path: root/75513-0.txt

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75513 ***

language: Finnish




KOULUKASKUJA

Toimittanut

Veli Bonifacius [Ilmari Jäämaa]





Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1925.




KAHDENLAINEN SEURAUS.


Opettaja: — Vai kuoli sinun holhoojasi eilen?

Oppilas: — Kyllä, hänen sydämensä ja kätensä taukosivat lyömästä eilen.



SUKULAISSUHTEET.


Opettajatar selittää sukulaisuussuhteita: — No, Lauri, onko sinulla
naimisissa olevaa sisarta?

Lauri: — O-oon.

Opettajatar: — Siis sinun äitisi on anoppi sisaresi miehelle. Mikäs
sinun isäsi silloin on?

Lauri: — Peltiseppä.



SYNONYYMI.


Saksankielen opettaja: — Kuka osaa sanoa synonyymin »der Freund»
-sanalle?

Oppilaat ovat vaiti.

Opettaja: — No, mikä on toisella sanalla sanottuna sellainen
ihminen, joka tekee kaiken meidän puolestamme, pyytämättä mitään
vastapalvelusta? No, eikö kukaan huomaa, der Ka... no?

Kalle viitaten: — Kamel.



TOINEN KOTIMAINEN KIELI SEMINAARISSA.


Seminaarin oppilas kääntää ruotsintunnilla:

— Lilla Eva har ny tand — pikku Eva on nyt täti.



TIESIKÖ?


Opettaja: — Tietääkö Töppönen sanoa, mikä on typen kemiallinen merkki?

Töppönen: — En.

Opettaja: — Aivan oikein. N se on.



TIETYSTI.


Opettaja: — No, Pellonperä, luettelepas pään luiden nimet.

Pellonperä: — Otsaluu, poskiluu...

Opettaja: — No, lisää vain, niitä on paljoa enemmän.

Pellonperä: — Minulla... on... kyllä ne päässäni, mutta en nyt saa
niistä kiinni.



ATOMIAA.


Opettaja tutkien oppilasta luonnontieteessä: — No, sanopas sitten,
millä ihmisen lapaluu on yhdistetty luurankoon!

Oppilas miettii pitkän tovin, minkä vuoksi opettaja malttamattomana
ärähtää: — No, mene katsomaan luurangosta!

Oppilas tarkasteltuaan luurankoa: — Rautalangalla.



ROHKEA KEPPONEN.


— Kuulkaas, ukkelit, sanoi Kalle Kankkunen, luokan ylpeys, — uskaltaako
kukaan teistä lyödä vetoa, että minä läjäytän ukko Vallea selkään ja
huudan hänelle: »Siinäs sait, senkin turilas!»

Luokka hiljeni kerrassaan, vaikka olikin välitunti. Niin täydellisesti
löi Kalle Kankkusen rohkea ja ennenkuulumaton ehdotus kaikki
hämmästyksellä. Ukko Valle oli koulun rehtori, luokan esimies ja perin
kiukkuinen ja kiivas herra, jonka kanssa ei kukaan koskaan ollut
uskaltanut pienimmälläkään tavalla ilveillä.

— Minä panen veikkaa mitä vain, huusi lopulta Kristian, eräs Kallen
tovereista. Panen browningini sinun linkkuveistäsi vastaan, ettei siitä
tule mitään.

Ja nyt olivat miltei kaikki valmiit lyömään vetoa samanlaisin
tarjouksin, ja Kalle olisi menettänyt likipitäen kaiken arvokkaamman
maallisen irtaimen omaisuutensa — jos hän olisi hävinnyt vedon.

Kun rehtorin askelet kuuluivat käytävästä, tuli luokkaan
kuolemanhiljaisuus, ja kaikki tarkkasivat Kallea. Opettajan astellessa
kateederiin hiipi Kalle perästä, lyödä läimäytti häntä lujasti selkään
ja huusi samassa: »Siinäs sait, senkin turilas!»

Raivoissaan kääntyi ukko Valle ympäri: — Mitä nyt! Kuinka sinä, lurjus,
uskallat?

— Inhoittava hämähäkki, suurin, minkä koskaan olen nähnyt, ryömi
rehtorin selkää pitkin, selitti Kalle vakavana.

— Vai niin, vai niin, se oli eri asia, murahti ukko. — Kiitos sinulle
sitten, kelpo poika, kun tapoit sen.

Kalle meni hymyilevänä paikalleen, kun taas vedonlyöneet toverit saivat
purra hammasta, kahdestakin syystä.



HAMMAS HAMPAASTA.


Lyseon eräällä alaluokalla oli suomentunti. Parilla pojalla oli kaunaa
toisilleen, ja toinen päätti tilaisuuden tullen koko luokan kuullen
nolata toisen.

Opettaja: — No, sanokaas nyt sitten lauseita, joissa on objekti. Sinä,
Niemi.

Niemi: — Porsaat tonkivat lahden rantaa.

Opettaja: — No niin. Entä vielä? Mitäs se Lahdenranta niin huitoo? No,
Lahdenranta!

Lahdenranta: — Minä ajoin ne niemen nenään.



DOGMATIIKAN TENTISSÄ.


Opettaja: — No, montako sakramenttia on Lutherin opin mukaan, Albin
Nikula?

