As captured January 19, 2025

1 files changed, 6903 insertions, 6903 deletions

diff --git a/71618-0.txt b/71618-0.txt
index e674178..f310760 100644
--- a/71618-0.txt
+++ b/71618-0.txt
@@ -1,6903 +1,6903 @@
-

-The Project Gutenberg eBook of Holladayn juttu

-

-This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and 

-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 

-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms 

-of the Project Gutenberg License included with this ebook or online 

-at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, 

-you will have to check the laws of the country where you are located 

-before using this eBook.

-

-

-Title: Holladayn juttu

-

-Subtitle: Salapoliisiromaani

-

-Author: Burton E. Stevenson

-

-Release Date: September 12, 2023 [eBook #71618]

-

-Language: Finnish

-

-Credits: Timo Ervasti and Tapio Riikonen

-

-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HOLLADAYN JUTTU ***

-

-

-

-

-

-HOLLADAYN JUTTU

-

-Salapoliisiromaani

-

-

-Kirj.

-

-BURTON E. STEVENSON

-

-

-

-

-

-Hämeenlinnassa,

-Arvi A. Karisto Oy,

-1909.

-

-

-

-SISÄLLYS:

-

-     I. Salama kirkkaalta taivaalta

-    II. Vaikuttavia asianhaaroja

-   III. Juttu kärjistyy

-    IV. Saan onnellisen päähänpiston

-     V. Syön päivällistä tuntemattoman kanssa

-    VI. Godfreyn ylistely

-   VII. Neiti Holladay tulee oikulliseksi

-  VIII. Salaperäinen kamarineiti

-    IX. Tutustun monsieur Martignyyn

-     X. Merkillinen katoaminen

-    XI. Riisun naamarin viholliseltani

-   XII. Cafe Jourdainissa

-  XIII. Matkalla

-   XIV. Osoittaudun huonoksi suojelusvartijaksi

-    XV. Kaksin on parempi kuin yksin

-   XVI. Leijonan pesässä

-  XVII. Etretat

- XVIII. Huntu kohotetaan

-   XIX. Jutun loppu

-

-

-

-

-I

-

-Salama kirkkaalta taivaalta

-

-

-Toimiston ilmakehä ei ollut tänä aamuna yhtä miellyttävä kuin

-tavallisesti. Olimme kaikki saaneet raivata sinne tiemme läpi myrskyn,

-lumen, ravan ja lumirännän, jollaista ei tapaa muualla kuin keskellä

-maaliskuuta New Yorkissa, ja hyvä tuulemme oli tästä kärsinyt. Minun

-oli ollut mahdotonta saada ajuria, ja raitiotiejunilla, jotka yleensä

-olivat kovin myöhästyneet, vallitsi tietysti se tavallinen, välttämätön

-tungos. Seurauksena tästä oli, että minä tulin konttoriin puoli

-tuntia liian myöhään, ja astuttuani sisempään konttorihuoneeseen sain

-hämmästyksekseni nähdä Grahamin, vanhemman päällikkömme, jo istumassa

-työpöytänsä ääressä. Hän nyökäytti jotenkin lyhyesti hyvää huomenta.

-

-»Olisi hyvä, jos katsoisitte läpi nuo Hurdin juttua koskevat paperit,

-Lester», sanoi hän ja ojensi ne minulle.

-

-Otin ne ja istuuduin. Samassa temmattiin konttorin ulko-ovi taaskin

-auki tavattoman rajusti.

-

-En ollut koskaan nähnyt Roycea niin syvästi liikuttuneena, niin

-ilmeisesti poissa suunniltaan kuin hän oli hyökätessään silmänräpäystä

-myöhemmin luoksemme kädessään sanomalehti. Hämmästyneenä sisääntulijan

-aikaansaamasta melusta käännähti Graham pöytänsä ääressä ja tähysteli

-ihmeissään häntä.

-

-»Mitä nyt, John?» alkoi hän. »Sinähän näytät kovin liikuttuneelta.

-Mistä on kysymys?»

-

-Royce levitti sanomalehden hänen eteensä pöydälle.

-

-»Sinä et tietysti ole nähnyt aamulehtiä. Luepas tuo?» ja hän osoitti

-vapisevalla sormella kirjoitusta, joka vei koko ensimmäisen sivun

-ensimmäisen palstan — kunniasijan.

-

-Huomasin, että Grahamin kasvojenilme muuttui heti hänen luettuaan

-otsakkeen, ja kun hän oli ehtinyt kappaleen pitemmälle varsinaiseen

-kertomukseen, näytti hän ihan kauhun valtaamalta.

-

-»Tämä on ihmeellisintä, mitä olen koskaan lukenut!» puhkesi hän.

-

-»Ihmeellistä!» huudahti toinen. »Se on enemmän kuin sitä, se on

-halpamaista, alhaista! Ajatella, että niin hieno, sivistynyt tyttö

-kuin Frances Holladay vakain tuumin murhaa oman isänsä — pistää

-kylmäverisesti hänet kuoliaaksi — se on liian katalaa, liian

-ihmeellistä, liian — liian...»

-

-Hän keskeytti, melkein tukehtuen mielenliikutuksesta.

-

-Hänen sanansa saivat minut äkkiä ojentautumaan tuolissani. Frances

-Holladay syytettynä — eipä ihme, ei! että Royce oli tuohtunut!

-

-Mutta Graham jatkoi kirjoituksen lukemista toiseen kertaan,

-tarkkaavammin, ja kun hän sitten nyökäytti päätään osoittaakseen,

-että hän täysin käsitti kumppaninsa ajatuksen, muodostui hänen

-kulmakarvojensa välille suora, syvä, hämmästystä ilmaiseva ryppy.

-

-»Koko asia», sanoi hän vihdoin, »riippuu nähtävästi Rogersista —

-Holladayn konttorin ensimmäisestä miehestä — ja sikäli kuin minä tunnen

-Rogersia, on minun sanottava, että hän on maailmassa viimeinen, joka

-esittäisi tahallansa vääriä väitteitä. Hän sanoo, että neiti Holladay

-tuli isänsä konttoriin eilen iltapäivällä, viipyi siellä kymmenen

-minuuttia ja poistui sitten kiireesti. Muutamia minuutteja myöhemmin

-meni Rogers yksityiskonttoriin ja löysi päämiehensä kuolleena. Siinä on

-koko asia, mutta se on kova pähkinä purtavaksi.»

-

-»Mutta siinä onnistutaan!» puuttui puheeseen toinen, ponnistautuen

-saamaan takaisin ryhtinsä. »Minä otan tietysti jutun huostaani.»

-

-»Tietysti.»

-

-»Neiti Holladay on arvattavasti lähettänyt sanan minulle eilisiltana,

-mutta kuten tiedät, minä olin Babylonissa etsimässä sitä todistajaa

-Hurdin juttuun. Miehestä on suuri hyöty, ja hänen todistuksellaan

-tulemme voittamaan jutun. Mitä taas Brownin asiaan tulee, niin voi

-vastaus odottaa huomiseen. Siinä kaikki, luullakseni.»

-

-Graham nyökäytti myöntävästi.

-

-»Niin — huomaan, että tutkinto alkaa kello kymmenen. Sinulla ei ole

-pitkää aikaa viivytellä.»

-

-»Ei ole. Ja haluaisinpa myöskin mielelläni saada jonkun mukaani avuksi

-— jonkun, joka voisi olla minulle hyödyksi.» Ja hän heitti silmäyksen

-minuun. »Voitteko te poistua täältä, Lester?»

-

-Se kysymys tehtiin minulle. Tätä kysymystä juuri olinkin odottanut.

-

-»Tietysti», vastasi Graham myöntyvästi. »Luonnollisesti — sellaisessa

-asiassa kuin tämä. Annathan kai kuulla jotakin itsestäsi ennen päivän

-loppua?»

-

-Royce nyökäytti päätään ja meni ovelle.

-

-»Sen teen. Ja me kyllä löydämme jonkun aukon Rogersin kertomuksessa,

-uskokaa se! Tule, Lester!»

-

-Otin mukaani kynän ja paperia ja seurasin häntä hissille. Hetkinen

-sen jälkeen olimme kadulla. Nyt siellä oli yllin kyllin ajureita,

-jotka jättivät kyydittäviänsä ja palasivat odotusasemilleen.

-Huusimme luoksemme yhden, ja seuraavassa silmänräpäyksessä vierimme

-määräpaikkaamme niin kovaa kyytiä kuin paha sää salli. Mielessäni

-liikkui joukko kysymyksiä, joihin olisin mielelläni halunnut saada

-vastauksen. Myrsky oli aamulla temmannut minulta sanomalehden mukaansa,

-ja nyt minua harmitti, etten ollut toimeliaampi hankkiakseni itselleni

-uutta. Silmäys seuralaiseeni osoitti hyödyttömäksi koettaa saada mitään

-lähempiä selityksiä häneltä, niin että tyydyin mietiskelemään sitä,

-minkä jo olin saanut tietää Grahamilta.

-

-Tunsin murhatun Hiram W. Holladayn oikein hyvin; ei ainoastaan

-niinkuin jokainen newyorkilainen tunsi tämän monimiljonäärin yhdeksi

-etevimmistä Wallstreetin liikemiehistä, vaan mieskohtaisestikin yhtä

-hyvin, sillä hän oli yli kahdenkymmenen vuoden ajan käyttänyt Graham &

-Roycea asianajajanaan. Hän oli tähän aikaan lähemmäs seitsemänkymmenen

-vanha, vaikka hän »kantoikin vuosiansa kunnialla»; hänen vaimonsa oli

-kuollut jo kauan sitten, ja hänellä oli vain yksi ainoa lapsi, tytär

-Frances, joka oli kai noin kaksikymmentäviisi vuotias. Tämä tytär

-oli syntynyt ulkomailla ja oleksinut elämänsä ensi vuodet siellä

-yhdessä äitinsä kanssa, joka oli jäänyt Rivieralle ja Italian ja

-Sveitsin vuoriseutuihin toivoen saavansa, minun käsitykseni mukaan, jo

-tyttärensä syntymästä asti heikon terveytensä takaisin. Viimein hän oli

-tullut kotiin yhdessä mustasilmäisen tytön kanssa, ja ennenkuin vuosi

-oli kulunut umpeen, hän oli kuollut.

-

-Holladayn hellät tunteet olivat tästä hetkestä alkaen aivankuin

-vahvistuneet ja keskittyneet tyttäreensä, joka oli kehittynyt

-pitkäksi, kauniiksi tytöksi — aivan liian kauniiksi, kuten kohta

-ilmeni, nuoremman päällikkömme mielentilalle. Hän oli saanut kohdata

-tytön ensiksi liikeasioissa ja sitten ulkona seuraelämässä, ja kaikki

-me, joilla oli silmät, voimme nähdä, miten hän vaipui yhä syvempään

-kaihoon ja suruun, kun ei voinut toivoa koskaan voittavansa häntä;

-sillä selväähän oli, että hänen isänsä piti häntä kyllin arvokkaana —

-jota hän myöskin todella oli — solmimaan loistavan avioliiton. Väliin

-luulin, että hän itsekin arvosti itsensä yhtä korkealle, sillä vaikka

-hän oli alituisesti kosijalauman ympäröimänä, niin kukaan heistä

-ei, kuten näytti, voinut saada häneltä pienintäkään mieltymyksen

-osoitusta. Hän odotti, niin ajattelin — odotti; ja olin jo kuvitellut

-mielessäni sitä julmaa pilaa, jota nuorempi päällikkömme saisi kärsiä,

-kun häntä kerran vaadittaisiin laatimaan aviosopimus neiti Holladayn

-naimisiinmenoa varten.

-

-Vaunut pysähtyivät nytkähtäen, ja katsahdettuani ylös huomasin

-tulleemme rikosoikeuden talolle. Royce hyppäsi rattailta, maksoi

-kyydin ja juoksi ylös rappuja, minun seuratessani häntä. Hän poikkesi

-käytävässä oikealle ja astui erääseen sen päässä olevaan huoneeseen,

-jonka tiesin olevan tutkintotuomari Goldbergin konttorin. Joukko

-ihmisiä oli jo kokoontunut sinne.

-

-»Onko tutkintotuomari jo tullut?» kysyi seuralaiseni eräältä

-konttoriapulaiselta.

-

-»Kyllä. Hän on yksityiskonttorissaan.»

-

-»Olkaa hyvä ja antakaa tämä kortti hänelle ja sanokaa, että haluaisin

-tavata häntä heti, jos mahdollista.»

-

-Kirjuri riensi kortteineen. Parin silmänräpäyksen kuluttua tuli hän

-taas takaisin.

-

-»Olkaa hyvä — tätä tietä», sanoi hän.

-

-»Me seurasimme häntä läpi huoneen vastapäisellä seinällä olevasta

-ovesta.»

-

-»Ah, herra Royce, onpa hauska nähdä teitä», huudahti tutkintotuomari

-astuttuamme sisään. »Koetimme eilisiltana saada teidät käsiimme, mutta

-saimme vastauksen, että te olitte silloin matkoilla, ja olin juuri

-soittamaisillani konttoriinne uudelleen...»

-

-»Neiti Holladay on siis halunnut kutsua minut.»

-

-»Niin, sen hän teki heti. Kun huomasimme, ettemme voineet saada

-teistä tietoa, etsimme asioimistoverianne, mutta neiti Holladay sanoi

-haluavansa odottaa siksi kunnes te palaatte.»

-

-Voin nähdä, miten Royce punehtui tyydytyksestä.

-

-»Toivoakseni ette ole katsonut tarpeelliseksi vangita häntä?» kysyi hän.

-

-»Emme ensinkään, häntä ei ole pienimmälläkään tavalla häiritty. Hän on

-viettänyt yönsä kotona — valvonnan alla.»

-

-»Se oli oikein. Onhan luonnollisesti mahdotonta epäilläkin häntä.»

-

-Goldberg katsoi uteliaasti häneen.

-

-»En tiedä, herra Royce», sanoi hän pitkäveteisesti. »Jos todistukset

-tulevat olemaan sellaiset kuin minä luulen niiden tulevan, niin on

-minun pakko pidättää hänet — yleinen syyttäjä vaatii sitä.»

-

-Roycen kädet puristivat kovasti tuolin selustaa, ja ne vavahtivat hänen

-kuullessaan tuomarin sanat.

-

-»Yleinen syyttäjä tulee siis olemaan läsnä kuulustelussa?» kysyi hän.

-

-»Niin, odotamme häntä. Onhan tapaus mitä merkillisin, nähkääs.»

-

-»Niinkö?»

-

-»Niin se on meistä joka tapauksessa!» sanoi tutkintotuomari

-kärsimättömästi.

-

-Huomasin, että Roycella oli terävä vastaus kielellään, mutta hän

-pidätti sen. Ei hyödyttänyt lainkaan loukata Goldbergiä.

-

-»Haluaisin mielelläni tavata neiti Holladayta ennenkuin kuulustelu

-alkaa», sanoi hän. »Onko hän täällä?»

-

-»On, tässä viereisessä huoneessa. Saatte aivan heti mennä hänen

-luoksensa. Julius, vie herra Royce neiti Holladayn luo!» lisäsi hän

-kääntyen kirjuriin.

-

-Voin vielä nytkin nähdä neiti Holladayn silmäini edessä, miten hän

-kiihkoisasti nousi tuoliltaan, kun me astuimme sisään, ja käsitin heti,

-että olin tuominnut häntä väärin. Hän otti pari askelta meitä kohti ja

-ojensi rajusti molemmat kätensä; mutta jo seuraavassa silmänräpäyksessä

-hän pidättäytyi ja laski ne ristiin eteensä.

-

-»Voi, kuinka iloinen olen, kun tulitte!» puhkesi hän puhumaan niin

-hiljaisella äänellä, että tuskin voin sitä kuulla. »Olen ikävöinyt

-teitä kovin!»

-

-»Suureksi ikäväkseni en ole voinut tulla ennemmin», sanoi päällikköni

-vasten tahtoaan värähtävällä äänellä. »Minä — minä en odottanut saavani

-nähdä teitä täällä ilman ainoatakaan...»

-

-»Oh», keskeytti neiti, »ei ollut ketään, jota olisin halunnut mukaani.

-Ystäväni ovat kyllä olleet hyvin kilttejä ja ystävällisiä — ovat

-tarjoutuneet tekemään kaiken mahdollisen — mutta tunsin tarvitsevani

-olla yksin ja ajatella. Kamarineitini olisin kyllä ottanut luokseni,

-mutta...»

-

-»Hän on todistajia, luullakseni», selitti Royce. »No niin, nyt kun olen

-tullut tänne, niin aion viipyä täällä siksi, kunnes olen näyttänyt

-toteen, kuinka perin naurettava tämä syytös teitä vastaan on.»

-

-Hän istuutui jälleen tuolilleen ja katsoi Royceen vetoava ilme mustissa

-silmissään.

-

-»Luuletteko voivanne sen tehdä?» kysyi hän.

-

-»Voivaniko? Luonnollisesti minä voin! Kysymyksessähän on niin mahdoton

-väite, että sen täytyy kumoutua ilman muuta. Meidän tarvitsee

-vain todistaa teidän _alibinne_ — näyttää toteen, että te olitte

-jossakin muualla silloin kun rikos tapahtui — ja silloin menee kaikki

-sirpaleiksi. Senhän voitte tehdä helposti, vai kuinka?»

-

-Väri oli taaskin kadonnut neiti Holladayn poskilta, ja hän kätki

-kasvonsa käsiin.

-

-»En tiedä», kuiskasi hän epäselvästi. »Tahdon ajatella. Voi, älkää

-päästäkö asiaa niin pitkälle.»

-

-Seisoin ihan hämmästyneenä. Hän halusi miettimisaikaa silloin, kun

-hänen hyvä nimensä ja maineensa, ehkäpä elämänsäkin, olivat pelissä!

-Voi nähdä, että päällikkönikin ihmetteli.

-

-»Teen kaiken voitavani, että asia ei pääse niin pitkälle», sanoi hän

-vitkaan. — »Minulla ei siis tule olemaan tilaisuutta kutsua teitä

-todistajaksi omassa asiassanne — ja se vahingoittaa aina. Mutta toivon,

-että asia yhtäkaikki päättyy heti — uskon sen. Missään tapauksessa

-älkää olko huolissanne. Luotattehan minuun?»

-

-Neiti Holladay katsoi taas — hymyillen — häneen.

-

-»Luotan», sanoi hän hiljaa. »En voi toivoa itselleni parempaa

-puolustajaa!»

-

-Oli selvää, että jos Royce voittaisi tämän jutun, voittaisi hän

-myöskin jotakin muuta. Luulenpa, että huoneen nurkassa oleva

-poliisikonstaapelikin ymmärsi sen, sillä hän kääntyi pois hämillään,

-mikä on harvinaista poliisille, ja meni katselemaan ulos ikkunasta.

-

-En tiedä, millaisena päällikköni vastaus olisi tullut — hänen huulensa

-värähtelivät, niin että hän toviin ei voinut puhua — sillä samassa

-kuului koputus ovelta ja tutkintotuomarin kirjuri katseli sisään.

-

-»Olemme valmiit alkamaan», sanoi hän.

-

-»Se on hyvä», vastasi Royce. »Tulen heti. Hyvästi niin kauaksi, neiti

-Holladay! Sanon teille vielä kerran, että voitte luottaa minuun.»

-

-Sitten hän riensi ulos huoneesta niin voitonvarman näköisenä kuin

-jos neiti Holladay olisi antanut hänelle voittamattoman aseen mukaan

-taisteluun. Mutta sen sijaan, ajattelin itsekseni, hän olikin sitonut

-Roycen kädet ja jalat, ennenkuin lähetti hänet areenalle.

-

-

-

-

-II

-

-Vaikuttavia asianhaaroja

-

-

-Ulompi huone oli pakaten täynnä kansaa ja sen ilmakehä tukehduttava ja

-vastenmielinen. Ainoastaan tutkintotuomarin pöydän edessä olevan pienen

-aitauksen takana oli vähän väljää, ja me istuuduimme siinä sijaitsevan

-pöydän ääressä oleville tuoleillemme huoaten helpotuksesta.

-

-Ei voi kuvitellakaan, kuinka monta sanomalehteä New Yorkissa on

-läsnä jonkin tärkeän rikosasian käsittelyssä, joka kiinnittää niiden

-lukijakunnan huomiota. Reportterit anastivat suurimman alan tuosta

-pienestä huoneesta, paperia ja kyniä näkyi kaikkialla, ja eräässä

-nurkassa seisoi mies mukanaan valokuvauskone, ottaakseen, päättelyni

-mukaan, valokuvan neiti Holladaysta, jos hänet kutsuttaisiin

-todistajapenkille, kun mitään hänen kuvaansa ei ollut muulla tavoin

-saatavissa.

-

-Näin Singletonin, yleisen syyttäjän, tulevan sisään ja asettuvan

-tutkintatuomarin viereen, jonka jälkeen lautakunnan miehet marssivat

-saliin huoneestansa ja asettuivat paikoilleen. Yritin tehdä havaintoja

-heistä, yhdestä toisensa jälkeen, vähän levottomana, mutta he näyttivät

-kaikki olevan valistuneita ja sangen hyvinvoipia miehiä. Royce luki

-läpi heidän nimiluettelonsa ja pani huolellisesti merkin jokaisen

-nimen kohdalle, sen mukaan kuin kirjuri luki heidät. Sitten hän ojensi

-tutkintatuomarille listan pienellä nyökkäyksellä.

-

-»Olkaa hyvä ja alkakaa!» sanoi hän. »He ovat luullakseni täysilukuiset.

-— Näyttäväthän ne kelvollisilta.»

-

-»Se on hyvä lautakunta», vastasi tuomari, ottaen paperin. »Parempi kuin

-tavallisesti. Oletteko valmis, herra Singleton?»

-

-»Kyllä», sanoi yleinen syyttäjä. »Vaikka odottakaapas hetkinen»,

-lisäsi hän, nousten ylös ja astuen meidän pöytämme luo. »Kutsutte kai

-todistajaksi neiti Holladayn, otaksun...»

-

-»Ja panen hänet alttiiksi kaikelle tälle?» Royce heitti silmäyksen

-ympäri huonetta. »Ei, jos vain minun vallassani on estää se!»

-

-»Minä en käsitä, _miten_ te voisitte sen tehdä. _Alibi_ on ainoa, mikä

-voi pelastaa hänet tulemasta tuomituksi.»

-

-»Aikaa on kyllä puhua siitä sitten kun tullaan niin pitkälle», vastasi

-Royce. »Minä puolestani uskon, että kanne häntä vastaan raukeaa kohta

-todistusten puutteessa.»

-

-»Niin, jos _se_ on mielipiteenne, niin...» Ja pureksien miettiväisenä

-viiksiänsä meni Singleton takaisin pöytänsä ääreen.

-

-Vaalinsa jälkeen, joka oli tapahtunut vuosi taaksepäin, hän oli

-hankkinut erityisen maineen sekavien rikosjuttujen ratkaisijana ja oli

-tuonut valoa kahteen, kolmeen huomiotaherättäneeseen tapaukseen, jotka

-yhteen aikaan olivat uhanneet tehdä poliisin älykkäisyydestä pilaa. Nyt

-hän vainusi todennäköisesti jotakin samanlaista tässä jutussa, muutoin

-olisi hän siirtänyt sen jollekin apulaiselleen. Lisättäköön kuitenkin,

-että vaikka hänen etevyytensä olikin tehnyt hänet tavattoman suosituksi

-suuren yleisön keskuudessa, niin hän oli kuitenkin etevyytensä ohella

-osoittanut hänen asemassaan olevalle miehelle huonosti sopivaa

-käytöstä, mikä saattoi virkaveljet katsomaan häntä vähän kieroon.

-

-Hetkisen kuluttua nyökäytti hän tutkintotuomarille päätään, sisällä

-olijoita kehoitettiin järjestykseen ja ensimmäinen todistaja kutsuttiin

-sisälle.

-

-Se oli Rogers, konttorin ensimmäinen mies. Tunsin tietysti hänet,

-olin usein puhellut hänen kanssaan liikeasioista ja kunnioitin häntä

-suuresti. Hän oli ollut Holladayn palveluksessa paljon kauemmin kuin

-minä Graham & Roycella ja hänen maineensa oli, kuten Graham oli

-viitannut, nuhteeton.

-

-Tutkintotuomari Goldberg teki tavalliset valmistavat kyselynsä:

-mikä nimi, ikä, missä asunto jne. Hän oli todellinen taituri

-ristikuulustelun pidossa ja tuli pian asian ytimeen.

-

-»Missä teidän työpöytänne sijaitsee Holladayn konttorissa?» kysyi hän.

-

-»Siellä on eteiskonttori, joka on konttoristeja varten, siitä tullaan

-pienempään huoneeseen, jossa minun pöytäni on, ja minun huoneestani vie

-ovi herra Holladayn yksityiskonttoriin.»

-

-»Onko Holladayn huoneessa mitään muuta ovea?»

-

-»Ei.»

-

-»Oliko mahdollista päästä sinne ikkunain kautta?»

-

-»Ei, ne ovat kadun puolella, ja konttorimme on kahdeksannessa

-kerroksessa.»

-

-»Ja paloportaat?»

-

-»Ne ovat rakennuksen perällä — kadun puolelta ei mene mitään

-paloportaita — siellä on vain kohtisuora seinä.»

-

-»Niin että sen, joka tulee sisään tai menee ulos yksityiskonttorista,

-on ehdottomasti kuljettava teidän työpöytänne ohitse?»

-

-»Niin, aivan ehdottomasti.»

-

-»Olisiko kukaan voinut kulkea teidän ohitsenne näkemättänne?»

-

-»Ei, se olisi ollut ihan mahdotonta.»

-

-Tutkintotuomari oikaisi selkänsä tuolin selustaa vastaan. Yhdestä

-asiasta oltiin siis päästy selvyyteen.

-

-»Herra Rogers», sanoi hän, »olkaa nyt hyvä ja puhukaa meille omalla

-tavallanne ja niin seikkaperäisesti kuin mahdollista, mitä tapahtui

-konttorissanne kello vähää vaille viisi eilisiltana!»

-

-Näin, että Rogers oli hermostuksissaan. Hänen kasvonsa olivat

-kalpeat, hän kostutti lakkaamatta hermostuneesti huuliansa ja puristi

-vavahdellen käsillään tuolinsa käsinojaa. Hänen kertomuksensa oli

-kaikkea muuta kuin miellyttävä.

-

-»Niin», alkoi hän, »meillä oli kova kiire eilen, ja viivyimme

-konttorissa melkoista myöhempään kuin tavallisesti, mutta viiden

-aikaan olimme lopettaneet päivän työn, ja kaikki konttoristit menneet

-kotiinsa. Ainoastaan konttoripoika oli jäljellä. Olin tehnyt muutamia

-muistiinpanoja herra Holladayn sanelun mukaan ja mennyt jälleen

-pöytäni ääreen työskentelemään muistiinpanoineni, kun etummainen ovi

-avattiin ja herra Holladayn tytär tuli sisään. Hän kysyi minulta,

-oliko hänen isällään vieraita, ja kun minä vastasin 'ei', avasi hän

-sisähuoneen oven ja meni hänen yksityiskonttoriinsa. Siellä hän viipyi

-noin kymmenen minuuttia; sitten hän tuli taas ulos, meni kiireesti

-ohi katsomatta minuun ja lähti, kuten otaksun, talosta. Kun olin

-lopettanut muistiinpanojeni järjestämisen, lähdin herra Holladaylta

-kysymään, oliko hänellä antaa vielä jotakin tehtäväkseni, löysin hänet

-makaamassa työpöytänsä ääressä kumarassa, veitsi pistettynä kaulaan

-ja vuotaen verta. Hain apua, mutta hän kuoli tulematta tuntoihinsa

-— niin, tahtoisin sanoa, että hän varmasti oli kuollut jo minun

-sisääntullessani.»

-

-Tunsin pikemmin kuin kuulin sen hiljaisen kohahduksen, joka kävi läpi

-huoneen. Jotakin kuvaamattoman salaperäistä oli tässä kertomuksessa ja

-siinä johtopäätöksessä, johon se välttämättömästi vei.

-

-»Palatkaamme nyt vielä hetkiseksi taaksepäin», sanoi tutkintotuomari,

-kun Rogers vaikeni ja kuumeentapaisesti pyyhki otsaansa. »Haluan, että

-lautakunta saa aivan täyden selvyyden kertomuksestanne. Herra Holladay

-oli sanellut teille, sanoitteko niin?»

-

-»Kyllä.»

-

-»Ja hän oli aivan terve?»

-

-»Niin — kuten tavallisesti. Viime aikoina oli hän kärsinyt jotakin

-vatsakipua.»

-

-»Mutta hän voi kuitenkin hoitaa liikeasiansa?»

-

-»Kyllä, varsin hyvin. Hänen sairautensa ei ollut mitään vakavaa laatua.»

-

-»Te läksitte hänen huoneestansa ja menitte takaisin omaan huoneeseenne.

-Kuinka kauan olitte ollut siellä, kun ulomman konttorin ovi avattiin?»

-

-»En kauempaa kuin viisi minuuttia.»

-

-»Ja kuka oli tulija?»

-

-»Neiti Frances Holladay, päämieheni tytär.»

-

-»Oletteko aivan varma siitä? Tunnetteko hänet hyvin?»

-

-»Oikein hyvin. Olen tuntenut hänet monta vuotta. Hänellä oli tapana

-ajaa konttoriimme iltapäivisin noutamaan isäänsä. Luulin hänen eilen

-tulleen samassa tarkoituksessa.»

-

-»Katsoitteko häneen tarkkaavasti?»

-

-Rogers käännähti kärsimättömänä tuolillaan.

-

-»Minä katsahdin häneen, kuten aina teen», sanoi hän. »En tuijottanut.»

-

-»Mutta olette aivan varma siitä, että se oli neiti Holladay?»

-

-»Ehdottomasti varma. Hyvä Jumala», huudahti hän, hermojensa samassa

-antaessa perään, »luuletteko, että minä tekisin sellaisen ilmiannon,

-jollen olisi asiasta ehdottoman varma?»

-

-»En», vastasi tutkintotuomari tyynnyttäen; »sitä en tietysti luule,

-en hetkeäkään, herra Rogers. Minä tahdon vain, että lautakunta näkee,

-kuinka varma olette tuntemisestanne. Saanko jatkaa?»

-

-»Olkaa hyvä!» sanoi Rogers. »Koetan olla maltillisempi.»

-

-»Saatan huomata, että se on teistä vaikeata», huomautti tuomari

-ystävällisesti; »ja säästän teitä niin paljon kuin voin. No niin, kun

-neiti Holladay oli mennyt yksityiskonttoriin, kuinka kauan hän oli

-siellä?»

-

-»Noin kymmenen minuuttia, luullakseni; ei ainakaan kauempaa.»

-

-»Kuulitteko mitään keskustelua tai mitään muuta tavatonta melua

-sisältä?»

-

-»En. Kuuluakseen olisi melun pitänyt olla tavattoman kovaäänistä.

-Herra Holladayn konttorin seinät ovat paksut ja estävät kaiken äänen

-pääsemästä ulos.»

-

-»Ja niin tuli neiti Holladay ulos?»

-

-»Niin.»

-

-»Ja meni teidän ohitsenne?»

-

-»Niin, hän meni hyvin kiireesti ohi.»

-

-»Eikö se teistä ollut kummallista?»

-

-»Ei tietysti, sillä hänellä oli harvoin tapana pysähtyä puhelemaan

-minun kanssani. Minulla oli kiire, niin että en kiinnittänyt siihen

-seikkaan sen enempää huomiota.»

-

-»Kiinnitittekö huomiotanne hänen ulkomuotoonsa? Näyttikö hän

-kiihtyneeltä?»

-

-»Sitä seikkaa en pannut merkille. Minä katsoin vain vilkaisemalla ylös

-ja kumarsin. Sitäpaitsi en nähnyt hänen kasvojaan lainkaan, sillä hän

-käytti harsoa.»

-

-»Harsoa!» toisti tutkintotuomari. »Ette ole maininnut ennen, että

-hänellä oli harso.»

-

-»En. Kun hän tuli konttoriin, oli hänellä se nostettuna hatunreunustan

-yli — tiedätte kyllä, kuinka naisilla on tapana pitää sitä.»

-

-»Vai niin, te näitte hänen kasvonsa selvästi, kun hän tuli sisään?»

-

-»Näin.»

-

-»Mutta kun hän poistui, oli hänellä harso laskettuna alas. Oliko se

-tiheä?»

-

-»Hm.» Todistaja epäröi. »Se oli aivan tavallinen harso, luullakseni.»

-

-»Mutta kuitenkin tarpeeksi tiheä salaamaan hänen kasvonsa?»

-

-»Niin.»

-

-Tutkintotuomari nyökäytti päätään.

-

-»No, herra Rogers, kuinka kauan aikaa kului naisen poislähdöstä siihen,

-kun te menitte yksityiskonttoriin?»

-

-»Ei kauempaa kuin kolme, neljä minuuttia. Arvelin, että herra Holladay

-ehkä valmistautui lähtemään tyttärensä mukana, enkä halunnut häntä

-pidättää.»

-

-»Ja silloin näitte hänet, sanoitte niin, makaamassa pöytänsä yli

-kumarassa, veitsi kaulassa veren virratessa haavasta. Tunsitteko

-veitsen?»

-

-»Kyllä, se oli hänen veitsensä — sama, joka hänellä oli

-kirjoituspöydällä kynien teroitusta ja raaputtamista varten.»

-

-»Oliko se terävä?»

-

-»Siinä oli vain yksi terä, joka oli hyvin terävä.»

-

-Tutkintotuomari otti käteensä veitsen, joka oli hänen edessään pöydällä.

-

-»Onko se tämä?» kysyi hän.

-

-Rogers katseli sitä tarkoin.

-

-»Kyllä se on se», vastasi hän.

-

-Sen jälkeen lähetettiin veitsi kiertämään lautakunnan keskuuteen. Kun

-he olivat katselleet sitä, tutkimme Royce ja minä sitä. Veitsi oli

-tavallinen, yksiteräinen raaputusveitsi, varustettuna norsunluisella

-päällä. Se oli käännetty auki ja huomatakseni oli terä, jonka pituus

-oli noin kaksi ja puoli tuumaa, todellakin hyvin terävä.

-

-»Oletteko hyvä ja selitätte herra Holladayn asennon», jatkoi tuomari.

-

-»Hän oli kumarassa pöydän ääressä, kädet ojennettuina ja pää vinossa.»

-

-»Ja verta oli vuotanut paljon?»

-

-»Hirveän paljon! Joku oli nähtävästi koettanut pysähdyttää sen vuodon,

-sillä jonkun matkan päässä siitä oli läpeensä verinen nenäliina.»

-

-Tutkintotuomari otti esiin nenäliinan ja ojensi sen todistajalle.

-

-»Onko se tämä?» kysyi hän.

-

-»Kyllä», vastasi Rogers hetkisen perästä.

-

-»Onko se miehen vai naisen nenäliina?»

-

-»Naisen luonnollisesti.»

-

-Lautakunta tarkasteli sitä ja niin teimme mekin. Nenäliina oli pieni,

-nelikulmainen, palttinainen ilman mitään nimimerkkiä, jonka minä olisin

-voinut huomata, ihan verinen — epäilemättä naisen. Rogers kertoi nyt

-lopun tapausten kulusta — kuinka hän oli hakenut apua ja ilmoittanut

-poliisille.

-

-»Nyt on jäljellä vain yksi kysymys, herra Rogers», sanoi tuomari

-lopuksi. »Oletteko tiennyt jotakin Holladaysta tai hänen liikkeestään,

-joka aiheuttaisi luulemaan, että kysymyksessä on itsemurha?»

-

-Todistaja ravisti varmasti päätään.

-

-»En mitään», sanoi hän painolla. »Hänen liikeyrityksensä kukoistivat,

-hän oli iloinen ja tyytyväinen — niin, hän tuumitteli juuri tehdä

-ulkomaamatkan tyttärensä kanssa.»

-

-»Otaksukaamme hetkeksi», jatkoi Goldberg, »että hän todellakin olisi

-itse pistänyt veitsen itseensä tyttärensä läsnäollessa; mitä olisitte

-luonnollisesti odottanut tyttären silloin tehneen?»

-

-»Huutaneen apua, kutsuneen väkeä», vastasi Rogers.

-

-»Tietysti, se on selvää.» Goldberg nyökäytti päällikölleni päätään.

-»Jätän nyt todistajan teille, herra Royce», sanoi hän.

-

-»Herra Rogers», alkoi päällikköni juhlallisesti, »te tiedätte

-luonnollisesti, että koko asia tällä hetkellä riippuu siitä, tunnetteko

-tai ettekö tunne sitä naista, joka otaksuttavasti oli herra Holladayn

-yksityiskonttorissa silloin kun hän pistettiin kuoliaaksi. Haluan

-täysin varmentua tästä teidän tuntemisestanne. Oletteko hyvä ja

-sanotte, miten hän oli puettuna?»

-

-Todistaja mietti vähän aikaa.

-

-»Hänellä oli tummanpunainen puku», vastasi hän vihdoin, »ja siinä

-jonkunlaiset kapeat reunusteet — mustat ehkä. Siinä on kaikki, mitä

-minä voin teille sanoa.»

-

-»Ja hattu?»

-

-»Hattuun en kiinnittänyt huomiota. Katsoin häneen vain kiireisesti.»

-

-»Mutta tästä kiireisestä katseesta huolimatta, herra Rogers, ettekö

-nähnyt mitään eriskummaista — mitään, joka olisi herättänyt teissä

-ajatusta, että se ehkä ei ollutkaan neiti Holladay?»

-

-»En, en mitään.»

-

-»Ei mitään erikoista hänen olennossaan — tai ulkomuodossaan?»

-

-Todistaja epäröi.

-

-»Ajattelin, että hän ei ollut aivan yhtä hyvän näköinen kuin

-tavallisesti», sanoi hän pitkäveteisesti. — »Hän näytti vähän kalpealta

-ja heikolta.»

-

-»Konttorissahan oli pimeä kello viiden aikaan eilisiltana, vai kuinka?»

-

-»Olimme sytyttäneet kaasun puoli tuntia aikaisemmin.»

-

-»Onko teidän konttorinne hyvin valaistu?»

-

-»Minulla on lamppu pöytäni kohdalla, ja toinen lamppu on seinässä.»

-

-»Ette siis voinut nähdä kävijän kasvoja ihan selvästi?»

-

-»En, mutta kaikessa tapauksessa kyllin selvästi tunteakseni hänet»,

-lisäsi hän äreästi.

-

-»Ja mielestänne hän näytti kalpealta ja heikolta.»

-

-»Niin, sellainen oli minun havaintoni.»

-

-»Ja kun hän kysyi herra Holladayta, käytti hän sanontaa 'isäni', kuten

-todistuksessanne ilmoititte.»

-

-Taas epäröi todistaja koettaen muistella.

-

-»Ei», vastasi hän vihdoin. »Luullakseni hänen sanansa olivat: 'Onko

-herra Holladaylla vieraita?'»

-

-»Ja ääni oli neiti Holladayn?»

-

-»Sitä en minä voi sanoa», vastasi todistaja pyyhkien taas hikeä

-otsaltaan. »Minulla ei ole mitään halua tarpeettomasti syyttää neiti

-Holladayta. Enhän tunne edes hänen ääntänsä tarpeeksi hyvin voidakseni

-vannoa siihen nähden.»

-

-»No, kun te vastasitte hänen kysymykseensä kieltävästi, niin eikö hän

-epäröinyt ennenkuin meni yksityiskonttoriin?»

-

-»Ei, hän meni suoraan sisälle.»

-

-»Onko ovella olemassa mitään nimikilpeä?»

-

-»Kyllä, tavallinen 'Yksityiskonttori'.»

-

-»Niin että jos huoneisto ei ollut hänelle tuttu, hän olisi yhtäkaikki

-ymmärtänyt, mihin oli mentävä?»

-

-»Niin, niin otaksun.»

-

-»Ja tehän sanoitte myöskin, että ette olisi voinut kuulla mitään

-sananvaihtoa yksityiskonttorista, jos sellaista olisi ollut?»

-

-»Niin.»

-

-»Olette tietysti ollut kauan herra Holladayn palveluksessa, herra

-Rogers?»

-

-»Yli kolmekymmentä vuotta.»

-

-»Silloin teillä täytyy olla tiedot hänen asioistaan?»

-

-»Täysin tarkat.»

-

-»Oletteko koskaan näiden vuosien kuluessa tavannut jotakin — jotakin

-menoerää, kirjeenvaihtoa taikka mitä muuta hyvänsä — joka olisi

-johtanut teitä ajatukseen, että herra Holladayta kiristettiin tai että

-hänellä olisi joskus ollut yhteyttä jonkun naisen kanssa?»

-

-»En», vastasi todistaja. »Ei, ei! Voin vannoa, että mikään sellainen ei

-ole mahdollista. Kaikella muotoa olisin saanut siitä tiedon, jos niin

-olisi ollut asian laita.»

-

-»Tässä on kylliksi tällä kertaa», sanoi Royce. »Mutta tarvitsen

-luultavasti vielä kerran kutsua todistajan kuultavaksi, herra tuomari.»

-

-Tutkintotuomari nyökäytti päätään, ja Rogers astui alas

-todistajapaikalta, vieläkin vavisten mielenliikutuksensa viimeisestä

-puhkeamisesta. Myönnän puolestani olleeni sitä mieltä, että olimme

-ajaneet auttamattoman lujasti.

-

-Sen jälkeen kutsuttiin esiin konttoripoika, mutta hänellä ei ollut

-mitään uutta lisättävänä. Hän oli mennyt viemään postiin muutamia

-kirjeitä; naisen oli täytynyt tulla konttoriin hänen poissaollessaan.

-Vasta sitten kun nainen tuli taas ulos, hän oli nähnyt hänet, mutta

-ei luonnollisesti hänen kasvojaan. Hän oli äskettäin saanut paikan

-konttorissa eikä tuntenut neiti Holladayta.

-

-Sitten kutsuttiin sisään lääkärit, jotka oli haettu kuolleen luo,

-ja he todistivat, että veitsenterä oli tunkeutunut läpi vasemman

-kaulavaltimon ja että hän oli kuollut verenvuotoon — niin,

-tosiasiallisesti ollut kuollut jo ennenkuin he tulivat paikalle. Vei

-ehkä kymmenen minuuttia aikaa, ennenkuin sellainen verenpaljous, jonka

-Rogers oli nähnyt, oli ennättänyt virrata ulos — ainakin enemmän kuin

-viisi minuuttia, jonka vuoksi piston on täytynyt tapahtua ennenkuin

-nainen lähti sisemmästä konttorista.

-

-Poliisikonstaapeli, joka kutsuttuna oli rientänyt paikalle, todisti,

-että hän oli tutkinut ikkunat ja että molemmat ikkunat olivat

-lukitut säpeillä sisäpuolelta, seikka, joka teki mahdottomaksi

-ylhäältä laskeutumisen taikka alhaalta ylös kiipeämisen. Ei mitään

-ollut huoneessa epäjärjestyksessä. — Vielä muutamia vähempiarvoisia

-todistuksia kuultua kutsuttiin sisään neiti Holladayn kamarineito.

-

-»Oliko emäntänne poissa kotoa eilen iltapäivällä?» kysyi

-tutkintotuomari.

-

-»Oli, hän käski valjastaa vaunut kello kolmeksi. Ja kohta sen jälkeen

-hän lähti.»

-

-»Mihin aikaan hän tuli takaisin?»

-

-»Kuuden aikaan; niin että hänellä oli juuri parahiksi aikaa pukeutua

-päivälliselle.»

-

-»Huomasitteko mitään omituista hänen olennossaan, kun hän tuli kotiin?»

-

-Tyttö epäröi, nähtävästi peläten, että hän voisi puhua liian paljon.

-

-»Neiti Holladay valitti päänkivistystä aamulla», sanoi hän hetken

-perästä. »Hän oli huononnäköinen lähtiessään ulos, ja ajelu teki hänet

-pahemmaksi. Hän näytti hyvin hermostuneelta ja sairaalta. Neuvoin

-häntä paneutumaan makuulle eikä pukeutumaan päivälliselle, mutta hän

-ei halunnut kuullakaan minua. Hän söi aina päivällisen yhdessä isänsä

-kanssa eikä antanut hänen syödä yksin. Hän oli hyvin kiihkeä, sillä

-hän pelkäsi, että herra Holladay ennättäisi kotiin ennenkuin hän oli

-valmis.»

-

-»Ja olette varma, että hän todellakin odotti häntä?»

-

-»Kyllä, niin! Menipä hän eteiseenkin katsomaan, eikö hän jo tulisi. Hän

-oli hyvin levoton isänsä suhteen.»

-

-Tämä oli ainakin yksi meille suotuisa asia.

-

-»Ja kun tieto hänen isänsä kuolemasta saapui, miten hän käyttäytyi

-silloin?»

-

-»Hän ei tehnyt kerrassaan mitään», vastasi kamarineiti ja veti henkeä

-tukehduttaakseen nyyhkytyksen. »Hän pyörtyi. Jälkeenpäin hän oli aivan

-kuin tiedotonna, kunnes lääkäri tuli.»

-

-»Siinä kaikki. Onko teillä mitään kysyttävää todistajalta, herra Royce?»

-

-»Vain yksi kysymys», sanoi päällikköni nousten ylös.

-

-Minä tiesin, mikä se oli ja pidätin henkeäni jännityksestä, sillä minä

-ihmettelin oliko viisasta tehdä sitä.

-

-»Muistatteko, millainen puku emännällänne oli eilen iltapäivällä?»

-kysyi hän.

-

-»Kyllä, hyvinkin», vastasi tyttö, ja hänen katseensa kirkastui. »Se oli

-tummanpunainen, hyvin yksinkertaisesti ommeltu, ainoastaan vähäisellä

-kapealla, mustalla nauhalla reunustettu.»

-

-

-

-

-III

-

-Juttu kärjistyy

-

-

-Siitä henkäyksettömästä hiljaisuudesta, joka seurasi hänen vastaustaan,

-kamarineiti huomasi, että hän oli jollakin tavoin antanut emännälleen

-kovan iskun, ja hän puhkesi hillittömään, epätoivoiseen nyyhkytykseen.

-Näin, miten päällikköni kalpeni. Hän oli lyönyt uuden niitin ketjuun

-— juuri sen, jota tarvittiin pitämään sitä lujasti koossa. Pääni meni

-pyörälle. Olisiko mahdollista, että tämä hieno, sivistynyt tyttö

-todellakin, kun kaikki kävi ympäri, voi olla sellainen paholainen

-sielultaan ja sydämeltään, että saattoi murhata... Ajoin kammolla

-sellaisen ajatuksen mielestäni. Se oli alhaista, uskomatonta.

-

-Tutkintotuomari ja yleinen syyttäjä istuivat kuiskaillen keskenään, ja

-näin ensiksimainitun heittävän silmäyksen edessään pöydällä olevaan

-veriseen nenäliinaan, siirtääkseen sen tämän jälkeen todistajanpaikalla

-olevalle itkevälle tytölle. Tarvittiin vielä se — että hän tunsi tuon

-pienen liinalapun — niin oli todistusketju täydellinen. Tuomari epäröi

-hetkisen, puhui vielä muutamia sanoja Singletonille ja ojentautui

-sitten tuolissaan. Ehkäpä hänen mielestään ketju jo oli tarpeeksi

-vahva; taikka ehkäpä arveli hän vain, ettei todistaja ollut sellaisessa

-tilassa, että olisi voitu jatkaa.

-

-»Onko vielä mitään muuta, herra Royce?» kysyi hän.

-

-»Ei tällä kertaa», vastasi päällikköni.

-

-Luulen, että hän oli juuri huomaamaisillaan täydellisesti, kuinka

-toivoton asiamme oli.

-

-»Siinä tapauksessa annamme todistajan poistua toistaiseksi», sanoi

-tutkintotuomari. »Saamme luultavasti kutsua hänet sisään sitten

-uudelleen.»

-

-Tyttö vietiin melkein hysteerisessä tilassa takaisin todistajain

-huoneeseen, ja Goldberg alkoi selailla pöydällään olevia papereita.

-

-»Meillä on vielä yksi todistaja jäljellä», sanoi hän vihdoin, »neiti

-Holladayn ajuri, ja kentiespä joku vastatodistajakin. Jos haluatte

-aamiaislomaa, herra Royce, niin yhdyn mielelläni siihen.»

-

-»Kiitos», sanoi päällikköni, iloisena saadessaan tilaisuuden tointua ja

-valmistaa puolustussuunnitelman. »Sitä vastaan minulla ei todellakaan

-ole mitään.»

-

-»Hyvä, siis keskeytämme istunnon kello kahdeksi.»

-

-Ja hän lykkäsi tuolinsa taaksepäin.

-

-»Saanko sanoa pari sanaa ennenkun menette, herra tuomari?» kysyi Royce.

-

-»Kernaasti.»

-

-»Haluaisin puhua neiti Holladayn kanssa muutamia minuutteja eri

-huoneessa. Tahdomme luonnollisesti neuvotella puolustautumisestamme.»

-

-Tutkintotuomari katsoi häneen hetken jonkun verran uteliaasti.

-

-»Annan mielelläni teille luvan tavata hänet eri huoneessa», sanoi

-hän auliisti. »Olen hyvin pahoillani, ettemme voineet saada teistä

-tietoa eilen illalla, jotta olisitte saanut tilaisuuden valmistautua

-tutkintoon. Tunnen, ettemme tavallaan ole menetelleet teitä kohtaan

-oikein, vaikka en näekään, että viivytys olisi voinut muuttaa asiain

-tilaa; ja sellaisessa tapauksessa kuin tämä on hyvin tärkeätä käsitellä

-asia nopeasti. Minulla ei ollut aikomusta asettaa neiti Holladayta

-kuulusteltavaksi, sen vuoksi katsoin parhaaksi alkaa tutkinnon heti.

-Teidän on myönnettävä, herra Royce, että asian nykyisellä kannalla

-ollessa minulla on vain yksi tie avoinna.»

-

-»Pelkään sitä», sanoi toinen surullisena. »Tapaus on aivan

-käsittämätön. Todistusketju näyttää olevan ehdottomasti täydellinen, ja

-kuitenkin olen vakuutettu — kuten jokaisen viisaan ihmisen täytyy olla

-— että joku onneton erehdys on tapahtunut, joka, kerran huomattuna,

-tulee sortamaan koko rakennelman. Minun tehtäväni on ottaa siitä selvä.»

-

-»Niin, ihmeellisiä asioita tapahtuu tässä maailmassa, herra Royce»,

-huomautti Singleton filosofisesti, kokenut kun oli.

-

-»Mahdoton ei tapahdu koskaan!» vastasi päällikköni. »Toivon saavani

-näyttää teille, että tämä asia kuuluu siihen luokkaan.»

-

-»Minä toivon samaa», sanoi yleinen syyttäjä. »Olisin iloinen, jos

-rikollisen huomattaisiin olevan joku toinen.»

-

-»Olen tekevä parhaani», lupasi Royce. »Lester», sanoi hän kääntyen

-minuun, »on parasta, että menette syömään aamiaista. Näytätte aivan

-nääntyneeltä.»

-

-»Tuonko jotakin teillekin?» kysyin minä. »Taikka, vielä parempi, minä

-tilaan niin, että ruoka on valmis teille puolen tunnin kuluttua?

-Meillähän on 'Rotin' tässä viereisessä kulmassa.»

-

-Luulen, että hän olisi antanut kieltävän vastauksen, jollei

-tutkintotuomari olisi sekaantunut asiaan.

-

-»Parasta on, että lähdette, herra Royce», sanoi hän. »Te näytätte

-itsekin aivan nääntyneeltä. Ehkäpä voitte houkutelia neiti

-Holladaytakin syömään jotakin. Olen varma, että hän on sen tarpeessa.»

-

-»No niin sitten, tilatkaa aamiainen kahdelle hengelle valmiiksi puolen

-tunnin kuluttua, Lester», sanoi hän. »Menen nyt neiti Holladayn luo ja

-tulen sitten suoraan Rotiniin.»

-

-Hän läksi tutkintotuomarin perässä ja minä menin hitain askelin

-Rotinin ravintolaan antamaan tarpeelliset määräykset. Valitsin pöydän

-hauskassa huoneen nurkassa ja otin sanomalehden, jota koetin lukea. Sen

-huomattavin uutinen oli Holladayn murhaa koskeva, ja kiehuin vihasta

-nähdessäni, kuinka suurella itsetietoisuudella ja varmuudella lehti

-puolusti ajatusta tyttären rikollisuudesta. Ja kuitenkin — ajattelin

-— voiko heitä soimata siitä? Voiko soimata ketään ihmistä siitä, että

-hän uskoi tämän todistajain kuulustelun jälkeen hänen olevan syyllisen?

-Mitenkä muuten oli se mahdollista? Niin, jopa itsekin...

-

-Ei, tämä oli hirveätä! Koetin aprikoida tyynesti löytääkseni ulospääsyn

-sokkelosta. Ja kuitenkin, kuinka täydellinen olikaan todistusketju!

-Ainoa etu, jonka tähän asti olimme voittaneet, oli se että salaperäisen

-Holladayn luona kävijä oli kysynyt »herra Holladayta» eikä »isäänsä»

-— ja mikä vähäinen etu tämäkin itse asiassa oli! Oletetaan, että he

-olivat riidelleet, että heidän välilleen oli tullut jotakin, joka

-edensi heidät toisistaan, eikö silloin olisi aivan luonnollista, että

-hän käytti juuri näitä sanoja. Eivätkö nuo mustat silmät, täyteläiset

-huulet, lämmin ulkokuori ilmaisseet, kun kaikki kävi ympäri, voimakasta

-ja kiivasta luonnetta, syviä tunteita, pikavihaisuutta? Mutta mistä

-voisi löytää syyn sellaiseen katkeruuteen, sellaiseen vihollisuuteen,

-joka johtaa moiseen kauheaan murhenäytelmään? Mikä oli syynä?

-

-Silloin yhtäkkiä vaikeni minulle asia. Vain yksi peruste voi löytyä

-— niin, yksi ainoa! Jos on syvät tunteet, niin voi myöskin rakastaa

-kiihkeästi. Ehkäpä hän rakasti jotakuta, ehkä hän oli pitänyt

-hänestä kiinni vastoin isänsä tahtoa! Tunsin hänen isänsä maineen

-ankaruudestaan, kylmästä välinpitämättömyydestä tuomioissaan. Tässä oli

-varmaankin selitys!

-

-Mutta jo seuraavassa minuutissa oikaisin taas harmistuneena

-ajatuksiani. Tässä istuin ja haudoin mielessäni hänen rikollisuuttaan

-— koetin etsiä pohjaa hänen rikokselleen —löytää sille perustetta!

-Muistin hänet sellaisena kuin olin nähnyt hänet ajelemassa isänsä

-kanssa; johdattelin mieleeni monta kuulemaani kertomusta heidän

-kiintymyksestään toisiaan kohtaan; ajattelin kuinka koko hänen

-elämänsä, niin paljon kuin tunsin sitä, tiesi tavattoman tyyntä ja

-hillittyä, hyvää ja rakastettavaa luonnetta. Ja mitä siihen tuli, että

-hän olisi tehnyt rikoksen rakkaussyistä — eikö hänen silmäinsä loiste

-hänen nähdessään Roycen puhunut kerta kaikkiaan sellaista oletusta

-vastaan? Varmasti täytyi löytyä joku virhe todistuksissa, ja meidän oli

-otettava siitä selko.

-

-Pienellä kevennyksen huokauksella nojasin pääni takanani olevaa seinää

-vasten. Millainen narri olinkaan! Luonnollisesti saisimme asian

-selville. Royce oli sanonut samoin, yleinen syyttäjä oli neuvonut

-tavan. Meidän tarvitsi vain todistaa _alibi_. Ja seuraava todistaja

-tulisi sen tekemään. Hänen kyyditsijänsä tarvitsi vain sanoa, minne

-oli vienyt hänet, missä paikoissa hän oli pysähtynyt, ja kaikki olisi

-selvää. Aikana, jolloin rikos tapahtui, hän oli epäilemättä ollut

-kaukana Wallstreetiltä! Juttu olisi siten päättynyt — ja päättynyt

-ilman, että neiti Holladayn tarvitsi kärsiä ristikuulustelun vaikeaa

-koetusta.

-

-»Mitä merkillisin juttu tämä tässä», sanoi eräs ääni vieressäni, ja kun

-käännyin syrjittäin, näin, että aivan minun takanani olevalla tuolilla

-istui herra, joka myöskin luki kertomusta rikoksesta.

-

-Hän pani sanomalehden pois kädestään ja katsoi minuun.

-

-»Mitä merkillisin juttu!» toisti hän, kääntyen minuun.

-

-Nyökäytin päätäni ja heitin häneen vain pikaisen silmäyksen, kun olin

-liian paljon omissa ajatuksissani kiinnittääkseni huomiota häneen. Sain

-sellaisen käsityksen, että hän oli punaposkinen, tanakka ja hyvinpuettu

-mies sekä ulkomuodoltaan selvästi ranskalainen.

-

-»Suokaa anteeksi», sanoi hän ja kumartui hiukan eteenpäin.

-»Muukalaisena tässä maassa kiintyy huomioni teidän

-oikeudenkäyntilaitokseenne. Olin tänä aamuna läsnä tutkinnossa ja näin

-teidät siellä. Minusta tuntui siltä kuin nuori nainen olisi — mitenkä

-sanoisi — pahassa pulassa.»

-

-Hän puhui englanninkieltä erinomaisen hyvin, ainoastaan hieman murtaen.

-Silmäsin vielä kerran häntä ja näin, että hänen silmänsä loistivat ja

-olivat tarkkaavasti kiintyneet minuun.

-

-»Näyttää siltä», myönsin minä, haluamatta keskustella, vaikka en

-samalla kertaa tahtonut olla epäkohtelias.

-

-»Sitä juuri olen minä sanonut itsekseni!» jatkoi hän vilkkaasti. »Tämä

-omituinen — kuinka sanoisin — sattuma pukuun nähden esimerkiksi!»

-

-Minä en vastannut; en ollut lainkaan sillä tuulella, että keskustelu

-asiasta olisi minua huvittanut.

-

-»Pyydän anteeksi», uudisti hän suostuttelevalla äänellä, yhä istuen

-eteenpäin kumartuneena, »mutta se on asia, jonka minä mielelläni

-haluaisin tietää. Jos hänet katsotaan syylliseksi, niin mitä sitten

-tapahtuu?»

-

-»Siinä tapauksessa hänet luovutetaan rikosasiain oikeudelle», selitin

-minä.

-

-»Se tahtoo sanoa, hänet pannaan vankeuteen?»

-

-»Tietysti.»

-

-»Mutta jos olen ymmärtänyt teidän lakinne oikein, voidaan hänet päästää

-vapauteen takausta vastaan?»

-

-»Ei henkirikosasioissa», vastasin minä; »ei sellaisessa tapauksessa

-kuin tämä, jolloin tuomiona saattaa olla kuolemanrangaistus.»

-

-»Vai niin, minä ymmärrän», sanoi hän ja nyökäytti päätään hitaasti.

-»Häntä ei siis vapauteta ennenkuin syyttömyytensä on todistettu? Ja

-kuinka kauan siihen kuluisi?»

-

-»Sitä on mahdoton sanoa — kuusi- kuukautta — vuosi kenties.»

-

-»Vai niin, minä ymmärrän», sanoi hän taas ja tyhjensi lasin absinttia,

-jonka ääressä hän oli istunut ja leikkinyt, »kiitos selityksestänne.»

-

-Hän nousi ja meni hitain askelin ulos, ja minä tarkkasin tuota

-vahvarakenteista vartaloa ja lyhyttä, paksua kaulaa.

-

-Samassa tuli tarjoilija tuoden voileipiä, yhtäkkiä huomasin, että

-puoli tuntia jo kauan sitten oli kulunut. Odotin vielä turhaan

-neljännestunnin Roycea; sitten söin, otin eväsrasian kainalooni ja

-kiiruhdin takaisin tutkintotuomarin luo. Astuttuani sisään sain nähdä

-kokoonvaipuneen olennon istumassa pöydän ääressä, ja rohkeuteni

-lannistui, kun tunsin hänessä päällikköni. Koko hänen olentonsa ilmaisi

-täydellistä epätoivoa.

-

-»Olen ottanut mukaani vähän aamiaista teille, Royce», sanoin niin

-iloisena kuin voin. »Asian käsittely alkaa puolen tunnin kuluttua,

-parasta on, että syötte vähän.»

-

-Ja minä avasin rasian. Hän katsoi siihen hetkisen ja alkoi sitten

-konemaisesti syödä.

-

-»Näytätte aivan kuihtuneelta», rohkenin sanoa. »Eikö olisi parasta,

-että hankin teille lasillisen konjakkia? Se virkistäisi teitä.»

-

-»Kuinka tahdotte», suostui hän haluttomasti, ja minä kiiruhdin

-toimittamaan asiaani.

-

-Konjakki loi hänen kasvoilleen vähän väriä, ja hän alkoi syödä

-suuremmalla ruokahalulla.

-

-»Tilaanko aamiaisen neiti Holladaylle?» kysyin.

-

-»Ei», vastasi hän. »Hän sanoi, ettei hän halua mitään.»

-

-Hän vaipui äänettömyyteen. Silminnähtävästi häntä oli kohdannut uusi

-isku minun poissaollessani.

-

-»Mutta, herra Royce», aloitin, »meidän on vain toteennäytettävä

-_alibi_, niin koko tämä korttihuone romahtaa kumoon.»

-

-»Niin, ainoastaan se», myönsi hän. »Mutta olettakaa, ettemme voi sitä

-tehdä, Lester.»

-

-»Emme voi sitä tehdä?» änkytin. »Tarkoitatteko...»

-

-»Tarkoitan, että neiti Holladay kivenkovaan kieltäytyy sanomasta, missä

-hän oli eilen iltapäivällä.»

-

-»Mutta eikö hän sitten ymmärrä, että se on välttämätöntä?» kysyin minä.

-

-»Kyllä. Tein sen hänelle niin selväksi kuin mahdollista. Olen aivan

-neuvoton, Lester.»

-

-Niin, jos hänkin alkoi epäillä, niin olivat asiat todellakin huonosti.

-

-»Se on käsittämätöntä!» huokasin ajateltuani muutaman hetken

-hajanaisesti sinne ja tänne. »Se on...»

-

-»Niin. Se on uskomatonta.»

-

-»Mutta ajuri?»

-

-»Ajurin todistus ei tule auttamaan meitä paljoa, pelkään — pikemmin

-päinvastoin.»

-

-Vedin tosiasiallisesti henkeä — tunsin olevani kuin hukkuva, jonka

-kädestä pelastusköysi on äkkiä jollakin käsittämättömällä tavalla

-tullut tempaistuksi.

-

-»Siinä tapauksessa...» aloitin, mutta pidättäydyin heti.

-

-»Siinä tapauksessa?»

-

-»Täytyy meidän keksiä joku toinen keino», lopetin veltosti ajatuksen.

-

-»_Onko olemassa_ mitään muuta keinoa, Lester?» kysyi hän kääntyen

-rajusti tuolillaan minuun päin. »_Löytyykö_ mitään muuta ulospääsyä?

-Jos sellainen on, niin näyttäkää Jumalan nimessä minulle se!»

-

-»Sellaisen täytyy löytyä», väitin innokkaasti, koettaen vakuuttautua

-siitä itse. »Sen täytyy olla olemassa, vaikka pelkään sen löytämisen

-vaativan aikaa.»

-

-»Ja sillä aikaa tulee neiti Holladay pidettäväksi vangittuna!

-Ajatelkaa, mitä se merkitsee hänelle, Lester!»

-

-Olin ajatellut sitä. Olin yhtä epätoivoinen kuin hänkin — mutta

-löytääkseen virheen, heikon kohdan todistusketjussa, tarvitaan paremmat

-aivot kuin minun, sen tunsin. Olin äärimmäisen neuvottomuuden saaliina.

-

-»No, meidän täytyy tehdä parhaamme joka tapauksessa», jatkoi hän

-tyynesti hetken kuluttua. »En ole kadottanut toivoa vielä — sallimus

-ohjaa usein tällaisia asioita. Pahimmassa tapauksessa uskon, että neiti

-Holladay tulee vielä muuttamaan mielensä. Mikä hänen salaisuutensa

-lieneekin, parempi on, että hän ilmaisee sen kuin viettää yhden

-ainoankaan tunnin vankilassa. Hänen yksinkertaisesti _täytyy_ muuttaa

-mielensä! Ja kiitos, Lester, toimeliaisuudestanne, te olette puhaltanut

-minuun uutta elämää.»

-

-Korjasin pois aamiaisen jäännökset, ja muutamia minuutteja sen jälkeen

-alkoi kansa jälleen täyttää huoneen. Vihdoin tulivat tutkintotuomari

-ja yleinen syyttäjä yhdessä, ja ensiksi mainittu koputti pöytään

-kehottaakseen hiljaisuuteen.

-

-»Tutkinto jatkuu», sanoi hän, »neiti Holladayn ajurin, John Brooksin,

-kuulustelulla.»

-

-Voin kertoa hänen todistuksensa muutamilla sanoilla. Hänen emäntänsä

-oli ajanut puistokatua pitkin suoraan Washington Squarelle. Siellä

-hän oli noussut pois vaunuista, käskenyt häntä odottamaan ja jatkanut

-matkaa eteläänpäin likaiseen ranskalaiseen kaupunginosaan. Ajuri oli

-melkein heti kadottanut hänet näkyvistään ja hiljalleen ajellut ympäri

-enemmän kuin kahden tunnin ajan, ennenkuin hän tuli takaisin. Silloin

-neiti Holladay oli käskenyt häntä ajamaan kotiin niin nopeasti kuin

-voi, eikä sitten ollut pysähdytty ennenkuin perillä. Minkänäköinen oli

-hänen pukunsa? Niin, hän oli nähnyt, että se oli tummanpunainen. Hänen

-kasvojansa ei ajuri ollut nähnyt, sillä hänellä oli ollut tiheä harso.

-Ei, hän ei ollut koskaan ennen kyydinnyt häntä tähän suuntaan.

-

-Vavistuksella käsitin, että ainoastaan yksi henkilö voi vapauttaa

-Frances Holladayn siitä verkosta, jota kudottiin hänen ympärilleen. Hän

-itse. Jos hän edelleen pysyi vaiteliaisuudessaan, niin hänellä ei ollut

-mitään toivoa. Mutta oli varmaa, että hän yhä kieltäytyisi puhumasta,

-jollei...

-

-»Siinä kaikki», sanoi tutkintotuomari. »Tahdotteko kuulustella

-todistajaa, herra Royce?»

-

-Päällikköni ravisti hiljaa päätänsä, ja Brooks lähti todistajapaikalta.

-

-Taaskin kuiskailivat tuomari ja Singleton keskenään.

-

-»Kutsumme sisään neiti Holladayn kamarineidin vielä kerran», sanoi

-ensiksimainittu vihdoin.

-

-Hetkinen senjälkeen seisoi kamarineiti taas tuomarin edessä, tyynempänä

-kuin ennen, mutta kuolonkalpeana.

-

-»Ovatko emäntänne nenäliinat jollakin tavoin merkityt?» kysyi Goldberg

-häneltä.

-

-»Kyllä, toiset niistä — hänen nimikirjaimillaan kirjainyhdistelmän

-muodossa. Useimmat niistä ovat aivan yksinkertaiset.»

-

-»Tunnetteko te tämän?»

-

-Ja hän ojensi todistajalle kamalan todistuskappaleen.

-

-Pidätin henkeäni tytön katsellessa ja käännellessä nenäliinaa vapisevin

-käsin.

-

-»En!» vastasi hän painolla, antaen sen takaisin tuomarille.

-

-»Onko teidän emännällänne nenäliinoja, jotka ovat samanlaisia kuin

-tämä?»

-

-»Kyllä, niitä hänellä on; tämä on tavallinen nenäliina hyvää lajia,

-sellainen, joita useimmat naiset käyttävät.»

-

-Vedin syvän helpotuksen huokauksen; tässä kohden ainakin onni suosi

-meitä.

-

-»Siinä on kaikki. Onko teillä mitään kysyttävää, herra Royce?»

-

-Taas ravisti päällikköni päätänsä.

-

-»Tämä on tärkeä todistus jutussanne», lisäsi tuomari. »Onko teillä

-todistajia kutsuttavana?»

-

-Mitä todistajia me voisimme saada? Ainoastaan yhden — ja mielestäni

-lautakunnan miehet odottaen katselivat meitä. Jos suojattimme todella

-olisi syytön, niin minkä vuoksi empisimme toimittaa kuulustelua hänen

-kanssaan, antaaksemme hänelle tilaisuuden puolustautua, muutamilla

-harvoilla sanoilla hajoittaa koko tämän kamalien asioiden ketjun, jota

-niin nopeasti taottiin hänen ympärillensä? Jos hän olisi syytön, niin

-eikö hän silloin aivan luonnollisesti haluaisi puhua oman asiansa

-puolesta? Eikö vaikuttanut jo yksinään hänen inhonsa...

-

-»Pyytäkää lykkäystä!» kuiskasin. »Menkää neiti Holladayn luo ja

-sanokaa, että jos hän ei katkaise vaitioloansa...»

-

-Mutta ennenkuin Royce ennätti vastata, tunkeutui eräs

-poliisikonstaapeli esiin huoneen perältä antaen tuomarille kirjeen.

-

-»Eräs lähetti oli täällä juuri nyt ja jätti tämän», selitti hän.

-

-Tutkintotuomari katsoi päällekirjoitusta ja antoi kirjeen päällikölleni.

-

-»Se on teille, herra Royce», sanoi hän. »Näin että osoite oli:

-

-    »_Puolustusasianajaja Royce_.»

-

-Hän avasi kuoren silmäten kiireesti sisältöä. Sitten hän luki sen

-läpi vielä kerran ja ojensi sen jälkeen paperin mitä ällistyneimmän

-näköisenä minulle. Kirje kuului:

-

- _Rogers valehtelee. Naisella, joka oli Holladayn luona, oli

- tummanvihreä puku_.

-

-

-

-

-IV

-

-Saan onnellisen päähänpiston

-

-

-Mykkänä hämmästyksestä tuijotin riveihin. »Rogers valehtelee», oli

-siinä. Mutta mitä ihmeen syytä hänellä voisi olla kulkea valheen

-kengillä? — Sitäpaitsi olisin, nähdessäni hänet todistajanpaikalla,

-voinut vannoa, että hän puhui totta, jopa paljon vasten tahtoaankin.

-Olin aina ylpeillyt ihmistuntemuksellani — olisinko siihen määrään

-voinut erehtyä tässä tapauksessa. »Naisella, joka oli Holladayn

-luona, oli tummanvihreä puku», luin uudelleen ja taas uudelleen. Kuka

-oli kirjeen kirjoittaja? Miten hän tiesi hänen pukunsa värin? Oli

-ainoastaan yksi mahdollinen selitys — hän tunsi naisen. Selvästi hänen

-oli täytynyt olla läsnä tutkinnossa aamulla. Mutta jos hän tiesi näin

-paljon, niin minkätähden hän ei astunut itse esille? Tähän löytyi vain

-yksi vastaus — hänen täytyi olla rikostoveri. Mutta jos hän olisi

-rikostoveri, niin miksi hän antautuisi sitten vaaraan kirjoittamalla

-tämän kirjeen, sillä hyvin todennäköistähän oli, että hänen jälkiänsä

-seurattaisiin? Minulla oli sellainen tunne kuin jos olisin tullut vielä

-kauemmas pimeään labyrinttiin, vielä pitemmän matkan päähän valosta

-joka askeleella.

-

-»Haluatteko kutsua todistajia, herra Royce?» kysyi tutkintotuomari

-vielä kerran. »Siinä tapauksessa lykkään minä mielelläni jutun

-käsittelyn huomiseksi.»

-

-Royce ponnisteli kootakseen ajatuksiansa.

-

-»Kiitos», sanoi hän. »Ehkä saan pyytää teitä tekemään sen hiukan

-myöhemmin. Nyt haluaisin kutsuttavaksi sisään herra Rogersin uudelleen.»

-

-»Hyvä», sanoi tuomari, ja Rogers huudettiin todistajain huoneesta.

-

-Katsoin tarkkaavasti häneen, koettaen tutkia hänen ajatuksiansa,

-lukea silmien syvyydestä; mutta kuinka terävästi häneen katselinkin,

-niin en voinut huomata muuta kuin surua ja huolta hänen katseessaan.

-Hän oli harmaantunut Holladayn konttorissa. Hän oli satoja kertoja

-osoittautunut luotettavaksi mieheksi; hänellä oli täysi syy omistaa

-isännälleen mielihartautta ja kiitollisuutta, ja olin varma siitä, että

-hän omistikin; samoin tiesin, että hänellä oli suuri palkka ja että hän

-eli hyvissä olosuhteissa.

-

-Että hän itse olisi tehnyt rikoksen tai ollut siinä jollakin tavoin

-osallisena, sitä oli ihan mahdoton ajatella. Mutta miksi hän sitten

-valehtelisi? Ennen kaikkea, miksi hän koettaisi vetää isäntänsä

-tyttären tuon hirveän tapahtuman yhteyteen. Ja miten oli hän voinut,

-jos tämä todella oli hänen halunsa, tietää neiti Holladayn puvun värin?

-Kuinka synkkä, sotkuinen olikaan se kysymys, joka nyt oli edessämme!

-

-Seuraavina hetkinä näin, että Roycekin tutki häntä ja koetti löytää

-jonkun valonsäteen ohjaajaksi. Jos me emme onnistuisi nyt...

-

-Luin kirjeen uudelleen — »tummanvihreä puku» — ja yhtäkkiä, jonkun

-magneettisen voiman vaikutuksesta, pisti päähäni selitys tähän

-salaperäiseen asiaan. Vavisten innosta kumarruin niinä päällikköni

-puoleen.

-

-»Herra Royce», kuiskasin hänelle puoliksi tukahtuneella

-äänellä, »luulen ratkaisseeni arvoituksen. Pidättäkää Rogersia

-todistajanpaikalla siksi kunnes tulen takaisin.»

-

-Hän katsoi kummastellen minua; sitten hän nyökäytti päätään minun

-ottaessani hattuni ja lähtiessäni tunkeutumaan ihmisjoukon läpi.

-Tultuani ulos juoksin likimpään kangaskauppaan — kolme korttelia

-oikeuspaikasta, ja kuinka hirveän pitkät nämä korttelit sitten olivat!

-— sekä sitten takaisin tutkintosaliin. Rogers oli vielä sisällä, mutta

-silmäys Royceen selitti minulle, ettei hän ollut saanut urkituksi

-häneltä mitään uutta.

-

-»Ottakaa te hänet huostaanne nyt, Lester!» sanoi hän istuutuessani

-hänen viereensä. »Minä olen ihan väsynyt.»

-

-Rauhattomuudesta vavisten nousin ylös. Oli ensi kertaa, kun minulle

-oli uskottu pääosan esittäminen näin tärkeässä asiassa kuin tämä. Nyt

-minulla oli tilaisuus näyttää mihin kykenin. Ajattelepas, etteivät

-perustelmani pitäisikään!

-

-»Herra Rogers», aloitin, »olette varmaan ollut silmienne suhteen

-huolissanne viime aikoina, vai kuinka?»

-

-Hän katsoi hämmästyneenä minuun.

-

-»Hm, kyllä, vähän», vastasi hän. »Vaikka ei niin paljon, että siitä

-maksaisi vaivaa puhua. Kuinka tiesitte sen?»

-

-Itseluottamukseni oli palannut. Olin siis oikealla tiellä!

-

-»En sitä tiennyt», sanoin, hymyillen ensi kerran sen jälkeen kun olin

-tullut huoneeseen. »Mutta epäilin sitä. Tässä minulla on muutamia

-erivärisiä kangaslappuja. Haluaisin nyt, että valitsisitte niistä sen

-lapun, joka on enimmän saman värinen kuin konttorissanne eilisiltana

-käyneen naisen puku.»

-

-Minä ojensin hänelle kimpun kangasnäytteitä, ja sitä tehdessäni näin

-yleisen syyttäjän kumartuvan pöytänsä yli jännityksen ilme kasvoillaan.

-Todistaja katseli hitaasti näytekasan läpi minun silmäillessäni

-kuumeentapaisesti häntä. Royce oli aavistanut tarkoitukseni ja katseli

-myöskin tarkkaavasti toimitusta.

-

-»Näiden joukossa ei ole ainoatakaan», sanoi Rogers vihdoin, »joka olisi

-aivan samanvärinen. Mutta tämä on jotenkin lähellä sitä väriä.»

-

-Hän piti ylhäällä yhtä lappua. Se sattui hyvään paikkaan; kuulin

-huoneessa läsnäolijoiden puolitukahutetun, kummastusta ilmaisevan

-huudahduksen, ja lautakunnan miehet ojensivat vartaloitaan tuoleillansa.

-

-»Ja minkä värinen tämä lappu on?» kysyin.

-

-»Tummanpunainen, tietysti! Senhän olen jo sanonut.»

-

-Loin riemullisen silmäyksen Goldbergiin.

-

-»Herra tuomari», sanoin niin tyynesti kuin voin, »luulenpa, että olemme

-löytäneet vian ketjusta. Herra Rogers on selvästi värisokea. Kuten

-näette, on hänen valitsemansa lappu väriltään tummanvihreä.»

-

-Tuntui siltä kuin olisivat kaikki läsnäolijat vetäneet syvän henkäyksen

-ja halua paukuttamaan käsiä huomattiin eri tahoilla huonetta.

-Sanomalehtikertojain kynät rapisivat — tässä he nyt olivat saaneet

-jotakin oikein mielensä mukaista! Royce oli tarttunut minun käteeni ja

-kuiskasi liikuttuneella äänellä:

-

-»Rakas poikani, te olette paras meistä kaikista — minä en tule koskaan

-unohtamaan sitä!»

-

-Mutta Rogers seisoi tyhmistyneenä ja tuijotti vuoroon meihin vuoroon

-kädessään olevaan kangaslappuun.

-

-»Vihreä!» änkytti hän. »Värisokea! Sellaisia tyhmyyksiä! Siitä minulla

-ei ole koskaan ollut aavistustakaan!»

-

-»Se on hyvin uskottava», myönsin minä. »Te olette epäilemättä tullut

-siksi äskettäin. Useimmat värisokeat eivät tiedä sitä, ennenkuin heidän

-silmänsä tutkitaan. Luonnollisesti me tulemme antamaan lääkärin tutkia

-teitä; mutta luullakseni on todistus jo riittävän kumoava.»

-

-Goldberg nyökäytti päätään hyväksymisen merkiksi ja yleinen syyttäjä

-nojautui taaksepäin tuolissaan.

-

-»Meillä ei ole mitään muuta kysyttävää todistajalta tällä kertaa»,

-jatkoin. »Haluan vain että otatte talteen tämän kangaslapun.»

-

-Annoin sen Goldbergille.

-

-Hän pani sen muiden pöydällänsä olevien esineiden joukkoon, ja minä

-istuin taasen päällikköni viereen. Tämä oli saanut takaisin kaiken

-entisen pontevuutensa ja näytti aivan toiselta ihmiseltä.

-

-»Jos sallitte, haluaisin minä kutsuttavaksi neiti Holladayn

-kamarineidin uudelleen», sanoi hän. Hänen pyyntöönsä suostuttiin heti.

-Tyttö huudettiin sisään ja Rogers meni huumaantuneena todistajain

-huoneeseen.

-

-»Oletteko aivan varma, että teidän emännällänne oli tummanpunainen

-puku päällään eilen iltapäivällä?» kysyi hän tytön seisoessa jälleen

-todistajanpaikalla.

-

-»Olen aivan varma!»

-

-»Eikö se ollut tummanvihreä? Ajatelkaa tarkoin!»

-

-»Minun ei tarvitse ajatella», vastasi hän terävästi nytkäyttäen

-päätään. »Neiti Holladaylla ei ole yhtään tummanvihreää pukua — eikä

-vaalenvihreää liioin — hän ei pidä siitä väristä — se ei sovi hänelle.»

-

-»Hyvä on», sanoi Royce, ja tyttö meni takaisin todistajain huoneeseen

-ymmärtämättä hitustakaan kysymyksen tarkoitusta.

-

-»No niin, ottakaamme nyt sisään vielä konttoripoika», jatkoi hän; ja

-tämä nuori kunnon mies huudettiin esiin.

-

-»Sanotte, ettette nähnyt naisen kasvoja, kun hän läksi konttorista

-eilen illalla?»

-

-»Niin, herra.»

-

-»Mutta te näitte hänen pukunsa?»

-

-»Sen näin.»

-

-»Ja minkä värinen se oli?»

-

-»Tummanvihreä.»

-

-»Hyvä», sanoi Royce ja istuutui tuolilleen huoaten helpotuksesta.

-Meillä oli ollut kysymyksen ratkaisukeino käsissämme jo aamupäivällä,

-ja olimme laiminlyöneet sen! No, nyt olimme kaikessa tapauksessa

-löytäneet sen. »Herrani», jatkoi hän kovasti kuuluvalla äänellä ja

-loistavin katsein, hypäten ylös ja kääntyen lautakunnan puoleen, »olen

-valmis tuomiollenne. Tahdon ainoastaan viitata, että sillä käänteellä,

-jonka asia nyt on saanut, kumoutuu koko kanne neiti Holladayta vastaan!

-Se oli mahdoton ensi hetkestä asti!»

-

-Hän istuutui taas ja loi silmäyksen tuomariin.

-

-»Herrat lautakunnan jäsenet», alkoi Goldberg, »minun on vain

-muistutettava teitä, että tuomionne, millainen se tulleekin olemaan,

-ei ole ratkaiseva tässä jutussa. Poliisiviranomaiset tulevat jatkamaan

-tiedustelujansa, että syyllinen ei pääsisi pakoon. Minun mielestäni

-ei meidän tehtäviimme kuulu tämän asian enempi käsitteleminen — se

-jätettäköön sellaisissa asioissa taitavampiin ja kokeneempiin käsiin,

-enkä myöskään arvele, että meidän pitäisi syyttää jotakin henkilöä niin

-kauan kuin löytyy uskottavaa syytä epäillä hänen rikostansa. Odotamme

-tuomiotanne.»

-

-Lautakunta marssi verkalleen pois, ja minä tutkiskelin levottomasti

-heidän katseitaan. Tutkintotuomarin ohjausta muistaen heidän ei

-pitänyt voida muuta kuin antaa yksimielinen tuomio; mutta tiesin, että

-lautakunnan mielipide aina on ennakolta arvaamaton ja usein tulee mitä

-odottamattomimpiin tuloksiin.

-

-Syyttäjä tuli alas paikaltaan ja puristi meidän molempien käsiä.

-

-»Sepä oli uljas työ!» sanoi hän vilpittömällä ihastuksella. »Mikä teitä

-johti epäilemään jotakin sellaista?»

-

-Vastaukseksi Royce ojensi hänelle kirjeen. Hän luki sen ja tuijotti

-hämmästyneenä meihin.

-

-»Mitä tämä on?» puhkesi hän sanoiksi. »Kuka on kirjoittanut tämän?»

-

-»Se on kirje, joka annettiin meille hetki sitten», vastasi Royce.

-»Tiedätte siitä yhtä paljon kuin mekin. Mutta minusta tuntuu siltä kuin

-se olisi sangen tärkeä todistuskappale. Luovutan sen teille.»

-

-»Tärkeä!» huudahti Singleton. »Uskonpa sen. Herrani», hänen silmänsä

-vilkkuivat, »tämän on kirjoittanut joko joku rikostoveri tai nainen

-itse!»

-

-Päällikköni nyökäytti.

-

-»Oikein», sanoi hän. »Koetan viipymättä päästä kirjeen kirjoittajan

-jäljille.»

-

-Singleton käännähti ympäri ja kuiskasi muutamia sanoja eräälle

-kirjurille, joka riensi ulos huoneesta. Sitten hän antoi merkin

-kahdelle parrattomalle, vahvarakenteiselle miehelle, jotka istuivat

-lähellä, puhui muutamia sanoja tutkintotuomarin kanssa ja vetäytyi

-sitten noiden molempien miesten seuraamana viimeksimainitun

-yksityishuoneeseen. Sanomalehtikertojat kokoontuivat ympärillemme

-onnitellen ja kysellen. He vainusivat salaisuutta. Mikä se oli, jonka

-Singleton sai? Mikä uusi todistus se oli, joka oli ilmaantunut? Oliko

-kirjeessä jotakin oikeudenkäyntiä koskevaa? Mitä siinä oli?

-

-Royce hymyili.

-

-»Herrat», sanoi hän, »toivoakseni minulla ei muutamien minuuttien

-kuluttua ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Enempien tietojen

-saamista varten neuvon kääntymään yleisen syyttäjän puoleen — juttu on

-hänen käsissään.»

-

-Mutta ne miehet, jotka Singleton oli ottanut mukaansa

-yksityiskonttoriin, olivat Karle ja Johnston, taitavimmat salapoliisit,

-mitä voitiin saada. Mitä hänellä oli heidän kanssaan tekemistä?

-Royce kohautti vain olkapäitään vastaukseksi, minkä jälkeen kertojat

-luopuivat hänestä ja pakkautuivat tutkintotuomarin huoneen oven

-ulkopuolelle.

-

-Hetkisen kuluttua se avautui, ja molemmat salapoliisit tulivat

-kiiruhtaen ulos. He eivät katsoneet oikealle eikä vasemmalle, vaan

-tunkeutuivat välinpitämättöminä joukon läpi eivätkä huolineet vähääkään

-heille sataneista kysymyksistä. Sitten tuli yleinen syyttäjä. Hän

-käsitti heti aseman.

-

-»Herrat», sanoi hän kohottaen ääntään, »en voi vastata mihinkään

-kysymyksiin! Pyydän teitä asettumaan jälleen paikoillenne, muuten minun

-täytyy kehoittaa tuomaria tyhjentämään huone.»

-

-Kertojat tiesivät, että hän tarkoitti mitä sanoi, ja alakuloisina

-ja suuttuneina he siis menivät tuoleilleen, turhaan koettaen keksiä

-arvoituksen ratkaisua. Tutkintotuomarin kirjuri sai kuitenkin heidät

-luopumaan mietiskelystään.

-

-»Lautakunta on valmis antamaan päätöksensä», ilmoitti hän.

-

-»Hyvä! Antakaa heidän tulla!»

-

-Ja lautakunta asteli hitaasti takaisin paikoilleen. Minä katselin

-jokaisen kasvoja erikseen ja kirosin itsekseni inhimillisten

-kasvonpiirteitten ilmeettömyyttä.

-

-»Oletteko tulleet yksimielisyyteen tuomiostanne, herrat?» kysyi tuomari.

-

-»Olemme», vastasi eräs heistä ja ojensi kirjurille paperin.

-

-»Onko tämä teidän tuomionne, herrat?» kysyi tuomari. »Oletteko kaikki

-siitä yksimieliset?»

-

-He vastasivat myöntävästi kaikki sen mukaan kuin heidän nimensä

-huudettiin.

-

-»Kirjuri saa lukea tuomion», sanoi Goldberg.

-

-Tämä nousi ylös ja rykäisi.

-

-»Me lautakunnan jäsenet», luki hän, »kutsuttuina tuomitsemaan Hiram W.

-Holladay-vainajaa koskevassa jutussa, olemme huomanneet, että hän on

-kuollut veitsen pistosta kaulaan, jonka piston on kynäveitsellä tehnyt

-yksi taikka useampi tuntematon henkilö.»

-

-

-

-

-V

-

-Syön päivällistä tuntemattoman kanssa

-

-

-Tutkintotuomari vapautti lautakunnan ja tuli alas pudistamaan käsiämme.

-

-»Palkitsen teidän älykkyytenne, herra Royce», sanoi hän. »Tahdotteko

-viedä tämän hyvän uutisen neiti Holladaylle?»

-

-Päällikköni ei voinut olla punehtumatta ilosta, mutta onnistui

-kuitenkin vastaamaan luontevasti.

-

-»Kyllä, tietysti, mielelläni, jos sitä haluatte», sanoi hän.

-

-»Sitä juuri haluan», toisti Goldberg hienotunteisuudella ja

-arvonannolla, joka ihmetytti minua. »Voitte lähettää pois konstaapelin,

-joka on hänen luonaan.»

-

-Päällikköni katsoi kysyvästi yleiseen syyttäjään.

-

-»Ennenkuin lähden, haluaisin kysyä teiltä, mitä aiotte vielä tehdä?»

-sanoi hän.

-

-»Aion ottaa selvän siitä, kuka on kirjoittanut tämän kirjeen», vastasi

-Singleton hymyillen.

-

-»Mutta neiti Holladayhin nähden?»

-

-Singleton naputti miettivästi lyijykynällä huuliaan.

-

-»Ennenkuin vastaan», sanoi hän vihdoin, »haluaisin tulla mukaanne ja

-tehdä hänelle yhden kysymyksen.»

-

-»Tehkää niin!» sanoi Royce heti ja meni näyttäen tietä edellä siihen

-huoneeseen, jossa neiti Holladay meitä odotti.

-

-Hän nousi punehtuen mielenliikutuksesta, kun me astuimme sisään, ja

-seisoi katsoen meihin virkkamatta mitään, mutta huolimatta hänen

-tavattomasta mielenmaltistaan ymmärsin, mitä kauheata tuskaa hän kärsi.

-

-»Neiti Holladay», alkoi päällikköni, »saanko esittää herra Singletonin,

-yleisen syyttäjän? Hän haluaa tehdä teille muutamia kysymyksiä.»

-

-»Ainoastaan yhden», oikaisi Singleton kumartaen. »Olitteko isänne

-konttorissa eilen iltapäivällä, neiti Holladay?»

-

-»En!» vastasi hän heti painolla. »En ole ollut isäni konttorissa

-runsaaseen viikkoon.»

-

-Näin Singletonin tutkivasti katselevan häntä hetkisen; sitten hän

-kumarsi jälleen.

-

-»Siinä kaikki», sanoi hän. »En luule, että todistukset oikeuttavat

-minua pidättämään suojattianne, herra Royce.»

-

-Sen sanottuaan hän lähti huoneesta, ja minä seurasin häntä, sillä

-tiesin, ettei minulla ollut enää mitään osaa näyteltävänä päällikköni

-asiassa. Menin sitten takaisin pöytämme ääreen ja kokoilin

-kapineitamme. Huone oli vähitellen tyhjentynyt, ja kymmenen minuutin

-perästä olivat ainoastaan tutkintotuomari ja hänen kirjurinsa jäljellä.

-Heidän oli otettava uusi juttu käsiteltäväksi, niin näytti — uusi

-juttu, joka ehkä saisi aikaan yhtä paljon levottomuutta ja tuskaa kuin

-meidänkin juttumme oli tehnyt. Viisi minuuttia tämän jälkeen tuli

-päällikköni kiireisesti luokseni ja loistava ilme silmissänsä kertoi

-minulle, kuinka hänet oli otettu vastaan.

-

-»Neiti Holladay on lähtenyt kotiin kamarineiteineen», sanoi hän. »Hän

-pyysi minua kiittämään teitä siitä, mitä olette tehnyt tänä päivänä,

-Lester. Sanoin hänelle, että itse asiassa te teitte kaiken. — Niin,

-niin se oli!» lisäsi hän vastaukseksi kieltävään eleeseeni. »Minun

-harhaillessani avutonna pimeydessä te löysitte tien valkeuteen. Mutta

-tulkaa nyt, meidän täytyy joutua takaisin konttoriin.»

-

-Saimme ajurin kadulta, ja kohta ajoimme takaisin samaa tietä, jota

-olimme kulkeneet aamulla — ääretön aika sitten, tuntui minusta. Kello

-oli vasta muutamia minuutteja yli kolmen, ja ajattelin itsekseni, että

-nyt minulla olisi aikaa käydä läpi Hurdin jutun asiakirjat, ennenkun

-lähden konttorista illalla.

-

-Graham istui vielä työpöytänsä ääressä ja pyysi heti meitä kertomaan

-tutkinnon kulusta. Menin takaisin työhöni ja kuulin paikalleni

-ainoastaan pari sanaa silloin tällöin, mutta kylliksi kaikessa

-tapauksessa huomatakseni, että tuo merkillinen juttu kiinnitti

-vanhemman päällikköni mieltä. Mitä minuun tulee, työnsin päättävästi

-luotani kaikki ajatukset siitä ja antauduin yksinomaan siihen työhön,

-joka minulla oli. Vihdoin oli se valmis ja helpotuksen huokauksella

-lukitsin pöytäni. Graham nyökäytti minulle ulos lähtiessäni

-ystävällisesti päätään, ja jätin konttorin ilokseni tuntien, että olin

-tehnyt kunnon päivätyön tänään sekä omaksi että päämieheni hyväksi.

-

-Eräs nuori mies, joka nähdäkseni oli kävellyt edestakaisin käytävässä,

-seurasi minua hissiin.

-

-»Anteeksi, ettekö ole herra Lester?» kysyi hän juuri sen lähtiessä

-laskeutumaan alas.

-

-»Kyllä», vastasin ja katsoin kummastellen häneen.

-

-Hän oli hyvin puettu ja hänellä oli eloisat, valppaat silmät ja

-merkikkäät, miellyttävät kasvonpiirteet. En ollut koskaan ennen nähnyt

-häntä.

-

-»Menette kai syömään päivällistä vai kuinka, herra Lester?» jatkoi hän.

-

-»Niin», myönsin vielä enemmän kummastellen.

-

-»Toivoakseni ette pidä minua tunkeilevana», sanoi hän hymyillen

-hämmästyneelle katseelleni, »mutta olisin mielissäni, jos tahtoisitte

-syödä tänään päivällistä kanssani. Lupaan, että te tulette saamaan yhtä

-hyvän päivällisen kuin missään muualla New Yorkissa.»

-

-»Mutta minä en ole päivällispuvussa», panin vastaan.

-

-»Se ei tee mitään — enhän ole minäkään, kuten näette. Tulemme olemaan

-kahdenkesken.»

-

-»Missä», kysyin minä.

-

-»Mitä sanotte 'Studiosta'?»

-

-Hissi oli nyt tullut pohjakerrokseen, ja me lähdimme siitä yhdessä.

-Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä seuralaiseni minusta tahtoi, ja

-kuitenkin voi sillä olla vain yksi selitys — sen täytyi olla jollakin

-tavalla yhteydessä Holladayn jutun kanssa. Jos vain ei — ja minä

-katsoin häneen taas. Ei, varmasti hän ei ollut mikään kujeilija — ja

-vaikkapa sellainen olisi ollutkin, niin minulla ei olisi mitään pientä

-seikkailua vastaan. Uteliaisuuteni voitti.

-

-»Hyvä», sanoin, »otan tarjouksenne kiitoksella vastaan, herra —»

-

-Hän nyökäytti hyväksyvästi.

-

-»Nyt puhuitte kuin ymmärtäväinen ihminen ainakin. No niin, ette tule

-jäämään palkitsematta. Nimeni on Godfrey. Ei, te ette tunne minua,

-mutta minä esittelen kohta itseni. Tässä on ajuri.»

-

-Nousin siihen ja hän seurasi. Minusta näytti kuin tänään olisi

-tavattoman monta ihmistä vetelehtinyt talon portin ulkopuolella, mutta

-muutamassa hetkessä me olimme poissa, enkä ennättänyt ajatella heitä

-sen enempää. Vierimme tiehemme Broadwayta pitkin ja poikkesimme sitten

-pohjoiseen tuolle kolmen mailin pituiselle, Union Squarelle vievälle

-suoralle tielle. Huomasin heti, että ajoimme tavattoman kovaa vauhtia

-ja että se aina lisääntyi ajajan saadessa vapaan ja avoimen tien

-eteensä. Seuralaiseni avasi katoksessa olevan luukun, kun poikkesimme

-Kolmannelletoista kadulle.

-

-»Hyvinkö kaikki, Sam?» huusi hän.

-

-Kyytimies virnisti meille aukosta.

-

-»Kaikki hyvin, herra», vastasi hän. »Ne eivät voineet pysyä meidän

-mukanamme kauan. Ne ovat kaukana perässämme.»

-

-Luukku pamahti taas kiinni, me poikkesimme Seitsemännelle puistokadulle

-ja pysähdyimme kohta senjälkeen Studioravintolan edustalla — harmaa

-ja pelottava ulkoapäin, mutta satumaisen kaunis sisältä. Seuralaiseni

-osoitti tien portaita ylös erääseen yksityiseen huoneeseen, jossa oli

-pöytä valmiiksi katettuna meille. Ostereita tuotiin sisään melkein

-ennenkuin olimme ennättäneet istuutua.

-

-»Kuten näette», sanoi hän hymyillen, »olin niin uskalias ja uskoin

-teidän tulevan mukaani, että tilasin päivällisen ennakolta.»

