diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-25 10:39:33 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-25 10:39:33 -0800 |
| commit | 3c3dbb0f758da4b5941238697cf421eb85438958 (patch) | |
| tree | 2899eef8a65ee7799343e69f4e7d59a97342107a | |
| parent | ead60d93563ad110d3d8a7aef4513222476e0cff (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/69861-0.txt | 4737 | ||||
| -rw-r--r-- | old/69861-0.zip | bin | 65341 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4737 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..c0f4c8f --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #69861 (https://www.gutenberg.org/ebooks/69861) diff --git a/old/69861-0.txt b/old/69861-0.txt deleted file mode 100644 index 17b4b06..0000000 --- a/old/69861-0.txt +++ /dev/null @@ -1,4737 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Pimeyden valta eli Kun kynsi on -kiinni, niin on koko lintu hukassa, by Leo Tolstoi - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Pimeyden valta eli Kun kynsi on kiinni, niin on koko lintu - hukassa - 5-näytöksinen näytelmä - -Author: Leo Tolstoi - -Translator: Martti Wuori - -Release Date: January 23, 2023 [eBook #69861] - -Language: Finnish - -Produced by: Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PIMEYDEN VALTA ELI KUN KYNSI -ON KIINNI, NIIN ON KOKO LINTU HUKASSA *** - - - - - -PIMEYDEN VALTA - -eli - -Kun kynsi on kiinni, niin on koko lintu hukassa - - -5-näytöksinen näytelmä - - -Kirj. - -Leo Tolstoi - - -Suomentanut - -Martti Wuori - - - - - -Tampereella, -K. Kaatra, -1908. - - - - -HENKILÖT: - -PJOTR, varakas talonpoika, 42 vuoden vanha, - toisissa naimisissa, kivulloinen. -ANISJA, hänen vaimonsa, 32 vuoden vanha, keimaileva nainen. -AKULINA, Pjotrin tytär ensimäisestä naimisesta. 16 vuoden - vanha, huonokuuloinen, hieman typerä. -ANJUTKA, tytär loisesta naimisesta, 10 vuoden vanha. -NIKITA, heidän renkinsä, 25 vuoden vanha, keikari. -AKIM, Nikitan isä, 50 vuoden vanha, kehnonnäköinen, Jumalaapelkääväinen. -MATRJONA, hänen vaimonsa, 50 vuoden vanha. -MARINA, orpotyttö, 22 vuoden vanha. -KUOMA, naapurinainen. -MARFA, Pjotrin sisar. -MITRITSH, vanha renki, entinen sotamies. -Anisjan kuoma. -Puhemies, juro talonpoika. -Marinan mies. -Ensimäinen | -Toinen | tyttö. -Urjädnikka, (maapoliisi). -Muuan ajuri. -Nuodemies. -Naittaja-ämmä. -Akulinan sulhanen. -Kylänvanhin. -Vieraita, vaimoja, tyttöjä, lapsia ja muuta kansaa häissä. - - - - -Ensimäinen näytös. - - -Tapahtuu syksyaikaan isossa kylässä. Näyttämö kuvaa tilavaa tupaa -Pjotrin talossa. Pjotr istuu penkillä, korjaten länkejä. Anisja ja -Akulina kehräävät. - - -I KOHTAUS. - -Pjotr, Anisja ja Akulina. (Naiset laulavat kaksiäänisesti). - -_Pjotr_. (Katsoo ulos ikkunasta.) Taaskin ne hevoset karkasivat. -Kun eivät vain varsaa tappaisi. Nikita! Nikita hoi! Kuuroko se on?! -(Kuuntelee. Naisille:) Olkaa tuossa jo; ei kuule mitään. - -Nikitan ääni. (Pihalta.) Mitä? - -_Pjotr_. Aja hevoset pihaan! - -Nikitan ääni. Ajanpahan, jahka kerkiän. - -_Pjotr_. (Päätään pyöritellen.) Jo noita renkiä! Olisinpa terve, en -kuuna päivänä rupeisi pitämään. Vastusta niistä vain on, ei muuta -mitään. (Nousee ja istuutuu taas.) Nikita! Eihän se kuule. Menkäähän -teistä joku! Akulina, menehän sinä ja aja! - -_Akulina_. Hevosiako, vai? - -_Pjotr_. Ka, mitäs sitte? - -_Akulina_. Paikalla. (Menee ulos.) - - -II KOHTAUS. - - Pjotr ja Anisja. - -_Pjotr_. Vetelys se on koko mies... talon toimiin kykenemätön. Hyvä jos -paikaltaankaan hievahtaa. - -_Anisja_. Oletpa tuota itsekin koko vikkelä: uunilta penkille — siinä -sinun toimesi. Vaan muita kohtaan kyllä kelpaa vaativainen olla. - -_Pjotr_. Teitä kohtaan jos ei vaativainen olisi, niin ei vuoteen kotona -näkisi. Semmoista väkeä! - -_Anisja_. Kymmeniä asioita yhdellä kertaa tekemään panet ja vaan -haukut. Uunilla loikoen sit’ on kyllä helppo käskeä. - -_Pjotr_. Äh, jos ei tämä tauti vain olisi minuun tullut, niin en -päivääkään rupeisi häntä pitämään. - -_Akulinan ääni_. (Näyttämön takaa.) Tse, tse, tse... (Kuuluu varsan -hirnahdusta ja hevosten juoksu portista pihaan. Portti narahtaa.) - -_Pjotr_. Joutavia jaaritella, — sitä se kyllä osaa. En, totta perin, -rupeisi pitämään. - -_Anisja_. (Matkien.) En rupeisi pitämään... Liiku ensin itse ja haasta -sitte. - - -III KOHTAUS. - - Samat ja Akulina. - -_Akulina_. (Palaa.) Töin tuskin sain pihaan ajetuiksi. Se hiirakkohan -se yhä... - -_Pjotr_. Missäs Nikita on? - -_Akulina_. Nikitako? Siellähän se pellolla seisoo. - -_Pjotr_. Mitä se siellä seisoo? - -_Akulina_. Ettäkö mitä seisoo? Seisoopahan nurkan takana ja leukojaan -loukuttelee. - -_Pjotr_. Siltä nyt ei mitään tolkkua saa. Kenenkäs kanssa se sitte -leukojaan loukuttelee? - -_Akulina_. (Joka ei kuullut.) Hä? (Pjotr viittaa kädellään -Akulinalle, joka istuutuu kehräämään.) - - -IV KOHTAUS. - - Samat ja Anjutka. - -_Anjutka_. (Juoksee sisään. Äidilleen.) Nikitan isä ja äiti tulivat hänen -luokseen. Kotiin tahtovat ottaa hänet asumaan, turkanen vie. - -_Anisja_. Valehtelet. - -_Anjutka_. Ihan totta! Vaikka paikalle kuolisin! (Nauraa.) Kun minä kulin -ohi, niin Nikita sanoi minulle: — hyvästi nyt, Anna Petrovna! Tulehan -sitte minun häihini. "Minä", sanoo, "lähden teiltä pois". Nauroi vielä -itse. - -_Anisja_. (Miehelleen.) Eipä tuota näy sinua kovinkaan tarvittavan. -Siinäpä hän jo itsekin on aikeessa lähteä. Ja vielä sanoo, että ajan -pois! - -_Pjotr_. Ja menköön! Niinkuin en muita saisi? - -_Anisja_. Entäs ne etukäteen annetut rahat?... (Anjutka vetäytyy -ovelle, kuuntelee puhelua ja menee ulos.) - - -V KOHTAUS. - - Anisja, Pjotr ja Akulina. - - -_Pjotr_. (Nyrpeänä.) Rahat saa hän suorittaa kesällä työllä, jos niiksi -tulee. - -_Anisja_. Sinä kyllä olet hänet valmis laskemaan, niin on hän sinulta -ruuasta poissa. Vaan annappas minun sitte koko talven yksin työssä -hääriä, kuin minkäkin juhdan. Tyttöhän ei ole kovin hetas työhön, ja -itse sinä tulet vain uunilla maata rötköttämään. Sinut minä kyllä -tunnen. - -_Pjotr_. Mitä tuossa, ennenkuin mitään tiedät, suotta aikojasi suutasi -soitat. - -_Anisja_. Talo täynnä elukoita. Et lehmää myönnyt, ja lampaat kaikki -talveksi jätit, — miten siinä sitte rehua ja vettä toimittamaan -kerkiää, jos tahdot rengin pois laskea. Enkä rupea minä miehen töitä -tekemään. Käyn uunille makaamaan, niinkuin sinäkin, — hävitköön vain -kaikki! Tee, kuin tahdot! - -_Pjotr_. (Akulinalle.) Menehän tuosta hakemaan rehua. Jo on aika. - -_Akulina_. Rehuako? Saattaahan tuon. (Pukee päälleen kauhtanan ja -ottaa nuoran.) - -_Anisja_ Enkä rupea sinulle enää työtä tekemään, en, — riittää jo! Tee -itse työsi! - -_Pjotr_. Ole tuossa jo vihottelematta! Mokomakin karitsa! - -_Anisja_. Sinä se olet mokomakin pillomus! Ei sinusta ole apua eikä -iloa. Syödä, — sitä sinä vain osaat, senkin laiha luuska. - -_Pjotr_. (Sylkäisee ja pukeutuu.) Thyi sinua! Antakoon Herra anteeksi! -Pitää mennä ottamaan asiasta selko. - - (Menee ulos.) - -_Anisja_. (Hänen jälkeensä.) Senkin mädännyt piru! Nenäkäs! - - -VI KOHTAUS. - - Anisja ja Akulina. - -_Akulina_. Mitäs sinä isää haukut? - -_Anisja_. Suus’ kiinni, tollo! - -_Akulina_. (Menee lähemmäksi ovea.) Tiedänpä minä, miksi haukut. Itse -olet tollo, senkin narttu. En pelkää sinua. - -_Anisja_. Mitä siinä?... (Hyppää ylös ja etsii millä häntä lyödä.) -Odotahan, niin saat hiilikoukusta... - -_Akulina_. (Avattuaan oven.) Koira sinä oletkin, piru! Piru, koira, -koira, piru! - - -VII KOHTAUS. - - Anisja yksin. - -_Anisja_. (Vaipuu mietteihin.) Vai pyysi hän häihinsä? Mitä ne nyt -ovatkaan tuumineet? Vai naimaan tahtovat? Katso vain, Nikita: jos ne -nuo on sinun hankkeitasi, niin tiedän kyllä mitä teen... Ilman häntä en -voi elää. Enkä laske häntä täältä. - - -VIII KOHTAUS. - - Anisja ja Nikita. - - -_Nikita_. (Tulee silmäillen ympärilleen. Nähtyään Anisjan olevan yksin, -hän astuu nopeasti hänen luokseen. Kuiskaten:) No, veikkonen, nyt on -tuho tulossa! Isä on täällä, tahtoo ottaa paikasta pois ja vaatii -kotiin tulemaan. "Se on päätetty", sanoo, "että sinun pitää naida ja -saat asua kotona." - -_Anisja_. Ka, nai! Mitäs se minuun kuuluu. - -_Nikita_. Vai on se niinikään! Minä tässä perustelen, miten asia olisi -parhaiten ratkaistava, niin hän vain naimaan käskee. Mitenkäs se nyt -niin on? (iskee silmää.) Vai oletko unhoittanut? - -_Anisja_. Nai kun nait! Vähät minä siitä. - -_Nikita_. Mitä tuossa nyt tiuskut? Nääs sitä, kun ei anna taputellakaan -itseään. Mikäs sinun nyt on? - -_Anisja_. Sepä kun tahdot hylätä. Ja kun hylkäät, niin enpä tuota -liioin minäkään sinua kaipaa. Sen pituinen se! - -_Nikita_. Elä nyt joutavia, Anisja. Minäkö sinua unhoittaa tahtoisin? -En ikipäivinäni. En koskaan hylkää sinua, se on vissi. Ja sen olen -päättänyt, että jos minut pakottavatkin naimaan, niin tulen sittenkin -luoksesi takaisin. Kunpa nyt vain eivät kotiin vaatisi. - -_Anisja_. Vähät minä sinusta naineena välitän. - -_Nikita_. Vaan eihän sitä, veikkonen, toki isänkään tahdolle mitään voi. - -_Anisja_. Syytä sinä isääsi, vaikka ne on vain omia juoniasi. Kauan jo -olet kauppaa hieroskellut henttusi Marinan kanssa. Se se on tämän -sulle päähäsikin pannut. Eipä tuo suotta täällä tuonnoin käynytkään. - -_Nikita_. Marinako? Jopa minä hänestä hyvinkin huolin!... Vähäkös -niitä kaulaan kiipee... - -_Anisja_. Mitäs varten sitte isäsi tänne tuli? Itse olet pyytänyt! -Sinä valehtelet minulle, (itkee.) - -_Nikita_. Anisja, usko taikka elä, vaan minä en ole siitä edes -unissanikaan yhtään mitään nähnyt. Ei, suoraan sanoen, pikkuistakaan -aavistusta minulla ole siitä ollut. Kaikki on isäukko omasta päästään -keksinyt. - -_Anisja_. Jos et sinä itse naida tahdo, niin ei suinkaan sinua siihen -kukaan väkipakollakaan saa. - -_Nikita_. Sitähän minä perustelen, että mahdotonta se on isänkin tahtoa -vastaan tehdä. Itseni minun ei tee mieli. - -_Anisja_. Pane vastaan, siinä kaikki. - -_Nikita_. Olipa joku kerran pannut vastaan, niin sai aika rieskan -vallanpitäjiltä. Ja sepäs se on, ettei liioin tee sitäkään mieli. Kovin -kuuluu kutkuttavan selkänahkaa. - -_Anisja_. Ole jo ilvehtimättä! Vaan kuule, Nikita: jos sinä Marinan -nait, niin en tietä mitä itselleni teen... Henkeni lopetan! Sillä -minä olen syntiä tehnyt ja lakia vastaan rikkonut eikä tehtyä voi -tekemättömäksi saada. Jos sinä vielä lähdet pois, niin teen sen, minkä -sanoin. - -_Nikita_. Minkäpä tautta minä lähtisin? Jos olisin tahtonut, niin -olisinhan jo kauan sitte voinut lähteä. Vielä tässä muutama päivä -sitte minua Ivan Semjonitsh kuskiksi pyysi... Ja sekös olisi ollut -paikka! Mut enpäs mennyt. Sillä minä, niin luulen, kelpaan jos -kelle. Vaan jos et sinä minua rakastaisi, se silloin olisi toinen -seikka. - -_Anisja_. Sitäpä muista, että ukko saattaa kuolla jo tänään taikka -huomenna ja silloin peitetään kaikki rikokset. Minä tulen lailliseksi -vaimoksesi, — niin olen tuumannut — ja sinä isännäksi taloon. - -_Nikita_. Mitäpä sitä edeltäpäin menee arvaamaan. Ja yhden tekevä -minusta. Minä teen työtä, kuin itseäni varten. Minua isäntä rakastaa -ja, näköjään, hänen vaimonsa myös. Ja jos minua akkaväki rakastaa, niin -siihen en ole syypää, — se on selvä. - -_Anisja_. Tuletkos sinä minua rakastamaan? - -_Nikita_. (Halailee häntä.) No näinikään! Niinkuin olet sydämmessäni -ollut... - - -IX KOHTAUS. ‘ - - Samat ja Matrjona. - -_Matrjona_. (Tulee ja ristii kauan silmiään pyhänkuvan edessä.) - -_Nikita ja Anisja_. (Väistyvät syrjään toisistaan.) - -_Matrjona_. En ole tietävinäni siitä, mitä näin, mitä kuulin, en. -Perhosen kanssa vain leikittelit — niinhän? Leikkiihän sitä -vasikkakin. Ja mikäpä on leikkiessä? Sehän on nuorten tehtävä. -Mutta sinua, poikaseni, isäntä siellä pihalla kyseli. - -_Nikita_. Tulin kirvestä hakemaan. - -_Matrjona_. Tiedän, tiedän, kultaseni, mitä kirvestä. Se kirves on -enimmäkseen naisten liepeissä. - -_Nikita_. (Kumartuu kirvestä ottamaan.) Joko, äiti, ihan todenperään -te minua naimaan tahdotte? Minusta nähden se on aivan joutavata. Eikä -tuota minun mielenikään tee. - -_Matrjona_. Mitä vielä, kultaseni! Mitä naimisesta! Ole ja elä! Isähän -se vain... Mene, poikaseni, kyllä me ilman sinuttakin kaikki asiat -selvitellään. - -_Nikita_. Ihmeellistä, toden perään; milloin tahdotaan naimaan, milloin -ei. En lopullisesti ymmärrä tästä mit'ikään. (Menee ulos.) - - -X KOHTAUS. - - Anisja ja Matrjona. - -_Anisja_. Ihanko, Matrjona kulta, te todellakin häntä naimaan tahdotte? - -_Matrjona_. Miten hän naida voisi, mansikkani? Tiedäthän sinä meidän -varamme. Muuten vain ukko umpimähkään jaarittelee, että pojan naida -pitää ja naida pitää. Vaan eihän se mitä ymmärrä. Eikähän, — tiedäthän -sen, — hevonen kaurasäkin luota pois juokse eikä munaa munaan vaihdeta, -ei kanaa kanaan, — ja niin se on tässäkin laita. Ja niinkuin en minä -näkisi, (iskee silmää) minnepäin asia kallistuu. - -_Anisja_. Mitäpä minä sinulta, Matrjona kulta, asioitani salaisin. -Sinähän kyllä kaikki tiedät. Rikoksen olen tehnyt ja poikaasi -rakastunut. - -_Matrjona_. No, jopa se nyt uutiset kertoi! Matrjona kulta kun ei muka -sitä tiennyt! Voi, tyttöseni, Matrjona kulta on jo monessa myllyssä -käynyt ja monta kertaa. Matrjona kulta, sen sanon, mansikkani, näkee -maankin alle kyynärän syvyydelle. Kaikki minä tiedän mansikkani. -Tiedänpä senkin, mitä varten nuoret naikkoset unijauhoja tarvitsevat. -Ne minä nyt toin. (Aukaisee nenäliinan solmun ja ottaa esille -unipulverin.) Mikä on nähtävä, sen kyllä näen, vaan mikä ei, niin siitä -en ole tietävinänikään. Niin se on. Sillä, näetsen, nuori se on ollut -Matrjona kultakin. Ja oman hölmönsä kanssa sitä pitää osaten elää. -Kaikki seitsemät kymmenet ja seitsemät temput minä tiedän. Näönpä, -mansikkani, että sinun ukkosi on jo kehnoksi käynyt, kovin kehnoksi. -Miten siinä sitte elää? Vaikka hangolla pistä, niin ei verta juokse. -Eiköpähän jo keväällä ole hautaan vietävä. Pitäähän siinä sitte -joku taloon ottaa. Ja milläs se minun poikani ei miestä ole?! Eipä -suinkaan muita huonompi. Mitäs hyötyä mulle sitte siitä olisi, että -poikani hyvästä paikasta pois ottaisin? Enhän minä toki oman lapseni -vihollinenkaan ole?! - -_Anisja_. Sehän se pääasia on, ett’ei hän meiltä pois lähtisi. - -_Matrjona_. Eikä lähde, pääskyseni. Tuhmuutta se on kaikki. Tunnethan -sinä kyllä minun ukkoni. Ymmärrys sillä on ylen yksinkertainen. Jos sen -pääkoppaan toisen kerran mikä pälkähtää, niin se tarttuu siihen kuin -nalkki kiinni, ett’ei millään mokomin sieltä pois saa. - -_Anisja_. Mistäs se tämä asia sitte oikeastaan alkunsa sai? - -_Matrjona_. Näetsen, mansikkani: poikahan on, niinkuin tiedät, paha -naikkosten perään, ja kaunis hän on myöskin, sitä ei saata kieltää. -Ja niinkuin tiedät, niin hän asui ennen rautatehtaalla, ja siellä oli -heillä kyökkipiikana muuan tyttö, orpo. No, ja se sama tyttö sitte -rupesi hänen perässään keikkumaan. - -_Anisja_. Marinako? - -_Matrjona_. Se juuri, — mokomakin syötävä! No, oliko tuossa sitte -mitään vai ei, sitä en tiedä, mutta asia tuli ukkoni korviin. -Lieneekö sen sitte muilta kuullut vaiko tyttö itse hänelle kannellut? - -_Anisja_. Sekös se rohkea, ruoja! - -_Matrjona_. No, ja siitä se ukkohölmö sitte sai päähänsä, että pojan -hänet naida pitää ja rikos peittää. "Otetaan", sanoo, "poika kotiin ja -naikoon." Ja jo minä siinä haastelin jos mitä, vaan ei apua mitään. -No, ajattelin sitte, olkoon. Otin ja käänsin toisaanne. Niitä hölmöjä, -näetsen, mansikkani, pitää aina sillälailla peijata. Ollaan ensin muka -suostuvinaan, vaan ennenkuin asia ratkeaa, niin pyöräytätkin sen heti -oman mielesi mukaan. Akka tulee tuiskuna uunilta alas ja seitsemät -kymmenet seitsemät tuumat tuumii, ennenkuin se edes hoksatakaan -kerkiää. Niinpä sitä minäkin sanoin, että hyvä asiahan se on. -Vaan ensin pitää miettiä. Mennään, sanoin minä, pojan luo ja -neuvotellaan isännän kanssa, niin kuullaan, niitä se sanoo. Ja -tässä sitä nyt ollaan. - -_Anisja_. Voi, kultaseni, mitenkäs se nyt sitte niin? No? Mitäs isä -tekemään käskee? - -_Matrjona_. Käskeekö? Sen käskystä ei ole muualle, kuin koiran häntään. -Eläkä sinä pelkää: siitä nyt ei tule niin mit’ikään koko jutusta! -Minä koht’sillään sinun ukkosi kanssa kaikki puolet niin pohdin ja -punnitsen, ett’ei jää jälelle yhtään mitään. Sekö nyt olisi laitaa? -Poikani elää onnellisena ja onnea odottaa, minäkö sitte hänet tahtoisin -mokoman kutaleen naimaan. Enhän minä toki hupsu ole. - -_Anisja_. Sehän kävi täälläkin hänen luonaan se Marina. Uskotko, -Matrjona kulta, että kun minulle sanottiin, että Nikita aikoo naida, -niin tuntui kuin veitsellä olisi sydäntäni viiltänyt. Eiköhän se vain -lie hänellä sydämmessä, se tyttö?! - -_Matrjona_. Johan nyt, mansikkani! Hupsuko se on hänkään, että semmoista -koditonta lutusta rakastamaan rupeaisi. Nikita on kyllä viisas hänkin. -Hän tietää, ketä rakastaa. Eläkä sinä, mansikkani, hätäile! Emme me -häntä täältä kuuna päivinä pois oteta. Emmekä naimaankaan pakoteta. -Rahaa kun vähän hellitätte, niin eläköön ja olkoon ennallaan. - -_Anisja_. Jos Nikita lähtee täältä pois, niin enpä taida jäädä -elämäänkään enää. - -_Matrjona_. Sitä se nuoruus! Ymmärtäähän sen! Sinä olet verevä eukko ja -tuommoisen ikälopun kanssa elää pitää. - -_Anisja_. Uskotko, Matrjona kulta: niin vastenmieliseksi se on jo -minulle käynyt, tuo ukko rähjä, etteivät silmänikään enää siedä nähdä -häntä. - -_Matrjona_. Semmoistahan se on. Katsohan tänne! (Kuiskaten, katsellen -ympärilleen.) Minä kävin, näetsen, sen ukon luona pulveria hakemassa; -kahden käden varalle se antoi minulle höysteitä. Katsohan tänne! Nämä, -sanoo, on unipulveria. Jos annat, sanoo, yhden, niin valtaa semmoinen -uni, että vaikka kävelisit miehen päällä, niin se ei herää. Tämä taas, -sanoo, on semmoinen lääke, että jos sitä, sanoo, antaa juoda, niin ei -tunnu hajua pikkuistakaan, mutta voima sillä on suuri. Seitsemäksi -kerraksi, sanoo, hyppysellinen kerrassaan. Ja seitsemän kertaa pitää -antaa. Siitä, sanoo, vaimolle kyllä vapaus aukeaa. - -_Anisja_. Niinkö? Mitäs se on? - -_Matrjona_. Nimeä ei sanonut olevan mitään. Ruplan otti. Vähemmästä ei -sanonut voivan antaa. Sillä niitä, näetsen, on myös vaikea saada. Ja -omistani, mansikkani, maksoin. Ajattelin, että jos otat niin otat, jos -et, niin vien Mihailovnalle. - -_Anisja_. Voi, voi! Vaan jos niistä mitä pahaa lähtee? - -_Matrjona_. Mitä pahaa niistä lähtisi, mansikkani? Jospa miehesi edes -olisi vankka terveydeltään, vaan eihän se muuta mainetta tee, kuin että -elää. Ihmiseksi ei hänestä ole, enemmän kuin muistakaan samallaisista. - -_Anisja_. Voi minua polosta! Kun minä, Matrjona kulta, pelkään, ettei -vain syntiä tulisi tehdyksi. Ei, — en minä. - -_Matrjona_. Saattaahan nämä sitte takaisinkin viedä. - -_Anisja_. No, tuota, pitääkö ne nämä, niinkuin ne toisetkin, veteen -liu’oittaa, vai? - -_Matrjona_. Teeveteen se sanoi olevan parasta. Ei sanonut mitään -huomattavan, ei hajua, ei mitään. Ymmärtäväinen ihminen sekin on. - -_Anisja_. (Ottaa pulverit.) Voi minua polosta! Enhän minä tämmöisiin -tekoihin ryhtyisi, ell’ei olisi elämäni kurjaa, kuin pakkotyöhön -tuomitun. - -_Matrjona_. Vaan ruplaa elä unhota; minä lupasin poiketa tuomaan ukolle. -Puuhaahan sitä on silläkin. - -_Anisja_. Ka, tiettyhän se. (Menee kirstun luo, johon kätkee pulverit.) - -_Matrjona_. Vaan pidä ne nyt, mansikkani, tiukemmalla, ettei muut -ihmiset saisi tietää. Ja jos mitä sattuu, — jota elä Herra saata! — -niin sano, että ne on torakan pulveria. (Ottaa ruplan.) Kelpaa ne näet -torakoillekin... (Katkaisee puheen.) - - -Xl KOHTAUS. - - Samat, Pjotr ja Akim. - -_Akim_. (Tulee ja ristii silmänsä pyhänkuvaan päin.) - -_Pjotr_. (Tulee ja käy istumaan.) No, mitenkäs se nyt sitte on, Akim? - -_Akim_. Miten vain olisi parempi, Pietari Ignatjitsh, miten, näetsen, -olisi parempi... ett’ei, tuota, vain niinkuin mitään vallattomuutta -tapahtuisi. Sillä, näetsen tuota, minä tahtoisin poikaa niinkuin -toimeen