diff options
Diffstat (limited to '75544-0.txt')
| -rw-r--r-- | 75544-0.txt | 10962 |
1 files changed, 10962 insertions, 0 deletions
diff --git a/75544-0.txt b/75544-0.txt new file mode 100644 index 0000000..4560baf --- /dev/null +++ b/75544-0.txt @@ -0,0 +1,10962 @@ + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75544 *** + + + + + +PEER GYNT + +Draamallinen runoelma + + +Kirj. + +HENRIK IBSEN + + +Suomentanut + +Otto Manninen + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1926. + + + + +HENKILÖT. + + ÅSE, talonpojan leski. + PEER GYNT, hänen poikansa. + KAKSI EUKKOA, viljasäkit selässä. + ASLAK, seppä. + HÄÄVIERAITA. KYÖKKIMESTARI. SOITTAJA, j.n.e. + PARISKUNTA MUUTTOLAISVÄKEÄ. + SOLVEIG ja PIKKU HELGA, heidän tyttärensä. + HAEGSTADIN ISÄNTÄ. + INGRID, hänen tyttärensä. + SULHANEN ja HÄNEN VANHEMPANSA. + KOLME PAIMENNEITTÄ. + VIHREÄPUKUINEN NAINEN. + DOVREN-UKKO. + HOVIPEIKKO. USEITA MUITA SAMANLAISIA. + PEIKKONEITOJA ja PEIKKOPOIKIA. PARI PEIKONÄMMÄÄ. + TONTTUJA, MENNINKÄISIÄ, HALTIOITA, j.n.e. + RUMANNÄKÖINEN POIKA. ÄÄNI PIMEÄSSÄ. LINNUNKIRKUNA. + KARI, torpparin vaimo. + Mr. COTTON + Monsieur BALLON | + Herrat v. EBERKOPF | matkustavia herroja. + ja TRUMPETERSTRÅLE | + VARAS ja SALANTAJA | + ANITRA, beduiinipäällikön tytär. + ARABIALAISIA, ORJATTARIA, TANSSIVIA NEITOJA, j.n.e. + MEMNONIN PATSAS (laulava), GIZEHIN SFINKSI (mykkä henkilö). + BEGRIFFENFELDT, professori, fil. toht., Kairon hulluinhuoneen + johtaja. + HU-HU, kansankielen harrastaja Malebar-rannikolta. + HUSSEIN, itämainen ministeri. + FELLAH, kuninkaanmuumio selässä. + USEITA HULLUINHUONEEN HOIDOKKAITA VARTIOINEEN. + NORJALAINEN LAIVURI ja HÄNEN MIEHISTÖNSÄ. + VIERAS MATKUSTAJA. + PAPPI. + RUUMISSAATTO. + NIMISMIES. + NAPINVALAJA. + LAIHA HENKILÖ. + +Toiminta, joka alkaa 19:nnen vuosisadan alussa ja päättyy noin +60-luvulla, tapahtuu osaksi Gudbrandin-laaksossa ja sen +likituntureilla, osaksi Marokon rannikolla, osaksi Saharan +erämaassa, Kairon hulluinhuoneessa, merellä, j.n.e. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +Lehtipuita kasvava metsärinne lähellä Åsen taloa. Virta ryöppyää +rinnettä alas. Toisella puolella vanha myllyhuone. Kuuma kesäpäivä. + +PEER GYNT, vahvatekoinen, parikymmenvuotias poika, tulee polkua alas. +ÅSE, hänen äitinsä, pieni, hento nainen, seuraa. On vihoissaan ja toruu. + +ÅSE. + + Valehtelet, Peer! + +PEER GYNT seisahtumatta. + + En tilkkaa! + +ÅSE. + + Vannoppas! + +PEER GYNT. + + Vai vannomaan! + Miksi? + +ÅSE. + + Tphyi; et tohdikkaan! + Juoksi vale taas kuin joki. + +PEER GYNT seisahtuu. + + Joka sana totta silkkaa! + +ÅSE hänen edessään. + + Äitis eessä häpee toki! + Ensin hyppää viikot, kuut, + kun on kiire heinätöillä, + peurain jälkeen jäätiköillä, + palaa repaleissa nutuin, + pyssyt, saaliit sillä tiellä; — + syytäis kaiken pääksi vielä + mulle täyteen silmät, suut + julkein metsästäjä-jutuin! — + Missä näit sen peuras? + +PEER GYNT. + Tuolla + Gjenden luona, lännen puolla. + +ÅSE nauraa pilkallisesti. + + Niin maar! + +PEER GYNT. + Seisoin viimaa päin; + verhossa se viidan nuoren + kuopi alta hangen kuoren + jäkälää — + +ÅSE kuten ennen. + + Niin, sen ma luulin! + +PEER GYNT. + + Seisoin tuskin hengittäin, + sorkan karskunnan ma kuulin, + toisen sarven haarat näin. + Ryömin hiljaa, maassa vatsoin, + vuoren viertä louhikkoista, + takaa kivien ma katsoin; — + peuraa niin et pulskaa toista + nää sa koskaan, panen veikkaa. + +ÅSE. + + Ei, en suinkaan! + +PEER GYNT. + + Pau! Sill' erää + peura heitti kuperkeikkaa. + Samassa kuin satulaan + itseni sen selkään viskaan, + tartun korvaan vasempaan, + tarjoon juuri puukon terää + sarvenjuuren taakse niskaan; — + silloin pahasti se parkas, + jaloillensa, pahus, karkas, + antoi taka-iskun vahvan, + kädestä löi puukon kahvan, + kiinni sääret sekä lanteet + kiersi vankat sarvi-vanteet; + niihin niinkuin pihtiin jäin; — + siinä samass' oltiin tiellä + suoraan Gjenden harjaa päin! + +ÅSE ehdottomasti. + + Jeesus —! + +PEER GYNT. + + Ehk' et koskaan lie + Gjenden harjall' ollut? Siellä + puolen peninkulmaa tie + niinkuin veitsen terää vie. + Kahden puolen äkkirinne, + jäätikköiset jyrkänteet, + rotkot, louhut yhtä jataa; + pohjall' uinuu umpi-veet + mustat, raskaat, — viisi sataa + syltä pystyseinää sinne! — + Harjaa pitkin lähdetään + noin nyt viimaa viiltämään. + Enpä moisen varsan reessä + ollut ennen! Ilma eessä + tuli-aurinkoina läikkyi. + Tummat kotkanselät väikkyi + huimaavassa syvänteessä, + vuoren puoli-vyötäreessä, — + jäivät sinne taa kuin sauhu. + Rantaan murtui, ruskui jäät; + mutt' ei korvaan kanna pauhu: + viiman peikot villipäät + piirissä vain leijaa, laulaa, + minkä siinä kuulet, näät! + +ÅSE huimauksissa. + + Herra siunaa! + +PEER GYNT. + + Ehditään + juuri kohtaan jyrkimpään, + silloin kimpoaa kuin kiekko, + kaakottaen täyttä kaulaa, + peuran eestä koirasriekko + lentoon alta pensasnypyn. + Peura syrjään heittyi heti, + tehden hurjan ilmahypyn, + kumpaisenkin kuiluun veti! + +Åse horjahtaa ja tapailee puunrunkoa tuekseen. +Peer Gynt jatkaa edelleen. + + Tumma seinä takanamme, + alla syvyys ammottaa! + Ensin sumuun sukellamme, + lokkiparven sekaan siitä: + joka ilmansuuntaan niitä + kirkuin alta pakoon liiti. + Alas kiihtyin kulku kiiti. + Sieltä jotain vaalevaa + näin, kuin peuran vatsapuoli. — + Oma kuvamme noin hohti, + vuori järvessä kuin nuoli + nousi tyyntä pintaa kohti; + sama vinha vauhti sillä + kuin meill', alas kiitäjillä. + +ÅSE henkeä haukkoen. + + Varjelkoon —! Peer, sano pian —! + +PEER GYNT. + + Veestä, ilmasta sill' erää + peurat yhteen puski, että + vaahto roiskui, ryöpyn nostain. + Siinä polskutimme vettä. — + Viimein maihinpääsy-sijan + saimme pohjan puolta jostain; + peura ui, ma pidin perää; — + sitten kotiin — + +ÅSE. + + Entä peuras? + +PEER GYNT. + + Siell' on kai sen kulku vapaa. + +Näpsähyttää sormiaan, kiepahtaa kannoillaan ja lisää: + + Kiinni ottakoon, ken tapaa! + +ÅSE. + + Niskaa taittanut et siis? + Murtanut et sääriluuta? + Sijoillaan on selkäpiis? + Kiitos sulle, Isä taivaan, + antamasta armoseuras! — + Housut tosin reiän sai, vaan + tuskin mainita se maksaa, + muistaissa kuin paljon muuta + pahempaa ois moinen äkki — —! + +Pysähtyy äkisti, katsoo häneen suu auki ja silmät suurellaan, +ei tapaa pitkään aikaan sanoja, viimein puuskahtaa puhumaan. + + Voi, sen juuttaan valesäkki, + kuinka loruta se jaksaa! + Tuo sun laskemasi juttu + mulle, nyt sen muistaa voin, + tyttövuosilt' on jo tuttu. + Gudbrand Glesnen kävi noin, — + eikä sinun —! + +PEER GYNT. + + Minun myös. + Kahdesti niin sattuu kyllä. + +ÅSE kiukkuisesti. + + Niin, ja vanhan kääntelyllä + syntyy uusi, uljas vale; + paisuu niinkuin pulska pale + lisät laihan varren yllä. + _Siinä_ sun on urotyös. + Suurta, julmaa juttu kaikk' on + siihen kotkat kuvateltu, + kaikki kummat kasaeltu, + ummet, lammet laverreltu, + kyöpelöity moisin kammoin, + ettet enää tunne, vaikk' on + seikat tutut, tietyt ammoin. + +PEER GYNT. + + Noin jos muu ken jutteleis, + löisin, ettei nousis siitä! + +ÅSE itkien. + + Jos jo luoja luokseen veis, + peittäis mun jo musta multa! + Pyynnöt ei, ei itkut pysty — + Peer, et loppuas sa kiitä! + +PEER GYNT. + + Rakas pikku äiti-kulta, + älä noin nyt äkämysty; — + puhut vallan totta — + +ÅSE. + + Vait! + Sietää iloitella kait, + ett' on poika porsas aivan! + Kyllä tuntuu kepeälle: + heikon leski-raukan vaivan + häpeällä kostat hälle! + +Itkee jälleen. + + Isän-isäs vauraat päivät + miss' on, mitkä rippeet jäivät? + Vakka-kaupoin rahaa jätti + vanha Rasmus, ken ne säästi? + Isäs pyörimään ne päästi, — + niinkuin hiekkaa maahan mätti, + joka kunnass' ostotilat, + kultaa välkkyi vaunut, silat —. + Miss' on, mitä hukkaan huhtoi + suuret talvikemut, joissa + joka vieras takakäteen + lasit, pullot seinään ruhtoi! + +PEER GYNT. + + Menneen talven lunta kysy! + +ÅSE. + + Äitis eessä vaiti pysy! + Täss' on talo! Ikkunoissa + ryysyt eessä päivän säteen! + Lintan läntän tarhat, läävät, + karjan pääll' ei katospuuta, + kesannoksi pellot jäävät, + ryöstöttä ei kulu kuuta — + +PEER GYNT. + + Aina syytä akkain toraan! + Usein onni petti, jälleen + oikein nouskin ylimmälleen! + +ÅSE. + + Suola siementä sen oraan! + Niin, vaan mikäs moisen herran + herrastella nyt ja vasta + reimana kuin ennen kerran, + nimeäs kun kysyi pappi, + tullut Kööpenhaminasta, + vannoin, ettei päätä moista + moni prinssi siellä kanna, + niin ett' eikös isäs anna + hevoset ja reetkin heti + herttaisista pakinoista! — + Hoh, kas silloin herui tappi! + Rovasti, katteini ja muut + täällä virui, kärkkysuut, + Söi ja joi, min vatsa veti. + Hädäss' ystävät ne näki: + "rikas Vakka-Jon" kun vaihtui + reppuriksi, silloin väki, + silloin melu meiltä haihtui. + +Pyyhkii silmiään esiliinallaan. + + Onhan vartta sull', on voimia, + suova oisit vanhan varan, + käyvä turvaks äiti-paran, + toimittava talon toimia, + peru-rippees pelastava. + +Itkee jälleen. + + Hyödyks onkin, hyvä luoja, + mulle ollut poika ruoja! + Pankko tääll' on laiskan lava, + hiillosporossa sa hierrät; + tytöt pitotuvist' ulos + peloittaa sun sekaan-tulos, — + myötään häpäiset mua, kierrät, + miss' on hylkysakki huonoin — + +PEER GYNT käy poispäin hänestä. + + Jätä rauhaan! + +ÅSE seuraa jäljessä. + + Ensi mies + etkö ollut kukaties + Lunden metakassa tuonoin, + jossa joukko juomaan tullut + tappeli kuin koirat hullut? + Aslak sepän käden käänsit + sinä juuri poikki siellä, + sormen vähintäänkin väänsit + sijoiltaan, sit' älä kiellä! + +PEER GYNT. + + Ken sua syötti moisin taruin? + +ÅSE kiivaasti. + + Huudot kuului Karin mökkiin! + +PEER GYNT hieroo kyynärpäätään. + + Niin, vaan minähän se paruin. + +ÅSE. + + Sinä? + +PEER GYNT. + + Minä sain näät rökkiin. + +ÅSE. + + Mitä? + +PEER GYNT. + + Hän on vankka. + +ÅSE. + + Kuka? + +PEER GYNT. + + Aslak, kuin et arvais muka! + +ÅSE. + + Tphyi ja tphyi sua! Eto miestä! + Että moinen naukkumatti, + viheliäinen viinaratti, + moinen rahjus saa sua piestä! + +Itkee taas. + + Häpeän jo sain jos jonkin; + vaan ei vielä herjaa toista + tapahtunut tämänmoista! + Entäpä jos vahva onkin, + Siltikö sa oisit huono! + +PEER GYNT. + + Antanen tai saanen paukut, — + yhtäkaikki tulee haukut. + +Nauraa. + + Rauhoitu — + +ÅSE. + + Taas, irvikuono, + valehtelit? + +PEER GYNT. + + Tämän erän! + Pyyhi tilkat silmistäsi; — + +Nostaa vasenta nyrkkiään, + + katsos, — tähän pihtirautaan + sepän kieppasin kuin kerän; + moukarina toinen käsi — + +ÅSE. + + Senkin tappelija! Hautaan + minut nuo sun retkes vie! + +PEER GYNT. + + Parempi sun palkkas lie, + tuhat kertaa! Heitä suru, + rakas, häijy äiti-muru; + luottaa saat, viel' arvo ylin + sull' on koko näillä kylin, + jahka vain ma jotain teen, — + jotain — oikein suurekasta! + +ÅSE pyhähtää huuliinsa. + + Sinä! + +PEER GYNT. + + Aika näyttää vasta! + +ÅSE. + + Kunpa kunnostuisit siksi, + ett' ois miestä paikkuriksi + oman housus halenteen! + +PEER GYNT kiivaasti. + + Kuninkaaks on, keisariksi! + +ÅSE. + + Auta, Herra, eikös lähde + häitä järjen viime tähde! + +PEER GYNT. + + Toden totta, maltas aikaa! + +ÅSE. + + Malta! Taitaa makailulla + prinssi Tuhkimosta tulla! + +PEER GYNT. + + Saatpa nähdä! + +ÅSE. + + Suuta säästä! + Olet pähkähullu päästä. — + No, sen verran siin' on taikaa, + jotain sinusta ois tullut, + jollei myötään juonet hullut + hypittäis sua, hölökieli. + Haegstadiin sua tytär mieli. + Helppo sun ois ollut voittaa, + jos vaan oikein tahdoit koittaa — + +PEER GYNT. + + Luuletko? + +ÅSE. + Ei äijä enää + jaksa tehdä kovaa tenää. + Hän on kyllä jäykkää jäärää, + vaan kaikk' Ingrid viimein määrää; + minne hän käy, jalka-jaloin, + peräss' ukko tulee, penää. + +Alkaa taas itkeä. + + Moinen tyttö, upporikas, — + tuoja suurten kanta-taloin! + Kaikk' ois, sen kuin ota, korjaa; — + kantaa sulhon verkaa sorjaa + saisit, — saa nyt ryysys, likas! + +PEER GYNT reippaasti. + + Tule, mennään sulhasiksi! + +ÅSE. + + Minne? + +PEER GYNT. + + Haegstadiin! + +ÅSE. + + Peer-raukka, + myöhäist' on se kihlaretki! + +PEER GYNT. + + Miksi? + +ÅSE. + + Kysyt vielä, miksi! + Hukkaan meni hyvä hetki — + +PEER GYNT. + + No —? + +ÅSE nyyhkyttäen. + + Kun harjaa tuntureiden + ajaa haahotit kuin haukka, + käy Mads Moen, kihlaa neiden! + +PEER GYNT. + + Mitä? Tuoko naisten pelätti —? + +ÅSE. + + Niin, nyt hänet Haegstad elätti! + +PEER GYNT. + + Hepo eteen! Hetken päästä + täss' on rattaat — + +Aikoo mennä. + +ÅSE. + + Hoppus säästä! + Siell' on huomenna jo häät — + +PEER GYNT. + + Pyh; viel' ehdin iltaan tähän! + +ÅSE. + + Pilkaks sinne! Häpee vähän! + Niinkuin ei jo riittäis taakka! + +PEER GYNT. + + Tyynny! Hyvin käy, sen näät! + +Huutaa ja nauraa yht'aikaa. + + Heisaa! Rattaat jäädä joutaa; + aikaa vie, jos laukin noutaa — + +Nostaa hänet ilmaan. + +ÅSE. + + Päästä! + +PEER GYNT. + + Ei, häätaloon saakka + näillä käsin vien sun suoraan! + +Kahlaa virtaan. + +ÅSE. + + Herran tähden! Apuun pian! + Peer, me hukumme — + +PEER GYNT. + + Ma saan + korkeamman kuolinsijan — + +ÅSE. + + Niin maar; joudut hirttonuoraan! + +Raastaa häntä tukasta. + + Senkin elukka! + +PEER GYNT. + + Nyt hiljaa! + Täss' on pohja täynnä niljaa. + +ÅSE. + + Aasi! + +PEER GYNT. + + Huuda hyvin vaan; + miest' ei haittaa tyhjä ääni. + Kas; jo tullaan matalaan — + +ÅSE. + + Pidä kiinni! + +PEER GYNT. + + Heisaa, hopsaa! + Peeriä ja peuraa nopsaa + juostaankos; — + +Laukkaa, + + sa Peer, ma peura! + +ÅSE. + + Oh, on pyöräll' aivan pääni! + +PEER GYNT. + + Kas niin; taa jäi vesi vievä; — + +Kahlaa maihin. + + Peuralle nyt suukko sievä; + maksa kyyti, kiitä seura! + +ÅSE lyö häntä korvalle. + + Siin' on sulle kiitos! + +PEER GYNT. + + Ai! + Peura saidan palkan sai! + +ÅSE. + + Pois! + +PEER GYNT. + + Häätaloon ensin. Mulle + puhemieheksi Sull' on suuta; + äijä-hupsun mieli muuta; + vätys on Mads Moen, sano — + +ÅSE. + + Päästä! + +PEER GYNT. + + Lopuks sitten liittäin, + ett' on Peer Gynt toista poikaa. + +ÅSE. + + Annan mainekirjan sulle + moisen, ettet lisää ano, + sinut eestä, takaa kiittäin; + joka juuttaan juonen, metkun + julki tuon ma, että roikaa — + +PEER GYNT. + + Hoo? + +ÅSE kiukusta potkien. + + Ei tule suulle lukko, + kunnes koiran perääs ukko + usuttaa, kuin minkin retkun! + +PEER GYNT. + + Hm; siis menen yksin. + +ÅSE. + Mulla + jalat maar on jälkeen tulla! + +PEER GYNT. + + Ethän jaksa, äiti, jalan — + +ÅSE. + + Enkö? Vihaa kiehun, palan, + että vuoret murtaa voisin! + Huh, nyt piitä purra soisin! + Irti! + +PEER GYNT. + + Lupaatkos? + +ÅSE. + Vai lupaan! + Jälkees saavun, samaan tupaan. + Kuulkoot, ken sa olet, ken! + +PEER GYNT. + + Ei, sa tässä varrot. + +ÅSE. + + En! + Jälkees tulen, juones kostan! + +PEER GYNT. + + Etpä saa. + +ÅSE. + + Mill' estää voisit? + +PEER GYNT. + + Myllynkatolle sun nostan. + +Nostaa hänet katolle. Åse parkuu. + +ÅSE. + + Päästä pois! + +PEER GYNT. + + Niin, saankos sulta —? + +ÅSE. + + Suulles saat! + +PEER GYNT. + + Mut äiti-kulta — + +ÅSE heittää ruohoturpeen häntä kohti. + + Ota alas, niinkuin oisit! + +PEER GYNT. + + Ottaisin, vaan kuinkas tohdin? + +Lähempänä. + + Asetu nyt yhteen kohdin. + Älä säärtä sätki, visko, + kivist' älä temmo, kisko, + tai jos tipahdat, niin huono + kauppa käy — + +ÅSE. + + Sen koirankuono! + +PEER GYNT. + + Taltu jo! + +ÅSE. + + Sen ties kunp' oisit + viety niinkuin vaihdokas! + +PEER GYNT. + + Äiti, hyi! + +ÅSE. + + Hyi itse! + +PEER GYNT. + + Soisit + ennen siunaukses rakkaan! + Suotko? + +ÅSE. + + Sinut peittoon, hakkaan, + vaikk' on mittaa varrellasi + +PEER GYNT. + + Siis, voi hyvin, äiti pieni! + Malta; pian käyn mä tieni. + +Lähtee menemään, mutta kääntyy, nostaa sormensa varoittaen ja sanoo: + + Muista vaan nyt, ettet telmi! + +Menee. + +ÅSE. + + Peer! — Hän menee, — luoja, auta! + Peurankuski! Narri! Nauta! + Kuule! — Tuonne vaan se kelmi + keppasee —! + +Kiljaisten. + + Ma pyörryn! Apua! + +KAKSI EUKKOA, säkit selässä, tulee myllypolkua myöten. + +ENSIMMÄINEN EUKKO. + + Siunatkoon; ken huus? + +ÅSE. + + Ma täällä! + +TOINEN EUKKO. + + Åse. — Moisen orren päällä? + +ÅSE. + + Herra nähköön, enköpähän + kohta taivaaseen jo kapua! + +ENSIMMÄINEN EUKKO. + + Onni myötä! + +ÅSE. + + Tuokaas vähän + porrasta! Peer juutas — + +TOINEN EUKKO. + + Sekö + teidän Peer? + +ÅSE. + + Näin, näettekö, + näin hän tekee! + +ENSIMMÄINEN EUKKO. + + Sen me totta + todistamme. + +ÅSE. + + Tulkaa, jotta + Haegstadiin ma ehdin juosta — + +TOINEN EUKKO. + + Peerin perään —? + +ENSIMMÄINEN EUKKO. + + Siell' on tuosta + kosto; sepält' ei hän karkaa. + +ÅSE vääntelee käsiään. + + Voi jo, voi mua, äiti-parkaa! + Hengen viimein vievät hältä! + +ENSIMMÄINEN EUKKO. + + Mielt' ei auta pitää arkaa; + mik' on säätty, sit' et vältä! + +TOINEN EUKKO. + + Saitkos sanaa järkevätä? + +Huutaa rinteelle päin. + + Eivind! Anders! Hoi! + +MIEHEN ÄÄNI. + + Mi hätä? + +TOINEN EUKKO. + + Äidilleen Peer Gynt kun keksi + myllynkaton istuimeksi! + + * * * * * + +Pieni pensaita ja kanervia kasvava mäenkumpu. Kylätie kulkee +taempana; aita välillä. + +Peer Gynt tulee polkua myöten, astuu ripeästi aitaa kohti, +pysähtyy ja jää katsomaan aukenevaa näköalaa. + +PEER GYNT. + + Haegstad on tuolla. Pian päättyy tie. + +Nousee puoliksi aidan yli; pysähtyy arvelemaan. + + Siell' yksinköhän Ingrid kotona lie? + +Varjostaa silmiään ja tähystää. + + Ei, lappaa kuin sääskeä viemisten-viejää. — + Hm, paras lie, että kesken nyt tie jää. + +Vetää jalkansa takaisin. + + Aina selän takana tirske ja sipinä, + läpi miehen se tuikkaa kuin tulenkipinä. + +Peräytyy muutamia askelia aidasta ja repii hajamielisesti puunlehtiä. + + Kunp' ois vähän väkevää, jota jois. + Tai näkymätönnä jos saattais käydä. — + Tai outona. — Oikein väkevä ois + nyt poikaa, — silloin ei nauru jäydä. + +Vilkaisee äkkiä, ikäänkuin pelästyneenä ympärilleen; sitten hän +piiloutuu pensasten sekaan. Muutamia ihmisiä viemiseväineen menee +ohi laskeutuen häätaloa kohti. + +JOKU MIES puhelun kesken. + + Isä joi, ja äiti on lyykin-lääkin. + +JOKU VAIMO. + + Ei kumma, jos poika joron jalille jääkin. + +Joukko menee menojaan. Vähää myöhemmin tulee Peer Gynt esiin; +häpeän puna kasvoillaan hän tuijottaa heidän jälkeensä. + +PEER GYNT hiljaa. + + Ne minusta haastoi? + +Viuhtaiseikse väkinäisesti. + + Oh, saakoot haastaa! + Sill' eivät voi toki henkeä raastaa. + +Heittäytyy kanervikkoon, loikoo kauan selällään, kädet pään alla +ja tuijottaa ilmaan. + + Sepä kumma pilvi! Kuin mies hevon seljässä, — + on satulat, — ohjat, — ei mitään vajaa. — + Sen jäljessä luudalla akka ajaa. + +Naurahtaa itsekseen. + + Se on äiti. Hän pauhaa: Peer, älä jätä; + seis, ruoja! — — + +Vähitellen hän sulkee silmänsä. + + Niin, nyt hänell' on hätä! — + Peer Gynt edell' ajaa, ja monta hän johtaa. — — + Kultakengät hevon joka kaviossa neljässä. + Hansikat häll' itsellä, ja miekat, huotrat hohtaa, + laahusvaippa varrella ja silkistä vuori. + Jokahinen saatoss' on sorja ja nuori. + Niin toki ratsull' ei uljasta toista, + vasten ei päivää niin välky ja loista. — + Alhaall' on tungosta teillä kuin tuiskaa; + töllistävät ilmaan, ja päästä hatut huiskaa. + Naiset ne niljaa jo tulennasta tuntien; + keisari Peer Gynt kera tulee tuhatkuntien. + Hopeita holvaten maahan hän mättää. + Rikkaiksi kaikki kreivit hän jättää. + Kiiltävät markat kuin kivensirut sataa. + Peer Gynt meren päällistä ratsastavi rataa. + Vastass' on Englannin prinssi meren partaalla, + Englannin immet kaikk' innoll' on hartaalla. + Englannin keisari ja ensimmäiset herrat + kohti käyvät kumartaen päätä monet kerrat. + Keisari kruunua nostaa ja lausuu — + +ASLAK SEPPÄ muutamille muille ohi kulkiessaan toisella puolen aitaa. + + Ei, kas, Peer Gynt; sika päissään siellä —! + +PEER GYNT ponnahtaa puoliksi ilmaan. + + Mitä, keisari — + +SEPPÄ nojaa aitaan ja virnistelee. + + Nouse, virut ihmisten tiellä! + +PEER GYNT. + + Se saatanan seppä! Mitäs tekee mieli? + +SEPPÄ toisille. + + Pojan päässä on vielä, mitä Lundessa nieli. + +PEER GYNT hypähtää pystyyn. + + Mene hyvällä! + +SEPPÄ. + + Kyllä. Mut kuules, mies, + mistä nyt viimeks sun pitää ties? + Kuus viikkoa poissa! Vuoressa vai —? + +PEER GYNT. + + Olen tehnyt kummia töitä! + +SEPPÄ iskien silmää toisille. + + Puhu! + Puhu, Peer! + +PEER GYNT. + + Ei liikuta muita. + +SEPPÄ pienen väliajan jälkeen. + + Kai + menet Haegstadiin, mitä? + +PEER GYNT. + En. +SEPPÄ. + + Ties huhu + sua suosineen tytön yhteen aikaan. + +PEER GYNT. + + Sinä musta korppi —! + +SEPPÄ väistyy vähän. + + Älä tyhjistä suutu; + jos jättikin Ingrid, ei toisia puutu —; + Jon Gyntin poika! Mitäs! Lähde keskeen; + siell' untuva-vuonasta on ikä-leskeen — + +PEER GYNT. + + Mene hornaan —! + +SEPPÄ. + + Kai joku tarttuu taikaan. — + Vien terveiset morsiamelle siis! — + +Menevät nauraen ja supattaen. + +PEER GYNT katsoo hetkisen heidän jälkeensä, viskaiseikse ja +kääntyy puoliksi ympäri. + + Oma asia, naikoon vaan, kenen naikaan, + tuo Haegstadin tyttö. Minä veisaan viis! + +Katsoo pukineihinsa. + + Revennyt lahje! Rumat ryysyt mulla! — + Voispa mitä uutta nyt ylleen viskaista. + +Polkee jalkaansa. + + Voispa heiltä laahtarin-kouraisulla + ilkunnan keuhkoista irti kiskaista! + +Vilkaisee äkkiä taakseen. + + Mitä se? Kuka tirskui taas? — Hm, sihinä + niin selvään kuului —. Ei, ei kai kukaan. — + Menen kotiin. + +Lähtee käymään ylöskäsin, mutta pysähtyy taas tarkaten kuulonsa +häätaloon päin. + + Jo viulu soi! + +Tuijottaa ja kuuntelee; käy askel askelelta takaisin; silmät +loistavat; hän hieraisee kädellä pitkin säärivarsiaan. + + Mikä kihinä! + Osaks seitsemin-kahdeksin tyttöjä ois! + Ei, surma ja piru, — minä lähden mukaan! — + Mut, äiti, joka katoit' ei pääse pois — — + +Silmät kiertyvät taas taloon päin; hän hypähtää ja nauraa. + + Hei, miten hallinki nurmella leiskuu! + Sen Guttormin viulu on poikaa, heisaa! + Kuin tunturikoski se soi ja veisaa. + Ja se hempukkaparvi, mi siellä heiskuu! — + Niin, surma ja piru, minä lähden mukaan! + +Harppaa aidan yli ja alas tietä taloon päin. + + * * * * * + +Haegstadin pihatanhua. Tuparakennus taustalla, PALJON VIERAITA. +Nurmikolla käy vilkas tanssi. SOITTAJA istuu pöydällä. KYÖKKIMESTARI +seisoo ovella. KEITTÄJÄNAISIA touhuten edestakaisin rakennusten +väliä; VANHEMPAA VÄKEÄ istuu siellä täällä pitäen pakinaa. + +MUUAN VAIMO sijoittuu erääseen ryhmään, joka istuu maassa +olevilla hirsillä. + + Morsian? Niin, vähän itkee ja huokaa; + mut turha on katsoa kaikkia mieliä. + +KYÖKKIMESTARI toisessa ryhmässä. + + Hyvät vieraat, lekkeri lepää; juokaa! + +MUUAN MIES. + + Suurkiitos; mut ryypyt on liian taajat. + +MUUAN POIKA soittajalle, ohi kiitäessään, vieden tyttöä kädestä. + + Hei, Guttorm, hei, älä säästä kieliä! + +TYTTÖ. + + Vedä niin, että soi peräpellon ääret! + +TYTTÖJÄ piirissä tanssivan pojan ympärillä. + + Sepä pulska heitto! + +MUUAN TYTTÖ. + + Sen on norjat sääret! + +POIKA tanssien. + + Laki täss' on väljä ja seinät laajat! + +SULHANEN itkusuisena lähestyy isäänsä, joka seisoo puhellen parin +muun kanssa, ja vetää häntä nutunliepeestä. + + Hän ei tahdo, isä; hän on korska kovin. + +ISÄ. + + Mitä tahdo? + +SULHANEN. + + Hän siellä on lukituin ovin. + +ISÄ. + + No niin, hae avain! + +SULHANEN. + + Huoneet nää + ovat oudot, en osaa. + +ISÄ. + + Pässinpää! +Kääntyy puhekumppaneihinsa. Sulhanen mennä nuhjuilee poispäin +pihamaalle. + +MUUAN POIKA tullen tuparakennuksen takaa. + + Hei, hauskaa nyt, tytöt, saatte tovin! + Peer Gynt tuli! + +SEPPÄ joka juuri on saapunut luo. + + Ken hänet kutsui? + +KYÖKKIMESTARI. + + Ei kukaan. + +Lähtee tuparakennukseen päin. + +SEPPÄ tytöille. + + Jos puhuu, niin älkää vastatko vainkaan! + +MUUAN TYTTÖ toisille. + + Ei; ollaan, kuin ei hänt' olis lainkaan. + +PEER GYNT tulee vilkkaana ja tulisena, pysähtyy parven eteen +ja lyö kämmeniään yhteen. + + Ken piirissä reiluin tyttö, se mukaan! + +MUUAN TYTÖISTÄ, jota hän lähestyy. + + Minä en. + +TOINEN samoin. + + Minä en. + +KOLMAS. + + Min' en myös. + +PEER GYNT neljännelle. + + No, käy + sinä sitten, kosk' ei parempia näy. + +TYTTÖ kääntyy selin. + + En jouda. + +PEER GYNT viidennelle. + + No, sinä! + +TYTTÖ mennessään. + + On kotia mentävä. + +PEER GYNT. + + Tän' iltana? Puhut kuin päätönnä lentävä! + +SEPPÄ vähää myöhemmin, puoliääneen. + + Peer, tuoll' ikämies hänet tanssiin vie. + +PEER GYNT kääntyy nopeasti muutaman vanhanpuoleisen miehen puoleen. + + Missä on muut tytöt? + +MIES. + + Missähän lie! +Loittonee hänestä. + +Peer Gynt yht'äkkiä käynyt hiljaiseksi. Hän vilkuu arasti ja +salavihkaa joukkoon. Kaikki katsovat häneen, mutta kukaan ei +puhu mitään. Hän lähestyy toisia ryhmiä. Hänen lähetessään syntyy +hiljaisuus, hänen poistuessaan kaikki nauravat ja katsovat hänen +jälkeensä. + +PEER GYNT hiljaa. + + Katseet kuin neulat! Ja naurut tirskuu! + Kuin sahanterä viilan alla se kirskuu! + +Hän hivuttautuu pitkin piha-aitaa, SOLVEIG ja PIKKU HELGA hänen +taluttamanaan tulevat pihatanhualle VANHEMPIENSA keralla. + +MUUAN MIES toiselle Peer Gyntin läheisyydessä. + + Kas, muuttolaisväki. + +TOINEN. + + Nekö lännen puolta? + +ENSIMMÄINEN MIES. + + Ne samat. + +TOINEN. + + Niin oikein, Hedalista tuolta! + +PEER GYNT astuu tulijoita vastaan, viittaa Solveigiin ja kysyy +mieheltä: + + Kera tyttäres tanssia saanko? + +MIES hiljaisesti. + + Kun tässä + nyt ensinnä käydään tervehtimässä. + +Menevät sisälle. + +KYÖKKIMESTARI Peer Gyntille tarjoten juomaa. + + Kun tulit, niin juo, älä jää janon piinaan! + +PEER GYNT katsoo käännähtämättä poistuvien jälkeen. + + Kiitos, minä tanssin. Ei maita juoma. + +Kyökkimestari lähtee hänen luotaan. Peer Gynt katsoo huoneisiin +päin suu naurussa. + + Miten kirkas! Miten viehkeä luojan luoma! + Vain kenkiinsä katsoi ja valkoliinaan —! + Kävi äitinsä liepeessä askelin aroin, — + oli virsikirja huiviin kääritty varoin —! + Sitä tyttöä silmätä tahdon. + +Aikoo mennä tupaan. + +MUUAN POIKA tulee sieltä useiden muiden kera. + + Vai heität + jo tanssin? + +PEER GYNT. + + En. + +POIKA. + + Älä sinne siis puske! +Tarttuu häntä olkapäähän käännyttääkseen hänet takaisin. + +PEER GYNT. + + Ohi päästä! + +POIKA. + + Vai selkääskö sepältä peität? + +PEER GYNT. + + Minä? + +POIKA. + + Muistathan, mik' oli Lundessa luske? + +Parvi nauraa ja lähtee menemään tanssipaikalle. + +SOLVEIG ovessa. + + Olet kai se poika, joka tanssiin tahdoit? + +PEER GYNT. + + Niin, etkös tunne muka? Katsoa mahdoit. + +Ottaa häntä kädestä. + + Tule! + +SOLVEIG. + + Vaan äiti ei luvannut kauaksi! + +PEER GYNT. + + Ei luvannut äiti! Sua luulis vauvaksi! + +SOLVEIG. + + Teet pilkkaa —! + +PEER GYNT. + + Et juur' ole vauraampi lasta. + Joko ripill' olet käynyt? + +SOLVEIG. + + Keväällä vasta. + +PEER GYNT. + + Sano nimes, se auttaa pakinan-pitoa. + +SOLVEIG. + + Solveig. — Omas sano samalla lailla. + +PEER GYNT. + + Peer Gynt. + +SOLVEIG vetäisee kätensä pois. + + Hyvä Jumala! + +PEER GYNT. + + Mit' olet vailla? + +SOLVEIG. + + Pääs sukkanauha; mun täytyy se sitoa. + +Lähtee hänen luotaan. + +SULHANEN nykii äitiään. + + Äiti, hän ei tahdo —! + +ÄITI. + + Mitä tahdo? Häh? + +SULHANEN. + + Ei tahdo, äiti! + +ÄITI. + + Mitä? + +SULHANEN. + + Lukkoa aukasta. + ISÄ hiljaa ja äkäisesti. + Sinä oisit parteen pantava, äh! + +ÄITI. + + Älä toru nyt. Mies kyllä tulee raukasta. + +Menevät poispäin. + +MUUAN