Nikula: — Y-y-yhdeksän.

Opettaja: — Jaa-a. Vai niin. No, jos Albin Nikula sanoo, mitkä ne
yhdeksän olisivat.

Nikula: — Pa... pa... papiksi vihkiminen...

Opettaja: — Jaa-a, no, entäs mitäs muita?

Pitkä paussi.

Nikula: — Vii-viim... ja viimeinen voitelu...

Opettaja: — Niin, niin... ja sitä viimeistä voitelua ei Albin Nikula
ole vielä saanut. Olisi hyvä voidella itsensä tiedon öljyllä, kun tulee
tenttiin.



ERIKOINEN NÄYTE.


Koulussa luettiin geologiaa, ja luokka oli tunnilla ulkona keräilemässä
kaikenlaisia kivinäytteitä, ja opettaja oli luvannut keräilyn jälkeen
selittää, mitä mineraalia mikin näyte oli. Eräs pojista toi pilan
vuoksi kappaleen tiilikiveä. Kun opettaja tuli tutkimaan heidän
löytöjään, hän otti käteensä näytteen toisensa jälkeen. »Tämä», sanoi
hän, »on näyte kvartsista, tämä graniitista, tämä hiekkakivestä, ja
tämä — », hän jatkoi ottaen tiilenpalasen ja katsoen tuimasti poikaan,
joka sen oli tuonut, — »tämä on näyte häpeämättömyydestä.»



SYY.


Kalle: — Tiedätkö, minkä tähden meidän rehtorin pää on paljas?

Ville: — En.

Kalle: — Katsos, se johtuu siitä, että hänen päänsä on
kasvullisuusrajan yläpuolella.



EI OLLUT KOULUSSA.


Opettaja kuulustelee oppilailta vanhaa testamenttia: — Voitkos sinä,
Petteri, kertoa jotakin Salomosta?

Petteri: — En minä osaa, sillä minä en ole ollut mukana muuta kuin
Kristuksen syntymästä saakka, mutta Kalle kyllä tietää, sillä hän on
ollut koulussa jo maailman luomisesta alkaen.



SAMANARVOISEEN SEURAAN.


Opettaja: — Kuules, Pelle, sinä olet käyttäytynyt niin, etten voi antaa
sinun istua tovereittesi seurassa. Tule tänne minun viereeni.



KALEVALAA.


Setti sanelee Kalevalaa:

    Viikon vuotit, vuota vielä,
    ei oo valmis valvattisi,
    toinen pää on palmikolla,
    toinen palmikoitsematta.



HISTORIAA.


Opettaja; — Miksi sanottiin keskiajalla venäläistä aatelismiestä?

Oppilas: — Bajadeeriksi.



TENTTIMURHENÄYTELMÄ.


I näytös.

Professori: — Mitä näette, jos mikroskoopilla tutkitte hiuksen
poikkileikkausta?

Ylioppilas ei näe mitään.

Prof.: — Hylkään teidät.

Yliopp.: — Mutta... mutta minullahan on oikeus saada kolme kysymystä.

Pro f.: — Jahah, aivan oikein.

II näytös.

Prof.: — Mitä näette, jos mikroskoopilla tutkitte hiuksen
pitkittäisleikkausta?

Yliopp. ei näe mitään.

III näytös.

Prof.: — Mitä näette, jos mikroskoopilla tutkitte hiuksen
viistoleikkausta?

Yliopp. murtuu.

Esirippu.



ESIMERKKI.


— Kuules, Ville, opettaja kertoi tänään, että sinä menestyt huonosti
koulussa. Ajattele Elias Lönnrotia esimerkiksi. Tiedäthän, että hän
sinun iässäsi köyhyydestään huolimatta oli koulunsa ahkerin ja paras
oppilas.

— Niin, mutta sinun iässäsi, isä, hän oli Suomen kirjakielen toinen
perustaja.



TENTISSÄ.


Eräässä yliopiston tentissä kysyi tutkijana oleva kohtelias professori:

— Onko kysymykseni vaikea?

— Ei ollenkaan, vastasi ylioppilas, — se on aivan selvä, mutta vastaus
vain on vaikea.



TARKEMMIN.


Opettaja: — Milloinka Kambyshes kuoli?

Oppilas (kierrellen, kun ei muista vuosilukua): Hän kuoli eräällä
sotaretkellään, jonka hän teki Egyptiin.

Opettaja: — Niin, niin, mutta tarkemmin. Kambyshes teki kolme
shotaretkeä Egyptiin. Kuoliko hän nyt enshimmäishellä, toishella vai
kolmannella retkellä?



ILMAN RUKOUSTA.


Tämä tapahtui eräässä Kuopion koulussa ennenaikaan:

Tehdäkseen kiusaa rehtorille, josta pojat eivät pitäneet, he erään
kerran rukouksissa päättivät laulaa virsikirjan pisimmän virren
alusta loppuun. Ja niin he tekivät. Rehtori koetti monesti keskeyttää
aloittaakseen rukouksen, mutta pojat vain vetelivät edelleen. Kun virsi
vihdoin loppui, löi rehtori virsikirjan kiinni ja ärähti:

— Gå, satans pack, utan bön.



