NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 35639 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..e0d86ba
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #69829 (https://www.gutenberg.org/ebooks/69829)
diff --git a/old/69829-0.txt b/old/69829-0.txt
deleted file mode 100644
index 8957f89..0000000
--- a/old/69829-0.txt
+++ /dev/null
@@ -1,35639 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook of Kuningatar Dragan rakkausseikkailut,
-by Viktor von Falk
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
-will have to check the laws of the country where you are located before
-using this eBook.
-
-Title: Kuningatar Dragan rakkausseikkailut
-       ja Kuningas Aleksanterin onneton kohtalo
-
-Author: Viktor von Falk
-
-Translator: Tilda Granit
-
-Release Date: January 18, 2023 [eBook #69829]
-
-Language: Finnish
-
-Produced by: Johanna Kankaanpää and Tapio Riikonen
-
-*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUNINGATAR DRAGAN
-RAKKAUSSEIKKAILUT ***
-
-
-
-
-
-KUNINGATAR DRAGAN RAKKAUSSEIKKAILUT
-
-ja
-
-KUNINGAS ALEKSANTERIN ONNETON KOHTALO
-
-
-Historiallinen romaani erään hoviherran muistiinpanojen mukaan
-
-
-Kirj.
-
-VIKTOR VON FALK
-
-
-Suomentanut
-
-Tilda Granit
-
-
-
-
-
-Porissa,
-Otto Andersinin kustannuksella,
-1903.
-
-
-
-
-ENSIMÄINEN LUKU.
-
-Kamppailu ihmissydämestä.
-
-
-Yön synkät varjot leviävät yli valkovaahtoisen Saven, joka vyöryttää
-laineitaan serbialaisten valtakunnan ja unkarilaisten maan välillä.
-Virran toisella puolella kohoaa itävaltalais-unkarilainen Semlinin
-linnoitus, toisella puolen Belgradin kalliolle rakennetut uhmaavat
-muurit, joilla serbialaiset kanunat aukaisevat tulikitansa jokaista
-kohti, joka vaan linnanpäällikön luvatta uskaltaa astua rajajoen yli.
-Myrskytuuli, jommoinen noissa seuduin jotenkin usein puhaltaa, nostaa
-Saven veden korkeiksi aalloiksi ja ulvoo laajalla tasangolla. Mutta
-myrskyssä ja aallokossa ponnistelee eteenpäin tottuneen käden ohjaama
-venhe, joka noin neljännestunti sitten lähti vesille Semlinin rannasta.
-
-Venheessä seisoo korkeakasvuinen mies pitkään vaippaan kääriytyneenä,
-päähine pään yli vedettynä; miehen kasvot ovat kalpeat, mutta piirteet
-ovat jännitetyt, ja suuret säihkyvät silmät näyttävät katseellaan
-lävistävän synkän pimeyden. Hän suuntaa omituisen, surumielisen, mutta
-samalla vihastuneen katseensa kiviseen jättiläiskotkaan, joka levittää
-siipensä serbialaisen kuninkaan linnan, Belgradin konakin yli.
-
-— Hyvä herra, tämä on aivan mahdotonta, lausuu vaivoin vanha
-peränpitäjä, sillävälin kuin hänen poikansa hoitaa airoja. — Te
-olette tosin maksanut meille hyvät rahat, jotta veisimme Teidät yön
-pimeydessä Saven yli, mutta... näettehän itsekin, kuinka laineet meitä
-narrailevat; ja muutamien minuuttien kuluttua olemme joutuneet siihen
-paikkaan, jota kutsutaan Mustaksi pyörteeksi, ja silloin...
-
-— Anna tänne mela! vastasi vaippaan kääriytynyt mies äänellä, joka
-tuntui olevan tottunut käskemään. — Enemmän kuin sata kertaa olen
-ohjannut venheen Mustan pyörteen läpi; jo poikana suoritin tuon
-uhkarohkean teon, ja tänään — epäilisinkö tänä yönä tehdä samoin! Kuule
-mies, jos vaan tietäisit, mistä nyt on kysymys, niin mielelläsi panisit
-minun tähteni henkesi alttiiksi, sillä olethan sinäkin isä, joka
-rakastat poikaasi.
-
-Kumea ääni kuuluu joen pohjasta, venhe asettuu hetkeksi kyljelleen, ja
-vanha laivuri ristii silmiään; mutta jopa on vaippamies sysännyt hänet
-syrjään perätuhdolta ja asettunut hänen paikalleen.
-
-— Enemmän vauhtia airoihin! huutaa uusi perämies, voittaen äänellään
-yksin myrskyn ulvonnankin. — Elää tahi kuolla — se on minulle
-yhdentekevää, kunhan vaan voin pelastaa perheeni kunnian...
-
-Ha, sinä sokaistu, minä estän sinut heittämästä kruunuasi julkealle
-letukalle!
-
-Isä ja poika katsoivat hämmästyneinä toisiinsa. Kuka olikaan se
-nuorukainen, joka tänä yönä saapui Semliniin ja tarjosi kymmenen
-itävaltalaista tukaattia sille, joka veisi hänet virran yli?... Vieläpä
-hän puhui kruunusta!... Olisikohan hän mielenvikainen?
-
-Venheen tempasi nyt äärettömän suuri laine, paiskaten sen keskelle
-pyörrettä; mutta perämies masensi väkevällä käsivarrellaan laineen
-raivon, ja kohta oli venhe taas tyynemmillä vesillä.
-
-— Kas noin, nyt se on tehty! sanoi vaippaan kääriytynyt mies,
-kohauttaen pilkallisesti olkapäitään. — Paljasta lapsenleikkiä, juuri
-niinkuin jo Teille ennakolta sanoin. Asetu nyt takaisin perä tuhdolle,
-ukko! Viiden minuutin kuluttua olemme Serbian rannalla.
-
-Ja taas oikaisi hän vartalonsa, taas katsahti hän Belgradiin päin.
-Silloin toi tuuli soiton säveleitä hänen korviinsa, rajun riemun
-säveleitä.
-
-— Soittoa Belgradissa?! sanoi hän kummastuneena. — Minkätähden
-häiritään rauhallisten ihmisten yölepoa?
-
-— Herra, vastasi laivuri, huomenna tuo Serbian kuningas Aleksanteri
-kotiinsa nuoren morsiamensa ja antaa maalle kuningattaren, sentähden
-tänään soittoniekat virittävät säveleitään pääkaupungin kaikissa
-sopissa ja nurkissa.
-
-- Kyllä minä panen tuon helvetinmusiikin vaikenemaan, sanoi vaippaan
-kääriytynyt mies uhkaavasti. Sitte ojensi hän kätensä osoittaen
-käskevällä liikkeellä pientä lahdelmaa, joka avautui Serbian rannalla
-kahden kallion välissä.
-
-— Ohjaa sinne! komensi hän. — Siellä nousen maalle.
-
-— Hyvä herra, sinne emme uskalla soutaa, vastasi vanhus. — Meidän
-täytyy laskea tullihuoneen kohdalle, sillä siellä tulee kaikkien
-muukalaisten näyttää passinsa.
-
-— Tee niinkuin käsken! sanoi muukalainen hallitsijan äänellä. — Ohjaa
-sinne, sanon minä, ja jos elämä on Teille rakasta, niin teette Te
-niinkuin minä tahdon!
-
-Venemiehet kauhistuivat, mutta eivät uskaltaneet vastustaa
-vastenmielisen matkustajan tahtoa. Muutamien minuttien kuluttua oli
-venhe pienen poukaman pohjassa ja vieras hyppäsi maihin.
-
-Hetkeksi nojautui hän rantakalliota vastaan, väristys valtasi hänen
-komean vartalonsa, ja silmänsä saivat ikäänkuin kyynelkiillon.
-
-— Sinua, kotiseutuni, minä tervehdin! sanoi hän vapisevalla äänellä. —
-Enpä luullut, että vielä kerran saisin astua tälle maalle. Mutta pyhä
-velvollisuus, isän suhde kadotettuun poikaansa, vie minut takaisin
-Serbiaan... Oi, vaietkaa siis te äänet, jotka vaan petollisesti
-imartelette! Mistä sitte iloitsit, sinä Serbian sokaistu kansa?
-Tiedättekö te kuninkaanlinnan ilotulet, mitä te valaisette? Lokaan ja
-häpeään sinut vedetään, oi Serbia, sillä sinun kuninkaasi ottaa tänään
-puolisokseen...
-
-— Seis! Nimesi, paperisi!
-
-Näiden sanojen kaikuessa säkenöi äkkiä kiväärinpiippuja miestä vastaan;
-ikäänkuin maasta nousi hänen eteensä kuusi kuninkaallisen kaartin
-miestä, ja nuori, parraton upseeri suuntasi samassa miekkansa kärjen
-vaippamiehen rintaa kohti.
-
-— Teillä ei ollut mitään oikeutta nousta täällä maihin, hyvä herra,
-sanoi upseeri korskealla äänellä. — Seuratkaa heti vahtipaikalle, Te
-olette vangittu!
-
-— Ota sinä heti miekkasi rinnaltani, Nicodem Lunjevica, sanoi
-vaippamies käskevällä äänellä ja kiristi kiukusta hampaitansa. —
-Minä voisin helposti katkaista sinun kiiltävän miekkasi; takaisin —
-uskallappas vaan koskea minuun... sinä, kuningatar letkun veli!
-
-Nuori upseeri hoiperteli taaksepäin, kasvot hämmästyksestä
-vääristyneinä, samassa kuin hän myrkyllisellä, vihaisella katseellaan
-koetti tähystellä päähinettä. Mutta ennenkuin nuori luutnantti oli
-kerinnyt raivoaan osottaa, oli tuo suuri mies itse vetänyt päähineen
-syrjään, oikaisi vartalonsa ja sanoi majesteettisella äänellä:
-
-— Emme tässä rupea ilveilemään, Nicodem Lunjevica, tiedä sinä, kenenkä
-kanssa puhut: minä olen kuningas Milan, minä olen tullut tänne repimään
-rikki sen viekoituksen verkon, johon sisaresi pitää poikaani kiedottuna.
-
-Käheä riemuhuuto kajahti Nicodemin huulilta.
-
-— Kuningas Milan! — kyllä minä nyt tiedän, mitä on tehtävä... Sotilaat,
-kuningas on käskenyt ampumaan tuon miehen — osoittaen miekallaan
-Milania — niin pian kuin hän laskee jalkansa Serbian maalle. —
-Tähdätkää!... Lauaiskaa!
-
-Kalsketta kuului kivääreistä — sitte seurasi syvä, miltei juhlallinen
-hiljaisuus.
-
-Sotamiehet seisoivat siinä, kiväärin perä jalalle asetettuna.
-
-Ivallinen hymy röyhelti Milanin huulia.
-
-— Nähkääs nyt, Nicodem Lunjevica, sanoi hän ylpeästi ja rinta ilosta
-paisuen, — vielä ei löydy yhtään serbialaista sotilasta, joka
-olisi valmis kuulallaan lävistämään Milan kuninkaan rinnan. Kiitos
-Teille, ystäväni, serbialaiset veljeni, Te olette vaan täyttäneet
-velvollisuutenne, vielä on yksi Obrenovitsch tässä maassa turvallinen,
-suokoon Jumala, että aina niin olisi!
-
-— Mitä täällä on tekeillä? Mies, puettuna serbialaisen everstin
-kullankirjailtuun univormuun, näyttäytyi äkkiä.
-
-— Eversti Maschin! huudahti Nicodem Lunjevica, astuen päällikkönsä
-eteen. — Minä tahdon täten ilmottaa, että nämä sotamiehet eivät ole
-totelleet minun käskyäni, kun ovat kieltäytyneet ampumasta tätä
-muukalaista, joka hänen majesteettinsa kuninkaan käskystä heti olisi
-muserrettava, jos hän näyttäytyisi Belgradissa.
-
-Eversti Maschin astui muutamia askeleita lähemmäksi; mutta tuskin
-oli hänen katseensa suuntautunut kuninkaaseen, joka seisoi siinä
-levollisena ja hymyillen, kun hän kääntyi sotamiesten puoleen ja sanoi
-jyrkällä äänellä:
-
-— Viekää luutnantti Lunjevica heti putkaan, jossa hänen tulee viettää
-yönsä; hän on suuresti väärinkäsittänyt kuninkaan käskyn... Herra
-luutnantti, miekkanne!
-
-Nicodem pusersi huuliansa, ja kevytmielisen elämän kalventama naamansa
-kalpeni vielä enemmän; mutta eversti Maschin tempasi miekan hänen
-kädestään ja huusi hänelle ukkosen äänellä:
-
-— Pois täältä! Putkaan! Asiasta puhutaan sitte lähemmin.
-
-— Kyllä, me puhumme siitä sitte lähemmin, sähisi Lunjevica kiristäen
-hampaitansa. Kyllä minä Teidät muistan, eversti Maschin!... Ha, ha!
-Joskin minä nyt hetkeksi olen voimaton, niin on kuningas siltä pian
-saava tietää, että Te olette hänen vihamiehensä!
-
-Sotamiehet ottivat luutnantin käsiinsä ja veivät hänet pois.
-
-Samassa ojensi kuningas Milan kätensä eversti Maschinia kohti, joka
-kiihkeästi tarttui niihin ja vaipui polvilleen kuninkaansa eteen.
-
-— Terve, kuningas Milan! huudahti hän — Voi mikä onni, että Te tulitte
-tänne! Ehkäpä vielä on aikaa pelastaa tuo onneton, sokaistu kuningas,
-vapauttaa hänet kauniista haltijattarestansa, joka pitää häntä
-verkossaan. Meillä tosin on vain muutamia tuntia aikaa, sillä huomenna
-— huomenna tapahtuvat vihkijäiset.
-
-— Minä olen tullut tekemään ne mitättömiksi, sanoi Milan kuningas
-kiivaasti. — Älkäämme siis menettäkö aikaa, eversti Maschin! Minä
-tiesin, että Te odottaisitte minua täällä. Viekää minut mitä pikemmin
-konakkiin! Minulla on vielä hallussani salaisen oven avain ja minä
-olen ilmestyvä poikani eteen yhtä äkkiä ja odottamatta, kuin nousisin
-maasta. Silloin, jos Jumala niin suo, olen avaava hänen silmänsä,
-jottei hän sokeana syöksyisi perikatoon.
-
-Molemmat miehet kulkivat kiertoteitä kaupunkia kohti, keskeyttäen tuon
-tuostakin puheensa.
-
-— Tekin siis vihaatte kälyänne? sanoi Milan.
-
-— Tuo nainen, joka huomenna aikoo temmata itselleen Serbian kruunun,
-oli siis todellakin veljenne, insinööri Maschinin vaimo?
-
-— Kyllä, hän oli hänen vaimonsa, vastasi eversti Maschin kumealla
-äänellä. — Hän oli lumonnut veljeni samalla tavoin, kuin hän nyt
-on tehnyt kuninkaan mielettömäksi. Minä olen vihannut häntä ensi
-hetkestä saakka, mutta turhaan varotin minä veljeäni — hän ei
-tahtonut minua kuulla, tuo onneton, hän sai myöskin hengellään maksaa
-tottelemattomuutensa.
-
-— Hengellään maksaa? Ymmärränkö Teitä oikein, eversti? Te luulette
-siis...
-
-— Minä en luule mitään — minä tiedän, kuningas Milan. Minun veljeni
-kuoli äkkiä kukkeimmassa ijässään; hän sekoitti miehellensä maljan, tuo
-kaunis, pirullinen Draga; mies joi ja — kuoli heti perästä. Kahdeksan
-päivää myöhemmin esiintyy leski hovinaisena kuningattaren luona ja asuu
-konakissa, tänään on hän kuningas Aleksanterin morsian, ja huomenna on
-hän oleva hänen puolisonsa — kuningatar.
-
-— Mutta tämän päivän ja huomisen välillä on vielä puoli yötä, vastasi
-Milan tanakalla äänellä. — Tahdon saada selville, eikö minulla enää
-ole mitään vaikutusta poikaani, onko Mellakoitsija naisen onnistunut
-varastaa koko hänen sydämensä minulta... Ja nyt hyvästi, eversti
-Maschin; anna minun yksin kulkea puiston läpi. En minä kauemmin tahdo
-saattaa Teitä vaaraan. — Ha, ha! Tämä on kuin unennäköä: kuningas
-Milanin, joka kerran oli mahtava tässä maassa, täytyy nyt vapaana kuin
-lintu hiipiä palatsiinsa. Voi, miksi lahjoitinkaan pois kruununi!
-Pelkäänpä, että olen sen antanut kunnottomalle.
-
-— Jumala suojelkoon Teitä matkallanne, kuningas Milan! sanoi eversti
-Maschin liikutettuna. — Tällä hetkellä on Serbian onni Teidän
-käsissänne!
-
-Jo oli Milan ojentanut hänelle kätensä jäähyväisiksi ja astui eteenpäin
-puiston läpi, missä jok'ikinen puu, jok'ikinen pensas ja tienmutka
-muistutti häntä menneestä ajasta, jolloin hän oli kuningas.
-
-Tosin oli hän itsekin ottanut monta harha-askelta, tehnyt monta
-turmiollista erehdystä. Tämän puiston käytävillä oli hän kävellyt
-kauniin kuningattarensa Natalian rinnalla; mutta, oi, sitte luopunut
-hänestä, elämänsä hyvästä enkelistä. Tämä oli alkuna loppuun, tämä oli
-maksanut hänelle hänen kruununsa menettämisen. Kuinka usein olikaan
-hän salaisesti katunut näitä synkeitä hetkiä, kuinka monta kyyneltä
-vuodattanut hukkaan menneen elämänsä tähden.
-
-Mutta joskin nyt kaikki oli ehdottomasti menetetty, niin tahtoi hän
-kumminkin antaa pojallensa kokemuksen neuvoja ja suojella häntä
-samallaisesta kohtalosta.
-
-Ah! — Tuossa oli jo konakki hänen edessänsä... siellä näkyi pieni
-puutarhan portti, jonka läpi hän aikoi puutarhaan... hänen tarvitsi
-vain kiertää suuret ruusupensaat, ja sitte...
-
-Hiljaisin askelin kiersi Milan ruusupensaikon, mutta oi! — mikä
-liikuttava kuva näyttäytyi hänelle! Kuun hopeavalkoisen hohteen
-valaisemana lepäsi siellä nuori, ihastuttava tyttö suullaan penkillä ja
-itki katkerasti.
-
-Nuori tyttö oli kumminkin kuullut lähestyvän hiljaiset askeleet, sillä
-hän nosti päätään ja katseli ympärilleen rajuin hämmästynein katsein.
-Sitte kohotti hän ylpeästi ihanien, kullankeltaisten kiharoiden
-verhoamaa päätään ja koetti peittää kasvonsa hunnulla.
-
-Mutta jo oli Milan tarttunut nuoren tytön vapiseviin käsiin ja huudahti
-syvästi liikutetulla äänellä:
-
-— Genia von Sandorf! Taivaan Jumala, paronitar, Tekö täällä? Miksi ette
-ole vanhempienne luonna Wienissä?
-
-— Kuningas Milan! kuiskasi tuo rakastettava olento, taistellen
-silminnähtävästi pyörtymistä vastaan.
-
-— Ah, minä hyvin ymmärrän, miksi sinä olet täällä, sinä lapsi, lapsi
-parka, sanoi kuningas lempeällä äänellä, sääliväisesti, — minä tiedän,
-että sinä olet häntä rakastanut, eikä hän vastannut sinun puhdasta,
-kainoa lempeäsi. Niin, rakas Genia parka, me molemmat olemme hänet
-kadottaneet, jos Dragan onnistuu huomenna päästä hänen vaimokseen.
-
-— Oi, elä halveksi minua, kuninkaani, rukoili Genia kyynelten
-tukahuttamalla äänellä, katsellen Milania ihmeen ihanilla, sinisillä
-silmillään. — Minä olen paennut vanhempieni luota. Vielä kerran tahdoin
-heittäytyä hänen jalkainsa juureen, vielä kerran, vielä kerran tahdoin
-muistuttaa häntä niistä unohtumattomista hetkistä, jolloin hän vannoi
-minulle rakkauttaan. Mutta Jumalani, mikään halpa oma etu ei täytä
-rintaani, minä päinvastoin tahtoisin vapauttaa hänet valastaan, hän
-olkoon vapaa ja älköön enää itseänsä nuhdellen ajatelko Genia parkaa,
-vaan valitkoon puolisokseen jonkun Europan ruhtinaantyttären, eikä
-kurjaa olentoa, joka ei sydämestään häntä rakasta, vaan ainoastaan
-tahtoo tyydyttää rajatonta kunnianhimoaan.
-
-Sillä minä aavistan, että tämä nainen, on tuottava hänelle
-onnettomuutta ja turmiota; aavistan, että hän kokonaan joutuu
-perikatoon tuon naisen puolisona.
-
-— Tämän aavistuksen on Jumala sinulle antanut, tyttö, huudahti
-kuningas, ja tämä aavistus on hirvittävällä tavalla toteutuva. Mutta,
-ehkenpä ei vielä ole liiaksi myöhäistä, jatkoi Milan liikutettuna. —
-Minä olen tullut vapauttamaan poikani tästä naishirviöstä, ja sinä...
-Oi, tule mukaani, tyttö, sillä mikä ei onnistu isälle, sen voi ehkä
-rakkaus toimittaa.
-
-Minä vien sinut palatsiin; minä kätken sinut sinne ja käsken sinun
-esiintymään vasta sitte kuin minun ääneni kaikuu kuulematta. Tule, tule
-mukaani, tyttö! Kun sekä hänen isänsä että rakastettunsa kolkuttavat
-hänen sydäntänsä, kuinka voisi hän enää vastustaa! Ha, vielä et ole
-voittanut, Draga Maschin, vielä et ole Serbian kuningatar! Tämän
-enkelin on Jumala itse minulle lähettänyt, olkaamme liittolaisia.
-
-Ja kuningas veti vapisevan Genian pois mukaansa melkein vastoin hänen
-tahtoansa; kalpeana ja tahdottomana riippui tyttö hänen käsivarressaan.
-Vähitellen myöskin lakkasivat kyyneleet ja hänen kauniissa kasvoissaan
-kuvastui ylevä tietoisuus siitä, että Jumala oli kutsunut hänet
-pelastamaan serbialaisten kuninkaan ja irroittamaan hänet niistä
-kahleista, joilla tuo lumoava nainen oli hänet kietonut.
-
-
-
-
-TOINEN LUKU.
-
-Rakkautensa sokaisema.
-
-
-Kuules, linnan kello löi juuri kolme, kohta sarastaa onnemme päivä; oi,
-jospa aika olisi jo käsissä!
-
-Kaunis, mustakiharainen nainen, jota verhosi kalleilla pitseillä
-reunustettu yöpuku, heittäytyi nuoren kuninkaan rintaa vastaan ja
-kietoi hänet ihanan pyöreillä käsivarsillaan.
-
-— Niin, sinä olet oikeassa, Draga, huudahti kuningas Aleksanteri,
-likistäen häntä hellästi itseensä, — nyt on meidän onnemme päivä, joka
-sarastaa tuolla kaukana idässä; tänään on sinusta tuleva minun vaimoni,
-Serbian kuningatar ja uuden Obrenovitschien suvun kantaäiti.
-
-Mutta etkö tahdo mennä huoneisiisi, Draga, olen varma siitä, ettet enää
-kauemmin voi unta vastustaa.
-
-— Ei, anna minun viipyä luonasi! pyysi Draga innokkaasti. — Tiedäthän,
-että olet antanut minulle luvan tänä yönä viipyä läheisyydessäsi.
-Oikein vapisen peljätessäni, että sinulle jotakin pahaa tänä yönä
-tapahtuu, sillä tiedäthän hyvin, Aleksanteri, etteivät ihmiset soisi
-minulle onnea kuulua sinulle.
-
-Ihmiset ovat niin ilkeitä, että he pikemmin näkisivät, että me
-eroaisimme. Kuinka paljon pahaa he ovatkaan puhuneet sinulle minusta,
-mitä inhottavia valheita kokoon kehränneet! Mutta sinä tiedät kyllä,
-ettei Draga voi sinulle valhetella; kun katsot silmiini, niin näet
-samalla sydämeeni.
-
-— Niin, Draga, minä uskon sinua, sanoi Aleksanteri vakavasti ja
-painolla, upottaen katseensa hänen tummiin, hehkuviin silmiinsä. — Minä
-uskon, mitä minulle vakuutat, että tähän asti olet ollut ainoastaan
-yhden miehen, insinööri Maschinin oma, jonka vaimoksi jouduit, kun
-kotisi köyhyys sinua siihen pakotti. Oi, oikeinpa tulen hulluksi,
-ajatellessani, että olet voinut olla toisen miehen oma! Draga, Draga
-vanno minulle kallis vala, ettet koskaan ole rakastanut ketään muuta
-kuin minua.
-
-Mustakiharainen nainen vaipui polvilleen, ojensi juhlallisesti ylös
-oikean kätensä, ja hänen kalpeat huulensa sammaltivat heikolla äänellä:
-
-— Minä vannon sinulle, Aleksanteri, että sinä, kuninkaani, herrani,
-olet ensimäinen ja ainoa, jota minä olen rakastanut ja että aina tulet
-sellaisena pysymään — aina ja ikuisesti viimeiseen hengenvetooni saakka.
-
-— Silloin minäkin vannon sinulle, Draga, huudahti nuori kuningas
-intohimoisella, liikutuksen valtaamalla äänellä, tarttuen kauniin
-naisen käsiin ja kiihkeästi painaen häntä itseensä, että minäkin olen
-pysyvä sinulle uskollisena ja että vain kuolema voi meidät erottaa,
-nainen, minä rakastan sinua mielettömästi; sinä olet sydämessäni
-sytyttänyt intohimon, josta minulla ei ole ennen ollut vähintäkään
-aavistusta. Oi, suutele minua, Draga, suutele minua, anna huulesi
-levätä minun huulillani.
-
-Draga veti hänet korkealle kumpuilevaa poveansa vastaan ja painoi
-huulensa hänen huuliinsa. Aleksanterin hento, heikko vartalo vapisi
-rajun intohimon vallassa, jonka tuo paha hengetär hänessä sytytti.
-
-Yht'äkkiä vetäytyi Draga takaisin rakastajansa syleilystä ja hänen
-peljästynyt katseensa kääntyi silkkiseen esirippuun päin, joka verhosi
-kuninkaan huoneen ovea. Kuului kolme kumeata lyöntiä; ne kaikuivat
-kauheilta.
-
-— Kuka tulee? kysyi Draga levottomana. — Onko tuo ovi salvassa?
-
-— Elä pelkää, rakkaani! sanoi Aleksanteri nauraen. — Minä tiedän, kuka
-sen oven takana seisoo. Tiedä sitte, Draga, jatkoi kuningas, tarttuen
-hänen käsiinsä, kauniisiin, kapeisiin käsiin, jotka olivat pelosta
-jähmettyneet — Obrenovitschin suvussa vallitsee se vanha tapa, että
-jokainen kuningas yöllä ennen avioliittoaan paljastuttaa itselleen
-tulevaisuutensa salaisuudet.
-
-Munkki, joka on ainakin sata vuotta vanha, saapuu silloin aina
-Kruschedolin luostarista Belgradin konakkiin hallitsijansa
-ratkaisevimpana hetkenä ennustamaan tälle, mitä hänellä on tulevalta
-puolisoltaan odotettavana.
-
-Sinä vapiset, Draga, pelkäätkö katsoa tulevaisuuteen? Minä kyllä tunnen
-itseni rohkeaksi kuulemaan munkin povausta.
-
-Nopein askelin meni kuningas eteenpäin ja avasi oven.
-
-Pimeästä käytävästä tuli hitaasti astuen huoneeseen ijän köyristämä
-vartalo, ruskeaan kaapuun verhottuna, keppiinsä nojaten.
-
-— Sinä olet minua kutsunut, kuningas Aleksanteri, kaikui ruskeasta
-päähineestä, joka melkein kokonaan kätki miehen kasvot, — haluatko
-minulta kuulla, mitä Kruschedolin pyhillä kirjoilla on sinulle
-julistamista?
-
-— Puhu, kunnianarvoinen isä! vastasi Aleksanteri, kiiruhtaen Dragan
-viereen ja häntä rauhoittaakseen kietoi käsivartensa hänen vyötäisensä
-ympäri. — Sano, mikä odottaa minua sen rakastetun naisen rinnalla,
-jonka minä muutamien tuntien kuluttua olen tekevä elämäntoverikseni?
-
-— Synkkään vaippaan on ihmisen tulevaisuus verhottu, kuului käheästi
-hurskaan luostariveljen huulilta, onnellisia ne, jotka eivät koske
-tähän huntuun sitä kohottaaksensa, sillä kohtalolla on usein ihmiselle
-valmiina peljättävä tulevaisuus. Vielä kerran kysyn minä sinulta.
-Serbian kuningas, tahdotko oppia tuntemaan tulevaisuuttasi?
-
-Peljättävinä kaikuivat sanat huoneessa. Draga vetäytyi väristen
-kuninkaan puoleen, joka hänkin kalpeni.
-
-— Minä en pelkää mitään, huudahti Aleksanteri, minä olen Obrenovitschin
-sukua, serbialainen kansani rakastaa minua, ja minun sydämeni
-rakastettu ei ole minua pettävä. Mitä pahaa sitte voisi tulevaisuus
-tuoda minulle?
-
-Silloin horjui munkki, sauvaansa nojaten, muutamia askeleita kuningasta
-kohti, löi kepillään kolme kertaa lattiaan ja sanoi kovalla äänellä
-varottaen:
-
-— Luovu tästä naisesta, Serbian kuningas, hän tuottaa sinulle vaan
-häpeää ja kuolemaa!
-
-Vihastumisen huuto pääsi kuninkaan huulilta.
-
-— Sinä valehtelet, munkki! huudahti hän. — Sinun pyhät kirjasi ovat
-vääriä, minä en sinua usko.
-
-— Ei, elä usko häntä, rakkaani! pyysi Draga kiihkeästi. — Usko vaan
-omaa sydäntäsi! Me tulemme onnellisiksi!
-
-— Onnelliseksi liukkaan letukan kanssa! kajahti äkkiä aivan
-muuttuneella äänellä munkin huulilta, ja samassa oikasihe kumartunut
-vartalo melkoisen korkealle, ruskea kaapu putosi hänen hartioiltaan,
-sauva lensi sivulle, ja Aleksanterin ja Dragan hämmästyneiden katseiden
-edessä seisoi kuningas Milan.
-
-Nauru pääsi riemuitsevan, rehevän naisen huulilta, ja hän sanoi:
-
-— Oh, se oli siis Kruschedolin luostarin munkki, onnettomuuden korppi,
-joka noin kauhealla tavalla iski kyntensä meihin! Ha, ha! Saatoinhan
-minä uskoa, että tuo myrkky vuotaisi samasta lähteestä, joka aina on
-vihamielisyyttä tulvinut meidän ylitsemme!
-
-— Vie tuo pois! sanoi Milan majesteetillisella, käskevällä äänellä, en
-tahdo puhua tuon naisen läsnäollessa. Elä epäile, Aleksanteri! Minä,
-sinun isäsi, olen tullut puhumaan kanssasi viimeisen, ratkaisevan sanan.
-
-Kuningas vaipui kokoon; hän tuskin uskalsi katsoa Milanin suuriin,
-läpitunkeviin silmiin, eikä hän myöskään uskaltanut katsoa Dragaan.
-Vapisevin äänin sanoi hän hänelle, melkein rukoilevaisesti ja
-orjamaisesti:
-
-— Minä pyydän, Draga, mene huoneisiisi; en tahdo saattaa sinua
-loukkausten alaiseksi; mene, pyydän sydämellisesti, mene!
-
-— Kuningas pyytää! pilkkasi Milan nauraen. — Serbian kuningas rukoilee
-leski Draga Maschinia ikäänkuin poika, joka tahtoo lepyttää hänen
-erhetyksistä suuttunutta äitiänsä!
-
-— Ulos! kajahti nyt korskeasti Milanin huulilta. Pois kasvojeni edestä,
-nainen, taikka... taikka...
-
-Milan oli tätä sanoessaan tullut aivan Dragan lähelle ja vaikeni
-ainoastaan antaakseen silmäystensä puhua, mutta näissä oudoissa,
-salaperäisissä silmäyksissä näytti piilevän uhkaus, joka masensi
-vieläpä tuon uhmailevan naisen.
-
-Tämän silmät suuntasivat myrkyllisen katseen harmaantuneeseen
-kuninkaaseen, sitte veti hän Aleksanterin mukanaan, ja kuiskasi hänelle
-oven takana:
-
-— Valitse nyt tämän miehen ja minun välilläni! Valitse Serbian
-kuningas minun tuottamani ilon ja isällisen vitsan välillä. Osota nyt
-rakkauttasi ja uskoasi, kuningas Aleksanteri!
-
-Näin sanoen kiiruhti hän pakoon, mutta kyllin kauaksi kerittyään,
-ikäänkuin matkalla huoneisiinsa, juoksi hän toisen oven eteen, joka
-johti käytävään, löi sen sisäpuolelta niin kovasti kiinni, että kaikui
-laajalti kerroksessa, ja hiipi sitte hiljaa kuin villikissa takaisin
-sille ovelle, jonka takana molemmat miehet puhuivat, jotenka hän
-saattoi kuulla kaikki mitä he sanoivat.
-
-Minuutin ajan oli kaikki hiljaista; isä ja poika seisoivat vastakkain;
-silloin kuuli Draga kuningas Milanin äänen sanovan:
-
-— Vielä kerran olen tullut sinua varottamaan, Aleksanteri. Kerran
-lahjotin sinulle valtaistuimen ja painoin vapaaehtoisesti kruunun
-päähäsi. Tämän lahjan palkinnoksi olet tehnyt elämäni minulle
-kiroukseksi, kotoni olet minulta riistänyt. Tämän kaiken olen kumminkin
-antanut sinulle anteeksi. Mutta että nyt tahdot vetää Obrenovitschin
-nimen lokaan, että nyt valmistaudut Belgradin kuninkaanlinnaan tuomaan
-naista, joka on ajettava halvimmankin porvarin ovelta, sitä... sitä
-en ikinä voi sinulle anteeksi antaa. Semmoisesta teosta täytyy minun
-kirota sinua esi-isiesi, Serbian, synnyinmaani nimessä.
-
-— Taas tuo vanha ruikutus! vastasi Aleksanteri pilkallisesti kohauttaen
-olkapäitään. — Sinä laulat sitä minulle turhaan, isä, sillä minä olen
-valinnut Dragan, koska minä häntä rakastan, ja kuninkaan rakkaus
-jalostuttaa häntä.
-
-— Nainen voi vajota niin alas, poikani, ettei edes kuninkaan
-rakkauskaan kykene häntä kohottamaan.
-
-— Ah, sinä häpäiset minun morsiantani, joka muutamien minuuttien
-kuluttua on tuleva minun vaimokseni!
-
-— Minä häpäisen leskirouva Maschinia, jonka sievät seikkailut ovat
-kaupungissa yleisenä puheenaineena.
-
-— Kaikki on valhetta! huusi nuori mies, vihasta vavisten. — Uskotko
-sinä siis kaikkea, mitä tuo nainen kuiskaa korviisi? Hän rakastaa
-sinua! Oi, mitenkä hän rakastaisi, jolla ei ole enää sydäntä rinnassa,
-sillä sen hän on menettänyt, ja Europassa löytyy satoja miehiä, jotka
-voisivat näyttää sinulle kappaleen tuosta kurjasta sydämestä.
-
-Mutta, tässä on jo kylläksi varotuksia! Valitse nyt, Aleksanteri,
-valitse, sillä sinä seisot tienhaarassa. Jos huomena viet tämän naisen
-kirkkoon, niin suodaan sinulle vaan lyhyt hetkellinen nautinto,
-unelma, joka raukalle saattaa tuntua suloiselta; mutta hirmuiseksi,
-Aleksanteri, muuttuu kaikki, kun unestasi heräjät.
-
-Minun silmissäni aukenee tulevaisuutesi verho, minä näen, minä kuulen,
-koska isän sureva henki, joka huolehtii poikansa tulevaisuudesta, näkee
-tulevaisuuteen:
-
-_Tämä, palatsi muuttuu rajun taistelun näyttämöksi, verta vuotaa pitkin
-tämän talon portaita kadulle saakka ja kauheina lätäköinä yli koko
-Serbian. Minä näen ruumiita, Aleksanteri, ja muserretun kruunun, ja
-Obrenovitschin viimeinen jälkeläinen vaipuu maahan omien maamiestensä
-iskuja jakaessa._
-
-Aleksanteri horjui. Hetkeksi yritti hän kaatua — mutta sitte oikasi hän
-itsensä pystyyn, ja äänessä vastenmielinen sointu, huudahti hän:
-
-— Tämän lienet sanonut minulle viimeisen kerran! Ha, sinä joka olet
-johtanut Serbian perikadon partaalle, sinä, kuningas, jota ulkomaa
-sormellansa osottaa! Pois kasvojeni edestä! Minä käsken! Elä minua
-ärsytä, Milan, muutoin... täytyy minun sinulle osottaa, että minä olen
-kuningas!
-
-— Hyvä, minä menen, vastasi Milan, mutta taakseni jätän paljasta
-häviötä ja perikatoa! Mutta... jollet tarkkaa isäsi ääntä, ehkäpä
-kumminkin puhtaan rakkauden äänen onnistuu tulla paremmin kuulluksi...
-Tule esiin, sinä, joka nuoruuden päivinä olit hänen hyvä enkelinsä —
-Genia von Sandorf, anna sydämesi puhua hänen sydämelleen!
-
-Ennen mainitusta pimeästä käytävästä, joka sijaitsi tapettioven takana,
-näytti ilmestyvän enkelimäinen olento, ihana ja viaton. Hän lankesi
-polvilleen Aleksanterin eteen, ja kädet rukoilevasti häntä kohden
-ojennettuina kyynelsilmin lausui sydämellistä rakkautta hehkuen Genia:
-
-— Serbian Aleksanteri, halvan tytön rakkaus puhuu sinulle sydämeni
-sisimmästä. Oi, kuule sitä, eläkä halveksi sitä ääntä, joka rukoilee,
-ettet välittäisi tuosta naisesta, joka on johtava sinut perikatoon!
-Minä vannon sinulle, että jos hän olisi kunnioitustasi ansaitseva
-nainen, oi kuningas — silloin en olisi koskaan uskaltanut astua eteesi,
-silloin olisin haudannut tuskani syvimpään yksinäisyyteen. — Mutta nyt
-sinä tulet onnettomaksi, Sascha [Aleksanterin venäjänkielinen nimitys],
-sillä... hän ei voi sinua rakastaa. Mutta minä — minä olen rakastanut
-sinua itseni tähden; nähdäkseni sinut onnellisena on minun ainoa
-toivomukseni. Sascha, Sascha, hylkää elämäsi paha henki, muutoin olet
-hukassa!
-
-Mutta ennenkuin Aleksanteri kerkesi vastata, lensi ovi auki ja sisään
-syöksyi — Draga säihkyvin silmin.
-
-— Polvillaan siis paronitar Genia von Sandorf kerjää miehen suosiota?
-sanoi hän kiihkeästi purevalla ivalla. — Tuon näköiset siis ovat ne
-tytöt, jotka kehuvat viattomuuttaan ja puhtauttaan! Ha, ha! Eipä ole
-kuningas Milan asiata hullummin ajatellut!... Tuo tyttö on siis ollut
-entinen rakastajattaresi? sanoi hän kysyvällä äänellä Aleksanterille,
-joka seisoi siinä kalpeana ja tuijotti häneen jähmettyneillä
-silmillään. — No, minä en tahdo sinua tehdä uskottomaksi. Hyvästi —
-minua et näe koskaan enää!
-
-Oi, Draga tunsi liiankin hyvin tuon onnettoman, että Aleksanterille
-olisi mahdotonta raastaa itsensä irti siitä viekoituksen verkosta,
-johon hän oli kietoutunut.
-
-— Draga, pysähdy, Dragani! huusi hän. — Oi, elä minua jätä! Olen jo
-valinnut, olen jo kauvan sitte tehnyt päätökseni. Minulla ei enää ole
-isää eikä nuoruuden ystävätärtä, yhtä vähän kuin minulla on äitiäkään.
-Sinä olet minulle kaikki, sinä olet minun kuningattareni!
-
-Hän kietoi käsivartensa Dragan ympäri ja piti hänestä kiinni. Kauniin
-vartalonsa Draga sitte painoi Aleksanteria vastaan niin lujasti, että
-hänen hehkunsa virtasi tämän suoniin.
-
-— Nouse pystyyn, Genia von Sandorf, huudahti Milan ja nosti kauniin
-tytön lattialta. — Sinun silmiesi ei tule enää nähdä tuota vihattua,
-inhottavata näytelmää! Lähtekäämme talosta, jonka häviön jumalat ovat
-päättäneet!... Tuo Jumalan hylkäämä raukka on antautunut naiselle, joka
-on voittanut hänet itse pirun opettamilla vehkeillään... Obrenovitschin
-suvun kruunun on kohtalo tuominnut häpeään ja alennukseen!... Niin
-olekin sinä sitte kirottu, sinä lahonneen rungon viimeinen vesa,
-hävitköön se sinun mukanasi! Niin sinä olet sen tahtonut.
-
-Tukien puolipyörtynyttä Geniata kiiruhti Milan ulos huoneesta samalla
-vauhdilla, millä hän jo kuuli kattoparrujen ryskivän, merkiksi
-että ne olivat jo alas syöksymäisillään, ikäänkuin hän olisi ollut
-tukehtumaisillaan verihöyryistä ja kaikkia jähmettävästä kauhusta, joka
-kulki läpi rakennuksen huoneiden.
-
-
-
-
-KOLMAS LUKU.
-
-Salaliitto Dragan henkeä vastaan.
-
-
-Kuningas Milan ja Genia tuskin sanaakaan vaihtoivat, kiiruhtaessaan
-ulos konakista. Vasta sitte kun he seisoivat Saven rannalla, pienessä
-kallioiden ympäröimässä lahdelmassa, missä laivuri venheineen odotti
-Milanin palausta, keskeytti Genia tuskan täyttämän hiljaisuutensa.
-
-— Aleksanteri on siis hukassa? sanoi hän nyyhkyttäen ja kysyvällä
-äänellä; eikö sitte hänelle löydy mitään pelastusta?
-
-— Ehkäpä vielä yksi... yksi ainoa, vastasi Milan, ja hänen kauniitten
-kasvojensa yli, joita koristi paksut, mustat viikset, lankesi synkkä
-varjo.
-
-— Aion käyttää epätoivoista keinoa, sillä sen kautta annan oman
-kunniani alttiiksi. Mutta, mikäpä isä kysyy kunniaansa, kun hän voi
-suojella poikaansa sanomattomasta onnettomuudesta? Kuule, Genia!
-Sinut on kaitselmus valinnut kuninkaan pelastajaksi! Ota tämä kirje —
-kuningas otti vapisevin käsin povitaskustaan sinetillä lukitun kirjeen
-ja piti sitä korkealle kohotetussa kädessään — ja kun Aleksanteri
-huomenna ajaa Draga Maschinin kanssa tuomiokirkkoon, asetu silloin
-vaunujen tielle, viskaa kirje ja huuda: "Lue tämä, ennenkuin tulet tuon
-naisen puolisoksi!"
-
-— Jos hän avaa kirjeen, ennenkuin on astunut alttarin eteen, niin ei
-hän voi ottaa Dragaa kuningattarekseen. Sillä tämä kirjoitus sisältää
-hirvittävän salaisuuden.
-
-— Salaisuuden! — Oi Jumalani, ettekö voi puhua siitä minulle, kuningas
-Milan?
-
-— En, Genia! jatkoi Milan, samassa kuin tumma punastus peitti hänen
-kasvonsa. Löytyy salaisuuksia, lapsukaiseni, joita semmoisen nuoren
-tytön kuin sinä olet, ei tule tietää. Sinun täytyy luottaa minuun,
-Genia. Minä sanon sinulle kumminkin vielä kerran, että tämä kirje antaa
-Dragalle kauhean iskun; se musertaa hänet varmemmin kuin mikään muu.
-
-— Ja miksi ette itse ole ilmoittanut Aleksanterille tätä salaisuutta?
-
-Syvästi kiihoittuneella miehellä näytti olevan vaikea hengittää, hän
-peitti silmänsä kädellään ja kuiskasi:
-
-— Sentähden... sentähden etten tahtonut punastua poikani edessä,
-sentähden että tällä salaisuudella ikiajoiksi kuolettaisin senkin vähän
-rakkauden, mikä Aleksanterilla vielä saattaa olla minuun.
-
-Kumminkin, vaikkapa niinkin kävisi! Ennemmin menetän poikani kuin
-näkisin tuon naisen Serbian valtaistuimella!
-
-— Hyvästi nyt, lapseni! Kun olet täyttänyt tehtäväsi, niin käännä
-piammiten selkäsi tälle onnettomalle maalle! Vanhempiesi täytyy nyt
-olla kovasti levottomia sinun tähtesi.
-
-— Niin, kyllä he todella ovat, vastasi Genia, samalla kuin hänen
-silmänsä täyttyivät kyyneleillä — Minä pakenin kotoani eräänä iltana,
-jolloin vanhempani olivat oopperassa. En mitenkään enää voinut kestää
-sitä ajatusta, että Aleksanteri tulisi onnettomaksi. Mutta huomenna
-olen palaava omieni luokse!
-
-Silloin otti kuningas Milan suloisen tytön pään hiljakseen käsiensä
-väliin ja painoi keveän suudelman Genian puhtaalle, valkoiselle otsalle.
-
-— Monta naista olen eläessäni suudellut, sanoi hän nähtävästi
-liikutettuna, — mutta en ketään samalla kunnioituksella ja arvonannolla
-kuin sinua, neitonen — voi hyvin!
-
-Seuraavassa silmänräpäyksessä hyppäsi Milan venheeseen ja huusi
-laivurille:
-
-— Työnnä vesille! Vie minut takaisin Itävallan onnelliselle rannalle!
-Jää hyvästi, Serbiani, minua et enää koskaan ole näkevä! Jospa ei
-koskaan toteutuisi se kirous, joka lepää ylitsesi, oi maa, sinä, jonka
-oma kuninkaasi pettää — letukan tähden!
-
-Laineet veivät venheen pois.
-
-Kauvan seisoi Genia rannalla ja katsoi etenevää venhettä. Sitte kätki
-hän Milanin antaman kirjeen povelleen ja kulki kiirreimmiten pimeän
-peittämiä Belgradin katuja takaisin siihen majataloon, jossa hän oli
-ottanut asuntonsa.
-
-Paljon ei hänellä ollut rahoja mukanaan. Hänen säästölaatikkonsa, jonka
-hän tätä tarkotusta vasten oli tyhjentänyt, ei sallinut hänen asua
-suuremmassa majatalossa.
-
-"Zum Bojaren" niminen ravintola, missä hänellä oli pieni huone, oli
-hyvin yksinkertainen. Se sijaitsi Tonavalle johtavan kaupunginportin
-ulkopuolella.
-
-Kuu Genia kolkutti majatalon portille, päästäkseen sisään, näyttäytyi
-pieni, kyttyrähartiainen mies lyhty kädessä. Tuo oli ravintoloitsija
-itse, juutalainen Moses Mandelblüt.
-
-Tämä heitti epäilevän silmäyksen Geniaan, näytti sitte hänelle tulta
-jyrkillä portailla, mutisten harmaassa parrassaan:
-
-— Neiti tulee myöhään kotiin. No, eihän se minua liikuta. Mutta
-mielelläni näkisin, että vieraani olisivat luotettavaa väkeä.
-
-Genia ei vastannut. Kun hän vihdoinkin pääsi köyhästi sisustettuun
-huoneeseensa, hengähti hän vapaasti, ikäänkuin olisi päässyt raskaasta
-taakasta.
-
-Juutalaisella ei ollut aavistustakaan siitä, että hän oli kreivitär.
-Majatalon kirjassa luettiin vaan Genia Sandorf, jonka vuoksi
-Mandelblüt varmaankin arveli, että hän oli tullut Belgradiin etsimään
-kamarineitsyeen tahi puotiapulaisen paikkaa.
-
-Genia ei sytyttänyt kynttilää, sillä kuu loisti huoneeseen ja valaisi
-sen, jotenka siellä suoriutui ilman valoa.
-
-Hän astui ikkunan luokse, katsellen alas leveätä Tonavata, johon juuri
-näillä paikoin yhtyi Saven vesi, kulkien merelle saakka.
-
-Äkkiä havaitsi Genia suuren, tumman olennon kulkevan pitkin jokirantaa
-ja lähestyvän taloa.
-
-Tuo oli mies univormuvaippaan pukeutunut, jonka alta säkenöi miekan
-kärki.
-
-Nyt mies pysähtyi ja löi hiljakseen käsiään kolmasti yhteen. Silloin
-kuuli Genia, kuinka aivan hänen huoneensa vieressä ikkuna avautui —
-joku esine viskattiin ilmeisesti tuosta ikkunasta alas maahan; mies
-laski jalkansa esineen päälle ja sitte —
-
-Genia peräytyi kauhistuneena taaksepäin, sillä hän näki, kuinka mies
-kohosi ikäänkuin ilmassa yhä korkeammalle, kunnes oli aivan hänen
-ikkunansa vieressä.
-
-Kaksi kättä ojennettiin sisäpuolelta tulevata kohti. Nähtävästi hänet
-vedettiin viereisen huoneen ikkunasta sisään, sillä mies oli äkkiä
-hävinnyt.
-
-Esine, joka äskettäin viskattiin alas, vedettiin nyt taas ylös.
-
-— Nuoraportaat! lausui hämmästynyt tyttö itsekseen. — Jumalani, täällä
-on... ryöväreitä... rosvoja! Ei, ei, tuo merkitsee jotakin muuta,
-jotakin kauheampaa. Oi Jumalani, ensi kerran elämässäni täytyy minun
-nyt salaa kuunnella, sillä minusta tuntuu, kuin voisi estää hirvittävän
-teon.
-
-Genia riisui kengät jaloistaan, hiipi sitte seinän viereen, joka tämän
-tapaisessa majatalossa tavallisuuden mukaan oli laudoista, jotka olivat
-niin huonosti toisiinsa liitetyt, että Genia polvillaan saattoi nähdä
-melkein koko viereisen huoneen.
-
-Täten näki hän ihmeekseen kolmetoista upseeria, joukossa
-harmaapartaisiakin, ahavoituine kasvoineen, istuvan pöydän ympärillä.
-
-He juuri tervehtivät uutta tulokasta, jolla vaippansa alla oli
-kullankirjailtu univormu.
-
-— Tervetuloa meille, eversti Maschin! huusivat muut upseerit. — Sano,
-mitenkä ovat asiat? Onko kuningas Milan saavuttanut tarkotuksensa?
-Onnistuiko hänen taivuttaa poikansa sydän, niin että tämä luopui tuosta
-häpeämättömästä naisesta, niinkuin hänen kuninkaallinen asemansa vaatii?
-
-Kaikki toivo on nyt mennyttä! sanoi Maschin kumealla äänellä. —
-Huomenna on Serbia perinpohjin häväisty, huomenna ottaa Aleksanteri
-Dragan puolisokseen.
-
-— Entäs kuningas Milan? kysyi vähän hintelämpi mies, jolla oli suuret,
-mustat viikset. Hänen nimensä oli kapteeni Mischitsch.
-
-— Kuningas Milan on äskettäin lähtenyt Serbiasta Saven yli Semliniin.
-Kiittämätön poikansa on karkottanut hänet. Milan saattaa tuntea itsensä
-onnelliseksi, ettei ole tarvinnut tutustua Serbian vankiloihin.
-
-— Niinmuodoin on Draga Maschinin tuomio langennut! huudahti Maschin,
-vetäen esiin revolverinsa.
-
-— Minä ammun hänet matkallansa tuomiokirkkoon.
-
-— Etpäs sinä, ystäväni, vastasi Mischitsch. — Sitä kunniaa ei vaan
-saa noin ilman muuta anastaa. Heittäkäämme arpaa siitä, kenenkä tulee
-huomenna tappaa kuningatar.
-
-— Niin, heitetäänpä arpaa! sanoivat toisetkin puoliääneen. — Nyt
-ainoastaan nopea toiminta voi suojella meitä häväistykseltä!
-
-— Onko puhe ainoastaan Dragasta? kysyi kiihkeästi nuori, kaunis
-upseeri, joka istui pöydän päässä, nuorin koko joukossa, tuskinpa
-vanhempi kuin itse kuningas, joka silloin oli 23 vuotias. — Miksi
-säästäisimme kuningasta? Hän ei ole koskaan saattava Serbiaa
-onnelliseksi. Löytyyhän arvokkaampiakin miehiä hänen sijalleen.
-
-— Kuningasta? sanoivat jyrkästi monet miehet yhteen ääneen. — Kirottu
-olkoon se, joka koskee kuninkaaseen! Hänen persoonansa on pyhä.
-
-— Miksi tappaisimme kuninkaan? kysyi eversti Maschin. — Onhan hän vielä
-nuori; tuo musta noita-akka on vietellyt hänet helvetin konsteillaan,
-joilla hän ennen sokaisi veliparkani. En koskaan käyttäisi kättäni
-kuninkaan murhaan. Kun Draga kerran on poissa, on Aleksanteri kyllä
-hänet pian unhottava. Mutta, heitetään arpaa! Luutnantti Stefan
-Naumovitsch, sekoittakaa arvat lakissanne.
-
-Tämä oli pian tehty.
-
-Nuori upseeri, joka vast'ikään puhui kuninkaankin tappamisesta, repäsi
-kolmetoista lehteä muistikirjastaan ja kirjotti yhdelle niistä muutamia
-sanoja. Sitte kääri hän kokoon arvat ja heitti ne univormulakkiinsa.
-
-— Sen joka vetää lipun, johon olen kirjottanut sanat: "Alas Belgradin
-letukka!" sen tulee tappaa Draga Maschin huomenna, kun tämä ajaa
-tuomiokirkkoon.
-
-Ei yksikään sana tuosta kamalasta neuvottelusta jäänyt Genian
-kuulematta. Hän tunsi, että otsansa oli tuskan hiestä kostunut, hän
-tunsi pian tukehtuvansa. Ja kumminkaan ei hän liikahtanut paikaltaan,
-vaan painautui vielä lähemmäksi seinää, jottei yksikään liike jäisi
-näkemättä, yksikään tavu kuulematta siitä, mitä nyt viereisessä
-huoneessa tapahtui.
-
-Kuka, kuka vetäisi nyt turmiota tuottavan arvan? Joskin hänen juonensa
-onnistuisi, joskin hän tappaisi Draga Maschinin... niin olisi hän
-kumminkin mennyttä miestä! Hänet telotettaisiin murhaajana, eikä
-kuningaskaan surressaan rakastettunsa kuolemaa armahtaisi.
-
-Ja kummallista. Genia ei voinut selittää, mistä johtui, että yht'äkkiä
-yksi ainoa ajatus täytti hänen sielunsa, miksi hän lähetti Jumalan tykö
-juuri tuon rukouksen — ettei vaan hän siksi tulisi, tuo kaunis, nuori
-upseeri mustine kiharoineen ja pitkine, silkkimäisine kulmakarvoineen,
-ettei vaan Stefan Naumovitsch! Tämähän oli vielä niin nuori. —
-
-Oi — nyt he vetivät arpaa; toinen toisensa perästä pisti kätensä
-lakkiin.
-
-— Jätä vähintäänkin yksi arpa minullekin! huudahti Stefan Naumovitsch
-hilpeästi nauraen. — Minä en tahdo lähteä täältä tyhjin käsin. Minulla
-on yhtä suuri oikeus kuolla isänmaan puolesta.
-
-Hän sai ottaa viimeisen arvan, joka lakissa löytyi.
-
-— Avatkaa liput! käski eversti Maschin kumealla äänellä.
-
-Paperin ratinata kuului, sitte minuutin hiljaisuus, — kuumeentapaista
-jännitystä — sitte näki Genia, kuinka Stefan Naumovitsch kalpeni,
-kuinka hän molemmin käsin puristi rintaansa ja huudahti:
-
-— Draga Maschin, Serbian onnettomuus, on huomenna kukistuva minun
-kädelläni!
-
-Genia tunsi, kuinka sydäntänsä kouristi, hän tunsi tuskaa, jota ei
-koskaan ennen elämässään ollut tuntenut; ei edes silloin, kun hän sai
-tietää, että lapsuutensa leikkitoveri oli mennyt kihloihin Dragan
-kanssa, hän näin paljon kärsinyt.
-
-Hän oikaisi itsensä. Hänestä tuntui kuin täytyisi huutaa kovalla
-äänellä: "Älä tee sitä, Stefan Naumovitsch, älä tee sitä! Kuolema
-väijyy tielläsi!"
-
-Jo sammui tuli viereisessä huoneessa. Sitte putosivat nuoraportaat
-alas ikkunasta, ja toinen olento toisensa perästä liukui alas huojuvia
-tikapuita myöten.
-
-— Hyvästi, hyvästi! sanoi Naumovitsch, joka yksin oli jäänyt
-huoneeseen, katoaville liittolaisilleen.
-
-Minä järjestän täällä kaikki, jottei mikään voisi ilmaista salaista
-kokoustamme. Menkää vaan, minä tulen perästä!
-
-— Hän on yksin, ajatteli Genia, — voi-, jos voisin varottaa häntä!
-Mutta enhän minä uskalla. Hän tappaisi minut, jos antaisin hänen
-tietää, että tunnen hänen salaisuutensa.
-
-Hän meni ikkunan luoksi. Ainakin hän tahtoi nähdä, kuinka Naumovitsch
-viimeiseksi luisui rappusia alas ja poistui Tonavan rantaäyräälle.
-
-Nyt — nyt viimeinen mies astui ulos ja, seisten tikapuiden horjuvilla
-nappuloilla katseli varovaisesti joka taholle, ollakseen siitä varma,
-ettei kukaan häntä huomannut.
-
-Ei, ilma oli puhdasta. Hän laskeutui hitaasti, askel askeleelta.
-Silloin äkkiä pamahti laukaus ja seuraavassa silmänräpäyksessä huusi
-joku ääni:
-
-- Ottakaa kiinni varas! Hän murtautui "Zum Bajaren" ravintolaan!
-
-Vahtisotamies syöksyi esiin. Mutta jo oli Stefan Naumovitsch kiivennyt
-takaisin ja hypännyt ikkunasta sisään. Genia kuuli, kuinka hän sen
-paiskasi kiinni niin, että ruudut tärisivät ja muutamat vieläpä menivät
-kappaleiksi.
-
-Seuraavassa hetkessä avasi hän oven, joka johti portaille. Nähtävästi
-hän aikoi paeta sitä tietä.
-
-Mutta jo kuului portailta korskeita ääniä. Vahtikunnan johtaja huusi
-juutalaiselle Mandelblütille, että varas oleskeli talossa. Juutalainen,
-joka hyvin tunsi salaliiton, vakuutti kunniasanallaan, ettei se ollut
-mahdollista. Hän koetti saada sotamiehet poistumaan. Mutta korpraali
-oli itsepäinen ja vaati, että talo olisi tutkittava.
-
-Silloin kolkutettiin äkkiä Genian ovelle. Hän vaipui kauhusta alas,
-kuullessaan äänen sanovan:
-
-— Olkaa armelias! Kuka ikinä asuu tässä huoneessa, laskekoon minut
-sisään, että saan piilottautua! Minua ajetaan takaa!
-
-Genia lykkäsi rahisevin käsin oven salvan syrjään. Nuori upseeri
-horjahti hänen huoneeseensa.
-
-
-
-
-NELJÄS LUKU.
-
-Puhdasta rakkautta.
-
-
-Kummastuksella katseli nuori upseeri tytön suloisiin silmiin, joita
-ympäröitsi kullankeltaiset kutrit; hän oli näkevinänsä taivaallisen
-olennon.
-
-Stefan Naumovitsch käsitti kumminkin, ettei hänellä ollut aikaa
-tuhlata. Rappusten edessä koetti Mandelblüt edelleen vakuuttaa
-vahtipäällikköä siitä, ettei mikään rosvo ollut talossa. Mutta sotilas
-vaati yhtä päätä itsepintaisesti saada tutkia kaikki huoneet.
-
-— Voitteko antaa minulle anteeksi, hyvä neiti, sanoi Stefan puoliääneen
-ja koettaen tyvenesti puhua, — että minä tällä tavoin tunkeuduin Teidän
-huoneeseenne? Jumala on minun todistajani, etten muuta voinut tehdä.
-Jos minut täällä keksitään, ilman että minä voin tyydyttävästi tehdä
-selkoa, miksi täällä olen, niin ruvetaan minua epäilemään, jo silloin
-on minun mahdotonta vapautua syytöksestä. Neiti, minä vetoan Teidän
-ihmisrakkauteenne, pelastakaa minut... kätkekää minut!
-
-— Jumalani, mihinkä voisin Teidät piilottaa! vastasi Genia. — Tässä
-viheliäisessä huoneessa ei edes ole kaappia, kaikkialla Teidät
-keksitään, ja kumminkin... vapisen minä Teidän henkenne tähden,
-sillä... Genia vaikeni; vieno puna peitti hänen poskensa.
-
-— Te siis säälitte minua? huudahti Stefan kuiskaavalla, melkeinpä
-onnellisella äänellä. — Silloin... silloin en enää pelkää vaaraa!
-Kyynel tunkeutuu silmäänne... minä kiitän Teitä, neitiseni tuosta
-kyyneleestä, kiitän sanomattomasti.
-
-Näin sanoen tarttui Stefan hänen käteensä ja vei sen huulilleen. Genia
-salli sen... hän oli näkevinään unta.
-
-— Jopas vihdoin, sanoi korskea ääni oven ulkopuolia. — Tässä huoneessa
-hänen täytyy olla tahi viereisessä.
-
-— Ajajat ovat jo täällä! sanoi Genia tuskallisesti. — Nyt... nyt ei
-minulla ole muuta tehtävää! Ei, älkää peljätkö, herra luutnantti, he
-eivät pääse Teille pahaa tekemään; minä kyllä todistan heille, että
-Teillä on täysi oikeus oleskella täällä.
-
-Päättäväisesti meni Genia ovelle ja avatessaan salvan kuiskasi hän
-Naumovitschille:
-
-— Ottakaa vaippa yltänne ja... miekka! Istuutukaa vuoteen reunalle,
-mutta ette saa vastustaa minua, vaikka kuulisitte minun mitä hyvänsä
-sanovan!
-
-Ovi avautui. Ensimäinen, joka kynnyksellä näyttäytyi, oli Mandelblüt,
-joka piti savuttavaa lamppua kädessään; hänen ryppyinen naamansa
-oli huolestuneen näköinen, ja hänen jäsenensä vapisivat, sillä hän
-pelkäsi, että nyt tulisi ilmi, että hän oli vuokrannut huoneensa
-salaliittolaisille, ja kun hän näki Stefan Naumovitschin istuvan
-vuoteen reunalla, oli hän vähällä kauhusta viskata lampun lattialle.
-
-Vahtipäällikkö, parrakas korpraali, meni Genian luokse ja mittaili
-häntä kiireestä kantapäähän saakka synkällä, uhkaavalla katseellaan.
-Hänen takanansa taas täyttivät sotamiehet pyssyineen oven aukon.
-
-— Nuori rouvasihminen! sanoi korpraali. — Kuka Te olette?
-
-Mandelblüt piti lamppua siten, että valo hetkeksi saattoi langeta
-ainoastaan Genian hennolle vartalolle; korpraali ei vielä ollut
-huomannut Naumovitschia.
-
-— Kukako minä olen? — Herrasnainen, niinkuin näette, vastasi Genia
-lujasti, ja minä vaadin, että minua sellaisena kohdellaan.
-
-— Herrasnainen?... No, saammehan sitte nähdä. Antakaas paperinne!
-
-— Tässä ne ovat! vastasi Genia ja ojensi vahtipäällikölle
-kastetodistuksensa, jonka hän kotoa paetessaan, varovaisesti kyllä, oli
-ottanut mukaansa.
-
-— Mitä hittoa! Oletteko te paronitar Eugenie von Sandorf? huudahti
-hämmästynyt sotilas. — Silloin varmaankin olisitte ylhäinen nainen.
-Mutta mitä Teillä sitte on tekemistä tässä huonomaineisessa
-ravintolassa juutalaisen Mandelblütin luona. Ei Teidän arvoisten
-henkilöiden ole tapana täällä asustaa.
-
-— En luule, herra korpraali, vastasi Genia, olevani velvollinen
-tekemään Teille tiliä siitä, miksi olen valinnut juuri tämän ravintolan
-ennen muita. Kumminkin... sulhaseni on vastaava tähän kysymykseen
-paremmin kuin minä.
-
-Näin sanoen otti hän lampun Mandelblütin kädestä, kohotti sen korkealle
-ja antoi valon langeta nuoren upseerin vartalolle.
-
-— Kas, sotamies... upseeri? Herra luutnantti, pahoittaa mieltäni, mutta
-tiedättehän että se on minun velvollisuuteni vahtipäällikkönä: Teidän
-nimenne!
-
-— Stefan Naumovitsch, kuninkaallisen kaartin luutnantti.
-
-— Mikä asia onkaan Teidät tuonut "Zum Bojaren" ravintolaan?
-
-Stefan ei vastannut, vaan heitti kysyvän silmäyksen Genian kasvoihin.
-
-Viehkeä puna peitti rakastettavan tytön posket; sitte lähestyi hän
-korpraalia ja kuiskasi vapisevin äänin hänen korvaansa:
-
-— Kuulittehan juuri, herra korpraali, että luutnantti Stefan
-Naumovitsch on minun sulhaseni. Mutta minun vanhempani vastustavat
-meidän liittoamme, ja sentähden johti ikävöimisemme meidät tänne.
-
-— Vai on asia sitä laatua, puhkesi korpraali sanomaan hämillään
-nauraen, siinä tapauksessa ei minulla ole mitään kysyttävää. Siis
-rakastunut pari... suokaa anteeksi herra luutnantti, että häiritsin
-Teitä. Hitto ties, missä murtovaras asustaa, jonka me näimme tänne
-ryömivän; olinpa vähällä ampua hänet, kun hän seisoi nuoraportailla.
-Mutta kaikki tapahtui niin äkkiä. Herra luutnantti, suokaa anteeksi...
-mutta, mitä on tapahtunut! Näyttää siltä kuin vasemmasta poskestanne
-vuotaisi verta!
-
-Todellakin siitä vuoti verta, mitättömästä naarmusta, sillä luutnantin
-kasvoa oli hipaissut se kuula, jonka korpraali lähetti luultua
-murtovarasta kohti.
-
-— Te se sittekin olitte, herra luutnantti, joka kiipesitte nuoria
-myöten?
-
-— Kyllä, hän se oli, huudahti Genia äkkiä, nähdessään, että Stefan loi
-katseensa alas, kykenemättä kysymykseen vastata.
-
-— Minä itse viskasin hänelle nuoraportaat; herra Mandelblütin, isännän
-nimittäin ei pitänyt saada vähintäkään vihiä sulhasmiehen käynnistä,
-isäntä kyllä antaa minulle anteeksi, vaikka täten olen talossa
-kääntänyt kaikki ylös alaisin.
-
-— Hyvin kernaasti, neitiseni, vakuutti Mandelblüt, jonka sydämmeltä
-nyt oli vierinyt sadannaulan painoinen kivi, ja salaisuudessa rukoili
-Jumalaa siunaamaan Geniaa.
-
-— No, miksi ei voisi sietää nuorta paria, joka rakastaa toisiansa,
-suutelee ja hyväilee! Tietääkös korpraali, luulen, ettei meillä enää
-ole täällä mitään tekemistä; lähdetäänpäs alas saliin ja juodaan noiden
-nuorten rakastuneiden malja.
-
-— Aivan niin! huudahti korpraali. — Toivottavasti Te ette vihastu,
-herra luutnantti... Koko kään... nös, mars!... Meillä ei täällä enää
-ole mitään tekemistä.
-
-Sotamiehet kiiruhtivat kalisevine kivääreilleen rappusia alas;
-Mandelblütit ja korpraali vetäytyivät kunnioittavasti taaksepäin, ja
-Genia kiiruhti ovelle sekä sulki taas salvan.
-
-Mutta kun hänen näin oli onnistunut pelastaa nuori upseeri, loppuivat
-hänen voimansa, hän rupesi horjumaan, ja varmaankin hän olisi vaipunut
-maahan, ellei Stefan olisi kiiruhtanut ja tukenut häntä. Minutin ajan
-lepäsi Genia hänen sylissään, pää hänen olkapäällään ja keveästi painoi
-luutnantti tyttöä rintaansa vastaan.
-
-Stefan painoi päänsä alas, katsoi Genian kyynelillä täyttyneihin
-silmiin ja kuiskasi:
-
-— Genia von Sandorf, Te olette tehnyt minulle palveluksen, jota
-kokonaisen elämän kiitollisuus ei voisi korvata. En tiedä, kuinka pitkä
-eloni aika on oleva; mutta olkoon se lyhyt tahi pitkä — en koskaan,
-koskaan ole unhottava, mitä Te nyt olette minun hyväkseni tehnyt.
-
-— Minä olen Teille uhrannut kunniani, puhkesi Genia sanomaan keveästi
-vapisevalla äänellä ja samalla pääsi hänen silmistään kyyneltulva, ja
-hän sanoi vieläkin kerran:
-
-— Kunniani — oi, kunniani!
-
-— Älkää itkekö, Genia, pyysi Stefan. — Voi, jos minun suotaisi
-suudella pois nuo kyyneleet Teidän poskiltanne. Mutta ei, ei, minä
-en saa uneksia mitään onnea, minä en saa Teidän sydämmestänne
-etsiä vastakaikua niille tunteille, jotka tällä hetkellä syöksyvät
-rinnastani, minä en saa sitä tehdä, sillä — pian taas upottaisin Teidät
-syvään suruun, kun minä olen menossa kohtaamaan suurta vaaraa. —
-Genia, jatkoi nuori luutnantti kumealla äänellä, jo muutamia minuttia
-olen toivonut tuota vaaraa, sitä ikävöinyt, sillä se toisi minulle
-tilaisuuden kostaa siitä rikoksellisesta pilasta, jota eräs nainen
-kerran on tehnyt minun sydämelleni. Nyt — nyt pelkään tätä vaaraa,
-sillä nyt näyttää elämä taas olevan elämisen arvoista, kaikki on
-edessäni taas niin auringonpaisteista, onneni olen löytänyt, ja minä...
-
-Tässä hän keskeytti, ikäänkuin ilma olisi keuhkoista loppunut, veti
-kätensä irti Genian käsistä, vaivutti päänsä alas rinnalleen ja seisoi
-siinä kuin mies, joka odottaa joka hetki, että pyövelin piilu on pään
-irrottava muusta ruumiista.
-
-Kyynelverhon läpi katseli Genia kaunista, onnetonta miestä. Hän kyllä
-tiesi, mikä vaara miestä uhkasi, ja sittekin täytyi hänen huultensa
-pysyä suljettuna; hän ei edes uskaltanut varottaa häntä, ei edes
-pyytää, ettei vaan mies heittäytyisi hurjaan, mielettömään vaaraan,
-hänen täytyi vaieta. Ja kumminkin hän tunsi, että mielellään olisi
-uhrannut oman henkensä miehensä pelastamiseksi.
-
-— Kaitselmus pitää kauheata leikkiä kanssani! sanoi Naumovitsch. —
-Mutta, minä nyt kerta olen tuomittu suorittamaan siinä osani, sitä
-nyt ei voida muuttaa. Ennenkuin poistun, sallikaa minun kumminkin,
-Genia von Sandorf, vielä kerran puhua Teille, — ehkä viimeisen kerran;
-kuvailkaa mielessänne, että kuoleva Teille puhuu, mies, joka hyvin
-tietää, että hänen hautansa jo avattuna häntä odottaa, mutta joka
-toki vielä kerran — viimeisen kerran — tahtoisi painaa onnensa kukan
-sydämelleen. Genia, Te olette tullut minulle rakkaaksi — ei, ei, tuo
-sana on liian heikko, liian voimaton — minä rakastan sinua, Genia, minä
-rakastan sinua... en koskaan, niin kauan kuin sydän lyö rinnassani,
-ole sinua unhottava. Mutta sinä, tyttöseni, unhota minut, pyyhi pois
-nimeni muistostasi äläkä sano kenellekään — kuuletko, älä kenellekään,
-— että olet nähnyt Stefan Naumovitschin. Ehkä on vaarallista huomenna
-mainita tätä nimeä Belgradissa; kiellä siis tuntevasi sen, jos sinulta
-sitä kysyttäisiin, jos ehkä kerran vaaditaan kertomaan, mitä tänä yönä
-olet saanut tietää! — Vielä kumminkin kerran tahdon suudella rakkaita
-käsiäsi, se on minulle onnea tuottava, ja onnea minä juuri huomenna
-mitä enimmin tarvitsen... onnea ja — menestystä henkeni pelastukseksi.
-
-Genia koetti vetää kätensä hänen käsistään, mutta ei kyennyt, hän
-tunsi, kuinka Stefan painoi hehkuvan suudelman hänen kädelleen. Silloin
-hän horjui, mutta seuraavassa hetkessä sulki Stefan Genian syliinsä
-painaen huulensa hänen huuliansa vastaan sekä kuiskasi intohimon
-tukahuttamalla äänellä:
-
-— Jää hyvästi... jää hyvästi! Sinun kuvasi sydämessäni tahdon kuolla,
-jos sen nyt täytyy tapahtua!
-
-Naumovitsch heitti sitten vaipan hartioilleen, tempasi miekkansa ja
-syöksyi ulos huoneesta. Vielä muutaman silmänräpäyksen näki Genia hänen
-siron vartalonsa ovessa, mutta kuuli sitte kuinka hänen askeltensa ääni
-lopulta kokonaan raukesi.
-
-Silloin vaipui Genia alas vuoteen reunalle ja nyt virtasivat hänen
-kyyneleensä vapaasti, hänen niitä koettamatta pidättää; hänestä tuntui
-hyvältä itkeä eikä hän voinut itselleen vastata kysymykseen, itkikö
-hän kuningas Aleksanterin valitettavata kohtaloa, kun tämä tuhlasi
-sydämensä pyhimmät tunteet arvottomalle, vai koskivatko kyyneleensä
-juuri poistunutta, joka itse oli vihkinyt itsensä kuolemaan, koska
-hänet oli valittu tappamaan tuo kunnoton Draga.
-
-Genia oli yhtenä ainoana päivänä kokenut liian paljon, ja tunteiden
-liiallisuus saattoi hänet sanomattoman väsyneeksi, hän vaipui
-vuoteelleen, ja tuskin oli hän riisuutunut, kun uni hänet valtasi.
-
-Mutta vielä unissakin raivosivat myrskyt hänen sielussaan, sillä
-hirvittävät unet vaivasivat häntä. Hän näki Stefan Naumovitschin
-kahleissa, ja hänestä tuntui, kuin olisi hän huutanut Stefanin nimeä
-rautaristikolla varustetun ikkunan takana.
-
-Genia koetti murtaa ne muurit, joiden takana Stefan nääntyi, mutta ei
-kyennyt, ja tuon tuostakin kajahti ivallinen nauru hänen korvissansa;
-tämän päästi Draga, kaunis Draga Maschin, joka huomenna oli tuleva
-Serbian kuningattareksi.
-
-Kirkunalla kavahti Genia pystyyn kiusallisesta unestaan...
-
-Jumalan kiitos, hän oli vaan nähnyt unta; hän oli vielä huoneessaan
-"Zum Bojaren" ravintolassa, aurinko säteili huoneeseen, oli päivä —
-ratkaisun päivä — kaksinkertainen ratkaisu!
-
-Geniasta tuntui, kuin jos niin hyvin serbialaiskuninkaan kohtalo kuin
-Stefanin henki olisi riippunut hänen toimenpiteistään.
-
-Sillä Aleksanterin päätöksen hän ehkä saattoi tehdä tyhjäksi, olihan
-Milanin kirje hänen povellaan, ja tämän kirjeen piti entisen kuninkaan
-vakuutuksen mukaan vaikuttaa kuin lumouskeinon tuohon hurmaantuneeseen.
-
-Niin, tämän kirjeen hän, Jumalan kiitos, vielä omisti, sitä ei häneltä
-nukkuessa riistetty; se kirje piti hänen heittää kuninkaan jalkojen
-eteen, kun tämä ajoi tuomiokirkkoon.
-
-Mutta Stefan... Oi Jumala, mitenkä Genia voisi pelastaa hänet
-joutumasta naisen murhaajaksi ja ehkäpä täten omaksi murhaajakseen!...
-
-Ha, mikä ajatus. Tuossa, tuossa oli pelastus; ainoastaan siten voisi
-hän torjua onnettomuuden. Hän kirjottaisi hänelle, että kaikki olisi
-saatu ilmi, että Stefanin täytyisi paeta, paeta pois Belgradista mitä
-pikemmin. Stefan uskoisi häntä eikä uskaltaisi suorittaa kauheata
-aiettansa.
-
-Taivaan Jumalan kiitos, hän oli keksinyt oikean keinon: Seuraavassa
-silmänräpäyksessä antoi hän kynän liukua paperilla ja kirjoitti:
-
- "Kaikki on ilmi tullut, Stefan Naumovitsch; pakene, ennenkuin on
- myöhäistä! Samassa hetkessä kuin revolverilla tähtäät Dragaa, tulet
- vangituksi. Tiedetään, että on olemassa salaliitto Dragan henkeä
- vastaan, että sinä olet siinä osallisena samoinkuin eversti Masebin ja
- kapteeni Mischitsch y.m.; tiedetään, että Teillä viime yönä on ollut
- kokous 'Zum Bojaren' ravintolassa ja että sinun osaksesi on langennut
- tappaa Serbian paha hengetär.
-
- Sinä onneton, rakkaus ja ystävyys vaativat sinun pelastamaan henkesi
- ja lähtemään Belgradista. Jumala olkoon sinulle armollinen, Stefan
- Naumovitsch; sinun puolestasi rukoilee tänään
-
-                                               _rakastava sydän_."
-
-Vielä kerran luki Genia ne rivit, jotka hän oli kirjoittanut ikäänkuin
-sydänverellänsä, sitte pisti hän lipun kuoreen ja kätki senkin samaan
-paikkaan, missä Milaninkin kirje oli kätkettynä — lähelle sydäntänsä.
-
-Ja nyt, ulos kaupungille! sanoi hän itsekseen — minä etsin hänet
-ihmistungoksesta, tuomiokirkon läheisyydestä täytyy minun löytää hänet.
-Minä pistän kirjeen hänen käteensä, ennenkuin hän edes kerkiää huomata,
-kuka hänelle tämän varotuksen antaa, ja johtakoon sitte Jumala hänen
-ajatuksensa oikeaan, niin ettei hän itse tee eikä hänelle tehdä mitään
-pahaa!
-
-
-
-
-VIIDES LUKU.
-
-Kuningatar Dragan hääpäivä.
-
-
-Tuomiokirkon edustalla tungeskeli ihmisjoukkoja huolestuttavalla
-tavalla. Koko Serbian kansa oli saapunut viettämään kuninkaansa
-vihkiäisiä, suurissa parvissa nähtiin serbialaisia talonpoikia
-kansallispuvuissaan nauhoilla ja kukilla koristettuina, sillä heistä
-oli aivan yhdentekevää, mitä hovissa tahi pääkaupungissa sanottiin
-Draga Maschinista; kuningas oli sitä paitsi antanut levittää miljoonia
-julistuksia, joissa hän ilmoittaa: "Minä otan puolisokseni kansan
-tyttären — kukaan muu ei voi tulla kuningattareksi kuin Serbian nainen."
-
-Tämä julistus oli pannut yksinkertaisten talonpoikien sydämet
-sykkimään, ja riemuissaan olivat he nyt tulleet pääkaupunkiin
-odottamaan kuninkaan vaunujen tuloa.
-
-Genia tuskin saattoi tunkeutua kansanjoukon läpi. Hän etsi yhtä päätä
-silmillään sitä, jonka hän nyt ensin tahtoi pelastaa; vasta sitte voisi
-hän ajatella Aleksanterin parasta. Mutta voi, ei missään näkynyt Stefan
-Naumovitschia.
-
-Kaikessa tapauksessa oli hänellä kirje käsillä pistääkseen sen
-Naumovitschin käteen, kirje, jonka hän oli sydänverellään kirjoittanut
-ja kyynelillään kostuttanut. Tämän kirjeen hän nyt otti poveltaan,
-samoinkuin Milaninkin antaman.
-
-Mutta kunhan hän nyt vaan ei vaihtaisi kirjeitä, siitä olisi kauheita
-seurauksia! Ei, ei, sen kirjeen, jonka Milan hänen kauttansa lähetti
-Aleksanterille pistäisi hän takaisin povelleen, toista taas pitäisi hän
-niin lujasti kädessään, ettei mikään sitä häneltä voisi riistää.
-
-Tarkkaavasti vertasi tyttö molempia kirjeitä; silloin — oi, mikä
-se oli! — kanuunan laukaus, toinen, kolmas... Genia kauhistui,
-mutta seuraavassa hetkessä oikasi hän itsensä, pisti toisen kirjeen
-povelleen, ja toisen hameensa taskuun... ja tämän toisen tuli Stefan
-Naumovitschin saada.
-
-Kanuunan jyske merkitsi ainoastaan, että kuningas Aleksanteri
-morsiamineen oli tällä hetkellä lähtenyt huoneistaan, metropoliitan,
-ylemmän papiston ja loistavan hovin seuraamana mennäkseen
-tuomiokirkkoon.
-
-Genia kuuli, kuinka läsnä olevat tätä toisilleen kertoivat; ei siis
-enää ollut aikaa tuhlata, olihan hänen määrä heittää toinen kirje
-Aleksanterin vaunuihin. Ja Stefan Naumovitschia ei näkynyt missään — ei
-missään!
-
-Oi — helpotuksen huokaus pääsi nuoren paronittaren huulilta, kun hän
-aivan niiden rappusten vieressä, jotka johtivat tuomiokirkkoon, näki
-Stefanin seisovan komea univormu yllä ja hänen takanansa kaartin
-osasto, jonka komentajana Stefan nähtävästi oli.
-
-— Kaikkivaltias Jumala, minä kiitän sinua, kuiskasi Genia läähättäen.
-— Ennätinpäs minä sittekin ajoissa hänen luokseen... pois, pois hänen
-luokseen!
-
-Nyt Genia kiihkeästi tunkeutui eteenpäin; ympärillä olevat katsoivat
-häneen ja ihmettelivät kaunottaren tunkeutumista. Mutta kunnioittavasti
-he väistyivät syrjään, sillä hänen käytöksessään oli jotakin ylevää,
-joka voitti sydämet ja taivutti mielet.
-
-Jo seisoi hän aivan Stefanin takana, joka ei kumminkaan häntä nähnyt;
-mutta Genia — hän näki liiankin hyvin, että pienestä nahkalaukusta,
-joka Stefanilla oli kupeellaan, pisti esiin revolverin pää. Käden
-käänteellä saattoi Naumovitsch temmata aseen, kun kuningaspari oli
-hänen läheisyydessänsä, ja seuraavassa silmänräpäyksessä, kun Draga
-astuisi ylös rappusia, hän sitte...
-
-Ei, ei, tämä ei saisi tapahtua! Äkkiä tarttui Genia takaapäin nuoren
-upseerin käteen ja painoi siihen kirjeen — juoksi sitte pois ja hävisi
-väkijoukkoon, ennenkuin Stefan edes oli päässyt selville siitä, kuka
-noin salaperäisesti oli hänelle kirjeen pistänyt.
-
-Mutta nyt ei Genia tuhlannut aikaa; raskas taakka oli pudonnut hänen
-sydämeltään, sillä hän tiesi, ettei kauhea murhayritys nyt voisi
-tapahtua.
-
-Ei, Stefan Naumovitsch lukisi kirjeen, hän ajattelisi, että kaikki
-olisi tiedossa, hän pakenisi ja pelastuisi jonnekin — kauas Belgradin
-ulkopuolelle.
-
-Autuas hymyily kirkasti tytön kasvoja, kulkiessaan konakkia kohti.
-
-Leveiden rappusten edustalla jo seisoivat katetut kuninkaalliset
-vaunut, niiden edessä kuusivaljakko kullankirjailtuine koristeineen
-ja sitte etempänä taas ratsasti uljaita keihäsmiehiä reippailla
-hevosillaan; niitä johti Nicodem Lunjevica, joka pyyhkäsi edes takaisin
-mustalla oriillaan, jaellen käskyjä, pitäen kulkuetta järjestyksessä.
-
-Rappusten molemmin puolin oli asettunut santarmirykmentti, joka rauhan
-aikana oleskelee Turkin rajalla, suuria, voimakkaita miehiä, vuoren
-uroita, jotka joka hetki ovat valmiit uhraamaan verensä ja henkensä
-Serbian kuninkaan puolesta.
-
-Samassa hetkessä kuin Genia hengästyneenä saapui linnan rappusille,
-avattiin konakin portit selälleen, kuoripojat lauloivat, jotka hitaasti
-kulkivat eteenpäin, käsissään pyhää savua tuoksuavia hopeamaljoja,
-sitte vyöryi alas rappusia kirjava pilvi pappeja karmosiininpunasissa
-puvuissaan, tuli hovikunta, herroja ja naisia juhla-asuissaan; nämä
-järjestyivät molemmin puolin, sirottivat kukkasia rappusille, joita
-purppuramatto peitti, ja sitte...
-
-Rummun lyöntiä, torven toitotusta, onnittelun riemuhuutoja ja sen
-lisäksi korvia huumaavia kanuunanlaukauksia. Niin ilmestyivät
-Aleksanteri ja Draga — kuninkaallinen morsiuspari. — Niin, kaunis oli
-Draga, ylpeä ja kaunis kärpännahkalla reunustetussa puvussaan, joka
-saattoi hänen rehevän muotonsa edukseen esiintymään; purppuravaippa
-riippui hänen olkapäiltään peittäen suuren osan jättiläislaahustinta,
-mustissa kiharoissa kiilsi kapea kultainen otsanauha ja aaltoilevalla,
-ylpeällä, kunnianhimon täyttämällä rinnalla säkenöivät timantit.
-
-Hiukan kalvistuneet huulet värähtelivät tuskin huomattavasti,
-ne näyttivät kuiskaavan: "Päämäärässä! — päämäärässä! Korkealla
-valta-istuimella — nyt olen minä kuninkaan puoliso!"
-
-Ja juuri nyt, ajatteli Genia, olen minä pelastanut sinun henkesi;
-sillä ellen olisi varottanut Stefan Naumovitschia, niin muutamien
-minuuttien kuluttua sinun ruumiisi lepäisi henkitoreissaan tuomiokirkon
-rappusilla. Mutta mikä sinä olet minusta, et vielä ole Serbian
-kuningatar! Ja äkillisellä liikkeellä veti hän povestaan sen kirjeen,
-jonka kuningas Milan oli hänelle jättänyt viimeisenä, epätoivoisena
-keinona, ja samassa hetkessä kuin Aleksanteri ja Draga nousivat
-vaunuihin, heitti hän kirjeen suuressa kaaressa niihin ja huusi kovalla
-äänellä:
-
-— Lue tämä, kuningas Aleksanteri, niin ei Draga Maschin koskaan ole
-tuleva sinun puolisoksesi!
-
-Genian huuto oli musiikin pauhatessa jäänyt kuulemattomaksi. Mutta
-Draga oli kaikkea tarkastavilla silmäyksillään huomannut paperin, kun
-se putosi hänen jalkojensa juureen; äkkiä hän kumartui ja otti kirjeen.
-
-Hän ehkä aavisti, että tuo oli viimeinen varotus, minkä kuningas Milan
-oli antanut toimittaa pojalleen, jonka tähden häntä pelotti, sillä hän
-tunsi Milanin salaisuuden. Vapisevin käsin avasi hän kuoren ja suuntasi
-silmänsä kirjeessä muutamiin harvoihin riveihin, silloin — äkillinen
-kalpeneminen, nykäys taaksepäin kauhusta ja huudahdus — sitte tarttui
-Draga kuningas Aleksanterin käteen ja veti hänet aivan kiinni itseensä.
-
-— Kas tässä, lue! sammalti Draga. — Salaliitto minun henkeäni vastaan —
-Naumovitsch, Mischitsch, Maschin — matkalla kirkkoon aikovat he murhata
-minut! Nicodem, veljeni, kuule, mitä kuninkaalla on sinulle sanomista!
-
-Aleksanteri oli harhailevin katsein lukenut kirjeen; pani sen
-sitte kokoon ja jätti Dragalle. Sitte hän oikasihe ja sanoi hiljaa
-Nicodemille:
-
-— Stefan Naumovitsch... hän seisoo tuomiokirkon rappusten vieressä —
-mene heti ja vie hänet vangittuna linnoituksen johonkin kellariin,
-samoin eversti Maschin, Mischitsch — lyö ne rautoihin — sitte kaikki
-muut vihkimisen jälkeen.
-
-Nicodem Lunjevica pidätti hevosen ohjakset, nauroi ilettävästi ja sanoi:
-
-- Luota minuun, kuninkaallinen lankoni, minä kyllä täsmälleen toimitan
-sinun käskysi... — Ha, Stefan Naumovitsch, tuskinpa hänen olisi
-saattanut paremmin käydä; eversti Maschin — olenhan minä sanonut, että
-hän saisi minulta palkkansa — ajakaa hitaasti kirkkoon, sillä väliin
-kaikki toimitetaan.
-
-Lunjevica kannusti hevostansa, joka kiiti täyttä laukkaa.
-
-Hitaasti lähtivät kuninkaalliset vaunut liikkeelle, kulkien
-moninkertaisten rivien välitse, jotka innostunut väkijoukko muodosti.
-
-Aleksanteri istui kalpeana mietteissään, mutta Draga hymyillen
-kumarteli joka puolelle; hänestä ei suinkaan saattanut huomata, että
-hän muutamia minuuttia sitte oli saanut kuulla kuolemantuomionsa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Genia von Sandorf oli kiireimmän kautta rientänyt takaisin
-tuomiokirkolle saadakseen selville, oliko Stefan Naumovitsch
-noudattanut hänen varotustaan. Armollinen Jumala, tuossa onneton
-vielä seisoi! Tämä siis ei vielä ollut lukenut hänen kirjettänsä tai
-arveli ehkä, että varotus oli oikeudeton? — Mitäpä Genia nyt tekisi,
-puhuttelisiko häntä? — kuninkaalliset vaunut jo lähestyivät — vielä
-kerran raivasi Genia itselleen tietä joukon lävitse, päästäkseen tuon
-uljaan upseerin puheille — jo oli hän tullut aivan lähelle, niin että
-melkein kosketti, kun...
-
-Kauhun kirkahdus pääsi Genian rinnasta, sillä jotakin hirvittävätä
-tapahtui hänen silmiensä edessä.
-
-Hiestä valuvalla oriillaan karahutti Nicodem Lunjevica esiin väkijoukon
-läpi, joka pelokkaasti ja yllätettynä väistyi syrjään, kun huomattiin
-Dragan veli ja nähtiin, että häntä seurasi ratsain kymmenen santarmia.
-
-— Takaisin, takaisin! huusivat santarmit, ja joukko hajaantui
-silmänräpäyksessä!
-
-Nicodem Lunjevica tempasi revolverin taskustaan ja tähtäsi sillä
-Stefan Naumovitschia. Nuorella upseerilla ei ollut edes aikaa vetäytyä
-taaksepäin tahi ääntä päästää, ennenkuin viisi poliisimiestä takaapäin
-heittäytyi hänen kimppuunsa, veti hänen kätensä taaksepäin, pani hänet
-käsirautoihin, vieläpä joku tarttui häntä niskaan, puristaen kuin
-ruuvipenkissä.
-
-— Nyt olet vangittu, Stefan Naumovitsch, ärjäsi Nicodem Lunjevica
-hänelle. — Hänen majesteettinsa kuninkaan nimessä vangitsen sinut
-valtiopetoksesta! Laahatkaa hänet mukananne ja heittäkää linnoituksen
-kellariin!
-
-Genia seisoi siinä kivettyneenä. Ei yksikään sana päässyt hänen
-huuliltaan ja hänen suuret, hehkuvat silmänsä tuijottivat Stefanin
-kuolonkalpeisiin kasvoihin, joissa ei kuvastunut yhtään pelvon eli
-kauhun ilmettä, vaan ainoastaan syvä suru.
-
-Kansanjoukon äkkiä valtasi liikutus, ja kuului napinaa, johon vieläpä
-talonpojatkin yhtyivät, vaikka kuninkaan puolta pitivät.
-
-Että avonaisella kadulla vangittiin upseeri, että häntä kohdeltiin kuin
-villieläintä, se tosin ei ollut mitään ennen kuulumatonta Belgradin
-kadulla, mutta että juuri muutamia minuuttia ennen kuninkaan vihkiäisiä
-harjoitettiin noin hirveätä, se katkeroitti rauhallisimmatkin
-kansalaiset.
-
-— Eikö Belgradissa enää ole varma hengestään? kuului väkijoukosta.
-
-— Mitä on sitte tuo nuori upseeri tehnyt pahaa, koska häntä kohdellaan
-kuin suurta pahantekijää?
-
-— Ja heitetään sitte hänet linnoituksen maanalaiseen koppiin? Ehkäpä
-hän on viaton — ehkä voipi hän puolustautua? — Ei, me emme tahdo,
-että tänä juhlapäivänä, kuninkaan hääpäivänä ihminen tutkimatta
-viskataan vankilan luolaan! Päästäkää hänet, santarmit, hän on Stefan
-Naumovitsch, kuninkaallisen kaartin upseeri, hän ei ole mikään karkuri,
-joka heti olisi pantava lukon ja salvan taakse!
-
-— Päästäkää hänet vapaaksi, vapaaksi! huudettiin koko torilla. —
-Ottakaa pois hänen kahleensa, kuninkaamme hääpäivä on häväisty!
-
-Ihmislaine vyöryi äkkiä sille paikalle, missä santarmit pitivät Stefan
-Naumovitschia vangittuna, ja Genia von Sandorf pani kätensä ristiin,
-rukoillen Jumalaa, että kansa Stefanin pelastaisi.
-
-— Takaisin, te Belgradin kansalaiset! huusi Nicodem Lunjevica, istuen
-tanakasti hevosen seljässä ja piirtäen miekallaan kaaren, ikäänkuin
-merkiksi, että tämän rajan sisäpuolelle ei kenenkään sovi tulla. —
-Takaisin, te ette tiedä, mitä tämä hylkiö on tehnyt. Hän on vaaninut
-korkean kuningattaremme Dragan henkeä, hän aikoi murhata kuningattaren,
-kun tämä kuninkaan rinnalla nousisi tuomiokirkon rappusia. Kauhea
-salaliitto on tullut ilmi, joka tarkottaa kuningattaren hengen
-riistämistä. Jumala ei kumminkaan suonut tuon ilkityön tapahtua, sillä
-tuntematon käsi on juuri heittänyt kuningattaren vaunuihin kirjeen,
-missä vehkeet paljastetaan ja Stefan Naumovitsch ilmaistaan peljättävän
-murhatyön toimeenpanijana.
-
-Kauhun kiljahdus seurasi näitä sanoja, niin sydäntäsärkevä ja kimeä,
-että se kuului vieläpä keskellä melua, joka selityksen johdosta syntyi.
-
-Genia oli huudon päästänyt — totuus oli häneen iskenyt kuin salama.
-Hänhän oli syössyt Stefanin turmioon, kun oli heittänyt tälle tulevan
-kirjeen kuningattaren vaunuihin. Näin ollen täytyi Milanin salaperäisen
-kirjeen olla Naumovitschin taskussa.
-
-Geniasta tuntui, kuin tulisi mielipuoleksi, kaikki veri tulvasi
-sydämeen ja pannen oman henkensä alttiiksi Stefanin hyväksi, hän
-raivasi tietä väkijoukon läpi, huutaen:
-
-- Ja vaikka todella olisikin niin, että Stefan Naumovitsch olisi
-vannonut kukistavansa Draga Maschinin, kuka teistä, serbialaiset, silti
-häntä siitä moittisi? Hän ei tahtonut lähettää kuulaansa kuningattaren
-sydämeen, vaan sen petollisen naisen sydämeen, joka on villinnyt
-teidän kuninkaanne ja kiivennyt valtaistuimelle, syöstäkseen Serbian
-onnettomuuteen. Sankari on Stefan Naumovitsch eikä salamurhaaja!