POIKA tullen kokonaisen parven kera tanssipaikalta. + + Vähän viinaa, Peer? + +PEER GYNT. + + Ei. + +POIKA. + + Tilkan verran? + +PEER GYNT katsoo synkästi häneen. + + No, onko sulla? + +POIKA. + + Voi niinkin sattua. +Vetää pullon taskustaan ja juo. + + Ah, kuinka se raapii! — No? + +PEER GYNT. + + Annas, kerran! + +Juo. + +TOINEN. + + Nyt pitää sun multakin maistaa. + +PEER GYNT. + + Ei maita. + +SAMA. + + Älä hassuile; miehelt' ei vie se hattua. + Juo Peer! + +PEER GYNT. + + No, jos tippasen! Tänne laita! + +Juo uudestaan. + +MUUAN TYTTÖ puoliääneen. + + Tule, lähtään pois! + +PEER GYNT. + + Mua pelkäätkö, tipu? + +KOLMAS POIKA. + + Kukas ei sua pelkää! + +NELJÄS. + + Jo Lundessa sai + kykys kyllä nähdä. + +PEER GYNT. + + Näet enemmän kai, + jos näytän; ei, veikkonen, viimeiset ripu! + +ENSIMMÄINEN POIKA kuiskaten. + + Nyt alkaa se! + +USEAT: käyden piiriin hänen ympärilleen. + + Sano, mitä osaat näyttää! + +PEER GYNT. + + Sanon huomenna —! + +TOISIA. + + Ei, heti nyt! Sano! Haasta! + +MUUAN TYTTÖ. + + Vähän loihdi, Peer! + +PEER GYNT. + + Pirun nostanko maasta? + +MUUAN MIES. + + Sen tempun tiesi jo muorin-muori. + +PEER GYNT. + + Se on vale! Minä teen, mit' ei muut voi täyttää. + Panin pähkinän sisään sen kerrankin. — Kuori + oli ontelo, näättekös! + +USEAT nauraen. + + Selvä paikka! + +PEER GYNT. + + Se itki ja vannoi ja lupasi vaikka + jos mitä — + +JOKU JOUKOSTA. + + Vaan mennä piti! + +PEER GYNT. + + Totta kai. + Minä tukkesin tikulla reiän. Ai, + miten siellä se pörisi! + +MUUAN TYTTÖ. + + Aatteles vainen! + +PEER GYNT. + + Se pani ihan juuri kuin ampiainen. + +TYTTÖ. + + Sull' onko se vieläkin kuoressa vai —? + +PEER GYNT. + + Ei, pois piru lähti jo tippuran-tiehen. + Sen syy, että sepästä sain vihamiehen. + +MUUAN POIKA. + + Miten niin? + +PEER GYNT. + + Minä käyn sepän luokse pajalle, + sanon: lyö tämä pähkinänkuori hajalle! + Hän lupasi! Alasimelle sen työnti; + mut Aslak nyt on niin kovakouraista miestä; + ja moukarilla aina hänen pitää piestä — + +ÄÄNI JOUKOSTA. + + Pirun hengeti löikö? + +PEER GYNT. + + Kuin mies hän nuijasi. + Piru puistihe, kuin tulikekäle tuijasi + sen tiensä, ett' aukeni katto ja seinä! + +USEAT. + + Ja seppä —? + +PEER GYNT. + + Oli siinä kädet kärventyneinä. + Se meidän sopumme särki, se lyönti. + +Yleistä naurua. + +MUUTAMAT. + + Hyvä kasku! + +TOISET. + Hänen parhaansa pian! + +PEER GYNT. + + Vai luullaan + mun sepittävän? + +MUUAN MIES. + + Ei, siit' olet vapaa; + isovaari tuon kertoi jo omalla suullaan. + +PEER GYNT. + + Vale! _Mulle_ se sattui! + +MIES. + + Sullehan tapaa + ne sattua kaikki. + +PEER GYNT viuhtaiseikse. + + Minä ajaa voin + läpi ilman. Hei, hevot moiset on mulla! + Minä teen, mit' ei perässä tee joka piltti. + +Uusi naurunhohotus. + +JOKU JOUKOSTA. + + Ajas, Peer, vähän ilmassa! + +USEAT. + + Niin, ole kiltti — + +PEER GYNT. + + Kuin myrsky ma yllenne lupaan tulla! + Kun on koko pitäjä polvistelulla + mun eessäni, tokkohan kärtätte noin? + +MUUAN IÄKÄS MIES. + + Hän on hullu. + +MUUAN TOINEN. + + Sitä eläintä! + +KOLMAS. + + Sitä suupalttia! + +NELJÄS. + + Valesäkkiä! + +PEER GYNT uhitellen. + + Saattehan nähdä. Vain malttia! + +MUUAN MIES puolijuovuksissa. + + Niin, maltahan, saat pölytyksen turkkiis! + +USEAT. + + Selän peitotun! Sinelmät silmänurkkiis! + +Parvi hajautuu, vanhemmat vihaisina, nuoremmat ilvehtien ja nauraen. + +SULHANEN aivan hänen vieressään. + + Peer, osaatko todella ilmassa ajaa? + +PEER GYNT lyhyesti. + + Mitä tahansa; enk' ole apua vajaa. + +SULHANEN. + + Sull' onko myös näkymättömän-kaavut? + +PEER GYNT. + + Kai hattua tarkoitat? Vaikka kaksi! + +Kääntyy pois hänestä. Solveig käy pihan poikki taluttaen +Helgaa kädestä. + +PEER GYNT heitä vastaan; hänen muotonsa kirkastuu. + + Solveig. Oh, hyvä että saavut! + +Tarttuu häntä käsiranteeseen. + + Sinut pyöritän nyt punapuolukaksi! + +SOLVEIG. + + Päästä! + +PEER GYNT. + + Miks? + +SOLVEIG. + + Olet niin hurjalla päällä. + +PEER GYNT. + + Hurja on peurakin huhtikuun-säällä. + Tule, tyttö; nyt epistelyt ei auta. + +SOLVEIG vetäisee kätensä pois. + + En tohdi. + +PEER GYNT. + + Miks? + +SOLVEIG. + + Ei, olet juonut täällä. + +Menee poispäin Helgan kanssa. + +PEER GYNT. + + Joka ainoan kyljessä kunpa ois + koko mittansa viiltävä veitsirauta! + +SULHANEN nyhjäisee häntä kyynärpäällään. + + Mua morsion luo etkö auttaa vois? + +PEER GYNT hajamielisesti. + + Morsion? Minnekkä? + +SULHANEN. + + Aittaan. + +PEER GYNT. + No —? + +SULHANEN. + + Oh, sinä, Peer Gynt, sinä pääset, koita! + +PEER GYNT. + + Ei, ano vaan muualta auttajoita! + +Ajatus välähtää hänen mieleensä; hän sanoo hiljaa ja terävästi. + + Ingrid aitassa! + +Lähestyy Solveigia. + + Suostutko jo? + +SOLVEIG tahtoo mennä; hän asettuu eteen. + + Mua häpeet, kun häiss' olen ryysyt yllä. + +SOLVEIG nopeasti. + + Et ole; se ei ole totta! + +PEER GYNT. + + On kyllä! + Ja päässä on myös vähän mulla; ma join + uhanpäiten, kun mua loukkasit noin. + Tule! + +SOLVEIG. + + Nyt en tohdi, jos mielikin ois. + +PEER GYNT. + + Ketä pelkäät? + +SOLVEIG. + + Enimmin isää. + +PEER GYNT. + Isää? + No niin; hän on kai joku kallella-päinen? + Sitä hiljaista laumaa? Mitä? — Sano pois! + +SOLVEIG. + + Mitä sanoisin? + +PEER GYNT. + + Onko hän körttiläinen? + Sinä myös, ja sun äitis kai lukua lisää? + No, vastaahan! + +SOLVEIG. + + Laske minut rauhaan! + +PEER GYNT hiljaa, mutta terävästi ja säikyttävästi. + + En! + Minä osaan muuttua peikon haamuun! + Liki vuodettas liikun ma sydänyöstä aamuun. + Jos sähistä ja pähistä alkaa ken, + se ei ole kissa, se, ei, — älä luule, — + vaan minä! Veres kuppiin ma lasken, kuule, + ja sisko-pienes minä suuhuni syön; + näes, sutena kummittelen minä yön; — + minä puren sua lantioihin ja selkään — — + +Muuttaa äkkiä sävyä ja rukoilee ikäänkuin hädässä. + + Tule tanssiin, Solveig! + +SOLVEIG katsoo synkästi häneen. + + Nyt sua pelkään! + +Menee tupaan. + +SULHANEN tulla nuhjuilee taas. + + Saat härän, jos autat! + +PEER GYNT. + + Tule! + +Menevät tuparakennuksen taa. Samassa tulee suuri parvi tanssipaikalta +useimmat juovuksissa. Melua ja elämöimistä. Solveig ja Helga +vanhempineen sekä joukko vanhaa väkeä tulee tuvan ovelle. + +KYÖKKIMESTARI sepälle, joka on etumaisena parvessa. + + Pidä sopu! + +SEPPÄ riisuu nuttunsa. + + Ei, käräjät loppuun ma käydä käkeen. + Peer Gynt tai minä nyt mäsäksi mäkeen! + +MUUTAMAT. + + Niin, otelkoot! + +TOISET. + + Ei, on kyllin suukopu! + +SEPPÄ. + + Nuju nyrkin! Tora on turhanläntä! + +SOLVEIGIN ISÄ. + + Mies, malta! + +HELGA. + + Äiti, ne lyökö häntä? + +MUUAN POIKA. + + On paras vain tehdä sen valheista pilaa! + +TOINEN. + + Pois potkia joukosta. + +KOLMAS. + + Silmille sylkeä! + +NELJÄS sepälle. + + No, keskenkö heität? + +SEPPÄ viskaisee nutun kädestään. + + Teen lihaksi kaakin! + +MUUTTOLAISVAIMO Solveigille. + + Näes nyt sen huudetun hulttion tilaa! + +ÅSE tulee keppi kädessä. + + Tääll' onko mun poikani? Kyllä nyt saakin + hän saunan! Ai, miten löylytän kylkeä! + +SEPPÄ käärii paidanhihansa ylös. + + Vähät piittaa se pinta, jos keppiä tutistaa. + +MUUTAMAT. + + Vaan seppä kun pudistaa! + +TOISET. + + Rutistaa! + +SEPPÄ sylkäisee kouriinsa ja nyökkää Äselle. + + Nutistaa! + +ÅSE. + + Minun Peerini! Uskaltakaapas, te lampaat; — + Åsella ja mulla on kynnet ja hampaat! + Mihin joutui hän? + +Huutaa pihalle päin. + + Peer! + +SULHANEN tulee juosten. + + Oh, horna ja pirut! + Isä, äiti, tulkaa —! + +ISÄ. + + Mik' on? Mitä kirut? + +SULHANEN. + + Peer Gynt — kukas luuli —! + +ÅSE kiljaisee. + + On tapettu, kurja? + +SULHANEN. + + Ei, Peer Gynt —! Kas tuolla, se hurja —! + +IHMISJOUKKO. + + Kera morsion! + +ÅSE antaa keppinsä vaipua. + + Elukka! + +SEPPÄ kuin pilvistä pudonneena. + + Jyrkänne paras! + Jumaliste, jost' ei menis vuohi mikään —! + +SULHANEN itkien. + + Se vie sitä, äiti, kuin porsasta ikään! + +ÅSE heristellen hänelle käsiään. + + Kun vierisit sieltä —! + +Huutaa hädissään. + + Pidä valppaasti varas! + +HAEGSTADIN ISÄNTÄ tulee paljaspäin ja vihasta vaaleana. + + Minä tahdon sen rosvon pois päiviltä panna! + +ÅSE. + + Ei, rankaise luoja, sit' en anna, en anna! + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +Ahdas tunturipolku korkealla. Varhainen aamu. + +PEER GYNT astuu polkua kiireesti ja äkäisesti. INGRID puolittain +morsiuspuvussa, koettaa pidättää häntä. + +PEER GYNT. + + Mene! + +INGRID itkien. + + Tämän jälkeen! Kunne? + +PEER GYNT. + + Kunne vaan. Ties itse tunne. + +INGRID vääntelee käsiään. + + Mikä petos! + +PEER GYNT. + + Riidat heitä. + Toinen ei käy toisen teitä. + +INGRID. + + Rikos yhteen sitoo meitä! + +PEER GYNT. + + Hiiteen muistot muistuvaiset! + Hiiteen kaikki tyynni naiset, — — + paitsi yhtä —! + +INGRID. + + Ken se ois? + +PEER GYNT. + + Sinä et. + +INGRID. + + Ken, sano pois! + +PEER GYNT. + + Isäs etsi, hän sua kysyy! + Suori tiehes! + +INGRID. + + Rakas kulta —! + +PEER GYNT. + + Vait! + +INGRID. + + Ei toki totta sulta + lie tuo sana! + +PEER GYNT. + + On ja pysyy. + +INGRID. + + Houkuttaa — ja sitten hylkää! + +PEER GYNT. + + Hyvät mitkä vartois ylkää? + +INGRID. + + Haegstad, ja muu, mi seuraa sitä. + +PEER GYNT. + + Huivissa virsikirja, mitä? + Kultaletti niskalt' alas? + Esiliinaan katseletko? + Äidin liepeess' asteletko? + Vastaa! + +INGRID. + + Ei, mut —? + +PEER GYNT. + + Rippivalas + teitkö keväällä? + +INGRID. + + Peer, malta! + + PEER GYNT. + + Kainon silmänluonnin loitko? + Kun ma pyydän, kieltää voitko? + +INGRID. + + Mennyt hält' on järjen valta —! + +PEER GYNT. + + Sunnuntain sa myötäs toitko? + Vastaa! + +INGRID. + + Ei, mut —? + +PEER GYNT. + + Muu on vähän! + +Aikoo mennä. + +INGRID astuu eteen. + + Se on turmantyö, jos tähän + minut hylkäät! + +PEER GYNT. + + Olla saa. + +INGRID. + + Perit kultaa, kunniaa, + jos mun nait. + +PEER GYNT. + + Ei varaa mulla. + +INGRID purskahtaa itkuun. + + Ken se pyys —? + +PEER GYNT. + + Ken tahtoi tulla? + +INGRID. + + Olin onneton! + +PEER GYNT. + + Ma huima. + +INGRID uhaten. + + Vaan sua vartoo tili tuima. + +PEER GYNT. + + Tuiminkin lie pääsy lievä. + +INGRID. + + Tuoko päätökses? + +PEER GYNT. + + Kuin muuri. + +INGRID. + + Nähdään, ken on voiton vievä! + +Menee polkua alas. + +PEER GYNT on vaiti hetkisen; huudahtaa äkisti: + + Hiiteen muistot muistuvaiset! + Hiiteen kaikki tyynni naiset! + +INGRID kääntää päänsä ja huutaa ivallisesti alhaalta: + + Paitsi yhtä! + +PEER GYNT. + + Yhtä juuri. + +Menevät kumpikin taholleen. + + * * * * * + +Tunturilammen partaalla; maa vetistä ja suoperäistä. +Rajuilma nousemassa. + +ÅSE epätoivoisena huutelee ja tähystelee joka taholle. SOLVEIG +jaksaa vaivoin pysyä hänen rinnallaan, MUUTTOLAISVÄKI ja HELGA +vähän matkaa jäljempänä. + +ÅSE huitoo käsillään ja repii hiuksiaan. + + Vihan valloin kaikki mua vastaan ovat! + Taivas ja vesi ja tunturit kovat! + Taivas hälle harhaksi sumua syytää! + Viekas vesi häntä päiviltä pyytää! + Tunturit vyöryillä tuhota käkee. + Ja ihmiset! Tappaa saa kuka näkee! + Jumal' estä, ei saa! Hänett' en tule aikaan! + Voi se hylky; että paha hänet paulaansa saikaan! + +Kääntyy Solveigiin. + + Niin, kukas hänet todella uskoi tuoksi? — + Jolta aina vain vale ja juttu juoksi; — + jok' ei osannut muuta kuin suuta piestä, + tositoimeen joss' ollut ei mieltä, ei miestä; — + hän —! Vois nauraa ja itkeä tuota. + Oh, hädäss' ei luovuttu toistemme luota. + Niin, näetkös, mull' oli mies, joka joi, + kylät ympäri hulluna hoilakoi; + vei puille paljaille meidät se jano. + Jäin kotiin ma Peer-pahan kanssa sill'aikaa, + koin unhoittaa, ei ollut muuta taikaa; + minust' ollut niin pahaa on vastaankin pano. + Kova katsoa silmiin on kohtalo aina, + ja pois kukin huolensa puistella halaa, + paha aatos ettei yhä mieltä paina. + Ken viinaa, ken valheita lohduksi valaa; + ja meillä, kas, meill' oli satuja, seikkoja, + oli prinssejä niissä ja petoja, peikkoja. + Myös neidonryöstöjä. Vaan kukas luuli + noin jäävän tuon juuttaan lorun, jota kuuli? + +Jälleen pelästyneenä. + + — Huu! Näkin huuto vai muun veden väen! + Peer! Peer! — Tuolt' ylhäältä ehkä näen —! + +Juoksee pienelle töyräälle ja katsoo yli lammen. +Muuttolaisväki ehtii luo. + + Ei jälkeäkään! + +MIES hiljaisesti. + + Pahin hällä nyt olo! + +ÅSE itkien. + + Peer! Emon kadonnut karitsa-polo! + +MIES nyökkää lempeästi. + + Niin, oikein. Kadonnut. + +ÅSE. + + Älä puhu moista! + Hän on niin pulska. Ei vertaa toista. + +MIES. + + Tämän maailman orja olet! + +ÅSE. + + Maailman orja! + Niin kyllä, niin kyllä; mut poika on sorja! + +MIES yhä hiljaa ja lempein silmin. + + Sydän paatunut, sielunsa syöstään vaivaan. + +ÅSE ahdistuksessa. + + Ei, ei! Niin kova ei lie isä taivaan! + +MIES. + + Hänen luuletko voivan töitään katua? + +ÅSE innokkaasti. + + Ei, mut ajaa peuralla ilmojen latua. + +VAIMO. + + Mitä hourittekaan? + +MIES. + + Mitä sanotte, muori? + +ÅSE. + + Ei työtä niin suurta, jot' ei hän suori. + Jos elää, niin saattepa nähdä ja kuulla. + +MIES. + + Paras teille nähdä hänet teilauspuulla. + +ÅSE parahtaa. + + Herra Jeesus! + +MIES. + + Kun pyövelin käsissä nääntyy, + kenties hän katuu ja armoon kääntyy. + +ÅSE tyrmistyneenä. + + Oh, puhutte jo minut tajulta pois! + Avuks eksyvän! + +MIES. + + Sielun! + +ÅSE. + + Ja ruumiin nuoren! + Ylös vedämme, suohon jos juuttunut ois; + ja soitamme jälkeen, jos viemä on vuoren. + +MIES. + + Hm! — Karjotie — + +ÅSE. + + Hyvin palkitse, luoja, + hyvät auttaja:! + +MIES. + + Teemme vain kristityn työtä. + +ÅSE. + + Hyih; pakanajoukkoa siis joka ruoja + nuo muut! Ei ketään, ken läksi myötä — + +MIES. + + Hänet tunsivat liioin. + +ÅSE. + + Hyvä liiaksi heille! + +Vääntelee käsiään. + + Voi sentään, — jos sortui jo surman teille! + +MIES. + + Kas, miehenjälkiä. + +ÅSE. + + Täältä me haetaan. + +MIES. + + Me paimenmajalta joukko taas jaetaan. + +Menee vaimoineen edeltä. + +SOLVEIG Äselle. + + Kertokaa vielä vähän. + +ÅSE kuivaa silmiään. + + Peeristä vai —-? + +SOLVEIG. + + Niin; — kaikki! + + ÅSE hymyilee ja nostaa keimeästi niskojaan. + + Silloinpa väsyisit kai! + +SOLVEIG. + + Ennen te väsytte kertoessa, + kuin minä kuunnellessa. + + * * * * * + +Matalia puuttomia kumpareita aavatunturien alla; kauempana kajastaa +huippuja. Myöhään iltapäivällä; varjot lankeavat pitkinä. + +PEER GYNT tulee täyttä juoksua ja pysähtyy mäkirintaan. + + Koko pitäjä kinterill' yhdessä parvessa! + Ken pyssyllä pyytää, ken korentopuullaan. + Ylin ääni on Haegstadin äijän sarvessa. — + Peer Gyntin kulku nyt kauas kuullaan. + Se on toista kuin seppää selkään roimia! + Se on elämää! Kourat saa kontion voimia. + +Viuhtaisee kättään ja hypähtää ilmaan. + + Murra, mullista, kosken kovin juoksu käännä! + Lyö! Juuriltaan väkihonka väännä! + Se on elämää! Se karkaisee, se nostaa maasta! + Pois hornaan kaikki vetelä vale ja saasta! + +KOLME PAIMENNEITTÄ juoksee yli kumpareiden, huudellen ja laulaen. + + Valfjeldin Trond! Bård! Kåre! Hoi peikot! + Teist' ensi yöks saammeko vierusveikot? + +PEER GYNT. + + Ketä huudatte? + +NEIDOT. + + Peikkoja! Peikkoja luo! + +ENSIMMÄINEN NEITO. + + Tuo viihdytys, Trond! + +TOINEN NEITO. + + Bård, kiihdytys tuo! + +KOLMAS NEITO. + + Maja täällä täynnä on tyhjiä tiloja. + +ENSIMMÄINEN NEITO. + + Kiihdytys viihtää! + +TOINEN NEITO. + + Ja viihdytys kiihtää! + +KOLMAS NEITO. + + Kun ei poikia, pidän kera peikkojen iloja! + +PEER GYNT. + + No, missäs on pojat? + +KAIKKI KOLME nauruun remahtaen. + + Ne poikessa hiihtää! + +ENSIMMÄINEN NEITO. + + Olin omalleni kerran ma armas ja ainut. + Ikäpuolen lesken min lie nyt nainut. + +TOINEN NEITO. + + Mun mustalaislutkan löys pohjan puolla. + Nyt saavat kulkurin kuppia nuolla. + +KOLMAS NEITO. + + Mun kakara-pahamme suohon salas. + Pää seipäästä irvistelee nyt alas. + +KAIKKI KOLME. + + Valfjeldin Trond! Bård! Kåre! Hoi peikot! + Teist' ensi yöks saammeko vierusveikot? + +PEER GYNT on yhdellä hyppäyksellä heidän keskellään. + + Täss' on kolmipää peikko, ja kolmen tytön kosija! + +NEIDOT. + + Sinä! Ettäkö? + +PEER GYNT. + + Näätte pian, puhunko tosia! + +ENSIMMÄINEN NEITO. + + Tule majaan! + +TOINEN NEITO. + + Saat simaa! + +PEER GYNT. + + Sen vuotaa suokaa! + +KOLMAS NEITO. + + Tytöt tän' yönä ei tilan tyhjyyttä huokaa! + +TOINEN NEITO suutelee häntä. + + Hän säentä säihkyy kuin kiehuva rauta. + +KOLMAS NEITO samoin. + + Kuin lapsensilmiä mustin mutahauta. + +PEER GYNT tanssii joukossa. + + Aatos rivo ja mielessä halla. + Silmässä nauru, mut itku alla! + +NEIDOT näyttävät pitkää nenää vuorenhuipuille, huutavat ja laulavat. + + Valfjeldin Trond! Bård! Kåre! Hoi peikot! + Ähäh, vai teistäkö vierusveikot! + +Tanssivat kumpareiden yli, Peer Gynt keskellään. + + * * * * * + +Ronde-vuorten keskellä. Auringonlasku. Hohtavia lumihuippuja +ylt'ympäri. + +PEER GYNT tulee pyöräpäisenä ja villiytyneenä. + + Linnoja yks yli toisen! + Portti niin paistava, hei! + Seis! Etkö seiso! Hohoi, sen + kauas, kauas jo vei! + Siipensä viirikukko + lentohon levittää; — + ei, ummess' on vuoren lukko, + sinirotkot vain jäljelle jää. — + Mitä kasvaa ne — näänkö väärin? — + mitä juuria, runkoja nään? + Ne on jättejä haikaransäärin! + Kas niin, nekin menneitään. + On kuin vesikaaret pääni + läpi läikkyis ja kipunois. + Mikä kaukainen kellojen ääni? + On kulmat kuin lyijyä ois. + Kuin puristus polttavan renkaan + yli otsan ja ohimon —! + Kun muistaisin rahtusenkaan, + kuka pahus sen pannut on! + +Retkahtaa maahan. + + Ajo Gjendellä, harjaa huimaa. + Satu vaivaisten sepittäjäin! + Ylös tunturin seinää tuimaa + kera morsion, — juovuspäin; + oli kimpussa haukka ja sääksi, + uhat peikkoin ja haltiain, + tytöt hallitut kaiken pääksi; — + satu, vietävän valhe vain! + +Tuijottaa kauan ylöspäin. + + Pois villihanhet jo matkaa. + Pari kotkaa ilmoja ui. + Kurasohjua kaalo ja vatkaa — + se mun tiekseni siunautui! + +Ponnahtaa ylös. + + Pois! Sinne pois! Povin paljain + rajutuulehen raikkaimpaan! + Ylös! Kuulasten kastemaljain + siniläikkyyn sukeltamaan! + Yli kiidätän paimenmajain, + pesen sieluni siinnyksiin; + pois, taa meren suolaisen rajain, + yli Englannin prinssin; niin, + mua vain, tytöt, töllistelkää; + minuss' on, mihin tieni tuo; + ei maksa se, vartoko elkää —! + No, ehkäpä kiepsahdan luo. — + Mitä nyt? Paha veikö minne + jo kotkat? En niitä nää! — + Kas, seiniä kasvaa rinne, + ylös nurkkia ylentää; + talo paistavin päätykaarin; — + sen portti on selällään! + Ha, haa, se on ukkovaarin + uus kartano, nyt jo nään. + Pois rääsyt on akkunoistaan, + pois ränstynyt aita tuo. + Joka ruutu liekkinä loistaa; + pääsalissa juhlaa ne juo. + Lasin laitaan rovasti hakkaa + puhevuoroa helistää; + ja katteini pullonsa nakkaa, + sirut peiliseinästä jää. — + Ann' särkyä; toista itää! + Vait, eukko; ei haittaa, ei! + Rikas Jon Gynt pitoja pitää; + eläköön suku Gyntin, hei! + Miten huutaa ne, hoilaa ja roikaa, + kuin valkea irti ois! + Oo, katteini kutsuu poikaa, + mun maljani rovasti jois. + Peer Gynt, tule; raikuva kuoro + lain lausuu ja tuomion: + olet suuresta tullut, ja vuoro + sun suureksi tulla on! + +Juoksee eteenpäin, mutta lentää nenälleen vuorenlohkaretta vastaan +ja jää siihen virumaan. + + * * * * * + +Metsärinne; suuria humisevia lehtipuita. Tähdet tuikkivat lehvikon +läpi; linnunlaulua kuuluu puiden latvoista. + +VIHREÄPUKUINEN NAINEN käyskentelee metsässä. PEER GYNT seuraa +häntä kaikenmoisin rakastunein elein. + +VIHREÄPUKUINEN pysähtyy ja kääntyy. + + Ihan totta? + +PEER GYNT vetäisee sormellaan yli kurkkunsa. + + Niin totta kuin Peer olen minä; — + niin totta kuin ihana nainen sinä! + Suostutko? Silloin et pahnaan putoa; + sun ei tarvitse kehrätä silloin, ei kutoa. + Ruokaa saat revetäksesi syödä. + Sua tukast' ei kiskota — + +VIHREÄPUKUINEN. + + Eikä lyödä? + +PEER GYNT. + + Ei, eihän se kuninkaanpojille sovi. + +VIHREÄPUKUINEN. + + Mitä, kuninkaaksiko mainitset isäs sä? + +PEER GYNT. + + Niin. + +VIHREÄPUKUINEN. + + Dovrenkuningas on minun niinikään. + +PEER GYNT. + + Äläs, niinkö? No, paremmin ei satu mikään. + +VIHREÄPUKUINEN. + + Mun taattoni hovi on Ronden sisässä. + +PEER GYNT. + + Siis suurempi, nään mä, on äitini hovi. + +VIHREÄPUKUINEN. + + Tunnetkos isäni? Kuningas Brosen? + +PEER GYNT. + + Tunnetkos äitini? Kuningatar Åsen? + +VIHREÄPUKUINEN. + + Tunturit halkee, kun lyö isä jalkaa. + +PEER GYNT. + + Ne hajoo, kun äiti vain torua alkaa. + +VIHREÄPUKUINEN. + + Isä potkaista kupuun voi korkeimman holvin. + +PEER GYNT. + + Äiti kovinta virtaa käy kuivilla polvin. + +VIHREÄPUKUINEN. + + Nuo ryysytkö vain sun on vaatevaras? + +PEER GYNT. + + Oh, jospa täss' ois pyhäpukuni paras! + +VIHREÄPUKUINEN. + + Minä kullat ja silkit pidän pitkin viikkoa. + +PEER GYNT. + + Se näölt' on pikemmin olkista piikkoa. + +VIHREÄPUKUINEN. + + Yks seikka muista ja siihen totu; + tavan pitää sellaisen Ronden rotu: + näes, kaksinaista on kaikki meillä. + Kun saavut taattoni kartanoon, + niin luulemaan olet likiteillä, + ett' ilkeimpään tulit louhikkoon. + +PEER GYNT. + + Niin, eikös ole meill' ihan ilmettyä samaa? + Kaikki kulta on silmissäs ruhkaa ja kamaa; + ja hyvä, ettei joka välkkyvä ruutu + vain vanhoiksi sukkarievuiksi muutu. + +VIHREÄPUKUINEN. + + Musta on valkoista, avua vika. + +PEER GYNT. + + Suuri on pientä, ja puhdasta lika. + +VIHREÄPUKUINEN lankee hänen kaulaansa. + + Niin, Peer, me sovimme yhteen jos kuka! + +PEER GYNT. + + Kuin sääri ja lahe; kuin hapset ja suka. + +VIHREÄPUKUINEN huutaa metsään. + + Häähepo! Häähepo, tule, sua käsken! + +Jättiläiskokoinen porsas tulee juosten, köydenpätkä riimuna +ja vanha säkki satulana. Peer Gynt hyppää satulaan ja ottaa +vihreäpukuisen eteensä. + +PEER GYNT. + + Nyt päästämme, niin että Rondenportti paukkaa! + Hei, ratsuni reima, pane parasta laukkaa! + +VIHREÄPUKUINEN maikaillen. + + Ah, niin olin nurja ja nuutea äsken. — + Sen verran sitä tiedät, mikä kohdaksi käkee! + +PEER GYNT ruoskii porsaan nelistämään. + + Hei, ratsun-valjaista vallat näkee! + + * * * * * + +Dovren-ukon valtasali. Suuri kokous HOVIPEIKKOJA. TONTTUJA ja +MENNINKÄISIÄ. DOVREN-UKKO kunnia-istuimella kruunupäisenä, valtikka +kädessä. HÄNEN LAPSENSA ja LÄHIMMÄT SUKULAISENSA molemmin puolin, +PEER GYNT seisoo hänen edessään. Suuri liike ja kohu salissa. + +HOVIPEIKOT. + + Teuraaksi! Dovren-ukon sorjinta kukkaa + kristityn poika on tahtonut taittaa! + +PEIKONPOIKA. + + Minä sormet viillän! + +TOINEN PEIKONPOIKA. + + Minä raastan tukkaa! + +PEIKKONEITO. + + Huh, hih, minä rosvolta reittä haukkaan! + +PEIKONÄMMÄ kauha kädessä. + + Mehuliemenkö saan minä hänestä laittaa? + +TOINEN PEIKONÄMMÄ teurastusveitsi kädessä. + + Varras- vai patapaistin maukkaan? + +DOVREN-UKKO. + + Jäävettä vereen! + +Viittaa uskotuitaan lähemmäksi. + + Miks ylpeillä suotta! + Alas arvomme mennyt on monta vuotta; + ei enää tiedä, mi kaatuu, mi kestää, + eik' ihmisapua pois pidä estää. + Sitäpaitsi on poika lähes vammoista vapaa, + lujatekoinen myös, jos en väärin nää. + Tosin hällä on vain yks ainoa pää; + mut lapseni laita on samalla tapaa. + Pois muodista kolmipää-peikot jo jää; + hyvin harvassa on edes kaksipäitä, + ja päät ovat nekin vain niitä ja näitä. + +Peer Gyntille. + + Vai tytär mun siis tulis sulle työntää? + +PEER GYNT. + + Niin ja valtakunta myös kera myöntää. + +DOVREN-UKKO. + + Minun eläessäni saat sa puolen, + ja toisen sitten, kun pois ma kuolen. + +PEER GYNT. + + Minä tyydyn siihen. + +DOVREN-UKKO. + + Ei, viel' älä kajoo! — + Vähän takeita saat sinä tarjota myös. + Riko yksikin, niin koko sopimus hajoo, + ja hengen maksaa sulle se työs. + Ensiksi vanno, että koskaan et piittaa + siitä, mik' on eempänä Ronden rajaviittaa; + karta päivää ja tointa, joka pälveä valoista. + +PEER GYNT. + + Jos kuninkaaksi pääsen, se helpoin on valoista. + +DOVREN-UKKO. + + Sitälikin, — nyt panen älys koettelulle — + +Suoristaikse istuimellaan. + +VANHIN HOVIPEIKKO Peer Gyntille. + + Älä vaan nyt viisaudenhammasta murra! + Kov' on Dovren-ukon arvoituspähkinä purra! + +DOVREN-UKKO. + + Mik' on peikon ja miehen ero, sano mulle! + +PEER GYNT. + + Minust' eroa mitään ei siinä näy. + Isot panee paistiksi, pienet raapii raamuja; — + niin meilläkin, missä vaan laatuun käy. + +DOVREN-UKKO. + + Tosin kyllä ne moness' on yhtä maata. + Mut illat on iltoja, aamut aamuja, + niin että kieltää ei eroa saata. — + Nyt kuule, kuink' on se: miss' ihmisen lies + tuoll' ulkona alla on kuultavan kuvun, + sana käy; "Ole kaikess' oma itses, mies!" + Vaan täällä suojissa peikkojen suvun + se on: "Ole itse oma kaikkes, peikko!" + +HOVIPEIKKO Peer Gyntille. + + Syvä näkyykö mieli? + +PEER GYNT. + + Hyvin hämärän takaa. + +DOVREN-UKKO. + + "_Oma kaikkes_", sana vahva, mi säilänä jakaa, + se kirjoita kilpees. + +PEER GYNT raapii korvallistaan. + + Ei, mutta mintähden — + +DOVREN-UKKO. + + Sun täytyy, tai herraksi tääll' olet heikko! + +PEER GYNT. + + No, menköön; ei vähä, minusta nähden — + +DOVREN-UKKO. + + Sitälikin sinun tulee vilpittä suosia + koti-olomme koreilutonta kuosia. + +Hän viittaa: kaksi peikkoa, joilla on sianpäät, valkoiset +yömyssyt j.n.e., tuo ruokaa ja juomaa. + + Lehmält' on leipä, sima sonnilta saatu; + älä kysy, hapan onko vai makea laatu; + pääasia vain, ota onkees ja huomaa, + se on kotipanoista juomaa. + +PEER GYNT työntää tarjokkeet luotaan. + + Piru vie, minä suutani moiseen moskaan —! + Kotijuomiinne täällä en totu ma koskaan. + +DOVREN-UKKO. + + Siman kera on kultainen malja, ja kellä + on kultamalja, sille on tyttäreni hellä. + +PEER GYNT miettien. + + On kirjoitettu: sodi luontoas vastaan; — + ja se hapant' on kai aluss' ainoastaan. + Oli menneeksi! + +Mukautuu. + +DOVREN-UKKO. + + Järkevä päätös tuo. + Mitä? Syljet! + +PEER GYNT. + + Kai tottumus voimaa suo. + +DOVREN-UKKO. + + Sitälikin jätä kristityn-pukus ja kuores sa; + näet, Dovremme kehuksi, tehtyä vuoressa + meillä on kaikki, et laaksosta nää sä + kuin silkkinauhuksen hännänpäässä. + +PEER GYNT vihaisesti. + + Ei miill' ole häntää! + +DOVREN-UKKO. + + No saat, muun myötä. + +Hovipeikolle. + + Mun sunnuntaihäntäni sulholle vyötä. + +PEER GYNT. + + Pysy irti! En narriksi teille mä heity! + +DOVREN-UKKO. + + Älä tytärtäni tuumi, jos ei peräs peity. + +PEER GYNT. + + Tehdä ihminen elukaksi! + +DOVREN-UKKO. + + Isket harhaan; + sinut teen vain sulhoksi soveliaaksi. + Tulenkeltaisen nauhuksen saat sinä taaksi, + saat kantaa kunniamerkkimme parhaan. + +PEER GYNT harkitsevasti. + + -Sana sanoo: on ihminen akana lentävä. + Ja hiukan tavan mukaan on myötä mentävä. + Sido pois! + +DOVREN-UKKO. + + Vesa taipuisa olla taidat. + +HOVIPEIKKO. + + Kas nyt, kuin se sievästi heiluu ja häilyy! + +PEER GYNT äkäisesti. + + Hoo, vieläkö vedätte ahtaammat aidat? + Pois pitääkö kristityn-uskokin panna? + +DOVREN-UKKO. + + Ei, ei, meilt' uskosi rauhassa säilyy, + se on vapaata, siit' emme halua verottaa; + näes, kuorelta, kuosilta peikon erottaa. + Vain tapamme taida ja kaapumme kanna, + saat uskona pitää, mi meist' on pelkoa. + +PEER GYNT. + + Monin ehtoines enemmän säällistä selkoa + sull' on, kuin alussa toivoa tohdin. + +DOVREN-UKKO. + + Me paremmat oomme, kuin meist' on huhu; + me, peikot, teist' eroomme siinäkin kohdin. — + Vaan vakavan puolen jo päättää saamme; + nyt silmää ja korvaa huvittakaamme. + Soittoneito! Dovrenharpull' ilahuta iltaa! + Kisaneito! Sipsuta