path: root/74096-0.txt

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74096 ***





KORKEA OIKEUS ISTUU

Yksinäytöksinen ilveily


Kirj.

MARTTI WUORI





Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1898.




HENKILÖT:

TUOMARI,
JULKUNEN,  |
KATTILA,   |
ASIKAINEN, |  Lautamiehiä.
PAUKKU,    |
LÖTJÖNEN,  |
PERSKA,    |
TOLVANEN.  |
MÄNDYLIN, siltavouti.
JEREMIAS PÖNTTÖNEN.
SERAHVIINA, hänen vaimonsa.
SAMULI HUILU.
AAPO ROPPONEN,  |  Vieraitamiehiä.
KAISA RIPULI.   |

[Lautamiehiä saa olla vain viisikin, vaan ei vähemmän.]




Lakitupa maalla. Vasemmalla (näyttämöltä katsoen) kaksi ikkunaa,
joiden välissä piironki ja piirongilla peili. Perällä, keskellä,
ovi sisähuoneesen, vasemmassa nurkassa pitkin peräseinää punainen
kansiniekka sänkysohva ja oikeassa nurkassa uuni, jonka suu on
korkealle ylöspäin mustunut. Oikealla eteisen ovi, ja sen ja näyttämön
etualan välisellä seinällä kello. Keskellä suojaa pöytä, jonka molemmat
puoliskot ovat ylös nostetut; pöydällä oikealle raamattu, — vasemmalle
toisella kulmalla lakikirjoja ja keskellä paperia, kirjoitusneuvot ja
soitinkello. Viimeksi mainitulla puolella pöytää on tuomarin istuinsija
— talonpoikainen, nariseva kiikkutuoli. Pöydän ääressä, katsojain
puolella, on tyhjä rottinkituoli, jonka istuin on puhki. Seinillä
vanhoja kuvia.


Ensimmäinen kohtaus.

    Tuomari, lautamiehet ja siltavouti.

Lautamiehiä (istuu sohvassa, hyvin ahtaasti, niin monta kuin sopii,
muut tuoleilla pitkin peräseinää).

Siltavouti (vanhanpuoleinen, pitkä ja laiha, puolikuuro mies, jonka
toinen silmä on sokea ja kiiltävä kuin tinanappi, seisoo eteisen oven
suussa).

TUOMARI (nuori hovioikeuden auskultantti, joka puhuu huonosti suomea,
ruotsinvoittoisesti, istuu kiikkutuolissa, haukottaa, pyyhkäisee
kädellä kasvojensa yli ja katsahtaa pöydällä edessään olevaan
asialuetteloon).

Jeremias Joonaanpoika Pönttönen, Humalamäen kyleste, vastaan Samuli
Huilua, samasta kyleste — edesvastauksesta. — Mändylin kallar in!

SILTAVOUTI (toinen käsi korvan takana). Ku... ku... kuinka se oli,
herassyötinki? Vörlåt!

TUOMARI (kovaan). Jeremias Pönttönen och Samuli Huilu.

SILTAVOUTI. Ja-ha, ja-ha. (Aukaisee eteisen oven ja huutaa ulos,
seisoen kynnyksellä hajareisin): Humalamäen Jeremias!... Ja Samuli
Huilu!... (viittaa kädellään) Jeremias!... Samuli!!... Joutuun
sisään!!!

Jeremias ja Samuli (tulevat kumartaen sisään ja jäävät ihan oven suuhun
seisomaan).

(Serahviina näkyy näiden muassa myöskin tahtovan tunkeutua sisään,
mutta Siltavouti sysää hänet takaisin, sanoen: "ei saa tupata"
ja vetää oven kiinni.)


Toinen kohtaus.

    Edelliset, Jeremias ja Samuli.

PERSKA (joka istuu tuolilla likimpänä uunia, viittaa Jeremiakselle
ja Samulille kädellään ja sanoo kuiskaten). Lähemmäks'!... Astukaa
lähemmäks'!

SILTAVOUTI (painaa heitä takaa eteenpäin). Lähemmäks' menkää!
Kuulettehan sen.

Jeremias ja Samuli (astuvat lähemmäksi pöytää, vaan asettuvat ison
matkan päähän toisistaan).

TUOMARI (kynä kädessä, osottaa Jeremiasta kohti).
Sine on Samuli Huilu?

JEREMIAS (käheä-ääninen). Enkä, herra korkea laki ja oikeus; min' oon
Jeremias Pönttönen.

SAMULI. Kyllä se min' oon Samuli.

TUOMARI. Mike sinun ises' nimi on?

SAMULI. Ananias se oli! Samuli Ananiaksenpoika min' oon.

TUOMARI (merkitsee sen paperille, luo katseen Jeremiakseen). No, mite
on kanne?

JEREMIAS. Jaa, ettäkö mikä minun kanteeni on!...

TUOMARI. Niin, niin. No?

JEREMIAS. Niin, niin, tuota, nähkääs, korkea laki ja oikeus, se oli nyt
sillä viisiä, että tuossa vähää ennen Tuomaan markkinoita se Serahviina
sanoi minulle, että "kuulehan, Jeremias, nousevalla viikollahan ne
tiistaina on ne Tuomaan markkinat". Niin minä siihen sanoin, että "ka
muistanhan minä ne itsekin ilman sinunkin sanomattasi". Se on, nähkääs,
niin pahansisuinen, se eukko, että se tahtoi minua vaan kiusallaan
ärsyttää, että minä muka taaskin juomaan lähden ja markkinoilta
humalapäissäni kotiin palaan, vaikk'ei se kova onni sattunut, kuin
kerran, viime syysmarkkinoilla se sattui, että mulla oli vähä niinkuin
ohran jyvä toisella silmällä...

TUOMARI. Mite se tehen kuulu? Puhu lyhyest' asiast'!