kiinni. Vaan jos sinä niinkuin tuota... niin saattaahan sen -niinkin. Mitenkä vain olisi parempi... - -_Pjotr_. Hyvä on. Istuhan, niin tarinoidaan. (Akim istuutuu.) Mitenkäs -se on? Vai onko sulla aikomus, että hän naisi. - -_Matrjona_. Sen naimisen voi nyt kyllä tuonemmaksi jättää, Pietari -Ignatjitsh. Tiedäthän itse, mikä puute meillä on. Vielä sitte mitä -naimisesta?! Itsekin tuskin elää kihnutamme. Mitä sitte vielä naimaan. - -_Pjotr_. Ajatelkaa nyt mikä olisi parempi. - -_Matrjona_. Eihän sen naimaan mikä kiire ole. Malttaahan se marja kypsyä. - -_Pjotr_. Hyvä asiahan se on, jos kerran naimaan tahdotte. - -_Akim_. Sehän se niinkuin tuota olisi aikomus... Sillä minulle on -niinkuin tuota tarjottu kaupungissa työansiota, hyvää työansiota, -näetsen... - -_Matrjona_. Jopa se on hyvää: makkeja siivota! Tässä tuonnoin kun -kaupungista tuli, niin ei muuta tehnyt, kuin sylkemistään vain sylki — -thyi! - -_Akim_. Kyllähän se todenperään ensi alussa löyhkä vähän niinkuin -tuota henkeen ottaa, vaan kun tottuu, niin eipä mitään; yhtä on, -näetsen, kuin rankki ja mukiin menee. Ja mitäpä sitä siitä hajustakaan -meikäläisen miehen on niinkuin tuota loukkaantuminen. Vaatteitahan sitä -kyllä voi aina muuttaa. Ja nyt, näetsen tuota, tahtoisin Nikitan kotiin -niinkuin minun sijaani. Olkoon hän kotona minun sijassani, niin saatan -minä niinkuin tuota kaupungissa olla. - -_Pjotr_. Onhan se kyllä sitä, että tahdot poikasi kotiin jättää, vaan -mitenkäs se on niiden etukäteen otettujen rahojen laita? - -_Akim_. Se on totta, se on totta, Pietari Ignatjitsh. Sen sinä ihan -tuota niinkuin paikalleen lausuit, sillä kun hän on kerran rengiksi -ruvennut, palkkautunut, niin palvelkoonkin sitte aikansa loppuun. Vaan -sehän se on se naiminen. Voithan hänet että niinkuin vähäksi aikaa -laskea, jos siksi tulisi. - -_Pjotr_. No, saattaahan tuon... - -_Matrjona_. Se asia vain ei ole meidän kesken vielä selvillä. Minä -ilmaisen sen tautta sinulle, Pietari Ignatjitsh, kaikki niinkuin -Jumalan edessä. Ja tuomitse sinä sitte meitä. Tuo on nyt tuossa saanut -päähänsä, että pojan naida pitää. Vaan kenen hänen pitäisi naida, kysy -sitä! Olisipa se edes oikea morsian, niin enhän minä toki ole oman -lapseni vihollinen, vaan mikä lie huonomaineinen tyttökutale. - -_Akim_. Nyt sinä ihan turhaan, ihan turhaan, näetsen, tyttöä morkkaat, -ihan turhaan. Sillä se sama tyttö on häväistystä kärsinyt minun -pojaltani, häväistystä, näetsen, on hän kärsinyt, se tyttö. - -_Pjotr_. Minkälaista häväistystä? - -_Akim_. Niin, näetsen, että minun poikani, Nikita, on häväissyt hänet. -Häväissyt on hänet Nikita. - -_Matrjona_. Maltahan nyt haastaa! Annahan kun minä kerron; minulla on -kieli herkempi. Niinkuin itse tiedät, niin osui poikamme, ennenkuin -teille tuli, rautatehtaalle. Ja siellä oli häneen takertunut muuan -tyttö, mikä lie hupakko, Marina se on nimeltään, — kyökkipiikana oli -heillä siellä ollut. Niin nyt, näetsen, se sama tyttö ottaa ja sanoo -pojastamme, että hän muka, Nikita, oli siellä ollessaan hänet -viekoitellut. - -_Pjotr_. Eipä tuossa mitään hyvää ole. - -_Matrjona_. Se ei ole itse mistään kotoisin, kuleksii vain miehestä -mieheen. Mikä lie lutus. - -_Akim_. Nyt et sinä taaskaan, eukko, tuota, et nyt, tuota, et nyt -haasta, tuota, oikein... - -_Matrjona_. Sotke nyt mitä sotket: tuota, tuota, tuota, vaan mitä -"tuota" — et itsekään tiedä. Ja kysy sinä, Pietari Ignatjitsh, muilta -ihmisiltä, eläkä minulta, siitä tytöstä, niin jokainen sinulle saman -sanoo. Mikä lie hassu kulkijain! - -_Pjotr_. (Akimille.) No, jos se asia sillä lailla on, niin eipä siitä -naimisestakaan taida mitään hyvää lähteä. Eihän se virsu ole, jonka -vaan jalastaan viskaa; jospa edes olisi oikea miniä. - -_Akim_. (Kiivastuen.) Vääryyttä se on, eukko, vääryyttä vain, näetsen, -tytölle. Sillä hän on järin kelpo, järin kelpo tyttö hän on, ja sääli, -tuota, sääli minun on häntä. - -_Matrjona_. Todenperään mikä lie kaiken maailman mankuja, jolla ei -kotonaan ole mitä suuhun panna. Ja tyttöä sinun kyllä on sääli, vaan -poikaasi ei ole sääli. Otahan tyttö niskoillesi, niin saat hänet sitte -i’ät päivät kantaa! Ole jo tyhjiä jaarittelematta! - -_Akim_. Ei ole se tyhjää. - -_Matrjona_. Elä sinä tuppaa, anna kun minä haastan! - -_Akim_. (Keskeyttäen.) Eikä ole tyhjää. Vaan sinä, näetsen, aina oman -mielesi mukaan käännät, — haastoitpa tytöstä taikka itsestäsi — aina -vain oman mielesi mukaan, niinkuin sinusta on parempi. Vaan Jumala, -näetsen tuota, kyllä kääntää oman mielensä mukaan. Niin tässäkin. - -_Matrjona_. Äh, sinun kanssasi tässä vain kieli ilman aikojaan kuluu. - -_Akim_. Tyttö, näetsen, on työteliäs, kykenevä ja eteensä ottava. Ja -meille on se, näetsen tuota, köyhyydessä suuri apu. Ja häätkään eivät -paljoa maksa. Mutta se häväistys, se se, näetsen, tytölle paljon -maksaa, orpotyttö, näetsen, vielä kun hän on. Ja häväistys se on. - -_Matrjona_. Vähäkös se haastaa! - -_Anisja_. Kuuntele sinä, Akim hyvä, enemmän mitä vaimoväki haastaa. -Nene sinulle toden kertoo! - -_Akim_. Entäs Jumala, Jumala! Eikös se tyttö sitte ole ihminen hänkin, -vai? Onpa kylläkin, näetsen tuota, Jumalan edessä hänkin ihminen. Vai -kuinka luulet? - -_Matrjona_. Sekös nyt höpisee. - -_Pjotr_. Vaan kuulehan, Akim, ei sitä noita tyttöjäkään uskoa voi. Ja -poikasihan on elossa. Siellähän tuo on pihalla. Lähetetään sitte häntä -hakemaan ja otetaan selko, eikö niin? Eihän hän mikä sydämmetön ihminen -ole. Huutakaahan hänet tänne! (Anisja nousee ylös.) Sano, että isä -kutsuu. (Anisja menee ulos.) - - -XII KOHTAUS. - - Samat paitsi Anisjaa. - -_Matrjona_. No, sinä, veikkonen, ratkaisit asian ihan, kuin olisit -puukolla poikki leikannut; puhukoon poika itse! Sillä eihän nykyaikaan -ketään enää pakolla naimaan vaadita. Pitäähän toki miestä itseäänkin -kysyä. Vaan hänpä ei tahdo ikipäivinä sitä tyttöä naida ja itseään -häväistä. Minun ymmärrykseni mukaan olkoon poika täällä ja palvelkoon -isäntää. Eikä kesäksikään ole häntä tarvis pois ottaa; palkata kyllä -voimme jonkun. Kun kymmenikön meille annat, niin olkoon täällä! - -_Pjotr_. Haastetaan siitä sitte. Järjestään pitää: ensin yksi lopettaa -ja sitte vasta toinen alkaa. - -_Akim_. Sitähän minä tuota, Pietari Ignatjitsh, että sillä lailla, -näetsen, on usein käynyt. Laadit, esimerkiksi, itsellesi jotain -parhaimman mukaan, vaan Jumalan, näetsen unhotatkin; luulet olevan -paremmin, kun oman mielesi mukaan käännät, vaan samassa jo näetkin, -että olet, tuota, vain niskaasi saanut. Ajattelemme, miten olisi -parempi, vaan se onkin paljoa pahempi, ilman Jumalatta, näetsen. - -_Pjotr_. Tiettyhän se! Jumalaa muistaa pitää! - -_Akim_. Pahempi, näetsen, on, vaan lain mukaan ja Jumalan tahdon mukaan -se niinkuin tuota näyttää suloisemmalta ja houkuttelevammalta. Niinpä -sitte tuota tässä minäkin päätin, että pojan, näetsen, pitää naida, -synnistä niinkuin, tuota, pitää hänet pois saada. Olkoon, näetsen hän -kotona, niinkuin olla pitää lain mukaan ja minä, tuota, kaupungissa -työskentelen. Työkin kun sattui niin suotuisa ja sopiva. Ja Jumalan -tahdon mukaankin, näetsen, se on parempi, sillä orpotyttöhän -se on. Niinpä, esimerkiksi, tässä kesällä olivat sillä viisiä -eräältä kauppapalvelijalta halkoja ottaneet, — pettää aikoivat. -Kauppapalvelijan kyllä pettivätkin, vaan Jumalaapa, näetsen, eivät -saaneet petetyksi! Niin näetsen tuota... - - -XIII KOHTAUS. - - Samat, Nikita ja Anjutka. - -_Nikita_. Kutsuitte minua? (Istuutuu ja ottaa esille tupakan.) - -_Pjotr_. (Hiljaa, nuhtelevasti.) Etkö sinä tapoja tunne, vai? Isäsi -aikoo sinulta kysyä, vaan sinä käyt istumaan ja tupakalla vehkeilet. -Tule tänne! Nouse ylös! (Nikita asettuu seisomaan pöydän luo, siihen -rennosti nojautuen ja hymyillen.) - -_Akim_. Tässä on, näetsen tuota, niinkuin syytös tehty sinua vastaan, -Nikita. - -_Nikita_. Mikä syytös? - -_Akim_. Mikäkö syytös? Orpotyttö, näetsen, on sen tehnyt. Sinua vastaan, -näetsen, on sen syytöksen tehnyt se sama Marina juuri. - -_Nikita_. (Naurahdellen.) Onpas se ihmeellistä, todellakin. Mikä syytös -se sitte on? Ja kukas sen on sinulle sanonut? Hänkö, vai? - -_Akim_. Minä tässä, tuota, sinua nyt tutkin ja sinun pitää, näetsen, -minulle vastata. Sano: oletko sinä, tuota, ollut yhdessä sen tytön -kanssa, sen tytön kanssa, nimittäin, oletko ollut yhdessä, vai? - -_Nikita_. En ymmärrä tässä suorastaan mitään, mitä kysytte. - -_Akim_. Tuhmuuksia, näetsen, oletko, tuota, tehnyt tuhmuuksia hänen -kanssaan, vai? - -_Nikita_. Vähäkös sitä tulee ikävissään kyökkipiian kanssa -suottailleeksi: minä käsipeliä soittelin ja hän tanssi. Mitäpä muita -tuhmuuksia vielä? - -_Pjotr_. Sinä Nikita, elä koukuittele! Kun isäsi kysyy, niin vastaa -selvään. - -_Akim_. (Juhlallisesti.) Nikita! Ihmisiltä kyllä voit salata, vaan -Jumalalta et. Ja sitä, näetsen tuota, ajattele eläkä valehtele! Orpo -hän on, näetsen. Ja se on, tuota, häväistys. Sano nyt niin, kuin paras -on. - -_Nikita_. Mitä minä sanon, kun ei ole mitään sanomista. Ja kaikki minä -sanon, mitä tiedän sanoa. (Kiivastuen.) Vähäkös se tyttö haastaa?! Ja -haastakoon, mitä haastaa! Mitäs se Mikishkinan Fedjkastakin haasteli?! -Vai eikö sitä tähän maailman aikaan enää suottaillakaan saa?! -Haastakoon vain mitä tahansa! - -_Akim_. Voi, Nikita! Katso etees! Valheella on lyhyet jäljet! Onko ollut -mitään, vai ei? - -_Nikita_. (Syrjään.) Nekös nyt ahdistavat, toden perään! (Akimille) -Sanoinhan minä, etten tiedä mitään siitä. Ja minulla ei ole ollut hänen -kanssaan mitään tekemistä. (Vihaisesti.) Sen Jumalakin tietää, vaikka -tähän paikkaan jäisin. (Tekee ristinmerkin.) En mit’ikään tiedä siitä. -(Äänettömyys. Nikita jatkaa vielä kiivaammin.) Te taidatte vaatia -minua naimaan hänet. Sepä olisi todellakin häpeä. Nykyaikaan ei ole -semmoista tapaa enää, että ketään naimaan pakotetaan. Ja asia on selvä. -Niinkuin jo vannoin, niin en tiedä siitä mitään. - -_Matrjona_. (Miehelleen.) Siinä sen sait, pölkkypää. Mitä sille -juoruavat, sen se kaikki uskoo. Ilman aikojaan vain poikaa häpäisit. Ja -parempi on, että hän asuu isännän luona, niinkuin on tähänkin saakka -asunut. Isäntähän antaa meille nyt ensi hätään kymmenikön. Sitte kyllä -aika tulee... - -_Pjotr_. Mitenkäs se on sen laita, Akim? - -_Akim_. (Maiskauttaa kieltä pojalleen.) Muista, Nikita, että tee hyvin -tai pahoin, niin se on, näetsen, aina kupissa edessäsi. Katso vain, kun -et, tuota, vielä syödäkin saisi. - -_Nikita_. Ka, mitä siinä katsomista on?! Katso itse! (Istuutuu.) - -_Anjutka_. Menen äidille kertomaan. (Juoksee ulos.) - - -XIV KOHTAUS. - - Pjotr, Akim, Matrjona ja Nikita. - - -_Matrjona_. (Pjotrille.) Niin se on aina, Pietari Ignatjitsh. Ja -semmoinen se on toraisa tuo ukko: minkä se päähänsä saa, niin sitä ei -saa millään sieltä ulos. Turhaan nyt vain sinua vaivattiin. Ja eläköön -ja olkoon poika ennallaan! Pidä häntä palvelijanasi! - -_Pjotr_. Mitenkäs se sen laita on, Akim? - -_Akim_. Enpä, tuota, minä mitä ole tahtonut pojalta omaa tahtoa riistää, -kun ei vain... Olisin vain, näetsen tuota, tahtonut, että... - -_Matrjona_. Sotket taaskinsa mitä sotket, itse tietämättä, mitä haastat. -Eläköön ja olkoon ennallaan! Itsekään hän ei tahdo paikastaan lähteä. -Ja minnekä me hänet... tullaanhan sitä ilmankin toimeen. - -_Pjotr_. Sen minä vain sanon, Akim, että jos kesäksi hänet ottaa -tahdot, niin en häntä talveksikaan tarvitse. Jos ollakseen, niin olkoon -koko vuoden. - -_Matrjona_. Vuodeksi se pannaankin. Ja kotona me, työaikaan, jos niiksi -tulee, kyllä palkataan joku. Poika olkoon ja eläköön, kunhan sinä vain -meille kymmenikön pistät... - -_Pjotr_. Vuodeksiko sitte vielä vai? - -_Akim_. (Huoahtaen.) Mitäs?! Siltä, näetsen, kun, tuota, näyttää, että, -tuota... niin mitäs sille, tuota... - -_Matrjona_. Vielä vuodeksi. Palkastahan kyllä sovitaan, ja kymmenikön kun -nyt annat, niin päästään lähtemään. (Nousee ja kumartaa.) - - -XV KOHTAUS. - - Samat, Anisja ja Anjutka. - -_Anisja_. (Istuutuu syrjään.) - -_Pjotr_. No, kun niin on, niin olkoon. Mennään sitte ravintolaan ja -juodaan kaupantekijäiset. Lähdetään, Akim, ja otetaan ryyppy. - -_Akim_. Enpä minä juo viinaa. - -_Pjotr_. No, teetä kai juot? - -_Akim_. Teetä kyllä, — sitä juon. - -_Pjotr_. Eukot tulevat myöskin juomaan teetä. Katso sinä, Nikita, että -lampaat kaikki ajat kotiin. Ja olkia kerää! - -_Nikita_. Hyvä on. (Kaikki, paitsi Nikitaa, menevät. Hämärtää.) - - -XVI KOHTAUS. - - Nikita yksin. - -_Nikita_. (Sytyttää paperossin.) Nekös panivat kovalle, että sanoisin, -miten tyttöjen kanssa olen pelaillut. Vaan ne jutut eivät ole niinkään -helposti kerrotut. Ja naimaan minun tahtoivat hänet. Vaan jos kaikki -naisi, niin kyllä silloin monta vaimoa saisi. Ja vähät minä naimisista -välitän, — muutenkaan en elä pahemmin, kuin nainutkaan. Kateeksi vain -käypi ihmisille. Vaan kuinka minä tulinkaan sen ristinmerkin pyhän -kuvan edessä tehneeksi, ihan oli kuin olisi joku survaissut siihen?! -Yht’äkkiä siten kaikki pitkät puheenlangat katkaisin. Sanotaan olevan -kamalaa vannoa totuutta vastaan. Mitä tuhmuuksia! Joutavia puheita -vain! Ei muuta mitään! - - -XVII KOHTAUS. - - Nikita ja Akulina. - -_Akulina_. (Tulee kauhtanaan puettuna, panee pois nuoran, riisuutuu ja -menee kammioon.) Sytyttäisit e’es valkean. - -_Nikita_. Sinuako katsellakseni? Näenhän sinut muutenkin. - -_Akulina_. Mene matkaas! - - -XVIII KOHTAUS. - - Samat ja Anjatko. - -_Anjutka_. (Juoksee sisään ja kuiskaa Nikitalle.) Nikita, tulehan -pian! Siellä sinua yks’ ihminen kysyy, turkanen vie. - -_Nikita_. Mikä ihminen? - -_Anjutka_. Marina rautatehtaalta. Seisoo siellä nyytti kädessä. - -_Nikita_. Valehtelet. - -_Anjutka_. Turkanen vie, onkin. - -_Nikita_. Mitäs se tahtoo? - -_Anjutka_. Käski sinun tulemaan. Sanoi vain yhden sanan tahtovansa -sinulle sanoa. Kyselin, mitä se tahtoi, vaan ei sanonut. Hän vain -kysyi, tottako se on että muka lähdet meiltä pois. Minä sanoin, ettei -ole totta, että isäsi kyllä tahtoi sinut ottaa jotta naisit, vaan -ett’et tahtonut ja että vielä vuodeksi meille jäät. Silloin hän sanoi, -että lähetä hänet, Jumalan tähden, minun puheilleni». "Minä", sanoi, -"tahdon välttämättä sanoa hänelle sanan". Kauan jo sinua on odottanut. -Menehän hänen luokseen! - -_Nikita_. Mitä minä hänestä! Enkä mene. - -_Anjutka_. Sanoo, että jos et mene, niin tulee hän itse tupaan -sinun luoksesi. Turkanen vie, sanoikin tulevansa. - -_Nikita_. Kylläpä hän menee matkaansa vähän aikaa seistuaan. - -_Anjutka_. Vai aikovatko, sanoi hän, panna hänet naimaan Akulinan? - -_Akulina_. (Lähestyy Nikitaa rukkinsa takaa.) Kenenkä niin naimaan -Akulinan! - -_Anjutka_. Nikitan. - -_Akulina_. Jopahan?! Ja kuka sen sanoo? - -_Nikita_. Ihmiset kuuluvat sanovan. (Katsoo häneen ja nauraa.) Akulina, -ottaisitko sinä minut? - -_Akulina_. Sinutko? Ehkä joskus toiste ottaisinkin, vaan en nyt. - -_Nikita_. Ja miks’et sitte nyt? - -_Akulina_. Sinä et minua rakastaisi. - -_Nikita_. Ka, miksikä en? - -_Akulina_. Et saa rakastaa. (Nauraa.) - -_Nikita_. Kuka kieltäisi? - -_Akulina_. Emintimä, ka. Hän yhä toruu ja yhä perääsi katsoo. - -_Nikita_. (Nauraa.) Katsos sitä! Oletpas sinä tarkka näkemään. - -_Akulina_. Minäkö? Mitäpä tarkkuutta siinä tarvittaisiin? Enhän minä -toki sokea ole. Vast’ikäänkin vielä miten isää pöllytteli?! Senkin -paksunaamainen Syöjätär! (Menee kammioon.) - -_Anjutka_. Nikita! Katsohan! (Katsoo ikkunaan.) Jo tulee! Turkanen -vie tuleekin. Minä menen pois. (Menee ulos.) - - -XIX KOHTAUS. - - Nikita, Akulina (Kammiossa) ja Marina. - -_Marina_. (Tulee.) Mitä sinä teetkään minulle?! - -_Nikita_. Mitäkö teen? En mitään. - -_Marina_. Kieltäytyä tahdot. - -_Nikita_. (Nousten vihaisesti ylös.) No, miksi hyväksi nyt tänne tulit?! - -_Marina_. Voi, Nikita! - -_Nikita_. Olettepa, todella, somia! Miksi tulit tänne? - -_Marina_. Nikita! - -_Nikita_. No? Mitä: Nikita? Nikita olenkin. Mitä tahdot? Mene, sanon! - -_Marina_. Näen, että siis tahdot hylätä, unhottaa. - -_Nikita_. Mitä minun sitte muistaa pitäisi? Itsekään ei tiedä, mitä -haastaa. Kun nurkantakana seisoit ja Anjutkan lähetit hakemaan -minua, vaan kun en tullut luoksesi, niin olisipa jo silloin sinun -pitänyt tietää, etten tarvitse sinua. Sehän on selvä. Niin menekin -sitte tiehesi! - -_Marina_. Et tarvitse! Nyt et tarvitse minua! Minä uskoin sinua, -että rakastat minua, vaan kun turmelit minun, niin nyt et enää -tarvitsekaan. - -_Nikita_. Suotta aikojasi vain tuossa haastat, ihan syyttä suotta. -Isällekin olet jos mitä kertonut. Mene jo, tee niin hyvin! - -_Marina_. Itsehän tiedät, ett’en ketään muuta ole rakastanut, kuin sinua. -Ja vaikka et olisikaan nainut minua, niin en siitä olisi pahastunut. -Vaan siihen olen syytön, ett’et rakasta minua enää. Ja miks’et? - -_Nikita_. Joutavia tässä tyhjänpäiten jaarittelet. Mene matkaasi -Mokomakin ymmärtämätön! - -_Marina_. Ei minuun koske se, että petit minut, kun naida lupasit, vaan -se, ett’et rakasta minua enää. Eikä sekään koske, ett’et rakasta, vaan -että toiseen vaihdoit. Tiedän kyllä — kehen! - -_Nikita_. (Astuu vihaisesti hänen luo.) Mokomain kanssa sitä on -pahemmassa kuin pulassa; ette ymmärrä niin mitään. Mene, sanon minä, -ennenkuin mitään pahempaa aikaan saatat. - -Marina. Pahempaako? Lyödäkö ai’ot minua? No, lyö, he! Vaan miksi -käännät muotosi pois? Voi, Nikita! - -_Nikita_. Mitäs hyvää siitäkään lähtee? Ihmiset vain tulevat. Mutta -mitäs tässä suotta aikojaankaan haastaa? - -_Marina_. Se on siis lopussa, ja mikä on ollut, on mennyt! Ja unhottamaan -käsket! Mutta muistakin, Nikita! Minä suojelin neitsyeellistä -kunniatani kuin silmäterääni, vaan sinä minut ilman aikojasi turmelit, -petit. Et säälinyt orpoa (itkee) — hylkäsit minut. Sinä murhasit -minut, vaan minä en tahdo vihata sinua. Jumalan nimeen! Jos paremman -löydät, niin unhotat minun, jos pahemman, niin kyllä muistat minua. -— Muistat kyllä, Nikita! Hyvästi sitte! Voi, kuinka sinua rakastin! -Hyvästi viimeisen kerran! (Tahtoo halailla häntä ja tarttuu häntä -päähän.) - -_Nikita_. (Irroittautuen.) Äh! Teidän kanssa sitä on pulassa! Jos et -sinä tahdo mennä ulos, niin menen minä, ja jää sinä tänne! - -_Marina_. (Huudahtaen.) Peto sinä olet! (Ovella.) Ei suo sinulle Jumala -onnea, ei. (Menee itkien ulos.) - - -XX KOHTAUS. - - Nikita ja Akulina. - -_Akulina_. (Tulee kammiosta.) Koira sinä olet, Nikita! - -_Nikita_. No? Mikä nyt? - -_Akulina_. Voi, miten hän itki, (itkee.) - -_Nikita_. Mitäs sinä sitte vielä? - -_Akulina_. Mitäkö? Loukkasit häntä. Niin teet sitte minullekin... senkin -koira! (Menee kammioon.) - - -XXI KOHTAUS. - - Nikita yksin. - -_Nikita_. (Äänettömyys.) Sekös nyt on sotkuksissa! Rakastan, kuin -hunajaa, noita naisia, vaan annas kun sattuu heidän kanssaan jotakin -tehneeksi, niin sitä on pahemmassa kuin pulassa. - -Esirippu. - - - - - -Toinen näytös. - - -Näyttämö kuvaa kyläntietä ja Pjotrin taloa. Vasemmalla katsojista on -tuparakennus, jonka keskikohdalla eteinen ja portaat; oikealla portti -ja pihan pää. Anisja loukuttaa pihan perällä pellavia. Ensimäisen -näytöksen jälkeen on kulunut kuusi kuukautta. - - -I KOHTAUS. - - Anisja yksin. - -_Anisja_. (Taukoaa ja kuuntelee.) Taas se siellä jotakin mörisee. -Vannaan uunilta laskeutui alas. - - -II KOHTAUS. - - Anisja ja Akulina (tulee, kantaen ämpärejä korennolla). - -_Anisja_. Hän huutaa. Menehän kuulemaan, mitä se tahtoo. Näetsen, kun -ärjyy. - -_Akulina_. Miks’et sinä sitte? - -_Anisja_. Mene, kun käsketään. (Akulina menee tupaan.) - - -III KOHTAUS. - - Anisja yksin. - -_Anisja_. Ihan se on saanut minut tuskistumaan. Ei sano, missä rahat -ovat, vaikka mikä olisi. Muutamia päiviä sitte kävi hän eteisessä ja -kätki varmaan ne sinne. Nyt en tiedä itsekään, missä ovat. Hän pelkää, -näköjään, niistä erota. Vaan talossa ne ovat. Kunpa vain löytyisivät. -Eilen ne eivät hänellä luonaan olleet. Ja nyt en itsekään tiedä, missä -ne ovat. Ihan lopen se on saanut minut tuskistumaan. - - -IV KOHTAUS. - - Anisja