-Alas kuningatar Draga! Joka tahtoo pysyä vapaana serbialaisena, hän
-riistäköön Stefan Naumovitschin tyranniuden palkkapalvelijain käsistä!
-
-— Kuka on tuo tyttö? Vangitkaa hänet, heti linnaan! huusi Nicodem
-Lunjevica, vaahtoen raivosta. — Hän on mielipuoli, joka on tehtävä
-vaarattomaksi!
-
-Silloin koetti Stefan Naumovitsch murtaa käsirautansa, sillä nyt hän
-tunsi Genian, kun oli nähnyt hänet, kuullut hänen äänensä, suloisen,
-kauniin tytön äänen, joka jo viime yönä oli täyttänyt hänen rintansa
-kainolla, puhtaalla rakkaudella, hän tahtoi kiiruhtaa Geniaa auttamaan,
-ja se santarmi, joka häntä piti kiinni, sai semmoisen iskun, että lensi
-sivulle.
-
-— Pelasta itsesi, Genia! huusi Stefan Naumovitsch juosten hänen
-luoksensa. — Hyvästi, minä kiitän sinua, mutta ajattele toki omaa
-henkeäsi, joka on tuhat kertaa kalliimpi kuin minun. — Ha, kurja
-raukka. — Nicodem, se oli — Dragan veljelle arvonmukaista!
-
-Miekan isku oli ylhäältäpäin sattunut Stefan Naumovitschin päähän, joka
-ehdottomasti olisi haljennut, ellei miekka olisi sattunut lappeelleen.
-
-Kumminkin haavasta heti suihkui punanen verivirta, ja heikolla,
-vapisevalla äänellä lausuen: "Genia, Genia, minä rakastan sinua!"
-kaatui Stefan Naumovitsch tajutonna maahan.
-
-— Verta, verta! huudettiin kumeasti väkijoukossa. — Tämä ei mitään
-hyvää merkitse, ne häät, joita tänään vietetään, eivät voi onnea
-tuottaa!
-
-— Mies on tappanut hänet! Stefan, Stefan! Voi, enkö sitte enää
-milloinkaan saa nähdä sinua? Tämä epätoivon huuto pääsi Genian
-rinnasta, joka tahtoi heittäytyä rakastettunsa yli, mutta silloin äkkiä
-kaksi väkevää käsivartta tarttui Geniaan, joka temmattiin taaksepäin
-väkijoukkoon — ja seuraavassa hetkessä oli Geniä suojassa santarmin
-raaoilta käsiltä, kadonnut ihmismereen, joka sulki hänet syliinsä kuin
-myöskin hänen pelastajansa.
-
-Pyörtynyt Stefan Naumovitsch kannettiin pois, tuhannet sääliväiset silmät
-seurasivat häntä, sillä hyvin tunnettiin se kohtalo, joka häntä odotti.
-
-Belgradin kasematit, nuo hirvittävät kellarikuopat. ... Tiedettiin,
-että ainoastaan muutama harva niistä, jotka olivat vaeltaneet tuota
-pimeätä tietä, oli päässyt takaisin päivän valoon.
-
-Mutta väkijoukolla ei ollut aikaa mietiskellä. Sillä tuskin olivat
-santarmit saaliineen hävinneet näkyvistä, kun Ruhtinas Michaelin
-kadulta kaikui yleinen huuto:
-
-- He tulevat... he tulevat!... Terve kuningas Aleksanteri!... Terve
-kuningatar Draga!
-
-
-
-
-KUUDES LUKU.
-
-Horjuva kruunu.
-
-
-Tori kaikui väestön riemuhuudoista, kukkaissade lankesi niistä
-ikkunoista, joiden alatse kuninkaalliset vaunut kulkivat, ja
-Ruhtinas-Michaelin kadun kulmassa odottivat kuningasparia Belgradin
-kauneimmat naiset ja nuoret tytöt, jotka serbialaisten naisten nimessä
-ojensivat Dragalle morsiamen kukkaisvihkon.
-
-Tuomiokirkon kellot alkoivat soida, kuorot virittivät Serbian
-kansallislaulun, samalla kuin tuomiokirkon rappusia ylös vyöryi
-juhlakulkue; täällä odotti metropoliitta, kreikkalais-katoolisen kirkon
-harmaantunut ylipaimen.
-
-Dragan kauneus sokaisi kansan silmät, ja kun hän kuninkaan rinnalla
-kulki ylpeänä ja viehättävänä, löytyi tuskin ketään, joka ei olisi
-käsittänyt, miksi kuningas niin innokkaasti tahtoi omistaa tuon
-kauniin, mustakiharaisen lesken.
-
-Ja kumminkin vapisi Draga sisimmässään, ja morsiushuntunsa takaa heitti
-hän kerta toisensa perästä aran silmäyksen sivullepäin. Vaikka hänellä
-olikin enää vain lyhyt matka alttarille ja valtaistuimelle — niin
-pelkäsi hän yhtäkaikki, että ratkaisevana hetkenä joku näkymätön käsi
-saattaisi musertaa hänen onnensa.
-
-Juhlallinen hiljaisuus kumminkin vastaanotti hänet ja kuningas
-Aleksanterin temppelissä. Korkeimmat henkilöt juhlapukuisine naisineen,
-jotka parisilaispuvuissaan muodostivat ikäänkuin silkki-, sametti- ja
-pitsimeren, josta kallisarvoisimmat timantit ja jalokivet kimaltelivat,
-asettuivat paikoilleen.
-
-Aleksanteri ja Draga seisoivat jo alttarin edessä; urkulehterillä oleva
-kuoro kajahutti juhlahymnin, ja mahtavasti aaltoilivat urkujen säveleet
-laajassa, korkeassa temppelissä.
-
-Nyt alkoi metropoliitta puhua; syvällä vakavuudella ja ihmeellisellä
-rohkeudella oli hän valinnut saarnatekstinsä.
-
-Kääntyen Dragan puoleen puhui hän näiden raamatun sanojen johdosta:
-"Ensimäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimäisiksi."
-
-Ja nyt, kuningas, Serbian Aleksanteri, Obrenovitschin poika, sanoi
-metropoliitta, kääntyen kuninkaan puoleen — nyt minä kysyn sinulta:
-oletko valinnut hänet, joka vierelläsi seisoo, aviopuolisoksesi
-koko elinajaksesi, tahdotko hänen kanssansa jakaa ilot ja surut
-ja kuninkaallisen valtasi ja ihanuutesi — tahdotko korottaa Draga
-Lunjevican, Maschinin lesken, serbialaisten kuningattareksi?
-
-— Jaa, jaa, sen minä tahdon! huusi kuningas, ja kuin riemuhuuto
-syöksyivät nämä sanat hänen huuliltansa, tunkeutuen läpi temppelin aina
-etäisimpiin nurkkiin saakka.
-
-- Ja sinä, kuningatar Draga, jatkoi metropoliitta juhlallisen vakavalla
-äänellä, pitäen ikäänkuin manaten kätensä kauniin naisen pään yli
-levitettyinä, — tahdotko tulla Serbian kelpo kuningattareksi, tämän
-kansan totiseksi äidiksi, herrasi ja miehesi, kuningas Aleksanterin,
-Obrenovitschin pojan, uskolliseksi vaimoksi?
-
-Draga kohotti päätään, ja raju, pohjaton kunnianhimo, sanomaton
-voitonriemu ja melkeinpä kamala ilo leimahteli hänen silmistään, kun
-hän kovalla, lujalla äänellä lausui:
-
-— Jaa, minä tahdon tulla Serbian hyväksi kuningattareksi, tämän kansan
-äidiksi, herrani ja kuninkaani uskolliseksi vaimoksi, ja niinkuin minä
-olen kansan parista kohonnut, niin olen minä myöskin muistava kansan
-kärsimyksiä ja hätää.
-
-Näiden sanojen kaikuessa pauhasi riemumyrsky temppelissä, sillä nuo
-olivat sanoja, joita lujasti uskottiin, mutta kumminkin ne olivat vain
-paljaita sanoja — ei mitään muuta kuin kunnianhimoisen naisen kevyt
-lupaus, jonka tuo teki kansaa mielistelläksensä.
-
-— Niin siis kruunaan sinut Serbian kuningattareksi, huudahti
-metropoliitta, ja purpuranpunaiselta samettityynyltä, jonka toinen
-pappi hänelle ojensi, otti hän ensin kuninkaan kruunun.
-
-Tämän korkeimman vallan merkin asetti metropoliitta Aleksanterin
-päähän, jonka tämä nöyrästi taivutti alas Jumalan palvelijan edessä.
-Mutta katso — kruunu ei sovellukaan Aleksanterin päähän, ja kun
-Aleksanteri nyt taas nostaa päätänsä, horjuu vallan loistava merkki,
-joka olisi vieläpä päästä pudonnut, ellei Draga olisi siihen kädellään
-lujasti tarttunut.
-
-— Serbialaiset ovat sinulle kruunun antaneet, Aleksanterini, sanoi
-Draga puoliääneen, — mutta minä kiinnitän sen lujasti päähäsi.
-
-Ja voimakkaasti painoi hän kruunuu kuninkaan päähän, ja — nyt se pysyi
-päässä. [Historiallisesti totta.]
-
-Helpotuksen huokauksen päästivät tämän merkitsevän kohtauksen näkijät.
-
-Nyt lähestyi hovipoika Aleksanteria, sininen silkkityyny kädessään,
-polvistui hänen edessään ja ojensi hänelle otsakoristeen, joka
-loistossaan todella ei ollut kruunua huonompi.
-
-Ja kuningas kiinnitti koristeen keveästi Dragan päähän, jonka mustissa
-kiharoissa se näytti kultanauhalta, sekä sanoi hellällä, sydämellisellä
-äänellä:
-
-— Minä kruunaan sinut, sinä kaunis serbialaiskuningatar Draga; ja minä
-olen suojeleva päässäsi olevaa kruunua.
-
-Kuninkaallinen morsiuspari polvistui sen jälkeen alttarin rappusilla,
-metropoliitta luki liikutuksesta väräjävällä äänellä siunauksen heidän
-ylitsensä, samalla kuin urkujen vieno sävel säesti hänen sanojansa.
-
-Temppelin ulkopuolella julistivat kanunanlaukaukset, jotka vyöryivät
-Saven ja Tonavan yli kauvas Itävallan kentille, että serbialaiskuningas
-nyt oli saanut puolisonsa.
-
-Mutta Aleksanteri ja Draga lähtivät ulos temppelistä. Ulkona
-tuomiokirkon rappusilla pysähtyi Aleksanteri, kietoi käsivartensa
-vaimonsa rehevän vartalon ympäri ja huusi kovalla äänellä, niin että
-raikui laajalla alalla:
-
-— Katsokaas, serbialaiset, tämä on teidän kuningattarenne! Terve,
-kolmasti terve kuningatar Draga, jonka minä vapaasta tahdostani olen
-valinnut sydämeni toivomuksen mukaan vapaan serbialaiskansan parista!
-
-Vaunut saapuivat, joiden tuli viedä kuningaspari takaisin palatsiin.
-Draga, joka säteili autuaallista onnea ja tällä hetkellä epäilemättä
-oli maailman ylpein ja onnellisin nainen, lähestyi juuri vaunuja, kun
-heikko, vapiseva ääni äkkiä hänen läheisyydessään rukoili:
-
-— Armahtakaa! Antakaa minulle leipää, korkea rouva! Minä kuolen
-nälkään! Kuningatar kääntyi sivullepäin ja näki — läpinääntyneen,
-ryysyisen tytön polvistuvan kädet ristissä häntä kohden ojennettuina.
-
-Mustakiharainen, mutta huonosti hoidettu tukka ympäröitsi lapsen
-pieniä, kalpeita kasvoja, joihin köyhyys ja hätä jo olivat kerinneet
-painaa leimansa.
-
-— Jesuksen tähden, rouva kuningatar, minun on nälkä! toisti lapsi vielä
-kerran. — Jos annat minulle pienen kappaleen leipää, niin saat tämän
-sormuksen, joka on sormessani.
-
-Näin sanoen lapsi ojensi pienen, laihan kätensä, ja sormessa oli kapea
-kultasormus, jossa loisti sininen päärly.
-
-Huomatessaan sormuksen, Draga yht'äkkiä säpsähti, keveä huudahdus pääsi
-hänen huuliltansa, ja sitte hän pyörtyneenä vaipui kuninkaan syliin.
-
-Aleksanteri nosti nuoren vaimonsa vaunuihin ja sanoi käskevällä äänellä
-ajurille:
-
-— Aja mitä pikemmin konakkiin! Tämän kohtauksen olivat vain ani harvat
-huomanneet; lapsi, sormus sormessaan, oli vielä polvillaan ja katseli
-suurilla, peljästyneillä silmillään kuninkaallisia vaunuja, jotka
-nopeasti kiitivät pois paikalta.
-
-
-
-
-SEITSEMÄS LUKU.
-
-Salaperäinen kirje.
-
-
-Stefan Naumovitsch oli heitetty inhottavaan vankiluolaan, jommoisia
-löytyy Tonavan vedenpinnan alapuolella ja jotka ovat jo tehneet
-Belgradin linnoituksen historiassa kuuluisaksi. Stefan Naumovitsch
-tunsi tämän historian. Se on kirjoitettu verellä ja kauhulla, täynnä
-hirmutöitä ja murhia, ja sillä aikaa kun tuo kaunis, onneton upseeri
-lepäsi selällään kylmällä lattialla, pää verisenä siitä haavasta,
-minkä Nicodem Limjevica salakavalasti oli hänelle antanut, mutta vielä
-suuremmat tuskat sydämessä, jonka Genian kuva täytti, risteilivät
-hänen mielessään muistot niistä veritöistä, jotka liittyivät Belgradin
-linnoitukseen.
-
-Siinä kopissa, missä hän nyt lepäsi, oli kenties kerran onneton Kara
-Mustapha, turkkilainen suurvisiiri, nääntynyt, hän, joka herransa,
-kiittämättömän sulttaani Soliman II:n käskystä kuristettiin kuoliaaksi,
-koska oli Wienin edustalla kärsinyt häpeällisen tappion.
-
-Stefan Naumovitschistä tuntui kuin olisi nähnyt Kara Mustaphan ilkeästi
-vääristyneet kasvot sukeltavan esiin pimeydestä tuijottavin silmin ja
-verikalpein huulin, joidenka viimeiset liikkeet sammaltivat kirousta
-keisarilliselle murhaajalleen.
-
-Stefan Naumovitsch muisti sitte, että Belgradin parhaimman torin
-varrella kohosi palatsimainen, suuremmoinen rakennus.
-
-Tämän rakennuksen omisti kerran suuri kauppias, jonka oli onnistunut
-viisaalla keinottelulla koota melkoinen omaisuus.
-
-Mutta hän ei ollut Obrenovitschien ystävä. Sentähden hänet eräänä
-yönä vangittiin ja pantiin linnoitukseen. Neljä viikkoa annettiin
-hänen täällä nääntyä ja nälkääntyä. Häntä kidutettiin mitä ilkeimmällä
-tavalla, ja lopulta hänet pakotettiin allekirjottamaan sopimuksen.
-
-Häneltä vaadittiin, että hänen tuli valtiolle luovuttaa komea talonsa
-ja lisäksi kaksi kolmatta osaa omaisuudestaan. Sillä ehdolla hänet
-vapautettaisiin. Todellakin hän allekirjoitti sopimuksen.
-
-Kaksikymmentä neljä tuntia myöhemmin oli hän ruumiina. Sanottiin, että
-hän vankilassa oli kuollut johonkin vatsatautiin. Niin aina sanottiin,
-kun myrkky oli tehnyt tehtävänsä.
-
-Myrkky!... Stefan tunsi kauheata väristystä ruumiissansa.
-
-Tuolin oli malja, jossa vanginvartija oli hänelle tuonut lientä.
-Vieressä oli leipäpalanen. Vielä ei hän ollut kumpaankaan koskenut.
-Mutta nälkä tietysti pakottaisi hänen kumpastakin nauttimaan ja silloin
-voi — silloin alkaisi hänen vatsatautinsa, ja seuraavana päivänä
-kerrottaisiin Belgradissa, että hän oli tautiin kuollut.
-
-— Ja nyt, juuri nyt täytyy minun menehtyä! huokaili nuori upseeri,
-koskettaen vapisevalla kädellään mustaan veren tahraamaan tukkaansa, —
-nyt kun juuri elämä on minulle suloista, nyt, kun olen nähnyt Genian ja
-oppinut tuntemaan totista rakkautta!
-
-Oi Genia, unelmieni enkeli, sinä suloinen tyttö, oletko itkevä
-kohtaloani, oletko kyyneleitä vuodattava ajatellessasi Stefan
-Naumovitschia? Jos tietäisin, että niin tekisit, silloin tyvenenä
-kuolisin...
-
-Hän pisti käden taskuunsa — oli nimittäin otettu pois käsiraudat —
-ottaaksensa nenäliinansa, sillä pyyhkiäkseen kosteat silmänsä.
-
-Ottaessaan nenäliinansa, putosi samassa paperi lattialle.
-
-Hän nosti sen maasta ja katsoi siihen tuijottavin katsein.
-
-— Kummallista! sanoi hän. — Tuon kirjeen tuntematon pisti käteeni, kun
-seisoin tuomiokirkon rappusilla odottamassa vihattua naista.
-
-Mitä mahtaneekaan seistä tuossa kirjeessä.
-
-Varovasti avasi hän kuoren ja otti siitä paperiarkin. Luettuaan siinä
-olevan kirjoituksen, Stefan äkkiä säpsähti, silmät selällään ja niissä
-kuvastui tavaton hämmästys.
-
-— Varmaankin on erehdys tapahtunut, on tarkotettu aivan toista
-henkilöä! lausui Stefan pelokkaalla äänellään.
-
-Vai tahtoiko se henkilö, joka kirjeen jätti, antaa minulle aseen
-taistelussani Dragaa vastaan?
-
-Haa, mikä paljastus! Kuinka sallimus näyttää minulle tuon peljättävän
-salaisuuden, hirmujen kuilun. Oikein kauhistun sitä ajatellessani, enkä
-uskoisi sitä todeksi. Ja kumminkin, onhan se hänen käsialansa, jonka jo
-olen monta tuhatta kertaa nähnyt. Niin kirjoittaa ainoastaan kuningas
-Milan — ei kukaan muu kuin hän. Taivaan Jumala, onko se sitten sinun
-tahtosi, että minä Stefan Naumovitsch saisin sen tietää.
-
-Ja vielä kerran nuori mies heitti epävarman katseen paperiin ja
-ikäänkuin ahmien nieli sen muutamat harvat rivit.
-
-Sitten asettui syvä surumielisyys hänen huulilleen. Huokaus tunkihe
-hänen rinnastaan — ja hän huusi, kohottaessaan kirjeen ja katsellen
-sitä kuin jotakin ilmestystä:
-
-— Miksi en saanut tietää tuota salaisuutta kymmenen tuntia aikaisemmin,
-miksi en avannut kirjettä, kun se pistettiin käteeni?
-
-Minulla oli revolverini valmiina lähettämään kuulan Dragan sydämeen.
-Mutta tämä kirje, nämä muutamat rivit, tämä peljättävä salaisuus olisi
-tuhat kertaa varmemmin kohdannut häntä sydämeen kuin kuula, vaikka itse
-saatana olisi sen ampunut.
-
-Tämä kirje olisi minun kädessäni muuttunut miekaksi, jolla olisin
-katkaissut kaikki ne siteet, jotka yhdistävät Aleksanterin ja Dragan,
-vaikka nuo siteet olisivat kovimmasta teräksestä taotut!
-
-Stefan Naumovitsch vaikeni yht'äkkiä ja piilotti taas kiireesti kirjeen
-povelleen, sillä eriskummallinen ääni kohtasi hänen korvaansa.
-
-Hän luuli kuulevansa kolkutusta, joka aina keskeytyen säännöllisesti
-uudistui.
-
-Hän otaksui heti, että viereiseen koppiin oli tuotu joku hänen
-ystävistänsä, joku liittoutuneista, joka oli kuullut hänen äänensä ja
-tahtoi asettua yhteyteen hänen kanssansa.
-
-Stefan Naumovitsch sentähden meni aivan seinän viereen ja löi siihen
-avaimellaan, joka hänellä oli takin taskussansa.
-
-Naputukset nyt kuuluivat yhä selvemmiltä. Siitä päätti Stefan, että
-senpuolinen seinä ei ollut varsin paksu. Ehkenpä olivat nämä molemmat
-kopit ennen olleet yhtenä suurempana huoneena.
-
-— Stefan — Stefan Naumovitsch, oletko sinä siellä? kuuli hän äänen
-sanovan, jonka hän heti tunsi.
-
-Se oli eversti Maschinin ääni.
-
-— Olen, eversti! huudahti Stefan matalalla, mutta kumminkin selvästi
-kuuluvalla äänellä, — Te siis kuulette minun ääneni, niinkuin minä
-Teidän?
-
-— Kyllä kuulen, Stefan! Onneton ystävä parka, siis on sinuakin
-kohdannut se kohtalo, minkä paha henki on meille valmistanut! Missä
-sinut vangittiin?
-
-— Tuomiokirkon edustalla, viisi minuuttia ennenkuin aioin vapauttaa
-Serbian häpeätahrastaan. Nuolen nopeudella käytiin minun kimppuuni,
-olin aivan voimaton, en mitään kyennyt tekemään.
-
-— Kätketty ei ole unhotettu! vastasi Maschin, ja Stefan saattoi hänen
-äänensä soinnusta päättää hänen hillityn raivonsa voiman. — Mitä me
-emme voi tehdä, se on toisten toimitettava. Sillä meidän, Stefan
-Naumovitsch, täytyy nyt tehdä tili elämästämme.
-
-— Oi Jumala, luuletteko sitte, ett'ei meitä edes aseteta tuomioistuimen
-eteen?
-
-Katkera nauru oli eversti Maschinin ainoa vastaus.
-
-— Me saamme yhden ainoan tuomarin, sanoi hän sitte, — ja tämän nimi on
-oleva kuningatar Draga, ja mitä meidän on odottaminen tältä tuomarilta,
-sen kyllä voit arvata.
-
-— Kuolemaa! vastasi nuori upseeri kumealla äänellä.
-
-— Niin, kuolemaa, ja todennäköisesti sangen tuskallista kuolemaa. Mutta
-mitäpä se tekee! — Mehän kuolemme Serbian puolesta! — Kumminkin eräs
-asia minua kiusaa, Stefan, ja sen ajatteleminen tahtoo tehdä minut
-aivan mielipuoleksi. Sen ajatuksen täytyy sinuakin vaivata.
-
-Sano minulle, kuka on meidät ilmiantanut, kuka meistä kolmestatoista,
-jotka tunsimme salaisuuden, on tullut konnaksi? Vaikeata on asiata
-muutoin selittää. Jonkun on täytynyt pettää toiset.
-
-— Ei, ei koskaan, sanoi Stefan Naumovitsch kovalla äänellä ja osottaen
-äänellään jaloa vakaumusta, — sitä en mitenkään voi uskoa! Ehkäpä on
-juutalainen Mandelblüt, "Zum Bojaren" ravintolan isäntä sen tehnyt.
-
-— Ei, sitä hän kyllä varoi! keskeytti äkkiä eversti Maschin. — Hän
-tiesi, ettei hän hetkeäkään saattanut olla varma hengestään. Mutta
-siitä huolimatta tiesi Mandelblüt ainoastaan, että meillä oli kokous
-hänen ravintolassansa jonkun salaliiton takia; mutta ei hän kumminkaan
-tietänyt sen toimeenpanemisen aikaa eikä paikkaa — Oletko vielä siellä
-Stefan, kuuletko minua?
-
-— Kyllä kuulen, vastasi Stefan, — minulla on keino Serbian
-pelastamiseksi, jos vaan sitä voisimme käyttää...
-
-Tietäkää nimittäin, että tilaisuus on tuonut käsiini kirjeen, joka
-sisältää hirvittävän salaisuuden.
-
-Se, joka toimittaa tämän Kirjeen kuningas Aleksanterin luettavaksi,
-vapauttaa hänet ikipäiviksi Draga Maschinista.
-
-— Se kirje ei saa jäädä sinun koppiisi, sanoi Maschin ratkaisevalla
-äänellä ja hetkeäkään miettimättä. — Kuule, Stefan Naumovitsch, meidät
-on kuolemaan vihitty, siitä saat olla vakuutettu. Joka kerta kun vaan
-koppini oven sarana narahtaa, luulen että pyövelit tulevat luokseni
-taikka oikeammin sanoen murhaajani.
-
-Jos ei vielä ole sinua tutkittu ja otettu kaikki mitä sinulla on
-taskussasi, niinkuin minulle tehtiin, niin kyllä sinut ruumiina
-tutkitaan. Koeta siis heti päästä kirjeestä, joka saattaa Serbiaa
-hyödyttää.
-
-— Mitenkä sitte voisin lähettää sen ulos maailmaan, kysyi Stefan —
-Enhän minä voi asettua yhteyteen kenenkään kristityn sielun kanssa,
-sillä me olemme n.k. turkkilaiskopeissa, jotka ovat aivan Tonavassa
-kiinni, niin ettei koskaan kukaan ihminen voi kulkea ikkunamme ohitse.
-
-— Sen kyllä tiedän, ja juuri siihen perustan tuumani. Eikö sinulla ole
-mitään rasiata, mihin voisit kirjeen pistää?
-
-— Onhan minulla tulitikkulaatikko, vastasi Stefan puoli minuuttia
-mietittyään.
-
-— Ei se kelpaa, se kulkee veden pinnalla, ja mikä narri hyvänsä voi sen
-siitä onkia. Täytyy olla jotakin raskaampaa, joka painuu pohjaan.
-
-— Oivallista! sanoi Stefan. — Hopeainen paperossikoteloni; se on aivan
-tiivis, siihen ei pääse pisaraakaan vettä. Sillä minä ymmärrän Teidän
-tarkotuksenne, Te tahdotte, että tämä kirje on upotettava Tonavaan.
-
-— Juuri sitä tahdon. Jos kaitselmus tahtoisi, että me jäisimme eloon,
-niin me tunnemme sen paikan, mihin olet kotelon viskannut. Jos taas
-kuolemme, niin täytyy meidän jättää se sen sattumuksen varaan, että
-kalastaja, joka tähän laskee verkkonsa, nostaa tämän merkillisen löydön
-päivänvaloon. Silloin voi sattua, että hän on serbialainen, jolla on
-sydän oikealla paikallaan, ja kaikki käy sitte toivomuksemme mukaan.
-Kas niin. Stefan, tee niinkuin sanon!
-
-Stefan otti esille sikarikotelonsa, tyhjensi sen sisustan, muutamia
-turkkilaisia paperossia, pisti siihen kirjeen ja painoi kannen lujasti
-kiinni.
-
-— Mene nyt akkunan luokse; rautatankojen välitse kyllä voit heittää
-kotelon. Lue itseksesi rukous Serbian pelastukseksi ja hyvän asian
-menestykseksi ja anna sitte kotelon pudota veteen!
-
-Stefan teki niin kuin hänen korkea-arvoisempi ystävänsä oli hänelle
-sanonut. Edessä oli mahtava virta, jonka laineille tähtikirkkaan
-kesäisen kuutamoyön varjot olivat laskeutuneet.
-
-Stefan, jonka oli onnistunut saada kapea kätensä rautaristikkojen
-välitse, heilutteli hetkisen hopeakoteloaan ristikon ulkopuolella, sitä
-vielä päästämättä ja jättämättä kallisarvoista kirjoitusta aaltojen
-uhriksi.
-
-Ajatustulva pauhasi hänen aivoissansa... Kukapa toisi tuon kotelon taas
-päivän valoon, kuka sen avaisi, kenenkä silmät kohtaisivat nuo rivit,
-jotka kuningatar Dragalle olisivat niin turmiota tuottavat?
-
-Olisikohan hänelle itselleen suotu vielä kerran nähdä tuo kotelo,
-joka nyt Stefanin mielestä oli kallisarvoisin aarre, mikä Serbiassa
-kätkeytyi, tuhat kertaa kallisarvoisempi kuin juvelien koristama
-kuningaskruunu. Vai jäisikö kotelo ikipäiviksi Tonavan pohjalle,
-ahtolan asujamille, samoin kuin hän itse lepää maan kolkkoon hautaansa?
-
-— Sinulle, kohtalo, huudahti nuori upseeri, jätän minä tämän
-arvoituksen parhaan neuvosi mukaan ratkaistavaksi! Ja jo oli hän
-avaamaisillaan kätensä antaakseen salaisuuden painua pohjaan, kun
-äkkiä — rautaiset sormet tarttuivat hänen oikean kätensä ranteeseen,
-puristaen hänen kättänsä niin kovasti, ettei hän kyennyt kättänsä
-avaamaan eikä koteloa viskaamaan.
-
-Stefan hämmästyi tästä varsin odottamattomasta teosta niin kovin,
-ettei minuuttiin kyennyt sanaakaan lausumaan, yhtään ääntä päästämään.
-Suurilla silmillä hän ristikkoakkunan läpi katsoi kasvoihin, joita ei
-ollut koskaan ennen nähnyt, mutta jotka hänestä kumminkin näyttivät
-niin tutuilta, kuin jos jossakin olisi nähnyt nuo piirteet kuvattuina.
-
-Ne olivat erään miehen laihat, ahavoittuneet, rohkeat kasvot, joita
-ympäröi musta kokoparta ja varjosti rehevät kiharat.
-
-Keveästi kaareutunut nenä antoi näille kasvoille uskaliaisuuden ja
-rohkeuden ilmeen, ja huulien ympärillä, jotka tulivat näkyviin mustien
-viiksien alta, leijaili ylpeä, pilkallinen hymy.
-
-Oliko tuo mies tullut ilmasta lentäen? Oliko hän syössyt alas taivaasta?
-
-Mies seisoi pienessä kepeässä venheessä, jommoisia etenkin
-albaanilaiset käyttävät virralla ja voivat niitä soutaen saavuttaa
-tavattoman nopeuden.
-
-Myöskin miehen puku, jota Stefan nyt kuutamossa tarkasteli, osotti,
-että mustapartainen mies oli vuoren poika. Puku oli monivärinen,
-eikä vyöltä myöskään puuttunut kadjaaria, käyrää puukkoa, jota
-albaanilaiset ymmärtävät käyttää erittäin taitavasti peljättävänä
-aseena vastustajiansa vastaan.
-
-Tämä mies nyt tarttui lujasti Stefanin käsiranteeseen.
-
-— Mitä aiot tehdä, onneton? sanoi mustapartainen mies heläjävällä
-äänellä. — Miksi viskaat hopeakotelosi Tonavaan? Joko teet
-testamenttisi? Luulenpa todellakin sinun tekevän, koska olet tuossa
-kirotussa kopissa. Valitse minut sitte perijäksesi!
-
-— Päästä käteni! huusi Stefan närkästyneenä. — Mies tahdotte olla ja
-kumminkin hyökkäätte avuttoman vangin kimppuun!
-
-— Etkö kuolemaa pelkää? Kysyi mies läpitunkevin katsein, sen sijaan
-että olisi kysymykseen vastannut. — Monta kertaa ennenkin olen
-venheelläni kulkenut tämän Belgradin linnoituksen ohi, ja näiden
-ristikko-akkunain takaa olen kuullut monta epätoivon huutoa ja itkua,
-arkaa voivotusta ja valitusta; mutta sellaista, joka tyynenä katsoo
-kuolemata silmiin, en tähän saakka tällä paikkaa ole kohdannut.
-
-— Siis olen minä ensimäinen sellainen, vastasi Stefan melkeinpä
-halveksivalla äänellä. — Pelkureita löytyy kylliksi, mutta ainoastaan
-ani harvoja miehiä. Mutta sinä annat nyt minun varmaankin olla
-rauhassa, sillä et todellakaan näytä miltään pikku varkaalta, joka
-välittäisit muutaman markan voitosta.
-
-— Ei, en todellakaan, vastasi albaanilainen kummallisesti hymyillen. —
-Mutta en kumminkaan voi kärsiä sitä, että heität hopeakotelosi virtaan,
-sillä otaksun, että se sisältää jonkun salaisuuden. Kuinka tahtoisit
-siitä muutoin päästä!
-
-— Etkö voisi ilmaista tuota salaisuutta?
-
-Näin sanoen oikasihe vuoren poika voimakkaalla, äkillisellä liikkeellä,
-niin että venhe oli vähällä kaatua; hänen silmistään leimahti raju
-liekki, ja äänensä kuului terävältä ja kovalta, kun hän vastasi:
-
-— En vielä koskaan ole ilmaissut salaisuutta, minkä kuoleva on minulle
-uskonut, ja kun sinä olet sellainen, niin nyt myöskin saat tietää,
-kenen kanssa olet tekemisissä: Minä olen Demeter Banjaluki, n.k.
-"Mustien vuorten ryöväri."
-
-Stefan teki vaistomaisen liikkeen, ikäänkuin olisi tahtonut vetää
-kätensä takaisin, mutta tämä oli ryövärin rautakourassa kuin
-ruuvipuristimessa. Onneton vanki kalpeni, mutta sitte taas veri virtasi
-hänen poskiinsa, ja iloisella äänellä hän sanoi:
-
-— Oletko Demeter Banjaluki, Mustien vuorten ryöväri? Haa, siinä
-tapauksessa olet juuri se mies, jota kaikista enin tarvitsen. Sinut on
-yhteiskunnasta ulos sysätty, oikeuden palvelijat ajavat sinua takaa,
-sen hyvin tiedän, ja palkinto on määrätty sinun päästäsi. Mutta ne,
-jotka sinut tuntevat, ylistävät urhoollisuuttasi ja uskollisuuttasi
-ystävää kohtaan.
-
-No hyvä, ota tämä hopeakotelo mukaasi vuorillesi ja vanno minulle, että
-uskollisesti olet sen säilyttävä, kunnes Stefan Naumovitsch kerran
-vaatii sen takaisin. Mutta jollen saisi palata elävien joukkoon, niin
-jätä tämän kotelon sisällys kuningas Aleksanterille!
-
-Jos sen teet, niin olet Serbialle osottanut palveluksen, joka on
-pahojen tekojesi vastapainona, ja kerran olet Jumalan, ikuisen tuomarin
-edessä seisova puhtaana, kaikista synneistä vapaana.
-
-Demeter Banjaluki, minä kysyn sinulta: tahdotko tehdä tämän valan?
-Ajattele, että kuoleva rukoilee sinua täyttämään hänen viimeisen
-tahtonsa.
-
-Albaanilainen nosti ylös vapaan vasemman kätensä valaa vannoakseen;
-vakavalla, juhlallisella äänellä hän sanoi:
-
-— Stefan Naumovitsch, minä vannon säilyttäväni tämän hopeakotelon,
-kunnes sinä sen takaisin vaadit. Mutta, jos kuulen puhuttavan
-kuolemastasi, niin jätän sen kuningas Aleksanterille. Koirat nuolkoot
-vertani ja raatokotkat repikööt ruumiini, jos valani rikon!
-
-— Ota se siis ja pakene aarteinesi, niin pian kuin venheesi sinut
-kerkiää kuljettaa!
-
-Tämän sanottuansa päästi Stefan kotelon kädestänsä. Ryöväri otti sen
-taitavalla kädenliikkeellä ja kätki sen povelleen, punasen paitansa
-alle.
-
-— Hyvästi sitte, Stefan Naumovitsch, sanoi Demeter Banjaluki,
-lämpimästi puristaen koppivangin kättä. — Huomispäivän yönä ja
-kahdeksana seuraavana yönä kuljen minä venheelläni samaa tietä näiden
-akkunain alatse. Jos silloin vielä elät, niin puhuttele minua!
-
-Laukaus pamahti, kuula lensi yli ryövärin vasemman olkapään ja putosi
-veteen.
-
-— Kas vaan, se koski minua, huudahti Demeter Banjaluki; — ovat
-varmaankin nähneet minut tuolta tornin huipulta ja luulevat, että
-olen tullut sinua pelastamaan. Ikäänkuin olisi helppo asia murtaa
-jättiläismuurit tahi viilata poikki rautatankoja. Mutta, minun täytyy
-pois, en uskalla odottaa yhtä kuulaa lisäksi, se saattaisi paremmin
-sattua. Jää siis hyvästi, ja Jeesus vieköön sielusi Jumalan tykö.
-
-
-
-
-KAHDEKSAS LUKU.
-
-Kuristettuko?
-
-
-Ryövärin kasvot hävisivät akkunasta, Stefan kuuli airon loiskimista, ja
-nopeasti kiiti venhe pitkin vankilan muuria, katon räystään alla hakien
-suojaa kuulilta, jotka mahdollisesti vielä lähetettiin hänen peräänsä.
-
-— Luulen nyt valinneeni parhaimman mahdollisen tien, mutisi Stefan
-itsekseen, vetäytyen takaisin koppiinsa — Demeter Banjaluki on kyllä
-näyttäytyvä varmemmaksi kuin Tonava, joka ikipäiviksi olisi kätkenyt
-kotelon hiekkaan tahi vienyt sen mukanaan merelle. Kaikessa tapauksessa
-olen minä, jos elää suodaan, helpommin saava sen takaisin... Taivaan
-Jumala, mitä tuo on?... Muurin takana, eversti Maschinin kopissa,
-ääniä... hätähuutoa... voi, siellä tapahtunee jotakin peljättävää!
-
-— Stefan... Stefan Naumovitsch! huusi eversti Maschin niin kovalla
-äänellä, että Stefan melkeinpä luuli hänen olevan samassa kopissa. —
-Ne ovat täällä!... Ne ovat luonani, Stefan Naumovitsch! Ne ovat nyt
-tulleet!
-
-— Ketkä?... Mitkä? huusi Stefan painaen itseänsä niin lujasti muuria
-vastaan, kuin tahtoisi ruumiillaan sen murtaa. — Kuka siellä on,
-everstini?
-
-— Murhaajia!... Voi, kuningatar Draga on nopea toiminnassaan!...
-Mitä te tahdotte, letukan palkkaamat verikoirat? kuuli Stefan
-everstin huutavan, ja muutamien minuttien kuluttua: Kolme miestä yhtä
-vastaan... Oi, se on pelkurimaista! Onko kuningatar jo maksanut teille
-syntirahat!... Silmukka! Minut siis on kuristettava... Katalata...
-
-Käheä, sydäntäsärkevä huuto seurasi näitä sanoja. Stefan raapi
-sormillaan muurin rakoja ja koetti repiä ulos kivet, sillä hän tahtoi
-auttaa päällikköään taikka myöskin kuolla hänen kanssansa; sillä
-miksi hän vielä eläisi tässä peljättävässä kuopassa, missä kuolema
-häntä väijyy joka nurkassa, — niin, kuolla hänen kanssansa; sillä
-mitä hyödyttää raastaa sormet verisiksi, jollei kumminkaan kykene
-irrottamaan noita kirotuita kiviä, ja nyt...
-
-— Jää hyvästi, Stefan, ystäväni, jää hyvästi! kaikui nyt Stefanin
-korvissa ja kuului käheästi koriseva ääni. — Toisessa maailmassa näemme
-toisemme... Kirottu ole sinä, purppuraan puettu letukka!... Sinun
-kruunuusi on tarttunut häpeä ja kauhu...
-
-- Hellittäkää, te konnat, hellittäkää! huusi Stefan raivostuneena. —
-Jos te olette ihmisiä, joilla ruumiissa on inhimillisiä tunteita, niin
-älkää ryhtykö tuohon häpeällisimpään, katalimpaan tekoon, mitä maan
-päällä voi ajatella! Eihän tämä mies ole teille koskaan pahaa tehnyt ja
-yhtäkaikki tahdotte hänet tappaa.
-
-— Pidä sinä huolta itsestäsi, kohta on sinun vuorosi, vastasi yksi
-murhaajista, ja tämän jälkeen seurasi kumea jymähdys, tuskallinen
-korahdus.
-
-Sitte kuuli Stefan, kuinka jotakin ruumista laahattiin pitkin
-kivilattiaa, ovi avattiin ja taas suljettiin, ja sitte oli kaikki
-kuolon hiljaista Belgradin hirvittävimmässä vankilassa. —
-
-Stefan purskahti katkeraan itkuun ja vaipui lattialle; hän ei hävennyt
-kuumia kyyneleitänsä.
-
-Ne koskivat hänen ystävätään, päällikköä, mutta samalla myöskin
-onnetonta maata, missä noin raukkamainen ja häijy verityö saattoi
-tapahtua. Sillä Stefan ei epäillyt, että nuo pedot olivat kuristaneet
-hänen ystävä parkansa ja että he paraillaan kaivoivat saaliinsa maahan,
-johonkin vankilan nurkkaan... tahi ehkäpä viskasivat Tonavaan.
-
-Ja milloin... milloin sama kohtalo kohtaisi häntä?
-
-Oi, hänet valtasi palava levottomuus, hän melkeinpä toivoi, että
-kurjat pyövelit heti tulisivat, kuristamaan hänetkin niinkuin eversti
-Maschinin.
-
-Miksi pitäisi hänen, Stefanin, yhä vaan kärsiä, miksi ilveillä tyhjillä
-toivomuksilla, joihin heikko niin mielellään takertuu sielunsa koko
-jälellä olevalla voimalla?
-
-Ei, ei, jospa loppu jo tulisi!... Ennemmin kuolema kuin olla kauemmin
-hirmuisten sieluntuskien kiduttamana!
-
-— Voi... oliko hän kuolemata turhaan kutsunut? Tuliko se... tuliko se
-jo tällä hetkellä?...
-
-Askeleita kuului, jotka ovea lähenivät, vankilan päällikön avaimet
-kalisivat, ovi avautui — lyhdyn valo valaisi kopin, ja sitte ääni
-lausui:
-
-— Tirehtori olkoon hyvä ja poistukoon! En pelkää viipyä yksin hänen
-luonansa. Jos teitä tarvitsen, niin teitä huudan.
-
-Nämä sanat kuullessansa Stefan säpsähti ja nykähytti ruumistansa,
-ikäänkuin piiskan isku olisi häneen sattunut. Hän kavahti sitte pystyyn
-sen verran, että jäi polvilleen.
-
-Sitte hänen käsivartensa lensivät levälleen, kun hän oli näkevinään
-ikäänkuin taivaallisen näyn.
-
-Rehevän kaunis nainen, kietoutunut pitkään vaippaan, läpinäkymätön
-huntu silmillä, oli astunut hänen koppiinsa ja seisoi selkä rautaovea
-vastaan.
-
-Naisen ei tarvinnut huntua kohottaa...! Naumovitsch tunsi tämän äänen
-tuhansien joukossa, hän oli kuullut sitä kylliksi usein, vielä oli se
-kerran kuiskannut hänen korvaansa suloisia rakkauden sanoja.
-
-Mutta oliko Stefan sitte mieletön, saattoiko hän todellakin uskoa, että
-tuo nainen uskaltaisi astua alas hänen koppiinsa, pelkäämättä surman
-iskua?
-
-Haa, jos se oli sama nainen, niin todisti se ainakin, että hän oli yhtä
-rohkea kuin turmeltunut sielunsa ja ruumiinsa puolesta.
-
-— Minä se olen, lausui hunnullinen nainen. — Et näe mitään utukuvaa
-edessäsi, minä se olen, kuningatar Draga, jota kerran nimitit omaksi
-Dragaksesi. Viimeiset sanat lausuttiin varovasti kuiskaavalla äänellä.
-
-Samalla huntu poistui silmiltä ja Dragan kalpeat, lumoavan kauniit
-kasvot tulivat näkyviin.
-
-Vanki nousi seisoalleen; tuon naisen edessä ei hän tahtonut polveansa
-notkistaa, ei häntä jumaloidaksensa eikä armoa rukoillaksensa, jota
-kumminkin Draga ehkä luuli.
-
-— Mitä on sinulla tekemistä täällä minun vankilassani? kysyi nuori
-upseeri kylmästi torjuvalla äänellä, mittaillen Serbian kaunista
-kuningatarta halveksivalla katseella. — Miksi olet hiipinyt pois
-kuninkaallisen rakastajasi vierestä, sen onnellisen miehen jonka
-olet lumonnut, hiipinyt pois hääjuhlasta, missä imartelijasi ja muut
-luontokappaleet osottavat sinulle kunnioitustasi? Tahdotko nauttia
-minun kurjuudestani? Ei, minä en ole mikään kurja raukka, sillä kärsin
-Serbian ja kostoni tähden!
-
-- Sinun kostosi? lausui Draga melkeinpä lempeästi.
-
-Mitä sitte olen tehnyt ansaitakseni sinun kostosi, Stefan Naumovitsch?
-Olenhan kerran sinua rakastanut, ja sinä lepäsit jalkojeni juuressa;
-mutta sitte kuningas minuun mielistyi, häntä en voinut vastustaa, hän
-on kaikkien meidän herramme, hänen tehtävänänsä on ainoastaan käskeä.
-
-Käskeä? toisti Draga tuskan täyttämällä kysyvällä äänellä. — Ei
-sydäntäni, joka yhä vielä kätkee suloisen salaisuutensa. Vanno minulle,
-Stefan Naumovitsch, ettet koskaan nosta kättäsi kuningas Aleksanteria
-etkä minua vastaan, ja vielä tänä yönä olet vapaa, niin totta kuin minä
-olen Draga, Serbian kuningatar.
-
-— Niin totta kuin kruunu kerran on putoava päästäsi ja pääsi samalla
-kertaa, vastasi Stefan, yhtä totta on, että taas olen kohottava käteni
-sinua vastaan, Draga Maschin, jos kerran pääsen vapaaksi.
-
-Draga säpsähti, kun kuuli entisen nimensä; mutta se rakkaus, jota
-hän tunsi nuorta upseeria kohtaan, lannisti hänen ylpeytensä ja piti
-vieläpä hänen ylpeytensäkin aisoissa.
-
-— Minä tiedän, miksi minulle noin puhut, huudahti Draga pilkallisella,
-voitosta varmalla hymyilyllä. — Sinä rakastat toista.
-
-Kas, sinä kalpenet, Stefan Naumovitsch, satutin siis sinua keskelle
-sydäntä!
-
-No, minä annan sinulle vielä vaikeamman iskun, minä irroitan tuon
-rakkauden sydämestäsi, niin että inholla rupeat ajattelemaan entistä
-rakastajatartasi.
-
-Sanoppas, tunnetko tyttöä, nimeltä Genia von Sandorf?
-
-— Kyllä hänet tunnen, ja sydäntäni särkee, kun kuulen tuon puhtaan
-nimen sinun huuliltasi.
-
-— Puhtaanko nimen! toisti Draga pilkallisesti nauraen. — Pidätkö
-petturin nimeä puhtaana?...
-
-Stefan Naumovitsch hoiperteli taaksepäin, ikäänkuin olisi saanut
-piiskan iskun; peljättävä aavistus täytti tällä hetkellä hänen sielunsa.
-
-Kumminkin torjui hän tämän aavistuksen rakkauden koko voimalla, joka
-tahtoo suojella tyttöä jo yksistään epäluulon varjosta.
-
-— Genia von Sandorf vietti edellisen yön "Zum Bojaren" ravintolassa,
-jatkoi Draga, kaivaen katseensa nuoren upseerin silmiin, ikäänkuin
-olisi tahtonut tunkeutua hänen sielunsa syvimpään pohjaan. — Samassa
-talossa pidettiin teidän salaiset kokouksenne.
-
-Juutalainen Mandelblüt, joka on vangittu, on tunnustanut kaikki.
-
-Ainoastaan Genia von Sandorf saattoi kuulla teidän keskustelunne; hän
-on sen tehnyt, ja hän on teidät ilmi antanut.
-
-Tässä näet kirjeen, minkä hän heitti kuninkaan vaunuihin, kun olimme
-menossa tuomiokirkkoon.
-
-Mieletön, joka halveksit kuningattaren rakkautta vakoojan tähden, joka
-on saattanut teidät kaikki perikatoon.
-
-Stefan peitti kasvonsa ja voimakas tuskanhuuto pääsi hänen rinnastansa.
-
-— Taivaan Jumala! huusi hän murtuneella äänellä. — Tahdotko siis
-riistää minulta kaikki, viimeisenkin — viimeisen, mikä näytti minusta
-jalolta ja kauniilta? Genia petturi!
-
-Häntäkö minun on siitä kiittäminen, että täällä vankilassa näännyn,
-että eversti Maschin mätänee jossakin haudan komerossa, että muut
-ystävät ehkä ovat yhtä kurjia kuin minä? —
-
-Oi, olinpa mieletön narri, uskoessani, että täällä viheliäisessä
-maailmassa löytyisi enkeli! Ei, pahoja henkiä olette te kaikki, te
-naiset, ja voi sitä miestä, joka antaa teidän enkelinaamojenne pettää
-itseänsä!
-
-Hitaasti vaipui Stefan polvilleen.
-
-Hän itki katkerasti.
-
-— Niinpä siis Stefan palaja entiseen rakkauteesi! kuiskasi hänen
-korvaansa Draga.
-
-Kaunotar kumartui alas hänen puoleensa.
-
-— Sano sana, vanno vala, niin vankilastasi kohoat kuningattaresi
-huoneeseen.
-
-Kunnialla olen sinut koristava. Rikkaus ja onni tulevat sinun osaksesi,
-sillä nyt voin antaa sinulle runsain käsin.
-
-Ja miksi en antaisi sille, joka on minulle rakkain, joka omistaa
-sydämeni?
-
-Oi, mikä viekotteleva sointu olikaan hänen äänessänsä!
-
-Hänen ruumiinsa suloinen tuoksu ympäröi Stefania, ja todellakin oli
-vanki paralle houkuttelevaista ett'ei ainoastaan päästä vapaaksi, vaan
-samalla tulla kuningattaren suosikiksi, salaiseksi rakastajaksi, joka
-häneltä saisi kaikki.
-
-Lyhyen taistelun taisteli Stefan sielussansa.
-
-Olihan hänkin vain ihminen.
-
-Oi — hän tahtoi mielellään elää, sillä hän oli nuori.
-
-Toisella puolen kauhea kuolema, toisella taas komea, ihana elämä.
-
-Serbian ihanin nainen ja ruhtinaallinen kunnia!
-
-Oi, Stefan tunsi, että viekotuksen raivottaret voimakkaasti raivosivat
-hänen sydämessänsä.
-
-Sortuisiko hän nyt kiusaukseen? Myisikö sydämensä ja kätensä Dragalle
-ilkeän voiton tähden? —
-
-Ei, hetkisen vaan kesti taistelua ristiriitaisten tunteitten välillä
-hänen rinnassansa, ja sitte oli hän tehnyt päätöksensä. Hitaasti hän
-oikasihe, kasvot kalpeina kuin kuolema, silmät kiiluen kuin kuumeessa.
-
-— Turhaan, Draga Maschin, huusi hän kuningattarelle, heität kultaisen
-verkkosi minua pyydystääksesi... Ehkä olen mieletön, joka annan
-etusijan tuskalliselle kuolemalle onnen ja loiston rinnalla; mutta...
-minä olen serbialainen ja rakastan isänmaatani.
-
-Kumminkin, minäkin kerran rakastin sinua, Draga, siihen aikaan kuin
-luulin, että olisit arvossa pidetty nainen. Nyt tiedän enemmän.
-Ruumiisi olet kuninkaalle myynyt kullan ja kunnian tähden.
-
-Istukin sitte valtaistuimellasi, pukeudu purppuraan, peilaile vallassa
-ja ihanuudessa; mutta sydämesi, kuningatar Draga, on jäävä yksin ja
-rakkaudesta tyhjäksi. Sillä tuota kurjaa letukkaa, joka valtaistuimella
-istuu — ha, ha, häntäkö sinä rakastaisit, sinä, joka tarvitset miehen
-tukea, hänen kestävyyttä, rautaista päättäväisyyttä! Ei, ei, Draga,
-olet tunteva itsesi onnettomaksi sielusi sisimmässä, ja juuri sitä
-toivon, sen olet Serbian vuoksi täydellisesti ansainnut.
-
-— Onko tuo siis viimeinen sanasi, Stefan Naumovitsch? Sinä siis minua
-halveksit?
-
-— Kyllä sinua halveksin!
-
-— Uskalikko, tuo sana tuottaa sinulle kuoleman! Mieletön, etkö tiedä,
-että yksi ainoa viittaus minun puoleltani on kylläksi tuomaan murhaajat
-tänne, kuristamaan sinut, niinkuin ne...
-
-— Niinkuin ne kuristivat ystäväni, keskeytti Stefan, syvästi läähättäen
-— eversti Maschinin, entisen lankosi, Draga. Hän ei saanut elää, koska
-tiesi sinusta liian paljon, koska olisi voinut kertoa, kuinka sinun
-puolisosi...
-
-— Kylläksi! huusi kuningatar Draga kirkuvalla äänellä. — Polvillesi,
-vasalli, seisotko kuningattaresi edessä!
-
-Pää taaksepäin heitettynä seisoi Draga Naumovitschin edessä; rinta
-paisui kuninkaallista suuruutta, ja suuret silmät hehkuivat käskevää
-mahtavuutta.
-
-Voi, Stefanin täytyi tällä hetkellä tunnustaa itsekseen, että tuo olisi
-todellakin maailman toivottavin nainen, jollei hänen sielunsa olisi
-turmeltunut, tuhansien syntien saastuttama.
-
-— Ei, Stefan Naumovitsch, sanoi kuningatar Draga, vetäytyen hitaasti
-ovea kohden. — Sinä et ole kuoleva, et vielä, sillä toivon, että
-vielä maltat mielesi. Jollet sitä tee, niin et polvillasi kunnioita
-minua kuningattarenasi ja sydämesi morsiamena, silloin täytyy sinun
-tässä kopissa nääntyä hirvittävällä tavalla. Tässä kopissa tulet kuin
-elävältä haudatuksi, ja kun sitte vuosikymmenien kuluttua vankilasi
-avaa porttinsa sinulle, silloin horjut päivän valoon harmaapäisenä
-ja kokoon kyyristyneenä — vanhuksena — voimattomana, jota kuningatar
-Dragan ei enää tarvitse peljätä. — Jää hyvästi, koeta vielä malttaa
-mielesi, ystäväni!
-
-Seuraavassa hetkessä narisi rautaoven saranat, kuin unikuva oli Draga
-kadonnut, ja Stefan Naumovitsch tarttui molemmin käsin haavottuneeseen,
-kuumaan päähänsä ja huusi:
-
-— Ei, ei, se ei ole totta, minä en ole vuosikymmeniä nääntyvä näiden
-säälimättömien kiviseinien välissä, sillä se hetki on tuleva, jolloin
-vankilani avautuu, kun Serbia on vapaa, ja silloin — silloin ei ole
-Dragaa olemassa.
-
-
-
-
-YHDEKSÄS LUKU.
-
-Petturiksi leimattu.
-
-
-Naisen voimakkaat käsivarret olivat viime hetkessä temmanneet Genian
-kansanjoukosta tuomiokirkon edustalla, kun tuo onneton tyttö oli
-vähällä joutua santarmien käsiin.
-
-Genia ei tietänyt, kuinka asia tapahtui; hänet temmattiin
-vastustamattomalla voimalla, ja hän kuuli tuon tuostakin lempeän äänen
-kuiskaavan korvaansa:
-
-— Lapsi parka, miksi uhraudut hyödyttömästi? Seuraa minua, niin olet
-turvassa!
-
-Genia, joka oli vähällä pyörtyä, saattoi vasta sitte selvitä, kun
-huomasi olevansa kahden hevosen vetämillä rattailla, jotka Belgradista
-etenivät.
-
-Näissä vaunuissa istui hän serbialaisen maalaisnaisen vieressä,
-voimakkaan naisen, jommoisia kasvaa ainoastaan Balkanin auringon alla
-vuoriston raikkaassa ilmassa.
-
-Nainen avarassa, punarantuisessa hameessaan, jota koristivat mustat
-samettiliivit valkoisissa hihoissaan, päähine päässä, näytti
-hyvinvoipaiselta. Samoin mies, joka istui matalalla ajurin penkillä,
-hilpeästi läiskytellen piiskaansa; hän tietenkin oli tuon maalaisnaisen
-aviomies.
-
-— Seuraa meitä, lapsukaiseni, eläkä pelkää, sanoi yksinkertainen
-talonpoikaisnainen, kääntyen Genian puoleen. — Elä itke! Meillä saat
-asua, niin kauan kuin sinua haluttaa.
-
-Olet kovasti ajattelematon lapsi, kun et pidä itsestäsi parempaa
-huolta. Riippui vaan hiuskarvasta, ettet joutunut poliisin käsiin.
-— No, minä kyllä asian ymmärrän. Tuo kaunis, nuori upseeri, joka
-vangittiin, epäilemättä omisti sydämesi. — Näetkös, heti kun tulin
-tätä ajatelleeksi, oli päätökseni tehty, että sinut pelastaisin. Minä
-tunkeuduin sinun luoksesi, ja luulenpa että oikealla ajalla tempasin
-sinut vainuavien koirien käsistä.
-
-— Ketä te sitte olette, hyvät ihmiset, kysyi Genia hiljaisella äänellä,
-— te, jotka noin otatte osaa kohtalooni, te, joita minun on kiittäminen
-henkeni pelastuksesta?
-
-Nämät sanat kuullessaan katsahti ajuri ystävällisesti nauraen Geniaan
-ja sanoi:
-
-— Ketäkö me olemme? — Minä olen Jovan Radac, ja tuo toinen on minun
-vaimoni Karla; ja tuolta maissipellosta pistää jo esiin muutamia
-taloja, missä me asumme.
-
-Muutamien minuttien kuluttua pysähtyivät rattaat, ja Genia astui uusien
-ystäviensä seurassa pieneen, siistiin serbialaiseen talonpoikaistaloon,
-joka selvästi oli hyvin hoidettu ja puhui hyvinvoinnista.
-
-Häneltä ei edes nimeä kysytty.
-
-Oivallinen väki ravitsi häntä maidolla, leivällä, juustolla ja
-sianlihalla, ja sillä aikaa kuin hän kyynelten vallassa itki, — sillä
-hänen sydämensä vuoti verta, kun Stefan Naumovitsch johtui mieleen —
-laittoi Karla hänelle vuoteen vinttikamarissa.
-
-— Nyt pitää sinun laskeutua levolle, lapseni, sanoi hänelle emäntä, kun
-Genia oli syönyt, — muutoin sairastut. Taivaan Jumala, sinähän olet
-niin pelästynyt, että yhtäpäätä itket. Nuku, lapseni, huomenna puhutaan
-asiasta enemmän!
-
-Genia tunsi itsekin, että hänen tuli koettaa nukkumalla unhottaa asiat
-ainakin hetkiseksi...
-
-Oi, tässä talossa tunsi hän itsensä vihdoinkin turvalliseksi, jota hän
-ei ollut tuntenut siitä hetkestä lähtien, kun tuli Belgradiin.
-
-Hän riisuutui ja painoi ruumiinsa valkoisen lakanan peittämälle
-vuoteelle; mutta ennenkuin hän ummisti silmänsä, pani hän kätensä
-ristiin ja rukoili kiihkeästi Jumalaa onnettoman vangin Stefan
-Naumovitschin puolesta.
-
-Hänen huoneensa kohdalla, joka oli Tonavaan päin, istui alakerrassa
-vielä Jovan Radac vaimoineen lampun ääressä.
-
-Karla nojasi väsyneenä ja suutuksissaan päätänsä käteen, ja Jovan
-tuijotti haluttomana ja synkkänä raamattuun, joka oli hänen edessänsä
-levällään.
-
-- Niin, sanoinhan sinulle heti, Karla, vastasi nuori talonpoika
-vaimonsa johonkin muistutukseen, — etten tahtoisi matkustaa Belgradiin
-katsomaan naamiohuveja... Nyt hän on jo kumminkin päässyt niin
-pitkälle, tuo ylpeä Draga, että hän on tullut Serbian kuningattareksi.
-
-— No niin, huonoa on alku, ja huonosti tämä loppuu, nuoren upseerin
-Stefan Naumovitschin ovat lyöneet rautoihin; kukapa tietää, eikö
-muitakin ole vangittu? Minua suuresti huolestuttaa eversti Maschinin,
-meidän isäntämme ja hyväntekijämme asema, sillä hän on aina ollut
-Naumovitschin hyvä ystävä.
-
-— Jumalan pyhä äiti, ylistetty olkoon sinun nimesi! sanoi Karla ja teki
-ristinmerkin. — Suojele sinä eversti Maschinia! Mitäpä meistä olisi
-tullut, ellei hän veljensä kuoleman jälkeen olisi jättänyt tätä taloa
-meidän haltuumme! Seitsemän vuotta olit sinä uskollisesti palvellut
-insinööri Maschinia ajurina ja palvelijana; silloin kuin hän vielä oli
-naimaton eikä ollut saanut tuota onnetonta päähänpistoa valita Draga
-vaimokseen, seurasit sinä häntä hänen matkoillaan ja kestit hänen
-kanssansa monet vaarat.
-
-Ja vielä jälkeenkinpäin pysyit sinä hänelle uskollisena, vaikka Draga
-teki hänen kotonsa helvetiksi. Ja sitte hän kuoli, nuori mies parka,
-niin äkkiä, ettei sitä asiata tänäkään päivänä vielä voida selittää...
-
-— Eikö voi selittää? keskeytti Jovan äkkiä vaimonsa puheen käheällä
-äänellä. — Jovan Radac voi asian selittää, ja jos hän uskaltaisi puhua,
-niin, suojelijani pyhän Johanneksen kautta, tuo nainen ei enää istuisi
-kuninkaan palatsissa, vaan Serbian syvimmässä vankilakopissa. Mutta
-eihän maailmassa näy olevan mitään oikeutta!
-
-— Ei, ei mitään oikeutta, sanoi siihen Karla. — Sillä tuskin oli
-oivallinen isäntäsi ummistanut silmänsä, kun Draga ajoi sinut pois
-talosta kuin koiran ja sen perästä ei hän ole rahtuakaan kysynyt,
-kykenetkö elättämään itsesi vai et.
-
-— Niin, mihinkä minä sitte olisin ryhtynyt? sanoi Jovan katkeruutta
-äänessänsä, nousten ylös ja käveli edes takaisin huoneessa. — Minä
-olisin saanut antautua sotamieheksi ja viettää oikeata koiranelämätä,
-jollei isäntä vainajani veli, oivallinen eversti Maschin, olisi
-lahjottanut minulle tätä taloa.
-
-Uskollinen palvelus on palkittava, sanoi hän minulle... Oi, Jumala —
-
-— Avatkaa, avatkaa! kuului samassa kuin kiihkeätä koputusta ikkunalle —
-Jovan — Karla, avatkaa, hyvät ihmiset!
-
-— Armollinen Jumala! huusi Karla ja hypähti tuolilta. — Sehän on
-everstin ääni, hyväntekijämme, vaikka se kuuluu kuin haudasta!
-
-— Avatkaa, jos tahdotte pelastaa henkeni! ähkyi ääni ulkoa — Eversti
-Maschin kolkuttaa.
-
-Heti juoksi Jovan, kauhistuen kamalasti äänestä, ovelle; sysäsi salvan
-syrjään ja löi oven auki selälleen.
-
-Myöskin Karla kiiruhti hyväntekijäänsä vastaan; mutta kumpikin he
-kauhusta hoipertelivat taaksepäin, sillä heitä kohtasi hirvittävä näky.
-
-Oven aukossa seisoi mies, ryysyiset vaatteet vettä vuotaen, kasvot
-sinisinä ajettuneina, tukka epäjärjestyksessä, parta harmaana, silmät
-tuijottaen kuopistansa.
-
-Mutta hirmuisinta oli että miehellä, jolla oli eversti Maschinin
-vääristyneet piirteet, oli silmukka kaulassa ja pitkä nuora viisti
-perässä.
-
-— Pelastettu!
-
-Tämä sana pääsi äkkiä everstin huulilta, joka sitte tajutonna kaatui
-eteisen lattialle.
-
-Mutta Jovan ja Karla eivät enempää kysyneet. He syöksyivät miehen
-luokse, nostivat hänet lattialta ja kantoivat penkille suuren avonaisen
-takan ääreen. Sitte otti Jovan linkkuveitsensä ja katkaisi ensin
-nuoran, joka oli kiedottu onnettoman kaulan ympärille.
-
-Tästä oli kohta hyvät seuraukset. Eversti rupesi hengittämään, ja kun
-Karla oli kaatanut hänen suuhunsa lasillisen paloviinaa, saivat kasvot
-takaisin luonnollisen värinsä. Eversti Maschin avasi silmänsä.
-
-— Oi, todellakin se on meidän hyvä isäntämme? nyyhkytti Karla ja
-heittäytyi hänen jalkojensa juureen. — Mistä sitte tulette tuossa
-kauheassa tilassa.
-
-— Tonavasta... haudasta, vastasi Maschin, nousten Jovanin avulla
-pystyyn ja nojaten takkaa vastaan.
-
-— Niin, haudasta minä tulen, ystäväni. Ylistetty olkoon Jumalan äiti,
-sillä hän on ihmeellisellä tavalla suojellut minua.
-
-— Ylistetty olkoon hän ikuisesti! sanoi emäntä hurskaasti. — Mutta,
-herrani, kuinka jouduitte sitte Tonavaan? Mitä merkitsee sitte tuo
-nuora, joka oli kaulassanne, ikäänkuin teidät olisi tahdottu kuristaa?
-
-— Ikäänkuin olisi tahdottu kuristaa! toisti eversti katkeralla äänellä.
-— No, eikö minut sitte ole kuristettu? Eivätkö murhaajat vieläkin usko,
-että hyvin ovat työnsä suorittaneet? Ja kun he katsoivat minun olevan
-kuolleena, heittivät minut Tonavaan.
-
-Mutta huonosti työnsä sittekin olivat suorittaneet, eivät huomanneet,
-että nappi, joka oli kaulukseni sisäpuolella, sattui joutumaan kaulan
-ja silmukan väliin, estäen kuolemani. Vedessä tulin tajuihini ja
-rupesin uimaan.
-
-Nyt taistelin kaikin voimin kuolemata vastaan. Jo olin jättänyt kaikki
-toiveet ja ruumiini rupesi väkisin vaipumaan joen pohjaan, kun huomasin
-valon pilkuttavan teidän lampustanne.
-
-Minä tunsin teidän talonne, ja toivon kipinä silloin syttyi rinnassani.
-Viimeinen hirveä ponnistus — laahasin itseni maihin... teidän ovellenne
-ja olin — hyvien ihmisten luona.
-
-— Ihmisten luona, herra eversti — vakuutti Jovan syvästi liikutettuna,
-— jotka teitä rakastavat ja kernaasti panisivat henkensä alttiiksi
-teidän pelastamiseksi.
-
-— Oi herrani, mitäpä teistä nyt tulee, huudahti Karla. — Teitä nyt
-ajetaan takaa, en tiedä, mihinkä teidät kätkisimme.
-
-— Minä en todellakaan tahdo saattaa teitä vaaraan minun tähteni, te
-siivot, rehelliset ihmiset! vastasi eversti. — Nyt minä vaan tahtoisin
-teillä levätä yöni. Huomenna sitte aion valepukuun puettuna lähteä
-maailmaan. Aion paeta Itävaltaan, Wienissä on minulla paljonkin
-ystäviä, jotka ottavat minut vastaan avosylin.
-
-Mutta nyt, Karla, vie minut ylös kamariin, jossa aina on vuode valmiina
-vieraita varten! Tahtoisin nyt mennä levolle.
-
-Jovan ja Karla katsoivat toisiinsa hämillään.
-
-— Herra, sanoi vihdoin talonpoika, siellä nukkuu jo eräs vieras. Se
-on tyttö, jonka vaimoni pelasti Belgradissa, juuri kuin santarmit
-yrittivät vangita hänet. Tyttö juoksi juuri Stefan Naumovitschin
-luokse, nähtävästi hänet vapauttaakseen.
-
-— Nähtävästi... vapauttaakseen? sanoi eversti vastenmielisellä äänellä,
-rypistäen kulmakarvojaan. — Tiedättekö sitte, että tuo tyttö todellakin
-tahtoi vapauttaa Stefan Naumovitschin? Kuka hän muutoin on?
-
-— Me emme ole kysyneet hänen nimeänsä, vastasi Karla. — Tiedättehän,
-että serbialainen vieraanvaraisuus käskee meidän niin tekemään. Me
-annamme mielellämme vieraalle leipää, suolaa ja vuoteen, ja vieras
-sanokoon nimensä, jos tahtoo, jollei — niin hän poistuu tuntemattomana,
-levättyänsä.
-
-— Varsin kaunis tapa, sanoi eversti Maschin, — mutta tässä tapauksessa
-jotenkin epäkäytännöllinen. Meidän päivinämme, jolloin paljon löytyy
-petosta ja uskottomuutta, täytyy tietää, kenen kanssa on tekemisissä,
-enkä minä voi oleskella talossa, jossa löytyy ihminen, jota en oikein
-tunne ja johon en oikein voi luottaa.
-
-— Kiiruhda, Karla, juokse vinttikamariin ja kysy tytöltä, kuka hän on! —
-
-Kohta nousi emäntä ja kiipesi portaita ylös Genia von Sandorfin
-kamariin.
-
-Hiljaa, jottei nukkunutta herättäisi, astui hän kuun valaisemaan
-huoneeseen.
-
-Siinä lepäsi nuori tyttö suloisessa unessa, pää ristissä olevilla
-käsivarsilla.
-
-Syvä, säännöllinen hengitys kohotti ja laski hänen rintaansa. Punaiset
-huulet olivat puoleksi avoinna, ja tuntui kuin hän unissaan olisi
-kuiskannut rakastetun nimen.
-
-Nähdessään tämän ihmeellisen näyn, ei emäntä raskiniut tyttöä herättää.
-
-— Miksi hänet herättäisin? sanoi hän itsekseen.
-
-— Ehkäpä hänen vaatteistaan löydän paperin, joka voi everstille
-selvittää hänen nimensä.
-
-Hiljalleen hän nosti tuolilla riippuvata hametta ja havaitsi pian
-taskusta kukkaron, jonka hän antoi eversti Maschinille.
-
-— Hän nukkuu, sanoi Karla lempeällä äänellä, — en tahtonut häntä
-herättää. Mutta ehkäpä kukkarosta löydätte jotakin, joka selvittää
-hänen nimensä.
-
-Eversti Maschin avasi kukkaron, josta löysi käymäkortin.
-
-Heitettyään siihen silmäyksen, huudahti hän hämmästyneenä:
-
-— Paronitar Genia von Sandorf! Onhan se tunnettu aatelissuku, joka
-muistaakseni asuu Wienissä. Aivan oikein! Kas tuossa on myöskin
-itävaltalainen raha! Paronitar von Sandorf on siis teidän vieraananne.
-No, minä ajattelen, ettei tuo tyttö ole minulle vaarallinen, jotenka
-voimme vaaratta mennä levolle.
-
-Kohta sen jälkeen sammutettiin lamppu Jovan Raclacin talossa. Isäntä
-ja emäntä asettuivat keittiöön nukkumaan, annettuaan hyväntekijälleen
-leveän vuoteensa. Ja sen kauhean kohtelun jälkeen, jota eversti
-Belgradissa oli saanut kokea, olikin pehmeä vuode hänelle parasta, mitä
-saattoi tulla hänen osaksensa.
-
-Aurinko oli jo jotenkin korkealle kohonnut, kun eversti heräsi.
-
-Jovan seisoi hänen vuoteensa vieressä ja osotti serbialaista talonpojan
-pukua.
-
-— Herra, teidän täytyy paeta, sanoi Jovan, — ja mitä pikemmin. Olen
-kuullut ihmisten Belgradissa puhuvan, että koko maassa etsitään
-salaliiton tehneitä. Sentähden täytyy teidän heti paeta pelastuaksenne.
-
-Eversti Maschin puki heti ylleen ne vaatteet, jotka Jovan hänelle
-osotti, ja käski tämän heti polttamaan tuon kuluneen, rääsyisen
-univormun.
-
-— Ja nyt tahtoisin hiukan syödä, lisäsi hän, — sitte koetan päästä
-Saven yli Semliniin.
-
-— Kyllä se käy hyvin päinsä, arveli Jovan, samassa kuin Karola astui
-huoneeseen, lausuen "hyvää huomenta!" ja laittoi sitte arvokkaalle
-vieraalleen aamiaisen pöydälle. — Minä soudan Semliniin, kaloja
-kaupitsemaan, ja te voitte painautua venheen pohjalle. Minä peitän
-teidät sitte oljilla, ja sillä tavalla te toivottavasti vältätte
-vainukoirat.
-
-— Entäs neiti von Sandorf? kysyi eversti Maschin, istuutuen pöydän
-ääreen ja ryypäten lämmintä maitoa. — Kuinka on hänen laitansa?
-
-— Oi, tuo lapsi parka vielä nukkuu. — Ajattelin, että antaa lapsen
-nukkua! Kukapa tietää, mitä huolia ja suruja hän näin voi unhottaa!
-
-- Sanokaa hänelle minulta terveisiä! vastasi eversti Maschin. — Sanokaa
-hänelle... Kas, mitä kuulen? Rummun lyöntiä! Suuri ihmisjoukko vyöryy
-alas Tonavan satamaan... Herra Jumala, etsivätkö he minua!... Jovan,
-Jovan! Nopeasti... kätkekää minut... muutoin olen minä auttamattomasti
-hukassa!
-
-— Istukaa hiljaa! sanoi Jovan, joka oli mennyt ikkunan luokse ja
-varovasti tarkasteli uutimien lomitse alas tielle päin. — Minä en
-luule, että everstiä etsitään rummun lyönnillä ja torven toitotuksella.
-Muuta se merkitsee.
-
-Ulkopuolella rämisi rumpu satamassa, torvi antoi merkin, joka kehotti
-levollisuuteen ja sitte tuli hiljaista.
-
-Kolme ihmistä, jotka seisoivat kuumeentapaisesti henkeänsä pidättäen
-uutimien takana, kuuli silloin kuuluttajan kovalla äänellä huutavan:
-
-— Hänen kuninkaallisen majesteettinsa, Serbian Aleksanterin nimessä!
-Häpeällinen salaliitto on tullut ilmi. Kurjat ihmiset ovat
-liittoutuneet vainuakseen rakkaan kuningattaremme Dragan henkeä.
-
-Mutta Jumala on tahtonut, etteivät heidän häijyt aikeensa ole saaneet
-toteutua. Oikealla ajalla on hänen majesteettiansa kuningatarta
-kirjeellä varotettu, jonka muuan nuori tyttö heitti hänen vaunuihinsa,
-kun kuningaspari oli menossa tuomiokirkkoon.
-
-Kuningatar tahtoo nyt kiittää tätä tyttöä, pelastajaansa, ja
-kuninkaallisesti häntä palkita siitä suuresta palveluksesta, jonka hän
-täten on tehnyt kuningasperheelle ja koko maalle. Sentähden nyt koko
-maassa etsitään Genia von Sandorfia ja kehoitetaan ilmoittautumaan
-Belgradin kuninkaan palatsissa, vastaanottamaan sitä kunniaa ja
-rikkautta, minkä kuningattaren kiitollisuus on hänelle määrännyt.
-
-Uudelleen rämisi rumpu ja torvi toitotti, mutta talonpojan tuvassa
-kaikui kolme kauhun huutoa, kolme vihan purkausta.
-
-— Kuulitteko oikein sen nimen, jonka mies ulkona huusi? kysyi eversti
-Maschin käheästi ja kasvot valkeina kuin liitu. — Kuulinko oikein...
-vai oliko se erehdys? — Eikö hän sanonut ..
-
-"Genia von Sandorf", huusi taas kuuluttaja, "kehotetaan ilmottautumaan
-Belgradin kuninkaallisessa linnassa itse kukin, joka voi antaa
-valaistusta siihen, missä kuningattaren pelastaja oleskelee, kehotetaan
-mitä pikemmin ilmottamaan siitä kuningattaren ylihovimestarille ja saa
-runsaan palkinnon. Kauvan eläköön hänen majesteettinsa Serbian kuningas
-Aleksanteri, kauvan eläköön hänen majesteettinsa kuningatar Draga!
-Jumala suokoon heille pitkän ja onnellisen hallituksen!"
-
-Uudelleen kuului rummun kumea pärinä ja torven kimeä toitotus, sitte
-taas kuuluttajan ääni ja heidän takanansa vyöryi ihmisjoukko.
-
-— Hän se on! huudahti eversti Maschin, katsoen tuimasti Jovaniin
-ja Karlaan. — Hän on petturi, joka on saattanut meidät kaikki
-onnettomiksi. Ja häntä te pidätte huoneessanne.!
-
-— Oi, herra, vastasi Jovan, lyöden nyrkkinsä pöytään, niin että tämä
-oli haljeta, — jos olisimme aavistaneet, että tämä tyttö oli petturi,
-niin olisimme hänet ennemmin hukuttaneet Tonavaan kuten kissanpojan,
-siinä paikassa, missä virta on syvin.
-
-— No, mikä ei ole tapahtunut, se voi vielä tapahtua! sanoi Karla,
-ja hänen silmänsä, jotka aikaisemmin leppeästi katselivat nukkuvata
-Geniata, säihkyivät nyt vihaa ja inhoa. — Se, joka on hyväntekijämme
-turmioon syössyt, on meidän verivihollisemme, ja serbialainen tappaa
-vihollisensa, missä ikänänsä hänet kohtaa!
-
-— Jaa, hänen täytyy kuolla, tuon petturin! huudahti eversti
-Maschin, kulkien suurin askelin edestakaisin huoneessa. — Minulla
-on velvollisuuksia itseäni kohtaan, onnetonta ystävääni Stefan
-Naumovitschia kohtaan, kaikkia niitä kohtaan, joita Draga, tuo hirviö
-kuningasistuimella, jahtaa kuin villieläimiä. Hyvästi Jovan, hyvästi
-Karla, minä kyllä yksinäni pyrin Saven ylitse, jos vaan saan käyttää
-sinun venhettäsi. Teidät jätän sillä toivomuksella, että muserratte
-petturin, joka on tuolla vinttikamarissa.
-
-Tuo tyttö luuli varmaankin tulevansa onnelliseksi, kun syöksi
-rehellisiä, isänmaatansa rakastavia ihmisiä onnettomuuteen ja turmioon!
-Mutta hän on havaitseva, että on väärin laskenut, nyt päinvastoin
-hänelle hauta avautuu. Hyvästi! Minä en tahdo tietää, millä tavoin hän
-on kuoleva, mutta kuolla hänen täytyy, Jovan, sillä muutoin et ole
-Serbian ystävä etkä minun!
-
-Eversti Maschin ei odottanut vastausta. Hän painoi leveälierisen hatun
-syvälle päähänsä, otti tukevan kepin käteensä ja kiiruhti ulos.
-
-Akkunasta näki talonpoika vaimoineen, kuinka hän juoksi venheelle,
-irrotti sen rannasta ja souti Tonavata pitkin ylös Saven suulle.
-
-Jovan ja Karla neuvottelivat nyt kuiskaten, vetäytyen keittiöön,
-huoneeseen, missä heitä kaikista vähimmin kuultaisiin.
-
-— Hän on ansainnut kuoleman, sanoi Jovan, se on selvä, ja ainoastaan
-siksi, että hyväntekijämme niin tahtoo, täytyy meidän toimittaa tuo
-tyttö pois tieltä! Mutta on toki hirveä asia, kylmäverisesti ottaa
-ihminen hengiltä, vieläpä tyttö.
-
-— Kas kuinka te miehet sentään aina olette heikkoja, vastasi Karla
-heti. — Onko hän jo sokaissut sinutkin enkelimäisellä ulkomuodollaan!
-Näetkös, Jovan, vielä tunti sitte olisin tuon tytön tähden mennyt
-vaikka tuleen. Ja kun hän nukkui edessäni silmät ummessa, hymyily
-ruusuisilla huulillansa, sanoin minä itsekseni: Kuin Jumalan enkeli
-olet sinä tänne maan päälle laskeutunut, ollaksesi ihmisparkojen
-loistavana esikuvana.
-
-Mutta juuri siitä syystä vihaan häntä nyt sitä enemmän. Elä ole
-raukkamainen, Jovan, tehdään yhdessä loppu tästä surkeudesta!
-
-— Mutta kuinka se käy päinsä? keskeytti Jovan.
-
-— Olethan juuri kuullut, että hänellä on hyvin suuri arvo hovissa.
-Kuningatar tahtoo palkita hänet, ja jos vaan tiedoksi tulee, että me
-olemme hänet tappaneet, niin olemme hukassa.
-
-— Kuinka se tulisi tiedoksi, vastasi Karla, jos vaan olemme varovaisia?
-
-Emme tapa häntä täällä kotona, vaan tuolla vuorilla. Laitamme kuntoon
-suukapulan ja vahvan nuoran, sitte hyökkäämme hänen kimppuunsa hänen
-nukkuessansa ja viemme sidottuna vuorille.
-
-— Entäs siellä ulkona? kysyi Jovan tuskallisesti.
-
-— Mitä tahdot hänelle siellä tehdä? Elä vaan, Jumalan tähden, vuodata
-verta!
-
-— Äh, vastasi Karla. — Emmehän me itse tarvitse häntä tappaa, vaan
-jätämme hänet susien ja nälän tapettavaksi, taikka villimehiläisten
-syötäväksi, joita runsaasti vuorilla löytyy. Sidomme hänet puuhun, niin
-ettei voi juosta tiehensä ja jätämme hänet sitte oman onnensa nojaan.
-
-— Se on hyvä keino, sanoi talonpoika päättävästi. — Sinä olet viekas,
-kekseliäs nainen, sinä Karla. Reippaasti vaan toimeen! Hyväntekijämme
-on oleva meihin tyytyväinen.
-
-Vinttikamarissa, johon aurinko paistoi, vuodattaen kirkasta valoansa
-Genian vuoteelle, tämä juuri heräsi.
-
-Hänen täytyi hetkisen miettiä, missä oikeastaan oli, ja kun eilispäivän
-hirveät tapaukset vähitellen tulivat hänen sielussansa todellisuudeksi,
-levitti hän käsivartensa ikäänkuin toivorikkaana ja huudahti,
-raskaitten kyynelten poskille valuessa:
-
-— Stefan Naumovitsch parka! Millainen on sinun yösi ollut? Oi,
-minä olen nukkunut pehmeällä vuoteellani, mutta sinä kivilattialla
-kopissasi! Minä olen levännyt hyvien ihmisten suojassa, mutta sinun
-untasi ovat varmaankin murhaajat häirinneet, ja tällä hetkellä ehket
-enää olekaan elävitten joukossa.
-
-Ja minä syöksin sinut turmioon tuolla onnettomalla kirjeellä!
-
-— Kuuletko, Karla? kuiskasi talonpoika, joka vaimoineen seisoi Genian
-oven edessä kuunnellen — Hän ei itsekään sitä kiellä, hän on todellakin
-hänet pettänyt!
-
-— Hän on alhainen letukka, kuiskasi Karla inholla, — tee hyvä työ,
-Jovan, — Jumalalle otollinen työ!
-
-— Onko ovi lukittu? kysyi Jovan.
-
-— Ei, hän ei ole sitä salvannut. Ilmeisesti on hän meillä tuntenut
-itsensä turvalliseksi; sen parempi, sitä helpompi meillä on käydä hänen
-kimppuunsa.
-
-Genia nousi vuoteelta vähääkään aavistamatta, että oven ulkopuolella
-turmio väijyi. Hän pakotti itsensä olemaan tyvenenä, mutta antoi tällä
-hetkellä itsellensä lupauksen, ettei ennen jättäisi Serbiata kuin
-olisi saanut varmuutta Stefan Naumovitschin kohtalosta. Ehkäpä vielä
-olisi mahdollista pelastaa hänet. Siinä tapauksessa hän käyttäisi
-kaikki voimansa, pelastaaksensa hänet niistä kahleista, joilla kurja
-kuningatar oli hänet antanut sitoa; oman henkensä hän mielellään
-uhraisi...
-
-Ovi lensi auki, ja Jovan ja Karla syöksyivät sisään.
-
-— Jumalan tähden... mitä tämä merkitsee? sammalti Genia peljästyneenä,
-vavisten koko ruumiissansa, samassa kuin hän tempasi peitteen ja kääri
-sen ympärilleen. — Mitä te tahdotte?... Miksi minuun niin kauheasti
-tuijotatte?... Haa, nuo eivät olekaan samoja ihmisiä, jotka eilen
-näin... Kuinka olette yöllä noin muuttuneet? Herra Jumala, mitä pahaa
-olen sitte tehnyt?
-
-— Muista Stefan Naumovitschia! huusi Karla hänen korvaansa. Muista
-eversti Maschinia ja muita, jotka olet turmioon syössyt, sinä kirottu
-saksalainen! Sinun täytyy kuolla!
-
-Onneton tyttö ei kyennyt sanaakaan lausumaan, Stefan Naumovitschin nimi
-kokonaan sulki hänen huulensa, sillä tunto sanoi, että hän hirvittävän
-erehdyksensä kautta oli Stefanille valmistanut perikadon. Mutta ei
-hänelle annettu aikaa puolustautua, vaikka hän olisi tahtonutkin, sillä
-Karla jo kävi häneen käsiksi.
-
-Voimakas talonpoikaisnainen sysäsi tuon hennon olennon taaksepäin, niin
-että tämä joutui selälleen vuoteen reunaa vastaan.
-
-Minuuttia myöhemmin oli kaikki tehty. Genian kädet ja jalat oli sidottu
-ja suuhun pantu kapula, joka esti häntä päästämästä heikointakin
-hätähuutoa.
-
-Serbialaisnainen kumartui hänen ylitsensä ja kaivoi katseensa Genian
-silmiin, jotka olivat täynnä kyyneleitä.
-
-— Nyt saat hengelläsi maksaa, mitä olet Serbiata vastaan rikkonut. Me
-viemme sinut ulos Mustille vuorille, sidomme sinut puuhun ja sitte
-saavat sudet sinut raadella ja villimehiläiset pistää sinua niin, että
-menetät järkesi ja lopulta menehdyt. Siten rankaisee serbialainen
-petturin.
-
-Genia sulki silmänsä ja kuolon tuska valtasi hänet.
-
-- Minä kuolen, oli hänen viimeinen ajatuksensa, samoinkuin Stefan on
-kuollut, ja onnellista se onkin, sillä mitäpä on elämä minulle enää
-ilman häntä!
-
-
-
-
-KYMMENES LUKU.
-
-Kuningatar Dragan tunnustus.
-
-
-Rahaa, sisar kulta... tänne rahaa! Kun on kerran kuningattaren veli,
-niin täytyy olla taskut täynnä rahaa.
-
-Nicodem Lunjevica se oli, joka lausui nämä sanat sisarelleen Dragalle,
-heidän yhdessä kävellessään puistossa, joka oli kuninkaallisen linnan
-takana.
-
-Kuningatar otti taskustaan rahalompakon ja ojensi sen Nicodemille.
-
-— Siinä on 5,000 guldenia, sanoi hän. — Siinä on kaikki, mitä minulla
-tällä hetkellä on. Vannon, ett'ei minulla itselläni ole enempää.
-
-— Ohoh, sinulla... Serbian kuningattarella, jonka ei tarvitse muuta
-kuin ottaa molemmin käsin vaikka miljooneja...
-
-— Kyllä minä otankin, veliseni, se on varma, vastasi Draga ja ivahymy
-väreili hänen huulillaan. — Mutta minun täytyy menetellä varovasti,
-täytyy hankkia ensin ystäviä itselleni ja näytellä kuninkaalle
-alistuvaisen ja kunnioittavan osaa.
-
-Eipä ollut todellakaan helppoa ylläpitää mainetta, että olin hieno
-nainen, kun se tomppeli jätti minut leskeksi. Minulla ei ollut muuta
-kuin kaksi tyhjää kättä ja jos olisin kuullut äitini ja sisareni
-neuvoja, niin olisin myynyt itseni parista frangista.
-
-Mutta minä olin viisaampi, kuin kaikki muut yhteensä. Minä tiesin, että
-se päivä oli tuleva, jolloin Aleksanteri tekisi minut kuningattareksi!
-Ja se päivä on nyt tullut, minä olen tullut päämaaliini.
-
-— Niin, nyt olet sinä, tuhat tulimmaista, tullut päämaaliisi! vastasi
-Nicodem ja heitti papyrossinsa maahan. — Enkös minä ole uskollisesti
-sinua auttanut, häh? Hyvät työt ansaitsevat aina palkkansa...
-
-— No, olenhan minäkin kohottanut sinut vahtimestarista luutnantiksi
-ihan kädenkäänteessä! tokasi Draga. — Olenhan aina noudattanut
-mielitekojasi ja täyttänyt taskusi rahoilla.
-
-— Velkojani ahdistelevat minua nyt, juutalaiset, joilta olen lainannut,
-tahtovat nyt omansa takaisin, kun sinusta on tullut kuningatar; olen
-jo tarpeeksi syöttänyt heitä kauniilla lupauksilla, ja nyt tarvitsen
-satatuhatta frangia.
-
-Draga seisoi hetken hiljaa ja mietti itsekseen. Hänen silmänsä olivat
-kiinni, rintansa aaltoili sisällisestä liikutuksesta; näytti siltä,
-että hän tällä hetkellä taisteli itsensä kanssa ja aikoi tehdä jonkun
-suuren päätöksen.
-
-— Mennään tuonne kioskiin! kuiskasi hän veljelleen. — Minun täytyy
-puhua yksin sinun kanssasi, ett'ei kukaan saa kuulla, mitä minulla on
-sanottavaa; täällä saattaisi olla kuuntelija jonkun puun takana, mutta
-tuolla kioskissa saamme olla huoletta.
-
-Draga ja Nicodem astuivat nyt pieneen turkkilaiseen kioskiin. Se oli
-siinä vielä niiltä ajoilta, kun maa kuului turkkilaisille, ja kun ei
-siinä ollut ikkunoita, sillä valo tuli himmeäksi hiotusta lasista
-katossa, niin oli se omiansa salaisille keskusteluille.
-
-Draga istuutui heti tultuaan turkkilaiselle sohvalle, Nicodem jäi
-seisomaan sisarensa eteen, miekkaansa nojaten. Hän katsoi odottavasti
-sisareen, sillä hän huomasi, että tämän mieli oli kuumeen tapaisessa
-kuohussa.
-
-— Veli, sai Draga sanotuksi ja hänen äänensä kuului vaan kuiskaukselta
-tuossa pienessä huoneessa, tänään tahdon ensi kerran osoittaa sinulle,
-että pidän sinua parhaimpana ystävistäni, tahdon uskoa sinulle
-salaisuuden, jonka tietää vaan kaksi henkeä, minä ja se mies, jota se
-koskee.
-
-Mutta, ennenkuin puhun, täytyy sinun vannoa vala, ett'eivät huulesi
-koskaan aukene salaisuuttani ilmaisemaan.
-
-— Pitääkö minun sitte todellakin vannoa? kysyi Nicodem. No niin,
-kunniani kautta, sieluni autuuden kautta pidän salaisuutesi ikuisesti
-haudattuna syvällä sydämessäni.
-
-— Olin aivan köyhä, kun tuo ihminen kuoli, jonka kanssa äitini
-hommasi minut yhteen — saadakseen ehkä muutaman kolikan, jolla voisi
-ostaa viinaa itselleen, sillä tiedäthän, Nicodem, että äitimme oli
-auttamattomasti juoppouteen vaipunut...
-
-— Oli, keskeytti Nicodem sisarensa ivallisella äänellä — sano pikemmin,
-että hän on...
-
-— Hiljaa, Jumalan tähden, hiljaa! huudahti Draga ja ojensi rukoillen
-kätensä edessään seisovaa Nicodemia kohti. — Äitimme on kuollut — hänen
-täytyy olla meille kuollut. Oi, ei koskaan olisi kuningas voinut ottaa
-minua puolisokseen, jos emme jo ennakolta olisi kaikkialle levittäneet
-sitä tietoa, että eukko oli kuollut.
-
-— Mutta sitä ei hän nyt kuitenkaan ole, sanoi Nicodem. Irtolaisnaisena
-kulkee hän ympäri Serbiaa ja kuka tietää, missä kapakassa hän nytkin
-makaa pöydän alla, viinaan kuolemaisillaan.
-
-— Niin, mitä se meitä liikuttaa! sanoi Draga kylmästi ja
-sydämettömästi. Tämä nainen ei ole enää olemassa minulle ja vaikka hän
-jossain syrjäkapakassa kertoisi, että hän on kuningatar Dragan äiti,
-niin sanoisin hänelle vasten silmiä, että hän valehtelee ja antaisin
-hänet mielivikaisena sulkea hullujenhuoneeseen.
-
-Äänettömällä nyökkäyksellä osoitti Nicodem hyväksyvänsä tämän tuuman.
-Sen sijaan sanoi hän, kierrellen vaaleanpunaisia viiksiään:
-
-— Jatka, sisar kulta, aioit varmaan uskoa minulle elämäsi salaisuuden!
-
-— Niin, elämäni salaisuuden! kuiskasi Draga. — Ei kukaan voi
-aavistaa, kuinka se on kiusannut minua aina siitä päivästä lähtien
-kuin se tapahtui, ja vielä tälläkin hetkellä se minua tuskittaa.
-Olin rutiköyhäksi tullut mieheni kuoleman jälkeen, mutta minulla oli
-onnea. Kuningatar Natalia sai kuulla hätäni. Hän oli hyväsydäminen,
-ja kun eräänä päivänä polvistuin hänen edessänsä, hänen kirkkoon
-mennessä ja ojensin hänelle anomuskirjan, keskusteli hän minun kanssani
-pitemmän aikaa. Ja lähdettyään hänen luotansa, sain nimityksen hänen
-hovinaisekseen...
-
-— Sinua ei silloin vähän kadehdittu, rakas sisar, sanoi Nicodem, sillä
-silloinhan elämänurasi alkoi.
-
-— Silloin alkoi myöskin minun tuskani, vastasi Draga, ja hänen tummat
-silmänsä leimusivat. — Minä vannon sinulle veliseni, että kun tulin
-hoviin, olin vielä — neitsyt. Niin, katso vaan minuun kummastuneena,
-leski ja kumminkin neitsyt! Sillä en koskaan ollut Maschinin todellinen
-vaimo, en koskaan ollut hänen kanssaan lähemmässä yhteydessä. Sentähden
-olinkin säilyttänyt neitseellisen kauneuteni, enkä koskaan ollut niin
-toivottu, kuin _hän_ — ensikerran minut näki.
-
-— Kuka? kysyi Nicodem, kumartuen sisarensa puoleen. Draga avasi
-huulensa, tahtoi puhua, mutta ei saanut sanaakaan suusta, väristys
-valtasi hänen ruumiinsa, hän hypähtyi äkkiä, katseli tutkivin silmin
-ympärilleen kioskissa, ja heittäytyen veljensä syliin sai hän vaan
-vaivoin sanotuksi:
-
-— En uskalla nimeä mainita — tästä ainoasta sanasta riippuu Dragan koko
-onni — voi minua, jos Aleksanteri joskus saisi salaisuuteni tietää, jos
-nyt, juuri nyt petturi kuulisi meidän puheemme...
-
-— Ei täällä ole ketään petturia! vastasi Nicodem, antaen silmäystensä
-kulkea kioskin yli. — Puhu siis, sisar, täällä sinua kuulee ainoastaan
-Jumala ja minä, sinun uskollinen veljesi!
-
-Huokaus kohosi Dragan rinnasta, sitte hän punastui, sillä ne muistot,
-jotka samalla heräsivät hänen sielussansa, saattoivat häpeän punan
-hehkumaan hänen poskillansa.
-
-— Minä olen pettänyt kuningatar Natalian, joka oli minun hyväntekijäni,
-lausui hän murtuneella äänellä, katseensa lattiaan luoden. — Olen
-palkinnut hänet kiittämättömyydellä, mutta taivaan Jumala on
-todistajani, etten muuta voinut tehdä. — Täällä kioskissa, seitsemän
-vuotta sitten — tällä sohvalla istuin haaveksien kirjaa lukien,
-ja ulkona puistossa lepäsi heinäkuun viileys... silloin yhtäkkiä
-ovi avautui, ja mies astui sisään — hän huomaa minut, näkee minun
-olevan yksinäni, hän päästää riemuhuudon, ja seuraavana hetkenä on
-hän kietonut käsivartensa ympärilleni ja suudelmillaan melkeinpä
-tukehuttanut minut ja silloin — silloin olin kuningas Milanin
-rakastajatar.