Dovrensalin siltaa! + +Soittoa ja kisaa. + +HOVIPEIKKO. + + Mitäs pidät? + + +PEER GYNT. + Hm, pidänkö —! + +DOVREN-UKKO. + + Pelvotta puhu! + Mitä näet? + +PEER GYNT. + + Ruman rumimmaisen se voittaa. + Kellokas sorkalla suolikieltä soittaa. + Sukat jalassa kepottelee emäsika. + +HOVIPEIKOT. + + Syökää se! + +DOVREN-UKKO. + + Ihmis-aistien vika! + +PEIKKONEIDOT. + + Huh, silmät ja korvat pois päästä kisko! + +VIHREÄPUKUINEN itkien. + + Hu-huh! Siis moista saa kuulla ja niellä, + kun soitamme, kisaamme, minä ja sisko! + +PEER GYNT. + + Mitä, sinäkö? Älä ole pahalla miellä! + Oli pilaa se, leikillä sijansa lie. + +VIHREÄPUKUINEN. + + Sen vannoa voitko? + +PEER GYNT. + + Niin soitto kuin kisa + oli oikein kaunista, kissa vie! + +DOVREN-UKKO. + + On ihmeellistä tuo ihmislaatu, + ja hevill' ei lähde se heistä se visa. + Jos haava meilt' ottelussa on saatu, + tosin arven se heittää, mut kiinni pian kasvaa. + Vävypoikani tää nyt on norjinta rasvaa; + mielin hän riisui kristityn-kaatiot, + mielin hän joi simamaljan, mi tuotiin, + mielin hän muuttihe häntä-muotiin, — + niin mielin teki kerrassa kaikki vaatiot, + ett' uskoin vanhan Aatamin varmaan + ikipäiviksi saaneen jo passin harmaan; + mut kas, sepä vallass' on samalla erää. + Niin, niin, kureerata pois, vävy-kulta, + tämä ihmisluonto siis täytyy sulta. + +PEER GYNT. + + Mitä aiot? + +DOVREN-UKKO. + + Vasemman silmäs terää + minä pikkuisen piirrän, se seikat korjaa: + näet kieroon, mut kaikki on suurta ja sorjaa. + Koko ruudun ma pois otan oikeasta — + +PEER GYNT. + + Olet päissäs! + +DOVREN-UKKO laskee joitakin teräviä kojeita pöydälle. + + Tässä lasiveitset ja raiidat. + Kuin äksy sonni saat laput ja laudat. + Näet silloin, ett' ihanan morsion saat, — + eik' enää sun silmiäs eksytä vasta + siat kepottavaiset ja kellokkaat — + +PEER GYNT. + + Puhut hulluja! + +VANHIN HOVIPEIKKO. + + Dovren-ukon puhett' älä pura! + Hän on viisas, ja sinä olet hullu ja houkko! + +DOVREN-UKKO. + + Ajan mittaan, aatteles vaan, mikä joukko + voi välttyä harmia, kiusaa kipeää. + Muista, että näkö on juuri se ura, + joka uhkuu itkun karvasta lipeää. + +PEER GYNT. + + Se on totta; ja postilla sanoo tälleen: + puhkaise silmäs, jos pahennus siit' on. + Kuule, sano, milloinka saa se jälleen + tämän ihmisnäön? + +DOVREN-UKKO. + + Se ei koskaan palaa. + +PEER GYNT. + + Vai niin! No, sitten ma kai jätän liiton. + +DOVREN-UKKO. + + Mihin mielit? + +PEER GYNT. + + Täällä en viipyä halaa. + +DOVREN-UKKO. + + Ei, seis! Sun helppo on tänne tulos! + Mut Dovren-ukon veräjä ei vieri ulos! + +PEER GYNT. + + Et estoa aikone kai väkivaltaista? + +DOVREN-UKKO. + + Peer prinssi, kuule, nyt järkeä käytä! + Sull' on peikonlahjat. Niin, eikös hän näytä + jo nyt hyvin ryhtiä peikonkaltaista? + Ja peikoksi aiothan? + +PEER GYNT. + + Niin, jumaliste! + Ei morsian eik' iso valtakunta + tule ilmaiseks, ei sitä mull' ole unta. + Mut kaikella sentään on raja ja piste. + Hännän otin kylläkin taa, mut kai + saan irti, min peikkosi kiinni sai; + jätin kaatiot pois; resut jouti jo heittää; + mut niillähän taas voin sääreni peittää. + Ja totta tämän dovrelais-ruokon jättää + voin joskus, yli laidan sen lastin mättää. + Neidoksi naudan ma vannon, en kiellä; + aina nyt voi valan vatsaan niellä; — + mut tietää, ett' ikinä vapaaks ei pääse, + laill' oikean ihmisen kuolla ei saa, + vaan ikänsä peikkona vaeltaa, — + ei ikinä takaisin käydä! Ja tää se + on, kuin sana sanoo, sull' aivoitus mulle; + mut siihen min' en suostu, sitä päivää ei tulle. + +DOVREN-UKKO. + + Nyt suutun jo, en tätä peliä siedä; + ja silloin ei kanssani leikitellä. + Sinä valju piltti, etkö valtaani tiedä? + Ensin alat lastani lähennellä — + +PEER GYNT. + + Sen valehtelet! + +DOVREN-UKKO. + + Hänet täytyy sun naida. + +PEER GYNT. + + Mitä, väitätkö, että —? + +DOVREN-UKKO. + + Et kieltää taida, + sua häneen halu ja himo veti. + +PEER GYNT pyllähtäen. + + Ei muuta? Kuka hitto nyt moisesta heti —? + +DOVREN-UKKO. + + Ihminen ihmisen lainen on aina. + Henkeä kaikki ne huulilla hokee; + mut ei merkitse muu, kuin mitä kourilla kokee + Vai sinust' ei siis halu mitään paina? + Varrohan; seikkoja lie sanan lisäksi — + +PEER GYNT. + + Et vaan mua valheen ongella pyydä! + +VIHREÄPUKUINEN. + + Tämän vuoden iällä, Peer, tulet isäksi. + +PEER GYNT. + + Ovi auki! Pois! + +DOVREN-UKKO. + + Pukintaljassa perään + sa pentus saat. + +PEER GYNT pyyhkien hikeä otsaltaan. + + Oh, milloinka herään! + +DOVREN-UKKO. + + Kai linnalles laitamme? + +PEER GYNT. + + Kunnalle syydä! + +DOVREN-UKKO. + + Hyvä, itsepä tiennet. Mut tehty työs, + Peer prinssi, se tehtynä pysyy, niin myös + sun poikas on pian mies pitkä; + sekapennut moiset ne kasvaa kuin mitkä — + +PEER GYNT. + + Ukko, jätä oikkus nyt härkäpäiset; + ole järkevä, neito! Ota hyvittäjäiset. + En ole prinssi, se tietää saakaa, + en rikas; — niin, mittele taikka vaakaa, + saat uskoa, minust' et kostu suuria. + +Vihreäpukuinen alkaa voida pahoin, ja peikkoneidot +kantavat hänet pois. + +DOVREN-UKKO silmäilee Peeriä hetkisen korkealla ylenkatseella; +sitten hän sanoo. + + Mäsäks syöskää, lapset, se vasten muuria! + +PEIKONPOJAT. + + Isä, anna vähän olla susipiirisillä! + Jänis-haukkasilla! Kissa-hiirisillä! + +DOVREN-UKKO. + + Pian siis. Mun on uni ja harmi. Hyv' yötä! + +Menee. + +PEER GYNT peikonpoikain hätyyttämänä. + + Pois, turkaset! + +Yrittää savutorvesta ylös. + +PEIKONPOJAT. + + Tontut, hältä purkaa periä! + +PEER GYNT. + + Ai! + +Yrittää kellarinluukusta alas. + +PEIKONPOJAT. + + Kaikki raot tukkoon! + +HOVIPEIKKO. + + Kuin hauskaa työtä + nyt sai väki pieni! + +PEER GYNT taistellen pikkupeikon kanssa, joka on pureutunut +kiinni hänen korvaansa. + + Herja, etkö eriä! + +HOVIPEIKKO lyö häntä kynsille. + + Sinä siivosti pitele kuninkaanlasta! + +PEER GYNT. + + Rotanreikä —! + +Juoksee sitä kohti. + +PEIKONPOJAT. + + Tonttuveli, tukkeeksi riennä! + +PEER GYNT. + + Paha vanhus, mut nuoret on piruja vasta! + +PEIKONPOJAT. + + Repikää! + +PEER GYNT. + + Piilläppä hiirenä piennä! + +Juoksee ympäri. + +PEIKONPOJAT kihisten hänen ympärillään. + + Otus piiriin! + +PEER GYNT itkien. + + Ah, täiksi minut, luoja, laita! + +Kaatuu. + +PEIKONPOJAT. + + Nyt silmille! + +PEER GYNT hautautuneena peikkokasaan. + + Auta, emo, kuolemasta! + +Kirkonkellojen soitto kuuluu kaukaa. + +PEIKONPOJAT. + + Tunturilla mustamekon kellokkaita! + +Peikot syöksyvät suurella melulla pakoon huutaen ja ulvoen. +Luolasali luhistuu; kaikki katoaa. + + * * * * * + +Pilkkopimeä. + +PEER GYNTIN kuullaan lyövän ja hakkaavan ympärilleen suurella oksalla. + +PEER GYNT. + + Vastaa! Ken olet? + +ÄÄNI PIMEÄSSÄ. + + Minä itse. + +PEER GYNT. + + Pois alta + +ÄÄNI. + + Kierrä, Peer! Ahoa on aavemmalta. + +PEER GYNT yrittää päästä läpi toiselta kohtaa, mutta törmää esteeseen. + + Kuka olet? + +ÄÄNI. + + Minä itse. Voitko sanoa samaa? + +PEER GYNT. + + Minä sanon mitä mielin; ja mun miekkani leikkaa! + Varo itseäs! Hei, nyt se iskee ja lamaa! + Saul löi sata, Peer Gynt tuhat kaas! + +Lyö ja hakkaa. + + Kuka olet? + +ÄÄNI. + + Minä itse. + +PEER GYNT. + + Vain taas ja taas + tuo vastaus tyhmä; se ei selvitä seikkaa. + Mikä olet? + +ÄÄNI. + + Iso Kiero. + +PEER GYNT. + + Vai niin, ahaa! + Oli äsken se mustaa, nyt harmajaa. + Pois tieltä, Kiero! + +ÄÄNI + + Peer, kierrä! En kiellä. + +PEER GYNT. + + Läpi! + +Lyö ja hakkaa. + + Jäitkös! + +Yrittää eteenpäin, mutta törmää esteeseen. + + Hohoo! Viel' uusia vai! + +ÄÄNI. + + Kiero, Peer Gynt! Yks ainoa tiellä. + Kiero, jok' on terve, joka vamman sai, + Kiero, jok' on kuollut ja elää par'aikaa. + +PEER GYNT heittää pois oksan. + + Nyrkit on mulla, jos ei muu riko taikaa! + +Murtautuu läpi. + +ÄÄNI, + + Niin, luota, Peer: luja ruumis ja nyrkit, — + hi-hii, niill' itses sa huipulle tyrkit. + +PEER GYNT tulee takaisin. + + Ees- tai taaspäin, samaa tahdasta; — + ulos tai sisään, yhtä ahdasta! + + Se on _tuossa!_ Ja _tuossa!_ Ei missään väljää! + Ulos pääsin, jo taas kehä keskeensä sulki. — + Mikä olet? Sano nimes! Näkös näytä julki! + +ÄÄNI. + + Kiero. + +PEER GYNT hapuilee ympärilleen. + + Ei kuollut. Ei elävä. Usmaa; näljää. + Ei hahmoa lainkaan! Kuin karhuja joukko + unipäissään murajavaisia! + +Kiljaisee. + + Ottele! + Lyö vastaan! + +ÄÄNI. + + Kiero ei ole houkko, + +PEER GYNT. + + Lyö! + +ÄÄNI. + + Kiero ei lyö. + +PEER GYNT. + + Käy taistoon! Tottele! + +ÄÄNI. + + Iso Kiero taistelematta voittaa. + +PEER GYNT. + + Joku tonttu jos ois mua pistelemässä! + Vuoskuntainen peikko edes, jotta koittaa + kera jonkun sais. Mut ei mitään tässä. — + Nyt se kuorsaa! Kiero! + +ÄÄNI. + + Mitä? + +PEER GYNT + + Tee tenä avoin! + +ÄÄNI. + + Iso Kiero voittaa kaikki sopu-tavoin. + +PEER GYNT puree käsivarsiasiaan ja käsiään. + + Kynnet ja hampaat lihaan syvälle! + Oman veren vuoto nyt tuntuu hyvälle. + +Kuuluu ikäänkuin suurten lintujen siiveniskuja. + +LINNUNKIRKUNA. + + Saatko hänet, Kiero? + +ÄÄNI PIMEÄSSÄ. + + Vähin erin! En jätä! + +LINNUNKIRKUNA. + + Kaikki siskot kaukaa! Saaliille liitäkää! + +PEER GYNT. + + Pian, neito, jos suojata aiot! On hätä! + Älä tuijota etees noin allapäin! Lakkaa! — + Solkikirja! Suoraan sen silmään nakkaa! + +LINNUNKIRKUNA. + + Jo kepertyy! + +ÄÄNI. + + Meidän oma! + +LINNUNKIRKUNA. + + Siskot, kiitäkää! + +PEER GYNT. + + Liian kallista hinnaksi elon + hetki näin hiiltävän tuskan ja pelon. + +Lyyhistyy kokoon. + +LINNUT. + + Kiero, ota, vie hänet! Tuolla hän makaa! + +Kellonsoittoa ja virrenveisuuta kuuluu kaukaa. + +KIERO hupenee tyhjiin ja sanoo puhkaten: + + Oli liian vahva. Tuki naiset takaa. + + * * * * * + +Auringonnousu. Tunturilla Åsen paimenmajan edustalla. Ovi on suljettu; +kaikki autiota ja äänetöntä. + +PEER GYNT nukkuu majan seinävieressä. + +PEER GYNT herää, luo ympärilleen tylsän ja raukean silmäyksen. +Sylkäisee. + + Kovasuolainen silli nyt ollappa mulla! + +Vilkaisee taas, samassa hän näkee HELGAN, joka tulee +eväsvakka kädessä. + + Hoo, tyttö, mik' on asia sun tänne tulla? — + +HELGA. + + Solveig se — + +PEER GYNT ponnahtaa ylös. + + Solveig. Missä? + +HELGA. + + Majan takana. + +SOLVEIG piilossa. + + Jos vaan tulet liki, niin alan ma juosta. + +PEER GYNT seisahtuu. + + Mun syliini pelkäätkö joutuvas tuosta? + +SOLVEIG. + + Häpeä! + +PEER GYNT. + + Tiedätkö, miss' olin yötä? + Dovren-ukon tytär mua vainoo kuin pakana. + +SOLVEIG. + + Hyvä sitten oli kellojen soitto kai. + +PEER GYNT. + + Peer Gyntiä syöteillä niill' ei ne syötä. — + Mitäs sanot? + +HELGA itkien. + + Oh, nyt se jalat alleen sai! + +Juoksee jälkeen. + + Älä jätä! + +PEER GYNT ottaa häntä käsivarresta. + + Kas, mitä taskussa kannan! + Hopeanappi! Omaks sulle sen annan, + puhu vain hyvin minusta! + +HELGA. + + Päästä pois! + + PEER GYNT. + + Ota. + +HELGA. + + Päästä! Niin, evääs, ne tässä ois. + +PEER GYNT. + + Jumal'auta, jos et —! + +HELGA. + + Uih, mua pelko puistaa! + +PEER GYNT säveästi; päästää hänet. + + Ei, tarkoitin: pyydä, että hän mua muistaa! + +Helga juoksee pois. + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +Sankassa havumetsässä. Harmaa syysilma. Lumisade. PEER GYNT kaataa +paitahihasillaan rakennushirsiä. + +PEER GYNT hakkaa suurta, koukkuoksaista honkaa. + + Oo-jaa, olet sitkeä, vanha vaari; + mut ei auta, nyt päättyi sun päivies kaari. + +Hakkaa taas. + + Näen kyllä, sun ylläs on terässovat; + mut puhki, vaikk' olkoot ne kuinka kovat! — + Niin, niin; puit vastaan koukkuista kättäs; + sisus kuohuu, sen uskon selittämättäs; + mut kumoon silti, ei valkaise muu —! + +Taukoo yht'äkkiä. + + Vale! Se on vaivainen vanha puu. + Vale! Teräsvaippainen et ole vanhus, + vain rosokaarnainen hongan-janhus. —. + Työ raskas hirsiä kaataa, mut kaatos + on hiittä ihan, jos samall' askaroi aatos. — + Täm' ei käy, tämä tämmöinen haaveksunta, + ihan ilmi-valveilla näeppäs unta. — + Lainsuojaton! Päästäsi maksaa kunta! + +Hakkaa hetkisen kiivaasti. + + Niin, suojaton. Ei ole äitiä luonas, + joka ruoat kantais ja kattais pöydät. + Jos halaat syödä, hae itse muonas, + mitä virrasta saat, mitä metsästä löydät, + puusi pilko ja valkeas vaali, + hyöri ja hääri ja hanki ja haali. + Puvun mielinet, pyytele peuralta turkkia; + majan tahtonet, niin kivet kisko maasta; + puut kaada, jos puuhannet pystyyn nurkkia, + ja hartioillas ne raitille raasta. — + +Kirves vaipuu, hän jää katsomaan eteensä. + + Talo pulska tehdään. Portaissa pylväät, + katonharjalle tornit ja viirit ylväät. + Merenneidon päätyyn mä veistää tuumaan, + kalanpurstoin ja suomuksin saakka uumaan. + Viirit ja lukot ne välkkyy vaskin. + Lasit suuret, ne myös minä laittaa raskin. + Moni outo on urkkiva kerran ja toiste, + mikä kaukana tuntureilla tuo loiste. + +Nauraa vihasta. + + Helvetin vale! Se siin' oli taas. + Olet suojaton, poika! + +Hakkaa tuimasti. + + Maja kaarnakatto + on rännän ja pakkasen suojaksi ratto. + +Katsoo ylös pitkin puuta. + + Kas, nyt se jo horjuu. Survaus vaan! + Se rojahti pitkin pituuttaan; — — + vesapuita laumalta lakoon kaas! + +Rupeaa karsimaan runkoa; heristyy äkkiä kuuntelemaan ja +seisoo hiljaa, kirves koholla. + + Joku jäljessä! — Vai sun on juones niin häijyt; — + sinä, Haegstadin äijä, mua vilpillä väijyt. + +Painautuu puun taakse ja kurkistaa sieltä. + + Poika! Yks ainoa vain. Pelon-alainen. + Vilkkuen hiipii. Mik' esine salainen + liepeessä? Sirppi. Jää silmät haraan + hän siihen, — käden laskee aidaksen varaan. + Mitä? Mikä hänell' on mielessä työ nyt —? + Uh! Eikös sormensa poikki lyönyt! + Veri puhuu kuin sonnista! — Poikki, ihan poikki! + Nyt rievussa nyrkki hän tiehensä loikki. + +Nousee piilostaan. + + Pirunmoinen pinta! Silvoppas sinne + paras sormi, kuin ois mikä pakko ja pinne! + Hohoo, nyt muistan —! Vain sillä tapaa + on kuninkaan palveluksesta vapaa. + Se se on, hänet sotaan ne vieneet ois; + ja poika ei tietysti mielinyt mukaan — + Mut lyödä —? Ikipäiviksi erota pois —? + Vois aatella, toivoa, tahtoa vois; —- — + mut tehdä! En käsitä, kuinka voi kukaan! + +Pudistaa vähän päätään; ryhtyy sitten taas työhönsä. + + * * * * * + +Tupa Åsen talossa. Kaikki on epäjärjestyksessä; arkut avonaisina; +pitovaatteita levitettyinä huiskin-haiskin; kissa vuoteessa. + +ÅSE ja TORPPARINVAIMO sälyttävät ja järjestävät tavaroita +ahkerasti kokoon. + +ÅSE rientää yhtäänne. + + Kuule, Kari! + +VAIMO. + + Mitä? + +ÅSE rientää toisaanne. + + Kuule, missä —? + Mihin tuli se —? Kah, mikäs sen nyt veikään? + Niin, mitäs minä? Olen kuin pyörryksissä! + Mihin arkun avain jäi? + +VAIMO. + + Avaimenreikään. + +ÅSE. + + Mikä kolina? + +VAIMO. + + Viimeistä kuormaa ajaa + ne Haegstadiin. + +ÅSE itkien. + + Iloll' itse täältä + jo mustassa arkussa muuttaisin majaa! + Saa kestää ihminen kukkurapäältä! + Jumal' armahtakoon! Talo puhtaaksi pantu! + Vei vouti, mitä haegstadilainen jätti, + ihan vaatteet päältä, rätti kuin rätti. + Paha niille, jotka niin tylyn tuomion laati! + +Istuu vuoteen reunalle. + + Meni suvulta vieraille talo ja mantu; + hyvin vanhus, mut paremmin oikeus vaati; + ei apua ollut, ei armoa mulla; + Peer poissa; kuka osasi neuvoksi tulla? + +VAIMO. + + Täss' istua saatte toki, mink' ikä riittää. + +ÅSE. + + Katin kanssa armoilla, — kestää kiittää! + +VAIMO. + + Hyvä luoja, se poika, se maksoi teille. + +ÅSE. + + Peer? Nyt sinä hupsit kuin muutkin hullut! + Ihan terveenä Ingrid on takaisin tullut. + Miks eivät käy pirun kintereille! — + Hän on syypää, ei kukaan muu; pahamies + tuli poika-parkaani kiusaamaan! + +VAIMO. + + Paras eikö ois kutsua pappi? Kenties + on huonommin laita, kuin luulettekaan. + +ÅSE. + + Pappiko? Niin, sitä arvelen jo ma. + +Ponnahtaa ylös. + + Mutt' ei, min' en voi! Pojan äiti oma! + Muut jätti, siis auttaa ja olla lähin + minun pitää, se on minun velkani vähin. + Nutun heittivät hälle. Saan paikat panna. + Jospa kaapata nahkaiset vois, Jumal' anna! + Missä sukat on? + +VAIMO. + + Tuolla, missä muukin kama. + +ÅSE penkoo. + + Kas, mitä täällä? Valinkauha! — Se sama, + joll' ennen hän leikki. Oli nappeja valaa + ja sulata, kaavata hälle huvi suuri. + Kerrankin, kun kemut meill' oli juuri, + tuli poika ja isältä pyys tinapalaa. + Ei tinaa, sanoi Jon, vaan Kristianin rahaa; + olet juurta Jon Gyntin, perit hopeapinoja. + Näet päissään, — Herra, älä suo hälle pahaa, — + hän ei surrut, Jon-parka, ei kultia, ei tinoja. + Nepäs on, nämä sukat! Kolo vieressä kolon! + Ne me parsimme, Kari! + +VAIMO. + + Sen kyllä ne sietää. + +ÅSE. + + Menen sitten heti levolle. Mitähän tietää, + kun tunnen niin huonoksi, oudoksi olon? — + +Iloisena. + + Jopas jättivät, Kari — kaksi villapaitaa' + +VAIMO. + + Niin, tottakin! + +ÅSE. + + Se nyt oli sentään laitaa. + Voit toisen syrjälle panna, tai kuule, + ota kumpikin, tarpeen ne olla taitaa; — + häll' on niin ohut ja huono yllä. + +VAIMO. + + Åse muori, ettekö synniksi luule —? + +ÅSE. + + Niin, niin; mut eihän ole armolle saitaa + papin saarna ja sana, sen tiedät kyllä. + + * * * * * + +Uudismajan edustalla metsässä. Oven päällä peuran sarvet. +Korkealta lunta. Ilta on pimenemässä. + +PEER GYNT oven ulkopuolella naulaa kiinni suurta puulukkoa. + +PEER GYNT naurahtelee välipäin. + + Lukko on tarpeen, mi taakse sulun + saa peikot, ja miesten ja naisten kulun. + Lukko on tarpeen, mi kiinni kestää + ja kaikki ilkeät tontut estää. — + Yöllä ne tulee: Peer, aukaise oves, + väki pyrkii nopsa kuin aatokset poves! + Ne sängyn alle hiipii, ne takassa hiertää, + tulikäärmeinä lakeisen läpi ne kiertää! + Hi-hii! Peer Gynt, vai lukkos ja oves + sinä luulet estävän peikkoja poves! + +SOLVEIG tulee hiihtäen metsänrinteestä esiin; hänellä on +saalihuivi päähineenä ja mytty kädessä. + + Siunaus työlle! Mua pois älä häädä. + Sain kutsun ja saavuin, nyt salli mun jäädä. + +PEER GYNT. + + Solveig. Se ei ole —! On, niin totta! — + Ja tohdit tulla, et pelkää, jotta — — + +SOLVEIG. + + Sun kutsus minä Helga-pieneltä kuulin; + kutsuja mulle tuli tyynin ja tuulin. + Kaikki emos kertomat kutsuja antoi, + kutsut ne unten kera uusia kantoi. + Autiot päiväni kutsuja toivat, + raskaat yöni luvan lähteä soivat. + Oli kuin elämä siellä ois laannut; + en iloinneeks, en itkeneeks sydämestä saanut. + Sua varmaan en tiennyt, mitä mielessäs iti, + vain tiesin, mitä itseni täytyi ja piti. + +PEER GYNT. + + Mut isäs ja äitis? + +SOLVEIG. + + Maan avaran päällä + ei ole, ketä kutsuisin niillä nimityksin. + Jätin kaikki. + +PEER GYNT. + + Solveig, sa vieno, — ja täällä + siis olet, — mun luonani? + +SOLVEIG. + + Niin, sinun yksin. + Vain yks on nyt ystävä, lohdun-antaja. + +Itkuun purskahtaen. + + Oli raskainta jättää mun sisko pieni; — + vaan raskaampi viel' isän luota tieni; — + mut raskainta jättää kallis kantaja; — + ei, Jumala tietää, se pahint' oli painoa, + suru heittää heidät kaikki, — jok' ainoa! + +PEER GYNT. + + Ja tunnetko tuomion, päälleni pannun? + Mult' ottivat perinnön, ottivat mannun! + +SOLVEIG. + + Ja siksikö, luulet, minä rakkaista erisin, + jotta ma enemmän saisin ja perisin? + +PEER GYNT. + + Ja tiedätkö lain? Ei turvaa, jos tuolla + minut kohtaa ken salon ulkopuolia. + +SOLVEIG. + + Tulin, suksilla kiidin, kysyin, mist' oli tie; + ne urkki, mihin matka, sanoin: kotia vie. + +PEER GYNT. + + Siis tiehensä naulat ja laudat ja teljet! + Nyt niittäkin estyvät peikkojen eljet. + Jos kumppaniksi tohtinet tulla henkipaton, + niin vihittyä, tiedän, on kaikki alla katon. + Annas, kun katson sua, Solveig! Loitolta! + Vain katson! Sano, hohdon sa saitko huomenkoitolta? + Annas, sua nostan! Oi, kevyt kuin untuva! + Kannanko, koskaan et taakalt' ole tuntuva! + En likaa, en liki vedä. Käsin väkevämmin + ulommas sun ojennan, sa vieno ja lämmin! + Ei, ettäkö vedin minä siis sinut myötä! — + Mut kuinka minä kaipasin, päivää ja yötä! + Tähän, katsos, minä salvosta tein salomajalle —; + se on halpa ja ruma; se pannaan hajalle — + +SOLVEIG. + + Halpa tai uljas, — mun täällä on hyvä. + Niin hengitys täällä on helppo ja syvä. + Siell' alhaalla oli kuin ahdistanut ois; + sekin puolittain minut peloitti pois. + Mut täällä, tämä honkien humu pään päällä — + mikä hartaus ja laulu! — minä viihdyn täällä. + +PEER GYNT. + + Sen tiedätkö? Voitko elos taipalen taata? + +SOLVEIG. + + Se tie, jota astuin, ei takaisin saata. + +PEER GYNT. + + Siis sain sinut! Tule, sua katson alla katon! + Tuon puita, teen lieteen valkean raton; + se leppeästi lämmittää ja kirkkaasti kiiltää; + sun pehmeästi istutan, ei saa sua vilu viiltää. + +Avaa oven, josta Solveig menee sisään. Seisoo hetkisen hiljaa, +sitten hän nauraa ääneen riemastuksesta ja hypähtää ilmaan. + +PEER GYNT. + + Nyt kuninkaantyttäreni suotiin ja tuotiin! + Hei! Linna nyt tehdäänkin linnojen muotiin! + +Tempaa kirveen ja lähtee menemään; samassa ilmestyy metsiköstä +VANHAHTAVA VAIMO, repaleinen, vihreä hame yllä; RUMANNÄKÖINEN POIKA, +olutpullo kädessä, käy ontuen jäljessä pitäen hänen liepeestään +kiinni. + +VAIMO. + + Hyv' iltaa, Peer Huippari! + +PEER GYNT. + + Mitä? Ken siellä? + +VAIMO. + + Tutut vanhat, Peer Gynt! Likinaapurit vielä! + +PEER GYNT. + + Vai niin? Nyt vastapa kuulen sen seikan. + +VAIMO. + + Majas myötä mun omani veistihe veikan. + +PEER GYNT aikoo mennä. + + On kiire — + +VAIMO. + + Sull' aina on kiire ja hätä; + mut jälkeen nyt vaan minä lyyhään, et jätä. + +PEER GYNT. + + Erehdytte, eukko! + +VAIMO. + + Niin tein ma ennen, + lupas suuret kun uskoin ma loukkuun mennen. + +PEER GYNT. + + Lupas —? Mitä puhut, mitä pentelettä —? + +VAIMO. + + Etkö muista sitä iltaa, kun joit isän mettä? + Etkö muista —? + +PEER GYNT. + + En muista, mit' en tunne tuon vertaa. + Mitä sotket? Kosk' yhdyimme viimeksi, sano? + +VAIMO. + + Viimeksi ja ensiksi yhdellä kertaa. + +Pojalle. + + Tarjoa juoda; kai isäs on jano. + +PEER GYNT. + + Isäs? Houritko päissäs? Vai sanot, vai —? + +VAIMO. + + No etkö jo sorkista tunne sikaa? + Sull' onhan silmät, siis nähnet kai: + sen on säärissä kuin sinun sielussa vikaa! + +PEER GYNT. + + Vai uskottelet —? + +VAIMO. + + Vai rimpuilla koet —? + +PEER GYNT. + + Tuo roikale! + +VAIMO. + + Liianko roimaksi hoet? + +PEER GYNT. + + Sinä noidankärsä, vai luulet saavas —? + +VAIMO. + + Kuule, Peer Gynt, olet raaka kuin raavas! + +Itkien. + + Mitäs voin, jos ei muoto lie muinaisen verta, + konsa kesälehdossa liehit mua kerta? + Mua syksyllä, kun synnytin, paineli piru; + ei silloin, sen ymmärrät, viehkeäksi viru. + Mut tahdotko, ett' olen taasen ma sulokas, + niin aja ulos vain tuolta se tulokas, + älä silmiis salli, älä mielees tulla; — + rakas kulta, niin et näe kärsää mulla! + +PEER GYNT. + + Pois, noita! + +VAIMO. + + Katsohan, tokko lähden! + +PEER GYNT. + + Minä lyön sua päähän —! + +VAIMO. + + Lyö, jos on miestä! + Ho-hoo, Peer Gynt, minä kestän piestä! + Joka Jumalan- päivä ma luokses palaan. + Oven raosta kurkistan, kujeenne nähden. + Kera neitos kun penkillä istut ja lepäät, + kun hellyt, — Peer Gynt, — kun leikit ja sepäät, — + minä viereesi istun ja osani halaan. + Hän ja minä saamme sua vaihtaa ja jaella. + Hyv' yötä, rakas, huomenna vihille vaella! + +PEER GYNT. + + Sinä hornan heitto! + +VAIMO. + + Vaan tottakin, tiedä: + saat huostaas, koipuri, pentus viedä! + Jäätkö isäs luo, sinä pikku-pirulainen? + +POIKA sylkee Peer Gyntin päälle. + + Tphyi! Kirveellä lyön sua; varrohan vainen! + +VAIMO suutelee poikaa. + + Sitä luontoa, mikä on sen pojan sisässä! + Kun miehistyt, niin olet ilmetty isäs sä! + +PEER GYNT polkee jalkaa. + + Niin kauas kun lentäisit —! + +VAIMO. + + Kuinko nyt laoksi! + +PEER GYNT pusertaa käsiään nyrkkiin. + + Ja kaikki tämä —! + +VAIMO. + + Vain sala-halujen vuoksi! + On sääli sua, Peer! + +PEER GYNT. + + Pahin toisen toki! — + Solveig, mun sydämeni kirkkain kulta! + +VAIMO. + + Niin, niin; pahin syyhytön sauna, piru hoki: + oli päissään isä, emo poikaa pieksi! + +Mennä lyyhystää metsikköön poika jäljessään, joka heittää +olutpullon Peer Gyntiä kohti. + +PEER GYNT pitkän vaitiolon jälkeen. + + Kierrä, sanoi Kiero. Se täällä jää tieksi. — + Noin kuninkaanlinna se romahti multa. + Sen muurilla ne sulki, ken minuun suostui; + kävi rumaksi kaikki, ilo vanheni, ruostui. — + Ohi kierrä, poika! Ei mikään tie + läpi kaiken tään hänen luokseen vie. + Läpi kaiken? Hm, yksi ehk' ois. Sana taitaa + katumuksen polkua neuvoa kaitaa. + Mut en muista, eik' ole kirjaa mulla, + ei ketään, ken hyvällä ohjailulla + vois metsän korvessa turvaksi tulla. — + Katumus? Vuosia viedä se vois, + läpi päästä se tie. Elon laihan se sois. + Riko ensin, mi puhdast' on, vienoa, sorjaa, + ja sitten palat liitä ja paikkaa ja korjaa? + Palat viulun liimata voit, mut et kellon. + Älä tallaa, jos tahtonet vihannaksi pellon. + Mut valettahan oli se noita! Ei enää + sitä iljetystä näy, ei kärsää, ei nenää! — + Niin; silmään ei näy, mut mieleen ne palaa. + Mua sisään ne seuraa, ne aatokset salaa. + Ingrid! Ja ne kolme, jotka kummuilla juoksi! + Nekin saapuuko ilkkuen, kiukuten luoksi? + Tila niillekin täytyykö sylissä antaa, + käsivarsilla hellien, kartellen kantaa? + Ohi kierrä, poika; kätes vaikka se ois + niinkuin pisin korvessa kuusi, ei riitä, + niin karttaen häntä et kannella vois, + ettei mene pulmusi puhtaus siitä. — + No, kierretyks saan tämän tavallaan, + ettei tule voitto, ei tappiokaan. + Pois työntää ja unhoittaa ne on paras — + +Menee muutamia askelia majaa kohti, mutta pysähtyy taas. + + Tämän jälkeen sinne? Kuin merkitty varas! + Perässä kaikki nämä peikot — ja palata? + Puhuessa vaieta; tunnustaissa salata —-? + +Heittää kirveen luotaan. + + On juhla-aatto. Hänen luokseen käväisy, + nyt, tilassa tässä, se ois pyhän-häväisy! + +SOLVEIG ovessa. + + Joko tulet? + +PEER GYNT puoliääneen. + + Ohi! + +SOLVEIG. + + Mitä sanot? + +PEER GYNT. + + Varro siellä. + On tuotava taakka, ja on pimeä tiellä. + +SOLVEIG. + + Malta; ma autan; ma kuorman jaan. + +PEER GYNT. + + Ole siellä! Kaiken ma kantaa saan. + +SOLVEIG. + + Mut älä ole kauan! + +PEER GYNT. + + Voi työtä se tuottaa; + kauan tai vähän, — saat vuottaa. + +SOLVEIG nyökkää hänen jälkeensä. + + Niin, vuottaa! + +PEER GYNT poistuu metsäpolulle. Solveig jää katsomaan oven +avoimesta yläpuolikkaasta. + + * * * * * + +Åsen tupa. Ilta. Pysty valkea palaa ja valaisee takassa. +Kissa tuolilla sängyn jalkopäässä. + +ÅSE makaa sängyssä ja hapuilee levottomasti peitonpäällystä. + +ÅSE. + + Miten viipyy hän viipymistään! + Hyvä luoja, jos jääkin pois! + En saa sanan viejää mistään; + ja niin paljon virkkamist' ois. + Niin äkkiä siis! Niin niukka + jäi aika! Ken arvasikaan? + Oh, kunpa en liian tiukka + minä hälle ois ollut vaan! + +PEER GYNT tulee. + + Hyv' iltaa! + +ÅSE. + + Palkitse, luoja! + Rakas poikani, saavuithan siis! + Miten tohditkin? Hengen suoja + kun on kielletty! + +PEER GYNT. + + Hengestä viis! + Teki vain nyt mieleni tietää, + miten täälläkin jaksetaan. + +ÅSE. + + Niin, Karin nyt hävetä sietää; + ja ma rauhassa lähteä saan! + +PEER GYNT. + + Mitä? Lähteä? Minne hoppu + muka sulla on mennä noin? + +ÅSE. + + Ah, Peer, jo on läsnä loppu; + jo tilini tehdä voin. + +PEER GYNT väänteleikse ja käy pitkin permantoa. + + Nyt vasta se vaikea alkaa; — + sitä pakoon _siell'_ oli tie —! + Sun kylmäkö kättä ja jalkaa? + +ÅSE. + + Niin, Peer; liki päätös lie. — + Kun murtuu silmäni multa, + niin hiljaa ne umpeen luo. + Ja toimita arkku, mut, kulta, + hyvin