As captured January 14, 2025

1 files changed, 1726 insertions, 1726 deletions

diff --git a/74492-0.txt b/74492-0.txt
index d91583c..c579f8a 100644
--- a/74492-0.txt
+++ b/74492-0.txt
@@ -1,1726 +1,1726 @@
-

-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74492 ***

-

-

-

-

-

-PYYNIKIN RUOHO

-

-Runoelmia

-

-

-Kirj.

-

-AIN' ELISABET PENNANEN

-

-

-

-

-

-Vaasassa,

-Pohjalaisen kirjapaino,

-1911.

-

-

-

-

-SISÄLLYS:

-

-PYYNIKIN RUOHO.

-

-MERELLÄ JA ETELÄSSÄ.

-  Merellä

-  Siena

-  Fiesole

-  Piazza Michelangelo

-  Oriveto

-  Lemmenvuoteella

-  Puutarhassa

-  Valmuja

-  Sisar-veri

-  Casentino

-  Häätön

-  Taatto

-  Lapiolla

-  Pohjalaiselle pojalle

-  Kevät

-  Juhannus

-  Mustasukkainen

-  Muistatko minua

-  Kesä-ilta

-  Poroporvari

-

-TAKAISIN PALANNUT LEMPI.

-  Sota

-  Ruusutarha

-  Joulu-yössä

-  Kuva

-  Pieni äidin laulu

-  Sydäntäsi mustempi

-  Crysanthemum

-  Takaisin palannut lempi

-  Tammikuun aamu

-  Musta tikka

-  Kohta on yö

-  Sinä

-  Vieraan naisen

-  Siellä kaukana

-  San Marcon aallot

-  Minua muistele

-  Lupaus

-

-

-

-

-

-

-PYYNIKIN RUOHO.

-

-

-    Ulen Pyynikin ruoho nuorin,

-    kevätkukkanen kirkkahin.

-    On silmäni kirkkain illoin,

-    kun päivä on matalin.

-

-    Kun Viikinsaari piirtyy

-    tulijuovaan taivahan

-    ja vetten usvat verhoo

-    hämyhuntuina rantaman.

-

-    Minä painan pääni piiloon,

-    ohi kaupunki alhainen käy.

-    Minä kukin ja tuoksun yksin,

-    ei poimijaani näy —

-

-

-

-

-

-

-MERELLÄ JA ETELÄSSÄ.

-

-

-

-

-MERELLÄ.

-

-

-    Hytin lamppu hiljaa sammuu.

-    Kaksi vierasta taas vaikenee.

-    Jäiden alla tuimat ammuu,[1]

-    vanha sydän tuskin sykkäilee.

-

-    Hyvin nukkuu kuumat kaihot —

-    hieno iva huulta kaarruttaa.

-    Varas sotki rikkaat laihot,

-    uusi tuskin tyhjää kortta saa.

-

-    Näen _käden_ ojentuvan

-    mua kohti nurkasta.

-    Kysy ei se, saako luvan?

-    Tainnut on niin tottua.

-

-    Luukusta ma katson kuuta,

-    toinen käsi vieraan hallussa.

-    Toisella mä tukin suuta,

-    etten päästäs hornan naurua.

-

-    Kuulen hyttiin huutoja:

-    meri, meri vapaa!

-    Riennän ylös kannelle,

-    vettä katse tapaa.

-

-    Meri selvä, sininen,

-    ääretön on eessä.

-    Värjyin juhlii rintani,

-    seison silmät veessä.

-

-    Syvyys alla auringon

-    sinuun tuskat nukkuu.

-    Konnat, pikkukaupungit

-    sinun syliis hukkuu!

-

-    Eessä taivaan rannalla

-    läikkeet hopeaiset

-    niinkuin iki-ihanat

-    kylpis nuorukaiset.

-

-    Taaksi jäiset ruusut jää,

-    köyhäin vuodet nuivat.

-    Papit salaperäisen

-    edelläni uivat.

-

-    Hämyssä meri aava

-    niin syvänä vapisee.

-    Ja vanha sydänhaava

-    nyt umpeen paranee.

-

-    Sun viskaan pohjaan meren,

-    unelma kultainen!

-    Olet imenyt sydänveren

-    ja vienyt nuoruuden.

-

-    Oi, suuret tuulet tuulkaa,

-    jo kaikki puhdistuu.

-    Sanani, aallot kuulkaa

-    ja taivas, tähdet, kuu.

-

-    Niin viekas mies voi olla

-    kuin nainen konsanaan.

-    Valheilla huumaa noilla

-    tosilemmen sukkelaan.

-

-    Nyt runot tekee nainen

-    ja lapset elättää.

-    Hyvä, jos miesi vainen

-    ne pystyy siittämään.

-

-

-

-

-SIENA.

-

-

-    Sienan valleilla yksin kuljen,

-    päivä vihdoin hämärtyy.

-    Romanzeron hiljaa suljen,

-    kuolin-haavat syventyy.

-

-    Hyvin pulppuu parhain haava!

-    Armas tääll' on uinua,

-    viini-pelto ruskee, aava

-    avaa pehmeen helmansa.

-

-    Petos, petos elämääni

-    taaskin vaanii, saastuttaa.

-    Turhaan sentään viekas ääni

-    tällä kertaa houkuttaa.

-

-    Viime hehku sydämeni,

-    sammu hiljaa, tuskitta!

-    Hukkaan elo nuori meni

-    kauniimpi on kuolema.

-

-    Illoin linnan ikkunalla

-    sotamiesi soittelee.

-    Sienan lapset palmuin alla

-    kuuntelee ja vaikenee.

-

-    Sini-auer tarumainen

-    seudun verhoo vaippaansa.

-    Lienee kaikki, unta vainen,

-    runoutta hienointa.

-

-

-

-

-FIESOLE.

-

-

-    Minä seisoin puutarhassa

-    niin hiljaa värjyen.

-    Valoa, ilmaa, ruusuja

-    tuli ylleni tuoksuten.

-

-    Minä seisoin aivan hiljaa,

-    minun sieluni aavisti.

-    Kuin Jumalan valkea sormi

-    sen kieliä kosketti.

-

-    Minä painoin käteni rintaan,

-    minä tuskin hengitin.

-    Näin pianko tuli autuus

-    näin pian korkeinkin?

-

-    Minä seisoin jälleen siellä,

-    kun kukkia putoili.

-    Ja pakana taivaaseen katsoi

-    ja kätensä ristisi.

-

-    Minä katsoin kauan ylös,

-    minä uskoin Jumalaan.

-    Se ihmeen korkee, kaunis

-    mua lupasi rakastaa.

-

-

-

-

-PIAZZA MICHELANGELO.

-

-

-    Lähdemme ulos yöhön

-    niin hiljaisin askelin.

-    Kirkkaaseen kultavyöhön

-    on puettu taivaskin.

-

-    Kirkkainta kuuta kohtaan

-    puun oksat ojentuu

-    kukat niinkuin helmet hohtaa

-    ja hehkuu auki suu.

-

-    Firenze laaksossa välkkyy

-    timantit vaipallaan.

-    Säveltulva kaukaa helkkyy,

-    Arnolla soitetaan.

-

-    On elämä ihmeellistä!

-    Nyt täällä astelen!

-    Ei enää piinat pistä,

-    olen ovilla autuuden.

-

-    Hän vieressäni astuu

-    kuva kultaunelman.

-    Jo silmäni solea kastuu,[2]

-    — oi, Suuri! huudahdan.

-

-    Käy rintaani riemu syvä

-    ja ääretön pulppuamaan.

-    — Olet, lapsi, liian hyvä,

-    hän hellästi lausuu vaan.

-

-

-

-

-ORVIETO.

-

-

-    Rauhaa sielussani kummeksuin

-    olivien siimeksessä yksin kuljen.

-    Unelmissa avoin onnin uinun,[3]

-    tuhattuoksuin tulviessa silmät suljen.

-

-    Kun ne jälleen hiljaa aukasen,

-    todellisuus samaa on jo unta.

-    Orvieto valkoutujen

-    vöistä nousee tarun kuni valtakunta.

-

-    Ilman aallot tänne kannattaa

-    iltasoiton uomasta niin hartaan, vienon.[4]

-    Kohta polku tummat varjot saa,

-    kuun jo näen tuolla, kalvaan, hienon.

-

-    Varjoin takaa silloin sukeltaa

-    unelmani täynnä lihaa, verta.

-    Kerran tuska täyden mitan saa

-    lempii kaksi onnellista kerta.

-

-

-

-

-LEMMENVUOTEELLA.

-

-

-    Säteet kuun jo niin lempeästi

-    puiston ruusuja suuteli,

-    kun ma tohdin hellimmästi

-    kädet kietoa vyöllesi.

-

-    Sisään aaltoili ihanasti

-    kukkain hekkuma-leyhkiä,

-    kun ma uinuin armaimmasti

-    oma onneni sylissä.

-

-    Liikahti tuuli sypressissä

-    kuoleman puu kuin huoahti,

-    kun jo armas väsyksissä

-    unen helmoihin upposi.

-

-

-

-

-PUUTARHASSA.

-

-

-    Oi ruusu, lilja, lemmikki,

-    ja satakieli pieni,

-    te ette koskaan käsitä

-    kuin synkkä elontieni.

-

-    Vain aina varmaan uskokaa

-    sain heti armahani,

-    kun ensikerran rakastin

-    ja kärsin kaihostani.

-

-    Sen löysin, jolle viimeisen

-    rintani hehkun annoin,

-    sen, jolle murskatun sydämen

-    lääkittäväksi kannoin.

-

-    Uskokaa, olin autuas,

-    kun join hänen suutelonsa!

-    Uskokaa, katos taivas, maa

-    kuin uneksinkaan konsa.

-

-    Päivämme suuren aurinko

-    niin laski loistavasti,

-    ja ihmeyömme juuret sai

-    ain' iäisyyteen asti.

-

-

-

-

-VALMUJA.

-

-

-    Jo tumma varjo puusta lankee,

-    käyn yksin vuoripolkua.

-    En ole ilonen, en ole ankee,

-    on yksin käydä niin hiljaista.

-

-    Niin ilma kirkas ympärillä,

-    ui vihreä virta kullassa.

-    Oliivi-tarhan vieremillä

-    punaisna loistaa valmuja.

-

-    En koske varisevaan kukkaan,

-    se tietää lemmen-petosta.

-    Sain niiltä, joita lemmin hukkaan

-    muistoksi aina valmuja.

-

-

-

-

-SISAR-VERI.

-

-

-    Minä aamupuolella yötä

-    näin unta niin tuskaisaa,

-    en rukoillut, tehnyt työtä,

-    vaan nautin hekkumaa.

-

-    Kun lintu kastanjassa

-    ei vielä viserrä,

-    on kasvot ikkunassa

-    niin kalvaat äkkiä.

-

-    Mua sairas rakas veli

-    on tullut katsomaan.

-    Kovin kärsien kotona eli,

-    enin rakasti siskoaan.

-

-    Hän katsoo mua niin kummaan

-    kuin silmänsä särkyisi,

-    Kuin murheittensa summaan

-    yks'syy minun syntini.

-

-    Hän ottanut orjan vaivan,

-    kevytmielin kun nautin vaan.

-    Pian nääntyy taakkaan aivan

-    ja kaatuu kuolemaan.

-

-    En unhoita tuota yötä,

-    en unta tuskaista.

-    Taas rukoilen, teen työtä, —

-    sain rahtusen onnea!

-

-

-

-

-CASENTINO.

-

-

-    Casentino loistaa kuutamossa,

-    Casentinon koski hiljaa laulaa.

-    Illan yö jo verkkoihinsa paulaa,

-    kuiskii, nauraa ruusustossa.

-

-    Puiston puissa, teillä, penkereillä

-    tulikärpäs-parvi loistaa, liitää.

-    Nekin jälkeen armaittensa kiitää,

-    yksin joku harhateillä.

-

-    Casentino taivoon asti piirtyy,

-    tähdet hymyilevät avaruuteen.

-    Kuuhut-ukko suhteeseen taas uuteen

-    lempeen himoo, vitkaan siirtyy.[5]

-

-    Jotain himoo munkin sydämeni,

-    maa jo vankka altani mun vaipuu.

-    Uhkaa mua öinen musta kaipuu, —

-    rakkauteen usko meni!

-

-    Niinkuin hullu raivota ja palaa

-    tahdon! Kuolla tahdon syleilyysi,

-    outo armas! Sinun eikö syysi,

-    muuta etten enää halaa?

-

-

-

-

-HÄÄTÖN.

-

-

-    Häitä en mä koskaan saanut,

-    morsian en ollut milloinkaan.

-    Tuskaa täynnä olen maannut

-    lemmenvuoteellani ainiaan.

-

-    Yöstä näin mä kerran unta,

-    häitäni mun tutut tanssivat.

-    Vaatteet mulla valkeat kuin lunta,

-    päässä huntu, myrttikiehkurat.

-

-    Niinkuin isä kuiski mulle

-    sulho sanoja niin helliä.

-    Lapsellensa piinatulle

-    ikuisesta puhui lemmestä.

-    — — —

-    — — —

-    Kera kalman herran kulen

-    kohta tuonen lehtoon lempeään.

-    Armas, armas silloin tulen

-    häitäni mä sulta pyytämään.

-

-    Tulethan sä silloin mukaan

-    täytäthän sä viimein pyyntöni!

-    Pahaa ei tee meille kukaan —

-    sua piru vie, mua enkeli!

