path: root/74407-0.txt

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74407 ***





DANTON

Kolminäytöksinen vallankumousnäytelmä


Kirj.

ROMAIN ROLLAND


Suomentanut

Eino Kalima





Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1922.




HENKILÖT:


_Danton_, 35-vuotias. — Shakespearelainen Gargantua, joviaalinen ja
suurenmoinen. Doggikoiran kuono, härän ääni. Kaartuva, avoin otsa,
kirkkaansiniset rohkeakatseiset silmät, nenä lyhyt ja leveä, naarmu
ylähuulessa, jykeät ja väkevät leukapielet. Voimakas ja verevä.

_Robespierre_, 36-vuotias. — Keskikokoinen, hentorakenteinen. Ruskea
tukka. Suuret tummanvihreät, tähystävät ja likinäköiset silmät. Suuret
silmälasit, otsalle nostetut. Suora nenä, päästä hiukan pysty. Kalpea
iho. Hienojen huulten ilmeessä ylenkatsetta ja uhkaa, mutta samalla
jotain puoleensavetävää.

_Camille Desmoulins_, 34-vuotias. — Ruskeat, hieman harhaan
katsovat silmät, pitkä musta tukka. Kasvot kalpeat ja kellahtavat,
epäsäännölliset, ohimoista leveät. Ilme liikkuva, oikukas, viehättävä
ja epämääräinen, vaihdellen kaikissa mielialoissa, sulosta irvistykseen
asti. Hyvin naisellinen, milloin nauraa milloin itkee, väliin kumpaakin
yhtaikaa. Turha koettaa jäljitellä hänen änkytystään. Mutta hänen
sanoissaan, liikkeissään ja kasvoissaan on aina jotain epävarmaa ja
ristiriitaista.

_Saint-Just_, 27-vuotias. — Pitkä valkea puuteroitu tukka, silmät
siniset. Soikeat kasvot, pitkä leuka. Muistuttaa nuorta englantilaista
aristokraattia, on tyyni, kylmäverinen ja järkähtämätön. Pohjimmaltaan
kiehuvan fanaattinen.

_Herault de Séchelles_, 34-vuotias. — Kaunis ja elegantti mies.
Viimeinen l'ancien regimen tapojen ja henkevyyden edustaja Konventissa.
Ivaa ja ystävällistä anteeksiantoa sekaisin. Hyvin rauhallinen,
hillitsee itsensä suurenmoisesti.

Billaud-Varenne, 38-vuotias. — Pitkä ja leveäharteinen, leveät ja
kalpeat kasvot. Punainen peruukki. Synkkä, kokonaan piintyneiden
mielijohteittensa vallassa; väsymyksestä nääntynyt, usein
harhailevailmeinen, saaden hurjan raivon puuskia.

_Vadier_, 58-vuotias. — »Gasconilainen Voltaire». Pitkä, luiseva
ukko, käyrä nenä, terävä leuka, paksut kulmakarvat, suu hieno ja
leveä ja kiinnipuristettu, keltaiset kasvot. »Köyryselkäisenä istuen,
nosti hän valkean päänsä hihittääkseen hiljaa kuivasti, terävästi ja
kaiuttomasti.»

_Philippeaux_, 38-vuotias. — Laiha, kylmän ja vakavan näköinen. Suuret
mustat silmät. Pitkä nenä. Ohut kuin päähän liimattu tukka. Ilme
askeettinen ja ankara.

_Fabre d'Englantine_, 39-vuotias.
_Kenraali Westermann_, 43-vuotias.
_Fouquier-Tinville_, yleinen syyttäjä.
_Herman_, vallankumoustuomioistuimen presidentti.
_Kenraali Hanriot_.

_Lucile Desmoulins_, 22-vuotias. — Vaalea, pieni, tummasilmäinen,
kiharatukkainen nainen. »Vallaton kuin tonttu, näytti hampaitaan kuin
kissa.»

_Eleonore Duplay_, 25-vuotias. — Suuri, tyynisilmäinen, piirteet
puhtaat kuin klassillisessa piirroksessa. Hänen ulkonaisen kylmyytensä
alta näkyy ajottain kaino punastuva sielu. — »Cornelie Copeau».

_Rouva Duplay_, 59-vuotias.
Kansaa.

Parisissa, maalis- ja huhtikuussa 1794.




ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


    Camille Desmoulins'in luona.

Oikulliseen makuun kalustettu porvarillinen sali, jossa kaikki tyylit
sekoittuvat. Seinillä helppohintaisia kuparipiirroksia 18:lta
vuosisadalta. Uunilla antiikisen filosoofin rintakuva. Pöydällä pieni
Bastilji. Lapsenkehto huoneen kulmauksessa. Ikkuna on auki. Harmaa
ja surullinen taivas. Sataa. Camille ja Lucile pieni lapsi sylissään
katselevat ulos. Philippeaux kävelee edestakaisin ja luo ohimennessään
katseen ikkunasta. Herault de Séchelles istuu nojatuolissa, uunin
luona, katselee ystäviään. Iloisen väkijoukon melua kuuluu ulkoa.


1. kohtaus.

    Lucile, Camille, Herault, Philippeaux.

LUCILE (kurottautuen ulos ikkunasta)

Tuolla ne ovat, tuolla ne ovat! Menevät ohi kadun päässä!

CAMILLE (huutaen.)

Hyvää matkaa, Duchesne-pappa. Älä unohda piipunpesiäsi.

HERAULT (lempeästi)

Camille, älä viitsi näyttäytyä, ystäväni.

CAMILLE

Tule katsomaan meidän vanhoja ystäviämme Herault! Klubikenraali
Ronsin; ja Vincent, joka tahtoi sinun päätäsi, Philippeaux; ja
Hébert, se rehentelijä, joka joka ilta piti kestejä minun päästäni;
ja preussilainen Cloots, kaunis Anarcharsis!... Nuoren Anarcharsiksen
viimeinen matka!... Nyt kai ihmissuku joutuu suureen pulaan: se menettää
suuren puhujansa! Giljotiinilla on työtä tänään. Mikä rypälesato!

LUCILE (lapselleen)

Katso Horace, katso noita lurjuksia. Ja kenraali Hanriota, joka tuolla
nelistää sapeli ojolla, näetkö, armaani?

PHILIPPEAUX

Hän tahtoo näyttää intoaan. Hänen pitäisi olla kärryissä, hänenkin.

CAMILLE

Kuin juhlapäivä: kansa on riemuissaan.

    (Ulkoa kuuluu kun klarinetti soittaa groteskia säveltä.
    Väkijoukon naurunhohotuksia.)

CAMILLE

Mitä se on?

LUCILE

Tuo pieni kyttyräselkäinen mies kärryjen takana soittaa klarinettia.

CAMILLE

Oo, hauska päähänpisto.

    (Purskahtavat nauramaan.)

CAMILLE

Miksi et tule tänne, Herault? Eikö tämä huvita sinua? Sinä näytät
surulliselta. Mitä sinä mietit?

    (Vähitellen melu kadulla etääntyy.)

HERAULT

Minä ajattelin, Camille, että Anacharsis on kolmekymmentä kahdeksan
vuotta vanha, ja Hébert kolmekymmentä viisi vuotta, sinun ikäisesi
Philippeaux; ja Vincent kaksikymmentä seitsemän, kuusi vuotta nuorempi
kuin minä ja sinä Desmoulins.

CAMILLE

Se on totta. (Tulee äkkiä vakavaksi, siirtyy pois ikkunan luota
ja kävelee huoneen keskelle, viipyy hetken liikkumattomana, leuka
kädessään.)

LUCILE (ikkunassa)

Sataa! Oh, mikä vahinko!

CAMILLE (tyytymättömänä)

Älä ole niin kauan ikkunassa, Lucile, on kylmä. Tule pois.

LUCILE (sulkee ikkunan ja palaa huoneeseen lapsi sylissä; hyräilee)

    Sataa jo, paimentyttö.
    Valkeat lampaasi vie
    tarhaan nyt viivyttelyttä:
    yhteinen meillä on tie.

CAMILLE

Lucile, Lucile, paha olento, kuinka sinä voit laulaa tuota laulua? Minä
en voi sitä kuulla ajattelematta, että sen kirjoittaja tänä hetkenä
nääntyy vankeudessa.

LUCILE

Fabreko? Se on totta! Eglantine raukka, telkesivät hänet sairaana
Luxembourgiin. — Noh! Hän pääsee kyllä pian pois.

HERAULT

Pur troppo!

LUCILE

Mitä tuo taas sanoi? Jotain ilkeää, se on varma?

PHILIPPEAUX

Surullisen mutta toden asian.

LUCILE

Olkaa vaiti, pahanilman linnut. Fabre on pääsevä vapaaksi, sanon minä.
Niin totta kuin me olemme tässä!

HERAULT

Danton itse ei ole voinut pelastaa häntä.

LUCILE

No niin, Danton kenties ei. Mutta kun Camille ottaa kynänsä ja
kirjoittaa kaiken mitä hänellä on sydämellään, niin saatte nähdä eikö
vankilan portit aukene heille itselleen.

HERAULT

Kenelle?

LUCILE

Tyranneille.

HERAULT

Oo, varomaton paimentyttö, kuinka huonosti sinä vartioit lampaitasi.
»Tarhaan nyt viivyttelyttä!» Kuulehan lauluasi.

(Palvelijatar tulee ottamaan lapsen Lucile'in sylistä, ja vie sen pois.
Lucile puhuu hiljaa hänen kanssaan, poistuu, palaa takaisin ja on aina
liikkeessä koko tämän kohtauksen ajan, toimittelee tuhansia pieniä
talousaskareita, eikä ota osaa keskusteluun kuin sattumalta.)

CAMILLE

Lucile on oikeassa: täytyy taistella. Meidän on johdettava
vallankumousta, jonka me olemme luoneet. Tämä ääni ei ole kadottanut
vielä vaikutusvoimaansa joukkoihin. Se on riittänyt saattamaan
nuo mielettömät mestauslavalle. Me emme ole koskaan olleet
voimakkaampia, noudattakaamme menestystämme: Luxembourg ei ole sen
vaikeampi valloittaa kuin Bastiljikaan. Me olemme hajottaneet maahan
yhdeksänsataavuotisen monarkian; kai me silloin suoriudumme tuosta
heittiöiden valiokunnasta, joka saa kiittää vallastaan yksinomaan
meitä ja joka uskaltaa käyttää sitä kytkeäkseen konventin ja Ranskan
pakkokaavoihin.

PHILIPPEAUX (kävelee kiihoitluneena)

Ne riiviöt! Jos ne tyytyisivät vain murhaamaan! Vaan ei. Ne ovat
sekoittaneet Fabre'in Intian Kauppaseuran kavalluksiin ja ryöstöihin ja
keksineet sen uskomattoman sadun saksalais-juutalaisista pankkiireista,
jotka olisivat muka ostaneet meidän ystävämme, lahjoakseen
kansalliskokouksen. He tietävät valehtelevansa; mutta heidän omatuntonsa
ei olisi tyydytetty, jolleivät he saisi ensin tahrata vihollistaan,
ennenkuin he tappavat hänet.

HERAULT

Meillä on hyveellisiä vihamiehiä: kun menettää päänsä, on lohdullista
tietää, että se tapahtuu hyvien periaatteiden nimessä.

CAMILLE

Ranska vihaa Tartuffejä. Ravistakaamme sitä junkkaria ja löylyttäkäämme
hänen tekohurskauttaan.

PHILIPPEAUX

Minä olen tehnyt velvollisuuteni — tehkööt muut samoin! Minä olen
vetänyt päivän valoon itä-armeijan rosvoojat, Saumurin pää-esikunnan.
Minä olen tarttunut heitä kurkkuun eikä mikään muu kuin oman pääni
menetys saa minua hellittämään otettani. Minulla ei ole mitään
illusioneja: minä tiedän mitä merkitsee käydä käsiksi kenraali
Rossignoliin ja hänen apureihinsa. Valiokunta varoo vielä saadakseen
minut sitä varmemmin turmioon. Minkähän alhaisuuden ne aikovatkaan
työntää minun niskoilleni. Saan kuumeen kun vain ajattelenkin sitä.
Teloittakoot jos tahtovat; mutta älkööt koskeko kunniaani!

HERAULT

Minä olen tyynempi kuin sinä, Philippeaux. Minä tiedän jo sen
verukkeen, jota he tulevat käyttämään tuhotakseen minut. Minulla
on onnettomuudeksi se ajatus, että voi olla Euroopan hallitusten
vihollinen, vihaamatta silti kaikkia, jotka eivät ole ranskalaisia.
Minulla on ystäviä ulkomailla; minä en ole katsonut tarpeelliseksi
luopua heistä liehitelläkseni Billaud-Varennea ja muita hänen laisiaan
hulluja. Minun kotiini on tunkeuduttu, murtauduttu laatikkoihini,
minulta on varastettu muutamia kirjeitä, joissa ei ole ollut muuta kuin
joitakin tunteenilmauksia: se riittää; nyt kuulun minä tietysti
siihen maanmainioon Englannin ostamaan salaliittoon, joka koettaa
palauttaa kuningasvallan.

CAMILLE

Oletko varma siitä mitä sanot?

HERAULT

Aivan varma, Camille. Minun pääni ei ole enää lujassa.

CAMILLE

Laittaudu toki turvaan.

HERAULT

Ei ole mitään turvaa maailmassa tasavaltalaiselle. Kuninkaat jahtaavat
häntä ja tasavalta nielee hänet.

CAMILLE

Te olette suotta masentuneita. Mehän olemme yhä vielä tasavallan
suosituimpia miehiä.

HERAULT

Kahdeksan päivää sitten oli hän, joka äsken vietiin pyövelinkärryissä,
kansan epäjumala. Kuka voi uskotella olevansa tuon elukan suosiossa?
Jonain hetkenä luulee tavoittavansa sen sameista silmistä omien
ajatustensa kuvastuksia, luulee olevansa sopusoinnussa kansan kanssa.
Mutta se sopusointu ei voi kestää kauan, on hulluutta koettaa
väkisin pitää kiinni siitä. Kansan aivot ovat kuin meri, joka velloo
kummituksia ja painajaisunia.

CAMILLE

Suuria sanoja. Me kiristämme leukaamme lausuaksemme sanan kansa ja
äännämme sen naurettavan juhlallisesti, että Eurooppa uskoisi johonkin
salaperäiseen taikavoimaan, jonka välikappaleita me olemme. Meillä on
ollut vaivaa saada kansa tekemään vallankumouksen: vain vastahakoisesti
on se tehnyt sen. _Me_ olemme olleet tuon suurenmoisen liikkeen
insinöörejä ja koneenkäyttäjiä; ilman meitä se ei olisi liikahtanutkaan
paikaltaan. Se ei halunnut mitään vallankumousta: minä saatoin sen
siihen. Minä vakuutin sille, että se tahtoi olla vapaa, saadakseni sen
rakastamaan vapautta omana tekonaan. Se on pettämätön keino, jolla
johdetaan heikkoja. Uskotellaan heidän tahtoneen jotain, mitä he eivät
ole koskaan ajatelleetkaan, ja pian tahtovat ne sitä myös kuin kiljuvat
jalopeurat.

HERAULT

Varo itseäsi, Camille — sinä olet lapsi ja leikittelet tulella. Sinä
luulet kansan seuraavan sinua siksi että olette yhdessä juosseet
samaa päämäärää kohti. Se on nyt juossut sinun ohitsesi. Älä koeta
pysähdyttää sitä: ei ole hyvä temmata luuta koiran suusta.

CAMILLE

Kyllä, kun heittää sille toisen. Luuletteko, ettei minun lehteäni vielä
lueta? Etteikö sen ääni kaiu tasavallan pohjaan asti?

LUCILE

Jos te tietäisitte millainen menestys on ollut viime numerolla! Hän
on saanut joka taholta kirjeitä, joissa itketään, suudellaan häntä,
rakastetaan... Oo, voisin olla mustasukkainen!... Häntä rukoillaan
jatkamaan, pelastamaan maa.

HERAULT

Monikohan noista ystävistä tulee hänen avukseen, jos käydään hänen
kimppuunsa?

CAMILLE

Minä en tarvitse ketään. Minun mustepulloni riittää! Davidin linko
(näyttää kynäänsä) on juuri kaatanut maahan giljotinin suurkerskurin.
Minä olen lyönyt säpäleiksi ukko Duchesne'in piipun, tuon kuuluisan
piipun, jota Jerikon pasunan tavoin tarvitsi vain kolmasti puhaltaa
jonkun nimen kohdalla, kun se jo luhistui! Täältä lingottiin kivi, joka
sattui röyhkeää ja raukkamaista Goljatia otsaan. Minä saatoin hänet
oman kansansa ivan ja pilkan esineeksi. Sinä näit juur'ikään kärryjen
ympärillä Duchesne'in piipunpäät? Minä se keksin, että ne oli otettava
mukaan tuolle matkalle. Minun keksinnölläni oli ääretön menestys. Miksi
sinä katsot minuun?

HERAULT

Tuli vain mieleeni jotain.

CAMILLE

Sano.

HERAULT

Oletko milloinkaan ajatellut kuolemaa?

CAMILLE

Kuolemaa? en, en, en pidä siitä. Hyi! se haisee pahalle.

HERAULT

Sinä et ole koskaan ajatellut kuinka kipeätä on kuolla?

LUCILE

Uh, kauheata, mitä te puhutte!

HERAULT

Sinä olet hyvä, herttainen, rakastettava lapsi ja kuitenkin olet sinä
julma, julma kuin lapsi.

CAMILLE (liikutettuna)

Sinä luulet tosiaan, että minä olen julma?

LUCILE

Katsokaa, ihan kyynel silmässä.

CAMILLE (liikutettuna)

Se on totta, hän on kärsinyt se mies. Kuoleman tuskan hiki otsalla,
sydän kouristuneena kauhusta odottaa elämän murskaantumista... oo! sen
täytyy olla hirveätä! Niin inhottava kuin hän onkin, on hän kärsinyt
kuin kunniallinen mies, kenties enemmänkin!

LUCILE (kädet Camille'n kaulassa)

Minun Bouli-Boula raukkani, et kai sinä aio ruveta suremaan tuota
ilkimystä, joka tahtoi katkaista sinun kaulasi?

CAMILLE (vihaisesti)

Niin. Miksi ne sitten hyökkäävät minun kimppuuni niin alhaisella
tavalla? Si quis atra dente me petiverit, inultus ut flebo puer!

LUCILE (Heraut'lle)

Ja te uskallatte vielä sanoa, että minun Camilleni on julmat

HERAULT

Uskallanpa kyllä. Se rakas poika! Luultavasti julmin meistä kaikista.

CAMILLE

Oo, älä sano niin, Herault, tai minä vielä rupean uskomaan.

LUCILE (uhaten Herault'ta sormellaan)

Sanokaa ettei se ole totta, muuten revin minä silmät päästänne.

HERAULT

No, niin, se ei olekaan totta: julmin olette te.

LUCILE

No, se on hyvä. Niin saa kyllä ollakin.

CAMILLE

Se mitä sinä sanoit, ei anna minulle rauhaa. Se on totta, minä olen
tehnyt paljon pahaa, ja kuitenkaan minä en ole paha. Minä en tiedä
mikä pirullinen koirankuje minua ajaa tekemään noita hyökkäyksiäni.
Minun toimestani mätänevät nyt girondistit kedoilla, tuossa kylmässä
sateessa. Minun »Brissot'n paljastus» on katkaissut kolmekymmentä
nuorta, miellyttävää, jaloa päätä. He rakastivat elämää, niinkuin
minäkin, he olivat syntyneet elämään, tulemaan onnellisiksi kuten minä.
Kenties heilläkin oli omat hellät, rakkaat Lucile'insä. Oo, Lucile,
paetkaamme pois tästä murhatyöstä, joka tuottaa tuskaa toisille ja
kukaties itsellemmekin. Jos vielä mekin, jos sinäkin, jos meidän pikku
Horace'imme! .. Oh, etten minä voi päästä tuntemattomaksi jälleen!
Eikö ole mitään pakopaikkaa, johon minä voisin kätkeytyä vaimoineni,
lapsineni, kirjoineni! Uhi campi Guisiaque!...

PHILIPPEAUX

Sinä olet joutunut pyörteeseen: sinä et pääse siitä enää.

HERAULT

Oh, älä pakoita häntä jäämään tuohon sotaan, joka ei ole häntä varten.

PHILIPPEAUX

Hän sanoi itse vastikään — täytyy tehdä velvollisuutensa.

HERAULT (osottaa C:ia, joka syleilee vaimoaan)

Katso häntä: etkö luule, että meidän Camille'imme velvollisuus on olla
onnellinen?

CAMILLE

Se on totta; minulla on ihmeellinen kutsumus onneen. On ihmisiä, jotka
on luotu kärsimään. Minua taas kärsimys tympäisee: minä en tahdo sitä.

LUCILE

Olenko minä kenties ollut sinun kutsumuksesi tiellä?

CAMILLE

Minun Vestani, minun pieni sudenpenikkani... Sinä olet tosiaan suuresti
syyllinen. Sinä olet tehnyt minut liian onnelliseksi.

LUCILE

Hän raukka valittaa!

CAMILLE

Niin, siksi näetkös, että minä olen kadottanut kaiken voimani, kaiken
uskoni.

LUCILE

Kuinka niin?

CAMILLE

Ennen minä uskoin sielun kuolemattomuuteen. Kun näin maailman
kurjuuden, sanoin itselleni, että tämä maailma olisi liian järjetön,
jollei hyve saisi palkkaansa muualla. Mutta nyt olen minä niin
onnellinen, niin täysin onnellinen, että pelkään saaneeni palkkani
maan päällä, ja minä olen kadottanut kuolemattomuuden todistelujani.

HERAULT

Älä koetakaan enää löytää sitä.

CAMILLE

Kuinka helppoa on olla onnellinen. Ja on niin vähän ihmisiä, jotka
osaavat olla onnellisia!

HERAULT

Mitä yksinkertaisempi asia on, sitä helpommin se jää huomaamatta.
Väitetään, että ihmiset tahtovat olla onnellisia. Erehdys! He tahtovat
olla onnettomia, ehdottomasti. Faaraot ja itämaiset hirmuvaltiaat,
haukanpäiset ja tiikerinkynsiset kuninkaat, inkvisitsionin
polttoroviot, Bastiljin vankiluolat, sota joka murhaa ja hävittää, se
on heille mieleen. Täytyy olla mysteerien hämäryys ennenkuin uskotaan.
Täytyy olla kärsimyksen määrättömyys ennenkuin rakastetaan. Mutta
järki, suvaitsevaisuus, keskinäinen rakkaus, onni... hyi! Sehän on
heille loukkaus!

CAMILLE

Sinä olet katkera. Täytyy tehdä hyvää ihmisille vastoin heidän tahtoaan.

HERAULT

Siihen ovat nyt kaikki sekaantuneet, ja tulos on sangen keskinkertainen.

Camille.

Tasavalta-parka! Mitä he ovat sinusta tehneet!... Ah, kukoistavat
kedot, nuortunut maa, jonka ilma oli keveämpää ja valo kuulaampaa,
kun selkeän järjen raikas vihuri oli ajanut Ranskan taivaalta synkät
taikauskot ja vanhat goottilaiset pyhyydet... nuorten piirileikkejä
niityillä, sankari-armeijoja veljesrinnoin, joiden malmiin Europan
peitset kilpistyivät... kauneus-iloa, sointuvia muotoja, filosofisia
keskusteluja, jaloja juhlia, joissa valkohihaiset naiset kulkivat
pehmeine vaippoineen... elämisen vapaus, ilo joka voittaa kaiken ruman,
tekopyhän ja nyrpeän, Aspasian ja Alkibiadeen tasavalta, mitä on
sinusta tullut? — Punainen lakki, likainen paita, säreä ääni, jonkin
arrasilaisen maisterin päähänpiintymät ja ahdas kamarinäpertely.

HERAULT

Sinä olet ateenalainen barbarien luona. Ovidius skyyttien keskellä.
Sinä et voi heitä parantaa.

CAMILLE

Minä voin ainakin koettaa.

HERAULT

Sinä hukkaat suotta aikasi, kenties elämäsi.

CAMILLE

Mitä minun on sitten pelättävä?

HERAULT

Varo Robespierre'iä.

CAMILLE

Minä tunnen hänet lapsuudesta asti: ystävällä on oikeus sanoa kaikki.

HERAULT

Karvaan totuuden antaa mieluummin anteeksi vihamiehelle kuin ystävälle.

LUCILE

Olkaa vaiti; hänen täytyy saada olla suuri, hänen täytyy saada pelastaa
isänmaa. — Se, joka ei ole samaa mieltä kuin minä, ei saa minun
suklaatani.

HERAULT (hymyillen)

Minä en sano enää mitään.

LUCILE (menee ulos)

PHILIPPEAUX

Sinä olet siis päättänyt toimia, Desmoulins?

CAMILLE

Olen.

PHILIPPEAUX

Älä siis vitkastele. Seivästä kynäsi heihin arvelematta. Suurin vaara
on se sissisota, jota sinä käyt. Sinä vain ärsytät heitä terävillä
nuolillasi. Siitä ne saavat vain lisävoimaa sinua vastaan. Tähtää
sydämeen jos osaat: tehkäämme loppu heistä yhdellä iskulla!