kaunis; se mulle suo! + Ei, sehän on totta — + +PEER GYNT. + + Älä noista + nyt haasta; viel' aikaa on! + +ÅSE. + + Niin, niin. + +Katselee levottomasti ympäri tupaa. + + Se on niiden moista! + Näin ryöstivät kartanon. + +PEER GYNT väännähtäen. + + Joko taas? + +Tylysti. + + Mun on syyni se piina. + Sitä hokea kelpaa kai! + +ÅSE. + + Sun? Ei, se sen-vietävä viina + kovan onnesi aikaan sai! + Olit, rakkaani, silloin päissäs, + et tiennyt, kun teit sen työs; + ja peuralla kiidättäissäs + pääs pyörään jo kai kävi myös. + +PEER GYNT. + + No niin, koko juttu heitä! + Älä hautele harminas! + Nyt kaiken, mi painais meitä, + me säästämme — tuonnemmas. + +Istuutuu sängynlaidalle. + + Niin, äiti, nyt saamme haastaa, + mut vain, mitä tuuli tuo. + Pois kaikki, mi mieltä raastaa + ja vaivaa, varjoa luo! — + Kukas tuossa on kykkeröisin, + jos ei mirri, — viel' elää mies! + +ÅSE. + + Niin kummailee se nyt öisin; + ain' enne se totta ties! + +PEER GYNT toisaalle kääntäen. + + Mitäs kuuluu kylälle täällä? + +ÅSE hymyillen. + + Tytär jossain, ne juttelee, + muka metsiin ois menopäällä — + +PEER GYNT nopeasti. + + Mads Moen miten viihtynee? + +ÅSE. + + Tytär ei muka huoli, vaikk' karvaat + kyll' itkut on vanhusten. + Menes käymään siellä; — ehk' arvaat + sinä, Peer, mikä auttais sen — + +PEER GYNT. + + Mut seppä, kuink' on sen laita —? + +ÅSE. + + Sepän heittiöst' ole vait! + Se eiköhän paremmin maita, + nimi tuon tytön, tiedät kait — + +PEER GYNT. + + Ei, äiti, nyt saamme haastaa + me vain, mitä tuuli tuo. + Pois kaikki, mi mieltä raastaa + ja vaivaa, varjoa luo! + Jano onko? Tuonko ma juomaa? + Paha kai suu on koukussa noin? + Sama sänky — sit' enkös huomaa! — + jossa piennä ma piehtaroin! + Sitä muistatko, kun tulit illoin + sen jalkoihin istahtain, + minut vaipalla peitit, — kas silloin + minä satuja kuulla sain! + +ÅSE. + + Ja nuo reki-leikit kahden, + isäs mennessä retkilleen! + Oli lattia jäänä lahden, + ja peitto ryijynä reen. + +PEER GYNT. + + Niin, mut paras kaikesta tuosta + oli, äiti, — muistatko sen — + hepat oivat, ne osasi juosta — + +ÅSE. + + Kysy vielä! No, kuinkas en —? + Minä Karilta vain — mitäs muuta + rahipölkylle mirrin toin — + +PEER GYNT. + + Ja linnaan lännemmäs kuuta, + itäpuolelle päivänkoin, + hei, Sooria-Moorian linnaan + vei valjakko vaahtosuu + mait', ilmoja, kannustinnaan + sun noutamas kyynärpuu. + +ÅSE. + + Seväll' istuin ma, ohjissa siellä — + +PEER GYNT. + + Niin, niin; hevot lentää sai; + ja myötään sä käännyit tiellä + ja kysyit, kylmikö vai —? + Ole siunattu, ain' oli sielus + toki hellä, sun häijylään —! + Mitä voihkit? + +ÅSE. + + Niin kova on pielus. + Rupes selkääni särkemään. + +PEER GYNT. + + Minä kohennan; koitahan, oisko + nyt helpompi maata. Kas noin! + +ÅSE levottomasti. + + Ei, Peer, pois mielisin! + +PEER GYNT. + + Poisko? + +ÅSE. + + Niin, kovin jo halavoin. + +PEER GYNT. + + Älä nyt! Vedä peittoa ylle. + Tähän jalkopäähän mä jään. + Ja nyt seikkojen sepittelylle, + sill' ilta me lyhennetään. + +ÅSE. + + En saa minä rauhaa rinnan; + kun postillan toisit vaan! + +PEER GYNT. + + Pidot Sooria-Moorian linnan + on prinssin ja ruhtinaan. + Sinut vien yli nummien; lepää + vain vällyissä siinä niin — + +ÅSE. + + Rakas Peer, pois eikö ne epää? + +PEER GYNT. + + Ei! Kumpikin kutsuttiin! + +Heittää nauhan tuolin ympäri, jolla kissa makaa, ottaa kepin +käteensä ja istuu ajosille sängyn jalkopäähän. + + Hei, Musta, muutappas jalkaa! + Vilu eihän sull', äiti, lie? + Niin, niin; eri vauhti alkaa, + sen tuntee, kun Virma vie! + +ÅSE. + + Rakas Peer, mitä kuulen? On kuin + mikä sois —? + +PEER GYNT. + + Ajokulkuset vaan! + +ÅSE. + + Miten kaikuu se vankuin ja vonkuin! + +PEER GYNT. + + Yli vuonon nyt kuljetaan. + +ÅSE. + + Mikä pauhu ja kohina kumma? + Se niin mua hirvittää! + +PEER GYNT. + + Vain nummen kuusikko tumma + soi tuulessa. Rauhaan jää! + +ÅSE. + + Mikä välke? Mi metsänrinnan + noin saa tulen-säkeniin? + +PEER GYNT. + + Näet portit ja ikkunat linnan. + Ne tanssii, kuuletko? + +ÅSE. + + Niin. + +PEER GYNT. + + Pyhä Pietari portilla näyttää + jo tietä — + +ÅSE. + + Ja tervehtää? + +PEER GYNT. + + Hyvin syvään, ja maljan täyttää, + tuo viiniä virkistävää. + +ÅSE. + + Myös kakkuja tuoko? + +PEER GYNT. + + Kantaa + täpötäytenä tarjoimet! + Ja ruustinna-vainaa antaa + sulle kahvit ja leivokset. + +ÅSE. + + Mekö yhteen siell' ihan totta? + +PEER GYNT. + + Niin usein kuin tahdot ja suot. + +ÅSE. + + Mihin riemuhun ansiotta, + rakas Peer, minut raukan tuot! + +PEER GYNT läjähyttäen ruoskaa. + + Hei, Musta, muutappas jalkaa! + +ÅSE. + + Kun et vain aja eksyksiin? + +PEER GYNT läjähyttää taas. + + Täm' on lavea tie. + +ÅSE. + + Mua alkaa + jo matka raukaista niin. + +PEER GYNT. + + Näen linnan jo: vain lyhyt hetki, + niin saavut. + +ÅSE. + + Siis levähtää + voin silmät ummessa. Retki + sun turviis, poikani, jää! + +PEER GYNT. + + Hei, Virma, varsani, juokse! + Sitä tungosta! Pyrkijät nuo + nekös sullotut portin on luokse! + Peer Gynt nyt äitinsä tuo! + Pyhä Pietari, — tottako kuulen? + Muka äitiä päästäis et? + Moist' eukkoa kauan, ma luulen, + haet, ennenkuin löytänet! + Se ei mitään, jos minut estit; + saa kääntyä portilta tie. + Suurkiitos, jos suodaan kestit; + hyvä ilmankin lähteä lie. + Tein kaskuja, ettei riitä + piru saarnastuolissakaan; + kanaks äitiä haukuin siitä, + kun kaakotti toisinaan. + Mut hälle täys arvo te suokaa, + miten parhaiten kohdelkaa! + Nykypäivisin verroille tuokaa, + jos lie ketä parempaa! — + Ho-hoo; tuoll' on Isä-Luoja! + Pyhä Pietari, nyt sun vie —! + +Syvällä äänellä. + + "Jätä pehtorin-elkesi nuo ja + emo Åselle anna tie!" + +Nauraa ääneen ja kääntyy äitiinsä päin. + + Mitäs sanoin, vai tiekö ei aukeis! + Jokos nyt, jo ne pokkuroisi — + +Pelästyneenä. + + Miksi katsot, kuin silmäsi raukeis? + Taju onko sult' aivan pois —? + +Menee päänpuolelle. + + Älä tuijota noin, emo kulta, + puhu; Peer, oma poikas oon! + +Tunnustelee varovasti hänen otsaansa ja käsiään; sitten +hän heittää nauhan tuolille ja sanoo hillityllä äänellä: + + Vai niin! — Ajo päättyi sulta! + Hepo, joudat jo heinikkoon. + +Sulkee hänen silmänsä ja kumartuu hänen ylitseen. + + Ota kiitos nyt hellinnästä, + jota piennä kuin suurna koin! — + Mut kiitä myös kiittämästä — + +Painaa poskensa hänen huuliansa vasten. + + Oli kyydistä tuo; kas noin! + + PEER GYNT + + 131 + +TORPPARIN VAIMO tulee. + + Mitä? Peer! No, nyt huoleen ja vaivaan + apu saatihin raskaimpaan! + Miten nukkuu hän, isä taivaan — — — + vai —? + +PEER GYNT. + + Hys; hän ei nousekkaan! + +Kari itkee ruumiin ääressä. Peer Gynt kävelee kauan ympäri +tupaa; viimein hän pysähtyy vuoteen ääreen. + +PEER GYNT. + + Emo toimita pyhään santaan. + Pois pyrkiä täältä nyt saan. + +VAIMO. + + Hyvin kauaskin? + +PEER GYNT. + + Meren rantaan. + +VAIMO. + + Niin kauas! + +PEER GYNT. + + Ja kauemmas vaan. + +Menee. + + + + +NELJÄS NÄYTÖS. + + +Marokon lounaisrannikolla. Palmumetsä. Katettu päivällispöytä, +auringonsuoja ja ruokomattoja. Kaueinpana lehdossa riippuverkkoja. +Ulkona rannasta huvialus, jolla on Norjan lippu ja Ameriikan +tähtilippu. Rannassa laivavene. Aurinko on laskemassa. + +PEER GYNT. pulska keski-ikäinen herra hienossa matkapuvussa, +kultalornjetti rintapielessä, istuu isäntänä pöydän ääressä, +MR. COTTON, MONSIEUR BALLON sekä herrat v. EBERKOPF ja +TRUMPETERSTRÅLE lopettelevat ateriaansa. + +PEER GYNT. + + Siis, herrat, juokaa, nauttikaa! + Se luotujen on luonto syvin. + Ei mennyt palaa, muistaa saa, + ja poiss' on poissa. — Tehkää hyvin! + +TRUMPETERSTRÅLE. + + Gynt veljen kunnia ja kiitos! + +PEER GYNT. + + On raha, kokki, Stewart liitoss', + en yksin minä — + +MR. COTTON. + + Very well, jää + siis velka kiittää niitä neljää! + +MONSIEUR BALLON. + + Monsieur, teill' aisti, tahti on, + mi nykyisin on harvinainen + noin eläjillä en garçon, — + kuin sanoisinkaan — + +V. EBERKOPF. + + Siinto selkeä + vapaata hengen näkörantaa, + maailmankansalaisuuskantaa, + on katse pilvet puhkovainen, + min tiell' ei ahtaan luulon telkeä, + tajunnan korkeamman juonne, + elämän taitoon alku-luonne + vihitty, huippu trilogiian. + Monsieur, niin tarkoititte kait? + +MONSIEUR BALLON. + + Kenties; noin kauniilt' ei se varsin + soi meikäläisin kielenparsin. + +V. EBERKOPF. + + Pah! Onkin jäykkä kieli liian. — + Mut ilmiön jos syyt ja lait + käy - etsimään — + Niin syy on tuttu. + Syy on, ett' olen naimaton. + Niin, hyvät herrat, selvä juttu! + Mi miehen kutsumus? Ma vastaan: + ain' _itses_ ole ainoastaan! + Vain _itseäs_ ja _omaas_ hoida! + Mut voitko, jos sun saaneet on + muut kuormajuhdaks satuloida? + +V. EBERKOPF. + + Vaan moinen itse-itsen-vuoksi + sotansa maksoi maar — + +PEER GYNT. + + Oo-jaa; + kyll' ennen; kenp' ei nuorna kiistä! + Mut kunnialla pääsin niistä. + Jo sentään minut oltiin kerta + vähällä paulaan pakoittaa. + Ma olin reipas, pulska veikko, ja + suonissa ihailtuni juoksi + kuningassuvun vanhan verta — + +MONSIEUR BALLON. + + Kuningassuvun? + +PEER GYNT viskaisten. + + Nähkääs, noita + pereitä — + +TRUMPETERSTRÅLE lyö pöytään. + + Noita vallaspeikkoja! + +PEER GYNT kohauttaa olkapäitään. + + Kuluja suuruuksia, joita + se liikuttaa vain, ettei likaa + plebeijit sukuvaakunoita. + +MR. COTTON. + + Ja kauppa sikseen jäi sen tähden? + +MONSIEUR BALLON. + + Nous suku vastaan? + +PEER GYNT. + + Siin' ei vikaa. + Päinvastoin! + +MONSIEUR BALLON. + + Ah! + +PEER GYNT säästävästi. + + Niin, oli seikkoja, + te ymmärrätte, joihin nähden + vihintä viisainta ja pikaa. + Mut, suoraan sanoin, puuhaan siellä + koht'ikään kyllästyä aloin. + On herkkuja, joit' en voi niellä, + ja paras seista omin jaloin. + Ja kun nyt kautta rantain kuulla + mun appi antoi kukkasuulla, + jott' ota nimet, säädyt uudet, + lunasta arvot, aateluudet, + ja siihen vielä lisää monta + yht' äitelää ja mahdotonta, — + niin poistuin arvokkaalla tapaa, + jäi arvoons' ukon ultimatum, — + ja morsian nuori oli vapaa. + +Rummuttaa pöytään ja näyttää hartaalta. + + Niin, niin; on valvomassa fatum! + Tääll' ihminen voi siihen luottaa, + ja lohtua se tieto tuottaa. + +MONSIEUR BALLON. + + Ja sillensä se juttu hautui? + +PEER GYNT. + + Ei, tuntea sain hieman toista, + kun asiattomat sekoittautui + nyt siihen kirkuin raivokkaasti. + Pahimmat suvun nuoret! Noista + kuus, seitsemän: mun taistoon haasti. + Ei unhoitu se aika, joskaan + ma vammaa saanut en, ei koskaan. + Se verta maksoi; vaan se veri + mun persoonani arvon takaa, + osoittaa rohkaisten, ett' ohjaa, + kuin sanoin, fatum viisas, vakaa. + +V. EBERKOPF. + + On ajattelija, ken selon + noin näkee näytelmässä elon. + Muill' yksikseen vain kukin eri + tapaus eess' on, yhteispohjaa + häkeissä hapuilua riittää. + Te tiedätte kaikk' yhteen liittää. + Kaikelle teill' on mitta yksi. + Jokaisen hetken mielijohteen + te kärjistätte säteilyksi + elämänkatsantonne hohteen. — + Ja koskaan ette opiskellut? + +PEER GYNT. + + Ma olen vain, kuin virkoin kerran, + autodidakti, vailla noita + metoodisia opinnotta; + mut lukenut ja ajatellut + kutakin olen hiukan verran. + Noin vauraammalla iäll' alkain, + te tiedätte, jo tuottaa vaivaa + rivistä riviin kaikki kaivaa, + nisut ja kaleet. Ylimalkain + vain historian siis läpi laukkasin; + sill' aikaa mull' ei ollut muuhun. + Ja ihminen kun kaipaa tukea, + jott' ajat raskaat voisi kantaa, + ain' uskonnosta murun haukkasin, — + niin soluu paremmin se suuhun. + Ei ahmiakseen tule lukea, + vaan katsoin, mikä hyödyn antaa — + +MR. COTTON. + + Yes, praktillista! + +PEER GYNT sytyttää sikarin. + + Hyvät herrat, + eloni vaiheit' aatelkaahan. + Kuink' ensin saavuin Lännenmaahan! + Mies köyhä, tyhjin kourin! Eipä + maar helposs' ollut siellä leipä; + sain kovaa nähdä monet kerrat. + Mut henki-kulta, sanoo sana, + on kallis, sekä kolkko Mana. + No niin! Koht' onni muutti kuosia + mua vanha fatum alkoi suosia. + Se luontui. Paremmille tolin + ain', aina auttoi toimi. Vuosia + vain kymmenen, niin Kroisos rikkain + Charlestonin reetareista olin. + Nimeni kaiuin mainehikkain + soi kauas; onni piti perää — + +MR. COTTON. + + Mill' asioitte? + +PEER GYNT. + + Enint' erää + myin neekereitä Karoliinaan + ja epäjumaloita Kiinaan. + +MONSIEUR BALLON. + + Fi donc! + +TRUMPETERSTRÅLE. + + Mut, setä Gynt, hyi hittoja! + +PEER GYNT. + + Ulommas sallittuja mittoja + teist' ehkä käy se liike? Mulla + tuo tunne myös ol' elävästi. + Voi joskus ihan inho tulla. + Mut tiellä kerran aletulla + niin siin' on kiinni sitkeästi. + Ja moinen suuri liike, jossa + tuhannet' käskettävät häärää, + on työläst' ylen, jopa väärää + lopettaa äkki-tuokiossa. + En kärsi käänteit' äkkipäisiä, + mut tunnustaa saan toisialta, + ett' aina kartoin kauemmalta + myös johtumia äärimmäisiä; + ain' arveluttanut mua vähin + on mennä aivan yli rajain. + Myös alkoi vanhuus olla lähin; + jo viides kymmen eteen koitui, — + ohimot hiljaa hopeoitui; + ja terveys vaikk' ol' oivan oiva, + se aatos ahdisti: ties konsa + jo tilille on kutsu soiva, + joss' antaa jury tuomionsa, + pois vuohet lampahista ajain. + Mi työksi? Mahdottomuus sula + tuo Kiinan-kauppa panna sulkuun! + Mut pian keinon neuvoi pula: + siell' uuden liikkeen panin kulkuun + Jumala-lastit laitoin keväin, + taas syksyllä ma papit eväin + varustin tarpeellisin: sukat + ja raamatut ja riisit, rommit — + +MR. COTTON. + + Kai ansaitsitte? + +PEER GYNT. + + Kauppa mainio! + Se luontui. Paahtoi pappi-rukat. + Min jumalista juoksi rahat, + sen kastetta sai kuli-pahat, + niin vaikutus neutralisoitui. + Rehoitti lähetyksen vainio; + jumalten kaupinnalle koitui + papeista, nähkääs, vasta-pommit. + +MR. COTTON. + + Mut entäs musta tuote? + +PEER GYNT. + + Voiton + sai moraali myös siinä. Näin, + ettei se kauppa käynyt päin + iässä enää kypsyneessä. + Ties milloin saat jo kuolinsoiton. + Tuhannet ansat lisäks eessä + taholta filantrooppein, saati + mit' uhriks säät ja tuulet vaati, + ja merirosvot vanaveessä. + Se voitti, kaikk' kun yhteen laati. + Saat, mietin, Peter, purjees kääriä, + tekojas korjaella vääriä; + siis Etelästä ostin maata, + pidätin viime lihalastin, — + myös priima-tavaraa, voin taata. + Ne höystyi, lihoi, kiilsi, jotta + ol' ilo mulle niinkuin niille. + Niin, siin' ei kerskailua piille: + kuin isä heille olin totta, — + jost' oli runsas vaivan-vastin. + Rakensin kouluja, jott' ois + näet joku yleistaso, jolla + pysyttää hyveen aina vois, + ja valvoin, ettei asteikolla + siit' alle lämpö saanut olla. + Lopussa muuten on se työ nyt, + eronnut olen täydelleen; — + pois viljelyksen olen myönyt + ja väen luineen, nahkoineen. + Grogille kutsuin hetkell' eron + myös suurin, pienineen ne perheet, + sai humalansa mies kuin nainen + ja lesket vielä nuuskaa veron. + Tuult' ellei siis lie sana vainen: + jos et tee pahaa, hyvää teet, + niin kuitin, toivon, entis-erheet + jo saa, ja hyveen varusteet + on synnin kanssa kamppailuun + paremmat mun kuin monen muun. + +V. EBERKOPF kilistää hänen kanssaan. + + Kuin vahvistavaa! Tekoon, työhön + noin siirtää aate voimall' älyn, + jok' ei jää teoriian yöhön, + ei järky keskell' ulko-hälyn! + +PEER GYNT, joka edellisen aikana on ahkerasti käsitellyt pulloja. + + Me Pohjan miehet osataan + sotamme käydä! Elämämme + asian avain tää on vaan: + lukitse korvankolos tiukkaan, + jos mieli livahtaa kyyn liukaan. + +MR. COTTON. + + Kyyn minkä, paras isäntämme? + +PEER GYNT. + + Kyyn petollisen, pienen, sievän, + paluuttomasti paulaan vievän. + +Juo jälleen. + + Kaikk' uskaltamis-taidon taika, + tuo teon rohkeus on vapaa + tien vaalivalta, ettei latu + elämän salakuoppiin satu, — + on tieto, ettei kaikki aika + lopu, kun loppuu taiston päivät, + on tieto, että auki jäivät + taa aina sillat. Sillä tapaa + ma itse eestyin vähin erin; + sen värittämä kaikk' on tieni; + ja suvulta sen opin perin + kodissa jo, kun olin pieni. + +MONSIEUR BALLON. + + Olette norjalainen? + +PEER GYNT. + + Sukuisin, + mut mieleltä kosmopoliitti. + Mink' onni mull' on ollut myötä, + saan Ameriikkaa kiittää siitä. + Reoolit loistonitein lukuisin + on Saksan nykysuuntain työtä. + Taas Ranska siihen liivit liitti + ja ryhdin, rahtuni espriitä, — + Englanti vireyttä hääriä, + visumpaa oman parhaan tajua. + Ma juutalaiselt' opin: malta! + Myös dolce far nienten hajua + ma lahjaks sain Italialta, — + ja kun ol' ahdas paikka eräs, + mua elonpäivieni määriä + lisäämään auttoi Ruotsin teräs. + +TRUMPETERSTRÅLE kohottaa lasiaan. + + Niin, Ruotsin teräs —! + +V. EBERKOPF. + + Ensin tuokaa + sen käyttäjälle kiitoksenne. + +Kilistävät ja juovat hänen kanssaan. Hänelle alkaa juoma +kihota päähän. + +MR. COTTON. + + Tuo kaikk' on kovin oivaa; — mutta + en, Sir, voi olla utelutta, + mit' aiotte nyt kultinenne. + +PEER GYNT. + + Hm; aionko? + +KAIKKI NELJÄ siirtyvät lähemmäksi. + + Niin, kuulla suokaa! + +PEER GYNT. + + No, ensin matkustella. Mukaan + mun teidät rannasta Gibraltarin + sen vuoksi ottaa mieli laati. + Mun kultavasikkani vaati + näet tanssikuoron ympär' alttarin — + +V. EBERKOPF. + + Kuin sukkelaa! + +MR. COTTON. + + Mut kuljennalla + vain kulun vuoks ei kostu kukaan. + Päämäärä teill' on kaiken alla, + ja se on —? + +PEER GYNT. + + Keisar' olla kerta! + +KAIKKI NELJÄ. + + Kuin? + +PEER GYNT nyökkää. + + Keisari! + +HERRAT. + + Missä? + +PEER GYNT. + + Kaikkialla. + +MONSIEUR BALLON. + + Kuink', ystäväni —? + +PEER GYNT. + + Kullan voimin! + Ei lainkaan tuuma uus; se sielu + on kaikess' ollut, mitä toimin. + Jo poikana mull' uni mielu + ol' ajaa pilvell' ilmain merta. + Mull' laahus, kultahuotra hohti, — + mut kopsahdin taas maata kohti. + Vaan, ystävät, jäi määränpää. — + On kirjoitettu sana tää + tai sanottu, en muista kussa: + jos kaiken maailman sa voitat, + mut oman _itses_ vahingoitat, + vain seppel päässä halkaistussa + on voittos. Niin, — tai sinnepäin + se on; ja tott' on se. + +V. EBERKOPF. + + Ja tuo + Gynt itse on —? + +PEER GYNT. + + Mit' erikoista + mull' otsaholviss' on, mi luo + minusta minut eikä toista, + kuin Herrall' on ja pirull' ero. + +TRUMPETERSTRÅLE. + + Nyt vihdoin määrän tuon ma näin! + +MONSIEUR KALLON. + + Mik' aatteen ylhyys! + +V. EBERKOPF. + + Runon nero! + +PEER GYNT yltyvässä mielialassa. + + Gynt itse, — niin, tuo joukko se + jok' oikun, pyyteen, mieliteon, + tuo meri mieleen-juolahdusten, + tarpeiden, tahtoin, vaatimusten, + tuo kaikki, mi juur' rinnan tään + tällaisenaan saa sykkimään. + Vaan kuin on Luojan tarvis multaa, + Jumala maailman jott' ois, + niin myöskin mun on tarvis kultaa, + mi keisaruuteen vyöttää vois. + +MONSIEUR BALLON. + + Teill' onhan kultaa! + +PEER GYNT. + + Vaan ei kylliksi. + Kai pariin, kolmeen lie suupalaan, + noin Lippe-Detmoldin idylliksi. + Mut täysin keisar' olla halaan, + Gynt kautta kaikkien maan piirein, + Sir Gynt niin kantapäin kuin kiirein! + +MONSIEUR BALLON mukaan tempautuen. + + Omistaa naisist' ihanaisin! + +V. EBERKOPF. + + Johannisberger jumalaisin! + +TRUMPETERSTRÅLE. + + Kaikk' kalvat Ruotsin Kaarlen kantamat! + +MR. COTTON + + Mut ensin kauppapaikat oivat, + miss' ansaita — + +PEER GYNT. + + Ne on jo. Vaivan + maar maksoi poiketa nää rantamat. + Nuo lehdet laivaan tulleet toivat + sanoman tärkeän. Päin pohjaa + tän' iltana jo pursi ohjaa — + +Nousee kohottaen lasinsa. + + On niinkuin potkis aina aivan + sit' onni, kell' on valpas vaisto — + +HERRAT. + + Siis mitä —? + +PEER GYNT. + + Hellaassa käy taisto. + +KAIKKI NELJÄ ponnahtavat pystyyn. + + Kuin? Kreikkalaiset? + +PEER GYNT. + + Nousseet ovat. + +MUUT NELJÄ. + + Hurraa! + +PEER GYNT. + + Ja Turkill' eess' on kovat! + +Tyhjentää lasinsa. + +MONSIEUR BALLON. + + Tie maineen auki! Ase frankin + avuksi! Alas Hellaan polkija! + +V. EBERKOPF. + + Ma vetoon mieliin — loitommalla! + +MR. COTTON. + + Ma samoin autan — hankinnalla! + +TRUMPETERSTRÅLE. + + Tuon kuulun parin kannussolkia, + sen minä Benderistä hankin! + +MONSIEUR BALLON lankee Peer Gyntin kaulaan. + + Anteeksi, ett' ol' luulo väärä + mull' äsken teistä! + +V. EBERKOPF pudistaa hänen käsiään. + + Konnaks aloin + jo arvella, ma tyhmä jäärä! + +MR. COTTON. + + Vain narriks; — se on liikaa, tuo! + +TRUMPETERSTRÅLE tahtoo suudella häntä. + + Ma näytteeks, setä, Yankee-saastaa + sameinta aivan —! Anteeks suo —! + +V. EBERKOPF. + + Kaikk' eksyimme — + +PEER GYNT. + + Mit' oikein haastaa + te alatte? + +V. EBERKOPF. + + Nyt tuossa se on, + tuo meri pyyteen, mieliteon, + Gynt itse, loistain täysin valoin —! + +MONSIEUR BALLON ihailevasti. + + Tuo siis on Monsieur Gynt, tuo noin! + +V. EBERKOPF samoin. + + Gynt kunniansa kukkuroin! + +PEER GYNT. + + Mut sanokaas —? + +MONSIEUR BALLON. + + Siis ette tietäis —? + +PEER GYNT. + + En totta, vaikka hirteen vietäis! + +MONSIEUR BALLON. + + Kuink', ettekö päin Kreikan rantaa + nyt laivoin, rahoinenne lähde? + +PEER GYNT pyllähtäen huuliinsa. + + Ei, kiitos! Voimaa puoltaa aion + ja rahat lainaan Turkin avuks. + +MONSIEUR BALLON. + + Ei kuunaan! + +V. EBERKOPF. + + Kovin hauska kompa! + +PEER GYNT on vähän aikaa vaiti, nojautuu tuoliin ja ottaa +isoisen ilmeen. + + Nyt, herrat, paras ero kai on, + ennenkuin meiltä mennyt savuks + on ystävyyden viime tähde. + On helppo tyhjä alttiiks antaa. + Kun tuskin oman varjon tilaa + maailmass' omistaa, niin onpa + kanuunanruoaksi kuin luotu. + Mut kun on suuremp' osa suotu, + ei ole panos enää pilaa. + Te menkää Kreikkaan. Saatte multa + aseet ja kyydin maihin nousta. + Min kiihdytätte taiston tulta, + sen jännittää vain saan ma jousta. + Päin, vapautt', oikeutta julistain! + Varalle Turkin hornaa tulistain! + Päin janitsaarin peistä käykää + ja sankareina seivästäykää. — + Vaan minä en. + +Lyö povitaskulleen. + + Ma uskon mynttiin, + ja itseeni, Sir Peter Gyntiin. + +Virittää päivävarjonsa ja menee lehtoon, josta nippu verkkoja +häämöttää. + +TRUMPETERSTRÅLE. + + Tuo sika! + +MONSIEUR BALLON. + + Kunniast' ei tiedä —! + +MR. COTTON. + + No, sen nyt sais hän tuoda, viedä; + mut aatelkaas, se hyöty, mitä + sois siellä meille vapaa itä — + +MONSIEUR BALLON. + + Jo voitonseppeltäni siteli + ihana parvi kreikattaria! + +TRUMPETERSTRÅLE. + + Käteni ruotsalaiset piteli + jo sankarsuurta kannusparia! + +V. EBERKOPF. + + Näin suuren isänmaani saavan + kulttuurinkylvö-alan aavan —! + +MR. COTTON. + + On pahin hukka tuo reaalinen. + Goddam! Koht' itken kiukuissani! + Olympon näin jo omanani. + Jos vuori vastaa mainettaan, + sen vaskijuonet varmaan täyttää, + joit' uudelleen vois alkaa käyttää. + Tuo virta sitten, tuo Kastaalinen, + niin paljon josta jutellaan, + sen kosket, — tuhat hevosvoimaa + jo alhaisinta arvioimaa —! + +TRUMPETERSTRÅLE. + + Ma lähden. Ruotsin miekkaa, miestä + ei koskaan vastaa Yankee-plootut! + +MR. COTTON. + + Ehk' ei; mut heidän rintamassaan + katoomme kaikkeen ihmis-massaan; + ja mitäs silloin saamme kassaan? + +MONSIEUR BALLON. + + Kirous! Onnen huippu hohti; — + ja sitten näin sen kuoppaa kohti! + +MR. COTTON heristää nyrkkiään alusta kohti. + + Tuo musta arkku, — tuonne kootut + on rosvon kullat orjanhiestä —! + +V. EBERKOPF. + + Kuningasaate! Pois! Se veti! + Se keisaruus nyt kaatuu heti! + Hurraa! + +MONSIEUR BALLON. + + Mit' aiotte? + +V. EBERKOPF. + + Käyn johtoon! + Tuon väen ostanut ma koht' oon. + Mua seuratkaa! Ma valtaan laivan! + +MR. COTTON. + + Te — mitä —? + +V. EBERKOPF. + + Sieppauksess' aivan! + +Menee laivaveneelle. + +MR. COTTON. + + Siis käyn ma oman tarpeen tähden + myös sieppaamaan. + +Menee jäljestä. + +TRUMPETERSTRÅLE. + + Hyi, niinkuin varas! + +MONSIEUR BALLON. + + Työ konnan —! Mais — enfin! Lie paras. + +Seuraa edellisiä. + +TRUMPETERSTRÅLE. + + Pakosta myös mä myötä lähden, — + mut protesteeraan kaikkein nähden —! + +Menee jäljestä. + + * * * * * + +Toinen kohta rannikolla. Kuutamo ja ajelehtivia pilviä. +Huvialus kulkee kaukana merellä täydellä höyryllä. + +PEER GYNT juoksee pitkin rantaa. Milloin hän nipistää itseään +käsivarresta, milloin tuijottaa meren ulapalle. + +PEER GYNT. + + Uni! — Painajainen! — Enkö jo herää! + Ulos rannasta! Vauhtia hurjaa! — Ne raivot! + Valett', unta! Ma nukun! Mun on sekaisin aivot! + +Pusertaa käsiään. + + Ihan mahdotonta näin kuolla, täll' erää! + +Repii tukkaansa. + + Uni häijy! Ma tahdon, ett' unta on tää! + Tätä hirmua! Ei, tosi todeksi jää! + Nuo ystävä-koirat —! Oi Herra, suo huomio, + vanhurskas ja viisas jok' olet —! Tee tuomio —! + +Kädet ylennettyinä. + + Minä. Peter Gynt, sua huudan! Auta' + Minä hukun, isä; ojenna pelastuslauta! + Kone tauota! Lasketa vesille vene! + Tenä varkaille tee! Jokin häiriö saata! + Kuule! Muun kaitsennan suo nyt laata! + Sill' aikaa ei maailma raiteilta mene! — — + Jumaliste, jos kuulee! Kuuro nyt kuulis! + Sekin laitaa! Neuvoton Luoja! Ei luulis! + +Viittaa ylöspäin. + + Pst! Neekerifarmista eron ma otin! + Sai pappini Kiinassa saarnata, kastaa! + Kädenojennus maar toki toisen vastaa! + Oh, auta minut laivaan —! + +Laivasta hulmahtaa tulisäde ja paksu savu vyöryy ilmoille; kuuluu +kumea paukahdus; Peer Gynt kiljahtaa ja vaipuu hiekalle; vähitellen +savu hälvenee; laiva on kadonnut. + +PEER GYNT kalpeana, hiljaa. + + Tuomion vaaja! + Kaikki meren pohjaan, miehin ja rotin! + Oi, iäti kiitän ma sattuman suomaa — — + +Liikutettuna. + + Sattuma? Ei, oli enemmän se. + Minä säilyvä olin, ja hukkuvat he. + Ole kiitetty, kaitsijan laupeus laaja, + mua varjelit, vaikk' olen paljossa vajaa — — + +Hengähtää syvään. + + Mikä turva ja lohdutus ihmeenmoinen + noin suojeltu olla, noin erikoinen. + Mut aavikko! Mistä saan ruokaa ja majaa? + Oh, löydän kai jotain. Hän näkee ja huomaa! + Ei mull' ole hätää; — + +Ääntänsä ylentäen ja mairittelevasti. + + Hän ei jätä hukkaan. + Hän köyhään katsovi varpus-rukkaan! + Sydän nöyrä vain pidä. Hälle aikaa anna. + Suo vallita Herran; älä murhetta kanna — + +Hypähtää säikähtyneenä kohoksi. + + Mikä murisi? — Leijona liikkui viidassa —? + +Kalisevin hampain. + + Ei ollut leijona. + +Miehistäikse. + + Vai olis, vai! + Ne pedot ei maar tähän nenäänsä pistä. + Kera herransa ei hyvä olla riidassa. + Niill' onhan vaisto; — ne tuntee kai: + elefanttien kanssa ei leikkimistä. — — + Mut yhtäkaikki — paras itsensä suojuu. + Tuoll' akaasioita ja palmuja huojuu; + mull' latvassa on hyvä turva siellä, — + jos varsinkin virren pari muistaisin vielä — + +Kiipeää puuhun. + + Erilainen aamun ja illan laatu; + sana tuo todeks usein on nähdä saatu. + +Asettautuu istumaan. + + Miten ihanasti tämä mieltä nostaa! + Jalo aatos, — sit' ei voi aarteilla ostaa! + Vain turvata häneen! Hän määrän tietää, + hädän kalkista mink' olen mies ma juomaan. + Isän mieli häll' on mua kohtaan, sen huomaan; + +Luo silmäyksen merelle päin ja kuiskaa huoaten: + + mut huono ekonoomi, — sen nimen hän sietää! + + * * * * * + +Yö. Marokkolainen leiri aavikon rajalla. Vartiotuli ja LEPÄÄVIÄ +SOTILAITA. + +MUUAN ORJA tulee raastaen tukkaansa. + + Viety on keisarin ratsu valkea! + +TOINEN ORJA tulee reväisten vaatteensa. + + Poissa pyhä keisarin puku! Maa halkea! + +PÄÄLLYSMIES tulee. + + Sata raippaa kannoillenne, + tai heti varkaat vangiksenne! + +Sotilaat nousevat ratsuilleen ja kiidättävät pois kaikille tahoille. + +Aamunsarastus. Akaasia- ja palmuryhmä. + +PEER GYNT puussa, taitettu oksa kädessä torjuu pois apinaparvea. + +PEER GYNT. + + Ylen tukala yö! Tätä kiusan