-

-

-

-

-TAATTO.

-

-

-    Toisemme tunsimme, — unta näin,

-    ja löimme käden käteen.

-    Oli yötä, vain yötä takana,

-    jo näimme kirkkaan säteen.

-

-    Hän kertoi minulle itsestään

-    niin surullisen sadun.

-    Mut minä salasin viimeiseen; —

-    mitä murhein muistan ja kadun.

-

-    — Mitä voihkit niin, mitä oihkit niin,

-    ei eroita meitä mikään?

-    Tätä onnea tuskin tavataan

-    tuhanteen ihmisikään.

-

-    — Sitä voihkin niin, sitä oihkin niin

-    on minulla viime koitos.

-    Jos et mua käsitä, ymmärrä,

-    niin lähden täältä loitos.

-

-    — Sinut käsitän ja ymmärrän,

-    olet unteni ihmelapsi.

-    Puhu minulle niinkuin itselles,

-    tule syliini, silkkihapsi.

-

-    — Olen äiti ja mulla on lapsonen,

-    Sen alkuna vieras miesi.

-    Kuka, mikä ja mistä, miksi niin?

-    sen yksin taivas tiesi.

-

-    Pois käännän kurjat kasvoni

-    rinnassa tuska ärjyy.

-    Kun uskallan sua katsoa,

-    niin huules hiljaa värjyy.

-

-    — Tule tänne luokseni, rakkaani,

-    tule kotiin turvaan taaton,

-    Jo tarvitsette äiti ja laps'

-    hyvän, oikean miehen saaton.

-

-

-

-

-LAPIOLLA.

-

-

-    Kirkkomaalla mustat hongat

-    murhevirttä huminoi.

-    Taivaan harmaat pilvenlongat,

-    kelle tulta tuomaroi?

-

-    Yksin hautaa papin kanssa

-    äiti lemmenlapsensa.

-    Pappi lukee loihtujansa, —

-    äiti tuhkan harmaana.

-

-    — Joutuisammin pappi kurja,

-    pitkine sun metkuillesi

-    Luonnon suuri tuska hurja

-    huutaa alla valheittes.

-

-    — Suru suuri ongelmoinen

-    viepi ajun aivoista.

-    Keppikerjäläinen, loinen

-    lienen elon vaakassa.

-

-    — Et, et lapsi tautiin kuollut,

-    Herra ei sua kutsunut.

-    Joku vaan ei tähtes huollut,

-    joku sua ei halunnut.

-

-    — Joku vaan, — ah, antaa olla!

-    Unohdetaan joku pois!

-    Jonkun Herran tuomiolla

-    unohtavat Herrat pois!

-

-    — Syytä äitiäsi, lapsi,

-    vedä mukaan äitisi!

-    Kiedo kaunein kultahapsi

-    äidin kaulaan nuoraksi!

-

-    — Ollaan, kulta, syypäät yksin,

-    unohdetaan kaikki pois.

-    Nukkuissamme sylityksin

-    äiti rauhan saada vois.

-

-    Kirkkomaalla kuolleen hongat

-    hätävirttä huutaa, soi.

-    Myrskyn mustat pilvenlongat

-    murhaajata tuomaroi.

-

-

-

-

-POHJALAISELLE POJALLE.

-

-

-    En sua tahtois lempiä,

-    en tuskin ketään nyt.

-    Mut tutkimaton katseessas

-    on minut vietellyt.

-

-    Kuin kuultais sinun silmissäs

-    meri teräsharmaja,

-    niin syvä, kylmä, ankara,

-    — myrskyssä ihana!

-

-    Olet mulle vieras vihanen

-    mä pyydän: ohi käy!

-    Ei onnea sun salamas

-    juur' ennustavan näy.

-

-    Ja kuitenkin jos pääsisin

-    tietäisin vaaratta,

-    olisi hurjin riemuni

-    tuo nähdä salama!

-

-    Sun, nähdä suuren olentos

-    raivosta kuohuvan,

-    mua lempivän ja himoovan,

-    mua — turhaan himoovan!

-

-

-

-

-KEVÄT.

-

-

-    Kevät-illassa sävel helää

-    niin hieno, kaihoisa.

-    Kuvasi kumma elää

-    poveni pohjassa.

-

-    Yö Alppilan pian vaippaan

-    jo verhoo tummimpaan.

-    Jos tietäisit kuin kaipaan

-    sun luokses, outo vaan.

-

-    Kevät täyteen käy kohta kukkaan,

-    ohi hennoin sulous.

-    Taas menee sydän hukkaan

-    sinun kaunein kaihoilus.

-

-    Ja kuitenkin, jos, armas

-    sua saisin lempiä,

-    niin mulle lemmen parma

-    vain antais myrkkynsä.

-

-    Jos lemmit tai et lemmi

-    on samat tuskasi.

-    En voimaani viel' emmi,

-    — ei tullut omani.

-

-

-

-

-JUHANNUS.

-

-

-    Tänä iltana on juhannus

-    ja kansan kokot palaa.

-    Tänä iltana itken itseksein

-    minun kohtalooni salaa.

-

-    Nyt heillä on juhlainjuhlansa,

-    punaruskonsa aurinko antaa.

-    Vain mulle tuuli silmiini

-    ilotulien sauhun kantaa.

-

-    Tänä iltana on niin haikeaa

-    tänä iltana tahdon sua.

-    Tänä iltana tahtoisi syliisi

-    joku kokonaan unhottua.

-

-    En autuudesta hengittäis

-    jos sanoisit: minäkin lemmin!

-    Tänä iltana rakastan sinua,

-    jos kuinka muuten emmin.

-

-    Ja illalla tanssisit kanssani

-    tulen ympärillä, tuolla.

-    Tänä iltana vielä tahtoisit

-    minun kanssani lemmestä kuolla

-

-

-

-

-MUSTASUKKAINEN.

-

-

-    Istut toisen naisen luona,

-    ehkä sylityksin;

-    Minä kurja yksin.

-    Rinnassani kuohuu kulta, kuona!

-    Raivoon!

-    Nostan nyrkin taivoon!

-

-    Ja ma vannon ja ma lupaan,

-    suljen itseni jo tummaan tupaan!

-    Mull' on voimaa vielä!

-    Kivenmukuloita mieluisemmin

-    tuolla kylätiellä lemmin,

-    kiihkeästi hemmin,

-    kuin sua kulta, tunnoton,

-    vanha, viekas, onneton!

-

-    Sydän, ällös pakahdu

-    hullu rauhoitu!

-    Seinän takaa soitto soi,

-    kannel uskovaisten.

-    Tavat heidän laisten

-    lohduttaa ei mua voi.

-    Vielä heidän laulunsa

-    pikku neeker pojasta

-    mua harmittaa...

-

-

-

-

-MUISTATKO MINUA.

-

-

-    Muistatko koskaan minua,

-    kun istut yksinäsi?

-    Muistatko, kuinka sinua

-    hyväili pieni käsi.

-

-    Muistatko, hyvä, minua,

-    kun uunissa tuli palaa,

-    kuinka ma hiivin portaita

-    luoksesi illalla salaa.

-

-    Linnulla on niin ikävä

-    matkata maailmalla.

-    Siipi saa tuskin levätä

-    aavalla ulapalla.

-

-    Turhalla on niin ikävä

-    jonnekin pieneen kotiin.

-    Helppo ei yksin elämä

-    totu en miesten sotiin.

-

-    Jos mua oisit sa lempinyt

-    ja minä sinunlaista,

-    etsiä ei ois täytynyt

-    mun armasta kaukomaista.

-

-    Lasta jo hiukan uuvuttaa

-    nukkuisi ainiaaksi.

-    Sano, armas, saako uinahtaa

-    uupunut ovesi taaksi?

-

-

-

-

-KESÄ-ILTA.

-

-

-    Kesä-ilta tumma, hiljainen.

-    Yksin istun ikkunassa.

-    Ammoin melu lakannut

-    kaduilla on kauppalassa.

-

-    Koski kiitää, musta, lauhtunut

-    ohi kotipihan puiston,

-    vanha luotettava, ystävä,

-    hauta monen muiston.

-

-    Hiipii mieleen viime tuskani:

-    rakastitko koskaan mua?

-    Miksen jäänyt luoksesi, —

-    enkö rakastanut sua?

-

-    Rakastitko koskaan minua

-    vaikka pidit sylissäsi?

-    Hellään sua aina hyväili

-    pieni tuhma käsi.

-

-    Mitä tunsit kohtaan minua,

-    kun ma kanneltani soitin?

-    Hengen siivin kohota

-    vielä korkealle koitin.

-

-    Kärsinetkö nyt sä hiukan ees,

-    lähtenyt kun kauaks' olen.

-    Kun en enää tahdo sinua,

-    teitä toisten polen.

-

-    Siitä viis, mä mitä tumienkaan!

-    Sulle tahdon tuskan tuottaa!

-    Ettet vois mua unhoittaa,

-    myrkyn tahdon suoniis juottaa.

-

-    Ilta on niin tumma, hiljainen,

-    koski huokaa alla puiston.

-    Mun kai luulet sinuun kätkevän

-    murhaajan jo muiston!

-

-

-

-

-POROPORVARI.

-

-

-    Ilta tummuu, synkkenee,

-    kukka silmän sulkee,

-    Yli kotirannan veen

-    jäinen viima kulkee.

-

-    Kipeänä vingahtaa

-    pihakoira parka.

-    Sisään vinnin akkunaan

-    lentää kyyhky arka.

-

-    Mieli minun pahenee,

-    ilta, ilta tullut!

-    Ovat haaveet haihtuneet

-    vähitellen, hullut.

-

-    Laskelmia täynnä on

-    pieni kananpääni.

-    käynyt kuuroks' entinen

-    omantunnon ääni.

-

-    Vielä voi mua inhoittaa,

-    parhain kuolla oisi!

-    Mutta — poroporvari,

-    kuinka kuolla voisi!

-

-

-

-

-

-

-TAKAISIN PALANNUT LEMPI.

-

-

-

-

-SOTA.

-

-

-    Näin unta, rimmit mulla, rytmit, säveleet

-    ol' niinkuin parvi kiharpäiden lasten.

-    Sua kukkassuitsin kiinni koittamaan

-    ne ryntäsivät tahtoani vasten!

-    Niin niiden kuului äänten kirkas kilahdus,

-    kuin kultakellon laidasta ne helkkyi,

-    ja nauru niinkuin aaltoin lekutus,

-    ja silmissänsä tähtituli välkkyi.

-

-    Ne saivat sinut kiinni, julma karkuri,

-    ja pienin heti polvellesi kiipi,

-    arvellen aina raukka seisahtui,[6]

-    mut rohkein suoraan sylihisi hiipi.

-    01' yksi niinkuin liekki, hellä hervas yks,

-    joku hullunhurja, toinen kuolonkalvas,

-    ken käissään kultapiiskaa heilutti,

-    ja kenen kielen lemmentuska halvas.

-

-    Sua ahdisteli kerikonsa tosissaan

-    ja kuumeisesti ympärilläs hyöri,

-    se sotaa kävi pyhää mielestään

-    kuin humalainen saaliinsa jo pyöri.

-    Ja sotatanner pilaa kuuli, naurua,

-    ja ilohuudot kaikui aivan huimat,

-    pakanajumaloitten muinoisin

-    niin pennut ulvoivat, ne turjat tuimat.

-

-    He sitoivat sun ruusuisilla köysillään.

-    Ja enää ettet turhiin lähtis sotiin,

-    sait maassa maaten pyhään vannoa.

-    Niin riemuiten luo emon sinut toivat kotiin!

-

-

-

-

-RUUSUTARHA.

-

-

-    Suuttunut ystävä ikävissä mailla,

-    saarnailet sinäkin pappien lailla.

-    Tiedätkö, millä me leikimme vaan,

-    lemmen ylpeimmät immet?

-    Ruusuilla, ruusuilla, ruusuilla vaan.

-    Metsät ja maat, rinteet ja rimmet

-    ruusuja meidän kasvattaa.

-    Antaa, tuhlata, lahjoittaa,

-    repiä, sotkea, ryöstää pois

-    aina meillä ruusuja ois!

-    Omata ruusujen rannaton tarha

-    siellä ei merkitse joka harha.

-    Huumata kulkijan kurjankin mieltä.

-    Sitenkin helkkää monta kieltä.

-    Ruusujen yllä on tulta ja jäätä,

-    milloin hyvää tai huonoa säätä,

-    näkevät aamujen auringoita

-    elävät iltoja aukioita

-    Kuole ei ruusuni konsanaan,

-    huolivat itse hoitoaan.

-    Ruusuni, ruusuni

-    sydänverikukkani.

-    teitä en vaihtaisi kruunuihin pois!

-

-

-

-

-JOULU-YÖSSÄ.

-

-

-    Missä mun on ystäväni,

-    oli niin lähellä sydäntäni?

-

-    Katson ulos matalasta

-    kalamökin ikkunasta.

-    Valtava on taivon kaari,

-    jäässä vanki meren lahti,

-    rantamalla hylky hahti,

-    kaukana luminen saari.

-

-    Missä kuljet, kysyn vainen?

-    Minut sait niin suruisaksi,

-    mua kutsuit rakkaimmaksi.

-    Ikävöitsen aina luokses,

-    aina itken sinun vuokses,

-    itken ihala nainen.

-

-    Tähdet kutoo rataa taajaa,

-    lohdutoinna mulle tuikkaa.