ja Akulina, (joka tulee ulos, sitoen huivia päähänsä). - -_Anisja_. Minnekäs sinä?... - -_Akulina_. Minnekö? Käski Maria tätiä mennä hakemaan. "Pyydä", sanoo, -"sisartani luokseni. Minä kuolen kohta, niin pitää häntä vähän -puhutella." - -_Anisja_. (itsekseen.) Sisartaan pyytää luokseen. Voi minun päiviäni! -Voi, voi! Varmaan tahtoo hänelle rahat antaa. Mitä minä nyt teen! Voi, -voi! (Akulinalle.) Elä mene! Minnekä sinä? - -_Akulina_. Tätiä hakemaan. - -_Anisja_. Elä mene, sanon minä. Minä käyn itse hakemassa; mene sinä -joelle vaatteita huuhtomaan. Muuten et iltaan saakka saa valmiiksi. - -_Akulina_. Mutta hänhän käski minun mennä. - -_Anisja_. Mene, minne sinut laitetaan. Minä käyn itse Marfaa -hakemassa. Ota puserot tuosta aidalta! - -_Akulina_. Puserotko? Vaan jos et sinä menekään? Ja hänhän käski. - -_Anisja_. Kun kerran sanoin, niin menen. Missäs Anjutka on? - -_Akulina_. Anjutka? Vasikoita vartioi. - -_Anisja_. Lähetä hänet tänne; eihän ne pois juokse. (Akulina ottaa -liinavaatteet ja menee.) - - -V KOHTAUS. - - Anisja yksin. - -_Anisja_. Ell’en mene, niin se haukkuu. Ja jos taas menen, niin -sisarelleen rahat antaa ja kaikki työni on hukkaan mennyt. Enpä tiedä -itsekään, mitä tehdä. Ihan on pääni pyörällä, (jatkaa työtään.) - - -VI KOHTAUS. - - Anisja ja Matrjona (tulee, keppi kädessä ja matkapussi selässä). - -_Matrjona_. Jumala antakoon hyvää päivää, mansikkani. - -_Anisja_. (Katsoo ympärilleen, jättää työnsä ja lyö kämmenensä yhteen -ilosta.) No, tätäpäs en odottanut, Matrjona kulta. Jopas lähetti Jumala -hyvän vieraan oikeaan aikaan. - -_Matrjona_. Mikäs nyt on sitte? - -_Anisja_. Ihan on mulla pää mennä sekaisin. — Semmoinen tuska! - -_Matrjona_. Vielähän sen sanotaan elossa olevan. - -_Anisja_. Elä puhukaan. Ei se ole elävä eikä kuollut. - -_Matrjona_. Entäs rahat, onkos se ne kelle antanut? - -_Anisja_. Just’ikään sisartaan, Marfaa, tahtoi hakemaan. Varmaan -rahojen takia. - -_Matrjona_. Se on selvä. Vaan eikö lie antanut kelle jo tietämättäsi? - -_Anisja_. Eikä ole. Minä vartioin häntä kuin haukka. - -_Matrjona_. Missäs ne sitte ovat? - -_Anisja_. Ei sano. Enkä saa mitenkään selkoa. Minne kätkenee paikasta -toiseen. Enkä Akulinaltakaan saa mitään tehdyksi. Hupero huperokseen, -vaan yhä kuitenkin vaanii ja vartioi. Voi minun päiviäni! Ihan olen jo -tuskastunut! - -_Matrjona_. Voi, mansikkani, kyllä se ne rahat antaa pois käsistäsi, -niin että ikipäiväsi saat niitä ikävöidä. Ja talosta sinut vielä -ilman mitään pois työntävät. Olet koko ikäsi, kultaseni, kuluttanut -miehen parissa, jota et ole rakastanut, ja sitte saat vielä leskenä -keppikerjäläisenä kuleskella. - -_Anisja_. Elä puhukaan, kultaseni. Sydämmeni on pakahtua, en tiedä -mitä tehdä eikä ole kenen kanssa neuvotella. Nikitalle kyliä haastoin, -vaan se pelkää asiaan ryhtyä. Sanoi vain minulle eilen, että lattiaan -ne ovat piiloitetut. - -_Matrjona_. No, etsitkö? - -_Anisja_. En voinut, — itse oli siellä. Huomaan, että se niitä milloin -luonaan kantaa, milloin muualla piilossa pitää. - -_Matrjona_. Muista vain se, tyttöseni, että jos kerran hairinko -tapahtuu, niin et kuuna päivinä saa sitä korjatuksi. (Kuiskaten.) No, -oletko sitä väkevää teetä antanut, vai? - -_Anisja_. Voi tokisen! (Aikoo vastata, mutta huomaa naapurimuijan ja -vaikenee.) - - -VII KOHTAUS. - - Samat ja Kuoma (kulkee tuvan ohi ja kuuntelee sisästä kuuluvaa - huutoa. Anisjalle.) - -_Kuoma_. Kuulehan, Anisja! Anisja! — Sinun miehesi siellä taitaa huutaa. - -_Anisja_. Se niinikään aina yskii, ikäänkuin huutaisi. Kovin jo on -huono. - -_Kuoma_. (Lähestyen Matrjonaa.) Terveeks’, muori kulta! Mistä kaukaa nyt -tullaan? - -_Matrjona_. Kotoa, kultaseni. Poikaani tulin tervehtimään. Ja puseroita -toin. Aina sitä, näetsen, lapsikultaansa kaipaa. - -_Kuoma_. Sitähän se on. (Anisjalle.) Luulin jo pitävän laudoille panna, -vaan aikaistapa näkyi olevan. - -_Anisja_. Minnepä sitä on kiire? - -_Matrjona_. Jokos sille on ehtoollinen annettu? - -_Anisja_. Mitenkäs; eilen kävi pappi. - -_Kuoma_. Jo minäkin, kultaseni, katselin eilen, että missähän siinä vielä -henki pysyy! Niin on kovin kuihtunut. Ja muutamia päiviä sitte ihan jo -lähtöä teki ja pyhäin kuvain eteen pantiin. Jo itkemäänkin ja pesemään -aiottiin ruveta. - -_Anisja_. Vaan virkosi, ja nousi ylös. Nyt se taaskin siellä kuleksii. - -_Matrjona_. Ai’ottekos viimeistä voitelusta sille antaa, vai? - -_Anisja_. Tahtovathan ne ihmiset. Jos elää, niin ai’otaanhan sitä -huomenna lähettää pappia hakemaan. - -_Kuoma_. Voi, Anisja kulta! Kyllä maar’ sinun tulee ikävä? Eikä sitä -syyttä sanota, että "ei sen mieli mettä keitä, joka on suuressa -surussa". - -_Anisja_. No, vielä häntä puhuu. - -_Kuoma_. Arvaahan tuon, kun se jo koko vuoden on hengenhieverissä. -Siinähän sitä on käsin sidottu. - -_Matrjona_. Katkeraahan se on leskenkin elämä. Nuorena kyllä menettää, -vaan kukapa häntä vanhoilla päivillä säälii. Sillä ei vanhasta ole -myöden eikä säästäen. Niin tässä on minunkin laita. Pitkänkö matkan -olen kulkenut, niin olen jo ihan uuvuksissa, jalat jären turruksissa. -Vaan missä poikani on? - -_Anisja_. Kyntämässä on. Mutta käyhän tupaan, niin pannaan samovaari -kiehumaan ja teellä luontoa lievitellään. - -_Matrjona_. (Istuutuu.) Kylläpä olenkin uuvuksissa. Vaan mitä siihen -viimeiseen voitelukseen tulee, niin se on ihan välttämätöntä. Niinhän -ne ihmiset sanovat, että siitä on sielullekin hyötyä. - -_Anisja_. Kyllä, huomenna lähetetään. - -_Matrjona_. No niin, parasta se on. — Meillä taas, kultaseni, oli häät - -_Kuoma_. Vai niin! Näinkö keväällä? - -_Matrjona_. Eipä se sananlasku, näköjään, näy suotta totta sanovan, -että malttaa köyhä keittää, vaan ei malta jäähdyttää, ja niin sen on -naidessakin. Semjon Matvejitsh’han se Marinan otti. - -_Anisja_. Löysipäs se tyttö onnensa! - -_Kuoma_. Leskimies varmaan, jonka lastenhoitajaksi rupesi? - -_Matrjona_. Neljä sillä on lasta. Kukas oikea ihminen hänet olisi -ottanut! No niin, sen tautta hän Marinan naikin. Ja se tietysti -mielellään sille meni. Viinaa, näetsen, ryypättiin, niin että vähän -maahankin läikähti, kun ei ollut lasi luja. - -_Kuoma_. Sitäkös! Vai semmoinen huhu? No, onkos mies varakas, vai? - -_Matrjona_. Siinäpähän nuo elää toistaiseksi. - -_Kuoma_. Tottahan se on, että kukapa muu juuri lasten hoitajaksi menee. -Niinkuin täällä esimerkiksi on tuo Miihka. Mies, näetsen, kyllä... - -_Miehen ääni_. Marfa hoi, minnekä sinä, senkin vietävä, menit? Tule -lehmää ajamaan. (Naapurinainen menee pois.) - - -VIII KOHTAUS. - - Anisja ja Matrjona. - -_Matrjona_. (Puhuu tavallisella äänellä naapurinaisen poistuessa.) Kun, -näetsen, tyttö nyt on naitettu, niin ei ainakaan minun ukkohölmöni -enää Nikitaa ajattele. (Muuttaa yht’äkkiä äänensä kuiskeeksi.) Jo meni -pois! (Kuiskaten.) Niin no, oletko sitä teetä juottanut, vai? - -_Anisja_. Voi, elä muistelekaan! Kuolkoon ennen itsestään! Ja eihän -se siitä kuitenkaan kuole; syntiä vain teen. Voi minun päiviäni! Minkä -tautta annoitkaan minulle niitä pulveria? - -_Matrjona_. Mitäs pulvereista?! Nehän, hyvä ihminen, ovat unipulveria; -miks’ei niitä sitte antaisi? Ei niistä mitään pahaa lähde. - -_Anisja_. Enhän minä niitä unipulveria tarkoita, vaan niitä valkoisia. - -_Matrjona_. No, ne on, mansikkani, lääkepulveria. - -_Anisja_. (Huoahtaa.) Tiedän; mutta pelottaa. Ihan se on saanut minut -tuskistumaan. - -_Matrjona_. Jokos olet paljonkin käyttänyt? - -_Anisja_. Kahdesti olen antanut. - -_Matrjona_. No, eikös tuntunut mitään? - -_Anisja_. Itse kosketin huulillani teehen, ei kuin pikkuruisen -karvasteli. Vaan hän joi kaikki teen kanssa ja sanoi, että "ei -maistu minulle teekään". Siihen minä, että "sairaasta tuntuu kaikki -karvaalta". Mutta voi kun se minusta oli kamalaa, Matrjona kulta. - -_Matrjona_. Mitä tuota ajattelee! Pahempi vain on ajatella. - -_Anisja_. Parempi olisi ollut, ett’et olisi niitä antanutkaan minulle -ja syntiin saattanut. Kun muistelen, niin oikein sydäntä vihloo. -Miksikä ne annoitkaan minulle?! - -_Matrjona_. Mitä sinä nyt, mansikkani! Ole jo, Herran nimessä! Mitä sinä -minun päälleni lykkäät? Eläkä sinä, hyvä ihminen, syytöntä syytä! Jos -mitä tulee, niin olen minä viaton enkä tiedä mistään tään taivaallista, -— ristiä suutelen sen päälle, ett’en ole mitään pulveria antanut enkä -ole kuullut enkä nähnyt, mitä pulveria ne ovatkaan. Ajattelehan sinä, -hyvä ihminen, itse. Me tässä tuonnoin vielä sinusta haastettiin, -että kylläpä se raukka vaivaa näkee. Tytärlentämä on hupelo ja mies -lahonnut kuin kanto. Semmoisessa elämässä sitä tekee jos mitä. - -_Anisja_. Enhän minä kielläkään. Ja minun asemassani on valmis -pahempaankin: joko hirteen menemään tahi hänet kuoliaaksi kuristamaan. -Sillä mitäs elämää tämä on? - -_Matrjona_. Sitähän se on. — Aikaa ei ole avosuin töllistellä. Ja oli -miten oli, niin pitää rahoja etsiä ja antaa hänen sitä teetä juoda. - -_Anisja_. Voi minua poloista! En tiedä, mitä tehdä, ja kovin -pelottaakin. Kunpa ennen kuolisi itsestään. Sillä en tahtoisi sitä -sielulleni ottaa. - -_Matrjona_. (Vihaisesti.) Vaan miks’ei se rahoja ilmoita? Vai aikooko -se ne mukaansa ottaa eikä kellekään antaa? Onkos se hyvin tehty? -Armahtakoon Herra, semmoiset rahat ja suotta aikojaan hukkaan menevät. -Eikös se sitte ole synti? Mitäs hän sitte tekee? Vai katsellako vain -häntä pitää? - -_Anisja_. Enpä tiedä enää itsekään. Ihan se on saanut tuskistumaan -minut. - -_Matrjona_. Mitä et tiedä? Asiahan on selvä. Jos nyt teet erehdyksen, -niin tulet sitä ikäsi katumaan. Hän antaa sisarelleen rahat ja sinä -jäät ilman. - -_Anisja_. Voi, voi, sitähän se lähetti hakemaan — pitää mennä. - -_Matrjona_. Elä nyt sitä kiirehdi, vaan pane ensi asiaksesi samovaari -kiehumaan. Juotetaan sitte hänelle teetä ja etsitään rahat yhdessä. -Kyllä maar’ ne käsiimme saadaan. - -_Anisja_ Voi, kun ei vain mitään tapahtuisi. - -_Matrjona_. Ka mitä sitte? Voiko katsella vain? Ja silmilläsikö sinä -vain rahoja koskettelet käsiin ottamatta? Tee sitte, niinkuin tahdot. - -_Anisja_. Menenpähän sitte ja panen samovaarin kiehumaan. - -_Matrjona_. Mene, mansikkani, ja tee niinkuin tehdä pitää, ett’ei -perästäpäin katua tarvitsisi. Se on oikein. (Anisja aikoo poistua. -Matrjona kutsuu takaisin.) Yksi asia vain. Nikitalle elä haasta mitään! -Hän on hölmö. Jumala varjelkoon, jos hän saapi pulvereista tiedon. -Hän voi tehdä, Jumala tiesi, mitä, sillä hän on kovin sääliväinen. -Ennen aikaan hän, näetsen, ei ottanut kanaakaan tappaakseen. Elä -haasta hänelle! Hukka perii, sillä hän ei sitä ymmärrä. (Pysähtyy -kauhistuneena, kun Pjotr näytäkse kynnyksellä.) - - -IX KOHTAUS. - - Samat ja Pjotr. (Kämpii rappusille, varoen kädellään seinää vasten, - ja huutaa heikolla äänellä.) - -_Pjotr_. Miks’ette kuule, kun huudetaan. O — oih! Anisja, kuka tääll’ -on? (Vaipuu penkille.) - -_Anisja_. (Tulee esiin nurkan takaa.) Mitä ulos ryömit? Olisit -maannut, missä makasit. - -_Pjotr_. Menikös se tyttö Marfaa hakemaan, vai?... Niin on vaikea... -Oih, jospa jo kuolema tulisi pikemmin... - -_Anisja_. Ei sill’ ole aikaa, — lähetin hänet joelle. Jahka kerkiän, -niin menen itse. - -_Pjotr_. Lähetä Anjutka! Missä hän on? Oih, kun on vaikea! Oih, kuolema -on käsissä! - -_Anisja_. Itsekin lähetin häntä etsimään. - -_Pjotr_. Oih! Missä hän on? - -_Anisja_. Missä lie, senkin vietävä. - -_Pjotr_. Oih, en jaksa enää. Sisuksia polttaa. Ihan kuin näverillä -kaivaa. Miksi te jätitte minut, kuin minkäkin koiran... ei ole kuka -juotavaakaan antaisi... Oih!.. Lähetä Anjutka luokseni! - -_Anisja_. Tuossahan tuo on. Anjutka, mene isän luo. - - -X KOHTAUS. - - Samat ja Anjutka (juoksee sisään. Anisja menee nurkan taakse). - -_Pjotr_. Menehän... oih!... Marfa-tädin luo ja sano, että isä kutsuu -ja että hän tulisi, — minun on tarvis. - -_Anjutka_. Saattaahan tuon. - -_Pjotr_. Odotahan. Sano, että heti on tarvis. Sano, että kuolen. -O — oih!... - -_Anjutka_. Paikalla, jahka huivin otan, (juoksee pois.) - - -XI KOHTAUS. - - Pjotr, Anisja ja Matrjona. - -_Matrjona_. (iskien silmää.) No, muista nyt asiasi! Mene tupaan ja -tunnustele joka paikka! Etsi kuin koira kirppua; kaikki paikat hae! -Minä tässä heti hänen tutkin. - -_Anisja_. (Matrjonalle.) Ihan olen kuin rohkeampi sinun kanssasi. -(Lähestyy rappusia. Pjotrille:) Panenko sinulle samovaarin kiehumaan? -Tuossa Matrjona tuli poikaansa tervehtimään, — niin juotte yhdessä. - -_Pjotr_. Panehan. (Anisja menee porstuaan.) - - -XII KOHTAUS. - - Pjotr ja Matrjona. (Matrjona astuu rappusien luo.) - -_Pjotr_. Päivää! - -_Matrjona_. Jumal’ antakoon, kultaseni, Jumal’ antakoon! Yhä vain, -näemmä, sairastelet. Ja kovin on sinua sääli minun ukkonikin. Käski -tulla tiedustelemaan. Ja terveisiä lähetti. (Kumartaa vielä kerran.) - -_Pjotr_. Kuolema tässä tulee. - -_Matrjona_. Sitähän minä katselen, että kovin olet laihtunut, kultaseni, -kovin. Ei se, näemmä, tauti kaunistele. - -_Pjotr_. Tullut se on, minun hetkeni. - -_Matrjona_. Jumalan tahto, Pietari Ignatjitsh! Kun jo ehtoollisen sait, -niin, Jumala suo, saat viimeisen voiteluksenkin. Vaimosi on, Jumalan -kiitos, viisas, osaa haudata ja hautajaiset laittaa, niinkuin pitää. Ja -minun poikani kyllä sillä välin talosta huolen pitää. - -_Pjotr_. Eipä ole, kelle käskyt antaa! Eukko ei ole tolkun ihminen, -tuhmuuksia vain tekee, minä kyllä kaikki tiedän... tiedän... Tytär on -hupelo ja nuorikin vielä. Olen taloni valmistanut, vaan ei ole kuka -asiat hoitaisi. Ja sääli on myöskin. (Nyyhkyttää.) - -_Matrjona_. Jos tahdot mitä rahojen suhteen määrätä, niin sano vain... - -_Pjotr_. (Anisjalle porstuaan.) Menikös Anjutka jo, vai? - -_Matrjona_. (Syrjään.) Muistipas. - -_Anisja_. (Porstuasta.) Justiinsa lähti. Tulehan tupaan; minä saatan. - -_Pjotr_. Annahan istua viimeiseltä. Siellä on niin painostava ilma. -Ja niin on vaikea minun. Oi, ihan on polttanut sydämmeni.. Kumpa jo -kuolema tulisi. - -_Matrjona_. Elämä ja kuolema on Jumalan kädessä, Pietari Ingatjitsh. -Eikä sitä kuolemaa tiedä. Vielä siitä väliin virkoaakin. Niinpä tässä -meidänkin kylässä muuan mies jo oli ihan kuolemaisillaan... - -_Pjotr_. Eikä. Tunnen, että kuolen kohta, tunnen. (Nojautuu alas ja -sulkee silmänsä.) - - -XIII KOHTAUS. - - Samat ja Anisja. - -_Anisja_. (Tulee ulos.) No, tuletko vai et? Sinuapa nyt pitää odottaa. -Pjotr! Pjotr hoi! - -_Matrjona_. (Menee syrjään ja houkuttelee Anisjaa luokseen.) No? - -_Anisja_. (Laskeutuu rappusilta Matrjonan luo.) Ei ole. - -_Matrjona_. Etsitkös joka paikan? Lattiastakin? - -_Anisja_. Ei ole sielläkään. Ell’ei parvella ole. Eilen hän sinne -kapusi. - -_Matrjona_. Etsi, se on pääasia! Niinkuin kielellä nuole. Sillä minä -huomaan jo, että hän niinkin kuolee kohta, — kynnet ovat jo siniset ja -kasvot mullankarvaiset. Onkos samovaari jo kiehunut, vai? - -_Anisja_. Jo se alkaa kiehua. - - -XIV KOHTAUS. - - Samat ja Nikita (tulee toiselta puolelta, jos mahdollista ratsain, - portaille; ei huomaa Pjotria.) - -_Nikita_ (äidilleen.) Päivää, äiti! Terveitäkö kotona ollaan? - -_Matrjona_. Jumalan kiitos! Siinähän sitä eletään, niin kauan kuin leipää -on. - -_Nikita_. No, mitenkäs isäntä jaksaa? - -_Matrjona_. (osoittaa portaille.) Hiljaa, tuossahan tuo istuu. - -_Nikita_. Ka, istukoon. Mitäs se minua liikuttaa? - -_Pjotr_. (Aukaisee silmänsä.) Nikita, Nikita hoi! Tules tänne! (Nikita -lähestyy. Anisja kuiskaa Matrjonan kanssa.) Miksi niin aikaiseen tulit? - -_Nikita_. Kynnin jo loppuun. - -_Pjotr_. Entäs kynnitkös sen sillan takaisen saran? - -_Nikita_. Sinne on pitkä matka ajaa. - -_Pjotr_. Pitkäkö matka? Talosta on pitempi. Kun varta vasten ajaa -pitää. Samalla olisi mennyt... (Anisja kuuntelee näyttäytymättä.) - -_Matrjona_. (Tulee lähemmäksi.) Voi, poikani, miks’et tee isännän -mieliksi? Isäntä on kivulloinen ja luottaa sinuun ja sinun pitää -voimiasi ponnistaa ja palvella häntä, kuin omaa isääsi, niinkuin minä -käskin. - -_Pjotr_. No, tuota, oih... ota sitte perunoita ylös, ja naiset... oi! -saavat valikoida. - -_Anisja_. (Itsekseen.) Johan nyt menin! Tahtoo, näet, taaskin kaikki -pois laittaa, sillä varmaan on hänellä rahat nyt luonaan. Jonnekin se -aikoo ne piiloittaa. - -_Pjotr_. Muuten... oih! tulee aika istuttaa ja pilaantuvat. Oih, en -jaksa enää. (Nousee ylös.) - -_Matrjona_. (Juoksee rappusille ja auttaa Pjotria.) Tupaanko pitää -saattaa. - -_Pjotr_. Viehän. (Seisahtuu.) Nikita! - -_Nikita_. (Vihaisesti.) Ka, mikä on? - -_Pjotr_. Minä en näe sinua enää... Kuolen tänään. — Anna minulle -anteeksi, anna anteeksi, jos olen rikkonut jotenkin sinua vastaan... -Jos sanoilla taikka teoilla olen joskus rikkonut... Ja olenhan sitä -tehnyt. Anna anteeksi. - -_Nikita_. Mitäpä siitä anteeksi... Kaikkihan sitä syntisiä ollaan. - -_Matrjona_. Voi, poikani! Säälihän toki! - -_Pjotr_. Anna anteeksi, Kristuksen tähden, (itkee.) - -_Nikita_. Jumala anteeksi antaa, isäntä. Eihän minulla ole syytä olla -vihoissani. Pahaa en ole täällä mitään kokenut. Antakaa te minulle -anteeksi, ehkä minä olen paljoa syyllisempi. (Itkee. Pjotr menee -nyyhkyttäen. Matrjona auttaa häntä.) - - -XV KOHTAUS. - - Nikita ja Anisja. - -_Anisja_. Voi minua poloista! Ei se sitä ilman aikojaan sanonut: vaan -näköjään jotakin ajatteli. (Menee Nikitan hio.) Mitäs sinä sanoit, että -rahat ovat lattiassa, kun eivät ole. - -_Nikita_. (Ei vastaa, vaan itkee.) En mitään pahaa ole häneltä saanut, -vaan paljasta hyvää. Ja mitä olenkaan tehnyt! - -_Anisja_. Ole tuossa! Missä rahat ovat? - -_Nikita_. (Vihaisesti.) Mistä minä tiedän. Etsi itse! - -_Anisja_. Kovinpa olet sääliväinen! - -_Nikita_. Sääli minun on häntä, kovin sääli. Kuinka hän itki! O—oh! - -_Anisja_. Senkös nyt kävi sääliksi, ja vielä ketä! Koirana se on sinua -kohdellut, vastikään vielä käski pellolle ajamaan. Säälisit ennemmin -minua. - -_Nikita_. Mitä sinussa on säälimistä? - -_Anisja_. Kuolee ja rahat piiloittaa... - -_Nikita_. Eikä piiloita... - -_Anisja_. Voi, Nikita! Hän lähetti sisartaan hakemaan; tahtoo, näet, -hänelle antaa. Hukka meidät perii! Kuinka sitä eletään, jos hän antaa -rahat pois. Pellolle ajavat minutkin! Tekisit edes sinä jotakin. -Sanoithan hänen eilen parvelle kiivenneen. - -_Nikita_. Näin kyllä hänen sieltä tulevan, vaan minne hän rahat pisti, -sitä en tiedä. - -_Anisja_. Voi minun päiviäni! Menenpähän sieltä etsimään. (Nikita -vetäytyy syrjään.) - - -XVI KOHTAUS. i - - Samat ja Matrjona (tulee tuvasta, laskeutuu Anisjan ja - Nikitan luo, kuiskaten.) - -_Matrjona_. Elä mene minnekään. Rahat on hänellä. Minä tunnustelin; -ristinyörissä riippuvat. - -_Anisja_. Voi minun päiviäni! - -_Matrjona_. Jos nyt päästät käsistäsi, niin et kuuna päivinä saa. Sisar -tulee ja sieppaa. - -_Anisja_. Jos tulee, niin hän antaa ne hänelle, se on varma. Vaan -mitä minä nyt teen? Voi minun päiviäni! - -_Matrjona_. Mitäkö pitää tehdä? Katsohan tänne: samovaari kun on -kiehunut, niin mene ja valmista tee, ja kaada hänelle (kuiskaten); -paperista karista kaikki ja anna hänen juoda. Kun on kupillisen juonut, -niin silloin otat häneltä rahat. Ei vain hän sitä sitte enää kellekkään -kerro. - -_Anisja_. Voi, pelottaa! - -_Matrjona_. Elä nyt pakise, vaan tee väleen; minä sill’aikaa hänen -sisartaan vartioin, jos niiksi tulee. Eläkä hairahdu, vaan ota rahat ja -tuo tänne. Nikita ne sitte kätkee. - -_Anisja_. Voi minun päiviäni! Kuinka minä siihen ryhdyn ja... ja... - -_Matrjona_. Elä pakise, sanon minä, vaan tee niinkuin käsken. Nikita! - -_Nikita_. Mitä? - -_Matrjona_. Istu ja odota tuossa seinävieruksella, jos mitä saat toimeksi. - -_Nikita_. (Tehden liikkeen kädellään.) No jo ne naiset keksii! -Tykkenään ihan kietovat verkkoihinsa. Olkaa ja jääkää! Pitää todellakin -mennä perunoita nostamaan. - -_Matrjona_. (pidättää hänet tarttumalla hänen käsivarteensa) Odota, sanon -minä. - - -XVII KOHTAUS. - - Samat ja Anjutka (tulee). - -_Anisja_. No? Mitä? - -_Anjutka_. Hän oli tyttärensä luona kaalimaassa. Tulee siinä paikassa. - -_Anisja_. Jos tulee, mitä