puuta! + +Hosuu ympärilleen. + + Joko taas tulet? Sepä nyt saakelinmoista! + Nyt ne hedelmiä heittää. Ei; se oli muuta. + Tuo apina ilkein on elukoista! + Sana saribo: valvo ja sodi! Niin kyllä, + jumaliste, sodi silloin, kun uuvut ja näännyt! + +Taas apinain häiritsemänä, kärsimättömästi. + + Miten saisin päätetyks ilveen tään nyt! + Joku tavata täytyy mun juuttaista noista, + se nutistaa ja nylkeä, pukeutua + tavallaan sen turkkiin, uus nahka yllä + ne heikäläiseksi luulevat mua. — + Mitä ihminen on? Vain akana lentävä. + Ja hiukan tavan mukaan on myötä mentävä. — + Taas parvi! Niit' ihan metsä kiehuu. + Pois tiehenne! Hus! Kuin hullut ne riehuu. + Jokin hännän pätkä jos mull' edes ois, — + joka hiukan eläimen hahmoa sois —. + Mitä nyt? Pään pääll' ihan hiipi joku —! + +Katsoo ylös. + + Tuo vanha, — ja kourat täpö-täynnä likaa —! + +Hykistyy hädissään kokoon ja pysyy hetkisin hiljaa. Apina tekee +liikkeen; Peer Gynt alkaa houkutella ja leperrellä niinkuin koiralle. + + Kas, — sinäkö siell' olet, vanha Poku! + Se on kiltti! Se suostuvi suosiolla! + Se ei viskaa; — ei, se nyt oisko tapaa? — + Pip-pip! Me osaamme ystävät olla! + Ai-ai! Kielt' osaan jo, etkös huomaa? + Poku ja minä parast' ollaan kuomaa; + Poku huomenna sokeria saa —! Sitä sikaa! + Koko kouraus silmille! Uh, mitä rapaa! — + Vai ruokaako ois? Maku sekalaista; + mut makuhan jotain on totunnaista. + Kuka ajattelija on lausunut kerran: + aluks syljet, mut tottumus voimaa suo? — + No, ja pennut myös! + +Taistelee ja hosuu. + + Kovin kieroa tuo, + ett' ihmisen täytyy, luomisen herran, + näin olla —! Hoi, auttakaa ihmislasta! + Paha vanhus, mut nuoret on piruja vasta! + + * * * * * + +Varhainen aamu. Kivinen seutu, näköala aavikolle päin. +Sivulla kalliorotko ja luola. + +VARAS ja SALANTAJA rotkossa, keisarin ratsu ja puku hallussaan. +Hevonen kalliissa satulakoruissa seisoo kiveen sidottuna. +Ratsastajia kaukana. + +VARAS. + + Keihästen liekit + tuoll' ilman rantaan + jo kiiltää! + +SALANTAJA. + + Ma tunnen, kuin säilä + mun pääni santaan + jo viiltää! + +VARAS laskee käsivarret ristiin rinnoilleen. + + Isä varasti; varkaaksi + pojan piti tulla. + +SALANTAJA. + + Isä salansi; salantaa + virkana mulla. + +VARAS. + + Se kestä, mik' on suotu: + ole, miks olet luotu. + +SALANTAJA kuuntelee. + + Viidassa tömisee! + Tulevat juuri! + +VARAS. + + Luola on syvä — + ja profeetta suuri! + +Pakenevat jättäen kalleudet siihen paikkaan. Ratsastajat +katoavat kaukaisuuteen. + +PEER GYNT tulee leikaten ruokopilliä. + + Mikä sulon-autuas aamunsuu! — + Kiertävi keräänsä sontiainen; + ulos kuoresta etana kurkoittuu. + Todell', aamu on kullan-kukkurainen. + On kumma tenho se oikeastaan, + min luonto pannut on päivänvaloon. + Povi paisuu, saa niin rohkean ponnen, + käsin käydä vois vaikka härkää vastaan. — + Mikä rauha! Niin, ilot maalais-onnen, — + en ymmärrä, kuinka niit' ennen kartoin; + kuin sulkeuta voi suurkaupungin taloon, + miss' ilkiöt kaikk' ovat ovella vartoin. — + Miten livahtelee sisilisko, hei, + sieppoo eik' aattele mitään, ei. + Itse eläimissä mi viattomuus. + Kukin luopumatonna luojansa laist' on, + oman leimansa kantaa kulumatonna, + oma itsensä on läpi leikin ja taiston, + kuten ensi 'tulkoon' sen eloon huus. + +Panee lornjetin nenälleen. + + Tuo tuossa hiekkakiven keskessä? Konna! + Kivetyntää ympäri! Ulos vain pää jää. + Se katsoo kuin ruudusta sieltä. Ei vääjää + mit' ikään, on itse — oma kaikkensa. — + +Muistuttelee mieleensä. + + Oma — + oma — kaikkes — itse —? Tuon poikana jo ma + luin jostain, se noit' oli kirjoja suuria. + Postilla? Vai Salomon sananparret? + Paha merkki! Min vuosia mulle karttuu, + ajat, paikat sen huonommin mieleen tarttuu. + +Istahtaa varjoon. + + Sija vilpoinen oikaista säärivarret! + Kas, sanajalkoja. Syötäviä juuria. + +Maistaa vähän. + + Vois syöttää niill' ennemmin elukoita; — + mut sanoohan sanassa: luontos voita! + Ja vielä sen lisäksi: korskeus kostetaan. + Ja: ken itsensä alentaapi, se nostetaan. + +Levottomana. + + Nostetaan. Niin minun käyvä on varmaan; — + on mahdotonta mun muuta aatella. + Pois täältä mun sallimus aikoo saatella + ja oikean tien mulle eteen tuo. + Täm' on koetus; sitten ma saan avun armaan, — + jos Herra vain terveenä olla suo. + +Lykkää ajatukset mielestään, sytyttää sikarin, venytteleikse ja +tuijottaa aavikolle päin. + + Mikä suunnaton aavikko, — äärt' ei näy! — + Tuolla kaukana kamelikurki käy. — + Mik' on mahtanut luojan tarkoitus olla + tällä kaikella kuolleella, autiolla? + Aro tää, jota ei elonlähde juota, + joka kenellekään ei hyötyä tuota, + tämä paahtunut maailman kesantokulma, + tämä ruumis, luomisest' asti näin maannut, + jolt' ei ole luoja edes kiitosta saanut, + miks syntyi se? — Luonto on tuhlari julma. —. + Mert' onko tuo idässä välkkyvä juonne? + Ei, mahdotonta. Vain harha, mi katoo! + Meri länness' on; taakseni kohoo tuonne; + mäenharju sen pois erämaasta patoo. + +Ajatus iskee hänen päähänsä + + Patoo? Siis voisin ma —! Kannas on kaita + Patoo! Vain kanava! Puhki sulku, — + kohta ois kuohuva vetten kulku + elämänvirtana päin erämaita. + Kohta koko hehkuva hauta tää + ois meri vilpoisa, läikkypää. + Alt' Atlaan vihreiden tunturirantain + se alkais saarina keitaat kantain; + liukuis purjeet kuin linnut vinhat + etelään päin, karavaanien rataa. + Virkeä tuuli veis huurut inhat, + pilvet vihmansa saisi sataa; + kaupungit nousis, ja palmukot huojuis, + palmujen juurella nurmikot nuojuis. + Etelä Saharan saarrosta irkois, + viljelys nuori sen rannoille virkois. + Tombuktun tehtaita höyry käyttäis; + Bornun yks kaks siirtolat täyttäis; + läpi Habesin tutkija turvaisasti + junall' ajais Niilin latvoille asti. + Mehevimmälle keitaalle, keskelle merta + tuon Gudbrandin laaksosta norjalaisverta; + sill' onkin kanta lähes kuninkainen; + loput risteily antaa arabialainen. + Kaunoiseen meren kaarelmaan + saa Peeropolis, pääkaupunki, sijan. + On maailma kulu! Nyt vuoro on pian + mun Gyntianani, nuoren maan! + +Hypähtää ylös. + + Pääomia vain, niin tehty on tie. — + Meren porttiin kultainen avain vie! + Ristiretki kuoloa vastaan! Nyt päästää + saa pussista saita, joka hautoo ja säästää. + Joka maassa nyt vapaus nostaa viirin; — + kuin arkissa aasi yli maailman piirin + ma huudan ja vapautuskasteen kannan + luo armaan, kahlitun, syntyvän rannan. + Pois täältä! Liikkeelle pääomat levosta! + Mun valtani, — puolet valtaani hevosta! + +Hepo hirnuu kallion rotkossa. + + Hepo! Ja puku! — Ja miekka! — Ja koruja! + +Menee lähemmäksi. + + Se ei voi —! Toden totta —! On sananpaikka, + että tahto voi siirtää jos vuoria vaikka; — + mut että se hevonkin siirtäis —! Oh, loruja! + Tosiseikka, ett' on hepo tässä näin; — + ab esse ad posse ja niin edespäin — + +Vetää puvun omansa päälle ja katselee itseään. + + Sir Peter, — ja muuttunut turkkilaismuotiin! + Sen verran sitä tiesit, mikä kohdaksi suotiin. — + Hei, Virmani, viemään! Käy, älä käkee! + +Nousee satulaan. + + Jalan tueksi kultaiset tohvelit tuotiin! + Niin, ratsun-valjaista vallat näkee! + +Ajaa neliä aavikolle päin. + + * * * * * + +Arabialaispäällikön teltta, yksinään keitaalla. + +PEER GYNT itämaalaisessa puvussaan lepää patjoilla. Hän juo kahvia +ja polttaa pitkää piippua, ANITRA ja PARVI NEITOJA tanssii ja +laulaa hänen edessään. + +NEITOJEN KUORO. + + Maan valkeus kulki! + Profeetta, valtias, tietäjä tietojen, + luo meidän, luo meidän hän kulki + yli aavikon hietojen! + Profeetta, herra, jok' ei teille käy väärille, + luo meidän, luo lastensa kulki + aron ääriltä äärille! + Soi, soitto, nyt julki; + profeetta luo lastensa kulki! + +ANITRA. + + Hänen ratsuns' on valkea rieska + Paratiisin virran ja lähteen. + Alas polvistukaatte päin maata! + Hänen silmäns' on tähden lempeä lieska. + Katsoa ei toki saata + maan lapsi kenkään tähtien tähteen! + Aron tie hänet toi. + Kulta ja päärlyt poven kukkuroi. + Edell' aamuinen koi, + peräss' ilmat jäi yöksi, + peräss' samum ja kuivuus syöksi. + Tuli kautt' erämaan, + tuli poikana maan + pyhä, korkea, vakaa, + tuli Kaabastaan; — + hänen suunsa sen takaa! + +NEITOJEN KUORO. + + Soi, soitto, nyt julki; + profeetta luo lastensa kulki! + +Neidot tanssivat hiljaisen soiton säestäessä. + +PEER GYNT. + + Sen kirjoista luin — ja sen havaita taas saan — + "ei kukaan ole profeetta omassa maassaan". — + Tämä paljon paremmin käy, tämä näin + kuin Charlestonin reetari-elämä päin. + Koko homman pohjall' oli jotain kieroa, + epäselvää jotain, jota täytyi vieroa; — + en koskaan siihen ma oikein kiintynyt, + en oikein ammattimieheksi piintynyt. + Mitä teinkään siinä galeijassa, mitä? + Yhä toimituspinkkojen ääressä ähkää! + Nyt jäljestäpäin en käsitä sitä; — + niin _sattui_; se aivan ol' umpimähkää. — + Oma itsensä olla pohjalla kullan + on talonsa hiekalle rakentaa. + Sun sormukses, kellos ja ketjus saa + hyvät ihmiset matelijoiksi mullan; + ne rintaneulakruunulle hattua nostaa; + mut on persoona toista kuin koru, jonk' ostaa. — + Profeetta; kas siinä on selvemmin laita. + Voit ainakin tietää, mit' astut maita. + Jos ihailun suo sulle seurakuntas, + sa itse sen saat, ei dollaris, puntas. + Olet, mik' olet, ilman sen enempää; + et sattuman oikulle velkaan jää, + ei patentti tarpeen, ei muu monopooli. — + Profeetta; niin, mulle sopii se rooli. + Ja niin tämä arvo yht'äkkiä mulla, — + mun tarvitsi vain läpi aavikon tulla + ja osua luonnon lapsien luo. + Profeetta oli tullut; oli selvää tuo. + + En aikonut petosta minkäänmoista —; + vale toista on, profeetan vastaus toista; + ja voinhan takaisin astua aina. + Mua ei sido mikään, ei mikään paina —; + kaikk' on, miten sanoisin, yksityis-alaa; + hepo valmiina vartoo, lähde tai palaa! + Olen aseman valtias sanalla sanoin. + +ANITRA lähestyy oviaukolta. + + Profeetta ja herra! + +PEER GYNT. + + Mitä piikani halaa? + +ANITRA. + + Pojat aavikon, kasvojas katsella anoin, + sua teltan vierellä vartovat — + +PEER GYNT. + + Seis! + Sano, että ne eemmäs joukkonsa veis; + ett' etäältä kuulen, mitä heill' on huolta. + Lisäks, etten liki siedä minä miehenpuolta! + Miehet, lapsi, ovat köykäinen suku, + kavaluutta täynnä koko laji ja luku! + Anitra, et usko, kuin pitkäkyntiset — + hm, tarkoitan, kuink' ovat suuret he syntiset! — + No, se silleen! Tanssikaa mulle, naiset! + Pois profeetta unhoittaa pahat maiset. + +NEIDOT tanssien, + + Profeetta on hyvä; profeetan sydän huokaa + tomun poikain eksyissä pahaan ja harhaan! + Profeetta on laupias; kiitos hälle tuokaa; + hän syntiset vie Paratiisin tarhaan. + +PEER GYNT seuraten silmillään Anitran tanssia. + + Jalat käy, kuin rumpali puikkoja löisi. + Otus herkullinen, niin ett' ihan söisi! + Vähän liialliset tosin muodot kait, — + ei aivan, kuin vaatisi kauneuden lait. + Mut mitä on kauneus? Tottumus vaan, — + raha, käypä maassaan ja aikanaan. + Ja liiallisuus, sehän juur' on hurma, + mehun säännöllisestä jos pohjaan juo. + Ei juovuta normaali-kauniit nuo. + Joko uhkea ylen, tai laiha kuin surma, + aran nuori, tai vanha, niin ettei tietoa; — + välimaa on mietoa. — + Jalat häll' on, näämmä, vähän vettä vailla; + käsivarret, vasen etenkin, samalla lailla. + Vois ennakkoluulo sen puutteeksi lukaista. + Ma sanoisin pikemmin: tyylinmukaista — — + Anitra, tullos! + +ANITRA lähestyy. + + Sun piikasi tuli! + +PEER GYNT. + + Sinä viehätät, laps! Sydän profeetan suli. + Jos et sanaani usko, saat todisteen; — + sinut Paratiisiin ma Houriksi teen! + +ANITRA. + + Sit' et mahda, herra! + +PEER GYNT. + + Mitä? Leikiksi luulet? + Niin totta kuin elän, toden totisen kuulet! + +ANITRA. + + Mull' eihän ole sielua. + +PEER GYNT. + + Niinp' olet saava! + +ANITRA. + + Miten, herra? + +PEER GYNT. + + Kai mulla on keino ja kaava; — + minä ryhdyn johtoa sulle suomaan. + Ei sielua! Niin, sua ei maar pilaa + äly liika suinkaan. Sen surulla huomaan. + Vaan pyh; sija sielun sinuss' aina lie nyt. + Annas, kun mittaan sun aivos! — On tilaa; + toden totta, on tilaa; sit' enkös tiennyt! + Tosin kyllä, — matalall' aina maassa + sa pysyt; erin suurta et sielua saa sa; — + mut pihkaa! Se voi sama olla sulle; — + niin paljon saat, ettei nyt häpeä tulle. + +ANITRA. + + Profeetta on hyvä — — + +PEER GYNT. + + Sa emmitkö? Sano! + +ANITRA. + + Mut mieluumpi mulle ois — + +PEER GYNT. + + Pelvotta ano! + +ANITRA. + + Mua oikein ei haluta sielu oma; — + suo ennemmin — + +PEER GYNT. + + Mitä? + +ANITRA viittaa hänen turbaaniinsa. + + Tuo opaali soma! + +PEER GYNT ihastuneena ojentaa hänelle korun. + + Anitra, tosi Eevan tytär! Kuin teräs + liki magneettiaan minä liikahdan; + kuten sanoo arvokas tekijä eräs: + "das ewig weibliche zieht uns an!" + + * * * * * + +Kuutamoyö. Palmulehto Anitran teltan edustalla. + +PEER GYNT. arabialainen luuttu kädessä, istuu puun alla. +Hänen partansa ja tukkansa on lyhennetty; hän näyttää +melkoista nuoremmalta. + +PEER GYNT säestää ja laulaa. + + Ma suljin Paratiisini, + avaimen myötä vein. + Ja rannan kaunot kaikerti, + kun ulapalle purteni + ui pohjatuulen tein. + Päin kesän rantaa keula taa + vei vetten suolaisten, + päin valtameren poukamaa, + jot' uljaat palmut reunustaa, — + siell' laivan poltin sen. + Siit' astuin laivaan erämaan + ma nelijalkaiseen. + Sen ruoskin vaahtoon valkeaan. — + Tir-lii, — ma lintu liikun vaan; — + ken valtaa vangikseen? + Anitra, ah, sen tuta saan, + sa palmun mehu, oi! + Angora-vuohen juustokaan + sun vertas olla suloltaan + ees puoliksi ei voi! + +Ripustaa luutun olalleen ja tulee lähemmäksi. + + Äänt' ei! Armas kuunnelleeko + laulun pienen laatijaa? + Verhon takaa vilkkuneeko, + vailla hunnun hulmuntaa? — + Hys! — Kuin poukahtanut ois + korkki pullon suulta pois! + Taas! Ja taas! Vai noinko sois + lemmen huokaus? Ei, laulaa. — + Ei, hän kuorsaa täyttä kaulaa. — + Armas nukkuu! Soitto sulo! + Satakieli, tiehes lennä! + Sulle joka turman tulo, + jollei kulkkus laata mieli — — + vaan, kuin sana on: ann' mennä! + Laulaja on satakieli; + ah, ma myöskin. Sydämiin + kumpikin luo sävelpaulaa + pieniin, helliin, herttaisiin. + Vilvas yö on laulun aika; + meidät liittää laulun taika; + oma itsensä, kun laulaa, + on Peer Gynt, on satakieli. + Juur' on armaan uneksinta + lemmen hurmass' ihaninta: + suulla malja läikkypinta, + ilman että tippaa nieli. + Vaan hän tuoll' on, totta vie! + Tuli siis, no, paras lie. + +ANITRA teltasta. + + Herra, kutsut yössä? + +PEER GYNT. + + Lastaan + kutsuu profeetta; niin juuri. + Nosti hänet nukunnastaan + kissan pyyntimelu suuri. — + +ANITRA. + + Ah, ei siellä kissat jolise; + pahempata paljon oli se. + +PEER GYNT. + + Mitä siis? + +ANITRA. + + Mua säästä! + +PEER GYNT. + Sano! + +ANITRA. + + Punastuisin — + +PEER GYNT lähempänä. + + Tuoko jano, + jonka tunsin suurta tulta, + opaalin kun sait sa multa? + +ANITRA säikähtyneenä. + + Vertaat itses, ilo maan, + häijyyn, vanhaan maukujaan! + +PEER GYNT. + + Lempi liehtari jos lie, + profeetan ja kissan tie, + lapsi, varsin yksiin vie. + +ANITRA. + + Herra, leikin hunajaa + huules uhkuu. + +PEER GYNT. + + Pikku liehijä. + kuorelta vain kurkistaa + tytöt moiset merkkimiehiä. + Leikkisä ma pohjalt' oon, + kahden kesken liiatenkin, + vakavaan jos naamioon + viran vuoks sen peittänenkin. + Taakka murheen moninaisen, + vaiva, valvonta, jot' ain' on + kaikista, tuo olentoon + tuimuuden profeettamaisen; + mutta kielellä se vain on. — + Palttua! Kun kahden jäämme, + pien Peer, — niin, se, mik' oon. + Profeetta nyt tipotiehen; + tässä näät mun, itse miehen! + +Istuu puun alle ja vetää hänet luokseen + + Käy, Anitra, levätkäämme, — + päällä palmun viuhka huiskuu. + Hymyile, kun kuiskun sulle; + sitten vuorot vaihtuu: mulle, + hymyilyhyn hurmatulle, + hellään raikkaat huules kuiskuu! + +ANITRA asettuu hänen jalkojensa juureen. + + Käsittää en paljon voi, + vaan kuin laulu puhees soi. + Herra, voiko kuuntelulla + sielu tyttärelles tulla? + +PEER GYNT. + + Sielun, hengen tiedon, valon + kyllä saat, kun hetki lyö. + Kultakirjat idän palon + konsa kertoo: poiss' on yö, — + silloin tunteja saat multa, + kasvatusta, lapsi kulta. + Vaan yön tyyni rauha ois + tyhmää tuherrella pois + nukkavieruin läksyn tähtein + koulumestariksi lähtein. — + Sielua ei ensiks sulta + kysytäkkään, liekkö saatu. + Tärkein sydämen on laatu. + +ANITRA. + + Puhu, herra! Äänes helke + on kuin opaalien välke! + +PEER GYNT. + + Älyn huippu älyn hukka; + raivo raukan pelon kukka; + totuus, mennen yli määrän, + saarnaa viisauden on väärän. + Moni kulkee, koira vie, + täällä syöttö-sielu moinen, + jott' on selvyyteen sen tie, + lapsi, liian vaivaloinen. + Tuli muuan tutukseni, + otus, koko parven parhain; + hänkin eksyi tielle harhain, + hälinässä mieli meni. — + Näätkö öisen erämaan? + Viittaan turbaanilla vaan, — + silloin silmäs eess' on läikkyvä + valtameri rannaton. + Vaan ma melko hölmö oisin, + maita, meriä jos loisin. + Tiedätkö, mit' elää on? + +ANITRA. + + Neuvo mulle! + +PEER GYNT. + + Kuivin jaloin + alas ajan virtaa väikkyä, + täysin itsenään, ei paloin. + Voimass' olen miehuuteni + se, mik' olen, kultaseni! + Vanhan kotkan sulat tippuu, + vanhan kaakin korvat rippuu, + vanhan ämmän hampaat murtuu, + äijän kourat kuihtuu, turtuu, — + sielun kunkin korjaa halla. + Nuoruus! Sulttaani ma olla + koko kuumall' olennolla + tahdon, vaan en palmuin alla + Gyntianan rantamalla, — + ei, vaan neitsyt-aatteen tuoreen + nostamana valtaan nuoreen. — + Lapseni, nyt näät, miks sinut + armoss' olen kahlehtinut, + miks sun valitsin, miks saatin + sydämees, niin sanoakseni, + olentoni Kalifaatin. + Siell' on haavees hallitakseni! + Herruus lemmen-valtioni! + Kuulut mulle vain. Kuin kulta + tai kuin kiven kalliin helo + kiehtokoon sua olentoni. + Erotessa murtuis elo, — + nimittäin, se huomaa, sulta! + Sun on kaikkes, joka huokonen, + tahdotta, kuin taipuu ruokonen, + saava sisällyksen multa. + Tummat yöt sun kutritukkas, + kaikki sulouden-kukkas + Babylonin tarhain tavoin + sulttaanilleen olkoon avoin. + Siks sun tyhjä otsas tuo + pohjaltaan on onni aivan. + Itse-tarkastelun vaivan + luopi vain, jos sielun luo. + Kosk' on puhe tosiaan, + kuule, saat, jos tahdot vaan, + renkaan nilkkas ympärille; — + parast' on se molemmille; + sielun sijan voin ma täyttää, + muuten — kaikki ennallaan. + +Anitra kuorsaa. + + Mitä? Oh, hän siihen nukkui! + Sanani siis turhaan hukkui? — + Ei; mun valtaanihan näyttää, + noin ett' uneksuin hän meni + virtaa lemmenkuiskeheni. + +Nousee ja panee koruja hänen helmaansa. + + Solkitukku tää! Ja tää! + Uinu! Peerist' unta nää — —! + Uinu! Tuo on uneksinta + keisarillas kruununaan! + Peer Gynt persoonallisinta + yössä viettää voittoaan. + + * * * * * + +Karavaanitie. Keidas takana kaukaisuudessa. PEER GYNT. valkealla +ratsullaan, kiidättää läpi aavikon. Hänellä on ANITRA edessään +satulannokalla. + +ANITRA. + + Irti! Ma puren! + +PEER GYNT. + + Sinä veitikka pieni! + +ANITRA. + + Mitä tahdot? + +PEER GYNT. + + Leikkiä kyyhkyä ja haukkaa! + Vähän hullutella! Sinut viedä sen tieni! + +ANITRA. + + Hyi, häpee! Vanha profeetta —! + +PEER GYNT. + + No, kas sua! + Vai profeetta vanha? Sua hanhea hassua! + Onko tämä sinusta vanhaa, laukkaa? + +ANITRA. + + Minut kotia päästä! + +PEER GYNT. + + Ei, kiemailu pois! + Vai kotia! Appelaan! Sepä ois! + Me karkuun lentäjät, linnut huimat, — + tuho meille ois nähdä ukon silmät tuimat. + Sitäpaitsi, se ei, hyvä lapsi, kävele, + ett' yhteen paikkaan liiaksi tarttuu; + sen arvo kärsii, min tuttuus karttuu; — + jos semminkin profeetta on tai niin. + Ei, äkkiä ilmesty, lennä kuin sävele! + Toden totta, jo kylliksi kyläiltiin. + Nuo aavikon pojat, ne on häilyviä lempoja; — + lopuit' ei teho, saarnaaja liet tai veisari. + +ANITRA. + + Vaan oletko profeetta? + +PEER GYNT. + + Sulle olen keisari! +Tahtoo suudella häntä. + + Sitä pikkuista tikkaa, millainen tempoja! + +ANITRA. + + Anna tuo sormus, mi sormess' on sulla. + +PEER GYNT. + + Ota, armas Anitra, jok' ainoa korjaa! + +ANITRA. + + Sun sanojes sointu on laulua sorjaa! + +PEER GYNT. + + Mikä auvo näin armastetuksi tulla! + Alas! Ratsua tahdon sun orjanas johtaa! + +Ojentaa hänelle ratsupiiskan ja laskeutuu alas. + + Kas näin, sulo ruusuni, kukkien kukka; + näin hiekassa kaalon ma, kunnes kohtaa + mun auringonpisto ja perii hukka. + Olen nuori, Anitra; se huomaa ja muista! + Älä huoli siis kultasi hullutteluista. + Nuoruuden merkki on hulluus ja rajuus! + Jos et siis niin ahdas ois ajattelultas, + niin selkenis sulle, sulo taimeni, tajuus: + on vallaton, ergo nuori sun kukas! + +ANITRA. + + Olet, olet. Joku sormus viel' onko sulla? + +PEER GYNT. + + Ota, pidä! Hih, peura sais kilpaan tulla! + Kun ois viininlehviä otsalle mistä! + Toden totta, olen nuori! Hypyks enkö pistä! + +Tanssii ja laulaa. + + Hihhei, olen onnen kukko! + Tipu-tipu, mua noki ja hakkaa! + Hypin, laulan, en lakkaa; — + hihhei, olen onnen kukko! + +ANITRA. + + Sa hikoat; profeetta, sulathan työssäs; — + anna mulle tuo raskas,, mi roikkuu vyössäs. + +PEER GYNT. + + Hellivä huoli! Ota iäks se multa; — + sydämen rikkaus on lempi, ei kulta! + +Tanssii ja laulaa taas. + + Nuori Peer Gynt on Hulluheikki! + Mikä jalka alla, aavista ei. + Pyh, sanoi Peer; — vei, mihin vei! + Nuori Peer Gynt on Hulluheikki! + +ANITRA. + + Ilotarhoiksi tanssillas, profeetta, maat teet! + +PEER GYNT. + + Profeetta, hui-hai! — Tule, vaihdamme vaatteet! + Ala heittää! + +ANITRA. + + Ei, vaatisi kauhtanas kaventaa, + vyös lyhentää, sukanvartes laventaa — + +PEER GYNT. + Eh bien! + +Polvistuu. + + Vaan mulle suru tuima suo; + on suloista kärsiä lempivän rinnan! + Kuule, kun saavumme luo kotilinnan — + +ANITRA. + + Sun Paratiisis; — liki lie jo tuo? + +PEER GYNT. + + Oh, tuhat peninkulmaa — + +ANITRA. + + Kovin paljon! + +PEER GYNT. + + Oi, kuule; — + saat sielun, jonka ma lupasin kerran — + +ANITRA. + + Niin, kiitos; en tarvitse, en sitä luule. + Suru sulleko? — + +PEER GYNT nousee. + + Niin, paha vie, mitä syvin! + Tuima, vaan lyhyt, — noin päivän, parin verran! + +ANITRA. + + Anitra kuulee profeettaa! — Voi hyvin! + +Navahuttaa häntä kelpo lailla sormille ja kiidättää huimaa +laukkaa takaisin läpi aavikon. + +PEER GYNT seisoo kauan aikaa ikäänkuin ukkosen iskemänä. + + No, mut kylläpä sentään — — —! + + * * * * * + +Sama paikka. Hetkeä myöhemmin. + +PEER GYNT totisena ja miettiväisenä, riisuu turkkilaisvaatteet +yltään, kappale kappaleelta. Lopuksi hän vetää pienen matkälakkinsa +takin taskusta, panee sen päähänsä ja on taas eurooppalaisessa +puvussa. + +PEER GYNT heittäen turbaanin kauas luotaan. + + Kas tuossa on Turkki, ma tässä näin! — + Tämä pakanahomma, se ei käy päin. + Onni, että kuului se kaapuun ja hihaan, + eik' ollut, kuten sana on, leikattu lihaan. — + Mitä hiittä mä siitä galeijasta hain? + Paras sentään elää kristityn lailla, + vaatteet riikinkukon korua vailla, + pohjalla säädyllisyyden ja lain, + oma itsensä olla ja saada sanat muiston + ja seppel, kun valkama vaelteluist' on. + +Astuu muutamia askelia. + + Se lunttu; — hiuskarva ol' enää rajaa, + jott' öisin ihan ollut jo, mieltä vajaa. + Olen peikko, jos ymmärrän, millä keinoin + hän vimmasi pääni ja tolkkuni vei noin. + No, hyvä, kun loppui ne kujeet hullut! + Viel' askel, niin nauruksi öisin tullut. — + Tein erheen. Niin; — toki lohduksi jää, + ett' erheen loi tila kiero tää. + Persoona itse ei langennut, ei. + Tämä profeetan virka se vikaan vei, + ihan tyyten kun toiminnan suola puuttui, + pian löyhkäävän mauttomaksi se muuttui. + Profeettana-olo on pahki päin seinää! + Viran puolesta pidä kuin pilvissä ties; + profeettana koht' olet myöty mies, + jos järkeä puhut, et puuta ja heinää. + Hyvin sikäli vastasi asiantilaa + sitä hanhea hakkailla, — parhaiksi pilaa! + Vaan yhtäkaikki — + +Purskahtaa nauruun. + + Jopa mielt' oli melkein! + Muka hypyin ja tanssein seisota aikaa! + Pyri vasten koskea kujein ja elkein! + Kilkuta kieliä, huokaa ja haikaa, + ja pääty kuin kukko — kynityin nahoin. + Meno tottakin profeetallisen hurja. — + Niin, kynitty! — Hyih; olen kynitty pahoin + no; jäi takavaraa nyt hiukan tosin, + Ameriikkaan osin ja taskuun osin; + en viel' ole siis ihan kulkuri kurja. — + Parast' onkin näin puoliks, ei liikoja anoin. + Nyt ei voi kuskit ja hevoset sitoa, + ei laukuista, vaunuist' ole huolenpitoa; + olen aseman valtias, sanalia sanoin. — + Mikä ottaa tieksi? Moni tie on ja maali; + ja toisin on viisaan kuin tyhmän vaali. + Mun on liikemies-eloni päätetty luku; + mun lempeni leikki poispantu puku. + Ravunrataa mennä ei mieleni janoo. + "Ulos tai sisään, yhtä ahdasta; + ees tai taaspäin, samaa tahdasta", — + niin kai joku henkevä kirja sanoo. + Siis jalompi tie, joku uus ura aivan, + päämäärä, mi maksaa rahan ja vaivan. + Josp' elämäkertani teen, selon suoran, — + tien-oppaan muille ja ojennusnuoran? — + Tai entäs —! Ei aikaani rajoita mikään, — + jos ilmi, kuin oppinut tutkija ikään, + elon entisen aikojen yöstä kaivan? + Se on jotain mulle, se tosiaan! + Luin kronikoita jo nuorin vuosin, + ja sittemmin myös sitä tiedettä suosin. — + Tiet' ihmiskunnan ma seurata tahdon, + uin historian virtaa kuin höyhen yli vahdon, + kuin unessa elän sen uudestaan, — + näen urhojen sodat hyvän, suuren tähden, + mut turvassa itse, kuin näytelmätä nähden, — + verimarttyyrit aatteen ja uskon ma näen, + näen valtojen syntyvän, sortuvan soraan, — + näen maailmankautten vähäst' ottavan oraan, + niin, tislaan historian mehun ja väen. — + Nidos Beckeriä jostain, ja alkuun tie + kronoloogisesti, niin kauas kuin vie. — + Esitietoni kyll' ovat vajavat kait, + ja mutkaisat historian sisäiset lait! — + Vaan pah; miss' alku on päättömintä, + tulos usein siin' omaperäisintä! — — + Miten nostaa se, kun näet tarkoitusperäs + ja sen perille ajat kuin pii ja teräs! + +Hiljaisessa liikutuksessa. + + Joka puolelta katkaise siteet ja saarteet, + kaikk' kiintymys tuttuihis, maahas ja rotuus, + lennätä ilmaan rikkautes aarteet, — + lempesi onnelle lausu hyv' yötä, + kaikki, jott' ilmenis salattu totuus, — + +Pyyhkäisee kyyneleen silmästään, + + _se_ se tutkijan tunnus on tosi-hartaan! — + Olen onnellinen yli äären ja partaan. + _Nyt_ selveni kutsumukseni ääni. + _Nyt_ pontta vain, tuli pysty tai myötä! + Lie suotu mulle, jos nostan pääni + kuin mies Peer Gynt, lisänimenä jolla + vois ihmis-elämän keisari olla. — + Otan menneistä summan ja yhteenvedon; + ohi käyn nykytuokion kilpakedon; — + tämä aika ei maksa, ei kenkärajaa; + meno miesten on ydint', on uskoa vajaa; + on lennoton henki, teon kunto köyhä; — — + +Kohauttaa olkapäitään. + + ja naiset, — ne on sukukunta löyhä! — + +Menee. + + * * * * * + +Kesäpäivä. Pohjolan perillä. Maja salometsässä. Avoimessa ovessa +suuri puulukko. Oven päällä peuransarvet. Parvi vuohia majan +seinustalla. + +KESKI-IKÄINEN NAINEN, valoisa ja kaunis, istuu ja kehrää ulkona +päivänpaisteessa. + +NAINEN luo silmäyksen tielle päin ja laulaa: + + Voi talvi ja taas kevät mennä menojaan, + ja ensi kesä myös, sekä vuosi kokonaan: — + vaan kerran tulet varmaan, sen tietää ma voin, + ja minä kyllä varron, sen sulle sanan soin. + +Kutsuu vuohia, kehrää ja laulaa taas. + + Sua Luoja tukekoon, kuhun kulkus tuo! + Ilon suokoon, jos käyt jo Isän istuimen luo! + Tääll', ystävä, varron yhä, kunnes sun nään; + ja jos jo menit eeltä, niin