JEREMIAS. Ka, lyhyestihän minä... Tuota, niin... sitähän minä...
Niin. Se Serahviinahan se sitte sanoi, että pitäisihän siellä aitassa
jo olla parisenkymmentä naulaa voita. Sehän se voi pitäisi saada
markkinoilla myödyksi, sanoo, ja ne kaksi palvattua lampaan reittä —
niissä jo taitaa matojakin ryömiskellä, sanoo — ja multa, sanoo, alkaa
jo kahvikin loppua, niin pitäisihän sitä saada kahvirahoja. Ja ehkä ne
kanatkin siksi jo ehtivät pari tivua munia...

TUOMARI. Mite sine nyt haasta? Mite Samuli Huilull' on sinun munat
kanss' tekemist'?

JEREMIAS. Justiinsahan minä tahdoin siitä porsaastakin haastaa. Eikös
se herra korkea laki ja oikeus malta pikkuruisen vuottaa, että minä
siihen pääsen?

JULKUNEN (joka istuu ylinnä sohvassa, osottaa Jeremiakselle uhkaavasti
sormeaan). So, so, so!!!

TUOMARI. Mutta haasta pika sitte!

JEREMIAS. Pianhan minä... Niin sitte se Serahviina sanoi, että "mitäs
jos sinä veisit sen porsaankin markkinoille ja möisit; mitäs me sillä
tehdään?" — "Mitäkö tehdään?" minä sanoin; "annahan tuon olla vaikka
ratoks' e'es, kun ei meillä lapsiakaan ole", minä sanoin...

PERSKA (nykii Jeremiasta takaa takista). Lyhyesti! Lyhyesti kerro!

JEREMIAS (puolikovaan). Ka, enhän minä lyhyemmin osaa... (Kovaan.)
Se oli nähkääs, meillä ensin pienempänä tuvassa, vaan sitte minä sen
muutin porstuaan, jossa sillä oli kaukalonsa vintin rappusien alla. —

TUOMARI. No, no, no! No, minne sine nyt mene taas?!

JEREMIAS. Sitähän minä vaan tahdoin sanoa, että siitähän se Serahviina
riitelemään rupesi! "Mokomakin elukka", se sanoi, — "vai ratoksi?
Vastusta siitä vaan on eikä hyötyä mitään." — "No, jokos senkin
ruokkiminen sulle liikaa on, ett'et sitäkään kehtaa", minä sanoin...

TUOMARI. Ole vait' ja vasta mulle lyhyest': miste sine syytte Samuli
Huilu?

JEREMIAS. Mistäkö syytän? Sitähän minä... tuota... korkea laki
ja oikeus, tässä juurta jaksain niinkuin selittää tahdoin. Siitä
markkinareisustahan minä aloin, kun se varkaus siihen aikaan tapahtui.

TUOMARI. Sine siis syytte Samuli Huilu varkaust'?

JEREMIAS. Varkaudesta, varkaudesta? Mistäs sitte?

SAMULI (naurahtaen). Kyllä se ei ole totta. Se valehtelee, tuo
Jeremias. Elkää sitä uskoko!

JULKUNEN (sormellaan osottaen). So, so, so!!

JEREMIAS. Vai ei oo totta? Vai valehtelen?!

TUOMARI. Ette saatte huuda? Kantaja haasta ensin!

JEREMIAS. Haastan, haastan kernaastikin, kunhan vaan suun vuoroa
saan. Niin, nähkääs, tuota... Minnekäs se jäikään? Kun se tuo Samuli
sekoitti koko asian...

TUOMARI. Mite hen sulta sitte varasti?

JEREMIAS. Mitäkö varasti? Sen porsaanhan se varasti, sillä minä en sitä
kiusallanikaan markkinoille vienyt, vaikka se Serahviina sitä kyllä
itkienkin penäsi.

SAMULI (rehennellen). Mutta onkos sulia mitä vieraitamiehiä, jotka ovat
sen nähneet?

TUOMARI. Ole vait'!

JEREMIAS. Ka, mitenkäs ilman. On kylläkin vieraitamiehiä. Tietäähän
sen koko kyläkin. Ja itsehän minä, omin silmin, hänet varastamasta
tapasin...

TUOMARI. Sinehen justiin sanoit, ette olit markkinareisull' ja nyt
sanot, ette sen itse neit? Kuinkas se ole?

JEREMIAS. Enkä minä... Sitähän minä, että minä vasta käkesin
markkinoille lähtemään. Voin ja lampaan reidet se oli Serahviina
völjyyn pannut, vaan matkalla kaupunkiin, kun Osikon mäkeä nousin, niin
muistui mieleeni, että tokkohan se Serahviina munat panikaan mukaan.
Seisautin ruunan keskellä vastamäkeä, käänsin heinät ylösalasin — ei
munia missään.

TUOMARI. Et saat poikkia asiast'! Pite pysye asiass'!

JEREMIAS. Asiassahan minä... Eiköhän ne kanat olekaan munineet,
ajattelin, vai jokohan se eukko pakana kiusallaan sekin...

JULKUNEN (varottaen sormellaan). So, so!!

TUOMARI. Kunnioitust' oikeuden edess'! Muista se! Muuten mine sine
sakotan. —

JEREMIAS. Ka... ka... kaikella kunnioituksellahan minä. —

TUOMARI. No, mite sitte?

JEREMIAS. Mitäkö sitte? Otin ja pyöräytin ruunan takaisin. Kiusallaan
se sen on tehnyt, tuumin, sen se on näköinenkin, se eukko. Sitte sanoo
minun munarahat juoneeni ja jättäneeni tahallani kahvit ostamatta...

TUOMARI. No? Minne sine nyt mene?...