-
-Draga vaipui sohvalle ja kätki kasvonsa sen tyynyihin. Vieläpä tunnoton
-Nicodem seisoi siinä minutin hämmästyneenä, mutta sitte hänen sinisiin
-silmiinsä tuli viekas ilme, ja hän tukahutti hymyilyn.
-
-— Vapauta minut, veljeni, jatkoi Draga, — kertomasta, mitä sitte
-tapahtui. No niin, suhteeni kuninkaaseen ei jäänyt ilman seurausta.
-Pysyttelin kätkössä, niin kauan kuin mahdollista, sitte sanoin, että
-minun täytyi lähteä kotiin hoitamaan sairasta äitiäni, jätin hovin
-ja syvimmässä salaisuudessa synnytin tytön. Annoin hänelle nimeksi —
-Milana.
-
-— Toivottavasti hän kuoli? kysyi Nicodem. — Sillä tosiaankin tuo tyttö
-voisi tuottaa sinulle koko joukon ikävyyksiä.
-
-— Ei hän kuollut, enkä minä antanut hänen kuolla, vastasi Draga. — Minä
-rakastin sitä, sillä minä olin sen tuskalla synnyttänyt, minä rakastin
-tuota pientä olentoa, sillä minä sanoin itselleni: Kun tulen vanhaksi,
-eikä minulla enää ole yhtään ystävää, kun kaikki luopuvat minusta,
-silloin — silloin tahdon olla äitinä, lapseni rakkaudessa tahdon
-peilailla, hänen iloisessa puheessansa ja naurussansa etsiä lohdutusta,
-silloin tahdon alkaa uutta elämätä, kunniallista, parempaa elämää.
-
-Niin ei kumminkaan saanut tapahtua. Turhamainen sydämeni ei tyytynyt
-lastenkamarin hiljaiseen riemuun. Istuessani pienen olennon kätkyeen
-ääressä, kuulin valssin hurmaavia säveleitä, joita ehkä juuri silloin
-kaikui hovin saleissa, näin komeita herroja, hovin upeuden ja kaiken
-ihanuuden. Tuo veti minut takaisin sinne, missä parhaimmat voittoni
-saavuttaisin, ja — minä jätin äitimme toimeksi, hänen, joka yksin
-tiesi salaisuuteni, lähettää lapsi jonnekin maalle hyvien ihmisten
-hoidettavaksi. Minä lupasin hoidosta suorittaa oikein ruhtinaallisen
-palkkion.
-
-En koskaan ole sitä hetkeä unhottava, jatkoi Draga hellällä äänellä,
-joka oli hänessä jotakin varsin harvinaista, — kun otin lapseltani
-jäähyväiset. Minä hyväilin ja suutelin sitä ja sidoin sen kaulalle
-silkkinauhan, johon kiinnitin kultasormuksen sinisine päärlyineen,
-saman sormuksen, jota lapsena ollessani olin pitänyt. Sitte annoin
-äitimme matkustaa lapsen mukana ja palasin itse hoviin.
-
-Äiti vakuutti minulle sittemmin, että oli hankkinut lapselle hyvän
-kodin, kumminkaan ei hän tahtonut sanoa, minnekkä oli lapsen vienyt,
-vaan väitti, että hänen täytyi sormet ristinkuvalla vannoa talonväelle,
-ettei kenellekään ihmiselle ilmaisisi heidän nimeänsä, sillä he
-tahtoivat kasvattaa lasta omanansa. Ne rahat, jotka äidille annoin,
-tuskin koskaan ovat tulleet kasvatti vanhempain käsiin, vaan minä
-aavistan, että äiti on ne juonut suuhunsa. Kuningas Milanille sanoin,
-että lapsi oli kuollut.
-
-— No, etkö sitte koskaan enää ole kuullut lapsesta? kysyi Nicodem. —
-Sehän oikeastaan olisi paras ratkaisu.
-
-— Niin, ehkä se olisi ollut parasta, vastasi Draga, pyyhkien silmiään.
-— Ja minä jo luulin, että tuo pieni olento tosiaankin oli löytänyt
-oikean kotinsa taivaassa, missä orvoilla lapsilla on paras olla. Niin
-minä luulin, Nicodem, eilispäivään saakka, jolloin vihkimiseni tapahtui.
-
-Tämän sanoessaan hypähti Draga sohvalta, meni aivan veljensä lähelle,
-pani molemmat käsivartensa hänen hartioilleen, katsoen häneen
-epävarmasti ja sieluntuska silmissä hän jatkoi: Eilen — näin minä
-lapseni jälleen. Se äkkiä polvistui edessäni, kun kuninkaan rinnalla
-astuin tuomiokirkosta, Serbian otsakoriste kulmillani ja kuninkaan
-sormus sormessani. Hän rukoili minulta leipäpalasta, minä käännyin
-ympäri — voi kauheata, sehän oli oma lapseni, joka polvistuen kohotti
-pienen kätensä minua kohti ja antoi pienen sormuksen sinisine
-päärlyineen hohtaa loisteella, joka koski sydämeeni tavattoman
-kipeästi. Oi, ilman tuota sormustakin olisin lapseni tuntenut.
-Sillä hänellä on minun piirteeni ja puhuu minun äänelläni, ja minun
-rinnassani alkoi sydän rajusti sykkiä, kaikki vereni tunkeutui
-sydämeen, enkä minä tietänyt, tulisinko mielipuoleksi pelosta vai
-sulkisinko lapsen syliini. Kohta musteni silmissäni, minä pyörryin ja
-tajuttomana vaivuin kuninkaan syliin.
-
-Ja nyt, veljeni, rukoilen minä sinua, jatkoi Draga, kohottaen veljeänsä
-kohti ristiin pannut kätensä, — vapauta minut tuosta hirveästä
-kuumeesta, joka yöt päivät minua vaivaa, kun tiedän, että lapseni vielä
-elää. Sen täytynee vielä olla Belgradissa, se ehkä kaduilla harhailee.
-— Veliseni, hae se käsiisi ja kun olet sen löytänyt, niin...
-
-— Ja kun minä olen sen löytänyt, kysyi Nicodem viekkaasti, — mitä
-sitte... kaunis kuningatar?
-
-— Kätke se sitte, minä kyllä päätän mitä lapselle teemme, vastasi Draga.
-
-— Hyvä, sanoi Nicodem, — minä kyllä vapautan sinut lapsesta, voit
-luottaa minuun täydellisesti, mutta ilman palkkaa ei tehdä mitään
-työtä! Kuuleppas, sisar kulta, tässä on minulla oivallinen tilaisuus
-kerta kaikkiaan päästä pulasta — maksa minulle 500,000 frangia, silloin
-et tarvitse lastasi pelätä.
-
-Draga otti askeleen taaksepäin. Hän rypisti kulmakarvojaan ja niiden
-alta hän heitti veljeensä musertavan katseen.
-
-— Vai sentähden olet minun antanut paljastaa salaisuuteni! huudahti hän
-kiukusta vapisevalla äänellä. — Siksi vannoit minulle valasi, — että
-nyt pitäisit minua ruuvipenkissä! Pois tyköäni, sinä ilkeä konna!
-
-— Kuningattaren veljenä voin myöskin sallia olevani konna, nauroi nuori
-upseeri hänelle vasten naamaa. Muutoin, sisar kulta, älkäämme kauemmin
-riidelkö. Minä tarvitsen 500,000 frangia, pieni ranskalainen nainen on
-näet pannut pääni pyörälle. Ja tuo suloinen olento tahtoo — kultaa.
-Jollet maksa puolta miljoonaa, minkä tarvitsen, niin kyllä saan sen
-kuningas Aleksanterilta; en tarvitse muuta, kuin kerron hänelle pienen
-hauskan jutun hänen kuninkaallisesta isästänsä ja kauniista Draga
-nimisestä hovinaisesta...
-
-— Sinä katala! huusi Draga. — Tahdotko nyt hävittää sen, minkä vaivalla
-olen rakentanut? Mieletön, sinähän hävität oman onnesi!
-
-— Mahdollista, vastasi Nicodem, kevytmielisesti kohauttaen
-olkapäitänsä, — mutta 500,000 frangia minä tarvitsen — ja sinun pitää
-ne minulle hankkia, sisar kulta.
-
-— Armeliaisuutta, Nicodem! huusi Draga ja väänteli käsiään — Minä
-en voi sinulle antaa rahoja, vaikka tahtoisin. Elä meitä molempia
-perikatoon syökse! En mitenkään uskalla puhua Aleksanterin kanssa
-tuommoisesta summasta — en ainakaan nyt, kun vasta on toinen päivä
-naimisemme jälkeen. Etkö siis älyä, että minulta pyydät mahdottomia!
-
-— Ei mikään ole mahdotonta, kun vaan kuningatar sen tahtoo, jatkoi
-Nicodem, äänessä taipumaton uhma. — Minä annan sinulle hyvän neuvon,
-kuiskasi hän Dragan korvaan. — Päätä vaan, niin omistat miljoonia!
-Muutoin pitäähän sinun käsittää, että taskusi tulee olla mynttiä
-täynnä, jotta olisit varma kuninkaallisen hovin kaikkien olentojen
-uskollisuudesta. Kullalla heidät kaikki saadaan ostetuiksi. Sirottele
-siis kultaa ympärillesi, sisar kulta, niin kyllä sitte myös kultaa
-ansaitset.
-
-— Sirottele kultaa ympärillesi? — Jaa, olisihan oivallista, jos sen
-voisin tehdä, kuiskasi Draga, mutta en nyt älyä yhtään keinoa, miten
-kultaa haltuuni saisin.
-
-Silloin tarttui Nicodem sisarensa käteen ja veti hänet lähelle itseänsä.
-
-— Etkö nähnyt Aleksanterin päässä ihanata kruunua, sanoi Nicodem
-kuiskaten, — silloin kun Aleksanteri seisoi alttarin edessä? — Minä
-vannon sinulle, etten hetkeksikään kääntänyt katsettani tuosta
-kruunusta, en nähnyt mitään muuta kuin juveleja, rubineja, sahreja,
-ametisteja, — oi, mikä suunnaton rikkaus! Ja silloin minä ajattelin
-— tuhat tulimaista, mitä varten siinä juuri tarvitaan oikeita kiviä.
-Voi sitä rahan paljoutta, mikä saataisiin, jos noiden oikeiden kivien
-sijaan pantaisiin väärät! —
-
-— Sinä olet suuri lurjus, Nicodem! huudahti Draga vavisten, mutta
-samalla myöskin ahneus leimahti hänen silmissänsä. — Niin, sinä olet
-oikeassa, vääriä kiviä oikeiden sijaan! Mutta, missä saadaan tuo työ
-tehdyksi? Ei ainakaan täällä, sillä silloin tulisimme kiikkiin. — Mitä
-sanoitkaan, Nicodem? — Haa, tuon tuuman on itse paholainen päähäsi
-pannut! Me muutamme Serbian kuningaskruunun rahaksi ja niillä me
-lahjomme Belgradin ja koko Serbian!
-
-— Nyt sinusta pidän, sisar, huudahti Nicodem inhottavasti nauraen. — Ja
-jos olet viisas, niin ryhdymme heti toimeen!
-
-— Jaa, jo ensi yönä! vastasi Draga yhtä kiihkeänä kuin veljensä.
-
-— Minä jätän sinulle kruunun, vaikkapa minun täytyisi varastaa se
-Aleksanterin päästä, mutta se on hyvässä säilyssä, valtaistuinhuoneen
-rautakaapissa, johon yksin Aleksanterilla on avain, ja se on hänellä
-aina mukanansa.
-
-— Sinun täytyy se varastaa ja sitte jättää kruunu minulle! Missä odotan
-sinua?
-
-— Tässä kioskissa, keskiyön aikaan.
-
-— Hyvä, ja niin pian kuin Serbian ihana kruunu on käsissäni, vien sen
-Wieniin. Siellä irroitan kivet ja annan taitavan kultasepän yöllä
-kiinnittää väärät mutta oikeat — ne muutan minä rahaksi ja annan ne
-kaikki sinulle, lukuunottamatta puolta miljoonaa, jotka sinun pitää
-minulle antaa.
-
-- Oikeinpa vapisen ajatellessani, että matkalla joku voi sinulta
-kruunun varastaa, sanoi Draga. Mitä tietä aiot matkustaa?
-
-— Minä matkustan Budapestin kautta Wieniin ja koko matkalla en jätä
-vierestäni kruunua, jota aion säilyttää nahkalaukussani. Ha, ha,
-tahtoisinpa nähdä, uskaltaako joku riistää sen minulta.
-
-Tuskin oli hän nämä sanat sanonut, kun Draga äkkiä säpsähti. Hän
-tarttui lujasti kiinni Nicodemiin ja katseli tuskallisesti tutkistellen
-ympäri huonetta.
-
-— Kuinka on sinun laitasi? kysyi Nicodem.
-
-— Ei mitään, oi, ei se ole mitään! vastasi Draga. — Minä luulin vaan,
-— kiihottuneet hermoni vaan minulle uskottelivat. Olin kuulevinani
-pilkkanaurua.
-
-— Taisin itse nauraa, vastasi Nicodem. Kaikessa tapauksessa voit olla
-aivan tyyni. Olemmehan täällä aivan yksin. Siis — keskiyönä odotan
-sinua täällä, sisar kulta.
-
-— No, entäs lapsi sitte? kysyi häneltä Draga. — Kuinka on käypä pikku
-Milanan, tuon synnin ja tuskan lapsen?
-
-— Siitä kyllä otan selvän ennen lähtöäni; ei ollenkaan ole Belgradissa
-vaikeata päästä lasten jälille, jotka orpoina vetelehtivät kaduilla ja
-saavat kerjuulla elättää henkensä. Kun vaan saan lapsen käsiini, vien
-sen mukanani Wieniin, ja siellä kyllä siitä pääsen erilleni, niin ettet
-enää tarvitse kuulla lapsesta puhuttavan.
-
-— Hyvästi sitte, veljeni! sanoi Draga. — On jo aika palata kuninkaan
-luokse. Hän minua kiihkeästi rakastaa, sentähden hän myöhemmin täyttää
-jok'ikisen toivomukseni, jonka hän lukee silmistäni. — Minä en pelkää
-mitään, Nicodem, me seisomme lujalla pohjalla, niin lujalla, etteivät
-Mustat vuoret voi lujemmin seistä! Pysy minulle uskollisena, niin olet
-kaikki saavuttava, mitä ihminen voi täällä maailmassa voittaa.
-
-Draga puristi vielä kerran hänen kättänsä, vaikkapa hiukan
-vastahakoisesti, sillä hän muisti äkkiä, kuinka tuo kurja oli uhannut
-ilmaista hänen salaisuutensa. Seuraavassa hetkessä oli hän lähtenyt
-kioskista. Nicodem, joka vielä viipyi hetkisen, kierteli tyytyväisenä
-viiksiänsä ja sytyttäen paperossia hän mutisi:
-
-— Todellakin nyt saan viettää ihania päiviä kauniissa
-keisarikaupungissa sinisen Tonavan varrella! Pikku Ninette, kaunis
-ranskattareni, joka jo parin viikon ajan on täällä Belgradissa
-majaillut, lentää, kohta kaulaani ihastuksesta, kun hänelle kerron,
-että hän nyt on saava kaikki, mitä ikänä haluaa.
-
-— Onpa todellakin edullista olla kuningattaren veljenä!
-
-Ja ole vaan tyven, pikku sisar, ole vaan tyven. Nuo puoli miljoonaa
-frangia on vasta alkua. Minä kyllä vielä monta kertaa olen iskevä
-suontasi, kunnes ei enää pisaratakaan verta lähde. Nyt on minulla
-sinut kynsissäni, salaisuudellasi olet heittäytynyt minun valtaani! —
-Mitä hän sanoikaan lähtiessään? Kaikki olen saavuttava, "kaikki, mitä
-ihminen voi täällä maailmassa voittaa!" Ha, ha, miksi en minä voisi
-tulla Serbian kuninkaaksi, kun Aleksanteri, tuo kurja, ei enää ole
-olemassa?...
-
-Jaa, tuo on päämääräni, johon Dragan täytyy minut kohottaa! — Nicodem
-I... Eläköön Serbian tuleva kuningas — hurraa!
-
-Näissä kunnianhimoisissa aikeissa lähti Dragan yhtävertainen veli
-kioskista, joka nyt oli aivan autio ja tyhjä.
-
-Eksynyt mehiläinen surisi huoneessa turhaan pyrkien ulos vapauteen.
-Villit köynnösruusut, jotka kiemurtelivat lasisen katon ylitse,
-nostivat ikäänkuin kuunnellakseen pieniä vaaleanpunaisia kukkapäitään.
-
-Mutta ei, — vielä toinenkin ääni kuului, ääni kuten petoeläimen, joka
-on kauvan ollut vankeudessa, vapautuu kahleista ja nousee ylös — ja
-tuolta sohvan alta tulee näkyviin ihmisen pää, kasvonpiirteet terävät
-ja rohkeat, tukka ja parta mustat, hoikka miehekäs ruumis ryömii esiin
-piilostaan, jossa se on liikkumatonna maannut useita tunteja. Hän
-venyttää itseään, ja kalpeat huulensa vetäytyvät pilkkanauruun.
-
-Ruskea, miehekäs nyrkki tarttuu miekan kahvaan, jota kantaa
-albanialaispukuun puettu mies ja terävä ääni lausuu:
-
-— Serbian kruunu! — Ei, et sinä vielä ole tuhlannut sen raha-arvoa. —
-Tuhat kertaa ennemmin saa se sitte joutua minun — Demeter Banjalukin —
-käsiin!...
-
-
-
-
-YHDESTOISTA LUKU.
-
-Ei sinun pidä tappaman!
-
-
-Synkkinä kohoavat vuorten mustat kalliot Serbian ikivanhoissa
-tammimetsissä kuin mykät vahdit, valmiina musertamaan jokaisen, joka
-vaan uskaltaisi tehdä väkivaltaa tuolle pyhälle puulle.
-
-Yö levittää synkän vaippansa yli jylhärotkoisen maiseman. Tuulenpuuska
-suhisee puiden oksissa — on kuin suuri huokaus tunkeutuisi metsän
-syvyydestä.
-
-Kuu kätkeytyy pilvien taakse, jotka äärettömän peitteen tavoin
-riippuvat repaleisina taivaalta. Ei yksikään tähti loista, ja vain
-joskus lammikossa säkenöi virvatuli, tanssien suon ylitse ja häviten.
-
-Tuolla synkässä vuorimetsässä nojautuu puuta vasten — Genia von
-Sandorf. Hänen kalpeat kasvonsa on kärsimys rumentanut, suuret silmät
-puhuvat sanomatonta sieluntuskaa. Hän nytkähtelee pelosta, kun
-sisilisko hypähtää kuivilla lehdillä tahi orava kiitää ylös puuhun
-aivan hänen vieressänsä.
-
-Ikivanha tammi, jonka rosoista runkoa vastaan kaunis, nuori tyttö
-lepää, kumartaa Genian pään ylitse ikäänkuin surevia oksiansa.
-
-Vanha tammi on ollut hirveän ilkityön todistajana, se on itsekin siihen
-saanut ottaa osaa. Sen on täytynyt nähdä kuinka Jovan ja Karla eversti
-Maschinin toimesta kostivat luullulle petturille, sillä tammeen oli
-tyttö sidottu kolmenkertaisilla kahleilla.
-
-Hänen käsivartensa ovat pitkin runkoa kurotetut, mutta kädet ovat
-kumminkin nuoralla toisiinsa sidotut. Myöskin ovat jalat tammeen
-sidotut ja sitäpaitsi ihmiset ilkeydessään sitoivat vyötäryksen tammeen
-vahvalla nuoralla.
-
-Turhaan oli Genia rukoillut Jovaa ja Karlaa irrottamaan hänet, mutta
-hän tuskin oli kyennyt sanaakaan sanomaan.
-
-— Petturi, oli Jovan hänelle huutanut, parempaa kohtaloa et ole
-ansainnut! Karla taas sylki häntä silmiin ja halveksien lähti hänen
-luotansa.
-
-Ja kumminkaan he eivät olleet huonoja ihmisiä, he vaan arvelivat
-toimivansa kuin rehelliset, oikeat serbialaiset ainakin, kun olivat
-siitä vakuutettuja, että tuo suloinen olento oli häväissyt Serbian
-kunniata ja syössyt eversti Maschinin ja muut upseerit, jotka eilen
-vangittiin, turmioon.
-
-Nuo peljättävät ihmiset poistuivat ja jättivät Genian metsän synkkään
-yksinäisyyteen ja kaikkiin vuoriseudun kauhuihin, jotka päivällä
-kätkeytyvät puiden taakse, väijyvät kallioiden onkaloissa, mutta öisin
-kuljeskelevat aavemaisina olennoina.
-
-Kaksitoista pitkää tuntia oli Genia ristillään kitunut, on nimittäin
-hänelle lohduttavaista saada verrata kärsimyksiään Vapahtajan
-kärsimyksiin, joka hänkin oli syyttömänä ristinpuulla kärsinyt. Niin
-luuli Geniakin kuolevansa.
-
-Turhaan hän vielä kerran koetti irrottaa kahleitansa, mutta oi, ne ovat
-siksi vahvat, ettei hän heikoilla voimillansa kykene vapautumaan ja
-odottaa vaan kuolemata.
-
-— Oi, jospa kuolema tulisi minut vapauttamaan! uikuttaa hän. — Mitä
-sanonkaan! Ei, rakas Jumala, vapauta Stefan ja anna minun kuolla
-hänen puolestansa! Ja kumminkin tahtoisin niin mielelläni kuolla,
-jatkoi hän, samalla kuin kyyneleet pusertuivat hänen silmistänsä, —
-elää todistaakseni syyttömyyteni, sillä minä en tahdo, että Genia von
-Sandorfin nimi ikuisesti kirouksella mainitaan. Jo tahtoisin seistä
-niiden ihmisten edessä, jotka ovat minut petturiksi leimanneet. Voi,
-minkä kauhean laudanpalasen sitoivat selkääni! Miks'et myrskytuuli
-irrota sitä, miks'et poista minusta häpeän tahraa.
-
-Laudanpalasen? — Jova ja Karla olivat hänen selkäänsä sitoneet
-laudanpalasen ja siihen kirjottaneet:
-
- "Noin kuolee Serbian petturi, noin kuolee kuningatar Dragan elukka!
- Kirottu olkoon Genia von Sandorf — hän on kohtalonsa ansainnut.
-
- Joka tämän ruumiin tapaa, kulkekoon ohitse rukousta lukematta,
- jättämättä häntä maan haltuun!
-
- Raadelkoot Mustien vuorten korppikotkat petturin ruumiin!"
-
-Monta monituista kertaa oli Genia koettanut irrottaa tuota häpeällistä
-taulua.
-
-Nytkin hän painoi päänsä alas ja koetti hampaillaan tavottaa nuoraa,
-sen poikki purrakseen ja siten pudottaakseen taulun maahan.
-
-Mutta Jovan Radac oli kyllä huolta pitänyt siitä, että tämä oli
-mahdotonta, ja epätoivossa nyyhkyttäen täytyi Genian taaskin luopua
-yrityksestänsä. Tässä tilassa lensivät hänen ajatuksensa vanhempainsa
-kotiin.
-
-— Oi Jumala, mitä hän oli tehnyt? Eikö hän itsessään tehnyt muuta
-rikosta vanhempiaan kohtaan, kun hän äänettömänä, salaa hiipi pois
-heidän luotansa. Vain pienen kirjelapun oli hän jättänyt jälkeensä,
-pyytäen siinä, ettei isä eikä äiti olisi huolissaan hänen kohtalostaan.
-Hän kyllä palaisi, kun oli täyttänyt aiotun tehtävänsä.
-
-Kuinka nyt vanhemmat mahtoivat epätoivoisina etsiä häntä!
-
-Mutta, millä kauhulla täyttyisi heidän sydämet, jos he vaan
-aavistaisivat, miksi heidän rakkaan lapsensa kohtalo oli muodostunut! —
-
-Ollessaan puuhun sidottuna oli Genia yhtämittaa huutanut apua. Mutta,
-kukapa olisi häntä täällä kuullut? Kuuleppas! — Kovaa haukuntaa
-kuuluu kallion takaa, jonka hän aivan selvästi voi erottaa koko
-alastomuudessansa. Ei mitenkään koira voinut noin haukkua. Susi noin
-haukkui, ruskea susi, joka vieläkin oleskelee Serbian metsissä ja
-hämärässä jättää luolansa, lähteäksensä saalista etsimään.
-
-Veri hyytyi Genian suonissa, ja hiukset yrittivät pöyristyä, kun hän
-huomasi jättiläismäisen suden katselevan pelokkailla silmillään ja
-sitte suurin hyppäyksin juoksevan takaisin metsään.
-
-— Taivaan Jumala, elä anna suden raadella minua, rukoili Genia tuskasta
-mielettömänä. — Hän kuuli pensaissa ratisevan. Ehkäpä tunkeutui susi
-sitä tietä, ehkäpä se vainui saalistansa. Ehkäpä —
-
-— Kaikkivaltias Jumala, huudahti hän, nähdessään suden punertavat
-silmät suuntautuvan häntä kohden, sillä suden suippo pää pistäytyi nyt
-esiin pensaista, jotka olivat ainoastaan kymmenen askeleen päässä.
-
-Varovasti katsoi susi häneen tullakseen vakuutetuksi, saattoiko uhri
-puolustautua, sillä pedot ovat samalla suuria pelkureita, pelkäävät
-keppiä yhtä paljon kuin miekkaa tahi kuulaa.
-
-Mutta, voi, Genia ei kyennyt puolustautua, sillä kädet ja jalat olivat
-sidotut, ja hän oli auttamattomasti jätetty oman onnensa nojaan.
-
-Laiha, takkuinen eläin kohottautui kyykkyasennostaan. Se tuli häntä
-kohden ja teki puun ympäri yhä ahtaampia kierroksia.
-
-Genia tunsi, kuinka tuskan hiki tihkui otsasta, kuinka jalat vapisivat
-ja jo puutuneet käsivarret värähtelivät. Ja yhtä kaikki hän vielä
-kerran epätoivon koko voimalla yritti katkaista nuorat. Sillä hän
-tahtoi paeta, pelastautua uuden vihollisen kynsistä...
-
-Mutta juuri kuin susi aikoi hyökätä hänen kimppuunsa, terävillä
-hampaillaan puremaan poikki hänen kurkkunsa, kaikui äkkiä ihmisääni
-pensaikosta, ja samassa silmänräpäyksessä viskautui peto syrjään ja
-pakeni pelokkaana.
-
-— Ihmisiä, ihmisiä! riemuitsi Genia sydämessänsä. — Vihdoinkin tulee
-apu! Sinä taivaan hyvä Jumala, minä kiitän sinua, ettet ole hyljännyt
-lastasi, kääntänyt kasvojasi tyköäni!
-
-Nyt minut vapautetaan, ja minä tulen pelastetuksi, jotta taas
-vuorostani voin pelastaa Stefan Naumovitschin.
-
-Pensaat väistyivät tieltä, ja pieni mies, pitkään vaippaan puettu,
-esiintyi.
-
-Jo tahtoi Genia rukoilla häneltä apua, kun äkkiä ajatus antoi hänelle
-paremman neuvon.
-
-Ei, ensin tahtoi Genia tietää, mikä tarkotus oli miehen tuonut metsään.
-
-Olikohan tuo hyvä ihminen? Tahtoiko tuo todellakin häntä auttaa
-epäitsekkäästä vai vaatisiko jälkeenpäin avustansa hirvittävän palkan?
-
-Sekuntia myöhemmin hengitti hän taas vapaammin, sillä hän näki, että
-tuo mies ei ollut yksin, vaan talutti pientä lasta, ja missä lapsi
-on mukana, siellä — niin arveli Genia — ei inhimillinen kehnous voi
-vehkeillä, silloin vaan lempeät rakkauden tunteet vallitsevat.
-
-Sillä kukapa ei lasta rakastaisi, ja kukapa sen nähden tahtoisi tehdä
-halpamielisesti?
-
-Lapsi, jota vaippaan puettu mies talutti, oli pieni, rääsyinen tyttö.
-
-Kuuvalo, joka nyt pilkisti puiden lehtien lomitse, salli Genian
-jotenkin hyvin havaita molemmat olennot.
-
-Mitäpä mies aikoi tehdä lapselle metsässä? Miksi oli hän tuonut lapsen
-mukanaan tähän autioon seutuun?
-
-Genia pidätti henkeänsä, ettei ilmaisisi itseänsä, hän painautui
-vieläkin lähemmäksi tammea, ettei vaan näyttäytyisi kuunvalossa.
-
-Mies kulki hänen ohitsensa, lapsi noin viidentoista askeleen päässä.
-Kaikeksi onneksi ei mies Geniata huomannut.
-
-Genia saattoi nähdä ainoastaan miehen kasvon piirteet sivulta päin.
-Kasvot olivat nuorekkaat, vaaleitten viiksien koristamat.
-
-Samassa silmänräpäyksessä kun he kulkivat Genian ohitse, kuuli tämä,
-kuinka lapsi sanoi miehelle:
-
-— Minnekkä viet minut? Emmekö vielä ole saapuneet äidin luokse?
-Lupasithan viedä minut äidin luokse!
-
-— Tuonne kalliolle meidän ensin täytyy tulla, vastasi mies, äänessään
-vastenmielinen sointu. — Sitte olet äitisi luona.
-
-Genia tunsi pistoksen sydämessään.
-
-Sanat kuuluivat niin pilkallisilta miehen huulilta. Eikä hän arvellut
-ensimäistä kertaa kuulevansa tuota ääntä.
-
-Hän tiesi vieläpä aivan varmasti kuulleensa tuon ylpeän äänenpainon.
-Mutta missä — missä? Tällä hetkellä oli hänen mahdotonta sitä muistaa,
-hetkellä, jolloin raju mielenliikutus täytti hänen rintansa.
-
-Että mies oli valheen lausunut, siitä oli Genia heti vakuutettu, sillä
-kallion takana ei ollut yhtään ihmisasuntoa, missä tytön äiti olisi
-asunut.
-
-Genia näki, kuinka mies nousi ylös kalliota lapsen kanssa. Hän luuli
-ensin, että mies taas laskeutuisi kallion toiselle puolelle, mutta
-kalliolle hän jäikin seisomaan.
-
-Kuu pilkisti pilvien takaa ja valaisi aavemaisella, kalpealla valollaan
-kamalata, synkkää kalliota ja miehen sekä lapsen piirteet selvästi
-kuvastuivat tummalla pohjalla. Tuuli ikäänkuin nyyhkytti ja valitteli
-puiden oksissa ja lehdissä.
-
-Genia tunsi rajua tuskaa sydämessänsä, häneen ei koskenut enää oma
-kohtalonsa, vaan tuon pienen tytön, joka kalliolla seisoi oudon miehen
-vieressä. Pöyristys valtasi hänen mielensä. Hän ei tietänyt miksi,
-mutta yht'äkkiä hän rukoili Jumalaa sydämessänsä, auttamaan tuota lasta
-ja armahtamaan.
-
-Seuraavien minuuttien kuluessa täytyi hänen aavistustensa toteutua. Hän
-näki nimittäin, kuinka mies äkkiä tarttui tytön molempiin käsiin ja
-pakotti hänen laskeutumaan polvilleen.
-
-— Polvillesi! sanoi mies käskevällä äänellä peljästyneelle lapselle,
-joka kauhusta ei kyennyt sanaakaan virkkamaan. — Rukoile nyt viimeinen
-rukouksesi, sillä sinun täytyy kuolla!
-
-— Armelias Jumala! kuiskasi Genia. Tuo peto, kurja aikoo murhata
-suojattoman lapsen! Voiko ihminen katalampaa tekoa tehdä!
-
-— Ja miksi minun täytyy kuolla? kysyi pikku tyttö vapisevalla äänellä,
-enhän minä mitään pahaa ole tehnyt.
-
-— Elä kysy! ärjäsi mies. Sinun täytyy kuolla, koska olet toisten
-tiellä. Ei tässä tarvita pitkiä puheita, saat kuulan otsaasi ja
-sitten sysään sinut alas kalliolta. Laskeudu polvillesi aivan kallion
-reunalle, tuonne ulommaksi!
-
-Tuskasta väristen ryömi lapsi parka, jonka suloiset, mustien kiharoiden
-ympäröimät kasvot Genia nyt aivan selvästi saattoi erottaa, kallion
-jyrkimmälle reunalle, yhä heittäen aran katseensa murhaajaan, joka
-oli heittänyt vaipan päältänsä. Voi, tuo mies ei ollutkaan tavallinen
-kuljeksiva ryöväri, vaan upseeri.
-
-Äkkiä älysi Genia, missä hän oli aikaisemmin nähnyt nuo ylpeät, julkeat
-kasvot vaaleanpunaisine viiksineen.
-
-Tuo oli sama upseeri, joka mustalla oriilla oli ajaa karauttanut
-tuomiokirkolle, Stefan Naumovitschia vangitsemaan. — Hän oli Nicodem
-Lunjevica, kuningatar Dragan veli, ja sama mies aikoi nyt tehdä
-lapsenmurhan! Tuon lapsen laita mahtaa olla hyvin kummallista, arveli
-Genia.
-
-Genia kuuli revolverin hanan napsahtavan kohotessa ja näki murha-aseen
-suuntautuvan lapsen otsaa kohden. Saattoi olla varma siitä, että kuula
-kyllä lopettaisi lapsen päivät.
-
-Pikku tyttö purskahti äkkiä suonenvedontapaiseen itkuun. —
-
-Enhän minä ole mitään pahaa tehnyt! huusi hän toistamiseen. — Minä
-pyysin sinulta vaan palasen leipää, sillä minun oli nälkä. Ja sinä
-sen sijaan kysyit, mistä sormuksen olin saanut, joka minulla oli
-sormessani. Sanoinhan minä, etten sitä ole varastanut, vaan on se
-minulla ollut niinkauvan kuin muistan. Voi, elä tapa minua, rakas
-upseeri, elä tapa minua!
-
-Nicodem Lunjevica ei vastannut lapsen sydäntäsärkevään rukoukseen.
-Vielä sekunti, ja tuo ilkityö olisi ollut valmis.
-
-Genia joutui kokonaan tunteittensa valtaan, omaa kuolemataan
-pelkäämättä hän huusi kovalla äänellä, joka hirvittävänä kaikui
-synkässä metsässä:
-
-— Varo, Nicodem Lunjevica, ei edes sisarensa purppura kykene peittämään
-tuota viatonta verta, joka takertuu käsiisi! Varo, sillä joka lapsen
-murhaa, on kirottu.
-
-Kirottu! toisti kaiku kamalasti. Ja kirottu! vastasi metsä kaikkinensa.
-
-Silloin vaipui Nicodemin käsi, joka juuri oli ollut valmiina
-laukaisemaan. Hän katseli arasti ympärilleen ja juoksi sitte kiireimmän
-kautta kallion toiselle puolelle ja hävisi nopeampaan kuin Genia edes
-saattoi ajatella olevansa onnellinen, kun oli ihmishengen pelastanut,
-hän, joka itse oli avuton, puuhun sidottuna, oli saavuttanut loistavan
-voiton pimeyden vallasta.
-
-Lapsi oli vielä polvillaan, hän ei vielä ollut selvillä siitä, mitenkä
-peljättävä murhamies äkkiä oli hävinnyt.
-
-Lapsi piti kumminkin yhä vielä kätensä ristissä ja katseli taivasta
-kohden, missä — Genia oli näkevinään siinä Jumalan antaman merkin —
-ystävällinen, kirkas tähti näyttäytyi.
-
-
-
-
-KAHDESTOISTA LUKU.
-
-Mustien vuorten ryövärien joukossa.
-
-
-Lapsi, lapsi! huusi nyt Genia ilosta vapisevalla äänellä, antaessaan
-sille niin ystävällisen ja hellän soinnin kuin mahdollista, ettei vaan
-peljättäisi pienokaista. — Lapsi, tule tänne, tule tänne, minä odotan
-sinua!
-
-Pikku tyttö nousi ylös ja katseli ympärilleen. Hän nähtävästi ei voinut
-kuulla, mistä ystävällinen ääni kuului.
-
-— Kuka minua huutaa? kysyi tyttö. — Hyvät, siivot ihmisetkö? Oi, täällä
-metsässä on niin synkkää ja kalliot ovat jyrkät.
-
-Astu varovasti alas, suloinen lapsi! kehotti häntä Genia hellästi kuin
-äiti. Elä putoa! Tule tänne, täällä minä olen tässä puussa.
-
-Pikku tyttö oli kulkenut Genian ääntä kohden. Hän oli poistunut
-kalliolta ja kiireesti hän nyt hiipi tummien jättiläispuiden ohitse
-sille paikalle, missä Genia oli.
-
-Vielä kerran huusi pikku tyttö:
-
-— Missä sinä olet, lempeä ääni?
-
-Genia vastasi:
-
-— Täällä, täällä olen! Oi Jumalani, sinä olet pelastettu, lapsukaiseni,
-ainakin kaikkein pahimmasta.
-
-Kummastuneena katseli lapsi Geniata, jonka hän näki nojaavan
-puuta vastaan eikä ymmärtänyt, että Genia oli sidottu. Vähääkään
-arastelematta hiipi tyttö hänen puoleensa.
-
-— Sinä siis minua huusit? — Näitkö, kuinka ilkeä mies tahtoi minut
-tappaa, ampua kuoliaaksi.
-
-— Hiljaa nyt, lapsi? Emme vielä ole vaarasta päässeet, hän voi tulla
-takaisin. Voi, en voi syleillä sinua, olen sidottu.
-
-— Sidottu? kysyi pienokainen, miks'et avaa nuoria?
-
-— Kun en voi, vastasi Genia. — Katsoppas, kuinka käsivarteni ja jalkani
-ovat puun runkoon sidotut.
-
-Voi, jos sormissasi olisi voimaa sen verran, että irrottaisit minut.
-
-Lapset, jotka saavat pitää itsestänsä huolta, ovat tavallisesti paljoa
-käytännöllisempiä kuin ne, jotka ovat äitinsä hemmottelemia.
-
-— Ehkäpä minä voin auttaa, huudahti pikku tyttö. Onhan minulla taskussa
-pieni veitsi, jolla leipää leikkaan. Ole hyvin hiljaa liikkumatonna,
-niin koetan nuoran katkaista.
-
-Kuusivuotias lapsi meni puunrungon taakse, ja Genia tunsi kohta tuon
-pikku olennon käsien liikuttavan hänen käsiänsä.
-
-— Nuora on niin kovaa, valitti lapsi, ja veitsi tylsä. Mutta odota!
-Ehkäpä paremmin onnistun hampaillani. Tiedä, että minulla on vahvat
-terävät hampaat, se johtuu siitä, että syön kovaa leipää...
-
-Vaikka Genia oli surullisessa tilassa, täytyi hänen hymyillä.
-
-— Nyt olet vapaa, nuora on jo poikki. Koetappas liikuttaa käsivarsiasi,
-niin saat nähdä... Kas vaan, kuinka se onnistuu. Ja nyt irrotan jalkasi.
-
-Parin minuutin kuluttua oli Genia vapaa, sillä lapsen oli onnistunut
-avata solmut. Mutta nyt Genia kaatui maahan, sillä pitkällinen tuska
-oli voimat kokonaan lamauttanut.
-
-Genia lepäsi siinä hetken liikkumattomana ja lapsi istuutui hänen
-viereensä, tarttui hänen käsiinsä ja katsoi häneen vilpittömästi.
-
-— Lapsi parka! sanoi Genia, vetäen pienokaisen lähemmäksi ja otti
-syliinsä. — Eikö sinulla ole vanhempia?
-
-— Tarkotat varmaankin, onko minulla isä ja äiti? — Ei, niitä ei minulla
-koskaan ole ollut:
-
-— Ei koskaan! — Geniata puistatti. Olento, jota ei isän silmä ole
-koskaan katsellut, jonka kiharoita äidin käsi ei ole koskaan hyväillyt
-— voi kuinka surkuteltava olikaan tuollainen köyhä, hyljätty ihmislapsi!
-
-— Ja missä olet tähän saakka asunut? kysyi hän edelleen. — Jonkun luona
-on sinun kuitenkin täytynyt olla. Kuka antoi sinulle ruokaa, missä
-talossa oli vuoteesi?
-
-— Vanha rouva antoi minun syödä sitä ruokaa, mitä hänelle kerjäsin.
-Mutta hän löi minua myöskin. Ja sitte joi hän niin paljon viinaa, että
-kerran hän jäi ojaan makaamaan maantien viereen, ja minä huusin, että
-hän nousisi ylös, mutta hän ei vaan kuullut puhettani.
-
-— Ehkäpä oli hän kuollut! huudahti Genia peljästyneenä. Olisit mennyt
-hakemaan ihmisiä avuksi.
-
-— Sen hän oli kieltänyt. En koskaan uskaltanut huutaa ihmisiä avuksi,
-kun hän oli juovuksissa ja kaatui, sillä hän sanoi, että ihmiset
-veisivät hänet työhuoneelle, jonnekka hän ei millään ehdolla halunnut.
-Kun hän jäi ojaan makaamaan, olimme matkalla Belgradiin. Hän sanoi,
-että minut siellä otettaisiin hyvin vastaan, siellä saisin kauniit
-vaatteet ja saisin ajaa vaunuissa, sitä varten lähti hän minua sinne
-viemään. Ja silloin ajattelin, että jos en heti pääsisi Belgradiin,
-annettaisiin vaatteet jollekin muulle lapselle, ja toinen tyttö saisi
-vaunuissa ajaa. Sen vuoksi juoksin heti tieheni ja annoin eukon ojassa
-maata.
-
-— Entäs Belgradi sitten? — Kuinka siellä kävi?
-
-— Siellä kuljeskelin yhtä mittaa ja kerjäsin, kunnes tuo häijy mies
-tuli ja sanoi, että veisi minut äitini luokse, otti minut mukaansa
-metsään, ja tuolla kalliolla hän tahtoi —
-
-— Niin, siitä et tarvitse puhua, minä näin kaikki. Kiitos Jumalan, että
-hän pelasti sinut tuon miehen kynsistä.
-
-Mutta sanoppas, eikö vanhalla rouvalla ollut mitään nimeä? Oliko hän
-sinun äitisi?
-
-— Minun äitini? Ei, minä aina kutsuin häntä eukoksi ja muuta nimeä
-ei hän koskaan suvainnut. Minä en hänestä koskaan pitänyt enkä ole
-ollenkaan pahoillani siitä, että hän nyt ehkä lepää haudassa. Emmehän
-nyt mene hänen luoksensa. Olen ennemmin sinun luonasi, sinä olet niin
-kaunis ja niin kiltti.
-
-Lapsi nojautui hellästi Geniaa vastaan, vavisten ajatellessaan, että
-ehkä taas täytyisi hänestä erota.
-
-— Niin, sinun pitää pysyä luonani! huudahti Genia ja painoi suudelman
-hänen otsalleen. — Mutta joskaan eukolla ei ollut mitään nimeä, tahi
-sinä et sitä tuntenut, niin on kai sinulla joku nimi?
-
-— Nimeni on Milana, vastasi tyttö. — Eikös monella Serbian tytöllä ole
-sama nimi, onhan se sievä nimi?
-
-— Sangen sievä nimi, sanoi Genia. — Pidätkö minusta, pikku Milana?
-
-Tämän kuullessaan heitti tyttö pienet käsivartensa pelastajansa ympäri,
-ikäänkuin olisi tietänyt, että hänen oli Geniata kiittäminen hengestään.
-
-— Tule sitte! huudahti nuori paronitar. — Meidän täytyy lähteä, koettaa
-päästä tästä hirveästä metsästä ja löytää joku ihmisasunto. Täällä on
-niin kamalata. Ojenna minulle kätesi, Milana!
-
-Mutta kun lapsen piti ojentaa Genialle kätensä, osotti se sen sijaan
-Genian selkää ja lausui:
-
-— Mikä taulu siinä on? Siinä on jotakin kirjotettuna.
-
-Ellei olisi ollut niin pimeä vanhojen tammien alla, olisi pikku Milana
-huomannut, että polttava puna kohosi hänen pelastajansa poskille.
-Nopealla liikkeellä tempasi Genia taulun irti ja viskasi sen metsikköön.
-
-— Tule! huusi hän sitte lapselle melkeinpä ankaralla äänellä. — Löytyy
-ilkeitä ihmisiä täällä maailmassa. Sen olet jo saanut kokea ja minä
-myös.
-
-He vaelsivat sitte yhdessä metsän läpi. Genia haki polkua, mutta ei
-voinut semmoista löytää. Tuntui kuin metsä ei ollenkaan olisi tahtonut
-loppua ja että vanhat puujättiläiset eivät olisi tahtoneet päästää
-tyttöä eikä lasta käsistään. Yhä uusia jättiläisiä kohtasi heitä ja
-seutu tuli yhä epätasaisemmaksi, yhä kallioisemmaksi, peljättävämmäksi.
-
-Metsäpuro syöksyi alas pitkin vuoren seinämää ja vuodatti sisällyksensä
-kapeaan uomaan. Tätä pitkin he kulkivat.
-
-Kapea aukko tuijotti heihin kallioiden välissä, mustana ja uhkaavana.
-
-— Hyi, huusi pikku Milana vavisten.
-
-— Siellä on varmaankin helvetin portti.
-
-— Helvetti on ainoastaan siellä, missä löytyy ilkeitä ihmisiä, vastasi
-nuori paronitar. — Elä pelkää! Etkö näe, että tähti, joka tuolla
-ylhäällä loisti kauhusi hetkellä, vieläkin meitä seuraa...? Tule vaan
-mukanani solaan, Jumala on meitä oikein johdattava.
-
-Niin he sitten menivät kallioiden väliseen solaan. Mutta tuskin he
-olivat muutamia minuutteja kulkeneet tuota synkkää polkua, kun äkkiä,
-ikäänkuin maasta nousten, useita rajunnäköisiä miehiä seisoi heidän
-edessänsä. Kiväärien piiput säkenöivät, eräs mies tähtäsi ja huusi
-korskeasti:
-
-— Seis, ei yhtään askelta enää, muutoin ammun teidät!
-
-— Ryöväreitä! huokaili Genia vapisevalla äänellä. Oi, Jumala, tuo vielä
-puuttui.
-
-Mutta pian hän rauhottui, katsoi ryöväreitä suoraan silmiin ja sanoi:
-
-— Saatte kernaasti tutkia vaatteeni, mutta ette löydä mitään arvokasta
-esinettä. Ja yksistään murhanhimosta ette toki meitä tappane. —
-
-— Miehet neuvottelivat hetkisen. He puhuivat kieltä, joka ei tuntunut
-olevan serbiankieltä, ehkäpä se oli jotakin mongerrusta, jonka itse
-olivat keksineet, etteivät vieraat ihmiset heitä ymmärtäisi. Sitte
-sanoi yksi heistä:
-
-— Vie heidät kapteenin luokse. Hän saa määrätä, mitä me niillä teemme!
-Kaikessa tapauksessa täytyy meidän olla varovaisia ja välttää yllätystä.
-
-— Neiti, sanoi sitte sama mies, vielä nuori ja päivettynyt, Genialle, —
-me emme ole mitään murhaajia, jotka vaan huvin vuoksi tapamme; siitä ei
-kapteenimme olisi mielissään.
-
-— Mutta me emme voi päästää teitä vapaaksi, kun kerta olette tulleet
-piilopaikkaamme. Nyt sidotaan teidän silmänne ja viedään teidät
-kapteenin luokse.
-
-Näin sanoen veti hän taskustaan mustan silkkihuivin, sitoen sen Genian
-silmille, joka ei myöskään vastustellut.
-
-— Teidän kapteeninne ei liene enemmän kuin ihminen, sanoi Genia. — Ehkä
-on hän joku isä, ja silloin hän varmaankin meitä säälii. — No hyvä,
-viekää minut hänen luoksensa, minä tahdon puhua hänen kanssansa. Mutta
-mikä on hänen nimensä?
-
-— Mikäkö hänen nimensä? huudahti nuori ryöväri, ja hänen äänessään oli
-ihastuksen kaikua. Hänen nimellään on Serbiassa peljättävä sointi,
-ja Belgradin äidit peljättävät hänen nimellään lapsiansa nukkumaan.
-Kapteenimme on nimeltään Banjaluki eli Mustien vuorten hallitsija.
-
-
-
-
-KOLMASTOISTA LUKU.
-
-Uhkarohkea yritys.
-
-
-Nuori ryöväri otti pikku Milanan käsivarrelleen ja ojensi toisen
-kätensä Genialle.
-
-— Elkää mitään peljätkö, neitiseni! sanoi hän kohteliaasti, jommoista
-ei olisi tuommoiselta mieheltä odottanut. — Meillä on jotenkin
-vaivalloinen tie kuljettavana, mutta johdan teitä varmasti.
-
-Genia tunsi itsensä pois laahatuksi. Hänen sydämensä löi alussa
-tuskallisesti, sillä hän luuli, että uusi, hirvittävä kohtalo häntä
-odotti ja hän pelkäsi oudon miehen läheisyyttä.
-
-Tuo rosvo kumminkin piti hyvin varovasti hänen kädestänsä ja kohteli
-häntä niin sääliväisesti, että hän kohta vapautui kaikesta tuskasta.
-
-Kallioiden yli meni heidän tiensä yhä kauvemmaksi. Genia luuli
-kävelleensä neljännestuntia, kun saattaja hänelle äkkiä sanoi:
-
-— Nyt pitää meidän astua rappusia alas. Astukaa varovasti porras
-portaalta. Ne ovat kallioon hakatut ja jotenkin kapeat. Pienokaisesta,
-joka on käsivarrellani, kyllä vastaan. Minä menen edeltä, jotta voin
-ottaa teidät kiinni, jos sattuisitte putoamaan.
-
-Laskeutuminen alkoi. Kun Genia ei voinut mitään nähdä mustan siteen
-lävitse, täytyi hänen kulkea mitä suurimmalla varovaisuudella. Hän
-ensin koetteli jalkaterällään, mihin tulisi astua, ja sitte hän veti
-toisen jalan perästä, tuntiessaan, että seisoi varmalla pohjalla.
-
-Ryöväri johti laskeutumista rohkaisevin sanoin. Geniasta tuntui, kuin
-astuisi syvälle maan sisään. Tuon tuostakin tuntui silmissä vähän
-valoisammalta, heikko hohto, leimuava valo tunkeutui siteen lävitse, ja
-pihkaisen puun haju tunkeutui nenään. Nähtävästi oli kallion seinämiin
-pistetty sytytettyjä päreitä, valaisemaan vaarallista tietä.
-
-Kylmä ilma löi vastaan, ja juhlallinen hiljaisuus, joka alhaalla
-vallitsi, ilmaisi parhaiten, että nyt oltiin syvällä maan sisässä.
-
-— Nyt ovat kallioportaat takanamme! huudahti nuori mies. — Nyt, neiti,
-antakaa tänne kätenne, niin pian olemme päämäärässämme perillä.
-
-Taas kuljettiin eteenpäin ja tuntui Geniasta, kuin olisi nuori
-mies kuljettanut häntä sokkelossa, ristiin rastiin, ehkäpä aivan
-tahallisesti eksyttääksensä.
-
-Yht'äkkiä hän pysähtyi ja otti pois siteen. Genia nyt havaitsi olevansa
-maanalaisessa luolassa, jonka katosta riippui vuotokiviä. Pisaroita
-putosikin tuon tuostakin ja jokainen auttoi muodostamaan osaksi katosta
-riippuvan pitkän, kapean kiven, osaksi toisen, lyhemmän, paksumman,
-joka nousi luolan pohjasta, mutta jotka jälkimmäiset olivat mukavuuden
-vuoksi enimmäkseen poishakatut tahi muodostetut tuoleiksi ja pöydiksi.
-
-Vuotokivien muodostaman kahden pilarin väliin oli tämän maanalaisen
-asumuksen merkillinen asukas kiinnittänyt kirjavan esiripun.
-
-Saattaja työnsi esiripun syrjään, ja heti jäi Genia liikkumattomaksi,
-huudahtaen ihmettelystä ja ihastuksesta.
-
-Genia näki kuvan, jommoista vaan saduissa esitetään, ihmeen loistoisan
-kuvan.
-
-Luola, joka siihen saakka oli ollut pitkä ja kapea, laajeni suureksi
-saliksi, jonka upea kaari veti vertoja mille temppeliholville hyvänsä.
-Kattoa kannatti kaksitoista pilaria, joista ei yksikään ollut vähemmän
-kuin kaksikymmentä metriä korkea. Soihtujen valossa, jotka olivat
-pilareihin kiinnitetyt ja levittivät punertavaa valoansa maanalaisessa
-luolassa, kimaltelivat kiteytyneet pisarat kuin miljoonat hohtokivet.
-Mahtavan salin sivuille oli luonto muodostanut pienempiä huoneita: nämä
-näyttivät etempänä olevien soihtujen valossa punasinerviltä.
-
-Muutoin oli tämä merkillinen asumus myöskin sisustettu ylöllisyyttä
-lähenevällä huolellisuudella.
-
-Turkkilaiseen malliin seisoi siellä täällä sohvia, joiden yli
-oli levitetty karhunnahkoja. Keskellä seisoi suuri ympyriäinen
-pöytä, kootakseen kaikki ryövärit sen ympärillä aterioitsemaan ja
-juominkeihin. Pilareille oli ripustettu vaakunoita ja voitonmerkkejä,
-ja seiniä koristivat kirjavat turkkilaismatot.
-
-Myöskin peitti lattiata paksu, pehmeä matto, johon jalka painui.
-
-Eräällä sohvalla lepäsi mustapartainen mies, jonka Genia heti otaksui
-kapteeniksi. Liikkeessä, minkä tämä teki noustessaan, ynnä ylpeässä
-katseessaan ilmeni runsaasti mahtavuudentuntoa ynnä itsetajuntaa.
-
-Hänen vieressään oli kaksipiippuinen pyssy.
-
-— Kenet olet tuonut luokseni, Aza? kysyi rosvopäällikkö, kun hän
-päätänsä pudistaen katseli tyttöä ja lasta. — Te näytte saaneen
-ihmeellisen saaliin.
-
-— Säälikää meitä, kapteeni! sanoi Genia heittäytyen polvilleen Demeter
-Banjalukin eteen. — Mielelläni antaisin sinulle kaikki, mitä minulla
-on, mutta taskuni ovat tyhjät. Omituisen sattuman kautta jouduin
-metsään. Tapasin siellä tämän harhaantuneen lapsen ja päätin hakea
-ihmisasunnon saadakseni suojaa yöllä, jolloin sinun väkesi sai minut
-kiinni. Meistä ei teillä voi olla mitään hyötyä — antakaa meille vaan
-vapautemme.
-
-Demeter veteli kädellään pitkää, mustaa partaansa.
-
-— Te aioitte hakea ihmisasunnon? sanoi hän nauraen. — Täällä
-vuoristossa olisitte saaneet kauan kuljeskella, ennenkuin olisitte
-sellaisen löytäneet, sillä laajalta, niin kauvas kuin tämä metsä
-ulottuu, ei löydy pienintäkään majaa, lukuunottamatta vanhaa
-jahtilinnaa, joka on kuninkaan, ja sinne te ette olisi voineet päästä.
-
-Me emme kumminkaan tee teille mitään pahaa, olkaa rauhallisia ja
-levätkää, sillä teidän täytynee olla sangen väsyneitä noin pitkän
-vaelluksen perästä. Kuules, Aza, mene noutamaan viiniä ja leipää, jotta
-Demeter Banjaluki voi näyttää vieraanvaraisuuttaan serbialaiseen tapaan.
-
-Nuori rosvo toi, mitä pyydettiin, ja Geniaa ei tarvinnut monta kertaa
-käskeä. Istuutuen pöydän ääreen, joka oli keskellä salia, söi hän
-yhdessä Milanan kanssa leipää ja kylmää lihaa sekä joi viiniä päälle.
-
-Rosvopäällikkö oli asettunut aivan Geniaa vastapäätä, mutta tämän
-syödessä hän ei sanaakaan virkkanut. Myöskään hän ei hetkeksikään
-lakannut katselemasta Genian ihastuttavia piirteitä, ja niin usein kuin
-tämä oli lasin tyhjentänyt, kaatoi Banjaluki lisää ja pyysi melkeinpä
-surunvoittoisesti valitellen:
-
-— Älkää halveksiko leipää eikä viiniä rosvon talossa.
-
-Voimakas viini, jota Milana ensi kertaa elämässään nautti, sulki pian
-hänen silmänsä ja lapsi nukahti pöytää vasten, pää painuen ristissä
-oleville käsivarsille.
-
-Myöskin tunsi Genia itsensä sangen väsyneeksi ja pyysi rosvokapteenin
-vetäytymään syrjään.
-
-— Kas tässä! sanoi päällikkö, viitaten erästä ovea, joka näkyi
-vuotokiviseinässä. Sitte hän avasi oven, ja Genia näki varsin hyvin
-sisustetun huoneen, missä oli tila karhuntaljoineen ja pehmeine
-patjoineen.
-
-— Nuku rauhassa, kuin jos nukkuisit Abrahamin helmassa, sanoi Genialle
-Banjaluki. — Täällä olet hyvässä säilyssä ja kun taas näemme toisemme,
-niin saat huoleti lähteä matkallesi. — Usko minua, ryövärin asunnossa
-voi usein paljoa turvallisemmin sulkea silmänsä kuin Serbian kuninkaan
-linnassa. Kukapa tietää, lisäsi hän nauraen, nukkuuko kuningatar Draga
-tänä yönä niin makeasti ja häiritsemättä kuin sinä.
-
-— Kiitos, vastasi Genia, ojentaen päällikölle kätensä. Jo ensi hetkestä
-tunsin sinuun luottamusta, mielelläni ja kiitollisuudella vastaanotan
-vieraanvaraisen tarjouksesi. Hyvää yötä!
-
-Näin sanoen meni Genia, Milana käsivarrellaan, kalliokamariin, ja
-Banjaluki sulki perästä oven.
-
-Minutiksi jäi hän seisomaan suljetun oven eteen. Hän ei kuunnellut,
-mutta näytti vaipuneen syviin ajatuksiin.
-
-Pitkät, mustat, silkkimäiset kulmakarvat varjostivat hänen silmiään.
-
-Hän oli pannut käsivartensa ristiin rinnan yli, ja rajuuden ja synkän
-päättäväisyyden jok'ikinen jälki oli hänen kasvoistansa kadonnut. Hänen
-piirteensä olivat päinvastoin saaneet lauhkean, haaveilevan ilmeen.
-
-— Merkillistä! kuiskasi hän itsekseen. — Noin monen vuoden kuluttua
-— voiko se olla mahdollista?... Ei, ei voi olla — kuolonhiljaista on
-täällä sydämessäni; se ei voi kauvemmin rakastaa — kerran, eikä koskaan
-enää.
-
-Äkillisellä, päättäväisellä liikkeellä kiskasi hän itsensä irti
-uneksivasta sureksimisestaan.
-
-— Aza! huusi hän käskevällä äänellä.
-
-Heti näyttäytyi nuori rosvo salissa ja kysyi kapteeninsa käskyjä.
-
-— Ota minulle pukuvarastosta aatelispuku, ynnä kaikki mitä siihen
-kuuluu. Samalla kuin pukeudun, mene ylös satuloimaan kaksi parasta
-hevosta. Itsesi tulee sinun ottaa lakeijan puku ja valmistua mukaani
-lähtemään.
-
-— Aiotko tänä yönä tehdä hyvän kaappauksen, kapteeni, kysyi Aza.
-
-— Kyllä, poikani, vastasi Banjaluki. — Ja se saalis, jonka huomenna
-viemme kotiimme, on pitkiksi ajoiksi huolemme lopettava. —
-
-Mutta mene nyt, elä kysy pitemmältä! Tiedäthän, että aina
-vastenmielisesti vastaan uteliaisiin kysymyksiin. Kiiruhda, poikani,
-meillä ei ole aikaa kadottaa.
-
-Aza hävisi erääseen kamariin.
-
-Kohta senjälkeen hän taas tuli näkyviin, tuoden herransa eteen useita
-pukineita.
-
-Tämä riisui albanialaispukunsa ja pukeutui sen sijaan loistavaan
-pukuun, jota parempaa Belgradin etevinkään räätäli ei olisi kyennyt
-valmistamaan.
-
-Demeterin notkea, komea vartalo teki nyt oivallisen vaikutuksen. Ja
-kun hän sitte painoi uusimuotisen hatun mustakiharaiseen päähänsä ja
-hitaasti veti silohansikkaat käteensä, niin ei kukaan ihminen olisi
-voinut aavistaa, että edessä seisoi Mustien vuorten rosvo, mies, jonka
-päästä hallitus oli luvannut kalliin hinnan, koska hän rohkeilla
-hyökkäyksillä ja kaikenmoisilla rikoksellisilla toimilla oli poliisia
-ja maan lakeja uhmaillut.
-
-Ettei viranomaisten ollut onnistunut vangita Demeter Banjalukia, siihen
-oli helposti ymmärrettävät syynsä.
-
-Väestö ei tukenut poliisin ponnistuksia tuon miehen vangitsemiseksi.
-Päinvastoin — Demeter Banjaluki saattoi suurella varmuudella siihen
-luottaa, että jokaisen köyhän mielien majassa, etenkin jokaisen
-talonpojan ja paimenen talossa, saisi osakseen ystävällistä kohtelua ja
-turvallisen piilopaikan.
-
-Hän oli myöskin köyhien ystävä ja suojelija ja ainoastaan rikkaiden
-ruoska, jotka väärällä tavalla olivat omaisuutensa hankkineet, ja
-sellaisia löytyy kyllälti Serbiassa.
-
-Sillä aikaa oli myöskin Aza päättänyt pukeutumisensa ja esiintyi nyt
-lakeijan ratsupuvussa niinkuin ylhäisen herran palvelija ainakin.
-
-— Laajat nahkahousut soveltuivat mainiosti kastanjanruskeeseen tukkaan
-ja miellyttävään ulkomuotoon nähden.
-
-Keltaiset saappaat säkenöivine kannuksineen sopivat jalkoihin kuin
-valetut, ja sininen frakkimainen takki kiiltävine hopeanappeineen
-näytti varsin somalta.
-
-Demeter Banjaluki käski saattajansa odottaa vielä hetkisen ja meni
-sivuhuoneeseen noutamaan oivallisia aseita.
-
-Olipa sillä monellaisia aseita: mitä uusimpia kivääreitä,
-pistooleita ja revolvereita, osaksi hopealla silattuja, osaksi
-norsunluulla koristettuja. Miekkoja ja sapeleita, tikareita —
-kaikellaisia murha-aseita oli Demeter koonnut, eikä ollut vähän ylpeä
-kokoelmastansa, sillä suurimmaksi osaksi oli hän aseensa voittanut
-rehellisessä taistelussa, ottanut ne voitetuilta vastustajilta.
-
-Mutta Banjaluki otti nyt mukaansa hadjaarin, jonka kätki takkinsa alle.
-Tätä asetta hän parhaiten ymmärsi käyttää ja se saattoi tulla hänen
-vihollisillensa kaikista peljättävimmäksi. Tätä asetta käyttäen hän
-saattoi yhdellä ainoalla liikkeellä repiä vastustajansa ruumiin auki
-alhaalta ylös rintaa myöten, niin että vastustajan ehdottomasti täytyi
-maahan vajota.
-
-Sitte hän meni pienelle kaapille, jonka avasi pienellä avaimella, otti
-esille yhden vähäisistä pulloista, jotka olivat täytetyt valkoisella,
-vaaleanvihreällä tahi ruusunpunaisella nesteellä, pullon, joka ei ollut
-suurempi kuin sormustin, ja pisti sen taskuunsa.
-
-Sitte hän kaapin lukittuaan palasi Azan luoksi.
-
-Tämän hän käski seuraamaan, jonka jälkeen molemmat nousivat kallioon
-hakatuita portaita myöten, jotka johtivat vuoressa olevaan käytävään,
-minne Banjalukin ryövärijoukko oli kokoontunut.
-
-Banjaluki viittasi luokseen harmaapartaisen vanhan miehen ja sanoi
-hänelle kuiskaten:
-
-— Mahommed, alhaalla asunnossani oleskelee nuori, vaaleaverinen tyttö
-ja pieni lapsi. Sinä vastaat minulle siitä, ettei poissaollessani
-hiuskarvaakaan häviä heidän päästänsä. Sinä annat niille, mitä
-haluavat, ja huolehdit siitä, ettei niiltä mitään puutu. —
-
-Jos tyttö tahtoo poistua, niin anna hänen ymmärtää, ettei se käy
-päinsä, ennenkuin olen palannut. Muutoin toivottavasti palaan
-viimeistäänkin huomisaamuna. — Pidä joukko kurissa eläkä lähde
-luolasta! — Aza! Taluta tänne hevoset!
-
-Paria minuuttia myöhemmin nousi Demeter Banjaluki mustan juoksijan
-selkään.
-
-Kapteeni otti vielä kerran kädenliikkeellä jäähyväiset tovereiltansa ja
-ratsasti tiehensä.
-
-Aza pysyttelihe aivan hänen perässänsä. He ratsastivat useita tunteja
-sanaakaan keskenänsä vaihtamatta.
-
-Belgradin tornit tulivat vihdoin näkyviin.
-
-Aza karahutti Banjalukin sivulle ja kysyi:
-
-— Lähdemmekö Belgradiin?
-
-— Kyllä, pääkaupunkiin, vastasi Demeter. — Viemme hevosemme "Zum
-Bojaren" majatalon talliin. Mandelblüt juutalaiseen voin täysin
-luottaa. Itse me lähdemme rautatien asemalle. Kuulitko, eikö
-tuomiokirkon kello lyönyt yksitoista? Keskiyönä täytyy meidän olla
-asemalla.
-
-— Ole varovainen, kapteeni, pyysi Aza. — Tiedäthän, että päästäsi on
-luvattu hyvä hinta, ja Belgradin poliisi...
-
-— On sokea ja kuuro, milloin vaan Demeter Banjaluki niin tahtoo!
-keskeytti häntä rosvopäällikkö käden liikkeellä. — Elä pelkää, minulle
-ei mitään pahaa tapahdu, mutta minä olen tänä yönä lyövä elämäni
-suurimman valtin pöytään, riistän kruunun, jota kuningas vielä eilen
-tuomiokirkossa päässään kantoi. Jaa, Serbian säteilevä kuningaskruunu
-on oleva — minun!
-
-Ikäänkuin tuon ylpeän ajatuksen kiihottamana lensi musta ori tietä
-pitkin, niin että Aza tuskin perässä pysyi.
-
-Suorana, ryhdikkäänä istui Demeter Banjaluki satulassansa ja katseli
-yli Belgradin terävillä silmillään, ikäänkuin olisi lähtenyt Serbian
-pääkaupunkia vallottamaan.
-
-
-
-
-NELJÄSTOISTA LUKU.
-
-Belgradin tiedonantorekisteri.
-
-
-Sinä olet siis aivan varma asiastasi, Benjamino? Sinä seurasit
-kuningatarta, kun hän hääpidoista lähti ja hävisi melkein koko tunnin
-ajaksi?
-
-Kuningas Aleksanteri pakottautui näyttäytymään tyvenenä, tehdessään
-tämän kysymyksen kamaripalvelijalleen, joka makuuhuoneessa juuri oli
-kuninkaan yöpuvun kuntoon laittanut. Mutta se suurimmassa määrässä
-kiihtynyt ääni, jolla tämä lausuttiin, ilmaisi aivan päinvastaista,
-siitä saattoi päättää, että nuoren hallitsijan sielussa raivosi
-kärsimysten myrsky.
-
-— Teidän majesteettinne, vastasi Benjamino, nuori italialainen, tuskin
-kuningasta vanhempi, johon Aleksanteri kerran Italianmatkallaan oli
-mieltynyt, — teidän majesteettinne, sieluni autuuden kautta vannon,
-että se on totta. Minä hiivin kuningattaren perässä ja näin hänen
-katoavan pienen portin taakse, joka johtaa linnoitukseen.
-
-— Haa, linnoitukseen — ja mitä hän sieltä etsi? Kuningatar, joka
-hääpäivänänsä varastautuu puolisonsa sivulta — on sekin varsin
-merkillistä! Mutta ehkäpä hyvä sydämensä siihen pakotti, ehkäpä hän
-tahtoi onnettomille viedä lohdutusta ja apua?
-
-— Kaikille onnettomille, jotka linnoituksessa nääntyvät — se ei
-kumminkaan ole ajateltavissa! jatkoi Benjamino, merkitsevä hymyily
-viekkailla kasvoillaan. — Mutta että hänellä oli asiata jollekin
-vangille — se on varmaa.
-
-Aleksanteri tempasi kamaripalvelijalta silkkisen yötakin ja viskasi
-sen lattialle. Sitte tarttui hän Benjaminoon, veti hänet luoksensa ja
-kaivaen katseensa kamaripalvelijansa silmiin, huusi hänelle:
-
-— Sinä puhut arvoituksilla, Benjamino! Varo itseäsi, kuningas ei
-tarvitse ratkaista arvoituksia, hänelle ei saa mitään olla salattuna.
-Sinä tiedät enemmän kuin tahdot sanoa. Niin sano sitte: ketä puolisoni
-Draga tuona iltana kävi maakuopassa tapaamassa?
-
-— Teidän majesteettinne, sanoi italialainen, heittäytyen kuninkaansa
-jalkojen eteen, — tiedän kyllä, että tällä hetkellä ehkä kadotan hyvän
-herrani armon. Mutta minä vannon, että ainoastaan uskollisuuteni
-kuningastani kohtaan pakotti minua hiipimään kuningattaren perässä.
-Kuulin, muurin syvennykseen kätkeytyneenä, kuinka hän käski
-vankilanpäällikön avata sen kopin, missä Stefan Naumovitsch oli
-suljettuna.
-
-— Stefan Naumovitsch? mutisi kuningas, ja hänen kulmakarvansa
-rypistyivät onnettomuutta aavistaen... — Sama Naumovitsch, joka eilen
-vainusi kuningattaren henkeä, valtionkavaltaja, joka tahtoi hänet
-tappaa? — Ei, ei, sinun on täytynyt erehtyä, Benjamino, hänen luoksensa
-saattoi kuningatar kaikista vähimmin pyrkiä, hänelle ei mitenkään ole
-voinut armoansa osottaa.
-
-— Armoansa osottaa! toisti italialainen, joka yhä vielä oli polvillaan.
-— Sitä ei kuningatar aikonutkaan. Päinvastoin pyysi kuningatar Stefan
-Naumovitschilta jotakin, joka jotenkin paljon muistutti armoa.
-
-Kuningas Aleksanterin silmät, jotka vissinä hetkinä kamalasti
-leimahtelivat, saivat nyt jähmettyneen ja kalsean ilmeen.
-
-Hän puri alahuultaan, niin että se vuoti verta, vavistus kulki hänen
-ruumiissaan ja sitte sanoi hän kumeasti:
-
-— Ja mitä se on, joka sinun mielestäsi armoa muistuttaisi?
-
-— Rakkaus, kuninkaallinen herrani, huudahti Benjamino, ja juoksi
-pois etsimään suojaa herransa peljättäviltä vihan puuskilta, sillä
-hän tiesi, että Aleksanteri semmoisina hetkinä saattoi vieläpä tehdä
-väkivaltaa.
-
-Aleksanteri päästi muutamia katkonaisia ääniä, horjui ja vaipui
-nojatuoliin.
-
-Minutin hän siinä istui, kuin lamautunut, kykenemättä tehdä yhtäkään
-liikettä; kaksi suurta kyyneltä tunkihe hänen silmistänsä ja valui
-hitaasti pitkin poskia.
-
-— Ulos! — Ulos, sinä elukka, minä tahdon olla yksin! komensi hän
-äkkiä Benjaminoa. — Odota ulkona etuhuoneessa, kunnes sinut kutsun!
-Kuningatar — missä on kuningatar?
-
-— Hänen majesteettinsa kuningatar on juuri mennyt levolle, vastasi
-Benjamino ja hävisi ovesta.
-
-— On mennyt levolle ja odottaa epäilemättä minua, huokasi Aleksanteri
-itsekseen, kun hän nyt näki olevansa yksin. — Hän odottaa minua,
-sulkeaksensa minut syliinsä ja ihastuttaaksensa minut suudelmillaan.
-
-Oi, mitäpä en antaisi, jos vaan tietäisin, että nuo huulet eivät
-koskaan ole suudelleet kenenkään muun suuta kuin minun... Minä rakastan
-tuota naista, rakastan Dragaa aivan mielettömästi. Mutta minä tahdon
-yksin hänet omistaa, ei ainoastaan nyt ja tulevaisuudessa — ei, hänen
-menneisyytensäkin on oleva minun — ainoastaan silloin voin tuntea
-itseni onnelliseksi hänen rinnallansa.
-
-Hän löi käsillään kasvoihinsa ja vapisi kuin lapsi, jolta on kielletty
-suurimman ja hartaimman toivomuksen täyttäminen, ja joka ei ymmärrä,
-miksi niin on tapahtunut.
-
-— Hän on minulle vannonut, jatkoi Aleksateri itsekseen puhellen,
-nousten seisoalleen ja kävellen lakkaamatta edestakaisin huoneessa,
-— vannonut minulle pyhän valan, ettei hän koskaan varsinaisessa
-merkityksessä ollut Maschinin vaimo, että minä olen hänen ensimäinen
-miehensä — ensimäinen! — Oi, mikä autuus on tuossa sanassa, jos vaan
-voisin siihen luottaa! Mutta epäilys asuu sielussani, se kiusaa minua,
-kiduttaa minua, raastaa minun sydäntäni. Voi, antaisin vaikka kruununi,
-ja kaiken valtani ja loistoni mukana, mielelläni olisin kerjäläinen
-tahi vaatimaton työmies, jolla ei olisi muuta mistä elää, kuin kättensä
-työ, jos vaan tietäisin, että tuo nainen ei ole ketään muuta rakastanut
-kuin minua, ettei kukaan ennen minua ole häntä rakastanut!
-
-Mustasukkaisuus pani hänet vapisemaan, ikäänkuin horkka eli vilutauti
-olisi puistattanut. Raju halu kutsua puhdas sielu omaksensa, saada
-painaa suunsa puhtaisiin huuliin, levätä siveällä povella, täytti tuon
-miehen jonkunmoisella mielettömyydellä.
-
-— Mutta miksi itseäni noin kidutan, puhkesi hän sanomaan. —
-Pelkurimainen raukka, mikä olen, miksi sitte minulla ei ole koskaan
-ollut rohkeutta hankkia asioista täyttä varmuutta! Tunnenpa toki
-keinon, joka heti antaa minulle totuudesta täyden selvityksen. Miksi
-pelkään sitä keinoa käyttää? Ei, vielä tänä yönä olen totuuden tietävä!
-
-Kuningas työnsi syrjään silkkisen verhon ja meni työhuoneeseensa. Hän
-istuutui kirjoituspöytänsä viereen ja kirjotti paperille seuraavat
-sanat:
-
- Herra poliisitirehtori! Seuratkaa heti kamaripalvelija Benjaminoa
- palatsiin. Ottakaa mukaanne Belgradin tiedonantorekisteri, nide M,
- kirjain B. Pitäkää tämä kutsu kaikilta salassa, sitä käskee teidän
-
-                                                  ALEKSANTERI.
-
-— Benjamino!
-
-Kuningas Aleksanteri oli taas mennyt makuuhuoneeseen ja huusi
-Benjaminon etuhuoneesta.
-
-— Mene heti ja vie tämä kirje poliisitirehtori Lazarille, jätä se hänen
-omaan käteensä ja odota hänen vastaustansa! Jos hän seuraa mukana,
-joka todennäköisesti on tapahtuva, niin vie hänet pienen tapettioven
-kautta työhuoneeseeni. Siellä hän odottakoon minua. — Mene! — Elä odota
-Benjamino!
-
-Kamaripalvelija palasi; kuningas pani kätensä hänen olkapäälleen ja
-katsoi häneen pitkällä tutkivalla silmäyksellä.
-
-— Oletko oikein uskollinen minulle, Benjamino? kysyi hän melkeinpä
-rukoilevalla äänellä. — Ole minulle uskollinen; löytyy niin vähän
-ihmisiä, jotka semmoisia ovat. Kuningas harvoin löytää uskollisen
-sydämen. — Minä olen sinua runsaasti palkitseva, Benjamino, jollet
-minua koskaan petä.
-
-— Kuninkaallinen herrani, sanoi kamaripalvelija, — te tiedätte, että
-minä olin valitettava olento, kun minut löysitte. Te armahditte minua
-— kuinka voisin sen koskaan unhottaa? Henkeni olen uhraava kuninkaani
-puolesta.
-
-— Nojaa, niin kaikki sanovat. Tulevaisuus on osottava, kuinka paljon
-totta tarkotat. Mene nyt ja täytä käskyni!
-
-Kun kamaripalvelija oli mennyt, otti Aleksanteri kynttilän ja meni
-suuren peilin eteen, joka oli makuuhuoneen seinällä.
-
-Täällä hän painoi nappulata ja peili kääntyi ympäri — peilin
-tarkotuksena oli vaan peittää kiertoportaat, jotka kuninkaan
-makuuhuoneesta johtivat yläpuolella olevaan huoneeseen.
-
-Aleksanteri seisoi minuutin hiljaa portaiden juuressa ja koetti hillitä
-intohimoa, joka näytti häntä hallitsevan.
-
-Sitte astui hän hitaasti portaita ylös. Tultuaan niiden korkeimmalle
-astuimelle, löi hän hiljakseen ovelle, joka sisästäpäin avautui.
-
-Kuningas astui sisään — hän oli nyt kuningattaren makuuhuoneessa.
-
-Tämä huone oli sisustettu mitä ylellisimmin: silkkitapetit, ihmeellisiä
-kuvapatsaita, esittäen jumalattaria alastomassa kauneudessansa, komeat
-huonekalut, pulleat sohvat, taivaansinen ympäröimä vuode — kaikki oli
-kuin lumottu Dragaa varten.
-
-Kaikkein ihaninta tässä ympäristössä oli kumminkin kuningatar itse,
-joka juuri oli levolle menemäisillään.
-
-Hänen ihanaa vartaloansa verhosi ainoastaan pitsien koristama kepeä
-silkkinen yöpuku.
-
-Oivallinen, ihmeteltävän pitkä tukka oli hajallaan, valuen kuin
-juokseva mustapuu Dragan päästä yli olkapäiden ja kupeiden jalkoihin
-saakka.
-
-— Kuninkaani, huudahti kaunotar, juosten Aleksanteria vastaan ja painoi
-häntä itseensä — oletko nyt vihdoinkin tullut? Sinä olet tänään antanut
-minun varsin kauvan odottaa, rakkaani, ja minun on niin vaikeata
-odottaa.
-
-Draga painoi huulensa hänen huuliansa vastaan, suuteli hänen silmiänsä,
-poskia ja käsiä, vei hänet hyväillen sohvalle sekä vaipui huokaillen
-hänen viereensä.
-
-— Sinä olet hajamielinen, kuninkaani, sanoi Draga hetkisen kuluttua.
-Mitä sinä ajattelet? Surutko synkistävät sielusi? Oi, anna minun ottaa
-osaa niihin, olenhan minä sinun saattajasi läpi elämän, ja oikeutenani
-on kantaa puolet sinun kärsimyksistäsi. Miks'et suutele minua samalla
-tulisuudella, johon eilen olin vähällä menehtyä? Oi, kuinka suloista on
-tempautua tuollaisiin tunteisiin — suutele minua, Aleksanteri, toivon,
-että saisin kuolla suudelmasi minun huulillani.
-
-Draga veti hänet luokseen.
-
-Mutta kuningas nousi heti pystyyn.
-
-— Minä olen alakuloinen, sanoi hän, — niinkuin aina, kun minun täytyy
-allekirjottaa kuolemantuomio.
-
-— Kuolemantuomio? — Sinä, Aleksanterini, — tänään, juuri tänään toisena
-hääpäivänäni? — Siitä olisi sinut tosiaankin pitänyt säästää.
-
-— Asia on kiireellistä laatua, oikeusministeri tahtoi siitä pikaisen
-päätöksen, sanoi kuningas hitaasti, samassa kuin Draga tutkivin silmin
-häntä katseli. — Kysymys on tuosta kurjasta, joka tavotteli Dragani
-henkeä, lurjus Stefan Naumovitschista; — oi, miksi noin säpsähdät?
-
-— Minäkö? — minä säpsähdin, koska minuun kovasti koski, vastasi Draga,
-nopeasti malttaen mielensä, että kuninkaani hetkellä, jolloin hän voisi
-tuntea itsensä äärettömän onnelliseksi ja tuhat kertaa enemmän tehdä
-toisen ihmisen onnelliseksi, lisäsi hän haikeasti katsoen, ajattelee
-niin synkkiä asioita kuin kuolemantuomiota.
-
-Ja sinä luulet sitte — Dragan ääni tuli tutkivaksi ja ikäänkuin
-hapuilevaksi, koska hän samalla heitti käsivartensa kuninkaan ympäri ja
-painautui häntä vasten — sinä luulet todellakin, että tuon, mikä hänen
-nimensä onkaan — tuon Stefan Naumovitschin todellakin täytyy kuolla?
-
-— Tahtoisitko, että hänet armahtaisin? kysyi Aleksanteri hitaasti
-kääntäen kasvonsa hänen puoleensa. — Ajatteleppas: Jollei onnellinen
-sattuma olisi sinua pelastanut, niin tuo kurja olisi ampunut
-revolverinkuulan keskelle sydäntäsi!
-
-— Juuri sentähden, että asia minua koskee, huudahti Draga, — en minä
-tahtoisi, että mestaus tapahtuisi. Se ehkä synnyttäisi Serbiassa
-pahaa verta. Parempi olisi siis sanoa: Kuningatar, joka nyt on
-niin onnellinen, on vaatinut, että kuningas käyttäisi ihanata
-armahtamisoikeuttansa. — Pyydän senvuoksi, kallis Aleksanteri, anna
-tuon raukan elää, nääntyköön hän kernaasti vankilassa kymmenen,
-kaksikymmentä vuotta — niin, koko elämänsä, se merkitsee vähemmän,
-mutta elä verta vuodata.
-
-Tuskin oli Draga lausunut nämä sanat, ennenkuin Aleksanteri tarttui
-hänen käsiinsä ja käheällä huudolla veti hänet ylös sohvalta.
-
-— Aleksanteri, rakkaani — mitä sinä teet? huusi Draga. — Miten on
-laitasi — millä olen sinua loukannut?
-
-— Tunnusta, Draga, sanoi Aleksanteri hampaittensa välitse, terävällä ja
-vihaisella äänellä, että olet rakastanut häntä, tämä Stefan Naumovitsch
-hän oli — sinun rakastajasi, ja siksi rukoilet hänen puolestasi, siksi
-tahdot, että hänen pitää elää!
-
-Draga kalpeni. Mutta hän oli menettänyt mielenmalttinsa vain hetkeksi.
-
-Sitte hän päästi remakan naurun, ja hänen erinomainen tyyneytensä
-vaikutti kuninkaaseen niin suuressa määrässä, että tämä päästi hänen
-kätensä vapaiksi.
-
-— Ilkeä ihminen! huudahti Draga. — Kuinka voi sinulla olla sydäntä
-minua noin säikyttää! Tunneppas, kuinka sydämmeni tykyttää — niin,
-tunneppas vaan! Tämä sydän on yksistään sinun eikä ole koskaan sykkinyt
-kenellekään muulle.
-
-Tämän sanoessa hän pani Aleksanterin käden rinnalleen.
-
-— Draga, Dragani, puhkesi Aleksanteri vapisevalla äänellä ja
-intohimon vimmassa sanomaan, — anna anteeksi, että häväisin sinua.
-Minä — minä rakastan sinua siinä määrässä, että olen mustasukkainen
-menneisyydellesi — ja jok'ikiselle, jolle vaan olet vähäisintäkin
-suosiota osottanut. — Oi, anna minun suudella itseäsi, painaudu minua
-vastaan, rakas vaimoni, ja minä tahdon — kas, tuo arpi oikeanpuolisessa
-olkapäässäsi! — sano minulle: kuka sinua niin suuteli, että tuo
-arpi syntyi! — Totuus esiin vaan, sillä minä olen sinun herrasi ja
-kuninkaasi!
-
-Kuningattaren vasemmassa olkapäässä oli todellakin pieni arpi, jonka
-syynä epäilemättä ei ollut naarmua eikä sysäystä.
-
-— Tämä arpi! sanoi Draga, kadottamatta mielenmalttiansa. — Kyllä
-kuninkaani, lasna ollessani kaaduin kerran rautaista hellaa vastaan, ja
-siitä ajasta lähtien olen kantanut tuota arpea muistona. — Mutta minä
-näen, että sinä tänä yönä vaan koetat hakea syytä minuun suuttuaksesi;
-huomenna ehkä olet paremmalla tuulella — hyvää yötä, kuninkaani! Jumala
-sinua suojelkoon ja Serbiata, sillä aikaa kuin nukut!
-
-— Draga, huudahti Aleksanteri, sinä ajat minut pois, sinä käännyt
-minusta! — Kuinka nyt ovat asiat, Draga, oma Dragani, sinä itket?
-
-— Eikö minulla sitte ole syytä itkeä, sanoi Draga nyyhkyttäen —
-nähdessäni, että olen kadottanut kuninkaallisen herrani luottamuksen?
-Otitko minut vaimoksesi ainoastaan tappaaksesi minut epäluulolla? Oi,
-jospa minut pikemmin olisit jättänyt köyhyyteeni ja yksinäisyyteeni —
-voi, kuinka onneton olen, minä kuningatar parka!
-
-Näin sanoen hän vaipui sohvalle ja hautasi kasvonsa tyynyihin.
-
-Aleksanteri seisoi siinä liikkumattomana, tietämättä mitä nyt tekisi.
-
-Mutta sitte hän kumartui, suuteli Dragan niskaa ja pyysi häneltä
-sydämmellisesti anteeksi hellimmillä sanoilla, mitä saattoi löytää.
-
-Mutta kului pitkä aika, ennenkuin hän sai nähdä vaimonsa kauniit kasvot
-ja hymyilyn hänen silmissänsä.
-
-— Oletko antanut minulle anteeksi, Draga? kysyi Aleksanteri
-levottomasti, heittäytyen hänen jalkojensa juureen. — En koskaan,
-sen vannon sinulle, en koskaan enää ole mieltäsi pahottava.
-Mustasukkaisuuteni riistän sydämestäni, kuuletko, — minä uskon sinua,
-Dragani, minä vannon, että uskon sinua.
-
-— Sinun täytyy antaa minulle todistus siitä, vastasi hän lujalla
-äänellä. — En ollenkaan välitä kelvottomasta Stefan Naumovitschistä,
-hän on kuoleman ansainnut. Mutta en tahdo, että hän kuolee; hän
-nääntyköön vankilassa ja kerran on hän minulta armoa rukoileva.
-
-Lupaa minulle Aleksanteri, ettet allekirjota hänen kuolemantuomiotansa!
-
-— Sen lupaan, vastasi kuningas epäröimättä, ja heti veti hän hänet taas
-rintaansa vasten.
-
-Silloin äkkiä johtui Aleksanterin mieleen, että oli kutsunut luokseen
-poliisipäällikön ja hellästi vapautuen Dragan syleilystä hän sanoi:
-
-— Hetkeksi täytyy sinun suoda anteeksi, mutta minä olen pakotettu
-tarkastamaan muutamia tärkeitä asiakirjoja. Oi, me kuninkaat emme
-koskaan saa olla rauhassa; meitä vaivataan elämämme autuaallisimpinakin
-hetkinä, emme koskaan kuulu itsellemme, vaan aina kansallemme. Jää
-hyvin, rakkaani; jätä minulle pieni vapaa paikka sydämessäsi, kohta
-olen taas luonasi.
-
-Kuningas poistui ja laskeutui kiertoportaita, mutta tuskin oli peiliovi
-hänen jälessään sulkeutunut, ennenkuin Draga levottomasti haali kokoon
-tukkansa, sitoi sen päänsä yli ja kiinnitti kultakammalla.
-
-— Heikko ihminen, joka kohta on oleva minun orjani, kuiskasi hän
-itsekseen. — Tällä kertaa kumminkin tunnen itseni kiitolliseksi
-hänen mustasukkaisuudestansa, sillä se pakotti hänen puhumaan
-Stefan Naumovitschistä, ja silloin sain häneltä viekkaasti Stefanin
-armahtamisen; muussa tapauksessa olisi hän allekirjoittanut hänen
-kuolemantuomionsa, ja minä ehkä en olisi saanut siitä mitään tietää,
-ennenkuin se olisi ollut toimeenpantu.
-
-Mutta nyt — kuningas ei niin pian palaja; sentähden — toimitan heti
-Nicodemille kruunun!
-
-Aleksanteri oli kumminkin palannut makuuhuoneeseensa. Täällä nim.
-Benjamino oli hänelle ilmottanut, että poliisipäällikkö oli viereisessä
-huoneessa.
-
-Kuningas veti yötakkinsa silkkinuorat kireämmälle, järjesti sitte vähän
-tukkaansa ja astui alentuvaisen näköisenä työhuoneeseensa.
-
-Poliisipäällikkö Lazar tervehti häntä syvällä kumarruksella.
-
-— Teidän majesteettinne on käskenyt minun tänne tulemaan, sanoi Lazar
-alamaisella äänellä, — eikä mikään yön hetki ole liian myöhäinen, kun
-kuninkaan palvelemisesta on kysymys.
-
-Aleksanteri oli istuutunut kirjoituspöydän ääreen sirotekoiselle
-tuolille ja sanoi, viitaten paksuun asiakirjasiteeseen, joka oli hänen
-edessänsä:
-
-— Te olette tuoneet tiedonantorekisterin?
-
-— Kyllä, tein niinkuin teidän majesteettinne käski, toin M. siteen.
-Tiedonantorekisteriä on pidetty mitä suurimmalla huolellisuudella, sitä
-minä yksin hoidan, eikä kenenkään muun silmä kuin minun ole saanut sitä
-lukea.
-
-— No, kuinkas on asian laita?... Ovatko sitte nämä asiakirjat
-ehdottomasti totuuden mukaiset? kysyi kuningas.
-
-— Luulen minulla olevan syytä, teidän majesteettinne, olla ylpeä
-tästä työstäni. Kaikkien niiden Belgradin asukasten nimet, jotka
-yleensä voivat tulla kysymykseen, ovat tähän kirjotetut, he ovat,
-niin sanoakseni, tähän kirjaan valokuvatut. Olen tutkituttanut heidän
-entisyyttänsä ja tarkoin vaarinottanut heidän nykyisiä olojansa. Jos
-kuninkaani tahtoo tulla tuntemaan jonkun henkilön entistä elämätä,
-niin olkaa hyvä ja sanokaa vaan minulle henkilön nimi, ja teidän
-majesteettinne voi omin silmin tulla vakuutetuksi siitä, että
-tiedonantorekisteri antaa täysin luotettavan vastauksen.
-
-— Ehkä! sanoi Aleksanteri muutaman minuutin epäiltyänsä. — Hyvä, Lazar,
-hae — Draga Maschinin nimi.
-
-Lazar säpsähti ja hänen piirteensä saivat oudon ilmeen; ja syvästi
-kumartaen hän sanoi:
-
-— Sekin nimi löytyy minun kirjassani; ja minä aijoin jonakin päivänä
-pyytää teidän majesteettinne lupaa saada rekisteristä poistaa kysym.
-olevat lehdet, sillä Serbian kuningattaresta ei tämä kirja saa antaa
-mitään tietoja. Mutta tunnen itseni onnelliseksi, voidessani vielä
-näyttää nämä lehdet — tässä ne ovat.
-
-Helposti ja paljon etsimättä oli Lazar avannut kirjan siltä kohtaa,
-mihin oli kirjotettu: "Leski Draga Maschin, syntyisin Lunjevica."
-
-Kuningas Aleksanteri varjosti kädellä silmiänsä, koskei hän tahtonut
-Lazarille ilmaista sielunliikutusta, joka silmissä kuvastui.
-
-Hän vapisi levottomuudesta, sillä hän pelkäsi näistä lehdistä
-löytävänsä jotakin, joka yhdellä iskulla veisi häneltä koko hänen
-onnensa.
-
-Mutta kun Lazarin ääni kohtasi hänen korvansa, tuntui kuin sentnerin
-paino olisi sydämeltä vierähtänyt.
-
-— Tässä kirjassa, sanoi poliisipäällikkö mielistellen, — löytyy tuskin
-yhtään lehteä, joka voi osottaa niin paljon hyvettä, todellista
-naisellisuutta ja sydämen hyvyyttä kuin nämä.
-
-— Todellakin, puhkesi kuningas sanomaan ilosta väräjävällä äänellä,
-jonka jälkeen rupesi innokkaasti lukemaan.
-
-Lazar tarkasteli häntä silloin halveksien.
-
-Hän tiesi liiankin hyvin, että hän itse muutamia päiviä sitten
-Dragan toimesta oli poistanut tästä kirjasta kolme lehteä ja sitten
-kiinnittänyt toisia niiden sijaan.
-
-Mutta kuningas Aleksanteri ei huomannut, että kiinnitetyt lehdet
-olivat väriltään valkoisempia kuin kirjan muut lehdet, jotka jo olivat
-alkaneet kellastua. Hän siis suurimmalla innolla luki, sisäisellä
-tyytyväisyydellä ja salaisella riemulla, sillä niillä lehdillä
-ylistettiin Draga Maschinia naisten malliksi, jonka entinen elämä ei
-kyennyt yhtään ainoata tahraa osottamaan.
-
-— Minä olen teihin tyytyväinen, poliisitirehtori Lazar, sanoi
-kuningas; te näytte pitävän tiedonantorekisteriä erinomaisen tarkasti,
-tyydyttävällä ja totuutta vastaavalla tavalla. Kas tässä, ottakaa kirja
-taas mukaanne, ja pyydän, ettette anna kenenkään saada vihiä tästä
-yöllisestä kuulustelusta.
-
-— Teidän majesteettinne, huudahti Lazar, — kuninkaani salaisuudet ovat
-minulle kallisarvoisia esineitä, jotka lukitsen sieluni sisimpään
-soppeen.
-
-Lazar ojensi samalla ulos kätensä kirjaa ottaakseen, jonka kuningas oli
-hänelle lykännyt; mutta samassa silmänräpäyksessä kuin hänen piti se
-ottaa, pani Aleksanteri vieläkin kerran kätensä sen päälle.
-
-— Odottakaa hetkisen, Lazar! huudahti hän. — Samalla kun kirja on
-luonani, olisi erittäin hyvä ottaa selkoa vielä yhdestä henkilöstä.
-Tämähän on side M? M:n jälkeen tulee N. Niinkuin näkyy, on kirjassa osa
-sitäkin kirjainta.
-
-Olkaa siis hyvä, herra poliisitirehtori, ja hakekaa minulle nimi Stefan
-Naumovitsch!
-
-Lazar kalpeni ja seisoi liikkumattomana. Mutta kuningas huusi hänelle
-melkeinpä ankaralla äänellä:
-
-— Ettekö kuullut käskyäni, herra poliisitirehtori? Minä tahdon nähdä
-lehden: "Stefan Naumovitsch."
-
-Lazar alkoi kirjaa selailla. Tätä selailua kesti jotenkin kauvan,
-kunnes vihdoin avautui lehti, jonka yläsyrjässä luettiin Stefan
-Naumovitsch.
-
-Kuningas oikein ahmimalla luki kirjan sisällön. Hänen päähänsä oli
-pujahtanut, että jos Naumovitsch koskaan oli ollut suhteessa Dragaan,
-niin täytynee se olla tässä merkitty, jos Belgradin salapoliisin
-kotkansilmät todellakin kykenisivät tunkeutua kaikkialle, keksiä
-suurimmatkin salaisuudet.
-
-Aluksi luki hän jotakin välinpitämättömästi, sillä kirjaan oli
-merkitty, että Naumovitsch oli syntyjään serbialainen, rikkaan
-tilanomistajan poika, että hän oli kadettina mennyt Nischin
-sotakouluun, missä oli moitteettomasti käyttäytynyt sekä sitte
-tutkinnon suoritettuaan astunut kuninkaalliseen kaartiin. Älykkääksi,
-ajattelevaiseksi ja rauhalliseksi upseeriksi kutsui häntä
-tiedonantorekisteri.