ylhääll' yhdytään! + + * * * * * + +Egyptissä. Aamuhämärä. Memnonin-patsas seisoo hiekassa. + +PEER GYNT. tulee kävellen ja katselee hetkisen ympärilleen. + +PEER GYNT. + + Ois sopiva tästä mun alkaa retki. — + Siis vaihteeksi egyptiläisenä hetki; + vaan Gyntin pohjalta egyptiläisenä. + Assyria sitten edess' ensimmäisenä. + Maailman luomisest' alkaa aivan + vain tappion tuottais ja turhan vaivan; — + ohi piplianhistorian kiertää ma aion; + sen maalliset jäljet esill' aina kai on; + ja sen, kuten sanotaan, saumojen mutkia + käy mulle yli voiman ja aikeen tutkia. + +Istahtaa kivelle. + + Nyt lepään ja vakaasti varron patsaan + tavanmukaista aamulaulua. Vatsaan + välill' eine, ja sitten pyramiidille tie; + sisäpuoltakin silmään, jos aikaa lie. + Ja maitse meren punaisen taa; ties, vielä + näen kuningas Potifarin haudan siellä. — + Niin Aasiass' olen. Babylonissa nuo + haen kuuluisat portot ja riippuvat puistot, — + se on: kulttuurin tärkeimmät jäljet ja muistot + Sitten harppaus Troian muurien luo. + Kas, Troiasta suoraanhan meritie + ihanaiseen vanhaan Ateenaan vie; — + siell' itse paikalla, kiveltä kivi, + käyn solan, jota puolsi Leonidaan rivi; — + filosoofit paremmat sitten ma opin, + haen Sokrateen uhrikuolema-kopin — —; + ei, totta vie — keskellä sotaa ja rysyä —! + Niin, no hellenismi saa syrjällä pysyä. + +Katsoo kelloonsa. + + Kovin hullua, ettei jo aurinko näy. + On aikani niukka. Jo nousta saisi. + Siis Troiasta; — siihenhän jäädä taisi — — + +Nousee ja kuuntelee. + + Mikä kumma hyminä ilmassa käy —? + +Aurinko nousee. + +MEMNONIN-PATSAS laulaa. + + Puolijumal-olennon tuhkasta tointuvat + linnut sävelsointuvat. + Kaikkitieto Zeus ne loi, + nuoren sotimielen soi. + + Viisaudenhuhkain, + mihin väsyi väki tuhkain? + Mieli mi laulull' on soivalla? + Kuole tai oivalla! + +PEER GYNT. + + Toden totta, — siit' eikös lähtenyt ääni! + Se on muinaismusiikkia, kautta pääni. + Kiviääness' oli nousu- ja laskukohtia. + Panen muistiin sen oppineitten pohtia. + +Merkitsee taskukirjaansa. + + "Patsas lauloi. Soi selvästi ääni, + vaan outoa teksti, ei käsittämääni. + Kaikki aistien petosta arvattavasti. — + Vähän muuta merkittävää tähän asti." + +Menee edelleen. + + * * * * * + +Gizehin kylän läheisyydessä. Suuri Sfinksi kalliosta veistettynä. +Kaukana Kairon torneja ja minaretteja. + +PEER GYNT tulee; hän katselee Sfinksiä tarkkaavasti vuoroin +lornjetin, vuoroin kourankupunsa läpi. + +PEER GYNT. + + Ei, mutta miss' ihmeillä näin ja milloin + saman haamun jo kuin kuvatuksella tuolla? + Näin varmaan, pohjan tai etelän puolla. + Joku henkilö? Vaan kuka ois se silloin? + Tuo Memnon, kun muistelin jälkeenpäin, + niinkutsutut Dovren-ukot mieleen johti, + siin' istuin jäykkänä yhdessä kohti, + perän pylvään-kantoihin pönkittäin. — + Mut tää eriskummainen ristisiittymä, + tää vaihdokas, naisen ja leijonan liittymä, — + sekin onko juureltaan satujuttu? + Vai todellisuudessa kohdattu tuttu? + Satujuttu? Hoo, jopa muistan! Täähän + on, hiis vie, Kiero, jota kolhaisin päähän, — + oli kuumeessa mull' unenhoure moinen. — + +Menee lähemmäksi. + + Samat silmät kuin sillä; sama huulten juonne; — + ei aivan niin veltto; vähän luihumpi luonne; + mut sama pääasiassa toinen kuin toinen. — + Vai saat sinä, Kiero, siis leijonan haamun, + jos takaa katsoo ja valossa aamun! + Viel' onko sull' ongelmas? Koitellaan, + sama vastaus vieläkö kielelläs istuu! + +Huutaa Sfinksille. + + Hei, Kiero, ken olet? + +ÄÄNI Sfinksin takaa. + + Ach, Sfinx, wer bist du? + +PEER GYNT. + + Mitä? Kaiku saksaa! Se ymmälle saa mun! + +ÄÄNI. + + Wer bist du? + +PEER GYNT. + + Sehän puhuu jo puhtaastaan! + Se huomio uutt' on ja itsenäistä. + +Merkitsee kirjaan. + + "Saksaa kaiku. Sävy berliiniläistä." + +BEGRIFFENFELDT tulee Sfinksin takaa. + +BEGRIFFENFELDT. + + Ihminen! + +PEER GYNT. + + Tuoko se on äänessä-olija? +Merkitsee taas. + + "Tulos sittemmin meni toisia tolia." + +BEGRIFFENFELDT kaikenmoisin levottomin elein. + + Hyvä herra, — elinkysymys —! Suvaitkaa! + Mikä tänään juuri tähän teidät saa? + +PEER GYNT. + + Eräs vierailu. Nuoruudenystävän luo. + +BEGRIFFENFELDT. + + Mitä? Sfinksi —? + +PEER GYNT nyökkää. + + Oli ammoin tuttuni tuo. + +BEGRIFFENFELDT. + + Mikä onni! — Ja juuri kun yö oli tää! + Mun otsani takoo, kuin halkeis pää! + Hänet tunnette? Mikä hän on? Pian julki, + jos tiedätte! + +PEER GYNT. + + Mikäkö? Sen pian vastaan: + _oma itsensä!_ + +BEGRIFFENFELDT hypähtäen. + + Haa, kuin leimaus kulki + elon-ongelma ohi! — Todell' ainoastaan + oma itsensä? + +PEER GYNT. + + Niin, sitä virttä se veti. + +BEGRIFFENFELDT. + + Oma itsensä! Mullistushetki on heti! + +Ottaa hatun päästään. + + Nimenne, herra? + +PEER GYNT. + + Peer Gynt. + +BEGRIFFENFELDT hiljaisella ihailulla. + + Sekö juuri? + Peer Gynt. Piti arvata! Kuvannollista —! + Peer Gynt. Se on: tuleva, outo, suuri, + mitä varroin, mist' oli käynyt enne — + +PEER GYNT. + + Tosiaanko? Ja saavuitte noutaaksenne —? + +BEGRIFFENFELDT. + + Peer Gynt. Salaperäistä! Kohtalollista! + Joka sanass' opin pohjaton aarnio avattu! + Mikä olette? + +PEER GYNT vaatimattomasti. + + Olla oma itseni koin + ma aina, ja näyttää passini voin. + +BEGRIFFENFELDT. + + Taas tuo salaperäinen lause alla! + +Tarttuu häntä ranteeseen. + + Kairoon! On tulkkien keisari tavattu! + +PEER GYNT. + + Keisari! + +BEGRIFFENFELDT. + + Pian! + + PEER GYNT. + + Miten tunnette noin — —? + +BEGRIFFENFELDT vetäen hänet mukanaan. + + Niin, tulkkien keisari — itsen perustalla. + + * * * * * + +Kairossa. Suuri piha, korkeiden muurien ja rakennuksien piirittämä. +Ristikko-ikkunoita; rautahäkkejä. + +KOLME VARTIAA pihalla, NELJÄS tulee. + +TULIJA. + + Schafmann, missä on johtaja, missä? + +ERÄS VARTIOISTA. + + Ulos ajoi jo aamulla hämärissä. + +EDELLINEN. + + Paha seikka on sattunut hälle kait; + yöllä näet — + +TOINEN VARTIA. + + Hys; hän on portilla; vait! + +BEGRIFFENFELDT johtaa PEER GYNTIN pihaan, lukitsee portin ja pistää +avaimen taskuunsa. + +PEER GYNT itsekseen. + + Ylen lahjakas mies, totta tosiaan; + en ymmärrä puheesta puoliakaan: + +Katselee ympärilleen. + + Tääll' oppinut seura siis yhtyy raatiin? + +BEGRIFFENFELDT. + + Niin, täällä ne on, joka kynsi ja sarvi, + tuo seitsemänkymmenen tulkin parvi; — + Satakuusikymmentä uusia saatiin — — + +Huutaa vartioille. + + Mikkel, Schlingelberg, Schafmann, Fuchs, — + heti häkkiin kaikki, ja umpeen uks! + +VARTIAT. + + Mekö? + +BEGRIFFENFELDT. + + Niin, kukas muu? Mars vaan! Hyv' yötä! + Kun maailma pyörii, me pyörimme myötä. + +Pakottaa heidät häkkiin. + + Hän, suuri Peer, tuli tänään; — se riittää; — + en muuta sano, — saatte loput itse liittää. + +Lukitsee häkin ja heittää avaimen kaivoon. + +PEER GYNT. + + Paras herra tohtori, esimies, — ettehän —? + +BEGRIFFENFELDT. + + Olin ennen. Nyt kuitti on kumpikin noista — —. + Herra Peer; salat salassa pitänettehän —? + +PEER GYNT yltyvällä levottomuudella. + + Mitä siis? + +BEGRIFFENFELDT. + + Luja olkaa, kun kuulette sen nyt! + +PEER GYNT. + + Minä koetan — + +BEGRIFFENFELDT vetää hänet nurkkaan ja kuiskaa. + + Yöllä k:lo 11 + on ehdoton järki manalle mennyt. + +PEER GYNT. + + Hyvä Jumala —! + +BEGRIFFENFELDT. + + Niin, se on syvästi surtava. + Ja mun asemalleni aivan murtava; + tämä laitos kun viel' ihan eiliseltään + oli hourula. + +PEER GYNT. + + Hourula! + +BEGRIFFENFELDT. + + Enää ei, + se on selvää! + +PEER GYNT kalpeana ja hiljaa. + + Nyt nään, mihin minut hän vei! + Ja mies on hullu; — eik' apua keltään! + +Vetäytyy pois. + +BEGRIFFENFELDT seuraa jäljestä. + + Kai oivalsittehan muuten sanan? + Se on juttua, jos sanon viemäksi manan. + Se itsensä jätti. Tuli turkistaan, — + ihan kuin maanmieheni Münchhausin kettu. + +PEER GYNT. + + Vain hetkeksi — + +BEGRIFFENFELDT pidättää häntä. + + Ei, laill' ankeriaan + se lähtikin. Silmistä ripustettu + oli seinälle puikkoon — — + +PEER GYNT. + + Ken päästää täältä! + +BEGRIFFENFELDT. + + Pykö kaulaan ja — lätkis — pois nahka päältä. + +PEER GYNT. + + Ihan houru! Tuntoa, tietoa vailla! + +BEGRIFFENFELDT. + + Nyt on selvää, sit' ei voi piilossa pitää, — + täst' itsensä-jättämisestä itää + iso mullistus merillä niinkuin mailla. + Näet ennen hulluina kulkijoista + tuli viisaita yöllä k:lo 11, + kun järjen uutt' olomuotoa noutaa. + Kuten myös, jos katsomme silmin selkein, + sanotulta kellonlyömältä joutaa + kaikk' entiset "terveet" jo taakse telkein. + +PEER GYNT. + + Niin, kellosta puhuin, ei aikani riitä — + +BEGRIFFENFELDT. + + Aikanne? Mieleeni muistuu siitä —! + +Avaa erään oven ja huutaa. + + Ulos! Aika uus tuli täytäntöön! + On kuollut järki. Peer Gynt eläköön! + +PEER GYNT. + + Ei, ei, rakas —! + +Mielisairaat tulevat vähitellen piha-aukioon. + +BEGRIFFENFELDT. + + Tulkaa! Tervehtikäätte, + te vapautuksenne koitteen näätte! + Tuli keisarinne! + +PEER GYNT. + + Keisari? + +BEGRIFFENFELDT. + + Niin! + +PEER GYNT. + + Se kunnia ois yli kaiken määrän — — + +BEGRIFFENFELDT. + + Nyt hetki ei kainostelun ole väärän. + +PEER GYNT. + + Edes miettimis-aikaa jos suotaisiin —! + Ei, en sovi, en; olen tyhmennyt perin! + +BEGRIFFENFELDT. + + Mies, jolle on Sfinksin viisaus tuttu? + Joka on oma itsensä? + +PEER GYNT. + + Siinäpä juttu. + Oma itse ma kyll' olen kaikilla erin; + vaan täällä, jos en erehdy, oltava ois, + miten sanoisin, omaa itseä vailla. + +BEGRIFFENFELDT. + + Vailla? Nyt vallan uralt' eksytte pois! + Kukin tääll' on oma itse ihan riivatun lailla; + oma itse, eikä niin mikään muu; — + oma itse, min purjeet vie sitä viivaa. + Kukin itseys-pönttöönsä sulkeutuu, + siell' ui sen umpeinta pohjahiivaa, — + on ilmaton itseys-tulppa eessä, + puu turpunut itseys-kaivon veessä. + Ei toisen tuskille kyynele vuoda; + ei toisen tuumille kuuloa suoda. + Oma itse on kaikki, mitä mieli ties, + oma itse ihan hyppyrin viime laitaan, — + niinmuodoin, jos pannaan ken keisarin paitaan, + on selvää, ett' olette oikea mies. + +PEER GYNT. + + Oh, vieköön lempo — + +BEGRIFFENFELDT. + + Ei levottomuutta; + lähes kaikki on alussa hiukan uutta. + "Oma itse"; — tulkaa; on näyte täällä' + otan jonkun joukosta suoraa kättä — + +Eräälle synkännäköiselle olennolle. + + Päivää, Hu-hu! No, herkeämättä + vain harmin haamuna, nurjalla päällä? + +HU-HU. + + Enkö ois, kun tulkittansa + poistuu polvet, katoo kansa? + +Peer Gyntille. + + Vieras, suotko huomiota? + +PEER GYNT kumartaa. + + Totta maar! + +HU-HU. + + Siis korviis ota. — + Otsaseppeleenä kantaa + itä Malebarin rantaa. + Hollanti ja Portugaali + sinne sivistystä haali. + Aito malebarilaiset + maass' ei myöskään harvinaiset. + Kielensä kaikk' yhteen löivät, + sekaisin siell' isännöivät. + Vaan ol' ohjat valtaherran + orangutangilla kerran. + Metsäss' isännyyttä johti, + mörytä ja lyödä tohti. + Luoduin luontoinensa eli, + irvisti ja töllisteli. + Vähät huutoon lupaa kysyi, + herrana hän maassaan pysyi. — + Vieras silloin ikeen tuotti, + meni kieroon metsän nuotti. + Nelisatavuotis-yöhön + apina jäi pakkovyöhön; + nääntyy kansan kasvujuuret, + konsa sortaa yöt niin suuret. — + Enää metsän alkukieltä, + mörinää, ei kuulu sieltä; — + aatoksistas antaa kuvan + ihmiskielellä saat luvan. + Siin' ei kellään valtaa vaalin, + Hollannin ja Portugaalin + rotu, Malebari-rukka + kilvan kituu, seka-kukka. — + Metsän kieltä puoltaa tahdoin + oikeaa, sen minkä mahdoin, — + toivoin voivan ruumiin virkua, — + valvoin kansan valtaa kirkua, — + huusin itse, lupaa hoiluun + vaadin kansanlauluun, -loiluun. — + Vaan ei kiitä kenkään. Arvaat, + miksi kannan mielet karvaat. + Kiitos, kun jäit kuuntelulle; — + suo, jos tiennet, neuvo mulle. + +PEER GYNT hiljaa. + + Käsky sutten joukkoon jääneen + ulvoa on yhteen ääneen. + +Ääneen. + + Orangutangia monta + tuiki laulu-tulkitonta + tietääkseni pitäis piillä + pensaissa Marokon; niillä + kiel' on malebarin malliin! — + Eikö hyöty kansan kalliin + muiden merkkimiesten lailla + käske käymään heimon mailla — + +HU-HU. + + Kiitos, kun jäit kuuntelulle; + niin mä teen, kuin neuvoit mulle. + +Tehden suuren eleen. + + Hylkäs itä, laulan teille, + lännen orangutangeille! + +Menee. + +BEGRIFFENFELDT. + + No, eikö oma itse hän ollut? Mitä? + Hän on omaansa täynnä, ja yksin sitä. + _Oma itse_, ja siinä ei sijaa muutteen, — + _oma mieli_ voimasta mielen puutteen. + Nyt tänne! Taas erään ma tahdon näyttää, + joka järjen mitan eilisest' asti täyttää. + +Eräälle fellahille, joka kantaa muumiota selässään. + + Miten, kuningas Apis, on Armonne vointi? + +FELLAH hurjasti Peer Gyntille. + + Olenko kuningas Apis? + +PEER GYNT vetäytyy tohtorin taakse. + + Tähän asti + olot oudot on mulle, valitettavasti; + mutt' äänestä päättäen, kyllä sen sointi — — + +FELLAH. + + Vale sujuu sultakin. + +BEGRIFFENFELDT. + + Asianlaidan + saa Armonne virkkaa. + +FELLAH. + + Sen kyllä taidan. + +Peer Gyntiin kääntyen. + + Täm' on ammoinen kuningas Apis, + tämä kantamus hartion; + nyt nimellä muumion käy se, + kuin myös ihan kuollut on. + Sen on teettämät kaikki pyramiidit, + sen veistämä suuri Sfinks; + ja Turkin, kuten tohtori sanoo, + se on peitonnut rechts und links. + Sitä jumalanaan sentähden + koko Egypti palvellut on, + ja sen temppeleihinsä pannut + härän vertaushahmohon. + Vaan _min'_ olen, minä, se Apis, + se on selvä kuin aurinko; + ja jos oivaltaa sit' et osaa, + niin kohtapa oivallat jo. + Näet metsällä kuningas Apis, + sen tullessa tuokion, + nous ratsulta, poikkesi syrjään + peritaattoni peltohon. + Mut maa, jota Apis höysti, + mua ruokki; ja siitä jos et + jo ymmärrä yskää, niin mulla + myös sarvet on salaiset. + Ja eikös se hiitt' ole, ettei + mun valtaani kiitetä vaan! + Olen fellah silmissä muiden + minä, syntyisin Apis maan. + Sano vilpitön neuvo, jos tiedät, + samankaltaiseksi mi saa + kuin kuningas Apis suuri, — + sano temppu, mi tenhoaa! + +PEER GYNT. + + Pyramiidit sopis Armonne teettää + ja veistää suurempi Sfinks, + ja Turkki, kuten tohtori sanoo, + myös peitota rechts und links. + +FELLAH. + + Sepä kaunis neuvo on vaankin! + Minä, fellah! Nälkäinen täi! + Oman koppini hiiristä mulle + paki-parhaiksi puuhaa jäi. + Pian, mies, — paremp' ohje, jotta + suur' olla ja varma saa, + kuin myös sama aivan kuin Apis, + jota olkani kannattaa! + +PEER GYNT. + + Josp' Armonne hirttäytyisi, + ja sitten helmassa maan, + sisäll' arkun luontaisten äärten, + ihan kuolleena pysyis vaan? + +FELLAH. + + Sen teen! Elo nuorasta! Hirteen + mies luineen ja nahkoineen! — + Aluss' on ero pieni; mut aika + sen peittävi hiljalleen. + +Menee ja valmistaikse hirttäytymään. + +BEGRIFFENFELDT. + + Herra Peer, ehyt henkilö tuo, — voin taata, — + metoodin mies — + +PEER GYNT. + + Niin, niin; sen näkee —; + hyvä Jumala! — eikös tee, mitä käkee! + Voin pahoin ma, tahtoo tajuni laata! + +BEGRIFFENFELDT. + + Välivaihe; se kauan ei kestä. + +PEER GYNT. + + Välivaihe? + Mihin? Anteeks, — on mentävä, — tärkeä aihe —! + +BEGRIFFENFELDT pidättää häntä. + + Mut oletteko hullu? + +PEER GYNT. + + En vielä — Jumal' estä! + +Hälinää, MINISTERI HUSSEIN tunkeutuu läpi joukon. + +HUSSEIN. + + Jokin keisari tulleeks ilmoitetaan. + +Peer Gyntille. + + Te varmaan? + +PEER GYNT epätoivoisesti. + + Niin, sit' en kieltää kestä! + +HUSSEIN. + + Hyvä. — Nootit nämä vartoo, mit' Armonne vastaa! + +PEER GYNT repii tukkaansa. + + Hei, oikein! Paras, mitä hullummin vaan! + +HUSSEIN. + + Ehk' armollisesti mua tahdotte kastaa? + +Kumartaa syvään. + + Olen sulka. + +PEER GYNT kumartaa vielä syvempään. + + Ja minä olen sikin-sokainen + suurkeisarillinen pärmärulla. + +HUSSEIN. + + Lyhyesti, se kohtalo, herra, on mulla: + olen sulka, ja hiekkaloks inttää jokainen. + +PEER GYNT. + + Herra sulka, mun on lyhyt virteni tää, — + olen paperilehti, joka paljaaksi jää. + +HUSSEIN. + + Mihin kelpaan, ei ihmiset lainkaan keksi; + vain vaativat hiekan-ripottimeksi! + +PEER GYNT. + + Olin solkikirja kerran kevät-morsiolla; — + sama painovirhe viisas tai hullu olla! + +HUSSEIN. + + Kuvitelkaa tilaa niin kiduttavaista: + olet sulka ja koskaan et veistä maista! + +PEER GYNT hypähtää korkealle. + + Kuvitelkaa: peura olet; korkealta + hypyn teet; — yhä suistut, — pois pohja on alta! + +HUSSEIN. + + Veitsi! Olen tylsä; — ken leikkaa? Tulkaa: + Maailma hukkuu, jos ei vuolla nyt sulkaa! + +PEER GYNT. + + Sepä vahinko ois, — tämä luojan oma teos, — + joka siksi hänest' onkin niin mainion soma seos! + +BEGRIFFENFELDT tarjoo veistä. + + Kas tässä! + +HUSSEIN tarttuu siihen. + + Mikä liekkuma, — veitsen viiru! + Ah, mustetta lipoa! + +Viiltää kaulansa poikki. + +BEGRIFFENFELDT väistyy sivulle. + + Pärskytte! Laatkaa! + +PEER GYNT yhä yltyvässä hädässä. + + Pian, pidelkää! + +HUSSEIN. + + Niin, se on tärkein puoli! + Sulan pitely ensin! Miss' arkki? On kiiru! + +Kaatuu. + + Olen kulu. Sanat muiston, — ne mulle taatkaa + hän kirjurin sulkana eli ja kuoli! + +PEER GYNT pyörtymäisillään. + + Mitä teen —! Mikä olen? Sa Suuri —, mua tue + Minut Turkiksi, pakanaksi, peikoksi lue, — + miks ikinä —; mut auta; — jokin rikki meni —! + +Kiljaisee. + + Nimes ei tule kiireessä kielelleni! — — + Sinä, — kaikkien hullujen holhooja, — auta! + +Vaipuu tainnoksiin. + +BEGRIFFENFELDT olkiseppele kädessä, hypähtää kahdareisin +istumaan hänen päällensä. + + Haa; suurta noin loassa suoristauta! — — + Jätit itses —! Päähäsi kruunu pue! + +Painaa seppeleen hänen päähänsä ja huudahtaa: + + Suur' itsen keisari! Vivat ter! + +SCHAFMANN häkissä. + + Es lebe hoch der grosse Peer! + + + + +VIIDES NÄYTÖS. + + +Laivassa, Pohjanmerellä. Norjan rannikon edustalla +Auringonlasku. Myrskyinen sää. + +PEER GYNT, vanha vahva mies, parta ja hiukset jääharmaat, seisoo +peräkannella. Hänellä on puolittain merimiehen puku, lyhyt takki ja +pitkävartiset saappaat. Puku hiukan kulunut ja rappeutunut; hän itse +ahavoitunut, ja kasvoilla kovempi ilme. LAIVANKATTEINI perärattaan +ääressä ruorimiehen luona, MIEHISTÖ etukannella. + +PEER GYNT nojaa käsivartensa laivanpartaaseen ja tuijottaa +maahan päin. + + Kas, talvihaamussa Hallingin harja; — + punass' illan paistaa kuin puolan marja. + Veli Jökel takana väärässä pää; + yhä vielä vaippana vihreä jää. + Niin Folgefonnen on hienon hieno, — + kuin valkoliinoissa neito vieno. + Mitä vehtaatte, vanhat hupsut ja sokot! + Vain kiltisti seiskaa, kiviset pokot! + +KATTEINI huutaa etukannelle päin. + + Kaks miestä ruoriin, — ja lyhty pankaa! + +PEER GYNT. + + Luja tuuli! + +KATTEINI. + + Se myrskyä yöksi hankaa. + +PEER GYNT. + + Näkeekö merelle Rondesta mitään? + +KATTEINI. + + Ei toki; — taa Fonnin se peittyy itään. + +PEER GYNT. + + Tai Blåhön? + +KATTEINI. + + Ei; mutta ilmoin selkein + jo mastosta Galdhöpiggenin melkein. + +PEER GYNT. + + Mihin Hårteigen käy? + +KATTEINI viittaa. + + Noin, tuonne mennen. + +PEER GYNT. + + Ihan niin. + +KATTEINI. + + Te tunnette seudut nää? + +PEER GYNT. + + Tulin täst' ohi, maasta kun lähdin ennen; + ja sakka, kuten sanovat, viimeksi jää. + +Sylkäisee ja tuijottaa rannikkoa kohti. + + Siis tuolla, mihin siintyy laaksojen laidat, + käy tunturirotkot kuin kaivannot kaidat, — + ja alhaalla pitkin avovuonon rajaa, — + siis tuolla ne ihmiset pitää majaa. + +Katsoo katteiniin. + + Ne asuu harvassa täällä. + +KATTEINI. + + Niin; + välit väljät ja pitkältä naapuriin. + +PEER GYNT. + + Maiss' ollaanko aamuun jo? + +KATTEINI. + + Niillä main. + jos yö ylen tuimaks ei ylly vain. + +PEER GYNT. + + Läns' sakoo. + +KATTEINI. + + Niin tekee. + +PEER GYNT. + + Top! Sanaan tähän: + mua sitten, kun suoritan, muistuttakaa, + ma aion, kuten sanotaan, muistaa vähän + myös miehiä — + +KATTEINI. + + Kiitän! + +PEER GYNT. + + Ne ei suuria saa. + Kultaa ma kaivoin, mut kaikki katoteill' on; — + fatum ja minä, — välit huonot meill' on. + Te tiedätte sen, mitä sälytin laivaan. + Se on tähde; — muu lemmoille lensi, hui-hai vaan. + +KATTEINI. + + Viel' yllin kyllin, mill' arvoon tulla + kotimaassa! + +PEER GYNT. + + Ei ole sukua mulla. + Ei odottajaa ole vanhan saiturin. — + No, niinp' eivät kursaile reunalla laiturin! + +KATTEINI. + + Nyt nousee ilma. + +PEER GYNT. + + Niin, muistakaa, — + jos miehistä ken hädäss' oikein on, + niin en kuro suuta ma kukkaron — + +KATTEINI. + + Se on kaunista. Eninten elo on pientä; + akat, lapset kaikilla. Minkä saa + ne palkkaa, ei saenna liioin lientä; + vaan jos vähän kaupan päälle he tois, + tuliaisia niitä ne muistais tovin. + +PEER GYNT. + + Mitä? Akat ja lapset? Ettäkö ois + ne naineita? + +KATTEINI. + + Tietysti! Kaikki väki. + Vaan se, kenen perheell' on puute kovin, + on kokki, nälän mustan ne monesti näki. + +PEER GYNT.. + + Naineita? Siis joku kotona vuottaa? + Iloll' ottaa vastaan? + +KATTEINI. + + Niin, kai; —- sen verran + kuin köyhät voi. + +PEER GYNT. + + Ja kun saapuu ne kerran, + mitä sitten? + +KATTEINI. + + Siks erää kai eukko tuottaa + vähän hyvää — + +PEER GYNT. + + Ja kynttilän haamun laittaa? + + KATTEINI. + + Jopa kaksi; ja ryypyn, jott' atria maittaa. + +PEER GYNT. + + Ja herttaista heill' on? Liki lämmintä takkaa? + Isän ympäri lapset? On touhua tuvassa; + ei kuuntele toinen, kunnes toinen lakkaa, — + ilo moinen on heillä —? + +KATTEINI. + + Niin kyllä voi. + Oli kaunista siis, kuten teilt' on luvassa, + vähän lisää panna. + +PEER GYNT lyö parraspuuhun. + + En, saakeli soi! + Mua älkää hulluksi luulko, ma pyydän, + ett' omaani toisten pennuille syydän! + Siit' itse ihan kyllin sain raataa ja sotia! + Ei vanhaa Peer Gyntiä varrota kotia. + +KATTEINI. + + No niin, omat rahanne! Tahtonne mukaan! + +PEER GYNT. + + Oikein! Ne hoidan minä, eikä muu kukaan. + Tili heti ankkurin heitettyänne! + Mun hyttipaikkani Panamasta tänne. + Sitten, katteini, miehille viinaa. Ei muuta. + Jos annan, niin lyödä mua saatte päin suuta! + +KATTEINI. + + On lasku, ei iskuja, antaa mun toimeni; — + mut anteeksi: tuulesta myrsky nyt tuimeni. + +Menee etukannelle päin. On käynyt pimeäksi; valo sytytetään hyttiin. +Merenkäynti yltyy. Sumua ja sakeita pilviä. + +PEER GYNT. + + Koti, lapset; peuhina piimäsuiden; — + ilo olla ja muisteltu mielten muiden; — + muiden aatokset kulkua saattelee —! + Ken mua, ken mua koskaan aattelee? — + Kynttilä haaruun? Se valkea varjoon! + Minä tiedän —! Minä juuttaille viinaa tarjoon; — + ei ainoa maihin mene selvänä pää. + Päissään ne tulee luo ämmän, ja lasten! + Ne kiroo, lyö nyrkillä pöytää vasten, — + sekapäiksi vartojat säikyttää! — + Ulos kiljuin, vauhkona akka karkuun, — — + kera poikueensa. Ilo päättyy parkuun! + +Laiva kallistuu vahvasti; hän hoipertuu ja voi vaivoin +pysyttäytyä kiinni. + + Sepä heilaus! Veis ihan miehen myötään! + Meri tekee kuin rahan eestä työtään; — + oma itsensä viel' on se Pohjassa täällä; — + sama pukari, ain' yhtä äksyllä päällä — — + +Kuuntelee. + + Mikä huuto se? + +VARTIA kokassa. + + Hylkyalus alla tuulen! + +KATTEINI keskilaivalla, komentaa. + + Ylähankaan ruori! Päin tuulta laiva! + +PERÄMIES. + + Siell' onko ketä ihmistä? + +VARTIA. + + Kolme, ma luulen! + +PEER GYNT. + + Alas vene — + +KATTEINI + + Heti täynn' olis. Hukka-vaiva! +Menee kokkaan päin. + +PEER GYNT. + + Sit' ei katsoa aika! + +Muutamille miehistöstä. + + Ken apuun astuu? + Mitä hiittä, jos hiukan nyt turkki kastuu — + +VARUSMIES. + + Meren moisen sekaan —? Ei mies ole lokki! + +PEER GYNT. + + Taas huutavat! Tuulihan höltyy —. Kokki, + minä maksan! Tohditko? Pian! Ota vene — + +KOKKI. + + Jos vaikka kakskymmentä puntaa, en mene — + +PEER GYNT. + + Te koirat! Te kehnot! Teit' eikö se viillä: + on vaimot ja lapset kotona niillä? + Juur' odottavat — + +VARUSMIES. + + Paras malttavan mieli. + +KATTEINI. + + Karist' ulommas! + +PERÄMIES. + + Laivahylyn hyöky nieli. + +PEER GYNT. + + Äkin hiljeni äänet —? + +VARUSMIES. + + Jos naineita lievät, + niin siinä tuli leskiä kolmoset sievät. + +Myrsky yltyy. Peer Gynt kävelee kantta perälle päin. + +PEER GYNT. + + Ei uskoa enää ihmisten teillä, — + ei kristillisyyttä, johon kirjat viittaa; — + hyvä työ hidas, hitaampi rukous heillä, + ja Herran voimast' ei mitään he piittaa. + Hän on vaarallinen, kun on tällaiset säät. + Sanan toden sais muistaa ne hyväkkäät: + elefanttien kanss' ole leikkimättä; + ja ne suututtaa hänet suoraa kättä! + _Minä_ syytön olen; minä tarjolle toin + rovon alttiin, sen todeks saattaa voin. + Vaan mitäs se auttaa? — On sanottu, jotta + paras päänalus on hyvä omatunto. + Oo-jaa, lie kuivalla maalla se totta, + mut ei maksa home-äyriä sen merikunto. + Merell' olla et saa oma itses rauhassa, + hyvät hylkyin kanss' ovat samassa kauhassa; + mene ruumaan, kannelle muitten nauhassa; + jos kokin ja laivurin kosto on Iässä, + saan uida minä yhdessä rytäkässä; — + mieskohtaista suojaa ei suo, ei mikään, + kuin makkara teurastuskuull' olet ikään. — + Syy siinä on, ett' olin lempeä kovin. + Vain kiusaa kiitokseksi ma sain. + Alust' alkaisin kai, jos nuorempi vain + ikä ois, jyrybassoa soittaisin tovin. + Viel' ehdin! On kuuluva maitse, kylitse, + ettei tule tyhjälle Peer meren ylitse! + Talo mielin tai väkisin vierailta pois; — + pian uunna se loistaa, kuin linna ois. + Mut tupaani laske en ketään heistä! + Lupa lakkia käännellen portilla seistä —; + kerjätä, mankua, — mielensä mukaan; + mut multa yht' äyriä ei saa kukaan; — — + jos sain minä salliman lyödessä ulista, + saa muiltakin kai joku saunaa tulista — — + +VIERAS MATKUSTAJA seisoo pimeässä Peer Gyntin sivulla ja +tervehtii ystävällisesti. + + Hyv' iltaa! + +PEER GYNT. + + Hyv' iltaa! — Ken siihen noin —? + +MATKUSTAJA. + + Kera-matkustavainen, jos palvella voin. + +PEER GYNT. + + Vai niin? En muita ma olleen tiennyt. + +MATKUSTAJA. + + Se ol' erehdys, joka selvillä lie nyt. + +PEER GYNT. + + Mut kumma, kun näen tänä iltana vasta — — + +MATKUSTAJA. + + En päivisin liiku ma kajuutasta. + +PEER GYNT. + + Kai olette sairas? Valju kuin lakana — + +MATKUSTAJA. + + Ei, kiitos, — on mainio vointi mulla. + +PEER GYNT. + + Kova myrsky! + +MATKUSTAJA. + + Niin, mies; siunatun sievä! + +PEER GYNT. + + Mitä, siunatun —? + +MATKUSTAJA. + + Meri kuin mäki mäen takana. + Ah, vesi tahtoo kielelle tulla! + Kuink' onkaan yö tämä laivoja vievä; — + kuink' aallot ruumiita rantaan pakkaa! + +PEER GYNT. + + Oh, varjele! + +MATKUSTAJA. + + Nähkääs, kuristetulla, — + veden viemällä, hirtetyll... + +PEER GYNT. + + Ettekö lakkaa? + +MATKUSTAJA. + + Suu nauruss' on. Mutta kuin vasten mieltään; + ja useimmat tapaavat purra kieltään. + +PEER GYNT. + + Pois luotani —! + +MATKUSTAJA. + + Vain eräs seikka! Jos tässä + kävis kariin laiva nyt pimeässä + ja hukkuis — + +PEER GYNT. + + On vaara siis, ennustatte? + + MATKUSTAJA. + + Mun vastata siihen on todella pula. + Vaan jos ma nyt uin ja te uppoatte — + +PEER GYNT. + + Oh, loruja — + +MATKUSTAJA. + + Niin, se oletus on sula. + Vaan kun liki jalkaa on haudan laita, + käy helläks, suo lahjoja laupiaita — + +PEER GYNT tavoittaa taskuaan. + + Hoh, rahaa! + +MATKUSTAJA. + + Ei; vaan mulle jos oisitte + niin hyvä ja arvoisan raatonne soisitte —? + +PEER GYNT. + + Täm' on liikaa! + +MATKUSTAJA. + + Näättehän, pelkkä ruumis! + Mun tieteeni vuoksi — + +PEER GYNT. + + Nyt menkää, taikka — + +MATKUSTAJA. + + Teill' etua siitä on, — ettekö tuumis! + Minä avaan teidät ja selville tutkin. + Haen varsinkin, missä on unten paikka, + ja muunkin läpi kaikin saumoin ja mutkin — + +PEER GYNT. + + Pois minusta! + +MATKUSTAJA. + + Mut, ystävä, — hukkunut