TUNTOMERKKI.


Opettaja opetti eläintiedettä ja oli ottanut mukaansa tunnille
pääkallon nähdäkseen, voisiko joku oppilaista päätellä, onko se ollut
miehen vai naisen kallo.

Oppilas: — Naisen.

Opettaja: — Hm, mistä olet sen näkevinäsi?

Oppilas: — Leukapielistä. Saranat ovat niin kuluneet.



KYSYMYS JA VASTAUS.


Opettaja: — No, Konkkanen, missä Kalmarin unioni tehtiin?

Ei vastausta.

Opettaja: — No, osaatko sitten sanoa, niissä on Porvoon tuomiokirkko?

Konkkanen: — Porvoossa.

Opettaja: — No, missä Kalmarin unioni siis tehtiin?

Konkkanen: — Porvoossa.




KASKUJA RUOTSLAISISTA KOULUISTA.



MIHIN SILLI KUULUU?


Opettaja: — Kuka voi sanoa, mihin luomakunnan luokkaan silli kuuluu?
Eikö kukaan tiedä? — No vihdoinkin. Mihin silli kuuluu?

Oppilas: — Perunaan, opettaja.



LOGIIKKAA.


Matematiikan opettaja: — Ja tätä sinä sanot Pytagoraan väitteen
todistamiseksi. Jos Pytagogoras eläisi, niin hän kääntyisi haudassaan.



AIVAN NIIN.


Opettajatar: — Elsa, onko kala imettäväinen?

Elsa: — Ei,

Opettajatar: — Oletko sinä sitten imettäväinen?

Elsa: — Olen.

Opettajatar: — Mistä sen tiedät?

Elsa: — Minulla on lämmin veri ja synnytän eläviä poikasia.



MOOSEKSEN PUHE.


Opettaja: — Ja Mooses puhui Siinain vuorella tähän tapaan: (karjaisten)
Ulos, Johansson!



LAULUTUNNILLA.


Opettaja: — Laulaessa on suu pidettävä hyvin auki, niin että näyttää,
kuin korvat olisivat viimeisinä hampaina suussa.



UUSI TAIVUTUSTAPA.


Eräässä koulussa, jossa ei saksankielentaito ollut kaikkein
parhaimmalla kannalla, käski opettaja taivuttaa persoonapronominin.

Oppilas: — Ich, micher, mich, mich; tu, ticher, tich, tich.



SUM-VERBI.


Oppilas: — Sum, minä olen... taitetaanpa sitten latinan sum-verbi.

Oppilas: — Sum, minä olen... (pitkän miettimisen jälkeen) sus... sinä
olet.

Opettaja: — Sinähän sus' olet... istu!



KUN PYRITTIIN »ISOONKOULUUN».


Muuan lyseon opettaja, omalaatuisensa juureva ukko, saattoi kysyä tähän
tapaan tutkiessaan lyseoon pyrkiviä poikanaskaleita maantieteessä:

— No, Paavali Karttunen, jos tämä ukko tässä olis Suomi ja tuo olis sen
käsi tuo, joka näyttää tuonne Norjahan päin, niin sanos sinä, mikäs se
tämä Lappi sitten olis.



HÖKÖTYS.


Joensuun lyseon matematiikan opettajaksi tuli kerran lehtori N.
N., joka oli tunnettu hyvästä suomenmielisyydestään ja huonosta
suomenkielisyydestään. Edellinen ominaisuus aiheutti sen, että hän
— mikäli suinkin mahdollista — käytti opetuksessaan vieraskielisten
matemaattisten nimitysten suomenkielisiä vastineita; jälkimmäisestä
ominaisuudesta oppilaat saivat kokovuotisen huvin aiheen, kuten m.m.
seuraava kasku osoittaa.

Algebrassa oli ehditty polynoomeihin. Kun lehtori ei tiennyt tämän
sanan suomenkielistä vastinetta, tiedusti hän sitä yläluokkalaisilta.
Joku pelkäämätön veijari ilmoitti silloin, että se oli suomeksi
hökötys. Ja niin koko vuosi innokkaasti kerrottiin se ja se hökötys
sillä ja sillä hökötyksellä ja tulemaksi saatiin se ja se pitkä
hökötys. Alussa luokalla asui omituinen hilpeyden henki, mutta kun
lehtori oli ankara mies, totuttiin hökötykseen ennen pitkää, eikä sille
enää kukaan nauranut. Mutta mitä sitten tapahtui, kun ylitarkastaja
ilahdutti Joensuun lyseota ja sen matematiikan tunteja läsnäolollaan,
sitä ei tarina kerro. Se vain on varmaa, että lehtori seuraavasta
päivästä lähtien puhui ainoastaan polynoomista.



LENTÄVÄ APINA.


Pari kaskua eräästä tunnetusta taiteilijasta ja urheilijasta,
joka kouluaikanaan tuotti opettajilleen vilkkaalla poikamaisella
kujeilullaan paljon huolta ja harmia.