HERAULT

Ystäväni, minä en hyväksy teidän kantaanne. Mutta jos te aiotte pysyä
siinä, täytyy ainakin koettaa saada kaikki mahdollisuudet puolelleen.
No niin, sotaan lähtiessä ei — suo anteeksi Camille — ei Desmoulins'in
kynä ole kylliksi. Kansa ei lue mitään lehtiä. Me aristokraatit
ostamme niitä — kansa ei tiedä sinun kirjoituksistasi enempää kuin
mitä sen puoluepuhujat kertovat, ja he eivät ole sinun puolellasi.
Sinä saat korottaa ääntäsi ja sälyttää muistisi täyteen torisanoja
ja käänteitä, sinä et sentään koskaan tule kansanmieheksi. Vain
yhdellä tavalla voi vaikuttaa siihen: Dantonin kautta. Hänen ukkosensa
yksin pystyy liikuttamaan tuota raskasta ihmiskaaosta. Dantonin ei
tarvitse muuta kuin ravistaa leijonanharjaansa, kun Forum jo kuohuu.
Mutta Danton ei välitä, hän torkkuu, karttelee Parisia; hän ei puhu
kansalliskokouksessa. Ei tiedetä mitä hänestä on tullut. Onko kukaan
nähnyt häntä viime aikoina? Missä hän on? Mitä hän tekee?


2. kohtaus.

    Edelliset, Danton, Westermann.

DANTON

Danton hummaa. Danton hyväilee tyttöjä. Danton lepää suurtyöstään
tekemällä toisia töitä kuten Herkules!

    (Desmoulins menee Dantonia vastaan ja puristaa nauraen hänen
    kättään. Westermann jää syrjään ja pysyy huolestuneen näköisenä.)

CAMILLE

Herkules ei heitä pois nuijaansa niinkauan kuin on vielä hirviöitä
tappamatta.

DANTON

Älä puhu tappamisesta! Se sana kauhistaa minua. Ranska suitsuaa
verestä; surmatun lihan haju nousee maasta niinkuin teurastamossa.
Tulin taannoin juuri Seinen yli. Aurinko laski. Seine oli punainen, se
näytti lainehtivan ihmisverta. Jos meidän jokemmekin ovat tahratut,
missä me pesemme puhtaaksi jokemme, missä me pesemme kätemme? Kuolleita
on jo kylliksi. Hedelmöittäkäämme tasavalta, niin että viljasatoja ja
miehiä versoo esiin nuortuneesta maasta! Rakastakaamme, ja viljelkäämme
ketojamme.

CAMILLE

Suokoon jokin jumala meille aikaa ja tilaisuutta siihen, Oo Danton! Me
panemme toivomme sinuun.

DANTON

Mitä te tahdotte, lapset?

PHILIPPEAUX

Että sinä auttaisit meitä taistelussa.

DANTON

Mihin te minua tarvitsette? Pitääkö minun aina tehdä kaikki? Te olette
samanlaisia kaikkityynni. Tuokin Westermann. Ja se on sentään mies!
Hän on käynyt sotaa, hän on pelastanut isänmaan kolme- neljä kertaa.
Ennenkuin hän istuutuu pöytään, leikkaa hän joltakulta kaulan poikki
saadakseen ruokahalua. Ja häntäkin pitäisi minun auttaa! Pitääkö minun
hypätä hevosen selkään ja huitoa miekkaa hänen sijastaan.

WESTERMANN

Jos on tapeltava, en minä luovuta paikkaani kenellekään. Vie minut
kentälle, näytä joukko, joka on lakaistava pois, saat nähdä epäröinkö
minä. Mutta puhua, vastata kansalliskokouksen suunsoittajille,
osottaa valheeksi Valiokunnan renttujen saastaiset juonet, joita ne
punovat minun tuhokseni, sitä minä en osaa. Minä tunnen itseni aivan
avuttomaksi tässä kaupungissa: minulla on koiraparvi kimpussani ja
minä en saa edes liikuttaa sormeani. Pitääkö minun sietää kaikki
puolustamatta itseäni? Aiotteko te jättää minut heidän syötäväkseen,
auttamatta minua? Tuhat tulimmaista! Minä olen aikoinani taistellut
teidän puolestanne, minulla on samat viholliset. Minun asiani on
teidänkin asianne — sinun Danton, — sinun Philippeaux, sinä tiedät sen
hyvin!

PHILIPPEAUX

Minä tiedän syyn, Westermann. Sinä olet samoin kuin minäkin hätyytellyt
Rossignolia, Ronsin'ia ja kaikkia viheliäisiä armeijan häpäisijöitä,
ja siksi jakobiinit seuraavat sinua raivokkaalla melulla. Me emme jätä
sinua.

CAMILLE (Dantonille)

Täytyy toimia. Minä tarjoan sinulle kynäni ja Westermann miekkansa.
Sinulla on tottumusta käsittelemään joukkoja, sinä tunnet hyvin
vallankumouksen strategian: ota johto, Danton, elokuun kymmenes on
vieläkin tehtävissä.

DANTON

Myöhemmin.

PHILIPPEAUX

Sinä pysyt poissa areenalta, annat itsesi unohtua. Astu esiin. Mitä
sinä teet viikkokaudet siellä maaseutukätkössäsi?

DANTON

Syleilen synnyinmaatani, ammentaakseni siitä, Anteuksen tavoin, uutta
voimaa.

PHILIPPEAUX

Sinä etsit verukkeita päästäksesi taistelemasta.

DANTON

En osaa valehdella. — Se on totta.

CAMILLE

Mikä sinun on?

DANTON

Minä olen tympeytynyt ihmisiin, ne yököttävät minua.

HERAULT

Ei naiset, mikäli näkyy.

DANTON

Naisilla on ainakin se etu, etteivät he teeskentele olevansa muuta
kuin mitä he ovat, mitä me kaikki olemme: eläimiä. He käyvät suoraa
tietä nautintoon, koettamatta valehdella itselleen ja verhoamatta
vaistojaan järjen vaippoihin. Mutta minä vihaan älyn tekopyhyyttä,
tuota idealistien ja impotenssin diktaattorien verenhimoista idiotismia,
joka leimaa turmelukseksi luonnollisten tarpeiden toteuttamisen ja on
kieltävinään luonnon, voidakseen hyveen nimessä tyydyttää järjetöntä
ylpeyttään ja hävityshaluaan. Oh! olla elukka, hyvä ja suora elukka,
jolla ei ole muita pyyteitä kuin saada pitää muista, kunhan ne vain
suovat hänelle paikan auringossa.

CAMILLE

Niin, tekopyhyys järsii meitä.

DANTON

Inhoittavin tekopyhyys mitä on. Tikarin tekopyhyys. Hyveellinen
giljotiini!

PHILIPPEAUX

Me olemme syösseet Capet'n, — siksikö että Tallien, Fouché, Collot
d'Herbois saattaisivat voimaan uudet dragonaadit Bordeaux'ssa ja
Lion'issa!

CAMILLE

Ne hourupäät ovat perustaneet uuden velvoittavan maallikkouskonnon,
joka sallii prokonsulien hirttää, hakata maahan, polttaa hyveen nimessä.

DANTON

Ei ole valtiossa mitään niin suurta vaaraa kuin periaatteen ihmiset.
Ne välittävät vähät siitä tekevätkö hyvää vai pahaa, kunhan vain
noudattavat vakaumustaan; ei mikään kärsimys liikuta heitä. Heidän
ainoa moraalinsa, ainoa valtiotaitonsa on tyrkyttää muille ajatuksiaan.

HERAULT (lausuu kuin pilaa tehden)

    Tiet toiset kunnon miehell' on määränään!
    On onnekas hän vain tuhlaten lempeään!...

LUCILE (joka on tullut sisään, tarttuu viimeisiin sanoihin ja jatkaa
sitaattia syventymättä)

    Mies hengen vain ei liikoja aprikoi,
    hän ratsua kannustaa, kun se niskuroi,
    ei tiedusta lain hän nuorelta tammaltansa
    se onnekas onko vai ei hänen vallassansa.

HERAULT

Lempo! miten hyvin te osaatte runoilijanne.

LUCILE

Totta kai, mitäs pahaa siinä on? Jokainen osaa la Pucelle'in.

DANTON

Se on totta, tyttöseni. Se on kunnollisten naisten hartauskirja.

HERAULT

Oletteko koskaan lausunut sitä Robespierre'ille?

LUCILE

Varon sitä tekemästä.

CAMILLE

Oletteko katsoneet häneen, kun joku sanoo kaksimielisyyden hänen
läsnäollessaan. Hänen otsansa menee ryppyyn ja kohoaa ylös, hän
pusertaa käsiään ja irvistelee kuin apina, jolla on hammas kipeä.

HERAULT

Isänperintöä. Hän on saanut Rousseaulta Voltaire'in vihansa.

LUCILE (ajattelemalta)

Kuinka, onko hän Rousseaun poika?

HERAULT (ilveillen)

Ettekö tiennyt sitä?

DANTON

Jesuittalaisuutta kaikkityynni! Hän on turmeltuneempi kuin muut. Vain
epäsiveellinen ihminen koettaa salata nautinnonhaluaan.

PHILIPPEAUX

Paljon mahdollista; mutta jos Robespierre on nautinnonhaluinen, salaa
hän sen hyvin: ja hän tekee viisaasti, Danton. Sinä taas näytät sitä
liiaksi. Sinä uhraisit onnesi yhdestä yöstä Palais-Royal'issa.

DANTON

Katsos, minä pidän enemmän hyvästä onnesta kuin huonosta.

PHILIPPEAUX

Mutta sinä pilaat silti hyvän maineesi. Yleinen mielipide seuraa sinun
toimiasi. Ja mitä sanoo jälkimaailma, kun se saa tietää, että Danton
ratkaisevan valtiollisen taistelun aattona ajatteli vain omia huvejaan.

DANTON

Yleinen mielipide on huora ja jälkimaailma haiseva likakuoppa.

PHILIPPEAUX

Ja hyve, Danton?

DANTON

Mene kysymään vaimoltani eikö hän ole tyytyväinen minun hyveeseeni.

PHILIPPEAUX

Sinä et ajattele mitä sanot. Sinä huononnat itseäsi huviksesi, sinä
pelaat vihollistesi eduksi.

WESTERMANN (joka on koettanut hillitä itseään, purkaa mieltään)

Te olette kaikki suunsoittajia! Toiset toitottavat hyveitään, toiset
paheitaan. Te ette osaa muuta kuin lörpötellä. Teidän Parisinne on
vain asianajajien ja yleisten syyttäjien pesäpaikka. Vihollinen uhkaa
meitä. Danton, tahdotko että hyökätään vai etkö?

DANTON

Jättäkää minut rauhaan! Minä olen hukannut elämäni ja rauhani
tasavallan pelastukseksi; se ei olisi ansainnut ainoatakaan tuntia
siitä ajasta, minkä minä olen sille uhrannut. Se riittää! Danton on
lunastanut oikeuden saada vihdoinkin elää omalle itselleen.

CAMILLE

Danton ei ole ostanut itselleen oikeutta saada olla jokin Sieyès.

DANTON

Olenko minä jokin silmäpuoli hevoskaakki, joka on tuomittu pyörittämään
myllynkiveä siksi kunnes se läkähtyy?

CAMILLE

Sinä olet lähtenyt syvyyksien keskelle. Mahdoton kääntyä takaisin,
täytyy jatkaa. Vihollinen on kintereilläsi: jos sinä pysähdyt, sysää se
sinut alas. Se nostaa jo kättään ja suuntailee iskujaan.

DANTON

Minun ei tarvitse muuta kuin kääntyä ja näyttää naamaani, kun ne jo
suistuvat kuin salaman iskusta.

WESTERMANN

Tee se siis. Mitä sinä odotat?

DANTON

Myöhemmin.

PHILIPPEAUX

Sinun vihollisesi toimivat. Billaud-Varenne purkaa raivoaan sinua
vastaan. Vadier pitää iloa sinun pikaisesta lankeemuksestasi. Huhu
sinun vangitsemisestasi on jo kierrellyt Parisissa.

DANTON (kohauttaa olkapäitään)

Tyhmyyksiä! Sitä ne eivät uskalla.

PHILIPPEAUX

Tiedätkö mitä Vadier on sanonut? Minä olen epäröinyt kertoa sinulle
hänen häpeämättömiä sanojaan: »Kyllä me sen paksunahkaisen piikkisian
pian perkaamme».

DANTON (jyristen)

Onko Vadier sanonut niin? No hyvä, sano, sano sille lurjukselle, että
minä siivoan hänen aivonsa, että minä murskaan hänen kallonsa. Jos
minun pitää peljätä henkeäni, tulen minä julmemmaksi kuin ihmissyöjä.

    (Hän kuohuu raivosta.)

WESTERMANN

Vihdoinkin... Siis tule!

DANTON

Minne?

WESTERMANN

Puhumaan klubeihin, nostattamaan kansaa ja kaatamaan kumoon Valiokunta
ja suistamaan Robespierre.

DANTON

En.

PHILIPPEAUX

Miksi?

DANTON

Myöhemmin. Minä en tahdo.

CAMILLE

Sinun käy huonosti, Danton.

WESTERMANN

Minua ahdistaa, kun näen mikä toiminnan pelko on vallannut kunnolliset
ihmiset täällä Parisissa. Mitä helvetillistä myrkkyä onkaan tässä
ilmassa, kun teidänlaisenne miehet mestauspäivänä voivat pitää kätensä
ristissä ja odottaa, uskaltamatta tehdä liikettäkään taistelua tai
pakoa varten. Minä en jaksa enää. Minä ryhdyn yksin toimeen. Menen
tuon Robespierre'in luo, jota te kaikki pelkäätte — niin, te pelkäätte
häntä, vaikka teettekin hänestä pilaa, ja teidän arkuudestanne saa se
lurjus koko voimansa. Minä paiskaan hänelle totuuden vasten kasvoja —
hän saa ensi kerran nähdä miehen, joka ei säiky häntä. Minä särjen sen
epäjumalan.

    (Lähtee kiivaana ulos.)

PHILIPPEAUX

Minä tulen mukaan, Westermann.

DANTON (tyynesti, hieman ivallisesti)

Hän ei särje yhtään mitään. Robespierre katsoo häneen — näin — ja sillä
hyvä. Mies-raukka!

PHILIPPEAUX

Danton! Danton! missä sinä olet? Missä on tasavallan atleetti?

DANTON

Te olette kaikki raukkoja. Ei ole mitään peljättävää.

PHILIPPEAUX

Quos vult perdere...

    (Herault nousee, ottaa hattunsa ja valmistautuu lähtemään.)

CAMILLE

Menetkö sinäkin Herault?

HERAULT

Camille, sinä et ole syntynyt soturiksi kuten Westermann, minä tiedän
sen. Vetäydy siis kokonaan syrjään. Toimita itsesi unohduksiin. Mitä
varten puhua?

CAMILLE

Kun omatunto käskee.

HERAULT (kohauttaa olkapäitään ja suutelee Lucile'in kättä)

Hyvästi, Lucile.

LUCILE

Ei hyvästi, vaan näkemiin.

HERAULT (hymyillen)

Tietääkö sitä koskaan?

CAMILLE

Minne sinä menet?

HERAULT

Saint-Honoré-kadulle.

DANTON

Aiotko sinäkin käydä Robespierre'in luona?

HERAULT

Ei, menen tavalliselle kävelylleni. Tahdon nähdä pyövelikärryjen
ohi-ajon.

CAMILLE

Minä luulin, että se näky ei olisi sinulle mieleen.

HERAULT

Tahdon oppia kuolemaan.

    (Hän menee ulos. Lucile saattaa.)


3. kohtaus.

    Danton, Camille.

DANTON (seuraten katseellaan Heraullt'ta)

Mies parka, hän on levoton, hän soimaa minua toimettomuudesta. Ja sinä
myös, Camille, sinullakin olisi halua moittia minua, minä näen sen
sinun katseestasi. Niin, älä kursaile, poikaseni. Sinä pidät minua
raukkana? Sinä luulet, että Danton omien nautintojensa vuoksi uhraa
ystävänsä ja kunniansa?

CAMILLE

Danton, miksi sinä et tahdo?

DANTON

Hyvät lapset, Danton ei ole tehty muiden ihmisten mitan mukaan.
Tulivuoren intohimot leiskuvat tässä rinnassa, mutta ne eivät tee minua
muuksi kuin mitä minä itse tahdon. Minun sydämessäni on suuria pyyteitä
— minun vaistoni kiljuvat kuin jalopeurat, mutta kesyttäjä on täällä.
(Osoittaa päätänsä.)

CAMILLE

Mikä on sitten sinun tarkoituksesi?

DANTON

Säästää isänmaata. Mihin hintaan hyvänsä suojella sitä meidän
jumalattomilta taisteluiltamme... Tiedätkö mikä on syynä tähän
tasavallan kuolemantautiin? Keskinkertaisuuksien puute. Liian monet
älyt huolehtivat valtiosta. Yhdelle kansalle on liikaa, kun sillä
on Mirabeau, Brissot, Vergniaud, Marat, — Danton, — Desmoulins,
Robespierre. Yksi ainoa näistä neroista olisi saattanut vapauden
voittoon. Yhdessä ne syövät toisensa ja Ranska voihkii heidän vihansa
veressä. Minä itse olen siinä liian suuri osakas, vaikka minä
sydämessäni tiedänkin, etten ole koskaan taistellut ranskalaista
vastaan muuten kuin puolustaakseni elämääni ja että minä taistelun
vimmassakin olen tehnyt kaikkeni lyötyjen vihollisteni pelastukseksi.
Minä en tahdo nytkään oman etuni vuoksi ryhtyä taisteluun miehen
kanssa, joka minun jälkeeni on tasavallan suurin. Metsä harvenee
ympärillämme, enkä minä tahdo tehdä tasavaltaa kansattomaksi. — Minä
tunnen Robespierren: minä olen nähnyt hänen nousevan maasta, päivä
päivältä varttuvan sitkeytensä, ahkeruutensa ja uskonsa kautta; ja
hänen kunnianhimonsa on sitämukaa kasvanut, vallaten kansalliskokouksen
ja lannistaen alleen Ranskan. Yksi ainoa mies on vielä hänen
silmätikkunaan: minun saavuttamani kansansuosio painaa yhtä paljon
kuin hänen, ja se se kirvelee hänen sairaalloista turhamielisyyttään.
Useamman kerran — se täytyy minun myöntää — hän on koettanut hillitä
vihamielisiä vaistojaan. Mutta tapausten mahti, kateuden lannistamaton
valta, minun raivoisat vihamieheni, jotka kiihoittavat häntä, kaikki
se ajaa meitä yhteentörmäykseen. Mikä tulos lieneekin, tasavalta siitä
järkyttyy perustuksiaan myöten. No niini minä tahdon antaa esikuvan
uhrautuvaisuudesta. Hänen kunnianhimonsa ei tarvitse enää olla
huolissaan minun kunnianhimostani. Minä olen juonut viljalti tuota
karvasta juomaa ja siitä on jäänyt katkera maku suuhun. Täyttäköön
Robespierre maljan, jos hän haluaa. Minä vetäydyn telttaani, ja
pitkämielisempänä kuin Akilles, odotan minä kärsivällisesti, että hän
ojentaa minulle kätensä.

CAMILLE

Jos toisen teistä täytyy uhrautua, miksi juuri sinun eikä hänen.

DANTON (kohauttaen olkapäitään)

Koska minä yksin pystyn sen tekemään; — (hetken vaitiolon jälkeen) — ja
koska minä olen voimakkaampi.

CAMILLE

Sinähän inhoat kuitenkin Robespierreä.

DANTON

Viha on sietämätön minun sydämelleni. Minussa ei ole sappea, ei
hyveellisyydestä — minä en tiedä mitä se on, vaan luonteen laadusta.

CAMILLE

Etkö pelkää jättää vapaata kenttää vihollisellesi?

DANTON

Pyh! minä tunnen hänet ytimiä myöten: hän voi hyvin saattaa kappaleen
neljänteen näytökseen, mutta ratkaisussa hän ajaa ehdottomasti karille.

CAMILLE

Mutta kuinka paljon pahaa hän ehtiikään tehdä ennen sitä! Sinun voimasi
on ainoa vastapaino väkivallan ja kiihkomielisyyden järjestelmälle. Ja
mitä teet sinä ystävillesi? Jätätkö sinä heidät sen kohtalon omaksi,
joka uhkaa heitä?

DANTON

Minä hyödytän heitä enemmän luopumalla joksikin aikaa vallastani. He
saavat nyt kärsiä sen pelon vuoksi, jota minä herätän. Robespierre
kyllä kuuntelee minua, kun hänen kateutensa sallii hänen hengähtää. Ja
minä voin toimia vapaammin käsin, kun en enää edusta mitään puoluetta
vaan ihmiskuntaa. Täytyy kohdella ihmisiä kuin lapsia ja antaa heidän
saada ne lelut, joita he niin himoitsevat, etteivät ne typerässä
itsepäisyydessään saattaisi turmioon itseänsä ja muita.

CAMILLE

Sinä olet liian jalomielinen. Sellaista itsensäkieltämystä ei
kukaan tulisi ymmärtämään. Robespierre ei koskaan usko, että sinä
vilpittömästi haluat vetäytyä syrjään; hänen epäluuloinen luonteensa
hakee ja keksii siinä jotain machiavellilaista viekkautta. Varo,
etteivät vihollisesi käytä sinun vallastaluopumistasi hyväkseen ja
syökse sinua häviöön.

DANTON

Danton ei luovu vallastaan; — hän poistuu vain hetkiseksi taistelusta;
mutta hän on aina valmis palaamaan takaisin. Ole rauhallinen: minä
yksin olen voimakkaampi kuin he kaikki ja minunlaisteni miesten ei
tarvitse pelätä unhoonjoutumista. Jos he hetkeksi vaikenevat, tuntuu
maailman aava tyhjyys, kun he eivät enää ole sitä täyttämässä.
Päinvastoin, minä vain lisään mainettani vetäytymällä syrjään. Sen
sijaan, että kiistelisin akeeain kanssa vallasta, annan minä sen ruhjoa
heidän hennot hartiansa.

CAMILLE

He tekevät siitä heti aseen sinua vastaan. Koko Vadier'n ja hänen
laistensa liuta syöksee heti saaliinsa kimppuun.

DANTON

Minä ravistan heidät maahan! Minä olen tottunut taistelemaan hirviöitä
vastaan. Lapsena minä ottelin härkien kanssa. Tämä ruhjoutunut nenä ja
tämä haljennut huuli ovat niiden veristen sarvien jälkiä. Ja kerran
puolivillit siat, joita minä kiljuen ajoin pitkin niittyä, purivat
minua pahasti vatsaan. Minä en pelkää Vadier'ta ja hänen laisiaan. Ja
ne ovat sitä paitsi liiaksi pelkureita.

CAMILLE

Vaan jos he sittenkin uskaltaisivat? Saadakseen enemmän rohkeutta
ovat he kutsuneet Saint-Just'in kotiin armeijasta, väitetään että he
odottavat hänen paluutaan ryhtyäkseen toimimaan.

DANTON

No niin, jos he menevät niin pitkälle, niin tulkoon taistelun
edesvastuu heidän niskoilleen ja musertakoon heidät. Minä olen
paksunahkainen ja kestän kärsivällisesti loukkauksia. Mutta kun minä
kerran lähden taisteluun, en minä aio pysähtyä ennenkuin kaikki on
maassa. Ne kurjat! Minä nielasen ne kaikki yhtenä suupalana...


4. kohtaus.

    Samat, Robespierre, Lucile.

    (Lucile syöksyy hädissään sisään)

LUCILE (juoksee Camille'in luo, pelästyneesti)

Robespierre!...

    (Robespierre tulee sisään, kylmänä, järkähtämättömänä, katsoo
    nopealla ja tarkalla silmäyksellä, tekemättä mitään eleitä.)

CAMILLE (menee vastaan, palvelusvalmiina ja ikäänkuin piloillaan)

Oo, rakas Maximilien, sinä tulet oikeaan aikaan. Sinä olet, vaikkakin
poissa-olevana melkein tunnin johtanut meidän keskusteluamme.

DANTON (vaikeasti)

Hyvää päivää, Robespierre. (Epätietoisena ojentaisiko kätensä, hän
odottaa, että hänen kilpailijansa ottaisi ensi askeleen. Robespierre ei
vastaa, puristaa kylmästi Lucile'in ja Camille'in kättä, tervehtii
Dantonia lyhyellä päännyökkäyksellä ja istuutuu. Camille ja Danton
jäävät seisomaan. Lucile on aina liikkeessä.)

LUCILE

Kuinka ystävällistä, että löysit aikaa tulla meitä tapaamaan keskellä
kiireitäsi. Asetu vähän lähemmäksi tulta. Ulkona on sumua, joka panee
värisemään sielun pohjaan asti. Kuinka sinun kiltti isäntäväkesi
jaksaa, kansalaisetar Duplay ja minun pikku ystäväni Eleonore?

ROBESPIERRE

Kiitos, hyvin, Lucile. — Camille, minulla on vähän puhumista sinulle.

LUCILE

Tahdotko että jätän teidät yksin?

ROBESPIERRE

Ei, et sinä.

CAMILLE (pysähdyttää Dantonin, joka yrittää lähteä)

Danton tuntee hyvin kaikki meidän ajatuksemme.

ROBESPIERRE

Huhu kertoo niin. Minä olen epäröinyt uskoa sitä.

DANTON

Onko se sinusta ikävää?

ROBESPIERRE

Kenties.

DANTON

Mitä sinä tahdot? On eräs asia, mitä sinä et koskaan voi estää: se,
että Dantonia rakastetaan.

ROBESPIERRE (halveksivasti)

Rakkauden nimi on kulunut — itse tunne on harvinainen.

