seikkailufilmejä, jos he joskus +miespuolisten jalomielisyydestä tai hellyydestä riippuen pääsivät +eläviinkuviin. Hän kiukutteli ja sanoi itselleen, että hän oli mennyt +naimisin herrasmaanviljelijän kanssa, joten hänen ei voitu odottaa +viljelevän kanssakäymistä henkilöiden parissa, joilla ei ollut +minkäänlaista hienostumisen vaistoa tai tahtoa. Eipä niin, että hänen +herrasmaanviljelijälläänkään oli. Tämä viihtyi Mabelin halveksimain +naisten aviomiesten ja isäin seurassa, vaikka Mabel ponnistelikin +saadakseen hänet tajuamaan onnensuuruutensa. + +Hänen vierailunsa rajoittuivat siis sukulaisten perheisiin, ja +täälläkin hän tapasi paljon nöyryyttävää. Elizabeth oli kun olikin +naimisissa maalaiskirjeenkantajan kanssa, ja vaikkei se seikka ollut +kiusannut Mabelia ystävättärenä, kiusasi se häntä suuresti nyt, kun +hän oli miniä. Pookwell taas oli vähäpätöinen tölli, ja Clem ja Polly +olivat aivan tavallisia. He elelivät aivan kuin työmies ja hänen +vaimonsa; kerran sinne saapuessaan Mabel tapasi Pollyn siistimässä +Clemin jäljiltä, joka oli ottanut ammekylvyn keittiössä... Ihmekö +siis, ettei Bob voinut käsittää, miksi hän ei saanut koskaan peseytyä +keittiönaltaassa. Mabel ei halveksinut heitä siksi, että he olivat +köyhiä, — eipä tietenkään; köyhyys oli usein varsin hienostunutta, — +mutta he olisivat voineet pitää päänsä pystyssä ja kätensä siistinä, +sensijaan että vaipuivat ympäristönsä tasalle. + +Bodingmaresissa oli vähän parempaa. Toinen satoisa kesä oli johtanut +uusien porsliinien ja ikkunaverhojen ostoon, ja Jimin hyvä onni ja +menestys oli tuottanut hänelle arvonantoa Bodiamissa asti. Mabel +päätti, että hän voi hyvällä syyllä nimittää häntä herrastilalliseksi, +ja otti joskus hiukan osaa hänen ylpeyteensä, kun hän näytti hänelle +lupaavaa turnipsivainiotaan tai uutta sonnimullikkaa tai puhui +taitavasta ja kokeneesta karjantuntijasta, joka tulisi hänelle +Churchsettlesta. Bodingmares oli vankka, hyvässä maineessa ja +kukoistava, ja sen arvokkuutta tehostivat huolellisesti lakaistut +lattiat, puhtaat lakanat ja kuparipannut. Tietysti oli paljon +loukkaavaakin — keittiössä aterioiminen, paitahihasillaan oleskelu ja +työmiesten tallustelu sisälle ja ulos ikäänkuin ei olisi minkäänlaista +juopaa heidän ja heidän isäntäväkensä välillä ollutkaan. Mutta +ylimalkaan Mabel antoi tunnustuksen Bodingmaresille ja ylisteli sitä +ystävilleen »vanhanaikaisena, omamallisena, todellisena herraskartanona +ja niin poispäin — joka oli kuulunut Fullereille jo vuosisatoja». + +Näin vietti Bobin vaimo päivänsä pienessä ylpeydessä, pienissä +ponnistuksissa ja pienessä seurustelussa ja virui yönsä valveilla, +yksinäisenä ja ikäänkuin vilussa värjöttäen, peläten pimeyttä ja +äänettömyyttä seudulla, jolla hän oli vieras. + + + + +35. + + +Clemille ja Pollylle ei koskaan juolahtanut mieleenkään kadehtia +Campany's Hatchia — ei ainakaan Clemille; ja jos Polly olisikin jotakin +kateutta tuntenut, piti hän sen omana salaisuutenaan. Robert oli aina +ollut niin paljoa vanhempi veli... Hänellä oli aina ollut enemmän rahaa +kuin Clemilla, enemmän vapautta, hänelle oli oltu huomaavaisempia, ja +nyt näytti vain luonnolliselta, että hän eli itsenäisesti somalla, +pienellä tilallaan, sillä välin kun Clem vaimoineen asui työläisen +nelihuoneisessa mökissä ja ahersi uutterasti kaiken päivää toisten +hyväksi. Sitäpaitsi oli Mabel herrasnainen; eipä niin, että Clem +sellaisista paljoa välitti — mitä enemmän hän katseli Mabelia, sitä +kiitollisempi hän oli, ettei hänen oma vaimonsa moista arvonimeä +vaatinut, — mutta yhtä vähän hän olisi ryhtynyt pyytämään hienoa neitiä +asumaan Pookwellissa, pesemään lattioita ja puolisonsa paitoja, kuin +olisi katsonut sopivaksi pitää rotutammaa maalaistalon tallissa. Mabel +oli erilaista rotua, ja häntä oli ruokittava ja kohdeltava erilaisesti, +jottei hän tärveltyisi. + +Mabel puolestaan ei paljoa uskonut Clemin ja Pollyn aviolliseen +lempeen. Edellinen ei voinut todella rakastaa vaimoaan, tuumi hän, +sillä silloin ei hän olisi sallinut hänen niin paljoa uurastaa. Clem +ei edes osoittanut hänelle sitä huomaavaisuutta, jota Mabel vihdoin +oli onnistunut Robertille opettamaan. Clem istuskeli paitahihasillaan +sanomalehteä lukemassa vaimon pestessä teekaluja; Clem ei koskaan +avannut hänelle ovea, kuten Mabel oli huolellisesti opettanut Robertin +tekemään; ja hän näkyi odottavan, että Polly pesisi ja paikkaisi hänen +vaatteensa, puhdistaisi hänen asuntonsa ja keittäisi hänen ruokansa +pitäen sitä kaikkea aivan luonnollisena asiana. + +»Mikset teetä tuota miehelläsi?» kysyi Mabel eräänä päivänä tavatessaan +Pollyn polttopuita pilkkomassa. + +»Clemillähän on omat työnsä.» + +»Mutta Robert ei mitenkään sallisi minun pilkkoa puita. Voisin lyödä +sormiini.» + +»Clem tietää, etten minä lyö sormiini.» + +»Mutta puiden pilkkominen ei ole naisten työtä. Minua hävettäisi sitä +tehdä. Tuo kirves on sinulle liian raskas, eikä ihmekään, että kätesi +ovat karkeat ja kovat, kun niitä tuolla tavoin käytät.» + +»Käteni kelpaavat kyllä», virkkoi Polly, alkaen suuttua. »Minusta on +parempi, että minulla on työkykyiset kädet kuin hyödyttömät valkoiset», +ja hän silmäili hetkisen Mabelin käsiä. + +»Älähän välitä minun puheistani», sanoi hänen kälynsä hyvätuulisesti. +»Mutta minä olen päässyt niin hyviin tuloksiin Bobin kasvattamisessa, +että ajattelin sinusta maksavan vaivan yrittää siloitella Clemiäkin. +En ole koskaan nähnyt mitään tökerömpää kuin se tapa, jolla aviomiehet +täälläpäin käyttäytyvät, he kun odottavat vaimojensa ahertavan +heidän hyväkseen aamusta iltaan. Rohkenen väittää sen olevan silkkaa +tietämättömyyttä; heille ei ole koskaan opetettu kuinka herrasmiesten +tulisi kohdella naisia. Mutta se, joka on tottunut hienostuneisiin +tapoihin, voi saada ympäristössään paljon muutosta aikaan.» + +»En halua mitään muutosta, kiitos», selitti Polly. + +Mabel kohautti olkapäitään, ja he alkoivat haastaa muusta, kunnes Clem +astui huoneeseen, iloisesti huutaa hoilahduttaen: + +»Hei, muijaseni, missä on teeni?» + +Eipä hänen käytöksensä aviomiehenä tosiaan ollut hienojen +kaupunkilaistapojen mukaista. Hän noudatti Rotherin laakson vanhoja +tottumuksia, joissa epäitsekäs ja harras rakkaus oli usein kätkettynä +karkean ja kylmäkiskoisen pinnan alle. Mutta Pollykin oli naapuristonsa +ja sukupolvensa lapsi eikä halunnut miehessään mitään muutosta. +Päinvastoin hän olisi joutunut kovin hämilleen, jos Clem olisi +rientänyt hänelle ovea avaamaan, mitä Mabel aina odotti mieheltä, +tai olisi ryhtynyt kiilloittamaan omia saappaitaan tai auttamaan +häntä lakaisemisessa ja pesemisessä. Clem uurasti hänen hyväkseen +uutterasti aamusta iltaan, ei koskaan sallinut sukulaistensa hänelle +ylvästellä ja osoitti hänelle hienotunteisuutta kaikissa heidän +yhdyselämänsä tärkeimmissä asioissa, joissa Mabelin mittapuu ei olisi +kokonaan kieltänyt omavaltaisuuttakaan. Näin ollen Polly kernaasti +soi hänen nauttia iltaleponsa kotiaskareiden häiritsemättä, ottaa +ammekylpynsä takkavalkean edessä vaimonsa vaivoja ylenmäärin säälimättä +ja istua paitahihasillaan piippuansa poltellen kuulematta moitteita +hienostumisen puutteesta. + +Sekä Polly että Clem tunsivat katkeraa pettymystä, kun he edelleenkin +pysyivät lapsettomina. Clem suri sitä enemmän vaimonsa vuoksi kuin +omasta puolestaan; eihän heillä ollut liiaksi maallista hyvyyttä, +ja hän oli aivan tyytyväinen heidän nykyiseen yhdyselämäänsä; mutta +hän tiesi, kuinka Polly aina oli rakastanut lapsia ja että tyttö oli +mennyt hänen kanssaan naimisiin siinä luottamuksellisessa toivossa, +että hänelle syntyisi lapsi. Clem oli niin usein nähnyt hänen pitävän +toisen naisen pienokaista sylissään, että tuntui julmalta ajatella, +ettei hän ehkä koskaan saisi kantaa omaansa käsivarsillaan. Nykyisin +täytyi Clemin olla hänen lapsensa, ja hän mukautui yhä enemmän Pollyn +rakkauden äidilliseen sävyyn, hellään huolenpitoon ja hoivailuun, +suojelevaan ja lohduttavaan tuntuun hänen hyväilyissään. Polly ei +koskaan valittanut eikä nureksinut, ja hänen alistumisensa herätti +hänessä vastaavaa uhrautuvaisuutta, niin että hän useinkin oli nöyrä ja +lempeä, milloin muutoin olisi ollut jokseenkin intohimoinen, ja antoi +äidille etuoikeuden vaimon rinnalla. + +He eivät voineet olla tuntematta tuskallista pistosta kumpikin, +kuullessaan Mabelin odottavan pienokaista. Tämä oli nyt ollut +naimisissa hiukan toista vuotta eikä hän kaivannut lasta. + +»Minä en pidä lapsista», sanoi hän tuskitellen, »enkä luule itseäni +kyllin vahvaksikaan». + +»Näytäthän sinä varsin vahvalta», sanoi Polly. + +»Lapsista on vaivaa ja kulujakin; se tuntuu kovin kiusalliselta.» + +»Luulen Bobin olevan mielissään.» + +»Hm, Bob — tietysti Bob on. Hänen ei tarvitse siitä vaivaa nähdä.» + +»Mutta kuluja hänelle tulee.» + +»Ei hän sitä sure. Kunhan meillä vain on kylliksi vaatteisiimme, +ruokaamme, juomaamme ja talon pystyssä pitämiseen, on hän tyytyväinen. +Hän ei koskaan ajattele edistystä.» + +»Mutta kertoihan hän juuri viime keskiviikkona Jimille, että aikoi +ostaa ne viisitoista eekkeriä niittyä, jotka ovat myytävänä, jos vain +saa tänä syksynä kauroistaan hyvän sadon.» + +»En minä sellaista edistystä tarkoita; se on varsin arkista ajattelua. +Minä tahtoisin elää hienommin ja pitää palvelijattaren — sellaisen, +joka voisi tarjoilla pöydässä. Ja nyt hän paiskaa minulle lapsen. Minun +täytyy uurastaa entistä enemmän.» + +»Älä sure; kyllä kai hän avaa oven sinulle edelleenkin», virkkoi Polly +häijysti. + + + + +36. + + +Sen vuoden aikana, jonka Robert oli ollut naimisissa, hän oli vain +vähän nähnyt Hannaa. Tämä oli palannut High Tiltiin pari kolme kertaa. +Kerran Robert oli tavannut hänet ja sanonut: »Hyvää huomenta, rouva!» +varsin äänekkäästi, ja toisella kerralla hän oli nähnyt hänet etäällä +kävelemässä Dariuksen kanssa Megrimsin mäkeä ylöspäin. Mutta he eivät +olleet koskaan muuta kuin tervehtineet eivät olleet koskaan haastelleet +eikä hän tiennyt, mitä Hanna ajatteli hänen avioliitostaan. + +Hannan tilapäinen läsnäolo ei ollut tuottanut Robertille mitään +levottomuutta. Hänen avioliittonsa oli parantanut loukatun ylpeyden +haavan; hän saattoi pitää päänsä pystyssä; hän oli osoittanut +Hannalle, että hänen mahtinsa oli murrettu. Sitäpaitsi oli High Tilt +kahdeksan kilometrin päässä Campany's Hatchista, joten hänellä ei +ollut alituista vaaraa Hannaa kohdata, eikä hän useinkaan tiennyt +hänen käyneenkään ennenkuin hän oli jo jälleen lähtenyt. Sitäpaitsi +oli hänen avioliittonsa saanut aikaan valtavamman muutoksen hänen +elämässään kuin hän oli luullut. Se ei ollut tavallisen lemmensuhteen +pelkkä vahvistuminen ja kodistuminen. Mabelilla oli häneen ihmeellinen +vaikutusvalta, jollaista ei kellään tytöllä, ei edes Hannalla ollut +aivan samalla tavalla ollut. Mabel hallitsi häntä järjestämällä +hänen elämänsä mukavaksi, ja Bob maksoi hänelle kaikki noudattamalla +hänen vaatimuksiaan pikkuseikoissa. Bob totteli häntä vähäpätöisissä +asioissa: noutamisessa ja kantamisessa, nostamisessa ja avaamisessa +— ja hänen tottelemisensa oli välttämätöntä, — kun taas Mabel +suuremmissa, henkilökohtaisemmissa asioissa alistui hänen tahtoonsa. + +Ylipäänsä Bob oli onnellinen. Hänen maatilansa oli hänelle tärkeä +asia, ja kun se oli heti alussa hyvin varustettu elukoilla ja kun +hänellä oli sekä pääomaa että kokemusta, ei se toistaiseksi ollut +tuottanut hänelle paljoa levottomuutta. Hän uurasti oman tilansa +hyväksi niin keskitetyn tarmokkaasti kuin ei koskaan olisi Jimille +uurastanut; sitäpaitsi ei hän enää tuntenut mitään kiusausta +seikkailuihin. Hänen vaistonsa olivat tyydytetyt, ja hän oli kiintynyt +peltoihinsa niin uskollisesti, ettei koskaan ollut osoittanut samaa +kiintymystä Bodingmaresin vainioihin. Hänen mielenkiintonsa keskittyi +tuohon maalaiseen punaiseen rakennukseen kunnioitusta herättävine +ulkosuojineen; hämärät, epämääräiset halut eivät enää viekoitelleet +häntä pois velvollisuuksistaan. Tuntematon seikkailu ei enää viittonut +hänelle taivaanrannalta. + +Oli ehkä ihmeellistä, ettei hän kuullut sen kutsua, sillä ei hän +suinkaan vielä ollut kutsujaa tavoittanut ja omakseen saanut. Campany's +Hatchissa ei ollut mitään seikkailullista enempää kuin Mabelissakaan — +kaiken uuden niissä hän oli oppinut noin viikon kuluttua. Eipä niin, +että Robert koskaan oli tietoisesti seikkailuja etsinyt. Kutsu oli aina +tullut hänen aistiensa hämäränä hämmennyksenä, ja sitä totellakseen +hän oli juossut vain lähimpään kapakkaan... Mutta tämäkään hänen oman +miehuutensa levoton ärsytys ei häntä enää yllyttänyt. Se oli tyydytetty +ja kuuro. Se oli tiivistynyt ja kovettunut sen nälkiintyneen surun +syvyyden yläpuolelle, joka yksinään olisi voinut vastata kutsuun +taivaanrannalta, niinkuin syvä vastaa syvään. Hänen rakkautensa +Hannaan oli hautaantunut sen vaistojen tyydytyksen alle, jonka Mabel +ja Campany's Hatch olivat saaneet aikaan. Hän uskottelihe rakastavansa +Mabelia. Tämä oli toisinaan ärsyttävä, ja silloin tällöin vaihdettiin +heidän välillään teräviä sanoja, mutta ylimalkaan hän oli sievä, mukava +lapsonen, ja Robertin elämä hänen kanssaan oli kuin uneliasta lepoa +hänen Hannaa kosiskellessaan kokemiensa myrskyjen ja hänen yksinäisen +elämänsä näännyttävän kuivuuden jälkeen. + +Heidän avioelämänsä alussa, kun hän oli ehtinyt herättää Mabelin +intohimot, kyseli tämä häneltä paljon Hannasta, mitä ei ollut koskaan +tehnyt heidän kosiskeluaikanaan. Mabel näkyi haluavan vaimentaa +mustasukkaisuutensa, ja Bobin avulla hän oli siinä onnistunutkin. Bob +oli vakuutellut hänelle, että kaikki oli ohi ja että hänen tunteensa +Mabelia kohtaan olivat aivan toista kuin mitä hän oli tuntenut Hannaa +kohtaan — mikä oli totta, vaikka Bob olisi häntä tyynnyttääkseen +kyllä valehdellutkin kuinka paljon tahansa. Mabel oli uskonut hänen +vakuuttelunsa, ja pian näkyivät kaikki hänen epäluulonsa haihtuneen. +Juorut eivät High Tiltistä saapuneet Bodiamiin asti kuin vallan +hämärtyneinä, eikä Hannan liikkeitä tunnettu eikä pidetty silmällä. +Mabel oli varma miehensä rakkaudesta ja ylpeili hänestä, kun hän +osoitti edistyvänsä opetetuissa hienoissa tavoissa. + +Mutta kun hän tiesi, että hänelle oli syntymässä lapsi, näkyi osa tästä +luottamuksesta haihtuvan. Syyt olivat epäilemättä osaksi ruumiillisia, +mutta Mabel myöskin epäili puolisoaan, koskei hän enää luottanut +omaan ulkonäköönsä. Hän sanoi itselleen, että hän oli »väritön», eikä +odottanut Robertin pitävän hänestä kivuloisen näköisenä yhtä paljon +kuin jos hän olisi näyttänyt terveeltä. Hän sanoi, että se oli häpeä, +ja valitti katkerasti ystävälleen Murielille, koska Polly ja Mary eivät +osoittaneet myötätuntoa eikä edes Elizabeth voinut käsittää, kuinka +sellaisia toiveita kuin Mabelin kukaan saattoi tervehtiä muuta kuin +suurella ilolla. + +Muriel myönsi, että se oli häpeä ja että miehet olivat kaikki +samanlaisia. Hän yhtyi Mabelin inhoon sen johdosta, että hänen miehensä +vielä vietti monet illoistaan »Kuninkaan päässä», sensijaan että olisi +istunut kotona vaimonsa luona. + +»Vähin, mitä hän saattaisi tehdä, olisi luopua siitä ja osoittaa +minulle hiukan huomaavaisuutta nyt, kun olen näin huonona.» + +»Ne ovat kaikki samanlaisia», sanoi Muriel. + +»Minulla on yksinäni niin ikävä — minä väsyn ompelemiseen.» + +»_Ma belle_, jos sallit minun sanoa, niin teit erehdyksen, kun koskaan +päästit häntä illalla ulos. Miehellä ei ole oikeutta kuluttaa iltojaan +kapakassa, kun kerran on mennyt naimisiin.» + +»Minä en voinut häntä estää. Ka, hän kävi 'Kuninkaan päässä' jo kaksi +viikkoa sen jälkeen, kun olimme tänne muuttaneet. Hänellä oli näet +pahoja tapoja jo ennen avioliittoaan; mutta enhän minä toki luullut +hänen niitä jatkavan. Hän sanoo, että tämä on hänelle ainoa tilaisuus +tutustua seudun maanviljelijöihin, kosken minä halua, että he aina +käyvät talossa.» + +»Tapaileeko hän koskaan sitä naista, johon hän ennen oli niin +kiintynyt?» + +»Ei — tietysti ei. Miksi sitä kysyt? Kuka on sinulle kertonut, että hän +oli kiintynyt johonkuhun naiseen?» + +»Sinä itse, rakas ystävä, silloin kun hän alkoi sinua lähennellä. Ja +asiasta on paljon juoruttu...» + +»Ei senjälkeen kun hän meni naimisiin!» + +»Ei, ei — mutta minusta vain tuntui omituiselta, että hän on niin +paljon ulkona. Mitä hän kapakassa tekee? Eihän hän toki juoppo liene.» + +»Eipä suinkaan — en voi sanoa nähneeni häntä liian liikutettuna +senjälkeen, kun menimme naimisiin, vaikka hän kuulemma sitä ennen +joskus maistoi enemmän kuin olisi ollut kohtuullista.» + +»Mitä hän sitten 'Kuninkaan päässä' tekee?» + +»Hän tapaa niitä naapuriston miehiä, kuten sinulle kerroin. Ja pelaa +biljardia ja harjoittaa typeriä urheiluja, kuten keihäänheittoa; ja +niillä on tupakkakonsertteja ja kokouksia, — Bob sanoo aikovansa +liittyä druideihin. Mutta ethän sinä Muriel vain luulle, että hän +juoksee kenenkään perässä...?» + +»En tietenkään, _ma belle_. Minua vain ihmetytti, että hän liikkuu niin +paljon ulkona; mutta nyt kyllä tajuan, että asia on niinkuin sanot; +hän tapaa naapuriston miehiä. Varmasti hän on uskollinen... Hänellä on +luotettava ilme, ja vain siksi, että kaikki miehet ovat samanlaisia, en +voinut olla tuumimatta — varsinkin, kun on niin paljon huhuiltu...» + +»Huhuiltu mitä? Ei meidän avioliittomme jälkeen.» + +»Ei, johan sen sanoin — tarkoitan vain niitä vanhoja huhuja. Olen +moneen kertaan vakuuttanut olevani varma, että hän on kunnon mies. +Luulen, rakas ystävä, että käyt levottomaksi. Parasta, ettet sallisi +hänen sitä nähdä — se juuri hänet pilaisikin.» + +Mutta Mabel ei voinut sitä puolisoltaan salata. Hän oli nyrpeä ja +hermostunut, ja Murielin sanat saivat sairaloisen otteen hänen +mielikuvituksessaan. Kuitenkin kaikitenkin oli varsin kummallista, että +Bob oli niin paljon poissa. Mabel oli sitä aina vastustellut, mutta +Bob ei halunnut mitenkään muuttaa tapojaan, edes nytkään, kun hän oli +näin sairaana ja kurjana. Tietenkään ei ollut heidän avioliittonsa +jälkeisinä lähikuukausina ollut kysymys mistään uskottomuudesta. +Vaimo oli vallan varma, että mies oli tosiaankin käynyt tapaamassa +naapuriston maanviljelijöitä, joiden hän ei halunnut käyvän talossa. +Mutta nyt... nyt kun hänen ulkonäkönsä oli riutunut... nyt kun hän +oli väsynyt ja haluton ja — hän myönsi sen, vaikka puolustelihe — +tuskitteleva? Ehkä Bob oli antautunut jonkun muun pariin ajan ratoksi, +kunnes Mabel olisi jälleen entisellään — tai ehkä hän oli palannut sen +mustalaisnaisen luo? Tämä ajatus kiusasi häntä enemmän kuin edellinen +— Mabel olisi voinut sietää tuntematonta kilpailijatarta paremmin kuin +kilpailijatarta, jota hän jo oli oppinut pelkäämään. Se ajatus piinasi +häntä, ja vihdoin hän tuli lausuneeksi sen ilmi. + +»Bob, tapaatko sinä nykyisin koskaan Hanna Ideniä?» + +Toinen luki Sussexin sanomalehteä takkavalkean ääressä ennenkuin menisi +pelloilleen, ja vaimon täytyi toistaa sanansa ennenkuin ne kiinnittivät +hänen huomionsa. Bob säpsähti hiukan. + +»En, en tietenkään. Mistä sellainen ajatus yhtäkkiä on pistänyt +päähäsi?» + +»Enpä tiedä... kun sinä käyt niin usein kylässä ja jätät minut +yksikseni...» + +»Minähän käyn vain 'Kuninkaan päässä'. Sanoithan, ettet siitä välitä.» + +»Tähän asti en juuri välittänytkään. Mutta nyt voin niin huonosti...» + +Robert punastui. Tuskitteluillaan ja voivotteluillaan Mabel aina +tärveli hänen luonnollisen, yksinkertaisen ilonsa lähestyvästä +isyydestään. Hän ei voinut käsittää, miksei vaimo ollut yhtä mielissään +ja toivehikas kuin hän. Mutta hän vastasi hänelle lempeästi, sillä +vaikka se ärsyttikin häntä, vetosi vaimon tila hänen varsin miehiseen +säälintuntoonsa. + +»Olen pahoillani, ettet tunne voivasi hyvin, pikku rukka. Mutten minä +tiennyt sinun välittävän käynneistäni — enhän minä koskaan viivy +myöhään ulkona.» + +»Mutta illat ovat ainoa rauhallinen tovi, jonka saamme yhdessä viettää.» + +»On meillä muitakin aikoja, ja minähän käyn poissa vain silloin +tällöin.» + +»Viime viikolla kävit kolmesti.» + +»Ka, meillä oli maanviljelijäyhdistyksen kokous, toisella kertaa +taas druidien, ja kolmannella kävin tapaamassa Elpheetä niiden +portugalilaisten rehunauriiden vuoksi, jottei tarvinnut vaivautua +Wassallille asti.» + +»Enpä välitä, kunhan et vain tapaa Hannaa.» + +»Kuinka minä hänet tapaisin? Hän ei ole minun tavattavissani. Hän on +parinsadan kilometrin päässä...» + +Hänen äänensä, joka oli alkanut kärsimättömään sävyyn, päättyi aivan +toisenlaiseen säveleeseen. Hän oli siitä tietoinen, vaikeni ja puri +huuliaan. + +»Bob, sinä välität hänestä edelleenkin; minä kuulen sen +äänensävystäsi...» + +»En minä välitä hänestä; älähän ole niin hupsu, mirriseni, tai minä +suutun.» + +Mabelin silmät vettyivät. + +»Minä en tahdo sinua suututtaa, Robert; minä tiedän, että puhut totta. +Mutta minä en voi olla tuskittelematta... sinä jätät minut niin paljon +yksikseni... ja minä tunnen itseni niin sairaaksi...» + +»Tahtoisitko, että lähettäisin hakemaan lääkärin?» + +»Ei, ei; ei minua oikeastaan mikään vaivaa — olen vain väsynyt ja +yksinäinen...» + +Bobin närkästys suli sääliksi, ja hän kurotti käsivartensa vaimoaan +kohti. Mabel tuli hänen luokseen ja nojasi raskaasti häntä vasten, +hänen pehmeän, hajuvedeltä tuoksahtavan tukkansa valahtaessa hänen +kasvoilleen ja hänen käsivartensa hiipiessä ja tiukentuessa hänen +kaulansa ympäri, pitäen Bobin poskea omaansa vasten. + +»Minä en mene kylälle, kosket sitä halua», jupisi mies. »Minä pysyn +sinun luonasi, koska tunnet itsesi huonovointiseksi.» + +»Siinä menettelet oikein, Bob; minä tiesin, ettet sinä käsittänyt minun +tunteitani, sillä muutoin et olisi lähtenyt.» + +Mabelin huulet liikkuivat hänen poskeaan kohti, ja Bob kääntyi häneen +päin, kunnes heidän suunsa yhtyivät. Puristaen häntä tiukasti ja +tuntien hänen lapsensa painon, Bob saattoi hetkiseksi unohtaa kuinka +kitkerän suloinen hän oli ja tukehduttaa kaipuunsa sitä naista kohtaan, +jonka hengen Mabel oli manannut esiin. + + + + +37. + + +Kylmänä marraskuun päivänä Robert oli Salehurstin torilla ostamassa +nuoria lampaita. Hänen suoniittynsä olivat kasvaneet niin hyvin, +että hän tunsi kiusausta ja kykenikin laumaansa lisäämään. Hän tunsi +vienoa tyydytystä, joka ikäänkuin löysi vastakaikua kellervästä +päiväpaisteesta, kun se kimalteli puilla ja oksista ja okaista +riippuvissa sadepisaroissa. Ilma oli kylläinen kostean, poljetun maan +ja mahentuneiden lehtien imelästä tuoksusta. Kylmässä oli jotakin +jähmettynyttä; se näkyi pitävän koko seutua viileän päiväpaisteen +kylvyssä. Ei tuntunut tuulen värähdys; siellä täällä riippui +heleänpunainen lehti liikkumattomana varvikossa, sillä välin kun +ylempää kurottuvain oksain ohikulkevista kärryistä riipomat olkitukot +kuulsivat alallaan ilmassa. + +Robert teki kauppansa nopeammin kuin oli odottanutkaan. Hän osti +kaksitoista mustapäistä uuhta eräältä Iden Greenin maanviljelijältä ja +käski paimenensa saattaa ne Campanyyn. Sitten he menivät »Kahdeksan +kulkusen» kapakkaan. Tarjoiluhuone oli hyvin täynnä ja kyynärpäät +tyrkkivät toisiaan, samalla kun tervehdyksiä huudettiin olkapäitten yli +— kun Boorman Copt Hallista äkkäsi Little Londonin Pixin tai Boarsneyn +Willard tervehti Gablehookin viljelijää tai Harlakendenin vähäiseksi +vaipunut maajunkkari toivotti hyvää päivää Scales Crouchille, +Mountpumpsille tai Darwell Holelle. Oli iso joukko maanviljelijöitä ja +karjankasvattajia, ja Robert erosi pian ensimmäisestä toveristaan. Hän +oli iloinen tavatessaan uuden arvokkuutensa ja pienen varallisuutensa +pohjalla vapaatilallisia, jotka hänen hurjasteluaikanaan olivat häntä +halveksineet. Hän kilisti Shovellin kanssa ja kilisti Pontin kanssa, ja +sitten hän äkkiä huomasi, että Darius Ripley oli tullut kapakkaan. + +Hän säpsähti. Hän ei ollut luullut Dariuksen olevan lähitienoilla, +eikä ketään mustalaisista ollut näkynyt markkinoilla. Jos Darius oli +täällä, ei Hanna voinut olla kaukana, ei ainakaan etäämpänä kuin +Blindgroomsissa. Robert tunsi pistoksen sydämessään; hän oli luullut +Hannan olevan puolentoistasadan kilometrin päässä täältä Chichesterin +tuolla puolen, ja nyt täytyikin hänen olla aivan lähellä häntä, ehkä +ihan ovella. Hän nyökkäsi Dariukselle, joka nyökkäsi vastaan ja irvisti. + +Seuraavassa silmänräpäyksessä hän huomasi tulevansa levottomaksi. +Tarjoiluhuone leveäselkäisine miehineen, leveiden ääntiöiden +putoillessa paikallismurrettaan haastavilta huulilta ja tutunomaisen +oluenhajun ja piipuista tupruavan savun höyrytessä ilmassa, oli +tullut sanomattoman ummehtuneeksi, ja ikäväksi. Hän lausui ohimennen +pari joutavaa sanaa Pontille ja Shovelille ja painui heistä poispäin +Dariusta kohti. + +»Hyvää päivää», virkkoi hän. + +»Päivää, päivää», vastasi mustalainen. + +»En tiennyt sinun olevan täälläpäin. Oletko täällä hevosia myymässä?» + +»Oletko sinä täällä hevosen ostossa?» + +»En ole. Mutta kyllähän minä sinun pelisi arvaan. Sinulla on kaiketi +muutama koni talutusnuorassa tämän kapakan takanurkalla.» + +»Olen tuonut joitakuita pieniä harmaita Hampshiresta, yhtä vahvoja kuin +teidän kovin isokokoiset vetohevosenne näillä seuduin. Haluaisitko +vilkaista niitä?» + +»En välitä. Onko Hanna täällä?» + +»Hän on tämän saman ravintolan ulkopuolella. Hän ei voinut tulla +sisälle pienokaisen tähden.» + +»Pienokaisen!» + +»Niin, meillä on soma kakara — kristitty kakara, nimeltä Gwendolen +Aurora... Jäähyvästi, herra Reuhaaja — niin, minulla on joitakuita +pieniä siroja juoksijoita tuolla pihassa...» + +Robert tyrkättiin pois. Hän katsoi miesten päiden yli avoimelle ovelle +ja lähti sitten äkkiä sitä kohti. Hän tiesi, että jos hän pysähtyisi +ajattelemaan, jäisi hän seisomaan paikalleen, eikä hän siis ajatellut. + +Ulkona hän ei nähnyt ketään. Hän seisoi hetkisen oviaukossa +kurkistellen kadulle, missä päiväpaistetta välähteli rakennusten +päätyjen luomassa varjossa, mutta sitten joku liikahdus hänen +vieressään sai hänet kääntämään päätänsä, ja hän näki Hannan aivan +lähellä itseään seinää vasten nojaamassa. Tämä seisoi omituisen +hievahtamattomana, ruskeana käärönä, kantaen pienokaista huivissaan, +kuivien lehtien kahistessa tuulen ajelemina hänen jalkojaan vasten. Hän +tuijotti Bobiin, ja hetkisen pysyivät molemmat vaiti. + +Sitten Bob sanoi hänelle: »Hyvää päivää!» kuten oli sanonut hänen +miehelleenkin. Hanna vastasi: »Hyvää päivää!» + +»Eikö sinua palele seisoessasi täällä ulkona?» + +Toinen pudisti päätänsä. + +»Minä en saa tulla sisälle tämän pienokaisen vuoksi. Sellainen on laki.» + +Bob oli tullut häntä lähelle ja seisoi tuijottaen lapseen. Se oli +hyvin pieni, ruskea ja ryppyinen. Hänestä se näytti paljoa enemmän +»muukalaiselta» kuin isä tai äiti. Ranteessa oli pienoinen rannerengas, +joka tätä muukalaisuutta vieläkin korosti. + +»Kuinka vanha se on?» kysyi Bob koneellisesti. + +»Lähes neljä kuukautta.» + +Hän saattoi nähdä Hannan käden pienokaisen ruumiin alla, ja siinä oli +jotakin pingoitettua ja hellää, mikä todisti ominaisuutta, jollaista +hänen ei ollut koskaan sallittu Hannassa nähdä. Hänen katseensa liikkui +hitaasti lapsesta äidin rinnoille ja viipyi sitten pelokkaana hänen +kasvoillaan... + +Hänen sydämensä sykki niin kovasti, että tuntui kuin Hannan olisi +täytynyt se kuulla. Mutta hän ei virkkanut mitään. Hän tunsi hetkiseksi +pakotusta lausua tunteensa ilmi, kaipauksensa, joka oli kasvanut +satakertaiseksi, kun hän näki, että Hanna olisi rakastanut hänen +lastaan. Mutta hän pysyi ääneti osaksi toivottomuudesta, tietäessään, +että Hanna nyt kuului toiselle miehelle ja tuolle käsivarsillaan +pitelemälleen lapselle, osaksi tietoisena siitä, mikä ei ollut niin +paljon uskollisuutta kuin tosiasian myöntämistä, että hän itse kuului +toiselle naiselle ja vielä syntymättömälle lapselle... + +Äkkiä hän huomasi, että Darius Ripley seisoi heidän takanaan. Yksi ja +toinen oli tullut ulos hänen jutellessaan Hannan kanssa, mutta hän oli +ollut selin sinnepäin eikä ollut ketään huomannut. + +»Eikö ole soma kakara?» sanoi Darius. + +»Mainio», myönsi Robert. + +»Luuletko, että tyttönen tulee enemmän minuun kuin äitiinsä?» + +»Ehkä enemmän sinuun»; sillä lapsen pienuus viittasi enemmän +pienikokoiseen isään kuin hänen vaimoonsa, joka rotuisekseen oli iso +nainen, — vaikka lapsi kasvoista päättäen ei näkynyt olevan kummankaan, +vaan jonkun heidän yhteisen hämäräperäisen esivanhempansa. + +»Minä otan sen nyt», sanoi Darius, »jotta sinä voit mennä juomaan +kulauksen, rakkaani». + +»Kiitos, Darius», sanoi Hanna sirosti. »Minä menen sisälle, jos herra +Robert Fuller tulee mukaani. En halua mennä yksinäni karkeaan seuraan.» + +Robert vei hänet tarjoiluhuoneeseen ja tilasi hänelle lasin kuuden +pennyn olutta ja hiukan portteria. Hän näki talokkaiden tuijottavan +häneen uteliaina ja kuiskuttelevan toistensa korviin. Mutta hän ei +välittänyt muotoseikoista — hänen koko olentonsa keskittyi nauttimaan +näistä muutamista minuuteista Hannan seurassa. Hän ei puhunut, vaan +seisoi tuijottaen seuralaiseensa tämän juodessa nestettään, jotavastoin +hänen oma lasinsa oli tarjoilupöydällä koskemattomana. + +»Enpä voi nimittää sinua hilpeäksi toveriksi», virkkoi Hanna mennessään +ulos ja pyyhkiessään suutaan huivinsa kulmaan. »Mutta minä kiitän +sinua parhaiten virvokkeesta. Ja nyt täytyy Dariuksen ja minun lähteä +liikkeelle, sillä meillä on täällä hommaa.» + +»Hyvästi», sanoi Robert kömpelösti, katse maahan luotuna. + +»Hyvästi, Robert Fuller; olipa hauskaa tavata.» + +He lähtivät katua ylöspäin toria kohti, ja Bob kääntyi Bodingmaresin +suunnalle. Hän tunsi itsensä omituisen väsyneeksi, ja kun talon +ruokapöytä oli katettu, tunsi hän aivan outoa ruuankammoa. Jim ivaili +häntä navakasti, ja Mary suvaitsi närkästyä, sanoen tietävänsä, että +pihvipiirakka kyllä oli hitusen raakaa, muttei niin paljoa, että hänen +tarvitsi nurista, varsinkin kun Mabelin piirakkain varmastikin usein +täytyi mennä ihan piloille siinä uunissa, johon tarvittiin ylimääräinen +tiili, kuten oli hänelle kerrottu monta monituista kertaa. Bob otti +heidän nuhteensa vaieten vastaan ja näytti heistä, kuten tavallisesti, +raskasmieliseltä ja typerältä. He tekivät sen johtopäätöksen, että hän +varmaankin oli ottanut ryypyn liikaa, juuri kylliksi tehdäkseen itsensä +uniseksi. + +Hän ratsasti pois varhain iltapäivällä. Taivas oli seestynyt, ja +himmeänsinisiä vaaleahkoja täpliä näkyi ryhmittyneen auringon +ympärille, ikäänkuin heijastuen valossa, antaen kujien pinnalle, +latojen katoille ja syyskuraisille pelloille kummallisen vetisen +vivahduksen, joka muistutti kirkkaan, mutta matalan lammen pohjaa. +Robert kääntyi tielle, joka nousee Rotherilta Salehurstin kirkon +luona ja sitten menee Bantonyn ja Churchsettlen ohi Haiselmanin ja +Prawlin taloihin Bodiamiin. Hän ajoi verkalleen, kirkkaan surullisessa +haltioitumisessa, jonka aiheutti ratsun poljennolliset liikkeet, +kavioiden mäiske tanhuan ohuessa niljakkaassa loassa ja satulanahan +natina. + +Hänen muistiinsa elpyi tässä valjussa valossa katkeria, kaihoisia +asioita, ja näitä muistoja reunustivat kyyneleet kuin okaista riippuvat +sadepisarat. Ne olivat muistoja tanhualta, kävelyiltä kauan sitten, +jolloin hän käsivarsi Hannan vyötäisillä ja tämän pää nojaamassa +hänen olkaansa vasten oli hänen kanssaan vaeltanut Silver Hilliä +ylöspäin uuden kuun punertavassa hämärässä tai katsellut pensasaidan +takaa häämöittävien vainioiden ruskeaa välkettä, pimennon vähitellen +karkottaessa valon maasta ja sirotellessa sitä hohtavina säkeninä +taivaalle. Hän saattoi tuntea Hannan hengityksen poskellaan, tuntea +hänen lämpönsä huivin alle pujottaneessa käsivarressaan ja kuulla hänen +lemmekkäitä sanojaan, jotka olivat niin harvat. + +Hänen Hannaan kohdistuvat ajatuksensa näkyivät uivan lokakuun vetisessä +päiväpaisteessa; ne olivat osana syksyn riutumisesta, osana kesäisistä +muistoista... Hän toivoi, ettei hän olisi nähnyt häntä siellä +seisomassa, kuivat lehdet kasaantuneina jalkojen ympärille. Hanna oli +poissa, poissa — ei enää koskaan olisi hänelle viehkeä, lämmin ja +lemmellinen... Hänen täytyi siis unohtaa, olipa jo hänet unohtanut, +ottanut vaimon, siittänyt lapsen, perustanut kodin. Miksi siis Hanna +oli palannut? Hän oli vain haamu. + +Äkkiä hän kuuli itseään huudettavan. + +»Hei, herra Fuller!» + +Ne olivat Wassallin Elphee ja Ethnamin Crouch, kumpikin tilapäisiä +tuttavia »Kuninkaan päästä», nyt matkalla kotiinsa Elpheen kääseissä. + +»Emme nähneet teitä markkinoilla.» + +»Minä olin aseman torilla.» + +»Teittekö kauppoja?» + +»Ostin tusinan uuhia Virgolta.» + +»Huono päivä lammasostoihin kai.» + +»Kovin.» + +»Näytätte ikäänkuin hiukan vilustuneelta.» + +»Lienen kyllä vilustunut. Kaikki jäseneni tuntuvat kohmettuneilta.» + +»Tulkaahan juomaan lasi 'Punaisessa Leijonassa' — whisky on paras +yskänlääke.» + +He olivat nyt lähellä ravintolaa High Wigsellin tienhaarassa. +Robert olisi kernaasti halunnut päästä tovereistaan eroon, mutta +seuraavassa silmänräpäyksessä hän tuumi, että hiukan hilpeää seuraa +ja lasi, pari voisi karkoittaa muutakin kuin vilun. Oli vielä kaksi +englanninpenikulmaa Campany's Hatchiin, ja jos ne olivat edellisten +kolmen veroiset... + + + + +38. + + +Kotiin päästessään hän tunsi itsensä melkoisesti hilpeämmäksi +ja reippaammaksi. Hän oli juonut kolme lasillista ja haastellut +paljon uuhista ja oinaista, vehnän hinnoista ja tariffiuudistuksen +mahdollisuuksista. Hannan kuva oli sumentunut hänen muistissaan, ja hän +oli sanonut itselleen useita kertoja, että se kaikki oli »ollutta ja +mennyttä». Hänen ajaessaan talon kujaa pitkin hohteettomassa hämärässä +alkoi hänen sydämensä kaihota Mabelia. Tuntuisi hyvältä pitää häntä +taas käsivarsillaan... Olihan hän sittenkin se, mitä hän oli saanut, +jotavastoin Hanna oli vain toisen miehen saalis... + +Hän tapasi vaimonsa odottamassa ruokasalissa, johon teepöytä oli +katettu. Mabel ei ollut vielä sytyttänyt lamppua, ja hänen tukkansa +hohti omituisen kullankellervänä hämärässä; kasvot näyttivät kalpeilta +ja jokseenkin ontoilta. + +»Hyvää iltaa, mirriseni.» Hän syleili Mabelia jokseenkin rajusti, mutta +vaimo työnsi hänet pois. + +»Miksi olet viipynyt näin myöhään?» + +»En tiennyt, että oli myöhä...» + +»Kello on yli viiden, ja sinä lupasit tulla kotiin heti päivällisen +jälkeen; minä olen sinua odottanut. Missä olet ollut?» + +»Olen pahoillani, tyttöseni.» Taaskin hänen käsivartensa kurottuivat +häntä kohti, mutta Mabel väisti. + +»Istuhan juomaan teetäsi — kattila kiehuu.» + +Hän istuutui — tottelevaisena, jollaiseksi Mabel oli hänet +pikkuasioissa opettanut. + +»Missä olet ollut näin kauan?» toisti vaimo. + +»Olin torilla ja ostin tusinan hyviä uuhia Iden Greenin Virgolta ja +sitten menin syömään päivällistä.» + +»Mutta sen ei olisi pitänyt viivyttää sinua näin myöhään.» + +»Kotimatkalla satuin Elpheen ja Crouchin pariin, ja pistäysimme +'Punaisessa Leijonassa' juomassa whiskyä.» + +»Niin, sinä lemuat whiskyltä.» + +Bobia kiusasi tämä äkäisyys. Silläkö tavoin hän otti vastaan +aviomiehensä päiväkauden poissaolon jälkeen? Sitten hän muisti, että +vaimo tunsi itsensä huonovointiseksi, — ehkä oli tuskitellut ja ollut +hänestä levoton. Hän kurotti kätensä ja hyväili häntä. + +»Älä käpälöi minua aterioitaessa, Robert. Olenhan sanonut sinulle, +ettei se ole hienotapaista. Et ole virkkanut mitään markkinoista. +Kuinka voivat Jim ja Mary?» + +Robert kertoi. Vaimo näytti hänestä tänään kovin avuttomalta ja +raihnaiselta. Sairastuisiko hän? Oliko jotakin tapahtunut? + +»Näytät tavattoman riutuneelta, lintuseni. Onko jokin sinua +järkyttänyt?» + +»Ei, ei. Minä tunnen voivani varsin hyvin. Kenen kanssa sinä juttelit +Salehurstissa?» + +»Oh, Shovellin ja Coxin, Pontin ja Willardin kanssa.» + +»Etkö kenenkään muun?» + +»En muistaakseni, jollen ehkä Ebonyn.» + +»Valehtelija!» + +Sanat tulivat matalalla äänellä huulien välitse, jotka äkkiä kävivät +valkoisiksi ja ohuiksi. Robert töllisti häneen. + +»Valehtelija!» toisti Mabel, puristaen kätensä nyrkkiin pöydällä. + +»Mi — mitä tarkoitat?» + +»Sitä, mitä sanon. Sinä kerrot minulle kimpun valeita. Sinä tapasit +Hanna Ripleyn Salehurstin markkinoilla. Sinun nähtiin juttelevan hänen +kanssaan 'Kahdeksan kulkusen' kapakan ulkopuolella.» + +»No, entä sitten?» + +»Entäkö sitten? Vai niin! Tahtonet väittää, ettei siinä ollut mitään. +Miksi kerroit minulle kaikki nuo valeet, jollei siinä mitään ollut?» + +»Ei siinä ollut mitään.» + +»Voi sinua kauheaa valehtelijaa!» + +»Lopeta jo. Lakkaa sättimästä minua. Minä saan puhua kenen kanssa +haluan.» + +»Ja sitten valehdella minulle siitä.» + +»Sinä teet minut hulluksi noilla syytöksilläsi. Minä en valehtele +enempää kuin sinäkään.» + +»Niin vain — herjaa minua. Olet kiukuissasi, kun olet joutunut kiinni. +Sinä et luullut, että sinut oli nähty ja asia kerrottaisiin minulle. +Nyt jokainen nauraa minulle ja sanoo, että aviomieheni on palannut...» + +»Ole vaiti!» pauhasi Bob. + +»Mutta se on totta», uikutti vaimo. »Sinä et olisi sanonut, ettet ollut +häntä nähnyt, jollei kohtaamisessanne olisi ollut mitään sen enempää.» + +»Minä vannon, ettei siinä ollut mitään pahaa.» + +»Miksi sitten sanoit minulle, ettet ollut häntä nähnyt?» »Minä en +sanonut sinulle, etten ollut häntä nähnyt.» »Sanoitpa.» + +»Enkä sanonut.» + +»Sanoitpa.» + +Mabel purskahti itkuun. Tämä oli heidän ensimmäinen todellinen +riitansa. He olivat joskus kinastelleet, mutta siitä ei koskaan ollut +kehittynyt mitään vakavaa. Nyt oli ilmassa varma myrskyn uhka — +Mabel oli sairaloisessa, alakuloisessa tilassa, levoton, jännittynyt +ja mustasukkainen, Robert taasen järkyttävän, vaivaloisen päivän +vaikutuksen alaisena, mitä kolme lasillista whiskyä vaillinaisesti +verhosi. Tällä kertaa eivät vaimon kyyneleet näkyneet häntä +liikuttavan, kuten ne ennen olivat poikkeuksetta tehneet; ne näkyivät +pulppuilevan niin helposti hänen omiinsa verrattuina. + +»Herkeä jo tillittämästä — siitä ei ole mitään apua. Sinä olet vain +äkäinen, tuskastuttava, mustasukkainen nainen.» + +»Entä minkälainen mies sinä sitten olet? Laahustat muiden naisten +parissa silloin, kun minun täytyy pysytellä kotona — pian syntyvän +lapsesi tähden...» + +Robertin nyrkki pamahti pöytään, niin että teekalut kilisivät ja +jäähtyvä juoma läiskähti kupeissa. Mabelin silmät värähtivät äkkiä +avoimina ja kuivina. + +»Pidä suusi kiinni», ärjäisi Bob hänelle, »kosket voi sitä avata muuta +kuin valehdellaksesi. Laahustat toisten naisten kanssa! Hyvä Jumala! +Minä olen riippunut sinussa kiinni paremmin kuin ansaitsetkaan... Minä +kun en mennyt toista naista sen lähemmäksi kuin vain vilkaisemaan hänen +pienokaiseensa.» + +Bobin kasvot vääntyivät, ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. Ei +suinkaan hän alkaisi itkeä ei, ei ainakaan Mabelin nähden... Vain tuo +äkillinen kuva Hannasta seisomassa oven ulkopuolella... + +Mabel nousi ylenkatseellisesti tuoliltaan. + +»Minä luulen, että olet humalassa, — olet juonut sen elukan kanssa. +Minä en jää kuuntelemaan sinua enää. Sinä olet inhoittava otus, enkä +minä puhuttele sinua jälleen ennenkuin selität ja pyydät anteeksi.» + +»Minä olen selittänyt siitä asti, kun aloimme teenjuonnin.» »Ennenkuin +selität totuudenmukaisesti», lisäsi vaimo ja astui ulos huoneesta. + +Oli jotakin hänen halveksivassa ja epäilevässä sävyssään, mikä ärsytti +Bobin vimmaan. Vihdoinkin Mabelin tuli menettää itsekunnioituksensa +yhtä hyvin kuin toisenkin. Bob ryntäsi hänen jälkeensä, kun hän oli +sulkemaisillaan oven, riuhtaisten hänen kätensä siitä irti. Punoittavat +kasvot ja väkijuomilta lemahtava hengitys herättivät Mabelissa +äkillisen pelontunteen. Hän riensi käytävään ja ylös makuuhuoneeseensa, +lukiten oven toisen nenän edessä. + + + + +39. + + +Jonkun silmänräpäyksen seisoi Robert ulkopuolella portaiden +sillakkeella, purkaen herjaussanastoaan, joka ei kuitenkaan ollut +varsin laaja. Mabel säilytti kiukuttavan äänettömyytensä ylemmyyden, +ja Bob oli juuri potkaisemaisillaan oven auki nöyryyttääkseen hänet +ruumiillisilla voimilla, kun alhaalta kuului samassa äänekäs kolkutus. +Hän ei ollut niin raivostunut, ettei olisi kaihtanut todistajia, ja +hilliten tunteensa hän astui alas ovea avaamaan. + +Siellä oli nuorukainen Eyelidin talosta, joka tuli pussillinen karkeita +vehnäjauhoja mukanaan ja naama yhtenä irvistyksenä. + +»Kaunis ilta, eikö totta? Herra kai voi hyvin?» + +»Jokseenkin hyvin.» + +»Kuulin teidän puhuvan tänne tullessani, — kaksi shillingiä takaisin, +eikö niin?» + +»Niin. Ja hyvästi nyt.» + +»Hyvästi.» + +Yhä irvistäen käveli nuorukainen pois. Robert tuijotti hänen jälkeensä +mieli mustana. + +— Jos jään pitemmäksi aikaa tähän taloon, niin minä murhaan hänet. + +Hän painoi lakin päähänsä ja meni ulos. Viileä ilma hiveli hauskasti +hänen kuumottavia kasvojaan... Ne tuntuivat kovin kuumilta ja +pöhöttyneiltä; olikohan Mabel sittenkään ollut oikeassa väittäessään, +että hän oli hiukan toisella kymmenellä, kuten sanotaan? Hän oli +nauttinut vain kolme pientä lasillista whiskyä, mutta oli juonut +ne melkein tyhjään vatsaan, ja hän oli ollut niin kauheasti +kuohuksissaan... Ei, hän ei uskonut olevansa humalassa — ei juoma +ainakaan tuntunut jaloissa, hän saattoi kävellä hoipertelematta, +eikä katsekaan harhaillut. Hän oli vain hiukan kiihtynyt. Se oli +Mabelin, sen tyttölurjuksen syy — hänessä oli jotakin perin ärsyttävää +ja tuskastuttavaa; hänen kyyneleensä, hänen äänettömyytensä, hänen +nuhteensa, hänen valheensa, kaikki oli ollut yhtä kiukuttavaa. + +Bob meni »Kuninkaan päähän». Se oli vajaan kilometrin päässä Campany's +Hatchista ja tuntui tällä hetkellä hänestä parhaalta turvapaikalta. +Hän ei palaisi Mabelin luo; jos hän tulisi metrin päähän hänestä nyt, +niin hän kävisi väkivaltaiseksi ja syntyisi meteli. Tämä oli pahempaa +kuin yksinään olo... Hän olisi menetellyt viisaammin, kun ei olisi +häntä nainut. Ensi kertaa avioliittonsa jälkeen hän tunsi ehdotonta +katumusta, oli äkkiä alkanut ikävöidä vapautensa päiviä, vaikka häntä +silloin olikin riuduttanut tyydyttämätön rakkaus. Hän rakasti vielä ja +oli vielä tyytymätön, ja kaupanpäällisiksi oli hänellä vielä sisukas +iestoveri, joka vaani hänen kompastuksiaan. Lempo hänet vieköön! Hän +oli narttu — kuten hän oli hänelle sanonut ja kuten talollisen poika +Eyelidistä oli kuullut hänen sanovan. Tuhat tulimmaista sentään! + +Hän istui murjottaen ja joi lasillisen katajanmarjaviinaa veden kanssa. +Tarjoiluhuoneessa oli pari miestä, jotka huomauttelivat ilmasta ja +sadoista tai kyselivät häneltä, oliko hän tehnyt hyviä kauppoja +Salehurstin markkinoilla. Mutta hän ei ollut seuranhaluinen. Hän +kummeksui, kuka oli Mabelille kertonut, että hän oli tavannut Hannan, +ja kuinka paljon siitä tai kuinka paljoa enemmänkin hänelle oikeastaan +oli kerrottu. Ja katkeruutta lisäsi se, että hän olisi suonut vaimon +syytösten olevan hyvin perusteltuja eikä pelkkiä mustasukkaisen +naisen houreita, joka ei asiasta mitään tiennyt — ei tiennyt, ettei +Hanna koskaan voinut tulla hänen omakseen, ettei Hanna välittänyt +hänestä kahden äyrin vertaa, vaikka hän itse välitti hänestä enemmän +kuin mistään muusta, ja että hänen rakkautensa Hannaan oli pelkkää +toivotonta tuskaa, nälkää, jota ei koskaan voitaisi tyydyttää. + +Hän joi vielä kaksi lasia katajanmarjaviinaa ja vettä. Ne karkoittivat +kylmyyden — karkoittivat sen hänen sydämestään. Mutta ryyppääminen +ei parantanut hänen mielentilaansa. Kapakka alkoi täyttyä, kun hetki +kävi myöhäisemmäksi, — seudun talokkaita ja pientilallisia pujahteli +sisälle juomaan iltalasinsa, ja ne tervehtivät häntä naapurillisesti. +Hänen vastauksensa kävivät happamiksi ja lyhyiksi; hän ei halunnut +kenenkään häntä puhuttelevan ja tunsi, että jokaisen täytyi tietää +hänen riidelleen Mabelin kanssa — se Eyelidin poika oli heille +varmaankin kertonut. Kaikki oli luhistumassa — hänen avioliittonsa ja +arvokkuutensa harhaluulo... Campany's Hatchin isäntä, vakava, eteenpäin +pyrkivä nuori mies, jolla oli sievä vaimo... nähty riiailemassa +mustalaisnaista »Kahdeksan kulkusen» ulkopuolella ja sitten kuultu +hänen herjaavan vaimoaan nartuksi ja uhkaavan murtaa hänen ovensa... + +Ei ollut hänen tapeistaan ryypiskellä yksinään nurkassa. »Herra Fuller +ei näytä mieheltä, joka vastikään on ostanut hyvän joukon hiehoja», +sanoi Lossenhamin Comfort. »Huomasiko isäntä niissä olevan kapia, kun +oli saanut ne kotiinsa?» + +»Mitä sillä tarkoitatte?» Robertin käsi puristui uhkaavasti nyrkkiin +pöydällä. + +»Mitäkö tarkoitan? Sitä vain, mitä sanon, tietenkin.» + +Mies näytti hämmästyneeltä. »Mikä on Fulleriin mennyt?» kysyi hän +Lomasin Burchilta. + +»En tiedä, hän on tän'iltana äkäisellä päällä... Ehkä hän on ottanut +lasin liikaa.» + +Robert kuuli viimeiset sanat. + +»Niin, niin — te herjaatte minua. Sanotte minun olevan juovuksissa. +Minä en ole juovuksissa. Minä olen selvä.» + +»Tietysti, herra Fuller, tietysti», myönsi Burch välttääkseen riitaa. + +»Miksi sitten sanoitte, että olen juovuksissa?» + +»Minä en suinkaan sanonut teidän olevan juovuksissa.» »Sanoittepa — +minä kuulin sen. Minä tiedän, että te kaikki puhutte minusta pahaa, +sanotte minun riitelevän vaimoni kanssa ja hännystelevän mustalaisia. +Minä tiedän sen.» + +»Herra Fuller...» + +Lomasin vapaatilallisen vakavaa, säädyllistä sydäntä suretti syvästi +tällainen käyttäytyminen hänen mieliravintolassaan. Robert näytti ihan +tappeluvalmiilta. Molemmat tulokkaat väistyivät pöydän luota pois. + +»Totta onkin, mitä hän sanoo», virkkoi muuan nuori mies, joka vastikään +oli tullut sisälle; »hänellä oli kahakka vaimonsa kanssa. Pilbeam +Eyelidista käväisi Campany's Hatchissa ja kuuli hänen pauhaavan sille +vallan kauheasti.» + +»Hyväinen aika», huudahti Comfort, vilkaisten vielä Robertiin, joka +selvyytensä todistukseksi oli tilannut uuden whiskyn. + +»Hänen ei tulisi saada enempää», virkkoi Burch hiljaa ravintolan +isännälle; »hän on jo juonut liikaa. Kenties hän palaa peittoamaan +vaimoaan.» + +»Itse en ole koskaan nähnyt häntä humalassa», vastasi isäntä, »vaikka +olen kuullut, että hän High Tiltissä useinkin joi järkensä. Häpeä, että +hän tuolla tavoin menee hunningolle. Kenen syy se lieneekään?» + +»Vaimon», sanoi Comfort; »se on aika kaakottaja». + +»Ei ole kai Fullerillakaan kyyhkysen luonne. Hän näyttää aika synkältä +tänä iltana. Enkä minä pidä tuosta hänen pöhöttyneestä ilmeestään», +huomautti Burch. + +»Minä kiellän Daisyä tarjoilemasta hänelle enempää», virkkoi isäntä. + +»Hän riehaantuu.» + +»Riehaantukoon vaan, mutta minun täytyy ajatella ravintolaoikeuksiani.» + +Kun siis Robertin lasi taas ilmestyi pöydälle, sanottiin hänelle, että +hän oli saanut kylliksi sinä iltana. + +»Tarkoitatteko, että minä olen humalassa?» + +»Enhän minä sitä sanonut. Te vain ette näytä oikein terveeltä, eikä +väkijuoma tee teille hyvää.» + +»Minä juon, mitä tilaan, ja maksan laskuni.» + +»Te ette enää tänä iltana juo minun ravintolassani. Ka, herra Fuller, +reipastukaahan nyt ja menkää kotiin. Jos teillä on ollut pikku riita +vaimonne kanssa, niin parempi sopia se selvin päin.» + +»Kuka väittää, että minulla on ollut riitaa vaimoni kanssa?» + +»Ei kukaan ole sitä väittänyt.» + +»Te väititte, ja se on hitonmoinen vale.» + +»No, no, minä pyydän anteeksi — kunhan nyt vain menette kotiin, +herra Fuller. Tänä iltana ette ole oma itsenne. Ehkä joku näistä +herrasmiehistä lähtee teitä saattamaan jonkun matkaa.» + +»Ken yrittääkin tulla mukaani, saa minulta tölmäyksen suoliinsa.» + +»Ei kukaan lähde mukaanne — mutta menkäähän nyt.» Ravintoloitsija alkoi +menettää malttinsa. + +Robert nousi ja käveli horjuen ovelle. Hän oli äkkiä huomannut, että +hänellä oli ankara päänkivistys, ja hän tunsi voivansa varsin pahoin. +Hän halusi saada hengittää raikasta ilmaa. + +»Muistakaa, etten minä lähde teidän käskystänne», sopersi hän. + +Kukaan ei virkkanut sanaakaan. Bodiamin seudun säädyllisiä talokkaita +suututti moinen käyttäytyminen heikäläisen taholta. Kyllähän Robert +Fuller oli saapunut tienoolle epäilyttäväin huhujen seuraamana, mutta +hän oli aina käyttäytynyt arvokkaasti, ja vaikkei hän juuri ollut +kiehtova toveri, oli hän elänyt hyvässä sovussa useimpain kanssa. +Hän kuului Druideihin ja maanviljelijäin kerhoon... Kukaan ei ollut +aavistanut näkevänsä häntä tällaisena. + +»Sääli hänen vaimorukkaansa», kuiskasi eräs nuori mies — Linkhillin +lampuotin poika — kämmenensä takaa. + +Seuraavassa silmänräpäyksessä hän virui lattialla veren tulviessa +sieraimista. + +Kuului sekavia huutoja ja huomautuksia. »Häpeä, häpeä!» »Ottakaa hänet +kiini!» »Hakekaa poliisit!» »Ei, ei, heittäkää hänet ulos!» »Nostakaa +hänet maantielle!» + +Robert huitoi raivokkaasti, mutta ylivoima yllätti hänet. Hän tunsi +saavansa iskun poskeensa, juuri silmän alapuolelle, ja hän horjui. Ja +sitten hän tunsi, että häneen tartuttiin rajusti niskasta ja olkapäistä +ja että hänet häpeällisesti raahattiin ulos tarjoiluhuoneesta. Voimakas +tölmäys työnsi hänet suin päin kadulle ja ovi ponnahti kiinni hänen +takanaan. + +Hetkisen hän seisoi torin kellervässä valossa, joka loisti kapakan +kierrekaihtimen takaa, puristi nyrkkiään ja noitui. Hän ei tiennyt, +mitä hän sanoi, hän oli tajuton raivosta ja väkijuomista. Sitten hän +kääntyi ja käveli poispäin. Hän ei välittänyt mihin hän oli matkalla... +Hän oli matkalla Hannan luo... Hän ei tiennyt, mihin hän oli menossa... +Tie tuntui nousevan ja laskevan hänen allaan niinkuin harmaa virta, +pensasaidat kohosivat ja vaipuivat kuin aallot... valot tanssivat +hänen silmissään... Kuului hevosen ravaamista... ja sitten huutoja: +»Ettekö näe, mihin olette menossa?» Ei, hän ei voinut nähdä. Hän seisoi +hetkisen ja noitui heitä, kun he olivat ehtineet ohi. Sitten hän astui +edelleen taas... maantie luisui ja pakeni hänen jalkojensa alta... hän +kai kulki vetten päällä... niinkuin Pietari kävellessään Kristuksen +luo... Oi, oi, hänen päänsä tölmäsi yhtäkkiä johonkin kovaan ja +kylmään. Hän kaatui, ja hänen viimeinen sekava tietoisuutensa raukesi +valonvälähdykseen, jota seurasi pimeys. + + + + +40. + + +»Minä olen iankaikkisella rakkaudella sinua rakastanut, sentähden olen +minä vetänyt sinua puoleeni sulasta rakkaudesta.» + +Ne sanat olivat kirjoitetut mustilla kirjaimilla puhtaalle +paperiarkille, joka oli kiinnitetty hänen otsaansa. Ne olivat +kirjoitetut pimeydellä valoon, tai ne olivat kirjoitetut valolla +pimeyteen. Ne polttivat häntä; hän oli niinkuin pieni hiili, joka kyti +niissä. Oi, kuinka se koskikaan...! — Minua kirveltää tämä lieska. Se +on Jumalan rakkautta. Minä olen pieni hiili, joka palan siinä tulessa. +Oi, oi, oi, kuinka se koskeakaan...! + +»Minä olen iankaikkisella rakkaudella sinua rakastanut, sentähden olen +minä vetänyt sinua puoleeni sulasta rakkaudesta.» + +Se oli omituista — vaikka se tositeossa oli aivan luonnollista: +seinällä riippuva teksti, johon hän avoimin silmin tuijotti. Hän oli +luullut, että nuo sanat olivat hänen sielussaan — että hän oli niissä, +— ja kaiken aikaa ne vain riippuvatkin seinällä. Se oli tekstattu +raamatunlause — olisi hänen pitänyt se tunteakin — ja varsin kaunis +lause olikin. Kulmaan oli kuvattu kultarintakerttu, ja lisäksi oli +siinä muutamia kukkia. Hän ei tiennyt heillä olevan mitään tekstiä +kodissaan. Hän ei voinut muistaa, hänen päätään pakotti niin... ja +täytyi olla melkein ylösnousemisen aika... hänen täytyi reipastua. +Missä oli Mabel? Hän oli jo noussut — Bob saattoi kuulla hänen +liikkuvan huoneessa. Mutta se ei ollut heidän huoneensa — se oli aivan +erilainen — erilaiset huonekalut ja erilaiset seinäpaperit. Mihin hän +olikaan joutunut? + +»Mabel!» + +»Bob!» + +Hänen nimensä lausuttiin itkeskelevällä, mutta keventyneen +hämmästyneellä äänellä. Seuraavassa silmänräpäyksessä Mabel oli hänen +vuoteensa jalkopäässä, hänen ja tekstin välillä. Hänen tukkansa oli +epäjärjestyksessä ja kasvot kyynelten uurtamat. + +»Mitä on tapahtunut?» kysyi Robert heikosti. + +»Älä ole huolissasi, Bob, Kaikki on hyvin nyt.» + +»Päätäni pakottaa.» + +»Sen kyllä uskon.» + +Mabelin äänessä oli värähdys, joka ärsytti jotakin uinuvaa muistoa. Hän +valveutui yhä enemmän. + +»Missä minä olen? En ole kotona. Mihin olet minut vienyt?» + +»En minä ole sinua mihinkään vienyt. Älä kiihoitu. Lääkäri sanoi, että +sinun tulee pysyä tyynenä.» + +»Lääkäri? Olenko siis ollut sairas?» + +»Kyllä maar.» + +»Kuinka kauan?» + +»Lähes kaksi päivää jo.» + +»Olenko