Koulussa oli eräs opettaja, joka ei saanut pidettyä kuria luokalla ja
jonka tunnilla kaikenmoiset pelit olivat käynnissä. Eräänä päivänä
oli nuori sankari hankkinut ihmeellisen uutuuskapineen lelukaupasta;
laatikon, jonka kyljessä oli nappi, ja kun sitä nappia painoi, niin
ponnahti laatikosta esiin pieni pörröinen, kammottavan näköinen apina.
Tämä lelu tuli heti käytäntöön huonokurisen opettajan tunnilla ja
herätti yleistä ihastusta poikien keskuudessa. Mutta pahaksi onneksi
sattui opettaja äkkiä käännähtäessään näkemään apinan »lennossa, ja
silloin tuli eri peli.

— Tuo tänne vehkeesi heti, sinä junkkari. Jahah, vai niin, vai
tämmöisiä koulussa. Ota tämä ja marssi suoraa päätä rehtorinkansliaan
näyttämään hänelle sitä ja ilmoittamaan rikoksesi.

Rehtori oli pelätty ja ankara mies, — mutta samalla suoruutensa ja
ymmärtämyksensä takia poikien pitämä. Poika teki työtä käskettyä, pisti
apinan laatikkoon ja marssi rehtorinkansliaan. Hän koputti ovelle ja
avasi sen sitten varovasti. Rehtori istui tuimana pöytänsä takana,
mutta hänen nähdessään sisään tulevan pojan hyväntahtoisesti hymyilevän
naaman ovessa ja hänen pujottautuvan sisään laatikko kädessä välähti
pienen pieni hymynväre hänen suupielessään, häviten kuitenkin heti.

— No, mitä sinä nyt taas olet tehnyt ja mitä sinulla siinä on? kysyi
hän ankarasti.

Nuori mies astui lähemmäksi, ojensi laatikkoaan ja osoitti sormellaan
laatikon kyljessä olevaa nappia.

— Tuo-tuo-tuota, jos rehtori on hyvä ja pai-painaa tuosta...

Rehtori teki niin. Sattuipa silloin siten, että rehtorin pöydän takana
oli telineellä ukko Runebergin rintakuva, ja kun rehtori painoi nappia,
kimmahti kansi auki ja apina ponnahti korkealle ilmaan pudoten laajassa
kaaressa istumaan kelpo Runebergin päälaelle. Tilanne oli mahdoton,
lehtori purskahti nauramaan, käänsi päänsä toisaalle, viittasi pojalle.
— Mene, mene —, ja arvaa sen, ettei nuori velikulta ollut hidas
käyttämään voittoaan livahtaakseen ulos, ovesta.



HISTORIAN IHMEITÄ.


Historian opettaja: —... Ja näillä piti olla pitkät jonot esi-isiä
näytettävänä, ennenkuin he pääsivät hoviin.



MATILAINEN KISSASTA.


Aineena oli kissa. Matilainen kirjoittaa siitä m.m.: »Kissa on
kotieläin, jolla on karvoja turvan päässä ja kiipee melkein vaakasuoraa
puuta ylöspäin.»



POLIISIN LOGIIKKAA.


Poliisi koulupojalle: — Mitäs varten seisot siinä?

Koulupoika: — Ei mitään varten.

Poliisi: — No, lähde liikkeelle sitten. Jos jokainen seisoisi
paikallaan, niin miten muut pääsisivät kulkemaan.



UHKAROHKEUTTA.


Oli puhuttu siitä, miten Napoleon valtansa kukkuloilla ärsytti
Eurooppaa silmittömillä toimenpiteillään. Maisteri kysyy pojalta:

— Voitko mainita jonkin Napoleonin tämänaikuisen teon, mikä osoittaa
hänen suurta uhkarohkeuttaan?

— Hän meni uusiin naimisiin.



KASVIENTUNTIJA.


Kasvitieteen tunnilla piirtää opettajatar eräässä pikkulastenkoulussa
sireeninlehden taululle ja kysyy, tietävätkö oppilaat, mitä piirustus
esittää.

Vain pikku Kalle viittaa.

— No, Kalle, sanoo opettajatar kehoittavasti, — mikäs se nyt onkaan?

Pataässä! huudahtaa Kalle voitonriemuisena.



HYVÄ ESIMERKKI.


Käännetään juuri Ciceron kirjeitä, jotka hän kirjoitti puolisolleen
Terentialle. Luetaan: »Armahin Terentia. Sinä tiedät, miten
äärettömästi sinua rakastan. Olet päivieni valo ja öitteni unelma.»

Opettaja: — Tästä näemme, hm, tämä on vallan mainio esimerkki siitä, hm
— kuinka subjekti suhtautuu predikaattiin, hm — latinassa, hm.



PASSIIVI.


Opettaja; — No, Erkki, jos sanon: »Isä siunasi seitsemää poikaansa»,
niin onko se aktiivi- vai passiivimuoto?

Erkki: — Aktiivi.

Opettaja: — Oikein. Ja kuinka kuuluisi lause passiivissa.

Erkki: — Isä siunattiin seitsemällä pojalla.



VAROITUS.


Opettajatar: — Miksi tulet liian myöhään kouluun?

Anna: — Minä olen saanut pikku veljen.

Opettajatar ankarasti: — Se ei saa tapahtua toista kertaa.



NÄKÖISYYS.