DANTON (ilkeästi)

Sanotaan olevan eräitä ihmisiä, joilla ei ole siitä aavistustakaan.

ROBESPIERRE (hetken vaitiolon jälkeen, kylmästi, kädet hermostuneina)

Minä en ole tullut puhumaan Dantoriin irstailusta. — Camille, minun
varoituksistani huolimatta, kuljet sinä yhä itsepintaisesti sitä
tietä, johon huonot neuvot ja sinun oma ajattelemattomuutesi ovat
sinut heittäneet. Ilkeämielinen häväistyskirjoituksesi kylvää yhä
hajaannusta koko Ranskaan. Sinä tuhlaat sukkeluuttasi riistääksesi
luottamuksen niiltä miehiltä, jotka ovat tasavallalle välttämättömiä.
Kaikki taantumuspuolueet asestautuvat sinun ivanpurkauksillasi vapautta
vastaan. Minä olen kauan koettanut tyynnyttää sinun herättämääsi
vihaa, kahdesti olen minä jo pelastanut sinut: minä en voi sinua aina
pelastaa. Kapinoitsijain vehkeet häiritsevät valtiota eikä minulla ole
mitään tahtoa valtion tahtoa vastaan.

CAMILLE (haavoittuneena ja haavoittaen)

Säästä vaivojasi äläkä niin paljon ajattele minua. Sinun huolenpitosi
liikuttaa minua. Maximilien, mutta minä en tarvitse ketään. Minä osaan
itse puolustaa itseäni ja minä kuljen ilman talutusnuoraa.

ROBESPIERRE

Sinä väität vastaan pelkästä turhamielisyydestä. Sinun
ajattelemattomuutesi on ainoa puolustuksesi.

CAMILLE

Minä en tarvitse mitään puolustusta. Minulla on kyllin isänmaallisia
ansioita. Minä puolustan tasavaltaa tasavaltalaisia vastaan. Minä olen
puhunut vapaasti, minä olen sanonut totuuden. Kun ei ole enää hyvä
sanoa koko totuutta, silloin ei enää tasavaltaa ole. Tasavaltojen
tunnus on meren aaltoja puhaltavat tuulet: _Tollunt, sed attollunt!_
tl Ne järkyttävät niitä, mutta ne kohottavat ne myös korkeuteen.

ROBESPIERRE

Tasavaltaa ei ole, Desmoulins. Me luomme sitä. Vapaudella ei perusteta
vapautta. Kuten koettelemuksen aikoina Roomassa, on uhattu kansakunta
alistunut diktatuurin alle, murtaakseen esteet ja voittaakseen. Kun
Europpa ja kapinalliset puolueet uhkaavat tappaa ainiaaksi tasavallan,
on ivantekoa vaatia oikeutta saada sanoa ja tehdä mitä tahtoo ja
hankkia sanoillaan ja töillään vihollisille aseet käteen.

CAMILLE

Mitä aseita minä olen sille antanut? Minä olen puolustanut sitä, mitä
on ollut puhtainta maailmassa: veljeyttä, pyhää tasa-arvoisuutta,
tasavaltalaisten perus-ajatusten lempeyttä, noita _res sacra
miser_, sitä kunnioitusta onnettomuutta kohtaan, johon meidän ylevä
valtiosääntömme käskee. Minä olen tehnyt vapauden ihmisille rakkaaksi.
Minä olen tahtonut antaa onnen kiehtovan kuvan säteillä kansojen
silmiin.

ROBESPIERRE

Onnen! Siinä taas tuo viheliäinen sana, jolla te houkuttelette
puoleenne kaiken itsekkyyden ja kaikki intohimot. Kuka ei tahtoisi
onnea? Mutta ei Persepolis'in vaan Spartan onnea me tarjoomme
ihmisille. Hyve on onni. Mutta te olette väärinkäyttäneet sen pyhää
nimeä, herättääksenne raukkojen mielessä kaipuuta siihen rikolliseen
onneen, jota on toisten unohtaminen ja ylellisyyden nautinto.
Häpeällinen ajatus, joka pian sammuttaisi tasavallan tulen! Oppikoon
Ranska kärsimään, oppikoon se näkemään ilonsa siinä, että se saa kärsiä
tullakseen vapaaksi, uhrata hyvinvointinsa, leponsa, hellyydentunteensa
maailman onnen vuoksi.

CAMILLE (kohteliaan kujeilun sävyyn, joka purkauksen lopussa äkkiä
muuttuu teräväksi ja viiltäväksi)

Kun minä kuuntelen sinua, Maximilien, tulee mieleeni muuan kohta
Platonista: »Kun minä kuulen, sanoi kunnon kenraali Laches, kun
kuulen nuoren miehen puhuvan oivallisesti hyveestä ja kun se on
oikea sankylotti, lausumiensa sanojen arvoinen, se tuottaa minulle
sanomatonta nautintoa. Hän on minusta ainoa soittaja, joka aikaansaa
täyden sulosoinnun, sillä kaikki hänen työnsä ovat sovussa hänen
sanojensa kanssa. Kun sellainen mies puhuttelee minua, täyttää minut
riemu, ja minua voisi luulla hullaantuneeksi hänen puheeseensa, niin
ahnaasti juon minä hänen sanojaan. Mutta se, joka laulaa hyveestä, jota
ei toteuta, hän kiusaa minua kauheasti, ja mitä paremmin hän näyttää
puhuvan, sitä enemmän hän herättää minussa inhoa musiikkiansa kohtaan.»
(Desmoulins kääntää selkänsä Robespierrelle, joka sanomatta sanaakaan
ja tekemättä mitään eleitä nousee lähteäkseen. Lucile joka on tullut
levottomaksi siitä käänteestä, minkä keskustelu on saanut, ja joka
tarkkaa Robespierren katsetta, tarttuu häntä käteen ja koettaa laskea
leikkiä.)

LUCILE (osoittaa Camillea)

Tuon pahan pojan täytyy aina sanoa jotain vastaan. Jos sinä tietäisit
miten hän joskus kiusottaa minua! Rakas Maximilien, te olette aina
samanlaisia. Te väittelette yhä niinkuin ennen koulunpenkillä.

    (Robespierre ei vastaa, vaan pysyy jääkylmänä
    ja valmistautuu lähtemään.)

DANTON (muuttaen sävyä ja käyden Robespierreä kohti vilpittömällä
lämmöllä)

Robespierre, me olemme väärässä kaikki kolme. Olkaamme miehiä, jotka
tottelevat vain järkeään ja näyttäkäämme, että me osaamme uhrata
henkilökohtaiset kaunamme isänmaan vuoksi. Minä tulen luoksesi ja
tarjoan sinulle käteni. Anna anteeksi hetken kärsimättömyys.

ROBESPIERRE

Danton luulee, että yksi sana riittää pyyhkimään pois hänen
häväistyksensä. Loukkaajan ei ole suinkaan vaikea unohtaa loukkauksiaan.

DANTON

Kaiketi teen tyhmästi, kun kuvittelen vastustajani yhtä jalomielisiksi
kuin itse olen. Mutta tasavallan menestys ennen kaikkea: se tarvitsee
minun tarmoni ja sinun hyveesi. Jos minun tarmoni on sinulle
vastenmielinen, niin ajattele, että sinun hyveesi kammottavat
minua, ja me olemme kuitit. Tee kuten minä, pane nenäsi tukkoon, ja
pelastakaamme isänmaa.

ROBESPIERRE

Minä en luule, että kukaan on välttämätön isänmaalle.

DANTON

Kaikki kateelliset sanovat niin. Tuo kaunis järkeily saa heidät
leikkaamaan kansalta pois kaiken mikä tekee sen voiman.

ROBESPIERRE

Ei ole voimaa, missä ei ole luottamusta!

DANTON

Sinä epäilet minua? Sinä uskot tyhmyyksiin, joita minusta levitetään,
Billaud-Varenne'in hallusinatsioneihin? Katso minuun. Onko minulla
tekopyhän naama? Vihatkaa minua, mutta älkää tehkö minua epäluulon
alaiseksi!

ROBESPIERRE

Ihmisiä tuomitaan tekojen mukaan.

DANTON

Mistä moitit sinä minun tekojani?

ROBESPIERRE

Kaikkien puolueiden kaartelusta.

DANTON

Minulla on veljensydän kaikkia onnettomia kohtaan.

ROBESPIERRE

Kehutaan, ettei vihata ketään, eikä tosiaan vihata lainkaan tasavallan
vihollisia, mutta siten hävitetään tasavalta. Sääli pyöveleitä
kohtaan on julmuutta uhreja kohtaan. Sellainen suvaitsevaisuus on
saattanut meidät siihen, että on ollut pakko hajoittaa kaupunkeja maan
tasalle. Se voisi vielä tulla meille maksamaan kolmekymmen-vuotisen
kansalaissodan.

DANTON

Sinä näet rikoksia kaikkialla! se on löyhäpäistä. Jos sinä olet
sairas, hoida tautiasi, mutta älä pakoita terveitä ihmisiä nielemään
lääkkeitäsi. Tasavalta ruhjoo itsensä. On vielä aika pysähdyttää tuo
mieletön ja julma hirmuhallitus, joka kalvaa Ranskanmaata. Mutta
joll'et sinä kiiruhda, joll'et sinä yhdy meihin, olet sinä itse pian
kykenemätön rajoittamaan sen hävityksiä. Sinä koetat sitä turhaan: se
on polttava sinut toisten keralla, se on polttava sinut ensimäisenä,
toisten edellä. Onneton mies, etkö sinä toki näe, että sinä päivänä,
jolloin Danton on jo poissa, ensimäinen isku kohtaa sinut? Minä se
vielä suojelen sinua tulipalosta.

ROBESPIERRE (poistuu Dantonin luota kylmänä)

Polttakoon se minut.

CAMILLE (hiljaa Dantonille)

Sinä sanoit liian paljon; sinä loukkasit hänen itserakkauttaan.

DANTON

Isänmaan nimessä, Robespierre, sen isänmaan, jota me kumpikin
rakastamme yhtä tulisesti ja jolle me olemme kaikkemme antaneet,
suokaamme täydellinen amnestia kaikille ystäville ja vihamiehille, jos
he vain rakastavat Ranskaa! Huuhtokoon se rakkaus pois kaikki epäluulot
ja kaikki virheet. Ilman sitä ei ole mitään hyvettä. Sen keralla ei
mitään rikosta.

ROBESPIERRE

Ei ole mitään isänmaata ilman hyvettä!

DANTON (uhkamielisesti)

Vielä kerran pyydän minä sinulta rauhaa. Ajattele mitä minulle maksaa
koettaa lähestyä sinua. Mutta minä nielen minkä hyvänsä nöyryytyksen,
jos se on tasavallalle onneksi. Anna minulle kätesi: päästä Fabre
vapauteen, lähetä Westermann armeijaan, suojele Herault'ta ja
Philippeaux'ta noiden raivopäiden vainolta!

ROBESPIERRE

Minä olen luotu taistelemaan rikosta vastaan, en ohjaamaan sitä.

DANTON (on vähällä räjähtää, hallitsee itsensä)

Sinä siis tahdot sotaa, Robespierre? Harkitse tarkoin.

ROBESPIERRE (järkähtämättä kääntää selkänsä Dantonille, kääntyy
Desmoulins'in puoleen)

Camille, viimeisen kerran: sinä lakkaat hyökkäämästä
Yhteishyvänvaliokuntaa vastaan!

CAMILLE

Jos se lakkaa ansaitsemasta hyökkäyksiäni.

ROBESPIERRE

Alistu kuten muutkin kansakunnan määräyksiin.

CAMILLE

Minä olen kansakunnan jäsen, minulla on oikeus puhua sille.

ROBESPIERRE

Sinun tulee olla sille esikuvana lainkuuliaisuudessa.

CAMILLE

Me tiedämme kuinka ne lait ovat tehdyt. Me olemme kaikki asianajajia,
lainvalvojia, lakimiehiä, Robespierre, me tiedämme mitä lain
majesteettiin kätkeytyy. Minä nauraisin nähdessäni meidät yhdessä,
joll'en ajattelisi kyyneliä, joita me puristamme ilveilyllämme. Me
tulemme ihmisille liian kalliiksi. Ei edes hyvekään ansaitsisi sitä
hintaa, minkä me pakotamme siitä maksamaan — ammoin sitten rikos.

ROBESPIERRE

Kellä ei ole ollut voimaa tehtäväänsä kestämään, sen ei olisi
koskaan pitänyt ottaa sitä. Joka ottaa tehtävän, sen on astuttava
luiskahtamatta, kunnes hän kaatuu ruhjoutuneena taakkansa alle.

CAMILLE

Minä suostun uhraamaan itseni, mutta en uhraamaan muita.

ROBESPIERRE

Hyvästi, ajattele Herault'ta.

CAMILLE

Miksi puhut sinä minulle Herault'sta?

ROBESPIERRE

Herault on vangittu.

DANTON, CAMILLE

Vangittuko? Hän lähti juuri täältä.

ROBESPIERRE

Minä tiedän sen.

LUCILE

Mutta mitä hän on tehnyt? Maximilien, mikä on hänen rikoksensa?

ROBESPIERRE

Hän on antanut kotinsa turvapaikaksi eräälle tuomitulle.

CAMILLE

Hän on tehnyt velvollisuutensa.

ROBESPIERRE

Valiokunta on tehnyt samoin.

DANTON (räjähtäen)

Tuhat tulimmaista, sinä härnäät minua! Sinä siis tahdot murhata meidät,
toisen toisensa jälkeen? Sinä hakkaat tammesta sen mahtavimmat haarat,
ennenkuin käyt käsiksi sen runkoon? — Minun juureni ovat syvällä maan
uumenissa. Ranskan kansan sydämessä. Sinä et saa niitä irti revityksi
muuten kuin surmaamalla koko tasavallan. Minun kaatumiseni on murskaava
teidät kaikki, ja ne saastaiset rotat, jotka järsivät minua, joutuvat
ensimäisinä uhreiksi. Minun pitkämielisyytenikö se rohkaisee
teitä? Syöpäläiset nousevat röyhkeästi ruumistani ylös... Se on jo
liikaa! Leijona ravisteleikse... Mutta tiedätkö sinä, surkea raukka,
että jos minä tahtoisin, minä murskaisin sinut sormellani niinkuin
täin? Eläköön sota, koska te tahdotte sitä! Vanha sota-into nousee
päähäni. Tämä ääni, joka on ollut liian kauan sorruksissa, on kuuluva
jälleen ja se on syöksevä kansan tyranneja vastaan.

CAMILLE

Me teemme rynnäkön uusiin Tuilerioihin. Ja _Le Vieux Cordelier_ on lyövä
rumpua.

(Rävähyttämättä silmäänsä Robespierre lähtee ovea kohti. Lucile, joka
kauhean levottomana, sanattomaksi pelästyneenä on kadonnut hetkeksi
viereiseen huoneeseen, tulee hädissään toisesta huoneesta, lapsi
sylissä, ja vie sen Robespierre'in luo.)

LUCILE

Maximilien!...

(Robespierre kääntyy, katsoo pientä Horace'ia, epäröi hetken, hymyilee
hänelle, sitten ottaa hänet ja istuutuu. Hän syleilee lasta, katsoo
Lucile'iin ja Camille'hin. Sitten, alati äänettömänä, hän antaa lapsen
Lucile'ille ja poistuu katsomatta kehenkään. Koko tämä kohtaus on
hyvin hillitty ja ilman mitään näkyvää mielenliikutusta muissa paitsi
Lucie‘issa.)


5. kohtaus.

    Lucile, Camille, Danton

CAMILLE

Lucile raukka, sinä olet levoton?

LUCILE

Oo, Camille, Camille, kuinka varomaton sinä olet!

CAMILLE

Sinä itse kiihoitit minua äsken.

LUCILE

Ah, minä niin kadun sitä nyt!

CAMILLE

Pitää sanoa mitä ajattelee. Ja sitä paitsi... (hän kohauttaa
olkapäitään) Noh! Minulla ei ole mitään pelättävää, minulla: hän pitää
minusta sittenkin, hän tulee aina puolustamaan minua!

LUCILE

Minä pelkään.

CAMILLE

Hän on enemmän peloissaan kuin me. Dantonin ääni teki jo vaikutuksensa.
Hän on niitä ihmisiä, joiden pitää pelätä niitä, joista he pitävät. Kas
niin! Meidän täytyy etsiä ystävämme ja sopia heidän kanssaan. Aika on
täperä... Tule, Danton.

DANTON (istuu paikallaan hajamielisenä)

Niin, minne me lähdemme?

CAMILLE

Hakemaan Philippeaux'ta ja Westermann'ia ja pelastamaan Herault'ia.

DANTON

Huomenna... huomenna.

CAMILLE

Liian myöhäistä.

DANTON (hyvin surullisesti, tunteen vallassa)

Lucile, lue minulle jotain, soita minulle, lohduta minua.

LUCILE

Mikä sinun on? (Seisten Dantonin takana, hän nojaa D:n olkapäähän.
Danton ottaa hänen kätensä ja painaa sen poskeaan vasten.)

DANTON

Oo, tasavalta! Hävittää itsensä. Hävittää omien kättensä työ, hävittää
tasavalta! Voittajatko vai voitetut, vähät siitä. Kummassakin
tapauksessa voitetut!

CAMILLE

Kummassakin tapauksessa voittajat, kunnian seppelöimät!

DANTON (nousten kiivaasti)

Menkäämme, ja järisyttäköön tasavalta maailmaa kaatumisensa jyrinällä...

    ESIRIPPU.




TOINEN NÄYTÖS.


(Robespierre'in huone Duplayn talossa. Ikkuna. Kaksi ovea. Paljaat
valkeat seinät. Pähkinäpuinen ut uudinsänky, uutimet sini- ja
valkokukkaisesta damastista. Aivan yksinkertainen kirjoituspöytä.
Muutamia olkituoleja. Kirjakaappina käytetty hylly. Muutamia kukkia
lasissa ikkunalaudalla. Etunäyttämöllä pieni kamiini, jonka toisella
puolen tuoli, toisella jakkara. Vasemmalla oleva ovi johtaa Duplayn
pukuhuoneeseen. Ikkuna pihalle, missä puusepät tekevät työtä. Kuuluu
miten työntekijät naulaavat, höyläävät ja vahaavat. Robespierre istuu
yksin kirjoituspöydän ääressä.)


1. kohtaus.

    Rouva Duplay, Robespierre.

ROUVA DUPLAY (avaa oven)

Häiritsenkö sinua, Maximilien?

ROBESPIERRE (hymyillen ystävällisesti)

Et häiritse, kansalaisetar Duplay.

    (Ojentaa hänelle kätensä.)

ROUVA DUPLAY

Aina vaan työssä. Sinä et lainkaan pannut maata viime yönä.

ROBESPIERRE

Minä olin Valiokunnassa.

ROUVA DUPLAY

Minä kuulin, kun sinä tulit kotiin. Kello oli yli kolme. Vaan etkö
olisi voinut levätä sen sijaan aamulla?

ROBESPIERRE

Minä en nuku paljoa, sinä tiedät sen, — olen totuttanut ruumiini
kuuliaiseksi tahdolleni.

ROUVA DUPLAY

Sinä lupasit minulle lopettaa valvomisen. Sinä rasitut, sinä tulet
vielä sairaaksi. Ja miten meidän sitten käy?

ROBESPIERRE

Rakkaat ystävät, teidän täytyy tottua tulemaan toimeen ilman minua.
Minä en ole aina täällä.

ROUVA DUPLAY

Mitä, aiotko muuttaa pois meidän luotamme?

ROBESPIERRE (paatosta ja vilpitöntä vakavuutta sekaisin)

En — mutta kuitenkin jätän minä teidät ennenkuin luulette.

ROUVA DUPLAY

Sen minä kiellän — minä aion lähteä ensin, ja minun ei ole kiire.

ROBESPIERRE (hymyillen)

Minä olisin levollisempi tietäessäni, että minusta ei pidettäisi niin
paljon.

ROUVA DUPLAY

Mitä? Etkö ole hyvilläsi siitä, että sinua rakastetaan?

ROBESPIERRE

Ranskan olisi parempi olla, jos se ajattelisi vähemmin Robespierreä ja
enemmän vapautta.

ROUVA DUPLAY

Vapaus ja Robespierre ovat sama asia.

ROBESPIERRE

Juuri siksi olen minä huolissani siitä. Ettei sille vain mitään
tapahtuisi.

ROUVA DUPLAY (menee ikkunan hio)

Kylläpä ne pitävät hirveätä elämää tuossa pihalla! Ihan varmasti tuo
iänikuinen naulaaminen ja höylääminen häiritsee sinua. Minä olen
ainakin kaksikymmentä kertaa sanonut Duplaylle, ettei hän antaisi
ruveta työhön niin varhain, jotteivät herättäisi sinua unesta, mutta
hän sanoo, että sinä olet kieltänyt muuttamasta mitenkään talon tapoja.

ROBESPIERRE

Niin olen. Tuo säännöllinen toimekkuus on minulle vain lepoa. Työ on
virkistystä sekä tekijälle itselleen että muille. Kun on ollut yön
kuumeisessa ajatusten pyörteessä, kuten meidän nyt täytyy yhtämittaa
olla, niin se tuo raittiin tuulahduksen ummehtuneeseen ilmaan.

ROUVA DUPLAY

Mikä työ on pitänyt sinut valveilla viime yön?

ROBESPIERRE

Ei työ, vaan huolet.

ROUVA DUPLAY

Sinä olet levottoman näköinen niinkuin varoisit jotain tuhoa.

ROBESPIERRE

Tuhoa, niin.

ROUVA DUPLAY

Etkö voi sitä estää?

ROBESPIERRE

Kaukana siitä, — minun täytyy se suorittaa.

ROUVA DUPLAY

Minulla ei ole oikeutta kysellä sinulta, mutta tänään ei saa olla
pahoillaan. Tänään on talossa merkkipäivä. Le Bas ja Saint-Just ovat
viime yönä tulleet kotiin armeijasta.

ROBESPIERRE

Onko Saint-Just palannut? Sepä hyvä — minä tarvitsen hänen
tahdonlujuuttaan.

ROUVA DUPLAY

Ai niin, unohdin sanoa — eräs kenraali tahtoisi puhutella sinua,
kenraali Westermann. Hän oli täällä varhain aamulla, mutta minä en
laskenut häntä sisään. Hän sanoi tulevansa takaisin tunnin kuluttua.
Saako hän tulla?

ROBESPIERRE

En tiedä.

ROUVA DUPLAY

Hän on odottanut kauan pihalla. Siellä sataa.

ROBESPIERRE

Hyvä.

ROUVA DUPLAY

Viime yönä vasta oli ilma! Minä tulin läpimärkänä kotiin.

ROBESPIERRE

Missä sinä olit?

ROUVA DUPLAY

Kauppahallissa. Keskiyöstä saakka sain seisoa jonossa. Kamala tungos!
En voinut torkahtaa hetkeksikään, muutoin veivät paikan. Kun ovet
avattiin, syntyi tappelu. Onneksi minä pystyn pitämään puoleni. Ja
lopuksi minun onnistui saada kolme munaa ja neljännesnaulaa voita.

ROBESPIERRE

Kolme munaa koko väelle, se ei ole juuri liikaa.

ROUVA DUPLAY

Eleonorelle, Elisabethille ja sinulle — minun kolmelle lapselleni.

ROBESPIERRE

Hyvä Duplay-muori, luuletko sinä, että minä suostun ottamaan leivän
teidän suustanne?

ROUVA DUPLAY

Sinä et saa panna vastaan — minä menin sinne juuri sinun takiasi. Sinä
olet laiha, sinulla on huono vatsa. Kunpa edes suostuisit syömään vähän
lihaa! Mutta sinä kiellät ostamasta sitä.

ROBESPIERRE

Lihasta on kova puute — se on säästettävä sotilaille ja sairaille. Me
olemme säätäneet kansalaispaaston. Minun ja minun työtoverieni asia on
olla pidättyväisyyden esikuvana.

ROUVA DUPLAY

Kaikki eivät ole niin tunnontarkkoja kuin sinä.

ROBESPIERRE

Minä tiedän sen, minä olen nähnyt muutamien mässäävän keskellä yleistä
puutetta — se inhottaa minua. Jokainen noista aterioista varastaa
isänmaalta kolmisenkymmenen puolustajan voiman.

ROUVA DUPLAY,

Kyliä onkin kurjaa! Ei lihaa, ei riistaa, ei maitoruokaa. Kaikki
vihannekset on armeija takavarikoinut. Lisäksi saa olla kylmässä.
Duplay oli jo toista yötä seisomassa hiiliveneen vieressä, odottamassa
vuoroaan, ja nyt hän sai äsken tulla kotiin tyhjin käsin. Puita ei
tarvitse ajatellakaan. Tiedätkö mitä sylestä tahdotaan? — Neljäsataa
frangia. — Onneksi on kevät tulossa. Jos tätä olisi kestänyt vielä
kuukausi, olisimme me kaikki olleet mennyttä kalua. En muista
milloinkaan nähneeni näin kovaa talvea.

ROBESPIERRE

Niin, sinä olet kärsinyt, te olette kaikki saaneet kärsiä, te
naisparat, ja miten sankarillisesti! Mutta sinun täytyy myöntää, että
kaikista näistä vaivoista huolimatta te olette myös saaneet kokea
iloa, josta teillä ei ennen ollut aavistustakaan — iloa siitä, että me
kaikki, pienimmästä suurimpaan, olemme edistämässä korkeata päämäärää —
maailman vapautta.