JEREMIAS (ikäänkuin kysymykseen vastaten). Kotiin menin. Ruuna kun näki,
että kotiinpäin mennään, niin huiskautti häntäänsä noinikään ja lähti
juoksemaan aika hujakkata...

TUOMARI. No, no, no! Ja sitte tulit kotona?

JEREMIAS. Kotiin tulin. Ja silloin oli jo myöhä ilta — minkä lie ollut
tuossa yhdeksän kymmenen tienoissa — sillä melkein puolet matkaa
olin jo kaupunkiin ajanut. Ja kun kujan suuhun ennätin, niin siihen
ensikseen kuulin porsaan vinkuvan. Mitähän se nyt uikuttaa? arvelin.
Jokohan se Serahviina taaskin on kylään ehättänyt ja on jättänyt
elukkaraukan ruokkimatta, arvelin. — Se on semmoinen, ett'ei se ota
oikein kotona pysyäkseen; aina sill' on milloin mihinkin muka asiata...

PERSKA (nykien Jeremiasta takaa takista; puolikovaan). Elä sekoita
muuta joukkoon.

TUOMARI. No? Ja silloinko sine näit, ette Samuli Huilu se porsas
varasti?

JEREMIAS. Ka, niin, niin. Minä kun liiterin luo ajoin, niin näin, että
tuvan porstuasta kämpii mies, jolla on säkki selässä ja porsas säkissä
vinkuu. Ja hän kun minut äkkäsi, niin lähti juoksemaan, minkä jaloista
pääsi.

TUOMARI. Ja sine tiede varma, ette se oli Samuli Huilu, se varas?

JEREMIAS. Ka, tiedän varmaan. Ja tietäähän sen Kaisa ja Aapokin. Nehän
ne oli nähneet Samulin samaan aikaan meidän talosta säkki selässä
painavan. — Niillä on Kaisalla ja Aapolla niinkuin naimatuumat
mielessä ja Aapo oli justiinsa sinä iltana käynyt yöjalassa Kaisan
luona.

TUOMARI (Samulille). No, mites Sine tehen sanot?
(Merkitsee kanteen paperille.)

JEREMIAS. Mitäs se voi sanoa? Ei mitään.

TUOMARI. Mine kysyn Samuli Huilu.

Samuli. Jaa, minäkö?

TUOMARI. Niin sine.

SAMULI. Enhän minä, herra herassyötinki, ole koskaan mitään varastanut
enkä toisen omaa tarvitsekaan. Se tuo Jeremias vaan suotta aikojaan
rettelöipi. Tunteehan sen jokainen, että se semmoinen riitaisa on.
Lautakuntakin sen voi todistaa. Eikähän se oman vaimonsakaan kanssa
toimeen tule...

JEREMIAS. Nyt se tahtoo taaskin vaan selvän asian sotkea...

TUOMARI. Suu kiinn'! Nyt on Samulin vuoro haasta. — (Samulille). No?
Mutta sine ole kuitenkin sine ilta Pönttösen taloss', vai?

SAMULI. Kyllä, poikkesinhan minä sinne, sitä en kiellä. Minun täytyi
sinä iltana käydä vähän kirkonkylässä ja kun minä kuljin siitä pihan
läpi — se tie kun oikaisee pari Venäjän virstaa valtamaantiestä — niin
se Serahviina koputti minulle tuvan ikkunaan ja pyysi tulemaan sisään
juomaan kupin kahvia. Me ollaan sen Serahviinan kanssa vanhoja tuttuja.
Juotiin kahvit, tarinoitiin vähän ja sitte läksin minä pois.

TUOMARI. No, mike aika sine leksit pois sielte?

SAMULI. En minä sitä aikaa niin jämtilleen tiedä, kun ei heillä kelloa
ole. Oli se jo ollut pitkän aikaa pimeä, kun minä pihalle tulin.

TUOMARI. Tunnustatko sine, ette sine se porsas varasti?

SAMULI.. Enkä oo sitä varastanut, se on totinen tosi.

TUOMARI (Jeremiakselle). Sinun vaimo oli kotona sine ilta. Oliko hen
makka tai valvo, kun sine tulit kotona?

JEREMIAS. Makuullahan se oli. Kuin pölkky makasi, kun minä tupaan
tulin, — ei sano mitään kuulleensa. Enkä minä tiedä, mikä sille sinä
yönä tuli, mutta silloin se kuorsasikin kuin sika, vaikk'en oo sen
kuullut koskaan ennen kuorsaavan.

JULKUNEN (varottaa taas sormellaan).

TUOMARI. No, no, no, no! — Mutta onkos sulla sitte mite vierasmiehiä,
jotka sen on nehnyt?

JEREMIAS. Onhan ne. Sanoinhan minä jo. Täällähän ne on Aapo ja Kaisa
käräjäpaikalla.

TUOMARI. Kuka ne on? Nimet?

JEREMIAS. Sehän se on Helanterin renki Aapo Ropponen ja naapuri
Issakaisen piika Kaisa, — Ripuli se on sukujaan.

TUOMARI (merkitsee sen paperille). Mändylin kallar in vittnen,
drengen Aapo Ropponen och tjenstepigan Kaisa Ripuli!

SILTAVOUTI (joka koko ajan on tarkkaan kuunnellut, toinen käsi korvan
takana, säpsähtää, ikäänkuin heräten). Aa... Aa... Aapo Roppo...
ja... ja... ja...?

TUOMARI. Aapo Ropponen och Kaisa Ripuli.

SILTAVOUTI. Jaha. Jaha! (Menee eteiseen.)

TUOMARI (Jeremiakselle). Miks'ei sine otta se varas kiinne, kun sine
itse sen neit porstuast' tulema ja kuule porsas vinkuma?

JEREMIAS. Enhän minä, korkea laki ja oikeus, sitä niin pian kerinnyt,
kun se oli se ruuna ensin valjaista riisuttava. Ja kuka sitä niin pian
hoksasi? Minä luulin ensin, että porstuassa kai se porsas vinkuu, kun
sieltä kopinatakin kuului.