Opettaja seisoen miettiväisenä luokalla kaksoisten edessä: — Niin,
kyllä te olette, ihmeesti toistenne näköisiä, te, Kalle ja Kustaa,
mutta etenkin sinä, Kustaa.



SUKUVIKA.


Vanhempi veli tiedustelee isän puolesta: — Mitenkäs maisterin mielestä
nuorempi veljeni osaa läksynsä?

Maisteri: — No niin — välttävästi — en tahdo juuri moittia poikaa,
mutta totta puhuen, niin kyllä hänellä on hirveän heikko käsityskyky.

Vanhempi veli: — Oh, ei se merkitse mitään; isälläni oli itselläänkin
hyvin heikko käsityskyky nuoruudessaan, mutta vanhemmiten se hävisi
kokonaan.



SAIRAUS.


Opettaja: — Minkä vuoksi sinä olet niin usein poissa koulusta, Kalle?

Kalle: — Minua vaivaa nuoruudenheikkous.



IKUINEN LUMI.


Opettaja selittää maantiedetunnilla: —... ja näitä korkeita vuoria
kattaa ikuinen lumi suurimman osan vuotta.



NAISOPISTOSSA.


Opettaja: — Mitä tarkoitetaan esteetikolla?

Aune ei vastaa.

Opettaja: — Tai mitä on estetiikka?

Aune: — Oppi kauniista.

Opettaja: — Entä mikä silloin on esteetikko?

Aune punastuen: — Kaunis opettaja.



TODENNÄKÖISTÄ.


Opettaja: — Missä taistelussaan Kustaa Aadolf kaatui?

Oppilas kauan mietittyään: — Vii—mei—sessä.



TOTTUMATTOMIA.


Ainekirjoituksessa esiintyi seuraava lause: »Varus kohteli julmasti
germaaneja. M.m. hän hakkautti monelta pään poikki, eivätkä he olleet
tottuneet siihen.»



RISTIRIITAISTA.


Eräästä entisestä maaseuturehtorista kerrotaan monta juttua, joista
tässä yksi:

Rehtori oli viime virkavuosinaan raihnaanlainen, eikä hän jaksanut
kuulustella läksyjä, minkä vuoksi luokka usein sai lukea sisältä
jotakin kirjaa. Kerran, kun pojat hänen mielestään eivät, olleet kyllin
tarkkaavaisia, nousi hän pystyyn, kakisti kurkkuaan ja sanoi: — Hm,
huomasiko kukaan mitään ristiriitaista esityksessä?

Kukaan ei vastannut.

— Mutta eikö tosiaankaan kukaan huomannut mitään ristiriitaista? Te
ette seuranneet mukana.

Ei taaskaan mitään vastausta.

Rehtori katsahtaa kirjaan. — Hm, jatkakaa, ristiriita tulee vasta
seuraavalla sivulla.



JUMALAAPELKÄÄVÄ.


Opettajatar: — Mitenkäs sinun isäsi laita on, Kalle Petteri, pelkääkö
hän todella Jumalaa?

Kalle Petteri: — Kyllä minä luulen, sillä hän ei mene koskaan pyhäisin
ulos ottamatta pyssyä mukaansa.



VAIKEA KYSYMYS.


Opettajatar: — Maamyyrä syö päivittäin niin paljon kuin se painaa. —

Pikku Elsa: — Opettaja, saanko kysyä?

Opettajatar: — Kyllä, mitä sinä tahtoisit tietää?

Pikku Elsa: — Miten maamyyrä voi tietää, kuinka paljon se painaa?



TYTTÖKOULUSSA.


Opettajatar: — Mainitkaa minulle joku suuri valloittaja.

Anna-Liisa: — Don Juan.




SANATARKKA.

Opettaja: — Sanos, Andersson, minä elinvuotenaan Aleksanteri suuri
kuoli.

Andersson: — Ei minään, herra tohtori.

Opettaja: — Mitäs puhetta se on; kuinka hän olisi voinut olla
kuolematta jonakin elinvuotenaan?

Andersson: — Niin, tuota, se vuosi, jona hän kuoli, oli kai hänen
kuolinvuotensa.



HÄDÄSSÄ.


Opettaja: — Voitko mainita muutamia märehtijöitä?

Ei vastausta.

Opettaja: — No, olemmeko esim. sinä ja minä märehtijöitä

Oppilas: — Olemme.

Opettaja suuttuneena: — Mitä sinä sanotkaan!

Oppilas pelästyneenä: — Ei, herra maisteri, en minä.



HAVAINTO-OPETUSTA.


Fysiikan lehtori opettaa havainnollisesti: — Näette lampun pöydällä, ja
kun katsotte lampun vastaiselle puolen päätäni, on siellä varjo — niin
sen puoleisilla pään asukkailla on yö — —.



SOI PAINONSA.


Opettaja: — Kuten on huomattu syö pääskynen kolme kertaa päivässä oman
painonsa.

Ääni luokasta: — Mistä se sitten saa uuden painon?




VIALLISET KENGÄT.

Eräässä koulussa on kaksi opettajaa, toisen nimi on Linda ja toisen
Kalle. Oppilailla on tapana sanoa heistä: »Kallen kengät on lindallaan,
ja Lindan kengät on kallellaan.»