me sitte teemme? - -_Matrjona_. Kyllä kerkiät! Tee, niinkuin käsken. - -_Anisja_. En tiedä enää itse, — en mitään; ihan on pääni sekaisin. -Anjutka! Mene, sirkkuseni, vasikoita katsomaan, etteivät metsään -juoksisi. Oi, en uskalla minä... - -_Matrjona_. Mene tuossa jo! Varmaan on samovaarikin jo kiehunut maahan. - -_Anisja_. Voi, polonen päiviäni! (Menee.) - - -XVIII KOHTAUS. - - Matrjona ja Nikita. - -_Matrjona_. (Lähestyen poikaansa.) Kas niinikään, poikaseni. (Istuu hänen -rinnalleen seinänvierukselle.) Asiata pitää sinunkin aprikoida eikä -vain miten kuten. - -_Nikita_. Mitä asiaa? - -_Matrjona_. Sitä, mitenkä sinun on maailmassa elettävä? - -_Nikita_. Kuinka niin maailmassa elettävä? Niinkuin muut ihmiset -elävät, niin minäkin. - -_Matrjona_. Ukko, näet, varmaan kuolee tänään? - -_Nikita_. Jos kuolee, niin taivas hänen sielunsa korjatkoon. Mitäs -minulla on sen kanssa tekemistä? - -_Matrjona_. (Katselee puhuessaan koko ajan rappusille.) Voi, poikaseni! -Elossa elävän mieli. Ja siinä sitä, kultaseni, paljon ymmärrystä -tarvitaan. Vai kuinka luulet? Sinun asioitasi olen joka paikassa -juossut, koivet kuiviksi olen juossut sinun hyväksesi puuhaten. Ja -muistakin sitte, ettet minua unhota. - -_Nikita_. Mitä sitte olet puuhannut? - -_Matrjona_. Sinun asiatasi, sinun kohtaloasi. Ja ell’ei puuhaa, niin -ei siitä mitään lähde. Tunnethan Ivan Moiseitshin? Hänenkin luonaan -kävin. Poikkesin tässä tuonnoin hänen luokseen, näetsen, ja yhden asian -selvitin; siinä istuessa se tuli puheeksi. Mitenkäs, kysyin minä, -Ivan Moiseitsh se semmoinen asia olisi selvitettävä. Jos, esimerkiksi, -sanoin, leskimies ottaa ja naipi toisen kerran ja, esimerkiksi, ei ole -muita lapsia, kuin tytär kummastakin naimisesta. Jos nyt, minä sanoin, -se mies kuolee, niin voipiko, minä sanoin, sen lesken kanssa talosille -taas ruveta toinen mies? Voipiko, minä kysyin, se mies naittaa tyttäret -ja itse jäädä talonomistajaksi? Voipi, sanoi hän, vaan siinä pitää -olla paljon kykyä; rahalla, sanoo, sen asian voi kyllä sovittaa, vaan -rahatta, sanoo, ei ole yrittelemistäkään. - -_Nikita_. (Nauraa.) Vielä häntä puhuu: rahaa sitä heille antaa pitää. -Rahaa kaikki tarvitsevat. - -_Matrjona_. Minä, kultaseni, siinä ilmaisinkin hänelle kaikki. Ensi -työkseen, sanoi hän, pitää poikasi kirjoittautua sen kylän kirjoihin, -vaan siihen pitää olla rahaa, jotta ukkoja juottaa. Ne, näetsen, -panevat nimen kirjaan. Kaikki, sanoo, pitää osata tehdä. Katsohan -tänne (Ottaa nenäliinastaan paperin); tässä se jo paperinkin -kirjoitti. Luehan, sinähän osaat. (Nikita lukee, Matrjona kuuntelee.) - -_Nikita_. Tämähän on oikeudenpäätös. Erityistä viisautta siinä ei ole. - -_Matrjona_. Sinun pitää kuulla, mitä Ivan Moiseitsh sanoo. Ennen kaikkia, -sanoi hän, pitää katsoa, ettei rahat pääsisi käsistä. Ell’ei leski, -sanoi hän, rahoja saa, niin ei tytärten naittamisestakaan tule mitään. -Raha se on, sanoo, joka kaikki tekee. Niin että katso nyt, poikaseni! -Asia alkaa kypsyä. - -_Nikita_. Mitäs minulla on sen kanssa tekemistä? Puuhatkoon hän; -hänenhän ne ovat rahatkin. - -_Matrjona_. Voi, miten sinä haastat, poikaseni! Voikos akkaväki nyt -mitä aikaan saada? Jos hän rahat saakin, niin mitä hän tehdä osaa. -Tietäähän sen, mitä akkaväki osaa; ja sinähän yht’hyvin olet mies. Sinä -voit sekä rahat kätkeä, että mitä hyvänsä. Sinullahan on yhtä kaikki -ymmärrystäkin enemmän, jos että niinkuin niiksi tulisi. - -_Nikita_. Äh, ei teidän naisten käsityksestä ole tolkkua yhtään mitään. - -_Matrjona_. Vai ei ole tolkkua?! Kaiva sinä rahat maahan, niin on eukko -käsissäsi. Ja jos mikä sattuu, että hän nurisemaan rupee tahi niin, -niin kelpaa silloin häntä nuhdella. - -_Nikita_. Vähät minä teistä! Minä lähden. - - -XIX KOHTAUS. - - Nikita, Matrjona ja Anisja (joka juoksee kalpeana ulos tuvasta - nurkan taakse Matrjonan luo). - -_Anisja_. Hänellä ne olivat. Tässä ovat. (Näyttää esiliinan alta.) - -_Matrjona_. Anna Nikitalle, niin hän ne kätkee. Nikita! Ota ja -piiloita jonnekin. - -_Nikita_. Ka, anna sitte. - -_Anisja_. Voi minun päiviäni! Kyllähän minä ne itse... (Menee portille.) - -_Matrjona_. (Tarttuu hänen käsivarteensa.) Minnekä sinä? Vielä voivat -ihmiset älytä ja sattuu sisar tulemaan. Anna Nikitalle, hän tietää. -Sekös on hupakko! - -_Anisja_. (Pysähtyy epäröiden.) Voi minua poloista! - -_Nikita_. Ka, annahan tuossa, niin pistän jonnekin. - -_Anisja_. Minne ne pistät sitte? - -_Nikita_. Vai pelkäät? (Nauraa.) - - -XX KOHTAUS. - - Samat ja Akulina (tulee vaatteita kantaen). - -_Anisja_. Voi minun päiviäni! (Antaa rahat.) Nikita, katso nyt! - -_Nikita_. Mitä pelkäät? Panen semmoiseen piiloon, ett’en itsekään -löydä. (Menee.) - - -XXI KOHTAUS. - - Matrjona, Anisja ja Akulina. - -_Anisja_. (Seisoo pelästyneenä.) Voi, mitenkä hänen lienee... - -_Matrjona_. Jokos hän kuoli? - -_Anisja_. Eikö lie kuollut. Kun otin, niin ei hievahtanutkaan. - -_Matrjona_. Mene tupaan, tuossa tulee Akulina. - -_Anisja_. Minähän sitä olen rikkonut, vaan entäs hän, ja rahat... - -_Matrjona_. Ole jo tuossa ja mene tupaan! Ka, tuossahan Marfakin on. - -_Anisja_. Nyt luotin häneen; vaan mitähän tästä tullee. (Menee.) - - -XXII KOHTAUS. - - Marfa, Akulina ja Matrjona. - -_Marfa_. (Tulee toiselta, Akulina toiselta puolelta. Akulinalle.) Olisin -jo taannoin tullut, vaan kävin tyttäreni luona. No, mitenkä ukko -jaksaa? Vai tekeekö jo lähtöä? - -_Akulina_. (Ottaa vaatteita.) Kukas hänet tietää. Minä olin joella. - -_Marfa_. (Osoittaen Matrjonaa.) Kukas tämä tässä on? - -_Matrjona_. Sujevasta olen, Nikitan äiti, kultaseni. Terveeks’, -terveeks’! Ihan on kuihtunut miesraukka, veljesi, ihan. Itse -vastikään kävi tässä ulkona. Käykää, sanoi, sisartani hakemassa, -sillä sanoi... Voi! Joko lie kuollutkin? - - -XXIII KOHTAUS. - - Samat ja Anisja (juoksee huutaen ulos tuvasta, tarttuu pylvääseen -ja alkaa ulvoen itkeä). - -_Anisja_. Vo-ooi! Vo-ooi kun jäätti, kun jäätti y-yyksin... -leskiraukaksi... ikipäiviksi... sulki suloiset silmänsä... - - -XXIV KOHTAUS. - - Samat ja Kuoma. (Kuoma ja Matrjona tukevat häntä käsivarsista. - Akulina ja Marfa menevät tupaan. Kansaa keräytyy.) - -_Ääni kansan joukosta_. Pitää mammoja kutsua pois korjaamaan. - -_Matrjona_. (Käärien ylös hihojaan.) Varmaan on vettä kattilassa? Eikä -lie samovaaristakaan vielä vesi kaadettu pois. Autanpahan minäkin. - -Esirippu. - - - - -Kolmas näytös. - - -Pjotrin tupa. Talvi. Toisen näytöksen jälkeen on kulunut 9 kuukautta. -Anisja istuu yksinkertaisesti puettuna ja kutoo kangasta. Anjutka on -uunilla. Mitritsh, renkiukko, tulee. - - -I KOHTAUS. - -_Mitritsh_. (Tulee hitaasti ja riisuu yltään.) Oh, Herra armahda! Eikös -isäntä ole tullut, vai? - -_Anisja_. Mitä? - -_Mitritsh_. Nikita, sanon, eikö ole kaupungista palannut? - -_Anisja_. Eikä ole. - -_Mitritsh_. Juomaan näkyy sitte jääneen. Oh, hyvä isä! - -_Anisja_. Joko riihellä on kaikki reilassa? - -_Mitritsh_. Ka, mitenkäs sitte? Kaikki on reilassa, niinkuin olla pitää. -Minä en tee mitään miten kuten. Oh, hyvä Isä! Laupias pyhä Miikula! -(Kaivelee känsiään.) Vaan jopa hänen olisi aika joutuakin. - -_Anisja_. Mikäpä sitä kiirehtisi. Kun rahaa on, niin tytön kanssa -huvittelekse, luulen ma. - -_Mitritsh_. Kun rahaa on, niin mikäs siin’ on huvitellessa. Mitäs se -Akulina kaupunkiin lähti? - -_Anisja_. Kysy sinä häntä! Mikä hitto lie hänet sinne vienyt. - -_Mitritsh_. Miksikö kaupunkiin meni? Kaupungissa kaikkia paljon on, kun -vain on, millä ostaa. Oh, hyvä Isä! - -_Anjutka_. Minä kuulin itse, äiti, miten isä sanoi Akulinalle, että -"minä ostan sinulle saalin", niin, turkanen vie, sanoikin. Ja itse, -sanoi, saat valita. Ja miten se Akulina koreaksi laittautui: flyyssisen -takin pani päälleen ja ranskalaisen huivin otti. - -_Anisja_. Eipä todenperään tytön häpeä kynnystä kauemmas riitä; kun -sen yli astuu, niin kaikki unhottaa. Semmoinen sekin on hävytön. - -_Mitritsh_. Vielä mitä! Ja mitä siinä häpeää? Rahaa kun on, niin ei -muuta, kuin huvittele. Oh, hyvä Isä! Varhaistapa taitaa olla illastaa? -(Anisja on vaiti.) Käynpähän lämmittelemään sillä välin. (Nousee -uunille.) Oh, hyvä Isä, pyhä Äiti Neitsyt Maaria ja laupias pyhä -Miikula! - - -II KOHTAUS. - - Samat ja Kuoma. - -_Kuoma_. (tulee.) Ei, näen mä, ole vielä miehesi palannut. - -_Anisja_. Ei ole. - -_Kuoma_. Olisipa jo aika. Kentiesi on meidän ravintolaan poikennut. -Fjokla-sisar kertoi, että siellä seisoo monta rekeä kaupungista. - -_Anisja_. Anjutka, hoi! - -_Anjutka_. Mitä? - -_Anisja_. Juoksehan, Anjutka, ravintolaan katsomaan, eikö hän lie -sinne päissään poikennut? - -_Anjutka_. (Hyppää alas uunilta ja pukeutuu.) Paikalla. - -_Kuoma_. Ja onko hänellä Akulina muassa? - -_Anisja_. Eihän sillä muuten olisi ollut menemistäkään. Tytön -tähtenhän se asiaakin sai. Pankista sanoi pitävän käydä rahaa -nostamassa, vaikka tyttöhän se häntä vain kietoo. - -_Kuoma_. (Päätään pyöritellen.) Elä sano mitään! (Äänettömyys.) - -_Anjutka_. (Ovelta.) Jos on siellä, niin pitääkö mitä sanoa? - -_Anisja_. Katso vain, onko siellä. - -_Anjutka_. No, minä kyllä väleen juoksen. (Menee ulos.) - - -III KOHTAUS. - - Anisja, Mitritsh ja Kuoma. (Pitkä äänettömyys.) - -_Mitritsh_. (mörähtää.) Oh, hyvä Isä! Laupias pyhä Miikula! - -_Kuoma_. (Säpsähtää.) Hyi, kun säikäytti! Kukas se on? - -_Anisja_. Mitritsh — renki. - -_Kuoma_. Voi, voi, kun pelästytti. Ja minä ihan unhoitin. Vaan kuulehan, -kuomaseni, kerrotaan, että Akulinan aikovat viedä miehelään. - -_Anisja_. (Nousee kangaspuilta ja istuutuu pöydän luo.) Yrittihän -ne sitä Dedlovasta päin, vaan näköjään oli huhu heilläkin käynyt, -yrittihän ne ja siihen se asia jäi. Ketäpä sitä haluttaisi? - -_Kuoma_. Entäs Sujevan Lisimov? - -_Anisja_. Kävihän se puhemies sieltäkin, vaan ei tullut mitään. Eikä -se kovin luoksensa houkuttele. - -_Kuoma_. Vaan Haittaapa pitäisi. - -_Anisja_. Ja miten vielä. En tiedä, kuomaseni, miten saisin talosta -pois, vaan ei asia mallaa. Ei oikein ole halukas Nikita eikä tyttökään. -Ei, näetsen, ole vielä kyllikseen henttunsa kanssa vehtaillut. - -_Kuoma_. Voi, voi, sitä syntiä! Kuka sitä voisi ajatellakaan. Isäntimähän -hän on sille. - -_Anisja_. Oh, kuomaseni. Niin sukkelasti ne ovat minut peijanneet ja -veijanneet, ett’ei sanoakaan saata. En mitään, hupsu, huomannut, en -mitään ajatellut, kun naimisiin menin. Enkä mit’ikään aavistanut, että -heillä jo oli kaikki asiat sovittu. - -_Kuoma_. Onpas nyt jotain! - -_Anisja_. Ja kasvamistaan on heidän välinsä kasvanut; minulta, -näetsen, salaa. Voi, kuomaseni, tukalaksi, lopen tukalaksi on minulle -elämäni käynyt. Kunpa vain en rakastaisi häntä. - -_Kuoma_. No, vielä häntä sanoo! - -_Anisja_. Kovin, kuomaseni, minuun koskee häneltä semmoista loukkausta -kärsiä. Kovin koskee! - -_Kuoma_. Sanotaanpa, että hän on kovakouraiseksikin käynyt? - -_Anisja_. No, jos mitä! Ennen aikaan hän juovuspäissään toki lempeä -oli. Ja kun ennen joi, niin aina kuitenkin olin hänen mielestään -hyvä, vaan nyt, kun on ryypännyt, niin päälleni tuppaa ja jalkoihin -tallaa. Muutama päivä sitte lettiin kävi käsiksi, niin että töintuskin -irti pääsin. Ja tyttö, se taas on pahempi, kuin käärme. Kumma, että -semmoisia maakaan synnyttää. - -_Kuoma_. Voi, voi, kuomaseni, sairas sinä olet, sen näen sinua -katsellessani! Ja onpas siinä kärsimistä! Kerjäläisen itsellesi otit, -ja nyt se sillä lailla sinua kohtelee. Miksi et sinä häntä siitä edes -varoittele? - -_Anisja_. Voi, rakas kuoma! Minkä sitä sydämmelleen saapi?! Vainaja -oli kyllä ankara, ja kuitenkin minä häntä pyörittelin, miten tahdoin; -vaan tässä en voi mitään, kuomaseni. Kun näen hänen, niin heti viha -lauhtuu. Eikä rohkeuttakaan minulla ole vähääkään häntä vastaan; -kävelen vain hänen edessään, kuin mikä kana. - -_Kuoma_. Voi, hyvä ihminen! Kyllä sen näkee, mitä sinulle on tehty! -Matrjonanhan kerrotaan semmoisia asioita ajavan. Se se varmaan on... - -_Anisja_. Sitähän minä itsekin ajattelen. Oikein toisinaan -harmittaakin. Tekisipä mieli repiä mies palasiksi. Vaan kun näen hänet, -niin ei, — ei nouse sydän häntä vastaan. - -_Kuoma_. Näkeehän sen, mistä se on lähtenyt. Kauankos sitä, hyvä -ihminen, Jumalan luomaa turmellakseen tarvitsee. Oikein ihmettelen -sinua katsellessani, minne kaikki on kadonnut. - -_Anisja_. Ihan minä olen kuin jalkapuussa. Ja katsohan tuota Akulina -hupeloakin! Mokomakin tyttökutale, vaan katsopas sitä nyt! Mistä siihen -nyt kaikki on tullut?! Ja miten Nikita hänet on koristellut! Tyttö on -pöyhkeytynyt ja paisunut, kuin vesirakko. Vaikka hölmö onkin, niin -onpas silti jos mitä päähänsä saanut: minä se, sanoo, tässä emäntä -olen. Minun se on talokin. Ja minut hänelle isä naittaa tahtoi. Ja niin -on vielä kiukkuinen, että Jumala varjele. Kun vihastuu, niin katolta -olkia repii. - -_Kuoma_. On se sitte, kuomaseni, sulla elämää! Ja ihmiset vielä -kadehtivat. Rikkaiksi teitä kehutaan, vaan vierähtää se, näemmä, kyynel -kultaankin. - -_Anisja_. Vielä siinä mitä kadehtimista! Ja tuhkana se rikkaus tuuleen -hajoaa. Tuhlaa rahoja, niin että oikein... - -_Kuonia_. Mitäs sinä, kuomaseni, niin vain annat tuhlata? Rahathan on -sinun. - -_Anisja_. Jospa sinä kaikki tietäisit! Minä, näetsen, olen yhden -erehdyksen tehnyt. - -_Kuoma_. Minäpä, kuomaseni, sinun sijassasi kääntyisin suoraan ylimmän -hallituksen puoleen. Rahat kun ovat sinun, niin mitenkä se niitä -tuhlata saattaa. Missä se semmoinen tapa on? - -_Anisja_. Siitä nyt nykyään ei piitata mitään. - -_Kuoma_. Voi, kuomaseni, ihan sinä, näen mä, olet heikoksi mennyt. - -_Anisja_. Heikoksi, rakas, ihan heikoksi olen mennyt. Tuhlaamalla hän -minut hävittää. Enkä minä itse tiedä niin mit’ikään. Voi, polonen, -päiviäni! - -_Kuoma_. Sielläpä taitaa joku tulla? (Kuuntelee. Ovi avautuu ja Akim -astuu sisään.) - - -IV KOHTAUS. - - Samat ja Akim. - -_Akim_. (Ristii silmänsä, puistaa laapotit [niinivirsut] jaloistaan ja -riisuutuu.) Rauha olkoon tässä talossa! Terveeks’! Terveenäkö ollaan? - -_Anisja_. Terveeks’, vaari. Kotoako tullaan? - -_Akim_. Arvelin, näetsen tuota, että käynpähän vähän tuota niinkuin -poikani luona, näetsen. En lähtenyt varhain, vaan päivällisen syötyäni -läksin. Ja kun on luminen ilma, näetsen, niin oli vähän tuota -niinkuin raskas käydä, ja sen lautta sitä vähän niinkuin tuota tuli -viivähtäneeksi. Vaan onkos poikani kotona, vai? - -_Anisja_. Eikä ole; — kaupungissa on. - -_Akim_. (istuutuu penkille.) Olisi tuota hänelle vähän niinkuin asiaa. -Tässä tuonnoin, näetsen, haastelin hänelle, että olisi vähän niinkuin -tarvis, hevonen, näetsen, kun kuoli, minun hevoseni, näetsen. Ja saada -pitää, tuota, hevonen jos minkälainen. Niin sen tautta, näetsen, minä -nyt sitte tulinkin. - -_Anisja_. Haastoihan se Nikita. Kun tulee, niin saatte asiasta -keskustella. (Menee uunin luo.) Syödään iltasta, ehkä se sillä välin -kerkiää tulla. Mitritsh, Mitritsh hoi! Syömään tule! - -_Mitritsh_. Oh, hyvä Isä, laupias pyhä Miikula! - -_Anisja_. Tule syömään! - -_Kuoma_. Minä lähden. Jääkää hyvästi! (Menee ulos.) - - -V KOHTAUS. - - Akim, Anisja ja Mitritsh. - -_Mitritsh_. (Laskeutuu uunilta.) En huomannutkaan, kun nukuin. Oh, hyvä -Isä, pyhä Miikula. Terveeks’, Akim. - -_Akim_. Ka, Mitritsh! Oletko sinä, tuota, niinkuin täällä?... - -_Mitritsh_. Täällähän niinä olen niinkuin renkinä Nikitan, poikasi, -luona. - -_Akim_. Elähän mitä! Vai olet sinä, tuota, niinkuin renkinä poikani -luona. Elähän mitä! - -_Mitritsh_. Kaupungissa ennen olin kauppiaan luona, vaan siellä meni -kaikki viinaan. Sen tautta nyt tulin maalle. Vaan kun ei ollut -olopaikkaa, niin rupesin rengiksi. (Haukottaa.) Oh, hyvä Isä! - -_Akim_. Mitäs se sitte tuota?... Mitäs Nikita tekee? Vai mikäs asia se -nyt semmoinen on, että renkiä, tuota, niinkuin täytyy pitää? - -_Anisja_. Mikäkö asia?! Ennen tuli toimeen, vaan nyt on sillä toista -mielessä, ja sen tautta se rengin ottikin. - -_Mitritsh_. Kun rahaa on, niin mikäs on ottaessa? - -_Akim_. Se nyt on turha, ihan turha, ihan. Kujetta se on, näetsen tuota, -vain. - -_Anisja_. Sehän se onnettomuus on, ett’ei se muuta tee, kuin kujeilee -vain. - -_Akim_. Siinähän sen näkee, että kun koettaa, niinkuin tuota, tehdä -paremmin, niin tekeekin pahemmin. Rikkaudessa, näetsen, sitä ihminen -vain piloille joutuu, ihan piloille. - -_Mitritsh_. Lihavuuttaanhan se koirakin hurjistuu, kuinkas sitä sitte -ei lihavoidessaan piloille menisi! Niinpä minäkin lihavoidessani -hurjastelin. Kolme viikkoa join niin, etten silmiäni auki saanut. -Viimeiset housunikin viinaan menetin. Ja kun ei ollut enää millä juoda, -niin lopetin. Ja nyt olen vannonut, etten enää juo. Hitto hänestä! - -_Akim_. Vaan missäs se, tuota, sinun eukkosi on? - -_Mitritsh_. Minun eukkoni, hyvä mies, on omissa tehtävissään. Kaupungin -kapakoissa se istuskelee. Koko virnakka onkin vaikka sillä on toinen -silmä sipaleina, toinen sinimarjoissa, naama kaikki kallellansa. Ja -selvänä se — syököön perunapiirakasta! — ei ole kuuna päivänä. - -_Akim_. Mitenkäs se niin on? - -_Mitritsh_. Mikäs paikka se sotamiehen vaimolle sopisi? Omissa -tehtävissään se on kiinni. (Äänettömyys.) - -_Akim_. (Anisjalle.) Mitäs? Veikös se Nikita kaupunkiin mitä, vai? Että -niinkuin myötäväksi jotain, vai? - -_Anisja_. (Kattaa pöydän ja antaa ruokaa esille.) Tyhjin käsin läksi. -Rahoja läksi pankista ottamaan. - -_Akim_. (Syö.) No, ai’otteko te sitte, että, niinkuin tuota, niitä -rahoja vielä mihin käyttää, vai? - -_Anisja_. Eikä, ei me kosketa. 