-

-Katsoin häneen vastaamatta. En käsittänyt lainkaan. Ehkäpä tämä oli

-se henkilö, joka kirjoitti salaperäisen kirjeen? Mutta mikä oli siinä

-tapauksessa hänen tarkoituksensa? Ennen kaikkea, miksi hän saattaisi

-itsensä ilmi?

-

-Hän hymyili taas kohdatessaan silmäykseni.

-

-»Ihmettelette tietysti, mitä tämä merkitsee», sanoi hän. »No niin, minä

-tunnustan heti kaikkityyni. Tahdon puhua kanssanne Holladayn jutusta ja

-arvelin, että päivällinen 'Studiossa' olisi kaikkein paras tilaisuus.»

-

-Nyökäytin. Liemi oli ihmeen ylellinen.

-

-»Olitte oikeassa», myönsin. »Se oli neronleimaus.»

-

-»Tiesin, että pitäisitte siitä. Näettekö, aina aamusta alkaen olen

-tutkistellut teitä. Teidän kepposenne oikeussalissa iltapäivällä oli

-suurenmoinen — loistavinta mitä olen nähnyt.»

-

-Kumarsin kiitokseksi.

-

-»Olitte siis siellä?» kysyin.

-

-»Tietysti, se oli jotakin, jota en koskaan unohda.»

-

-»Olihan värisokeuden ajatus niin lähellä.»

-

-»Niin, niin lähellä, että kukaan muu ei sitä hoksannut. Olemme yleensä

-kernaita unohtamaan yksinkertaisimmat selitykset, jotka, kun kaikki käy

-ympäri, melkein aina ovat oikeita. Ainoastaan kirjoissa me tapaamme

-vastakohdan. Kuten ehkä muistatte, neuvoo Gaboriau aina epäilemään

-todennäköistä?»

-

-»Niin. Mutta minulla ei ole samanlainen mielipide kuin hänellä.»

-

-»Ei minullakaan. Katsotaanpa vain tätä asiaa esimerkiksi! Luullakseni

-voi varmuudella väittää, että murha, kun se ei ole seurauksena

-väkivallan himosta, aina tehdään joko koston tai voiton himosta.

-Mutta neiti Holladayn elämän ovat sanomalehtien kertojat jotenkin

-perinpohjaisesti tutkineet, eikä minkään ole huomattu ilmaisevan, että

-hän olisi tehnyt jonkun verivihollisekseen, ainakaan siitä ihmisten

-luokasta, joka turvautuu murhaan — siten on ajatus, että se olisi tehty

-koston himosta, kokonaan mahdoton. Toiselta puolen ei kukaan tule herra

-Holladayn kuolemasta hyötymään — mutta monet sitävastoin häviämään —

-itse asiassa kaikki, joilla on ollut hänen kanssaan tekemistä. Ensi

-silmäyksellä voi olettaa, että hänen tyttärensä siitä hyötyisi; mutta

-minä luulen, että hän häviää kaikista enimmän. Hänellä oli jo niin

-paljon rahaa kuin tarvitsi, ja hän kadotti isänsä, josta, sen mukaan

-kuin varmuudella tiedetään, hän piti sydämellisesti. Mitä siis jää

-jäljelle?»

-

-»Vain yksi asia», sanoin huvitettuna hänen perusteluistaan. »Väkivallan

-himo.»

-

-Hän nyökäytti päätään riemukkaana.

-

-»Juuri se! No, kuka nyt oli nainen! Ensimmäisestä hetkestä asti olin

-varma, että se ei voinut olla hänen tyttärensä — paljas ajatuskin siitä

-oli mahdoton. Ja yhtä mahdottomalta näyttää ajatus, että Holladaylla

-olisi ollut läheisiä suhteita jonkun toisen naisen kanssa. Hänellä ei

-varmasti ole sellaisia ollut viime neljännesvuosisatana — mutta sitä

-ennen — niin, se ei, tietysti ole niin varmaa. Ja on olemassa eräs

-silmäänpistävä seikka, joka todella viittaa johonkin sellaiseen.»

-

-»Niin, te tarkoitatte luonnollisesti konttorissa kävijän

-yhdennäköisyyttä Holladayn tyttären kanssa?»

-

-»Niin juuri. Sellaisen yhdennäköisyyden täytyy olla olemassa —

-tavattoman, vieläpä erityistä huomiota herättävän yhdennäköisyyden —

-muuten ei Rogers olisi antanut pettää itseänsä. Teidän on kuitenkin

-muistettava, että Rogersin konttori ei ollut erinomaisesti valaistu

-ja että hän katsoi häneen vain pikimmittäin. Mutta mitä vähempiä

-erilaisuuksia hänellä mahtoi ollakin, niin kokonaisuudessaan oli nainen

-neiti Holladayn näköinen. Kasvonpiirteiden yhdennäköisyyttä voidaan

-usein tavata sattumaltakin, mutta kun koko olento, käytös, kaikki

-tämä sopii yhteen, niin asia on toinen — se ilmaisee sukulaisuutta.

-Mielipiteeni on, että hän on avioton lapsi, ehkä neljä, viisi vuotta

-vanhempi kuin neiti Holladay.»

-

-Istuin hiljaa muutaman hetken ja mietin. Tämä perustelu ei ollut

-niinkään hullu, mutta silläkin oli vikansa.

-

-»Katsokaamme nyt, mihin tämä meidät johtaa!» jatkoi hän. »Otaksukaamme,

-että Holladay oli vuosikausia pitänyt huolta tästä aviottomasta

-tyttärestään! Vihdoin kävi niin, että hän syystä taikka toisesta riisti

-tytöltä tämän tuen; taikka myöskin tyttö ehkä ajattelee, että hän saa

-liian vähän. Miten tahansa — voimme kyllä otaksua sitä — hän keksi,

-pyydettyään kirjeellisesti turhaan apua, epätoivoisen keinon — mennä

-isänsä konttoriin panemaan henkilökohtaisesti vastalauseensa. Hän tapaa

-isänsä taipumattomana — mehän tunnemme hänen maineensa itsepäisyydestä,

-kun hän kerran oli tehnyt päätöksensä. Hän soimaa häntä — muistakaa,

-että hän on jo mielettömänä raivosta — ja isä vastaa sillä purevalla

-ivalla, josta hän oli tunnettu. Vihan puuskassa tempaa nainen veitsen

-ja pistää sillä häntä; sitten hän koettaa omantunnon soimauksesta

-estää veren vuodon. Lopuksi hän näkee, ettei se hyödytä, ettei hän voi

-pelastaa häntä, ja poistuu konttorista. Onhan kaikki tämä otaksuttavaa,

-vai kuinka?»

-

-»Täydellisesti», myönsin minä ja katsoin häneen vähän hämmästyneenä.

-»Mutta yhden asian unohdatte. Rogers selitti, että hän tunsi kaikki

-isäntänsä asiat ja että hän ehdottomasti olisi saanut tietoonsa

-jokaisen sellaisen suhteen, josta puhutte.»

-

-Kesti-isäntäni istui hetken ja mietti.

-

-»En usko, että Rogersin välttämättä tarvitsi tietää sitä», sanoi

-hän vihdoin. »Mutta, jos niinkin olisi ollut asian laita, niin on

-olemassa toinen selitys. Holladay _ei_ ole pitänyt huolta aviottomasta

-lapsestaan, joka eräänä kauniina päivänä saa tietää, että hän on hänen

-isänsä ja etsii hänet käsiinsä vaatiakseen oikeuksiaan. Se sopii

-yhteen, vai kuinka?»

-

-»Kyllä», tunnustin minä. »Se on myöskin otaksuttavaa.»

-

-»Enemmän kuin otaksuttavaa», huomautti hän tyynesti. »Mitkä asian

-yksityiskohdat lienevätkin, niin on itse arvelun todenmukaisuus

-epäämätön — se on ainoa, joka sopii yhteen olosuhteiden kanssa. Luulen

-sen kestävän koetuksen. Ja kirje auttaa lisäksi todistamaan sen; ettekö

-huomaa sitä?»

-

-»Kirje?»

-

-Säpsähdin kuullessani sen sanan, ja epäluuloni heräsivät taaskin

-eloon. Heitin pikaisen silmäyksen häneen, mutta hänen silmänsä olivat

-kiintyneet pöytäliinaan, jolla hän vieritteli pieniä leivänmurupalloja.

-

-»Kirje», jatkoi hän, »todisti kaksi asiaa. Ensiksi, että sen

-kirjoittaja otti osaa neiti Holladayn kohtaloon; toiseksi, että hän,

-mies taikka nainen, tunsi Rogersin, konttoristin, hyvin — niin, enemmän

-kuin hyvin — melkein niin hyvin kuin lääkäri tuntee vanhan potilaansa.»

-

-»Minä yhdyn ensimmäiseen kohtaan», sanoin, »mutta toisen kohdan saatte

-selittää vähän tarkemmin.»

-

-»Toinen on itsestään selvä. Mitenkä voi kirjeenkirjoittaja olla

-selvillä Rogersin viasta?»

-

-»Viasta?»

-

-»Niin — hänen värisokeudestaan. Minun on tunnustaminen, että se on

-minulle arvoitus. Miten _voi_ joku toinen tietää sen, kun ei Rogers

-itse sitä tiennyt? Siihen haluaisin saada selityksen. Ehkäpä on koko

-maailmassa vain yksi, mies taikka nainen, joka tiesi sen — ja se on

-hän, joka on kirjoittanut kirjeen. Kuka hän mahtaa olla?»

-

-»Mutta...» aloin äkkiä — mutta samassa maltoin mieleni. Ilmaisisinko

-hänelle erehdyksensä? Tai oliko se vain ansa, jonka hän oli eteeni

-virittänyt?

-

-Hänen silmänsä eivät enää olleet suunnatut pöytäliinaan vaan minuun.

-Ja niissä oli sellainen hohde, jota minä en oikein ymmärtänyt. Tunsin,

-että minun täytyi olla varovainen.

-

-»Pitäisi olla jotenkin helppoa päästä kirjeen kirjoittajan jäljille»,

-sanoin.

-

-»Poliisi ainakaan ei ole arvellut samaa.»

-

-»Eikö?»

-

-»Ei. Kirjeen jätti ovenvartijalle eräs poika — aivan tavallinen

-kaksitoista-, neljätoistavuotias poika. Ovenvartija ei kiinnittänyt

-tarkempaa huomiota häneen. Hän sanoi, ettei kirjeeseen tule mitään

-vastausta, ja meni tiehensä. Mitenkä voisi poliisi saada käsiinsä

-hänet? Mutta voimme otaksua, että se olisi mahdollista. Todennäköisesti

-on silloin kaikki, mitä hän voi puhua, siinä, että eräs herra

-pysähdytti hänet kadun kulmassa ja antoi hänelle lantin siitä, että

-veisi kirjeen tutkintotuomarille.

-

-»Hän voisi selittää miehen ulkomuodon», rohkenin lausua väliin.

-

-»Oh, minkä arvoinen olisi sitten poikanulikan selitys? Parhaassa

-tapauksessa se olisi häilyvä ja epämääräinen. Sitäpaitsi he eivät ole

-päässeet lainkaan pojan jäljille. Mutta palatkaamme kirjeeseen!»

-

-Olimme päässeet kahviin ja sikaareihin, ja minusta tuntui jo olevan

-aika panna vastaan.

-

-»Ennenkuin palaamme kirjeeseen, herra Godfrey», sanoin minä, »haluaisin

-tehdä teille kaksi suoraa kysymystä. Miksi tämä asia kiinnostaa teitä?»

-

-»Samasta syystä kuin kaikkia muita, jotka työskentelevät rikoksen

-selville saamiseksi», vastasi hän hymyillen.

-

-»Kuulutte siis poliisiin?»

-

-»Minä olen kuulunut siihen. Nykyään minulla on toinen toimi.»

-

-»Ja mikä oli tarkoituksenne tuodessanne minut tänne tänä iltana?»

-

-»Osittain olen sen saanut jo toteutetuksi kauttanne. Muuten pyytäisin

-teitä antamaan minulle jäljennöksen tuosta kirjeestä.»

-

-»Ja kuka oli se, joka ajoi meitä takaa Broadwaylla?»

-

-»Oh, minulla on kilpailijoita», hymähti hän. »Olen hyvilläni että

-suoriuduin heistä sangen kauniisti. Kuulkaa, oletteko hyvä ja annatte

-minulle jäljennöksen tuosta kirjeestä, herra Lester?»

-

-»En», vastasin selvästi. »Jos haluatte saada sellaisen, saatte kääntyä

-poliisin puoleen. Minä olen asiasta erossa.»

-

-Hän kumarsi minulle pöydän yli nauraen. Hänen järkähtämättömän hyvä

-luontonsa lauhdutti minua.

-

-»Yhden asian sanon kaikessa tapauksessa», lisäsin minä »Kirjeen

-kirjoittajalla ei ollut tietoa Rogersin värisokeudesta. Siinä asiassa

-olette harhateillä.»

-

-»Olenko?» kysyi hän hämillään. »Kuinka te sitten tiesitte, herra

-Lester?»

-

-»Luulen, että te salapoliisit sanoisitte sitä _intuitioniksi_ — se oli

-tekemäni johtopäätös.»

-

-Hän veti miettiväisenä pari savua sikaaristaan, katsellen tutkivasti

-minuun.

-

-»No, minun täytyy sanoa», puhkesi hän vihdoin puhumaan, »että te

-ryöstätte minulta vakaumukseni! Johtopäätös! Sepä oli todellakin

-nerokkaasti teiltä!»

-

-Taas hän kumarsi minulle kiitokseksi.

-

-»Ja se on kaikki, mitä voitte minulle sanoa!» lisäsi hän.

-

-»Niin, pelkään.»

-

-»No, kiitos joka tapauksessa kaikesta», sanoi hän ja karisti

-poron sikaaristansa. »Nyt pelkään, että minun täytyy erota teistä.

-Minulla on kovin paljon tehtävää, ja te olette antanut minulle monta

-mieltäkiinnittävää tietoa seuratakseni. Pyydän teitä olemaan vakuutettu

-siitä, että minulla on ollut erittäin hupainen ilta ja toivon, ettei

-teilläkään ole ollut ikävä?»

-

-»Päinvastoin», sanoin sydämellisesti. »Oikein hauska.»

-

-»Siis pyydän teiltä viimeistä suosiota. Ajurini on tuolla oven

-ulkopuolella. Minä en voi häntä käyttää, niin että pyydän teitä olemaan

-hyvä ja käyttämään.»

-

-Näin, että hän todellakin halusi sitä.

-

-»Mielelläni», sanoin.

-

-»Kiitos, kiitos!»

-

-Hän seurasi minua eteishuoneeseen, huusi ajurin ja puristi lämpimästi

-kättäni.

-

-»Hyvästi, herra Lester», sanoi hän. »Olen iloinen saatuani tutustua

-teihin. Muuten en ole mikään salaperäinen henkilö — tällä hetkellä se

-vain kuuluu toimialaani. Toivon tapaavamme toisiamme joskus uudelleen.»

-

-Ajuri ei näyttänyt pitävän lainkaan kiirettä kyyditessään minua

-kotiini, niin että minulla oli hyvää aikaa ajatella illan tapahtumia,

-mutta kuitenkaan en voinut tulla niistä mihinkään johtopäätökseen. Mitä

-Godfrey oli hyötynyt minusta kestityksellään, en voinut käsittää. Ja

-kuitenkin näytti hän tyytyväiseltä. Mitä hänen arvoituksenratkaisuunsa

-tulee, niin tunnustin, että se ei ollut ainoastaan älykäs vaan myöskin

-mestarillinen — varmasti parempi kuin mihin itse ilman apua olisin

-pystynyt.

-

-Rattaat pysähtyivät asuntoni edessä. Astuin alas, annoin kyytimiehelle

-juomarahaa ja juoksin portaita ylös eteishuoneen ovelle. Emäntäni

-kohtasi minut kynnyksellä.

-

-»Voi, herra Lester!» huudahti hän. »Mikä kauhea ilta minulla on ollut!

-Joka viides minuutti on joku tullut etsimään teitä, ja huoneessanne

-on parastaikaa kokonainen lauma ihmisiä. Olen koettanut saada heidät

-lähtemään tiehensä, mutta se ei auta!»

-

-

-

-

-VI

-

-Godfreyn ylistely

-

-

-Seisoin aivan hämmästyneenä.

-

-»Kokonainen lauma huoneessani!» toistin. »Mitä se merkitsee, rouva

-Fitch?»

-

-»Sanomalehtimiehiä! He ovat olleet kiduttamaisillaan minut kuoliaaksi!

-Näyttävät uskovan, että minä olen piiloittanut teidät jonnekin.

-Toivoakseni ei teitä ole kohdannut mikään ikävyys, herra Lester?»

-

-»Ei, ei ensinkään», vastasin nauraen ja huokasin helpotuksesta, sillä

-olinhan pelännyt, en tiedä itsekään, mitä onnettomuutta. »Toimitan pian

-herrat pois!»

-

-Niin juoksin ylös portaita.

-

-Jo kauan ennenkuin tulin huoneeseeni, kuulin äänten surinaa ja tunsin

-eri tupakkalajien hajun.

-

-He olivat ruvenneet huvittelemaan kaikella lailla, kuluttaen aikaansa

-tarinoimalla, luullakseni, ja kun astuin sisään, tervehdittiin

-minua eläköönhuudolla. He olivat sellaisia sydämellisen eloisia,

-hyväluontoisia poikia, että oli mahdotonta suuttua heihin — ja

-sitäpaitsi tiesin, että he olivat kunnon miehiä, että he tekivät

-työtä varhaisesta aamusta myöhään iltaan niukasta palkasta, pelkästä

-rakkaudesta työhönsä, että he olivat sukkelia vainuamaan petosta,

-juonia ja epärehellisyyttä ja järkähtämättömiä paljastaessaan kaikkea

-sellaista, että heistä oli mieluista tehdä hyvää salassa ja pysyä

-tuntemattomina muille, paitsi niille muutamille, jotka olivat kulissien

-takana ja tiesivät pitää heitä oikeassa arvossa. Vastasin siis

-hymyillen heidän tervehdyksiinsä ja istuuduin tuolille, jonka eräs

-heistä kohteliaasti tarjosi minulle.

-

-»No niin», aloitin ja katsoin heihin.

-

-»Herra Lester», sanoi se, joka oli luovuttanut tuolin minulle,

-»sallikaa minun esittäytyä, nimeni on Rankin, _Planetin_ edustaja.

-Nämä herrat täällä — ja hän osoitti käden liikkeellä toisia — ovat

-virkaveljiäni sanomalehtimiestoimessa. Olemme kiihkeästi odottaneet

-teitä täällä saadaksemme esittää teille muutamia kysymyksiä.»

-

-»Hyvä! Olkaa hyvä!» sanoin.

-

-»Ensiksi ja etusijassa haluaisimme tietää ajatuksenne siitä, mistä

-rikos aiheutui. Teidän osanottonne jutun käsittelyyn iltapäivällä sai

-meidät vakuutetuiksi siitä, että te osaatte laskea kaksi ja kaksi

-yhteen, joka on enemmän kuin voidaan sanoa tavallisista kuolevaisista.

-Yleisö, suuri yleisö, haluaa tietää ajatuksenne.»

-

-»Mutta minulla ei ole mitään ajatusta!» väitin vastaan. »Sitäpaitsi en

-usko, että minä herätän suuren yleisön mielenkiintoa lainkaan. Olen

-kokonaan erossa asiasta, näettekö, herrat! Pestyämme puhtaaksi neiti

-Holladayn on tehtävämme päättynyt.»

-

-»Mutta _onko_ neiti Holladay puhtaaksi pesty?» niskoitteli hän. »Eikö

-ole ajateltavissa, että hän niiden kahden tunnin kuluessa, jotka hän

-oli poissa vaunustaan, on voinut pukeutua uudelleen, mennä isänsä

-konttoriin ja sitten pukeutua taas? — Eikö hän siinä tapauksessa aivan

-luonnollisesti olisi valinnut vihreää pukua, kun hän ei koskaan käytä

-vihreää?»

-

-»Oh, lörpöttelyä!» puhkesin minä. »Sehän on lapsellista! Joko hän

-pukeutui säännöllisesti tai sitten ei ollenkaan! Jos te ajattelisitte

-tehdä raskaan rikoksen, niin te siis luultavasti, esimerkiksi,

-panisitte päähänne silinterin, sen vuoksi koska ette muuten milloinkaan

-käytä korkeata hattua! Ei, niin paljon voin sanoa, että minä olen

-siveellisesti varma siitä, että neiti Holladay on viaton. Ja niin on

-yleinen syyttäjäkin.»

-

-»No, mutta se kirje, herra Lester? Mitä se sisälsi?»

-

-»Sitä en voi sanoa teille. Se on asia, joka ei koske minua.»

-

-»Mutta teidän pitäisi kohdella meitä kaikkia samalla lailla», väitti

-hän.

-

-»Niinhän teenkin.»

-

-»Mutta eikö Godfrey saanut sitä teiltä?»

-

-»Godfrey», toistin. »Saanut minulta?»

-

-Hän tuijotti kummastuneena minuun.

-

-»Tahdotteko ehkä sanoa, herra Lester», kysyi hän, »että te ette

-viettänyt iltaa yhdessä Jim Godfreyn, _Recordin_ edustajan kanssa?»

-

-Nyt ymmärsin yhtäkkiä! Ja kun katselin noita tyytymättömiä, valjuja

-katseita ympärilläni, aloin nauraa niin, että kyyneleet valuivat.

-

-»Vai niin, tekö se siis olitte», läähätin minä, »ajamassa meitä takaa

-Broadwaylla?»

-

-Hän nyökkäsi.

-

-»Niin. Mutta hevosemme eivät olleet niin hyviä kuin teidän. Minne hän

-vei teidät?»

-

-»Studioon — Seitsemännellä puistokadulla.»

-

-»Luonnollisesti!» huudahti hän. »Olisihan meidän pitänyt se käsittää,

-pojat!»

-

-»No niin, herra Lester», sanoi eräs toinen, »teidän ei ainakaan pitäisi

-antaa Godfreylle suurempaa etua kuin meille.»

-

-»Mutta sitähän en ole tehnytkään. En tiennyt edes, kuka hän oli.»

-

-»Ettekö sanonut hänelle, mitä oli kirjeessä?»

-

-»En sanaakaan siitä, puhuin hänelle vain yhdestä asiasta.»

-

-»Ja mikä se oli?»

-

-»Että se henkilö, joka on kirjoittanut kirjeen, ei tiennyt, että Rogers

-oli värisokea. Saman selityksen annan mielelläni myös teille. Kuten

-näette, kohtelen kaikkia teitä yhtäläisesti.»

-

-Hiljaa ja kummastellen seisoivat he ja katselivat minuun.

-

-»Mutta», lisäsin, »luulen, että Godfrey epäilee, mitä kirjeessä oli.»

-

-»Miksi niin?»

-

-»Luulen, että hänen arvelunsa sopii hyvin sen kanssa yhteen.»

-

-»Hänen arvelunsa? Sanokaa, mikä arvelu se on, herra Lester!»

-

-»Ei, ei!» sanoin nauraen. »Se olisi salaisuuksien juoruamista toisille.

-Mutta hyvä arvelu se oli joka tapauksessa.»

-

-He katselivat toisiinsa, ja luulen heidän kiristelevän hampaitansa.

-

-»Hänellä näyttää olevan terävä silmä, tällä Godfreylla», jatkoin

-lisätäkseni heidän tuskaansa. »Arvelen teidän sanovan samaa, kun saatte

-lukea hänen selontekonsa asiasta huomisaamuna.»

-

-»Terävä silmä!» puhkesi Rankin. »Oh, hän on oikea veitsi, kun on

-kysymys tällaisista jutuista! Me emme ole samaa lajia hänen kanssaan.

-Hän on mielikuvituksen mies — kuten nuoltu ja juotettu _Recordia_

-varten. Onko aivan varma, että ette puhunut mitään muuta hänelle, herra

-Lester?» lisäsi hän levottomasti. »Kun Godfrey kirjoittaa jotakin, hän

-voi keittää sopan rautanaulastakin.»

-

-»Aivan varma. Kuuntelin vain suurella mielenkiinnolla, kuinka hän

-kehitti omaa mielipidettään asiasta.»

-

-»Ja hyväksyitte sen?»

-

-»Sanoin, että oli olemassa paljon, mikä puhui sen puolesta.»

-

-Tuntui kuin kaikki läsnäolijat olisivat saaneet sähkötäräyksen.

-

-»Siinä se nyt on!» huudahti Rankin. »Se oli juuri sitä, mitä hän

-tahtoi. Nyt se ei enää ole _hänen_ mielipiteensä, vaan teidän! Voin

-nähdä hänen otsakkeensa! Ettekö tahtoisi kertoa meille, miten hän

-ajatteli murhan aiheutuneen?»

-

-Katsoin häneen.

-

-»Suoraan sanoen, herra Rankin», kysyin minä, »jos te olisitte minun

-sijassani, kertoisitteko sen?»

-

-Hän epäröi hetkisen. Sitten ojensi hän minulle kätensä.

-

-»En», sanoi hän minun tarttuessani siihen. »Sitä en tekisi! Käteni sen

-päälle. Olette aivan oikeassa! Tulkaa pojat, parasta on, että menemme!»

-

-He kaikki seurasivat häntä, ja kuulin heidän menevän laulaen katua

-ylös. Sitten istuuduin jälleen tuolilleni ja ajattelin vielä kerran

-Godfreyn olettamusta; se näytti sopivan täydellisesti yhteen, kohta

-kohdalta, jopa — minä säpsähdin tätä ajatellessani — neiti Holladayn

-vaiteliaisuudenkin kanssa siitä, missä hän oli oleksinut edellisenä

-iltapäivänä. Koko salaisuus oli avoinna edessäni. Hän oli jollakin

-tavoin saanut tietää sisarensa läheisyydessä olon ja hankkinut

-hänen osoitteensa; hän oli etsinyt häntä ja saanut tietää hänen

-olevan sillä hetkellä ulkosalla — olipa uskottavaa, että sisar oli

-kirjoittanut hänelle ja pyytänyt häntä tulemaan — mutta miksi hän

-ei siinä tapauksessa pysynyt kotona ja ottanut vastaan häntä? Olipa

-miten oli, joka tapauksessa neiti Holladay oli odottanut, kunnes hän

-oli tullut takaisin ja silloin pannut merkille hänen liikuttuneen

-mielentilansa, ehkäpä nähnyt verijälkiä hänessä. Sanoma hänen isänsä

-kuolemasta oli antanut hänelle yhä selvemmän selityksen siitä, mitä

-tämä mielenliikutus ja nämä veripilkut merkitsivät. Hän oli turvautunut

-vaitioloon, ettei tahraisi isänsä nimeä ja mahdollisesti myöskin

-suojellakseen tuota toista naista. Niin, sen täytyi olla siten. Minusta

-tuntui kuin minulla olisi ollut arvoituksen avain kädessäni.

-

-Kohta kohdalta — mutta mikä sotkeutunut vyyhti tämä kuitenkin oli!

-Että ponteva etsintä tulisi toimeenpantavaksi tuon vieraan naisen

-löytämiseksi, siitä ei minulla ollut epäilystä, mutta hänellä oli jo

-niin pitkä ennätys, että hän voisi helposti päästä pakoon. Vaikka

-toisaalta — ehkäpä hän ei ollutkaan paennut, hänen on täytynyt pysyä

-kaupungissa, sillä kuinka muuten olisimme saaneet tuon kirjeen! Hän oli

-siis jäänyt — mutta miksi? Että hänellä olisi jotakin osanottoa Frances

-Holladayn kohtaloon, se ei näyttänyt luultavalta, mutta miten muuten

-voitiin selittää kirje?

-

-Minusta tuntui kuin olisin alkanut kietoutua vyyhteen uudelleen — se

-näytti vain tulevan yhä sotkuisemmaksi: ja pelkässä epätoivossa työnsin

-kaikki ajatukset siitä luotani niin paljon kuin voin ja menin levolle.

-

-Huomisaamun _Record_ vahvisti Rankinin ennustuksen. Olin tullut

-kuuluisaksi yhtenä yönä — sillä Godfrey oli tavallansa esittänyt minut

-oman mielipiteensä luojana ja kunnioitti minua runsaalla määrällä

-laatusanoja, jotka, ajatellessani niitä, saivat minut punastumaan

-ja joita en vieläkään ole antanut hänelle täysin anteeksi. Hymyilin

-lukiessani ensimmäisiä rivejä:

-

-»_Recordin_ edustajalla oli onni syödä eilisiltana päivällistä

-yhdessä herra Warwick Lesterin, etevän nuoren asianajajan kanssa,

-joka eilen niitti suurenmoisen voiton tutkintotuomari Goldbergin

-edessä Holladayn juttua käsiteltäessä; ja tietysti kertojamme käytti

-tilaisuutta keskustellakseen hänen kanssaan viimeisistä havainnoista

-tässä merkillisessä jutussa. Herra Lester näkyi olevan yhtä mieltä

-_Recordin_ kanssa eräästä lähtökohdasta, joka on ainoa olosuhteisiin

-sopiva ja täydellisesti ja tyydyttävällä tavalla selittää kaikki sen

-yksityiskohdat.»

-

-Lähtökohta kehittyi sitten juurtajaksain ja laajasti, ja kirjoitus

-päättyi vakuutuksella, että _Record_ on oleva poliisille avullinen

-rikollisen naisen etsimisessä.

-

-Nyt kun poliisi tiesi, mihin osaan kaupunkia sen pitäisi heittää

-verkkonsa, niin en epäillyt hänen pikaista löytymistään, koska hän oli

-kiusannut sallimusta jäämällä kaupunkiin.

-

-Graham ja Royce olivat juuri lukemassa _Recordin_ kirjoitusta

-tullessani sisään, ja minä selitin heille, miten sen kerrotun

-haastattelun laita oikeastaan oli. Molemmat nauroivat ja lausuivat

-ihailunsa Godfreyn rohkeasta keksinnöstä.

-

-»Arvelu ei ole typerä», sanoi Graham. »Olen taipuvainen uskomaan sen

-itsekin.»

-

-Viittasin, että se selitti myöskin neiti Holladayn omituisen

-vaiteliaisuuden — hänen kieltäytymisensä auttamasta meitä todistamaan

-hänen _alibinsa_. Royce nyökäytti päätään.

-

-»Sangen oikein. Tämä olettamus selittää, kuten Godfrey sanoo, jokaisen

-yksityiskohdan. Vanhan poliisiselviön mukaan se todistaa, että se on

-oikea.»

-

-

-

-

-VII

-

-Neiti Holladay tulee oikulliseksi

-

-

-Seuraavana sunnuntaina Hiram Holladayn kuoleman jälkeen laskettiin

-hänen maalliset jäännöksensä hautakammioon hänen vaimonsa viereen

-Woodlawinin hautausmaalla; ja kaksi päivää sen jälkeen avattiin ja

-jätettiin hänen testamenttinsa, jonka oli laatinut Graham ja joka oli

-säilössä konttorin kassakaapissa, valvottavaksi. Kuten oli odotettu,

-oli hän määrännyt koko omaisuutensa ilman mitään ehtoja tyttärelleen

-Francesille. Poikkeuksena tehtiin vain muutamia lahjoituksia vanhoille

-palvelijoille; Rogers sai kauniin testamentin, ja noin puoli miljoonaa

-annettiin erinäisille hyväntekeväisyyslaitoksille, joita vainaja

-harrasti elämänsä aikana. Muu kaikki jätettiin hänen tyttärensä

-vapaaseen käytäntöön.

-

-Huomasimme, että hänen omaisuutensa oli arvioitu liian suureksi, mutta

-kuitenkin jäi enemmän kuin neljä miljoonaa dollaria tuolle nuorelle

-tytölle — sangen kauniit myötäjäiset! Hän sanoi meille heti haluavansa

-jättää kaikki liikeasiat meidän käsiimme ja tahtovansa kokonaan seurata

-neuvojamme raha-asioissa. Suurimman osan näitä asioita hoiti Royce,

-ja vaikka hän luonnollisesti ei puhunut minulle asiasta mitään, niin

-oli kuitenkin selvää, että neiti Holladayn ystävälliset tunteet häntä

-kohtaan eivät olleet heikontuneet. Kaikki konttorissa olijat olivat

-enemmän taikka vähemmän samassa uskossa asian suhteen ja toivottivat

-hänelle onnea ja menestystä.

-

-Niin kului kahdeksan, kymmenen päivää. Huolimatta sanomalehtien ja

-poliisin ponnistuksista ei mitään uutta valoa ollut langennut tuohon

-kammottavaan murhenäytelmään, ja suurelta yleisöltä se oli jo jäänyt

-taka-alalle ja unohtunut antaakseen tilaa muille huomiotaherättäville

-tapauksille. Alutta mitä ainakin minuun tulee, oli harrastukseni

-vieläkin vähentymätöntä, ja useammin kuin kerran kävin läpi kaikki

-yksityiskohdat, vakuuttautuakseni uudelleen, että arvelumme oli

-oikea. Ainoastaan yhdessä kohdin minusta näytti kuin se viittoisi

-vastakkaiseen. Jos oli olemassa avioton tytär, niin tuo kuolettava

-pisto, jonka hän oli antanut isälleen, oli riistänyt häneltä koko sen

-aineellisen tuen, jonka tämä oli antanut hänelle ja samalla kaikki

-toiveet saada vielä lisää häneltä. Hän olisi siis menetellyt omaa

-parastansa vastaan — mutta näinkin ollen voisi se, mitä Godfrey nimitti

-väkivallanhimoksi, selittää asian. Ja sitäpaitsi voihan olettaa, että

-neiti Holladay pitäisi yltäkylläisen huolen sisarestaan, kunhan vain

-hänen ensimmäinen surunsa olisi mennyt ohitse. Tämän myöntäen olettamus

-oli täysin paikkansa pitävä.

-

-Mutta eräs toinen asia aiheutti minulle paljon päänvaivaa. Kuinka

-nainen oli välttänyt poliisin? Tiesin, että tuossa ranskalaisessa

-kaupunginosassa häntä oli haeskeltu ilman mitään tulosta kaikki

-paikat, mutta olin myöskin varma siitä, että etsiskely oli toimitettu

-huolimattomasti, muuten olisi varmaan löydetty joku jälki hänestä.

-Neiti Holladay kieltäytyi luonnollisesti jyrkästi vastaamasta kaikkiin

-kysymyksiin, ja tähän nähden huomasin taas olevani pulassa. Epäilemättä

-hän ei lainkaan halunnut, että rikollinen nainen löydettäisiin,

-ja kuitenkin hänet oli mielestäni löydettävä, jos ei muun niin

-neiti Holladayn itsensä vuoksi — vapauttaakseen hänet sen pilven

-viimeisestäkin varjosta, joka häälyi hänen yllänsä.

-

-Silloin tapahtui hämmästyttävän nopeasti käänne uusiin

-kehkeämismahdollisuuksiin. Eräänä päivänä vähää ennen konttorin

-sulkemisaikaa tuli eräs konttoristeista sisempään konttorihuoneeseen

-ja sanoi, että ulkona oli eräs nainen, joka sanoi haluavansa puhutella

-herra Roycea. Hän ei ollut ilmoittanut nimeänsä, mutta Royce,

-joka sillä hetkellä sattui olemaan vapaana, käski ohjaamaan hänet

-sisään. Niin pian kun sain nähdä vieraan, tunsin hänet, ja niin teki

-päällikkönikin — hän oli neiti Holladayn kamarineiti. Näin myöskin,

-että hänen silmänsä olivat punaiset itkusta, ja kun hän istuutui Roycen

-kirjoituspöydän viereen, alkoi hän itkeä uudelleen.

-

-»Mitä nyt, mitä on tapahtunut?» kysyi Royce. »Eihän emännällenne liene

-mitään ikävyyttä tapahtunut?»

-

-»Hän ei ole enää emäntäni», nyyhkytti tyttö. »Hän on eroittanut minut

-tänään palveluksestaan.»

-

-»Eroittanut teidät!» toisti Royce. »Mistä se johtuu? Luulin, että hän

-piti teistä.»

-

-»Niin, sitä olen minäkin luullut, mutta hän on eroittanut minut joka

-tapauksessa.»

-

-»Mutta minkävuoksi?» intti toinen.

-

-»Sitä juuri haluaisin tietää. Pyysin ja rukoilin, että hän sanoisi

-minulle sen, mutta hän ei tahtonut edes nähdä minua. Niin tulin tänne.

-Ajattelin, että ehkä voisin saada jotakin apua täältä.»

-

-»Antakaa minun kuulla kaikki, mitä on tapahtunut», sanoi Royce

-tyynnyttäen. »Onhan mahdollista, että voin olla jollakin tavalla teille

-hyödyksi.»

-

-»Voi, jospa niin hyvin olisi!» huudahti hän. »Minä kun olen niin

-mieltynyt neiti Francesiin! Olen ollut hänen luonaan lähemmäs kahdeksan

-vuotta, ja kun hän sitten kohtelee minua tällä tavalla, se on niin

-ikävää, että voin surra itseni kuoliaaksi! Olin häntä pukemassa tänään

-kahden aikaan, ja hän oli yhtä kiltti kuin muulloinkin minua kohtaan —

-vieläpä antoi minulle rintaneulankin, joka ei häntä enää miellyttänyt.

-Sitten hän läksi ulos ajelemaan ja tuli takaisin noin tunnin kuluttua.

-Menin heti hänen huoneeseensa auttamaan häntä riisuutumisessa, ja

-kun koputin ovelle, tuli eräs vieras nainen ovesta ja sanoi, että

-neiti Frances oli ottanut hänet kamarineidikseen eikä tarvinnut minua

-enää, ja antoi minulle kuukauden palkan. Ja seisoessani siinä niin

-ällistyneenä etten voinut liikahtaakaan, hän löi oven kiinni nenäni

-edessä. Kun olin tointunut vähän, pyysin puhutella neiti Francesta, jos

-ei muuten niin sanoakseni hyvästi; mutta hän ei tahtonut ottaa minua

-vastaan. Hän käski tervehtiä sanoen, että hän ei voinut hyvin eikä

-halunnut tulla häirityksi.»

-

-Tytön nyyhkytykset kävivät niin voimakkaiksi, ettei hän voinut jatkaa.

-

-Roycen katse ilmaisi hämmästystä, enkä ihmetellyt sitä. Miten oli neiti

-Holladay yhtäkkiä saanut vastenmielisyyden tätä hyväluontoista, häneen

-niin mieltynyttä olentoa kohtaan?

-

-»Sanotte, ettette tuntenut tuota toista kamarineitiä?» kysyi

-päällikköni.

-

-»Niin, hän ei ole koskaan ennen ollut talossa. Niin paljon kuin ainakin

-minä tiedän. Neiti Frances toi hänet mukanaan kotiin vaunuissa.»

-

-»Minkä näköinen hän oli?»

-

-Tyttö epäröi.

-

-»Niinkuin ulkomaalainen, minun mielestäni», sanoi hän vihdoin.

-»Ranskalainen ehkä — päättäen siitä, miten hän äänsi 'r':n.»

-

-Tulin tarkkaavaksi. Sama aatos heräsi Roycessa ja minussa samalla

-kertaa.

-

-»Onko hän yhdennäköinen neiti Holladayn kanssa?» kysyi hän äkisti.

-

-»Neiti Holladayn! Ei! Hän on paljon vanhempi, aivan harmaapäinen.»

-

-No niin, neiti Holladaylla oli luonnollisesti oikeus ottaa

-kamarineidikseen ken hyvänsä ja eroittaa kaikkikin palvelijansa,

-jos häntä huvitti; mutta sittenkin tuntui hänen tapojansa vastaan

-merkillisen sotivalta tämä perin väärä esiintyminen toista kohtaan.

-

-»Sanotte hänen lähettäneen terveisiä, että hän oli sairas?» sanoi Royce

-vihdoin. »Oliko hän sairas teidän pukiessanne häntä?»

-

-»E-ei», vastasi tyttö pitkäveteisesti. »En tahdo sanoa, että hän oli

-juuri sairas, mutta hän näytti alakuloiselta ja huolestuneelta jonkun

-asian vuoksi. Luulen hänen itkeneen. Hän on muuten itkenyt paljon

-isänsä kuoleman jälkeen, raukka!» lisäsi hän.

-

-Tämä voi tosin selittää asian. Mutta todennäköisesti ei se ollut

-_ainoastaan_ suru isän kadottamisesta, joka oli syynä Frances Holladayn

-kyyneleihin.

-

-»Eikä hän näyttänyt teitä kohtaan vihaiselta?»

-

-»Ei, ei tietysti! Hänhän antoi minulle rintaneulan, kuten äsken sanoin.»

-

-»Pelkään, etten voi tehdä teidän hyväksenne mitään», sanoi Royce

-pitkäveteisesti, mietittyään hetkisen. »Luonnollisesti en voi sekaantua

-sellaiseen asiaan; neiti Holladaylla on oikeus hoitaa talouttansa

-niinkuin itse parhaaksi näkee. Mutta jos ette pääse takaisin entiselle

-emännällenne, niin voisi tapahtua, että minä voin hankkia teille paikan

-jossakin muualla. Voittehan tulla takaisin kolmen, neljän päivän

-perästä, niin katson, mitä olen saanut aikaan.»

-

-»Sen teen. Paljon kiitoksia!» sanoi hän ja meni.

-

-Minun oli toimiteltava vähän omia asioitani tänä iltana, minkä vuoksi

-en ajatellut sen enempää Frances Holladayta ja hänen asioitaan, mutta

-seuraavana aamuna sain taas voimakkaan muistutuksen siitä.

-

-»Saitko neiti Holladayn allekirjoituksen valvonta-asiakirjaan?» sattui

-Graham kysymään kumppaniltaan.

-

-»En», vastasi Royce vähän hätäytyneenä. »Olin hänen kotonaan

-eilisiltana, mutta hän lähetti minulle terveiset ilmoittaen, että

-hän oli liian sairas tullakseen alas puhumaan kanssani tai toimimaan

-liikeasioita.»

-

-»Ei suinkaan se ole mitään vakavaa laatua?» kysyi toinen kiireisesti.

-

-»Ei, sitä en luule. Arvattavasti se on vain pientä hermostumista.»

-

-Mutta kun hän uudelleen meni hänen luokseen illalla, sai hän saman

-vastauksen, ja samalta hovimestarilta, joka oli ollut monta vuotta

-perheen palveluksessa, sen tiedon, että neiti Holladay oli yhtäkkiä

-päättänyt jättää kaupungin ja muuttaa kesäasuntoonsa Long Islandiin.

-Oli vasta maaliskuun loppupuoli, niin että kokonaista kaksi kuukautta

-oli vielä kesäkauden alkuun; mutta hän tunsi olevansa hyvin heikko, ei

-voinut edes lähteä huoneestansa ja luuli, että raitis ilma ja maaelämän

-hiljaisuus vaikuttaisivat paremmin kuin mikään muu hänen turmeltuneihin

-hermoihinsa. Sen vuoksi tulisi koko talousväki, lukuunottamatta hänen

-kamarineitiään, keittäjää, sisäpalvelijaa ja käskyläistä, lähtemään

-kaupungista seuraavana päivänä laittaakseen kesäasunnon heti kuntoon.

-

-»En ihmettele, että hänen tarvitsee vähän vahvistaa itseänsä»,

-huomautti Graham osaaottavasti. »Hänen on täytynyt kestää vaikea

-koettelemus, erittäinkin vaikea tytölle, joka on saanut sellaisen

-kasvatuksen kuin hän. Parin kolmen kuukauden hiljaisuus ja lepo tulevat

-tekemään hänelle hyvää. Milloin hän itse aikoo lähteä?»

-

-»Viikon perästä, luullakseni. Päivää ei ole vielä varmasti määrätty.

-Riippuu siitä, kuinka pian kaikki saadaan järjestykseen maalla.

-Eihän ole tarpeellista häiritä häntä nyt millään liikeasioilla? Tämä

-valvonta-asiakirja...»

-

-»Voi odottaa siksi kun hän tulee takaisin. Niin, annamme hänen olla

-rauhassa niin paljon kuin mahdollista.»

-

-Mutta, kuten näytti, hän oli tullut paremmaksi tai muuttunut, sillä

-kaksi päivää sen jälkeen tuli kirje, jonka hänen kamarineitinsä oli

-kirjoittanut hänen edestään Grahamille ja jossa hän pyysi häntä

-tulemaan luoksensa seuraavan päivän iltana, koska hän halusi puhua

-muutamista liikeasioista hänen kanssaan. Minusta näytti hyvin

-kummalliselta, että hän kääntyi Grahamin puoleen, mutta tämä otti

-kaikessa tapauksessa ajurin ja lähti, tekemättä mitään huomautusta.

-Tunti sen jälkeen avautui konttorin ovi ja hän tuli sisään omituinen

-ilme kasvoillaan.

-

-»Toden totta minä en käsitä hitustakaan!» puhkesi hän istuessaan

-tuolilleen.

-

-Royce kääntyi sivuttain häntä kohti sanomatta mitään, mutta näkyi

-kuitenkin selvästi, kuinka levoton hän oli.

-

-»Ajatella, että niin hyvällä ymmärryksellä varustettu tyttö kuin

-Frances Holladay on osoittanut olevansa, nyt saa päähänsä sellaisia

-oikkuja! Se on käsittämätöntä! Mutta sittenkään en voi olla ihailematta

-hänen älykkyyttään. Täällä olen minä oleillut ja uskonut, ettei hän

-pitänyt lukua liikeasioistaan ja ettei hänellä olisi pienintäkään

-selkoa, mutta hänellä näkyy joka tapauksessa olleen silmät auki.»

-

-»Mistä on kysymys?» kysyi Royce, kun toinen keskeytti puheensa.

-

-»Hän aloitti muistuttamalla minua siitä, että hänen omaisuutensa oli

-kokonaan hänen käytettävissään, ja että hän sai tehdä sen kanssa mitä

-itse tahtoi, mikä minun luonnollisesti oli myönnettävä. Sitten hän

-jatkoi ja sanoi tietävänsä, että hänen isänsä aikomuksena eläessään oli

-tehdä useampia lahjoituksia ja että hän olisi ne tehnyt, jollei olisi

-niin äkkiä kuollut; että lahjoitukset olivat sen luontoisia, ettei

-hän halunnut nimensä asettamista niiden yhteyteen ja että hän aikoi

-toimittaa ne nimettömästi.»

-

-»Sitten?» kysyi Royce.

-

-»Sitten», sanoi Graham pitkäveteisesti, »hän pyysi minua myymään

-sellaisia arvopapereitaan, jotka hyväksi näkisin, niin että voisin

-huomenna jättää hänelle satatuhatta dollaria puhtaassa kullassa —

-satatuhatta dollaria!»

-

-

-

-

-VIII

-

-Salaperäinen kamarineiti

-

-

-»Satatuhatta dollaria!» huudahti Royce ja tuijotti kumppaniinsa.

-

-»Niin, satatuhatta dollaria! Se on kaunis summa nuorelle tytölle

-annettavaksi kerrallaan, mutta hänellä on varoja siihen. Luonnollisesti

-meillä ei ole muuta tehtävänä kuin seurata hänen ohjeitaan. Arvelen,

-että voimme molemmat arvata, mitä hän aikoo rahoilla tehdä.»

-

-Royce nyökäytti päätään. Minä luulin myöskin arvaavani sen. Rahat

-olivat tietysti aiotut tuolle toiselle naiselle — kun kaikki kävi

-ympäri, niin ei hän siis saisikaan kärsiä rikoksestaan. Minun

-mielestäni ei ollut kaukana, ettei neiti Holladay tehnyt itseänsä

-osalliseksi rikokseen.

-

-»Hän näkyy todellakin olevan sairas», jatkoi Graham. »Hän näytti

-laihalta ja surkastuneelta. Lujitin hänen päätöstänsä etsiä lepoa ja

-rauhaa muuttamalla oleskelupaikkaa.»

-

-»Milloin hän lähtee?» kysyi Royce tukahtuneella äänellä.

-

-»Ylihuomenna luullakseni. Hän ei voinut sanoa varmaan. Itse asiassa ei

-hän voinut puhua paljon. Hänen äänensä oli sortunut — oli vilustunut

-— se on kai influenssaa, luulen. Olisin tehnyt pahoin, jos olisin

-pakottanut häntä puhumaan, sen vuoksi en sitä yrittänytkään.»

-

-Hän kääntyi pöytänsä ääreen, mutta pyöräytti tuolinsa kohta sen jälkeen

-uudelleen.

-

-»Ohimennen sanottuna», sanoi hän, »näin tuon uuden kamarineidin. En voi

-sanoa, että hän teki minuun hyvän vaikutuksen.»

-

-Hän vaikeni hetkiseksi kuin olisi punninnut sanojaan.

-

-»Hän näytti säädylliseltä ja muuten miellyttävältä», jatkoi hän

-vihdoin, »mutta en pitänyt hänen silmistään. Ne olivat terävät.

-Havaitsin hänen pari kolme kertaa katselevan minua merkillisellä

-tavalla. En voi ymmärtää, mistä neiti Holladay on hänet saanut. Hän on

-nähtävästi ranskalainen, puhuu selvällä ranskalaisella korostuksella.

-Mitä rahoihin tulee, niin on kai parasta, että myymme jonkun määrän

-Presbyterialaisen laitoksen osakkeita. Ne ovat hänen arvopapereistaan

-vähimmän lupaavia.»

-

-»Niin, minä arvelen samoin», yhtyi Royce; ja hänen kumppaninsa antoi

-tarpeelliset määräykset.

-

-Sen jälkeen hän ryhtyi toiseen työhön, ja päivä meni ilman, että neiti

-Holladaysta ja hänen asioistaan puhuttiin sen enempää.

-

-Rahat myydyistä osakkeista tulivat konttoriin seuraavan päivän

-iltapäivällä pienessä sinetillä varustetussa käärössä, johon oli

-merkittynä sisällys — sata tuhatta dollaria seteleissä. Graham käänteli

-miettiväisenä sitä kädessään.

-

-»Parasta on, että sinä lähdet viemään tätä sinne, John», sanoi hän

-kumppanilleen. »Ja Lester voi seurata mukana.»

-

-Royce pisti käärön taskuunsa, kutsuttiin ajuri, ja me lähdimme matkaan.

-Ei mitään tapahtunut matkalla, ja puolen tunnin kuluttua pysähdyimme

-Holladayn talon edessä.

-

-Talo oli vanhanaikainen ruskea kivirakennus; se ei ollut enää

-muodikkaimmassa kaupunginosassa, joka oli siirtynyt keskuspuistoon

-päin, ja erilaatuisia myymälöitä alkoi tunkeutua seutuun; mutta

-se oli ollut Hiram Holladayn kotina neljänkymmenen vuoden ajan,

-eikä hän ollut koskaan halunnut muuttaa siitä. Tällä hetkellä

-olivat kaikki ikkunaverhot alaslaskettuina ja talo näytti autiolta.

-Menimme portaita ylös ovelle, ja heti soitettuamme sen avasi nainen,

-jonka vaistomaisesti tunsin olevan uuden kamarineidin, vaikka hän

-paljon vähemmän muistutti kamarineitiä kuin vanhahkoa keskiluokan

-työläisnaista.

-

-»Tulimme tuomaan rahoja, jotka neiti Holladay pyysi herra Grahamilta

-eilen», sanoi Royce. »Minä olen John Royce, hänen liikekumppaninsa.»

-

-Vastaamatta mitään viittasi nainen meitä astumaan sisään.

-

-»Luonnollisesti meidän täytyy saada kuitti siitä», lisäsi päällikköni.

-»Minulla on täällä sellainen valmiina, niin että emäntänne tarvitsee

-vain kirjoittaa sen alle nimensä.»

-

-»Neiti Holladay on liian sairas voidakseen ottaa teitä vastaan», sanoi

-kamarineiti lausuen huolellisesti sanansa. »Vien paperin hänelle ja

-hankin allekirjoituksen.»

-

-Royce epäröi hetkisen. Muistuttelin, missä olisin voinut kuulla tämän

-äänen ennen. Jossakin, siitä olin varma — tämän vienon, hillityn,

-sointuvan äänen. Äkkiä säpsähdin — muistin! Se oli neiti Holladayn

-ääni silloin, kun hän nousi tervehtimään päällikköäni sinä aamuna

-tutkinto-oikeuspaikassa! Mutta ei — työnsin luotani heti sellaisen

-ajatuksen — sehän oli sulaa mielettömyyttä!

-

-»Pelkään, että se ei käy päinsä», sanoi Royce vihdoin. »Summa on suuri,

-ja se on minun jätettävä henkilökohtaisesti neiti Holladaylle tämän

-todistajan läsnäollessa.»

-

-Nyt oli kamarineidin vuoro epäröidä; näin hänen huulensa puristuvan

-onnettomuutta ennustavalla tavalla.

-

-»Kuten tahdotte», vastasi hän. »Mutta minä sanon teille jo ennakolta,

-että emäntäni on hyvin hermostunut, ja hänen on kielletty puhumasta.»

-

-»Hänen ei tarvitse puhua», vastasi Royce lyhyesti. Mitään vastaamatta

-nainen meni portaita ylös ja näytti tietä.

-

-Neiti Holladay makasi taaksepäin nojautuneena syvässä lepotuolissa

-kääre päässä, ja puolipimeässä, joka vallitsi huoneessa, voin nähdä

-kuinka muuttunut hän oli. Hän näytti paljon laihemmalta ja vanhemmalta

-ja ryki välistä tavalla, joka kauhistutti minua. Ei ainoastaan murhe,

-ajattelin, ole voinut aikaan saada tätä surullista muutosta; täytyi

-olla olemassa joku salaisuus, joka painoi häntä.

-

-Seuralaiseni pani luonnollisesti myöskin merkille tämän muutoksen —

-suuremman muutoksen ehkä kuin mitä voin nähdä — ja näin kuinka hän

-säikähti ja tuli liikuttuneeksi.

-

-»Paras neiti Holladay», aloitti hän, mutta neiti Holladay keskeytti

-hänet pienellä käskevällä liikkeellä.

-

-»Ei, ei!» kuiskasi hän käheästi. »Älkää puhuko!»

-

-Hän vaikeni ja hillitsi itsensä. Kun hän uudelleen puhui, tapahtui se

-kokonaan toisella äänellä.

-

-»Minulla on rahat, joita olette pyytänyt», sanoi hän ja ojensi käärön.

-

-»Kiitos», jupisi hän.

-

-»Haluatteko laskea ne?»

-

-»Ei, sitä ei tarvitse!»

-

-»Minulla on täällä kuitti», sanoi hän ja otti esiin täytekynän. »Olkaa

-hyvä ja kirjoittakaa alle.»

-

-Hän otti kynän vapisevin käsin, asetti kuitin lepotuolin käsinojan

-päälle tarkistamatta sitä ja kirjoitti hitaasti ja vaivaloisesti

-nimensä. Sitten nojausi hän taas taaksepäin helpotuksesta huokaisten ja

-sulki kasvot käsiinsä.

-

-Royce pisti kuitin lompakkoonsa ja seisoi sitten hetkisen kahden

-vaiheella. Mutta kamarineiti oli avannut oven ja odotti meitä. Hänen

-emäntänsä ei antanut mitään merkkiä; ei ollut mitään veruketta viipyä

-kauempaa; seurasimme siis palvelijaa.

-

-»Neiti Holladay näyttää olevan hyvin sairas», sanoi Royce hiukan

-vapisevalla äänellä, kun nainen pysähtyi meidän edessämme alemmassa

-eteishuoneessa.

-

-»Niin — hyvin.»

-

-Taas sama ääni! Käytin tilaisuutta katsellakseni häntä tarkoin. Hänen

-hiuksensa alkoivat todellakin harmaantua, hänen kasvonsa olivat juovien

-uurtamat, joita juovia vain köyhyys ja huolet olivat piirtäneet: ja

-kuitenkin kaiken tämän ohella kuvittelin voivani havaita kalpean, mutta

-elävän yhtäläisyyden Hiram Holladayn tyttären kanssa. Loin vielä kerran

-silmäyksen häneen — yhtäläisyys oli heikko, epämääräinen — ehkäpä

-hermostoni oli ylenmäärin kiihoittunut ja petti minua. Sillä miten oli

-mahdollista, että niin voimakas yhdennäköisyys voisi olla olemassa?

-

-»Hän on tietysti kysynyt neuvoa lääkäriltä?» kysyi Royce.

-

-»Kyllä, tietysti.»

-

-»Ja onko hän neuvonut nauttimaan lepoa ja rauhaa?»

-

-»On.»

-

-»Milloin lähdette maalle?»

-

-»Huomenna tai ylihuomenna, luullakseni.»

-

-Royce kääntyi ovea kohti, mutta pysähtyi kahden vaiheella. Hän avasi

-huulensa sanoakseen jotakin vielä — hänen levottomuutensa pakoitti

-häntä siihen — mutta muutti sitten taas mielensä ja meni ulos ovesta,

-jota nainen piti avoinna.

-

-»Hyvästi», sanoi hän vakavasti. »Toivon, että neiti Holladay saa

-hupaisen matkan.»

-

-Ovi sulkeutui perässämme mennessämme portaita alas.

-

-»Jenkinson on perheen lääkäri», sanoi hän. »Ajakaamme hänen luokseen

-kuulemaan, kuinka sairas neiti Holladay oikein on. Olen huolissani

-hänen puolestaan, Lester.»

-

-»Se on hyvä ajatus», sanoin ja annoin ajurille osoitteen.

-

-Tohtori oli kotona ja otti meidät heti vastaan.

-

-»Tohtori Jenkinson», aloitti päällikköni ilman enempiä valmisteluita,

-»olen John Royce toiminimestä Graham & Royce. Otaksun teidän tietävän,

-että olemme neiti Frances Holladayn lainopilliset neuvonantajat?»

-

-»Kyllä», vastasi Jenkinson. »Hauska tehdä tuttavuutta, herra Royce.»

-

-»Luonnollisesti harrastamme hänen menestystänsä ja kaikkea mikä

-häntä koskee, ja olen tullut tänne pyytämään teiltä muutamia varmoja

-selityksiä hänen tilastaan? Haluaisimme tietää, tohtori, kuinka sairas

-hän oikeastaan on?»

-

-»Sairas», toisti Jenkinson nähtävästi kummastuen. »Onko hän sairas?»

-

-»Eikö hän sitten ole teidän hoidossanne? Luulin teidän olevan perheen

-lääkärin.»

-

-»Niin minä olenkin», myönsi hän. »Mutta minä en ole nähnyt neiti

-Holladayta kahdeksaan, neljääntoista päivään. Silloin hän oli aivan

-terve, vähän hermostunut ehkä ja alakuloinen, mutta varmasti ei

-niin paljon, että olisi tarvinnut lääkärinhoitoa. Hän on aina ollut

-tavattoman vahva.»

-

-Royce näytti hämmästyneeltä. Mitä minuun tulee, niin päässäni meni

-kaikki ymmälle.

-

-»Kerron teille kaikki», sanoi päällikköni vihdoin. »Haluaisin saada

-teiltä neuvon.»

-

-Sitten hän alkoi kiireesti kertoa kaikesta, mitä hän tiesi neiti

-Holladayn sairaudesta, ja lopetti selonteolla käynnistämme hänen

-luonaan, lisäten, että kamarineiti oli sanonut emäntänsä olevan

-lääkärin hoidossa. Jenkinson kuunteli loppuun keskeyttämättä häntä,

-mutta hän oli silminnähtävästi sekä ihmeissään että ikävissään.

-

-»Ja sanotte, että hän näytti todellakin sairaalta?» kysyi hän.

-

-»Niin, hyvin sairas minun kokemattomissa silmissäni, huolestuttavan

-sairas. Hän näytti laihalta ja kuihtuneelta — voi tuskin puhua.— ja

-millainen yskä hänellä oli! Tuskin tunsin häntä.»

-

-Tohtori mietti taaskin vähän aikaa. Hän oli hyvin etevä lääkäri, jonka

-hoidokkaiden joukkoon kuului monta huomattavaa henkilöä, ja voin nähdä,

-että hän tunsi itsensä loukatuksi siitä, että oli turvauduttu johonkin

-toiseen lääkäriin.

-

-»Luonnollisesti neiti Holladaylla on täysi vapautensa», sanoi hän

-vihdoin, »kysyä neuvoa toiselta lääkäriltä, jos hän pitää sen

-parempana.»

-

-»Mutta olisiko se teidän mielestänne ollut uskottavaa?» kysyi

-päällikköni.

-

-»Kymmenen minuuttia sitten se olisi minusta näyttänyt mahdottomalta»,

-vastasi tohtori painolla. »Mutta naisethan muuttavat helposti

-mieltänsä, kuten me lääkärit saamme suruksemme usein kokea.»

-

-Royce epäröi ja kävi suoraan asiaan.

-

-»Tohtori Jenkinson», aloitti hän totisena, »eikö teistä olisi parasta

-mennä neiti Holladayn luo — tiedätte, kuinka suuresti hänen isänsä

-luotti teihin — ja vakuuttaa hänelle, että hän on hyvissä käsissä?

-Myönnän, etten tiedä mitä minun on ajateltava, mutta pelkään, että joku

-vaara uhkaa häntä. Ehkäpä hän on joutunut puoskarien käsiin.»

-

-Jenkinson hymyili.

-

-»Kehoitus etsimään lepoa ja hiljaisuutta näyttää kyllä sangen

-viisaalta», sanoi hän, »ja on ristiriidassa sen kanssa mitä

-puoskaroitsijat antavat.»

-

-»Mutta sittenkin, eikö olisi parasta, että te itse näkisitte hänet?»

-intti Royce.

-

-Tohtori oli kahden vaiheella ja istui hetken aikaa naputtaen sormillaan

-tuolinsa käsinojaan.

-

-»Se nyt ei olisi aivan ammattiarvon mukaista», sanoi hän vihdoin.

-»Mutta voinhan tervehtiä häntä vanhana ystävänä. Hartauteni perhettä

-kohtaan pitäisi olla riittävä tekosyy, arvelen.»

-

-Roycen katse kirkastui, ja hän puristi sydämellisesti lääkärin kättä.

-

-»Kiitos, tohtori!» sanoi hän lämpimästi. »Se vapauttaisi toiminimen

-paljosta huolesta — puhumatta minusta mieskohtaisesti», lisäsi hän.

-

-Jenkinson nauroi hyväntahtoisesti.

-

-»Sen tiesin kyllä», sanoi hän. »Saammehan me lääkärit kuulla kaikkea

-mahdollista kielittelyä. Ja tämä ilahduttaa minua todellakin. Jos

-tahdotte odottaa minua täällä, niin lähden heti matkaan.»

-

-Luonnollisesti suostuimme, ja hän kutsui vaununsa ja lähti.

-»Vihdoinkin», sanoin, »saamme nähdä esiripun taakse, ehkäpä yksi ainoa

-vilahdus olisi kylliksi luomaan valoa pimeyteen.» Mutta puolen tunnin

-kuluttua tohtorimme palasi, ja silmäys hänen katseeseensa ilmaisi

-minulle, että kohtalo oli taaskin sallinut meidän pettyä.

-

-»Lähetin hänelle käyntikorttini», kertoi tohtori lyhyesti, »mutta neiti

-Holladay käski hyvin yksinkertaisesti tervehtimään sanoen, että hän ei

-voinut ottaa vastaan.»

-

-Roycen katse synkkeni.

-

-»Ja siinäkö oli kaikki?» kysyi hän.

-

-»Ni-in! Luonnollisesti ei minulla ollut muuta valittavana kuin lähteä

-tieheni. Niskoitteleminen oli mahdotonta.»

-

-»Tietysti», myönsi toinen. »Mutta, tohtori, miten selitätte sen?»

-

-Jenkinson istui ja näytti vähän aikaa tutkivan maton kuvioita.

-

-»Suoraan sanoen, herra Royce», sanoi hän vihdoin, »en minä tiedä mitä

-ajatella. Todennäköisintä on, että neiti Holladay kärsii jonkinlaista

-mielenhäiriötä — ehkäpä vain akuuttista, sellaista, joka tavallisesti

-menee ohitse — mutta joka helposti voi kehittyä vakavaluontoiseksi,

-niin, jopa pysyväksikin.»

-

-Se ajatus oli herännyt minussakin, ja Roycen kasvojen ilmeestä näin,

-että hänkin oli sitä ajatellut.

-

-»Eikö ole mitään keinoa, jonka avulla voisimme saada varmuuden asian

-tilasta?» kysyi hän. »Kenties hänet on pelastettava omasta itsestään.»

-

-»Hyvin mahdollista», myönsi tohtori päätään nyökäyttäen, »mutta hän

-on täysi-ikäinen ja määrää itse mitä tekee. Ei ole olemassa keitään

-sukulaisiakaan, jotka voisivat sekaantua asiaan — eikä edes läheisiä

-ystäviä, sen kyllä tiedän. En näe mitään keinoa, jollette te hänen

-lainopillisena neuvonantajanaan voi kääntyä viranomaisten puoleen ja

-pyytää heiltä hänen mielentilansa tutkimista.»

-

-Mutta Royce teki heti kieltävän liikkeen.

-

-»Se on mahdotonta!» hän sanoi. »Meillä ei ole kerrassaan mitään aihetta

-sellaisen askeleen ottamiseen. Se loukkaisi häntä kuolettavasti.»

-

-»Niin, se on selvää», tunnusti lääkäri. »Pelkäänpä, siis ettei tällä

-hetkellä voida tehdä mitään, asia saa olla sellaisenaan, kunnes jotakin

-varmempaa tapahtuu.»

-

-»Eikö suvussa ole mitään taipumusta mielisairauteen?» kysyi Royce

-hetken kuluttua.

-

-»Ei pienintäkään», vastasi tohtori painolla. »Hänen vanhempansa

-olivat molemmat terveitä ja eheäluontoisia. Tunnen perheen vaiheet

-kolmen sukupolven ajalta, eikä siinä ole esiintynyt viittaustakaan

-siihen suuntaan. Kaksikymmentäviisi vuotta sitten, kun Holladay juuri

-työskenteli kohotakseen siihen asemaan, johon hän sitten pääsi, ja

-ponnisti ylenmäärin voimiansa, sai hän lievän halvauskohtauksen. Se

-oli aivan lievä, mutta minä neuvoin häntä joka tapauksessa ottamaan

-pitkän lepoajan, jonka hän vietti ulkomailla yhdessä vaimonsa kanssa.

-Sivumennen sanoen hän oli varovainen, eikä kohtaus enää koskaan

-uudistunut. Se oli itse asiassa ainoa vakavaa laatua oleva sairaus,

-jonka minä tiedän häntä koskaan kohdanneen.»

-

-Ei ollut enää mitään sanomista, nousimme ylös lähteäksemme.

-

-»Jos enempiä oireita esiintyy», lisäsi tohtori, avatessaan meille oven,

-»niin ehkä annatte minulle siitä tiedon? Voitte luottaa minuun, jos

-voin olla joksikin avuksi.»

-

-»Kiitos», vastasi päällikköni. »Olette hyvin ystävällinen.»

-

-Ja me menimme takaisin ajoneuvoihimme.

-

-Seuraavan viikon kuluessa sattui erinäisiä seikkoja, jotka taas

-täyttivät minut ihmetyksellä, ja mitä Royceen tulee, niin hänestä voi

-selvään nähdä, kuinka onneton hän oli. Sen mukaan kuin nyt tiedän,

-hän oli kirjoittanut viisi, kuusi kertaa neiti Holladaylle eikä

-saanut sanaakaan vastaukseksi. Itse olin tehnyt erään salaperäisen

-havainnon. Rahojen jättämispäivän jälkeisenä päivänä olin raitiotiellä

-kotiinajaessani tavanmukaisesti silmäillyt sanomalehdestä »Uutisia

-rahamarkkinoilta», ja eräs pieni uutinen veti silloin huomioni

-puoleensa. Välitysliike Swith & Currer oli samana päivänä esittänyt

-valtiopankissa sadantuhannen dollarin suuruisen summan vaihdettavaksi

-kultarahaksi. Tiedustelu pankista seuraavana aamuna antoi tulokseksi,

-että vaihto oli tapahtunut neiti Frances Holladayn laskuun. Se oli

-luonnollisesti tehty siinä tarkoituksessa, että poliisi ei voisi päästä

-rahojen vastaanottajan jäljille.

-

-

-

-

-IX

-

-Tutustun monsieur Martignyyn

-

-

-Konttorityömme sattui tähän aikaan olemaan hyvin kiireistä ja

-voimia kysyvää. Vaikka oikeudenkäynti Brownin jutussa ei oikeastaan

-kiinnittänyt suuren yleisön huomiota, niin siinä oli kuitenkin

-yksityiskohtia, jotka herättivät niin laajaa mielenkiintoa, että

-koko New Yorkin lakimieskunta seurasi sitä jännityksellä. Hurdin

-korvausjuttu oli vaikuttavampi ja herätti varsinkin sanomalehdistön

-mielenkiintoa, sen vuoksi, että yksi varsinaisimpia uhreja oli ollut

-Preston McLambergin, Rekordin iäkkään toimitusjohtajan vanhin poika,

-ja jutun nostaminen koski kipeästi hänen sukunsa kunniaan — mutta

-se on vielä liian tuoreessa muistissa tarvitakseen tässä uudelleen

-verryttelyä, vaikka se olisikin yhteydessä kertomuksen juonen kanssa.

-Kiusallinen työ rasitti kovasti molempia päälliköitämme ja minuakin,

-niin että eräänä iltana palasin, syötyäni päivällisen, asuntooni

-lujasti päättäneenä mennä aikaisin levolle. Mutta tuskin olin

-pukeutunut yöpukuun, istuutunut lepäämään tuoliini ja saanut piipun

-sytytetyksi, kun kuului koputus ovelle.

-

-»Sisään!» huusin luullen, että se oli rouva Fitch, emäntäni.

-

-Mutta ne eivät olleet rouva Fitchin kalpeat kasvot harmaahiuksisine

-kruunuineen, jotka näyttäytyivät oven aukeamassa, vaan pyöreät ja

-tavattoman kukoistavat kasvot.

-

-»Anteeksi, mutta minä olen juuri huomannut, ettei minulla ole

-tulitikkuja sytyttääkseni kaasun. Saisinko mahdollisesti lainata teiltä

-yhden?» sanoi syvä, soinnukas ääni jo ennenkuin lyhyt, tanakka vartalo

-astui kynnyksen yli valopiiriin.

-

-Kummastuksekseni näin, että vieras ei ollut kukaan muu kuin

-ranskalainen pyörivine r:neen, jota olin puhutellut Rotinassa ja jota

-oli näyttänyt niin suuresti kiinnostavan Holladayn rikosta koskeva

-juttu.

-

-»Olkaa hyvä!» vastasin ja ojensin hänelle laatikon, joka oli vieressäni

-pöydällä.

-

-»Kiitoksia paljon», sanoi hän; ja kun hän lähestyi ja näki minut

-selvemmin, päästi hän pienen hämmästyksen huudon. »Oh, se on herra —

-herra...»

-

-»Lester», lisäsin nähdessäni hänen epäröivän.

-

-»No olipa oikein hauskaa», sanoi hän ottaessaan tulitikut, »oikein

-hyvä onni, joka vei minut tähän taloon. Tuntee itsensä toisinaan

-vähän yksinäiseksi — ja niin haluaisin saada yhden neuvon. Jos teillä

-mahdollisesti olisi aikaa, niin uskaltaisin ehkä...»

-

-»Kernaasti, olkaa hyvä ja käykää istumaan!» Viittasin kädelläni erästä

-tuolia.

-

-»Kiitos, hetkisen kuluttua», sanoi hän. »Anteeksi!»

-

-Ja hän katosi ovesta.

-

-Hän tuli melkein heti takaisin mukanaan savukkeita, jotka hän pani

-pöydälle. Sitten hän veti esiin tuolin. Pienellä liikkeellä raapaisi

-hän tulta yhteen tulitikkuuni sytyttääkseen savukkeen.

-

-»Se oli todellakin kaasua varten», sanoi hän nähdessään minun

-hymyilevän, »ja kaasu oli savukkeita varten.»

-

-Hänessä oli jotakin aivan erityisesti puoleensa vetävää, jotakin

-hyväluontoista ja toverillista olennossaan — vauhtia ja voimaa;

-silminnähtävästi hän oli mies, joka tiesi mitä tahtoi. Katseeni

-sattui hänen täyteläisiin, hermostuneihin käsiinsä, kun hän sytytti

-tulitikulla savukettaan; sen jälkeen se siirtyi hänen kasvoihinsa —

-mustaan, siellä ja täällä harmahtavaan tukkaansa, kirkkaisiin, tuuheain

-kulmakarvojen alla syvällä piileviin silmiinsä, paksuihin huuliinsa,

-joita eivät hyvin hoidetut viikset peittäneet, ja pistävään leukaansa

-pienine pujopartoineen. Ne olivat pontevuutta ilmaisevat, joskaan eivät

-kauniit kasvot, ja niissä oli erityinen voimakkuuden ilme.

-

-»Niin, minä tarvitsen todellakin neuvoa», alkoi hän, puhaltaen

-pitkäveteisesti savupilven. »Nimeni on Martigny, Jasper Martigny»

-(nyökäytin kuin jonkinlaiseksi tervehdykseksi), »ja olen Ranskasta,

-kuten te kyllä jo kauan sitten olette ymmärtänyt. Haluaisin Amerikan

-kansalaiseksi.»

-

-»Kuinka kauan olette ollut Amerikassa?» kysyin.

-

-»Ainoastaan kaksi kuukautta. Aikomuksenani on perustaa viiniliike

-täällä.»

-

-»Niin», selitin minä, »jolloinkin kolmen vuoden kuluttua voitte

-mennä oikeuteen ja ilmoittaa haluavanne tulla kansalaiseksi. Kahden

-lisävuoden kuluttua saatte paperit siitä.»

-

-»Tarkoitatteko todellakin», sanoi hän epäröiden, »että siihen täytyy

-kulua niin monta vuotta?»

-

-»Kyllä, viisi vuotta on ensin asuttava täällä.»

-

-»Mutta», tässä epäröi hän taas, »minä olen luullut — että...»

-

-»Että se oli helpompaa? Niin, tapahtuuhan laittomuuksia; mutta

-ryhtymään mihinkään sellaiseen, herra Martigny, te tuskin voitte

-odottaa minun neuvovan.»

-

-»Ei, en luonnollisesti!» huudahti hän äkisti vastaansanovalla

-liikkeellä. »Minä en tiennyt — se ei tee mitään — minä voin odottaa —

-minä kunnioitan lakia.»

-

-Hän otti uuden savukkeen, sytytti sen toisella ja heitti pätkän pois.

-

-»Ettekö halua koettaa yhtä?» kysyi hän nähdessään piippuni olevan

-tyhjän, ja seuraavassa minuutissa istuin poltellen parasta savuketta,

-mitä olen koskaan vedellyt. »Ymmärrättehän te ranskaa, vai kuinka?»

-

-»En kylliksi, että sen puhuminen huvittaisi minua», vastasin.

-

-»Sepä oli ikävää, luulin, että te pitäisitte tästä kirjasta, joka

-on parastaikaa luettavanani», sanoi hän ja otti esiin jotenkin

-pahoinpidellyn teoksen taskustaan. »Olen lukenut sen — oh, niin monta

-kertaa, niinkuin kaikki muutkin — vaikka tämä luonnollisesti on

-mestariteos.»

-

-Hän piti sitä niin, että minä voin nähdä nimen. Se oli »Monsieur Lecoq.»

-

-»Olen lukenut sen englanninkielellä», sanoin.

-

-»Ja ettekö pitänyt siitä? Minä olen niin mieltynyt

-salapoliisikertomuksiin. Se on sentähden, kun minun mieltäni kiinnittää

-se neiti — neiti — oh, olenko minä nyt kokonaan unohtanut nimen!

-Teikäläiset nimet ovat niin vaikeita minulle.»

-

-»Tarkoitatteko neiti Holladayta?» kysyin.

-

-»Tietysti! No, ovatko ne saaneet mitenkään ratkaistuksi salaisuutta?»

-

-»Ei», vastasin. »Onnettomuudeksi salapoliiseissamme ei ole mitään

-Lecoqia».

-

-»E-ei», hymyili hän. »Ja tuo nuori nainen — minä otan niin elävästi

-osaa hänen kohtaloonsa — kuinka hänen laitansa on?»

-

-»Isku oli vähän liian kova hänelle», sanoin. »Hän on lähtenyt maalle

-saadakseen lepoa. Toivoakseni hän pian toipuu.»

-

-Hän oli ottanut kolmannen savukkeen ja oli sytyttävinään sitä

-huolimattomasti, katse puoliksi poiskäännettynä minusta. Panin

-merkille, että hänen niskansa oli aivan punainen.

-

-»Oh niin, hän tointuu kyllä», myönsi hän hetken kuluttua. »Ainakin

-minusta olisi ikävää uskoa muuta. Mutta jo on myöhä; huomaan, että

-olette väsynyt. Saan siis kiittää ystävällisyydestänne.»

-

-»Kaikin mokomin, ei mitään kiittämistä», väitin. »Toivon teidän tulevan

-toisenkin kerran, kun tunnette itsenne yksinäiseksi.»

-

-»Tuhannet kiitokset! Olkaa varma, että tulen käyttämään kutsuanne

-hyväkseni. Minun huoneeni on käytävän vastakkaisella puolella», lisäsi

-hän avatessani oven hänelle. »Olisi hauskaa nähdä teidät jonkun kerran

-siellä.»

-

-»Kiitos, kiitos!» sanoin sydämellisesti. »Hyvää yötä!»

-

-Seuraavan viikon kuluessa olin aika paljon yhdessä Martignyn kanssa.

-Saatoin tavata hänet portaissa tai eteisessä; hän tuli sisään

-tervehtimään minua, ja pari päivää tämän jälkeen vastasin hänen

-vierailuunsa, jossa tilaisuudessa hän otti esiin kaksi pulloa Chateau

-d'Yquemia, niin hienoa, että se oli yläpuolella kaiken kiitoksen. Ja

-joka kerralla pidin yhä enemmän hänestä — hän kertoi minulle paljon

-Pariisin elämästä — jossa hänellä, kuten näytti, aina oli ollut

-kotinsa — sukkelasti ja hauskasti, mikä miellytti sitä enemmän hänen

-kevyen murteensa ja jotenkin muodollisen puhetapansa vuoksi; hän

-osoitti minulle mieluista, ystävällistä harrastusta suunnitelmiini ja

-oli aina huomaavainen, kohtelias ja hyväntahtoinen. Selvästi hän oli

-kokenut mies, joka oli nähnyt elämää ja jolla oli terävä havaintokyky

-sekä elämänkatsomus, tosin usein hämmästyttävä aineellisuutensa

-vuoksi, mutta mieltäkiinnittävä raikkautensa ja usein huvittava

-vilpittömyytensä vuoksi. Ja hän näytti pyrkivän suostuttelemaan

-minua, sillä varmasti hän etsi minua enemmän kuin minä häntä. Hän oli

-kohdannut vaikeuksia, selitti hän, liikkeensä perustamisessa: hän ei

-voinut saada juuri sitä paikkaa, jota hän halusi; mutta yhden taikka

-kahden viikon kuluttua tulisi muuan huoneisto vapaaksi siellä. Hän

-pyysi minua laatimaan sopimuksen. Odotellessa tuntui aika hänestä

-kuitenkin hiukan pitkältä.

-

-»Vaikka ei minua se pahoita», lisäsi hän istuessaan eräänä iltana

-huoneessani. »Minun täytyy ottaa elämä keveältä kannalta, sillä

-sydämeni on hieman heikko ja on jo antanut minulle aihetta huoleen.

-Muuten onhan minulla teidän seuranne, joka on suuri huvi minulle ja

-josta saan teitä kiittää. No niin, toivon, että neiti — neiti — mikä

-hänen nimensä taas olikaan — Holladay — voi taas hyvin.»

-

-»Emme ole kuulleet mitään hänestä», vastasin. »Hän on vielä

-kesäasunnossaan.»

-

-»Oh, hän on kyllä toipunut, ajattelen — hän miellyttää minua niin

-paljon — anteeksi, jos väsytän teitä puhumalla hänestä.»

-

-»Väsytätte minua? Sitä ette suinkaan tee!»

-

-»Siinä tapauksessa saan ehkä olla niin rohkea ja kysyä — oletteko

-ajatellut — miten rikoksen teko mahdollisesti on tapahtunut?»

-

-»En», vastasin, »en ole ajatellut mitään muuta kuin sitä, mikä oli

-sanomalehdissä — tuo kertomus aviottomasta tyttärestä. Luullakseni

-olette sen lukenut. Se selitys voisi sopia asiaan.»

-

-Hän nyökäytti päätään miettien.

-

-»Mutta jos nyt kuvittelisi, missä valossa monsieur Lecoq olisi nähnyt

-asian. Olisiko hän uskonut sen olevan murhan vain sen vuoksi, että se

-siltä näytti? Eikö teidän mieleenne ole koskaan johtunut, että neiti

-Holladay todella oli käynyt isänsä luona ja että hänen kuolemansa ei

-ensinkään ollut murha, vaan onnettomuustapaus?»

-

-»Onnettomuustapaus?» toistin. »Mitenkä se voisi sitä olla? Kuinka

-ihminen voi saada veitsen kaulaansa onnettomuustapauksesta? Sitäpaitsi,

-jos se olisikin sellainen, niin kuinka se voisi selittää sen, että

-hänen tyttärensä ryntäsi pois konttorista yrittämättä pelastaa häntä,

-huutamatta apua? Jos se ei ollut murha, niin minkävuoksi nainen

-pelästyisi, kuka hän lieneekin? Kuinka muuten on selitettävissä hänen

-pakonsa?»

-

-Hän katseli minua miettiväisenä.

-

-»Kaikessa, mitä nyt sanotte, on paljonkin totta», virkkoi hän. »Se

-osoittaa, että olette paljon ajatellut asiaa. Teillä on varmasti

-myöskin erityistä harrastusta salaperäisiin rikoksiin, vai kuinka,

-herra Lester?»

-

-Ja hän katsoi hymyillen minuun.

-

-»Sitä en ole koskaan ajatellut», vastasin nauraen, »ainakaan ennen

-tämän jutun esille tuloa. Mutta tarttuma on tavannut minutkin.»

-

-»Tietysti», sanoi hän vähän epävarmasti, »todennäköisesti en ymmärtänyt

-oikein».

-

-»Välistä on todellakin päähäni pälkähtänyt», myönsin, »että

-olisi hauska ottaa mieskohtaisesti osaa tiedusteluihin — vaikka

-luonnollisesti se ei voi koskaan tulla kysymykseen. Meillä ei ole enää

-mitään tekemistä jutun kanssa.»

-

-Hän loi pikaisen silmäyksen minuun ja sytytti uuden savukkeen.

-

-»Otaksutaan, että saisitte tehtäväksenne ottaa selvän salaisuudesta,

-miten menettelisitte?»

-

-»Koettaisin saada selville sen salaperäisen naisen.»

-

-»Mutta jos käsitätte oikein, on poliisi jo koettanut, mutta

-epäonnistunut», väitti hän. »Miten te sitten voisitte onnistua?»

-

-»Oh, se ei kyllä tulisi tapahtumaan minullekaan», vastasin nauraen,

-sillä tuo asian ottaminen vakavammalta kannalta kuin asianhaarat

-vaativat, tuli minulle niin yhtäkkiä. »Minä luultavasti epäonnistuisin

-aivan yhtä hyvin kuin poliisikin.»

-

-»Ranskassa», huomautti hän, »ei ole tavallista, että lakimiehet...»

-

-»Ei, ei täälläkään», selitin. »Vaikka eihän luonnollisesti lakimieskään

-voi välistä välttää joutumasta asiaan sotketuksi; toiset asiat vaativat

-enemmän salapoliisityötä ja ovat samalla kertaa liian arkaluontoisia

-uskottavaksi poliisille.»

-

-»Se on myöskin meidän poliisillamme vikana, että se pitää liian paljon

-lukua sanomalehdistä, että se niiden kautta asettaa asiansa yleisön

-silmäiltäväksi, mutta niinhän on ihmisluonteen laita, saanen uskoa.»

-

-»Puhutte englanninkieltä niin hyvin, herra Martigny», sanoin, »että

-ihmettelen missä olette sen oppinut».

-

-»Oh, olen ollut jonkun verran Englannissa, viiniliikeasioissa,

-ja silloin omistin aikani täydellä todella kielen oppimiseen.

-Mutta sittenkin minusta tuntuu välistä vaikealta ymmärtää teitä

-amerikkalaisia — te puhutte niin paljon epäselvemmin. Teillä on tapa

-vetää yhteen sanoja, niellä kokonaisia tavuja...»

-

-»Niin», hymyilin, »ja se on juuri, mitä me puolestamme valitamme teistä

-ranskalaisista».

-

-»Oh, meidän kuulumattomat tavumme noudattavat varmoja lakeja, jotka

-jokainen käsittää, kun taas täällä...»

-

-»Jokainen noudattaa omia lakejaan. Muistakaa, että Amerikka on vapauden

-maa ja...»

-

-»Lupakirjain kotimaa, vai kuinka?» lisäsi hän hoksaamatta pilaa.

-

-Niin, pidin itseäni todellakin onnellisena Martignyn tuttavuuden

-vuoksi. Avattuaan liikkeen hänellä ei luonnollisesti tulisi olemaan

-niin paljon aikaa omistaa minulle, mutta saisimme kuitenkin joka

-tapauksessa viettää monta hauskaa iltahetkeä yhdessä, ja odotin niitä

-suurella ilolla. Hän oli hauska itsessään — hän oli miellyttävä, ja

-hänellä oli paljon kärsivällisyyttä ja hyvä tuuli, josta jo olen

-maininnut ja jotka ominaisuudet olivat huomattavimmat piirteet hänessä.

-Ja niin — myönnänkö sen? — minäkin tunsin yksinäisyyttä joskus, kuten

-luulen jokaisen nuorenmiehen täytyvän tuntea; ja sen vuoksi olin

-mielissäni kun sain seuraa.

-

-Oli maanantai, huhtikuun 14 päivä, ja olimme juuri avanneet konttorin,

-kun eräs konttoristeista tuli kiiruhtaen Roycen luo.

-

-»Eräs mies on tuolla ulkona ja pyytää puhutella teitä heti, herra

-Royce», sanoi hän. »Hän sanoo nimensä olevan Thompson ja että hän on

-neiti Frances Holladayn hovimestari.»

-

-Royce hypähti puoliksi tuoliltaan kiihkosta, mutta hillitsi kohta

-itsensä ja painui takaisin paikalleen.

-

-»Antakaa hänen tulla sisään!» sanoi hän, ja silmät jännittyneinä

-kiinnittäen oveen hän istui ja odotti.

-

-Panin osaaottaen merkille, kuinka riutuneelta ja kuihtuneelta hän

-näytti. Luonnollisesti voitiin tästä jonkun verran laskea hänen työnsä

-osalle, mutta ei kuitenkaan kaikkea. Hän näytti melkein sairaalta.

-

-Hetken kuluttua ovi avattiin, ja harmaatukkainen, noin kuudenkymmenen

-vuotias mies astui sisään. Hän hengitti vaivaloisesti ja oli nähtävästi

-kovin liikuttuneena.

-

-»No, Thompson, mitä ikävää nyt on tapahtunut?» kysyi Royce.

-

-»Oh, jotakin aivan kauheata!» sanoi toinen. »Ne ovat vieneet pois

-emäntäni! Hän matkusti kaupungista vähän enemmän kuin viikko sitten,

-Belairiin, jossa me kaikki odotimme häntä, ja sen jälkeen emme ole

-nähneet häntä.»

-

-

-

-

-X

-

-Merkillinen katoaminen

-

-

-Royce tarttui vapisten tuolinsa käsinojaan ja istui hetken aikaa

-mykkänä. Sitten hän kääntyi minuun.

-

-»Tulkaa tänne, Lester!» sanoi hän käheästi. »Tarvitsin teitä kerran

-ennen, ja nyt tarvitsen teitä taas. Tämä koskee minuun niin läheltä,

-että en voi ajatella yhtenäisesti. Kuulkaa, _tahdottehan_ auttaa minua?»

-

-Hänen katseessaan oli rukoileva ilme, mikä ilmaisi äkillistä heikkoutta

-— rukoilu, jota olisi ollut mahdoton vastustaa, vaikkapa en olisi itse

-ollut asiasta niin innostunutkaan.

-

-»Mielelläni», vastasin sydämeni pohjasta. »Tarjoan koko kykyni

-auttaakseni teitä, herra Royce.»

-

-Hän vaipui takaisin tuolilleen ja huokasi syvään.

-

-»Tiesin, että auttaisitte», sanoi hän. »Antakaa Thompsonin kertoa

-kaikki teille.»

-

-Siirsin tuolin ja istuuduin vanhan hovimestarin viereen.

-

-»Olette varmaan ollut monta vuotta Holladayn perheen palveluksessa, vai

-kuinka, herra Thompson?» kysyin antaakseni hänelle tilaisuuden vähän

-tyyntyä.

-

-»Kyllä, hyvin kauan — lähes neljäkymmentä vuotta, luulen.»

-

-»Siis ennenkuin neiti Holladay syntyi?»

-

-»Niin, paljon ennen. Kohta naimisiin menonsa jälkeen herra Holladay

-osti talon Viidenneltä puistokadulta, jossa hän koko ajan sen jälkeen

-on asunut, jo silloin minä tulin sinne lakeijaksi.

-

-»Herra Holladay ja hänen vaimonsa olivat kai onnelliset keskenään?»

-kysyin.

-

-»Hyvin, hyvin onnelliset! He olivat niin rakkaita kuin olisivat olleet

-äskennaineita, aina rouva Holladayn kuolemaan asti. He olivat kuin

-luodut toisiansa varten.»

-

-Vaikenin hetken miettiäkseni. Tämä, jos mikään, näytti kumoavan arvelun

-Holladayn suhteista johonkin toiseen naiseen, ja sittenkin, mikä muu

-selitys voi olla mahdollinen?

-

-»Ettekö tiedä mitään, joka olisi häirinnyt heidän onneaan?

-Luonnollisesti», lisäsin, »ymmärrätte te, herra Thompson, että minä

-en tee näitä kysymyksiä sulasta uteliaisuudesta, vaan jos mahdollista

-päästäkseni salaisuuden perille.»

-

-»Ymmärrän», vastasi hän nyökäyttäen. »Ei, mitään ei ollut olemassa,

-joka olisi häirinnyt heidän onneansa, paitsi eräs asia.»

-

-»Ja mikä se oli?»

-

-»Heillä ei ollut lapsia — ei viiteentoista vuoteen. Kun neiti Frances

-syntyi, tapahtui tietysti suuri muutos.»

-

-»Hänhän syntyi ulkomailla?»

-

-»Niin, Ranskassa. Itse kaupunkia en minä tiedä.»

-

-»Tiedättekö, minä päivänä se tapahtui?»

-

-»Kyllä, kesäkuun kymmenentenä 1876. Vietimme aina sitä päivää

-juhlapäivänä.»

-

-»Oliko herra Holladay silloin vaimonsa luona?»

-

-»Oli, hän ja hänen vaimonsa olivat olleet ulkomailla melkein vuoden

-ajan. Herra Holladay oli ollut vähän heikko, ja lääkäri oli kehoittanut

-häntä ottamaan pitkän lepoajan. Hän tuli kotiin muutamia kuukausia

-sen jälkeen, mutta hänen vaimonsa jäi ulkomaille. Miten olikaan,

-rouva Holladay ei enää koskaan tullut terveeksi. Hän oli poissa lähes

-neljä vuotta, ja herra Holladay kävi pari, kolme kertaa vuodessa

-tervehtimässä häntä. Lopuksi hän tuli kotiin kuolemaan, ja hänellä oli

-silloin lapsi mukanaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kukaan meistä

-näki neiti Francesin.»

-

-»Herra Holladay piti tietysti paljon tyttärestään?»

-

-»Kyllä, sen voi totuuden mukaan sanoa; hän vallitsi koko taloa», sanoi

-vanha mies yksinkertaisesti.

-

-»Ja neiti Frances puolestaan piti isästään?»

-

-»Niin, enemmänkin, hän ihan jumaloi häntä. Hän oli aina ovella

-ottamassa isäänsä vastaan, kun tämä tuli kotiin, söi aina päivällisen

-hänen kanssaan, he viettivät aina iltansa yhdessä. Hän ei välittänyt

-paljon vieraskutsuista ja muista sellaisista — kuulin hänen usein

-sanovan isälleen, että hän paljon mieluummin pysyi kotona hänen

-luonaan. Se oli oikeastaan isä, joka tahtoi, että hän eläisi enemmän

-maailmassa, sillä herra Holladay oli ylpeä hänen tähtensä, kuten oli

-syytä ollakin.»

-

-»Niin», sanoin, sillä kaikki tämä sopi hyvin yhteen sen kanssa, mitä

-olin aina kuullut puhuttavan perheestä. »Muita sukulaisiahan ei ollut

-olemassa, vain kuinka?»

-

-»Ei ketään. Herra Holladaylla ei enemmän kuin hänen vaimollaankaan

-ollut ketään sisaruksia, ja heidän vanhempansa olivat tietenkin

-kuolleet jo monta vuotta sitten.»

-

-»Eikä läheisiä ystäviä myöskään?»

-

-»Ei ketään sellaisia, joita voisi sanoa läheisiksi. Neiti Francesilla

-oli muutamia koulutovereita, mutta hän oli aina vähän noin — vähän

-itseensä sulkeutunut.»

-

-»Niin.» Nyökkäsin taas. »Kertokaa nyt», jatkoin sitten, »niin

-juurtajaksain kuin voitte, mitä on tapahtunut viimeisten kolmen viikon

-kuluessa».

-

-»Hm, niin», aloitti hän pitkäveteisesti, »isänsä kuoleman jälkeen

-hän oli aluksi aivan poissa suunniltaan — harhaili ympäri taloa kuin

-levoton sielu, istui illat kirjastossa, jossa heidän oli tapana istua,

-ja söi tuskin mitään. Sitten herra Royce alkoi käydä talossa, ja

-silloin tuli vähän parempaa, ja me toivoimme hänen palautuvan pian

-entiselleen. Mutta sen sijaan näyttikin hänen laitansa muuttuvan

-vielä huonommaksi, ja hän lähetti meidät kaikki maalle laittamaan

-kuntoon Belairia. Tein kuten oli käsketty ja sähkötin hänelle, kun

-kaikki oli valmista. Hän vastasi, että hän tulisi muutamien päivien

-perästä. Kymmenen päivää sitten tulivat ne palvelijat, jotka olivat

-jätetyt kaupunkiin, ja me odotimme emäntäämme joka päivä, mutta häntä

-ei kuulunut. Lähetin hänelle taas sähkeen, mutta hän ei vastannut

-mitään, ja lopuksi tulin niin rauhattomaksi, etten tiennyt muuta neuvoa

-kuin lähteä takaisin kaupunkiin katsomaan, miten asian laita oli.

-Tulin tänne varhain aamulla ja menin suoraan kotiin. Thomas, toinen

-käskyläinen, oli jätetty vartioimaan taloa, ja hän sanoi, että neiti

-Frances ja hänen kamarineitinsä olivat lähteneet Belairiin samana

-päivänä kuin palvelijat. Siinä on kaikki, mitä minä tiedän.»

-

-»Hän on siis ollut poissa kymmenen päivää?» kysyin.

-

-»Niin, kymmenen päivää.»

-

-Kymmenen päivää! Mitä kaikkea saattoikaan olla tapahtunut tänä aikana!

-Tohtori Jenkinsonin arvelu mielenhäiriöstä johtui heti mieleeni, ja

-olin nyt enemmän kuin koskaan ennen taipuvainen uskomaan sellaisen

-mahdollisuutta. Miten muuten voitiin tämä pako selittää? Roycen

-katseesta voin nähdä, että hänen päässään oli kaikki ajatustoimi

-pysähtynyt.

-

-»Hyvä», sanoin vihdoin paremman puutteessa; »tulemme teidän mukananne

-kotiin puhumaan tuon käskyläisen kanssa. Ehkä hän voi antaa meille

-lisätietoja.»

-

-Mutta hänellä ei ollut paljon kerrottavaa. Kymmenen päivää sitten

-olivat vaunut pysähtyneet portin eteen, ja neiti Holladay ja

-hänen kamarineitinsä olivat nousseet niihin ja ajaneet tiehensä.

-Vaunut olivat otetut, luuli hän, jostakin lähistössä olevasta

-ajuritoimistosta, sillä talon ajuri oli lähetetty pois samalla

-kertaa kuin muut palvelijat. He olivat ajaneet puistokatua pitkin

-Viidennelleneljättä kadulle, josta, hän arveli, he olivat kai menneet

-Long Islandin asemalle.