-    Lentotähti mennä suikkaa

-    taivon kenttää, ylhän laajaa

-

-    sinimaata huimaavaista,

-    jonka yli ihmis-silta

-    askelta ei johda maista.

-

-    Kaukana on ystäväni,

-    tulee niin pitkäksi ilta.

-

-    Jätit minut yksinäni,

-    jätit minut hädässäni

-    sydän-yöhön,

-    joulu-yöhön ystävättä.

-

-    Olen sua odottanut,

-    hivelevää suurta kättä.

-

-    Sua öisin rakastanut

-    paljon...

-

-

-

-

-KUVA.

-

-

-    Ja on kuin vienoa surua

-    olis kauniissa silmissäsi,

-    kuin moittisivat ne minua,

-    sun tunne en sydäntäsi.

-

-    Ja on kuin olisi huulesi

-    niin hienotunteisen hyvät,

-    ja kätkis otsasi valkea

-    vain aatteet jalot ja syvät.

-

-    Kuin hiljaa mulle kuiskaisit

-    — Voi, lapsi, rakastan sua!

-    Tulen syli avoinna luoksesi,

-    jos kerrankin kutsut mua.

-

-    Ei, valokuva on valhetta!

-    Olen rakastunut roskaan!

-    Luonnossa tuota ilmettä

-    en nähnyt hällä koskaan.

-

-

-

-

-PIENI ÄIDIN LAULU.

-

-

-    Missä on äidin ainoa aate,

-    äidin pieni kapalo-vaate?

-    Äiti niin kysyy, vastaa yö, —

-    tuuli vain ikkunoihin lyö.

-

-    Missä on äidin lemmenkukka,

-    Kaipaako äitiä koskaan rukka?

-    Äiti niin kysyy, vastaa yö,

-    murhe äidiltä sydämen syö.

-

-    Missä on lapsen lemmetön taatto,

-    äidin ja lapsensa seura ja saatto?

-    Äiti niin kysyy, vastaa yö, —

-    kuolema ikkunalautaan lyö.

-

-

-

-

-SYDÄNTÄSI MUSTEMPI.

-

-

-    Oli taivaani musta ennenkin,

-    ja pilvestä tuiskusi tulta.

-    Mut purppura valkosiivessä

-    se loisteli kuten kulta.

-

-    Ja kun pilvestä iski salama,

-    niin minä iskin vastaan.

-    Ei aurinko, valonjumala

-    se pulaan jättänyt lastaan.

-

-    Nyt mustempi kuin milloinkaan,

-    mustempi tuonelata Turjan,

-    mustempi jumalan kuolemaa,

-    sydäntäs mustempi, sun kurjan.

-

-

-

-

-CRYSANTHEMUM.

-

-

-    On pöydälläni kuolonsairas crysanthemum...

-    kun ruskoväri vaalee sai jo mätää[7]

-    verisilmä taivoon kääntyy huutain hätää,

-    kuin synnin syypään harras Gloria te Deum.

-

-    Sai salaa kuningatarkukkaan turmelus,

-    vain kieli kerrallansa perään antoi.

-    Päät kiemurteli kuten tuskan kouristus,

-    mut pitkä juuri terveen punaa kantoi.

-

-    Se taisteli kuin sankaritar onnestaan,

-    kun kuolinhaavoin ylivoimaan murtuu.

-    Vie!' elon pirstojakin pitää rakkaanaan,

-    pyhimmät tunteet taistossa vaan turtuu.

-

-    Sen veripuna silmä loisti ilkkuen,

-    kun venyi aika kovan kärsimyksen,

-    mut hymyi aina, jos koski sitä hoivaten.

-    Vaan armoton oi' käsi hävityksen.

-

-    Nyt kaunis kuollut... Kielet riippuu kuivina

-    täys tyhjyyttä ja olemattomuutta,

-    mut siemenissään iankaikkisuutta

-    kuin yksinkuolleen runoilijan aatteessa.

-

-

-

-

-TAKAISIN PALANNUT LEMPI.

-

-

-    Sinä olet niin varma minusta

-    kuin aurinko taivaastansa.

-    Se julma tietää sen pysyvän

-    alati paikallansa.

-

-    Niin ylpeenä se viillettää

-    sen puhtaan sinistä pintaa.

-    Ei näytä lainkaan tietävän

-    miten polttaa taivaan rintaa.

-

-    Tulis kerran tuomio viimeinen

-    ja taivaskin tulessa kiehuis,

-    niin eiköhän korskea aurinko

-    myös hulluna kerran riehuis.

-

-    Olet liian varma uhristas

-    on keinoa kurjalla kaksi.

-    On sulhonsa toinen kalpea mies

-    ja käy yhä rakkaammaksi.

-

-    Sen tietää kaikki, kuka se on,

-    ja toinen apu on runo.

-    Mut hornan noituma ollut lien,

-    kun niitä en enää puno.

-

-    Tule takaisin laulu ja runous,

-    tule hurjaan kuoleman hätään.

-    Sinun tuoksuvan tuoreine tuulines,

-    puhu lempeni haavaan mätään.

-

-    Minä mykkänä seison edessäs

-    mut salaa rintani riehuu.

-    Näin sydän kurjan syntisen

-    kai helvetin tulessa kiehuu.

-

-    Sano, ymmärrätkö laisinkaan

-    on suurin lempi vaiti?

-    On lempivä kaunein peitteenään

-    tuo kuoleman valkea raiti.

-

-    Sinä hymyilet vain pilkkasuin,

-    kun runoni pöydällä makaa.

-    Ja hyvä on runo, syväkin,

-    ihan jumalattoman vakaa.

-

-    Sinä nyökkäät hieman auliimmin,

-    jos kunnian vois niistä niittää,

-    jos Otava ne kustantaa

-    ja Leino hyviksi kiittää.

-

-    Mut silloin saada myöskin voin

-    tuhannen kirkasta markkaa!

-    Mua huumaa mitä aikaan saa,

-    en lukua pidä tarkkaa.

-

-    Taas matkustan pikaa etelään,

-    Cashinein pääsen puistoon.

-    Mitä siellä nähdä kaikkea sain

-    jäi kaihoavaiseen muistoon.

-

-    Oi tulisi taaskin vastaani

-    tuo Mexikon poika tumma!

-    Oli Espanjan kuninkaan jälkeinen

-    ja minulle katse kumma.

-

-    Hänen kuulinkin mua kiittäneen

-    ja tukkaani kauneimmaksi

-    olen aina salaa toivonut

-    vain päästä prinssessaksi.

-

-    Mut mitähän silloin tuntisin,

-    voi sinua kohtaan, Maxi?

-    No, päästä voisit ainakin,

-    sinä — teatterin johtajaksi.

-

-    Voi aivan rajattomasti

-    nyt kaipaan luoksesi.

-    Ja rajattomasti kadun

-    jos, rikoin, armaani.

-

-    Minä lankeen polvilleni

-    lyön maahan otsani.

-    Minä rukoilen rukoukset,

-    mitä ihminen rukoili.

-

-    Jumala, jota en usko,

-    ja Jesus Kristuskin,

-    ja hyvä Pyhä Henki,

-    ja Pyhä Neitsytkin!

-

-    Ja kautta pyhimmän kaiken

-    mink' ihminen vannoa saa,

-    elämän, kuoleman kautta,

-    hän takasin antakaa!

-

-         *   *   *

-

-    Nyt kärsin taas niin kovasti,

-    minä olen kuin avoin haava.

-    On kotini kuilu hiljainen

-    tai erämaa autio, aava.

-

-    Jos kuinka huhuun ja huutelen

-    ei kukaan huuda vastaan.

-    Se, jota isäksi nimitin,

-    ei koskaan etsi lastaan.

-

-         *   *   *

-

-    Ah, vihdoinkin siis istun

-    mun rakkaani polvella.

-    Ja jos hän nyt vaan tahtoo

-    hän saa mua suudella.

-

-    Mua suudella mielin määrin

-    ja viskoa, kiskoa.

-    En sanaa, puolta hiiskuis

-    nyt väkivallasta.

-

-    Mut armas mua vain ilkkuu

-    ei liiku, hievahda.

-    Eh bien! Sill' aikaa vedän

-    ma pari sauhua

-

-         *   *   *

-

-    Nyt olen sua niin lähellä

-    kuin ilma huuliasi.

-    Sä ethän enää työnnä pois

-    sun arkaa armastasi.

-

-    En enää, ystävä, häiritse

-    en rakkaudesta riehu.

-    En vihaa edes vaimoas,

-    en muiden tähden kiehu.

-

-    En sano, että tunnen sun,

-    olet hyvä taikka paha,

-    olen pehmeämpi edessäs

-    kuin tulen päällä vaha.

-

-    Nyt olen sua niin lähellä

-    kuin ajatus aivojasi.

-    Sä ethän enää sammuta

-    sisintä aatostasi.

-

-    Lien, rakas, sua niin lähellä

-    kuin veri sydäntäsi.

-    Minut ohjas sinne kuitenkin

-    kuin tuntematon käsi.

-

-         *   *   *

-

-    Sinä tartut hiljaa käteeni

-    otsaani suutelet.

-    Ja katsot kauan, — hymyilet?

-    Voi, vanha ilmeesi!

-

-    Suudelma tyyni, pyhäkin,

-    mut ilme vaiheinen!

-    Oi, ilmeen pyhän tahtoisin

-    tulisuukon entisen!

-

-         *   *   *

-

-    Ja saanko polvellesi

-    taas käydä istumaan?

-    Niin kuulen sydämesi

-    sykkiikö ollenkaan?

-

-    Minä painaudun kiinni

-    sun jättirintaasi.

-    Voi, laimistunut viini

-    lie oma vereni.

-

-    Sinä iskit liian syvään

-    minä sinuun haavoja.

-    Iskimme huonoon hyvään

-    ihan yhtä armotta.

-

-    Ei ole enää verta

-    suonissa kummankaan.

-    Mua lohdutat: — On kerta

-    viel' yllin kyllin vaan!

-

-    Se kerta, rakas kulta,

-    ei tule milloinkaan.

-    Kun syttyyn saa en tulta,

-    tahdon vain nukkumaan.

-

-         *   *   *

-

-    Siis joko sua nyt pahottaa,

-    kun käyn sun luoksesi?

-    Viel' äsken mua kutsuithan,

-    sano, miksi, rakkaani?

-

-    Nyt sulla aina kiire on!

-    Voi, aika suloinen,

-    kun vankina voit istua

-    lempemme poloisen.

-

-    Mun silloin sykki sinulle

-    vain puoli sydäntä.

-    Nyt tiedät, että täysi lyö,

-    oi, julma ystävä.

-

-    Sun jalkojesi juuressa

-    yhä makaan rukoillen.

-    Jos vika oiskin minussa

-    niin toivon — epäilen.

-

-    Ja jos vain tunteen hartaimman

-    nyt soisit ehdoksi,

-    niin kuluttaisin mielellä

-    vaikk' kivet altani.

-

-         *   *   *

-

-    Vaan taaskin tässä suotta

-    lien riehunut, raivonnut.

-    Rakas viimein vain nektareita

-    oli Bachuksen maistellut.

-

-    Tosin ikävä, että hän silloin

-    tyly, epähieno on niin.

-    Minä tilassa siinä kohoon

-    huippuihin korkeimpiin.

-

-    Niin haikeasti haastan

-    kaikesta kauniista.

-    Ja usein haastanut vallan

-    olen kauniista ruusuista.

-

-    Mä niissä hekkumoitsen

-    kuin itse Strindbergi.

-    Mut kaikkein kauneimmasti

-    puhun ruusuista häissäni.

-

-    Rakas sydän, sä yksin tunnet

-    sen, seikan totuuden, —

-    millaiset verihäämme,

-    miten hurmeiset ruusut sen

-

-    Ovat tuskani ylen suuret

-    yö unta ei silmiin tuo.

-    Ei kaivosta enää mistään

-    sydän virvoitusta juo.

-

-    Oli lempeni liian suuri,

-    minut poltti se poroksi.

-    Ei tuhkaan tuli tartu, —

-    en jaksa, armaani.

-

-    En jaksa työtä tehdä,

-    en uskoa, rakastaa.

-    Vain syliisi ehkä jaksan

-    iäksi uinahtaa.

-

-

-

-

-TAMMIKUUN AAMU.

-

-

-    Kosken yllä sumua vaan,[8]

-    aamun taivaalla vaalea kajo.

-    Pakkanen jäätää kyyneleen

-    raukee öisten kiihkojen ajo.

-

-    Kunne käännyn ja katselen,

-    lunta ja jäätä silmäni kohtaa.

-    Ikkunarivistä tehtaiden

-    niinkuin jäätynyt valo hohtaa.

-

-    Kuin ei elämää, onnea ois,

-    mikään syntiä, rikosta täällä.

-    Haipuu pois kuin unta ois —

-    totta on: vaellus ikijäällä.

-

-    Oi, sano kulta, etkö vois

-    mua viedä kauas pois?

-    Miss' aina ruusut kukkivat,

-    sypressit seisoo varjoisat,

-    oi, kaunis kultani, etkö vois

-    mua viedä sinne pois?

-

-    Ja sano, kulta, etkö vois,

-    mua siellä lempiä?

-    kun rypäleet hohtaa kultana,

-    tulikärpäset leijaa illalla,

-    oi, etkö, rakkaani, mulle sois

-    syysonnea myöhäistä?

-

-    Niin, jos mua rakastaisit vaan

-    vois siirtyä vuoretkin!