minä sairaalassa?» + +»Et, sinä olet yksityisasunnossa. Muuan herrasmies löysi sinut +maantiellä lojumasta.» + +»Maantiellä lojumasta? Kuinka ihmeessä minä maantielle jouduin?» + +»Ka, Bob, sinä kiusoitat minua. Täytyyhän sinun muistaa.» + +»Minä en muista mitään.» + +»Etkö muista menneesi 'Kuninkaan päähän'?» + +»Minä olen ollut 'Kuninkaan päässä' monta monituista kertaa; enkä siinä +suhteessa mitään erikoista muista.» + +Mabel katseli häntä tarkkaavasti. + +»Sanotaan, että olit juonut liikaa.» + +Robertin aistimukset varmistivat tämän tuomion. Mutta miksi hän olisi +yhtäkkiä juonut itsensä humalaan, pysyttyään kaksi vuotta selvänä?... +Hän näki kuvan — oli ikäänkuin joku verho olisi vedetty syrjään +jossakin etäällä hänen muistinsa takalistolla, jolloin hänelle esiintyi +omituinen pieni kuva ikäänkuin unessa: siinä oli Hanna Iden seisomassa +ulkona kapakan ovella ruskeaan huiviin käärittynä ja pienokainen +käsivarsillaan... Kuvasta säteili hohdetta valaisten hämäriä nurkkia +ja näyttäen hänelle asioita, jotka hän oli unohtanut. Hän näki itsensä +juomassa teetä Mabelin kanssa ruokasalissa, ja omituinen hämärä hohto +kimmelsi kupeissa ja lautasilla ja Mabelin kasvot olivat kuihtuneet +ja vihaiset... Sitten hän näki itsensä sillakkeella hänen ovensa +ulkopuolella, herjaten häntä ja tahtoen kurittaa häntä... Senjälkeen +hän ei enää muistanut mitään eikä tahtonutkaan muistaa. Hän käänsi +päänsä pielusta vasten ja voihki. + +»Nukuhan nyt», kehoitti Mabel. + +»Mutta minä tahdon tietää, missä olen?» + +»Johan minä sinulle sanoin. Sinä olet erään herrasmiehen asunnossa +Goudhurstissa.» + +»Goudhurstissa! Sehän on hiton kaukana. Miksi ihmeessä hän minut tänne +toi?» + +»Hän löysi sinut tieltä Megrimsin mäen alta — olit kolhaissut pääsi +sähkölennätinpylvääseen. Hän toi sinut Goudhurstiin, koska hän ei +tiennyt, mistä olit kotoisin, ja hän on täällä jonkinlainen pappi.» + +»Mikä on hänen nimensä?» + +»Pastori Beeman. Hänellä on sievä koti, ja sinä olet täällä hyvässä +turvassa.» + +»Kuinka sinä löysit tänne?» + +Mabelille tuli kyyneleet silmiin. + +»Minä vietin kauhean yön, kun sinä sillä tavoin lähdit, enkä tiennyt +mihin olit joutunut, ja olin niin raihnaisenakin... se olisi voinut +olla minulle vaarallista. Mutta aikaisin seuraavana aamuna pistäysi +herra Crouch taloon ja sanoi kirjeenkantajan kuulleen, että joku +mies oli korjattu Sandhurstin maantieltä ja viety Goudhurstiin. Minä +vuokrasin siis auton majatalosta — se maksoi minulle punnan.» + +Robert ei voinut muistaa eikä suinkaan halunnutkaan muistaa +rikkomustensa laajuutta. Mutta suuri, hämärä syyntunto lepäsi raskaana +ja epämääräisenä hänen sielussaan, ja hän sopersi: + +»Olen pahoillani, Mabel.» + + + + +41. + + +Senjälkeen hän nukkui hiukan, ja herätessään hän kuuli miehen äänen +huoneessa. Se oli syvä, voimakas, omituisesti korostettu ääni, +ikäänkuin jokainen sana olisi ollut puhujan arvokkuudella painostettu. +»Niin», sanoi se, »kierrekaihtimesta on nyöri katkennut — naula ehkä +olisi tarpeen». Tavalla tai toisella sai tämä huomautus syvällisen +merkityksen; äänettömyys värisi siitä. Robert kohottausi kyynärpäänsä +varaan ja katsahti ympärilleen, mutta puhuja seisoi ihan hänen +takanaan, joten hän ei voinut ketään nähdä. Liike tuotti hänelle kipeää +tuskaa päässä, ja hän vaipui voihkaisten takaisin. + +»Ah», virkahti ääni, ja narisevat askeleet saapuivat vakavasti vuoteen +ääreen. + +Robert vilkaisi ylös ja näki vanhanpuoleisen miehen, jonka päälaelta, +vaikka se keskeltä oli kalju, valui valkoisia hiuksia melkein +hartioille asti. Hänellä oli leveät, vakavat kasvot, omituisen +ryppyiset hänen ikäiselleen, ja poskilla oli helakan punerva väri. +Pieni valkoinen nauha oli sidottuna hänen leukansa alle, ja hänellä oli +huoliteltu musta puku, jonka liivien yli kelluivat hopeiset kellonperät. + +»Ah», toisti hän yhä enemmän korostaen, »te olette siis valveilla». + +»En tämän huoneen melussa juuri muutakaan voi olla», sanoi Bob +nyrpeästi, sillä tuska oli tehnyt hänet äreäksi. + +Herrasmies kohotti kulmakarvansa tai pikemminkin sen osan otsaa, jossa +niiden paikka olisi ollut. Moittivasti silmäiltyään hän sitten jatkoi: + +»Pelkään, että kaihdin läpsyttää. Nyöri on katkennut, mutta minä sanoin +vaimollenne, että naulasta voisi olla apua. Kiusaisiko teitä melu, kun +sellainen hakataan kehykseen?» + +»En välitä», virkkoi Robert väsyneesti; »minulla tuntuu olevan aika +hirveä päänkivistys». + +»Älkää tuskitelko, ystäväni. Teillä on suuri syy olla kiitollinen. +Jollei Herra olisi johdattanut minun askeleitani tai pikemminkin +hevoseni kavioita — sillä minä ajoin pikkuvaunuillani — sinne, missä te +viruitte hyljättynä — hyljättynä — hän toisti sanan kahdesti, ikäänkuin +korostaakseen sen sekä kirjaimellista että hengellistä merkitystä — +»saattaisitte nyt seisoa Tuomarinne edessä sensijaan että lepäätte +mukavassa vuoteessa kristityssä talossa». + +Hän oli puhunut juuri yhtä painokkaasti ja juhlallisesti kaihtimesta, +muttei tämä enempää kuin hänen tilapäinen vaikeutensa h-kerakkeen +lausumisessa [varsin tavallista englantilaisilla kansanmiehillä ja +usein sivistyneilläkin. — Suom.] voinut vähentää hänen sanojensa tehoa +Robertiin. + +Nuori mies tunsi niiden vaikutuksen, melkein pelkäsi — ikäänkuin olisi +tosiaan nähnyt sielunsa alastomana ja hyljättynä — Luojansa edessä. + +»Kyllähän minä olen kiitollinen siitä, mitä olette tehnyt, hyvä herra», +mumisi hän kömpelösti. + +»En minä ole tehnyt mitään», jyrisi vanha mies, »vaan Herra on tehnyt +kaikki. Minä olen vain Hänen arvoton välikappaleensa. Minä olen» — +hänen äänensä hiljeni korostetuksi kuiskaukseksi — »matonen. Ja» — se +paisui jälleen jyrinäksi — »niin olette tekin». + +Robert tunsi sitä olevansa. + +»Me olemme molemmat matoja», jatkoi saarnaaja tuntehikkaasti; »me +olemme kaikki matoja» — ja hänen katseensa ulottausi sisältämään +harmistuneen Mabelinkin. »Vain Jumalan armosta me seisomme jaloillamme +ja nimitämme itseämme ihmisiksi. Vain ne, jotka Herra on oikeuttanut, +voivat tosiaan nimittää itseään ihmisiksi, mutta ne, joita Hän ei ole» +— ja hänen kirkkaat, lapselliset silmänsä tuijottivat Robertiin — »ovat +vain matoja, kurjia, ojassa kiemurtelevia matoja». + +»Lopettakaa jo, älkää enää haastelko madoista — taikka minä näen niitä +tuossa tuokiossa omin silmin.» + +»Epäilemättä. Sellainen tila on luullakseni yleinen niille, joilla +on hillittömiä tapoja. Mutta kun niitä näette, niin toivon teidän +muistavan, että itse olette matonen, ja silloin Herran kuritus ei mene +teissä hukkaan.» + +»Ei minulla ole hillittömiä tapoja, kuten sanotte...» + +»Ystäväni...!» + +Saarnaaja kohotti paksun valkoisen käden, ja tällä surumielisen hymyn +seuraamalla liikkeellä hän soimasi valheesta. + +»En ole ollut humalassa runsaasti kahteen vuoteen», jatkoi Robert +hyökkäävästi. + +»Herkeä, Robert», sanoi Mabel. »Minua hävettää sinun tähtesi.» + +»Löytäessäni teidät ojasta», jatkoi herra Beeman, »olitte +pähkähumalassa, kuten on tapana sanoa». + +»Hm, minä en muista siitä mitään.» + +»Älkäämme pohtiko asiaa pitemmälle, koska se johtaa teidät syvemmälle +synteihinne. Tahdoin vain muistuttaa teille, että ulkopuolella ovat +koirat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat.» + +Hän kääntyi pontevasti kantapäillään ja meni ulos. Robert makasi +murjotellen jonkun aikaa. Hän oli vihainen Mabelille siitä, että tämä +oli puolustanut toista häntä vastaan. + +»Olisithan toki voinut minua tukea — sinä olet minun vaimoni.» + +»Onpa tuo tylyä — kohtelusi jälkeen.» + +Robert toivoi, että voisi muistaa, kuinka oli häntä kohdellut. +Oliko hän tehnyt jotakin käsittämättömän kauheaa? Mutta se pirstale +menneisyyttä oli unohtunut, eikä hän tohtinut kysellä varsin pitkälle, +peläten kysymystensä johtavan johonkin kauheaan paljastukseen. Hän +ei siis sanonut mitään enempää. Muutamaa minuuttia myöhemmin toi +ystävällisen näköinen palvelijaluokkaan kuuluva nainen hänelle maitoon +vispatun munan, ja Mabel meni alakertaan syömään illallistaan. Ennen +lähtöään hän kysyi, haluaisiko Robert sillä välin jonkun kirjan +silmäiltäväkseen, ja Robert, joka tunsi voivansa paremmin ja oli +jokseenkin levoton, sanoi haluavansa. Pukeumapöydällä oli neljä kirjaa, +mutta Mabel sanoi, että ne näyttivät varsin ikäviltä. Vain yhdessä oli +kuvia, ja se oli raamattu. Kaksi muuta sisälsi saarnoja, ja yksi oli +virsikirja. + +Robert sanoi, että hän halusi raamatun. Hän oli aina pitänyt +raamatusta, vaikka se joskus hänet kauheasti säikähdytti, ja kuvat +tekivät sen vielä mielenkiintoisemmaksi. Mabel ojensi sen hänelle +vastahakoisesti — hänestä oli hiukan »pehmeää», että mies luki +raamattua, ja salaa hän haikaili aviomiehessään joskus havaitsemastaan +taipumuksesta julkisesti harrastaa uskonnon asioita. Hänen +ennakkoluulonsa vahvistuivat, kun hän palatessaan näki Bobin istumassa +vuoteellaan, kyynärpäät polvilla lepäävällä avoimella raamatulla ja +sormet hurjasti työnnettyinä tukkaan, samalla kun silmät mulkoilivat +kauheasti. Mabelin saapuessa hänen luokseen hän tarttui hänen käteensä: + +»Mabel, tää on kauheaa — katso!» + +Hänen polvillaan oli kuva kukistuvasta kaupungista, kaikki mustaa +sekasortoa ja liekkejä. Korkeat luhistuvat tornit kallistuivat mikä +tänne, mikä tuonne, ja tulta loimusi kaduilta ja kujilta kohoten +tornien korkeudelle. Tulta tuiskutti mustalta ja jyrisevältä taivaalta, +samalla kun liekkien ja salamain hohteessa nähtiin pieniä ihmisryhmiä +juoksentelevan epäjärjestyksessä, kompastellen kekäleihin ja +särkyneistä muureista pudonneihin kiviin. + +»Se on helvetti», sanoi Robert masentuneella äänellä. + +»No entä sitten? Kuvahan se vain on.» + +»En laisinkaan tiennyt, että se olisi tuollaista.» + +»Älä hupsuttele. Sanoinhan sinulle, että se on vain kuva.» + +»Mutta katsohan, mitä sen alla on kirjoitettu.» + +Kuvan alle oli painettu vanhanaikaisella vaskipiirroksella: + +»Ja ulkona ovat koirat ja huorintekijät ja epäjumalan palvelijat ja +kaikki, jotka rakastavat valhetta.» + +»Ne ovat ihan samat sanat, jotka pastori lausui minulle», virkkoi +Robert. + +Mabel sieppasi häneltä kirjan levottomasti. + +»Ja sanotko minulle, että olet istunut tuota töllistelemässä siitä +asti, kun jätin sinut yksinäsi?» + +»Minä avasin kirjan umpimähkään, ja se avautui tästä kohtaa; kai ne +sanat ovat minulle.» + +»Sinä alat tosiaan käydä pehmeäksi, Bob. Sait kolhun päähäsi, joten +se ei lienekään sinun syysi. Mutta minun täytyy sanoa, että sinulla +toisinaan on päähänpistoja, jotka saavat minut epäilemään, oletko +puoliksikaan niin miehekäs, kuin miltä näytät.» + +»Sinä et ymmärrä.» + +»Enpä kai. Minua aina kasvatettiin pitämään uskontoa oikealla +paikallaan. Jos pelkäät joutuvasi helvettiin, niin on parasta, että +käyttäydyt säädyllisesti ja lakkaat juomasta ja valehtelemasta.» + +»Minä en juo enkä valehtele.» + +»Herkeä, Bob, muutoin me joudumme riitaan — ja tuolla tulee herra +Beeman.» + +Pastori astui huoneeseen herttaisesti hymyillen, mihin Mabel vastasi +säyseällä tavalla. Mutta Bob oli liian järkytetty ja kiihtynyt +voidakseen teeskennellä. Hänestä oli Mabel ollut erikoisen huono +lohduttaja, ja hän kääntyi kiihkeästi miehen puoleen, joka elämänsä ja +kutsumuksensa vuoksi tietenkin oli sopiva häntä tyydyttämään. + +»Teidän raamattunne tuotti minulle aika säikähdyksen, enkä minä saa +sitä karkotetuksi päästäni.» + +»Toivon, ettette koskaan voisi karkoittaa sitä päästänne», virkkoi +pastori leppeästi. + +»Älä kiusaa tätä herrasmiestä, Bob», sanoi Mabel, nyrpeästi nyhjäisten +puolisoaan. Mutta Robert oli epätoivoinen. + +»Siinä oli kuva helvetistä», jatkoi hän, »ja sen alla sanottiin, mitä +te sanoitte minulle: 'ulkopuolella ovat koirat ja ne, jotka valhetta +rakastavat'. Eipä niin, etten olisi puhunut teille totista totta +sanoessani, etten muistanut mitään siitä, mitä tapahtui ennenkuin +jouduin tänne.» + +»Teidän ei ole tarvis yrittää puolustella itseänne, sillä ylhäällä +on puolustaja. Ystäväni, minä en vähääkään epäile, että teidät +johdatettiin näkemään se kuva ja lukemaan nuo sanat, jotta voisitte +paeta vastaista vihaa.» + +Vanhan miehen silmissä oli välähdys, ja hänen ponteva äänensäkin kävi +nopeammaksi ja värähteli hiukan. + +»Minä en halua mennä helvettiin.» + +»Minä käskin häntä olemaan tuskittelematta», pisti Mabel väliin, »ja +elämään säädyllisesti, lakkaamaan juopottelemasta ja valehtelemasta +minulle ihmisistä, joita hän tapaa, mutta kieltää tavanneensa. +Silloinhan hänen asiansa kyllä ovat hyvin.» + +»Mutta ne eivät ole hyvin.» Herra Beemanin ääni melkein soi +voitonriemusta. »Älkää luulko, ystäväni, pelastavanne sieluanne +lakiomantunnon kuolleilla töillä. Teidän täytyy saada pelastus — sillä +vanhurskaat elävät uskosta.» + +»Mutta miten minun on siinä meneteltävä? Tekisin sen heti, jos +tietäisin kuinka.» + +»Te saatte sen tietää Hänen määräämällään ajalla, jos Hänen tahtonsa +on teidät vanhurskauttaa. Hän on jo osoittanut teille yhden armon — +saattanut teidät Hänen vihansa tuntoon. Te pelkäätte helvettiä ja +pelkäätte syystä. Minä rukoilen teidän puolestanne.» + +Ja Mabelin kauhuksi hän polvistui vuoteen ääreen ja lausui pitkähkön +rukouksen, pyytäen, että tämän poloisen syntisen sydän vielä enemmän +liikutettaisiin ja otettaisiin lopuksi vastaan. »Sillä sinä armahdat +ketä tahdot armahtaa, ja sinä paadutat kenet tahdot.» + +Syystä tai toisesta Robert tunsi hiukan lohtua, ja kun hän avasi +silmänsä, jotka hän papin rukoillessa oli tavanomaisesti sulkenut, näki +hän tekstin seinällä vastapäätä. + +»'Minä olen iankaikkisella rakkaudella sinua rakastanut' — ehkei Hän +siis lähetäkään minua helvettiin, vaikka olenkin ollut niin paha.» + +»Ystäväni, älkää siihen luottako. Nuo sanat ovat valituille. Kenet Hän +armovalinnalla ennakolta omakseen määrää, hänet Hän vanhurskauttaa, ja +kenet Hän vanhurskauttaa, hänet Hän myös kirkastaa. Heitä Hän todella +on rakastanut iankaikkisella rakkaudella.» + +»Mutta eikö Hän voisi valita minua?» + +»Epäilemättä Hän voisi. Ja minä rukoilen alati, että Hän sen tekee.» + +»Mutta jollei Hän tee... täytyykö minun sitten mennä helvettiin?» + +»Ah, syntisrukka, mitä me matoset olemme, että tutkisimme +Kaikkivaltiaan aivoituksia? Sanassa sanotaan, että Hän on määrännyt +toiset kunniaan ja toiset häpeään. Meidän täytyy luottaa Hänen pyhään +sanaansa. Ja nyt minä toivotan teille hyvää yötä. Kaiketi teillä, rouva +Fuller, on kaikki, mitä mukavuudeksenne tarvitsette. Jos kierrekaihdin +läpsyttäisi, niin naulasta luullakseni olisi apua. Hyvää yötä.» + + + + +42. + + +Ei Robert eikä Mabelkaan nukkunut hyvin. Robert teki sen mahdottomaksi +molemmille. Kivistys hänen päässään paheni, hän sai kuumetta, +heittelihe puolelta toiselle ja mutisi itsekseen jonkinlaisessa unessa. + +»Ole hiljaa, Bob», voihki väsynyt Mabel, mutta kun hän näki, ettei +sairas tosiaan sille mitään mahtanut, niin hän heltyi ja nousi +vuoteestaan, kostutti rievun ja pani sen hänen otsalleen. + +Bob mutisi ja voihki, ja joskus Mabel arveli hänen hourailevankin ja +tuumi, että hänen ehkä pitäisi käydä noutamassa joku; mutta silloin +tällöin puhui sairas järkevästikin, ja hänen silmänsä katsoivat häneen +tuskallisesti ja ymmärtäväisesti. Kerran hän sanoi: + +»Mabel, minä näen sellaisia kauheita unia.» + +Hän uneksui edelleenkin mustasta, palavasta kaupungista ja oli itse +niiden joukossa, jotka iäti juoksentelevat sinne ja tänne yrittäen +päästä pakoon liekkejä ja kekäleitä. Joskus kaupunki oli sellainen, +jollaisena hän oli sen nähnyt kirjassa, toisinaan se taas oli +katkerammin tuttu — aivankuin joku tutunomainen High Tiltin kuja, +tulen kärventämä, ja liekit syöksyivät ulos »Woolpackin» ja »Royal +Georgen» räystäiden alta, ja savua tuprusi mustana sakeana pilvenä +Weightsin talon riihestä; kaikki ikkunat olivat särkyneet ja tie oli +täynnä mustia parruja ja vaatteenriekaleita. Se oli pahempaa, paljoa +pahempaa kuin kirjassa kuvattu kaupunki. Joskus hänen sinne saapuessaan +se oli tyyni ja jokapäiväinen omituisessa auringottomassa iltapäivän +valossa ja sitten se leimahti liekkeihin kuin palava pätsi... tai hän +saattoi äkkiä muutoin ystävällisen ikkunan takaa nähdä tulenkielekkeen +leimahtavan esille, ja sitten tuoksahti tulta räystäiden alta +nieleskellen ovenpieliä, ja hän oli pakenevinaan tulevaa vihaa. + +Hän heräsi hikisenä ja pidellen Mabelin kättä. + +»Oi, pikku mirri, mirriseni — sano jotakin lohduttavaa. Minä näen niin +kauheita unia.» + +»Minä luulen, että sinä olet jonkun verran päästäsi sekaisin, kun olet +sen kolhaissut», oli se »jotakin lohduttavaa», mitä Mabel keksi sanoa. +Mutta hän ei enää ollut kärsimätön. Hän piteli Bobin kättä ja silitteli +sitä. + +»'Ulkona ovat koirat, huorintekijät, epäjumalanpalvelijat ja ne, jotka +valehtelevat ja valhetta rakastavat'... Oi, Mabel, minä puhuin totta +sanoessani, ettei minun ja Hannan välillä ollut mitään. Minä en ole +huorintekijä enkä valehtelija. Oi, sano uskovasi minua.» + +»Tietysti minä sinua uskon», sanoi Mabel lepytellen »olen pahoillani, +että riitelimme, mutta minä tunsin voivani huonosti ja sinä olit juonut +liian paljon whiskyä.» + +»Minä en enää maista tippaakaan niin kauan kuin elän. Se pastorihan +sanoo, ettei se tee minulle hyvää... Oi, rakkaani, odottaneeko minua +vastainen viha? Ja mitä on minun tehtävä? Mitä ihmeessä minun on +tehtävä?» + +Seuraavana päivänä hän oli huonompi, ja täytyi kutsua lääkäri. Hän +määräsi Robertille tyynnyttävän juoman ja sanoi, ettei häntä millään +ehdolla saanut kiihoittaa — ohje, jota herra Beeman ei tulkinnut niin, +ettei hän saisi sairasvuoteen ääressä tuontuostakin rukoilla. + +»Tunnen rohkaistuvani — syvästi rohkaistuvani», sanoi hän Mabelille, +»nähdessäni, että hän vihdoinkin on herännyt synnintuntoon. Nyt kun se +on tapahtunut, voimme toivoa enempää.» + +»Soisin, että jättäisitte hänet rauhaan», virkkoi Mabel +kiittämättömästi; »hän ei koskaan tule terveeksi, jos pakotatte hänet +miettimään uskonasioita». + +»Niitäpä minä juuri soisinkin hänen herkeämättä ajattelevan. Vaikka +tietäisin, että se tuottaisi kuoleman hänen ruumiilleen — eikö se +sittenkin olisi yrittämisen arvoista, koska se on hänen sielunsa +ainoa toivo? Sitäpaitsi on minulla sisäinen vakuutus, että hän löytää +pelastuksen.» + +»Pikemminkin hän menettää järkensä.» + +Mutta herra Beeman ei säikähtynyt. Ennen pitkää hän oli udellut +tietoonsa useimmat seikat Robertin myrskyisestä kokemuksesta. +Syvällisen pelon ja surun pakottamana ei nuori Fuller purkanut esille +ainoastaan mustalaislempensä tarinaa, vaan kertoi aikaisemmatkin +hairahduksensa ja hurjastelunsa kaikki suuret ja pienet seikkailut, +jotka eivät vuosikausiin olleet häntä kiusanneet, hänen rakkautensa +Hannaan kun oli ne kaikki vajottanut upoksiin, mutta jotka nyt +pakoveden aikana olivat jälleen hahmoittuneet kuin maailma Noakin +aikaisen vedenpaisumuksen jälkeen. + +Herra Beeman oli sisimmässä sielussaan liikutettu. Hän pärskytteli ja +kuopi kuin sotaratsu merkinantotorven törähtäessä. Hän oli harvoin, +perin harvoin tutustunut tällaiseen tapaukseen. Syntiset olivat harvoin +osoittautuneet näin säälittävän mustiksi ja alistuviksi. Tässä oli +mies, joka tunnusti tehneensä useimmat pahimmista synneistä — tässä +oli mies, joka sitäpaitsi tunnusti ehdoin tahdoin hyljänneensä Herran +kutsun katumukseen, ihmeellisesti annetun kutsun. Oliko koskaan ollut +lupaavampaa kadotukseen kulkijaa? Mutta oliko toisaalta koskaan ollut +Herralla parempaa tilaisuutta vahvistaa ennakkomääräysoppi kuin +osoittamalla erikoinen armonsa tälle mustalle ja avuttomalle sielulle, +joka ei suinkaan ollut välittänyt lakiomantunnon kuolleista teoista +eikä vanhurskauden ulkonaisista muodoista? Herra Beeman ei laiminlyönyt +muistuttaa Luojalle, että tässä tosiaan olisi tilaisuus, jota ei +suinkaan tulisi jättää huomioon ottamatta. + +Lääkäri älysi pian, kuinka asianlaita oli, ja kehoitti Mabelia +toimittamaan puolisonsa pois niin pian kuin se olisi mahdollista. + +»Kaikki tämä on hänelle erittäin vahingollista. Tiedän kyllä herra +Beemanin tarkoittavan hyvää, mutta hänellä on omituisia käsitteitä +uskonnosta — perin omituisia.» + +»Hän nimittää itseään erikoisbaptistiksi.» + +»Ihmiset täällä ympäristössä nimittävät häntä vanhaksi paavi Beemaniksi +tai 'Goudhurstin paaviksi', ja minä luulen hänen sen tietävän ja +olevan siitä ylpeän. Mitä oivallisin mies, mutta minulla on ollut +tämänlaatuista hankaluutta hänestä ennenkin. Hän on kylläkin pelastanut +puolisonne hengen, ja tietysti tulee teidän olla hänelle kiitollinen, +mutta hän hävittää nopeasti hyvän työnsä tulokset rasittamalla herra +Fullerin omaatuntoa. Potilas on heikossa tilassa ja on saanut ankaran +kolhun päähänsä; minä en tahtoisi säikähdyttää teitä, mutta olen +sanonut Beemanille, että jollei hän ole varovainen, niin voi käydä +huonosti... eihän uskonnollinen mielenhäiriö ole harvinaista puolisonne +kaltaisissa henkilöissä. Muuten, voitteko kertoa minulle mitään hänen +sukulaisistaan? Ovatko he laisinkaan uskonnollista väkeä — erikoisen +uskonnollista väkeä? + +»Luullakseni hänen isänsä oli hieman omituinen siihen suuntaan. Hän +lueskeli varsin paljon raamattua ja hänen mielestään oli kaikki väärin.» + +»Hm... meidän tulee olla varovaisia. Olen puhunut herra Beemanin kanssa +ääneni käheäksi, mutta hän on aivan peräänantamaton — sanoo, että tässä +on kysymys sielun pelastuksesta, vaikken minä osaa käsittää, kuinka +hän pelastaa sielun, jos mies menettää järkensä. Mutta älkää sentään +liiaksi huolestuko, rouva Fuller. Toivon, että hän parin päivän päästä +on kyllin terve, jotta voitte viedä hänet kotiin, ja auttanette häntä +unohtamaan kaiken tämän. Sallikaa hänen saada runsaasti raitista +ilmaa, runsaasti hyvää ruokaa, runsaasti mielenkiintoista ajateltavaa +tai hommaa ja välttäkää kaikkea, mikä häntä ärsyttäisi. Ja sitten +kun toiveenne ovat toteutuneet» — ja hän vilkaisi Mabeliin hyvin +ystävällisesti — »olen varma, että hän tulee onnelliseksi ja omaksi +itsekseen jälleen». + + + + +43. + + +Mutta Campany's Hatchiin palaaminen ei osoittautunut niin onnelliseksi +kuin olisi voinut toivoa. Robert oli voittanut epätoivonsa kriitillisen +kohdan jo Goudhurstissa ollessaan, mutta näkyi vaipuneen itsepintaiseen +mietiskelyyn. Se ei ollut suotuisa merkki, sanoi lääkäri; rajujen +oireiden vaimentaminen synkkämielisyydeksi oli omiaan hidastuttamaan +toipumista. Hän sanoi Mabelille, ettei tämän tulisi kaikesta syyttää +herra Beemania. Robert olisi luultavasti joka tapauksessa osoittanut +jonkinlaisia sielullisia häiriöitä. Tapaturman laatu juopumuksen +ja perinnöllisyyden korostamana sekä jokseenkin harkitsematon +taipumus uskonnollisiin mietiskelyihin olivat sellaisinaan kylliksi +kiihoittamaan kovin jännittyneen, kovin kiusaantuneen luonteen +mielenhäiriön partaalle. + +Mabelin kanta saarnaajaa kohtaan vaihteli hänen mielenliikutustensa +mukana. Joskus hän oli raivoissaan ajatellessaan kaikkea turmaa, +minkä pappi oli aiheuttanut — vaikkei tämä ollutkaan muuta tehnyt +kuin ohjannut ja kannustanut aikaisempia taipumuksia; toisin ajoin +hän käsitti, että ilman saarnaajan väliintuloa Robert saattaisi olla +kuollut, eikä häneen myöskään voinut olla vaikuttamatta saarnaajan +säyseä ja juhlallinen sävy ja hänen taloutensa arvokas järjestys. +Vanhus oli leski, jonka naimisissa oleva tytär asui High Haldenissa, +ja emännöitsijä hoiti taloutta. Missään ei Mabel ollut nähnyt niin +hyvin kiilloitettua kuparia, niin hohtavia huonekaluja, niin oivallista +liinatavaraa. Häneen ei voinut olla vaikuttamatta kaikki tämä +säädyllinen mukavuus, ja pian hän huomasi, että pastori Beeman oli +Goudhurstissa ja sen naapuristossa mahtava mies. Jos ihmiset nimittivät +häntä vanhaksi paaviksi, tekivät he sen pikemminkin kunnioituksesta +kuin ivalla. Varmaan hänellä oli taivaan avaimet niin lujasti kuin +millään Pietarin seuraajalla konsaan. + +Mabelin mieleen juolahti, että hän kenties voisi vedota herra Beemaniin +miehensä pelastuksen puolesta. + +»Toivoisin», virkkoi hän illallispöydässä viimeisenä iltana, »teidän +sanovan Bobille, ettei hän joudu helvettiin». + +»Mutta rakas ystävä, mistä minä tiedän, että hän ei sinne joudu?» + +»Tietystikään hän ei joudu», kivahti Mabel; »miksikä hän sinne +joutuisi? Hän ei ole puoliksikaan niin paha kuin jotkut muut.» + +Herra Beeman loi silmänsä juhlallisesti ylös. + +»Ystäväni, rakas rouva Fuller, minä vain toivon, että te ette tiedä, +mitä sanotte. Me olemme kaikki vihan lapsia ja tuomitut kadotukseen, +kunnes Herra meitä armahtaa. Jos minä näkisin puolisossanne mitään +merkkiä Herran suosiosta, mitään merkkiä siitä, että hän on löytänyt +pelastuksen, niin minä sanoisin sen hänelle päivänselvästi. Sillä +Jumalan lahjoja ja kutsua ei kukaan kadu. Ja sallikaa minun nyt tarjota +teille hiukan lisää tätä walesilaista pihviä.» + +Mabel ja Bob lähtivät seuraavana aamuna kärryillä, jotka varta vasten +oli vuokrattu Goudhurstin majatalosta. Bob näytti kiusaantuneelta ja +kuihtuneelta, ja kun Campany's Hatchin rakennukset ja pehmeäsävyiset +ladot alkoivat kiiltää Rother-virran partaalla, ei hänen silmissään +välähtänyt tervehtivää innostusta. Mabel lyyhistyi hänen puoleensa, +kuiskaten: »Eikö ole herttaista päästä kotiin jälleen?» Mutta toinen +vastasi vain: »Kyllä, tyttöseni.» + +Bob ei osoittanut sellaista mielenkiintoa taloon ja sen hommiin, kuin +Mabel oli toivonut. Heidän poissaolonsa aikana, jota oli kestänyt lähes +kaksi viikkoa, oli tilaa hoidellut Ethnamin Crouch; mutta vaikka Robert +seuraavana päivänä kiersi hänen kanssaan taloa tarkastamassa, näytti +hän omituisen elottomalta ja innottomalta. + +»Hän ei vielä ole täysin toipunut», sanoi Crouch Mabelille. »Parin +päivän perästä hän on vannaan entisellään taas.» + +Mabel pakotti itseään häntä uskomaan. Olihan Robert edelleenkin +ruumiillisesti heikko; Mabel oli Goudhurstin lääkärin neuvoa noudattaen +tuonut hänet kotiin, niin pian kun sairas kykeni matkan kestämään. +Kunhan herra Beeman vain olisi jättänyt hänet rauhaan, olisi hänelle +tehnyt hyvää viipyä kauemmin tuossa mukavassa, hyvin järjestetyssä +talossa, jossa kuparit loistivat, puiset huonekalut kiilsivät ja +liinatavarat olivat vilpoisen valkoisia armovalinnan varjossa. Mutta +Beeman ei halunnut jättää häntä rauhaan; hän oli henkisesti saapuvilla +Campany's Hatchissakin kolmen pienen mustan kirjan muodossa. Ne olivat: +»Hartin hymnejä», »Kutsumus ja valinta eli Syntisen toivo» Richard +Huntingtonilta ja »Vapaan armon ihmeet» James Welleriltä. Robert istui +iltasin näitä lukemassa, sivuuttaen sanomalehden, ja palasia niiden +viisaudesta ajelehti Mabelinkin korviin unen ulappain yli, joissa +hän ja Robert näkyivät levottomina yhdessä uiskentelevan. Unissaan +hän oli aina tietoinen puolisostaan — silloin hän näkyi tahtomattaan +osallistuvan hänen kokemuksiinsa, joista hän päivisin oli suljettuna +pois. Päivällä ei Robert koskaan puhunut hänelle tuskistaan, koska +tiesi, ettei Mabel niitä ymmärtäisi. Tämä oli kiusaantunut, suruissaan, +häpeissään, ärtynyt ja pelokas, mutta ei ymmärtänyt mitään. + +Päivää jälkeen hänen palaamisensa saapui Clem häntä katsomaan. +Nuorempaa veljeä säikähdyttivät Bobin kalpeat, tuskastuneet kasvot +ja silmien surumielinen tuijotus, ne kun olivat ikäänkuin tähdätyt +johonkin käsin koskemattomaan ja näkymättömään kauhuun. Bodingmaresin +väki ei ollut koskaan kuullut mikä tapaturma häntä oikeastaan oli +kohdannut tai oikeammin, mitkä seikat sen olivat aiheuttaneet, ja +yritettiin arvailla paljon sinne ja tänne. High Tiltissä huhuiltiin +sellaistakin, että hän jälleen oli »yhtynyt Hannaan». Mutta Mabel +kielsi sen. Hän myönsi, että hän ja Bob olivat kinastelleet Hannasta, +olematta asiassa silti mitään vakavaa, ja nyt kun Hanna oli lähtenyt +pois, ei hän välittänyt. Rouva Wheelsgate oli kerran käynyt +Goudhurstissa poikaansa tapaamassa ja tuonut sieltä uutisia hänen +sieluntilastaan, josta myöskin Mabel oli kirjeissään maininnut. Clem +oli siis jossakin määrin valmistunut, mutta ei ollut odottanut näin +järkyttävää muutosta, ei ollut odottanut näkevänsä vanhaa, ylvästelevää +Robertia näin masentuneena, varsinkaan kun tämä viimeiseltä oli +saavuttanut kunnioitustakin. + +»Herra sen on tehnyt», sanoi hän Clemille. Hän ei käyttäytynyt veljeään +kohtaan yhtä pidättyvästi kuin Mabelia kohtaan. He olivat aikoinaan +uskoneet toisilleen liian paljon asioita, jotta hän nyt olisi pysynyt +vaiti. He istuivat yhdessä Campany's Hatchin pienellä lasikuistilla, +joka keskitti marraskuun iltapäivän auringonpaisteen hauskaksi lämmöksi. + +»Minä sanoisin, että sinä olet tehnyt sen itse tuuperrellen +maantiellä», virkkoi Clem. »Sinun pääsi on kaiteti vielä hiukan +heikkona. Kun tulet vahvemmaksi, niin tunnet toista.» + +»Enkä tunne», vastasi Bob väsyneesti. »Oi, Clem, minä olen syntinen.» + +»No, älä nyt tuskittele. Sehän oli vain puuska. Joka tapauksessa on se +nyt ohi, ja jos käyttäydyt säädyllisesti, niin ihmiset unohtavat sen.» + +»Mutta minä olen kaiken ikäni ollut syntinen — Jumalan armon +ulkopuolella. En ole totellut Hänen kutsuvaa ääntään, — sillä minä +tiedän nyt, että Hän kutsui minua siinä kokouksessa, jossa nousin +seisomaan... Mutta minä vihastuin ja luulin Hänen tehneen minusta pilaa +— enkä minä halunnut tulla pelastetuksi, hylätä oluttani ja lakata +tyttöjen kanssa juoksemasta.» + +»Haluaisitko tulla pelastetuksi nyt?» + +»Haluaisin kylläkin — mutta on liian myöhäistä. Minä olen myynyt +esikoisoikeuteni hernerokkaan ja kun nyt sanon: siunaa minuakin, Isä, +niin ei siitä ole mitään hyötyä.» + +»Mutta mikä on sinut näin aivan äkkiä saanut muuttumaan?» + +»Ei se niin äkkiä tapahtunut. Minä olen jo pitkän aikaa säikähdellyt +tuon tuostakin... Ja sitten herra Beeman osoitti minulle, että olen +tuomion tiellä.» + +Clem muisti jotakin. + +»Olenko sinulle koskaan kertonut unta, jonka kerran näin isäpoloisesta»? + +»Minkälainen se oli?» + +»Hän oli minulle sanovinaan: 'Minun on nyt keveämpi olla, kun leimuava +tuomio on otettu pois.' Ja sitten minä näin hakasilla suljetun +raamatun, jonka kansien alta leimahteli liekkejä.» + +Robertin silmät pyöristyivät kauhusta. + +»Liekehtivä raamattu... Mutta niinhän se juuri onkin. Tulta on +leimahtanut raamatusta ja se on polttanut minut. Oi, Clem, mikä surkea, +kauhistuttava uni!» + +»Se oli hyvä uni. Isä sanoi, että tuomio oli otettu pois. Ehkä se oli +tarkoitettu sinulle.» + +Hetkiseksi välähti heikko toivonilo Robertin silmässä, mutta se sammui +melkein samalla. + +»Ei — ei suinkaan se minulle tarkoittanut. Jos minulla konsaan on ollut +tilaisuus, niin olen kääntänyt sille selkäni. Minä olin vihainen siitä; +että minusta tehtiin narri... ja minä halusin pitää hauskaa. Oi, Clem, +ehkä minä olen tehnyt synnin Pyhää Henkeä vastaan.» + +Hän tarttui veljensä käteen kauhusta tyrmistyneenä. + +»Oi, minä sanoin, että minä näyttäisin Hänelle, mutta Hän lieneekin +näyttänyt minulle — näyttänyt minulle ja tehnyt minusta ikuisen pilkan +esineen.» + +Ovi avautui sisältäpäin äkkiä Mabelin astuessa ulos sanomaan, että +tee oli valmis, ja Bob vaipui takaisin tavalliseen tuskalliseen +äänettömyyteen. + + + + +44. + + +Tuli joulukuu pilvisille, kuuraisine aamuineen ja kellervine +varhaisine auringonlaskuineen, jotka näkyivät imevän koko iltapäivän +kimaltelevan, lämmöttömän valon läikkeeseen. Vainioiden pinta oli +jäässä, mutta kovien, ohuiden kokkareiden alla oli liejuista, +savenlemuista pehmeyttä. Kelmeässä päiväpaisteessa, joka liikkui +laikkoina vainioilla, oli alituista veden kiiltoa ruohossa sulavista +kuuranjyväsistä, okaista riippuvista sadehelmistä tai kastemaisesta +kosteudesta hiehojen turkissa. Maailma ei ollut koskaan oikein kuiva, +vaikka marraskuun rankkasateet olivatkin ohi; ja heränneet työläiset +kompuroivat ikkunoittensa luo päivän ensi kajossa, katsellen metsän yli +etäisiin maataloihin, sillä sumu ei enää verhonnut Rotherin laaksoa tai +täyttänyt talojen nurkkia veden ja kaislojen hajulla. + +Työ hiljeni Bodingmaresissä, ja Clemillä oli useammin aikaa käydä +Campany's Hatchissa. Myöskin Robert puolestaan saapui toisinaan häntä +tapaamaan Pookwelliin tai kävi emätilalla Jimiä ja Marya tervehtimässä. +Hänen mielensä oli yhä synkkä, mutta hän alkoi siihen nyt tottua ja +liikkua siinä tilassa kuin käydä jyskyttävä automaatti. Taaskin hän +meni markkinoille, korjasi rehunauriinsa ja viritti ansoja kaniineille. +Ne, jotka sattumalta toisista taloista kävivät hänen luonaan, sanoivat, +että herra Fuller oli toipunut vaivastaan paremmin kuin ansaitsikaan. +Ainoastaan ne, jotka elivät hänen kanssaan tai tunsivat hänet hyvin, +käsittivät, että tuska oli vain tunkeutunut syvemmälle. Se kaivautui +vähitellen hänen sydämensä pohjaan, — hän ei enää kamppaillut sen +kanssa kuin se olisi ollut ulkopuolella häntä, vaan hän liikkui siinä, +ahersi, katseli maailmaa ja eli sen lumoissa. + +Mabel ei tohtinut antautua toivorikkauden harhaan. + +»Hän on tulossa hulluksi», sanoi hän Marylle. »Minusta tuntuu, että +ennen pitkää saamme viedä hänet Hellinglyen mielisairaalaan. Oi, miksi +päästinkään hänet ulos sinä iltana niin pahalla tuulella kuin hän oli? +En voi olla moittimatta itseäni.» + +»Minun käsittääkseni se ei ollut sinun syysi; vaimoa ei voi syyttää +kaikista typeryyksistä, joita hänen miehensä tekee», virkkoi Mary, joka +oli antanut rukkaset Weigtsin Pepperille. »Ei koskaan voi tietää, mitä +tyhmyyksiä mies kulloinkin tekee. Minun täytyy sanoa, että Robertkin +minua ihmetyttää.» + +»Se ei ole hänen syynsä — hän kolhaisi päänsä, ja sitten se vanha pappi +sai hänet käsiinsä ja pahensi asian. Tiedätkö? Hän kävi meillä viime +viikolla ja sanoi, että Bobin näkeminen teki hänet onnellisemmaksi kuin +mitä hän oli kuukausiin ollut. Onpa muutamilla ihmisillä kummallisia +käsityksiä onnesta!» + +»Se johtuu siitä, että liian paljon mietiskelee uskon asioita, kuten +olen sanonut monta monituista kertaa. Uskonto on varsin hyvä asia +milloin sillä ansaitsee leipänsä, kuten pappi tai saarnamies, mutta jos +siitä tekee ikäänkuin keppihevosen, silloin menee pää pyörälle. Bobin +isähän oli niin uskonnollinen, että ihmiset tuskin voivat sietää hänen +seuraansa, ja Bob taitaa tulla häneen. Jumalan kiitos, ettei se ole +meihin muihin tarttunut.» + +Joskus Mabel yritti puhua Bobille järkeä; joskus hän pyyteli hartaasti, +sanoen hänelle, että hän tärveli hänen elämänsä ja heidän lapsensa +onnen edellytykset. Toisinaan taas hän yritti loihtia ja tyynnytellä +hänen tuskaansa pois. Mutta siitä kaikesta ei ollut mitään apua. He +eivät voineet keskustella keskenään, koska he sellaisissa asioissa +olivat vieraat toisilleen ja haastoivat eri kieltä. Tuntui pelkältä +härnäilyltä pyytää häntä tekemään sellaista, mitä hän niin kauan oli +turhaan yrittänyt. Ja vaikka Mabelin viehätys ei ollut loppunut enempää +kuin Bobin halutkaan, oli jokaisessa ohimenevässä lohdun hetkessä +sellainen valheellisuuden piirre, että lohtu välttämättömästi hukkui +katkeruuteen. Kerran Mabel vei hänet kappeliin, johon hän oli jonkun +aikaa kieltäytynyt lähtemästä, ja ensiksi se näkyi tekevän hänelle +hyvää. Häntä oli lohduttanut raamatun lukeminen ja rukoukset, mutta +kun seurakunta nousi veisaamaan virttä »vesilähteestä», yllätti hänet +taaskin hyljättynä olemisen tunto, ja kun päästiin sanoihin + + »Mä uskon, tahdon uskoa, + ett' omain Jeesus on. + Hän ristinpuulla eestäni + on käynyt kuolohon», + +ei hän voinut kuunnella kauemmin ja oli heittänyt kirjansa pois ja +lähtenyt kappelista, hylkiönä ja tuomittuna kaikkien nähden. + +Clem oli kauhean levoton veljestään, vaikkei hän, kuten muut, luullut +hänen tulevan mielipuoleksi. Bob-poloisella ei näkynyt olevan muuta +kuin kärsimystä. Ensin rakkauden ja sitten uskonnon vuoksi. Ei +olisi aavistanut Bobin olevan sellaisen, joka vaivaisi päätänsä +uskonnolla, mutta hän näytti aivan yhtä onnettomalta nyt kuin sen +päivän jälkeen, jona hän oli menettänyt Hanna Idenin; hänellä oli +aivan sama säikähtynyt, harhaileva katse. Clem oli aina tuntenut +syvää kunnioitusta uskovaisia kohtaan, ja usein hän valitti omaa +kääntymätöntä tilaansa. Mutta eipä Bobin uskonto näkynyt tälle juuri +hyvää tekevän — vaikka se hänen sanojensa mukaan johtui siitä, ettei +häntä ollut otettu vastaan. Kaksi vuotta sitten oli Jumala kutsunut +häntä Throwsin kappelissa, ja hän oli kieltäytynyt tulemasta, ja nyt +kun hän halusi tulla, ei Jumala hänestä välittänyt. Samaan tapaan oli +käynyt Clemille, kun hän ei ollut ottanut vastaan kutsua koulujuhlaan, +koska luuli, että isä menisi sinä päivänä Cranbrookin markkinoille ja +ottaisi hänet mukaansa — mutta sitten isä ei ollut lähtenytkään, ja kun +Clem yritti koulujuhlaan, ei pappi päästänyt häntä sisälle. Näin oli +tapahtunut Bobille, vain sillä erotuksella, että hänen hylkäämisensä ei +tuottanut ainoastaan kielteistä ulkona odottelemista, vaan syöksi hänet +ikuiseen hornaan, jonka kauhut hän oli niin elävästi osannut kuvailla +Clemille, että Polly useinkin nurisi, koska hänen aviomiehensä Robertin +luona käytyään aina kärsi painajaisista. + +Mutta viimeiseltä Bob oli sanonut, ettei hän sellaisesta niin paljoa +piitannut. Alussa häntä oli kauheasti peloittanut ajatus elää +palavassa, liekehtivässä kaupungissa, missä kaikki oli ikuisesti +tulikuumaa, niin että käveli ympärinsä kuin kissa hehkuvilla hiilillä +eikä tohtinut mihinkään istahtaa... Se; mikä häntä nykyisin enimmin +vaivasi, oli, että hän oli joutunut Jumalan rakkauden ulkopuolelle. +Oli omituista, että Robert saattoi sydämessään rakastaa Jumalaa +kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut. Mutta hän sanoi tosiaankin +rakastavansa Häntä ja haluavansa olla Hänen lähellään. Sitäpaitsi oli +hänen elämässään havaittavissa muutos. Hän oli paljoa leppeämpi ja +kärsivällisempi Mabelia kohtaan, silloinkin, kun tämä oli tylyimmillään +ja kovin ärsyttävä. Hän ei koskaan suuttunut eikä sadatellut — edes +etelä-saksilaisten mahentuneilla kirouksilla. Hän antoi vaskikolikoita +silmäpuolelle miehelle, joka soitti käsiharmonikkaa Salehurstin ja High +Tiltin markkinoilla, eikä juonut muuta kuin sen ainoan lasin, jolla +maanviljelijä sinetöi kauppansa. + +Olisi saattanut sanoa, että Robert oli muuttumassa aivan kunnolliseksi, +mutta hän ei näyttänyt sen onnellisemmalta. Hän liikuskeli yhä +tuo murtunut, vetoava katse silmissään, jotka näkyivät ulkonevan +hiukan enemmän kuin tavallista, ikäänkuin se etäinen kauhu, johon +ne tuijottivat, olisi vetänyt niitä itseään kohti. Eräänä päivänä +Salehurstin torilla tuntui Clemistä, että hänen veljensä näytti +hurjalta; sillä ensi kertaa hän oli näkevinään oireita siitä +mielipuolisuudesta, jonka saapumisesta toiset olivat olleet varmat jo +kauan. + +Hän seisoi lähellä moniaita maanviljelijöitä, jotka haastelivat +sadoista, ilmasta ja hinnoista Burwashin markkinoilla. He eivät +kiinnittäneet häneen huomiota, sillä Rotherin kylät olivat jälleen +kääntyneet Robertia vastaan. Kertomus hänen viimeisimmästä +riehahduksestaan oli kiertänyt ympäri dramaattisin lisin: Hän oli +juopunut Hanna Idenin seurassa »Kahdeksassa kulkusessa» ja lopuksi +tapellut Bodiamissa »Kuninkaanpään» kapakassa; hän oli iskenyt kaksi +hammasta erään Bodiamin maanviljelijän suusta ja lyönyt eräältä +toiselta silmän mustelmille; hän oli lähtenyt hurjana juoksemaan +mustalaisten perässä, mutta oli humalapäissään kaatunut maantienojaan; +muuan pappismies Goudhurstista oli hoivannut hänet kotiinsa ja +hoitanut häntä juoppohulluuskohtauksen aikana, joka oli ollut niin +voimakas, että se oli sumentanut hänen aivonsa ja hän oli tulemassa +synkkämielisyydestä hulluksi. Ja oikeinpa hänelle — pääteltiin, — sillä +Bob Fuller oli palannut oksennukselleen, kuten koira. + +Hän ei välittänyt, sillä hän oli kokonaan menettänyt +seurusteluvaistonsa. Mutta silti oli hänessä jotakin liikuttavaa, +kun hän tänään seisoi siinä lähellä naapuriensa rupattelevaa ryhmää, +mutta suljettuna heistä pois ei ainoastaan heidän, vaan omallakin +tuomiollaan. Clemin sydän kirveli säälistä. Hän meni veljensä luo ja +nykäisi häntä hihasta. + +»Tulehan ottamaan lasi, vanha Bob.» + +Robert pudisti päätänsä. + +»Tulehan toki», kehoitti hänen veljensä. + +»Ei minua janota.» + +»Älähän sitten näytä niin säikähtyneeltä ja alakuloiselta. Et suinkaan +sinä heidän tähtensä ole kuohuksissasi?» Ja hän vilkaisi rupattelevaan +ryhmään päin. + +»Ei, en minä heistä välitä.» + +»Älä sitten, Bob, näytä noin...» Hän ei halunnut sanoa »hullulta». +Mutta juuri sellaiselta Bob näytti; ja Clem huomasi toisten tuijottavan +uteliaina hänen veljeensä. Tähän asti hän ei ollut luullut kenenkään +tietävän Bobin tarinan kaikkia vaiheita. Mabel oli ollut liian +häpeillään lörpötelläkseen, ja sukulaiset olivat kahlehtineet kielensä +joko häpeäntunteesta tai hellyydestä. Mutta oli alettu huhuilla, että +Bob Fuller oli omituinen, ja nyt tähtäytyi häneen useampi kuin yksi +katse salavihkaa tai avoimesti, hänen seisoessaan siinä kookkaana, +masentuneena ja kömpelönä, punoittavin ja hurjin silmin. Äkkiä käsitti +Clem, että oli välttämätöntä toimittaa hänet pois. + +»Tule kotiimme juomaan kupillinen teetä minun ja Pollyn kanssa.» + +»Minä lapasin Mabelille, että palaisin kello neljältä.» + +»Ja senhän voit tehdäkin — ainakaan et myöhästy puolta tuntia enempää. +Sinulla on aikaa istua hetkinen kanssamme ja virkistyä.» + +»Clem, minusta tuntuu kuin sydämeni olisi pakahtumaisillaan.» + +»Älä sitä ajattele. Ehkä tunnet huojennusta, jos tulet minun mukaani.» + +»Tahtoisin sanoa sinulle jotakin. Jos Jumala lähettää minut helvettiin, +menettelee hän siinä oikein. Minä ansaitsen sen, ja hän tekee vain +hyvin ja oikein.» + +»Älä enää sellaisia puhu. Tulehan pois.» + +Hän tarttui veljeään käsivarresta ja talutti hänet hänen +vastustelemattaan »Kamelikurkeen», jonne hän oli jättänyt hevosensa. +Bodingmaresinkin rattaat olivat siellä ja niiden perässä vasikka +verkossa. Eläin mölysi haikeasti, sillä se oli pistänyt päänsä ulos +verkon silmukasta. Clem pani kaikki kuntoon. »So, so, hiehoseni; +ei tätä kauan kestä. Tuskin tunnin matka, ja sitten saat imeskellä +maitoa Pollyn sormista.» — Hän toivoi, etteivät sen silmät olisi +niin muistuttaneet Robertin silmiä — osaksi ilmeellään, osaksi +muljotuksellaan. + +Bob oli mennyt talliin hevostaan noutamaan, mutta kun Clem oli +kiivennyt istuimelleen ja alkanut ihmetellä miksei veljeä kuulunut, +tuli »Kamelikurjen» isäntä esille nurkkauksen takaa. + +»Herra Bob lähti jo, herra Clem. Hän pyysi minua sanomaan teille, että +hän oli muuttanut mielensä ja ajoi suoraan kotiin.» + +»Sitä vietävää!» huudahti Clem. Hän oli mielissään, että Robert edes +oli lähtenyt markkinoilta, mutta hänestä veli ei ollut sopivassa +mielentilassa jäädäkseen yksikseen tai mennäkseen Mabelinkaan seuraan +Campany's Hatchiin. Kupillinen teetä kaikessa rauhassa Pookwellissa +hänen veljensä ja Pollyn seurassa olisi ollut Bobille paljoa parempi. +Se olisi tyynnyttänyt häntä, ja hän olisi sitten palannut kotiinsa +paljoa järkevämmässä mielentilassa. Mutta ei hyödyttänyt yrittää häntä +saavuttaa, vaikka hänellä olikin ainoastaan viiden minuutin etumatka. +Hän ratsasti vahvalla hevosella, mutta Clemillä oli vain ruohoilla +syötetty koni ja sillä rattaat ja vasikka vedettävinään. Hän menisi +huomenna Campany's Hatchiin; se oli parasta, mitä hän saattoi tehdä. + + + + +45. + + +Hän pääsi kotiin kello kolmen korvilla. Jonkun aikaa hän puuhaili +uuden vasikan kanssa. Hän huusi Pollya tuomaan sille puoli kiulullista +maitoa. Vaimo saapui, iho punoittaen ulkotyöstä. + +»Vai siinä se veitikka on», virkkoi hän kääriessään ylös hihansa. +»Paljonko hänestä maksoit?» + +»Kolmekymmentä shillingiä.» + +»Se ei ollut huono kauppa. Suotta sinä noin synkältä näytät.» + +»Olen huolissani Bobin tähden.» Ja Clem kertoi hänelle, millaiselta Bob +oli markkinoilla näyttänyt, ja kaikki mitä oli tapahtunut. + +»Ka, Clem, oletpa sinä aika tolvana», virkkoi Polly; »sinä et olisi +saanut sallia hänen sillä tavoin lähteä». + +»Minä en olisi voinut häntä pysähdyttää.» + +»Sitten sinun olisi tullut lähteä hänen perästään.» + +»Kuinkapa minä sitä voin — kun oli sadan naulan painoinen vasikka +takanani kärryissä? Bob ratsasti Strangerilla». + +»No, toivoakseni hänelle ei tapahdu mitään ikävää.» + +»Kuinka niin voisi käydä?» + +»Omien sanojesi mukaan. Mainitsithan, että hän näytti mielipuolelta; +eikä mielipuolten ole turvallista liikkua yksinään.» + +»Minä puhuin vain kuvaannollisesti. En tarkoita, että Bob on +mielenvikainen; mutta hän tuskittelee vallan kauheasti. Tahtoisinpa +haastella sen vanhan saarnamiehen kanssa, joka hänessä moisia ajatuksia +herätti.» + +»Soisin, ettet olisi sallinut hänen sillä tavoin lähteä.» + +»Millä minä olisin sen estänyt? En luullut hänen minua pettävän, +muutoin olisin lähettänyt pojan Strangeria noutamaan. Ethän luulle, +että hän käy raivopäiseksi tai tekee itselleen pahaa, Polly?» + +»Epäilemättä hän pysyy kylläkin tolallaan», sanoi vaimo luopuen +moitiskelusta kuullessaan Clemin katuvaisen äänensävyn. »Olen +vain pahoillani, ettei hän tullut meille, vaan meni sen itsekkään +Mabel-heilakan luo; se kiittämätön kappale ei ajattele muuta kuin +itseään ja omia tunteitaan.» + +Kello viideltä peitti pimeys maan, ja pian pysähtyi työ latojen ja +kuivaushuoneiden varjossa, mistä joku lyhty siellä täällä levitti +värähtelevää valoaan. Clem ja Polly menivät mökkiinsä teetä juomaan ja +hiukan haukkaamaan. + +Huolehtivana emäntänä oli Polly tukehduttanut hiilenmuralla tulen +hellasta ja nyt hän työnsi sinne hiilihangon kohentaen vireille liekit, +joiden hohto heijastui kattoparruihin. Clem istahti tyytyväisenä +tuolilleen ja sytytti piippunsa. Hän katseli kattilan kiehumista Pollyn +kattaessa teepöytää. Siinä oli vain voita ja leipää, sillä heillä ei +ollut varaa siansylttyyn, säilykkeihin ja muihin sellaisiin herkkuihin +joka päivä; mutta muonaa oli riittävästi Cleminkin ruokahalun +tyydyttämiseksi, ja kumpikin sai tarpeekseen. Kumpikaan heistä ei +puhunut paljoa; se oli hiljaisuuden rauhaisa hetki. Sittemmin he +vetäisivät tuolinsa valkean eteen ja juttelisivat hiukan. + +Clem kaatoi juuri kolmatta kupillista teevatiinsa, kun puutarhan +polulta kuului askeleita; ja seuraavassa silmänräpäyksessä kolkutettiin +ovelle. + +»Sisään!» huusi Polly, sillä ovi oli säpissä, ja Jim astui huoneeseen, +keltainen paperi kädessä. + +»Sähkösanoma — tuli juuri Mabelilta. Hän haluaa tietää, missä Robert +on.» + +Clem ja Polly tuijottivat suut avoinna näin korskean tiedustelun +johdosta. + +»Bobin olisi pitänyt olla kotona jo tuntikausia sitten», sanoi Clem; +»hän lähti heti kello kahden jälkeen». + +»Sanoinhan minä sinulle, ettei häntä olisi saanut päästää yksinään +lähtemään», sanoi Polly. + +»Ehkä hän on jossakussa kapakassa», huomautti Jim. »Mutta minä päätin +tulla tänne kysymään, olitko kenties tavannut hänet kotiin palatessasi.» + +»Salli minun nähdä mitä hän sanoo», virkkoi Polly. '»Onko Robert +teillä, sanoi tulevansa kotiin neljältä kovin levoton Mabel.' Se on +saattanut maksaa hänelle osoitteineen toista shillingiä. On juuri hänen +tapaistaan sähköttää sen sijaan että lähettäisi miehen tiedustelemaan, +kuten jokainen järkevä ihminen olisi tehnyt.» + +»Siitä on 'vastaus maksettu'. Meidän on siis lähetettävä vastaus.» + +»No, sähkötä 'Ei'; se tulee ainakin huokeaksi.» + +»Häpeähän toki, muijaseni», sanoi Clem, »että häntä noin sorrat. Kyllä +kai hän on hirveästi säikähdyksissään.» + +»Miksi? Että hänen miehensä viipyy kahta tuntia kauemmin kuin sanoi +viipyvänsä! Hän ei ollenkaan ymmärrä miehiä.» + +»Ehkä hän on opettanut Bobin täsmälliseksi, eiköhän Bob nykyisin +haihattele. Minun täytyy sanoa, että olen itsekin hiukan säikähtänyt.» + +»No, lähettäkäämme hänelle vastaus», virkkoi Jim. 