ROUVA DUPLAY

Niin, onnellinen minä olenkin. Käyköön miten tahansa, tämä puutteen
aika tulee aina olemaan elämämme paras — nämä kärsimykset eivät ole
niitä tavallisia järjettömiä kärsimyksiä, jotka eivät hyödytä mitään.
Jokainen paastoamisemme tekee kansan rikkaammaksi. Miten uljaaksi
oletkaan tehnyt mielemme. Maximilien! Kun eilen illalla seisoin
pesemässä, ajattelin minä: vaikka minä olenkin vain vähäpätöinen
työläisnainen ja vaikka minulla ei ole huomispäivästä tietoa ja vaikka
kyllästyttää aloittaa joka aamu sama jokapäiväisen leivän jahti, niin
teen minäkin osaltani työtä isänmaan pelastukseksi. Minun vaivastani
ja ponnistuksista ei mene hukkaan mitään, kaikki vie voittoa kohti, ja
minä käyn teidän kanssanne ihmiskunnan etunenässä.

TYÖMIEHET (laulavat pihalla)

    Sahoin, nauloin, vasaroin  me
    pyssyntukit, keihäänvarret
    kestäviksi kammitsoimme:
    teille aseet voitokkaat,
    Tasavallan sotilaat.

ROUVA DUPLAY (hymyillen)

He ovat juuri saaneet valmiiksi pohjoisarmeijan tilauksen; vaikka
vatsat ovat tyhjät, ovat he kuitenkin tyytyväisiä.

ROBESPIERRE

Sinä suurenmoinen kansa! Mikä ilo kuulua sinuun! Ja miten voi antaa
anteeksi niille, jotka koettavat turmella tämän kieltäymyksen ja
uhrautuvaisuuden lähteen?

    (Kuuluu Westermannin murinaa ulkopuolelta.)

ROUVA DUPLAY

Siellä on kenraali. Hän käy kärsimättömäksi.

ROBESPIERRE

Anna hänen tulla tänne.

    (Rouva Duplay poistuu. Robespierre vilkaisee peiliin. Hänen
    kasvonsa muuttuvat silmänräpäyksessä, käyvät koviksi,
    liikkumattomiksi, jääkylmiksi.)


2. kohtaus.

    Robespierre, Westermann.

WESTERMANN (astuu sisään kiivaasti)

Saamari soikoon! Tämä ei ole liian aikaista! Minä olen seisonut kaksi
tuntia tömistämässä jalkojani sinun ovesi edessä. Peeveli, sinun
luoksesi on vaikeampi päästä kuin kapinoivaan kaupunkiin.

    (Robespierre seisoo liikkumattomana, kädet selän lakana,
    huulet puristettuina ja katsoo uhkamielisesti Weslermannia.
    Tämä vaikenee hetkiseksi, mutta jalkaa heti.)

Minä luulin, että sinä et tahtonut ottaa minua vastaan. Desmoulins
sanoi, että minua ei laskettaisi sinun puheillesi. Mutta minä olin
vannonut, että tulisin sisään, vaikka minun pitäisi laskea ovesi
tykinkuulalla säpäleiksi... (Nauraa.) Suot kai anteeksi minun
sotilaallisen suorasukaisuuteni?

    (Robespierre on yhä vaiti. Westermannin on yhä vaikeampi
    saada sanansa kevyiksi ja huolettomiksi.)

Onpa sinulla peijakkaan hyvä vartiosto. Ovesi takana istuu kaunis
tyttö vahdissa ja parsii sukkia. Sen neidin kanssa ei leikitellä.
Järkkymätön kuin sinäkin. Ei olisi päässyt kuin hänen ruumiinsa yli.
No, vihollismaassa se nyt ei olisi ollut niin ikävää.

    (Nauraa väkinäisesti. Robespierre on vaiti, mutta liikuttaa
    kärsimättömästi käsiään. Westermann istuutuu, koettaa päästä
    mukavaan asentoon. Robespierre jää seisomaan. Westermann
    nousee uudelleen seisomaan.)

Jotkut pässinpäät väittävät sinua minun vihollisekseni. Sille minä
kohautan olkapäitäni. Voiko hyve olla hyveen vihollinen! Voiko
Aristides olla Leonidaan vihollinen! Menkööt hiiteen! Eikö tasavallan
bastioni ja isänmaan vallit ole luodut tukemaan toisiaan! Sellaiset
saatanat kuin me, jotka panemme kansan kunnian kaiken muun yläpuolelle,
ymmärrämme aina toisiamme, eikö niin...

    (Ojentaa kätensä Robespierrelle. Tämä ei liikahda eikä vastaa.)

Etkö anna minulle kättäsi... Saamari soikoon! Se on siis totta? Sinä
olet minun vihamieheni? Sinä olet vannonut minun perikatoni? Tuhat
tulimmaista! Jos minä olisin tiennyt sen!... Olenko minä mikään roisto,
kun annat minun kaksi tuntia värjötellä pihallasi, ja kun minä viimein
pääsen luoksesi, et edes pyydä minua istumaan, vaan annat minun seisoa
tässä puhumassa saamatta sanaakaan vastaukseksi? Jumaliste!

    (Polkee jalallaan lattiaa.)

ROBESPIERRE (hyytävän kylmästi)

Kenraali, te ajatte väärään suuntaan. Leonidaasta on pitkä matka isä
Duchesneen. Te etsitte esikuvianne vaaralliselta paikalta.

WESTERMANN (ihmeissään)

Miltä paikalta?

ROBESPIERRE

Mestaustorilta.

WESTERMANN (aivan lamassa)

Mutta sano minulle, kansalainen, mitä minä olen tehnyt. Mistä sinä
syytät minua?

ROBESPIERRE

Sen sanoo Yhteishyvänvaliokunta teille.

WESTERMANN

Minulla on oikeus saada tietää.

ROBESPIERRE

Kysykää omallatunnoltanne.

WESTERMANN

Se ei syytä minua mistään.

ROBESPIERRE

Minä surkuttelen sitä, joka ei enää saata kuulla katumuksen ääntä.

WESTERMANN (pakottaa itsensä tyyneksi, multa ääni värisee tuskaa ja
raivoa)

Minä kadun vain yhtä — että olen uhrannut elämäni niin epäkiitolliselle
isänmaalle. Kolmekymmentä vuotta olen sen vuoksi saanut kestää
kaikenlaista kurjuutta. Minä olen kymmenen kertaa pelastanut maan
vihollisen anastukselta. Minulle ei ole koskaan annettu mitään
tunnustusta. Kuka hyvänsä liehakoitsija voi vaaratta ilmiantaa minut
— uskotaan, mitä sotamiehet, joita olen rangaissut pelkuruuden
takia, sanovat nimettömissä kirjeissään. Minua syytetään, minua
uhataan, alennetaan virassa ja typerät narrit ja tomppelit pääsevät
minun edelleni. Minun on pakko totella jotain Rossignolia, typerää
kultaseppää, jolla ei ole aavistustakaan siitä, mitä sota on, joka on
tehnyt itsensä tunnetuksi vain hölmöydellään ja jonka ainoat ansiot
ovat hänen halpa sukuperänsä ja jakobinien suositus. Kléber, Dubayet
ja Marceau kuluttavat voimansa vähäpätöisissä asemissa ja Niortin
pikkukauppias komentaa kahta armeijaa!

ROBESPIERRE

Tasavalta antaa enemmän arvoa päällikön tasavaltalaisen katsantokannan
lujuudelle kuin miehen sotilaalliselle kyvylle.

WESTERMANN

Antaako tasavalta arvoa myös sille että Rossignol saa aina selkäänsä?

ROBESPIERRE

Rossignolin tappioista on hänen seurueensa vastuussa eikä hän itse.
Jos Kléber, Dubayet ja Westermann ovat niin ylpeitä kyvystään, niin
antakoot sen hyödyttää päällikköä, jonka kansa on määrännyt heille!

WESTERMANN

Te tahdotte siis riistää meiltä omien tekojemme kunnian?

ROBESPIERRE

Niin.

WESTERMANN

Sotilaskunnia peloittaa teitä, te tahdotte nöyryyttää sitä, eikö niin?

ROBESPIERRE

Niin.

WESTERMANN (ivaten)

Se kai häiritsee kynäsankarien kunnianhimoa?

ROBESPIERRE

Se loukkaa tervettä järkeä ja on vapauden uhkana. Mistä te niin
ylpeilette? Tehän teette pelkästään velvollisuutenne. Siitäkö, että
panette henkenne vaaraan? Kaikkien meidän ranskalaisten päät ovat
panoksena siinä kamalassa pelissä, jota käydään tyranniutta vastaan.
Miksi kuoleman uhmaaminen olisi teille suurempi ansio kuin meille?
Me olemme kaikki vihityt voittoon tai kuolemaan. Te olette, kuten
mekin, vallankumouksen välikappaleita, kirves, jonka tulee raivata
tasavallalle tietä läpi vihollisjoukon. Se on kauhea tehtävä, joka on
otettava ilman heikkoutta, mutta myöskin ilman kerskailua. Teillä ei
ole enemmän syytä ylpeillä kanuunoistanne kuin meillä giljotiinistamme.

WESTERMANN

Sinä loukkaat sodan majesteettia.

ROBESPIERRE

Ei ole olemassa muuta majesteettia kuin hyveen majesteetti. Missä se
esiintyy, sotamiehessä, työmiehessä lainsäätäjässä, antaa tasavalta
sille kunnioituksensa. Mutta rikolliset vaviskoot! Mikään ei pelasta
heitä sen iskuilta, ei arvonimet eikä miekat.

WESTERMANN

Minuako sinä uhkaat?

ROBESPIERRE

Minä en ole maininnut mitään nimiä. Onneton, joka itse ilmiantaa
itsensä!

WESTERMANN

Tuhat tulimmaista! (Katsoo uhkaavin elein Robespierreiä, jossa ei
pieninkään väre vaihdu, ja koko ruumis vavisten menee ovea kohti
horjuvin askelin. Kääntyy takaisin.) Varo itseäsi, Sulla! Minun pääni
on lujempi kuin Custine'in. Vielä on miehiä, jotka eivät vapise
tyranniuden edessä. Minä menen Dantonin luo.

    (Törmää seinää vasten, ennenkuin saa tarttuneeksi oveen,
    ja poistuu kolisten.)


3. kohtaus.

    Robespierre, Eleonore Duplay.

ELEONORE (tulee Duplayn puolelta)

Viimeinkin siis lähti. Voi, Maximilien, miten levoton  minä olin,
kun hän oli täällä!

ROBESPIERRE (hymyillen hellästi)

Rakas Eléonore! Kuuntelitteko?

ELEONORE

Tuon miehen ääni säikäytti minut — en voinut olla tulematta tänne ylös;
minä olin tässä vieressä, äidin pukuhuoneessa.

ROBESPIERRE

Ja mitähän te olisitte voinut tehdä, jos hänellä olisi ollut pahoja
aikeita?

ELEONORE (nolona).

En tiedä.

ROBESPIERRE (tarttuu hänen käteensä, jota Eleonore pitää selkänsä
takana)

Mitä tässä on?

ELEONORE (punastuen)

Pistooli, jonka Philippe jätti pöydälle viime yönä tultuaan kotiin.

ROBESPIERRE (ottaa sen Eleonoralta ja pitää hänen kättään omassa
kädessään)

Ei, ei, tuollaiset murha-aseet eivät saa olla tahraamassa näitä
käsiä! Ne eivät saa vuodattaa verta edes minun henkeni pelastukseksi.
Säilyköön maailmassa kaksi ystävällistä kättä, kaksi viatonta kättä,
puhdistaakseen maailman ja Robespierre'in sydämen niiden verisistä
kohtaloista — kun työ on loppuun suoritettu.

ELEONORE

Miksi panette noin henkenne vaaraan? Te ärsytitte tuota miestä, ja
häntä sanotaan rajuluontoiseksi.

ROBESPIERRE

Minä en pelkää miekanhuitojia. Kun heidät ottaa pois taistelusta, on
heidän voimansa heti tyhjää kalinaa. Heidän polvensa vapisevat, kun he
näkevät edessään sen uuden mahdin, jota heidän miekkansa ei ole koskaan
tavannut taisteluntuoksinassa — lain.

ELEONORE

Kansalainen Fouché on myös ollut täällä, mutta teidän määräyksenne
mukaan häntä ei laskettu sisään.

ROBESPIERRE

Minä olen ainiaaksi sulkenut oveni siltä, joka on häpäissyt
hirmuhallituksen majesteettia Lyonin verilöylyissä.

ELEONORE

Hän ei tahtonut lähteä täältä — hän itki.

ROBESPIERRE (kalseasti)

Krokodiilikin itkee.

ELEONORE

Hän meni teidän sisarenne luo pyytääkseen häntä puhumaan hänen
puolestaan.

ROBESPIERRE (muuttunein ilmein, levottomana ja tuskaisesti)

Oh, hyvä Jumala, silloin tulee sisareni tänne!... Tuo lurjus on
koettanut saada sisareni uskomaan, että hän rakastaa häntä — sisareni
ei välitä hänestä, mutta ihailu tuntuu naisesta aina mairittelevalta,
tulipa se miltä taholta tahansa. Sisareni koettaa varmasti puolustaa
häntä. Älkää, taivaan tähden, päästäkö häntä sisään! Sanokaa että
minulla on nyt työtä, että minä en voi ottaa ketään vastaan.

ELEONORE (hymyillen)

Te uskallatte asettua kaikkia Euroopan tyranneja vastaan, mutta teidän
sisarenne saa teidät pelästymään.

ROBESPIERRE

Hän on hyvä ihminen ja pitää minusta. Mutta hän on niin väsyttävä!
Hänen ikuinen mustasukkaisuutensa ja aikaansaamansa alituiset
kohtaukset sekoittavat pääni. Minusta tuntuu kuin voisin suostua mihin
tahansa, kun hän vain olisi ääneti.

ELEONORE

Olkaa rauhassa — äiti tietää olla varuillaan, hän ei laske
häntä sisään.

ROBESPIERRE

Rakkaat ystävät! Miten te huolehditte minun rauhastani!

ELEONORE

Me olemme siitä vastuussa kansalle.

ROBESPIERRE

Kuinka kotinne tekee minulle hyvää! Millaista rauhaa sieluni täällä
nauttii! Se ei ole mikään itsekäs pakopaikka, kaukana ulkomaailman
myrskyistä. Ei, portti on selkoselällään isänmaan huolille, mutta
tullessaan tästä sisään ne saavat uuden, suurenmoisen leiman. Täällä
voi ottaa kohtalon miehen lailla vastaan, taivuttamatta päätään,
silmästä silmään. En ole milloinkaan astunut tämän kynnyksen yli
hengittämättä pihailmassa, sahatun puun raikkaassa tuoksussa rauhaa
ja toivoa. Duplayn rehelliset kasvot, teidän äitinne ystävällinen
ääni, teidän kätenne, Eléonore, jonka te sisarellisesti hymyillen
ojennatte minulle, kaikki tämä vilpitön kiintymys saa minut tuntemaan
korvaamattoman ja ihmeellisen onnen, oo, sen onnen, jota minä eniten
kaipaan ja jota minä tarvitsen enemmän kuin mitään muuta!

ELEONORE

Minkä onnen?

ROBESPIERRE

Luottamuksen ja uskollisuuden.

ELEONORE

Epäilettekö sitten jotakin?

ROBESPIERRE

Minä epäilen kaikkia ihmisiä. Minä näen valheen heidän katseessaan,
minä näen petoksen piilevän heidän vakuuttelujensa alla. Heidän
silmänsä, heidän suunsa, heidän kädenpuristuksensa, koko heidän
ruumiinsa valehtelee. Epäluulo myrkyttää kaikki minun ajatukseni.
Minut on luotu vienompien tunteiden ihmiseksi. Minä rakastan ihmisiä,
minä tahtoisin luottaa heihin. Mutta kuinka voi luottaa, kun näkee
heidän rikkovan lupauksensa kymmenen kertaa päivässä, myyvän
itsensä, myyvän ystävänsä, myyvän armeijansa, myyvän isänmaansa,
pelosta, kunnianhimosta, siveettömyydestä, vahingonilosta? Minä olen
nähnyt Mirabeaun, Lafayette'in, Dumouriez'n, Custine'in, kuninkaan,
aristokraattien, girondistien, hebertistien vuoron jälkeen tulevan
pettureiksi. Sotaväki olisi kaksikymmentä kertaa jättänyt isänmaan
vihollisen saaliiksi, jollei se olisi koko ajan tuntenut selkänsä
takana giljotinin varjoa. Kolme neljännestä konventista hieroo
salaliittoa konventtia vastaan. Paheita kiusoittaa se sankarillinen
kuri, jonka vallankumous on niille asettanut. Ne eivät uskalla
avoimesti käydä hyveiden kimppuun, ne kätkeytyvät säälin ja lempeyden
naamariin, pettääkseen yleisen mielipiteen, saadakseen sen rikollisille
suopeaksi ja ärsyttääkseen sen isänmaanystäviä vastaan. Mutta minä
tempaan pois naamarit, minä pakotan kansalliskokouksen näkemään,
mitä sen takana on — kavalluksen ilettävät kasvot! Minä pakotan
salaliittolaisten naamioidut rikostoverit tuomitsemaan minun kanssani
kavaltajat kuolemaan tai hukkumaan heidän kanssaan. Tasavalta on
voittava — mutta oi Jumalani, mistä sorakasoista se onkaan nouseva!
Pahe on lohikäärmeen kaltainen. Jokainen veripisara, joka putoaa, saa
eloon uusia hirviöitä. Se tarttuu parhaimpiinkin, toiseen toisensa
perästä. Toissapäivänä Philippeaux, eilen Danton, tänään Desmoulins...
Desmoulins, minun lapsuudenystäväni, minun veljeni!... Kuka on
pettävä meidät huomenna?

ELEONORE

Onko se mahdollista? Niin monta petturia! Ja teillä on siitä todisteet?

ROBESPIERRE

On, on enemmänkin kuin todisteet — siveellinen varmuus, tuo
järkähtämätön vaisto, joka ei minua koskaan petä.

ELEONORE

Ei, te ette voi erehtyä — te tiedätte kaikki, te näette heidän
sydämensä syvyyteen. Ah! Ovatko he sitten kaikki mädänneitä?

ROBESPIERRE

On neljä, viisi semmoista, joista pidän — rehellinen Couthon, joka
ajattelee vain maailman kärsimyksiä, vähät välittäen omistaan;
herttainen ja vaatimaton Le Bas; minun veljeni, joka on jalo luonne,
mutta liian huvinhaluinen, — kaksi lasta ja kuoleva mies.

ELEONORE

Entä Saint-Just?

ROBESPIERRE

Häntä minä pelkään. Saint-Just on vallankumouksen elävä miekka,
järkähtämätön ase, joka olisi valmis uhraamaan minut niinkuin
kaikki muutkin rautaiselle lailleen. — Kaikki muut pettävät. Minun
tarkkanäköisyyteni kiusaa heitä, he ovat kateellisia kansan rakkaudesta
ja siksi koettavat herättää vihaa minua vastaan. Marseillen ja
Lyonin prokonsulit kuittaavat hirmutyönsä Robespierre'in nimellä.
Vastavallankumous esiintyy milloin lempeyden, milloin kauhun
naamarissa. Jos minä annan hetkeksikään väsymykselle valtaa, olen
minä mennyttä, on tasavalta mennyttä. Couthon on sairas. Le Bas ja
minun veljeni ovat kaksi ajattelematonta poikaa. Saint-Just on poissa
pitämässä armeijaa kurissa. Minä olen yksin näiden petturien keskellä,
jotka hyörivät ympärilläni koettaen lyödä minut takaapäin. He tappavat
minut, Eleonore.

ELEONORE (tarttuu hänen käteensä nuorekkaan vilkkaasti)

Jos te kuolette, ette te kuole yksin.

    (Robespierre katsoo häneen hellästi. Eléonore punastuu.)

ROBESPIERRE

Ei, rakas Eléonore, teidän ei tarvitse kuolla. Minä olen vahvempi kuin
kurjat viholliseni. Totuus on minun puolellani.

ELEONORE

Ah, mitkä huolet kalvavat teitä, jonka pitäisi olla onnellinen, te kun
teette työtä kaikkien onneksi. Kuinka elämä onkaan epäoikeudenmukainen!

ROBESPIERRE

Olen tehnyt teidät surulliseksi. Olen tehnyt väärin himmentäessäni
teidän luottamustanne elämään. Suokaa minulle anteeksi!

ELEONORE

Teidän ei tarvitse katua mitään. Minä olen ylpeä teidän
luottamuksestanne. Olen koko yön ajatellut niitä kohtia Rousseausta,
jotka te luitte meille eilen. Ne viihdyttivät niin suloisesti sieluani.
Kuulin teidän äänenne soinnin ja kauniit, hellät sanat... ah, minä
osaan ne ulkoa.

ROBESPIERRE (siteeraa hellästi ja hiukan haikeasti hymyillen, hieman
pateettisesti, mutta vilpittömin tuntein):

»Kahden sydämen välinen seurustelu painaa suruun sellaisen
selittämättömän vienouden ja liikutuksen leiman, joka tyytyväisyydestä
puuttuu, ja ystävyys on olemassa erikoisesti onnettomia varten, heidän
kärsimystensä lievitykseksi ja heidän surunsa lohdutukseksi.» (Eléonore
on vaiti, hän hymyilee ja punastuu, pitäessään kättään Robespierren
kädessä.) Te ette sano mitään?

ELEONORE (siteeraa)

»Voiko milloinkaan se, mitä sanomme ystävällemme, vastata sitä, mitä me
tunnemme hänen rinnallaan?»

ROUVA DUPLAY (ulkopuolelta)

Maximilien, Saint-Just on täällä.

    (Eléonore pakenee.)


4. kohtaus.

    Robespierre, Saint-Just.

(Saint-Just astuu tyynesti huoneeseen. Robespierre menee häntä vastaan.
He antavat toisilleen kättä kuin olisivat eronneet muutama tunti
sitten.)

SAINT-JUST

Hyvää päivää.

ROBESPIERRE

Hyvää päivää, Saint-Just.

    (Istuutuvat.)

SAINT-JUST (katsoen tyynesti Robespierreä)

On hauska taas saada nähdä sinua.

ROBESPIERRE

Le Bas kirjoitti, että olit vähällä jäädä sinne ainiaaksi.

SAINT-JUST

Niin olin. (Hetkisen kuluttua) Sinne tarvitaan aseita. Armeijassa on
puute kivääreistä.

ROBESPIERRE

Koko Pariisi on pantu siihen työhön. Kirkoissa taotaan. Kaikki muu
työ on pantu syrjään. Olisit voinut nähdä tänne tullessasi Duplayn
kisällien paraikaa tekevän kiväärintukkeja. Kellosepät valmistavat
lukkoja; vasarat paukkuvat alasinta vasten kaikilla toreilla ja
aukeamilla.

SAINT-JUST (oltuaan vaiti)

Elintarpeista on puute. Useilla divisionilla ei ole ruokaa hevosilleen.
Aikaa ei saa yhtään hukata, viimeistään kolmen viikon kuluttua alkavat
taistelut — Ranskan kaikki veri on johdettava pohjoiseen.

ROBESPIERRE

Määräykset on jo annettu. Ranska paastoaa, jotta sen sotamiehillä olisi
ruokaa.

SAINT-JUST

Kun ette enää tarvitse minun neuvojani, lähettäkää minut sinne
takaisin. Ensi taistelut tulevat olemaan ratkaisevia. Meidän täytyy
ponnistaa kaikki voimamme.

ROBESPIERRE

Eikö tuo elämä kuluta sinua ihan loppuun?

Saint-Just (vilpittömän ja hartaan innokkaasti, tekemättä ainoatakaan
elettä)

Päinvastoin se on lepoa kaikkein näiden hedelmättömien neuvottelujen
jälkeen. Siellä ovat ajatus ja teko yhtä, niinkuin pilvien
yhteentörmäys ja salama joka siitä sinkoaa. Jokainen tahdon ilmaus
piirtyy heti ja kaikiksi ajoiksi ihmisten vereen ja maailman
kohtaloihin... Suurenmoinen tehtävä! Jumalainen jännitys!... Siellä
etuvartiopaikoissa, keskellä lunta ja pimeyttä, flaamilaiskenttäin
synkillä aavikoilla, jäisen taivaankannen alla, tunnen riemunväreiden
kiitävän lävitseni ja sydämen sykkivän rajusti rinnassani. Yksin ja
hyljättynä keskellä maailman pimeyttä, vihollisten ympäröiminä, haudan
partaalla seisten, olemme me kuitenkin täällä Euroopassa Järjen ja
elävän Valon henkivartioita. Jokaisesta meidän ratkaisustamme riippuu
maailman kohtalo. Me luomme ihmisen uudestaan.

ROBESPIERRE

Onnellinen se, jota ei raihnas ruumis pakota olemaan täällä, kaukana
kaikesta toiminnasta.

SAINT-JUST

Kuka toimii enemmän kuin sinä. Maailman vapaushan on ahdettu Pariisiin.

ROBESPIERRE

Täällä tuntee tahrautuvansa taistellessaan pahaa vastaan. Siitä
likaantuu väkisinkin. Kun minä näen minkä rikosten loan vallankumouksen
hyöky vyöryttää hyveen seassa, pelkään minä, että jälkimaailma on
pitävä minua riettaiden miesten likaisen naapuruuden tahraamana.