-

-Kuljimme läpi talon, siellä oli kaikki hyvässä järjestyksessä. Neiti

-Holladayn huoneet olivat siinä kunnossa, johon hän aivan luonnollisesti

-olisi ne jättänyt. Myöskin hänen isänsä huoneet olivat selvästi aivan

-koskemattomat.

-

-»Tässä on jotakin», sanoin, »mikä voisi olla meille avuksi». Ja otin

-huostaani valokuvan uuninreunustalta. »Teillä ei kai ole mitään sitä

-vastaan, että otan tämän?»

-

-Royce otti sen vapisevin käsin ja katseli sitä hetkisen — noita mustia

-silmiä, totista suuta — sitten hän antoi sen minulle takaisin.

-

-»Ei», sanoi hän, »ei, jos se todellakin voi olla joksikin hyödyksi.

-Meidän on käytettävä kaikkia käsillämme olevia apukeinoja. Ainoastaan

-jos...»

-

-»En käytä sitä, jollei se ole ehdottomasti välttämätöntä», vakuutin

-hänelle, »ja kun ei enää ole mitään tekemistä, hävitän sen.»

-

-»Tehkää kuten tahdotte», sanoi hän, ja niin pistin valokuvan taskuuni.

-

-Mitään muuta ei täällä voinut keksiä, ja lähdimme matkaamme

-vakuutettuamme molemmille palvelijoille, että he eivät saisi puhua

-sanaakaan emäntänsä katoamisesta.

-

-Ensimmäinen tehtävä oli nyt tietysti ottaa selvä ajurista, joka

-oli kyydinnyt neiti Holladayta ja hänen kamarineitiänsä näiden

-lähdettyä talosta; ja tässä tarkoituksessa kävimme läpi kaikki

-läheisyydessä olevat vuokra-ajuritoimistot, mutta hän ei ollut

-mistään näistä tilannut vaunuja. Oliko hän tilannut ne itse jostakin

-vuokra-ajuritoimistosta, etäisemmässä kaupunginosassa salatakseen

-aikeensa, tai oliko ne tilannut hänelle hänen kamarineitinsä, ja

-oliko hän todellakin inhottavan petoksen uhri? Tein Roycelle tämän

-kysymyksen, mutta hän ei näyttänyt ensinkään olevan sellaisessa

-tilassa, että olisi voinut tehdä mitään johtopäätöstä. Omasta

-puolestani olin varma, että hän oli lähtenyt pois omasta vapaasta

-tahdostaan ja että hän täydellä tarkoituksella oli tehnyt itsensä

-näkymättömäksi. Mutta minkä vuoksi? Niin, sitä ei ollut helppo sanoa.

-

-Ajoimme takaisin konttoriin ja tapasimme Grahamin siellä. Kerroin

-hänelle tutkimustemme tuloksista ja esitin niin hänelle kuin

-Roycellekin kysymyksen, joka oli heti ratkaistava.

-

-»Parhaassakin tapauksessa tämä on hyvin kärsivällisyyttä vaativa

-asia», huomautin. »Neiti Holladay on selvästi suurella huolella tehnyt

-suunnitelmansa estääkseen meitä seuraamasta jälkiänsä. Tulee ehkä

-vaikeaksi todistaa, että hän ei ole lähtenyt aivan vapaaehtoisesti.

-Hänellä on luonnollisesti täysi oikeus lähteä mihin haluttaa, kysymättä

-neuvoa meiltä. Onko meillä oikeus hakea häntä vastoin hänen selvää

-tahtoansa?»

-

-Hetkeen ei Graham vastannut, vaan istui ja naputti sormillansa

-kirjoituspöytäänsä, syvä miettivä ryppy silmäkulmissaan. Sitten hän

-nyökäytti päätään painokkaasti.

-

-»Velvollisuutemme on ottaa hänestä selko», sanoi hän. »Minusta on

-aivan selvää, että kukaan tyttö, jolla on täysi ymmärrys, ei menettele

-sillä tavoin kuin hän on tehnyt. Hänellä ei ole mitään syytä pettää

-meitä — karkaamalla. Emme olisi millään tavoin sekaantuneet hänen

-puuhiinsa ja toimiinsa. Jenkinson oli oikeassa, hänen täytyy sairastaa

-mielenhäiriötä. Meidän on pidettävä huoli siitä, että hän saa sopivaa

-lääkärinhoitoa.»

-

-»Ehkä se ei ole mielenhäiriötä», arvelin, »niin paljon kuin uuden

-kamarineidin sopimatonta vaikutusta».

-

-»Siinä tapauksessa velvollisuutemme on vapauttaa hänet takaisin

-entiseen harkintaansa.»

-

-»Vaikkako loukkaisimme häntä?»

-

-»Vaikka, sen emme saa antaa estää itseämme. Sitäpaitsi hän ei tule

-loukatuksi, kun taas tulee tuntoihinsa. Kysymys on siitä, miten

-pääsemme nopeimmin hänen jäljilleen.»

-

-»Poliisi saisi kai sen aikaan nopeammin», sanoin, »mutta koska hän ei

-voi olla minkäänlaisessa suoranaisessa vaarassa, niin minua epäilyttää

-vähän, olisiko viisasta kääntyä poliisin puoleen. Neiti Holladay

-suuttuisi syystä, jos yleisön huomio käännettäisiin taaskin häneen.»

-

-»Mutta», väitti Graham, »kuinka voimme sitten saada hänestä tietoa,

-jollemme käänny poliisin puoleen? Luonnollisesti tunnustan olevan

-vähemmän toivottavaa, että hänet tehdään vieläkin suuremman julkisuuden

-esineeksi kuin jo on tapahtunut, mutta onko mitään muuta keinoa?»

-

-Heitin silmäyksen Royceen ja näin hänen vaipuneen välinpitämättömyyteen.

-

-»Jos saisin muutamien päivien vapauden konttorista», aloitin epäröiden,

-»niin voisin ehkä löytää jonkun jäljen hänestä. Jos en onnistu, niin

-voimmehan sitten kääntyä viranomaisten puoleen.»

-

-Roycen katse kirkastui hetkiseksi.

-

-»Se on parasta», sanoi hän. »Antakaa Lesterin tiedustella!»

-

-»Kuten tahdotte», myönsi Graham. »Suostun siihen. Kaikki kulut

-suoritetaan tietysti konttorista.»

-

-»Kiitos!» Nousin ylös pamppailevin sydämin, sillä seikkailu houkutteli

-minua kovasti. »Siinä tapauksessa aloitan heti. Mutta yhtä apua

-tekisi mieleni. Voisitteko antaa käytettäväkseni kolme taikka neljä

-konttoriapulaista lähettääkseni heidät eri vuokra-ajuritoimistoihin

-kaupungissa? On luullakseni parasta käyttää omaa väkeämme siihen.»

-

-»Kernaasti», vastasi päällikköni heti. »Huudan heidät sisään, niin

-voimme antaa heille ohjeet nyt samalla.»

-

-Neljä konttoristia huudettiin siis sisään, ja jokainen heistä sai

-osakseen yhden kaupunginosan. Ohjeiden mukaan oli heidän tutkittava,

-mistä vuokra-ajuritoimistosta neiti Holladay oli tilannut vaunut

-torstai-aamuna huhtikuun kolmantena päivänä. Heidän oli annettava tieto

-työnsä tuloksista konttoriin joka päivä päivällä ja illalla, siksi kun

-haeskelu oli loppuun suoritettu. He läksivät heti matkaansa, nousin

-juuri seisomaan seuratakseni heitä, kun nuoremman päällikköni kasvojen

-ilme herätti huomiotani.

-

-»Herra Graham, herra Royce on sairas!» huudahdin. »Katsokaa häntä!»

-

-Hän istui raskaasti eteenpäin kumarassa, kalpein ja veltoin

-kasvonpiirtein, tuijottavin silmin sormet nyppien tuolin kädennojaa.

-Juoksimme hänen luokseen ja veimme hänet sohvalle. Minä haudoin hänen

-käsiänsä ja kasvojansa kylmällä vedellä, Grahamin lähettäessä lääkäriä

-noutamaan. Tohtori tuli pian ja näki heti kuinka asian laita oli.

-

-»Häiriytynyt hermosto!» sanoi hän lyhyesti. »Te lakimiehet turmelette

-itsenne kokonaan liialla työllä! On ihan ihme, ettette menetä henkeänne

-kaikkityyni! Tässä tarvitaan huolellista hoitoa, muutoin sairaus

-päättyy aivokuumeeseen.»

-

-Sitten hän antoi sairaalle jotakin kiihoittavaa ainetta, jonka tämä

-nautti vastustamatta. Muutamien minuuttien kuluttua hän näytti

-paremmalta ja alkoi puhua katkonaisesti itsekseen. Saimme hänet

-tohtorin vaunuun ja veimme kiireesti hänen asuntoonsa, jossa hän heti

-meni vuoteeseen.

-

-»Luullakseni kohtaus menee ohi», huomautti tohtori katseltuaan häntä

-hetken aikaa. »Hankin pari sairaanhoitajatarta ja teemme kaiken mitä

-voidaan tehdä. Onko hänellä ketään sukulaisia täällä New Yorkissa?»

-

-»Ei, he ovat kaikki Ohiossa. Ehkä olisi parasta ilmoittaa heille?»

-

-»Sitä en luule, jollei hän tule pahemmaksi! Hän näyttää olevan

-lujaluontoinen. Arvelen hänellä olleen jotakin surua?»

-

-»Niin», sanoin. »Hän on ollut hyvin levoton erään juttunsa vuoksi.»

-

-»Varmaankin», myönsi hän nyökäyttäen. »Jos ihmisillä olisi tarpeeksi

-ymmärrystä olla harmittelematta, niin meillä lääkäreillä olisi paljon

-vähemmän tekemistä.»

-

-»Haluaisin mielelläni kutsua myöskin tohtori Jenkinsonin», sanoin. »Hän

-tuntee herra Roycen ja voi ehkä olla hyödyksi.»

-

-»Kernaasti; neuvottelen ilolla tohtori Jenkinsonin kanssa.»

-

-Viimeksimainittu kutsuttiin, ja hän vahvisti taudin laadun. Hän

-ymmärsi tietysti syyn, miksi Royce oli sortunut, ja kun neuvottelu oli

-päättynyt ja hänen virkaveljensä poistunut, puhutteli hän minua.

-

-»Herra Lester», sanoi hän, »neuvon teitä menemään kotiinne lepäämään.

-Tekin näytätte väsyneeltä ja liian vaivautuneelta. Työnne on liian

-kuluttavaa. Olkaa nyt enää ajattelematta tätä asiaa, muuten teidän käy

-samalla tavoin kuin Roycen. Hän on kai saanut lisää huonoja uutisia?»

-

-Kerroin hänelle neiti Holladayn katoamisesta. Hän mietti hetkisen

-vakavana.

-

-»Se vahvistaa minun luuloani, että hän on mielenhäiriössä», sanoi

-hän. »Äkillinen vastenmielisyys sukulaisia ja ystäviä kohtaan on yksi

-tavallisimpia taudin oireita. Luonnollisesti on hänestä otettava selko?»

-

-»Aion tehdä sen», vakuutin hänelle ehkä vähän suuremmalla

-itseluottamuksella kuin mitä itsekään tunsin.

-

-»Hyvä, muistakaa kääntyä puoleeni, jos voin auttaa teitä. Mutta ennen

-kaikkea menkää kotiinne ja nukkukaa kymmenen tuntia — kaksitoistakin,

-jos voitte. Ja muistakaa, ei mitään työtä sitä ennen — ei mitään

-mietiskelemistä. Silloin olette entistä ripeämpi huomenna.»

-

-Huomasin, että hänen neuvonsa oli viisas, mutta yksi tehtävä minun

-oli kuitenkin suoritettava ensin. Otin ajurin ja ajoin lähimmälle

-lennätin-asemalle. Sieltä sähkötin Brooksille, Holladayn ajurille ja

-pyysin häntä tulemaan New Yorkiin ensimmäisellä junalla ja käymään

-luonani konttorissa. Kun tämä oli tehty, annoin ajurille osoitteeni ja

-nojauduin takaisin vaunun nurkkaan.

-

-Ei mitään mietiskelyä, oli Jenkinson sanonut: mutta vaikeata oli joka

-tapauksessa pitää ajatuksia hiljaa. Missä oli Frances Holladay? Minkä

-vuoksi hän oli paennut? Oliko hän todellakin mielenhäiriössä? Oliko

-salaisuus ollut liian raskas hänen kannettavakseen? Taikka oliko hän

-vain joutunut sen rikollisen naisen vaikutusvallan alaiseksi? Mutta

-jos hän oli mielenhäiriössä, niin mitä meidän olisi silloin tehtävä

-hänelle, kun olemme hänet löytäneet? Ja jos hän ei ollut mielipuoli,

-niin mikä laillinen oikeus meillä oli sekaantua hänen asioihinsa? Nämä

-ja sadat muut kysymykset ajelehtivat päässäni, kunnes kaikki meni

-sekasotkuksi ja istuin neuvotonna, välinpitämätönnä.

-

-»Olemme perillä», sanoi ajuri hypäten alas istuimeltaan temmaten oven

-auki.

-

-Maksoin hänelle ja menin kuin puolihorroksissa alempia portaita ylös.

-Seisoessani ja hapuillessani avaintani, avasi joku oven sisäpuolelta.

-

-»Ei, kas vain, herra Lester!» kuulin Martignyn äänen sanovan. »Mutta

-mitä nyt? Ettehän toivoakseni liene sairas?»

-

-»En», mutisin, »ainoastaan läpiväsynyt».

-

-Ja menin kuin unissakävijä portaita ylös.

-

-»Sallikaa minun auttaa teitä», sanoi hän; ja samalla hän otti minua

-käsivarresta ja saattoi minut ylös, avasi oveni ja sytytti kaasun.

-

-»Kiitos», sanoin vaipuen tuolille.

-

-Hän asettui äänetönnä eteeni, ja niin väsynyt kuin olinkin, huomasin,

-että hänen silmänsä viipyivät minussa läpitunkevin katsein.

-

-»Olemme saaneet kuulla jotakin neiti Holladaysta tänään», huomautin

-väkinäisesti vastaten hänen silmäinsä äänettömään kysymykseen.

-

-Hän ei vastannut hetkeen, mutta minä olin sulkenut silmäni ja olin

-liian väsynyt avatakseni niitä taas katsoakseni häneen.

-

-»Ah», sanoi hän matalasti. »Ja hän voi hyvin?»

-

-»Hän on kadonnut.»

-

-»Tarkoitatte —»

-

-»Tarkoitan, että hän on karannut», sanoin heräten samalla vähän.

-

-»Ja hän on ilmoittanut teille —»

-

-»Ei, ei; me olemme juuri saaneet sen selville. Hän on ollut poissa

-kymmenen päivää.»

-

-»Ja nyt aiotte ryhtyä etsimään häntä?» kysyi hän huolimattomasti tauon

-jälkeen.

-

-»Niin, minä alan aikaisin huomisaamuna.»

-

-Taas seurasi hetken vaitiolo.

-

-»Ah!» sanoi hän omituisella painolla. »Ah!»

-

-Sitten hän nousi ja meni. Ja minä heittäydyin huolimattomasti sänkyyni.

-

-

-

-

-XI

-

-Riisun naamarin viholliseltani

-

-

-Väsymys vaati osansa, nukuin kokonaista kaksitoista tuntia. Mutta

-niinpä tunsinkin sitten itseni aivan kuin toiseksi ihmiseksi, kun

-lähdin seuraavana aamuna kotoani. Innoissani ryhdyin uudelleen

-työhön salaisuuden ratkaisemiseksi. Konttorissa minua odotti kaksi

-uutista; Royce oli viettänyt yönsä levollisesti ja oli parempi;

-konttoristit, jotka oli lähetetty edellisenä päivänä käymään

-vuokra-ajuritoimistoissa, eivät tähän asti olleet saaneet selville

-mitään, vaan jatkoivat hakemistaan.

-

-Vilkaisin Long Islandin junan aikatauluun ja huomasin, että neiti

-Holladayn ajuri ei voinut tulla kaupunkiin ennen kuin kello 9,30.

-Otin siis taas hattuni, hain itselleni yksinäisen pöydän Vallackin

-ravintolassa ja laadin yleiskatsauksen asiaan — puhdistaakseni

-ilmakehää, niin sanoakseni. Se oli näin kuuluva:

-

-_Maaliskuun 13 p:nä, torstaina_. Holladay löydetty murhattuna; tytär

-ajaa Washington Squarelle.

-

-_Maaliskuun 14 p:nä, perjantaina_. Tutkintotuomarin kuulustelu; neiti

-Holladay päästetty vapauteen; salaperäinen kirje saatu.

-

-_Maaliskuun 16 p:nä, sunnuntaina_. Holladay haudattu.

-

-_Maaliskuun 18 p:nä, tiistaina_. Testamentti avattu ja jätetty

-valvottavaksi.

-

-_Maaliskuun 28 p:nä, perjantaina_. Neiti Holladay tulee takaisin

-ajelulta mukanaan uusi kamarineiti ja eroittaa vanhan.

-

-_Maaliskuun 29 p:nä, lauantaina_. Antaa käskyn laittaa kesäasuntonsa

-kuntoon.

-

-_Huhtikuun 1 p:nä, tiistaina_. Pyytää satatuhatta dollaria.

-

-_Huhtikuun 2 p:nä, keskiviikkona_. Saa ne.

-

-_Huhtikuun 3 p:nä, torstaina_. Jättää kotinsa, nähtävästi lähteäkseen

-Belairiin uuden kamarineitinsä kanssa.

-

-_Huhtikuun 14 p:nä, maanantaina_. Hovimestari ilmoittaa hänen

-katoamisestaan; Royce tulee sairaaksi; aloitan tiedusteluni.

-

-Siihen se loppui. Viimeinen kohta ulottui siihen päivään asti, joka

-oli käsillä, mitään muuta ei ollut lisättävänä. Mutta minusta tuntui

-mahdottomalta, että kaikki nämä salaperäisyydet olivat tapahtuneet

-vain yhden kuukauden aikana. Minusta tuntui kuin en vuosikausiin olisi

-ajatellut mitään muuta.

-

-Katsoin vielä kerran läpi muistiinpanoni. Niiden joukossa oli vain

-yksi ainoa mahdollisuus, joka, sen mukaan kuin voin huomata, saattaa

-olla tutkimusteni lähtökohtana, toivossa saada aikaan jotakin. Se oli

-ensimmäisessä kohdassa. Neiti Holladay oli ajanut Washington Squarelle;

-olin varma siitä, että hän oli käynyt sisarensa luona; minun täytyi

-saada selville tämän naisen asunto. Ehkäpä löytäisin neiti Holladaynkin

-sieltä. Olipa miten oli, joka tapauksessa minun oli nyt lähdettävä

-uutta, koettelematonta tietä.

-

-Poliisi oli etsinyt turhaan läpi koko seudun, sen tiesin; se oli pannut

-liikkeelle kaiken kykynsä löytääkseen sen salaperäisen naisen, joka

-oli käynyt herra Holladayn konttorissa, eikä ollut saanut selville

-jälkeäkään hänestä. Mutta tämä ei lannistanut rohkeuttani; sillä

-toivoin voivani alkaa etsintäni tietämällä asioita, joista poliisilla

-ei ollut selkoa. Brooks, ajuri, voisi sanoa minulle...

-

-Äkkiä muistaessani hänet katsoin kelloani ja näin, että aika oli jo

-umpeen kulunut. Mielihyväkseni tapasin hänet odottamassa minua, kun

-muutamia minuutteja sen jälkeen avasin konttorin oven. Minulla oli vain

-eräitä harvoja kysymyksiä hänelle tehtävänä.

-

-»Kun emäntänne jätti vaunut sinä päivänä, kun kyyditsitte häntä

-Washington Squarelle, niin ettekö huomannut, mitä katua hän lähti siitä

-kulkemaan?»

-

-»Kyllä, hän lähti Läntiselle Broadwaylle päin.»

-

-»Mille puolelle?»

-

-»Vasemmalle, itäiselle puolelle.»

-

-»Tullakseen sille puolelle täytyi hänen käydä poikki kadun.»

-

-»Niin, sen hän tekikin. Panin sen erityisesti merkille, sillä minusta

-tuntui kummalliselta, ettei hän antanut minun kyyditä sitä katua niin

-pitkälle kuin hänen tarvitsi mennä. Se on niin siivoton seutu se.»

-

-»Niin», tiedän sen. »No, kun kyyditsitte häntä 28 päivänä, sinä

-päivänä, kun hänellä palatessaan oli kamarineiti mukanaan, minne hän

-ajoi silloin?»

-

-»Washington Squarelle taas.»

-

-»Ja antoi teidän odottaa siinä?»

-

-»Niin.»

-

-»Ja hän meni samaa katua?»

-

-»Niin, hän meni yli oikealle puolelle katua aivan samoin kuin

-edelliselläkin kerralla.»

-

-»Kuinka kauan oli hän poissa?»

-

-»Yli tunnin, sanoisinko puolitoista tuntia.»

-

-»Huomasitteko mitään erikoista hänen ulkomuodossaan, kun hän tuli

-takaisin?»

-

-»En, hänellä oli tiheä harso silmillään. Tuo toinen nainen oli hänen

-mukanaan, ja hän sanoi vain 'Kotiin!' omituisella epäselvällä äänellä,

-kun autoin heitä vaunuihin.»

-

-Siinä oli kaikki, mitä hänellä oli minulle sanottavaa, ja sittenkin

-toivoin, että se oli oleva minulle suureksi hyödyksi. Ensiksi

-rajoittuivat sen kautta tiedusteluni siihen seutuun, joka oli

-itäpuolella West Broadwayta, ja tiesin, että ranskalainen kaupunginosa

-ulottui ainoastaan yhden taikka kahden korttelin matkan tähän suuntaan.

-Ja sitäpaitsi sain siitä tukea tiedusteluilleni. Tiesinhän päivän,

-milloin tuo salaperäinen nainen oli muuttanut asunnostaan. Taikka

-ainakin tiesin, että se oli toinen kahdesta päivämäärästä. Asunnon on

-täytynyt tulla vapaaksi joko maaliskuun 28 päivänä taikka huhtikuun

-3 päivänä. Viimeisenä hätävarana oli minulla valokuva. Olin valmis

-alkamaan etsimisen ja erosin Brooksista kehoituksella, ettei hän

-puhuisi mitään kenellekään tästä salaperäisestä asiasta.

-

-Kun tulin ulos portista, silmäilin poikki kadun ja huomasin silloin

-Martignyn siinä välittäjäjoukossa, joka aina täyttää sen jalkakäytävät.

-Hän seisoi ja kuunteli hartaana erästä välittäjää, joka näytti mitä

-suurimmalla totisuudella pitävän esitelmää hänelle — luultavasti

-siitä miten voi tulla rikkaaksi — eikä nähnyt minua. Hetkisen ajan

-tunsin kiusausta mennä hänen luokseen ja pelastaa hänet vaarasta.

-Mutta jo seuraavassa silmänräpäyksessä hymyilin tälle tarpeettomalle

-ajatukselle. Se pitäisi olla kettu, joka voisi nyppiä Martignya.

-Ajattelin hänen lujia piirteitään, hänen kyvykkyyttä ilmaisevaa

-kasvojenmuotoaan, hän ei ollut mikään narri eikä mikään lammas

-ollakseen valmis kerittäväksi. Hän voi oikein hyvin selviytyä omin

-neuvoin — niin, käyttää saksia itse, jos niin tarvittiin.

-

-Kuljin länteenpäin Broadwayta kohti, mutta sittenkin, kuten luulen,

-tietämättäni ajatellen häntä, sillä muutamia minuutteja sen jälkeen

-sain vastustamattoman halun luoda silmäyksen ympärilleni. Ja siellä

-hän oli kävelemässä perässäni toisella puolen katua. Salamannopeudella

-ymmärsin heti. Hän väijyi minua.

-

-On vaikea kuvata pistoa, jonka tämä havainto minuun teki; menin

-kuin tuuperruksiin. Muutamia minuutteja kuljin umpimähkään, melkein

-tietämättä olemassaolostani, mutta sitten palasi vähitellen

-ajatuskykyni ja sen mukana jonkunlainen raju ilo. Tässä oli minulla

-ainakin jotakin varmaa, luotettavaa — johtolanka, kunpa vain olisin

-kylliksi viisas sitä seuraamaan — valonsäde pimeydessä! Tunsin, kuinka

-poskeni hehkuivat ja sydämeni pamppaili.

-

-Mutta mitä osaa hän oli jutussa näytellyt? Hetkisen harhailin kuin

-sokea pimeydessä, mutta ainoastaan hetkisen. Olipa hänellä ollut siinä

-mikä tehtävä hyvänsä, niin oli hänet selvästi jätetty vartioimaan

-meitä, vakuuttautuakseen siitä, että me emme seuranneet pakolaisia,

-valmistaakseen heitä ennakolta, jos oli vaaraa pelättävissä. Nyt

-ymmärsin hänen huolensa neiti Holladaysta, 'minä otan niin lämpimästi

-osaa hänen kohtaloonsa!' Hänelle oli tärkeätä saada tietää, milloin

-me havaitsimme, että hän oli poissa. Ja hän oli saanut sen tietää,

-vieläpä hän tiesi senkin, että minä olin aloittanut hänen etsimisensä.

-Punastuin ajatellessani varomattomuuttani; ja kuitenkin hän oli

-henkilö, joka herätti luottamusta. Kuka olisi häntä epäillyt? Ja

-eräs vanha sananparsi, jota hän oli käyttänyt eräänä iltana, muistui

-mieleeni:

-

-»_Folle est la brebis qui au loup se confesse_!» — »Yksinkertainen on

-se lammas, joka tunnustaa syntinsä sudelle», olin sen kääntänyt sillä

-ikävällä kirjaimellisuudella, joka on tunnusomaista aloittelijalle.

-No niin, minä olin ollut lammas, ja Jumala tietää, että olin myöskin

-yksinkertainen!

-

-Olin tullut Broadwaylle, ja kadun kulmauksessa pysähdyin katselemaan

-erään miesten vaatetustarvikekaupan ikkunaa. Hyvän matkan päässä

-kadulla toisella jalkakäytävällä oli Martigny ostamassa sanomalehteä

-eräältä sanomalehtipojalta. Hän ravisti sen auki ja vilkaisi sen

-palstoja ylhäältä alas, kuten tehdään silloin kun on haettava

-jotakin erikoista. Ehkäpä hän todellakin oli liikehommissa,

-kauppakeinotteluissa, ehkä olin pettynyt kuvitellessani, että hän

-vakoili minua. Minulla ei ollut mitään todisteita siitä; olihan

-luonnollisin asia maailmassa, että hän oleksi tässä osassa kaupunkia.

-Minun täytyi saada otaksumiselleni vahvistusta, ennenkuin otin asian

-lopullisesti uskoakseni. Minun oli varottava vetämästä aivan liian

-nopeita johtopäätöksiä.

-

-Menin kauppaan ja kulutin kymmenen minuutin ajan siellä katselemalla

-kaulaliinoja. Tullessani ulos laskeutui Martigny juuri alas

-kengänkiilloittajan tuolilta, toisella puolen katua. Hän käänsi

-selkänsä minuun päin, ja näin, kun hän otti esiin pienen rahakukkaron

-ja pani kymmenen sentin rahan kengänkiilloittajan käteen. Kääntyen

-poispäin jatkoin matkaani Broadwayta pitkin, välistä verkkaisesti

-välistä reippaasti; koko ajan oli seuraajani takanani, puoliksi

-kätkeytyneenä väenkuhinaan. Oli mahdotonta epäillä enää. Hän

-seurasi todellakin minua, vaikka hän teki sen niin taitavasti,

-niin perinpohjaisen viekkaasti, että minä en olisi koskaan nähnyt

-häntä, koskaan epäillyt häntä, jos en olisi saanut tätä onnellista

-mieleenjohtumaa heti kävelymatkani alussa.

-

-Useampia suunnitelmia ajelehti aivoissani. Minulla oli se etu, ettei

-hän tiennyt minun epäilevän häntä. Jospa vain voisin voittaa hänet

-viekkaudessa, puristaa häneltä salaisuutensa; mutta kun ajattelin hänen

-voimakkaita piirteitään, läpitunkevia silmiään, hänen täydellistä

-itsehillintäänsä, niin huomasin, kuinka vähän toivoa minulla oli

-onnistumisesta. Hän oli minua etevämpi diplomatiassa ja teeskentelyssä;

-hän ei varmaan antaisi minkään estää itseänsä hankkimasta millä keinoin

-hyvänsä juonilleen menestystä.

-

-Niin, en voinut enää epäillä, etteikö punottu juonia, joiden syvyydestä

-minulla ei tähän asti ollut aavistustakaan. Minua pöyristytti se

-ajatus. Mitä salavehkeitä ne olivat? Mikä sekava, kauhea rikos oli se,

-jota hän suunnitteli? Isän murha oli siis ainoastaan ollut ensimmäinen

-askel. Neiti Holladayn poisvieminen toinen. Mikä olisi kolmas? Miten

-voisimme estää hänet siitä? Otaksutaan, että epäonnistuisimme? Oh,

-suoraan sanoen, mitä voiton toiveita meillä voi olla sellaisessa

-taistelussa tätä paatunutta konnaa vastaan pimeydessä? Hänellä

-oli kaikki langat käsissään, hän hallitsi asemaa; me taistelimme

-sokeina, kiedottuina salaperäisyyden verkkoon, josta ei näyttänyt

-olevan tietä ulos. Mielikuvituksessani pidin häntä yli-inhimillisillä

-ominaisuuksilla varustettuna olentona. Hetkiseksi minuun tarttui hurja

-halu kääntyä perinpäin, asettua kasvot kasvoja vastaan hänen eteensä ja

-syyttää häntä, hämmennyttää hänet sillä, mitä tiesin, äkkirynnäköllä

-houkutella häneltä irti salaisuutensa, polkea hänet jalkojeni alle.

-

-Mutta raivoni meni ohi. Ei, hän ei saanut millään ehdolla tietää, että

-epäilin häntä; siitä edusta en saanut luopua. Olihan mahdollista, että

-minä vielä voisin hämmästyttää häntä, eksyttää hänet harhateille, panna

-satimen hänen tielleen. Älykkyystaistelu tulisi myöhemmin — ehkäpä jo

-tänä iltana — mutta tällä hetkellä en voinut muuta tehdä kuin toteuttaa

-ensimmäisen suunnitelmani. Kuitenkaan hän ei saanut epäillä, mihin

-suuntaan tutkimukseni menivät — minun täytyi pettää hänet.

-

-Suunnitelmani oli pian tehty. Menin Broadwayn poikki Cortlandkadulle,

-jota pitkin kuljin siksi kunnes ilmarata oli edessäni; kuulin junan

-lähestyvän ja pysähdyin ostamaan vähän hedelmiä eräältä myymäpöydältä.

-Seuraajani oli kappaleen matkan päässä minusta ja tarkasteli erään

-ompeluliikkeen ikkunassa olevia pikkuesineitä. Juna tuli kohisten

-asemalle, ja yhdellä ponnahduksella, aivan kuin vasta juuri nyt olisin

-huomannut sen, ryntäsin portaita ylös, heitin lippuni lippulaatikkoon

-ja olin yhdellä harppauksella asemasillan yli. Viimeisen vaunun

-junailija piti vaunusillan porttia auki minulle, ja seuraavassa

-silmänräpäyksessä paukahti se perässäni jälleen kiinni. Heti tämän

-jälkeen lähti juna liikkeelle, ja kun katsoin taakseni, näin Martignyn

-tulevan rynnäköllä asemasillalle. Hän seisoi tuijottaen minuun sekunnin

-ajan, sitten hän kouristi äkkiä rintaansa, horjui ja näytti kaatuvan.

-Ihmisiä kokoontui hänen ympärilleen, juna kiersi muutaman kulmauksen,

-enkä nähnyt enää muuta.

-

-Kaikessa tapauksessa olin nyt vapaa hänestä ja astuin pois junasta

-Bleckerkadulla, menin aina Washington Squarelle asti ja aloitin

-etsintäni. Suunnitelmani oli hyvin yksinkertainen. Alkaen itäpuolelta

-Länsi Broadwayta aioin käydä jokaisessa talossa kysymässä, ottivatko he

-vuokralaisia. Ensimmäinen kokemukseni oli jotenkin toisiakin kokemuksia

-kuvaava.

-

-Nainen vastasi koputukseeni.

-

-»Teillähän on huoneita vuokrattavana?» kysyin.

-

-»Kyllä, monsieur», vastasi hän leveästi hymyillen. »Olkaa hyvä, tätä

-tietä!»

-

-Me nousimme likaisia portaita ylös, ja hän avasi erään oven komealla

-eleellä.

-

-»Ne ovat nämä huoneet, monsieur! Sellaiset kauniit huoneet!»

-

-Katselin ympäri teeskennellen mieltymystä ja tukahutin

-vastenmielisyyteni niin hyvin kuin voin.

-

-»Kuinka kauan ne ovat olleet tyhjinä?» kysyin.

-

-»Vain kaksi päivää, monsieur. Kuten näette, ne ovat hyvin hauskat

-huoneet.»

-

-Se päätti asian. Jos ne olivat olleet tyhjinä ainoastaan kaksi päivää,

-niin ne eivät huvittaneet minua enää, ja anteeksipyytäen menin tieheni,

-iloisena päästessäni pois tuosta valkosipulille haisevasta ilmakehästä.

-Näin kuljin talosta taloon, kompastellen likaisiin lapsinulikoihin,

-kiipeillen ylös pimeitä portaita, tavaten vilahdukselta ahtaita,

-täyteen sullottuja työhuoneita, nähden kaikenlaatuisia komeroita,

-joita kohteliaisuudesta kutsutaan huoneiksi, hengittäen satoja eri

-hajuja yhtä monta minuuttia kohti, sanalla sanoen saaden elävän kuvan

-seudun kurjasta, viheliäisestä elämästä. Välistä aloin toivoa olevani

-vihdoinkin oikealla tiellä, mutta enemmän tiedusteltuani huomasin aina

-erehtyneeni. Sillä tavoin meni sekä aamu- että iltapäivä. Olin tutkinut

-tuloksetta kaksi korttelia, ja lopuksi lähdin takaisin Broadwaylle.

-Saavuin ajurilla konttoriin, heillä ei ollut enemmän menestystä kuin

-minullakaan. Graham pani merkille alakuloisen näköni lausuen muutamia

-lohduttavia sanoja.

-

-»Luulen, että olette oikeilla jäljillä, Lester», sanoi hän. »Mutta

-ette voi toivoa voivanne tehdä itse paljoa. Se on sitäpaitsi laaja

-työ. Eikö olisi parasta palkata viisi, kuusi yksityissalapoliisia

-ja alistaa heidät valvontanne alle? Silloin voisitte säästyä tuosta

-hermostuttavasta työstä ja samalla kertaa ennättäisi nopeammin

-etsiskellä talot. Sitäpaitsi voisivat kenties kokeneemmat henkilöt

-saada ajatuksia, jotka ehkä menevät teidän ohitsenne.»

-

-Minä olin myöskin ajatellut sitä, olin ihmetellyt, käytinkö etujani

-mahdollisimman suureksi hyödykseni, ja ehdotus houkutteli minua. Mutta

-jotakin syttyi minussa, ylpeys, kunnianhimo, uppiniskaisuus, miksikä

-vain haluaa sitä kutsua. Ravistin päätäni, päättäen jatkaa kuten

-ennenkin. Muuten, odottihan minua vielä »älykkyystaisteluni», ja olin

-lujasti päättänyt hyötyä siitä niin paljon kuin mahdollista.

-

-»Sallikaa minun pysyä yksinäni vielä pari päivää!» sanoin, »en ole

-vielä menettänyt toivoa onnistumisesta. Jos en onnistu, niin onhan

-aikaa ottaa vierasta apua. Luulen joka tapauksessa panneeni asian

-alulle, ja tahdon nähdä kuinka se kehittyy.»

-

-Hän puristi ystävällisesti kättäni.

-

-»Pidän teidän toiveikkuudestanne», sanoi hän hyväksyvästi, »ja

-minulla on mitä suurin luottamus teihin, ei se ollut luottamuksen

-puute, joka aiheutti ehdotukseni. Älkää vain menkö liiallisuuksiin

-älkääkä ponnistelko ylellisesti, kuten Royce! Ohimennen sanoen hän voi

-paremmin, vaikka tohtori sanoo, että hänen tulee ottaa pitkäaikainen

-vapaus — täydellinen lepo.»

-

-»Hauskaa kuulla. Mitä minuun tulee, niin pidän kyllä huolen itsestäni,

-sen lupaan», ja sitten lähdin konttorista.

-

-Odottaessani raitiotievaunua ostin sanomalehden, enemmän tottumuksesta

-kuin mistään muusta syystä, ja kun olin päässyt vaunuun ja istuutunut

-rauhassa, silmäilin ensiksi läpi »Liikemaailma»-osaston. Siinä ei

-kuitenkaan ollut mitään erikoisen tärkeää, ja palasin takaisin yleisiin

-uutisiin, antaen katseeni huolimattomasti kiitää yhdestä uutisesta

-toiseen. Yhtäkkiä sattuivat silmäni johonkin, joka tempasi huomioni

-mukaansa. Uutinen kuului:

-

-»Tänä aamuna heti jälkeen kymmenen tuli eräs mies juosten ylös

-portaita Cortlandkadun asemalle Seitsemännen puistokadun ilmaradalla

-ennättääkseen junaan, joka juuri oli lähtemässä, mutta kaatui äkisti

-asemasillalle sydäntaudin kohtaamana. Sairasvaunut kutsuttiin

-puhelimella Hudson Streetin sairaalasta ja mies vietiin sinne. Kello

-kahdentoista aikaan sanottiin, että hän todennäköisesti tulisi

-paranemaan. Hän oli vielä liian heikko puhumaan, m.m. muiden esineiden

-ohella löydettiin hänen lompakostaan kortti Cafe Jourdainista Läntisen

-Houston kadun 54:stä. Sieltä kysyttyä saatiin tietää, että hänen

-nimensä on Pierre Bethune, että hän on äskettäin tullut Ranskasta ja

-että hänellä ei ole ketään sukulaisia tässä maassa.»

-

-Muutamassa silmänräpäyksessä poistuin raitiotievaunusta ja kiiruhdin

-ilmaradalle. Tunsin olevani vakuuttunut siitä, että minulla nyt oli

-tarvitsemani osoite käsissäni.

-

-

-

-

-XII

-

-Cafe Jourdainissa

-

-

-Talo n:o 54 Läntisen Houston kadun varrella, kolme korttelia etelään

-Washington Squarelta, oli kapea, viisikerroksinen, harmaista tiilistä

-rakennettu talo pahoin turmeltunein ruunikivikoristuksin — aikoinaan

-ehkä ollut muodikas asuinrakennus, mutta jonka ihanuuden viimeiset

-jäännökset olivat jo kauan sitten kadonneet. Maakerroksessa oli

-likainen suutarintyöpaja, ensimmäisessä kerroksessa sijaitsi ravintola.

-Likaiset pitsiverhot riippuivat ikkunoissa ja kätkivät ravintolan

-sisustan kadulle näkymästä, mutta kun nousin ulkoportaita ylös ja

-astuin sisään, huomasin paikan olevan hyvinkin luokkansa veroisen.

-Istuuduin erään pienen nelikulmaisen pöydän ääreen ja pyysin pullon

-viiniä. Sen tarjoili monsieur Jourdain itse, tanakka pieni mies,

-puettuna tiukasti ruumiinmukaisiin housuihin ja tavattoman kirjavaan

-liiviin. Iltaliikenne ei ollut vielä oikein alkanut, niin että hän oli

-hetkisen vapaana ja suostui tyhjentämään lasin viiniä kanssani. Olin

-tilannut erästä lajia, jonka piti olla »superieur».

-

-»Teillä on luullakseni huoneita vuokrattavana ylemmissä kerroksissa?»

-kysyin.

-

-Hän katsoi minuun kierosti silmälasiensa lävitse, tutkiakseen

-ranskalaisella viekkaudella ajatukseni, ennenkun vastasi.

-

-»Hm. Tietysti meillä on huoneita; mutta monsieurin tapainen mies tuskin

-tahtoisi...»

-

-»Tavat eivät aina ole suhteelliset rahakukkaron kanssa», huomautin.

-

-»Se on totta», sanoi hän hymyillen ja maisteli viiniänsä.

-

-»Monsieur haluaa siis huonetta?»

-

-»Voinhan katsoa, mitä teillä on tarjottavana.»

-

-»Monsieur ymmärtää», selitti hän, »että tämä on hyvä kaupunginosa, ja

-meidän huoneemme eivät ensinkään ole tavallista lajia, ei, ne ovat

-paljon paremmat! Ne ovat hyvin haluttuja — meillä on vain yksi huone

-vapaana tällä kertaa — niin, enkä ole aivan varma, onko sekään enää

-vapaana. Kutsun vaimoni.»

-

-Hän huusi vaimoansa, joka seisoi valvomassa tarjoilupöydän takana, ja

-esitti madame Jourdainin minulle. Tarjosin hänelle lasin.

-

-»Tämä monsieur etsii huonetta», aloitti hän. »Onko se toisessa

-kerroksessa pihan puolella oleva huone vielä tyhjänä, Cécile?»

-

-Hänen vaimonsa mietti hetkisen ja katseli minua terävillä pienillä

-silmillään.

-

-»En tiedä oikein», sanoi hän vihdoin. »Meidän täytyy kysyä monsieur

-Bethunelta ensin. Hän sanoi, että hän ehkä tarvitsisi sen uudelleen.

-Hän on maksanut siitä viidenteentoista päivään asti.»

-

-Se säpsäytti minua, tämä nimi. Ajattelin, että oli taottava raudan

-kuumana ollessa ja että viisainta oli esiintyä rohkeasti; sillä jos he

-saisivat aikaa puhua vainoojani kanssa, niin en saisi koskaan niitä

-tietoja, joita olin etsimässä.

-

-»Juuri monsieur Bethunen kautta olen saanut teidän osoitteenne», sanoin

-rohkeasti. »Hän sairastui pahoin aamulla, sydän, tiedättehän...»

-

-Kopautin rintaani.

-

-He nyökäyttivät, mutta katsoivat minuun silti epäilyksestä siristävin

-silmin.

-

-»Niin, tiedän, monsieur», sanoi Jourdain, »meille ilmoitettiin heti

-sairaalasta».

-

-»Se ei ole ensimmäinen kohtaus», jatkoin edelleen välttämättömyyden

-pakottamalla julkeudella. »Hänellä on ollut sellaisia ennenkin, vaikkei

-koskaan niin vakavalaatuisia kuin tämä.»

-

-He nyökkäsivät taas osaaottavasti. Selvästi vuokralainen oli tehnyt

-hyvän vaikutuksen heihin.

-

-»Niin että hän tietää nyt vihdoinkin», jatkoin kuten ennen, »että

-hänen tilansa on paljon huolestuttavampi, ja aikoo viipyä sairaalassa

-muutamia päiviä, kunnes on täysin tointunut. Voinhan sillä aikaa ottaa

-toisessa kerroksessa pihan puolella olevan huoneen, joka oli naisilla.»

-

-Viimeiset sanat lausuin teeskennellyllä välinpitämättömyydellä, ilman

-että olisin silmääkään räpäyttänyt, vaikka vapisin sisällisesti, sillä

-panin niillä sanoilla kaikki peliin. Mutta jo seuraavana hetkenä

-hengitin keveämmin. Huomasin, että olin osunut maaliin ja että heidän

-epäluulonsa katosi.

-

-»He eivät luonnollisesti tule takaisin», lisäsin, »ainakaan ei

-pitkään aikaan, niin että hän ei voi enää käyttää huonetta. Tänään on

-neljästoista päivä — minä voin sitten muuttaa huomenna.» He vaihtoivat

-silmäyksiä, ja madame Jourdain nousi ylös.

-

-»Kuten tahdotte, monsieur», sanoi hän. »Olkaa hyvä ja tulkaa katsomaan

-huonetta.»

-

-Hyvän onnen ilosta puolihuumaantuneena seurasin häntä portaita ylös.

-Hän avasi erään oven ja sytytti kaasuliekin seinänviereen.

-

-»Olen varma siitä, että tulette pitämään huoneesta, monsieur! Kuten

-näette, se on suuri ja hyvin mukava.»

-

-Huone oli todellakin suuri ja hyvin kalustettu. Vuode oli

-jonkinlaisessa sänkykomerossa ja sen edessä oli kylpyhuone, odottamaton

-ylellisyys! Mutta eräs asia oli minusta kummallinen. Ikkunat olivat

-varustetut paksuilla luukuilla, jotka olivat suljetut sisäpuolelta, ja

-haat olivat lukitut munalukoilla.

-

-»Luonnollisesti haluan saada ikkunat auki», huomautin. »Ovatko ne

-teillä aina tuolla tavoin suljetut.»

-

-Hän epäröi sekunnin ajan ja näytti vähän neuvottomalta.

-

-»Niin, nähkääs, minä sanon miten se oli», selitti hän vihdoin.

-»Monsieur Bethune on itse pannut niihin munalukot, sillä hän pelkäsi,

-että hänen sisarparkansa heittäytyisi ulos pihalle, joka on kivetty,

-ja silloin hän olisi tietysti loukannut itsensä kuoliaaksi. Hän oli

-hyvin pahassa pulassa muutamia päiviä, raukka. Minä olin oikein

-iloinen, kun he veivät hänet pois, sillä paljas ajatuskin hänestä teki

-minut murheelliseksi. Huomisaamuna avaan ikkunat ja tuuletan huoneen

-kunnollisesti.»

-

-»Siitä tulee hyvä», sanoin niin huolettomasti kuin voin. Tiesin

-tehneeni sattuman avulla uuden havainnon, vaikka minulla ei vielä

-ollut aavistusta sen laajuudesta ja merkityksestä. »Mitä te vaaditte

-huoneesta?»

-

-»Kymmenen dollaria viikolta, monsieur», vastasi hän ja katsoi minuun

-silmiään siristäen.

-

-Tiesin, ettei se ollut sen arvoinen, ja muistaen osani, peräydyin

-ensimmäisestä aikeestani päättää kauppa.

-

-»Se on liian paljon», sanoin epäröiden. »Eikö teillä ole huokeampia

-huoneita, madame Jourdain?»

-

-»Tämä tässä on ainoa huone, joka nyt on vapaana, monsieur», vakuutti

-hän.

-

-Menin ovea kohti vähän huoaten.

-

-»Pelkään, etten voi ottaa sitä», sanoin.

-

-»Monsieur ei ymmärrä», intti hän. »Siihen hintaan tulee aamiainen myös,

-nähkääs.»

-

-»Ja päivällinen?»

-

-Hän oli kahden vaiheella ja katsoi taaskin terävästi minuun.

-

-»Dollarilla lisää tulee päivällinenkin.»

-

-»Olkoon menneeksi, madame!» huudahdin. »Maksan yhden viikon etukäteen.»

-Suoritin summan heti. »Mutta», lisäsin sitten, »muistakaa tuulettaa

-huone hyvin huomenna, täällä on niin ummehtunutta. Vaikka toisaalta

-Bethune teki luonnollisesti oikein varoessaan, ettei hänen sisarensa

-tekisi itselleen mitään pahaa.»

-

-»Niin», vastasi hän nyökäyttäen päätään pistäessään huolellisesti ja

-ahnein ilmein rahat vanhaan kukkaroonsa. »Niin — se oli niin äkillistä

-hänelle — kaiketikin se oli äidin poismatkustaminen, joka sen sai

-aikaan, niin luulen.»

-

-Nyökkäsin miettiväisenä.

-

-»Kun he ensin tulivat tänne, kuusi viikkoa sitten, niin oli hän aivan

-terve. Mutta sitten hänen äitinsä sai jonkun paikan ja muutti pois;

-ja sen perästä hän ei mennyt koskaan ulos, vaan istui täällä ja itki

-tai ravisteli ovia ja ikkunoita. Hänen veljensä oli aivan epätoivoinen

-hänen suhteensa — hän ei antanut kenenkään muun hoitaa häntä. Mutta

-toivoakseni hän on nyt jo terve, lapsi raukka, sillä nyt hän on äitinsä

-luona taas.

-

-»Tuliko äiti noutamaan häntä?» kysyin.

-

-»Kyllä, vähän enemmän kuin viikko sitten, ja he lähtivät yhdessä. Tähän

-aikaan he ovat kyllä taas kotona rakkaassa Ranskassa.»

-

-Olin näyttävinäni henkilöltä, johon asia ei lainkaan kuulunut, sillä

-pelkäsin, että kasvojeni ilme ilmaisisi minut. Salamannopeasti ymmärsin

-kaikki. Ei ollut enää mitään asiaa koskevaa, josta madame Jourdain

-olisi voinut minulle kertoa.

-

-»Niin», toistin koettaen tehdä ääneni vakavaksi. »Niin, rakkaassa

-Ranskassa!»

-

-»Monsieur Bethune on itse ollut poissa viikon ajan», lisäsi hän

-»liikeasioissa. Hän ei ollut varma tulisiko enää takaisin, mutta maksoi

-kuitenkin meille viidenteentoista päivään asti.»

-

-Nyökkäsin hänelle.

-

-»Niin, huomenna siis muutan.»

-

-»Laitan sen kuntoon, monsieur.»

-

-Hetkisen olin kahden vaiheella. Käyttäisinkö hyväkseni valokuvaa? Oliko

-se välttämätöntä? Miten selittäisin, että se oli minun hallussani?

-Enkö jo tiennyt kaikkea, mitä madame Jourdain voi sanoa minulle? Menin

-portaita kohti.

-

-»Nyt minun täytyy mennä», sanoin, »minulla on vähän asioita

-toimitettavana».

-

-Ja me laskeusimme alakertaan yhdessä.

-

-Ravintola oli juuri täyttymäisillään päivällisvieraiden sekalaisella

-joukolla, mutta pysähdyin ainoastaan vaihtamaan päännyökkäyksen

-monsieur Jourdainin kanssa ja riensin sitten pois. Pakolaiset olivat

-luonnollisesti käyttäneet ranskalaista höyrylaivalinjaa, ja kiiruhdin

-Morton kadulle, jonka päässä ranskalaisen linjan laituri oli. Erästä

-höyrylaivaa lastattiin juuri parhaallaan matkalle lähtöä varten,

-ja laiturikatos oli vielä avoinna. Eräs virkamies näytti minulle

-purjehduslistaa, ja silmäys siihen vahvisti arveluni. Torstaina

-huhtikuun kolmantena päivänä kello kymmenen oli _La Savoie_ lähtenyt

-Hovreen.

-

-»Saanko nähdä _La Savoien_ matkustajaluetteloa?» kysyin.

-

-Hän antoi sen minulle.

-

-Luonnollisesti en odottanutkaan löytäväni neiti Holladayn nimeä siitä,

-mutta kuitenkin toivoin tarkastuksen palkitsevan vaivan, enkä siinä

-erehtynytkään. Eräällä rouva G. R. Folsomilla kahden tyttärensä kanssa

-oli loistohytti 436, 438, 440; höyrylaivayhtiön luettelosta, joka

-minulle annettiin, näin sitäpaitsi nuoremman tyttären nimen perään

-merkittynä sanan »sairas».

-

-»_La Lorraine_ lähtee kai ylihuomenna, vai kuinka?» kysyin.

-

-»Niin, sir.»

-

-»Ovatko kaikki paikat jo myydyt?»

-

-»Ei, vuodenaika on vielä liian varhainen.» Ja hän otti esiin hyttien

-luettelon ja näytti minulle niitä, jotka olivat vapaita. Valitsin

-kaksoishytin ulkosivulta ja maksoin puolen lipun hinnan varatakseni sen.

-

-Ei ollut enää mitään tekemistä tänä iltana, sillä katsahtaessani

-kelloon huomasin olevan jo myöhän. Tultuani ulos laiturikatoksesta

-tunsin äkkiä olevani sekä nälkäinen että väsynyt, niin että otin ajurin

-ja ajoin suoraan kotiin. Kylpy ja pieni päivällinen virkistivät minua

-jälleen ja lopuksi istuuduin piippuineni levossa muistelemaan'päivän

-tapauksia.

-

-Olin kieltämättä edistynyt. Ei ollut epäilemistäkään ettenkö ollut

-päässyt pakolaisten jäljille; olin saanut selon kaikesta, jota olin

-voinut toivoa saavani. Ja sittenkin oli iloni lyhytaikainen. Vaikka

-olinkin heidän jäljillään, niin kuinka paljon lähempänä olin itse

-asiassa onnistumista? Tiesin heidän lähteneen Ranskaan, mutta mihin

-osaan Ranskaa? He nousisivat maihin Hovressa — miten voisin, tultuani

-parin viikon perästä Hovreen, saada selon minne päin he olivat siitä

-lähteneet? Oletetaan, että he olivat matkustaneet Pariisiin, joka oli

-uskottavinta, niin kuinka voin toivoa saavani heistä siellä milloinkaan

-tietoa? Ja jospa vielä olisin tiedonkin saanut, niin miten ennättäisin

-estää Martignyn toteuttamasta suunnitelmiaan? Pääni meni pyörälle

-ajatellessani sitä tehtävää, joka nyt oli edessäni — tavoittaa kolme

-henkilöä suuressa Ranskassa! Mutta ehkäpä se ei kaikissa tapauksissa

-ollut »kovin suuri». Luultavasti olivat nuo naiset jostakin niistä

-kaupungeista, joissa Holladay vaimoineen oli käynyt Ranskassa

-oleskellessaan. Mitä kaupunkeja ne olivat, sitä en minä luonnollisesti

-tiennyt, mutta sittenkin olin varma siitä, että keksisin jonkun keinon

-niiden selville saamiseksi. Se oli oleva tehtäväni seuraavana päivänä.

-

-Puoli tuntia kului, ja istuin vielä turhissa mietteissä, katseeni

-seuratessa sinisiä sikaarinsavun ylöskohoavia renkaita. Sillä olin

-yhtä kaukana arvoituksen ratkaisusta kuin ennenkin. Keitä olivat nämä

-ihmiset? Mikä heidän tarkoituksensa oli? Miten he olivat voineet

-voittaa neiti Holladayn puolellensa kuuntelemaan houkutusta, seuraamaan

-heitä, pakenemaan ystäväinsä luota — ennen kaikkea päällikköni Roycen

-luota? Miten olivat he voineet saada aikaan sellaisen muutoksen hänessä

-Roycea kohtaan? Taikka olivatko he todellakin vieneet hänet pois

-vastoin tahtoaan? Oliko todellakin vaara uhkaamassa, vaara, että hän

-samoin kuin isänsäkin joutuisi heidän konnamaisten suunnittelujensa

-uhriksi? Kuka oli Martigny? Ja ennen kaikkea, mikä oli tämän

-salahankkeen tarkoituksena? Mitä hän toivoi hyötyvänsä? Mitä ajoi hän

-takaa? Mikä oli se korkea tarkoitusperä, jonka eteen hän niin paljon

-näki vaivaa?

-

-Näihin kysymyksiin en voinut löytää oikeaa vastausta; harhailin vielä

-pimeydessä, ja pelkässä neuvottomuudessa panin vihdoin pois piipun,

-sammutin valon ja menin levolle.

-

-

-

-

-XIII

-

-Matkalla

-

-

-Grahamin onnentoivotukset seuraavana aamuna ihan yllättivät minut.

-

-»En odottanut milloinkaan sellaista perinpohjaista ja nopeata

-edistymistä, herra Lester», sanoi hän lämpimästi. »Olette suorittanut

-suurtyön!»

-

-Viittasin hänelle, että kun kaikki kävi ympäri, niin menestykseni

-oli vain sattuman tulos. Jos olisin todellakin ollut terävä-älyinen,

-niin olisin heti ymmärtänyt tuon asemasillalla tapahtuneen äkillisen

-sairastumisen merkityksen, kiiruhtanut takaisin paikalle ja seurannut

-Martignya — kuten häntä vielä ajatuksissani kutsuin — sairaalaan

-hankkiakseni mahdollisesti hänen alkuperäisen osoitteensa. Jos sallimus

-ei olisi suosinut minua, niin olisin ollut yhtä kaukana arvoituksen

-ratkaisusta kuin ennen. Minä ihan värisin ajatellessani, miten heikosta

-langasta voittoni oli riippunut.

-

-Mutta Graham ei halunnut kuullakaan minua; hän selitti, että ihmistä

-on arvosteltava hänen toimiensa mukaan ja että hän arvosteli minua

-ponnistusteni tulosten mukaan.

-

-»Otetaanpas selvä, miten ystävämme voi!» sanoi hän vihdoin ja soitti

-sairaalaan.

-

-Vastaukseksi tiedusteluumme ilmoitettiin, että potilas oli terveempi,

-mutta ei pääsisi sängystä kahteen kolmeen päivään.

-

-»Jourdainin väki kertoo hänelle kyllä, että olen ollut heidän luonaan»,

-sanoin. »He alkavat epäillä, ettei kaikki ole oikein, kun en tule

-tänään takaisin — vaikka toisaalta voivathan he myöskin odottaa minua

-pari päivää — heillähän on rahojani, ja yksi päivä on kaikki mitä

-minä tarvitsen. On sitäpaitsi mahdollista, etteivät he puhu asiasta

-mitään. He eivät hyödy siitä mitään — muuten heillä ei varmaan ole

-mitään tekemistä salajuonen kanssa. Joka tapauksessa en ole heidän

-ylettyvissään huomenna.»

-

-Graham nyökäytti päätään.

-

-»Niin, se on selvästi seuraava askel. Teidän on seurattava heitä

-Ranskaan, mutta mistä paikoista Ranskassa etsitte heitä? Sitä en

-ole ennemmin ajatellut. Vasta nyt luulen varsinaisen etsimisen

-alkavankin. Pidin mahdottomana saavuttaa sitä tulosta, jonka te jo

-olette saavuttanut, mutta se näyttää nyt helpolta tämän uuden tehtävän

-rinnalla.»

-

-»Niin», myönsin, »on koetettava saada selvä, minne naiset ovat

-lähteneet, ja toivoakseni voi Rogers auttaa meitä siinä. Uskoni on,

-että he ovat jossakin niistä kaupungeista, joissa Holladay kävi

-oleskellessaan ulkomailla, ja Holladayn on täytynyt olla enemmän taikka

-vähemmän yhteydessä konttorinsa kanssa siihen aikaan.»

-

-Päällikköni hypähti seisomaan ja otti hattunsa.

-

-»Juuri niin, niin!» huudahti hän. »Se perustelu ei ainakaan riipu

-mistään hyvästä onnesta, Lester! Tulkaa, minä seuraan teitä!»

-

-»Pelkään, vain», lisäsin mennessämme yhdessä alas, »että etsiskely

-johtaa Pariisiin, sillä Martigny on pariisilainen».

-

-»Ja löytää joku henkilö Pariisista...»

-

-En vastannut; purin ainoastaan hampaitani ja sanoin itsekseni sadannen

-kerran, että minun _täytyi_ onnistua.

-

-Rogers oli edelleen hoitanut jokapäiväisiä liiketehtäviä isäntänsä

-kuoleman jälkeen ja valvoi, että kaikki laskut tulisivat perityiksi

-sekä piti huolta niistä moninaisista pikkuseikoista, joista oli

-huoli pidettävä ennenkuin liike voi lakata. Tapasimme hänet

-yksityiskonttorissa ja puhuimme hänelle heti asiamme.

-

-»Niin, luonnollisesti herra Holladay oli yhteydessä konttorin kanssa»,

-sanoi hän. »Katsokaamme päivämääriä.»

-

-»Jos alkaisimme tarkastaa kirjeenvaihtoa ensimmäiseltä puolivuodelta

-vuonna 1876», esitin.

-

-Hän otti esiin kirjesäiliön tältä ajalta ja tarkisti kirjeet.

-

-»Niin, tässä ne ovat», sanoi hän hetken kuluttua. »Tammikuussa hän

-kirjoittaa Nizzasta, jossa he näyttävät viipyneen myöskin helmi- ja

-maaliskuun. Huhtikuun puolivälissä lähtivät he pohjoiseen — tässä

-on kirje päivättynä Pariisissa huhtikuun 19 päivänä — ja Pariisista

-menivät he erääseen Etretat nimiseen paikkaan. Siellä he viipyivät

-touko-, kesä- ja heinäkuun ajan. Kaikki nämä kirjeet ovat niiltä

-ajoilta. Otanko esille uuden nipun?»

-

-»Ei, kiitos», vastasin, »mutta pyytäisin teitä tekemään luettelon

-kaikista paikoista, joissa Holladay oleskeli koko ulkomailla olonsa

-aikana ja lähettämään sen konttoriimme ennen iltaa, ei myöhemmin.»

-

-»Kyllä», sanoi hän, sitten hyvästelimme ja poistuimme.

-

-»Mutta miksi ette antanut hänen tarkastaa pitemmälle?» kysyi Graham

-ulosmennessämme.

-

-»Siksi, että luulen löytäneeni paikan», vastasin. »Ettekö huomannut —

-se aika, jolloin he oleskelivat Etretatissa, on juuri neiti Holladayn

-syntymäaika, ja olen varma siitä, että näillä ihmisillä on jotakin sen

-kanssa yhteistä. Meidän on haettava kartalta Etretat.»

-

-Teimme niin, heti kun olimme tulleet takaisin konttoriin, ja saimme

-selville, että se oli pieni kalastus- ja kylpypaikka Englannin kanavan

-rannalla, ei kaukana pohjoiseen Hovresta.

-

-»Arvelen, että kun lapsen syntymisen aika läheni», sanoin, »matkusti

-Holladay vaimoineen Pariisiin hankkimaan ehkä kokeneen lääkärin apua

-taikka ehkä sairaanhoitajaa tai liinavaatteita tai muuta sellaista.

-Kun se oli tehty, he jatkoivat matkaansa Etretatiin, jossa he

-kenties olivat olleet jo ennenkin ja tiesivät sen olevan hiljaisen

-ja rauhallisen paikan, jossa oli vahvistava ja hyvä ilmanala — juuri

-sellainen paikka, jota he aivan luonnollisesti halusivat. Täällä syntyi

-tyttö, ja täältä, siitä olen vakuutettu, tulemme löytämään arvoituksen

-avaimen, vaikka en nyt voi arvioida, miten asia sittemmin kehkeytyy.

-Mutta minulla on muuan aavistus — naurakaa vain jos haluatte — minulla

-on aavistus siitä, että löydän Etretatista etsimäni johtolangan.»

-

-Kun nyt muistelen noita sanoja, tuntuu minusta siltä kuin en olisi

-ollut aivan vähän narrimainen ja itseeni luottava; mutta kun katsoo

-tulosta... No niin, missään tapauksessa ei päällikölläni ollut halua

-nauraa, vaan hän istui muutamien silmänräpäysten ajan syviin ajatuksiin

-vaipuneena.

-

-»En epäile, etteikö perustelunne ole oikea», sanoi hän vihdoin. »Olipa

-miten oli, joka tapauksessa luotan teidän kokemukseenne, varsinkin kun

-minulla itselläni ehdottomasti ei sitä ole tällaisissa asioissa. Minun

-ei tarvitse sanoa, että minulla on rajaton luottamus teihin. Järjestän

-heti niin, että saatte rahojennostovaltuuden, niin ettei teidän

-tarvitse kärsiä rahanpuutetta — sanommeko viisituhatta dollaria aluksi?»

-

-Änkytin jotakin, että mielestäni siinä oli enemmän kuin tarpeeksi,

-mutta hän keskeytti minut viittauksella.

-

-»Saatte nähdä, että ulkomaanmatkat maksavat enemmän kuin luulettekaan»,

-sanoi hän. »Ja voihan tapahtua, että rahoista on teille aineellista

-hyötyäkin tiedusteluissanne. Teillä pitää olla kaikkea mitä

-tarvitsette, älkää siis säästäkö! Kun tarvitsette lisää, niin älkää

-epäröikö kääntyä puoleemme!»

-

-Kiitin häntä ja olin juuri ottamaisillani hyvästit, sillä minulla oli

-vähän matkatavaroiden järjestämistä ja yksityisasioita hoidettavana,

-kun tuli kirje tohtori Jenkinsonilta. Graham hymyili sitä lukiessaan.

-

-»Royce on parempi», sanoi hän, »paljon parempi. Hän kysyy teitä,

-ja Jenkinsonin mielestä olisi hyvä, jos menisitte hänen luokseen,

-varsinkin jos teillä on hyviä uutisia mukananne.»

-

-»Juuri niitä, niin!» huudahdin. »Kaikessa tapauksessa minun on mentävä

-sanomaan hänelle jäähyväiset.»

-

-Ja puolen tunnin kuluttua minut vietiin Roycen huoneeseen. Hän oli

-puoleksi makaavassa asennossa suuressa lepotuolissa ja näytti kalpealta

-ja heikolta, mutta sai väriä niin pian kuin näki minut ja ojensi

-minulle innokkaasti kätensä.

-

-»En voinut kauemmin odottaa, Lester», alkoi hän. »Minusta tuntuu siltä

-kuin olisi kulunut kokonainen ihmisikä siitä kun olen nähnyt teidät.

-Olisin lähettänyt noutamaan teitä jo ennemminkin, mutta tiesin, että

-aikanne oli varattu.»

-

-»Niin», sanoin hymyillen, »aikani on ollut todellakin varattua».

-

-»Käykää istumaan ja kertokaa!» pyysi hän. »Kaikki, joka ainoa pikku

-asia!»

-

-Ovi avautui hänen puhuessaan, ja tohtori Jenkinson tuli sisään.

-

-»Tohtori», kysyin, »kuinka paljon voi tälle sairaalle tehdä mieliksi?

-Hän pyytää minua kertomaan erään jutun hänelle.»

-

-»Onko se hupainen?» kysyi tohtori.

-

-»Kyllä, sangen hupainen.»

-

-»Kertokaa sitten! Saanko viipyä ja kuunnella myöskin?»

-

-»Kernaasti», sanoimme Royce ja minä samalla kertaa, ja tohtori siirsi

-tuolinsa esiin.

-

-Kerroin niin lyhyesti kuin voin kaiken, mitä oli tapahtunut viimeisinä

-kahtena päivänä sekä siitä sattumankaupasta, jolla olin saanut hakemani

-osoitteen. Roycen katse säteili, kun olin lopettanut.

-

-»Ja te matkustatte Ranskaan huomenna?» kysyi hän.

-

-»Huomisaamuna, laiva lähtee kello kymmenen.»

-

-»Minä tulen mukaanne!» virkkoi hän.

-

-»Mutta», änkytin hämmästyneenä hänen innostaan, »onko teillä voimia

-siihen? Olisin hyvin iloinen saadessani seuraa, mutta luuletteko

-todellakin voivanne? Mitä sanotte, tohtori?»

-

-Jenkinson hymyili.

-

-»Se ei ole mikään typerä ajatus», sanoi hän. »Herra Royce tarvitsee

-lepoa ja rauhaa enemmän kuin mitään muuta, ja hänen _täytyy_ saada

-viikon lepo merellä, mikä on paljon enemmän kuin hän voi täällä saada.

-Hänen aivonsa eivät voi pysyä hiljaa, olisipa hän missä tahansa.

-Täällä hän vain huolittelisi, mutta yhdessä teidän kanssanne hän

-olisi tyytyväinen. Sitäpaitsi on hänen oltava muassa, sillä aavistan

-löytöretken onnistuvan!»

-

-Minäkin uskoin samoin; mutta Jenkinsonin sanoissa huomasin vain sen

-houkuttelevan, miellyttävän optimismin, joka oli auttanut häntä niin

-paljon tullakseen siksi taitavaksi lääkäriksi, joka hän oli. Puristin

-taas Roycen kättä ilosta saada hänet mukaani. Mitä häneen tulee, niin

-hän näytti aivan kuin muuttuneen, ja Jenkinson katsoi häneen hiljaisen

-tyytyväisyyden ilmein.

-

-»Teidän on laitettava matkatavarat kuntoon», sanoin. »Voinko minä olla

-mitenkään apunanne?»

-

-»Ette, sairaanhoitajatar saa sen tehdä tämän tohtorin avulla», vastasi

-hän nauraen. »Teidän on pidettävä huoli omista matkatavaroistanne ja

-varmaan ajateltava kaikkea muuta mahdollista. Sitäpaitsi ei meistä

-kumpikaan tarvitse paljon matkatavaroita. Älkää unohtako varata tuota

-toista hyttinne kojua minulle.»

-

-»En», sanoin ja nousin. »Tulen noutamaan teitä huomisaamuna.»

-

-»Hyvä; olen silloin matkakunnossa.»

-

-Tohtori seurasi minua ulos antaakseen muutamia varovaisuutta

-tarkoittavia hyviä neuvoja. Royce oli vielä kaukana parantumisestaan;

-hän ei saanut vaivata itseään ylenmäärin; häntä oli niin paljon kuin

-mahdollista pidettävä iloisella mielellä ja hyvissä toiveissa; ennen

-kaikkea hän ei saanut olla huolissaan; levollisuus ja meri-ilma

-saisivat aikaan muun.

-

-Kiiruhdin takaisin konttoriin ilmoittautuakseni viimeisen kerran

-päällikölleni ja saadakseni sen otteen, jonka Rogers oli luvannut

-lähettää minulle ja joka jo odotti minua työpöydälläni. Graham oli

-oikein iloinen saadessaan tietää kumppaninsa tekevän minulle seuraa,

-vaikka hän meidän poissaolomme vuoksi selvästi sai itse lisätyötä.

-Tiedustelut vuokra-ajuritoimistoissa olivat olleet tuloksettomat, mutta

-epäilin nyt, että Martigny oli itse vuokrannut vaunut ja ehkäpä vielä

-itse ollut ajurina — niin helppoa ja käsillä olevaa keinoa meidän

-eksyttämiseksemme vakoiluissa hän tuskin olisi päästänyt käsistänsä.

-

-Suoritin loppuun eräät tehtävät, jotka vielä vaativat huomiotani,

-jonka jälkeen vihdoin sanoin jäähyväiset Grahamille lähtien kotiini.

-Tavaroiden kuntoonlaittaminen oli pian suoritettu, ja heittäydyin

-mukavaan tuoliini ajatellakseni viimeisen sikaarin kanssa asemaa.

-

-Edellisenä päivänä olin kuullut jotakin, jota en voinut ymmärtää. Olin

-saanut toteen, että kaksi naista oli sekaantuneena asiaan, ja uskoin

-heidän olevan äidin ja tyttären, mutta minun oli mahdotonta käsittää,

-minkä vuoksi nuorempaan heistä oli koskenut niin kipeästi se, että

-vanhempi oli lähtenyt pois neiti Holladayn kanssa. Mietin kaikin

-tavoin, mutta en voinut keksiä mitään uskottavaa syytä. Olihan tosin

-mahdollista, että tuo nuorempi oli jo alkanut katua osallisuuttansa

-salaliitossa (ei ollut epäilemistäkään, etteikö se ollut hän, joka

-oli riistänyt Holladayn hengen), vieläpä, että hän oli kieltäytynyt

-olemasta enää mukana hankkeessa ja että hänen rikostoverinsa näkivät

-välttämättömäksi sulkea hänet sisään, mutta sittenkin se näytti niin

-epätodenmukaiselta, että minun oli vaikea uskoa sitä. Kuta enemmän

-punnitsin asiaa, sitä enemmän aloin epäillä Godfreyn selityksen

-paikkansa pitävyyttä, vaikka minulla ei ollut mitään muuta selitystä

-asetettavana tilalle; hukuin arvailujen sokkeloihin, ja lopuksi minun

-täytyi luopua yrityksestä ratkaista arvoitus ja mennä levolle.

-

-Sopimuksen mukaan noudin Roycen, ja yhdessä ajoimme Morton kadulle.

-Hänkin oli tyytynyt vain yhteen laukulliseen matkatavaroita. Tapasimme

-erään merimiehen, joka kantoi ne hyttiimme, menimme sen jälkeen ulos

-kannelle katselemaan viimeisiä lähtövalmistuksia. Laiturilla vallitsi

-sellainen melu, jota saa nähdä vain Atlantin-laivan lähtiessä.

-Viimeiset lastitavarat vietiin laivaan vimmaisella kiireellä: laiva ja

-laituri olivat ahdetut täyteen kansaa, joka oli tullut hyvästelemään

-ystäviään; kaksi hinaajalaivaa puhkui valtamerilaivan vieressä,

-valmiina auttamaan meitä ulos virralle. Matkatoverini näytti aivan

-terveeltä, ja häntä tuntui huvittavan hyörinä ja pyörinä yhtä paljon

-kuin minuakin. Hän punehtui ilosta, kun sai nähdä Grahamin tunkeutuvan

-luoksemme ihmisjoukon läpi.

-

-»Oletpa kovin ystävällinen!» huudahti hän ja tarttui Grahamin käteen.

-»Tiedän, kuinka paljon tekemistä konttorissa nyt on, kun me molemmat

-hylkäämme sinut tällä tavoin.»

-

-»Sh! sh!» vaiensi Graham hänet hymyillen. »Sinä tarvitset hetken

-vapautta, vai kuinka? En voinut antaa sinun lähteä jäähyväisittä.

-Sitäpaitsi», lisäsi hän, »sain juuri tänä aamuna tietää, että kaksi

-hyvin rakasta ystävääni matkustaa tällä laivalla — rouva Kemball ja

-hänen tyttärensä — Jim Kemballin leski, sinä tiedät».

-

-Royce nyökäytti päätään. »Minäkin muistin nimen — Jim Kemball oli

-ollut New Yorkin parhaita lakimiehiä kaksikymmentä vuotta sitten ja

-olisi varmasti tehnyt nimensä kuuluisaksi, jollei olisi ennen aikojaan

-kuollut. Olin kuullut satoja kertomuksia hänestä.»

-

-»Esittelisin teidät mielelläni», jatkoi Graham katsellen ympärilleen

-joka suunnalle. »Ah, tuolla he ovat!» ja hän veti kumppaniaan mukanaan

-laivan keulaan päin.

-

-Näin hänen kumartavan eräälle harmaapäiselle, pienelle rouvashenkilölle

-sekä eräälle nuoremmalle ja pitemmälle, joka seisoi selkä minuun

-päin. He tarinoivat ja nauroivat yhdessä hetkisen, kunnes soitettiin

-viimeisen kerran ja laivan virkailijat alkoivat poistaa vieraita

-laivasta. Suuntasin uudelleen huomioni laiturille, mutta sain heti

-paikalla taas aiheen kääntyä ympäri, sillä Graham huusi minua.

-

-»Luulin, että olimme kadottaneet teidät, hyvä Lester», sanoi hän

-leppeästi. »Saanko esittää teidät rouva Kemballille ja hänen

-tyttärelleen, jotka tulevat olemaan matkatovereitanne! Herra Lester

-on tavattoman hauska ja kekseliäs nuori mies», lisäsi hän kääntyen

-naisiin. »Antakaa hänen hauskuttaa teitä!»

-

-Ja sen sanottuaan kiiruhti hän matkaansa ennättääkseen rantaportaan

-yli, ennenkuin se vedettiin sisään.

-

-Kumarsin rouva Kemballille ja ajattelin itsekseni, etten ollut koskaan

-nähnyt rakastettavampia, miellyttävämpiä kasvoja. Hetkisen sen jälkeen

-katsoin siniseen silmäpariin, jotka kerrassaan hurmasivat minut.

-

-»Älkäämme unohtako herra Grahamin neuvoa», sanoi hilpeä ääni. »Siispä

-valmistautukaa kohtaloonne, herra Lester!»

-

-Samassa kuului kovaa parkunaa takaani rantalaudalta, ja siniset silmät

-katsoivat ohi olkapääni ylitse.

-

-»Katsokaa», sanoi hän, »ihmisparkaa, joka näkyy tulleen liian myöhään».

-

-Käännyin ympäri ja katsoin rautaportaalle päin. Sen toinen pää oli

-juuri heitetty irti, mutta kaksi merimiestä oli kuitenkin auttamassa

-uutta matkustajaa pääsemään sille. Hän näytti heikolta ja avuttomalta,

-ja he tukivat häntä, yksi kummaltakin puolelta. Väkinäinen huudahdus

-nousi huulilleni saadessani nähdä hänet; tukehdutin sen. Sillä se oli

-Martigny, joka oli noussut sairasvuoteestaan seuratakseen meitä.

-

-

-

-

-XIV

-

-Osoittaudun huonoksi suojelusvartijaksi

-

-

-Minun oli mahdotonta irroittaa silmiäni hänestä, ennenkuin hän katosi

-hytinovesta. En voinut punnita, kuinka paljon voimainponnistusta

-oli vaadittu laahautumiseen sängystä, mitä rauhattomuutta ja tuskaa

-hänen oli täytynyt kärsiä uskaltaakseen tämän. Jourdainit, alettuaan

-ihmetellä, kun minä en tullut takaisin ja kun eivät voineet hillitä

-kieltään — niin, ehkäpä olivat epäilleet pahoja aikeita heitä

-itseäänkin kohtaan — olivat luultavasti menneet sairaalaan ja kertoneet

-hänelle käynnistäni — sitä vastaan minulla ei ollut mahdollisuutta

-suojata itseäni. Lopun hän oli helposti arvannut. Hänen oli ainoastaan

-tarvinnut tarkastaa matkustajaluetteloa saadakseen selville, että

-Royce ja minä olimme laivalla. Ja nyt seurasi hän meitä toivoen —

-mitä? Mitä voi mies toimittaa sellaisessa tilassa kuin hän? Mitä syytä

-meillä oli pelätä häntä? Ja sittenkin hänessä oli jotakin — jotakin

-itse hänen ympärillään olevassa ilmakehässä — joka melkein säikäytti

-minut. Toinnuttuani jälleen todellisuuteen huomasin että Royce ja rouva

-Kemball olivat vetäytyneet kappaleen matkaa kauemmas ja että neiti

-Kemball katseli minua hymyillen puoleksi suljetuin silmin.

-

-»Vai niin, te olette jo taas hereillä, herra Lester» sanoi hän. »Onko

-teillä useinkin tuollaisia kohtauksia?»

-

-»Suokaa anteeksi», änkytin, »asian laita on niin, että minä — että minä

-—»

-

-»Tehän näytitte ihan kauhistuttavalta», jatkoi hän armottomasti.

-»Pelkästä kauhusta. Minä puolestani en voinut nähdä mitään peloittavaa

-hänessä.»

-

-»Ette, te ette tunne häntä!» väitin, mutta pidättäydyin puhumasta liian

-paljon.

-

-Nyt hän hymyili avoimesti; ihana hymy, joka sai silmäkulmat hiukan

-ryppyyn ja salli minun vilahdukselta nähdä rivin pieniä valkoisia

-hampaita.

-

-»Ehkä käymme istumaan», sanoi hän. »Ette näytä vieläkään oikein

-tointuneelta. Äitini ja herra Royce ovat hylänneet meidät.»

-

-Etsimme paikan peräkannelta, josta voimme nähdä kaupungin vähitellen

-katoavan matkan päähän, suuren laivamme liukuessa kauemmas lahteen ja

-sen koneiden aloittaessa poljennollisen musiikkinsa, joka ei lakkaisi

-ennenkuin matkan lopussa. Saatan suoraan tunnustaa, että tunsin itseni

-rauhattomaksi. Enhän ollut hetkeäkään ajatellut, että Martignylla olisi

-uskallusta seurata meitä samassa laivassa kuin me — ja sittenkään, kun

-kaikki kävi ympäri, se ei ollut niin merkillistä, hänellä kun ei ollut

-aavistustakaan siitä, että epäilin häntä, että tiesin hänen ja Bethunen

-olevan saman henkilön. Tämä oli suuri etuni. Joka tapauksessa meidän

-ei tarvinnut lainkaan pelätä häntä; hän seurasi meitä luultavasti

-vain varoittaakseen rikostovereitaan siinä tapauksessa, että he

-olivat vaarassa joutua ilmi meille. Ainakaan tällä hetkellä he eivät

-olleet missään vaarassa ja kenties eivät tulisi koskaan olemaankaan.

-Mutta että hän seurasi meitä, että hän ei välittänyt siitä suuresta

-vaarasta, jossa hän itse oli, se pani minut paremmin arvostelemaan sen

-välinpitämättömyyden astetta, jolla hän toteutti päätöksensä pettää

-meitä. Mielikuvituksessani hän seisoi mustan pilven ympäröimänä, jonka

-syvyydestä hän katseli meitä, julmana, kalpeana, uhkaavana.

-

-— Kertoisinko Roycelle tämän uuden havainnon? — kysyin itseltäni,

-mutta samassa muistin tohtorin sanat. Hänen tuli saada lepoa ja rauhaa

-lähimmän viikon aikana; hänen tuli olla vapaana kaikesta harmista ja

-huolesta.

-

-»Toivon, etten häiritse, herra Lester?» lausui vieno, hurmaava ääni

-vierestäni ja heräsin tietoisuuteen siitä, että olin taaskin tehnyt

-itseni syypääksi seuralaiseni unohtamiseen.

-

-»Neiti Kemball», aloitin epätoivoisena, »minun on tunnustettava teille,

-että olen kovin epämiellyttävässä asemassa. Ja se seikka, etten voi

-pyytää neuvoa, tekee asian vielä pahemmaksi.»

-

-»Ettekö voi pyytää sitä edes herra Roycelta?» kysyi hän kohotetuin

-silmäluomin.

-

-»Häneltä kaikkein vähimmän! Tiedätte, että hän on juuri paranemaan päin

-vaikeasta hermostumiskohtauksesta — hänen on oltava levollinen — siinä

-on syy, miksi hän tekee tämän matkan.»

-

-»Ymmärrän», sanoi hän ja nyökäytti päätään.

-

-Katsoin häneen taas — noita avoimia, ujostelemattomia silmiä, vakavaa

-suuta ja leukaa — ja tein sukkelan päätöksen.

-

-»Neiti Kemball», sanoin, »aion pyytää teitä avukseni, jos saan».

-

-»Luonnollisesti saatte.»

-

-»No, hyvä. Se henkilö, joka tuli laivaan viimeksi, on sekä herra Roycen

-että minun pahin vihollinen. Olemme ryhtyneet ottamaan selvää eräästä

-konnanjuonesta, jossa hän on mukana. Minulla on syytä uskoa hänen

-pystyvän mihin hyvänsä — hän on oikea paholainen neuvokkuudessa. En

-tiedä, mitä pahoja juonia hän meitä kohtaan keksineekään, mutta että

-hän jotakin keksii, siitä olen vakuutettu. Herra Royce ei tunne häntä

-edes ulkonäöltä eikä häntä saa tehdä levottomaksi; mutta jollei häntä

-varoiteta, voi hän syöksyä suoraan vaaraan. Jos vartioimme hyvin, niin

-minun ei tarvitse varoittaa häntä. Tahdotteko auttaa minua.»

-

-Hänen silmänsä loistivat, kun hän katsoi minuun.

-

-»Luonnollisesti!» huudahti hän. »Vai niin, meillä on siis salaisuus,

-meillä kahdella!»

-

-»Niin, meillä kahdella!» toistin ja tunsin äkkiä veren virtaavan

-nopeammin suonissani.

-

-Hän katsoi minuun hetken vähän kahden vaiheella.

-

-»Minun on muistettava herra Grahamin varoitus», sanoi hän. »Ettehän

-vain ole keksinyt tätä merkillistä juttua vain huvittaaksenne minua,

-herra Lester?

-

-»Kunniasanalla, en», vastasin tavalla, joka vivahti närkästykselle.

-»Toivoakseni se on sillä hyvä!»

-

-»Suokaa anteeksi, herra Lester», sanoi hän vähän katuvasti; »minun ei

-olisi pitänyt epäillä teitä! Se tuntui vain niin romanttiselta, niin

-uskomattomalta...»

-

-»Se tuntuu uskomattomalta», myönsin, »mutta onnettomuudeksi se on joka

-tapauksessa totta. Meidän on pidettävä silmämme auki monsieur Martignyn

-eli Bethunen suhteen.»

-

-»Mikä hänen oikea nimensä on?»

-

-»Nämä ovat ainoat, jotka tunnen, mutta epäilen, onko kumpikaan niistä

-oikea.»

-

-Royce ja rouva Kemball tulivat luoksemme, ja me istuimme katsellen Long

-Islandin matalia, kaukaisia rantoja, kunnes kello kutsui aterialle.

-Olimme sopineet stuertin kanssa ja sillä tavoin saaneet pienen pöydän

-eräässä sivulla olevassa komerossa — rouva Kemball ja hänen tyttärensä

-luopuivat mielellään ja iloisina kunniasta istua kapteenin pöydässä

-esiintyäkseen sen sijaan emäntänä meille — ja ruokailu oli hyvin

-hilpeätä. Roycekin oli niin hyvällä tuulella, että se vahvisti minua

-päätöksessäni olla tekemättä häntä levottomaksi kertomalla Martignyn

-olosta laivassa.

-

-Jokaisena hetkenä, joka kului, tuntui pelkoni vähenevän vähenemistään.

-Olihan hyvin mahdollista, ajattelin itsekseni, että kuvittelin aaveita

-keskellä kirkasta päivää. Ranskalainen ei näyttäytynyt salongissa, ja

-jälkeenpäin tiedusteltuani sain laivan lääkäriltä kuulla, että hän oli

-huolestuttavan sairaana eikä kyennyt lähtemään hytistänsä.

-

-Niin kului iltapäivä ja ilta. Laivalla oli muitakin, jotka tahtoivat

-myöskin saada nauttia vähän rakastettavan rouva Kemballin ja hänen

-tyttärensä seurasta. Roycekin tunsi muutamia heistä ja esitti minut

-heille, mutta miten olikaan, heidän keskustelunsa tuntui minusta

-mauttomalta ja epämiellyttävältä. Sitäpaitsi matkatoverini näytti

-minusta väsyneeltä, ja lopuksi hiivimme niiden joukosta pois kannelle,

-jossa istuimme korituoleissamme yli tunnin ajan ja katselimme tanssivia

-laineita ja kuuntelimme veden kohinaa laivan kohotessa ja laskeutuessa.

-Päällikköni ajatteli luultavasti erästä kaunista ruskeasilmäistä, jonka

-oikut olivat hänelle selittämättömiä.

-

-Mitä minuun tulee — no niin, minä olin äkkiä alkanut ihailla sinisiä

-silmiä.

-

-Voin perin mielelläni myöntää heti olleeni merikipeä. Oireet tuntuivat

-seuraavana aamuna kymmenen minuuttia hytistäni lähtemisen jälkeen —

-vaikka ei se ollut ankara meritauti vain heikkous ja pyörrytys, joka

-sai minut ikävöimään hyttiin jälleen. Mutta Royce ei tahtonut kuulla

-puhuttavankaan menemisestä alas. Hän sai minut ylös kannelle ja alas

-tuoliini, joka oli sijotettuna niin, että raitis tuuli puhalsi suoraan

-vasten kasvojani. Pitkä rivi tuoleja oli asetettu sinne, ja päättäen

-useimpain niiden omistajain ulkomuodosta ymmärsin, että he olivat

-paljon kipeämmät kuin minä. Tämän menettelyn ansiosta olin tunnin

-perästä melkein terve taas ja voinpa vielä sangen hyvällä ruokahalulla

-nauttia sen aterian, jonka Royce lähetti minulle ylös. Hetkisen

-kuluttua tuli tohtori katsomaan, miten voimme, pakisten meidän jokaisen

-kanssa muutaman hetken. Sairaimmat olivat alhaalla kannen alla, eikä

-kukaan meistä tarvinnut muuta kuin vähän rohkaisua.

-

-»Ettekö halua istuutua hetkeksi, tohtori?» kysyin, kun hän tuli

-luokseni, ja tarjosin hänelle Roycen tuolin.

-

-»Mitä, ettehän te näytä sairaalta», intti hän nauraen, mutta istuutui

-kuitenkin tyhjälle tuolille.

-

-»En minä haluakaan puhua itsestäni», sanoin. »Mitenkä se teidän toinen

-sairaanne voi — hän, joka tuli viimeiseksi laivaan?»

-

-Hänen katseensa sai heti totisen ilmeen.

-

-»Hänen nimensä on Martigny», sanoi hän, »ja hän on pahassa pulassa.

-Hänelle on täytynyt olla hyvin tärkeätä tulla takaisin Ranskaan juuri

-tällä laivalla. Minua ei olisi yhtään ihmetyttänyt, jos hän olisi

-kaatunut kuoliaana rantaportaalle.»

-

-»Sydäntautiako hän sairastaa?»

-

-»Niin, ja pitkäaikaista. Hän ei voi luonnollisesti koskaan tulla

-terveeksi, mutta voisi elää joka tapauksessa kauan, jos vain olisi

-varovainen.

-

-»Onko hän vielä vuoteen omana?»

-

-»No, jos hän tottelee neuvoani, niin hän ei nouse ylös koko matkan

-aikana. Hänen on annettava sydämelleen niin vähän työtä kuin

-mahdollista, muuten se loppuu kokonaan vielä laivamatkalla. Hänellä ei

-ole paljon toisin menettelemisen varaa.»

-

-Sitten hän alkoi puhua muista asioista, ja muutaman hetken kuluttua

-hän lähti kiertämään edelleen. Mutta minun ei tarvinnut olla kauan

-yksinäni, sillä pian näin neiti Kemballin tulevan vastaani reippaana ja

-ruusuisena kuin Diana.

-

-»Vai niin, meritauti on ollut ankara teitäkin kohtaan, herra Lester!»

-sanoi hän iloisesti.

-

-»Ei sanottavasti», vastasin. »Mutta lieväkin on vähemmän miellyttävä.

-Ettekö sääli maamiesparkaa ja tarinoitse vähän hänen kanssaan?»

-

-»Ei, sehän on aivan päinvastainen suhde!» intti hän, mutta istuutui

-kuitenkin suureksi tyydytyksekseni. »Tehän olitte se, jonka piti

-hauskuttaa minua! Onko Mefistofeleksemme jo tullut ulos?» kysyi hän

-matalammalla äänellä. »Minäkin tunnen hänen velhovaikutustansa ja

-ikävöin häntä taas.»

-

-»Mefistofeles taistelee vielä sydämensä kanssa, jonka on vaikea pitää

-verta tarpeenmukaisessa kiertokulussa, kuten näyttää. Tohtori sanoi

-juuri äsken, että hän luultavasti saa viettää koko matkan vuoteessa.»

-

-»Meille ei sitten jää mitään tekemistä! Tiedättekö, herra Lester,

-haluaisin todellakin tulla naispuoliseksi Lecoq'ksi!»

-

-»Ehkäpä vielä saatte siihen tilaisuuden», sanoin synkästi. »Epäilen

-suuresti sitä, että Mefistofeles pysyisi toimettomana. Hän ei näy

-olevan sitä laatua.»

-

-Hän taputti käsiänsä ja nyökäytti päätään eräälle ohikulkevalle tutulle.

-

-»Oletteko menossa Pariisiin, neiti Kemball?» kysyin.

-

-»Pariisiin, kyllä. Te kai tulette myös sinne? Teidän täytyy, kun kerran

-matkustatte Ranskaan.»

-

-»Tiemme vie ensin Etretatiin», sanoin, mutta keskeytin, kun hän nauraen

-nojausi taaksepäin tuolissaan. »Mitä merkillistä siinä on?» kysyin

-vähän kummastuneena.

-

-»Merkillistä? Ei mitään. Etretat on ihana paikka — se muistutti minua

-vain eräästä hauskasta tapauksesta — mitenkä eräät siellä kylpemässä

-olevat näyttelijät kerran harjoittivat ilkeyttä äitiäni kohtaan. Se

-on kaikista kaunein pieni kalastuspaikka ihanimpine kallioineen,

-mitä koskaan olen nähnyt. Mutta kesäkausihan tuskin on vielä alkanut

-Etretatissa — taiteilijat eivät vielä ole ennättäneet tulla. Teistä

-varmaan tuntunee siellä hyvin hiljaiselta ja yksitoikkoiselta.»

-

-»Me emme jää sinne oleilemaan», sanoin. »Mutta kuvailkaa minulle sitä!

-Haluaisin tietää vähän siitä.»

-

-»Etretat», sanoi neiti Kemball, »on oikeastaan taiteilijain pesäpaikka.

-Alphonse Karr löysi sen pitkät ajat sitten ja teki sen tunnetuksi.

-Etretatin asukkaat olivat hyvin kiitollisia hänelle ja nimittivät kylän

-pääkadun hänen mukaansa — ja sen jälkeen on joukko taiteilijoita ja

-teatteriväkeä rakentanut huviloita sinne. Siellä on pieni hiekkaranta,

-jossa väki kylpee koko päivän. Ja kun on väsynyt kylpemään, niin ovat

-jäljellä vielä kalliot ja hietasärkät ja iltaisin kasino. Te kai

-puhutte ranskaa, herra Lester?»

-

-»Luin sitä tietysti hiukan koulussa», selitin. »Muistan vielä _j'ai tu

-as, il a_.»

-

-»Kyllä muistatte enemmänkin, kunhan pääsette Etretatiin», sanoi hän

-nauraen. »Silloin teidän on pakko muistaa, muuten kuolette nälkään.»

-

-»Osaan myöskin sen lauseparren, jonka Mark Twain on tehnyt

-kuolemattomaksi.»

-

-»Tiedän — '_Avez-vous-du-vin_?'»

-

-»Ja vielä luulen myöskin hämärästi muistavani miten ranskaksi lausutaan

-voileipä, juusto ja liha. Niin että emme me suinkaan nälkään kuole.

-Sitä paitsi tuleehan herra Royce sangen hyvin toimeen kielessä. Hän on

-ollut Ranskassa.»

-

-»Niin, kyllä! Tuossa hän nyt tulee vaatimaan tuoliansa.»

-

-»Sitä minä en anna hänelle, jos vain haluatte käyttää sitä vielä»,

-panin vastaan.

-

-»Minun täytyy mennä tieheni joka tapauksessa», ja hän nousi nauraen

-ylös. »Olenko huvittanut kylliksi?»

-

-»Enemmän kuin kylliksi; en halua ketään muita huvittamaan itseäni.»

-

-»Mutta te ette tarvitsekaan ketään tämän jälkeen, minä en todellakaan

-usko, että olette enää sairas!»

-

-Nyökäten Roycelle hän poistui odottamatta vastaustani, joka jäikin

-sanomatta, ja minä jäin istumaan ja unelmoimaan mitä ruusuisimpia,

-uskomattomia unelmia.

-

-Lauantai, sunnuntai ja maanantai kuluivat, ilman että mitään muuta

-huomattavaa olisi tapahtunut kuin on tavallista kaikilla matkoilla.

-Tyyneys ja meri-ilma vaikuttivat oikein suotuisasti matkatoveriini,

-ja hän alkoi vähitellen saada takaisin entisen terveydentilansa. Minä

-sen vuoksi tunsin itseni yhä enemmän ja enemmän vapaaksi omistautumaan

-neiti Kemballille — kun hän niin salli — ja huomasin hänellä olevan

-joka kerralla yhä suuremman vetovoiman minuun. Martigny makasi

-edelleenkin vuoteessaan ja oli, tohtorin ilmoituksen mukaan, paranemaan

-päin, vaikka se kävikin hitaasti.

-

-Tiistai-iltana olivat rouva Kemball ja hänen tyttärensä yhtyneet

-seuraamme kävelykannella, ja lopuksi, väsyneinä Straussin valsseihin

-ja Sousan marsseihin, ohjasimme me askeleemme laivan keulaan, jossa

-orkesterin pauhina ylettyi meihin vain katkonaisin sävelin. Löysimme

-istuinpaikan peräsinkojun varjossa ja istuimme kauan aikaa puhellen

-kaikenlaisista asioista ja katsellen kuun heijastusta veteen. Vihdoin

-nousimme lähteäksemme takaisin, ja Royce ja rouva Kemball kulkivat

-tapansa mukaan edellä, jota tekoaan, kun nyt jälkeenpäin sitä

-ajattelen, Royce saa kiittää.

-

-»Kahden päivän perästä olemme Hovressa», sanoin, »minulle tulee hyvin

-ikävä, neiti Kemball».

-

-»Ikävä? Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että olitte niin

-mieltynyt mereen!»

-

-»Ei se merestä johdu», väitin; ja kun nyt oli kuutamo, kaunis ilta ja

-houkutteleva tilaisuus — »aika, paikka ja rakastettu, kaikki yhdessä»

-— niin en tiedä mihin hullutuksiin olisin tehnytkään itseni syypääksi,

-jos ei tuo nuori tyttö olisi äkkiä hypännyt esiin huudahtaen kovasti.

-

-»Herra Royce!» huusi hän. »Äiti!»

-

-He pysähtyivät ja kääntyivät ympäri juuri kun raskas nostopuomi ryskien

-syöksyi alas kannelle heidän eteensä.