'Bob lähtenyt +markkinoilta kahdelta ei tiedetä hänestä enempää.' Kelpaako se?» + +»Kuulostaa hieman siltä kuin emme välittäisi», virkkoi Clem; »sanotaan, +että etsiskelemme häntä». + +»Mistä häntä etsisimme?» + +»Voinhan minä toki juosta Haiselmanin taloon kysymään, näkivätkö hänen +ratsastavan ohi.» + +»Hyvä, mutta lähettäkäämme ensin vastaus; poika odottaa. Kuinkas tämä +sopisi: 'Bob lähtenyt kotiin kahdelta tiedustelemme'?» + +Clemistä ja Pollysta se sopi varsin hyvin ja se kirjoitettiin siis +lomakkeelle ja annettiin Bodingmaresissa odottavalle lennätinpojalle. +Clem lähti heti Haiselmanin taloon. Hän oli hirveän levoton ja +moitti itseään siitä mielentyyneydestä, jolla oli suhtautunut hänen +yksinäiseen lähtöönsä. »Jos olisin luullut hänen tekevän jotakin +pahempaa kuin tuskittelevan, niin olisin päästänyt Spongeyn aisoista +ja ratsastanut hänen peräänsä. Mutta minä sallin hänen mennä, ja jos +jotakin ikävää tapahtuu, on se siis minun syyni. Minä kai en ajattele +asioita niinkuin pitäisi.» + +Kukaan ei ollut nähnyt Bobia Haiselmanin talossa, mutta eihän heidän +ollut tarvinnut nähdä häntä, jos hän vain oli ratsastanut ohitse +kujalla. Ensimmäiset tietonsa sai Clem kotimatkalla tavatessaan +Mountpumpsin Shovellin, joka ratsasti itäänpäin. Clemin mieleen +juolahti kysyä häneltä oliko hän nähnyt Robertia. + +»Kyllä, minä näin hänet kolme, neljä tuntia sitten; hän oli Delmondenin +tienoilla.» + +»Dehnondenin!» + +»Niin, ratsastamassa ulos pitäjästä.» + +»Puhuttelitteko häntä?» + +»Minä toivotin hänelle hyvää päivää, muttei hän ottanut sitä +huomatakseen.» + +Clem säikähtyi nyt tosiaankin. Miksi oli Bob painunut Kentin tielle? +Sitten hän ei ollut edes lähtenytkään kotiin päin... Oliko hän matkalla +Goudhurstiin herra Beemania tapaamaan? Sehän oli mahdollista. Mutta jos +hän taas todella oli menossa Goudhurstiin, ei hän olisi ratsastanut +Delmondenin kautta, joka oli kolmisen kilometriä sivulla valtatiestä, +vaan Hawkhurstin ja Gills' Greenin kautta... Mihin hän siten saattoi +olla matkalla, ratsastaen yksinään pois, vaimonsa, veljensä ja +ystäviensä luota? Ehkä hänen järkensä oli hämärtynyt sen omien synkkien +mietiskelyjen painosta ja hän oli mielipuolena, harhaillen päämäärättä +kujilla ja kentillä... tai ehkä hän oli päättänyt tappaa itsensä. +Hirttäytyisi tai hukuttautuisi johonkin yksinäiseen paikkaan... + +Clem riensi takaisin Pookwelliin, jossa hän tapasi Pollyn yksinään +häntä levottomasti odottamassa. Tämä oli katunut tylyjä sanojaan +Mabelia kohtaan ja oli kiihkeän halukas sovittamaan ne menemällä +Campany's Hatchiin säikähtynyttä vaimorukkaa lohduttamaan. + +»Kai hän joutunee puolittain tajuiltaan saadessaan meidän +sähkösanomamme. Meidän täytyy lähteä hänen luokseen. Ei ole oikein +jättää häntä yksikseen.» + +»Mitä kello on?» + +»Juuri seitsemän vasta; me ehdimme sinne ennen kahdeksaa, jos Jim antaa +meille linjaalirattaat.» + +»Hänen täytyy sitten lainata meille Nimrod; Spongey ei sitä matkaa +suinkaan niin nopeasti potki.» + +»Tietenkin hän antaa meille Nimrodin; se on ollut valjaissa vain tunnin +ajan tänä aamuna. Menehän joka tapauksessa pyytämään.» + +Clem meni Bodingmaresiin ja palasi Nimrod valjastettuna +linjaalirattaiden eteen; Jim oli tosiaan mielissään, että he lähtivät +Campany's Hatchiin, sillä Mary oli osoittanut hänelle, mitä ikävyyksiä +olisi saattanut johtua siitä, että Mabel jäisi yksinään hermostuneeseen +ja hysteeriseen tilaansa — sillä eihän mikään muu olisi voinut selittää +niin outoa toimenpidettä kuin sähkösanoman lähettämistä, — ja jolleivät +Clem ja Polly olisi ottaneet lähteäkseen Mabelia katsomaan, olisi häntä +kaiken iltaa kiusannut levoton tunne, että hänen olisi pitänyt itse +lähteä. + +Ilta oli kaunis muutaman ison tähden tuikkiessa siellä täällä tummalla +taivaalla. Äskeiset pakkaset olivat kovetuttaneet tiet, ja iltapäivän +tallissaan seisonut Nimrod oli virkku. Niinpä Clem jo paljon ennen +kahdeksaa ajoikin valkoisten portinpylväiden välitse Campany's Hatchin +pihatielle, ja ajopelit ratisivat kalkkimullalla ja hiekoituksella +taloa kohti. + +»Hän luulee Robertin tulevan», virkkoi Polly. »Huuda hänelle, että +täältä tulemme me, Clem.» + +»Tietäähän hän, ettei Bobilla linjaalirattaita ole, sinä hölmö, — ja +tuolla hän jo onkin ovella. Hei, Mabel — eikö Bob vielä ole tullut +kotiin?» + +»Älä häneltä tuolla tavoin kysy, pöllö. — Päätimme tulla sinua +katsomaan, Mabel, koska näytit olevan hieman tuskaantunut — sillä ethän +muutoin olisi sähköttänyt. Ei ole mitään tuskiteltavaa. Minä olen +nähnyt Clemin myöhästyvän tuntikausia.» + +Clemin silmät ja suu lensivät auki hänen nostaessaan Pollyn maahan. Hän +kummeksui, mitä tämä senjälkeen sanoisi. + +»Minä olen iloinen tulostanne», virkkoi Mabel. »Olen aivan ymmällä.» +Hänen äänensä kuulosti väsyneeltä, ja se oli painunut, ja siinä oli +outo, heikko värähdys. Hän seisoi nojaten ovenpieltä vasten, miehensä +päällysnuttu yllä. Oli kaiketikin ollut pihakujalla tuon tuostakin +häntä tähyilemässä. + +»Reipastu — hän palaa kyllä illalliselleen, palaa ihan varmaan. Ja, +Mabel, olisit varsin ystävällinen, jos laittaisit meille vähän teetä. +On näes aika kylmä ajeluilma.» Clem pani loimen Nimrodin selkään, +ja he menivät kaikki keittiöön, jossa kattila kiehui yli hillityn +alakuloisesti. Polly auttoi Mabelia teehommissa, samalla kun hän +rupatteli hilpeästi aviomiesten yleisestä haihattelusta, heidän +myöhästymisestään ja epävakaisista tavoistaan. Mabel näkyi hiukan +reipastuvan — puuhailu, seura, rupattelu ja kaikki muu sai hänet +tuntemaan itsensä vähemmän sokeaksi ja avuttomaksi tuskassaan. + +»Kyllähän minä olen hupsu, kun tällä lailla tuskittelen — se johtuu +siitä, että olen yksinäni kaiket päivät ja että Bob käyttäytyy niin +kummallisesti kuin hän viimekuluneet kuusi viikkoa on käyttäytynyt.» + +»Kyllä kai hän ennenkin on tullut myöhään kotiin.» + +»Ei sen jälkeen, kun hän palasi Goudhurstista.» + +Clem ei sanonut mitään. Hän ei voinut Pollyn tavoin kevyesti +teeskennellä iloisuutta. Polly tietenkin teeskenteli, sillä olihan Clem +kertonut hänelle, että Bob oli nähty Delmondenin seudulla, mutta hän +koetti pitää Mabelia reippaalla mielellä hänen lapsensa tähden. Se oli +juuri Pollyn tapaista. + +»Kenties hänellä on kauppa-asioita jollakin maatilalla — mikä +paluumatkalla äkkiä juolahti hänen mieleensä.» + +»Se ei ole luultavaa — enkä minä voi ymmärtää, mitkä kauppa-asiat +viivyttäisivät häntä näin kauan. Oi, hyödytöntä sinun on haastella, +Polly. Minä olen varma, että hän on onnettomalla retkellä enkä minä voi +sitä kestää — minä en voi sitä kestää.» + +Hän laski käsivartensa pöydälle ja purskahti itkuun. Polly koetti häntä +tyynnytellä, mutta lohdun lyhyt vaikutus oli ohi, ja hän nyyhki ja itki +hysteerisesti. + +»Oi, tää on kaikki liian julmaa... minun päiväni ovat niin kaameat... +aina häistämme asti... Oi, kunpa olisin tiennyt, että se oli +tällaista... Olihan hiukan verran onnea ... alussa... mutta nyt on +kaikki kovin kauheaa... Kunpa vain tietäisin, missä hän on... Mutta +minä olen varma... olen varma... että hän on sen naisen luona...» + +»Mabel!» + +Clem ja Polly huusivat hänen nimensä yhdessä. + +»Ethän sitä tarkoittanut!» sanoi Polly suutahtaen. »Oi, Mabel, en olisi +sitä sinusta koskaan uskonut. Ethän väittäne minulle, että kaiken tämän +ajan — että kaikki tämä johtuu siitä, että olet mustasukkainen?» + +»Mitäpä muuta voisin olla, kun hän viipyy poissa iankaiken, vaikka on +minulle luvannut, että tulee kotiin? Minä tiedän, että hän yhä rakastaa +sitä naista, tiedän hänen halajavan häntä. Oi, minä olen nähnyt sen +hänen silmistään monen monta kertaa, kun te kaikki luulitte hänen +tuskittelevan vain uskonnollisista syistä. Hannaa hän kaipaa eikä +Jumalaa. Ja vain siksi, että te olette niin suuria hupsuja, ette te +sitä huomaa.» + +»Se ei ole totta», huudahti Clem kiukusta punastuen. »Hän ei hetkeäkään +ajattele Hannaa. Sinun tulisi hävetä moisia puheitasi — saanet niitä +vielä katua. Shovell Mountpumpsista näki hänen ratsastavan ylitse +Delmondenin kohdalta tänä iltapäivänä. Suokoon taivas, ettei hän ole +tullut hulluksi tai hukuttautunut tai hirttäytynyt puuhun.» + +»Delmonden! Mitä se muuta osoittaa kuin että hän on johonkin sinnepäin +matkalla? Miksi hän ratsastaisi seitsemättä kilometriä Delmondeniin, +hirttääkseen itsensä? Senhän hän voisi tehdä missä hyvänsä. Ei, se +osoittaa minulle selvästi... minä tiedän... olen varma, että hän etsii +Hannaa, ettekä te koskaan saa minua toisin ajattelemaan. Te olette +sokeita — sokeita. Te ette välitä minusta hitustakaan... samantekevää +teistä, vaikka hän pettää minua... te ajattelette vain häntä, joka on +elämäni näin katkeroittanut, joka on...» + +»Ole hiljaa!» virkkoi Clem. »Sieltä hän varmaan tulee.» + +Kaikki kolme vaikenivat. Hevosen kavioiden pehmeää poljentoa kuului +ajotien kalkkimullalla. Se lähestyi nopeasti ja pysähtyi ovelle. + +Mabel kalpeni ja hetkisen näytti kuin hän voisi pyörtyä. + +»Se voi olla kuka hyvänsä...» aloitti Polly. Mutta seuraavassa +silmänräpäyksessä ulko-ovi aukeni ja sitten sisäovi. + +»Bob!» huudahti Clem hänen veljensä astuessa huoneeseen. + +Robert oli kuumissaan ja kurjassa kunnossa; hänen takkinsa oli toiselta +puolen mudan tahraama ja häneen oli tarttunut kuivia lehtiä ja ruohoja. +Hänen hiuksensa riippuivat pörröllään ja takkuisina lakin alta, ja hän +näytti ylimalkaan sellaiselta kuin olisi jonkun kanssa tapellut. + +»Sinä elukka!» huudahti Mabel ja purskahti jälleen itkuun. + +»Bob», toisti Clem astahtaen hänen luokseen. Hän tarttui Robertin +käteen ja silloin äkkiä huomasi hänessä tapahtuneen muutoksen. Tämä +ei ollut sama epätoivoinen ja murheellinen Bob, joka oli yksinään +ratsastanut pois Salehurstin markkinoilta, vaan mies, joka oli +ihmeellisellä tavalla voittanut itseluottamuksensa takaisin, joka ei +enää kontannut nelinryömin, vaan seisoi pystyssä. Clemin valtasi äkkiä +kauhea epäluulo. Kenties Mabel oli oikeassa, ehkä Bob sittenkin oli +ollut Hannaa tapaamassa... + +»Olen pahoillani, että tulen näin myöhään», sanoi Robert. »Älä itke, +Mabel. Olen pahoillani, lintuseni.» + +Hänen silmänsä loistivat, ääni soinnahti kirkkaalta, ja koko hänen +ryvettyneessä ulkonäössään ja hänen olemuksessaan oli luottamuksen +ja itsetietoisuuden sävy, joka tuskin saattoi viitata muuhun kuin +menestykselliseen lemmenseikkailuun. Clemin epäluulot vahvistuivat. + +»Missä sinä olet ollut?» kysyi hän. + +»Siellä Scales Crouchin puolella — lähellä Scacoxin nummea. Minä kerron +siitä sinulle myöhemmin.» + +»Hän on käynyt Hannan luona», nyyhkytti Mabel. + +»Enkä ole», vastasi Robert, mutta aivan suuttumatta. + +»Min' en usko sinua. Sinä olet minulle niin monesti valehdellut.» + +»Mutta tällä kertaa en valehtele. Älä siis kimmastu, rakkaani.» + +Hän meni Mabelin luo, veti hänen päänsä itseään kohti ja suuteli häntä, +vaikka hän väisteli. Bob näytti entistä enemmin rakastuneelta mieheltä, +jonka ylivuotava lempi kohdistuu jokaiseen ympäröivään esineeseen, +olkoonpa se kuinka vastaanottamaton ja halpa tahansa. Mutta sittenkään +ei Clem voinut olla häntä uskomatta, kun hän vakuutti, ettei hän ollut +käynyt Hannaa tapaamassa. + +»Miksi sitten viivyit näin kauan poissa?» kysyi Mabel nyrpeänä. »Sinä +säikähdytit minut kuoliaaksi ja Clemin ja Pollyn myöskin.» + +»Olen pahoillani, että säikähdytin teidät. Mutta minä tapasin ystävän.» + +»Kyllä sinulla on somia ystäviä — aina niistä saa ikävyyksiä. Ken se +nyt taas oli?» + +»Herra Jeesus Kristus.» + +Mabel purskahti äänekkääseen nyyhkytykseen. + +»Oh, tuo vie kaikesta voiton — vie kaikesta voiton! Sinä olet hullu +kuin keväinen jänis — et kelvollinen liikkumaan yksinäsi. Voi, minä +kuolen häpeästä sinun tähtesi...» + +»Hst, Mabel, hst!» virkkoi Polly. Hän kietoi käsivartensa hänen +kaulaansa ja yritti saada hänet nousemaan. »Tule yläkertaan minun +kanssani. Sinä kai haluaisit mennä vuoteeseen — on myöhäinen, ja +varmaankin olet väsyksissä.» + +Aluksi hän koetti työntää Pollya pois, mutta antoi sitten äkkiä perään. +Katkerasti nyyhkyttäen hän nousi yläkertaan, ja Robert ja Clem jäivät +kahdenkesken. + + + + +46. + + +Vähään aikaan ei kumpikaan heistä puhunut. Sitten sanoi Clem: + +»No, Bob — mitä on tapahtunut?» + +»Minä olen löytänyt pelastuksen.» + +Clem ei sanonut mitään. Hän muisti aikaisemman tilaisuuden, jossa hänen +veljensä oli »löytänyt pelastuksen» epäilyttävin tuloksin. Mutta hän ei +nyt voinut olla näkemättä hänessä tapahtunutta muutosta. Jo tapakin, +jolla hän istui pöydässä, jolla hän käveli ja puhui, haastoi jostakin +ihmeellisestä tapahtumasta, jostakin kokemuksesta, joka oli elvyttänyt +voimaan ja eloon äsken Salehurstista ratsastaneen kiusatun hahmon. Clem +hapuili piippuaan, otti sen esille, täytti sen ja sytytti verkalleen, +ojentaen sitten tupakkakukkaronsa Bobille. + +»Ei, kiitos. Minä olen sen lopettanut. Minä en, suokoon Jumala, enää +ikänäni polta enkä ryyppää.» + +Clem joutui hiukan hämilleen. Uskontoa, jolle viaton ja lohdullinen +haiku tai joku tilapäinen tuopillinen olutta oli loukkaus, ei +voinut pitää pelkkänä siunauksena; ja hetkisen hän riemuitsi omasta +parantumattomasta tilastaan. Mutta kun hän tuijotti Bobiin, ei hän +voinut olla toteamatta, että tämä sittenkin oli hyvin onnellinen. + +»Sinä, Clem, et mitenkään voisi uskoa, mitä Herra on minulle tehnyt.» + +»Tottahan sinä kerrot?» + +»Kerronhan toki. Kah, Clem, minä olen kuin Saban kuningatar, eikä +minulle puoliakaan sanottu.» + +»Toivottavasti sinä kokonaan olet luopunut kaikista niistä kauheista +mietteistäsi. Nyt sinä et näytä sellaiselta kuin pelkäisit helvettiä.» + +»En suinkaan minä pelkää. Mitä on helvetti Jumalan valitulle? Minä olen +pelastettu, eikä saatana minua koskaan saa.» + +»Mistä sen tiedät? En tarkoita, että minä epäilisin, Bob. Mutta sinun +on kerrottava minulle, mitä on tapahtunut. Markkinoilla sinä tosiaan +näytit aika alakuloiselta. Mikä sai sinut ratsastamaan pois yksinäsi?» + +»Minä tunsin, että minun oli lähdettävä johonkin yksinäni, sillä +muutoin olisi pääni pakahtunut. Minä en tahdo loukata sinun tunteitasi, +mutta minusta oli kuin en olisi voinut sietää sinun haasteluasi. +Päässäni oli kuin vasaroita, ja sydämessänikin ne takoivat. Kai minä +olin melkoisesti kiihdyksissäni. Tuumin lähteä kotiin ja sitten tuumin +mennä herra Beemanin puheille ja sitten ajattelin: 'Ei siitä mitään +hyötyä ole, hän ei voi minulle mitään lohduttavaa sanoa; minä olen +kadotettu ja minun täytyy se tietää.' Sitten ajattelin mennä hirttämään +itseni.» + +»Bob, minä pelkäsinkin sinun niin tekevän.» + +»Aivan turhaa sinun oli pelätä, sillä minä en suinkaan olisi sitä +tehnyt. Sillä keinoin olisin ehkä saanut neljääkymmentä vuotta pitemmän +helvetin, ja sehän olisi ollut ihan hupsua. Niissä tuumissa ratsastin +Scacoxin nummelle asti, ja sitten käsitin, kuinka järjetöntä se olisi +ollut. Sitten minusta tuntui, että ainoa järkevä teko olisi juoda +itseni humalaan, etsiä sitten tyttö ja pitää lystiä. Minun täytyy +ottaa kaikki ilo irti elämästä, ajattelin, koska ei minua voi mikään +kadotusta pahempi kohdata. Se näytti järkevältä. Mutta minä huomasin +— se oli omituista, — mutta minä huomasin, etten halunnut sitä tehdä. +Minä tiesin, etten olisi voinut saada mitään onnea väkijuomista tai +tytöistä — en edes Hannasta. Ainoa, mitä halusin, oli Jumala, ja +kun ei Hän minusta huolinut, ei ollut mitään sellaista, mitä olisin +ottanut hänen tilalleen. Sitten minä astuin satulasta ja sidoin vanhan +Strangerin veräjään lähelle Mopesdenia ja kiipesin aidan yli pellolle; +sillä minä tunsin olevani aivan pökerryksissä ja väsyneenä. Siellä +laskeuduin maahan metsästä lennelleiden kuivien lehtien sekaan ja +kaiketikin ryvetin itseni aika lailla, mutta en siitä välittänyt. Minä +en voinut ajatella muuta kuin Jumalaa ja tuumin: Hän on ihmeellinen. +Hän on ihmeellisin, mitä on olemassa, ja jos voisin tuntea olevani +hänen valittunsa, niin en mistään muusta huolisi. Sitten ajattelin, +että Hän on oikea kaikissa neuvoissaan ja vanhurskas kaikissa töissään +ja että minulle oli oikein ja kohtuullista joutua helvettiin, jos se +oli Hänen tahtonsa; ja minä sanoin: 'Herra, tapahtukoon Sinun tahtosi. +Minä en mitään tiedä. Minä menisin helvettiin tehdäkseni Sinulle +mieliksi.' Sitten minä sanoin 'aamen' omalle tuomiolleni.» + +Hän vaikeni ja katseli kirkkailla ja loistavilla silmillään suoraan +Clemiä, joka imeskeli vimmatusti sammuneen piippunsa vartta. + +»Minä sanoin 'aamen' omalle tuomiolleni», toisti hän, »ja sitten +se kaikki tapahtui. Oli kuin säteilevä hopeinen valo olisi minut +yllättänyt, ja sydämeni keventyi rauhasta ja riemusta, ja sitten +tuntui kuin jokin minussa olisi kuiskannut: 'Minä olen rakastanut +sinua iankaikkisella rakkaudella ja sentähden minä olen vetänyt sinua +puoleeni sulasta armosta.' Ja sitten minä tunsin sulavani ilosta, +lankesin polvilleni, otin tämän raamattuni taskustani ja sanoin: +'Herra, minähän olen kuin Gideon ja tahdon merkin. Annahan minulle +merkki.' Sitten minä avasin kirjan — ja mitä luulet minun nähneen? +Ka, juuri ne samat sanat: 'Minä olen iankaikkisella rakkaudella sinua +rakastanut ja sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni sulasta +armosta.' Minä näin ne kolme kertaa, ja kolmas kerta toden tekee. Se +oli se teksti, joka riippui seinällä minun ollessani herra Beemanin +kodissa, ja hän sanoi, että ne olivat kirjoitetut valituille. Koska +siis Jumala osoitti ne minulle, niin tietenkin minä olen hänen +valittujaan, tietenkin olen yksi Jumalan edeltäpäin valitsemista. Minä +olen turvassa, minä en enää koskaan vaella kadotuksen kauhu sydämessä. +Oi, Clem, kun ajattelen, mitä minä olin — pelkkä maan matonen enkä +ihminen, niinkuin sanassa sanotaan — ja kun sitten ajattelen, kuinka +Hän otti minut vastaan, ei vanhurskaiden töitteni vuoksi, vaan sulasta +vapaasta armostaan, niin tietenkin minä uhraan koko elämäni Hänelle +palvellakseni Häntä ja rakastaakseni Häntä enkä minä suinkaan enää +iässäni ryyppää enkä polta enkä toru Mabelia.» + +»Sinä puhut ihan kuin saarnaaja», virkkoi Clem ihaillen. + +»Minulla on näes evankeliumi kielelläni. Oi, Clem, minä melkein voisin +musertaa tämän talon rakkaudella ja riemulla. Kai minun nyt täytyy +mennä kertomaan Mabelille, mitä olen sinulle kertonut.» + +»Parempi olisi jättää hänet rauhaan tällä kertaa», virkkoi Clem +varoittavasti; »hän on varsin väsynyt. Voit kertoa hänelle huomenna.» + +»Saatat olla oikeassa. Joka tapauksessa voin jutella sinulle ja +Pollylle, kun hän tulee.» + +Clem pelkäsi, ettei Polly olisi aivan myötätuntoinen, mutta +kun tämä vihdoin tuli alas Mabelin huoneesta, jätettyään hänet +nukkumaan, kuunteli hän Robertin tarinaa — jonka kertomiseen ei +viimemainittu näkynyt koskaan väsyvän — tavallista auliimmin. +Sittenkin Robertin ulkomuoto ja sävy antoi hänestä paremman kuvauksen +kuin hänen vaivainen, kömpelö kielensä. Puhuessaan hän kykeni vain +sitomaan solmuja englanninkielen sanoista ja syytämään syytämällä +kalvinilaisuuden kankeita lauseparsia, mutta hänen silmänsä ja +äänensä esittivät vähemmän sotkuista viisautta — niissä ilmeni hänen +kokemuksensa kömpelöiden tulkitsemisyritysten tärvelemättä. Clem oli +iloinen, että Bob oli löytänyt lohdutuksen ja rauhan, vaikka hän +nimittikin niitä kummallisilla suuta halkaisevilla sanoilla. Polly +ei kenties voinut mennä yhtä pitkälle kuin Clem, mutta ilmeisesti +hän iloitsi nähdessään lankonsa näin muuttuneen parempaan päin; ja +lähtiessään hän suuteli häntä sisarellisesti, samalla kehoittaen +häntä olemaan herättämättä »Mabel-parkaa ja jättämään sanottavansa +huomiseksi». + +»No mitä siitä ajattelet?» kysyi Clem heidän ajaessaan kotiin. + +»Vielä on liian aikaista sanoa, mitä siitä tulee. Mutten voi olla +toivomatta, että hän olisi tavoittanut sellaisen pelastususkon.» + +»Hän ajatteli aina siihen tapaan — se oli isä-paran tapa, ja kai se on +hyvä tapa, vaikken minä sitä koskaan ole voinut oikein omaksua.» + +»En tahdo sanoa mitään häntä, poloista Bobia, vastaan, kyllä kai +hänellä on ollut vaikeat aikansa. Ja olen varsin iloinen, että hän on +niistä päässyt, ainakin toistaiseksi. Mutta hän on omituinen mies, hyvä +Clem, ja pelkäänpä, että Jumalan tie osoittautuu hänelle aivan yhtä +tukalaksi kuin ennen paholaisen tie.» + + + + + + +II OSA + + + + +1. + + +Tämän jouluajan jälkipäivät olivat Robertille nöyrän ja ihmeellisen +onnen kausi. Koko hänen elämänsä oli muuttunut, kun sitä pimentänyt +varjo oli poistettu. Aamulla herätessään hän tahtoi huutaa ja laulaa, +ja kun hän oli syönyt aamiaisensa, halusi hän lähteä kertomaan +jokaiselle, kuinka hyvä Jumala oli hänelle ollut. Työssä ollessaan +hän ulkona kedolla usein tunsi, kuten hän Clemille kertoi, ikäänkuin +saavillinen valoa olisi kaadettu hänen päälleen, ja, käsi yhä +lapionvarressa tai aurankurjessa, lankesi hän monesti polvilleen +haltioituen rakkauden ja ylistyksen hurmioon. Hänen koko sielunsa ja +sydämensä oli sulautunut tähän uuteen kokemukseen. Hän ei osannut +ajatella tai puhua mistään muusta, ja asiat, jotka tähän asti olivat +olleet jokapäiväisiä, tulivat äkkiä suurenmoisiksi ja jumalallisiksi. + +Tämä muutos osoittautui selvimmin hänen suhtautumisessaan ihmisiin. +Hän rakasti jokaista niinkuin ei ollut koskaan ennen rakastanut. Hän +rakasti Mabelia, kunnes hänen rakkautensa loimusi suurena, valkeana +tulena, joka oli polttaa kohteensa karreksi, hän rakasti äitiään, +veljiään, sisartaan, appeaan ja kälyään ja teki heille alati pieniä +ystävällisiä palveluksia; hän rakasti kaikkia tilallisia Campany's +Hatchin ympäristöllä, henkilöitä, joita tapasi markkinoilla tai +huutokaupoissa tai päivän työmailla. He loistivat kaikki uudessa +valossa, kaikki olivat tehdyt sen Jumalan kuviksi, joka oli hänet +vapahtanut ja jonka yltäkylläisestä armosta hän nyt vaelsi rauhan +kentillä, kun leimuava tuomio oli otettu pois »eikä enää ollut +kirousta». + +Ainoana okaana hänen salaperäisessä riemussaan oli, ettei hän kyennyt +sitä muille jakamaan. Hän ei yrittänytkään sitä pidättää itselleen, +hän ei kieltäytynyt ilmaisemasta suloista salaisuuttaan, hän oli aina +valmis kertomaan kääntymyksensä tarinan jokaiselle, ken vain halusi +kuunnella, ja pian se varsin hyvin tunnettiin kautta Salehurstin, +Bodiamin ja High Tiltin pitäjän. Mutta kukaan ei näkynyt kykenevän +näkemään sitä valoa, jonka hän näki, tai tuntemaan sitä lämpöä, +mitä hän tunsi. Pikemminkin oltiin taipuvaiset pitämään häntä joko +viiripäänä tai narrina. Monesta oli jotakin ehdottoman lystikästä +ajatella Bob Fulleria pelastettuna — ajatella, ettei Bob tahtonut +jalallaan astua kapakkaan, vaikka jokainen tiesi, että hänet tuskin +kolme kuukautta sitten oli »Kuninkaanpäästä» heitetty pähkähumalassa +ulos — kuulla Bobin kielen nyt vierittelevän raamatunlauseita, +niinkuin se ennen oli vieritellyt kirouksia — nähdä Bobin, jolla ennen +oli ollut suurempi varasto siivottomia juttuja kuin kellään sillä +paikkakunnalla, vievän jonkun tuttavansa juhlallisesti syrjään ja +siniset silmät muljollaan, kertovan hänelle kääntymyksensä tarinan... +Eihän sellaiselle voinut olla nauramatta. Toiset kuitenkin näkivät +hänen tilassaan enemmän häpeää kuin huumoria. Heistä oli loukkaavaa ja +inhoittavaa kuulla miehen, joka oli Hanna Ideniä rakastellut ja joka +Megrimin mäellä oli juopuneena korjattu maantienojasta, nyt kertovan +jokaiselle, että hän oli pelastettu, valittu ase, Jumalan valitsema. Se +loukkasi heidän säädyllisyydentunnettaan — he vainusivat teeskentelyä. + +»Minä pidin hänestä enemmän hänen ollessaan rehellinen syntinen», sanoi +Little Londonin Pix. + +Perheeltään ja omaisiltaan ei Bob saanut paljoa enemmän myötätuntoa +osakseen. Jimin ja Maryn mielestä hän taaskin tuotti heille häpeää. + +»Mitähän Bob seuraavalla kerralla tekeekään? Sen haluaisin tietää», +sanoi Mary. »Ensin naikkonen, sitten väkijuomat, sitten piru ja sitten +Jumala; kyllä hän on koettanut kaikki mahdolliset keinot saattaakseen +meidät häpeään.» + +»Minä en Bobista enää välitä», vastasi Jim; »tehköön hän mitä haluaa, +minä en hänen tähtensä enää aio vaivata päätäni». + +»Ei minulla ole mitään uskontoa vastaan, kun se pysytetään oikealla +paikallaan, mutta uskonnon paikka on kirkossa sunnuntaina, aivan kuin +päivällinen katetaan pöytään päivällisajalla eikä jokaiseen nurkkaan +jokaisella hetkellä päivästä. Kanatkin tietävät, että niiden tulee +munia ainoastaan laatikkoihinsa.» + +»En voi olla epäilemättä, että isäparka on perussyynä tähän. Hän +kasvatti meitä kaikkia vakaviin ajatuksiin, ja nyt on Bob ajatellut +itsensä ylösalaisin.» + +»Hän ei ole pysynyt kiinni isän mielipiteissä. Hän ei tahdo +pistäytyäkään isän kirkkoon Throwsin luona, sanoen sikäläisen +pastorin olevan armenialaisen, vaikka taivas tietää, että hän on yhtä +englantilainen kuin minä ja sinä.» + +»No, Bob on nyt oma herransa, joten hän voi, kuten sanotaan, pitää oman +lakinsa ja olla oma hupsunsa, — minä en siihen puutu.» + +Robert tapasi äidissään hiukan enemmän ystävällisyyttä kuin Jimissä +ja Maryssä. Rouva salli hänen istua käsivarsi hänen vyötäisillään ja +kertoa ihmeellisestä vapahduksestaan, ja kun poika kehoitti häntäkin +etsimään vapahdusta, oli hänen tapansa sanoa: »Kyllä, rakkaani,» +pehmeällä, tyytyväisellä äänellään. Mutta Bob tiesi hänen tositeossa +vain tuntevan iloa siitä, että hän nyt söi ja nukkui paremmin ja ettei +hänellä enää ollut sitä kauheaa tuskaa sielussaan. Äiti oli, niin tuumi +Bob, täysin tyytyväinen kotinsa mukavuuteen ja puolisonsa rakkauteen — +hän ei käsittänyt olevansa köyhä, sokea ja alaston. + +Clem taas, vaikka hän olikin melkoista myötätuntoisempi kuin muut +sukulaiset, tuotti hänelle myöskin enimmän surua. Sillä Clemin +sieluntila merkitsi hänelle vielä enemmänkin kuin äidin tai Mabelin +— ja turhaa oli olettaa, että Clem oli pelastettu. Hän ei koskaan +ollut kokenut sellaista, mikä edes etäältä vivahtaisi kääntymykseen, +ja vaikka ainoastaan hän suhtautui Robertin kokemukseen kunnioittaen, +ymmärsi hän sitä ilmeisesti yhtä vähän kuin toisetkin. Hän oli vain +onnellinen, tyytyväinen, ahkerasti uurastava, elämässään puhdas, hyvin +käyttäytyvä »vihan lapsi», joka iloitsi vaimostaan, nautti piipustaan, +olutlasistaan ja päivällisestään, välittämättä mitään kateellisen +Jumalan vaatimuksista. Bobin perustelut ja kehoitukset olivat kaikki +turhia. + +»Kyllähän minä tahtoisin tulla pelastetuksi, jos voisin. Eihän minulla +mitään sitä vastaankaan olisi mutta kun ei niin tapahdu.» + +»Sitten sinun pitäisi tuskitella ja surra, takoa päätäsi ja nimittää +itseäsi syntiseksi. Mutta sinä olet kuin varsa rehevässä ruohikossa... +et näy välittävän viittä äyriä tulevasta vihasta.» + +»Olen pahoillani, Bob — ainakin, kun näen sinun siitä tuskittelevan. +Mutta asiain näin ollen lienee parempi, etten siitä niin väiltäkään. +Minä en taida olla sellainen miekkonen, jolle jotakin erikoista +tapahtuu, eikä minulla ole oikeutta odottaa mitään ihmeellistä, kuten +sinulla ja isäparalla.» + +Clemiä ja Pollya suututti se asento, jonka Mabel oli suvainnut ottaa. +Niin pian kuin tämä oli tottunut siihen helpotuksen tunteeseen, että +hänellä taas oli järkevä ja hyväsävyinen puoliso, puhkesi hänen +juurtunut vastenmielisyytensä uskontoa vastaan ilmi. Hän piti Bobia +»pehmeänä» ja häntä ellottivat hänen uudet tapansa — hänen ehdoton +raittiutensa ja tupakoimattomuutensa ja hänen kömpelö rehellisyytensä, +joka aina sai hänet markkinoilla selittämään ja esittämään tavaransa +huonoimmalta puolelta ja tekemään kauppoja, jotka saivat toisen +asiallisen menemään kotiin joko nauraa hihittäen tai syyntuntoisena. +Mabel oli kiusaantunut ja häpeissään, kun hän ehdottomasti tahtoi lukea +siunauksen ennen aterioita ja polvistui illoin ja aamuin vuoteen ääreen +lausuen rukouksensa kuin lapsi, kädet ristissä rinnoilla. + +»Minä luulin menneeni naimisiin miehen kanssa», ärsytteli hän kerran +katkerasti, »ja nyt näkyy, että olenkin saanut nuorukaisen — nuorten +miesten kristillisen yhdistyksen». + +Robert kärsi leppeästi hänen pistosanojaan, ja se suututti häntä +vielä enemmän. Mabel oli aina salaa ihaillut hänen röyhkeyttään, +vaikka olikin kasvattanut hänet alistuvaiseksi pikkuasioissa, — hänen +häikäilemättömyyttään, vaikkei se täyttänytkään kaupunkilaismittapuuta. +Hänen kokemuksensa Bulverhythessä oli saanut hänet uskonnon yhteydessä +ajattelemaan mustapukuisia nuoria miehiä, jotka painot käsissä +harppasivat _halmaa_ ja viettivät hauskoja sunnuntai-iltapäiviä, +tai nuoria naisia, joiden hatut olisi luullut jonkun ohikiitävän +lentokoneen heidän päähänsä pudottaneen. Hänen aviomiehensä nöyrä +kielenkäyttö sai hänet unohtamaan hänen nuoren ruumiinsa voiman, +joka näkyi tulevan yhä tarmokkaammaksi nyt, kun se oli vapautunut +sielullisesta taakasta. Bobin rakkauskin häneen näkyi nyt vaihtaneen +väriään. Se oli epäröivää ja rukoilevaa; siinä oli kimmellystä ja +hehkua, joille Mabel ei voinut löytää vastausta, epäröimistä ja +arkailua, joita hän ei saattanut muuta kuin halveksia. Tuntien +katkeruutta, joka pian alkoi näkyä hänen pehmeiden kasvojensa +viivoissakin, hän totesi, että Bobin pääasiallisin, melkein ainoa +häneen kohdistuva halu oli nähdä hänet hänen itsensä kaltaisena, tehdä +hänet yhtä haaveelliseksi, naurettavaksi ja mämmimäiseksi kuin hän +itsekin oli. + +»Luulenpa, että tahtoisit tehdä minusta yhtä suuren hupsun kuin sinä +itse olet, jos voisit», sanoi hän eräänä päivänä, kun Bob oli moittinut +häntä siitä, että hän mieli mennä elokuviin. + +Robert katsoi häneen rukoilevan hellästi. + +»Mabel, minä en koskaan voisi olla onnellinen taivaan iäisyydessä, jos +tietäisin sinun kärsivän helvetin iäisyydessä.» + +»Eihän toki!» + +»Mutta ehkä minun _täytyy_», lisäsi Bob perin vakavasti. + + + + +2. + + +Tammikuun lopulla syntyi Robertin poika. Mabel olisi mieluummin +ottanut tytön, koska »ne ovat niin paljoa sirompia pukea», mutta +Bob riemuitsi — hän näki itsensä syntyneen uudestaan, aivan kuin +hän oli syntynyt uudestaan Mopesdenin metsän vierustalla. Hän laati +lukemattomia onnellisia suunnitelmia pienokaisen tulevaisuuden +varalle — suunnitelmia, joihin, sehän on sanomattakin selvä, sisältyi +hänen pelastuksensa varhaisella iällä. Valitettavasti jotkut näistä +suunnitelmista kohtasivat vastusta Mabelin taholta. Ensiksikin hän +vaati, että lapselle annettaisiin nimeksi Nathanael eikä Arthur +Clement, jotka olivat Mabelin ja sukulaisten valitsemat nimet. + +»Se merkitsee 'Jumalan antama'», virkkoi Robert vakavasti, »mikä hän +juuri onkin, ja meidän on mieluummin nimitettävä hänet Jumalan sanan +kuin hänen setänsä ja isoisänsä mukaan». + +»Mutta se on kamala, moukkamainen, jokapäiväinen nimi», valitti +Mabel. »En ole koskaan kuullut hienostunutta henkilöä sillä nimellä +mainittavan. Muuten, jos sinun _täytyy_ antaa hänelle se nimi, niin +mikset voi antaa niitä toisiakin? Isäkin ihan loukkaantuisi, jollet +niin tekisi, ja ihmisillä on usein kolmekin nimeä.» + +Robertin leuka kohosi päättäväisesti. »Minä en pidä siitä, että +ihmisillä on rihmallinen nimiä. Eihän niillä raamatussakaan ollut. +Emme lue siellä ihmisistä, joilla oli useampi kuin yksi nimi. Missään +tapauksessa en nimitä lastani pakanallisen kuninkaan ja paavillisen +pyhimyksen mukaan.» + +»Clem nimitettiin Pyhän Clemenin kirkonkellojen mukaan, jos sinä +häntä soimaat», sanoi Polly, joka istui Mabelin vieressä, pidellen +keskustelun uhria hyvin tiukasti käsivarsillaan. + +»En halua lastani nimitettävän Englannin kruunun kirkonkaan mukaan.» + +»Ei, sinä haluat nimittää hänet baptistikappelin mukaan», sävähti +Mabel; »ethän sinä siitä piittaa, vaikkei häntä Nathanaelin nimellä +kukaan koskaan tunne herrasmieheksi». + +»En välitä, tunnetaanko hänet herrasmieheksi; haluaisin pikemminkin, +että hänet tunnettaisiin kristityksi.» + +»Oh, sinä olet mahdoton.» Ja Mabel purskahti itkuun. + +Äärettömän tuskan ilme tuli Robertin silmiin. Hän kumartui silittämään +hellästi Mabelin kättä. Tämä sieppasi sen pois. + +»Älä ole niin huolissasi, Mabel», lohdutti Polly; »voithan nimittää +häntä 'Natiksi'; se on aika nätti nimi ja sopii sille oikein hyvin». + +Mutta Mabel ei lohduttautunut, ja hänen tuskansa vain yltyi, kun hän +kuuli, ettei hänen pienokaiselleen annettaisi edes sen rahvaanomaista +nimeä oikeauskoisella ja säädyllisellä tavalla. Bob kieltäytyi +kastattamasta lasta. + +»Miksi se kastettaisiin? Mitä se Kristuksesta tietää?» + +Se osa ongelmasta ei Mabelia huolestuttanut. Hän tiesi vain, että +nekin, jotka kävivät kappelissa, kastattivat lapsensa kirkossa, jotta +se saisi kummi-isiä ja kummiäitejä, jotka lahjoittaisivat sille +tavanmukaiset hopealusikat. Lapsi, jota ei ollut koskaan kastettu, +jolla ei ollut kummeja tai hopealusikoita, oli tosiaankin hylkiölapsi, +ja Mabel manasi ja tuskitteli ja sanoi, ettei Robert menetellyt +oikein avutonta sikiötään kohtaan. Ja kaiken kukkuraksi meni Robert +herra Beemanin luo Goudhurstiin ja kastatti itsensä. Hän nimitti sitä +uskovaisen kasteeksi ja tuli kotiin hehkuvin poskin ja loistavin +silmin. Mutta Mabel itki puolet yötä ja hänestä tuntui ikäänkuin hänen +aviomiehensä olisi varastanut hänen pienokaisensa kasteen. + +»Puolet maata nauraa minulle», valitti hän Clemille ja Pollylle. +»Jokainen odottaa ihmetellen, milloin lapsi kastetaan ja ketkä minä +kutsun kummeiksi, ja sitten meneekin mieheni kastettavaksi. Sitä +hupsua!» + +Polly oli tässä suhteessa taipuvainen Mabelia säälimään. Häntä +kiukutti, että pikku pallerolta petkutettiin sen hopealusikat. Ne +kaikesta päättäen eivät kuuluneet uskovaisen kasteeseen, koskapa Robert +oli palannut Goudhurstista aivan tyhjin käsin. + +»Emmekö voisi kastattaa häntä Bobin tietämättä?» kysyi hän mieheltään. + +»Emme», sanoi Clem, »se ei olisi sopivaa — ja meidän tulee kunnioittaa +Bobin vakaumusta». + +»Bobilla on aito vakaumuksia tosiaan, enkä minä käsitä, miksi pienen, +viattoman lapsen täytyy kärsiä niiden vuoksi.» + +Polly näkyi toisinaan unohtavan, että hän oli ainoastaan lankonsa +pojan täti. Hänen tunteensa pienokaista kohtaan olivat niin paljoa +äidillisemmät kuin oman äidin, että hän useinkin haastoi kuin olisi +poika ollut hänen eikä Mabelin. Omituista kyllä, sillä noin kahteen +päivään sen syntymisen jälkeen hän tuskin sieti siihen vilkaistakaan. +Pieni mykkyräinen olento huiviin kiedottuna Mabelin käsivarsilla +sai hänen sydämensä kirvelemään hänen oman lapsettomuutensa tähden +— sillä nyt hän tiesi, ettei ollut mitään lapsentoiveita. Hän, joka +rakasti lapsia niin paljon, ei koskaan saisi sellaista. Hän ei voinut +katsahtaa Mabelin lapseen, jota niin haileasti tervehdittiin, joka niin +vähäiseksi arvioitiin. Mutta sitten hänen katkeruutensa vähitellen +haihtui, hänen ikävöimisensä puhua »omasta lapsestaan» vaimeni jossakin +määrin. Oli niin suloista pidellä ja hyväillä pikku Natia, vaikkei +se ollutkaan hänen, pukea, ja riisua sitä, käyttää sitä kylvyssä ja +tarjota sille tuttia — sillä pienokaista ruokittiin maitopullolla +syistä, joita Mabel piti tähdellisempinä kuin lääkäri — ja kuunnella +niitä tolkuttomia äännähdyksiä, joita poika siinä päästeli. Pollyn +tarkoituksiin nähden Mabel oli ihanteellinen äiti — hän ei välittänyt, +kuinka usein hänen kälynsä tuli leikkimään pienokaisen kanssa, vei +sen ulos tai laittoi kylpyyn. Hänellä, joka oli niin mustasukkainen +miehestään, ei näkynyt olevan mitään kateellisuutta lapsensa suhteen. +Ja Polly, joka, jos hän olisi ollut äiti, olisi pidättänyt lapsensa +yhtä kiihkeästi itselleen kuin aviomiehensäkin, ihmetteli Mabelin +käyttäytymistä, mutta oli siitä kiitollinen. + + + + +3. + + +Vaikka Clem ja Polly olivat yhtä mieltä siitä, ettei Mabel olisi +ansainnut lasta, tapasivat he Robertissa hellän ja rakastavaisen +isän, kunhan hänet vain voi saada luopumaan joistakuista +mielijohteistaan. Hän oli hartaasti kiintynyt pikku Nathanaeliin +ja äärettömän kärsivällinen. Kun poika öisin parkui, käveli hän +edestakaisin lattialla pitäen sitä sylissään, valittamatta oman +makean unensa häiritsemistä, eikä koskaan nurissut tai joutunut +pahalle päälle, vaikka hänen pojun kirkumisen lisäksi täytyi sietää +vuoteessaan heittelehtivän Mabelin valitteluja siitä, että hänen +yöleponsa tärveltyi ja että oli häpeä, kun heillä ei ollut varaa +pitää palvelijatarta lasta hoivailemassa. Joskus hän päivälläkin +leikki poikasen kanssa, ja hänen kasvoilleen tuli melkein nuori ja +veitikkamainen ilme, joka yhtä vähän muistutti Hanna Idenin rakastajaa +kuin sitäkään Robertia, joka oli vakava erikoisten armoitustensa +tunnosta. Clem ja Polly ajattelivat, että pienokainen ehkä vähentäisi +hänen »omituisuuttaan», että isyys tekisi hänet enemmän muiden miesten +kaltaiseksi ja hänen uskontonsa lakkaisi olemasta jotakin eristettyä +ja erikoista valittujen uskontoa ja sulautuisi hänen jokapäiväiseen +elämäänsä ja osaksi yleisestä kokemuksesta. + +Mutta Clem ja Polly eivät oikein käsittäneet Robertia elähdyttävää +voimaa. Hänen oli vielä osoitettava heille Jumalan rakkaus, ei +kaikkialle siroiteltuna yleisinnoituksena, vaan keskitettynä ja +räjähtävänä, hänen sydämensä sisempään kammioon suljettuna mahtina, +pieneen tilaan teljettynä suurena kuohuna, jonka välttämättömästi oli +avattava itselleen ulospääsy, vaikkapa sen siinä täytyisi särkeä hänen +sydämensäkin. + +Eräänä toripäivänä keväällä Clem, joka puuhaili pelloilla, kun +hänellä ei ollut mitään myytävää tai ostettavaa, saapui High Tiltin +kirkonkylään vasta iltapuolella. Silloin hän pukeutui mustaan +takkiinsa, painoi matalakupuisen kankean, huopahatun päähänsä ja +meni kylään vain tarkatakseen karjaa ja hintoja. Markkinoilla ei +ollut varsin paljoa väkeä, koska lampaiden myynti oli siihen aikaan +hiljaista, ja kun Clem ehti torille »Royal Georgen» taakse, niin +ihmiset, joita oli saapuvilla, näkyivät kaikki olevan kerääntyneenä +yhteen kulmaan. Varmaankin pidettiin huutokauppaa, sillä hän kuuli vain +yhden äänen, joka kohosi yleisen hiljaisuuden yli. Sitten hän äkkiä +näki, että puhuja oli Robert. Mitä myytävää hänellä saattoi olla...? +Tuntien kylmät väreet selkäpiissään hän sitten huomasikin, että Robert +ei ollut myymässä, vaan — saarnasi. + +Hetkisen seisoi Clem hievahtamatta. Häntä tyrmistytti, ja sitten +hän äkkiä huomasi suuttuvansa. Mitä oikeutta Bobilla oli tuolla +tavoin tehdä itsestään hupsu? Siinä hän seisoi keskellä tilallisten +ja maatyöläisten sikermää, joiden joukosta Clem tunsi monenkin +kunnioitettavan sedän, pomiloiden kovalla, sekavalla äänellä, jonka +hänen veljensä tiesi pujottelevan käheästi sanasokkeloissa, kunnes +vihdoin sinkautettiin esille joku kulunut sotkuinen väitös parin +kolmen betheliläismongerruksella lausutun sanarykelmän hämmentämänä. +Clemin nöyrää kunnioitusta Bobia kohtaan niin hyvin miehenä kuin +jumaluusoppineenakin oli vaimentanut ei niin paljoa äskeiset tapaukset +kuin se itseluottamus, joka johtui hänen omasta avioliitostaan +ja lisääntyneestä kokemuksestaan. Oli miten oli, muttei tuntunut +säädylliseltä, että Bob noin seisoi turulla saarnaamassa, koskei hän +ollut saarnamiehen koulua käynyt. Clemiä tympäisi, eikä ainoastaan +hänen omasta puolestaan. Hän aavisti ikävyyksiä saarnaajalle. — Nyt +kai jokainen asettuu häntä vastaan, — tuumi hän, — ne jo nauranevat +hänelle, näenhän minä sen. + +Tämä ei ollut aivan totta. Bobin kuulijat olivat liian kummastuneita +ja liian säädyllisiä nauraakseen. He seisoivat ympärillä ilmeettömin +kasvoin — heidän selkiinsä näkyi tosiaan keskittyvän enemmän +liikutusta kuin heidän piirteisiinsä. Lähestyessään Clem alkoi erottaa +veljensä sanoja: »Pelastus... kadotus... hopeinen valo... erikoisia +armoituksia...» Kaikki tutunomaisia, ummehtuneita lauseparsia, jotka +hän oli kuullut monta monituista kertaa. Mutta kun hän ehti selvän +äänenkantaman päähän, tuntui hänestä, ettei Bob sittenkään puhunut +varsin kehnosti. Joka tapauksessa oli häntä helpompi seurata nyt kuin +hänen papattaessaan yksityisesti Mabelille, Clemille ja Pollylle. +Muuten ei kukaan yrittänytkään tehdä vastaväitteitä tai keskeyttää. +Hänen sanansa kaikuivat häiritsemättä, kaikkien muiden ollessa vaiti. + +»Niin, sillä lailla se kaikki tapahtui, ja siksi minä seison tässä, +pyytäen teitä, rukoillen teitä ottamaan varoituksen minulta, hylkäämään +maailman ja sen pahuuden ja tarttumaan kiinni Herrasta. Oi, avatkaat +sydämenne ottamaan vastaan Hänen armonsa, jotta hän pelastaisi teidät +helvetistä ja tulevasta vihasta. Ajatelkaas, että minä olen kelvoton, +kurja matonen; kuitenkin Hän on minut valinnut. Halleluja! Oi, +ottakaat vastaan hänen lupauksensa, — teidän ei tarvitse tuskitella +kuolleista töistä. Hän pitää teille tarjolla pelastusta kuin kupillista +teetä. Eikä teidän tarvitse muuta kuin ottaa se ja olla kiitolliset. +Katsokaas, eivät minua pelastaneet lakiomantunnon kuolleet työt, kosken +minä muuta tehnyt kuin pimeyden töitä. Mutta nyt Hän on kutsunut minut +kirkkauteen pyhiensä joukkoon...» + +Hänen innoituksensa vuoksi näkyi nyt ehtyvän, mutta hän ponnisteli +keksiäkseen jonkun muodollisen loppulauseen. + +»Antakaat hänelle murtuneet sydämenne, jotta hän voi antaa teille +uudet. Ei ole muuta keinoa... ei se riipu siitä, mitä ihmiset +tekevät... eikä heidän uskomisistaan, eikä...» + +»No, mistä sitten, hyvä isäntä?» + +Hänet oli vihdoinkin keskeytetty, ja sen oli tehnyt nuorempi Shovell. +Voima, joka hänellä oli heidän ylitseen, alkoi vihdoinkin horjua, ja +Stanin kysymyksen jälkeen seurasi heti liikehtimistä ja murinaa. + +Robert tuijotti hämillään keskeyttäjäänsä. Sitten hän havaitsi Clemin +seisomassa joukon liepeillä. Hän liikkui veljeään kohti, tunkeutuen +Udiamin Pontin ja erään Mountpumpsin tilallisen ohi. + +»Minä olen lopettanut», sanoi hän käheästi. »Minä olen julistanut +teille Jumalan sanaa ja teidän on otettava se vastaan. Minä olen +sanonut kaikki, mitä henki minua käski sanomaan, ja teidän on +tyydyttävä siihen, että lopetan ilman mitään koreaa loppulausetta. Minä +en ole saarnaaja, vaan poloinen syntinen, jonka Herra on pelastanut.» + +Clem tarttui häntä käsivarresta ja yritti poistuessaan nyökkäillä +välinpitämättömästi muutamille tuttaville. Hän oli vielä hiukan +vihainen Bobille, mutta hänen ensimmäinen ajatuksensa oli saada hänet +pois vaarasta, että hänelle joko vastattaisiin tai että hän itse +aloittaisi uudestaan. + +»Bob, luuletko, että hyödyttää tuolla tavoin puhua kansajoukolle, joka +ei siitä välitä enempää kuin mädäntyneestä juurikkaasta?» yritti hän +arasti huomauttaa, kun he olivat jonkun matkan päässä joukosta, joka +vielä oli koossa, vaikkei enää äänettömänä, sen paikan ympärillä, missä +hänen veljensä oli seisonut. + +Robert teki kömpelön, epätoivoisen eleen. + +»Mitä minun on tehtävä? Mitä minä sille mahdan? Jos Herra käskee +puhumaan, niin voinko minä kahlehtia kieleni?» + +»Mutta täytyykö sinun puhua niin monelle? Nehän kuuntelevat vain +jouten... Eivät ne siitä mitään välitä, eikä se niihin mitään vaikuta. +Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että sanot sanan ajallaan. Mutta...» + +»Niinhän minä aloitinkin — sanomalla sanan ajallaan, ja siitä johtui +monta sanaa. Boarsneyn Willard ei ukko, vaan nuori Alf, joka on +juuri kuin Bethesda ja Khorazin, pyysi minua tulemaan ryypylle. Ja +minä sanoin hänelle, että olin hylännyt paholaisen myrkyn, kuten +hänen tulisi tietää. Ja kun hän kysyi minulta syytä siihen, niin +minä kerroin hänelle pelastukseni tarinan. Ja kertoessani kerääntyi +toisia ympärilleni kuuntelemaan. Minä olin juuri lopettamassa, mutta +Herra sanoi: 'Puhu ja kerro kaikki, mitä minä olen sinulle tehnyt, +niin minä ohjaan kieltäsi ja annan sinulle viisautta.' Ja niin minä +puhuin, ja Jumalan sana oli kielelläni. Ja minä näin heidät kaikki +kuin paimenettoman lammaslauman, ja sydämeni kaihosi heitä, nuorta +Willardiakin, joka ivallaan oli sen kaiken pannut alkuun, ja Leslie +Crippsiä, joka ei ole maksanut niitä minulta ostamiaan rehunauriita +eikä koskaan maksakaan, koska hän tietää, etten minä haasta häntä +oikeuteen. Mutta hän on sittenkin paimeneton lammas, ja minä säälin +häntä sydämeni pohjasta.» + +Clem ei virkkanut mitään, sillä Bob näkyi olevan kovin tuskaantunut. +Hän astui leuka eteenpäin vaipuneena, ja silmissä oli tuikea, hellä +kaiho, joka sai hänen veljensä tuntemaan itsensä miltei araksi. Niin he +kävelivät High Tiltin katua pitkin äänettöminä. + + + + +4. + + +Sanomattakin on selvää, että tapaus antoi paljon puheenaihetta, eikä +ainoastaan kylässä, sillä markkinoille saapuneet vapaatilalliset ja +lampuodit kuljettivat sen etäisiinkin taloihin. Ja Bobin kääntyminen +aiheutti etupäässä närkästystä ja ivailua. Että hän, Bob Fuller, +rohkeni nousta saarnaamaan evankeliumia kylässä, jota hän oli niin +usein häväissyt, ihan sen kapakan takana, jossa hän oli niin usein +juopunut tai tuhlannut rahojaan velkoihin ja vetoihin voidakseen ostaa +lahjoja Hanna Idenille; että hän ryhtyi kertomaan muille miehille, +jotka olivat aina eläneet säädyllisesti, mitä heidän oli tehtävä, +pelastaakseen sielunsa — oli kylliksi häikäilemätöntä ellottaakseen +jokaista siivoa ihmistä. + +Mutta toisista se oli lystikkäintä, mitä hän vielä koskaan oli tehnyt. +He eivät milloinkaan unohtaisi hänen punakoita kasvojaan, kun hän siinä +seisoi heidän keskellään, hänen huitomistaan ja kommelluksiaan. He +eivät unohtaisi, kuinka hän oli tehnyt itsensä narriksi, kuinka hän oli +heitä naurattanut — sitten kun hän oli poistunut ja he olivat toipuneet +kummastuksestaan. + +Oli sentään pieni joukko, johon saarna oli vaikuttanutkin — Bob ei +ollut puhunut niinkään kehnosti, hän oli toki tarkoittanut, mitä sanoi. +Kenties hän sittenkin oli todella kääntynyt. Olihan ihmeellistä nähdä +hänen liikkuvan niin säädyllisesti, haastavan siivosti ja lempeästi. +Eipä hän kylläkään ollut kauan ollut tällainen — ei ollut kulunut vielä +puoltakaan vuotta siitä, kun hänet oli löydetty juopuneena Megrimin +mäen ojasta... Mutta sittenkin... no mitähän mahtoi Throwsin kappelin +herra Vine asiasta ajatella? + +Kun ei ollut mitään lausuntoa arvovaltaiselta taholta, pohdittiin +tapausta melkoisesti eri puolueissa, kunnes Bob ja hänen pelastuksensa +vihdoin upposi Wadhurstissa puhjenneeseen suu- ja sorkkatautiin. Ajan +mittaan alkoi määrättyjä mielipiteitä vakiintua eri oluttuvissa, ja +syntyi tavallaan jonkinlainen riita »Royal Georgen» ja Woolpackin +välillä, edellisen vieraille kun Weightsin Pepper tyrkytti +närkästyksen oppia, kun taas jälkimäisessä Haiselmannin Coxin johdolla +epämääräisesti tunnustettiin, että »siinä ehkä oli jotakin pohjalla». +Riehakkaammat sielut hapattivat milloin minkin vakavamielisen ryhmän +taikinaa, ja nämä olivat vaikeita aikoja ravintolanisännille, jotka +halusivat pitää yllä järjestystä ja hillittyä ja säädyllistä elämää +tarjoiluhuoneissaan. + +Clem tietenkin kuuli ison joukon näistä juoruista. Häpeäntunnossaan +tuskitellen Jim vältti toista viikkoa kapakoita, vaikkeivät ihmiset +olisi kuitenkaan hänen kuultensa asiaa pohtineet. Mutta Clemiin +suhtauduttiin toisin — kukaan ei viitsinyt muuttaa puheenaihetta, kun +hän näytti hyväsävyiset, kesakkoiset kasvonsa; vieläpä häneen kaikilta +tahoilta vedottiin, että hän »tekisi jotakin Bobin puolesta» — joko +siihen suuntaan, että hän pitäisi suunsa kiinni, tai että asia hänelle +selviäisi. + +»Hän saattaa itsensä ikävyyksiin käydessään tuollaisilla poluilla», +sanoi Weightsin Pepper. »Sinun tulisi ajatella veljeäsi Jimiä ja +kannattaa toisinaan häntä. Sinä puolustat aina Bobia, olkoon hän sitten +matkalla taivaaseen tai helvettiin ja minun täytyy sanoa nyt sinulle, +ettemme enää halua kuunnella saarnoja miekkoselta, jota jo viisi vuotta +on pitäjässä mainittu irstaan elämän perikuvana. Parasta siis hänelle +itselleen niinkuin jokaiselle muullekin, että tukit hänen suunsa.» + +»Minä en voi tehdä Bobin suhteen mitään, kuten hyvin tietänette», sanoi +Clem lohduttomana. »Enkä ainakaan voi sanoa, mitä hän lähinnä tekee. +Kenties hän ei enää koskaan saarnaa yhtä sanaa. Hänethän sai vauhtiin +nuori Willard tekemällä hänelle kysymyksen, ja paras keino hillitä +hänen kielensä on, että kaikki jätätte hänet rauhaan.» + +»Mutta on ihmisiä, jotka haluaisivat kuulla enemmän», sanoi Shoyswellin +Dunk, joka oli Coxin opetuslapsia. »Hän puhui vain kymmenen minuuttia, +ja se oli kaikki samaa. 'Sallikaat Herran pelastaa teidät, kuten Hän +pelasti minut.' No, me haluaisimme kuulla enemmän siitä, mitä hän teki +pelastaakseen ja mitä meidän tulisi tehdä.» + +»Bob sanoi, ettei teidän tarvitse tehdä mitään tullaksenne +pelastetuiksi», virkkoi Clem. »Siinä en kylläkään häntä oikein ymmärrä. +Mutta sittenkin hän puhui teille vakaumuksestaan. Bobilla on hyvät +aivot, ja ehkä hän syventyy pelastuksen töihin enemmän kuin me.» + +Yleensä Clem kuitenkin oli enemmän Pepperin kuin Dunkin kannalla ja +toivoi haikean kiihkeästi, ettei tapahtuisi mitään sellaista, mikä +»saisi Bobin jälleen vauhtiin». Noin viikon ajan näytti siltä, että +hänen epätoivoinen levottomuutensa oli aiheeton. Robertin ensimmäinen +julkinen todistus, niinkuin hän sitä nimitti, ei ollut laisinkaan +niin siunauksellinen kuin se olisi voinut olla; hän oli varsin hyvin +tietoinen herättämästään suuttumuksesta ja epäluulosta eikä siitä +suinkaan iloinnut, vaan toivoi hartaasti omassa mielessään — vaikkei +hän olisi sitä kellekään tunnustanut, — ettei Herra toiste vaatisi +häneltä sellaista ponnistusta. + +Mutta viikon lopulla Clem käydessään Pollyn kanssa Campany's Hatchissa, +tapasi Mabelin vihaisena ja kyyneltyneenä. Tämä väitti, »ettei +ollut oikein, että oli liian kamalaa ja että ukko olisi estettävä +sekaantumasta — hän kuolisi häpeästä... eikö tämä kaikki jo ollut +muutoinkin kyllin pahaa...?» + +Kävi selville, että pastori Beeman kuultuaan Robertin todistuksesta, +oli pyytänyt häntä puhumaan Goudhurstin kappelissa seuraavana +sunnuntaina iltapäivällä. Ollen Goudhurstin »paavi» hän voi vastata +esimiehilleen, ja sitäpaitsi hän takasi — vanhanaikaisella, +kallistuvalla käsialalla kirjeessä, jota Mabel suuttuneena heilutti, — +»että saarnaaja itsekin suuresti virkistyisi sielussaan». + +»Minä kysyn teiltä», sanoi Mabel, »minä kysyn teiltä...» + +Se oli kaikki, mitä hän vähään aikaan kykeni puhumaan, ennenkuin oli +taaskin saineesti itkenyt. Hän kiusasi tavattomasti Clemiä ja Pollya, +jotka eivät voineet olla häntä säälimättä. Näytti todellakin siltä, +että kohtalo oli väärillä lupauksilla puijannut hänet Robertin kanssa +avioliittoon. + +»Nythän hän ei ole pappia parempi... ajatella, että koskaan olen mennyt +naimisiin miehen kanssa, joka käy kappeleissa jaarittelemassa... se ei +ole oikein, sanon teille. Ja hän tekee itsestään niin suuren narrinkin. +Ka, eihän Bob ensiksikään osaa puhua englanninkieltä... hän takertuu +omiin lauseisiinsa... ja niin kiihtynytkin... oi, kyllä hän vielä +joutuu Hellinglyen mielisairaalaan.» + +»Mutta, rakas Mabel», tyynnytteli Clem Robertin tähden, »minusta +tämä on toki parempaa kuin torilla saarnaileminen. Jos hän mielistyy +puhumaan säädyllisesti kirkossa, niin sehän on vain hyväksi. Kenties +hän suoriutuu siitä hyvin ja saat hänestä vielä ylpeillä.» + +Mutta Clem ei ajatellut yhtä rohkeasti kuin hän puhui, ja kun Bob +illalla tuli sisälle, vei hän hänet syrjään ja koetti järkisyillä saada +hänet luopumaan uudesta tuumastaan. + +Bob oli itsepäinen tai, hänen omien sanojensa mukaan, hän oli +»johdettu». + +»Tuntuu varsin kummalliselta, mutta juuri tänä aamuna aamiaista +syödessäni ennen kuin olin saanut sen kirjeen ja parhaillaan join +toista teekupillistani, muistuivat nämä sanat voimakkaasti mieleeni: +'Katso, minä lähetän sinut ulos pakanoiden luo.' Sitten saapui kirje, +ja minä näin selvästi Herran viittauksen. Mitä minun on tehtävä? Ehkä +hän tahtoo käyttää aseenaan minua vaivaista matoa. Joka tapauksessa on +minun kerrottava ihmisille, mitä hän on minulle tehnyt, joko ne sitten +kuuntelevat tai eivät, eikä kai herra Beeman olisi pyytänyt minua +saarnaamaan kappelissaan, jollei hän olisi luullut, että minä tuon +mukanani siunauksen.» + +Clem näki, että ehdotus oli imarrellut Bobin turhamaisuutta. Herra +Beemanin kiitos- ja rohkaisukirje oli poistanut hänen epäilyksensä +entisen yrityksensä menestyksestä. Hän oli kuin lapsi, jolle sanotaan, +että hän on menetellyt hyvin ja jolla ei ole itsearvostelua lausuntoa +epäilläkseen. Vastakkaiset huomautukset, jotka olivat kuuluneet hänen +korviinsa, olivat nyt pelkkiä saatanan puheita, häijyjen ja paatuneiden +mietettä, joita tyrmistytti ja vapisutti kuulla puhdasta evankeliumia +saarnattavan. + +»Nuori mies», oli Goudhurstin paavi kirjoittanut, »minä pidän teitä nyt +valittuna aseena Jumalan sanan palveluksessa. Ehkä Hänellä on teille +varattuna suuri tehtävä Hänen puolestaan Hänen kurjassa hädänalaisessa +seurakunnassaan.» + + + + +5. + + +Niinpä eräänä lämpimänä maaliskuun sunnuntaina, kun pensasaidat +heloittivat tuoreessa vehreydessään ja pajunkissat loivat kermanvärisiä +täpliä ruskeihin metsiin, lähti Robert Goudhurstiin jalkaisin — +koska hän ei saanut sapattina ratsastaa. Hän oli pukeutunut mustiin +vaatteisiinsa, jotka saivat hänet hyvin kuumiinsa, mutta hän tahtoi +kaikin mokomin näyttää niin pastorimaiselta kuin mahdollista, mikä +hänen punervanruskean ihonsa ja kyntäjänruhonsa vuoksi oli vaikeata. + +Hänen piti viettää yönsä herra Beemanin luona — se oli pisin ero +Mabelista heidän häittensä jälkeen, ja hän olisi toivonut jäähyväisten +olleen sydämellisemmät. Mutta vaimo oli yhä haikeamielinen ja äreä. +Mikään lempeys ei häntä sulattanut, mitkään varoitukset eivät +häntä värisyttäneet; hän asettui tuskastuttavasti Sanaa vastaan. +Robertilla oli kamala tunne, että Mabel voisi joutua kadotukseen, +— oli tosiaan vaikeaa ajatella, ken, jos kukaan, hänen omaisistaan +oli pelastettavissa; he olivat jokainen erikseen ja kaikki yhdessä +vihamielisiä tai välinpitämättömiä. Robertin oma turvallisuus näytti +epäilyttävältä armolta, jos hänen oli riemuittava siitä yksinään +tai herra Beemanin raskassävyisessä seurassa. Mutta hänen sydämensä +pohjalla oli vaistomainen usko Jumalaan, joka kedolla oli osoittanut +hänelle armonsa ja jonakuna päivänä kyllä osoittaisi armon hänen +rakastamilleen, pelastaen heidät heidän itsensä uhallakin. Koskapa +Robertin omat synnit eivät olleet voineet lähettää häntä helvettiin, +niin ehkeivät hänen äitinsä maailmallisuus, Mabelin vastahakoisuus ja +Clemin typerä tyytyväisyyskään kykenisi vastustamaan ikuista, joskin +hiukan erikoista armoa. + +Goudhurstiin kävellessään hän kulutti lähes viisi tuntia. Hän seurasi +valtatietä Gill's Greeniin asti ja kääntyi sitten Furnacen talon +kohdalta pienten kiertelevien kujien sokkeloihin. Hän oli nyt Kentissä +noiden korkeiden kukkuloiden keskellä, jotka ovat kuin shakkilauta +kesantoineen, auroineen ja metsineen. Kuja mutkitteli alas Furnacen +joelle ja jälleen ylöspäin Tubslaken ja Three Chimneysin kautta, kunnes +hän harjulla yläpuolellaan saattoi nähdä Goudhurstin ja sen kattorivien +yläpuolelta humalankuivaushuoneita ja tuulimyllyjä. + +Hän alkoi tuntea väsymystä, sillä hän oli suorittanut kaikki +talousaskareet ennen lähtöään. Sitäpaitsi oli kovin kuuma; hänen +saappaansa olivat pölyn peitossa, ja pölyä oli myöskin tuoksunut hänen +leveälle mustalle selälleen. Hän otti hatun päästänsä ja kuivasi +otsansa, jonka ympärille se terävällä reunallaan oli uurtanut vaon. +Äkkiä hän tunsi, että tekisi hyvää poiketa tanhualta levähtämään +hyvähajuiseen ruohikkoon jollekin noista isoista, hiljaisista saroista, +juuri tuonne, missä pensasaidan varjo kutoi pitsiä päiväpaisteen +reunalla... hengittää maan tuoksua ja tuntea sen suloisen, elävän +voiman hänen sen ohella loikoessaan kohottavan häntä kuin ikuisten +käsivarsien syleilyn, samalla kun kevätesikkojen lehdet hänen +ympärillään kiertyivät auki, ketokämmekkäiden täplikkäät lehvät +mursivat suojustensa vihreän kelmun ja lämpimät satakaunot henkivät +keväisen lämmön ja hunajan kyllästyttämää tuoksua. Tekisi hyvää +loikoa siellä ja katsella niityn muuttumista, nähdä kevään tekevän +Goudhurstin kedoille, mitä vapaa armo oli tehnyt Robert Fullerille... +Hän keskitti vakavasti ajatuksiaan, lämpö oli saattaa hänet uneksimaan; +ja viimeiseltä hän oli havainnut itsessään lisääntyvää ajatusten +vallatonta leikkiä, mikä alituisesti loihti hänelle tällaisia +mielikuvia. Se oli paholainen yrittämässä kiusata hänen sieluaan ja +ruumistaan viekoitellakseen hänet ahtaalta kujalta laajalle niitylle. +Hän epäili tätä kedon kauneuden kaipuuta, joka vastikään oli hänessä +herännyt. Entiseen aikaan hän ei koskaan paljoa välittänyt kedoista, +maisemista ja luonnosta, mutta kääntymyksensä jälkeen hänellä oli +usein ollut tämänlaisia kiusauksia, puhdasta kauneuden kaipuuta, +mikä sai hänet sitä enemmän varomaan niissä paholaisen metkuja, joka +yritti kääntää hänen huomiotaan Luojasta luomakuntaan, kuolemattomista +ihmissieluista maahan, joka vanhenee kuin vaate ja kuin vaate kääritään +pois ja muutetaan. + +Täten kamppaillen itsensä kanssa hän saapui Goudhurstiin ruumiillisesti +väsyneenä ja sielullisesti kiusaantuneena eikä missään erityisen +sopivassa mielentilassa iltapäivän tehtäviä varten. Kenties se oli +osaksi syynä hänen epäonnistumiseensa. Joka tapauksessa sujui hänen +saarnansa huonosti. Kun hän oli pienessä, ummehtuneessa, autiossa +kappelissa, jonka ruskeat verhot olivat vedetyt ikkunain eteen +päivänpaisteen ehkäisemiseksi ja likakärpänen surisi seurakunnan +jalankapseen ja liikehtimisen ja aamenten yli, tuntui hänen kielensä +turpoavan paksuksi ja kömpelöksi hänen suussaan ja hänen sydämensä +samalla kärventyvän ja kutistuvan hänen rinnassaan. Hänestä oli kuin +hänen sanomansa suurin ihme olisi jäänyt ulkopuolelle, ja herra +Beemanin avajaisrukouksen aikana hän turhaan yritti vetää sitä +sisälle. Hän ei voinut sovittaa sitä mihinkään täällä sisäpuolella... +Päinvastoin se ikäänkuin kutsui häntä ulos, seisomaan ovikäytävässä, +juuri tuon raollaan olevan oven vieressä, josta pieni tuulenviima hiipi +sisälle, — se kutsui häntä ulos kedolle ja nuoriin metsiin, jotka +kevään armo oli pelastanut. Hän puristi kätensä yhteen, kunnes rystöt +työntyivät valkoisina esille karkeasta, mullansieroittamasta ruskeasta +ihosta. Oli tuskallista joutua kiusatuksi nyt juuri, kun hän tahtoi +osoittaa Herran voiman... Oi, kaiketi Jumalalla oli joku hyvä tarkoitus +salliessaan häntä kiusata ja nöyryyttää. + +Kun hän nousi puhumaan, kasvoi hänen levottomuutensa. Hänestä tuntui +tehtävä paljoa tukalammalta kuin parillekymmenelle tilalliselle +puhuminen High Tiltin torilla. Nämä muutamat vanhat miehet parin, +kolmen vakavan nuoren kera, nämä karkeatekoiset, hillityt naiset ja +tytöt näyttivät pikemminkin valamiehistöltä kuin seurakunnalta. Heidän +keskeytyksensäkin saivat hänet hämilleen. Muuan vanhus siinä lähellä +saarnastuolin alapuolella huudahteli säännöllisin väliajoin »Kunnia +Jumalalle!» ollenkaan välittämättä siitä, mitä Bob kulloinkin sanoi, +samalla kun kuului tuon tuostakin enemmän tai vähemmän asiaankuuluvia +aamenen äännähdyksiä. Robert ei kyennyt kuvittelemaan ketään näistä +ihmisistä paimenettomaksi lampaaksi; kenties hänet ehkäisi siitä heidän +kaitsijansa ja paavinsa raskas hengitys hänen kyynärpäänsä vieressä. +Joka tapauksessa oli hänen puheensa vakuuttamatonta, änkyttävää ja +laimistunutta; kaiken aikaa hän ajatteli itseään eikä heitä, mikä teki +hänet tietoiseksi omista kommelluksistaan ja heidän hyväksymisensä +puutteesta. Sitäpaitsi hän puhui vain viisitoista minuuttia, mikä jo +itsessään olisi langettanut hänen tuomionsa. + +Kun tulikoetus oli ohi ja hän loppuvirren jälkeen oli palannut Beemanin +taloon, karkaisi hän itsensä ottamaan vastaan, mitä tuleman piti. Hän +oli varma, että vanhus olisi pettynyt, jopa nuhtelevainenkin; tämä +saattaisi ajatella, että Robertin epäonnistuminen johtui valmistuksen +puutteesta tai — koska valmistus tavallisesti oli toisarvoinen asia +niille, jotka luottivat Hengen opastukseen — armon puutteesta. + +Herra Beeman oli kylläkin odottanut jotakin mieltäylentävämpää; hän +ei ollut laiminlyönyt osoittaa Herralle, että tässä kääntyneessä +syntisessä, joka kerran oli ollut kolmen pitäjän häpeänä ja nyt oli +niiden kunniana, oli käytettävissä tehokas äänitorvi ja että sellaista +tilaisuutta ei suinkaan tulisi jättää vaarin ottamatta. Mutta vaikka +hän aina muistuttikin Luojaansa Hänen mahdollisuuksistaan, ei hän +suuttunut, vaikka Hän kieltäytyikin käyttämästä tarjottua apua. +»Jumala on sen niin määrännyt, ja hän on tehnyt niinkuin hän on +parhaaksi nähnyt», toisteli herra Beeman, tuntien itsensä jokseenkin +jalomieliseksi. Eikä hän ollut vähemmän jalomielinen Robertia kuin +Herraa kohtaan: + +»Tietenkin te teitte parhaanne, rakas ystävä, eikä ollut teidän syynne, +ettei teille suotu puheenlahjaa.» + +»Kyllähän minä yritin tehdä, minkä tein torillakin, — kertoa ihmisille, +mitä Hänen armonsa on minussa vaikuttanut.» + +Herra Beeman kohotti teekuppinsa niin juhlallisesti, että Robertin oli +vaikea olla sovelluttamatta tuota elettä hänen sanoihinsa. + +»Ihmiset kaipaavat mehukasta puhetta, jossa pelastuksen yleiset +käskyt ja opinkappaleet kerätään yhteen muutamien otsikkojen alle ja +sivellään hunajana heidän sieluihinsa. Tänä iltapäivänä te puhuitte +hurskaille ihmisille, joten teidän ei olisi ollut tarvis monisanaisesti +kuvailla helvetin kauhuja, koska kaikki, jotka näitte, olivat astuneet +rajaviivan yli ja matkalla toivojensa varmaan päämäärään Siioniin. Minä +kiitän Herraa, ettei seurakuntani joukossa ole ainoatakaan neljäätoista +vuotta täyttämätöntä pelastamatonta jäsentä. Kaupungissa on paljon +jumalattomia ja syntisiä... 