20 tahi 30 ruplaa vain piti ottaa. - -_Akim_. Ottaako piti? Mitäs niistä rahoista, tuota, ottaa pitää? Tänään, -näetsen tuota, kun otat, ja huomenna taaskin, tuota, kun otat, niin -sitenhän ne sitte, niinkuin tuota, tulevatkin otetuiksi kaikki tyynni. - -_Anisja_. Ne nämä on sitä paitsi saatavissa. Vaan rahat kaikki pysyvät -ehjinä. - -_Akim_. Ehjinäkö? Mitenkä niin, tuota, ehjinä? Vaikka niistä otat, -niin ne, tuota, sittenkin ehjinä pysyvät. Otapas, tuota, ja karistele -esimerkiksi jauhoja hinkaloon, koko säkillinen, ja ala sitte että -niinkuin niitä sieltä ottaa, niin näet, että tokko ne ehjinä pysyvät? -Ei, kyllä se ei ole ihan niinkuin oikein, vaan petosta se on. Ota selko -siitä, muuten ne pettävät. Vai ehjinä? Sinä vain, näetsen, ottamistasi -otat ja ne ehjinä pysyvät. - -_Anisja_. Enhän minä tiedä. Ivan Moiseitshan se meitä silloin neuvoi. -Pankaa, sanoi, rahat pankkiin, niin paremmin ehjinä pysyvät ja vielä -rosenttejakin saatte. - -_Mitritsh_. (Syönnin lopetettuaan.) Totta se on. Minä kun kauppiaalla -olin, niin he aina sillä lailla tekivät. Rahat olivat pankissa eikä -muuta, kuin loi’o uunilla ja ota vain. - -_Akim_. Jopas sinä, tuota, kummia haastelet. Mitenkä, tuota, niin, että -ota vain ja keitä sitte, tuota, ne niitä ottavat, rahoja? - -_Anisja_. Pankistahan ne niitä antavat, rahoja. - -_Mitritsh_. Eikö mitä. Eihän ne ämmät mitä tajua. Katsohan tänne, niin -minä selitän sinulle kaikki. Näetsen nyt. Jos sinulla esimerkiksi on -rahaa, ja minulla esimerkiksi, kevään tullen, pelto tyhjänä seisoo -eikä ole mitä kylvää; tahikka verorästejä on. Siioin minä, näetsen, -tulen luoksesi ja sanon: kuulehan, Akim, anna minulle kymmenen -ruplaa; kunhan saan viljan korjatuksi, niin maksan sinulle tuossa -Pokrovan aikaan takaisin, ja desjatiinan korjaan hyvitykseksi. Sinä -näet esimerkiksi, että minulla on, mistä oikeudessa voit korvausta -saada: joko hevonen tahi lehmä, ja sanot: jos annat kaksi tahi kolme -ruplaa hyvitystä, niin olkoon. Minä kun olen kovassa kiikissä, niin -ei auta mikään. Sanon: hyvä on, ja otan rahat. Syksyllä sitte teen -rahaksimuuton, tuon rahat sinulle ja sinä kiskot minulta päälliseksi -vielä kolme ruplaa. - -_Akim_. Sehän, näetsen tuota, on niinkuin vääryyden tekoa, kun, näetsen, -on Jumalan unhottanut, eikä se, tuota, ole niinkuin pitää. - -_Mitritsh_. Odotahan. Sinnehän sitä heti tullaan. Näetsen nyt: sinä -olet tehnyt sillä lailla, olet nylkenyt, näet, minut; ja sitte on -Anisjalla esimerkiksi joutilaita rahoja. Hän ei tiedä, minne niitä -panna eikä, nainen kun on, miten tallettaa. Tulee sitte hänkin luoksesi -ja kysyy eikö hänenkin rahansa voisi hyötyä tuottaa. Mitenkäs, voihan -ne, sanot. Ja sinä odotat. Sitte tulen minä taas kesällä, pyydän taas -lainaksi kymmenen ruplaa ja tarjoan hyvitystä. Ja sinä älyät, ell’ei -nahkani vielä ole nurin käännetty, että vielä saattaa nylkeä,, ja -annat Anisjan rahat. Vaan jos minulla taas ei ole murustakaan suuhun -panna, niin käsität, näet, ettei ole mitä nylkeä, ja sanot paikalla, -että mene, hyvä mies, Jumalan nimessä matkaasi, etsit jonkun toisen, -annat taas omat rahasi ja Anisjan rahat, ja senkin nylet puti puhtaaksi. -Sitä nyt, näetsen, sanotaan pankiksi. Ja niin se kiertää kiertämistään. -Viisas kapine, veikkonen, se vain on. - -_Akim_. (Kiivastuen.) Mutta sehän, tuota, on koiruutta. Moukathan ne, -tuota, sillä lailla tekevät, ja sitä kuitenkin syntinä pitävät. Eikä se -ole lain mukaista, ei, ei ole lain mukaista, vaan koiruutta. Mitenkäs -ne sitte oppineet sillä lailla, tuota... - -_Mitritsh_. Se on heillä, veikkonen, kaikkein mieluisin asia. Näetsen -nyt: kuka on tuhma, niinkuin akkaväki, eikä itse kykene rahoja asiaan -käyttämään, niin se se viekin pankkiin, ja ne siellä — syökööt -perunapiirakasta! — sieppaavat rahat ja niillä kansaa nylkevät. Viisas -kapine! - -_Akim_. (Huoahtaen.) No, siinä sen, tuota, näet, että jos on surua -rahatta, niin on rahoista kahden verroin. Ja Jumalahan käskee työtä -tekemään. Vaan sinä, tuota, panet rahat pankkiin ja maata rötkötät, ja -rahat sinua vain maaten elättävät. Koiruutta se on eikä, tuota, lain -mukaista. - -_Mitritsh_. Ei lain mukaista? Siitä, veikkonen, ei nykyään välitetä. Ja -mitenkä vielä puti puhtaaksi kuoritaankin! Sepäs se juuri on! - -_Akim_. (Huoahtaen.) Niinpä näkyy, että, tuota, aika lähestyy loppuaan. -Samoin, näetsen, ne on hyyskätkin kaupungissa, jotka olen nähnyt. -Ovatpa ne jo aikamoisia! Niin sileät, niin sileät, näet, ja komeat -ja koristellut, kuin ravintola ikään. Eikä miksikään hyväksi, ei -ikinä miksikään. Voi, Jumalan ovat ihmiset unhottaneet! Unhottaneet, -unhottaneet olemme Jumalan! — Kiitoksia, kultaseni, kylläinen olen ja -tyytyväinen. (Nousee pöydästä. Mitritsh kiipee uunille.) - -_Anisja_. (Korjaa astiat ja syö.) Jospa isä edes häntä varottaisi, -vaan hävettää sanoakin. - -_Akim_. Mitä? - -_Anisja_. Niin vain, itsekseni sanoin. - - -VI KOHTAUS. - - Samat ja Anjutka. - -_Anjutka_. (Tulee.) - -_Akim_. Ka, siinä se on järkevä tyttö! Aina se puuhaa! On maar’ sun -kovin vilu? - -_Anjutka_. Niin armottoman vilu. Päivää, vaari. - -_Anisja_. No? Onko hän siellä? - -_Anjutka_. Eikä. Andrian vain oli siellä kaupungista ja hän sanoi -nähneensä isän kaupungissa, ravintolassa. Sanoi isän olevan ihan -humalassa. - -_Anisja_. Tahdotko syödä? He, tuoss’ on. - -_Anjutka_. (Menee uunin luo.) Onpas nyt kylmäkin. Kädetkin ovat -kohmettuneet. (Akim riisuu jaloistaan. Anisja huuhtoo astioita.) - -_Anisja_. Isä hoi! - -_Akim_. Mitä sanot? - -_Anisja_. Mitenkäs Marinan elämä on? Onkos hänen hyvä olla? - -_Akim_. Tuossahan tuo menee. Onhan sen. Se, näet, on viisas naikkonen, -hiljainen ja koettaa parastaan. Tuossahan tuo menee, sillä nöyrä, -ahkera, ja, tuota, tottelevainen naikkonen se on. Onhan sen hempukan -hyvä. - -_Anisja_. Mitäs ne kertovat että teidän kylästä muuan Marinan miehen -sukulainen tahtoi meidän Akulinan ottaa. Onkos siitä mitä kuulunut, -vai? - -_Akim_. Mirónovko, vai? Onhan ne tuota ämmät juoruelleet, vaan eipä -tuosta näy mitään. Enkä minä tiedä; mitä ne lie ämmät kertoneet! Enkä -muistakaan enää, näetsen, kun olen huonomuistiseksi käynyt. Onhan ne -Mirónovit, tuota, niinkuin kelpo ihmisiä. - -_Anisja_. Enpä enää tiedä, miten saisin tytön pikemmin naitetuksi. - -_Akim_. Mitenkä niin? - -_Anjutka_. (Kuuntelee.) Nyt tulivat. - -_Anisja_. No, elä ole heitä huomaavinasikaan! (Huuhtoo astioita -päätään kääntämättä.) - - -VII KOHTAUS. - - Samat ja Nikita. - -_Nikita_. Anisja! Eukko! Kuka tässä tulee? (Anisja luo katseensa ylös, -vaan kääntyy vastaamatta pois.) - -_Nikita_. (Vihaisesti) Kuka tässä tulee? Vai oletko unhottanut? - -_Anisja_. Ole mahtailematta! Ja tule sisään! - -_Nikita_. (Vielä vihaisemmin.) Kuka tässä tulee? - -_Anisja_. (Menee ja tarttuu häntä käsivarresta.) Mieheni, ka. Tule -tupaan! - -_Nikita_. (Vastustellen.) No niin, miehesi! Vaan mikä on miehesi -nimeltään? Sano, niinkuin sanoa pitää. - -_Anisja_. Ole jo tuossa! — Nikita. - -_Nikita_. No niin. Mutta isän nimen mukaan, — hölö! - -_Anisja_. Akimitsh. No! - -_Nikita_. (Yhä ovella.) No niin! Vaan sano vielä, mikä on sukunimi? - -_Anisja_. (Nauraa ja vetää kädestä.) Tshilikin. Sekös nyt on hiivassa. - -_Nikita_. No niin! (Pitää kiinni oven pielestä.) Ei, sano vielä, millä -jalalla Tshilikin astuu tupaan? - -_Anisja_. Lopeta jo, — kylmetät tässä tuvan. - -_Nikita_. Vastaa! Millä jalalla?! Sinun pitää vastata! - -_Anisja_. (itsekseen.) Suututtaa jo. No, vasemmalla. Tuletko jo sisään, -vai?! - -_Nikita_. No niin! - -_Anisja_. Katsohan, kuka tuvassa on. - -_Nikita_. Isä? Ka, enhän minä isää kammo. Isälle voipi kyllä kunniaa -osoittaa. Päivää, isä. (Kumartaa hänelle ja antaa kättä.) Minulla on -kunnia tervehtiä. - -_Akim_. (Vastaamatta.) Näetsen, näetsen, minkä se viina tekee. -Ruokottomuutta se on. - -_Nikita_. Viinako? Ettäkö olen juonut? No, siihen olen suoraan syypää, -että olen juonut ystävän kanssa hänen terveydekseen. - -_Anisja_. Mene ja pane maata! - -_Nikita_. Eukko! Missä minä seison? Vastaa! - -_Anisja_. Lakkaa jo ja mene maata! - -_Nikita_. Me tässä vielä isän kanssa samovaari tyhjennetään. Pane -samovaari kiehumaan. Akulina, tuletko sisään, vai?! - - -VIII KOHTAUS. - - Samat ja Akulina. - -_Akulina_. (Astuu koreaksi puettuna, ostoksineen Nikitan luo.) Mitäs -sinä kaikki hajalle viskelit? Missä kehruulangat ovat? - -_Nikita_. Langatko? Siellä ovat. Mitritsh hoi! Missä sinä olet? Vai -makaatko jo? Menehän korjaamaan hevonen pois. - -_Akim_. (Näkemättä Akulinaa, katselee poikaansa.) Mitä se vielä tekee! -Ukko, näetsen, oli väsynyt puimisesta ja itse hän on ihan pätkässä. -Hevosta korjaamaan lähettää. Hyi, ruokoton! - -_Mitritsh_. (Laskeutuu uunilta ja vetää huopasaappaat jalkaansa.) Oh, -hyvä Isä! Pihassako se on hevonen, vai? Varmaan on ihan näännyksiin -ajettu. Ja sekös on kulkkuunsa kiskaissut, niin että nyrkit ovat -savessa! Oh hyvä Isä, pyhä Miikula! (Pukee turkin päälleen ja menee -pihalle.) - -_Nikita_. (istuutuu.) Anna, isä, anteeksi. Olen juonut, se on totta, -vaan minkäs sille tekee? Juohan se kanakin. Eikö niin? Ja suo nyt -anteeksi. Eikä Mitritsh siitä suutu, se kyllä hevosen korjaa. - -_Anisja_ Pitääkö todella samovaari kiehuttaa, vai? - -_Nikita_. Pitää. Kun isä on vieraana, niin tahdon hänen kanssaan -haastaa ja teetä juoda. (Akulinalle.) Joko kaikki ostokset toit? - -_Akulina_. Ostoksetko? Omani otin, muut ovat reessä. — Täss’ on, mikä -ei ole minun. (Viskaa pöydälle kääryn ja korjaa tavaransa kirstuun. -Anjutka katselee, kuinka Akulina korjaa pois tavaransa. Akim ei -katsele poikaansa, vaan ripustaa jalkarievut ja laapotit uunille.) - -_Anisja_. (Kantaa ulos samovaarin.) Muutenkin jo on kistu täynnä, — -niin vielä lisää osti. - - -IX KOHTAUS. - - Akim, Akulina, Anjutka ja Nikita. - -_Nikita_. (Koettaa näyttää selvältä.) Elä suutu minuun, isä. Vai -luuletko, että olen päissäni? Minä voin kuitenkin tehdä suorastaan -vaikka mitä, sillä juoda saa kyllä, kun vain on järki tallella. -Ja minä saatan sinun kanssasi, isä, heti paikalla puhella. Kaikki -asiat muistan. Muistan, että rahoista puhuit, kun hevonen kuoli. -No, se on kaikki mahdollista sovittaa. Sillä se on kaikki minun -vallassani. Jos olisi kovin suuri summa rahaa tarpeen, niin -silloin olisi odottaa pitänyt, vaan nyt voin vaikka mitä! Kas -täällä ne ovat. - -_Akim_. (Laittelee yhä lahkeitaan.) Äh, ei ole, hyvä mies, kevätkeli -keliä... - -_Nikita_. Mitä sinä tarkoitat? Vai eikö ole päihtyneen puhe puhetta. -Sitä elä epäile, juodaan teetä. Ja minä voin vaikka mitä, kaikki asiat -voin suorittaa. - -_Akim_. (Puistaa päätään.) Oh, höh — höh — hoo! - -_Nikita_. Kas täss’ on rahat. (Ottaa taskustaan lompakon, selailee -seteleitä ja ottaa esille kymmenen ruplan setelin.) Ota ja osta -hevonen! Ota ja osta hevonen, sillä minä en isääni unhota. Enkä jätä -vaikka mikä olisi, sillä sinä olet isäni. Se, ota! Minun ei ole sääli -vähääkään niitä antaa. (Menee ja pistää setelin Akimin käteen, Akim ei -ota sitä.) - -_Nikita_. (Tarttuu käteen.) Ota, sanon minä, kun annetaan. Minun ei ole -sääli antaa. - -_Akim_. Mutta minä, näetsen, en voi ottaa, en voi, näetsen, kanssasi -haastaakaan, sillä sinussa ei ole ihmisen muotoakaan, näetsen, jälellä -enää. - -_Nikita_. En päästä, ennenkuin otat. (Pistää setelin Akimin käteen.) - - -X KOHTAUS. - - Samat ja Anisja. - -_Anisja_. (Tulee ja seisattuu.) Otahan tok’ siltä. Muuten se ei anna -rauhaa. - -_Akim_. (Ottaa päätään pyöritellen.) Äh, sitä viinaa! Ei se ole -ihminenkään, näetsen, enää... - -_Nikita_. Kas niin, nyt on hyvä. Jos maksat takaisin, niin on hyvä, -jos et, niin pidä Jumalan nimessä. Minusta on sama! (Huomaa Akulinan.) -Akulina, näytähän tuomiset! - -_Akulina_. Hä? - -_Nikita_. Näytä tuomiset! - -_Akulina_. Tuomiset? Mitä niistä on näyttämistä? Minä ne jo panin pois. - -_Nikita_. Ota esille, sanon minä. Anjutkan tekee mieli nähdä. Näytä, -sanon minä, Anjutkalle. Ota auki saali! Ja anna tänne! - -_Akim_. Oh, katsoakin ilettää. (Nousee uunille.) - -_Akulina_. (Ottaa esille ja panee pöydälle.) No, he, mitä niistä nyt on -katsomista? - -_Anjutka_. Sepäs on korea. Ei ole huonompi Stepaniidankaan huivia. - -_Akulina_. Stepaniidanko? Vielä se Stepaniidan mihin kelpaa tämän -rinnalla! (Vilkastuen ja käärien auki.) Katsohan tänne, kuinka hieno -tämä on! Ranskalaista tavaraa! - -_Anjutka_. Sekös on kaunista karttuunia! Mashutkalla on samallainen, -mutta vähän helakampi. Tämäpäs on julman kaunis. - -_Nikita_. No niin! (Anisja menee vihaisena kammioon, palaa sieltä -samovaarin savutorvi ja pöytäliina kädessä, ja lähestyy pöytää.) - -_Anisja_. Mitä siihen levittelitte?! - -_Nikita_. Katsohan tänne! - -_Anisja_. Mitä mull’ on katsomista? Niinkuin en mokomaa olisi nähnyt?! -Korjaa pois! (Pyyhkäisee kädellä saalin lattialle.) - -_Akulina_. Mitä siinä viskelet? Viskele omiasi! (Nostaa ylös.) - -_Nikita_. Anisja! Katsohan tänne! - -_Anisja_. Mitä siin’ on katsomista? - -_Nikita_. Luuletko, että sinut olen unhottanut? Katsohan tänne! -(Näyttää kääryä ja istuutuu sen päälle.) Sinulle tuomiset. Vaan koeta -ansaita ne. Eukko, missä istun? - -_Anisja_. Ole rehentelemättä! Minä en pelkää sinua. Ja kenenkä -rahoilla sinä ajelet ja löntteröllesi tuomisia ostelet! Minun. - -_Akulina_. Vai sinun! Varastaa tahdoit, vaan ei onnistunut. Mene -matkaasi! (Tahtoo mennä sivu ja survaisee.) - -_Anisja_. Mitä siinä survot? Minä annan sulle semmoisen survauksen, -että... - -_Akulina_. Vai annat? No, koetahan tupata. (Menee häntä kohti.) - -_Nikita_. No, no, akat. Hiljaa! (Asettuu väliin.) - -_Akulina_. Kaikki ne tuppaavatkin. Olisit ennen vaiti ja pysyisit -alallasi. Vai luuletko, ett'ei tiedetä. - -_Anisja_. Mitä tiedätte? Sano, sanohan, mitä tiedätte? - -_Akulina_. Asiata tiedän sinusta. - -_Anisja_. Lutus olet, toisen miehen kanssa elät. - -_Akulina_. Vaan sinä omasi hengeltä otit. - -_Anisja_. Mitä hourit! (Syöksyy Akulinan kimppuun.) - -_Nikita_. (Pidättää.) Anisja! Vai oletko unhottanut? - -_Anisja_. Mitä pelotat? En pelkää sinua. - -_Nikita_. Ulos! (Pyöräyttää Anisjan ympäri ja survii häntä ulos.) - -_Anisja_. Minne ulos? Enkä mene omasta talostani. - -_Nikita_. Ulos, sanon minä. Eläkä tulekkaan takaisin. - -_Anisja_. Enkä mene. (Nikita survii. Anisja itkee ja huutaa, tarttuen -kiinni ovenpielestä.) Mitäs se on, että omasta talosta niskasta pihalle -ajetaan? Mitäs sinä teet, roisto? Vai luuletko, ettei sinua rangaista -saata. Odotahan! - -_Nikita_. No, no! - -_Anisja_. Kylän vanhimman, urjädnikan luo menen. - -_Nikita_. Ulos, sanon minä. (Survaisee ulos.) - -_Anisja_. (Oven takaa.) Hirteen menen! - - -Xl KOHTAUS. - - Nikita, Akulina, Anjutka ja Akim. - -_Nikita_. Kyllä kai! - -_Anjutka_. Voi, voi! Äiti kulta, rakas! (itkee.) - -_Nikita_. Johan nyt häntä kovinkin pelästyin. Mitäs sinä siinä itket? -Tulee maar’ takaisin. Mene samovaaria katsomaan. (Anjutka menee ulos.) - - -XII KOHTAUS. - - Nikita, Akim ja Akulina. - -_Akulina_. (Kerää ostokset ja panee kokoon.) Sitä heittiötä kun -mahtaili! Vaan odotahan, vielä minä sinun vaatteesi säpäleiksi revin. -Totta perin revinkin. - -_Nikita_. Mitä sinä enää! Johan minä ajoin hänet pellolle. - -_Akulina_. Uuden saalini likasi, senkin narttu. Ell'ei olisi mennyt -ulos, niin silmät olisin siltä päästä repinyt. - -_Nikita_. Mitä vihoittelet? Sinulla ei ole syytä kiukuitella. Jospa -häntä rakastaisin? - -_Akulina_. Rakastaako? Vielä häntä rakastaisi, mokomaakin ihranaamaa. -Olisit silloin jättänyt hänet, niin ei olisi mitään ollut. Ja aja -helvettiin hänet, sillä talo yht'hyvin on minun ja rahat myös. Niin se -sanoo emäntäkin olevansa, vaan mikä hän on miehelleen emäntä? Murhaaja -hän on, siinä kaikki. Ja saman se vielä tekee sinullekin. - -_Nikita_. Äh, naisen kieltä ei saa millään sidotuksi. Et tiedä -itsekään, mitä lavertelet. - -_Akulina_. Tiedänpä hyvinkin. Hänen kanssaan en rupea asumaan. Pellolle -ajan hänet Eikä saa hän luonani asua. Emäntä mikä emäntä, — vankilan -nylkynahka, se hän on! - -_Nikita_. Lopeta jo! Mitä sinulla on hänen kanssaan tekemistä? Elä -huoli hänestä, vaan minua kuule: minä se isäntä olen. Ja mitä tahdon, -sen teen. Hänet hylkäsin ja sinua rakastan. Ja rakastan, ketä tahdon, -sillä se on minun vallassani. Hänet arestissa pidän. Tuossa noin on -hänen paikkansa. (Osoittaa jalkojensa alle.) Äh, kun ei ole hanuria! - - Uunilla on leivokset, - Hyllyllä on huttu: - Mikäs meidän elää, - Sekä huvitella?! - Ja kun kuolla pitää, - Kuolla voimme sitte. - Uunilla on leivokset, - Hyllyllä on huttu... - - -XIII KOHTAUS. - - Samat ja Mitritsh (tulee, riisuutuu ja nousee uunille.) - -_Mitritsh_. Tappelivat, näenmä, taaskin akat, ja kynsivät toisiaan. Oh, -hyvä Isä, laupias pyhä Miikula. - -_Akim_. (Istuu uunin reunalla, ottaa jalkarievut ja laapotit, ja panee -jalkaansa.) Nouse, nouse nurkemmalle. - -_Mitritsh_. (Nousee.) Eivätpä, näenmä, saa vain sovituksi. Oh, hyvä Isä! - -_Nikita_. Anna tänne marjaviina, niin teen kanssa juodaan. - - -XIV KOHTAUS. - - Samat ja Anjutka. - -_Anjutka_ (tulee; Akulinalle.) Sisko, samovaari alkaa kiehua maahan. - -_Nikita_. Missäs äiti on? - -_Anjutka_ Porstuassa seisoo ja itkee. - -_Nikita_. Kutsu tänne! Käske tuomaan samovaari sisään! Ja anna, -Akulina, astiat pöytään! - -_Akulina_. Astiatko? No, saattaahan tuon... (Ottaa astiat esille.) - -_Nikita_. (Ottaa esille marjaviinan, vesirinkelit ja sillin.) Tämä -täss’ on itselleni, eukolle kehruulangat ja lamppuöljy on eteisessä. -Ja täällähän on rahat. Odotahan! (Ottaa helmilaudan.) Paikalla lasken. -(Laskee helmilaudalla.) Vehnäjauhot kahdeksankymmentä kopekkaa, -öljy... Isälle 10 ruplaa. Isä, tule juomaan teetä! (Äänettömyys. -Akim istuu uunilla ja sitoo lahkeitaan.) - - -XV KOHTAUS. - - Samat ja Anisja. - -_Anisja_. (Tuo samovaarin.) Minnekä tämän panen? - -_Nikita_. Pane pöydälle. No, kävitkös kylänvanhimman Juonna? So, -vastaa ja vaikene! Ja ole vihoittelematta! Istu ja juo! (Kaataa hänelle -ryypyn.) Ja täss’ on sinulle tuomiset. (Antaa kääryn, jonka päällä on -istunut. Anisja ottaa sen ääneti vastaan ja päätään pyöritellen.) - -_Akim_. (Laskeutuu uunilta ja pukee turkin päälleen. Astuu pöydän luo ja -panee setelin pöydälle.) Se, täss’ on rahasi. Pane pois. - -_Nikita_. (Näkemättä seteliä.) Minnekkä sinä menet, kun olet päällesi -pukenut? - -_Akim_. Pois lähden, pois, antakaa anteeksi Kristuksen tähden. (Ottaa -lakkinsa ja vyönsä.) - -_Nikita_. Ka nyt. Minnekä tästä yön selkään lähdet? - -_Akim_. En voi minä, näetsen, en voi teidän talossanne olla, en voi olla. -Antakaa anteeksi! - -_Nikita_. Minnekä sinä teetä juomatta lähdet? - -_Akim_. (Vyöttäytyen.) Lähden pois sen tautta, näetsen, ett’ei ole, -tuota, asiat oikein sinun talossasi, Nikita, ei ole oikein. Sillä -huonosti sinä elät, Nikita, huonosti. Pois lähden. - -_Nikita_. Mitä tuossa löpiset. Istu juomaan teetä. - -_Anisja_. Mitäs sinä, isä? Ihmistenkin edessähän siitä häpeä tulee. -Vai oletko loukattu? - -_Akim_. Loukkausta ei ole minua kohtaan, ei ole, mutta minä huomaan, -näetsen luota, vaan, että piloille se on poikani menossa, piloille ihan. - -_Nikita_. Miten piloille? Selitä! - -_Akim_. Piloille, piloille, ja jo oletkin ihan piloilla. Mitäs sinulle -kesällä puhuin? - -_Nikita_. Vähäkös sinä puhuit. - -_Akim_. Puhuin, näetsen tuota, sinulle siitä orpotytöstä, että olet -loukannut orpoa; Marinaa, näet, olet loukannut. - -_Nikita_ Jopa se nyt jotain! Kuka sitä vanhoja asioita muistelee; se on -ollutta ja mennyttä. - -_Akim_. (Kiivastuen.) Mennyttäkö? Ei, hyvä mies, ei se ole mennyttä. -Synti, näetsen, tuopi muassaan toisen synnin ja syntiin sinä, Nikita, -olet vajonnut. Vajonnut, näenmä, olet syntiin vajonnut ja uponnut. - -_Nikita_. Istu juomaan teetä! Mitä niistä pitkistä puheista. - -_Akim_. En voi minä, näetsen, teetä juoda. Sillä sinun törkysi, näetsen, -inhoittaa minua, kovasti inhoittaa. En voi, en voi kanssasi teetä juoda. - -_Nikita_. Sekös nyt saarnaa! Istu pöytään! - -_Akim_. Sinä elät, näetsen, rikkaudessa, kuin pirun pauloissa. -Pauloissa, näetsen, sinä elät. Voi, Nikita, omatunto pitää olla. - -_Nikita_. Mikä oikeus sinulla on soimata minua omassa talossani? -Ja miksi sinä todenperään kiusaat minua? Vai olenko mielestäsi -poikanulikka, jota niin vaan saa hiuksista tuivertaa? Sitä konstia ei -nykyään enää käytetä. - -_Akim_. Se on totta. Olen kuullut, näetsen, että nykyään pojat isäänsä -parrastakin repivät, vaan turmioksi se on, turmioksi. - -_Nikita_. (Vihaisesti.) Me kyllä eletään, sinulta mitään pyytämättä, -vaan sinä hädässäsi meille tulit. - -_Akim_. Vai rahojasi tarkoitat? Tuossa ne ovat rahasi. Vaikka, näetsen, -kerjäämään menisin, mutta sinulta, tuota, rahojasi en ota. - -_Nikita_. Ole jo tuossa! Ja mitä vihoittelet, koko seuran turmelet. -(Pitelee häntä kädestä.) - -_Akim_. (Huutamalla.) Laske, en jää! Ennen olen vaikka pellolla yötä, -kuin sinun ryönässäsi. Hyi! Armahtakoon Herra! (Menee ulos.) - - -XVI KOHTAUS. - - Nikita, Akulina, Anisja ja Mitritsh. - -_Nikita_. Kas sillälailla se! - - -XVII KOHTAUS. - - Samat ja Akim. - -_Akim_. (Aukaisee oven.) Muista, Nikita! Omatunto pitää olla. (Menee -ulos.) - - -XVIII KOHTAUS. - - Nikita, Akulina, Anisja ja Mitritsh. - -_Akulina_. (Ottaa kupit.) Pitääkö kaataa, vai? (Kaikki ovat vaiti.) - -_Mitritsh_. (Mörähtää.) Oh, hyvä Isä, armahda minua syntistä! (Kaikki -säpsähtävät.) - -_Nikita_. (Käy pitkälleen penkille.) Oh, ikävä, ikävä on. Akulina! -Missä hanuri on? - -_Akulina_. Hanuriko? Nytkös hoksasit! Itsehän sen korjattavaksi annoit -Minä kaasin teetä; juo! - -_Nikita_. Enkä huoli. Sammuta valkea!... Oh, kun minun on ikävä, niin -ikävä! (itkee.) - -Esirippu. - - - - -Neljäs Näytös. - - -Syksy. Ilta. Kuutamo. Pihamaa. Keskellä etehinen, oikealla lämmin tupa -ja portti, vasemmalla kylmä tupa ja kellari. Tuvasta kuuluu puhetta ja -juopuneiden huutoa. Naapurinainen tulee etehisestä ja viittaa luokseen -Anisjan kuomaa. - - -I KOHTAUS. - - Kuoma ja naapurinainen. - -_Naapurinainen_. Miks’ei Akulina tullut esille? - -_Kuoma_. Miksikö ei? Olisipa mielelläänkin tullut, vaan ei, kuulemma, -päässyt. Puhemiehet ovat morsianta katsomassa, vaan se, hyväseni, -kylmässä tuvassa makaa, eikä tohdi silmiäänkään näyttää. - -_Naapurinainen_. Mitenkäs se niin on? - -_Kuoma_. Pahan silmän sanovat sille vatsakipuja tuottaneen. - -_Naapurinainen_. Ihanko toden perään? - -_Kuoma_. Mikäs sitte. (Kuiskaa korvaan.) - -_Naapurinainen_. Eipähän mitä! Sekös vasta