-    Kun on kuin auerta enkeli

-    tekis taivaasta maahan sillaksi,

-    jo helly, ainoa, rukoillaan,

-    vois muuttua kumpikin.

-

-

-

-

-MUSTA TIKKA.

-

-

-    Musta Tikka on tumma tytti,

-    liekin synti jo silmään sytti.

-    Varsi niinkuin liljan kukan,

-    lunta povi, tyttö rukan.

-

-    Musta Tikka on huono nainen,

-    kulta kehnon myös kaikenlainen,

-    maantierosvo, synkkä miesi,

-    mistä tullut, herra tiesi.

-

-    Hurja näiden on hurjain lempi,

-    puukoin sulho jo neittä hempi.

-    Veri punaa valkoselkää,

-    Tikka vaan ei suotta pelkää.

-

-    Muista syistä jo viedään miesi

-    vankikoppiin. Jo Tikan liesi

-    taitais näyttää hauskemmalta,

-    Tikka itse armaimmalta.

-

-    Kuulee vanki nyt ruudun takaa

-    — viulun soivan! Ja Tikka vakaa

-    siellä seisoo! Heittää kohti

-    — makkaroita, jalo tohti!

-

-

-

-

-KOHTA ON YÖ.

-

-

-    Kohta on yö ja viimeinen tähti

-    pilveen peittyy mustimpaan.

-    Maantie tyhjä. Viimeinen lähti

-    ihminen majaansa nukkumaan.

-

-    Maantie tyhjä. Minä yksin valvon

-    odotuksesta jo uupuen.

-    Kuinka ma rukoilen, pyydän ja palvon

-    ei tule ystävä entinen.

-

-    Kohta on yö ja aivoni sammuu

-    väsyneiseen hämärään.

-    Tuimaa, tuimaa mulle ammuu,

-    oudot enteet yhtenään.

-

-    Kohta mun piinatun ruumiini hennon

-    viimeinen kauneus haihtunut on.

-    Laudoilta löydätte linnun rennon

-    noustessa aamunne auringon.

-

-    Vielä on, vielä yhdestoista hetki,

-    vaatien sydämeni sykkii vaan!

-    Voimani kiihotan viimeisetki

-    kauniina hetken hehkumaan.

-

-    Yhdestoista hetki! Tule jo, tule,

-    — toisen mies, oma uskoton!

-    Sotke, revi, raasta, mutf syliisi sule

-    sun, sun kaikki, kaikki on.

-

-    Toisen mies, sun täytyy kerran tulla

-    — poikaamme meidän katsomaan!

-    Mun ole sitten, oikean vaimos! Mulla

-    järkeä enää ei laisinkaan!

-

-

-

-

-SINÄ.

-

-

-    Sinä olet sydänyöni arvoitus,

-    veripunaisen päiväni palo.

-    Sinun tähtesi eloni pilkkopimeni,

-    tuli etäisten aamujen valo.

-

-    Olet outo hyvä kultani,

-    sydäntuskista, riemuista suurin,

-    olet vastakohta valheen ja totuuden,

-    ruman, kauniin ja perin juurin.

-

-    Tulit silloin neitsyen taivaaseen,

-    kuin hornan heittämä henki.

-    Kuin jumalanpoika kiehdoit mua

-    eessä pyhien henkienki.

-

-    Oli lempemme soittoa ihanaa,

-    se kaikui keväimen öissä,

-    kun tuliset orhit kiitivät,

-    oli taivaatkin päärlyvöissä.

-

-    Oli lempemme myrskyä raivoisaa

-    ja kuoleman veristä vihaa.

-    Petolinnut aavojen aarnioin

-    niin raastavat toistensa lihaa

-

-    Sinun kauttasi silmäni tuijottaa,

-    hämärhuomenen kaukaisuuksiin.

-    Olen elämän heimolles antanut,

-    itse uppoan avaruuksiin.

-

-    Minä olen kuin mies ja nainen sa

-    he lemmen vuoteella makaa,

-    kun nainen laps jo nukkuu pois,

-    niin mies yhä valvoo, vakaa.

-

-    Minä miltei mielisin kysyä,

-    onko sinulla sielu.[9]

-    Kun seison korkeella vuorella,

-    olet mulle pohjaton nielu

-

-    Ja vaikka et rauhaa, onnea,

-    et voi, et tahdokaan antaa,

-    niin kaiho, kaipuu sun luoksesi

-    ihan sanomaton kantaa.

-

-

-

-

-VIERAAN NAISEN.

-

-

-    Makaan vieraan naisen vuoteessa

-    vieraan naisen pitsit yllä.

-    Kaikki vanhaa, hienoa,

-    taidetta on täällä kyllä.

-

-    Vieraan naisen ruusut tuoksuvat,

-    vieraan naisen onni loistaa.

-    Miehen rakkautta toistaa

-    kullat, hopeat hohtoisat.

-

-    Amor mahongilla härnäilee:

-    miehen, miehen lempi antaa!

-    Naisen käsillänsä kantaa!

-    Mieli minun haikenee.

-

-    Soisin, armas, täällä olisit, —

-    en mä mitään pyytäis suita,

-    (olen ehkä huono, kulta)

-    syliini vain vaipuisit.

-

-

-

-

-SIELLÄ KAUKANA

-

-

-    Siellä kaukana kukkivat ruusut jo,

-    suvituulissa poppeli huiskuu,

-    satakielinen laulaa illalla

-    ja yöt niin kuumina kuiskuu.

-

-    Siellä kaukana kauniit ihmiset

-    ilo leikkiä lemmessä lyövät.

-    Väkivoimaksi nektarit, ambrosit

-    lailla jumalten juovat, syövät.

-

-    Siellä suurta kuin oisi sielukkuus,

-    sydämestä laulukin helkkyis,

-    ja ihmiset toistansa ymmärtäis,

-    nero, rakkaus silmistä välkkyis.

-

-    Sinne enää en jaksa ma tahtoa,

-    sinne lennä ei lintunen pieni.

-    Sinun jalkojes juureen kuolen pois,

-    minun päättyy kärsimystieni.

-

-    Kun ma kiidän kohti unten kaukorantaa,

-    kun vain kauneutta anoo avoin sieluni,

-    kuinka pelkään, kuinka pelkään, kauas kantaa

-    joka askel, kulta, pois sun luotasi.

-

-    Katseen nostan ikitähtein sarjaan suureen,

-    vaivun, nöyrä, jumaluuden jalkain juureen,

-    kulta, kulta, kuinka murehdin, kun maisias

-    et sä heitä pyyteitäsi, himojas.

-

-    Kaikkeuden sähkö syttyy luona salaa

-    sielu sekä ruumis luomisvoimin palaa

-    silloin jäykkenen jo minä jääksi kauhusta:

-    sinussa on paljon kylmää valhetta!

-

-    Mitä nainen raukasta, oi rakas kulta!

-    Sisintään hän etsii miehen sielusta,

-    Ellei peili olis kirkkaampi kuin multa,

-    nähdä sais ei nainen koskaan kuvaansa

-

-

-

-

-SAN MARCON AALLOT.

-

-

-    Kuuletko, San Marcon aallot loiskuavat,

-    patjoilla Lethen meidät tuudittavat.

-    On yö, gondoli hiljallensa vie.

-    Oi, kun ei päättyis tenhotie!

-

-    Ah. mitä hourinkaan! Ei kulta seiso tuolla!

-    Vain tumma gondolien keulan puolla,

-    solakka välkkyveteen soutelee.

-    Mua katsoo, kumma, vaikenee.

-

-    Ah, mitä hourinkaan! On San Marcon laineet,

-    tumma poika unta vain! Vedet saineet

-    vieri, — ypö-yksin seison lumessa

-    vanhan Tammerkosken rannalla.

-

-    Ja kulta kulkee liki pohjois-napaa,

-    Ja on niin äärimmäisen reipas, vapaa;

-    mua pettää irjuvin ikenin

-    kera Lapin naisten kiikkerin.

-

-

-

-

-MINUA MUISTELE.

-

-

-    Jos sa joskus suvi-illoin

-    kuljet kylän kisateitä,

-    kuulet keinun luota säveleitä,

-    kun on taivahalla punahattaroita,

-    saunan sauhu vierii kultavainioita,

-    viipyy kotilahden yllä auer hieno,

-    ilman täyttää metsäruusun tuoksu vieno,

-    valtimosi täysinäisnä lyö,

-    odottaa sua armas tanssi-yö, —

-    satut rientäissäsi silloin

-    kukan päälle polkemaan,

-    päälle kukan poljetun,

-    kuulet kuten alta maan

-    hiljaisen vain huokailun —

-    minua muistele!

-

-    Istut joskus elokuussa

-    etelässä Campagnalla

-    roomattaren kanssa tähtein alla,

-    trattorian puisto eessäs hehkuu, huokuu,

-    luostar'- muurin takaa sadat ruusut nuokkuu,

-    pensas-aita tulvii viinirypäliä,

-    penkereillä tanssii tulikärpäsiä,

-    musta silmä palaa, lumoaa,

-    marmor'pöydän viinit punottaa,

-    uni-viini naisen suussa, —

-    satut silloin kuulemaan

-    vankilinnun sokean

-    yhden sävelensä vaan

-    ihanimman laulavan, —

-    minua muistele!

-

-    Harhaat talvipakkasessa

-    Suomen tylyimmillä mailla,

-    lienet kodin kontuakin vailla,

-    korven korppilinnut ilkein entein rääkyy,

-    metsän lempeimmätkin typerinä määkyy,

-    pilven päässä tähtituli pirun-tulta,

-    olet kerran armottoman yksin, kulta,

-    sun on vilu, nälkä, itkettää,

-    tuntematon routa-polun pää,

-    eksyt valon paetessa, —

-    satut silloin löytämään

-    lapsen hankeen haudatun,

-    kasvot vääntyi irviin tään

-    äidin käsin surmatun, —

-    minua muistele!

-

-

-

-

-LUPAUS.

-

-

-    Sinä lupasit tulla.

-    Minä odotan sua.

-    On koetellulla

-    kyky unhottua.

-

-    Sill'aikaa pesen käteni,

-    rukoilen sielun puhtaaksi.

-    Vielä kerran nostan katseen taivoon,

-    astun alas syvimpähän kaivoon.

-    Menen meren poikki, vuoriteitä,

-    erämaita, mahtavia kaupungeita.

-    Etsin vielä kerran...

-    Rakas, rakas,

-    kuka kuolon kielissä jo makas,

-    edes hädän lailla laukatkoon,

-    vielä aikaa on sen verran,

-    Herra minua auttakoon!

-

-    Ah, en enää ole lapsi,

-    viaton en kultahapsi.

-    Pahempaa en tehnytkään

-    vain maltiton olin lempimään

-    Nyt olen rikkonut kuten muutkin,

-    langennut kuten muut himosuutkin, —

-    rypenyt liejuja likasia

-    käyttänyt keinoja halvimpia,

-    Rakas, rakas,

-    niin tehnyt olen.

-    Nyt seurauksen polkuja polen.

-

-    Niin tehnyt olen, tiedätkö miksi?

-    Minä luulen, luulen, että vain siksi,

-    epätoivoni tähtes oli niin suuri,

-    hätäni eessä ylipääsemätön muuri.

-    Olin kuin synnissä sieluas lähempänä,

-    pahan kautta toivoin päivänä päätyvänä

-    vielä kerran päästä sun luokses.

-    Rakas,

-    niin kaihosin sun vuokses.

-

-    En enää tahdo tehdä niin...

-    Saan jälleen nousta aatemaihin kirkkaimpiin.

-    Et mua hemme-haaveiluista soimaa,

-    uskot jo, on hyvän kauniissani voimaa.

-    Sen tiedän ei polkuni edessä yksi vuori,

-    ei sisimmän verhona yksi kuori,

-    ei ravinto maaemon yksi nisä,

-    ei rikka liemessä lisä!

-

-    Tuhannen tuhatta nimetöntä lie,

-    ah, viittoilkaa tuo jumalien tie.

-    Rakas,

-    tiedätkö sinä elon määrän tään

-    korkeimman ihmisen määrän pään?

-

-    Jos maaliin — naisen maaliin — saavun

-    saan ylle verinpoimitun jalokivikaavun,

-    alkaisi kerran paluun voittoretki,

-    on toivoni vain elää yksi hetki.

-    Lie tuo pientä, lie tuo suurta,

-    on siinä sanomattomani ikijuurta,

-    oi suuri, rakas.

-    Sinä selittämätön rakas,

-    Sinä takasin kutsumaton tunne,

-    Sinä minun: mistä, miksi ja kunne?

-    Sano mulle silloin, mitä tehdä saan.

-    Mikä on lempivän suurinta kuollessaan.

-

-       *       *       *       *       *

-

-Teokseen käsin tehdyt muutokset ja lisäykset: Kannessa omistus: Herra

-Olaf Homénille aina kiitollisena kalleimmasta muistosta t.

-

-[1] MERELLÄ

-    Jäiden alla turmat ammuu.

-

-[2] PIAZZA MICHELANGELO

-    Jo silmäni xxx kastuu. (Epäselvä lisäys.)

-

-[3] ORVIETO

-    Unelmissa aroin onnin uinun.

-[4] Iltasoiton Duomosta niin hartaan, vienon.

-

-[5] CASENTINO

-    lampeen himoo, vitkaan siirtyy.

-

-[6] SOTA

-    arvellen orhi raukka seisahtui,

-

-[7] CRYSANTHEMUM

-    Kun ruskoväri vaalee sai jo mätää

-

-[8] TAMMIKUUN AAMU

-    Kosken yllä sumua veen,

-

-[9] SINÄ

-    onko sinulla sielu?