'minulla on muita lampaita, jotka eivät +ole tästä lammashuoneesta'. Mutta siitä joukosta, jonka näitte, on +jok'ainoa löytänyt armon.» + +Robert joutui melkoisesti hämilleen. + +»Eivät ne kai minusta suuria ajattele.» + +»Tietysti he uskovat sanani, että olette kääntynyt. Mutta pari kolme, +jotka puhuttelivat minua kokouksen jälkeen, epäilevät teidän oppejanne. +En mainitse mitään nimiä, mutta muuan hurskas sielu vainusi teidän +tämänpäiväisessä saarnassanne antinomianismia, ja toiset aavistelivat +vakavasti wellerismiä ja korkea-haldenilaisuutta, kun taas yksi +olen varma, että syytös on aivan perusteeton, ja mainitsen sen vain +varoittaakseni teitä — syytti teitä gardnerilaiseksi.» + +Robertin silmät pyöristyivät kauhusta — hänellä ei ollut +aavistustakaan, mitä nämä kerettiläisyydet olivat, ja hän tunsi +hämärästi, että hän oli tehnyt itsensä syypääksi jokaiseen niistä. + +»Jotkut myöskin», jatkoi herra Beeman, »valittivat teidän +kielenkäyttöänne. Itsekin huomasin teidän käyttävän paria, kolmea +lausepartta, jotka yleensä haiskahtavat rahvaanomaisilta. Teidän +asemassanne minä etsisin tässä suhteessa apua rukouksesta.» + +»Niin täytyy, hyvä herra», myönsi Robert nöyrästi. + +Hän tunsi olevansa kovin hämillään, ja kun oli juotu teetä ja +hiukan haukattu, esitti hän muutamia kömpelöitä anteeksipyyntöjä ja +sanoi, että hänen täytyi heti lähteä kotimatkalle. Hän ei voinut +ajatella jäädä yöksi tämän katon alle, peläten mennä illalla +kappeliin ja kaihtaen illallisen ja aamiaisen juhlallisia toimituksia +— noita menoja, joilla Goudhurstin paavi tyydytti hillittyjä +seremoniavaistojaan, korvaten aterioidessa, mitä hänen vakaumuksensa +kielsivät häntä jumalanpalvelemisessa esittämästä. + + + + +6. + + +Robert lähti alakuloisena päivän viilentyessä. Auringonsäteet +lankesivat vinosti ja näkyivät liikkuvan suurina, juhlallisina +valoviiruina Goudhurstin ja Horsmondenin vuorien yli. Laaksot olivat +kuin viileitä maljoja, ruoho kasteesta kosteaa, ja siellä täällä hehkui +ruskeissa metsissä säihkyvää kultaa. Korkeilla, hiukan helteisillä +niityillä kävivät lehmät laitumella päivänlaskun autereessa, samalla +kun tuuli joka ei juuri tuulta ollutkaan, vaan ilman värähtelyä +vain toi kellojen huminaa »Englannin kruunun» kirkkojen torneista +harjanteiden tuolta puolen. + +Hänen roteva ruumiinsa oli toipunut täydelleen aamun väsymyksestä, +mutta silti hän käveli veltosti, sillä hänen sielunsa oli +lamaannuksissa. Hänen lapsellinen riemunsa hänen kutsumuksestaan Herran +palvelukseen oli vaipunut synkäksi lohduttomaksi alakuloisuudeksi. +Hän näki itsensä lopullisesti hyljättynä — ei sieluna, sillä mikään +ei voinut horjuttaa hänen vakaumustansa siinä suhteessa, — vaan +palvelijana. Hän sanoi itselleen, että hänen syntiensä tähden häneltä +kiellettiin tilaisuus siihen; häntä kohdeltiin kuin Davidia, jonka +ei sallittu rakentaa temppeliä, koska hänellä oli veriset kädet. Se +etuoikeus siirrettiin Salomolle, jota Bob ei mitenkään voinut pitää +riittävänä korvauksena innokkaalle ja rakastavalle, joskin verta +vuodattaneelle Davidille — kenties siksi, ettei hän mielessään voinut +erottaa häntä vanhasta Salomon Solomonsista, jonka hän syntisyytensä +päivinä oli tavannut jokaisissa kilpa-ajoissa kaikessa loistossaan +timanttisormus sormessa ja timanttineula kravatissa ja pettämättömän +viisaana tiedossaan, miten voi parhaiten petkuttaa typeriä +»muukalaisia». Oli tuskallista ajatella, että tämä mustalais-Salomo +saisi saarnata evankeliumia, kun taas Robert Fuller ei saisi, vaikka +hän nyt nöyrästi tunnusti itsensä verellä tahratuksi. Eikö hän tuskin +kuusi kuukautta sitten ollut taittanut etuhammasta Linkhillin Hoadilta? +Ja vaikka Darius Ripley tuskin kelpasi Uriaksi, kävi toki Hanna varsin +hyvin Bathsebasta. + +Hän kulutti kahdeksan kilometriä sovittaessaan Davidin tarinaa itseensä +ja lopetti tuumailunsa luovuttamalla vaatimuksensa nuorelle Natille, +jonka paikan suunnitelmassa hän nyt näki selvemmin tultuaan Gills +Greenin kohdalla jälleen valtatielle. Aurinko oli vaipunut Twissendenin +metsäisten mäkien taakse, ja taivas oli pehmeän harmaa, lännessä +epäselvästi ruusunvärinen, jonkun tähden tuikkiessa siellä täällä. +Taivaan harmaus hehkuvine valoviiruineen näkyi huuhtelevan peltoja — +kaikki värit himmenivät pois, ja Tanyardin talon luhtien ja latojen +katot vaipuivat niittyjen ja sekasotkuisten puiden hämärään. + +Robert huomasi edessään maantiellä miehen — tumman olennon, joka hiipi +varjottomana eteenpäin. Hän ehti hänen rinnalleen, ja mies toivotti +»hyvää iltaa». + +»Hyvää iltaa», vastasi Bob. + +»Kaunis yö tulossa», sanoi mies. + +»On kyllä, varsin kaunis.» + +»Se on hyvä minulle, koska aion nukkua ulkosalla.» + +»Mihin olette matkalla?» + +»Koetan päästä Battlen Unioniin saakka johonkin aikaan huomenna — teen +hiukan kivenlouhintaa kaurapuurosta ja yömajasta. Näin minä vaeltelen +— tallustelen paikasta paikkaan, yöpyen toisinaan vainioille, jos ilma +on kaunis. Minä vierin nyt Newhaveniin päin — ajattelin, että siellä +saisin jotakin laivatokassa työtä.» + +Hämärässä valossa kykeni juuri ja juuri erottamaan repaleisen ja +takkupartaisen hahmon — vaatteista lemahti tuikea eltaantuneen oluen +haju. + +»Onko teillä paperosseja, hyvä herra?» kysyi hän hetkisen vaitiolon +jälkeen. + +»Ei — minä en polta.» + +»Ooh!» + +»Minä hylkäsin kaikki synnilliset, maailmalliset asiat, kun Herra +muutti sydämeni», sanoi Robert, purskuttaen sanansa niin pontevasti +kuin se olisi osa hänen velvollisuudestaan todistaa sopivalla ja +sopimattomalla ajalla. Hän odotti virnistelyä, mutta maankiertäjä +kuunteli häntä kunnioittavasti. + +»Minulla oli veli, joka kerran kääntyi», sanoi hän; »se tapahtui +Huddersfieldissa, ja oli tosiaan somaa nähdä, kuinka hän pysyi erossa +väkijuomista niin kauan kuin sitä kesti». + +»Se ei voinut olla tosi kääntymys, sillä muutoin se olisi kestänyt +iäti.» + +»No, ei veljeni sitä tiennyt. Hän on kääntynyt kaksi kertaa +myöhemminkin, kerran Pelastusarmeijan ja toisen kerran eräänlaisen +munkin toimesta — ensi kerralla sen tekivät wesleyläiset. Hän näetten +on sellainen, joka kääntyy helposti. Mutta me olemmekin lähteneet +uskovaisesta kodista — pienenä poikaviikarina minä kävin pyhäkoulua +Bordesleyssä, ja minä voisin luetella teille kaikki raamatun kirjat +peräkanaa.» + +»Jos saisitte Jumalan sanan sydämeenne yhtä hyvin kuin päähännekin, +niin näkisitte kummastukseksenne, mitä se teissä vaikuttaisi.» + +»Lakkaisinko minä sitten himoamasta väkijuomia samoin kuin tupakkaakin.» + +»Minä en nykyisin koskaan maista tippaakaan.» + +»Hm... mutta ehkette te ollut mennyt niin pitkälle kuin minä. Minä olen +hirveän perso väkijuomille, milloin vain voin niitä saada. Joskus se +minua ikäänkuin surettaa, sillä se on kaikkien kärsimysteni alku ja +juuri. Minä näettekös...» + +Kiertolainen kertoi Robertille tarinansa — tavallisen, harmaan +arkitarinan juomahimosta ja juopotteluun liittyvästä hurjastelusta +bordesleyläiseen malliin. Se ei oleellisesti eronnut Bobin omasta +tarinasta, mutta siinä oli enemmän juopottelua ja vähemmän naikkosia, +eikä sen loppua valaissut se leppeä valo, joka oli välähtänyt Robertin +tummalle lehdelle. Bert Slater oli menettänyt homman toisensa perään +ja oli nyt vuosikauden mittaillut maanteitä. Hän sanoi itsellään +viimeiseltä olleen jokseenkin kovan onnen, mutta ilmojen lämmitessä +hän toivoi tilanteen paranevan. Mutta sittenkin se kaikki teki hänet +niinkuin alakuloiseksi... + +Pimeys, joka vainioilta hiipi heitä peittämään, loihti heille omituisen +tuttavallisuuden ja läheisyyden tunteen heidän astua tallustaessaan +eteenpäin hämärällä, autiolla tiellä. Kun mieronkiertäjä oli lopettanut +tarinansa, kertoi Robert omansa poikavuosistaan aina erikoisen +armoituksen päivään asti — muttei enää kehoittavaan ja vetoavaan +sävyyn, vaan niinkuin mies juttelee toverilleen. Pimeässä hän ei voinut +erottaa kumppaninsa kasvoja, tuskin hänen vartaloansakaan — hänellä oli +vain yleisvaikutelma repaleisuudesta, ränstymisestä ja likaisuudesta, +viimemainitusta etupäässä hajuhermojensa välityksellä. Näin ollen hän +voikin puhua toisella tavalla kuin mitä olisi puhunut päivänvalossa, +ja sanat huojensivat hänen liiaksi rasitettua sieluaan ja tuntuivat +samalla olevan mielenkiintoisia hänen toverilleen. + +»Tuo kaikki kuulostaa hyvältä», sanoi maankiertäjä. »Melkein alkaa +tuntua, kuin olisi joku tuolla ylhäällä. Kunhan vain voisin jättää +sen kirotun liemen... mutta juuri se, että täytyy niin kauan olla +janoissaan, vaikuttaakin niin pahasti, sitten kun sitä saa. Joskus +ajattelen, että jos voisin olla varma tuopillisestani säännöllisesti +joka päivä... Vaikka kyllähän minä sen sain varsin helposti ollessani +Banksin ja Pojan palveluksessa. Ja minä menetin sen homman, kun aina +olin liian pehmeänä saapuakseni töihin maanantaisin...» Hän pudisti +päätänsä ymmällä heikkouksiensa ja turhien yritystensä vuoksi. + +Kello oli tulossa kymmenen, ja he lähestyivät Hawkhurstia. + +»Minä en mene kylään», sanoi kiertolainen. »Minä paneudun nukkumaan +ensimmäiseen heinärukoon. Mihinkäs kaveri menee?» + +Robertilla ei ollut mitään vannaa suunnitelmaa. Hän oli hämärästi +aikonut kävellä kotiin, mutta nyt hän käsitti, että jos hän jatkaisi +suoraa päätä Campany's Hatchiin, saapuisi hän sinne tunnin päästä, ja +täytyisi herättää Mabel ja selittää hänelle tämä nopea palaaminen. + +»Ette kai pysähtyisi haukkaamaan hiukan illallista minun kanssani?» +ehdotti maankiertäjä. »Sitten me voisimme päättää keskustelumme, ja +minä etsisin teille lämpimän makuupaikan, koska ette luullakseni ole +tottunut ulkosalla nukkumaan.» + +Sitä Robert ei ollut, mutta rotevuudessaan hän ei kavahtanut sitä +yrittämästä maaliskuussakaan. Kenttien salaperäinen sapatti vetosi +hänessä kaikkeen, mikä oli väsynyttä, sairasta ja alakuloista, eikä hän +ollut halukas kohtaamaan sitä valitusta ja masentavaa tunnelmaa, jonka +tapaisi omassa vuoteessaan... Hän tunsi myöskin oudon, puoliksi nähdyn +toverinsa vetävän häntä puoleensa. Nyt, kun häntä kirvelsi valittujen +tympeyden ja tuomion iva, tuntui hyvältä tavata joku, joka ei pilkannut +eikä tuominnut eikä kysellyt — ja vaikka tuntui tylyltä nauttia Bert +Slaterin luultavasti riittämättömästä illallisesta, voi hän korvata sen +tarjoamalla hänelle huomenaamulla suuruksen »Royal Oakissa». + +Muutamaa minuuttia myöhemmin olivat Robert ja kiertolainen siis +etsineet itselleen mukavan paikan lähellä Cockshotin taloa. Slaterilla +oli taskussaan kaksi leivänviipaletta, jotka aika ja kahnaus olivat +melkein muuttaneet kahdeksi kouralliseksi muruja; hänellä oli myöskin +palanen silavaa, josta Robert saattoi aivan tosissaan kieltäytyä, +jättäen sen nälkäisemmälle toverilleen. Kun he olivat lopettaneet +ateriansa, istuivat he haastelemassa toisilleen pitkillä, lenkoilevilla +lauseilla ja joskus pysähtyen mietiskelemään, kunnes Vesimiehen +kohoaminen Standen-kadun yläpuolelle sai Bert Slaterin selittämään, +että oli aika mennä yöpahnoille. + +Robert luki rukouksen heidän molempien puolesta ennenkuin he +kellistyivät heiniin, ja maankiertäjän aamenen hartaus vaikutti häneen +lohduttavalta. Omituinen, suloinen rauha oli vihdoinkin vallannut +hänet, hän oli unohtanut sapattinsa kahnaukset ja nöyryytykset, ne +näkyivät jollakin tavoin uponneen hänen ruumiinsa väsymykseen, ja +ruumis vaipui nyt verkalleen lepoon. + +Mutta vaikka hän lepäsi ruumiiltaan ja sielultaan, ei hän nukahtanut +ennenkuin aamu melkein alkoi sarastaa. Yö tuntui valvovan... Se eli +täynnä maan ja ruohon elävää tuoksua, joka kummallisesti sekaantui +heinän tuikean kuivaan hajuun. Pensasaidasta kuului alituista +lehahtelua ja kuisketta, omituisia, vaimennettuja ääniä tuli läheiseltä +pellolta... myöhemmin hän huomasi, että se oli lampaiden pureskelua... +Hänen yläpuolellaan tummalla taivaalla riippuivat tähdet kuin isot +tulilamput, näyttäen olevan ihmeellisen lähellä ja matalalla. Hän +katseli, kuinka iso Otava kääntyi verkalleen Delmondenin yli, ja +taivaalla näkyi vallitsevan sama rauha kuin kentilläkin ja sama +liikehtimisen tuntu. + +Hän nukahti juuri kun pimeän tumma sini alkoi käydä harmaaksi, ja kun +hän heräsi, pilkisteli päivänpaiste kujan aidan lomitse, osuen hänen +suljettuihin silmiinsä ja avoimeen suuhunsa, niin että hän töpsähti +valveille ja nousi istualleen tukka täynnä heiniä. Slater oli ylhäällä +pukeumishommissa mikä oli tuskin vähemmän alkuperäistä kuin lampaiden. +Hän oli kiitollinen Robertin ehdotuksesta, että hän tulisi tämän kanssa +ravintolaan aamiaiselle, mutta hän kieltäytyi siitä surumielin. + +»Se kapakkain haju... ja sahajauhotkin lattialla... Oh, minun kärsäni +olisi tuopissa ennenkuin ehtisitte minut ehkäistä. Hei, hei! Olisi +parasta, että kaveri ostaisi minulle vähän leipää ja juustoa ja +lähettäisi minut sitten tieheni. Ei, älkää antako minulle rahaa — se +ei ole turvallista. Minä olen viime yönä miettinyt turkasen paljon... +kaikki ne teidän kertomanne asiat saivat minut miettimään... hyviä +asioita olivatkin... ja minä tuumin niinkuin niin, että jos vain +voisin olla maistamatta, niin ehkä kykenisin elämään säädyllisesti ja +saisin jälleen toimen, sillä minähän olen uskovaisesta kodista, kuten +teille sanoin, ja joskus kivistää sydäntäni, kun menen kirkon ohi ja +kuulen niiden kaikkien veisaavan... Olen puolittain päättänyt yrittää, +nähdäkseni mihin kykenen.» + +»Voisitte aloittaa tekemällä raittiuslupauksen», ehdotti Robert. + +»Oletteko te tehnyt sen?» + +»Ainoastaan Jumalalleni.» + +»Siitä ei minulle paljoa apua olisi... Mutta, kuulkaahan, minä teen sen +teille, jos suvaitsette. Minä lupaan olla maistamatta mitään väkijuomaa +kuukauden aikaan — minä en rohkene luvata pitemmälle, mutta jos voin +pysytellä raittiina kuukauden, niin onhan sekin jotakin.» + +Äkkiä juolahti Robertin mieleen, että raittiuslupaus oli +laki-omantunnon kuolleita töitä, mutta Slater-parka oli niin innokas +ja näytti niin epätoivoiselta kirkkaassa, paljastavassa päivänvalossa, +ettei hän mielestään kyennyt kieltäytymään. Olihan mies sittenkin +vielä armonliiton ulkopuolella, edelleenkin lain alaisena, joten ehkä +oli oikein, että laki olisi hänen koulumestarinaan, niinkuin sanassa +sanottiin. + +Kiertolaisesta oli hänen lupauksensa sitovampi kirjoitettuna, mutta +oli jonkun verran pulaa paperista ja kynästä. Vihdoin Robert kuitenkin +löysi lyijykynänpätkän eräästä taskustaan ja tarjosi raamattunsa +etulehden tarkoitukseen käytettäväksi. + +Lyijykynän suussaan kostuttamallaan terällä kirjoitti mies raskaasti +hengittäen ja vaivaloisesti: »Minä, Albert Slater, olen lupautunut +olemaan maistamatta mitään väkijuomia kuukauden aikaan tästä päivästä +lukien, niin totta kuin Jumala minua auttakoon», ja asiakirjan alle +piirrettiin »Albert Slater» ja »Robert Fuller». + +Robert pani raamatun takaisin taskuunsa ja meni oppilaansa kanssa +kylään, jossa hän osti hänelle leipää ja juustoa sekä pussillisen +eräänlaisia pastilleja, joiden oli kuullut olevan hyödyllistä +vastamyrkkyä alkoholihimoa vastaan. He erosivat tienristeyksessä High +Wigseliin takana, eikä kummankaan mieleen juolahtanut millään tavoin +suunnitella uutta kohtausta. + + + + +7. + + +Oli varsin tuskallista, että totuuden henki kielsi kaunistelemasta, +kun Mabel vaati selostusta hänen päivänsä hommista ja kysyi, mikä +oli tuonut hänet kotiin näin aikaisin. »Arvaan tehneesi itsestäsi +hupsun», sanoi hän epäystävällisesti, »ja ehkä se opettaa sinut elämään +kartanonomistajana, mikä oletkin, yrittelemättä saarnamieheksi, mitä et +ole». + +Kun Mabel kuuli kohtauksesta maankiertäjän kanssa, niin hän +närkästyksellään ihan kärvensi aviomiestään. + +»Kerrot siis tosissasi, että nukuit ulkosalla tavallisen kulkurin +kanssa... Ajatella, että minun mieheni koskaan menettelisi sillä +tavoin! Oh, minä olen häpeissäni sinun tähtesi — sinä et voi olla +lokaan puuttumatta.» + +Robert kuunteli häntä epätoivoisena. Häntä kirvelsi vaimon vihan +liekki. Hänen sielunsa pohjalla liikkui jotakin, mikä ärsytti häntä +tarttumaan Mabeliin ja ravistelemaan häntä, järjestämään asiat vielä +kerran heidän välillään, osoittamaan hänelle miehuutensa ja hänen +toraisuutensa häpeän; mutta hän hillitsi sen, tuntien, että se +kuului jumalattomaan menneisyyteen. Hän pakeni siitä äärimmäiseen +epätoivoiseen avuttomuuteen, sillä mikään välimuoto ei olisi ollut +varma, vaikka hän tiesi vaimonsa häntä hänen lauhkeutensa vuoksi +halveksivan. + +Hän palasi taloustehtäviinsä, pikemminkin toivoen, ettei häntä jälleen +kutsuttaisi niistä pois evankeliumin julistamisen seikkailuihin. Kun +hän nyt kerran oli näin tyhmä, niin voisihan hän viettää rukouselämää +kotonakin...ja kenties hänen lopuksi onnistuisi kääntää Mabelin sydän +ja Clemin ja Pollyn ja äidin — Mary ja Jim olivat nyttemmin ikäänkuin +jääneet hänen pelastussuunnitelmansa ulkopuolelle. + +Mutta Robertiapa ei jätetty rauhaan. Muutamaa päivää myöhemmin hän sai +pitkän kirjeen herra Beemanilta, joka pyysi häntä olemaan menettämättä +rohkeuttaan ensimmäisen näennäisen epäonnistumisensa johdosta, vaan +kilvoittelemaan Jumalan kanssa, joka näkyi hartaasti haluavan, että hän +saarnaisi evankeliumia, samalla kun Hän kaikin keinoin koetti vaikeuttaa +hänen tehtäväänsä ja masentaa häntä. »Se on velka, joka teillä on +Hänelle Hänen teille osoittamansa armon vuoksi. Siunattu olkoon Hänen +pyhä nimensä!» + +Nämä olivat sanat, joka pakottivat Robertia — hän ei voinut kieltäytyä +osoittamasta kiitollisuuttaan. Vaikka hänellä nykyisin tosin oli yllin +kyllin huolia, oli hänen elämänsä sittenkin kuolematon timantti. +Entisyys — jopa hänen onnellisimmat hetkensä Hannan seurassa — oli +pelkkää pimeyttä verrattuna näihin nykyisyyden yksinäisiin hetkiin, +jolloin hän sai kokea pettymystä ulkona ja epäsopua ja vieraantumista +kodissaan. Joka aamu, kun hän polvistui vuoteensa ääreen rukoilemaan, +tiesi hän, että hänellä nyt oli jotakin, mihin verrattuna koko hänen +edellinen elämänsä näytti synkältä ja arvottomalta ja mitä korvaamaan, +jos hän sen menettäisi, ei mikään ikinä kykenisi — ei täydellisinkään +inhimillinen rakkaus kodissa eikä edes Hannan rakkauden uusiintuminen. + +Näin ollen hän ei voinut kieltäytyä julistamasta hänelle osoitettua +armoa, varsinkaan, kun kutsu tuli herra Beemanilta, joka oli ollut +hänelle niin ystävällinen ja josta oli sattunut tulemaan hänen +rippi-isänsä, paavinsa ja erehtymätön kirkkonsa. Pappi tarjoutui +opettamaan Robertille tervettä oppia, jotta hän ei enää loukkaisi +uskovaisia kallistumalla gardnerilaisuuteen, korkea-haldenilaisuuteen +tai muuhun tosi-kalvinilaisuudelle vihamieliseen suuntaan. Robert ei +ollut mikään hyvä oppilas. Hänen jokseenkin kirjaimellinen järkensä +osoittautui vuotavaksi alukseksi Whitefieldin ja Calvinin oppien +ristiaallokossa; hänen älynsä oli tehdä haaksirikon vanhurskauttamisen +ja syytöksen tyrskyissä. Mutta hän kykeni pysyttelemään pinnalla +sen raamatunlauseen avulla, jossa kaikki erikoinen oppi on punottu +ikäänkuin köydenpätkäksi: »Ne, jotka hän edeltäpäin on tuntenut, ne +hän on valinnut, ja jotka hän on valinnut, ne hän on kutsunut, ja +jotka hän on kutsunut, ne hän on vanhurskaiksi tehnyt, ja jotka hän on +vanhurskauttanut, ne hän on myös autuaiksi tehnyt.» + +Tämä teksti oli otollinen sille seurakunnalle, joka eleli Sussexissa +Rotherin kylien tienoilla ja Kentin hökkeleissä. Robert saarnasi sitä +Horsmondenin erikoisessa baptistikappelissa, ja hänet hyväksyttiin +tekstin puitteissa. Hän voi esittää itsensä edeltäpäin tunnettuna, +edeltäpäin valittuna, kutsuttuna, vanhurskautettuna, kirkastettuna; +ja kiitollisuudellaan hän näkyi herättävän uuden luottamuksen, joka +sai hänen sanansa vuolaina virtaamaan, sen sijaan että ne olisivat +hitaasti tippuneet hänen paahdetulta kieleltään. Herra Beeman oli +herttaisen tyytyväinen oppilaaseensa ja ylisti häntä sen jälkeen +ylimmäispapillisessa teepöydässä. + +»Nyt, kun teitä on opetettu, te hallitsette paremmin evankeliumin sanaa +ja kansa kuuntelee teitä mielenylennyksekseen. Jos ihmiset huomaavat, +että saarnaaja erehtyy vääriin oppeihin, niin ne hätkähtävät. Eipä +niin, että minä uskoisin niihin uusiin pöyhkeihin menettelyihin, +joilla evankeliumin opettajia valmistetaan yliopistoissa ja muissa +opinahjoissa. Jos Herra meidät kutsuu, niin kyllä hän varmasti opettaa +meille, mitä meidän on tiedettävä. Ja mennä sitä johonkin opistoon +oppimaan on samaa kuin kieltää häneltä itseltään sananvalta.» + +Kotimatkallaan Robert esitti epävirallisesti saarnansa ryhmälle +naisia ja pieniä tyttöjä Light Foot Greenin kaivolla. Vaikka hänen +kokemuksensa kappelissa oli tällä kerralla ollut paljoa onnellisempi, +ei hän kuitenkaan voinut vapautua ajatuksesta, että valitut istuivat +valamiehistönä, ja hän tunsi haluavansa vaihteen vuoksi saarnata +sellaisillekin, jotka eivät olleet pelastettuja. Nuo naiset ja pienet +tytöt eivät nähtävästi olleet pelastettuja, sillä muutoin he tietenkin +olisivat tänä sunnuntai-iltana olleet jossakin hartauskokouksessa +sen sijaan, että lörpöttelivät kaivolla. Kun hän alkoi puhua, +avautuivat heidän suunsa ja pysyivät auki siihen asti, kun hän oli +puheensa lopettanut. Siihen mennessä jotkut heidän miestuttavistaan +olivat tulleet ulos läheisestä kapakasta, ja loppua elähdyttivät +jotkut kokkapuheet, jotka Robertista epävirallisen kavalasti olivat +tervetulleempia kuin vanhurskaiden aamenet ja halleluja-huudot. + +Hän jatkoi matkaansa kummeksien, oliko hän mitään hyvää vaikuttanut, +mutta silti tuntien, että hän vihdoinkin oli saarnannut publikaaneille +ja syntisille. + + + + +8. + + +Robertin uusi elämä oli joutunut uudelle asteelle. Hänestä oli itsensä +uhallakin tullut saarnaaja — ei säännöllinen saarnaaja, sillä hän oli +edelleenkin maanviljelijä kaiken viikkoa, eikä hän liittänyt kirjaimia +E. J. eli »evankeliumin julistaja» nimensä perään, kuten herra Beeman +teki. Siitä huolimatta hän oli saarnaaja, jolla oli oma erikoinen +työalansa kylissä Goudhurstin ympäristöllä. Puolisen tusinaa kappeleita +ja kokoushuoneita oli yhteydessä Goudhurstin kappelin kanssa, ja +niitä hallitsi vanha Beeman-paavi. Lukuunottamatta High Haldenia, +jossa oli kiivasta erimielisyyttä, oli hänen valtansa ehdoton — hän +saattoi milloin vain halusi käskeä varsinaisen papin pysymään syrjässä +päästääkseen jonkun valitun aseen saarnastuoliin. Jonakuna sunnuntaina +Robert todisti valituille Frittendenissä, toisena Bethersdenissä ja +sitä seuraavana Biddendenissä ja Baars Islessä. + +Herra Beeman seurasi häntä aina, ja matkalla kotiin tai teenjuonnilla +tai illallisella sen jälkeen hän tavallisesti opasti häntä +arvostelullaan. Hänen johdollaan Robertin esitystapa menetti paljon +alkuperäisestä lapsellisesta innostaan, hän oppi pientä teeskentelyä +ja korskeilua, ja yleensä hyväksyivät hänet lounaisen Kentin +erikoisseurakunnat. Nämä näykkivät ja arvostelivat, mutta päättelivät +keskuudessaan, että hän epäilemättä oli Jumalan siunaama nuori mies, +joka osasi käyttää sanaa. Hän ei vielä ollut pitkälle edistynyt +kieliopinnoissaan, vaikka hän olikin herra Beemanin neuvosta siinä +suhteessa turvautunut rukoukseen, mutta hänen kompastuksensa soivat +mieluisen ylemmyyden tunteen niille kuulijoille, jotka kykenivät ne +huomaamaan. + +Kun hänen säännölliset saarnaamisensa olivat päättyneet joko +sunnuntai-iltana tai maanantai-aamuna, oli hänen tapansa palata kotiin +joitakin kiertoteitä — Harlakendenin, Mayshavesin, Kalsham Greenin +tai Gablehookin kautta — ja puhua satunnaisille ihmisryhmille kylien +nurmikoilla, kirkkomaan portailla tai oluttupain ulkopuolella. Seisoipa +hän kerran pajan ovellakin Omendenissa, ja raudan kalskuessa alasimelle +ja palkeiden pauhatessa hän kertoi sepälle päivästä, joka palaa kuin +pätsi... + +Robert rakasti tätä epäsäännöllistä lähetystyötään enemmän kuin hän +konsaan voi rakastaa määrättyjä ja mahtipontisempia velvollisuuksiaan. +Se kuului niihin satunnaisiin öihin, jotka hän vietti tähtitaivaan alla +— pehmoisiin, punervansinerviin kesäkuun öihin, jolloin keltaisen kuun +sakarat hohtivat metsän yläpuolella ja lämmin ilma oli raskas heinän +tuoksusta. Hän sovitti sen yhteen suloisen, hapuilevan päiväpaisteen +kanssa myöhään iltasella tai varhain aamusella, kylän kaivoihin tai +väleihin autioihin kujiin; ja hänen sydämensä sykki noille muutamille +harvoille typerille ihmisille niinkuin se ei koskaan sykkinyt kappelien +kuulijakunnille. Hän ei saanut aikaan mitään ihmeellistä heidän +keskuudessaan, ei hyvään eikä pahaan. Läntisen Kentin asukkaat eivät +olleet kiihkomielistä väkeä, eikä Robertia tienristeyksissä kivitetty +enempää kuin hänen luokseen tulvimalla tunki katuvaisia syntisiäkään. +Joku ohimennen lausuttu nalja tai silloin tällöin tarjottu +teekupillinen oli ainoa, mikä erotti lampaat vuohista. + +Mutta vaikka hän nyt pikemminkin puhui avoimille suille kuin avoimille +korville, ei hän silti masentunut. Hänen saarnaamisensa oli voidetta +hänen omalle sielulleen, joka tunsi raskaana kiitollisuuden taakan +Kristuksen kallista verta kohtaan. Hän tunsi rakkauden vetävän häntä +näitä tylsinä harhailevia lampaita kohti ja iloitsi heidän toisinaan +osoittamastaan hyväntahtoisuudesta. Hän alkoi uudesta elämästään +löytää yhä enemmän omintakeisuutta, yhä enemmän huojennusta kodin +levottomuudesta, yksinäisyydestä ja huolista. Hänen mieleensä ei +juolahtanut, että osa hänen onnestaan johtui hänen läheisemmästä +yhteydestään ketojen kanssa, lisääntyvästä maantunnusta, joka oli osana +näistä sapateista. + +Huhu, hänestä levisi tietenkin. Niiltä, jotka kuuntelivat häntä +tympeässä äänettömyydessä, kirposivat piankin kielen kahleet, sitten +kun hän oli lähtenyt; ja vaikka hänen virallinen todistuksensa +rajoittui beemanilaisiin kappeleihin Goudhurstin ympäristöllä, versoi +sen hapuilevaa villiä kasvua High Tiltiin ja Campany's Hatchiin asti. + +»Bob sanoi Peening Quarterissa, ettei ole väliä muusta, kun hän vain +on pelastettu.» — »Bob sanoi Gabblebookissa, että pelastus on kuin +kupillinen teetä, ja tarvitsee vain kurottaa kätensä se ottamaan.» — +»Bob sanoi rakastavansa Rarrstilen Pitcheriä kuin omia lampaitaan.» +— »Bob sanoi Heartsapin kapakan edustalla, että ne olivat kaikki +Jumalan köyhiä lapsia.» — »Bob sanoi Iden Woodissa... »Bob sanoi +Bugglesdenissa... Bob sanoi Brognesissa...» Ei näkynyt olevan mitään +loppua sillä, mitä Bob oli sanonut. + +Ihmiset alkoivat tottua hänen uuteen vanhurskauteensa. Ei ollut +paljoakaan sitä kiihkeää suuttumusta, joka oli raivonnut silloin, kun +muistot vanhasta Bobista olivat vielä vereksinä Bodiamin ja High Tiltin +väestön mielessä. Hän alkoi haihtua pois seudun elämästä. Sunnuntaisin +hän oli tavallisesti Goudhurstissa, eikä hän koskaan viettänyt +arkipäiviensä joutohetkiä kapakassa. Niinpä rajoittuikin hänen +kosketuksensa naapurien kanssa päivän työhön, ja Campany's Hatchissa +oli nyt niin vähän yritteliäisyyttä, ettei sen isännällä usein ollut +asiaa markkinoille. Tilan hoito sai tosiaan kärsiä isännän innosta +pelastaa sieluja. Robert oli palkannut nuorukaisen tilapäistöihin +ja auttamaan Mabelia niinä päivinä, kun hän oli kotoa poissa. Mutta +nämä jatkuvat poissaolot yhden miehen tilalta eivät voineet jäädä +turmiottomiksi. Mabel oli kaupungin kasvatti ja taitamaton, ja hänellä +oli myöskin pienokaisensa ja talousaskareet hoidettavina, eikä +nuorukainen ollut kyllin tehokas korvaus Robertille voimiltaan enempää +kuin kokemukseltaankaan. + +»Hänen talonsa joutuu pian vasaran alle», sanoi Jim, »kun hän jättää +sen tuolla tavoin välillä kuudeksikin päiväksi kuukaudessa. Minä sanon, +että se on rikollista — vähän maata on muutenkin... Ja kun Powlard ja +minä toimitimme hänelle talon, luulimme me hänen panevan sen hyvään +kuntoon.» + +»Hän tärveli heinänsäkin, kun ei tahtonut kärrätä niitä sunnuntaina», +virkkoi Mary; »vähän järkeä hänellä on kotonakin ollessaan». + +»Bob on ollut alati minulle kiusankappaleena — hulttiona tai kunnon +miehenä... ja nyt hän on alkanut tämän uuden järjettömyyden...» + +»Olet oikeassa nimittäessäsi sitä järjettömyydeksi, eikä se +ole säädyllistäkään. Kaikki hänen saarnailunsa on pikemminkin +sairaloisuutta: hän on ahminut enemmän evankeliumia kuin voi pitää +nahoissaan, joten hän on siitä ihan sairas. Minä sanon, ettei se ole +säädyllistä, ja minä surkuttelen Mabel-rukkaa, jonka täytyy sitä +kaikkea sietää.» + +Mabel oli itsekin suruissaan. Häntä äköitti olla kuljeskelevan +saarnaajan vaimona, häntä äköitti tulla jätetyksi yksikseen joka toinen +lauvantai-ilta, häntä äköitti nähdä talo laiminlyötynä. Sitäpaitsi +hän tunsi, että hänen ystävänsä varmaankin halveksivat häntä, kun oli +naimisissa lörpöttelijän, kiertävän »nuorten miesten kristillisen +yhdistyksen» kanssa. Mikä kova kohtalo oli tullutkaan Mabel Powlardin +osaksi, joka ennen liikkui eräiden Bulverhythen hienoimpien +nuorukaisten parissa. Entiset ajatkin, jolloin hän oli mustasukkainen +Hannalle ja Bob vietti iltansa kapakassa, olivat olleet nykyistä +paremmat. + +Joskus hän kosti Bobille tämän viikonloppu-matkat lähtemällä itse +kyläilemään aviomiehen ollessa kotona. Hänen isänsä oli hänellä +liittolaisena Bobia vastaan, ja hän tiesi aina voivansa mennä yöksi +Bulwerhytheen, milloin vain halusi. Robertista tuntui tämä rangaistus +niin katkeralta, että hän menikin varsin usein. Näissä tilaisuuksissa +hän jätti pienokaisen joko isän tai Pollyn ja Clemin hoiviin. Robert +tunsi toisinaan halua moittia häntä luonnottomaksi äidiksi, mutta Mabel +vastasi tähän nimittämällä häntä luonnottomaksi aviomieheksi. Erityiset +armoitukset näkyivät hajottavan hänen kotinsa. + +Näin kului kesä vähitellen. Oli suloisia hellän, kaihoisan mietiskelyn +päiviä; mutta oli myöskin katkeria, vaikeita, ristiriitaisuuden ja +tuskittelun päiviä. Joskus Robertia alkoivat kiusata epäilyksetkin +— epäilykset hänen uuden kokemuksensa varmuudesta, jopa +todellisuudestakin. Mikäli hänen mietiskelevien hetkiensä autuaallisuus +lisääntyi, tuoden mukanaan täydellisemmän, tiukemman yhteydentunteen, +sikäli hänen henkensä niiden väliajoilla kävi masentuneemmaksi ja +putosi uupuneena korkeuksista, muisto kävi hämärämmäksi, varmuus +vähemmän kirkkaaksi, ja korkeudet häämöittivät niin etäällä, että ne +melkein näyttivät kuvittelulta... + +Istuessaan päiväpaisteessa pienokainen sylissään, levätessään valveilla +vaimonsa vieressä aamun värähtelevässä sarastuksessa tai ahertaessaan +heidän molempien eteen vainioilla elokuun lämmössä ja rauhassa hän +ponnisteli surumielin voittaakseen takaisin ne hetket, jotka olivat +hohteellaan hiponeet häntä kuin ohilentävän linnun siipi... Monesti +hän vavisten tarkisti menneisyyttä ja huomasi itsensä kelvottomaksi, +yritti laskea pelastamansa sielut eikä löytänyt ainoatakaan; kaikki +hänen ruumiillinen uurastuksensa, kaikki hänen sielunsa ponnistelu +näytti useinkin vain hedelmättömältä yritykseltä maailmassa, joka +oli kaunis vain etäisen Jumalan tilapäisessä heijastuksessa, aivan +kuin vesilätäkkö hetkiseksi heijastaa auringonsäteitä ja sitten pysyy +kaiken päivää sameana ja kylmänä. Joskus valtasi hänet jonkinlainen +epätoivo, yllyttäen häntä antamaan perään, palaamaan piipun ja kapakan +varmoihin nautintoihin ja lepytetyn Mabelin luo, luopumaan etsimästä +sellaista, mikä ehkä oli vain haave... Mutta nopeasti hän joko muisti +itsensä niiltä päiviltä, joina hänellä oli nuo varmat nautinnot ja hän +kuitenkin vaelsi kuoleman varjojen maassa, ja sitten hänen sydämensä +taaskin sykähti kiitollisuudesta sitä hyvyyttä kohtaan, joka oli +kutsunut hänet valoon; tai myöskin muuttui hänen epäilyksensä äkkiä +hartaaksi varmuudeksi, ja maailma kaikkine maailmallisuuksineen häipyi +pois, jättäen hänet yksin rakkauteensa. + + + + +9. + + +Syyskuun alussa kutsuttiin Robert Shadoxhurstiin, useita kilometrejä +Bethersdenistä itäänpäin sijaitsevaan kylään Beemanin paimenalueen +ulkopuolelle. Tähän asti oli hänen papillinen toimintansa jyrkästi +rajoittunut niihin kyliin, joita hänen suojelijansa hallitsi, mutta +ilmeisestikin oli huhu hänestä levinnyt hänen työpiirinsä ulkopuolelle, +joten shadoxhurstilaiset olivat ainakin uteliaat tietämään, miltä hän +näytti. Herra Beeman kehoitti häntä ottamaan kutsun vastaan; hän näki +itsensä astuvan Shadoxhurstiin Robertin kintereillä. Hänen kehoitustaan +tuki Jumalan sana, sillä kun Robert vetosi raamattuunsa, avaten sen +umpimähkään, niin sattuivat hänen silmänsä tekstiin: »Sebulonin +maassa ja Naftalin maassa, meren puolella Jordanin takana Galileassa, +jossa pakanat ovat, pimeydessä elävä kansa näki suuren valkeuden; ja +niille, jotka asuivat kuoleman varjon laaksossa, paistoi valkeus.» +Tätä ei saattanut pitää minään vähempänä kuin jumalallisena käskynä +lähteä Shadoxhurstiin. Ja hän lähetti myöntävän vastauksen seurakunnan +vanhimmille. + +Matka oli pitempi kuin entiset, ja vaikka hän olisi voinut matkustaa +junalla Frittendenin tielle asti, tuumi hän, että hänellä olisi +laajempi tilaisuus epäsäännölliseen todistukseensa kuin vielä koskaan +aikaisemmin, minkä vuoksi hän päätti kävellä ja lähteä jo aamulla. +Hänen tiensä kulkisi aluksi vanhaa seutua Tubslaken ja Gills Greenin +kautta ja sitten Benendenin läpi oudoille tienoille — Starvendeniin +ja Pale Milliin, Little Wadiin ja Witters Oakiin, joissa kansa asui +pimeydessä eikä ollut koskaan kuullut, miten Bob Fuller oli löytänyt +vapaan armon Mopesdenin metsän liepeillä. + +Mabel oli kovin vihainen kuullessaan tästä päätöksestä — niin vihainen, +että hän kieltäytyi auttamasta miestään seurakunnan vanhimmille menevän +kirjeen oikokirjoituksessa. + +»En ole koskaan moista kuullut — lähteä tilalta kolmeksi vuorokaudeksi, +ikäänkuin ei olisi jo kyllin pahoin jättää se päiväksikin. Kyllä on +kaunista, että minä saan tehdä kaiken työn sunnuntaina.» + +»On tavattoman vähän tehtävää näinä aikoina, tyttöseni. Minä toimitan +kaikki omenat poimituiksi sitä ennen, eikä ole mitään muuta tehtävää +kuin hoitaa kananpoikia, ja onhan sinulla sitä varten Podgam.» + +»Kylläpä hänestä onkin paljon apua! Kananpojilla, vieläpä sinullakin, +on enemmän järkeä kuin hänellä. Minun täytyy olla hänen kintereillään +kaiken päivää... Ja sitten on pienokainenkin... Minä nimitän tätä +häpeäksi, Robert, tosiaankin. Jos sinun _täytyy_ lähteä Shadoxhurstiin, +niin mikset voi matkustaa junalla eikä kävellä huhkia jalkaisin pitkin +seutua?» + +»Mabel, minä sanon sinulle rakkaani, ettei minun suurin iloni ole +saarnata kappelissa, jossa kai jokainen tuntee evankeliumin paremmin +kuin minä, vaan puhua maanteillä ja aitovierillä, kuten sanassa +sanotaan, ja pakottaa ne tulemaan sisälle. Siellä on miehiä, jotka +eivät ole koskaan kuulleet vapaasta armosta. Ja minä halajan kovin +hartaasti ilmoittaa heille, mitä minä tiedän, jotta he voisivat tulla +minun kaltaisikseni.» + +»Sitten minä säälin heidän vaimojaan.» + +Bob katsahti Mabeliin mitään virkkamatta, ja jokin hänen +hyvänsävyisissä, punakoissa kasvoissaan noine huolestuneine sinisine +silmineen vetosi erääseen puoleen Mabelissa, joka oli nopeasti +haihtumassa. Tämän sydän alkoi sykkiä nopeasti, ja astuen miehensä +luokse hän kietoi käsivartensa hänen kaulaansa, vetäen hänet lähemmäksi. + +»Bob, jätähän toki tuo... Miksi sen täytyy olla meidän välillämme? +Ennen me elimme onnellisina yhdessä. Jos sinunkin on oltava uskovainen, +etkö voi sitä olla ilman kaikkea tätä puuhaa ja vaivaa? Joskus minusta +tuntuu, etten voi sitä kauemmin kestää... lähdet tuolla lailla... ja +rakastat niin monia asioita enemmän kuin minua...» + +»Enhän minä, pikku vaimoni», jupisi toinen hellästi; »minä rakastan +sinua aivan kuin ennenkin. Mutta kun Herra kutsuu, täytyy minun mennä, +ja minne hän minua kutsuu, sinne minun on mentävä... sillä hän on ollut +minulle niin hyvä, Mabel — parempi kuin osaat aavistaakaan.» + +»Minä en näe mitään hyvyyttä siinä, että sinut riistetään vaimosi luota +ja sinusta tehdään kuljeksiva hupsu... ja talo menee hunningolle, +kun sinä sillä tavoin matkustelet; ja sinä menetit parhaan osan +heinistäsikin, kun sanoit, että Jumalan sana kielsi niitä sunnuntaina +ajamasta latoon... Eikä koskaan piipun tuottamaa nautintoa tai +lasillista oluttuvassa... Oi, Bob, _onko_ Jumala ollut hyvä sinua +kohtaan? Kysyhän sitä itseltäsi nyt — oikein vakavasti. Jos sinä hänen +tähtensä jonakuna päivänä huomaat, että olet menettänyt talosi ja +rahasi ja... ja vaimosi, niin sanotko vieläkin, että Jumala on ollut +sinulle hyvä?» + +»Sanon», vastasi Robert, »sanon sittenkin». + +Bob ei työntänyt häntä eikä kiusaustaan luotaan, vaan puristi häntä +rintaansa vasten, samalla kun hänen silmänsä tuijottivat hänen +tukkansa pehmeiden vallattomien kiharien yli avoimesta ikkunasta +hedelmäpuutarhan takaa häämöittävään vihervään tähtitaivaaseen. Mabel +itki nyt, nyyhkyttäen kuluneen vuoden tuskittelusta ja surusta, jotka +olivat ainoastaan osaksi purkautuneet moitteissa ja kiukutteluissa +esille. Hänen avioliittonsa oli ollut pettymys, täydellinen pettymys... +Hän oli luullut menneensä naimisiin herrasmiehen ja hurjastelijan +kanssa, ja tämä oli osoittautunut vain tavalliseksi maalaiseksi, ja +vihdoin hänestä oli tullut raittiusmies, raamatunlukija, psalmien +veisaaja — kaikkea, mitä Mabel enimmin vihasi ja halveksi. Hänen +sydämensä oli täynnä pettyneiden toiveitten katkeruutta; hänellä ei +enää ollut mitään toivoa tai ylpeyttä jäljellä. + +»Älä itke, rakkaani», sanoi Robert; »älä tuskittele. Minä en usko, että +Herra koskaan sallisi sinun poistua luotani, ja mitä muuhun tulee, niin +eikö hän ole luvannut, että jokainen, ken menettää talot ja tilukset +hänen tähtensä ja evankeliumin tähden, saa ne takaisin tulevaisessa +maailmassa ynnä iankaikkisen elämän?» + +»Minä en välitä niistä tulevaisessa maailmassa», nyyhkytti Mabel; »mitä +hyötyä niistä meille siellä olisi? Minä tahdon ne nyt — kun lapsikin +kasvaa ja varttuu ja niin poispäin. Ihmettelen, että et huolehdi +hänestä, vaikket minusta välittäisikään.» + +»Minä välitän teistä molemmista, mutta Herra pitää huolen. Täytyy +luottaa Herraan. Mutta sanonpa sinulle Mabel, mitä teen. Minä pyydän +Clemiä tulemaan tänne sunnuntaina. Hän ei välitä, mitähän Herran +päivänä tekee. Hän voi sinun edestäsi paimentaa kananpoikia ja katsoa, +että Podgam tekee tehtävänsä. Ja minä pyydän, että hän tuo Pollyn +mukanaan; hän pitää sinulle seuraa ja ehkä hän hiukan hoivailee +pienokaistakin.» + +»Jollen saa pitää omaa miestäni, niin en huoli kenestäkään. Sitäpaitsi +he eivät jouda kotoaan paitsi sunnuntaisin, ja minun täytyy olla +lauvantai ja maanantai ypöyksin. Oi, tämä on liian julmaa!» + +Eivät sanat eivätkä hyväilyt voineet saattaa heitä parempaan +yhteisymmärrykseen. Ja lauantai-aamuna Robert lähti matkalleen raskain +sydämin. + + + + +10. + + +Ilmassa oli hiukan syyskuun usvaista tuntua ja se säilytti +tyyneydessään omenien ja palavien rikkaruohojen hajua. Kentin +rinteillä Rotherin tuolla puolen siinti lämpimiä väriläikkiä — +vaaleita sänkipeltoja, vielä leikkaamatonta kellervän ruskeaa viljaa, +humalatarhojen kirkasta kellervää vehreyttä metsien tumman sävyn +vastakohtana; pienet saviset kujat pensasaitojen välissä puunsivat +punervina, ja siellä täällä näkyivät jonkun tilan kirjavat kotipalstat. + +Robert asteli kukkuloita kohti nevaisen tien ruohottuneiden raiteiden +ääritse; hänen takanaan oli Sussex metsäisessä mäkiseudussa, hänen +edessään Kentin tuulimyllyt päiväpaisteessa liikkumattomina riippuvine +siipineen. Rother oli nyt kääntynyt etelään päin Bodiamin sillan +kohdalta, juosten Udiamin ja Churchsettlen ohi Salehurstiin. Rajana +Kentin ja Sussexin välillä tällä kohtaa oli syvälle vainioiden väliin +uponnut ja orjantappurain ja leppien tukahduttama Kentin puro. + +Hän meni sen yli Peter's Greenin kentän kohdalta ja poikkesi sitten +kävelemään pientä, kapeaa, kalkkimuraista tanhuaa Sandhurstiin, +ponnistellen lyhyessä keskipäivän helteessä Megrimin mäkeä ylöspäin. +Juuri tältä tieltä oli hänet vuosi sitten löydetty juopuneena ja +tiedottomana virumasta. Jollei hänelle olisi nimenomaan toisin +opetettu, olisi hän pitänyt onnellisena seikkailuna sitä, joka oli +hänet täten masentanut; sillä jollei hän olisi riidellyt Mabelin +kanssa ja humaltunut »Kuninkaanpäässä» eikä tuupertunut ojaan eikä +herra Beeman häntä sieltä korjannut, niin hän ei olisi saanut tuta +iankaikkista armoa ja vapaan armoituksen ihmeitä... Mikä onnekas synti, +joka oli niin autuaallisesti annettu anteeksi! Mutta hän ei saanut sitä +ajatella; jos kutsu ja valinta olisi tullut hänelle jotakin toista +tietä, vähemmän kohtalokkaasti, niin ehkei häneltä nyt vaadittaisi +näin suuria ponnistuksia vastaukseksi... ehkei hänen tarvitsisi +kärsiä vaikeuksia kodissaan ja sen ulkopuolella. Hän olisi voinut +rakastaa Jumalaa mukavasti... vaikka sekin olisi ollut väärin... Oli +epätietoista, saattoiko armoitettu ihminen koskaan tuntea elämänsä +todella mukavaksi... + +Näin kiirivät Robertin ajatukset rikkinäisinä, kunnes hän saapui Neljän +tien risteykseen ja tunsi kutsun puhua siellä eräille tienkorjaajille, +jotka nauttivat päivällistään tienviitan juurella. Näihin yhtyi kaksi +naista, jotka olivat pärpätelleet erään mökin aidan yli, ja sitten +muutamia lapsia kotimatkallaan Hawkhurstin koulusta. Ulkonäöltään, +rotevalla vartalollaan, punervalla ihonvärillään ja sillä hulivilin +ilmeellä, jonka hänen vaatteensa, lakkinsa ja pieni huulipartansa +hänelle antoivat — sillä hän oli luopunut yrityksistään näyttää +evankeliumin saarnaajalta — onnistui Robert herättämään jonkun verran +uteliaisuutta. Hän ei ollut ennen puhunut Neljän tien risteyksessä, +vaikka huhu hänestä oli kulkenut Hawkhurstista ja Newendenistä, ja +hänen kuulijansa olivat mielissään, että vihdoin saivat hänet nähdä, +voidakseen verrata muiden kylien vaikutelmia — »roteva mies, mutta +varsin kummallinen meiningeiltään», totesivat he. + +Hän puhui ainoastaan kymmenen minuuttia, painoi sitten lakin +päähänsä ja jatkoi matkaansa. Hän ei jäänyt odottamaan vaikutuksia; +hänen kokemuksensa oli opettanut hänet olemaan niitä odottamatta. +Hän oli kerran uneksinut ihmeellisistä kääntymyksistä, äänistä, +jotka äkkiä kohosivat hänen kanssaan Karitsan kunniaa ylistämään, +helluntaiherätyksistä kylän nurmikolla. Mutta nyt hän oli oppinut +tyytymään näennäiseen pettymykseen, kylvämään sanaa niin kuin kylvi +jyviä mustan maaliskuisen peltonsa vakoihin, tietäen, että kylvö ei +raisusti nousisi oraalle paitsi surkastuakseen ja kuollakseen... +Siellä täällä tehtiin hänelle joku kysymys, esitettiin joku epäilys, +kerrottiin joku hapuileva kokemus, mutta tavallisesti olivat hänelle +osoitetut huomautukset virnistelevää laatua — sellaista leikinlaskua, +joka elähdyttää »Nisulyhteen» tai »Kruunun» tarjoiluhuoneita. + +Lähdettyään Neljän tien risteyksestä hän kääntyi pienelle kujalle, +joka kulkee Gun Greenin ja Furnace Millin kautta alas Benendenin +joen laaksoon saarnimetsien lävitse ja sitten ylöspäin Scullsgaten +ja Nineven kautta suurelle maantielle Crit Hallin luona. Päivä +vaipui hänen kanssaan alas laaksoon, ja hän tuli sieltä ylös taivaan +kumottaessa punaisena tuliroihuna hehkuvasta auringonlaskusta, joka +lähetti pitkiä varjoja uiskentelemaan pelloilla — metsien, latojen ja +humalankuivaushuoneiden korkeiden tornien varjoja, jotka liikkuivat +Swattendenin ja Coarsehoarnen kukkuloilta tulvivan punaisen valon +edellä. + +Robert puhui jälleen Benendenissä tien vieressä viheriällä nurmella +kirkon ulkopuolella. Kun oli lauantai-ilta, oli hänellä verraten +runsas kuulijakunta. Oikeastaan hänen tuottamansa ajanviete särähti +jokseenkin vaarallisesti niiden humuun, jotka tien toisella puolen +leiskuivat »Uuhen ja karitsan» ravintolassa, siellä kun maanviljelijäin +edistysseuralla parhaillaan oli ilonpidot, ja jumalanpalvelukseen +kirkossa nurmikon toisessa päässä, jossa juuri oltiin aloittamassa +kiitosjuhlaa elonkorjuun johdosta. Kumpainkin päämiehet olivat siitä +suutahtaa — ravintoloitsija käski Bobin lopettaa tai muutoin hän +näyttäisi mokomalle melunpitäjälle, ja pappi ehdotti, että hän tulisi +kirkkoon ja vahvistaisi kiitollisuuttaan Herralle, joka oli lunastanut +hänet, katselemalla ytykurkkuja ja muita runsaan elonkorjuun merkkejä. + +»Ne ovat katoavaa ruokaa», sanoi Robert, »ja te pyydätte minua ja näitä +lammasparkojanne luopumaan aherruksesta elämänleipää varten ja menemään +unohtamaan nälkäiset sielumme katselemalla kaikkea tavaraa, mitä olemme +saaneet ruumiimme ravinnoksi. Minä sanon teille, ystävät», ja hän +kääntyi taaskin nurmikolla hajallaan seisoskelevien puoleen — »että +on varsin vähän järkevää tuoda kiitokset vehnästä, jos itse olette +niitä ohdakkeita, jotka kerran poltetaan sammumattomassa tulessa, tai +lähettää mahtavia ytykurkkuja saarnapöydälle pinottaviksi, kun itse +olette vain niiden häijyjen takkiaisten veroisia, jotka kasvilavasta +kitkitte pois». + +Kirkonkello kilahti hänen sanojensa välitse, ja käheä laulu kuului +»Uuhen ja karitsan» avoimesta ovesta. Vähitellen hupeni hänen +kuulijakuntansa, poistuen joko ravintolan neliömäisestä punaisesta +oviaukosta tai kirkon viistokkaan muotoisesta ovikäytävästä niiden +sisäpuolelle. Kun ovet oli suljettu, haihtui punerva valo ja kultainen +valo ja ainoastaan eloajan kuun oranssinvärinen sakara riippui himmeän +sinisellä taivaalla. Sakea sänkipelloilta, tuoksahtava ilma ikäänkuin +katkaisi sen säteet. Mitään valoa siitä ei herunut taivaan kannen +läpi maanpinnalle. Robert saattoi tuskin erottaa, keitä oli jäänyt +häntä kuuntelemaan. Hänellä oli hämärä aavistus, että joitakuita +lapsia astuskeli häntä kohden nurmikon syrjästä, mutta kun ne tulivat +lähemmäksi, huomasi hän ne hanhiparveksi... + + + + +11. + + +Hän nukkui sen yön erään pellon korkealla pientareita Dockendenin luona +Hän alkoi nyt tottua nukkumaan öitä kedolla eikä enää venynyt valveilla +kuunnellen äänettömyyttä, vaan uinui virkistävästi, pää viileässä +ruohossa. Kerran hän heräsi ja näki, että kuu oli laskenut ja että +kauriin merkki riippui hänen yläpuolellaan, siroitellen valoa taivaan +tummalle niitylle. Taivas tuntui olevan hyvin lähellä juuri tuolla +hänen heräämisensä hetkellä, näytti kuin hän olisi voinut sitä koskea +heilahduttamalla unista käsivarttaan ja kahmaista Jumalan karitsan +kimmeltävät tähdet alas viereensä pellolle. Unisen tyytyväisenä hän +käänsi kylkeään ja kätki kasvonsa hihaansa... + +Hän heräsi aamunsarastuksen täydessä hohteessa auringon valon valuessa +hänen päällensä pensasaidan lomitse. Kello oli noin kuusi, ja hänellä +oli vielä monen kilometrin taival käveltävänä. Hän siis nousi ja +kohenteli pukuaan, mihin kului paljoa vähemmän aikaa kuin hänen +rukouksiinsa. Hänellä oli hiukan leipää ja juustoa taskussaan jätteinä +edellisen illan ateriasta, ja ennenkuin hän lähti pellolta, hän +murkinoi, huuhdellen ummehtuneen ravinnon alas muutamilla suullisilla +vettä ruohikossa hiljalleen pulppuilevasta lähteensilmästä, jonka neste +maistui maalta, puulta ja sateelta. + +Hän oikaisi vainioiden yli, sillä hän oli edelleenkin tutulla +seudulla, ja toivoi pääsevänsä Tenterdenin tielle Mockbeggarin +ja London Beachin välillä. Kävellessään Tenterdenin katua kuului +hänen korviinsa Tenterdenin kellojen soitto ja laulu: »Asuntoni on +kylmällä, kylmällä maalla.» Tie oli täynnä kirkkomatkalla olevaa +kansaa, mutta onneksi ei Robert tuntenut tarvetta kerätä itselleen +kuulijakuntaa. Sillä ensiksikään ei ollut aikaa, kun hänellä vielä oli +lähes neljän tunnin matka taivallettavana outoa seutua, ja toiseksi +oli hän lyhyeksi tuokioksi lakannut tuntemasta sanan julistamisen +kiihkoa. Hänen sydämessään oli levon tuntu, aivan kuin hän ruumiissaan +tunsi hyvinvointia, minkä oli aiheuttanut hänen pitkä, terveellinen +taivalluksensa