-
-Sitte seurasi Lazarin omin käsin kirjotettuna:
-
- "Helmikuun 7 p:nä 1901 Stefan Naumovitsch näyttää joutuneen huonoon
- seuraan, hän näkyy usein öisin häviävän leski Draga Maschinin
- asuntoon, ja eilen huomasi poliisimies Cyrill, että hän vasta kuuden
- aikana aamulla lähti sieltä. Häntä lukuunottamatta ei ketään muuta
- ollut lesken luona."
-
-Kuningas Aleksanteri vaipui tuoliinsa. Hänen kasvonsa olivat muuttuneet
-tuhkanharmaiksi, ja käsi lensi hermostuneesti sinne tänne turmiota
-tuottavalla paperilla.
-
-— Hyvä on, Lazar, ähkyi hän. — Teidän kirjanne on todellakin erittäin
-huvittava — erittäin seikkaperäinen. Mutta — minä tahtoisin antaa
-teille aineksia uudeksi osastoksi Stefan Naumovitschin tilillä,
-loppupäätökseksi, Lazar — kas tässä se on!
-
-Kuningas tempasi kirjearkin, ja kirjotti siihen vapisevalla kädellä
-muutamia rivejä, joiden alle hän sitte piirsi nimensä. Sitte hän nousi
-pystyyn ja jätti paperin Lazarille sanoen:
-
-— Hae heti käsiin linnanpäällikkö! Tämä käsky on viipymättä
-toimitettava; sitä ei millään ehdolla peruuteta. — Mene nyt, Lazar,
-minä luotan teidän uskollisuuteenne!
-
-Sillä aikaa kuin kuningas lausui nämä sanat, oli Lazar katsahtanut
-paperiin, ja hän näytti hämmästyneeltä.
-
-— Teidän majesteettinne! sanoi hän. — Te käskette että — jo tänä yönä —
-eikä mitään armoa?
-
-— Ei mitään armoa! huudahti Aleksanteri. — Millä oikeudella sitä
-kysytte? Olenko sitte armosta kirjottanut? — Verellä olen kirjottanut.
-
-— Niin, verellä, teidän majesteettinne, vastasi Lazar, joka tunsi
-väristyksen ruumiissaan, — verellä, jonka tulee jo tänä yönä
-vuotaa, jo muutamien harvojen hetkien kuluttua. Minä menen viemään
-linnanpäällikölle tämän käskyn. Eikö pitäisi lähteä pappia hakemaan...
-
-Aleksanteri kumminkin heitti häneen katseen, joka sulki hänen suunsa ja
-pakotti hänen mitä pikemmin vetäytymään syrjään.
-
-— Lazar — Lazar! huusi kuningas hänen perästänsä. — Muistakaa
-parhaimmat ampujat — sano se linnanpäällikölle — kaksitoista miestä —
-on katsottava, että hän jo ensimäisen yhteislaukauksen jälkeen suistuu
-kuolleena maahan.
-
-Tuskin oli kuningas jäänyt yksin, kun hän taas kiiruhti kirjoituspöydän
-ääreen; kiinnitti silmänsä vielä auki olevaan tiedonantorekisteriin ja
-pusersi muutamia sanoja tuijottavin silmin.
-
-— Koko yön — aina kello 6:teen aamulla — ja yksin — ha, ha! Ja hän
-on valehdellut — arpi — selvää on, että se on himon muistomerkki, ja
-Stefan Naumovitsch on ollut...
-
-Raju huuto tunkihe äkkiä kuninkaan rinnasta, huuto, joka tuntui
-osottavan jotakin kauheata; sitte alkoi Aleksanterin pieni vartalo
-horjua, ja kohta makasi hän pehmeällä matolla, joka peitti lattian.
-
-Kumea kaatuminen matolle ja käheä huuto, minkä kuningas päästi, samassa
-kuin vaahto juoksi suusta ja silmät hirveällä tavalla vääristyivät, oli
-kuulunut ylös Dragan makuuhuoneeseen.
-
-Hän senvuoksi kiiruhti kiertoportaita alas ja astui huoneeseen,
-samassa kuin kamaripalvelija, joka samoin omalla tahollaan oli kuullut
-epäilyttävän äänen.
-
-He havaitsivat kuninkaan ruumiin nytkähtelevän, ikäänkuin olisi ollut
-kuolemaisillaan.
-
-Näky oli Dragasta niin hirvittävä ja kamala, että kaikki veri tunkeutui
-sydämeen, ja hän seisoi siinä kivettyneenä.
-
-— Mitä tämä merkitsee? sammalti hän. — Benjamino — kuningas — tuokaa
-lääkäri — lääkäri!
-
-— Suokaa anteeksi, teidän majesteettinne! sanoi Benjamino äkkiä.
-— Älkää Jumalan tähden sanoko mitään, antakaa sähkökellon olla
-käyttämättä! Kuningas on käskenyt, että kun hän sattuu saamaan
-tällaisen kohtauksen, ei kukaan ihminen saa astua siihen huoneeseen,
-missä hän silloin makaa.
-
-— Tuo ei siis ole ensimäinen kerta? kysyi Draga äkkiä. Sinä olet siis
-ennenkin nähnyt kuningasta tuon hirvittävän taudin kohtaavan? Myönnä se
-minulle ja luota minun suosiooni!
-
-Italialainen nyökäytti päätänsä.
-
-— Se on langettavantaudin kohtaus, sanoi kamaripalvelija. — Sitä
-kuningas on potenut nuoruudestaan saakka. Minun täytyy kumminkin pitää
-se salassa — oi, minä rukoilen teidän majesteettianne, älkää pettäkö
-minua!
-
-Dragaa puistatti.
-
-Tuommoisen miehen käsiin hän siis oli jättänyt tulevaisuutensa onnen. —
-Oi, kuinka kauhealta kuningas näytti. Draga kääntyi pois.
-
-— No, jos nyt on kuninkaan tahto, sanoi Draga kylmästi — että hänen
-tautinsa on pysyvä salaisuutena, niin pidä se visusti salassa,
-Benjamino. Vie kuningas nukkumaan ja vartioi häntä huolellisesti, ja
-kun hän taas toipuu, niin älä puhu hänelle, että olen hänet tuossa
-tilassa nähnyt. — Hyvää yötä!
-
-Draga kiiruhti ulos huoneesta, sillä jalat melkeinpä pettivät.
-
-— Ja tuommoiseen mieheen olen nyt sidottu koko elinajakseni! sanoi
-hän ähkyen. — Oi Jumalani, on varsin vaikeata olla kuningatar. Ja se
-jota rakastan, on vankilassa, kuoleman uhkaamana, töin tuskin onnistui
-minun täksi yöksi pelastaa hänen henkensä. — Oi, Stefan, miksi hylkäsit
-minut, mikset kuullut minun rukouksiani ja antanut minun vapauttaa
-itsesi pyövelin kynsistä — miksi?
-
-Hän äkkiä vaikeni. Silmänsä kääntyivät pieneen pöytään päin, jolla
-oli paljo esineitä. Tuon pöydän ääressä oli Aleksanteri varmaankin
-riisuutunut.
-
-Tässä oli nimittäin kukkaro ja kultasormukseen sidottuna avain, joka
-näytti olevan hyvin taidokkaasti tehty.
-
-— Avain! huudahti Draga. — Juuri sitä avainta etsin, sillä se avaa
-salaisen kaapin, missä kruunua säilytetään. Kuningas lepää tajutonna
-sohvalla — tilaisuus on otollinen. Ei, veli Nicodem, et tarvitse
-turhaan odottaa — kohta tuon sinulle Serbian kruunun! Nyt tahi ei
-koskaan...
-
-
-
-
-VIIDESTOISTA LUKU.
-
-Haudan partaalla.
-
-
-Nopealla liikkeellä tempasi Draga avaimen ja kätki sen vapisevaan
-käteensä. Varovasti hän sitte katsoi ympärilleen; nähdäkseen, olisiko
-joku voinut häntä huomata.
-
-Aänetönnä hiipi Draga ulos kuninkaan makuuhuoneesta ja meni käytävää
-pitkin.
-
-Rikoksentekijän tavoin hän katsoi ympärilleen. Mutta kaikki oli
-hiljaista, konakissa jo kaikki nukkuivat, joten hän rauhassa ja
-varmasti saattoi kulkea rikoksellista tietään.
-
-Kohta oli hän käytävän päässä tavannut oven. Ja nyt hän taas meni
-muutamien huoneiden läpi, kunnes seisoi huoneessa, joka oli merkillinen
-siitä, että sen eräällä sivulla oli rautainen ovi.
-
-Tämän oven takana, sen Draga tiesi, löytyi Serbian kruunu y.m.
-kalleuksia, jotka kuuluivat kuningasperheeseen ja ainoastaan
-erityisissä juhlatiloissa, tulivat käytäntöön.
-
-Rautaristikolla varustetun ikkunan lävitse, joka oli kadulle päin,
-tulvasi sisään kuuvalo. Siinä oli tarpeeksi valoa, niin että Draga ei
-enempää tarvinnut rikoksellista tointansa varten.
-
-Hän pisti avaimen rautaoven lukkoon. Mutta hänen kätensä vapisi niin
-kovin, että hänen ensin täytyi levähtää hetkinen, ennenkuin saattoi
-avaimen oikein asettaa. — Kun tämä oli onnistunut, väänsi hän kiireesti
-ja ovi aukeni.
-
-Muurissa tuli näkyviin syvennys, ja Dragan silmissä säkenöi kalliita
-jalokiviä, jotka kimaltelivat vitjoista ja risteistä, korvarenkaita
-y.m. — Obrenovitschien perhe-aarteita. —
-
-— Ja vaikkapa kaiken tuon anastaisin, sanoi Draga uhmaillen itsekseen,
-kukapa minua siltä kykenisi rosvoksi nimittämään? Eikös tuo ole nyt
-minun omaisuuttani? Enkö samalla hetkellä ole sitä hankkinut, kun
-antauduin tuolle miehelle — ilman rakkautta? — Mutta ei, ei, en yhtään
-noista koristeista halua, ainoastaan tämän tahdon juuri nyt. —
-
-Näin sanoen pani hän kätensä ruskealle lippaalle, jonka kulmat olivat
-teräskiskoilla varustetut.
-
-Lippaassa oli kruunu, sen kyllä Draga tiesi, nostaessaan sitä
-nahkanauhasta.
-
-Nopeasti asetti hän sen lattialle, sulki rautaoven ja kätki avaimen
-povelleen.
-
-— Kuningatar, joka varastaa kuninkaansa kruunun! mutisi Draga
-pilkallisesti. — Jaa, tuo ei paljoa merkitse; — katsokoon, ettei kukaan
-muu ota hänen kruunuansa. Se olisi hullumpaa.
-
-Linnankello oli juuri lyömäisillään; Dragan pään yläpuolella surisi ja
-suhisi palkeissa, sitte jyrisi kello kahtatoista — oli keskiyö.
-
-— Aivanpa viime hetkessä! kuiskasi Draga. — Nicodem on jo kauvan minua
-kioskissa odottanut, sinne täytyy minun kiiruhtaa, ettei hän vain jäisi
-junasta, jolla hänen tulee matkustaa.
-
-Draga kiiruhti huoneesta, laahaten raskasta lipasta; sen sisältävät
-miljoonat, painoivat hänet melkeinpä maahan.
-
-Mutta mitäpä ei vaimo taida, kun hän on päättänyt ajaa tahtonsa läpi.
-
-Draga tuli alas puistoon.
-
-Päiden varjossa kuningatar hiipi eteenpäin, viedäkseen saaliinsa
-turvallisuuteen.
-
-Kioski sukeutui hänen eteensä.
-
-Kun hän sitä lähestyi astui Nicodem ulos häntä vastaan ja kysyi
-kiihtyneenä:
-
-— Onko sinulla kruunu mukanasi?
-
-— Kirottu! Oletpa kauvan odotuttanut itseäsi.
-
-— Minulla on mukanani sinulle sitä, mitä lupasin, vastasi Draga. —
-
-Pyydän vaan, Nicodem, että menettelisit varovaisesti. Kolmen päivän
-kuluttua täytyy kruunun olla takaisin Belgradissa. Ja jos annat vaihtaa
-oikeat kivet vääriin, niin katso vaan, että nuo taidokkaasti sovitetaan
-aukkoihin!
-
-— Elä siitä ole huolissasi, sisar kulta, sanoi nuori upseeri, ojentaen
-ahnaasti vapisevat kätensä kallisarvoista kapinetta ottaakseen. —
-Ei kuningas eikä kukaan muukaan ole huomaava, että Serbian kruunu
-on arvossa menettänyt pari miljoonaa. Se on säteilevä yhtä paljon
-tekokivillään kuin oikeilla. Annas tänne vaan! Ja nyt hyvästi! sillä
-minulla ei ole aikaa tuhlata.
-
-Vaununi odottavat minua puiston portilla. Voi hyvin ja ole — huoleti.
-Kolmen päivän kuluttua näemme taas toisemme. Ja silloin on kruunu
-tekokivineen taas oleva kuninkaan aarrekammiossa.
-
-Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Nicodem kadonnut ruusupensaan taakse.
-
-Surullisin silmin katsoi kuninkaallinen sisar hänen jälkeensä.
-
-Pelaanpa todellakin korkeata peliä. Ja voi minua, jos sen menetän!
-mutisi hän.
-
-Mutta Nicodem on oikeassa; minä tarvitsen rahaa, paljon rahaa, sillä
-hovissa on elukoita, jotka minun täytyy ostaa.
-
-Velkojanikin ahdistavat minua. Ne velat, jotka leski Maschin on tehnyt,
-täytyy kuningatar Dragan niin pian kuin mahdollista hommata maksetuiksi.
-
-Tämä kaikki on minulle mahdollista niin pian kuin Nicodem antaa minulle
-rahat Wienistä.
-
-Sitte katseli hän ympärilleen ikävöivin katsein.
-
-Kuinka kaunis on kesäyö! huudahti hän. — Loistavat kuoriaiset
-parveilevat pensaissa, kuu valaa hopeita puiden lehdille, kukat
-tuoksuavat kuin unessa.
-
-— Oi, tämä yö on kuin luotu rakkaudelle! Ja minä, — hän levitti
-kätensä, kuin tahtoisi hän syleillä näkymätöntä rakastajaa ja vetää
-hänet puoleensa — ja minä, kuningatar, olen niin köyhä rakkaudesta, kun
-ehkä köyhin kerjäläinen Belgradissa, hiipii sydämen puoleen, joka on
-hänen omansa!
-
-Oi Stefan — Stefan Naumovitsch, mikset vaella nyt kanssani puistossa,
-mikset istu vierelläni tuolla penkillä, nojaten päätäsi minun päähäni
-ja poskeasi minun poskeeni — se olisi kuninkaallista ihanuutta, eikä
-tämä kurja purppura, jonka hankin itselleni!
-
-Ei mistään hinnasta olisi Draga nyt tahtonut mennä sänkykamariinsa.
-
-Hän värisi ajatellessaan sitä yksinäisyyttä, joka häntä siellä odotti.
-
-Siksi kulki hän syvemmälle puistoon ja tuli paikalle, jossa ei ollut
-koskaan ennen ollut.
-
-Taivas täynnä tähtiä levisi hänen yläpuolella, ja kuu saattoi häntä
-tiellä.
-
-Äkkiä hän pysähtyi...
-
-Avonaisella paikalla, korkeiden puiden ympäröimänä, näki hän kaksi
-sotamiestä, jotka olivat hautaa kaivamassa. Salaman nopeudella vetäytyi
-Draga puiden taakse.
-
-Siellä hän kumminkin seisahtui, ja paksun puunrungon takana kuuli hän,
-mitä molemmat sotamiehet sanoivat toisilleen. — Minä luulen, toveri,
-sanoi toinen, — että nyt täytyy taas jonkun raukan ajatella lähtöänsä.
-Tuhat tulimaista, tässä maassa tosiaankin pidetään kovaa kiirettä, ja
-niin salaperäisesti — keskellä yötä! Minua häntä säälittää, vaikka en
-ollenkaan tiedä, kuka se on.
-
-— Mitä se sinua liikuttaa? vastasi toinen sotamies. — Päällikkö on
-käskenyt meidän kaivamaan haudan ja sen me teemme emmekä tarvitse
-kysyä, kuka siinä tulee lepäämään. Ehkäpä se on joku liittoutuneista,
-joka hääjuhlien aikana ahdisteli kuningattaren henkeä.
-
-— Kuningatar on tosiaankin kaunis nainen, sanoi toinen sotamies. —
-Olisipa hauska tietää, voiko hän tuntea itsensä onnelliseksi kuninkaan
-kanssa?
-
-— Kyllä, eiköhän mahtane! sanoi toinen nauraen, työntäessänsä lapion
-maahan. — Kuninkaan kanssa jakaa hän kruunun, ja jonkun toisen kanssa,
-josta hän paremmin pitää, jakaa hän sydämen. Muistathan toveri, kuinka
-heidän on tapana laulaa kotona vuorilla.
-
-Draga seisoi, uskaltamatta tuskin vetää henkeänsä. Hän ei itse
-tietänyt, mistä se johtui, mutta hänen silmänsä äkkiä kostuivat, ja
-kaksi suurta kyyneltä juoksi pitkin poskia.
-
-Silloin hän kuuli askeleita, ja puiden takana esiintyi avonaisella
-paikalla ilmiö, joka saattoi jääkylmän väristyksen kulkemaan hänen
-selkänsä läpi.
-
-Pimeästä puiden lomitse esiintyi nimittäin kaksitoista sotamiestä,
-jotka kantoivat kiväärejä hartioillaan ja joita upseeri johti.
-
-Ne olivat jaetut kahteen osastoon ja niiden välissä kulki mies, pää
-pystyssä, kasvot kuolon kalpeina ja syvän surun valtaamina.
-
-Käsiensä ympärillä oli onnettomalla ketjuja, jotka perässä laahasivat.
-
-— Stefan! tahtoi Draga huudahtaa, kauhusta, Stefan Naumovitsch! —
-
-Tuo huuto tukahtui kumminkin, sillä hän ei kyennyt saamaan yhtään sanaa
-huuliltaan. Puoleksi tajuttomana nojasi hän puun runkoa vastaan, joka
-häneltä salasi sen paikan, jolla sotamiehet seisoivat vankineen. Hän
-tunsi itsensä melkeinpä pyörtyvän.
-
-— Joko hauta on valmis? kuuli hän upseerin kysyvän.
-
-Molemmat sotamiehet vastasivat myöntävästi ja vetäytyivät takaisin.
-
-Stefan Naumovitsch! sanoi upseeri nyt vangille. Asettukaa tämän
-haudan reunalle. Minun täytyy ilmottaa teille, että teidät ammutaan,
-hänen majesteettinsa kuninkaan käskystä, joka äsken on saapunut
-linnanpäällikölle.
-
-- Ammutaan! kuului Stefanin huulilta. — Ainakin saan toki kuolla kuten
-rehellinen sotilas. Se on enemmän kuin olin odottanut.
-
-Mutta nämä kahleet otatte kai pois, toveri? Ettehän tahtone, että minun
-täytyy kuolla kahleissa!
-
-Upseeri viittasi vaieten, kaksi sotilasta astui esiin ja vapautti
-Stefanin raskaista kahleista, jotka kolkosti kalisten putosivat maahan.
-
-Draga luuli tulevansa hulluksi.
-
-Vastustamaton voima veti häntä haudalle, hän tahtoi rientää Stefanin
-vierelle, tahtoi kietoa kätensä hänen ympärilleen, suojella häntä
-luodeilta omalla ruumiillaan, estää heitä toimeenpanemasta veristä
-kuolemantuomiota; mutta — hän ei uskaltanut. —
-
-Kuninkaan käsky — kuinka saattoi hän ajatella estää sitä, mitä kuningas
-itse oli käskenyt toimeenpanna.
-
-— Hän on pettänyt minut! sähisi Draga hampaittensa välissä, hänen
-kasvonsa vääristyivät ja saivat kostonhimoisen ilmeen.
-
-— Hän tappaa minun oman rakastettuni, vaikka hän on vakuuttanut
-minulle, että Stefan Naumovitsch saa elää. —
-
-Ha, ha, niin vähän arvoa on siis kuninkaan sanalla, niin vähän puolison
-valalla!
-
-Ah, koko elämäsi tuskalla ja piinalla saat minulle maksaa, Aleksanteri,
-sen veren, joka tässä vuodatetaan!
-
-Hän tarttui molemmin käsin puuhun kiinni, ja painoi hehkuvat kasvonsa
-sen kovaa, rosoista kuorta vasten, hän pelkäsi itseänsä, hän pelkäsi,
-että rakkaus hänen sielussaan voittaisi järjen ja johtaisi hänet
-tekoihin, joita hän sitte saisi katkerasti katua.
-
-Aleksanteri ei antaisi hänelle koskaan anteeksi, jos hän äkkiä astuisi
-sotamiesten eteen pelastamaan Stefania.
-
-Hän tunsi hänet.
-
-Hän oli heikkouteen asti hyväntahtoinen, mutta voi sitä, joka loukkasi
-hänen turhamaisuuttaan!
-
-- Aika on tullut! sanoi upseeri — Laittautukaa kuntoon, toveri! Suokaa
-anteeksi, että minun täytyy lausua ratkaiseva sana, joka katkaisee
-teidän elämänlankanne. Mutta, tiedättehän — virkani —
-
-- Ei sanaakaan enää, toveri! Minä tunnen teidän velvollisuutenne, se
-on lahjomaton. Mutta jos tahdotte tehdä minulle viimeisen palveluksen,
-niin antakaa minulle papyrossi ja antakaa sitte vielä aikaa, että ehdin
-polttaa sen!
-
-- Se on vasten minun määräyksiäni, toveri, mutta — enhän olisi ihminen,
-joll'en täyttäisi tätä teidän viimeistä vaatimatonta pyyntöänne. Olkaa
-hyvä ja ottakaa!
-
-Stefan Naumovitsch sytytti papyrossin niistä, joita upseeri ojensi
-hänelle.
-
-Mietteissään katsoi hän sinisiä savupilviä, jotka kiertelivät ylös
-hänen päänsä yli.
-
-Tämä palaa niin pian, tämä papyrossi! sanoi hän puoliääneen itsekseen.
-Kun se on loppunut, niin silloin minun elämänikin loppuu.
-
-Nämä savupilvet ovat kuin minun olemassaoloni, joka katoo niin pian!
-
-Ei mikään kynä kykene kuvaamaan, mitä Draga kärsi näiden muutamien
-minuuttien aikana.
-
-Oi, mitä olisikaan hän antanut, jos olisi voinut saada tälle
-papyrossille voiman, ettei se olisi koskaan palanut loppuun!
-
-Mutta hän ihaili myöskin Stefanin sankarimaisuutta ja kylmäverisyyttä,
-jolla katsoi vasten kuolemaa.
-
-Niin, hän oli mies — varustettu miehen koko kauneudella ja hyveillä.
-
-Ja tuolla ylhäällä palatsissa makasi toinen kiemurrellen kouristusten
-vallassa, se raukka, joka nyt uskalsi ottaa tällaisen miehen elämän.
-
-- Kolme savua vielä, toveri, sitte olen valmis, sanoi Stefan — kolme
-savua ja sitte — hautaan!
-
-Upseeri viittasi sotilaille, jotka asettuivat pitkään riviin.
-
-Hekin näyttivät synkiltä ja vastahakoisilta, mutta täytyihän heidän
-tehdä velvollisuutensa.
-
-Nyt, koska vaan haluatte, toveri, sanoi Stefan, heittäen papyrossin
-jäännökset taaksensa hautaan. — Tuhkaa, ei muuta kuin tomua, samaa,
-joksi minäkin tulen muutamien sekuntien perästä.
-
-— Enkö saa sitoa teidän silmiänne, toveri? kysyi upseeri ottaen
-nenäliinan taskustaan.
-
-— Ei, viimeisen kerran tahdon vielä katsella maailman kauneutta — oi,
-sehän on niin kaunis, niin ihmeellisen kaunis!
-
-Tämä taivas tähtiä täynnä, kuu tuolla ylhäällä niin lempeänä ja
-puhtaana ja puu tuolla lehtipuvussaan ja — kasvot — ei, ei, se on
-näköhäiriö, minä en tahdo heittää siihen viimeistä katsettani, —
-ennemmin ummistan silmäni — tätä en toki tahdo katsella — Dragan
-vietteleväisiä, viekkaita kasvoja!
-
-— Katsokaa nyt, kyllä on parempi, että annatte minun sitoa silmänne,
-sanoi upseeri, astuen hänen luokseen.
-
-— Niin — parempi, myönsi Stefan — mutta antakaa minulle liina, että
-saan sen itse sitoa — no, nyt se on tehty.
-
-Ja kun hän seisoi siinä sidotuin silmin, väreili hymy hänen huulillaan
-ja hän kuiskasi hiljaa, hyvin hiljaa:
-
-— Nyt näen vaan ne suloiset enkelinkasvot, joissa kaikki maailman
-kauneus yhdistyy, sinun piirteesi Geniani! Hyvästi sinä, joka petit
-minut, nyt kuolen minä sinun tähtesi! Minun pitäisi vihata sinua, ja
-sittenkin — minä en voi.
-
-Oi Genia, miksi teit minulle näin! minä kuolisin mielelläni, jos et
-juuri sinä olisi kaivanut hautaani!
-
-Draga oli hiipinyt lähemmä kulkien puusta puuhun: hän oli nyt tullut
-aivan lähelle hautaa, josta kostean lämpimän mullan haju löi häntä
-vastaan.
-
-Hän seisoi vaan parin askeleen päästä Stefanista.
-
-Hän puristi käsillään kuumia ohimoitaan ja silmänsä olivat auki.
-
-Hän olisi tahtonut paeta, mutta ei voinut.
-
-Hänen täytyi katsella tätä kauhistuttavaa näkyä, hänen täytyi, —
-vastustamaton voima pakotti hänet siihen.
-
-- Jumalan nimeen siis! huusi upseeri, joka oli komentamassa. — Me
-olemme vaan toimeenpanevat kädet, joiden täytyy sokeasti totella —
-aseisiin! sotilaat — ojentakaa!
-
-Kiväärit kohosivat, niiden ääni synnytti Dragassa väristyksen, joka
-kävi läpi luiden ja ytimien!
-
-— Tähdätkää oikein — sotamiehet! huudahti Stefan. Tässä on sydämeni!
-
-Upseeri nosti hitaasti miekan, joka kiilsi kuutamossa.
-
-Sotamiehet ojensivat.
-
-Vielä silmänräpäys, ja se olisi tapahtunut, kaksitoista kuulaa olisi
-silloin lävistänyt Stefanin rinnan — mutta...
-
-— Seis! kuului silloin käskevä ääni, levoton ja kiihkeä. — Seis, elkää
-ampuko! — Alas kiväärit! Minä, kuningas, käsken sen.
-
-Se oli kuningas, joka äkkiä ilmestyi sille paikalle, jossa hirvittävä
-toimitus tapahtui.
-
-Hänet nähdessään laskivat sotamiehet heti kiväärinsä. Komentava upseeri
-seisoi kuin kiinikasvaneena maassa miekankärki alaspäin.
-
-Mutta Stefan Naumovitsch ei nähnyt kuningasta; musta side esti häntä
-siitä. Ja olihan hän jo sanonut jäähyväiset maailmalle, niin ett'ei hän
-ollut kuullut kuninkaan sanoja, jotka olivat pelastaneet hänen elämänsä.
-
-— Miksi ette jatka? huudahti Stefan Naumovitsch, miksi ette ammu? Oi
-Jumala, elkää toki kiusatko minua, antakaa loppua!
-
-Myöskin Draga, joka ei hetkeksikään ollut kääntänyt katsettaan kauhun
-paikasta, tunsi heti kuninkaan, sillä kuu valaisi hänen vartalonsa
-hopeavalollaan.
-
-Häneltä pääsi heikko huudahdus, sillä hän ei voinut käsittää, mikä oli
-tuonut Aleksanterin tänne.
-
-Ripein askelin lähestyi Draga kuolemaantuomittua.
-
-Hän ojensi kätensä ja repi itse siteen tämän kasvoilta.
-
-Stefan Naumovitsch horjui. Rajuin, sekavin, katsein katseli hän
-ympärilleen.
-
-Ah, pakotettiinko hänet vielä kerran katsomaan tätä maailmaa, jonka hän
-oli jättämäisillään?
-
-— Missä minä olen? änkytti hän, tarttuen päähänsä molemmin käsin. —
-Mitä on sitte tapahtunut?
-
-Minähän elän, minä elän, ja tuossa — oi, kuningas — kuningas
-Aleksanteri!
-
-— Niin, kuningas, vastasi Aleksanteri vaikealla äänellä — joka tahtoo
-puhua kanssasi, Stefan Naumovitsch — joka on keskellä yötä jättänyt
-kuninkaallisen palatsinsa, riistääkseen sinut hirvittävästä kohtalosta.
-
-— Herra upseeri, jättäkää heti sotilainenne tämä puisto, viekää
-joukkonne takaisin linnoitukseen!
-
-— Minä otan nyt vangin teiltä ja pidän huolta, ettei hän pääse karkuun,
-lisäsi kuningas pidätetyllä naurulla.
-
-Upseeri tervehti, sitte antoi hän joukolleen käskyn ja minuuttia
-myöhemmin etenivät sotamiehet puiden taakse.
-
-Stefan Naumovitschista tuntui, kuin olisi hän nähnyt unta. Tuossa
-seisoi hän äsken avatun haudan reunalla, joka oli häntä varten tehty,
-johon hänen olisi pitänyt syöksyä sitte kuin ne kaksitoista kuulaa
-olisivat hänet lävistäneet. Edessään näki hän kuninkaan yhtä kalpeana
-kuin tavallisesti, hän oli kuullut kuninkaan puhuvan — taivaan Jumala,
-eihän tämä voinut merkitä mitään pahaa, sillä kun kuningas tulee
-jonkun ihmisen luo, joka on joutunut pyövelin käsiin, silloin voi tämä
-kuningas tuoda vaan armoa, armoa, eikä mitään muuta kuin armoa!
-
-Dragankin sydän löi kiivaasti.
-
-Uudestaan kysyi hän itseltään, mikä oli niin äkkiä muuttanut
-Aleksanterin mielen.
-
-Hän hiipi yhä lähemmäs, hyvin lähelle, niin että hän voi kuulla joka
-sanan, jonka kuningas sanoi Stefanille.
-
-— Stefan Naumovitsch, huudahti Aleksanteri, minä olen tänä yönä
-allekirjoittanut sinun kuolemantuomiosi ja käskenyt heti sen
-toimeenpanemaan.
-
-Sinä olet todella ansainnut kuoleman. Mutta, minä lahjoitan sinulle
-elämän, sillä nyt vasta tiedän minä, että minä olen sinulle suuressa
-kiitollisuuden velassa, eikä kukaan voi sanoa, että kuningas
-Aleksanteri on kiittämätön.
-
-Vai etkö ehkä ole sama Stefan Naumovitsch, jatkoi kuningas hetken
-perästä, jonka ajalla hän ehkä oli odottanut vastausta Stefanin
-huulilta, jota ei kumminkaan tullut — etkö ole sama Naumovitsch, joka
-kerran manöövereillä Nischin lähellä heittäytyi erään mielipuolen yli,
-joka kohotti tikarin minua kohti?
-
-— Minä olen sama Naumovitsch! vastasi nuori upseeri. — Ja minulla on
-vielä rinnassani arpi muistona mielipuolen tikarinpistosta.
-
-Sillä kertaa pelastin sinun elämäsi, kuningas Aleksanteri! Jos olisin
-tiennyt, mitä tulevaisuus kätki helmassaan, en olisi välittänyt tuosta
-mielipuolesta.
-
-Aleksanteri säpsähti, hänen kulmakarvansa rypistyivät ja hän katsoi
-synkästi Naumovitschiin.
-
-- Nyt tiedät, kuningas Alexander, missä asemassa olemme toisiimme,
-jatkoi Naumovitsch. — Kutsu nyt takasin sotilaat ja käske heidän
-uudestaan ojentaa kiväärinsä minua kohti ja lävistää sydämeni!
-
-Minä tiedän, että olen menettänyt elämäni, mutta siitä minä en välitä.
-
-— Sinä olet tahtonut ottaa hengiltä vaimoni, kuningattaren, vihaatko
-häntä sitte niin kovin? Onko minun Dragani tehnyt sinulle niin paljon
-pahaa, loukannut sinua niin suuresti, että olet päättänyt tappaa hänet?
-
-- Kuningatar ei ole koskaan loukannut minua, vastasi Naumovitsch
-lujalla äänellä — minä en vaan koskaan voi antaa hänelle anteeksi, että
-hän on tullut Serbian kuningattareksi!
-
-Sinä erehdyt, Stefan Naumovitsch, kuten moni muukin! Minun Dragani
-tekee teidät kaikki onnellisiksi, sillä hän ansaitsee saada ylhäisimmän
-paikan maassa, hän on täysin arvokas olemaan minun puolisoni!
-
-Sinä et tunne häntä; vieläpä arvostelet häntä väärin. Hänen
-vihollisensa, jotka eivät soisi hänen kantavan Serbian kruunua minun
-rinnallani, levittävät koko maassa hävyttömiä syytöksiä häntä kohtaan.
-
-Mutta ei puhuta nyt siitä, Stefan Naumovitsch! Sano minulle sen sijaan:
-vihaatko minuakin?
-
-Vastaukseksi tähän kysymykseen laski Stefan Naumovitsch kätensä
-sydämelleen ja nostaen toisen kätensä ylös kuten valaa tehdäkseen,
-sanoi hän juhlallisesti ja sydämellisesti:
-
-- Sinua, kuningas Aleksanteri, olen rakastanut. Rakastan sinua vieläkin
-ja Jumala taivaassa on todistajani, että odotin sinusta vaan parasta.
-
-Luulin sinun parantavan ne haavat, joita toiset kuninkaat olivat
-tuottaneet tälle onnettomalle maalle. Luulin sinun antavan Serbialle
-levon ja rauhan kuten muillakin kansoilla on.
-
-- Ja kuka on sinulle sitte sanonut, Stefan Naumovitsch, ettei tämä yhä
-ole aikomukseni, kuten se on aina ollut?
-
-Jumalan, joka tällä hetkellä katsoo alas puoleemme ja kuulee, mitä
-kuningas ja alamainen keskustelevat, kaiken sen nimessä, mikä on pyhää
-sinulle ja minulle, vannon minä, että rakastan Serbiaa niin suuresti,
-kuin poika koskaan on rakastanut äitiänsä, että minusta tulee hyvä ja
-oikeudentuntoinen hallitsija ja ettei mikään, ei mikään voi estää minua
-siitä.
-
-- Ei edes kuningatar Dragakaan? kysyi Stefan Naumovitsch. — Ei edes se
-nainenkaan, jonka olet valinnut vaimoksesi, kuningas Aleksanteri? Minä
-pelkään, että hän kääntää hyvän pahaksi, että hän —
-
-- Kas niin, ei sanaakaan enää hänestä nyt! — Minä rakastan Dragaa.
-Sinulle tahdon tällä hetkellä sanoa, että minä rakastan häntä, niin
-minä suorastaan jumaloin häntä. Mutta minä musertaisin hänet, jos hän
-asettuisi minun ja Serbian onnen väliin.
-
-Silloin notkisti Stefan Naumovitsch polvensa kuninkaan edessä ja
-hurmaantuneena, kuten mies, joka rakastaa isänmaataan enemmän kuin
-mitään muuta, huudahti hän:
-
-- Terve, Aleksanteri Obrenovitsch, Serbian kuningas. Jos hän pitää
-sen sanan, jonka hän tällä hetkellä on luvannut, silloin loistaa
-hänen nimensä kerran historian lehdillä ikuisilla, kultakirjaimilla
-kirjotettuna:
-
-Ja nyt, kuningas Aleksanteri, määrää minun suhteeni, mitä tahdot! —
-Elämäni on sinun kädessäsi!
-
-Saat viskata sen pois, peittää sen tähän hautaan, joka oli minulle
-määrätty, — mutta jos tahdot antaa minulle elämän, niin on se
-omistettu sinun palvelukseesi tästä hetkestä lähtien! Eikä kukaan
-sinun ympäristössäsi ole kuninkaalleen uskollisempi kuin minä. Stefan
-Naumovitsch nousi.
-
-- Niin, sen tahdon minä! huudahti Aleksanteri, ojentaen hänelle
-kätensä. Lyö kättä Stefan Naumovitsch! Sinä pelastit kerran elämäni —
-tänään pelastan minä sinun. Me olemme kuitit, ja nyt saamme molemmat
-kilpailla siitä, kumpi ensiksi taas voi tehdä toisen velallisekseen.
-
-Tulin tänne aikeessa korottaa sinut, antaa sinulle maailman ja ihmisten
-edessä näkyväinen merkki kiitollisuudestani. Olkoon menneeksi, Stefan
-Naumovitsch, minä näytän sinulle, kuinka vihollisesta tehdään ystävä.
-
-Minä nimitän sinut täten ajutantikseni ja ylennän sinut samalla
-kapteeniksi.
-
-Sinä asut luonani konakissa, nukut saman katon alla kuin minäkin. Ovi
-minun makuuhuoneeseeni on avoinna sinulle. Mutta minä tiedän, ett'et
-sinä koskaan astu sen kynnyksen yli minulle kuolemata ja turmiota
-tuodaksesi. Sinä ennemmin tahdot kuolla tällä kynnyksellä kuin lasket
-murhaajan luokseni!
-
-— Niinpä Jumala minua rangaiskoon, jos milloinkaan petän luottamuksesi!
-huudahti Stefan Naumovitsch vilpittömästi. — Joo, minä olen
-makuuhuoneesi kynnystä vartioitseva, ja rinnallasi olen seisova, kun
-sua vaara uhkaa!
-
-Omalla ruumiillani olen sinua suojeleva, niinkauvan kuin valasi pidät.
-Ja jos minä rikon omani, niin taivaan Herra, joka on minun valani
-kuullut ja kostaa jok'ikisen väärän valan, antakoon minun menehtyä,
-sillä silloin en parempaa palkkaa ansaitsisi.
-
-Molemmat miehet, kuningas ja hänen ajutanttinsa puristivat toistensa
-käsiä.
-
-Heillä ei ollut aavistustakaan siitä, että sillä hetkellä olivat
-puhuneet ennustuksen sanoja.
-
-Synkkään läpitunkevaan hämärään oli heiltä tulevaisuus peittynyt.
-
-Mutta samassa kuin kuningas voimakkaasti puristi Stefan Naumovitschin
-kättä, säpsähti nuori upseeri.
-
-Mitä hän sitte oli tehnyt! Minnekkä oli hän antanut sen ihastuksen,
-jonka Aleksanterin sanat olivat herättäneet hänen uskollisessa
-serbialaissydämessänsä, itseänsä johtaa.
-
-Hän tulisi kuninkaan ajutantiksi, asuisi saman katon alla kuin hän,
-olisi alituisesti hänen kanssansa kuninkaallisessa palatsissa!
-
-Tämähän olisi samaa kuin joka päivä, joka hetki nähdä silmäinsä edessä
-se nainen, jota hän kerran oli rakastanut, mutta jota hän nyt vihasi
-ja halveksi! Eikö se merkinnyt, että hän myöskin suojelisi tuota
-naista! Naumovitschinhan tuli vastata hänenkin hengestänsä, hänen
-turvallisuudestansa!
-
-Oi, mikä tuskien ja ristiriitaisuuksien elämä tuosta syntyisi!
-
-Mutta Draga nauroi, kun kuuli hänen sanansa. Nyt oli Naumovitsch, tuo
-kaunis, kiihkeästi haluttu mies hänen omansa, eikä mikään maailman
-mahti erottaisi heitä.
-
-Hänen puolisonsa vei Naumovitschin hänen verkkoonsa — nyt oli
-Aleksanterin syy, jos Draga antoi nyt intohimollensa vapaat ohjakset,
-jos hän pakotti Stefan Naumovitschin alas jalkainsa juureen ja teki
-hänet rakkaudellaan onnelliseksi. Sillä vaarallista on leikkiä tulen
-kanssa. Mutta kuningas oli itse heittänyt tulikekäleen omaan taloonsa.
-
-
-
-
-KUUDESTOISTA LUKU.
-
-Missä on Serbian kuningaskruunu?
-
-
-Komealla silkkisohvalla ylellisellä komeudella sisustetussa huoneessa
-Belgradissa makasi nuori tyttö. Näki heti, että hän ei ollut syntynyt
-Serbian auringon alla, sillä jokainen liike, joissa oli tavaton sulous,
-todisti hänen olevan pariisittaren.
-
-Se oli Ninette, Nicodem Lunjevican rakastajatar.
-
-Hän oli oppinut tuntemaan hänet Monte Carlossa ja heti alussa oli hän
-ilmoittanut olevansa pariisilainen ilotyttö, joka enimmän tarjoavalle
-antoi kauneutensa, rakkautensa ja sulonsa.
-
-Ninette antoi juuri todistuksen siitä, että ilotytölläkin voi olla
-sydän. Nicodemille se ei kuitenkaan sykkinyt, vaan eräälle toiselle.
-
-Tuon toisen kanssa oli Ninette tullut Monte Carloon. Hänen seurassaan
-oli hän, ennenkuin teki Nicodemin tuttavuutta, viettänyt neljä suloista
-viikkoa pelipankin läheisyydessä, kunnes vihdoin tuli käänne.
-
-Nicodem oli nähnyt Ninetten käsikädessä pitkän englantilaisen kanssa,
-jolla oli vaalea parta ja englantilaisen harmaan siniset silmät.
-
-Tämä mies oli pelannut kuin mielipuoli, hän näytti saaneen päähänsä,
-että hänen piti tyhjentää pankki. Mutta onni kääntyi hänestä ja
-eräänä päivänä seisoi hän siinä, eikä ollut hänellä muuta kuin kaksi
-tyhjää kättä — samana yönä tuli Ninette hyrkäten siihen huoneeseen,
-hotellissa, jossa Nicodem Lunjevica asui sekä huusi hänelle, vääntäen
-epätoivoissaan käsiään: Armahtakaa! Auttakaa minua, että löytäisin
-mieheni, joka äsken pakeni täältä ja sanoi heittäytyvänsä järveen!
-
-Nicodem Lunjevica ei tietysti antanut mennä oivallisen tilaisuuden
-voittaakseen tuon kauniin naisen suosion, ja hänen seurassaan haki hän
-tunnollisesti Monte Carlon rannan ja puiston, mutta englantilaisesta
-ei näkynyt muita jälkiä kuin takki, joka oli viskattu eräälle kivelle
-rannalla, ja silloin oli tietysti selvä, että Albionin poika oli
-todellakin hakenut kuolemansa aalloissa.
-
-Nyt oli Ninette puoliksi leski. Hän oli surupuvussa ja itki
-rakastajaansa. Mutta lopuksi hän antoi Nicodemin lohduttaa itseänsä,
-ja kun tämä tarjoutui ottamaan hänet mukaansa Belgradiin ja siellä
-sisustamaan komean kerroksen sekä vannoi, että vastakin pitäisi hänestä
-huolta, ei Ninette odottanut muita pyyntöjä, vaan muitta mutkitta
-riisui kokonaan surupuvun, verhoutui vaaleampiin väreihin ja tuli
-Nicodemin rakastajattareksi.
-
-Siitä lähtien oleskeli hän Belgradissa. Hänellä ei todellakaan ollut
-syytä valittaa Nicodemista. Tämä oli häneen korviaan myöten rakastunut
-ja antoi hänelle kaikkea, mitä ikinä vaan halusi.
-
-Mutta ei voisi kuvailla mielessään, mitä kaikkea hänen näöltään
-viattomat silmänsä halusivat. Milloin hän halusi oman talon, milloin
-komeita huonekaluja, milloin omat hevoset ajoneuvoineen, milloin uuden
-koristeen — sanalla sanoen, nämä silmät eivät koskaan lakanneet uutta
-toivomasta, ja hyvä Nicodem sattui saamaan velkoja siitä huolimatta,
-että oli kuningattaren veli, ja hänen sisarensa astui juuri kreivin
-aikaan Serbian valtaistuimelle.
-
-Mutta tänä iltana oli hän riemuiten ilmoittanut Ninettelle, että hän
-pian vapautuisi kaikista veloistansa ja sitä paitsi hän vielä saisi
-sievoisen summan käytettäväkseen. Nicodem oli kertonut, että hänen oli
-onnistunut saada sisarensa jättämään hänelle Serbian kuningaskruunun ja
-oli ilmottanut Ninettelle, että hänellä oli aikomus vaihtaa Wienissä
-kruunun oikeat hohtokivet vääriin.
-
-Nicodem oli luvannut hänelle käydä vielä kerran yöllä hänen luonansa,
-ennenkuin lähtisi Wienin matkalle, ja Ninette istui juuri häntä
-odottamassa. Ninette tahtoi oikein syvältä osottaa Nicodemille
-mieltymystään, ettei tämä vaan unhottaisi häntä Wienin kauniiden
-tyttöjen luona ollessansa.
-
-Odottaessansa, poltti hän paperossia ja luki ranskalaista romaania.
-
-Oi Parisi — sinä kaunis, unohtumaton kaupunki, joka johtuu joka rivillä
-mieleen, kuinka tuskallisesti hän nyt kaipasi sen iloja!
-
-Kun Nicodem Lunjevica saisi rahoja, silloin pitäisi hänen ottaa hänet
-mukaansa Parisiin ja Ninette uneksi jo pientä komeata ravintolaa
-jonkun puistokadun varrella, ja sitä, kuinka hänelle juhlittaisiin,
-kun näyttäytyisi Serbian kuningattaren veljen seurassa. Tuskinpa
-luulisi olevan totta, että pikku Ninette olisi kiivennyt noin
-korkealle, hänethän tunnettiin Parisissa niiltä ajoilta, kun hän
-oli kuorilaulajattarena eräässä pienessä teaatterista, jossa
-hänellä ei juuri ollut erikoisempaa menestystä — ah, hänen entiset
-teaatteritoverinsa melkeinpä menehtyivät kateudesta, kun saisivat nähdä
-Nicodemin sirossa upseerinunivormussaan ja hänen rinnallaan Ninetten,
-koristettuna rakastajansa ostamilla koristeilla, sittenkuin ensin oli
-puhdistanut serbialaisen kuningaskruunun.
-
-— Mutta tuossahan mies jo tuleekin, huudahti vilkas ranskatar äkkiä,
-heittäessään kirjan syrjään ja hypähtäen sohvalta.
-
-Sillä sen ikkunan alapuolella, jonka edustalla sijaitsi taloon kuuluva
-puutarha, kuului käsien läiskytystä, joka tavallisesti merkitsi sitä,
-että Nicodem oli saapunut.
-
-Ninette kiiruhti ikkunan ääreen, kumartui siitä ulos ja kysyi:
-
-— Sinäkö siellä, Nicodem? Miksi et tule tänne ylös? Onko sinulla niin
-kiirettä, rakkaani?
-
-— Hitto vieköön rakkaan Nicodemisi! vastasi hänelle alhaaltapäin kirkas
-ääni. — Täällä on mies, jolla on sinun rakkauteesi suuremmat oikeudet.
-
-Tämän äänen kuullessansa säpsähti Ninette, ei suinkaan pelästyneenä ja
-hämmästyneenä, vaan sen sijaan iloissaan.
-
-— Harry — Harry, oletko sinä todellakin siellä? huusi hän ollenkaan
-yrittämättä hillitä ääntänsä. — Kaikkivaltias Jumala, sinä et siis
-olekaan kuollut, et heittäytynytkään mereen? Oi, Harry Raven on tuolla
-alhaalla, minun Harryni!
-
-— Kiiruhda ja päästä minut sisään, minulla on syytä välttää kaikkea
-yhteensattumista poliisin kanssa! sanoi ääni kiireesti. — Tahdon ensin
-tulla varmuuteen siitä, uskaltaisinko tulla asuntoosi, kenenkään
-näkemättä.
-
-— Palvelijat jo nukkuvat, antoi Ninette vastaukseksi. — Minä viskaan
-alas avaimen sinulle, odota Harry — vain minutti — oi, sinä ainoa mies,
-jota koskaan olen rakastanut, — kas tässä, ota kiinni avain — kas, kun
-otti sen oikein ilmasta, ha, ha, ha! — tuolla on ovi. Kiiruhda heti
-luokseni, mieleni oikein ikävästä palaa.
-
-Mies hävisi nyt taloon ja parin minuutin kuluttua avautui hitaasti ja
-varovaisesti se ovi, joka johti Ninetten huoneeseen, ja pienikokoinen
-jäntevä mies hiipi hiljakseen huoneeseen.
-
-Ninetten rakastaja ei tosin näyttänyt luottamusta herättävältä, hän oli
-melkeinpä köyhästi puettu ja näytti menneeltä mieheltä, jonka viime
-aikoina oli ollut taisteleminen puutteita ja huolia vastaan.
-
-Sen lisäksi kantoi hän kädessänsä hyvin kulunutta matkalaukkua. Mutta
-Ninette juoksi häntä vastaan, heitti käsivartensa hänen ympärinsä ja
-suuteli häntä sydämellisesti.
-
-— Voi, sinä rakas veitikka! huusi hän. — Kuinka saattoi sinulla olla
-sydäntä panna minut sellaiseen tuskaan! - Totisesti en sinua oikein ole
-surrut. Arvelen, että vielä olet näkevä jäljet niistä kyynelistä, joita
-sinun tähtesi olen itkenyt. Mutta — mitäpä minulle lopulta muuta jäi
-jälelle, kuin antaa Nicodem Lunjevican lohduttaa itseäni, sillä — elä
-pane pahaksesi, Harry — jätit minut kerrassaan pulaan, et maksanut edes
-ravintolan laskua.
-
-— Ha, ha, tiesinhän minä, että joku toinen maksaisi minun puolestani,
-sanoi englantilainen nauraen, asettaessaan matkalaukkunsa tuolille.
-— Pikku Ninette kyllä ymmärtää selviytyä, sanoin itsekseni. Mutta
-näetkös, minun täytyi kadota, täytyi saada se luulo, että olin kuollut,
-sillä tiedätkös, minä olin Monte Carlossa kovasti nylkenyt kaikki,
-joihin pelipankissa tutustuin, kaikilta olin rahaa lainannut, ja kun
-minulla ei ollut halua myöhemmin maksaa velkojani, syöksyin aivan
-yksinkertaisesti mereen, s.o. asetin takkini kivelle ja luikin tieheni.
-
-— Ja mistä nyt tulet?
-
-— Suoraa päätä kauniista Parisistamme, vastasi Harry Raven. — Siellä
-juuri sain kuulla, että olit Belgradissa. Tuhat tulimaista, kuinka
-onni sinua on potkinut, sinähän olet pyydystänyt kuningattaren veljen!
-— Kuuleppas, kanaseni, siitä lähtee meille sievoset summat. Tietysti
-edeskinpäin pysyttelet hyvissä väleissä.
-
-— Kaikki mitä vaan haluat — kaikki olen tekevä hyväksesi, Harry! Mutta
-Jumalan tähden, meidän täytyy olla varovaisia, sillä Nicodem voi tulla
-tänne millä hetkellä hyvänsä.
-
-— Kirottu! Ja minä kun kuvittelin mielessäni, että voisimme olla
-häiritsemättä ainakin tunnin. Sill minulla on jotakin, josta minun
-on sinulle puhuttava: tässä matkalaukussa on jotakin, josta kaikessa
-tapauksessa meidän on hetimiten päästävä. En ole uskaltanut viskata
-pois matkalaukkuani, peljäten, että saatettaisiin minua silmällä pitää.
-
-Mutta eiköhän sinulla täällä ole jotakin paikkaa, minne toistaiseksi
-voisi kätkeä matkalaukun sisällyksen.
-
-— Onko sinulla siellä sitte jotakin niin hirveätä? kysyi Ninette,
-katsoen hämmästyneenä vanhaan matkalaukkuun. — Eikös siellä ole
-vaatteesi? — Voi, mies parka, — näyttää siltä kuin sinulla ei olisi
-muita vaatteita kuin ne, mitkä nyt ovat ylläsi!
-
-— Siinä olet aivan oikeassa, enkä minä kumminkaan tule aivan tyhjin
-käsin — katsoppas vaan, minulla on rahoja, kanaseni, pari tuhatta
-itävaltalaista guldenia, ei mitään vääriä seteleitä, vaan aivan
-oikeita! —
-
-— Harry, mistä nuo rahat olet saanut? Oletko kenties käyttänyt jotakin
-tilaisuutta hyväksesi? — Ah, minä tunnen sinun taitavuutesi, eihän
-sinua ilman aikoja kutsutakkaan Lontoossa taskuvarkaitten kuninkaaksi.
-
-— Tällä kertaa olen tehnyt jotakin enemmän kuin tavallinen taskuvaras,
-vastasi Harry, samassa kuin hänen kevytmielisyydestä veltot
-kasvonpiirteensä värisivät mielenliikutuksesta ja saivat ilmeen, joka
-osotti jotakin kauheata, epämääräistä parrattomassa naamassa. — Kas
-tässä, kohta käsität, miksi minun täytyy pian hävittää tämä matkalaukku!
-
-Näin sanoen otti hän pienen avaimen taskustansa, vei Ninetten tuolille
-ja avasi matkalaukun.
-
-Samassa hetkessä kuin laukku avattiin, kirkasi Ninette ja hoiperteli
-taaksepäin. Jok'ikinen veripisara pakeni hänen poskiltansa, ja hän
-alkoi kiivaasti vapista.
-
-— Ihmisen pää! huudahti Ninette sitte melkein vaan huulillansa, sillä
-kurkku kiristyi kauhusta. — Taivaan Jumala, Harry — mitä olet tehnyt?
-Sinä olet —
-
-— Niin, minä en enää voinut kestää kurjaa elantoani! sai Raven
-sanotuksi. — Se oli epätoivon teko. Mutta tilaisuus oli otollinen.
-Minä matkustin tänne Parisista Wienin kautta, ja rautatien asemalla
-tutustuin vanhaan herraan, joka sanoi hänkin Belgradiin matkustavansa.
-Hän valitteli minulle, että vaikka oli rikas mies, hänen perheensä sai
-kumminkin onnettomuutta kokea. Hänen ainoa lapsensa tuotti hänelle
-paljon surua.
-
-Silloin ajattelin itsekseni; tuolla miehellä on varmaankin mukana
-pullea lompakko, jonka tulisi olla minun. Ja vaikka oli minulle
-vaikeata, ostin kumminkin toisen luokan piletin Wienistä—Belgradiin ja
-astuin samaan vaunuun kuin tuntematon.
-
-No, sitte matkalla se tapahtui. Kuljimme juuri tiheän metsän läpi.
-Silloin hyökkäsin hänen kimppuunsa, hän ei itseään juuri puolustanut,
-kauhu lamautti hänet, ja minä sain kuristaa hänet, ilman että hän
-päästi sanaakaan. Sitte otin hänen arvoesineensä ja peittääkseni kaikki
-jäljet, sain sen päähänpiston, että leikkasin häneltä pään poikki ja
-heitin ruumiin ulos vaunun akkunasta. Pään sitävastoin piilotin tähän
-matkalaukkuun. Ymmärräthän Ninette, että tuo oli oivallinen keksintö,
-sillä vaikkapa ruumis löydetäänkin, ei koskaan saada selville kuka mies
-on ollut, eikä kukaan voi tulla siihen käsitykseen, että minä, joka
-kumminkin nähtiin asemalla miehen seurassa, olisin hänet murhannut.
-
-— Harry, se on oivallista! huudahti Ninette. — No niin, eihän
-ole varsin helppoa päästä elämänsä läpi, kun ei lasna ole ollut
-kultakätkyttä siinä maataksensa vain murhataksensa.
-
-— Ha, ha, ompa sinulla hermoja, pikku Ninette! Rauhoitu, tämä on
-ensimmäinen ja viimeinen murha, minkä olen tehnyt, mutta minun täytyy
-kohota köyhyydestäni, sillä minä en voisi kauvempaa kestää kerjäläisenä
-kuljeskelemista.
-
-Sanoppas nyt, mitä päällä teemme? Kaivammeko sen tuonne puutarhaan...
-Armelias Jumala, piiloudu, Harry... pian makuuhuoneeseen sängyn
-alle!... Kuulen askeleita, Nicodem Lunjevica tulee.
-
-Kaunis Ninette avasi nyt sivuoven, Harry Raven tempasi matkalaukkunsa
-ja pakeni sen kanssa makuuhuoneeseen, jonka melkein kokonaan täytti
-kahden hengen maattava sänky, yläpuolella silkkinen verho. Tämän sängyn
-alle ryömi hän ja veti matkalaukun perässänsä.
-
-Sen hän teki viime silmänräpäyksessä, sillä Nicodem Lunjevica jo astui
-sisään. Kädessään hänellä oli ruskea, teräskiskoilla varustettu lipas,
-jonka sisarensa oli hänelle puoli tuntia sitten jättänyt.
-
-Nicodem oli puettu siviilipukuun, laaja matkavaippa peitti hänen
-vartalonsa, ja päässä oli hänellä pieni matkalakki.
-
-— Heti tänne suudelma, Ninette kulta, sanoi Nicodem; — minulla ei
-ole pitkää aikaa menettää. Mutta minä en voinut lähteä sinun luotasi
-ennenkuin saan vielä kerran sulkea sinut syliini, sinä herttainen
-hurmaava pikku vaimoni. Elä nyt sure liian paljon kun olen poissa, —
-kuuletko, ja ole minulle uskollinen? — Katso suoraan silmiini — oi, kun
-katsot minua tuollaisilla silmillä, niin vapisen ajatellessani, että
-minun täytyy olla poissa luotasi kolme, neljä päivää. Sillä, kun mies
-katsoo noihin silmiin, niin —
-
-— Ei kukaan mies katso näihin silmiin, huudahti Ninette puoleksi
-suuttuneella, puoleksi leikillisellä äänellä. — Minä olen suljettuna
-näihin huoneisiin, en astu jalkaanikaan kadulle, minä ajattelen vaan
-rakasta Nicodemiani, minä leskiparka.
-
-Hän hyväili häntä käsillään, silmillään, povellaan, koko hoikalla,
-mutta täyteläisellä vartalollaan, eikä Nicodem väsynyt painamasta
-huuliaan ranskattaren pienelle punaiselle suulle.
-
-Sitte veti hän äkkiä lompakkonsa ja ojensi hänelle setelin.
-
-- Valitettavasti en voi antaa sinulle enempää, sanoi hän — mutta kun
-tulen takaisin, niin — siihen voit luottaa — saat uida kullassa. Sitte
-saat kaikkea, mitä sydämesi halajaa.
-
-- Minun sydämeni halajaa vaan sinua, vakuutti Ninette — mutta uskotko
-todellakin Nicodem, että saat paljon rahaa Wienistä?
-
-- Minä en usko sitä, minä tiedän sen! huudahti Nicodem pöyhkeästi.
-
-Sitä sanoessaan piti hän kättään ruskealla nahkalippaalla, jonka hän
-oli pannut samalle tuolille, jossa äsken oli ollut Ravenin huono
-kapsäkki hirvittävine sisältöineen, ja lausui hiljaisella, mutta
-terävällä ja helposti kuultavalla äänellä.
-
-- Minkä arvoisen luulet oikeastaan tämän lippaan olevan? Ei, ei,
-elä koetakaan arvata, et voisi kumminkaan arvata sinnepäinkään.
-Serbian kuningaskruunu lukemattomine hohto- ja jalokivineen on tässä
-lippaassa, sisareni on antanut sen minulle, jotta Wienissä saan vaihtaa
-alkuperäiset kivet väärennettyihin. Niillä ansaitaan miljooneja, Draga
-ja minä jaamme ne, ja minun pikku Ninetteni saa myöskin osansa siitä. —
-Mikä sinulla on, Ninette? Sinähän vapiset, miksi hiivit niin pelokkaana
-minua lähelle? — Kuinka on laitasi, miksi itket? —
-
-Ranskatar kietoi pehmoiset käsivartensa Nicodemin kaulan ympäri
-ja painoi nyyhkyttäen pikku päänsä hänen rintaansa vasten. Ei
-tarvinne sanoa, että tämä nyyhkytys oli vaan erinomaisesti mietityn
-tuuman tulos, sillä Ninette voi, milloin halutti, vuodattaa niin
-paljon kyyneliä kuin tahtoi ja teeskennellä vaikka kuinka suurta
-mielenliikutusta.
-
-- Minä vapisen, niin, sinä olet oikeassa, minä vapisen, huudahti
-hän. Matkustatko Belgradista Wieniin kruunun kanssa, joka on useiden
-miljoonain arvoinen? — Oi, maailmassa on niin paljon ilkeitä ihmisiä,
-sinulta ryöstetään kruunu, sinut tapetaan.
-
-- Mitä ajattelet? huudahti Nicodem Lunjevica. — Ei kukaan aavista, että
-tämä lipas sisältää Serbian kuningaskruunun ja sitte — ei ole niinkään
-helppoa voittaa, Nicodem Lunjevicaa tahi vetää häntä nenästä.
-
-— On kait sinulla ainakin joku ase mukanasi, minä tarkoitan joku ase,
-jolla voit oikein puolustaa itseäsi?
-
-Nicodem säpsähti: hän vei ehdottomasti kädet taskuunsa, mutta veti ne
-tyhjinä takaisin.
-
-- Tuhat tulimmaista, olet ihan oikeassa, Ninette pieni! — puhkesi hän
-lausumaan. Olin kyllä varomaton, kun en edes varustanut revolveria
-itselleni, ei minulla ole edes tikariakaan.
-
-- Vähän se sinua hyödyttäisi! sanoi Ninette huolissaan. — Ei, minä
-vaadin sinua, Nicodem, hanki nyt itsellesi revolveri, niin paljon
-aikaa on sinulla kyllä, että ehdit hyvissä ajoin asemalle, ennenkuin
-juna lähtee. — Oma rakkaani, — en voi elää ilman sinua, ja jos sinulle
-sattuisi joku onnettomuus matkalla, niin olisi se minun loppuni.
-
-- No niin, sanoi Nicodem päättävällä äänellä, anna minulle sitte
-se pieni taskurevolveri, jonka äskettäin annoin sinulle; se on
-elfenluinen, kallisarvoinen kapine, niin pieni, että sen voi pistää
-melkein liivinsä taskuun, ja kuitenkin on se hyvin vaarallinen, sillä
-se on ladattu viidellä patruunalla, mokomakin pahanen.
-
-- Oi Jumalani, huudahti Ninette, kuinka ikävää: enkö ole sitte kertonut
-sinulle, että minun täytyi lähettää revolveri takaisin asetehtaaseen,
-joka lähetti sen sinulle. Ajatteles, kun koeammunnassa puutarhassa meni
-lukko rikki.
-
-- Niin, onpa se todellakin hyvin ikävää, sillä jos sinulla olisi
-ollut revolveri täällä, niin olisit säästänyt minulta vaivan hankkia,
-toinen. Niin, sitte ei minulla ole muuta tehtävää, kuin juosta alas
-palvelijain kerrokseen ja asestaa itseni palvelijain revolvereilla no,
-neljännestunti on minulla vielä aikaa, lisäsi hän, heittäen silmäyksen
-kelloonsa — siinä ajassa olen jo takaisin, pikku Ninette, lisäsi hän
-vakavalla äänellä, joka oli muutoin hyvin harvinaista hänessä, — minä
-jätän lippaan tänne, vartioi sitä hyvin, rakas pikku tyttöni, elä
-päästä sitä näkyvistäsi, sillä sinä tiedät, mistä on kysymys ja mitä se
-sisältää.
-
-- Minun luonani on Serbian kruunu hyvässä tallessa, sanoi ranskatar
-— mene sinä vaan ja tule takaisin niin pian kuin mahdollista
-revolverinesi! Oi, olisin toivonut, että sisaresi olisi uskonut tämän
-vaikean tehtävän jollekin toiselle ja että sinä Nicodem olisit saanut
-olla luonani nyt — juuri nyt — minä suren itseni kuoliaaksi ikävästä.
-
-Nicodem painoi hänet kiireesti rintaansa vasten, sitte riensi hän
-ulos revolvoria hakemaan. Jo minuutin kuluttua kuului ääni hänen
-askeleistaan häviävän puutarhaan, ja Ninette, joka oli hiipinyt
-ikkunaan ja piiloutuneena uutimen taa, katsoi hänen jälkeensä, tuli
-pian vakuutetuksi, että hän oli todellakin tullut kadulle ja kulki sitä
-pitkin.
-
-Seuraavassa silmänräpäyksessä astui Ninette kiireesti pois ikkunasta.
-
-- Harry — Harry, pian tänne matkalaukkuinesi.
-
-Nuolennopeudella kimposi englantilainen pois sängyn alta.
-
-- Sinä olet viekas nainen. Ninette! sanoi hän. Me kaksi sovimme yhteen
-kuin kaksi omenaa, jotka ovat kasvaneet samalla oksalla. Katso minua,
-Ninette, sama ajatus, joka minun aivoni täyttää, on juuri kulkenut
-läpi, sinun kauniin pääsi. Kruunu...
-
-— On kuuluva meille, sanoi Ninette hampaittensa takaa — sinulle ja
-minulle ja sitte Harry, tulemme me onnellisiksi! Tämän kruunun saat
-sinä Parisissa, Lontoossa, New-Yorkissa tai jossain muussa maailman
-kaupungissa muuttaa rahaksi, kun ensin olet ottanut pois kivet ja
-sulattanut kullan — me tulemme miljoonien omistajiksi, Harry, ja —
-hyvästi Nicodem Lunjevica, potku hänelle tällä pienellä jalalla, mutta
-sinä saat jalan, säären, ruumiin — kaikki kaikki, koko Ninetten.
-
-Ranskatar vapisi tämän kovan intohimon purkauksessa, ja rajusti
-heittäytyi hän vaalean, tanakan miehen rintaa vasten. Tämä tarttui
-hänen vyötäisiinsä molemmin käsin, nosti Ninetten korkealle lattiasta,
-niin että hän puolen minuutin ajan liiteli vapaana ilmassa, pyörähti
-sitte kantapäällään hänen kanssansa, laski hänet alas syliinsä ja
-suuteli häntä kantaen häntä käsivarsillaan kuin lasta ja painoi hänet
-rintaansa vasten.
-
-- Päästä minut — päästä minut, Harry, sinähän tukehdutat minut
-suuteloillasi eikä meillä nyt ole aikaa helliin hyväilyihin, sitte,
-sitte kun Serbian kruunu on tehnyt meidät onnellisiksi. Nyt täytyy
-meidän tarttua työhön, muutamien minuuttien kuluttua on tuo turhamainen
-lavertelija taas täällä.
-
-Kuumeentapaisella kiireellä avasivat he ruskean nahkalippaan, jossa
-kruunu oli.
-
-- Voitko avata sen, kysyi Ninette rajusti sykkivin sydämin.
-
-- Pikku hupakko, löytyykö lukkoa, jota ei Harry Raven olisi avannut,
-silloin kun on tahtonut? Ha, ha, englantilainen rikospoliisi tietää
-parhaiten, että Raven valmistaa hienoimmat tiirikat, joita löytyy, ja
-tässä on minulla kokonainen kokoelma sellaisia. — Ei se, — eikä se —
-tuhat tulimmaista, sepä on konstikas lukko, mutta sen täytyy ahtaa
-perään — ahah, tuossa on avain, jolla on n.s. turkkilaisparta — se
-sopii, se ottaa kiinni, se avaa lukon — ah, sulje silmäsi, Ninette,
-sulje silmäsi, sanon sinulle, sillä sinä tulisit sokeaksi, jos näkisit
-kaiken tämän ihanuuden! Niin, siinä oli pahantekijäin silmäin edessä
-ikivanha Serbian kruunu, ikivanha, pyhä otsakoriste, joka antoi
-kuninkaallisen loiston jo Stefan Duschanin päälle, hänen, joka oli
-suurin kaikista Serbian hallitsijoista. [Stefan Duschan hallitsi
-1336-1355. Vuonna 1346 otti hän keisarin arvonimen ja kruunautti
-itsensä.]
-
-Julkeasti, ahnaasti tarttui Harry Raven kruunuun, nosti sen ylös
-punaiselta samettityynyltä ja pani sen nauraen päähänsä.
-
-Taskuvarkaiden kuninkaallakin täytyy olla kruunu sanoi hän. — Ha, ha,
-varkaita olemme me — kaikki, enkä minä taida olla pahin kruunatuista
-varkaista.
-
-- Minä pyydän, sanoi äkkiä Ninette, joka ihmetellen oli katsonut
-häneen, äänessä jonkunmoinen levottomuus — lopettakaamme tämä — minä
-kätken kruunun — sänkyyni.
-
-- Sänkyysi? Ei, armaani. Mutta täällä minun matkalaukussani on se
-hyvässä tallessa, ja sen hirmuinen sisältö, joka minutkin panee
-vapisemaan ja josta mielelläni tahtoisin luopua — haa, mikä oiva ajatus
-— Nicodem Lunjevica, se tomppeli, saa kantaa verisen ihmisenpään
-Wieniin, katsokoon hän siellä, kuinka pääsee siitä erilleen.
-
-Noin sekunnin kuluessa oli Harry Raven avannut kuluneen matkalaukkunsa,
-hän tarttui tuon poikkileikatun pään paksuun harmaaseen tukkaan ja veti
-sen ylös, niin että se silmänräpäyksen ajan viivähti kruunu lippaan
-kohdalla.
-
-Musta veripisara pusertui eräästä suonesta ja tipahti punaiselle
-samettityynylle.
-
-- Pane lipas kiinni, Harry, ähkyi Ninette, joka oli peittänyt kasvonsa
-käsillään. — Oi, nuo silmät — sinun onnettoman uhrisi silmät, kuinka
-lasimaiset ja kuinka nuhdellen ne tuijottavat minua! Ja hänen huulensa
-— eikö näytä siltä; kuin syvä suru puhuisi näiltä sinertävän vaaleilta
-huulilta! Pane se lippaaseen ja sulje se taas, joll'et tahdo, että minä
-menen tainnoksiin.
-
-Nuolennopeudella laski Harry ihmispään samettityynylle, löi kannen
-kiinni ja ymmärsi nyt taidokkaalla avaimellaan panna lippaan niin hyvin
-lukkoon, ettei terävinkään silmä huomannut, että se minuutti sitte oli
-ollut auki.
-
-Mutta kruunun kätki hän kuluneeseen matkalaukkuunsa. Ja tuskin oli se
-tehty, ennenkuin Nicodem Lunjevican askeleet kuuluivat puutarhassa.
-
-Harry Raven palasi matkalaukkuineen piiloon sängyn alle.
-
-Kuningattaren veli astui sisään kovalla kiireellä ja sanoi ottaen
-revolverin takkinsa taskusta.
-
-- Nyt, oma Ninetteni, voit olla aivan tyyni, sillä nyt ei voi kukaan
-tehdä pahaa sinun Nicodemillesi. Tällä revolverilla voin varjella
-itseäni kuutta miestä vastaan, jos vaaditaan. Ja nyt, yksi suudelma
-vielä, ja sitte — hyvästi, me tapaamme kolmen päivän perästä.
-
-Hän otti lippaan käteensä takkinsa alle ja riensi ovelle. Mutta hän jäi
-seisomaan kynnykselle ja huudahti:
-
-- Hyvänen aika, olinpa melkein unohtaa jotakin, joka on aina
-välttämätöntä matkalla. Rakkaani, en löytänyt tohveleita kotoani; mutta
-yhdet ovat täällä sinun sänkysi alla; minä menen ottamaan ne sieltä,
-jotta saisin jotain mukavuutta vaunussa.
-
-Ja asettaen lippaan tuolille riensi Nicodem ovelle, joka vei
-sänkykamariin.
-
-Ninette oli pyörtymäisillään; vaikkakin hän oli rohkea ja kylmäverinen,
-niin ajatus, että Lunjevica kumartuisi alas ottamaan tohveleita sängyn
-alta, teki hänet melkein mielettömäksi. Hän värisi sen rakkaan miehen
-puolesta, joka oli sängyn alla, ja vapisi ajatellessaan, että pitäisi
-menettää ne sädehtivät jalokivet, jotka koristivat kuningaskruunua.
-
-Nicodem oli jo sänkykamarissa ja oli laskeutunut polvilleen katsoakseen
-sängyn alle, missä tohvelit olivat, mutta silloin repäisi Ninette hänet
-ylös ja painoi tuskasta sykkivää sydäntänsä vastaan.
-
-- Ei, lupaa minulle Nicodem, lupaa minulle, sanoi hän raukeasti,
-ettet pane maata tänä yönä! Oi, niin pian kuin olet nukkunut, voidaan
-tulla ryöstämään kruunu sinulta ja tappaa sinut, sitä minun sydämeni
-aavistaa. Ja siksi — minä tahdon nyt kerran olla oikein julma sinulle —
-siksi et saa ottaa tohveleita mukaasi, Nicodem. Rakas, rakas Nicodem,
-tottele nyt tämä ainoa kerta pikku Ninetteäsi, joka niin sydämellisesti
-sinua rakastaa ja tahtoo varjella sinua kaikesta pahasta!
-
-Nicodem Lunjevica oli ihastuksissaan ranskattaren hellästä rakkaudesta.
-
-- Oikeastaan vaadit sinä minulta hyvin paljon, sanoi hän. Mutta
-ehkä olet oikeassa, ehkä se on parempi, etten anna johtaa itseäni
-kiusaukseen, enkä sulje ollenkaan silmiäni tänä yönä. — Hyvästi siis
-viimeisen kerran, oma Ninetteni, ja ole uskollinen!
-
-- Uskollinen kuolemaan asti! huudahti Ninette painolla kuten hyvä
-näyttelijä ainakin. — Tervetuloa takasin ja Jumala suojelkoon sinua,
-rakas Nicodem!
-
-Tuskin oli ovi sulkeutunut nuoren upseerin jälkeen, ennenkuin hän
-vaipui sängylleen istumaan ja huusi painaen kädet rintaansa vasten:
-
-- Harry — Harry, tule tänne syleiltäväkseni! Oi se olisi ollut
-hirmuista, jos hän olisi keksinyt sinut!
-
-- Se oli onni meille, että hän luopui tohveleistaan, sanoi vaivalla
-englantilainen, joka oli pakkautunut pois epämukavasta asemastaan
-ja jonka oikea käsi piti tiukasti kiinni tikarin kahvasta. Näetkös,
-Ninette, tämä oli minulla jo valmiina häntä vastaanottamaan ja jos
-hän olisi pistänyt päänsä sängyn alle, olisin minä samalla hetkellä
-leikannut hänen kaulavaltimonsa tällä veitsellä. Sillä ihmisellä on
-enemmän onnea kuin ymmärrystä.
-
-Mutta nyt emme enää ajattele Nicodem Lunjevicaa! jatkoi englantilainen
-aivan toisella äänellä. — Nyt olemme me yksin ja meillä on kolme
-kokonaista päivää saadaksemme oikein nauttia toistemme seurasta. Sitte
-katoan minä Belgradista ja vaihdan meidän kruunumme puhtaaseen rahaan.
-— Oh, kuinka saappaani puristavat; Ninette kulta, joudu pian ja anna
-minulle sen kunnon Nicodemin tohvelit! Tuolla näkyy riippuvan hänen
-silkkinen yötakkinsa. Nyt laitan vähän mukavaa itselleni, toivon, että
-hänellä on hienoja sikarejakin jossain.
-
-Sikareja, viiniä, ruokaa — mitä vaan tahdot! huudahti Ninette. Ja hän
-palveli julmaa rakastajaansa sellaisella hellyydellä, että se olisi
-ollut kunniaksi parhaalle vaimolle, kietoi hänen ympärilleen silkkisen
-yönutun, laskeutui polvilleen hänen eteensä, pannakseen hänen jalkaansa
-pehmeät tohvelit ja kantoi hänelle ruokaa ja juomaa. Ja toisiaan
-hyväillessään nauroivat he sille tyhmeliinille, Nicodem Lunjevicalle,
-joka kruunun asemasta vartioi matkallaan ihmispäätä.
-
-
-
-
-SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
-
-Kuninkaan salapoliisi.
-
-
-Kun Nicodem Lunjevica saapui asemalle ja hyppäsi pois rattailta,
-jotka olivat hänen sinne tuoneet, oli hänellä töin tuskin aikaa ostaa
-pilettiä ja juosta asemasillalle, sillä juna oli juuri lähdössä.
-
-Konduktööri juoksi kiireesti avaamaan ensi luokan vaunua, ainoata, joka
-oli junassa, ja Nicodem Lunjevica riensi siihen kallisarvoinen lipas
-kädessään.
-
-Hän oli oikeastaan ajatellut hankkia yksinäisen vaunun, sillä hän
-pelkäsi jokaista matkakumppania ja tahtoi olla yksin aarteinensa.
-
-Mutta nyt ei ollut enää valitsemisaikaa.
-
-Tuskin oli hän vaipunut istumaan punaisella sametilla päällystetyille
-tyynyille ja asettanut lippaan vierelleen, kun veturi lähti liikkeelle.
-
-Kaikki oli tapahtunut niin pian, ettei NicodemilLa ollut ollenkaan
-aikaa katsella ympärilleen vaunussa.
-
-Kun hän nyt teki sen, huomasi hän katossa olevan kaasulampun valossa,
-ettei ollut yksin, että vaunussa oli toinenkin herra.
-
-Se oli komeasti puettu, mustapartainen mies, jolla oli ylhäiset kasvot;
-tämä oli painautunut vaunun toiseen nurkkaan ja näytti nukkuvan,
-ainakin piti hän silmänsä kiinni.
-
-Matkakumppanin persoona huvitti tietysti Lunjevicaa suuresti ja
-kaikessa hiljaisuudessa koetti hän saada selville, oliko tuon miehen
-puolelta mitään peljättävää.
-
-Hänen matkakumppaninsa näytti tosin hyvin uljaalta, näyttipä omaavan
-Herkuleen ruumiinrakennuksen, mutta Nicodem Lunjevica kuului
-siihen joukkoon, jotka luulevat, että ryövärin ja murhaajan täytyy
-välttämättömästi olla villiytyneen näköisen, huolettomasti puetun,
-sanalla sanoen osottaa ulkomuodossaankin olevansa vaarallinen henkilö.
-
-Mutta mustapartainen herra hänen vaunussaan ei suinkaan tehnyt
-sellaista vaikutusta, hänen hieno pukunsakin vaikutti jo niin
-rauhoittavasti Nicodemiin, että hän helpotuksesta huokaisten sanoi
-itsekseen:
-
-— No, Jumalan kiitos, tuo herra näyttää kuuluvan meidän piireihimme,
-hänen päältänsäkin jo näkyy, että hän on ylhäinen mies.
-
-Rehellinen Lunjevica katsoi näet itsekin kuuluvansa niiden
-kymmenentuhannen joukkoon.
-
-Hän ei enää muistanut, että hänen juoppo äitinsä oli antanut usein
-hänen mennä sänkyyn tyhjällä vatsalla ja että hänet kerran, kansakoulua
-käydessään, oli opettaja lähettänyt kotiin ja kieltänyt tulemasta
-kouluun, ennenkuin vaatteet olivat puhtaat ja paikatut.
-
-Nicodem Lunjevica työnsi ruskean lippaan kallisarvoisine sisältöineen
-samettisohvan nurkkaan.
-
-Hän istuutui sen viereen, niin että ruumiillaan suojasi lipasta, pani
-kätensä sen päälle ja nojasi päänsä kättä vastaan.
-
-No, nyt ei voi kukaan varastaa aarrettani, kuiskasi hän itsekseen.
-
-Juna mennä pauhasi lakeuksien läpi, jotka tällä puolella olivat
-Belgradin rajalla, lensi läpi ketojen ja metsien, kulki kolisten
-rautasiltojen yli ja alamäkeä eräässä ihmeen kauniissa laaksossa
-alempana, yhä suuremmalla ja suuremmalla nopeudella.
-
-Nicodem yhä vaan tarkasteli naapuriaan ja ihmetteli, mitä
-kansallisuutta hän mahtoi olla.
-
-Hän päätti vihdoin puhutella häntä voidakseen hänen kielestään päättää
-hänen kansallisuutensa.
-
-- Anteeksi, herra, sanoi hän hänelle, ottaen sikarikotelonsa — pahaksi
-onneksi unohdin tulitikut kotiin, tahtoisitteko olla niin hyvä ja antaa
-minulle tulitikun?
-
-Mustapartainen avasi hitaasti silmänsä ja katsoi Nicodemiin.
-
-- Hyvin mielelläni, herra, vastasi hän. — Olkaa niin hyvä!
-
-Näillä sanoilla ojensi hän Nicodemille hopeaisen tulitikkulaatikon ja
-sytyttäessään sikaria sanoi hän itsekseen:
-
-- Hän puhuu erittäin hyvin serbiaa, hän näyttää olevan täältä syntyisin.
-
-Ehkä on hän joku tilanomistaja.
-
-Muuten näyttää minusta, kuin olisin joskus ennenkin nähnyt nuo kasvot,
-nuo terävät, tarmokkaat piirteet, mutta en voi muistaa milloin.
-
-- Ehkä tekin haluatte sikarin? kysyi hän vieraalta, tarjoten
-kohteliaasti sikarikoteloansa.
-
-Kohteliaasti kiittäen otti mustapartainen siitä sikarin ja sytytti sen.
-
-Pian oli vaunu täysi sinisiä, hyvälle tuoksuavia savupilviä, jotka
-virtasivat sikareista.
-
-- Matkustatteko tekin Budapestiin? kysyi nyt Lunjevica vieraalta,
-koettaen siten päästä puheen alkuun.
-
-- Oh en, vastasi tämä — minä en matkusta niin kauas, minä astun ulos jo
-seuraavalla asemalla.
-
-- Kuinka, Nischissä jo?
-
-Sitte ette ainakaan tee pitkää matkaa, arvattavasti on teillä asioita
-toimitettavana Nischissä?
-
-- Oh ei, ei suinkaan.
-
-- Sitte matkustatte kai huviksenne?
-
-- En toki.
-
-- Nähtävästi aiotte tavata sukulaisia Nischissä?
-
-- Ei minulla ole sukulaisia Nischissä.
-
-- Niin mutta — suonette anteeksi hämmästykseni, hyvä herra, — täytyyhän
-teidän matkallanne olla joku tarkotus.
-
-- Niin, ja vielä hyvin tärkeä tarkotus, vastasi vieras, pudistaen
-tuhkaa sikaristaan. — On kysymys miljooneista.
-
-- Miljooneista, vastasi Lunjevica nauraen — jotka te tahdotte ansaita?
-
-Mustapartaisen herrankin huulilla väreili hymy, kun hän yhtä
-tyynennäköisenä kuin tähänkin asti, vastasi:
-
-- Minulla itselläni ei ole mitään tekemistä näiden miljoonien kanssa,
-mutta minä tahdon saattaa ne varmaan paikkaan eräälle toiselle.
-
-- Eräälle toiselle — ah, minä ymmärrän, nämä miljoonat ovat varmaan
-vaarassa, eikö niin, ja te olette nyt lähtenyt pelastamaan niitä
-ystävällenne.
-
-- Aivan oikein, hyvä herra, nyt löitte te ihan naulan kohdalle. Minä
-tahdon pelastaa ystävälleni nämä miljoonat, jotka ovat vaarassa kadota.
-
-- Tuhat tulimaista, sittenhän täytyy ystävänne olla upporikas mies,
-huudahti Nicodem.
-
-- Kyllä, siihen voitte luottaa, vastasi vieras — hän on Serbian rikkain
-mies.
-
-- Oh, pardon, herraseni! sanoi Lunjevica nauraen. — Rikkain mies
-Serbiassa on kai kuningas Aleksanteri.
-
-- Silloin olemme samaa mieltä, Serbian rikkain mies on kuningas
-Aleksanteri ja juuri hänelle pelastan minä nämä miljoonat!
-
-Nicodem nosti hitaasti päätänsä ja tuijotti vieraaseen, joka näytti
-joka minuutti käyvän yhä selittämättömämmäksi.
-
-Hän kysyi jo itseltään, oliko tämä ehkä joku mielipuoli.
-
-- Minä en ymmärrä teitä, herrani, sanoi hän matalalla äänellä. —
-Oletteko ehkä kuningas Aleksanterilta saanut käskyn varjella näitä
-miljooneja, joiden sanotte olevan vaarassa?
-
-- Niin, niin juuri. Tämän toimen olen saanut Serbian kuninkaalta
-Aleksanterilta, koska eräs henkilö hänen läheisyydessään, johon hänellä
-oli kaikista suurin luottamus, on hyvin julkeasti uskaltanut varastaa
-ne häneltä.
-
-Mutta kun nyt kuningas ei voi nostaa melua tästä asiasta, ettei
-häpäisisi erästä hänen läheisyydessään olevaa henkilöä, niin on hän
-käskenyt minua kaikessa hiljaisuudessa korjaamaan asian ja siitä syystä
-olen minä samassa vaunussa kuin te Nicodem Lunjevica!
-
-Tuskin oli mustapartainen vieras samalla tyyneydellä kuin tähänkin
-asti lausunut nämä sanat, kun Nicodem kavahti pystyyn kuin käärmeen
-pistämään.
-
-Nuolennopeudella vei hän oikean kätensä takintaskuun, jossa hänen
-revolverinsa oli.
-
-Mutta samalla hetkellä, jolloin hän aikoi vetää revolverin, välähti
-vieraan kädessä häntä vastaan revolveri, jonka tämä oli vielä nopeammin
-vetänyt esille.
-
-Ja äänellä, joka kaikui horjumattoman uhkaavalta, huusi mustapartainen
-hänelle:
-
-- Elkää tehkö mitään epäilyttäviä liikkeitä, Nicodem Lunjevica. Hänen
-majesteettinsa Serbian kuninkaan Aleksanterin nimessä vaadin minä
-teiltä takaisin varastetun kruunun! Teidän sisarenne on tunnustanut
-kaikki ja kuningas on siitä syystä antanut hänelle anteeksi. Mutta
-minulle, salapoliisillensa, jonka olosta kuninkaallisessa linnassa ei
-kukaan Belgradissa tiedä, ei edes kuningatar Dragakaan, minulle on hän
-antanut määräyksen vainota kuningaskruunun ryöstäjää ja ottaa häneltä
-saalis pois. Te näette, herra Lunjevica, että yritykseni on minullekin
-hyvin onnistunut!
-
-Nicodemiin tekivät nämä sanat hirvittävän vaikutuksen.
-
-Ähkyen vaipui hän takaisin samettityynyille ja tuijotti kokonaisen
-minuutin mustapartaiseen mieheen voimatta saada sanaakaan suustansa.
-
-- Kuulkaa nyt, mitä minulla on teille sanottavaa, jatkoi mies tyynesti.
-— Hänen majesteettinsa kuningas on käskenyt minun ilmoittaa teille,
-että hän sisarenne tähden tahtoo antaa teille anteeksi sen mitä on
-tapahtunut, jos te itse, herättämättä minkäänlaista huomiota ja
-tekemättä vaikeuksia, jätätte kruunun minulle.
-
-Te lähdette minun seurassani heti junasta Nischissä ja ilmoitatte
-itsenne heti ylipäällikölle siellä, hän antaa teille telegraafiteitse
-saamansa määräyksen, että teidän on oltava arestissa huoneissanne.
-Tämän kotiarestin voitte suorittaa ylipäällikön kodissa, hänestä se on
-suuri kunnia, kun saa pitää vieraanaan kuningattaren veljeä.
-
-Siellä voitte olla siksi kunnes muita määräyksiä tulee Belgradista.
-
-Koko jutusta ei siinä tapauksessa ole teille vaikeampia seurauksia.
-Kuningas voi korkeintaan puoleksi tai koko vuodeksi erottaa teidät
-hovista.
-
-Mutta jos te teette pienintäkään vastarintaa minulle, niin on minun
-käsketty kohtelemaan teitä kuten halpamaista rikoksentekijää.
-
-Nyt voitte valita, Nicodem Lunjevica, minä annan teille minuutin
-mietintöajan.
-
-Nuori upseeri oli epätoivon partaalla, hirmuinen kohtalo uhkasi häntä,
-ainakin oli se häntä hipaissut.
-
-Kuningas Aleksanteri tiesi siis kruunun varkaudesta, Draga oli itse
-tunnustanut ottaneensa sen.
-
-Oi — ei pitäisi koskaan luottaa naiseen, ei vaikka se olisi oma sisar!
-He ovat kaikki heikkoja ja epäluotettavia, eivätkä sovi ollenkaan
-ajamaan suuria asioita.
-
-Mutta kuinka oli kuningas Aleksanteri voinut saada niin pian tiedon
-varkaudesta? Sitä ei Nicodem voinut saada selville. Mutta siinä
-asiassahan oli tuhansia seikkoja ja mahdollisuuksia, joita hän ei tällä
-hetkellä voinut nähdä.
-
-Mutta ei suinkaan hän voinut millään tavoin epäillä mustapartaisen
-sanojen totuutta. Sillä jo se seikka, että vieras tiesi kruunun
-varkaudesta, oli vakuutuksena Nicodemille, että joka sana hänen
-suustansa oli totta.
-
-Hän ei siis enää miettinyt. Ehdotus, jonka kuninkaallinen lanko teki
-hänelle, oli täysin hyväksyttävä.
-
-Nischissä ilmoittautuisi hän ylipäällikön luona kotiarestiin: eihän se
-kestäisi monta päivää, sillä varmaan se onnistuisi hänen sisarelleen
-pian taas tyynnyttää kuningas, eikä hänen karkoituksensa kestäisi sitte
-niin kauan.
-
-Ja mitä se sitte itse asiassa merkitsi! sanoi Nicodem itsekseen,
-kiertäen taas häikäilemättömästi punaisia viiksiänsä. — Karkoitukseni
-ajaksi matkustan kai Pariisiin pikku Ninetteni kanssa ja huvittelen
-siellä oikein sydämeni pohjasta. Sillä aikaa joutuu koko juttu
-unohduksiin.
-
-- Herrani, sanoi hän mustapartaiselle salapoliisille, minä olen
-päättänyt suostua lankoni ehdotukseen. Tässä lippaassa on kruunu, olkaa
-hyvä ja ottakaa se, tai ehkä te ensin tahdotte tulla vakuutetuksi
-sanojeni totuudesta — siinä tapauksessa olen valmis avaamaan lippaan.
-
-- Oh ei, ei se sentään ole tarpeellista, vastasi mustapartainen — minä
-olen varma asiastani. Samalla hetkellä kun te astuitte vaunuun, tiesin
-minä, että Serbian kuningaskruunu oli tässä lippaassa. Minä otan sen
-siis huostaani hänen majesteettinsa kuninkaan nimessä ja pyydän vaan,
-että annatte minulle lippaan avaimenkin.
-
-- Tässä se on, sanoi upseeri, ottaen liivintaskusta pienen taidokkaasti
-tehdyn avaimen. — Oi, hyvä herra, ette kai sentään pitäne minua
-tavallisena varkaana, mutta kun niitä löytyy monellaisia seikkoja ja
-asianhaaroja. — Minä vakuutan teille, että olen toiminut vaan sisareni,
-hänen majesteettinsa kuningattaren käskystä.
-
-- Minä tiedän kaikki, vastasi vieras ivallisella hymyllä. — Minä tiedän
-enemmänkin, kuin luulette. Minä tiedän esimerkiksi sen, että teillä
-oli neuvottelu sisarenne kanssa turkkilaisessa kioskissa konakin
-puutarhassa; vielä tiedän senkin, että kruunun ryöstämistuuma läksi
-teistä, herra Lunjevica — mutta, nämähän ovat vaan sivuseikkoja. —
-Hänen majesteettinsa on kaikessa tapauksessa tyytyväinen minuun, kun
-minä varhain huomisaamuna lasken kruunun hänen jalkainsa juureen, ja
-minä vakuutan teille, että sitä vastaisuudessa paremmin vartioidaan.
-
-Näin sanoen otti mustapartainen lippaan, asetti sen vierelleen sohvalle
-ja johti nyt keskustelun muihin asioihin ja sen teki hän niin tyynellä
-ja luonnollisella tavalla, kuin ei mitään merkillistä olisi heidän
-välillään tapahtunut.
-
-Siitä syystä oli Nicodemin pakko jatkaa keskustelua tuon hirmuisen
-ihmisen kanssa, vaikka hän sisällisesti raivosi.
-
-Varmaankin oli tämä vastenmielinen mustapartainen salapoliisi
-kuunnellut hänen ja Dragan keskustelua ja sitte tietysti ilmaissut
-kaikki kuninkaalle.
-
-Mutta kuka oli sitte tämä mies, jota hän ei koskaan ollut nähnyt
-kuninkaallisessa hovissa?
-
-Kuningas piti siis yksityistä salapoliisia, kenenkään,
-kuningattarenkaan siitä tietämättä.
-
-Tuhat tulimaista, se Aleksanteri oli viekkaampi, kuin näytti.
-
-Kahden tunnin kuluttua saapui juna Nischin asemalle.
-
-- Sallikaa minun, herra Nicodem Lanjevica, sanoi mustapartainen
-teeskennellyn kohteliaasti, — sanoa teille hyvästi. Minä lähden junassa
-tunnin perästä Belgradiin viemään kruunun kuninkaalle.
-
-Mitä teillä itsellänne on tehtävää, sen tiedätte. Minä varoitan teitä
-kuitenkin vielä kerran, vastustamasta kuninkaan käskyä, — se olisi
-teidän perikatonne!
-
-- Minä menen ilmoittamaan itseni linnanpäällikölle, mutisi Nicodem.
-Sitte kumarsi hän pelottavalle miehelle, joka oli vetänyt niin paksun
-viivan hänen tuumiensa ja aikeittensa yli, ja astui sitte ensimäisenä
-ulos vaunusta.
-
-Mustapartaisella ei näyttänyt olevan erityisen kiirettä. Hyvin tyynesti
-astui hän hitain askelin alas vaunusta ja meni, kallisarvoinen lipas
-kädessään ensi luokan odotussaliin, jossa hän tilasi itselleen hyvän
-aterian sekä kupin teetä, jonka hän nautti hyvällä ruokahalulla.
-
-Ja samalla kun Nicodem, sielussaan raivoten, happamen näköisenä meni
-hakemaan linnanpäällikön asuntoa, söi mustapartainen varhaisena
-aamuhetkenä oivallisen aamiaisen ja oli juuri lopettanut syöntinsä, kun
-aika oli hänen lähteä junaan, joka vei hänet Belgradiin.
-
-Ollessaan yksin komeasti sisustetussa ensiluokan vaunussa, sai hän
-kovan naurunpuuskauksen ja sanoi sitte itsekseen.
-
-- Sehän onnistui sinulle mainiosti, Demeter Banjaluki, ha ha ha — sinä
-olet kohonnut jo kuningas Aleksanterin yksityiseksi salapoliisiksi.
-Mutta pääasia on, että minun onnistui toteuttaa tuumani ilman
-verenvuodatusta, vaikka kyllä tuo Lunjevica lurjus olisi ansainnut
-jonkun muistonaarmun!
-
-Mutta minä luulen kyllä, että se raivo, joka täyttää hänet ja joka käy
-kerrassaan hirmuiseksi, kun hän saa kuulla, että hän on petetty ja että
-hän erittäin kohteliaalla tavalla on jättänyt kruunun minulle, on oleva
-hänelle kylliksi suuri rangaistus.
-
-En koskaan, jatkoi Demeter Banjaluki yksinpuheluaan, ole tehnyt
-ryöstöä, jossa olisi niin vähän kuin tässä, tarvinnut peljätä
-seurauksia.
-
-Nicodem Lunjevica on kolme päivää Nischissä ja viipyy siellä ehkä
-edelleen kolme päivää, joll'ei hän saa kirjettä sisarelta tai
-kuninkaalta.
-
-Silloin kyllästyy hän asiaan ja palaa Belgradiin, päästäkseen yhteyteen
-Dragan kanssa. Ha ha, missähän lienee Serbian kuningaskruunu? Hävinnyt,
-rikottu, sen jalokivet ryöstetyt, eikä kukaan voi sanoa, kuka on
-rikoksen tekijä.
-
-Hän on kadonnut, kuninkaan yksityinen salapoliisi, hän on kuin maahan
-vajonnut, ja maa nieleekin hänet, sanan täydessä merkityksessä.
-
-Sillä niin pian kuin minä tulen Belgradiin, riennän minä heti takasin
-luolaani, minä tahdon näyttää kuningaskruunua tovereilleni, ja sitte he
-taas luulevat, että Demeter Banjaluki on liitossa itse saatanan kanssa.