-

-

-

-

-XV

-

-Kaksin on parempi kuin yksin

-

-

-Salamannopeasti ymmärsin, mitä oli tapahtunut ja juoksin portaita ylös

-ylemmälle kannelle, päättäen tehdä kerta kaikkiaan tilin viholliseni

-kanssa. Etsin häntä kaikkialta, katselin veneiden sisään ja alle ja

-savupiippujen ja ilmanvaihtotorvien taakse, mutta en voinut keksiä

-jälkeäkään kenestäkään. Kun tulin takaisin kävelykannelle, oli sinne

-kokoontunut pieni joukko ihmisiä, jotka olivat kuulleet putoavan

-nostopuomin jysähdyksen; kymmenen, kaksitoista laivamiestä oli nyt

-hinaamassa sitä jälleen paikoilleen.

-

-»En ymmärrä, miten nuo kiinnikkeet ovat voineet aueta», sanoi vahdissa

-oleva upseeri. »Kiinnitimme tuon puomin ennen lähtöämme, ja tiedän,

-että se tuli tehdyksi kunnollisesti.»

-

-Minä tarkastelin köysiä. Niitä ei ollut leikattu poikki, kuten olisi

-odottanut näkevänsä, vaan avattu. Martigny oli epäilemättä tehnyt

-sen meidän istuessamme ja pakistessamme — hän oli taitava rikoksissa

-tehdäkseen itsensä syypääksi mihinkään niin kömpelöön temppuun kuin

-nuorien katkomiseen.

-

-»No, onneksi ei ole mitään vahinkoa tapahtunut, vaikka olipa niin ja

-näin että pääsimme alta», huomautti Royce teennäisen iloisesti. »Jos ei

-neiti Kemball olisi huutanut, olisi puomi pudonnut suoraan päällemme.»

-

-Rouva Kemball, jonka kädet vapisivat vähän, käänsi katseensa siihen

-suuntaan, josta Roycen ääni kuului hänelle, ja upseeri rypisti otsaansa

-ja näytti synkältä ja miettivältä. Samassa tuli kapteeni, ja he kaksi

-vetäytyivät sivulle pitämään neuvottelua niin hiljaisella äänellä, että

-ainoastaan muutama ranskankielinen sana silloin tällöin kuultiin. Minä

-käännyin neiti Kemballiin, joka kalpeana ja silmät suurina kauhusta

-seisoi laivan reunakaidetta vasten nojautuneena.

-

-»Mutta se ei ollut mikään tapaturma, herra Lester», kuiskasi hän. »Näin

-haamun kumartuneena raakapuun ylitse — vain niin kuin varjo-olennon —

-mutta tiedän, etten ole voinut erehtyä.»

-

-Nyökkäsin.

-

-»En epäile ensinkään sitä. Mutta älkää sanoko sitä äidillenne! Se saisi

-hänet vain tarpeettomasti huolestuneeksi. Keskustelemme siitä enemmän

-huomisaamuna.»

-

-Hän sanoi hyvää yötä ja vei äitinsä mukanaan hyttiin. Minä menin heti

-etsimään laivan lääkäriä ja tapasin hänet salonkiportaiden alapäässä.

-

-»Mitenkä Martigny voi, tohtori», kysäisin.

-

-»Huonommin, pelkään», vastasi hän kiireesti. »Hän on juuri lähettänyt

-sanan minulle.»

-

-»Mikä hytti hänellä on?»

-

-»Numero 375, ulkohytti ylemmällä kannella.»

-

-Sen sanottuaan hän juoksi portaita ylös.

-

-Menin vielä tupakkahuoneeseen ja tutkistelin siellä riippuvaa

-värillistä laivan karttaa. Hetken kuluttua minulle oli selvänä,

-kuinka helposti Martigny oli välttänyt joutumasta kiinni — hänellä

-oli ollut ainoastaan viisi, kuusi metriä käytävänä avatakseen

-ovensa ja paneutuakseen taas sänkyyn. Mutta selvästi tämä pienikin

-voimainponnistus oli ollut liian suuri hänelle, ja tulin taas siihen

-synnilliseen ajatukseen, että ehkäpä vihollisemme vapauttaisi meidät

-itsestään.

-

-Kun seuraavana aamuna otin paikkani neiti Kemballin vieressä, sulki hän

-kirjansa ja kääntyi minuun päättävä ilme kasvoillaan.

-

-»Herra Lester», alkoi hän, »jos luulette, että se voi vahingoittaa,

-niin minä luonnollisesti en tahdo, että te sanotte sanaakaan; mutta

-muuten olen mielestäni oikeutettu saamaan selityksen».

-

-»Se on myöskin minun mielipiteeni», myönsin. »Olette osoittanut

-olevanne parempi tähystäjä kuin minä. Olin kokonaan unohtanut Martignyn

-— minä ajattelin jotakin aivan toista — minulla ei ollut ajatustakaan

-vaarasta.»

-

-»Sitä ei ollut minullakaan», sanoi hän kiireesti. »Mutta tulin

-sattumalta katsahtaneeksi ylös ja sain silloin nähdä mustan haamun

-kumartuneena eteenpäin heidän ylitsensä, ja ennenkuin minulla oli aikaa

-ajatella, kirkaisin heille — aivan tahtomattani.»

-

-»Se oli juuri heidän pelastuksensa. Jos olisitte pidättäytynyt

-ajatellaksenne ensin, niin se olisi ollut liian myöhäistä.»

-

-»Niin, mutta jälkeenpäin saatoin tosiaankin ajatella! Minun tarvitsi

-vain sulkea silmäni yöllä, niin näin hänet siellä taas, väijyen meitä,

-odottaen sopivaa tilaisuutta. Ja niin en luonnollisesti voinut olla

-murehtimatta kaiken sen johdosta.»

-

-»Teidän ei tarvitse surra enää», sanoin ja katsoin ympärilleni

-vakuuttautuakseni, ettei ketään ollut läheisyydessä.

-

-Alkaen Hiram Holladayn kuolemasta kerroin sitten kohta kohdalta koko

-jutun. Hän kuunteli kädet ristissä ja jännittynein ilmein, mutta

-ei sanonut mitään ennenkuin olin lopettanut. Silloin nojautui hän

-taaksepäin tuolissaan ja huokasi syvään.

-

-»Se on kauheata!» kuiskasi hän. »Kauheata ja käsittämätöntä. Mutta te

-ette ole sanonut minulle vielä mitenkä selitätte asian, herra Lester.»

-

-»Minulla ei ole mitään selitystä», vastasin avuttomasti »Olen

-mietiskellyt sinne ja tänne, mutta mikään punnitsemiseni ei ole

-näyttänyt pitävän paikkaansa. En tiedä mitä uskoa; jollei vain

-neiti Holladay olisi joutunut hypnotismin taikka jonkinlaisen

-mielipuolisuuden uhriksi, joka myöskin on uskottavaa.»

-

-Hän istui hetken ja katsoi miettivänä eteensä.

-

-»On olemassa tapa, luulen, jolla mahdollisesti voitaisiin selittää se,

-osittain ainakin. Ehkä se ei ollut lainkaan neiti Holladay, joka ajoi

-Washington Squarelle uuden kamarineidin kanssa. Ehkä se oli joku muu

-nainen ja että nuo lukitut ikkunat itse asiassa olivat neiti Holladayn

-vankina pitämistä varten. Ajatelkaa häntä siellä, Martignyn ollessa

-vanginvartijana!»

-

-»Mutta hän ei ollut siellä!» väitin vastaan. »Näimmehän me hänet

-antaessamme hänelle rahat. Sekä herra Royce että minä näimme — ja herra

-Graham myös.»

-

-»Niin — melkein pimeässä huoneessa kääre otsalla ja ääni niin

-sortuneena, ettei voinut puhua. Eipä ihme, että herra Royce tuskin

-tunsi häntä!»

-

-Vaikenin hetken miettiäkseni.

-

-»Muistakaa, että se selittäisi useamman kuin yhden asian, kun ei kerran

-löydy muuta uskottavaa selitystä», jatkoi neiti Kemball. »Esimerkiksi

-ne teljetyt ikkunat ja vangin käytös.

-

-»Niin, se on totta», myönsin, vaikka tämä arvelu ei ensi

-silmänräpäyksessä saanut hyväksymistäni. »Mutta uskotteko todellakin,

-että neiti Holladay on viety pois väkivallalla?»

-

-»Tietysti! Jos hän lainkaan olisi kadottanut ymmärryksensä, niin olisi

-se tapahtunut heti, eikä kaksi viikkoa murhan jälkeen.»

-

-»Mutta jos hän oli surrut sitä», intin.

-

-»Sitä hän ei tehnyt, ainakin hän oli lakannut siitä. Olettehan kuullut

-sekä herra Roycelta että hovimestarilta, että hän oli paranemaan

-päin, iloisempi ja muuten enemmän kaltaisensa. Minkä vuoksi hän olisi

-uudelleen antautunut surun valtaan?»

-

-»En tiedä», sanoin neuvotonna. »Kuta enemmän mietin asiaa, sitä

-käsittämättömämmältä se tuntuu. Sitäpaitsi tämä juttu on eilisiltana

-saattanut minut sellaiseen tuohtuneeseen mielentilaan, etten voi

-punnita selvästi. Minä en voi olla ajattelematta, kuinka huolimaton

-olin, etten täyttänyt velvollisuuttani.»

-

-»Sitä en pahoittelisi, jos olisin teidän sijassanne! Mutta eräs toinen

-asia», lisäsi hän vähän ankarasti, »tehän olette nyt huomannut, että

-teidän syyksenne yksin lankeaa, että Martigny on täällä laivassa?»

-

-»Mutta minun oli pakko mennä Jourdainiin», puolustelin itseäni; »enkä

-voinut auttaa sitä, että he menivät hänen luokseen — pyytää heitä

-olemaan menemättä olisi saanut heidät epäilemään minua heti».

-

-»Niin, niin tietysti; mutta eihän teidän ainakaan tarvinnut lähettää

-heitä. He eivät ehkä olisi menneet lainkaan muuten — eivätkä varmasti

-niin pian — jollette olisi lähettänyt heitä.»

-

-»Lähettänyt heitä!» toistin ja tuijotin hämmästyneenä häneen,

-epätietoisena siitä, olinko kuullut oikein.

-

-»Niin, lähettänyt», sanoi hän vielä kerran painolla. »Minkä vuoksi he

-menivät sairaalaan niin varhain seuraavana aamuna?»

-

-»Luullakseni heidän epäluulonsa oli kasvanut minua kohtaan.»

-

-»Lorua! Mitä syytä heillä olisi ollut epäillä teitä? Se oli päinvastoin

-juuri sen vuoksi, että he _eivät_ epäilleet teitä, sen vuoksi että

-he tahtoivat tehdä teidän mieliksenne ja tuuletuttaa huoneenne;

-sanalla sanoen, sen vuoksi että te pyysitte heitä menemään — he

-menivät noutamaan noiden ikkunalukkojen avaimia. Ne olivat tietysti

-Martignylla.»

-

-Hetken ajan istuin vailla vastausta. Saatoin vain tuijottaa häneen.

-Mutta vihdoin palautui puhekykyni jälleen.

-

-»Oh, millainen pölkkypää olen ollutkin!» jatkoin minä katkerasti.

-»Etten hoksannut sitä ennen! Olin sellaisessa järkkyneessä

-mielentilassa havaintoni vuoksi sinä päivänä, että en voinut ajatella

-mitään muuta. Luonnollisesti tuli koko juttu ilmi, kun he pyysivät

-avaimia.»

-

-»No, minä en olisi niin ankara itseäni kohtaan», sanoi neiti

-Kemball nauraen ja katsoi ilkamoivasti minuun istuessani siinä

-katuvannäköisenä. »Omasta puolestani minusta on sangen hyvä, että hän

-on mukana laivassa.»

-

-»Hyvä? Sitä ette kai voine tarkoittaa?»

-

-»Kyllä, sitä juuri tarkoitan. Otaksukaa, että Jourdainit eivät olisi

-menneet hänen luokseen; silloin hän olisi joka tapauksessa lähtenyt

-sairaalasta parin kolmen päivän perästä — sillä hän ei ole sellainen,

-joka makaa toimetonna tietäessään teidän ajavan pakolaisia takaa.

-Hän olisi niin muodoin tullut takaisin huoneeseensa samassa talossa,

-jossa teidän asuntonne on; emäntänne olisi ilmoittanut hänelle teidän

-matkustaneen Eurooppaan, ja hänen olisi vain tarvinnut lukea läpi tämän

-höyrylaivan matkustajaluettelo saadakseen nähdä nimenne. Niin että,

-kuten näette, ei ole paljon syytä suruun.»

-

-»Mutta kaikissa tapauksissa», muistutin, »hän olisi jäänyt Amerikkaan.

-Hän ei olisi ennättänyt tavata meitä. Meillä olisi ollut hyvä ennätys

-hänestä.»

-

-»Niin, hän ei olisi ennättänyt tavata teitä, se on totta, mutta

-sen sijaan olisi sähkösanoma mennyt teidän ohitsenne yli meren ja

-varoittanut hänen liittolaisiaan. Jos he saavat aikaa piilottaa

-vankinsa, niin ette tule koskaan saamaan tietoa hänestä — teidän ainoa

-toivonne on siinä, että yllätätte heidät valmistautumattomina. Ja

-vielä yksi syy — kun hän on kerran laivassa, niin meillä on vielä hyvä

-tilaisuus urkkia enemmän — vaikka mennä tarinoimaan hänen kanssaan? —

-Silloinhan saatte sen 'älykkyystaistelun', jota ikävöitte.»

-

-»Olen kyllä ajatellut sitä», sanoin, »mutta pelkään, etten voi näytellä

-osaani».

-

-»Osaanne?»

-

-»Niin, näytellä luulemattomuutta, näyttää avoimelta ja suoralta häntä

-kohtaan, olla kertovinani hänelle kaikki suunnitelmani. Pelkään, että

-hän näkee lävitseni heti ensi silmänräpäyksessä ja saa minut kiinni

-jostakin hairahduksesta. Se on liian suuri vaiva.»

-

-»Mutta etu olisi teidän puolellanne», muistutti hän. »Voisitte puhua

-hänelle niin monta asiaa kuin hän jo tietää ja kun hänellä ei ole

-mitään syytä epäillä teidän tietävän, että hän tietää. Se on hyvin

-mutkallista — mutta ymmärrättehän te joka tapauksessa?»

-

-»Tietysti.»

-

-»Ja niin olisi aivan luonnollista, että menitte hänen luokseen niin

-pian kuin saitte tietää hänen olevan sairaana. Vältellä häntä olisi

-samaa kuin tunnustaa epäilevänne häntä.»

-

-»Mutta hänen nimensä ei ole matkustajaluettelossa. Jollen olisi

-sattumalla huomannut häntä, kun hän tuli laivaan, niin en luultavasti

-olisi koskaan saanut tietää hänen olevan täällä.»

-

-»Ehkäpä hän näki teidät samalla kertaa.»

-

-»Ehkä, siinä tapauksessa ovat asiat vielä pahemmin», sanoin. »Jos hän

-tietää, että minä tiedän hänen olevan laivassa, niin hän arvaa myöskin

-minun epäilevän häntä; ja jos ei hän sitä tiedä, niin, silloin ei

-hänellä ole mitään syytä luulla, että saisin tiedon hänestä, jos hän

-vain ei näyttäydy salongissa, mikä ei näytä hyvin uskottavalta.»

-

-Hän istui hiljaa pari minuuttia katsellen vettä.

-

-»Ehkä olette oikeassa», sanoi hän vihdoin; »ei maksa vaivaa antautua

-uusiin vaaroihin. Asia houkutteli minua, minusta itsestäni olisi

-hupaista pakinoida puoli tuntia ja mittailla voimia hänen kanssaan.»

-

-»Mutta te olettekin nerokkaampi kuin minä», selitin. »Sen olette

-selvästi osoittanut viimeisten minuuttien kuluessa.»

-

-»Eikö mitä, sitä en ole tehnyt; olen vain näyttänyt teille, että

-olette sivuuttanut pikku seikat. Ja uskon teidän olevan oikeassa mitä

-tulee vaaraan, joka johtuisi käynnistänne Martignyn luona. Ensimmäinen

-velvollisuutemme on neiti Holladayta kohtaan; meidän on pelastettava

-hänet, ennenkuin Martigny ennättää varoittaa rikostovereitaan, niin

-että he vievät hänet jonnekin, josta emme voi häntä löytää.»

-

-Se teeskentelemätön tapa, jolla hän sanoi »me», täytti minun sieluni

-selittämättömällä onnella.

-

-»Mutta miksi he kiusautuvat pitämällä lainkaan vankina? Eiväthän he

-häikäilleet tappaessaan hänen isänsä.»

-

-»Eivätkä he ehkä häikäile tappaessaan hänetkin, kun vain otollinen

-tilaisuus ilmestyy», vastasi hän tyynesti. »Se on helpompaa Ranskassa

-kuin New Yorkissa — ehkäpä ovat he jo suorittaneet tarpeelliset

-valmistukset — ehkä he epäröivät vain vähän — Martignyn varoitus voisi

-tulla heidän epäröimisensä vaa'aksi.

-

-»Minua puistatti se ajatus. Ajatella, jos todellakin tulisimme liian

-myöhään!»

-

-»Mutta en voi olettaa, että he menisivät sellaisiin äärimmäisyyksiin,

-herra Lester», jatkoi neiti Kemball. »Uskon varmasti, että saatte

-selon hänestä ja ratkaisette arvoituksen. Minun selitykseni ei sitä

-ratkaise, se tekee sen vain yhä sotkuisemmaksi. Itse arvoitus käsittää

-kysymykset: Keitä ovat nuo ihmiset? — Miksi he tappoivat Holladayn?

-Minkä vuoksi he ovat vieneet pois hänen tyttärensä? — Mikä on heidän

-salavehkeilynsä tarkoituksena?»

-

-»Niin», myönsin; ja taaskin istuin siinä hämilläni ja neuvotonna, kuten

-ihminen, joka tuijottaa alas mustaan kuiluun.

-

-»Mutta kun olette löytänyt hänet», kysyi hän, »niin mitä aiotte tehdä

-hänelle?»

-

-»Tehdä hänelle? Viedä kotiinsa, tietysti.»

-

-»Mutta silloin hän on luultavasti aivan murtunut, ehkäpä hysterian

-rajalla. Sellaiset kokemukset voisivat järkyttää minkä naisen hermostoa

-tahansa, vaikka hän olisi kuinka vahva hyvänsä. Hän tulee tarvitsemaan

-lepoa ja hoitoa. Teidän tulee tuoda hänet meidän luoksemme Pariisiin,

-herra Lester.»

-

-Oivalsin hänen sanoissaan esiintyvän viisauden ja sanoin sen.

-

-»Olette hyvin ystävällinen», lisäsin. »Olen varma siitä, että herra

-Royce antaa mielellään siihen suostumuksensa, mutta meidän on ensin

-löydettävä hänet, neiti Kemball.»

-

-Olin iloinen myöskin omasta puolestani; huominen ero ei siis tapahtuisi

-ainaiseksi. Vielä kerran saisin tavata hänet. Yritin sanoa jotakin

-tästä, mutta kieleni kieltäytyi tottelemasta, eivätkä sanat tulleet

-ulos.

-

-Hetken kuluttua hän lähti luotani, ja enemmän kuin tunnin ajan istuin

-siinä yksin punniten hänen salaisuudenselitystään kaikilta puolin.

-Tosin ei ollut mitään, joka olisi todistanut sen olevan väärän, mutta

-sittenkin se kelpasi, kuten hän itse oli sanonut, vain tekemään asian

-yhä sotkuisemmaksi. — Keitä olivat nämä ihmiset, jotka uskalsivat

-lähteä niin rohkeaan ja vaaralliseen peliin? — kysyin taas itseltäni.

-Tuo avioton tytär voi kyllä näytellä neiti Holladayta; mutta kuka oli

-se vanhempi nainen? Hänen äitinsäkö? Siinä tapauksessa täytyi suhteiden

-vallita Ranskassa sillä mahdotonta oli erehtyä hänen ääntämistavastaan;

-mutta olihan Holladay aina Ranskassa ollessaan yhdessä vaimonsa

-kanssa. Sitäpaitsi nuorempi nainen puhui englanninkieltä varsin hyvin.

-Tosin hän oli sanonut vain muutaman sanan ja äänen sortuminen voi

-olla teeskenneltyä tarkoituksessa salata sen erilaisuus — mutta miten

-voitiin selittää vanhemman naisen yhtäläisyys Hiram Holladayn tyttären

-kanssa? Olivatko he molemmat avioliiton ulkopuolella syntyneitä? Mutta

-olihan mieletöntä ajatella sellaista, sillä Holladayhan oli pitänyt

-häntä lapsenaan, oli rakastanut häntä...

-

-Ja Martigny? Ken hän oli? Missä suhteessa hän oli näihin naisiin?

-Että rikos oli huolellisesti suunniteltu, sitä en voinut epäillä; ja

-se oli suoritettu hämmästyttävällä taitavuudella. Ei näkynyt mitään

-epäröimistä noissa lujissa katseissa, ei mitään kahden vaiheella

-olemista, ei mitään neuvottomuutta, vaan sen sijaan melkein pirullista

-toiminnan kylmäverisyyttä, joka ilmaisi voimaa ja tottumusta

-sellaisissa asioissa. Epäilemättä se oli Martigny, joka oli punonut

-salajuonen ja myöskin toteuttanut sen. Ja kuinka uskaliaasti! Hän ei

-ollut pelännyt olla läsnä tutkinnossa, kuten ei myöskään lähestyä

-minua ja keskustella kanssani asiasta. Suutuksissa itseeni, kun olin

-kiinnittänyt niin vähän huomiota siihen, koetin muistella keskustelumme

-yksityiskohtia. Hän oli kysynyt, muistelin, mitä tapahtuisi neiti

-Holladaylle, jos hänet huomattaisiin syylliseksi. Hänelle oli

-siis tärkeätä pelastaa hänet. Hän oli — niin, nyt käsitin sen! —

-kirjoittanut kirjeen, joka pelasti hänet; hän oli antautunut vaaraan

-tulla ilmi saadaksensa hänet vapaaksi!

-

-Mutta minkä vuoksi?

-

-Jospa minulla olisi ollut edes yksi johtolanka seurattavana! Yksi

-ainoa valonsäde olisi kylliksi! Silloin voisin löytää tieni tästä

-toivottomasta sekasotkusta, silloin tietäisin miten menetellä. Mutta

-harhailla sokean tavoin ympäri pimeydessä — se voi tehdä enemmän pahaa

-kuin hyvää.

-

-Niin, ja sitten oli vielä eräs toinen asia, jota minun oli

-varottava. Mikä esti häntä niin pian kuin tuli maihin sähköttämästä

-rikostovereilleen ja kehoittamasta heitä pakenemaan? Taikka myöskin

-hän voi odottaa ja vakoilla meitä, kunnes näkisi, että he todellakin

-olivat vaarassa. Oli miten oli, joka tapauksessa he voisivat helposti

-paeta; neiti Kemball oli ollut oikeassa muistuttaessaan, että meidän

-ainoa toivomme onnistumisesta oli siinä, että yllättäisimme heidät

-valmistautumattomina. Jospa vain voisin hänet eksyttää, pettää hänet,

-vakuuttaa hänelle, ettei hän ollut missään vaarassa!

-

-Kiusaus oli liian voimakas vastustaa. Seuraavassa silmänräpäyksessä

-olin jalkeilla — mutta, ei — hämmästyttämällä häntä herättäisin hänen

-epäluulojansa! Huusin luokseni erään stuertin.

-

-»Menkää tämän kanssa monsieur Martignyn luo», sanoin, »numeroon 375, ja

-kysykää häneltä onko hän niin terve, että voi ottaa vastaan minut!»

-

-Samalla hetkellä kun hän kiiruhti pois, minut valtasi äkkiä

-epäröiminen, ja hämmästyen omaa rohkeuttani avasin suuni huutaakseni

-hänet takaisin. Mutta en tehnyt sitä; sen sijaan istuuduin jälleen

-ja tuijotin veteen. Olinko menetellyt oikein? Oliko viisasta kiusata

-sallimusta? Olisinko viholliseni veroinen? Seuraavan puolentunnin

-kuluessa saisin näihin kysymyksiin vastauksen. Mutta ehkäpä hän ei

-ottaisi minua vastaan; hän voisi sanoa syyksi sairauden, taikka voisi

-hän olla todellakin sairas.

-

-»Monsieur Martigny», sanoi stuertin ääni vierestäni »vastaa, että hän

-mitä suurimmalla ilolla ottaa vastaan herra Lesterin nyt heti».

-

-

-

-

-XVI

-

-Leijonan pesässä

-

-

-Martigny makasi kojussaan ja poltti savuketta. Astuttuani sisään hän

-viittasi minua istumaan.

-

-»Teitte hyvin ystävällisesti kun tulitte», sanoi hän tavallisella

-hymyllään.

-

-»Oli vain sattuma, että sain tietää teidän olevan laivassa», selitin

-istuutuessani. »Oletteko jo parempi?»

-

-»Luulen niin, vaikka — vaikka tämä tohtori on — kuinka te sanotte? —

-oikea onnettomuuden ennustaja — sellaisiahan ne muuten ovat kaikkikin;

-kuta vaarallisempi tauti on, sitä suuremmaksi paisuu heidän kunniansa,

-kun ovat saaneet sen parannetuksi! Eikö niin ole? Hän on kieltänyt

-minua tupakoimastakin, mutta mieluummin kuolen kuin olen ilman sitä.

-Ettekö halua yhtä?» — Ja hän teki kädellään liikkeen vieressään olevaan

-savukekasaan päin.

-

-»Kiitos», sanoin valitessani niistä yhden ja sytyttäessäni sen.

-»Savukkeitanne ei voi vastustaa. Mutta jos olette sairas, niin kuinka

-uskalsitte lähteä tälle matkalle? Eikö se ollut varomatonta?»

-

-»Sain äkkiä kutsun kotiin, liikeasioita, nähkääs», selitti hän

-välinpitämättömänä. »Odottamatta, mutta — kuinka sanoisitte? —

-välttämättömästi. Muuten tämä vuode on yhtä hyvä kuin toinenkin. Ja

-minullahan oli odotettavana kokonaisen viikon lepo ja rauha tällä

-laivalla.»

-

-»Tohtori mainitsi nimenne minulle — sitä ei ollut

-matkustajaluettelossa...»

-

-»Ei.» Hän kiinnitti silmänsä minuun. »Tulin laivaan viimeisessä

-silmänräpäyksessä. Se tapahtui niin hätäisesti, kuten jo sanoin.

-Minulla ei ollut aikaa tilata hyttiä.»

-

-»Se selittää asian. Niin, tohtori sanoi minulle teidän olevan vuoteen

-omana.»

-

-»Niin, en ole ollut ylhäällä koko aikana, aina matkan alusta asti. Enkä

-nousekaan, ennenkuin tulemme Hovreen huomenna.»

-

-Katselin häntä tutkivasti, kun hän sytytti tottuneella kädellä uuden

-savukkeen. Hytin puolipimeässä en ollut ensin pannut merkille, kuinka

-sairaalta hän näytti, mutta nyt näin mustat renkaat hänen silmiensä

-ympärillä, kalpeat, veltot kasvot, vapisevan käden. Ja ensimmäisen

-kerran oivalsin äkkiä, tuntien melkein kuin olisin saanut piston,

-kuinka lähellä hän oli ollut kuolemaa.

-

-»Mutta te, herra Lester», sanoi hän, »mistä johtuu, että te olette myös

-matkalla Ranskaan? En tiennyt, että te tulisitte —»

-

-»Ette», vastasin tyynesti, sillä minä älysin, että kysymys oli

-välttämätön ja olinpa iloinenkin siitä, kun se antoi minulle

-tilaisuuden alkaa taistelun. »Ette, sillä viime kerran kun tapasin

-teidät, ei minulla ollut aavistustakaan matkustamisesta, mutta paljon

-on tapahtunut sen jälkeen. Huvittaako teitä kuunnella? Onko teillä

-kylliksi voimia?»

-

-Miten nautinkaan hänen kiduttamisestaan!

-

-»Haluan hyvin mielelläni kuulla», vakuutti hän ja muutti vähän

-asentoansa, niin että hänen kasvonsa tulivat varjoon. »Luukusta tulevat

-valonsäteet vaivaavat minua», lisäsi hän.

-

-Hän ei ollut siis täysin varma itsestään; siis ei hänenkään osaansa

-ollut helppo näytellä! Tämä ajatus antoi minulle uutta rohkeutta, uutta

-uskallusta.

-

-»Muistatte ehkä», aloitin, »minun kerran sanoneen, että jos minä joskus

-saisin tehtäväkseni Holladayn murhajutun selvittämisen, niin ensiksi

-ottaisin selvän murhaajattaresta. Onnistuin siinä jo ensimmäisenä

-päivänä.»

-

-»Ah», sanoi hän hiljaa. »Vaikka poliisi ei onnistunut! Sepä oli

-todellakin ihmeellistä. Miten menettelitte?»

-

-»Se oli pelkkä sattuma, oikea onnenpotkaus! Olin kiertämässä läpi koko

-ranskalaisen kaupunginosan, talon toisensa jälkeen, kun Houston kadulta

-tulin erääseen ravintolaan, Cafe Jourdainiin. Pullo parasta viiniä pani

-Jourdainin kielen käyntiin; olin haluavinani huonetta, hän pudotti

-ensin sanan, kaukaisen viittauksen vain, ja lopuksi sain selville

-koko jutun. Näyttää siltä kuin pelissä ei olisi ollut ainoastaan yksi

-nainen, vaan kaksi.»

-

-»Vai niin?»

-

-»Niin, ja eräs mies nimeltä Bethuny taikka Bethune taikka jotakin

-sellaista. Mutta en kiinnittänyt paljon huomiotani häneen — hänellä

-ei oikeastaan ole asiassa mitään tekemistä. Hän ei edes matkustanut

-naisten mukana. Samana päivänä, kun lähdin ulos tiedusteluilleni sai

-hän halvauskohtauksen jossakin kadulla ja vietiin sairaalaan, niin

-lähellä kuolemaa, että oli epätietoista vieläkö hän lainkaan tointuisi.

-Niin että hän on poissa pelistä. Jourdainit kertoivat minulle, että

-naiset olivat matkustaneet Ranskaan.»

-

-»Anteeksi», sanoi kuulijani, »mutta mistä saitte varmuuden, että ne

-naiset olivat juuri ne, joita te etsitte?»

-

-»Siitä saan kiittää toisen yhdennäköisyyttä neiti Holladayn kanssa»,

-vastasin valehdellen niin taitavasti, että itseänikin hämmästytti.

-»Jourdainit vakuuttivat minulle, että eräs valokuva, jonka näytin

-heille, itse asiassa oli toinen hänen vuokralaisistaan.»

-

-Kuulin hänen vetävän syvän henkäyksen, mutta hän hallitsi

-ihmeteltävällä tavalla kasvojensa ilmettä.

-

-»Todellakin?» sanoi hän. »Se oli todella hyvä keksintö. Sitä en olisi

-koskaan ajatellut. Se on monsieur Lecoq'in veroista. Ja niin seuraatte

-heitä Ranskaan. — Mutta kaiketikin teillä on jotakin muutakin, kuinka

-sanoisitte? — varma osoite tai sellaista, herra Lester?»

-

-Saatoin huomata palon hänen silmissänsä puolipimeässä ja olin iloinen

-savukkeestani, se auttoi minua näyttämään välinpitämättömältä.

-

-»Ei», vastasin. »Oikeastaan se on metsästystä pimeydessä. Mutta ehkä te

-voisitte neuvoa minua, herra Martigny? Mistä luulisitte minun olevan

-parasta tiedustella heitä?»

-

-Hän ei vastannut pariin minuuttiin, ja minä käytin tilaisuutta

-valitakseni uuden savukkeen ja sytyttääkseni sen. En uskaltanut olla

-toimetonna, sillä en tohtinut kohdata hänen katsettaan; pelästyin

-nähdessäni, ettei käteni ollut aivan varma.

-

-»Se on», alkoi hän vihdoin pitkäveteisesti, »kyllä hyvin — vaikea

-yritys, herra Lester. Etsiä kolmea henkilöä suuresta Ranskasta —

-siinä ei juuri ole suurta toivoa onnistumisesta. Mutta luultavinta on

-kuitenkin, että he ovat menneet Pariisiin.»

-

-Minä nyökäytin.

-

-»Niin, se oli minunkin mielipiteeni», myönsin. »Mutta tuntuu melkein

-mahdottomalta saada selkoa heistä Pariisissa.»

-

-»Ei, jos käyttää poliisin apua», sanoi hän. »Ehkäpä siinä piankin

-onnistuisitte, jos pyytäisitte poliisia auttamaan teitä.»

-

-»Mutta, paras herra Martigny», väitin, »minun on mahdotonta pyytää

-poliisin apua. Neiti Holladay ainakaan ei ole tehnyt mitään rikosta.

-Häntä on hyvin yksinkertaisesti haluttanut matkustaa ilmoittamatta

-siitä meille.»

-

-»Sallikaa minun sitten sanoa, herra Lester», huomautti hän pienellä

-ivanvivahduksella, »että en oikein voi käsittää huolehtimistanne hänen

-suhteensa».

-

-Minä huomasin tehneeni tyhmyyden; minun oli meneteltävä varovammin.

-

-»Aivan niin yksinkertaista ei se kuitenkaan ole», sanoin. »Viime

-kerran, kun näimme neiti Holladayn, hän sanoi olevansa sairas ja

-että aikoi lähteä maa-asuntoonsa lepäämään. Mutta sen sijaan, että

-lähtisi sinne hän matkusti Ranskaan ilmoittamatta siitä kenellekään —

-niin, tekipä hän vielä kaikkensa, ettei häntä löydettäisi. Sellainen

-menettely tuntuu niin ylimieliseltä, että me katsomme velvollisuutemme

-vaativan ottaa selon, miten asian laita on. Sitäpaitsi hän sai

-satatuhatta dollaria puhdasta rahaa meiltä kaksi päivää ennen

-matkustamistaan.»

-

-Näin hänen kääntelehtivän levottomana vuoteellaan; etuni ei siis ollut

-aivan pieni. Eipä mikään ihme, että hän hermostui näiden salaisuuksien

-paljastumisesta, jotka eivät olleet mitään salaisuuksia.

-

-»Ah», sanoi hän hiljaa, ja vielä kerran »ah! Niin, näyttääpä vähän

-ihmeelliseltä! Mutta jos olisitte odottanut kirjettä, niin ehkä —»

-

-»Otaksutaan, että olisimme odottaneet, eikä olisi tullut mitään

-kirjettä — otaksutaan, että juuri tämän odotuksen vuoksi tulisimme

-liian myöhään?»

-

-»Liian myöhään! Liian myöhään mihin, herra Lester? Mitä te sitten hänen

-puolestaan pelkäätte?»

-

-»En tiedä», vastasin, »mutta jotakin — jotakin! Emme missään tapauksessa

-voisi vastata asiasta viivyttelemällä.»

-

-»Ette», myönsi hän, »ehkä ette! On kyllä oikein, että tiedustelette.

-Toivotan teille onnea — olisi ollut hupaista, jos olisin voinut itse

-auttaa teitä; tuossa jutussa on niin paljon, mikä kiinnittää mieltäni;

-mutta pelkään, että se on mahdotonta. Minun täytyy saada lepoa — minun,

-jolla on niin paljon liikeasioita vaatimassa kaiken huomioni ja niin

-vähän halua lepoon! Eikö se ole kohtalon ivaa?»

-

-Ja hän veti huokauksen, joka epäilemättä oli paikallaan.

-

-»Aiotteko matkustaa Pariisiin?» kysyin.

-

-»En, en heti. Hovressa tapaan minä asiamieheni ja toimitan liikeasioita

-hänen kanssaan. Sitten haen jonkun rauhallisen paikan rannikolta ja

-lepäilen siellä.»

-

-— Niin, — ajattelin itsekseni, ja se säpsähdytti minua — Etretatiin! —

-Mutta en uskaltanut lausua sitä sanaa.

-

-»Kirjoitan teille, kun olen saanut vähän asioitani järjestykseen. —

-Missä otatte asuntonne Pariisissa?»

-

-»Sitä emme ole vielä päättäneet», vastasin.

-

-»Me?» toisti hän.

-

-»Niin, enkö ole vielä puhunut sitä teille? Herra Royce, nuorempi

-päällikköni, on mukanani — hän on ollut vähän heikko, ja hänen myöskin

-tarvitsee levätä.»

-

-»Samantekevä, missä asutte», sanoi hän. »Kirjoitan teille _poste

-restante_. Olisi hauska, jos te ja ystävänne tahtoisitte tulla

-tervehtimään minua, ennenkuin palaatte Amerikkaan.»

-

-Hänen äänessään ilmeni kohteliaisuutta, sydämellisyyttä, joka melkein

-teki minut aseettomaksi. Sellainen paatunut konna! Ihan teki pahaa

-etten voinut olla hyvä ystävä hänen kanssaan, niin suurta iloa minulle

-oli hänen seurastaan.

-

-»Meille olisi suuri ilo, jos saisimme tulla», vastasin, vaikka tiesin

-hyvin, että tarjousta ei tultaisi koskaan käyttämään. »Olette hyvin

-ystävällinen.»

-

-Hän teki torjuvan liikkeen kädellään ja antoi sen sitten pudota

-väsyneenä alas vuoteelle. Ymmärsin, että hän halusi jäädä yksin. Ja

-itse olin myöskin valmis menemään; olinhan saavuttanut kaiken, mitä

-olin voinut toivoa saavuttavani; jos en jo nyt ollut riistänyt häneltä

-epäilyksiänsä, niin en voisi sitä koskaan tehdä.

-

-»Väsytän teitä», sanoin ja nousin kiireesti. »Olen tehnyt hyvin

-ajattelemattomasti!»

-

-»Ei», väitti hän vastaan; »ei!» Mutta hänen äänensä oli melkein

-kuulumaton.

-

-»Niin, parasta on, että menen», sanoin. »Suokaa anteeksi minulle!

-Toivon teidän pian paranevan!»

-

-Ja minä menin ulos ja suljin oven perässäni, hänen kiittäessään minua

-kuiskaavalla äänellä.

-

-Vasta iltapäivällä sain tilaisuuden kertoa neiti Kemballille Martignyn

-kanssa tapahtuneen keskusteluni yksityiskohdat. Hän kuunteli kunnes

-olin lopettanut; sitten hän katsoi hymyillen minuun.

-

-»Mistä johtui, että muutitte mieltänne?» kysyi hän.

-

-»Seikkailunhalu kiusasi minua, nehän ovat teidän omia sanojanne.

-Ajattelin, että voisin mahdollisesti johtaa Martignyn harhateille.»

-

-»Ja luuletteko siinä onnistuneenne?»

-

-»En tiedä», vastasin epäröiden. »Ehkä hän näki lävitseni.»

-

-»En luule hänen olevan yli-inhimillisen. Olen varma, että esiinnyitte

-hyvin.»

-

-»Huomenna saamme nähdä!» sanoin.

-

-»Niin, ja teidän on jatkettava teeskentelyä viimeiseen asti. Muistakaa,

-että hän vakoilee teitä! Hän ei saa nähdä, että seuraatte junalla

-Etretatiin.»

-

-»Teen parastani», sanoin.

-

-»Älkääkä tehkö mitään vuoria multakasoista! Olette epäillyt itseänne

-tarpeettomasti, nähkääs. Niin vaatimaton ei pidä olla.»

-

-»Olenko minä mielestänne liian vaatimaton?» kysyin heti valmiina

-todistamaan asian olevan päinvastaisen.

-

-Mutta luultavasti hän näki silmäini loisteen, sillä hän oikaisi melkein

-huomaamatta sanansa.

-

-»Vain muutamissa tapauksissa», virkkoi hän; ja minä olin vaiti.

-

-Ilta kului ja viimeinen päivä tuli.

-

-Kohta aamiaisen jälkeen alkoi näkyä maata — Cap La Haguesin korkeat

-kalliot — alussa epäselvinä, mutta verkalleen kohoten sen mukaan kuin

-me liu'uimme lahteen, Hovren talojen katot kaukana edessämme.

-

-Seisoin laivan reunakaiteen luona neiti Kemballin vieressä, täynnä

-ajatuksia lähellä olevasta erostamme, kun hän äkkiä kääntyi minua kohti.

-

-»Älkää unohtako Martignya!» varoitti hän minua. »Eikö olisi parasta

-tavata häntä uudelleen?»

-

-»Ajattelin odotella siksi kun tulemme maihin», sanoin minä.

-»Sitten voin auttaa häntä pois laivasta ja katsoa, että hän pääsee

-onnellisesti ja hyvin asemalta. Hän on liian sairas ollakseen erittäin

-vilkasliikkeinen. Ei mahtaisi olla erittäin vaikeata päästä nyt hänestä

-pakoon.»

-

-»Ei, mutta olkaa varovainen! Hän ei saa epäillä, että aiotte matkustaa

-Etretatiin. Mutta katsokaahan tuota taloryhmää tuolla kaukana? Eikö se

-ole ihana?»

-

-Se oli ihana korkeine, punaisine kattoineen, keltaisine päätyineen

-ja raitaisine ikkunavarjostimineen, mutta siitä huolimatta en

-välittänyt sen katselemisesta. Huomasin ilokseni mikä pitkällinen,

-monimutkainen työ oli saada laivamme satamaan, sillä minä ahnehdin joka

-ainoata minuuttia, mutta viimein se onnistui kuitenkin tavallisella

-ranskalaisella, rajulla tavalla. Ja pienen viivähdyksen jälkeen

-heitettiin rautaporras ulos.

-

-»Ja nyt», sanoi neiti Kemball ojentaen kätensä, »täytyy meidän sanoa

-jäähyväiset!»

-

-»Ei tietysti!» väitin vastaan. »Katsokaa, tuolla menevät äitinne ja

-herra Royce. He odottavat selvästi, että me seuraisimme heitä. Meidän

-on autettava teitä järjestämään matkatavaranne.»

-

-»Meidän tavaramme menevät suoraan Pariisiin, siellä maksamme tullin.»

-

-»Mutta saanhan minä ainakin saattaa teitä junalle?»

-

-»Te panette kaikki peliin!» innostui hän. »Me voimme ottaa jäähyväiset

-yhtä hyvin tässä kuin asemasillallakin.»

-

-»Ei minun mielestäni», sanoin.

-

-»Olen jo sanonut hyvästit kaikille muille ystävilleni.»

-

-»Mutta minäpä en ajattele, että minua kohdeltaisiin samalla tavoin kuin

-kaikkia muita!»

-

-Näin sanoen tein minä päättävästi hänelle seuraa alas rautaporrasta

-pitkin.

-

-Hän katsoi- minuun syrjästä, ja hänen huulensa vavahtelivat samalla

-kertaa närkästyksestä ja naurunhalusta.

-

-»Tiedättekö», sanoi hän pitkäveteisesti, »alan pelätä, että olette

-itsekäs, ja minä kammoan itsekkäitä ihmisiä».

-

-»Minä en ole ensinkään itsekäs», väitin. »Pidän vain kiinni

-oikeuksistani.»

-

-»Oikeuksistanne?»

-

-»Oikeudestani olla yhdessä teidän kanssanne niin kauan kuin voin,

-ensiksi.»

-

-»Onko teillä muitakin oikeuksia?»

-

-»Monta. Luettelenko ne?»

-

-»Ei, meillä ei ole aikaa! Täällä on äiti!» He lähtivät Pariisiin

-laivayhtiön erityisellä junalla, joka odotti telakan luona vähän matkan

-päässä siitä, ja me ohjasimme vitkalleen askeleemme sinne tungoksen

-läpi. Hälinässä, kiireessä ja sekamelskassa oli mahdotonta keskustella

-säännöllisesti. Väki myllersi, ja joka ainoa, niin tuntui minusta,

-oli hermostumaisillaan. Joku huusi '_En voiture_!' kumealla äänellä.

-Yhtäkkiä huomasimme erään virkapukuun puetun rautatievirkamiehen

-sulkevan tiemme, pyytäen nähdä matkalippumme.

-

-»Pelkään, ettette voi tulla nyt pitemmälle enää», sanoi rouva Kemball,

-kääntyen meihin. »Meidän täytyy tietenkin sanoa jäähyväiset tässä.»

-Ja hän ojensi kätensä. »Mutta toivon näkevämme pian taas toisemme

-Pariisissa. Teillähän on osoite?»

-

-»On varmasti», vakuutin hänelle; »ei ole todellakaan mitään vaaraa,

-että sen unohtaisin».

-

-»Se on hyvä, odotamme teitä.»

-

-Ja hän puristi meidän kummankin kättä.

-

-Hetken ajan tunsin sen jälkeen toisen pienen käden omassani, ja pari

-sinisiä silmiä katsoi minuun tavalla joka —

-

-»Hyvästi, herra Lester», sanoi ääni, joka oli tullut minulle hyvin

-rakkaaksi. »Odotan kiihkeästi saavamme vielä tavata!»

-

-»Samaa voin minä sanoa», vastasin, ja tunsin kuinka kasvoni helottivat.

-»Se oli ystävällisesti sanottu, neiti Kemball!»

-

-»Tarkoitan, että ikävöin saada kuulla, miten olette menestynyt»,

-oikaisi hän. »Tuottehan neiti Holladayn luoksemme?»

-

-»Kyllä, jos saamme hänet käsiimme.»

-

-»Hyvästi sitten taas!»

-

-Hän viittasi hymyillen kädellään ja katosi väen pyörteeseen.

-

-»Tulkaa, Lester!» sanoi Royce. »Ei maksa vaivaa seistä tässä ja

-tuijotella. Meillä on oma matkamme ajateltavana.»

-

-Ja hän asteli asemasillalle.

-

-Silloin muistin äkkiä Martignyn.

-

-»Palaan silmänräpäyksessä», huusin ja juoksin rantaporrasta ylös.

-»Onko monsieur Martigny lähtenyt jo laivasta?» kysyin ensimmäiseltä

-stuertilta, jonka kohtasin.

-

-»Martigny?» toisti hän. »Martigny! Minä katson!»

-

-»Se sairas matkustaja numerosta 375», autoin minä häntä ajatuksen

-juoksussa.

-

-»Oh, tosiaankin! Sitä en minä tiedä, monsieur.»

-

-»No, samantekevä! Minä otan hänestä selvän itse.»

-

-Niin sanoen menin yläkannelle ja koputin numeron 375 ovelle. Ei mitään

-vastausta. Odotettuani hetkisen koettelin ovea, mutta se oli lukittu.

-Ikkuna oli kuitenkin puoliavoinna, ja varjostaen silmiäni kädelläni

-tähystin sisälle. Hytti oli tyhjä.

-

-Hätäinen säikähdys valtasi minut. Oliko hän todella nähnyt lävitseni?

-Enkö minä ollut vain turmellut omia suunnitelmiani koettaessani viedä

-hänet harhaan? Taikka — minun poskeni paloivat tätä ajatellessani —

-oliko hän niin hyvin suojeltuna, ettei hänen tarvinnut minua pelätä?

-Olivatko hänen suunnitelmansa niin hyvin tehtyjä, että hänestä oli

-samantekevää, mihin minä menin ja mitä tein? Kun kaikki kävi ympäri,

-niin en ollut ensinkään varma siitä, että hyötyisimme Etretatiin

-menostamme — oliko minulla mitään todistusta siitä, että pakolaiset

-olivat lähteneet sinne — mitään todellista aihetta uskoa, että me

-löytäisimme heidät sieltä? Ehkä Pariisi sittenkin olisi paras paikka

-etsiä heitä; ehkä Martignyn neuvo sittenkin oli ollut hyvää tarkoittava.

-

-Vietin muutaman hetken mitä kiusallisimmassa epävarmuudessa; tällä

-hetkellä käsitin selvästi, kuinka äärettömän vähän meillä oli

-menestymisen toivoa. Mutta pian ravistin itsestäni tämän tunteen; menin

-alakannelle ja kysyin uudelleen Martignya. Viimein ilmoitti laivan

-lääkäri minulle, että hän oli nähnyt sairaan pääsevän onnellisesti

-ja hyvin vaunuihin ja hän oli myöskin kuullut hänen käskevän ajuria

-ajamaan Hotel Continentaliin.

-

-»Ja suoraan sanoen, herra Lester», lisäsi tohtori, »olen iloinen kun

-pääsin hänestä. Oli onni, ettei hän kuollut matkalla. Mielipiteeni

-mukaan ei hänellä ole kauan elonaikaa jäljellä.»

-

-Lähdin tieheni keventynein mielin. Kuolevasta ei ollut paljonkaan

-pelkoa. Etsin siis Roycea ja löysin hänet vihdoin erään pöyhkeän,

-kullalla kirjaillulla virkapuvulla varustetun rautatievirkamiehen

-luota, jolta hän koetteli tiedustaa jotakin. Etretatiin pääseminen

-tuntui olevan monimutkainen työ. Puolen tunnin kuluttua lähtisi juna

-Beuzevilleen, jossa meidän tulisi muuttaa junaa ja matkustaa Les

-Ifsiin, ja siellä täytyisi taas muuttaa junaa, ennenkuin tulisimme

-määräpaikkaan. Kuinka kauan kestäisi matka? Kertojamme kohotti

-huolettomasti olkapäitään. Oli mahdotonta sanoa. Pari päivää sitten

-oli ollut kova myrsky, joka oli katkonut sähkölennätinlangat ja

-vahingoittanut pientä sivurataa Les Ifsin ja meren välillä. Junat

-kulkivat luultavasti jo taas, mutta uskottavasti emme kuitenkaan

-voineet ehtiä Etretatiin ennenkuin seuraavana aamuna.

-

-Keskellä tätä epämääräisten mahdollisuuksien sekasotkua oli yksi

-tosiseikka, että juna lähtisi puolen tunnin kuluttua ja että meidän

-oli matkustettava sillä. Kiiruhdimme takaisin höyrylaivaan, saimme

-matkatavaramme jotenkin pintapuolisesti tarkastettuina ja tullattuina,

-ostimme matkalippumme, katsoimme, että tavaramme tulivat mukaan, ja

-pääsimme vihdoin erääseen vaunuun kaksi minuuttia ennen lähtöaikaa.

-

-Silloin, ensimmäisenä toimettomuuden hetkenä, valtasi minut jälleen

-pelko Martignyn suhteen. Eikö hän ollut pitänyt meitä vakoilemisen

-arvoisina? Tai oliko hän ehkä vakoillut? Oliko hänkin junassa? Kykenikö

-hän seuraamaan meitä? Kuta enemmän ajattelin häntä, sitä enemmän

-epäilin kykyäni pettää häntä.

-

-Katsahdin varovasti vaunun ikkunasta asemasillan molemmille

-puolille, mutta en nähnyt hänestä vilahdustakaan, ja seuraavassa

-silmänräpäyksessä vierimme kolisten vaihderaiteiden ylitse. Huoaten

-helpotuksesta vaivuin sohvalleni. Ehkäpä olin todellakin eksyttänyt

-hänet!

-

-Tunnin matkan kuluttua olimme Bouzevillen asemalla, jossa poistuimme

-matkatavaroinemme. Eräs rautatievirkamies ilmoitti meille, että

-saisimme odottaa kolme tuntia Les Ifsiin menevää junaa. Ja sitten?

-Niin, enempää hän ei tiennyt. Ehkä pääsisimme Etretatiin huomenna.

-

-»Kuinka pitkä matka on tästä Les Ifsiin?» kysyi Royce.

-

-»Noin kaksitoista kilometriä.»

-

-»Ja sieltä Etretatiin?»

-

-»Kaksikymmentä kilometriä.»

-

-»Siis yhteensä kolmekymmentäkaksi kilometriä», sanoi Royce. »Miksi emme

-voisi ajaa hevosella, Lester? Voimme helposti taivaltaa tämän tien

-kolmessa tunnissa — korkeintaan neljässä.»

-

-       *       *       *       *       *

-

-Se näytti todellakin paremmalta kuin odottaa epävarmaa rautatiekyytiä,

-siksipä aloimme heti haeskella ajoneuvoja. En voinut tässä työssä

-olla suureksi hyödyksi, englanninkieli kun oli tuntematon kieli

-Beuzevillessä, ja Roycekin sai panna kaiken kykynsä liikkeelle

-saadakseen itsensä ymmärretyksi, mutta vihdoin onnistuimme kuitenkin

-saamaan hevosen ja keveät vaunut ynnä kyytipojan, joka väitti

-tuntevansa tien. Kaikki tämä oli vienyt aikaa, ja aurinko oli jo

-laskemaisillaan, kun vihdoinkin lähdimme matkaan pohjoiseen päin.

-Tie oli sileä ja tasainen — ranskalaiset ymmärtävät pitää tiensä

-oivallisessa kunnossa — ja vierimme hyvää vauhtia ohi viljeltyjen

-kenttien ja pienten tupien, jotka näyttivät kuin nukketaloilta,

-ripoteltuina sinne tänne. Välistä sivuutimme jonkun miehen taikka

-naisen, joka raskain askelin pyrki tietä eteenpäin, mutta pimeys

-taajeni ja ilma tuli kolkommaksi ja kolkommaksi. Puolentoista tunnin

-kuluttua tulimme Les Ifsiin, ja täällä pysähdyimme syömään vähän

-illallista. Meillä oli hyvä syy onnitella itseämme sen johdosta, että

-olimme saaneet ajoneuvot Beuzevillestä, sillä täällä saimme tietää,

-ettei mitään junaa mennyt Etretatiin ennenkuin aamulla. Vahinkoa, jonka

-myrsky oli saanut aikaan pari päivää sitten, ei ollut vielä saatu

-korjatuksi, sähkölennätin oli yhä poikki, ja me varustauduimme siltä

-varalta, että tie olisi paikoittain tulvaveden alla.

-

-Onneksemme nousi kuu taivaalle, niin että pääsimme eteenpäin ilman

-suurempia vaikeuksia, vaikkakin hitaasti; ja kello yhdentoista aikaan

-ajoimme riemulla Hotel Blanquetin, Etretatin parhaan ravintolan eteen.

-

-Syötyämme ensin menimme heti levolle, sillä tahdoimme olla ylhäällä

-varhain aamulla, ja nukahdin siinä miellyttävässä varmuudessa, että

-vihdoinkin olimme päässeet monsieur Martignysta eroon.

-

-

-

-

-XVII

-

-Etretat

-

-

-Olimme ylhäällä niin varhain, että hämmästytimme paksun, pienen

-ravintolanisännän, kun tulimme kysymään häneltä, mitenkä me löytäisimme

-syntyneiden rekisteritoimiston. Se oli aivan Rue Alphonse Karrin

-varrella, selitti hän, mutta sitä ei avattaisi ainakaan kolmeen

-tuntiin. Ehkä messieurs haluaisivat kahvinsa nyt? Ei, messieurs eivät

-halunneet kahviansa, ennenkuin tulivat takaisin. Miten he löytäisivät

-rekisterivirkailijan yksityisasunnon? Oh, hänen asuntonsa — se oli

-toinen asia. Hän asui vain lyhyen matkan päässä siitä, aivan kasinon

-vieressä, oikealle — meidän tarvitsi vain kysyä maitre Fingretiä —

-kuka hyvänsä voisi sanoa meille, missä hän asui. Mihin aikaan voitiin

-messieurs odottaa takaisin? Sitä oli mahdoton sanoa.

-

-Lähdimme matkaamme ravintolanisännän seistessä ja tuijottaessa meidän

-jälkeemme — Rue Alphonse Karria pitkin, jonka molemmilla puolilla oli

-pieniä taloja alakerrassa olevine pikku puoteineen. Kolmen minuutin

-kävelyn jälkeen tulimme merenpoukamaan, joka muodosti kauniin,

-jopa ihanan taulun luotisuorine kallioseinineen ja iloisenvärisine

-kalasumppuineen. Mutta me pysähdyimme vain luodaksemme pikaisen

-silmäyksen siihen ja ohjasimme askeleemme vastapäisellä sivulla olevaa

-kasinoa kohti.

-

-»Maitre Fingret?» kysyimme ensimmäiseltä vastaantulijalta, ja hän

-osoitti meille pientä taloa, joka oli puoleksi viiniköynnösten peitossa.

-

-Koputus ovelle kutsui ulos notarion itsensä, pienen, kuivan,

-teräväkatseisen ja tavattoman eloisilla, valppailla silmillä varustetun

-miehen. Royce selitti asiamme jotenkin vaivaloisella ranskankielellä,

-käyttäen sen ohessa avukseen monia liikkeitä — ihmeellistä miten kädet

-kuitenkin voivat auttaa puhumaan! — Ja hetken kuluttua oli tuo pieni

-ranskalainen ymmärtänyt, mitä hän tahtoi ja kiiruhtanut innokkaasti

-noutamaan hattunsa ja takkinsa, sillä hän vainusi aulista palkkiota.

-Kiitos ranskalaisen hallituksen tarkkuuden ja perusteellisuuden,

-meidän ensimmäinen tehtävämme oli helppo, vaikka minun on myönnettävä,

-etten tiennyt, mitä meidän oli sitten tehtävä, kun olisimme saaneet

-vahvistuksen neiti Holladayn syntymäpäivään nähden. Mutta sallimus sai

-päättää riitä.

-

-Notario avasi oven, vei meidät konttoriinsa ja tarjosi meille tuolit.

-Sen jälkeen hän otti syntymäluettelon vuodelta 1876. Se ei ollut mikään

-lavea kirja, sillä syntyneiden luku ei Etretatissa ollut yllättävän

-suuri.

-

-»Nimi oli Holladay, luulen teidän sanoneen?» kysyi hän.

-

-»Niin, Hiram W. Holladay», vastasi Royce nyökäyttäen päätänsä.

-

-»Ja päivämäärä — kesäkuun 10 päivä.»

-

-»Niin — kesäkuun 10 päivä.»

-

-Pieni mies vei sormensa kiireesti sivua pitkin alas, meni sitten taas

-takaisin ja luki pitkäveteisesti ja kummasteleva piirre huuliensa

-ympärillä läpi jokaisen eri rivin. Niin hän käänsi lehden, alkoi

-kauempaa takaa ja luki läpi luettelon taas, meidän istuessamme ja

-katsellessamme hänen työtään. Vihdoin hän löi kirjan kiinni pienellä

-paukahduksella ja katsoi meihin.

-

-»Messieurs», sanoi hän rauhallisesti, »mitään sellaista syntymää ei ole

-tänne merkitty. Olen käynyt läpi luettelon touko-, kesä- ja heinäkuun

-ajalta.»

-

-»Mutta sen täytyy löytyä sieltä!» väitti Royce vastaan.

-

-»Sitä ei joka tapauksessa löydy, monsieur.»

-

-»Voiko lapsi syntyä täällä ilman että se on tullut kirjoitetuksi

-luetteloihin?»

-

-»Ei, se on mahdotonta! Ei kukaan lääkäri Ranskassa haluaisi ottaa siitä

-vastatakseen.»

-

-»Suurta palkintoa vastaan kenties?» ihmetteli seuralaiseni.

-

-»Pariisissa ehkä mahdollisesti joskus, mutta sellaisessa pienessä

-paikassa kuin täällä olisin saanut kuulla puhuttavan siitä, ja

-velvollisuuteni olisi ollut sekaantua asiaan.»

-

-»Te olette siis ollut niin kauan täällä?»

-

-»Kyllä, monsieur», vastasi pieni mies hymyillen. »Paljon kauemmin kuin

-sen ajan.»

-

-Royce kumartui häneen päin. Hän alkoi saada takaisin entisen kykynsä

-ristikuulustelijana.

-

-»Monsieur Fingret», alkoi hän totisena, »olen aivan varma siitä, että

-Hiram W. Holladay ja hänen vaimonsa olivat täällä touko-, kesä- ja

-heinäkuun vuonna 1876 ja että heille syntyi täällä ollessaan tytär.

-Ajatelkaahan sitä — ettekö muista yhtään heitä tai mainittua tapausta?»

-

-Pieni notario istui pari minuuttia rypistynein kulmakarvoin. Viimein

-ravisti hän päätänsä.

-

-»Se olisi ollut keskellä kuuminta vuodenaikaa, monsieur», sanoi

-hän puolustellen. »Siihen aikaan on täällä paljon kansaa, ja minun

-on mahdotonta tuntea heitä kaikkia. Mutta kuitenkin minusta tuntui

-silmänräpäyksen tuo nimi jollakin tavoin tutulta, noin niinkuin vanha

-sävel, te tiedätte, jonka on unohtanut monta vuotta sitten. Mutta se

-kai oli vain kuvittelua, sillä en voi muistaa sitä tapausta, josta te

-puhutte. En voi uskoa, että se olisi tapahtunut Etretatissa.»

-

-Löytyi kuitenkin vielä eräs mahdollisuus, ja huomautin siitä Roycelle.

-

-»Monsieur Fingret», kysyi hän, »tunnetteko ehkä erään henkilön, jonka

-nimi on Pierre Bethune?»

-

-Taas ravisti notario päätään.

-

-»Taikka Jasper Martignya?»

-

-»En ole koskaan kuullut kumpaakaan näistä nimistä, monsieur», vastasi

-hän.

-

-Istuimme hiljaa hetkisen epätoivossa. Olisiko sitten matkamme

-Etretatiin ollut ihan hyödytön? Missä oli nyt aavistukseni? Jos olimme

-eksyneet jäljiltä jo näin metsästyksen alussa, niin mitä toivoa

-meillä sitten oli otuksen kiinnisaamisesta? Ja miten selittää sen

-seikan, ettei neiti Holladayn syntymää ollut merkitty kirjoihin? Minkä

-vuoksi hänen vanhempansa olisivat halunneet pitää sen salassa? Eikö

-päinvastoin olisi ollut luonnollista, että heistä oli tärkeätä saada se

-asianmukaisesti luetteloihin kirjoitetuksi?

-

-Tunti oli kulunut; myymälät olivat avatut, ja avoimesta ovesta

-haistoimme alkavan päivän elämää ja liikettä. Kansaa alkoi kulkea ohi,

-kaksi ja kolme yhdessä.

-

-»Ensimmäistä junaa kolmeen päivään odotetaan tulevaksi», sanoi pieni

-notario. »Tämä on pikkukaupunki, nähkääs, messieurs. Junan tulo on

-tärkeä tapahtuma.»

-

-Taas vaivuimme hiljaisuuteen. Royce otti esiin lompakkonsa ja maksoi

-palkkion. Olimme tulleet umpikujaan, salvatulle tielle, emmekä voineet

-päästä pitemmälle. Näin, että notario ikävöi kahviansa. Huoaten nousin

-ylös lähteäkseni. Notario meni ovelle ja katseli ulos kadulle.

-

-»Ah», sanoi hän, »juna on jo tullut; mutta ei näytä olleen monta

-matkustajaa siinä. Tässä tulee joka tapauksessa yksi, joka on tehnyt

-pitkän matkan.»

-

-Hän nyökäytti päätään jollekin, joka tuntui lähestyvän verkalleen. Nyt

-hän näkyi oven ulkopuolella — hän meni edelleen — se oli Martigny!

-

-»Tuossa hän on!» huudahdin Roycelle. »Se on Martigny! Kysykää, kuka hän

-oikein on!»

-

-Hän ymmärsi kohta ja tarttui notariota käsivarteen.

-

-»Hän on Victor Fajolle», sanoi hän. »Hän on juuri tullut kotiin

-Amerikasta ja näyttää olevan hyvin sairas, raukka.»

-

-»Asuuko hän täällä?»

-

-»Kyllä varmaan, vuorella aivan kaupungin yläpuolella — ensimmäinen talo

-— ei voi erehtyä — keskellä metsikköä. Hän meni naimisiin madame Alixin

-tyttären kanssa muutamia vuosia sitten — vaimo on pariisilainen.»

-

-»Ja hänen vaimonsa elää?»

-

-»Kyllä varmasti; hän tuli takaisin Amerikasta vain kolme viikkoa sitten

-yhdessä äitinsä ja sisarensa kanssa. Sanotaan, että sisar on — hm,

-niin...»

-

-Ja hän teki merkitsevän liikkeen kädellään päätä kohti.

-

-Näin Roycen kalpenevan, ja mitä minuun itseeni tulee, niin voin

-ainoastaan vaivoin pysyä tyynenä. Minä tiesin, että huntu nyt

-vihdoinkin nostettaisiin.

-

-»Ovatko he kotona nyt?»

-

-»Luulen niin», sanoi notario, katsellen häntä yhä enemmän ja enemmän

-kummastuneena. »He ovat pysytelleet paljon sisällä paluunsa jälkeen

-eivät tahdo antaa kenenkään nähdä — tuota sairasta. Siitä on niin

-paljon puhuttu.»

-

-»Tulkaa, meidän täytyy mennä!» huusin. »Hän ei saa tulla sinne ennen

-meitä!»

-

-Samassa välähti salama notarion silmissä.

-

-»Odottakaa, messieurs!» innostui hän. »Yksi silmänräpäys! Vain

-silmänräpäys. Nyt muistan — se oli rengas joka puuttui, mutta te olette

-antanut minulle sen — Holladay, eräs miljonääri Amerikasta, hänen

-vaimonsa, madame Alix — hän ei asunut huvilassa silloin, messieurs. Oh,

-ei, hän oli hyvin köyhä, lapsenhoitaja — teki mitä hyvänsä ansaitakseen

-vähän; hänen miehensä, eräs kalastaja, oli hukkunut ja jättänyt hänet

-pitämään lapsista huolta miten parhaiten taisi. Ah, nyt muistan —

-hänellä oli lapsi, joka oli muutamia kuukausia vanha.»

-

-Puhuessaan oli hän ottanut alas erään toisen kirjan ja kuljetti

-kiireesti sormeansa sivua alas — käsi vapisi innosta. Äkkiä hän

-pysähtyi huudahtaen riemusta.

-

-»Tässä se on, messieurs! Tiesin, etten voinut erehtyä! Katsokaa!»

-

-Kesäkuun 10 päivän 1876 alla oli kohta, joka englanninkielelle

-käännettynä kuului:

-

-»Holladay, Hiram W. ja Elisabeth, hänen vaimonsa, New Yorkin

-kaupungista, Amerikan Yhdysvalloista; ottaneet vastaan

-Céleste Alixilta, August Alixin leskeltä, hänen tyttärensä

-Célesten, viiden kuukauden vanhan. Kaikki oikeudet luovutetut

-kahdenkymmenenviidentuhannen frangin suuruista korvausta vastaan.»

-

-Royce otti kiireesti kirjan ja katsoi sen selkään. Se oli ottolasten

-luettelo.

-

-

-

-

-XVIII

-

-Huntu kohotetaan

-

-

-Hetkinen sen jälkeen kiiruhdimme katua pitkin siihen suuntaan kuin

-notario oli meille näyttänyt. Martigny oli jo poissa näkyvistä, ja

-meidän täytyi jouduttaa askeleitamme. Minulta meni pää pyörälle.

-Frances Holladay ei siis ollut miljonääri-vainajan oikea tytär!

-Tämä ajatus sai aikaan näkökantani perinpohjaisen tarkastuksen.

-Oikeudellisesti hän oli luonnollisesti hänen tyttärensä, samoinkuin

-tämä uusi havainto luonnollisesti ei voinut mitenkään vaikuttaa Roycen

-tunteisiin häntä kohtaan. Mikään ei siis itse asiassa ollut muuttunut.

-Hänen täytyisi seurata meitä takaisin; hänen oli palattava entiseen

-elämäänsä. — Mutta minulla ei ollut aikaa miettiä kaikkea loppuun.

-

-Olimme tulleet taas alas rantaan ja menimme vuorta kohti. Hyvän matkan

-päässä meistä näin miehen kiiruhtavan samaan suuntaan — voin kuvitella

-mielessäni millä tuskalla ja vaaralla itselleen. Tie alkoi nyt kohota,

-ja me ponnistelimme läähättäen sitä ylös ruohoiselle kankaalle asti,

-joka näytti ulottuvan penikulmittain pohjoista kohti. Edessämme oli

-kaunis pieni metsikkö, josta näin talon pilkottavan.

-

-Juoksimme sitä kohti portista ja käytävää pitkin ovelle. Se oli

-suljettu, mutta sisältä kuulimme jonkun mieshenkilön kiihkeän, rajun

-äänen — soinnukkaan äänen, joka oli minulle tuttu. Koetin avata ovea;

-se antoi perään, ja niin tulimme eteiseen. Ääni kuului huoneesta

-oikealta. Ei ollut aikaa epäröimiseen — hyppäsimme ovelle ja astuimme

-sisään.

-

-Martigny seisoi keskellä lattiaa, kirjaimellisesti kuohuen raivosta,

-antaen käskyjään ja kiroten kirkuvalla äänellä naisille, jotka olivat

-lymynneet huoneen etäisimpään nurkkaan. Vanhimman heistä tunsin

-ensimmäisellä vilkaisulla — nuorempi — vavahdin nähdessäni hänet —

-oliko se neiti Holladay? Ei, ja kuitenkin peräti hänen näköisensä.

-

-Martigny näki heidän hämmästyneiden katseidensa suuntautuvan hänen

-ohitsensa meihin ja kääntyi rajusti ympäri. Hetkisen hän näytti

-kuin käärmeeltä, joka on valmis hyökkäämään — sitten näin äkkiä

-hänen silmiensä kamalasti tuijottavan, hänen kasvonsa valahtivat

-kalmankalpeiksi, ja tukahtuneesti huudahtaen hän kaatui taaksepäin

-lattialle. Yhdessä nostimme hänet matalalle ikkunapenkille,

-takaa-ajajat samoinkuin takaa-ajetutkin, irroitimme hänen kauluksensa,

-hieroimme hänen käsiänsä, haudoimme hänen ohimoltansa ja teimme kaiken,

-mitä voimme ajatella hänen hyväkseen; mutta hän makasi siinä vain

-liikkumatonna, tuijottaen kattoon yhteenpuristetuin hampain. Viimein

-Royce kumartui ja pani korvansa hänen rinnalleen. Sen jälkeen hän

-oikaisi vartalonsa ja kääntyi hiljaa naisiin.

-

-»Ei maksa vaivaa», sanoi hän. »Hän on kuollut.»

-

-Katsoin heihin huomatakseni, oliko tapaus koskenut kovin kipeästi,

-mutta heissä ei ollut mitään sellaista merkkiä. Nuorempi naisista meni

-hitaasti toisen ikkunan luo ja asettui sinne hiljaa itkemään: toisen

-katseen kirkasti selvä ilo.

-

-»Siis», virkkoi hän tuolla matalalla, väräjävällä äänellä, jonka minä

-niin hyvin muistin, »siis on hän sitten kuollut! Hänen petollinen,

-häijy sydämensä on vihdoinkin lakannut sykkimästä!»

-

-Royce katseli häntä kummastellen. Mutta nainen ei katsonut häneen, vaan

-ikkunapenkillä olevaan kuolleeseen, vuorotellen avaten ja riuhtoen

-ristiin pantuja käsiään.

-

-»Madame Alix», sanoi Royce vihdoin, »tiedätte asiamme, meidän on

-toimitettava se».

-

-Nainen nyökkäsi.

-

-»Tiedän, monsieur», vastasi hän. »Jollei häntä olisi ollut, niin ei

-teidän olisi koskaan tarvinnut tulla tänne. Asiain tällä kannalla

-ollessa autan teitä niin paljon kuin voin. Cécile», sanoi hän, kääntyen

-ikkunassa olevaan naiseen, »mene noutamaan, sisaresi näiden herrojen

-luo!»

-

-Nuorempi nainen kuivasi kyyneleensä ja lähti huoneesta.

-

-Odotimme jännittyneessä hiljaisuudessa, silmät oveen kiinnitettyinä.

-Sitten kuului askelten ääntä portaista. Vielä silmänräpäys — ja hän

-seisoi kynnyksellä.

-

-Hän tuli sisään verkkaisesti, hervottomasti, hänen kalpeiden kasvojensa

-näkeminen pisti sydämeeni. Sitten hän katsoi ylös ja sai nähdä Roycen

-seisovan siinä. Hän veti rajusti henkeä, hänen kasvoilleen valautui

-hehkuva puna ja silmät saivat äkkiä eloa ja loistoa.

-

-»Voi, John!» huudahti hän ja horjui Roycea kohti.

-

-Royce hypähti esiin, otti hänet käsivarsiinsa ja painoi häntä rintaansa

-vasten. Ilonkyyneleet herahtivat minulle silmiin katsoessani heitä.

-Loin sitten silmäyksen vanhempaan naiseen ja huomasin hänen silmäinsä

-loistavan ja huultensa väräjävän.

-

-»Olen tullut sinua noutamaan, rakkaani», sanoi Royce.

-

-»Viekää minut täältä», nyyhkytti hän, »ennenkuin se toinen tulee!»

-

-Tässä hän keskeytti, sillä hänen katseensa oli sattunut ikkunapenkille,

-jossa »se toinen» makasi; ja kaikki väri pakeni taas hänen kasvoiltaan.

-

-»Hän ainakin on saanut rangaistuksensa», sanoi Royce. »Hän ei voi enää

-tehdä sinulle mitään pahaa, rakkaani.»

-

-Neiti Holladay nyyhkytti avuttomasti hänen olkapäätänsä vasten, mutta

-vähitellen hän tyyntyi ja vihdoin ojentautui suoraksi. Nuorempi nainen

-oli tullut takaisin huoneeseen ja seisoi katsellen uteliaana häntä,

-ilman jälkeäkään liikutuksesta.

-

-»Tule, mennään!» sanoi nuori tyttö. »Meidän on lähdettävä kotiin

-ensimmäisellä laivalla.»

-

-Royce pidätti häntä.

-

-»On tapahtunut rikos», sanoi hän pitkäveteisesti. »Meidän on pidettävä

-huoli siitä, että se tulee rangaistuksi.»

-

-»Rikos? Oh, niin, mutta minä annan heille anteeksi, rakkaimpani.»

-

-»Rikoksen itseäni kohtaan voin ehkä antaa anteeksi, mutta on toinenkin

-rikos — murha...»

-

-»Se ei Ollut mikään murha!» puuttui puheeseen Cécile Alix kiihkeästi.

-»Vannon sen, monsieur. Ymmärrätteko? Se ei ollut mikään murha!»

-

-Näin neiti Holladayn värisevän toisen äänestä, ja Royce huomasi sen

-myöskin.

-

-»Minun täytyy viedä neiti Holladay ravintolaan», sanoi hän minulle.

-»Tämä on enemmän kuin hän voi kestää — pelkään, että hän aivan sortuu.

-Jääkää te tänne ja ottakaa selvä asiasta, Lester! Sitten voimme

-päättää, mitä on paras tehdä.»

-

-Niin sanoen hän vei nuoren tytön ulos huoneesta ja alas käytävää

-katsomatta ainoatakaan kertaa taaksensa. Minä katselin heidän

-jälkeensä, kunnes puut varjostivat heidät, ja käännyin sitten noiden

-kahden naisen puoleen.

-

-»Nyt», sanoin, »pyydän saada kuulla kertomuksen.»

-

-»Se oli tuo tuolla, joka oli syynä kaikkeen», alkoi äiti, pannen

-kätensä lujasti ristiin polvilleen, pysyttääkseen ne hiljaa. »Neljä

-vuotta sitten hän tuli tänne Pariisista viettääkseen kesän täällä

-— hän oli hyvin sairas — se oli hänen sydämensä. Me olimme eläneet

-onnellisina yhdessä siihen asti, tyttäreni ja minä, lukuunottamatta

-huoltamme siitä, ettei tyttäreni tulisi naiduksi. Niin hän tuli tutuksi

-hänen kanssaan ja kosi häntä. Hän oli hyvin siivo — ei vaatinut mitään

-myötäjäisiä, ja sitäpaitsi oli tyttäreni jo kaksikymmentäviisi vuotta

-vanha — hänen ensimmäinen nuoruudenaikansa oli jo ohi. Mutta hän piti

-tyttärestäni, ja he menivät naimisiin. Hän vei hänet Pariisiin, jossa

-hänellä oli pieni teatteri, tanssisali ja sellaista — mutta sitten

-hän tuli taas huonommaksi ja palasi tänne. Silloin hän sai tietää,

-että minulla oli toinenkin tytär, joka oli annettu eräälle rikkaalle

-amerikkalaiselle. Minä olin köyhä, monsieur», lisäsi hän puolustellen

-itseään. »Ja mieheni oli kuollut...»

-

-»Niin, madame, minä tiedän», sanoin hänelle osaaottavasti, sillä hänen

-mielenliikutuksensa vaikutti minuun. Selvästi hän puhui totta.

-

-»Niin hän kirjoitti Amerikassa oleville ystävilleen ja tiedusteli

-monsieur Holladayta. Hän sai tietää — ah, hän sai tietää hänen

-olevan hyvin rikkaan, miljonäärin — ja että hänen tyttärensä — minun

-tyttäreni, monsieur — vielä eli. Siitä hetkestä lähtien hän oli kuin

-riivautunut. Hänellä oli suunnitelmansa heti valmiina — en tiennyt,

-mitä toiveita hän sille rakensi. Hän opetteli kahden vuoden ajan

-puhumaan englanninkieltä ja vei meidät puoleksi vuodeksi Lontooseen

-oppiaksemme sitä vielä paremmin. Päivä päivän perästä otimme tunteja

-siellä — aina, aina englanninkieltä. Cécile oppikin sitä aika hyvin,

-mutta en minä, kuten voitte kuulla, monsieur — minä olin liian

-vanha. Niin tulimme vihdoin New Yorkiin, ja tyttäreni — tämä tässä

-— lähetettiin monsieur Holladayn luo; kun minä taas sain käskyn

-kirjoittaa Celestelle — mademoiselle Holladaylle. Hän tuli jo samana

-päivänä, ja minä ilmoitin hänelle olevani hänen äitinsä. Victor oli

-läsnä ja näytti hänelle lapseksiottokirjaa. Hän ei voinut muuta kuin

-tulla vakuuttuneeksi siitä. Victor puhui hänelle kuin enkeli — oh, hän

-voi tosiaankin näyttää siltä, kun tahtoi! — Hän sanoi hänelle minun

-olevan köyhyydessä — hän sai hänet itkemään, ja se oli juuri mitä hän

-tahtoikin. Tyttäreni lupasi antaa meille rahaa; hän oli niin kiltti

-ja hellä, että sydämeni lämpeni. Silloin, juuri kun hän oli noussut

-ylös lähteäksensä, tuli Cécile kotiin, itkien, nyyhkyttäen, veren

-pirskottamana.»

-

-Hän värisi ja pani kädet silmilleen.

-

-»Mutta tehän väititte, että se ei ollut mikään murha, madame», sanoin

-nuoremmalle naiselle.

-

-»Ei se sitä ollutkaan!» huudahti hän. »Sallikaa minun kertoa teille,

-monsieur! Tulin siihen suureen taloon, jonka mieheni jo oli osoittanut

-minulle, menin ylös hississä, tulin konttoriin, mutta en nähnyt

-ainoatakaan ihmistä siellä. Sitten menin avoimesta ovesta sisään ja

-sain nähdä erään vanhan herran istuvan työpöydän ääressä. Kysyin, oliko

-herra Holladay sisällä. Hän loi pikaisen silmäyksen minuun ja kumarsi

-erästä toista ovea kohti. Näin, että se oli yksityiskonttori ja menin

-sisään. Ovi sulkeutui perässäni. Siellä istui eräs toinen vanha herra

-kirjoituspöydän ääressä ja terotti kynää.

-

-»'Oletko se sinä, Frances?' kysyi hän.

-

-»'Ei', sanoin minä ja astuin häntä kohti. 'Minä olen hänen sisarensa,

-monsieur Holladay!'

-

-»Hän katsahti ylös ja tuijotti minuun sellaisella kauhun ja vihan

-ilmeellä, että ihan pelästyin. Samassa, ennenkuin ennätin hengähtää,

-ennenkuin ennätin sanoa sanaakaan, hän tuli aivan siniseksi

-kasvoiltaan, kaatui eteenpäin pöydän yli, kätensä yli, veitseen, joka

-siinä oli. Minä koetin seisauttaa veren vuodon, mutta en voinut, se

-virtasi vain. En tiennyt, mitä minun oli tehtävä, olin niin sekaisin;

-ja mieletönnä kiiruhdin pois konttorista kotiin. Sellainen on puhdas

-totuus, monsieur, uskoittepa tai olitte uskomatta.»

-

-»Uskon teitä», sanoin, ja hän kääntyi jälleen ikkunaan salatakseen

-kyyneleensä.

-

-»Se oli silloin», jatkoi hänen äitinsä, »kun hän, tuo tuolla, sai

-erään uuden ajatuksen. Ennen hän oli ajatellut ainoastaan — mitenkä

-sitä kutsuisi? — kiristystä — muutamia tuhansia vain, ehkä eläkettä;

-nyt se oli paljon enemmän — nyt hän tähtäsi korkeammalle. En tiedä,

-mitä kaikkea hän suunnitteli. Silloin alettiin Célesteä epäillä isänsä

-murhasta; hänet oli mihin hintaan hyvänsä saatava vapaaksi; sen vuoksi

-hän kirjoitti kirjeen.»

-

-»Niin», tartuin puheeseen. »Niin tosiaankin, minä ymmärrän! Jos neiti

-Holladay oli vangittuna, ei hän ylettynyt häneen.»

-

-Hän nyökäytti.

-

-»Niin», sanoi hän; »hän siis _kirjoitti kirjeen_ oi, teidän olisi

-pitänyt nähdä hänet niinä päivinä! Hän oli kuin raivoisa villipeto.

-Mutta kun Céleste oli päässyt vapaaksi, niin hän ei tullutkaan

-luoksemme, kuten oli luvannut. Minä näin, että hän epäili meitä, ettei

-hän halunnut olla kanssamme enää minkäänlaisessa tekemisessä, niin että

-Victor käski minun kirjoittamaan hänelle uuden kirjeen ja rukoilemaan

-häntä tulemaan, luvaten selittää hänelle kaikki.»

-

-Tässä vanha nainen vaikeni hetkeksi tukahuttaakseen

-mielenliikutuksensa, joka uhkasi vallata hänet.

-

-»Voi, tuntuu kauhealta, kun ajattelen sitä», jatkoi hän. »Hän tuli,

-monsieur. Otimme häneltä puvun ja panimme sen Cécilen päälle. Sen

-jälkeen hän ei lähtenyt huoneesta, ennenkuin vaunut tulivat ja veivät

-hänet laivaan. Mitä meihin tulee, niin olimme miehen orjia — hän

-määräsi kaikki mitä oli tehtävä — valmisti kaikki — suunnitteli ja

-suunnitteli...»

-

-Hänen ei tarvinnut kertoa enempää — koko salajuoni oli edessäni

-selvänä — niin yksinkertainen kuin se olikin nyt, kun ymmärsin sen, ja

-toimeenpantu täydellisellä taitavuudella.

-

-»Vielä yksi asia», sanoin. »Rahat?»

-

-Hän otti avaimen taskustaan ja antoi sen minulle.

-

-»Ne ovat arkussa tuolla ylhäällä», sanoi hän. »Tässä on avain. Me emme

-ole koskeneet rahoihin.»

-

-Otin avaimen ja seurasin häntä yläkertaan. Jykevä tammipuinen arkku,

-joka oli rautaheloilla varustettu ja jonka sivuissa vielä oli

-höyrylaiva- ja tavaratoimistolaput jäljellä, oli eräässä nurkassa.

-Avasin lukon. Kasa kasan päällä rahat olivat siellä sellaisina kuin

-valtiopankista tullessaan. Lukitsin arkun taas ja pistin avaimen

-taskuuni.

-

-»Luonnollisesti», sanoin minä, kääntyen mennäkseni, »minun täytyy

-kertoa asia seuralaiselleni. Hän ja neiti Holladay saavat päättää,

-mihin toimenpiteisiin on ryhdyttävä. Mutta olen varma siitä, että he

-ovat armeliaita.»

-

-Molemmat naiset kumarsivat vastaamatta, ja minä menin ulos ja jatkoin

-matkaani puiden välistä käytävää pitkin, jättäen heidät kuolleensa

-kanssa yksin.

-

-Mutta sitä kuollutta minä eniten ajattelin ja surin, sillä hän oli

-ollut toimelias ja harvinaisen miellyttävä ihminen. Huolimatta kaikesta

-olin tuntenut vetovoimaa häneen.

-

-

-

-

-XIX

-

-Jutun loppu

-

-

-Pariisi kesäkuussa! Oletteko nähnyt sen säteilevine päivineen ja

-leppoisine öineen, täynnä tuhansien äänten sorinaa? Pariisi kuhisevine

-ihmisjoukkoineen — ja mikä kuhina sitten, kun jokainen nainen ja

-jokainen mies herättää huomiota ja uusia ajatuksia! Pariisi sinisine

-taivaineen ja puineen ja väreineen — ja viehätysvoimineen, joita en voi

-kuvata!

-

-Ilo on mahtava auttaja, ja viikon onni tässä lumoavassa kaupungissa oli

-tehnyt ihmeitä päällikkööni ja hänen morsiameensa. Oli oikein nautinto

-nähdä heitä — hymyillä välistä heille esimerkiksi seisoessa jollakin

-ihanalla Louvrén rantamalla heidän huomaamatta sitä itse. Kaikki mennyt

-oli joutunut taka-alalle, unohdettu; he elivät ainoastaan tulevaisuutta

-varten.

-

-Ja muuten läheistä tulevaisuutta varten. Ei ollut olemassa mitään

-syytä, jonka vuoksi sitä olisi tarvinnut lykätä toistaiseksi; me

-olimme kaikki tulleet yksimielisiksi siitä, että heidän oli mentävä

-avioliittoon heti, ja niin pian kun se oli päätetty, jättivät naiset

-meidät oman onnemme nojaan ja kuluttivat jäljellä olevat neljätoista

-päivää alituisilla ompelijattarien luona käynneillä, sillä Pariisissa

-täytyi morsiamella aina olla täydellinen häävarustus, olivatpa häät

-kuinka yksinkertaiset hyvänsä. Mutta vihdoinkin tuli se suuri päivä,

-ja kello kahdentoista aikaan vihittiin heidät ainoastaan meidän

-kolmen, rouva Kemballin, hänen tyttärensä ja minun ollessa todistajina

-kauniissa St. Lucasin kirkossa lähellä Boulevard Montparnassea.

-

-Sitten oli rouva Kemballilla pienet aamiaiset asunnossaan, jonka

-jälkeen emäntämme otti morsiusparilta jäähyväiset, ja hänen tyttärensä

-ja minä lähdimme heidän kanssansä Gare de Lyoniin, josta he aikoivat

-lähteä neljäntoista päivän ajaksi Rivieralle. Huiskutimme heille

-jäähyväisiksi ja lähdimme sitten yhdessä takaisin.

-

-»On pyhyyden loukkausta istua ajamassa katetussa vaunussa sellaisena

-päivänä kuin tämä», sanoi seuralaiseni; ja luovuimme ajoneuvoistamme

-kävelläksemme jalkaisin Boulevard Dideronia pitkin joelle.

-

-»No niin, juttu on siis lopussa!» sanoi hän miettiväisenä.

-

-»Heidän juttunsa kyllä!» huomautin minä.

-

-»Mutta vielä on olemassa erinäisiä asioita, joita en ymmärrä», jatkoi

-hän kiinnittämättä huomiotansa sanoihini.

-

-»Vai niin!»

-

-»Esimerkiksi, miksi he näkivät vaivaa pidättäessään hänet luonansa?»

-

-»Sukulaisrakkauden vuoksi, ehkä?»

-

-»Joutavia! Se oli mahdotonta. Sitäpaitsi he olivat Martignyn

-vaikutuksen alaisina, ja luullakseni hän pystyi mihin rikokseen

-hyvänsä.»

-

-»Ehkä hän ajatteli, että satatuhatta olisi vain ensimmäinen suoritus

-hänelle. Neiti Holladayn ollessa hänen vallassaan hän olisi kyllä

-voinut toivoa saavansa lisää loppumattomiin. Ilman häntä —»

-

-»Mitä ilman häntä?»

-

-»No, juoni kehittyy ja kehittyy kuta enemmän sitä ajatellaan. Luulen

-sen kehittyneen silläkin aikaa, kun hän oli sitä toteuttamaisillaan. En

-epäile, etteikö se lopuksi olisi kehittynyt niinkin pitkälle, että hän

-olisi ottanut neiti Holladayn jollakin salaperäisellä tavalla hengiltä

-ja sitten olisi antanut hänen sisarensa asettua sijalle. Kukapa olisi

-saanut petoksesta selvän heidän oltuaan pari vuotta ulkomailla?

-Ja sitten — niin, sitten olisi neiti Holladayn sisar voinut mennä

-naimisiin Fajallensa kanssa jälleen ja ruveta lepäämään rikkaudestaan

-nauttien. Ja Fajallesta olisi tullut huomattu mies — hyvin huomattu

-mies. Hän olisi kohonnut ja kohonnut — korkealle.»

-

-Seuralaiseni nyökäytti päätänsä.

-

-»_Touche_!» huudahti hän.

-

-Kumarsin kiitokseksi; tahdoin näet oppia ranskankieltä niin sukkelaan

-kuin asianhaarat sallivat.

-

-»Frances ei kai nähnyt enää äitiänsä eikä sisartansa?»

-

-»Ei, hän halusi mieluimmin päästä heistä.»

-

-»Entä rahat?»

-

-»Ne jätettiin arkkuun. Lähetin avaimen takaisin. Hän halusi niin.

-Olihan äiti joka tapauksessa hänen äitinsä.»

-

-»Tietysti; ehkäpä hän ei pohjaltaan ollut niinkään paha.»

-

-»Sitä hän ei ollut», sanoin minä varmasti. »Mutta Martigny —»

-

-»Oli nero. Melkein pahoittelen, että hän on kuollut.»

-

-»Minusta on se enemmän kuin paha, se on vähentänyt elämäni harrastuksia

-yhdellä.»

-

-Olimme tulleet Austerlitzin sillalle ja pysähdyimme siinä

-tahtomattamme. Allamme virtasi joki siltoineen, laivoineen, joiden

-väki oli laitureilla; edessämme olevan kuvan keskellä kaukana kohosi

-kirkon torni, ja kaiken tämän ylitse levisi lämmin kesäkuun aurinko.

-Nojauduimme kaidetta vasten ja katselimme kaikkea sitä ihanuutta.

-

-»Ja nyt on arvoitus ratkaistu», sanoi hän, »ja prinssi ja prinsessa

-ovat naimisissa, aivankuin saduissa, joita kuulimme lapsuudessamme. Se

-on hyvä loppu.»

-

-»Kaikkiin tarinoihin», lisäsin minä.

-

-Hän käänsi päätänsä ja katsoi kysyvästi minuun.

-

-»On olemassa muitakin tarinoita», selitin. »Heidän tarinansa ei ole

-ainoa.»

-

-»Eikö?»

-

-Pariisin henki — taikka ehkä se oli kesäkuun auringonpaiste — oli

-mennyt vereeni, joka virtasi yhä nopeammassa tahdissa eikä ottanut

-tyyntyäkseen.

-

-»Ei, varmasti ei! Esimerkiksi toinen voisi olla se, jossa te ja minä

-olisimme päähenkilöt.»

-

-En uskaltanut katsoa häneen; voin vain tuijottaa eteeni veteen.

-

-Hän ei liikahtanut. Muutamia silmänräpäyksiä kului.

-

-»Se on mahdollisuus», sanoin epätoivoisena. »Mutta on olemassa syvä

-juopa mahdollisen ja todellisen välillä.»

-

-Ei mitään merkkiä vielä; olin saattanut hänet tyytymättömäksi — minun

-olisi pitänyt ymmärtää se!

-

-Mutta sittenkin rohkaisin mieleni ja loin häneen salaisen silmäyksen.

-

-Hän seisoi katsoen alas veteen; hymy leikki hänen huulillaan, ja hänen

-silmissänsä oli tavaton loiste.

-

-»Ei aina», kuiskasi hän. »Ei aina!»

-

-

-

-

-

-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HOLLADAYN JUTTU ***

-

-

-

-Updated editions will replace the previous one—the old editions will

-be renamed.

-

-

-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright

-law means that no one owns a United States copyright in these works,

-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United

-States without permission and without paying copyright

-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part

-of this license, apply to copying and distributing Project

-Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™

-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,

-and may not be used if you charge for an eBook, except by following

-the terms of the trademark license, including paying royalties for use

-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for

-copies of this eBook, complying with the trademark license is very

-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation

-of derivative works, reports, performances and research. Project

-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may

-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected

-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark

-license, especially commercial redistribution.

-

-

-START: FULL LICENSE

-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

-

-

-To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free

-distribution of electronic works, by using or distributing this work

-(or any other work associated in any way with the phrase “Project

-Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full

-Project Gutenberg™ License available with this file or online at

-www.gutenberg.org/license.

-

-

-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

-

-

-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™

-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

-and accept all the terms of this license and intellectual property

-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all

-the terms of this agreement, you must cease using and return or

-destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your

-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a

-Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound

-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person

-or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

-

-

-1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be

-used on or associated in any way with an electronic work by people who

-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few

-things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works

-even without complying with the full terms of this agreement. See

-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project

-Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this

-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™

-electronic works. See paragraph 1.E below.

-

-

-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the

-Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection

-of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual

-works in the collection are in the public domain in the United

-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the

-United States and you are located in the United States, we do not

-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,

-displaying or creating derivative works based on the work as long as

-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope

-that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting

-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™

-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the

-Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily

-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the

-same format with its attached full Project Gutenberg™ License when

-you share it without charge with others.

-

-

-

-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern

-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are

-in a constant state of change. If you are outside the United States,

-check the laws of your country in addition to the terms of this

-agreement before downloading, copying, displaying, performing,

-distributing or creating derivative works based on this work or any

-other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no

-representations concerning the copyright status of any work in any

-country other than the United States.

-

-

-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

-

-

-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

-immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear

-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work

-on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the

-phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,

-performed, viewed, copied or distributed:

-

-

-  

-    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most

-    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions

-    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms

-    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online

-    at www.gutenberg.org. If you

-    are not located in the United States, you will have to check the laws

-    of the country where you are located before using this eBook.

-  

-

-

-1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is

-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not

-contain a notice indicating that it is posted with permission of the

-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in

-the United States without paying any fees or charges. If you are

-redistributing or providing access to a work with the phrase “Project

-Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply

-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or

-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™

-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

-

-

-1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted

-with the permission of the copyright holder, your use and distribution

-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any

-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms

-will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works

-posted with the permission of the copyright holder found at the

-beginning of this work.

-

-

-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™

-License terms from this work, or any files containing a part of this

-work or any other work associated with Project Gutenberg™.

-

-

-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

-electronic work, or any part of this electronic work, without

-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

-active links or immediate access to the full terms of the Project

-Gutenberg™ License.

-

-

-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,

-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including

-any word processing or hypertext form. However, if you provide access

-to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format

-other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official

-version posted on the official Project Gutenberg™ website

-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense

-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means

-of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain

-Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the

-full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

-

-

-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

-performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works

-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

-

-

-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing

-access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works

-provided that:

-

-

-    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

-        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method

-        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed

-        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has

-        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project

-        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid

-        within 60 days following each date on which you prepare (or are

-        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty

-        payments should be clearly marked as such and sent to the Project

-        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in

-        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg

-        Literary Archive Foundation.”

-    

-    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

-        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

-        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™

-        License. You must require such a user to return or destroy all

-        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue

-        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™

-        works.

-    

-    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of

-        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

-        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of

-        receipt of the work.

-    

-    • You comply with all other terms of this agreement for free

-        distribution of Project Gutenberg™ works.

-    

-

-

-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project

-Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than

-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing

-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of

-the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set

-forth in Section 3 below.

-

-

-1.F.

-

-

-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project

-Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™

-electronic works, and the medium on which they may be stored, may

-contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate

-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other

-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or

-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or

-cannot be read by your equipment.

-

-

-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right

-of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

-Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project

-Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all

-liability to you for damages, costs and expenses, including legal

-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

-DAMAGE.

-

-

-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

-written explanation to the person you received the work from. If you

-received the work on a physical medium, you must return the medium

-with your written explanation. The person or entity that provided you

-with the defective work may elect to provide a replacement copy in

-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person

-or entity providing it to you may choose to give you a second

-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If

-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing

-without further opportunities to fix the problem.

-

-

-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth

-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO

-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT

-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

-

-

-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied

-warranties or the exclusion or limitation of certain types of

-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement

-violates the law of the state applicable to this agreement, the

-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or

-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or

-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the

-remaining provisions.

-

-

-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

-providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in

-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the

-production, promotion and distribution of Project Gutenberg™

-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,

-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of

-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this

-or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or

-additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any

-Defect you cause.

-

-

-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

-

-

-Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of

-electronic works in formats readable by the widest variety of

-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It

-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations

-from people in all walks of life.