SAINT-JUST

Pane mestauskirves heidän ja itsesi väliin! Ei pidä koskea likaiseen
muuten kuin raudalla.

ROBESPIERRE

Turmelus tarttuu kaikkiin — niihinkin, joista minulla on ollut
suurimmat toiveet. Vanhoihin ystäviin.

SAINT-JUST

Ei mitään ystävyyttä! Vain isänmaa.

ROBESPIERRE

Danton uhkaa. Danton on epäilyttävä. Hän syytää kiivaita ja herjaavia
sanoja. Hän kokoaa ympärilleen vehkeilijöitä, renttuja, häviöön
joutuneita rahamiehiä ja erotettuja upseereja. Kaikki, jotka ovat
tyytymättömiä, kasaantuvat hänen ympärilleen.

SAINT-JUST

Danton kadotkoon!

ROBESPIERRE

Danton oli tasavaltalainen. Hän rakasti isänmaata. Hän rakastaa sitä
kenties nytkin.

SAINT-JUST

Se ei rakasta isänmaataan, joka ei osoita sille kunnioitustaan elämänsä
ankaruudella. Se ei ole tasavaltalainen, jolla on aristokraatin paheet
ja tavat. Minä vihaan Catilinaa. Hänen häikäilemättömyytensä, hänen
holtiton älynsä, hänen häpeällinen politiikkansa, joka horjuu kaikkien
puolueiden välillä hyötyäkseen niistä kaikista, häpäisee tasavaltaa.
Kaadettakoon Danton!

ROBESPIERRE

Hän vetää kukistuessaan mukaansa varomattoman Desmoulins'in.

SAINT-JUST

Tuo pöyhkeä suupaltti, jolle isänmaan onnettomuudet ovat vain aineksena
tyylin efekteihin, tuo itserakas neropatti, joka mielellään möisi
vapauden hyvästä sanakäänteestä.

ROBESPIERRE

Ymmärtämätön lapsi, joka antautuu ystäviensä ja leikittelevän
sukkeluutensa narrattavaksi.

SAINT-JUST

Sukkeluuskin on rikos, kun Ranska on vaarassa. Isänmaan onnettomuudet
ovat antaneet koko valtakunnalle synkän, uskonnollisen leiman. Minä en
luota niihin, jotka nauravat.

ROBESPIERRE

Minä pidän Desmoulins'istä.

SAINT-JUST

Minä pidän sinusta. Mutta jos sinä olisit rikoksellinen, menisin minä
itse antamaan sinut ilmi.

ROBESPIERRE (Siirtyy kauemmas kiusaantuneena. Hetken vaitiolo.)

Kiitos. — Sinä olet onnellinen, kun et milloinkaan horju. Sinä vihaat
pahetta niin ettei mikään pääse vihaasi järkyttämään.

SAINT-JUST

Minä olen nähnyt paheen lähempää kuin sinä.

ROBESPIERRE

No missä?

SAINT-JUST

Itsessäni.

ROBESPIERRE (ihmeissään)

Vaikka sinun elämäsi on ollut kieltäymyksen ja ankaran uhrautuvaisuuden
esikuva!

SAINT-JUST

Sinä et tiedä sitä.

ROBESPIERRE (epäilevästi)

Jokin nuoruudensynti?

SAINT-JUST (synkästi)

Minä olen seisonut kuilun reunalla — minä olen nähnyt rikoksen sen
syvyydessä valmiina nielemään minut. Silloin vannoin hävittäväni sen
muualta kuten itsestänikin.

ROBESPIERRE

Väliin minä väsyn tähän taisteluun. Vihollinen on liian suuri. Voimmeko
me muuttaa ihmiskuntaa? Voimmeko me toteuttaa unelmamme?

SAINT-JUST

Sinä päivänä, jona minä tulen vakuutetuksi, ettei se ole mahdollista,
pistän minä tikarin rintaani.

ELEONORE (avaa oven. Hiljaa.)

Täällä ovat Billaud-Varenne ja Vadier.


5. kohtaus.

    Robespierre, Saint-Just, Billaud-Varenne, Vadier

(Billaud-Varenne, synkkä, väsymyksestä nuutunut, pää riipuksissa
ja silmissä tuijottava katse. Vadier, huulet kokoonpuristettuina,
ivallisena ja katkerana, puhe vahvasti eteläranskalaista. — Robespierre
ja Saint-Just nousevat kylmästi. Tervehtivät hiukan päätään nyökäten,
antamalta kättä toisilleen.)

BILAUD-VARENNE

Tervehdys ja veljellisyys!

VADIER (huomaa Saint-Justin)

Saint-Just!... Sepä hyvä. Nyt me voimme ottaa takaisin hukkaan menneen
ajan.

(Billaud ja Vadier istuutuvat kursailematta. Saint-Just kulkee
edestakaisin. Robespierre seisoo ikkunaa vasten nojaten. Hetken
vaitiolon jälkeen sanoo:)

BILLAUD

Giljotiini! Sinä olet odottanut liian kauan, Robespierre — me olemme
vaarassa. Jos Danton on elossa vielä huomenna, on vapaus hukassa.

ROBESPIERRE

Mitä uutta?

BILLAUD (paperi kädessä)

Katso. Petturi jatkaa yhä työtään.

ROBESPIERRE

Kuka?

VADIER

Ystäväsi Camille, Maximilien, rakas Camille.

ROBESPIERRE

Onko hän taas kirjoittanut jotain?

BILLAUD

Nämä korehtuuriarkit on takavarikoitu. Lue.

VADIER (hykertelee käsiään)

_Le Vieux Cordelier'n_ uusi mielenpurkaus. Jatkoa tuon mainion munkin
uskontunnustukseen.

ROBESPIERRE

Se houkkio! Eikö hän opi milloinkaan olemaan vaiti?

BILLAUD (yhä vain päähänpinttymänsä vallassa)

Giljotiini!

SAINT-JUST (lukee yhdessä Robespierren kanssa)

Kuin ilotyttö — hänellä on sairaalloinen halu häpäistä itseään.

ROBESPIERRE

Entä Danton?

BILLAUD

Danton häärää ja herjaa, pitää puheita Palais-Royalissa ja haukkuu
Vadier‘ta ja minua ja kaikkia muita patriootteja. Desmoulins on
liittynyt häneen. He istuvat ryypiskelemässä Westermannin ja
kaikenlaisten katulutkain seurassa ja syytävät ruokottomia herjauksia
Yhteishyvänvaliokuntaa vastaan. Heidän ympärilleen kokoontuu väkeä
nauramaan.

SAINT-JUST

Siinä kuulet, Robespierre!

ROBESPIERRE (halveksivasti)

Ei mitään hätää! Ennenkuin Danton on lakannut juopottelemasta, on
meillä aikaa neuvotella rauhassa. (Katselee papereita.) Se mieletön
tekee itsemurhan.

VADIER

Niin, tällä kertaa hän on paiskannut kaiken säädyllisyyden menemään.

BILLAUD

On parasta, että me paiskaamme samalla lailla hänen päänsä!

SAINT-JUST (lukee)

Hän vertaa konventtia Neroon ja Tiberiukseen.

BILLAUD (lukee)

Hän uskaltaa sanoa, että me olemme vainonneet Custine'iä Pittin käskystä
ja että emme ole tehneet sitä siksi, että Custine oli petturi, vaan
siksi, ettei hän ollut tarpeeksi suuri petturi.

VADIER (lukee)

»Yhteishyvän valiokunta alentaa kansalliskokouksen pelkäksi
orjamaiseksi neuvottelukunnaksi, jonka uppiniskaiset jäsenet pistetään
tyrmään.»

ROBESPIERRE (oikaisee)

Siinä seisoo »voi alentaa», eikä »alentaa».

VADIER

Se on sama asia.

BILLAUD (lukee)

»Mikä estääkään valiokuntaa tasavallan tuhoamisesta, jos se lähettää ne
edustajat, joita se ei voi ostaa, Luxembourgin vankilaan?»

ROBESPIERRE (oikaisten)

Siinä on »jos se voi lähettää» eikä »jos se lähettää».

BILLAUD (kärsimättömänä)

Älä aina saivartele!

SAINT-JUST (lukee)

Hänellä on röyhkeyttä väittää, »että sotadepartementin viranomaiset
nimittävät rakastajattariensa veljiä armeijan päälliköiksi.»

VADIER

Hän ei välitä vähääkään siitä, että hän vaikuttaa hajoittavasti
puolustukseen ja halventaa kansaa ulkomaiden silmissä, kun hän vain saa
pieksää lörpöttelevää kieltään.

BILLAUD

Ja kaiken kääreenä vetoomuksia lempeyteen ja korulauseita
ihmisyydestä!...

VADIER

Oikeita karamellikirjoituksia!

SAINT-JUST

Tunteelliset ihmiset ovat pahemmat kuin mikään Egyptin maanvaivoista.
Ei mikään tyranni voi tuottaa maalle niin paljon pahaa. Puhuivathan
girondistipetturitkin tunteellisuudestaan, kun heittivät kapinansoihdun
yli koko Ranskan.

ROBESPIERRE

Desmoulins on heikko ja lapsellinen, mutta ei mikään kapinanlietsoja.
Hän on minun lapsuudenystäväni, minä tunnen hänet.

BILLAUD (luulevaisena)

Onko Robespierren ystävillä joitakin etuoikeuksia?

VADIER (halveksivasti, lukien yhä korehtuuriarkkeja)

Kuules, Maximilien, tässä on vähän sinullekin. Kun sinä suljet
irstailulaitokset ja osoitat kaunista intoasi tapojen puhdistamiseen
ja porttojen karkoittamiseen, niin se kuuluukin tapahtuvan Pittin
neuvosta, sillä »siten sinä riistät hallitukselta yhden sen suurimmista
voimakeinoista, nimittäin tapain höltymisen.» Kuulepas, järkähtämätön?
Se kai ilahduttaa sinua?

SAINT-JUST

Alhainen ja teeskentelevä sielu!

BILLAUD (kiivaasti)

Giljotiini!

    (Lysähtää alas, pää pöytää vasten, kuin teurastettu härkä.)

ROBESPIERRE

Onko hän pyörtynyt?

VADIER (välinpitämättömänä)

Pään huimausta.

    (Saint-Just avaa ikkunan. Billaud tointuu.)

SAINT-JUST

Oletko sairas, Billaud?

BILLAUD (ääni koristen)

Kuka sinä olet?... Lurjukset!— Minä en enää jaksa. Minä en ole nukkunut
kymmeneen yöhön.

VADIER

Hän viettää yöt Valiokunnassa ja päivät kokouksessa.

ROBESPIERRE

Sinä teet liian paljon työtä. Tahdotko että joku muu hoitaa sinun
tehtäviäsi muutamina päivinä?

BILLAUD

Minun toimeeni ei pystytä noin vain. Hoitaa kirjeenvaihtoa
departementtien kanssa, pitää kädessään kaikki langat koko Ranskaan,
sitä ei osaa kukaan muu kuin minä. Jos tulee pieninkään pysähdys, menee
koko vyyhti sekaisin. Ei, minun on pakko pysyä paikallani, kunnes
kaadun.

SAINT-JUST

Me kaadumme vielä kaikki tyynni.

BILLAUD

Oi luonto! sinä et luonut minua näihin rajuilmoihin. Erämaan
surmantuulet kuristavat minun sieluani. Oi, sinä liian tunteellinen
sydämeni, sinä olit luotu hiljaisuuteen ja ystävyyteen, hellän perheen
suloisiin liikutuksiin!

VADIER (ivallisesti)

Välttäkäämme liikutusta, Billaud.

BILLAUD (palaa rajuun äänensävyyn)

Ilma on puhdistettava! Desmonlins giljotiinille!

ROBESPIERRE

Minun täytyy näyttää hyvää esimerkkiä. Minä luovutan Desmoulins'in.

VADIER (salaisen ivallisesti)

Jalo mies, ylevä Brutus, tiesinhän minä, että sinä selvittäisit
epäröimättä välisi ystäväsi kanssa.

ROBESPIERRE

Mutta Desmoulins'in kohtalo on yhdistynyt toisen miehen kohtaloon.

BILLAUD

Pelkäätkö lausua Dantonin nimeä?

ROBESPIERRE

Minua peloittaa rikkoa erästä tasavallan taikakalua.

VADIER

Jota hän saa kiittää onnestaan.

ROBESPIERRE

Danton on minun vihamieheni, mutta jos minun ystäväntunteeni eivät
paina mitään asioita ratkaistessamme, eivät vihamieliset tunteetkaan
saa vaikuttaa minun arvosteluihiini. Ennenkuin ryhdymme taisteluun,
harkitkaamme kylmäverisesti niitä vaaroja, jotka voisivat olla
seurauksena tämän vallankumouksellisen linnoituksen alasrepimisestä.

BILLAUD

Linnoituksen, joka on ostettavissa!

VADIER

Vallankumouksen pelätti! Kun yleinen vaara uhkaa, tuodaan tuo hirveä
epäjumalankuva säikyttämään vihollista pakoon, mutta se synnyttää
eniten pelkoa niissä, jotka sitä kantavat. Sen inhoittavat kasvot ovat
vapaudelle kauhistus.

ROBESPIERRE

Ei voi kuitenkaan kieltää, että hänen kasvonsa ovat tutut ja pelätyt
koko Euroopassa.

VADIER (ilvehtien)

Niin, on totta että hän hyvänä sankylottina näyttää mielellään
maailmalle

    minkä Cesar arkailutta alisti
    Nikomedekselle elon keväimessä,
    mitä muinoin Kreikan sankari
    ihaili niin. Hefaistionissansa,
    ja min Adrien vei Pantheonihin...

SAINT-JUST (kiivaasti)

Lopeta likaiset kaksimielisyytesi! Vai epäsiveellisyyden nimessäkö sinä
taistelet epäsiveellisyyttä vastaan?

VADIER

Et kai vaadi, että minä rupean tässä lausumaan Rousseauta?

ROBESPIERRE (pakottaa itsensä puolueettomuuteen, mutta tekee sen
osoittamatta vähääkään vakaumusta)

Luulen olevan paikallaan, että Dantonin entiset ansiot otetaan huomioon.

SAINT-JUST

Mitä enemmän ihminen on tehnyt hyvää, sitä enemmän hän on velvollinen
tekemään. Voi sitä, joka on taistellut kansan asian puolesta ja sitten
hylkää sen! Hän on rikollisempi kuin se, joka on aina ollut kansan
vastustaja, sillä hän on tiennyt oikean ja vapaaehtoisesti pettänyt sen.

ROBESPIERRE

Hebert'in kuolema on vaikuttanut yleiseen mielipiteeseen. Minun saamani
poliisiraportit tietävät, että meidän vihollisemme käyttävät hyväkseen
kansan hämminkiä ja äkillistä pettymyksentunnetta horjuttaakseen kansan
luottamuksen sen todellisiin ystäviin. Kaikkea epäillään nykyisin,
Marat'n muistoakin. Meidän on toimittava varovasti ja katsottava,
ettemme lisää epäluuloa sisäisillä taisteluillamme.

SAINT-JUST

Tehkäämme loppu epäluulosta teloittamalla epäluulonalaiset.

ROBESPIERRE

Sellainen pää ei putoa järkyttämättä valtiota.

BILLAUD (epäilevästi ja pahansuovasti)

Pelkäätkö sinä, Robespierre?

VADIER (kiihoittaa viekkaasti Billaud‘ta)

Kysy häneltä, Billaud, käyttääkö hän Dantonia täytettynä patjana,
asettuakseen sen taakse kuulilta suojaan?

BILLAUD (raa'asti)

Sano suoraan — sinä pelkäät paljastuvasi Dantonin kukistumisesta. Sinä
tarraudut häneen kuin suojelevaan kilpeen. Hän johtaa huomion ja nuolet
pois sinusta.

ROBESPIERRE

Minä halveksin näitä kavalia syytöksiä. Mitä minä välitän vaaroista?
Minä en pane elämälleni suurta arvoa. Mutta minulla on kokemusta
entisestä ja minä voin nähdä eteenpäin tulevaisuuteen. Te olette
mielettömiä houkkioita, kun annatte vihanne sokaista itsenne. Te
ajattelette vain itseänne eikä tasavaltaa.

SAINT-JUST

Tarkastakaamme sitten intohimottomasti, mitä tasavalta saa odottaa
salaliittolaisilta. Ja älkäämme kysykö, onko Danton kyvykäs, vaan
onko hänen kyvystään hyötyä tasavallalle. — Mistä ovat viimeisten
kolmen kuukauden aikana lähteneet kaikki vallankumousta vastaan tehdyt
hyökkäykset? Dantonista. Kenestä oli lähtöisin Philippeaux'n kirje
Yhteishyvänvaliokuntaa vastaan? Dantonista. Kuka kuiskaa Desmoulins'in
korvaan hänen myrkylliset herjauksensa? Danton. Jokaikinen _Le Vieux
Cordelier'n_ numero tuodaan hänelle nähtäväksi, hänen mielipidettään
kysytään, hänen kanssaan harkitaan ja hänen kätensä tekee kirjoituksiin
korjauksia. Jos joki on myrkyllinen, niin on paha etsittävä joen
lähteestä. Missä on Dantonin rehellisyys? Missä hänen rohkeutensa?
Mitä on hän tehnyt vuoden aikana tasavallan hyväksi?

ROBESPIERRE (On vähitellen tulevinaan vakuutetuksi, osittain
vilpittömästi, osittain teeskennellen, ja siirtyvinään toisten
kannalle.)

Totta on, ettei hän ole milloinkaan käyttänyt puhetaitoaan Montagne'ia
vastaan tehtyjen hyökkäysten torjumiseksi.

SAINT-JUST

Ei, vaan kyllä Dumouriez'n ja omien rikostoveriensa, kenraalien.
Jakobinit syyttivät häntä — sinä puolustit häntä, Robespierre. Kun
sinua syytettiin, sanoiko hän sanaakaan sinun puolestasi?

ROBESPIERRE

Ei, mutta kun hän näki minun seisovan yksin girondistien syytösten
maalitauluna, sanoi hän ystävilleen: »Koska hän tahtoo mennä turmioon,
niin menköön! Me emme aio seurata häntä.» — Mutta tässähän ei ole
kysymys minusta.

BILLAUD

Sinä olet itse kertonut minulle, Robespierre, että hän teki kaikkensa
pelastaakseen girondistit ja kukistaakseen Hanriot'n, joka vangitsi
petturit.

ROBESPIERRE

Se on totta.

SAINT-JUST

Ja sinä olet itse sanonut minulle, Robespierre, että hän oli
kyynillisesti tunnustanut sinulle konnantyönsä samoinkuin
sihteerinsä Fabre'in puijaukset sinä lyhyenä aikana, jonka hän oli
oikeusministerinä.

ROBESPIERRE

Minun täytyy se myöntää.

SAINT-JUST

Hän oli Lafayette'in ystävä. Mirabeau osti hänet. Hän oli
kirjeenvaihdossa Dumouriez'n ja Wimpfenin kanssa. Hän mielisteli
Orléans'ia. Kaikki vallankumouksen viholliset ovat olleet hänen
läheisiään.

ROBESPIERRE

Ei pidä liioitella.

SAINT-JUST

Sinä olet itse sanonut sen. Minä en tietäisi näistä seikoista mitään,
jollet sinä olisi puhunut niistä minulle.

ROBESPIERRE

Niin kyllä... mutta...

BILLAUD (kiivaasti)

Aiotko kieltää sen?

ROBESPIERRE

Sitä minä en voi kieltää. Danton oli alinomaa vieraana niissä
kuningasmielisten illanvietoissa, missä Orléans itse kaatoi
punssin. Fabre ja Wimpfen olivat läsnä. Sinne koetettiin
myös houkutella edustajia Montagne'in luota lahjomis- tai
kompromettoimistarkoituksessa. — Mutta tämähän on vain pikkuseikka.

BILLAUD

Ei, päinvastoin sangen tärkeä! Ilmeinen salaliitto.

ROBESPIERRE

Muistui mieleeni eräs toinen asia, joka ei tosin paljoa merkitse. Hän
kuuluu äskettäin kehuneen, että jos häntä vastaan nostettaisiin syyte,
hän kaataisi meidät perintöprinssillä.

BILLAUD

Lurjus! Onko hän sanonut niin! Ja sinä voit puolustaa häntä!...

ROBESPIERRE

Westermann lähti äsken täältä! Hän uhkasi minua Dantonilla ja kapinalla.

BILLAUD

Ja me istumme vielä keskustelemassa! Eivätkä tiikerit ole vielä
kopissaan!

ROBESPIERRE

Se on siis teidän tahtonne?

SAINT-JUST

Se on isänmaan tahto.

VADIER (pilkallisesti nauraen, syrjään)

Oikea suurveijari! Jos mitä niin juuri tätä hän itsekin tahtoo, mutta
panee meidät tässä pyytämään sitä peijakkaalta itseltään.

ROBESPIERRE

Hän oli suuri mies. — Ainakin oli hänellä kaikki suuruuden ulkonaiset
merkit, niin, välistä hyveenkin.

SAINT-JUST

Ei mikään ole niin hyveen näköinen kuin suuri rikos.

VADIER (sarkastisesti)

Sinä saat pitää hänen hautapuheensa vähän myöhemmin, Maximilien. Tällä
kertaa meidän on katsottava, että elukka saadaan maahan.

SAINT-JUST

Vadier, minä pyydän sinua osoittamaan kunnioitusta kuolemalle.

VADIER

Henki ei ole vielä lähtenyt.

SAINT-JUST

Danton on pyyhitty pois elävien kirjoista.

BILLAUD

Kuka laatii syytteen?

VADIER

Saint-Just. Nuori mies tekee sen loistavalla tavalla. Jokainen hänen
sanansa on kuin giljotiinin isku.

SAINT-JUST

Minä mittelen ilomielin voimiani sen hirviön kanssa.

ROBESPIERRE (menee hakemaan paperia, jonka hän antaa Saint-Justille)

Tässä on muistiinpanot, kaikki mitä tarvitaan.

VADIER (syrjään)

Niitä on hänellä kaikista ystävistään.

ROBESPIERRE

Meidän ei tule suoda Dantonille sitä kunniaa, että haastaisimme hänet
yksin oikeuteen — kansan katseet vain kohdistuisivat liiaksi häneen.

BILLAUD

Ei, hukutetaan hänet joukkosyytteeseen.

VADIER

Ketäs me sitten pistämme mukaan ruokalistaa höystämään?

SAINT-JUST

Kaikki, jotka ovat tahtoneet turmella vapautta rahoilla, irstailulla
tai sukkeluuksilla.

VADIER

Täsmällisemmin. Kaikki häilyvä herättää vain levottomuutta.

ROBESPIERRE

Danton on aina rakastanut kultaa. Seuratkoon se häntä hautaan asti!
Me sekoitamme hänet pankkijuttuun. Sijoitetaan hänet rahankiristäjäin
joukkoon. Siellä hän saa tavata vanhan ystävänsä ja sihteerinsä, Fabre
d'Eglantine'in.

VADIER

Fabre'in, Chabot'n, juutalaiskiskurit, itävaltalaiset pankkiirit,
herrat Frey ja Diederischen — sangen hyvä; asia alkaa olla tolallaan.

BILLAUD

Olisi hyvä ottaa syytettyjen joukkoon myöskin Hérault, emigranttien
ystävä.

SAINT-JUST

Ennen kaikkea Philippeaux, joka on saanut armeijan sekamelskaan ja
hävittänyt kurin.

ROBESPIERRE

Ja Westermann, verinen sapeli, joka on aina valmis kapinaan. — Onko
siinä kaikki?

VADIER

Sinä unohdat rakkaan Camille'si.

ROBESPIERRE

Ettekö tahdo mieluummin Bourdonia tai Legendre'ia, jotka ovat
kapinoitsijapuolueen puhetorvena kansalliskokouksessa?

VADIER

Ei. Camille.

BILLAUD

Camille.

SAINT-JUST

Oikeus!

ROBESPIERRE

Ottakaa!

SAINT-JUST

Hyvästi. Minä menen valmistamaan raportin. Huomenna minä murskaan
heidät konventissa.

VADIER

Älä, älä, nuori mies, nuoruutesi ajattelemattomuus vie sinut harhaan.
Aiotko tosiaan vetää Dantonin oikeusistuimen eteen?

SAINT-JUST

Danton luottaa siihen, ettei kukaan uskalla käydä hänen kimppuunsa
silmästä silmään. Minä päästän hänet siitä harhaluulosta.

VADIER

Sydän ei riitä, nuori ystäväni; täytyy myös olla keuhkot, jotka
pystyvät hukuttamaan ääneensä härän mylvinnän.

SAINT-JUST

Totuus on vahvempi kuin rajumyrskyt.

ROBESPIERRE

Me emme saa panna tasavaltaa kaksintaistelun epävarmuudelle alttiiksi.

SAINT-JUST

Mitä sitten olisi tehtävä?

    (Robespierre ei vastaa.)

BILLAUD

Danton on vangittava ensi yönä.

SAINT-JUST (kiivaasti)

Ei koskaan!

VADIER

Jos päämäärä on luvallinen, ovat myös keinot luvallisia.

SAINT-JUST

Minä en lyö aseetonta vihollista. Pankaa minut vastatusten Dantonin
kanssa — sellainen kaksintaistelu on tasavallan kunnian arvoinen, mutta
teidän ehdotuksenne häpäisee tasavaltaa — minä potkaisen sen luotani.

BILLAUD

Kansan vihollisille ei tarvis osottaa mitään ritarillisuutta!