ja yö ulkoilmassa. Hän tunsi itsensä vahvaksi ja +onnelliseksi ja oli omituisen vapautunut hengellisistäkin asioista. Hän +oli varma, että Herra siunaisi hänen todistuksensa Shadoxhurstissa — ja +tapansa mukaan hän ei miettinyt mitä hän sanoisi. Sellainen varovaisuus +olisi ollut kovin epäkunnioittava Pyhää Henkeä kohtaan, joka +epäilemättä vihjaisi Robertille hänen saarnansa ja myöskin osoittaisi +hänelle siihen sopivan raamatunkohdan. + +Hän lähti Tenterdenistä Ashfordin tietä pitkin, ja jonkun aikaa hänen +matkansa kulki Rotherin ylempiä rantamia, jotka tunnettiin Shirleyn +nevan nimellä. Täällä syntyy räme Highknockin laskuviemäristä, hiipien +etelään päin Oxneyn saareketta kohti. Suuria aloja vihreää tasankoa +laajeni etelää kohti, sulautuen Kentin puron ja Fivewateringin alempia +rämeitä verhoavaan kullanhohteiseen sumuun. Sussex oli ikäänkuin +liisteröity taivaan kanteen — ei ollut mitään etäisyyttä, ainoastaan +rämettä latvottuine puineen ja ruokoisine vesiuomineen. + +Brookin tielle päästyään hän jätti rämepolun kääntyen Boldshavesin ja +Tiffendenin kohdalta pohjoiseen päin. Hän oli nyt oudossa seudussa, +noin neljänkymmenen kilometrin päässä kotoa — Sebulonin ja Naftalin +maassa, pakanain Galileassa. Mutta hän oli kävellyt viimeiset +kilometrit nopeammin kuin oli odottanut ja huomasi, että hän pääsisi +Shadoxhurstiin kokonaista tuntia ennen kolmea, jolloin jumalanpalvelus +alkoi. Ja kun hän Colliam Greenissä joutui pienoisen kappelin kohdalle +ja kuuli sieltä veisua, meni hän siis sisälle. + +Kuulijoina oli ainoastaan kymmenkunta henkilöä — pari, kolme +ukkoa, vanha nainen, jolla oli lempeät, murheelliset kasvot, +muutamia keski-ikäisiä naisia, tarkkaamattomalta näyttävä poika ja +jonkinlaisessa sairastuolissa istuva tyttö. Pastori oli jakamaisillaan +Herran ehtoollista, ja Robert tunsi kutsun viipyä ollakseen +hartaudenharjoittajana ennenkuin lähtisi evankelistan toimeen. Pienen +kappelin ilmakehä oli ystävällinen ja rauhallinen, toisin kuin niin +monien, joissa hän oli käynyt, — seinät olivat ruskettuneet paljosta +päiväpaisteesta, aika ja aurinko olivat antaneet kirkonpenkeille ja +saarnastuolille miedonnetun sävyn. + +Bob kysyi papilta, saisiko hän jäädä ottamaan osaa ehtoolliseen, ja +kun hän oli esittänyt todistuksen kääntymyksestään sallittiin se +hänelle. Niin hän jäi tuohon pieneen päiväpaisteiseen huoneeseen näiden +muutamien tuntemattoman kylän muukalaisten joukkoon, syöden ja juoden +kuolemaan uhrautuneen rakkauden muistoksi ja ylösnousseen ja elävän, +Jumalaan ja ihmiseen kohdistuvan rakkauden merkiksi. Runsaahkossa +tunnissa oli kaikki päättynyt — rukoukset, lukeminen ja saarna. Sitten +vanhukset astelivat pois päät kumarassa ja ikäänkuin etäisyyttä +etsivin silmin, naiset lähtivät nopeasti kotejaan kohti valmistaakseen +miehilleen päivällistä, hajamielisen näköinen poika kärräsi tytön ulos +sairastuolissa. Pieni seurue hajosi puristettuaan toistensa ja vieraan, +kättä. + +Robert tunsi halua jäädä — ensi kertaa hän koki pyhän paikan +viehätystä. Hän, joka nyttemmin alkoi tuntea olevansa levollinen +ja oikeassa vireessä vain ulkoilmahartaudessa, olisi tahtonut olla +polvistuneena hiljaiset tuntikaudet jossakin noista pehmeäsävyisistä +penkeistä, joiden puu oli päiväpaisteesta lämminnyt, ja tuntea +sielussaan monien rukousten, monien pyhien aterian rauhaa, jotka muut +olivat rukoilleet ja muut nauttineet. Mutta pappi ja suntio odottivat +saadakseen sulkea ovet, sillä lopun viikkoa tämä pienoinen Jumalan +temppeli olisi lukittuna lippaana salattuine aarteineen. + + + + +12. + + +Robert havaitsi Shadoxhurstin valittujen olevan jokseenkin samanlaisia +kuin oli nähnyt muillakin seuduilla. Se seikka, että he eivät olleet +beemanilaisia, oli pelkästään hallinnollinen eikä uskon kysymys ja +johtui heille hyvin luonnollisesta halusta nimittää sielujaan omikseen. +He olivat innokkaita vakuuttamaan hänelle sekä oikeaoppisuuttaan että +hyvää tahtoaan. Kukaan, sanoivat he hänelle, ei saattanut hetkeksikään +nähdä mitään moitittavaa siinä, että hän tuli Shadoxhurstiin +saarnaamaan, — sitten kylläkin, jos hän olisi saarnannut High +Haldenissa tai Ebonyssä, jonka pappi oli siirtynyt High Haldeniin, +vieden enimmät kuulijakunnastaan mukanansa, olisi hänen esiintymisensä +herättänyt pahennusta, sillä High Haldenin ja Ebonyn välillä riehui +julkinen uskonkiista, kun taas Goudhurstin ja Shadoxhurstin välillä +oli hengellinen yhdysside, sitäkin lujempi, kun ei ollut mitään +aineellisia rajoituksia. Beemanilaista rituaalia noudatettiin tarkoin, +lukuunottamatta virsiä sillä eräällä edistyksen ja valistuksen hetkellä +oli Shadoxhurstissa hyljätty Hartin hymnit, joita vielä käytettiin +Goudhurstissa, ja niiden tilalle otettu sujuvammat ja uudenaikaisemmat +Moodyn ja Sankeyn säveleet. + +Kun iltapäivän tulikoe oli ohitse ja hän oli teellä kirkon esimiehen ja +tämän perheen keskuudessa, jota hän piti varsin maailmallismielisenä, +koska tytöt juttelivat keskenään puseroista ja isällä itsellä näkyi +olevan vähemmän mielenkiintoa kirkollisiin kysymyksiin kuin satoon +ja politiikkaan. Robertia, joka oli tottunut pitämään teepöytää vain +tuttavallisempana ja tutkistelevampana jatkona saarnastuolille, +tympäisi tämä maailmallisuus, joka hänestä myöskin oli varsin sopimaton +Herran päivänä. Hän kieltäytyi kutsusta jäädä yöksi ja lähti pian kello +viiden jälkeen, suunnaten matkansa Witters Oakia kohti. + +Hänen taivaltaessaan eteenpäin ja mennessään Colliam Greenin lukitun +tabernaakkelin ohi, juolahti hänen mieleensä, että hän menetti +arvaamattoman tilaisuuden samoillessaan niin monien vieraiden seutujen +läpi jättämättä jälkeensä evankeliumin murua. Hän oli kävellyt +pitkän matkan saarnatakseen vain vanhurskaille, sillävälin kun +tien varrella oli syntisiä, jotka eivät luultavasti koskaan olleet +kuulleet erikoisesta armosta. Koska hän nyt oli niin kaukana kodista, +sopisi hyvin kirjoittaa Mabelille, joka luultavasti saisi kirjeen +maanantai-aamuna, että hän saapuisi kotiin vasta tiistai-iltana tai +keskiviikkona. + +Hän tuli ajatelleeksi, että Mabelia kai hiukan suututtaisi, jos hän +viipyisi poissa viisi päivää, kun hän oli vastustanut jo kolmenkin +päivän poissaoloa, mutta tällä hetkellä Mabel näytti niin paljoa +etäisemmältä kuin evankeliumi... Hän janosi syntisten pelastamista +(vanhurskaat herättivät hänessä poikkeuksetta tämän vaikutelman) ja hän +kuvitteli kylvävänsä kallista sanaa uusiin vakoihin, julistaen vapaata +armoa vieraissa tienhaaroissa, mistä jokainen tie vei tuntemattomaan +seutuun... + +Witters Oakin postitoimisto oli avoinna juuri ennen iltapostin lähtöä. +Robert osti paperia ja postimerkin virantoimituksessa olevalta neidiltä +ja kyhäsi kirjeensä jakelupöydällä levottomasti, tuumiskelematta sen +vaikutusta Mabeliin, minkä ajatuksen vilkkaampi mielikuvitus olisi +kylläkin saattanut hänessä herättää. + +»Tunnen itseni virkistyneeksi sielussani ja olen, rakas Mabel, hellä +puolisosi, Bob.» + +Täten hankittuaan itselleen vapautta hän asteli pois Haffenden +Quarteriin päin ja kääntyi Dogkennelin ja Witsundenin luota etelään. +Hän todisti Wagstaffin nurmikolla ja niitti siellä kokemuksensa +kirkkaimmat laakerit, sillä kun hän oli lopettanut puheensa, astui +jykevä talonpoika esille, taputti häntä olkapäälle ja sanoi, ettei +hän koskaan ollut kuullut niin hyviä sanoja — ei kirkossa eikä +kappelissakaan. Hän oli matkalla jälkimäiseen raamattu kainalossa, +mutta Robertin hyvät sanat olivat tehneet häneen niin syvän +vaikutuksen, että hän huomasi, kuinka hyödytöntä oli etsiä pelastusta +lain töistä, ja halusi mieluummin odottaa vanhurskaiden valintaa. +Hän sai Robertin taivutetuksi lähtemään hänen kotiinsa illalliselle +ja pohtimaan asiaa pitemmälti, pyysipä hän tätä viettämään yönsäkin +lastensiirtolassa, mutta Bobin riemuitseva sielu kaipasi taaskin +vapaata yötä ja hän jätti proselyyttinsä toivotettuaan hänet Herransa +haltuun. Tämä talonpoika oli hänen lähetysseuransa esikoinen, jos jätti +laskuista pois hänen Hawkhurstin tiellä tapaamansa kulkurin — kuten hän +murhemielin aavisteli olevan syytä tehdä. + +Hänen mielialansa oli reipas, kun hän lähti astumaan Dashnandenia +kohti, vaikka saattoi nähdä, että viime viikon kaunis ilma oli +muuttumassa. Pilvenriekaleita ajelehti alhaalla lounaistuulen +kuljettamina, ja niiden takana tanssivat tähdet kuin uudinten raoista +vilkkuvat valot. Kuu loi pilviin ja taivaalle vihaista, kellervää +hohtoa, samoin kuin alas vainioiden kirjavuuteen. Ilma ei enää ollut +sakea ja tyyni, vaan sateinen ja raikas, kirkas kuin juokseva vesi. + +Mutta kaikesta tästä huolimatta ja hiukan katuen, ettei ollut mukavasti +yöpynyt lastensiirtolan turviin, lauloi Robert astuessaan eteenpäin: + + »Sun kauneuttas Jeesukseni + kuin päivää vuoriston + mun huulein ylistelköhöt — + se riemunani on.» + +Nämä sanat ja se rakkaus, jota ne ilmaisivat, tuntuivat täyttävän hänen +sydämensä. Hänen lunastetun sielunsa Jumala ja siivekäs yö näyttivät +olevan hyvin lähellä, ja hänen taivaallinen isoomisensa oli ikäänkuin +tulemassa tyydytetyksi... Tämä oli suurin riemu, mitä hän oli kokenut +— nälkä, joka oli osana tyydytyksestä, ja tyydytys, jossa vielä oli +suloista nälkää... Hän ei voinut kuvitella mitään ihanampaa, ei voinut +kuvitella ihanammaksi edes sitä täydellistä tyydytystä, jota oli +oppinut odottamaan taivaassa: + + »Kotivuorelle Siionin kaipailen, + ei janoa, nälkää siellä.» + +Hänen ehdittyään lähelle Castwisellia tipahti sadepisara hänen +laulavaan suuhunsa, ja sitten alkoi tulla vettä tiheästi, valuen +raskaana roiskeena pensasaitaan ja tienvieressä kasvaviin tammiin. +Tuuli havahti ja alkoi vinkua, ja äkkiä värähti yössä kylmä viima. +Robert huomasi, että hänen oli pakko luopua aikeestaan nukkua +ulkosalla — nyt kun ilma oli muuttunut, tuntui hänen viehättymisensä +sellaiseen melkein naurettavalta, ja hän kaipasi lämpimiä peitteitä +ja kattoa päänsä päälle. Epäilemättä hän olisi saanut makuupaikan +majatalossa, vaikka tiesikin, että useimmat maalaismajatalot olivat +pelkkiä kapakoita, joissa harvoin oli enemmän kuin pari makuuhuonetta +vuokrattavana niille, jotka eivät piitanneet kirpuista — ja niistä ei +Bob piitannut. + +Hän näki valoja tienristeyksestä ja tapasi ravintolan pikemmin kuin +oli odottanutkaan. Se oli Castwisellin »Kruunu», pieni epämiellyttävän +näköinen paikka; mutta sen tarjoiluhuoneen ikkunasta säteili hauska +punerva valo. Robert ei ollut käynyt ravintolassa sen jälkeen, kun +hän häpeällisellä tavalla, oli lähtenyt »Kuninkaanpäästä» Bodiamissa. +Hänen yrityksensä käännyttää kapakkain vieraita olivat kaikki +tapahtuneet ovikäytävissä, mikä takasi turvallisuutta sekä sisällistä +kiusausta että ulkonaista hyökkäystä vastaan. Hän astui sisälle hiukan +värähtelevin sydämin; sahajauhojen kitinä hänen jalkojensa alla, +oluen ja piippujen tuoksu ja käheiden äänien sorina, kaikki herätti +hänessä niin monia ärsyttäviä muistoja niiltä päiviltä, jolloin hän +oli riehunut kaikissa Salehurstin kapakoissa... Paikka oli täynnä, +koska sulkemisaika läheni, ja tuskin kukaan näkyi häntä huomaavan, +kun hän astui sateesta sisälle. Tarjoilijaneitiin teki edullisen +vaikutuksen tämä komea, nuori mies, jonka hän näki tunkeutuvan häntä +kohti, mutta hän tunsi sekä kummastusta että pettymystä, kun vieras +tilasi lasillisen limonaadia. Neitosen kummastus muuttui melkein +säikähdykseksi ja hänen pettymyksensä inhoksi, kun mies hänen +ojentaessaan hänelle tuon halvan nesteen huomautti: »Nyt on otollinen +aika, nyt on pelastuksen päivä.» Robertin päähän oli viimeiseltä +pälkähtänyt ajatus »siroitella sanaa» jokaiselle kujilla tai kapakan +vierillä tapaamalleen tilapäistuttavalle. Tähän asti eivät tulokset +olleet näyttäneet rohkaisevilta, mutta koko hänen kokemuksensa +evankeliumin julistajana olikin opettanut hänet olemaan odottamatta +mitään niin kuollutta ja lainkirjaimen mukaista tulosta. + +Tarjoilijaneiti ei näkynyt hänen sanoistaan välittävän, olipa kääntänyt +hänelle selkänsäkin, ja Bob vei virvokkeensa eräälle sivupöydälle. Hän +istui siellä jokseenkin alakuloisena, epäröiden, pitäisikö hänen tilata +vuode vai sillävälin todistaa tälle perin tympeälle ihmisjoukolle; +mutta silloin muuan mies livahti äkkiä tuolille häntä vastapäätä ja +sanoi: + +»Terve mieheen, hyvä isäntä!» + +»Terve», vastasi Bob. + +Ensin hän ei tuntenut miestä, mutta sitten hän huomasi, että se oli +Darius Ripley, joka oli kasvattanut itselleen ison mustan parran. + +»Minä en tuntenut teitä», puolusteli Bob. + +»Eihän minua uusine leukoineni — ja kuitenkin minä tunsin teidät, +vaikka teillä on uusi sydän.» + +Robert säpsähti ja mustalainen nauroi. + +»Kun vaimoni kertoo muukalaisille moisia asioita», virkkoi hän, +»sanoo hän, että se on Dukerin Duk eli onnen henki ja saa heidän +hopeakolikoitaan. Mutta minäpä sanon teille, että asiasta haastellaan +kahdeksassatoista kylässä.» + +»Mistä haastellaan?» + +»Että teistä on tullut evankeliumin tukkukauppias ja että puhutte hyviä +sanoja. Kenties puhuisitte hiukan näille ihmisparoille.» + +Robert ei vastannut. Hänen mielessään kuvastui kookas nainen nojaamassa +kyläkapakan seinää vasten lapsi sylissään, kuivien lehtien kahisten +kasaantuessa hänen jalkoihinsa... + +»Missä on vaimonne?» kysyi hän. + +»Vaimoni on Catherine Wheelissä kaupustelemassa eli vaatevaarnoja +myymässä. Hän palaa huomenna molemmat kakarat mukanaan.» + +»Molemmat!» + +»Niin, meillä on niitä nyt kaksi. Haluaisitteko tavata vaimoani ja +niitä kahta vekaraa?» + +Robert tunsi olonsa tuskalliseksi. Hän aavisteli Ripleyn havittelevan +jotakin — mutta mitä se oikeastaan oli, sitä oli hänen vaikea arvata. +Hän inhosi ja epäili tuota miestä, mutta samalla hän tunsi ääretöntä +huojennusta havaitessaan, että hän saattoi ajatella Hannaa ja puhua +hänestä ilman sydämenkouristusta. Muutaman kuukauden ajalla hän oli +miettinyt mitä tapahtuisi, jos hän tuon naisen jälleen kohtaisi. Nyt +hän havaitsi, ettei ollut mitään pelättävää — ei edes tuo hurja, +suloinen tunteiden tyrsky voinut palata sydämeen, jossa voimakas, +aseistettu mies varjeli turvatuita aarteitaan. + +»Voisittehan puhua muutaman evankeliumin sanan näille ihmispoloisille», +jatkoi Darius vikisevällä äänellään lipeäkielisesti. »Me rakastamme +hyviä sanoja ja olemme kuulleet niitä paljon — vaimoni vei kakarat +kerran kirkkoon.» + +Robert oli äkkiä näkevinään, että hän sai kääntymään koko Ripleyn +heimon. + +»Ehkä minä huomenna tulen teitä katsomaan. Aion nukkua yön täällä.» + +»Nukkua missä, hyvä isäntä? Kahdeksantoista kylää tietää, että te +kernaasti yövytte kuivalle kentälle, mutta maa ei ole tänä yönä kuivaa.» + +»Minä nukun täällä — majatalossa.» + +»Mutta täällä te ette voi nukkua. Niillä on vain yksi liikavuode ja se +on annettu kahdelle kauppamatkustajalle, kuten satun tietämään myytyäni +toiselle heistä koiran.» + +»Kenties sallivat minun oikaista itseni tarjoiluhuoneeseen.» + +»Ei kolmen pennyn limonaadin jälkeen. Sellainen ei olo tapa +'Kruunussa'. Mutta sanonpa teille, isäntä... Kuinka paljon aioitte +maksaa huoneesta?» + +»Ehkä puolisen kruunua». + +»Sillä hinnalla saatte nukkua meidän matkavankkureissamme — jätämme +koko komiskan teidän haltuunne, sillä vaimoni, kakarat ja minä nukumme +kesäöisin teltassa, koska se on romaanilaisempaa. Mutta te voitte +yöpyä vankkureihin puolesta kruunusta ja maksaa meille shillingin +aamiaisesta.» + +Robertia ei tämä tarjous kovin viehättänyt, mutta tiedustelut +tarjoilupöydän ääressä ilmaisivat hänelle, että Darius oli puhunut +totta — ainoa sänky kuului tosiaan kauppamatkustajille, eikä mitään +makuusijaa tarjoiluhuoneessa ollut odotettavissa kolmen pennyn +limonaaditilausten jälkeen. + +Sillä välin paiskeli ravintolanisäntä pahaenteisesti ovia ja ikkunoita +ja kuivaili pöydille läiskähtänyttä nestettä, ja ulkoa siinsi +sade lampun valon läpi. Robert päätti ottaa vastaan mustalaisen +tarjouksen. Tietenkin se oli nylkemistä — puoli kruunua matrassista +hänen likaisissa matkavaunuissaan, joissa täytyi olla joku vakava +vika, sillä muutoin olisi Darius perheineen nukkunut niissä... Oli +kuitenkin tyynnyttävää tietää, mitä Darius oikeastaan tavoitteli — ja +yhdenhän yön hän vain niissä viettäisi, — eikä Hanna palaisi ennen +huomisaamua... eipä niin, että Bob olisi hänestä välittänyt. + + + + +13. + + +Mustalaisen syyt matkavaunujensa hylkäämiseen ilmenivät neljännestunnin +päästä. Niissä ei ainoastaan vilissyt elämää jokaisessa liitoksessa +ja saumassa — Darius perheineen oli tottunut senlaatuisiin pieniin +epämukavuuksiin, — mutta ne vuotivatkin pahasti. Säkin kappale oli +naulattu pahimman vuodon yli, mutta kangas likosi pian ja sade +herui lävitse muodostaen ison lätäkön, joka levisi kaikkialle. Eikä +Robert ollut yksinään, — Darius oli myöntänyt toisen matrassin +puolikasvuiselle mustalaispojalle, joka Robertin sisälle tullessa +venyi kiertyneenä kuin koira, ja olki- ja saniaiskasaa peitti jokin, +mikä ensi silmäykseltä näytti rääsyröykkiöltä, mutta lähemmin +tarkastettaessa osoittautui vanhaksi akaksi. Otaksumalla, etteivät muut +asukkaat Robertin tavoin maksaneetkaan hotellinhintoja makuutiloistaan, +täytyi teatterikieltä käyttääksemme toki kertyä viisi shillingiä +kassaan. Bobia melkein suututti Dariuksen ovela rahankärkkyys, +mutta hän oli liian väsynyt ja uninen pitkän taivalluksen jälkeen +— olihan hän kävellyt hyvinkin kahdeksankymmentä kilometriä sitten +lauantai-aamun, — ja yö ulkona oli aivan liian kurja ja märkä, jotta +hänellä olisi ollut paljoakaan halua vastalauseisiin. Olihan hän +karaistunut eikä niin tarkka valinnassaan kuin Mabel olisi suonut hänen +olevan. Hän kellistyi matrassilleen, koetti nukkua ja nukkui. + +Tuntui kuluneen tuntikausia, kun hän heräsi, mutta tositeossa oli +kaiketi kulunut vain kaksikymmentä minuuttia. Hän kuuli lapsen +uikutusta ja naisen äänen. Joku riita oli käynnissä ulkona aivan +vaunujen lähellä, mihin Dariuksen teltta oli pystytetty, ja äkkiä +Robertille selvisi, että Hanna: oli varmaan tullut kotiin ja pyyteli +isäntäänsä päästämään hänet telttaan. Ilmeisesti oli Darius hänelle +vihainen, kun saapui tuolla tavoin keskellä yötä. Robert kuuli +edellämainitun nimittävän häntä nartuksi ja muilla kummallisilla +herjausnimillä. Lopulta hän kuitenkin heltyi, koskapa lapsen — tai nyt +pikemminkin kahden lapsen — uikutuksen ja naisen kimeän, puolustelevan +äänen vaimensi telttakangas, kunnes ne lopuksi valitellen vaikenivat. + +Suuri hiljaisuus vallitsi yössä, sitä häiritsi ainoastaan sateen +loiskina ja rapina, ja Robert virui valveilla ajatellen, kuinka +hän kaksi vuotta sitten oli heittelehtinyt, voihkinut ja nyyhkinyt +ajatellessaan Hannaa Dariuksen puolisona ja kuinka hän tänä yönä lepäsi +rauhallisesti heidän ollessaan tuolla yhdessä tuskin kolmenkymmenen +metrin päässä... Se oli ihmeellistä — tämä puoli hänen kääntymyksestään +vaikutti häneen enemmän kuin mikään muu. Hänen rakkautensa Hannaan +oli ollut niin hurja ja vallitseva intohimo, että hän taipui nöyränä +ja kunnioittavassa pelossa suuremman rakkauden edessä, joka oli sen +taltuttanut. Olisi luullut, että jos häneltä riistettäisiin rakkaus +Hannaan, niin ei enää olisi ollut mitään Robertia jäljellä... Ja tässä +hän kuitenkin oli ja ylisti Jumalaa. + + Yhteen yhtykäätte + äänin paisuvin + karitsan kunniaksi + ja uhriverenkin...» + +Onnen ja haltioitumisen kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä, ja hän +painoi taasen poskensa syyhyiselle pielukselle. + +Hänen jälleen herätessään oli täysi päivä — harmaa päivänvalo, jonka +lävitse tihkui valjua sadetta. Se rapisi ja suhisi vankkurien kattoa +vasten ja valua purskui sen saumoihin. Permannolle, kerääntynyt +lätäkkö liotteli Bobin matrassin syrjää. Hän nousi istualleen, ojensi +voimakkaat, nuoret käsivartensa ja työnsi päänsä taaksepäin. Poika ja +akka olivat poistuneet, ja ulkoa tuoksahti hieno keittiön haju. + +Hän avasi oven ja vilkaisi ulos. Ensin hän näki vain sadetta, mutta +alkoi sitten erottaa leirintapaisen. Siinä oli toiset matkavaunut, +melkein samanlaiset kuin ne, joissa hän oli nukkunut, täpösen täynnä +tuoleja, vasuja ja luutia, jotka oli pantu niihin sateensuojaan. Oli +myöskin muutamia ruskeita telttoja, joista yhdestä tuli tuo makuhermoja +kutkuttava haju. Hän tunsi, että hänen täytyi kaikin mokomin peseytyä +ja ajella partansa, ja siksi hän meni Dariuksen telttaan pyytämään +vesiastiaa. + +Ensiksi näytti sen sisusta yhtenäiseltä massalta; vaikuttiko sen +savu vai yhteensullotut ihmiset, ei siellä vain ollut helppo mitään +toisistaan erottaa. Keskellä oli hiilipannu, jonka yläpuolella +Hanna — hän totesi vavahtaen, että se oli Hanna — käristi kaniinia. +Ensiksi hän luuli, että savuinen hämäryys hänet suurensi, mutta +tarkemmin katsottuaan hän tuskallisesti havaitsi, että tuo nainen oli +käynyt kovin vahvaksi. Hän ei ollut ainoastaan imettävä äiti, vaan +näkyi ylimalkaan levinneen ja tulleen karkeasyisemmäksi, mikä oli +luonteenomaista hänen rodulleen, jonka naiset, jolleivät ne kutistu ja +käpristy keski-ikäisiä muistuttaviksi, muuttuvat tavattoman veltoiksi +ja karkeiksi. Hänen silmänsä katsoivat Bobiin vielä entiseen tapaansa +tumman, siistimättömänä riippuvan tukan alta, mutta kasvot olivat sekä +vaoittuneet että jäykistyneet. Robert peräytyi askeleen. Saattoiko tämä +olla Hanna, joka ennen oli niin viehkeänä levännyt hänen käsivarsillaan? + +Naisen ääni katkaisi hänen muistelmansa. + +»Hyvää huomenta, herra Robert Fuller. Darius kertoi minulle, että olit +täällä.» + +»Minä nukuin viime yön matkavaunuissanne.» + +»Oletko tullut saarnaamaan meille evankeliumia?» + +»Kuunneltaisiinko sitten?» + +Hän hengähti nopeaan ajatellessaan, että Hanna kuulisi evankeliumin +totuuden hänen suustaan. + +»Minä kuuntelen mielelläni hyviä sanoja.» + +Sillä välin hän käristeli kaniinia kumartuneena hiilipannun yli, +punainen hohto kasvoilla, joka armotta näytti silmäin ja suun ympärille +kutoutuneen juovaverkon ja leuan karttuvan lihavuuden. Bob tuijotti +häneen, ja hänen sydämensä oli liian täynnä hänen voidakseen puhua. +Hänen mielessään liikkui omituisen sekavia tunteita — hän totesi +pitävänsä Hannan rumuutta viehättävänä, koska se oli osa Hannasta +itsestään... ja kun hänen rakkautensa tuota naista kohtaan kuitenkin +oli kuollut, niin mitä sitten yhä oli jäljellä hänen kauneutensa +menetyksen jälkeen?... Hän totesi myöskin erään toisen seikan, +nimittäin, että koko toisiinsa liittyväin tapausten sarja, joka oli +tuonut hänet Castwisellin leirille, oli ilmeisesti jumalallisen +kaitselmuksen työtä, jotta hän käännyttäisi Hannan ja johdattaisi hänet +Herran luo — jotta tuo nainen, joka ennen oli oppinut häneltä pahuutta, +nyt oppisi häneltä hyvää... + +Hänen lähetystoimensa uusi merkitys melkein yllätti hänet. Hannan sielu +tuli hänelle äkkiä suurempiarvoiseksi kuin kaikki muut sielut, joita +hän oli halannut — äitinsä, Mabelin, Clemin, kaikkien tienristeyksissä +ja kylänurmikoilla tapaamiensa ihmispoloisten... Hän olisi uhrannut +ne kaikki Hannan lunastuksen hintana. Hänen silmiinsä kumpusivat +kyyneleet; niin hartaasti hän toivoi voittavansa hänet Kristukselle... +Samalla kertaa hän tunsi olevansa ujosti häpeillään ja vastahakoinen; +hänen oli vaikea löytää sanoja, joilla tämän hyvän sanoman kertoisi... + +Hän teki parhaansa murkinan aikana, Hannan ja Dariuksen istuessa +vastapäätä häntä tummine, loistavine silmineen. Aamiainen tuskin oli +sovitun shillingin arvoinen, sillä kaniini oli huonosti savustettu, +ja jostakin omituisesta syystä ei Robertia maittanut ruoka juuri +ollenkaan. Kun ateria oli päättynyt, istui Hanna pienokaistaan +imettämässä Ilmeisesti hän ei pannut pahakseen kolmen neljännestunnin +saarnaa. + +»Ei voi kieltää, herra Robert Fuller, että nuo ovat hyviä sanoja», +virkkoi hän, »ja se on tosiaan ihan ihmeellistä, koska sinä entisaikaan +juttelit niin häijysti». + +»Minä olen kertonut sinulle, mitä minulle on tapahtunut; Herran +iankaikkinen armo se minut on silmänräpäyksessä kokonaan muuttanut +verenkarvaisesta lumivalkeaksi. Älä suinkaan luule, että se on omien +töitteni ansio.» + +»Olettepa te kovin vaatimaton, hyvä herra», sanoi Darius kohteliaasti; +»minä olen kuullut kahdeksassatoista kylässä puhuttavan teidän +hyvyydestänne ja hurskaudestanne. On perin ystävällistä teiltä +tulla kertomaan meille näin miellyttäviä asioita, ja me olemme +aamiaista syödessämme nautinnolla kuunnelleet. Tulettehan nukkumaan +matkavankkureihimme toisenkin yön?» + +»Minun täytyy mennä Wardiin saarnaamaan.» + +»Mutta tulettehan illalla takaisin? Me haluaisimme kuulla enemmän. +Tahtoisimme muuttua verenkarvaisista valkoisiksi, kuten tekin — eikö +totta, rouva Ripley?» + +»Kyllähän meidän pitäisi. Minulla on aina ohut korkea käsitys +kristityistä ihmisistä, ja vanhempi vekarani on kristitty, vaan ei tää +nuorempi, sillä olen kuullut sanottavan, ettei kaste sittenkään varjele +lasta rokosta.» + +»Ei, meidän nuorempi vesamme on rokotettu, mikä auttaa paremmin kuin +kaste, hän ei saa koskaan isorokkoa, johon eno Wenzelow kuoli. Mutta +kuoltuaan hän ei myöskään pääse taivaaseen. Vanhempi vekara pääsee +taivaaseen, mutta pääsnee sinne tyttöparka aikaisemmin kuin olisi +hauskaa.» + +»Ei kasteella taivaaseen päästä», aloitti Robert, ja Dariuksen oli +hiukan vaikea palauttaa häntä keskustelun alkuperäiseen lähtökohtaan +eli suunnitelmiinsa, että hän viettäisi toisenkin yön Castwisellissa. +Sateli yhä ja ehkei ilma seestyisi, ja matkavaunut olivat muka hauska +ja ihana yökoti; missään majatalossa ei voitaisi järjestää niin +ruhtinaallista mukavuutta niin huokealla hinnalla. + +Robert tunsi suuttumusta tuota pientä varasta kohtaan ja oli +taipuvainen hylkäämään hänen nylkemisehdotuksensa. Mutta hän totesi +hänelle asetetun tehtävän vakavuuden. Hän oli nyt varma, että oli +saanut »kutsun» Shadoxhurstiin ainoastaan ja yksinomaan siksi, että +tapaisi Hannan ja neuvoisi hänelle pelastuksen tien. Jos hän jättäisi +hänet nyt, olisi hän tottelematon jumalalliselle käskylle. Hän +siis lupasi palata illalliselle. Siihen mennessä hän toivoi ilman +seestyneen, jotta hän voisi viettää yönsä ulkona kedolla. + + + + +14. + + +Hänen aikomuksensa oli tehdä kierros Castwisellin ympäri ja todistaa +puolessa tusinassa paikassa. Hän oli hiukan tiedustellut Dariukselta, +millaista maasto oli, ja käveli Ihorndenia kohti, missä oli pieni +takalistokylä. + +Mutta hän ei ehtinyt Hareplainia, Hammer-joen yläpuolella sijaitsevaa +pientä mäkeä, kauemmaksi. Hän tunsi itsensä väsyneemmäksi kuin vielä +iässään oli tuntenut; hän ihmetteli, miksi häntä kahdeksankymmenen +kilometrin taivalluksesta näin suurella uupumuksella rangaistiin; ja +kun ilma oli hiukan kirkastunut, päätti hän istahtaa levähtämään. +Niin hän istuutui puunrungolle muutamien genistapensaiden viereen ja +katseli, kuinka sumu ajelehti Hammer-jokea pitkin ja mäkeä vasten. + +Pilvet riippuivat vielä matalalla, mutta eivät enää liidelleet tuulen +edellä; sensijaan ne näkyivät liikkuvan juhlallisessa marssissa +taivaanrantaa pitkin. Taivaankansi oli kuin savuttunut lautanen ja sitä +vasten kuvastuivat metsät mustina, repaleisina ja sumun tuhrimina, +ikäänkuin ne olisivat olleet nokisella puuhiilellä piirretyt. +Ainoastaan genistat hänen vieressään näkyivät säilyttäneen ikäänkuin +tulenvärin, jollaista kukkulalla hehkui. + +Hän nojasi kyynärpäitään polviin ja painoi sänkisen, huonosti +ajellun leukansa syvälle kämmeniinsä. Hänen silmänsä tuijottivat +taivaanrannalla verkalleen liikkuvia pilviä kohti, muttei hän niitä +nähnyt. Sensijaan hän näki mustalaisleirin Castwisellissa, josta +molemmat karavaanit häämöittivät sateen läpi, teittäin ruskeat kumpulat +ja tulipannun punaisen hohteen, joka loisti yhden teltan aukosta kuin +vihainen silmä. Sitten hän näki Hannan hiilipannun yli kumartuneena, +aivan kuumentuneena, pöhöttyneenä ja epäsiistinä, nuoruus ja kauneus +poissa, mutta edelleenkin Hannana. Sitten hän näki hänet imettämässä +pienokaistaan, sill'aikaa kun hän, Robert, puhui hänelle iankaikkisesta +elämästä. Hannan silmät eivät olleet laisinkaan muuttuneet, kuten +kaikki muu hänessä; ne olivat yhä samat loistavat, tummat, ahneet +silmät, pikemmin eläimen kuin ihmisolennon, koska niiden kauneudella +ja hurjuudella ei näkynyt olevan mitään juuria ihmissydämessä, vaan se +kuului pikemminkin johonkin villin tuiman ja ihanan maan henkilöttömään +ominaisuuteen tai luonnolle jossakin sen pienissä, hurjissa oikuissa, +sen siroitellessa tantereelle ja ojiin pieniä ruumiita. Hannassa ei +ollut mitään niin suurta eikä niin pientäkään kuin ihmisyys. + +Mutta hänen asemansa aviovaimona ja hänen äitiytensä olivat kesyttäneet +häntä, saaden hänet mukaantumaan edes hellyyden ulkonaiseen muotoon. +Tämä hellyys, vaikka se ehkä olikin vain hellyyden varjo, oli tehnyt +hänet niin traagillisen suloiseksi hänen vuosi sitten seisoessaan +pienokaisineen »Kahdeksan kellon» ulkopuolella Salehurstissa. Ilman +sitä hän olisi ollut riemua, ihmettä ja intohimoa; mutta pienokaisineen +hän oli jotakin enemmän, sillä hellyys oli antanut hänelle osan sekä +elämästä että tuskasta. + +Robert kohotti päänsä ja oikaisi olkapäitään, pannen kätensä ristiin +polviensa välissä, mutta hän ei noussut puunrungoltaan Ihorndeniin +lähteäkseen, vaikka hänen jo kylläkin olisi se pitänyt tehdä. Hän ei +voinut saarnata evankeliumia, kun Hanna täytti hänen ajatuksensa. +Hänen täytyi asettaa henki sydämessään ennenkuin hän saattoi toivoa +puhelahjaa. Jokin sanoi hänelle, että ainoa keino siihen oli kieltäytyä +häntä jälleen näkemästä — luopua kaikista aikeista palata Castwiselliin +— ja taivaltaa päättäväisesti etelänpuolisten kylien kautta kotiin. Hän +oli yhä heikko jumalallisesta voimasta huolimatta; hänen rakkautensa +Hannaan ei ollut kuollut vanhan Aatamin kera, vaan oli salaperäisesti +osana uudesta Kristuksessa elävästä ihmisestä. Jos hän ei enää näkisi +Hannaa, oli hän kylläkin turvassa, mutta jos hän näki hänet, niin — +vaikka hänen nuoruutensa olikin poissa, kauneus tärveltynyt ja intohimo +taltutettu — halusi hän häntä edelleen, koska tuo nainen kuului +hänessä osaan, joka ei ollut muuttunut, jonka hän nyt näki pysyneen +järkähtämättömänä hänen kääntymyksensäkin maanjäristyksessä... yhtenä +»niistä asioista, joita ei voida järkyttää», kuten sanassa sanotaan. + +Niin, epäilemättä Bob olisi nyt mennyt kotiin, jos hänellä oli jotakin +järkeä, ja tunnustanut, ettei hänen sopisi eikä luultavasti koskaan +sopisi uskaltautua Hanna Ripleyn seuraan. Hän ei enää koskaan sallisi +ajatuksen siitä rakkaudesta, jonka hän oli voittanut, pöyhistyttää +itseään; ehkäpä hänen nöyryytyksensä olikin rangaistus hänen +itseluottamuksestaan, kun hän, joka oli matonen eikä mies, luuli sen +voittaneensa... Mutta tällä suunnitelmalla oli vaikea vastus, ja se oli +hänen tietonsa, että hänet oli johdatettu Kentiin juuri vartavasten, +että hän käännyttäisi Hannan. Tämä, joka oli hänen suurena vaaranaan, +oli myöskin hänen suuren tehtävänsä kohde, ja jos hän vaaran pelosta +kääntyisi pois työstään, niin mitä ajattelisi Herra kelvottomasta +palvelijastaan? + +Tosinhan ei Hanna näyttänyt valituksi sopivalta, mutta oli tärkeää +epäillä ulkonaisia muotoja, ja vaikkei hänen onnistuisikaan nyt +istuttaa häneen jumalallista sanomaa, saattaisi hän kylvää siemenen, +joka itäisi jossakin vastaisessa tilaisuudessa. Hän näki Hannassa +Jumalan erikoisen harrastuksen ja huolenpidon esineen ja itsessään +Jumalan välikappaleen. Hän näki ihanan tilaisuuden osoittaa +kiitollisuutta omasta armoituksestaan ja valituksi tulemisestaan ja +myöskin osittain korvata ajan, jona hänen rakkautensa tuohon naiseen +oli syntiä. Synti näytti nyt kaikki olevan hänen; hänen haltioituneessa +muistissaan tuntui siltä kuin hän olisi hänet eksyttänyt ja vietellyt; +ja nyt hän johdattaisi hänet takaisin, jotta he kaksi, jotka olivat +vaeltaneet yhdessä pimeydessä, nyt yhdessä vaeltaisivat valossa. + +Hän ei rohjennut kieltäytyä tehtävästään. Kyllähän Herra, joka +sen hänelle oli määrännyt, myöskin soisi hänelle voimia sen +toimeenpanemiseen; eikähän rakastanut Hannaa, niinkuin oli häntä ennen +rakastanut, myrskyisellä, itsekkäällä intohimolla. Ehkä tuo hänen +ulkomuotonsa riutuminen olisi hänelle avuksi... Voi Hanna-poloista, +Hanna-parkaa! Hän kummeksui oliko tämä kärsinyt, oliko tuska piirtänyt +nuo vaot hänen kasvoilleen ja riistänyt hänen ruumiiltaan joustavuuden +ja solakkuuden. Hänestä oli vaikea ajatella, että tuo nainen, joka +oli niin paljon tuskaa aiheuttanut, voisi itse tuntea tuskaa... Mutta +niillä, jotka vaeltavat Kristuksetta, täytyi aina olla tuska, kuten +hän hyvin tiesi... Hän ei koskaan unohtaisi niitä kauheita kuukausia, +joita hän oli viettänyt ennen vapautustaan. Hänen täytyi johdattaa +Hanna Herran karsinaan sekä Hannan itsensä tähden että kiitollisuudesta +sitä rakkautta kohtaan, joka oli hänet lunastanut. Sitten hän lähtisi +matkaansa eikä koskaan näkisi häntä enää. + + + + +15. + + +Oli omituista, että hän näiden haltioituneiden ja kiitollisten +tunteiden jälkeen huomasi olevansa aivan kykenemätön saarnaamaan. +Vihdoin hänen onnistui laahata itsensä Ihorndeniin, mutta hän kykeni +ainoastaan kävellä hoippumaan, eikä hänellä ollut sanoja tai ajatuksia. +Hän käveli muutamia kilometrejä kylästä ja tultuaan ravintolan kohdalle +astui sisälle, tilaten leipää ja juustoa ja kupin teetä. + +Hän otti raamatun taskustaan ja laski sen avattuna viereensä +pöydälle. Sen käyttämisestä kuluneet sivut avautuivat seuraavien +sanojen kohdalta: »Minä olen iankaikkisella rakkaudella rakastanut +sinua; sentähden olen minä vetänyt sinua puoleeni sulasta armosta.» +Hän punehtui riemusta; juuri nämä sanat olivat olleet hänen oman +kääntymyksensä sinettinä ja panttina. Ne olivat nyt sitä Hannalle; +Jumala kutsui häntä aivan samoilla sanoilla, joilla hän oli kutsunut +Robertia. Jumala rakasti Hannaakin iankaikkisella rakkaudella. Tämä oli +hänen valittujaan ja kallis sielu... Bob sulki kirjan vapisevin sormin. + +Hän harhaili iltapäivän Ihorndenin lähistöllä; hän tunsi vieläkin +olevansa kykenemätön puhumaan, vaikka hän meni Catherine Wheeliin +ja rukoili hartaasti hengen lahjaa. Olikohan tässä merkki, tuumi +hän... Oliko Herra vihastunut? Ei, ei noin siunatuin raamatun sanoin. +Täytyi olla jumalallinen tahto, että hän Hannan tavattuaan saarnaisi +evankeliumia ainoastaan hänelle. Hänelle kyllä annettaisiin puhelahja +tänä iltana. Hän toivoi, että olisi aika palata Castwiselliin, mutta +nyt oli vielä liian varhaista. Hänet valtasi äkillinen, melkein +hillitsemätön halu polttaa piipullinen tupakkaa. Hän meni metsään ja +laskeutui kuivalle kohdalle punertuvien pähkinäpuiden alle; mutta +hän ei voinut levätä, vaikka tunsi itsensä kovin väsyneeksi. Kuinka +hitaasti tunnit kuluivatkaan!... Hänen sydämensä sykki rajusti, ja +valtimot hänen ohimoillaan ja kaulassaan jyskyttivät. + +Vihdoinkin vaipui levoton päivä hämärään. Kirkkaita kohtia ilmestyi +taivaalle kuin järviä, joihin oli tähtiä siloiteltu. Pilvet kiitivät +nopeasti keskitaivaan yli lakaisten noita pilvijärviä. Kuu ei ollut +vielä noussut, mutta omituista hohtoa näkyi taivaan avoimilla +kohdilla. Robertin kävellessä Castwisellia kohden alkoi sataa — ensin +muutamia lentäviä pisaroita, ja sitte tuli rankka kuuro. Kun hän pääsi +romaanilaisten leiripaikalle, raivosi jo musta myrsky. + +Hanna keitteli maukasta illallista sienistä ja kananpojasta. Hän +oli vielä ulkotamineissaan, kun oli juuri palannut vaatevaarnojen +myynnistä, mihin hommaan hän epäilemättä oli liittänyt jotain +edullisempaa, mutta vähemmän kunniallista. Hänellä oli pitkä +plyyshitakki, johon kuului näennäisesti soopelinnahkainen kaulus, ja +päässä oli iso sulilla koristettu hattu, jollaisia ennen käytettiin. +Hän irvisti hilpeästi Robertille, ja tämä huomasi, että hän oli +menettänyt etuhampaan. Aika varmaankin kosti hänelle hänen pitkän +uhmansa Robertia kohtaan ja nyt Robert vihdoinkin oli häneen nähden +voittopuolella. + +»Hyvää iltaa, herra Robert; onko käännytetty paljon syntisiä?» + +Robert pudisti murheellisesti päätänsä ja istahti. + +»On ainoastaan yksi syntinen, jonka tahtoisin käännyttää, ja se olet +sinä, Hanna.» + +»Minä en ole syntinen. Minut vihittiin kirkossa ja minulla on +vihkimätodistus; muuten tahtoisin vaivata sinua nimittämään minua rouva +Ripleyksi.» + +»Olen pahoillani», virkkoi Robert nöyrästi, »mutta jos sanomme, ettei +meillä ole syntiä, niin petymme eikä totuus ole meissä». + +»Tuo on kai joku kaunis raamatunlause, eikö olekin?» + +»On varmaan.» + +»No, kyllähän herra Fuller saa minulle mainita kauniin raamatunlauseen. +Mutta raamattu ei ole aina kohtelias — ja minä haluaisin, että herra +Robert Fuller olisi minulle kohtelias. + +»Kaihan minä aina ajattelen hyvää Hann... rouva Ripleystä.» + +»Se on oikein. Ja nyt minä toivon, että herra Fuller syö meidän +kanssamme illallista ja puhuu meille enemmän hyviä ja kohteliaita +sanoja.» + +Darius oli tullut telttaan. + +»Illallisesta me pyydämme shillingin ja yhdeksän pennyä», vikisi hän, +»koska olemme köyhiä ihmisiä ja olemme varanneet kananpojan, joka on +kallista ruokaa». + +Robert tiesi, että lintu oli joko varastettu tai kuollut vanhuuttaan, +mutta hän tahtoi pysytellä ystävällisissä suhteissa Dariuksen kanssa, +ja niinpä hän — koska ehdot olivat, että kaikki oli tinkimättä +käteisestä maksettava — ojensi hänelle rahat. Mutta hän olisi tahtonut +potkaista tuota mustalaista, sillä hän tajusi, että se pieni lurjus +yritti ansaita mahdollisimman paljon rahaa evankeliumista. Ilmeisesti +hän piti Bobin saarnailua jonkinlaisena mieskohtaisena suosiona, josta +tämä oli aina valmis maksamaan. Mutta Hannan tähden täytyi häntä +sietää, ja jos hän jollakin saattoi ostaa toiselta muutaman tunnin +taistellakseen tuon kalliin sielun puolesta, niin silloin ei hinnasta +tingittäisi. + +Lintu oli kaiketikin varastettu, sillä se oli mehukasta ja mureaa. +Senjälkeen he söivät runsaasti omenia, istuen tulen ääressä, Hannan +imettäessä toista lasta ja antaessa toiselle muutamia kananpojan +rippeitä ja kastiketta. Se oli kodikas, mutta jokseenkin siivoton +näytelmä. Hiilipannun punerva hohde kajasti heidän ruumiisiinsa heidän +istuessaan sen ympärillä ja vaalensi teltan paksun savuisen ilman, jota +vielä korosti kolmesta kosteasta vaatekerrasta lähtevä höyry. + +Robert oli syönyt jokseenkin hyvän illallisen, mutta vieläkin hän tunsi +itsensä hermostuneeksi ja epävarmaksi, ja aterian aikana oli heidän +keskustelunsa — mikäli sellaista oli ollutkaan, sillä usein oli pitkät +ajat vaiettu — liikkunut vain jokapäiväisissä asioissa. Kun Hanna oli +hoivannut pienokaiset nukkumaan teltan perälle huiviinsa käärittyinä, +sanoi Darius, että hänen täytyi mennä vähän ulos juttelemaan pari sanaa +täti Truffeny Lovellin kanssa, joka oli toisissa matkavankkureissa. +Tämä oli häijy, vanha vaimo, sanoi hän, joka ei pitänyt itseään +puhtaana ja nähtävästi muissakin suhteissa kaipasi sisarenpojan neuvoja. + +Sitten Robert havaitsi, ettei hän halunnut jäädä yksikseen Hannan +kanssa. Hän oli otaksunut, että Darius olisi saapuvilla hänen +kilvoitellessaan Hannan sielusta. Hänen olisi pitänyt ilta-aterialla +ryhtyä vaikeaan tehtäväänsä... Hän nousi ja sanoi aikovansa pistäytyä +ravintolassa, mutta Hanna tarttui häntä käsivarresta. + +»Eikö herra Robert Fuller aio puhua minulle hyviä sanoja?» + +Bob saattoi tuntea hänen kosketuksensa ranteessaan senjälkeen, kun +Hanna oli ottanut kätensä pois. Hän hotkaisi rajusti ilmaa. + +»Minä puhuisin mieluummin sinulle ja puolisollesi yhdessä. Hänen +pitäisi tulla pelastetuksi sinun kanssasi. Ja sitten on vielä +Lovell-tätisikin...» + +»Ei häneen voi koskaan mitään hyvää istuttaa eikä Dariukseenkaan. +Dariukselle ei sellainen sopisi, koska hänen täytyy myydä hevosia +ja koiria. Minä olen vain naispoloinen, jonka ei ole tarvis ansaita +elatustaan. Ei haittaa mitään, että minä opin, mikä on hyvää.» + +Robert ajatteli vaatevaarnoja ja kananpoikaa, mutta Hannan valheet — +samoin kuin hänen kuihtuneet kasvonsa ja iso ruumiinsakin —tekivät +hänet vain vetoavammaksi. Bob ei voisi istua huoletonna taivaan +valtakunnassa Hannan ollessa oven ulkopuolella myymässä vaatevaarnoja, +vohkimassa kananpoikia ja kertomassa valheita... + +Hän istahti Hannan viereen rääsykasalle, ja hiilipannun punervassa +hohteessa näyttivät hänen kasvonsa ihan tuomitun sielun kasvoilta, +kuilun pohjalla piinatun kasvoilta, jonka vain hänen rakkautensa... +ei, ei hänen rakkautensa, vaan Jumalan rakkaus voisi pelastaa. +Hannan silmät katsoivat hänen silmiinsä hehkuen, kun hän istui siinä +kyykyllään käsivarret polvien ympärillä; ja kun Bob puolestaan katsoi +alas niihin, oli kuin hän olisi tuijottanut kuiluun — pimeyden, synnin +ja kadotuksen kuiluun, samaan, jossa hän itse oli ollut ennenkuin +iankaikkinen armo oli hänet tavoittanut. Maksoi mitä maksoi, oli hänen +kiskottava hänet ulos kärventyneine, tulikivenkatkuisine vaatteineen... +Mutta entä, jos hän sensijaan putoisikin itse sinne, entä jos tuo +nainen päinvastoin vetäisi hänet mukaansa... Hannan silmät tuntuivat +vetävän häntä alaspäin. + +Melkein ruumiillisesti ponnistaen hän käänsi katseensa pois ja kompuroi +vielä kerran seisaalleen. + +»Ei, minä en voi puhua sinulle, täytyy odottaa. Oi Herra, tämä ei ole +oikea aika, minä kun olen vain heikko ihminen.» + +Hän ei tiennyt, mitä sanoi, hän tiesi vain, että Hanna oli taaskin +tarttunut hänen käsivarteensa. + +»Älä mene pois, ystäväni. Etkö sinä suo minulle niitä hyviä sanoja? +Pelkäätkö minua? Minä en ole muuttunut.» + +Bob kääntyi häneen levottomassa tuskassa. + +»Oi, Nannie», sanoi hän, »Jumala rakastaa sinua Hän ei ole koskaan +lakannut sinua rakastamasta, vaikka oletkin aina seisonut häntä vastaan +ja tehnyt häijyjä töitä...» + +Sitten hän tiesi, että hän vain julisti hänelle omaa rakkauttaan, +nimittäen sitä Jumalan rakkaudeksi. Tämä ajatus sai hänet häpeästä +vapisemaan, ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. Hänen kyyneltensä +lävitse näkyivät Hannan kasvot tuijottavan häneen kuin kuilun +pohjasta... + +Hänen viimeiset voimansa sortuivat äkkiä, hän lankesi polvilleen Hannan +viereen ja siepaten hänet syliinsä peitti hänen kasvonsa suudelmilla. + + + + +16. + + +Kaikki oli silmänräpäyksessä ohi. Pian oli hänellä villi eläin +sylissään, ja se taisteli häntä vastaan potkimalla, kynsimällä ja +äänekkäin vihaisin huudoin. Bob päästi hänet yhtä rajusti kuin +oli hänet siepannutkin ja näki oviaukon täynnä päitä — Dariuksen, +siivottoman rouva Lovellin ja muutamien lapsien, joita hän ei ennen +ollut nähnyt. + +Hanna istui maassa, keinutellen itseään ja nyyhkyttäen. + +Robert tunsi veren tihkuvan poskestaan, johon hänen kyntensä olivat +raapaisseet viisi vihoittelevaa naarmua. + +Darius astui telttaan. + +»Mitä on tapahtunut?» kysyi hän raivokkaasti. + +Ei kuulunut vastausta. + +»Olettepa te kaunis evankeliuminjulistaja. Minä jätän teidät kymmeneksi +minuutiksi kahdenkesken vaimoni kanssa, jotta opettaisitte hänelle +hyviä tapoja ja osoittaisitte hänelle taivaan tien, ja sitten te +ryhdytte tällaiseen peliin.» + +Robert ei kyennyt puhumaan, hän oli aivan sanaton ja melkein ilman +ajatuksiakin. + +»Mitä on tapahtunut?» toisti Darius, tarttuen vaimoaan olkapäistä. + +»Hän on elukka», nyyhkytti Hanna, »häijy elukka». + +»Minä en ole hänelle mitään pahaa tehnyt», änkytti Robert, saaden +vihdoinkin sanoja kielelleen. + +»Ei pahaa!» kirkaisi Hanna. »Eikö ole mielestänne mitään pahaa joutua +teidän pideltäväksenne?» Ja hän olisi taasen karannut Robertin +kimppuun, jollei Darius olisi häntä pidättänyt. + +»Te olette sika», sanoi tämä Robertille, »julkea sika, +ja kahdeksassatoista kylässä se saadaan tietää, herra +evankeliuminjulistaja.» + +Bob kalpeni. + +»On mainio uutinen kaikille ihmisille, joille olette saarnannut, +kun heille kerrotaan, ettei teitä voi jättää kahdenkesken laillisen +vihityn vaimon kanssa. Ne ovat mielissään — ne sanovat: 'Onpa se somaa +evankeliumia ja hiton hieno saarnamies.'» + +Teltta oli täynnä melua, liikehtiminen oli herättänyt pienokaiset, +jotka parkuivat äänekkäästi. Hanna nyyhkytti yhä, ja rouva Lovell +pärpätti tolkuttomasti. + +»Eikö teillä ole sanaakaan sanottavana?» jatkoi Darius. »Minä luulin, +että teillä oli niitä yllin kyllin. Ettekö tiedä mitä merkitsee, jos +kerron jokaiselle Humalamaassa, että yrititte varastaa laillisen, +vihityn vaimoni — vietellä hänet, kuten ne sanovat, jotka käyttävät +hienoa kieltä? Ettekö tiedä, mitä se merkitsisi ammatillenne? Ettekö +tiedä, ettette enää koskaan voisi nostaa päätänne pystyyn tai kohottaa +ääntänne jälleen?» + +Mutta Robert tiesi vain yhden asian — hän tiesi menettäneensä armon. + +»Te ette kykene puhumaan sanaakaan. Te häpeätte itseänne, ja se on +ainoa hyvä puoli, jonka teissä näen, te korskea sika. Jos olette +häpeillänne, niin ehken ole teitä kohtaan niin ankara kuin laillisena, +vihittynä aviomiehenä kai haluaisin olla.» + +Hän vilkaisi tutkivasti Robertiin. + +»Hän on puolihullu», virkkoi rouva Lovell. »Sinun on puhuttava +selvemmin, Darius.» + +»Pidä suus kiinni, vanha tamma», tiuskasi hänen sisarenpoikansa; »ja +kuunnelkaa te, herra Robert Fuller. Minä en ole ankara mies enkä tahdo +tärvellä ammattianne pappina tai saarnamiehenä, joten en kertonekaan +kellekään kuinka petomaisesti olette käyttäytynyt.» + +»Kertokaa jos tahdotte — minä ansaitsen sen — ja sama se minulle on. +Minä en enää koskaan voi saarnata Jumalan armoa.» + +»Voitte kyllä, jollei kukaan saa vihiä yksityisistä tavoistanne. +Enkä minä teiltä paljoa vaadi. En ole mikään kiristäjä ja tiedän, +että te ette ole rikas. Jos maksatte minulle viisi puntaa ostaakseni +vaimolleni uuden hatun ja huivin ja kaikki järjestetään rehdisti ja +sovinnollisesti, niin minä sanon, että olemme kuitit.» + +»Mitä?» virkahti Robert terävästi. Jotakin oli selvinnyt hänen +ajatuksissaan. + +»Minä sanon, että kaikki voidaan helposti järjestää pienestä summasta. +Hanna antaa teille anteeksi, ja tätini Truffeny Lovell tukkii suunsa, +ja minun veljenpoikani Tom ja Benedict ja minä, Darius Ripley, itsekin +tukimme suumme. Te maksatte meille viisi puntaa tästä viikon päähän, ja +niin ovat välimme selvät.» + +»Te olette hupsu, jollette siihen suostu, herrasmies», säesti täti +Lovell. »Minusta ei viisi puntaa ole mitään siihen verraten, mitä +olette tehnyt. Toisen herrasmiehen täytyi maksaa kymmenen, eikä hän +ollut päässyt Hannaan edes oikein käsiksi...» + +»Tuki suusi, vanha narttu!» ärjäisi Darius. Mutta se oli liian +myöhään. Robertin hitaat ajatukset olivat vihdoin alkaneet liikkua, ja +seuraavassa tuokiossa liikahti hänen ruumiinsakin. Sanaa sanomatta hän +karkasi Dariuksen kimppuun ja paiskasi sätkyttelevän miehen permantoon. + +»Apua, apua, poliisi, poliisi!» kirkui täti Lovell. + +Hanna parkui äänekkäästi. Robert ja Darius kamppailivat maassa +kieriskellen toistensa ylitse. Mustalainen oli sitkeä ja harjaantunut, +mutta Bob oli kookkaampi mies, ja hänen käsillään oli kuristava ote +Dariuksen kurkussa. Hän olisi luultavasti tappanut toisen, jollei +tappelua olisi keskeyttänyt kaksi miestä, jotka ajoivat kääseissä ohi +ja parkumiset kuullessaan riensivät paikalle. + +»Hän murhaa minun mieheni», kirkui Hanna. + +»Ampukaa hänet! Ampukaa se hullu koira!» huusi rouva Lovell. + +Miehet tarttuivat Robertiin ja kiskoivat hänet irti Dariuksesta, juuri +kun hän miltei oli tukehduttanut hänen hengityksensä. Mustalainen virui +tunnotonna maassa, ja ohut verijuova valui hänen suupielistään. + +»Parasta lähettää noutamaan poliisi», sanoi toinen miehistä. + +Mustalaisten taholta kuului kuorossa itkua ja vastustelua. + +»Älkää viitsikö vaivautua, hyvä herra. Me emme ole sisukkaita. Emme +halua poliisia.» + +»Ette kai», virkkoi ensimmäinen mies jurosti. »Mutta minusta tulisi +poliisien tätä asiaa penkoa. Ajakaa te tienhaaraan, herra Gain, ja minä +jään tänne näiden kanssa.» + +»Luuletteko olevanne turvassa yksinänne?» + +»Oh, kyllä minä turvassa olen. Täällähän on vain naisia ja lapsia — ja +tuo miekkonen, jolla ei näy olevan paljoa taistelutarmoa jäljellä.» + +Robert oli lyyhistyneenä multapermannolla, verta ja kyyneleitä +hänen sanomattoman likaisilla kasvoillaan. Hänen kätensä olivat +rukousasennossa ristissä hänen edessään. Mutta hän ei rukoillut. +Siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Ei rukous, ei katumus, ei rakkaus +eikä usko olisi voinut nyt auttaa häntä, joka oli tallannut Jumalan +lupaukset jalkoihinsa. + + + + +17. + + +Clem ja Polly olivat olleet teeillallisella Elizabeth Wheelsgaten luona +Marsh Quarterissa, joten oli varsin myöhä, kun he löysivät Mabelin +sähkösanoman. Sähkölennätintoimiston poika oli työntänyt sen oven +alitse, ja he molemmat hypähtivät kuin jos olisivat tavanneet käärmeen +matolla. + +»Sen täytyy olla Mabelilta!» huudahti Polly. »Kukaan muu ei lähettele +sähkösanomia. Mitä ihmettä onkaan tapahtunut?» + +Clem otti sen lattialta ja avasi varovaisesti. + +»Tulkaa heti, kauheassa tuskassa — Mabel.» + +»Oi mitä se merkinneekään?» huudahti Polly. + +»Missä on Bob? Hänen täytyy olla kotona nyt. Hänen piti palata +maanantaina.» + +»Mabel ei sano mistä on kysymys, mutta kaiketikin on Bob pulassa tai +muutoin hän olisi saapunut tänne.» + +»Meidän täytyy mennä katsomaan. Hänen sanoistaan en pääse selville, +mitä on tapahtunut.» + +He eivät pysähtyneet muuttamaan vaatteitaan, vaan lähtivät heti, +Polly tiukassa sinisessä puvussaan, joka oli jälleen uusittu Mabelin +vanhan pitsihameen avulla, ja Clem mustassa takissaan ja pienessä +naurettavassa matalakupuisessa huopahatussaan. He eivät edes menneet +noutamaan linjaalirattaita kartanosta. Oikaisemalla peltojen poikki +laski Clem ehdittävän Bodiamin maantielle noin kahdessakymmenessä +minuutissa, juuri osaavasti tavoittaakseen kuorma-ajurin hänen +paluumatkallaan Ticehurstista. + +Siinä heitä onnisti hyvin, ja he saapuivat Campany's Hatchiin +vajaassa tunnissa. Paikka näytti autiolta heidän kävellessään pihaan +ajotietä, mutta kun he ehtivät rakennuksen edustalle, näkivät he +Podgam-nuorukaisen seisoskelemassa ladon takana. + +»Onko isäntäsi kotona?» kysyi Clem. »Missä on emäntäsi? Saimme juuri +sähkösanoman.» Podgam astui esille virnistyksen taistellessa hänen +kasvoillaan todellisen huolen ilmeen kanssa. + +»Rouva on kyllä sisällä; ja isäntä — hän on vankilassa.» Clem ja Polly +tuijottivat suut ammollaan. + +»Luulin, että kai tietäisittekin. Ethnamissa ja Gurt Wigsellissä se +tiedetään ja kaikkialla Peter‘s Greenissä.» + +»Älä jää siihen hänen kanssaan haastelemaan, Clem», virkkoi Polly, +»vaan tule nopeasti Mabelin luo. Älä raapi päätäsi tuolla tavoin.» + +»Minä olen ihan ymmällä», sanoi Clem. + +»No, tule Mabelin luo. Ehkei se ole totta.» + +»Se on totista totta», tiukkasi poika; »hänet tavattiin Darius Ripleytä +murhaamasta». + +»Murhaamasta...» + +»Niin sanotaan Ethnamissa ja Gurt Wigsellissä, mutta Peter's Greenissä +väitetään, että hänet vangittiin rouva Ripleyn suutelemisesta...» + +Polly tarttui Clemin käsivarteen ja raahasi häntä rakennusta kohti. +Mabelia ei ensin näkynyt missään, mutta heidän kutsuttuaan häntä +pari kertaa, tuli hän esille keittiön konttorista, kasvot itkusta +pöhöttyneinä ja riutuneina. Kun hän näki Clemin ja Pollyn tulevan, +alkoi hän uudestaan itkeä, mutta kyyneleet tuskin vuotivat hänen +paisuneista silmistään, vaan ainoastaan heruivat ja tihkuivat, ja kun +hän puhui, oli hänen äänensä melkein rauennut. + +»Oi vihdoinkin te tulette... Minä en halua tavata Jimiä ja Marya... +Minä kuolen häpeästä.» + +»Mitä on tapahtunut? Onko totta, että Bob...?» + +»Hän on Headcornin vankilassa.» + +Mabel hoiperteli ja kaatui ovea vasten. Polly tavoitti hänet +käsivarsilleen. + +»Tule keittiöön, niin minä laitan sinulle kupin teetä.» + +Kerran keittiöön päästyään Mabel vaipui tuolille ja peitti kasvot +käsillään. Hän oli ihan murtunut, hänen reippautensa ja itsetuntonsa +olivat aivan poissa. Hän istui keikutellen itseään, tukka aivan +pörröllään ja yksi iso suortuva löysänä olkapäällä. Hänellä ei +ollut mitään pehmeyttä ja kauneutta jäljellä; hänen luonteenomainen +»hienostuksensakin» näkyi jättäneen hänet. Hän näytti karkealta ja +alennustilassa olevalta. Clem tuijotti häneen mitään puhumatta. Mabelin +murhe säikäytti häntä kauheasti, ja kuitenkin hän tahtoi tietää +Bobista... Mitä oli hänelle tapahtunut...? Mitä