-

-

-Volunteers and financial support to provide volunteers with the

-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s

-goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will

-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project

-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

-and permanent future for Project Gutenberg™ and future

-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see

-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

-

-

-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

-

-

-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit

-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

-Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification

-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by

-U.S. federal laws and your state’s laws.

-

-

-The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,

-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up

-to date contact information can be found at the Foundation’s website

-and official page at www.gutenberg.org/contact

-

-

-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

-

-

-Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread

-public support and donations to carry out its mission of

-increasing the number of public domain and licensed works that can be

-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest

-array of equipment including outdated equipment. Many small donations

-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

-status with the IRS.

-

-

-The Foundation is committed to complying with the laws regulating

-charities and charitable donations in all 50 states of the United

-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a

-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

-with these requirements. We do not solicit donations in locations

-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND

-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state

-visit www.gutenberg.org/donate.

-

-

-While we cannot and do not solicit contributions from states where we

-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

-against accepting unsolicited donations from donors in such states who

-approach us with offers to donate.

-

-

-International donations are gratefully accepted, but we cannot make

-any statements concerning tax treatment of donations received from

-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

-

-

-Please check the Project Gutenberg web pages for current donation

-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other

-ways including checks, online payments and credit card donations. To

-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

-

-

-Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

-

-

-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project

-Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be

-freely shared with anyone. For forty years, he produced and

-distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of

-volunteer support.

-

-

-Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed

-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in

-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not

-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper

-edition.

-

-

-Most people start at our website which has the main PG search

-facility: www.gutenberg.org.