raato — + +PEER GYNT. + + Te pilkkaaja! Juuri te nostatte säätä! + Johan kummat! On myrsky, on sateenkaato, + meri hurja, kaikk' enteet on sinnepäin, + ett' ollaan tässä pian lyhemmät päätä; + ja te veikkaatte vain sitä kiirehtäin! + +MATKUSTAJA. + + Ei ehdotus miellytä teitä, ma kuulen; + mut paljonhan muuttua voi ajan mennen — — + +Tervehtii ystävällisesti. + + Näkemiin! Kun uppootte, ellei ennen! + Siks ehkäpä saatte jo paremman tuulen. + +Menee hyttiin. + +PEER GYNT. + + Nuo tiedemiehet on hirmuista joukkoa! + Ei mitään uskoa — + +Varusmiehelle, joka kulkee ohi. + + Kuulkaas, ketä + te toisena tuotte, ketä hourulan houkkoa? + +VARUSMIES. + + Ei muita kuin teitä, jos ei tietoni petä. + +PEER GYNT. + + Ei muita? Yhä hullummin seikat! + +Jungmannille, joka tulee hytistä. + + Kuka + meni hyttiin? — + +JUNGMANNI. + + Laivakoira, herra! + +Menee ohitse. + +VARTIA huutaa. + + Maa + ihan eessä! + +PEER GYNT. + + Mun arkkuni! Kantakaa + heti kannelle! + +VARUSMIES. + + Siihen on aikaa muka! + Se ol' lorua, katteini! Pelkkää pilaa; — + minä muistan kyllä kokin köyhää tilaa — + +KATTEINI. + + Etupurje läksi. + +PERÄMIES. + + Emäpurje mennyt! + +VARUSMIES huutaa kokasta. + + Kari kokassa! + +KATTEINI. + + Siihen se murskaa sen nyt! + Laiva törmää kariin. Hälinä ja hämminki. + + * * * * * + +Maan edustalla, luotojen ja tyrskyjen keskellä. Laiva uppoo. Sumussa +näkyy laivavene ja siinä kaksi miestä. Hyökyaalto täyttää sen; se +kaatuu; kuuluu parahdus; sitten hetkisen kaikki hiljaista. Vähän ajan +kuluttua tulee veneen talkapuoli näkyviin. + +PEER GYNT sukeltaa esiin lähellä venettä. + +PEER GYNT. + + Ma hukun! Apuun! Vene! Lauta! + Kuin sanas sanoo, — Herra, auta! + +Takistauvuu kiinni veneen talkaan. + +KOKKI sukeltaa esiin toiselta puolelta. + + Oi Herra, — pienten tähden säästä! + Oi, armahda, mua maalle päästä! + +Pitelee talkapuusta. + +PEER GYNT. + Pois! + +KOKKI. + + Pois! + +PEER GYNT. + + Ma lyön! + +KOKKI. + + Ma myös! Sen teen! + +PEER GYNT. + + Sun potkin moneen palaseen! + Heit' irti! Kaht' ei kanna vene. + +KOKKI. + + Sen tiedän. Pois! + +PEER GYNT. + + Sa pois! + +KOKKI. + + En mene! + +Taistelevat; kokki lyö hervottomaksi toisen kätensä; hän kouristautuu +kiinni toisella. + +PEER GYNT. + + Vie kätes! + +KOKKI. + + Älkää, — rakas, — älkää! + Mult' orvot näkemään jäis nälkää. + +PEER GYNT. + + Syy suuremp' elää mulla on, + jok' olen vielä pojaton. + +KOKKI. + + Jo elitte; ma alan vasta! + +PEER GYNT. + + Pois joutuin; painu — painamasta. + +KOKKI. + + Nimessä Herran, väistykää! + Teit' itkemään ei kukaan jää — + +Parahtaa ja hellittää kätensä. + + Ma hukun —! + +PEER GYNT tarttuu häneen. + + Niskatukkaas tuen; + lue isämeitäs valmistuen! + +KOKKI. + + En muista —; kaikki mustenee — — + +PEER GYNT. + + Pääkohdat vain; se joutuin tee —! + +KOKKI. + + Anna meille tänään —! + +PEER GYNT. + + Heitä välille! + Saat tarpees kyll', et joudu nälille! + +KOKKI. + + Anna meille tänään — + +PEER GYNT. + + Samaa veisua! + Ken kokiks siitä kuulis ei sua? + +Ote heltiää. + +KOKKI vajoten. + + Meille tänään meidän — + +Uppoo. + +PEER GYNT. + + Amen, mies! + Oma itses olit kaiken ties! — + +Väännältäikse veneen rungolle. + + Ain' elävällä toivo uus — + +VIEKAS MATKUSTAJA tarttuu veneeseen. + + Huomenta! + +PEER GYNT. + + Huih! + +MATKUSTAJA. + + Täält' ikään huus! — + Hupaista, että teidät näin. + No? Ennustinkos väärinpäin? + +PEER GYNT. + + Pois! Tää jo uppoo yhden alla! + +MATKUSTAJA. + + Uin säärelläni vasemmalla. + Kun hiukan sormenpääni kajoo + vain saumanrakoon, en ma vajoo. + Niin, kuulkaas, ruumis — + +PEER GYNT. + + Vaiti! + +MATKUSTAJA. + + Muu + hukassa kaikk' on. + +PEER GYNT. + + Kiinni suu! + +MATKUSTAJA. + + Kuin tahdotte. + +Äänettömyys. + +PEER GYNT. + + No, sanaa saako? + +MATKUSTAJA. + + Jään vait. + +PEER GYNT. + + Tää kiusa! — Saatanaako te teette? + +MATKUSTAJA. + + Varron. + +PEER GYNT repii tukkaansa. + + Järjen vie tää! + Mik' ootte? + +MATKUSTAJA nyökkää. + + Ystävä! + +PEER GYNT. + + Sen tietää! + + MATKUSTAJA. + + Mua eikö kukaan samanlainen + siis muistuta? + +PEER GYNT. + + Oh, paholainen —! + +MATKUSTAJA hiljaa. + + Sen tapako yötielle elon + sytyttää viitaks soihtu pelon? + +PEER GYNT. + + Kas, kas! Kun pohjaan asti kaivan, + niin liette valon airut aivan? + +MATKUSTAJA. + + Ees onko _kerran_ vuoden takaa + teill' ollut tuskan tosi vakaa? + +PEER GYNT. + + Kai kammahtaa, kun uhkaa vaarat; + mut sanat teill' on kaksihaarat — + +MATKUSTAJA. + + Ees kerran elon kannikalla + tuliko voitto tuskan alla? + +PEER GYNT katsoo häneen. + + Jos mieli mulle ovi avata. + ois parast' ollut ennen tavata. + Valittu onkin aika hyvä, + kun miestä vie jo meren syvä. + +MATKUSTAJA. + + Kai suojass' uuninnurkan makuu + ois varmemp' ehkä voiton takuu? + +PEER GYNT. + + Josp' ei; — mut moinen pilkanteko, — + sen herättävän luuletteko? + +MATKUSTAJA. + + Mist' olen, siellä vastaa hyvin + sen hymy, minkä paatos syvin. + +PEER GYNT. + + Kaikk' ajallaan; käy kipparille, + on rumaa herra rovastille. + +MATKUSTAJA. + + Ken' tunsi tuhka-uurnain rauhaa, + koturneill' arkisin ei pauhaa. + +PEER GYNT. + + Pois, hirvitys! Mies, anna alaa! + Uin maihin. Viel' en kuolla halaa! + +MATKUSTAJA. + + Se pelko pois; — kyll' ennättää; — + ei viides näytös kesken jää! + +Liukuu pois. + +PEER GYNT. + + No, viimein juoni esiin pisti! — + Mokoma kuiva moralisti. + + * * * * * + +Kirkkomaa korkealla tunturiseudussa. + +Ruumissaatto. PAPPI ja RAHVASTA. Viimeistä virrenvärssyä lauletaan, +PEER GYNT käy ohi ulkopuolella tietä pitkin. + +PEER GYNT portilla. + + Joku maanmies, jolla on viimeinen tie. + Mua, luojan kiitos, viel' eivät vie. + +Astuu portista sisään. + +PAPPI puhuu haudalla. + + Ja nyt, kun sielulla on tili vakaa, + ja tomu tää kuin tyhjä palko makaa, — + nyt, rakkaat ystäväni, katsokaamme + tään vainaan vaellukseen päällä maamme. + Ei laajat olleet lahjat häll', ei varat, + ol' ääni säysy, ryhti, liikkeet arat, + ain' arveli ja empi mieltään sanoin, + ol' isännyyttä tuskin tupaan omaan; + pujahti kirkkoon niinkuin lupaa anoin, + jott' istua sais hänkin muitten lomaan. + Gudbrandin laaksosta hän muutti tänne, + mies nuori vasta, miltei poika vaan; + ja muistatte, kuink' aina nähdessänne + kätt' oikeaa hän piti taskussaan. + Tuo käden taskuun-kätkentä se juuri + jäi mieleen miehestä, ja sitten tuo + hämillisyys ja arastelu suuri, + jos täytyi tulla joskus kenen luo. + Mut hiljaisen vaikk' oli tiensä noute + hänelle rakkain, meille vaikk' ol', outo, + niin tiettiin, turhaan koki kätketyksi + sen saada: kädest' uupui sormi yksi. — + Viel' aamun hyvin muistan, monta jost' on + jo Herran vuotta: Lunden väennoston. + ol' aika sodan; kaikkein puheen-aihe + maan kohtalo ja raskas ajan vaihe. + Katteini toimeen istui pöydän taaksi, + kersantit, nimismies on vierellään, + ja poika pojan jälkeen sotilaaksi + salissa mitataan ja merkitään. + Se oli täynnä, täynnä piha, josta + soi remahdellen naurut nuorisosta. + Taas nimi huudetaan. Käy esiin uus, + on kasvoillansa lumen kalvakkuus. + Lähemmäs käsketään, käy pöydän ääreen; — + kätt' oikeaa hän kantoi alla kääreen; — + hän sanaa tavoitteli, haukkoi, nieli, — + ei äänt', — ei auta käsky katteinin. + Vaan jopas viimein; poskin polttavin + hän alkoi, kiiti ja taas juuttui kieli, + mutisten sirpistä, mi lipes harhaan + ja nahkaa myöten leikkas sormen parhaan. + Vait-olo syvä syntyi. Vaihtoi muut + vain silmäilyjä, hymähtivät suut; + kivitti poikaa mykät katseet; ne ne + hän tunsi, vaikk' ei nähnyt, se on varmaa. + Nous silloin katteini, tuo vanha, harmaa; — + hän sylkäs, oveen viittas, sanoi: mene! + Ja poika meni. Syrjään väistyi väki, + siin' edessään hän kujanjuoksun näki; — + pääs ovelle, ja silloin kiitää alkaa, + pois, poikki metsät, mäet täyttä jalkaa, + kivistöt, jyrkät louhut, piiloon, pakoon, + kotiinsa kauas tunturien rakoon. — + Hän tänne muutti jälkeen puolen vuoden, + sielt' äidin, kihlatun ja lapsen tuoden. + Sai vuokraan kaistan maata jossain tuolla, + miss' alkaa korpi Lommin rajapuolla. + Koht' ensi tilassa hän piti häitä; + hän tuvan veisti; möyri kovaa maata; + ja kostui, — moni pellontilkku taata + sen taisi, keinuin kelta tähkäpäitä; — + käs' oikea jäi taskuun kirkkotiellä, — + mut sormin yhdeksin hän raatoi siellä + kotona täyden kymmensormen verran. — + Vei sitten kevättulva kaikki kerran. + Vain henki heille jäi. Koht' uudestaan + mies tyhjä, paljas työss' on, raadannassa, + ja syksyyn sauhusi kuin konsanaan + uus tupa tunturilla, turvemmassa. + Niin, tulvalta, — mut lumivyörylt' ei; + se talon vuonna toissa alleen vei. + Vaan murtanut ei vyöry miehen mieltä. + Hän kaivoi, ajoi, raivas soraa tieltä, — + ja ennen ensi lunt' ol' alla katon + taas kolmannesti koti vaatimaton. + Häll' oli kolme poikaa reimaa, sievää; + ne kouluun laittoi; pitkält' oli sinne; — + ol' ahdas rotkopolku, jyrkkä rinne + vain pääsynä päin tietä kylään vievää. + Mi työksi? Vanhin itse tietää tolan + jo sai, ja missä liioin suistui vieru, + siin' isä apuun, vyölle köyden kieru; — + muut kantoi sylissä ja päällä olan. + Niin rehki; vuodet vieri. Pojat varttui. + Kai vanhukselle vaivan palkka karttui? — + Heilt', Ameriikan herroilt', unhoon taatto + jo norjalainen jäi ja kouluun saatto. + Häll' oli lyhyt katse. Lähimmistään + vain ties, sen ulommas ei muusta mistään, + Kuin tyhjät kulkuset vain hälle soivat + nuo malmisanat, mielen haltioivat, + kaikk' kansa, isänmaa, tuo ylhä, suuri — + hält' ainainen ne kaihtoi usvamuuri. + Mut nöyrä, nöyrä mies hän oli; taakka + sen hetken jättämä, jäi loppuun saakka, + niin totta kuin se polton poskiin heitti, + kuin neljä sormeaan hän taskuun peitti. — + Lain rikkuri? No niin! Mut yli lain + viel' yksi loistaa, varmaan, niinkuin tuolla + on korkeammat harjat hattarain + jääkirkkaan Glittertinden yläpuolia. + Ei kunnan kelpo, kirkon, valtion + ei tarvispuu! Mut minne kutsu juuri + ol' ahdas: perhe, perkuu kivikon, + _siin'_ oli, tosi-itsenään, hän suuri. + Jäi puhdas sointu synnyinsäveleelle, + jos murhe säätelikin säveleen. + Siis rauha soturille rauenneelle + maamiehen sotaan pieneen, hiljaiseen! + Sydämet, munaskuut ken tutkii, lukee? + Ei tomu, vaan Hän, ken sit' ohjaa, tukee; — + mut vapaa, vahva mull' on toivo tää: + mies Herrans' eess' ei vaivaiseksi jää! + +Saatto hajautuu ja lähtee. Peer Gynt jää yksin jäljelle. + +PEER GYNT. + + Kas tuo se on kristillisyyttä juuri! + Ei mielenkauhua minkäänlaista. — + Niin, saarnan ainekin, ohje suuri: + oma itses ain' ole niinkuin muuri, + se jo sinänsä on niin rakentavaista. + +Katsoo hautaan. + + Sama sormensa silpoja ehkä, jonk' ennen + näin metsässä hirsikön kaatoon mennen? + Kukaties? Jos en sauvani varassa ois + tämän aateveljeni haudalla tässä, + niin tuntuis, kuin oisin minä lepäämässä + ja kiitos viel' uinujan korviin sois. + On kaunista oikein ja kristillistä + edesmenneen päivistä entisistä + niinkutsuttu lausua muistosana. + Minä lopputuomion suomaan kerran + tämän toivoisin arvoisan kirkkoherran. + No, vasta kai vähän tuonnempana + ma saanen kaistani kaivurin sarasta; — + ja, kuten sana sanoo: paras on parasta, — + taikka myös: huomisen huolt' älä kanna, — + ja taas: luvun päivilles voitko panna? + Niin, kirkko se lohdun tuoja on vakaa. + Mult' ennen ei saanut se arvoa syvää; — + vaan nyt minä tunnen, kuin tekee hyvää; + kun noin sanantuntevat tulkit takaa; + niin niittää saat, kuten kylvit jyvää. — + Oma itses ole, itseäs, omaas vain + isoss' ynnä pienessä harrastain. + Jos jättää onni, jää kunnia toki, + ett' elää oppinsa jälkeen koki. — + Kotitielle nyt! Jyrkkä ja kaita se lie, + lupa kohtalon lisätä kuormalle kiveä; — + vanhan Peer Gyntin on vakaa tie; + se mik' on, sinä pysyy hän: köyhä, mut siveä. + +Menee. + + * * * * * + +Mäenrinne ja kuivunut virran-uoma. Luhistunut mylly sen partaalla; +maaperä myllerrettyä; häviönmerkkejä yltympäri. Ylempänä suuri talo. + +Talossa pidetään huutokauppaa. PALJON RAHVASTA koolla. Juodaan +ja hälistään. PEER GYNT istuu alhaalla myllypihassa soraläjällä. + +PEER GYNT. + + Ulos tai sisään, yhtä ahdasta; + ees tai taaspäin, samaa tahdasta. — + Aika kalvaa ja virta viertää. + Kierrä, sanoi Kiero; — saa täällä kiertää. + +SURUPUKUINEN MIES. + + Nyt siellä on jäljellä paljasta kamaa. + +Keksii Peer Gyntin. + + Joku vieraskin? Herran terveeksi! + +PEER GYNT. + + Samaa + myös teille! Ilot täällä on kukkurapäät. + Lie ristiäiset vai vastako häät? + +SURUPUKUINEN. + + Ne tuliaiset on ennemmin kai; — + matokuoppaan morsian muuttaa sai. + +PEER GYNT. + + Ja kilvan ne riepuihin reikiä hakkaa. + +SURUPUKUINEN. + + Se on laulun loppu; ja niin se lakkaa. + +PEER GYNT. + + Sama loppu aina jok' ainoassa; + ja ne vanhoja kaikk' on; ne taisin lassa. + +MUUAN PARIKYMMENVUOTIAS valinkauha kädessä. + + Koru läksi! Tällä, hei katsokaas, + Peer Gynt napinkaavaansa hopeita kaas. + +TOINEN. + + Rahavakka, — entäs se! Killingin paukku! + +KOLMAS. + + Pyh! Puolesta viidettä reppurin laukku! + +PEER GYNT. + + Peer Gynt. Kuka hän oli? + +SURUPUKUINEN. + + Lempo ties, + joku surman ja Aslak sepän suoverismies. + +MUUAN HARMAAPUKUINEN MIES. + + Minut unhoitat pois! Joko järkes joit? + +SURUPUKUINEN. + + Sinä Haegstadin aitanoven muistaa voit! + +HARMAAPUKUINEN. + + Niin, niin; hyvin kelpasi rääpeet sulle. + +SURUPUKUINEN. + + Kun ei niillä vain narratuks surmakin tulle. — + +HARMAAPUKUINEN. + + Tule, lanko! Lankous ryypyn vaatii! + +SURUPUKUINEN. + + Piru lankos lie! Jutut juopunut laatii — + +HARMAAPUKUINEN. + + Älä tyhjää; ei niin veri vetelää, + ettei Peer Gyntistä perua jää. + +Astuksii pois hänen kanssaan. + +PEER GYNT hiljaa. + + On tuttuja, on! + +MUUAN POIKA huutaa surupukuisen jälkeen. + + Emo haudasta astuu + sun kimppuus, Aslak, jos vain kitas kastuu. + +PEER GYNT nousee. + + Nyt en agronoomien sanaan luota: + mitä syvemmäs tongit, sen parempi tuoksu. + +MUUAN POIKA kantaen karhunnahkaa. + + Kas Dovren-kissa! Niin, pelkkä vuota. + Sitä pakoon peikon oli jouluna juoksu. + +TOINEN, jolla on peurankallo. + + Tämä peura Peer Gyntiä kantoi ennen, + vei Gjenden-harjalla viimana mennen. + +KOLMAS vasara kädessä, huutaa surupukuiselle. + + Hei, Aslak, tunnetko vasaraasi? + Sekö sull' oli, kun piru pajasi kaasi? + +NELJÄS kädet tyhjinä. + + Mads Moen, näkymättömän-kaapu, hei! + Peer Gynt sill' Ingridin ilmaan vei. + +PEER GYNT. + + Pojat, viinaa! Vanhuus on vaivaloista! — + Minä myös panen kaupalle kaikenmoista! + +MUUAN POIKA. + + Mitä' sull' on kaupan? + +PEER GYNT. + + On linna, osta; — + se on Rondessa, muurattu kalliosta. + +POIKA. + + Napin tarjoon! + +PEER GYNT. + + No, anna nyt ainakin tilkka. + Sen vähempi ois ihan synti ja pilkka. + +TOINEN. + + Soma äijä! + +Väkeä kertyy hänen ympärilleen. + +PEER GYNT huutaa. + + Heponi Virma: — ken tarjoo? + +ERÄS JOUKOSTA. + + Mihin jäi se? + +PEER GYNT. + + Sinne, miss' ilta varjoo! + Alimenoon päin, pojat! Juoksu kuin lento! + Kuin suusta Peer Gyntin vale sujui rento. + +ÄÄNIÄ. + + Mitäs muuta? + +PEER GYNT. + + On romua, kultaakin ois! + Hukall' ostettu, häviöllä myydään pois. + +ERÄS POIKA. + + No huuda! + +PEER GYNT. + + Uni solkikirjasta! Sen + hakas-koukkuun myyn. Ken ostaa, ken? + +POIKA. + + Unet hiiteen! + +PEER GYNT. + + Keisaruuteni! Saatte! + Heh sekaanne! Siitä hyvin tempokaatte! + +POIKA. + + Myös kruunuko? + +PEER GYNT. + + Olkea sorjan sorjaa. + Se käy, kuka ensinnä päähänsä korjaa. + Hei, vielä on! Hukkamuna! Houkkion + homehapset! Profeetan parta on! + Saa kaikki, ken minut viitalle vie, + joka korvessa näyttää: tästä on tie! + +NIMISMIES, joka on tullut luo. + + Niin käyttäyt, mies, kuin kiireen kyntt' + ois koppiin mielesi, sen minä sanon. + +PEER GYNT hattu kädessä. + + Hyvin uskon. Mut ken oli tuo Peer Gynt? + +NIMISMIES. + + Mitä hiittä — + +PEER GYNT. + + Todell' oikein! Nöyrästi anon + +NIMISMIES. + + Jokin ruokoton keksijä kuuluu olleen. + +PEER GYNT. + + Keksijä —? + +NIMISMIES. + + Töistä mikä mainiointa, + ne keksi kaikk' omalle ansiolleen. + Vaan anteeksi, — mulla on muuta tointa — + +Menee. + +PEER GYNT. + + Ja miss' on nyt tuo omituinen mies? + +ERÄS IKÄMIES. + + Meren taa meni maihin vieraisiin; + kävi huonosti siellä, kuten arvata ties; — + hänet vuosia sitten jo hirtettiin. + +PEER GYNT. + + No, sitä minä juuri! Vai joutui hirteen! + Saman päänsä se Peer piti viime virteen. + +Tervehtii. + + Hyvästi, — ja kiitokset kukkuraiset! + +Menee muutamia askeleita, mutta pysähtyy taas. + + Te vilkkaat pojat, te vienot naiset, + jutun pienen kerronko kiitokseksi? + +USEAT. + + Niin, osaatko? + +PEER GYNT. + + Enköpä ehkä keksi! — + +Tulee lähemmäksi; hänen kasvoilleen valahtaa ikäänkuin vieras ilme. + + San Fransiskossa kaivoin ma kultahiekkaa. + Koko kaupunki täynn' oli ilveniekkaa. + Ken viulua vingutti varpaan-harassa, + ken Espanjan hallinkia pyöri polven varassa. + Eräs osasi runoja laittaa ja laulaa, + sill'aikaa kuin kallon läpi ajettiin naulaa. + Piru sinne myös pian onneaan, + kuten niin moni muu, tuli koittamaan. + Häll' erehdyttävän tarkka taito + oli röhkiä aivan kuin porsas aito. + Veti outonakin jo hän olennollaan, + tupa täys on, jännityksessä ollaan. + Hän näyttihe, hulmahti vaippa vainen; + man muss sich drapieren, sanoi saksalainen. + Mut vaipan alle, — mit' ei tiennyt kukaan, — + hän kähmeltänyt oli porsaan mukaan. + Nyt alkoi ohjelma. Saparopuolta + piru nipisti, porsas piti porusta huolta. + Kaikk' olevinaan oli vapaa-aiheista + kuvitelmaa, porsaan kohtalonvaiheista; + lopuks uikahus, kuin sika pistetty ois; — + syvä kumarrus päälle, ja taituri pois. — + Alantuntijat ainetta tuomaroi; + ken virheitä keksi, ken kiitosta soi; — + ketä kiusasi liian ohut äänen karahus, + ketä kovin tutkittu kuolinparahus; — + mut yks oli mieli joka kuuntelijan: + kovin liioiteltua röhkinäks sian. — + Kas, sen piru sai siit', ett' oli tyhmä + eik' arvannut, millainen kuulijaryhmä. + +Tervehtii ja poistuu. Epävarma äänettömyys valtaa joukon. + + * * * * * + +Helluntai-aatto. Keskellä salometsää. Kauempana raivatulla +paikalla maja, oven päällä peuransarvet. + +PEER GYNT ryömii viidassa ja poimii maasipuleja. + +PEER GYNT. + + Tähän jouduin. Taas mihin tästä vie? + Koe kaikki ja pidä, mikä parasta lie. + Niin tein minä, — Caesarist' asti aloin, + nyt Nebukadnezarina käyn nelin jaloin. — + Piti piplianhistoria vaan läpi hiihtää, — + pojan vanha päänsä emon helmaan viihtää. — + Maasta olet tullut, sana eikö sano? — + Mit' on elo' Vain vatsansa täyteenpano! + Maasipulia täyteen? Ei maksa appaa; — + Vivut viekkaat laitan, ne riistaa tappaa. + Puro täys on; en janoss' ole juomaa vailla, + ja suurpeto lien toki petojen mailla. + Kun kuolen, — ja kerran se tehtävä kai on, — + rytökuusen alle ma ryömiä aion; + kuin karhu kasan lehtiä ylleni kaavin + ja kuoreen kirjaimin suurin raavin: + Tässä lepää Peer Gynt, otus verran verta, + kaikkien eläinten keisari kerta. + Keisari? + +Nauraa sisäistä naurua. + + Aina samat narrin-naljas! + Et keisari ole, vaan sipuli paljas. + Peer kulta, nyt kuorin pois sulta korut! + Ei armoa, pääsköön parut tai porut. + +Ottaa sipulin ja nyppii siitä lehden toisensa jälkeen. + + Kas tuossa on runneltu päällyskerta; + se on mies vene-rungolla uimassa merta. + Tämä matkustaja-verho on ohut ja kituva; — + viel' on Peer Gyntistä vähän maun hitua. + Sen sisäll' on kullankaivaja; pois + mehu mennyt, — jos jolloinkin ollut ois. + Rosonahka tuo, kovaryppyinen ruoja, + se on Hudsonin lahdelta turkisten tuoja. + Sisäll' ikäänkuin kruunu; — niin, kiitos vaan! + Pois heitämme emmekä hiiskukkaan. + Täm' on muinaistutkija, lyhyt, vaan rehevä. + Ja tässä on profeetta, tuores ja mehevä. + Sanan jälkeen se valheelle löyhkää, että + saa rehellinen silmä ihan tihkua vettä. + Tämä veltosti kiertyvä verho tässä + on herra, joka eli ilon hyörinässä. + Lie seuraava sairas. Nuo mustat juovat + niin papit kuin neekerit mieleen tuovat. + +Poimii useampia yhdellä kertaa. + + Sepä nyt hirmuton paljous kuoria! + Eikö jo ydin pian ilmoille suoria? + +Poimii koko sipulin hajalle. + + Ei tottahan! Kuorta ihan yhdenmoista + sisus sisinkin, — toinen vain pienempi toista. + Luonto on leikkisä! + +Heittää tähteet käsistään. + + Lempo saa pohtia! + Käyt mietteissä, et näe kompastuskohtia. + No, minua ei hevin kaatane ojaan; + näet minä nelinkontin maa-emoon nojaan. + +Raapii niskaansa. + + Sekamelska, niin kummasti sekoitettu! + Eloll' on, kuten sanotaan, haaroissa kettu. + Otas kiinni, — Mikko on matkoissaan, + saat jotain muuta — tai tyhjää vaan. + +Hän on tullut lähelle majaa, huomaa sen ja häpsähtää. + + Tupa tuossa? Nummella —! Hoh! + +Hieroo silmiään. + + On ihan, + kuin tuntenut oisin tuon tuvan ja pihan. — + Peurankallo oven päällä aimo — —! + Merenneito, kalanpurstoinen, varrelta vaimo —! + Merenneitoko? Valhetta! — Naulat, — teljet, — + lukko, mi estää peikkojen eljet —! + +SOLVEIG laulaa tuvassa. + + Tupa siivottu, tullut on helluntai. + Rakas kultani, kaukana poissa, — + saavuthan kai? + Tie raskas jos vain on, + käy levähtäen; — + sua vartova ain' on, + ken lupasi sen. + +PEER GYNT nousee hiljaa ja kalmankalpeana. + + Yksi, ken piti, — ja toinen, ken päästi. + Yksi, ken hukkasi, — ja toinen, ken säästi. — + Oi, totisuus! — Kaikk' ikimennyttä unta! + Oi, tuska! — Mun _tääll'_ oli keisarikunta! + +Syöksyy polun poikki metsään. + + * * * * * + +Yö. — Hongikko. Kulovalkean hävittämä. Hiiltyneitä puunrunkoja +peninkulmittain. Valkeita sumuja siellä täällä metsässä. + +PEER GYNT rientää hongikon läpi. + +PEER GYNT. + + Tuulen viemää usmaa, tuhkaa, — + täss' on, mistä rakentaa! + Haudan sisus löyhkää, ruhkaa; + päällys kalkin-valkeaa. + Haave, houre, tieto kuollut, + pyramiidin pohja niist' on; + sille nostaa seinän viiston + portaat valehista vuollut. + Tilin kartto, toden kauhu + huippukilveks. Uljas keko! + Tuomion soi torven pauhu: + Keisari Peer Gyntin teko! + +Kuuntelee. + + Mistä lasten-itku vierii? + Puolin laulaa, — luulla vois. — + Keräsiä maassa kierii —! + +Potkaisee. + + Auki polku! Alta pois! + +KERÄT maassa. + + Me aattehes, meitä + et koskaan aatellut; — + jalan-jäntereitä + et saamaan saatellut! + +PEER GYNT kiertäen. + + Saatoin eloon _yhden_ muinen; + tuli lurjus kieroluinen! + +KERÄT. + + Ois menty kuin jylyt me + ilmojen meriä; — + nyt olemme, hylyt me, + harmaita keriä. + +PEER GYNT kompastuu. + + Kerä! Kehno! Lempo sisääs! + Kamppaatko sa omaa isääs! + +Pakenee. + +KUIHTUNEITA LEHTIÄ lentää tuulessa. + + Me merkki, sen ajalle + nostitko, nukkunut? + Kaikk' on nyt hajalle + horrossa hukkunut. + Kaikki sai matoa + kasvumme syöttää; + ei hedelmäin satoa + seppelin vyöttää. + +PEER GYNT. + + Elonne ei hukkaan saatua; — + lannaks sopii maahan maatua. + +HUMINA ILMASSA. + + Me lauluja; muistanut + meitä et laulaa! — + Tuhat pakkoa, paulaa + on sointumme suistanut. + Me piilimme sieluus, + me luulimme, luotimme; — + turhaan me vuotimme. + Myrkky sun nieluus! + +PEER GYNT. + + Myrkky moiseen lirun-laruun! + Vai ol' aikaa runoon, taruun? + +Pyrkii oikotietä. + +KASTEPISAROITA vihmoo oksilta. + + Me kyyneleitä, + et itkenyt meitä. + Jään viiltävä särmä + ois vierryt kuin härmä. + Nyt jäänvihat saanut + on karvainen rinta; + pääll' arvess' on pinta; + on voimamme laannut. + +PEER GYNT. + + Kiitos; — Ronden luolass' itkin, — + silti sain ma selkää pitkin! + +MURTUNEITA KORSIA. + + Me työsi, meistä + saat tilillä seistä! + Kaikk' epäilyn-hallasi + taittoi ja tallasi. + Kun hetki on Herran, + me ollaan lässä + sua syyttämässä, — + niin saatpa kerran! + +PEER GYNT. + + Konnuutta! Mua syyhyn syöstä + tekemättömästä työstä! + +Kiiruhtaa pois. + +ÅSEN ÄÄNI kaukaa. + + Hyi, pahan kyytimies, + jolle jätin ohjuun! + Yön lunta syyti, mies; — + kaasit mun sohjuun. — + Väärään ajoit. Linnas + ol' lorua, ei muuta. + Piru kyynärpuuta + piti kannustinnas! + +PEER GYNT. + + Paras on nyt pakoon laukka. + Pirun syytkin jos ma raukka + kantaa saan, jo taittaa taakka; + omat painaa parhaiks saakka. + +Kiitää pois. + + * * * * * + +Toinen kohta samassa hongikossa. + +PEER GYNT laulaa. + + Hoi, kaivuri! Kaivuri! Miss' on ne pedot? + Hoi, lukkarin määkyvät virrenvedot; + suruharso hattua reunustamaan; + minä mullata ruumista monta saan! + +NAPINVALAJA, kojelaatikkoa ja suurta valinkauhaa kantaen, +tulee syrjäpolulta. + +NAPINVALAJA. + + Terveeksi, äijä! + +PEER GYNT. + + Hyv' iltaa, veikko! + +NAPINVALAJA. + + On miehellä kiire. Mihin pitää tie? + +PEER GYNT. + + Menen peijaille. + +NAPINVALAJA. + + Niinkö? Vähän näölt' olen heikko; — + mut eihän vaan nimes Peer nyt lie? + +PEER GYNT. + + Peer Gynt, kuten sanovat. + +NAPINVALAJA. + + Onni ja suuri! + Peer Gyntin olen tuova tän' iltana juuri. + +PEER GYNT. + + Vai niin? Mitä varten? + +NAPINVALAJA. + + Kas, tässä näät. + Napinvalaja olen. Mun kauhaani jäät. + +PEER GYNT. + + Miks siihen? + +NAPINVALAJA. + + Valan sinut uudestaan. + +PEER GYNT. + + Valat? + +NAPINVALAJA. + + Tässä näet: tyhjä ja kuurattu rauta! + On arkkus jo hankittu, kaivettu hauta. + Ruhoss' elää herroiksi saa madot maan; — + mut noutaa sielusi viipymättä nyt + Mestari mulle on toimeksi jättänyt. + +PEER GYNT. + + Se on mahdotonta! Yht'äkkiä näin —! + +NAPINVALAJA. + + Tapa vanha, näes, jota ei saa taittaa, + on ristiäiset ja peijaat laittaa + itse juhlavieraalta salaapäin. + +PEER GYNT. + + Niin, oikein. Mun pääni on pyörällä. Ken + olet siis —? + +NAPINVALAJA. + + Napinvalaja; — kuulit jo sen. + +PEER GYNT. + + Niin, niin; rakas laps saa monta nimeä. + Se vai sua, Peer, siis vartoi, se pimeä! + Mut on kieroa kauppaa tää, hyvä mies! + En ansaitse armottomuutta moista; — + en ole niin lurjus, kuin luulet kenties, — + olen hyvää tehnyt tääll' yhtä ja toista; — + pahimmakseni tyhmyri olla voinen, — + mut en synninkämpäle minkäänmoinen. + +NAPINVALAJA. + + Et, et; sepä siinä on pulma ikään; + et suuremmin nähden ole syntinen mikään; + kas, siksi sinä piinasta jäätkin rauhaan, + ja joudut, kuin muutkin, vain valinkauhaan. + +PEER GYNT. + + Kauha tai kattila, — nimest' ei lukua; + kaljakin yhtä on oluen sukua. + Mene, Saatana! + +NAPINVALAJA. + + Ethän niin raaka voi olla, + ett' uskot mun heiluvan hevon-kaviolla? + +PEER GYNT. + + Lie kaviot hevon tai käpälät revon, — + mitä kärkyt? Mene, minä tahdon levon! + +NAPINVALAJA. + + Hyvä ystävä, ymmärrät vallan väärin. + Ei aika täss' intellä mielin määrin, + siis kuule, miten juttu on juureltaan. + Et ole, — oman suusi tunnustuskin + sen myönsi, — suursyntinen mikään, — tuskin + edes keskolainen — + +PEER GYNT. + + Kas, kas, johan vaan + alat järkeä haastaa — + +NAPINVALAJA. + + No, no, pois hätä; — + mut liikaa ois sua hurskaaksi sanoa — + +PEER GYNT. + + Enhän toki aiokkaan sitä anoa. + +NAPINVALAJA. + + Siis siltä välin ja sitä ja tätä. + Pääsyntistä oikein suureen kaavaan + nykypäivin harvassa nähdä saa vaan; + ei riitä, jos lie lian kaalonta makuus; + on synnissä tarpeen voima ja vakuus. + +PEER GYNT. + + Niin tottakin; siinä puhut oikein synnistä; + kuin vanhat berserkit päin puske ja rynnistä! + +NAPINVALAJA. + + Mut, ystävä, kevyt synti oli sulle. + +PEER GYNT. + + Likapilkku vain, joka pinnalle roiski. + +NAPINVALAJA. + + Nyt yksiin käymme. Ne ei toki tulle + tulipätsiin, jotka vain loassa