hänen kuulemansa +kauheat uutiset merkitsivät...? Kunpa Mabel vain tahtoisi hänelle +kertoa... Hän olisi halunnut kysyä häneltä, mutta tällä hetkellä hän +tunsi, kuten sanoi, olevansa aivan tahnassa. Ainoa henkilö, jolla oli +mitään mielenmalttia, oli Polly, eikä hän esittänyt sitä sanoin, vaan +teoin, häärien kattilan ja teekannun kanssa. + +Mabel alkoi vihdoin nyyhkiä ja mutista. + +»Älä siinä seiso minuun töllistelemässä, hupsu», sanoi hän Clemille. +»Etkö voi mitään tehdä? Oi, tämä tappaa minut. Minä tiedän sen.» + +»Mutta mitä minun olisi tehtävä? Sano ensin, mitä on tapahtunut?» + +»Kerroinhan minä sinulle. Bob on vankilassa... murhayrityksestä Darius +Ripleytä vastaan, kun hän... kun hän...» + +Hysteerisen, kyynelettömän nyyhkytyksen puuska tukehdutti hänen +sanansa. Polly alkoi menettää kärsivällisyytensä. + +»Etkö voi pysyä tyynenä, Mabel, ja kertoa meille, mitä oikeastaan on +tapahtunut? Ehkä Clem voisi tehdä jotakin, muttei hän voi tehdä mitään, +kun hän tuskin tietää puoliakaan.» + +»Ettekö te ymmärrä?» nyyhkytti Mabel. »Kyllä olettekin typeriä. Se +Bobin elukka on tavattu — tavattu — tavattu — Hanna Ripleyn parista — +ja nyt hän on vankilassa hyökkäyksestään hänen miehensä kimppuun, kun +se kun se yllätti heidät yhdessä.» + +Clem ja Polly tuijottivat toisiinsa aivan hämillään. + +»Se ei voi olla totta», huudahti Clem. »Bob ei suinkaan tekisi +sellaista nyt, kun hän on pelastettu.» + +Mabel naurahti, mikä oli vielä kaameampaa kuin hänen itkunsa. + +»Niin juuri... nyt kun hän on pelastettu. Kylläpä hän on pitänyt +hauskaa monet kerrat — nyt kun hän on pelastettu. Tosiaankin! Ne +lauantai- ja sunnuntairetket...» + +»Mutta, Mabel, ethän tarkoita... tiedäthän varmaan, että hän kävi +Bethersdenissä ja Biddendenissä ja niissä muissa paikoissa.» + +»Kyllä, mutta me emme tiedä—emme ainakaan tienneet, mitä hän matkan +varrella hommaili. Nyt ehkä aavistelemme, miksi ei hän matkustanut +junalla, vaan tuhlasi hän hirvittävän paljon aikaa tallustellessaan +edestakaisin, ja ehkä arvaamme, missä hän nukkui sunnuntaiyöt.» — +»Pidä suusi kiinni», sanoi Clem vihaisesti. »Minä en usko sitä. Bob on +vaeltanut rehellisesti siitä päivästä kun hän löysi pelastuksen. Hänen +tiensä ei ole minun tieni, mutta se on oikea tie, ja minä tiedän, että +hän on sillä pysynyt.» + +»Kuinka sitten selität, eriähän on vankilassa — tapeltuaan Dariuksen +kanssa Hanna Ripleystä?» + +»Onko se todistettu? Onko häntä jo tutkittu?» + +»Hänet tutkitaan huomenna. Mutta kaikki on vallan selvää. Minä kuulin +sen täkäläiseltä poliisikonstaapelilta, joka oli kuullut sen Headcornin +poliiseilta. Darius on Unionin sairaalassa siellä — Bob miltei tappoi +hänet.» + +»Mutta ehkeivät he riidelleet siitä, mitä sinä luulottelet. Kai on aika +paljon asioita, joista Darius ansaitsisi selkäsaunan.» + +»Siinä sitä ollaan — sinä vastustat minua, niinkuin sinä aina teet. +Minä sanon sinulle, jokainen tietää, että Darius yllätti hänet vaimonsa +parista... Uh! Minua ihan ellottaa... Sinua pidetään pähkähulluna, jos +toista uskot. + +Bob vietti sunnuntaiyön niiden likaisten mustalaisten parissa... se on +todistettu, sen tietävät kaikki — ja maanantaina Darius palasi äkkiä +ja tapasi Bobin ja Hannan yhdessä, niin ettei siinä mitään erehdystä +ole... ja sitten Bob karkasi hänen kimppuunsa ja olisi tappanut hänet, +jollei häntä olisi riuhtaistu pois... niin sanotaan kaikkialla, ja +jollet sinä minua usko, niin voithan mennä itse katsomaan.» + +»Kyllä minä tietysti menenkin. Me mennään kaikki.» + +»Minä en tule. Minä en enää ikinä tahdo nähdä Bobia silmieni edessä. +Minä olen saanut hänestä tarpeekseni.» + +»Oi, Mabel...»ja Polly alkoi itkeä, ja hänen kyyneleensä tipahtelivat +teekuppiin, jota hän vei kälylleen. + +»Minä olen saanut hänestä tarpeekseni», toisti Mabel nyrpeästi. »Olen +kärsinyt kylliksi. Oi, oli jo kyllin pahaa, kun hän muuttui aivan +pehmeäksi ja tuli jumaliseksi, mutta nyt minä tiedän, että hän käytti +uskontoaan vain eläimellisyytensä verhona... hän käytti sitä voidakseen +rentustella Hannan kanssa. Katsohan tätä...» Hän otti kirjeen +taskustaan ja ojensi sen Clemille. Se oli Bobin onneton kirje Witters +Oakista. + +»Olen päättänyt», luki Clem, »tulla kotiin verkalleen Sissinghurstin, +Dashnandenin ja muiden outojen paikkojen kautta, koska evankeliumia +täytyy saarnata niillekin, joten en ehtinyt kotiin tiistaiksi, ja +toivon, ettet ole siitä pahoillasi.» + +»Kas niin — siitä näet, millaisia valheita hän kertoo! Aina evankeliumi +kielellä, kun hän suunnittelee kohtausta Hannan kanssa. Älä sano +minulle, että tämä on ensimmäinen kerta, kun hän on sen tehnyt. +Vakuutan sinulle, että hän on ollut minulle uskoton kaksitoistakin +kertaa ja nimittänyt sitä evankeliumiksi. Voi sitä kirottua +teeskentelijää! Saisihan hän mieluummin olla vaikka pehmein ja +siirappimaisin kristillinen nuorimies, mitä milloinkaan on ollut, kuin +moinen elukka. Ja silloinkin pidin itseäni väärin kohdeltuna, mutta +nyt... Tämä ei ole oikein; minua on petkutettu kaiken aikaa. Hän nai +minut vain voidakseen unohtaa Hannan. Ja huomattuaan, ettei hän sitä +voinut, hän lyöttäytyi jälleen hänen pariinsa — tiedät, että hän teki +sen silloin, kun hän tapasi hänet Salehurstissa ja kotiin tultuaan +kohteli minua niin raa'asti. Ja kun hän näki, etten minä aikonut sietää +mitään joutavia jaarituksia, keksi hän uskontonsa verukkeeksi päästä +minun luotani karkaamaan hänen luokseen. Oi, nyt minä sen kaikki +tajuan; hän on tekopyhä ja lörpöttelevä lurjus, enkä minä tahdo häntä +enää ikinä nähdä.» + +»Mabel», sanoi Clem, »sinä tiedät, että tuo kaikki ei ole totta. Minä +en voi uskoa, että Bob on mitään pahaa tehnyt. Joka tapauksessa minä +menen Headcorniin katsomaan.» + +»Ja minä palaan isän luo Bulverhytheen.» + +»Mabel, sitä sinä et voi etkä saa!» huudahti Polly. »Mitä tapahtuisi, +kun asia selviytyisi, niinkuin se varmasti selviytyy, ja Bob kotiin +tullessaan näkisi, että sinä ja pienokainen olette poissa.» + +»Se asia ei selviydy — usko minun sanani. Joka tapauksessa hänet +tavattiin Hannan parissa, ja se riittää minulle.» + +»Ka, oletpa sinä kauhean julma», nyyhkytti Polly; »Bob-paralta +hajoitetaan koti jonkun typerän erehdyksen vuoksi, joka on tapahtunut.» + +»Kaiketikin ne mustalaiset ovat tehneet hänelle kepposen», sanoi Clem. +»Darius tietenkin oli hänelle mustasukkainen ja tahtoi kostaa hänelle +sen, että hän kerran oli niin pihkaantunut Hannaan.» + +Se oli onneton huomautus. Mabel purskahti myrskyiseen itkuun ja +ponnistautuen seisaalleen hapuili ovea. + +»Clem, senkin pöllö! » huudahti Polly. »Mabel, eihän hän tarkoita muuta +kuin mikä on ollutta ja mennyttä.» + +»Mikään ei ole ollutta ja mennyttä. Hän ei minua koskaan rakastanut... +aina vain häntä... ja yhä edelleenkin häntä... Minä menen isän luo — +nyt — tänä iltana.» + +Hän hapuili ovenripaa kyynelten sokaisemana. Hän oli itkenyt itsensä +ihan sairaaksi, ja kun hän siinä hapuili ja horjui, sai hän äkkiä rajun +kohtauksen. + +Polly riensi hänen luokseen. + +»Tule minun kanssani, Mabel. Älä enää tuskittele. Sinä et voi lähteä +mihinkään ainakaan tänä iltana; sinä olet laittanut itsesi sairaaksi. +Tule, niin autan sinut vuoteeseen, ja Clem ja minä viivymme koko yön +täällä, ja huomenna hän ensi työkseen lähtee Headcorniin.» + +»Ja minä lähden Bulverhytheen.» + +Polly näki hyödyttömäksi yrittää puhua hänelle järkeä siinä tilassa +kuin hän nyt oli. Hän puolittain talutti, puolittain raahasi hänet +yläkertaan siihen huoneeseen, jossa Robertin lapsi nukkui. Kun Polly +näki pienen mustakutrisen pään valkoisten pielusten keskellä vuoteessa, +tuli hänen sydämensä äkkiä helläksi ja kaihomieliseksi. Hän kumartui +pikku Natin yli, rinta haikeasti kuohuen, ja pari kolme kyyneltä putosi +pojun kasvoille. + +»Minä jätän sen tänne sinun hoiviisi, jos haluat», virkkoi Mabel. + +Se oli valtioviisautta hänen puoleltaan. + +»Teetkö sen»? kysyi Polly kiihkeästi ja epäluuloisesti. + +»Jos tahdot. Isä ei välitä lapsista, ja minä tiedän, että sinä pidät +hänestä hyvän huolen... Enkä minä halua riistää Bobilta hänen lastaan, +jos hän tahtoo sen pitää; mutten minä koskaan palaa hänen luokseen — +en koskaan — en koskaan. Minä olen katkaissut suhteeni Bobiin, — ja +olisipa Jumala suonut, etten olisi niitä koskaan aloittanutkaan!» + + + + +18. + + +Clem lähti Headcorniin aivan ensimmäisellä Rotherin laakson rautatiellä +kulkevalla junalla. Sittenkin hän saapui juuri viime hetkellä +ehtiäkseen kreivikunnan oikeusviranomaisten edessä toimitettavaan +tutkintoon. Bobia vietiin juuri syytettyjen paikalle, kun Clemin +vihdoinkin onnistui päästä lakitupaan. Hänen veljensä näkeminen +säikähdytti häntä. Melkein unettomana yönä ja pitkällä tärisyttävällä +matkalla eivät mitkään niistä erilaisista otaksumista, jotka olivat +hänen mieleensä juolahtaneet, olleet hänen laskelmiinsa tuoneet +Robertin rikoksen mahdollisuutta. Mutta nyt, kun hän näki hänet — nuo +ajelemattomat menehtyneet kasvot ja nuo kaameat silmät tuli hänen +syyllisyytensä yhdeksi niistä mahdollisuuksista, jotka hänen täytyi +ottaa laskelmiinsa. Bob ei olisi näyttänyt tuollaiselta, jos hän +olisi ollut vain olosuhteiden, väärinkäsityksen, kostotarkoituksessa +keksityn juonen uhri. Hän olisi tiennyt, että hän olisi voinut todistaa +syyttömyytensä, että mustalaisjoukkue ei ollut kovin pelättävä +syyttäjänä. Tietenkin tekisi Hannan osuus jutussa sen hänelle varsin +vaikeaksi; tämä olisi kenties saattanut hänet kovaan kiusaukseenkin. +Mutta se seikka yksinään ei ollut kylliksi selittämään hänen kurjaa +ulkonäköään eikä sekään, että nuo aikaisemmat suhteet tuohon naiseen +mahdollisesti paljastettaisiin tuomioistuimen edessä. Eihän hänellä +ollut mitään mainetta menetettävänä; hän ei ollut koskaan esiintynyt +muuna kuin kääntyneenä syntisenä. Pahojen tekojensa tarinan hän oli +itse kertonut monen kylän saarnastuolista, julistanut sen monissa +kyläteiden risteyksissä; hänellä ei saattanut olla mitään sitä vastaan, +että se täälläkin toistettaisiin. + +Ja kuitenkin seisoi tuossa murtunut mies, pää kumarassa, leuka +lerpallaan ja kamalat punaiset juovat silmien ympärillä, jotka näkyivät +tuijottavan johonkin näkymättömään ja kauheaan lakituvan seinän tuolle +puolen... Clem muisti, että hänellä oli ollut tuollainen ilme ennen +kääntymyksensä päiviä, kun hän oli varma siitä, että hän oli tuomittu +kadotukseen. Hän ei kiinnittänyt huomiota siihen, mitä tapahtui; hän ei +vastannut tuomioistuimen puhemiehen kysymyksiin. Hän seisoi vain siinä +ja näytti — tuomitulta. + +Esitettiin kysymys, tunnustaisiko vai kieltäisikö hän syyllisyytensä; +ja Clem tiesi, että Bobin vastaus olisi ehdottomasti ratkaissut asian +häneen itseensä nähden. Mutta Bob kieltäytyi kaikesta puolustuksesta, +kieltäytyi vastaamasta tuomarin kysymykseen. Hän seisoi vain siinä +mykkänä ja masentuneena. Siis merkittiin hänen puolustuspuheekseen: »ei +syyllinen». + +Sitten käskettiin todistajat esille. Darius Ripley, Hanna Ripley ja +Truffeny Lovell olivat todistajina samoin kuin ne kaksi maanviljelijää, +jotka olivat tappelun keskeyttäneet. Dariuksen kaula oli siteessä, ja +hän näytti kalpealta ja järkkyneeltä — hänen sallittiin todistaessaan +istua. Kukaan mustalaisista ei näyttänyt reippaalta todistajain +aitiossa, he olivat liian tottuneet siihen, että se oli eteisenä +syytettyjen osastoon. Kun Darius oli lopettanut todistuksensa ja +syytetyltä kysyttiin, oliko mitään kysymystä, jonka hän halusi +todistajalle tehdä, oli se ilmeisesti tukala hetki sekä Ripleylle että +heidän sukulaisilleen. Mutta Robertilla ei ollut mitään kysyttävää. + +Näin rohkaistuneina toipuivat todistajat melkoisesti hermostumisestaan, +ja kaunis tarina esitettiin pidätettyä vastaan. Darius Ripley oli +tavannut hänet Castwisellin »Kruunussa», ja kun tämä ei voinut +löytää yösijaa, kutsui hän hänet matkavaunuihinsa nukkumaan. Kutsu +oli uudistettu seuraavaksi yöksi, ja Fuller oli viettänyt päivän +saarnailemalla naapuristossa. Illallisen jälkeen täytyi Ripleyn jättää +hänet kahdenkesken vaimonsa kanssa, ja neljännestuntia myöhemmin +hän kuuli äänekkäitä huutoja. Hän riensi apuun ja tapasi vaimonsa +ponnistelemassa syytetyn kanssa. Hänen astuessaan telttaan karkasi +Fuller hänen kimppuunsa ja olisi tappanut hänet, jolleivät herrat +Boorman ja Gain olisi ajoissa ehtineet väliin. Hanna vahvisti miehensä +todistuksen. Hän kertoi muutama vuosi sitten tutustuneensa pidätettyyn +Sussexissa, ja tämä oli vastustanut hänen avioliittoaan. Rouva Lovell +ja molemmat maanviljelijät esittivät sitten selostuksensa, eikä näkynyt +juuri muuta sanomista olevankaan. Bob ainakaan ei puhunut mitään. + +Clem istui suorana kuin tanko, pidellen molemmin käsin kankeaa +huopahattuaan polviensa välissä. Tämä tarina ei voinut olla totta... +ja kuitenkin hän tuskallisesti tajusi kuinka totta se saattoi +olla, — äkilliseen kiusaukseen joutuneena pitkän itsekieltäymyksen +jälkeen, väsyneenä, pettyneenä avioelämässään ja uupuneena hatarista +ponnistuksistaan saarnaajana, oli Bob eksynyt jälleen elämänsä suuren +rakkauden pauloihin... Ei ollut ihmeellistä, että hän oli langennut — +vaikkei Clem uskonut, että asiat olivat juuri niin kuin mustalaiset +olivat ne esittäneet, — mutta se oli kovin julmaa. Sillä mitä ihmiset +häntä rangaistakseen tekisivätkin, Bob itse rankaisisi itseään armotta. +Clem saattoi lukea sen veljensä kasvoista. Hän seisoi siinä kuin mies, +jolle ihmisten tuomio ei merkitse mitään, koska hänen oma sydämensä on +hänet tuominnut. Hänellä ei ollut halua syyttää toisia eikä puolustaa +itseään. Häntä oli jo syytetty ja hänet oli havaittu vikapääksi +korkeamman tuomarin edessä; hänelle ei merkinnyt mitään, tekivätkö +Headcornin pienet käräjät hänestä mustan vai valkoisen. + +Oikeusviranomaiset neuvottelivat keskenään ja julistivat tuomionsa +puhemiehensä välityksellä. He havaitsivat pidätetyn syylliseksi +varsin vakavaan rikkomukseen. Hän sai kiittää onneaan, ettei häntä +syytetty murhanaikomuksesta ja mahdollisesti lähetetty työvankilaan. +Oikeusviranomaiset ottivat huomioon hänen asemansa saarnaajana +ja mitä hyvän maineen menetys hänelle merkitsisi. Mutta he eivät +voineet päästää häntä lievennetyllä tuomiolla. Vaikka tämä oli hänen +ensimmäinen esiintymisensä lakituvassa, ei hänen maineensa ollut +moitteeton, ja hänet oli havaittu syylliseksi raakaan ja raukkamaiseen +rikokseen. Hänen täytyi mennä kuudeksi kuukaudeksi vankilaan. + +Robert ei räpäyttänyt silmäänsäkään. Hän ei näkynyt välittävän — +tuskin edes tajuavan. Konstaapeli kosketti häntä käsivarteen, ja hän +poistui syytettyjen paikalta tehdäkseen tilaa seuraavalle numerolle +oikeusviranomaisten runsaassa aamuohjelmassa. + + + + +19. + + +Clem pyysi ja sai luvan puhutella Bobia ennenkuin hänet vietiin +Maidstonen vankilaan. Hän oli veljensä luona kymmenkunta minuuttia +konstaapelin läsnäollessa. Robert näytti jokseenkin samanlaiselta kuin +oli näyttänyt lakituvassa, mutta näkyi paremmin muistavan ympäristönsä. +Clemin tullessa huoneeseen hänen silmänsä hetkiseksi valaistuivat, +mutta synkistyivät sitten. Kotvan aikaan ei heistä kumpikaan puhunut, +vaan he katselivat toisiaan äänettöminä. + +»Niin, Bob», virkkoi Clem vihdoin, »kaikki tämä on sanomattoman +surullista, ja minä olen siitä kovin järkkynyt». + +»Niin olen minäkin», sanoi Bob. + +»Mutta minä olen tullut sinulle sanomaan, ettet tuskittelisi, sillä +minä aion pitää puoltasi.» + +Veli ei virkkanut mitään, ja Clem tunsi pettymystä. + +»Näitkö minut lakituvassa?» + +Bob pudisti päätänsä. + +»Mutta kyllä minä siellä olin. Minä tulin Headcorniin ensimmäisellä +junalla kuultuani sinusta eilen illalla.» + +»Tietääkö Mabel?» + +»Kyllä, hän sähkötti Pollylle ja minulle. Poll on nyt hänen luonaan.» + +Hitaasti nouseva puna tummensi Bobin posken. + +»Hän ei kaiketi enää koskaan tahdo minua puhutella?» + +»Ole huoleti — me kyllä tuomme hänet luoksesi.» + +»Ei ole mitään syytä tuoda häntä luokseni. Miksi hän minua puhuttelisi? +Minä olen kadotettu.» + +»Oh, älä puhu noin jumalattomia.» + +»Se on totta. Sanassa sanotaan: 'Jos teemme syntiä senjälkeen, kun +olemme päässeet totuuden tuntoon, ei ole enää mitään uhria syntien +edestä.'» + +»Mutta, Bob, ei se kaikki tapahtunut niinkuin mustalaiset kertoivat. +Minä tiedän, ettet sinä ollut niin paha. Mikset tehnyt Dariukselle +kysymyksiä, kun se herrasmies kehoitti sinua tekemään?» + +»Minulla ei ole mitään kysymyksiä tehtävänä kellekään. Jumala on minun +tuomarini ja hän on minut tuominnut. On hirveää langeta elävän Jumalan +käsiin.» + +»Mutta käyttäydyitkö sinä tosiaankin vapaasti Hannaa kohtaan?» + +»Käyttäydyin; muutoin en nyt olisi täällä. Kaiken hellän armon +jälkeen, jonka Herra oli minulle osoittanut, minä palasin kuin koira +oksennuksilleni... Oi, kuinka paljon rangaistusta ansaitseekaan se, +joka on häväissyt sen liiton verta, jolla hänet oli pyhitetty, ja +uhmannut armon Henkeä!» + +»Älä tuollaisia puhu.» + +»Minun täytyy puhua. Ne ovat minun tuomioni.» + +Seurasi muutaman silmänräpäyksen tuskallinen hiljaisuus. He istuivat +tuijottaen toisiinsa tai oikeammin Clem tuijotti Robertiin, sillä +Robertin katse oli ilmeetön ja harhaileva. + +»Kuusi kuukautta ei tunnu niin kovin pitkältä ajalta», sanoi nuorempi +veli vihdoin ontosti, koska hänestä oli parasta keskittää keskustelu +murhenäytelmän aineelliseen puoleen. »Minä hoitelen Campany's Hatchia +sillä välin, kun sinä olet poissa, ja huolehdin pienokaisesta... ja +Mabelista... Ehtinethän sinä takaisin kevätkylvöihin...» + +Hänen äänensä hiljeni avuttomasti — Bob näkyi olevan niin kaukana, +jossakin hornassa, hänen ulottumattomissaan. Clem ei voinut tehdä +mitään hyvää hänen hyväkseen, — vaikka hän olisi suoriutunut varsin +uskomattomasta urakasta pitää hänen kotinsa koossa, ei sekään +tositeossa olisi Bobia liikuttanut. + +»Älä katso minuun tuolla tavoin», sanoi nuorempi veli käheästi. + +»Minä ajattelin, tekisitkö sinä jotakin minun puolestani.» + +»Tietysti. Minä tuen sinua, kuten olen sanonut.» + +»Tahdotko kirjoittaa kirjeen herra Beemanille Goudhurstiin ja pyytää +häntä tulemaan minua katsomaan? Kun hän on evankeliumin julistaja, niin +ehkä hänen sallitaan tulla... Minä haluan puhutella häntä... on jokunen +mahdollisuus, että hän voisi näyttää minulle valon... Sinun pitää se +tehdä, Clem.» + +»Kyllä sen varmasti teen. Mutta... mutta, Bob, luuletko, että herra +Beeman on omiaan sinua lohduttamaan? Eikö hän tehnyt sinua kovin +kurjaksi vuosi sitten?» + +»Minun täytyy tavata hänet — hän on Jumalan mies ja hänessä on Jumalan +sana. Lupaa, että pyydät häntä, Clem.» + +»Minä olen luvannut, mutta... vanha Bob... minun sydämeni ihan murtuu +nähdessäni sinun kiusaavan itseäsi näillä asioilla, kun sinulla olisi +niin paljon muutakin mietittävää. Ehkei ollut oikein ja sopivaa, että +suutelit Hannaa, mutta tuskin se niin vaarallista oli — ei enempää +kuin moni muu mies olisi tehnyt, ja on tehnyt luulemma. Ja Dariuksen +peittoamisesta ei sinulla ole syytä olla niin järkkynyt ja alakuloinen, +koska teit vain mitä hän hyvin ansaitsi.» + +»Sinä et ymmärrä minua», sanoi Bob. »Minä en ole tehnyt syntiä niinkuin +pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne — vaan minä olen tehnyt syntiä +valoa vastaan. Minä olen niitä, joista sanotaan, 'että oli mahdotonta +uudestaan herättää heitä katumukseen'. Suupalasta ruokaa minä olen +myynyt esikoisoikeuteni, ja nyt minä olen hyljätty. Minä sanon sinulle +vieläkin: 'Ei ole enää uhria syntien edestä'.» + +»Minä en tajua sinun oppiasi Bob, eikä olisi mitään järkeä väittääkään, +että sen tajuan.» + +»Teidän täytyy lähteä kahden minuutin perästä», huomautti +poliisikonstaapeli. + +»Vie tervehdykseni Mabelille», virkkoi Bob; »sano hänelle, että pyydän +anteeksi, vaikken hänen anteeksiantoaan ansaitse; mutta hänen itsensä +tähden minä toivon hänen sen tekevän». + +»Kyllä — kyllä sanon hänelle. Polly ja minä otamme pienokaisen +luoksemme.» + +»Mabel aikoo siis lähteä?» + +Clem punehtui kommellustaan. + +»Vähäksi aikaa — mutta älä pelkää, kyllä me haemme hänet takaisin +siksi, kun sinä tulet.» + +»Älkää häntä pakotelko. Minä olen tehnyt hänet sangen onnettomaksi +milloin milläkin tavalla... järkevästihän hän tekee pysyessään poissa, +ja sano myöskin Jimille ja Marylle, että olen pahoillani... ja +äidille... Minä olen tuottanut heille kaikille paljon tuskaa ja vaivaa.» + +»Älä siitä puhu, Bob.» + +»Ja sinut, poikani — minä teen sinut onnettomaksi.» + +»Oh, ei, ei — ei mitään — älähän nyt tuskittele.» »Hyvästi sitten.» + +»Hyvästi.» + + + + +20. + + +Clem lähti Headcornista perin alakuloisena sinä iltapäivänä. Hänen +huolensa oli häntä niin hermostuttanut ja kiihoittanut, ettei häntä +maittanut, päivällinen, ja hän kuljeskeli kurjana pitkin kaupunkia, +kunnes tuli junan aika. Ainoana lohtuna hänellä oli muutaman minuutin +keskustelu kookkaan poliisimiehen kanssa aseman tiellä. Tämä oli +nähnyt Clemin lakituvassa ja tiesi, että hän oli tuon hurjannäköisen +pahoinpitelystä vangitun saarnaajan veli. Poliisit, jotka tunsivat +mustalaiset, pitivät hänen tuomiotaan merkillisen ankarana ja +ansaitsemattomana. + +»Ne ovat roskaista joukkoa», sanoi hän Clemille, »ja minä tiedän, +että siinä jutussa oli jotakin enemmän, mikä ei oikeuden edessä +tullut esille. Veljenne oli tietenkin hiukan järkkynyt, kun hänen +maineensa oli vaarassa, eikä ajanut asiaansa niinkuin hänen olisi +pitänyt. Arvellaan hyvillä perusteilla, että se Ripley on kiristellyt +rahoja miehiltä, jotka muka ovat yrittäneet vietellä hänen vaimoaan. +Ne mustalaisnaiset eivät koskaan katsahda muihin miehiin kuin omaan +aviopuolisoonsa, mutta ne ovat myöntyvinään, jos heitä suostutellaan, +aivan kuin pahimmat meikäläisistä naisista myöntyvät tosissaankin. +Mutta mustalaislurkit ovat meikäläisiä miehiä ovelammat. Vaimo +huutaa, ja he tupsahtavat sisälle — kuunneltuaan ensin ulkopuolella, +aiheuttavat rähinää ja tarjoutuvat sitten tukkimaan suunsa viidestä +punnasta. Meillä oli viime vuonna miekkonen, muuan Devenden, Quarterin +seudulta — sellaisesta syytettynä, mutta sitä ei voitu todistaa, joten +hän sai vapauttavan tuomion.» + +»Luuletteko, että niin tapahtui Bobille?» + +»En tiedä — mahdollisesti. Se tuntui minusta otaksuttavalta, koska +Ripley kylläkin tiesi, että hänen maineensa oli vaarassa ja että hän +aikaisemmin oli ollut ystävällisissä suhteissa rouva Ripleyn kanssa. +Pahoittelemme, ettemme voi sitä todistaa, muttei se pieni lurjus +sentään päässyt livistämäänkään. Hänet pidätettiin hänen tullessaan +ulos lakituvasta. Chichesterin poliisit olivat häntä etsiskelleet, ja +heti kun he kuulivat, että me niin sanoakseni olimme saaneet hänet +käsiimme, soittivat he siitä tänne, ja huomenna herra Darius vuorostaan +seisoo syytettyjen paikalla.» + +»Minkätähden?» + +»Syytettynä tavallisesta koiranvarkaudesta; ja hänen vaimonsa ja +vanha rouva Lovell joutuvat myöskin kiikkiin — varastettujen tavarain +kätkemisestä.» + +»Kunpa ne hirttäisivät sen joukkion!» huudahti Clem, päästäen suustaan +kostonhimoisimman toivomuksen, mitä oli eläessään lausunut. + +»Asia on nähkääs niin, että mustalaiset ovat kuin eläimiä, eikä niitä +voi pitää vastuunalaisina teoistaan samalla mitalla kuin tavallisia +ihmisiä. Minä olen nähnyt niitä paljon, niitä kun täälläpäin on +runsaasti, ja aina niitä kuljetellaan käräjillä milloin mistäkin +kepposesta. Pitäisi olla joku paikka, johon heidät kaikki kerättäisiin +yhteen, niin etteivät olisi meidän kiusanamme. Tavalliset ihmiset +eivät voi heihin luottaa, kun heidän aivonsa työskentelevät niin eri +lailla kuin meidän, — ja niin meitä aina petkutetaan. Valitan, että +veljenne joutui petkutuksen uhriksi. Minä tiedän, mitä sellainen ikävä +juttu merkitsee siivossa perheessä, ja hän näytti rehdiltä mieheltä, +vaikka kenties oli täältä joku ruuvi hiukan löysällä — vai kuinka?» +Konstaapeli kosketti otsaansa. + +»Hänellä oli hiukan omituinen käsitys uskonnosta, mutta hän oli kunnon +mies, vaikkette sitä uskone.» + +»Miksikäs minä sitä epäilisin? Minä tiedän, ettei kunnon mieskään aina +voi olla vilkaisematta sievään tyttöön. Eipä niin, että rouva Ripley +on sievä. Hyväinen aika! Hän ei ollut sitä lajia, joka saisi _minut_ +poikkeamaan hyveen kaidalta polulta.» + +»Veljeni piti hänestä hyvin paljon vuosia sitten, ennenkuin tyttö +joutui naimisiin, — piti hyvin paljon.» + +»Miespoloinen! Onko hän muuten itse naimisissa?» + +Clem nyökkäsi. + +»Ja vaimo panee sen kai kovin sydämelleen. Sellaisiahan ne naiset +aina ovat... Mutta onhan veljellänne uskontonsa lohduttajana. Eikä +kai kuusi kuukautta tiilenpäitä lukemassa hänelle mitään haittaa tee, +kunhan vain kehoitatte häntä olemaan sitä liiaksi surematta — sitä +häpeää nimittäin. Kuulkaas, sanokaa hänelle, että on miekkosia, jotka +me poliisit tunnemme paremmin kuin tunnemme ne, jotka istuvat linnassa; +ja ne ovat sellaisia, joiden pitäisi siellä olla, vaikkeivät ole. Nämä +meidän lakimme... ne ovat laaditut lurjusten suojelemiseksi tyrmästä. +Kuinka monta heittiötä minulla on käpälissäni ollutkaan, mutta sitten +on täytynyt päästää heidät menemään näiden lakien vuoksi, jotka muka +ovat laaditut heikkojen ja avuttomien turvaksi!» + +Konstaapeli eksyi muistelmiin ja mietelmiin, joiden keskelle Clemin +täytyi hänet jättää ehtiäkseen junaan. Hän oli siitä pahoillaan, sillä +miehen puheet olivat tuottaneet hänelle lohdutusta; mutta hän ei voinut +odottaa. Kuultuaan Headcornissa pahimman, mitä oli tapahtunut, täytyi +hänen nyt mennä Campany's Hatchiin kuulemaan pahinta, mitä siellä oli +tapahtunut. + +Pieni juna — jono vanhoja kaakkois-Lontoon vaunuja kytkettyinä +nukkeveturiin — huoahti asemalta, Clemin ollessa surkeassa +mielentilassaan lyyhistyneenä kolmannen luokan tupakkavaunun nurkkaan, +imeskellen sytyttämättömän piippunsa vartta. + +Hän ehti Bodiamiin teenjuonnin aikaan ja riensi sieltä Campany's +Hatchiin. Polly näki hänet ikkunasta, ja kun Clem ehti taloon, tapasi +hän hänet seisomassa oviaukossa pienokainen käsivarsillaan. + +»Mabel on lähtenyt», virkkoi Polly. + +»Bob sai kuusi kuukautta», sanoi Clem. + +He seisoivat tuijottaen äänettöminä toisiinsa. + +»Minä en voinut häntä pidättää», virkkoi Polly vihdoin. »Minä koetin +taivuttaa häntä jäämään, kunnes olisi kuullut varman totuuden, +mutta hän ei tahtonut — ja näin ollen en sitä pahoittelekaan. Kuusi +kuukautta...! Poloinen poika!» + +»Se on kovaa», sanoi Clem, »se on kauheaa. Aavistan, ettei Mabel +koskaan palaa.» + +»Meidän täytyy saada hänet takaisin tavalla tai toisella. Olisi liian +surkeaa, että Bob kotiin palattuaan näkisi, että hän on poissa... +Vaikka kyllähän hänellä on suuttumisen syytä, jos on totta, mitä +hänestä ja Hannasta puhutaan.» + +»Osittain se on totta.» + +»Sitten ei Mabel tule koskaan takaisin.» + +Clem ei sanonut mitään. He olivat menneet keittiöön ja istuivat +katsellen toisiaan paljaan, puhtaaksi hangatun pöydän yli. + +»Mabelin kaltainen nainen ei koskaan suostuisi elämään miehen kanssa, +joka on ollut vankilassa», jatkoi Polly; »ja hän on niin hirveästi +mustasukkainen Hannalle — luulisi hänen järkensä olevan menossa. Oi, +Clem, mikä sai Bobin sillä tavoin menettelemään?» + +»Hän viipyi kaksi yötä Hannan ja Dariuksen luona Castwisellissa, ja +kai se oli liikaa hänen kestettäväkseen — hänet ja Hanna jätettiin +kahdenkesken, ja Bob otti hänet vain syliinsä.» + +»Siinäkö kaikki?» + +»Siinä kaikki, sillä Hanna rynnisteli vastaan ja Darius tuli sisälle, +ja sitten Bob-poloinen karkasi hänen kimppuunsa ollen nähtävästi +hulluna.» + +Polly kuivasi kyyneleet kasvoiltaan. + +»Se on kovin surullista, Clem.» + +»Kovin surullista.» + +»Luultavasti Bob on rakastanut Hannaa kaiken aikaa?» + +»Niin se kai on.» + +»Enkä minä voi häntä moittiakaan ajatellessani, millaista olisi ollut, +jos sinä ja minä emme olisi olleet naimisissa ja kuitenkin olisimme +rakastaneet toisiamme niinkuin nyt...» + +Clem nyökkäsi vakavasti. »Minusta näyttää kuin olisi Bobin elämä ollut +raakaleita kantava omenapuu — hän on poiminut hedelmiään niinkuin muut, +mutta on saanut kovia ja happamia eikä makeita. Rakkaus ja uskonto +ovat kumpikin suloisia, sanotaan, mutta Bobille ne ovat olleet kovia, +raakoja hedelmiä.» + +Polly otti tuolille ripustetun hattunsa. + +»Meidän pitää palata kotiin — minä lähetin Jimille sanan, että +palaisimme tänä iltana.» + +»Entäs Nat? Jättikö Mabel sen meille?» + +»Jätti — lyhyeksi aikaa vain. Hänen isänsä ei pidä pikkulapsista.» + +»Eikä Mabel itsekään.» + +»Joka tapauksessa olen hänestä iloinen. Minä olen aina kaivannut +pienokaista kotiimme.» + +Clem veti hänet luokseen hyväilevällä käsivarrella, ja yhdessä he +katselivat Robertin lasta. + +»Oi, Clem, minä soisin sen olevan meidän.» + +»Niin minäkin, sekä itsemme vuoksi että sen hyvän vuoksi, mitähän +koskaan saanee vanhemmiltaan. Mutta...» + + + + +21. + + +Seuraavain kuuden kuukauden ajan Clem täytti uutterasti Robertille +antamiaan lupauksia. Hän kirjoitti herra Beemanille pyytäen tätä +käymään häntä katsomassa, vaikka hän sydämessään suuresti epäili +sellaisen vierailun hyötyä. Hän kirjoitti Bobille kolmen kuukauden +päästä, minkä hän käsitti itselleen luvalliseksi, ja kertoi hänelle +kaikki hyvät uutiset. Hän ei maininnut mitään Mabelista, koska siinä +suhteessa ei ollut mitään ilahduttavaa kerrottavana. Rouva oli yhä +Bulverhythessä, uhmamielisenä ja murtuneena, hoitaen isänsä taloutta +ja käyden ystävättärensä Murielin kanssa elokuvissa, missä filmin +sankaritarten ja sankarien surujen katseleminen tuotti hänelle +jonkinlaista lohtua. Kerran, pari hän saapui pienokaistaan katsomaan. + +»Kai minun pian täytyy ottaa se mukaani», sanoi hän, »mutta isä ei ole +voinut koskaan sietää pikkulapsia talossaan». + +Eivät mitkään Pollyn tai Clemin puheet voineet muuttaa hänen päätöstään +Robertin luo palaamisesta. Hänen kasvonsa muuttuivat koviksi ja +jäykiksi, kun Robertista mainittiin. + +»Minä olen lopettanut välini hänen kanssaan. Jos vain tietäisitte, mitä +olen kärsinyt, niin ette pyytäisi minua palaamaan. Ensin se nainen ja +sitten uskonto ja sitten taas se nainen. Ja nyt hän on vankilassa, +ja jokainen tietää mistä syystä... oi, se on minut melkein tappanut. +Hän on tärvellyt minun elämäni. Jollen olisi ottanut häntä, olisin +voinut saada Stanley Hugginsin, ja minulla olisi pieni sievä koti +kaupungissa. Mutta Bob tahtoi naida minut — voidakseen paremmin unohtaa +sen toisen... Ja näin minä olen naineena enkä kenenkään vaimo, sillä +minä en enää koskaan elä hänen kanssaan, eikä hän kuitenkaan ole tehnyt +mitään sellaista, minkä nojalla voisin vaatia avioeroa... Hän on vain +murtanut sydämeni.» + +Oli juuri Mabelin kaltaista puhua avioerosta, ajattelivat Clem ja +Polly, aivankuin sähkösanomien lähetteleminen kuului hänen tapoihinsa. +Kuitenkaan he eivät voineet tosissaan olla hänelle äkäisiä senkään +jälkeen, mitä hän oli Bobista sanonut, sillä he tiesivät, että hänen +kärsimyksensä olivat totta, eikä se, ettei hän kärsinyt säyseästi, +tehnyt niitä vähemmän kauheiksi. + +»Sitten, Mabel», virkkoi Polly, »kosket sinä Bobin palatessa ole kotona +eikä isäsi halua lapsukaisia taloonsa, sallit kenties meidän pitää +pojun siihen asti, kun Bob tulee takaisin, ikäänkuin tulotervehdyksenä +hänelle». + +»Oh, kyllä te saatte hänet pitää, koska olette niin ystävälliset, että +tahdotte ottaa hänet vaivoiksenne. Ja Bobin lapsihan se on — minä en +voi riistää sitä häneltä. Jos Bob tahtoo sen pitää... se tulee päivä +päivältä yhä enemmän isäänsä.» + +Hän vilkaisi melkein vihaisesti lapseen, joka ryömi lattialla. Se oli +siro, tukeva pikku veitikka ja sillä oli tosiaan Bobin heleä väri ja +siniset silmät, vaikka tukka oli vielä aivan vaalea. Clem ja Polly +palvoivat sitä aivan naurettaviin asti, — öisin se nukkui heidän +välissään kuin olisi ollut heidän oma lapsensa, ja kaiken päivää +se oli jommankumman parissa, saaden osakseen sellaista rakkautta +ja huolenpitoa, jollaista sen oikeat vanhemmat olivat sille vain +aika-ajoin ja ikäänkuin hetkellisessä hellyydenpuuskassa suoneet. He +sanoivat itselleen, etteivät he saisi unohtaa, ettei se ollut heidän; +he opettivat sen lausumaan »pappa», jotta se voisi tervehtiä isäänsä +tämän palatessa, mutta nykyisin se kirkui sitä milloin vain näki +Clemin, mikä teki aivan väärän vaikutuksen. + +Kaksi viikkoa senjälkeen, kun Robert oli joutunut vankilaan, muuttivat +Clem ja Polly Campany's Hatchiin. Aluksi Clem oli yrittänyt hoidella +tilaa Pookwellista käsin, jättäen Podgamin asumaan talossa, johon hän +itse joka aamu tallusti; mutta se oli pian osoittautunut mahdottomaksi, +ja varhain lokakuussa he muuttivat autioon punaiseen rakennukseen joen +partaalla sijaitsevien vanhojen ulkorakennusten keskelle. Jim pestasi +uuden apumiehen Clemin poissaoloajaksi. + +Bodingmares oli nyt vaurastumassa entistä ehommaksi, ja Jim oli +palkannut paimenen ja lehmien hoitajan veljensä ja Pickdickin lisäksi. +Mutta Jimin ilkeä kohtalo oli määrännyt, että hänen suurimman +menestyksensä vuodesta tuli myöskin hänen syvimmän nöyryytyksensä +vuosi. Hän ei ylpeillyt viljavista peltosaroistaan eikä hinnoista, +joita hän Battlen markkinoilla sai hiehoistaan. Hänen tarmonsa ydin oli +murtunut senjälkeen, kun hänen sukuunsa oli langennut mustin tahra, +mitä Rotherin kylissä tunnettiin, — vankilan tahra. + +Hän toivoi kovin, ettei Bob vankilasta palattuaan tulisi takaisin +tälle seudulle, vaan menisi jonnekin muualle, missä hän »ei ryvettäisi +sukulaisiaan omalla loallaan». + +»Olisi kylläkin helppo myydä, mitä Campany's Hatchin vuokraoikeudesta +vielä on jäljellä, ja talon karjasta ja irtaimistosta kai myöskin +saataisiin sievoinen summa. Kun kirjoitat, Clem, voisit sanoa, että +se olisi sopivin menettely. Se on meidän ainoa mahdollisuutemme +voidaksemme pitää päämme pystyssä jälleen.» + +Clem kieltäytyi sanomasta mitään sellaista. Hän ei tahtonut veljensä +ajattelevan, että hänen maailmansa hänen poissaollessaan mureni +palasiksi. Vaikka Bob olikin menettänyt vaimonsa, saattoi hän silti +pitää tilansa eikä hän ainakaan saisi tietää, että hänen sukulaisensa +—tai jotkut niistä — eivät halunneet häntä enää nähdä. Clem piti +uskollisesti kiinni Campany's Hatchista tehden parhaansa sen jokseenkin +rappeutuneiden vainioiden parantamiseksi ja koettaen minkä kykeni +tottua tuohon patustellen kyhättyyn uutisrakennukseen, joka näytti +niin tyhjältä ja epäkodikkaalta Pookwellin matalain vuoliaisten ja +hyvätuoksuisten seinien jälkeen. + +Mutta pian uudenvuoden jälkeen Robert itse vapautti hänet +tilanhoidosta, sillä silloin hän kirjoitti Clementille ainoan +kirjeensä. Mikään kirje se tuskin olikaan; hän ei siinä kertonut mitään +uutisia itsestään, vaan se sisälsi pääasiallisesti suorasukaisia +määräyksiä siitä, mitä hän halusi tehtävän ennenkuin palaisi. Yksi +näistä oli, että oli päästävä eroon Campany's Hatchista — »mutta +kysy ensin Mabelilta, vaikka kyllä minä tiedän, ettei hän välitä». +Bob näkyi aivan lopullisesti otaksuneen, ettei Mabel enää koskaan +tulisi hänen luokseen asumaan, ja Clem kummeksui, oliko vaimo hänelle +kirjoittanut vai joutuiko Bob näihin ajatuksiin vain tietämällä +hänen luonteenominaisuutensa. Hän näkyi kaikin mokomin toivovan, +ettei Mabelia millään tavoin pakotettaisi tai yritettäisi taivuttaa. +»Menetelköön hän minun suhteeni niinkuin haluaa. Nyt on hänen vuoronsa.» + +Clem ja Jim sopivat siis erään huutokauppaliikkeen kanssa Bobin karjan, +työkalujen ja huonekalujen myynnistä. Mabelilta kysyttiin, halusiko hän +pitää jotakin viimemainituista, mutta hän sanoi mieluummin olevansa +ilman. Saksanpähkinäpuinen astiakaappi, joka oli melkein täyttänyt +pienen ruokailuhuoneen, messinkinuppinen sänky, joka samaten oli +ottanut suurimman tilan makuuhuoneesta, eivät enää herättäneet hänessä +mitään emännänvaistoja. Nyt isänsä luona asuessaan hän ei tarvinnut +omia huonekaluja, ja nykyisessä kaksinaisessa asemassaan hän piti +parhaana pysyäkin siellä. Kaikki, millä oli yhteyttä Campany's Hatchin +kanssa, liittyi hänen mielessään onnettomiin muistoihin hän ei enää +halunnut nähdä siruakaan, mikä oli sieltä kotoisin. + +Niin vietti Clem tuskallisen päivän huutokaupan pitäjän +liikkuessa, kirjava väkijoukko kintereillään, Campany's Hatchissa, +vasaroiden kanoja ja sikoja, työaseita ja huonekaluja erinäisille +naapuriston lampuodeille ja tilallisille sekä joillekuille kylän +huonekalukauppiaille. Koko seuraavan yön kajahteli nuoremman veljen +korvissa vasaramiehen loppumaton pärpätys: »kymmenen ja puoli +shillingiä tarjottu — pannaanko yksitoista shillingiä? — kymmenen +ja puoli shillingiä tarjottu — kymmenen ja puoli, ensimmäinen +huuto — kymmenen ja puoli toinen — kymmenen ja puoli... kolmas — +mennyt!» Myynnistä kertyi sievoinen summa — ei varsin paljoa, mutta +vuokraoikeuden myynnin kera kylliksi, jotta Bob saattoi varsin +vaatimattomasti asettua uuteen seutuun aloittaakseen siellä uudestaan. + +Huolimatta kiintymyksestään tilaan niin kauan kuin hän piti +mahdollisena, että veli tahtoi sen omistaa, käsitti Clem nyt, että +siitä luopuminen oli viisas teko. Yleinen mielipide seudulla tuomitsi +Robertin varsin ankarasti. Ne, jotka olivat häntä nauraneet, ja ne, +joissa hän oli herättänyt pahennusta, samoinkuin nekin, jotka olivat +sanoneet, että »asiassa täytyi jotakin olla», liittyivät nyt kaikki +häntä vastaan. Paikkakuntalaiset tuomitsivat hänet lörpötteleväksi +teeskentelijäksi, joka vihdoinkin oli oikealla tavalla paljastettu, ja +kaikki »olivat sitä kaiken aikaa sanoneet». + +»Tehdäksemme pitkän laulun lyhyeksi», sanoi Mountpumpsin Shovell, »on +asia niin, ettei rypäleitä voi poimia orjantappuroista eikä viikunoita +ohdakkeista, eikä evankeliumiakaan voi kuulla Bob Fullerin suusta». + +»Hän oli musta», säesti Weigtsin Pepper, »ja tahtoi, että me olisimme +pitäneet häntä valkoisena, — mutta se väri on nyt kaikki poissa». + +»Pankaa merkille sanani», lausui Udiamin Pont, »että kun hän pääsee +vankilasta, alkaa hän taasen käydä kapakoissa». + +»Hän on kehno, häijy, likainen retkale», selitti Pepper, »ja ainoa hyvä +työ, mitä mustalaiset ovat tehneet, on, että he ovat paljastaneet hänen +oikean karvansa». + +Varmaankin olisi Bobille tullut tukalat ajat, jos hän olisi palannut +tiluksilleen Bodiamin joen varrelle. Hän osoittautui järkeväksi +tahtoessaan päästä sieltä eroon. Kunhan vain Mabel olisi lähtenyt +hänen mukaansa ja auttanut häntä aloittamaan elämänsä uudestaan... +Mutta se oli hänen oma syynsä, eikä hän kaiketikaan enää koskaan voisi +olla onnellinen hänen kanssaan, enempää kuin Mabelkaan sitä puolestaan +olisi. Clem kirjoitti veljelleen, pyytäen tätä Maidstonesta lähdettyään +tulemaan Pookwelliin hänen ja Pollyn luo. Sitten he voisivat katsella +ympärilleen ja hiukan tuumia — ainakaan ei Bob tuntisi itseään niin +vieraaksi, kun tulisi tuttuun paikkaan. + + + + +22. + + +Kun Clem maaliskuun solskeessa ajoi asemalle Robertia tapaamaan, +havaitsi hän ensi kertaa, että hän oli hiukan peloissaan veljestään. +Kuusi kuukautta oli Bob ollut suljettuna pois hänen elämästään, +suljettuna uusien kokemusten piiriin. Miten ne olivat vaikuttaneet +häneen? Sitä oli mahdoton tietää, sillä hän ei ollut saanut muita +uutisia kuin tuon ilmeettömän suorasukaisen kirjeen. Mutta Clem saattoi +vähin aavistaa, mitä Bob oli tuossa kentiläisessä vankilakaupungissa +kärsinyt. Se ei olisi etupäässä ollut vankeusajan tuskia ja +nöyryytyksiä, sillä Bob ei ollut luonteeltaan herkkä eikä ruumiiltaan +hento, ja vaikka hän kai olikin hiukan ikävöinyt raitista ilmaa, +olisi hänen pitänyt varsin hyvin kestää kuuden kuukauden raskas työ. +Ja Clem tunsi vaistomaisesti, ettei hänen kurjuutensa erikoisesti +johtunut hänen kotinsa eikä lyhytaikaisen maineensakaan menetyksestä +tai siitä, ettei hän enää voisi esiintyä saarnaajana — ei ainakaan +moniin vuosiin. Katkeruuden juuri näkyi olevan niissä sanoissa, jotka +hänen veljensä oli lausunut Headcornissa: »Ei ole enää uhria syntien +edestä.» Robert oli tullut vakuutetuksi ikuisesta kadotuksestaan. Hän +oli menettänyt sen Jumalan, jota hän oli niin kiitollisin sydämin +rakastanut ja palvellut, eikä hänellä ollut muuta edessä kuin leimuavan +tuomion odottaminen. Millä tavoin oli tuo aate vankilassa vietettyjen +kuukausien aikana kehittynyt? Oliko herra Beeman tehnyt mitään sen +karkoittamiseksi? Oliko hänen sydämensä vapautunut pelosta? Vai oliko +pelko murtanut hänen sydämensä? Clem ei tiennyt — ja siksi hän oli +hädissään. + +Oli vain muutamia henkilöitä Salehurstin asemalla Rotherin laakson +pienen junan sinne saapuessa. Bob astui ulos eräästä perävaunusta, +käveli Clemiä kohti ja puristi sanaa sanomatta hänen kättään. Se, mikä +veljessä enimmin pisti Clemin silmään, oli hänen erinomaisen puhdas +ja siisti ulkoasunsa. Hänen vaatteensa tuoksahtivat hiukan joltakin +desinfisioimisaineelta, mutta ne olivat huolellisesti harjatut. + +»Terve», virkkoi Clem, »kuinka sinä voit?» + +»Terve», vastasi Bob. + +»Minulla on täällä linjaalivaunut ja Spongey. Tulet kai mielelläsi +Pookwelliin, Bob?» + +»Kyllä.» + +»Meillä on uusi sänky ja pesukulho ja muutamia vaatenauloja toisessa +yläkerran huoneessa. Ja meillä on pojukin, niinkuin sinulle kirjeessäni +kerroin.» + +»Oivallista», sanoi Bob. + +Clem odotti hänen kyselevän Mabelista, mutta veli ei sitä tehnyt, joten +hän katkaistakseen tuskallisen äänettömyyden virkkoi: + +»Meillä on illalliseksi sianlihaa ja perunamokkoa». + +»Hyvä on.» + +»Ja äiti lupasi pistäytyä luonamme myöhemmin.» + +»Hänen ei tulisi vaivautua; minä menen kyllä häntä katsomaan.» + +»Oh, hän tulee mielellään meille.» + +He kuluttivat ajan matkalla Bodingmaresiin tällaisella varovaisella +keskustelulla. Clemistä tuntui, ettei hänen veljensä näyttänyt niin +riutuneelta kuin hän oli odottanut, joten hän hiukan ilostui ja +tyyntyi. Oli vaikeaa tulkita Robertin silmien katsetta, muttei se +ollut se toivottoman masentunut katse, jonka hän oli niissä heidän +Headcornissa tavatessaan nähnyt... Kenties Bob oli hiukan laihempi +entistään, mikä sai nuo omituiset juovat hänen kasvoillaan nenästä +suuhun esiintymään niin huomattavasti. Clem ei niitä aikaisemmin ollut +pannut niin paljoa merkille, mutta nyt kun keltainen, valju päivänlasku +valeli vainioille hohdettaan ja muutamia kellerviä sateensuihkuja +lankesi viistoon valon poikki, näyttivät Bobin kasvot äkkiä aivan +juovikkailta ja iäkkäiltä. Oli vakoja hänen suupielissään, silmien +ympärillä ja kulmakarvojen välissä... mutta poskilla oli iho aivan +nuorteaa ja tiivistä, ilman kurttuja; nuo juovat olivat piirtyneet +hänen nuoruutensa yli... Clem oli iloinen, kun aurinko vaipui +pensasaidan taakse ja Bobin kasvot taas näyttivät pikemminkin nuorilta +ja melkein jäykiltä. + +Polly odotteli heitä Pookwellin edustalla lapsi sylissä. + +»Tuolla tulee pappa», virkkoi hän, kun linjaalivaunut ajoivat portille, +ja juosten polkua alas hän työnsi Natin Robertin syleilyyn ennenkuin +poju ennätti kurottaa käsivartensa Clemille. + +»Se on kasvanut», sanoi Bob. + +»No, mitäpä se olisi muuta tehnyt kuuden kuukauden ajalla? Se on metka +lapsi ja painaa kolmekymmentä naulaa. Clem punnitsi sen tänä aamuna.» + +Nuori Nat sätkytteli noilla oudoilla käsivarsilla, ja Bob ojensi hänet +takaisin Pollylle juuri ennenkuin hän alkoi kirkua. + +»Parissa päivässä se sinuun tottuu; näin alussa se tietysti vähän +vierastaa. Eiväthän ne sillä iällä muista. Heti kun se hiukan paremmin +tottuu sinuun, saat ottaa sen viereesi nukkumaan, mutta sen täytyy +nyt olla meidän kanssamme vielä jonkun aikaa, muutoin se parkuisi ja +valvottaisi sinua.» + +Polly puhui rohkeammin kuin Clem, joka käsitteli veljeään kuin +huolellinen emäntä säröistä lautasta. Polly puhui Mabelistakin heidän +syödessään illallista, vain mainiten häntä nimeltä. Mutta Robert ei +osoittanut mitään liikutusta. Hän nautti ateriansa tyynesti, paljoa +puhumatta, syöden mitä hänelle tarjottiin, muttei mitenkään osoittaen +sitä ruokahalua ja nautintoa, jonka sianlihan ja perunamokon olisi +pitänyt hänessä herättää. Sitten hän auttoi Pollya pöydän korjaamisessa +ja astiain pesussa. Hänen sävynsä häntä ja Clemiä kohtaan näytti +nöyrältä ja kiitolliselta, muttei hän maininnut siitä enempää kuin +mistään muustakaan. + +Rouva Wheelsgate saapui pian kahdeksan jälkeen, ja he istahtivat kaikki +takan ääreen, yrittäen haastella jokapäiväisistä asioista. Alussa +Elizabethilla oli taipumusta haikeamielisyyteen; hän itki hiukan +Robertia suudellessaan. + +»No, äiti, älä ole huolissasi minun tähteni», sanoi tämä». + +Mutta sinä näytät laihemmalta; vaatteesi riippuvat löyhällä.» + +»Minä painan naulan enemmän kuin vankilaan lähtiessäni.» + +Äiti ei virkkanut enempää, vaan pudotti kätensä hänen hartioiltaan +hämmästynein elein. Sitten he vetivät tuolinsa lähelle valkeata, sillä +maaliskuun tuuli pieksi huoneustoa. Ilmasta he saivat aiheen haastella +vähän hiilien hinnasta ja vesakosta, jota Dunk parhaillaan kaatoi +Shoyswellissa. Sitten Polly jutteli pienokaisesta ja kertoi isoäidille +sen viimeisimmistä hommista. Hän suoritti osansa parhaiten; Clem oli +ilmeisesti hämillään, ja rouva Wheelsgate näytti hämmästyneeltä ja +nololta. Jännitys laukesi vasta sitten, kun seurue hajaantui yöksi. + +Clem saattoi äitinsä kotiin, ja palatessaan hän tapasi Pollyn +sytyttämässä kynttiläänsä vuoteen ääreen. Robert istui yhä takan +edessä, ja kun Polly lähti huoneesta, näkyi hän äkkiä muistavan jotakin +ja nousten kömpelösti jaloilleen meni avaamaan hänelle ovea. Tällaiseen +kohteliaisuuteen tottumattomana teki Polly ensimmäisen kommelluksensa. + +»Ka, Bob, tuo on Mabelin opetuksia, eikö totta?» sanoi hän. + +»Niin on», myönsi Bob ohuella äänellä ja palasi tuolilleen. + +Keskellä yötä herätti Clemin omituinen ääni. Hetkisen hän kuunteli +vuoteessaan; se oli kummallisen yksitoikkoista, niin että hän alussa +tuskin tunsi sen nyyhkytykseksi. Mutta paremmin valveutuessaan hän +käsitti. Robertin vuode oli aivan seinän vieressä toisella puolen; +luultavasti hän ei ollut huomannut, että vain jalan vahvuudelta rimaa +ja rappausta erotti hänet Clemistä ja Pollysta. + +Pian heräsi Pollykin ja kuuli myös. + +»Ka, Clem, mitä se on?» + +»Se on Bob.» + +»Pitämässä moista melua, ei suinkaan?» + +Hän kuunteli hetkisen ja uikutti itsekin hiukan. + +»Voi sitä poloista; minä en jaksa sitä sietää. Sinun pitää mennä hänen +luokseen, Clem.» + +Tämä livahti vuoteesta, mutta muutti sitten mielensä. + +»Ei, en minä mene. Minä tiedän, että hän mieluummin soisi olevani sitä +tekemättä.» + +»Mutta ethän voi hänen sallia tuolla lailla valittaa. Mene viemään +hänelle Nat.» + +»Ei, eukkoseni, sinä et ymmärrä. Tuo uikutus ei suinkaan ole +tarkoitettu meidän kuultavaksemme. Hän ei luule meidän olevan ihan +seinän vieressä.» + +Clem kömpi takaisin vuoteeseen, ja pian sen jälkeen lakkasi nyyhkytys. +Kenties oli Bob kuullut heidän haastelevan, vaikka he olivatkin +puhuneet varovasti kuiskaillen, jotteivät herättäisi poikaa. + + + + +23. + + +Seuraavat pari, kolme päivää kuluivat mitään erikoista tapahtumatta. +Öisin ei enää kuulunut nyyhkytystä. Päivin Robert ahersi uutterasti +sekä kotiaskareissa, joihin Mabel oli häntä opastellut, että +pelloilla Clemia auttamassa. Hän näkyi pitävän työstä — löytävän +siitä jonkunlaista helpotusta. Alussa Jim ei halunnut häntä nähdä +tiluksillaan tai oikeammin hän ei halunnut muiden häntä siellä näkevän. +Hän koetti taivuttaa Clemiä kehoittamaan Robertia lähtemään pois... + +»Hänen täytyy yrittää alusta jossakin, missä ihmiset eivät tiedä, mikä +hän on. Jollei hänellä ole riittävästi kolikoita, niin suostun kyllä +häntä hiukan auttamaan.» + +»Jos hän lähtee, niin Polly ja minä lähdetään myös», virkkoi Clem. + +»No, älä ole noin hiton hupsu», sanoi Jim, joka ei mitenkään olisi +voinut saada toista miestä tekemään Clemin työtä Clemin palkoilla. + +»Minä en salli Bobin lähteä oman onnensa nojaan siinä tilassa, jossa +hän nyt on.» + +»Missä tilassa? Eihän häntä mikään vaivaa. Hän näyttää vähemmän +murheelliselta kuin joistakuista olisi sopivaa.» + +»Minä tiedän paremmin kuin sinä, mitä hän tuntee, ja sanon sinulle, +ettei hänen ole hyvä lähteä mihinkään yksinään. Minä olen valmis +seuraamaan häntä minne tahansa, ja niin on Pollykin.» + +»No minusta on parempi, että hän jää kuin että te lähtisitte. Eihän +hänestä täällä toki paljoa haittaa ole.» + +»Haittaa! Hän tekee puolentoista miehen työn, tekee tosiaan.» + +»Se onkin hänessä uutta. Taisivat vankilassa opettaa hänet työhön.» + +Clem ei virkkanut mitään, ja pelosta, että oli häntä loukannut — sillä +hän oli niin verraton ahertaja, samalla sekä ansiokas työmies että omaa +ansiokkuuttaan aavistamaton, — Jim alistui lepytellen. + +»No, sano hänelle, että hän saa jäädä — ja tehdä minulle työtä +kahdestakymmenestä shillingistä viikolta ja ylläpidostaan. Kai sen +sanot?» + +»Minä sanon hänelle», virkkoi Clem, »ja sanon myöskin, että hän saa +lähteä, jos haluaa». + +Mutta Robertista oli paljon mieluisempaa jäädä. Hän riippui kiinni +Clemissä ja Pollyssa, jotka tunsi ainoiksi ystävikseen, ja samalla hän +käsitti kuinka kiittämätöntä olisi riuhtaista heidät irti juurineen +ja siirtää heidät johonkin uuteen seutuun. Hänestä itsestään olivat +kaikki paikat samanlaisia. Hän ei välittänyt kylmästi tuijottavista +silmistä tai niistä, jotka kääntyivät hänestä poispäin, kun hän joskus +harvoin maantiellä liikkuessaan tapasi jonkun. Hän tiesi, ettei Clem +tuntenut noloutta ja häpeää hänen tähtensä, ja Jimille taas hän saattoi +uutteralla työllä ja uskollisella palveluksella korvata hänelle +tuottamansa häpeän, eikä hänen tarvinnut paljoa liikuskella tai tavata +ketään, jotka hänestä loukkaantuisivat. + +Näin siis päätettiin, että Bob jäisi Bodingmaresiin ainakin +toistaiseksi. Clem ja Polly tunsivat suurta huojennusta, sillä +vaikka he olisivat kernaasti lähteneet hänen kanssaan vieraisiinkin +seutuihin, rakastivat he pientä kotiaan ja työtään Jimin tilalla ja +olisivat tunteneet itsensä varsin oudostuneiksi uudessa ympäristössä. +Jim puolestaan oli taaskin vastannut kohtalon oikkuun jalomielisellä +teolla. Hän sai kokea, että hänen anteeksiantonsa Robertille — +sillä siksihän se oli ymmärrettävä — oli enemmän vaikuttanut häpeän +poispyyhkimiseksi kuin mikään määrä hurskasta suuttumusta olisi +voinut tehdä. Hänen menettelyään hänen ottaessaan Robertin takaisin +työmieheksi vainioilleen ylistettiin kautta Salehurstin ja High Tiltin +pitäjien. Herra Vine vihjaisi siihen hienotunteisesti verhotuin sanoin +saamassaan Throwsin kappelissa, ja kahden kylän jokaisessa oluttuvassa +julistettiin, että Bodingmaresin Jim Fuller oli kunnon mies. + +Robert oli kyllin kiitollinen ja osoitti sen välttämällä kartanon +läheisyyttä ja olemalla otaksumatta, että hänen sietämisensä +palkattuna palkollisena merkitsi, että häntä siedettiin myöskin +talon poikana. Mutta tämä kartteleminen johtui osittain hänen Marya +kohtaan tuntemastaan pelosta. Muistot tämän teräväkielisyydestä +entisinä aikoina tekivät hänet vastahakoiseksi häntä tapaamaan. Mutta +mahdotontahan oli, ettei hän talon säännöllisenä työmiehenä koskaan +joutuisi hänen kanssaan kosketuksiin. + +Eräänä päivänä hän oli niin janoissaan, että tunsi täytyvän mennä +kartanoon pyytämään juotavaa. Luultavasti siellä olisi vain +palvelijatar. + +Mutta kun hän kolkutti ovelle, avasi sen Mary. + +»Ka», sanoi hän, »sinäkö siellä! Mitä haluat?» + +»Minun on jano», mutisi Robert nolostuneena. + +Mary katseli häntä hetkisen äänettömänä, avasi suunsa jotakin +sanoakseen, mutta hillitsi sitten kielensä. + +»Kumpaako tahdot — olutta vai vettä?» kysyi hän vain. + +»Vettä, ole hyvä.» + +»Et siis siitä ole vielä päässyt? Luulen, että sinä kaiken tämän +jälkeen olisit alkanut uudenlaisen uskonnon.» + +Robert ei virkkanut mitään. + +»Sinun asemassasi», jatkoi sisar, »minä ottaisin varoituksesta vaarin +ja jättäisin kaikki moiset ehdottoman raittiuden hullutukset. Kun kanat +eivät muni tällä muonalla, niin en tarjoa niille enää samaa, vaan +koetan muutteeksi tuota apetta. Niin sinunkin pitäisi menetellä noiden +päähänpistojesi suhteen. Kun ei ensimmäinen laji, niin sanoakseni, +saanut sinua munimaan, niin koettaisit toista. Kuuletko, mitä sanon?» + +»Kyllä.» + +Robert aikoi kääntyä pois. + +»No, kun kerran tulit saadaksesi kulauksen vettä, niin ei ole järkevää, +että lähdet sitä saamatta. Tule keittiön puolelle, niin etsin sinulle +kupin.» + +Vähää myöhemmin, kun