-

-

-This website includes information about Project Gutenberg™,

-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

-

+
+The Project Gutenberg eBook of Holladayn juttu
+
+This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and 
+most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
+whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms 
+of the Project Gutenberg License included with this ebook or online 
+at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, 
+you will have to check the laws of the country where you are located 
+before using this eBook.
+
+
+Title: Holladayn juttu
+
+Subtitle: Salapoliisiromaani
+
+Author: Burton E. Stevenson
+
+Release Date: September 12, 2023 [eBook #71618]
+
+Language: Finnish
+
+Credits: Timo Ervasti and Tapio Riikonen
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HOLLADAYN JUTTU ***
+
+
+
+
+
+HOLLADAYN JUTTU
+
+Salapoliisiromaani
+
+
+Kirj.
+
+BURTON E. STEVENSON
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto Oy,
+1909.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+     I. Salama kirkkaalta taivaalta
+    II. Vaikuttavia asianhaaroja
+   III. Juttu kärjistyy
+    IV. Saan onnellisen päähänpiston
+     V. Syön päivällistä tuntemattoman kanssa
+    VI. Godfreyn ylistely
+   VII. Neiti Holladay tulee oikulliseksi
+  VIII. Salaperäinen kamarineiti
+    IX. Tutustun monsieur Martignyyn
+     X. Merkillinen katoaminen
+    XI. Riisun naamarin viholliseltani
+   XII. Cafe Jourdainissa
+  XIII. Matkalla
+   XIV. Osoittaudun huonoksi suojelusvartijaksi
+    XV. Kaksin on parempi kuin yksin
+   XVI. Leijonan pesässä
+  XVII. Etretat
+ XVIII. Huntu kohotetaan
+   XIX. Jutun loppu
+
+
+
+
+I
+
+Salama kirkkaalta taivaalta
+
+
+Toimiston ilmakehä ei ollut tänä aamuna yhtä miellyttävä kuin
+tavallisesti. Olimme kaikki saaneet raivata sinne tiemme läpi myrskyn,
+lumen, ravan ja lumirännän, jollaista ei tapaa muualla kuin keskellä
+maaliskuuta New Yorkissa, ja hyvä tuulemme oli tästä kärsinyt. Minun
+oli ollut mahdotonta saada ajuria, ja raitiotiejunilla, jotka yleensä
+olivat kovin myöhästyneet, vallitsi tietysti se tavallinen, välttämätön
+tungos. Seurauksena tästä oli, että minä tulin konttoriin puoli
+tuntia liian myöhään, ja astuttuani sisempään konttorihuoneeseen sain
+hämmästyksekseni nähdä Grahamin, vanhemman päällikkömme, jo istumassa
+työpöytänsä ääressä. Hän nyökäytti jotenkin lyhyesti hyvää huomenta.
+
+»Olisi hyvä, jos katsoisitte läpi nuo Hurdin juttua koskevat paperit,
+Lester», sanoi hän ja ojensi ne minulle.
+
+Otin ne ja istuuduin. Samassa temmattiin konttorin ulko-ovi taaskin
+auki tavattoman rajusti.
+
+En ollut koskaan nähnyt Roycea niin syvästi liikuttuneena, niin
+ilmeisesti poissa suunniltaan kuin hän oli hyökätessään silmänräpäystä
+myöhemmin luoksemme kädessään sanomalehti. Hämmästyneenä sisääntulijan
+aikaansaamasta melusta käännähti Graham pöytänsä ääressä ja tähysteli
+ihmeissään häntä.
+
+»Mitä nyt, John?» alkoi hän. »Sinähän näytät kovin liikuttuneelta.
+Mistä on kysymys?»
+
+Royce levitti sanomalehden hänen eteensä pöydälle.
+
+»Sinä et tietysti ole nähnyt aamulehtiä. Luepas tuo?» ja hän osoitti
+vapisevalla sormella kirjoitusta, joka vei koko ensimmäisen sivun
+ensimmäisen palstan — kunniasijan.
+
+Huomasin, että Grahamin kasvojenilme muuttui heti hänen luettuaan
+otsakkeen, ja kun hän oli ehtinyt kappaleen pitemmälle varsinaiseen
+kertomukseen, näytti hän ihan kauhun valtaamalta.
+
+»Tämä on ihmeellisintä, mitä olen koskaan lukenut!» puhkesi hän.
+
+»Ihmeellistä!» huudahti toinen. »Se on enemmän kuin sitä, se on
+halpamaista, alhaista! Ajatella, että niin hieno, sivistynyt tyttö
+kuin Frances Holladay vakain tuumin murhaa oman isänsä — pistää
+kylmäverisesti hänet kuoliaaksi — se on liian katalaa, liian
+ihmeellistä, liian — liian...»
+
+Hän keskeytti, melkein tukehtuen mielenliikutuksesta.
+
+Hänen sanansa saivat minut äkkiä ojentautumaan tuolissani. Frances
+Holladay syytettynä — eipä ihme, ei! että Royce oli tuohtunut!
+
+Mutta Graham jatkoi kirjoituksen lukemista toiseen kertaan,
+tarkkaavammin, ja kun hän sitten nyökäytti päätään osoittaakseen,
+että hän täysin käsitti kumppaninsa ajatuksen, muodostui hänen
+kulmakarvojensa välille suora, syvä, hämmästystä ilmaiseva ryppy.
+
+»Koko asia», sanoi hän vihdoin, »riippuu nähtävästi Rogersista —
+Holladayn konttorin ensimmäisestä miehestä — ja sikäli kuin minä tunnen
+Rogersia, on minun sanottava, että hän on maailmassa viimeinen, joka
+esittäisi tahallansa vääriä väitteitä. Hän sanoo, että neiti Holladay
+tuli isänsä konttoriin eilen iltapäivällä, viipyi siellä kymmenen
+minuuttia ja poistui sitten kiireesti. Muutamia minuutteja myöhemmin
+meni Rogers yksityiskonttoriin ja löysi päämiehensä kuolleena. Siinä on
+koko asia, mutta se on kova pähkinä purtavaksi.»
+
+»Mutta siinä onnistutaan!» puuttui puheeseen toinen, ponnistautuen
+saamaan takaisin ryhtinsä. »Minä otan tietysti jutun huostaani.»
+
+»Tietysti.»
+
+»Neiti Holladay on arvattavasti lähettänyt sanan minulle eilisiltana,
+mutta kuten tiedät, minä olin Babylonissa etsimässä sitä todistajaa
+Hurdin juttuun. Miehestä on suuri hyöty, ja hänen todistuksellaan
+tulemme voittamaan jutun. Mitä taas Brownin asiaan tulee, niin voi
+vastaus odottaa huomiseen. Siinä kaikki, luullakseni.»
+
+Graham nyökäytti myöntävästi.
+
+»Niin — huomaan, että tutkinto alkaa kello kymmenen. Sinulla ei ole
+pitkää aikaa viivytellä.»
+
+»Ei ole. Ja haluaisinpa myöskin mielelläni saada jonkun mukaani avuksi
+— jonkun, joka voisi olla minulle hyödyksi.» Ja hän heitti silmäyksen
+minuun. »Voitteko te poistua täältä, Lester?»
+
+Se kysymys tehtiin minulle. Tätä kysymystä juuri olinkin odottanut.
+
+»Tietysti», vastasi Graham myöntyvästi. »Luonnollisesti — sellaisessa
+asiassa kuin tämä. Annathan kai kuulla jotakin itsestäsi ennen päivän
+loppua?»
+
+Royce nyökäytti päätään ja meni ovelle.
+
+»Sen teen. Ja me kyllä löydämme jonkun aukon Rogersin kertomuksessa,
+uskokaa se! Tule, Lester!»
+
+Otin mukaani kynän ja paperia ja seurasin häntä hissille. Hetkinen
+sen jälkeen olimme kadulla. Nyt siellä oli yllin kyllin ajureita,
+jotka jättivät kyydittäviänsä ja palasivat odotusasemilleen.
+Huusimme luoksemme yhden, ja seuraavassa silmänräpäyksessä vierimme
+määräpaikkaamme niin kovaa kyytiä kuin paha sää salli. Mielessäni
+liikkui joukko kysymyksiä, joihin olisin mielelläni halunnut saada
+vastauksen. Myrsky oli aamulla temmannut minulta sanomalehden mukaansa,
+ja nyt minua harmitti, etten ollut toimeliaampi hankkiakseni itselleni
+uutta. Silmäys seuralaiseeni osoitti hyödyttömäksi koettaa saada mitään
+lähempiä selityksiä häneltä, niin että tyydyin mietiskelemään sitä,
+minkä jo olin saanut tietää Grahamilta.
+
+Tunsin murhatun Hiram W. Holladayn oikein hyvin; ei ainoastaan
+niinkuin jokainen newyorkilainen tunsi tämän monimiljonäärin yhdeksi
+etevimmistä Wallstreetin liikemiehistä, vaan mieskohtaisestikin yhtä
+hyvin, sillä hän oli yli kahdenkymmenen vuoden ajan käyttänyt Graham &
+Roycea asianajajanaan. Hän oli tähän aikaan lähemmäs seitsemänkymmenen
+vanha, vaikka hän »kantoikin vuosiansa kunnialla»; hänen vaimonsa oli
+kuollut jo kauan sitten, ja hänellä oli vain yksi ainoa lapsi, tytär
+Frances, joka oli kai noin kaksikymmentäviisi vuotias. Tämä tytär
+oli syntynyt ulkomailla ja oleksinut elämänsä ensi vuodet siellä
+yhdessä äitinsä kanssa, joka oli jäänyt Rivieralle ja Italian ja
+Sveitsin vuoriseutuihin toivoen saavansa, minun käsitykseni mukaan, jo
+tyttärensä syntymästä asti heikon terveytensä takaisin. Viimein hän oli
+tullut kotiin yhdessä mustasilmäisen tytön kanssa, ja ennenkuin vuosi
+oli kulunut umpeen, hän oli kuollut.
+
+Holladayn hellät tunteet olivat tästä hetkestä alkaen aivankuin
+vahvistuneet ja keskittyneet tyttäreensä, joka oli kehittynyt
+pitkäksi, kauniiksi tytöksi — aivan liian kauniiksi, kuten kohta
+ilmeni, nuoremman päällikkömme mielentilalle. Hän oli saanut kohdata
+tytön ensiksi liikeasioissa ja sitten ulkona seuraelämässä, ja kaikki
+me, joilla oli silmät, voimme nähdä, miten hän vaipui yhä syvempään
+kaihoon ja suruun, kun ei voinut toivoa koskaan voittavansa häntä;
+sillä selväähän oli, että hänen isänsä piti häntä kyllin arvokkaana —
+jota hän myöskin todella oli — solmimaan loistavan avioliiton. Väliin
+luulin, että hän itsekin arvosti itsensä yhtä korkealle, sillä vaikka
+hän oli alituisesti kosijalauman ympäröimänä, niin kukaan heistä
+ei, kuten näytti, voinut saada häneltä pienintäkään mieltymyksen
+osoitusta. Hän odotti, niin ajattelin — odotti; ja olin jo kuvitellut
+mielessäni sitä julmaa pilaa, jota nuorempi päällikkömme saisi kärsiä,
+kun häntä kerran vaadittaisiin laatimaan aviosopimus neiti Holladayn
+naimisiinmenoa varten.
+
+Vaunut pysähtyivät nytkähtäen, ja katsahdettuani ylös huomasin
+tulleemme rikosoikeuden talolle. Royce hyppäsi rattailta, maksoi
+kyydin ja juoksi ylös rappuja, minun seuratessani häntä. Hän poikkesi
+käytävässä oikealle ja astui erääseen sen päässä olevaan huoneeseen,
+jonka tiesin olevan tutkintotuomari Goldbergin konttorin. Joukko
+ihmisiä oli jo kokoontunut sinne.
+
+»Onko tutkintotuomari jo tullut?» kysyi seuralaiseni eräältä
+konttoriapulaiselta.
+
+»Kyllä. Hän on yksityiskonttorissaan.»
+
+»Olkaa hyvä ja antakaa tämä kortti hänelle ja sanokaa, että haluaisin
+tavata häntä heti, jos mahdollista.»
+
+Kirjuri riensi kortteineen. Parin silmänräpäyksen kuluttua tuli hän
+taas takaisin.
+
+»Olkaa hyvä — tätä tietä», sanoi hän.
+
+»Me seurasimme häntä läpi huoneen vastapäisellä seinällä olevasta
+ovesta.»
+
+»Ah, herra Royce, onpa hauska nähdä teitä», huudahti tutkintotuomari
+astuttuamme sisään. »Koetimme eilisiltana saada teidät käsiimme, mutta
+saimme vastauksen, että te olitte silloin matkoilla, ja olin juuri
+soittamaisillani konttoriinne uudelleen...»
+
+»Neiti Holladay on siis halunnut kutsua minut.»
+
+»Niin, sen hän teki heti. Kun huomasimme, ettemme voineet saada
+teistä tietoa, etsimme asioimistoverianne, mutta neiti Holladay sanoi
+haluavansa odottaa siksi kunnes te palaatte.»
+
+Voin nähdä, miten Royce punehtui tyydytyksestä.
+
+»Toivoakseni ette ole katsonut tarpeelliseksi vangita häntä?» kysyi hän.
+
+»Emme ensinkään, häntä ei ole pienimmälläkään tavalla häiritty. Hän on
+viettänyt yönsä kotona — valvonnan alla.»
+
+»Se oli oikein. Onhan luonnollisesti mahdotonta epäilläkin häntä.»
+
+Goldberg katsoi uteliaasti häneen.
+
+»En tiedä, herra Royce», sanoi hän pitkäveteisesti. »Jos todistukset
+tulevat olemaan sellaiset kuin minä luulen niiden tulevan, niin on
+minun pakko pidättää hänet — yleinen syyttäjä vaatii sitä.»
+
+Roycen kädet puristivat kovasti tuolin selustaa, ja ne vavahtivat hänen
+kuullessaan tuomarin sanat.
+
+»Yleinen syyttäjä tulee siis olemaan läsnä kuulustelussa?» kysyi hän.
+
+»Niin, odotamme häntä. Onhan tapaus mitä merkillisin, nähkääs.»
+
+»Niinkö?»
+
+»Niin se on meistä joka tapauksessa!» sanoi tutkintotuomari
+kärsimättömästi.
+
+Huomasin, että Roycella oli terävä vastaus kielellään, mutta hän
+pidätti sen. Ei hyödyttänyt lainkaan loukata Goldbergiä.
+
+»Haluaisin mielelläni tavata neiti Holladayta ennenkuin kuulustelu
+alkaa», sanoi hän. »Onko hän täällä?»
+
+»On, tässä viereisessä huoneessa. Saatte aivan heti mennä hänen
+luoksensa. Julius, vie herra Royce neiti Holladayn luo!» lisäsi hän
+kääntyen kirjuriin.
+
+Voin vielä nytkin nähdä neiti Holladayn silmäini edessä, miten hän
+kiihkoisasti nousi tuoliltaan, kun me astuimme sisään, ja käsitin heti,
+että olin tuominnut häntä väärin. Hän otti pari askelta meitä kohti ja
+ojensi rajusti molemmat kätensä; mutta jo seuraavassa silmänräpäyksessä
+hän pidättäytyi ja laski ne ristiin eteensä.
+
+»Voi, kuinka iloinen olen, kun tulitte!» puhkesi hän puhumaan niin
+hiljaisella äänellä, että tuskin voin sitä kuulla. »Olen ikävöinyt
+teitä kovin!»
+
+»Suureksi ikäväkseni en ole voinut tulla ennemmin», sanoi päällikköni
+vasten tahtoaan värähtävällä äänellä. »Minä — minä en odottanut saavani
+nähdä teitä täällä ilman ainoatakaan...»
+
+»Oh», keskeytti neiti, »ei ollut ketään, jota olisin halunnut mukaani.
+Ystäväni ovat kyllä olleet hyvin kilttejä ja ystävällisiä — ovat
+tarjoutuneet tekemään kaiken mahdollisen — mutta tunsin tarvitsevani
+olla yksin ja ajatella. Kamarineitini olisin kyllä ottanut luokseni,
+mutta...»
+
+»Hän on todistajia, luullakseni», selitti Royce. »No niin, nyt kun olen
+tullut tänne, niin aion viipyä täällä siksi, kunnes olen näyttänyt
+toteen, kuinka perin naurettava tämä syytös teitä vastaan on.»
+
+Hän istuutui jälleen tuolilleen ja katsoi Royceen vetoava ilme mustissa
+silmissään.
+
+»Luuletteko voivanne sen tehdä?» kysyi hän.
+
+»Voivaniko? Luonnollisesti minä voin! Kysymyksessähän on niin mahdoton
+väite, että sen täytyy kumoutua ilman muuta. Meidän tarvitsee
+vain todistaa teidän _alibinne_ — näyttää toteen, että te olitte
+jossakin muualla silloin kun rikos tapahtui — ja silloin menee kaikki
+sirpaleiksi. Senhän voitte tehdä helposti, vai kuinka?»
+
+Väri oli taaskin kadonnut neiti Holladayn poskilta, ja hän kätki
+kasvonsa käsiin.
+
+»En tiedä», kuiskasi hän epäselvästi. »Tahdon ajatella. Voi, älkää
+päästäkö asiaa niin pitkälle.»
+
+Seisoin ihan hämmästyneenä. Hän halusi miettimisaikaa silloin, kun
+hänen hyvä nimensä ja maineensa, ehkäpä elämänsäkin, olivat pelissä!
+Voi nähdä, että päällikkönikin ihmetteli.
+
+»Teen kaiken voitavani, että asia ei pääse niin pitkälle», sanoi hän
+vitkaan. — »Minulla ei siis tule olemaan tilaisuutta kutsua teitä
+todistajaksi omassa asiassanne — ja se vahingoittaa aina. Mutta toivon,
+että asia yhtäkaikki päättyy heti — uskon sen. Missään tapauksessa
+älkää olko huolissanne. Luotattehan minuun?»
+
+Neiti Holladay katsoi taas — hymyillen — häneen.
+
+»Luotan», sanoi hän hiljaa. »En voi toivoa itselleni parempaa
+puolustajaa!»
+
+Oli selvää, että jos Royce voittaisi tämän jutun, voittaisi hän
+myöskin jotakin muuta. Luulenpa, että huoneen nurkassa oleva
+poliisikonstaapelikin ymmärsi sen, sillä hän kääntyi pois hämillään,
+mikä on harvinaista poliisille, ja meni katselemaan ulos ikkunasta.
+
+En tiedä, millaisena päällikköni vastaus olisi tullut — hänen huulensa
+värähtelivät, niin että hän toviin ei voinut puhua — sillä samassa
+kuului koputus ovelta ja tutkintotuomarin kirjuri katseli sisään.
+
+»Olemme valmiit alkamaan», sanoi hän.
+
+»Se on hyvä», vastasi Royce. »Tulen heti. Hyvästi niin kauaksi, neiti
+Holladay! Sanon teille vielä kerran, että voitte luottaa minuun.»
+
+Sitten hän riensi ulos huoneesta niin voitonvarman näköisenä kuin
+jos neiti Holladay olisi antanut hänelle voittamattoman aseen mukaan
+taisteluun. Mutta sen sijaan, ajattelin itsekseni, hän olikin sitonut
+Roycen kädet ja jalat, ennenkuin lähetti hänet areenalle.
+
+
+
+
+II
+
+Vaikuttavia asianhaaroja
+
+
+Ulompi huone oli pakaten täynnä kansaa ja sen ilmakehä tukehduttava ja
+vastenmielinen. Ainoastaan tutkintotuomarin pöydän edessä olevan pienen
+aitauksen takana oli vähän väljää, ja me istuuduimme siinä sijaitsevan
+pöydän ääressä oleville tuoleillemme huoaten helpotuksesta.
+
+Ei voi kuvitellakaan, kuinka monta sanomalehteä New Yorkissa on
+läsnä jonkin tärkeän rikosasian käsittelyssä, joka kiinnittää niiden
+lukijakunnan huomiota. Reportterit anastivat suurimman alan tuosta
+pienestä huoneesta, paperia ja kyniä näkyi kaikkialla, ja eräässä
+nurkassa seisoi mies mukanaan valokuvauskone, ottaakseen, päättelyni
+mukaan, valokuvan neiti Holladaysta, jos hänet kutsuttaisiin
+todistajapenkille, kun mitään hänen kuvaansa ei ollut muulla tavoin
+saatavissa.
+
+Näin Singletonin, yleisen syyttäjän, tulevan sisään ja asettuvan
+tutkintatuomarin viereen, jonka jälkeen lautakunnan miehet marssivat
+saliin huoneestansa ja asettuivat paikoilleen. Yritin tehdä havaintoja
+heistä, yhdestä toisensa jälkeen, vähän levottomana, mutta he näyttivät
+kaikki olevan valistuneita ja sangen hyvinvoipia miehiä. Royce luki
+läpi heidän nimiluettelonsa ja pani huolellisesti merkin jokaisen
+nimen kohdalle, sen mukaan kuin kirjuri luki heidät. Sitten hän ojensi
+tutkintatuomarille listan pienellä nyökkäyksellä.
+
+»Olkaa hyvä ja alkakaa!» sanoi hän. »He ovat luullakseni täysilukuiset.
+— Näyttäväthän ne kelvollisilta.»
+
+»Se on hyvä lautakunta», vastasi tuomari, ottaen paperin. »Parempi kuin
+tavallisesti. Oletteko valmis, herra Singleton?»
+
+»Kyllä», sanoi yleinen syyttäjä. »Vaikka odottakaapas hetkinen»,
+lisäsi hän, nousten ylös ja astuen meidän pöytämme luo. »Kutsutte kai
+todistajaksi neiti Holladayn, otaksun...»
+
+»Ja panen hänet alttiiksi kaikelle tälle?» Royce heitti silmäyksen
+ympäri huonetta. »Ei, jos vain minun vallassani on estää se!»
+
+»Minä en käsitä, _miten_ te voisitte sen tehdä. _Alibi_ on ainoa, mikä
+voi pelastaa hänet tulemasta tuomituksi.»
+
+»Aikaa on kyllä puhua siitä sitten kun tullaan niin pitkälle», vastasi
+Royce. »Minä puolestani uskon, että kanne häntä vastaan raukeaa kohta
+todistusten puutteessa.»
+
+»Niin, jos _se_ on mielipiteenne, niin...» Ja pureksien miettiväisenä
+viiksiänsä meni Singleton takaisin pöytänsä ääreen.
+
+Vaalinsa jälkeen, joka oli tapahtunut vuosi taaksepäin, hän oli
+hankkinut erityisen maineen sekavien rikosjuttujen ratkaisijana ja oli
+tuonut valoa kahteen, kolmeen huomiotaherättäneeseen tapaukseen, jotka
+yhteen aikaan olivat uhanneet tehdä poliisin älykkäisyydestä pilaa. Nyt
+hän vainusi todennäköisesti jotakin samanlaista tässä jutussa, muutoin
+olisi hän siirtänyt sen jollekin apulaiselleen. Lisättäköön kuitenkin,
+että vaikka hänen etevyytensä olikin tehnyt hänet tavattoman suosituksi
+suuren yleisön keskuudessa, niin hän oli kuitenkin etevyytensä ohella
+osoittanut hänen asemassaan olevalle miehelle huonosti sopivaa
+käytöstä, mikä saattoi virkaveljet katsomaan häntä vähän kieroon.
+
+Hetkisen kuluttua nyökäytti hän tutkintotuomarille päätään, sisällä
+olijoita kehoitettiin järjestykseen ja ensimmäinen todistaja kutsuttiin
+sisälle.
+
+Se oli Rogers, konttorin ensimmäinen mies. Tunsin tietysti hänet,
+olin usein puhellut hänen kanssaan liikeasioista ja kunnioitin häntä
+suuresti. Hän oli ollut Holladayn palveluksessa paljon kauemmin kuin
+minä Graham & Roycella ja hänen maineensa oli, kuten Graham oli
+viitannut, nuhteeton.
+
+Tutkintotuomari Goldberg teki tavalliset valmistavat kyselynsä:
+mikä nimi, ikä, missä asunto jne. Hän oli todellinen taituri
+ristikuulustelun pidossa ja tuli pian asian ytimeen.
+
+»Missä teidän työpöytänne sijaitsee Holladayn konttorissa?» kysyi hän.
+
+»Siellä on eteiskonttori, joka on konttoristeja varten, siitä tullaan
+pienempään huoneeseen, jossa minun pöytäni on, ja minun huoneestani vie
+ovi herra Holladayn yksityiskonttoriin.»
+
+»Onko Holladayn huoneessa mitään muuta ovea?»
+
+»Ei.»
+
+»Oliko mahdollista päästä sinne ikkunain kautta?»
+
+»Ei, ne ovat kadun puolella, ja konttorimme on kahdeksannessa
+kerroksessa.»
+
+»Ja paloportaat?»
+
+»Ne ovat rakennuksen perällä — kadun puolelta ei mene mitään
+paloportaita — siellä on vain kohtisuora seinä.»
+
+»Niin että sen, joka tulee sisään tai menee ulos yksityiskonttorista,
+on ehdottomasti kuljettava teidän työpöytänne ohitse?»
+
+»Niin, aivan ehdottomasti.»
+
+»Olisiko kukaan voinut kulkea teidän ohitsenne näkemättänne?»
+
+»Ei, se olisi ollut ihan mahdotonta.»
+
+Tutkintotuomari oikaisi selkänsä tuolin selustaa vastaan. Yhdestä
+asiasta oltiin siis päästy selvyyteen.
+
+»Herra Rogers», sanoi hän, »olkaa nyt hyvä ja puhukaa meille omalla
+tavallanne ja niin seikkaperäisesti kuin mahdollista, mitä tapahtui
+konttorissanne kello vähää vaille viisi eilisiltana!»
+
+Näin, että Rogers oli hermostuksissaan. Hänen kasvonsa olivat
+kalpeat, hän kostutti lakkaamatta hermostuneesti huuliansa ja puristi
+vavahdellen käsillään tuolinsa käsinojaa. Hänen kertomuksensa oli
+kaikkea muuta kuin miellyttävä.
+
+»Niin», alkoi hän, »meillä oli kova kiire eilen, ja viivyimme
+konttorissa melkoista myöhempään kuin tavallisesti, mutta viiden
+aikaan olimme lopettaneet päivän työn, ja kaikki konttoristit menneet
+kotiinsa. Ainoastaan konttoripoika oli jäljellä. Olin tehnyt muutamia
+muistiinpanoja herra Holladayn sanelun mukaan ja mennyt jälleen
+pöytäni ääreen työskentelemään muistiinpanoineni, kun etummainen ovi
+avattiin ja herra Holladayn tytär tuli sisään. Hän kysyi minulta,
+oliko hänen isällään vieraita, ja kun minä vastasin 'ei', avasi hän
+sisähuoneen oven ja meni hänen yksityiskonttoriinsa. Siellä hän viipyi
+noin kymmenen minuuttia; sitten hän tuli taas ulos, meni kiireesti
+ohi katsomatta minuun ja lähti, kuten otaksun, talosta. Kun olin
+lopettanut muistiinpanojeni järjestämisen, lähdin herra Holladaylta
+kysymään, oliko hänellä antaa vielä jotakin tehtäväkseni, löysin hänet
+makaamassa työpöytänsä ääressä kumarassa, veitsi pistettynä kaulaan
+ja vuotaen verta. Hain apua, mutta hän kuoli tulematta tuntoihinsa
+— niin, tahtoisin sanoa, että hän varmasti oli kuollut jo minun
+sisääntullessani.»
+
+Tunsin pikemmin kuin kuulin sen hiljaisen kohahduksen, joka kävi läpi
+huoneen. Jotakin kuvaamattoman salaperäistä oli tässä kertomuksessa ja
+siinä johtopäätöksessä, johon se välttämättömästi vei.
+
+»Palatkaamme nyt vielä hetkiseksi taaksepäin», sanoi tutkintotuomari,
+kun Rogers vaikeni ja kuumeentapaisesti pyyhki otsaansa. »Haluan, että
+lautakunta saa aivan täyden selvyyden kertomuksestanne. Herra Holladay
+oli sanellut teille, sanoitteko niin?»
+
+»Kyllä.»
+
+»Ja hän oli aivan terve?»
+
+»Niin — kuten tavallisesti. Viime aikoina oli hän kärsinyt jotakin
+vatsakipua.»
+
+»Mutta hän voi kuitenkin hoitaa liikeasiansa?»
+
+»Kyllä, varsin hyvin. Hänen sairautensa ei ollut mitään vakavaa laatua.»
+
+»Te läksitte hänen huoneestansa ja menitte takaisin omaan huoneeseenne.
+Kuinka kauan olitte ollut siellä, kun ulomman konttorin ovi avattiin?»
+
+»En kauempaa kuin viisi minuuttia.»
+
+»Ja kuka oli tulija?»
+
+»Neiti Frances Holladay, päämieheni tytär.»
+
+»Oletteko aivan varma siitä? Tunnetteko hänet hyvin?»
+
+»Oikein hyvin. Olen tuntenut hänet monta vuotta. Hänellä oli tapana
+ajaa konttoriimme iltapäivisin noutamaan isäänsä. Luulin hänen eilen
+tulleen samassa tarkoituksessa.»
+
+»Katsoitteko häneen tarkkaavasti?»
+
+Rogers käännähti kärsimättömänä tuolillaan.
+
+»Minä katsahdin häneen, kuten aina teen», sanoi hän. »En tuijottanut.»
+
+»Mutta olette aivan varma siitä, että se oli neiti Holladay?»
+
+»Ehdottomasti varma. Hyvä Jumala», huudahti hän, hermojensa samassa
+antaessa perään, »luuletteko, että minä tekisin sellaisen ilmiannon,
+jollen olisi asiasta ehdottoman varma?»
+
+»En», vastasi tutkintotuomari tyynnyttäen; »sitä en tietysti luule,
+en hetkeäkään, herra Rogers. Minä tahdon vain, että lautakunta näkee,
+kuinka varma olette tuntemisestanne. Saanko jatkaa?»
+
+»Olkaa hyvä!» sanoi Rogers. »Koetan olla maltillisempi.»
+
+»Saatan huomata, että se on teistä vaikeata», huomautti tuomari
+ystävällisesti; »ja säästän teitä niin paljon kuin voin. No niin, kun
+neiti Holladay oli mennyt yksityiskonttoriin, kuinka kauan hän oli
+siellä?»
+
+»Noin kymmenen minuuttia, luullakseni; ei ainakaan kauempaa.»
+
+»Kuulitteko mitään keskustelua tai mitään muuta tavatonta melua
+sisältä?»
+
+»En. Kuuluakseen olisi melun pitänyt olla tavattoman kovaäänistä.
+Herra Holladayn konttorin seinät ovat paksut ja estävät kaiken äänen
+pääsemästä ulos.»
+
+»Ja niin tuli neiti Holladay ulos?»
+
+»Niin.»
+
+»Ja meni teidän ohitsenne?»
+
+»Niin, hän meni hyvin kiireesti ohi.»
+
+»Eikö se teistä ollut kummallista?»
+
+»Ei tietysti, sillä hänellä oli harvoin tapana pysähtyä puhelemaan
+minun kanssani. Minulla oli kiire, niin että en kiinnittänyt siihen
+seikkaan sen enempää huomiota.»
+
+»Kiinnitittekö huomiotanne hänen ulkomuotoonsa? Näyttikö hän
+kiihtyneeltä?»
+
+»Sitä seikkaa en pannut merkille. Minä katsoin vain vilkaisemalla ylös
+ja kumarsin. Sitäpaitsi en nähnyt hänen kasvojaan lainkaan, sillä hän
+käytti harsoa.»
+
+»Harsoa!» toisti tutkintotuomari. »Ette ole maininnut ennen, että
+hänellä oli harso.»
+
+»En. Kun hän tuli konttoriin, oli hänellä se nostettuna hatunreunustan
+yli — tiedätte kyllä, kuinka naisilla on tapana pitää sitä.»
+
+»Vai niin, te näitte hänen kasvonsa selvästi, kun hän tuli sisään?»
+
+»Näin.»
+
+»Mutta kun hän poistui, oli hänellä harso laskettuna alas. Oliko se
+tiheä?»
+
+»Hm.» Todistaja epäröi. »Se oli aivan tavallinen harso, luullakseni.»
+
+»Mutta kuitenkin tarpeeksi tiheä salaamaan hänen kasvonsa?»
+
+»Niin.»
+
+Tutkintotuomari nyökäytti päätään.
+
+»No, herra Rogers, kuinka kauan aikaa kului naisen poislähdöstä siihen,
+kun te menitte yksityiskonttoriin?»
+
+»Ei kauempaa kuin kolme, neljä minuuttia. Arvelin, että herra Holladay
+ehkä valmistautui lähtemään tyttärensä mukana, enkä halunnut häntä
+pidättää.»
+
+»Ja silloin näitte hänet, sanoitte niin, makaamassa pöytänsä yli
+kumarassa, veitsi kaulassa veren virratessa haavasta. Tunsitteko
+veitsen?»
+
+»Kyllä, se oli hänen veitsensä — sama, joka hänellä oli
+kirjoituspöydällä kynien teroitusta ja raaputtamista varten.»
+
+»Oliko se terävä?»
+
+»Siinä oli vain yksi terä, joka oli hyvin terävä.»
+
+Tutkintotuomari otti käteensä veitsen, joka oli hänen edessään pöydällä.
+
+»Onko se tämä?» kysyi hän.
+
+Rogers katseli sitä tarkoin.
+
+»Kyllä se on se», vastasi hän.
+
+Sen jälkeen lähetettiin veitsi kiertämään lautakunnan keskuuteen. Kun
+he olivat katselleet sitä, tutkimme Royce ja minä sitä. Veitsi oli
+tavallinen, yksiteräinen raaputusveitsi, varustettuna norsunluisella
+päällä. Se oli käännetty auki ja huomatakseni oli terä, jonka pituus
+oli noin kaksi ja puoli tuumaa, todellakin hyvin terävä.
+
+»Oletteko hyvä ja selitätte herra Holladayn asennon», jatkoi tuomari.
+
+»Hän oli kumarassa pöydän ääressä, kädet ojennettuina ja pää vinossa.»
+
+»Ja verta oli vuotanut paljon?»
+
+»Hirveän paljon! Joku oli nähtävästi koettanut pysähdyttää sen vuodon,
+sillä jonkun matkan päässä siitä oli läpeensä verinen nenäliina.»
+
+Tutkintotuomari otti esiin nenäliinan ja ojensi sen todistajalle.
+
+»Onko se tämä?» kysyi hän.
+
+»Kyllä», vastasi Rogers hetkisen perästä.
+
+»Onko se miehen vai naisen nenäliina?»
+
+»Naisen luonnollisesti.»
+
+Lautakunta tarkasteli sitä ja niin teimme mekin. Nenäliina oli pieni,
+nelikulmainen, palttinainen ilman mitään nimimerkkiä, jonka minä olisin
+voinut huomata, ihan verinen — epäilemättä naisen. Rogers kertoi nyt
+lopun tapausten kulusta — kuinka hän oli hakenut apua ja ilmoittanut
+poliisille.
+
+»Nyt on jäljellä vain yksi kysymys, herra Rogers», sanoi tuomari
+lopuksi. »Oletteko tiennyt jotakin Holladaysta tai hänen liikkeestään,
+joka aiheuttaisi luulemaan, että kysymyksessä on itsemurha?»
+
+Todistaja ravisti varmasti päätään.
+
+»En mitään», sanoi hän painolla. »Hänen liikeyrityksensä kukoistivat,
+hän oli iloinen ja tyytyväinen — niin, hän tuumitteli juuri tehdä
+ulkomaamatkan tyttärensä kanssa.»
+
+»Otaksukaamme hetkeksi», jatkoi Goldberg, »että hän todellakin olisi
+itse pistänyt veitsen itseensä tyttärensä läsnäollessa; mitä olisitte
+luonnollisesti odottanut tyttären silloin tehneen?»
+
+»Huutaneen apua, kutsuneen väkeä», vastasi Rogers.
+
+»Tietysti, se on selvää.» Goldberg nyökäytti päällikölleni päätään.
+»Jätän nyt todistajan teille, herra Royce», sanoi hän.
+
+»Herra Rogers», alkoi päällikköni juhlallisesti, »te tiedätte
+luonnollisesti, että koko asia tällä hetkellä riippuu siitä, tunnetteko
+tai ettekö tunne sitä naista, joka otaksuttavasti oli herra Holladayn
+yksityiskonttorissa silloin kun hän pistettiin kuoliaaksi. Haluan
+täysin varmentua tästä teidän tuntemisestanne. Oletteko hyvä ja
+sanotte, miten hän oli puettuna?»
+
+Todistaja mietti vähän aikaa.
+
+»Hänellä oli tummanpunainen puku», vastasi hän vihdoin, »ja siinä
+jonkunlaiset kapeat reunusteet — mustat ehkä. Siinä on kaikki, mitä
+minä voin teille sanoa.»
+
+»Ja hattu?»
+
+»Hattuun en kiinnittänyt huomiota. Katsoin häneen vain kiireisesti.»
+
+»Mutta tästä kiireisestä katseesta huolimatta, herra Rogers, ettekö
+nähnyt mitään eriskummaista — mitään, joka olisi herättänyt teissä
+ajatusta, että se ehkä ei ollutkaan neiti Holladay?»
+
+»En, en mitään.»
+
+»Ei mitään erikoista hänen olennossaan — tai ulkomuodossaan?»
+
+Todistaja epäröi.
+
+»Ajattelin, että hän ei ollut aivan yhtä hyvän näköinen kuin
+tavallisesti», sanoi hän pitkäveteisesti. — »Hän näytti vähän kalpealta
+ja heikolta.»
+
+»Konttorissahan oli pimeä kello viiden aikaan eilisiltana, vai kuinka?»
+
+»Olimme sytyttäneet kaasun puoli tuntia aikaisemmin.»
+
+»Onko teidän konttorinne hyvin valaistu?»
+
+»Minulla on lamppu pöytäni kohdalla, ja toinen lamppu on seinässä.»
+
+»Ette siis voinut nähdä kävijän kasvoja ihan selvästi?»
+
+»En, mutta kaikessa tapauksessa kyllin selvästi tunteakseni hänet»,
+lisäsi hän äreästi.
+
+»Ja mielestänne hän näytti kalpealta ja heikolta.»
+
+»Niin, sellainen oli minun havaintoni.»
+
+»Ja kun hän kysyi herra Holladayta, käytti hän sanontaa 'isäni', kuten
+todistuksessanne ilmoititte.»
+
+Taas epäröi todistaja koettaen muistella.
+
+»Ei», vastasi hän vihdoin. »Luullakseni hänen sanansa olivat: 'Onko
+herra Holladaylla vieraita?'»
+
+»Ja ääni oli neiti Holladayn?»
+
+»Sitä en minä voi sanoa», vastasi todistaja pyyhkien taas hikeä
+otsaltaan. »Minulla ei ole mitään halua tarpeettomasti syyttää neiti
+Holladayta. Enhän tunne edes hänen ääntänsä tarpeeksi hyvin voidakseni
+vannoa siihen nähden.»
+
+»No, kun te vastasitte hänen kysymykseensä kieltävästi, niin eikö hän
+epäröinyt ennenkuin meni yksityiskonttoriin?»
+
+»Ei, hän meni suoraan sisälle.»
+
+»Onko ovella olemassa mitään nimikilpeä?»
+
+»Kyllä, tavallinen 'Yksityiskonttori'.»
+
+»Niin että jos huoneisto ei ollut hänelle tuttu, hän olisi yhtäkaikki
+ymmärtänyt, mihin oli mentävä?»
+
+»Niin, niin otaksun.»
+
+»Ja tehän sanoitte myöskin, että ette olisi voinut kuulla mitään
+sananvaihtoa yksityiskonttorista, jos sellaista olisi ollut?»
+
+»Niin.»
+
+»Olette tietysti ollut kauan herra Holladayn palveluksessa, herra
+Rogers?»
+
+»Yli kolmekymmentä vuotta.»
+
+»Silloin teillä täytyy olla tiedot hänen asioistaan?»
+
+»Täysin tarkat.»
+
+»Oletteko koskaan näiden vuosien kuluessa tavannut jotakin — jotakin
+menoerää, kirjeenvaihtoa taikka mitä muuta hyvänsä — joka olisi
+johtanut teitä ajatukseen, että herra Holladayta kiristettiin tai että
+hänellä olisi joskus ollut yhteyttä jonkun naisen kanssa?»
+
+»En», vastasi todistaja. »Ei, ei! Voin vannoa, että mikään sellainen ei
+ole mahdollista. Kaikella muotoa olisin saanut siitä tiedon, jos niin
+olisi ollut asian laita.»
+
+»Tässä on kylliksi tällä kertaa», sanoi Royce. »Mutta tarvitsen
+luultavasti vielä kerran kutsua todistajan kuultavaksi, herra tuomari.»
+
+Tutkintotuomari nyökäytti päätään, ja Rogers astui alas
+todistajapaikalta, vieläkin vavisten mielenliikutuksensa viimeisestä
+puhkeamisesta. Myönnän puolestani olleeni sitä mieltä, että olimme
+ajaneet auttamattoman lujasti.
+
+Sen jälkeen kutsuttiin esiin konttoripoika, mutta hänellä ei ollut
+mitään uutta lisättävänä. Hän oli mennyt viemään postiin muutamia
+kirjeitä; naisen oli täytynyt tulla konttoriin hänen poissaollessaan.
+Vasta sitten kun nainen tuli taas ulos, hän oli nähnyt hänet, mutta
+ei luonnollisesti hänen kasvojaan. Hän oli äskettäin saanut paikan
+konttorissa eikä tuntenut neiti Holladayta.
+
+Sitten kutsuttiin sisään lääkärit, jotka oli haettu kuolleen luo,
+ja he todistivat, että veitsenterä oli tunkeutunut läpi vasemman
+kaulavaltimon ja että hän oli kuollut verenvuotoon — niin,
+tosiasiallisesti ollut kuollut jo ennenkuin he tulivat paikalle. Vei
+ehkä kymmenen minuuttia aikaa, ennenkuin sellainen verenpaljous, jonka
+Rogers oli nähnyt, oli ennättänyt virrata ulos — ainakin enemmän kuin
+viisi minuuttia, jonka vuoksi piston on täytynyt tapahtua ennenkuin
+nainen lähti sisemmästä konttorista.
+
+Poliisikonstaapeli, joka kutsuttuna oli rientänyt paikalle, todisti,
+että hän oli tutkinut ikkunat ja että molemmat ikkunat olivat
+lukitut säpeillä sisäpuolelta, seikka, joka teki mahdottomaksi
+ylhäältä laskeutumisen taikka alhaalta ylös kiipeämisen. Ei mitään
+ollut huoneessa epäjärjestyksessä. — Vielä muutamia vähempiarvoisia
+todistuksia kuultua kutsuttiin sisään neiti Holladayn kamarineito.
+
+»Oliko emäntänne poissa kotoa eilen iltapäivällä?» kysyi
+tutkintotuomari.
+
+»Oli, hän käski valjastaa vaunut kello kolmeksi. Ja kohta sen jälkeen
+hän lähti.»
+
+»Mihin aikaan hän tuli takaisin?»
+
+»Kuuden aikaan; niin että hänellä oli juuri parahiksi aikaa pukeutua
+päivälliselle.»
+
+»Huomasitteko mitään omituista hänen olennossaan, kun hän tuli kotiin?»
+
+Tyttö epäröi, nähtävästi peläten, että hän voisi puhua liian paljon.
+
+»Neiti Holladay valitti päänkivistystä aamulla», sanoi hän hetken
+perästä. »Hän oli huononnäköinen lähtiessään ulos, ja ajelu teki hänet
+pahemmaksi. Hän näytti hyvin hermostuneelta ja sairaalta. Neuvoin
+häntä paneutumaan makuulle eikä pukeutumaan päivälliselle, mutta hän
+ei halunnut kuullakaan minua. Hän söi aina päivällisen yhdessä isänsä
+kanssa eikä antanut hänen syödä yksin. Hän oli hyvin kiihkeä, sillä
+hän pelkäsi, että herra Holladay ennättäisi kotiin ennenkuin hän oli
+valmis.»
+
+»Ja olette varma, että hän todellakin odotti häntä?»
+
+»Kyllä, niin! Menipä hän eteiseenkin katsomaan, eikö hän jo tulisi. Hän
+oli hyvin levoton isänsä suhteen.»
+
+Tämä oli ainakin yksi meille suotuisa asia.
+
+»Ja kun tieto hänen isänsä kuolemasta saapui, miten hän käyttäytyi
+silloin?»
+
+»Hän ei tehnyt kerrassaan mitään», vastasi kamarineiti ja veti henkeä
+tukehduttaakseen nyyhkytyksen. »Hän pyörtyi. Jälkeenpäin hän oli aivan
+kuin tiedotonna, kunnes lääkäri tuli.»
+
+»Siinä kaikki. Onko teillä mitään kysyttävää todistajalta, herra Royce?»
+
+»Vain yksi kysymys», sanoi päällikköni nousten ylös.
+
+Minä tiesin, mikä se oli ja pidätin henkeäni jännityksestä, sillä minä
+ihmettelin oliko viisasta tehdä sitä.
+
+»Muistatteko, millainen puku emännällänne oli eilen iltapäivällä?»
+kysyi hän.
+
+»Kyllä, hyvinkin», vastasi tyttö, ja hänen katseensa kirkastui. »Se oli
+tummanpunainen, hyvin yksinkertaisesti ommeltu, ainoastaan vähäisellä
+kapealla, mustalla nauhalla reunustettu.»
+
+
+
+
+III
+
+Juttu kärjistyy
+
+
+Siitä henkäyksettömästä hiljaisuudesta, joka seurasi hänen vastaustaan,
+kamarineiti huomasi, että hän oli jollakin tavoin antanut emännälleen
+kovan iskun, ja hän puhkesi hillittömään, epätoivoiseen nyyhkytykseen.
+Näin, miten päällikköni kalpeni. Hän oli lyönyt uuden niitin ketjuun
+— juuri sen, jota tarvittiin pitämään sitä lujasti koossa. Pääni meni
+pyörälle. Olisiko mahdollista, että tämä hieno, sivistynyt tyttö
+todellakin, kun kaikki kävi ympäri, voi olla sellainen paholainen
+sielultaan ja sydämeltään, että saattoi murhata... Ajoin kammolla
+sellaisen ajatuksen mielestäni. Se oli alhaista, uskomatonta.
+
+Tutkintotuomari ja yleinen syyttäjä istuivat kuiskaillen keskenään, ja
+näin ensiksimainitun heittävän silmäyksen edessään pöydällä olevaan
+veriseen nenäliinaan, siirtääkseen sen tämän jälkeen todistajanpaikalla
+olevalle itkevälle tytölle. Tarvittiin vielä se — että hän tunsi tuon
+pienen liinalapun — niin oli todistusketju täydellinen. Tuomari epäröi
+hetkisen, puhui vielä muutamia sanoja Singletonille ja ojentautui
+sitten tuolissaan. Ehkäpä hänen mielestään ketju jo oli tarpeeksi
+vahva; taikka ehkäpä arveli hän vain, ettei todistaja ollut sellaisessa
+tilassa, että olisi voitu jatkaa.
+
+»Onko vielä mitään muuta, herra Royce?» kysyi hän.
+
+»Ei tällä kertaa», vastasi päällikköni.
+
+Luulen, että hän oli juuri huomaamaisillaan täydellisesti, kuinka
+toivoton asiamme oli.
+
+»Siinä tapauksessa annamme todistajan poistua toistaiseksi», sanoi
+tutkintotuomari. »Saamme luultavasti kutsua hänet sisään sitten
+uudelleen.»
+
+Tyttö vietiin melkein hysteerisessä tilassa takaisin todistajain
+huoneeseen, ja Goldberg alkoi selailla pöydällään olevia papereita.
+
+»Meillä on vielä yksi todistaja jäljellä», sanoi hän vihdoin, »neiti
+Holladayn ajuri, ja kentiespä joku vastatodistajakin. Jos haluatte
+aamiaislomaa, herra Royce, niin yhdyn mielelläni siihen.»
+
+»Kiitos», sanoi päällikköni, iloisena saadessaan tilaisuuden tointua ja
+valmistaa puolustussuunnitelman. »Sitä vastaan minulla ei todellakaan
+ole mitään.»
+
+»Hyvä, siis keskeytämme istunnon kello kahdeksi.»
+
+Ja hän lykkäsi tuolinsa taaksepäin.
+
+»Saanko sanoa pari sanaa ennenkun menette, herra tuomari?» kysyi Royce.
+
+»Kernaasti.»
+
+»Haluaisin puhua neiti Holladayn kanssa muutamia minuutteja eri
+huoneessa. Tahdomme luonnollisesti neuvotella puolustautumisestamme.»
+
+Tutkintotuomari katsoi häneen hetken jonkun verran uteliaasti.
+
+»Annan mielelläni teille luvan tavata hänet eri huoneessa», sanoi
+hän auliisti. »Olen hyvin pahoillani, ettemme voineet saada teistä
+tietoa eilen illalla, jotta olisitte saanut tilaisuuden valmistautua
+tutkintoon. Tunnen, ettemme tavallaan ole menetelleet teitä kohtaan
+oikein, vaikka en näekään, että viivytys olisi voinut muuttaa asiain
+tilaa; ja sellaisessa tapauksessa kuin tämä on hyvin tärkeätä käsitellä
+asia nopeasti. Minulla ei ollut aikomusta asettaa neiti Holladayta
+kuulusteltavaksi, sen vuoksi katsoin parhaaksi alkaa tutkinnon heti.
+Teidän on myönnettävä, herra Royce, että asian nykyisellä kannalla
+ollessa minulla on vain yksi tie avoinna.»
+
+»Pelkään sitä», sanoi toinen surullisena. »Tapaus on aivan
+käsittämätön. Todistusketju näyttää olevan ehdottomasti täydellinen, ja
+kuitenkin olen vakuutettu — kuten jokaisen viisaan ihmisen täytyy olla
+— että joku onneton erehdys on tapahtunut, joka, kerran huomattuna,
+tulee sortamaan koko rakennelman. Minun tehtäväni on ottaa siitä selvä.»
+
+»Niin, ihmeellisiä asioita tapahtuu tässä maailmassa, herra Royce»,
+huomautti Singleton filosofisesti, kokenut kun oli.
+
+»Mahdoton ei tapahdu koskaan!» vastasi päällikköni. »Toivon saavani
+näyttää teille, että tämä asia kuuluu siihen luokkaan.»
+
+»Minä toivon samaa», sanoi yleinen syyttäjä. »Olisin iloinen, jos
+rikollisen huomattaisiin olevan joku toinen.»
+
+»Olen tekevä parhaani», lupasi Royce. »Lester», sanoi hän kääntyen
+minuun, »on parasta, että menette syömään aamiaista. Näytätte aivan
+nääntyneeltä.»
+
+»Tuonko jotakin teillekin?» kysyin minä. »Taikka, vielä parempi, minä
+tilaan niin, että ruoka on valmis teille puolen tunnin kuluttua?
+Meillähän on 'Rotin' tässä viereisessä kulmassa.»
+
+Luulen, että hän olisi antanut kieltävän vastauksen, jollei
+tutkintotuomari olisi sekaantunut asiaan.
+
+»Parasta on, että lähdette, herra Royce», sanoi hän. »Te näytätte
+itsekin aivan nääntyneeltä. Ehkäpä voitte houkutelia neiti
+Holladaytakin syömään jotakin. Olen varma, että hän on sen tarpeessa.»
+
+»No niin sitten, tilatkaa aamiainen kahdelle hengelle valmiiksi puolen
+tunnin kuluttua, Lester», sanoi hän. »Menen nyt neiti Holladayn luo ja
+tulen sitten suoraan Rotiniin.»
+
+Hän läksi tutkintotuomarin perässä ja minä menin hitain askelin
+Rotinin ravintolaan antamaan tarpeelliset määräykset. Valitsin pöydän
+hauskassa huoneen nurkassa ja otin sanomalehden, jota koetin lukea. Sen
+huomattavin uutinen oli Holladayn murhaa koskeva, ja kiehuin vihasta
+nähdessäni, kuinka suurella itsetietoisuudella ja varmuudella lehti
+puolusti ajatusta tyttären rikollisuudesta. Ja kuitenkin — ajattelin
+— voiko heitä soimata siitä? Voiko soimata ketään ihmistä siitä, että
+hän uskoi tämän todistajain kuulustelun jälkeen hänen olevan syyllisen?
+Mitenkä muuten oli se mahdollista? Niin, jopa itsekin...
+
+Ei, tämä oli hirveätä! Koetin aprikoida tyynesti löytääkseni ulospääsyn
+sokkelosta. Ja kuitenkin, kuinka täydellinen olikaan todistusketju!
+Ainoa etu, jonka tähän asti olimme voittaneet, oli se että salaperäisen
+Holladayn luona kävijä oli kysynyt »herra Holladayta» eikä »isäänsä»
+— ja mikä vähäinen etu tämäkin itse asiassa oli! Oletetaan, että he
+olivat riidelleet, että heidän välilleen oli tullut jotakin, joka
+edensi heidät toisistaan, eikö silloin olisi aivan luonnollista, että
+hän käytti juuri näitä sanoja. Eivätkö nuo mustat silmät, täyteläiset
+huulet, lämmin ulkokuori ilmaisseet, kun kaikki kävi ympäri, voimakasta
+ja kiivasta luonnetta, syviä tunteita, pikavihaisuutta? Mutta mistä
+voisi löytää syyn sellaiseen katkeruuteen, sellaiseen vihollisuuteen,
+joka johtaa moiseen kauheaan murhenäytelmään? Mikä oli syynä?
+
+Silloin yhtäkkiä vaikeni minulle asia. Vain yksi peruste voi löytyä
+— niin, yksi ainoa! Jos on syvät tunteet, niin voi myöskin rakastaa
+kiihkeästi. Ehkäpä hän rakasti jotakuta, ehkä hän oli pitänyt
+hänestä kiinni vastoin isänsä tahtoa! Tunsin hänen isänsä maineen
+ankaruudestaan, kylmästä välinpitämättömyydestä tuomioissaan. Tässä oli
+varmaankin selitys!
+
+Mutta jo seuraavassa minuutissa oikaisin taas harmistuneena
+ajatuksiani. Tässä istuin ja haudoin mielessäni hänen rikollisuuttaan
+— koetin etsiä pohjaa hänen rikokselleen —löytää sille perustetta!
+Muistin hänet sellaisena kuin olin nähnyt hänet ajelemassa isänsä
+kanssa; johdattelin mieleeni monta kuulemaani kertomusta heidän
+kiintymyksestään toisiaan kohtaan; ajattelin kuinka koko hänen
+elämänsä, niin paljon kuin tunsin sitä, tiesi tavattoman tyyntä ja
+hillittyä, hyvää ja rakastettavaa luonnetta. Ja mitä siihen tuli, että
+hän olisi tehnyt rikoksen rakkaussyistä — eikö hänen silmäinsä loiste
+hänen nähdessään Roycen puhunut kerta kaikkiaan sellaista oletusta
+vastaan? Varmasti täytyi löytyä joku virhe todistuksissa, ja meidän oli
+otettava siitä selko.
+
+Pienellä kevennyksen huokauksella nojasin pääni takanani olevaa seinää
+vasten. Millainen narri olinkaan! Luonnollisesti saisimme asian
+selville. Royce oli sanonut samoin, yleinen syyttäjä oli neuvonut
+tavan. Meidän tarvitsi vain todistaa _alibi_. Ja seuraava todistaja
+tulisi sen tekemään. Hänen kyyditsijänsä tarvitsi vain sanoa, minne
+oli vienyt hänet, missä paikoissa hän oli pysähtynyt, ja kaikki olisi
+selvää. Aikana, jolloin rikos tapahtui, hän oli epäilemättä ollut
+kaukana Wallstreetiltä! Juttu olisi siten päättynyt — ja päättynyt
+ilman, että neiti Holladayn tarvitsi kärsiä ristikuulustelun vaikeaa
+koetusta.
+
+»Mitä merkillisin juttu tämä tässä», sanoi eräs ääni vieressäni, ja kun
+käännyin syrjittäin, näin, että aivan minun takanani olevalla tuolilla
+istui herra, joka myöskin luki kertomusta rikoksesta.
+
+Hän pani sanomalehden pois kädestään ja katsoi minuun.
+
+»Mitä merkillisin juttu!» toisti hän, kääntyen minuun.
+
+Nyökäytin päätäni ja heitin häneen vain pikaisen silmäyksen, kun olin
+liian paljon omissa ajatuksissani kiinnittääkseni huomiota häneen. Sain
+sellaisen käsityksen, että hän oli punaposkinen, tanakka ja hyvinpuettu
+mies sekä ulkomuodoltaan selvästi ranskalainen.
+
+»Suokaa anteeksi», sanoi hän ja kumartui hiukan eteenpäin.
+»Muukalaisena tässä maassa kiintyy huomioni teidän
+oikeudenkäyntilaitokseenne. Olin tänä aamuna läsnä tutkinnossa ja näin
+teidät siellä. Minusta tuntui siltä kuin nuori nainen olisi — mitenkä
+sanoisi — pahassa pulassa.»
+
+Hän puhui englanninkieltä erinomaisen hyvin, ainoastaan hieman murtaen.
+Silmäsin vielä kerran häntä ja näin, että hänen silmänsä loistivat ja
+olivat tarkkaavasti kiintyneet minuun.
+
+»Näyttää siltä», myönsin minä, haluamatta keskustella, vaikka en
+samalla kertaa tahtonut olla epäkohtelias.
+
+»Sitä juuri olen minä sanonut itsekseni!» jatkoi hän vilkkaasti. »Tämä
+omituinen — kuinka sanoisin — sattuma pukuun nähden esimerkiksi!»
+
+Minä en vastannut; en ollut lainkaan sillä tuulella, että keskustelu
+asiasta olisi minua huvittanut.
+
+»Pyydän anteeksi», uudisti hän suostuttelevalla äänellä, yhä istuen
+eteenpäin kumartuneena, »mutta se on asia, jonka minä mielelläni
+haluaisin tietää. Jos hänet katsotaan syylliseksi, niin mitä sitten
+tapahtuu?»
+
+»Siinä tapauksessa hänet luovutetaan rikosasiain oikeudelle», selitin
+minä.
+
+»Se tahtoo sanoa, hänet pannaan vankeuteen?»
+
+»Tietysti.»
+
+»Mutta jos olen ymmärtänyt teidän lakinne oikein, voidaan hänet päästää
+vapauteen takausta vastaan?»
+
+»Ei henkirikosasioissa», vastasin minä; »ei sellaisessa tapauksessa
+kuin tämä, jolloin tuomiona saattaa olla kuolemanrangaistus.»
+
+»Vai niin, minä ymmärrän», sanoi hän ja nyökäytti päätään hitaasti.
+»Häntä ei siis vapauteta ennenkuin syyttömyytensä on todistettu? Ja
+kuinka kauan siihen kuluisi?»
+
+»Sitä on mahdoton sanoa — kuusi- kuukautta — vuosi kenties.»
+
+»Vai niin, minä ymmärrän», sanoi hän taas ja tyhjensi lasin absinttia,
+jonka ääressä hän oli istunut ja leikkinyt, »kiitos selityksestänne.»
+
+Hän nousi ja meni hitain askelin ulos, ja minä tarkkasin tuota
+vahvarakenteista vartaloa ja lyhyttä, paksua kaulaa.
+
+Samassa tuli tarjoilija tuoden voileipiä, yhtäkkiä huomasin, että
+puoli tuntia jo kauan sitten oli kulunut. Odotin vielä turhaan
+neljännestunnin Roycea; sitten söin, otin eväsrasian kainalooni ja
+kiiruhdin takaisin tutkintotuomarin luo. Astuttuani sisään sain nähdä
+kokoonvaipuneen olennon istumassa pöydän ääressä, ja rohkeuteni
+lannistui, kun tunsin hänessä päällikköni. Koko hänen olentonsa ilmaisi
+täydellistä epätoivoa.
+
+»Olen ottanut mukaani vähän aamiaista teille, Royce», sanoin niin
+iloisena kuin voin. »Asian käsittely alkaa puolen tunnin kuluttua,
+parasta on, että syötte vähän.»
+
+Ja minä avasin rasian. Hän katsoi siihen hetkisen ja alkoi sitten
+konemaisesti syödä.
+
+»Näytätte aivan kuihtuneelta», rohkenin sanoa. »Eikö olisi parasta,
+että hankin teille lasillisen konjakkia? Se virkistäisi teitä.»
+
+»Kuinka tahdotte», suostui hän haluttomasti, ja minä kiiruhdin
+toimittamaan asiaani.
+
+Konjakki loi hänen kasvoilleen vähän väriä, ja hän alkoi syödä
+suuremmalla ruokahalulla.
+
+»Tilaanko aamiaisen neiti Holladaylle?» kysyin.
+
+»Ei», vastasi hän. »Hän sanoi, ettei hän halua mitään.»
+
+Hän vaipui äänettömyyteen. Silminnähtävästi häntä oli kohdannut uusi
+isku minun poissaollessani.
+
+»Mutta, herra Royce», aloitin, »meidän on vain toteennäytettävä
+_alibi_, niin koko tämä korttihuone romahtaa kumoon.»
+
+»Niin, ainoastaan se», myönsi hän. »Mutta olettakaa, ettemme voi sitä
+tehdä, Lester.»
+
+»Emme voi sitä tehdä?» änkytin. »Tarkoitatteko...»
+
+»Tarkoitan, että neiti Holladay kivenkovaan kieltäytyy sanomasta, missä
+hän oli eilen iltapäivällä.»
+
+»Mutta eikö hän sitten ymmärrä, että se on välttämätöntä?» kysyin minä.
+
+»Kyllä. Tein sen hänelle niin selväksi kuin mahdollista. Olen aivan
+neuvoton, Lester.»
+
+Niin, jos hänkin alkoi epäillä, niin olivat asiat todellakin huonosti.
+
+»Se on käsittämätöntä!» huokasin ajateltuani muutaman hetken
+hajanaisesti sinne ja tänne. »Se on...»
+
+»Niin. Se on uskomatonta.»
+
+»Mutta ajuri?»
+
+»Ajurin todistus ei tule auttamaan meitä paljoa, pelkään — pikemmin
+päinvastoin.»
+
+Vedin tosiasiallisesti henkeä — tunsin olevani kuin hukkuva, jonka
+kädestä pelastusköysi on äkkiä jollakin käsittämättömällä tavalla
+tullut tempaistuksi.
+
+»Siinä tapauksessa...» aloitin, mutta pidättäydyin heti.
+
+»Siinä tapauksessa?»
+
+»Täytyy meidän keksiä joku toinen keino», lopetin veltosti ajatuksen.
+
+»_Onko olemassa_ mitään muuta keinoa, Lester?» kysyi hän kääntyen
+rajusti tuolillaan minuun päin. »_Löytyykö_ mitään muuta ulospääsyä?
+Jos sellainen on, niin näyttäkää Jumalan nimessä minulle se!»
+
+»Sellaisen täytyy löytyä», väitin innokkaasti, koettaen vakuuttautua
+siitä itse. »Sen täytyy olla olemassa, vaikka pelkään sen löytämisen
+vaativan aikaa.»
+
+»Ja sillä aikaa tulee neiti Holladay pidettäväksi vangittuna!
+Ajatelkaa, mitä se merkitsee hänelle, Lester!»
+
+Olin ajatellut sitä. Olin yhtä epätoivoinen kuin hänkin — mutta
+löytääkseen virheen, heikon kohdan todistusketjussa, tarvitaan paremmat
+aivot kuin minun, sen tunsin. Olin äärimmäisen neuvottomuuden saaliina.
+
+»No, meidän täytyy tehdä parhaamme joka tapauksessa», jatkoi hän
+tyynesti hetken kuluttua. »En ole kadottanut toivoa vielä — sallimus
+ohjaa usein tällaisia asioita. Pahimmassa tapauksessa uskon, että neiti
+Holladay tulee vielä muuttamaan mielensä. Mikä hänen salaisuutensa
+lieneekin, parempi on, että hän ilmaisee sen kuin viettää yhden
+ainoankaan tunnin vankilassa. Hänen yksinkertaisesti _täytyy_ muuttaa
+mielensä! Ja kiitos, Lester, toimeliaisuudestanne, te olette puhaltanut
+minuun uutta elämää.»
+
+Korjasin pois aamiaisen jäännökset, ja muutamia minuutteja sen jälkeen
+alkoi kansa jälleen täyttää huoneen. Vihdoin tulivat tutkintotuomari
+ja yleinen syyttäjä yhdessä, ja ensiksi mainittu koputti pöytään
+kehottaakseen hiljaisuuteen.
+
+»Tutkinto jatkuu», sanoi hän, »neiti Holladayn ajurin, John Brooksin,
+kuulustelulla.»
+
+Voin kertoa hänen todistuksensa muutamilla sanoilla. Hänen emäntänsä
+oli ajanut puistokatua pitkin suoraan Washington Squarelle. Siellä
+hän oli noussut pois vaunuista, käskenyt häntä odottamaan ja jatkanut
+matkaa eteläänpäin likaiseen ranskalaiseen kaupunginosaan. Ajuri oli
+melkein heti kadottanut hänet näkyvistään ja hiljalleen ajellut ympäri
+enemmän kuin kahden tunnin ajan, ennenkuin hän tuli takaisin. Silloin
+neiti Holladay oli käskenyt häntä ajamaan kotiin niin nopeasti kuin
+voi, eikä sitten ollut pysähdytty ennenkuin perillä. Minkänäköinen oli
+hänen pukunsa? Niin, hän oli nähnyt, että se oli tummanpunainen. Hänen
+kasvojansa ei ajuri ollut nähnyt, sillä hänellä oli ollut tiheä harso.
+Ei, hän ei ollut koskaan ennen kyydinnyt häntä tähän suuntaan.
+
+Vavistuksella käsitin, että ainoastaan yksi henkilö voi vapauttaa
+Frances Holladayn siitä verkosta, jota kudottiin hänen ympärilleen. Hän
+itse. Jos hän edelleen pysyi vaiteliaisuudessaan, niin hänellä ei ollut
+mitään toivoa. Mutta oli varmaa, että hän yhä kieltäytyisi puhumasta,
+jollei...
+
+»Siinä kaikki», sanoi tutkintotuomari. »Tahdotteko kuulustella
+todistajaa, herra Royce?»
+
+Päällikköni ravisti hiljaa päätänsä, ja Brooks lähti todistajapaikalta.
+
+Taaskin kuiskailivat tuomari ja Singleton keskenään.
+
+»Kutsumme sisään neiti Holladayn kamarineidin vielä kerran», sanoi
+ensiksimainittu vihdoin.
+
+Hetkinen senjälkeen seisoi kamarineiti taas tuomarin edessä, tyynempänä
+kuin ennen, mutta kuolonkalpeana.
+
+»Ovatko emäntänne nenäliinat jollakin tavoin merkityt?» kysyi Goldberg
+häneltä.
+
+»Kyllä, toiset niistä — hänen nimikirjaimillaan kirjainyhdistelmän
+muodossa. Useimmat niistä ovat aivan yksinkertaiset.»
+
+»Tunnetteko te tämän?»
+
+Ja hän ojensi todistajalle kamalan todistuskappaleen.
+
+Pidätin henkeäni tytön katsellessa ja käännellessä nenäliinaa vapisevin
+käsin.
+
+»En!» vastasi hän painolla, antaen sen takaisin tuomarille.
+
+»Onko teidän emännällänne nenäliinoja, jotka ovat samanlaisia kuin
+tämä?»
+
+»Kyllä, niitä hänellä on; tämä on tavallinen nenäliina hyvää lajia,
+sellainen, joita useimmat naiset käyttävät.»
+
+Vedin syvän helpotuksen huokauksen; tässä kohden ainakin onni suosi
+meitä.
+
+»Siinä on kaikki. Onko teillä mitään kysyttävää, herra Royce?»
+
+Taas ravisti päällikköni päätänsä.
+
+»Tämä on tärkeä todistus jutussanne», lisäsi tuomari. »Onko teillä
+todistajia kutsuttavana?»
+
+Mitä todistajia me voisimme saada? Ainoastaan yhden — ja mielestäni
+lautakunnan miehet odottaen katselivat meitä. Jos suojattimme todella
+olisi syytön, niin minkä vuoksi empisimme toimittaa kuulustelua hänen
+kanssaan, antaaksemme hänelle tilaisuuden puolustautua, muutamilla
+harvoilla sanoilla hajoittaa koko tämän kamalien asioiden ketjun, jota
+niin nopeasti taottiin hänen ympärillensä? Jos hän olisi syytön, niin
+eikö hän silloin aivan luonnollisesti haluaisi puhua oman asiansa
+puolesta? Eikö vaikuttanut jo yksinään hänen inhonsa...
+
+»Pyytäkää lykkäystä!» kuiskasin. »Menkää neiti Holladayn luo ja
+sanokaa, että jos hän ei katkaise vaitioloansa...»
+
+Mutta ennenkuin Royce ennätti vastata, tunkeutui eräs
+poliisikonstaapeli esiin huoneen perältä antaen tuomarille kirjeen.
+
+»Eräs lähetti oli täällä juuri nyt ja jätti tämän», selitti hän.
+
+Tutkintotuomari katsoi päällekirjoitusta ja antoi kirjeen päällikölleni.
+
+»Se on teille, herra Royce», sanoi hän. »Näin että osoite oli:
+
+    »_Puolustusasianajaja Royce_.»
+
+Hän avasi kuoren silmäten kiireesti sisältöä. Sitten hän luki sen
+läpi vielä kerran ja ojensi sen jälkeen paperin mitä ällistyneimmän
+näköisenä minulle. Kirje kuului:
+
+ _Rogers valehtelee. Naisella, joka oli Holladayn luona, oli
+ tummanvihreä puku_.
+
+
+
+
+IV
+
+Saan onnellisen päähänpiston
+
+
+Mykkänä hämmästyksestä tuijotin riveihin. »Rogers valehtelee», oli
+siinä. Mutta mitä ihmeen syytä hänellä voisi olla kulkea valheen
+kengillä? — Sitäpaitsi olisin, nähdessäni hänet todistajanpaikalla,
+voinut vannoa, että hän puhui totta, jopa paljon vasten tahtoaankin.
+Olin aina ylpeillyt ihmistuntemuksellani — olisinko siihen määrään
+voinut erehtyä tässä tapauksessa. »Naisella, joka oli Holladayn
+luona, oli tummanvihreä puku», luin uudelleen ja taas uudelleen. Kuka
+oli kirjeen kirjoittaja? Miten hän tiesi hänen pukunsa värin? Oli
+ainoastaan yksi mahdollinen selitys — hän tunsi naisen. Selvästi hänen
+oli täytynyt olla läsnä tutkinnossa aamulla. Mutta jos hän tiesi näin
+paljon, niin minkätähden hän ei astunut itse esille? Tähän löytyi vain
+yksi vastaus — hänen täytyi olla rikostoveri. Mutta jos hän olisi
+rikostoveri, niin miksi hän antautuisi sitten vaaraan kirjoittamalla
+tämän kirjeen, sillä hyvin todennäköistähän oli, että hänen jälkiänsä
+seurattaisiin? Minulla oli sellainen tunne kuin jos olisin tullut vielä
+kauemmas pimeään labyrinttiin, vielä pitemmän matkan päähän valosta
+joka askeleella.
+
+»Haluatteko kutsua todistajia, herra Royce?» kysyi tutkintotuomari
+vielä kerran. »Siinä tapauksessa lykkään minä mielelläni jutun
+käsittelyn huomiseksi.»
+
+Royce ponnisteli kootakseen ajatuksiansa.
+
+»Kiitos», sanoi hän. »Ehkä saan pyytää teitä tekemään sen hiukan
+myöhemmin. Nyt haluaisin kutsuttavaksi sisään herra Rogersin uudelleen.»
+
+»Hyvä», sanoi tuomari, ja Rogers huudettiin todistajain huoneesta.
+
+Katsoin tarkkaavasti häneen, koettaen tutkia hänen ajatuksiansa,
+lukea silmien syvyydestä; mutta kuinka terävästi häneen katselinkin,
+niin en voinut huomata muuta kuin surua ja huolta hänen katseessaan.
+Hän oli harmaantunut Holladayn konttorissa. Hän oli satoja kertoja
+osoittautunut luotettavaksi mieheksi; hänellä oli täysi syy omistaa
+isännälleen mielihartautta ja kiitollisuutta, ja olin varma siitä, että
+hän omistikin; samoin tiesin, että hänellä oli suuri palkka ja että hän
+eli hyvissä olosuhteissa.
+
+Että hän itse olisi tehnyt rikoksen tai ollut siinä jollakin tavoin
+osallisena, sitä oli ihan mahdoton ajatella. Mutta miksi hän sitten
+valehtelisi? Ennen kaikkea, miksi hän koettaisi vetää isäntänsä
+tyttären tuon hirveän tapahtuman yhteyteen. Ja miten oli hän voinut,
+jos tämä todella oli hänen halunsa, tietää neiti Holladayn puvun värin?
+Kuinka synkkä, sotkuinen olikaan se kysymys, joka nyt oli edessämme!
+
+Seuraavina hetkinä näin, että Roycekin tutki häntä ja koetti löytää
+jonkun valonsäteen ohjaajaksi. Jos me emme onnistuisi nyt...
+
+Luin kirjeen uudelleen — »tummanvihreä puku» — ja yhtäkkiä, jonkun
+magneettisen voiman vaikutuksesta, pisti päähäni selitys tähän
+salaperäiseen asiaan. Vavisten innosta kumarruin niinä päällikköni
+puoleen.
+
+»Herra Royce», kuiskasin hänelle puoliksi tukahtuneella
+äänellä, »luulen ratkaisseeni arvoituksen. Pidättäkää Rogersia
+todistajanpaikalla siksi kunnes tulen takaisin.»
+
+Hän katsoi kummastellen minua; sitten hän nyökäytti päätään minun
+ottaessani hattuni ja lähtiessäni tunkeutumaan ihmisjoukon läpi.
+Tultuani ulos juoksin likimpään kangaskauppaan — kolme korttelia
+oikeuspaikasta, ja kuinka hirveän pitkät nämä korttelit sitten olivat!
+— sekä sitten takaisin tutkintosaliin. Rogers oli vielä sisällä, mutta
+silmäys Royceen selitti minulle, ettei hän ollut saanut urkituksi
+häneltä mitään uutta.
+
+»Ottakaa te hänet huostaanne nyt, Lester!» sanoi hän istuutuessani
+hänen viereensä. »Minä olen ihan väsynyt.»
+
+Rauhattomuudesta vavisten nousin ylös. Oli ensi kertaa, kun minulle
+oli uskottu pääosan esittäminen näin tärkeässä asiassa kuin tämä. Nyt
+minulla oli tilaisuus näyttää mihin kykenin. Ajattelepas, etteivät
+perustelmani pitäisikään!
+
+»Herra Rogers», aloitin, »olette varmaan ollut silmienne suhteen
+huolissanne viime aikoina, vai kuinka?»
+
+Hän katsoi hämmästyneenä minuun.
+
+»Hm, kyllä, vähän», vastasi hän. »Vaikka ei niin paljon, että siitä
+maksaisi vaivaa puhua. Kuinka tiesitte sen?»
+
+Itseluottamukseni oli palannut. Olin siis oikealla tiellä!
+
+»En sitä tiennyt», sanoin, hymyillen ensi kerran sen jälkeen kun olin
+tullut huoneeseen. »Mutta epäilin sitä. Tässä minulla on muutamia
+erivärisiä kangaslappuja. Haluaisin nyt, että valitsisitte niistä sen
+lapun, joka on enimmän saman värinen kuin konttorissanne eilisiltana
+käyneen naisen puku.»
+
+Minä ojensin hänelle kimpun kangasnäytteitä, ja sitä tehdessäni näin
+yleisen syyttäjän kumartuvan pöytänsä yli jännityksen ilme kasvoillaan.
+Todistaja katseli hitaasti näytekasan läpi minun silmäillessäni
+kuumeentapaisesti häntä. Royce oli aavistanut tarkoitukseni ja katseli
+myöskin tarkkaavasti toimitusta.
+
+»Näiden joukossa ei ole ainoatakaan», sanoi Rogers vihdoin, »joka olisi
+aivan samanvärinen. Mutta tämä on jotenkin lähellä sitä väriä.»
+
+Hän piti ylhäällä yhtä lappua. Se sattui hyvään paikkaan; kuulin
+huoneessa läsnäolijoiden puolitukahutetun, kummastusta ilmaisevan
+huudahduksen, ja lautakunnan miehet ojensivat vartaloitaan tuoleillansa.
+
+»Ja minkä värinen tämä lappu on?» kysyin.
+
+»Tummanpunainen, tietysti! Senhän olen jo sanonut.»
+
+Loin riemullisen silmäyksen Goldbergiin.
+
+»Herra tuomari», sanoin niin tyynesti kuin voin, »luulenpa, että olemme
+löytäneet vian ketjusta. Herra Rogers on selvästi värisokea. Kuten
+näette, on hänen valitsemansa lappu väriltään tummanvihreä.»
+
+Tuntui siltä kuin olisivat kaikki läsnäolijat vetäneet syvän henkäyksen
+ja halua paukuttamaan käsiä huomattiin eri tahoilla huonetta.
+Sanomalehtikertojain kynät rapisivat — tässä he nyt olivat saaneet
+jotakin oikein mielensä mukaista! Royce oli tarttunut minun käteeni ja
+kuiskasi liikuttuneella äänellä:
+
+»Rakas poikani, te olette paras meistä kaikista — minä en tule koskaan
+unohtamaan sitä!»
+
+Mutta Rogers seisoi tyhmistyneenä ja tuijotti vuoroon meihin vuoroon
+kädessään olevaan kangaslappuun.
+
+»Vihreä!» änkytti hän. »Värisokea! Sellaisia tyhmyyksiä! Siitä minulla
+ei ole koskaan ollut aavistustakaan!»
+
+»Se on hyvin uskottava», myönsin minä. »Te olette epäilemättä tullut
+siksi äskettäin. Useimmat värisokeat eivät tiedä sitä, ennenkuin heidän
+silmänsä tutkitaan. Luonnollisesti me tulemme antamaan lääkärin tutkia
+teitä; mutta luullakseni on todistus jo riittävän kumoava.»
+
+Goldberg nyökäytti päätään hyväksymisen merkiksi ja yleinen syyttäjä
+nojautui taaksepäin tuolissaan.
+
+»Meillä ei ole mitään muuta kysyttävää todistajalta tällä kertaa»,
+jatkoin. »Haluan vain että otatte talteen tämän kangaslapun.»
+
+Annoin sen Goldbergille.
+
+Hän pani sen muiden pöydällänsä olevien esineiden joukkoon, ja minä
+istuin taasen päällikköni viereen. Tämä oli saanut takaisin kaiken
+entisen pontevuutensa ja näytti aivan toiselta ihmiseltä.
+
+»Jos sallitte, haluaisin minä kutsuttavaksi neiti Holladayn
+kamarineidin uudelleen», sanoi hän. Hänen pyyntöönsä suostuttiin heti.
+Tyttö huudettiin sisään ja Rogers meni huumaantuneena todistajain
+huoneeseen.
+
+»Oletteko aivan varma, että teidän emännällänne oli tummanpunainen
+puku päällään eilen iltapäivällä?» kysyi hän tytön seisoessa jälleen
+todistajanpaikalla.
+
+»Olen aivan varma!»
+
+»Eikö se ollut tummanvihreä? Ajatelkaa tarkoin!»
+
+»Minun ei tarvitse ajatella», vastasi hän terävästi nytkäyttäen
+päätään. »Neiti Holladaylla ei ole yhtään tummanvihreää pukua — eikä
+vaalenvihreää liioin — hän ei pidä siitä väristä — se ei sovi hänelle.»
+
+»Hyvä on», sanoi Royce, ja tyttö meni takaisin todistajain huoneeseen
+ymmärtämättä hitustakaan kysymyksen tarkoitusta.
+
+»No niin, ottakaamme nyt sisään vielä konttoripoika», jatkoi hän; ja
+tämä nuori kunnon mies huudettiin esiin.
+
+»Sanotte, ettette nähnyt naisen kasvoja, kun hän läksi konttorista
+eilen illalla?»
+
+»Niin, herra.»
+
+»Mutta te näitte hänen pukunsa?»
+
+»Sen näin.»
+
+»Ja minkä värinen se oli?»
+
+»Tummanvihreä.»
+
+»Hyvä», sanoi Royce ja istuutui tuolilleen huoaten helpotuksesta.
+Meillä oli ollut kysymyksen ratkaisukeino käsissämme jo aamupäivällä,
+ja olimme laiminlyöneet sen! No, nyt olimme kaikessa tapauksessa
+löytäneet sen. »Herrani», jatkoi hän kovasti kuuluvalla äänellä ja
+loistavin katsein, hypäten ylös ja kääntyen lautakunnan puoleen, »olen
+valmis tuomiollenne. Tahdon ainoastaan viitata, että sillä käänteellä,
+jonka asia nyt on saanut, kumoutuu koko kanne neiti Holladayta vastaan!
+Se oli mahdoton ensi hetkestä asti!»
+
+Hän istuutui taas ja loi silmäyksen tuomariin.
+
+»Herrat lautakunnan jäsenet», alkoi Goldberg, »minun on vain
+muistutettava teitä, että tuomionne, millainen se tulleekin olemaan,
+ei ole ratkaiseva tässä jutussa. Poliisiviranomaiset tulevat jatkamaan
+tiedustelujansa, että syyllinen ei pääsisi pakoon. Minun mielestäni
+ei meidän tehtäviimme kuulu tämän asian enempi käsitteleminen — se
+jätettäköön sellaisissa asioissa taitavampiin ja kokeneempiin käsiin,
+enkä myöskään arvele, että meidän pitäisi syyttää jotakin henkilöä niin
+kauan kuin löytyy uskottavaa syytä epäillä hänen rikostansa. Odotamme
+tuomiotanne.»
+
+Lautakunta marssi verkalleen pois, ja minä tutkiskelin levottomasti
+heidän katseitaan. Tutkintotuomarin ohjausta muistaen heidän ei
+pitänyt voida muuta kuin antaa yksimielinen tuomio; mutta tiesin, että
+lautakunnan mielipide aina on ennakolta arvaamaton ja usein tulee mitä
+odottamattomimpiin tuloksiin.
+
+Syyttäjä tuli alas paikaltaan ja puristi meidän molempien käsiä.
+
+»Sepä oli uljas työ!» sanoi hän vilpittömällä ihastuksella. »Mikä teitä
+johti epäilemään jotakin sellaista?»
+
+Vastaukseksi Royce ojensi hänelle kirjeen. Hän luki sen ja tuijotti
+hämmästyneenä meihin.
+
+»Mitä tämä on?» puhkesi hän sanoiksi. »Kuka on kirjoittanut tämän?»
+
+»Se on kirje, joka annettiin meille hetki sitten», vastasi Royce.
+»Tiedätte siitä yhtä paljon kuin mekin. Mutta minusta tuntuu siltä kuin
+se olisi sangen tärkeä todistuskappale. Luovutan sen teille.»
+
+»Tärkeä!» huudahti Singleton. »Uskonpa sen. Herrani», hänen silmänsä
+vilkkuivat, »tämän on kirjoittanut joko joku rikostoveri tai nainen
+itse!»
+
+Päällikköni nyökäytti.
+
+»Oikein», sanoi hän. »Koetan viipymättä päästä kirjeen kirjoittajan
+jäljille.»
+
+Singleton käännähti ympäri ja kuiskasi muutamia sanoja eräälle
+kirjurille, joka riensi ulos huoneesta. Sitten hän antoi merkin
+kahdelle parrattomalle, vahvarakenteiselle miehelle, jotka istuivat
+lähellä, puhui muutamia sanoja tutkintotuomarin kanssa ja vetäytyi
+sitten noiden molempien miesten seuraamana viimeksimainitun
+yksityishuoneeseen. Sanomalehtikertojat kokoontuivat ympärillemme
+onnitellen ja kysellen. He vainusivat salaisuutta. Mikä se oli, jonka
+Singleton sai? Mikä uusi todistus se oli, joka oli ilmaantunut? Oliko
+kirjeessä jotakin oikeudenkäyntiä koskevaa? Mitä siinä oli?
+
+Royce hymyili.
+
+»Herrat», sanoi hän, »toivoakseni minulla ei muutamien minuuttien
+kuluttua ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Enempien tietojen
+saamista varten neuvon kääntymään yleisen syyttäjän puoleen — juttu on
+hänen käsissään.»
+
+Mutta ne miehet, jotka Singleton oli ottanut mukaansa
+yksityiskonttoriin, olivat Karle ja Johnston, taitavimmat salapoliisit,
+mitä voitiin saada. Mitä hänellä oli heidän kanssaan tekemistä?
+Royce kohautti vain olkapäitään vastaukseksi, minkä jälkeen kertojat
+luopuivat hänestä ja pakkautuivat tutkintotuomarin huoneen oven
+ulkopuolelle.
+
+Hetkisen kuluttua se avautui, ja molemmat salapoliisit tulivat
+kiiruhtaen ulos. He eivät katsoneet oikealle eikä vasemmalle, vaan
+tunkeutuivat välinpitämättöminä joukon läpi eivätkä huolineet vähääkään
+heille sataneista kysymyksistä. Sitten tuli yleinen syyttäjä. Hän
+käsitti heti aseman.
+
+»Herrat», sanoi hän kohottaen ääntään, »en voi vastata mihinkään
+kysymyksiin! Pyydän teitä asettumaan jälleen paikoillenne, muuten minun
+täytyy kehoittaa tuomaria tyhjentämään huone.»
+
+Kertojat tiesivät, että hän tarkoitti mitä sanoi, ja alakuloisina
+ja suuttuneina he siis menivät tuoleilleen, turhaan koettaen keksiä
+arvoituksen ratkaisua. Tutkintotuomarin kirjuri sai kuitenkin heidät
+luopumaan mietiskelystään.
+
+»Lautakunta on valmis antamaan päätöksensä», ilmoitti hän.
+
+»Hyvä! Antakaa heidän tulla!»
+
+Ja lautakunta asteli hitaasti takaisin paikoilleen. Minä katselin
+jokaisen kasvoja erikseen ja kirosin itsekseni inhimillisten
+kasvonpiirteitten ilmeettömyyttä.
+
+»Oletteko tulleet yksimielisyyteen tuomiostanne, herrat?» kysyi tuomari.
+
+»Olemme», vastasi eräs heistä ja ojensi kirjurille paperin.
+
+»Onko tämä teidän tuomionne, herrat?» kysyi tuomari. »Oletteko kaikki
+siitä yksimieliset?»
+
+He vastasivat myöntävästi kaikki sen mukaan kuin heidän nimensä
+huudettiin.
+
+»Kirjuri saa lukea tuomion», sanoi Goldberg.
+
+Tämä nousi ylös ja rykäisi.
+
+»Me lautakunnan jäsenet», luki hän, »kutsuttuina tuomitsemaan Hiram W.
+Holladay-vainajaa koskevassa jutussa, olemme huomanneet, että hän on
+kuollut veitsen pistosta kaulaan, jonka piston on kynäveitsellä tehnyt
+yksi taikka useampi tuntematon henkilö.»
+
+
+
+
+V
+
+Syön päivällistä tuntemattoman kanssa
+
+
+Tutkintotuomari vapautti lautakunnan ja tuli alas pudistamaan käsiämme.
+
+»Palkitsen teidän älykkyytenne, herra Royce», sanoi hän. »Tahdotteko
+viedä tämän hyvän uutisen neiti Holladaylle?»
+
+Päällikköni ei voinut olla punehtumatta ilosta, mutta onnistui
+kuitenkin vastaamaan luontevasti.
+
+»Kyllä, tietysti, mielelläni, jos sitä haluatte», sanoi hän.
+
+»Sitä juuri haluan», toisti Goldberg hienotunteisuudella ja
+arvonannolla, joka ihmetytti minua. »Voitte lähettää pois konstaapelin,
+joka on hänen luonaan.»
+
+Päällikköni katsoi kysyvästi yleiseen syyttäjään.
+
+»Ennenkuin lähden, haluaisin kysyä teiltä, mitä aiotte vielä tehdä?»
+sanoi hän.
+
+»Aion ottaa selvän siitä, kuka on kirjoittanut tämän kirjeen», vastasi
+Singleton hymyillen.
+
+»Mutta neiti Holladayhin nähden?»
+
+Singleton naputti miettivästi lyijykynällä huuliaan.
+
+»Ennenkuin vastaan», sanoi hän vihdoin, »haluaisin tulla mukaanne ja
+tehdä hänelle yhden kysymyksen.»
+
+»Tehkää niin!» sanoi Royce heti ja meni näyttäen tietä edellä siihen
+huoneeseen, jossa neiti Holladay meitä odotti.
+
+Hän nousi punehtuen mielenliikutuksesta, kun me astuimme sisään, ja
+seisoi katsoen meihin virkkamatta mitään, mutta huolimatta hänen
+tavattomasta mielenmaltistaan ymmärsin, mitä kauheata tuskaa hän kärsi.
+
+»Neiti Holladay», alkoi päällikköni, »saanko esittää herra Singletonin,
+yleisen syyttäjän? Hän haluaa tehdä teille muutamia kysymyksiä.»
+
+»Ainoastaan yhden», oikaisi Singleton kumartaen. »Olitteko isänne
+konttorissa eilen iltapäivällä, neiti Holladay?»
+
+»En!» vastasi hän heti painolla. »En ole ollut isäni konttorissa
+runsaaseen viikkoon.»
+
+Näin Singletonin tutkivasti katselevan häntä hetkisen; sitten hän
+kumarsi jälleen.
+
+»Siinä kaikki», sanoi hän. »En luule, että todistukset oikeuttavat
+minua pidättämään suojattianne, herra Royce.»
+
+Sen sanottuaan hän lähti huoneesta, ja minä seurasin häntä, sillä
+tiesin, ettei minulla ollut enää mitään osaa näyteltävänä päällikköni
+asiassa. Menin sitten takaisin pöytämme ääreen ja kokoilin
+kapineitamme. Huone oli vähitellen tyhjentynyt, ja kymmenen minuutin
+perästä olivat ainoastaan tutkintotuomari ja hänen kirjurinsa jäljellä.
+Heidän oli otettava uusi juttu käsiteltäväksi, niin näytti — uusi
+juttu, joka ehkä saisi aikaan yhtä paljon levottomuutta ja tuskaa kuin
+meidänkin juttumme oli tehnyt. Viisi minuuttia tämän jälkeen tuli
+päällikköni kiireisesti luokseni ja loistava ilme silmissänsä kertoi
+minulle, kuinka hänet oli otettu vastaan.
+
+»Neiti Holladay on lähtenyt kotiin kamarineiteineen», sanoi hän. »Hän
+pyysi minua kiittämään teitä siitä, mitä olette tehnyt tänä päivänä,
+Lester. Sanoin hänelle, että itse asiassa te teitte kaiken. — Niin,
+niin se oli!» lisäsi hän vastaukseksi kieltävään eleeseeni. »Minun
+harhaillessani avutonna pimeydessä te löysitte tien valkeuteen. Mutta
+tulkaa nyt, meidän täytyy joutua takaisin konttoriin.»
+
+Saimme ajurin kadulta, ja kohta ajoimme takaisin samaa tietä, jota
+olimme kulkeneet aamulla — ääretön aika sitten, tuntui minusta. Kello
+oli vasta muutamia minuutteja yli kolmen, ja ajattelin itsekseni, että
+nyt minulla olisi aikaa käydä läpi Hurdin jutun asiakirjat, ennenkun
+lähden konttorista illalla.
+
+Graham istui vielä työpöytänsä ääressä ja pyysi heti meitä kertomaan
+tutkinnon kulusta. Menin takaisin työhöni ja kuulin paikalleni
+ainoastaan pari sanaa silloin tällöin, mutta kylliksi kaikessa
+tapauksessa huomatakseni, että tuo merkillinen juttu kiinnitti
+vanhemman päällikköni mieltä. Mitä minuun tulee, työnsin päättävästi
+luotani kaikki ajatukset siitä ja antauduin yksinomaan siihen työhön,
+joka minulla oli. Vihdoin oli se valmis ja helpotuksen huokauksella
+lukitsin pöytäni. Graham nyökäytti minulle ulos lähtiessäni
+ystävällisesti päätään, ja jätin konttorin ilokseni tuntien, että olin
+tehnyt kunnon päivätyön tänään sekä omaksi että päämieheni hyväksi.
+
+Eräs nuori mies, joka nähdäkseni oli kävellyt edestakaisin käytävässä,
+seurasi minua hissiin.
+
+»Anteeksi, ettekö ole herra Lester?» kysyi hän juuri sen lähtiessä
+laskeutumaan alas.
+
+»Kyllä», vastasin ja katsoin kummastellen häneen.
+
+Hän oli hyvin puettu ja hänellä oli eloisat, valppaat silmät ja
+merkikkäät, miellyttävät kasvonpiirteet. En ollut koskaan ennen nähnyt
+häntä.
+
+»Menette kai syömään päivällistä vai kuinka, herra Lester?» jatkoi hän.
+
+»Niin», myönsin vielä enemmän kummastellen.
+
+»Toivoakseni ette pidä minua tunkeilevana», sanoi hän hymyillen
+hämmästyneelle katseelleni, »mutta olisin mielissäni, jos tahtoisitte
+syödä tänään päivällistä kanssani. Lupaan, että te tulette saamaan yhtä
+hyvän päivällisen kuin missään muualla New Yorkissa.»
+
+»Mutta minä en ole päivällispuvussa», panin vastaan.
+
+»Se ei tee mitään — enhän ole minäkään, kuten näette. Tulemme olemaan
+kahdenkesken.»
+
+»Missä», kysyin minä.
+
+»Mitä sanotte 'Studiosta'?»
+
+Hissi oli nyt tullut pohjakerrokseen, ja me lähdimme siitä yhdessä.
+Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä seuralaiseni minusta tahtoi, ja
+kuitenkin voi sillä olla vain yksi selitys — sen täytyi olla jollakin
+tavalla yhteydessä Holladayn jutun kanssa. Jos vain ei — ja minä
+katsoin häneen taas. Ei, varmasti hän ei ollut mikään kujeilija — ja
+vaikkapa sellainen olisi ollutkin, niin minulla ei olisi mitään pientä
+seikkailua vastaan. Uteliaisuuteni voitti.
+
+»Hyvä», sanoin, »otan tarjouksenne kiitoksella vastaan, herra —»
+
+Hän nyökäytti hyväksyvästi.
+
+»Nyt puhuitte kuin ymmärtäväinen ihminen ainakin. No niin, ette tule
+jäämään palkitsematta. Nimeni on Godfrey. Ei, te ette tunne minua,
+mutta minä esittelen kohta itseni. Tässä on ajuri.»
+
+Nousin siihen ja hän seurasi. Minusta näytti kuin tänään olisi
+tavattoman monta ihmistä vetelehtinyt talon portin ulkopuolella, mutta
+muutamassa hetkessä me olimme poissa, enkä ennättänyt ajatella heitä
+sen enempää. Vierimme tiehemme Broadwayta pitkin ja poikkesimme sitten
+pohjoiseen tuolle kolmen mailin pituiselle, Union Squarelle vievälle
+suoralle tielle. Huomasin heti, että ajoimme tavattoman kovaa vauhtia
+ja että se aina lisääntyi ajajan saadessa vapaan ja avoimen tien
+eteensä. Seuralaiseni avasi katoksessa olevan luukun, kun poikkesimme
+Kolmannelletoista kadulle.
+
+»Hyvinkö kaikki, Sam?» huusi hän.
+
+Kyytimies virnisti meille aukosta.
+
+»Kaikki hyvin, herra», vastasi hän. »Ne eivät voineet pysyä meidän
+mukanamme kauan. Ne ovat kaukana perässämme.»
+
+Luukku pamahti taas kiinni, me poikkesimme Seitsemännelle puistokadulle
+ja pysähdyimme kohta senjälkeen Studioravintolan edustalla — harmaa
+ja pelottava ulkoapäin, mutta satumaisen kaunis sisältä. Seuralaiseni
+osoitti tien portaita ylös erääseen yksityiseen huoneeseen, jossa oli
+pöytä valmiiksi katettuna meille. Ostereita tuotiin sisään melkein
+ennenkuin olimme ennättäneet istuutua.
+
+»Kuten näette», sanoi hän hymyillen, »olin niin uskalias ja uskoin
+teidän tulevan mukaani, että tilasin päivällisen ennakolta.»
+
+Katsoin häneen vastaamatta. En käsittänyt lainkaan. Ehkäpä tämä oli
+se henkilö, joka kirjoitti salaperäisen kirjeen? Mutta mikä oli siinä
+tapauksessa hänen tarkoituksensa? Ennen kaikkea, miksi hän saattaisi
+itsensä ilmi?
+
+Hän hymyili taas kohdatessaan silmäykseni.
+
+»Ihmettelette tietysti, mitä tämä merkitsee», sanoi hän. »No niin, minä
+tunnustan heti kaikkityyni. Tahdon puhua kanssanne Holladayn jutusta ja
+arvelin, että päivällinen 'Studiossa' olisi kaikkein paras tilaisuus.»
+
+Nyökäytin. Liemi oli ihmeen ylellinen.
+
+»Olitte oikeassa», myönsin. »Se oli neronleimaus.»
+
+»Tiesin, että pitäisitte siitä. Näettekö, aina aamusta alkaen olen
+tutkistellut teitä. Teidän kepposenne oikeussalissa iltapäivällä oli
+suurenmoinen — loistavinta mitä olen nähnyt.»
+
+Kumarsin kiitokseksi.
+
+»Olitte siis siellä?» kysyin.
+
+»Tietysti, se oli jotakin, jota en koskaan unohda.»
+
+»Olihan värisokeuden ajatus niin lähellä.»
+
+»Niin, niin lähellä, että kukaan muu ei sitä hoksannut. Olemme yleensä
+kernaita unohtamaan yksinkertaisimmat selitykset, jotka, kun kaikki käy
+ympäri, melkein aina ovat oikeita. Ainoastaan kirjoissa me tapaamme
+vastakohdan. Kuten ehkä muistatte, neuvoo Gaboriau aina epäilemään
+todennäköistä?»
+
+»Niin. Mutta minulla ei ole samanlainen mielipide kuin hänellä.»
+
+»Ei minullakaan. Katsotaanpa vain tätä asiaa esimerkiksi! Luullakseni
+voi varmuudella väittää, että murha, kun se ei ole seurauksena
+väkivallan himosta, aina tehdään joko koston tai voiton himosta.
+Mutta neiti Holladayn elämän ovat sanomalehtien kertojat jotenkin
+perinpohjaisesti tutkineet, eikä minkään ole huomattu ilmaisevan, että
+hän olisi tehnyt jonkun verivihollisekseen, ainakaan siitä ihmisten
+luokasta, joka turvautuu murhaan — siten on ajatus, että se olisi tehty
+koston himosta, kokonaan mahdoton. Toiselta puolen ei kukaan tule herra
+Holladayn kuolemasta hyötymään — mutta monet sitävastoin häviämään —
+itse asiassa kaikki, joilla on ollut hänen kanssaan tekemistä. Ensi
+silmäyksellä voi olettaa, että hänen tyttärensä siitä hyötyisi; mutta
+minä luulen, että hän häviää kaikista enimmän. Hänellä oli jo niin
+paljon rahaa kuin tarvitsi, ja hän kadotti isänsä, josta, sen mukaan
+kuin varmuudella tiedetään, hän piti sydämellisesti. Mitä siis jää
+jäljelle?»
+
+»Vain yksi asia», sanoin huvitettuna hänen perusteluistaan. »Väkivallan
+himo.»
+
+Hän nyökäytti päätään riemukkaana.
+
+»Juuri se! No, kuka nyt oli nainen! Ensimmäisestä hetkestä asti olin
+varma, että se ei voinut olla hänen tyttärensä — paljas ajatuskin siitä
+oli mahdoton. Ja yhtä mahdottomalta näyttää ajatus, että Holladaylla
+olisi ollut läheisiä suhteita jonkun toisen naisen kanssa. Hänellä ei
+varmasti ole sellaisia ollut viime neljännesvuosisatana — mutta sitä
+ennen — niin, se ei, tietysti ole niin varmaa. Ja on olemassa eräs
+silmäänpistävä seikka, joka todella viittaa johonkin sellaiseen.»
+
+»Niin, te tarkoitatte luonnollisesti konttorissa kävijän
+yhdennäköisyyttä Holladayn tyttären kanssa?»
+
+»Niin juuri. Sellaisen yhdennäköisyyden täytyy olla olemassa —
+tavattoman, vieläpä erityistä huomiota herättävän yhdennäköisyyden —
+muuten ei Rogers olisi antanut pettää itseänsä. Teidän on kuitenkin
+muistettava, että Rogersin konttori ei ollut erinomaisesti valaistu
+ja että hän katsoi häneen vain pikimmittäin. Mutta mitä vähempiä
+erilaisuuksia hänellä mahtoi ollakin, niin kokonaisuudessaan oli nainen
+neiti Holladayn näköinen. Kasvonpiirteiden yhdennäköisyyttä voidaan
+usein tavata sattumaltakin, mutta kun koko olento, käytös, kaikki
+tämä sopii yhteen, niin asia on toinen — se ilmaisee sukulaisuutta.
+Mielipiteeni on, että hän on avioton lapsi, ehkä neljä, viisi vuotta
+vanhempi kuin neiti Holladay.»
+
+Istuin hiljaa muutaman hetken ja mietin. Tämä perustelu ei ollut
+niinkään hullu, mutta silläkin oli vikansa.
+
+»Katsokaamme nyt, mihin tämä meidät johtaa!» jatkoi hän. »Otaksukaamme,
+että Holladay oli vuosikausia pitänyt huolta tästä aviottomasta
+tyttärestään! Vihdoin kävi niin, että hän syystä taikka toisesta riisti
+tytöltä tämän tuen; taikka myöskin tyttö ehkä ajattelee, että hän saa
+liian vähän. Miten tahansa — voimme kyllä otaksua sitä — hän keksi,
+pyydettyään kirjeellisesti turhaan apua, epätoivoisen keinon — mennä
+isänsä konttoriin panemaan henkilökohtaisesti vastalauseensa. Hän tapaa
+isänsä taipumattomana — mehän tunnemme hänen maineensa itsepäisyydestä,
+kun hän kerran oli tehnyt päätöksensä. Hän soimaa häntä — muistakaa,
+että hän on jo mielettömänä raivosta — ja isä vastaa sillä purevalla
+ivalla, josta hän oli tunnettu. Vihan puuskassa tempaa nainen veitsen
+ja pistää sillä häntä; sitten hän koettaa omantunnon soimauksesta
+estää veren vuodon. Lopuksi hän näkee, ettei se hyödytä, ettei hän voi
+pelastaa häntä, ja poistuu konttorista. Onhan kaikki tämä otaksuttavaa,
+vai kuinka?»
+
+»Täydellisesti», myönsin minä ja katsoin häneen vähän hämmästyneenä.
+»Mutta yhden asian unohdatte. Rogers selitti, että hän tunsi kaikki
+isäntänsä asiat ja että hän ehdottomasti olisi saanut tietoonsa
+jokaisen sellaisen suhteen, josta puhutte.»
+
+Kesti-isäntäni istui hetken ja mietti.
+
+»En usko, että Rogersin välttämättä tarvitsi tietää sitä», sanoi
+hän vihdoin. »Mutta, jos niinkin olisi ollut asian laita, niin on
+olemassa toinen selitys. Holladay _ei_ ole pitänyt huolta aviottomasta
+lapsestaan, joka eräänä kauniina päivänä saa tietää, että hän on hänen
+isänsä ja etsii hänet käsiinsä vaatiakseen oikeuksiaan. Se sopii
+yhteen, vai kuinka?»
+
+»Kyllä», tunnustin minä. »Se on myöskin otaksuttavaa.»
+
+»Enemmän kuin otaksuttavaa», huomautti hän tyynesti. »Mitkä asian
+yksityiskohdat lienevätkin, niin on itse arvelun todenmukaisuus
+epäämätön — se on ainoa, joka sopii yhteen olosuhteiden kanssa. Luulen
+sen kestävän koetuksen. Ja kirje auttaa lisäksi todistamaan sen; ettekö
+huomaa sitä?»
+
+»Kirje?»
+
+Säpsähdin kuullessani sen sanan, ja epäluuloni heräsivät taaskin
+eloon. Heitin pikaisen silmäyksen häneen, mutta hänen silmänsä olivat
+kiintyneet pöytäliinaan, jolla hän vieritteli pieniä leivänmurupalloja.
+
+»Kirje», jatkoi hän, »todisti kaksi asiaa. Ensiksi, että sen
+kirjoittaja otti osaa neiti Holladayn kohtaloon; toiseksi, että hän,
+mies taikka nainen, tunsi Rogersin, konttoristin, hyvin — niin, enemmän
+kuin hyvin — melkein niin hyvin kuin lääkäri tuntee vanhan potilaansa.»
+
+»Minä yhdyn ensimmäiseen kohtaan», sanoin, »mutta toisen kohdan saatte
+selittää vähän tarkemmin.»
+
+»Toinen on itsestään selvä. Mitenkä voi kirjeenkirjoittaja olla
+selvillä Rogersin viasta?»
+
+»Viasta?»
+
+»Niin — hänen värisokeudestaan. Minun on tunnustaminen, että se on
+minulle arvoitus. Miten _voi_ joku toinen tietää sen, kun ei Rogers
+itse sitä tiennyt? Siihen haluaisin saada selityksen. Ehkäpä on koko
+maailmassa vain yksi, mies taikka nainen, joka tiesi sen — ja se on
+hän, joka on kirjoittanut kirjeen. Kuka hän mahtaa olla?»
+
+»Mutta...» aloin äkkiä — mutta samassa maltoin mieleni. Ilmaisisinko
+hänelle erehdyksensä? Tai oliko se vain ansa, jonka hän oli eteeni
+virittänyt?
+
+Hänen silmänsä eivät enää olleet suunnatut pöytäliinaan vaan minuun.
+Ja niissä oli sellainen hohde, jota minä en oikein ymmärtänyt. Tunsin,
+että minun täytyi olla varovainen.
+
+»Pitäisi olla jotenkin helppoa päästä kirjeen kirjoittajan jäljille»,
+sanoin.
+
+»Poliisi ainakaan ei ole arvellut samaa.»
+
+»Eikö?»
+
+»Ei. Kirjeen jätti ovenvartijalle eräs poika — aivan tavallinen
+kaksitoista-, neljätoistavuotias poika. Ovenvartija ei kiinnittänyt
+tarkempaa huomiota häneen. Hän sanoi, ettei kirjeeseen tule mitään
+vastausta, ja meni tiehensä. Mitenkä voisi poliisi saada käsiinsä
+hänet? Mutta voimme otaksua, että se olisi mahdollista. Todennäköisesti
+on silloin kaikki, mitä hän voi puhua, siinä, että eräs herra
+pysähdytti hänet kadun kulmassa ja antoi hänelle lantin siitä, että
+veisi kirjeen tutkintotuomarille.
+
+»Hän voisi selittää miehen ulkomuodon», rohkenin lausua väliin.
+
+»Oh, minkä arvoinen olisi sitten poikanulikan selitys? Parhaassa
+tapauksessa se olisi häilyvä ja epämääräinen. Sitäpaitsi he eivät ole
+päässeet lainkaan pojan jäljille. Mutta palatkaamme kirjeeseen!»
+
+Olimme päässeet kahviin ja sikaareihin, ja minusta tuntui jo olevan
+aika panna vastaan.
+
+»Ennenkuin palaamme kirjeeseen, herra Godfrey», sanoin minä, »haluaisin
+tehdä teille kaksi suoraa kysymystä. Miksi tämä asia kiinnostaa teitä?»
+
+»Samasta syystä kuin kaikkia muita, jotka työskentelevät rikoksen
+selville saamiseksi», vastasi hän hymyillen.
+
+»Kuulutte siis poliisiin?»
+
+»Minä olen kuulunut siihen. Nykyään minulla on toinen toimi.»
+
+»Ja mikä oli tarkoituksenne tuodessanne minut tänne tänä iltana?»
+
+»Osittain olen sen saanut jo toteutetuksi kauttanne. Muuten pyytäisin
+teitä antamaan minulle jäljennöksen tuosta kirjeestä.»
+
+»Ja kuka oli se, joka ajoi meitä takaa Broadwaylla?»
+
+»Oh, minulla on kilpailijoita», hymähti hän. »Olen hyvilläni että
+suoriuduin heistä sangen kauniisti. Kuulkaa, oletteko hyvä ja annatte
+minulle jäljennöksen tuosta kirjeestä, herra Lester?»
+
+»En», vastasin selvästi. »Jos haluatte saada sellaisen, saatte kääntyä
+poliisin puoleen. Minä olen asiasta erossa.»
+
+Hän kumarsi minulle pöydän yli nauraen. Hänen järkähtämättömän hyvä
+luontonsa lauhdutti minua.
+
+»Yhden asian sanon kaikessa tapauksessa», lisäsin minä »Kirjeen
+kirjoittajalla ei ollut tietoa Rogersin värisokeudesta. Siinä asiassa
+olette harhateillä.»
+
+»Olenko?» kysyi hän hämillään. »Kuinka te sitten tiesitte, herra
+Lester?»
+
+»Luulen, että te salapoliisit sanoisitte sitä _intuitioniksi_ — se oli
+tekemäni johtopäätös.»
+
+Hän veti miettiväisenä pari savua sikaaristaan, katsellen tutkivasti
+minuun.
+
+»No, minun täytyy sanoa», puhkesi hän vihdoin puhumaan, »että te
+ryöstätte minulta vakaumukseni! Johtopäätös! Sepä oli todellakin
+nerokkaasti teiltä!»
+
+Taas hän kumarsi minulle kiitokseksi.
+
+»Ja se on kaikki, mitä voitte minulle sanoa!» lisäsi hän.
+
+»Niin, pelkään.»
+
+»No, kiitos joka tapauksessa kaikesta», sanoi hän ja karisti
+poron sikaaristansa. »Nyt pelkään, että minun täytyy erota teistä.
+Minulla on kovin paljon tehtävää, ja te olette antanut minulle monta
+mieltäkiinnittävää tietoa seuratakseni. Pyydän teitä olemaan vakuutettu
+siitä, että minulla on ollut erittäin hupainen ilta ja toivon, ettei
+teilläkään ole ollut ikävä?»
+
+»Päinvastoin», sanoin sydämellisesti. »Oikein hauska.»
+
+»Siis pyydän teiltä viimeistä suosiota. Ajurini on tuolla oven
+ulkopuolella. Minä en voi häntä käyttää, niin että pyydän teitä olemaan
+hyvä ja käyttämään.»
+
+Näin, että hän todellakin halusi sitä.
+
+»Mielelläni», sanoin.
+
+»Kiitos, kiitos!»
+
+Hän seurasi minua eteishuoneeseen, huusi ajurin ja puristi lämpimästi
+kättäni.
+
+»Hyvästi, herra Lester», sanoi hän. »Olen iloinen saatuani tutustua
+teihin. Muuten en ole mikään salaperäinen henkilö — tällä hetkellä se
+vain kuuluu toimialaani. Toivon tapaavamme toisiamme joskus uudelleen.»
+
+Ajuri ei näyttänyt pitävän lainkaan kiirettä kyyditessään minua
+kotiini, niin että minulla oli hyvää aikaa ajatella illan tapahtumia,
+mutta kuitenkaan en voinut tulla niistä mihinkään johtopäätökseen. Mitä
+Godfrey oli hyötynyt minusta kestityksellään, en voinut käsittää. Ja
+kuitenkin näytti hän tyytyväiseltä. Mitä hänen arvoituksenratkaisuunsa
+tulee, niin tunnustin, että se ei ollut ainoastaan älykäs vaan myöskin
+mestarillinen — varmasti parempi kuin mihin itse ilman apua olisin
+pystynyt.
+
+Rattaat pysähtyivät asuntoni edessä. Astuin alas, annoin kyytimiehelle
+juomarahaa ja juoksin portaita ylös eteishuoneen ovelle. Emäntäni
+kohtasi minut kynnyksellä.
+
+»Voi, herra Lester!» huudahti hän. »Mikä kauhea ilta minulla on ollut!
+Joka viides minuutti on joku tullut etsimään teitä, ja huoneessanne
+on parastaikaa kokonainen lauma ihmisiä. Olen koettanut saada heidät
+lähtemään tiehensä, mutta se ei auta!»
+
+
+
+
+VI
+
+Godfreyn ylistely
+
+
+Seisoin aivan hämmästyneenä.
+
+»Kokonainen lauma huoneessani!» toistin. »Mitä se merkitsee, rouva
+Fitch?»
+
+»Sanomalehtimiehiä! He ovat olleet kiduttamaisillaan minut kuoliaaksi!
+Näyttävät uskovan, että minä olen piiloittanut teidät jonnekin.
+Toivoakseni ei teitä ole kohdannut mikään ikävyys, herra Lester?»
+
+»Ei, ei ensinkään», vastasin nauraen ja huokasin helpotuksesta, sillä
+olinhan pelännyt, en tiedä itsekään, mitä onnettomuutta. »Toimitan pian
+herrat pois!»
+
+Niin juoksin ylös portaita.
+
+Jo kauan ennenkuin tulin huoneeseeni, kuulin äänten surinaa ja tunsin
+eri tupakkalajien hajun.
+
+He olivat ruvenneet huvittelemaan kaikella lailla, kuluttaen aikaansa
+tarinoimalla, luullakseni, ja kun astuin sisään, tervehdittiin
+minua eläköönhuudolla. He olivat sellaisia sydämellisen eloisia,
+hyväluontoisia poikia, että oli mahdotonta suuttua heihin — ja
+sitäpaitsi tiesin, että he olivat kunnon miehiä, että he tekivät
+työtä varhaisesta aamusta myöhään iltaan niukasta palkasta, pelkästä
+rakkaudesta työhönsä, että he olivat sukkelia vainuamaan petosta,
+juonia ja epärehellisyyttä ja järkähtämättömiä paljastaessaan kaikkea
+sellaista, että heistä oli mieluista tehdä hyvää salassa ja pysyä
+tuntemattomina muille, paitsi niille muutamille, jotka olivat kulissien
+takana ja tiesivät pitää heitä oikeassa arvossa. Vastasin siis
+hymyillen heidän tervehdyksiinsä ja istuuduin tuolille, jonka eräs
+heistä kohteliaasti tarjosi minulle.
+
+»No niin», aloitin ja katsoin heihin.
+
+»Herra Lester», sanoi se, joka oli luovuttanut tuolin minulle,
+»sallikaa minun esittäytyä, nimeni on Rankin, _Planetin_ edustaja.
+Nämä herrat täällä — ja hän osoitti käden liikkeellä toisia — ovat
+virkaveljiäni sanomalehtimiestoimessa. Olemme kiihkeästi odottaneet
+teitä täällä saadaksemme esittää teille muutamia kysymyksiä.»
+
+»Hyvä! Olkaa hyvä!» sanoin.
+
+»Ensiksi ja etusijassa haluaisimme tietää ajatuksenne siitä, mistä
+rikos aiheutui. Teidän osanottonne jutun käsittelyyn iltapäivällä sai
+meidät vakuutetuiksi siitä, että te osaatte laskea kaksi ja kaksi
+yhteen, joka on enemmän kuin voidaan sanoa tavallisista kuolevaisista.
+Yleisö, suuri yleisö, haluaa tietää ajatuksenne.»
+
+»Mutta minulla ei ole mitään ajatusta!» väitin vastaan. »Sitäpaitsi en
+usko, että minä herätän suuren yleisön mielenkiintoa lainkaan. Olen
+kokonaan erossa asiasta, näettekö, herrat! Pestyämme puhtaaksi neiti
+Holladayn on tehtävämme päättynyt.»
+
+»Mutta _onko_ neiti Holladay puhtaaksi pesty?» niskoitteli hän. »Eikö
+ole ajateltavissa, että hän niiden kahden tunnin kuluessa, jotka hän
+oli poissa vaunustaan, on voinut pukeutua uudelleen, mennä isänsä
+konttoriin ja sitten pukeutua taas? — Eikö hän siinä tapauksessa aivan
+luonnollisesti olisi valinnut vihreää pukua, kun hän ei koskaan käytä
+vihreää?»
+
+»Oh, lörpöttelyä!» puhkesin minä. »Sehän on lapsellista! Joko hän
+pukeutui säännöllisesti tai sitten ei ollenkaan! Jos te ajattelisitte
+tehdä raskaan rikoksen, niin te siis luultavasti, esimerkiksi,
+panisitte päähänne silinterin, sen vuoksi koska ette muuten milloinkaan
+käytä korkeata hattua! Ei, niin paljon voin sanoa, että minä olen
+siveellisesti varma siitä, että neiti Holladay on viaton. Ja niin on
+yleinen syyttäjäkin.»
+
+»No, mutta se kirje, herra Lester? Mitä se sisälsi?»
+
+»Sitä en voi sanoa teille. Se on asia, joka ei koske minua.»
+
+»Mutta teidän pitäisi kohdella meitä kaikkia samalla lailla», väitti
+hän.
+
+»Niinhän teenkin.»
+
+»Mutta eikö Godfrey saanut sitä teiltä?»
+
+»Godfrey», toistin. »Saanut minulta?»
+
+Hän tuijotti kummastuneena minuun.
+
+»Tahdotteko ehkä sanoa, herra Lester», kysyi hän, »että te ette
+viettänyt iltaa yhdessä Jim Godfreyn, _Recordin_ edustajan kanssa?»
+
+Nyt ymmärsin yhtäkkiä! Ja kun katselin noita tyytymättömiä, valjuja
+katseita ympärilläni, aloin nauraa niin, että kyyneleet valuivat.
+
+»Vai niin, tekö se siis olitte», läähätin minä, »ajamassa meitä takaa
+Broadwaylla?»
+
+Hän nyökkäsi.
+
+»Niin. Mutta hevosemme eivät olleet niin hyviä kuin teidän. Minne hän
+vei teidät?»
+
+»Studioon — Seitsemännellä puistokadulla.»
+
+»Luonnollisesti!» huudahti hän. »Olisihan meidän pitänyt se käsittää,
+pojat!»
+
+»No niin, herra Lester», sanoi eräs toinen, »teidän ei ainakaan pitäisi
+antaa Godfreylle suurempaa etua kuin meille.»
+
+»Mutta sitähän en ole tehnytkään. En tiennyt edes, kuka hän oli.»
+
+»Ettekö sanonut hänelle, mitä oli kirjeessä?»
+
+»En sanaakaan siitä, puhuin hänelle vain yhdestä asiasta.»
+
+»Ja mikä se oli?»
+
+»Että se henkilö, joka on kirjoittanut kirjeen, ei tiennyt, että Rogers
+oli värisokea. Saman selityksen annan mielelläni myös teille. Kuten
+näette, kohtelen kaikkia teitä yhtäläisesti.»
+
+Hiljaa ja kummastellen seisoivat he ja katselivat minuun.
+
+»Mutta», lisäsin, »luulen, että Godfrey epäilee, mitä kirjeessä oli.»
+
+»Miksi niin?»
+
+»Luulen, että hänen arvelunsa sopii hyvin sen kanssa yhteen.»
+
+»Hänen arvelunsa? Sanokaa, mikä arvelu se on, herra Lester!»
+
+»Ei, ei!» sanoin nauraen. »Se olisi salaisuuksien juoruamista toisille.
+Mutta hyvä arvelu se oli joka tapauksessa.»
+
+He katselivat toisiinsa, ja luulen heidän kiristelevän hampaitansa.
+
+»Hänellä näyttää olevan terävä silmä, tällä Godfreylla», jatkoin
+lisätäkseni heidän tuskaansa. »Arvelen teidän sanovan samaa, kun saatte
+lukea hänen selontekonsa asiasta huomisaamuna.»
+
+»Terävä silmä!» puhkesi Rankin. »Oh, hän on oikea veitsi, kun on
+kysymys tällaisista jutuista! Me emme ole samaa lajia hänen kanssaan.
+Hän on mielikuvituksen mies — kuten nuoltu ja juotettu _Recordia_
+varten. Onko aivan varma, että ette puhunut mitään muuta hänelle, herra
+Lester?» lisäsi hän levottomasti. »Kun Godfrey kirjoittaa jotakin, hän
+voi keittää sopan rautanaulastakin.»
+
+»Aivan varma. Kuuntelin vain suurella mielenkiinnolla, kuinka hän
+kehitti omaa mielipidettään asiasta.»
+
+»Ja hyväksyitte sen?»
+
+»Sanoin, että oli olemassa paljon, mikä puhui sen puolesta.»
+
+Tuntui kuin kaikki läsnäolijat olisivat saaneet sähkötäräyksen.
+
+»Siinä se nyt on!» huudahti Rankin. »Se oli juuri sitä, mitä hän
+tahtoi. Nyt se ei enää ole _hänen_ mielipiteensä, vaan teidän! Voin
+nähdä hänen otsakkeensa! Ettekö tahtoisi kertoa meille, miten hän
+ajatteli murhan aiheutuneen?»
+
+Katsoin häneen.
+
+»Suoraan sanoen, herra Rankin», kysyin minä, »jos te olisitte minun
+sijassani, kertoisitteko sen?»
+
+Hän epäröi hetkisen. Sitten ojensi hän minulle kätensä.
+
+»En», sanoi hän minun tarttuessani siihen. »Sitä en tekisi! Käteni sen
+päälle. Olette aivan oikeassa! Tulkaa pojat, parasta on, että menemme!»
+
+He kaikki seurasivat häntä, ja kuulin heidän menevän laulaen katua
+ylös. Sitten istuuduin jälleen tuolilleni ja ajattelin vielä kerran
+Godfreyn olettamusta; se näytti sopivan täydellisesti yhteen, kohta
+kohdalta, jopa — minä säpsähdin tätä ajatellessani — neiti Holladayn
+vaiteliaisuudenkin kanssa siitä, missä hän oli oleksinut edellisenä
+iltapäivänä. Koko salaisuus oli avoinna edessäni. Hän oli jollakin
+tavoin saanut tietää sisarensa läheisyydessä olon ja hankkinut
+hänen osoitteensa; hän oli etsinyt häntä ja saanut tietää hänen
+olevan sillä hetkellä ulkosalla — olipa uskottavaa, että sisar oli
+kirjoittanut hänelle ja pyytänyt häntä tulemaan — mutta miksi hän
+ei siinä tapauksessa pysynyt kotona ja ottanut vastaan häntä? Olipa
+miten oli, joka tapauksessa neiti Holladay oli odottanut, kunnes hän
+oli tullut takaisin ja silloin pannut merkille hänen liikuttuneen
+mielentilansa, ehkäpä nähnyt verijälkiä hänessä. Sanoma hänen isänsä
+kuolemasta oli antanut hänelle yhä selvemmän selityksen siitä, mitä
+tämä mielenliikutus ja nämä veripilkut merkitsivät. Hän oli turvautunut
+vaitioloon, ettei tahraisi isänsä nimeä ja mahdollisesti myöskin
+suojellakseen tuota toista naista. Niin, sen täytyi olla siten. Minusta
+tuntui kuin minulla olisi ollut arvoituksen avain kädessäni.
+
+Kohta kohdalta — mutta mikä sotkeutunut vyyhti tämä kuitenkin oli!
+Että ponteva etsintä tulisi toimeenpantavaksi tuon vieraan naisen
+löytämiseksi, siitä ei minulla ollut epäilystä, mutta hänellä oli jo
+niin pitkä ennätys, että hän voisi helposti päästä pakoon. Vaikka
+toisaalta — ehkäpä hän ei ollutkaan paennut, hänen on täytynyt pysyä
+kaupungissa, sillä kuinka muuten olisimme saaneet tuon kirjeen! Hän oli
+siis jäänyt — mutta miksi? Että hänellä olisi jotakin osanottoa Frances
+Holladayn kohtaloon, se ei näyttänyt luultavalta, mutta miten muuten
+voitiin selittää kirje?
+
+Minusta tuntui kuin olisin alkanut kietoutua vyyhteen uudelleen — se
+näytti vain tulevan yhä sotkuisemmaksi: ja pelkässä epätoivossa työnsin
+kaikki ajatukset siitä luotani niin paljon kuin voin ja menin levolle.
+
+Huomisaamun _Record_ vahvisti Rankinin ennustuksen. Olin tullut
+kuuluisaksi yhtenä yönä — sillä Godfrey oli tavallansa esittänyt minut
+oman mielipiteensä luojana ja kunnioitti minua runsaalla määrällä
+laatusanoja, jotka, ajatellessani niitä, saivat minut punastumaan
+ja joita en vieläkään ole antanut hänelle täysin anteeksi. Hymyilin
+lukiessani ensimmäisiä rivejä:
+
+»_Recordin_ edustajalla oli onni syödä eilisiltana päivällistä
+yhdessä herra Warwick Lesterin, etevän nuoren asianajajan kanssa,
+joka eilen niitti suurenmoisen voiton tutkintotuomari Goldbergin
+edessä Holladayn juttua käsiteltäessä; ja tietysti kertojamme käytti
+tilaisuutta keskustellakseen hänen kanssaan viimeisistä havainnoista
+tässä merkillisessä jutussa. Herra Lester näkyi olevan yhtä mieltä
+_Recordin_ kanssa eräästä lähtökohdasta, joka on ainoa olosuhteisiin
+sopiva ja täydellisesti ja tyydyttävällä tavalla selittää kaikki sen
+yksityiskohdat.»
+
+Lähtökohta kehittyi sitten juurtajaksain ja laajasti, ja kirjoitus
+päättyi vakuutuksella, että _Record_ on oleva poliisille avullinen
+rikollisen naisen etsimisessä.
+
+Nyt kun poliisi tiesi, mihin osaan kaupunkia sen pitäisi heittää
+verkkonsa, niin en epäillyt hänen pikaista löytymistään, koska hän oli
+kiusannut sallimusta jäämällä kaupunkiin.
+
+Graham ja Royce olivat juuri lukemassa _Recordin_ kirjoitusta
+tullessani sisään, ja minä selitin heille, miten sen kerrotun
+haastattelun laita oikeastaan oli. Molemmat nauroivat ja lausuivat
+ihailunsa Godfreyn rohkeasta keksinnöstä.
+
+»Arvelu ei ole typerä», sanoi Graham. »Olen taipuvainen uskomaan sen
+itsekin.»
+
+Viittasin, että se selitti myöskin neiti Holladayn omituisen
+vaiteliaisuuden — hänen kieltäytymisensä auttamasta meitä todistamaan
+hänen _alibinsa_. Royce nyökäytti päätään.
+
+»Sangen oikein. Tämä olettamus selittää, kuten Godfrey sanoo, jokaisen
+yksityiskohdan. Vanhan poliisiselviön mukaan se todistaa, että se on
+oikea.»
+
+
+
+
+VII
+
+Neiti Holladay tulee oikulliseksi
+
+
+Seuraavana sunnuntaina Hiram Holladayn kuoleman jälkeen laskettiin
+hänen maalliset jäännöksensä hautakammioon hänen vaimonsa viereen
+Woodlawinin hautausmaalla; ja kaksi päivää sen jälkeen avattiin ja
+jätettiin hänen testamenttinsa, jonka oli laatinut Graham ja joka oli
+säilössä konttorin kassakaapissa, valvottavaksi. Kuten oli odotettu,
+oli hän määrännyt koko omaisuutensa ilman mitään ehtoja tyttärelleen
+Francesille. Poikkeuksena tehtiin vain muutamia lahjoituksia vanhoille
+palvelijoille; Rogers sai kauniin testamentin, ja noin puoli miljoonaa
+annettiin erinäisille hyväntekeväisyyslaitoksille, joita vainaja
+harrasti elämänsä aikana. Muu kaikki jätettiin hänen tyttärensä
+vapaaseen käytäntöön.
+
+Huomasimme, että hänen omaisuutensa oli arvioitu liian suureksi, mutta
+kuitenkin jäi enemmän kuin neljä miljoonaa dollaria tuolle nuorelle
+tytölle — sangen kauniit myötäjäiset! Hän sanoi meille heti haluavansa
+jättää kaikki liikeasiat meidän käsiimme ja tahtovansa kokonaan seurata
+neuvojamme raha-asioissa. Suurimman osan näitä asioita hoiti Royce,
+ja vaikka hän luonnollisesti ei puhunut minulle asiasta mitään, niin
+oli kuitenkin selvää, että neiti Holladayn ystävälliset tunteet häntä
+kohtaan eivät olleet heikontuneet. Kaikki konttorissa olijat olivat
+enemmän taikka vähemmän samassa uskossa asian suhteen ja toivottivat
+hänelle onnea ja menestystä.
+
+Niin kului kahdeksan, kymmenen päivää. Huolimatta sanomalehtien ja
+poliisin ponnistuksista ei mitään uutta valoa ollut langennut tuohon
+kammottavaan murhenäytelmään, ja suurelta yleisöltä se oli jo jäänyt
+taka-alalle ja unohtunut antaakseen tilaa muille huomiotaherättäville
+tapauksille. Alutta mitä ainakin minuun tulee, oli harrastukseni
+vieläkin vähentymätöntä, ja useammin kuin kerran kävin läpi kaikki
+yksityiskohdat, vakuuttautuakseni uudelleen, että arvelumme oli
+oikea. Ainoastaan yhdessä kohdin minusta näytti kuin se viittoisi
+vastakkaiseen. Jos oli olemassa avioton tytär, niin tuo kuolettava
+pisto, jonka hän oli antanut isälleen, oli riistänyt häneltä koko sen
+aineellisen tuen, jonka tämä oli antanut hänelle ja samalla kaikki
+toiveet saada vielä lisää häneltä. Hän olisi siis menetellyt omaa
+parastansa vastaan — mutta näinkin ollen voisi se, mitä Godfrey nimitti
+väkivallanhimoksi, selittää asian. Ja sitäpaitsi voihan olettaa, että
+neiti Holladay pitäisi yltäkylläisen huolen sisarestaan, kunhan vain
+hänen ensimmäinen surunsa olisi mennyt ohitse. Tämän myöntäen olettamus
+oli täysin paikkansa pitävä.
+
+Mutta eräs toinen asia aiheutti minulle paljon päänvaivaa. Kuinka
+nainen oli välttänyt poliisin? Tiesin, että tuossa ranskalaisessa
+kaupunginosassa häntä oli haeskeltu ilman mitään tulosta kaikki
+paikat, mutta olin myöskin varma siitä, että etsiskely oli toimitettu
+huolimattomasti, muuten olisi varmaan löydetty joku jälki hänestä.
+Neiti Holladay kieltäytyi luonnollisesti jyrkästi vastaamasta kaikkiin
+kysymyksiin, ja tähän nähden huomasin taas olevani pulassa. Epäilemättä
+hän ei lainkaan halunnut, että rikollinen nainen löydettäisiin,
+ja kuitenkin hänet oli mielestäni löydettävä, jos ei muun niin
+neiti Holladayn itsensä vuoksi — vapauttaakseen hänet sen pilven
+viimeisestäkin varjosta, joka häälyi hänen yllänsä.
+
+Silloin tapahtui hämmästyttävän nopeasti käänne uusiin
+kehkeämismahdollisuuksiin. Eräänä päivänä vähää ennen konttorin
+sulkemisaikaa tuli eräs konttoristeista sisempään konttorihuoneeseen
+ja sanoi, että ulkona oli eräs nainen, joka sanoi haluavansa puhutella
+herra Roycea. Hän ei ollut ilmoittanut nimeänsä, mutta Royce,
+joka sillä hetkellä sattui olemaan vapaana, käski ohjaamaan hänet
+sisään. Niin pian kun sain nähdä vieraan, tunsin hänet, ja niin teki