loiski — + +PEER GYNT. + + Siis, veikko, sen tieni minä mennä saan? + +NAPINVALAJA. + + Ei, veikko, siis valan sinut uudestaan. + +PEER GYNT. + + Min keksineet tääll' oottekin pelin, + sill'aikaa kuin ulkona maasta elin? + +NAPINVALAJA. + + Tapa on vanha kuin luominen Madon; + ja aiottu esteeksi arvon kadon. + Tunnethan ammatin, — tiedät, moni valu + voi mennä ihan myttyyn, ei synny kalu; + joskus nappi on kantaa vailla. + Mitä tekisit silloin? + +PEER GYNT. + + Romun nakkaisin pois. + +NAPINVALAJA. + + Niin, niin; Jon Gynt teki sillä lailla, + kuin pohjaton pussi häll' ollut ois. + Mut Mestari, katsos, on tarkka mies; + ja siksipä saakin hän vauraan maineen. + Hylyks ei hän heitä, mi vielä kenties + voi kelvata jatkona raaka-aineen. + Hän sinusta maailmanrintaan mietti + napin kirkkaan; mutt' oli kahta pietti, + ja siks sinä joutua saat romuloukkoon, + sulat, niinkuin on tapa sanoa, joukkoon. + +PEER GYNT. + + Ethän toki vaan mua aikonekkaan + noin valaa ties mihin Paavoon ja Pekkaan? + +NAPINVALAJA. + + Niin aion kuin aionkin, totta vie. + Etk' ensimmäinen likimainkaan lie. + Sama Kongsbergiss' on satu rahoilla, mitkä + kuluks saanut on pyörintä liian pitkä. + +PEER GYNT. + + Mut täähän on surkeinta saituruutta! + Minut laske nyt, veikkonen, mutkatta muutta; — + kulu lantti, kannaton nappi, — mitäs tää + nyt on miehelle Mestaris arvoiselle? + +NAPINVALAJA. + + Oh, koska ja kun on henki suotu kelle, + niin ainahan metalliarvo toki jää. + +PEER GYNT. + + Ei, sanon minä! Ei! Minä kynsin, hampain + sodin vastaan! Vaikka mitä, kunhan ei tätä! + +NAPINVALAJA. + + Mitä muuta sitten? Älä järkeäs jätä. + Sija taivaass' on sielujen valkeampain — + +PEER GYNT. + + Minä tyydyn; en tähtää min korkealle; — + mut en rahtua pois omast' itsestä anna. + Minut vanhan tavan jälkeen jätä lain alle! + Luo kaviojalan ajaks saat minut panna; — + sata vuotta, jos hullusti lienee perin; + kas, sen toki kestää voi vähin erin; + se piinahan on näet vain moraalista, + eikä siis kai niin pyramidaalista. + Aika aikaa kutain, niin kirjassa lukee, + niin pässikin sanoi; — siell' aikansa vuottaa, + lyö hetki, mi takaisinpääsyn tuottaa, + tilan paremman toivo sill'aikaa tukee. — + Mut tämä, tämä toinen, — sulaa kuin höytyvä + ihan syrjäisten sekaan, eik' enää löytyä, — + tämä kauhapeli tuho minän gyntiläisen + saa kuohuun mun sisuni sisimmäisen! + +NAPINVALAJA. + + Mut, Peer rakas, turhast' ei tavalla tuolla + pidä tuskailla, pois ihan suunnilta mennen. + Oma itses et ollut ole koskaan ennen; — + väli suuriko silloin on kuntoon kuolla? + +PEER GYNT. + + Enkö minä ole ollut —? Jo nauraa saan! + Peer Gynt jokin muu muka, — kuules vaan! + Napinvalaja, ei, sun on tuomios sokea. + Munaskuuni jos tutkia voisit ja kokea, + vain Peer ja Peer sua kohtais aina, + ei mikään muu, ei lisä, ei laina. + +NAPINVALAJA. + + Se on mahdotonta. Täss' ohje ja valtuus + on selvälleen: Peer Gynt hae haltuus. + Oli niskuri hän elon-tehtävälleen. + Valinkauhaan kelvoton tavara jälleen. + +PEER GYNT. + + Mitä hulluja! Kai joku toinen se on. + Todell' onko se Peer? Ei Rasmus tai Jon? + +NAPINVALAJA. + + Ne valoin jo, siitä on monta vuotta. + Tule hyvällä nyt, älä viivytä suotta! + +PEER GYNT. + + En, vaikk' ois mikä! Soma juttu, jos nähtäis + nyt huomenna, ett' ihan toista se tähtäis. + Varo, mies hyvä, itseäs! Muista, mi tulla + voi viel' edesvastuu — + +NAPINVALAJA. + + Määräys mulla + on kirjallinen — + +PEER GYNT. + + Suo aika edes pieni! + +NAPINVALAJA. + + Mitäs sillä teet? + +PEER GYNT. + + Todeks saattaa aion, + oma itseni ett' olin kaiken elontieni; + ja siitähän tässä nyt kiistely kai on. + +NAPINVALAJA. + + Todeks? Entä miten? + +PEER GYNT. + + Näytteillä, todistajoilla. + +NAPINVALAJA. + + Kovin epäilen, mitä tekis Mestari noilla. + +PEER GYNT. + + Ihan varmaan! Ja muuten se on sen ajan helle! + Velaks suo mulle itseni sanaani vastaan; + heti palaan. Yks syntymä ainoastaan; + ja kallis oma itse on jokaiselle. + Niin, onhan se sovittu? + +NAPINVALAJA. + + Saakoon nyt olla. + Mut ensi tienhaarass' olet tuomiolla. + +Peer Gynt kiitää pois. + + * * * * * + +Kauempana hongikossa. + +PEER GYNT rientää täyttä vauhtia. + + Aika on rahaa, niin sanoo sana. + Kun arvais nyt, missä tienhaara alkaa; — + likell' ehkä on, ehkä on loitompana. + Maa polttaa kuin sula rauta jalkaa. + Kenen todistajaksi ma saan nyt, kenen? + Mist' ottamaan ketä metsässä menen? + Kiero tämä maailma! Hullua melkein + sitä todistaa, mik' on oikeus selkein! + +VANHA KÖYRYSELKÄ UKKO sauva kädessä ja pussi olalla +tallustaa hänen edellään. + +UKKO pysähtyy. + + Ropo mieron miehelle, herra kulta! + +PEER GYNT. + + Suo anteeks; on pikkurahat lopussa multa — + +UKKO. + + Peer prinssi! Oh, näinkö sitä yhdyttiin —? + +PEER GYNT. + + Ken olet? + +UKKO. + + Hän Ronden siis unhoitti? + +PEER GYNT. + + Jottako + oisit muka —? + +UKKO. + + Dovren-ukko, niin olen, niin. + +PEER GYNT. + + Dovren-ukko? Sekö olet? Sano! Ihan tottako? + +DOVREN-UKKO. + + Oh, mulla surut olleet on yhdet ja toiset —! + +PEER GYNT. + + Meni valtas? + +DOVREN-UKKO. + + Puti-puhtaaksi ryöstivät varsin. + Nälin-kuoliaana nyt mieroa tarsin, + +PEER GYNT. + + Hurraa! Ei puista tipu todistajat moiset! + +DOVREN-UKKO. + + Herra, prinssikin harmaaksi käynyt on siitään. + +PEER GYNT. + + Rakas appi, kaikk' ollaan vuosien riistaa. + No; yksityis-asiat nyt olkoot niitään, — + ja missään nimess' ei perhekiistaa. + Olin silloin hullu — + +DOVREN-UKKO. + + Oo-jaa; oo-jaa; — + prinssi oli nuori. Sen se aikaan saa! + Mut viisas oli prinssi, kun erkaantui; + niin säästyi harmi ja häpeä karvas! + Näes, morsion sitten lipes aivan varvas — + +PEER GYNT. + + Kas, kas! + +DOVREN-UKKO. + + No, hän ojat sekä allikot ui; + ja nyt yksiss' on hän ja Trond — kukas arvas! + +PEER GYNT. + + Mikä Trond? + +DOVREN-UKKO. + + Tuo Valfjeldin peikko. + +PEER GYNT. + + Ahaa; + sama, jolta ne paimentytöt sieppasin juuri. + +DOVREN-UKKO. + + Vaan tyttärenpoikani on paksu ja suuri, + ja sen pulskia lapsia täynnä maa — + +PEER GYNT. + + Niin, mies hyvä, älkäämme haaskatko suuta; — + mull' on nyt huolena aivan muuta. — + Olen paikkaan täss' yhtynyt aika pahaan, + on tarpeen näyte tai todistus tuoda; — + kas, siihen avun parhaan vois appi suoda. + Jokin neuvo mull' ain' on nyt juomarahaan — + +DOVREN-UKKO. + + Minust' ettäkö prinssillä hyötyä ois? + Jott' ehkä hän puoltosanan palkaks sois? + +PEER GYNT. + + Ilomieliä. En nyt ole runsaissa rahoin, + saan säästää ja tiukata kaikilta tahoin. + Mut kuulkaahan asia. Sen kerran siellä + kai muistatte, kun Rondess' olin kosimatiellä? + +DOVREN-UKKO. + + Johan toki, herra prinssi! + +PEER GYNT. + + Heitämme prinssit! + No niin. Mult' aioitte silmälinssit + siell' leikata, jotta ma nurjasti näkisin, + peikon Peer Gyntistä tehdä väenväkisin. + Mitäs tein minä silloin? Minä iskin vastaan, — + omin jaloin minä seisoa vakaasti vannoin, + pois lemmen, pois arvon ja vallan annoin + jott' öisin oma itseni ainoastaan. + Tämän vannoa saatte tosi asianlaidan — + +DOVREN-UKKO. + + En voi! + +PEER GYNT. + + Mitä, ettekö? + +DOVREN-UKKO. + + Kuinkas taidan? + Hän ei vaatine kai mua valoihin vääriin. + Hän vetihän peikonkaatiot sääriin, + simat maistoi —? + +PEER GYNT. + + Niin, kukas vietellä koki! — + Mut ratkaisevimmassa seis tuli toki. + Ja mistä näet miehesi, ellet siitä! + Älä ennen loppua virttä kiitä! + +DOVREN-UKKO. + + Päinvastoinhan, Peer, oli lopputulos. + +PEER GYNT. + + Mitä haastat? + +DOVREN-UKKO. + + Kun Rondesta läksit ulos, + sinä piirsit mun merkkini korvas taa. + +PEER GYNT. + + Minkä? + +DOVREN-UKKO. + + Sanan säilänä halkovan, veikko. + +PEER GYNT. + Sanan? + +DOVREN-UKKO. + + Joka ihmiset eroittaa + ja peikot: ole itse oma kaikkes, peikko! + +PEER GYNT peräytyy askeleen. + + _Oma kaikkes!_ + +DOVREN-UKKO. + + Ja sitten, mink' ikinä mahdoit, + sen mukaan myös sinä elää tahdoit. + +PEER GYNT. + + Minä! Peer Gynt! + +DOVREN-UKKO itkee. + + Se on kiitos, se! Ain' elit + peikkona, vaan hyvin piiloon sa painelit. + Sait sanan multa, mi päällepäin + sinut nosti, päiville kylläisille; — + ja kaikesta palkaks sinä sitten näin + tulet, niskojas nakkelet mulle ja sille. + +PEER GYNT. + + Oma kaikkes! Peikko! Egoisti! Tää + nyt on lorua täyttä ja loruksi jää! + +DOVREN-UKKO vetää esiin tukun vanhoja sanomalehtiä. + + Meill' oltavan luuletko lehtiä vailla? + Heti näät, puna mustalla, millä lailla + "Uus-Hornatar" kiittää ja siunaa sun työs; + sitä tehneet on "Hiitolan sanomat" myös + ajan kaiken, mink' uurastit ulkomailla. — + Peer, tahdotko lukea? Kernaasti annan. + Täm' on kirjoitus jonkin "Kaviokannan". + Tai tämä: "Mik' on kansallis-peikkomaista?" + On oikea peikkous, totee sen laatija, + toista kuin sarvet ja hännät vaatia, + kun muuten sitä nahkaa nyt vaan on kaista. + "Oma kaikkes! se ohjeemme miehen", hän lopettaa, + "peikoksi leimaa, — sen Peerimme opettaa." + +PEER GYNT. + + Minä vuorenpeikko! + +DOVREN-UKKO. + + Se on selvä seikka. + +PEER GYNT. + + Piti sitten mun siivosti Rondeen malttua! + Olla miss' olin! Moni vaiva ja veikka, + moni kenkäpari mennyt ei ois tähän kostoon. + Peer Gynt — muka peikko! — Se on juttua, palttua! + Hyvästi! Tuoss' on vähän tupakan ostoon. + +DOVREN-UKKO. + + Ei, kiltti Peer prinssi! + +PEER GYNT. + + Päästä! Olet houkko, + tai vanhuuttas lapsi. Hae hospitaali. + +DOVREN-UKKO. + + Sepä juuri ois mulla nyt matkan maali. + Mut tyttärenpoikani pojat, se joukko, + kovin tääll' on, kuten mainitsin, nostanut nenää; + minä, väittää ne, kirjoissa vain elän enää. + Suku sutta, niin sanookin sananlasku; + sen todeksi tuntea saan minä, kurja. + On kovaa olla vain taru ja kasku — + +PEER GYNT. + + Monell' on, hyvä mies, sama onni nurja. + +DOVREN-UKKO. + + Eikä apukassaa meillä pahan-pahaa, + ei vanhuudenvakuutt', ei vaivaisrahaa; — + mikäs silloin ois ollutkin Rondesta pakina! + +PEER GYNT. + + Ei, siellä se lemmon "oma kaikkes" oli lakina! + +DOVREN-UKKO. + + Oh, prinssi sitä sanaa saa kiittää, jos kukaan. + Ja keinolla jollain jos hän kenties — + +PEER GYNT. + + Nyt ajat ihan väärää jälkeä, mies; + olen puilla paljailla itse, sanan mukaan — + +DOVREN-UKKO. + + Eihän nyt —? Prinssikö kerjuri? + +PEER GYNT. + + Kerrassa! + Prinssillinen minäni panttina, merrassa! + Ja teidän, riivatun peikkojen, tähden! + Kas, siihen se huono seura voi viedä. + +DOVREN-UKKO. + + Sekin toivo siis petti! Nyt en muuta tiedä, — + pääkylään painelemaan minä lähden — + +PEER GYNT. + + Mitä sinne? + +DOVREN-UKKO. + + Minä komediantiksi aion. + Siell' etsitty kansallistyyppejä kai on — + +PEER GYNT. + + Vie terveiset! Onnea matkaan! Jos aukee + mult' ahdinko, niin sama mull' on tie. + Teen farssin, mi villi sekä vilpitön lie; + nimeks saa se: "Niin maailman prameus raukee." + +Rientää tietä poispäin; Dovren-ukko huutaa hänen jälkeensä. + + * * * * * + +Tienhaaran luona. + +PEER GYNT. + + Nyt leikkiin, Peer, kävit liian tuimaan! + Tuo Dovren oma _kaikkes_ oli tuomio sulle. + On hylkynä haaksi; jäät pirstoilla uimaan. + Muu kaikki, kun en vaan musukauhaan tulle! + +NAPINVALAJA tienhaarassa. + + No, kuules, Peer Gynt, joko näyte on saatu? + +PEER GYNT. + + Tienhaara tässä? Sepäs väleen ehti! + +NAPINVALAJA. + + Jo naamas näyttää kuin kirjan lehti, + millainen on nyt sen näytteen laatu. + +PEER GYNT. + + Minä eksyin tieltä; — en jaksanut juosta — + +NAPINVALAJA. + + Niin; ja mitäs sitten nyt lähtee tuosta? + +PEER GYNT. + + Se on totta; ketäs metsässä yöllä — + +NAPINVALAJA. + + No, nyhjää + siell' äijä eräs sentään. Oiskohan noutaa? + +PEER GYNT. + + Ei; juovuksiss' oli. Mennä joutaa! + +NAPINVALAJA. + + Mut ehkä hän vois — + +PEER GYNT. + + Hys; ei, — mitä tyhjää! + +NAPINVALAJA. + + Niin, alammekos? + +PEER GYNT. + + Eräs kysymys vaan. + Mit' on "olla oma itsensä" pohjaltaan? + +NAPINVALAJA. + + Sepä kumma kysymys, semminkin kuulla + sen suusta, jok' äsken — + +PEER GYNT. + + Sano suoralla suulla. + +NAPINVALAJA. + + Olla oma itses on: kuoleta itses. + Mut ei käyne se tieto sun ylettymitses; + siis sanomme: kaikessa julki kantaa + se leima, min Mestarin tarkoitus antaa. + +PEER GYNT. + + Mut koskaan jos et tuta Mestarin mieltä + nyt saanut —? + +NAPINVALAJA. + + Se tulee sun aavistaa. + +PEER GYNT. + + Mut kerrankos aavistus harhaan saa, — + ja silloin _ad undas_ uppoat tieltä. + +NAPINVALAJA. + + Totta, Peer Gynt; miss' ei sydän aavista, + siinä piru saa kalat parhaat haavista. + +PEER GYNT. + + Kovin sotkuinen vyyhti tämä! — Kuule; en huoli + oma itseni olla, minä luovun; — ei riitä + mull' ehkä ihan selviä näytteitä siitä. + Saa mennyttä olla se asianpuoli. + Mut tuolla kun kuljin kulo-autiolla, + rupes ahdistamaan omantunnon-kenkä; + minä mietin: olen syntinen sentään enkä — + +NAPINVALAJA. + + Sama nuottihan taas sinull' alkaa olla + kuin taannoin — + +PEER GYNT. + + Ei, ei; minä tarkoitan: suuri; + ei yksin työssä, mut haluissa, sanoissa. + Elin ulkomailla kuin villitty juuri — + +NAPINVALAJA. + + Voi olla; sull' onkos ne tiliinpanoissa? + +PEER GYNT. + + Niin, laske minut, jotta papin luona käyn, + joka pitää kirjaa, kun ripittäyn. + +NAPINVALAJA. + + Niin, jos sinuss' on tilin moisen tuojaa, + se sulattimesta sinut tietysti suojaa. + Mut käsky, Peer — + +PEER GYNT. + + Se on vanha kait; + joku ehkä, jonk' entisten joukosta sait; — + elin veltosti kerran, ihan turhilla tolin, + valeprofeetta, fatumin uskoja olin. + Niin, saanko nyt koittaa? + +NAPINVALAJA. + + Mut —! + +PEER GYNT. + + Ystävä kulta, + kai liioin ei toimes ota aikaa sulta. + Tämän seudun ilmaakin niin ne kiittää; — + se kyynärän ihmisen ikään liittää. + Mitäs kirjoitti Justedalin pappi, sanan mukaan: + "Vain harvoin tässä laaksossa kuolee kukaan." + +NAPINVALAJA. + + Ensi tienhaaraan; mut siinä lakko. + +PEER GYNT. + + Pappi, vaikk' kiskoa pihdein' ois pakko. + +Rientää pois. + + * * * * * + +Kanervikkorinne. Tie polveilee poispäin pitkin tunturiselännettä. + +PEER GYNT. + + Voi tulla sekin matkalla tarpeheksi, + sanoi Tuhkimo, harakansiiven kun keksi. + Kukas luuli, ett' oli turvasiltana + oma syntivelka nyt viimeissä iltana? + No, ei silti, ett' eessä pula pienempi lie; + tosiaanpa tämä tuhasta tuleen vie; — + mut onhan sana vanha ja vahva näin: + ain' elävän mieli on eteenpäin! + +LAIHA HENKILÖ, papinmekko yllä korkealle käärityin liepein +ja lintuverkko olalla, kulkee kiireesti pitkin mäkeä. + +PEER GYNT. + + Kuka tuolla? Pappi kera linnunpaulan! + Olen onnenmyyrä, hih hei! jo ma laulan. + Hyv' iltaa, pastori! Kehno tämä tie! + +LAIHA. + + Niin kyllä; vaan nähkääs kun sielu vaatii —! + +PEER GYNT. + + Ahaa; joku hurskasta lähtöä laatii? + +LAIHA. + + Ei, toivon minä; toisella tiellä hän lie. + +PEER GYNT. + + Vähän saattaa, pastori, saan kenties? + +LAIHA. + + Hyvin kernaasti; seurass' on ratompi mulla. + +PEER GYNT. + + Jokin mieltäni painaa — + +LAIHA. + + Niin, antaa tulla! + +PEER GYNT. + + On eessänne siivosti elänyt mies. + Olen pitänyt aina, mitä laissa on säätty; + ei kahlerautoja mulle ole käätty; — + vaan joskus jalat lipee ja pettää toki — + +LAIHA. + + Niin, niin; sen parhainkin usein koki. + +PEER GYNT. + + Kas, rahtuset nuo — + +LAIHA. + + Vain rahtuset? + +PEER GYNT. + + Niin; + olen syytön minä synteihin suurempiin. + +LAIHA. + + Sitten, hyvä mies, ihan harhaan käytte; — + en ole se, miksi minut luulevan näytte. — + Mun käsiini katsotte? Mitäs on näissä? + +PEER GYNT. + + Ylen kehjennyt kynsistö sormenpäissä. + +LAIHA. + + No, ja jalkani myös saman huomion sai? + +PEER. GYNT osoittaa. + + Se on oikea kavio? + + LAIHA. + + Onpa vaankin. + +PEER GYNT nostaa hattuaan. + + Papiks öisin vannonut teidät; ja saankin + nyt kunnian —. No, paras parasta kai; — + jos on pääovi auki, — älä käy takateitä; + jos on kuningas läsnä, — niin lakeijat heitä. + +LAIHA. + + Kädenpuristus! Tunnutte luulottomalta. + No, rakkaani; millä voin palvella sitte? + Niin, mielestä pois vain raha ja valta. + Niit' ei tule, vaikka minut hirttäisitte. + Ette usko, mikä lamaus liikkeen kulussa; — + tavaranvaihto ihan miltei sulussa; + lopuss' on sielut; vain jolloin-kulloin + joku harva — + +PEER GYNT. + + Niin suuresti siis suku parannut? + +LAIHA. + + Päinvastoin; kaikk' kunto ja kunnia karannut; — + vie enimmät valaja kauhaansa sulloin. + +PEER GYNT. + + Niin; — kauhasta siit' olen kuullut vähän; + siks oikeastaan nyt tulinkin tähän. + +LAIHA. + + Niin, kiertelyt pois! + +PEER GYNT. + + Jos en lie kovin julkea, + niin tahtoisin kernaasti — + +LAIHA. + + Suojaako anoa? + +PEER GYNT. + + Arvaatte, ennenkuin ennätän sanoa. + Liike, kuten kuulen, ei tahdo kulkea; + ja siksipä voitte ehk' ottaa vastaan — + +LAIHA. + + Mut, rakas — + +PEER GYNT. + + Vähän mulla on vaatimuksia. + En palkkaa nyt pyydä minä oikeastaan; + tilan mukaan vain tulla hyvin kohdelluksi ja — + +LAIHA. + + Lämpöinen huone? + +PEER GYNT. + + Ei liian; — ja vapaus + pois lähteä, täys eronsaanti-valta, + kuten kuuluu sana, — jos sattumalta + näet paremmat päivät joku tarjoo tapaus. + +LAIHA. + + Rakas ystävä, teit' on mun todella surku; + mut ettepä usko, mik' on pyyntöjen purku; + samanlaisia niin monet mulle mättää, + kun aika on askaret maiset jättää. + +PEER GYNT. + + Vaan muistaen, mill' olen ollut teillä, + syy mull' on ansaita pääsy vapaa — + +LAIHA. + + Nehän rahtuja vain oli — + +PEER GYNT. + + Eräällä tapaa; — + mut kauppaa, nyt muistan, kävin neekereillä. — + +LAIHA. + + Moni kaupaksi tahtoja, mieliä vei, + mut veltosti liian, ja kelvannut ei. + +PEER GYNT. + + Olen muutaman Braaman-kuvan Kiinaan myönyt. + +LAIHA. + + Taas vaivaisenvirttä! Mitä naurettavuuksia! + On kummemmat kuvat moni kauppaan lyönyt, + on saarnoja, taiteita, kirjallisuuksia — + ja jää ulos sentään — + +PEER GYNT. + + Mut katsokaas, — + olin kerran muka profeetta. + +LAIHA. + + Mailla muilla? + Humpuukia! Eninten ennusteluilla + sama loppu on: valinkauhaan taas! + Jos ei teill' ole muuta, mill' asiaanne ajaa, + en voi, miten soisinkin, antaa majaa. + +PEER GYNT. + + Niin, kuulkaas nyt; merenhädässä kiistin, — + sana onhan: ei korttaan hukkuva heitä, — + ja myös: oma itsemme lähinn' on meitä, — + niin hengen kokilt' eräältä puolin ma riistin. + +LAIHA. + + Kokinmuijalta puolin jos riistänyt pois + vähän oisitte muuta, se mieleeni ois. + Mitä puolitie-puhett' on oikein tää, + jos on kysyä lupa? Vai aikoihin näihin + ken tuhlais kallista lämpimää + pätö löysäläisiin löperöpäihin? + Niin, syntinne nuo toden sai nyt kuulla; + pahaks älkää panko, puhun suoralla suulla. — + Ei, ystävä rakas, ne tuumat ei auta; + valinkauhaan on vain paras valmistauta. + Mitäs hyödytte, leivän ja suojan jos sois? + Mies olette järkevä; aatelkaahan. + Tosin muisti, se on totta, ei sammuis pois; — + mut katsaus sinne muistojen maahan + niin järjen kuin sydämen silmälle ois, + kuten ruotsikot sanois, "bra litet rolig". + Ei mitään, mit' itkis tai hymyilis huuli; + mikä riemun tai epätoivon tois; + mikä jäähän veren saada tai liekkiin vois; + vain parhaiks sen verran, ett' ois paha tuuli. + +PEER GYNT. + + Sana sanoo: ei helppo ole tietää, mistä + on kireä kenkä, jos ei jalkaan pistä. + +LAIHA. + + Se on totta; minä, — sen ja sen kiitos, — vaan + jalan saappaaseen panen parittomaan. + Mut onneksi mainitsin saappaat; niistä + nyt muistan, on muuanne mulla tie; + haen paistin, mi, toivon minä, lihava lie; + paras siis, kun en tässä nyt turhia kiistä — + +PEER GYNT. + + Ja kysyä saisko, mikä synnin rehu + sen miehen höysti? + +LAIHA. + + Niin, hänest' on kehu, + ett' ollut oma itse yöt, päivät hän ain' on; + ja sehän se lopult' on saava pääpainon. + +PEER GYNT. + + Oma itse? Niistäkö teillä on huoli? + +LAIHA. + + Miten sattuu; on porttini ainakin avoin. + Oma itsensä, nähkääs, kahdella tavoin + voi olla; nutun nurja tai oikea puoli. + Pariisissa keksitty ikään on + tapa kuvia tehdä avuIl' auringon. + Kuvat on joko oikeita tai myös niin + sanotuita negatiiveja. Vaihduksiin + valot, varjot jälkimmäisissä jää, + ja sieviltä silmään ei näytä nää; + vaan näköisyys toki tallella niiss' on, + ja sen esiin-saanti vain tarpeen siis on. + Jos nyt joku sielu jättänyt on + elon-matkastaan negatiivisen kuvan, + levy silti ei ole kelvoton, — + mun luokseni vain saa joutua luvan. + Minä käsittelen sitä eelleen, muutan + sen taiten keinoilla sopivilla. + Minä höyrytän, syövytän, huuhdon, uutan + tulikivellä ja muilla senkaltaisilla, + kunnes näen levylle oikean kuvan, + se on: itse positiivin, ma ilmautuvan. + Vaan noin kun on nuhraunut puolin pois, — + mitä tulikivet tai kali-lipeät vois? + +PEER GYNT. + + Kun korppina tulee, niin riekkona muka + siis luotanne pääsee? Jos sallitte, kuka + on kantaja tuon negatiivisen naaman, + joka nyt positiiviksi pitäis saaman? + +LAIHA. + + Se on Peter Gynt. + +PEER GYNT. + + Peter Gynt? Vai niin! + Herra Gynt on oma itse? + +LAIHA. + + Valat vannoo siitä. + +PEER GYNT. + + No, luottaa voi tuohon herra Peteriin. + +LAIHA. + + Hänet tunnette ehkä? + +PEER GYNT. + + No, niinkuin niitä + nyt tuntee montakin. + +LAIHA. + + Kiire mull' ois; + mihin viimeksi jäi hän? + +PEER GYNT. + + Alas Kapiin, ma luulen + +LAIHA. + + Hyväntoivon niemeen! + +PEER GYNT. + + Mut sielt' oli pois + heti lähtevä tullessa suotuisan tuulen. + +LAIHA. + + Siis oitis sinne, kuin oisin jo tiellä! + Kunp' ajoissa ehtisin, tai saan tappion! + Se Kapmaa, se Kapmaa on ilkeä; — siellä + joku paha Stavangerin lähetyspappi on. + +Kiitää eteläänpäin. + +PEER GYNT. + + Se tyhmä koira! Kas tuonne se karkaa + kiel' edellä. Maar nenän pitkän saa. + Oli narrata riemu sitä aasi-parkaa. + Pätö mies nyt on tässä niin koppavaa. + Kyll' onkin, mist' olla noin pulskanläntä! + Kai ammatti liioin ei lihota häntä; — + koko loisto, minä luulen, pian lopahtaa. — + Hm, löyhäll' olen itsekin satuloissa; + voi sanoa, persoona-aateli poissa. + +Tähdenlento vilahtaa; hän nyökkää päätään sen jälkeen. + + Peer Gyntiltä terveiset vie, veli rukka! + Välkähys, sammunta, jäljetön hukka — — + +Hykähtää kokoon ikäänkuin hädässä ja menee syvemmälle sumuihin; +hetkisen vaiettuaan hän huudahtaa: + + Eikö ole missään niin mitään suojaa + ei pirua hornan, ei taivaan luojaa —! + +Tulee esiin alempana, heittää hattunsa tielle ja repii hiuksiaan. +Vähitellen hän raukenee rauhaisemmaksi. + + Siis niin sanomattoman köyhänä sielu + pois sammuu, vie sumuharmaa nielu. + Sa armas maa, älä suutu, ett' oon + minä turhaan astunut nurmeas, multaas. + Sa armas aurinko, autioon + olet tupaan tuhlannut kirkasta kultaas. + Ei ketään, ken lämpeni, riemahti siellä; — + omistaja kuuluu ain' olleen kulkutiellä. + Aurinko armas ja armas mantu, + pahoin teidät emon tieksi ja valoks oli pantu. + Karu henki, ja tuhlari luonto. On taksaa, + on taksaa, syntymäst' elämä maksaa. — + Ylös mielin minä huipulle korkeimmalle, + näen vielä kerran, kuink' aamu aukee; + maan luvatun siintoon silmäni raukee; + teen sitten ma hautani hangen alle; + yli kirjoittakoot: "Ei kenenkään hauta", + ja sitten —! Sitten käy, miten käy; ei auta! + +KIRKKOVÄKEÄ laulaen metsäpolulla. + + Koi siunattu! Kohtaa + jo taivahan kielet + tulimiekkoina usmia maan! + Isän linna jo hohtaa, + jo syttyvät mielet + tulovirtehen riemuisaan. + +PEER GYNT hykistyy kokoon kauhusta. + + Ei sinne! Yö aamuton autio-luolin! — + Olin kuollut kai ammoin jo ennen kuin kuolin. + +Aikoo pujahtaa pensastoon, mutta pohjastuukin tienristeykseen. + +NAPINVALAJA. + + Peer Gynt, hyvää huomenta! Missä on tilisi? + +PEER GYNT. + + Enkö muka juossut ma, ettähän vilisi? + Hain, huusin — + +NAPINVALAJA. + + Ja ketään ei käynyt vastaan. + +PEER GYNT. + + Valokuvaaja kulkeva ainoastaan. + +NAPINVALAJA. + + Niin, aika on ohi. + +PEER GYNT. + + Ohi kaikk' on. Haistaa + jo huuhkaja käryn. Sen huutoa kuuletko? + +NAPINVALAJA. + + Ne aamukellot on — + +PEER GYNT osoittaa. + + Mikä se paistaa? + + NAPINVALAJA. + + Vain tupasen tuli. + +PEER GYNT. + + Mikä hyminä — tuuletko —? + +NAPINVALAJA. + + Naisen laulu vain. + +PEER GYNT. + + Siellä, — siellä + on syntikirja — + +NAPINVALAJA tarttuu häneen. + + Talos toimita, mies! + +Ovat tulleet metsiköstä ulos ja seisovat majan vieressä. +Päivänsarastus. + +PEER GYNT. + + Talos toimita? Tuoss' on se! Mene sen ties! + Mene! Vaikk' ois kauhas kuin arkku, — ei vielä + se mulle ja syitteni kirjalle riitä! + +NAPINVALAJA. + + Viel' ensi tienhaaraan, Peer; vaan siitä —! + +Poikkee syrjään ja menee. + +PEER GYNT lähenee huonetta. + + Ulos tai sisään, yhtä ahdasta. + Ees tai taaspäin, samaa tahdasta. + +Pysähtyy. + + Ei! — ääretön, hurja hätähuuto näin + meno sisälle, palaus kotiapäin. + +Astuu muutamia askeleita, mutta pysähtyy taas. + + Kierrä, sanoi Kiero! + +Kuulee laulua tuvasta. + + Ei; suoraan tie + tämän kerran, jos miten ahdas lie! + +Juoksee huonetta kohti; samassa tulee SOLVEIG ovesta kirkkopuvussa +ja virsikirja huiviin käärittynä, sauva kädessä. Hän seisoo +solakkana ja lempeänä. + +PEER GYNT heittäytyy kynnykselle. + + Sano syntisen tuomio, huuda se julki! + +SOLVEIG. + + Ole kiitetty, Luoja! Hän kotia kulki! + +Haparoi häntä kohti. + +PEER GYNT. + + Mun syntini, syyni kaikk' ilmi anna! + +SOLVEIG. + + Oma ainoisin, syytä et mitään kanna! + +Haparoi taas ja löytää hänet. + +NAPINVALAJA huoneen takana. + + Tili, Peer Gynt! + +PEER GYNT. + + Pahat työnikö salaat? + +SOLVEIG istuu hänen viereensä. + + Sulo-lauluksi teit sinä eloni retken. + Ole siunattu, että elin tulosi hetken! + Oi, siunattu helluntai-aamu, jona palaat! + +PEER GYNT. + + Siis hukun minä! + +SOLVEIG. + + Yksi on varjelija. + +PEER GYNT nauraa. + + Hukun! Vai osaatko ongelmia? + +SOLVEIG. + + Ne sano! + +PEER GYNT. + + Sano! Heisaa! Niin kernahasti! + Miss' ollut Peer Gynt on viimeisest' asti? + +SOLVEIG. + + Ollut? + +PEER GYNT. + + Niin, otsall' oman kutsunsa tähti; + ollut, kuten luojansa aatteesta lähti! + Sen tiedätkö? Tai kodin kolkon ma saan, — + hukun helmaan himmeän maan. + +SOLVEIG hymyilee. + + Ongelma helppo! + +PEER GYNT. + + Siis missä mitan täytin? + Oma itse olin, ehyt, tosi? Kulta, en kuona? + Miss' otsallani Jumalan leiman ma näytin? + +SOLVEIG. + + Mun uskoni, toivoni, lempeni luona. + +PEER GYNT hätkähtää takaisin. + + Mitä sanot —! Vait! Taukoa ilkkumasta! + Olet vaalinut yksin sitä sielusi lasta. + +SOLVEIG. + + Minä, niin, sen äiti; mut entäs isä armaan? + Emon tähden hän sille suo anteeksi varmaan. + +PEER GYNT, valonhohde valahtaa hänen ylitseen, hän parahtaa: + + Äitini; vaimoni; viaton nainen! — + Oi, suo syli piilottavainen! + +Kietoutuu häneen kiinni ja kätkee kasvonsa hänen helmaansa. +Pitkä äänettömyys. Aurinko nousee. + +SOLVEIG laulaa hiljaa. + + Uinu, kultani kallehin! + Valvon luonasi, vaaputellen. — + + Sylkytti syliss' emo poiuttaan. + He kaks, elon kaiken he leikkivät vaan. + + Viihtynyt pulmu povell' äidin on + Ilo sieluni oi, sua Luoja siunatkohon! + + Ei emon sydämeltä luopunut + elon päivänä. On nyt niin uupunut. + + Uinu, kultani kallehin! + Valvon luonasi, vaaputellen! + +NAPINVALAJAN ÄÄNI huoneen takaa. + + Peer, viime tienhaarassa yhdymme jälleen, + niin saamme nähdä —; sanon vain tämän tälleen. + +SOLVEIG laulaa korkeammalla äänellä päivänloistossa. + + Valvon luonasi, vaaputellen; — + uinu kultaisin unelmin! + + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75544 *** |