KUN OLI TARKASTAJALLE SELITETTÄVÄ, MIKÄ LUOSTARI ON.


— Mikä on luostari?

Opettaja melkein epätoivoisena: — Eikö kukaan osaa sanoa, mikä laitos
on luostari?

Eräs joukosta nostaa lopulta kätensä.

Opettaja helpotuksesta huoahtaen: — No, Reino, mikä laitos se on?

Reino: — Luostari on laitos, missä on pihamaa keskellä.



SOSIALIMINISTERIN TEHTÄVÄT.


Opettaja; — Mitä kuuluu sosialiministerin tehtäviin?

Oppilas, pitkätukkainen kommunistityyppi: — Sen tehtävänä on huolehtia
sosialistien elämästä.



YMMÄRSI VÄÄRIN.


Opettaja kysyy eräältä oppilaalta välitunnilla: — Wie geht's mit Ihnen?

Oppilas, eräs viidennen luokan nero: — Mä meen tuonne viijenteen
luokkaan!



VIISI MAANOSAA.


Opettaja: — Luettele maanosat.

Oppilas epäröiden: — Aurinko — kuu — taivas — maa —.

Opettaja suuttuneena: — No, mikäs helvetti sitten on?

Oppilas iloisena: — Se on viides.



NUORI PETTERSSON KIRJOITTAA.


»... Monesta ihmisestä on kirahvin pitkä kaula naurettava. Se on
kuitenkin aivan aiheetonta. Jos vähänkin ajattelemme, pitäisi meidän
ymmärtää, että kaulan näennäisesti luonnoton pituus on ehdottoman
välttämätön sen pitkän välimatkan takia, mikä erottaa kirahvin pään sen
ruumiista ...»



HYVÄ ALKU.


Neiti Eugenialla on kouluaineena »Auringonnousu». Hän aloittaa aineensa
seuraavaan tapaan:

»Aamulla varhain ylös noustessani on nähtävänä ihana näky.»

Opettaja ei voinut väittää sitä vastaan.



AINE KAMEELISTA.


»... Kameeli vetää erämaan laivaa. Kameelin selässä voi turvallisesti
vaeltaa keitaalta keitaalle. Kameeli voi viikkokausia olla ilman nälkää
ja janoa...»



TYYLITAITOA.


Muuan oppilas hikoilee kokoon ainetta Eerik XIV:stä ja aloittaa
seuraavalla tavalla:

»Heikkomielisenä ja huonojen neuvonantajien ympäröimänä en voi muuta
kuin surkutella Eerik XIV:tä», — ja lopettaa kirjoituksensa näin: »Niin
käy, kun vanhemmat antavat lapsilleen herttuakuntia.»



VENÄJÄNKIELEN KORKO.


Venäjänkielen tarkastaja noina entisinä »pahoina aikoina»:

— Venäjän kieless' olemas korko hjuvin vaikja asja. Jos sanass' olemas
juks tavu, olemas korko sill' uhell' tavull', jos sanass' taas olemas
kaks' tavu, nii korko olemas jommalkummall' niist' tavust'. Mut jos
sanass' olemaski kolme tavu, olemas hirvijän vaikja sano, mill' tavull'
korko olemas.



ENTISAIKAAN VENÄJÄNKIELEN TUNNILLA.


(Osoittaa muuten erinomaisesti, miten innokkaasti mainittua kieltä
opiskeltiin.)

Opettaja: — Onko kellään vielä kysyttävää jotakin kirjoituksen
johdosta, jonka nyt olemme käyneet läpi?

Eräs oppilas: — Minä vain kysyisin, että mitä tämä plokso (плoхо)
täällä kirjoituksen perässä merkitsee (venäjäksi luettava plóho,
merkitsee huonosti).



JÄRJESTYKSEN LOPPU.


Rehtori pauhatessaan kurittomalle luokalle: — Tässä luokassa vallinnut
järjestys onkin aina ollut hyvin huono, mutta nyt siitä on kerrassaan
tehtävä loppu.



TOINEN KOTIMAINEN KIELI.


Mähönen, se sama, joka suomensi tunnetun »Askungen» sadun
aasikuninkaaksi, kääntää Jacobsonin »Människaa»:

— Minulla on kaksikymmentä (tiu) sormea ja liika (lika) monta varvasta.



TYTTÖKOULUSTA,


(Tositapaus.)

Käännetään juuri Goethen »Sängeriä» ja päästään lauseeseen »Die Ritter
schauten mutig drein und in den Schoss die Schönen.

Kääntäjä: — Ritarit katselivat rohkeasti kaunottaret sylissään.

Opettaja: — Korjataan tämä käännös.

Toinen oppilas yrittää: —: Ritarit katselivat rohkeasti kaunotarten
helmaan.



RIPPIKOULUSSA.


Huonolukuinen poika lukee »Apostolien tekojen alusta: — Edellisessä
kertomuksessani kirjoitin, oi Teollisuus,...



ENGLANNINTUNNILLA.


Opettaja: — Mitä merkitsee otsake: Rooms and furniture?

Oppilas: — Roomalaiset ja foinikialaiset.



HAUSKA KÄÄNNÖS.


Reino: — Du bist wie eine Rose, suomeksi: Sinä pistät kuin ruusu.