+päällikkönikin — hän oli neiti Holladayn kamarineiti. Näin myöskin,
+että hänen silmänsä olivat punaiset itkusta, ja kun hän istuutui Roycen
+kirjoituspöydän viereen, alkoi hän itkeä uudelleen.
+
+»Mitä nyt, mitä on tapahtunut?» kysyi Royce. »Eihän emännällenne liene
+mitään ikävyyttä tapahtunut?»
+
+»Hän ei ole enää emäntäni», nyyhkytti tyttö. »Hän on eroittanut minut
+tänään palveluksestaan.»
+
+»Eroittanut teidät!» toisti Royce. »Mistä se johtuu? Luulin, että hän
+piti teistä.»
+
+»Niin, sitä olen minäkin luullut, mutta hän on eroittanut minut joka
+tapauksessa.»
+
+»Mutta minkävuoksi?» intti toinen.
+
+»Sitä juuri haluaisin tietää. Pyysin ja rukoilin, että hän sanoisi
+minulle sen, mutta hän ei tahtonut edes nähdä minua. Niin tulin tänne.
+Ajattelin, että ehkä voisin saada jotakin apua täältä.»
+
+»Antakaa minun kuulla kaikki, mitä on tapahtunut», sanoi Royce
+tyynnyttäen. »Onhan mahdollista, että voin olla jollakin tavalla teille
+hyödyksi.»
+
+»Voi, jospa niin hyvin olisi!» huudahti hän. »Minä kun olen niin
+mieltynyt neiti Francesiin! Olen ollut hänen luonaan lähemmäs kahdeksan
+vuotta, ja kun hän sitten kohtelee minua tällä tavalla, se on niin
+ikävää, että voin surra itseni kuoliaaksi! Olin häntä pukemassa tänään
+kahden aikaan, ja hän oli yhtä kiltti kuin muulloinkin minua kohtaan —
+vieläpä antoi minulle rintaneulankin, joka ei häntä enää miellyttänyt.
+Sitten hän läksi ulos ajelemaan ja tuli takaisin noin tunnin kuluttua.
+Menin heti hänen huoneeseensa auttamaan häntä riisuutumisessa, ja
+kun koputin ovelle, tuli eräs vieras nainen ovesta ja sanoi, että
+neiti Frances oli ottanut hänet kamarineidikseen eikä tarvinnut minua
+enää, ja antoi minulle kuukauden palkan. Ja seisoessani siinä niin
+ällistyneenä etten voinut liikahtaakaan, hän löi oven kiinni nenäni
+edessä. Kun olin tointunut vähän, pyysin puhutella neiti Francesta, jos
+ei muuten niin sanoakseni hyvästi; mutta hän ei tahtonut ottaa minua
+vastaan. Hän käski tervehtiä sanoen, että hän ei voinut hyvin eikä
+halunnut tulla häirityksi.»
+
+Tytön nyyhkytykset kävivät niin voimakkaiksi, ettei hän voinut jatkaa.
+
+Roycen katse ilmaisi hämmästystä, enkä ihmetellyt sitä. Miten oli neiti
+Holladay yhtäkkiä saanut vastenmielisyyden tätä hyväluontoista, häneen
+niin mieltynyttä olentoa kohtaan?
+
+»Sanotte, ettette tuntenut tuota toista kamarineitiä?» kysyi
+päällikköni.
+
+»Niin, hän ei ole koskaan ennen ollut talossa. Niin paljon kuin ainakin
+minä tiedän. Neiti Frances toi hänet mukanaan kotiin vaunuissa.»
+
+»Minkä näköinen hän oli?»
+
+Tyttö epäröi.
+
+»Niinkuin ulkomaalainen, minun mielestäni», sanoi hän vihdoin.
+»Ranskalainen ehkä — päättäen siitä, miten hän äänsi 'r':n.»
+
+Tulin tarkkaavaksi. Sama aatos heräsi Roycessa ja minussa samalla
+kertaa.
+
+»Onko hän yhdennäköinen neiti Holladayn kanssa?» kysyi hän äkisti.
+
+»Neiti Holladayn! Ei! Hän on paljon vanhempi, aivan harmaapäinen.»
+
+No niin, neiti Holladaylla oli luonnollisesti oikeus ottaa
+kamarineidikseen ken hyvänsä ja eroittaa kaikkikin palvelijansa,
+jos häntä huvitti; mutta sittenkin tuntui hänen tapojansa vastaan
+merkillisen sotivalta tämä perin väärä esiintyminen toista kohtaan.
+
+»Sanotte hänen lähettäneen terveisiä, että hän oli sairas?» sanoi Royce
+vihdoin. »Oliko hän sairas teidän pukiessanne häntä?»
+
+»E-ei», vastasi tyttö pitkäveteisesti. »En tahdo sanoa, että hän oli
+juuri sairas, mutta hän näytti alakuloiselta ja huolestuneelta jonkun
+asian vuoksi. Luulen hänen itkeneen. Hän on muuten itkenyt paljon
+isänsä kuoleman jälkeen, raukka!» lisäsi hän.
+
+Tämä voi tosin selittää asian. Mutta todennäköisesti ei se ollut
+_ainoastaan_ suru isän kadottamisesta, joka oli syynä Frances Holladayn
+kyyneleihin.
+
+»Eikä hän näyttänyt teitä kohtaan vihaiselta?»
+
+»Ei, ei tietysti! Hänhän antoi minulle rintaneulan, kuten äsken sanoin.»
+
+»Pelkään, etten voi tehdä teidän hyväksenne mitään», sanoi Royce
+pitkäveteisesti, mietittyään hetkisen. »Luonnollisesti en voi sekaantua
+sellaiseen asiaan; neiti Holladaylla on oikeus hoitaa talouttansa
+niinkuin itse parhaaksi näkee. Mutta jos ette pääse takaisin entiselle
+emännällenne, niin voisi tapahtua, että minä voin hankkia teille paikan
+jossakin muualla. Voittehan tulla takaisin kolmen, neljän päivän
+perästä, niin katson, mitä olen saanut aikaan.»
+
+»Sen teen. Paljon kiitoksia!» sanoi hän ja meni.
+
+Minun oli toimiteltava vähän omia asioitani tänä iltana, minkä vuoksi
+en ajatellut sen enempää Frances Holladayta ja hänen asioitaan, mutta
+seuraavana aamuna sain taas voimakkaan muistutuksen siitä.
+
+»Saitko neiti Holladayn allekirjoituksen valvonta-asiakirjaan?» sattui
+Graham kysymään kumppaniltaan.
+
+»En», vastasi Royce vähän hätäytyneenä. »Olin hänen kotonaan
+eilisiltana, mutta hän lähetti minulle terveiset ilmoittaen, että
+hän oli liian sairas tullakseen alas puhumaan kanssani tai toimimaan
+liikeasioita.»
+
+»Ei suinkaan se ole mitään vakavaa laatua?» kysyi toinen kiireisesti.
+
+»Ei, sitä en luule. Arvattavasti se on vain pientä hermostumista.»
+
+Mutta kun hän uudelleen meni hänen luokseen illalla, sai hän saman
+vastauksen, ja samalta hovimestarilta, joka oli ollut monta vuotta
+perheen palveluksessa, sen tiedon, että neiti Holladay oli yhtäkkiä
+päättänyt jättää kaupungin ja muuttaa kesäasuntoonsa Long Islandiin.
+Oli vasta maaliskuun loppupuoli, niin että kokonaista kaksi kuukautta
+oli vielä kesäkauden alkuun; mutta hän tunsi olevansa hyvin heikko, ei
+voinut edes lähteä huoneestansa ja luuli, että raitis ilma ja maaelämän
+hiljaisuus vaikuttaisivat paremmin kuin mikään muu hänen turmeltuneihin
+hermoihinsa. Sen vuoksi tulisi koko talousväki, lukuunottamatta hänen
+kamarineitiään, keittäjää, sisäpalvelijaa ja käskyläistä, lähtemään
+kaupungista seuraavana päivänä laittaakseen kesäasunnon heti kuntoon.
+
+»En ihmettele, että hänen tarvitsee vähän vahvistaa itseänsä»,
+huomautti Graham osaaottavasti. »Hänen on täytynyt kestää vaikea
+koettelemus, erittäinkin vaikea tytölle, joka on saanut sellaisen
+kasvatuksen kuin hän. Parin kolmen kuukauden hiljaisuus ja lepo tulevat
+tekemään hänelle hyvää. Milloin hän itse aikoo lähteä?»
+
+»Viikon perästä, luullakseni. Päivää ei ole vielä varmasti määrätty.
+Riippuu siitä, kuinka pian kaikki saadaan järjestykseen maalla.
+Eihän ole tarpeellista häiritä häntä nyt millään liikeasioilla? Tämä
+valvonta-asiakirja...»
+
+»Voi odottaa siksi kun hän tulee takaisin. Niin, annamme hänen olla
+rauhassa niin paljon kuin mahdollista.»
+
+Mutta, kuten näytti, hän oli tullut paremmaksi tai muuttunut, sillä
+kaksi päivää sen jälkeen tuli kirje, jonka hänen kamarineitinsä oli
+kirjoittanut hänen edestään Grahamille ja jossa hän pyysi häntä
+tulemaan luoksensa seuraavan päivän iltana, koska hän halusi puhua
+muutamista liikeasioista hänen kanssaan. Minusta näytti hyvin
+kummalliselta, että hän kääntyi Grahamin puoleen, mutta tämä otti
+kaikessa tapauksessa ajurin ja lähti, tekemättä mitään huomautusta.
+Tunti sen jälkeen avautui konttorin ovi ja hän tuli sisään omituinen
+ilme kasvoillaan.
+
+»Toden totta minä en käsitä hitustakaan!» puhkesi hän istuessaan
+tuolilleen.
+
+Royce kääntyi sivuttain häntä kohti sanomatta mitään, mutta näkyi
+kuitenkin selvästi, kuinka levoton hän oli.
+
+»Ajatella, että niin hyvällä ymmärryksellä varustettu tyttö kuin
+Frances Holladay on osoittanut olevansa, nyt saa päähänsä sellaisia
+oikkuja! Se on käsittämätöntä! Mutta sittenkään en voi olla ihailematta
+hänen älykkyyttään. Täällä olen minä oleillut ja uskonut, ettei hän
+pitänyt lukua liikeasioistaan ja ettei hänellä olisi pienintäkään
+selkoa, mutta hänellä näkyy joka tapauksessa olleen silmät auki.»
+
+»Mistä on kysymys?» kysyi Royce, kun toinen keskeytti puheensa.
+
+»Hän aloitti muistuttamalla minua siitä, että hänen omaisuutensa oli
+kokonaan hänen käytettävissään, ja että hän sai tehdä sen kanssa mitä
+itse tahtoi, mikä minun luonnollisesti oli myönnettävä. Sitten hän
+jatkoi ja sanoi tietävänsä, että hänen isänsä aikomuksena eläessään oli
+tehdä useampia lahjoituksia ja että hän olisi ne tehnyt, jollei olisi
+niin äkkiä kuollut; että lahjoitukset olivat sen luontoisia, ettei
+hän halunnut nimensä asettamista niiden yhteyteen ja että hän aikoi
+toimittaa ne nimettömästi.»
+
+»Sitten?» kysyi Royce.
+
+»Sitten», sanoi Graham pitkäveteisesti, »hän pyysi minua myymään
+sellaisia arvopapereitaan, jotka hyväksi näkisin, niin että voisin
+huomenna jättää hänelle satatuhatta dollaria puhtaassa kullassa —
+satatuhatta dollaria!»
+
+
+
+
+VIII
+
+Salaperäinen kamarineiti
+
+
+»Satatuhatta dollaria!» huudahti Royce ja tuijotti kumppaniinsa.
+
+»Niin, satatuhatta dollaria! Se on kaunis summa nuorelle tytölle
+annettavaksi kerrallaan, mutta hänellä on varoja siihen. Luonnollisesti
+meillä ei ole muuta tehtävänä kuin seurata hänen ohjeitaan. Arvelen,
+että voimme molemmat arvata, mitä hän aikoo rahoilla tehdä.»
+
+Royce nyökäytti päätään. Minä luulin myöskin arvaavani sen. Rahat
+olivat tietysti aiotut tuolle toiselle naiselle — kun kaikki kävi
+ympäri, niin ei hän siis saisikaan kärsiä rikoksestaan. Minun
+mielestäni ei ollut kaukana, ettei neiti Holladay tehnyt itseänsä
+osalliseksi rikokseen.
+
+»Hän näkyy todellakin olevan sairas», jatkoi Graham. »Hän näytti
+laihalta ja surkastuneelta. Lujitin hänen päätöstänsä etsiä lepoa ja
+rauhaa muuttamalla oleskelupaikkaa.»
+
+»Milloin hän lähtee?» kysyi Royce tukahtuneella äänellä.
+
+»Ylihuomenna luullakseni. Hän ei voinut sanoa varmaan. Itse asiassa ei
+hän voinut puhua paljon. Hänen äänensä oli sortunut — oli vilustunut
+— se on kai influenssaa, luulen. Olisin tehnyt pahoin, jos olisin
+pakottanut häntä puhumaan, sen vuoksi en sitä yrittänytkään.»
+
+Hän kääntyi pöytänsä ääreen, mutta pyöräytti tuolinsa kohta sen jälkeen
+uudelleen.
+
+»Ohimennen sanottuna», sanoi hän, »näin tuon uuden kamarineidin. En voi
+sanoa, että hän teki minuun hyvän vaikutuksen.»
+
+Hän vaikeni hetkiseksi kuin olisi punninnut sanojaan.
+
+»Hän näytti säädylliseltä ja muuten miellyttävältä», jatkoi hän
+vihdoin, »mutta en pitänyt hänen silmistään. Ne olivat terävät.
+Havaitsin hänen pari kolme kertaa katselevan minua merkillisellä
+tavalla. En voi ymmärtää, mistä neiti Holladay on hänet saanut. Hän on
+nähtävästi ranskalainen, puhuu selvällä ranskalaisella korostuksella.
+Mitä rahoihin tulee, niin on kai parasta, että myymme jonkun määrän
+Presbyterialaisen laitoksen osakkeita. Ne ovat hänen arvopapereistaan
+vähimmän lupaavia.»
+
+»Niin, minä arvelen samoin», yhtyi Royce; ja hänen kumppaninsa antoi
+tarpeelliset määräykset.
+
+Sen jälkeen hän ryhtyi toiseen työhön, ja päivä meni ilman, että neiti
+Holladaysta ja hänen asioistaan puhuttiin sen enempää.
+
+Rahat myydyistä osakkeista tulivat konttoriin seuraavan päivän
+iltapäivällä pienessä sinetillä varustetussa käärössä, johon oli
+merkittynä sisällys — sata tuhatta dollaria seteleissä. Graham käänteli
+miettiväisenä sitä kädessään.
+
+»Parasta on, että sinä lähdet viemään tätä sinne, John», sanoi hän
+kumppanilleen. »Ja Lester voi seurata mukana.»
+
+Royce pisti käärön taskuunsa, kutsuttiin ajuri, ja me lähdimme matkaan.
+Ei mitään tapahtunut matkalla, ja puolen tunnin kuluttua pysähdyimme
+Holladayn talon edessä.
+
+Talo oli vanhanaikainen ruskea kivirakennus; se ei ollut enää
+muodikkaimmassa kaupunginosassa, joka oli siirtynyt keskuspuistoon
+päin, ja erilaatuisia myymälöitä alkoi tunkeutua seutuun; mutta
+se oli ollut Hiram Holladayn kotina neljänkymmenen vuoden ajan,
+eikä hän ollut koskaan halunnut muuttaa siitä. Tällä hetkellä
+olivat kaikki ikkunaverhot alaslaskettuina ja talo näytti autiolta.
+Menimme portaita ylös ovelle, ja heti soitettuamme sen avasi nainen,
+jonka vaistomaisesti tunsin olevan uuden kamarineidin, vaikka hän
+paljon vähemmän muistutti kamarineitiä kuin vanhahkoa keskiluokan
+työläisnaista.
+
+»Tulimme tuomaan rahoja, jotka neiti Holladay pyysi herra Grahamilta
+eilen», sanoi Royce. »Minä olen John Royce, hänen liikekumppaninsa.»
+
+Vastaamatta mitään viittasi nainen meitä astumaan sisään.
+
+»Luonnollisesti meidän täytyy saada kuitti siitä», lisäsi päällikköni.
+»Minulla on täällä sellainen valmiina, niin että emäntänne tarvitsee
+vain kirjoittaa sen alle nimensä.»
+
+»Neiti Holladay on liian sairas voidakseen ottaa teitä vastaan», sanoi
+kamarineiti lausuen huolellisesti sanansa. »Vien paperin hänelle ja
+hankin allekirjoituksen.»
+
+Royce epäröi hetkisen. Muistuttelin, missä olisin voinut kuulla tämän
+äänen ennen. Jossakin, siitä olin varma — tämän vienon, hillityn,
+sointuvan äänen. Äkkiä säpsähdin — muistin! Se oli neiti Holladayn
+ääni silloin, kun hän nousi tervehtimään päällikköäni sinä aamuna
+tutkinto-oikeuspaikassa! Mutta ei — työnsin luotani heti sellaisen
+ajatuksen — sehän oli sulaa mielettömyyttä!
+
+»Pelkään, että se ei käy päinsä», sanoi Royce vihdoin. »Summa on suuri,
+ja se on minun jätettävä henkilökohtaisesti neiti Holladaylle tämän
+todistajan läsnäollessa.»
+
+Nyt oli kamarineidin vuoro epäröidä; näin hänen huulensa puristuvan
+onnettomuutta ennustavalla tavalla.
+
+»Kuten tahdotte», vastasi hän. »Mutta minä sanon teille jo ennakolta,
+että emäntäni on hyvin hermostunut, ja hänen on kielletty puhumasta.»
+
+»Hänen ei tarvitse puhua», vastasi Royce lyhyesti. Mitään vastaamatta
+nainen meni portaita ylös ja näytti tietä.
+
+Neiti Holladay makasi taaksepäin nojautuneena syvässä lepotuolissa
+kääre päässä, ja puolipimeässä, joka vallitsi huoneessa, voin nähdä
+kuinka muuttunut hän oli. Hän näytti paljon laihemmalta ja vanhemmalta
+ja ryki välistä tavalla, joka kauhistutti minua. Ei ainoastaan murhe,
+ajattelin, ole voinut aikaan saada tätä surullista muutosta; täytyi
+olla olemassa joku salaisuus, joka painoi häntä.
+
+Seuralaiseni pani luonnollisesti myöskin merkille tämän muutoksen —
+suuremman muutoksen ehkä kuin mitä voin nähdä — ja näin kuinka hän
+säikähti ja tuli liikuttuneeksi.
+
+»Paras neiti Holladay», aloitti hän, mutta neiti Holladay keskeytti
+hänet pienellä käskevällä liikkeellä.
+
+»Ei, ei!» kuiskasi hän käheästi. »Älkää puhuko!»
+
+Hän vaikeni ja hillitsi itsensä. Kun hän uudelleen puhui, tapahtui se
+kokonaan toisella äänellä.
+
+»Minulla on rahat, joita olette pyytänyt», sanoi hän ja ojensi käärön.
+
+»Kiitos», jupisi hän.
+
+»Haluatteko laskea ne?»
+
+»Ei, sitä ei tarvitse!»
+
+»Minulla on täällä kuitti», sanoi hän ja otti esiin täytekynän. »Olkaa
+hyvä ja kirjoittakaa alle.»
+
+Hän otti kynän vapisevin käsin, asetti kuitin lepotuolin käsinojan
+päälle tarkistamatta sitä ja kirjoitti hitaasti ja vaivaloisesti
+nimensä. Sitten nojausi hän taas taaksepäin helpotuksesta huokaisten ja
+sulki kasvot käsiinsä.
+
+Royce pisti kuitin lompakkoonsa ja seisoi sitten hetkisen kahden
+vaiheella. Mutta kamarineiti oli avannut oven ja odotti meitä. Hänen
+emäntänsä ei antanut mitään merkkiä; ei ollut mitään veruketta viipyä
+kauempaa; seurasimme siis palvelijaa.
+
+»Neiti Holladay näyttää olevan hyvin sairas», sanoi Royce hiukan
+vapisevalla äänellä, kun nainen pysähtyi meidän edessämme alemmassa
+eteishuoneessa.
+
+»Niin — hyvin.»
+
+Taas sama ääni! Käytin tilaisuutta katsellakseni häntä tarkoin. Hänen
+hiuksensa alkoivat todellakin harmaantua, hänen kasvonsa olivat juovien
+uurtamat, joita juovia vain köyhyys ja huolet olivat piirtäneet: ja
+kuitenkin kaiken tämän ohella kuvittelin voivani havaita kalpean, mutta
+elävän yhtäläisyyden Hiram Holladayn tyttären kanssa. Loin vielä kerran
+silmäyksen häneen — yhtäläisyys oli heikko, epämääräinen — ehkäpä
+hermostoni oli ylenmäärin kiihoittunut ja petti minua. Sillä miten oli
+mahdollista, että niin voimakas yhdennäköisyys voisi olla olemassa?
+
+»Hän on tietysti kysynyt neuvoa lääkäriltä?» kysyi Royce.
+
+»Kyllä, tietysti.»
+
+»Ja onko hän neuvonut nauttimaan lepoa ja rauhaa?»
+
+»On.»
+
+»Milloin lähdette maalle?»
+
+»Huomenna tai ylihuomenna, luullakseni.»
+
+Royce kääntyi ovea kohti, mutta pysähtyi kahden vaiheella. Hän avasi
+huulensa sanoakseen jotakin vielä — hänen levottomuutensa pakoitti
+häntä siihen — mutta muutti sitten taas mielensä ja meni ulos ovesta,
+jota nainen piti avoinna.
+
+»Hyvästi», sanoi hän vakavasti. »Toivon, että neiti Holladay saa
+hupaisen matkan.»
+
+Ovi sulkeutui perässämme mennessämme portaita alas.
+
+»Jenkinson on perheen lääkäri», sanoi hän. »Ajakaamme hänen luokseen
+kuulemaan, kuinka sairas neiti Holladay oikein on. Olen huolissani
+hänen puolestaan, Lester.»
+
+»Se on hyvä ajatus», sanoin ja annoin ajurille osoitteen.
+
+Tohtori oli kotona ja otti meidät heti vastaan.
+
+»Tohtori Jenkinson», aloitti päällikköni ilman enempiä valmisteluita,
+»olen John Royce toiminimestä Graham & Royce. Otaksun teidän tietävän,
+että olemme neiti Frances Holladayn lainopilliset neuvonantajat?»
+
+»Kyllä», vastasi Jenkinson. »Hauska tehdä tuttavuutta, herra Royce.»
+
+»Luonnollisesti harrastamme hänen menestystänsä ja kaikkea mikä
+häntä koskee, ja olen tullut tänne pyytämään teiltä muutamia varmoja
+selityksiä hänen tilastaan? Haluaisimme tietää, tohtori, kuinka sairas
+hän oikeastaan on?»
+
+»Sairas», toisti Jenkinson nähtävästi kummastuen. »Onko hän sairas?»
+
+»Eikö hän sitten ole teidän hoidossanne? Luulin teidän olevan perheen
+lääkärin.»
+
+»Niin minä olenkin», myönsi hän. »Mutta minä en ole nähnyt neiti
+Holladayta kahdeksaan, neljääntoista päivään. Silloin hän oli aivan
+terve, vähän hermostunut ehkä ja alakuloinen, mutta varmasti ei
+niin paljon, että olisi tarvinnut lääkärinhoitoa. Hän on aina ollut
+tavattoman vahva.»
+
+Royce näytti hämmästyneeltä. Mitä minuun tulee, niin päässäni meni
+kaikki ymmälle.
+
+»Kerron teille kaikki», sanoi päällikköni vihdoin. »Haluaisin saada
+teiltä neuvon.»
+
+Sitten hän alkoi kiireesti kertoa kaikesta, mitä hän tiesi neiti
+Holladayn sairaudesta, ja lopetti selonteolla käynnistämme hänen
+luonaan, lisäten, että kamarineiti oli sanonut emäntänsä olevan
+lääkärin hoidossa. Jenkinson kuunteli loppuun keskeyttämättä häntä,
+mutta hän oli silminnähtävästi sekä ihmeissään että ikävissään.
+
+»Ja sanotte, että hän näytti todellakin sairaalta?» kysyi hän.
+
+»Niin, hyvin sairas minun kokemattomissa silmissäni, huolestuttavan
+sairas. Hän näytti laihalta ja kuihtuneelta — voi tuskin puhua.— ja
+millainen yskä hänellä oli! Tuskin tunsin häntä.»
+
+Tohtori mietti taaskin vähän aikaa. Hän oli hyvin etevä lääkäri, jonka
+hoidokkaiden joukkoon kuului monta huomattavaa henkilöä, ja voin nähdä,
+että hän tunsi itsensä loukatuksi siitä, että oli turvauduttu johonkin
+toiseen lääkäriin.
+
+»Luonnollisesti neiti Holladaylla on täysi vapautensa», sanoi hän
+vihdoin, »kysyä neuvoa toiselta lääkäriltä, jos hän pitää sen
+parempana.»
+
+»Mutta olisiko se teidän mielestänne ollut uskottavaa?» kysyi
+päällikköni.
+
+»Kymmenen minuuttia sitten se olisi minusta näyttänyt mahdottomalta»,
+vastasi tohtori painolla. »Mutta naisethan muuttavat helposti
+mieltänsä, kuten me lääkärit saamme suruksemme usein kokea.»
+
+Royce epäröi ja kävi suoraan asiaan.
+
+»Tohtori Jenkinson», aloitti hän totisena, »eikö teistä olisi parasta
+mennä neiti Holladayn luo — tiedätte, kuinka suuresti hänen isänsä
+luotti teihin — ja vakuuttaa hänelle, että hän on hyvissä käsissä?
+Myönnän, etten tiedä mitä minun on ajateltava, mutta pelkään, että joku
+vaara uhkaa häntä. Ehkäpä hän on joutunut puoskarien käsiin.»
+
+Jenkinson hymyili.
+
+»Kehoitus etsimään lepoa ja hiljaisuutta näyttää kyllä sangen
+viisaalta», sanoi hän, »ja on ristiriidassa sen kanssa mitä
+puoskaroitsijat antavat.»
+
+»Mutta sittenkin, eikö olisi parasta, että te itse näkisitte hänet?»
+intti Royce.
+
+Tohtori oli kahden vaiheella ja istui hetken aikaa naputtaen sormillaan
+tuolinsa käsinojaan.
+
+»Se nyt ei olisi aivan ammattiarvon mukaista», sanoi hän vihdoin.
+»Mutta voinhan tervehtiä häntä vanhana ystävänä. Hartauteni perhettä
+kohtaan pitäisi olla riittävä tekosyy, arvelen.»
+
+Roycen katse kirkastui, ja hän puristi sydämellisesti lääkärin kättä.
+
+»Kiitos, tohtori!» sanoi hän lämpimästi. »Se vapauttaisi toiminimen
+paljosta huolesta — puhumatta minusta mieskohtaisesti», lisäsi hän.
+
+Jenkinson nauroi hyväntahtoisesti.
+
+»Sen tiesin kyllä», sanoi hän. »Saammehan me lääkärit kuulla kaikkea
+mahdollista kielittelyä. Ja tämä ilahduttaa minua todellakin. Jos
+tahdotte odottaa minua täällä, niin lähden heti matkaan.»
+
+Luonnollisesti suostuimme, ja hän kutsui vaununsa ja lähti.
+»Vihdoinkin», sanoin, »saamme nähdä esiripun taakse, ehkäpä yksi ainoa
+vilahdus olisi kylliksi luomaan valoa pimeyteen.» Mutta puolen tunnin
+kuluttua tohtorimme palasi, ja silmäys hänen katseeseensa ilmaisi
+minulle, että kohtalo oli taaskin sallinut meidän pettyä.
+
+»Lähetin hänelle käyntikorttini», kertoi tohtori lyhyesti, »mutta neiti
+Holladay käski hyvin yksinkertaisesti tervehtimään sanoen, että hän ei
+voinut ottaa vastaan.»
+
+Roycen katse synkkeni.
+
+»Ja siinäkö oli kaikki?» kysyi hän.
+
+»Ni-in! Luonnollisesti ei minulla ollut muuta valittavana kuin lähteä
+tieheni. Niskoitteleminen oli mahdotonta.»
+
+»Tietysti», myönsi toinen. »Mutta, tohtori, miten selitätte sen?»
+
+Jenkinson istui ja näytti vähän aikaa tutkivan maton kuvioita.
+
+»Suoraan sanoen, herra Royce», sanoi hän vihdoin, »en minä tiedä mitä
+ajatella. Todennäköisintä on, että neiti Holladay kärsii jonkinlaista
+mielenhäiriötä — ehkäpä vain akuuttista, sellaista, joka tavallisesti
+menee ohitse — mutta joka helposti voi kehittyä vakavaluontoiseksi,
+niin, jopa pysyväksikin.»
+
+Se ajatus oli herännyt minussakin, ja Roycen kasvojen ilmeestä näin,
+että hänkin oli sitä ajatellut.
+
+»Eikö ole mitään keinoa, jonka avulla voisimme saada varmuuden asian
+tilasta?» kysyi hän. »Kenties hänet on pelastettava omasta itsestään.»
+
+»Hyvin mahdollista», myönsi tohtori päätään nyökäyttäen, »mutta hän
+on täysi-ikäinen ja määrää itse mitä tekee. Ei ole olemassa keitään
+sukulaisiakaan, jotka voisivat sekaantua asiaan — eikä edes läheisiä
+ystäviä, sen kyllä tiedän. En näe mitään keinoa, jollette te hänen
+lainopillisena neuvonantajanaan voi kääntyä viranomaisten puoleen ja
+pyytää heiltä hänen mielentilansa tutkimista.»
+
+Mutta Royce teki heti kieltävän liikkeen.
+
+»Se on mahdotonta!» hän sanoi. »Meillä ei ole kerrassaan mitään aihetta
+sellaisen askeleen ottamiseen. Se loukkaisi häntä kuolettavasti.»
+
+»Niin, se on selvää», tunnusti lääkäri. »Pelkäänpä, siis ettei tällä
+hetkellä voida tehdä mitään, asia saa olla sellaisenaan, kunnes jotakin
+varmempaa tapahtuu.»
+
+»Eikö suvussa ole mitään taipumusta mielisairauteen?» kysyi Royce
+hetken kuluttua.
+
+»Ei pienintäkään», vastasi tohtori painolla. »Hänen vanhempansa
+olivat molemmat terveitä ja eheäluontoisia. Tunnen perheen vaiheet
+kolmen sukupolven ajalta, eikä siinä ole esiintynyt viittaustakaan
+siihen suuntaan. Kaksikymmentäviisi vuotta sitten, kun Holladay juuri
+työskenteli kohotakseen siihen asemaan, johon hän sitten pääsi, ja
+ponnisti ylenmäärin voimiansa, sai hän lievän halvauskohtauksen. Se
+oli aivan lievä, mutta minä neuvoin häntä joka tapauksessa ottamaan
+pitkän lepoajan, jonka hän vietti ulkomailla yhdessä vaimonsa kanssa.
+Sivumennen sanoen hän oli varovainen, eikä kohtaus enää koskaan
+uudistunut. Se oli itse asiassa ainoa vakavaa laatua oleva sairaus,
+jonka minä tiedän häntä koskaan kohdanneen.»
+
+Ei ollut enää mitään sanomista, nousimme ylös lähteäksemme.
+
+»Jos enempiä oireita esiintyy», lisäsi tohtori, avatessaan meille oven,
+»niin ehkä annatte minulle siitä tiedon? Voitte luottaa minuun, jos
+voin olla joksikin avuksi.»
+
+»Kiitos», vastasi päällikköni. »Olette hyvin ystävällinen.»
+
+Ja me menimme takaisin ajoneuvoihimme.
+
+Seuraavan viikon kuluessa sattui erinäisiä seikkoja, jotka taas
+täyttivät minut ihmetyksellä, ja mitä Royceen tulee, niin hänestä voi
+selvään nähdä, kuinka onneton hän oli. Sen mukaan kuin nyt tiedän,
+hän oli kirjoittanut viisi, kuusi kertaa neiti Holladaylle eikä
+saanut sanaakaan vastaukseksi. Itse olin tehnyt erään salaperäisen
+havainnon. Rahojen jättämispäivän jälkeisenä päivänä olin raitiotiellä
+kotiinajaessani tavanmukaisesti silmäillyt sanomalehdestä »Uutisia
+rahamarkkinoilta», ja eräs pieni uutinen veti silloin huomioni
+puoleensa. Välitysliike Swith & Currer oli samana päivänä esittänyt
+valtiopankissa sadantuhannen dollarin suuruisen summan vaihdettavaksi
+kultarahaksi. Tiedustelu pankista seuraavana aamuna antoi tulokseksi,
+että vaihto oli tapahtunut neiti Frances Holladayn laskuun. Se oli
+luonnollisesti tehty siinä tarkoituksessa, että poliisi ei voisi päästä
+rahojen vastaanottajan jäljille.
+
+
+
+
+IX
+
+Tutustun monsieur Martignyyn
+
+
+Konttorityömme sattui tähän aikaan olemaan hyvin kiireistä ja
+voimia kysyvää. Vaikka oikeudenkäynti Brownin jutussa ei oikeastaan
+kiinnittänyt suuren yleisön huomiota, niin siinä oli kuitenkin
+yksityiskohtia, jotka herättivät niin laajaa mielenkiintoa, että
+koko New Yorkin lakimieskunta seurasi sitä jännityksellä. Hurdin
+korvausjuttu oli vaikuttavampi ja herätti varsinkin sanomalehdistön
+mielenkiintoa, sen vuoksi, että yksi varsinaisimpia uhreja oli ollut
+Preston McLambergin, Rekordin iäkkään toimitusjohtajan vanhin poika,
+ja jutun nostaminen koski kipeästi hänen sukunsa kunniaan — mutta
+se on vielä liian tuoreessa muistissa tarvitakseen tässä uudelleen
+verryttelyä, vaikka se olisikin yhteydessä kertomuksen juonen kanssa.
+Kiusallinen työ rasitti kovasti molempia päälliköitämme ja minuakin,
+niin että eräänä iltana palasin, syötyäni päivällisen, asuntooni
+lujasti päättäneenä mennä aikaisin levolle. Mutta tuskin olin
+pukeutunut yöpukuun, istuutunut lepäämään tuoliini ja saanut piipun
+sytytetyksi, kun kuului koputus ovelle.
+
+»Sisään!» huusin luullen, että se oli rouva Fitch, emäntäni.
+
+Mutta ne eivät olleet rouva Fitchin kalpeat kasvot harmaahiuksisine
+kruunuineen, jotka näyttäytyivät oven aukeamassa, vaan pyöreät ja
+tavattoman kukoistavat kasvot.
+
+»Anteeksi, mutta minä olen juuri huomannut, ettei minulla ole
+tulitikkuja sytyttääkseni kaasun. Saisinko mahdollisesti lainata teiltä
+yhden?» sanoi syvä, soinnukas ääni jo ennenkuin lyhyt, tanakka vartalo
+astui kynnyksen yli valopiiriin.
+
+Kummastuksekseni näin, että vieras ei ollut kukaan muu kuin
+ranskalainen pyörivine r:neen, jota olin puhutellut Rotinassa ja jota
+oli näyttänyt niin suuresti kiinnostavan Holladayn rikosta koskeva
+juttu.
+
+»Olkaa hyvä!» vastasin ja ojensin hänelle laatikon, joka oli vieressäni
+pöydällä.
+
+»Kiitoksia paljon», sanoi hän; ja kun hän lähestyi ja näki minut
+selvemmin, päästi hän pienen hämmästyksen huudon. »Oh, se on herra —
+herra...»
+
+»Lester», lisäsin nähdessäni hänen epäröivän.
+
+»No olipa oikein hauskaa», sanoi hän ottaessaan tulitikut, »oikein
+hyvä onni, joka vei minut tähän taloon. Tuntee itsensä toisinaan
+vähän yksinäiseksi — ja niin haluaisin saada yhden neuvon. Jos teillä
+mahdollisesti olisi aikaa, niin uskaltaisin ehkä...»
+
+»Kernaasti, olkaa hyvä ja käykää istumaan!» Viittasin kädelläni erästä
+tuolia.
+
+»Kiitos, hetkisen kuluttua», sanoi hän. »Anteeksi!»
+
+Ja hän katosi ovesta.
+
+Hän tuli melkein heti takaisin mukanaan savukkeita, jotka hän pani
+pöydälle. Sitten hän veti esiin tuolin. Pienellä liikkeellä raapaisi
+hän tulta yhteen tulitikkuuni sytyttääkseen savukkeen.
+
+»Se oli todellakin kaasua varten», sanoi hän nähdessään minun
+hymyilevän, »ja kaasu oli savukkeita varten.»
+
+Hänessä oli jotakin aivan erityisesti puoleensa vetävää, jotakin
+hyväluontoista ja toverillista olennossaan — vauhtia ja voimaa;
+silminnähtävästi hän oli mies, joka tiesi mitä tahtoi. Katseeni
+sattui hänen täyteläisiin, hermostuneihin käsiinsä, kun hän sytytti
+tulitikulla savukettaan; sen jälkeen se siirtyi hänen kasvoihinsa —
+mustaan, siellä ja täällä harmahtavaan tukkaansa, kirkkaisiin, tuuheain
+kulmakarvojen alla syvällä piileviin silmiinsä, paksuihin huuliinsa,
+joita eivät hyvin hoidetut viikset peittäneet, ja pistävään leukaansa
+pienine pujopartoineen. Ne olivat pontevuutta ilmaisevat, joskaan eivät
+kauniit kasvot, ja niissä oli erityinen voimakkuuden ilme.
+
+»Niin, minä tarvitsen todellakin neuvoa», alkoi hän, puhaltaen
+pitkäveteisesti savupilven. »Nimeni on Martigny, Jasper Martigny»
+(nyökäytin kuin jonkinlaiseksi tervehdykseksi), »ja olen Ranskasta,
+kuten te kyllä jo kauan sitten olette ymmärtänyt. Haluaisin Amerikan
+kansalaiseksi.»
+
+»Kuinka kauan olette ollut Amerikassa?» kysyin.
+
+»Ainoastaan kaksi kuukautta. Aikomuksenani on perustaa viiniliike
+täällä.»
+
+»Niin», selitin minä, »jolloinkin kolmen vuoden kuluttua voitte
+mennä oikeuteen ja ilmoittaa haluavanne tulla kansalaiseksi. Kahden
+lisävuoden kuluttua saatte paperit siitä.»
+
+»Tarkoitatteko todellakin», sanoi hän epäröiden, »että siihen täytyy
+kulua niin monta vuotta?»
+
+»Kyllä, viisi vuotta on ensin asuttava täällä.»
+
+»Mutta», tässä epäröi hän taas, »minä olen luullut — että...»
+
+»Että se oli helpompaa? Niin, tapahtuuhan laittomuuksia; mutta
+ryhtymään mihinkään sellaiseen, herra Martigny, te tuskin voitte
+odottaa minun neuvovan.»
+
+»Ei, en luonnollisesti!» huudahti hän äkisti vastaansanovalla
+liikkeellä. »Minä en tiennyt — se ei tee mitään — minä voin odottaa —
+minä kunnioitan lakia.»
+
+Hän otti uuden savukkeen, sytytti sen toisella ja heitti pätkän pois.
+
+»Ettekö halua koettaa yhtä?» kysyi hän nähdessään piippuni olevan
+tyhjän, ja seuraavassa minuutissa istuin poltellen parasta savuketta,
+mitä olen koskaan vedellyt. »Ymmärrättehän te ranskaa, vai kuinka?»
+
+»En kylliksi, että sen puhuminen huvittaisi minua», vastasin.
+
+»Sepä oli ikävää, luulin, että te pitäisitte tästä kirjasta, joka
+on parastaikaa luettavanani», sanoi hän ja otti esiin jotenkin
+pahoinpidellyn teoksen taskustaan. »Olen lukenut sen — oh, niin monta
+kertaa, niinkuin kaikki muutkin — vaikka tämä luonnollisesti on
+mestariteos.»
+
+Hän piti sitä niin, että minä voin nähdä nimen. Se oli »Monsieur Lecoq.»
+
+»Olen lukenut sen englanninkielellä», sanoin.
+
+»Ja ettekö pitänyt siitä? Minä olen niin mieltynyt
+salapoliisikertomuksiin. Se on sentähden, kun minun mieltäni kiinnittää
+se neiti — neiti — oh, olenko minä nyt kokonaan unohtanut nimen!
+Teikäläiset nimet ovat niin vaikeita minulle.»
+
+»Tarkoitatteko neiti Holladayta?» kysyin.
+
+»Tietysti! No, ovatko ne saaneet mitenkään ratkaistuksi salaisuutta?»
+
+»Ei», vastasin. »Onnettomuudeksi salapoliiseissamme ei ole mitään
+Lecoqia».
+
+»E-ei», hymyili hän. »Ja tuo nuori nainen — minä otan niin elävästi
+osaa hänen kohtaloonsa — kuinka hänen laitansa on?»
+
+»Isku oli vähän liian kova hänelle», sanoin. »Hän on lähtenyt maalle
+saadakseen lepoa. Toivoakseni hän pian toipuu.»
+
+Hän oli ottanut kolmannen savukkeen ja oli sytyttävinään sitä
+huolimattomasti, katse puoliksi poiskäännettynä minusta. Panin
+merkille, että hänen niskansa oli aivan punainen.
+
+»Oh niin, hän tointuu kyllä», myönsi hän hetken kuluttua. »Ainakin
+minusta olisi ikävää uskoa muuta. Mutta jo on myöhä; huomaan, että
+olette väsynyt. Saan siis kiittää ystävällisyydestänne.»
+
+»Kaikin mokomin, ei mitään kiittämistä», väitin. »Toivon teidän tulevan
+toisenkin kerran, kun tunnette itsenne yksinäiseksi.»
+
+»Tuhannet kiitokset! Olkaa varma, että tulen käyttämään kutsuanne
+hyväkseni. Minun huoneeni on käytävän vastakkaisella puolella», lisäsi
+hän avatessani oven hänelle. »Olisi hauskaa nähdä teidät jonkun kerran
+siellä.»
+
+»Kiitos, kiitos!» sanoin sydämellisesti. »Hyvää yötä!»
+
+Seuraavan viikon kuluessa olin aika paljon yhdessä Martignyn kanssa.
+Saatoin tavata hänet portaissa tai eteisessä; hän tuli sisään
+tervehtimään minua, ja pari päivää tämän jälkeen vastasin hänen
+vierailuunsa, jossa tilaisuudessa hän otti esiin kaksi pulloa Chateau
+d'Yquemia, niin hienoa, että se oli yläpuolella kaiken kiitoksen. Ja
+joka kerralla pidin yhä enemmän hänestä — hän kertoi minulle paljon
+Pariisin elämästä — jossa hänellä, kuten näytti, aina oli ollut
+kotinsa — sukkelasti ja hauskasti, mikä miellytti sitä enemmän hänen
+kevyen murteensa ja jotenkin muodollisen puhetapansa vuoksi; hän
+osoitti minulle mieluista, ystävällistä harrastusta suunnitelmiini ja
+oli aina huomaavainen, kohtelias ja hyväntahtoinen. Selvästi hän oli
+kokenut mies, joka oli nähnyt elämää ja jolla oli terävä havaintokyky
+sekä elämänkatsomus, tosin usein hämmästyttävä aineellisuutensa
+vuoksi, mutta mieltäkiinnittävä raikkautensa ja usein huvittava
+vilpittömyytensä vuoksi. Ja hän näytti pyrkivän suostuttelemaan
+minua, sillä varmasti hän etsi minua enemmän kuin minä häntä. Hän oli
+kohdannut vaikeuksia, selitti hän, liikkeensä perustamisessa: hän ei
+voinut saada juuri sitä paikkaa, jota hän halusi; mutta yhden taikka
+kahden viikon kuluttua tulisi muuan huoneisto vapaaksi siellä. Hän
+pyysi minua laatimaan sopimuksen. Odotellessa tuntui aika hänestä
+kuitenkin hiukan pitkältä.
+
+»Vaikka ei minua se pahoita», lisäsi hän istuessaan eräänä iltana
+huoneessani. »Minun täytyy ottaa elämä keveältä kannalta, sillä
+sydämeni on hieman heikko ja on jo antanut minulle aihetta huoleen.
+Muuten onhan minulla teidän seuranne, joka on suuri huvi minulle ja
+josta saan teitä kiittää. No niin, toivon, että neiti — neiti — mikä
+hänen nimensä taas olikaan — Holladay — voi taas hyvin.»
+
+»Emme ole kuulleet mitään hänestä», vastasin. »Hän on vielä
+kesäasunnossaan.»
+
+»Oh, hän on kyllä toipunut, ajattelen — hän miellyttää minua niin
+paljon — anteeksi, jos väsytän teitä puhumalla hänestä.»
+
+»Väsytätte minua? Sitä ette suinkaan tee!»
+
+»Siinä tapauksessa saan ehkä olla niin rohkea ja kysyä — oletteko
+ajatellut — miten rikoksen teko mahdollisesti on tapahtunut?»
+
+»En», vastasin, »en ole ajatellut mitään muuta kuin sitä, mikä oli
+sanomalehdissä — tuo kertomus aviottomasta tyttärestä. Luullakseni
+olette sen lukenut. Se selitys voisi sopia asiaan.»
+
+Hän nyökäytti päätään miettien.
+
+»Mutta jos nyt kuvittelisi, missä valossa monsieur Lecoq olisi nähnyt
+asian. Olisiko hän uskonut sen olevan murhan vain sen vuoksi, että se
+siltä näytti? Eikö teidän mieleenne ole koskaan johtunut, että neiti
+Holladay todella oli käynyt isänsä luona ja että hänen kuolemansa ei
+ensinkään ollut murha, vaan onnettomuustapaus?»
+
+»Onnettomuustapaus?» toistin. »Mitenkä se voisi sitä olla? Kuinka
+ihminen voi saada veitsen kaulaansa onnettomuustapauksesta? Sitäpaitsi,
+jos se olisikin sellainen, niin kuinka se voisi selittää sen, että
+hänen tyttärensä ryntäsi pois konttorista yrittämättä pelastaa häntä,
+huutamatta apua? Jos se ei ollut murha, niin minkävuoksi nainen
+pelästyisi, kuka hän lieneekin? Kuinka muuten on selitettävissä hänen
+pakonsa?»
+
+Hän katseli minua miettiväisenä.
+
+»Kaikessa, mitä nyt sanotte, on paljonkin totta», virkkoi hän. »Se
+osoittaa, että olette paljon ajatellut asiaa. Teillä on varmasti
+myöskin erityistä harrastusta salaperäisiin rikoksiin, vai kuinka,
+herra Lester?»
+
+Ja hän katsoi hymyillen minuun.
+
+»Sitä en ole koskaan ajatellut», vastasin nauraen, »ainakaan ennen
+tämän jutun esille tuloa. Mutta tarttuma on tavannut minutkin.»
+
+»Tietysti», sanoi hän vähän epävarmasti, »todennäköisesti en ymmärtänyt
+oikein».
+
+»Välistä on todellakin päähäni pälkähtänyt», myönsin, »että
+olisi hauska ottaa mieskohtaisesti osaa tiedusteluihin — vaikka
+luonnollisesti se ei voi koskaan tulla kysymykseen. Meillä ei ole enää
+mitään tekemistä jutun kanssa.»
+
+Hän loi pikaisen silmäyksen minuun ja sytytti uuden savukkeen.
+
+»Otaksutaan, että saisitte tehtäväksenne ottaa selvän salaisuudesta,
+miten menettelisitte?»
+
+»Koettaisin saada selville sen salaperäisen naisen.»
+
+»Mutta jos käsitätte oikein, on poliisi jo koettanut, mutta
+epäonnistunut», väitti hän. »Miten te sitten voisitte onnistua?»
+
+»Oh, se ei kyllä tulisi tapahtumaan minullekaan», vastasin nauraen,
+sillä tuo asian ottaminen vakavammalta kannalta kuin asianhaarat
+vaativat, tuli minulle niin yhtäkkiä. »Minä luultavasti epäonnistuisin
+aivan yhtä hyvin kuin poliisikin.»
+
+»Ranskassa», huomautti hän, »ei ole tavallista, että lakimiehet...»
+
+»Ei, ei täälläkään», selitin. »Vaikka eihän luonnollisesti lakimieskään
+voi välistä välttää joutumasta asiaan sotketuksi; toiset asiat vaativat
+enemmän salapoliisityötä ja ovat samalla kertaa liian arkaluontoisia
+uskottavaksi poliisille.»
+
+»Se on myöskin meidän poliisillamme vikana, että se pitää liian paljon
+lukua sanomalehdistä, että se niiden kautta asettaa asiansa yleisön
+silmäiltäväksi, mutta niinhän on ihmisluonteen laita, saanen uskoa.»
+
+»Puhutte englanninkieltä niin hyvin, herra Martigny», sanoin, »että
+ihmettelen missä olette sen oppinut».
+
+»Oh, olen ollut jonkun verran Englannissa, viiniliikeasioissa,
+ja silloin omistin aikani täydellä todella kielen oppimiseen.
+Mutta sittenkin minusta tuntuu välistä vaikealta ymmärtää teitä
+amerikkalaisia — te puhutte niin paljon epäselvemmin. Teillä on tapa
+vetää yhteen sanoja, niellä kokonaisia tavuja...»
+
+»Niin», hymyilin, »ja se on juuri, mitä me puolestamme valitamme teistä
+ranskalaisista».
+
+»Oh, meidän kuulumattomat tavumme noudattavat varmoja lakeja, jotka
+jokainen käsittää, kun taas täällä...»
+
+»Jokainen noudattaa omia lakejaan. Muistakaa, että Amerikka on vapauden
+maa ja...»
+
+»Lupakirjain kotimaa, vai kuinka?» lisäsi hän hoksaamatta pilaa.
+
+Niin, pidin itseäni todellakin onnellisena Martignyn tuttavuuden
+vuoksi. Avattuaan liikkeen hänellä ei luonnollisesti tulisi olemaan
+niin paljon aikaa omistaa minulle, mutta saisimme kuitenkin joka
+tapauksessa viettää monta hauskaa iltahetkeä yhdessä, ja odotin niitä
+suurella ilolla. Hän oli hauska itsessään — hän oli miellyttävä, ja
+hänellä oli paljon kärsivällisyyttä ja hyvä tuuli, josta jo olen
+maininnut ja jotka ominaisuudet olivat huomattavimmat piirteet hänessä.
+Ja niin — myönnänkö sen? — minäkin tunsin yksinäisyyttä joskus, kuten
+luulen jokaisen nuorenmiehen täytyvän tuntea; ja sen vuoksi olin
+mielissäni kun sain seuraa.
+
+Oli maanantai, huhtikuun 14 päivä, ja olimme juuri avanneet konttorin,
+kun eräs konttoristeista tuli kiiruhtaen Roycen luo.
+
+»Eräs mies on tuolla ulkona ja pyytää puhutella teitä heti, herra
+Royce», sanoi hän. »Hän sanoo nimensä olevan Thompson ja että hän on
+neiti Frances Holladayn hovimestari.»
+
+Royce hypähti puoliksi tuoliltaan kiihkosta, mutta hillitsi kohta
+itsensä ja painui takaisin paikalleen.
+
+»Antakaa hänen tulla sisään!» sanoi hän, ja silmät jännittyneinä
+kiinnittäen oveen hän istui ja odotti.
+
+Panin osaaottaen merkille, kuinka riutuneelta ja kuihtuneelta hän
+näytti. Luonnollisesti voitiin tästä jonkun verran laskea hänen työnsä
+osalle, mutta ei kuitenkaan kaikkea. Hän näytti melkein sairaalta.
+
+Hetken kuluttua ovi avattiin, ja harmaatukkainen, noin kuudenkymmenen
+vuotias mies astui sisään. Hän hengitti vaivaloisesti ja oli nähtävästi
+kovin liikuttuneena.
+
+»No, Thompson, mitä ikävää nyt on tapahtunut?» kysyi Royce.
+
+»Oh, jotakin aivan kauheata!» sanoi toinen. »Ne ovat vieneet pois
+emäntäni! Hän matkusti kaupungista vähän enemmän kuin viikko sitten,
+Belairiin, jossa me kaikki odotimme häntä, ja sen jälkeen emme ole
+nähneet häntä.»
+
+
+
+
+X
+
+Merkillinen katoaminen
+
+
+Royce tarttui vapisten tuolinsa käsinojaan ja istui hetken aikaa
+mykkänä. Sitten hän kääntyi minuun.
+
+»Tulkaa tänne, Lester!» sanoi hän käheästi. »Tarvitsin teitä kerran
+ennen, ja nyt tarvitsen teitä taas. Tämä koskee minuun niin läheltä,
+että en voi ajatella yhtenäisesti. Kuulkaa, _tahdottehan_ auttaa minua?»
+
+Hänen katseessaan oli rukoileva ilme, mikä ilmaisi äkillistä heikkoutta
+— rukoilu, jota olisi ollut mahdoton vastustaa, vaikkapa en olisi itse
+ollut asiasta niin innostunutkaan.
+
+»Mielelläni», vastasin sydämeni pohjasta. »Tarjoan koko kykyni
+auttaakseni teitä, herra Royce.»
+
+Hän vaipui takaisin tuolilleen ja huokasi syvään.
+
+»Tiesin, että auttaisitte», sanoi hän. »Antakaa Thompsonin kertoa
+kaikki teille.»
+
+Siirsin tuolin ja istuuduin vanhan hovimestarin viereen.
+
+»Olette varmaan ollut monta vuotta Holladayn perheen palveluksessa, vai
+kuinka, herra Thompson?» kysyin antaakseni hänelle tilaisuuden vähän
+tyyntyä.
+
+»Kyllä, hyvin kauan — lähes neljäkymmentä vuotta, luulen.»
+
+»Siis ennenkuin neiti Holladay syntyi?»
+
+»Niin, paljon ennen. Kohta naimisiin menonsa jälkeen herra Holladay
+osti talon Viidenneltä puistokadulta, jossa hän koko ajan sen jälkeen
+on asunut, jo silloin minä tulin sinne lakeijaksi.
+
+»Herra Holladay ja hänen vaimonsa olivat kai onnelliset keskenään?»
+kysyin.
+
+»Hyvin, hyvin onnelliset! He olivat niin rakkaita kuin olisivat olleet
+äskennaineita, aina rouva Holladayn kuolemaan asti. He olivat kuin
+luodut toisiansa varten.»
+
+Vaikenin hetken miettiäkseni. Tämä, jos mikään, näytti kumoavan arvelun
+Holladayn suhteista johonkin toiseen naiseen, ja sittenkin, mikä muu
+selitys voi olla mahdollinen?
+
+»Ettekö tiedä mitään, joka olisi häirinnyt heidän onneaan?
+Luonnollisesti», lisäsin, »ymmärrätte te, herra Thompson, että minä
+en tee näitä kysymyksiä sulasta uteliaisuudesta, vaan jos mahdollista
+päästäkseni salaisuuden perille.»
+
+»Ymmärrän», vastasi hän nyökäyttäen. »Ei, mitään ei ollut olemassa,
+joka olisi häirinnyt heidän onneansa, paitsi eräs asia.»
+
+»Ja mikä se oli?»
+
+»Heillä ei ollut lapsia — ei viiteentoista vuoteen. Kun neiti Frances
+syntyi, tapahtui tietysti suuri muutos.»
+
+»Hänhän syntyi ulkomailla?»
+
+»Niin, Ranskassa. Itse kaupunkia en minä tiedä.»
+
+»Tiedättekö, minä päivänä se tapahtui?»
+
+»Kyllä, kesäkuun kymmenentenä 1876. Vietimme aina sitä päivää
+juhlapäivänä.»
+
+»Oliko herra Holladay silloin vaimonsa luona?»
+
+»Oli, hän ja hänen vaimonsa olivat olleet ulkomailla melkein vuoden
+ajan. Herra Holladay oli ollut vähän heikko, ja lääkäri oli kehoittanut
+häntä ottamaan pitkän lepoajan. Hän tuli kotiin muutamia kuukausia
+sen jälkeen, mutta hänen vaimonsa jäi ulkomaille. Miten olikaan,
+rouva Holladay ei enää koskaan tullut terveeksi. Hän oli poissa lähes
+neljä vuotta, ja herra Holladay kävi pari, kolme kertaa vuodessa
+tervehtimässä häntä. Lopuksi hän tuli kotiin kuolemaan, ja hänellä oli
+silloin lapsi mukanaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kukaan meistä
+näki neiti Francesin.»
+
+»Herra Holladay piti tietysti paljon tyttärestään?»
+
+»Kyllä, sen voi totuuden mukaan sanoa; hän vallitsi koko taloa», sanoi
+vanha mies yksinkertaisesti.
+
+»Ja neiti Frances puolestaan piti isästään?»
+
+»Niin, enemmänkin, hän ihan jumaloi häntä. Hän oli aina ovella
+ottamassa isäänsä vastaan, kun tämä tuli kotiin, söi aina päivällisen
+hänen kanssaan, he viettivät aina iltansa yhdessä. Hän ei välittänyt
+paljon vieraskutsuista ja muista sellaisista — kuulin hänen usein
+sanovan isälleen, että hän paljon mieluummin pysyi kotona hänen
+luonaan. Se oli oikeastaan isä, joka tahtoi, että hän eläisi enemmän
+maailmassa, sillä herra Holladay oli ylpeä hänen tähtensä, kuten oli
+syytä ollakin.»
+
+»Niin», sanoin, sillä kaikki tämä sopi hyvin yhteen sen kanssa, mitä
+olin aina kuullut puhuttavan perheestä. »Muita sukulaisiahan ei ollut
+olemassa, vain kuinka?»
+
+»Ei ketään. Herra Holladaylla ei enemmän kuin hänen vaimollaankaan
+ollut ketään sisaruksia, ja heidän vanhempansa olivat tietenkin
+kuolleet jo monta vuotta sitten.»
+
+»Eikä läheisiä ystäviä myöskään?»
+
+»Ei ketään sellaisia, joita voisi sanoa läheisiksi. Neiti Francesilla
+oli muutamia koulutovereita, mutta hän oli aina vähän noin — vähän
+itseensä sulkeutunut.»
+
+»Niin.» Nyökkäsin taas. »Kertokaa nyt», jatkoin sitten, »niin
+juurtajaksain kuin voitte, mitä on tapahtunut viimeisten kolmen viikon
+kuluessa».
+
+»Hm, niin», aloitti hän pitkäveteisesti, »isänsä kuoleman jälkeen
+hän oli aluksi aivan poissa suunniltaan — harhaili ympäri taloa kuin
+levoton sielu, istui illat kirjastossa, jossa heidän oli tapana istua,
+ja söi tuskin mitään. Sitten herra Royce alkoi käydä talossa, ja
+silloin tuli vähän parempaa, ja me toivoimme hänen palautuvan pian
+entiselleen. Mutta sen sijaan näyttikin hänen laitansa muuttuvan
+vielä huonommaksi, ja hän lähetti meidät kaikki maalle laittamaan
+kuntoon Belairia. Tein kuten oli käsketty ja sähkötin hänelle, kun
+kaikki oli valmista. Hän vastasi, että hän tulisi muutamien päivien
+perästä. Kymmenen päivää sitten tulivat ne palvelijat, jotka olivat
+jätetyt kaupunkiin, ja me odotimme emäntäämme joka päivä, mutta häntä
+ei kuulunut. Lähetin hänelle taas sähkeen, mutta hän ei vastannut
+mitään, ja lopuksi tulin niin rauhattomaksi, etten tiennyt muuta neuvoa
+kuin lähteä takaisin kaupunkiin katsomaan, miten asian laita oli.
+Tulin tänne varhain aamulla ja menin suoraan kotiin. Thomas, toinen
+käskyläinen, oli jätetty vartioimaan taloa, ja hän sanoi, että neiti
+Frances ja hänen kamarineitinsä olivat lähteneet Belairiin samana
+päivänä kuin palvelijat. Siinä on kaikki, mitä minä tiedän.»
+
+»Hän on siis ollut poissa kymmenen päivää?» kysyin.
+
+»Niin, kymmenen päivää.»
+
+Kymmenen päivää! Mitä kaikkea saattoikaan olla tapahtunut tänä aikana!
+Tohtori Jenkinsonin arvelu mielenhäiriöstä johtui heti mieleeni, ja
+olin nyt enemmän kuin koskaan ennen taipuvainen uskomaan sellaisen
+mahdollisuutta. Miten muuten voitiin tämä pako selittää? Roycen
+katseesta voin nähdä, että hänen päässään oli kaikki ajatustoimi
+pysähtynyt.
+
+»Hyvä», sanoin vihdoin paremman puutteessa; »tulemme teidän mukananne
+kotiin puhumaan tuon käskyläisen kanssa. Ehkä hän voi antaa meille
+lisätietoja.»
+
+Mutta hänellä ei ollut paljon kerrottavaa. Kymmenen päivää sitten
+olivat vaunut pysähtyneet portin eteen, ja neiti Holladay ja
+hänen kamarineitinsä olivat nousseet niihin ja ajaneet tiehensä.
+Vaunut olivat otetut, luuli hän, jostakin lähistössä olevasta
+ajuritoimistosta, sillä talon ajuri oli lähetetty pois samalla
+kertaa kuin muut palvelijat. He olivat ajaneet puistokatua pitkin
+Viidennelleneljättä kadulle, josta, hän arveli, he olivat kai menneet
+Long Islandin asemalle.
+
+Kuljimme läpi talon, siellä oli kaikki hyvässä järjestyksessä. Neiti
+Holladayn huoneet olivat siinä kunnossa, johon hän aivan luonnollisesti
+olisi ne jättänyt. Myöskin hänen isänsä huoneet olivat selvästi aivan
+koskemattomat.
+
+»Tässä on jotakin», sanoin, »mikä voisi olla meille avuksi». Ja otin
+huostaani valokuvan uuninreunustalta. »Teillä ei kai ole mitään sitä
+vastaan, että otan tämän?»
+
+Royce otti sen vapisevin käsin ja katseli sitä hetkisen — noita mustia
+silmiä, totista suuta — sitten hän antoi sen minulle takaisin.
+
+»Ei», sanoi hän, »ei, jos se todellakin voi olla joksikin hyödyksi.
+Meidän on käytettävä kaikkia käsillämme olevia apukeinoja. Ainoastaan
+jos...»
+
+»En käytä sitä, jollei se ole ehdottomasti välttämätöntä», vakuutin
+hänelle, »ja kun ei enää ole mitään tekemistä, hävitän sen.»
+
+»Tehkää kuten tahdotte», sanoi hän, ja niin pistin valokuvan taskuuni.
+
+Mitään muuta ei täällä voinut keksiä, ja lähdimme matkaamme
+vakuutettuamme molemmille palvelijoille, että he eivät saisi puhua
+sanaakaan emäntänsä katoamisesta.
+
+Ensimmäinen tehtävä oli nyt tietysti ottaa selvä ajurista, joka
+oli kyydinnyt neiti Holladayta ja hänen kamarineitiänsä näiden
+lähdettyä talosta; ja tässä tarkoituksessa kävimme läpi kaikki
+läheisyydessä olevat vuokra-ajuritoimistot, mutta hän ei ollut
+mistään näistä tilannut vaunuja. Oliko hän tilannut ne itse jostakin
+vuokra-ajuritoimistosta, etäisemmässä kaupunginosassa salatakseen
+aikeensa, tai oliko ne tilannut hänelle hänen kamarineitinsä, ja
+oliko hän todellakin inhottavan petoksen uhri? Tein Roycelle tämän
+kysymyksen, mutta hän ei näyttänyt ensinkään olevan sellaisessa
+tilassa, että olisi voinut tehdä mitään johtopäätöstä. Omasta
+puolestani olin varma, että hän oli lähtenyt pois omasta vapaasta
+tahdostaan ja että hän täydellä tarkoituksella oli tehnyt itsensä
+näkymättömäksi. Mutta minkä vuoksi? Niin, sitä ei ollut helppo sanoa.
+
+Ajoimme takaisin konttoriin ja tapasimme Grahamin siellä. Kerroin
+hänelle tutkimustemme tuloksista ja esitin niin hänelle kuin
+Roycellekin kysymyksen, joka oli heti ratkaistava.
+
+»Parhaassakin tapauksessa tämä on hyvin kärsivällisyyttä vaativa
+asia», huomautin. »Neiti Holladay on selvästi suurella huolella tehnyt
+suunnitelmansa estääkseen meitä seuraamasta jälkiänsä. Tulee ehkä
+vaikeaksi todistaa, että hän ei ole lähtenyt aivan vapaaehtoisesti.
+Hänellä on luonnollisesti täysi oikeus lähteä mihin haluttaa, kysymättä
+neuvoa meiltä. Onko meillä oikeus hakea häntä vastoin hänen selvää
+tahtoansa?»
+
+Hetkeen ei Graham vastannut, vaan istui ja naputti sormillansa
+kirjoituspöytäänsä, syvä miettivä ryppy silmäkulmissaan. Sitten hän
+nyökäytti päätään painokkaasti.
+
+»Velvollisuutemme on ottaa hänestä selko», sanoi hän. »Minusta on
+aivan selvää, että kukaan tyttö, jolla on täysi ymmärrys, ei menettele
+sillä tavoin kuin hän on tehnyt. Hänellä ei ole mitään syytä pettää
+meitä — karkaamalla. Emme olisi millään tavoin sekaantuneet hänen
+puuhiinsa ja toimiinsa. Jenkinson oli oikeassa, hänen täytyy sairastaa
+mielenhäiriötä. Meidän on pidettävä huoli siitä, että hän saa sopivaa
+lääkärinhoitoa.»
+
+»Ehkä se ei ole mielenhäiriötä», arvelin, »niin paljon kuin uuden
+kamarineidin sopimatonta vaikutusta».
+
+»Siinä tapauksessa velvollisuutemme on vapauttaa hänet takaisin
+entiseen harkintaansa.»
+
+»Vaikkako loukkaisimme häntä?»
+
+»Vaikka, sen emme saa antaa estää itseämme. Sitäpaitsi hän ei tule
+loukatuksi, kun taas tulee tuntoihinsa. Kysymys on siitä, miten
+pääsemme nopeimmin hänen jäljilleen.»
+
+»Poliisi saisi kai sen aikaan nopeammin», sanoin, »mutta koska hän ei
+voi olla minkäänlaisessa suoranaisessa vaarassa, niin minua epäilyttää
+vähän, olisiko viisasta kääntyä poliisin puoleen. Neiti Holladay
+suuttuisi syystä, jos yleisön huomio käännettäisiin taaskin häneen.»
+
+»Mutta», väitti Graham, »kuinka voimme sitten saada hänestä tietoa,
+jollemme käänny poliisin puoleen? Luonnollisesti tunnustan olevan
+vähemmän toivottavaa, että hänet tehdään vieläkin suuremman julkisuuden
+esineeksi kuin jo on tapahtunut, mutta onko mitään muuta keinoa?»
+
+Heitin silmäyksen Royceen ja näin hänen vaipuneen välinpitämättömyyteen.
+
+»Jos saisin muutamien päivien vapauden konttorista», aloitin epäröiden,
+»niin voisin ehkä löytää jonkun jäljen hänestä. Jos en onnistu, niin
+voimmehan sitten kääntyä viranomaisten puoleen.»
+
+Roycen katse kirkastui hetkiseksi.
+
+»Se on parasta», sanoi hän. »Antakaa Lesterin tiedustella!»
+
+»Kuten tahdotte», myönsi Graham. »Suostun siihen. Kaikki kulut
+suoritetaan tietysti konttorista.»
+
+»Kiitos!» Nousin ylös pamppailevin sydämin, sillä seikkailu houkutteli
+minua kovasti. »Siinä tapauksessa aloitan heti. Mutta yhtä apua
+tekisi mieleni. Voisitteko antaa käytettäväkseni kolme taikka neljä
+konttoriapulaista lähettääkseni heidät eri vuokra-ajuritoimistoihin
+kaupungissa? On luullakseni parasta käyttää omaa väkeämme siihen.»
+
+»Kernaasti», vastasi päällikköni heti. »Huudan heidät sisään, niin
+voimme antaa heille ohjeet nyt samalla.»
+
+Neljä konttoristia huudettiin siis sisään, ja jokainen heistä sai
+osakseen yhden kaupunginosan. Ohjeiden mukaan oli heidän tutkittava,
+mistä vuokra-ajuritoimistosta neiti Holladay oli tilannut vaunut
+torstai-aamuna huhtikuun kolmantena päivänä. Heidän oli annettava tieto
+työnsä tuloksista konttoriin joka päivä päivällä ja illalla, siksi kun
+haeskelu oli loppuun suoritettu. He läksivät heti matkaansa, nousin
+juuri seisomaan seuratakseni heitä, kun nuoremman päällikköni kasvojen
+ilme herätti huomiotani.
+
+»Herra Graham, herra Royce on sairas!» huudahdin. »Katsokaa häntä!»
+
+Hän istui raskaasti eteenpäin kumarassa, kalpein ja veltoin
+kasvonpiirtein, tuijottavin silmin sormet nyppien tuolin kädennojaa.
+Juoksimme hänen luokseen ja veimme hänet sohvalle. Minä haudoin hänen
+käsiänsä ja kasvojansa kylmällä vedellä, Grahamin lähettäessä lääkäriä
+noutamaan. Tohtori tuli pian ja näki heti kuinka asian laita oli.
+
+»Häiriytynyt hermosto!» sanoi hän lyhyesti. »Te lakimiehet turmelette
+itsenne kokonaan liialla työllä! On ihan ihme, ettette menetä henkeänne
+kaikkityyni! Tässä tarvitaan huolellista hoitoa, muutoin sairaus
+päättyy aivokuumeeseen.»
+
+Sitten hän antoi sairaalle jotakin kiihoittavaa ainetta, jonka tämä
+nautti vastustamatta. Muutamien minuuttien kuluttua hän näytti
+paremmalta ja alkoi puhua katkonaisesti itsekseen. Saimme hänet
+tohtorin vaunuun ja veimme kiireesti hänen asuntoonsa, jossa hän heti
+meni vuoteeseen.
+
+»Luullakseni kohtaus menee ohi», huomautti tohtori katseltuaan häntä
+hetken aikaa. »Hankin pari sairaanhoitajatarta ja teemme kaiken mitä
+voidaan tehdä. Onko hänellä ketään sukulaisia täällä New Yorkissa?»
+
+»Ei, he ovat kaikki Ohiossa. Ehkä olisi parasta ilmoittaa heille?»
+
+»Sitä en luule, jollei hän tule pahemmaksi! Hän näyttää olevan
+lujaluontoinen. Arvelen hänellä olleen jotakin surua?»
+
+»Niin», sanoin. »Hän on ollut hyvin levoton erään juttunsa vuoksi.»
+
+»Varmaankin», myönsi hän nyökäyttäen. »Jos ihmisillä olisi tarpeeksi
+ymmärrystä olla harmittelematta, niin meillä lääkäreillä olisi paljon
+vähemmän tekemistä.»
+
+»Haluaisin mielelläni kutsua myöskin tohtori Jenkinsonin», sanoin. »Hän
+tuntee herra Roycen ja voi ehkä olla hyödyksi.»
+
+»Kernaasti; neuvottelen ilolla tohtori Jenkinsonin kanssa.»
+
+Viimeksimainittu kutsuttiin, ja hän vahvisti taudin laadun. Hän
+ymmärsi tietysti syyn, miksi Royce oli sortunut, ja kun neuvottelu oli
+päättynyt ja hänen virkaveljensä poistunut, puhutteli hän minua.
+
+»Herra Lester», sanoi hän, »neuvon teitä menemään kotiinne lepäämään.
+Tekin näytätte väsyneeltä ja liian vaivautuneelta. Työnne on liian
+kuluttavaa. Olkaa nyt enää ajattelematta tätä asiaa, muuten teidän käy
+samalla tavoin kuin Roycen. Hän on kai saanut lisää huonoja uutisia?»
+
+Kerroin hänelle neiti Holladayn katoamisesta. Hän mietti hetkisen
+vakavana.
+
+»Se vahvistaa minun luuloani, että hän on mielenhäiriössä», sanoi
+hän. »Äkillinen vastenmielisyys sukulaisia ja ystäviä kohtaan on yksi
+tavallisimpia taudin oireita. Luonnollisesti on hänestä otettava selko?»
+
+»Aion tehdä sen», vakuutin hänelle ehkä vähän suuremmalla
+itseluottamuksella kuin mitä itsekään tunsin.
+
+»Hyvä, muistakaa kääntyä puoleeni, jos voin auttaa teitä. Mutta ennen
+kaikkea menkää kotiinne ja nukkukaa kymmenen tuntia — kaksitoistakin,
+jos voitte. Ja muistakaa, ei mitään työtä sitä ennen — ei mitään
+mietiskelemistä. Silloin olette entistä ripeämpi huomenna.»
+
+Huomasin, että hänen neuvonsa oli viisas, mutta yksi tehtävä minun
+oli kuitenkin suoritettava ensin. Otin ajurin ja ajoin lähimmälle
+lennätin-asemalle. Sieltä sähkötin Brooksille, Holladayn ajurille ja
+pyysin häntä tulemaan New Yorkiin ensimmäisellä junalla ja käymään
+luonani konttorissa. Kun tämä oli tehty, annoin ajurille osoitteeni ja
+nojauduin takaisin vaunun nurkkaan.
+
+Ei mitään mietiskelyä, oli Jenkinson sanonut: mutta vaikeata oli joka
+tapauksessa pitää ajatuksia hiljaa. Missä oli Frances Holladay? Minkä
+vuoksi hän oli paennut? Oliko hän todellakin mielenhäiriössä? Oliko
+salaisuus ollut liian raskas hänen kannettavakseen? Taikka oliko hän
+vain joutunut sen rikollisen naisen vaikutusvallan alaiseksi? Mutta
+jos hän oli mielenhäiriössä, niin mitä meidän olisi silloin tehtävä
+hänelle, kun olemme hänet löytäneet? Ja jos hän ei ollut mielipuoli,
+niin mikä laillinen oikeus meillä oli sekaantua hänen asioihinsa? Nämä
+ja sadat muut kysymykset ajelehtivat päässäni, kunnes kaikki meni
+sekasotkuksi ja istuin neuvotonna, välinpitämätönnä.
+
+»Olemme perillä», sanoi ajuri hypäten alas istuimeltaan temmaten oven
+auki.
+
+Maksoin hänelle ja menin kuin puolihorroksissa alempia portaita ylös.
+Seisoessani ja hapuillessani avaintani, avasi joku oven sisäpuolelta.
+
+»Ei, kas vain, herra Lester!» kuulin Martignyn äänen sanovan. »Mutta
+mitä nyt? Ettehän toivoakseni liene sairas?»
+
+»En», mutisin, »ainoastaan läpiväsynyt».
+
+Ja menin kuin unissakävijä portaita ylös.
+
+»Sallikaa minun auttaa teitä», sanoi hän; ja samalla hän otti minua
+käsivarresta ja saattoi minut ylös, avasi oveni ja sytytti kaasun.
+
+»Kiitos», sanoin vaipuen tuolille.
+
+Hän asettui äänetönnä eteeni, ja niin väsynyt kuin olinkin, huomasin,
+että hänen silmänsä viipyivät minussa läpitunkevin katsein.
+
+»Olemme saaneet kuulla jotakin neiti Holladaysta tänään», huomautin
+väkinäisesti vastaten hänen silmäinsä äänettömään kysymykseen.
+
+Hän ei vastannut hetkeen, mutta minä olin sulkenut silmäni ja olin
+liian väsynyt avatakseni niitä taas katsoakseni häneen.
+
+»Ah», sanoi hän matalasti. »Ja hän voi hyvin?»
+
+»Hän on kadonnut.»
+
+»Tarkoitatte —»
+
+»Tarkoitan, että hän on karannut», sanoin heräten samalla vähän.
+
+»Ja hän on ilmoittanut teille —»
+
+»Ei, ei; me olemme juuri saaneet sen selville. Hän on ollut poissa
+kymmenen päivää.»
+
+»Ja nyt aiotte ryhtyä etsimään häntä?» kysyi hän huolimattomasti tauon
+jälkeen.
+
+»Niin, minä alan aikaisin huomisaamuna.»
+
+Taas seurasi hetken vaitiolo.
+
+»Ah!» sanoi hän omituisella painolla. »Ah!»
+
+Sitten hän nousi ja meni. Ja minä heittäydyin huolimattomasti sänkyyni.
+
+
+
+
+XI
+
+Riisun naamarin viholliseltani
+
+
+Väsymys vaati osansa, nukuin kokonaista kaksitoista tuntia. Mutta
+niinpä tunsinkin sitten itseni aivan kuin toiseksi ihmiseksi, kun
+lähdin seuraavana aamuna kotoani. Innoissani ryhdyin uudelleen
+työhön salaisuuden ratkaisemiseksi. Konttorissa minua odotti kaksi
+uutista; Royce oli viettänyt yönsä levollisesti ja oli parempi;
+konttoristit, jotka oli lähetetty edellisenä päivänä käymään
+vuokra-ajuritoimistoissa, eivät tähän asti olleet saaneet selville
+mitään, vaan jatkoivat hakemistaan.
+
+Vilkaisin Long Islandin junan aikatauluun ja huomasin, että neiti
+Holladayn ajuri ei voinut tulla kaupunkiin ennen kuin kello 9,30.
+Otin siis taas hattuni, hain itselleni yksinäisen pöydän Vallackin
+ravintolassa ja laadin yleiskatsauksen asiaan — puhdistaakseni
+ilmakehää, niin sanoakseni. Se oli näin kuuluva:
+
+_Maaliskuun 13 p:nä, torstaina_. Holladay löydetty murhattuna; tytär
+ajaa Washington Squarelle.
+
+_Maaliskuun 14 p:nä, perjantaina_. Tutkintotuomarin kuulustelu; neiti
+Holladay päästetty vapauteen; salaperäinen kirje saatu.
+
+_Maaliskuun 16 p:nä, sunnuntaina_. Holladay haudattu.
+
+_Maaliskuun 18 p:nä, tiistaina_. Testamentti avattu ja jätetty
+valvottavaksi.
+
+_Maaliskuun 28 p:nä, perjantaina_. Neiti Holladay tulee takaisin
+ajelulta mukanaan uusi kamarineiti ja eroittaa vanhan.
+
+_Maaliskuun 29 p:nä, lauantaina_. Antaa käskyn laittaa kesäasuntonsa
+kuntoon.
+
+_Huhtikuun 1 p:nä, tiistaina_. Pyytää satatuhatta dollaria.
+
+_Huhtikuun 2 p:nä, keskiviikkona_. Saa ne.
+
+_Huhtikuun 3 p:nä, torstaina_. Jättää kotinsa, nähtävästi lähteäkseen
+Belairiin uuden kamarineitinsä kanssa.
+
+_Huhtikuun 14 p:nä, maanantaina_. Hovimestari ilmoittaa hänen
+katoamisestaan; Royce tulee sairaaksi; aloitan tiedusteluni.
+
+Siihen se loppui. Viimeinen kohta ulottui siihen päivään asti, joka
+oli käsillä, mitään muuta ei ollut lisättävänä. Mutta minusta tuntui
+mahdottomalta, että kaikki nämä salaperäisyydet olivat tapahtuneet
+vain yhden kuukauden aikana. Minusta tuntui kuin en vuosikausiin olisi
+ajatellut mitään muuta.
+
+Katsoin vielä kerran läpi muistiinpanoni. Niiden joukossa oli vain
+yksi ainoa mahdollisuus, joka, sen mukaan kuin voin huomata, saattaa
+olla tutkimusteni lähtökohtana, toivossa saada aikaan jotakin. Se oli
+ensimmäisessä kohdassa. Neiti Holladay oli ajanut Washington Squarelle;
+olin varma siitä, että hän oli käynyt sisarensa luona; minun täytyi
+saada selville tämän naisen asunto. Ehkäpä löytäisin neiti Holladaynkin
+sieltä. Olipa miten oli, joka tapauksessa minun oli nyt lähdettävä
+uutta, koettelematonta tietä.
+
+Poliisi oli etsinyt turhaan läpi koko seudun, sen tiesin; se oli pannut
+liikkeelle kaiken kykynsä löytääkseen sen salaperäisen naisen, joka
+oli käynyt herra Holladayn konttorissa, eikä ollut saanut selville
+jälkeäkään hänestä. Mutta tämä ei lannistanut rohkeuttani; sillä
+toivoin voivani alkaa etsintäni tietämällä asioita, joista poliisilla
+ei ollut selkoa. Brooks, ajuri, voisi sanoa minulle...
+
+Äkkiä muistaessani hänet katsoin kelloani ja näin, että aika oli jo
+umpeen kulunut. Mielihyväkseni tapasin hänet odottamassa minua, kun
+muutamia minuutteja sen jälkeen avasin konttorin oven. Minulla oli vain
+eräitä harvoja kysymyksiä hänelle tehtävänä.
+
+»Kun emäntänne jätti vaunut sinä päivänä, kun kyyditsitte häntä
+Washington Squarelle, niin ettekö huomannut, mitä katua hän lähti siitä
+kulkemaan?»
+
+»Kyllä, hän lähti Läntiselle Broadwaylle päin.»
+
+»Mille puolelle?»
+
+»Vasemmalle, itäiselle puolelle.»
+
+»Tullakseen sille puolelle täytyi hänen käydä poikki kadun.»
+
+»Niin, sen hän tekikin. Panin sen erityisesti merkille, sillä minusta
+tuntui kummalliselta, ettei hän antanut minun kyyditä sitä katua niin
+pitkälle kuin hänen tarvitsi mennä. Se on niin siivoton seutu se.»
+
+»Niin», tiedän sen. »No, kun kyyditsitte häntä 28 päivänä, sinä
+päivänä, kun hänellä palatessaan oli kamarineiti mukanaan, minne hän
+ajoi silloin?»
+
+»Washington Squarelle taas.»
+
+»Ja antoi teidän odottaa siinä?»
+
+»Niin.»
+
+»Ja hän meni samaa katua?»
+
+»Niin, hän meni yli oikealle puolelle katua aivan samoin kuin
+edelliselläkin kerralla.»
+
+»Kuinka kauan oli hän poissa?»
+
+»Yli tunnin, sanoisinko puolitoista tuntia.»
+
+»Huomasitteko mitään erikoista hänen ulkomuodossaan, kun hän tuli
+takaisin?»
+
+»En, hänellä oli tiheä harso silmillään. Tuo toinen nainen oli hänen
+mukanaan, ja hän sanoi vain 'Kotiin!' omituisella epäselvällä äänellä,
+kun autoin heitä vaunuihin.»
+
+Siinä oli kaikki, mitä hänellä oli minulle sanottavaa, ja sittenkin
+toivoin, että se oli oleva minulle suureksi hyödyksi. Ensiksi
+rajoittuivat sen kautta tiedusteluni siihen seutuun, joka oli
+itäpuolella West Broadwayta, ja tiesin, että ranskalainen kaupunginosa
+ulottui ainoastaan yhden taikka kahden korttelin matkan tähän suuntaan.
+Ja sitäpaitsi sain siitä tukea tiedusteluilleni. Tiesinhän päivän,
+milloin tuo salaperäinen nainen oli muuttanut asunnostaan. Taikka
+ainakin tiesin, että se oli toinen kahdesta päivämäärästä. Asunnon on
+täytynyt tulla vapaaksi joko maaliskuun 28 päivänä taikka huhtikuun
+3 päivänä. Viimeisenä hätävarana oli minulla valokuva. Olin valmis
+alkamaan etsimisen ja erosin Brooksista kehoituksella, ettei hän
+puhuisi mitään kenellekään tästä salaperäisestä asiasta.
+
+Kun tulin ulos portista, silmäilin poikki kadun ja huomasin silloin
+Martignyn siinä välittäjäjoukossa, joka aina täyttää sen jalkakäytävät.
+Hän seisoi ja kuunteli hartaana erästä välittäjää, joka näytti mitä
+suurimmalla totisuudella pitävän esitelmää hänelle — luultavasti
+siitä miten voi tulla rikkaaksi — eikä nähnyt minua. Hetkisen ajan
+tunsin kiusausta mennä hänen luokseen ja pelastaa hänet vaarasta.
+Mutta jo seuraavassa silmänräpäyksessä hymyilin tälle tarpeettomalle
+ajatukselle. Se pitäisi olla kettu, joka voisi nyppiä Martignya.
+Ajattelin hänen lujia piirteitään, hänen kyvykkyyttä ilmaisevaa
+kasvojenmuotoaan, hän ei ollut mikään narri eikä mikään lammas
+ollakseen valmis kerittäväksi. Hän voi oikein hyvin selviytyä omin
+neuvoin — niin, käyttää saksia itse, jos niin tarvittiin.
+
+Kuljin länteenpäin Broadwayta kohti, mutta sittenkin, kuten luulen,
+tietämättäni ajatellen häntä, sillä muutamia minuutteja sen jälkeen
+sain vastustamattoman halun luoda silmäyksen ympärilleni. Ja siellä
+hän oli kävelemässä perässäni toisella puolen katua. Salamannopeudella
+ymmärsin heti. Hän väijyi minua.
+
+On vaikea kuvata pistoa, jonka tämä havainto minuun teki; menin
+kuin tuuperruksiin. Muutamia minuutteja kuljin umpimähkään, melkein
+tietämättä olemassaolostani, mutta sitten palasi vähitellen
+ajatuskykyni ja sen mukana jonkunlainen raju ilo. Tässä oli minulla
+ainakin jotakin varmaa, luotettavaa — johtolanka, kunpa vain olisin
+kylliksi viisas sitä seuraamaan — valonsäde pimeydessä! Tunsin, kuinka
+poskeni hehkuivat ja sydämeni pamppaili.
+
+Mutta mitä osaa hän oli jutussa näytellyt? Hetkisen harhailin kuin
+sokea pimeydessä, mutta ainoastaan hetkisen. Olipa hänellä ollut siinä
+mikä tehtävä hyvänsä, niin oli hänet selvästi jätetty vartioimaan
+meitä, vakuuttautuakseen siitä, että me emme seuranneet pakolaisia,
+valmistaakseen heitä ennakolta, jos oli vaaraa pelättävissä. Nyt
+ymmärsin hänen huolensa neiti Holladaysta, 'minä otan niin lämpimästi
+osaa hänen kohtaloonsa!' Hänelle oli tärkeätä saada tietää, milloin
+me havaitsimme, että hän oli poissa. Ja hän oli saanut sen tietää,
+vieläpä hän tiesi senkin, että minä olin aloittanut hänen etsimisensä.
+Punastuin ajatellessani varomattomuuttani; ja kuitenkin hän oli
+henkilö, joka herätti luottamusta. Kuka olisi häntä epäillyt? Ja
+eräs vanha sananparsi, jota hän oli käyttänyt eräänä iltana, muistui
+mieleeni:
+
+»_Folle est la brebis qui au loup se confesse_!» — »Yksinkertainen on
+se lammas, joka tunnustaa syntinsä sudelle», olin sen kääntänyt sillä
+ikävällä kirjaimellisuudella, joka on tunnusomaista aloittelijalle.
+No niin, minä olin ollut lammas, ja Jumala tietää, että olin myöskin
+yksinkertainen!
+
+Olin tullut Broadwaylle, ja kadun kulmauksessa pysähdyin katselemaan
+erään miesten vaatetustarvikekaupan ikkunaa. Hyvän matkan päässä
+kadulla toisella jalkakäytävällä oli Martigny ostamassa sanomalehteä
+eräältä sanomalehtipojalta. Hän ravisti sen auki ja vilkaisi sen
+palstoja ylhäältä alas, kuten tehdään silloin kun on haettava
+jotakin erikoista. Ehkäpä hän todellakin oli liikehommissa,
+kauppakeinotteluissa, ehkä olin pettynyt kuvitellessani, että hän
+vakoili minua. Minulla ei ollut mitään todisteita siitä; olihan
+luonnollisin asia maailmassa, että hän oleksi tässä osassa kaupunkia.
+Minun täytyi saada otaksumiselleni vahvistusta, ennenkuin otin asian
+lopullisesti uskoakseni. Minun oli varottava vetämästä aivan liian
+nopeita johtopäätöksiä.
+
+Menin kauppaan ja kulutin kymmenen minuutin ajan siellä katselemalla
+kaulaliinoja. Tullessani ulos laskeutui Martigny juuri alas
+kengänkiilloittajan tuolilta, toisella puolen katua. Hän käänsi
+selkänsä minuun päin, ja näin, kun hän otti esiin pienen rahakukkaron
+ja pani kymmenen sentin rahan kengänkiilloittajan käteen. Kääntyen
+poispäin jatkoin matkaani Broadwayta pitkin, välistä verkkaisesti
+välistä reippaasti; koko ajan oli seuraajani takanani, puoliksi
+kätkeytyneenä väenkuhinaan. Oli mahdotonta epäillä enää. Hän
+seurasi todellakin minua, vaikka hän teki sen niin taitavasti,
+niin perinpohjaisen viekkaasti, että minä en olisi koskaan nähnyt
+häntä, koskaan epäillyt häntä, jos en olisi saanut tätä onnellista
+mieleenjohtumaa heti kävelymatkani alussa.
+
+Useampia suunnitelmia ajelehti aivoissani. Minulla oli se etu, ettei
+hän tiennyt minun epäilevän häntä. Jospa vain voisin voittaa hänet
+viekkaudessa, puristaa häneltä salaisuutensa; mutta kun ajattelin hänen
+voimakkaita piirteitään, läpitunkevia silmiään, hänen täydellistä
+itsehillintäänsä, niin huomasin, kuinka vähän toivoa minulla oli
+onnistumisesta. Hän oli minua etevämpi diplomatiassa ja teeskentelyssä;
+hän ei varmaan antaisi minkään estää itseänsä hankkimasta millä keinoin
+hyvänsä juonilleen menestystä.
+
+Niin, en voinut enää epäillä, etteikö punottu juonia, joiden syvyydestä
+minulla ei tähän asti ollut aavistustakaan. Minua pöyristytti se
+ajatus. Mitä salavehkeitä ne olivat? Mikä sekava, kauhea rikos oli se,
+jota hän suunnitteli? Isän murha oli siis ainoastaan ollut ensimmäinen
+askel. Neiti Holladayn poisvieminen toinen. Mikä olisi kolmas? Miten
+voisimme estää hänet siitä? Otaksutaan, että epäonnistuisimme? Oh,
+suoraan sanoen, mitä voiton toiveita meillä voi olla sellaisessa
+taistelussa tätä paatunutta konnaa vastaan pimeydessä? Hänellä
+oli kaikki langat käsissään, hän hallitsi asemaa; me taistelimme
+sokeina, kiedottuina salaperäisyyden verkkoon, josta ei näyttänyt
+olevan tietä ulos. Mielikuvituksessani pidin häntä yli-inhimillisillä
+ominaisuuksilla varustettuna olentona. Hetkiseksi minuun tarttui hurja
+halu kääntyä perinpäin, asettua kasvot kasvoja vastaan hänen eteensä ja
+syyttää häntä, hämmennyttää hänet sillä, mitä tiesin, äkkirynnäköllä
+houkutella häneltä irti salaisuutensa, polkea hänet jalkojeni alle.
+
+Mutta raivoni meni ohi. Ei, hän ei saanut millään ehdolla tietää, että
+epäilin häntä; siitä edusta en saanut luopua. Olihan mahdollista, että
+minä vielä voisin hämmästyttää häntä, eksyttää hänet harhateille, panna
+satimen hänen tielleen. Älykkyystaistelu tulisi myöhemmin — ehkäpä jo
+tänä iltana — mutta tällä hetkellä en voinut muuta tehdä kuin toteuttaa
+ensimmäisen suunnitelmani. Kuitenkaan hän ei saanut epäillä, mihin
+suuntaan tutkimukseni menivät — minun täytyi pettää hänet.
+
+Suunnitelmani oli pian tehty. Menin Broadwayn poikki Cortlandkadulle,
+jota pitkin kuljin siksi kunnes ilmarata oli edessäni; kuulin junan
+lähestyvän ja pysähdyin ostamaan vähän hedelmiä eräältä myymäpöydältä.
+Seuraajani oli kappaleen matkan päässä minusta ja tarkasteli erään
+ompeluliikkeen ikkunassa olevia pikkuesineitä. Juna tuli kohisten
+asemalle, ja yhdellä ponnahduksella, aivan kuin vasta juuri nyt olisin
+huomannut sen, ryntäsin portaita ylös, heitin lippuni lippulaatikkoon
+ja olin yhdellä harppauksella asemasillan yli. Viimeisen vaunun
+junailija piti vaunusillan porttia auki minulle, ja seuraavassa
+silmänräpäyksessä paukahti se perässäni jälleen kiinni. Heti tämän
+jälkeen lähti juna liikkeelle, ja kun katsoin taakseni, näin Martignyn
+tulevan rynnäköllä asemasillalle. Hän seisoi tuijottaen minuun sekunnin
+ajan, sitten hän kouristi äkkiä rintaansa, horjui ja näytti kaatuvan.
+Ihmisiä kokoontui hänen ympärilleen, juna kiersi muutaman kulmauksen,
+enkä nähnyt enää muuta.
+
+Kaikessa tapauksessa olin nyt vapaa hänestä ja astuin pois junasta
+Bleckerkadulla, menin aina Washington Squarelle asti ja aloitin
+etsintäni. Suunnitelmani oli hyvin yksinkertainen. Alkaen itäpuolelta
+Länsi Broadwayta aioin käydä jokaisessa talossa kysymässä, ottivatko he
+vuokralaisia. Ensimmäinen kokemukseni oli jotenkin toisiakin kokemuksia
+kuvaava.
+
+Nainen vastasi koputukseeni.
+
+»Teillähän on huoneita vuokrattavana?» kysyin.
+
+»Kyllä, monsieur», vastasi hän leveästi hymyillen. »Olkaa hyvä, tätä
+tietä!»
+
+Me nousimme likaisia portaita ylös, ja hän avasi erään oven komealla
+eleellä.
+
+»Ne ovat nämä huoneet, monsieur! Sellaiset kauniit huoneet!»
+
+Katselin ympäri teeskennellen mieltymystä ja tukahutin
+vastenmielisyyteni niin hyvin kuin voin.
+
+»Kuinka kauan ne ovat olleet tyhjinä?» kysyin.
+
+»Vain kaksi päivää, monsieur. Kuten näette, ne ovat hyvin hauskat
+huoneet.»
+
+Se päätti asian. Jos ne olivat olleet tyhjinä ainoastaan kaksi päivää,
+niin ne eivät huvittaneet minua enää, ja anteeksipyytäen menin tieheni,
+iloisena päästessäni pois tuosta valkosipulille haisevasta ilmakehästä.
+Näin kuljin talosta taloon, kompastellen likaisiin lapsinulikoihin,
+kiipeillen ylös pimeitä portaita, tavaten vilahdukselta ahtaita,
+täyteen sullottuja työhuoneita, nähden kaikenlaatuisia komeroita,
+joita kohteliaisuudesta kutsutaan huoneiksi, hengittäen satoja eri
+hajuja yhtä monta minuuttia kohti, sanalla sanoen saaden elävän kuvan
+seudun kurjasta, viheliäisestä elämästä. Välistä aloin toivoa olevani
+vihdoinkin oikealla tiellä, mutta enemmän tiedusteltuani huomasin aina
+erehtyneeni. Sillä tavoin meni sekä aamu- että iltapäivä. Olin tutkinut
+tuloksetta kaksi korttelia, ja lopuksi lähdin takaisin Broadwaylle.
+Saavuin ajurilla konttoriin, heillä ei ollut enemmän menestystä kuin
+minullakaan. Graham pani merkille alakuloisen näköni lausuen muutamia
+lohduttavia sanoja.
+
+»Luulen, että olette oikeilla jäljillä, Lester», sanoi hän. »Mutta
+ette voi toivoa voivanne tehdä itse paljoa. Se on sitäpaitsi laaja
+työ. Eikö olisi parasta palkata viisi, kuusi yksityissalapoliisia
+ja alistaa heidät valvontanne alle? Silloin voisitte säästyä tuosta
+hermostuttavasta työstä ja samalla kertaa ennättäisi nopeammin
+etsiskellä talot. Sitäpaitsi voisivat kenties kokeneemmat henkilöt
+saada ajatuksia, jotka ehkä menevät teidän ohitsenne.»
+
+Minä olin myöskin ajatellut sitä, olin ihmetellyt, käytinkö etujani
+mahdollisimman suureksi hyödykseni, ja ehdotus houkutteli minua. Mutta
+jotakin syttyi minussa, ylpeys, kunnianhimo, uppiniskaisuus, miksikä
+vain haluaa sitä kutsua. Ravistin päätäni, päättäen jatkaa kuten
+ennenkin. Muuten, odottihan minua vielä »älykkyystaisteluni», ja olin
+lujasti päättänyt hyötyä siitä niin paljon kuin mahdollista.
+
+»Sallikaa minun pysyä yksinäni vielä pari päivää!» sanoin, »en ole
+vielä menettänyt toivoa onnistumisesta. Jos en onnistu, niin onhan
+aikaa ottaa vierasta apua. Luulen joka tapauksessa panneeni asian
+alulle, ja tahdon nähdä kuinka se kehittyy.»
+
+Hän puristi ystävällisesti kättäni.
+
+»Pidän teidän toiveikkuudestanne», sanoi hän hyväksyvästi, »ja
+minulla on mitä suurin luottamus teihin, ei se ollut luottamuksen
+puute, joka aiheutti ehdotukseni. Älkää vain menkö liiallisuuksiin
+älkääkä ponnistelko ylellisesti, kuten Royce! Ohimennen sanoen hän voi
+paremmin, vaikka tohtori sanoo, että hänen tulee ottaa pitkäaikainen
+vapaus — täydellinen lepo.»
+
+»Hauskaa kuulla. Mitä minuun tulee, niin pidän kyllä huolen itsestäni,
+sen lupaan», ja sitten lähdin konttorista.
+
+Odottaessani raitiotievaunua ostin sanomalehden, enemmän tottumuksesta
+kuin mistään muusta syystä, ja kun olin päässyt vaunuun ja istuutunut
+rauhassa, silmäilin ensiksi läpi »Liikemaailma»-osaston. Siinä ei
+kuitenkaan ollut mitään erikoisen tärkeää, ja palasin takaisin yleisiin
+uutisiin, antaen katseeni huolimattomasti kiitää yhdestä uutisesta
+toiseen. Yhtäkkiä sattuivat silmäni johonkin, joka tempasi huomioni
+mukaansa. Uutinen kuului:
+
+»Tänä aamuna heti jälkeen kymmenen tuli eräs mies juosten ylös
+portaita Cortlandkadun asemalle Seitsemännen puistokadun ilmaradalla
+ennättääkseen junaan, joka juuri oli lähtemässä, mutta kaatui äkisti
+asemasillalle sydäntaudin kohtaamana. Sairasvaunut kutsuttiin
+puhelimella Hudson Streetin sairaalasta ja mies vietiin sinne. Kello
+kahdentoista aikaan sanottiin, että hän todennäköisesti tulisi
+paranemaan. Hän oli vielä liian heikko puhumaan, m.m. muiden esineiden
+ohella löydettiin hänen lompakostaan kortti Cafe Jourdainista Läntisen
+Houston kadun 54:stä. Sieltä kysyttyä saatiin tietää, että hänen
+nimensä on Pierre Bethune, että hän on äskettäin tullut Ranskasta ja
+että hänellä ei ole ketään sukulaisia tässä maassa.»
+
+Muutamassa silmänräpäyksessä poistuin raitiotievaunusta ja kiiruhdin
+ilmaradalle. Tunsin olevani vakuuttunut siitä, että minulla nyt oli
+tarvitsemani osoite käsissäni.
+
+
+
+
+XII
+
+Cafe Jourdainissa
+
+
+Talo n:o 54 Läntisen Houston kadun varrella, kolme korttelia etelään
+Washington Squarelta, oli kapea, viisikerroksinen, harmaista tiilistä
+rakennettu talo pahoin turmeltunein ruunikivikoristuksin — aikoinaan
+ehkä ollut muodikas asuinrakennus, mutta jonka ihanuuden viimeiset
+jäännökset olivat jo kauan sitten kadonneet. Maakerroksessa oli
+likainen suutarintyöpaja, ensimmäisessä kerroksessa sijaitsi ravintola.
+Likaiset pitsiverhot riippuivat ikkunoissa ja kätkivät ravintolan
+sisustan kadulle näkymästä, mutta kun nousin ulkoportaita ylös ja
+astuin sisään, huomasin paikan olevan hyvinkin luokkansa veroisen.
+Istuuduin erään pienen nelikulmaisen pöydän ääreen ja pyysin pullon
+viiniä. Sen tarjoili monsieur Jourdain itse, tanakka pieni mies,
+puettuna tiukasti ruumiinmukaisiin housuihin ja tavattoman kirjavaan
+liiviin. Iltaliikenne ei ollut vielä oikein alkanut, niin että hän oli
+hetkisen vapaana ja suostui tyhjentämään lasin viiniä kanssani. Olin
+tilannut erästä lajia, jonka piti olla »superieur».
+
+»Teillä on luullakseni huoneita vuokrattavana ylemmissä kerroksissa?»
+kysyin.
+
+Hän katsoi minuun kierosti silmälasiensa lävitse, tutkiakseen
+ranskalaisella viekkaudella ajatukseni, ennenkun vastasi.
+
+»Hm. Tietysti meillä on huoneita; mutta monsieurin tapainen mies tuskin
+tahtoisi...»
+
+»Tavat eivät aina ole suhteelliset rahakukkaron kanssa», huomautin.
+
+»Se on totta», sanoi hän hymyillen ja maisteli viiniänsä.
+
+»Monsieur haluaa siis huonetta?»
+
+»Voinhan katsoa, mitä teillä on tarjottavana.»
+
+»Monsieur ymmärtää», selitti hän, »että tämä on hyvä kaupunginosa, ja
+meidän huoneemme eivät ensinkään ole tavallista lajia, ei, ne ovat
+paljon paremmat! Ne ovat hyvin haluttuja — meillä on vain yksi huone
+vapaana tällä kertaa — niin, enkä ole aivan varma, onko sekään enää
+vapaana. Kutsun vaimoni.»
+
+Hän huusi vaimoansa, joka seisoi valvomassa tarjoilupöydän takana, ja
+esitti madame Jourdainin minulle. Tarjosin hänelle lasin.
+
+»Tämä monsieur etsii huonetta», aloitti hän. »Onko se toisessa
+kerroksessa pihan puolella oleva huone vielä tyhjänä, Cécile?»
+
+Hänen vaimonsa mietti hetkisen ja katseli minua terävillä pienillä
+silmillään.
+
+»En tiedä oikein», sanoi hän vihdoin. »Meidän täytyy kysyä monsieur
+Bethunelta ensin. Hän sanoi, että hän ehkä tarvitsisi sen uudelleen.
+Hän on maksanut siitä viidenteentoista päivään asti.»
+
+Se säpsäytti minua, tämä nimi. Ajattelin, että oli taottava raudan
+kuumana ollessa ja että viisainta oli esiintyä rohkeasti; sillä jos he
+saisivat aikaa puhua vainoojani kanssa, niin en saisi koskaan niitä
+tietoja, joita olin etsimässä.
+
+»Juuri monsieur Bethunen kautta olen saanut teidän osoitteenne», sanoin
+rohkeasti. »Hän sairastui pahoin aamulla, sydän, tiedättehän...»
+
+Kopautin rintaani.
+
+He nyökäyttivät, mutta katsoivat minuun silti epäilyksestä siristävin
+silmin.
+
+»Niin, tiedän, monsieur», sanoi Jourdain, »meille ilmoitettiin heti
+sairaalasta».
+
+»Se ei ole ensimmäinen kohtaus», jatkoin edelleen välttämättömyyden
+pakottamalla julkeudella. »Hänellä on ollut sellaisia ennenkin, vaikkei
+koskaan niin vakavalaatuisia kuin tämä.»
+
+He nyökkäsivät taas osaaottavasti. Selvästi vuokralainen oli tehnyt
+hyvän vaikutuksen heihin.
+
+»Niin että hän tietää nyt vihdoinkin», jatkoin kuten ennen, »että
+hänen tilansa on paljon huolestuttavampi, ja aikoo viipyä sairaalassa
+muutamia päiviä, kunnes on täysin tointunut. Voinhan sillä aikaa ottaa
+toisessa kerroksessa pihan puolella olevan huoneen, joka oli naisilla.»
+
+Viimeiset sanat lausuin teeskennellyllä välinpitämättömyydellä, ilman
+että olisin silmääkään räpäyttänyt, vaikka vapisin sisällisesti, sillä
+panin niillä sanoilla kaikki peliin. Mutta jo seuraavana hetkenä
+hengitin keveämmin. Huomasin, että olin osunut maaliin ja että heidän
+epäluulonsa katosi.
+
+»He eivät luonnollisesti tule takaisin», lisäsin, »ainakaan ei
+pitkään aikaan, niin että hän ei voi enää käyttää huonetta. Tänään on
+neljästoista päivä — minä voin sitten muuttaa huomenna.» He vaihtoivat
+silmäyksiä, ja madame Jourdain nousi ylös.
+
+»Kuten tahdotte, monsieur», sanoi hän. »Olkaa hyvä ja tulkaa katsomaan
+huonetta.»
+
+Hyvän onnen ilosta puolihuumaantuneena seurasin häntä portaita ylös.
+Hän avasi erään oven ja sytytti kaasuliekin seinänviereen.
+
+»Olen varma siitä, että tulette pitämään huoneesta, monsieur! Kuten
+näette, se on suuri ja hyvin mukava.»
+
+Huone oli todellakin suuri ja hyvin kalustettu. Vuode oli
+jonkinlaisessa sänkykomerossa ja sen edessä oli kylpyhuone, odottamaton
+ylellisyys! Mutta eräs asia oli minusta kummallinen. Ikkunat olivat
+varustetut paksuilla luukuilla, jotka olivat suljetut sisäpuolelta, ja
+haat olivat lukitut munalukoilla.
+
+»Luonnollisesti haluan saada ikkunat auki», huomautin. »Ovatko ne
+teillä aina tuolla tavoin suljetut.»
+
+Hän epäröi sekunnin ajan ja näytti vähän neuvottomalta.
+
+»Niin, nähkääs, minä sanon miten se oli», selitti hän vihdoin.
+»Monsieur Bethune on itse pannut niihin munalukot, sillä hän pelkäsi,
+että hänen sisarparkansa heittäytyisi ulos pihalle, joka on kivetty,
+ja silloin hän olisi tietysti loukannut itsensä kuoliaaksi. Hän oli
+hyvin pahassa pulassa muutamia päiviä, raukka. Minä olin oikein
+iloinen, kun he veivät hänet pois, sillä paljas ajatuskin hänestä teki
+minut murheelliseksi. Huomisaamuna avaan ikkunat ja tuuletan huoneen
+kunnollisesti.»
+
+»Siitä tulee hyvä», sanoin niin huolettomasti kuin voin. Tiesin
+tehneeni sattuman avulla uuden havainnon, vaikka minulla ei vielä
+ollut aavistusta sen laajuudesta ja merkityksestä. »Mitä te vaaditte
+huoneesta?»
+
+»Kymmenen dollaria viikolta, monsieur», vastasi hän ja katsoi minuun
+silmiään siristäen.
+
+Tiesin, ettei se ollut sen arvoinen, ja muistaen osani, peräydyin
+ensimmäisestä aikeestani päättää kauppa.
+
+»Se on liian paljon», sanoin epäröiden. »Eikö teillä ole huokeampia
+huoneita, madame Jourdain?»
+
+»Tämä tässä on ainoa huone, joka nyt on vapaana, monsieur», vakuutti
+hän.
+
+Menin ovea kohti vähän huoaten.
+
+»Pelkään, etten voi ottaa sitä», sanoin.
+
+»Monsieur ei ymmärrä», intti hän. »Siihen hintaan tulee aamiainen myös,
+nähkääs.»
+
+»Ja päivällinen?»
+
+Hän oli kahden vaiheella ja katsoi taaskin terävästi minuun.
+
+»Dollarilla lisää tulee päivällinenkin.»
+
+»Olkoon menneeksi, madame!» huudahdin. »Maksan yhden viikon etukäteen.»
+Suoritin summan heti. »Mutta», lisäsin sitten, »muistakaa tuulettaa
+huone hyvin huomenna, täällä on niin ummehtunutta. Vaikka toisaalta
+Bethune teki luonnollisesti oikein varoessaan, ettei hänen sisarensa
+tekisi itselleen mitään pahaa.»
+
+»Niin», vastasi hän nyökäyttäen päätään pistäessään huolellisesti ja
+ahnein ilmein rahat vanhaan kukkaroonsa. »Niin — se oli niin äkillistä
+hänelle — kaiketikin se oli äidin poismatkustaminen, joka sen sai
+aikaan, niin luulen.»
+
+Nyökkäsin miettiväisenä.
+
+»Kun he ensin tulivat tänne, kuusi viikkoa sitten, niin oli hän aivan
+terve. Mutta sitten hänen äitinsä sai jonkun paikan ja muutti pois;
+ja sen perästä hän ei mennyt koskaan ulos, vaan istui täällä ja itki
+tai ravisteli ovia ja ikkunoita. Hänen veljensä oli aivan epätoivoinen
+hänen suhteensa — hän ei antanut kenenkään muun hoitaa häntä. Mutta
+toivoakseni hän on nyt jo terve, lapsi raukka, sillä nyt hän on äitinsä
+luona taas.
+
+»Tuliko äiti noutamaan häntä?» kysyin.
+
+»Kyllä, vähän enemmän kuin viikko sitten, ja he lähtivät yhdessä. Tähän
+aikaan he ovat kyllä taas kotona rakkaassa Ranskassa.»
+
+Olin näyttävinäni henkilöltä, johon asia ei lainkaan kuulunut, sillä
+pelkäsin, että kasvojeni ilme ilmaisisi minut. Salamannopeasti ymmärsin
+kaikki. Ei ollut enää mitään asiaa koskevaa, josta madame Jourdain
+olisi voinut minulle kertoa.
+
+»Niin», toistin koettaen tehdä ääneni vakavaksi. »Niin, rakkaassa
+Ranskassa!»
+
+»Monsieur Bethune on itse ollut poissa viikon ajan», lisäsi hän
+»liikeasioissa. Hän ei ollut varma tulisiko enää takaisin, mutta maksoi
+kuitenkin meille viidenteentoista päivään asti.»
+
+Nyökkäsin hänelle.
+
+»Niin, huomenna siis muutan.»
+
+»Laitan sen kuntoon, monsieur.»
+
+Hetkisen olin kahden vaiheella. Käyttäisinkö hyväkseni valokuvaa? Oliko
+se välttämätöntä? Miten selittäisin, että se oli minun hallussani?
+Enkö jo tiennyt kaikkea, mitä madame Jourdain voi sanoa minulle? Menin
+portaita kohti.
+
+»Nyt minun täytyy mennä», sanoin, »minulla on vähän asioita
+toimitettavana».
+
+Ja me laskeusimme alakertaan yhdessä.
+
+Ravintola oli juuri täyttymäisillään päivällisvieraiden sekalaisella
+joukolla, mutta pysähdyin ainoastaan vaihtamaan päännyökkäyksen
+monsieur Jourdainin kanssa ja riensin sitten pois. Pakolaiset olivat
+luonnollisesti käyttäneet ranskalaista höyrylaivalinjaa, ja kiiruhdin
+Morton kadulle, jonka päässä ranskalaisen linjan laituri oli. Erästä
+höyrylaivaa lastattiin juuri parhaallaan matkalle lähtöä varten,
+ja laiturikatos oli vielä avoinna. Eräs virkamies näytti minulle
+purjehduslistaa, ja silmäys siihen vahvisti arveluni. Torstaina
+huhtikuun kolmantena päivänä kello kymmenen oli _La Savoie_ lähtenyt
+Hovreen.
+
+»Saanko nähdä _La Savoien_ matkustajaluetteloa?» kysyin.
+
+Hän antoi sen minulle.
+
+Luonnollisesti en odottanutkaan löytäväni neiti Holladayn nimeä siitä,
+mutta kuitenkin toivoin tarkastuksen palkitsevan vaivan, enkä siinä
+erehtynytkään. Eräällä rouva G. R. Folsomilla kahden tyttärensä kanssa
+oli loistohytti 436, 438, 440; höyrylaivayhtiön luettelosta, joka
+minulle annettiin, näin sitäpaitsi nuoremman tyttären nimen perään
+merkittynä sanan »sairas».
+
+»_La Lorraine_ lähtee kai ylihuomenna, vai kuinka?» kysyin.
+
+»Niin, sir.»
+
+»Ovatko kaikki paikat jo myydyt?»
+
+»Ei, vuodenaika on vielä liian varhainen.» Ja hän otti esiin hyttien
+luettelon ja näytti minulle niitä, jotka olivat vapaita. Valitsin
+kaksoishytin ulkosivulta ja maksoin puolen lipun hinnan varatakseni sen.
+
+Ei ollut enää mitään tekemistä tänä iltana, sillä katsahtaessani
+kelloon huomasin olevan jo myöhän. Tultuani ulos laiturikatoksesta
+tunsin äkkiä olevani sekä nälkäinen että väsynyt, niin että otin ajurin
+ja ajoin suoraan kotiin. Kylpy ja pieni päivällinen virkistivät minua
+jälleen ja lopuksi istuuduin piippuineni levossa muistelemaan'päivän
+tapauksia.
+
+Olin kieltämättä edistynyt. Ei ollut epäilemistäkään ettenkö ollut
+päässyt pakolaisten jäljille; olin saanut selon kaikesta, jota olin
+voinut toivoa saavani. Ja sittenkin oli iloni lyhytaikainen. Vaikka
+olinkin heidän jäljillään, niin kuinka paljon lähempänä olin itse
+asiassa onnistumista? Tiesin heidän lähteneen Ranskaan, mutta mihin
+osaan Ranskaa? He nousisivat maihin Hovressa — miten voisin, tultuani
+parin viikon perästä Hovreen, saada selon minne päin he olivat siitä
+lähteneet? Oletetaan, että he olivat matkustaneet Pariisiin, joka oli
+uskottavinta, niin kuinka voin toivoa saavani heistä siellä milloinkaan
+tietoa? Ja jospa vielä olisin tiedonkin saanut, niin miten ennättäisin
+estää Martignyn toteuttamasta suunnitelmiaan? Pääni meni pyörälle
+ajatellessani sitä tehtävää, joka nyt oli edessäni — tavoittaa kolme
+henkilöä suuressa Ranskassa! Mutta ehkäpä se ei kaikissa tapauksissa
+ollut »kovin suuri». Luultavasti olivat nuo naiset jostakin niistä
+kaupungeista, joissa Holladay vaimoineen oli käynyt Ranskassa
+oleskellessaan. Mitä kaupunkeja ne olivat, sitä en minä luonnollisesti
+tiennyt, mutta sittenkin olin varma siitä, että keksisin jonkun keinon
+niiden selville saamiseksi. Se oli oleva tehtäväni seuraavana päivänä.
+
+Puoli tuntia kului, ja istuin vielä turhissa mietteissä, katseeni
+seuratessa sinisiä sikaarinsavun ylöskohoavia renkaita. Sillä olin
+yhtä kaukana arvoituksen ratkaisusta kuin ennenkin. Keitä olivat nämä
+ihmiset? Mikä heidän tarkoituksensa oli? Miten he olivat voineet
+voittaa neiti Holladayn puolellensa kuuntelemaan houkutusta, seuraamaan
+heitä, pakenemaan ystäväinsä luota — ennen kaikkea päällikköni Roycen
+luota? Miten olivat he voineet saada aikaan sellaisen muutoksen hänessä
+Roycea kohtaan? Taikka olivatko he todellakin vieneet hänet pois
+vastoin tahtoaan? Oliko todellakin vaara uhkaamassa, vaara, että hän
+samoin kuin isänsäkin joutuisi heidän konnamaisten suunnittelujensa
+uhriksi? Kuka oli Martigny? Ja ennen kaikkea, mikä oli tämän
+salahankkeen tarkoituksena? Mitä hän toivoi hyötyvänsä? Mitä ajoi hän
+takaa? Mikä oli se korkea tarkoitusperä, jonka eteen hän niin paljon
+näki vaivaa?
+
+Näihin kysymyksiin en voinut löytää oikeaa vastausta; harhailin vielä
+pimeydessä, ja pelkässä neuvottomuudessa panin vihdoin pois piipun,
+sammutin valon ja menin levolle.
+
+
+
+
+XIII
+
+Matkalla
+
+
+Grahamin onnentoivotukset seuraavana aamuna ihan yllättivät minut.
+
+»En odottanut milloinkaan sellaista perinpohjaista ja nopeata
+edistymistä, herra Lester», sanoi hän lämpimästi. »Olette suorittanut
+suurtyön!»
+
+Viittasin hänelle, että kun kaikki kävi ympäri, niin menestykseni
+oli vain sattuman tulos. Jos olisin todellakin ollut terävä-älyinen,
+niin olisin heti ymmärtänyt tuon asemasillalla tapahtuneen äkillisen
+sairastumisen merkityksen, kiiruhtanut takaisin paikalle ja seurannut
+Martignya — kuten häntä vielä ajatuksissani kutsuin — sairaalaan
+hankkiakseni mahdollisesti hänen alkuperäisen osoitteensa. Jos sallimus
+ei olisi suosinut minua, niin olisin ollut yhtä kaukana arvoituksen
+ratkaisusta kuin ennen. Minä ihan värisin ajatellessani, miten heikosta
+langasta voittoni oli riippunut.
+
+Mutta Graham ei halunnut kuullakaan minua; hän selitti, että ihmistä
+on arvosteltava hänen toimiensa mukaan ja että hän arvosteli minua
+ponnistusteni tulosten mukaan.
+
+»Otetaanpas selvä, miten ystävämme voi!» sanoi hän vihdoin ja soitti
+sairaalaan.
+
+Vastaukseksi tiedusteluumme ilmoitettiin, että potilas oli terveempi,
+mutta ei pääsisi sängystä kahteen kolmeen päivään.
+
+»Jourdainin väki kertoo hänelle kyllä, että olen ollut heidän luonaan»,
+sanoin. »He alkavat epäillä, ettei kaikki ole oikein, kun en tule
+tänään takaisin — vaikka toisaalta voivathan he myöskin odottaa minua
+pari päivää — heillähän on rahojani, ja yksi päivä on kaikki mitä
+minä tarvitsen. On sitäpaitsi mahdollista, etteivät he puhu asiasta
+mitään. He eivät hyödy siitä mitään — muuten heillä ei varmaan ole
+mitään tekemistä salajuonen kanssa. Joka tapauksessa en ole heidän
+ylettyvissään huomenna.»
+
+Graham nyökäytti päätään.
+
+»Niin, se on selvästi seuraava askel. Teidän on seurattava heitä
+Ranskaan, mutta mistä paikoista Ranskassa etsitte heitä? Sitä en
+ole ennemmin ajatellut. Vasta nyt luulen varsinaisen etsimisen
+alkavankin. Pidin mahdottomana saavuttaa sitä tulosta, jonka te jo
+olette saavuttanut, mutta se näyttää nyt helpolta tämän uuden tehtävän
+rinnalla.»
+
+»Niin», myönsin, »on koetettava saada selvä, minne naiset ovat
+lähteneet, ja toivoakseni voi Rogers auttaa meitä siinä. Uskoni on,
+että he ovat jossakin niistä kaupungeista, joissa Holladay kävi
+oleskellessaan ulkomailla, ja Holladayn on täytynyt olla enemmän taikka
+vähemmän yhteydessä konttorinsa kanssa siihen aikaan.»
+
+Päällikköni hypähti seisomaan ja otti hattunsa.
+
+»Juuri niin, niin!» huudahti hän. »Se perustelu ei ainakaan riipu
+mistään hyvästä onnesta, Lester! Tulkaa, minä seuraan teitä!»
+
+»Pelkään, vain», lisäsin mennessämme yhdessä alas, »että etsiskely
+johtaa Pariisiin, sillä Martigny on pariisilainen».
+
+»Ja löytää joku henkilö Pariisista...»
+
+En vastannut; purin ainoastaan hampaitani ja sanoin itsekseni sadannen
+kerran, että minun _täytyi_ onnistua.
+
+Rogers oli edelleen hoitanut jokapäiväisiä liiketehtäviä isäntänsä
+kuoleman jälkeen ja valvoi, että kaikki laskut tulisivat perityiksi
+sekä piti huolta niistä moninaisista pikkuseikoista, joista oli
+huoli pidettävä ennenkuin liike voi lakata. Tapasimme hänet
+yksityiskonttorissa ja puhuimme hänelle heti asiamme.
+
+»Niin, luonnollisesti herra Holladay oli yhteydessä konttorin kanssa»,
+sanoi hän. »Katsokaamme päivämääriä.»
+
+»Jos alkaisimme tarkastaa kirjeenvaihtoa ensimmäiseltä puolivuodelta
+vuonna 1876», esitin.
+
+Hän otti esiin kirjesäiliön tältä ajalta ja tarkisti kirjeet.
+
+»Niin, tässä ne ovat», sanoi hän hetken kuluttua. »Tammikuussa hän
+kirjoittaa Nizzasta, jossa he näyttävät viipyneen myöskin helmi- ja
+maaliskuun. Huhtikuun puolivälissä lähtivät he pohjoiseen — tässä
+on kirje päivättynä Pariisissa huhtikuun 19 päivänä — ja Pariisista
+menivät he erääseen Etretat nimiseen paikkaan. Siellä he viipyivät
+touko-, kesä- ja heinäkuun ajan. Kaikki nämä kirjeet ovat niiltä
+ajoilta. Otanko esille uuden nipun?»
+
+»Ei, kiitos», vastasin, »mutta pyytäisin teitä tekemään luettelon
+kaikista paikoista, joissa Holladay oleskeli koko ulkomailla olonsa
+aikana ja lähettämään sen konttoriimme ennen iltaa, ei myöhemmin.»
+
+»Kyllä», sanoi hän, sitten hyvästelimme ja poistuimme.
+
+»Mutta miksi ette antanut hänen tarkastaa pitemmälle?» kysyi Graham
+ulosmennessämme.
+
+»Siksi, että luulen löytäneeni paikan», vastasin. »Ettekö huomannut —
+se aika, jolloin he oleskelivat Etretatissa, on juuri neiti Holladayn
+syntymäaika, ja olen varma siitä, että näillä ihmisillä on jotakin sen
+kanssa yhteistä. Meidän on haettava kartalta Etretat.»
+
+Teimme niin, heti kun olimme tulleet takaisin konttoriin, ja saimme
+selville, että se oli pieni kalastus- ja kylpypaikka Englannin kanavan
+rannalla, ei kaukana pohjoiseen Hovresta.
+
+»Arvelen, että kun lapsen syntymisen aika läheni», sanoin, »matkusti
+Holladay vaimoineen Pariisiin hankkimaan ehkä kokeneen lääkärin apua
+taikka ehkä sairaanhoitajaa tai liinavaatteita tai muuta sellaista.
+Kun se oli tehty, he jatkoivat matkaansa Etretatiin, jossa he
+kenties olivat olleet jo ennenkin ja tiesivät sen olevan hiljaisen
+ja rauhallisen paikan, jossa oli vahvistava ja hyvä ilmanala — juuri
+sellainen paikka, jota he aivan luonnollisesti halusivat. Täällä syntyi
+tyttö, ja täältä, siitä olen vakuutettu, tulemme löytämään arvoituksen
+avaimen, vaikka en nyt voi arvioida, miten asia sittemmin kehkeytyy.
+Mutta minulla on muuan aavistus — naurakaa vain jos haluatte — minulla
+on aavistus siitä, että löydän Etretatista etsimäni johtolangan.»
+
+Kun nyt muistelen noita sanoja, tuntuu minusta siltä kuin en olisi
+ollut aivan vähän narrimainen ja itseeni luottava; mutta kun katsoo
+tulosta... No niin, missään tapauksessa ei päällikölläni ollut halua
+nauraa, vaan hän istui muutamien silmänräpäysten ajan syviin ajatuksiin
+vaipuneena.
+
+»En epäile, etteikö perustelunne ole oikea», sanoi hän vihdoin. »Olipa
+miten oli, joka tapauksessa luotan teidän kokemukseenne, varsinkin kun
+minulla itselläni ehdottomasti ei sitä ole tällaisissa asioissa. Minun
+ei tarvitse sanoa, että minulla on rajaton luottamus teihin. Järjestän
+heti niin, että saatte rahojennostovaltuuden, niin ettei teidän
+tarvitse kärsiä rahanpuutetta — sanommeko viisituhatta dollaria aluksi?»
+
+Änkytin jotakin, että mielestäni siinä oli enemmän kuin tarpeeksi,
+mutta hän keskeytti minut viittauksella.
+
+»Saatte nähdä, että ulkomaanmatkat maksavat enemmän kuin luulettekaan»,
+sanoi hän. »Ja voihan tapahtua, että rahoista on teille aineellista
+hyötyäkin tiedusteluissanne. Teillä pitää olla kaikkea mitä
+tarvitsette, älkää siis säästäkö! Kun tarvitsette lisää, niin älkää
+epäröikö kääntyä puoleemme!»
+
+Kiitin häntä ja olin juuri ottamaisillani hyvästit, sillä minulla oli
+vähän matkatavaroiden järjestämistä ja yksityisasioita hoidettavana,
+kun tuli kirje tohtori Jenkinsonilta. Graham hymyili sitä lukiessaan.
+
+»Royce on parempi», sanoi hän, »paljon parempi. Hän kysyy teitä,
+ja Jenkinsonin mielestä olisi hyvä, jos menisitte hänen luokseen,
+varsinkin jos teillä on hyviä uutisia mukananne.»
+
+»Juuri niitä, niin!» huudahdin. »Kaikessa tapauksessa minun on mentävä
+sanomaan hänelle jäähyväiset.»
+
+Ja puolen tunnin kuluttua minut vietiin Roycen huoneeseen. Hän oli
+puoleksi makaavassa asennossa suuressa lepotuolissa ja näytti kalpealta
+ja heikolta, mutta sai väriä niin pian kuin näki minut ja ojensi
+minulle innokkaasti kätensä.
+
+»En voinut kauemmin odottaa, Lester», alkoi hän. »Minusta tuntuu siltä
+kuin olisi kulunut kokonainen ihmisikä siitä kun olen nähnyt teidät.
+Olisin lähettänyt noutamaan teitä jo ennemminkin, mutta tiesin, että
+aikanne oli varattu.»
+
+»Niin», sanoin hymyillen, »aikani on ollut todellakin varattua».
+
+»Käykää istumaan ja kertokaa!» pyysi hän. »Kaikki, joka ainoa pikku
+asia!»
+
+Ovi avautui hänen puhuessaan, ja tohtori Jenkinson tuli sisään.
+
+»Tohtori», kysyin, »kuinka paljon voi tälle sairaalle tehdä mieliksi?
+Hän pyytää minua kertomaan erään jutun hänelle.»
+
+»Onko se hupainen?» kysyi tohtori.
+
+»Kyllä, sangen hupainen.»
+
+»Kertokaa sitten! Saanko viipyä ja kuunnella myöskin?»
+
+»Kernaasti», sanoimme Royce ja minä samalla kertaa, ja tohtori siirsi
+tuolinsa esiin.
+
+Kerroin niin lyhyesti kuin voin kaiken, mitä oli tapahtunut viimeisinä
+kahtena päivänä sekä siitä sattumankaupasta, jolla olin saanut hakemani
+osoitteen. Roycen katse säteili, kun olin lopettanut.
+
+»Ja te matkustatte Ranskaan huomenna?» kysyi hän.
+
+»Huomisaamuna, laiva lähtee kello kymmenen.»
+
+»Minä tulen mukaanne!» virkkoi hän.
+
+»Mutta», änkytin hämmästyneenä hänen innostaan, »onko teillä voimia
+siihen? Olisin hyvin iloinen saadessani seuraa, mutta luuletteko
+todellakin voivanne? Mitä sanotte, tohtori?»
+
+Jenkinson hymyili.
+
+»Se ei ole mikään typerä ajatus», sanoi hän. »Herra Royce tarvitsee
+lepoa ja rauhaa enemmän kuin mitään muuta, ja hänen _täytyy_ saada
+viikon lepo merellä, mikä on paljon enemmän kuin hän voi täällä saada.
+Hänen aivonsa eivät voi pysyä hiljaa, olisipa hän missä tahansa.
+Täällä hän vain huolittelisi, mutta yhdessä teidän kanssanne hän
+olisi tyytyväinen. Sitäpaitsi on hänen oltava muassa, sillä aavistan
+löytöretken onnistuvan!»
+
+Minäkin uskoin samoin; mutta Jenkinsonin sanoissa huomasin vain sen
+houkuttelevan, miellyttävän optimismin, joka oli auttanut häntä niin
+paljon tullakseen siksi taitavaksi lääkäriksi, joka hän oli. Puristin
+taas Roycen kättä ilosta saada hänet mukaani. Mitä häneen tulee, niin
+hän näytti aivan kuin muuttuneen, ja Jenkinson katsoi häneen hiljaisen
+tyytyväisyyden ilmein.
+
+»Teidän on laitettava matkatavarat kuntoon», sanoin. »Voinko minä olla
+mitenkään apunanne?»
+
+»Ette, sairaanhoitajatar saa sen tehdä tämän tohtorin avulla», vastasi
+hän nauraen. »Teidän on pidettävä huoli omista matkatavaroistanne ja
+varmaan ajateltava kaikkea muuta mahdollista. Sitäpaitsi ei meistä
+kumpikaan tarvitse paljon matkatavaroita. Älkää unohtako varata tuota
+toista hyttinne kojua minulle.»
+
+»En», sanoin ja nousin. »Tulen noutamaan teitä huomisaamuna.»
+
+»Hyvä; olen silloin matkakunnossa.»
+
+Tohtori seurasi minua ulos antaakseen muutamia varovaisuutta
+tarkoittavia hyviä neuvoja. Royce oli vielä kaukana parantumisestaan;
+hän ei saanut vaivata itseään ylenmäärin; häntä oli niin paljon kuin
+mahdollista pidettävä iloisella mielellä ja hyvissä toiveissa; ennen
+kaikkea hän ei saanut olla huolissaan; levollisuus ja meri-ilma
+saisivat aikaan muun.
+
+Kiiruhdin takaisin konttoriin ilmoittautuakseni viimeisen kerran
+päällikölleni ja saadakseni sen otteen, jonka Rogers oli luvannut
+lähettää minulle ja joka jo odotti minua työpöydälläni. Graham oli
+oikein iloinen saadessaan tietää kumppaninsa tekevän minulle seuraa,
+vaikka hän meidän poissaolomme vuoksi selvästi sai itse lisätyötä.
+Tiedustelut vuokra-ajuritoimistoissa olivat olleet tuloksettomat, mutta
+epäilin nyt, että Martigny oli itse vuokrannut vaunut ja ehkäpä vielä
+itse ollut ajurina — niin helppoa ja käsillä olevaa keinoa meidän
+eksyttämiseksemme vakoiluissa hän tuskin olisi päästänyt käsistänsä.
+
+Suoritin loppuun eräät tehtävät, jotka vielä vaativat huomiotani,
+jonka jälkeen vihdoin sanoin jäähyväiset Grahamille lähtien kotiini.
+Tavaroiden kuntoonlaittaminen oli pian suoritettu, ja heittäydyin
+mukavaan tuoliini ajatellakseni viimeisen sikaarin kanssa asemaa.
+
+Edellisenä päivänä olin kuullut jotakin, jota en voinut ymmärtää. Olin
+saanut toteen, että kaksi naista oli sekaantuneena asiaan, ja uskoin