humalantaimien kasteleminen iltasin piti Clemiä, +Robertia ja Pickdickiä myöhäiseen jokipuutarhassa, pyysi Jim heitä +kaikkia tulemaan taloon haukkaamaan ehtoollista. Bob näki, että häntä +siedettiin perheen katon alla, mutta hän ei sitä suvaitsevaisuutta +käyttänyt väärin. Hän ei koskaan kutsumatta mennyt lähelle +Bodingmaresia, ja silloinkin hän toisinaan kieltäytyi. Hän pysytteli +mieluimmin Pookwellin nurkilla ja kävi noin kerran viikossa Marsh +Quarterissa äitiään tervehtimässä. + +Clem ja Polly yrittivät parhaansa tehdäksensä hänet onnelliseksi. +He häpesivät Jimiä ja Marya, joiden sanat ja kasvonilmeet kielsivät +heidän omat työnsä; ja he olivat häpeissään Mabelin tähden, joka ei +tullut eikä kirjoittanut, ja myöskin naapuriston arvossapidettyjen +maanviljelijäin — vapaatilallisten ja vuokralaisten — vuoksi, jotka +eivät suoneet Robert-paralle tunnustusta eivätkä hyväksyneet häntä +seuraansa. Eipä niin, että tämä kumpaakaan halusi, mutta Polly oli +sydämessään vakuutettu, että hiukan seuraa tekisi hänelle hyvää, ja +Clem olisi mielinyt ottaa hänet mukaansa toripäiville nähdäkseen, +voisiko hänessä jälleen herätä mitään mielenkiintoa hintojen vaihteluun +ja elukoiden ostoon ja myyntiin. + +Robert näkyi olevan kiitollinen heidän ponnistuksistaan, hän oli +nykyisin aina säyseä ja lempeäsanainen. Hän ylisti Pollyn keittotaitoa, +milloin huomasi sitä häneltä odotettavan, ja oli alati aulis häntä +auttamaan talon askareissa pilkkomalla puita, pesemällä astioita, +kantamalla hiiliä ja tekemällä kaikenlaisia roskaisia hommia, joita +Clemin mieleen ei koskaan ollut juolahtanut suorittaa. Polly »oli +aivan ymmällä», kuten hän itse sanoi. Clemistä taas oli hänen veljensä +verraton; hän ahnehti työtä ja olisi tahtonut tehdä sitä herkeämättä +kaiken päivää. Joka aamu, ennenkuin olivat nousseet, he kuulivat hänen +tulevan alas virittämään tulta keittiöön. Hänellä oli nyt ollut lapsi +öisin vuoteessaan; tämä oli vihdoinkin alkanut tottua häneen, mutta +siihen oli vaadittu melkoisen paljon suostuttelua. Pikku Natista oli +jotakin peloittavaa tässä kookkaassa, vahvassa, murheellisessa isässä, +joka ei koskaan nauranut tai laulanut hänelle, kuten hänen toinen +isänsä, ei koskaan heittänyt häntä ilmaan ja ottanut jälleen vastaan ja +joka joskus piteli häntä niin kömpelösti ja tiukasti. + +Clem ja Polly ymmärsivät pienokaisen tunteet. Joskus he eivät voineet +olla pelkäämättä Bobin suhteen. Hän oli niin erilainen, niin kokonaan +toisenlainen kuin entisajan keikarimainen, miltei lurjusmainen Bob, +niin toisenlainen kuin jurotteleva, itsepäinen Bob, joka oli nainut +Mabelin, tai se haltioitunut, ilmestyksistä haaveksiva Bob, joka oli +saarnannut evankeliumia Kentin mökkiläisille. Tämä hiljainen, lempeä, +uutterasti uurastava, nöyrä olento tuntui vieraalta veljelle, joka oli +häntä koko ikänsä katsellut. Hän ei voinut käsittää, että hän oli sama +Robert, joka ennen kerskaili juopottelustaan ja vedonlyönneistään, +kun he rupattelivat Bodingmaresin isossa, matalassa makuuhuoneessa... +Mikä oli hänet niin voinut muuttaa? Clemistä näytti, että hänellä oli +täytynyt olla joku uusi, kauhea kokemus... Hän oli kuin sammunut lamppu. + +Pari kertaa nuorempi veli yritti voittaa hänen luottamuksensa, +mutta hän pilasi asian etupäässä oman pelkonsa tähden. He pohtivat +tulevaisuutta, Mabelin palaamisen vähän otaksuttavaa mahdollisuutta, +Bobin taloudellista asemaa lapsen hoivaamista... Mutta Clem tiesi, +ettei veljen murheellisuuteen ollut mikään näistä syynä. Hän tiesi +nyt, että hän eli, ahersi, haasteli, jakoi jokapäiväisen elämänsä +epätoivoisen miehen kanssa, jonka oma elämä ei ollut mitään — +ainoastaan sammunut lamppu. + +»Koeta saada hänet sinulle juttelemaan, Clem», sanoi Polly levottomana +Clemin puolesta samoin kuin Bobinkin, sillä Clemin silmistä alkoi +toisinaan välähtää ilme, joka suuresti muistutti Robertin ilmettä. + +Nuori Fuller pudisti päätänsä. + +»Hän ei juttele, hän ei halua kertoa minulle, enkä minä tosiaan tohdi +kysyä häneltä.» + +»Mutta ehkei häntä mikään vaivaakaan.» + +»Sellaiseltako hän näyttää?» + +»Ehkä hän on saanut jonkun päähänpiston.» + +»Hän on saanut päähänsä, että hänen sielunsa on iankaikkisesti +kadotettu — sellainen päähänpisto hänellä on.» + +»Mutta hän ei nykyisin koskaan puhu uskonnosta.» + +»Siitäpä juuri sen tiedänkin.» + + + + +24. + + +Eräänä päivänä, kun Robert oli asunut heidän luonaan jo kolmisen +viikkoa, otti Clem hänet mukaansa Ticehurstin markkinoille. Hän +ajatteli, että vaihtelu tekisi hänelle hyvää, eivätkä he Ticehurstissa +luultavasti tapaisi monia hänen tuomitsijoistaan. He viettivät varsin +seikkailuttoman aamun tarkastellen lampaita, ja heille sattui vain +yksi ikävä kohtaus — Little Moatin Breamin kanssa. Tämä oli tullut +Ticehurstiin hevosia myymään, joita hän erinäisistä syistä luuli +voivansa helpommin kaupita vieraille. Senvuoksi kiusoitti häntä +nähdä Clem Fuller seisomassa keppi kainalossa surullisesti kuuluisan +Bob-veljensä vieressä, jonka tuominen säädyllisten ihmisten joukkoon +muka oli loukkaus. + +Jos Bream olisi kuulunut ylevämpiin piireihin, olisi hän ilmaissut +inhonsa sellaisilla hienommilla keinoilla kuin olematta näkevinään +Robertia, vaikka tämä seisoikin hänen edessään, mutta hänen +olosuhteensa olivat tehneet hänet kykeneväksi vain karkeampiin +mielenosoituksen muotoihin. + +»Hei», huomautti hän, »oletteko tullut pitämään meille saarnaa?» + +Clem se oli, joka punehtui ja vastasi. + +»Hei», sanoi hän, »oletteko tullut myymään meille pattijalkaista +hevosta?» + +»Hoitakaahan kieltänne tai paiskaudutte sinne, mistä veljenne juuri on +tullut.» + +»Minä paiskaan teidät ensin tunkiolle.» Ja Clem puristi kätensä +hurjasti nyrkkiin. + +»Älä viitsi, Clem; »älä saata itseäsi ikävyyksiin. Hänen sanoistaan ei +tarvitse välittää.» + +»Minun sanani ovat totta», virkkoi Bream. + +»Niin ovat», myönsi Bob. + +Bream nolostui sellaisesta alistuvaisuudesta eikä voinut löytää sopivaa +vastausta ennenkuin Bob oli raahannut kiukusta sähisevän Clemin pois. + +»Meidän täytyy lähteä kotiin nyt», sanoi hän, »meillä ei ole täällä +mitään tehtävää enää, kun olemme nähneet karitsat enkä minä halua, että +tappelet kenenkään kanssa kun he puhuvat totta». + +»Se ei ollut totta. Se oli vaan raakaa virnistelyä, jota jokaisen +kunnon ihmisen tulisi hävetä. Minä tahtoisin lyödä häntä naamaan.» + +»Pysyhän tyynenä, nuorukainen», käski Robert äänellä, joka muistutti +häntä entisestä Bobista. + +He kävelivät kotiin, koska linjaalirattaita tarvittiin sinä +aamuna muuhun. Kumpikaan heistä ei puhunut ennenkuin olivat kylän +ulkopuolella. Sitten Robert lausui: + +»Minä en halua, että aina pidät minun puoltani ihmisiä vastaan; ne ovat +useimmiten oikeassa siinä, mitä sanovat.» + +»Ne eivät ole oikeassa. Ne ovat vain säädytöntä, räyhäävää joukkoa.» + +»Ei, ei se ihan niin ole. Sinun tulisi asettua heidän asemaansa ja +ajatella. Minä olen itse miettinyt ja nyt käsitän, kuinka pahalta sen +kaiken on täytynyt näyttää. Minähän rentustelin kaikkialla ja herätin +kaikkialla pahennusta. Sitten aloin yhtäkkiä saarnata ja väitin olevani +pelastettu. Eivätkö he käyttäytyneet varsin siivosti, kun eivät +hetikohta nimittäneet minua tekopyhäksi teeskentelijäksi, niinkuin +vain jotkut heistä tekivät. Sitten he kuulevat, että olen tyrmässä +— että olin vähällä tappaa miehen, koska hän yllätti minut vaimoaan +liehittelemästä... On vain luonnollista, että he ajattelevat minusta +pahaa ja sanovat minun teeskennelleen kaiken aikaa.» + +»Mutta ajatelkootpa mitä tahansa, niin ei heidän tulisi siten puhua. +Heidän tulisi jättää sinut rauhaan kaikkien kärsimystesi jälkeen.» + +»Heidän sanansa eivät minua loukkaa. Minä sanon sinulle, nuorukainen, +etten minä välitä kestään. Nyt kun olen menettänyt Jumalan, niin eikö +ole samantekevää, mitä sen lisäksi menetän?» + +»Mutta, Bob, et suinkaan sinä tuota tarkoita? Et sinä ole Jumalaa +menettänyt...» + +»Jollen ole häntä menettänyt, johtuu se siitä, ettei minulla ole häntä +koskaan ollutkaan.» + +»Mutta se ei ole totta. Sinä olit niin pyhä ja hurskas, että minua ihan +värisytti; ja sinä sanot: 'Jumalan lahjoja ja kutsua ei voi katua.'» + +»Niinpä juuri. Valitut eivät voi langeta pois armosta; ja koska minä en +ole armossa nyt, en ole sitä koskaan ollutkaan.» + +»Mutta mistä tiedät, ettet nyt ole armossa?» + +Bob naurahti omituisesti. + +»Sinun on täytynyt kerran tehdä erehdys», jatkoi Clem, »ja onhan se +voinut aivan yhtä hyvin tapahtua nyt kuin silloin». + +»Minä en nyt seuraa omaa arvosteluani. Minulle on selvästi näytetty, +missä olen. Kerroinhan sinulle, että herra Beeman kävi minua vankilassa +katsomassa.» + +»Niin?» + +»Niin, me keskustelimme asiasta pitkin ja poikin, ja minä kerroin +hänelle kaikki — kaikki mitä saatoin muistaa, ja kun hän oli miettinyt +ja rukoillut, sanoi hän tulleensa jokseenkin varmaksi siitä, etten +ollut koskaan armossa ollutkaan...» + +»Se vanha hölmö!» + +»Hillitse kielesi. Hän on Jumalan mies.» + +»Mutta kuinka hänenlaisensa tietävät, oletko sinä armossa vai etkö?» + +»Hän osaa lukea merkit. Ja näin hän minulle sanoi: Minä olisin +saattanut tehdä Hannalle, ja Dariukselle mitä tein ja silti olla +armossa. Mutta silloin minä olisin sen tietänyt: minulla olisi ollut +hengen vakuutus sydämessäni, joka sanoo: Ken voi Jumalan valittuja +mistään syyttää? Mutta minä en tuntenut siihen tapaan. Minä tunsin +olevani synkässä pimeydessä ja menettäneeni Jumalan armahduksen. +Jos minulla olisi ollut todellinen armo, niin minä olisin tiennyt, +ettei sitä hänen pyhiltään voi riistää — eivät edes heidän syntinsä. +Mutta koska minä tunsin itseni aivan hylkiöksi, osoitti se, että minä +joko olin langennut pois armosta tai etten ollut koskaan armoitettu +ollutkaan. Oikean opin mukaan ei nähtävästi voi olla edellinen otaksuma +totta, joten sen jälkimäisen täytyy olla.» + +»Enpä ole iässäni — en iässäni kuullut moisia mielipiteitä. Ja mitä hän +ajattelee kaikesta saarnaamisestasi ja silloisesta kääntymyksestäsi?» + +»Tiedämme, että saatana voi esiintyä valkeuden enkelinä, ja niin kai +se menetteli minun suhteeni, vietellen minut luulottelemaan olevani +pelastettu, vaikka olinkin vain poloinen vihan lapsi. Ja herra Beeman +sanoo alusta pitäen esiintyneen sellaista, mitä hän ei voinut käsittää. +Ensiksikään ei minulle koskaan annettu oikeata puhelahjaa en kyennyt +koskaan pitämään oikein värähdyttelevää saarnaa... ihmiset kappeleissa +aina nurisivat minusta, enkä minä, kuten muistanet, koskaan kyennyt +voittamaan ainoatakaan syntistä Kristukselle. Minä seisoin puhumassa +itseni käheäksi, koetin vedota heihin, eikä ainoakaan tullut niin +liikutetuksi; että olisi ottanut pelastuksen vastaan... Herra Beeman +sanoi, että joskus hänen puhuessaan syntiset hyppivät istuimiltaan +ja hyrräsivät ilmassa erikoisen armoituksen tunnossa... niitä voihki +rivittäin lattialla... Mutta minun puhuessani he eivät muuta kuin +töllistelleet.» + +»Mutta, Bob, olenhan kuullut sinun sanovan, että pelastus on kuin +kupillinen teetä ja että tarvitsee vain ojentaa kätensä sitä ottamaan. +Kaihan sinun pitäisi tietää, onko se ollut kädessäsi vai ei. Teekupista +ei voi suinkaan erehtyä.» + +»Aivan niin, poika, aivan niin» — ja Bobin silmät kiilsivät +traagillisesti, — »minä otin teekupin kyllä käteeni ja sain maistaa sen +suloisuutta, mutta se ei ollut minulle tarkoitettu; ja nyt se on otettu +pois». + +»Sitten voin vain sanoa, että Jumala on tehnyt sinulle pahemman +kepposen nyt kuin Throwsin kappelissa, jossa nousit todistamaan sillä +mitään tarkoittamatta.» + +»Se ei ollut kepponen. Hän varmaankin tarjosi minulle täydellistä ja +todellista pelastusta sillä kertaa kappelissa, ja minä tein siitä +pilkkaa. Ja samanlaista tunsin toisenkin kerran, josta en ole sinulle +maininnut... Mabelin asunnon ulkopuolella... Voi, varmaankin minä olen +halveksinut ja hyljännyt armon vapaat lahjat! On siis aivan oikein, +että Herra salli minun luulla omistavani hänen armonsa ja sitten otti +sen pois, näyttääkseen minulle, mitä hänen aarteittensa pilkkaaminen +merkitsee.» + +»Ka, minusta ei tuo tunnu rehelliseltä. Jos Jumala tosiaan on hyvä, +kuten sanot hänen olevan, ei hän suinkaan sellaista tekisi; ja jos hän +ei ole hyvä, niin miksikä moista jumalaa tavoittelisitkaan?» + +»Hän _on_ hyvä», sanoi Robert. + +»Sitten hän ei suinkaan ole voinut tuota tehdä.» + +»Sinä puhut kuin sellainen, joka ei tiedä armosta mitään. Etkö näe, +että se on kaikki raamatussa? Minä kai olen lammas, joka ei mennyt +lammastarhaan ovesta, vaan kiipesi seinän yli, ja sellainen on ryöväri +ja varas. Ka, minä olen mies, jolla ei ole hääpukua, jota ei kutsuttu +häihin ja joka kumminkin meni sisälle edes siistimättä itseään; ja +Herra sanoi: 'Kuka on tämä, joka on ilman häävaatteita? Heittäkäät +hänet äärimmäiseen pimeyteen, jossa on itku ja hammasten kiristys...!' +Vaikeinta on, etten minä voi unohtaa yljän kasvoja.». + +Hän käänsi silmänsä poispäin ja näkyi hetkisen kilvoittelevan itsensä +kanssa. Sitten hän jatkoi: + +»Se juuri on kauheinta. Minä olen kerran nähnyt Jumalan enkä voi häntä +unohtaa. Minä en olisi niin kurja, jos en olisi koskaan häntä tuntenut, +koskaan häntä rakastanut, koskaan luullut, että olen hänen ystävänsä... +Mutta nyt minä olen saanut maistaa ja kokea, kuinka armollinen Herra on +— ja kuitenkin, minut on iäksi heitetty pois hänen luotaan.» + +»Minä en usko sitä», sanoi Clem närkästyneenä, »minä en usko sitä, etkä +sinä itsekään sitä oikein usko. Jos olet niin varman varma siitä, että +sinut on heitetty ulos, niin miksi yhä vietät niin hyvää elämää kuin +et koskaan ennen — olet niin ystävällinen ja tyyni, autat niin paljon +minua ja Pollya ja annat anteeksi Mabelille ja Jimille ja Marylle ja +kaikille muille, jotka eivät sitä ansaitse? Eikö se osoita, että sinä +sydämesi syvyydessä edelleen uskot Jumalan rakkauteen? Ethän sinä +muutoin niin hartaasti koettaisi tehdä hänelle mieliksi.» + +»Sinä et käsitä. Minä koetan palvella Jumalaa, kuten sanot, mutta teen +sen siksi, ettei minulla Jumalasta muuta jäljellä olekaan kuin palvella +häntä. Se on kaikki, mitä nyt voin hänelle tehdä, ja se on se ainoa, +mitä ei minulta voida ottaa pois... Minun täytyy säilyttää hänestä tää +pikku rahtunen... se on kaikki, mitä minulle on jäänyt.» + +»Sitten en voi sanoa muuta kuin...» Mutta Clem ei virkkanut mitään +enempää. + + + + +25. + + +Seuraavina päivinä Clem ja Robert vaikenivat tästä heille molemmille +niin perin tärkeästä kysymyksestä. He ahersivat äänettöminä työssään; +tuo luottamuksen purskahdus Ticehurstin tiellä näkyi tyhjentäneen +heidän puhevaransa, ja melkein viikon ajan rajoittui heidän +keskustelunsa satoon, karjaan ja päivän erilaisiin hommiin. + +Mutta Clem mietti kuitenkin syvästi. Hän yritti vielä keksiä jotakin +Robertia auttaakseen. Nähtävästi ei hän itse voinut saada veljeään +vakuutetuksi; hän ei ollut kyllin taitava hänen kanssaan väittelemään +eikä tiennyt tai ei välittänyt kyllin paljon uskonnosta. Hän ei +voinut käsittää, kuinka Bob sen kohtelun jälkeen, joka hänen omien +luulottelujensa mukaan oli Jumalan puolelta tullut hänen osakseen, +edelleenkin saattoi rakastaa Jumalaa, pyrkiä hänen läheisyyteensä +ja tuskitellen ikävöidä häntä päivästä päivään. Mutta epäilemättä +joku todella hyvä ja hurskas henkilö voisi ymmärtää ja saada Bobin +vakuutetuksi, ettei hän sittenkään ollut Jumalan hylkäämä, vaan +ennakkomääräyksellä valittu, armoitettu, vanhurskautettu ja kaikkea +muuta, mitä hän olisi toivonut olevansa. + +Vaikeutena oli, ettei Bob halunnut kuunnella ketään. Hän ei tahtonut +mennä puhuttelemaan herra Vineä eikä herra Brackpoolia, pitäjän +kirkkoherraa, mihin Clem häntä epätoivoissaan kehoitti. Hän ei halunnut +kuunnella ketään muita kuin herra Beemania, ja herra Beeman oli jo +puhunut. Clemin mieleen juolahti, että ainoa mahdollisuus Robertille +olisi, jos Goudhurstin vanha paavi jonkun ihmeen kautta huomaisi +erehtyneensä... Olisiko mahdollista saada hänet peruuttamaan sanansa? +Se ei ollut luultavaa, mutta mitä enemmän Clem asiaa mietti, sitä +paremmin hän tajusi, että ainoastaan herra Beeman voi hankkia hänen +veljelleen jotakin lohdutusta. Jos hän tietäisi, kuinka onnettomana +Bob oli, niin hän varmaankin muuttaisi mielensä ja puhuisi lohdutuksen +sanoja... Eihän toki olisi haitaksikaan, jos Clem ottaisi itselleen +vapaan iltapäivän lähteäkseen Goudhurstin saarnamiehen puheille ja +nähdäkseen, voitaisiinko mitään tehdä. + +Tuuma ei hänelle juuri ollut mieluinen. Hän ei ollut koskaan tavannut +vanhusta eikä paljoa pitänyt siitä, mitä oli hänestä kuullut; +sitäpaitsi hän tunsi itsensä kömpelöksi ja ujoksi sellaiseen hommaan. +Myöskään ei hän voinut olla tajuamatta, kuinka perin vähän luultavaa +oli, että herra Beeman suostuisi muuttamaan päätöstänsä tai antamaan +mitään uutta lohdullisempaa lausuntoa. Mutta sittenkin se oli ainoa, +mitä hän saattoi tehdä; hän ei voinut nähdä Bobin sydämen päivä +päivältä hiljalleen murtuvan, yrittämättä tehdä edes toivotonta +ponnistusta hänet pelastaakseen. + +Hänellä ei ollut samaa syytä kuin Bobilla taivaltaakseen +kolmattakymmentä kilometriä High Tiltistä Goudhurstiin, joten hän lähti +varsin mukavasti ensimmäisellä iltapäiväjunalla Hawkhurstista ja saapui +määräpaikkaansa kello neljän aikaan. Talon ulkopuoli teki häneen hyvän +vaikutuksen; rakennus oli valkoinen ja siisti; vihriäiset äskenmaalatut +luukut olivat työnnetyt auki leveiden ikkunoiden edestä, ja ovikello ja +kolkutin olivat niin kauniisti kiilloitetut, että hän tuskin uskalsi +koskea kumpaakaan. + +Kun hän vihdoin rohkaisihe soittamaan kelloa, avasi oven tukeva, +hauskannäköinen nainen valkoisessa esiliinassa, hymyili hänelle +tervehdykseksi, kun kuuli hänen nimensä, ja jätti hänet odottamaan +perin siistissä, pienessä eteishuoneessa siksi aikaa, kun meni +ilmoittamaan saarnamiehelle. Tämä siis oli talo, josta tuomio oli +lähtöisin... Clem katseli ympärilleen vihreihin seiniin ja isoon +orapihlajan oksilla täytettyyn maljakkoon kauniisti silatulla pöydällä, +ja hänestä oli vaikea uskoa, että Robert tässä talossa oli oppinut ne +vihan mysteeriot, jotka häntä nyt kiduttivat. + +Emännöitsijä tuli takaisin ja sanoi, että saarnaaja oli teellä, mutta +että hän mielellään toivoi herra Clement Fullerin tekevän hänelle +seuraa. + +Varovaisesti laskien hattunsa lattialle — koska pöydänpinta näytti +liian hienolta siihen tarkoitukseen, — astui Clem hänen perästään +matalaan, aurinkoiseen huoneeseen, joka näkyi olevan täynnään hohtavan +valkoista palttinaa. Pöytäliinalle oli asetettu lautasille voileipiä, +hilloa, vesikrassia, kevätsipuleja ja sitruunakakkuja. Clemin silmät +välähtivät — ennenkuin ne olivat liidelleet teepöydän yllättävän +loiston yli sen komeimpaan ja määräävään esineeseen, isoon tinaiseen +teetarjottimeen mahtavine mustine teekannuineen, jonka edessä istui +kuin joku juhlamenojen ylipappi arvokas, mustiin puettu vanha mies, +jonka päälaki näkyi saaneen osansa ympäristön silauksesta ja jonka +valkoinen tukka valui molemmin puolin päätä melkein hartioille asti, +silmäänpistävänä vastakohtana kasvoille, jotka olivat ruusunväriset ja +kurtuttomat kuin nuoren lapsen. + +Hänen kunnioitusta herättävä ulkomuotonsa teki Clemiin alussa +väkisinkin vaikutuksen, mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hän +vihasi häntä. Nuo sileät, vaottomat vanhan miehen kasvot saivat hänet +ajattelemaan Robertin nuoria kasvoja, jotka nyt olivat täynnä vakoja ja +ryppyjä... Tämä oli mies, jolla oli avaimet hänen veljensä taivaaseen — +ja minkä hän oli sulkenut, sitä ei kukaan voinut avata. + +»Hyvää iltapäivää», sanoi Clem jäykästi. + +»Hyvää iltapäivää, herra Fuller. Olkaa hyvä ja istukaa. Otaksun, että +minulla on kunnia tervehtiä luokseni Campany's Hatchin isännän, herra +Robert Fullerin, veljeä.» + +»Hän ei asu siellä enää; hän on minun luonani.» + +»Ah niin. Nyt muistan hänen maininneen aikomuksestaan luopua tilasta. +Sallikaahan minun tarjota teille kuppi teetä. Tämä on todellista +vihreää teetä, herra Fuller, jollaista ette luultavasti ole koskaan +ennen maistanut. Se on nykyisin varsin harvinaista, mutta nuorukaisena +ollessani muistan kaikkien parempien perheiden sitä nauttineen. Alemmat +luokat joivat mustaa teetä, joka tätä nykyä on tavallisinta.» + +Clem otti kupin mitään virkkamatta. Hän alkoi hiukan tuntea, mikä +vaikutus tuolla miehellä oli Robertiin. Tuossa harkitsevassa, raskaasti +korostavassa puolittain viljellyssä, vanhassa äänessä oli jotakin, +mikä tuntui ehdottomasti tukehduttavan. Hänen lausuntonsa muuttuivat +itsestään oraakkeleiksi. Vastikään hän oli lausunut mielipiteensä +vihreästä teestä, ja Clem havaitsi tuijottavansa kuppiin alistuvalla +kunnioituksella. + +»Kaunis päivä, eikö totta?» jatkoi oraakkeli, ja Clem tunsi, että uusi +uskonkappale oli liitetty hänen oppiinsa. + +»Otaksun teidän saapuneen junalla — tai ehkä teillä on jotakin asiaa +täälläpäin?» + +»Minä tulin puhuttelemaan teitä veljestäni», sanoi Clem. + +»Ah, niinkö? Hm... ja kuinka veljenne voi?» + +»Kuinka te odottaisitte hänen voivan?» sanoi Clem, epätoivoissaan +turvautuen karkeuteen voidakseen riuhtautua irti alistuvaisuudestaan. + +Herra Beeman pudisti surumielisesti päätänsä. + +»Sen nuoren miehen tarina on surullisimpia, mitä koskaan on pitkän +saarnamiesurani aikana tullut tietooni. Ettekö ottaisi tuolta +voileipää? Ja suosittelisin hiukan vesikrassiakin.» + +Clem otti niitä lautaselleen, mutta jätti ruuan siihen syömättä. +Äkillinen inho koko ateriaan oli vallannut hänet — tuo tee ei maistunut +teeltä. + +»Minä kävin vankilassa hänen luonaan», jatkoi vanha mies, »kuten ehkä +tiedätte. Matka täältä sinne on tavattoman vaivaloinen, minun oli +muutettava junaa Awkhurstissa ja sitten jälleen Eadcomissa», puhui +vanhus jälleen, niellen tapansa mukaan h-kerakkeet, »ja yhteydet ovat +mitä epämukavimpia. Mutta muistanpa nekin päivät, kun täällä ei ollut +rautatietä Salehurstia lähempänä — joten emme saa nurista.» + +»Minä tulin juttelemaan teidän kanssanne siitä, mitä sanoitte +veljelleni vankilassa. Tahtoisin kysyä teiltä ehkei hän ymmärtänyt +tarkoitustanne aivan selvästi... mutta Bob on saanut päähänsä, että +hänen sielunsa on kadotettu, ja hän väittää teidän sen hänelle +sanoneen.» + +»Ah, rakas ystävä, se oli kovin surullinen tilaisuus — kyllä minä sen +hyvin muistan. Kristityn pastorin elämä on täynnä huolia, ja minua +kovin suretti, kun täytyi sanoa sille nuorelle miehelle, että olin +hänen suhteensa erehtynyt — tai oikeammin, että saatana oli minut +vienyt harhaan.» + +»Te siis sanoitte hänelle, että hän oli kadottanut sielunsa.» + +»Minä sanoin hänelle, etten voinut otaksua hänen elävän armossa.» + +»Niin te sanoitte, ja se on murtanut hänen sydämensä. Oi, jos näkisitte +hänet nyt, aivan surun murtamana, niin te säälisitte häntä... ja minä +olen tullut tänne pyytämään teitä, että lähettäisitte hänelle sanan, +sallisitte minun teidän mielipiteenänne kertoa hänelle, että hänen +kadotukseen joutumisensa ei ole totta, vaan että hänelle on kyllin +armoa. Silloin hän kylläkin uskoisi teitä ja muuttuisi toiseksi +mieheksi ja onnelliseksi jälleen — ainakin niin onnelliseksi kuin voi +olla mies, joka maan päällä on menettänyt kaikkensa. Se en teille +vain pienoinen tehtävä, mutta Bobille se on äärettömän suuriarvoista. +Sallikaa vain minun teidän puolestanne sanoa hänelle, ettei hän mene +helvettiin.» + +»Rakas nuori mies, te pyydätte minua muuttamaan Korkeimman päätökset.» + +»Missä suhteessa?» + +»No, ei ole minun vallassani, sanoa, onko veljenne kadotettu vai +pelastettu. Minä voin ainoastaan tulkita merkit, ja jos hän niiden +mukaan on armossa, niin — sitten en tiedä mitä armo on.» + +»Minä en tiedä, mitä te tarkoitatte armolla ja armon menettämisellä +ja kaikella sellaisella. Minusta Bob on hyvä ihminen — parempi kuin +useimmat meistä.» + +»Te voitte päätellä vain ulkonaisen ihmisen mukaan: Jumala yksin tutkii +sydämet.» + +»Hän ei näe Bobin sydämessä muuta kuin hyvää,» + +»Älkää puhuko niin herjaavasti. Bob on mato. Te olette mato. Minä olen +mato. Muutoin ei asian ratkaisuna olekaan, tekeekö veljenne vai eikö +hän tee oikein lakiomantuntonsa mukaan, vaan onko hän vai eikö hän ole +armon tilassa.» + +»Minä en tiedä, mitä te tarkoitatte armon tilalla... Kaikki mitä +tiedän, on, että Bob on kunnon mies, että hän on uhrannut paljon, +kärsinyt paljon ja käynyt saarnaamassa evankeliumia... ja mitä hän +niiden mustalaisten kanssa teki, siihen hänet tietenkin vieteltiin +ja ärsytettiin eikä ole minun asiani enempää kuin teidänkään häntä +tuomita.» + +»Te ette vieläkään näe puhtaan opin valoa... te yhä vain kerrotte +minulle, mitä veljenne on _tehnyt_, vaikka meille on sanottu, että +omavanhurskautemme on likaisia rääsyjä. On kauheaa nähdä matopoloisen +kerskuvan likaisista rääsyistään, kun hänen päinvastoin tulisi +polvillaan rukoilla Jumalalta armoa. Sallikaa minun tarjota teille +toinen kupillinen teetä.» + +Clem työnsi kädet tukkaansa. Hän näytti voimattomalta väittelemään +tämän tyynen, hyväntahtoisen vanhan herran kanssa, jolla oli peloittava +kyky saada teekupillinen ja tuomiopäivä näyttämään yhtä järkyttävältä. +Ja vaikka Clem olikin tottunut Bobin uskonnollisiin lauseparsiin, ei +hän ollut koskaan niiden merkitystä oikein tajunnut ja joutui aivan +ymmälle tässä jumaluusopin rämeikössä. »Armossa — armon ulkopuolella» — +mitä se kaikki merkitsi...? Hän katseli herra Beemania tämän istuessa +ylimmäisenä pappina teetarjottimen takana, ja eräänlainen avuton tenho +valtasi hänet. Hän tunsi itsensä kykenemättömäksi kauemmin taistelemaan +Bobin puolesta. + +»Olen pahoillani», virkkoi Beeman kohottaen juhlallisesti teekannuaan +ikäänkuin se olisi ollut ehtoollisleipä-astia. »Olen pahoillani, etten +voi veljeänne varten antaa teille mitään lohdutusta. Jos hän olisi +armon tilassa, olisi hän ensimmäinen sen tietämään, eikä hän tunne +tuomiotaan ainoastaan minun vaivaisten sanojeni välityksellä, vaan oman +sydämensä todistuksesta, — _abba_, isä, ei ole hänen sydämessään.» + +»Mutta kunhan vain sanoisitte...» Clem rukoili toivottoman nöyrästi, +tuijottaen teekannuun. + +»Nuori mies, minä olen teille jo sanonut, etten voi muuttaa Korkeimman +päätöksiä.» + +»Mutta Bob-parka...» + +»Olen syvästi murheellinen onnettoman veliparkanne tähden. Mutta +minä kysyn teiltä — voinko minä sitä auttaa? Alusta pitäen pimitti +saatana meidän silmämme, vaikka kyllähän minulla oli epäilyksiä +alusta pitäen. Veljenne tuotti minulle suuren pettymyksen monessa +suhteessa — hän ei koskaan oikein antautunut pelastukseen. Hurskaat +ihmiset eivät tunteneet olevansa kotona hänen parissaan — heissä ei +herännyt tunnelmaa, että Herra puhui hänen suunsa kautta. Monet kerrat +minä kamppailin Hengen kanssa hänen tähtensä, kummeksuen mikä häntä +vaivasi, — mutta nyt on asia tietenkin selvä. Hän ei ollut koskaan +armossa. Hänet ja minut myös oli valkeuden enkeliksi pukeutunut saatana +pettänyt.» + +Clem ei voinut puhua. Hän istui kuin halvattuna, tuijottaen herra +Beemanin teekannuun, jota hän yhä piti ylhäällä ja joka omituisella +tavalla näkyi liittyvän hänen Robertista lausumaansa tuomioon. + +»Veljenne ei koskaan ollut aivan kuin kotonaan meidän parissamme», +jatkoi saarnamies, »hän luotti laintöihin, sellaisiin kuin syntisten +käännyttäminen, ja laintöiden vuoksi hän lankesikin, sillä hän kertoi +minulle saaneensa vaikutelman, että hänen oli käännytettävä se nuori +nainen, jonka vuoksi kaikki tämä pahennus syntyi. Hän ei täydellisesti +jättänyt itseään Herran haltuun. Enkä minä koskaan voinut olla ihan +varma hänen opistaan — ei ollut mitään harhaoppia liikkeellä, josta hän +ei näkynyt saavan pirskahdusta» — Clemistä tuntui kuin teekannu olisi +yhtynyt sen omistajan katseen ilmaisemaan tyrmistyttävään epäluuloon. +»Muuan diakoneistani lausui: 'Muistakaa sanani — siitä miehestä tulee +lopulta gardnerilainen'» — teekannu vavahti. »No, hänen hetkensä löi +— hänet punnittiin vaa'alla ja havaittiin keveäksi — _mene, mene, +tekel upharsin_. Jos hänellä olisi ollut todellinen vakuutus, jos +hän todella olisi ollut armossa, niin eivät mitkään pahan hengen +rynnäköt olisi voineet häntä siitä horjuttaa. Sittenkin kun koko +asia oli tullut julki ja hänet viety vankilaan, olisi hän yhä voinut +pitää päänsä pystyssä tietäen olevansa Herran valittu. Mutta pitikö +hän päänsä pystyssä? Sanoiko hän: 'Kuka voi Jumalan valittuja mistään +syyttää?' — kysyn teiltä. Ei, sitä hän ei tehnyt. Hän vain litistyi +litteäksi kuin revennyt säkki. Minkätähden? Sentähden, että hän tiesi +olevansa kadotettu — eikä ole enää uhria syntien edestä, vaan täytyy +odottaa varmaa, leimuavaa tuomiota» — teekannu ponnahti äkkiä ylös +herra Beemanin kohottaessa käsivarttaan ja muuttui hetkiseksi melkein +taivaalliseksi esineeksi, jylisten tuomiota ja kadotusta. Sitten herra +Beeman laski sen alemmaksi ja kaatoi Clemille kupillisen teetä. + +»Se on siis selvä», virkkoi hän. »Olen pahoillani, etten voi teille +antaa lohdutusta, herra Fuller. Mutta ehkä löytänette sitä muualta.» + +»Minä en halua mitään lohdutusta, jollei Bob sitä saa. Minä en halua +mennä taivaaseen, jollei Bob ole siellä... Mutta minä en voi uskoa, +ettei Jumala olisi sallinut häntä tuolla tavoin harhauttaa — silloin +alussa, tarkoitan.» + +»Hän oli viettänyt kovin huonoa elämää ja antautunut saatanan valtaan. +Ei voi koskaan tietää, mitä perkele omilleen tekee.» + +»Minä en voi käsittää, että Bob oli niin hirveän paha. Olihan hän +toisinaan hiukan hurjastellut, mutta ottavat ne monet muutkin miehet +lasin liikaa silloin tällöin; ja Hanna Ripleytä hän rakasti... ette voi +väittää sitä hänen syykseen, ettei lempi tullut hänelle sileästi ja +sovinnaista tietä kuten se useimmille tulee. Oli miten oli, mutten minä +voi ymmärtää, että hän on tehnyt mitään kaiken tämän ansaitakseen.» + +Herra Beeman hymyili melkein säälivästi. + +»Siinä te nyt taas puhutte ansaitsemisesta! Minä sanon teille, ettei se +riipu meidän ansioistamme, vaan Herran päätöksistä.» + +Clem nousi äkkiä seisomaan ja työnsi kuppinsa pois. + +»Minun täytyy lähteä kotiin», sanoi hän, »sillä minä näen selvästi, +että te ette mitenkään minua auttaisi». + +»Kernaasti minä tahtoisin teitä auttaa—oikein mielelläni tahtoisin +teitä auttaa — jos minulle annettaisiin voima ylhäältä. Mutta sitä +ei minulla ole. Tämä on Herran tahto ja meidän täytyy nöyrtyä hänen +tuomioittansa edessä.» + +Hän saattoi vieraansa pieneen sievään eteishuoneeseen, jossa +orapihlajan kukkalehtiä varisi pöydän silatulle pinnalle — ja +täällä Clem sai äkkiä rohkeutensa takaisin. Vapauduttuaan teepöydän +tyrmistyttävästä rituaalista hän kykeni karistamaan itsestään sen +omituisen painostavan, tukehduttavan tunteen, joka oli hänet vallannut. +Hänen sydämensä kiehui suuttumuksesta tuota vanhaa miestä kohtaan, joka +hyvänsuovasti tuomitsi Robertin elinkautiseen kurjuuteen, suhtautuen +hänen tuomioonsa tyynellä itsetyydytyksellä. Hän vihasi hänen sileitä, +arvokkaita, kasvojaan, hänen hyvinhoidettua kiiltävän puhdasta +eteishuonettaan, hänen muhkeita ja runsaita aterioitaan — kaikkea tätä +hyvin järjestettyä vaurasta ympäristöä, josta hän julisti tulevaista +vihaa. + +»Te ette siis muuta mielipidettänne veljeni suhteen?» virkkoi hän +melkein töykeästi. + +»Ystäväni — se ei ole minun mielipiteeni, vaan Herran.» + +»Sitä se ei ole!» huudahti Clem käheästi. »Te valehtelette. Minä en +usko — minä en koskaan usko, että Bob on tehnyt mitään ansaitakseen +sen, mitä hän nyt kokee. Hän on kunnon mies; hän raataa kahden edestä +ja sytyttää tulen keittiöömme joka aamu. Herra ei suinkaan häntä +tuomitsisi ja hänen vankilassa olemisensa taas ei merkitse mitään — +eipä hän tehnyt puoleksikaan niin pahaa kuin te teette jumalattomilla +valheillanne... joista soisin teidän kerran saavan vastata ja kärsiä +hiukan sitä samaa, mitä Bob-poloiseni saa niellä.» + +Hän oli tukehtumaisillaan surusta ja raivosta, ja vanhuksen tyyni +järkkymätön ääni vastasi hänelle: + +»Te olette kovin raju nuori mies — kovin raju vanhusta kohtaan. Mutta +minä en toivo teille mitään pahaa. En kanna teille mitään kaunaa. Minä +tiedän, keneen olen luottanut. Varokaahan jalkaraapustinta, olette +kompastumaisillanne siihen... Ah, sitä pelkäsinkin. Toivottavasti ette +loukannut itseänne.» + + + + +26. + + +Clem ei kertonut Robertille kovaonnisesta retkestään Goudhurstiin. +Se olisi vain pahentanut asiaa. Hänen onnistui jotakuinkin selittää +tuo puolenpäivän poissaolo, eikä Bob nykyisin paljoa kysellyt. Elämän +ja työn taakkaan alistuttiin yhä lisääntynein toivottomuudentuntein. +Robert ahersi auran perässä kevätkylvöjen aikana, hän uurasti +rehunaurisvainioilla, niin että selkää kivisti, hän sitoi ja kasteli +humalia, jotka alkoivat kiertää ensimäisiä kärhiään seipäittensä +ympäri. Hän hoiteli vastasyntyneitä vasikoita ja karitsoita, +jotka iloisesti kirmasivat vainioilla auringonlaskun aikaan. Hän +auttoi hollantilaismallisen ladon kattamisessa, hän lannoitti +hedelmäpuutarhoja. Hän oli kenties hiukan rauhallisempikin kuin +alussa kotiintulonsa jälkeen. Hän nautti usein ateriansa virkkamatta +sanaakaan. Hänen kasvoillaan oli ehkä joitakin uusia vakoja, +jotkut entisistä olivat hiukan syventyneet. Mutta hänen vankilassa +menettämänsä verevä väri oli osittain palaamassa tumman ahavoittuman +alle, jota ilma loi hänen poskilleen. Hän söi ja nukkui hyvin; kerran +hän kertoi Clemille, että hänellä joskus oli tuskallisia unia, mutta ne +kävivät tuskallisiksi vasta hänen herätessään, sillä unissaan hän oli +jälleen Jumalan rakkaudessa, turvassa ja onnellisena. + +Joka viikko hän säästi hiukan rahaa Mabelia varten. Paljoa ei sitä +jäänyt, sittekun hän oli maksanut asuntonsa, ylläpitonsa ja lapsensa +hoidon, mutta häntä viehätti ajatus, että vaimo siten kykeni hankkimaan +itselleen pientä ylellisyyttä tai huvia, joka ehkä muutoin ei olisi +ollut mahdollista kuten uuden hatun osto tai käynti elävissäkuvissa. +Mabel oli kyllä varsin hyvin turvattu sekä isän anteliaisuudella että +avioliittosopimuksen pykälillä, mutta koska Bobia niin ilmeisesti +miellytti näin hänen hyväkseen tehdä, niin ei Clem eikä Polly yrittänyt +kehoittaa häntä siitä luopumaan. + +Mabel otti hänen uhrinsa ääneti vastaan — äänettömyydellä, jota nyt ei +oltu viikkokausiin katkaistu. Hän näkyi tipahtaneen pois Bodingmaresin +ja sen haarakkeiden Pookwellin ja March Quarterin, elämästä. Kuitenkaan +eivät he voineet käsittää, että hän oli mennyt — hän oli niin +pääsemättömästi kuulunut heihin omituisen vihamielisyytensä ja outojen +tapojensa uhalla. Silloin tällöin ajatteli Clem kirjoittaa hänelle ja +pyytää häntä käymään Bobia tervehtimässä, mutta kirjeen kyhäämisen +tuuma aina herpasi hänet — eikä hän sitäpaitsi tiennyt, halusiko Bob +nähdä hänet jälleen vai ei. + +Sitten sattui eräänä päivänä, että Robertin oli mentävä Bulverhytheen +hammaslääkärille. Hänellä oli kipeä hammas, jota kovin kolotti öisin, +ja toiset tuumivat, että hänen oli parasta mennä vedättämään se ulos. + +»Koska kerran käyn Bulverhythessä, niin pistäydyn Mabelin luona», sanoi +hän aivan tyynesti päivällisellä ennen lähtöään. + +»Etkö ensin lähettäisi hänelle kirjettä?» ehdotti Polly. + +»Minä menen mieluummin itse vain ja kysyn, haluaako hän tavata minua — +voihan hän kieltäytyä, jollei sitä halua.» + +»Sinun pitäisi ottaa Nat mukaasi.» + +Mutta Robert pudisti päätänsä. + +»Minä haluan vain puhutella häntä ja nähdä, kuinka hän voi.» + +Clem oli sääliytynyt lähtemään hänen kanssaan Bulverhytheen. Hän tiesi, +ettei Bob kernaasti jäänyt paljoa yksikseen, ja hänellä olisi hiukan +asiaa satulasepälle sillä välin, kun veli kävi hammaslääkärillä. Kun +he olivat lähteneet, sai hän tietää, että Robert toivoi hänen tulevan +mukaan Mabelin luo. + +»Sinä voisit ensin käydä hänen puheillaan, Clem, kysymässä, suostuuko +hän minua tapaamaan — hänellä oli sinusta aina hyvät käsitykset, ja +kenties sinä voisit taivuttaa hänet päästämään minut luokseen.» + +Clem tunsi itsensä vakuutetuksi, että käynti Mabelin luona olisi yhtä +hedelmätön ja masentava kuin vierailu herra Beemanin talossa oli ollut; +mutta kun Robert ei näkynyt siitä paljoa toivovankaan, vaikka hänen +sydämensä sinne halasi, suostui nuorempi veli. He tapasivat toisensa +kello viiden tienoissa ja nousivat yhdessä portaita Mabelin asuntoon. + +Mabel oli kotona, ja ovelasti he ilmoituttivat palvelijattarella +ainoastaan Clemin nimen. Niin, rouva Fuller kyllä ottaisi hänet +vastaan... ja Clem oli pian hänen vierashuoneessaan, jossa oli sirosti +verhoiltu huonekalusto, piano ja useita sanajalkoja koristeellisissa +ruukuissa. Sillä välin odotteli Robert levottomana eteisessä. + +»Terve tuloa, Clem», huudahti Mabel. »Ihmettelinkin, ettet koskaan ole +käynyt minua katsomassa. Oletko jo juonut teesi?» + +»Minä en välitä teestä, kiitos vaan», vastasi Clem kiireellisesti, +tuntien, että Mabelin tee omalla hyvin erilaisella tavallaan olisi yhtä +tuomittavaa kuin herra Beemaninkin. + +Hän istui vastapäätä häntä pari sekuntia, tuijottaen häneen pyöreillä, +kellertävillä silmillään, jotka Mabelista aina olivat tuntuneet +hämmennyttäviltä. Hänen oli mielestään hienotunteisesti ilmoitettava, +että Bob oli talossa, ja juuri siksi, että hän kaikin mokomin tahtoi +olla valtioviisas, hän lopuksi sanoa möläyttikin aivan suoraan: + +»Minä olen tuonut Bobin sinua katsomaan.» + +»Missä hän on?» kysäisi Mabel. + +»Ulkona käytävässä. Hän ihan hirveästi haluaa sinua tavata.» + +»Minä en tahdo häntä nähdä.» + +»Sallihan hänen toki tulla, Mabel — puhumaan vain jonkun sanan.» + +»Onko hän tullut pyytämään minua palaamaan luokseen?» + +»Ei — ei hän sitä aio tehdä.» + +»Ihmettelen, että hänellä on röyhkeyttä tulla senjälkeen, millä tavoin +hän on minua kohdellut.» + +»Hän on kovin pahoillaan kaikesta, mitä hän on tehnyt — ja hän +luulee, että hänen sielunsa on kadotettu, ja häneltä on juuri vedetty +hammaskin.» + +Mabel näkyi hiukan sulavan. Hänellä oli vielä kykyä sääliä Bobia +ruumiillisesti, ja ajatus menetetystä hampaasta liikutti häntä. +Kadotetusta sielusta hän ei välittänyt rahtuakaan — hänen sielunsa oli +aina ollut häiritsevä tekijä puhtaasti fyysillisessä omistuksessa... +jos se nyt oli hukattu, niin sitä parempi. Mutta Bobin vahvoista, +valkoisista hampaista hän oli pitänyt, ja häntä suretti että niistä +joku olisi poissa. + +»Lupaatko, ettei hän yritä taivuttaa minua palaamaan luokseen? Ja +suotta on tyrkyttää minulle lastakaan. Minä en voi sitä pitää täällä +isäni talossa, ja tänne isäni luo minun täytyy jäädä ihmisten tähden.» + +»Hän ei pyydä sinua palaamaan, lapseen hän on kovin kiintynyt — +vähintään yhtä kiintynyt kuin hän johonkin on. Saanko kutsua hänet +sisälle?» + +»No, olkoon menneeksi... enhän sitä voine kieltää.» + +Clem avasi oven ja viittasi Bobille, joka astui huoneeseen seisahtuen +Mabelin eteen. + +Hän seisoi suorassa omituisin itsetietoisuuden ilmein, vaikka hän +oli nöyrä ja ääneti. Mabelissa hän herätti tällä kertaa arvokkuuden +vaikutelman. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt Bobissa mitään +arvokasta, tämä oli aina ollut kömpelöhkö, hänen ei koskaan ollut +onnistunut vaikuttaa syntiseen enempää kuin hurskaaseenkaan; mutta +tänään hänessä oli arvokkuuden höystettä, vaikkei Mabel oikein tiennyt, +missä se hänessä piili. + +»Terve, Bob», virkkoi hän itseluottamuksen kärki taittuneena, »kuinka +voit?» + +»Varsin hyvin, kiitos.» + +»Kuulin, että sinulta äsken vedettiin hammas.» + +»Niin, yksi alaleuasta.» + +»Tekikö se kipeää?» kysyi Clem. + +»Ei erittäin. Tohtori pani jotakin ainetta ikeneen.» + +Kaikki kolme katselivat toisiinsa levottomina. Kukaan heistä ei olisi +halunnut tällä tavoin haastella Robertin hampaasta, mutta samalla he +pelkäsivät hetkeä, jona se puheenaihe loppuisi. + +»Minunkin ikeneeni pantiin kerran jotakin», virkkoi Clem, »mutta siitä +huolimatta se äilähteli hirveästi». + +Hetkiseksi ei kukaan sanonut mitään enempää. Kolme silmäparia +harhailivat salaa. Lopuksi rohkeni Mabel keskeyttää äänettömyyden. + +»Kuinka lapsi voi?» + +»Se voi mainiosti. Viime viikolla sen paino karttui naulalla.» + +»Kai suostut pitämään sen edelleenkin jonkun aikaa? Minä en voi sitä +nyt vielä ottaa huostaani.» + +»Pidän sen niin kauan kuin vain tahdot; minä en halua päästä pojusta +eroon.» + +Mabel punehtui. + +»Hän on aina ollut enemmän sinun kuin minun lapseni. Hän tulee sinun +kaltaiseksesi; minua hän ei muistuta.» + +»Hän on tukeva pikku veitikka», virkkoi Clem. + +»No, emme me kai hänestä sentään riitele. Minä tiedän, että sinä pidät +minua luonnottomana äitinä — ja niinhän minä olenkin, muttei se ole +kokonaan minun syyni.» + +»Ei, sitä se ei ole», myönsi Robert. + +»Minua ilahduttaa kuulla sinun niin sanovan. Minä tiedän, että Clem ja +Polly pitävät minua eläimenä, kun jätin teidät... mutta tilanne alkoi +tosiaan käydä liian vaikeaksi.» + +»Minä en suinkaan pyydä sinua palaamaan», sanoi Robert, »vaikka +tulisinkin äärettömän iloiseksi, jos sen tekisit». + +Mabel pudisti päätänsä. + +»Suotta on sellaista ajatella — minä en koskaan palaa. + +Ei se johdu vain siitä mitä on tapahtunut... Minä en koskaan ollut +sinulle sopiva vaimo, Robert.» + +»Minua surettaa», vastasi tämä nöyrästi, »mutta toivoakseni sinä elelet +mukavasti täällä — saat kaikkea, mitä tarvitset — ja minä järjestän +aina, että voin sinulle jotakin lähettää». + +Mabel nauroi ilottomasti. + +»Oh, kyllä kai minä elelen 'mukavasti' — minulla on sieviä huonekaluja +ja piano... Mutta jos luulet, että minulle on hauskempaa kuin sinulle +naimisissa ollen elää erossa — aivan yksinäni eikä kuitenkaan +vapaana... Me voisimme kai saada avioeron... sinä voisit pitää +lapsen...» + +»Kenties se olisi paras ratkaisu.» + +»Oi, älkää tehkö mitään hätiköiden», pisti Clem väliin. + +»Ei se asiaa paljoa muuttaisi», sanoi Mabel, »ja me olisimme aivan kuin +ennenkin, paitsi että kaikki olisi järjestetty ja laillisella pohjalla, +kuten isä sanoisi. Hän on kehoitellut minua hakemaan eroa... mutta +joskus minä toivon, että olisit tehnyt jotakin, minkä nojalla saisin +avioeron, ja sitten olisimme niin vapaat, että voisimme mennä naimisiin +jonkun muun kanssa, jos tahtoisimme.» + +»Haluaisitko sinä mennä naimisiin jonkun muun kanssa?» + +»En — en ainakaan nyt; minä olen saanut siitä tarpeekseni pitkäksi +aikaa... Mutta onhan niitä aina miehiä saatavissakin... ja tämä on +kauheaa, kun ei ole naimaton eikä naimisissa. Yhteen aikaan minä +olin varma, että sinä nyt, kun minä olin sinut jättänyt, liittyisit +Hannaan...» + +»Sitä en voisi koskaan tehdä.» + +»Mitä? Etkö sinä häntä enää rakastakaan?» + +»Kyllä, rakastanhan minä häntä kyllä», sanoi Bob yksinkertaisesti, +»mutta ensiksikään hän ei halua minua — hänellä on oma miehensä — ja +sitäpaitsi... no, se on nyt kaikki ohi.» + +Hän seisoi hermostuneena, jokseenkin typerä ilme kasvoillaan. Mabel +alkoi kummeksua, mitä arvokkuutta hän luuli hänessä nähneensä. + +Muutamia tuskallisia silmänräpäyksiä he katselivat toisiinsa kenenkään +haluamatta ryhtyä keskustelua lopettamaan, vaikka kaikki samalla +tiesivät, ettei sillä mitään enempää käytännöllistä merkitystä enää +olisi. + +»No, ehkä meidän täytyy nyt lähteä», virkkoi Clem vihdoin. + +»Niin... ehkä... hyvästi», sanoi Mabel. + +He kättelivät kaikki. + +»Minä kirjoitan», virkkoi Mabel Bobille, »jahka olen puhunut isäni +kanssa siitä avioerohakemuksesta». + +Bob jupisi jotakin, ja veljekset riensivät ulos, ollen vähällä +kompastua keppeihinsä. Mabel istahti pianon eteen, jota hän ei voinut +soittaa, ja näppäili yhdellä sormella »Valssiunelman» alkusäveleet; he +saattoivat ne kuulla astellessaan pois katua ylöspäin. + +»No, siitä ei ollut paljoa hyötyä», huomautti Clem. + +»Kuitenkin olen iloinen, että sain hänet nähdä», virkkoi Robert. + +He eivät puhuneet hänestä enempää ennenkuin olivat kotonaan, eivätkä +varsin paljoa sittenkään — ainoastaan niin paljon, että Polly sai +kuulla, mitä oli tapahtunut. Illallisella ja jälkeenpäin Robert oli +entistä hiljaisempi. Hän näytti miettivän syvällisesti. Kun hän oli +tavallisuuden mukaan auttanut Pollya astiain pesussa, meni hän ulos +lämpimään hämärään, joka tuoksahti vienosti orapihlajalta, ja nojasi +porttiin. Hän seisoi siinä pimeän tullen, joka tummensi voikukkien +hämärän kultahohteen. Ilma sakeni viilentyessään tuhrien harvat heikot +tähdet, jotka riippuivat Pookwellin savupiipun ympärillä. Itäisen +taivaan reunalla, metsien yläpuolella alkoi näkyä heikkoa hohdetta, +osoittaen, että toukokuun kuu pian nousisi ja kutsuisi voikukat, +metsäkirvelin ja keveällä pölyllä peitetyt tiet pimeydestä valkoiseen +rauhaansa. + +Robert näki aaveita tanhualla. Ne olivat hänen entisen minänsä, Mabelin +ja Hannan haamut tähtien alla ajelehtimassa. Hän saattoi nähdä Bob +Fullerin juoksentelemassa kapakoissa, juomassa, heittämässä keihästä, +pelaamassa biljardia ja saattamassa vanhat miehet hätkähtämään, — hän +ei voinut ajatella, että Bob Fuller oli oma itsensä. Hän näki Bob +Fullerin ja Hanna Idenin livahtamassa pensasaitojen välissä, pieniä +kujia pitkin, joille heidän varjonsa lankesivat, Rotherin kuutamossa +leviäville rämeille — hän kuuli joen voihkinan ja näki hopeahohteen +tanssivan ruo'ikossa... kuuli lemmen huohotuksen Hannan kurkussa ja +oman riemusta pakahtuvan sydämen iskut... se oli todellakin hän itse; +siinä hän ei nähnyt vierasta... Mabel saapui ärsyttävänä, viettelevänä, +poistyöntävänä, pettymystä tuottavana, kärsivänä, vaikeroivana, kalvaen +mureniksi omaa sydäntään... Mabel-parka! + +Hän säpsähti askeleita vieressään. Siinä oli Polly. + +»Minä ja Clem menemme nyt levolle — milloin sinä tulet sisälle?» + +»Minä tulen nyt.» + +Kuun sirppi näkyi Bugshullin metsän yläpuolella, ja kalpea valo +heijastui Robertin kasvoille. Polly vilkaisi häneen arvostelevasti. +Hän oli suruissaan hänen tähtensä — kovin suruissaan, — mutta hän +oli sentään hiukan vihainenkin, koska tiesi hänen tekevän Clemin +onnettomaksi. + +»Bob, on typerää, että tuolla tavoin jurottelet yksinäsi. Sinun pitäisi +pysyä sisällä meidän kanssamme ja olla hilpeä.» + +»En tiedä, mikä sai minut tänne tulemaan.» + +»En minäkään. Ja koska nyt sinulle siitä mainitsen, Bob, täytyy minun +sinulle sanoa, että sinun pitäisi yrittää parhaasi pysytelläksesi +iloisena — edes näyttää sellaiselta — Clemin vuoksi. Hän tuskittelee +tavattomasti sinun tähtesi.» + +»Olen pahoillani.» + +»No, koetahan nyt pysyä reippaammalla mielellä. Tiedän, että sinulla +on tuskaa, mutta kyllä se menee ohi. Sinä olet saanut päähäsi joukon +mietteitä, joissa ei ole mitään järkeä, ja Clem saa kärsiä niistä +kaikista myös. Sanon sinulle, että hän viime yönä tuskin sai unta +silmäänsä, ja edellisen yön hän heitteli vuoteellaan. Ja joskus hän +näyttää perin murheelliselta ja synkältä; vaikka hän ennen oli niin +tyytyväinen.» + +Bob näytti hämmästyneeltä. + +»Minä olen kovin pahoillani, Poll. Olen hieman järkkynyt, mutta minä en +aikonut kiusata sinua ja Clemiä.» + +»Koetahan sitten näyttää hilpeämmältä. Minä sanon sinulle, että kaikki +kääntyy hyvään päin. Älä pidä minua kovasydämisenä, Bob, mutta minä +en voi olla tuskittelematta Clemin puolesta, kun näen hänet niin +muuttuneena ja synkkänä.» + +»Minä teen parhaani.» + +»Tietysti sinä teet — minä tiedän, että sinä olet kunnon poika. Ja +menkäämme nyt vuoteeseen — poju jo suloisesti nukkuu.» + + + + +27. + + +Lapsi nukkui tosiaan makeasti. Hänen päänsä näytti pieneltä ruskealta +täplältä lakanan käännetyn syrjän yläpuolella. Robert seisoi katsellen +häntä hetkisen ennenkuin laski kynttilän tuolille ja alkoi riisuutua. +Hän riisuutui hitaasti, sillä viimeiseltä hän oli muutamissa toimissaan +tullut omituisen hataraksi ja hitaaksi. Hän seisoi jonkun aikaa +kaulus kädessään katsellen ulos uutimettomasta ikkunasta. Kuu valeli +valoaan puutarhaan, tummiin sireniröykkiöihin ja alhaalle kaalimaan +multakokkareihin. Sen keskeltä kohosi valkoinen kukkapyramiidi — +myöhään kukkiva nuori kirsikkapuu. Sen valkoisuus heijastui pensaiden +harmaata valotusta ja varjojen tummuutta vasten — se ikäänkuin riippui +ilmassa. Robert seisoi tuijottaen siihen hajamielisesti. + +Hänen päätänsä pakotti hiukan — hänellä oli viimeiseltä ollut paljonkin +päänkipua, vaikka hän, hienotunteisempana kuin Polly aavistikaan, +ei ollut virkkanut siitä mitään. Hän oli sitäpaitsi tilassa, johon +hän myöskin alkoi tottua — alituisessa painostuksen ja hämmennyksen +tilassa, mihin liittyi omituinen henkinen virkeys, joka nähtävästi +toimi tympeän, ulkopuolisen herpaantumisen alla... Hän seisoi jonkun +minuutin pitäen kaulusta kädessään ja tuijottaen kirsikkapuun +riippuvaan valkeuteen. + +Hän ajatteli Mabelia — kuinka hän oli seisonut keskellä vierashuonetta +Bulverhythen rantakadun varrella kyynelten tihkuessa hänen +silmäkulmistaan. Hän muisti, mitä hän oli sanonut — ettei hän koskaan +palaisi hänen luokseen, — eikä Bob sitä oikeastaan toivonutkaan... Hän +ei häntä todella rakastanut; Mabel näkyi vain jollakin omituisella +tavalla kuuluvan hänelle, olevan osa hänen lihastaan... Jos hän olisi +hänen luonaan nyt, tekisi hän hänet vain onnettomaksi — niinkuin teki +onnettomaksi Clemin — ja Pollyn — jokaisen. + +Oh, ei ole hauskaa elää helvetissä voihkivan miehen parissa, ja Mabel +eleli mukavammin rantakadun varrella Bulverhythessä, jossa hänellä oli +isänsä ja huonekalut ja piano... ja kuitenkin hän sanoi, ettei hän +ollut onnellinen »eläessään erossa eikä kuitenkaan vapaana»... hän oli +tosissaan toivonut, että Bob liittyisi Hannaan, jotta hän voisi hakea +avioeron — mikä oli varsin paljon sanottu Mabelin suusta. + +Hän laski kauluksensa lipastolle ja, riisuen takkinsa, ripusti sen +huolellisesti naulaan. Sitten hän istahti matalalle tuolille sänkynsä +viereen ja alkoi päästellä kenkiensä nauhoja. Hän ei siinä hommassa +paljoa edistynyt — hänen silmänsä tuijottivat yhä kuutamoon ja +kirsikankukkien riippuvaan pilveen. Hiljaisuus ja kauneus vihloivat +häntä — hän ei voinut sanoa, miksi; mutta ne näkyivät moittivan häntä. +Ehkä se johtui siitä, että nämä tyynet kuutamoillat olivat osa hänen +muistoistaan, ja kaikki hänen muistonsa soimasivat häntä nyt. Ne +kyselivät kuin lapset: »Miksikä annoit meille elämän?» + +Hän vaipui tuolilta polvilleen vuoteensa ääreen. Se tapahtui pelkästä +tottumuksesta, sillä nykyisin hän ei milloinkaan rukoillut. Ei ollut +syytä kiusata Herraa, joka oli hänet tuominnut. Eikö kaiken maailman +tuomari tee oikeutta? Ja Robert ei tahtonut vaivata häntä turhilla +rukouksillaan ja pyynnöillään, koska hänen mielestään sellaisten täytyi +tuntua tuskalliselta sille, joka kaikesta näennäisestä huolimatta oli +rakkauden Jumala... Hänen vaivansa aallot ikäänkuin levisivät renkaina +hänen sydämestään upottaen ensin Mabelin, sitten Clemin ja Pollyn ja +vihdoin salaperäisellä tavalla loiskien Herran tuomioistuimen askelmia. +Kuitenkin tuntui Bobista, että Jeesuksen täytyi olla murheellinen hänen +kadotuksestaan... + +Hän peitti kasvot käsillään ja kävi hyvin hiljaiseksi. Hän näki nyt +Pollyn istumassa siinä ja katselemassa häneen nuhtelevasti: »Sinun on +pysyteltävä hilpeänä etkä saa kiusata Clemiä.» Oi, hän tiesi olevansa +ilontappaja — tiesi tärvelevänsä heidän elämänsä. Mutta hän ei voinut +sitä auttaa. Niin suurta murhetta kuin hänellä oli ei voinut salata. +Ja kuitenkin oli Polly aivan oikeassa — ei ollut sopivaa, että Clem +tulisi hermostuneeksi ja alakuloiseksi hänen tähtensä, siksi että +oli ollut hänelle hyvä, juuri siksi, että oli osoittanut hänelle +ystävyyttä kaikkien muiden kääntäessä hänelle selkänsä. Clem oli +uhmannut naapuriston tuomiota ottamalla henkipaton kattonsa alle, +hän oli antautunut vaaraan menettää Jimin suosion — hän oli ollut +Robertin tukena, kun jokainen muu, vieläpä hänen oma vaimonsakin, +oli hyljännyt hänet... Tämä ei ollut ainoa tilaisuus, jossa Clem oli +tukenut häntä — Mabelin aviomiestä, Hannan rakastajaa oli Clem aina +puolustanut. Hän oli aina ollut Bobin ystävä; ja nyt hänen veljensä +maksoi hänelle tekemällä hänet onnettomaksi; sillä eivät ainoastaan +Pollyn sanat olleet ilmaisseet muutosta veljessä, vaikka hän murheen +välttämättömällä itsekkyydellä oli tuohon muutokseen jotenkuten +tyytynyt. Hän ei ollut voinut olla huomaamatta Clemin lisääntyvää +alakuloisuutta, — tietenkään ei ollut hauskaa elää hänenlaisensa miehen +kanssa. + +Jos Robertilla olisi ollut