-
-Ja nuori tyttökin, joka eilisillasta asti on ollut vieraanani, saa
-nähdä sädehtivän kuningaskruunun.
-
-Suojelushenkeni, pyhän Demetriuksen nimessä, miksi täytyy minun aina
-ajatella tuota hurmaavaa olentoa sinisine, viattomine silmineen.
-Onkohan hän ehkä lumonnut minut?
-
-Ei, ei Demeterin sydän ei voi enää rakastaa, sinne ei pääse mikään
-hellempi tunne naista kohtaan, se on kuollut, ainakin kaikille
-hellemmille tunteille, jota ihmiset sanovat rakkaudeksi.
-
-Juna pysähtyi Belgradissa. Demeter Banjaluki otti lippaan käteensä ja
-astui ulos.
-
-Asemalla seisoi Aza komeassa punaisessa puvussaan. Hän tervehti
-herraansa kunnioittaen ja otti heti lippaan häneltä. Jokaisen, joka
-näki heidät, täytyi uskoa, että tässä oli joku hieno herra tullut
-matkalta ja häntä oli palvelija vastaanottamassa.
-
-Vaihtamatta sanaakaan Azan kanssa ja ylpeällä, itsetietoisella
-ryhdillä kulki mustain vuorten ryöväri ulos asemahuoneesta ja hävisi
-palvelijoineen ihmisjoukkoon kaduilla ja kujilla, jotka olivat
-asemahuoneen ympärillä.
-
-- Oletko vienyt hevoset juutalaisen Mandelblütin luo kuten käskin?
-kysyi hän Azalta.
-
-- Kyllä, kapteeni, vastasi Aza.
-
-- Hyvä, tuo ne sitte tänne, minä odotan sinua tällä paikalla. Me emme
-vietä yötä Belgradissa, vaan palaamme heti maanalaiseen asuntoomme.
-
-Neljännestunnin kuluttua, jolla aikaa Banjaluki seisoi odottaen samalla
-paikalla lipas kädessään, ilman että yövartijoita taikka santarmeja oli
-ohi kulkenut, tuli Aza ratsastaen hevosilla.
-
-Nopeasti hyppäsi Banjaluki juoksijansa satulaan ja sitoi lippaan niin
-tiukasti kiinni, ettei hän millään tavoin olisi voinut pudottaa sitä.
-Sitte lähtivät ryövärien hevoset liikkeeseen.
-
-Nopeassa ravissa ratsastettiin Bolgasin leiriä kohti, ryövärien
-vuorenrotkoon.
-
-Oli ehtinyt tulla kirkas päivä, kun Banjaluki saapui varmaan piiloonsa.
-
-Vanha ryöväri, jolle hän oli antanut määräyksen olla hänen sijaisensa,
-ilmoitti, että kaikki oli kunnossa.
-
-- Ja se nuori tyttö? kysyi Banjaluki innokkaasti.
-
-- On jo noussut ylös, vastasi ukko. — Hän on jo kysynyt sinua, herra,
-ja kuultuaan, ettet sinä ollut kotona, pyysi hän saada lähteä luolasta,
-minkä minä tietysti kielsin.
-
-- Kuules ukko, huudahti nyt Banjaluki — kokoa kaikki toverimme luolaan,
-sillä minulla on jotain ilmoitettavaa teille, te saatte nähdä jotakin,
-jota ette ole koskaan ennen nähnyt.
-
-Nämä sanat lausuttuaan, astui hän alas vuoren portaita ja seisoi pian
-suuressa vuorisalissa.
-
-Samassa kun hän astui saliin, avautui erään sivuhuoneen ovi ja Genia
-von Sandorf astui ulos.
-
-Vaikka nuori tyttö oli maannut hyvin koko yön, näytti hän kuitenkin
-kalpealta. Pidätetty tuska näkyi hänen kasvoillaan ja ilmeni
-katseessaan.
-
-- Oi, mikä onni, että saan vielä nähdä sinut kapteeni, huudahti hän,
-huomattuaan Banjalukin. — Minä jo pelkäsin, että tulisit olemaan kauvan
-poissa ja että väkesi, joka ei tiennyt sinun aikeestasi minun suhteeni,
-pitäisi minua täällä ja kohtelisi kuten vankia.
-
-- Sinä et suinkaan ole vanki, vastasi hänelle mustain vuorten herra,
-ihastuksella katsellen hänen kasvojensa puhtaita piirteitä ja koko
-hänen vartaloansa — sinä olet vapaa ja voit mennä, minne haluat.
-
-- Minä tiedän, Genia von Sandorf, ettet sinä petä minua, sinä et
-ole niin kiittämätön, että ilmoittaisit hänen vainoojillensa ja
-vihamiehillensä sen miehen, joka on tänä yönä osoittanut sinulle
-vierasvaraisuutta.
-
-- Niin totta kuin Jumala minua auttakoon, huudahti Genia, ei se koskaan
-johdu mieleenikään. Sinä armahdit minua, kun avuttomana jouduin
-sinun miestesi käsiin ja sinä olet käyttäytynyt minua kohtaan kuten
-gentlemanni, Demeter Banjaluki, enkä koskaan petä sinun luottamustasi.
-
-Mutta päästä minut nyt lapsen kanssa vapauteen. Minä palaan kotiin
-vanhempieni luo, jotka levottomina ikävöiden minua odottavat Wienissä,
-isäni luo, joka rakastaa minua, tytärtänsä, enemmän kuin mitään muuta
-ja on varmaan hyvin levoton minun tähteni.
-
-Minä otan pikku Milanan mukaani, sillä minä tiedän, että vanhempani
-eivät aja pois lasta, vaan pitävät hänet rakkaana ja antavat minun
-kasvattaa hänet, kuin olisi hän oma lapseni.
-
-- Sinä olet jalo tyttö, Genia von Sandorf, huudahti Demeter Banjaluki
-— ja minä sanoisin, että sinulle täytyy käydä oikein, oikein hyvin
-elämässä, jos minä uskoisin löytyvän oikeuden mukaista palkintoa siitä
-hyvästä mitä me teemme.
-
-Mutta ennenkuin eroat minusta, niin syö aamiainen seurassani, sillä tie
-Belgradiin on pitkä ja joskin se on turvallinen päivällä, niin tekee
-se kuitenkin sinulle hyvää, että syöt vahvan aterian, ennenkuin lähdet
-vaeltamaan.
-
-Samassa alkoivat toisetkin miehet saapua luolaan ja Demeter Banjaluki
-käski heidän kattaa pöytään hyvä aamiainen niin pian kuin mahdollista.
-
-Siitä syystä istuutuivat he suuren pöydän ympärille, pikari kulki
-miehestä mieheen, oivallisen teen tuoksu täytti maanalaisen huoneen ja
-pöydässä oli mitä hienoimmat ja voimakkaimmat ruokalajit.
-
-Genia oli tuonut kamarista pikku Milanan. Lapsi oli iloinen eikä
-peljännyt ollenkaan näitä vieraita miehiä, söi rohkeasti ja Geniakin
-söi ja joi, sillä hän tiesi, että täällä annettiin mielellään ja
-hyvästä sydämestä.
-
-- Viekää pois ruuat! käski nyt kapteeni. — Pyyhkikää pöytä hyvin ja
-pankaa siihen pehmeä, paksu liina.
-
-Kun käsky oli täytetty, asetti hän keskelle pöytää lippaan, joka tähän
-asti oli ollut hänen jalkojensa juuressa.
-
-- Tuhat tulimmaista, kapteeni, huudahti eräs miehistä — sinä näytät
-saaneen hyvän saaliin — mitä siinä lippaassa on? Kultaa, seteleitä,
-hopeatavaroita vai koristeita?
-
-Sinä teet meidät todellakin uteliaiksi, kapteeni, sillä niin
-salaperäisellä tavalla et ole koskaan ennen näyttänyt meille saalistasi.
-
-- Kultaa, seteleitä, hopeatavaroita vai koristeita! sanoi Banjaluki
-halveksien. — Tänä yönä en ole vaivannut itseäni sellaisilla
-pikkutavaroilla. Mutta, te saatte pian nähdä, mitä tämä lipas
-sisältää, kun vaan saan lukon auki. Kruunu se on, runsaasti koristettu
-hohtokivillä, safiireilla, ametisteilla, rubiineilla ja apaaleilla,
-kallisarvoisilla helmillä ja sisältää niin paljon kultaa, että ihminen
-tuskin voi kantaa sitä.
-
-Tämä kruunu on miljoonien arvoinen ja jos tahdotte tietää, kuka sitä on
-kantanut, niin sanon teille, että vaan muutamia päiviä sitte koristi
-tämä kruunu Aleksanterin päätä, kun hän Draga Maschinin rinnalla seisoi
-alttarin edessä kirkossa.
-
-- Serbian kuningaskruunu! huudahtivat ryövärit ja katsoivat Banjalukiin
-osaksi epäillen osaksi pelon ja ihmettelyn sekaisilla katseilla.
-
-Tosin olivat he tottuneet siihen, ettei mikään ollut heidän
-kapteenilleen mahdotonta, hän oli heille jo näyttänyt sellaisia
-esimerkkejä taitavuudestaan, että he olivat värisseet ja hämmästyneet,
-hän oli jo tehnyt tekoja, joita toiset eivät edes voineet ajatella
-mahdollisiksi ja ne olivat kumminkin onnistuneet hänelle.
-
-Hän oli päässyt vaaroista, joissa toiset olisivat päänsä menettäneet.
-
-Mutta sen mitä hän tänään väitti tehneensä, pitivät he kuitenkin
-mahdottomana.
-
-Hän oli ryöstänyt Serbian kuningaskruunun?! Eikö tätä sitte säilytetä
-vahvain lukkojen ja telkien takana, eikö sitä sotamiehet vartioinneet.
-
-Kuinka voi ihminen tunkeutua siihen huoneeseen, jossa kruunua
-säilytettiin ja murtaa ne ovet, joiden takana se oli?
-
-Demeterin katse kulki miehestä mieheen, hän nautti, nähdessään sen
-hämmästyksen, joka kuvastui kaikkien kasvoilta.
-
-- Ei tämä asia ole sentään kaikista pahimpia, kuten ehkä ensi näkemältä
-näyttää, sanoi hän sitte nauraen. Ja minä vannon, ettei veripisaraakaan
-ole tämän tähden vuodatettu, ettei yksikään ihminen ole saanut
-naarmuakaan.
-
-Hiukan viekkautta vaan tarvittiin. Minähän olen aina sanonut teille,
-että viekkaus on paljon parempi ja vaikuttavampi ase kuin väkivalta
-ja nyt tahdon minä avata tämän lippaan teille, se käsi, joka on
-joukossamme puhtain, nostakoon kruunun, jotta kaikki saamme ihailla
-sitä.
-
-Genia von Sandorf, tahdotteko olla niin hyvä ja nostaa ylös tämän
-kruunun? Pistäkää kätenne lippaaseen ja antakaa vanhan serbialaiskansan
-kruunun säteillä ja loistaa silmäimme edessä.
-
-Demeter oli tätä sanoessaan ottanut taskustaan avaimen, jonka Nicodem
-Lunjevica niin hyväntahtoisesti oli hänelle antanut.
-
-Hän koetti avainta lukkoon, se kääntyi helposti ja puoli minuuttia
-myöhemmin nostettiin lippaan kansi.
-
-- Tulkaa nyt tänne, kaunis Genia, huudahti Demeter riemuiten. — Teidän
-kätenne ovat kyllin arvokkaat kruunuun koskemaan, samoinkuin teidän
-päänne olisi arvokas sitä kantamaan.
-
-- Minä tahdon tehdä teille mieliksi, Demeter Banjaluki, vastasi Genia,
-— vaikka minun täytyy tunnustaa, että minä vilpittömästi surkuttelen,
-että Serbian kuningaskruunu on joutunut teidän käsiinne.
-
-— Oh kuka tietää, jos tämä kruunu on paremmassa tallessa minun
-käsissäni. Kun kerran on kruunu, niin täytyy pitää huolta, ettei sitä
-varasteta pois yhtenä kauniina yönä.
-
-— Sen, jolla on kruunu, täytyy myös katsoa, ettei pääkin mene mukana.
-
-Raaka nauru seurasi näitä sanoja. Ryövärit tunkeutuivat lähemmä pöytää,
-jokainen tahtoi olla ensimäisenä näkemässä loistavaa kuningaskruunua
-ja hohtokivien, rubiinien ja muiden lukemattomien jalokivien loistoa,
-tahtoi olla ensimäisenä ihailemassa sitä aarretta, jonka tämä lipas
-sisälsi.
-
-Genia von Sandorf sulki silmänsä, sillä hän tunsi, että kyyneleet eivät
-olleet kaukana.
-
-Niin pitkälle oli siis Serbiassa menty, ettei kruunukaan ollut enää
-turvattu kuninkaan palatsissa ja niin voimaton oli tämä kuningas, ettei
-hän voinut edes suojella tätä valtansa loistavaa merkkiä.
-
-Mutta hän ei tahtonut suuttua Demeteriin, hän ei tahtonut olla
-kiittämätön.
-
-Hän ojensi kätensä kruunua ottamaan.
-
-Mutta ennenkuin hän sen teki, tuli hän heittäneeksi silmäyksen
-lippaaseen ja samassa päästi hän kauhun huudon, tuijotti hetkisen
-eteensä kuin mielipuoli ja vaipui sitten pyörtyneenä luolan pohjalle.
-
-Demeter riensi esiin ja otti esineen lippaasta.
-
-Verinen ihmisen pää, kuolon runtelema, katsoi häntä vastaan; siinä oli
-kaksi lasimaista, sammunutta silmää.
-
-Se oli Genian murhatun isän raadeltu pää.
-
-
-
-
-KAHDEKSASTOISTA LUKU.
-
-Serbialainen juhla kuninkaan palatsissa.
-
-
-Belgradin kuninkaan palatsin ikkunat olivat kirkkaasti valaistut ja
-heittivät loistavan valon pitkin Ruhtinas Mikaelin katua, jota myöten
-yhtä mittaa vieri ajopelejä, jotka pysähtyivät konakin edustalle,
-jättivät siihen kallisarvoisen sisältönsä ja menivät taas tiehensä.
-
-Kauas keskikaupungille saattoi kuulla musiikin iloiset säveleet,
-torvien törinän, viulujen humun ja huilujen soinnun.
-
-Kaupungin asukkaat kuulivat sen ja tiesivät, mitä se merkitsi.
-
-Kuningatar Draga antoi tänään ensimäiset tanssiaisensa.
-
-Tämän juhlan, joka vähän liian aikaiseen alotti huvikauden, liittivät
-Aleksanteri ja Draga vihkiäistensä jälkijuhlaksi, kun heidän oli
-pitänyt viettää vihkiäiset murhayrityksen tähden ainoastaan lähimpiensä
-piirissä.
-
-Mutta tänä iltana näytettiin koko kuninkaallinen loisto ja rikkaus,
-jolla hovi niin mielellään komeili, ja joka oli mitä räikeimpänä
-vastakohtana maassa vallitsevalle köyhyydelle ja kurjuudelle.
-
-Kuningas Milan oli kevytmielisellä elämällään köyhdyttänyt alamaisensa.
-
-Porvaristoa rasittivat raskaat verot. Heidän oli ollut pakko maksaa
-ne — maksaa siitä vähästä, mitä heillä oli ja kuningas Milan oli
-mässännyt ne rakastajattariensa kanssa tai heittänyt muiden oikkujensa
-tyydykkeeksi.
-
-Koko maassa oli yleinen mielipide, että kuningas Aleksanteri hoiti
-raha-asioita ehdottomasti paremmin ja säästäväisemmin.
-
-Hänellä oli sydäntä alamaisiaan kohtaan, siitä ei ollut kuin yksi
-mieli, vahinko vaan, että häntä ympäröivät henkilöt, jotka eivät
-esittäneet hänelle oloja sellaisina kuin ne olivat, ja siitä syystä
-olivat serbialaiset kauvan rukoilleet Jumalaa, että hän antaisi
-kuningas Aleksanterille vaimon, joka voisi avata hänen silmänsä
-näkemään maan todellisen tilan, ne kieltäymykset, joita monen perheen
-täytyi kestää: moni heistä oli vajonnut köyhyyteen aina siihen määrään,
-että heidän oli täytynyt tarttua kerjuusauvaan.
-
-Ja nyt alkoi kuninkaallinen avioliitto juhlalla, josta kerrottiin, että
-se tulisi maksamaan satoja tuhansia francia.
-
-Sanomalehdet olivat kauan ennakolta kertoneet juhlasta ja niissä oli
-saatu lukea, että suuria tilauksia oli juhlaa varten tehty Wienistä.
-
-Kuningatar Draga oli tilannut kallisarvoisia pukuja Wienin
-muotikaupoista ja illallinen oli tilattu kuuluisalta Wienin
-ravintoloitsijalta.
-
-Ruokalajeja kuletettiin ylimääräisellä junalla Wienistä Belgradiin,
-kaksi kokkia seurasi junassa mukana, heidän toimenaan oli asian
-ymmärtävällä tavalla lämmittää ruokalajit kuninkaallisessa keittiössä
-Belgradissa ja tarjota vieraille. [Historiallisesti tosi. Tässä
-mainittu Wienin ravintoloitsija oli kuuluisa Sacher.]
-
-Siellä oli naamiaiset.
-
-Draga tahtoi tarjota jotain erinomaista Serbian aatelistolle, joka oli
-kutsuttu juhlaan. Hän tahtoi sokaista heidät loistolla ja ulkonaisella
-komeudella sitä suuremmasta syystä, kun aateli oli hänen suhteensa
-asettunut jokseenkin vihamieliselle kannalle ja hän aina pyrki olemaan
-heidän vertaisensa.
-
-Ja kuitenkin oli jokainen ollut ylpeä saadessaan kuninkaan ja
-kuningattaren kutsun.
-
-Maan kaikista osista riensivät ylhäiset kunnioittamaan kuningatar
-Dragaa, sillä hän oli myöskin juhlan kuningatar.
-
-Tähän asti ei vielä tosin oltu saatu nähdä kuningatarta.
-
-Suuri hovisali oli täynnä naamioituja, jotka kirjavissa, loistavissa
-puvuissaan, häikäisevässä sähkövalossa, joka loisti yli koko laajan
-aitauksilla koristetun salin, muodostivat vaikuttavan ja samalla
-häikäisevän kuvan mitä loistavimmissa väreissä.
-
-Puvun, niin kuului kuningattaren käsky, täytyi ehdottomasti olla
-serbialaisen.
-
-Ainoastaan serbialainen kansallispuku taikka joku puku, joka sitä
-muistutti, oli sallittu. Ja olivatpa maan kauniimmat tyttäret
-todellakin hurmaavia komeissa puvuissaan, joita punaiset, keltaiset ja
-vihreät nauhat koristivat.
-
-Siellä esiintyi serbialaisia porvari tyttöjä menneeltä vuosisadalta,
-serbialaisia maalaisvaimoja, serbialaisia tanssijattaria, jotka
-heiluttivat tamburiinia, miehet taas esiintyivät serbialaisina
-sotilaina, talonpoikina, porvareina, paimenina ja merimiehinä.
-
-Eräs paimen serbialaisessa puvussa nojasi suuren sisäänkäytävän
-oven pieltä vasten ja katseli jokseenkin synkkämielisen näköisenä
-naamioitujen joukkoa.
-
-Hänellä oli puolinaamio kasvoillaan, sillä vasta puoliyön aikaan
-otettaisiin naamiot pois.
-
-Mutta hänen poskiensa pehmeät muodot, hänen häikäisevän valkoinen
-kaulansa ja hienot kätensä ilmaisivat, että tämän puvun kantaja oli
-kaunis, nuori mies.
-
-Sitä enemmän ihailtiin häntä, kun ei hän ainoatakaan kertaa lähestynyt
-kauniita naisia eikä pyytänyt heitä tanssiin.
-
-Äkkiä ilmestyi hänen viereensä kerjäläismunkki, joka kuului
-serbialaiseen munkkikuntaan "Kristuksen viisi haavaa."
-
-- Jesus olkoon kanssasi, poikani! puhutteli kerjäläismunkki nuorta
-paimenta. Sinä näytät olevan maailman lapsi, mutta sittenkin pidän
-sinusta. Oletko myöskin tunnustanut jo syntisi tässä elämässä?
-
-- Koska en ole mitään syntejä tehnyt, kunnianarvoisa isä,
-vastasi paimen, kevyesti nauraen, — niin ei minulla ole mitään
-tunnustamistakaan.
-
-- Mitä sinä sanot? Etkö ole tehnyt mitään syntiä? Näetkös, kun sanot
-siten, olet tehnyt itsesi osalliseksi myöskin valheen syntiin, huudahti
-innokkaasti munkki, jolla oli niinikään naamio kasvoilla. Muuten saat
-kyllä sovittaa, mitä olet rikkonut; seuraa minua pieneen kabinettiin,
-siellä voit tunnustaa minulle!
-
-- Mene, ja anna minun olla, kunnianarvoisa isä, huudahti nuori paimen,
-jonka äänessä oli poiskäskevä sävy. Minä en tosiaankaan ole siinä
-mielentilassa, että voisin ottaa osaa tuommoisiin kujeihin, eikä
-minusta ole oikein, että pyhä rippi tehdään sellaisen hulluttelun
-esineeksi.
-
-Kerjäläismunkki tarttui toisen käteen ja kuiskasi hänen korvaansa:
-
-- Serbian nimessä — seuraa minua!
-
-Nuori paimen hätkähti, sivunaamion raosta heitti hän levottoman
-silmäyksen ympärilleen, kuin olisi hän tahtonut tulla vakuutetuksi,
-ett'eivät ympärillä seisojat olleet kuulleet munkin sanoja. Mutta
-sitten ei hän vitkastellut, vaan meni kiiruusti erästä pientä huonetta
-kohti, joka oli juhlasalin vieressä ja silkkiverholla siitä eroitettu.
-
-Sinne katosivat molemmat miehet.
-
-- Me olemme yksin, sanoi nuori paimen. — Näytä nyt minulle oikeat
-kasvosi, munkki! — Jumalan nimessä, sinun äänesi tuntuu tutulta,
-jos olet se, miksi sinua luulen, niin — silloin tapahtuu ihmeitä ja
-merkkejä, silloin kääntyvät kuolleet haudoissansa ja maailman viimeinen
-päivä on lähellä.
-
-Samassa repäisi munkki naamion pois ja kasvot, jotka tulivat näkyviin,
-olivat — översti Maschin'in.
-
-Översti oli uhrannut koko partansa, hänen kasvonsa olivat sileiksi
-ajetut ja harmaa tukkakin oli lyhyeksi leikattu, niin että hänen paras
-ystävänsä ei olisi tuntenut häntä.
-
-- Seuraa minun esimerkkiäni, Stefan Naumovitsch, sanoi hän
-liikutuksesta vapisevalla äänellä — ota sinäkin naamio pois, ainakin
-se, joka sinulla on päällimäisenä, toinen, jonka olet sitonut sielusi
-eteen, ei paljon hyödytä minun silmissäni, sillä minä tunnen sinut nyt,
-Stefan Naumovitsch, ja tiedän, että sinä olet pettänyt meidät kaikki.
-
-Stefan ei epäillyt hetkeäkään.
-
-Hän irroitti puolinaamion nauhat ja näytti nyt ystävälle kasvonsa,
-jotka olivat tummien kiharoiden ympäröimät.
-
-- Ystäväni — översti, puhkesi Naumovitsch lausumaan, ojentaen hänelle
-molemmat kätensä — oletteko se todellakin te, vai onko se teidän
-henkenne. Pyhä Jumala, minä surin, minä itkin teitä kuolleena, sillä
-minä kuulin, kuinka murhaajat ahdistivat teitä ja luulin teidän jo
-kauvan maanneen kuristettuna Tonavan pohjassa.
-
-- Siitä, ettei minun niin käynyt, vastasi Maschin käheällä äänellä, on
-minun yksinomaan kiittäminen mielenmalttiani ja Jumalan hyvyyttä.
-
-Mutta vielä enemmän kiitän minä Jumalaa siitä, että hän siten vapautti
-minut vankeudesta ja etten lupaukseni rikkomisella enkä uskottomuudella
-saanut takaisin vapauttani, kuten sinä, Stefan Naumovitsch.
-
-- Kuinka, minä? huudahti Stefan — Jumalan tähden, te teette väärin
-minulle, Maschin. Mutta, ennenkuin pitemmältä puhumme, niin kuulkaa
-minua!
-
-Onneton, kuinka uskallatte astua kuninkaalliseen linnaan? Kuningatar
-vihaa teitä, sen tiedän, kaikista kuolevaisista olette te pahin
-vihollinen hänelle; jos teidät huomataan täällä — niin ette enää toista
-kertaa pääse murhaajain käsistä, ette enää ihmeenkään kautta vältä
-kuolemaa.
-
-Siksi pyydän yhä vielä, peittäkää uudestaan kasvonne ja poistukaa
-täältä!
-
-Kääntäkää selkänne kuninkaan palatsille, toisessa paikassa voimme
-kokoontua, sanoa toisillemme, mitä meillä on sanottavaa, mutta ei
-täällä, jossa teidät joka hetki voidaan huomata.
-
-- Minä ymmärrän, sanoi Maschin, heittäen Stefaniin halveksivan katseen
-— sinä tahdot päästä minusta niin pian kuin mahdollista. Ei ole
-tietysti mieluisaa tavata ystävä, jota vastaan on käyttäytynyt kuin
-konna.
-
-Nuori upseeri lyyhistyi kokoon, hän teki kädellään liikkeen, kuin olisi
-hän tahtonut tarttua miekkaan, mutta muisti sitte, ettei se ollut
-hänellä paimen puvun mukana.
-
-Syvä puna peitti hänen poskensa ja otsansa.
-
-- Mitä nyt olette sanonut minulle, sanoi Stefan hampaat puristettuina,
-sen häväistyksen, jonka olette heittänyt vasten kasvojani ja joka on
-minua äärettömästi pahoittanut, Maschin, sen annan teille anteeksi
-entisen ystävyytemme takia. Mutta niin hirvittävästi ette uskalla enää
-häväistä minua. Kunnia on ystävyyden yläpuolella, muistakaa se!
-
-- Kunnia! sanoi Maschin nauraen, samalla kun hänen kätensä, vihasta
-vapisten, liukuivat pitkin hänen ruskean munkkikaapunsa poimuja. —
-Puhutko sinä vielä kunniasta, Stefan Naumovitsch? Ha, luopio, hyvän,
-jalon asian pettäjä, sinä olet menettänyt kunniasi, sinä olet viskannut
-sen lokaan ja polkenut sen jalkaisi alle.
-
-Stefan horjui taapäin, puna hänen kasvoillaan muuttui tuhkanharmaaksi
-kalpeudeksi.
-
-- Jumalani, huudahti hän, nyt vasta ymmärrän minä teidät, te
-halveksitte minua, koska minusta on tullut — kuninkaan ajutantti.
-
-- Kuninkaan ajutantti — kapteeni — kuningatar Dragan suosikki! pilkkasi
-Maschin äänellä, joka viilsi Stefanin sydäntä. — Mitä vielä haluat?
-
-Oh, odota vaan, kyllä sinä kohoat korkeammallekin suosiossa. Paina vaan
-hyvin hellästi tuota kuninkaallista naikkosta rintaasi vasten, niin
-saat kyllä mitä tahdot. Minä näen sinut tulevaisuudessa koristettuna
-kaikilla tähdillä, joita Serbian kuninkaalla on poisannettavia.
-
-Mutta kuta kirkkaammin nämä tähdet loistavat, sitä selvemmin näkyy
-sinulla myöskin poltinmerkki otsassasi, Stefan Naumovitsch, ja jokainen
-tosiserbialainen osottaa sinua sormellaan.
-
-Stefan luuli tukehtuvansa kuullessaan nämä sanat, joista jokainen oli
-hävittävä isku hänen kunnialleen.
-
-Hän syöksyi oviverhoja kohti, avasi ne ja katsoi, jos kuuntelijoita oli
-läheisyydessä, sillä Belgradin hovissa täytyi aina olla varuillaan.
-
-Mutta sitte kääntyi hän takasin ja meni aivan lähelle eversti
-Maschin'ia.
-
-- Kuule minua Maschin, huudahti hän — eläkä käänny pois. Sinun
-velvollisuutesi on kuulla minun puolustustani sen jälkeen kuin sinä
-olet minua kohti heittänyt niin hirmuisen syytöksen.
-
-Niin, minusta on tullut kuninkaan ajutantti. Minulla on kapteenin arvo
-ja minua odottavat vielä suuremmat nimitykset. Luuletteko, onneton,
-että minusta siltä on tullut kuningatar Dragan ystävä?
-
-Tässä vannon minä entisen ystävyytemme nimessä, ettei Dragalla ole
-koko maassa katkerampaa vihollista kuin minä. Juuri siitä syystä, että
-minä olen hänen vihollisensa, hyväksyin kiitollisuudella kuningas
-Aleksanterin esityksen, nimittää minut ajutantiksensa.
-
-Muisto eräästä palveluksesta, jonka minä kerran hänelle tein, sai hänet
-osottamaan minulle kiitollisuuttansa.
-
-Silloin, sillä hetkellä, jolloin kuningas niin huomattavalla tavalla
-korotti minut, joka olin jättänyt jo kaikki elon toiveet, leimahti
-minussa ajatus, että tämä oli Jumalan työtä ja minä sanoin itsekseni:
-
-"Jos kuningatar Draga on tullut kuningas Aleksanterin pahaksi hengeksi
-ja Serbian onnettomuudeksi, niin minä, Stefan Naumovitsch, tahdon olla
-kuninkaan hyvä enkeli ja tämän onnettoman maan pelastaja."
-
-Översti Maschin levitti käsivartensa ja huusi kokonaan muuttuneella
-äänellä:
-
-- Voitko antaa minulle anteeksi, Stefan Naumovitsch? Niin, minä olen
-tehnyt sinulle hyvin väärin, minä olen ollut liian hätäinen, kun luulin
-sinun tulleen uskottomaksi meidän hyvälle asiallemme.
-
-Salli minun syleillä sinua, salli minun painaa sinua rintaani vasten,
-sinä kunnon mies. Sinä olet ainoa meistä, joka olet ymmärtänyt kulkea
-oikeata tietä.
-
-Stefan heittäytyi sydämen halulla ystävänsä syliin.
-
-Hänelle teki niin äärettömän hyvää, kun vihdoinkin sai nähdä ainoan
-todellisen rehellisen ihmisen, kun häntä täällä hovissa ympäröivät vaan
-elukat, teeskentelijät ja onnenonkijat, jotka kaikki tahtovat vaan
-lämmitellä itseään kuninkaallisen auringon loistossa.
-
-Molemmat ystävät syleilivät kauvan toisiaan. Sitte puristi översti
-Maschin lämpimästi nuoren upseerin kättä.
-
-- Niin, sinä olet oikeassa, Stefan Naumovitsch, väkivallalla ei tällä
-hetkellä voida mitään tehdä, murha olisi nyt hyödytöntä verenvuodatusta.
-
-Mitähän voittaisimme, jos ottaisimme Dragan pois päiviltä?
-
-Ei — hänen silmänsä pitää avattaman näkemään, että hän on turhaan
-pannut rakkautensa, että hän tuhlaa sen arvottomalle.
-
-Sinun tulee avata hänen silmänsä, Naumovitsch, pysy paikallasi, koeta
-kaikkia keinoja, masenna Draga joko rakkaudella tai vihalla — meistä on
-sama millä. Mutta pidä vaan huolta siitä, ettei hän saa liian kauvan
-nauttia kuninkaan suosiota.
-
-Mutta niille muille, jotka lähettivät minut sanomaan sinulle, että he
-tuomitsevat sinua, heille tahdon minä huutaa:
-
-"Kumartakaa Stefan Naumovitschille, sillä hän on suurin sankari meistä
-kaikista! Me olemme väistyneet paikaltamme, me olemme paenneet. Mutta
-hän on jäänyt ja on raivannut itselleen tien valtaistuimen luo ja tällä
-tiellä on menestys voitettava."
-
-Vielä kerran puristi hän Stefan Naumovitschin kättä ja sitoi sitte
-naamion uudestaan kasvoilleen. Stefan otti niinikään omansa.
-
-- Hyvästi, Stefan! kuiskasi översti Maschin. — Minun toimeni täällä on
-loppunut ja nyt minä menen.
-
-Mutta minä jään sinun läheisyyteesi. Jos tarvitset minua, niin käänny
-juutalaisen Mandelblütin puoleen. Hän tietää, missä minä olen.
-
-Fanfaarien toitotus voitti Maschinin viimeiset sanat. Munkiksi puettu
-mies nosti uhaten kätensä ja sanoi:
-
-- Nämä torvet ilmoittavat kuninkaan ja kuningattaren tulon — päästä
-minut ulos! Minun täytyy vielä kerran nähdä hänet. Elä pelkää, kyllä
-minä osaan hillitä itseni ja olla aivan tyyni, vaikka hän kulkisi ihan
-ohitseni, tuo kirottu nainen, joka teki veljeni onnettomaksi ja joka on
-kerrassaan hävittänyt koko perheeni.
-
-Kerran on tuleva päivä, kuningatar Draga, jolloin sinulta on ryöstetty
-kaikki tämä kuninkaallinen koreus — silloin olet köyhempi, tuhat kertaa
-köyhempi kuin koskaan ennen!
-
-Molemmat miehet siirsivät oviverhon syrjään ja astuivat uudestaan
-suureen juhlasaliin.
-
-Täällä kohtasi heitä valtaava näky.
-
-Naamioitujen joukko oli väistynyt syrjään ja muodosti pitkän jonon,
-joka ulottui aina valtaistuimelle asti, joka melkein katosi kukkien ja
-keinotekoisten puiden peittoon, niin että se muistutti lehtimajaa.
-
-Juhlallisessa saatossa kulkivat kuningas ja kuningatar tätä
-valtaistuinta kohti.
-
-Erityinen torvensoittajien osasto muinaisserbialaisissa puvuissa marssi
-heidän edessään. Sitte tuli kaksitoista lasta, kuusi tyttöä ja kuusi
-poikaa ylhäisimmistä perheistä; he olivat puetut kaikki serbialaisiin
-kansallispukuihin ja sirottivat kukkia kuningasparin tielle.
-
-Aleksanteri ja Draga esiintyivät serbialaisissa kansallispuvuissa ja
-kuningatar näytti hurmaavalta väljässä, poimutetussa puvussaan, joka
-kevyesti ja vapaasti laskeusi hänen vartalolleen.
-
-Hartioilta sekä rinnasta ja selästä levisivät kolmiväriset, kirjaillut
-serbialaiset nauhat alas jalkoihin asti; hänen tuuhea musta tukkansa
-oli koristettu helmillä ja rahoilla. Avaroista, alasriippuvista
-hihoista loistivat valkoiset käsivarret ja kun hän ne nosti ylös,
-liukuivat hihat alas olkapäille, niin että paljaat käsivarret tulivat
-kokonaan näkyviin. Kuningaskin näytti komealta serbialaisessa
-puvussaan. Hän esitti bojaaria kuudenneltatoista vuosisadalta.
-
-Sivullaan kantoi hän turkkilasta lyhyttä koukkusapelia, jonka kahva oli
-runsaasti jalokivillä koristettu.
-
-Tuskin olivat kuningas ja kuningatar istuutuneet kukilla koristetulle
-valtaistuimelle, ennenkuin kaikkein huulilta kaikui ihastuksen huuto:
-"Eläköön kuningas ja kuningatar!"
-
-Samalla syntyi meluavaa liikettä ulkoa johtavan oven luona.
-
-Kuului kiivaita huutoja:
-
-— Pidättäkää hänet! Elkää päästäkö häntä sisälle! Hänhän on mielipuoli!
-
-— Päästäkää minut! huusi kimakka naisen ääni. — Missä on kuningas? Jos
-vielä löytyy oikeutta täällä Serbiassa, niin minä tahdon sitä. Minun
-täytyy saada sitä! Takasin, sanon minä! Kuka uskaltaa tehdä väkivaltaa
-tytölle, joka tahtoo kostaa isänsä murhan?
-
-Nuori tyttö, jonka puku jo ilmaisi, ettei hän kuulunut juhlaan
-kutsuttuun seuraan, tunkeutui kiihkeästi esille. Lakeijat väistyivät
-syrjään.
-
-Löytyy sellaista kärsimystä, joka aseittakin osaa raivata tiensä,
-löytyy suru niin syvä ja epätoivoinen, että se karkoittaa ihmiset
-läheisyydestään.
-
-Ja suru ja kärsimys kuvastuivat liian selvästi nuoren tytön kasvoilla.
-
-Kalmankalpeat huulet vapisivat tuskasta ja hänen suurista silmistään
-näkyi epätoivo, jota ei edes kyynelkään lieventänyt.
-
-Lakeijat säpsähtivät hänen nähdessään ja peräytyivät takaisin.
-
-Nuori tyttö sai pelkällä ulkomuodollaan raivatuksi itselleen yhä
-leveämmän tien keskellä naamioittujen vilinää, kunnes hän vihdoin
-seisoi kukkaisistuimen luona, jossa kuningaspari oli ottanut paikkansa.
-
-- Kuningas — missä on kuningas? änkytti tyttö vielä kerran sydäntä
-särkevällä äänellä.
-
-Vaatteet riippuivat repaleina hänen hoikan neitseellisen vartalonsa
-ympärillä.
-
-Sen näki, että hän oli kulkenut pitkän matkan, pensasten ja ryteikköjen
-läpi, yli soiden ja rämeiden.
-
-Mutta näistä kalpeista kasvoista loisti epätoivon tarmokkaisuus, joka
-ei anna säikyttää itseään.
-
-Kuningas säpsähti hänet nähdessään.
-
-- Genia von Sandorf! kuiskasi hän itsekseen, mutta kyllin kuuluvasti,
-jotta Draga voi sen kuulla.
-
-Hänkin oli tuntenut Genian, vaikka oli vaan kerran nähnyt hänet.
-
-Ivallinen hymy väreili Dragan huulilla.
-
-- Kuka on tehnyt meille tämän! huusi hän vihasta vapisevalla äänellä. —
-Kuka on tuonut tämän kurjuuden kuvan meidän eteemme? Ehkä tämä on joku
-ilveily, joka kuuluu juhlaan? Kuka on päästänyt sisälle tämän tytön,
-hovimarsalkka?
-
-Vanha hovimarsalkka kumarsi syvään ja änkytti hämmentyneenä:
-
-- Anteeksi, teidän majesteettinne! Sen mukaan, mitä nyt olen saanut
-kuulla, on tämä tyttö päästetty juhlasaliin, kun luultiin, että se oli
-joku suosionosotus kansalta, luultiin, että —.
-
-- Luultiin! puuttui Draga terävästi vanhuksen puheeseen, — täytyy
-tietää, hovimarsalkka! Täytyy panna puolta enemmän vartijoita, ja
-jokainen, joka ei täytä velvollisuuttaan, rangaistaan heti ankarasti.
-
-Konaki ei ole mikään ravintola, johon jokainen saa tulla mielensä
-mukaan.
-
-Vanha hovimarsalkka vavahti.
-
-Hän oli kauan sitte tullut selville siitä, että hänen palveluksensa
-konakissa oli loppunut, sillä hänen ei ollut onnistunut päästä
-kuningatar Dragan suosioon.
-
-Hän oli jo ollut siellä kuningas Milanin aikana ja oli kyllästynyt
-toimeensa.
-
-Kaikista sivusaleista kiiruhti naamioituja lisää.
-
-Herrat ja naiset piirittivät valtaistuimen, kuin olisi ollut
-kysymyksessä suojella sitä tuolta heikolta, onnettomalta tytöltä.
-
-Kaikkein kasvoilla luettiin vastenmielisyyttä ja kiukkua siitä, että
-kaunis juhla oli häiritty noin ikävällä kohtauksella.
-
-Mutta kuningas nousi ylös ja sanoi katsahtaen synkästi Geniaan:
-
-— Mitä tahdot, Genia von Sandorf? Mikä vie sinut tänne, ja kuinka
-uskallat esiintyä edessämme tuollaisessa puvussa?
-
-— Tiedäthän, ettei kukaan muu kuin sinä olisi uskaltanut noin
-tehdä, että kuningas antaa sinulle paljon anteeksi, kun hän muistaa
-nuoruutensa päiviä, jolloin sinä olit hänen leikkitoverinsa.
-
-Rajulla katseella katsahti Genia kuninkaaseen, ja kova katkera nauru
-tunkeutui äkkiä hänen huuliltansa.
-
-— Nuoruuden päiviä, huudahti hän — ne ovat kaukana — ja ne eivät
-koskaan palaja!
-
-Kun on nuori, luulee, toivoo, että kukin ihminen olisi hyvä ja jalo.
-Mutta kun kerran voi nähdä selvästi — silloin katsahtaa taaksepäin
-menneeseen, sillä elämä on häijyyden kuilu.
-
-— Lausu lyhyeen ajatuksesi, Genia von Sandorf! keskeytti häntä
-kuningas. — Sano meille, mitä haluat, sillä selvää on, että olet tullut
-tänne jotakin pyytämään.
-
-Olet kai joutunut pahaan pulaan. Joku aavistamaton onnettomuus
-nähtävästi on sinua kohdannut ja tehnyt sinut rutiköyhäksi. No hyvä, me
-ryhdymme sellaisiin toimiin, ettet tarvitse kärsiä hätää.
-
-Kuninkaan näin sanottua, heitti onneton nuori tyttö ynseästi ja
-ylpeästi päänsä taaksepäin.
-
-— Minä en ole tullut tänne, kuningas Aleksanteri, pyytämään sinulta
-mitään lahjaa — ei, minä vaadin sinulta oikeutta, kuuletko, minä vaadin
-sitä, koska sinä olet kuningas, joka on velvollinen valvomaan lakien
-noudattamista.
-
-Eikä ainoastaan lakien noudattamista, jatkoi Genia sanojansa kovasti
-korottaen, jotka tulvivat hänen huuliltansa, niin että kuolon
-hiljaisuus vallitsi suuressa salissa ja ainoastaan Genian puhe siellä
-kaikui. — Sinun, Aleksanteri, on myöskin rangaistava niitä, jotka
-lakien pyhyyttä loukkaavat.
-
-— Mitä on sinulle sitte tapahtunut? kysyi Aleksanteri. — Mitä vääryyttä
-on sinulle tehty, lapsi parka?
-
-Kuningas puhui äänellä, joka ilmaisi jonkummoista sääliväisyyttä,
-ystävällistä osanottoa.
-
-Hän ehkä ajatteli niitä aikoja, jolloin hän leikki Genian kanssa
-auringonpaisteisessa puutarhassa.
-
-— Hyvä, Genia von Sandorf, jatkoi kuningas, havaitsematta sitä synkkää
-katsetta, jonka Draga häneen loi pitkien kulmakarvojensa alta. — Oikein
-olet tehnyt siinä, että olet kuningasta tullut tapaamaan, ystäväni? Jos
-vääryyttä on tapahtunut minun valtakunnassani, niin ole varma siitä,
-että sen korvaamme. Puhu, Genia!
-
-— Sinä kysyt minulta, oi kuningas, onko minulle vääryyttä tapahtunut,
-sanoi Genia. — Minut on tehty surkuteltavammaksi kaikista olennoista!
-
-On otettu hengiltä ihminen, joka tähän saakka on minulle ollut
-rakkainta koko maailmassa, ihminen, johon olen katsonut lapsellisella
-kiitollisuudella ja ihailulla!
-
-Aleksanteri — ei, tällä hetkellä en voi sinua kutsua kuninkaakseni,
-vaikkapa tietäisin, että sen tähden saisin kärsiä kuoleman — sinä olet
-myöskin tuntenut ja rakastanut häntä, sillä tuhansia kertoja on hän
-hellästi silittänyt otsasi kiharoita ja antanut sinulle hyviä opetuksia.
-
-Minun isäni on kuollut — sinun omassa valtakunnassasi on hän tullut
-murhatuksi!
-
-Kostoa, kuningas Aleksanteri! Kosta minun isäni puolesta, puhkesi Genia
-sanomaan ja lankesi polvilleen.
-
-Kukkaisvaltaistuimen edessä hän nyt lepäsi, liikuttavan kauniina ja
-ihastuttavana, vaikka olikin ryysyinen ja syvän surun valtaama.
-
-
-
-
-YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
-
-Kun kuningatar Draga uhkaa.
-
-
-Kaikki vieraat seisoivat äänettöminä ja katsoivat vuoroon kummastellen,
-vuoroon säälien polvistuvaa tyttöä.
-
-Kuningas Aleksanteri istui mietteissään valtaistuimellaan. Kuningatar
-Draga hänen vieressään katsoi vihaa säihkyvillä silmillä Geniaan.
-
-Äkkiä, ennenkuin Draga oli kerinnyt ehkäistä, nousi Aleksanteri,
-laskeutui valtaistuimen portaita ja lähestyi Geniata.
-
-— Lapsi parkani, sanoi hän, turhaan koettaen nostaa häntä lattialta,
-— tyynny. Usko minua, kaikki mitä voidaan, on tehtävä isäsi murhaajan
-kiinniottamiseksi.
-
-Polisitirehtori Lazar, mitä te tiedätte tästä rikoksesta? Vai olisiko
-mahdollista, ettette siitä mitään tiedä?
-
-Mutta Lazarilla oli jo vastauksensa valmiina.
-
-Tyynesti astui hän muutamia askeleita eteenpäin ja sanoi hymyillen:
-
-— Teidän majesteettinne, tästä rikoksesta on minulla jo tieto.
-
-Noin puolen tunnin matkan päässä Belgradista, kun lännestäpäin tuleva
-juna menee tunnetun tunnelin lävitse, löysi ratavahti pari päivää
-sitten päättömän ruumiin.
-
-Se oli vanhemman miehen ruumis, ilmeisesti matkustajan, joka kulki
-itämaan pikajunalla.
-
-Mies oli hienosti puettu, mutta taskuista ei löydetty rahakukkaroa eikä
-lompakkoa.
-
-Myöskin puuttui kello ja sormukset, joka todistaa, että tässä on
-tapahtunut ryöstömurha.
-
-Muutamien paperien ja käyntikorttien avulla, jotka taskuista tavattiin,
-on kumminkin voitu määrätä, kuka henkilö oli. Hän oli kreivi von
-Sandorf, ja tämä tyttö on, jolleivät silmäni liiaksi erehdy, hänen
-tyttärensä, neiti Genia von Sandorf. Murhattu on siis hänen isänsä.
-
-— Niin, vastasi Aleksanteri. — Hän on kreivitär Genia von Sandorf.
-
-Kun kaikkien katseet olivat tähän asti olleet jonkummoisella
-katkeruudella kiinnitetyt onnettomaan tyttöparkaan ja häntä oli
-moitittu siitä, että oli sillä tavoin tunkeutunut sisälle ja häirinnyt
-juhlailoa, niin alettiin nyt, kun kuultiin, että hän oli kreivin tytär,
-lausua yleistä myötätuntoisuutta häntä kohtaan.
-
-- Poliisitirehtori Lazar, huudahti kuningas — seuratkaa minua
-kabinettiin, ja sinäkin, Genia von Sandorf tulet mukaan. Minä aion mitä
-ankarimmin tutkia tämän asian! Minä tahdon, että teidän pitää olla
-turvallisia minun maassani.
-
-Rikkaan, joka matkustaa pikajunan samettityynyillä, pitää saada kiitää
-Serbian läpi yhtä turvallisena kuin köyhän, joka väsyneenä kulkee
-pölyisillä maanteillä.
-
-Heikon ei tarvitse peljätä väkevää.
-
-Sillä kaikkien yläpuolella on laki ja minä olen lain kuninkaallinen
-suojelija.
-
-Hyväksymisen muminaa kuului läpi salin. Sellaisilla sanoilla voitti
-kuningas Aleksanteri alamaisensa, niin usein kuin hän antoi kuulla
-äänensä.
-
-Oi, jospa ne ei vaan olisi ollut pelkkiä sanoja!
-
-Kuningas meni edellä. Genia seurasi häntä epäröiden. Myöskin Lazar
-liikahti.
-
-Mutta nämä kolme henkilöä eivät vielä ehtineet ovelle, joka vei toisiin
-huoneisiin, ennenkuin Draga nousi päättäväisesti, astui kiireesti alas
-valtaistuimen portaita ja ilmestyi kohta kuninkaan rinnalle.
-
-- Salli, puolisoni, sanoi hän, minunkin olla läsnä tässä harvinaisessa
-tutkinnossa. Minusta olisi toivottavaa, että sinä kutsuisit muitakin
-herroja. Kaikissa tapauksissa olisi tarpeen, että sinä tekisit tämän
-julkisuudessa.
-
-Ja sitte, kuiskasi Draga kuninkaan korvaan, on tämän tytön
-olento minusta niin kummallinen, hänen mielenliikutuksensa niin
-vastenmielinen. Sinä tiedät itsekin, että Serbian kuningas ei voi olla
-kyllin varovainen.
-
-Oi, kapteeni Naumovitsch, olkaa hyvä ja seuratkaa kuningasta!
-
-Stefan Naumovitsch oli seurannut kohtausta kuninkaan juhlasalissa
-sellaisella kiihkolla, kuin olisi hänen oma kohtalonsa ollut
-kysymyksessä.
-
-Nyt näki hän siis uudestaan sen viehättävän tytön, joka oli vallannut
-hänen sydämensä.
-
-Kuinka kaunis hän olikaan kaikesta huolimatta!
-
-Mutta Stefan Naumovitsch tukahutti ne hellät tunteet, jotka tahtoivat
-puhjeta hänen sielussaan.
-
-Hän muisti, että tämä tyttö oli pettänyt hänet ja hänen toverinsa
-ja katkera kauna syntyi hänen sydämessään ja tukahutti kaiken
-myötätuntoisuuden.
-
-Muutamia minuuttia myöhemmin oltiin kuninkaan työhuoneessa.
-
-Draga istui samettinojatuoliin. Kuningas otti paikan kirjoituspöytänsä
-vieressä. Genia jäi seisomaan hänen eteensä, mutta Lazar ja Naumovitsch
-asettuivat oven eteen.
-
-- Teidän käsityksenne mukaan, poliisipäällikkö Lazar, on tässä
-siis kysymys ryöstömurhasta? Mitä tietoja olette tähän asti saanut
-murhaajasta? kysyi kuningas.
-
-- Teidän majesteettinne, vastasi Lazar, astuen pari askelta, minä
-annoin heti kuulustella kaikki epäilyttävät henkilöt, jotka oleskelevat
-pääkaupungissa — ja mehän tunnemme heidät melkein kaikki, sillä me
-pidämme heistä tarkan kirjanpidon.
-
-Minä olen käskenyt tiedustella, missä he olivat kysymyksessä olevana
-yönä.
-
-Mutta minun täytyy tunnustaa, teidän majesteettinne, että minun
-ponnistukseni ovat tähän asti hyvin huonosti onnistuneet.
-
-Ei kenenkään epäillyistä ole huomattu näinä päivinä käyttävän suurempia
-rahasummia, eikä kukaan ollut sinä yönä matkustanut itäisellä
-pikajunalla.
-
-- Eikö murhaaja voinut mennä ulos ikkunasta junan kulkiessa tunnelissa?
-kysyi kuningas.
-
-- Se on mahdotonta teidän majesteettinne, juuri sentähden, että on
-kysymys itäisestä pikajunasta. Se menee näet niin suurella nopeudella,
-että jos joku uskaltaa tehdä sellaista koetta, on hän ehdottomasti
-kuoleman oma.
-
-- Murhaaja oli siis teidän käsityksenne mukaan uhrinsa kanssa yhdessä
-vaunussa?
-
-- Niin, sen luulen varmaan. Ja kun kreivi tietysti on matkustanut ensi
-luokan vaunussa, niin on murhaajan täytynyt pukeutua valepukuun, jotta
-hän näyttäisi ylhäiseltä matkustajalta.
-
-Tämän keskustelun aikana ei Genia lausunut sanaakaan.
-
-Hän seisoi siinä kuin patsas, kalpeana ja kauniina alasluoduin silmin.
-
-- Sinä kuulet, Genia von Sandorf, kääntyi nyt Aleksanteri entisen
-leikkitoverinsa puoleen, että minun poliisipäällikköni on jo ryhtynyt
-toimeen saadakseen murhaajan kiinni.
-
-Sinä saat täydellä luottamuksella jättää meidän huostaamme tämän asian,
-joka on sinulle tuottanut niin surulliset seuraukset. Sinulle tapahtuu
-oikeus, lapseni!
-
-Palaa sinä vaan rauhassa äitisi luo Wieniin ja odota meiltä varmoja
-tietoja, jotka saat heti, kun päästään vähänkään murhaajan jäljille.
-
-- Odota? sai Genia vaivalla sanotuksi. — Kosto ei voi odottaa. Ei, minä
-en lähde Serbiasta ennenkuin hyvän, rakkaan isäni murha on kostettu.
-
-Vanno minulle, kuningas Aleksanteri, ettet sinä väsy ainakaan
-pyrkimyksessäsi minua auttaa!
-
-- Tällä tytöllä on merkillinen puhetapa, lausui nyt kuningatar Draga —
-mutta kuulustelu ei ole vielä loppunut.
-
-Nyt tahdon minä tehdä muutamia kysymyksiä Genia von Sandorfille.
-
-Minä luulen näet, että pian saamme valoa tähän asiaan, kun Genia von
-Sandorf sanoo meille, kuinka hän on saanut tiedon siitä, että hänen
-isänsä on murhattu ja missä hän on viimeaikoina oleksinut.
-
-Tällä hetkellä vavahti Genia, kuin olisi jääkylmä käsi tarttunut hänen
-sydämensä ympäri. Laupias Jumala, sitä hän ei ollut ollenkaan ajatellut
-rientäessään ryövärien luolasta kuninkaan luo konakiin, häntä kun ajoi
-hehkuva halu saada kostaa isänsä murha.
-
-Demeter Banjaluki ei tahtonut kuulla puhuttavankaan siitä, että hän
-pyytäisi kuninkaan apua.
-
-Hän oli vannonut Genialle, ettei hän lepäisi ennenkuin murhaaja oli
-löydetty, ja sitte saisi hän nähdä, kuinka Demeter Banjaluki rankaisee
-niin raa'an rikoksen.
-
-Mutta Genialla ei ollut rauhaa rinnassaan.
-
-Hän tahtoi todistaa kuninkaalle, millainen tila nyt oli Serbiassa,
-ettei edes rauhassa voinut kulkea kaduilla, että muukalaisen, joka
-astui kuningas Aleksanterin maalle, täytyi heittää henkensä, jos vaan
-ensimäinen vastaantulija murhamies niin tahtoi.
-
-Salaisuudessa oli hän hiipinyt pois rosvojen luolasta. Hän ei ollut
-kysellyt Demeter Banjalukia eikä pikku Milanaa, jonka tiesi olevan
-täysin turvattuna ryövärien luona.
-
-Koko päivän oli hän vaeltanut vuoren poluilla ja maantiellä, kunnes
-illalla saapui Belgradiin; siitä puhuminen, kuinka hän oli saanut
-murhan selville ja missä hän oli oleskellut, olisi ollut Demeterin
-ilmiantamista.
-
-— Ettekö tahdo olla hyvä ja vastata minulle? kuuli hän Dragan äänen
-vielä kerran kaikuvan korvissansa.
-
-— Kuinka olette murhasta saanut selvän ja missä olette viime aikoina
-oleskellut?
-
-Taaskin tunsi Genia pistoksen sydämessänsä?
-
-Saattoiko hän pettää Demeter Banjalukin? Uskalsiko hän sanoa, että se
-oli hän joka luullen saaneensa Serbian kuningaskruunun saaliiksensa
-todellisuudessa oli tuonut Genian isän pään.
-
-Ei, Genia tunsi liiankin hyvin, ettei hän millään ehdolla voisi mainita
-Demeter Banjalukin nimeä.
-
-Eikä hän myöskään voinut valehdella.
-
-Olisihan ollut hänelle varsin helppoa keksiä joku juttu, joka olisi
-ollut vastauksena kuningattaren kysymykseen.
-
-Mutta siihen oli Genia liian ylpeä. Vaikeneminen oli ainoa mitä hän
-taisi tehdä.
-
-— Vaikenetteko te? sanoi Draga, ja kuningattaren piirteet saivat yhä
-enemmän eloa, samassa kuin viekas hymy näyttäytyi hänen huulillansa.
-
-— Rakas lapseni, tiedättekö sitte, että sen täytynee tuntua varsin
-merkilliseltä. Puhukaa siis. Kuningas tahtoo tietää totuuden.
-
-— Sano Genia, sanoi nyt Aleksanteri, nousten tuoliltaan ja astuen tytön
-luokse, joka siinä seisoi äänettömänä. — Missä sinä olet ollut? Kuka
-ilmoitti sinulle tuon hirveän tiedon, että isäsi oli murhattu.
-
-Genian ajatukset sekosivat yhä enemmän tästä kysymyksestä.
-
-Hänen rintansa kohosi ja laskeutui ja silmät täyttyivät kyynelillä. Hän
-tahtoi puhua, mutta ei voinut. Syvä tuska ja ahdistus valtasi hänet.
-Hän katsahti Dragan silmiin ja näki ne vihan täyttämiksi.
-
-Eikä hän kumminkaan voinut lausua vapauttavaa sanaa.
-
-Äkkiä ojensi Draga käskevästi kätensä ja sanoi, osoittaen Geniata:
-
-- Koskapa tämä tyttö vaikenee, niin on hän mitä suurimmassa määrässä
-epäluulon alainen, ehkäpä on itse murhaan osallinen!
-
-Häntä ei saa millään ehdolla päästää irti.
-
-Hänet täytyy viedä vankeuteen, kuningas Aleksanteri! Vankilassa hän
-kyllä avaa suunsa ja tunnustaa meille koko totuuden.
-
-Tehän olette samaa mieltä kuin minäkin, poliisipäällikkö Lazar?
-
-Kun Genia kuuli nämä sanat luuli hän, että häntä uhattiin vankeudella,
-kun hänelle selvisi että hän sitkeällä vaitiolollaan oli tehnyt itsensä
-epäluulonalaiseksi tuohon hirmuiseen verityöhön, oman isänsä murhaan,
-silloin puhkesi hän suonenvedontapaiseen itkuun.
-
-Hän löi kätensä kasvoilleen ja huusi:
-
-- Luuletteko todellakin, että minä olen murhannut isäni? — Minä —
-isäni, jota niin sydämestäni rakastan? — Ha, kuinka huono te itse
-olettekaan, kun luulette tyttären voivan tehdä sellaisen rikoksen! Ei,
-edes pienimmässä porvarikodissakaan voisi syntyä sellainen ajatus, kuin
-täällä kuninkaan linnassa.
-
-Ja sinä — sinä olet ensiksi lausunut sen, huusi Genia vihlovalla
-äänellä, syösten Dragan eteen ja tarttuen hänen käsiinsä. — Vaimo,
-kuinka musta onkaan sinun oma sielusi, kun luulet, että lapsi voisi
-tappaa oman isänsä eli tietäisi murhasta, eikä sitä koettaisi estää!
-
-Sinä et varmaankaan ole koskaan rakastanut isääsi.
-
-Niin, nyt voin minä käsittää, mitä minulle on sanottu sinusta,
-nimittäin, että olet mennyt ylpeänä oman äitisi ohi, etkä ole ollut
-tuntevinasi häntä, kun hän on juopuneena kaatunut sinun kotisi
-portaille.
-
-Genia parka, nämä sanat, jotka hän lausui inhon ja häpeäntunteen
-huumaamana, saattoivat nyt hänet perikatoon.
-
-Raivon huudolla repi Draga kätensä pois Genian käsistä.
-
-Muisto äidistä, joka monta kertaa oli juopuneena horjunut pitkin
-Belgradin katuja, jonka hän useat kerrat oli löytänyt makaamassa
-katukivillä oman porttinsa edessä tai tyttärensä portilla siihen
-aikaan, kun tämän nimi vielä oli rouva Maschin, tuo muisto oli vähällä
-viedä hänen järkensä.
-
-- Hän on hullu, sähisi Draga — ja hulluna on häntä kohdeltava.
-
-Olethan itse kuullut, Aleksanteri, mitä tämä tyttö on sanonut.
-
-Tässä tapauksessa löytyy ainoastaan kaksi selitystä hänen
-esiintymiseensä; joko on hänen järkensä selvä ja silloin ei löydy
-yhtään vankilaa kylliksi syvää, johon hänet olisi sysättävä, ettei hän
-koskaan — koskaan enää näkisi päivän valoa, taikka on hänen järkensä
-seonnut — jota enin olen taipuisa uskomaan ja toivon; jota minun täytyy
-otaksua, — silloin kuuluu hän hulluinhuoneeseen, ja — sen porttien
-tulee jo tänään hänelle avautua.
-
-Oi, mitäpä ei olisi Stefan Naumovitsch antanut, jos hän nyt olisi
-voinut kiiruhtaa rakastetun luoksi, sulkea hänet syliinsä ja suojella
-häntä kuningattaren raivolta.
-
-Tuskin saattoi Stefan pysyä hiljaa, vastustamaton voima veti hänet
-Genian luo.
-
-Mutta sitte muisti hän, että tämä ei ollut enää sama Genia, jonka hän
-kerran, eräänä elämänsä huumaavana hetkenä, oli oppinut tuntemaan. —
-Tämä oli petturi. Tämä tyttö olisi kylmäverisesti tahtonut jättää hänet
-ja hänen ystävänsä pyövelille. Ja hänestä tuntui melkein lohduttavalta
-kuningattaren mielipide, että hän oli mielenvikainen.
-
-- Niin, minä luulen todellakin, sanoi kuningas Aleksanteri, — että
-onneton on tullut mielipuoleksi surusta ja kauhusta. Hänelle täytyy
-antaa tarpeellista hoitoa.
-
-Mutta häntä täytyy kohdella hyvyydellä, minun oma henkilääkärini saa
-tutkia hänet ja ryhtyä tarpeellisiin keinoihin hänen parantamisekseen.
-
-- Minä pyydän sinua, kallis puolisoni, sanoi nyt Draga — jätä minulle
-tämä asia! On erittäin tärkeätä, että sinä menet takaisin vieraittemme
-luo. Tämä tyttö ei saa häiritä meidän kaunista juhlaamme — mene,
-kuninkaani, ja rauhoita vieraitamme, mutta minä jätän onnettoman
-hoitajallensa.
-
-- Minä toivon, oma Dragani, että sinä teet hänelle kaikki, mikä voi
-antaa hänelle takaisin henkisen terveyden, sanoi kuningas. — No niin —
-Stefan Naumovitsch, tule minun kanssani takaisin tanssisaliin! Teidät,
-Lazar, jätän tänne, että voitte olla puolisolleni apuna.
-
-Kuningas suuteli Dragan kättä. Hän näki kyyneleitä hänen silmissään,
-sillä tämä näyttelijätär osasi aina vuodattaa kyyneleitä silloin kun
-luuli niiden vaikuttavan.
-
-Nyt tahtoi hän liikuttaa kuninkaan sydäntä, tahtoi näyttää hänelle,
-että Genia oli syvästi häntä loukannut.
-
-- Itketkö, Dragani? kuiskasi kuningas, kietoen hellästi kätensä hänen
-ympärilleen. — Ah, minä ymmärrän, että ne ovat säälin kyyneleitä, joita
-sinä vuodatat, ajatellessasi Genia von Sandorfin kohtaloa.
-
-Mutta minä toivon, että se on vaan ohimenevää hermojen kiihotusta, jota
-tämä surkuteltava tyttö kärsii.
-
-Meidän velvollisuutemme on laittaa niin, että hän tulee taas terveeksi.
-Vielä kerran, Draga, tee kaikki, mitä voit, että hän pääsee niin pian
-kuin mahdollista tästä onnettomasta mielentilasta.
-
-Näillä sanoilla poistui kuningas, ja Stefan Naumovitsch seurasi häntä
-heitettyään pitkän katseen onnettomaan olentoon.
-
-Vaan vastahakoisesti seurasi hän kuningasta. Hän olisi antanut paljon,
-jos hän olisi uskaltanut jäädä katsomaan, kuinka Genian kohtalo nyt
-ratkaistiin.
-
-Hän ei ollenkaan pitänyt siitä, että kuningatar ja Lazar jäivät yksin
-hänen kanssansa, sillä hän oli Dragan silmistä lukenut leppymättömän
-vihan Geniaa kohtaan. Ja mitä tuli poliisipäällikköön, niin tunsi
-Stefan Naumovitsch hänet liian hyvin. Hän oli Dragan uskollinen kätyri
-ja tekisi kaikki, mitä ikinä kuningatar käskisi.
-
-Mutta kuningas oli käskenyt, hänen, ajutantin täytyi totella.
-
-Muutamia sekunteja myöhemmin oli ovi sulkeutunut Aleksanterin ja
-Stefanin jälkeen ja Genia jäi yksin kuningattaren ja poliisipäällikön
-kanssa.
-
-- Alas, polvillesi! käski äkkiä Draga terävällä äänellä ja meni aivan
-lähelle Geniaa.
-
-Ja kun onneton tyttö viivähti silmänräpäyksen, ennenkuin totteli
-hänen käskyänsä, tarttui Draga hänen ranteeseensa ja pakotti hänet
-vastustamattomalla voimalla laskeutumaan polvilleen eteensä.
-
-- Kuningattarelle täytyy notkistaa polvet! huudahti Draga — noin...
-noin tahdon minä nähdä sinut ja vielä syvemmälle alennan sinut, aina
-alas häpeän kuiluun.
-
-Genia katsoi kuningattaren kasvoja, jotka olivat raivosta vääristyneet.
-Nyt vasta selveni hänelle, että hänen asemansa oli hirmuinen.
-
-Tältä Dragalta ei hänen varmaan tarvinnut odottaa sääliväisyyttä.
-Tämä nainen vihasi häntä, sillä — hän oli vihkiäistensä edellisenä
-yönä vavissut hänen tähtensä ja sitä ei Draga antanut hänelle koskaan
-anteeksi.
-
-- Jesuksen laupeuden tähden, huusi Genia — mitä olen minä tehnyt?
-Olenko minä loukannut teitä, kuningatar Draga? — Oi, Jumalani, minä en
-tiedä itsekään, kuinka nuo onnettomat sanat pääsivät huuliltani. Minä
-pyydän anteeksi, sillä minä näen nyt, ett'ei minulla ollut oikeutta
-koskettaa teidän menneisyyttänne. Sanoohan jokaisen oma sydän, että
-meidän velvollisuutemme on levittää verho menneisyyden yli, kun toinen
-on päättänyt, ettei hän sitä enää ajattele.
-
-- Sinun katumuksesi tulee liian myöhään, sanoi Draga. — Minä tunnen
-ja näen sinun aikeesi, Genia von Sandorf, sinä tahdot alentaa minut
-kuninkaan silmissä, sinähän olet kerran rakastanut häntä, rakastat ehkä
-vieläkin.
-
-- Minä rakastan häntä, huudahti Genia, kuten rakastetaan ystävää,
-veljeä, en muutoin. Oi Jumala, minun sydämeni — kuuluu — — —
-
-- Sinä valehtelet, huusi Draga. — Kuinka voin minä odottaakaan, että
-sinä sanoisit minulle totuuden. Mutta, nyt olet sinä minun vallassani,
-ymmärrätkö, Genia von Sandorf, kuningatar Dragan vallassa, ja Jumalan
-nimessä — sinä saat tuntea, mitä se tahtoo sanoa.;
-
-Kiireesti nousi Genia ylös. Vapisevin käsin pyyhki hän pois kasvoiltaan
-hiukset, jotka olivat pudonneet alas otsalle.
-
-- Minä olen tehnyt, mitä sydämeni käski minun tekemään! sanoi Genia. —
-Minä olen pyytänyt teiltä anteeksi, kuningatar Draga, sillä näen, että
-minä olen erehtynyt. — Antakaa minun nyt mennä tieheni, sillä teillä ei
-ole oikeutta pidättää minua.
-
-Muuten olen varmasti päättänyt jo tänään lähteä Belgradista. Minä
-menen takaisin äitini luo — oi äiti parka — sinulla ei ole ehkä vielä
-aavistustakaan siitä hirvittävästä tappiosta, jonka olet kärsinyt. Sinä
-itket, — etkä löydä lohdutusta! Mutta minun kyyneleeni sekaantuvat
-sinun kyyneliisi.
-
-Genia horjui ovea kohti. Mutta hän ei ollut sinne vielä saapunut, kun
-Draga äkkiä sanoi terävällä, käskevällä äänellä:
-
-- Sulkekaa hänen tiensä, Lazar, sillä tämä tyttö on minun vankini.
-Hän on vaarallinen hullu, ja samoin kuin hän tänään sai aikaan melun
-kuninkaan palatsissa, niin voisi hän tehdä vielä suurempaa vahinkoa
-Belgradissa, jos hän pääsisi vapaaksi.
-
-- Takaisin! kiljui Lazar raa'alla äänellä ja astui Genian eteen.
-
-- Poliisipäällikkö Lazar, jatkoi Draga, minä jätän teille tämän tytön,
-tehkää hänen kanssansa mitä parhaiten näette, mutta pitäkää vaan
-tarkasti huolta siitä, että tuo kurja ei saa vapauttaan takaisin.
-
-Parasta olisi, jos sulkisitte hänet hullujen huoneeseen. Muuten en anna
-teille tässä suhteessa mitään määräyksiä.
-
-Mutta vaarattomaksi täytyy hänet tehdä, kuuletteko, Lazar —
-vaarattomaksi.
-
-Näitä sanoja lausuessaan katsoi kuningatar merkitsevästi
-poliisipäällikköön.
-
-Lazar nyökäytti päätään ja samalla kun kasvonsa vääntyivät ilkeään
-nauruun, mutisi hän:
-
-- Teidän majesteettinne tulee olemaan tyytyväinen minuun. Tämä tyttö ei
-ole enää kenenkään tiellä. Ennen pitkää on hän oleva aivan vaaraton.
-
-Sitte kääntyi hän Genian puoleen ja tarttui kovasti hänen käsivarteensa.
-
-Genia tuijotti häneen kauhistuneena.
-
-Oi kuinka hän nyt katui, että oli ollenkaan astunut konakiin, tähän
-taloon, jossa ei kammottu väkivaltaa, hänestä tuntui, kuin olisi
-ilmakin ollut täynnä rikoksia.
-
-Genia koetti irtaantua hänen käsistään, mutta kauhu, jota hän tunsi,
-vei häneltä sekä puhe- että vastustuskyvyn, kun pyöveli kuiskasi nyt
-hänen korvaansa:
-
-- Varo vaan, ett'et huuda, pikku kyyhkynen! Jos sen teet, panen
-suukapulan suusi eteen! Poliisipäällikkö Lazar on jo monta kertaa
-tehnyt nöyriksi sellaisia kuin sinä.
-
-Eteenpäin, mars — seuraa minua, eläkä vastustele! No, miksi seisot
-siinä ja töllistelet kuningatarta?
-
-- Ja tämä on sinun tahtosi, kuningatar Draga? kuului Genian huulilta ja
-hän katsoi kuningattareen tuijottavilla silmillään. — Sinä annat viedä
-minut pois, kuin olisin minä tehnyt rikoksen!
-
-Mitä on teille sitte minun kanssani tekemistä, millä oikeudella te
-minua ahdistatte?
-
-Minä en ole sinun alamaisesi, kuningatar Draga, minä olen
-itävaltalainen ja voi sinua ja sinun kätyreitäsi, jos minun avunhuutoni
-pääsevät kuuluviin siitä vankeudesta, johon minut heitätte.
-
-Silloin tulen minä vapaaksi ennenkuin luulettekaan, ja te — te saatte
-maksaa rikoksenne, kun olette vanginneet Itävallan tyttären.
-
-- Hän puhuu vaan mielenhäiriössä, huusi Draga, — viekää hänet hullujen
-huoneeseen, Lazar!
-
-- Anteeksi, teidän majesteettinne, vastasi poliisipäällikkö — mutta
-minä en pidä häntä mielenvikaisena; hän on vaan olevinaan.
-
-Minä tiedän erään paikan, joka on sopivampi hänelle, ja jossa kyllä
-osataan vakuuttaa hänelle, että on vaarallista loukata kuningatarta.
-Minä vien hänet ojennuslaitokseen, harmaaseen luostariin, kuten sitä
-kutsutaan täällä Belgradissa.
-
-Genia päästi kauhun huudon kuullessaan tämän sanan.
-
-Mutta kuningatar meni kiireesti Lazarin luo, laski kätensä hänen
-olalleen ja kuiskasi hänelle:
-
-- Te olette oivallinen, kykenevä mies, Lazar! Minä pidän huolta, että
-kuningas palkitsee teidät.
-
-Niin, ojennuslaitokseen tuo kurja olento! Siellä saa hän kovassa työssä
-miettiä, mikä eroitus kuitenkin on olemassa hänen, kerjäläisen, ja
-minun kuningattaren välillä.
-
-Viekää hänet pois minun silmäini edestä, minä en tahdo enää nähdä
-häntä! Mutta minä aina tavan takaa kuulustelen, kuinka hän on edistynyt
-katumuksessaan ja nöyryydessään — langenneiden naisten joukossa
-harmaassa luostarissa.
-
-Seuraavassa silmänräpäyksessä laahasi poliisipäällikkö onnettoman
-mukanaan.
-
-Heikko tyttö ei tietysti jaksanut vastustaa miehen raakoja nyrkkejä.
-
-Kuningatar avasi itse pienen tapettioven, josta poliisipäällikkö vei
-pois vankinsa.
-
-Sitte veti hän hänet mukanaan alas eräitä kiertoportaita. Eikä kauan
-viipynyt, ennenkun hän oli konakin pihalla, jossa peitetyt vaunut
-olivat odottamassa.
-
-Poliisipäällikkö piti nämä vaunut aina valmiina, sillä vangitsemiset
-eivät olleet konakissa harvinaisia.
-
-Poliisipäällikkö antoi lyhyen merkin vihellyspillillään ja heti ajoivat
-vaunut esille.
-
-Genia oli pyörtymäisillään, hän tiesi, että kaikki oli mennyttä, sillä
-ojennuslaitoksessa ei hän voinut elää, siellä saattoi hän vaan kuolla.
-
-Nuori kreivinna oli nyt enemmän kuollut kuin elävä.
-
-Oi, inho, suru ja murhe tappaisivat hänet, eikä kukaan, ei edes hänen
-oma äitinsäkään saisi koskaan tietää, minne hän oli joutunut.
-
-Poliisipäällikkö työnsi uhrinsa vaunuun. Hän huusi kuskille muutamia
-sanoja. Eräästä porttikäytävästä vierivät vaunut ulos kadulle.
-
-Poliisipäällikkö painoi erästä, vieteriä ja heti putosivat rautaverhot
-ikkunain eteen.
-
-Genia oli siis nyt jo kuten vankeudessa.
-
-Syvä pimeys ympäröi häntä vaunussa ja yhä vaan tunsi hän Lazarin käden
-puristavan hänen käsivarttaan.
-
-Tämä ei lausunut sanaakaan koko matkalla, mutta hänen viekkaat silmänsä
-loistivat pimeässä ja nämä silmät katsoivat Geniaan sellaisella
-ilmeellä, että hän värisi.
-
-Nyt toivoi hän jo melkein olevansa määränpäässä, niin hirmuiselta kuin
-se tuntuikin — ojennuslaitoksessa.
-
-Mutta vaunuilla oli pitkä matka kuljettavana.
-
-Vihdoinkin pysähtyivät ne, verhot kierrettiin ylös, toisen sivuoven
-luukku avattiin ja Lazar huusi luoksensa kaksi voimakkaannäköistä
-naista, jotka uteliaasti kurkistivat sisään.
-
-- Minulla on mukana muuan letukka, ottakaa se huostaanne ja tehkää
-nöyräksi.
-
-Tässä talossa on moni jo oppinut rukoilemaan ja työtä tekemään.
-Katsokaa, että johdatte tämänkin oikealle tielle.
-
-Pilkkanaurulla tarttuivat molemmat naiset Geniaan ja raastoivat hänet
-ulos vaunusta.
-
-He laahasivat onnettoman, joka nyt todella oli mielipuolisuuden
-rajalla, ylös kivirappuja erään oven kautta huoneeseen, ja tuo onneton,
-puoliksi tiedoton tyttö kuuli, kuinka raskaat portin ovet kadulle päin
-lyötiin lukkoon kovalla räminällä.
-
-Hän oli Belgradin harmaassa luostarissa — ojennuslaitoksessa.
-
-
-
-
-KAHDESKYMMENES LUKU.
-
-Tärkeä kokous.
-
-
-Stefan Naumovitsch seisoi eräässä juhlasalin nurkassa ja katseli
-välinpitämättömänä kirjavaa elämää siellä, mutta koko ajan oli hänen
-edessään sen onnettoman tytön kuva, jonka hän äsken oli jättänyt. Hän
-ei voinut unohtaa Geniaa. Ja nyt kun hän rauhassa keräili muistoonsa
-tämän illan tapahtumia, kun hän taas, vaikka vaan muistossa, näki
-edessään Genian kalpeat kasvot, hänen epätoivonsa ja rohkeuden, jolla
-hän puhutteli kuningatarta, kysyi hän itseltään kerta toisensa perästä:
-
-Onko hän todellakin petturi?
-
-Mitä olisikaan hän antanut, jos hän olisi voinut hankkia itselleen
-varmuuden tästä, sillä sisäinen ääni sanoi hänelle:
-
-Elä usko sitä. Stefan Naumovitsch, niin paljon eivät ihmiskasvot voi
-valehdella.
-
-Nuori upseeri ei voinut koota ajatuksiaan. Hän kulki juhlasalin läpi
-ulos puutarhaan, sillä hän tarvitsi ilmaa ja yksinäisyyttä.
-
-Raitis ilma jäähdyttäisi hänen kuumaa otsaansa, yksinäisyys,
-tuudittaisi lepoon kuohuvat aallot hänen rinnassaan.
-
-Kun Stefan komeassa serbialaisessa paimenpuvussaan kulki juhlasalin
-läpi, seurasivat naisten katseet ihastuksella tuota kaunisvartaloista
-miestä.
-
-Siellä ei ollut ketään, joka ei mielellään olisi tanssinut hänen
-kanssaan, eikä kukaan voinut ymmärtää, miksi kuninkaan kaunis
-ajutantti, joka lyhyessä ajassa oli tullut Belgradilaisten suosikiksi,
-pysyttelihe poissa kaikista huvituksista.
-
-Mutta varsinkin seurasi häntä kaksi mustaa silmää, jotka olivat
-tähdätyt häneen, kuin tenhovoimalla vetää hänet luokseen, ja näissä
-silmissä leimahti viha, kun Stefan vastusti niiden tenho voimaa ja
-tyynenä poistui salista.
-
-Nuori upseeri meni alas portaita, jotka veivät puutarhaan ja pian oli
-hän kuun valaisemain puiden alla, jotka kuten uskolliset vahdit tällä
-puolen varjostivat konakia.
-
-- Onko hän petturi? kuiskasi Stefan. — Onko hän todellakin? Kuka se
-olikaan, joka minulle tämän kuiskasi?
-
-Ei kukaan muu kuin Draga.
-
-Hän näytti kirjeen, joka Genian olisi pitänyt kirjottaa. Mahdollista
-kyllä.
-
-Mutta miksi ei kuningatar antanut minun lukea tätä kirjettä? Miksi piti
-hän sitä päänsä päällä?
-
-Totta kyllä, että nuori kreivinna näyttää syylliseltä, hän oli ainoa,
-joka sinä yönä olisi voinut kuunnella meitä, mutta tarvitseekohan hänen
-silti meitä pettää?
-
-Ja mistä syystä olisi hän kuningattaren pelastanut? Rakastiko hän
-Dragaa?
-
-Ha, ha, tänään on hän juuri osottanut, ettei hän osota minkäänlaista
-ystävyyttä kuningattareeseen.
-
-Ja vaikka hän niin tekisikin, niin — vihaa Draga tätä tyttöä, siitä ei
-ole epäilemistäkään.
-
-Mutta olisiko hän voinut vihata ja vainota sitä, joka on pelastanut
-hänet kuoleman varasta?
-
-Oi, minä onnetonhan tunnustin hänelle aivan avonaisesti, että toista
-rakastan — kuinka helposti saattoi Draga käsittää, että tuo toinen oli
-Genia von Sandorf.
-
-Sielussani on sekasorto, jota on mahdotonta selvittää. Sen vain tiedän,
-että tuota tyttöä rakastan, enkä voi häntä koskaan unhottaa.
-
-Stefan asettui penkille, jonka takana kohosi marmoripatsas. Siinä oli
-kuvattuna Amor nuoli jousen jänteellä.
-
-— Sinä olet petollinen, uskoton jumala! huudahti nuori upseeri,
-katsoessaan kiviseen rakkaudenjumalaan. — Sinä pidät ilkeätä peliä
-ihmissydänten kanssa.
-
-Miksi kerran veit tämän tytön minun tielleni, miksi tämän rakkauden
-vuodatit sydämeeni, kun minä vain onnettomaksi sen kautta tulen? — Niin
-vastaa siis minulle, Amori, onko Genia viaton? — Onko hän petturi?
-
-— Sellainen hän on — hän on pettänyt sinut, Stefan Naumovitsch, kaikui
-täyteläinen ääni patsaan takaa. — Hän ei ansaitse, että sinä kauvemmin
-häntä ajattelet.
-
-Nuori upseeri hypähti keveästi huutaen istuimelta.
-
-Kuuvalossa silloin esiintyi olento patsaan takaa ja läheni Stefania.
-
-Se oli kuningatar Draga.
-
-Tähän saakka oli Naumovitsch välttänyt yksinäistä yhteensattumista
-Dragan kanssa.
-
-Vaikka hän nyt asui saman katon alla oli hän kumminkin aina osannut
-niin menetellä, ettei Draga päässyt koskaan lähenemään.
-
-Stefan oli myöskin lujasti päättänyt pelastaa kuninkaan kunnian.
-
-Hän vihasi Dragaa, inhosi häntä yhä enemmän, eikä hetkeksikään
-unhottanut, miksi oli ruvennut kuninkaan ajutantiksi, nimittäin
-vartioimaan Dragaa ja muuttamaan kaikki sen pahan, minkä Draga tuotti,
-hyväksi — sitä varten oli hän konakissa.
-
-Ja nyt — nyt hän näki Dragan äkkiä seisovan edessänsä, tässä
-yksinäisessä puistossa, paikassa, joka täysin oli uteliailta katseilta
-suojattu.
-
-Dragan on täytynyt häntä ajaa takaa, sillä ei sattuma häntä suinkaan
-tänne johtanut, vaan ilmeisesti hänen oma tahtonsa.
-
-— Ole varuillasi! Stefan, ajatteli nuori upseeri. — Hillitse himojasi,
-jotka kaunotar koettaa sinussa herättää! Älä koskaan unohda, että hän
-on Serbian paha hengetär, isänmaasi vihollinen.
-
-— Täältä siis pitää sinua etsiä, Stefan Naumovitsch, sanoi kuningatar
-nuhtelevaisesti, mennessään aivan hänen viereensä. — Kaunis paimen
-pitää yksinäisyydestä — hän uneksii paimentytöstänsä. Tuo on
-tosiaankin sangen romantillista, rakas Naumovitsch, mutta samalla
-epäkäytännöllistä.
-
-Sellainen kansa on vaarallista, joka välttää seurahuveja. Ja Belgradin
-hovissa täytyy välttää kaikkea, joka saattaa epäluuloja herättää.
-
-Stefan, lausui kuningatar lempeällä, sydämellisellä äänellä, — Stefan,
-miksi olet minulle niin vieras! Mitä olen tehnyt herättääkseni sinun
-vihaasi? Miksi olet Dragallesi noin vihainen?
-
-— Minun Dragani? toisti Stefan, ääni kauhusta vapisten. — Älkää
-unhottako, hyvä rouva, että te olette toisen vaimo, ja että tuo toinen
-on kuningas!
-
-— Anna minulle käsivartesi, Stefan! Menkäämme vähän kauvemmaksi
-puistoon! pyysi Draga. — Minulla on sinulle jotain sanomista. Oi, jo
-kauvan olen tuntenut ahdistusta sydämessäni, kun minulla ei ole ollut
-tilaisuutta puolustautua sinun edessäsi.
-
-Mutta se suotuisa tilaisuus, joka tänään tarjoutuu, ei ole jätettävä
-käyttämättä.
-
-Tuolla ylhäällä tanssitaan. Kuningasta ympäröitsee sadat ihmiset.
-
-Minä luulottelin hänelle, että päätäni särki, jonka vuoksi pyysin
-päästä huoneeseeni.
-
-Rakas Stefan, elä hylkää rukoustani! Tämä on ainoa, ensimäinen rukous,
-minkä pitkistä ajoista sinulta rukoilen.
-
-Draga katsahti samalla häneen ihmeen leimuavilla silmillä, joista
-ilmeni syvä intohimo, niin paljon sisällistä hellyyttä, ettei Stefan
-kyennyt vastustamaan hänen toivomustansa.
-
-Stefan ojensi Dragalle käsivartensa, ja he menivät yhdessä yhä
-syvemmälle puistoon.
-
-— Minä tiedän, Stefan, puhkesi Draga lyhyen äänettömyyden perästä
-sanomaan, — että sinä kiroot minua, koska minusta on tullut Serbian
-kuningatar. Minä vakuutan sinulle kumminkin kunniasanalla, että
-pyrkimykseni ainoastaan on tehdä tämä maa onnelliseksi.
-
-Aleksanteri on heikko raukka. Hänellä ei ole yhtään suurta ajatusta,
-vielä vähemmän hän kykenee semmoista toteuttamaan.
-
-Jos hän vaimokseen olisi ottanut jonkun prinsessan, — niin saat olla
-varma siitä, että Serbia olisi mennyt perikatoon.
-
-Minä sitävastoin ohjaan häntä. Minä vaikutan häneen, ja sinä ystävinesi
-saatte tilaisuuden havaita, että minä rakastan Serbiata.
-
-— Sitä ei kumminkaan vielä ole paljon huomattu, kuningatar Draga!
-vastasi Stefan. — Mitäpä on tähän saakka tapahtunut —
-
-— Tähän saakka, keskeytti häntä Draga, — mitäpä tähän saakka olisi
-voitu tehdä? Eikö minun kaikkein ensiksi pitänyt hankkia kuninkaan
-luottamus puolelleni?
-
-Mutta nyt on se minulla. Ja minä lupaan sinulle pyhästi, Stefan, että
-minä teen kaikki, mitä kehoitat minun tekemään.
-
-Minä noudatan pienintäkin viittaustasi ja jos tahtoisit, niin voisit
-sinä hallita Serbiaa minun kauttani!
-
-Sillä sinua yksin minä rakastan, Stefan Naumovitsch, lisäsi hän,
-pysähtyi ja laski molemmat kätensä hänen olkapäilleen — sinulle
-yksin kuuluu sydämeni. Kaikkien ajatusteni esine olet vaan sinä! Oi,
-elä katso minua niin epäillen! Suutele minua, kuten kerran suutelit
-Dragaasi.
-
-Hän hiipi hellästi hänen luokseen, kietoi pehmoiset käsivartensa hänen
-kaulansa ympäri. Hän oli niin kaunis, niin hurmaava tällä hetkellä,
-että kuka mies tahansa olisi langennut.
-
-Mutta Stefan Naumovitsch oli vannonut itsekseen valan, ettei hän
-koskaan enää antaisi Dragan viehätysvoiman itseään vietellä.
-
-Hän tiesi, että tässä uhkeassa rinnassa asui huono, turmeltunut
-sielu, ja ettei hän saisi luottaa Dragan vakuutuksiin, ei edes hänen
-valaansakaan.
-
-Lempeällä väkivallalla vapautui hän Dragan syleilystä ja astui askeleen
-taapäin.
-
-Hän oli jo viittonut itselleen tien, jota hänen oli kulettava.
-
-Hän ei saisi loukata kuningatarta, sillä hän tahtoi pysytellä kuninkaan
-rinnalla, ollakseen tämän totinen ystävä.
-
-Siksi ei hän uskaltanut lausua niitä sanoja, jotka olivat hänen
-huulillaan.
-
-Kuitenkin huudahti hän jalolla, miehekkäällä äänellä:
-
-- Kuningatar Draga, sen mikä kerran on ollut meidän välillämme, täytyy
-ijäksi olla haudattu!
-
-Sillä jos te olisitte ollut se, mitä minun sieluni ikävöi ja luuli
-teissä löytävänsä, silloin olisitte te luopunut kruunusta ja olisitte
-tyytynyt vaatimattomampaan kohtaloon elämässä.
-
-Ehkä olisitte sitte ollut onnellisempikin. Mutta, sen onnenhan voi
-tulevaisuus teille suoda.
-
-- Sinä olet minun tulevaisuuteni! huudahti Draga ja ojentaen rukoillen
-kätensä häntä kohti ja heittäen häneen rukoilevan silmäyksen, jatkoi
-hän: Stefan, minä en voi elää ilman sinun rakkauttasi! Oi, jos sinä
-tietäisit, millaiset tuskat repivät sydäntäni, kun ajattelen, että sinä
-aina olet minua niin lähellä, enkä minä kumminkaan saa vallita sinua!
-
-Stefan, minä teen sinut niin onnelliseksi, kuin nainen ikinä voi tehdä
-miehen.
-
-Mutta rakasta minua, elä työnnä minua pois!
-
-Uudelleen tarttui Draga hänen käsiinsä ja painoi ne rintaansa vasten.
-
-Stefan tunsi, kuinka Dragan rinta aaltoili ja sydän löi.
-
-- Minä pyydän, teidän majesteettänne, sanoi hän ja äänensä kaikui
-hiukan epävarmalta — sallikaa minun viedä teidät takaisin linnaan!
-
-Teidän poissaolonne huomattaisiin, enkä minä mistään hinnasta tahtoisi
-saattaa häpeää kuningas Aleksanterille.
-
-- Ei, elä petä minua, Stefan, keskeytti hänet kuningatar melkein
-terävällä äänellä. — Sinä et suinkaan kysy Aleksanteria!
-
-Hän ei ole ystäväsi, hänestä ei koskaan tule sinun rehellistä
-ystävääsi, sillä hän ei ylipäänsä rakasta ketään muuta ihmistä, kuin
-itseänsä.
-
-Se on jotain muuta, joka äkkiä on tullut meidän väliimme jotain, jota
-en voi oikein sanoin selittää ja jota vaan aavistan.
-
-Mutta sinä olet mies ja sinulla täytyy olla rohkeutta sanomaan minulle,
-millaiset sinun tunteesi ovat?
-
-Sano siis minulle kaikki, minä voin kestää pahintakin!
-
-Rakastatko sinä tätä Genia von Sandorfia, onko hän ryöstänyt minulta
-sinun sydämesi?
-
-Hitaasti loi Stefan silmänsä alas ja katsoi maahan, jonka kuutamo
-peitti hopean valkoiseen verhoon.
-
-- Sinä et vastaa minulle! huusi intohimoinen nainen. — No, sitte tiedän
-minä jo tarpeeksi. Millä on hän sinut vanginnut? Millä taikavoimalla on
-hän voinut kääntää sinun sydämesi minusta? Tuo kurja, joka petti sinut,
-joka piti petollista peliä sinun kanssasi.
-
-Silloin Stefan ojentihe.
-
-Nyt taikka ei koskaan näytti hetki olevan otollinen. Hän tahtoi urkkia
-koko totuuden ja tietää sen, joka täytti hänen sielunsa niin monella
-kysymyksellä.
-
-- Draga, huudahti hän vapisevalla äänellä ja meni aivan lähelle häntä
-— minä vannotan sinua, sano minulle koko totuus! Onko se ihan totta,
-että Genia petti minut ja ystäväni? Onko hän se, joka varoitti sinua ja
-kuningasta?
-
-- Mitähän se hyödyttäisi, jos vastaisin sinulle: kyllä, se on totta,
-hän on pettänyt teidät? Sinä et ehkä uskoisi, mitä sanoisin. Mutta
-kysy kuninkaalta itseltään, kysy häneltä, epäilemättä vastaa hän
-sinulle. Hän on omin silmin lukenut kirjeen, jossa Genia von Sandorf
-ilmaisee sinut, översti Maschinin ja Mistitschin, mainiten teidät
-salaliittolaisiksi, jotka vainositte minun henkeäni.
-
-Nyt näet, kuinka hyvin tämä tyttö ansaitsee sinun rakkautesi! jatkoi
-Draga ivallisella äänellä, kun hän näki, että Stefan Naumovitsch painoi
-päänsä, kuin olisi hän saanut iskun keskelle sydäntään. — Unohda hänet,
-halveksi häntä! Karkoita kaikki ajatukset hänen suhteensa!
-
-Täällä minun sylissäni avautuu sinulle autuuden taivas. Elä hylkää
-sitä, Stefan Naumovitsch! Sillä, Jumalan nimessä, minä olen tehnyt
-itselleni lupauksen olla hyvä ja tehdä Serbia onnelliseksi.
-
-Uudelleen tahtoi Draga vetää hänet luokseen ja uudelleen kietoi hän
-kätensä Naumovitschin hoikan vartalon ympäri.
-
-Mutta Stefan lykkäsi hänet kärsimättömästi luotaan ja lausui:
-
-- No, kuule sitte koko totuus, Draga! Minä en voi rakastaa sinua, sillä
-sinä olet jo kuulunut toiselle. Ei sille miehelle, jonka kanssa nyt
-olet vihitty.
-
-Oi, hänhän on myöskin petetty. Ja sinä olet sen tehnyt!
-
-Sillä ennenkuin sinä tulit Aleksanterin puolisoksi, olit sinä kuningas
-Milanin rakastajatar, ja se se on, Draga Maschin, joka ikuisesti
-eroittaa minut sinusta!
-
-Käheä huuto kuului Dragan huulilta, kun hän kuuli, että Stefan
-Naumovitsch tiesi hänen salaisuutensa, hänen elämänsä hirmuisen
-salaisuuden.
-
-Hän horjui takaperin erästä puunrunkoa vastaan, muutoin olisi hän ehkä
-vaipunut maahan.
-
-— Sinä tiedät — sinä tiedät — änkytti hän. — Sinä tiedät sen, onneton!
-Kuka on uskonut sinulle tämän salaisuuden?
-
-- Minä en ainoastaan tunne sinun salaisuuttasi, vastasi Stefan, tunkien
-terävän katseensa Dragan silmiin — minulla on todistuskin siihen!
-
-- Todistus! Mahdotonta!
-
-- Mutta minulla on se kuitenkin, Milanin itsensä kirjoittama! huudahti
-nuori upseeri. — Ja nyt tiedät, Draga Maschin, että sinun nuolesi eivät
-minua haavoita, ei rakkautesi eikä vihasi.
-
-Ja tehkäämme nyt loppu molemmin puolin! Minä olen kuninkaan rinnalla
-niin kauan kun minua haluttaa. Minä suojelen häntä, ettei hän tee
-mitään pahaa eikä kärsi sellaista!
-
-Minä olen sinun läheisyydessäsi, Draga, ja voi sinua, jos sinä koetat
-viekotella Aleksanterin heikkoa luonnetta pahoille teille!
-
-Samana päivänä, jolloin sinä yrität tehdä jotakin Serbian vapautta
-ja sen laillisia asetuksia vastaan, samana päivänä saa kuningas
-Aleksanteri tietää, että sinä olet ollut Milanin rakastajatar.
-
-Ja usko minua, Aleksanterin heikkous voi antaa sinulle kaikki anteeksi,
-mutta ei tätä!
-
-Jos minä avaan hänen silmänsä ja annan hänen nähdä tämän hirmuisen
-salaisuuden, niin hyljää hän sinut ja sinä saat palata entiseen
-mitättömyyteesi, josta sinä kiemailullasi olet kohonnut!
-
-Kun Stefan Naumovitsch oli lausunut nämä sanat, jotka näyttivät
-sattuvan häneen hirmuisella painolla, oli Draga melkein maahan vaipunut.
-
-Nyt ojentausi hän kumminkin suoraksi, jokainen hermo oli jännityksessä,
-hänen silmänsä säkenöivät ja hillitön intohimo raivosi hänen rinnassaan.
-
-- Se on siis sotaa, jota sinä minulle tarjoat, Stefan Naumovitsch!
-huudahti hän. — Ystäväksi et tahdo kuningatartasi etkä rakastajaksi,
-vaan viholliseksi.