+heidän olevan äidin ja tyttären, mutta minun oli mahdotonta käsittää,
+minkä vuoksi nuorempaan heistä oli koskenut niin kipeästi se, että
+vanhempi oli lähtenyt pois neiti Holladayn kanssa. Mietin kaikin
+tavoin, mutta en voinut keksiä mitään uskottavaa syytä. Olihan tosin
+mahdollista, että tuo nuorempi oli jo alkanut katua osallisuuttansa
+salaliitossa (ei ollut epäilemistäkään, etteikö se ollut hän, joka
+oli riistänyt Holladayn hengen), vieläpä, että hän oli kieltäytynyt
+olemasta enää mukana hankkeessa ja että hänen rikostoverinsa näkivät
+välttämättömäksi sulkea hänet sisään, mutta sittenkin se näytti niin
+epätodenmukaiselta, että minun oli vaikea uskoa sitä. Kuta enemmän
+punnitsin asiaa, sitä enemmän aloin epäillä Godfreyn selityksen
+paikkansa pitävyyttä, vaikka minulla ei ollut mitään muuta selitystä
+asetettavana tilalle; hukuin arvailujen sokkeloihin, ja lopuksi minun
+täytyi luopua yrityksestä ratkaista arvoitus ja mennä levolle.
+
+Sopimuksen mukaan noudin Roycen, ja yhdessä ajoimme Morton kadulle.
+Hänkin oli tyytynyt vain yhteen laukulliseen matkatavaroita. Tapasimme
+erään merimiehen, joka kantoi ne hyttiimme, menimme sen jälkeen ulos
+kannelle katselemaan viimeisiä lähtövalmistuksia. Laiturilla vallitsi
+sellainen melu, jota saa nähdä vain Atlantin-laivan lähtiessä.
+Viimeiset lastitavarat vietiin laivaan vimmaisella kiireellä: laiva ja
+laituri olivat ahdetut täyteen kansaa, joka oli tullut hyvästelemään
+ystäviään; kaksi hinaajalaivaa puhkui valtamerilaivan vieressä,
+valmiina auttamaan meitä ulos virralle. Matkatoverini näytti aivan
+terveeltä, ja häntä tuntui huvittavan hyörinä ja pyörinä yhtä paljon
+kuin minuakin. Hän punehtui ilosta, kun sai nähdä Grahamin tunkeutuvan
+luoksemme ihmisjoukon läpi.
+
+»Oletpa kovin ystävällinen!» huudahti hän ja tarttui Grahamin käteen.
+»Tiedän, kuinka paljon tekemistä konttorissa nyt on, kun me molemmat
+hylkäämme sinut tällä tavoin.»
+
+»Sh! sh!» vaiensi Graham hänet hymyillen. »Sinä tarvitset hetken
+vapautta, vai kuinka? En voinut antaa sinun lähteä jäähyväisittä.
+Sitäpaitsi», lisäsi hän, »sain juuri tänä aamuna tietää, että kaksi
+hyvin rakasta ystävääni matkustaa tällä laivalla — rouva Kemball ja
+hänen tyttärensä — Jim Kemballin leski, sinä tiedät».
+
+Royce nyökäytti päätään. »Minäkin muistin nimen — Jim Kemball oli
+ollut New Yorkin parhaita lakimiehiä kaksikymmentä vuotta sitten ja
+olisi varmasti tehnyt nimensä kuuluisaksi, jollei olisi ennen aikojaan
+kuollut. Olin kuullut satoja kertomuksia hänestä.»
+
+»Esittelisin teidät mielelläni», jatkoi Graham katsellen ympärilleen
+joka suunnalle. »Ah, tuolla he ovat!» ja hän veti kumppaniaan mukanaan
+laivan keulaan päin.
+
+Näin hänen kumartavan eräälle harmaapäiselle, pienelle rouvashenkilölle
+sekä eräälle nuoremmalle ja pitemmälle, joka seisoi selkä minuun
+päin. He tarinoivat ja nauroivat yhdessä hetkisen, kunnes soitettiin
+viimeisen kerran ja laivan virkailijat alkoivat poistaa vieraita
+laivasta. Suuntasin uudelleen huomioni laiturille, mutta sain heti
+paikalla taas aiheen kääntyä ympäri, sillä Graham huusi minua.
+
+»Luulin, että olimme kadottaneet teidät, hyvä Lester», sanoi hän
+leppeästi. »Saanko esittää teidät rouva Kemballille ja hänen
+tyttärelleen, jotka tulevat olemaan matkatovereitanne! Herra Lester
+on tavattoman hauska ja kekseliäs nuori mies», lisäsi hän kääntyen
+naisiin. »Antakaa hänen hauskuttaa teitä!»
+
+Ja sen sanottuaan kiiruhti hän matkaansa ennättääkseen rantaportaan
+yli, ennenkuin se vedettiin sisään.
+
+Kumarsin rouva Kemballille ja ajattelin itsekseni, etten ollut koskaan
+nähnyt rakastettavampia, miellyttävämpiä kasvoja. Hetkisen sen jälkeen
+katsoin siniseen silmäpariin, jotka kerrassaan hurmasivat minut.
+
+»Älkäämme unohtako herra Grahamin neuvoa», sanoi hilpeä ääni. »Siispä
+valmistautukaa kohtaloonne, herra Lester!»
+
+Samassa kuului kovaa parkunaa takaani rantalaudalta, ja siniset silmät
+katsoivat ohi olkapääni ylitse.
+
+»Katsokaa», sanoi hän, »ihmisparkaa, joka näkyy tulleen liian myöhään».
+
+Käännyin ympäri ja katsoin rautaportaalle päin. Sen toinen pää oli
+juuri heitetty irti, mutta kaksi merimiestä oli kuitenkin auttamassa
+uutta matkustajaa pääsemään sille. Hän näytti heikolta ja avuttomalta,
+ja he tukivat häntä, yksi kummaltakin puolelta. Väkinäinen huudahdus
+nousi huulilleni saadessani nähdä hänet; tukehdutin sen. Sillä se oli
+Martigny, joka oli noussut sairasvuoteestaan seuratakseen meitä.
+
+
+
+
+XIV
+
+Osoittaudun huonoksi suojelusvartijaksi
+
+
+Minun oli mahdotonta irroittaa silmiäni hänestä, ennenkuin hän katosi
+hytinovesta. En voinut punnita, kuinka paljon voimainponnistusta
+oli vaadittu laahautumiseen sängystä, mitä rauhattomuutta ja tuskaa
+hänen oli täytynyt kärsiä uskaltaakseen tämän. Jourdainit, alettuaan
+ihmetellä, kun minä en tullut takaisin ja kun eivät voineet hillitä
+kieltään — niin, ehkäpä olivat epäilleet pahoja aikeita heitä
+itseäänkin kohtaan — olivat luultavasti menneet sairaalaan ja kertoneet
+hänelle käynnistäni — sitä vastaan minulla ei ollut mahdollisuutta
+suojata itseäni. Lopun hän oli helposti arvannut. Hänen oli ainoastaan
+tarvinnut tarkastaa matkustajaluetteloa saadakseen selville, että
+Royce ja minä olimme laivalla. Ja nyt seurasi hän meitä toivoen —
+mitä? Mitä voi mies toimittaa sellaisessa tilassa kuin hän? Mitä syytä
+meillä oli pelätä häntä? Ja sittenkin hänessä oli jotakin — jotakin
+itse hänen ympärillään olevassa ilmakehässä — joka melkein säikäytti
+minut. Toinnuttuani jälleen todellisuuteen huomasin että Royce ja rouva
+Kemball olivat vetäytyneet kappaleen matkaa kauemmas ja että neiti
+Kemball katseli minua hymyillen puoleksi suljetuin silmin.
+
+»Vai niin, te olette jo taas hereillä, herra Lester» sanoi hän. »Onko
+teillä useinkin tuollaisia kohtauksia?»
+
+»Suokaa anteeksi», änkytin, »asian laita on niin, että minä — että minä
+—»
+
+»Tehän näytitte ihan kauhistuttavalta», jatkoi hän armottomasti.
+»Pelkästä kauhusta. Minä puolestani en voinut nähdä mitään peloittavaa
+hänessä.»
+
+»Ette, te ette tunne häntä!» väitin, mutta pidättäydyin puhumasta liian
+paljon.
+
+Nyt hän hymyili avoimesti; ihana hymy, joka sai silmäkulmat hiukan
+ryppyyn ja salli minun vilahdukselta nähdä rivin pieniä valkoisia
+hampaita.
+
+»Ehkä käymme istumaan», sanoi hän. »Ette näytä vieläkään oikein
+tointuneelta. Äitini ja herra Royce ovat hylänneet meidät.»
+
+Etsimme paikan peräkannelta, josta voimme nähdä kaupungin vähitellen
+katoavan matkan päähän, suuren laivamme liukuessa kauemmas lahteen ja
+sen koneiden aloittaessa poljennollisen musiikkinsa, joka ei lakkaisi
+ennenkuin matkan lopussa. Saatan suoraan tunnustaa, että tunsin itseni
+rauhattomaksi. Enhän ollut hetkeäkään ajatellut, että Martignylla olisi
+uskallusta seurata meitä samassa laivassa kuin me — ja sittenkään, kun
+kaikki kävi ympäri, se ei ollut niin merkillistä, hänellä kun ei ollut
+aavistustakaan siitä, että epäilin häntä, että tiesin hänen ja Bethunen
+olevan saman henkilön. Tämä oli suuri etuni. Joka tapauksessa meidän
+ei tarvinnut lainkaan pelätä häntä; hän seurasi meitä luultavasti
+vain varoittaakseen rikostovereitaan siinä tapauksessa, että he
+olivat vaarassa joutua ilmi meille. Ainakaan tällä hetkellä he eivät
+olleet missään vaarassa ja kenties eivät tulisi koskaan olemaankaan.
+Mutta että hän seurasi meitä, että hän ei välittänyt siitä suuresta
+vaarasta, jossa hän itse oli, se pani minut paremmin arvostelemaan sen
+välinpitämättömyyden astetta, jolla hän toteutti päätöksensä pettää
+meitä. Mielikuvituksessani hän seisoi mustan pilven ympäröimänä, jonka
+syvyydestä hän katseli meitä, julmana, kalpeana, uhkaavana.
+
+— Kertoisinko Roycelle tämän uuden havainnon? — kysyin itseltäni,
+mutta samassa muistin tohtorin sanat. Hänen tuli saada lepoa ja rauhaa
+lähimmän viikon aikana; hänen tuli olla vapaana kaikesta harmista ja
+huolesta.
+
+»Toivon, etten häiritse, herra Lester?» lausui vieno, hurmaava ääni
+vierestäni ja heräsin tietoisuuteen siitä, että olin taaskin tehnyt
+itseni syypääksi seuralaiseni unohtamiseen.
+
+»Neiti Kemball», aloitin epätoivoisena, »minun on tunnustettava teille,
+että olen kovin epämiellyttävässä asemassa. Ja se seikka, etten voi
+pyytää neuvoa, tekee asian vielä pahemmaksi.»
+
+»Ettekö voi pyytää sitä edes herra Roycelta?» kysyi hän kohotetuin
+silmäluomin.
+
+»Häneltä kaikkein vähimmän! Tiedätte, että hän on juuri paranemaan päin
+vaikeasta hermostumiskohtauksesta — hänen on oltava levollinen — siinä
+on syy, miksi hän tekee tämän matkan.»
+
+»Ymmärrän», sanoi hän ja nyökäytti päätään.
+
+Katsoin häneen taas — noita avoimia, ujostelemattomia silmiä, vakavaa
+suuta ja leukaa — ja tein sukkelan päätöksen.
+
+»Neiti Kemball», sanoin, »aion pyytää teitä avukseni, jos saan».
+
+»Luonnollisesti saatte.»
+
+»No, hyvä. Se henkilö, joka tuli laivaan viimeksi, on sekä herra Roycen
+että minun pahin vihollinen. Olemme ryhtyneet ottamaan selvää eräästä
+konnanjuonesta, jossa hän on mukana. Minulla on syytä uskoa hänen
+pystyvän mihin hyvänsä — hän on oikea paholainen neuvokkuudessa. En
+tiedä, mitä pahoja juonia hän meitä kohtaan keksineekään, mutta että
+hän jotakin keksii, siitä olen vakuutettu. Herra Royce ei tunne häntä
+edes ulkonäöltä eikä häntä saa tehdä levottomaksi; mutta jollei häntä
+varoiteta, voi hän syöksyä suoraan vaaraan. Jos vartioimme hyvin, niin
+minun ei tarvitse varoittaa häntä. Tahdotteko auttaa minua.»
+
+Hänen silmänsä loistivat, kun hän katsoi minuun.
+
+»Luonnollisesti!» huudahti hän. »Vai niin, meillä on siis salaisuus,
+meillä kahdella!»
+
+»Niin, meillä kahdella!» toistin ja tunsin äkkiä veren virtaavan
+nopeammin suonissani.
+
+Hän katsoi minuun hetken vähän kahden vaiheella.
+
+»Minun on muistettava herra Grahamin varoitus», sanoi hän. »Ettehän
+vain ole keksinyt tätä merkillistä juttua vain huvittaaksenne minua,
+herra Lester?
+
+»Kunniasanalla, en», vastasin tavalla, joka vivahti närkästykselle.
+»Toivoakseni se on sillä hyvä!»
+
+»Suokaa anteeksi, herra Lester», sanoi hän vähän katuvasti; »minun ei
+olisi pitänyt epäillä teitä! Se tuntui vain niin romanttiselta, niin
+uskomattomalta...»
+
+»Se tuntuu uskomattomalta», myönsin, »mutta onnettomuudeksi se on joka
+tapauksessa totta. Meidän on pidettävä silmämme auki monsieur Martignyn
+eli Bethunen suhteen.»
+
+»Mikä hänen oikea nimensä on?»
+
+»Nämä ovat ainoat, jotka tunnen, mutta epäilen, onko kumpikaan niistä
+oikea.»
+
+Royce ja rouva Kemball tulivat luoksemme, ja me istuimme katsellen Long
+Islandin matalia, kaukaisia rantoja, kunnes kello kutsui aterialle.
+Olimme sopineet stuertin kanssa ja sillä tavoin saaneet pienen pöydän
+eräässä sivulla olevassa komerossa — rouva Kemball ja hänen tyttärensä
+luopuivat mielellään ja iloisina kunniasta istua kapteenin pöydässä
+esiintyäkseen sen sijaan emäntänä meille — ja ruokailu oli hyvin
+hilpeätä. Roycekin oli niin hyvällä tuulella, että se vahvisti minua
+päätöksessäni olla tekemättä häntä levottomaksi kertomalla Martignyn
+olosta laivassa.
+
+Jokaisena hetkenä, joka kului, tuntui pelkoni vähenevän vähenemistään.
+Olihan hyvin mahdollista, ajattelin itsekseni, että kuvittelin aaveita
+keskellä kirkasta päivää. Ranskalainen ei näyttäytynyt salongissa, ja
+jälkeenpäin tiedusteltuani sain laivan lääkäriltä kuulla, että hän oli
+huolestuttavan sairaana eikä kyennyt lähtemään hytistänsä.
+
+Niin kului iltapäivä ja ilta. Laivalla oli muitakin, jotka tahtoivat
+myöskin saada nauttia vähän rakastettavan rouva Kemballin ja hänen
+tyttärensä seurasta. Roycekin tunsi muutamia heistä ja esitti minut
+heille, mutta miten olikaan, heidän keskustelunsa tuntui minusta
+mauttomalta ja epämiellyttävältä. Sitäpaitsi matkatoverini näytti
+minusta väsyneeltä, ja lopuksi hiivimme niiden joukosta pois kannelle,
+jossa istuimme korituoleissamme yli tunnin ajan ja katselimme tanssivia
+laineita ja kuuntelimme veden kohinaa laivan kohotessa ja laskeutuessa.
+Päällikköni ajatteli luultavasti erästä kaunista ruskeasilmäistä, jonka
+oikut olivat hänelle selittämättömiä.
+
+Mitä minuun tulee — no niin, minä olin äkkiä alkanut ihailla sinisiä
+silmiä.
+
+Voin perin mielelläni myöntää heti olleeni merikipeä. Oireet tuntuivat
+seuraavana aamuna kymmenen minuuttia hytistäni lähtemisen jälkeen —
+vaikka ei se ollut ankara meritauti vain heikkous ja pyörrytys, joka
+sai minut ikävöimään hyttiin jälleen. Mutta Royce ei tahtonut kuulla
+puhuttavankaan menemisestä alas. Hän sai minut ylös kannelle ja alas
+tuoliini, joka oli sijotettuna niin, että raitis tuuli puhalsi suoraan
+vasten kasvojani. Pitkä rivi tuoleja oli asetettu sinne, ja päättäen
+useimpain niiden omistajain ulkomuodosta ymmärsin, että he olivat
+paljon kipeämmät kuin minä. Tämän menettelyn ansiosta olin tunnin
+perästä melkein terve taas ja voinpa vielä sangen hyvällä ruokahalulla
+nauttia sen aterian, jonka Royce lähetti minulle ylös. Hetkisen
+kuluttua tuli tohtori katsomaan, miten voimme, pakisten meidän jokaisen
+kanssa muutaman hetken. Sairaimmat olivat alhaalla kannen alla, eikä
+kukaan meistä tarvinnut muuta kuin vähän rohkaisua.
+
+»Ettekö halua istuutua hetkeksi, tohtori?» kysyin, kun hän tuli
+luokseni, ja tarjosin hänelle Roycen tuolin.
+
+»Mitä, ettehän te näytä sairaalta», intti hän nauraen, mutta istuutui
+kuitenkin tyhjälle tuolille.
+
+»En minä haluakaan puhua itsestäni», sanoin. »Mitenkä se teidän toinen
+sairaanne voi — hän, joka tuli viimeiseksi laivaan?»
+
+Hänen katseensa sai heti totisen ilmeen.
+
+»Hänen nimensä on Martigny», sanoi hän, »ja hän on pahassa pulassa.
+Hänelle on täytynyt olla hyvin tärkeätä tulla takaisin Ranskaan juuri
+tällä laivalla. Minua ei olisi yhtään ihmetyttänyt, jos hän olisi
+kaatunut kuoliaana rantaportaalle.»
+
+»Sydäntautiako hän sairastaa?»
+
+»Niin, ja pitkäaikaista. Hän ei voi luonnollisesti koskaan tulla
+terveeksi, mutta voisi elää joka tapauksessa kauan, jos vain olisi
+varovainen.
+
+»Onko hän vielä vuoteen omana?»
+
+»No, jos hän tottelee neuvoani, niin hän ei nouse ylös koko matkan
+aikana. Hänen on annettava sydämelleen niin vähän työtä kuin
+mahdollista, muuten se loppuu kokonaan vielä laivamatkalla. Hänellä ei
+ole paljon toisin menettelemisen varaa.»
+
+Sitten hän alkoi puhua muista asioista, ja muutaman hetken kuluttua
+hän lähti kiertämään edelleen. Mutta minun ei tarvinnut olla kauan
+yksinäni, sillä pian näin neiti Kemballin tulevan vastaani reippaana ja
+ruusuisena kuin Diana.
+
+»Vai niin, meritauti on ollut ankara teitäkin kohtaan, herra Lester!»
+sanoi hän iloisesti.
+
+»Ei sanottavasti», vastasin. »Mutta lieväkin on vähemmän miellyttävä.
+Ettekö sääli maamiesparkaa ja tarinoitse vähän hänen kanssaan?»
+
+»Ei, sehän on aivan päinvastainen suhde!» intti hän, mutta istuutui
+kuitenkin suureksi tyydytyksekseni. »Tehän olitte se, jonka piti
+hauskuttaa minua! Onko Mefistofeleksemme jo tullut ulos?» kysyi hän
+matalammalla äänellä. »Minäkin tunnen hänen velhovaikutustansa ja
+ikävöin häntä taas.»
+
+»Mefistofeles taistelee vielä sydämensä kanssa, jonka on vaikea pitää
+verta tarpeenmukaisessa kiertokulussa, kuten näyttää. Tohtori sanoi
+juuri äsken, että hän luultavasti saa viettää koko matkan vuoteessa.»
+
+»Meille ei sitten jää mitään tekemistä! Tiedättekö, herra Lester,
+haluaisin todellakin tulla naispuoliseksi Lecoq'ksi!»
+
+»Ehkäpä vielä saatte siihen tilaisuuden», sanoin synkästi. »Epäilen
+suuresti sitä, että Mefistofeles pysyisi toimettomana. Hän ei näy
+olevan sitä laatua.»
+
+Hän taputti käsiänsä ja nyökäytti päätään eräälle ohikulkevalle tutulle.
+
+»Oletteko menossa Pariisiin, neiti Kemball?» kysyin.
+
+»Pariisiin, kyllä. Te kai tulette myös sinne? Teidän täytyy, kun kerran
+matkustatte Ranskaan.»
+
+»Tiemme vie ensin Etretatiin», sanoin, mutta keskeytin, kun hän nauraen
+nojausi taaksepäin tuolissaan. »Mitä merkillistä siinä on?» kysyin
+vähän kummastuneena.
+
+»Merkillistä? Ei mitään. Etretat on ihana paikka — se muistutti minua
+vain eräästä hauskasta tapauksesta — mitenkä eräät siellä kylpemässä
+olevat näyttelijät kerran harjoittivat ilkeyttä äitiäni kohtaan. Se
+on kaikista kaunein pieni kalastuspaikka ihanimpine kallioineen,
+mitä koskaan olen nähnyt. Mutta kesäkausihan tuskin on vielä alkanut
+Etretatissa — taiteilijat eivät vielä ole ennättäneet tulla. Teistä
+varmaan tuntunee siellä hyvin hiljaiselta ja yksitoikkoiselta.»
+
+»Me emme jää sinne oleilemaan», sanoin. »Mutta kuvailkaa minulle sitä!
+Haluaisin tietää vähän siitä.»
+
+»Etretat», sanoi neiti Kemball, »on oikeastaan taiteilijain pesäpaikka.
+Alphonse Karr löysi sen pitkät ajat sitten ja teki sen tunnetuksi.
+Etretatin asukkaat olivat hyvin kiitollisia hänelle ja nimittivät kylän
+pääkadun hänen mukaansa — ja sen jälkeen on joukko taiteilijoita ja
+teatteriväkeä rakentanut huviloita sinne. Siellä on pieni hiekkaranta,
+jossa väki kylpee koko päivän. Ja kun on väsynyt kylpemään, niin ovat
+jäljellä vielä kalliot ja hietasärkät ja iltaisin kasino. Te kai
+puhutte ranskaa, herra Lester?»
+
+»Luin sitä tietysti hiukan koulussa», selitin. »Muistan vielä _j'ai tu
+as, il a_.»
+
+»Kyllä muistatte enemmänkin, kunhan pääsette Etretatiin», sanoi hän
+nauraen. »Silloin teidän on pakko muistaa, muuten kuolette nälkään.»
+
+»Osaan myöskin sen lauseparren, jonka Mark Twain on tehnyt
+kuolemattomaksi.»
+
+»Tiedän — '_Avez-vous-du-vin_?'»
+
+»Ja vielä luulen myöskin hämärästi muistavani miten ranskaksi lausutaan
+voileipä, juusto ja liha. Niin että emme me suinkaan nälkään kuole.
+Sitä paitsi tuleehan herra Royce sangen hyvin toimeen kielessä. Hän on
+ollut Ranskassa.»
+
+»Niin, kyllä! Tuossa hän nyt tulee vaatimaan tuoliansa.»
+
+»Sitä minä en anna hänelle, jos vain haluatte käyttää sitä vielä»,
+panin vastaan.
+
+»Minun täytyy mennä tieheni joka tapauksessa», ja hän nousi nauraen
+ylös. »Olenko huvittanut kylliksi?»
+
+»Enemmän kuin kylliksi; en halua ketään muita huvittamaan itseäni.»
+
+»Mutta te ette tarvitsekaan ketään tämän jälkeen, minä en todellakaan
+usko, että olette enää sairas!»
+
+Nyökäten Roycelle hän poistui odottamatta vastaustani, joka jäikin
+sanomatta, ja minä jäin istumaan ja unelmoimaan mitä ruusuisimpia,
+uskomattomia unelmia.
+
+Lauantai, sunnuntai ja maanantai kuluivat, ilman että mitään muuta
+huomattavaa olisi tapahtunut kuin on tavallista kaikilla matkoilla.
+Tyyneys ja meri-ilma vaikuttivat oikein suotuisasti matkatoveriini,
+ja hän alkoi vähitellen saada takaisin entisen terveydentilansa. Minä
+sen vuoksi tunsin itseni yhä enemmän ja enemmän vapaaksi omistautumaan
+neiti Kemballille — kun hän niin salli — ja huomasin hänellä olevan
+joka kerralla yhä suuremman vetovoiman minuun. Martigny makasi
+edelleenkin vuoteessaan ja oli, tohtorin ilmoituksen mukaan, paranemaan
+päin, vaikka se kävikin hitaasti.
+
+Tiistai-iltana olivat rouva Kemball ja hänen tyttärensä yhtyneet
+seuraamme kävelykannella, ja lopuksi, väsyneinä Straussin valsseihin
+ja Sousan marsseihin, ohjasimme me askeleemme laivan keulaan, jossa
+orkesterin pauhina ylettyi meihin vain katkonaisin sävelin. Löysimme
+istuinpaikan peräsinkojun varjossa ja istuimme kauan aikaa puhellen
+kaikenlaisista asioista ja katsellen kuun heijastusta veteen. Vihdoin
+nousimme lähteäksemme takaisin, ja Royce ja rouva Kemball kulkivat
+tapansa mukaan edellä, jota tekoaan, kun nyt jälkeenpäin sitä
+ajattelen, Royce saa kiittää.
+
+»Kahden päivän perästä olemme Hovressa», sanoin, »minulle tulee hyvin
+ikävä, neiti Kemball».
+
+»Ikävä? Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että olitte niin
+mieltynyt mereen!»
+
+»Ei se merestä johdu», väitin; ja kun nyt oli kuutamo, kaunis ilta ja
+houkutteleva tilaisuus — »aika, paikka ja rakastettu, kaikki yhdessä»
+— niin en tiedä mihin hullutuksiin olisin tehnytkään itseni syypääksi,
+jos ei tuo nuori tyttö olisi äkkiä hypännyt esiin huudahtaen kovasti.
+
+»Herra Royce!» huusi hän. »Äiti!»
+
+He pysähtyivät ja kääntyivät ympäri juuri kun raskas nostopuomi ryskien
+syöksyi alas kannelle heidän eteensä.
+
+
+
+
+XV
+
+Kaksin on parempi kuin yksin
+
+
+Salamannopeasti ymmärsin, mitä oli tapahtunut ja juoksin portaita ylös
+ylemmälle kannelle, päättäen tehdä kerta kaikkiaan tilin viholliseni
+kanssa. Etsin häntä kaikkialta, katselin veneiden sisään ja alle ja
+savupiippujen ja ilmanvaihtotorvien taakse, mutta en voinut keksiä
+jälkeäkään kenestäkään. Kun tulin takaisin kävelykannelle, oli sinne
+kokoontunut pieni joukko ihmisiä, jotka olivat kuulleet putoavan
+nostopuomin jysähdyksen; kymmenen, kaksitoista laivamiestä oli nyt
+hinaamassa sitä jälleen paikoilleen.
+
+»En ymmärrä, miten nuo kiinnikkeet ovat voineet aueta», sanoi vahdissa
+oleva upseeri. »Kiinnitimme tuon puomin ennen lähtöämme, ja tiedän,
+että se tuli tehdyksi kunnollisesti.»
+
+Minä tarkastelin köysiä. Niitä ei ollut leikattu poikki, kuten olisi
+odottanut näkevänsä, vaan avattu. Martigny oli epäilemättä tehnyt
+sen meidän istuessamme ja pakistessamme — hän oli taitava rikoksissa
+tehdäkseen itsensä syypääksi mihinkään niin kömpelöön temppuun kuin
+nuorien katkomiseen.
+
+»No, onneksi ei ole mitään vahinkoa tapahtunut, vaikka olipa niin ja
+näin että pääsimme alta», huomautti Royce teennäisen iloisesti. »Jos ei
+neiti Kemball olisi huutanut, olisi puomi pudonnut suoraan päällemme.»
+
+Rouva Kemball, jonka kädet vapisivat vähän, käänsi katseensa siihen
+suuntaan, josta Roycen ääni kuului hänelle, ja upseeri rypisti otsaansa
+ja näytti synkältä ja miettivältä. Samassa tuli kapteeni, ja he kaksi
+vetäytyivät sivulle pitämään neuvottelua niin hiljaisella äänellä, että
+ainoastaan muutama ranskankielinen sana silloin tällöin kuultiin. Minä
+käännyin neiti Kemballiin, joka kalpeana ja silmät suurina kauhusta
+seisoi laivan reunakaidetta vasten nojautuneena.
+
+»Mutta se ei ollut mikään tapaturma, herra Lester», kuiskasi hän. »Näin
+haamun kumartuneena raakapuun ylitse — vain niin kuin varjo-olennon —
+mutta tiedän, etten ole voinut erehtyä.»
+
+Nyökkäsin.
+
+»En epäile ensinkään sitä. Mutta älkää sanoko sitä äidillenne! Se saisi
+hänet vain tarpeettomasti huolestuneeksi. Keskustelemme siitä enemmän
+huomisaamuna.»
+
+Hän sanoi hyvää yötä ja vei äitinsä mukanaan hyttiin. Minä menin heti
+etsimään laivan lääkäriä ja tapasin hänet salonkiportaiden alapäässä.
+
+»Mitenkä Martigny voi, tohtori», kysäisin.
+
+»Huonommin, pelkään», vastasi hän kiireesti. »Hän on juuri lähettänyt
+sanan minulle.»
+
+»Mikä hytti hänellä on?»
+
+»Numero 375, ulkohytti ylemmällä kannella.»
+
+Sen sanottuaan hän juoksi portaita ylös.
+
+Menin vielä tupakkahuoneeseen ja tutkistelin siellä riippuvaa
+värillistä laivan karttaa. Hetken kuluttua minulle oli selvänä,
+kuinka helposti Martigny oli välttänyt joutumasta kiinni — hänellä
+oli ollut ainoastaan viisi, kuusi metriä käytävänä avatakseen
+ovensa ja paneutuakseen taas sänkyyn. Mutta selvästi tämä pienikin
+voimainponnistus oli ollut liian suuri hänelle, ja tulin taas siihen
+synnilliseen ajatukseen, että ehkäpä vihollisemme vapauttaisi meidät
+itsestään.
+
+Kun seuraavana aamuna otin paikkani neiti Kemballin vieressä, sulki hän
+kirjansa ja kääntyi minuun päättävä ilme kasvoillaan.
+
+»Herra Lester», alkoi hän, »jos luulette, että se voi vahingoittaa,
+niin minä luonnollisesti en tahdo, että te sanotte sanaakaan; mutta
+muuten olen mielestäni oikeutettu saamaan selityksen».
+
+»Se on myöskin minun mielipiteeni», myönsin. »Olette osoittanut
+olevanne parempi tähystäjä kuin minä. Olin kokonaan unohtanut Martignyn
+— minä ajattelin jotakin aivan toista — minulla ei ollut ajatustakaan
+vaarasta.»
+
+»Sitä ei ollut minullakaan», sanoi hän kiireesti. »Mutta tulin
+sattumalta katsahtaneeksi ylös ja sain silloin nähdä mustan haamun
+kumartuneena eteenpäin heidän ylitsensä, ja ennenkuin minulla oli aikaa
+ajatella, kirkaisin heille — aivan tahtomattani.»
+
+»Se oli juuri heidän pelastuksensa. Jos olisitte pidättäytynyt
+ajatellaksenne ensin, niin se olisi ollut liian myöhäistä.»
+
+»Niin, mutta jälkeenpäin saatoin tosiaankin ajatella! Minun tarvitsi
+vain sulkea silmäni yöllä, niin näin hänet siellä taas, väijyen meitä,
+odottaen sopivaa tilaisuutta. Ja niin en luonnollisesti voinut olla
+murehtimatta kaiken sen johdosta.»
+
+»Teidän ei tarvitse surra enää», sanoin ja katsoin ympärilleni
+vakuuttautuakseni, ettei ketään ollut läheisyydessä.
+
+Alkaen Hiram Holladayn kuolemasta kerroin sitten kohta kohdalta koko
+jutun. Hän kuunteli kädet ristissä ja jännittynein ilmein, mutta
+ei sanonut mitään ennenkuin olin lopettanut. Silloin nojautui hän
+taaksepäin tuolissaan ja huokasi syvään.
+
+»Se on kauheata!» kuiskasi hän. »Kauheata ja käsittämätöntä. Mutta te
+ette ole sanonut minulle vielä mitenkä selitätte asian, herra Lester.»
+
+»Minulla ei ole mitään selitystä», vastasin avuttomasti »Olen
+mietiskellyt sinne ja tänne, mutta mikään punnitsemiseni ei ole
+näyttänyt pitävän paikkaansa. En tiedä mitä uskoa; jollei vain
+neiti Holladay olisi joutunut hypnotismin taikka jonkinlaisen
+mielipuolisuuden uhriksi, joka myöskin on uskottavaa.»
+
+Hän istui hetken ja katsoi miettivänä eteensä.
+
+»On olemassa tapa, luulen, jolla mahdollisesti voitaisiin selittää se,
+osittain ainakin. Ehkä se ei ollut lainkaan neiti Holladay, joka ajoi
+Washington Squarelle uuden kamarineidin kanssa. Ehkä se oli joku muu
+nainen ja että nuo lukitut ikkunat itse asiassa olivat neiti Holladayn
+vankina pitämistä varten. Ajatelkaa häntä siellä, Martignyn ollessa
+vanginvartijana!»
+
+»Mutta hän ei ollut siellä!» väitin vastaan. »Näimmehän me hänet
+antaessamme hänelle rahat. Sekä herra Royce että minä näimme — ja herra
+Graham myös.»
+
+»Niin — melkein pimeässä huoneessa kääre otsalla ja ääni niin
+sortuneena, ettei voinut puhua. Eipä ihme, että herra Royce tuskin
+tunsi häntä!»
+
+Vaikenin hetken miettiäkseni.
+
+»Muistakaa, että se selittäisi useamman kuin yhden asian, kun ei kerran
+löydy muuta uskottavaa selitystä», jatkoi neiti Kemball. »Esimerkiksi
+ne teljetyt ikkunat ja vangin käytös.
+
+»Niin, se on totta», myönsin, vaikka tämä arvelu ei ensi
+silmänräpäyksessä saanut hyväksymistäni. »Mutta uskotteko todellakin,
+että neiti Holladay on viety pois väkivallalla?»
+
+»Tietysti! Jos hän lainkaan olisi kadottanut ymmärryksensä, niin olisi
+se tapahtunut heti, eikä kaksi viikkoa murhan jälkeen.»
+
+»Mutta jos hän oli surrut sitä», intin.
+
+»Sitä hän ei tehnyt, ainakin hän oli lakannut siitä. Olettehan kuullut
+sekä herra Roycelta että hovimestarilta, että hän oli paranemaan
+päin, iloisempi ja muuten enemmän kaltaisensa. Minkä vuoksi hän olisi
+uudelleen antautunut surun valtaan?»
+
+»En tiedä», sanoin neuvotonna. »Kuta enemmän mietin asiaa, sitä
+käsittämättömämmältä se tuntuu. Sitäpaitsi tämä juttu on eilisiltana
+saattanut minut sellaiseen tuohtuneeseen mielentilaan, etten voi
+punnita selvästi. Minä en voi olla ajattelematta, kuinka huolimaton
+olin, etten täyttänyt velvollisuuttani.»
+
+»Sitä en pahoittelisi, jos olisin teidän sijassanne! Mutta eräs toinen
+asia», lisäsi hän vähän ankarasti, »tehän olette nyt huomannut, että
+teidän syyksenne yksin lankeaa, että Martigny on täällä laivassa?»
+
+»Mutta minun oli pakko mennä Jourdainiin», puolustelin itseäni; »enkä
+voinut auttaa sitä, että he menivät hänen luokseen — pyytää heitä
+olemaan menemättä olisi saanut heidät epäilemään minua heti».
+
+»Niin, niin tietysti; mutta eihän teidän ainakaan tarvinnut lähettää
+heitä. He eivät ehkä olisi menneet lainkaan muuten — eivätkä varmasti
+niin pian — jollette olisi lähettänyt heitä.»
+
+»Lähettänyt heitä!» toistin ja tuijotin hämmästyneenä häneen,
+epätietoisena siitä, olinko kuullut oikein.
+
+»Niin, lähettänyt», sanoi hän vielä kerran painolla. »Minkä vuoksi he
+menivät sairaalaan niin varhain seuraavana aamuna?»
+
+»Luullakseni heidän epäluulonsa oli kasvanut minua kohtaan.»
+
+»Lorua! Mitä syytä heillä olisi ollut epäillä teitä? Se oli päinvastoin
+juuri sen vuoksi, että he _eivät_ epäilleet teitä, sen vuoksi että
+he tahtoivat tehdä teidän mieliksenne ja tuuletuttaa huoneenne;
+sanalla sanoen, sen vuoksi että te pyysitte heitä menemään — he
+menivät noutamaan noiden ikkunalukkojen avaimia. Ne olivat tietysti
+Martignylla.»
+
+Hetken ajan istuin vailla vastausta. Saatoin vain tuijottaa häneen.
+Mutta vihdoin palautui puhekykyni jälleen.
+
+»Oh, millainen pölkkypää olen ollutkin!» jatkoin minä katkerasti.
+»Etten hoksannut sitä ennen! Olin sellaisessa järkkyneessä
+mielentilassa havaintoni vuoksi sinä päivänä, että en voinut ajatella
+mitään muuta. Luonnollisesti tuli koko juttu ilmi, kun he pyysivät
+avaimia.»
+
+»No, minä en olisi niin ankara itseäni kohtaan», sanoi neiti
+Kemball nauraen ja katsoi ilkamoivasti minuun istuessani siinä
+katuvannäköisenä. »Omasta puolestani minusta on sangen hyvä, että hän
+on mukana laivassa.»
+
+»Hyvä? Sitä ette kai voine tarkoittaa?»
+
+»Kyllä, sitä juuri tarkoitan. Otaksukaa, että Jourdainit eivät olisi
+menneet hänen luokseen; silloin hän olisi joka tapauksessa lähtenyt
+sairaalasta parin kolmen päivän perästä — sillä hän ei ole sellainen,
+joka makaa toimetonna tietäessään teidän ajavan pakolaisia takaa.
+Hän olisi niin muodoin tullut takaisin huoneeseensa samassa talossa,
+jossa teidän asuntonne on; emäntänne olisi ilmoittanut hänelle teidän
+matkustaneen Eurooppaan, ja hänen olisi vain tarvinnut lukea läpi tämän
+höyrylaivan matkustajaluettelo saadakseen nähdä nimenne. Niin että,
+kuten näette, ei ole paljon syytä suruun.»
+
+»Mutta kaikissa tapauksissa», muistutin, »hän olisi jäänyt Amerikkaan.
+Hän ei olisi ennättänyt tavata meitä. Meillä olisi ollut hyvä ennätys
+hänestä.»
+
+»Niin, hän ei olisi ennättänyt tavata teitä, se on totta, mutta
+sen sijaan olisi sähkösanoma mennyt teidän ohitsenne yli meren ja
+varoittanut hänen liittolaisiaan. Jos he saavat aikaa piilottaa
+vankinsa, niin ette tule koskaan saamaan tietoa hänestä — teidän ainoa
+toivonne on siinä, että yllätätte heidät valmistautumattomina. Ja
+vielä yksi syy — kun hän on kerran laivassa, niin meillä on vielä hyvä
+tilaisuus urkkia enemmän — vaikka mennä tarinoimaan hänen kanssaan? —
+Silloinhan saatte sen 'älykkyystaistelun', jota ikävöitte.»
+
+»Olen kyllä ajatellut sitä», sanoin, »mutta pelkään, etten voi näytellä
+osaani».
+
+»Osaanne?»
+
+»Niin, näytellä luulemattomuutta, näyttää avoimelta ja suoralta häntä
+kohtaan, olla kertovinani hänelle kaikki suunnitelmani. Pelkään, että
+hän näkee lävitseni heti ensi silmänräpäyksessä ja saa minut kiinni
+jostakin hairahduksesta. Se on liian suuri vaiva.»
+
+»Mutta etu olisi teidän puolellanne», muistutti hän. »Voisitte puhua
+hänelle niin monta asiaa kuin hän jo tietää ja kun hänellä ei ole
+mitään syytä epäillä teidän tietävän, että hän tietää. Se on hyvin
+mutkallista — mutta ymmärrättehän te joka tapauksessa?»
+
+»Tietysti.»
+
+»Ja niin olisi aivan luonnollista, että menitte hänen luokseen niin
+pian kuin saitte tietää hänen olevan sairaana. Vältellä häntä olisi
+samaa kuin tunnustaa epäilevänne häntä.»
+
+»Mutta hänen nimensä ei ole matkustajaluettelossa. Jollen olisi
+sattumalla huomannut häntä, kun hän tuli laivaan, niin en luultavasti
+olisi koskaan saanut tietää hänen olevan täällä.»
+
+»Ehkäpä hän näki teidät samalla kertaa.»
+
+»Ehkä, siinä tapauksessa ovat asiat vielä pahemmin», sanoin. »Jos hän
+tietää, että minä tiedän hänen olevan laivassa, niin hän arvaa myöskin
+minun epäilevän häntä; ja jos ei hän sitä tiedä, niin, silloin ei
+hänellä ole mitään syytä luulla, että saisin tiedon hänestä, jos hän
+vain ei näyttäydy salongissa, mikä ei näytä hyvin uskottavalta.»
+
+Hän istui hiljaa pari minuuttia katsellen vettä.
+
+»Ehkä olette oikeassa», sanoi hän vihdoin; »ei maksa vaivaa antautua
+uusiin vaaroihin. Asia houkutteli minua, minusta itsestäni olisi
+hupaista pakinoida puoli tuntia ja mittailla voimia hänen kanssaan.»
+
+»Mutta te olettekin nerokkaampi kuin minä», selitin. »Sen olette
+selvästi osoittanut viimeisten minuuttien kuluessa.»
+
+»Eikö mitä, sitä en ole tehnyt; olen vain näyttänyt teille, että
+olette sivuuttanut pikku seikat. Ja uskon teidän olevan oikeassa mitä
+tulee vaaraan, joka johtuisi käynnistänne Martignyn luona. Ensimmäinen
+velvollisuutemme on neiti Holladayta kohtaan; meidän on pelastettava
+hänet, ennenkuin Martigny ennättää varoittaa rikostovereitaan, niin
+että he vievät hänet jonnekin, josta emme voi häntä löytää.»
+
+Se teeskentelemätön tapa, jolla hän sanoi »me», täytti minun sieluni
+selittämättömällä onnella.
+
+»Mutta miksi he kiusautuvat pitämällä lainkaan vankina? Eiväthän he
+häikäilleet tappaessaan hänen isänsä.»
+
+»Eivätkä he ehkä häikäile tappaessaan hänetkin, kun vain otollinen
+tilaisuus ilmestyy», vastasi hän tyynesti. »Se on helpompaa Ranskassa
+kuin New Yorkissa — ehkäpä ovat he jo suorittaneet tarpeelliset
+valmistukset — ehkä he epäröivät vain vähän — Martignyn varoitus voisi
+tulla heidän epäröimisensä vaa'aksi.
+
+»Minua puistatti se ajatus. Ajatella, jos todellakin tulisimme liian
+myöhään!»
+
+»Mutta en voi olettaa, että he menisivät sellaisiin äärimmäisyyksiin,
+herra Lester», jatkoi neiti Kemball. »Uskon varmasti, että saatte
+selon hänestä ja ratkaisette arvoituksen. Minun selitykseni ei sitä
+ratkaise, se tekee sen vain yhä sotkuisemmaksi. Itse arvoitus käsittää
+kysymykset: Keitä ovat nuo ihmiset? — Miksi he tappoivat Holladayn?
+Minkä vuoksi he ovat vieneet pois hänen tyttärensä? — Mikä on heidän
+salavehkeilynsä tarkoituksena?»
+
+»Niin», myönsin; ja taaskin istuin siinä hämilläni ja neuvotonna, kuten
+ihminen, joka tuijottaa alas mustaan kuiluun.
+
+»Mutta kun olette löytänyt hänet», kysyi hän, »niin mitä aiotte tehdä
+hänelle?»
+
+»Tehdä hänelle? Viedä kotiinsa, tietysti.»
+
+»Mutta silloin hän on luultavasti aivan murtunut, ehkäpä hysterian
+rajalla. Sellaiset kokemukset voisivat järkyttää minkä naisen hermostoa
+tahansa, vaikka hän olisi kuinka vahva hyvänsä. Hän tulee tarvitsemaan
+lepoa ja hoitoa. Teidän tulee tuoda hänet meidän luoksemme Pariisiin,
+herra Lester.»
+
+Oivalsin hänen sanoissaan esiintyvän viisauden ja sanoin sen.
+
+»Olette hyvin ystävällinen», lisäsin. »Olen varma siitä, että herra
+Royce antaa mielellään siihen suostumuksensa, mutta meidän on ensin
+löydettävä hänet, neiti Kemball.»
+
+Olin iloinen myöskin omasta puolestani; huominen ero ei siis tapahtuisi
+ainaiseksi. Vielä kerran saisin tavata hänet. Yritin sanoa jotakin
+tästä, mutta kieleni kieltäytyi tottelemasta, eivätkä sanat tulleet
+ulos.
+
+Hetken kuluttua hän lähti luotani, ja enemmän kuin tunnin ajan istuin
+siinä yksin punniten hänen salaisuudenselitystään kaikilta puolin.
+Tosin ei ollut mitään, joka olisi todistanut sen olevan väärän, mutta
+sittenkin se kelpasi, kuten hän itse oli sanonut, vain tekemään asian
+yhä sotkuisemmaksi. — Keitä olivat nämä ihmiset, jotka uskalsivat
+lähteä niin rohkeaan ja vaaralliseen peliin? — kysyin taas itseltäni.
+Tuo avioton tytär voi kyllä näytellä neiti Holladayta; mutta kuka oli
+se vanhempi nainen? Hänen äitinsäkö? Siinä tapauksessa täytyi suhteiden
+vallita Ranskassa sillä mahdotonta oli erehtyä hänen ääntämistavastaan;
+mutta olihan Holladay aina Ranskassa ollessaan yhdessä vaimonsa
+kanssa. Sitäpaitsi nuorempi nainen puhui englanninkieltä varsin hyvin.
+Tosin hän oli sanonut vain muutaman sanan ja äänen sortuminen voi
+olla teeskenneltyä tarkoituksessa salata sen erilaisuus — mutta miten
+voitiin selittää vanhemman naisen yhtäläisyys Hiram Holladayn tyttären
+kanssa? Olivatko he molemmat avioliiton ulkopuolella syntyneitä? Mutta
+olihan mieletöntä ajatella sellaista, sillä Holladayhan oli pitänyt
+häntä lapsenaan, oli rakastanut häntä...
+
+Ja Martigny? Ken hän oli? Missä suhteessa hän oli näihin naisiin?
+Että rikos oli huolellisesti suunniteltu, sitä en voinut epäillä; ja
+se oli suoritettu hämmästyttävällä taitavuudella. Ei näkynyt mitään
+epäröimistä noissa lujissa katseissa, ei mitään kahden vaiheella
+olemista, ei mitään neuvottomuutta, vaan sen sijaan melkein pirullista
+toiminnan kylmäverisyyttä, joka ilmaisi voimaa ja tottumusta
+sellaisissa asioissa. Epäilemättä se oli Martigny, joka oli punonut
+salajuonen ja myöskin toteuttanut sen. Ja kuinka uskaliaasti! Hän ei
+ollut pelännyt olla läsnä tutkinnossa, kuten ei myöskään lähestyä
+minua ja keskustella kanssani asiasta. Suutuksissa itseeni, kun olin
+kiinnittänyt niin vähän huomiota siihen, koetin muistella keskustelumme
+yksityiskohtia. Hän oli kysynyt, muistelin, mitä tapahtuisi neiti
+Holladaylle, jos hänet huomattaisiin syylliseksi. Hänelle oli
+siis tärkeätä pelastaa hänet. Hän oli — niin, nyt käsitin sen! —
+kirjoittanut kirjeen, joka pelasti hänet; hän oli antautunut vaaraan
+tulla ilmi saadaksensa hänet vapaaksi!
+
+Mutta minkä vuoksi?
+
+Jospa minulla olisi ollut edes yksi johtolanka seurattavana! Yksi
+ainoa valonsäde olisi kylliksi! Silloin voisin löytää tieni tästä
+toivottomasta sekasotkusta, silloin tietäisin miten menetellä. Mutta
+harhailla sokean tavoin ympäri pimeydessä — se voi tehdä enemmän pahaa
+kuin hyvää.
+
+Niin, ja sitten oli vielä eräs toinen asia, jota minun oli
+varottava. Mikä esti häntä niin pian kuin tuli maihin sähköttämästä
+rikostovereilleen ja kehoittamasta heitä pakenemaan? Taikka myöskin
+hän voi odottaa ja vakoilla meitä, kunnes näkisi, että he todellakin
+olivat vaarassa. Oli miten oli, joka tapauksessa he voisivat helposti
+paeta; neiti Kemball oli ollut oikeassa muistuttaessaan, että meidän
+ainoa toivomme onnistumisesta oli siinä, että yllättäisimme heidät
+valmistautumattomina. Jospa vain voisin hänet eksyttää, pettää hänet,
+vakuuttaa hänelle, ettei hän ollut missään vaarassa!
+
+Kiusaus oli liian voimakas vastustaa. Seuraavassa silmänräpäyksessä
+olin jalkeilla — mutta, ei — hämmästyttämällä häntä herättäisin hänen
+epäluulojansa! Huusin luokseni erään stuertin.
+
+»Menkää tämän kanssa monsieur Martignyn luo», sanoin, »numeroon 375, ja
+kysykää häneltä onko hän niin terve, että voi ottaa vastaan minut!»
+
+Samalla hetkellä kun hän kiiruhti pois, minut valtasi äkkiä
+epäröiminen, ja hämmästyen omaa rohkeuttani avasin suuni huutaakseni
+hänet takaisin. Mutta en tehnyt sitä; sen sijaan istuuduin jälleen
+ja tuijotin veteen. Olinko menetellyt oikein? Oliko viisasta kiusata
+sallimusta? Olisinko viholliseni veroinen? Seuraavan puolentunnin
+kuluessa saisin näihin kysymyksiin vastauksen. Mutta ehkäpä hän ei
+ottaisi minua vastaan; hän voisi sanoa syyksi sairauden, taikka voisi
+hän olla todellakin sairas.
+
+»Monsieur Martigny», sanoi stuertin ääni vierestäni »vastaa, että hän
+mitä suurimmalla ilolla ottaa vastaan herra Lesterin nyt heti».
+
+
+
+
+XVI
+
+Leijonan pesässä
+
+
+Martigny makasi kojussaan ja poltti savuketta. Astuttuani sisään hän
+viittasi minua istumaan.
+
+»Teitte hyvin ystävällisesti kun tulitte», sanoi hän tavallisella
+hymyllään.
+
+»Oli vain sattuma, että sain tietää teidän olevan laivassa», selitin
+istuutuessani. »Oletteko jo parempi?»
+
+»Luulen niin, vaikka — vaikka tämä tohtori on — kuinka te sanotte? —
+oikea onnettomuuden ennustaja — sellaisiahan ne muuten ovat kaikkikin;
+kuta vaarallisempi tauti on, sitä suuremmaksi paisuu heidän kunniansa,
+kun ovat saaneet sen parannetuksi! Eikö niin ole? Hän on kieltänyt
+minua tupakoimastakin, mutta mieluummin kuolen kuin olen ilman sitä.
+Ettekö halua yhtä?» — Ja hän teki kädellään liikkeen vieressään olevaan
+savukekasaan päin.
+
+»Kiitos», sanoin valitessani niistä yhden ja sytyttäessäni sen.
+»Savukkeitanne ei voi vastustaa. Mutta jos olette sairas, niin kuinka
+uskalsitte lähteä tälle matkalle? Eikö se ollut varomatonta?»
+
+»Sain äkkiä kutsun kotiin, liikeasioita, nähkääs», selitti hän
+välinpitämättömänä. »Odottamatta, mutta — kuinka sanoisitte? —
+välttämättömästi. Muuten tämä vuode on yhtä hyvä kuin toinenkin. Ja
+minullahan oli odotettavana kokonaisen viikon lepo ja rauha tällä
+laivalla.»
+
+»Tohtori mainitsi nimenne minulle — sitä ei ollut
+matkustajaluettelossa...»
+
+»Ei.» Hän kiinnitti silmänsä minuun. »Tulin laivaan viimeisessä
+silmänräpäyksessä. Se tapahtui niin hätäisesti, kuten jo sanoin.
+Minulla ei ollut aikaa tilata hyttiä.»
+
+»Se selittää asian. Niin, tohtori sanoi minulle teidän olevan vuoteen
+omana.»
+
+»Niin, en ole ollut ylhäällä koko aikana, aina matkan alusta asti. Enkä
+nousekaan, ennenkuin tulemme Hovreen huomenna.»
+
+Katselin häntä tutkivasti, kun hän sytytti tottuneella kädellä uuden
+savukkeen. Hytin puolipimeässä en ollut ensin pannut merkille, kuinka
+sairaalta hän näytti, mutta nyt näin mustat renkaat hänen silmiensä
+ympärillä, kalpeat, veltot kasvot, vapisevan käden. Ja ensimmäisen
+kerran oivalsin äkkiä, tuntien melkein kuin olisin saanut piston,
+kuinka lähellä hän oli ollut kuolemaa.
+
+»Mutta te, herra Lester», sanoi hän, »mistä johtuu, että te olette myös
+matkalla Ranskaan? En tiennyt, että te tulisitte —»
+
+»Ette», vastasin tyynesti, sillä minä älysin, että kysymys oli
+välttämätön ja olinpa iloinenkin siitä, kun se antoi minulle
+tilaisuuden alkaa taistelun. »Ette, sillä viime kerran kun tapasin
+teidät, ei minulla ollut aavistustakaan matkustamisesta, mutta paljon
+on tapahtunut sen jälkeen. Huvittaako teitä kuunnella? Onko teillä
+kylliksi voimia?»
+
+Miten nautinkaan hänen kiduttamisestaan!
+
+»Haluan hyvin mielelläni kuulla», vakuutti hän ja muutti vähän
+asentoansa, niin että hänen kasvonsa tulivat varjoon. »Luukusta tulevat
+valonsäteet vaivaavat minua», lisäsi hän.
+
+Hän ei ollut siis täysin varma itsestään; siis ei hänenkään osaansa
+ollut helppo näytellä! Tämä ajatus antoi minulle uutta rohkeutta, uutta
+uskallusta.
+
+»Muistatte ehkä», aloitin, »minun kerran sanoneen, että jos minä joskus
+saisin tehtäväkseni Holladayn murhajutun selvittämisen, niin ensiksi
+ottaisin selvän murhaajattaresta. Onnistuin siinä jo ensimmäisenä
+päivänä.»
+
+»Ah», sanoi hän hiljaa. »Vaikka poliisi ei onnistunut! Sepä oli
+todellakin ihmeellistä. Miten menettelitte?»
+
+»Se oli pelkkä sattuma, oikea onnenpotkaus! Olin kiertämässä läpi koko
+ranskalaisen kaupunginosan, talon toisensa jälkeen, kun Houston kadulta
+tulin erääseen ravintolaan, Cafe Jourdainiin. Pullo parasta viiniä pani
+Jourdainin kielen käyntiin; olin haluavinani huonetta, hän pudotti
+ensin sanan, kaukaisen viittauksen vain, ja lopuksi sain selville
+koko jutun. Näyttää siltä kuin pelissä ei olisi ollut ainoastaan yksi
+nainen, vaan kaksi.»
+
+»Vai niin?»
+
+»Niin, ja eräs mies nimeltä Bethuny taikka Bethune taikka jotakin
+sellaista. Mutta en kiinnittänyt paljon huomiotani häneen — hänellä
+ei oikeastaan ole asiassa mitään tekemistä. Hän ei edes matkustanut
+naisten mukana. Samana päivänä, kun lähdin ulos tiedusteluilleni sai
+hän halvauskohtauksen jossakin kadulla ja vietiin sairaalaan, niin
+lähellä kuolemaa, että oli epätietoista vieläkö hän lainkaan tointuisi.
+Niin että hän on poissa pelistä. Jourdainit kertoivat minulle, että
+naiset olivat matkustaneet Ranskaan.»
+
+»Anteeksi», sanoi kuulijani, »mutta mistä saitte varmuuden, että ne
+naiset olivat juuri ne, joita te etsitte?»
+
+»Siitä saan kiittää toisen yhdennäköisyyttä neiti Holladayn kanssa»,
+vastasin valehdellen niin taitavasti, että itseänikin hämmästytti.
+»Jourdainit vakuuttivat minulle, että eräs valokuva, jonka näytin
+heille, itse asiassa oli toinen hänen vuokralaisistaan.»
+
+Kuulin hänen vetävän syvän henkäyksen, mutta hän hallitsi
+ihmeteltävällä tavalla kasvojensa ilmettä.
+
+»Todellakin?» sanoi hän. »Se oli todella hyvä keksintö. Sitä en olisi
+koskaan ajatellut. Se on monsieur Lecoq'in veroista. Ja niin seuraatte
+heitä Ranskaan. — Mutta kaiketikin teillä on jotakin muutakin, kuinka
+sanoisitte? — varma osoite tai sellaista, herra Lester?»
+
+Saatoin huomata palon hänen silmissänsä puolipimeässä ja olin iloinen
+savukkeestani, se auttoi minua näyttämään välinpitämättömältä.
+
+»Ei», vastasin. »Oikeastaan se on metsästystä pimeydessä. Mutta ehkä te
+voisitte neuvoa minua, herra Martigny? Mistä luulisitte minun olevan
+parasta tiedustella heitä?»
+
+Hän ei vastannut pariin minuuttiin, ja minä käytin tilaisuutta
+valitakseni uuden savukkeen ja sytyttääkseni sen. En uskaltanut olla
+toimetonna, sillä en tohtinut kohdata hänen katsettaan; pelästyin
+nähdessäni, ettei käteni ollut aivan varma.
+
+»Se on», alkoi hän vihdoin pitkäveteisesti, »kyllä hyvin — vaikea
+yritys, herra Lester. Etsiä kolmea henkilöä suuresta Ranskasta —
+siinä ei juuri ole suurta toivoa onnistumisesta. Mutta luultavinta on
+kuitenkin, että he ovat menneet Pariisiin.»
+
+Minä nyökäytin.
+
+»Niin, se oli minunkin mielipiteeni», myönsin. »Mutta tuntuu melkein
+mahdottomalta saada selkoa heistä Pariisissa.»
+
+»Ei, jos käyttää poliisin apua», sanoi hän. »Ehkäpä siinä piankin
+onnistuisitte, jos pyytäisitte poliisia auttamaan teitä.»
+
+»Mutta, paras herra Martigny», väitin, »minun on mahdotonta pyytää
+poliisin apua. Neiti Holladay ainakaan ei ole tehnyt mitään rikosta.
+Häntä on hyvin yksinkertaisesti haluttanut matkustaa ilmoittamatta
+siitä meille.»
+
+»Sallikaa minun sitten sanoa, herra Lester», huomautti hän pienellä
+ivanvivahduksella, »että en oikein voi käsittää huolehtimistanne hänen
+suhteensa».
+
+Minä huomasin tehneeni tyhmyyden; minun oli meneteltävä varovammin.
+
+»Aivan niin yksinkertaista ei se kuitenkaan ole», sanoin. »Viime
+kerran, kun näimme neiti Holladayn, hän sanoi olevansa sairas ja
+että aikoi lähteä maa-asuntoonsa lepäämään. Mutta sen sijaan, että
+lähtisi sinne hän matkusti Ranskaan ilmoittamatta siitä kenellekään —
+niin, tekipä hän vielä kaikkensa, ettei häntä löydettäisi. Sellainen
+menettely tuntuu niin ylimieliseltä, että me katsomme velvollisuutemme
+vaativan ottaa selon, miten asian laita on. Sitäpaitsi hän sai
+satatuhatta dollaria puhdasta rahaa meiltä kaksi päivää ennen
+matkustamistaan.»
+
+Näin hänen kääntelehtivän levottomana vuoteellaan; etuni ei siis ollut
+aivan pieni. Eipä mikään ihme, että hän hermostui näiden salaisuuksien
+paljastumisesta, jotka eivät olleet mitään salaisuuksia.
+
+»Ah», sanoi hän hiljaa, ja vielä kerran »ah! Niin, näyttääpä vähän
+ihmeelliseltä! Mutta jos olisitte odottanut kirjettä, niin ehkä —»
+
+»Otaksutaan, että olisimme odottaneet, eikä olisi tullut mitään
+kirjettä — otaksutaan, että juuri tämän odotuksen vuoksi tulisimme
+liian myöhään?»
+
+»Liian myöhään! Liian myöhään mihin, herra Lester? Mitä te sitten hänen
+puolestaan pelkäätte?»
+
+»En tiedä», vastasin, »mutta jotakin — jotakin! Emme missään tapauksessa
+voisi vastata asiasta viivyttelemällä.»
+
+»Ette», myönsi hän, »ehkä ette! On kyllä oikein, että tiedustelette.
+Toivotan teille onnea — olisi ollut hupaista, jos olisin voinut itse
+auttaa teitä; tuossa jutussa on niin paljon, mikä kiinnittää mieltäni;
+mutta pelkään, että se on mahdotonta. Minun täytyy saada lepoa — minun,
+jolla on niin paljon liikeasioita vaatimassa kaiken huomioni ja niin
+vähän halua lepoon! Eikö se ole kohtalon ivaa?»
+
+Ja hän veti huokauksen, joka epäilemättä oli paikallaan.
+
+»Aiotteko matkustaa Pariisiin?» kysyin.
+
+»En, en heti. Hovressa tapaan minä asiamieheni ja toimitan liikeasioita
+hänen kanssaan. Sitten haen jonkun rauhallisen paikan rannikolta ja
+lepäilen siellä.»
+
+— Niin, — ajattelin itsekseni, ja se säpsähdytti minua — Etretatiin! —
+Mutta en uskaltanut lausua sitä sanaa.
+
+»Kirjoitan teille, kun olen saanut vähän asioitani järjestykseen. —
+Missä otatte asuntonne Pariisissa?»
+
+»Sitä emme ole vielä päättäneet», vastasin.
+
+»Me?» toisti hän.
+
+»Niin, enkö ole vielä puhunut sitä teille? Herra Royce, nuorempi
+päällikköni, on mukanani — hän on ollut vähän heikko, ja hänen myöskin
+tarvitsee levätä.»
+
+»Samantekevä, missä asutte», sanoi hän. »Kirjoitan teille _poste
+restante_. Olisi hauska, jos te ja ystävänne tahtoisitte tulla
+tervehtimään minua, ennenkuin palaatte Amerikkaan.»
+
+Hänen äänessään ilmeni kohteliaisuutta, sydämellisyyttä, joka melkein
+teki minut aseettomaksi. Sellainen paatunut konna! Ihan teki pahaa
+etten voinut olla hyvä ystävä hänen kanssaan, niin suurta iloa minulle
+oli hänen seurastaan.
+
+»Meille olisi suuri ilo, jos saisimme tulla», vastasin, vaikka tiesin
+hyvin, että tarjousta ei tultaisi koskaan käyttämään. »Olette hyvin
+ystävällinen.»
+
+Hän teki torjuvan liikkeen kädellään ja antoi sen sitten pudota
+väsyneenä alas vuoteelle. Ymmärsin, että hän halusi jäädä yksin. Ja
+itse olin myöskin valmis menemään; olinhan saavuttanut kaiken, mitä
+olin voinut toivoa saavuttavani; jos en jo nyt ollut riistänyt häneltä
+epäilyksiänsä, niin en voisi sitä koskaan tehdä.
+
+»Väsytän teitä», sanoin ja nousin kiireesti. »Olen tehnyt hyvin
+ajattelemattomasti!»
+
+»Ei», väitti hän vastaan; »ei!» Mutta hänen äänensä oli melkein
+kuulumaton.
+
+»Niin, parasta on, että menen», sanoin. »Suokaa anteeksi minulle!
+Toivon teidän pian paranevan!»
+
+Ja minä menin ulos ja suljin oven perässäni, hänen kiittäessään minua
+kuiskaavalla äänellä.
+
+Vasta iltapäivällä sain tilaisuuden kertoa neiti Kemballille Martignyn
+kanssa tapahtuneen keskusteluni yksityiskohdat. Hän kuunteli kunnes
+olin lopettanut; sitten hän katsoi hymyillen minuun.
+
+»Mistä johtui, että muutitte mieltänne?» kysyi hän.
+
+»Seikkailunhalu kiusasi minua, nehän ovat teidän omia sanojanne.
+Ajattelin, että voisin mahdollisesti johtaa Martignyn harhateille.»
+
+»Ja luuletteko siinä onnistuneenne?»
+
+»En tiedä», vastasin epäröiden. »Ehkä hän näki lävitseni.»
+
+»En luule hänen olevan yli-inhimillisen. Olen varma, että esiinnyitte
+hyvin.»
+
+»Huomenna saamme nähdä!» sanoin.
+
+»Niin, ja teidän on jatkettava teeskentelyä viimeiseen asti. Muistakaa,
+että hän vakoilee teitä! Hän ei saa nähdä, että seuraatte junalla
+Etretatiin.»
+
+»Teen parastani», sanoin.
+
+»Älkääkä tehkö mitään vuoria multakasoista! Olette epäillyt itseänne
+tarpeettomasti, nähkääs. Niin vaatimaton ei pidä olla.»
+
+»Olenko minä mielestänne liian vaatimaton?» kysyin heti valmiina
+todistamaan asian olevan päinvastaisen.
+
+Mutta luultavasti hän näki silmäini loisteen, sillä hän oikaisi melkein
+huomaamatta sanansa.
+
+»Vain muutamissa tapauksissa», virkkoi hän; ja minä olin vaiti.
+
+Ilta kului ja viimeinen päivä tuli.
+
+Kohta aamiaisen jälkeen alkoi näkyä maata — Cap La Haguesin korkeat
+kalliot — alussa epäselvinä, mutta verkalleen kohoten sen mukaan kuin
+me liu'uimme lahteen, Hovren talojen katot kaukana edessämme.
+
+Seisoin laivan reunakaiteen luona neiti Kemballin vieressä, täynnä
+ajatuksia lähellä olevasta erostamme, kun hän äkkiä kääntyi minua kohti.
+
+»Älkää unohtako Martignya!» varoitti hän minua. »Eikö olisi parasta
+tavata häntä uudelleen?»
+
+»Ajattelin odotella siksi kun tulemme maihin», sanoin minä.
+»Sitten voin auttaa häntä pois laivasta ja katsoa, että hän pääsee
+onnellisesti ja hyvin asemalta. Hän on liian sairas ollakseen erittäin
+vilkasliikkeinen. Ei mahtaisi olla erittäin vaikeata päästä nyt hänestä
+pakoon.»
+
+»Ei, mutta olkaa varovainen! Hän ei saa epäillä, että aiotte matkustaa
+Etretatiin. Mutta katsokaahan tuota taloryhmää tuolla kaukana? Eikö se
+ole ihana?»
+
+Se oli ihana korkeine, punaisine kattoineen, keltaisine päätyineen
+ja raitaisine ikkunavarjostimineen, mutta siitä huolimatta en
+välittänyt sen katselemisesta. Huomasin ilokseni mikä pitkällinen,
+monimutkainen työ oli saada laivamme satamaan, sillä minä ahnehdin joka
+ainoata minuuttia, mutta viimein se onnistui kuitenkin tavallisella
+ranskalaisella, rajulla tavalla. Ja pienen viivähdyksen jälkeen
+heitettiin rautaporras ulos.
+
+»Ja nyt», sanoi neiti Kemball ojentaen kätensä, »täytyy meidän sanoa
+jäähyväiset!»
+
+»Ei tietysti!» väitin vastaan. »Katsokaa, tuolla menevät äitinne ja
+herra Royce. He odottavat selvästi, että me seuraisimme heitä. Meidän
+on autettava teitä järjestämään matkatavaranne.»
+
+»Meidän tavaramme menevät suoraan Pariisiin, siellä maksamme tullin.»
+
+»Mutta saanhan minä ainakin saattaa teitä junalle?»
+
+»Te panette kaikki peliin!» innostui hän. »Me voimme ottaa jäähyväiset
+yhtä hyvin tässä kuin asemasillallakin.»
+
+»Ei minun mielestäni», sanoin.
+
+»Olen jo sanonut hyvästit kaikille muille ystävilleni.»
+
+»Mutta minäpä en ajattele, että minua kohdeltaisiin samalla tavoin kuin
+kaikkia muita!»
+
+Näin sanoen tein minä päättävästi hänelle seuraa alas rautaporrasta
+pitkin.
+
+Hän katsoi- minuun syrjästä, ja hänen huulensa vavahtelivat samalla
+kertaa närkästyksestä ja naurunhalusta.
+
+»Tiedättekö», sanoi hän pitkäveteisesti, »alan pelätä, että olette
+itsekäs, ja minä kammoan itsekkäitä ihmisiä».
+
+»Minä en ole ensinkään itsekäs», väitin. »Pidän vain kiinni
+oikeuksistani.»
+
+»Oikeuksistanne?»
+
+»Oikeudestani olla yhdessä teidän kanssanne niin kauan kuin voin,
+ensiksi.»
+
+»Onko teillä muitakin oikeuksia?»
+
+»Monta. Luettelenko ne?»
+
+»Ei, meillä ei ole aikaa! Täällä on äiti!» He lähtivät Pariisiin
+laivayhtiön erityisellä junalla, joka odotti telakan luona vähän matkan
+päässä siitä, ja me ohjasimme vitkalleen askeleemme sinne tungoksen
+läpi. Hälinässä, kiireessä ja sekamelskassa oli mahdotonta keskustella
+säännöllisesti. Väki myllersi, ja joka ainoa, niin tuntui minusta,
+oli hermostumaisillaan. Joku huusi '_En voiture_!' kumealla äänellä.
+Yhtäkkiä huomasimme erään virkapukuun puetun rautatievirkamiehen
+sulkevan tiemme, pyytäen nähdä matkalippumme.
+
+»Pelkään, ettette voi tulla nyt pitemmälle enää», sanoi rouva Kemball,
+kääntyen meihin. »Meidän täytyy tietenkin sanoa jäähyväiset tässä.»
+Ja hän ojensi kätensä. »Mutta toivon näkevämme pian taas toisemme
+Pariisissa. Teillähän on osoite?»
+
+»On varmasti», vakuutin hänelle; »ei ole todellakaan mitään vaaraa,
+että sen unohtaisin».
+
+»Se on hyvä, odotamme teitä.»
+
+Ja hän puristi meidän kummankin kättä.
+
+Hetken ajan tunsin sen jälkeen toisen pienen käden omassani, ja pari
+sinisiä silmiä katsoi minuun tavalla joka —
+
+»Hyvästi, herra Lester», sanoi ääni, joka oli tullut minulle hyvin
+rakkaaksi. »Odotan kiihkeästi saavamme vielä tavata!»
+
+»Samaa voin minä sanoa», vastasin, ja tunsin kuinka kasvoni helottivat.
+»Se oli ystävällisesti sanottu, neiti Kemball!»
+
+»Tarkoitan, että ikävöin saada kuulla, miten olette menestynyt»,
+oikaisi hän. »Tuottehan neiti Holladayn luoksemme?»
+
+»Kyllä, jos saamme hänet käsiimme.»
+
+»Hyvästi sitten taas!»
+
+Hän viittasi hymyillen kädellään ja katosi väen pyörteeseen.
+
+»Tulkaa, Lester!» sanoi Royce. »Ei maksa vaivaa seistä tässä ja
+tuijotella. Meillä on oma matkamme ajateltavana.»
+
+Ja hän asteli asemasillalle.
+
+Silloin muistin äkkiä Martignyn.
+
+»Palaan silmänräpäyksessä», huusin ja juoksin rantaporrasta ylös.
+»Onko monsieur Martigny lähtenyt jo laivasta?» kysyin ensimmäiseltä
+stuertilta, jonka kohtasin.
+
+»Martigny?» toisti hän. »Martigny! Minä katson!»
+
+»Se sairas matkustaja numerosta 375», autoin minä häntä ajatuksen
+juoksussa.
+
+»Oh, tosiaankin! Sitä en minä tiedä, monsieur.»
+
+»No, samantekevä! Minä otan hänestä selvän itse.»
+
+Niin sanoen menin yläkannelle ja koputin numeron 375 ovelle. Ei mitään
+vastausta. Odotettuani hetkisen koettelin ovea, mutta se oli lukittu.
+Ikkuna oli kuitenkin puoliavoinna, ja varjostaen silmiäni kädelläni
+tähystin sisälle. Hytti oli tyhjä.
+
+Hätäinen säikähdys valtasi minut. Oliko hän todella nähnyt lävitseni?
+Enkö minä ollut vain turmellut omia suunnitelmiani koettaessani viedä
+hänet harhaan? Taikka — minun poskeni paloivat tätä ajatellessani —
+oliko hän niin hyvin suojeltuna, ettei hänen tarvinnut minua pelätä?
+Olivatko hänen suunnitelmansa niin hyvin tehtyjä, että hänestä oli
+samantekevää, mihin minä menin ja mitä tein? Kun kaikki kävi ympäri,
+niin en ollut ensinkään varma siitä, että hyötyisimme Etretatiin
+menostamme — oliko minulla mitään todistusta siitä, että pakolaiset
+olivat lähteneet sinne — mitään todellista aihetta uskoa, että me
+löytäisimme heidät sieltä? Ehkä Pariisi sittenkin olisi paras paikka
+etsiä heitä; ehkä Martignyn neuvo sittenkin oli ollut hyvää tarkoittava.
+
+Vietin muutaman hetken mitä kiusallisimmassa epävarmuudessa; tällä
+hetkellä käsitin selvästi, kuinka äärettömän vähän meillä oli
+menestymisen toivoa. Mutta pian ravistin itsestäni tämän tunteen; menin
+alakannelle ja kysyin uudelleen Martignya. Viimein ilmoitti laivan
+lääkäri minulle, että hän oli nähnyt sairaan pääsevän onnellisesti
+ja hyvin vaunuihin ja hän oli myöskin kuullut hänen käskevän ajuria
+ajamaan Hotel Continentaliin.
+
+»Ja suoraan sanoen, herra Lester», lisäsi tohtori, »olen iloinen kun
+pääsin hänestä. Oli onni, ettei hän kuollut matkalla. Mielipiteeni
+mukaan ei hänellä ole kauan elonaikaa jäljellä.»
+
+Lähdin tieheni keventynein mielin. Kuolevasta ei ollut paljonkaan
+pelkoa. Etsin siis Roycea ja löysin hänet vihdoin erään pöyhkeän,
+kullalla kirjaillulla virkapuvulla varustetun rautatievirkamiehen
+luota, jolta hän koetteli tiedustaa jotakin. Etretatiin pääseminen
+tuntui olevan monimutkainen työ. Puolen tunnin kuluttua lähtisi juna
+Beuzevilleen, jossa meidän tulisi muuttaa junaa ja matkustaa Les
+Ifsiin, ja siellä täytyisi taas muuttaa junaa, ennenkuin tulisimme
+määräpaikkaan. Kuinka kauan kestäisi matka? Kertojamme kohotti
+huolettomasti olkapäitään. Oli mahdotonta sanoa. Pari päivää sitten
+oli ollut kova myrsky, joka oli katkonut sähkölennätinlangat ja
+vahingoittanut pientä sivurataa Les Ifsin ja meren välillä. Junat
+kulkivat luultavasti jo taas, mutta uskottavasti emme kuitenkaan
+voineet ehtiä Etretatiin ennenkuin seuraavana aamuna.
+
+Keskellä tätä epämääräisten mahdollisuuksien sekasotkua oli yksi
+tosiseikka, että juna lähtisi puolen tunnin kuluttua ja että meidän
+oli matkustettava sillä. Kiiruhdimme takaisin höyrylaivaan, saimme
+matkatavaramme jotenkin pintapuolisesti tarkastettuina ja tullattuina,
+ostimme matkalippumme, katsoimme, että tavaramme tulivat mukaan, ja
+pääsimme vihdoin erääseen vaunuun kaksi minuuttia ennen lähtöaikaa.
+
+Silloin, ensimmäisenä toimettomuuden hetkenä, valtasi minut jälleen
+pelko Martignyn suhteen. Eikö hän ollut pitänyt meitä vakoilemisen
+arvoisina? Tai oliko hän ehkä vakoillut? Oliko hänkin junassa? Kykenikö
+hän seuraamaan meitä? Kuta enemmän ajattelin häntä, sitä enemmän
+epäilin kykyäni pettää häntä.
+
+Katsahdin varovasti vaunun ikkunasta asemasillan molemmille
+puolille, mutta en nähnyt hänestä vilahdustakaan, ja seuraavassa
+silmänräpäyksessä vierimme kolisten vaihderaiteiden ylitse. Huoaten
+helpotuksesta vaivuin sohvalleni. Ehkäpä olin todellakin eksyttänyt
+hänet!
+
+Tunnin matkan kuluttua olimme Bouzevillen asemalla, jossa poistuimme
+matkatavaroinemme. Eräs rautatievirkamies ilmoitti meille, että
+saisimme odottaa kolme tuntia Les Ifsiin menevää junaa. Ja sitten?
+Niin, enempää hän ei tiennyt. Ehkä pääsisimme Etretatiin huomenna.
+
+»Kuinka pitkä matka on tästä Les Ifsiin?» kysyi Royce.
+
+»Noin kaksitoista kilometriä.»
+
+»Ja sieltä Etretatiin?»
+
+»Kaksikymmentä kilometriä.»
+
+»Siis yhteensä kolmekymmentäkaksi kilometriä», sanoi Royce. »Miksi emme
+voisi ajaa hevosella, Lester? Voimme helposti taivaltaa tämän tien
+kolmessa tunnissa — korkeintaan neljässä.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Se näytti todellakin paremmalta kuin odottaa epävarmaa rautatiekyytiä,
+siksipä aloimme heti haeskella ajoneuvoja. En voinut tässä työssä
+olla suureksi hyödyksi, englanninkieli kun oli tuntematon kieli
+Beuzevillessä, ja Roycekin sai panna kaiken kykynsä liikkeelle
+saadakseen itsensä ymmärretyksi, mutta vihdoin onnistuimme kuitenkin
+saamaan hevosen ja keveät vaunut ynnä kyytipojan, joka väitti
+tuntevansa tien. Kaikki tämä oli vienyt aikaa, ja aurinko oli jo
+laskemaisillaan, kun vihdoinkin lähdimme matkaan pohjoiseen päin.
+Tie oli sileä ja tasainen — ranskalaiset ymmärtävät pitää tiensä
+oivallisessa kunnossa — ja vierimme hyvää vauhtia ohi viljeltyjen
+kenttien ja pienten tupien, jotka näyttivät kuin nukketaloilta,
+ripoteltuina sinne tänne. Välistä sivuutimme jonkun miehen taikka
+naisen, joka raskain askelin pyrki tietä eteenpäin, mutta pimeys
+taajeni ja ilma tuli kolkommaksi ja kolkommaksi. Puolentoista tunnin
+kuluttua tulimme Les Ifsiin, ja täällä pysähdyimme syömään vähän
+illallista. Meillä oli hyvä syy onnitella itseämme sen johdosta, että
+olimme saaneet ajoneuvot Beuzevillestä, sillä täällä saimme tietää,
+ettei mitään junaa mennyt Etretatiin ennenkuin aamulla. Vahinkoa, jonka
+myrsky oli saanut aikaan pari päivää sitten, ei ollut vielä saatu
+korjatuksi, sähkölennätin oli yhä poikki, ja me varustauduimme siltä
+varalta, että tie olisi paikoittain tulvaveden alla.
+
+Onneksemme nousi kuu taivaalle, niin että pääsimme eteenpäin ilman
+suurempia vaikeuksia, vaikkakin hitaasti; ja kello yhdentoista aikaan
+ajoimme riemulla Hotel Blanquetin, Etretatin parhaan ravintolan eteen.
+
+Syötyämme ensin menimme heti levolle, sillä tahdoimme olla ylhäällä
+varhain aamulla, ja nukahdin siinä miellyttävässä varmuudessa, että
+vihdoinkin olimme päässeet monsieur Martignysta eroon.
+
+
+
+
+XVII
+
+Etretat
+
+
+Olimme ylhäällä niin varhain, että hämmästytimme paksun, pienen
+ravintolanisännän, kun tulimme kysymään häneltä, mitenkä me löytäisimme
+syntyneiden rekisteritoimiston. Se oli aivan Rue Alphonse Karrin
+varrella, selitti hän, mutta sitä ei avattaisi ainakaan kolmeen
+tuntiin. Ehkä messieurs haluaisivat kahvinsa nyt? Ei, messieurs eivät
+halunneet kahviansa, ennenkuin tulivat takaisin. Miten he löytäisivät
+rekisterivirkailijan yksityisasunnon? Oh, hänen asuntonsa — se oli
+toinen asia. Hän asui vain lyhyen matkan päässä siitä, aivan kasinon
+vieressä, oikealle — meidän tarvitsi vain kysyä maitre Fingretiä —
+kuka hyvänsä voisi sanoa meille, missä hän asui. Mihin aikaan voitiin
+messieurs odottaa takaisin? Sitä oli mahdoton sanoa.
+
+Lähdimme matkaamme ravintolanisännän seistessä ja tuijottaessa meidän
+jälkeemme — Rue Alphonse Karria pitkin, jonka molemmilla puolilla oli
+pieniä taloja alakerrassa olevine pikku puoteineen. Kolmen minuutin
+kävelyn jälkeen tulimme merenpoukamaan, joka muodosti kauniin,
+jopa ihanan taulun luotisuorine kallioseinineen ja iloisenvärisine
+kalasumppuineen. Mutta me pysähdyimme vain luodaksemme pikaisen
+silmäyksen siihen ja ohjasimme askeleemme vastapäisellä sivulla olevaa
+kasinoa kohti.
+
+»Maitre Fingret?» kysyimme ensimmäiseltä vastaantulijalta, ja hän
+osoitti meille pientä taloa, joka oli puoleksi viiniköynnösten peitossa.
+
+Koputus ovelle kutsui ulos notarion itsensä, pienen, kuivan,
+teräväkatseisen ja tavattoman eloisilla, valppailla silmillä varustetun
+miehen. Royce selitti asiamme jotenkin vaivaloisella ranskankielellä,
+käyttäen sen ohessa avukseen monia liikkeitä — ihmeellistä miten kädet
+kuitenkin voivat auttaa puhumaan! — Ja hetken kuluttua oli tuo pieni
+ranskalainen ymmärtänyt, mitä hän tahtoi ja kiiruhtanut innokkaasti
+noutamaan hattunsa ja takkinsa, sillä hän vainusi aulista palkkiota.
+Kiitos ranskalaisen hallituksen tarkkuuden ja perusteellisuuden,
+meidän ensimmäinen tehtävämme oli helppo, vaikka minun on myönnettävä,
+etten tiennyt, mitä meidän oli sitten tehtävä, kun olisimme saaneet
+vahvistuksen neiti Holladayn syntymäpäivään nähden. Mutta sallimus sai
+päättää riitä.
+
+Notario avasi oven, vei meidät konttoriinsa ja tarjosi meille tuolit.
+Sen jälkeen hän otti syntymäluettelon vuodelta 1876. Se ei ollut mikään
+lavea kirja, sillä syntyneiden luku ei Etretatissa ollut yllättävän
+suuri.
+
+»Nimi oli Holladay, luulen teidän sanoneen?» kysyi hän.
+
+»Niin, Hiram W. Holladay», vastasi Royce nyökäyttäen päätänsä.
+
+»Ja päivämäärä — kesäkuun 10 päivä.»
+
+»Niin — kesäkuun 10 päivä.»
+
+Pieni mies vei sormensa kiireesti sivua pitkin alas, meni sitten taas
+takaisin ja luki pitkäveteisesti ja kummasteleva piirre huuliensa
+ympärillä läpi jokaisen eri rivin. Niin hän käänsi lehden, alkoi
+kauempaa takaa ja luki läpi luettelon taas, meidän istuessamme ja
+katsellessamme hänen työtään. Vihdoin hän löi kirjan kiinni pienellä
+paukahduksella ja katsoi meihin.
+
+»Messieurs», sanoi hän rauhallisesti, »mitään sellaista syntymää ei ole
+tänne merkitty. Olen käynyt läpi luettelon touko-, kesä- ja heinäkuun
+ajalta.»
+
+»Mutta sen täytyy löytyä sieltä!» väitti Royce vastaan.
+
+»Sitä ei joka tapauksessa löydy, monsieur.»
+
+»Voiko lapsi syntyä täällä ilman että se on tullut kirjoitetuksi
+luetteloihin?»
+
+»Ei, se on mahdotonta! Ei kukaan lääkäri Ranskassa haluaisi ottaa siitä
+vastatakseen.»
+
+»Suurta palkintoa vastaan kenties?» ihmetteli seuralaiseni.
+
+»Pariisissa ehkä mahdollisesti joskus, mutta sellaisessa pienessä
+paikassa kuin täällä olisin saanut kuulla puhuttavan siitä, ja
+velvollisuuteni olisi ollut sekaantua asiaan.»
+
+»Te olette siis ollut niin kauan täällä?»
+
+»Kyllä, monsieur», vastasi pieni mies hymyillen. »Paljon kauemmin kuin
+sen ajan.»
+
+Royce kumartui häneen päin. Hän alkoi saada takaisin entisen kykynsä
+ristikuulustelijana.
+
+»Monsieur Fingret», alkoi hän totisena, »olen aivan varma siitä, että
+Hiram W. Holladay ja hänen vaimonsa olivat täällä touko-, kesä- ja
+heinäkuun vuonna 1876 ja että heille syntyi täällä ollessaan tytär.
+Ajatelkaahan sitä — ettekö muista yhtään heitä tai mainittua tapausta?»
+
+Pieni notario istui pari minuuttia rypistynein kulmakarvoin. Viimein
+ravisti hän päätänsä.
+
+»Se olisi ollut keskellä kuuminta vuodenaikaa, monsieur», sanoi
+hän puolustellen. »Siihen aikaan on täällä paljon kansaa, ja minun
+on mahdotonta tuntea heitä kaikkia. Mutta kuitenkin minusta tuntui
+silmänräpäyksen tuo nimi jollakin tavoin tutulta, noin niinkuin vanha
+sävel, te tiedätte, jonka on unohtanut monta vuotta sitten. Mutta se
+kai oli vain kuvittelua, sillä en voi muistaa sitä tapausta, josta te
+puhutte. En voi uskoa, että se olisi tapahtunut Etretatissa.»
+
+Löytyi kuitenkin vielä eräs mahdollisuus, ja huomautin siitä Roycelle.
+
+»Monsieur Fingret», kysyi hän, »tunnetteko ehkä erään henkilön, jonka
+nimi on Pierre Bethune?»
+
+Taas ravisti notario päätään.
+
+»Taikka Jasper Martignya?»
+
+»En ole koskaan kuullut kumpaakaan näistä nimistä, monsieur», vastasi
+hän.
+
+Istuimme hiljaa hetkisen epätoivossa. Olisiko sitten matkamme
+Etretatiin ollut ihan hyödytön? Missä oli nyt aavistukseni? Jos olimme
+eksyneet jäljiltä jo näin metsästyksen alussa, niin mitä toivoa
+meillä sitten oli otuksen kiinnisaamisesta? Ja miten selittää sen
+seikan, ettei neiti Holladayn syntymää ollut merkitty kirjoihin? Minkä
+vuoksi hänen vanhempansa olisivat halunneet pitää sen salassa? Eikö
+päinvastoin olisi ollut luonnollista, että heistä oli tärkeätä saada se
+asianmukaisesti luetteloihin kirjoitetuksi?
+
+Tunti oli kulunut; myymälät olivat avatut, ja avoimesta ovesta
+haistoimme alkavan päivän elämää ja liikettä. Kansaa alkoi kulkea ohi,
+kaksi ja kolme yhdessä.
+
+»Ensimmäistä junaa kolmeen päivään odotetaan tulevaksi», sanoi pieni
+notario. »Tämä on pikkukaupunki, nähkääs, messieurs. Junan tulo on
+tärkeä tapahtuma.»
+
+Taas vaivuimme hiljaisuuteen. Royce otti esiin lompakkonsa ja maksoi
+palkkion. Olimme tulleet umpikujaan, salvatulle tielle, emmekä voineet
+päästä pitemmälle. Näin, että notario ikävöi kahviansa. Huoaten nousin
+ylös lähteäkseni. Notario meni ovelle ja katseli ulos kadulle.
+
+»Ah», sanoi hän, »juna on jo tullut; mutta ei näytä olleen monta
+matkustajaa siinä. Tässä tulee joka tapauksessa yksi, joka on tehnyt
+pitkän matkan.»
+
+Hän nyökäytti päätään jollekin, joka tuntui lähestyvän verkalleen. Nyt
+hän näkyi oven ulkopuolella — hän meni edelleen — se oli Martigny!
+
+»Tuossa hän on!» huudahdin Roycelle. »Se on Martigny! Kysykää, kuka hän
+oikein on!»
+
+Hän ymmärsi kohta ja tarttui notariota käsivarteen.
+
+»Hän on Victor Fajolle», sanoi hän. »Hän on juuri tullut kotiin
+Amerikasta ja näyttää olevan hyvin sairas, raukka.»
+
+»Asuuko hän täällä?»
+
+»Kyllä varmaan, vuorella aivan kaupungin yläpuolella — ensimmäinen talo
+— ei voi erehtyä — keskellä metsikköä. Hän meni naimisiin madame Alixin
+tyttären kanssa muutamia vuosia sitten — vaimo on pariisilainen.»
+
+»Ja hänen vaimonsa elää?»
+
+»Kyllä varmasti; hän tuli takaisin Amerikasta vain kolme viikkoa sitten
+yhdessä äitinsä ja sisarensa kanssa. Sanotaan, että sisar on — hm,
+niin...»
+
+Ja hän teki merkitsevän liikkeen kädellään päätä kohti.
+
+Näin Roycen kalpenevan, ja mitä minuun itseeni tulee, niin voin
+ainoastaan vaivoin pysyä tyynenä. Minä tiesin, että huntu nyt
+vihdoinkin nostettaisiin.
+
+»Ovatko he kotona nyt?»
+
+»Luulen niin», sanoi notario, katsellen häntä yhä enemmän ja enemmän
+kummastuneena. »He ovat pysytelleet paljon sisällä paluunsa jälkeen
+eivät tahdo antaa kenenkään nähdä — tuota sairasta. Siitä on niin
+paljon puhuttu.»
+
+»Tulkaa, meidän täytyy mennä!» huusin. »Hän ei saa tulla sinne ennen
+meitä!»
+
+Samassa välähti salama notarion silmissä.
+
+»Odottakaa, messieurs!» innostui hän. »Yksi silmänräpäys! Vain
+silmänräpäys. Nyt muistan — se oli rengas joka puuttui, mutta te olette
+antanut minulle sen — Holladay, eräs miljonääri Amerikasta, hänen
+vaimonsa, madame Alix — hän ei asunut huvilassa silloin, messieurs. Oh,
+ei, hän oli hyvin köyhä, lapsenhoitaja — teki mitä hyvänsä ansaitakseen
+vähän; hänen miehensä, eräs kalastaja, oli hukkunut ja jättänyt hänet
+pitämään lapsista huolta miten parhaiten taisi. Ah, nyt muistan —
+hänellä oli lapsi, joka oli muutamia kuukausia vanha.»
+
+Puhuessaan oli hän ottanut alas erään toisen kirjan ja kuljetti
+kiireesti sormeansa sivua alas — käsi vapisi innosta. Äkkiä hän
+pysähtyi huudahtaen riemusta.
+
+»Tässä se on, messieurs! Tiesin, etten voinut erehtyä! Katsokaa!»
+
+Kesäkuun 10 päivän 1876 alla oli kohta, joka englanninkielelle
+käännettynä kuului:
+
+»Holladay, Hiram W. ja Elisabeth, hänen vaimonsa, New Yorkin
+kaupungista, Amerikan Yhdysvalloista; ottaneet vastaan
+Céleste Alixilta, August Alixin leskeltä, hänen tyttärensä
+Célesten, viiden kuukauden vanhan. Kaikki oikeudet luovutetut
+kahdenkymmenenviidentuhannen frangin suuruista korvausta vastaan.»
+
+Royce otti kiireesti kirjan ja katsoi sen selkään. Se oli ottolasten
+luettelo.
+
+
+
+
+XVIII
+
+Huntu kohotetaan
+
+
+Hetkinen sen jälkeen kiiruhdimme katua pitkin siihen suuntaan kuin
+notario oli meille näyttänyt. Martigny oli jo poissa näkyvistä, ja
+meidän täytyi jouduttaa askeleitamme. Minulta meni pää pyörälle.
+Frances Holladay ei siis ollut miljonääri-vainajan oikea tytär!
+Tämä ajatus sai aikaan näkökantani perinpohjaisen tarkastuksen.
+Oikeudellisesti hän oli luonnollisesti hänen tyttärensä, samoinkuin
+tämä uusi havainto luonnollisesti ei voinut mitenkään vaikuttaa Roycen
+tunteisiin häntä kohtaan. Mikään ei siis itse asiassa ollut muuttunut.
+Hänen täytyisi seurata meitä takaisin; hänen oli palattava entiseen
+elämäänsä. — Mutta minulla ei ollut aikaa miettiä kaikkea loppuun.
+
+Olimme tulleet taas alas rantaan ja menimme vuorta kohti. Hyvän matkan
+päässä meistä näin miehen kiiruhtavan samaan suuntaan — voin kuvitella
+mielessäni millä tuskalla ja vaaralla itselleen. Tie alkoi nyt kohota,
+ja me ponnistelimme läähättäen sitä ylös ruohoiselle kankaalle asti,
+joka näytti ulottuvan penikulmittain pohjoista kohti. Edessämme oli
+kaunis pieni metsikkö, josta näin talon pilkottavan.
+
+Juoksimme sitä kohti portista ja käytävää pitkin ovelle. Se oli
+suljettu, mutta sisältä kuulimme jonkun mieshenkilön kiihkeän, rajun
+äänen — soinnukkaan äänen, joka oli minulle tuttu. Koetin avata ovea;
+se antoi perään, ja niin tulimme eteiseen. Ääni kuului huoneesta
+oikealta. Ei ollut aikaa epäröimiseen — hyppäsimme ovelle ja astuimme
+sisään.
+
+Martigny seisoi keskellä lattiaa, kirjaimellisesti kuohuen raivosta,
+antaen käskyjään ja kiroten kirkuvalla äänellä naisille, jotka olivat
+lymynneet huoneen etäisimpään nurkkaan. Vanhimman heistä tunsin
+ensimmäisellä vilkaisulla — nuorempi — vavahdin nähdessäni hänet —
+oliko se neiti Holladay? Ei, ja kuitenkin peräti hänen näköisensä.
+
+Martigny näki heidän hämmästyneiden katseidensa suuntautuvan hänen
+ohitsensa meihin ja kääntyi rajusti ympäri. Hetkisen hän näytti
+kuin käärmeeltä, joka on valmis hyökkäämään — sitten näin äkkiä
+hänen silmiensä kamalasti tuijottavan, hänen kasvonsa valahtivat
+kalmankalpeiksi, ja tukahtuneesti huudahtaen hän kaatui taaksepäin
+lattialle. Yhdessä nostimme hänet matalalle ikkunapenkille,
+takaa-ajajat samoinkuin takaa-ajetutkin, irroitimme hänen kauluksensa,
+hieroimme hänen käsiänsä, haudoimme hänen ohimoltansa ja teimme kaiken,
+mitä voimme ajatella hänen hyväkseen; mutta hän makasi siinä vain
+liikkumatonna, tuijottaen kattoon yhteenpuristetuin hampain. Viimein
+Royce kumartui ja pani korvansa hänen rinnalleen. Sen jälkeen hän
+oikaisi vartalonsa ja kääntyi hiljaa naisiin.
+
+»Ei maksa vaivaa», sanoi hän. »Hän on kuollut.»
+
+Katsoin heihin huomatakseni, oliko tapaus koskenut kovin kipeästi,
+mutta heissä ei ollut mitään sellaista merkkiä. Nuorempi naisista meni
+hitaasti toisen ikkunan luo ja asettui sinne hiljaa itkemään: toisen
+katseen kirkasti selvä ilo.
+
+»Siis», virkkoi hän tuolla matalalla, väräjävällä äänellä, jonka minä
+niin hyvin muistin, »siis on hän sitten kuollut! Hänen petollinen,
+häijy sydämensä on vihdoinkin lakannut sykkimästä!»
+
+Royce katseli häntä kummastellen. Mutta nainen ei katsonut häneen, vaan
+ikkunapenkillä olevaan kuolleeseen, vuorotellen avaten ja riuhtoen
+ristiin pantuja käsiään.
+
+»Madame Alix», sanoi Royce vihdoin, »tiedätte asiamme, meidän on
+toimitettava se».
+
+Nainen nyökkäsi.
+
+»Tiedän, monsieur», vastasi hän. »Jollei häntä olisi ollut, niin ei
+teidän olisi koskaan tarvinnut tulla tänne. Asiain tällä kannalla
+ollessa autan teitä niin paljon kuin voin. Cécile», sanoi hän, kääntyen
+ikkunassa olevaan naiseen, »mene noutamaan, sisaresi näiden herrojen
+luo!»
+
+Nuorempi nainen kuivasi kyyneleensä ja lähti huoneesta.
+
+Odotimme jännittyneessä hiljaisuudessa, silmät oveen kiinnitettyinä.
+Sitten kuului askelten ääntä portaista. Vielä silmänräpäys — ja hän
+seisoi kynnyksellä.
+
+Hän tuli sisään verkkaisesti, hervottomasti, hänen kalpeiden kasvojensa
+näkeminen pisti sydämeeni. Sitten hän katsoi ylös ja sai nähdä Roycen
+seisovan siinä. Hän veti rajusti henkeä, hänen kasvoilleen valautui
+hehkuva puna ja silmät saivat äkkiä eloa ja loistoa.
+
+»Voi, John!» huudahti hän ja horjui Roycea kohti.
+
+Royce hypähti esiin, otti hänet käsivarsiinsa ja painoi häntä rintaansa
+vasten. Ilonkyyneleet herahtivat minulle silmiin katsoessani heitä.
+Loin sitten silmäyksen vanhempaan naiseen ja huomasin hänen silmäinsä
+loistavan ja huultensa väräjävän.
+
+»Olen tullut sinua noutamaan, rakkaani», sanoi Royce.
+
+»Viekää minut täältä», nyyhkytti hän, »ennenkuin se toinen tulee!»
+
+Tässä hän keskeytti, sillä hänen katseensa oli sattunut ikkunapenkille,
+jossa »se toinen» makasi; ja kaikki väri pakeni taas hänen kasvoiltaan.
+
+»Hän ainakin on saanut rangaistuksensa», sanoi Royce. »Hän ei voi enää
+tehdä sinulle mitään pahaa, rakkaani.»
+
+Neiti Holladay nyyhkytti avuttomasti hänen olkapäätänsä vasten, mutta
+vähitellen hän tyyntyi ja vihdoin ojentautui suoraksi. Nuorempi nainen
+oli tullut takaisin huoneeseen ja seisoi katsellen uteliaana häntä,
+ilman jälkeäkään liikutuksesta.
+
+»Tule, mennään!» sanoi nuori tyttö. »Meidän on lähdettävä kotiin
+ensimmäisellä laivalla.»
+
+Royce pidätti häntä.
+
+»On tapahtunut rikos», sanoi hän pitkäveteisesti. »Meidän on pidettävä
+huoli siitä, että se tulee rangaistuksi.»
+
+»Rikos? Oh, niin, mutta minä annan heille anteeksi, rakkaimpani.»
+
+»Rikoksen itseäni kohtaan voin ehkä antaa anteeksi, mutta on toinenkin
+rikos — murha...»
+
+»Se ei Ollut mikään murha!» puuttui puheeseen Cécile Alix kiihkeästi.
+»Vannon sen, monsieur. Ymmärrätteko? Se ei ollut mikään murha!»
+
+Näin neiti Holladayn värisevän toisen äänestä, ja Royce huomasi sen
+myöskin.
+
+»Minun täytyy viedä neiti Holladay ravintolaan», sanoi hän minulle.
+»Tämä on enemmän kuin hän voi kestää — pelkään, että hän aivan sortuu.
+Jääkää te tänne ja ottakaa selvä asiasta, Lester! Sitten voimme
+päättää, mitä on paras tehdä.»
+
+Niin sanoen hän vei nuoren tytön ulos huoneesta ja alas käytävää
+katsomatta ainoatakaan kertaa taaksensa. Minä katselin heidän
+jälkeensä, kunnes puut varjostivat heidät, ja käännyin sitten noiden
+kahden naisen puoleen.
+
+»Nyt», sanoin, »pyydän saada kuulla kertomuksen.»
+
+»Se oli tuo tuolla, joka oli syynä kaikkeen», alkoi äiti, pannen
+kätensä lujasti ristiin polvilleen, pysyttääkseen ne hiljaa. »Neljä
+vuotta sitten hän tuli tänne Pariisista viettääkseen kesän täällä
+— hän oli hyvin sairas — se oli hänen sydämensä. Me olimme eläneet
+onnellisina yhdessä siihen asti, tyttäreni ja minä, lukuunottamatta
+huoltamme siitä, ettei tyttäreni tulisi naiduksi. Niin hän tuli tutuksi
+hänen kanssaan ja kosi häntä. Hän oli hyvin siivo — ei vaatinut mitään
+myötäjäisiä, ja sitäpaitsi oli tyttäreni jo kaksikymmentäviisi vuotta
+vanha — hänen ensimmäinen nuoruudenaikansa oli jo ohi. Mutta hän piti
+tyttärestäni, ja he menivät naimisiin. Hän vei hänet Pariisiin, jossa
+hänellä oli pieni teatteri, tanssisali ja sellaista — mutta sitten
+hän tuli taas huonommaksi ja palasi tänne. Silloin hän sai tietää,
+että minulla oli toinenkin tytär, joka oli annettu eräälle rikkaalle
+amerikkalaiselle. Minä olin köyhä, monsieur», lisäsi hän puolustellen
+itseään. »Ja mieheni oli kuollut...»
+
+»Niin, madame, minä tiedän», sanoin hänelle osaaottavasti, sillä hänen
+mielenliikutuksensa vaikutti minuun. Selvästi hän puhui totta.
+
+»Niin hän kirjoitti Amerikassa oleville ystävilleen ja tiedusteli
+monsieur Holladayta. Hän sai tietää — ah, hän sai tietää hänen
+olevan hyvin rikkaan, miljonäärin — ja että hänen tyttärensä — minun
+tyttäreni, monsieur — vielä eli. Siitä hetkestä lähtien hän oli kuin
+riivautunut. Hänellä oli suunnitelmansa heti valmiina — en tiennyt,
+mitä toiveita hän sille rakensi. Hän opetteli kahden vuoden ajan
+puhumaan englanninkieltä ja vei meidät puoleksi vuodeksi Lontooseen
+oppiaksemme sitä vielä paremmin. Päivä päivän perästä otimme tunteja
+siellä — aina, aina englanninkieltä. Cécile oppikin sitä aika hyvin,
+mutta en minä, kuten voitte kuulla, monsieur — minä olin liian
+vanha. Niin tulimme vihdoin New Yorkiin, ja tyttäreni — tämä tässä
+— lähetettiin monsieur Holladayn luo; kun minä taas sain käskyn
+kirjoittaa Celestelle — mademoiselle Holladaylle. Hän tuli jo samana
+päivänä, ja minä ilmoitin hänelle olevani hänen äitinsä. Victor oli
+läsnä ja näytti hänelle lapseksiottokirjaa. Hän ei voinut muuta kuin
+tulla vakuuttuneeksi siitä. Victor puhui hänelle kuin enkeli — oh, hän
+voi tosiaankin näyttää siltä, kun tahtoi! — Hän sanoi hänelle minun
+olevan köyhyydessä — hän sai hänet itkemään, ja se oli juuri mitä hän
+tahtoikin. Tyttäreni lupasi antaa meille rahaa; hän oli niin kiltti
+ja hellä, että sydämeni lämpeni. Silloin, juuri kun hän oli noussut
+ylös lähteäksensä, tuli Cécile kotiin, itkien, nyyhkyttäen, veren
+pirskottamana.»
+
+Hän värisi ja pani kädet silmilleen.
+
+»Mutta tehän väititte, että se ei ollut mikään murha, madame», sanoin
+nuoremmalle naiselle.
+
+»Ei se sitä ollutkaan!» huudahti hän. »Sallikaa minun kertoa teille,
+monsieur! Tulin siihen suureen taloon, jonka mieheni jo oli osoittanut
+minulle, menin ylös hississä, tulin konttoriin, mutta en nähnyt
+ainoatakaan ihmistä siellä. Sitten menin avoimesta ovesta sisään ja
+sain nähdä erään vanhan herran istuvan työpöydän ääressä. Kysyin, oliko
+herra Holladay sisällä. Hän loi pikaisen silmäyksen minuun ja kumarsi
+erästä toista ovea kohti. Näin, että se oli yksityiskonttori ja menin
+sisään. Ovi sulkeutui perässäni. Siellä istui eräs toinen vanha herra
+kirjoituspöydän ääressä ja terotti kynää.
+
+»'Oletko se sinä, Frances?' kysyi hän.
+
+»'Ei', sanoin minä ja astuin häntä kohti. 'Minä olen hänen sisarensa,
+monsieur Holladay!'
+
+»Hän katsahti ylös ja tuijotti minuun sellaisella kauhun ja vihan
+ilmeellä, että ihan pelästyin. Samassa, ennenkuin ennätin hengähtää,
+ennenkuin ennätin sanoa sanaakaan, hän tuli aivan siniseksi
+kasvoiltaan, kaatui eteenpäin pöydän yli, kätensä yli, veitseen, joka
+siinä oli. Minä koetin seisauttaa veren vuodon, mutta en voinut, se
+virtasi vain. En tiennyt, mitä minun oli tehtävä, olin niin sekaisin;
+ja mieletönnä kiiruhdin pois konttorista kotiin. Sellainen on puhdas
+totuus, monsieur, uskoittepa tai olitte uskomatta.»
+
+»Uskon teitä», sanoin, ja hän kääntyi jälleen ikkunaan salatakseen
+kyyneleensä.
+
+»Se oli silloin», jatkoi hänen äitinsä, »kun hän, tuo tuolla, sai
+erään uuden ajatuksen. Ennen hän oli ajatellut ainoastaan — mitenkä
+sitä kutsuisi? — kiristystä — muutamia tuhansia vain, ehkä eläkettä;
+nyt se oli paljon enemmän — nyt hän tähtäsi korkeammalle. En tiedä,
+mitä kaikkea hän suunnitteli. Silloin alettiin Célesteä epäillä isänsä
+murhasta; hänet oli mihin hintaan hyvänsä saatava vapaaksi; sen vuoksi
+hän kirjoitti kirjeen.»
+
+»Niin», tartuin puheeseen. »Niin tosiaankin, minä ymmärrän! Jos neiti
+Holladay oli vangittuna, ei hän ylettynyt häneen.»
+
+Hän nyökäytti.
+
+»Niin», sanoi hän; »hän siis _kirjoitti kirjeen_ oi, teidän olisi
+pitänyt nähdä hänet niinä päivinä! Hän oli kuin raivoisa villipeto.
+Mutta kun Céleste oli päässyt vapaaksi, niin hän ei tullutkaan
+luoksemme, kuten oli luvannut. Minä näin, että hän epäili meitä, ettei
+hän halunnut olla kanssamme enää minkäänlaisessa tekemisessä, niin että
+Victor käski minun kirjoittamaan hänelle uuden kirjeen ja rukoilemaan
+häntä tulemaan, luvaten selittää hänelle kaikki.»
+
+Tässä vanha nainen vaikeni hetkeksi tukahuttaakseen
+mielenliikutuksensa, joka uhkasi vallata hänet.
+
+»Voi, tuntuu kauhealta, kun ajattelen sitä», jatkoi hän. »Hän tuli,
+monsieur. Otimme häneltä puvun ja panimme sen Cécilen päälle. Sen
+jälkeen hän ei lähtenyt huoneesta, ennenkuin vaunut tulivat ja veivät
+hänet laivaan. Mitä meihin tulee, niin olimme miehen orjia — hän
+määräsi kaikki mitä oli tehtävä — valmisti kaikki — suunnitteli ja
+suunnitteli...»
+
+Hänen ei tarvinnut kertoa enempää — koko salajuoni oli edessäni
+selvänä — niin yksinkertainen kuin se olikin nyt, kun ymmärsin sen, ja
+toimeenpantu täydellisellä taitavuudella.
+
+»Vielä yksi asia», sanoin. »Rahat?»
+
+Hän otti avaimen taskustaan ja antoi sen minulle.
+
+»Ne ovat arkussa tuolla ylhäällä», sanoi hän. »Tässä on avain. Me emme
+ole koskeneet rahoihin.»
+
+Otin avaimen ja seurasin häntä yläkertaan. Jykevä tammipuinen arkku,
+joka oli rautaheloilla varustettu ja jonka sivuissa vielä oli
+höyrylaiva- ja tavaratoimistolaput jäljellä, oli eräässä nurkassa.
+Avasin lukon. Kasa kasan päällä rahat olivat siellä sellaisina kuin
+valtiopankista tullessaan. Lukitsin arkun taas ja pistin avaimen
+taskuuni.
+
+»Luonnollisesti», sanoin minä, kääntyen mennäkseni, »minun täytyy
+kertoa asia seuralaiselleni. Hän ja neiti Holladay saavat päättää,
+mihin toimenpiteisiin on ryhdyttävä. Mutta olen varma siitä, että he
+ovat armeliaita.»
+
+Molemmat naiset kumarsivat vastaamatta, ja minä menin ulos ja jatkoin
+matkaani puiden välistä käytävää pitkin, jättäen heidät kuolleensa
+kanssa yksin.
+
+Mutta sitä kuollutta minä eniten ajattelin ja surin, sillä hän oli
+ollut toimelias ja harvinaisen miellyttävä ihminen. Huolimatta kaikesta
+olin tuntenut vetovoimaa häneen.
+
+
+
+
+XIX
+
+Jutun loppu
+
+
+Pariisi kesäkuussa! Oletteko nähnyt sen säteilevine päivineen ja
+leppoisine öineen, täynnä tuhansien äänten sorinaa? Pariisi kuhisevine
+ihmisjoukkoineen — ja mikä kuhina sitten, kun jokainen nainen ja
+jokainen mies herättää huomiota ja uusia ajatuksia! Pariisi sinisine
+taivaineen ja puineen ja väreineen — ja viehätysvoimineen, joita en voi
+kuvata!
+
+Ilo on mahtava auttaja, ja viikon onni tässä lumoavassa kaupungissa oli
+tehnyt ihmeitä päällikkööni ja hänen morsiameensa. Oli oikein nautinto
+nähdä heitä — hymyillä välistä heille esimerkiksi seisoessa jollakin
+ihanalla Louvrén rantamalla heidän huomaamatta sitä itse. Kaikki mennyt
+oli joutunut taka-alalle, unohdettu; he elivät ainoastaan tulevaisuutta
+varten.
+
+Ja muuten läheistä tulevaisuutta varten. Ei ollut olemassa mitään
+syytä, jonka vuoksi sitä olisi tarvinnut lykätä toistaiseksi; me
+olimme kaikki tulleet yksimielisiksi siitä, että heidän oli mentävä
+avioliittoon heti, ja niin pian kun se oli päätetty, jättivät naiset
+meidät oman onnemme nojaan ja kuluttivat jäljellä olevat neljätoista
+päivää alituisilla ompelijattarien luona käynneillä, sillä Pariisissa
+täytyi morsiamella aina olla täydellinen häävarustus, olivatpa häät
+kuinka yksinkertaiset hyvänsä. Mutta vihdoinkin tuli se suuri päivä,
+ja kello kahdentoista aikaan vihittiin heidät ainoastaan meidän
+kolmen, rouva Kemballin, hänen tyttärensä ja minun ollessa todistajina
+kauniissa St. Lucasin kirkossa lähellä Boulevard Montparnassea.
+
+Sitten oli rouva Kemballilla pienet aamiaiset asunnossaan, jonka
+jälkeen emäntämme otti morsiusparilta jäähyväiset, ja hänen tyttärensä
+ja minä lähdimme heidän kanssansä Gare de Lyoniin, josta he aikoivat
+lähteä neljäntoista päivän ajaksi Rivieralle. Huiskutimme heille
+jäähyväisiksi ja lähdimme sitten yhdessä takaisin.
+
+»On pyhyyden loukkausta istua ajamassa katetussa vaunussa sellaisena
+päivänä kuin tämä», sanoi seuralaiseni; ja luovuimme ajoneuvoistamme
+kävelläksemme jalkaisin Boulevard Dideronia pitkin joelle.
+
+»No niin, juttu on siis lopussa!» sanoi hän miettiväisenä.
+
+»Heidän juttunsa kyllä!» huomautin minä.
+
+»Mutta vielä on olemassa erinäisiä asioita, joita en ymmärrä», jatkoi
+hän kiinnittämättä huomiotansa sanoihini.
+
+»Vai niin!»
+
+»Esimerkiksi, miksi he näkivät vaivaa pidättäessään hänet luonansa?»
+
+»Sukulaisrakkauden vuoksi, ehkä?»
+
+»Joutavia! Se oli mahdotonta. Sitäpaitsi he olivat Martignyn
+vaikutuksen alaisina, ja luullakseni hän pystyi mihin rikokseen
+hyvänsä.»
+
+»Ehkä hän ajatteli, että satatuhatta olisi vain ensimmäinen suoritus
+hänelle. Neiti Holladayn ollessa hänen vallassaan hän olisi kyllä
+voinut toivoa saavansa lisää loppumattomiin. Ilman häntä —»
+
+»Mitä ilman häntä?»
+
+»No, juoni kehittyy ja kehittyy kuta enemmän sitä ajatellaan. Luulen
+sen kehittyneen silläkin aikaa, kun hän oli sitä toteuttamaisillaan. En
+epäile, etteikö se lopuksi olisi kehittynyt niinkin pitkälle, että hän
+olisi ottanut neiti Holladayn jollakin salaperäisellä tavalla hengiltä
+ja sitten olisi antanut hänen sisarensa asettua sijalle. Kukapa olisi
+saanut petoksesta selvän heidän oltuaan pari vuotta ulkomailla?
+Ja sitten — niin, sitten olisi neiti Holladayn sisar voinut mennä
+naimisiin Fajallensa kanssa jälleen ja ruveta lepäämään rikkaudestaan
+nauttien. Ja Fajallesta olisi tullut huomattu mies — hyvin huomattu
+mies. Hän olisi kohonnut ja kohonnut — korkealle.»
+
+Seuralaiseni nyökäytti päätänsä.
+
+»_Touche_!» huudahti hän.
+
+Kumarsin kiitokseksi; tahdoin näet oppia ranskankieltä niin sukkelaan
+kuin asianhaarat sallivat.
+
+»Frances ei kai nähnyt enää äitiänsä eikä sisartansa?»
+
+»Ei, hän halusi mieluimmin päästä heistä.»
+
+»Entä rahat?»
+
+»Ne jätettiin arkkuun. Lähetin avaimen takaisin. Hän halusi niin.
+Olihan äiti joka tapauksessa hänen äitinsä.»
+
+»Tietysti; ehkäpä hän ei pohjaltaan ollut niinkään paha.»
+
+»Sitä hän ei ollut», sanoin minä varmasti. »Mutta Martigny —»
+
+»Oli nero. Melkein pahoittelen, että hän on kuollut.»
+
+»Minusta on se enemmän kuin paha, se on vähentänyt elämäni harrastuksia
+yhdellä.»
+
+Olimme tulleet Austerlitzin sillalle ja pysähdyimme siinä
+tahtomattamme. Allamme virtasi joki siltoineen, laivoineen, joiden
+väki oli laitureilla; edessämme olevan kuvan keskellä kaukana kohosi
+kirkon torni, ja kaiken tämän ylitse levisi lämmin kesäkuun aurinko.
+Nojauduimme kaidetta vasten ja katselimme kaikkea sitä ihanuutta.
+
+»Ja nyt on arvoitus ratkaistu», sanoi hän, »ja prinssi ja prinsessa
+ovat naimisissa, aivankuin saduissa, joita kuulimme lapsuudessamme. Se
+on hyvä loppu.»
+
+»Kaikkiin tarinoihin», lisäsin minä.
+
+Hän käänsi päätänsä ja katsoi kysyvästi minuun.
+
+»On olemassa muitakin tarinoita», selitin. »Heidän tarinansa ei ole
+ainoa.»
+
+»Eikö?»
+
+Pariisin henki — taikka ehkä se oli kesäkuun auringonpaiste — oli
+mennyt vereeni, joka virtasi yhä nopeammassa tahdissa eikä ottanut
+tyyntyäkseen.
+
+»Ei, varmasti ei! Esimerkiksi toinen voisi olla se, jossa te ja minä
+olisimme päähenkilöt.»
+
+En uskaltanut katsoa häneen; voin vain tuijottaa eteeni veteen.
+
+Hän ei liikahtanut. Muutamia silmänräpäyksiä kului.
+
+»Se on mahdollisuus», sanoin epätoivoisena. »Mutta on olemassa syvä
+juopa mahdollisen ja todellisen välillä.»
+
+Ei mitään merkkiä vielä; olin saattanut hänet tyytymättömäksi — minun
+olisi pitänyt ymmärtää se!
+
+Mutta sittenkin rohkaisin mieleni ja loin häneen salaisen silmäyksen.
+
+Hän seisoi katsoen alas veteen; hymy leikki hänen huulillaan, ja hänen
+silmissänsä oli tavaton loiste.
+
+»Ei aina», kuiskasi hän. »Ei aina!»
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HOLLADAYN JUTTU ***
+
+
+
+Updated editions will replace the previous one—the old editions will
+be renamed.
+
+
+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
+law means that no one owns a United States copyright in these works,
+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
+States without permission and without paying copyright
+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
+of this license, apply to copying and distributing Project
+Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
+and may not be used if you charge for an eBook, except by following
+the terms of the trademark license, including paying royalties for use
+of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
+copies of this eBook, complying with the trademark license is very
+easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
+of derivative works, reports, performances and research. Project
+Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
+do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
+by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
+license, especially commercial redistribution.
+
+
+START: FULL LICENSE
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+
+To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase “Project
+Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
+Project Gutenberg™ License available with this file or online at
+www.gutenberg.org/license.
+
+
+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works
+
+
+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or
+destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
+Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
+or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+
+1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement. See
+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
+electronic works. See paragraph 1.E below.
+
+
+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
+Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
+of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
+works in the collection are in the public domain in the United
+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
+United States and you are located in the United States, we do not
+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
+displaying or creating derivative works based on the work as long as
+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
+that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
+Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
+same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
+you share it without charge with others.
+
+
+
+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
+in a constant state of change. If you are outside the United States,
+check the laws of your country in addition to the terms of this
+agreement before downloading, copying, displaying, performing,
+distributing or creating derivative works based on this work or any
+other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
+representations concerning the copyright status of any work in any
+country other than the United States.
+
+
+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+
+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
+immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
+on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
+phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
+performed, viewed, copied or distributed:
+
+
+  
+    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
+    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
+    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
+    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
+    at www.gutenberg.org. If you
+    are not located in the United States, you will have to check the laws
+    of the country where you are located before using this eBook.
+  
+
+
+1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
+contain a notice indicating that it is posted with permission of the
+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
+the United States without paying any fees or charges. If you are
+redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
+Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
+
+
+1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
+will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
+posted with the permission of the copyright holder found at the
+beginning of this work.
+
+
+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg™.
+
+
+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg™ License.
+
+
+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
+any word processing or hypertext form. However, if you provide access
+to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
+other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
+version posted on the official Project Gutenberg™ website
+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
+of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
+Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
+full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+
+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+
+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
+provided that:
+
+
+    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
+        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
+        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
+        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
+        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
+        within 60 days following each date on which you prepare (or are
+        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
+        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
+        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
+        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
+        Literary Archive Foundation.”
+    
+    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
+        License. You must require such a user to return or destroy all
+        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
+        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
+        works.
+    
+    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
+        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
+        receipt of the work.
+    
+    • You comply with all other terms of this agreement for free
+        distribution of Project Gutenberg™ works.
+    
+
+
+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
+Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
+from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
+the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
+forth in Section 3 below.
+
+
+1.F.
+
+
+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
+Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
+electronic works, and the medium on which they may be stored, may
+contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
+cannot be read by your equipment.
+
+
+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
+of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+
+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from. If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium
+with your written explanation. The person or entity that provided you
+with the defective work may elect to provide a replacement copy in
+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
+or entity providing it to you may choose to give you a second
+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
+without further opportunities to fix the problem.
+
+
+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+
+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of
+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
+violates the law of the state applicable to this agreement, the
+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
+remaining provisions.
+
+
+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
+production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
+or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
+additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
+Defect you cause.
+
+
+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
+
+
+Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of
+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
+from people in all walks of life.
+
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
+goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg™ and future
+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
+
+
+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
+U.S. federal laws and your state’s laws.
+
+
+The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
+Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
+to date contact information can be found at the Foundation’s website
+and official page at www.gutenberg.org/contact
+
+
+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+
+
+Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
+public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment. Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements. We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
+visit www.gutenberg.org/donate.
+
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+
+Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations. To
+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
+
+
+Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
+
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
+Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
+freely shared with anyone. For forty years, he produced and
+distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
+volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
+edition.
+
+
+Most people start at our website which has the main PG search
+facility: www.gutenberg.org.
+
+
+This website includes information about Project Gutenberg™,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+