TUOMARI. Ja eike sine pereste sitte keynyt site Samuli Huilun luona
hakema?

JEREMIAS. Ka, kävinhän minä. Mutta enhän minä nähnyt Samulia enkä
porsasta. Sen oli mökin ovi lukossa, se kun ihan yksikseen asuu. Ja
porsaan se oli varmaan myönyt, tai ehkä oli parastaikaa myömässä...


Kolmas kohtaus.

    Edelliset, Aapo ja Kaisa.

Aapo ja Kaisa (tulevat siltavoudin saattamina, kumartaen ja niiaten).

KAISA (virnaileva ja liukaskielinen). Päivää, herra herassyötinki!
Päivää, lautamiehet! (Laittaa huiviaan mielistellen.)

TUOMARI. Ropponen! Mike on sinun ises' nimi?

AAPO. Taavetinpoika minä olen.

TUOMARI (merkitsee paperille). Ja sinun ises', Kaisa Ripuli?

KAISA. Jaa, juu. Tuota, en minä sitä niin vissiin tiedä. Se kuuluu
olleen sillä lailla, että minun pappani oli kuollut minun ihan
pikkaraisena ollessa, ja kohta perästäpäin kuoli sitte minun
mammanikin, ja kun ei minun pappani nimeä muistanut kukaan muu, kuin
minun mammani, ja minun mammani oli Eeva nimeltään, niin ne sanovat
minua vaan Eevan tyttäreksi. Ja niin se on sitte kirkonkin kirjoihin
jäänyt, herra herassyötinki.

TUOMARI (merkitsee paperille; kysyy asianosaisilta). Onkos mite esteite
todistajia vastaan.

JEREMIAS JA SAMULI. Ei! — Ei ole.

TUOMARI (kysyy lautamiehiltä). Onkos ne hyvemaineisia?

LAUTAMIEHET. Onhan ne. — Hyvämaineisiahan ne on.

TUOMARI. Tulkaa valall' sitte! (Aukaisee raamatun.)

SAMULI. En minä valaa vaadi, herra herassyötinki. Uskoohan sen
ilmankin, jos ne mitä todistaa voivat.

TUOMARI. Mites kantaja sano?

JEREMIAS. No, tuota, kyllähän minä... Ka, jos ei tarvita, niin olkoon
sitte minunkin puoleltani.

TUOMARI. Kaisa Ripuli astu ulos!

KAISA. Jaa, juu, mutta enkös minä sitte saakaan mitään haastella, vai?

TUOMARI. Pereste. Astu ulos nyt!

KAISA (niiaten). Jaa, juu. Kiitoksia! Kyllä minä. (Ulos oikealle.)


Neljäs kohtaus.

    Edelliset, paitsi Kaisaa.

TUOMARI (Aapolle). Mite sine tiede...?

AAPO. No, en minä muuta tiedä, kuin mitä itse olen nähnyt, että kun
minä silloin Tuomaan markkinoiden aattoiltana satuin käymään vähän
Issakaisella ja kun minä illemmalla kotiin palasin, niin minä näin
Samulin tulevan Pönttösen talosta päin. Minä juuri laskeuduin sille
kohdalle, jossa Issakaiselle menevä tie yhtyy Pönttöselle vievään
tiehen, kun Samuli astua kyyrötti sieltä päin, ja säkki sill' oli
selässä, sen minä kyllä hämärässä erotin.

TUOMARI (merkitsee paperille). Tiedetkö sine, mite henell' oli sekiss'?
Tai kuulitko sine porsas vinkua?

AAPO. Eihän sitä kukaan olisi voinut nähdä, mitä siinä säkissä oli.
Vaan kyllä minusta näytti ihan kuin olisi jokin niinkuin vinkunutkin
hänen ohi kulkiessaan, vaikka kuuleehan sitä yöllä jos mitäkin ääniä.
Että sillä oli porsas säkissä, siitä en mene kahta sormea Raamatun
päälle panemaan, vaan kyllä siitä, että se oli Samuli ja että sillä oli
säkki selässä.

JEREMIAS. Ka, näkeehän sen jo tästäkin selvään, että se Samuli...

TUOMARI. Suu kiinne sine! (Aapolle.) No, mite sine vielä tiede?

AAPO. Muuta en tiedä mitikään, herra herassyötinki.

TUOMARI. Astu ulos sitte! (Siltavoudille.) Mändylin kallar in
Kaisa Ripuli!

SILTAVOUTI. Ri... Ripuli? Ja-ha. (Menee eteiseen.)

AAPO. Tuota, kyllä min' oisin kuitenkin nöyrimmästi pyytänyt vähän
jalkavaivoja, kun tänne käräjäpaikkaan on niin pitkä matka ja kengät
kuluu ja työaikakin hukkaan menee...

TUOMARI (merkitsee paperille). Hyve, hyve! Astu ulos!

AAPO (menee vitkalleen).

KAISA (tulee siltavoutiin seuraamana).


Viides kohtaus.

    Edelliset (paitsi Aapoa) ja Kaisa.

TUOMARI. No, mite sine tiede teste asiast'?

KAISA. Jaa, juu, kyllähän minä tiedän paljonkin. Minähän palvelen
Jeremiaksen naapurilla, niin ainahan sitä silloin tulee paljonkin
kuulleeksi ja nähneeksi.

TUOMARI. Kerro sitte, mite sine tiede!

KAISA. Jaa, juu, vallan kernaasti. Ja hauskahan sitä on kertoa, kun
kerrankin saa suunsa puhtaaksi puhua.

PERSKA (nykii Kaisaa takaa helmasta kuiskaten): Haasta asiata
eläkä muuta!