VADIER

Politiikassa on tarpeeton rohkeus tyhmyyttä, usein kavaltamista.

SAINT-JUST

Minä en suostu.

    (Heittää kiivaasti hattunsa lattialle.)

BILLAUD (ankarasti)

Rakastatko sinä siis vain taistelua tasavallan puolesta, et tasavaltaa
itse?

SAINT-JUST

Tuollaisiin suunnitelmiin voi ainoastaan vaara oikeuttaa. Vallankumous
on sankariyritys, jonka suorittajat kulkevat mestauspölkyn ja
kuolemattomuuden välissä. Me olisimme rikollisia, jollemme olisi joka
hetki valmiit uhraamaan omaa elämäämme, kuten me uhraamme muiden.

VADIER

Ole huoleti, sinua uhkaa joka tapauksessa kyllin suuri vaara.
Vangittunakin Danton voi villitä kansan, ja jos hän voittaa, voit olla
varma siitä, että hän hirtättää sinut ensimäiseen lyhtypatsaaseen.

SAINT-JUST

Minä halveksin tomua, josta minut on luotu. Minun sydämeni vain on
minua, ja minä tahdon kulkea veren tahraaman maailman läpi tahraamatta
sydämeni puhtautta.

BILLAUD (tylyn ja halveksivan ankarasti)

Itsekunnioitus on itsekäs tunne. Meitä ei liikuta onko Saint-Justin
sydän tahrattu vai eikö, kunhan vain pelastamme tasavallan.

SAINT-JUST (kysyy katseellaan Robespierren mieltä)

Robespierre!

ROBESPIERRE

Ystäväni, rauhoitu. Vallankumouksen myrskyt eivät ole tavallisten
lakien alaisia. Jokapäiväinen moraali ei kelpaa sen mahdin
tuomariksi, joka luo maailmat uusiksi ja rakentaa uusille perusteille
lasketun siveysopin. Tietysti täytyy olla oikeudenmukainen, mutta
oikeudenmukaisuuden mittapuuna ei tässä ole yksilöllinen omatunto,
vaan yleinen tietoisuus. Ohjeet me saamme kansalta — sen pelastaminen
on meidän lakimme. — Voidaan esittää vain yksi kysymys, nimittäin:
haluaako kansa Dantonin tuhoa. Jos siihen kysymykseen on saatu vastaus,
on kaikki ratkaistu — taistelu on taisteltava niin, että se johtaa
voittoon. Oikeus on siinä, että oikea voittaa. Me emme voi odottaa.
Danton on murskattava heti paikalla. Aseiden jättäminen hänen käsiinsä
on sama kuin jos paljastaisi oman rintansa murhaajan tikarille. Sotilas-
ja rahadespotismi ottaisi silloin vallankumouksen ohjakset käsiinsä,
ja vuosisatainen kansalaissota hävittäisi meidän maamme, ja kansan
kiroukset liittyisivät meidän muistoomme, jonka tulee olla rakas
ihmissukukunnalle.

BILLAUD

Voitto mistä hinnasta tahansa! Kaikki on säteilevä meidän diktatuurimme
kauhuaherättävästä loisteesta!

VADIER

Nyt ei tarvitse välittää, tuomitaanko yksityinen henkilö lain mukaan
vai eikö, kunhan vain Euroopasta saadaan jakobininen.

SAINT-JUST (painaa molemmat kätensä rintaansa vasten, kuten Robespierre
David'in taulussa, joka kuvaa valaa Pallohuoneessa.)

Oi, tasavalta, ota siis minun kunniani, koska sinä vaadit sitä, ota
minut, juo minut, niele minut kokonaan!

BILLAUD (horjuen kärsimättömyydestä)

Kenties tuossa tuokiossa tasavalta on kuristettu, meidän aatteemme
poljettu ja järki surmattu moneksi sadaksi vuodeksi... Nopeaan!

ROBESPIERRE

Danton on vangittava.

    (Kirjoittaa nimensä paperiin. Samoin Billaud
    kuumeisen kiireisesti.)

SAINT-JUST

Sinun tähtesi, vapaus!

    (Allekirjoittaa.)

BILLAUD

Mutta eikö konventti tee vastarintaa?

ROBESPIERRE (halveksivasti)

Konventti osaa aina uhrata jäsenensä yleisen hyvän vuoksi.

VADIER

Siitä asiasta pidän minä huolen.

    (Allekirjoittaa.)

ROBESPIERRE (huoaten)

Vallankumouksen taakka painaa yhä kovemmin hartioitamme.

VADIER (syrjään)

Tiikerikissa hangoittelee vastaan, mutta nuolee huuliaan.

ROBESPIERRE

Surullinen välttämättömyys. Me silvomme tasavaltaa, pelastaaksemme sen.

SAINT-JUST (synkästi ja haltioituneena)

Filosofi Jesus sanoi opetuslapsilleen: »Jos sinun kätesi pahentaa
sinut, niin hakkaa se pois; jos sinun jalkasi pahentaa sinut, niin
hakkaa se pois; jos sinun silmäsi pahentaa sinut, niin kaiva se pois.
Sillä sinun on parempi tulla Jumalan valtakuntaan silmäpuolena ja
raajarikkona kuin että koko ruumiisi heitetään helvetin tuleen.» — Ja
minä sanon: Jos sinun ystäväsi on turmeltunut ja turmelee tasavallan,
niin hakkaa hänet pois tasavallasta. Jos sinun veljesi on turmeltunut
ja turmelee tasavallan, niin hakkaa hänet pois tasavallasta. Ja
jos tasavallan veri, jos sinun oma veresi vuotaa kuiviin tuosta
ammottavasta haavasta, niin anna sen virrata — tasavallan tulee olla
puhdas tahi kuolla! Tasavalta on hyve. Missä on saastaa, ei tasavalta
enää ole.

VADIER (syrjään)

Hulluja. Pähkähulluja. Pitäisi pian panna heidät hulluinhuoneeseen. —
Mutta tärkein asia ensin! (Aikoo mennä.)

BILLAUD

Odota kunnes minä ehdin kirjoittaa alle.

VADIER

Sinä olet kirjoittanut.

Billaud

Milloin?... Minä en muista. — Mitä minä olen tehnyt? Olenko tehnyt
hyvin?... Tristis est anima mea... Oh! heittäytyä niitylle, ruohikkoon,
tuntea metsien balsamituoksu, kuulla puron lirisevän raitojen lomitse!
Levätä! Levätä!...

ROBESPIERRE

Tasavallan perustajain ei ole suotu levätä ennenkuin haudassa.

    ESIRIPPU




KOLMAS NÄYTÖS.


Vallankumouksen tuomioistuin.

Fouquier-Tinville, yleinen syyttäjä,'Herman, presidentti,
valamiehistö, asemiehiä, kansaa. — Syytettyjen penkillä Danton,
Desmoulins, Herault, Philippeaux, Westermann. — Chabot, veljekset
Frey, äänettöminä; — Fabre d'Eglantine, nojatuolissa heidän
keskellään. — Katsojain joukossa ensi rivissä maalari David ja hänen
ystäviään. — Salin ikkunat ovat auki. Ulkoa kuuluu ihmisjoukon hälinää.
Väliin pilkistää ovenluukusta, presidentin takaa, oikeudenkäyntiä
valvovan Vadier‘n pää. Oven luona seisoo kenraali Hanriot. Herman ja
Fouquier-Tinville luovat joskus levottomia katseita häneen.

Kuulustellaan Chabot'a ja Frey-veljeksiä. Danton ei voi katkeruudesta
istua hiljaa, Desmoulins näyttää aivan murtuneelta. Herault katselee
tyynenä hymyillen, Philippeaux, huulet yhteenpuristettuina, silmät
tuijottaen, valmistautuu vastauskuntoon. Fabre on sairas ja istuu
kokoonvaipuneena tuolissaan. — Kansanjoukko tunkeilee ja katselee
ahnaasti. Se kuvastaa oikeudenkäynnin kaikkia vaiheita samalla
tavoin kuin teatteri-yleisö jotain melodraamaa — huvitettuna ja
liikutettuna yhtaikaa.

PRESIDENTTI (veljeksille Frey)

Te olette Pittin kätyreitä. Te olette tahtoneet lahjoa konventin.
Edistääksenne omia huijauksianne ja ryöstöjänne olette te suunnitelleet
kansan edustajien lahjomista. Te olette arvioineet jokaisen omantunnon
hinnan.

DANTON (kaikuvasti)

Esimies, anna minulle sananvuoro!

KANSA (liikkuu uteliaana nähdäkseen)

Danton... Danton... se on Danton, joka puhuu.

PRESIDENTTI

Teidän vuoronne tulee, Danton.

DANTON

Mitä minulla on noiden haaskojen kanssa tekemistä? Mitä yhteistä on
minun ja noiden varkaiden välillä?

PRESIDENTTI

Te tulette kyllä tietämään sen.

DANTON

Te väärinkäytätte minun jalomielisyyttäni ja äänettömyyttäni,
koettaaksenne sekottaa minut kansan silmissä noihin saastaisiin
pankkiireihin, keinottelijoihin ja kiristäjiin.

HERAULT

Älä kiihoita itseäsi, Danton.

PRESIDENTTI

Osoittakaa kunnioitusta oikeutta kohtaan — te saatte heti kohta antaa
selityksenne. (Frey-veljeksille.) Te olette juutalaista alkuperää,
syntyisin Mähristä, teidän oikea nimenne on Tropuscka. Te otitte ensin
nimen Schönfeld ja sen varjossa te ostitte itsellenne aateliskirjan
Itävallassa; sitten te muutitte Ranskaan ja käytätte nykyään nimeä
Frey. Yksi sisaristanne on antanut kastaa itsensä ja on erään
saksalaisen paronin suojattina. Toinen on naimisissa Chabot'n, entisen
kapusiinimunkin kanssa, joka nykyään on konventin jäsen. Te olette
liitossa toisten yhtä epäilyttävää alkuperää olevien seikkailijain
kanssa: Diederischen'in, joka on kotoisin Holsteinista ja on ollut
pankkivirkamiehenä Wienissä; Gusman'in, jota kutsutaan espanjalaiseksi
ja on tahtonut käydä saksalaisesta paronista, ja entisen apotin,
d'Espagnac'in, joka on toiminut armeijan hankkijana. Muutamat ostetut
kansanedustajat ovat rikollisella myötävaikutuksellaan edistäneet
teidän huijausyrityksiänne. Chabot on toiminut välittäjänä. Itse on hän
arvioinut itsensä 150,000 livres'in arvoiseksi. Hän on suostunut teidän
puolestanne viemään Fabre d'Eglantine'ille 100,000.

ERÄS NAINEN (osottaen Fabrea)

Se on tuo, tuolla takana, nojatuolissa.

PRESIDENTTI

Siitä summasta on Fabre väärentänyt kansalliskokouksen päätöksen
Intialaisen kauppaseuran tilinteosta. Minä jätän tässä alkuperäisen
käsikirjoituksen juryn silmäiltäväksi.

VADIER (raottaa hiljaa ovenluukkua ja tekee merkin Hanriot'Ile, joka
seisoo ovella)

Käykö kaikki hyvin, Hanriot?

HANRIOT (hiljaa)

Käy kyllä.

VADIER (osottaen Fouquierta ja oikeutta)

Eivätkö ne kimpuroi vastaan?

HANRIOT (kuten edellä)

Älä pelkää. Minä pidän silmällä.

VADIER

Hyvä on. Älä epäröi, ja jos syyttäjä rupeaa horjumaan, niin vangitse
hänet. (Sulkee luukun.)

HERAULT (silmäisten kansanjoukkoon)

Miten ne katsovat meihin!

DANTON (pohjimmaltaan häpeissään, mutta pakoittautuen nauravaksi)

Ne eivät ole tottuneet näkemään tätä kärsää häpeän penkillä. Se ei
olekaan mikään roskanäytäntö: Danton noitten markkinaräyhääjien
pimittämänä. Ha-ha! Täytyy nauraa!

DAVID (ottaen muistikirjan taskustaan)

Annahan kun minä piirrän hänen kuononsa.

DANTON

Katsohan Davidia tuolla; hänen kielensä riippuu suusta; hän kuolaa
ja huohottaa vihasta kuin koira.

DAVID

Minä tahdon että jälkimaailma saa nauttia hänen apinannaamastaan.

DANTON

Saamari sentään! pidä pääsi pystyssä Desmoulins! Ojenna selkäsi,
piru vie! Kansa katsoo meihin.

CAMILLE

Oo, Danton, minä en enää koskaan näe Lucile'iä?

DANTON

Ole vaiti, sinä nukut hänen vieressään ensi yönä.

CAMILLE

Pelasta minut, Danton; minä en enää tiedä mitä teen, minä en osaa
puolustaa itseäni.

DANTON

Sinä olet heikompi kuin tyttö. Lujita itsesi. Muista, että me teemme
historiaa.

CAMILLE

Minä vähät historiasta!

DANTON

Jos sinä tahdot jälleen nähdä Lucile'in, niin älä tuijottele kuin
mikäkin kiinnisaatu rikoksellinen. Mitä sinä katsot?

CAMILLE

Katso, Danton, — tuolla...

DANTON

No? Mitä sitten?

CAMILLE

Tuo nuori mies tuolla ikkunan luona...

DANTON

Tuoko röyhkeä vintiö, jolla on tukka silmillä ja joka halailee naista
vyötäisistä?

CAMILLE

Ei se ollut mitään, minulla oli hallusinatsioni, minä näin... näin oman
itseni...

DANTON

Itsesi?

CAMILLE

Minä näin yhtäkkiä itseni seisomassa siinä hänen paikallaan,
seuraamassa Girondelaisten, minun uhrieni, tuomitsemista. — Oh, Danton!

    (Sillaikaa on Fabre'in väärentämäksi väitelty paperi
    ollut valamiesten tarkastettavana.)

PRESIDENTTI

Fabre, pysyttekö te yhä kiellossanne?

FABRE d'EGLANTINE

On hyödytöntä, että minä ryhdyn uudelleen selittämään, te ette
kuitenkaan kuuntele minua, teidän päätöksenne on jo tehty. Minä olen
vastikään osottanut, että siihen oikeaan lakiehdotukseen, jonka minä
olen laatinut, ovat kavaltajat tehneet lisäyksiä ja poistoja, jotka
muuttavat sen luonteen. Se on ilmeistä jokaiselle, joka tahtoo katsoa
asioita oikeuden hengessä. Niin ei ole asian laita täällä; minä tiedän
olevani tuomittu edeltäkäsin. Minulla on ollut onnettomuus olla
epämieluinen Robespierre'ille ja teidän harrastuksenanne on laastaroida
hänen haavoitettua itserakkauttaan. Minun elämäni on hukkaanmennyt.
Olkoon! Se on liiaksi kulunut ja tuottaa minulle liiaksi kärsimystä,
että minä väsyttäisin itseäni ponnistelemalla sen pelastukseksi.

FOUQUIER

Sinä häpäiset oikeutta ja panettelet Robespierre'iä. Ei Robespierre
vaan Cambon se syyttää sinua itsesi myymisestä. Se ei ole myöskään
Robespierre, joka syyttää sinua osallisuudestasi salaliittoon — se on
Billaud-Varenne. Sinun vehkeilyhalusi tunnetaan. Se saa sinut punomaan
alhaisia salajuonia ja kirjoittamaan huonoja näytelmiä.

FABRE

Seis! _Ne sutor ultra crepidam_... Hyvä herrasväki siellä katsomossa,
minä pyydän teitä todistajiksi — eivätkö minun näytelmäni ole aina
tuottaneet teille huvia?... Fouquier voi kyllä saada pääni putoamaan,
mutta ei minun _Philinte'iäni_.

FOUQUIER

Sairaloinen uteliaisuus saattoi sinut pitämään kansalliskokousta
jonkinlaisena teatterina, jossa sinä koetit pelata sielun
salaisilla johtolangoilla. Sinä käytit hyväksesi kaikkea — toisten
kunnianhimoa, toisten laiskuutta, rauhattomuutta, kateutta, —
kaikki kelpasi sinulle. Tuo julkea taito on tehnyt sinut todellisen
vastavallankumousjärjestelmän johtajaksi, onko sitten sinun
hävyttömyytesi ja sinun juonikas luonteesi houkutellut sinut kumoamaan
voimassaolevaa järjestystä vai onko ennemminkin siihen syynä sinun
tunnettu ylimysmielisyytesi ja ahneutesi, joka on jo pitkät ajat saanut
pestirahoja Pittiltä tasavallan hävittämiseksi.

    (Hälinää.)

DAVID

Ähää! — Näettekös? — Niin... Niin...

FOUQUIER

Jo vuonna 92 tavattiin sinut salavehkeissä vihollisen kanssa. Danton
lähetti sinut Dumouriez'n luo niihin rikollisiin keskusteluihin, jotka
pelastivat preussilaiset, juuri kun ne olivat tuhoutumaisillaan.

    (Hälinää.)

Mutta tämä johtaa meidät toisiin rikollisiin.

    (Hälinää. »Ah! Aa!»)

Minä jätän siis sinut nyt, koska heilläkin näkyy olevan kiire päästä
naamareistaan. Minä palaan heti takaisin sinuun ja näytän sen solmun,
joka sitoo yhteen tämän inhottavan juonen kaikki langat.

    (Syytetyt liikahtelevat. Kansa tulee tarkkaavaisemmaksi.
    Danton sanoo joitakin sanoja rohkaistakseen omaisiaan.)

FABRE (nenäkkäästi Fouquier'ille)

Suunnitelma huono, juoni hatara. Liian paljon henkilöitä, ei tiedetä
mistä ne tulevat, ja tiedetään liian hyvin minne ollaan menossa —
turhaa puhua niin paljon. Sinun kappaleesi on surkea, Fouquier. Tekisit
paremmin jos leikkaisit kaulani nyt samalla: minun hammastani särkee.

PRESIDENTTI (Herault de Séchelles'ille)

Syytetty, nimenne ja asemanne.

HERAULT

Herault Séchelles vainaja. Tätä ennen pääsyyttäjä — pitänyt istuntoja
tässä salissa. Sitä ennen konventin puheenjohtaja ja sen nimessä
juhlallisesti vihkinyt tasavaltaisen hallitusmuodon. Sitä ennen yleisen
Yhteishyvänvaliokunnan jäsen; sitä ennen Saint-Just'in ja Couthon'in
ystävä, jonka he nyt murhaavat.

PRESIDENTTI

Te olette aristokraatti. Teidän varallisuutenne polveutuu teidän
suhteistanne hoviin, jossa nainen Polignac esitti teidät Capet'n
vaimolle. Te olette ollut keskeymättömissä suhteissa siirtolaisten
kanssa. Itävaltalainen Proly, ruhtinas Kaunitzin äpäräpoika, joka
giljotinoitiin viime kuussa, oli teidän ystävänne. Te olette levitellyt
Yhteishyvänvaliokunnan salaisuuksia ja toimittanut tärkeitä papereja
ulkomaitten hoveihin. Vastoin lakia olette te ottanut vastaan ja
kätkenyt luoksenne entisen sotakommissarion Catus'n, joka on syytteessä
siirtolaisuudesta ja kapinanhankkeista. Te olette mennyt julkeudessanne
niin pitkälle, että olette vaatinut hänen vapauttamistaan ja
puolustanut häntä Lepelletier'n jaostossa, jossa hänet vangittiin.

HERAULT

Lukuunottamatta yhtä kohtaa — valtionsalaisuuksien kavaltamista,
minkä minä jyrkästi kiellän ja minkä minä uhallakin vaadin teidän
todistamaan, on kaikki muu aivan oikein. Minä tunnustan sen avoimesti.

PRESIDENTTI

Minkä selityksen te annatte siitä?

HERAULT

Ei mitään selitystä. Minulla oli ystäviä. Ei mikään valtiomahti voi
estää minua pitämästä heistä ja auttamasta heitä hädässä.

PRESIDENTTI

Te olette ollut konventin puhemies. Teidän olisi tullut antaa
kansakunnalle esikuva lainkuuliaisuudesta.

HERAULT

Minä annan sille esikuvan kuinka kuollaan velvollisuuden tähden.

PRESIDENTTI

Onko siinä kaikki, mitä teillä on sanottavaa?

HERAULT

Kaikki.

FOUQUIER

Mennään seuraavaan, Herman!

KANSANJOUKKO

Se on Desmoulins... Desmoulins... Camille, Camille...

    (Sitten äkkiä hiljaisuus.)

PRESIDENTTI

Nimenne, etunimi, asema.

CAMILLE (hyvin levottomana)

Lucie-Camille-Simplice Desmoulins, kansanedustaja konventissa.

PRESIDENTTI

Minkä ikäinen?

CAMILLE

Saman ikäinen kuin sankylotti Jesus, kun hänet uhrattiin: kolmekymmentä
kolme vuotta.

PRESIDENTTI

Teitä syytetään tasavallan herjaamisesta. Te olette häpäissyt valtion
toimia, ja verrannut tätä kunniakasta aikaa, jossa me elämme;
Rooman keisarien riettauksiin. Te olette herättänyt uudelleen eloon
ylimysten toiveet, kiihoittanut kansassa epäuskoa pakkotoimenpiteiden
välttämättömyyteen, häirinnyt kansallisen puolustuksen työtä.
Petollisella inhimillisyydellä, minkä teidän varhaisempi luonteenne
paljastaa, olette te tahtonut avata vankilat epäluulonalaisille
hukuttaaksenne tasavallan vastavallankumouksen kostontulvaan. — Mitä
teillä on siihen vastattavana?

CAMILLE (hyvin hämmentyneenä, koettaen vastata, änkyttää ja vie käden
tuskaisesti otsalleen. Hänen ystävänsä katsovat häneen rauhattomina.)

Minä pyydän oikeusistuinta suomaan anteeksi. Minä en tiedä mikä minun
on. Minä en voi puhua.

PRESIDENTTI

Te tunnustatte tehneenne mistä teitä syytetään?

CAMILLE

Ei, en.

PRESIDENTTI

Siis, puolustautukaa.

CAMILLE

Minä en voi. Suokaa anteeksi, äkillinen heikkous.

    (Hänen ystävänsä tunkeutuvat hänen ympärilleen. Hän on
    istuutunut, huohottaa ja pyyhkii otsaa nenäliinallaan.
    Presidentti kohauttaa olkapäitään.)

FOUQUIER

Tunnustatko vai etkö?

PHILIPPEAUX

Lukekaa mihin te nojaatte syytöksenne!

DANTON

Niin, lue ne, uskalla lukea ne kansalle, niin se saa päättää,
kummallako puolen ovat sen ystävät!

PRESIDENTTI

Minä olen maininnut ne kyllin selvästi. Ei ole sopivaa nostaa uudelleen
hälinää niin vaarallisista sanoista.

DANTON

Vaarallisista kenelle? Rosvoille itselleen?

    (Uteliasta ja tyytyväisiä liikehtimisiä kansanjoukossa.)

FOUQUIER

Tämä komedia on edeltäkäsin valmistettu, antaa mennä eteenpäin.

CAMILLE

Minä häpeän... minä pyydän teiltä kaikilta anteeksi... Mutta minä en
ole nukkunut useampaan yöhön. Ne väärät syytökset, joiden uhriksi minä
olen joutunut, ovat hämmentäneet mieleni, minä en ole oman itseni herra
ja puhun huonosti. Antakaa minulle hetkinen hengähdysaikaa: minua
pyörryttää.

FOUQUIER

Me emme voi hukata aikaa.

DANTON

Millä kellonlyömällä olet sinä sitten sitoutunut antamaan meidän
päämme? Etkö sinä voi odottaa, pyöveli?

PHILIPPEAUX

Sinä saat odottaa Desmoulins'iä. Teillä ei ole vielä oikeutta murhata
ihmisiä kuulematta heitä.

FABRE

Sinä tiedät, että hän on herkkä ja tahdot käyttää hyväksesi hänen
tilapäistä heikkouttaan murhataksesi hänet: sitä sinä et tee niinkauan
kuin me elämme.

HERAULT (ivallisesti)

Se on keisari Commoduksen kaksintaistelutapaa ratsuväenmiekalla
korkkipäistä florettia vastaan.

PRESIDENTTI

Hiljaa!

KAIKKI NELJÄ

Ole itse hiljaa, pyöveli! Kansa, suojele meidän oikeuksiamme,
puolustautumisen pyhää oikeutta!

    (Kansa liikehtii.)

DANTON (tarttuen Desmoulins'iä käsiin)

No niin poikaseni, karkaise luontosi.

CAMILLE (yhä vielä raukeana, mutia jälleen itsensä halliten, puristaa
Dantonin kättä, hymyilee hänelle ja nousee)

Kiitos, ystävät, minun käsittämätön heikkouteni menee ohi. Teidän
ystävyytenne antaa minulle uutta voimaa. — Kas siinä on mitä teillä
julmureilla ei koskaan tule olemaan: ystäviä sellaisia kuin nämä! — Te
syytätte minua siitä että minä olen sanonut vapaasti ajatukseni? Minä
luen sen itselleni kunniaksi. Uskollisena sille tasavallalle, jonka
minä olen perustanut, pysyn minä vapaana, maksoi mitä maksoi. Minä
olen häväissyt vapautta, sanotte te? Minä olen sanonut, että vapaus
se on onnea, se on järkeä, yhdenvertaisuutta, oikeutta. Siinä ovat
herjaukseni! Kansa, päätä siitä millaisia kiitossanoja he vaativat.

    (Hyvähuutoja.)

PRESIDENTTI

Älkää kääntykö kansan puoleen.