-

-

-

-

-

-

-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74492 ***

+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74492 ***
+
+
+
+
+
+PYYNIKIN RUOHO
+
+Runoelmia
+
+
+Kirj.
+
+AIN' ELISABET PENNANEN
+
+
+
+
+
+Vaasassa,
+Pohjalaisen kirjapaino,
+1911.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+PYYNIKIN RUOHO.
+
+MERELLÄ JA ETELÄSSÄ.
+  Merellä
+  Siena
+  Fiesole
+  Piazza Michelangelo
+  Oriveto
+  Lemmenvuoteella
+  Puutarhassa
+  Valmuja
+  Sisar-veri
+  Casentino
+  Häätön
+  Taatto
+  Lapiolla
+  Pohjalaiselle pojalle
+  Kevät
+  Juhannus
+  Mustasukkainen
+  Muistatko minua
+  Kesä-ilta
+  Poroporvari
+
+TAKAISIN PALANNUT LEMPI.
+  Sota
+  Ruusutarha
+  Joulu-yössä
+  Kuva
+  Pieni äidin laulu
+  Sydäntäsi mustempi
+  Crysanthemum
+  Takaisin palannut lempi
+  Tammikuun aamu
+  Musta tikka
+  Kohta on yö
+  Sinä
+  Vieraan naisen
+  Siellä kaukana
+  San Marcon aallot
+  Minua muistele
+  Lupaus
+
+
+
+
+
+
+PYYNIKIN RUOHO.
+
+
+    Ulen Pyynikin ruoho nuorin,
+    kevätkukkanen kirkkahin.
+    On silmäni kirkkain illoin,
+    kun päivä on matalin.
+
+    Kun Viikinsaari piirtyy
+    tulijuovaan taivahan
+    ja vetten usvat verhoo
+    hämyhuntuina rantaman.
+
+    Minä painan pääni piiloon,
+    ohi kaupunki alhainen käy.
+    Minä kukin ja tuoksun yksin,
+    ei poimijaani näy —
+
+
+
+
+
+
+MERELLÄ JA ETELÄSSÄ.
+
+
+
+
+MERELLÄ.
+
+
+    Hytin lamppu hiljaa sammuu.
+    Kaksi vierasta taas vaikenee.
+    Jäiden alla tuimat ammuu,[1]
+    vanha sydän tuskin sykkäilee.
+
+    Hyvin nukkuu kuumat kaihot —
+    hieno iva huulta kaarruttaa.
+    Varas sotki rikkaat laihot,
+    uusi tuskin tyhjää kortta saa.
+
+    Näen _käden_ ojentuvan
+    mua kohti nurkasta.
+    Kysy ei se, saako luvan?
+    Tainnut on niin tottua.
+
+    Luukusta ma katson kuuta,
+    toinen käsi vieraan hallussa.
+    Toisella mä tukin suuta,
+    etten päästäs hornan naurua.
+
+    Kuulen hyttiin huutoja:
+    meri, meri vapaa!
+    Riennän ylös kannelle,
+    vettä katse tapaa.
+
+    Meri selvä, sininen,
+    ääretön on eessä.
+    Värjyin juhlii rintani,
+    seison silmät veessä.
+
+    Syvyys alla auringon
+    sinuun tuskat nukkuu.
+    Konnat, pikkukaupungit
+    sinun syliis hukkuu!
+
+    Eessä taivaan rannalla
+    läikkeet hopeaiset
+    niinkuin iki-ihanat
+    kylpis nuorukaiset.
+
+    Taaksi jäiset ruusut jää,
+    köyhäin vuodet nuivat.
+    Papit salaperäisen
+    edelläni uivat.
+
+    Hämyssä meri aava
+    niin syvänä vapisee.
+    Ja vanha sydänhaava
+    nyt umpeen paranee.
+
+    Sun viskaan pohjaan meren,
+    unelma kultainen!
+    Olet imenyt sydänveren
+    ja vienyt nuoruuden.
+
+    Oi, suuret tuulet tuulkaa,
+    jo kaikki puhdistuu.
+    Sanani, aallot kuulkaa
+    ja taivas, tähdet, kuu.
+
+    Niin viekas mies voi olla
+    kuin nainen konsanaan.
+    Valheilla huumaa noilla
+    tosilemmen sukkelaan.
+
+    Nyt runot tekee nainen
+    ja lapset elättää.
+    Hyvä, jos miesi vainen
+    ne pystyy siittämään.
+
+
+
+
+SIENA.
+
+
+    Sienan valleilla yksin kuljen,
+    päivä vihdoin hämärtyy.
+    Romanzeron hiljaa suljen,
+    kuolin-haavat syventyy.
+
+    Hyvin pulppuu parhain haava!
+    Armas tääll' on uinua,
+    viini-pelto ruskee, aava
+    avaa pehmeen helmansa.
+
+    Petos, petos elämääni
+    taaskin vaanii, saastuttaa.
+    Turhaan sentään viekas ääni
+    tällä kertaa houkuttaa.
+
+    Viime hehku sydämeni,
+    sammu hiljaa, tuskitta!
+    Hukkaan elo nuori meni
+    kauniimpi on kuolema.
+
+    Illoin linnan ikkunalla
+    sotamiesi soittelee.
+    Sienan lapset palmuin alla
+    kuuntelee ja vaikenee.
+
+    Sini-auer tarumainen
+    seudun verhoo vaippaansa.
+    Lienee kaikki, unta vainen,
+    runoutta hienointa.
+
+
+
+
+FIESOLE.
+
+
+    Minä seisoin puutarhassa
+    niin hiljaa värjyen.
+    Valoa, ilmaa, ruusuja
+    tuli ylleni tuoksuten.
+
+    Minä seisoin aivan hiljaa,
+    minun sieluni aavisti.
+    Kuin Jumalan valkea sormi
+    sen kieliä kosketti.
+
+    Minä painoin käteni rintaan,
+    minä tuskin hengitin.
+    Näin pianko tuli autuus
+    näin pian korkeinkin?
+
+    Minä seisoin jälleen siellä,
+    kun kukkia putoili.
+    Ja pakana taivaaseen katsoi
+    ja kätensä ristisi.
+
+    Minä katsoin kauan ylös,
+    minä uskoin Jumalaan.
+    Se ihmeen korkee, kaunis
+    mua lupasi rakastaa.
+
+
+
+
+PIAZZA MICHELANGELO.
+
+
+    Lähdemme ulos yöhön
+    niin hiljaisin askelin.
+    Kirkkaaseen kultavyöhön
+    on puettu taivaskin.
+
+    Kirkkainta kuuta kohtaan
+    puun oksat ojentuu
+    kukat niinkuin helmet hohtaa
+    ja hehkuu auki suu.
+
+    Firenze laaksossa välkkyy
+    timantit vaipallaan.
+    Säveltulva kaukaa helkkyy,
+    Arnolla soitetaan.
+
+    On elämä ihmeellistä!
+    Nyt täällä astelen!
+    Ei enää piinat pistä,
+    olen ovilla autuuden.
+
+    Hän vieressäni astuu
+    kuva kultaunelman.
+    Jo silmäni solea kastuu,[2]
+    — oi, Suuri! huudahdan.
+
+    Käy rintaani riemu syvä
+    ja ääretön pulppuamaan.
+    — Olet, lapsi, liian hyvä,
+    hän hellästi lausuu vaan.
+
+
+
+
+ORVIETO.
+
+
+    Rauhaa sielussani kummeksuin
+    olivien siimeksessä yksin kuljen.
+    Unelmissa avoin onnin uinun,[3]
+    tuhattuoksuin tulviessa silmät suljen.
+
+    Kun ne jälleen hiljaa aukasen,
+    todellisuus samaa on jo unta.
+    Orvieto valkoutujen
+    vöistä nousee tarun kuni valtakunta.
+
+    Ilman aallot tänne kannattaa
+    iltasoiton uomasta niin hartaan, vienon.[4]
+    Kohta polku tummat varjot saa,
+    kuun jo näen tuolla, kalvaan, hienon.
+
+    Varjoin takaa silloin sukeltaa
+    unelmani täynnä lihaa, verta.
+    Kerran tuska täyden mitan saa
+    lempii kaksi onnellista kerta.
+
+
+
+
+LEMMENVUOTEELLA.
+
+
+    Säteet kuun jo niin lempeästi
+    puiston ruusuja suuteli,
+    kun ma tohdin hellimmästi
+    kädet kietoa vyöllesi.
+
+    Sisään aaltoili ihanasti
+    kukkain hekkuma-leyhkiä,
+    kun ma uinuin armaimmasti
+    oma onneni sylissä.
+
+    Liikahti tuuli sypressissä
+    kuoleman puu kuin huoahti,
+    kun jo armas väsyksissä
+    unen helmoihin upposi.
+
+
+
+
+PUUTARHASSA.
+
+
+    Oi ruusu, lilja, lemmikki,
+    ja satakieli pieni,
+    te ette koskaan käsitä
+    kuin synkkä elontieni.
+
+    Vain aina varmaan uskokaa
+    sain heti armahani,
+    kun ensikerran rakastin
+    ja kärsin kaihostani.
+
+    Sen löysin, jolle viimeisen
+    rintani hehkun annoin,
+    sen, jolle murskatun sydämen
+    lääkittäväksi kannoin.
+
+    Uskokaa, olin autuas,
+    kun join hänen suutelonsa!
+    Uskokaa, katos taivas, maa
+    kuin uneksinkaan konsa.
+
+    Päivämme suuren aurinko
+    niin laski loistavasti,
+    ja ihmeyömme juuret sai
+    ain' iäisyyteen asti.
+
+
+
+
+VALMUJA.
+
+
+    Jo tumma varjo puusta lankee,
+    käyn yksin vuoripolkua.
+    En ole ilonen, en ole ankee,
+    on yksin käydä niin hiljaista.
+
+    Niin ilma kirkas ympärillä,
+    ui vihreä virta kullassa.
+    Oliivi-tarhan vieremillä
+    punaisna loistaa valmuja.
+
+    En koske varisevaan kukkaan,
+    se tietää lemmen-petosta.
+    Sain niiltä, joita lemmin hukkaan
+    muistoksi aina valmuja.
+
+
+
+
+SISAR-VERI.
+
+
+    Minä aamupuolella yötä
+    näin unta niin tuskaisaa,
+    en rukoillut, tehnyt työtä,
+    vaan nautin hekkumaa.
+
+    Kun lintu kastanjassa
+    ei vielä viserrä,
+    on kasvot ikkunassa
+    niin kalvaat äkkiä.
+
+    Mua sairas rakas veli
+    on tullut katsomaan.
+    Kovin kärsien kotona eli,
+    enin rakasti siskoaan.
+
+    Hän katsoo mua niin kummaan
+    kuin silmänsä särkyisi,
+    Kuin murheittensa summaan
+    yks'syy minun syntini.
+
+    Hän ottanut orjan vaivan,
+    kevytmielin kun nautin vaan.
+    Pian nääntyy taakkaan aivan
+    ja kaatuu kuolemaan.
+
+    En unhoita tuota yötä,
+    en unta tuskaista.
+    Taas rukoilen, teen työtä, —
+    sain rahtusen onnea!
+
+
+
+
+CASENTINO.
+
+
+    Casentino loistaa kuutamossa,
+    Casentinon koski hiljaa laulaa.
+    Illan yö jo verkkoihinsa paulaa,
+    kuiskii, nauraa ruusustossa.
+
+    Puiston puissa, teillä, penkereillä
+    tulikärpäs-parvi loistaa, liitää.
+    Nekin jälkeen armaittensa kiitää,
+    yksin joku harhateillä.
+
+    Casentino taivoon asti piirtyy,
+    tähdet hymyilevät avaruuteen.
+    Kuuhut-ukko suhteeseen taas uuteen
+    lempeen himoo, vitkaan siirtyy.[5]
+
+    Jotain himoo munkin sydämeni,
+    maa jo vankka altani mun vaipuu.
+    Uhkaa mua öinen musta kaipuu, —
+    rakkauteen usko meni!
+
+    Niinkuin hullu raivota ja palaa
+    tahdon! Kuolla tahdon syleilyysi,
+    outo armas! Sinun eikö syysi,
+    muuta etten enää halaa?
+
+
+
+
+HÄÄTÖN.
+
+
+    Häitä en mä koskaan saanut,
+    morsian en ollut milloinkaan.
+    Tuskaa täynnä olen maannut
+    lemmenvuoteellani ainiaan.
+
+    Yöstä näin mä kerran unta,
+    häitäni mun tutut tanssivat.
+    Vaatteet mulla valkeat kuin lunta,
+    päässä huntu, myrttikiehkurat.
+
+    Niinkuin isä kuiski mulle
+    sulho sanoja niin helliä.
+    Lapsellensa piinatulle
+    ikuisesta puhui lemmestä.
+    — — —
+    — — —
+    Kera kalman herran kulen
+    kohta tuonen lehtoon lempeään.
+    Armas, armas silloin tulen
+    häitäni mä sulta pyytämään.
+
+    Tulethan sä silloin mukaan
+    täytäthän sä viimein pyyntöni!
+    Pahaa ei tee meille kukaan —
+    sua piru vie, mua enkeli!
+
+
+
+
+TAATTO.
+
+
+    Toisemme tunsimme, — unta näin,
+    ja löimme käden käteen.
+    Oli yötä, vain yötä takana,
+    jo näimme kirkkaan säteen.
+
+    Hän kertoi minulle itsestään
+    niin surullisen sadun.
+    Mut minä salasin viimeiseen; —
+    mitä murhein muistan ja kadun.
+
+    — Mitä voihkit niin, mitä oihkit niin,
+    ei eroita meitä mikään?