TUOMARI. Niin, haasta asia eleke muu!

KAISA. Jaa, Juu, kyllä minä... (Astuu lähemmäksi ja alkaa hiljaa.)
Nähkääs, herra herrassyötinkin, se on nyt sill'viisiä, että...

TUOMARI. Kovan haasta, ette kaikki kuule!

KAISA (kovemmin). Jaa, juu, ka, ilkiänhän minä sen kovemminkin...
Se on nyt sitte sill'viisiä — ja sen tietää joka ikinen henki
Issakaisellakin — että tuo Jeremias elää eukkonsa kanssa ihan kuin
kissa ja koira, niinkuin pruukataan sanoa.

TUOMARI. Mutta ei se kuulu tehen.

KAISA (keikeästi). Jaa, juu, mut kyllä se kuitenkin vähän niinkuin
kuuluu, herra herrassyötinki...

JULKUNEN (varottaa sormellaan). So, so, so!

KAISA. ... sillä siinä se on ihan vissisti koko tämän jutun alku ja
juuri, niinkuin pruukataan sanoa. Se tuo Jeremias, nähkääs, juo kuin
tratti, niinkuin pruukataan sanoa, juo ja tappelee...

JEREMIAS. Mut s'ei o totta!...

TUOMARI. Pideke sine suus'?!!

KAISA. Onpa hyvinkin totta, herra herrassyötinki. Sen tietää kyllä
Samuli...

SAMULI (vakuuttavasti). Joo, kyllä!

KAISA. .... kerrankin se oli tadikolla, tuo Jeremias, sivaista
Serahviinaa päähän ja jos ei oisi silloin Samuli sattunut väliin
tulemaan, niin siinä se makaisi Serahviina vieläkin tunkiolla. Ja
siitä lähtien...

TUOMARI. Nyt sine lavertele taas. Puhu mite sine asiast' tiede!

KAISA. Jaa, juu. Sitähän minä just'ikään tahdoin sanoa, että siitä
lähtienhän ne sitte, Serahviina ja Samuli, ovat olleet niin hyvissä
väleissä, niin hyvissä väleissä, että oikein... Muuta en tahdo sanoa;
ymmärtäähän sen jokainen viisas ihminen siitä jo itsestäänkin.

JEREMIAS (mittelee Samulia silmillään koko seuraavan puhelun aikana).

TUOMARI. Tiedetke sine sitte, ette Samuli oli sine Tuomaan markkina
edellisene ilta kanssa Serahviinan luona?

KAISA. Kuinkas en tietäisi? Ihan vissiin tiedänkin. Sillä sitähän se
Serahviina varmaan passata koetti, että kun Jeremias markkinoille
lähtee, niin tulee Samuli häntä sill'aikaa päälle helsaamaan.

SAMULI (itsekseen mutisten). Lorujaan laskee...

TUOMARI (Samulille). Ele mököte sine! — (Kaisalle.) Ele sine haasta,
mite luule, vaan mite varmaan tiede. Vastaa, neitke sine itse Samuli
sine ilta Serahviinan luona?

KAISA. Jaa, juu, kyllä. Se oli sill' viisiä, että kun Aapo sinä iltana
lähti kotiinsa — (ujostellen) meillä on sen Aapon kanssa vähän
niinkuin naimatuumat ja sen tautta se, hi, hi, hi, hi, kävi sinä iltana
minuakin niinkuin vähän päälle helsaamassa — niin minä läksin häntä
vähän matkaa följaamaan. Ja siellä me sitte yhdessä nähtiin Samulin,
säkki selässä, tulla kyyröttävän Pönttöseltä päin.

TUOMARI (merkitsee paperille). No, mite sine viele tiede?

KAISA. Jaa, juu. Silloin me Aapon kanssa sanottiin, että vissiin se on
Serahviina taaskinsa Samulia evästänyt, koska sen nyt on noin pussi
pullollaan, sillä niitähän se kuuluu Samulille muonavaroja ennenkin
antaneen, Samuli kun on ypöyksinäinen, akaton mies.

SAMULI (mutisten itsekseen). Sen se valehteleekin...

TUOMARI. No, no, no! — Mut kuuliko sine siine sekiss' porsas vinkua?

KAISA. Porsas, porsas se ihan vissiin vinkui, vaikka minä ensin luulin,
että se Aapo muuten vaan kujeillaan kuin porsas vingahti Samulista
pilkkaa tehdäkseen...

LÖTJÖNEN. Se näkyy, herra herrassyötinki, Serahviina itse olevan täällä,
että jos niinkuin häntä itseään tulisi tarvis kuulustella.

TUOMARI. Jassoo, jassoo. — (Kaisalle.) Astu ulos sitte!

KAISA. Jaa, juu, kiitoksia. Mutta, tuota, kyllä min' oisin kuitenkin
ensin vähän niinkuin jalkavaivoja pyytänyt, jos niinkuin antaa passaisi.
Sillä ei ne markat nyt pahaa tekisi, kun meill'on sen Aapon kanssa
niinkuin tuumat lyöttäytyä yhteen...

TUOMARI. Hyve, hyve! — Mändylin, kalla in käringen!

SILTAVOUTI (käsi korvan takana). Ku... ku... ku... kuin?

TUOMARI. Pönttönens hustru — Serafina!

SILTAVOUTI. Ja-ha, jaha.

KAISA (on kuitenkin jäänyt sisään, vaikka lautamiehet kuiskaavat
ja tekevät merkkejä hänelle, että hän menisi ulos).

TUOMARI (kiljaisten Kaisalle). Mene ulos, sanon mine! Etke sine kuule?!

KAISA (kovin hätääntyneenä ja niiaten mennessään). Jaa, juu...
Kiitoksia... Minä odotin... minä luulin... että heti maksetaan rahat...
Jaa, juu...