kova onni! Entäs kun -puhemiehet saavat tietää. - -_Kuoma_. Mitäpä ne! Kaikki ihan humalassa. Ja myötäjäisiähän ne -enimmäkseen tavottelevat. Sillä eipä niitä niin helpolla joka tytön -kanssa tule. Kahdet turkit, kultaseni, kuusi sarafaania, ranskalainen -saali, palttinaa aika lailla ja rahaa, kuulenma, pari sataa. - -_Naapurinainen_. No, eipä siinä rahatkaan liioin iloa tuota. Semmoinen -häpeä! - -_Kuoma_. Shsh!... Siin’ on puhemies. (Vaikenevat ja menevät tupaan.) - - -II KOHTAUS. - -_Puhemies_. (Tulee yksin porstuasta; häntä nikottaa.) Tulipas palava. -Armottoman kuuma. Pitää pikkaraisen vilpoitella. (Seisoo puhaltaen.) -Jumala sen tytön tietää... ei se ihan mieliksikään ole... No, vaan mitä -se eukko sanonee... - - -III KOHTAUS. - - Puhemies ja Matrjona. - -_Matrjona_. (Tulee porstuasta.) Minä katson ja katson, että missä se -puhemies on? Niin täällähän se on. No, mitäs, hyvä mies? Jumalan -kiitos, kaikki on niinkuin olla pitää! Kosimisessa ei kelpaa kehuminen, -sanotaan, enkä minä kehumaan ole oppinutkaan. Vaan kun kerran hyvissä -aikeissa tulitte, niin ette maar’ tule koskaan kauppojannekaan katumaan. -Sillä morsiameksi se on, sen tiedät, oikein harvinainen. Ei koko -seudulla sellaista tyttöä ole. - -_Puhemies_. Onhan se sitä, vaan kun ei ne rahat jäisi saamatta. - -_Matrjona_. Rahoista saat olla huoletta. Mitä vanhemmilta hänen hyväkseen -jäi, se on hänellä kaikki käsissä. Ja nykyaikaan ei ole niinkään helppo -puol'toista sataa ottaa. - -_Puhemies_. Eihän sitä vähäksytäkään, vaan asia, kuin asia. Ainahan sitä -tahtoo, että miten parhaiten luonnistuisi. - -_Matrjona_. Minä sanon sen sinulle suoraan, että jos ei minua olisi -ollut, niin et ikipäivinäsi olisi häntä löytänyt. Ja Kormiliniltakin -jo käytiin kosimassa, vaan minä pidin puoliani. Rahoista taas tiedän -varmaan, että kun vainaja kuoli — kepeät mullat hänen haudallaan! — -niin hän määräsi, että leski ottaisi Nikitan talonisännäksi — sen -tiedän kaikki poikani kautta — ja rahat taas joutuisivat Akulinalle. -Toinen kyllä olisi niitä edukseen käyttänyt, vaan Nikita antaa kaikki -pois. Ja helppokos se on: semmoiset rahat! - -_Puhemies_. Ihmiset hokevat, että tytöllä pitäisi olla rahoja enemmänkin. -Ja ovelapa se on poikakin. - -_Matrjona_. Elä nyt, kyyhkyseni! Toisen kädessä näyttää murunenkin -suurelta; vaan mitä on, niin se annetaan. Ja minä sanon, että heitä jo -kaikki kiertelemiset ja kiinnitä vain lujaan. Semmoinen tyttö, kaunis -kuin karamelli! - -_Puhemies_. Onhan se sitä. Vaan eukon kanssa tuumittiin, että miks’ei se -näkyviin ole tullut? Eikö liene sairas? - -_Matrjona_. Jopa nyt mitä!... Hänkö sairas? Niin tervettä ei koko seudulla -ole. Ihan on kuin valettu, ett'ei nipistetyksikään saa. Vaan näittehän -hänen tässä tuonnoin. Ja työtä tekemään se on oikein armoton. Vähän -huonokuuloinen hän on, se on totta. Mutta eihän pieni madonsyömä -kauniille omenallekaan haitaksi ole. Se taas, ett'ei hän näkyviin ole -tullut, on pahan silmän syy. Ja tiedän mä, kenen narttu sen tepposen -on hänelle tehnyt. Kun kuulivat, näet, että oli kihlajaiset, niin -ottivat ja loihtivat. Vaan kyllä minä päästäjäislu’ut tiedän. -Huomenna on tyttö jalkeilla taas. Niin että elä sinä epäile tytön -suhteen ollenkaan. - -_Puhemies_. Mitäpäs sitä — asia kun on sovittu. - -_Matrjona_. Tietysti! Eläkä koetakaan nyt enää peruuttaa! Ja elä -minuakaan unhota. Olenhan sitä minäkin puuhannut, niin että elä toki -ilman jätä... - -_Eukon ääni porstuassa_. Lähetään jos lähteäksemme; tule, Ivan! - -_Puhemies_. Paikalla. (Menee. Ihmisiä keräytyy etehiseen ja lähtee pois.) - - -IV KOHTAUS. - - Anisja ja Anjutka. - -_Anjutka_ (juoksee ulos porstuasta ja viittaa Anisjan luokseen.) -Äit' hoi! - -_Anisja_. (Porstuasta.) Mitä? - -_Anjutka_. Äit', tulehan tänne, muuten kuulevat. (Vetäytyy hänen -kanssaan liiterin luo.) - -_Anisja_. No, mitä nyt? Missäs Akulina on? - -_Anjutka_. Hän meni aittaan. Mutta, voi, mitä se siellä tekee! -En jaksa enää, sanoo, kärsiä. Huudan, sanoo, minkä kulkusta pääsee. -Niin, turkanen vie, sanoikin. - -_Anisja_. Odottakoonhan, kunnes vieraat saadaan pois saatetuksi. - -_Anjutka_. Voi äit', kuinka hänen on vaikea! Ja niin vihoittelee. -Turhaan ne siellä, sanoo, minun tähteni juottavat. Minä, sanoo, en -mene naimisiin; vaan kuolen, sanoo. Voi, äit', kun ei hän vain kuolisi? -Hirveästi pelkään! - -_Anisja_. Eikä kuole. Eläkä mene hänen luokseen. Laputa tiehesi! -(Anisja ja Anjutka menevät pois.) - - -V KOHTAUS. - - Mitritsh yksin. - -_Mitritsh_. (Tulee portista ja alkaa koota kasaan hajotettuja heiniä.) -Oh, hyvä Isä, laupias pyhä Miikula! Nekös ovat viinaa vetäisseet ja -semmoisen löyhkän laskeneet, että koko piha haisee! Vaan en, — en -tahdo, olkoon! Ja näetsen, miten ovat heiniä viskelleet! Tonkivat vain, -eivätkä syö; — sitenhän se kupo menee ett'ei huomaakaan. Vaan tuntuupas -nyt haju! Ihan nenän alla tuossa se on! Mutta olkoon! (Haukottelee.) -Jopa on maatapanonkin aika! Vaan ei tee mieli mennä tupaan. Sekös nyt -nenän ympärillä kieriskelee. Ja levittääpäs se pakana lemua (Kuuluu -ajoa pois talosta.) No, jo lähtivät! Oh hyvä Isä, laupias pyhä Miikula! -Nekös kauan lähtöä tekivät! Tyhjää vain toimittavat. - - -VI KOHTAUS. - - Mitritsh ja Nikita. - -_Nikita_. (Tulee.) Mitritsh! Mene sinä uunille, minä kyllä heinät -kokoon. - -_Mitritsh_. No, viskaa lampaille. Jokos te saatoitte vieraat? - -_Nikita_. Johan ne... vaan ei ole vielä asiat oikein. Enpä tiedä enää, -mitä tehdä. - -_Mitritsh_. Sitäkös! Vielä rahoja annetaan eikä sittenkään kelpaa. Eipä -auta sitte muu, kuin imettäjäksi ruveta. Se onkin nykyään helppoa. - -_Nikita_. Katso sinä, Mitritsh, ett'et mitään liikoja lavertele, jos -mikä sattuu. - -_Mitritsh_. Mitäs minulla on siinä tekemistä, lakaise jälkesi umpeen, -niinkuin parhaiksi tiedät. Vaan jopa sinusta viina löyhkää! Pitää mennä -tupaan. (Menee haukottaen.) Oh, hyvä Isä! - - -VII KOHTAUS. - -_Nikita_. (On kauan vaiti. Istuutuu re’en laidalle.) No, Olipas nyt -tekemistä! - - -VIII KOHTAUS. - - Nikita ja Anisja. - -_Anisja_. (Tulee ulos.) Missä sinä olet? - -_Nikita_. Täällä. - -_Anisja_. Mitä siinä istuskelet? Ei ole aikaa odottaa. Paikalla pitää -tuoda ulos. - -_Nikita_. Mitäs me sitte tehdään? - -_Anisja_. Tee mitä minä käsken. - -_Nikita_. Veisitte sen ennemmin Löytölasten huoneeseen. - -_Anisja_. Ka, ota ja vie, jos mielesi tekee. Koiruuksien perään olet -kyllä perso, näen mä, vaan tilintekoon heikko. - -_Nikita_. Mitä sitte tehdä pitää? - -_Anisja_. Sanoinhan, mene kellariin ja kaiva kuoppa. - -_Nikita_. Tekisitte ennemmin jollain toisella lailla. - -_Anisja_. (Matkien häntä.) Jollain toisella lailla. Eipä sitä, näen -mä, voi tehdä. Ja olisit sitä aikaisemmin ajatellut. Mene, minne käsken. - -_Nikita_. Äh! Onpas tässä nyt tekemistä! - - -IX KOHTAUS. - - Samat ja Anjutka. - -_Anjutka_. Äit’, hoi! Muori kutsuu. Varmaan on siskolla lapsi; se -alkoi huutaa, turkanen vie. - -_Anisja_. Mitä höpiset, senkin syötävä. Kissan pennut siellä naukuu. -Mene tupaan ja makaa, muuten minä sinut opetan. - -_Anjutka_. Äiti kulta, se on ihan totinen tosi... - -_Anisja_. (Herittää häntä lyömään.) Minä sinut... Laitatko luusi pois -näkyvistäni! - -_Anjutka_ (juoksee pois.) - -_Anisja_. (Nikitalle.) Mene ja tee, niinkuin käsketään. Muuten katso -etees! (Menee.) - - -X KOHTAUS. - -_Nikita_. (Yksin; on kauvan ääneti.) No, onpas nyt tekemistä! Ja jo -sitä akkaväkeä! Niiden kanssa sitä on pahemmassa, kuin pulassa. Sanoi, -että olisin aikaisemmin ajatellut. Milloinka aikaisemmin ajatellut? -Ja milloin ajatellut? Viime kesänähän se Akulina minuun takertui. -Vaan ka! Enhän minä mikä munkki ole. Kun isäntä kuoli, niin peitin -rikokseni, niinkuin peittää piti. Siihen minä en ole syypää. Ja vähäkös -niin tapahtuu? Vaan sitte ne pulverit. Mutta minäkös häntä siihen -kehoitin? Jos olisin tiennyt, niin tappanut olisin silloin sen nartun. -Toden perään olisin tappanut! Osalliseksi noihin ruokottomuuksiinsa on -minut tehnyt, senkin ryötys. Ja siitä hetkestä saakka hän kävi minulle -vastenmieliseksi. Kun äiti silloin minulle sen kertoi, niin kävi -hän vastenmieliseksi, niin vastenmieliseksi minulle, ett’en melkein -sietänyt nähdäkään häntä. Mitenkäs sen kanssa sitte elää voi? Ja siitä -se lähti!... Tyttö kun kimppuuni kävi, niin mitäs minä? Ell'en minä, niin -joku toinen. Vaan, näetsen, kuinka kävi. Mutta enhän minä taaskaan -ollut siihen syypää vähääkään. Oh, onpas nyt tekemistä... (Istuu -miettien.) Vaan onpas ne akat rohkeita, kun semmoista ovat keksineet. -Mutta minäpä en suostu sitä tekemään. - - -XI KOHTAUS. - - Nikita ja Matrjona (tulee kiireesti ulos, lyhty ja lapio kädessä). - -_Matrjona_. Mitä siinä istua kökötät, kuin kana orrella? Ja mitä sinua -vaimosi käski tekemään? Vai onko se jo valmis? - -_Nikita_. Mitäs te sitte aiotte tehdä? - -_Matrjona_. Me kyllä tiedetään, mitä tehdään, vaan tee sinä tehtäväsi. - -_Nikita_. Ihan te sotkette kiinni minut. - -_Matrjona_. Mitä siinä? Vai peräytyäkö aiot? Jopa nyt jotain, kun sinä -peräytymään rupeat. - -_Nikita_. Eihän sitä semmoista saata! Elävähän se on olento sekin. - -_Matrjona_. Vielä mikä elävä?! Kun tuskin henki ruumiissa pysyy. Ja -minnekä sen sitte panet? Ota ja vie Löytölastenhuoneesen, — vaan kuolee -se kuitenkin, ja sittekös huhu leviää, vievät paikalla kunnian ja -maineen, ja tyttö jää meidän niskoillemme. - -_Nikita_. Vaan jos saavat tietää? - -_Matrjona_. Niinkuin ei omassa talossaan mitään voisi tehdä! Niin -tehdään, ett’ei hajun kaarnettakaan tunnu, kunhan vain teet, mitä -käsken. Sillä ei meidän akkain työ tässä ilman miehisen miehen apua -luonnistu. He, tuoss’ on lapio, astu kellariin ja tee tekosi. Minä -valaisen. - -_Nikita_ Mitä sitte tehdä pitää? - -_Matrjona_. (Kuiskaten.) Kaiva kuoppa. Sitte kyllä tuodaan ulos ja -korjataan sukkelaan pois. Näetsen, taas huutaa! Mene tuossa jo! Minä -lähden myös. - -_Nikita_. Jokos se sitte kuoli? - -_Matrjona_. Kuoli, kuoli. Väleen pitää tehdä. Eikä ole kylän väkikään -vielä makuulla. Saattavat kuulla ja nähdä, — ja enempää eivät -tarvitsekaan. Eilenillalla tästä urjädnikkakin kulki ohi. Ja sinä -tuossa vielä seisoskelet. (Antaa hänelle lapion.) Mene alas kellariin -ja kaiva nurkkaan kuoppa; maa on muhea, sitte taas voit tasoitella. -Eikä se maakulta siitä kellekään mitään mainitse, — nuolaisee umpeen -kuin lehmä kielellään. Mene, kultaseni, mene jo. - -_Nikita_. Ihan te sotkette kiinni minut. Hitto minä teistä. Menen, -toden perään, matkaani. Tehkää itse, niinkuin tahdotte. - - -XII KOHTAUS. - - Samat ja Anisja. - -_Anisja_. (Ovelta.) No, joko hän on kaivanut vai? - -_Matrjona_. Mitä sinä pois tulit? Ja minne lapsen panit? - -_Anisja_. Vaatteella peitin. Ei kuule ääntä mitään. Jokos hän on -kaivanut? - -_Matrjona_. Eipä se tässä tahdo. - -_Anisja_. (Hypähtää raivosta.) Ei tahdo! Vaan västingissä kai kyllä -tahtoo täitä ruokkia?!... Paikalla lähden ja ilmoitan kaikki -urjädnikalle. Ja joutukoon kaikki yhdellä kertaa hukkaan. Paikalla -ilmoitan kaikki. - -_Nikita_. (Hätääntyen.) Mitä sinä ilmoitat? - -_Anisja_. Mitäkö? Kaikki ilmoitan! Kukas se rahat otti? Sinä! (Nikita -on vaiti.) Kukas myrkkyä antoi? Minä annoin. Vaan sinä tiesit, tiesit, -tiesit! Sinun suostumuksestasi se tapahtui! - -_Matrjona_. Ole jo tuossa! Mitä sinä, Nikita, päristelet vastaan? Eihän -tässä muu auta. Pitää tehdä. Mene käpyseni, mene! - -_Anisja_. Mokomakin puhtoinen! Ei muka tahdo! Tarpeeksi olet jo minua -kiusannut, vaan nyt riittää. Rääkännyt sinä olet minua, vaan nyt on -minun vuoroni. Mene, sanon minä, muuten minä näytän!... Se, lapio! Ja -mene! - -_Nikita_. Ole tuossa! Eläkä intä! (Ottaa lapion, vaan vastustelekse.) -Jos en tahdo, niin en mene. - -_Anisja_. Etkö mene? (Alkaa huutaa.) Ihmiset, ho-oi! - -_Matrjona_. (Tukkii hänen suunsa.) Mitä sinä? Hulluko sinä olet? Kyllä -hän menee... Mene, poikani, mene, kultaseni! - -_Anisja_. Minä huudan paikalla apua. - -_Nikita_. Lopetatko tuossa?! Äh, noita ihmisiä! No, tehkää välemmin -sitte, niin menee kaikki yhdellä kertaa. (Menee kellarin luo.) - -_Matrjona_. Minkäs sille tekee, kultaseni, kun kerran olet kujeillut, -niin koeta nyt sitte jälkesikin umpeen lakaista. - -_Anisja_. (Yhä kiihdyksissään.) Hän on tehnyt ilvettä minusta -lutuksensa kanssa, vaan nyt jo riittää! Nyt en ainakaan yksin ole, vaan -tietäköön hänkin, miltä tuntuu murhaajan mieli. - -_Matrjona_. No, no, sekös kiivastui! Eläkä sinä, hyvä ihminen, -kiukuittele, vaan ole hiljemmällä ja vähemmällä, niinkuin olla pitää. -Mene tytön luo. Kyllä hän tässä työnsä tekee. (Menee lyhtyineen Nikitan -perässä, joka laskeutuu kellariin.) - -_Anisja_. Hänet minä surmaamaankin pakoitan kirosikiönsä. (Yhä -kiihtyneenä.) Yksin silloin kiusaannuin Pjotrin luita ruhtoessa, vaan -tietäköön nyt hänkin, miltä se tuntuu. En säästä itseäni, sen sanon, en -vaikka mikä!... - -_Nikita_. (Kellarista.) Valaisehan sitte! - -_Matrjona_. (Valaisee; Anisjalle.) Jo kaivaa. Mene hakemaan! - -_Anisja_. Seiso siinä luona, muuten se, heittiö, juoksee tiehensä. -Minä menen ja tuon. - -_Matrjona_. Elä vain unhota ristitä. Muuten teen minä sen. Onko siellä -ristiä, vai? - -_Anisja_. On kai siellä. Kyllä minä tiedän. (Menee.) - - -XIII KOHTAUS. - - Matrjona yksin ja Nikita (kellarissa). - -_Matrjona_. Sekös, ämmä, mylläkän nosti. Vaikka onhan tuo kyllä -loukkaavaa. Vaan jahka Jumalan avulla saadaan tämä asia peitetyksi, -niin ovat kaikki jäljet umpeen la'istut. Sitte työnnetään tyttö pois -ilman mitään rikosta, ja poika saa elää rauhassa. Talossa, Jumalan -kiitos, ei ole puutetta mistään. Ja minuakaan ei hän sitte tule -unhottamaan. Sillä mitäs ne ilman Matrjonaa olisivat olleet? Eivät -niin mitään olisi kyenneet aikaan saamaan. (Kellariin.) Jokos se -on valmis, poikaseni? - -_Nikita_. (Tulee esille, niin että pää näkyy.) No, mitä te siellä -teette? Tuokaa jo sitte. Mitä te kuhnustelette? Tehdään jos kerran -tehdäkseen! - - -XIV KOHTAUS. - - Samat ja Anisja. (Matrjona menee porstuaan päin Anisjaa vastaan, - joka tulee kantaen riepuihin käärittyä lasta.) - -_Matrjona_. Jokos sen ristit? - -_Anisja_. Ka, mitenkäs? Väkisin otin pois; — ei tahtonut antaa. (Tulee -ja tahtoo antaa lapsen Nikitalle.) - -_Nikita_. (Ei ota vastaan.) Vie itse! - -_Anisja_. He, ota, sanon minä. (Viskaa hänelle lapsen.) - -_Nikita_. (Koppaa sen käsiinsä.) Se elää! Voi, hyvä ihminen, se -liikkuu! Se elää! Mitä minä nyt sille... - -_Anisja_. (Ryöstää lapsen Nikitan käsistä ja heittää kellariin.) Tapa -väleen, niin ei maar’ se sitte elä! (Sysää Nikitan alas.) Oma tuo on -tekemäsi, niin tee siitä itse loppukin! - -_Matrjona_. (Istuutuu rappusille.) Kovin hän on helläluonteinen! -Ja vaikea hänen on, raukan. Vaan minkäs sille saa? Hänen oma -rikoksensahan se on. (Anisja seisoo kellarin ovella. Matrjona istuu -rappusilla, katsoo Anisjaan ja haastelee.) Sitäkös kun oli peloissaan! -Vaan minkäs sille saa? Vaikka onkin vaikeata, niin ei sitä voi -ilmankaan jättää. Minnekäs sen muualle panisi?! Ja kun ajattelee, miten -kovasti ihmiset toisinaan lapsia haluavat. Vaan eipäs Jumala silloin -anna; aina kuolleina syntyvät. Esimerkiksi papin rouvalle. Mutta nyt, -kun ei tarvittu, niin eläväpäs syntyi. (Katsahtaa kellariin päin.) -Varmaan jo teki lopun. (Anisjalle:) No? - -_Anisja_. (Katsoen kellariin.) Hän peitti laudalla ja kävi itse siihen -istumaan. Jo taisi tehdä lopun. - -_Matrjona_. Voi, voi! Eihän sitä tahtoisi syntiä tehdä, vaan minkäs sille -voi? - -_Nikita_. (Tulee ylös, ihan vavisten.) Se elää yhä! En voi! Se elää! - -_Anisja_. Jos elää, niin mitä sieltä pois tulet? (Tahtoo pysäyttää -häntä.) - -_Nikita_. (Heittäytyy hänen kimppuunsa.) Pois, taikka minä tapan sinut! -(Tarttuu Anisjaa käsivarteen, joka ryöstäytyy irti, ja Nikita juoksee -hänen perässään lapio kädessä. Matrjona syöksyy häntä vastaan ja -pidättää häntä. Anisja pääsee pakoon tuvan portaille. Matrjona tahtoo -ottaa Nikitalta pois lapion.) - -_Nikita_. (Äidilleen.) Minä tapan, sinutkin tapan, pois! (Matrjona -juoksee Anisjan luo portaille. Nikita pysähtyy.) Tapan. Tapan kaikki! - -_Matrjona_. Säikäyksissään on. Kyllä se siitä asettuu. - -_Nikita_. Voi, mitä ovatkaan tehneet! Voi, mitä ovatkaan minulle -tehneet! Ja kuinka se vikisi! Kuinka se ruskahteli allani? Voi, mitä -he ovatkaan minulle tehneet?!... Ja se elää yhä, todenperään elää! -(Hän on vaiti ja kuuntelee.) Se vikisee... Näetsen, vielä vikisee, -(juoksee kellarin luo.) - -_Matrjona_. (Anisjalle.) Näkyy menevän kaivamaan sitä maahan. — Nikita! -Ota lyhty mukaan! - -_Nikita_. (Ei vastaa, vaan kuuntelee kellarin ovella.) Ei kuulu -mitään. Siltä vain näytti. (Poistuu ja seisahtuu.) Ja kuinka sen luut -ruskahtelivat allani. Krr... krr... Voi, mitä ovatkaan he minulle -tehneet?! (Kuuntelee jälleen.) Taas se vikisee, toden perään vikisee. -Mitä se on? Äiti, äiti hoi! (Menee Matrjonan luo.) - -_Matrjona_. Mitä poikaseni? - -_Nikita_. Äiti, rakas, minä en voi enää. En mitään voi. Äiti kulta, -sääli toki minua! - -_Matrjona_. Voi, kultaseni, kuinka sinä nyt olet säikähdyksissäsi. Mene -ja juo edes kulaus viinaa mieltä rohkaistaaksesi. - -_Nikita_. Rakas äiti, nyt on minulta kaikki lopussa. Mitä olettekaan -minulle tehneet?! Voi, kuinka hänen pienet luunsa ruskahtelivat ja -kuinka hän ynisi!... Voi, äiti, rakas; Mitä olettekaan minulle -tehneet?! (Menee ja istuutuu reen laidalle.) - -_Matrjona_. Mene juomaan, kultaseni. Näin yön aikaan toden perään vähän -niinkuin mieltä kaamaisee. Vaan jahka aamu valkenee, ja sitte päivä, -pari kuluu, niin unhotat kaikki tyynni. Ja sitte, jahka joudutaan, -naitetaan tyttö pois ja kaikki jää unehduksiin. Vaan mene nyt -juomaan, mene! Kyllä minä nyt jo kaikki kellarissa järjestän. - -_Nikita_. (Pöyristyksen puistattamana ) Viina taisi jäädä sinne? -Ehkäpä saan tämän juomalla haihtumaan?! (Menee. Anisja, joka on -seisonut koko ajan etehisen ovella, syrjäytyy äänettömänä.) - - -XV KOHTAUS. - - Matrjona ja Anisja. - -_Matrjona_. Mene, mene, mansikkani, kyllä minä teen kaikki; minä menen -itse kellariin ja kaivan sen maahan. Minnekäs se tässä lapion viskasi? -(Löytää lapion ja laskeutuu puoleksi kellariin.) Anisja, tulehan -tänne valaisemaan! - -_Anisja_. Entäs hän? - -_Matrjona_. Pahasti näkyi pelästyneen, ja sinä kun niin kovasti häntä -ahdisteletkin. Vaan ole huoleti, kyllä se siitä virkoo. Ja olkoon jo, -Jumalan nimessä; minä kyllä itse teen loput. Panehan tuohon lyhty. Nyt -näen. (Matrjona katoaa kellariin.) - -_Anisja_. (Ovelle päin, josta Nikita meni.) No, oletkos kyltiksesi -huvitellut nyt? Sinä olet ollut pöyhkeä, vaan odota, nyt saat itse -tuta, miltä tämä maistuu. Ja ehkäpä mahtavuutesi lauhtuu nyt. - - -XVI KOHTAUS. - - Samat ja Nikita. - -_Nikita_. (Syöksyy etehisestä kellarin luo.) Äiti, äiti hoi! - -_Matrjona_. (Kohotakse kellarista.) Mitä, poikaseni? - -_Nikita_. (Kuuntelee.) Elä kaiva sitä maahan, se elää. Etkö kuule? Se -elää! Näetsen, vikisee... Näetsen... ihan selvään... - -_Matrjona_. Vieläkö mitä vikisee? Sinähän sen lätyskäksi lutistit. Koko -pään murskaksi musersit. - -_Nikita_. Mitäs se sitten on? (Tukkii korviansa.) Yhä vikisee! Elämäni -olen päättänyt, päättänyt olen! Mitä ovatkaan he minulle tehneet?!... -Minne pääsen minä pakoon?! (Istuutuu portaille.) - -Esirippu. - - - -Toisinto - -Neljännen näytöksen XIII ja sitä seuraavien kohtauksien sijaan. - - - -Toinen kuvaelma. - -Sama tupa kuin ensimäisessä näytöksessä. - - -I KOHTAUS. - - Anjutka (makaa riisuutuneena, kauhtana peitteenä, kolpitsalla), - Mitritsh (istuu parvella polttaen tupakkaa). - -_Mitritsh_. Nekös levittivät lemun — syökööt perunapiirakasta! — kun -Jumalan viljan maahan kaatoivat. Ei saa tupakallakaan haihtumaan, niin -nenään pistää. Oi, hyvä Isä! Maata, näen mä, pitää panna. (Menee lampun -luo, jonka aikoo kiertää sammuksiin.) - -_Anjutka_. (Hypähtää istualleen.) Vaari kulta, elä sammuta, kulta -vaari! - -_Mitritsh_. No, ja ka miks’ ei? - -_Anjutka_. Kun noinikään