SINNEPÄIN.


Opettajatar kansakoulun I:llä luokalla: — Mitkä ovat Espanjan suurimmat
joet, Pöllikkä?

Pöllikkä, paksuhko poika, jonka järjen juoksu on melko tyyntä ja
rauhallista: Tuero, Toiro ja Loiro.



TAVARAN TAARA.


Opettaja: — Mikä on tavaran taara?

Oppilas: — Loora.



SOPIVA VIRSI.


Opettaja: — No mikäs virsi nyt sitten veisataan?

Pikku Mirja: »Kukko kiekuu, punaheltta».



USKOLLINEN KÄÄNNÖS.


Erään tyttökoulun VI:lla luokalla oli käännettävä seuraava:

— Men en dag kom Ragnar med skeppet av en händelse och kastade ankar i
viken — —,

minkä eräs tyttö käänsi, koska se oli tehtävä, seuraavasti:

— Mutta eräänä päivänä tuli Ragnar keppeineen kauppamatkalta ja
heitteli ankkoja lähellä olevassa lammikossa —



ISO TIKKA.


Uusi opettaja: — No niin, mikä on ison tikan latinalainen nimi?

Oppilaat viittaavat.

Uusi opettaja: — No, sinä siellä, mikä sinun nimesi nyt onkaan?

Oppilas: — Picus major.



OMENA.


Opettaja (piirustustunnilla): — Minkämuotoinen on tämä omena?

Reino: — Punaisen muotoinen.



HELPOSTI KORJATTU.


Opettaja: — Tarkastan tässä juuri kasvikokoelmaasi, Juuso, ja
ikäväkseni huomaan, mitä pitemmälle joudun, että kasvit ovat toinen
toistaan huonompia.

Juuso: — Mutta eikö... eikö opettaja voisi tarkastaa niitä lopusta
alkuun päin.



PIENTEN KOULUSSA.


Pikku Liisa: — Onko mammona sama kuin maamuna?



TERÄVÄ JOHTOPÄÄTÖS.


Kansakoulussa luettiin eläinoppia, ja opettaja kysyi eläimistä
kaikenlaisia pikkuasioita, joihin oppilaat olivat helposti vastanneet.
Lopuksi hän tiedusti:

— Miksi koira pistää ulos kielensä juostessaan.

Muuan poika, joka ei ollut aikaisemmin vastannut, nosti kätensä:

— No, mitä varten sinä arvelet, että se tekee niin.

— Pitääkseen häntänsä tasapainossa.



KÄÄNNÖSKUKKIA HIRVENHIIHTÄJISTÄ.


»Fålen skakade sin fylliga man», käännettiin eräänä tuntina: »Varsa
ravisti juopunutta miestään.

Lauseen »Den kunnige Anna framtog glaspokalen med träfot», käänsi eräs
'kielimies': »Taitava Anna otti puujalalla esiin lasipikarin».



HENGEN SILMILLÄ.


»Monta poissaolevaa oppilasta nähtiin tyhjillä istuimilla
maanantaiaamuna, kun opettaja taas ryhtyi toimeensa.»



MITÄ VARTEN?


Ville: — Isä, opettaja sanoo, että me olemme täällä maailmassa
auttaaksemme toisia.

Isä: — Niin tietysti.

Ville: — Mutta mitä varten ne toiset sitten ovat täällä?



SIVISTYKSEN LAATU.


Opettaja: — Millaisella kannalla on sivistys Espanjassa?

Oppilas: — Harvinaisella kannalla.



KÄÄNNÖSNÄYTTEITÄ.


»Strykte lockarna från pannan», käännettiin: »Pyyhki kiharat pannusta.»

»Lalli bar hat till biskopen», käännettiin: »Lalli kantoi piispan
hattua.»

Opettaja; — Miten käännetään: »Man får mycket rara saker i Spanien»?

Eero: — Mies saa Espanjassa paljon raakaa sokeria.

Jaska käänsi koulussa lauseen: »Här är ett bo med ungar i»,
seuraavasti: »Tässä on unkarilaisten asunto.»



HUONO LINTU,


Opettaja: — Voitko kertoa jotakin käestä, Pekka?

Pekka on vaiti.

Jaska: — Saanko minä, opettaja?

Opettaja: — No, kerro sinä sitten.

Jaska: — Käki ei viitsi itse munia.



VERTAUS.


Rehtori oppilaalle, joka ei hänen mielestään seiso kunnolla rivissä: —
Sinäkin seisot siinä kuin lehmä, jalka siellä, toinen täällä.



TARMOKAS.


Opettaja: — Vaikka tällä hallitsijalla ei ollut kumpaakaan kättä, piti
hän hallitusohjat lujasti käsissään.



TAIVUTTI.


Opettaja ruotsintunnilla: — Mitä on varvas ruotsiksi, ja kuinka se
taipuu?

Oppilas, joka on kuullut kysymyksen vain puoliksi: — Varvas, varvas,
varvades, har varvats.



AUTTOI ASIAA.


Tarkastaja oli tulossa kouluun, minkä johdosta opettaja neuvoo: —
Viitatkaahan rohkeasti, vaikka ette aivan varmaan tietäisikään, jottei
tarkastaja aivan huonoa käsitystä saisi.