-
-Ha, Stefan Naumovitsch, ajattele toki, mitä teet! Sillä tämän sodan
-meidän välillämme täytyy tulla hirmuiseksi, siitä tulee samalla sota
-kuningatar Dragan ja Serbian onnen välillä!
-
-- Minä en pelkää sitä taistelua! huudahti Stefan. — Ja nyt, kuningatar,
-on teidän aika palata! Minun seurastani varmaan kieltäydytte. Tuossa
-menee tie takasin linnaan, — puolisonne luo!
-
-- Minä menen, sanoi Draga äänellä, joka ilmaisi, että kyyneleet olivat
-tulossa, mutta että hänen sisässään raivosi viha. — Minä menen! Mutta
-ennenkuin jätän sinut, Stefan Naumovitsch, niin saat kuulla jotakin:
-sinä tulet katumaan tätä hetkeä, sinä itket katkeria kyyneleitä, että
-sysäsit minut pois!
-
-Narri, mitä se sinuun kuuluu, jos olen ollut muiden miesten kanssa?
-
-Tarmokkaat luonteet asettuvat yläpuolelle sen, mikä on ollut ja ihmisen
-onni alkaa aina vasta silloin, kun se on alkanut hänelle kuulua.
-
-Mutta minä tiedän, sinä tahdot neitosen. Ha, ha, no, sinä löydät hänet,
-sen neitosen! Ehkä tulet onnellisemmaksi hänen kanssansa, kuin mitä
-olisit ollut minun kanssani!
-
-Hän riensi pois.
-
-Stefan Naumovitsch katsoi kysyvästi hänen jälkeensä. Mikähän uhkaus
-olikaan hänen viimeisissä sanoissaan, jotka kuuluivat niin arvoituksen
-tapaisilta? Mistä neitosesta hän mahtoi puhua? Geniastako?
-
-Pyhä Jumala, nyt tuntuivat omantunnon vaivat kaksinkerroin
-vaikeammilta, kun ei hän ollut tehnyt mitään sen rakkaan tytön
-puolesta, jonka hän jätti yksin kuningattaren ja inhottavan Lazaren
-kanssa!
-
-Mitä oli hänestä tullut? Mitä pahaa oli hänelle tehty.
-
-Hän ei todellakaan uskonut kuningattaresta mitään hyvää, hän pelkäsi,
-että Draga voi saattaa Genialle hirmuisen kohtalon.
-
-Hän kääntyi ja kuunteli Dragan askeleita, jotka katosivat pensasten taa.
-
-Stefan ei palannut heti linnaan, vaan kulki edelleen yksinäistä tietä
-puiston läpi.
-
-Hän ei paljoa välittänyt siitä, mitä oli tapahtunut hänen ja Dragan
-välillä.
-
-Päinvastoin, hänen sydämensä tuntui keveämmältä sitte kun hän oli
-antanut Dragalle tuon avomielisen selityksen.
-
-Jo kauan oli hän huomannut, että Draga oli halukkain silmin seurannut
-häntä ja hän oli vaan hakenut tilaisuutta saada hänelle tunnustaa raju
-hillitön intohimonsa ja uudelleen tarjota hänelle ystävyyttään.
-
-Nyt oli hänen ja Dragan väli selvä.
-
-Taistelua, oli Draga sanonut. No niin, parempi rehellinen taistelu kuin
-huono rauha.
-
-Mutta Genia — mitä Geniasta oli tullut? Kerta toisensa perästä palasi
-tuo levostuttava kysymys Stefanin sieluun, eikä hän kumminkaan
-kyennyt siihen vastaamaan. Hän ei myöskään salannut itseltänsä, että
-hänelle tulisi sangen vaikeaksi kuulla nuoren tytön kohtalosta, sillä
-ainoastaan kaksi ihmistä siitä tiesi, nimittäin Draga ja Lazar, ja nämä
-kyllä varoivat, ettei vaan valonsäde tunkisi siihen pimeyteen, joka
-verhosi Genian kohtaloa.
-
-- Rakas paimen — sanokaa minulle, mistä tie menee linnaan.
-
-Stefan Naumovitsch pysähtyi, kun nämät sanat lapsellisella
-äänenpainolla lausuttuina, kohtasivat hänen korvaansa.
-
-Hän luuli uneksivansa, sillä hän näki äkkiä edessänsä nuoren tytön,
-joka tuskin vielä oli kuuttatoista vuotta vanhempi, puoleksi lapsi,
-puoleksi neitsyt, kasvot ihastuttavat kuin madonnalla.
-
-Nuori tyttö näytti olevan hienosti puettu. Kädessä oli hänellä siro
-nahkainen matkalaukku. "Rakas paimen!" oli tyttö sanonut. Naumovitschin
-täytyi ensin ajatella, mistä johtui, että tyttö nimitti häntä
-paimeneksi.
-
-Mutta silloin havaitsi hän olevansa naamiopuvussa, eikä vieras tietysti
-voinut aavistaa, ettei hän ollut todellinen paimen.
-
-Tyttö oli äkkiä tullut näkyviin sivukäytävältä. Kuka oli tuo tyttö?
-Mistä hän tuli? Miksi kysyi hän tietä linnaan?
-
-— Rakas paimen, ettekö haluaisi ansaita jonkun pennin? kysyi tyttö
-Serbian kielellä. Kas tässä on, jos viette minut linnaan!
-
-Näin sanoen painoi tyttö nuoren upseerin käteen frangin kappaleen, ja
-kuninkaan ajutantti ällistyi siinä määrässä, ettei ollenkaan aikonut
-jättää rahaa takaisin.
-
-— Kiiruhtakaa nyt! Ette ollenkaan voi ajatella, rakas paimen, kuinka
-kiire minulla on linnaan.
-
-Onko sinne hyvin pitkä matka? Minä olen kovasti väsynyt! Mutta minä
-tulenkin pitkän matkan päästä!
-
-— Kuinka olette tullut tänne puistoon, neiti? kysyi Stefan. — Miksi
-juuri täältäpäin koetatte linnaan päästä?
-
-— Joo, asia on kokonainen pitkä juttu! huudahti nuori nainen, ja
-ihastuttava hymyily väreili hänen terveillä rusohuulillaan. — Teille
-voin sen kertoakin. Kuulkaa sitte! Minä olen — karannut.
-
-— Karannut? Mitä tämä merkitsee, neitiseni?
-
-— Minä olen karannut! huudahti nuori tyttö ja nauroi samassa niin
-hillittömästi, että pieni lintu, joka istui oksalla ja nukkui,
-pelästyen lensi tiehensä. —
-
-— Olen karannut rouva Lourionin luota! Ettekö häntä tunne! Kuinkapa
-hänet tuntisittekaan, te serbialainen paimen! Ha, ha, ha.
-
-Muutoin voitte olla varsin tyytyväinen, kun teillä ei ole kunnia häntä
-tuntea.
-
-Hän on vanha eukko, harmaahapsinen ja taitaa hirveän paljon engelskaa
-ja ranskaa, mutta on muutoin hyvin ikävä.
-
-Ja nyt tahdon teille kertoa, kuka rouva Lourion on. Hänellä on hieno
-kasvatuskoulu Wienissä, Raatihuoneenkadun varrella, ja siellä oleskelu
-maksaa kauhean paljon. Mutta luuletteko, että siellä minuuttiakaan
-viihdyin?
-
-Voi, kuinka olen toivonut takaisin Serbiaan!
-
-— Te olette siis serbialainen?
-
-— Tietysti, ettekö sitä kuule jo puheestani?
-
-Minun piti juuri oppia saksaa, ranskaa ja engelskaa esteettömästi. Sitä
-varten lähetti sisareni minut kasvatuskouluun. Hänen mielestään tuli
-nuoren tytön käydä tuommoista koulua, löytääkseen onnensa.
-
-Minäkin olisin mielelläni jäänyt rouva Lourionin luokse, sillä siellä
-oli monta kelpo tyttöä, joiden tuttava olin.
-
-Mutta sitte tuli se suuri tieto, ja silloin en enää voinut kestää.
-
-Kymmenen kirjettä olen sisarelleni kirjottanut, että hän antaisi minun
-palata kotiin. Tahtoisin minäkin hiukan nähdä hänen suuruuttaan,
-kunniataan ja ihanuuttaan.
-
-Mutta luuletteko, että sisareni sitä salli?
-
-— Pysy siellä siksi kuin täytät 18 vuotta! — sen vastauksen sain.
-
-Mutta niin kauvan en voinut odottaa. Tein asiasta pikaisen lopun. Otin
-mukaani välttämättömintä, tietysti kaikessa salaisuudessa, ettei rouva
-mitään huomannut.
-
-Kaksi laitoksessa olevaa ystävääni lainasi minulle matkarahat, ja sitte
-matkustin junalla Wienistä ja saavuin tänä iltana Belgradiin.
-
-Ja voitteko ajatella, rakas paimen, että kun olin Belgradin asemalla,
-ei minulla kukkarossa ollut edes sen vertaa, että olisin voinut ottaa
-issikan. Se raha, minkä teille annoin, oli viimeinen.
-
-Stefan piti rahaa vielä kädessänsä, sillä hän tahtoi pitää sen muistona
-tuolta ihastuttavalta luonnonlapselta, joka edessänsä seisoi.
-
-— Mitäpä minulla oli muuta tehtävää, jatkoi nuori tyttö,
-joka reippaasti kulki Stefanin rinnalla, — kuin jalan lähteä
-rautatieasemalta?
-
-Oi, minä tunnen sangen hyvin tien asemalta linnaan! Mutta kun ilta oli
-kaunis, päätin kulkea puiston kautta.
-
-En myöskään tahtonut, että kukaan minua näkisi, ennenkuin olin linnassa.
-
-Mutta minä kuljin liiaksi ajatuksissani, jotenka eksyin, ja olen nyt
-iloinen, kun teidät tapasin.
-
-Sanokaas minulle, oletteko kuninkaan palveluksessa? Paimennatteko ehkä
-kuninkaan lampaita?
-
-— Minäkö? En! vastasi Stefan. — Minä palvelen toista herraa.
-
-— Olipa vahinko, sanoi nuori tyttö. — Jos olisitte ollut kuninkaan
-palveluksessa, olisin saanut nähdä teidät vielä toisen kerran ja
-puhella kanssanne. No, jääköön se sattuman varaan. Mutta tuossahan
-näenkin linnan! Kylläpä siellä näyttää olevan paljo valoa!
-
-Varmaankin siellä juhlitaan. Onko siellä joka ilta juhlia? Siellä
-linnassa on varmaankin oikein hauskaa.
-
-En tosiaankaan kadu, että käänsin selkäni rouva Lourionin
-kasvatuskoululle.
-
-— Aiotteko siis jäädä linnaan? kysyi Stefan Naumovitsch. — Te
-varmaankin toivotte saavanne hänen majesteettinsa kuningattaren luona
-paikan kamarineitsyenä tahi sentapaisena?
-
-Nuori tyttö pysähtyi ja alkoi nauraa.
-
-— Kamarineitsyenä — ha, ha, ha — kamarineitsyenä, näytänkö siltä? No,
-minä en juuri tahdo lausua pahaa kamarineitsyeistä. Niiden joukossa
-on usein varsin suloisia tyttöjä. Mutta minä olen Helene Lunjevica,
-kuningattaren sisar!
-
-Naumovitsch suuresti hämmästyi, tämän kuullessansa.
-
-Tuo viaton olento oli siis Dragan sisar! Nyt Stefan muisti nähneensä
-Dragan luona valokuvan, joka paljon muistutti tuota tyttöä.
-
-Äkkiä laski hän kätensä Helenen käsivarrelle.
-
-— Neitiseni, sanoi hän kovalla mielenliikutuksella, — minä tosin olen
-vaan tietämätön paimen parka, mutta uskallanko antaa teille kumminkin
-hyvän neuvon?
-
-— Tietysti sen saatte tehdä! Sanotaanhan, että paimenet ovat hyvin
-älykkäitä, kun heillä paimentaessaan on paljon aikaa miettimiseen.
-
-— Minä sanon vaan sen, minkä sydämeni käskee, jatkoi Stefan — ja siksi
-annan teille tämän neuvon: Helene Lunjevica, matkustakaa mitä pikemmin
-takaisin Wieniin!
-
-Menkää rouva Lourionin luokse tahi jonnekin muuanne, mutta älkää jääkö
-tähän taloon! Täällä ette tule saavuttamaan sitä onnellisuutta, mitä
-toivotte.
-
-Stefan vaikeni. Hän huomasi sanoneensa liian paljon, millään ehdolla
-hän ei olisi tahtonut alentaa Dragaa tämän sisaren silmissä.
-
-Hetkisen Stefan mietti, ilmaisisiko kuka oli, mutta hän piti parempana
-vastakin olla vaan Helenen "rakas paimen."
-
-Mutta varoittaa aikoi hän häntä — varoittaa tästä synnin ja
-viettelyksen pesästä, johon tuo suloinen lapsi oli astumaisillaan.
-
-- No, rakas paimen, täytyykö meidän nyt erota? kuuli Stefan hänen
-sanovan. — No niin, hyvästi sitte, ja kiitoksia paljon siitä suuresta
-palveluksesta, jota olette minulle osottanut!
-
-Hymyillen ojensi tyttö hänelle kätensä.
-
-Ei, hän ei ollut ylpeä, vaikka hän nyt oli kuningattaren sisar.
-
-- Neiti, sanoi Stefan hiukan vaivaloisesti, — se palvelus, jonka nyt
-teille tein, oli hyvin vähäinen ja mitätön.
-
-Mutta minä tahtoisin tehdä teille toisen palveluksen, sanoa teille
-jotakin, joka olisi ehkä teille hyödyksi.
-
-Neiti Lunjevica! Te aiotte Belgradin hoviin. Mutta tietäkää, että
-siellä tarvitaan paljon lujuutta, lujaa luonnetta ja paljon rohkeutta,
-voidakseen välttää tulemasta huonoksi ihmiseksi.
-
-Tyttö katsahti hämmästyneenä.
-
-— Hovielämä on täynnä huvituksia, jatkoi Naumovitsch. Mutta älkää
-antako loiston sokaista itseänne, älkää kuunnelko imartelijoita ja
-ennen kaikkia — älkää luottako kehenkään, ei edes — — —
-
-Stefan vaikeni, sillä hänelle oli kumminkin vastenmielistä häiritä
-hänen lapsellista luottamustansa sisareensa.
-
-- ... Mutta sen verran tahdon kumminkin sanoa, jatkoi hän, jos joskus
-ystäviä tarvitsette, niin muistakaa paimenta. Luottakaa minuun! Minä
-olen oleva teidän läheisyydessänne.
-
-Näin sanoen, puristi Stefan tytön pientä kättä, kumarsi syvään ja
-vetäytyi takaisin puistoon.
-
-Nuori tyttö seisoi kauvan ja katsoi hänen jälkeensä.
-
-— Kyllä mies osasi kauniisti puhua, häntä en varmaankaan ole unhottava.
-
-Ajatteleeko hän myöskin minua? Voi, hän oikein saattoi sydämeni
-ahtaalle, lisäsi Helene huokaillen. — Olin iloinnut saadakseni asua
-kuninkaan palatsissa ja nyt —
-
-Onko totta, että täällä joudun ilkeiden ihmisten seuraan?
-
-Mutta eihän sisareni voisi semmoisia suvaita ympärillään.
-
-Hän on niin viisas ja samalla niin kaunis, hän on kohonnut niin
-korkealle, ettei kukaan voine häntä pettää, tahi että hän kärsisi
-mitään ilkiöitä läheisyydessään.
-
-Ja kuitenkin — mitä paimen on minulle sanonut, sen olen muistava, olen
-pitävä silmät auki ja sydämeni puhtaana.
-
-Tämän sanottuansa, nousi hän rappusia ylös, jotka johtivat konakin
-portille ja oli pian hävinnyt sen sisäpuolelle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana päivänä, kun kuningas Aleksanteri, ajutanttinsa seuraamana
-oli aikeessa lähteä ratsastamaan, käski Draga puolisonsa hetkeksi
-tulemaan ylös hänen luoksensa saliin, joka oli nurmiportaitten puolella.
-
-Täällä Draga esitti kuninkaalle Helenen.
-
-Stefan Naumovitsch, joka seurasi kuningasta, seisoi taampana, mutta
-tunsi heti tuon ihastuttavan olennon, jonka edellisenä iltana oli
-puistossa kohdannut.
-
-Kuningas syleili sydämellisesti puolisonsa sisarta ja suuteli häntä
-otsalle.
-
-— Tervetullut, rakas Helene. Taloni on aina oleva teidän tyyssijanne.
-Minä rakastan jokaista, joka on lähellä kallista Dragaani.
-
-Mutta, mitä näen — tehän ette ollenkaan ole toistenne näköisiä, vaikka
-kauniita olette molemmat, ei tosiaankaan luulisi teitä sisariksi.
-
-— Kyllä kai, Aleksanteri, annat anteeksi, että sisareni noin äkkiä
-hiipi tänne linnaan? huudahti Draga nauraen. Ajatteleppas vaan, että
-pahankurinen Helene on karannut Wienin pensionistansa, tulee luokseni
-ja sanoo, että minua on niin ikävöinnyt, ettei ole rauhaa saanut.
-
-Helene heittäytyi punastuen sisarensa rintaa vastaan.
-
-— Sinulla ei siis ole mitään sitä vastaan, että Helene jää meille
-linnaan?
-
-— Minä en ainoastaan salli sitä, vaan vieläpä toivon kaikesta
-sydämestäni.
-
-Mutta tahdon esittää teille ajutanttini, — Stefan Naumovitsch,
-kuninkaallisen kaartin kapteeni.
-
-Stefan oli lähestynyt nuorta tyttöä ja tervehti häntä säädetyllä
-tavalla, mutta Helene heti ojensi hänelle sydämellisesti kätensä.
-
-— Minua ilahuttaa, että saan tulla teidät tuntemaan, herra kapteeni,
-sanoi Helene, ja koska te olette lankoni ajutantti, niin täytyy teidän
-luvata minulle, että aina valvotte, ettei hänelle mitään pahaa tapahdu.
-
-— Helene, kuiskasi Draga, nykäisten sisartansa, noin ei hovissa sovi
-puhua.
-
-Mutta Helene vaikeni, pitäen kättänsä yhä vielä nuoren upseerin kädessä
-ja katsoen häneen kummastunein katsein.
-
-Kuinka saattaa kaksi ihmistä noin olla toistensa näköisiä, paimen,
-jonka eilen oli puistossa kohdannut ja josta hän koko yön oli
-uneksinut, ja tuo kaunis, kuninkaan korkeata suosiota nauttiva upseeri.
-
-— Suokaa anteeksi, sanoi Helene punastuen, ja vetäen pois kätensä, onko
-teillä ehkä joku veli, joka on paimen?
-
-Kuningas, kuningatar ja Stefan päästivät nyt oikein remakan naurun.
-
-— Suokaa anteeksi, sanoi Draga, sisareni on hiukan hajamielinen ja
-pikku tyhmeliini.
-
-Lapsi parka on tähän saakka elänyt mitä suurimmassa hiljaisuudessa
-rouva Lourionin oivallisessa kasvatuslaitoksessa Wienissä, mutta nyt
-hän pääsi suureen maailmaan.
-
-— Mitä minulla tässä olisi anteeksi annettavata, vastasi Stefan Dragaan
-katsomatta, mutta sen sijaan yhä tarkastaen Heleneä.
-
-Kuningas kutsui ajutanttinsa ja poistui.
-
-Helene meni ikkunan luo ja katsoi täältä, kuinka kuningas ja Stefan
-nousivat ratsujensa selkään.
-
-— Ihmeellistä! kuiskasi hän. — Jollen hyvin tietäisi, että hän on
-lankoni ajutantti, niin uskoisin hänen olevan saman paimenen, joka
-eilen varotti minua hovista ja sen varjopuolista.
-
-Ihmeellistä on myöskin, jatkoi hän — että niin komealta kuin hän
-näyttääkin kullankirjaillussa puvussaan, tuo Stefan Naumovitsch, niin
-kumminkin pidin hänestä enemmän paimenpuvussaan. Mutta, ei, ei, hän
-se ei ollutkaan, vaan aivan toinen. Tahtoisinpa tietää, saanko tuota
-toista koskaan nähdä? — Mutta siksi katselen Stefan Naumovitschia ja
-kuvittelen mielessäni, että hän juuri oli eilinen paimeneni.
-
-
-
-
-YHDESKOLMATTA LUKU.
-
-Kuolleitten saari.
-
-
-Kaukana Saven ja Tonavan yhtymäkohdan alapuolella noin kahden tunnin
-rautatiematkan päässä Belgradista laajenee Tonava hirveäksi järveksi.
-
-Virta on tässä erittäin kaunis.
-
-Siellä täällä kohoaa sinisestä vedenpinnasta pieniä saaria, muistuttaen
-uteliaita lapsenpäitä.
-
-Yksi niistä on vähän korkeampi kuin toiset ja katsoo hymyillen
-pienempiä sisariaan.
-
-Se on epäilemättä kaunein, ja — sillä on menneisyys, jota toiset saaret
-tuskin voivat vaatia itselleen.
-
-Että sillä todellakin on sellainen menneisyys, todistaa eräs hyvin
-vanha raunio, joka kohoaa puiden keskestä, sen tuuheiden oksien
-ympäröimänä.
-
-Se on vanha torni, joka on seisonut siinä monta vuosisataa, mutta on
-nyt hyvin rappeutunut.
-
-Serbiassa kutsutaan sitä Janitschartorniksi.
-
-Tätä nimeä käyttävät ne, jotka ylipäänsä vielä jotain tietävät vanhan
-tornin olemassa olosta, sillä vaikka sillä kerran on ollut hyvin tärkeä
-tehtävä maan historiassa, niin on se joutunut vähitellen unohduksiin
-sen hirmuisen tapauksen jälkeen, joka siellä kerran tapahtui.
-
-Se tapaus, joka on eroittamattomassa yhteydessä saaren historian
-kanssa, oli niin hirmuista laatua, että Belgradin ja läheisten kylien
-asukkaat ovat karttaneet koskaan astua saarelle.
-
-He ovat myös antaneet saarelle nimen sellaisen, joka todistaa, ettei se
-ole hyvässä maineessa. Sitä kutsutaan näet "kuolleitten saareksi."
-
-Tätä saarta kohti kulki venhe 28 p. Syysk. 1900, juuri kun aurinko oli
-laskemaisillaan ja viimeisillä säteillään valaisi Tonavan sinisen veden.
-
-Kaksi miestä oli venheessä.
-
-He näyttivät olevan kaksi serbialaista matonkauppiasta, ainakin
-päättäen niistä suurista mattopaaluista, jotka olivat venheessä.
-
-Mies noin 38 á 40 vuotias, jolla oli musta kokoparta, istui ruorissa,
-jota hän hoiti suurella taidolla, sillä eipä ollut todellakaan helppo
-tehtävä ohjata täällä venettä pyörteiden läpi.
-
-Hänen nuorempi toverinsa oli airoissa ja osoitti siinä atleetin voimia.
-
-- Nyt on vaan muutamia minuuttia, sanoi nuorempi mies, katsoen ilosta
-loistavin kasvoin saarta kohti — ennenkuin olemme rannassa. Sitte
-saatte taas nähdä sen, jota sydämenne on niin kauvan ikävöinnyt ja
-jonka seurasta teidän on niin kauan pitänyt olla poissa.
-
-- Niin, niin, mutisi mustapartainen liikutuksesta kostein silmin — minä
-saan nähdä rakkaan lapseni ja painaa hänet rintaani vasten.
-
-Jos nyt tätä sanoessaan mustapartaisella oli kyyneleet silmissä, niin
-loisti hänen nuoren seuralaisensa katseessa kummallinen kiilto.
-
-Hänenkin sydämensä näytti rajattomasti haluavan päästä maihin, mutta
-hän ei näyttänyt ollenkaan kuten päällikkönsä miettivän sitä, oliko
-hänellä oikeutta astua saarelle, vai ei.
-
-- Aza! lausui mustapartainen, Aza, ystäväni, poikani, sillä minä
-rakastan sinua, kuin olisit oma poikani — minä varoitan sinua, ettet
-unohda sitä valaa, jonka vannoit minulle. Tällä saarella en minä ole
-sinulle muuta, kuin herra Demeter.
-
-Jumalan tähden, Aza, elä unohda sitä, ettei hän aavista mitään, eikä
-saa aavistaa mitään, ja että se olisi kuolemani, jos hän joskus saisi
-tietää, että...
-
-Mustapartainen painoi päänsä rintaa vasten ja vaipui surulliseen
-mietiskelyyn.
-
-Mutta Aza huudahti kiireesti:
-
-— Älä ole siitä levoton, herra. Minä kyllä tiedän, mitä sanon, eikä
-kukaan houkuttelisi minulta salaisuutta.
-
-Kun molemmat miehet noin puhuivat, oli venhe päässyt kuohuista, se
-liukui nyt tyynemmille vesille ja pyrki pieneen lahdelmaan, joka oli
-ikäänkuin hyvä luonnollinen satama.
-
-Äkkiä kaikui heikko, kitisevä ääni venheen pohjalta. Se tunkeutui maton
-alta, joka oli Demeterin jaloissa.
-
-Siellä oli siis joku elävä olento, sillä kirjava matto sysättiin nyt
-syrjään ja pienen tytön kiharainen pää pisti esiin.
-
-— Kas, pikku Milana! huudahti herra Demeter. — Oletko nyt kyllin
-nukkunut? Jaa, lapseni, nyt olemme perillä, kohta pääset kiltin rouvan
-luokse, josta puhuin sinun kanssasi; silloin saat kauniin sisareni ja
-tällä saarella saat leikkiä, tanssia ja olla iloinen. Tämän saaren
-annan sinulle nyt kotopaikaksi, ja täällä saat alati olla suojelukseni
-alaisena.
-
-— Mutta missä on Genia? kysyi pikku Milana surullisen näköisenä. —
-Miksi on hän lähtenyt luotani? Minä tahdon, että hän tulisi takaisin
-Milanan luokse, hän oli niin kiltti.
-
-— Genia, sanoi herra Demeter jonkummoisella mieliharmilla — hän ei enää
-tahdo meistä tietää. Hän karkasi luotamme ja palasi Belgradiin, vaikka
-minä häntä varoitin astumasta kaupungin kaduille.
-
-Mutta itsekukin vastatkoon omasta kohtalostaan.
-
-Tällä hetkellä sysäytyi venhe rannan santaäyrästä vastaan.
-
-Aza hyppäsi maihin, tarttui köyteen ja veti pienen venheen rannalle.
-
-Demeter nosti Milanan venheestä ja auttoi sitte Azaa kätkemään venheen
-pajupensaisiin, jotka kasvoivat läheisyydessä, ulottaen pitkät,
-taipuisat oksansa yli vedenpinnan.
-
-— Kuinka kaikki täällä on juhlallisen hiljaista, sanoi Aza. — Kunhan
-vaan eivät jo olisi menneet levolle. Cyrilla äiti mielellään menee
-nukkumaan aikaseen ja nousee ylös samaan aikaan kuin kanat.
-
-Tuskin oli Aza lausunut nämä sanat, kun koiran haukuntaa kuului
-pensaikon takaa.
-
-Sitte tunkeutui suuri, notkea, musta olento pajupensaista, ja perästä
-syöksyi jättiläismäinen koira miehiä kohti, ilmeisesti hyökätäkseen
-niiden päälle.
-
-Mutta äkkiä seisoi koira hiljaa, heti iloisesti haukkuen ja hyppäsi
-Demeterin jalkojen juureen.
-
-Koira puristi suuren, suipon päänsä mustapartaisen miehen jalkojen
-väliin, ikäänkuin olisi tahtonut suudella hänen jalkojansa.
-
-Mutta sitte ojentautui uskollinen eläin pitkin pituuttaan, nosti
-käpälänsä Demeterin olkapäille ja rupesi nuolemaan ja hyväilemään hänen
-kasvojansa.
-
-— Oivallinen Barkas, sanoi Demeter koiralle, — sinäpäs aina olet
-varuillasi!
-
-Nopeilla hyppäyksillä laukkasi koira äkkiä pensasten läpi ja katosi.
-
-— Hän kiiruhtaa ilmoittamaan naisille meidän tuloamme, sanoi Demeter
-hymyillen. — Tule, kiiruhtakaamme, Aza, ettemme tule liian myöhään
-perässä. Molemmat miehet ottivat nyt Milanan väliinsä ja menivät
-saarelle päin.
-
-He kulkivat varjoisan metsikön lävitse sekä yli kukkaisniityn, sitte
-melooni-istutusten ohitse ja tulivat lopulta kukka-istutusten luo.
-
-Mikä satumainen kukkaisloisto! Ruusuja, hyasintteja y.m. kasveja kukki
-ja tuoksui kaikkialla. Mihin vaan silmä katsahti, näki se tavattoman
-väriloiston.
-
-— Tuo kaikki on äiti Cyrillan työtä, sanoi Demeter. —
-
-Mutta nyt me olemme perillä. Tuossa on pieni maja, jonka omin käsin
-olen rakentanut.
-
-Demeter äkkiä vaikeni ja jäi liikkumattomana seisomaan, samassa kuin
-vavistus valtasi koko hänen ruumiinsa.
-
-Pienen majan ovi, joka melkein katosi viiniköynnöksiin, oli avautunut
-ja portailla näyttäytyi kaksi naista.
-
-Toinen oli nuori tyttö eikä juuri saattanut olla vanhempi kuin
-kuusitoista vuotta. Pienikasvuisena ja hentona, mutta ei kumminkaan
-vailla jonkun verran täyteläisyyttä, oli Sylvalla hienot, soikeat
-kasvot. Silmissä oli sineä, jommoista tapaa vaan vuoristojärvissä.
-
-Suu oli pieni ja muistutti puoleksi auennutta ruusunnuppua.
-
-Päästä valui alas sinisenmusta tukka. Sylvan suurin kauneus oli
-kuitenkin neitseellisyyden ja viattomuuden hohde, joka hänen
-kasvoillaan lepäsi ja muistutti väräjävätä auringon loistetta.
-
-Nuoren tytön takana näkyi harmaahapsisen naisen karkeatekoinen,
-leveäharteinen vartalo, naisen, joka saattoi olla noin viisikymmentä
-vuotta ijältään.
-
-Niinhyvin Sylva kuin vanhus olivat puetut kotikutoisiin vaatteisiin,
-jotka muistuttivat roomalaisia toogoja ja joita ainoastaan uuman
-kohdalla kannatti kapea, punanen vyö.
-
-Nähdessään lapsensa, levitti Demeter käsivartensa. Mielenliikutuksesta
-hän ei kyennyt sanaakaan sanomaan.
-
-— Isä, rakas isä, sinäkö olet? huudahti Sylva, heittäytyen hänen
-rinnalleen. — Vihdoin viimeinkin saan sinut taas nähdä, rakas, rakas
-pappa!
-
-— Lapsukaiseni, rakas lapseni! sammalti Demeter, painaen häntä
-rintaansa vastaan. Voi kuinka olen iloinen, kun taas saan pitää sinua
-sylissäni.
-
-Cyrilla oli sillä välin syleillyt poikaansa ja ojensi nyt Demeterille
-kätensä.
-
-Samassa kääntyi niinhyvin Cyrillan kuin Sylvan katseet pikku Milanaan,
-joka arastellen vierasta ympäristöä oli vetäytynyt takaisin ja seisoi
-siinä yksin kädet ristissä.
-
-— Kuka on sitte tuo pienokainen? kysyi Sylva.
-
-— Se on pieni sisar, jonka olen tuonut sinulle mukanani, vastasi
-Demeter. — Se on hyljätty lapsi parka, jolla ei ole isää eikä äitiä, ja
-olisi menehtynyt, jollei sattumalta olisi joutunut minun käsiini.
-
-Äiti Cyrilla, armahtakaa pikku Milanaa ja minä luulen, että hän on
-teille tuottava iloa, jos tahdotte kasvattaa häntä, niinkuin olette
-Sylvaa kasvattanut. Ja sinun, Sylva, tulee rakastaa häntä kuin sisarta.
-
-— Sisar! huudahti Sylva, lyöden käsiänsä. — Minulla on sisar!
-
-Oi, herra Jumala, tämähän on enemmän kuin rohkeimmissa unelmissani olin
-luullut omistavani.
-
-Pikku Milana, minä pidän sinusta jo tavattoman paljon. Tule tänne —
-minun täytyy suudella sinua! — Tahdotko tulla sisarekseni?
-
-Tätä sanoessaan nosti Sylva Milanaa. Lapsi heitti pienet käsivartensa
-hänen ympärilleen ja painautui hellästi häntä vastaan.
-
-Kaikki nyt astuivat pieneen majaan, missä äiti Cyrilla oli kasvattanut
-Sylvaa ja poikaansa Azaa.
-
-Demeter asettui pöydän ääreen, sillä aikaa kuin Cyrilla ja Sylva
-kiiruhtivat illallista valmistamaan. Aza tahtoi hiipiä perässä, mutta
-Demeter kutsui hänet takaisin.
-
-— Aza, sanoi hän, — minä tunnen jonkummoista pelkoa, joka ehkä on aivan
-perusteeton, mutta josta kumminkaan en tahdo päästä. Pelkään näet, että
-meitä joku on seurannut tahi meidät nähnyt, kun nousimme maihin.
-
-Tiedäthän, etten paljoa välitä turvallisuudestani, yhtä päätä antaudun
-vaaroihin. Mutta niin pian kuin astun tähän saareen, missä ne ihmiset
-asuvat, jotka minulle ovat rakkaimmat maailmassa, silloin tulen araksi
-ja pelkuriksi. Sillä minä ajattelen, että jos minut tavattaisiin
-täällä, en ainoastaan minä, vaan myöskin äitisi Cyrilla ja tyttäreni
-Sylva olisivat hukassa.
-
-— Jos joku olisi meitä seurannut, sanoi Aza kiihkeästi, silmät
-säihkyen nuorta rohkeutta, — silloin — puolustautuisimme viimeiseen
-hengenvetoon saakka. Eihän meiltä aseita puutu — onhan niitä tuolla
-Janitschartornissa yltä kyllä.
-
-— Hiljaa, käski Demeter, — ei sanaakaan Janitschartornista, eikä siitä,
-mitä sinne on kätketty!
-
-Se on salaisuus, poikani, jota et saa päästää huuliltasi — kumminkin
-toivon, että sinulla on siitä oleva hyötyä, että tiedät tämän
-salaisuuden.
-
-Lähde nyt matkalle. — Barkas seuratkoon mukana — ja kulje ympäri
-saarta. Katso metsäänkin, tullaksesi erityisesti vakuutetuksi, onko
-venhe paikoillaan ja voimmeko olla täysin turvallisia!
-
-Kun kapteeni käski, silloin tiesi Aza liiankin hyvin, että hänen tuli
-vaan sokeasti totella.
-
-Hän otti kiväärin käteensä, vihelsi Barkasta ja meni ulos ovesta.
-
-— Kuinka sydämeni rajusti lyöpi! mutisi Demeter itsekseen. — Mitä sitte
-tahdot, mieletön sydän, joka et muutoin tunne mitään pelkoa!
-
-Niin, sinä tiedät, että täällä on suurin rikkauteni, jota on suojeltava
-ja säilytettävä.
-
-Ei, Jumala ei voi olla niin julma, että hän antaisi vakoovan silmän
-minua seurata, kun saarelle astun.
-
-Kaikkialla muualla vangitkoot minut, laahatkoot vankilaan, vaikka
-teloituspaikalle, jos niin käy. Mutta silloin — tahdon kuolla kaukana
-täältä eikä koskaan ole maine minun häpeällisestä kuolemastani
-tunkeutuva Sylvani korviin.
-
-Sillä hän ei ole koskaan saava tietää, mitä veriammattia hänen isänsä
-toimittaa. Muutoin hän minua halveksisi, ja se olisi minulle kauheampaa
-kuin kuolema.
-
-Äkkiä kuuli hän kepeitä askeleita takanansa, nuoren naisen pää katsahti
-häneen ja piiloutui hänen kiharoihinsa.
-
-— Pikku pappa, miksi olet noin mietteissäsi? huudahti Sylva. — Odota
-vielä hiukan, niin Cyrilla muori kohta valmistaa lempiruokasi.
-
-— Rakas lapseni, sanoi Demeter, tarttuen hänen käsiinsä, viedäksensä
-ne hänen huulillensa, — kuinka onnellinen olisin, jos aina saisin olla
-luonasi!
-
-- No, miks'et sitte ainaiseksi jää tänne? Mikä sinut sitte niin pian
-täältä karkottaa, joka kerta kuin tänne tulet?
-
-Raha-asiat! vastaat sinä vaan, kun sinulta kysyn, yhä vaan nuo
-inhottavat raha-asiat!
-
-Aika oli syödä illallista. Demeter asettui pöydän ääreen. Ruokana oli
-taikinassa paistettua lampaanlihaa, joka on serbialainen kansallisruoka.
-
-Lisäksi joivat he punaviiniä, joka oli kasvanut Adrianmeren
-vuorenrinteillä. Ja hilpeästi keskustellen kului aterian aika, niin
-että rypyt Demeterin otsalta melkein häipyivät. Cyrilla katsoi
-jonkummoisella ylpeydellä Azaan ja Sylvaan, jotka kerran yhtä aikaa
-olivat maanneet hänen rinnallansa.
-
-Aterian jälkeen menivät Sylva ja Aza ulos kuun valaisemaan puutarhaan.
-
-— Ja te, herra Demeter, kysyi Cyrilla äiti, ettekö tekin tahdo mennä
-ulos hetkeksi.
-
-— En, vastasi Demeter, — mutta minä tahdon mennä hänen luoksensa — minä
-tahdon nähdä hänet!
-
-— Herra Demeter, pyysi Cyrilla muori hiljaa, — miksi taas kiihoitutatte
-itseänne häntä näkemällä? Jättäkää kuolleet rauhaan — katselkaa
-tytärtänne, hänessä on hän ylös noussut, semmoinen hänkin eläissään
-oli, eloa ja onnellisuutta uhkuen.
-
-Demeter pudisti päätänsä ja nousi.
-
-— Ei, niin usein kuin tulen tälle saarelle, tulen kuolleitten luokse
-yhtä kernaasti kuin elävien.
-
-Seuratkaa minua, äiti Cyrilla. Minulla on myös jotakin teille
-sanottavaa, johon emme tarvitse ketään todistajia!
-
-Tuolla Janitschartornissa voimme olla varmat siitä, etteivät lapset
-meitä kuule.
-
-Cyrilla muori huokaili, sitte toi hän keittiöön pienen lyhdyn, sytytti
-ja otti ruosteisen avaimen.
-
-Hän meni edellä ja Demeter seurasi perässä.
-
-Takaportin kautta, joka keittiöstä johti pieneen kasvitarhaan, he
-katosivat ja kulkivat polkua myöten korkeiden pensaitten lomitse, niin
-etteivät lapset heitä nähneet.
-
-Viiden minuutin kuluttua olivat he saapuneet rauniolle.
-
-Cyrilla muori avasi raudoitetun oven, ja he kiipesivät kiertoportaita
-myöten ylös torniin.
-
-Kaikkein korkeimmalla kohdalla oli rautaovi, joka vielä kokonaan oli
-vastustanut hävityksen voimia.
-
-Tämän Cyrilla avasi toisella, pienellä avaimella, jonka otti
-taskustansa.
-
-Demeter kiiruhti pyöreään tornihuoneeseen, jonka akkunasta kuu levitti
-aavemaista valoansa. Keskellä lattiata oli ruumisarkku jalustalla.
-
-Arkku oli valmistettu mustasta puusta ja sitä verhosi joukko
-kuivettuneita kukkia.
-
-Mutta kannella oli kimppu tuoreita punasia ruusuja.
-
-— Kuka on pannut nämä kukat? sai Demeter sanotuksi, osottaen ruusuja.
-
-— Kukas muu kuin minä! Eikä muu täällä käy kuin minä. Demeter otti
-muutaman askeleen eteenpäin ja tuijotti synkästi arkkuun.
-
-— Eatima! ähkyi hän itkun melkein tukahuttamalla äänellä. Rakas
-vaimoni, Sylvanin äiti, jonka kerran raivouden kohtauksessa olen
-tappanut. En koskaan voi sinua unhottaa! Alati on rikokseni uhrin
-näkeminen kalvava sydäntäni.
-
-Pitkän ajan seisoi hän arkun ääressä synkkiin ajatuksiin ja itsensä
-nuhtelemiseen vaipuneena.
-
-Cyrilla katseli häntä äänetönnä surullisin katsein. Lopuksi Demeter
-huokasi syvään ja kääntyi pois.
-
-— Tule, menkäämme! lausui hän väsyneellä äänellä. Ja taas kulkivat he
-portaita myöten ja takasin puutarhan lävitse.
-
-He lähestyivät luonnon itsensä muodostamaa lehtimajaa.
-
-Turkkilainen sireenipensas oli tällä saarella kasvanut niin suureksi ja
-voimakkaaksi, että sen kukkivat, tuoksuvat oksat riippuivat laajassa
-piirissä maata kohden.
-
-Ne muodostivat katoksen, jonka alla istui kuin lehtimajassa. Ja rungon
-ympärille oli Cyrilla laittanut yksinkertaisen penkin, jossa hänen oli
-tapana istua Sylvan kanssa hämärässä.
-
-Tuskin oli kumminkin Demeter ja hänen seuraajansa lähestyneet tätä
-salaisen keskustelun paikkaa, ennenkuin Cyrilla tarttui Demeterin
-käsivarteen ja tempasi hänet takaisin.
-
-— Kas tuossa — katsos — aavistukseni: Aza ja Sylva!
-
-Demeter pysähtyi. Hän vei toisen kätensä silmien yli, ikäänkuin olisi
-tahtonut selvemmin nähdä, ikäänkuin hän ei olisi tahtonut käsittää sitä
-kuvaa, joka siinä näyttäytyi hänen katseilleen.
-
-Eikä kumminkaan tuo ollut mitään ihmeellistä tällä paradiisimaisella
-saarella. Sillä siinä oli kuva kahdesta rakkautta janovasta sydämestä,
-jotka juuri olivat toisensa löytäneet.
-
-
-
-
-KAHDESKOLMATTA LUKU.
-
-Huuto syvyydestä.
-
-
-Aza oli ottanut Sylvan kädet omiinsa ja painoi ne rintaansa vastaan.
-Hän kumarsi päänsä nuoren tytön puoleen ja katsoi häntä syvälle
-silmiin. Demeter ja Cyrilla kuulivat myöskin, mitä hän sanoi. Se oli
-tuota vanhaa rakkauden laulua, jota nuorukainen aina ihmisen luomisesta
-saakka oli neitoselle laulanut, joka oli hänen sydämensä voittanut.
-
-— Sinä suloinen kukkani, kuulivat he Azan sanovan, — tiedätkö mitä
-rakkaus on?
-
-Rakkaus on lahja, jonka jumalat ovat ihmiselle antaneet ja jota paitse
-maailma olisi autio ja tyhjä.
-
-Oi, Sylva, sinun tähtesi luopuisin vaikka taivaan autuudesta. Sano,
-Sylva, rakastatko minua?
-
-— Kyllä, minä rakastan sinua. Aza, vastasi tyttö, — sinähän olet minun
-veljeni.
-
-— Veljeni? — Mutta minä kysyn sinulta, rakastatko minua enemmän kuin
-veljeä?
-
-— Enemmän? — Mitä tarkoitat? Voiko sitte ihmistä rakastaa enemmän kuin
-omaa veljeä?
-
-Cyrilla äiti kadotti kärsivällisyytensä.
-
-— Mutta nyt hän on jo kylläksi sekottanut tytön pään, huudahti hän
-itsekseen. — Oi tuota ilkiötä, kun haaveilee tuossa tähdistä ja
-kukkasista! — Ei, siitä on tehtävä loppu!
-
-Ja äkkiä huusi hän:
-
-— Sylva, tule tänne.
-
-Aza katsoi melkein närkästyneenä äitiinsä, joka proosallisella
-muistutuksella karkotti koko runollisuuden.
-
-Sylva ja Aza menivät heidän luoksensa.
-
-— Kas tässä, mitä kaislikosta löysin, lausui Aza, ottaen esille pienen
-rasian, jonka ojensi Demeterille.
-
-— Siinä on liinainen lappu, johon varmaankin on jotakin kirjotettuna,
-mutta jota en voi lukea, lisäsi hän välinpitämättömänä.
-
-Demeter otti rasian ja avasi sen. Rasiassa oli likainen liinavaatteen
-kappale, peitetty punaisilla veriviivoilla.
-
-Hän päästi hämmästyksen huudon.
-
-— Mistä sen löysit? kysyi hän kiihkeästi.
-
-— Se oli vedenpinnalla, kun olin alhaalla venettä katsomassa.
-
-Demeter katsoa tuijotti vaatelappuun. Siinä oli kirjotettuna nähtävästi
-vereen kastetulla tikulla:
-
- "Minua pidetään kuritushuoneessa vangittuna. Pelastakaa minut.
-
-                                         _Genia von Sandorf_."
-
-— Aza — Aza, sanoi Demeter kiivaasti, — laita venhe kuntoon, meidän
-täytyy lähteä — me lähdemme saarelta jo tänä yönä, vielä tällä tunnilla.
-
-— Lähdetkö jo täältä, pappa? Tuskin olen kerinnyt lausua sinut
-tervetulleeksi! Oi, rakas, pikku pappa, viivy vielä — edes tämä yksi yö!
-
-Sylva heittäytyi isänsä rintaa vasten. Hän painoi hellästi lasta
-itseensä ja vastasi liikutettuna:
-
-— Ei, Sylvani, jos tietäisit mistä on kysymys, niin et varmaankaan
-yrittäisi minua pidättää. Minä tunnen tämän Genia von Sandorfin ja
-vakuutan sinulle pyhästi, ettei löydy rakastettavampaa olentoa kuin
-hän, sinua, tyttäreni ehkä lukuunottamatta.
-
-Näyttää siltä, että hänelle on tehty väkivaltaa, inhottavalla
-rikoksella on hänet houkuteltu asumukseen, jonka nimeäkään sinun ei
-pitäisi tuntea. Sillä minä tunnen tämän talon, siellä ruoskalla ihmisiä
-koetetaan pakottaa tottelevaisuuteen ja alamaisuuteen.
-
-Ha, Genia von Sandorf kuritushuoneessa! — Suutele minua, lapseni,
-minulla ei ole minuuttiakaan menetettävänä.
-
-— Jää, Demeter vielä sananen — yksi ainoa! huudahti Cyrilla, ottaen
-häntä kädestä ja vetäen sivuhuoneeseen, jonka oven hän salpasi.
-
-— Demeter, pyysi Cyrilla sitte hiljaisella äänellä, älkää antautuko
-vaaraan! Kuinka, te aiotte lähteä Belgradiin, uskallatte tunkeutua
-kuritushuoneeseen? Miten aiotte sitte menetellä.
-
-Ettekö tiedä, että teitä vakoillaan, että sadat poliisit teitä
-jahtaavat? Te ette voi pelastaa onnetonta tyttöä, vaan syöksette sen
-sijaan itsenne perikatoon.
-
-— Jaa, vaikka niin kävisikin, sanoi Demeter kiihkeästi, kääntäen
-vaatelapun hitaasti kokoon ja pistäen sen taskuunsa, — niin en tässä
-tapauksessa kumminkaan epäilisi täyttää velvollisuuttani.
-
-Kaitselmus on saattanut minut Genia von Sandorfin läheiseen
-tuttavuuteen, ja hän on sen arvoinen, että kannattaa ryhtyä mitä
-suurimpiin ponnistuksiin hänen pelastamiseksi.
-
-Voi hyvin, äiti Cyrilla. Älä pidätä minua, ainakaan tällä kertaa! Siksi
-kuin palajan saarelle, suojele lastani kaikesta pahasta!
-
-Sitte puristi hän äiti Cyrillan kättä ja otti jäähyväiset Sylvalta,
-jota hän hellästi suuteli.
-
-— Pidä myöskin hyvää huolta Milanasta, sanoi Demeter kiireesti,
-ikäänkuin äkkiä olisi häntä muistanut, — älä anna hänen mennä liian
-lähelle virtaa.
-
-Oi, jospa taas pian saisin nähdä teidät kaikki! Voikaa hyvin!
-
-Demeter kiiruhti talosta. Äiti Cyrilla ja Sylva kiiruhtivat perässä,
-mutta eivät enää voineet saavuttaa.
-
-He vain näkivät, kuinka Demeter hypähti venheeseen, ja muutamia
-minuuttia myöhemmin oli hän jo kaukana Tonavan aalloilla.
-
-Mutta Cyrilla seisoi vielä rannalla, kääntämättä hänestä katsettansa.
-Hän löi käsivartensa ristiin rinnan yli, silmiinsä leimahti omituinen
-ilme ja huulet liikahtelivat kuin hiljaiseen rukoukseen.
-
-— Kylläpä hänellä nyt on kiire! kuiskasi hän itsekseen. Niin kiirettä
-hänellä ei ole ollut koskaan ennen ei edes silloinkaan, kun luuli
-poliisien jo olevan hänen jälillänsä, — ja tuo kaikki vaan erään tytön
-tähden.
-
-
-
-
-KOLMASKOLMATTA LUKU.
-
-Surupukuinen nainen.
-
-
-Eikö häntä siis voi käskeä menemään? kysyi Draga ranskalaiselta
-kamarirouvaltaan, nimeltä Dubois. — Pyytääkö hän saada puhutella minua,
-ja tahtoo ainoastaan minulle sanoa nimensä? — Teidän majesteettinne,
-vastasi kamarirouva, nyt hän jo tänään kolmannen kerran näyttäytyy
-konakissa. Hän näyttää hyvin ylhäiseltä ja on syvässä surupuvussa.
-Luullakseni on hän muukalainen ja tahtoisi jättää teille jonkun
-anomuksen.
-
-— Hyvä, rouva Dubois, — tuokaa vieras tänne. Helene sisareni on oleva
-saapuvilla siltä varalta, että jotakin tapahtuisi.
-
-— Oi, teidän majesteettinne, nainen ei mitenkään ole sen näköinen, että
-hänellä olisi murhayritys mielessä.
-
-Rouva Dubois poistui, ja nauraen kääntyi Draga nuoren sisarensa
-puoleen, joka istui akkunan ääressä, ommellen jotakin.
-
-— Lyönpä vetoa, että surupukuinen nainen on pistänyt toisenkin
-kultarahan rouva Dubois'n kouraan, muutoin ei tämä olisi häntä niin
-lämpimästi puolustanut.
-
-No, yhtä hyvä, minun täytyy näyttää alentuvaiselta ja osaaottavaiselta
-kuningattarelta.
-
-— Mutta miksi vain näyttää semmoiselta? kysyi Helene, nostaen päätään
-työstään. — Miksi et tahtoisi toden teolla olla Serbian äiti? — Voi,
-kuinka ihanata pitäisi olla auttaa ja lohduttaa kaikkia kärsiviä ja
-onnettomia.
-
-— Sinä olet vielä liian nuori, vastasi Draga kylmällä äänellä, —
-muutoin tietäisit, että ihmiset useimmiten eivät ansaitse armoa eikä
-armollisuutta. Karaise ajoissa pehmeätä sydäntäsi, muuten se vaan
-tuottaa sinulle kärsimyksiä. — Hiljaa! Tuossa jo vieras tulee.
-
-Rouva Dubois avasi oven ja antoi naisen astua sisälle, joka ensi
-katseella herätti vieläpä Dragassakin jonkummoista kunnioitusta.
-
-Tuo korkea, mustiin puettu vartalo, tuo jalo pää, jota koristi
-yksinkertainen musta päähine, pitkä suruharso, kalpeat, huolestuneet
-kasvot vaikuttivat yksin Dragaankin.
-
-Dragalla olikin tarpeeksi terävä silmä näkemään, että edessänsä seisoi
-ylhäisten piirien nainen.
-
-— Te pyysitte puheille, rouva? sanoi Draga, viitaten keveällä käden
-liikkeellä, että vieras astuisi lähemmäksi. — Mitä sitte minulta
-toivotte?
-
-— Onneton äiti seisoo teidän edessänne, te Serbian kuningatar, sanoi
-surupukuinen nainen — rouva, jota kohtalo oli kovin kourin pidellyt. —
-
-Vielä muutamia kuukausia sitten olin onnellinen puoliso ja toivorikas
-äiti.
-
-Minulla oli puoliso, jota koko maailma rakasti ja kunnioitti, ja tytär,
-joka kukoisti nuoruuden kauneudessaan.
-
-Silloin tyttäreni äkkiä hävisi kotitalostansa. Hän pakeni.
-
-Oi, kuningatar, älkää luulko, että tytärtäni mikään häpeällinen syy
-ajoi saattamaan vanhemmillensa tätä tuskaa.
-
-Ei, minä vannon sen teille; olen siitä täysin vakuutettu. Lastani johti
-jalo päätös, jonka hän luuli voivansa toteuttaa.
-
-Puolisoni ja minä hämmästyimme luonnollisesti kuullessamme, että ainoa
-lapsemme oli uskaltanut lähteä yksin maailmaan, ja kun me saimme
-tietää, että tyttäremme jäljet veivät Serbiaan, lähti puolisoni
-Belgradiin lastamme etsimään.
-
-Minä jäin Wieniin odottamaan matkan tulosta, valmiina antamaan anteeksi
-tyttärelleni, vaikka mitä olisi tapahtunut.
-
-Mutta kaikki tiedot jäivät puolisoltani tulematta. Joka päivä odotin
-häneltä kirjettä, mutta sitä vaan ei saapunut.
-
-Äkkiä kohtasi minut tieto kuin salaman isku.
-
-Täkäläinen poliisi ilmoitti minulle, että puolisoni matkalla
-Belgradiin, lähellä pääkaupunkia, oli tullut murhatuksi itämaan
-pikajunan vaunussa.
-
-Löydettiin hänen ruumiinsa, josta murhaaja oli pään leikannut.
-
-Draga säpsähti. Hetkeksi hän sulki silmänsä, hän tiesi liiankin hyvin,
-kuka nyt edessänsä seisoi.
-
-Tuo surupukuinen nainen ei ollut kukaan muu kuin kreivitär von Sandorf,
-Genian äiti, ja hän tuli nyt vaatimaan lastansa, kuulemaan miten Genian
-oli käynyt.
-
-Mitä Draga nyt sanoisi?
-
-Uskalsiko hän tunnustaa, että hän, mustasukkaisuudesta vihasta oli
-antanut sulkea Genian kuritushuoneeseen, ja että viatonta lasta nyt
-ympäröivät langenneet naiset, jotka myöskin olivat tuossa hirveässä
-kuritushuoneessa vangittuina.
-
-Mutta Draga pian malttoi mielensä. Kreivitär von Sandorfin ei tulisi
-millään muotoa saada tietää, miten Genian oli käynyt.
-
-— Jatkakaa, rouva! sanoi Draga. — Teidän kohtalonne on tosiaankin
-sangen surkuteltava ja sydämeni vuotaa verta, sääliväisyydestä teitä
-kohtaan.
-
-— Oi, arvasinhan sen, huudahti kreivitär kyyneleissä, — että te ette
-minulta sääliväisyyttänne kieltäisi, teidän majesteettinne! Minä kiitän
-teitä lohduttavista sanoistanne.
-
-Mutta en edes vielä ole sanonut, kuka olen. Minä olen kreivitär von
-Sandorf, ja tyttäreni Genian kohtalo on tuonut minut tänne.
-
-Puolisoni olen menettänyt, häntä en enää koskaan näe. Mutta minne on
-tyttäreni joutunut?
-
-Jo olen koko Belgradin tutkinut, mutta ei kukaan kyennyt hänestä
-tietoja antamaan.
-
-Hänet on kyllä nähty, sillä olen saanut selville, että hän yhden yön
-on asunut "Zum Bojaren" ravintolassa. Sieltä hän kumminkin lähti saman
-päivän aamuna kuin teidän majesteettinne tuli Serbian kuningattareksi,
-sen jälkeen Genia katosi.
-
-Lähdin sitte poliisipäällikkö Lazarin luokse, pyytäen hänen
-toimittamaan tutkimuksia. Mutta hän vaan kohautti olkapäitänsä ja
-arveli, ettei Belgradissa välitettäisi ottaa selkoa muukalaisesta,
-jolla Serbiassa ei ollut mitään tekemistä.
-
-Ja tuo herra huomautti minulle jotakin niin kauheata, että olen liian
-ylpeä toistamaan sitä teidän majesteetillenne.
-
-Hän arveli, että tyttäreni varmaankin — oi, miksi olen leski, miksi ei
-minulla ole ketään, joka voisi kostaa tuolle miehelle niistä sanoista,
-— oli alkanut kevytmielistä elämää, ja kuka tiesi, minkä miehen kanssa
-hän nyt eleli jossakin Serbian salaisessa sopessa.
-
-Tuskin oli kreivitär kyyneleistä ja häpeästä punastuen saanut sanotuksi
-nämät sanat, kun Helene, joka siihen saakka oli äänetönnä istunut
-ompeluksensa ääressä, viskasi hienon työnsä syrjään ja kiiruhti
-kreivittären luokse.
-
-- Rouva kreivitär, huudahti hän kyynelten vallassa, minä vannon teille,
-älkää uskoko sanaakaan siitä, mitä tuo poliisipäällikkö sanoo.
-
-Ei, älkää enää itkekö rouva, te tulette löytämään lapsenne, eihän hän
-ole voinut maan alle vajota.
-
-— Kiitos, rakastettava prinsessa! huudahti kreivitär, lämpimästi
-puristaen Helenen käsiä. Teidän sananne tekivät sydämelleni oikein
-hyvää. Ja että te puolustitte lastani, se on minulle parhaimpana
-vakuutena siitä, että tuo kurja mies valehteli minulle vasten silmiä.
-
-— Minä tietysti, keskeytti Draga kiihkeästi, en voi olla antamatta
-poliisille ankaria nuhteita. Minä kutsun poliisipäällikön luokseni,
-puolustautumaan. Jollei hän kykene, niin tulette te saamaan hyvitystä
-rouvaseni.
-
-Muutoin tulee teidän tyynenä jäädä Belgradiin, se on ainoa neuvo, minkä
-voin antaa. Minä panen koko poliisikunnan liikkeelle ja annan sen etsiä
-teidän tytärtänne.
-
-— Tuhannen kiitosta, teidän majesteettinne, tästä teidän
-lausunnostanne, sanoi kreivitär von Sandorf suurella innolla. Ja hän,
-joka ei koskaan nöyrtynyt kenenkään ihmisen edessä, kumartui syvään
-kuningatar Dragan edessä, vieden hänen kätensä huulilleen.
-
-— Minä palajan nyt majatalooni, — siellä odotan sitä tietoa, minkä
-teidän majesteettinne suvaitsee minulle lähettää.
-
-— Siinä teette oikein ja viisaasti, rouva kreivitär. Mutta missä
-majatalossa te asutte?
-
-— Asun Hôtel de Paris'issa, — ja sinne minä jäänkin.
-
-Vielä kerran, teidän majesteettinne, kiitos puheille pääsystä, jonka
-minulle suvaitsitte antaa!
-
-Ja te, rakas prinsessani, voikaa hyvin! Ehkäpä vielä näemme toisemme.
-Mutta jollei se tapahtuisi, niin ajatelkaa minua, niinkuin naista,
-jolle te raskaana hetkenä olette tehnyt paljon hyvää ja joka teille
-siksi on äärettömän kiitollinen.
-
-Kreivitär von Sandorf kumarsi syvään kuningattarelle, puristi Helenen
-kättä ja kulki horjuen ulos.
-
-Nyt kun oli sisarensa kanssa yksin, ei Helene kyennyt kauvemmin
-pidättämään kyyneleitänsä, hän nyyhkytti ääneen ja huusi:
-
-— Oi Jumalani, minulla ei ollut aavistustakaan, että löytyi niin
-surullisia ja onnettomia ihmisiä! — Sisar, rakas sisar, minä pyydän,
-minä vannotan sinua, tee kaikki voitavasi, pyyhkiäksesi tuon naisparan
-kyyneleet! Ajattele toki, hän rakastaa lastansa ja on yksin maailmassa!
-
-— Kyllä, todellakin tahdon tehdä kaikki tämän äidin lohduttamiseksi,
-huudahti Draga. — Heti puhun asiasta poliisipäällikkö Lazarin kanssa.
-
-Kuningatar lähti pukuhuoneeseensa, missä telefooni aina oli hänen
-käytettävänänsä.
-
-Mutta ennenkuin hän astui koneen ääreen, koetti hän saada selville,
-mitä nyt oli tekeminen.
-
-— Hän ei saa kauvemmin olla Belgradissa, sanoi Draga itsekseen. —
-Muutoin voisi joku tapahtuma ilmaista, että olen toimittanut Genian
-kuritushuoneeseen.
-
-Kreivitär von Sandorf on ylhäinen itävaltalainen; epäilemättä Itävallan
-lähettiläs häntä heti auttaisi, — ja minua syytettäisiin väkivallan
-teosta, jos koko totuus tiedettäisiin. Tämä ei saa koskaan tapahtua,
-sentähden tulee tytön kadota, hänet on lähetettävä hyvin kauas
-Belgradista, sinne, mistä äidinkään silmä häntä ei ole koskaan löytävä.
-
-Dragan kauniit kasvot saivat taas julman ilmeen, joka kuvasti hänen
-sielunsa sisintä, ja lähestyessään nyt telefoonia, sanoi hän, ikäänkuin
-olisi täytynyt itsensä edessä puolustaa päätöstänsä:
-
-— Jaa, hänen täytyy kadota, sillä kuningas ei voi unhottaa nuoruutensa
-leikkitoveria.
-
-Kymmenen, jopa kaksikymmentä kertaa on kuningas jo kysynyt, kuinka
-Genian on käynyt, sen jälkeen kuin hän äkkiä näyttäytyi hovissa.
-
-Minä olen sanonut kuninkaalle, että olen toimittanut hänet
-hulluinhuoneeseen, missä hän nauttii parasta ja huolellisinta hoitoa,
-ja että lääkärit ovat minulle vakuuttaneet, että hän ehdottomasti
-paranee. Mitähän, jos Aleksanteri saisi selville, että olen hänelle
-valehdellut.
-
-Ei, se ei saa koskaan tapahtua. Genia von Sandorf ei saa enää jäädä
-Belgradiin, minä olen valmistava hänelle ansaitsemansa kohtalon.
-
-Päättävällä liikkeellä työnsi kuningatar esiripun syrjään, joka verhosi
-pukuhuoneen ovea.
-
-— Nyt, Genia von Sandorf, mutisi Draga, tarttuen telefoonitorveen, nyt
-lausun kuolemantuomiosi, jo tällä käden liikkeellä olet telotettu.
-
-Ha, ha, onpa ihanata olla kuningatar, sillä sellaisilla on valta
-kohottaa ihmisiä, mutta myöskin heitä alentaa, vieläpä paiskata heidät
-elämän pimeimpiin kuiluihin.
-
-Draga soitti:
-
-— Kuningatar puhuu. Haluaa puhutella poliisipäällikkö Lazaria.
-Yhdistäkää hänelle ja pidättäkää koko palvelus-telefooniväki koneista,
-sillä aikaa kun minä puhun. Te vastaatte siitä, ettei kukaan kuuntele
-keskustelujani poliisipäällikön kanssa.
-
-— Teidän majesteettinne, vastasi ääni keskusasemalta, — teidän
-käskyjänne täsmälleen noudatetaan. Olkaa hyvä ja odottakaa hetkinen,
-poliisipäällikölle heti ilmoitetaan.
-
-Draga seisoi telefoonin ääressä, minuutti oli hänelle pitkä, hän
-ei saisi rauhaa, ennenkuin olisi vaarattomaksi tehnyt tytön, joka
-ei koskaan elämässään ollut tehnyt hänelle mitään pahaa, vaan oli
-ainoastaan tahtonut varottaa Aleksanteria ottamasta puolisokseen
-naista, joka ei ansainnut kuninkaan rakkautta.
-
-Minuutti kului hitaasti, mutta eihän tarvita kuin miljonasosa sekuntia,
-jotta kohtalo voisi ihmisten aikeet tehdä tyhjiksi, olkoon, että
-kysymys oli vaikkapa jonkun kuningattaren koston tuumista.
-
-Mitä tämän minuutin ajalla tapahtui, siitä lukijalle kohta kerromme.
-
-Me viemme hänet sitä varten poliisipäällikkö Lazarin työhuoneeseen,
-joka sijaitsi suuressa, komeassa talossa, Belgradin kauneimmassa osassa.
-
-
-
-
-NELJÄSKOLMATTA LUKU.
-
-Ääni telefoonitorvessa.
-
-
-Lazar Petkovitsch, tuo oli poliisipäällikön varsinainen nimi, oli
-erittäin huonolla tuulella. Hän istui kirjoituspöytänsä ääressä,
-edessään ne raportit, joita poliisiasiamiehet hänelle aina jakoivat
-tarkastettaviksi.
-
-— Ei mitään — ei yhtään mitään! sanoi hän suuttuneena, pannen toisen
-kaistaleen toisen perästä sivulle. — Ei kerrassaan mitään, murhaaja jää
-edelleen ilmi saamatta, ja kumminkin kysyy kuningas minulta joka päivä,
-eikä minun ole onnistunut saada selville kreivi Sebastian Sandorfin
-murhaajaa. Kun minun taas eilen täytyi antaa kuninkaalle kieltävä
-vastaus, näin minä vihan pilviä kohoavan hänen otsalleen.
-
-Kirottua, minä ehkä kaadun päälleni tuon päättömän ruumiin ylitse,
-minä, joka tähän saakka niin hyvin olen arvossa ylennyt.
-
-Kun ajattelen tähän asti kuljettua taivalta — ha, ha, Lazar
-Petrovitsch, olisipa kohtalon ivaa, jos päätön mies minut lannistaisi.
-
-Tuhannen turkkia! — olen kahden tulen välissä. Kuningas vaatii minulta,
-että saan murhaajan ilmi ja kuningatar toivoo hartaasti, ettei
-todellista murhaajaa koskaan ilmisaataisi!
-
-Kuningatar tahtoo uhrata tytön, jonka hänen käskystään vein
-kuritushuoneeseen. Enkä minä voi Genia von Sandorfia unhottaa.
-Milloinkaan en ole nähnyt kauniimpaa naista. — Se tyttö on minun
-saatava.
-
-Lazar siveli mietteissään partaansa, ja silmät hehkuivat.
-
-Hän oli Belgradissa yleisesti siitä tunnettu, että naisia suuresti
-ihaili.
-
-— Mutta ei tuossa vielä kaikki, mikä ajatuksiani vaivaa, jatkoi Lazar
-yksinpuheluaan, nousten tuoliltaan; kädet selän takana kulki edes
-takaisin työhuoneessaan.
-
-Serbiata kohtaa yhtä mittaa salaperäiset rikokset, rosvoukset, ja
-kumminkin tiedämme, kuka niiden toimeenpanija on, Demeter Banjaluki,
-jota kansa kutsuu Mustien vuorten ryöväriksi.
-
-Minä tiedän, että yhdellä iskulla pääsisin toiveitteni perille, jos
-minun onnistuisi tehdä tuo rosvo vaarattomaksi.
-
-Kuningas silloin minut heti ottaisi armeijaansa, antaisi kenraalin
-arvon, jonka tuhat kertaa mieluummin ottaisin kuin olisin Belgradin
-poliisipäällikkönä.
-
-Mutta yhtä hyvin voisin kuvitella mielessäni tarttuvani lentävän kotkan
-siipiin, kuin vangitsevani Demeter Banjalukin.
-
-Tuo mies on samalla kaikkialla eikä missään. Tiedetään, että hän
-joukkoineen oleskelee Belgradin läheisissä metsissä; hänet on
-lukemattomia kertoja nähty, häntä on ajettu takaa; mutta aina kun on
-luultu, että mies on satimessa, on hän hävinnyt, ikäänkuin maa olisi
-hänet niellyt.
-
-Mielelläni näkisinkin, että maa todellakin hänet nielisi! Hänen
-kuolemastaan olisi minulla suurta hyötyä! — Kenestä on kysymys? Kuka
-siellä?
-
-Lazarin kirjuri astui sisään.
-
-Mies, joka oli vasta viikon ajan ollut Lazarin palveluksessa, ei ollut
-kukaan muu kuin Harry Raven.
-
-Ninetten ei todellakaan ollut vaikeata Nicodemin suosituksella hankkia
-paikka Harrylle Belgradissa.
-
-Ninette oli kertonut kuningattaren veljelle, että Heinrich Rabe — niin
-oli nyt hänen nimensä — oli kunniallisen puusepän poika, joka pienessä
-saksalaisessa kaupungissa oli asunut vastapäätä Ninetten vanhempien
-asuntoa ja kerran pelastanut Ninetten suuresta vaarasta.
-
-Olihan tuossa Nicodemille tarpeeksi syytä Ravenia suositella, jonka
-ulkomuotokin Nicodemia miellytti.
-
-Nicodem oli asiasta puhunut sisarelleen, joka muitta mutkitta käski
-Lazarin ottaa miehen kirjurikseen. Raven olikin herrallensa suureksi
-hyödyksi.
-
-Tämän oli Lazarkin pian älynnyt, kun saksalainen istui hänen
-odotushuoneessaan, ottaen vastaan kävijöitä, sekä ilmoitti ne
-poliisipäällikölle tahi käski menemään.
-
-Harry Raven tietysti taisi oivallisesti englanninkieltä, joka oli hänen
-äidinkielensä, mutta puhui myöskin siksi hyvin saksaa, että uskalsi
-ottaa saksalaisen nimen, samoin ranskankieltä sujuvasti.
-
-Hän ei myöskään ollut vailla sivistystä, ja ainoastaan rajaton
-kevytmielisyys oli johtanut hänet, joka oli hyvästä perheestä, rikoksen
-poluille.
-
-Muutoin älysi Harry pian, että hän poliisipäällikön lähimpänä miehenä
-saattoi hankkia melkoisia etuja, jonka tähden hän ahkeroitsi kaikessa
-miellyttää Lazar Petrovitschia.
-
-Mutta tällä kertaa näytti hänen päällikkönsä olevan erittäin
-epäsuosiollinen.
-
-— Te ette saa ilman muuta tuolla tavoin astua huoneeseeni, Rabe, huusi
-päällikkö hänelle. — Te minut hermostutatte. No, mistä sitte on kysymys?
-
-— Minä vaan tahtoisin ilmoittaa, että ulkona on juutalainen, nimeltä
-Mandelblüt, jolla kuuluu olevan erittäin tärkeästä asiasta puhuttava
-herra poliisimestarin kanssa.
-
-— Juutalainen Mandelblüt, huudahti Lazar, — hänet voitte laskea sisään.
-Häntä ei saa kieltää koskaan tulemasta, hän kuuluu salapoliisiemme
-joukkoon. Hänellä tosin on "Zum Bojaren" ravintola, mutta tuo toimi on
-hänellä vaan kylttinä. Todellisuudessa me olemme hänet palkanneet, ja
-hän on meille aina antanut luotettavia tietoja. — Tuokaa hänet sisään.
-
-Harry Raven kumarsi ja lähti huoneesta.
-
-Minuuttia myöhemmin avautui ovi uudestaan, ja sisään hiipi juutalainen
-Mandelblüt, jolla, kuten useimmilla muilla samanuskolaisilla oli
-yllänsä pitkä kauhtana ja harmaassa päässänsä pieni, musta samettilakki.
-
-Lazar edelleen hääräsi papereinensa eikä näyttänyt huomaavan
-juutalaisen läsnäoloa.
-
-Tällaiseen vastaanottoon oli Mandelblüt jo ennestään tottunut, eikä
-myöskään ollut toimeton. Katseillaan ahmi hän suorastaan joka paperia,
-joka oli poliisipäällikön pöydällä ja koetti, hyvät silmät kun oli,
-urkkia Belgradin poliisin salaisuuksia.
-
-- Jahaa, siinäpä te nyt taas olette! sanoi Lazar, vihdoin kääntyen
-ympäri. — Te teette siis taas meille kunnian käynnillänne. Tulkaa
-lähemmä! Arvattavasti on teillä jotain tärkeää ilmoitettavana.
-
-Peijakkaan Mandelblüt, te nostatte kuukausittain kolmesataa francia,
-ettekä kuitenkaan tee mitään!
-
-Sen sijaan teette te tyhmyyksiä, te annatte huoneet ravintolassanne
-salaliittolaisille, joiden tarkoitus on ottaa kuningas ja kuningatar
-hengiltä.
-
-- Jumala minua rangaiskoon, huudahti Mandelblüt, jos minä vaan tiesin
-mitään siitä, että noilla upseereilla oli niin hirmuiset tuumat!
-Luuletteko minua niin tyhmäksi, että itse pistäisin pääni ansaan?
-Mitä hyötyä minulla olisi ollut, jos he olisivat tappaneet kuninkaan?
-Olisiko siitä ehkä voinut tulla rahaa?
-
-Päinvastoin minä olen kansalainen, joka rakastan kuningasta ja
-kuningatarta.
-
-- No, se on hyvä, vastasi Lazar. — Sinä vanha veijari, minä tunnen
-sinut. Mutta pian nyt ulos se, mitä sinun sydämelläsi on?
-
-- Herra poliisipäällikkö, alkoi juutalainen, tullen aivan
-kirjoituspöydän ääreen ja kumartui niin syvään Lazarin edessä, että
-tämä otti äkkiä hyvänhajuisen nenäliinan ja pyyhki sillä nenäänsä,
-— te muistatte varmaan, että määräsitte minun pitämään silmällä
-erästä henkilöä, joka on lähellä hänen majesteettiaan kuningatarta,
-minä tarkoitan herra Nicodem Lunjevicaa. Mutta sanokaa herra
-poliisipäällikkö, ennenkuin menen pitemmälle, voimmeko olla vapaasti
-täällä, eikö uusi kirjuri tuolla ulkona voi kuulla meitä? — Minä en
-tiedä, mutta se mies ei minua miellytä.
-
-- Ei miellytä teitä! sanoi Lazar ivallisesti. — No, minua miellyttää
-hän sitä enemmän.
-
-Hän on hyvin sopiva mies ja sitäpaitsi hyväluontoinen. Minä vakuutan
-teille, Mandelblüt, hän on niin hyväluontoinen, että minä suorastaan
-pidän häntä tyhmänä.
-
-- Minäkin pitäisin häntä tyhmänä, jollei minusta tuntuisi, kuin olisin
-nähnyt hänet ennen jossain hyvin epäilyttävänä henkilönä.
-
-Minä tarkoitan, että olen nähnyt hänet Englannissa — hei, siinä se nyt
-on! Onko uusi kirjuri englantilainen?
-
-— Oh, mitä voitte kuvitellakaan! Heinrich Rabe on hänen nimensä ja se
-on saksalainen nimi! Mutta — koska aiotte puhua Nicodem Lunjevicasta,
-niin on hyvä, että kuiskaatte sanottavanne, sillä hän se juuri on
-suosittanut uutta kirjuriani ja hankkinut hänelle paikan minun luonani.
-
-Minä arvelen, että luutnantti Lunjevican rakastajatar on tässä takana.
-
-— Ah, pikku neiti Ninette, huudahti Mandelblüt. — Hän on oikea
-Belgradin kaunistus! Ja meidän teollisuudellamme ja kauppiaillamme on
-syytä olla luutnantille kiitollisia siitä, että hän on hankkinut tuon
-pikku ranskattaren tänne Serbian pääkaupunkiin.
-
-- Miksi niin?
-
-- Joo nähkääs, hänen kauttaan tulee paljon rahaa liikkeeseen kansan
-keskuuteen. Hän heittelee niitä molemmin käsin. Hän maksaa sen, mitä
-tavarastaan pyytää, eikä tingi vähääkään.
-
-Mutta minun mielestäni, jatkoi Mandelblüt — maksaa herra Nicodem hänen
-tuttavuudestaan liian paljon ja minä luulen, että hänellä pian on
-enemmän velkoja kuin hiuksia päässä.
-
-— Niin, sen kai te itse parhaiten tiedätte, sanoi Lazar, ottaen
-papyrossin ja sytyttäen sen. — Elkää nyt ollenkaan teeskennelkö,
-Mandelblüt, minä tiedän, että kuningattaren veli käy usein teidän
-luonanne ja että hän on aina hyvin tyytyväisen näköinen, kun hän tulee
-sieltä pois. — Kuinka monta tuhatta on hän teille velkaa?
-
-- Jumala minua varjelkoon! Ei puolta tuhattakaan, huudahti Mandelblüt.
-— Kuinka voisinkaan minä suostua lainaamaan rahaa kuningattaren
-veljelle?
-
-— Miksi ette lainaisi juuri hänelle! kysyi Lazar ihmeissään. — Hän nyt
-ainakin lienee varma?
-
-— No niin, varma — on hän kyllä, herra Lunjevica. Sillä — jollei
-hän voi maksaa, niin voi kuningas Aleksanteri sen tehdä — joka kai
-maksaa ne velat, joita hän tekee — mutta — ajatelkaahan toki, herra
-poliisipäällikkö, mitä minä sitte tekisin, jos kuningattaren veli
-eräänä kauniina päivänä sanoisi: Minä olen velkaa juutalaiselle
-Mandelblütille 10,000 francia — huomenna täytyy minun maksaa ne.
-
-Tämän päivän ja huomispäivän välillä on yö ja sinä yönä voi tapahtua
-äärettömän paljon.
-
-- Ajatanko minä hänet ulos. Belgradista vai heitänkö hänet vankeuteen
-— minä olen kuninkaan lanko — hän on juutalainen Mandelblüt, minua
-uskotaan ennemmin, se tahtoo sanoa häntä, kuningatar Dragan veljeä!
-
-— No, asiaan siis, mitä on teillä sanottavaa? Kysymys on juuri
-herra Nicodem Lunjevicasta, kuiskasi Mandelblüt tuttavallisesti
-poliisipäällikölle. — Se on hyvin kummallinen asia. — Herra
-poliisipäällikkö, tunnetteko kuninkaallista metsävahtia Szaboa — täällä
-Belgradissa kutsutaan häntä myöskin Tonavan metsän jättiläiseksi?
-
-- Niin, hänet tunnen kyllä. Hän on Tonavan varrella olevain metsäin
-ylin kaitsija ja on etevä metsästäjä.
-
-Kuningas Milan kutsui hänet tänne Unkarista ja asetti hänet tänne. Hän
-palvelee nyt poikaa yhtä uskollisesti kuin hän ennen palveli isää.
-
-Hänellä on vaan yksi ainoa vika, hän juo paljon.
-
-— Hän juo, sanotte te! sanoi juutalainen. — Suokaa anteeksi, nyt
-ryyppää hän — hän ei enää tahdo juoda!
-
-No, tämä sama Szabo oli varhain tänä aamuna luonani "Zum Bojarilla."
-
-Kun hän tulee, täytyy minun heti asettaa hänen eteensä kolme pulloa
-unkarilaista viiniä. Ne tyhjentää hän ja antaa minullekin lasin. Sitte
-alkaa hän juoda olutta ja paloviinaa.
-
-Kun hän sitte tuli vähän voiteeseen, kertoi hän minulle jutun, ja minä
-katson velvollisuudekseni ilmoittaa sen teille, herra poliisipäällikkö.
-Sillä se koskee herra Nicodem Lunjevicaa ja minä luulen, että hänellä
-on nyt uusi rakastajatar kiikarissa.
-
-Olette varmaan huomannut, herra poliisipäällikkö, että herra Lunjevica
-on viime aikoina usein käynyt jahdilla metsissä oikeanpuolisilla
-Tonavan rannoilla.
-
-Metsävahti tarjoutui seuraamaan häntä, mutta hän sanoi menevänsä yksin,
-kun se oli hänestä hauskempaa.
-
-Szabo oli levoton, että joku onnettomuus tapahtuisi kuningattaren
-veljelle, sillä metsässä on karhuja ja susia — ja niin meni hän hänen
-perässään.
-
-Yht'äkkiä näkee hän herra Lunjevican pysähtyvän ja ampuvan, vaikkei
-lähellä näkynyt minkäänlaista otusta.
-
-Aha, ajatteli Szabo, hän ampuu, että minä luulisin hänen metsästävän.
-Mitä on hänellä sitte metsässä tehtävää, kun ei hän metsästä?
-
-Tämän sai Szabo pian tietää. Sillä herra Nicodem meni alas rantaan,
-jossa hän otti kiikarin, teki sen pitemmäksi ja pitemmäksi, piti
-silmänsä edessä ja katsoi vastapäätä olevaan "Kuolleitten saareen",
-jossa Janitschartornin rauniot kohoavat.
-
-- Sepä oli merkillistä, sanoi Lazar, tämä saarihan on asumaton!
-
-- Luuletteko niin, sanoi juutalainen välinpitämättömästi nauraen — niin
-minäkin olen luullut.
-
-Szabo, joka oli piilottautunut pensaiden taa rannalla, odotti aivan
-tyynenä, sanoen itsekseen! Sinä saat nähdä, mitä tulee tapahtumaan,
-mitä se kuningattaren veli tahtoo katsella kiikarilla.
-
-Eikä kauan viipynytkään, ennenkuin nuori tyttö tuli toisella puolen
-olevalle rannalle, katsoi ympärilleen joka suunnalle, kuin olisi hän
-tahtonut tulla vakuutetuksi, ettei kukaan nähnyt häntä, sitte heitti
-hän pois hameensa — ja, loiskis, heittäytyi veteen, jossa hän pulikoi
-kuin kala aaltojen leikkiessä hänen mustilla kutrillaan ja hänen
-valkoinen ruumiinsa sukelsi ylös vedestä kuin — kuinkas se Szabo taas
-sanoikaan? — kuin lummekukka.
-
-Metsävahti vannoi kuolemansa kautta, ettei hän koskaan ollut nähnyt
-kauniimpaa tyttöä.
-
-Kasvoja ei hän voinut nähdä, mutta mikä vartalo, mikä vartalo!
-
-- Nyt on tarpeeksi! keskeytti hänet Lazar, jonka veri tämän kertomuksen
-aikana oli kiivaasti kuohunut ja ääni saanut epävarman soinnun — minä
-olen teille hyvin kiitollinen, Mandelblüt, kun niin pian annoitte
-minulle tämän tiedon.
-
-Jahaa, Nicodem Lunjevica hommailee jo uutta! Hm, sitte ovat Ninetten
-osakkeet alenemassa.
-
-Kaikessa tapauksessa otan minä asiasta paremman selon, sillä jos
-korkean herrasväen intohimot ovat mukana pelissä, niin silloin ovat he
-toisen taskussa!
-
-- Niin, todellakin, aivan kuin taskussa! sanoi Mandelblüt, taputtaen
-kädellään housunsa taskua, kuin olisivat kaikki kuninkaalliset olleet
-siellä. — Herra Lazar, te olette todellakin viekas mies!
-
-Joka mies ei ainakaan olisi päässyt niin pitkälle kuin te! Teillä on
-ollut vasta erinomainen onni!
-
-Kun minä ajattelen, mitä te alussa olitte — minähän tunsin jo teidän
-isänne —
-
-- Hiljaa! kiljasi Lazar hänelle. — Jos vielä sanotte sanankaan, niin
-annan viedä teidät arestiin!
-
-Te ette ole koskaan tuntenut minua, te ette tiedä mitään minusta, me
-emme ole koskaan ennen tavanneet toisiamme! —
-
-No, mitä muuta on teidän sydämellänne?
-
-- Minä pyydän tuhannesti anteeksi, mutta minulla on saatavaa kahden
-kuukauden palkka, 300 francia kuussa, jotka olen saapa siitä, että
-palvelen poliisia.
-
-Alhaalla kassassa eivät tahdo antaa minulle rahoja. He puhuvat jostain
-salaisesta tilistä, jolle ne rahat pitää viedä kirjoissa.
-
-- Hyvä! Minä menen itse hakemaan rahoja teille, odottakaa täällä! Mutta
-minä tahdon ensin panna paperit lukon taa, sillä teidän päähänne voisi
-pälkähtää mennä niitä tutkimaan.
-
-- Minähän en voi lukea enkä kirjoittaa!
-
-- No, sitte voin minä ehkä jättää teidät yksin tänne, jatkoi Lazar —
-mutta kuitti täytyy teidän antaa minulle — minä kirjoitan sen.
-
-Hän kirjoitti tunnustuksen ja lykkäsi paperin Mandelblütille, että hän
-kirjoittaisi nimensä alle.
-
-Tämä otti kynän käteensä, mutta samassa kun hänen piti panna nimensä
-kuitin alle, huudahti hän:
-
-- Mitä tämä sitte on, jota tähän on kirjoitettu? — Mandelblüt saa 600
-lyöntiä?
-
-- Ha, ha, sainpas sinut kiini, veijari! sanoi Lazar nauraen. — Sinähän
-väitit, ettet osaa lukea etkä kirjoittaa! Todellakaan ei minulla olisi
-halua heittää sinua vankilaan.
-
-— Jumalan tähden, älkää sitä tehkö! Olenhan minä kumminkin teidän
-uskollinen palvelijanne! Mitäpä saisitte aikaan ilman Mandelblütia?
-
-Nauraen kokosi Lazar paperit, lukitsi ne pöytälaatikkoon ja nousi
-pöydän äärestä sanoen:
-
-— Minä en teiltä kuittia tarvitse. — Odottakaa minua täällä! Minä
-palaan heti.
-
-Näin sanoen meni Lazar Mandelblütin ohitse ja avasi odotushuoneen oven.
-
-Hän ei nähnytkään siellä kirjuriansa.
-
-— Jo taas poissa, sanoi Lazar suuttuneena, kierrellen viiksiänsä.
-— Aivan oikein, nyt on päivällisen aika, hän on varmaankin mennyt
-ravintolaan syömään. Katsokaa Mandelblüt, ettei kukaan tule huoneeseeni!
-
-Sitte sulki Lazar oven jälkeensä ja Mandelblüt, joka siellä nöyränä
-seisoi, harmaahapsinen pää rintaansa vastaan, kuunteli poliisipäällikön
-askeleita, tämän mennessä alakerran virkahuoneeseen vieviä portaita.
-
-— Minä vihaan tuota lurjusta, mutisi Mandelblüt, heittäen myrkyllisen
-katseen Lazarin jälkeen. Hän on antanut kastaa itsensä, tuo kurja
-elukka! —
-
-Ha, ha, Lazar Petrovitsch, et pitänyt Petrovitschin nimestä, se muka ei
-ollut sinulle tarpeeksi hyvä! Sinä jätit sen pois ja nimität itseäsi
-ylpeästi ja vihaisesti "Lazar."
-
-Jos tahtoisin, voisin tehdä sinut onnettomaksi. Mutta minä en tahdo. Ja
-vaikkapa antaisit minulle 50,000 francia, niin et kumminkaan koskaan
-saisi minulta tietää, mitenkä saisit Demeter Banjalukin kynsiisi.
-
-Hänelle olen uskollinen, häntä rehellisesti palvelen ja miksi?
-
-— Joo, hän on todellinen aatelismies, maksaa minulle hyvin ja kohtelee
-minua siivosti. Ja niin kauvan kuin Mandelblüt on hengissä, saattaa tuo
-rohkea rosvo turvallisesti liikkua Belgradissa ja voi —
-
-Mitä hittoa tuo oli? — Kuka soittaa? — Mitä tahdotaan? — Kas, sehän
-vaan on telefooni! — Voi kuin säikähdin.
-
-Telefooni soi yhä vielä.
-
-— No, koskei ketään muuta ole täällä, sanoi Mandelblüt itsekseen,
-katsellen ympärilleen, — niin täytyy kai minun mennä ja sanoa, ettei
-poliisipäällikkö ole saapuvilla.
-
-Hän meni telefoonin ääreen ja huusi:
-
-— Kuka siellä on? — Mitä tahdotte?
-
-— Tekö olette, poliisipäällikkö Lazar? kuului naisen ääni koneessa
-lausuvan. — Onko teille ilmoitettu, että minä, kuningatar, tahdon puhua
-kanssanne?
-
-— Kuningatar? sanoi Mandelblüt itsekseen ällistyneenä, samassa kuin
-ilon väristys tuntui hänen ruumiissansa. — Kuningatar Draga — sinä
-olet todellakin onnen poika, Mandelblüt — näin hyvää tilaisuutta ei
-minulla toki koskaan ole ollut tulla tuntemaan mitä salaisuuksia
-kuningattarella ja Lazarilla on keskenään.
-
-Mandelblüt oikasihe pitkin pituuttaan, otti arvokkaan ilmeen, ikäänkuin
-kuningatar olisi hänet nähnyt, ja huusi teeskennellyllä äänellä:
-
-- Teidän majesteettinne nöyrin palvelija, poliisipäällikkö Lazar seisoo
-koneen ääressä.
-
-— Oletteko yksin huoneessanne, Lazar? kysyi kuningatar.
-
-— Minäkö yksin — teidän majesteettinne, minä olen yksin, sanoi
-Mandelblüt, joka vähällä oli ruveta puhumaan juutalaismurrettansa.
-
-— Minulla on teille tärkeätä ilmoitettavana, kaikui nyt Mandelblütin
-korvassa. — Te tiedätte ehkä jo, että kreivitär von Sandorf on tullut
-Belgradiin ja asettunut Hôtel de Parisiin asumaan.
-
-- "Kreivitär Sandorf?" ajatteli Mandelblüt. — Sen nimen kai kyllä
-tunnen! Niinhän oli sen nuoren tytön nimi, joka asui yön luonani "Zum
-Bojaren" ravintolassa.
-
-— No, miksi ette vastaa Lazar? — Oletteko vielä telefoonissa? huusi
-Draga.
-
-— Kyllä, teidän majesteettinne, minä seison tässä ja kuulen jokaisen
-sanan, minkä teidän majesteettinne suvaitsee minulle sanoa. Kyllä minä
-tiedän, että kreivitär asuu täällä Hôtel de Parisissa.
-
-— No, voitteko ajatella, Lazar, miksi kreivitär on tullut tänne. Joo,
-ainoastaan etsimään lastansa.
-
-— Ha, ha, tietysti, sanoi Mandelblüt nauraen, tietysti hän etsii
-lastansa.
-
-— Mutta hän ei saa lastansa löytää, huusi Draga niin kovalla äänellä,
-että Mandelblüt säikähtyneenä heilahti koneesta taaksepäin. — Siitä
-meidän molempain, Lazar, tulee huolehtia, sillä muutoin olisi sekä
-teille että minulle kauheita seurauksia siitä, jos kuningas saisi
-tietää, että olemme vieneet Genia von Sandorfin kuritushuoneeseen
-hulluinhuoneen asemasta, johon minä kuninkaalle vakuutin tytön
-toimittavani.
-
-"Ahaa, siis kuritushuoneeseen!" ajatteli Mandelblüt. "Eipä ole hullumpi
-saalis! Ja äiti etsii tytärtänsä. Rahaa, helisevää mynttiä!"
-
-— Lazar, tyttö ei saa hetkeksikään jäädä kuritushuoneeseen, jatkoi
-kuningatar innokkaasti. — Sentähden käsken minä, että te annatte tuoda
-Genia von Sandorfin kuritushuoneesta tänä iltana, heti kun hämärtää.
-
-Minä telefoneeraan itse kuritushuoneen hoitajattarelle ja käsken hänen
-jättämään Genia von Sandorfin sille, joka tänä iltana hoitajattaren
-luokse saapuu ja lausuu hänelle tunnussanan: "Päätön mies."
-
-Oletteko käsittänyt, mitä nyt sanoin, Lazar?
-
-— Jaa, teidän majesteettinne, vastasi Mandelblüt, hetkeäkään epäillen.
-— Tunnussana on: "Päätön mies." Mutta mitä pitää minun sitte tehdä
-Genia von Sandorfille?
-
-— Merkillistä, kuinka teidän äänenne, Lazar, kuuluu telefoonissa
-muuttuneelta. Luulisi todellakin puhuvansa aivan toisen henkilön kanssa.
-
-"Jumala varjelkoon minua!" mutisi Mandelblüt itsekseen, kääntäen
-kasvonsa pois telefoonista. Jos hän vain saisi tietää asian todellisen
-laidan, niin olisin hukassa.
-
-— Kunhan vaan teidän majesteettinne suvaitsee käskeä, mitä Genia von
-Sandorfin kanssa on tehtävä.
-
-— Puhukaa hiljemmin, Lazar, minäkin hiljennän ääntäni mahdollisuuden
-mukaan. Mutta toivottavasti kumminkin kuulette, mitä sanon.
-
-Kyllä, tunnettehan Janitschartornin "Kuolleitten saarella"?
-
-- Taaskin "Kuolleitten saari!" mutisi Mandelblüt. Sitte sanoi hän
-kovemmalla äänellä:
-
-— Kyllä, teidän majesteettinne, tarkoitatte kai tuota turkkilaisten
-aikuista rauniota?
-
-— Aivan oikein. Viekää tyttö sinne! Saarella ei ole yhtään ihmistä,
-siksipä ei johdu kenenkään mieleen, että Genia von Sandorf olisi tuonne
-torniin suljettu. Antakaa hänelle luotettava vartija, ihminen, johon
-ehdottomasti voitte luottaa, ja pitäkää sitte Genia siellä niin kauvan
-vangittuna, kunnes olen kerinnyt lähemmin määrätä!
-
-— Niinkuin teidän majesteettinne käskee. Genia von Sandorf suljetaan jo
-huomenna vanhaan torniin.
-
-— Minä kiitän teitä, Lazar, toimikaa niin nopeaan ja varovasti
-kuin mahdollista ja pitäkää ennen kaikkia asiamme salassa, niin on
-virkauranne oleva loistava.
-
-— Minä olen ja pysyn teidän majesteettinne tottelevaisimpana
-palvelijana, vakuutti Mandelblüt, useampia kertoja kumarrellen
-telefoonin edessä.
-
-Sitte kuuli hän lyhyen soiton ja kone oli suljettu, kuningatar oli siis
-puhelimen edestä poistunut.
-
-Mandelblüt myöskin kiireimmiten jätti puhelimen, sillä hän oli
-kuulevinansa Lazarin askeleita rappusilta. Mutta hänen oli vaikea
-pidättää iloansa.
-
-— Tuo on salaisuus, mutisi hän itsekseen, — josta tulee mynttiä. Pääni
-oikein tahtoo mennä sekaisin, sillä en oikein tiedä, mitä nyt tekisin.
-
-Ahah, vanha kreivitär Sandorf etsii lastansa ja äiti on varmaankin
-valmis maksamaan mitä hyvänsä lapsensa löytäjälle.
-
-Samassa aukeni ovi, ja Lazar palasi. Kädessä oli hänellä tukku
-seteleitä.
-
-— Tässä on teille kuusisataa frangia, sanoi hän juutalaiselle, viskaten
-setelit pöydälle. — Tosiaankin harmittaa joka kerta kun suoritan teidän
-palkkanne, sillä mitä teiltä ennen kaikkia odotan, Mandelblüt, sitä
-ette koskaan täytä.
-
-— Ja mitä sitte on teidän ylhäisyytenne minulta odottanut, jos rohkenen
-tehdä tällaisen kysymyksen.
-
-— Että jätätte minun haltuuni Mustien vuorten rosvon.
-
-— Jumala on todistajani, huudahti Mandelblüt, äänessä mitä viattomin
-sointi, että se päivä, jolloin tuon toivomukseni voisin täyttää, olisi
-elämäni ihanin.
-
-Mutta kuinka voi teidän ylhäisyytenne uskoa, että voisin tämän vaikean
-asian toimittaa. Enhän minä edes tiedä, kuka Mustien vuorten rosvo
-oikeastaan on ja missä hän asustaa!
-
-— Kas, älkääpäs teeskennelkö, hyvä ystävä, sanoi Lazar. — Minä tiedän,
-että te toimitte saman peitteen alla kuin tuo rosvo, ainakin on minulla
-syytä sitä uskoa. Sillä löytyy ihmisiä, jotka luulevat nähneensä rosvon
-menneen kerran "Zum Bojaren" ravintolaan.
-
-— Ja jos hän nyt todellakin on luonani ollut — voinko sitte nähdä
-päältäpäin, mitä väkeä mikin on?
-
-— Minä olen jo teille sanonut, että panen teitä varten pöydälle
-kymmenen tuhatta frangia silloin, kuin jätätte minulle Demeter
-Banjalukin.
-
-— Kymmenen tuhatta frangia? — Hirveän suuri summa! mutisi Mandelblüt.
-— Eikö teidän ylhäisyytenne luule, että minulla on halua ansaita noin
-suurta summaa?