(Pyörähtää aika vauhtia ovelle, jossa tuupahtaa siltavoutia vastaan.)

SERAHVIINA (ulkona; on kuunnellut oven takana ja kurkistanut avaimen
reiästä, ja kun Kaisa paiskaa oven auki, niin satuttaa se häntä
otsaan). Herra jesta siunatkoon!! Kun oli lyödä pääni puhki...

KAISA (ulkona). Kukas sun käski kurkistamaan avaimen reiästä?!

SILTAVOUTI (ovella). Serafiina Pönttönen!

KAISA (ulkona). Tässä, tässä, tässä se on. (Työntäen Serahviinaa
sisään.) Mene, mene Samuliasi puolustamaan, muuten sen kunnia tipahtaa;
kovin on jo täpärällä.

SERAHVIINA (painaen kädellä kuhmua otsallaan, menee sisään). Oikein
kuhmulle löi.

SILTAVOUTI (vetäen oven kiinni).


Kuudes kohtaus.

    Edelliset (paitsi Kaisaa) ja Serahviina.

SERAHVIINA (katsoo peloisasti ympärilleen ja vääntää sitte koko ajan
sormiaan, joista vähä väliä ottaa "sakkoja").

TUOMARI. Oleko sine temen Jeremias Pönttösen vaimo?

SERAHVIINA (huo'ahtaen). Sehän min'oon, Jumala paratkoon!

TUOMARI. No, mite sine tiede teste varkaust'?

SERAHVIINA.. Enhän minä mitään tiedä, arvoisa herra korkea laki ja
oikeus, ja eikähän sitä kukaan varmaan oo varastanutkaan sitä porsasta...

TUOMARI. Mutta sinun mies tesse syytte, ette se oli Samuli, joka se
varasti...

SERAHVIINA. Syyttäähän se mitä syyttää, vaan kuka sen lörpötyksiä
uskoo. Ehkä liekin vaan karkuun päässyt koko elukka.

JEREMIAS (itsekseen Serahviinaan päin). Senkös pitikin nyt taas
päästä sopertamaan...!

TUOMARI. Suu kiinni, mine sano! — (Serahvinalle.) Mutta Samuli oli
sinun luona sine ilta, kuin se porsas tuli pois?

SERAHVIINA. Tuota, niin, taisihan se olla. Niin vainkin, olihan se.
Mutta onhan se Samuli ollut meillä monasti ennenkin eikä meiltä ole
koskaan mitään muutakaan kadonnut.

SAMULI. Siitähän sen nyt kuulee...

TUOMARI. Ääneti sinekin!! — (Serahviinalle.) Mutta sinun mies sano,
ette hen neki Samuli sekin kanss' seläss', joss' oli porsas?

SERAHVIINA (ensin rukoilevasta, sitte yltyen yhä kovemmin itkemään).
Voi, rakas herra herrassyötinki! Elkäät te kuulko, mitä se sanoo!
Jos te tietäisitte, minkälainen se on, tuo Jeremias?! Ei sen kanssa
yksikään rehellinen ihminen voi toimeen tulla, se kun yht'mittaa
juo... ja tappeleekin. Kuka sen tietää vielä, milloin se voi minut
tappaa, kun tässä mokoman herjan kanssa täytyy koko ikänsä yhdessä
elää. Kirkk'herralle olen siitä kyllä valittanut ja erokirjaakin olen
anonut, vaan en ole saanut. Olkaa nyt sitte edes te, rakas herra
herrassyötinki, niin armollinen ja laupias, ja antakaa te mulle ero
tuosta Jeremiaksesta! Minä en voi, minä en voi, minä en voi sen kanssa
enää yhtä ainoata päivääkään elää!...

TUOMARI. No, no, no! Se ole toinen asia... Se ei kuulu tehen...
Minull'ei ole sen kanss' nyt mite tekeme... Tess' on kysymys siite
varkaust', siite porsast' ja Samulista.

SERAHVIINA (pyyhkien silmiään). No niin, niinhän se on. Tiedänhän
minä sen. Mutta minä meinasin, että jos se nyt oisi ollut kuitenkin
mahdollista samalla tuomita meille erokirjakin, kun te näette
minkälainen se on tuo Jeremias. Sen Samulikin tuossa kyllä hyvin
tuntee ja tietää, minkälainen hän on, ja Samuli kun aina on minun
puoliani pitänyt, niin sen tauttahan se vaan nyt onkin, Jeremias,
ihan syyttömästi Samuli raukan kimppuun käynyt.

JEREMIAS (hampaitten lomitse). Sen tautta?... Syyttömästi?...
Entäs vieraat miehet?

TUOMARI. Mite sine mutise sielle taas, he?! — (Serahviinalle.) Mutta
teelle ole vierasmiehie, jotka on nehnyt Samuli tulla sinun luota sekin
kanss' seless'.

SERAHVIINA. Vai on ne, tuota...? Kaisako ja Aapo?... Vai niin ne
sanovat?...

JEREMIAS (rehentelekse, ikäänkuin voitto olisi hänen puolellaan).

TUOMARI. Niin, teelle on siite todistettu.

SERAHVIINA (katsahdettuaan Samuliin, joka tekee hänelle merkkejä, että
niin on laita ja että hän tunnustaisi asian). Niin no, tuota... No,
jos ne kerran ovat sen nähneet ja todistaneet, niin olkoon menneeksi,
(peloisasti vilkaisten Jeremiakseen.) Saatanhan minä sen sitte tässä
oikeuden edessä sanoa sen asian, kuinka se oikeastaan oli...

TUOMARI. Niin, niin, sinun pide tunnusta kaikki eike sala miteen.

JEREMIAS (alkaa seuraavan puhelun aikana yhä enemmän nolostua) ja
SAMULI (käy yhä uljaammaksi).