CAMILLE

Kenen puoleen pitäisi minun sitten kääntyä? Ylimystönkö? Minä olen
kaivannut laupeudenvaliokuntaa; minä olen tahtonut, että kansa
vihdoinkin saisi nauttia vapaudestaan, jonka se näyttää valloittaneen
vain sitä varten, että kourallinen lurjuksia saisi vihankaunansa
tyydytetyksi. Minä olen tahtonut, että ihmiset tekisivät lopun
riidoistaan ja että rakkaus liittäisi heidät veljellisesti suureksi
yhteiseksi perheeksi. Mutta tämäntapaiset toivomukset näkyvät olevan
rikos. — Vaan minä, minä nimitän rikokseksi sitä raivoisaa politiikkaa,
joka alentaa kansakuntaa, joka häväisee kansan maineen pakottaessaan
sen pistämään kätensä viattomien vereen koko maailman silmien edessä.

    (Liikuntoa. — Kansanjoukko seuraa D:n sanoja intohimoisen
    tarkkaavasti.)

PRESIDENTTI

Te ette ole syyttäjä, vaan syytetty.

CAMILLE

No hyvä, minä syytän itse itseäni, jos niin tahdotte, syytän siitä,
etten ole aina ajatellut niinkuin tänään. Minä olen liian kauan
uskonut vihaan, taistelun hehku on minut eksyttänyt, minä olen itse
tehnyt liian paljon pahaa. Minä olen lietsonut kostonhalua, minun
kirjoitukseni ovat toisenkin kerran teroittaneet mestauskirvestä.
Minun sanani on saattanut täällä viattomia turmioon: siinä on minun
rikokseni, minun todellinen rikokseni, joka tekee minut teidän
kanssarikollisiksenne ja jonka minä tänään saan sovittaa.

PRESIDENTTI

Kenestä te puhutte?

FOUQUIER

Kenen kuolemaa sinä valitat?

PHILIPPEAUX

Ole vaiti, Desmoulins!

FABRE

Siinä on ansa. Varo itseäsi!

DANTON

Suu poikki, perhanan poika!

CAMILLE

Minä puhun girondisteista.

    (Hälinää joukossa.)

DAVID

Hän tunnustaa, hän tunnustaa!

PRESIDENTTI

Syytetty myöntää itse että hän on ollut osallisena Brissotistien
salajuonessa.

CAMILLE (kohauttaa olkapäitään)

Minun julkaisemani _Brissot'n paljastushan_ se saattoi heidät tuomiolle.

FOUQUIER

Mutta sinä kadut sitä nyt?

CAMILLE (vastaamatta)

Oi, toverini! minä sanon teille niinkuin Brutus Cicerolle: »Me
pelkäämme liiaksi kuolemaa ja karkoitusta ja köyhyyttä. _Nimium
timemus mortem et exilium et paupertatem_». Onko tämä elämä tosiaan
sen arvoista, että me pidennämme sitä kunniamme kustannuksella?
Meidän joukossamme ei ole ketään, joka ei olisi jo ehtinyt elämän
vuorenhuipulle. Meillä on jälellä vain laskeutuminen alas tuhansien
kuilujen poikki, joita ei syrjäisinkään ihminen voi välttää. Ja se
laskeutuminen ei tarjoa meille mitään näköaloja, jotka eivät olisi
tarjoutuneet tuhat kertaa suloisempina tuolle Salomolle, joka seitsemän
sadan vaimonsa keskellä, kaiken onnen yltäkylläisyydessä lausui: »Minä
olen huomannut, että kuolleet ovat onnellisempia kuin elävät ja että
onnellisin on se, joka ei koskaan ole syntynyt.» (Istuutuu.)

DANTON

Houkkio! sinä saat meiltä päät poikki! (Hän syleilee häntä.)

    (Dantoniille tullaan huomauttamaan, että hänen vuoronsa on
    tullut. Hän nousee ja käy oikeudenpöytää kohti. Kuohu käy
    kansanjoukossa, liikettä ja hälinää.)

PRESIDENTTI (Dantonille)

Syytetty, teidän nimenne, etunimi, ikä, asema ja olinpaikka.

DANTON (jylisevällä äänellä)

Olinpaikkako? Hetikohta olemattomuus. Nimenikö? Pantheonissa,
kuolemattomien joukossa!

    (Liikuntaa kansajoukossa ja hyväksyvää hälinää; sitten
    äkkiä syvä hiljaisuus presidentin sanojen jälkeen.)

PRESIDENTTI

Te tunnette lain: vastatkaa kunnollisesti.

DANTON

Minä olen Georges-Jaques Danton, kolmekymmentäneljä-vuotias, syntynyt
Arcis-sur-Aube'issa, asianajaja, edustaja kansankonventissa, asun
Parisissa, rue de Cordelierllä.

PRESIDENTTI

Danton, kansalliskonventti syyttää teitä siitä, että te olette ollut
salaliitossa Mirabeau'n ja Dumouriez'n kanssa, te olette tuntenut
heidän vapauttavainoovat suunnitelmansa ja salaisesti kannattanut niitä.

    (Danton räjähtää jyrisevään nauruun. Kansanjoukko väänteleikse
    naurusta. Iloisuuden voima ravistelee koko kansanjoukkoa.)

    (Hämmästyneet tuomarit, kansa ja itse syytetytkin koukistuvat
    katsomaan häntä ja heihin tarttuu hänen naurunsa. Koko sali
    kaikuu naurunpuuskista. Danton lyö nyrkkinsä kaiteeseen.)

DANTON (nauraen)

Vapaus vehkeilee vapautta vastaan! Danton vehkeilee Dantonia vastaan. —
Lurjukset!... Katsokaa minua suoraan naamaan. Vapaus, se on täällä.
(Hän ottaa päänsä käsiensä väliin.) Se on muokannut ankaran jälkensä
tähän naamatauluun, näihin silmiin on se sytyttänyt tulivuorilieskansa.
Se on tässä äänessä, jonka mylvinä saa tyrannien palatsit järkkymään.
Ottakaa minun pääni ja naulitkaa se tasavallan kilpeen. Se on vielä
sittenkin Medusan tavoin saava vapauden viholliset pakahtumaan pelosta.

PRESIDENTTI

Minä en ole pyytänyt teitä pitämään mitään ylistyspuhetta itsellenne,
vaan esittämään puolustuksenne.

DANTON

Minun laiseni mies ei puolusta itseään: minun tekoni puhuvat itse
puolestaan. Minulla ei ole mitään puolustettavana, ei mitään
selitettävänä. Minun elämässäni ei ole mitään kätkettyä. Minä en
ympäröi itseäni millään salaperäisyyksillä elääkseni huoruudessa
vanhan akan kanssa, kuten Robespierre. (Joukko nauraa.) Minun oveni
on selkoselällään. Ei ole mitään verhoja vuoteeni edessä, koko Ranska
tietää milloin minä juon ja milloin rakastelen. Minä olen kansanmies:
minun paheeni ja hyveeni kuuluvat kansalle. Minä en kätke siltä mitään.
Minä näyttäydyn maailmalle apposen alastomana.

DAVID

Senkin Sardanapal! Katsokaa sitä iletystä!

PRESIDENTTI

Danton, tuo röyhkeä puhe on loukkaus oikeutta vastaan. Teidän sanojenne
siivottomuus osottaa teidän sielunne alhaisuutta. Sävyisyys on
viattomuuden merkki samoinkuin uhkarohkeus rikoksen.

DANTON

Jos uhkarohkeus on rikos, minä syleilen rikosta, presidentti, minä
suutelen sitä keskelle suuta ja jätän hyveen sinulle: Faaraon laihat
lehmät eivät koskaan ole herättäneet kateuttani. Minä rakastan
uhkarohkeutta ja kerskaan siitä: uhkarohkeutta, jolla on väkevä syleily
ja paisuvat rinnat, joista sankarit juo. Vallankumous on uhkarohkeuden
tytär. Se se saattoi Bastiljin sortumaan. Se se ajoi minun ääneni
kautta liikkeelle Parisin rahvaan kuningasvaltaa vastaan. Se se minun
nyrkkini kautta tarttui Ludvigin katkaistun pään suuriin korviin ja
heitti sen tyranneja ja heidän jumalaansa vasten naamaa.

    (Hyvähuuloja ja liikuntoa kansanjoukossa.)

PRESIDENTTI

Kaikki nuo voimasanat eivät hyödytä mitään. Minä pyydän teitä palaamaan
niihin syytöksiin, joita teitä vastaan on tehty, ja vastaamaan niihin
täsmällisesti, poikkeamatta asiasta.

DANTON

Minua syytetään, sanotte te! Missä ne ovat, minun syyttäjäni? Tulkoot
esiin, niin minä heitän heidän niskaansa sen häpeän, jonka he
ansaitsevat.

    (Suurin osa kansaa hälisee hyväksyvästi, David ja hänen
    puoluelaisensa panevat vastaan.)

PRESIDENTTI

Vielä kerran, Danton, te loukkaatte kansanedustusta, oikeusistuinta ja
riippumatonta kansaa, jolla on oikeus vaatia tiliä teidän teoistanne.

DANTON

No minä siis myönnyn puolustautumaan, minä seuraan Saint-Just'in
laatimaa kannetta... Selaillessani tätä kauhujen listaa, tunnen minä
olemukseni vapisevan!... Minä myynyt itseni Mirabeau'lle, Orléans'ille,
Dumouriez'lle! Minä, joka olen aina taistellut heitä vastaan. Minä
vastustin Mirabeuan suunnitelmia, kun luulin niitä vapaudelle
vaarallisiksi. Minä puolustin Marat'ta häntä vastaan. Minä kävin
Dumouriez'n luona vain vaatiakseni häneltä tiliä niistä miljoonista,
jotka hän oli tuhlannut. Minä aavistin hänen aikeensa ja estääkseni
ne, minä mairittelin sen houkkien turhamielisyyttä. Olisiko hänet
pitänyt saattaa ahtaimmilleen, kun hänellä oli käsissään tasavallan
pelastus? Kyllä, minä lähetin Fabre'in hänen luokseen — niin, minä
lupasin, että hänestä tulisi ylipäällikkö, mutta minä annoin samalla
Billaud'n tehtäväksi valvoa häntä läheltä. Soimataanko minua siitä,
että minä valehtelin kavaltajalle? Minä olen tehnyt paljon pahempia
rikoksia isänmaan vuoksi. Valtakuntaa ei pelasteta papillisin hyvein.
Kaikki rikokset, kaikki, olisin minä koukistumatta kantanut näillä
harteillani, jos olisi ollut pelastettava teidät, teidät kaikki,
tuomarit, kansa, te katalat petturitkin, jotka minua syytätte!...
(Liikehtimistä kansanjoukossa.) Minä vehkeilemässä kuningasvallan
kanssa! Niin, minä muistan tosiaan aiheuttaneeni uuden yksinvallan
perustamisen elokuun 10:nä p:nä, federalistien voiton toukokuun
31 p:nä, preussilaisten voiton Walnyn luona!... Minun syyttäjäni!
tuotakoon ne esiin! Minä pyydän saada puhua niille lurjuksille, jotka
tuhoavat tasavallan. Minulla on tärkeitä asioita paljastettavana;
minä pyydän, että minua kuunnellaan.

    (Kansa: »oikein», »niin», niin, j.n.e.)

DAVID

Turhaa juttua! Pää säkkiin!

PRESIDENTTI

Nuo sopimattomat purkaukset voivat vain pahentaa teidän asiaanne.
Teidän syyttäjänne nauttivat yleistä kunnioitusta. Puhdistakaa
itsenne ensin: syytetty ei ansaitse luottamusta ennenkuin hän on
poistanut päältään ne epäilykset, jotka riistävät kaiken arvon hänen
ilmiannoiltaan. — Teidän tasavaltalaisuutenne ei ole yksin kyseessä,
koko teidän luonnettanne syytetään, teidän häpeällisiä tapojanne,
teidän irstauttanne, teidän tuhlaavaisuuttanne, teidän nylkemisiänne ja
kiristyksiänne.

DANTON

Älä anna pursuta itseäsi tyhjäksi yhdellä kertaa! Tukitse
kaunopuheisuutesi tynnyri. (Naurua joukosta.) Vuodata sitä pisara
pisaralta, ettei mitään hukkaantuisi. — Mistä minua syytetään? —
Siitäkö, että rakastan elämää ja nautin siitä? Totisesti, minä
rakastan sitä. Kaikki Arras'n ja Geneveen pedantit eivät koskaan pysty
tukahuttamaan sitä iloa, joka kuohuu Champagne'in maassa, paisuttaen
viininrypäleiden nuput ja ihmisten halut. Pitäisikö minun punastua
voimaani? Mitä te valitatte. Tämä voima se on pelastanut teidät.
Sitä riittää kuinka moneen syleilyyn tahansa. Vai onko nautinto
pannaanjulistettu teidän asetuksissanne? Onko Ranska tehnyt
siveyslupauksen? Olemmeko me joutuneet erään nyreän maisterin patukan
alle vai pitääkö meidän siksi että eräältä vanhalta ketulta on häntä
katkaistu, menettää oma häntämme meidänkin?

    (Pitkää äänekästä naurua.)

PRESIDENTTI

Teitä syytetään siitä, että te olette kavaltanut omaksi eduksenne osan
rahoja, joita valtio oli teille uskonut — te olette käyttänyt salaisia
rahastoja omiin huvituksiinne: te olette nylkenyt Belgiaa ja tuonut
Brüsselistä kolme kärryllistä saaliinanne.

DANTON

Minä olen jo vastannut noihin typeriin syytöksiin. Kun minä olin
vallankumousministerinä, jätettiin minulle 50 miljoonaa — minä myönnän
sen; minä olen tarjoutunut tekemään siitä tarkan tilin. Cambon antoi
minulle 400,000 livreä salaisiin menoihin. Niistä olen minä kuluttanut
200,000 virallista tietä ja jättänyt avoimen valtakirjan Fabre'ille ja
Billaud'lie. Nämä rahastot ovat olleet ne vipuset, joilla minä olen
nostanut maaseudun liikkeelle. — Mitä tulee siihen naurettavaan
juttuun arkkiherttuattaren servieteistä, jotka minä muka olisin
tuonut Belgiasta poistettuani niistä merkit, niin pidetäänkö minua
nenäliinanvarkaana? Minun matkalaukkuni on avattu Béthune'issä ja
sen sisällöstä laadittu pöytäkirja; siinä ei ollut muuta kuin minun
pitovaatteeni ja flanellinen korsetti. (Naurua.) Loukkaako se korsetti
kenties Robespierren kainoutta? (Naurua.) Siitäkö minua syytetään?

PRESIDENTTI

Todisteena teidän ryöstötoiminnastanne on se tuhlaavainen elämä, jota
te olette jo kaksi vuotta viettänyt ja johon teidän keskinkertainen
varallisuutenne ei olisi antanut tilaisuutta, jollette te olisi
höystänyt sitä valtion kustannuksella.

DANTON

Niillä rahoilla, jotka minä sain myydessäni asianajotoimistoni, ostin
minä talon Arcis'in piirissä ja varasin äidilleni, apelleni ja sille
kunnon kansalaisettarelle, joka on minua imettänyt, vanhuudenturvan. Ne
summat eivät nouse yli minun toimeni hinta-arvon ennen vallankumousta.
Mitä tulee minun elämääni Parisissa ja Arcis'issa on mahdollista, etten
minä ole aina mukautunut pikkumaiseen säästäväisyyteen. Minä en pakoita
vieraitani tyytymään Duplay-muorin rehuliemeen. (Naurua.) Minä en osaa
kitsastella. Ettekö te häpeä sättiä Dantonia siitä mitä hän syö ja juo?
Inhottava tekopyhyys uhkaa saastuttaa koko kansan, — tekopyhyys, joka
punastuu luonnollista, pelästyy voimaa ja peittää silmänsä jokaisen
vapaan eleen edessä. Kielteiset hyveet saavat korvata kaikkia muita.
Kun vain jollakin on huono vatsa ja tylsyneet vaistot, kun hän vain
elää pienellä juustonpalasella ja nukkuu ahtaassa vuoteessa, sanotte
te häntä lahjomattomaksi ja se sana suo hänelle erikoisvapauden: hänen
ei tarvitse olla rohkea eikä älykäs. Minä halveksin noita vähäverisiä
hyveitä. Hyve on olla suuri itselleen ja isänmaalle. Kun teillä on onni
nähdä suuri mies keskellänne, älkää näykkikö hänen leipäänsä. Tarpeet,
intohimot, uhraukset, kaikki on hänessä rakennettu toisin mitoin kuin
muissa. Akilles söi häränselän ateriakseen. Jos joku Danton kaipaa
runsasta ravintoa ruokkiakseen sulatusuuniaan, heittäkää sitä hänelle
tekemättä laskuja: täällä roihuaa palo, jonka liekit suojelevat teitä
niitä villipetoja vastaan, jotka väijyvät tasavaltaa.

    (Hyväksyviä liikkeitä.)

DAVID

Aasi! Miten mylvii! Kumpa läkähtyisi.

PRESIDENTTI

Te tunnustatte siis ne haaskaukset, joista teitä syytetään?

DANTON

Sinä valehtelet, minä olen juuri kieltänyt ne. Minä olen elänyt
yltäkylläisesti, kunniallisesti, säästäväisesti vaan en saiturillisesti
minulle uskotuilla summilla. Minä olen antanut Dantonille, mikä
Dantonille kuului. Kutsukaa tänne ne todistajat, joita minä olen
pyytänyt, ja me selvitämme kaikki epäilyt. Häilyvät syytökset ja
vastaukset eivät kelpaa. Vain tarkka, kohta kohdalta selvittävä
tutkimus on tekevä lopun tästä oikeudenkäynnistä. Missä ovat nuo
todistajat? Miksi vitkastellaan niiden kutsumista?

ÄÄNIÄ KANSANJOUKOSTA

Todistajat!

DAVID (naapurilleen)

Pidätkö suusi kiinni! Varo itseäsi. Sinä puolustat kavaltajia? Katso,
ettei päätäsi panna riippumaan!

PRESIDENTTI

Teidän äänenne väsyy, Danton, levätkää.

DANTON

Ei tee mitään, minä voin jatkaa.

PRESIDENTTI

Hetken perästä te puhutte tyynemmin.

DANTON (raivoissaan)

Minä olen tyyni! — Minun todistajani! Kolme päivää olen minä pyytänyt
tätä eikä ketään vielä ole kutsuttu. Minä vaadin yleistä syyttäjää
selittämään koko kansan kasvojen edessä, miksi minulta kielletään
oikeus.

USEAMPIA ÄÄNIÄ

Todistajat!

FOUQUIER-TINVILLE

Minä en ole vastustanut heidän kutsumistaan enkä tee sitä nytkään.

DANTON

No, kutsu heidät sitten — kaikkihan tapahtuu sinun käskystäsi.

FOUQUIER-TINVILLE

Minä siis julistan sallivani, että todistajat kutsutaan — ei kuitenkaan
niitä kansankonventin jäseniä, joihin syyttäjät ovat viitanneet, sillä
syyte on lähtenyt koko kansalliskokouksesta ja olisi naurettavaa vaatia
teidän omia syyttäjiänne myötävaikuttamaan teidän puolustukseenne,
etenkin juuri kansanedustajia, ylimmän vallan hoitajia, jotka ovat
tilivelvollisia ainoastaan kansalle.

HERAULT

Oo, oivallista jesuiittapeliä!

    (Hän nauraa Fabre'in kanssa.)

DANTON

Minun toverini voivat siis murhata minut, ja minun ei sallita lannistaa
murhaajiani?

FOUQUIER-TINVILLE

Uskallatko sinä herjata kansan eduskuntaa.

PHILIPPEAUX

Olemmeko me siis täällä vain muodon vuoksi. Meidät tahdotaan pakottaa
näyttelemään vain mykkää osaa?

CAMILLE

Kansa, sinä kuulet sen! He pelkäävät totuutta. He kavaltavat
todisteita, jotka kukistaisivat heidät.

    (Liikettä.)

PRESIDENTTI

Älkää kääntykö kansan puoleen.

PHILIPPEAUX

Kansa on meidän ainoa tuomarimme; te ette ole mitään ilman sitä.

    (Hyväksymisiä.)

CAMILLE

Minä vetoan konventtiin!

DANTON

Te tahdotte panna meille kapulan suuhun. Vaan se ei tule onnistumaan.
Minun ääneni on järisyttävä Parisia sen sisälmyksiä myöten. Valoa!
Valoa!

KANSANJOUKKO

Valoa! (Joukon kiihtymys, joka on kasvanut pelottavassa crescendossa
Dantonin ensi vetoomuksesta todistajiinsa, purkautuu hälinän ja
hyvähuutojen myrskyksi, joka peittää kaikki sanat.)

PRESIDENTTI

Hiljaa!

KANSA

Todistajat! (Kaikki samassa raivokkaassa rytmissä.) todistajat!
Todistajat! (David'ia ja hänen ystäviään, jotka vastustavat, kolhitaan
pahasti. Tuomarit ovat peloissaan.)

FOUQUIER-TINVILLE

On saatava loppumaan tämä pahennusta tuottava sanasota — minä kirjoitan
konventtiin ja ilmoitan pyyntönne: me tulemme tottelemaan sitä.

    (Kansa ilmaisee hyväksymistään. Fouquier ja Herman neuvottelevat
    keskenään, kirjoittavat, lukevat hiljaa mitä ovat kirjoittaneet.)

CAMILLE (innoissaan)

Asia on voitettu.

DANTON

Me masennamme ne lurjukset — te saatte nähdä ne luhistuneina,
nenät omissa tunkioissaan. (Vähän naurua. Keskustelua ja väittelyä
kansanjoukossa.) Jos Ranskan kansa on mitä sen tulee olla, on minun
vielä pakko pyytää heille armoa.

PHILIPPEAUX

Armoa niille, jotka tahtovat meidän kuolemaamme.

CAMILLE (hilpeästi)

Pyh! me nimitämme Saint-Justin koulunopettajaksi Blerancourtiin ja
Robespierre'in kirkonisännäksi Saint-Omer'iin. (Vähän naurua.)

HERAULT (kohauttaa olkapäitään)

Ne ovat parantumattomia. Ne eivät jätä toivoaan vielä
pyövelinkärryissäkään.

DANTON

Mitä typeriä elukoita! Syyttävät Dantonia ja Desmoulins'ia tasavallan
vastustamisesta. Barère kai on oikea patriootti tätä nykyä, vai mitä?
Ja Danton aristokraatti?

    (Naurua ryhmässä, jonka puoleen Danton puhuu,
    ja valamiesten kesken.)

Ranska ei vielä pitkiin aikoihin opi nielemään niin karkeita valeita.

(Eräälle valamiehelle.) Luuletko sinä, että me olemme
salavehkeilijöitä? Näettekö, hän nauraa, hän ei sitä usko. Pankaa
pöytäkirjaan, että hän nauroi.

FOUQUIER (keskeytyen työstään)

Minä pyydän teitä lopettamaan nuo yksityiskeskustelut. Laki ei sitä
salli.

DANTON

Sinä tahdot opettaa isällesi miten lapsia tehdään. (Naurua ja hilpeää
hälinää koko ajan kuin Danton puhuu ystäviensä kanssa.) Minä se olen
antanut perustaa tämän tuomioistuimen — minun kai pitäisi tuntea se.

CAMILLE

Minä alan jälleen tuntea valon ihanuuden. Äsken se näytti minusta
sammuneelta ja kuolleelta kuin haudassa.

DANTON

Ei valo, vaan sinä olet saanut entisen värisi. Äsken sinä olit haikean
näköinen.

CAMILLE

Minä häpeän heikkouttani. Minun ruumiini on raukkamainen.

DANTON

Senkin vehkeilijä! sinä tahdoit vain päästä naisten suosioon. Se
onnistui. Katsos tuota tyttöä tuolla, kuinka hän hyväilee sinua
silmillään.

HERAULT (lempeästi)

Ystävä-raukkani, minun käy teitä sääliksi.

DANTON

Kuinka niin, kaunis poika?

HERAULT

Te kaupittelette karhun nahkaa ja teidän omanne on jo mennyttä.

DANTON

Minunko nahkani? Niin, minä tiedän, sillä on halukkaita ottajia.
Saint-Just himoitsee sitä. No niin, tulkoon ottamaan sen. Jos hän
onnistuu, saa hän kernaasti tehdä siitä maton vuoteensa viereen.

HERAULT

Mitä hyödyttää häärätä?

    (Hän kohauttaa olkapäitään ja vaikenee. Sillaikaa on Fouquier
    kirjoittanut kirjeen, jonka vartija ottaa ja vie poistuessaan.)

PRESIDENTTI

Odotellessamme konventin vastausta me jatkamme kuulustelua.

(Santarmit käskevät syytetyt paikoilleen istumaan. Philippeaux'lle.)
Teidän nimenne, etunimenne, asemanne.

PHILIPPEAUX

Pierre-Nicolas Philippeaux, tätä ennen tuomari la Mans'in
presidiali-oikeudessa, kansanedustaja konventissa.

PRESIDENTTI

Ikänne?

PHILIPPEAUX

Kolmekymmentä viisi vuotta.

PRESIDENTTI

Te olette koettanut herpaista kansallista puolustusta
ollessanne valtion lähettinä Vendée'ssa. Te olette koettanut
saattaa Yhteishyvänvaliokunnan huonoon huutoon häpäisevillä
parjauskirjoituksilla. Te olette ollut osallisena Dantonin ja Fabre'in
salaliitossa kuningasvallan palauttamiseksi.