-
-Mutta minä en tunne Demeter Banjalukia, ja sitä paitsi... on hän kauhea
-ihminen. Jos hän sitte huomaisi, että minä aion pettää hänet, niin
-sysäisi hän tikarin rintaani aivan selkääni myöten.
-
-— Sen hän tietysti tekisi, sanoi poliisipäällikkö nauraen. — Te ette
-myöskään saa olla niin järjetön, että annatte hänen sitä huomata. Mutta
-menkää nyt, minulla on yhtä toista tekemistä. —
-
-Seis, vielä hetkinen! Onko sihteeri tullut takaisin poissaollessani?
-
-— Sitä en tiedä, teidän ylhäisyytenne, en mitään ole kuullut.
-
-— Eikä täällä ole mitään tapahtunut? Eikö kukaan ole kolkuttanut ovelle?
-
-— Kolkuttanut ovelle? Ei sinnepäinkään, täällä on ollut hiljaista kuin
-kirkossa.
-
-Ehkäpä teidän ylhäisyytenne nyt sallii minun vetäytyä pois. Tänään on
-minulla todellakin ollut erinomainen onni, että minulla on ollut kunnia
-edustaa teidän ylhäisyyttänne. Minä olen ja pysyn teidän ylhäisyytenne
-uskollisimpana palvelijana Mandelblüt.
-
-Näin sanoen oli juutalainen vetäytynyt ovelle. Hän vielä kerran kumarsi
-ja hävisi sitte, riemuitseva ilme liiaksi mehevillä huulillansa.
-
-- Hän on kerrassaan sopiva mies, sanoi Lazar itsekseen sytyttäen
-papyrossin.
-
-Hänen ilmoituksensa tänään oli huvittava ja ehkä suurestakin
-merkityksestä.
-
-Vai niin, Nicodem Lunjevica on kyllästynyt pikku Ninetteen ja katselee
-toista rakastajatarta ja tätä toista etsii hän "Kuolleitten saarelta."
-
-Tämä saari on siis asuttu?
-
-Ah, tässä on salaisuuksia, joista minun täytyy ottaa selko! Ehkäpä
-voin siten tehdä pikku ranskattarelle palveluksen, vapauttamalla
-hänet kilpailijastaan. Siinä tapauksessa hän kyllä lahjoittaa minulle
-rakkautensa, josta hän tähän asti on ollut niin kitsas.
-
-Mutta olenpa, peijakas vieköön, tehnyt tänään tarpeeksi työtä! Nyt
-lähden Hôtel de Parisiin syömään päivällistä ja sitte —
-
-Se lienee ollut hyvin mieluisa matka, jonka poliisipäällikkö aikoi
-tehdä päivällisen jälkeen, sillä hänen suunsa vääntyi suloiseen hymyyn.
-
-Hän painoi virkalakin päähänsä, asetti miekan vyölleen ja lähti ulos
-virkahuoneestaan, jonka hän huolellisesti lukitsi.
-
-Kun hän tuli odotushuoneeseen, istui Heinrich Rabe, hänen kirjurinsa,
-yhä vielä pöytänsä vieressä, eikä katsonut ylöskään niistä papereista,
-joita hän oli kirjoittamassa.
-
-- Tänään en minä enään ota vastaan ketään, sanoi Lazar sihteerilleen.
-
-- Kuten herra poliisipäällikkö käskee, sanoi Heinrich Rabe, nousten
-ylös tuoliltaan ja kumartaen. — Jos jotain tärkeätä tapahtuisi, niin
-on se kai herra poliisipäällikön tahto, että minä lähetän siitä tiedon
-teille kotiinne.
-
-- Tietysti, kuten tavallista, vastasi Lazar. — Illalla tulette te
-luokseni tuomaan annetut raportit.
-
-A propos, Rabe, lisäsi poliisipäällikkö, näittehän juutalaisen
-Mandelblütin, joka äsken oli luonani? Minun täytyy antaa pitää silmällä
-sitä junkkaria, niin ettei hän itse sitä huomaa. Hän on "Zum Bojaren"
-isäntä.
-
-Te pukeudutte valepukuun ja vietätte illan ravintolassa. Minä maksan
-tietysti teidän kustannuksenne. Varsinkin tahtoisin tietää, jos eräs
-mustapartainen, pitkä ja hoikka mies oleskelee siellä ja jos häntä
-pidetään vieraana.
-
-Uusi kirjuri näytti joutuvan hämilleen. Hän punastui kuin koulupoika,
-joka tavataan jossain pahuuden teossa.
-
-- Anteeksi, herra poliisipäällikkö, änkytti hän — mutta valepuku. —
-Minä en todellakaan tiedä, kuinka voin sellaiseen ryhtyä. Aina olen
-aivan tottumaton niissä asioissa, kun en koskaan ennen ole ollut
-poliisin palveluksessa.
-
-- Ettekö? Te ette siis voi teeskennellä, sanoi Lazar. — No niin,
-saammepahan tästä puhua sitte tuonnempana. Ruvetkaa nyt taas työhönne!
-Hyvästi!
-
-Kun Lazar juoksi alas poliisikamarin portaita, nauroi hän tyytyväisenä
-ja mutisi:
-
-- Herra Lunjevican suositus oli todellakin sattuva! Tämä Heinrich
-Rabe ei tule koskaan olemaan vaarallinen minulle! Ei hän osaa edes
-teeskennellä, eikä pukeutua valepukuun.
-
-Niin, näinhän minä sen heti jo päältäpäin, että hän on tyhmä raukka —
-eikä mitään muuta.
-
-
-
-
-VIIDESKOLMATTA LUKU.
-
-Wienin kauppias.
-
-
-Jos syystä voisi jotakin paikkaa maailmassa nimittää "maalliseksi
-helvetiksi", niin ansaitsisi Belgradin kuritushuone ensi sijassa
-tämän nimen. Ehkä johtui tämä siitä, että se rakennus, mihin Serbian
-langenneet naiset suljettiin, niin pian kuin olivat tehneet jonkun lain
-rikoksen, muinoin oli ollut luostari.
-
-Ystävälliset, hyväntahtoiset nunnat olivat siinä asuneet ja
-toimittaneet paljon hyvää samoissa huoneissa, missä nyt kauhu ja
-kyyneleet, valitus ja epätoivo vallitsevat.
-
-Myöhemmin olivat nunnat jostakin syystä sieltä muuttaneet, valtio oli
-rakennuksen ostanut, ja ne kopit, joissa ennen rukouksia taivaaseen
-kohotettiin, olivat nyt muutetut vankikopeiksi, joissa enimmäkseen
-kaikui kirouksia yötä päivää, sekä koston huutoja.
-
-Kun tässä laitoksessa oli ainoastaan naisia, niin oli sen johtokin
-naiselle uskottu.
-
-Tämä seikka oli ehkä lähimpänä syynä siihen, että vangit saivat
-kauheasti kärsiä.
-
-Kuritushuoneen n.k. johtajattarena oli muuan ylhäinen nainen, nimeltä
-Mascha Gurki.
-
-Hänen mies vainajansa oli ollut kenraali, jonka vuoksi johtajatar oli
-tunnettu kenraalskan nimellä.
-
-Kenraalska Mascha Gurki istui huoneessansa vanhanaikaisen, leveän ja
-korkean tammisen kirjoituspöydän ääressä, ja hänen edessänsä seisoi
-Genia von Sandorf, jonka johtajatar juuri oli luokseen kutsunut.
-
-Genialla oli yllänsä langenneille naisille määrätty harmaa puku; mutta
-tuossakin karkeassa rumassa puvussaan oli hän kaunis.
-
-Tosin saattoi hänen kasvoistansa huomata, että hän viime aikoina oli
-paljon itkenyt. Silmillä oli läpinäkyvä hohde ja huulilla värähteli
-äänetön valitus.
-
-Kenraalska suuntasi terävät silmänsä nuoreen tyttöön. Hän ei voinut
-Geniata kärsiä ja oli vihannut häntä jo ensi hetkestä, ei muusta syystä
-kuin siitä, että Genia oli nuori ja kaunis, sillä kenraalska ei voinut
-unhottaa, että itsekin aikoinaan oli ollut nuori ja kaunis ja näytellyt
-jotakin osaa maailmassa.
-
-— Rakas tyttö, teistä valitetaan, sanoi kenraalska kovalla, tylyllä
-äänellä. — Te kuulutte sanoneen työhuoneessa, että teidät on tuotu
-tänne hyvin ylhäisen henkilön käskystä, jonka nimeä en edes teille
-rohkene mainita.
-
-Te väitätte yhä, että olette viaton. Tämä ärsyttää toisia vankeja,
-tekee ne vastahakoisiksi ja saattaa johtaa kapinaan.
-
-Minä kiellän teiltä kerta kaikkiaan tuollaiset valheelliset kertomukset.
-
-— Minä en vielä kertaakaan ole elämässäni valhetellut, vastasi Genia
-ylpeästi, — ja jos olen väittänyt, että minut on tänne kuningattaren
-käskystä tuotu, niin sanoin vaan puhtaan totuuden.
-
-— Kurja olento, huudahti kenraalska, äkkiä nousten tuoliltaan, — kuinka
-uskallatte lausua kuningattaremme korkean nimen?
-
-Teidät on tänne tuotu, koska olette viettänyt irstasta elämätä. Te ette
-ole parempi te, kuin mikä muu letukka hyvänsä, joka täällä oleskelee.
-
-Koettakaa saavuttaa päällyshenkilöittenne suosiota, menkää itseenne,
-katukaa ja rukoilkaa ennen kaikkia, rukoilkaa, niin teitäkin kerran
-suositetaan armoa saamaan, ja te parantuneena pääsette tästä talosta.
-
-— Minä en koskaan ole täältä pääsevä, vastasi Genia, koettaen pidättää
-kyyneleitänsä, — sillä minä tunnen, että minun täytyy täällä kuolla.
-
-Minua kohdellaan sydämettömästi ja väärin, ja kaikki, mitä tässä
-talossa kärsin, ei ole mitään siihen verraten, että minut on syyttä
-tänne tuotu, että olen mielivallan uhri.
-
-Ei, minä en ole sellainen kuin muut, minä olen tyttö, jolla on
-kunniansa tallella ja joka, ennenkuin astuin tämän talon kynnyksen yli,
-en tietänyt mitään siitä inhottavasta, mitä täällä näen.
-
-Minä toivon, rouva kenraalska, jatkoi Genia lujalla äänellä, että minun
-ainakin sallittaisiin kirjoittaa ja lähettää kirje äidilleni. Tämä on
-oikeus, jota ette saa minulta kieltää.
-
-Antakaa minulle paperia, kynä ja mustetta, jotta saan äidilleni
-kirjoittaa!
-
-— Te puhutte minulle äänellä, joka ei minua ollenkaan miellytä.
-Tuhannen, tässä talossa ei sovi liikoja toivoa. Sitä paitse en ole
-saanut tehtäväkseni sallia teille tuommoisia oikeuksia.
-
-Palatkaa nyt vartijan kanssa, joka ulkona työhuoneessa odottaa, olkaa
-ahkera, kuuliainen ja nöyrä, siihen teitä kehotan.
-
-Genia antoi syvästi huoaten päänsä vaipua rinnalleen ja hiipi sitten
-ovea kohti.
-
-Samassa kuului kolkutusta ovelle, ovi avautui, ja suuri, harmaapäinen
-mies, puettuna porvarin jotenkin kuluneeseen pukuun, astui sisään.
-
-— Minulla on kunnia, rouva kenraalska, sanoi hän, nähtävästi
-huomaamatta, että Genia peljästyneenä peräytyi taaksepäin, sillä hän
-häpesi, niin usein kuin joku mies näki hänet tässä talossa. — Minulla
-on kunnia esittää itseni teille: Ignaz Balzer Wienistä on minun nimeni,
-minä olen kauppias, se merkitsee, että minä kaupitsen kaikkea, millä
-vaan voin rahaa ansaita.
-
-Nyt olen kuullut, että tässä laitoksessa vangit valmistavat erinomaisia
-olkikenkiä.
-
-Minä ostan miten paljon hyvänsä, maksan aina korkeita hintoja ja aina
-käteisellä rahalla — aina puhtaassa rahassa, se lankee itsestään.
-
-Minä maksan kaksikymmentä prosenttia enemmän kuin ne, joille ennen
-olette myyneet laitoksen tuotteita.
-
-— Mutta, hyvä herra, huudahti kenraalska närkästyneenä, — kuinka
-tällä tavoin voitte ilmoittamatta tunkeutua tänne? — Miksi ette ole
-edeltäpäin ilmoittautunut?
-
-— Pyydän anteeksi, jatkoi mies — mutta minulla ei ole korkeita
-ajatuksia ilmoittamisesta. Joka paljon kysyy, saa monta vastausta,
-hyvän liikemiehen pitää ymmärtää tunkeutua kaikkialle. Älkää panko
-pahaksenne, kyllä pian sovitaan.
-
-Kas, tuo taitaa olla joku täällä olevista letukoista. Ha, ha, he ovat
-kaikki aikaisemmin pitäneet hauskaa elämää ja täytyy heidän nyt siitä
-maksaa sakkoa. Jaa, ei aina tanssita ruusuilla elämän läpi. Mutta
-kaunis hän on — tosiaankin sangen kaunis.
-
-— Herra Balzer, minun täytyy pyytää teitä päästämästä tuollaisia
-muistutuksia, huudahti kenraalska. — Tässä talossa ei olo mitään
-kauneutta, ainoastaan katumusta ja parannuksentekoa.
-
-Menkää! huudahti hän sitte närkästyneenä, kääntyen Genian puoleen.
-— Miksi tässä vielä seisotte ja miksi tuota herraa niin tutkivasti
-tähystelette?
-
-Menkää, olen jo aikoja sitten käskenyt.
-
-Mutta Genia ei mennyt. Mies, joka noin äkkiä oli tunkeutunut
-kenraalskan vastaanottohuoneeseen, oli hänelle aivan vieras, häntä ei
-Genia ollut koskaan ennen nähnyt.
-
-Mutta kaksi sanaa, jotka mies oli lausunut, teki hänet Genialle
-tavattoman tärkeäksi. Hän oli sanonut olevansa Wienistä?
-
-Oi, tuo mies tuli Wienistä, keisarikaupungista Tonavan varrelta,
-siitä kaupungista, missä Genian rakastettu äiti asui ja missä hänet
-yleensä tunnettiin. Nyt tahi ei koskaan tahtoi hän käyttää tilaisuutta
-hyväkseen, ilmoittaakseen surullisen kohtalonsa maailmalle.
-
-Hän hyvin tiesi, että hän täten panisi kaikki alttiiksi, että hän
-ärsyttäisi johtajattaren raivoisaan vihaan.
-
-Kumminkin — tuota ainoata tilaisuutta, jonka sattuma hänelle tarjosi,
-ei hänen pitäisi jättää käyttämättä.
-
-— Oi, hyvä herra, huudahti Genia syvällä liikutuksella ja kovasti
-vapisevalla äänellä, äkkiä astuen Ignaz Balzerin luokse ja ojentaen
-ristiin pannut kätensä häntä kohden, — tehän tulette Wienistä?
-Pelastakaa minut! Minä olen kreivitär Genia von Sandorf; Wienissä asuu
-äitini. Sanokaa hänelle, että minut on tuotu tänne. —
-
-Kenraalska syöksyi raivostuneena Genian päälle nyrkit pystyssä ja
-viskasi hänet menemään, niin että tyttöparka hoiperteli ovea kohti.
-
-— Sinä letukka, kuinka uskallat kertoa vieraalle tuollaisia valheita?
-
-Sinä, joka kadulta pyydystettiin, ulos! — Ei, ei takaisin
-työhuoneeseen! Vartija — vartija tänne päin. Tulkaa tänne ja laahatkaa
-hänet alas pimeään koppiin! Siellä tulee hänen istua kahdeksan päivää
-vedellä ja leivällä.
-
-Oi, nuo naiset, joka hetkeä he käyttävät hyväkseen paetakseen, taas
-miesten pariin päästäkseen ja minua mustentaakseen — minua, joka
-kumminkin saan vastata kaikesta! Minulla on kerrassaan raskas toimi!
-
-Naisvartija, jäntevä, vahvarakenteinen oli tullut sisään. Hän heti iski
-kyntensä Geniaan ja veti hänet perässänsä, vaikka tuo onneton vielä
-koetti irtautua hänestä ja kiiruhtaa Ignaz Balzerin luokse.
-
-Wienin kauppias lienee kumminkin ollut merkillinen henkilö. Sillä
-samassa kuin kenraalska hyökkäsi Genian päälle lyöden nyrkillään hänen
-rintaansa ja viskasi hänen taaksepäin, säpsähti hän, ja hänen muutoin
-uniset silmänsä säkenöivät.
-
-Hänen vartalonsa kumartui, ikäänkuin olisi ollut aikeessa hyökätä
-raivostuneen naisen kimppuun ja yhdellä nyrkin iskulla lyödä hänet
-lattiaan. Mutta hän kumminkin oikasihe, pannen käsivarret ristiin
-rinnan ylitse ja seisoi siinä sitten kuin kivettynyt.
-
-Hän näki Genian rukoilevaiset silmät, kuuli hänen avunhuutonsa, kun
-raaka vartija iski häntä niskaan, painoi häntä ja veti ovelle.
-
-Mutta Wienin kauppias oli tullut tänne kauppoja tekemään, hyviä
-kauppoja, ja siksi katsoi hän olevan edullisinta, ettei sekaantuisi
-toisten ihmisten asioihin, jotka itsessään eivät häntä liikuttaneet.
-
-Kun ovi oli suljettu Genian ja vartijan takana, lausui kenraalska
-väsyneellä äänellä:
-
-— Näettekös, hyvä herra, niin täällä käy päivä päivän perästä,
-paljastaan mieliharmia ja nöyryytystä. Oi, jospa vaan tietäisin
-jonkun toisen paikan, niin olisin jo aikoja sitten jättänyt tämän
-kiittämättömän toimen.
-
-Ennen kaikkea, pyydän teiltä kumminkin, herra Balzer, ettette usko
-sanaakaan siitä, mitä tuo tyttö sanoi. Mitä hän väittikään? Hänkö
-kreivitär? Genia von Sandorf? —
-
-Ha, ha, hänellä on aivan toinen nimi ja on hän viettänyt häpeällistä
-elämää. Monet upseerit ovat hänen tähtensä ampuneet itsensä, sitte
-vaipui hän yhä syvemmälle, kunnes joutui poliisin käsiin ja tuotiin
-tänne.
-
-Eikö niin, hyvä herra, tuollainen olento on inhottava?
-
-— Mitä suurimmassa määrässä, vastasi Balzer syvällä rintaäänellä, joka
-osoitti varmaa vakuutusta. — Yhteiskunnan on vapauduttava tuollaisista
-vahingollisista kasvannaisista.
-
-Mutta puhukaamme nyt, rouva kenraalska, kaupoistamme. Siitä on tuleva
-meille kummallekin hyötyä, siliä — herra Ignaz Balzer kumartui viekkaan
-näköisenä alas johtajattaren puoleen — minä olen taipuvainen joka
-frangista, minkä ansaitsen, luovuttamaan kymmen sentiimiä teille, ja
-lopuksi siitä tulee aika sievoinen summa.
-
-Ja jotta huomaisitte minun näin todellakin tarkoittavan, suvaitsen
-täten jättää teille viisisataa frangia pieneksi ennakkomaksuksi
-tavarasta.
-
-Näin sanoen oli herra Balzer povitaskustansa ottanut esille lompakkonsa
-ja antoi viisisatamarkkasen liukua kenraalskan käteen, joka keveästi
-huoaten otti sen vastaan.
-
-— Eikö ole kauheata, että täytyy turvautua tällaisiin pieniin
-sivutuloihin? huudahti kenraalska, teeskennellen ja päivitellen. —
-Mutta mitä pitää tehdä? Täytyy ajatella vanhoja päiviään.
-
-— Haluaisitteko näyttää minulle huoneet, missä olkikengät valmistetaan?
-jatkoi Balzer. — Näettekö, rouva! kenraalska, minä tahtoisin saada
-suunnilleen selville, kuinka paljon laitos kykenee niitä tuottamaan.
-
-Eikö niin, tehän olette hyvä ja näytätte minulle hiukan laitosta?
-
-— Siitä on minulla oleva suurta huvia, herra Balzer. — Olkaa hyvä ja
-seuratkaa mukana.
-
-Oi, te tulette näkemään kauhistuttavia, hyljättyjä olentoja. Minä
-tiedän, että niiden näkeminen on teille paljon mielipahaa tuottava.
-
-— Paljon pahaa, vakuutti Balzer. — Mutta mitäpä ei tee hyvän kaupan
-vuoksi?
-
-He lähtivät yhdessä kenraalskan vastaanottohuoneesta ja kulkivat ympäri
-koko taloa.
-
-Herra Balzer oli hyvin tiedonhaluinen mies. Kaikki tahtoi hän nähdä, ja
-yksityiskohtia myöten hän otti kaikki selville.
-
-Ennen kaikkia tuntui hän olevan siitä hämmästynyt, että niin monet
-naiset — niitä oli useita satoja — eivät koskaan uskaltaneet tehdä
-kapinaa.
-
-— Jos nuo liittoutuisivat, kuiskasi hän hoitajattarelle, heidän
-ollessa suuressa työhuoneessa, jossa vangit naisvartiain valvonnan
-alla valmistivat olkikenkiä — niin silloinhan he teidät kerrassaan
-teloittaisivat.
-
-Minun täytyy tunnustaa, että olen vähän peloissani, minä olen yleensä
-pelkuriluontoinen.
-
-- Oh, mitä ajattelette, herra Balzer! vastasi kenraalska, — meillä on
-seitsemäntoista naisvartijaa ja sitte vielä yksikolmatta miespuolista.
-
-Lienette kai myöskin huomannut, että alhaalla pihassa on vartijajoukko,
-johon kuuluu joka päivä neljätoista sotamiestä. Nämä valvovat
-uloskäytävää ladatuin kiväärein.
-
-Ikkunat ovat häkillä varustetut, ovet ovat raudasta ja varmemmaksi
-vakuudeksi päästetään joka ilta irti useita suuria koiria, jotka
-ehdottomasti repisivät kappaleiksi jokaisen, joka kutsumatta koettaisi
-tänne tunkeutua.
-
-Herra Balzer löi tämän kuullessaan kädet kasvoihinsa, kuin olisi hän
-niihin tahtonut painaa kasvojensa ilmeen.
-
-Se oli pettymyksen ja tuskallisen raivon ilme, joka kuvastui hänen
-piirteissään. Mutta hän ehätti kohta vakuuttamaan, että hänen
-levottomuutensa on nyt ohi.
-
-- Mennään nyt takasin minun vastaanottohuoneeseeni, sanoi kenraalska —
-Nyt päätetään kauppa ja ehkäpä teemme samalla kauppakontrahdin.
-
-- Juuri niin, kenraalska, vastasi herra Balzer. — Te olette todellakin
-erittäin tarmokas nainen. Sellaisesta minä pidän.
-
-Pikaista kosimista ei kenenkään ole vielä tarvinnut katua ja pikaisesti
-päätetty kauppa on aina ollut edullinen molemmille puolille. — Ha, ha,
-me olemme kuin luodut toisillemme, kenraalska.
-
-Niin pian kuin kenraalska ja kauppias tulivat vastaanottohuoneeseen,
-istuutui kenraalska kirjoituspöytänsä ääreen.
-
-- Minä pidän teistä, herra Balzer, sanoi hän, — ja luulen, että meistä
-tulee vielä ystävät.
-
-Ainakin olen hyvin halukas myömään teille edullisilla ehdoilla kaikki
-vankien työt.
-
-Minä annan teille listan, josta voitte nähdä, mitä ja kuinka paljon
-kutakin lajia valmistetaan meidän laitoksessamme ja —
-
-Miksi sitte häiritsette minua? Mitä haluatte? Nämä kenraalskan sanat
-koskivat erästä naisvartijata, joka tuli huoneeseen kirje kädessä ja
-jäi seisomaan odottavaan asemaan.
-
-— Tämän kirjeen, sanoi nainen, on yksityinen sanansaattaja juuri
-jättänyt kenraalskalle tuotavaksi, ja tuoja käski minun nimenomaan
-jättämään kirjeen omakätisesti kenraalskalle.
-
-— Antakaa tänne! sanoi kenraalska. — Hyvä on, voitte lähteä.
-
-Kenraalska oli näin sanoen ottanut kirjeen vartijan kädestä, ja samassa
-kun hän kohotti kirjeen, nähdäkseen keneltä se oli, näki herra Balzer,
-että kirje oli takapuolelta varustettu suurella sinetillä, jossa oli
-kruunun kuva.
-
-Herra Balzer tuli hetkeksi hyvin levottomaksi.
-
-Myöskin kenraalska tuli sinetin nähdessään kovaan mielenliikutukseen,
-sillä hän katseli kirjettä todellisella hartaudella ja syvällä
-kunnioituksella.
-
-Sitte hän avasi kuoren pienellä terävällä veitsellä, joka oli
-kirjoituspöydällä, ja veti kuoresta kokoon käännetyn paperin, josta
-huoneeseen tuoksui hyvää hajua.
-
-— Minun täytyy pyytää anteeksi, sanoi hän hymyillen kauppiaalle,
-odottakaa vain muutamia minuttia. — Tämä on erinomaisen tärkeä kirje,
-jonka korkea henkilö on minulle lähettänyt. Sallitteko minun sen lukea?
-
-— Mutta, olkaa hyvä, huudahti Balzer rakastettavalla äänellä. — Olkaa
-hyvä, älkää antako minun häiritä itseänne!
-
-Sillä aikaa ajattelen kauppaamme.
-
-Kenraalska kohotti siis kirjeen ja kun hän oli pitkänäköinen, niinkuin
-vanhemmat ihmiset tavallisesti ovat, piti hän kirjettä jotenkin kaukana
-itsestään.
-
-Herra Balzer kumminkin huvitteli, vetelemällä partaansa, mutta
-todellisuudessa suuntasi hän silmänsä kirjettä kohden. Salainen
-toivomus näytti täyttävän hänen mielensä.
-
-Oikeastaan hän oli kauhean halukas tietämään, mitä kirje sisälsi.
-
-Jos hän todellisuudessa olisi ollut herra Balzer, niin olisi hänelle
-kirjeen sisältö ollut aivan yhdentekevä, mutta se hän ei ollutkaan,
-vaan mies, jonka nimi oli koko Serbiassa tunnettu ja peljätty.
-
-Tuo harmaapäinen mies ei ollutkaan kukaan muu kuin Demeter Banjaluki,
-Mustien vuorten rosvo.
-
-Demeter Banjaluki melkeinpä jo oli epätoivoissaan uhkarohkean aikeensa
-onnistumisesta, kun äkkiä pälkähti hänen päähänsä, että tuo kirje
-mahdollisesti koski Genian kohtaloa.
-
-Mitäpä hän ei olisi antanut, jos hänen olisi ollut mahdollista
-asettua kenraalskan taakse ja hänen olkapäänsä yli heittää silmäyksen
-kirjeeseen, joka suuressa määrässä herätti hänen huomiotansa. Oi, mitäs
-tuo oli!
-
-Demeter kohautti hiukan ja heitti nopean, tutkivan silmäyksen peiliin,
-joka riippui kenraalskan takana.
-
-Peilistä Demeter saattoi lukea jokikisen sanan, tunsipa myöskin
-käsialan.
-
-Demeter Banjaluki ymmärsi oivallisesti lukea peilikirjoitusta. Tuon
-miehen tietysti oli täytynyt kaikkea oppia, hänen täytyi kaikkea
-ymmärtää, josta saattoi hänen vaarallisessa ammatissaan olla hyötyä.
-Joka sekunti täytyi hänen olla altis mitä vaarallisimpiin yllätyksiin,
-ja siksipä oli hän opiskellut vähän itsekutakin asiata, välttääkseen
-vainoojiaan ja saadakseen selville ihmisten salaisuudet.
-
-Demeter luki peilistä niinkuin kirjaa, vaikka kirjaimet peilissä
-olivatkin väärinpäin ja oikealta vasemmalle. Kenraalska ei vielä ollut
-päässyt kirjeen päähän, kun Demeter jo osasi sen ulkoa. Ja kumminkin
-toisti hän itsekseen joka sanan, ettei millään muotoa unhottaisi yhtään
-tavua.
-
-Demeter Banjalukin täytyi pusertaa huulensa yhteen, jottei päästäisi
-remakkata naurua, sillä nyt hän tiesi, ettei valepukunsa ollut turha.
-Kirje kuului nimittäin seuraavasti:
-
- "Rouva kenraalska.
-
- Vanki Genia von Sandorf ei saa kauvemmin jäädä teidän luoksenne. Eräät
- syyt vaikuttavat, että hänet on sieltä vietävä ja siirrettävä entistä
- ankarampaan säilytyspaikkaan.
-
- Tänä iltana saapuu teidän luoksenne henkilö ottamaan Genia von
- Sandorfia. Tämä henkilö on lausuva teille tunnussanaksi: "Päätön mies."
-
- Tuolle henkilölle on teidän viipymättä jätettävä Genia von Sandorf, ei
- kumminkaan vankipuvussa, vaan yksinkertaisessa mustassa puvussa.
-
- Minä vakuutan teille, kenraalska, kaikkein korkeinta suosiotani, jos
- tarkoin noudatatte tätä määräystänne."
-
-Tämä kirje oli ilman allekirjoitusta, mutta sen täytyi tulla mahtavalta
-ja vaikutusvaltaiselta taholta, koska kenraalska katseli kirjettä
-todellisella hartaudella.
-
-- Päätön mies, ajatteli Demeter Banjaluki. — Joo, se mies, joka tänä
-iltana tulee Geniata noutamaan, tulee päästänsä lyhemmäksi, niin totta
-kuin minä olen Banjaluki.
-
-Hyvä oli, että kenraalskan silmät vielä olivat kirjeeseen kiintyneet,
-sillä muutoin olisi hän huomannut sen liekin, joka silloin ilmestyi
-Wienin kauppiaan muutoin uneliaisiin silmiin.
-
-- Minä ajattelen, että on parasta, sanoi Demeter, nousten tuoliltaan,
-— että tulen takaisin jonakin toisena päivänä, sillä rouva kenraaalska
-näyttää tänään saaneen tärkeitä asioita toimitettavaksi.
-
-— Siinä olette oikeassa, herra Balzer, vastasi kuritushuoneen
-hoitajatar. — Silloin voisimme kaikessa rauhassa puhella kaupoistamme,
-ja olenpa vakuutettu siitä, että tulemme hyvään tulokseen.
-
-— Erittäin hyvään tulokseen! huudahti herra Balzer tyytyväisenä hieroen
-käsiänsä. —
-
-— Minulla on kunnia sulkeutua suosioonne. Näin sanoen otti Balzer
-lakkinsa ja keppinsä ja vetäytyi pois.
-
-Kun hän oli poistunut ja ovi sulkeutunut hänen takanansa, kääri
-kenraalska kirjeen kokoon ja kätki sen huolellisesti pöytälaatikkoon.
-
-- Siis "päätön mies" on tämän illan tunnussana. Hyvä, se joka lausuu
-minulle nämä sanat, saa ottaa tytön haltuunsa.
-
-
-
-
-KUUDESKOLMATTA LUKU.
-
-Kidutettu äidinsydän.
-
-
-Rouva von Sandorf, Genian äiti, oli puoliksi lohdutettuna palannut
-Hôtel de Paris'iin ja vetäytynyt huoneisiinsa.
-
-Draga oli lähettänyt hänet luotaan tyhjillä lupauksilla. Hän oli aivan
-yksinkertaisesti vakuuttanut hänelle, että poliisi tekisi kaikki
-voitavansa löytääksensä Genian.
-
-Mutta kreivitär von Sandorf ei suuresti luottanut Serbian poliisiin.
-
-Hänhän oli jo tehnyt Belgradin poliisipäällikön tuttavuutta, kurjan ja
-julkean Lazar Petrovitschin, joka oli vaan tehnyt pilkkaa onnettomasta
-naisesta.
-
-Eikä siinä kylliksi. Tuo kurja oli ollut vielä niin raaka, että oli
-solvannut hänen tyttärensä kunniaa.
-
-- Oi Jumalani, kuinka kurjia ihmiset sentään ovat, huokasi kreivitär
-von Sandorf ja vaipui tuolille istumaan. — Minä olen nyt oppinut
-näkemään, etten ennen, silloin kun mieheni vielä eli, ollenkaan
-tuntenut maailmaa sellaisena kuin se on.
-
-Kuumat kyyneleet vierivät onnettoman rouvan silmistä hänen
-ajatellessaan kuollutta puolisoaan ja hän heittäytyi nyyhkyttäen sohvan
-nurkkaan.
-
-Kuinka kauvan kreivitär siinä makasi synkissä mietteissään, ei hän
-itsekään tiennyt, mutta heräsi tästä syvän alakuloisuuden tilasta
-siihen, että ovelle kevyesti naputettiin.
-
-Se oli eräs Hôtel de Parisin palvelija, joka syvästi kumartaen astui
-ovesta.
-
-- Anteeksi, kreivitär, jos häiritsen, sanoi palvelija — mutta ulkona on
-eräs henkilö, joka haluaa puhutella kreivitärtä, ja — minä en tiedä,
-päästänkö hänet sisälle. —
-
-- Kuka se on? kysyi kreivitär lempeällä äänellä. Ehkä on se joku
-onneton, joka tahtoo pyytää minulta almua?
-
-- Ei suinkaan, kreivitär! vastasi palvelija. — Minä tunnen miehen, se
-on juutalainen nimeltä Mandelblüt, jolla on viidennen luokan ravintola
-Belgradissa. Hänestä ei puhuta juuri hyvää tässä kaupungissa.
-
-- Ja hän tahtoo puhua kanssani? sanoi kreivitär suuresti ihmeissään. —
-Etteköhän ole sittenkin erehtynyt, sillä minä en voi ajatellakaan, mitä
-hän tahtoo.
-
-- Erehdys on tässä mahdoton, kreivitär. Muuten juutalainen pyysi kovin,
-että minä hänet ilmoittaisin.
-
-Kreivitär mietti hetkisen, mitä hän tekisi. Sitte sanoi hän
-palvelijalle:
-
-- Tiedättehän, että minä olen tullut Belgradiin etsimään kadonnutta
-lapsiparkaani.
-
-Siksi täytyy minun puhua jokaisen kanssa, joka tulee tielleni. Ehkä
-tämä mies voi antaa minulle viittauksen, mistä voin hakea lastani.
-
-Antakaa siis miehen tulla sisään!
-
-Ei suinkaan hän lienee mikään vaarallinen mies, minä tarkoitan — ei
-suinkaan häntä ole syytetty koskaan väkivallan teosta?
-
-— Mandelblütiä? — Ei, ei mistään semmoisesta. Minun mielestäni hän on
-hyvin pelkuri! Muuten olen minä aina lähellä tuolla korridoorissa.
-
-Näin sanoen poistui palvelija syvään kumartaen.
-
-Heti kuului koputus ovelle.
-
-Kreivittären kehoituksesta avautui ovi hiukkasen ja sisään pujahti
-juutalainen Mandelblüt, pistäen ensin päänsä ja sitte koko ruumiinsa
-sisälle.
-
-Hänellä oli paras silkkikauhtanansa yllään ja olipa hänellä tänään
-lakkikin kädessä, vaikka hänellä vielä oli pieni musta, samettinen
-patalakki päässä.
-
-— Pyydän tuhat kertaa anteeksi, rouva kreivitär, sanoi hän, yhtä mittaa
-kumartaen, — mutta en koskaan olisi ottanut tätä vapaisuutta, jollei
-minua mitä tärkein asia olisi ajanut tänne.
-
-— Eikös nimenne ole Mandelblüt? kysyi kreivitär, istuutuen sohvaan.
-
-— Aivan niin, rouva kreivitär. Mandelblüt on nimeni, isäni nimi oli
-myöskin Mandelblüt, perheemme on suuri, täytyy minun sanoa ja minulla
-on veli Wienissä. —
-
-— Suokaa anteeksi, olkaa hyvä ja sanokaa asianne, keskeytti kreivitär.
-— Mitä liikettä harjotatte Belgradissa?
-
-— Herra Jumala, rouva kreivitär, vastasi Mandelblüt, — mitäkö liikettä
-harjoitan?
-
-Kaikellaista, mutta aivan erityisesti on minulla "Zum Bojaren"
-ravintola tulolähteenäni.
-
-— "Zum Bojaren" ravintola! huudahti äkkiä kreivitär muuttuneella
-äänellä. — Siellä ravintolassahan asui — vastatkaa suoraan, Mandelblüt,
-eikö teidän ravintolassanne asunut yönä ennen kuningas Aleksanterin
-vihkiäisiä Draga Maschinin kanssa nuori tyttö nimeltä Genia von Sandorf?
-
-— Aivan oikein, rouva kreivitär! Teidän tyttärenne asettui ravintolaan
-asumaan, ja voinpa vannoa, ettei hänelle minun ravintolassani
-tapahtunut mitään pahaa.
-
-Vihkijäispäivän aamuna lähti hän talostani viattomana ja vammattomana.
-
-Mutta senjälkeen ei teidän tyttärenne enää saapunut takaisin
-ravintolaan, ja siitä lähtien —
-
-— On Genia kadonnut! keskeytti kreivitär von Sandorf, voimatta hallita
-mielenliikutustaan, vaan nyyhkytti kovaäänisesti.
-
-— Älkää itkekö, rouva! sanoi Mandelblüt, kuullessaan kreivittären
-hillittömästi nyyhkyttävän. — Kaikki voi vielä kääntyä hyväksi. Tehän
-olette tulleet tänne Belgradiin etsimään tytärtänne.
-
-Hyvä rouva, te olette hänet löytävä! Minä, Mandelblüt, sanon sen
-teille, ja kun Mandelblüt on sanonut sanan, on se yhtä hyvä kuin jos
-joku toinen jo olisi saman asian suorittanut.
-
-— Niin, rouva kreivitär, on olemassa salaisuuksia, joita ei edes
-rahalla voi suorittaa.
-
-— Minä tiedän! huudahti kreivitär. — Jos vaan siitä on kysymys, oi,
-kyllä kohta olemme yksimielisiä.
-
-Puhukaamme nyt suoraan, herra Mandelblüt! — tulkaa lähemmäksi, niin
-ettei ulkona kuulla, mitä me puhumme.
-
-— Samaa mieltä olen minäkin, sanoi juutalainen. — Minä kuulen
-palvelijan yhtä päätä kulkevan käytävässä edes takaisin. Miksi pitäisi
-hänen tietää, mistä me puhumme?
-
-Kreivitär vetäytyi ikkunakomeron luoksi ja Mandelblüt seurasi häntä
-sinne.
-
-— Sanokaas minulle nyt, mitä teillä on kerrottavaa ja kuinka paljon te
-vaaditte?
-
-— Viisituhatta frangia minä vaadin, rouva kreivitär, vastasi Mandelblüt
-päättävästi. — Mutta, kun olette minulle maksanut sen summan, niin
-silloin saattekin tyttärenne syliinne, niin totta kuin minä olen
-rehellinen mies.
-
-Kreivitär rupesi kiivaasti vapisemaan eikä kyennyt tuskin sanaakaan
-sanomaan. Hän meni kirjoituspöydän ääreen, missä hän säilytti kaikki
-puhtaat rahat ja muut arvoesineet, jotka oli ottanut mukaansa
-Belgradiin. Hän avasi erään laatikon ja otti sieltä lompakon.
-
-— Viisituhatta frangia te vaaditte, huudahti hän. — Olkoon niin, ne
-heti saatte, mutta sitte teidän täytyykin olla minulle avullinen
-tuomaan tyttäreni syliini.
-
-— Rouva kreivitär, huudahti juutalainen, katse yhtä mittaa rahoihin
-kiintyneenä, — valmistautukaa kauheata asiata kuulemaan! Minä en sille
-mitään voi, mutta minun täytyy se sanoa — teidän tyttärenne oleskelee
-nykyään kuritus — Jumala varjelkoon minua — se on minulle liian
-vaikeata sanoa, mutta minun täytyy — hän on nyt —
-
-— Mies, älä anna minun kauvempaa maata kidutuspenkillä? huudahti
-kreivitär vapisevalla äänellä.
-
-— Missä on Genia, missä saattaa hän olla? Armollinen Jumala, minä
-tuskin enää kykenen kestämään kaikkia koetuksia ja mielenliikutuksia,
-joita minulle olet pannut!
-
-Niin sanokaa sitte, että kerrankin tulee tuskista loppu!
-
-— Ne loppuvat, rouva kreivitär, luottakaa siihen, sillä tänä iltana
-saatte taas tyttärenne Genian luoksenne. Tällä hetkellä on hän tosin
-kuritushuoneella. Kun Mandelblüt oli lausunut nämä sanat, katseli hän
-kreivitärtä aroilla silmillä.
-
-Mutta se vaikutus, minkä Mandelblüt oli odottanut, nimittäin kauhea
-tuska ja häpeän purkaus, jäi tulematta siitä yksinkertaisesta syystä,
-että kreivitär ei käsittänyt, mitä "kuritushuoneella" tarkoitettiin,
-ainakaan kun samalla oli Geniasta kysymys.
-
-— Kuritushuoneessa! huudahti hän kepeästi vapisevalla äänellä.
-
-— Ahaa, minä huomaan, ett'ette oikein tunne Belgradia! huudahti
-juutalainen — Ojennuslaitos, kreivitär, on jotain hirmuista, sitä
-kutsutaan myöskin Harmaaksi linnaksi ja siihen taloon teljetään kaikki
-huonot ja langenneet naiset Serbiassa.
-
-Nyt kalpeni vanha, harmaahapsinen nainen, hän huudahti ja vaipui
-tuolille.
-
-- Langenneiden naisten joukossa, lausui hän vapisevalla äänellä —
-minun Geniani! — Oi Jumala, minun puhdas tyttöni, joka vielä muutamia
-viikkoja sitte oli kaikkien ylpeys ja ilo. Hänkö ojennuslaitokseen!
-
-Kreivitär riensi hänen luoksensa, sillä se teki hänelle melkein hyvää
-löytää edes tässä miehessä henkilö, joka tunsi Genian ja saattoi
-todistaa, ettei hänen tyttäressään ollut mitään pahaa.
-
-- Tehän olette tuntenut Genian, sanoi hän kyynelissään — hän on asunut
-teidän talossanne, sanokaa itse, oletteko koskaan nähnyt puhtaampaa ja
-viattomampaa tyttöä?
-
-Miksi te vaikenette? Miksi ette puhu? Laupias Jumala, miksi katsotte
-niin jäykästi minuun?
-
-— Neiti Genialla oli todellakin eräänä yönä nuori mies luonansa. —
-Ymmärtäähän tuon hyvin, nuori tyttö tahtoo mennä naimisiin, ja hän
-ehkä ajatteli, että herra Stefan Naumovitsch oli otettava. Tämä on
-todellakin pulska mies, se on kateudenkin tunnustettava. Ja niinpä
-neiti Genia avasi hänelle ovensa, koskapahan he asuivat seinä seinän
-vieressä ravintolassa. —
-
-Kauhun huuto pääsi kreivittären huulilta ja hänen kasvonsa tulivat
-kuolonkalpeiksi.
-
-— Ihminen, onneton ihminen! koristi hän kurkustansa. — Mitä te sanotte!
-
-— Te valehtelette, Mandelblüt! Se ei ole totta! Tyttäreni ei mitenkään
-ollut sinä yönä miehen seurassa!
-
-— Kreivitär, jollette minua usko, niin kysykää häneltä itseltään! Mies
-on täällä vielä, hänen nimensä on Stefan Naumovitsch ja on kuninkaan
-ajutantti.
-
-Minä ja vartijapäällikkö tulimme huoneeseen, ja silloin istui
-Naumovitsch neiti Genian vieressä vuoteella. Ja neiti Genia selitti
-itse Naumovitschia rakastavansa.
-
-Kreivitär istui hiljaa häpeästä ja mielenliikutuksesta masentuneena.
-
-— Muutoin! Mikä ihme se on, jos kaksi nuorta ihmistä rakastaa
-toisiansa. Mutta pääasia. Teidän lapsenne on kuritushuoneessa. Hänet on
-sieltä pelastettava. Ja sentähden olen minä tullut tänne ilmoittamaan,
-mitenkä hänet voisitte saada sieltä ulos.
-
-— Puhukaa, hyvä herra! sammalti kreivitär, levottomuudesta pidättäen
-henkeänsä.
-
-— Minä olen tänään, jatkoi Mandelblüt — kuullut telefoonikeskustelun,
-jossa muuan henkilö, jota en lähemmin uskalla mainita, oli
-poliisipäällikön kanssa.
-
-Poliisipäällikkö Lazarin asemasta seisoin minä telefoonin ääressä.
-Kysymyksessä oleva henkilö alkoi silloin puhua Geniasta ja antoi
-poliisipäällikölle kauhean käskyn, nim. heittää tyttärenne torniin,
-missä hän ei enää saisi nähdä päivän valoa.
-
-Ei kukaan ihminen asu sillä saarella, missä torni on, tahi oikeammin
-sanoen, ei kukaan sanota siellä asuvan.
-
-Ja niin antoi sama henkilö käskyn — että minä, s.o. poliisipäällikkö
-Lazar, jonka kanssa hän luuli puhuvansa, menisin tänä iltana ottamaan
-Genia von Sandorfin kuritushuoneesta.
-
-Siihen vaan tarvitaan, että henkilö, joka ilmoittautuu johtajattarelle,
-kuiskaa hänelle salaisen tunnussanan, niin neiti kohta jätetään
-hakijalle.
-
-Tunnussana on: "Päätön mies."
-
-Täten oli Mandelblüt päättänyt puheensa ja suuntasi nyt silmänsä
-hillittömällä himolla viiteen tuhanteen frangiin, jotka vielä olivat
-pöydällä.
-
-Kreivitär meni tyvenesti kirjoituspöydän ääreen, otti pari seteleistä
-ja ojensi ne Mandelblütille sanoen:
-
-— Tästä saatte ilmoituksestanne.
-
-Mutta kuka on tuova Genian kuritushuoneesta, kun ottaa lausuakseen
-johtajattarelle tunnussanan?
-
-— Kuka, huudahti Mandelblüt? — aina se, joka kysyy. Ajattelen, että te
-rouva kreivitär itse menette, ettehän tarvitse sanoa, että olette tytön
-äiti, jos se teistä tuntuu pahalta. Te sanotte aivan yksinkertaisesti:
-Päätön mies, niin kaikki käy, niin kuin teille olen sanonut. Minä
-tahdon itse olla päätön mies, ellei kaikki nimenomaan tapahdu tällä
-tavalla. Tänä iltana on tyttärenne vapaa ja te matkustatte hänen
-kanssansa Wieniin ja koko juttu on unhotettu.
-
-Muutoin, eihän sitä kukaan tiedä, että neiti on ollut seikkailuilla
-
-- Menkää nyt tiehenne! kuiskasi kreivitär von Sandorf,
-mielenliikutuksesta läpiväsyneenä. — Poistukaa ja jättäkää minulle
-kaikki muu tehtävä.
-
-Jos minun onnistuu pelastaa tyttäreni, niin voitte te täältä minun
-luotani noutaa jälellä olevat kolme tuhatta frangia. Te kaiketi
-luotatte minuun?
-
-— Ettäkö luotan kreivittäreen! — Sepä vasta kysymys. Nuo kolmetuhatta
-frangia ovat yhtä hyvässä säilyssä täällä kuin minun luonani.
-
-Ja täten ei minulla enää ole muuta tehtävää, kuin toivoa teille
-rehellisesti kaikkea hyvää. Jos vastedes tarvitsette Mandelblütia, niin
-muistakaa, että hänet tavataan "Zum Bojaren" ravintolassa!
-
-Kreivitär ainoastaan teki käden liikkeen sanoakseen jäähyväiset, ja
-Mandelblüt vetäytyi takaisin ovelle.
-
-Mutta ennenkuin hän sinne asti oli saapunut, kuuli hän nimensä vielä
-kerran huudettavan.
-
-— Herra Mandelblüt, vielä yksi kysymys, sanoi kreivitär. — Mikä olikaan
-sen miehen nimi, jonka kanssa tyttäreni — oi Jumalani, en uskalla sitä
-sanoa! — havaittiin olleen tuona yönä?
-
-— Stefan Naumovitsch on hänen nimensä, rouva kreivitär. — Hän on nuori,
-komea upseeri, luullakseni myöskin hyvästä perheestä. Tätä nykyä on hän
-hänen majesteettinsa kuninkaan ajutanttina.
-
-— Hyvä on, herra Mandelblüt, sitä minä vaan halusin tietää.
-
-Yhtä monta kertaa kumartaen kuin sisään tullessa, poistui Mandelblüt ja
-vihdoinkin oli kreivitär yksin.
-
-Mandelblüt lähtikin sopivaan aikaan, sillä kreivitär ei enää kyennyt
-hallitsemaan itseänsä. Hän puhkesi itkemään, nojautuen sohvan kulmaan.
-Hän itki sitä, että oma lapsensa oli joutunut viettelijän uhriksi.
-
-Sillä vanha kreivitär ei hetkeäkään epäillyt, että Stefan Naumovitsch
-pani liikkeelle kaikki keinonsa, joilla kokenut mies saattaa viattoman
-tytön pään panna pyörälle.
-
-Kuinka muutoin olisi ollut mahdollista, että Genia yöllä olisi avannut
-hänelle ovensa.
-
-— Minä en voi sitä uskoa, en voi sitä käsittää! huudahti kovasti
-koeteltu kreivitär, yhä käsiänsä väännellen. — Mutta kumminkin —
-tuota ei juutalainen ole voinut itsestään keksiä; hän oli niin varma
-asiastansa. —
-
-Näin sanottuaan nousi kreivitär sohvalta, pyyhki kyyneleensä ja sanoi:
-
-— Hänet on vapautettava, tuo onneton eksynyt, vapautettava hirveästä
-talosta, missä hän voi ainoastaan syvemmälle vaipua.
-
-Mutta en minä tahdo viedä häntä pois; se mies, joka on hänet
-onnettomuuteen syössyt, pelastakoon hänet myöskin. Sillä jos hän on
-vähemmässäkään määrässä rehellinen, niin on hän toki noudattava, minun
-kehoitustani, vievä Genian kuritushuoneesta ja ottava hänet vaimoksensa.
-
-Jollei hän tahdo, silloin — silloin on Genialle parempi, että menehtyy
-tuossa hirveässä talossa.
-
-Loukkautuneen äidin koko ylpeys näyttäytyi noissa sanoissa. Puhdas,
-tahraamaton nimi oli ollut aina hänen suvussansa suurin pyhyys, ja tuon
-nimen näki hän nyt tahratuksi, häväistyksi.
-
-Muutamia minuuttia myöhemmin istui vanha kreivitär kirjoituspöytänsä
-ääressä ja antoi vapisevalla kädellään kynän liukua paperilla. Hän
-kirjoitti Stefan Naumovitschille.
-
-"Hyvä herra! Yönä ennen kuningasparin vihkiäisiä, asuitte te yhdessä
-tytön kanssa, joka siihen saakka oli ollut siveellinen ja kunniallinen.
-Tuo tyttö nääntyy nyt hirveässä vankeudessa, hänet on viety
-kuritushuoneeseen. Voiko teidän omatuntonne jättää teidät rauhaan, hyvä
-herra? Eikö teidän ole itsellenne sanottava, että te olette hänet noin
-kauvaksi saattaneet. No hyvä, taivas tarjoo nyt teille tilaisuuden
-tehdä kaikki taas hyväksi.
-
-"Ne, jotka ovat tytön lähettäneet kuritushuoneeseen, ovat antaneet
-laitoksen johtajattarelle käskyn tänä iltana jättää tyttö sille
-henkilölle, joka lausuu tunnussanan: 'Päätön mies.'
-
-"Hyvä herra! Genia von Sandorfilla ei ole enää maailmassa ketään
-ihmistä, joka hänestä välittää, hän on nyt yksin ja hyljätty.
-Epäilemättä te tänä iltana tuon salaperäisen tunnussanan avulla
-vapautatte tyttö kauheasta ympäristöstänsä? Ja kun te olette
-vapauttaneet Genian, voitteko olla silloin niin julma ja sydämetön,
-että hylkäätte uhrinne ja jätätte hänet avuttomana kadulle?
-
-"Tehän olette ihminen, joka varmaankaan ette tahdo, että ikuinen tuomari
-teidät kerran työntää luotansa. Tekin epäilemättä toivotte pitkää,
-onnellista elämää. —
-
-"Onneton äidin kirous lepää teidän ylitsenne, jos laiminlyötte tämän
-ainoan tilaisuuden Genian vapauttamiseen. Samalla sanokaa Genia
-von Sandorfille, ettei hän koskaan saa astua äitinsä eteen muutoin
-kuin teidän laillisesti vihittynä vaimonanne. Siihen saakka hylkää
-äidinsydän arvottoman ja on koettava unhoittaa hänet."
-
-Näiden rivien alle, jotka vanha rouva kirjoitti tuhansin kyynelin,
-samalla kun hän tuon tuostakin jätti kynän kädestänsä, kun epätoivon
-tuska valtasi hänet, piirsi hän vihdoin vakavalla kädellä: Kreivitär
-von Sandorf.
-
-Vielä kerran tarkkaavasti luettuansa kirjeen, pisti hän sen kuoreen
-ja varusti osoitteella: Stefan Naumovitsch, H. M. Serbian kuninkaan
-ajutantti.
-
-— Nyt vaan on kysymys siitä, sanoi kreivitär itsekseen, — miten kirje
-saataisiin varmasti ja salaisuudessa Naumovitschin käsiin.
-
-Minä kyllä uskallan jättää kirjeen jollekin viejälle, en kumminkaan
-Serbian postilaitokselle, sillä sanotaan, että siinä on salainen
-osasto, missä hovin virkamiehille ja valtiollisille henkilöille menevät
-kirjeet salaisuudessa avataan ja luetaan.
-
-Oi Jumalani, miten nyt menettelisin? Aika kiirehtää, jo on puolipäivä
-enkä minä uskalla odottaa siksi kuin aurinko on laskenut, sillä silloin
-on tyttäreni hukassa.
-
-No niin, minun täytyy keksiä joku kepponen: Pukeudun valepukuun, haen
-Stefan Naumovitschin käsiini ja annan hänelle tämän kirjeen.
-
-Sitte valitsi kreivitär kaikkein huonoimmat vaatteet, mitä hänellä
-oli mukanansa, repi ne tahallansa tahrasi niitä hiukan, laittoi
-harmaan tukkansa epäjärjestykseen, niin että suortuva lankesi hänen
-kasvoillensa, leikkasi kenkänsä rikki ja koetti muutoinkin näyttää niin
-köyhältä ja kurjalta kuin mahdollista.
-
-Sitte otti hän pienen punotun korin käsivarrelleen, kätki sinne kirjeen
-ja hiipi ulos Hôtel de Parisista niin huomaamatta kuin mahdollista ja
-lähti konaakiin päin.
-
-
-
-
-SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU.
-
-Kerjäläisnainen.
-
-
-Stefan Naumovitsch kulki pitkin kuninkaallisen puiston varjoisia
-käytäviä juuri silloin kuin aurinko edellämainittuna päivänä oli
-noussut korkeimmilleen ja sen säteet kultasivat puiden latvoja ja pian
-hän oli tullut semmoiselle paikalle, johon hän ei koskaan astunut ilman
-kauheata väristystä, jota ainoastaan ne ihmiset kokevat, jotka joskus
-ovat olleet niin lähellä kuolemata, että ovat huomanneet sen jäistä
-tuulahdusta.
-
-Oi, tuossa oli paikka, missä keskellä viheriäisyyttä maa oli tullut
-paljastetuksi ja ikäänkuin uudestaan luoduksi.
-
-Kuninkaan ajutantti katseli paikkaa omituisella katseella ja syvällä
-mielenliikutuksella.
-
-Täällä oli lyhyt aika sitten se hauta kaivettu, joka oli ollut hänelle
-määrätty, täällä oli hän seisonut musta side silmillä ja kaksitoista
-ladattua kivääriä oli tähdätty hänen rintaansa vastaan, täällä oli hän
-joka hetki kuolemaa odottanut.
-
-Silloin oli kuningas äkkiä esiintynyt, nimittänyt hänet ajutantiksensa
-ja tarjonnut hänelle ystävyyttänsä. Mikä muutos hänen kohtalossansa!
-
-Stefan vapisi, ajatellessaan, kuinka helposti olisi voinut sattua,
-että kuningas olisi puoli minuuttia myöhästynyt. Silloin olisi ollut
-kuninkaalle myöhäistä osottaa kiitollisuuttansa Stefanille siitä, että
-tämä kerran oli pelastanut hänen henkensä.
-
-Muuten ei Stefan katunut ollenkaan, että oli tarttunut Aleksanterin
-ojennettuun käteen.
-
-Sillä kuningas oli tähän asti pitänyt sanansa, kohteli häntä
-ystävänänsä ja uskoi hänelle melkein kaikki sekä valtiolliset että
-yksityiset asiansa.
-
-Tällä tavoin oli Stefan aina selvillä Dragan toimista ja paljon pahaa,
-jota tuo kaunis, pirullinen kuningatar oli aikonut panna toimeen, oli
-hän salaisuudessa muuttanut hyväksi.
-
-Aleksanteri oli heikko luonne, joka aina otti vaikutuksia siltä, jota
-hän kuunteli.
-
-Mutta Stefan Naumovitsch ei näyttänyt tulleen tälle paikalle
-antautuakseen tarkastelemaan ihmiskohtalojen vaiheita, päinvastoin
-näytti hänen tulollaan tänne puutarhaan olevan varma syy, sillä
-hän katseli tähystellen ympärilleen ja — kas, saman puun takaa,
-jonka vieressä Draga silloin seisoi ja levottomin silmin seurasi
-valmistustoimia, astui nyt mies.
-
-Tämä oli puettu käsityöläiseksi.
-
-Edessään oli vihreä nahkaesiliina, harmaa puku, pitkävartiset saappaat.
-Harmaa tukka ja parta olivat lyhyiksi leikatut.
-
-- Ystäväni Maschin, huudahti Stefan ja riensi entistä everstiään
-vastaan — tulethan vihdoinkin!
-
-- Minä löysin kirjeesi puun kolosta, joka on postikonttorinamme ja
-tulin täsmälleen.
-
-- Mutta sinä annoit minun kauan odottaa itseäsi.
-
-- Niin, kun minun täytyy olla varovainen, vastasi Maschin
-sydämellisesti puristaen Stefanin kättä. — Minähän olen vielä
-maanpakolainen, tai oikeastaan kuollut mies, sillä tuolla konakissa
-luullaan, että pyöveli on tehnyt hyvän työn ja että minä jo aikoja olen
-maannut Tonavan pohjassa.
-
-Sentähden en uskalla esiintyä, näetkös, poikani — en uskalla näyttäytyä
-kellenkään.
-
-- Ja missä sinä oikeastaan piileskelet? kysyi Stefan, kun hän yhdessä
-ystävänsä kanssa painui syvemmälle puiden väliin. — Et edes minullekaan
-ole tähän asti antanut osoitettasi.
-
-- En, sitä en ole tehnyt, kun en oikeastaan tahtonut, että kukaan sitä
-tietäisi. Mutta sinä olet poikkeus.
-
-Niin tiedä siis, että eräs kunnon ihminen, johon minä voin aivan
-kokonaan luottaa, on ottanut minut taloonsa. Tunnetko vanhan
-kuninkaallisen hevosenkengittäjän, mestari Zornin?
-
-- Ahaa, saksalaisen, joka oli palveluksessa jo kuningas Milanin aikana!
-huudahti Stefan. — Tietysti minä hänet tunnen.
-
-Jokainen Belgradin lapsi tuntee hänet. Eihän löydy muita asiantuntevia
-hänen alallaan kuin hän. Siksi onkin hän välttämätön hovissa, koko
-kuninkaallinen talli on hänen katsantonsa alla.
-
-- No niin, minä olen mestari Zornin ensimäinen mies, vastasi Maschin —
-se tahtoo sanoa, sillä arvonimellä asun minä, hänen talossaan.
-
-Kerrassaan rehellistä väkeä, nuo Zornit, sekä ukko että hänen
-tyttärensä Klärchen, joka äidin kuoltua on hoitanut taloa!
-
-Sinä tiedät, että he asuvat Natalienstrassella. Tuo vanhanaikuinen
-talo on hänen omansa. Siinä on tarpeeksi tilaa meille; minulla on
-hyvin kaunis huone asuttavanani ja saan nauttia mitä jalointa ja
-hienotunteisinta vierasvaraisuutta.
-
-- Tuntuu kuin kivi putoaisi sydämeltäni, vastasi Stefan — kun nyt
-tiedän, että sinä olet hyvässä turvassa.
-
-Mutta menkäämme asiaan.
-
-Hovista ei minulla juuri ole paljon uutta sanottavaa, korkeintaan se,
-että eräs kuningattaren sisar on tullut sinne; minä luulen, että hän on
-hänen nuorin sisarensa ja nimensä on Helena.
-
-- Minä tunnen hänet, vastasi Maschin — hän on aina ollut hyvä lapsi ja
-lienee vielä tälläkin hetkellä siivo tyttö.
-
-Mutta mitä tuosta onnettomasta lapsesta tulee, kun hän vielä jonkun
-aikaa on elänyt Belgradin hovissa? Sisarensa Dragan johdon alla täytyy
-hänen pian langeta.
-
-- Se olisi hirmuista! huudahti Stefan. — Ehkä sitä voi estää, minä aion
-kaikessa tapauksessa pitää Helenaa silmällä.
-
-- Mutta elä vaan katso liian syvälle hänen silmiinsä! huudahti Maschin,
-rypistäen vähän epäillen tuuheita kulmakarvojaan. — Muuten tulee
-sinusta lopulta vielä Dragan lanko ja minä voin omasta kokemuksestani
-sanoa, ettet sinä saa niittää kunniaa ja iloa.
-
-Tämän jälkeen johti Maschin heti keskustelun toiseen aineeseen.
-
-- Tiedätkö, tuo Nicodem Lunjevica, joka viettää Belgradissa niin
-häpeällistä elämää jalkavaimonsa, ranskalaisen Ninetten kanssa, oli
-äsken Zornin talossa kengityttämässä hevostaan, ja minä toimitin työn,
-sillä minä autan sellaisessa toimessa, etten herättäisi epäilyksiä.
-
-Kun minä raskaalla vasarallani aioin lyödä eläimen kaviota — Lunjevica
-seisoi vaan kolmen askeleen päässä minusta — niin totisesti olin
-kiusauksessa antaa vasaran suhista hänen päänsä päälle ja lyödä sen
-hänen tyhjään kalloonsa.
-
-- Elä Jumalan tähden tee mitään ajattelemattomasti, Maschin, eläkä
-tarpeettomasti vuodata verta!
-
-Mitä tuon heittiön kuolema Serbiaa auttaisi! Hän ei tule ollenkaan
-kysymykseen.
-
-- Tiedätkö sen niin varmaan? kysyi Maschin. — Minä erehdyn suuresti,
-jollei Draga kohota veljeään korkeammille kunniapaikoille.
-
-Kokeneiden miesten, joilla on kykyä, täytyy väistyä syrjään,
-jättääkseen paikkansa tuolle Nicodem hylkiölle.
-
-- Se on hyvin surullista, mutta sille emme tällä hetkellä voi mitään,
-vastasi Stefan. — Nyt on tehtävä havaintoja ja tyvenesti odotettava.
-Jos kuningatar kerran asian ajaa liian kauvaksi, niin silloin mekin
-ymmärrämme toimia.
-
-— Minä pelkään, että silloin on oleva liian myöhäistä, mutisi
-Maschin. — Etkö koskaan ole tullut ajatelleeksi, että Dragalla on
-aivan erityinen keino kerta kaikkiaan tehdä itsensä kuninkaalle
-välttämättömäksi, eikä ainoastaan kuninkaalle, vaan myöskin koko maalle?
-
-— Mitä sinä tarkoitat? kysyi Stefan. — Minä en sinua ymmärrä, ystäväni.
-
-Minkä keinon hän sitte omistaa, kerta kaikkiaan välttääkseen kotonansa
-ratkaisevaa tapausta?
-
-Sillä jos Aleksanterin huumaus kerran on ohi, kukapa tietää, eikö
-silloin voi joku toinen tulla, joka nostaa Dragan satulasta, ja silloin
-ei kuningas ajattelisi kauvan, vaan tahtoisi mitä pikemmin hänestä
-erota.
-
-Joka noin äkkipäätä menee naimiseen, se sen myöskin pian purkaa.
-
-— Hyvä, varsin hyvä, lausumasi ajatus ei ollenkaan ole hullumpaa,
-puhkesi Maschin sanomaan. — Ja muutoin — eihän Aleksanteri vielä toden
-teolla koskaan ole rakastanut. Niin, kukapa tietää, eikö hän voisi
-tuntea todellista rakkautta, jos hänen eteensä vietäisiin kaunis, siveä
-ja jalo tyttö, joka syntyperäänsäkin nähden olisi hänen arvoinen?
-
-Mutta näetkös, poikani, Maschin pisti tätä sanoessansa käsivartensa
-Stefanin käsivarren alle ja käveli hänen kanssansa alas käytävää
-pitkin, — samalla kuin Draga lahjoittaa kuninkaalle lapsen, varsinkin
-jos se on poika, prinssi, on kuningatarta mahdoton kukistaa. Voi
-silloin sinua, Serbia parka, silloin olet ikipäiviksi kadotettu!
-
-Stefan kalpeni. Tätä mahdollisuutta ei hän vielä edes ollut ajatellut.
-
-Mutta hänen täytyi antaa Maschinille oikeutta. Samassa hetkessä kuin
-Draga tulisi äidiksi, lahjoittaisi maalle kruununprinssin, kuninkaalle
-perillisen ja Obrenovitschin perheelle uuden vesan, ei mikään voima
-maailmassa kykenisi irroittamaan Aleksanteria Dragasta, silloin
-kuningattaren päässä kruunu istuisi entistä lujemmin.
-
-— Minä tosin en luule, jatkoi Maschin, että Draga kykenee lapsen
-synnyttämään, sillä avioliittonsa veljeni kanssa oli lapseton.
-
-Se olisi todellakin kovin isku, mikä meitä voisi kohdata, jos hän
-jonakin päivänä tulisi äidiksi.
-
-— Mutta mitäs tuolla eukolla on täällä tekemistä, joka äkkiä pujahti
-esiin pensaikosta?
-
-— Näyttää olevan kerjäläisnainen, vastasi Stefan Naumovitsch,
-kääntyessään vanhaan naiseen päin, joka seisoi nöyrässä asemassa ja
-ilmeisesti tahtoi molemmilta miehiltä pyytää almua.
-
-Stefan veti kukkaronsa esille ja otti sieltä hopearahan.
-
-— Odota, Stefan Naumovitsch, huusi Maschin hänelle, kun kuninkaan
-ajutantti tahtoi kiiruhtaa antaakseen kerjäläiselle rahan, — anna
-minunkin puolestani jotakin!
-
-— Stefan Naumovitsch, mutisi kerjäläinen, vavisten koko ruumiissansa. —
-Hän se siis on, jota minä etsin.
-
-— Armollinen herra, antakaa minulle joku penni! kuiskasi hän, kun
-Stefan oli tullut lähemmäksi. — Antakaa vanhalle eukolle joku penni!
-
-— Kas tässä, ota tämä!
-
-— Ja te, Stefan Naumovitsch, ottakaa tämä, sanoi samalla
-kerjäläisnainen ja painoi hänen käteensä kirjeen, jonka hän sitä ennen
-oli kopastansa ottanut. — Lukekaa tämä ja toimikaa niinkuin omatuntonne
-käskee!
-
-Ennenkuin Stefan vielä oli ehtinyt toipua siitä vaikutuksesta, jonka
-nuo salaperäiset sanat tekivät häneen, oli vanha nainen kerinnyt
-pujahtaa pensaikkoon, ja Stefan kuuli vaan hiljaista ryskettä naisen
-kadotessa.
-
-Kun Maschin saapui ystävänsä luokse, havaitsi hän Stefanin seisovan
-kalpeana ja kovassa mielenliikutuksessa.
-
-— Mitä tämä on? kysyi Maschin. — Näyttää aivan siltä kuin olisit
-kummituksen nähnyt, ja sinulla on kirje kädessä?
-
-Mistä sen niin pian olet saanut?
-
-— Tuo eukko sen minulle antoi, kun jätin hänelle rahat.
-
-— Kerjäläisnainen? — huudahti Maschin. — Siinä tapauksessa ei hän
-sellainen ollutkaan.
-
-Avaa heti kirje, niin katsotaan mitä se sisältää! Ole varuillasi,
-Stefan, sillä minä epäilen, että kaiken takana, joka sinulle tapahtuu,
-on joku Dragan virittämä ansa.
-
-— Ei, ei, sinä erehdyt, ystäväni, vastasi Stefan äkkiä. — Dragan ja
-minun välini on selvä, meillä ei ole enää mitään keskenämme tekemistä.
-Minä en luule, että hän enää milloinkaan asettuu tielleni. Mutta sinä
-olet oikeassa, tuollaiset salaperäiset kirjeet ovat heti luettavat ja
-sitte kappaleiksi revittävät, ettei kukaan niitä löytäisi.
-
-Ei, mutta katsohan, kuinka hienoa käsiala on aivan kuin joku ylhäinen
-nainen olisi kirjoittanut nimen Stefan Naumovitsch, ajutantti H.M.
-Serbian kuinkaan hovissa.
-
-Hän repi varovasti kuoren auki ja otti siitä pienen, sievän paperiarkin.
-
-Saadakseen suojaa auringolta menivät ystävykset vanhan puun varjoon
-ja molemmat lukivat yht'aikaa sitä kirjettä, jonka Stefan niin
-salaperäisellä tavalla oli saanut käteensä.
-
-Stefan Naumovitsch horjui.
-
-Ei koskaan vielä ollut eversti Maschin nähnyt ystäväänsä niin
-hämmentyneenä, niin murtuneena kuin tällä hetkellä.
-
-Sanaakaan sanomatta vei Maschin hänet istumaan eräälle penkille.
-
-Sitte istuutui hän hänen viereensä ja tarttui hänen käteensä.
-
-- Ystäväni, sanoi Maschin — minä en voi mitenkään ymmärtää, kuinka tämä
-ilmoitus niin masentaa sinut.
-
-Asia on sitäpaitse hyvin salaperäinen. Genia von Sandorf — peijakas —
-eikös se ole sama tyttö, joka ilmiantoi meidät? Niin, aivan oikein, nyt
-muistan ihan hyvin tuon nimen. Kuningatar antoi toitottaa sitä yli koko
-maan ja kehui, että Genia von Sandorf saisi ruhtinaallisen palkinnon,
-jos hän ilmoittaisi itsensä.
-
-Mutta hän — oi, hän ei siis olekkaan kuollut? Ja minä kun luulin, että
-petturi oli jo saanut sen rangaistuksen, jonka hän hyvin oli ansainnut!
-
-Hän elää siis ja on nykyään kuritushuoneessa. Minä sinun sijassasi
-repisin aivan yksinkertaisesti kirjeen kappaleiksi ja uskottelisin
-itselleni, etten koskaan ole nähnyt häntä.
-
-Minä tiedän, että sinulla on hellä ja tunteellinen sydän, rakas Stefan,
-mutta tämä tyttö ei ole ansainnut muuta, kuin meidän vihamme ja
-ylenkatseemme, mutta ei ollenkaan osanottoamme.
-
-- Ei, tuhat kertaa ei, huudahti Stefan, kiivaasti puistaen ystävänsä
-kättä — sinä erehdyt, Maschin! Niin totta kuin Jumala on taivaassa,
-niin erehdyt, sillä Genia von Sandorfilla ei voi olla syytä siinä
-asiassa.
-
-Hän tosin näyttää syylliseltä ja itse kuningatar on ilosta loistavin
-silmin vakuuttanut minulle, että Genia von Sandorf on meidät
-ilmiantanut.
-
-Mutta juuri siitä syystä, että kuningatar on sen minulle sanonut, juuri
-siitä syystä, että Draga näytti minulle kirjeen, jota hän ei antanut
-minun lukea, vaan piti etäällä silmistäni, juuri siitä syystä, Maschin,
-en voi uskoa, että Genia von Sandorf olisi petturi.
-
-- Mutta kuka on sitte meidät ilmiantanut? huudahti Maschin. —
-Ainoastaan kaksi henkilöä voi tulla kysymykseen: juutalainen Mandelblüt
-ja Genia von Sandorf.
-
-- Kuulehan, Maschin, mitä minulla on sanottavaa! sanoi Stefan ja kiersi
-melkein hellästi kätensä niin paljon vanhemman ystävän kaulan ympäri.
-— Sinä et ole koskaan nähnyt häntä, sinä et ole katsonut tämän tytön
-silmiin.
-
-Jos olisit sen tehnyt, niin tietäisit, että Genia von Sandorf ei voi
-olla petturi.
-
-- Kas kuinka sinä häntä puolustat! huudahti Maschin. — Kuinka poskesi
-punottavat ja silmäsi loistavat!
-
-- Niin, minä rakastan häntä, huudahti nuori upseeri punastuen, äänessä
-rakastavan sydämen kaiho. - Niin, minä rakastan häntä, Maschin, ja
-siitä syystä olen myöskin vakuutettu, että hän on viaton. Mutta minulla
-on syytäkin häntä rakastaa, sillä häntä on minun kiittäminen hengestäni.
-
-- Elämästäsi? Onko sinun Genia von Sandorfia kiittäminen hengestäsi?
-
-- Kyllä, ystäväni, sillä ilman tätä tyttöä olisi minut vangittu sinä
-yönä, jolloin me kokoonnuimme juutalaisen Mandelblütin ravintolassa,
-ja kun minulla oli kaikki paperit, jotka koskivat salaliittoa, niin
-olisitte myöskin te kaikki olleet mennyttä kalua.
-
-Nyt kertoi Stefan everstille, kuinka Genia päästi hänet huoneeseensa
-ja kuinka Genia pani itsensä alttiiksi hänen tähtensä vartijajoukon
-päällikön edessä, panipa vielä oman kunniansakin alttiiksi epäilysten
-tähden, sillä hän ilmoitti Stefanin olevan sulhasensa, jonka hän oli
-yölliseen aikaan päästänyt luoksensa.
-
-Eversti Maschin kuunteli keskeyttämättä, mutta ihmetellen.
-
-- Jos asia on sillä tavoin, sanoi hän Stefanin lopetettua — niin —
-olenpa itsekin melkein vakuutettu, ettei Genia ole petturi ja että tämä
-on vaan Dragan kepponen, jolla hän tahtoo ehkä asettaa tämän tytön
-epäedulliseen asemaan meidän silmissämme.
-
-Kuningatar vihaa ehkä Genia von Sandorfla ja tahtoo kukistaa hänet.
-Tässä tarjoutui nyt hänelle hyvin varma keino. Hän laski arvattavasti,
-että me kostaisimme sille, joka meidät ilmaisi, ja siitä syystä
-kuulutti hän ympäri maan, että Genia von Sandorf oli keksinyt
-salaliiton ja kirjeellä varoittanut kuningatarta.
-
-- Kuinka sen asian laita nyt lieneekään, lausui Stefan ja hyppäsi ylös
-penkiltä, niin en minä viivyttele mennessäni häntä puolustamaan.
-
-Hän kituu kuritushuoneessa.
-
-Tämä armas olento kuritushuoneessa, niin viheliäisessä ympäristössä!
-
-Olipa se todellakin helvetillinen keksintö, jonka vain Draga voi
-ajatella ja Lazar panna toimeen!
-
-- Kuinka, luuletko, että Genia on viety kuritushuoneeseen Dragan
-toimesta? kysyi Maschin.
-
-- Minä en sitä luule, vaan minä tiedän sen.
-
-Nyt kertoi Stefan kiireesti ja lyhyesti ystävälleen tapahtumista
-naamiaishuveissa.
-
-- Ah, sittenhän on kaikki selvää! huudahti Maschin. Sen sijaan, että
-olisi vienyt hänet mielisairaalaan, on tuo Lazar roisto epäilemättä
-vienyt nuoren tytön kuritushuoneeseen.
-
-Niin Stefan, joka tapauksessa on meidän velvollisuutemme tässä näytellä
-pelastavan kohtalon osaa.
-
-Genia on pelastettava jo tänä iltana, ja minä — minä autan sinua,
-Stefan, sillä kokonaan vaaratta ei kai tuosta asiasta selvitä.
-
-— Kiitos, Maschin, minä luotan apuusi, lausui Stefan. — Jos kerran
-olemme Genian vapauttaneet, niin katso hänen silmiinsä ja hänen omasta
-suustansa olet kuuleva, onko hän meidät pettänyt vai ei.
-
-Sillä tavoin katkaisemme solmun miekoillamme ja pääsemme aika askeleen
-Dragan jäljille.
-
-Kaikissa tapauksissa on merkillinen se kirje, jonka Genian äiti minulle
-kirjoittaa. Hän kirjeessään minua puhuttelee äänellä, joka minua
-itsessään syvästi loukkaa.
-
-Hän näkyy luulevan, että hänen tyttärensä ja minun välillä tapahtui
-jotakin tuona yönä, jonka kautta Genian on täytynyt ainaiseksi kadottaa
-naisellinen arvonsa äidin silmissä.
-
-Mutta sen vannon sinulle, ystäväni, että se on erehdys.
-
-- No, mitä Geniaan tulee, niin kyllä kai se asia saadaan pian
-järjestetyksi, huudahti Maschin. — Onhan meidän helppoa todistaa hänen
-äidillensä, että Stefan Naumovitsch on kuninkaallinen mies, joka ei
-väärinkäytä tytön luottamusta. Mutta voi hyvin nyt, tänä iltana taas
-tapaamme toisemme, yhdessä mennäksemme kuritushuoneelle, Geniata
-salaperäisellä tunnussanalla vapauttamaan.
-
-— Ja missä tapaamme toisemme? kysyi Stefan. Mihinkä aikaan tapaamme
-toisemme?
-
-— Eiköhän ole parasta, arveli Maschin, että odotamme ensin pimeän tuloa.
-
-Kello yhdeksän tänä iltana menet sinä kuritushuoneelle ja ilmoitat
-itsesi n.s. kenraalskalle — muutoin on hänkin peto, jota jo kauvan olen
-pitänyt silmällä, yksi Dragan kätyreistä, joka täytyy ennen taikka
-myöhemmin toimittaa pois maailmasta.
-
-Minä odotan siis sinua Zornin talon edustalla, mutta ei pääkäytävän
-luona Natalienstrassella, vaan pienen puutarhaportin luona, joka vie
-virralle.
-
-- Minä tulen, vastasi Stefan. — Yksi ajatus tekee minut kumminkin
-levottomaksi. Minne viemme Genian sitte kun olemme saaneet hänet ulos?
-
-Hänen täytyy sitte varmaan elää muutamia päiviä, jollei viikkojakin
-mitä suurimmassa hiljaisuudessa, sillä hänen vainoojansa tietysti
-raivostuvat, nähdessään, että heidän ilkeä aikeensa ei onnistunut.
-
-- Siihen löydämme kyllä keinon, arveli Maschin, silittäen harmaata
-kokopartaansa. — Minä puhun ukko Zornin ja Klärchenin kanssa, eikö
-olisi mahdollista, että he muutamaksi ajaksi voisivat ottaa Genian
-taloonsa ja piilottaa hänet.
-
-Minä olen varma, etteivät he kiellä minun pyyntöäni siinä suhteessa.
-
-Hyvästi siis, poikani, tänä iltana tavataan. Elä unohda kello 8
-puutarhan portin luona.
-
-Maschin puristi Stefanin kättä ja riensi sitte pensasten taa ja oli
-pian kadonnut näkyvistä.
-
-Stefan Naumovitsch luki vielä kerran kirjeen tarkasti ja hänen kasvonsa
-synkistyivät.
-
-- Se on selvää, mutisi hän itsekseen — että Genian äiti pitää minua
-heittiönä, joka on vietellyt hänen tyttärensä ja sitte avuttomana
-hyljännyt hänet.
-
-Ei, kreivitär, pian saatte tietää, että Stefan Naumovitsch on
-rehellinen mies, että hän rakastaa teidän Geniaanne ja pyytää teiltä
-häntä vaimoksensa.
-
-Odottakaa vaan, pian puhutte minulle toisella tavoin, ilolla te
-syleilette minua, vävyänne, kun Genia ja minä — ehkä jo tänä iltana
-pyydämme teidän siunaustanne.
-
-
-
-
-KAHDEKSASKOLMATTA LUKU.
-
-Viatonta verta.
-
-
-Katetut vaunut lähestyivät kuritushuonetta, kun Belgradissa Pyhän
-Mikaelin kirkon kello löi yhdeksän. Syysilta oli pimeä. Vielä
-edelliseen päivään saakka oli mitä kaunein ja valoisin päivä vallinnut
-koko Serbiassa. Mutta nyt oli äkkiä synkkiä pilviä kohonnut etelässä,
-ja Adrian mereltä puhalsi vinkuva tuuli yli maan.
-
-Belgradissa oli mitä kamalin ilma, niin että mielihyvällä pysyttelihe
-huoneessa. Mutta kaksi miestä, jotka olivat katetuissa vaunuissa, jotka
-nyt kuritushuonetta lähestyivät, oli kumminkin uskaltaneet lähteä ulos.
-
-He kun olivat lähteneet pelastamaan hädässä olevata viatonta olentoa,
-vapauttaakseen hänet alentavasta ja peljättävästä ympäristöstä.
-
-Vaunuissa istuivat Stefan Naumovitsch ja eversti Maschin.
-
-Jälkimäinen oli siksi päiväksi pannut pois työpukunsa, ainakin oli
-lampaannahka poissa. Muutoin oli hän kokonaan vaippaan kääriytynyt,
-samoin kuin Stefan Naumovitsch, ainoastaan sillä eroituksella, että
-jälkimäisellä oli upseerin vaippa.
-
-Stefan Naumovitsch oli nimittäin päättänyt, ettei kuritushuoneen
-johtajattarelta salaisi, kuka Genian veisi pois. Stefan ajatteli, että
-hän esiintyessään kenraalskan edessä komeassa virkapuvussaan, täten
-kohtaisi sitä enemmän vastustusta. Muutoin luotti hän täydellisesti
-siihen, että tunnuslause riittäisi muitta mutkitta pelastamaan Genian
-hänen käsiinsä.
-
-Vaunut pysähtyivät tiheän kastanjaryhmän alle. Stefan ja eversti
-Maschin astuivat vaunusta.
-
-— Tässä meidän on erottava, ystäväni, sanoi Stefan. — Tuolla on
-inhottava rakennus, joka muuriensa sisäpuolella kätkee niin paljon
-viheliäisyyttä ja kurjuutta, niin paljon valitusta ja kauhua.
-
-Sinä odotat minua täällä, ja samassa kuin minä tulen ulos Genian
-kanssa, avaat sinä vaunujen oven ja autat minua nostamaan tytön niihin.
-Hyppäämme perässä ja sitte kuljemme täyttä vauhtia.
-
-— Tapahtukoon niin, vastasi Maschin. — Minä pysähdyn vaunujen ääreen.
-Älä muutoin unhoita, mitä olemme sopineet. Jos sisällä joutuisit
-satimeen, niin anna hopeapillin kaikua, minä tulen heti avuksesi
-poikani, luota siihen.
-
-Stefan veti Maschinin muutamia askeleita ajurista sivulle päin.
-
-— Voimmeko myöskin täysin luottaa ajuriin? kysyi hän hiljaisella
-äänellä. — Sinä, joka olet vaunut hankkinut, voit minulle tarkalleen
-sanoa, kuka ajuri on?
-
-— Kuka hän on? vastasi Maschin. — No niin, kun minulta noin suoraan
-kysyt, niin täytyy minun kai puhua sinulle siitä.
-
-Hän on vanha Zorn, hevosenkengittäjä, jolle olen salaisuutemme uskonut.
-Tuskin olin hänelle siitä puhunut, niin hän ojensi kätensä minua kohti
-ja sanoi: "Jos on kysymyksessä pelastaa viaton tyttö kuritushuoneesta,
-niin olen mukana. Minä jätän omat vaununi tuollaista yritystä varten ja
-ajan itse hevosia."
-
-Kun Stefan tämän kuuli, kiiruhti hän takaisin vaunuihin ja ojensi
-kätensä ajurille, jonka kasvoista ei juuri paljon näkynyt, sillä hän
-oli vetänyt pussikauluksen silmilleen.
-
-— Antakaa minun tervehtää teitä, herra Zorn, huudahti Stefan. — Minä
-kiitän teitä kaikesta sydämestäni, että olette ojentanut minulle
-avuliaan kätenne.
-
-— Ei mitään kiittämistä, Stefan Naumovitsch, vastasi ukko Zorn,
-nostaessaan parratonta päätään ja katsoen Stefaniin hyväntahtoisilla,
-mutta kumminkin terävillä silmillään. — Onhan ihmisen velvollisuus
-vapauttaa tyttöparka, joka on viattomasti suljettu kirottuun
-kuritushuoneeseen. Muutoin olen mukana kaikessa, kun on kysymys tehdä
-Dragan joku aikomus tyhjäksi.
-
-— Älkäämme menettäkö aikaa, varoitti Maschin. — Muutoin voisi joku
-toinen henkilö tulla tiellemme, jonka ehkä Draga erityisesti on tänne
-lähettänyt.
-
-Stefan Naumovitsch säpsähti. Se ajatus, että Genia voisi häneltä mennä
-hukkaan, ja uudestaan joutua Dragan kynsiin, riitti Stefania aikeessaan
-kiiruhtamaan. Hän vielä kerran puristi Maschinin kättä ja kääntyi sitte
-mennäkseen. Samassa hän kumminkin veti Maschinin puoleensa ja kuiskasi
-hänen korvaansa:
-
-- Lupaa minulle, ystäväni, että jos minulle nyt sattuisi jotakin
-onnetonta — en tiedä, mutta sydämeni on täynnä pelokasta aavistusta —
-niin pidä huolta Geniasta, älä pidä häntä petturina, älä luule hänestä
-pahaa, ole hänelle veljenä, isänä, jollen minä enää kykenisi mitään
-hänen hyväksensä tekemään.
-
-Sovita hänet äitinsä kanssa ja vanno vanhalle kreivittärelle minun
-nimessäni, että Genian ja minun välilläni ei koskaan ole tapahtunut
-sellaista, josta tuo suloinen tyttö tarvitsisi punastua. Ei, jalo
-on rakkautemme ollut, jaloa ja puhdasta tähän hetkeen saakka, ja
-sellaisena on se pysyvä, jos Jumala niin tahtoo.
-
-— Minä vannon sinulle, Stefan Naumovitsch, vastasi Maschin vakavalla ja
-juhlallisella äänellä, — että minä joka tapauksessa olen täyttävä sinun
-tahtosi.
-
-Molemmat ystävät katsoivat vielä kerran toistensa silmiin, sitte
-kiiruhti Stefan eteenpäin.
-
-Maschin luuli parhaiten toimivansa, kun vetäytyi takaisin vaunuihin.
-
-Vaununikkunan läpi saattoi hän alati pitää kuritushuoneen porttia
-silmällä, ja hän selvästi saattoi nähdä, milloin Stefan ja Genia
-tulisivat ulos portista.
-
-Sillä aikaa Stefan nousi käytävän ovelle johtavia rappusia ja soitti
-sitte kelloa.
-
-Salpa työntyi syrjään ja hän ilmoitti ovenvartijalle tahtovansa
-puhutella johtajatarta.
-
-— Ei tämä riitä, hyvä herra, vastasi vartijanainen, — minun täytyy
-myöskin tietää, mitä teillä on asiata, ainakin täytyy minun tuntea
-teidän nimenne.
-
-— Tämän saa kenraalska kuulla ainoastaan minun omasta suustani. Sanokaa
-hänelle, että täällä on se mies, joka lausuu tunnussanan.
-
-Tämän jälkeen päästi vartija hänet sisään, ja Maschin saattoi
-paikaltansa selvästi huomata, että ovi sulkeutui hänen ystävänsä selän
-takana.
-
-Samalla kuin tämä nyt tapahtui n.k. maanpuolella, s.o. sillä puolella
-kuritushuonetta, missä Tonava ei sivu juossut, seisoi alhaalla mahtavan
-virran rannalla kaksi miestä korkeitten pajupensaitten suojassa.
-
-He olivat Demeter Banjaluki ja Aza.
-
-— Ole nyt varuillasi, sanoi Demeter seuraajalleen, nojaten kivääriänsä
-vastaan. — Sinä ilmoitit minulle äskettäin, että katetut vaunut
-lähestyivät kuritushuonetta.
-
-— Kyllä, kapteeni, vastasi Aza. — Vaunut ajoivat kastanjaryhmän
-alle, joka sijaitsi noin sata askelta kuritushuoneelta, ja siinä ne
-pysähtyivät. Minä juoksin heti takaisin tänne ilmoittamaan, mitä olin
-nähnyt.
-
-— Hyvä, Aza, sinä olet täyttänyt velvollisuutesi, minä olen nyt
-täyttävä omani. Kuuleppas, poika, me hiivimme nyt esiin pitkin
-Tonavan rantaa ja lähestymme kuritushuonetta toiselta puolelta. Sillä
-tavoin tulemme lähemmäksi pääovelle johtavia kiviportaita. Portaiden
-keskikohdalla kadun toisella puolella on korkea pensas. Täällä
-piiloudumme, sieltä tähystelen miestä.
-
-- Hän on, jatkoi Banjaluki itsekseen miettien, — menevä Genian kanssa
-kuritushuoneesta, hän on vievä hänet vaunuihin, tuo koira, joka
-kuningatar Dragan käskystä tahtoi viedä tytön pois, syöstäkseen hänet
-perikatoon. Mutta Demeter Banjaluki valvoo ja on varma kuulastansa.
-Ha, ha, kaitselmus ei suinkaan huvin vuoksi antanut minun lukea
-peilikirjoitusta, josta sain tietää, että Genia tänään vietäisiin
-kuritushuoneesta. Kuningatar Draga on pitävä huolta siitä, että hänen
-lähettinsä toimittaa hänen käskynsä, ehkäpä tuo on hänen kätyrinsä
-Lazar, ehkäpä joku toinen — yhdentekevä, kuulani on hänestä veren
-vuodattava.
-
-Kun sinä näet miehen kaatuvan, Aza, niin syökset heti Genian luokse,
-otat hänet syliisi ja kannat hänet alas venheeseen. Minä suojaan
-selkääsi, ja tuo on tehtävämme vaikein osa, sillä ilmeisesti ei lurjus
-ole yksin saapunut, vaunuissa kyllä on muita samantapaisia. Mutta
-varokoot itseänsä. — Demeter Banjalukin kivääristä puhutaan koko
-Serbiassa vain nimellä "keskellä sydäntä"; joka joutuu ampumamatkani
-päähän, hän on kuoleman oma. Minä olen vannonut vieväni Genian pois
-tuosta kauhun pesästä, vannonut pelastavani hänet. Ja Mustien vuorten
-ritari pitää valansa.
-
-Molemmat miehet kulkivat nyt rakennuksen ympäri. Tämän he tekivät mitä
-suurimmalla varovaisuudella. Kummallakin oli kiväärinsä käsissään.
-Sitä paitsi olivat he myöskin tikareilla varustetut. Nyt olivat he
-tulleet rakennuksen kulman taakse. Heidän tuli nyt kulkea kadun poikki,
-kenenkään näkemättä, sillä pensaikko, jonka taakse he tahtoivat
-piiloutua, oli tien toisella puolella.
-
-— Niin kiireesti kuin mahdollista! kuiskasi Demeter seuraajalleen. —
-Kumarru, niinkuin minä teen!
-
-Näin sanoen kumartui rosvo niin alas, että melkein näytti ryömivän
-maata pitkin, samassa kuin hän kiireimmiten kulki kadun poikki.
-
-Aza pysyttelihe aivan kapteenin takana, ja tuskin kului puolta
-minuttia, kun molemmat olivat pensaston takana, joka heidät kokonaan
-suojasi. Sieltä he hyvin saattoivat nähdä kuritushuoneen portille.
-
-Demeter piti kiväärinsä valmiina. Hän pisti kiväärinpiipun hiljalleen
-lehdistön läpi ja suuntasi sen porttia kohden.
-
-— Jumalan tähden, kapteeni, elä ammu harhaan! kuiskasi Aza hänelle. —
-Varo, ettei kuulasi lävistä sen sydäntä, jonka sinä tahdot pelastaa.
-
-— Mieletön poika! mutisi Demeter. — Olenko sitte ansainnut jotakin
-sellaista, kuin kuulla sinun epäilevän taitavuuttani? Etkö ole satoja
-kertoja nähnyt minun paljo pitempien matkojen päästä satuttavan
-maaliin? Ammuinhan aivan korttiässän sydämeen, kun korttia pidit kahden
-sadan askeleen päässä!
-
-— Oi kapteeni, sydäntäni niin ahdistaa! vastasi Aza. Minä pelkään yhä,
-että tänään joku onnettomuus tapahtuu. Jospa taas olisimme saarella!
-Sillä sinähän aiot viedä Genian, kun olet hänet pelastanut, äiti
-Cyrillan ja Sylvan luokse?
-
-— Tietysti, poikani, vastasi Demeter, — minä vien hänet kätköön, missä
-tyttö parka voi ruumiin ja sielun puolesta voimistua.
-
-Minä pelkään, että tuo on oleva hänelle varsin tarpeellista, sillä
-tuossa kirotussa talossa on häntä kylläksi kidutettu ja kiusattu, niin
-että hän nyt on kaikin puolin sairas.
-
-Mutta hiljaa, älkäämme puhuko enää! Näetkö nuo vaunut? Älä unhoita,
-Aza, että sieltä voi vihollisia saapua, ja niin pian kuin olet
-heittänyt käsivartesi Genian ympäri, juokse, minkä käpälät kestää.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Stefan Naumovitsch oli sillä aikaa viety huoneeseen, missä kenraalska
-mitä suurimmalla ystävyydellä otti hänet vastaan.
-
-Kun Stefan astui sisään ja kenraalska näki, että hän oli virkapuvussa,
-tiesi hän heti, että tuon miehen oli kuningatar lähettänyt.
-
-— Terve tuloa, hyvä herra, lausui Mascha Gurki, kenraalska, hänelle,
-mennen Stefania vastaanottamaan. — Luulen jo tietäväni teidän asianne.
-
-— Kysymys on Genia von Sandorfista! vastasi Stefan Naumovitsch
-lujalla äänellä. — Minulla on kuningattaren käsky noutaa nuori tyttö
-kuritushuoneesta. Älkää sentähden vitkastelko, vaan jättäkää tyttö
-minulle.
-
-— Hän on jo valmis, vastasi kenraalska. — Mutta teidän on minulle
-sanottava tunnuslause. Siitä riippuu, jätänkö Genian teille, vai en.
-
-Silloin meni Stefan pari askelta lähemmäksi tuota inhoittavata naista
-ja kuiskasi hänelle: Päätön mies!
-
-— Oikein! sanoi kenraalska. — Teidät on se henkilö lähettänyt, jonka
-käskyjä minun on täysin noudattaminen. Sanokaa hänelle, että minä olen
-kaikki tekevä, ansaitakseni hänen suosiotansa.
-
-Tällä hetkellä oli Stefan enemmän kuin koskaan vakuutettu siitä, että
-ainoastaan kuningatar saattoi pitää Geniata tuossa kauheassa talossa
-vangittuna, tuossa maailman helvetissä.
-
-Sillä se kohteliaisuus, jota kenraalska osoitti, hänen harrastuksensa
-tehdä sen henkilön mieliksi, jonka käskyjä hän nyt luuli noudattavansa,
-osoitti päivän selvästi, että kuningattaresta oli kysymys.
-
-— Älkää menettäkö aikaa, rouva! sanoi Stefan. — Olkaa hyvä ja jättäkää
-minulle nyt tyttö!
-
-— Heti! Heti! Onko teillä sitte niin kiire, hyvä herra? kysyi
-johtajatar. — Te näytte olevan kuninkaan lähimpään ympäristöön kuuluva
-upseeri.
-
-— Ehkä! vastasi Stefan lyhyesti.
-
-— Ja kun te nyt täältä noudatte Genia von Sandorfin, niin tiedätte kai
-mitä tytölle aiotaan tehdä.
-
-— Minä en tiedä, rouva, mitään muuta kuin mikä on tehtävänäni.