+    Tätä onnea tuskin tavataan
+    tuhanteen ihmisikään.
+
+    — Sitä voihkin niin, sitä oihkin niin
+    on minulla viime koitos.
+    Jos et mua käsitä, ymmärrä,
+    niin lähden täältä loitos.
+
+    — Sinut käsitän ja ymmärrän,
+    olet unteni ihmelapsi.
+    Puhu minulle niinkuin itselles,
+    tule syliini, silkkihapsi.
+
+    — Olen äiti ja mulla on lapsonen,
+    Sen alkuna vieras miesi.
+    Kuka, mikä ja mistä, miksi niin?
+    sen yksin taivas tiesi.
+
+    Pois käännän kurjat kasvoni
+    rinnassa tuska ärjyy.
+    Kun uskallan sua katsoa,
+    niin huules hiljaa värjyy.
+
+    — Tule tänne luokseni, rakkaani,
+    tule kotiin turvaan taaton,
+    Jo tarvitsette äiti ja laps'
+    hyvän, oikean miehen saaton.
+
+
+
+
+LAPIOLLA.
+
+
+    Kirkkomaalla mustat hongat
+    murhevirttä huminoi.
+    Taivaan harmaat pilvenlongat,
+    kelle tulta tuomaroi?
+
+    Yksin hautaa papin kanssa
+    äiti lemmenlapsensa.
+    Pappi lukee loihtujansa, —
+    äiti tuhkan harmaana.
+
+    — Joutuisammin pappi kurja,
+    pitkine sun metkuillesi
+    Luonnon suuri tuska hurja
+    huutaa alla valheittes.
+
+    — Suru suuri ongelmoinen
+    viepi ajun aivoista.
+    Keppikerjäläinen, loinen
+    lienen elon vaakassa.
+
+    — Et, et lapsi tautiin kuollut,
+    Herra ei sua kutsunut.
+    Joku vaan ei tähtes huollut,
+    joku sua ei halunnut.
+
+    — Joku vaan, — ah, antaa olla!
+    Unohdetaan joku pois!
+    Jonkun Herran tuomiolla
+    unohtavat Herrat pois!
+
+    — Syytä äitiäsi, lapsi,
+    vedä mukaan äitisi!
+    Kiedo kaunein kultahapsi
+    äidin kaulaan nuoraksi!
+
+    — Ollaan, kulta, syypäät yksin,
+    unohdetaan kaikki pois.
+    Nukkuissamme sylityksin
+    äiti rauhan saada vois.
+
+    Kirkkomaalla kuolleen hongat
+    hätävirttä huutaa, soi.
+    Myrskyn mustat pilvenlongat
+    murhaajata tuomaroi.
+
+
+
+
+POHJALAISELLE POJALLE.
+
+
+    En sua tahtois lempiä,
+    en tuskin ketään nyt.
+    Mut tutkimaton katseessas
+    on minut vietellyt.
+
+    Kuin kuultais sinun silmissäs
+    meri teräsharmaja,
+    niin syvä, kylmä, ankara,
+    — myrskyssä ihana!
+
+    Olet mulle vieras vihanen
+    mä pyydän: ohi käy!
+    Ei onnea sun salamas
+    juur' ennustavan näy.
+
+    Ja kuitenkin jos pääsisin
+    tietäisin vaaratta,
+    olisi hurjin riemuni
+    tuo nähdä salama!
+
+    Sun, nähdä suuren olentos
+    raivosta kuohuvan,
+    mua lempivän ja himoovan,
+    mua — turhaan himoovan!
+
+
+
+
+KEVÄT.
+
+
+    Kevät-illassa sävel helää
+    niin hieno, kaihoisa.
+    Kuvasi kumma elää
+    poveni pohjassa.
+
+    Yö Alppilan pian vaippaan
+    jo verhoo tummimpaan.
+    Jos tietäisit kuin kaipaan
+    sun luokses, outo vaan.
+
+    Kevät täyteen käy kohta kukkaan,
+    ohi hennoin sulous.
+    Taas menee sydän hukkaan
+    sinun kaunein kaihoilus.
+
+    Ja kuitenkin, jos, armas
+    sua saisin lempiä,
+    niin mulle lemmen parma
+    vain antais myrkkynsä.
+
+    Jos lemmit tai et lemmi
+    on samat tuskasi.
+    En voimaani viel' emmi,
+    — ei tullut omani.
+
+
+
+
+JUHANNUS.
+
+
+    Tänä iltana on juhannus
+    ja kansan kokot palaa.
+    Tänä iltana itken itseksein
+    minun kohtalooni salaa.
+
+    Nyt heillä on juhlainjuhlansa,
+    punaruskonsa aurinko antaa.
+    Vain mulle tuuli silmiini
+    ilotulien sauhun kantaa.
+
+    Tänä iltana on niin haikeaa
+    tänä iltana tahdon sua.
+    Tänä iltana tahtoisi syliisi
+    joku kokonaan unhottua.
+
+    En autuudesta hengittäis
+    jos sanoisit: minäkin lemmin!
+    Tänä iltana rakastan sinua,
+    jos kuinka muuten emmin.
+
+    Ja illalla tanssisit kanssani
+    tulen ympärillä, tuolla.
+    Tänä iltana vielä tahtoisit
+    minun kanssani lemmestä kuolla
+
+
+
+
+MUSTASUKKAINEN.
+
+
+    Istut toisen naisen luona,
+    ehkä sylityksin;
+    Minä kurja yksin.
+    Rinnassani kuohuu kulta, kuona!
+    Raivoon!
+    Nostan nyrkin taivoon!
+
+    Ja ma vannon ja ma lupaan,
+    suljen itseni jo tummaan tupaan!
+    Mull' on voimaa vielä!
+    Kivenmukuloita mieluisemmin
+    tuolla kylätiellä lemmin,
+    kiihkeästi hemmin,
+    kuin sua kulta, tunnoton,
+    vanha, viekas, onneton!
+
+    Sydän, ällös pakahdu
+    hullu rauhoitu!
+    Seinän takaa soitto soi,
+    kannel uskovaisten.
+    Tavat heidän laisten
+    lohduttaa ei mua voi.
+    Vielä heidän laulunsa
+    pikku neeker pojasta
+    mua harmittaa...
+
+
+
+
+MUISTATKO MINUA.
+
+
+    Muistatko koskaan minua,
+    kun istut yksinäsi?
+    Muistatko, kuinka sinua
+    hyväili pieni käsi.
+
+    Muistatko, hyvä, minua,
+    kun uunissa tuli palaa,
+    kuinka ma hiivin portaita
+    luoksesi illalla salaa.
+
+    Linnulla on niin ikävä
+    matkata maailmalla.
+    Siipi saa tuskin levätä
+    aavalla ulapalla.
+
+    Turhalla on niin ikävä
+    jonnekin pieneen kotiin.
+    Helppo ei yksin elämä
+    totu en miesten sotiin.
+
+    Jos mua oisit sa lempinyt
+    ja minä sinunlaista,
+    etsiä ei ois täytynyt
+    mun armasta kaukomaista.
+
+    Lasta jo hiukan uuvuttaa
+    nukkuisi ainiaaksi.
+    Sano, armas, saako uinahtaa
+    uupunut ovesi taaksi?
+
+
+
+
+KESÄ-ILTA.
+
+
+    Kesä-ilta tumma, hiljainen.
+    Yksin istun ikkunassa.
+    Ammoin melu lakannut
+    kaduilla on kauppalassa.
+
+    Koski kiitää, musta, lauhtunut
+    ohi kotipihan puiston,
+    vanha luotettava, ystävä,
+    hauta monen muiston.
+
+    Hiipii mieleen viime tuskani:
+    rakastitko koskaan mua?
+    Miksen jäänyt luoksesi, —
+    enkö rakastanut sua?
+
+    Rakastitko koskaan minua
+    vaikka pidit sylissäsi?
+    Hellään sua aina hyväili
+    pieni tuhma käsi.
+
+    Mitä tunsit kohtaan minua,
+    kun ma kanneltani soitin?
+    Hengen siivin kohota
+    vielä korkealle koitin.
+
+    Kärsinetkö nyt sä hiukan ees,
+    lähtenyt kun kauaks' olen.
+    Kun en enää tahdo sinua,
+    teitä toisten polen.
+
+    Siitä viis, mä mitä tumienkaan!
+    Sulle tahdon tuskan tuottaa!
+    Ettet vois mua unhoittaa,
+    myrkyn tahdon suoniis juottaa.
+
+    Ilta on niin tumma, hiljainen,
+    koski huokaa alla puiston.
+    Mun kai luulet sinuun kätkevän
+    murhaajan jo muiston!
+
+
+
+
+POROPORVARI.
+
+
+    Ilta tummuu, synkkenee,
+    kukka silmän sulkee,
+    Yli kotirannan veen
+    jäinen viima kulkee.
+
+    Kipeänä vingahtaa
+    pihakoira parka.
+    Sisään vinnin akkunaan
+    lentää kyyhky arka.
+
+    Mieli minun pahenee,
+    ilta, ilta tullut!
+    Ovat haaveet haihtuneet
+    vähitellen, hullut.
+
+    Laskelmia täynnä on
+    pieni kananpääni.
+    käynyt kuuroks' entinen
+    omantunnon ääni.
+
+    Vielä voi mua inhoittaa,
+    parhain kuolla oisi!
+    Mutta — poroporvari,
+    kuinka kuolla voisi!
+
+
+
+
+
+
+TAKAISIN PALANNUT LEMPI.
+
+
+
+
+SOTA.
+
+
+    Näin unta, rimmit mulla, rytmit, säveleet
+    ol' niinkuin parvi kiharpäiden lasten.
+    Sua kukkassuitsin kiinni koittamaan
+    ne ryntäsivät tahtoani vasten!
+    Niin niiden kuului äänten kirkas kilahdus,
+    kuin kultakellon laidasta ne helkkyi,
+    ja nauru niinkuin aaltoin lekutus,
+    ja silmissänsä tähtituli välkkyi.
+
+    Ne saivat sinut kiinni, julma karkuri,
+    ja pienin heti polvellesi kiipi,
+    arvellen aina raukka seisahtui,[6]
+    mut rohkein suoraan sylihisi hiipi.
+    01' yksi niinkuin liekki, hellä hervas yks,
+    joku hullunhurja, toinen kuolonkalvas,
+    ken käissään kultapiiskaa heilutti,
+    ja kenen kielen lemmentuska halvas.
+
+    Sua ahdisteli kerikonsa tosissaan
+    ja kuumeisesti ympärilläs hyöri,
+    se sotaa kävi pyhää mielestään
+    kuin humalainen saaliinsa jo pyöri.
+    Ja sotatanner pilaa kuuli, naurua,
+    ja ilohuudot kaikui aivan huimat,
+    pakanajumaloitten muinoisin
+    niin pennut ulvoivat, ne turjat tuimat.
+
+    He sitoivat sun ruusuisilla köysillään.
+    Ja enää ettet turhiin lähtis sotiin,
+    sait maassa maaten pyhään vannoa.
+    Niin riemuiten luo emon sinut toivat kotiin!
+
+
+
+
+RUUSUTARHA.
+
+
+    Suuttunut ystävä ikävissä mailla,
+    saarnailet sinäkin pappien lailla.
+    Tiedätkö, millä me leikimme vaan,
+    lemmen ylpeimmät immet?
+    Ruusuilla, ruusuilla, ruusuilla vaan.
+    Metsät ja maat, rinteet ja rimmet
+    ruusuja meidän kasvattaa.
+    Antaa, tuhlata, lahjoittaa,
+    repiä, sotkea, ryöstää pois
+    aina meillä ruusuja ois!
+    Omata ruusujen rannaton tarha
+    siellä ei merkitse joka harha.
+    Huumata kulkijan kurjankin mieltä.
+    Sitenkin helkkää monta kieltä.
+    Ruusujen yllä on tulta ja jäätä,
+    milloin hyvää tai huonoa säätä,
+    näkevät aamujen auringoita
+    elävät iltoja aukioita
+    Kuole ei ruusuni konsanaan,
+    huolivat itse hoitoaan.
+    Ruusuni, ruusuni
+    sydänverikukkani.
+    teitä en vaihtaisi kruunuihin pois!
+
+
+
+
+JOULU-YÖSSÄ.
+
+
+    Missä mun on ystäväni,
+    oli niin lähellä sydäntäni?
+
+    Katson ulos matalasta
+    kalamökin ikkunasta.
+    Valtava on taivon kaari,
+    jäässä vanki meren lahti,
+    rantamalla hylky hahti,
+    kaukana luminen saari.
+
+    Missä kuljet, kysyn vainen?
+    Minut sait niin suruisaksi,
+    mua kutsuit rakkaimmaksi.
+    Ikävöitsen aina luokses,
+    aina itken sinun vuokses,
+    itken ihala nainen.
+
+    Tähdet kutoo rataa taajaa,
+    lohdutoinna mulle tuikkaa.
+    Lentotähti mennä suikkaa
+    taivon kenttää, ylhän laajaa
+
+    sinimaata huimaavaista,
+    jonka yli ihmis-silta
+    askelta ei johda maista.
+
+    Kaukana on ystäväni,
+    tulee niin pitkäksi ilta.
+
+    Jätit minut yksinäni,
+    jätit minut hädässäni
+    sydän-yöhön,
+    joulu-yöhön ystävättä.
+
+    Olen sua odottanut,
+    hivelevää suurta kättä.
+
+    Sua öisin rakastanut
+    paljon...
+
+
+
+
+KUVA.
+
+