pihalla meluavat. (Kuuntelee.) Kuuletko, taas -menivät aittaan? - -_Mitritsh_. Mitäs se sinua liikuttaa? Ei maar’ sinua siellä tarvita. Pane -maata ja nuku. Ja minä kierrän tulen sammuksiin. (Kiertää.) - -_Anjutka_. Kulta vaari! Elä sammuta kokonaan! Jätä edes hiirensilmän -suuruiseksi, muuten pelottaa. - -_Mitritsh_. (Nauraa.) No, hyvä, hyvä. (Istuutuu hänen viereensä.) Mikä se -sitte pelottaa? - -_Anjutka_. Kuinkas ei pelottaisi, vaari! Siukku kun sillä lailla -reuhtoili, että päätään seinään jyskytteli. (Kuiskaten.) Tiedänhän -minä, että sille on lapsi syntymäisillään... vai joko lie -syntynytkin... - -_Mitritsh_. Mokomakin vekkuli! Kaikki sinun tietääkin pitää. Käy maata -ja nuku! (Anjutka käy pitkälleen.) Kas niinikään! (Peittää hänet.) Kas -niinikään! Pian siinä vanhetut, jos paljon tietää saat. - -_Anjutka_. Menetkös sinä uunille? - -_Mitritsh_. No, ja minnekäs sitte? — Näetsen sitä hupsua. Kaikkia sen -tietääkin pitää. (Peittää hänet vielä ja nousee lähteäkseen.) Makaa nyt -niinikään ja nuku. (Menee uunille.) - -_Anjutka_. Yhden kerran huudahti, vaan nyt ei kuulu enää. - -_Mitritsh_. Oh, hyvä Isä, laupias pyhä Miikula!... Mitä ei kuulu? - -_Anjutka_. Lasta. - -_Mitritsh_. Mistäpä sitä kuulusi, kun ei ole. - -_Anjutka_. Vaan minä kuulin, turkanen vie, kuulinkin. Ihan vienosti. - -_Mitritsh_. Paljonpa sinä olet kuullutkin! Vaan oletkos kuullut, miten -semmoisen tytön, kuin sinun, lapsenpieksäjä otti ja pisti säkkiin, ja -vei tipposen tiehensä. - -_Anjutka_. Minkälainen lapsenpieksäjä? - -_Mitritsh_. No, se sellainen. (Kiipee uunille.) Onpas se nyt uuni hyvä ja -lämmin, että oikein... Oh, hyvä Isä, laupias pyhä Miikula. - -_Anjutka_. Vaari! Nukutko sinä? - -_Mitritsh_. Ka mitäs sitte luulet, — ettäkö lauluja rupean laulamaan? -(Äänettömyyttä.) - -_Anjutka_. Vaari, vaari hoi! Kaivavat! Ihan totta kaivavatkin — -kuuletkos? Turkanen vie, kaivavatkin! - -_Mitritsh_. Kaikkia se keksii: — kaivavat?! Yöllä kaivavat! Kuka kaivaa? -Lehmä siellä kupeitaan kyhnyttää. Ja se sanoo: — kaivavat! Makaa, sanon -minä, muuten ihan paikalla tulen sammutan. - -_Anjutka_. Hyvä, kulta vaari, elä sammuta! En minä enää... en, toden -perään. Pelottaa niin minua. - -_Mitritsh_. Pelottaa? Elä pelkää mitään, niin ei sitte pelotakaan. Vaan -se kun itse pelkää ja sitte vielä sanoo pelottavansa. Mitenkäs sitä ei -pelottaisi, kun pelkää. Semmoinen tuhma tyttö. (Äänettömyys. Sirkka -laulaa.) - -_Anjutka_. (Kuiskaten.) Vaari, vaari hoi! Joko sinä nukuit? - -_Mitritsh_. No, mitä nyt vielä? - -_Anjutka_. Minkälainen lapsenpieksäjä? - -_Mitritsh_. No, sellainen, että kun sattuu semmoinen tyttö, kuin sinä, -joka ei makaa, niin hän tulee säkkineen ja koppaisee tytön säkkiinsä, -menee itse sinne päineen päivineen, nostaa ylös paitasi ja alkaa -piiskata ropsuttaa. - -_Anjutka_. Vaan milläs se piiskaa? - -_Mitritsh_. Vastasta ottaa vitsoja. - -_Anjutka_. Vaan eihän se siellä näe, säkissä. - -_Mitritsh_. Näkee maar! - -_Anjutka_. Mutta minä puraisen sitä. - -_Mitritsh_. Elä luulekaan, — sitä et saa puraistuksi! - -_Anjutka_. Vaari, joku tulee! Kuka se on? Ai, hyvät ihmiset! Kuka se -on? - -_Mitritsh_. Kun tulee, niin tulee. Mitäs sinä siitä? Äitis’ se varmaan -tulee. - - -II KOHTAUS. - - Samat ja Anisja (tulee). - -_Anisja_. Anjutka! (Anjutka on makaavinaan.) Mitritsh! - -_Mitritsh_. Mitä? - -_Anisja_. Mitä te tulta poltatte? Me pannaan maata kylmään tupaan. - -_Mitritsh_. Vast'ikään tässä pääsin makuulle. Sammutanpahan... - -_Anisja_. (Etsii muristen jotakin kirstusta.) Kun tarvitsee, niin ei -koskaan löydä. - -_Mitritsh_. Mitä sinä etsit? - -_Anisja_. Ristiä etsin ristitäksemme, jos sattuisi — Jumala -varjelkoon! - kuolemaan. Ristimättömänä! Sehän olisi kauheata! - -_Mitritsh_. Mitenkäs, tiettyhän se on, pitäähän sitä... Löysitkö, vai? - -_Anisja_. Löysin. (Menee.) - - -III KOHTAUS. - - Mitritsh ja Anjutka. - -_Mitritsh_. No, muuten olisin omani antanut. Oh, hyvä Isä! - -_Anjutka_. (Kiepsahtaa ylös vavisten.) Voi, voi, vaari kulta! Elä -nuku, Jumalan tähden, niin pelottaa! - -_Mitritsh_. Ka, mikä se pelottaa? - -_Anjutka_. Ihan varmaan se lapsi kuolee. Arina-tädin luona muori -myöskin risti ja lapsi kuoli. - -_Mitritsh_. Jos kuolee, niin kylläpähän hautaavat. - -_Anjutka_. Ehk’ei se kuolisikaan, vaan kun Matrjona muori on täällä. -Minäpä kuulin, mitä se haastoi, turkanen vie, kuulinkin. - -_Mitritsh_. Mitä sinä kuulit?! Makaa, sanon minä. Peitä pääsi ja ole -vaiti! - -_Anjutka_. Jos se eloon jäisi, niin minä sitä kyllä vaalisin. - -_Mitritsh_. (Mörähtäen.) Oh, hyvä Isä! - -_Anjutka_. Vaan minnekäs ne sen panevat? - -_Mitritsh_. Panevatpahan minne panna pitää. Elä sinä siitä ole -huolissasi. Ja makaa, sanon minä. Taikka äiti tulee ja antaa sinulle! -(Äänettömyyttä.) - -_Anjutka_. Vaari, hoi! Vaan sitä tyttöä, sinä sanoit, ne eivät -tappaneet? - -_Mitritsh_. Vai sitä sinä tarkoitat? No, siitä tytöstä kyllä kalu tuli! - -_Anjutka_. Mitenkäs sinä, vaari, sanoit niiden löytäneen hänen? - -_Mitritsh_. Niinpähän vain löysivät. - -_Anjutka_. Mistä ne löysivät? Kerrohan. - -_Mitritsh_. Heidän talostaan ne löysivät. Sotamiehet kun tulivat kylään -ja alkoivat taloissa etsiä pengota, niin huomasivat, että siinä tyttö -mahallaan maata rötkötti. Tahtoivat hänet kuoliaaksi lyödä, vaan minun -tuli niin sääli, että otin hänet syliini. Ei tahtonut millään lailla -antautua. Ja niin se tekeytyi raskaaksi, ikäänkuin olisi hänessä -viisi puutaa ollut; ja vielä käsillään kiinni tarttui mihin sai, -ett'ei tahtonut mitenkään irti lähteä. No, vaan minä hänet otin ja -aloin päätä silitellä, silittelin ja silittelin. Semmoinen oli vielä -pystyharjainen, kuin kiiski. Ja niin katsoa muljotti, katsoi ja katsoi, -— ja sitte tyyntyi. Minä kastelin korpun ja annoin hänelle. Ja -ymmärsipäs, — alkoi heti nakertaa. Mutta mitäs sille tehdä? Otettiin -kun otettiin hänet ja ruvettiin ruokkimaan, ja niin hän sitte tottui, -että sotaankin mukanamme vietiin. Ja kaunis se oli tyttö. - -_Anjutka_. Eikö se ollut ristitty? - -_Mitritsh_. Kuka hänet tietää. Niinhän nuo sanoivat, ett’ei ihan. Ne, -näet, eivät ole meidänmaan ihmisiä. - -_Anjutka_. Saksalaisiako, vai? - -_Mitritsh_. Eikö mitä. Mitä Saksalaisia? Eihän ne Saksalaisia ole, vaan -Aasialaisia. Samoja kuin Juutalaiset, vaikkei ne ihan Juutalaisiakaan -ole. Aasian Puolalaisia, Kurteja... Kurpiksi niitä haukutaan. Olen -jo unhottanut. — Tyttö me nimitettiin Santraksi. Santra, vaan kaunis -se oli. Kaiken muun, näet, olen unhottanut, vaan se tyttö — syököön -perunapiirakasta! — on silmieni edessä ilmielävänä. Hänet yksin -muistankin koko sotapalveluksestani. Kuinka selkääni sain, sen muistan, -ja sen tytön. Muistan, kuinka hän ennen kaulassani riippui ja minä -häntä kannoin. Semmoinen oli tyttö, ett’ei paremmasta apua. Sitten hän -joutui naimisiin. Komppanian päällikön rouva hänet otti tyttärekseen. -Ja kalu siitä tuli. Vaan kovin oli sotamiesten häntä sääli! - -_Anjutka_. Minäkin muistan, vaari, kun isä kuoli. Sinä et silloin -vielä meillä ollut. Silloin hän kutsui Nikitan luokseen ja sanoi: -anna anteeksi, Nikita... ja itse rupesi itkemään. (Huoahtaa.) Niin oli -sääli myös. - -_Mitritsh_. Sitähän se on... - -_Anjutka_. Vaari, vaari hoi! Taas ne siellä kellarissa meluavat. Ai, -kultaseni, hyvät ihmiset! Voi, hyvä vaari, jotain ne sille tekee. -Tappavat sen. Semmoinen pikkuruinen... Voi, voi! (Peittää päänsä ja -itkee.) - -_Mitritsh_. (Kuuntelee.) Toden perään koiruuksiaan tekevät, senkin -syötävät. Mokomia ruojia koko akat! Miehiä ei ole kehumista, saati -sitte akkoja. Ne on, kuin metsän pedot. Eivät mitään pelkää. - -_Anjutka_ (Kohotaksen.) Vaari, vaari hoi! - -_Mitritsh_. No, mitä nyt vielä? - -_Anjutka_. Tässä äskettäin oli muuan kulkiain yötä; — se sanoi, että -kun lapsi kuolee, niin sen sielu pääsee suoraan taivaaseen. Onko se -totta? - -_Mitritsh_. Kuka hänet tietää. Niin kai se on. Mitäs sitte? - -_Anjutka_. Jospa minäkin kuolisin. (Nyyhkyttää.) - -_Mitritsh_. Kun kuolet, niin on kaikki lopussa. - -_Anjutka_. Kymmeneen vuoteen asti sitä vielä on lapsi ja sielu voi -päästä Jumalan luo, vaan sitte sitä turmeltuu. - -_Mitritsh_. Voi, kuinka turmeltuukin! Tekö tytöt ette turmeltuisi? -Kuka teitä neuvoo? Ja mitä te saatte nähdä tahi kuulla? Paljasta -ruokottomuutta vain. Vaikken minä paljoa ole oppinut, niin kuitenkin -jotain tiedän, enkä ole niinkuin maalaisakka. - -Mikä se maalaisakka on? Paljasta törkyä vain. Teikäläisiä Venäjällä on -monta miljoonaa, ja kaikki olette kuin sokeat myyrät, — ette mitään -tiedä. Kuinka kaikellaiset noita- ja taikatemput tehdään, niinkuin, -miten lapset ovat kanaorren alle vietävät, ja muuta semmoista, sen -he kyllä tietävät. - -_Anjutka_. Äiti veikin minut sinne kerran. - -_Mitritsh_. No, niinpä niin. Miljooneja teitä on akkoja ja tyttöjä, -ja kaikki olette kuin metsän pedot. Niinkuin olette kasvaneet, niin -kuolettekin, mitään näkemättä tahi kuulematta. Mies se kuitenkin -saa joko kapakassa, tahi sotamiehenä, niinkuin minä, jotakin oppia. -Vaan akkaväki? Se ei tiedä Jumalasta, ammoin sitte perjantaipäivästä -tolkulleen, mikä se on. Perjantai on perjantai, vaan kysy, mikä se on, -niin eipäs tiedä. Niin vain kuin koiran pennut sokeina ryömivät, pää -lo’assa... Muuta eivät osaa, kuin tuhmia laulujaan: laari, laari -laa... Vaan mitä se laari, laari laa on, eivät itsekään tiedä... - -_Anjutka_. Osaan minä, vaari, puolet Isämeitää. - -_Mitritsh_. Paljonpa tuota osaat! Eikä teiltä kysyäkään mitään voi. Kuka -teitä opettaa? Juopunut mies joskus ehkä ohjaksien perillä opettaa. -Siinä koko opetuksenne. Enkä edes tiedä, kuka teidän puolestanne -vastaisikaan. Nahkapojan puolesta voi joko holhoojaa tahi muuta -vanhempaa kysyä, vaan teidän puolestanne ei ole ketä kysyäkään. Ihan -se on kaikkein kelvottomin elukkalauma ilman paimenta, koko akkaväki, -mitä typerintä väkeä koko teidän säätynne. Kaikkein tyhjänpäiväisintä -väkeä koko säätynne. - -_Anjutka_. Mitenkäs sitä sitte olla pitää? - -_Mitritsh_. No, niin juuri ollakin pitää. Vedä kauhtana korvillesi ja -makaa! Oh, hyvä Isä! (Äänettömyyttä. — Sirkka laulaa). - -_Anjutka_. (Hypähtää ylös.) Vaari hoi! Joku huutaa niin pahasti! Toden -perään huutaa. Vaari kulta, tänne se tulee. - -_Mitritsh_. Peitä pääsi, sanon minä. - - -IV KOHTAUS. - - Samat. Nikita ja Matrjona. - -_Nikita_. (Tullen tupaan.) Voi, mitä ovatkaan he minulle tehneet. Mitä -ovatkaan he minulle tehneet! - -_Matrjona_. Juo, juo, kultaseni, viinaa. Mitä sinä? (Ottaa viinan esille -pöydälle.) - -_Nikita_. Anna, ehkä saan sen juomalla haihtumaan. - -_Matrjona_. Hiljaa! Eivät makaa. He, juo. - -_Nikita_. Miksi keksittekään te tuon? Olisitte jonnekin vieneet. - -_Matrjona_. (Kuiskaten.) Istu, istu tuossa, ja juo vielä tahi polta. Se -haihduttaa ajatukset. - -_Nikita_. Voi, rakas äiti, jo on, näen mä, aikani tullut. Kun hän -vikisi ja pienet luunsa ruskahtivat kr... kr... niin en ollut -ihminen enää. - -_Matrjona_. Vielä ja mitä! Ainahan sinä joutavia haastat. Näin yön -aikaan todenperään vähän niinkuin mieltä kaamaisee, vaan jahka aamu -valkenee, ja sitte päivä taikka pari kuluu, niin et muista sitä enää -ollenkaan. (Menee Nikitan luo ja laskee kätensä hänen olkapäälleen.) - -_Nikita_. Mene pois! Mitä olettekaan minulle tehneet?! - -_Matrjona_. Mitä sinä, poikaseni, toden perään. (Tarttuu häntä kädestä.) - -_Nikita_. Pois luotani, taikka tapan! Nyt en minä mistään välitä. Tapan! - -_Matrjona_. Voi, voi, sekös nyt on pelästynyt! Pane sitte edes maata. - -_Nikita_. Ei mihinkään minusta ole enää. Hukassa olen. - -_Matrjona_. (Päätään pyöritellen.) Voi, voi, pitää mennä korjaamaan pois. -Ja ehkä hän tässä siitä vielä tyyntyy, vähän aikaa istuttuaan. (Menee.) - - -V KOHTAUS. - - Nikita, Mitritsh, Anjutka. - -_Nikita_. (Istuu kasvot käsien peitossa, Mitritsh ja Anjutka makaavat -hiiskunutta, hievahtamatta.) Vikisee, toden perään vikisee, näetsen, -näetsen, ihan selvään. Hän kaivaa sen maahan, toden perään, kaivaa! -(juoksee ovelle.) Äiti, elä kaiva, se elää... - - -VI KOHTAUS. - - Samat ja Matrjona. - -_Matrjona_. (Tullen takaisin, kuiskaten.) Mitä sinä, Jumalan nimessä! -Kaikkia se houriikin. Sekös nyt eläisi! Senhän ovat luutkin kaikki -murskana. - -_Nikita_. Anna vielä viinaa! (juo.) - -_Matrjona_. Mene, poikaseni! Ehkä nyt jo nukut. - -_Nikita_. (Seisoo ja kuuntelee.) Elävä se on yhä... näetsen... vikisee. -Etkö sinä kuule? Näetsen! - -_Matrjona_. (Kuiskaten.) Eikö mitä! - -_Nikita_. Voi, rakas äiti! Elämäni olen päättänyt. Mitä olettekaan -minulle tehneet? Minne pääsen minä pakoon? (Juoksee ulos tuvasta, -Matrjona perässä.) - - -VII KOHTAUS. - - Mitritsh ja Anjutka. - -_Anjutka_. Rakas, kulta vaari, he murhasivat sen! - -_Mitritsh_. (Äkäisesti.) Makaa, sanon minä! Senkin syötävä! Minä annan -sinulle luudasta! Makaa! - -_Anjutka_. Vaari kulta! Joku tarttuu olkapäihini, tarttuu, tarttuu, -käpälillään tarttuu. Rakas vaari, minä tulen, turkanen vie tulenkin. -Kulta vaari, laske minut uunille. Laske, Jumalan tähden... Tarttuu... -tarttuu... Ai! (Juoksee uunin luo.) - -_Mitritsh_. Nekös nyt tyttörievun säikäyttivät, senkin mokomat ruojat. -No, nouse ylös sitte! - -_Anjutka_. (Kapuaa uunille.) Vaan elä sinä mene pois. - -_Mitritsh_. Minnekäs minä menen? Nouse, nouse! Oh, hyvä Isä, pyhä -Miikulal Pyhä Neitsyt Maaria!... Nekös nyt tyttörievun säikäyttivät! -(Peittelee häntä.) Sitäkös vasta hupsu, oikea hupsu, toden perään... -Sillä lailla säikäyttivät, senkin ruojat. - -Esirippu. - - - - -Viides näytös. - - -Luuva. Etumaisimpana auma, vasemmalla puimatanner, oikealla vaja, jonka -ovet ovat auki, ja ovella olkia. Perällä näkyy talo, josta kuuluu -laulua ja soittoa. Tietä myöten kulkee vajan ohi taloon päin kaksi -tyttöä. - - -I KOHTAUS. - - Kaksi tyttöä. - -_Ensimäinen tyttö_. Näetsen, kuinka hyvin päästiin, ett’ei hameita -liattu. Kylän kautta olisi kovin vaikea ollut, — niin on paljo -rapakkoa... (Seisahtuvat ja pyyhkivät olkiin jalkojaan.) - -_Ensimäinen tyttö_. (Katselee olkiin ja huomaa jotakin.) Mikäs se siellä -on? - -_Toinen tyttö_. (Tarkastelee.) Mitritshän se on, niiden renki. Sekös on -päihinsä juonut! - -_Ensimäinen tyttö_. Eihän se ole taitanut ryypätä? - -_Toinen tyttö_. Tähän päivään asti, näen mä. - -_Ensimäinen tyttö_. Katsos, se näkyy tänne tulleen olkia hakemaan. Sillä, -näetsen, on nuorakin kädessä, ja niinikään sitte on siihen nukkunut. - -_Toinen tyttö_. (Kuuntelee.) Yhä vielä juovat. Varmaan ei ole vielä -siunaus tapahtunut. Akulina ei, kuulenma ole itkenytkään. - -_Ensimäinen tyttö_. Äiti sanoi hänen vastahakoisesti miehelle menevän. -Isintimä kuuluu uhanneen, muuten ei olisi ikänään mennyt. Siitähän jos -mitä on juorueltu! - - -II KOHTAUS. - - Samat ja Marina (saavuttaa tytöt). - -_Marina_. Päivää, tytöt! - -_Tytöt_. Päivää, päivää. - -_Marina_. Häihinkö teitä viedään? - -_Ensimäinen tyttö_. Taitavat jo olla lopussa. Muuten vain katsomaan. - -_Marina_. Huutakaahan minun ukkoni tänne, se Simo Sujevasta. Tunnette kai -hänet? - -_Ensimäinen tyttö_. Eiköpä tunnettane? Sehän taitaa olla sukua sulhaselle. - -_Marina_. Minun mieheni veljenpoikahan se on, sulhanen. - -_Toinen tyttö_. Miks’et tule itse? Pitäähän sitä toki häihin... - -_Marina_. Ei tee mieli, kultaseni, eikä ole aikaakaan. Lähteä pitää. Eikä -me häihin aiottukaan, vaan kaupunkiin kauroja viemään. Syöttämään vain -pysähdyttiin, niin pyysivät sisään ukkoni. - -_Ensimäinen tyttö_. Kenenkäs luo te ajoitte? Feodorovitshinko, vai? - -_Marina_. Niin. Minä odotan sitte tässä, ja huuda sinä, ole niin hyvä, -ukkoni tänne. Pyydä tulemaan, kultani. Sano niin, että "vaimosi Marina -käski tulemaan pois; miehet valjastavat jo hevosta". - -_Ensimäinen tyttö_. No, hyvä on, koska et tule mukaan. (Tytöt menevät -tietä myöten taloon. Kuuluu laulua ja soittoa.) - - -III KOHTAUS. - -_Marina_. (Yksin, mietteissään.) Voisinhan sitä mennäkin, vaan ei tee -mieli, sillä en ole tavannut häntä sen jälkeen, kuin hän hylkäsi minut. -Siitä on jo toista vuotta. Jospa voisin vaikka tirkistää toisella -silmällä, miten hän Anisjansa kanssa elää. Ihmiset haastavat, ett'eivät -he elä sovussa. Anisjahan on raaka, tylyluontoinen nainen. Eiköpä nyt -lie Nikita muistanut minua toisenkin kerran, kun kolkkoa elämää himosi -ja minut vaihtoi. Vaan olkoon, minä en huoli pahaa muistaa. Silloin -kyllä tuntui kipeältä, niin kipeältä! Mut’ nyt se on pois pyyhitty ja -unhotuksissa. Nähdä tahtoisin kuitenkin hänet... (Katsoo taloon päin -ja näkee Nikitan.) Kas! Mitäs hän tänne tulee? Vai lienevätkö tytöt -hänelle sanoneet? Mitäs hän vieraiden luota pois lähti? Menen tieheni. - - -IV KOHTAUS. - - Marina ja Nikita (astuu ensin allapäin, huitoen käsiään ja - jupisten itsekseen). - -_Marina_. Ja miten synkännäköinen hän on! - -_Nikita_. (Huomaa ja tuntee Marinan.) Marina! Ystäväni, Marina kulta! -Mitäs sinä tahdot? - -_Marina_. Ukkoani tulin hakemaan. - -_Nikita_. Miks’et tullut häihin? Olisit katsellut, ja nauranut minulle. - -_Marina_. Mitäs minulla on nauramista? Miestäni vain tulin hakemaan. - -_Nikita_. Voi, Marina kulta. (Tahtoo syleillä häntä.) - -_Marina_. (Vihaisesti väistyen.) Anna olla, Nikita, tuo tapa! Se aika on -ollut ja mennyt. Nyt tulin miestäni hakemaan. Teilläkö hän on, vai? - -_Nikita_. Eikö siis saa entistä aikaa enää muistella? Etkö anna? - -_Marina_. Mitäpä siitä on muistelemista. Se on ollut ja mennyt. - -_Nikita_. Ja ei saa palautetuksi, vai? - -_Marina_. Eikä saa. Vaan mitä varten sinä sieltä pois tulit? Isäntä olet, -ja läksit häistä pois. - -_Nikita_. (istuutuu oljille.) Mitäkö varten läksin? Voi, jospa sinä -tietäisit!... Ikävä minun on, Marina, niin ikävä, ett'ei silmäni enää -voi mitään nähdä. Nousin pöydästä ja läksin, pois ihmisten näkyvistä -läksin, ett’en ketään näkisi. - -_Marina_. (Menee lähemmäksi häntä.) Miksikä niin? - -_Nikita_. Siksi, ett’en syödessä syö, en juodessa juo enkä maatessa -nuku. Voi, niin inhottaa, niin inhottaa minua! Ja ennen kaikkia se, -Marina kulta, että yksin olen eikä ole kenen kanssa suruani vaimentaa -voisin. - -_Marina_. Ilman surutta, Nikita, ei ole elämää. Minäkin olen suruni -kyyneleisiin haihduttanut. - -_Nikita_. Sitäkö sinä tuota entistä, mennyttä tarkoitat? Voi, ystäväni, -sinä olet sen jo haihduksiin itkenyt, vaan nyt on minun aikani tulkit! - -_Marina_. No, miten nyt niin? - -_Nikita_. Koko elämäni on minulle vastenmieliseksi käynyt. Itsekin -olen itselleni vastenmieliseksi käynyt. Voi, Marina, et osannut minua -käsissäsi pitää, vaan hukutit minut ja itsesi myös! Sillä mitäs elämää -tämä on? - -_Marina_. (Seisoo vajan luona, itkee ja koettaa pidättää itkuaan.) Minä, -Nikita, en voi elämääni valittaa. Suokoon Jumala semmoista jokaiselle! -Minä en voi nurkua. Minä tunnustin silloin miehelleni kaikki ja hän -antoi anteeksi, eikä soimaa minua nyt. Minä en voi elämääni pahaksua. -Mieheni on hiljainen, jommoista itselleni toivottelin. Minä hänen -lapsiansa puen ja pesen! Ja hän minua myöskin hellii. Mitäpä sitte -valittaisin? Jumala näkyy niin säätäneen. Entäs sinun elämäsi? Sinähän -rikkaudessa elät... - -_Nikita_. Minun elämäni!... Häitä vain en tahdo häiritä, muuten kyllä -tuosta ottaisin nuoran, tämän näin (ottaa oljista käsiinsä nuoran) -ja heittäisin tuon orren yli, valmistaisin kelpo silmukan, kiipeisin -orrelle ja syöksisin pääni silmukkaan. Semmoinen se minun elämäni on. - -_Marina_. Mitä sinä! Elä Jumalan tähden! - -_Nikita_. Luuletko minun leikkiä laskevan? Tahi päissäni olevan? En -ole päissäni. Humala ei minuun enää ota. Vaan kaiho, se se minut on -masentanut, niin tuiki masentanut, ett'ei enää mikään minua miellytä! -Voi, Marina kulta, sinun kanssasi vain oli elämäni elämää; muistatko -kuinka tehtaalla yöt hauskasti hupenivat? - -_Marina_. Nikita elä ärrytä vanhaa haavaa! Minä olen laillisissa -naimisissa ja niin olet sinäkin. Syntini on anteeksi annettu, elä sitte -enää entisiä esille kaiva... - -_Nikita_. Mitäs minä sydämmelleni voin? Minne pääsen minä