SERAHVIINA (hätäisesti ja vilkkuen vuoroin Jeremiakseen, vuoroin Samuliin).
Tunnustanhan minä... Niin, tuota... Kun minulla alkoi kahvit loppua...
ja rahat loppui... ja Jeremias markkinoille käkesi... niin minä pyysin
hänen sen porsaan myömään, siitä kun ei muuta ollut, kuin vastusta vaan.
Mutta eihän se räähkä tehnyt sitä, vaikka kuinka penäsin; ilman otti
ja läksi. Ja kun Samuli paraaksi osui meidän kautta kulkemaan — kirkolle
oli justiin menossa — niin minä pyysin hänen, kun kahvit loppui ja
kiusallanikin — miks' se Jeremias sitte mulle kiusaa teki?! — niin minä
pyysin hänen, kun Lackmanin rouva kuului ristiäisiksi porsasta
tahtoneen, ottamaan ja viemään Lackmanin rouvalle porsaan kaupaksi ...
Ja niin sen sitte Samuli minun pyynnöstäni otti ja veikin...

TUOMARI (Samulille). No, miks'ei sine site sitte ennen sanonut?

SAMULI. Kun se Serahviina pyysi, ett'en sitä sanoisi...

TUOMARI (Serahviinalle). Mik' sine sen teit?

SERAHVIINA (itkusuin ja peloisasti katsahtaen Jeremiakseen). Johan sen
kuuli herra korkea laki ja oikeus. Enhän minä tuolta Jeremiakselta
uskaltanut. Semmoinenhan se on, että ehkä oisi minut tappanutkin,
Jumala sen tietää. Katsokaa, katsokaa, kuinka julmasti se nytkin minuun
mulkoilee. — Vaan täytyihän se minun nyt tunnustaa, ett'ei Samulia
olisi syyttömästi vankeuteen pantu eikähän se Jeremias nyt ainakaan
tässä oikeuden edessä uskalla mulle mitään tehdä...

JEREMIAS (vihoissaan huutaen). Mutta se ei oo totta. Se valehtelee
kaikki, tuo Paapelin lohikäärme. Kaikki se turmelee juonillaan...

TUOMARI. Hiljaa, mine sanon! Ulos! Mene ulos! Mändylin, för ut honom!
Kunnioitust' mine sano, oikeuden edess'!

SILTAVOUTI ja PERSKA (saattavat julmistuneen Jeremiaksen ulos eteiseen).

SERAHVIINA. Niin, voi, rakas herra herrassyötinki, antakaa sille edes
ankarat nuhteet, ell'ette siitä eroa voi antaa. Enhän minä tohdi sen
kanssa muuten kotiinkaan mennä...

TUOMARI. Hyve, hyve! Saatte astukaatte ulos. Oikeus otta asian punnita
ja langetta tuomio lakin mukaan.

SAMULI. Jaa mutta kyllä minun täytyy sille pyytää edesvastausta
kunnianloukkauksesta, kun mut näin syyttä on varkaaksi laittanut.

TUOMARI. No, no, no! Mite joutavia! Astukaa ulos, mine sano.

SERAHVIINA ja SAMULI (vääntäytyvät vitkalleen ulos, jotakin
keskenään kuiskaten).


Seitsemäs kohtaus.

    Tuomari, lautamiehet ja siltavouti.

TUOMARI (nousee nauraen paikaltaan kävelemään). No, mites lautakunta
meina teste jutust'?

LAUTAMIEHET (myöskin keskenään nauraen nousevat kaikki seisomaan).

ASIKAINEN. Kyllä se vähän niinkuin lystikkäältä näyttää koko tää kanne.

JULKUNEN. Syyttömäksihän se Samuli jää.

LÖTJÖNEN. Akan vehkeitä näkyy olevan...

KATTILA. ... ihan persiist' sitä samaa minäkin meinasin.

PAUKKU. Kyllä se minusta tuntuu niinkuin Jeremias turhan päiten vaan
olisi koko jutun alkuun pannut. Ja siltähän se kuulustaa tuntevien
puheestakin, ett'ei sillä Serahviinalla mahda sen kanssa kovinkaan
uljaat herranpäivät olla.

PERSKA. No ei maar.

JULKUNEN. Syy kai se on sysissä jos on sepissäkin.

KATTILA. ... ihan persiist' sitä samaa minäkin...

ASIKAINEN. Ja Samuli sotkurina yhteisessä pyykissä...

PERSKA. Selvähän se on.

KATTILA. ... ihan persiist' sitä samaa minäkin...

TUOMARI (istuutuen jälleen paikalleen). Tietty! Yhteinen kalaasi! Niin
kumotaan kanne ja kulungit kuittakoon asianosaiset (alkaa kirjoittaa
päätöstä).

LAUTAMIEHET (istuvat vähitellen).

TOLVANEN. Jaa, mutta vaatihan se Samuli edesvastausta
kunnianloukkauksesta.

JULKUNEN. Eiköpähän se tämä juttu loukkaa melkein yhtä paljon
Serahviinan ja Jeremiaksenkin kunniata.

ASIKAINEN. No se on vissi.

PAUKKU. Ja on maar' niitä kunnianloukkausjuttuja tarpeeksi muutenkin
nykyaikaan. Mitä vähempi kullakin kunniata, sitä pikemmin se, näet,
loukkaantuu.

KATTILA. i... ihan persiist' sitä samaa minäkin...

TUOMARI. Ja onhan siin' jo kylle kantajall', ett' hen saa maksa
todistajain jalkavaivat.

LAUTAMIEHET. Onhan... Tietysti... Mitenkäs...

TUOMARI (joka sillä välin on kirjoittanut päätöksensä valmiiksi,
soittaa kelloa). Mändylin kallar in!

SILTAVOUTI (avaa eteisen oven). Sisään! sisään! Serahviina, Jeremias,
Samuli.