jotakin säädyllisyyden tuntoa, olisi +hän päättänyt lähteä pois ja salata kurjuutensa jossakin vieraassa +paikassa. Mutta se ajatus oli sietämätön. Hänen veljensä ja +veljenvaimon seura, heidän päiviensä pikkuhyrinä ja se seikka, ettei +häntä juuri koskaan jätetty yksikseen, — kaikki tuo yhtyneenä teki +hänen elämänsä juuri ja juuri siedettäväksi. Poissa heidän luotaan, +yksinäisenä ja vieraiden joukossa hän olisi menettänyt viimeisen +tukensa, — ja mieluummin hän olisi kuollut. Mutta niin kauan kuin hän +viipyi täällä, olisi Clem onneton — oli mahdotonta odottaa hänen olevan +mitään muuta. Bobin olisi tullut lähteä pois — mutta hän ei voinut. +Sillä ensiksikään ei Clem olisi häntä mitenkään päästänyt, ja toiseksi, +hän olisi mieluummin kuollut... Ka, miksipä ei? + +Hän kohotti äkkiä päänsä yhteenliitetyistä käsistään. Kuutamo oli +nyt huoneessa, ja kauhea kuu ikäänkuin riippui ikkunan pienessä +neliössä. Se oli kovin valkoinen ja himmeä — siinä ei ollut talven +kristallisäteilyä eikä syksyn kiiltävää loistoa. Se oli vain valkoinen +niinkuin tuosta siimeksen keskellä salaperäisesti riippuvasta +valkoisesta puusta irtipuhallettu terälehti. Se valaisi vuoteessaan +nukkuvan lapsen kasvot, ja poika liikahti ja huoahti, työntäen toisen +käsivartensa lakanan ulkopuolelle. Robert pisti sen takaisin, ja +puolivalveilla höpisi lapsi »mamma — pappa —» tuntiessaan Robertin +lämpimän kosketuksen. + +Niin, miksikä ei...? Lapsi ei ollut esteenä — se tuskin tunsi isäänsä. +Tuo unisen rakkauden hyminä oli ollut aiottu Clemille ja Pollylle. +Kenties se muutaman päivän ajan kyselisi sitä omituista miestä, joka +oli vähän aikaa ollut hänen kanssaan ja sitten poistunut... muttei se +itkisi, kun Clem ja Polly sille sanoisivat, ettei hän koskaan tulisi +takaisin. Poika rakastaisi heitä, jotka olivat olleet sille niin paljoa +enemmin isä ja äiti kuin sen omat vanhemmat, ja he pitäisivät siitä +huolen, opettaisivat sitä ja kasvattaisivat sen onnelliseksi lapseksi. +Hänen ei suinkaan tarvinnut olla pienokaisen puolesta huolissaan. + +Tietenkin Clem ja Polly surisivat — surisivat vallan kauheasti. Mutta +se ei olisi heille sen pahempaa kuin heidän nykyinen silmälläpitonsa, +ja ajan mukana he voittaisivat surunsa. Hänen muistonsa ei olisi +alituisena taakkana, kuten hänen elävä läsnäolonsa, ja ajanpitkään he +alkaisivat puhua tapahtumasta sanomalla, että »se olikin parasta». +Mabelille taas ei hänen kuolemansa suinkaan voisi tuottaa mitään +surua. Kenties jokunen kyynel tipahtaisi kummallisesti hänen +silmäkulmistaan... mutta sitten hän muistaisi olevansa vapaa, ettei +hänen elämänsä enää olisi puoli-irrallista ja että hän saattoi mennä +uusiin naimisiin, jos tahtoi — jonkun kanssa noista alati saatavilla +olevista miehistä. Bob oli mielestään tosiaankin Mabelille velkaa, että +korjaisi itsensä pois hänen tieltään, eikä siihen mitään muuta keinoa +ollut. Hän oli tuottanut hänelle jo kyllin kärsimystä, — minkätähden +hänen tärveltynyt elämänsä jatkuvasti tärvelisi Mabelin elämää? + +Mitä enemmän hän tätä ajatteli, sitä selvemmäksi hänelle kävi, että se +oli parasta, mitä hän saattoi tehdä. Parhaiten hän saattoi suorittaa +sen menemällä hiljaa ulos hukuttamaan itsensä ennenkuin ihmisiä oli +liikkeellä. Kyllä hän tiesi, että se oli väärin — »älä tapa». Mutta +hän tunsi, ettei hänellä ollut oikeutta epäröidä mitään rikosta, joka +tuottaisi vapautuksen niille, joilla vielä oli elämänsä elettävinä +ja sielunsa pelastettavina. Hänen elämänsä oli eletty ja hänen +sielunsa kadotettu — hänelle oli siis aivan samaa, mitähän teki; hän +ei voinut tulla tuomittua tuomitummaksi. Ehkäpä hänellä helvetissä +olisi parempikin kuin täällä, koska tuska ja palavan kaupungin +kauhu mahdollisesti estäisi hänet niin paljoa ajattelemasta Jumalan +rakkautta... + +Hän oli tositeossa tehnyt päätöksensä, ja vain heikko pelontunne häntä +pidätti. Jostakin syystä hän kammoksui ruumiillista kuolonkamppailua +— se häämöitti hänelle suurempana kuin sentakaiset kauhut. Myöskin +hän huomasi surkeasti epäröivänsä Clemin jättämistä, edustihan +hänen veljensä niin suurta myötätuntoa ja lohtua, ja heidän eronsa +olisi ikuinen. Ei ollut mitään onnellisen jälleennäkemisen toivoa +vaimentamassa hyvästijätön vihlausta. Clem jatkaisi onnellista, +elämäänsä, kunnes hänen aikansa tulisi mennä taivaaseen — samoinkuin +Polly, Mabel, Nat ja ne muut, hän ei koskaan enää näkisi ketään heistä. +Sillä viime kuukausina oli Robertin vihakehä huomaamatta tullut +ahtaammaksi, kunnes se vihdoin käsitti vain hänet itsensä — jokaisen +muun hän näki lepäävän Jumalan rakkauden lämpimissä säteissä. Hän +yksinään oli heitettynä ulos — syntiensä tähden niinkuin hän ansaitsi. + +Hän karkaisi itsensä — hänen arkailunsa olivat nyt vain itsekkyyttä ja +siis voitettavat. Parasta oli toimia heti. »Mitä teet, se tee pian.» +Aamunsarastuksen ensimmäinen heikko kajo oli kohonnut taivaalle. Hän +ei saisi viivytellä tai muutoin ehtisivät ihmiset liikkeelle. Eikö +hän menisi laisinkaan ulos, vaan hirttäisi itsensä koukkuun oven +takana, kuten Copt Hallin vanha Piper oli tehnyt kymmenen vuotta +sitten. Ei se olisi kauheata niille, jotka hänet löytäisivät rouva +Piper oli saanut pyörtymiskohtauksen. Paljoa parempi olisi, että +hän hukuttaisi itsensä — siitä koituisi kaikkein vähimmän vaivaa, +ja sanottiin sen olevan helpon kuoleman... omituista, että hän niin +kovin arasteli kuoleman tuottamaa ruumiillista kipua. Hänen olisi +parasta hukuttautua lammikkoon. Rother oli tuskin kyllin leveä — hän +saattaisi menettää itsehallintansa ja ponnistella pois; mutta kun hän +kerran olisi kävellyt Bodingmaresin lammikon keskelle (kuten useimmat +hänen säätyisensä naapuriston miehet oli hän uimataidoton), ei hänen +muuta tarvinnut kuin etsiä riittävän syvä kohta. Mutta lehmät joivat +Bodingmaresin lammikosta, ja jollei hänen ruumistaan löydetty nopeasti, +saattaisi hän myrkyttää niiltä veden. Häntä värisytti ajatus, että +ystävälliset, säisyt lehmät, joita hän oli lypsänyt ja hoitanut, +joisivat surmansa hänen tähtensä... Hänen täytyi jättää paperi, jolle +kirjoittaisi ohjeita ruumiinsa löytämiseksi — oli myöskin pari, kolme +muuta seikkaa, jotka hän halusi sanoa... ja joitakuita esineitä, jotka +hän halusi antaa määrätyille henkilöille. + +Hän nousi kankeasti polviltaan ja etsi lyijykynää ja paperia. Hänen +takkinsa taskussa oli lyijykynä, mutta hän ei voinut löytää mitään +paperia. Hänen täytyi käyttää Clemin hänelle lainaaman kirjan — nimeltä +»Croftonin serkut» — tyhjää etulehteä. Se oli tarina, jonka Clem +oli vuosia sitten saanut palkintona pyhäkoulusta ja jonka hän salli +Robertin ottaa mukaansa vuoteelle siltä varalta, että hän yöllä olisi +hereillä ja tuskittelisi. Oli sääli kirjoittaa siihen — mutta hän +kirjoittaisi vain lyijykynällä, joten Clem voi pyyhkiä sen kumilla pois. + +Ei ollut paljoa kirjoitettavaa, sillä jälkisäädöksentekijällä oli +vähän jaettavaa. Campany's Hatchin huutokaupasta kertyneet rahat +olivat annetut Mabelille, ja hänen tarpeittensa vuoksi ei Bob ollut +säästänyt mitään palkastaan. Hänellä oli pari uusia saappaita, jotka +hän halusi lahjoittaa Clemille ne olisivat tälle kylläkin aivan +liian isot, mutta saattoihan sulloa paperia kärkiin; ja herra Beeman +saisi hänen raamattunsa. Kellonsa perineen, joka oli kuulunut hänen +isälleen, jätti hän Pollylle pienokaista varten. Sitten hän pani kirjan +pukeumapöydälle, laskien harjan sen päälle, jotta se pysyisi auki. + +Värejä alkoi nyt hiipiä esille sarastuksesta — vaaleita, valottomia +värejä — vihreää, sinipunervaa ja rusohohteista, — kaikki heikkoja +ja himmeitä taivaalla ja puutarhassa. Kirsikkapuu ei enää riippunut +varjossa, vaan kohotti valkokukkaiset oksansa tummasta hennosta +rungosta. Robertin kurkkua kouristi. Nuo hohtavat oksat, jotka +kohosivat pehmeästä, kukkatuoksuisesta hämärästä, näkyivät vielä +jostakin käsittämättömästä syystä nuhtelevan häntä — ne olivat kuin +Aaronin umppuja ja kukkia kantava viheriöivä sauva. + +Hän palasi huoneeseensa ja puki takkinsa ylleen. Hänen raamattunsa oli +tuolilla sängyn vieressä, ja hän otti sen käsiinsä. Leimuava tuomio... +katsoisiko hän, mitä sillä oli sanottavaa? Eihän sillä hänelle nykyisin +koskaan mitään sanomaa ollut. Hän avasi sen konemaisesti: »Kuka on +ryhtynyt tähän neuvoon Tyrosta, ylvästä kaupunkia vastaan, jonka +kauppiaat ovat ruhtinaita, jonka liikkeenharjoittajat ovat maailman +kunniakkaita? Sotajoukkojen Herra on sen määrännyt tahratakseen kaiken +kunnian ylpeyden.» Tuollaisia kohtia hän aina löysi, jos nykyisin avasi +kirjan sillä ei ollut hänelle mitään sanomaa. Hän selaili lehtiä jouten +ja ne kierähtelivät hänen kädessään kuluneina ja tahraisina kuukausien +tuskasta ja innoituksesta. Mitä tuolla etulehdellä oli? »Minä Albert +Slater olen lupautunut olemaan nauttimatta mitään väkijuomia kuukauden +aikana tästä päivästä lukien, niin totta kuin Jumala minua auttakoon.» + +Nuo sanat oli piirtänyt mies, jonka hän oli tavannut ensimmäisellä +lähetysmatkallaan — tiellä kotiin Goudhurstista. Hän kummeksui, mitä +hänelle lienee tapahtunut — hän ei ollut häntä senjälkeen paljoa +ajatellut. Oliko hän pitänyt lupauksensa? Hän ei sitä koskaan saisi +tietää... Tuo mies oli hänet ensiksi opettanut nukkumaan ulkosalla — +hän muisti yöpymisen heinäru'ossa Cockshotin talon lähellä. Hän oli +senjälkeen viettänyt monet yöt ulkoilmassa... oi, se oli kesä, jota +hän ei juljennut ajatella — tuo ihmeellinen kesä kujilla, kentillä ja +kylissä. Hän oli tuntenut Jumalan rakkauden sydämessään, ja se oli +täyttänyt hänet riemulla, — hän oli ollut mies ilman häävaatteita +iloitsemassa hääsalissa lyhyen ajan ennenkuin hänet heitettiin ulos. + +Hän laski raamatun kädestään. Herra Beeman pitäisi sitä ehkä arvossa ja +surisi häntä joskus — herra Beeman, jonka hääpuku oli niin oivallisesti +tärkkelyksellä jännitetty ja niin hohtavan valkoinen... Hän seisoi ja +katseli Natia. Suutelisiko hän lasta? Ei — se voisi herätä. Hänen oli +parasta lähteä niin meluttomasti kuin mahdollista. Hän toivoi, ettei +päivänsarastus ja ilmaan kohoileva kirsikkapuu olisi tehnyt hänen +mieltään niin murheelliseksi... pian hän olisi poissa niiden luota... +poissa niiden nuhtelusta. Tuuli nousi ja ravisteli ikkunan lyijytettyjä +ruutuja. + + + + +28. + + +Hän riisui kenkänsä mennäkseen portaita alas, istahti sitten +kynnykselle ja veti jälleen ne jalkaansa, huolellisesti nyörittäen ne +jälleen, ikäänkuin hänellä ei olisikaan ollut enää vain muutama sata +metriä käveltävänä elämänsä taipaleella. Päivänsarastus oli nyt alkanut +hehkua — se ei enää ollut vaaleaa kuin kirsikankukat; ensiksi punertui +taivaalle pitkiä rusojuovia, sitten hiipi ambrankeltainen valo Rotherin +rämeille ja leimusi joella, — tuuli kohosi jälleen ja puisteli puita. + +Robert meni ulos vainiolle talon taakse. Sen kunnaalta hän saattoi +nähdä Bodingmaresin kartanon heinärukojen ja latojen keskeltä. +Hetki ennen auringonnousua oli niin kuulakkaan kirkas, että hän voi +erottaa ajan ja ilman kirjavoittamat kattotiiletkin. Omituisessa +auringottomassa hohteessa ja ehdottomassa hiljaisuudessa se oli kuin +joku kangastus — kuin joku unilinna. Sen takana hiukan idempänä oli +rykelmä raitoja ja leppiä lammikkoa reunustamassa; ja etäältä, mutta +hohtaen siinä omituisessa vetisessä kirkkaudessa, joka Rotherin +laaksossa tietää sadetta, erotti hän Kentin mäet ruutumaisine +peltosarkoineen ja hajallisine metsikköineen. Sitten äkkiä nousi +aurinko valaen kentille hulmehtivaa valoa, — vesijuonteet kiilsivät, +talojen ikkunat hehkuivat, metsä näkyi muuttavan väriä, ja lintujen +vaimennettu tirskuna puissa paisui lauluksi. Mustarastaan helähtelevä +sävel kuului orapihlajasta läheltä Robertia; jostakin syystä se +tuntui täyttävän hänet sydäntäsärkevällä kummastuksella... Soimauksen +tunnelma kasvoi; hän oli tähän asti luullut, että Clem oli ollut ainoa +elävä olento, jonka jättäminen häntä todella surettaisi, mutta nyt +hän huomasi, että oli katkeraa erota tästä Rotherin laakson tyynestä +seudusta, joka koko hänen elämänsä ajan oli ollut hänelle niin paljon +ja kuitenkin niin omituisen vähän. + +Hänen kävellessään päivännousussa laajan pellon poikki ja hänen +varjonsa rientäessä hänen edellään kuolemaa kohti tunsi hän toivovansa, +että olisi rakastanut enemmän tätä seutua. Poikana ja nuorena miehenä +hän oli paremmin viihtynyt kapakassa kuin ulkona kedoilla ja oli +kesäilloin lähtenyt kujille vain jotakuta tyttöä halaillakseen. Ja kun +hän oli hyljännyt kapakat ja tytöt, ei hän vieläkään ollut kääntynyt +kedoille — hän kun Luojaa etsiessään arastellen epäili luotuja. Ja +kuitenkin tämä epäilty maaseutu oli ollut hänen lohtunsa kautta +tuon ihmeellisen vuoden... hänen mieleensä muistuivat jalanjäljet +kentiläisten kujien valkoisessa pölyssä, laajat päivänlaskua kohti +kallistuvat vainiot, kuun tavoin yössä välkkyvät lampareet, hämärässä +himmeinä häämöittävät kylät, joiden ääriviivoja elonkorjuun samea +sumu vaimensi, isojen, juhlallisten tähtien luoma loisto, yöäänien +ihmeellinen salaperäisyys — hiipivien eläinten äänien, veden loiskinan, +lintujen liverryksen... + +Hänen ajatustensa ketju liikkui väliin hämmennyksen raskaan kuoren +alla. Ulkonaisesti hän yhä asteli typeränä, melkein eläimellisenä +kunniattoman kuolemaansa kohti karjalammikkoon päin; mutta hänen +rinnassaan kuohui sydän täynnä muistoja, haluja, sekavia päämääriä — +jotka nyt alkoivat jonkun salaperäisen toiminnan kautta vähitellen +pyrkiä kätköistään lähemmäksi pintaa. + +Lammikko sijaitsi noin kolmanneskilometrin päässä Pookwellista +joidenkuiden raitojen ja leppien reunustamana. Isot keltaiset +kurjenmiekat avautuivat nyt ruo'istossa ja päivännousun valo +kellervöitti vedenpintaa. Se oli kauttaaltaan leimuavana hohteena, +ja kun Robert katseli sitä ylhäältä vainiolta, näkyi se yhtyvän +nuhteeseen, jonka hän ensiksi oli tuntenut kohdistuvan itseensä +kirsikkapuun riippuvasta valkoisuudesta ja joka nyt ikäänkuin tuli +jokaisesta puusta, jokaiselta kujalta, jokaisesta pensasaidasta, +lehvästä ja kukkasesta, lintujen kätketystä viserryksestä ja hulmuten +tulvivasta päivännousun rusosta. + +— Menetkö sinä hukuttautumaan, Robert Fuller? Aiotko sinä olla +kuolleena meidän eläessämme? Joutuuko ruumiisi lepäämään vihertyneenä +ja limaisena tuon lammikon pohjalla? Etkö lähde tänä aamuna lypsämään +lehmiä? Etkö mene laittamaan tulta keittiöön? Etkö enää halua nähdä +aurinkoa? Etkö aio mennä pukemaan lapsukaistasi? Kenties se herää ja +itkee nyt, kun se on yksinään. + +Hän seisoi lammen reunalla, näyttäen ahdistetulta ja häpeästä +nolostuneelta. Nuhde näkyi paisuvan hänen ympärillään, osuvan häneen +kedoilta ja päiväpaisteesta — häntä, sokeaa, takaisin kutsuvan +kauneuden nuhde. + +— Kaiken ikäsi olen ollut täällä sinun nähtävissäsi, mutta sinä olet +tuskin koskaan tätä ennen edes vilkaissut minuun; ja nyt kun sinä +katselet — nyt sinä lähdetkin pois. + +— Mutta minä en halua sinua — minä en välitä kauneudestasi. Minä en +huoli mistään ilman Jumalaa. + +— Minä olen sinun Jumalasi. Etkö sinä Minua tunne? + +Kedot ja maatalot ja auringonnousu kutsuivat nyt äänellä, jonka hän +oli kuullut Throwsin kappelissa, äänellä, joka vuosikausia oli häntä +milloin kiusannut, milloin riemastuttanut, raivostuttanut häntä ja +tehnyt hänestä hupsun. + +— Minä olen sinun Jumalasi — etkö sinä Minua tunne? Luulitko Minun +olevan kaukana taivaassa, katselemassa sinua mittaamattoman taipaleen +takaa? Etkö sinä tiennyt, että Minä olen ollut kanssasi kaiken aikaa — +että joka kerta, kun katsahdit kedoille, ystävällisen veljesi silmiin +tai vuoteessa nukkuvaan lapseesi, katsoit Minuun? + +Robertin ohimoita jyskytti, ja paksut valtimot hänen kaulassaan +tykyttivät raskaasti. Tyrmistyksen jäykistävä paino oli poissa — ja +sensijaan hän oli tuntevinaan sydämensä pakahtuvan... + +— Miksi sinä pakenet luotani ja piiloudut kuin tyhmä kettu, joka ei +tunne omaa luolaansa? Miksi et sinä katso ja näe, kuinka kaunis, +kotoinen, uskollinen ja rakastava Minä olen. Sinä et pääse Minulta +pakoon. Vaikkapa astuisit alas helvettiin, niin Minä olen sielläkin. +Minä olen osa sinun murheistasi, niinkuin sinä olet osa Minusta. + +— Mutta, Herra, Sinä olet heittänyt minut ulos. + +— Kuinka Minä koskaan voisin heittää sinut ulos? Minä olen liitossa +sinun kanssasi niinkuin äiti on lapselleen vannoutunut. Vain oman +sielusi sumuissa sinä luulit Minut menettäneesi. + +Liejussa lammikon äyräällä oli lintujen jalanjälkiä — hennot kynsien +jäljet painettuina pehmeään hiekkaan... Robert katseli niitä ja vapisi. +Sitten hän kohotti kasvonsa taivasta kohti, niin että niihin lankesi +päivännousun valo, joka säteili pilvien lomitse ja heijastui ylös +lammikon värähtelystä. Hänen kasvonsa olivat hikikarpaloiden, hänen +tuskanhikensä kostuttamat, ja ne kiilsivät päivännousussa tavoittaen +sitä kuin vettä, kunnes ne kirkastuivat ja hohtivat. + +»Oi, Herra», huudahti hän, »oi Herra!» + + + + +29. + + +»Clem, Bob ei olekaan sytyttänyt tulta.» + +Pollyn nuriseva ääni kuului portaita ylös Clemin korviin hänen +kiinnittäessään housujansa. + +»Ehkei hän ole vielä mennyt alas.» + +»Kello on jo yli kuuden.» + +»Hän on kaiketi nukkunut sikeästi saatuaan hampaansa poisvedetyksi.» + +Clem harppasi parin jalan levyisen sillakkeen yli ja avasi Bobin +oven. Huone oli täynnä päiväpaistetta, jota lankesi vuoteeseen, missä +pienokainen oli tyytyväisenä valveillaan, heilutellen käsivarsiansa. + +»Hän ei ole täällä — hän on siis mennyt ulos.» + +»Hm, tämä on ensi kerta, kun hän on unohtanut tulentekemisen, eikä hän +ole tuonut minulle hiiliäkään.» + +Jokin koski Clemiin. + +»Minä autan sinua», jupisi hän ja meni alas. + +Hän kantoi Pollylle hiilet ja auttoi tätä tulen laittamisessa, ryhtyen +sitten sitä vartioimaan Pollyn rientäessä ylös pienokaista pukemaan. + +Minuuttia myöhemmin hän kuuli parahduksen: + +»Clem!» + +»Mikä on?» + +»Bob on mennyt hukuttamaan itsensä... On kirjoittanut sen tähän... Oi, +mitä meidän pitääkään tehdä?» + +Clem riensi yläkertaan vapisten ja tyrmistyneenä. Hän tapasi Pollyn +seisomassa lipaston ääressä ja pitämässä kirjaa kädessään. Etulehti oli +töherretty täyteen Bobin hataralla käsialalla. + +»En tahdo, että kauemmin kärsitte minun tähteni, minkävuoksi minä +hukutan itseni. Se on helppo kuolema. Älkää siis surko minun tähteni, +rakas Clem ja Polly. Mutta minulla on vaivaa päässäni...» + +»Oi, niinhän sen tehdessään aina sanovat, niinkuin saa lehdistä lukea», +huudahti Polly hysteerisesti. + +Clem seisoi käsivarsi vaimonsa olkapäällä nojaten häneen koko +voimallaan, niin että Pollyn täytyi tukea itseään lipastoa vasten. + +»No, älä pane sitä niin sydämellesi, poikarukka», lohdutti hän; »sehän +oli kai parasta. Hän on onnellinen nyt... sanoo, että me saamme pitää +lapsen... ja hän on jättänyt raamattunsa herra Beemanille...» + +»Sitten hän saa itse mennä sen hänelle viemään!» huudahti Clem +raivoissaan. »Sillä tuolla hän tulee portilla.» + +»Kuka? Herra Beemanko?» + +»Ei, vaan Bob.» + +Clem ryntäsi ovelle vavisten raivosta ja kiihtymyksestä. Murhe oli +vastavaikutuksen voimalla vaihtunut vimmaksi, ja ensi kertaa Robert +näki veljensä tulipunaisena ja kiukusta sähisevänä. + +»Mitä tällä tarkoitat?» huusi Clem. »Mitä tarkoitat säikähdyttämällä +meidät tällä tavoin, — ja sitten kävelet portista sisälle niinkuin +ei olisi mitään tapahtunut? Noilla metkuillasi sinä murrat meidän +sydämemme.» + +Bob seisoi katsoa töllistellen häneen, suu avoinna. + +»Tule sisälle, Bob», virkkoi Polly kyynelsilmin. »Sinun täytyy riisua +vaatteesi, koska ne ovat märät.» + +»Ne on kuivat kuin pouta», huudahti Clement. + +»Olen pahoillani», änkytti Bob; »olen kovin pahoillani teille +tuottamastani säikähdyksestä. Tein parhaani ehtiäkseni kotiin ennenkuin +olisitte nähneet, mitä olin kirjoittanut.» + +»Sinä et siis upottanutkaan itseäsi!» virkkoi Polly. + +»Enpä kai. Lähdin kyllä täältä hukuttautumisaikeissa, mutta päästyäni +rantaan osoitti Herra minulle kauneutensa.» + +Oli lyhyt, vakavatuntuinen äänettömyys. Clem ja Polly katselivat +toisiaan. + +»Hän näytti, että koko maailma oli hänen ja minä sen mukana ja +ettei hän milloinkaan sallisi minun lähteä... ja kaikki tämä minun +tuskani oli aivan sellaista kuin jos heräisi pää vuodevaatteiden alla +päiväpaisteisena aamuna ja luulisi olevan yön.» + +»Siis tarkoitat... tarkoitat, Bob, ettet enää usko olevasi kadotettu?» + +»Minä olin kadottanut Jumalan, eikä hän minua — kaiken aikaahan hän +kutsui minua, enkä minä kuullut, kun olin niin typerä... Pikemmin +lammas puree karitsaltaan pään poikki tai äiti heittää lapsensa +ulos ikkunasta kuin hän työntäisi sielun luotaan. Oi, minä olin +helvetissä... mutta myös hän oli siellä kanssani, vaikken minä sitä +ollenkaan aavistanut...» + +»Merkitseekö tämä kaikki, että sinä olet jälleen kääntynyt?» kysyi Clem +epäilevästi. + +»Minähän käännyin yhdeksättätoista kuukautta sitten — ainakin annoin +itseni silloin Jumalalle, ja vaikka minä tein syntiä, ei hän heittänyt +minua pois; mutta koko tämän ajan minulla oli päässäni kovin typeriä +ajatuksia hänestä, sillä ihan tähän aamuun asti minä luulottelin, että +hän oli vihainen Jumala, leimuavan tuomion Jumala niin sanoaksemme. +Mutta nyt minä näen, että hän on rakkautta... että hän on kaunis. +Hän on kedoilla kasvattamassa kukkia, viserryttämässä lintuja ja +nostattamassa lammikoiden pinnoille sen herttaisen, pienen, valkoisen +kukan... ja hän on paljoa kotoisempi kuin ihmiset luulevatkaan...» + +Clem huomasi veljensä käsien vapisevan hänen seisoessaan leuka pystyssä +tuollaisessa haltioitumistilassa, jollaiset hänellä ennen olivat +tavallisia, mutta joita nyt ei ollut sattunut kuukausimääriin. + +»Mikä sen sinulle osoitti, Bob, — noin yht'äkkiä?» + +»Enpä tiedä. Minä vain seisoin siellä, ja jotakin tuntui särkyvän +sydämessäni — ja sitten minä ajattelin aivan toisin. Olin kuulevinani +äänen minua puhuttelevan — en kauheaa ääntä enkä papillista ääntä, +vaan sellaisen äänen, jolla puhutaan täälläpäin, aivan rauhallisen ja +silaamattoman. Ja se sanoi, ettei Jumala ole suljettuna meiltä pois +taivaaseen, vaan että hän on täällä alhaalla — vainioilla nuoren viljan +ohella ja kedoilla pienokaisiaan hoitelevien eläinten parissa, sinussa +ja minussa, — hänen seurastaan ei pääse pakenemaan — Ja sitten minä +ajattelin raamatun sanoja: 'Jos minä vuoteeni helvettiin rakentaisin, +niin sielläkin Sinä olet kanssani', ja minä käsitin, että siten minä en +koskaan voisi joutua helvettiin, koska ainoa helvetti, jota pelkäsin, +oli elää ilman Jumalaa.» + +»No», sanoi Polly reippaasti, »tuota kaikkea sinun olisi pitänyt +ajatella aikaisemmin ja säästää itseltäsi ja jokaiselta muulta melko +paljon vaivaa. Mutta samapa se, koska olet tullut järkiisi, niin hyvä +on, ja nyt saat auttaa minua valmistamaan aamiaista.» + +Robert totteli häntä auliisti. Clem jäi seisoman kuistille, tuijottaen +raitille mitään näkemättä. Pitkän aikaa hän seisoi nojaten ovenpieltä +vasten, kädet ristissä rinnoilla. Kerran hän sytytti piippunsa ja salli +sen sammua jälleen. Kun Polly oli häntä kahdesti käskenyt, toisen +kerran jokseenkin kiivaasti, meni hän sisälle aamiaiselle. + +Aterioidessa Bob selosti ihmeelliset kokemuksensa vielä +seikkaperäisemmin. Pidättyväisyys oli aina ollut hänessä vain ohimenevä +ominaisuus, ja hän haasteli laajasti seikkailuistaan lammen partaalla, +niin että ainoastaan kielen, varsinkin hänen kielensä asettamat +rajoitukset estivät Clemin ja Pollyn saamasta tietää niistä yhtä paljon +kuin hän itse tiesi. Tämä uusi kokemusten sarja oli heille jokseenkin +yhtä käsittämätön kuin se vanhakin, mutta he näkivät, että hän nyt +oli onnellinen ja että hän oli päässyt epätoivostaan, joten he olivat +kiitolliset — ja koettivat osoittautua mahdollisimman myötätuntoisiksi. + +»Minä tunnen, etten tosiaankaan koskaan voi maksaa Herralle kaikkea, +mitä hän on minulle tehnyt», sanoi Robert. »Minun täytynee kertoa +kaikille ihmisille, että hän on rakkauden Jumala ja pelkkää rakkautta.» + +»Ka, Bob», virkkoi Clem vakavasti, »sinun täytyy jättää muut ihmiset +rauhaan. Et voi jokaisen kääntymyksesi jälkeen mennä saarnailemaan +evankeliumia.» + +»Mutta minä näet saarnasin ankaraa evankeliumia ensi kerralla: minä +julistin, että Kristus kuoli valittujen edestä ja että kaikki muut +palaisivat helvetissä. Kaiken aikaa minä näet esitin Jumalaa väärässä +valossa, ja minun on mentävä se asia korjaamaan.» + +»Sinä jätät sen nyt ainakin toistaiseksi.» + +»Mutta minä en voi sitä jättää, kun kerran olen puhunut hänen +rakkauttaan vastaan. Minun täytyy mennä sanomaan herra Beemanillekin, +että hän on erehtynyt.» + +»Voit mennä sanomaan herra Beemanille mitä ikinä haluat — minä annan +sinulle sitävarten vapaapäivän, — mutta sinun tulee jättää muut +ihmiset rauhaan, jo siitäkin syystä, etteivät ne sitä sinulta nykyisin +sietäisi; sinun on muistettava, että kaikki naapurit ovat sinua +vastaan, Bob.» + +Bob tukki suunsa, mutta Clem tunsi itsensä hänestä vielä varsin +levottomaksi. Hänen veljensä taipumus aikaansaamaan pahennusta +herättävää hälinää kaikesta, mitä hänelle tapahtui, olipa se hyvää +tai pahaa, oli otettava laskuihin, ja hän tiesi, kuinka vaarallinen +saattoi olla tuo hytkähdyttävän haltioitunut mielentila, jossa hän sen +erilaisuudesta huolimatta näki Bobin nyt olevan. + +»Meidän täytyy pitää häntä silmällä pari päivää», sanoi hän jälkeenpäin +Pollylle, »Hänen muka täytyy kertoa kaikki jokaiselle.» + +»Kyllä hän olisi aikamoinen pöllö, jos taas aloittaisi sen kaiken +uudestaan.» + +»Sitäpä minä juuri sanon — koko naapuristo on häntä vastaan, kuten +luonnollista onkin; ne eivät häneltä enempää sellaista siedä.» + +»Eivät suinkaan — ja oletko kuullut että Hanna Iden on palannut?» + +»En, — onko hän?» + +»On ja Darius myös. Mandie Pont kertoi minulle. Jos Bob näkee Hannan, +niin ehkä sekin sotku alkaa uudestaan.» + +»Bob on häneltä turvassa, siitä olen aivan vanna.» + +»Minä en ole. Sellaisesta miehestä kuin Bob ei missään suhteessa voi +olla aivan varma. Minä en soisi hänen nytkään sitä Hannaa paljoa +näkevän.» + +»Sinä puhut naisten tapaan, muijaseni, — luulet, ettei kukaan meistä +voi koskaan täydellisesti päästä irti jostakusta teistä. Mutta Bob on +kunnon mies, ja vaikka minä toivoisin hänen uskontonsa olevan hiukan +tyynempää, arvelen, että se on hyvä uskonto ja pitää hänet oikealla +tiellä.» + +»Sitten se tekisi nyt, mitä se ei ennen tehnyt. Joka tapauksessa olen +iloinen, että hän on jälleen reipastunut ja katselee asioita hiukan +luonnollisemmalta näkökannalta. Ensiksi hän ei muuta kuin murehti, +että jokainen oli menossa helvettiin, paitsi hän itse, ja sitten hän +murehti, ettei kukaan mennyt helvettiin, paitsi hän. Nyt hän näkyy +saaneen järkevämmän vakaumuksen. Mutta, kuten sanot, täytyy meidän +pitää häntä silmällä, eikä luullakseni haittaisi, että hän jäisi minun +luokseni täksi aamuksi perkaamaan hillomarjat.» + + + + +30. + + +Clem jätti Bobin kernaasti vaimonsa pariin. Hänellä oli tänä aamuna +liian paljon hommaa pitääkseen Bobia silmällä, ja hän saattoi luottaa +siihen, että Polly osasi estää hänen veljensä millään tavalla +tekemästä itsestään narria. Kunhan Bob vain käyttäytyisi sopivasti ja +pysyisi levollisena, saattaisivat asiat kääntyä nyt parempaan päin. +Ainakin hän nyt oli onnellinen ja järkevä — järkevämpi kuin oli ollut +kääntymyksestään asti. Kunhan hän vain tätä jatkaisi, niin ehkä Mabel +nähtyään, kuinka hänen miehensä oli parantanut tapansa, voisi jonkun +ajan perästä ajatella palaamista hänen luokseen... + +Näin maalaili Clemin mielikuvitus hohtavia tauluja hänen ahertaessaan +työssään sinä aamuna ja hänen kävellessään kylään, jossa hänen oli +käytävä Pepperin luona hevoskaupoissa, — tauluja, jotka kaikki tyynni +tummenivat hänen palatessaan kartanolle ja tavatessaan Pollyn häntä +siellä odottelemassa. + +»Hän on tullut herra Robertia hakemaan», selitti Pickdick. »Minä +sanoin, että te olitte mennyt kirkonkylään ja että hän kenties oli +teidän kanssanne.» + +Clem huokasi. + +»Minä en ole häntä nähnyt. Miksi et pitänyt häntä paremmin silmällä, +Polly?» + +»Minä vain juoksin katsomaan munia sillä välin, kun vesi kiehui, ja +hän perkasi pieniä vihriäisiä karviaismarjoja — ja palatessani hän oli +poissa, kun oli saanut marjat peratuiksi; minä siis ajattelin, että +ehkä hän olisi kartanossa.» + +»Häntä ei ole näkynyt täällä tänä aamuna», sanoi Pickdick + +»Sitten en voi ymmärtää, mihin hän on mennyt.» + +»Minä kyllä voin», sanoi Clem, taaskin huoahtaen. + +Hän oli muistanut, että tänään oli Salehurstissa markkinat. + +»Mihin sitten?» + +»Se pahuksen hupsu on lähtenyt Salehurstiin. Hän kertoilee siellä +niille juurta jaksain uudesta kääntymyksestään. Lempo soikoon! Mikset +pitänyt hänestä vaaria, muijaseni?» + +»Minä poistuin vain viideksi minuutiksi — enkä voinut aavistaakaan, +että kukaan ihminen olisi voinut ne karviaismarjat niin nopeasti +perata.» + +»No, minun täytyy joka tapauksessa lähteä hänen perästään; ihmiset +eivät siedä hänen saarnailuaan kaiken sen perästä, mitä on tapahtunut, +— tekevät kenties hänelle jotakin pahaa.» + +»Odota, kunnes olet syönyt päivällisesi, Clem.» + +»Ei — minä lähden nyt ja pakotan hänet käyttäytymään järkevästi, jos +voin. Hän on muutamissa suhteissa kuin lapsi, se Bob, ja pelkään, että +hän saattaa itsensä ikävyyksiin.» + +Hän lähti heti. Päivä oli kuuma, mutta hän astui ripeästi ja oli pian +ehtinyt tienhaaraan Salehurstin ulkopuolelle. Oli vain pikkumarkkinat, +eikä hän vielä ollut tavannut ketään, mutta täällä hän näki +linjaalirattaiden tulevan häntä vastaan. Ajaja huusi hänelle matkan +päästä: + +»Tekö siellä, herra Fuller?» + +»Minä kyllä, herra Cox.» + +»Olin tulossa teitä noutamaan — veljenne on taas aloittanut +saarnailemisensa, ja pelkään, että sattuu ikävyyksiä.» + +»Minä olin juuri matkalla häntä etsimään.» + +»Hypätkää sitten kärryihin, niin minä kyyditsen teidät paikalle.» + +Clem astahti pyörälle ja hyppäsi ajopeleihin. Cox käänsi hevosensa pään +Salehurstia kohti. + +»Minä tiesin, että ainoastaan te kykenisitte hänet estämään, +minkätähden päätin lähteä teitä noutamaan. Minä tein parhaani, mutta +hän oli niin innokas kertomaan niille kaikille jostakin ihmeellisestä +asiasta, joka oli hänelle tapahtunut; hän ei näkynyt ollenkaan +ajattelevan, etteivät ihmiset siedä semmoista hänenlaiseltaan — pyydän +anteeksi.» + +»Bob on mainio mies», virkkoi Clem, »mutta hänen sietäisi olla +järkevämpi». + +»Nähtävästi hän on jälleen tullut uskovaiseksi», sanoi Cox. »Olin +kuullut, että hän oli kaiken sellaisen lopettanut, koska luuli olevansa +kadotettu. Mutta nyt hän sanoi, että Jumala näyttäytyi hänelle jälleen, +rakkauden Jumalana, ja mitä muuta lienee sanonutkaan. Ihmiset eivät +sitä siedä.» + +»Olivatko alkaneet käydä raa'oiksi?» + +»Oh, ainoastaan jotkut hänelle huutelivat... Mutta ne mustalaiset +ovat jälleen liikkeellä; minä näin Darius Ripleyn kuuntelemassa, +ja Dariushan on uhannut kostaa Bobille, että tämä toimitti hänet +seitsemäksi kuukaudeksi kruunun muonaan.» + +»Minä en ole siitä kuullut; eikä muuten Bob häntä telkien taakse +toimittanut — hänet vangittiin koiranvarkaudesta.» + +»Niin mutta jollei Bob olisi aiheuttanut sitä hälinää ja poliisit +saapuneet, niin ei Ripleytä olisi pidätetty. Sen Bobin jutun yhteydessä +poliisit pääsivät hänen jäljilleen. Jos tapahtuu jotakin ilveilyä, +niin Darius tekee sen pahemmaksi — ja sitäpaitsi on muita mustalaisia +liikkeellä.» + +Clem näytti säikähtyneeltä. + +»Luuletteko, että — että ne tekisivät hänelle jotakin pahaa?» + +»Oh, älkää olko huolissanne, — pahin, mitä ne tekisivät, olisi, että ne +uittaisivat hänet.» + +»Minä en salli Bobia uitettavan.» + +»Kenties ehdimme ajoissa sen estääksemme — eipä niin, että voisimme +mitään, jos rymäkkä on alkanut, mutta jos ne vain ilkkuvat ja huutavat +ja te saatte Bobin perääntymään...» + +»Hän ei minun tähteni peräänny... Mitä tuo on?» + +»Missä?» + +»Tuolla alhaalla nevalla — ikäänkuin joukko ihmisiä juoksisi.» + +»Se on sitä — siellä ne ovat. Taidamme tulla liian myöhään, ehkä ne +ovat käyneet käsiksi veljeenne.» + +Hän pysähdytti äkkiä hevosensa, ja he molemmat hyppäsivät rattailta. He +olivat juuri ehtineet sillalle aseman mäen alapuolelle, missä Rother +juoksee tien alitse ja kääntyy pohjoiseen Dudwellin jokea kohti. +Puolisen kilometrin päässä oli pieni vierivä ihmisjoukko liikkumassa +rämeellä. Keskusta oli hyvin tiivis, taaja, tumma ryhmä, mutta sivuilta +se harveni ja hajaantui, kutistui ja laajeni, vaihdellen muodoltaan +ympyrästä pitkäksi soikioksi. + +Clem ei eläessään ollut juossut niin nopeasti — hän jätti kauaksi +taakseen Coxin, joka oli hiukan kömpelömpi. Hän saavutti kansajoukon, +kun se vielä oli jonkun matkan päässä paikalta, missä Rother laajenee +ja syvenee Bugshullin myllyn yläpuolella. Oltiin ilmeisesti matkalla +myllylammikolle. Clem ei voinut erottaa huutoja, vaan sekavaa melua +ja raskasta juoksuntöminää, ikäänkuin silloin, kun Salehurstin +»yhdistyneet» ryntäävät kentällä jalkapallokilpailussa ja Etchinghamin +joukko perääntyy asemiltaan heidän edellään... Ensiksi hän tunsi +jotakin huojennusta havaitessaan, että heitä oli niin vähän; eiväthän +toki Salehurstin säädylliset tilalliset voisi yhtyä moiseen ilveilyyn, +vaikka sen ehkä sallisivatkin, — mutta kun hän pääsi heitä lähemmäksi, +huomasi hän, että hänelle olisi melkein yhtä toivotonta taistella +kahtakymmentä kuin kahtasataakin miestä vastaan. Siinä oli markkinaväen +raaempaa ainesta — mustalaisia (joiden joukossa hän ei kuitenkaan +nähnyt Dariusta), nuoria räyhäileviä työmiehiä ja maalaisrenkejä sekä +pari, kolme pienemmän vuokratilallisen poikaa. + +»Seis», huusi Clem, »seis!» + +Kukaan ei hänestä välittänyt, eikä hän muuta voinut kuin juosta +toisten rinnalla läähättäen ja rukoillen. Keskustana oli tiiviisti +yhteenlyöttynyt joukko — siellä ei ollut mitään rynnistelyä; kaiketikin +Bob alistui kohtaloonsa, joko valtioviisaudesta tai luultavammin +vakaumuksesta. + +»Seis!» huohotti Clem. »Päästäkää hänet irti. Hän ei ole tehnyt teille +mitään pahaa. Te olette kirottu räyhääjäjoukko.» + +»Pidä kitasi kiinni», sanoi Stan Shovell juostessaan lähellä, »tai ehkä +me paiskaamme sinut hänen perästään». + +»Lopettakaa, herra Clem», hillitsi Cox, joka nyt oli heidät +saavuttanut. »Hyödytöntä puuttua asiaan. Ne eivät tee veljellenne +mitään pahaa, jos hän menee tyynesti.» + +»Ne hukuttavat hänet.» »Ei, eivät ne sitä tee — ne vain aikovat häntä +hiukan uittaa, mikä tekee hänelle äärettömän hyvää, meidän keskemme +sanoen.» + +»Voi kamalaa», huohotti Clem, »voi kamalaa!» + +He olivat vihdoinkin päässeet lammikolle — sille laajentumalle, johon +kuvastuu Bugshullin mylly lombardilaisine poppeleineen. Ratas ei ollut +käynnissä, joten ei ollut vaaraa, että Robert painuisi veden alle ja +hukkuisi, mutta Clemiä raivostutti ajatus siitä, mitä tapahtuisi. Hän +äkkäsi äkkiä veljensä, horjuvan, pörröisen miehen... ja sitten Robert +hänen kauhukseen aikoi rynnistellä. Kylmän ulapan näkeminen, jonka +syvyyttä hän ei tuntenut, täytti hänet kuolettavalla pelolla. + +»Päästäkää minut!» parkui hän. »Päästäkää minut!» Clem ryntäsi häntä +kohti, mutta häneen tarttuivat Haiselmanin Cox ja Stan Shovell. Hän +taisteli heitä kumpaakin, niin ystävää kuin vihollistakin, vastaan yhtä +vimmatusti. Sitten kuului äkkiä iso molskahdus, ja hän asettui. + +Vallitsi hetkisen äänettömyys. Jokainen tuijotti paikkaan, mihin Robert +oli hävinnyt. Vesi leveni yhä laajemmissa renkaissa... + +»Hän on hukkunut», huudahti Clem. + +Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä Robert näyttäytyi, seisoen +vyötäisiinsä vedessä hullunkurisena kuvatuksena, hiukset riippumassa +silmille, ja vesi valui hänen suustaan, kun hän kakisteli ja +pärskytteli. + +Äyräällä seisovat miehet purskahtivat äänekkääseen nauruun. + +»No, Robert Fuller — saarnaa nyt meille Jumalan hyvyydestä.» + +»Oletko pelastettu?» + +»Hän on ainakin pesty.» + +»Vetäkää hänet maalle ja työntäkää uudestaan veteen.» + +»Ei — hän on saanut kyllikseen.» + +»Kolme kertaa on oikea annos.» + +»Tarttukaa häneen kepillänne, hän ei voi päästä pois.» + +»Ei, seisokoon hän tuolla ja saarnatkoon meille.» + +»Hän sanoo, että Jumala on kaikessa. Oletko tavannut hänet vedestä, +Bob?» + +Robert avasi suunsa. + +»Nyt hän aloittaa.» + +Verivirta syöksähti äkkiä Robertin suusta. + +»Hyväinen aika, olette häntä loukanneet!» + +»Auttakaa hänet maalle — emme saa häntä tappaa.» + +»Ei se mitään — hänen nenänsä vain vuotaa verta.» + +»Ei — sitä tulee sisuksista. Hän ei olisi saanut sillä tavoin +rynnistellä.» + +Robert ponnisteli hitaasti vedestä rantaäyrästä kohti, tarttui kahteen +ruohontöppääseen kiskoakseen itsensä ylös ja kaatui sitten tunnottomana +kasvoilleen ollen vielä puoliksi vedessä. + + + + +31. + + +Hänet tuotiin kotiin Coxin rattailla tämän ja Clemin väliin tuettuna. +Hän sanoi voivansa paremmin, mutta heidän Pookwelliin päästessään +olivat hänen kasvonsa harmaat. Jättäen hänet Clemin ja Pollyn huostaan, +Cox ajoi noutamaan lääkäriä. + +Clem auttoi veljeään riisumaan märät vaatteensa ja hoivasi hänet +vuoteeseen. Jotkut liikkeet näkyivät tuottavan hänelle suurta, +tuskaa, ja Clem pelkäsi, että joku sisäelin oli vioittunut. Hänen +levottomuuttaan ja sääliään sumensi yhä vimma; hänestä tuntui, ettei +hän koskaan voisi unohtaa vaikutelmaa, jonka sinä päivänä oli saanut +lähimmäisistään, ettei enää koskaan voisi heitä kohteliaasti tervehtiä +torilla. Tosin kyllä oli Bobin pyöveleinä ollut vain kourallinen +roskaväkeä, mutta arvokkaat maanviljelijät ja ammattilaiset olivat +seisoneet vieressä ja sallineet heidän tehdä, mitä halusivat; he +olisivat melkein varmaan voineet ehkäistä heidät, jos olisivat +tahtoneet, mutta — Coxia lukuunottamatta — he eivät olleet tahtoneet, +olivat luultavasti mielellään nähneet Bobia rangaistavan... »Uittaminen +tekee hänelle erinomaisen hyvää», oli myöskin Cox sanonut. + +»Älä näytä noin hurjalta, poikaseni», virkkoi Bob, Clemin peittäessä +hänet lakanalla jännitetyin vapisevin käsin. »Sehän oli tarkoitettu +vain kujeeksi, minä kuulin useimpain heistä vain laskevan törkeää +leikkiä.» + +»Kaunista leikkiä — samanlaista kuin koira leikkii lampaita +hätyytellessään.» + +»No, sen mielestä se on leikkiä kumminkin.» + +»Miltä tuntuu nyt, Bob?» + +»Hiukan omituiselta... Minä tunnen tuskaa.» + +»Tohtori saapuu tuossa tuokiossa.» + +Lääkäri tuli ja tutki Bobia. Pari kylkiluuta oli taittunut ja +lisäksi oli sisällisiä vammoja. Tuska kävi joka minuutti yhä +sietämättömämmäksi, ja ennenkuin lääkäri lähti, antoi hän hänelle +jotakin unilääkettä. + +»Luuletteko hänen tulevan pian paremmaksi?» kysyi Clem-poloinen, kun he +olivat lähteneet huoneesta. + +»Pelkään, että hän on pahoin loukkaantunut. Enhän voi sanoa mitään +varmasti — hän on nuori ja vahva, — mutta luulen, että minun tulee +valmistaa teitä siihen, että tauti saa vakavan käänteen.» + +»Tarkoitatteko, että hän kuolee?» + +»Hän on varsin suuressa vaarassa. Otatteko te ja vaimonne hoitaaksenne +häntä? Minä lähetän tänne illalla piirin sairaanhoitajattaren — voidaan +tarvita ruiskutuksia.» + +Clem istahti kurjana portaille. + +»Reipastukaa», kehoitti lääkäri, »hän saattaa toipua». »Sellainen +menettely on häpeällistä — hiton häpeällistä.» »Olen aivan samaa mieltä +kanssanne, ja teidän sijassanne minä hänen toinnuttuaan yrittäisin +ottaa selvää, tietääkö hän, keitä ne olivat, jotka hänet tällä tavoin +runtelivat. Jonkun tulisi siitä joutua vankilaan. Itse ette kai paljoa +nähnyt?» + +»En — ainoastaan uloimmat heistä. Minä näin pari, kolme, juuri kun +he kaikki pötkivät tiehensä, sittekun Bobille oli käynyt huonosti, +mutta siinä metakassa ei tietysti voinut saada selvää, mitä oikeastaan +tapahtui.» + +Lääkäri tuumi, tulisiko hänen ehdottaa, että lähetettäisiin noutamaan +potilaan vaimoa, mutta hän tiesi, että asia oli arka, ja jätti sen siis +nuoren Fullerin harkintaan. + +Clem jutteli siitä Pollyn kanssa, ja he päättivät heti lähettää +noutamaan Mabelia. Kaikesta huolimatta oli hän edelleenkin Bobin vaimo +ja kaikki sovinnaiset perinnäistavat vaativat, että hän nyt tulisi +Bobin sairasvuoteen ääreen. + +Mabel sai siis pian sähkösanoman, jollaisia hän itse oli niin kerkeä +lähettelemään, ja seuraavana aamuna hän oli Pookwellissa, kovin +kuumeisena ja kyyneltyneenä, mutta aivan lempeänä Bobia kohtaan, joka +nyt oli voittanut puolelleen koko hänen ruumiillisen säälinsä. + +Hän lepäsi omituisen murtuneessa asennossa vuodevaatteiden alla, +jotenkuten osoitti hänen asentonsa täydellisesti särkynyttä ruumista. +Hänen poskillaan oli kaksi kovaa punaista väritäplää, ja silmät +kiiluivat levottomina. + +»Terve, Mabel...» sanoi Bob hänet nähdessään, mutta hän ei näkynyt +kykenevän enempää puhumaan. Mabel istui hänen vieressään kymmenkunta +minuuttia, pidellen hänen kättänsä, nousi sitten lääkärin tullen ja +suuteli hänen kuumaa poskeaan ennenkuin lähti. + +Seuraavat kaksi vuorokautta pidettiin häntä varsin paljon rohtojen +vaikutuksen alaisena, sillä tuska oli kova. Parina selkeänä välihetkenä +hän puhutteli Clemiä. Kerran hän sanoi: + +»On hyvä Mabelille, että minä kuolen, — en laisinkaan ajatellut sitä +muuttaessani mieleni hukuttautumisestani... ehkä minun olisi pitänyt +muistaa häntä, mutta sydämeni oli niin täynnä, etten voinut ajatella +muuta kuin kuinka ihanaa oli elää kauniissa maailmassa.» + +Toisella kertaa hän pyyteli anteeksi veljeltään: + +»Minä tiedän, ettet sinä ja Poll olisi suoneet minun lähtevän puhumaan +ihmisille siitä, mitä minulle oli tapahtunut... mutta istuessani tuolla +auringon paistaessa minuun ja pieniin viheliäisiin karviaismarjoihin +lautasella... ja kun näin ulkona sinisen taivaan ja valkoiset ja +keltaiset kukkaset... silloin tuumin, että minun täytyi mennä kertomaan +jokaiselle, että Jumala on rakkaus ja että kaikki ihana on osa hänen +rakkaudestaan ja ettei oppi vihasta ja helvetistä ja muista kauheista +asioista ole totta... Hän sanoi: 'Katsokaat liljoja' — sehän merkitsee: +'katsojaa kukkia — satakaunoja, päivänkakkaroita, maitokeijuja ja +muita...'» + +Clem ei voinut saada häneltä mitään tietoja, jotka olisivat voineet +johtaa hänen hätyyttäjiensä vangitsemiseen. + +»Sehän oli heidän karhunleikkejään... he olivat kuin vasikkajoukko... +Minä en pannut merkille ketään erikoisesti — ja olihan se vähän omakin +syyni... minun ei olisi tullut niin rynnistellä... mutta minä pelkäsin +niin kauheasti hukkumista.» + +Kun toisen päivän illalla kävi varsin varmaksi, että hän kuolisi, kysyi +Clem häneltä, halusiko hän Clemin ja Pollyn pitävän lapsen, yhä sillä +edellytyksellä, ettei Mabel sitä tahtonut, mikä oli luultavinta. + +»Tietenkin te saatte hänet pitää. Hän on enemmän teidän kuin minun.» + +»Bob — ethän tahtone — tahtoisitko, että kasvattaisimme hänet sinun +uskonnossasi?» + +Robert oli hetkisen ääneti, katsellen vaaleata taivasta, jonka lävitse +kuulsi sammuva auringonlasku. Sitten hän sanoi hitaasti: + +»Jos tiedätte helpomman tien Jumalan luo kuin mitä omani on ollut, niin +neuvokaahan se hänelle.» + +Clem tunsi jotakin kovaa ja tukehduttavaa nousevan kurkkuunsa. Hän +ojensi kätensä ja laski sen Bobin kädelle, joka oli aivan ruskea ja +känsäinen, mutta nyt oli omituisen avuton hänen omansa alla. + +»Oi, Bob, tuntuu sanomattoman kovalta, että sinä kuolisit keskellä +toukokuuta.» + +»Epäilemättä se tuntuu kovalta, koska minä olen saanut takaisin +elämänhaluni, kuten sinä sanoisit... ja, Clem, minusta tuntuu kauhean +kummalliselta, kun tämä tuska ja tohtorin antamat rohdot ja kaikki... +Enkä tahtoisi kuolla, se peloittaa minua, — mutta minusta tuntuu, että +jos menen Herran Jumalan luo, niin menen kaiken sen keskelle, mikä +on elävää... Jos olen hänen kanssaan, niin en koskaan voi menettää +toukokuuta... Oi, kun ajattelen, kuinka hän kutsui minua kaikki nämä +menneet vuodet ja minä juoksin pois säikähtyneenä kuin typerä lammas, +— sanoin näyttäväni hänelle... Oi, kyllä hän on näyttänyt minulle — +saavuttanut minut ja vienyt minusta voiton. Hän voisi nauraa minulle +iankaikkisesti.» + +Ja sairasvuoteeltaan yhtyi Bob heikosti Jumalan nauruun. + +Clem luki hänelle raamattua silloin tällöin, muttei hän jaksanut +paljoa kuunnella, ja lopun lähestyessä — kolmantena iltana — hän +oli aivan tiedoton armeliaan lääkkeen vaikutuksesta. Clem, Mabel, +Elizabeth ja Polly, viimemainitulla pikku Nat sylissään, olivat +huoneessa hänen kuollessaan. Muttei hän nähnyt ketään heistä. Oli +hämärä, toukokuun lämmin usva riippui puutarhassa, puut ja kukkaset +olivat liikkumattomina harmaassa valossa. Robert virui vuoteessa, +kasvot ikkunaan päin, hengittäen raskaasti. Äkkiä hän vavahti +hiukan, hengitys muuttui hetkiseksi luonnollisemmaksi, ja hän jupisi +joitakuita epäselviä sanoja, jotka kuulostivat kuin hän olisi +virkkanut »kummallisia unia» ja »puiden varjoja tiellä». Sitten hänen +hengityksensä kerääntyi syväksi huokaukseksi... ja lakkasi. + + + + +32. + + +Hänet haudattiin Throwsin kappelin kirkkomaahan, jossa hänen isänsä +lepäsi. Hautajaiset tapahtuivat varhain aamulla, sillä omaiset eivät +halunneet »kansajoukkoa töllistelemään». Salaisuus säilyi hyvin, eikä +haudalla ollut muita kuin sukulaiset. + +Paikkakuntalaisten mielipide Robertista oli melkoisesti lieventynyt. +Hänellä oli parempi maine kuoltuaan kuin hänellä oli ollut koskaan +eläessään. Tämä saattoi osaksi johtua siitä, ettei hän ollut sanonut +tai tehnyt mitään vainoojiensa vangituttamiseksi. Hän oli kuollut +syyttömänä uhrina, vaikka muutoin epäkunniakkaasti. Pidettiin +tietenkin tutkinto, mutta se ei johtanut muuhun kuin lausuntoon, että +»joku tai jotkut tuntemattomat henkilöt olivat syypäät miesmurhaan». +Kukaan todistajista, jotka jotenkuten selvisivät ruumiintarkastajan +kysymysverkosta, ei tahtonut tunnustaa vainajaan koskeneensa. »Siinä +oli joukko miehiä ilveilemässä eikä tietysti voinut nähdä miten kaikki +kävi.» Lopuksi oikeus peruutti syytteen Robertin taposta, selittäen +asian törkeäksi leikiksi, — »liian pitkälle mennyttä pilaa» oli +otsikko, jonka alla paikalliset sanomalehdet asiasta kertoivat. + +Illalla ennen hautajaisia olivat Clem ja Polly sisustaneet haudan +myöhäisillä kevätesikoilla, käenkaalilla ja voikukilla. Ne olivat +vielä jokseenkin tuoreita, kun Bobin arkku laskettiin niiden päälle, +koristettuna kahdella seppeleellä erilaisista valkoisista tekokukista, +sidottuina mustilla hamppusäikeillä. Toinen niistä oli leskeltä, +toinen muilta omaisilta. Ne tiesivät melkein haaveellisen aulista +tuhlaavaisuutta, koska ne olivat haudattavat ruumiin kanssa, sillä Jim +toivoi, ettei Bobin kumpua millään ehdolla tehtäisi silmäänpistäväksi +hautajaiskoristuksilla — »ehkä myöhemmin, kun ihmiset ovat hiukan +unohtaneet, voimme pystyttää kiven». Niinpä nämä kaksi kukkakauppiaan +keinotekoista mestarinäytettä menivät hautaan kuin joku muinaisaikainen +uhri vainajille. »Alati surevalta leskeltä — ei menetetylle, vaan +ennemmin poistuneelle» ja »Hellimmin tervehdyksin ja myötätunnoin +äidiltä, Jimiltä, Maryltä, Clemiltä ja pikku Natilta isälle, joka on +mennyt enkelien pariin». + +Oli synkähkö aamu; kalpeita valoviiruja näkyi harmaalla taivaalla. +Orapihlaja esiintyi melkein huikaisevan valkoisena matalalla riippuvia +pilviä vasten, ja voikukkaketojen kellervyyttä tummensivat kesäkuun +varhaiset hierakat. Vieno tuuli huokuili Rotherilta tuoden mukanaan +salaperäistä veden tuoksua. + +Herra Vine seisoi haudan pääpuolella ja lausui rukoukset, joihin +sisältyivät kaikki muut paitsi Robert. Mabel seisoi lähinnä häntä, +suruharsot liehuen tuulessa. Hän näytti varsin sirolta ja sievältä +surupuvussaan, joka oli kalliilla hihnalla ostettu Bulverhythestä. +Kyyneleet heruivat hänen silmäkulmistaan... jostakin epämääräisestä +syystä hänellä oli rukouskirja kädessään. Pollykin itki, mutta Clemin +silmät olivat aivan kuivat; hän näkyi itkeneen kaikki kyyneleensä +neljänä kaameana päivänä Robertin kuoleman ja hautajaisten välillä... +Nyt häntä liikutti enää vain yksi tunne — suuttumus Marya kohtaan +siitä, ettei tämä ollut ostanut uutta surupukua, vaan käytti sitä +vanhaa ja tiukkaa, joka hänellä oli ollut isän hautajaisissa... +Kaiketikaan hän ei katsonut maksavan vaivaa Bobin tähden tuhlata +rahoja. Clem ja Polly olivat säästelemättä pukeutuneet ihkasen +uusiin mustiin vaatteisiin kiireestä kantapäähän. Tavallisen +kankean, matalakupuisen huopahattunsa asemesta oli Clemillä +pehmeäreunainen hattu, jossa hän villatukkaisine päineen näytti +italialaiselta posetiivinsoittajalta... Hän hypisteli ja rutisteli +sitä hansikkaittensa mustilla kiiltonahkasormilla, kun hän siinä +tuijotti Maryyn, jonka röijyä kiinnitti hänen laajalle povelleen iso, +maahanpaniaistuntuinen hakaneula... + +... Ja tuossa haudassa lepäsi Bob, joka oli istuskellut sänkynsä +laidalla isossa, matalakattoisessa huoneessa kertoillen hänelle +_miehen_ elämän salaisuuksia ja seikkailuja, — Bob, joka oli herättänyt +pahennusta »Woolpackissa» ja »Royal Georgessa», pannut vetoa +shillingeissä ja juonut tuopittain, pelannut Lingfieldin kilpa-ajoissa +mustalaisten kanssa, lainaillut Clemin rahoja... ja rakastanut Hanna +Ideniä... Ja Clem oli katsellut Bobia, kun hänet oli iskenyt maahan +polvilleen se voima, jota hän kerran oli uhmannut, kunnes hänen +entisestä ylpeydestään ja korskeudestaan ei ollut enää mitään jäljellä +ja hän oli päättänyt päivänsä sen pienen veljen palvelijana, jota hän +oli opettanut ja halveksinut. Tähän tomuun oli päättynyt _miehen_ +retki, tälle yksinäiselle vuoteelle oli _rakastaja_ vaipunut... + +Hänen ajatuksensa olivat harhailleet pois Marystä ja tämän virheistä, +ja kun ne palasivat, havaitsi hän hautajaissaaton olevan hajoamassa. +Tällä kertaa ei ollut mitään ajureita tilattu; he kävelivät kaikki +takaisin ryhmissä ja parittain — ensimmäisinä Mabel ja Elizabeth, +sitten Jim; Harry Wheelsgate ja Mary, ja kaikkein viimeiseksi Clem +ja Polly hiukan arkoina herra Vinen seurassa, joka käveli heidän +kanssaan kadun päähän asti. Hän jutteli ilmasta ja sadosta ikäänkuin +poloinen Bob, joka oli ylinnä heidän ajatuksissaan, olisi jotenkuten +muuttunut sopimattomaksi puheenaiheeksi, — ja Clem tiesi, että ne +kotonakin puhuisivat ilmasta ja sadoista ja ettei Bobin nimeä koskaan +heidän keskuudessaan mainittaisi muuten kuin alasluoduin silmäluomin ja +kuiskaillen. + +»Niin, te voitte pian leikata jokivainion... toivottavasti ei +hierakasta ole samaa kiusaa kuin viime vuonna... Jääkää hyvästi.» + +Herra Vine puristi heidän käsiään kylään tullessa, jossa hänen +huvilansa oli. Hän piti heidän käsiään hiukan kauvemmin kuin oli +välttämätöntä, lausuakseen heille myötätuntonsa ja sanoakseen +puhuneensa sadosta vain siksi, ettei ollut aivan varma, halusivatko he +Bobista haastella... + +Hänen lähdettyään Clem pani käsivartensa Pollyn kainaloon. Toiset +olivat ehtineet kauaksi edelle. + +»Oi, Poll...» sanoi hän. + +»Älä tuskittele, rakkaani.» + +»Minä en voi sitä auttaa... kun ajattelen häntä... kuinka hänellä +oli tapana kävellä tätä tietä kädet taskuissa ... ja aina niissä +ruudullisissa housuissaan.» + +»Pelkään muistelevasi häntä tavalla, jolla hän ei soisi sinun häntä +muistelevan.» + +»Kenties.» + +»Hän soisi sinun pikemmin muistelevan häntä senjälkeen, kun hän oli +oppinut parempaa.» + +»Hän oli kunnon mies, Poll. Tiedän, että ihmiset ovat täällä häntä +vastaan ja ettei hänen omaisillaankaan ole paljoa hänen puolestaan +sanottavaa... Niin, mitä ikinä hän tekikin, eläen tai kuollen, hän +ei osannut olla tekemättä sitä kammottavasti... mutta hän oli hyvä +ihminen, paras, jonka olen tuntenut.» + +»Epäilemättä», virkkoi Polly; »jos Bobilla vain olisi ollut järkeä, +olisi hänestä voinut tulla pyhimys ja marttyyri — ken tietää? Hänessä +oli ainesta sellaiseen; mutta hänellä ei ollut järkeä... Jos hän olisi +ollut järkevämpi, olisi hän nyt elossa.» + +»Mutta hän teki, minkä uskoi oikeaksi.» + +»Juuri senvuoksi säälittää, ettei se ollut järkevää. Mutta älähän +sentään häntä kovin sure, rakkaani. Meillä on kotona hänen pieni +poikansa meille kummallekin iloksi ja lohdutukseksi.» + +Hänen silmänsä kirkastuivat, ja hän veti Clemin käsivarren lähemmäksi +rintaansa vasten. Sitten he kiirehtivät askeleitaan, sillä ohut +sadekuuro rapsautteli pisaroitaan pölyyn. + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75595 *** |