Tutkintopäivänä tarkastaja kysyy: — Mitä tiedätte kertoa Kaarle XII:n
nuoruudesta.

Yleinen hiljaisuus. Vihdoin Heikki viittaa varmana.

Tarkastaja: — Sanopa sinä, pieni poika siellä takana. On hauskaa, että
joku tietää näistäkin asioista, vaikka siitä ei vielä ole luettukaan.

Heikki: — En minä vaa sitä tiädä, mut viittasin nii ku opettaja käski,
ettei tarkastaja meittiä ihan pöhlöiks' luulis.



OIVA KÄÄNNÖS.


Lause »Schlief mit heissen Wangen ein», käännettiin eräässä koulussa:
»Ajoi pois tulisissa vaunuissa.»



HERRA TARKASTAJA.


Koulun pienimpiä oppilaita oli johtaja neuvonut tarkastajan heiltä
kysyessä liittämään vastauksensa loppuun: »Herra tarkastaja!»
Uskontotunnilla tarkastaja kysyi:

— Mitä Herra sanoi Aatamille?

— »Kirottu olkoon maa sinun tähtesi», herra tarkastaja.



KUIN FAARAON SOTAJOUKKO.


Ruotsintunnilla opettaja saneli edellisen kirjoituksen numeroita. Eräs
oppilas, jonka numero oli jäänyt mainitsematta, kysäisee:

— Mitenkähän minun kirjoitukseni kävi?

Opettaja vilkaisten muistikirjaansa: — Maltas. Aivan niin, se hukkui
punaiseen mereen.



ANATOMIAA


Agronomi luennoi: — Toiset lihakset voivat mennä pitkiä matkoja
nuoramaisina jänteinä.



MITÄ HÄN TARKOITTI?


Tarkastaja oli kerran »pääsykkäiden» ranskankielentaitoa syynäämässä.
Tuon, jalon kielen opiskelijoita oli niukanlaisesti, mutta niukka oli
herra tarkastajan lausuntokin:

— Kyllä minä huomaan, että oppilailla on ehkä mahdollisuuksia oppia
saamaan selvää helposta ranskalaisesta tekstistä.

Ja se oli yliopistoon johtavan oppilaitoksen ylin luokka...



KUN VENÄJÄNKIELTÄ OPISKELTIIN.


Opettaja: — Mikä Tolstoin kuuluisa teos oli puheena viime tunnilla?

Oppilas: — Mirri-vainaa!

(Tarkoitti »Vainá i mir», »Sota ja rauha» teosta, vaikka muisti sanat
väärässä järjestyksessä.)



VAROVAISUUDEN VUOKSI.


Englannin kieliopissa on seuraava esimerkki: »I have not seen him this
three days» (En ole nähnyt häntä [maskuliinia] kolmeen päivään).

Tyttökoulussa eräs neitonen muuttaa sitä hieman lukiessaan, sanoen: »I
have not seen her [feminiiniä] this three days.» Mutta häntä ei sitten
ilahduta opettajan ivallinen kysymys: »Muuttiko Toini sen varovaisuuden
vuoksi?»



LÄÄKÄRI KIELSI.


— Eikö Nenonen osaa koroittaa binoomia toiseen potenssiin?

— Kyllä, mutta lääkäri on sen minulta kieltänyt.





KIELITIEDETTÄ.


— Vertailevaa kielitiedettä, sanoi Pelle, kun ranskankirjoituksessa
kahdesta sanakirjasta sanoja etsi.



HYVIN TODENNÄKÖISTÄ.


Hannunen kertoo Elias Lönnrotin lapsuudesta: »Hän oli syntynyt hyvin
nuorena.»



HYVÄ ALKU.


Kansakoulussa oli kolmannella osastolla valmistettu läksy, jossa oli
m.m. puhe silkin tuomisesta Länsimaihin. Opettaja oli kertonut, että
eräs mies meni Kiinaan ja toi silkkiperhosen toukkia ontossa kepissä
Eurooppaan. — Seuraavalla tunnilla Juli kertoi saman asian tähän
tapaan:,

— Yksi hontto herra meni Kiinahan ja pani silkin toukkia honttohonsa...

Yleinen hohotus keskeytti hyvän alun.



TAITO SE MAKSAA.


Pieni juttu Atan edesottamisista kouluiän monivivahteisina vuosina.
Oltiin toisella luokalla ja ahkeroitiin »Vänrikkiä». Oli luettu »Torpan
tyttö» ja ryhdytty sen jälkeen »Kuolevaan soturiin», Ata joutui
aloittamaan ulkoluvun, ja muistin tarttuessa hietaan hän 'lainasi'
»Torpan tytöstä» sen mitä muisti uupui. Tällaista siitä tuli:

    »Lemulla oli verinen
    jo päivä päättynyt,
    majoille, maille valahti jo rusko sammuvainen,
    maat tummui, tummui vetten vyö,
    kuin hauta hiljainen ol' yö.»

Se meni täydestä — eikä meidän muiden auttanut muu kuin ihmettelevällä
ihailulla todeta, miten ainutlaatuinen keskuudessamme oli Atan
joustavuus selviytyä pikku vastoinkäymisistä.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 75513 ***