KAISA JA AAPO (astuvat sisään).


Kahdeksas kohtaus.

    Kaikki.

(Serahviina asettuu keskelle, Jeremias ja Samuli kummallekin puolelle
häntä, Kaisa ja Aapo ta'emmalla).

TUOMARI (lukee). "Peetös: Kihlakunnan Oikeus on ottanut temen asian
tutkittavaksi; ja koska kantaja ei ole voinut neyttee kannettansa
toteen, niin se kumotaan, mutta asian laadun vuoksi kulungit kuitataan
asianosaisten velille, minke ohessa kantaja velvoitetaan vaaditussa
suhteessa suorittamaan todistajille 15 markkaa jokaiselle, johon viele
liseteen temen pöytäkirjan lyhennysotteen lunastus ja kaikki muut
ulosotosta syntyvet kulut, ell'ei maksua heti hyvelle toimiteta."
(Nousee paikaltaan.) Saatte astukaatte ulos! (Menee perälle.)

LAUTAMIEHET (nousevat myöskin samalla ylös).


Yhdeksäs kohtaus.

    Edelliset, paitsi tuomaria.

SERAHVIINA, JEREMIAS ja SAMULI (seisovat kotvan noloina ja katsellen
toisiaan).

KAISA ja AAPO (kuiskaavat tyytyväisinä jotakin keskenään).

LAUTAMIEHET (nauravat ja vaihtavat keskenään muutamia sanoja).

SILTAVOUTI (avaten eteisen oven). No, menkää ulos nyt!

SERAHVIINA (Jeremiakselle, toinnuttuaan uudestaan). No? Oletkos
tyytyväinen nyt? Piti paraaks! Kukas sun käski suotta aikojasi
käräjöimään ruveta?!

JEREMIAS. Elä mökätä senkin...! En kehtaa sanoakaan mikä oot.
Kuulivatpahan sen nyt kaikki, minkälainen ruoja sin'oot. Ja itsepähän
tuo oot syypää kaikkeen!

SERAHVIINA (itku kulkussa). Minä?! Syypää?! Kuulithan kuka tässä
tuomittiin.

JULKUNEN (astuen väliin). So, so! Hiljaa! Ei saa täällä riidellä!
Menkää pihalle riitelemään!

ASIKAINEN ja PAUKKU (menevät nauraen ulos oikealle).

AAPO. Niin, elkää riidelkö, vaan hellittäkää hyvällä pussianne, että
pikemmin kotiin päästään!

KAISA. Niin justiin. Kolmekymmentä markkaa meille yhteensä.
Kuulittehan; viisitoista markkaa jokaiselle. Onhan se lisänä rikka
rokassa kuuliaisiksemme, Aapo.

SERAHVIINA (epätoivoissaan). Niin, voi, hyvä ihme! Kolmekymmentä
markkaa ja vielä rotokollarahat lisäksi. Mistä ne otetaan?! Mistä ne
otetaan? (nyyhkyttää ja pyynkii silmiään hihaansa).

KAISA. Juo vasta vähemmin kahvia, hi, hi, hi, hi!

SERAHVIINA. Elä räkätä...!

JEREMIAS. Oikein, Kaisa! (Vilaisten vihaisesti Samuliin.) Ja juota
vähemmin muille!...

SERAHVIINA (yhtä itkusuin). Vieläkö sinäkin uskallat...? Omaan käheään
kulkkuusihan ne markka-pahat viinana valuvat.

JULKUNEN. No, so! Ulos menkää! Sanottiinhan se jo. Mäntyliini,
kyörätkää nää ulos!

SAMULI (joka on tämän aikaa puhellut Lötjösen ja siltavoudin kanssa;
kynsien korvallistaan). Senkin mokomat porsaan syöttäjät! Vielä
minutkin sotkivat likarapakkoonsa. Ja kulungit maksaa? Mistä hyvästä?
Maksakoon Serahviina itse! (Tekee vihaisen liikkeen kädellään ja menee
ulos oikealle.)

LÖTJÖNEN (menee Samulin jälestä).

KAISA (Aapolle). Ha, ha, ha, ha! Mistä hyvästä?! Vielä kysyy, mistä
hyvästä?! "Kukas sun käski konkariksi ruveta?!" Ha, ha, ha, ha!

SERAHVIINA (huomattuaan Samulin menneen ulos). Samuli! Samuli! Elä
Herran tähden jätä! Voi, joko sekin nyt suuttui?! Enhän minä tohdi
tuon Jeremiaksen kanssa yksin kotiin mennä! Joko se jätti? U-hm! U-hm!
(Itkee kallotellen.)

JEREMIAS. Oletko tuossa karjumatta!

KAISA (nauraen). Henttuaan itkee!!

AAPO. Elä ulvo, vaan maksa pois rahat!

LAUTAMIEHET ja SILTAVOUTI (koettavat tyynnyttää ja saada heidät
menemään ulos).


Kymmenes kohtaus.

    Serahviina, Jeremias, Kaisa, Aapo, Siltavouti, Julkunen,
   Kattila, Perska, Tolvanen ja Tuomari.

TUOMARI (huutaen peräovelta). Ette saatte huuda lakituvass'! Menke
ulos! Miks'ei lautamiehet aja ulos he? Mändylin, kör dem pä dörren!

LAUTAMIEHET ja SILTAVOUTI (painavat Serahviinan, Jeremiaksen, Kaisan ja
Aapon yhdessä ryhmässä ulos eteisen ovesta). Ulos! Ulos!

SERAHVIINA (itkee kovaan).

JEREMIAS (ärisee vihoissaan).

KAISA (nauraa).

AAPO (huutaa: "Jalkavaivoja") ja TUOMARI (paiskaa peräoven kiinni).

    Esirippu alas.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74096 ***