PHILIPPEAUX

Minä olen saattanut närkästyneen yleisön tietoon muutamien kenraalien
rosvoukset. Se oli minun velvollisuuteni ja sen minä olen täyttänyt.

PRESIDENTTI

Teidän velvollisuutenne oli, — siinä leppymättömässä taistelussa, jolla
Ranska on lunastettu — jännittää kansallisen toimintakyvyn kaikki
joustimet. Te olette lyönyt ne rikki.

PHILIPPEAUX

Ronsin ja Rossignol häpäisevät ihmiskuntaa.

DAVID

Siinä on Vendéelainen.

FOUQUIER-TINVILLE

Sinä et ollut edustamassa ihmiskuntaa, vaan isänmaata.

PHILIPPEAUX

Minun isänmaani on ihmiskunta.

    (Muutamia hyvähuuloja ja useita vastalauseita.)

PRESIDENTTI

Nuo Rossignolin murskaamat rojalistit, joita te niin säälitte,
kunnioittivatko ne ihmisyyttä?

PHILIPPEAUX

Mikään ei voi puolustaa rikosta.

FOUQUIER-TINVILLE

Voitto.

DAVID

Bravo, Fouquier! — Niin, niin, bravo!

PHILIPPEAUX

Syyttäjä, minä syytän sinua.

CAMILLE

Kuulkoon kansa nuo katalat sanat.

FOUQUIER-TINVILLE (kohauttaen harteitaan)

Kansa tuomitkoon.

    (Kansassa on eri mieliä; se on osottanut hyväksymistään
    Fouquier'lle ja hälisee äänekkäästi.)

DANTON (hiljaa Desmoulins'ille)

Suu kiinni, hölmö! sinä heität kiviä minun puutarhaani.

CAMILLE (ihmeissään)

Kuinka niin?

DANTON

Minähän olen sanonut paljon toisenmoisempaa kuin se.

PRESIDENTTI (Westermannille)

Syytetty, nouskaa ylös.

WESTERMANN

Minäkö nyt? Tuhat tulimmaista! eteenpäin!

PRESIDENTTI

Nimenne?

WESTERMANN

Sen sinä tiedät hyvin.

PRESIDENTTI

Nimenne!

WESTERMANN (kohauttaen olkapäitään)

Pöyhkeilijät!... Kysy kansalta.

PRESIDENTTI

Te olette François Joseph Westermann, syntyisin Elsassista,
brigadikenraali. Neljäkymmentä kolme vuotta vanha. Teistä piti tulla
tämän salaliiton miekka. Danton kutsutti teidät Parisiin johtamaan
vastavallankumouksen sotajoukkoa. Te olette tehnyt itsenne syypääksi
julmuuksiin armeijassanne. Te olette ollut syypäänä Chatillon'in
tappioon. Yhteisneuvoin Philippeaux'n kanssa te olette koettanut kaataa
maahan niitä isänmaanystäviä, joita teidän tehtävänänne oli puolustaa.
— Teidän entisyytenne on sitäpaitsi surkuteltava. Teitä on kolmesti
syytetty varkaudesta.

WESTERMANN

Sinä valehtelet, sika!

    (Naurua.)

PRESIDENTTI

Minä annan viedä teidät takaisin vankeuteen oikeuden loukkaamisesta ja
tuomita kuulematta teitä.

WESTERMANN

Viisitoistavuotiaana tulin minä sotamieheksi. Elokuun 10 p. johdin minä
kansaa Tuileries'n valloituksessa. Minä tappelin Jemmapesin luona.
Dumouriez jätti minut yksin Hollantiin, vihollisten keskeen — minä
vein brigadini takaisin Antwerpeniin. Sittemmin olen ollut Vendée'ssa
ja antanut Charette'in ja Cathelineau'n rosvoille paljon päänvaivaa.
Savenay, Ancenis ja le Mans ovat saaneet lantaa heidän raadoistaan.
Ne roistot syyttävät minua julmuudesta, niinkö? Ne eivät ole sanoneet
kyllin: — minä olen ollut petomainen kaikille pelkureille. Tahdotaanko
todisteita minua vastaan? Kas tässä: Pontorson'in luona annoin minä
ratsuväkeni hyökätä pakenevien sotamiesteni kimppuun. Chatillon'issa
halkaisin minä sapeliniskulla naaman raukkamaiselta upseerilta. Minä
olisin antanut vaikka polttaa armeijani, jos sitä olisi tarvittu
voiton saamiseksi... Minä olen hävittänyt maata, sanot sinä? Mitä se
sinuun kuuluu? Te olette heikkomielisiä. Minä olen tehnyt sotilaan
ammattiani — minä en ole kauppamies. Minun velvollisuuteni on puolustaa
isäini maata, ja sen olen minä täyttänyt kolmenkymmenen vuoden
aikana, säästämättä hikeäni tai vertani. Minä olen saanut seitsemän
haavaa kaikki etupuolelle; yksi ainoa on tullut takaapäin: minun
syytöskirjelmäni.

    (Naurua ja hyvähuutoja.)

PRESIDENTTI

Te olette useamman kerran todistajien läsnäollessa lausunut julki
herjaavia sanoja konventtia vastaan. Te olette uhannut haudata edustajat
palatsin muurien alle.

WESTERMANN

Se on tosi. Minä vihaan sitä epäluuloista ja jaarittelevaa roskaväkeä,
joka kahlehtii kaiken toimintakyvyn kateellisella typeryydellään. Minä
olen sanonut, että konventti tarvitsisi muutaman luudanvedon ja että
minä ottaisin kyllä vaivakseni raastaa pois roskatunkion.

    (Naurua ja vastalauseita.)

FOUQUIER-TINVILLE

Sinä siis tunnustat salaliiton?

WESTERMANN

Mitä sinä jaarittelet salaliitosta? Minä olen ajatellut yksin ja
toiminut yksin. Minä en ole kenenkään täällä olevien ystävä. Olen
joskus pakissut Dantonin kanssa ja minä annan arvoa hänen tarmolleen,
mutta hänkin on asianajaja eikä minulla ole luottamusta asianajajiin.
Ranskaa ei pelasteta puheilla vaan miekoilla.

    (Muutamia hyväksymisen ilmauksia ja useita vastalauseita. Muutamat
    alkavat apploodeilla, sitten suuttuvat enemmän kuin muut.)

PRESIDENTTI

Se riittää. Asia on selvä.

WESTERMANN

Giljotinoikaa minut! Giljotiinikin on miekanisku. Minä pyydän vain yhtä
seikkaa: että minut pannaan selälleni, minä tahdon tehdä tapparalle
rintamaa.

    (Muutamia kättentaputuksia ja liikuntaa. Näkyy että joukko on
    myötätuntoinen Westermannille, mutta se on varuillaan ja odottaa
    silminnähtävästi alkuunpanoa toimiakseen, mutta sitä ei tule.)

    (Vadier ja Billaud-Varenne tulevat sisään.. Fouquier nousee ja
    menee puristamaan heidän kättään. Hälinää kansanjoukossa:
    »vastaus, konventin vastaus».)

BILAUD-VARENNE (puoliääneen)

Ne lurjukset, nyt ne ovat satimessa.

VADIER (puoliääneen Fouquier'lie)

Tässä on se, mikä päästää teidät pulasta.

FOUQUIER-TINVILLE (samoin)

Sitä me tarvitsemme.

    (Kuohuntaa — sitten syvä hiljaisuus. Fouquier lukee seisaallaan:
    molemmatkin konventin jäsenet asettuvat hänen sivulleen.)

FOUQUIER (lukien)

»Kuultuaan yhteishyvän ja yleisen turvallisuuden valiokuntain
lähettämät tiedonannot, kansalliskonventti määrää
vallankumous-oikeusistuimen jatkamaan oikeudenkäyntiä Dantonin ja
muitten salaliitto-asiassa, ja on oikeuden esimiehen siinä käytettävä
kaikkia lain myöntämiä keinoja arvovaltansa tehostamiseksi sekä
tukahdutettava kaikki syytettyjen yritykset häiritä yleistä
rauhallisuutta tahi ehkäistä oikeuden voittokulkua — sekä määrää
samalla, että jokainen salaliittolaisuudesta haastettu, joka vastustaa
tai herjaa oikeutta, on heti asetettava julkisen sanankäytön
ulkopuolelle.»

    (Yleinen hämmästys. Sitten äkkiä alkaa joukko äänekkäästi puhua,
    ja syytetyt, ensin kuin jähmettyneet, alkavat purkaa mieltään.)

CAMILLE

Kuinka alhaista! meidät kuristetaan.

PHILIPPEAUX

Ne eivät ole tuomareita, vaan teurastajia!

DANTON (Fouquier'Ile)

Sinä et ole lukenut kaikkea. On vielä muutakin. Vastaus! Vastaus
meidän pyyntöömme.

PRESIDENTTI

Hiljaa!

FOUQUIER (jäätävän hiljaisuuden vallitessa)

Konventti saattaa tietoon seuraavan kirjeen, jonk komiteat ovat saaneet
poliisiviranomaisilta, jotta oikeusistuin näkisi mikä tuho vapautta
uhkaa. (Lukien:) »Parisin kommuuni. Me poliisidepartementin johtajat
olemme eräältä Luxembourg-vankilan porttivahdilta saamamme kirjeen
johdosta kiiruhtaneet vankilaan ja käskeneet puheillemme kansalaisen
Laflotte'in, tasavallan entisen ministerin Firenzessä, noin viikko
sitten siellä vangitun, joka on meille kertonut, että hän eilen
illalla kello kuuden ja seitsemän välillä oli ollut kansalaisen
kenraali Dillonin huoneessa ja oli mainittu Dillon silloin vetänyt
hänet syrjään ja sanonut, että on noustava sortoa vastaan ja että ne
jalot ja etevät miehet, jotka olivat tähän ynnä muihin vankiloihin
suljettuina aikoivat liittyä yhteen, sekä että Desmoulins'in vaimo oli
hänen käytettäväkseen jättänyt tuhat taaleria, joilla oli koottava
kansaa häiritsemään vallankumoustuomioistuimen istuntoa — —»

    (Kiihtymystä.)

CAMILLE (suunniltaan)

Ne roistot! heille ei riitä, että he murhaavat minut, he tahtovat vielä
murhata vaimonikin! — (Hän repii tukkaansa.)

DANTON (näyttäen nyrkkiä Fouquier'lle)

Te konnat! Konnat! Ne ovat tekaisseet tämän salajuonen tuhotakseen
meidät.

    (Kansanjoukko hyväksyy ja paheksuu.)

FOUQUIER (jatkaa melusta huolimalla ja onnistuu uudelleen saamaan
joukon mielenkiinnon puoleensa.)

— »Laflotte päätti uskotella olevansa samaa mieltä, paremmin päästäkseen
salahankkeen perille. Dillon, joka kuvitteli liittäneensä hänet
alhaiseen juoneensa, teki hänelle tarkan selon eri suunnitelmista.
Laflotte asettautuu Yhteishyvänvaliokunnan käytettäväksi ilmoittaakseen
sille yksityiskohdat...»

    (Joukon kiihtymys peittää hänen äänensä.)

CAMILLE (kuin hulluna)

Pedot! Ihmissyöjät. (Rutistaa paperit, jotka hänellä on kädessään ja
heittää Fouquier'ta päähän. — Kansalle:) Auttakaa! auttakaa!

    (Kansassa äänekästä suuttumusta.)

DANTON (jylisten)

Kurjat murhamiehet, kytkekää meidät samalla tähän penkkiin ja pistäkää
puukko kurkkuun!

KANSA (riemuissaan)

Hän läkähtyy! Hän kuohuu. Suurenmoista! Sitä ääntä!... Hyvä!

PHILIPPEAUX

Tyranniutta!

DANTON

Kansa, ne tappavat meidät, ne surmaavat sinut meidän kerallamme. Danton
murhataan! Parisi, nouse, nouse!

WESTERMANN

Aseisiin!

    (Hurjaa melua, johon kaikki äänet hukkuvat. Kuuluu töintuskin
    Dantonin mylvintä melun keskeltä. Hän syöksyy Vadier'tä kohti,
    jonka santarmit ja esimiehen pöytä erottaa hänestä, ja puristaa
    hänelle nyrkkiä. Joukko viheltää Vadier'lle, joka selkä koukussa
    antaa myrskyn mennä ylitse, ja pälyilee saliin ivallisella ja
    ilkeällä välinpitämättömyydellä.)

FOUQUIER (kalpeana ja hätäytyneenä molemmillekin konventin jäsenille)

Mitä tehdä? Minä hetkenä tahansa voi joukko syöstä kimppuumme.

BILLAUD

Ne rosvot!... Hanriot, käske tyhjentää sali.

VADIER

Se olisi taisteluhaaste ja kuka tietää olemmeko me vahvemmat.

FOUQUIER (joka on juuri katsonut ikkunasta)

Kansanjoukkoa on kokoontunut rantakadulle. Se voi murtaa portit.

DANTON

Kansa, me voimme kaiken, me olemme voittaneet kuninkaat, Euroopan
sotajoukot. Taisteluun! Murskaksi tyrannit!

VADIER (Fouquier'lle)

Ennen kaikkea: toimita ne takaisin vankilaan. Saata tuo räyhääjä
pois näkyvistä.

DANTON (näyttäen nyrkkiä Vadier'lie)

Katsokaa noita kurjia murhamiehiä; ne seuraavat meitä kuolemaan asti...
Vadier! Vadier! Koira se! Koska tämä on ihmissyöjäin sotaa, niin
tulkoot nyrkeillään riistämään minun henkeäni!

VADIER (Fouquier'Ile)

Syyttäjä, pane toimeen esivallan määräys.

FOUQUIER-TINVILLE (melu hiljenee, kun presidentti koputtaa pöytään)

Se kauhistava hävyttömyys, jolla syytetyt puolustautuvat, ne
herjaukset ja uhkaukset, joita he julkeavat syytää tuomioistuinta
vastaan, pakoittavat tämän ryhtymään tilanteen vakavuutta vastaaviin
keinoihin. Minä pyydän siis, että kysymykset asetetaan ja tuomio
julistetaan syytettyjen poissa ollessa.

    (Mykkää hämmästystä ja liikettä. Kansan kiihko ja hälinä jatkuu
    sitten kohtauksen loppuun asti kuin jonkin kuumeen vallassa.)

PRESIDENTTI

Tuomioistuin on neuvotteleva siitä. Saattakaa syytetyt istumaan.

    (Danton näyttää kuin ei hän ymmärtäisi, on tukahtumaisillaan
    ja päästää pedon ulvonnan.)

VADIER (puoliääneen)

Ulise ukkoseni, ulise! Sinä olet säkissä.

HERAULT (nousten ja pudistaen vaatteitaan)

Loppu tuli.

DANTON (sallii santarmien taluttaa hänet penkille ja luhistuu siihen
murtuneena)

Mennyttä kalua!... (Hillitsee itsensä äkkiä keskellä rajuuden puuskaa.)
Hiljaa, Danton, hiljaa! Sinun kohtalosi on täytetty.

CAMILLE (huutaen)

Minä olen Robespierren ystävä! Minua ei voida tuomita...

WESTERMANN (Dantonille)

Estä toki tuota nautaa häpäisemästä itseään.

HERAULT (Desmoulins'ille)

No ystäväni, näyttäkäämme että osaamme kuolla.

DANTON

Me olemme eläneet kylliksi nukkuaksemme kunnian helmaan, — vietäköön
meidät mestauslavalle!

CAMILLE

Oo, minun vaimoni! minun poikani. Minä en enää näe heitä koskaan! — ei,
se on mahdotonta! Ystäväni, ystäväni, auttakaa!

PRESIDENTTI

Antakaa viedä syytetyt takaisin.

DANTON

Ole toki rauhallinen ja jätä tämä viheliäinen roskajoukko.

HERAULT (menee Fabre'in luo ikäänkuin hänellä olisi kiire saada asia
loppumaan, odottamatta santarmeja, jotka ajavat syytettyjä pystyyn.)

Anna minulle käsivartesi, ystäväni: nyt loppuvat kipusi.

FABRE-D'EGLANTINE

Me olemme nähneet hyvän näytännön ennen kuolemaamme.

DANTON

Niin kyllä, Fabre, sinua loukkaamatta, siinä on näytelmä, joka pimittää
sinun sepitelmäsi.

FABRE

Sinä et tunne minun viimeistäni; se on jotain se. Kun eivät vain
hävittäisi käsikirjoitustani: minulla on kadehtijoita.

DANTON

Minä avaan haudan — Robespierre tulee pian minun jälestäni.

CAMILLE (takertuen penkkiin, josta santarmit koettavat irroittaa
häntä.)

Minä en lähde! Auttakaa. Kansa, minä olen luonut tasavallan.
Puolustakaa minua... Te ette vie minua tästä, julmurit! Kurjat
murhaajat... Oh! Lucile Horace! rakkaani, rakkaani!

    (Hänet viedään pois, hänen ulistessaan. Kansa on hyvin
    kuohuissaan, tahtoisi toimia, vaan ei uskalla; mutia tuntuu,
    että kuohu käy. Ääniä: »Ei, ei», »se on liikaa», »se on
    kurjaa», »raukka», »jättäkää hänet», »ei saa tuomita häntä».)

DANTON (ensin liikuttuu, sitten oikaistuen)

Kas niin, Danton, pois heikkous!

WESTERMANN (Dantonille)

Miksi et sinä käytä hyväksesi kansan kuohua? Sehän on valmis
tappelemaan.

DANTON

Tuo roskajoukko! Joutaa hiiteen!... Se on täällä taputtamassa käsiään
sille, joka voittaa. Minä olen liiaksi totuttanut sitä toimimaan niin.

WESTERMANN

Toimi siis!

DANTON

Liian myöhäistä. — Ja toiseksi: minä välitän viis. Tasavalta on
hukassa: kuolen mieluummin itse ennen sitä.

WESTERMANN

Siinä nyt epäröintisi hedelmä! Olisit hyökännyt ennen Robespierre'iä!

DANTON

Vallankumous ei voi elää ilman meidän kahden päitä. Minä en olisi
voinut puolustaa itseäni muuten kuin kuristamalla hänet. Rakastan
enemmän vallankumousta kuin itseäni.

    (Westermann menee.)

PHILIPPEAUX

Tule, Danton, on lohdullista kuolla niinkuin on elänyt.

DANTON

Minä olen tehnyt kaikkia rikoksia vapauden vuoksi. Minä olen sälyttänyt
selkääni kaikki ne kauhistavat tehtävät, joita toisten tekopyhyys
pakeni. Minä olen uhrannut kaikkeni vallankumoukselle, ja minä huomaan
nyt hyvin, että se on ollut turhaa. Se portto on pettänyt minua; se
uhraa minut tänään; se uhraa Robespierre'in huomenna; se antautuu
ensimäiselle seikkailijalle, joka kiipee sen sänkyyn. — Mutta vähät
siitä! Minä en kadu mitään; minä rakastan sitä porttoa ja iloitsen
siitä että olen häpäissyt itseäni hänen tähtensä. Minä surkuttelen
niitä kurjia raukkoja, jotka eivät ole saaneet lainkaan hieroa ihoaan
vapauden hipiää vasten. Kun on kerrankin suudellut tuota jumalallista
hutsua, voi mennä kuolemaan: silloin on elänyt.

    (Menee Philippeaux'n kanssa.)

FOUQUIER-TINVILLE

Pyydän valamiehistöä lausumaan, onko se saanut tarpeelliset tiedot
asioista.

PRESIDENTTI

Valamiehistö vetäytyy neuvottelemaan.

    (Valamiehistö menee.)

    (Kansanjoukko, aaltoilee rauhattomana, päättämättömänä ja
    huonotuulisena. — Ulkoa kuuluu Dantonin ääni ja kansan rähinää.
    — Yleisö tunkeilee ikkunoihin. Muutamia tuomioistuimen jäseniä
    samoin. Salissa olijat toistavat ulkoa kuuluvia sanoja, ensin
    puoliääneen, sitten kovemmin.)

FOUQUIER-TINVILLE

Melu alkaa. Meille tulee kuuma paikka.

VADIER

Meidän pitää estää noiden huutojen vaikutus valamiehiin. Mennään
valaisemaan heitä.

    (Menevät. Joukko protestoi Vadier'ta ja Fouquier'ta vastaan.).

PRESIDENTTI

Kansalaiset... tuomioistuimen pyhyys... kunnioitus oikeutta kohtaan...

    (Melu peittää hänen äänensä.)

KANSA

Danton, Danton! Me tahdomme Dantonin! Danton vapaaksi!

PRESIDENTTI

Me olemme saarroksissa. Ne tekevät lopun meistä kaikista.

    (Hän vetäytyy ovelle, käsi rivassa.)

    (Raivostunut kansa särkee penkit ja valtaa tuomioistuimen,
    syytäen kuoleman uhkauksia.)

SAINT-JUST (tulee sisään)

    (Joukko vaikenee äkkiä aristuneena. Saint-Just tarkastaa sitä
    hetken kylmin ja ankarin katsein. Joukko vetäytyy syrjään.
    Muutama hetki jäätävää hiljaisuutta. Sitten alkaa hälinä
    uudelleen, mutta vähemmän väkivaltaisena.)

VADIER (joka on tullut sisään Saint-Justin jälestä ja käyttää hyväkseen
lyhyttä hiljaisuutta)

Kansalaiset, tasavallan elintarve- ja muonituskomitea...

    (Joukko pakottaa hälisijät vaikenemaan.)

VADIER (jatkaa)

... saattaa yleisön tiedoksi että jauho- ja halkolähetys saapuu tänä
iltana Bercy'n satamaan.

    (Nousee suuri melu ja yleinen sekasorto. Joukko sysii ja
    tappelee päästäkseen ulos. Vain pieni määrä itsepäisen
    uteliaita jää odottamaan oikeusistunnon loppua.)

VADIER (katsoo poisvirtaavaa kansanjoukkoa, ivansekaisesti)

Sydän on hyvä, mutta vatsa on parempi.

(Valamiehistö palaa takaisin. Presidentin yksitoikkkoiset kysymykset
hukkuvat hälinään. Vähitellen kuoleutuu häly kuulumattomiin ja Hermanin
ääni kuuluu selvemmin. Tuomio julistetaan kuoleman hiljaisuudessa.)

PRESIDENTTI (valamiehistölle)

Kansalaiset, valamiehistö — on ollut olemassa salaliitto, jonka
tarkoituksena on ollut häväistä kansan eduskuntaa, saattaa monarkia
jälleen voimaan ja lahjomalla hävittää tasavaltainen hallitus. — Onko
Georges Jacques Danton, asianajaja, kansalliskonventin jäsen, ottanut
osaa tähän salaliittoon?

VALAMIEHISTÖN ESIMIES

On.

PRESIDENTTI

Onko Lucie-Camille-Simplice Desmoulins, asianajaja, konventinjäsen,
ottanut osaa tähän salaliittoon?

V:N ESIMIES

On.

PRESIDENTTI

Onko Marie-Jean Herault Séchelles, syyttäjä, asianajaja,
konventinjäsen, ottanut osaa tähän salaliittoon?

V:N ESIMIES

On.

PRESIDENTTI

Onko Philippe François Nazaire Fabre, lisänimeltään d'Eglantine,
konventinjäsen, ottanut osaa tähän salaliittoon?

V:N ESIMIES

On.

PRESIDENTTI

Onko Pierre Nicolas Philippeaux, entinen tuomari, konventinjäsen,
ottanut osaa tähän salaliittoon?

V:N ESIMIES

On.

PRESIDENTTI

Onko François Joseph Westermann, brigadikenraali, ottanut osaa tähän
salaliittoon?

V:N ESIMIES

On.

FOUQUIER-TINVILLE

Minä vaadin, että lakia sovellutetaan.

PRESIDENTTI

Tuomioistuin julistaa siis, että Georges Jacques Danton, Lucie-Simplice
Camille Desmoulins, Marie-Jean Herault Séchelles, Philippe François
Nazaire Fabre, lisänimeltään d'Eglantine, Pierre Nicolas Philippeaux ja
François Joseph Westermann ovat tuomitut kuolemaan, sekä määrää, että
tämä tuomio on tuomioistuimen sihteerin ilmoitettava asianomaisille
Conciergerie-vankilassa ja on se toimeenpantava tänä päivänä,
germinalkuun 16:na, Vallankumoustorilla.

DAVID YSTÄVINEEN

Eläköön konventti!...

    (Joukko hajaantuu. Ulkoa kaukaista hälinää, joki vähitellen
    häipyy pois. — Saint-Just, Vadier, Billaud-Varenne, jotka
    seisovat vielä etunäyttämöllä, katsovat toisiinsa, mykkinä
    ja liikkumattomina.)

VADIER

Se mädännyt kolossi on kaadettu maahan. Tasavalta voi jälleen hengittää.

BILLAUD (luoden ilkeän katseen Saint-Justiin)

Tasavalta ei ole vapaa, ennenkuin kaikki diktaattorit ovat saaneet
loppunsa.

SAINT-JUST (katsoo kylmästi Vadier‘hen ja Billaud'hon)

Tasavalta ei ole vapaa ennenkuin kaikki saaliinhimoiset rosvot ovat
saaneet loppunsa.

VADIER (nauraen ivallisesti)

Tasavalta ei ole vapaa, tasavalta ei ole puhdas ennenkuin tasavalta on
saanut loppunsa.

SAINT-JUST

Aatteet eivät tarvitse ihmisiä. Kansat kuolevat, että Jumala eläisi.

    ESIRIPPU.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74407 ***