+    Ja on kuin vienoa surua
+    olis kauniissa silmissäsi,
+    kuin moittisivat ne minua,
+    sun tunne en sydäntäsi.
+
+    Ja on kuin olisi huulesi
+    niin hienotunteisen hyvät,
+    ja kätkis otsasi valkea
+    vain aatteet jalot ja syvät.
+
+    Kuin hiljaa mulle kuiskaisit
+    — Voi, lapsi, rakastan sua!
+    Tulen syli avoinna luoksesi,
+    jos kerrankin kutsut mua.
+
+    Ei, valokuva on valhetta!
+    Olen rakastunut roskaan!
+    Luonnossa tuota ilmettä
+    en nähnyt hällä koskaan.
+
+
+
+
+PIENI ÄIDIN LAULU.
+
+
+    Missä on äidin ainoa aate,
+    äidin pieni kapalo-vaate?
+    Äiti niin kysyy, vastaa yö, —
+    tuuli vain ikkunoihin lyö.
+
+    Missä on äidin lemmenkukka,
+    Kaipaako äitiä koskaan rukka?
+    Äiti niin kysyy, vastaa yö,
+    murhe äidiltä sydämen syö.
+
+    Missä on lapsen lemmetön taatto,
+    äidin ja lapsensa seura ja saatto?
+    Äiti niin kysyy, vastaa yö, —
+    kuolema ikkunalautaan lyö.
+
+
+
+
+SYDÄNTÄSI MUSTEMPI.
+
+
+    Oli taivaani musta ennenkin,
+    ja pilvestä tuiskusi tulta.
+    Mut purppura valkosiivessä
+    se loisteli kuten kulta.
+
+    Ja kun pilvestä iski salama,
+    niin minä iskin vastaan.
+    Ei aurinko, valonjumala
+    se pulaan jättänyt lastaan.
+
+    Nyt mustempi kuin milloinkaan,
+    mustempi tuonelata Turjan,
+    mustempi jumalan kuolemaa,
+    sydäntäs mustempi, sun kurjan.
+
+
+
+
+CRYSANTHEMUM.
+
+
+    On pöydälläni kuolonsairas crysanthemum...
+    kun ruskoväri vaalee sai jo mätää[7]
+    verisilmä taivoon kääntyy huutain hätää,
+    kuin synnin syypään harras Gloria te Deum.
+
+    Sai salaa kuningatarkukkaan turmelus,
+    vain kieli kerrallansa perään antoi.
+    Päät kiemurteli kuten tuskan kouristus,
+    mut pitkä juuri terveen punaa kantoi.
+
+    Se taisteli kuin sankaritar onnestaan,
+    kun kuolinhaavoin ylivoimaan murtuu.
+    Vie!' elon pirstojakin pitää rakkaanaan,
+    pyhimmät tunteet taistossa vaan turtuu.
+
+    Sen veripuna silmä loisti ilkkuen,
+    kun venyi aika kovan kärsimyksen,
+    mut hymyi aina, jos koski sitä hoivaten.
+    Vaan armoton oi' käsi hävityksen.
+
+    Nyt kaunis kuollut... Kielet riippuu kuivina
+    täys tyhjyyttä ja olemattomuutta,
+    mut siemenissään iankaikkisuutta
+    kuin yksinkuolleen runoilijan aatteessa.
+
+
+
+
+TAKAISIN PALANNUT LEMPI.
+
+
+    Sinä olet niin varma minusta
+    kuin aurinko taivaastansa.
+    Se julma tietää sen pysyvän
+    alati paikallansa.
+
+    Niin ylpeenä se viillettää
+    sen puhtaan sinistä pintaa.
+    Ei näytä lainkaan tietävän
+    miten polttaa taivaan rintaa.
+
+    Tulis kerran tuomio viimeinen
+    ja taivaskin tulessa kiehuis,
+    niin eiköhän korskea aurinko
+    myös hulluna kerran riehuis.
+
+    Olet liian varma uhristas
+    on keinoa kurjalla kaksi.
+    On sulhonsa toinen kalpea mies
+    ja käy yhä rakkaammaksi.
+
+    Sen tietää kaikki, kuka se on,
+    ja toinen apu on runo.
+    Mut hornan noituma ollut lien,
+    kun niitä en enää puno.
+
+    Tule takaisin laulu ja runous,
+    tule hurjaan kuoleman hätään.
+    Sinun tuoksuvan tuoreine tuulines,
+    puhu lempeni haavaan mätään.
+
+    Minä mykkänä seison edessäs
+    mut salaa rintani riehuu.
+    Näin sydän kurjan syntisen
+    kai helvetin tulessa kiehuu.
+
+    Sano, ymmärrätkö laisinkaan
+    on suurin lempi vaiti?
+    On lempivä kaunein peitteenään
+    tuo kuoleman valkea raiti.
+
+    Sinä hymyilet vain pilkkasuin,
+    kun runoni pöydällä makaa.
+    Ja hyvä on runo, syväkin,
+    ihan jumalattoman vakaa.
+
+    Sinä nyökkäät hieman auliimmin,
+    jos kunnian vois niistä niittää,
+    jos Otava ne kustantaa
+    ja Leino hyviksi kiittää.
+
+    Mut silloin saada myöskin voin
+    tuhannen kirkasta markkaa!
+    Mua huumaa mitä aikaan saa,
+    en lukua pidä tarkkaa.
+
+    Taas matkustan pikaa etelään,
+    Cashinein pääsen puistoon.
+    Mitä siellä nähdä kaikkea sain
+    jäi kaihoavaiseen muistoon.
+
+    Oi tulisi taaskin vastaani
+    tuo Mexikon poika tumma!
+    Oli Espanjan kuninkaan jälkeinen
+    ja minulle katse kumma.
+
+    Hänen kuulinkin mua kiittäneen
+    ja tukkaani kauneimmaksi
+    olen aina salaa toivonut
+    vain päästä prinssessaksi.
+
+    Mut mitähän silloin tuntisin,
+    voi sinua kohtaan, Maxi?
+    No, päästä voisit ainakin,
+    sinä — teatterin johtajaksi.
+
+    Voi aivan rajattomasti
+    nyt kaipaan luoksesi.
+    Ja rajattomasti kadun
+    jos, rikoin, armaani.
+
+    Minä lankeen polvilleni
+    lyön maahan otsani.
+    Minä rukoilen rukoukset,
+    mitä ihminen rukoili.
+
+    Jumala, jota en usko,
+    ja Jesus Kristuskin,
+    ja hyvä Pyhä Henki,
+    ja Pyhä Neitsytkin!
+
+    Ja kautta pyhimmän kaiken
+    mink' ihminen vannoa saa,
+    elämän, kuoleman kautta,
+    hän takasin antakaa!
+
+         *   *   *
+
+    Nyt kärsin taas niin kovasti,
+    minä olen kuin avoin haava.
+    On kotini kuilu hiljainen
+    tai erämaa autio, aava.
+
+    Jos kuinka huhuun ja huutelen
+    ei kukaan huuda vastaan.
+    Se, jota isäksi nimitin,
+    ei koskaan etsi lastaan.
+
+         *   *   *
+
+    Ah, vihdoinkin siis istun
+    mun rakkaani polvella.
+    Ja jos hän nyt vaan tahtoo
+    hän saa mua suudella.
+
+    Mua suudella mielin määrin
+    ja viskoa, kiskoa.
+    En sanaa, puolta hiiskuis
+    nyt väkivallasta.
+
+    Mut armas mua vain ilkkuu
+    ei liiku, hievahda.
+    Eh bien! Sill' aikaa vedän
+    ma pari sauhua
+
+         *   *   *
+
+    Nyt olen sua niin lähellä
+    kuin ilma huuliasi.
+    Sä ethän enää työnnä pois
+    sun arkaa armastasi.
+
+    En enää, ystävä, häiritse
+    en rakkaudesta riehu.
+    En vihaa edes vaimoas,
+    en muiden tähden kiehu.
+
+    En sano, että tunnen sun,
+    olet hyvä taikka paha,
+    olen pehmeämpi edessäs
+    kuin tulen päällä vaha.
+
+    Nyt olen sua niin lähellä
+    kuin ajatus aivojasi.
+    Sä ethän enää sammuta
+    sisintä aatostasi.
+
+    Lien, rakas, sua niin lähellä
+    kuin veri sydäntäsi.
+    Minut ohjas sinne kuitenkin
+    kuin tuntematon käsi.
+
+         *   *   *
+
+    Sinä tartut hiljaa käteeni
+    otsaani suutelet.
+    Ja katsot kauan, — hymyilet?
+    Voi, vanha ilmeesi!
+
+    Suudelma tyyni, pyhäkin,
+    mut ilme vaiheinen!
+    Oi, ilmeen pyhän tahtoisin
+    tulisuukon entisen!
+
+         *   *   *
+
+    Ja saanko polvellesi
+    taas käydä istumaan?
+    Niin kuulen sydämesi
+    sykkiikö ollenkaan?
+
+    Minä painaudun kiinni
+    sun jättirintaasi.
+    Voi, laimistunut viini
+    lie oma vereni.
+
+    Sinä iskit liian syvään
+    minä sinuun haavoja.
+    Iskimme huonoon hyvään
+    ihan yhtä armotta.
+
+    Ei ole enää verta
+    suonissa kummankaan.
+    Mua lohdutat: — On kerta
+    viel' yllin kyllin vaan!
+
+    Se kerta, rakas kulta,
+    ei tule milloinkaan.
+    Kun syttyyn saa en tulta,
+    tahdon vain nukkumaan.
+
+         *   *   *
+
+    Siis joko sua nyt pahottaa,
+    kun käyn sun luoksesi?
+    Viel' äsken mua kutsuithan,
+    sano, miksi, rakkaani?
+
+    Nyt sulla aina kiire on!
+    Voi, aika suloinen,
+    kun vankina voit istua
+    lempemme poloisen.
+
+    Mun silloin sykki sinulle
+    vain puoli sydäntä.
+    Nyt tiedät, että täysi lyö,
+    oi, julma ystävä.
+
+    Sun jalkojesi juuressa
+    yhä makaan rukoillen.
+    Jos vika oiskin minussa
+    niin toivon — epäilen.
+
+    Ja jos vain tunteen hartaimman
+    nyt soisit ehdoksi,
+    niin kuluttaisin mielellä
+    vaikk' kivet altani.
+
+         *   *   *
+
+    Vaan taaskin tässä suotta
+    lien riehunut, raivonnut.
+    Rakas viimein vain nektareita
+    oli Bachuksen maistellut.
+
+    Tosin ikävä, että hän silloin
+    tyly, epähieno on niin.
+    Minä tilassa siinä kohoon
+    huippuihin korkeimpiin.
+
+    Niin haikeasti haastan
+    kaikesta kauniista.
+    Ja usein haastanut vallan
+    olen kauniista ruusuista.
+
+    Mä niissä hekkumoitsen
+    kuin itse Strindbergi.
+    Mut kaikkein kauneimmasti
+    puhun ruusuista häissäni.
+
+    Rakas sydän, sä yksin tunnet
+    sen, seikan totuuden, —
+    millaiset verihäämme,
+    miten hurmeiset ruusut sen
+
+    Ovat tuskani ylen suuret
+    yö unta ei silmiin tuo.
+    Ei kaivosta enää mistään
+    sydän virvoitusta juo.
+
+    Oli lempeni liian suuri,
+    minut poltti se poroksi.
+    Ei tuhkaan tuli tartu, —
+    en jaksa, armaani.
+
+    En jaksa työtä tehdä,
+    en uskoa, rakastaa.
+    Vain syliisi ehkä jaksan
+    iäksi uinahtaa.
+
+
+
+
+TAMMIKUUN AAMU.
+
+
+    Kosken yllä sumua vaan,[8]
+    aamun taivaalla vaalea kajo.
+    Pakkanen jäätää kyyneleen
+    raukee öisten kiihkojen ajo.
+
+    Kunne käännyn ja katselen,
+    lunta ja jäätä silmäni kohtaa.
+    Ikkunarivistä tehtaiden
+    niinkuin jäätynyt valo hohtaa.
+
+    Kuin ei elämää, onnea ois,
+    mikään syntiä, rikosta täällä.
+    Haipuu pois kuin unta ois —
+    totta on: vaellus ikijäällä.
+
+    Oi, sano kulta, etkö vois
+    mua viedä kauas pois?
+    Miss' aina ruusut kukkivat,
+    sypressit seisoo varjoisat,
+    oi, kaunis kultani, etkö vois
+    mua viedä sinne pois?
+
+    Ja sano, kulta, etkö vois,
+    mua siellä lempiä?
+    kun rypäleet hohtaa kultana,
+    tulikärpäset leijaa illalla,
+    oi, etkö, rakkaani, mulle sois
+    syysonnea myöhäistä?
+
+    Niin, jos mua rakastaisit vaan
+    vois siirtyä vuoretkin!
+    Kun on kuin auerta enkeli
+    tekis taivaasta maahan sillaksi,
+    jo helly, ainoa, rukoillaan,
+    vois muuttua kumpikin.
+
+
+
+
+MUSTA TIKKA.
+
+
+    Musta Tikka on tumma tytti,
+    liekin synti jo silmään sytti.
+    Varsi niinkuin liljan kukan,
+    lunta povi, tyttö rukan.
+
+    Musta Tikka on huono nainen,
+    kulta kehnon myös kaikenlainen,