pakoon? - -_Marina_. Mitäkö voit! Vaimohan sinulla on, elä sitte muita himoitse, -vaan pidä omasi. Kun kerran Anisjaan rakastuit, niin rakastakin -sitte häntä. - -_Nikita_. Se Anisja, se on minulle karvasta karvaampi; hän on jalkani -kahleihin kietonut. - -_Marina_. Vaimo kuin vaimo, olipa sitte minkälainen hyvänsä... Ja mitä -se puhumisesta paranee! Mene ennemmin vieraiden luo ja lähetä mieheni -tänne. - -_Nikita_. Voi, jospa sinä tietäisit kaikki... Vaan mitä siitä haastaa! - - -V KOHTAUS. - - _Nikita_, Marina, hänen miehensä ja Anjutka. - -_Marinan mies_. (Tulee talosta punaisena, päihtyneenä.) Marina! Eukko! -Ämmä, hoi! Täälläkö olet, vai? - -_Nikita_. Tuossapa sinun miehesi on. Huutaa sinua. Mene! - -_Marina_. Entäs sinä? - -_Nikita_. Minä? Jään tähän makaamaan. (Heittäytyy oljille.) - -_Marinan mies_. Missä hän on? - -_Anjutka_. Tuossa hän on vajan luona. - -_Marinan mies_. Mitä siinä seisot?! Tule häihin! Isäntäväki käski sinut -tulemaan. Paikalla lähtee hääväki ja sitte lähdetään mekin. - -_Marina_. (Menee miestään vastaan.) Ei minua haluta. - -_Marinan mies_. Tule sanon minä. Juodaan lasillinen, ja saat toivottaa -onnea. Muuten panevat pahakseen. Ja sitte kyllä keritään vielä jos -minne. (Laskee kätensä Marinan kaulaan ja menee horjuen hänen kanssaan.) - - -VI KOHTAUS. - - Nikita ja Anjutka. - -_Nikita_. (Kohotakse istumaan oljille.) Kun näin hänet, niin tuli vielä -ikävämpi olla. Sillä hänen kanssaan vain olen elänyt. Syyttä suotta -olen näin elämäni pilannut, pääni hukannut! (Käy pitkäkseen.) Minnekä -tästä pääsen! Äh! Aukia maaemo allani! - -_Anjutka_. (Huomaa Nikitan ja juoksee hänen luoksensa.) Isä, isä, hoi! -Sinua etsitään. Kaikki jo ovat siunanneet, turkanen vie, ovatkin, ja -alkavat suuttua. - -_Nikita_. (itsekseen.) Minnekä pääsen tästä? - -_Anjutka_. Mitä sinä? Mitä sinä haastat? - -_Nikita_. En mitään. Mitä tuossa kiusaat? - -_Anjutka_. Isä! Mennään! (Nikita on vaiti. Anjutka vetää -häntä kädestä.) Isä, tule siunaamaan! Todenperään jo tuskastuvat ja -haukkuvat. - -_Nikita_. (Tempaa kätensä.) Anna olla! - -_Anjutka_. Ka, tule nyt! - -_Nikita_. (Uhkaa lyödä ohjaksilla.) Mene, sanon minä, muuten -minä sinua... - -_Anjutka_. Sitte minä lähetän äidin. (Juoksee pois.) - - -VII KOHTAUS. - - Nikita yksin. - -_Nikita_. (Kohotakse.) Mitenkä minä tästä menen? Mitenkä voin pyhän -kuvan ottaa? Mitenkä häntä silmiin katsoa? (Heittäytyy takaisin.) Voi, -jospa olisi aukko maassa, niin sinne heittäytyisin. Eikä näkisi ihmiset -minua enkä minä ketään. (Kohotakse taas.) En mene... Jääkööt kaikki -tyynni. En mene. (Riisuu saappaansa ja ottaa nuoran, tekee silmukan ja -koettaa sitä kaulaansa.) Näinikään. - - -VIII KOHTAUS. - - Nikita ja Matrjona. - -(Nikita huomaa äitinsä, ottaa nuoran kaulastaan ja käy jälleen oljille -loikomaan.) - -_Matrjona_. (Tulee kiireissään.) Nikita, Nikita hoi! Sitäkös, kun ei -äännähdäkään. Nikita, mitä sinä, vai humalassako olet? Tule, Nikita -kulta, tule, mansikkani, tule. Väki jo tuskastuu odottaessa. - -_Nikita_. Voi, mitä te olettekaan minulle tehneet? En ole ihminenkään -enää. - -_Matrjona_. Mitä sinä nyt? Tule, poikaseni, ja anna juhlallinen siunaus, -niin on se tehty. Näetsen, kun väki jo odottaa. - -_Nikita_. Mitenkä minä siunaan? - -_Matrjona_. Tiedäthän sinä sen, mitenkä. - -_Nikita_. Tiedän, tiedän. Vaan ketä minä siunaan? Mitä olen hänen -kanssaan tehnyt? - -_Matrjona_. Mitäkö tehnyt! Sekös nyt vielä muistelee! Siitä ei tiedä -kukaan mitään. Ja tyttöhän menee itse naimisiin. - -_Nikita_. Vaan mitenkä se menee? - -_Matrjona_. Vaikka pelosta menee, niin menee hän kuitenkin. Ja minkäs -sille tekee? Olisi silloin ajatellut Nyt sen ei enää käy peräytyminen. -Eivätkä puhemiehetkään voi loukkaantua. Kaksi kertaa katselivat -tyttöä, ja rahaakin myötäjäisiksi annetaan. Kaikki on peitossa ja -piilossa. - -_Nikita_. Vaan mitäs kellarissa on? - -_Matrjona_. (Naurahtaa.) Mitäs kellarissa on? Kaalia, sieniä ja -potaatteja, luulen ma. Mitäs entisistä muistelee. - -_Nikita_. Mielelläni kyllä olisin muistelematta, vaan en voi. Kun se -muistuu mieleeni, niin kuulen selvään kaikki. Voi, mitä olettekaan -minulle tehneet?! - -_Matrjona_. Mitä sinä toden perään olet olevinasi? - -_Nikita_. (Käännäkse alassuin.) Äiti! Elä kiusaa minua! Minä en jaksa -enää. - -_Matrjona_. Ja kuitenkin sinun pitää. Muutenkin ihmiset haastavat, ja nyt -vielä yht'äkkiä isä katosi eikä tule takaisin. Ei ole muka rohkeutta -siunata! Kohta sillään käydään Jumalan kuvaa suutelemaan. Ja jos -pelkäät, niin heti voivat arvata. "Eläkä käy arkana, niin ei pidetä -varkaana." Ja "jos sutta pakoon juokset, niin tulee karhu vastaasi". -Ennen kaikkia elä ole milläsikään, eläkä aristele, poikaseni, muuten -saavat paremmin tietää. - -_Nikita_. Kylläpä olettekin te minut kietoneet. - -_Matrjona_. Ole jo tuossa. Mennään. Tule siunaamaan, oikein kunnialla, -niinkuin pitää, niin on asia lopussa. - -_Nikita_. (Makaa alassuin.) Minä en voi! - -_Matrjona_. (itsekseen.) Mikä sille nyt tuli? Kaikki oli hyvin ja nyt -kävi yht'äkkiä tällä lailla. Varmaan on joku hänet noitunut. — Nikita. -nouse ylös! Näetsen tuossa Anisjakin tulee ja on vieraat jättänyt. - - -IX KOHTAUS. - - Nikita, Matrjona ja Anisja. - -_Anisja_. (Koreana, punaisena, hieman humalassa.) Voi, kun on kaikki -mainiosti, äiti! Voi, kun on mainiosti ja kunniallisesti! Ja kuinka -vieraat ovat tyytyväiset!... Missäs hän on? - -_Matrjona_. Täällä, täällä, mansikkani. Olkiin on heittäytynyt eikä tule -pois. - -_Nikita_. (Katsellen vaimoaan.) Hänkin on humalassa. Oikein sydäntä -eltoo nähdä. Ja tuonko kanssa elää pitää. (Käännäkse alassuin.) Minä -tapan hänet joskus, niin vielä pahemmin käy. - -_Anisja_. Kas sitä kun oljissa loikoo! Vai humalako on masentanut? -(Nauraa.) Makaisinpa minäkin tuossa sinun kanssasi, vaan ei ole -aikaa. Lähdetään, minä saatan. Ja sielläkös on hauska talossa! Oikein -suloista nähdä! Ja niin on sopusointuisaa kaikki! Naiset laulavat, -niin kauniisti. Kaikki ovat juovuksissa, niin arvokasta, niin hyvin on -kaikki! - -_Nikita_. Mikä on hyvin? - -_Anisja_. Häät, iloiset häät. Kaikki ihmiset sanovat, että on oikein -harvinaiset häät. Niin kunniallista, niin hyvin on kaikki. Tule pois! -Mennään yhdessä... Vaikka olenkin juonut, niin kyllä perille vien. -(Tarttuu häntä kädestä.) - -_Nikita_. (Tempaisee inhoten pois kätensä.) Mene yksin. Minä tulen. - -_Anisja_. Mitä sinä rimpuilet! Nyt kun kaikki vastukset ja vaikeudet -ovat poistetut, niin ei ole meillä muuta tekemistä, kuin elää ja -iloita. Kaikki käy kunniallisesti ja laillisesti. Ja niin olen iloinen, -etten sanoakaan saata. Ihan on kuin toisen kerran menisin kanssasi -naimisiin. Ja miten häävieraat ovat tyytyväiset! Kaikki kiittävät. -Ja niin arvokkaita vieraita kaikki. Ja Ivan Moiséitsh ja herra -urjädnikkakin. Kaikki onnittelivat ja toivottelivat. - -_Nikita_. Istu sitte siellä heidän kanssaan. Mitä sinä tänne tulit? - -_Anisja_. Pitää todellakin lähteä. Miltä tämä näyttää, että talonväki -on poissa ja vieraat yksin jäivät? Ja niin hyviä vieraita kaikki. - -_Nikita_. (Nousee ja noukkii olkia vaatteistaan.) Menkää; minä tulen -koht'sillään. - -_Matrjona_. Kas sitä! Minua ei totellut, vaan kun vaimonsa pyysi, niin -oli paikalla valmis lähtemään. (Matrjona ja Anisja poistuvat.) Tule jo -sitte! - -_Nikita_. Tulen paikalla. Menkää! Minä tulen heti perästä ja siunaan... -(Naiset seisattuvat.) Menkää! Minä tulen perästä... Menkäähän. (Naiset -menevät.) - -_Nikita_. (Katsoo miettien heidän jälkeensä.) - - -X KOHTAUS. - - Nikita yksin, sitte Mitritsh. - -_Nikita_. (Istuutuu ja riisuu jalkineensa.) Johan nyt menin! E-hei! -Etsikää eikö orressa riipu. Laitan silmukan, hyppään siihen ja etsikää -sitte. Tuossa sattuvat ohjaksetkin hyväksi onneksi olemaan. (Miettii.) -Muut surut kyllä saisi haihtumaan, vaan tämä se on täällä sydämmessä, -ja sitä ei saa sieltä millään pois. (Katsahtaa taloon päin.) Taitaa -taaskin tulla. (Matkii Anisjaa.) "Niin hyvin on kaikki, niin hyvin! -Ja makaisinpa tuossa kanssasi!" Hyi, senkin ilettävä ryötys! No, se! -Halaile minua sitte, kun hirrestä Otatte alas. Loppu kuin loppu. -(Tarttuu nuoraan ja vetää sitä.) - -_Mitritsh_. (Nousee ylös päihtyneenä eikä päästä nuoraa käsistään.) -En anna. En anna kellekään. Minä tuon itse. Minä tuon itse oljet, -sanoinhan minä. Nikita! Sinäkö se olet?! (Nauraa.) Kas, pirua! -Olkiako sinä tulit hakemaan. - -_Nikita_. Anna nuora tänne! - -_Mitritsh_. Eläs, odotahan! Miehet laittoivat minun hakemaan. Ja minä -tuon... (Nousee jaloilleen, alkaa kerätä olkia, horjahtaa, pääsee -pystyyn, vaan kaatuu lopulta kuitenkin.) Se vei voiton. Voittipas!... - -_Nikita_. Anna pois ohjakset. - -_Mitritsh_. Sanoinhan, etten anna. Voi, Nikita, sinä olet tuhma kuin -pässi. (Nauraa.) Minä rakastan sinua, vaan tuhma olet sittenkin. Sinä -katselet, että olen päissäni. Vaan piru minä sinusta! Sinä luulet, että -minä tarvitsen sinua... Katso minuun! Minä olen unter! Pöllö! Et osaa -sanoa: unterupseeri Hänen Majesteettinsa Keisarinnan ihan ensimäisessä -krenatierirykmentissä. Keisaria ja isänmaata olen palvellut uskossa ja -totuudessa. Mutta kuka minä olen? Sinä luulet, että minä olen sotilas. -Ei, minä en ole sotilas, vaan vihoviimeinen ihminen, orpo minä olen, -eksynyt ihminen minä olen. Minä vannoin, etten joisi. Vaan nyt aloin -ryypätä taas!... Vai luuletko sinä, että minä pelkään sinua? Johan nyt. -Minä en pelkää ketään. Kun rupesin juomaan, niin rupesin! Ja nyt jauhan -kaksi viikkoa yht’mittaa, niin että nyrkit on savessa. Juon niin, ett'ei -jää kuin risti kaulaani, lakkini menetän viinaan, pilettini pänttään -enkä pelkää ketään. Sotapalveluksessa pieksivät minua, etten joisi -enää. Löivät ja löivät, ja kysyivät: "No, vieläkö juot?" Vielä, sanoin -minä. Mitä minä niitä pelkäisin. Olen mikä olen. Jommoiseksi Jumala on -luonut, semmoinen minä olen. Minä vannoin, ett’en joisi. Enkä juonut. -Vaan nyt aloin taas, ja juon. Enkä pelkää ketään. Sillä minä en -valehtele, vaan olen niinkuin olen... Mitä niistä pelkää! He, katsokaa, -tämmöinen minä olen! Minulle sanoi muuan pappi, että piru on kaikkein -ylpein herra. Hän sanoi, että kun ihminen alkaa ylpeillä, niin paikalla -alkaa hän pelätä. Ja kun hän alkaa muita ihmisiä pelätä, niin paikalla -ottaa ja sieppaa se rietas hänet ja pistää minne tahtoo. Vaan jos ei -ihmisiä pelkää, niin on helpompi olla. Minä sylkäisen vain sitä pakanaa -vasten pläsiä, niin se ei uskalla mitään tehdä. Ja tulepas nyt sitte -ja puraise! - -_Nikita_. (Tekee ristinmerkin.) Mitä minä tässä, todellakin? (Viskaa -pois nuoran.) - -_Mitritsh_. Mitä. - -_Nikita_. (Nousee ylös.) Sanotko, ett'ei pidä ihmisiä pelätä? - -_Mitritsh_. Mitä niissä pelkäämistä on? Katsohan niitä saunassa. Kaikki -samasta tahtaasta tehtyjä! Toisella on paksumpi maha vain kuin -toisella, siinä koko ero. Kaikkia sitä vielä pelätäkin pitäisi, — -syökööt perunapiirakasta! - - -XI KOHTAUS. - - Samat ja Matrjona. - -_Matrjona_. (Tulee tuvasta ja huutaa.) No, etkö sinä jo tule, vai? - -_Nikita_. No! Niin onkin paras. Tulen! (Menee taloon.) - -Esirippu. - - - -Toinen kuvaelma. - - -Ensimäisen näytöksen tupa, täynnä kansaa istumassa pöytien ääressä ja -seisomassa. Etunurkassa Akulina sulhasineen. Pöydällä pyhäin kuvia ja -leipää. Vieraiden joukossa Marina, hänen miehensä ja urjädnikka. Naiset -laulavat. Anisja tarjoo viinaa. Laulu lakkaa. - - -I KOHTAUS. - - Anisja, Marina, Marinan mies, Akulina, sulhanen, ajuri, urjädnikka, - naittaja-ämmä, nuodemies, Matrjona, vieraita ja kansaa. - -_Ajuri_. Lähdetään jos lähteäksenne, kirkkohan ei ole lähellä. - -_Nuodemies_. Odotahan, jahka isintimä on siunannut. Vaan missäs hän on? - -_Anisja_. Tulee, tulee siinä paikassa, kultaseni. Juokaa vielä -lasillinen, tehkää niin hyvin. - -_Naittaja-ämmä_. Mitä se näin kauan? Tässä jo kuinka kauan odotetaan. - -_Anisja_. Siinä paikassa tulee. Yks’ silmänräpäys vain, niin on hän -jo täällä. Juokaa, hyvät vieraat! (Tarjoo viiniä.) Ihan paikalla hän -tulee. Soittakaa ja laulakaa vielä, kaunokaiseni, sillä välin. - -_Ajuri_. Johan ne on tässä kaikki laulut laulettu odotellessa. (Naiset -laulavat. Keskellä laulua tulevat Nikita ja Akim.) - - -II KOHTAUS. - - Samat, Nikita ja Akim. - -_Nikita_. (Pitää Akimia kädestä ja sysää edeltään tupaan.) Tule, isä, -ilman sinutta ei voi. - -_Akim_. Minä en rakasta, näetsen tuota... - -_Nikita_. (Vaimoväelle.) Olkaa tuossa jo vaiti. (Katsahtaa kaikkiin -tuvassa oleviin.) Marina, sinä olet täällä? - -_Naittaja-ämmä_. Tule, ota pyhä kuva ja siunaa. - -_Nikita_. Odotahan, annahan olla. (Katselee ympärilleen.) Akulina, -sinä olet täällä? - -_Naittaja-ämmä_. Mitä sinä kaikkia luettelet? Missäs hän olisi? Onpas se -kummallinen... - -_Anisja_. Hyvät ihmiset! Ihan on paljain jaloin. - -_Nikita_. Isä! Sinä olet täällä? Katso minuun! Oikeauskoiset, te -olette kaikki täällä ja minä olen täällä! Tässä minä olen. (Lankeaa -polvilleen.) - -_Anisja_. Nikita, mitä sinä? Voi minun päiviäni! - -_Naittaja-ämmä_. Kas sitä nyt! - -_Matrjona_. Sitähän minä sanon, että se on juonut liikaa paljon Franskan -viiniä. Tulehan järkiisi, mitä sinä?! (Tahtovat nostaa Nikitan ylös, -mutta hän ei välitä kenestäkään, vaan tuijottaa eteensä.) - -_Nikita_. Oikeauskoiset! Minä olen syyllinen, tahdon tunnustaa syntini. - -_Matrjona_. (Vetää häntä olkapäästä.) Mitä sinä, hulluko sinä olet? Voi, -hyvät ihmiset, se on tullut hulluksi, pitää viedä pois. - -_Nikita_. (Survaisee hänet olkapäällään pois.) Anna olla! Ja sinä, isä, -kuule! Ensiksikin! Marina, katso tänne! (Kumartaa hänelle jalkoihin -ja nousee ylös.) Minä olen syyllinen sinun edessäsi, lupasin naida -sinut, kun viettelin sinut, vaan petin ja hylkäsin sinut; anna minulle -anteeksi Kristuksen tähden. (Kumartaa taas jalkoihin.) - -_Anisja_. Mitä se nyt hurjailee? Ei tämä sovi ollenkaan. Ihan -joutavia! Nouse eläkä kujeile! - -_Matrjona_. Voi, kyllä se on loihdittu. Ja mistä tuo lie tullutkin? -Piloilla hän on. Nouse eläkä tyhjiä lavertele. (Vetää häntä.) - -_Nikita_. (Pyörittää päätään.) Elä koske! Anna anteeksi, Marina! Olen -rikkonut sinun edessäsi. Anna anteeksi Kristuksen tähden. (Marina -peittää kasvonsa käsiinsä ja on vaiti.) - -_Anisja_. Nouse, sanon minä, eläkä kujeile. Senkös nyt pälkähti -päähän. Ole vehkeiiemättä! Sitä häpeätä! Voi minun päiviäni! Ihan se on -hassuksi käynyt. - -_Nikita_. (Survaisee pois vaimonsa ja kääntyy Akulinaan päin.) -Akulina, nyt käännyn sinun puoleesi. Kuulkaa, oikeauskoiset! Kirottu -minä olen. Akulina! Minä olen syyllinen sinun edessäsi. Isäsi ei -kuollut itsestään, vaan myrkytettiin. - -_Anisja_. (Huudahtaa.) Voi, minua poloista! Mitä hän tekee? - -_Matrjona_. Hän ei ole järjissään. Viekää pois hänet. (Väki astuu -lähemmäksi ja aikoo tarttua häneen.) - -_Akim_. (Syrjäyttää heidät kädellään.) Odottakaa! Odottakaa, näetsen -nyt, tuota! - -_Nikita_. Akulina, minä hänet myrkytin. Anna anteeksi, Kristuksen -tähden! - -_Akulina_. (Hypähtää.) Hän hourii! Minä tiedän sen. - -_Naittaja-ämmä_. Mitä sinä? Istu! - -_Akim_. Oh, hyvä Isä! Sitä syntiä, sitä syntiä! - -_Urjädnikka_. Ottakaa kiinni hänet! Käykää hakemassa kylän vanhin ja -lailliset vieraat miehet. Pitää tehdä pöytä-kirja. Nouse ja tule tänne! - -_Akim_. (Urjädnikalle.) Odotahan, tuota, sinä kiiltonappinen, odota! -Annahan, kun se nyt kertoo! - -_Urjädnikka_. (Akimille.) Elä sinä, ukko, sekaannu asiaan. Minun täytyy -tehdä pöytäkirja. - -_Akim_. Sekös, näetsen, nyt tuossa... Odotahan, sanon minä. Ja anna nyt se -pöytäkirja olla! Tässä, näetsen tuota, tapahtuu Jumalan teko... mies -katumusta tekee, niin se, näetsen tuota, pöytäkirjasta haastaa... - -_Urjädnikka_. Kylän vanhin tänne! - -_Akim_. Annahan Jumalan teon tapahtua, ja sitte, näetsen tuota, tee sinä -tehtäväsi. - -_Nikita_. Vielä olen, Akulina, sinulle toisen suuren rikoksen tehnyt, -kun viettelin sinut. Anna se anteeksi Kristuksen tähden. (Kumartaa -hänelle jalkoihin.) - -_Akulina_. (Nousee pöydästä.) Päästäkää minut; minä en mene naimisiin. -Silloin hän sitä vaati, vaan nyt nyt en mene. - -_Urjädnikka_. Kerro uudestaan, mitä olet sanonut. - -_Nikita_. Odottakaa, herra urjädnikka, ja antakaa minun puhua loppuun. - -_Akim_. (innostuksissaan.) Puhu, lapsukaiseni, sano kaikki, niin tulee -helpompi ollaksesi. Tee katumusta Jumalalle eläkä pelkää ihmisiä. -Jumala, hän on nyt tässä! Tässä on nyt Jumala! - -_Nikita_. Minä, konna, myrkytin isän ja sitte hänen tyttärensäkin -turmelin. Hän oli minun vallassani ja minä saatoin perikatoon sekä -hänet että hänen lapsensa. - -_Akulina_. Se on totta, totta. - -_Nikita_. Kellarissa surmasin laudalla hänen lapsensa. Istuin sen -päälle... tukahdutin... ja sen pienet luut ruskahtelivat. (Itkee.) Ja -sitten sen maahan kaivoin. Minä sen tein, minä yksin. - -_Akulina_. Se ei ole totta! Minä käskin... - -_Nikita_. Elä puolusta minua! Nyt en pelkää ketäkään! Antakaa anteeksi, -kaikki oikeauskoiset! (Kumartaa maahan.) - -(Äänettömyyttä.) - -_Urjädnikka_. Sitokaa hänet, häistänne ei näy tulevan mitään. (Kansa -lähestyy, vyöt käsissä.) - -_Nikita_. Odottakaa, vielä kerkiätte... (Kumartaa isälleen jalkoihin.) -Isäni rakas! Anna minulle kirotulle anteeksi! Sinä sanoit minulle -silloin alussa, kun tähän riettaaseen ryönään ryhdyin, silloin sanoit -sinä minulle: "kun kynsi on kiinni, niin on koko lintu hukassa", vaan -minä, konna, en sinun sanojasi totellut; mutta nyt on käynyt niinkuin -sinä sanoit. Anna minulle anteeksi, Kristuksen tähden! - -_Akim_. (innostuksissaan.) Jumala antaa anteeksi, rakas lapsukaiseni. -(Syleilee häntä.) Kun sinä et säälinyt itseäsi, niin säälii Hän sinua, -Jumala! Jumala! Hän on tässä! - - -III KOHTAUS. - - Samat ja kylän vanhin. - -_Kylän vanhin_. (Tulee.) Vieraita miehiähän täällä on kylliksi. - -_Urjädnikka_. Paikalla pannaan toimeen kuulustelu. (Nikita sidotaan.) - -_Akulina_. (Tulee ja asettuu rinnan.) Minä sanon toden. Kuulustelkaa -minuakin. - -_Nikita_. (Sidottuna.) Ei mitään ole kuulusteltavaa. Minä yksin olen -kaikki tehnyt. Minun se on tuumani ja tekoni myös. Viekää, minne -tahdotte. Muuta en sano mitään! - -Esirippu. - -Loppu. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PIMEYDEN VALTA ELI KUN KYNSI ON -KIINNI, NIIN ON KOKO LINTU HUKASSA *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase “Project -Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg™ License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg™ electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the -Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg™ License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work -on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the -phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase “Project -Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg™. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg™ License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format -other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg™ website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain -Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works -provided that: - -• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation.” - -• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ - works. - -• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -• You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg™ works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right -of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you “AS-IS”, WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ - -Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™'s -goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg™ and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg™, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/69861-0.zip b/old/69861-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index b82f538..0000000 --- a/old/69861-0.zip +++ /dev/null |