+    maantierosvo, synkkä miesi,
+    mistä tullut, herra tiesi.
+
+    Hurja näiden on hurjain lempi,
+    puukoin sulho jo neittä hempi.
+    Veri punaa valkoselkää,
+    Tikka vaan ei suotta pelkää.
+
+    Muista syistä jo viedään miesi
+    vankikoppiin. Jo Tikan liesi
+    taitais näyttää hauskemmalta,
+    Tikka itse armaimmalta.
+
+    Kuulee vanki nyt ruudun takaa
+    — viulun soivan! Ja Tikka vakaa
+    siellä seisoo! Heittää kohti
+    — makkaroita, jalo tohti!
+
+
+
+
+KOHTA ON YÖ.
+
+
+    Kohta on yö ja viimeinen tähti
+    pilveen peittyy mustimpaan.
+    Maantie tyhjä. Viimeinen lähti
+    ihminen majaansa nukkumaan.
+
+    Maantie tyhjä. Minä yksin valvon
+    odotuksesta jo uupuen.
+    Kuinka ma rukoilen, pyydän ja palvon
+    ei tule ystävä entinen.
+
+    Kohta on yö ja aivoni sammuu
+    väsyneiseen hämärään.
+    Tuimaa, tuimaa mulle ammuu,
+    oudot enteet yhtenään.
+
+    Kohta mun piinatun ruumiini hennon
+    viimeinen kauneus haihtunut on.
+    Laudoilta löydätte linnun rennon
+    noustessa aamunne auringon.
+
+    Vielä on, vielä yhdestoista hetki,
+    vaatien sydämeni sykkii vaan!
+    Voimani kiihotan viimeisetki
+    kauniina hetken hehkumaan.
+
+    Yhdestoista hetki! Tule jo, tule,
+    — toisen mies, oma uskoton!
+    Sotke, revi, raasta, mutf syliisi sule
+    sun, sun kaikki, kaikki on.
+
+    Toisen mies, sun täytyy kerran tulla
+    — poikaamme meidän katsomaan!
+    Mun ole sitten, oikean vaimos! Mulla
+    järkeä enää ei laisinkaan!
+
+
+
+
+SINÄ.
+
+
+    Sinä olet sydänyöni arvoitus,
+    veripunaisen päiväni palo.
+    Sinun tähtesi eloni pilkkopimeni,
+    tuli etäisten aamujen valo.
+
+    Olet outo hyvä kultani,
+    sydäntuskista, riemuista suurin,
+    olet vastakohta valheen ja totuuden,
+    ruman, kauniin ja perin juurin.
+
+    Tulit silloin neitsyen taivaaseen,
+    kuin hornan heittämä henki.
+    Kuin jumalanpoika kiehdoit mua
+    eessä pyhien henkienki.
+
+    Oli lempemme soittoa ihanaa,
+    se kaikui keväimen öissä,
+    kun tuliset orhit kiitivät,
+    oli taivaatkin päärlyvöissä.
+
+    Oli lempemme myrskyä raivoisaa
+    ja kuoleman veristä vihaa.
+    Petolinnut aavojen aarnioin
+    niin raastavat toistensa lihaa
+
+    Sinun kauttasi silmäni tuijottaa,
+    hämärhuomenen kaukaisuuksiin.
+    Olen elämän heimolles antanut,
+    itse uppoan avaruuksiin.
+
+    Minä olen kuin mies ja nainen sa
+    he lemmen vuoteella makaa,
+    kun nainen laps jo nukkuu pois,
+    niin mies yhä valvoo, vakaa.
+
+    Minä miltei mielisin kysyä,
+    onko sinulla sielu.[9]
+    Kun seison korkeella vuorella,
+    olet mulle pohjaton nielu
+
+    Ja vaikka et rauhaa, onnea,
+    et voi, et tahdokaan antaa,
+    niin kaiho, kaipuu sun luoksesi
+    ihan sanomaton kantaa.
+
+
+
+
+VIERAAN NAISEN.
+
+
+    Makaan vieraan naisen vuoteessa
+    vieraan naisen pitsit yllä.
+    Kaikki vanhaa, hienoa,
+    taidetta on täällä kyllä.
+
+    Vieraan naisen ruusut tuoksuvat,
+    vieraan naisen onni loistaa.
+    Miehen rakkautta toistaa
+    kullat, hopeat hohtoisat.
+
+    Amor mahongilla härnäilee:
+    miehen, miehen lempi antaa!
+    Naisen käsillänsä kantaa!
+    Mieli minun haikenee.
+
+    Soisin, armas, täällä olisit, —
+    en mä mitään pyytäis suita,
+    (olen ehkä huono, kulta)
+    syliini vain vaipuisit.
+
+
+
+
+SIELLÄ KAUKANA
+
+
+    Siellä kaukana kukkivat ruusut jo,
+    suvituulissa poppeli huiskuu,
+    satakielinen laulaa illalla
+    ja yöt niin kuumina kuiskuu.
+
+    Siellä kaukana kauniit ihmiset
+    ilo leikkiä lemmessä lyövät.
+    Väkivoimaksi nektarit, ambrosit
+    lailla jumalten juovat, syövät.
+
+    Siellä suurta kuin oisi sielukkuus,
+    sydämestä laulukin helkkyis,
+    ja ihmiset toistansa ymmärtäis,
+    nero, rakkaus silmistä välkkyis.
+
+    Sinne enää en jaksa ma tahtoa,
+    sinne lennä ei lintunen pieni.
+    Sinun jalkojes juureen kuolen pois,
+    minun päättyy kärsimystieni.
+
+    Kun ma kiidän kohti unten kaukorantaa,
+    kun vain kauneutta anoo avoin sieluni,
+    kuinka pelkään, kuinka pelkään, kauas kantaa
+    joka askel, kulta, pois sun luotasi.
+
+    Katseen nostan ikitähtein sarjaan suureen,
+    vaivun, nöyrä, jumaluuden jalkain juureen,
+    kulta, kulta, kuinka murehdin, kun maisias
+    et sä heitä pyyteitäsi, himojas.
+
+    Kaikkeuden sähkö syttyy luona salaa
+    sielu sekä ruumis luomisvoimin palaa
+    silloin jäykkenen jo minä jääksi kauhusta:
+    sinussa on paljon kylmää valhetta!
+
+    Mitä nainen raukasta, oi rakas kulta!
+    Sisintään hän etsii miehen sielusta,
+    Ellei peili olis kirkkaampi kuin multa,
+    nähdä sais ei nainen koskaan kuvaansa
+
+
+
+
+SAN MARCON AALLOT.
+
+
+    Kuuletko, San Marcon aallot loiskuavat,
+    patjoilla Lethen meidät tuudittavat.
+    On yö, gondoli hiljallensa vie.
+    Oi, kun ei päättyis tenhotie!
+
+    Ah. mitä hourinkaan! Ei kulta seiso tuolla!
+    Vain tumma gondolien keulan puolla,
+    solakka välkkyveteen soutelee.
+    Mua katsoo, kumma, vaikenee.
+
+    Ah, mitä hourinkaan! On San Marcon laineet,
+    tumma poika unta vain! Vedet saineet
+    vieri, — ypö-yksin seison lumessa
+    vanhan Tammerkosken rannalla.
+
+    Ja kulta kulkee liki pohjois-napaa,
+    Ja on niin äärimmäisen reipas, vapaa;
+    mua pettää irjuvin ikenin
+    kera Lapin naisten kiikkerin.
+
+
+
+
+MINUA MUISTELE.
+
+
+    Jos sa joskus suvi-illoin
+    kuljet kylän kisateitä,
+    kuulet keinun luota säveleitä,
+    kun on taivahalla punahattaroita,
+    saunan sauhu vierii kultavainioita,
+    viipyy kotilahden yllä auer hieno,
+    ilman täyttää metsäruusun tuoksu vieno,
+    valtimosi täysinäisnä lyö,
+    odottaa sua armas tanssi-yö, —
+    satut rientäissäsi silloin
+    kukan päälle polkemaan,
+    päälle kukan poljetun,
+    kuulet kuten alta maan
+    hiljaisen vain huokailun —
+    minua muistele!
+
+    Istut joskus elokuussa
+    etelässä Campagnalla
+    roomattaren kanssa tähtein alla,
+    trattorian puisto eessäs hehkuu, huokuu,
+    luostar'- muurin takaa sadat ruusut nuokkuu,
+    pensas-aita tulvii viinirypäliä,
+    penkereillä tanssii tulikärpäsiä,
+    musta silmä palaa, lumoaa,
+    marmor'pöydän viinit punottaa,
+    uni-viini naisen suussa, —
+    satut silloin kuulemaan
+    vankilinnun sokean
+    yhden sävelensä vaan
+    ihanimman laulavan, —
+    minua muistele!
+
+    Harhaat talvipakkasessa
+    Suomen tylyimmillä mailla,
+    lienet kodin kontuakin vailla,
+    korven korppilinnut ilkein entein rääkyy,
+    metsän lempeimmätkin typerinä määkyy,
+    pilven päässä tähtituli pirun-tulta,
+    olet kerran armottoman yksin, kulta,
+    sun on vilu, nälkä, itkettää,
+    tuntematon routa-polun pää,
+    eksyt valon paetessa, —
+    satut silloin löytämään
+    lapsen hankeen haudatun,
+    kasvot vääntyi irviin tään
+    äidin käsin surmatun, —
+    minua muistele!
+
+
+
+
+LUPAUS.
+
+
+    Sinä lupasit tulla.
+    Minä odotan sua.
+    On koetellulla
+    kyky unhottua.
+
+    Sill'aikaa pesen käteni,
+    rukoilen sielun puhtaaksi.
+    Vielä kerran nostan katseen taivoon,
+    astun alas syvimpähän kaivoon.
+    Menen meren poikki, vuoriteitä,
+    erämaita, mahtavia kaupungeita.
+    Etsin vielä kerran...
+    Rakas, rakas,
+    kuka kuolon kielissä jo makas,
+    edes hädän lailla laukatkoon,
+    vielä aikaa on sen verran,
+    Herra minua auttakoon!
+
+    Ah, en enää ole lapsi,
+    viaton en kultahapsi.
+    Pahempaa en tehnytkään
+    vain maltiton olin lempimään
+    Nyt olen rikkonut kuten muutkin,
+    langennut kuten muut himosuutkin, —
+    rypenyt liejuja likasia
+    käyttänyt keinoja halvimpia,
+    Rakas, rakas,
+    niin tehnyt olen.
+    Nyt seurauksen polkuja polen.
+
+    Niin tehnyt olen, tiedätkö miksi?
+    Minä luulen, luulen, että vain siksi,
+    epätoivoni tähtes oli niin suuri,
+    hätäni eessä ylipääsemätön muuri.
+    Olin kuin synnissä sieluas lähempänä,
+    pahan kautta toivoin päivänä päätyvänä
+    vielä kerran päästä sun luokses.
+    Rakas,
+    niin kaihosin sun vuokses.
+
+    En enää tahdo tehdä niin...
+    Saan jälleen nousta aatemaihin kirkkaimpiin.
+    Et mua hemme-haaveiluista soimaa,
+    uskot jo, on hyvän kauniissani voimaa.
+    Sen tiedän ei polkuni edessä yksi vuori,
+    ei sisimmän verhona yksi kuori,
+    ei ravinto maaemon yksi nisä,
+    ei rikka liemessä lisä!
+
+    Tuhannen tuhatta nimetöntä lie,
+    ah, viittoilkaa tuo jumalien tie.
+    Rakas,
+    tiedätkö sinä elon määrän tään
+    korkeimman ihmisen määrän pään?
+
+    Jos maaliin — naisen maaliin — saavun
+    saan ylle verinpoimitun jalokivikaavun,
+    alkaisi kerran paluun voittoretki,
+    on toivoni vain elää yksi hetki.
+    Lie tuo pientä, lie tuo suurta,
+    on siinä sanomattomani ikijuurta,
+    oi suuri, rakas.
+    Sinä selittämätön rakas,
+    Sinä takasin kutsumaton tunne,
+    Sinä minun: mistä, miksi ja kunne?
+    Sano mulle silloin, mitä tehdä saan.
+    Mikä on lempivän suurinta kuollessaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Teokseen käsin tehdyt muutokset ja lisäykset: Kannessa omistus: Herra
+Olaf Homénille aina kiitollisena kalleimmasta muistosta t.
+
+[1] MERELLÄ
+    Jäiden alla turmat ammuu.
+
+[2] PIAZZA MICHELANGELO
+    Jo silmäni xxx kastuu. (Epäselvä lisäys.)
+
+[3] ORVIETO
+    Unelmissa aroin onnin uinun.
+[4] Iltasoiton Duomosta niin hartaan, vienon.
+
+[5] CASENTINO
+    lampeen himoo, vitkaan siirtyy.
+
+[6] SOTA
+    arvellen orhi raukka seisahtui,
+
+[7] CRYSANTHEMUM
+    Kun ruskoväri vaalee sai jo mätää
+
+[8] TAMMIKUUN AAMU
+    Kosken yllä sumua veen,
+
+[9] SINÄ
+    onko sinulla sielu?
+
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74492 ***