-
-— Olkaa hyvä ja ilmoittakaa minun puolestani sille henkilölle, joka
-teidät on lähettänyt, jatkoi kenraalska, että tämä Genia von Sandorf
-on käyttäytynyt minun talossani kuin ynseä, uppiniskainen ja röyhkeä
-olento, jolla alati oli kyyneleet silmissä ja raivo sydämessä. Enkä
-minä ole voinut tehdä häntä vähääkään nöyremmäksi tahi siivommaksi.
-Älkää unhoittako kertoa tätä tuolle henkilölle!
-
-Stefanin täytyi tehdä väkivaltaa itselleen, ettei raivostuisi ja
-karkaisi kenraalskan kurkkuun, sillä hän oli vakuutettu kenraalskan
-jok'ikisen sanan valheellisuudesta.
-
-Genia ynseä, röyhkeä, uppiniskainen? Hän nähtävästi oli vastustanut
-sitä väkivaltaa, mitä hänelle kuritushuoneessa tehtiin. —
-
-Stefan sentähden päätti, että vielä kerran inhottavan johtajattaren
-tekisi vaarattomaksi, niin pian kuin sopiva aika oli tullut.
-
-— Nyt, herra, voitte saada Genian haltuunne! sanoi kenraalska. — Pyydän
-vain parin minuutin kärsivällisyyttä.
-
-Hän meni ulos ovesta, joka johti rakennuksen huoneisiin.
-
-Pian palasi kenraalska, mukanaan Genia tummassa puvussa, joka ahtaasti
-peitti hänen vartalonsa neitseelliset muodot.
-
-Kirjoituspöydän itäpuolella riippuvan lampun valo sattui Genian
-kalpeihin tuskan täyttämiin kasvoihin.
-
-Oi mikä kärsimys ilmeni noissa kasvoissa, mikä sanomaton tuska! Ja
-kuinka hänen suloiset silmänsä arasti katselivat, mikä ääretön kauhu
-niistä loisti!
-
-Stefan vetäytyi vielä kappaleen syrjään, jottei Genian katse heti
-häneen kääntyisi, sillä hän pelkäsi, että Genia hänet nähdessään
-päästäisi huudon ja sen kautta ilmaisisi, että he jo tunsivat toisensa.
-
-Ja tämä ei millään muotoa saisi tapahtua, sillä siinä tapauksessa
-pelastaminen voisi viime hetkessä tulla mahdottomaksi. Genia ei häntä
-todella nähnytkään.
-
-Hän katsoi kenraalskaan ja lausui hiljaisella, vapisevalla äänellä:
-
-— Säälikää minua, rouva kenraalska. Sanokaa mitä aiotaan minulle tehdä?
-
-Oi Jumalani, enkö vielä ole kylliksi kärsinyt! Mitä uutta kauhistusta
-saan taas kärsiä, mitkä uudet tuskat minua nyt odottavat? Jumalani,
-usein olen tässä talossa toivonut kuolemata ja tuntenut inhoa kaikkea
-kohtaan, joka minua täällä on ympäröinnyt. Mutta nyt, kun minulle
-salaperäisesti kuiskataan: sinua odotetaan toisessa paikassa — nyt olen
-valmis pyytämään, että te rouva kenraalska annatte minun jäädä tänne.
-
-— Minulla ei ole valtaa määrätä sinun kohtalostasi, Genia von Sandorf,
-vastasi kenraalska tylysti, vaan toinen henkilö, joka on minun
-yläpuolellani.
-
-Tämä herra on tullut viemään sinut täältä. Seuraa häntä! Hän kyllä
-ymmärtää jokaista paon yritystä estää. Eikö niin, hyvä herra, teettehän
-sen?
-
-Stefan Naumovitsch astui esiin. Hän horjui — hän tuskin kykeni pysymään
-jaloillaan. Nyt kohtasivat hänen ja Genian katseet toisensa. Genia
-avasi kyyneleistä turvonneet silmänsä, katsoaksensa, kuka hänet ottaisi
-mukaansa. Silloin —
-
-Huuto pääsi Genian huulilta. Hän nojasi oven pieltä vastaan ja yritti
-vaipua lattialle.
-
-— Mikä tyttöä vaivaa? huudahti kenraalska, ja Stefan näki nyt kauhulla
-hänen silmissänsä leimauksen, ikäänkuin epäluulon ilmeen. — Tunnetteko
-tuon tytön?
-
-— En vähintäkään! Emme koskaan ole toisiamme nähneet! vastasi Stefan
-lujalla äänellä. — Hän kai pelästyi, nähdessään, että minä olen mies,
-jonka käsistä hän ei pääse pakenemaan.
-
-Genia nojasi yhä vielä puoleksi tajutonna oven pieltä vastaan.
-
-Genia oli hänet tuntenut. Tuossahan hänen edessänsä seisoi se mies,
-jonka kuvan hän oli sydämeensä kätkenyt siitä hetkestä, kuin hänet ensi
-kerran oli nähnyt. Siinä seisoi rakastettu, jonka tähden hän oikeastaan
-oli kärsinyt niin julmasti, niin rajattomasti — ja kumminkin tähän
-saakka kärsimykset kestänyt!
-
-Oi, Genia ei ollut voinut hävittää hänen rakastettua kuvaansa
-sydämestään, vaikka hän sen tuhansia kertoja oli tässä talossa
-itselleen vakuuttanut, että hän oli tullut kuningatar Dragan
-välikappaleeksi, hän joka kerran oli salaliitossa Dragaa vastaan ja
-ilolla oli sitoutunut tämän tappamaan — hänestä oli tullut kuninkaan
-ajutantti ja kantoi nyt kuninkaan takkia.
-
-Kaikesta tuosta huolimatta ei Genia kumminkaan ole kyennyt Stefania
-vihaamaan, vaan rakasti häntä vielä, rakasti sanomattomasti ja
-neitseellisen sydämen koko halulla.
-
-— Rouva kenraalska, sanoi Stefan, kääntyen harmaahapsisen naisen
-puoleen, joka ilolla näki kauhun, mikä näkyi Genian vallanneen, —
-minun täytyy pyytää, että annatte minun muutaman minuutin olla hänen
-kanssaan kahden kesken. Minulla on hänelle sanottava käsky, jonka minun
-lähettäjäni on määrännyt. Se sisältää vaan muutamia sanoja, mutta
-luulen, että ne riittävät häntä nöyryyttämään.
-
-Stefan antoi tahallansa äänelleen kovan ja raa'an soinnun, ja hän
-ihmetteli kuinka hän itse saattoikaan näin menetellä sitä vastaan, jota
-hän mielellään olisi puhutellut mitä hellimmillä sanoilla. Mutta nythän
-oli kysymyksessä viedä kenraalska harhaan, jottei koko pelastamisyritys
-joutuisi vaaranalaiseksi.
-
-— Minä jätän teidät yksin, sanoi kenraalska — mutta olkaa varuillanne,
-älkää tuon naisen antako hurmata itseänne! Muistakaa, herra, että te
-täällä olette kuritushuoneessa, ja tuollaisilla naisilla, joita täällä
-on, kyllä aina on keinonsa ja konstinsa kietoa miehet verkkoonsa.
-
-Onneton tyttöparka, jota nämä sanat syvästi loukkasivat, peitti käsillä
-kasvonsa, samassa kuin leimuava puna kohosi hänen poskiinsa.
-
-Oi, tulla noin häväistyksi juuri Stefanin edessä, sitä ei Genia
-kauvemmin voinut kestää, hänestä tuntui kuin tahtoisi hän kadottaa
-järkensä.
-
-Ja kumminkin oli hänelle rakasta saada olla Stefanin kanssa kahden
-kesken, johdattaa hänen mieleensä sen yön, jolloin Genia hänen henkensä
-pelasti.
-
-— Älkää olko levoton minun tähteni, rouva, sanoi Stefan kenraalskalle.
-— Minuun eivät mitkään naisten viekotukset pysty. Tuo nainen tuossa ei
-voi minua lumota kauniilla silmillään eikä neitseellisellä vartalollaan
-eikä hellillä sanoillaan, joita hän ehkä yrittää kuiskaamaan korvaani.
-Se henkilö, joka minut on tänne lähettänyt, tietää liiankin hyvin, että
-noituuden nuolet eivät tähän mieheen tartu.
-
-— Oivallista, lausui kenraalska, — kyllä te olette mies paikallaan.
-Oi, tuo nainen on kerrassaan vaarallinen. Vieläpä yritti tehdä erään
-wieniläiskauppiaan tuttavuutta, joka minun luonani kävi liikeasioissa,
-mutta minä huomasin tuon hyvissä ajoin ja annoin viedä hänet pois
-huoneestani.
-
-Genia tyytyi heittämään halveksivan silmäyksen parjaajaansa. Miksipä
-hän olisikaan puolustautunut? Tässä talossa ei kumminkaan kukaan olisi
-uskonut häntä, ja Stefan —?
-
-Oi, kun Stefan olisi yksin hänen kanssansa, silloin hän, Genia, sanoisi
-hänelle kaikki. Eihän ollut mahdollista, että Stefan, joka hellästi oli
-häntä tuona yönä kohdellut, joka silloin oli hänelle vannonut olevansa
-hänelle koko elämänsä ajan kiitollinen, että Stefan nyt olisi hänen
-surulliselle kohtalolleen kokonaan tunteeton.
-
-Kenraalska vetäytyi syrjään.
-
-Stefan katsoi myöskin tarkkaan, että kenraalska oli sulkenut oven
-mennessään, mutta ei voinut kumminkaan uskoa olevansa kokonaan
-suojattu. Päinvastoin Stefan otaksui, että jossakin seinässä oli
-pieni reikä, mistä kenraalska saattoi nähdä huoneeseen. Stefan päätti
-sentähden olla hyvin varovainen.
-
-Heti hän meni Genian luokse ja näytti tarttuvan häneen tylysti.
-
-— Kylläpä hän on röyhkeä, ajatteli Genia, — sama mies, joka tuona yönä
-hellästi vei käteni huulilleen. Ihmeellistä, kuinka ihmiset kumminkin
-voivat muuttua?
-
-— Genia von Sandorf, kuule, mitä minulla on sanottavana! huusi hän
-kovalla, tylyllä äänellä. — Minulla on teille ilmoitus tehtävänä, joka
-on sinut kauhulla täyttävä. Mutta kun tämä ilmoitus tulee korkeassa
-asemassa olevalta henkilöltä, niin ei kukaan muu saa sitä kuulla
-kuin sinä. Minä sen vuoksi kuiskaan sen korvaasi; mutta vielä kerran
-varoitan sinua, älä pyörry, kun saat kuulla tuon kauhean sanoman.
-
-Kuolon tuskan laine vyöryi Genian sydämeen.
-
-Mikä ääni, mikä sävel, ja kuinka kiukkuisesti hänen silmänsä
-säkenöivät, ja sanat, jotka hänen piti kuiskata hänen korvaansa,
-mitähän ne sisältäisivät? Mitä saattoivat ne muuta olla kuin ilkeyksiä,
-kauhuja, uusi rangaistus, jonka Draga oli keksinyt, tuo kostonhimoinen,
-vihattu kuningatar.
-
-— Niin kuule sitte, jatkoi Stefan käheällä äänellä, joka kuului niin
-raa'alta ja julmalta, kuin jos hän olisi kirouksen lausunut.
-
-Sitte kumartui hän aivan lähelle tytön korvaa, ja huulillansa melkein
-sitä koskettaen kuiskasi hän sydämellisillä, suoraan sydämestä
-pulppuavilla sanoilla:
-
-— Genia, minä rakastan sinua, minä jumaloin sinua, minä tahdon
-pelastaa sinut! Älä usko sanaakaan siitä, mitä täällä olen sanonut,
-sen sanoin vaan, johdattaakseni harhaan tuon kurjan inhottavan naisen,
-joka epäilemättä nyt pitää meitä silmällä. Anna vastustamatta tehdä
-sinulle, mitä minä vaadin! Tule minun kanssani, ja muutamien minuuttien
-kuluttua olemme tämän talon ulkopuolella, ja silloin, Geniani, kuulumme
-toisillemme ikuisesti!
-
-Geniasta tuntui kuin äkillinen, valoisa uni olisi laskeutunut hänen
-ylitsensä. Hän painoi kätensä sydäntänsä vastaan, hän pelkäsi, että
-sydän pakahtuisi valtaavasta ihastuksesta. Hän katsahti ylöspäin, ja
-kun hänen silmänsä kohtasivat Stefanin katseen, kuvastui siinä niin
-sydämellinen ja uskollinen rakkaus, ett'ei hän enää voinut epäillä,
-että Stefan Naumovitsch kuului hänelle, ja oli tullut häntä pelastamaan.
-
-- Minä olen sinun, kuiskasi Genia hänelle. — Minä rakastan sinua ja
-olisin jo aikoja murtunut täällä, joll'ei rakkaus sinuun olisi pitänyt
-minua pystyssä. Mutta sano minulle, kuinka oli sinun mahdollista tulla
-tänne?
-
-— Hiljaa, elä kysy mitään, ei täällä, sitte saat tietää kaikki,
-kuiskasi Stefan hänelle. — Huuda kauhusta, lyö kädet kasvoillesi,
-valita, ponnistele vastaan silloin kun minä tahdon viedä sinut pois.
-Meidän täytyy sokaista kenraalskan silmät.
-
-Genia ymmärsi, että tämä oli tarpeellista ja vaikka hän oli aivan
-tottumaton kujeilemaan, niin huomasi hän sen heti olevan välttämätöntä,
-että hän rupeisi näyttelijäksi, vaikkakin vaan muutamiksi minuuteiksi.
-
-— Oi Jumalani, huusi hän, onko se totta! Ei, se ei voi olla totta, ei
-sitä, ei sitä!
-
-Sitte purskahti hän suonenvedontapaiseen itkuun ja vaipui tuolille
-istumaan.
-
-Kyyneleet tulivat todellakin sydämestä, mutta kun johtajatar, joka
-itse asiassa seisoi ja katseli huoneeseen seinässä olevasta reijästä,
-tyytyväisenä hieroi laihoja käsiään, luullen tytön olevan kauhuissaan
-Stefanin ilmoituksen tähden, vuosivat Genian silmistä ilon kyyneleet,
-joita hänen sydämensä tällä hetkellä oli täynnä.
-
-Hänen huuliltaan oli Genia kuullut, että hän rakasti Geniaa, joka nyt
-unhotti kaikki koettelemukset ja vaikeudet, jotka olivat hänen takanaan.
-
-Stefan rakasti häntä, Stefan ottaisi hänet vaimoksensa ja oli tullut
-hakemaan häntä sieltä.
-
-Oi, kuinka valoisalta nyt maailma hänestä näytti!
-
-Kenraalska tuli uudestaan huoneeseen. Hänen kavalat silmänsä
-tarkastivat tyttöraukkaa, joka istui ja itki kokonaan masentuneena.
-
-- Niin, nähkääs, kaunis Genia von Sandorf, huudahti hän pilkallisesti.
-— Meidän talossamme ei kaikki ole aina ollut mieliksenne, kaikista on
-teillä ollut jotain valittamista.
-
-Saa nähdä, viihdyttekö siellä, minne teidät nyt viedään, paremmin kuin
-täällä.
-
-- Oi, antakaa minun jäädä tänne, kenraalska, huudahti Genia
-kyyneltynein kasvoin. — Nyt näen minä paremmin, millaista täällä oli.
-Pelastakaa minut tuon miehen käsistä, niin minä vastaisuudessa aina
-tottelen teitä!
-
-- Teidän katumuksenne tulee liian myöhään, sanoi kenraalska. — Minä
-en voi enää muuttaa teidän kohtaloanne. Ja nyt menkää Jumalan nimeen,
-Genia von Sandorf, ja kestäkää se kohtalo, joka teille on sallittu!
-
-Genia nousi ylös polviltaan ja painoi nenäliinan vasten kyyneleisiä
-silmiään, sillä hän pelkäsi, että jos kenraalska olisi nähnyt hänen
-katseensa, olisi tuo inhottava ihminen heti lukenut niistä hänen
-sydämensä ilon.
-
-- Kas niin, seuratkaa minua! kehoitti häntä Stefan uudestaan ankaralla
-äänellä. — Antakaa minulle kätenne! Minä voisin vangita teidät, minulla
-on oikeus panna teidät käsirautoihin, mutta minä luovun siitä, jos
-lupaatte, ett'ette yritä paeta.
-
-- Kyllä, minä lupaan sen, sanoi Genia väsyneellä äänellä ojentaen
-hänelle kätensä.
-
-Jos kenraalskalla olisi ollut aavistustakaan siitä, miten mielellään
-Genia laski sormensa hänen käteensä, niin ei hän varmaan olisi
-suvainnut, että Stefan ja Genia noin ilman mitään läksivät huoneesta.
-
-Kiireesti vei Stefan rakkaansa portaita alas. Vielä ei hän ollut
-turvassa. Vasta sitte, kun hän istui Genian kanssa vaunuissa, joita
-uskollinen Maschin piti valmiina, tunsi hän olevansa turvassa.
-
-Mutta hän ei kuitenkaan voinut kieltää itseltään iloa kuiskata hänen
-korvaansa helliä sanoja.
-
-- Sinä rakastat siis minua, Genia? kysyi hän hiljaa.
-
-Hän katsoi Stefaniin kauniilla silmillään ja sanoi lämpimästi:
-
-- Minä rakastan sinua, Stefan.
-
-Vastaukseksi kiertyi hänen käsivartensa lujemmin Genian vyötäisille ja
-hän painoi hänet hellästi rintaansa vasten.
-
-Hänen täytyi taistella vastaan, ettei jo täällä painanut huuliaan
-Genian huulille.
-
-Naumovitsch heitti viimeisen silmäyksen ylös portaita — hän ei nähnyt
-enää kenraalskaa.
-
-Tämä oli varmaan vetäytynyt huoneisiinsa, riemuiten siitä ajatuksesta,
-että Genia oli heitetty hirmuisen kohtalon käsiin: häpeään ja turmioon.
-
-Stefanin käsi oli niin lujasti kiedottu Genian ympäri, että hän voi
-aivan hyvin tuntea hänen vartalonsa muodon.
-
-Genia painautui niin lähelle häntä, kuin olisi hän tahtonut kuiskata.
-
-- Minä olen sinun! Ota minut mukaasi yksinäisyyteen, jossa minä saan
-olla omasi!
-
-Stefan pysähtyi, tarttui hänen käsiinsä ja katsoi syvälle hänen
-silmiinsä.
-
-- Genia, rakas tyttöseni, tahdotko tulla vaimokseni?
-
-Hänen huulensa hakivat Genian huulia ja painoivat niihin ensi suudelman.
-
-Kimakka huuto, joka äkkiä kuului heidän takanansa, irroitti heidät
-toisistaan.
-
-Eräästä sivuovesta, joka vei käytävään, oli kenraalska huomaamatta
-tullut ulos, mutta äkkiä säpsähtänyt nähdessään nuo molemmat niin
-hellässä suhteessa.
-
-- Petosta! huusi hän, jotta portaat kaikuivat. — Petosta! Tänne
-sotamiehet! Ottakaa kiinni! — Viekää hänet takaisin koppiin! — He eivät
-saa päästä pakoon!
-
-— Takaisin! jyrisi Stefanin ääni hänen ottaessaan revolverinsa ja
-tähdätessään kenraalskaa. — Vielä sana — ja minä ammun sinut!
-
-
-
-
-YHDEKSÄSKOLMATTA LUKU.
-
-Väijyksissä.
-
-
-Stefan juoksi Genian kanssa portaita alas pitäen aina revolveria
-ojennettuna kenraalskaa kohti, joka pelosta ei uskaltanut ääntä päästää.
-
-Mutta hänen huutonsa oli jo herättänyt vartijat.
-
-Ovia avattiin ja sulettiin, juostiin ja kysyttiin toisiltaan, mikä
-oli kysymyksessä, äkkiä ilmestyi tulta, joka heitti valonsa pitkin
-portaita, joista Stefan ja Genia pakenivat.
-
-Yksi seikka vaan huolestutti Stefania.
-
-Jos portinvartija tuolla alhaalla oli kuullut kenraalskan huudon, niin
-olivat he mennyttä. Sillä silloin olisi ovi lukossa, eivätkä he pääsisi
-vaunuihin.
-
-Tuossa tulikin vaimo, joka vartioi uloskäytävällä, häntä vastaan. — Hän
-oli kuullut kenraalskan sanat.
-
-Hän ojensi laihat kätensä häntä kohti ja huusi:
-
-- Takasin, minä en päästä teitä ulos! Apua, apua! Missä ovat vartioivat
-sotilaat?
-
-Stefan päästi tytön irti.
-
-Nainen oli juuri aikeessa painaa sähköjohtoa vahtihuoneeseen, kun
-Stefan heittäytyi hänen päällensä.
-
-Kun hän siinä vääntelihe, tarttui Stefan vasemmalla kädellään hänen
-kurkkuunsa, niin ettei hän voinut huutaa ja asetti oikealla kädellään
-revolverin hänen ohimolleen.
-
-- Anna avain tänne, sanoi Stefan uhkaavasti — muuten olet viidessä
-minuutissa kuollut!
-
-- He tulevat, he tulevat tänne! sanoi Genia kiihkeästi hänen takanaan.
-— Minut viedään! Stefan auta!
-
-- Rinnan päällä tunnen avaimen — peli on voitettu, avain on minun.
-
-Hän oli löytänyt avaimen riippumassa nauhassa naisen kaulan ympärillä.
-
-Voimakkaalla kädellä katkaisi hän nauhan ja kimposi ylös, pitäen
-avainta toisessa ja revolveria toisessa kädessään.
-
-Nyt asetti hän avaimen lukkoon ja seuraavassa sekunnissa avautui portti
-heille.
-
-Viileä yötuuli löi heitä vastaan, myrsky ulvoi ja syvä pimeys ympäröi
-heidät. Mutta tämä ei merkinnyt mitään Stefanille, hänhän oli
-pelastanut rakkaansa — sillä tältä puolen porttia ei kenraalska heitä
-enää saavuttanut.
-
-Stefan kietoi kätensä tytön ympäri ja veti hänet mukanaan ulos kadulle.
-
-- Elä pelkää mitään, kuiskasi hän hänelle — nyt olemme pelastetut!
-Antaa kenraalskan raivota niin paljon kuin tahtoo, siitä emme välitä,
-me olemme vapaat, vapaat!
-
-Laupias Jumala, minä olen haavoitettu! huudahti hän äkkiä.
-
-Genian huuto vastasi nämä Stefanin sanat.
-
-Samalla kun Stefan astui ulos portista, oli pensasten takaa äkkiä
-välähtänyt ja laukaus kuului.
-
-Stefan horjui ja kumartui eteenpäin. Genia kietoi kätensä hänen
-ympärilleen, mutta ei kyennyt pitämään häntä pystyssä. Hän vaipui
-maahan.
-
-- Genia, Genia, kuiskasi Stefan yhä hiljaisemmalla äänellä. — Minä olen
-mennyttä miestä.
-
-- Stefan, koeta nyt nousta ylös! huusi hän tuskissaan hänelle.
-
-- Genia raukka, etkö sitte voi aavistaa koko totuutta? Luoti sattui
-minuun. Se on sydämessä. — Kaikki mustenee silmissäni. — Genia, suutele
-minua, ennenkuin kuolen.
-
-Vapisevin käsin avasi Genia hänen takkinsa. Se oli läpiammuttu ja hänen
-loistavassa, kullalla kirjaillussa univormussaan oli sydämen kohdalla
-reikä, joka oli luodin synnyttämä.
-
-Geniasta tuntui, kuin mielipuolisuuden varjot olisivat laskeutuneet
-hänen ylitsensä. — Tästä pienestä aukosta oli luoti mennyt hänen
-sydämeensä ja — verta, verta, verta!
-
-Genia huusi sydäntäsärkevällä äänellä:
-
-- Apua, apua, häntä on ammuttu! — Stefan, elä kuole pois minulta! Apua!
-
-Samalla kun hänen avunhuutonsa kaikui, tunsi hän kaksi kättä
-kietoutuvan ympärilleen ja väkisin repivän häntä ylös maasta.
-
-- Elä pelkää, kaunis Genia! kuiskasi ääni hänelle. — Minä toimin erään
-henkilön käskystä, joka tahtoo pelastaa teidät.
-
-- Tahtoo pelastaa minut! Voi sitä pelastajaa! Stefanin luona tahdon
-olla — oman rakkaani!
-
-Mutta Aza — sillä hän se oli, joka Demeter Banjalukin käskystä
-piti Geniaa käsivarsillaan — ei välittänyt tytön sydäntäsärkevästä
-valituksesta, vaan kantoi hänet pois.
-
-Genia koetti epätoivon vimmalla irtautua hänen syleilystään, mutta
-nuori mies oli liian vahva ja sen lisäksi tiesi hän, että hänen täytyi
-ehdottomasti täyttää Banjalukin käsky.
-
-Hän puristi siis Geniaa yhä lujemmin, niin ettei hän voinut liikuttaa
-käsiään ja kantoi hänet kuten lapsen Tonavalle päin.
-
-- Pysähdy, tai minä ammun sinut! kaikui äkkiä ääni hänen takanaan.
-
-Aza käänti päätänsä ja näki miehen, joka tähtäsi häntä kohti
-revolverilla.
-
-Silmänräpäyksen epäröi hän, kuinka tekisi vastarintaa. Mutta
-epäröimistä kesti vaan silmänräpäys, sillä seuraavassa tuokiossa sanoi
-hän itsekseen:
-
-"Demeter Banjaluki on käskenyt, että minun tulee kantaa Genia
-veneeseen. Hän ampukoon minut — minun velvollisuuteni on tehdä, mitä
-kapteeni on käskenyt."
-
-Laukaus kuului — luoti suhisi aivan Azan pään ohi.
-
-Mutta samassa kuului huuto, joka ei tullut Azan, Genian eikä Stefanin
-huulilta, vaan eversti Maschinin. Hän se oli, joka ampui Azaa.
-
-Vaunuissa, joissa hän oli odottanut Stefania, oli hänen ollut
-mahdollista pitää silmällä kenraalskan talon porttia.
-
-Hän oli nähnyt Stefanin ja Genian ilmestyvän portille. Hän toivoi jo,
-että kaikki oli käynyt onnellisesti, mutta silloin kuuli hän äkkiä
-laukauksen ja näki Stefanin vaipuvan kadulle.
-
-Silloin ei hän voinut enää jäädä vaunuihin, vaan juoksi ulos, otti
-revolverin käteensä ja tuli juuri parhaiksi näkemään, kuinka Aza kantoi
-pois turvatonta tyttöä.
-
-Silloin hän ei enää miettinyt. Hän ei voinut ymmärtää, miksi mies
-valtasi Genian, mutta hän luuli edessään olevan jonkun kuningattaren
-kätyrin.
-
-Hän painoi revolveria, mutta samassa silmänräpäyksessä, kun hänen
-sormensa painoi liipasinta, sai hän kiväärinvarresta semmoisen iskun
-käsivarteensa, että se putosi alas aivan herpautuneena.
-
-Samassa näki eversti Maschin pitkän, voimakkaan miehen sukeltavan
-eteensä, miehen, joka oli tarumaisessa puvussa. Hänen silmänsä
-säkenöivät kamalasti ja hänen mustan parran ympäröimillä kasvoillaan
-paloi kaksi punaista pilkkua, jotka olivat ankaran mielenliikutuksen
-merkkinä.
-
-- Olipa onni sinulle, huusi mustapartainen hänelle, ettet satuttanut
-häneen! Sillä jos luotisi olisi sattunut, niin olisin minä lyönyt sinut
-kuin koiran.
-
-- Takasin, sanon minä, eläkä yritäkään seurata häntä! Sillä tiedä, että
-minä olen Demeter Banjaluki, Mustain vuorten ryövärikuningas.
-
-Tuo hirmuinen nimi ei ollut vaikutustaan tekemättä itse eversti
-Maschiniinkaan. Hänkin kauhistui sitä hetkeksi.
-
-- Demeter Banjaluki! änkytti hän ihmetellen, Mustien vuorten
-ryöväripäällikkö.
-
-Tuo kauhea nimi ei voinut olla tekemättä vaikutustansa vieläpä eversti
-Maschiniin.
-
-— Demeter Banjaluki! päästi hän kummastuneena, tuijottaen häneen.
-Samassa hän unhotti kovan tuskan, minkä isku hänessä oli synnyttänyt.
-— Armelias Jumala, tuo rosvo, jota Serbian poliisi niin innokkaasti on
-etsinyt — täällä? Mitä syytä oli hänellä sekaantua tähän asiaan? Miksi
-oli hän Stefanin vihamies? Miksi hänen kuulansa oli sattunut tuohon
-onnettomaan?
-
-Tästä tulisi eversti Maschinin heti saada selvityksen.
-
-Demeter Banjaluki ei näyttänyt ollenkaan kiirehtivän pakenemaan,
-tehtyänsä hirvittävän verityön. Pitäen ladattua kivääriä edessänsä,
-sanoi hän eversti Maschinille:
-
-— Jos te olette sen miehen ystävä, joka makaa tuossa portaitten edessä,
-niin tietäkää, että Demeter Banjaluki on kaatanut hänet, koska mies on
-ollut Dragan kurja välikappale ja hänen käskystänsä on tahtonut viedä
-turvattoman, viattoman tytön häpeään ja perikatoon.
-
-Rosvon näin puhuessa putosivat kuin suomukset Maschinin silmistä.
-
-Banjaluki ei siis ollutkaan itsessään Stefanin vihamies, vaan oli
-oikeastaan tahtonut toimittaa samaa kuin Stefankin, mutta erehdyksestä
-oli luullut Stefanin olevan Dragan kätyrinä. Nyt ei kumminkaan ollut
-aikaa antautua selityksiin.
-
-— Pitäkää huolta kuolleesta ystävästänne! lausui Banjaluki ylpeästi ja
-kylmästi. — Ja jos ihmiset Belgradissa kysyvät, miksi Banjaluki tämän
-verityön teki, niin sanokaa, että kuollut mies on ollut kuningatar
-Dragan kätyri, ja samalla tavalla Banjaluki ampuu jokaisen, joka
-antautuu Dragan palvelukseen.
-
-Sitte kääntyi Banjaluki pois ja hävisi nuolen nopeudella pois Tonavaan
-päin. —
-
-Eversti Maschin heräsi ikäänkuin kiusallisesta unesta. Hän vei kätensä
-silmilleen, sillä hän luuli, ettei tämä ollutkaan todellisuutta. Nyt
-hän kumminkin muisti, että velvollisuutensa oli antaa haavoitetulle
-ystävälle apua. Hän vaan pelkäsi, että apu tulisi liian myöhään.
-
-Siinä makasi Stefan Naumovitsch liikkumattomana verissään, ja verta
-yhtä mittaa pulppusi rinnasta olevasta haavasta. Eversti Maschin
-pelkäsi, että Banjaluki oli ollut aivan oikeassa, kun käski hänen pitää
-huolta ystävänsä ruumiista.
-
-Ukko Zorn oli ajurin istuimelta hypännyt alas Stefanin luokse.
-
-— Hän elää! huusi ukko Zorn everstille, kun tämä saapui kaatuneen
-luokse. Sydän vielä tykyttää, ja siksi on meillä vielä toivoa.
-
-- Viekäämme hänet heti vaunuihin! sanoi eversti, täytyy viedä hänet
-heti lääkärin luokse.
-
-Molemmat tarttuivat varovasti haavoittuneeseen, nostivat hänet hitaasti
-ylös ja kantoivat verityöpaikalta.
-
-Ylhäällä kuritushuoneen pääportille oli kokoontunut suuri joukko mies-
-ja naisvartijoita, mutta nähdessään, että verta vuoti, olivat he
-liiaksi arkoja sekaantumaan taisteluun.
-
-Kenraaiska, joka suurella tyytyväisyydellä oli nähnyt, että Stefan
-kaatui, käski väkensä peräytyä ja sulkea portin.
-
-Siten ei kukaan estänyt eversti Maschinia ja ukko Zornia ottamasta
-haavoittunutta mukaansa.
-
-He kantoivat hänet vaunujen luo, nostivat niihin ja panivat hänet
-makaamaan leveälle istuimelle.
-
-Eversti Maschin istuutui vastapäätä häntä ja vanha hevosenkengittäjä
-kiipesi kuskipenkille.
-
-- Me viemme hänet meille! sanoi ukko Zorn päättävällä äänellä
-everstille. Jos miesparkaa voi vielä auttaa, niin suojelemme me ja
-hoidamme häntä, kuin olisi hän perheemme jäsen.
-
-- Kunnon mies, mutisi eversti Maschin itsekseen, mutta ukko Zorn ei
-enää kuullut tätä kiitosta, sillä hän oli jo istuutunut kuskipenkille.
-
-Heidän ajaessaan yön pimeydessä pitkin Belgradin katuja, kumartui
-eversti Maschin katselemaan ystävänsä kalpeita kasvoja ja mietti
-turhaan sitä, kuinka kaikki oli voinut tapahtua.
-
-Yht'äkkiä avasi Stefan Naumovitsch silmänsä ja kuiskasi hiljaa:
-
-- Genia, missä on Genia?
-
-Nämä olivat hänen ensimäiset sanansa.
-
-Hän ajatteli vaan rakastettuaan. Omaa tuskaansa ja vaaranalaista
-tilaansa ei hän muistanut.
-
-Eversti Maschinilla ei kuitenkaan ollut sydäntä sanoa hänelle koko
-totuutta, että Genia oli Mustain vuorten ryövärin käsissä.
-
-Sen tähden turvautui hän valheeseen.
-
-- Genia on turvassa, vastasi hän.
-
-- Turvassa? Missä hän on?
-
-- Äitinsä luona, valehteli Maschin. — Hänen äitinsä tuli näet
-odottamatta paikalle, ja Genia heittäytyi heti äitinsä syliin. Molemmat
-naiset nousivat sitte vaunuihin ja ajoivat kiireesti pois.
-
-Syvä helpotuksen huokaus nousi nuoren upseerin rinnasta.
-
-- Äitinsä luona — no, sitte on kaikki hyvin, sanoi hän ja lisäsi pitkän
-vaitiolon jälkeen:
-
-- Vieläköhän saan nähdä häntä ennenkuin kuolen?
-
-- Ennenkuin kuolet? Tuhat tulimaista, poikaseni, elä nyt heti puhu
-sellaisista asioista! huudahti eversti Maschin ja koetti näyttää niin
-huolettomalta ja iloiselta kuin mahdollista. — Luuletko sitte olevasi
-ensimäinen, joka noin odottamatta on saanut kappaleen lyijyä rintaansa?
-
-Sen tohtori pian vetää ulos. — Mitäs hän muutoin tekisi oivallisilla
-koneillaan?
-
-Parin päivän perästä tulet sinä taas terveeksi ja reippaaksi ukko
-Zornin luona ja kiltti Klärchen'in hoidolla sinä pian paranet.
-
-- Entä Genia? Hän tulee kai luokseni? kysyi Stefan Naumovitsch
-uudestaan sairaan tavallisella itsepäisyydellä.
-
-- Hän tulee luoksesi, vastasi Maschin. — Tietysti tulee hän luoksesi,
-ei suinkaan hän sinua hylkää.
-
-- Ei, ei, hän ei hylkää minua. Mutta se oli omituista, että hän jätti
-minut niin pian, kuiskasi hän itsekseen.
-
-Vaunut vierivät yhä edelleen ja pitkään aikaan ei ystävysten välillä
-vaihdettu sanaakaan; hiljaisuuden vaunuissa katkaisi ainoastaan silloin
-tällöin Stefan Naumovitschin valitus, kun vaunut kovemmin heilahtivat.
-
-- Maschin, kallis ystäväni, sanoi viimein Stefan — kuka oli se mies,
-jonka luoti kaatoi minut maahan.
-
-Minä en luule, että se oli kuningattaren väkeä.
-
-- Ei, ei tietenkään, vastasi Maschin — se oli vieras, jota minä en
-tuntenut.
-
-Hän pakeni heti tehtyään kurjan työnsä, sillä eipä ole todellakaan
-konsti väijyksistä ampua ihmistä, joka ei ajattele vaaraa.
-
-- Sillä miehellä on kuitenkin täytynyt olla joku syy sellaiseen tekoon,
-jatkoi Stefan Naumovitsch.
-
-- Joku syy? No niin, siinä tapauksessa ei se ainakaan ollut mikään hyvä
-syy.
-
-Mutta elä puhu niin paljon, Stefan, se tekee sinulle pahaa ja liikuttaa
-mieltäsi liian paljon?
-
-- No, minä vaikenen sitte, kuiskasi Naumovitsch. — Mutta yksi asia
-täytyy minun sanoa sinulle, ystäväni. — Hovissa eivät saa millään
-ehdolla tietää, miksi olen haavoitettu. En tahdo nyt heti sanoa
-kuolettavasti haavoitettu, ehkä saan jäädä elämään.
-
-Meidän täytyy miettiä joku syy, joka luonnollisella tavalla selittää
-minun tilani.
-
-- Sellainen selitys on helposti löydetty, vakuutti eversti Maschin. —
-Me sanomme vaan, että sinä olet kaksintaistelussa haavoitettu.
-
-- Niin, se on hyvä, hyvin hyvä, vastasi Naumovitsch. — Ja kenen kanssa
-olen minä sitte taistellut?
-
-- Kenen kanssa? — Voihan sanoa, että sinä olet taistellut minun
-kanssani! Se antaa sinulle suuren laakerin Dragan silmissä, sillä jos
-sinä olet minun viholliseni, niin täytyy sinun olla hänen ystävänsä.
-Ja sinunhan täytyy teeskennellä olevasi hänen ystävänsä, jos sinä aiot
-läheltä pitää silmällä tätä kavalata naista, joka on oikeastaan syypää
-koko onnettomuuteen.
-
-Sillä niin totta kuin Jumala löytyy, ei hänellä ole oikeutta sulkea
-Geniaa kuritushuoneeseen.
-
-- Näitkö sinä Geniaa? huudahti Stefan Naumovitsch. Oi, ystäväni, vaikka
-minun täytyisikin nyt kuolla, eroaisin onnellisena miehenä tästä
-maailmasta! Sillä Genia rakastaa minua.
-
-Kun Stefan Naumovitsch oli lausunut nämä sanat, meni hän tajuttomaksi,
-mikä johtui suuresta verenhukasta.
-
-Mutta samalla pysähtyivät vaunutkin ukko Zornin pienelle portille, joka
-johti alas Tonavalle.
-
-Muutamia minuuttia myöhemmin makasi Stefan Naumovitsch pehmeässä,
-leveässä sängyssä ja tumma tytön pää kumartui haavoitetun puoleen
-samalla kun kaksi kirkasta silmät osanottavasti tarkasti häntä.
-
-Se oli Klärchen, Zornin tytär.
-
-— Kaksintaistelu? Todellako kaksintaistelu? kysyi Klärchen isältänsä.
-
-— Jaa, kaksintaistelu, lapseni, vastasi ukko Zorn, riisuen vaippansa.
-— Koska hän on meidän ystävämme eversti Maschinin ystävä, olen minä
-tuonut hänet luoksemme, voidaksemme häntä täällä hoitaa ja pelastaa
-kuolemasta.
-
-— Oi, isä, minä tahdon sangen mielelläni, huudahti nuori tyttö. — Jospa
-vaan lääkäri pian tulisi!
-
-Eikä kestänytkään kauan kun kiihkeästi odotettu lääkäri tuli.
-
-Hän tarkasti ja tutki huolellisesti Stefan Naumovitschia, ravisti
-päätänsä, kohautti olkapäitään ja sanoi, että leikkaus on toimitettava
-kuulan poistamiseksi.
-
-Eversti Maschin veti lääkärin syrjään ja kysyi: — Jääkö hän henkiin?
-
-— Henkiin? Toivottavasti. Tällä hetkellä en kumminkaan voi sanoa mitään
-varmaa, kun en vielä tiedä mitä elimiä kuula on haavoittanut. Mutta
-toivottomalta ei näytä.
-
-Kuka muutoin on tuo upseeri ja missä hän on kuulan saanut?
-
-— Hän on kapteeni Stefan Naumovitsch, hänen majesteettinsa kuninkaan
-ajutantti, vastasi ukko Zorn.
-
-— Haavan on hän saanut kaksintaistelussa.
-
-— Taaskin kirottu kaksintaistelu, mutisi lääkäri.
-
-— Milloinkahan ihmiset pääsevät siitä harhaluulosta, että kunnia on
-verellä pestävä?
-
-Tämän sanottuansa valmistautui lääkäri kuulaa ottamaan.
-
-Ainoastaan eversti Maschin oli leikkauksessa saapuvilla ja avusti
-lääkäriä. Ukko Zorn ja Klärchen oleskelivat viereisessä huoneessa.
-
-Vihdoinkin, hyvin myöhään levottomasti odottaville avautui ovi ja
-eversti Maschin astui sieltä ilosta säteillen.
-
-— Hän on elävä! huudahti hän molemmille ystävillensä. — Lääkäri
-sanoi sen minulle nyt juuri. Haava ei olekaan niin vaarallinen kuin
-ensimmältä näytti, päinvastoin verrattain vaaraton, sillä ei sydän eikä
-keuhkot ole vahingoittuneet.
-
-Ukko Zorn seurasi everstiä sairashuoneeseen, missä sairas lepäsi
-levollisena silmät auki.
-
-Zorn ei voinut kyllä sitä ihmetellä, että autuaallinen hohde säteili
-sairaan silmistä, mutta jos hän olisi voinut kuulla, mitä haavoittunut
-tällä hetkellä kuiskasi itsekseen, niin olisi hän heti tietänyt, mistä
-lähteestä ilo pulppusi.
-
-Sillä hyvin hiljaa, niinkuin heikko suhina, kaikui Stefanin suusta:
-
-— Elää! Oi, suloinen rakas Geniani, se on samaa kuin saada sinut!
-
-Niin, minä tahdon elää, minun täytyy elää, sillä minä rakastan ja minua
-rakastetaan! Milloinka olisi elämä ollut minulle rakkaampaa!
-
-
-
-
-KOLMASKYMMENES LUKU.
-
-Yksin maailmassa.
-
-
-Kovasta vastarinnasta huolimatta oli Aza kantanut venheeseen Genian,
-joka tuskin tiesi mitä hänelle tehtiin.
-
-Hän piti vielä kiinni Geniasta heidän astuessaan pieneen alukseen,
-sillä hän pelkäsi, että Genia heittäytyisi Tonavan aaltoihin rajussa
-epätoivossaan, jota Aza ei voinut ymmärtää.
-
-- Ihmeellistä, mikä hänelle on tullut? kysyi Aza itseltään. — Olemmehan
-me pelastaneet hänet kuritushuoneesta, olemme voittaneet hänen
-vastustajansa ja kuitenkin hän vaan nyyhkyttää ja itkee, vääntelee
-käsiänsä ja on epätoivoissaan, kuin olisi hän joutunut suurimpaan
-onnettomuuteen.
-
-Jumalan kiitos, tuollahan tulee kapteeni! Nyt olen minä ainakin vapaa
-edesvastuustani.
-
-Demeter Banjaluki tuli juosten alas venheelle, hyppäsi siihen ja käski
-Azan laittaa venhe kuntoon.
-
-Sitte kumartui hän Genian puoleen, joka istui tuhtolaudalla, kädet
-kasvojen edessä ja veti ne pois hellästi.
-
-- No, Genia von Sandorf, huudahti hän ja hänen tuliset kasvonsa
-näyttivät tahtovan niellä hänen olentonsa — etkö ole tyytyväinen
-tekooni? Sinä saat uskoa, ettei ollut mikään helppo asia saada sinut
-Dragan kynsistä, ja siksi täytyi verta vuodattaa sinun tähtesi,
-tyttö. Mutta parempi sekin, että tässä vuodatti vertansa eräs Dragan
-kätyreistä, joka ei ehkä ollut yhden ruutipanoksenkaan arvoinen, kuin
-että sinut olisi viety uuteen, vielä hirmuisempaan paikkaan.
-
-Kun ryövärin ääni kuului Genian korvaan säpsähti hän, tuijotti Demeter
-Banjalukiin silmät suurina ja päästi kimakan huudon.
-
-- Genia, mikä sinun on? kysyi Banjaluki hämillään. — Miksi itket? Miksi
-et kiitä minua? Etkö olekaan iloissasi, että pääsit taas vapaaksi?
-
-Et suinkaan viihtynyt kuritushuoneessa niin hyvin, että haluaisit sinne
-takaisin?
-
-- Demeter Banjaluki, huudahti Genia, tarttui ryövärin käsiin ja katsoi
-häntä vakavasti silmiin. — Ei, ei se ole mahdollista — sinä et ole
-voinut tappaa häntä, et?
-
-- Ketä? Kestä sinä puhut, Genia? änkytti Demeter Banjaluki
-hämmästyneenä.
-
-- Siitä miehestä, jonka kädet olivat ympärilläni, kun juoksimme sen
-hirmuisen talon portaita alas, miehestä, johon sinun luotisi äkkiä
-sattui.
-
-- Vai niin, sinä tarkoitat sitä lurjusta, joka tahtoi viedä sinut pois,
-Genia? vastasi Banjaluki. — Luoti sattui hyvin, vai mitä? Luulen, että
-se meni keskelle sydäntä. Se olikin aimo laukaus, jommoisen ainoastaan
-Demeter Banjaluki voi ampua, "keskelle sydäntä" kiväärillään, kuten
-minun kivääriäni kutsutaan koko Serbiassa.
-
-- Se olit siis sinä. Demeter Banjaluki? kuului nyt onnettoman tytön
-huulilta. — Sinun luotisi se oli, joka lensi hänen uskolliseen
-sydämeensä, hävittäen, kuolettaen jokaisen toiveen, joka sitoi hänet ja
-minut yhteen.
-
-Oi, murhaaja — murhaaja, miksi teit sen?
-
-Miksi et antanut minun pitää sitä ainoata sydäntä maan päällä, joka
-sykki minulle?
-
-Yhdellä ainoalla loikkauksella hyppäsi hän samassa venheen laidan yli
-maihin, eikä kukaan ojentanut kättään hänen jälkeensä.
-
-Sillä Demeter Banjaluki istui kuin kivettyneenä.
-
-Ehkä ensi kerran elämässään puuttui tältä mieheltä toimintakyky.
-
-Mitä olikaan hän saanut kuulla?
-
-Moitteita, hirmuisen syytöksen Genian huulilta, ja kaikki tämä koski
-häntä, häntä joka kuitenkin oli miettinyt kaikki niin hyvin ja
-toimittanut kaikki niin tarmokkaasti ja harkiten!
-
-Hän, joka oli ampunut kerran juuri samassa hetkessä, kun tämä aikoi
-viedä Genian vielä syvempään turmioon.
-
-— Genia! huudahti äkkiä Banjaluki, joka samaten hyppäsi venheestä ja
-kiiruhti hänen luokseen rannalle. Genia, tyttöni, kuule minua! — Minä
-vannon, että mitä parhaimmat, jaloimmat aikeet ovat minut tuoneet
-tänne. Minä kuulin sinun hätäsi, epätoivosi. Minä sain tietää, että
-sinua pidettiin kuritushuoneessa suljettuna, ja heti minä päätin sinut
-vapauttaa. Ei, ei, älä katso minuun jähmettyneillä, lasimaisilla
-silmilläsi! Minä en voi sitä katsetta kestää. Peruuta julmat sanasi,
-jotka juuri lausuit!
-
-— Ja kuka sitte tappoi Stefan Naumovitschin? huudahti Genia
-epätoivoissaan lyöden käsillään kasvoihin. — Kuka riisti minulta
-rakkaani? Kuka ampui väijyksistä? Kenen kuula satutti siihen sydämeen,
-joka kuuluu minulle? Jaa, se olit sinä, Mustien vuorten ryöväri,
-sinä eikä kukaan muu! Oi, kirottu olkoon sinun kätesi, joka kiväärin
-liipasinta kosketti, kirottu olkoon sinun ampumataitosi, kirottu sinä
-itse!
-
-— Vait, onneton, kuule minua! Anna minulle ainakin tilaisuutta
-puolustautua. Näetkös, minä tulin tänne Azan kanssa sinua pelastamaan.
-Me piilottauduimme pensaikkoon ja päätimme ampua sen kurjan, minkä
-kuningatar lähetti ottamaan sinut kuritushuoneesta, niin pian kuin tuo
-mies vaan näyttäytyisi. Minä en tietänyt, kuka mies olisi, minä en
-häntä tuntenut, enkä koskaan ennen ole häntä nähnyt. Minä en nytkään
-häntä tarkemmin katsonut. Minulle oli kylläksi tietää, että kuningatar
-Draga oli hänet lähettänyt sinua anastamaan. Minä tahdoin temmata sinut
-hänen käsistänsä, ja sentähden täytyi sen miehen kuolla.
-
-— No, kuule sitte, Demeter Banjaluki! sanoi Genia, kyyneleihin heltyen.
-Mies, joka vei minut kuritushuoneesta, ei ollut sellainen ihminen,
-joka tahtoi minut syöstä perikatoon, vaan Stefan Naumovitsch, jonka
-kanssa olen kihloissa, jolle tahdoin antautua koko elinajakseni, hän,
-jota rakastin, joka minulle hyvää tarkoitti. — Oi, hän oli jalo ja
-uskollinen ihminen.
-
-Stefan Naumovitsch! Kun Banjaluki nyt kuuli tuota nimeä mainittavan
-ja kykeni käsittämään asian, oltuaan sitä ennen niin hämillään, ettei
-käsittänyt, mitä hänelle sanottiin, niin hän säpsähti, ikäänkuin
-sisällisesti olisi kovaa tuskaa tuntenut..
-
-— Stefan Naumovitsch? ähkyi hän. — Minä tunnen hänet! Jaa, jaa, sinä
-olet oikeassa, Genia, hän oli jalo ihminen! Hän on kuningatar Dragan
-vihamies, vaikka onkin ajutanttina kuningas Aleksanterin palveluksessa.
-Minä olen kerran häntä puhutellut, kun hän Dragan petomaisuuden uhrina
-nääntyi vankilassa. Ja hänet olen minä tappanut! Jaa, sinä olet
-oikeassa, tyttö, kiroo minua, inhoo minua! Sillä Jumala tietäköön,
-ettei hän ole minun pikaisuuteni ja malttamattomuuteni ensimäinen uhri.
-
-Kauhea oli nyt epätoivo, joka Banjalukin valtasi. Kyyneleitä tulvi
-hänen silmistänsä ja valui mustalle parralle, ensin kostuttaen kalpeat
-posket.
-
-Aza katsoa tuijotti arasti herraansa ja ystäväänsä. Sellaisena ei
-hän ennen ollut nähnyt kapteeniansa, Demeter Banjalukia! Kukapa
-rosvojoukosta olisi koskaan voinut kuvitella mielessänsä, että tuolla
-miehellä oli kyyneleitä? Demeterin rehellinen tuska tarkoitti Geniata,
-joka nyt tiesi, että Stefan oli kaatunut hirveän erehdyksen johdosta,
-että Mustien vuorten ryövärillä ei mitenkään ollut aikomusta häntä
-tappaa, jos hän vain vähääkään olisi aavistanut, ketä hän ampui.
-
-Genia meni Demeter Banjalukin luokse. Vapisevalla kädellään siveli
-hän hiljalleen ruskeita, ahavoituneita käsiä, joilla Banjaluki peitti
-kasvonsa.
-
-— Hillitse kyyneleitäsi, Demeter Banjaluki! sanoi hän lempeällä,
-oman itkunsa puoleksi tukahuttamalla äänellä. — Jumala ei ole sinua
-tuomitseva. Hän katsoo ihmissydämeen ja on eroittava hyvän pahasta.
-Minä puolestani annan sinulle anteeksi, että olet minulta rakastettuni
-riistänyt ja kuulallasi musertanut tulevaisuuteni sirpaleiksi.
-
-Ja nyt, hyvästi, Demeter Banjaluki! Minä kiiruhdan takaisin Stefanin
-luokse, jolle kuulun elämässä ja kuolemassa.
-
-Genia viittasi kädellänsä ja hävisi.
-
-Demeter katsoi synkkänä hänen jälkeensä. Sitte kääntyi hän äkkiä Azan
-puoleen ja sanoi:
-
-— Souda, sen lurjus. Minä ohjaan Belgradia kohti.
-
-Aza tempasi airot ja souti niin, että vesi keulassa kohisi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kiirein askelin palasi Genia sille paikalle, missä Stefan oli kaatunut.
-Genian sydän oli murtunut, hänen silmissänsä ei enää ollut kyyneleitä.
-Mutta hän tahtoi kumminkin nähdä Stefanin ruumiin, tahtoi suudella
-hänen kalpeata otsaansa.
-
-Oi, hän ei voinut uskoa sitä mahdolliseksi, että Stefan otettaisiin
-häneltä ijäksi! Hän ei voinut ajatellakaan maailmaa ilman häntä.
-
-Nyt ilmestyivät hänen eteensä yht'äkkiä kuritushuoneen harmaat muurit.
-Ja tuolla — tuolla näki hän kiviportaat, joita myöten oli rientänyt
-alas niin iloisena ja toivorikkaana Stefanin rinnalla, silloin kun valo
-välähti yht'äkkiä pensasten takaa ja luoti sattui armaan rintaan.
-
-Genian silmät hakivat kaatunutta.
-
-Mutta hän ei nähnyt ruumista, vaikka olisi kuinka hakenut. Se oli
-poissa ja ainoastaan verilätäkkö ilmaisi paikan, jossa Stefan oli
-maannut ja jossa hän, sitä ei Genia ollenkaan epäillyt, oli vetänyt
-viimeisen henkäyksensä.
-
-— Niin on minulta siis ryöstetty hänen ruumiinsakin! valitti Genia
-ja vaipui verilätäkön viereen. — He eivät ole jättäneet minulle
-mitään, ei mitään muuta kuin muiston. Oi, tätä ei voi kukaan ihminen
-repiä minun sydämestäni, se pysyy minulla ikuisesti. Kaikki voitte
-te ryöstää minulta, te ilkeät, kurjat ihmiset, oman elämäni voitte
-te ryöstää minulta, mutta Stefanin ja sen rakkauden muisto, joka on
-meidät yhdistänyt, elää minun sielussani siksi kun kerran kadotan oman
-elämäni. Niin, tässä rakkaani sydänverta katsellessa, jatkoi masennettu
-tyttö, pistäen vapisevan kätensä vereen ja pitäen sitä pystyssä
-ikäänkuin vannoen — tässä lupaan minä sinulle, etten koskaan anna
-rakkauden toiseen mieheen päästä sydämeeni.
-
-Mitä hänestä nyt tulisi?
-
-Taas seisoi hän yksin ja hyljättynä, turvattomana. Sen lisäksi tiesi
-hän ne vaarat, joihin kaunis ja viaton tyttö voi joutua Serbiassa.
-
-— Ei, pois — pois tästä maasta, kaikui hänen sisässään selvä,
-varoittava ääni. — Ei ole hukattava minuuttiakaan, pois täältä ja
-kotiin äidin luo!
-
-Äiti! Oi, nyt kun hän oli niin onneton, kuvastui hänen eteensä äidin
-kuva, mitä hellimmän rakkauden loisteessa. Äitihän tarvitsi häntä niin
-hyvin, nyt kun puoliso oli häneltä viety. Oi, liian kauan oli hän
-epäillyt rientää äitinsä luo lohduttamaan häntä suuressa surussaan.
-
-- Kuinka onneton hän nyt lieneekään, sanoi Genia itsekseen — kun
-häneltä on ryöstetty rakas puoliso niin hirvittävällä tavalla.
-
-Nyt hän todella tarvitsee lastaan, olisi hyvin väärin, jos nyt
-viipyisin täällä kauvemmin, kun kerran olen vapaa. Minulla ei tosin
-ole rahaa, en voi ostaa edes pilettiä Wieniin, mutta — löytyyhän
-Belgradissa Itävallan konsuli, hän ei suinkaan kieltäne minulta
-apuansa. Niin, hänen puoleensa käännyn minä ja jo tänä päivänä lähetän
-minä sähkösanoman äidilleni ja ilmoitan hänelle, että tulen Wieniin.
-
-Näin sanottuaan nousi hän, — järjesteli hiukan hiuksiansa sekä
-valmistui lähtemään Belgradiin, mennäkseen heti Itävallan konsulin luo.
-Hän tahtoi pyrkiä hänen suojaansa eikä epäillyt, ettei sitä hänelle
-annettaisi.
-
-Mutta oi kun hänen oli vaikeata erota siltä paikalta, jossa Stefan oli
-ollut, siltä paikalta, joka vielä oli hänen verensä peittämä.
-
-Hänen verensä! — Niin, tuossa tippui se hitaasti maahan, joka niin
-ahnaasti nieli sitä, kuin olisi se ollut kallista palsamia.
-
-Mutta tuolla — mikä se on, joka liehuu tuulessa? Se oli valkoinen
-lehti, veren tahraama.
-
-Olikohan se ehkä joku paperi, jonka Stefan oli kadottanut?
-
-Genia otti ylös paperin, jonka tuuli tahtoi lakaista pois mukanaan.
-Reuna oli vaan veren tahraama. Kirjoitus oli selvää ja Genia näki heti,
-että se oli kirje.
-
-Hän piti sitä lähellä silmiään, sillä nythän oli yö, mutta hän näki
-kuitenkin lukea.
-
-Äkkiä horjui hän, hänen kätensä vapisivat, silmät ammottuivat ja saivat
-kauhun tapaisen ilmeen.
-
-Ei, ei, tämä ei ollut Stefanin käsialaa ja kuitenkin tunsi Genia sen.
-Satoja kertoja elämässään oli hän sen nähnyt.
-
-Nyt käänsi hän lehteä. Laupias Jumala, siinähän oli hänen äitinsä
-nimikirjoitus, jonka hän veripilkkujen keskellä näki kirjeen alla!
-
-Myrsky ulvoi onnettoman naisen ympärillä, joka nyt oli tehnyt uuden
-hirvittävän havainnon, havainnon, joka veisi häneltä viimeisenkin
-elämän halun, joka veisi häneltä viimeisenkin toivon — äidin sydämen,
-lapsuuden kodin!
-
-Äidin hylkäämä! Pyhä Jumala, mitä lienee äiti ajatellutkaan hänestä?
-Kun hän tuona yönä oli suojellut Stefan Naumovitschia ja avannut
-hänelle ovensa, oli äiti valmis uskomaan — sama äiti, joka ei koskaan
-ollut lausunut hänelle sanaakaan, joka hänen puhtaassa sielussaan olisi
-synnyttänyt kevytmielisyyden siementäkään, tämä sama äiti uskoi nyt,
-että hän —
-
-Syvä katkeruus täytti tytön sielun. Nyt näytti hänestä, että koko
-maailma olisi hyljännyt hänet, sillä ei kukaan uskonut enää häntä, ei
-oma äitinsäkään.
-
-Stefan, hänen rakkaansa oli kuollut, ja äiti — hän kääntyi pois
-tyttärestään kuten — kuten — niin, Genia lausui todellakin murtuneella
-äänellä sanan, tuijottaen harmaata taloa, josta hän äsken oli paennut —
-kuten langenneesta naisesta, kuten sellaisesta, jota syystä pidettiin
-tuossa talossa. Ei, sitä hän ei ole voinut uskoa, mielipuolisuuden
-kamala verho oli varmaan kietoutunut äidin muutoin niin selvän järjen.
-
-- Minun täytyy mennä hänen luoksensa, huudahti Genia — minun täytyy
-katsoa hänen silmiinsä ja täytyy pakoittaa hänet katsomaan omiin
-silmiini. Ja jos hän ei enää voi lukea, mitä minun silmissäni on
-kirjoitettuna, niin — oi, mitä arvoa on sitte enää maailmalla ja
-elämällä — sitte osaan kyllä hankkia itselleni levon ja rauhan. Mutta
-minä en osaa erota täältä ennenkuin olen päässyt selvyyteen äitini
-kanssa. Hänen täytyy kuulla minua ja kyyneltulvalla täytyy hänen
-pyytää minulta anteeksi se vääryys, jonka hän on tehnyt minulle tässä
-kirjeessä.
-
-Vapisevin käsin avasi Genia vielä kerran kirjeen, ja luki sen. Mutta
-kyyneleet pimensivät hänen silmänsä, hän tuskia saattoi lukea sitä.
-
-Kuinka kirjoittikaan hänen äitinsä: — Minun tyttäreni ei tule koskaan
-enää silmieni eteen, jos ette te Stefan Naumovitsch tuo häntä luokseni
-laillisena vaimonanne.
-
-Kuolleet eivät nouse todistamaan elävien eteen. — Oi äiti, äiti, itse
-olet sulkenut minulta tien sydämeesi! Mutta ei, vielä tahtoi Genia
-tehdä viimeisen kokeen.
-
-Äitihän oli Belgradissa, se selvisi kirjeestä, päivämäärän alle oli
-äiti kirjoittanut: Hôtel de Paris. Siellä asuu siis äiti.
-
-Hän tahtoi rientää äitinsä luo tekemään viimeistä koetta voittaakseen
-takaisin äidin sydämen.
-
-Genia heitti vielä viimeisen silmäyksen Stefanin viattomasti
-vuodatettuun vereen, silmäyksen, jossa oli kokonainen maailma tuskaa
-täynnä.
-
-Sitte riensi hän pois kaupunkia kohti, tuota hirmuista kaupunkia, jossa
-hän oli kärsinyt niin paljon. Myrsky melkein kantoi hänet Belgradia
-kohti. Mutta hän ei siitä välittänyt. Hän oli kuuro ja sokea kaikelle,
-mikä hänen ympärillään oli. Hän tunsi vaan sen myrskyn, joka riehui
-hänen omassa sielussaan verrattomalla voimalla.
-
-- Stefanini kuollut ja äitini on minut kironnut, mutisi hän. Sitte
-nauroi hän, mutta se oli sydäntäsärkevää, kamalata naurua, joka
-tunkeutui hänen huuliltansa.
-
-Vihdoin tuli hän kaupunkiin.
-
-Ihmiset, joiden ohi hän riensi, katsoivat hänen jälkeensä ja pudistivat
-päätään. He pitivät kai häntä mielipuolena, joka oli päässyt ulos
-hullujen huoneesta.
-
-Nyt oli hän Hôtel de Paris'in edustalla, joka on Belgradin komeimpia
-rakennuksia.
-
-Epäillen jäi hän seisomaan portille, painaen kädet kovasti sykkivää
-sydäntään vasten.
-
-Ratkaiseva hetki oli tullut. Muutamien minuuttien kuluttua seisoisi hän
-äitinsä edessä.
-
-Oi, onnistuukohan hänen voittaa takaisin äidin luottamus?
-
-Eihän hänellä ollut ketään, joka olisi todistanut hänen puolestaan.
-Päinvastoin puhui kaikki häntä vastaan. Sillä nyt muisti hän, että
-juutalainen ja vartijaston päällikkö olivat nähneet Stefanin hänen
-huoneessaan ja ihmisethän olivat niin ilkeitä, että uskoivat mielellään
-mitä pahinta lähimmäisistään.
-
-Mutta äiti — äiti ei saisi sitä uskoa.
-
-Jos ihmiset tuomitsivat häntä, jos he kaikki epäilivät häntä, jos he
-kaikki luulivat hänen olevan Stetanin rakastajan, niin täytyi äidin
-kumminkin luottaa lapseensa.
-
-- Ja hän luottaa minuun! huudahti Genia heittäen päätään taapäin
-ja tarttuen molemmin käsin tukkaansa, joka kiireesti kulkiessa oli
-joutunut epäkuntoon. — Niin, hän luottaa minuun, — kuolleen isäni
-tähden tekee hän sen.
-
-Oi, jos hän nyt vaan eläisi, niin olisi kaikki taas hyvin. Isä ei
-koskaan epäillyt tyttöään, sillä mies on väkevä sekä rakkaudessaan että
-luottamuksessaan, nainen vaan on horjuva surussaan.
-
-Hän meni sisälle pääkäytävästä ja oli Hôtel de Parisin eteisessä.
-Se oli erittäin komeasti sisustettu ja siellä juoksi palvelijoita,
-kyyppareita ja vieraita edes takasin.
-
-Parrakas ovenvartija tuli häntä vastaan ja kysyi, mitä hän halusi.
-
-Genia ei voinut oikein puhuakaan, hän änkytti hiljaa: Minä tahdon —
-minä pyydän — voisinko saada puhua kreivitär von Sandorfin kanssa?
-
-- Kreivitär von Sandorfin? vastasi ovenvartija. — Niin, hän asuu,
-tietääkseni tässä Hôtellissa. — Odottakaa hetkisen, minä tahdon —
-
-- Ah, kreivitär von Sandorf — ei, lapseni, hänen kanssaan ette voi enää
-puhua, sillä hän matkusti kaksi tuntia sitte itäisellä pikajunalla.
-
-Samassa silmänräpäyksessä kuului huuto komean Hôtellin eteisessä. Genia
-makasi pyörtyneenä lattialla.
-
-
-
-
-YHDESNELJÄTTÄ LUKU.
-
-Karhunjahti Tapschidermetsässä.
-
-
-Viimeiset kauniit syyspäivät olivat houkutelleet Serbian kuningasparin
-vieraisille huvilinnaansa Tapschidermetsässä siellä pannakseen toimeen
-suuren syysjahdin, joka oli joka vuonna suuri ja ilolla odotettu tapaus
-hovissa ja niissä ylhäisissä piireissä, jotka olivat saaneet kutsun
-tähän jahtiin.
-
-Draga, joka innokkaasti käytti jokaista tilaisuutta kootakseen
-ympärilleen Serbian aatelin ja nauttiakseen sen jäsenten suosiosta,
-oli tällä hetkellä ryhtynyt erityisiin toimiin tehdäkseen jahdin niin
-loistavaksi kuin mahdollista.
-
-Sentähden on nyt vilkas elämä Tapschidermetsässä, tässä ihanassa
-metsässä, joka on noin viiden kilometrin päässä Belgradista, ja jossa
-muutoin rauha ja yksinäisyys vallitsee. Siellä vilisi nyt hovimiehiä,
-metsästäjiä ja kuninkaan vieraita, jotka olivat majoitetut pikku
-huviloihin, mitkä seppeleen tavoin ympäröivät kuninkaallista huvilinnaa.
-
-Ensimäisinä päivinä tyydyttiin metsästämään pienempää riistaa. Oli
-kaarrettu suuri joukko jäniksiä, ammuttu erilaisia lintuja ja lopuksi
-oli ajettu vuohipeurojakin pyssyn kantaman päähän.
-
-Mutta tänään, kahdeksantena metsästyspäivänä, oli se suuri päivä, jolla
-Tapschidermetsästys joka vuosi päättyi.
-
-Suuren karhun ajometsästyksen piti tapahtua tänään.
-
-Vaikka Tapschidermetsä on niin viljelty ja ulottuu aivan kuninkaallisen
-huvilinnan läheisyyteen, saa tämä ääretön metsä kuitenkin melkein
-aarniometsän luonteen, kun siinä kauemmin harhailee ja siellä oleksii
-todellakin sekä karhuja että susia ja muitakin vaarallisia petoeläimiä
-näkee siellä usein.
-
-Kuninkaallinen metsästys oli alkanut ja oli täydessä käynnissä.
-Aleksanteri ja Draga ratsastivat yhdessä. Heidän jälkeensä tuli joukko
-metsästäjiä ja sitte seurasi loistava ratsaskulkue aatelisia ja
-korkeampia upseereja.
-
-Kuningatar Draga oli hurmaavan näköinen. Hän itse vertasi itseään
-Dianaan ja tämä vertaus oli todellakin hyvin sattuva.
-
-Hänen korkea, hoikka ja täyteläinen vartalonsa oli verhottu viheriään
-metsästyspukuun, jossa selvästi tulivat näkyviin rinnan ja olkapäiden
-muodot, se oli vyötäisten kohdalta ruumista myöten, mutta sileä ja
-putosi sitte syvissä laskoksissa alas jalkoihin saakka, joita peittivät
-mustat ratsastussaappaat hopeakannuksilla.
-
-Kiharassa, tummassa tukassa oli kuningattarella pieni hattu,
-jossa liehui kaksi komeata strutsin höyhentä. Kädessä oli hänellä
-pieni, siro, erittäin hyvin tehty tussari ja lantioilta riippui
-metsästyspuukko simpukankuorikotelossa sekä elfenluinen pikari.
-
-Kuningatar ratsasti komealla päistäriköllä ja kuninkaalla oli musta
-hevonen.
-
-Aleksanteri näytti myös komealta metsästyspuvussaan, vaikkei hän
-pitänyt metsästyksestä sen itsensä vuoksi. Hänellä oli tapana sanoa,
-ettei hän voinut ymmärtää, mitä huvia ihmisillä oli siitä, että
-ampuivat viatonta eläintä.
-
-Oli ratsastettu kaksi tuntia tapaamatta karhua, jonka jäljille
-metsästäjät olivat päässeet.
-
-Kuninkaan ja kuningattaren rinnalla ratsasti nuori luutnantti Nicodem
-Lunjevica. Heidän ajaessaan eteenpäin pitkin metsätietä, kääntyi
-Aleksanteri äkkiä tämän puoleen.
-
-- Kuinka on Stefan Naumovitschin laita, josta pyysin teidän ottamaan
-selkoa? kysyi hän.
-
-- Lääkäri, joka häntä hoitaa ja joka veti luodin haavasta heti
-kaksintaistelun jälkeen, on onnistunut niin hyvin, että herra Stefan
-Naumovitsch on huomattavasti paranemaan päin. Hän on jo liikkeelläkin,
-vastasi Nicodem.
-
-Parin viikon perästä pääsee hän taas virkaansa hoitamaan teidän
-majesteettinne luona.
-
-- Se ilahuttaa minua sanomattomasti! huudahti Aleksanteri
-teeskentelemättömällä ilolla — minä jo vapisin tämän kelpo miehen
-tähden.
-
-- Eikö sitte ole saatu selville, mistä tuo onneton kaksintaistelu
-oikeastaan johtui? kysyi Draga, joka siitä lähtien kuin Stefan
-Naumovitschin nimeä mainittiin, oli taistellut punastumistaan vastaan.
-— Nicodem, sinähän tiedät tavallisesti, mitä Belgradissa tapahtuu, etkö
-sitte ole saanut tietää, kenen kanssa Stefan Naumovitsch taisteli ja
-mistä syystä?
-
-- Minun täytyy todellakin tunnustaa, rakas sisareni, vastasi Nicodem,
-heittäen Dragaan ivallisen katseen, etten minä kaikista ponnistuksista
-huolimatta ole saanut mitään tietää.
-
-Sanotaan, että kaksintaistelu on tapahtunut Tonavan varrella,
-kuritushuoneen luona. Stefan Naumovitsch oli sitte laahannut itseään
-tämän talon portille asti, josta hänet löydettiin.
-
-Hän itse sanoo varmasti saaneensa luodin kaksintaistelussa, mutta
-vastustajaansa ei hän tahdo nimittää ja yhtä vähän tiedän minä
-sitäkään, miksi kaksintaistelu oikeastaan tapahtui.
-
-- No, minä arvelen, huudahti Draga — että tässä voidaan tehdä sama
-kysymys, jonka teki kerran kuuluisa valtiomies: Missä on nainen?
-
-Eikö Stefan Naumovitschilla ole edes ollut rakastajaa, jolle hän olisi
-ehkä mustasukkainen?
-
-Kuningas näytti tuimalta ja löi hevostaan aivan aiheettomasti
-ratsupiiskallaan.
-
-- Kyllähän siitä on puhuttu, vastasi Nicodem ivallisesti, että Stefan
-Naumovitschilla oli rakastaja, mutta siitä on jo kauan aikaa.
-
-Rakastaja on muutoin nyt naimisissa ja sanotaan, että Naumovitsch on
-kokonaan vetäytynyt pois seuraelämästä.
-
-Tätä sanoessaan katsoi Nicodem terävästi sisareensa sivulta päin ja
-vaikka Dragan silmät olivat kiinnitetyt hevosen hoikkaan kaulaan, niin
-tunsi hän kuitenkin, että Nicodem katsoi häneen ja tumma puna nousi
-hänen poskilleen.
-
-Hän oli hyvin ymmärtänyt Nicodemin tarkoituksen. Hän tiesi, että
-Nicodem tarkoitti häntä itseään Stefanin rakastajana, joka nyt oli
-naimisissa, jonka kautta kerran olemassa ollut suhde oli katkaistu.
-
-Tämän keskustelun aikana oli lähestytty erästä seutua, joka oli täynnä
-vuorenrotkoja, joista kohosi oikeita puujättiläisiä, joita eivät kuuden
-miehen yhdistetyt sylet kyenneet syleilemään.
-
-Ylijahtimestari, paroni Granzow antoi käskyn pysähtyä.
-
-- Teidän majesteettinne, huudahti hän, kumartuen satulassaan kuninkaan
-edessä — tuon luolan, jonka nuo kaksi vuoren lohkaretta muodostavat,
-joiden päällä on kolmas, ovat minun metsästäjäni merkinneet karhujen
-pesäksi.
-
-Uskallan siis ehdottaa, että piirittäisimme tämän paikan ja
-koettaisimme sitte houkutella karhut luolastaan.
-
-Jos teidän majesteettinne hyväksyy ehdotukseni, niin voimme sen heti
-panna täytäntöön.
-
-- Tietysti, rakas ystävä, vastasi Aleksanteri. — Kun nyt kerran karhuja
-metsästetään, niin olen sinun kanssasi aivan yhtä mieltä.
-
-Suurella kiireellä yhtyi parooni valmistuspuuhiin.
-
-Koko seurue asetettiin laajaan piiriin kallioiden ympärille. Jokaiselle
-teroitettiin, että piti oltaman varuillaan, eikä saisi hetkeksikään
-kääntää silmiään vuorenrotkosta, vaan seistä hiljaa valmiina ampumaan.
-
-Kuningas, Draga ja Nicodem Lunjevica jäivät istumaan hevosiensa
-selkään, jonkun matkan päässä toisistaan.
-
-Puiden tiheiden oksain välitse, jotka levisivät kallion yli,
-tunkeutuivat syksyauringon säteet, heittäen heikon, väräjävän valon.
-
-Suuri hämminki, metsästysinto oli vallannut jokaisen ja hovin naiset
-ja herrat sekä upseerit saattoivat tuskin odottaa karhunjahdin
-tärisyttävää näytelmää.
-
-Ylijahtimestari oli sillävälin saanut kaikki valmiiksi ja nyt alettiin
-ahdistaa karhuperhettä.
-
-- Kaikki tulee riippumaan siitä, huusi parooni Granzow kovalla äänellä,
-jotta jokainen saattoi häntä kuulla — jos voimme ajaa karhun pesästään.
-
-Tietysti ei voida ajatella, että joku meistä uskaltaa sinne lähteä,
-sillä ei ole ketään, joka panisi nahkansa alttiiksi. Siksi täytyy
-meidän ajatella toista keinoa, joka voisi häiritä karhuperhettä
-rauhallisessa olossaan.
-
-— Me koetamme ajaa ne savulla pesästänsä, huudahti Nicodem Lunjevica, —
-se on paras keino.
-
-— Aivan niin, vastasi Granzow.
-
-Sitte antoi hän väellensä käskyn laittaa korkean läjän kuivia halkoja,
-oksia ja risuja luolan käytävän eteen, valaa ne öljyllä ja sytyttää
-tuleen.
-
-Metsästysseurue vetäytyi nyt hiukan syrjään, he muodostivat suuremman
-piirin, sillä kun liekit leimusivat, levisi mustan harmaa savu, joka
-rasitti keuhkoja ja silmiä.
-
-- Kiväärit valmiina! kuultiin ylijahtimestarin huutavan.
-
-Draga innostui innostumistansa, päinvastoin kuin mikä oli kuningas
-Aleksanterin laita, jota tämä näytelmä näytti varsin vähän huvittavan.
-
-- Minä toivon, sanoi Draga innostuneena, että joku karhuista hyökkää
-päälleni!
-
-Kyllä sen pian maahan kaataisin.
-
-Onpa toki ihana ajatus, että ihminen, joka ruumiin voimiltaan ei vedä
-vertoja tuollaiselle pedolle, kumminkin kykenee sen pitemmän matkan
-päästä tappamaan.
-
-— Mutta jos nyt käsi vapisee? sanoi kuningas Dragalle, jota hän tuskin
-saattoi eroittaa välissä olevan savupatsaan tähden.
-
-— Vapisee? — Minun käteni ei koskaan vapise, kun otan eläimen hengiltä.
-Se ei edes vapisisi, jos minä —
-
-Hän ei lausunut ajatustansa kokonaan, vaan puri huulet yhteen, kuin
-jos jo olisi liian paljon sanonut, liiaksi paljastanut luonteensa
-kuninkaalle.
-
-— Draga — Draga, — missä olet? huudahti kuningas.
-
-— Missäkö minä olen, rakas ystävä, etkö sitte minua enää näe. Minä aina
-näen kuninkaani, vaikkapa hän olisi syvimmässä —
-
-Mörinä kuului, joka pani jok'ikisen sydämen vapisemaan ja Draga oli
-heti ääneti.
-
-Se oli todellakin ääni, joka saattoi veren suonissa jähmettymään.
-
-— Karhut — karhut! huusi Nicodem Lunjevica voitonvarmana. — Nyt ne
-tulevat — katsokaa, tulta, tulta!
-
-Laukaukset pamahteli ja tummanpunaisia liekkiä kohosi savumerestä, joka
-tahtoi kaikki pimentää. Ainoastaan salamat, joita singahteli pensaitten
-takaa metsästäjien pyssyistä, synnyttivät siellä täällä vahvemman
-valaistuksen.
-
-Ja tuossa kamalassa valossa näkyi joukko tummia, kömpelöitä olennoita
-tunkeutuvan luolan suusta.
-
-Tuliliekkien yli ne juoksivat ulvoen ja täyttivät metsän hirveillä
-äänillä, ja sitte nähtiin siellä täällä muodottomien, paksujen päiden
-pistävän esiin, veristen silmien säkenöivän ja punaisten kielien
-riippuvan pitkällä leukapielistä.
-
-Ylijahtimestari oli erehtynyt. Siinä ei ollutkaan yksi ainoa karhu,
-vaan kokonainen karhuperhe, joka syöksyi ulos luolasta.
-
-— Käykää päälle vaan! huusi Nicodem Lunjevica. — Siinä on sinulle, sen
-peto! — Kas, ei se pystynytkään! — Tuossa — tuossa! — Pitäkää varanne,
-Granzow, karhut käyvät teidän kimppuunne.
-
-Sydäntä särkevä ääni nyt kaikui.
-
-Hevosen kuolonhuuto sekoittui tähän kauhunpurkaukseen.
-
-Silloin näki Draga terävillä silmillään, että hevosen ja miehen peto
-kaatoi allensa.
-
-Metsästysseurue hajaantui eikä kukaan ajatellut auttaa onnetonta, joka
-makasi pedon alla ja välttämättömästi joutuisi pedon saaliiksi.
-
-Kuka tuo onneton oli, sitä ei edes Draga silloin kyennyt eroittamaan.
-Mutta rohkea kun oli, pysähtyi hän yksin paikalle, kun kaikki muut
-pakenivat.
-
-Hän kannusti hevostansa ja lensi onnettomuuspaikalle. Draga näki nyt,
-mitä kauheata tässä tapahtui. Siinä makasi ylijahtimestari Granzow
-maassa. Karhut olivat iskeneet kyntensä hevosen kurkkuun. Granzow oli
-lentänyt satulasta ja makasi nyt muutaman metrin päässä siitä paikasta,
-missä karhu repi hevosta.
-
-Onneton ylijahtimestari ei uskaltanut nousta pystyyn, peljäten
-herättävänsä karhujen huomiota. Ehkä olikin parasta, että hän hetkisen
-makasi liikkumattomana, sillä paitsi jättiläismäistä naaraskarhua näkyi
-luolan suulla vielä neljä muuta karhua, ja viisi karhua ajoi pakenevata
-metsästysseuruetta takaa.
-
-Karhut, joitten ylijahtimestari oli luullut olevan varsin pieniä ja
-nuoria, olivat jo monen vuoden vanhoja ja kylliksi vanhoja hyökkäämään
-ihmisten päälle sekä asettumaan kiivaaseen vastarintaan.
-
-Aukon läheisyydessä ei ollut ketään muuta ihmistä näkyvissä kuin Draga
-ja Granzow.
-
-Draga ei menettänyt aikaa. Hän tähtäsi ja laukasi. Vaikka hän ampui
-erittäin tarkasti, kohtasi hänen kuulansa kumminkin vain karhun selkää
-eikä ollut kuolettava.
-
-— Paetkaa, teidän majesteettinne, paetkaa! huusi Granzow Dragalie. — Se
-on naaraskarhu, vaarallisin kaikista.
-
-Mutta pako oli liian myöhäistä. Dragan täytyi valmistautua taisteluun
-naaraskarhun kanssa. Sillä kun karhu huomasi uuden vastustajansa, jätti
-se heti rauhaan kuolleen hevosen, jonka veristä lihaa se par'aikaa
-himokkaasti nieleskeli, ja hyökkäsi hirvittävästi kiljuen kuningattaren
-hevosta vastaan.
-
-Dragalla ei enää ollut yhtään latinkia tussarissaan. Hän sen sijaan
-veti esiin metsästyspuukkonsa, valmiina puolustautumaan viimeiseen
-hengenvetoon saakka. Mutta hän ei saanut siihen tilaisuutta, sillä
-hevosensa kauhun valtaamana ja nähdessään karhun veriset silmät lähti
-pakenemaan. Draga ei kyennyt arkaa hevosta hillitsemään, vaan hänen
-täytyi kestää sitä, että hevonen vei hänet mukanansa yhä syvemmälle
-metsään.
-
-Mutta naaraskarhu ei hellittänyt, vaan ajoi häntä takaa
-itsepintaisuudella, joka on noille petoeläimille omituista, kun ne
-kerran ovat saaneet päähänpiston ahdistaa ihmistä.
-
-Se oli ratsastusta elämästä ja kuolemasta, niin vielä enemmän — se oli
-kuoleman ratsastusta.
-
-Draga katsahti ympärilleen, lentäessään hevosen selässä. Vielä oli
-hänen ja karhun välimatka jotenkin suuri, jotenka Draga vielä toivoi
-pääsevänsä pedon kynsistä, sillä hänen hevosensa oli nopeajuoksuinen ja
-juoksi entistä nopeammin kuoleman kauhussa. Mutta naaraskarhu juoksi
-uskomattoman nopeasti ja ketterästi kömpelöstä vartalostansa huolimatta.
-
-Suurta vaaraa oli Dragalla jättiläisrungoista, joita hän sivuutti niin
-läheltä, että luuli tulevansa niitä vastaan heitetyksi ja muserretuksi.
-Vaadittiin todellakin suurta taitoa hevosen ohjaamiseen, kun tämä tuli
-liiaksi lähelle puiden runkoja tahi kallion särmää.
-
-Toisessa kädessään piti hän jahtipuukkoa valmiina iskemään, toisessa
-piti hän ohjaksia ja ohjasi tottelevaista hevosta.
-
-Kerta toisensa perästä kuuli hän naaraskarhun ulvonnan takanaan.
-Draga kuuli pedon raskaan hyppäyksen alla maan tärisevän, hän huomasi
-vaistomaisesti, vaikkei ympäri kääntynytkään, että välimatka hänen ja
-hänen peljättävän vihollisensa välillä yhä enemmän väheni, sillä hänen
-juoksijansa voimat vähenivät vähenemistään.
-
-— Kiiruhda, huusi hän hevoselleen. — Sinä olet hukassa ja minäkin,
-jos karhu meidät saavuttaa. Voi, hän luuli hevosen sillä hetkellä
-ymmärtävän ihmisen puhetta, ja siltä näyttikin, sillä kasvaneilla
-voimilla juoksi hevonen eteenpäin, lensi kuin tuulen siivillä. Minne?
-— sitä ei Draga tietänyt. Hän ratsasti jonkummoisen aarniometsän läpi,
-pitkin suon reunaa ja metsäpuroa, ja hevonen juoksi jokaisen esteen
-ylitse. Tuossa jo sitte avautui hänen eteensä hauta, enemmän kuin kaksi
-metriä leveä.
-
-— Ylitse! huusi Draga hevoselleen ja kannusti sitä. Jalo eläin nousi
-takajaloilleen — sekunnin se häälyi kuin ilmassa. — Dragasta tuntui,
-kuin jos maa olisi hänen jalkainsa alla vaipunut, mutta kohta sen
-jälkeen koskettivat hevosen kaviot taas pehmeätä maata haudan toisella
-puolella, ja yhä rajummin mentiin eteenpäin, sillä naaraskarhukin oli
-uskaltanut ottaa saman vaarallisen hyppäyksen ja juoksi sitte hevosen
-perässä, jonka koko ruumis vapisi.
-
-Eikö sitte tuo hirmuinen jahti ollenkaan loppuisi?
-
-Eikö sitte Dragalla ollut mitään mahdollisuutta pelastua?
-
-Hevonen eksyi yhä kauvemmaksi jylhään metsään. Siellä ei näkynyt tietä,
-ei mitään polkua, ei mitään taloa. Tuskinpa auringonsäteet saattoivat
-tunkeutua jättiläispuiden oksien läpi. — Nyt — Draga kääntyi ympäri ja
-huomasi kauhukseen, että karhu enää oli hänestä vaan kahdenkymmenen
-askeleen päässä.
-
-Hevosen voimat olivat tyhjentyneet, karhun sitä vastoin näyttivät
-vahvistuneen, sitä myöten kuin se näytti tulevan uhriansa lähemmäksi.
-
-— Mikä hirmuinen kuolema kuningattarelle! ajatteli Draga. — Ja kaikki
-— kaikki minut hylkäävät! — Nuo kurjat pelkurit, ei kukaan niistä ole
-minua seurannut! Eivät edes merkkiä anna minulle jahtitorvella!
-
-— Armelias Jumala, nyt minun täytyy kuolla! Peljättävä väristys oli
-vähällä heittää Dragan satulasta. Samassa vaipui hevonen polvilleen,
-se oli kaatunut hypätessään jonkun esteen ylitse ja makasi nyt maassa
-vaistomaisesti nytkähdellen.
-
-Kaikeksi onneksi oli Draga pysytellyt satulassa, ja tottunut ratsastaja
-kun oli, tempasi hän heti jalkansa jalustimista irti, hyppäsi hevosen
-seljästä ja asettui maahan.
-
-Hän ei paennut, sillä hän tiesi, ettei pakomatka jalkaisin ollenkaan
-onnistuisi. Sen sijaan hän asettui mikäli mahdollista hevosen suojaan,
-veti esiin jahtipuukkonsa ja odotti pedon hyökkäystä. Nyt hänellä oli
-enää vain yksi ainoa pelastumisen mahdollisuus, syöstä puukko karhun
-sydämeen. Jos hän siihen kykenisi, olisi hän ehkä pelastunut! Jos taas
-tuo isku ei onnistuisi, silloin olisi hän ehdottomasti hukassa.
-
-Karhu pysähtyi ainoastaan viiden askeleen päähän Dragasta, hevonen
-ainoastaan oli välissä, ja tuo onneton eläin oli siinä liikkumattomana
-kuin kuolemaan tuomittu.
-
-Karhun veriset silmät näyttivät kauhistuttavilta, samoin avonainen
-kita, josta riippui läähättävä kieli, ja vastenmielinen hengitys
-huurusi kidasta.
-
-Dragan kauniit, kalpeat piirteet olivat kovasti jännitetyt. Niissä
-ei silloin näkynyt vähääkään pelkoa, vaan päin vastoin rajua
-päättäväisyyttä.
-
-Karhu tuijotti minuutin ajan uhriansa kamala hehku silmissään. Sitte
-päästi se rajun ulvonnan ja hyökkäsi Dragan päälle.
-
-Mutta kuningatar heittäytyi niin ketterästi sivulle, että karhu töytäsi
-hänen ohitsensa lyöden hänet maahan kömpelöllä ruumiillaan.
-
-Nyt oli tullut hetki, jota hänen täytyi käyttää hyväkseen.
-
-Karhu makasi sivulla. Draga näki heti, missä pedon sydämen täytyi olla.
-
-- Sinä tai minä! kuului kuningattaren huulilta ja sitte työnsi hän koko
-voimallaan.
-
-Mutta Draga ei tällä kertaa saavuttanut tarkoitustaan. Hän menetti
-pelin.
-
-Hänen sapelinsa ei tunkeutunut karhun sydämeen, sillä käpälällään löi
-se aseen hänen kädestään.
-
-Siinä pedon kynnet haavoittivat Dragan kättä, ja viimeinen, minkä tämä
-näki, oli joukko suuria, punaisia veripisaroita, jotka haavoittuneesta
-kädestä putosivat maahan.
-
-Sitte musteni kaikki Dragan silmissä. Hän vaipui maahan, eikä tiennyt
-edes, oliko se hänen heikkoutensa, joka veti häntä alaspäin, vai oliko
-karhu muodottomalla ruumiillaan saanut hänet kumoon.
-
-Mutta hän tiesi nyt hyvin hyvästi, että hän makasi maassa ja että karhu
-seisoi kumartuneena hänen ylitsensä.
-
-Draga näki kuinka karhun oikea käpälä kohosi ylös, sitte äkkiä
-laskeutuakseen alas hänen rinnalleen.
-
-Välähdys, paukaus, ja —
-
-Karhu päästi kumean mörinän. Seuraavassa silmänräpäyksessä horjui se
-kuin juopunut.
-
-Sitte taas laukaus, taas luoti suhisi karhun rintaan ja Dragan voittaja
-vaipui maahan sivulle ja kiemurteli siinä kuolontuskissa.
-
-Draga hyppäsi ylös, mutta vaipui taas kohta maahan, sillä nyt, kun
-kuoleman vaara oli ohi, kun hirvittävä mielenliikutus näytti nousseen
-yli rajojen, nyt pettivät voimat ja toisen kerran makasi hän karhun
-vieressä maassa.
-
-Kun Draga avasi silmänsä, tunsi hän pehmeän käden koskettavan otsaansa.
-
-Hän näki kauniit pojan kasvot kumartuvan puoleensa ja kaksi tummaa
-silmää, jotka olivat erittäin hellästi ja säälivästi häneen kiinnitetyt.
-
-- Oletko nyt herännyt horroksestasi, kaunis rouva? kuuli hän
-soinnukkaan pojan äänen kysyvän. — Minä olin niin levoton, kun luulin
-tulleeni liian myöhään. Mutta, Jumalan kiitos, se veri, jonka näen
-sinun vaatteillasi, tulee vaan tuosta haavasta sinun kädessäsi, ja se
-ei paljoa merkitse.
-
-Äiti sen kyllä pian sitoo. Tule minun kanssani hänen luoksensa.
-
-Draga nousi hitaasti istualleen ja katseli ympärilleen. Hänen täytyi
-palauttaa muistoonsa kaikki viimeisten tuntien tapahtumat, voidakseen
-päästä selville siitä, ettei kaikki, mitä hän näki ympärillään, ollut
-vaan unta.
-
-Mutta ei, hän näki kuolleen karhun vieressään.
-
-Hän näki hevosensa hyvin säilyneenä seisovan lähellä erästä puuta ja
-syövän. Hän näki myöskin pojan, joka oli polvillaan hänen vieressään.
-
-Mutta missä oli sitte hänen pelastajansa, missä oli metsästäjä, joka
-oli ampunut ratkaisevat laukaukset, jotka olivat lopettaneet hirmuisen
-taistelun hänen ja karhun välillä?
-
-- Sano minulle, rakas lapseni, sanoi Draga pojalle. — Kuka oli sinun
-seurassasi, kun tulit tänne?
-
-- Minulla ei ole koskaan ketään seurassani, kun kuljen metsän läpi.
-
-— Tulitko sitte yksin tänne?
-
-- Tietysti, aivan yksin, vastasi poika, nauroi ja näytti kaksi komeata
-hammasriviä.
-
-- Mutta jonkun on täytynyt ampua kaksi laukausta karhuun ja oikeita
-mestarilaukauksia. Minä luulen, että toinen kävi päähän, toinen
-sydämeen.
-
-Kuka se metsästäjä oli, lapseni?
-
-Ylpeän ilon kirkas puna levisi pojan poskille.
-
-- Metsästäjä olin minä, vastasi hän. — Minä sen karhun kaadoin.
-
-Oh, ei tämä ollut ensimäinen, jonka minä ammuin, sen saatte uskoa.
-Muuten ei siitä kannata puhua, eikä se paljoa merkitse sille, joka aina
-kävelee metsässä ampumassa.
-
-Dragan hämmästys tuli yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Koko pojan
-esiintyminen ja olento, hänen puhetapansa, kaikki, mikä hänessä oli
-ylhäistä ja ylpeää samoinkuin koko hänen ulkomuotonsa teki syvän
-vaikutuksen häneen.
-
-Hänen nuori pelastajansa oli nuorukaisijän kynnyksellä ja saattoi olla
-noin neljäntoista ikäinen.
-
-Hän oli pitkä ja kaunisvartaloinen.
-
-Hän kantoi mustakiharaisen päänsä ylpeästi ja itsetietoisesti, kasvot
-olivat hienot ja osoittivat kukoistavaa terveyttä.
-
-Lisäksi tuli vielä se, että pojalla oli omituinen puku. Hänen
-lakkinsa ja housunsa, jotka ulottuivat vaan polviin asti, olivat
-säämyskänahasta. Takin yläreunassa näkyi valkoinen paidankaulus, joka
-nähtävästi oli kototekoista pellavakangasta.
-
-Jalat olivat polvesta lähtien paljaat, joten ruskeat sääret tulivat
-näkyviin. Jaloissa oli matalat kengät keltaisesta nahasta.
-
-- Tule nyt! huusi poika kuningattarelle. Tästä on vaan muutamia askelia
-äidin luo. Oi, kuinka hän tulee iloiseksi, kun kerron hänelle, että
-olen pelastanut sinun elämäsi! Sillä niin se on, kaunis rouva, että
-minä todellakin olen pelastanut sinut.
-
-- Niin, sen olet sinä tehnyt, ystäväni, huudahti kuningatar. — Ja sinä
-saat siitä kuninkaallisen palkinnon. Tiedätkö, kuka minä olen?
-
-- Kuka sinä olet? Ei, kuinka minä sen tietäisin, enhän minä koskaan
-tapaa muita ihmisiä! Mutta minä olen kuullut, että Serbian kuningas,
-nimittäin nykyinen kuningas, on täällä metsässä, ja voin melkein
-lyödä vetoa, että sinä olet jonkun metsästäjän vaimo, tai ehkä olet
-kerrassaan joku hovinainen.
-
-— Niin, ehkä kerrassaan joku hovinainen! Se on oikein arvattu, sanoi
-kuningatar iloisesti ja nousi ylös. — Niin, tule kanssani äitisi luo.
-Mutta hevonen täytyy meidän ottaa mukaamme.
-
-- Sitä kuletan minä ohjaksista, vastasi poika. — Oi, kuinka kaunis
-eläin! Juuri sellaisen hevosen tahtoisin itselleni. Olen niin usein
-pyytänyt äitiä ostamaan minulle hevosen, jatkoi hän sitte poikamaisesti
-laverrellen, mutta hän katsoo, että se on liian kallis minulle.
-
-Äiti on köyhä, näetkös. Ja ajattele, hän ei kuitenkaan tahdo, että
-lähtisin maailmaan rahoja ansaitsemaan! Oi, jos minä vaan saisin
-tahtoni läpi, niin ei kauan kuluisi, ennenkuin hänellä olisi rahaa niin
-paljon, ettei tietäisi, mitä niillä tekisi. Niin, minä kyllä osaisin
-ansaita rahoja!
-
-Mutta — äiti on ehkä oikeassa, kun hän sanoo, että minun täytyy säästää
-voimiani. Äiti sanoo aina että kohtalo on pannut minun hartioilleni
-raskaan ja vaikean tehtävän tulevaisuudessa ja että minä kerran vielä
-tarvitsen sekä henkiset että ruumiilliset voimani.
-
-— Soo! sanoi Draga ihmetellen. Ja minkä tehtävän on äitisi sitte
-määrännyt sinulle?
-
-Poika katsoi häneen riemuiten suurilla, mustilla silmillään. Hänen
-notkea vartalonsa näytti kasvavan, ja hänen kasvoissaan ilmeni jotakin,
-jota voimme verrata vaan ylpeään, kuninkaalliseen aurinkoon, kun se
-tunkeutuu esiin pilvien lomasta. Sitte vastasi hän:
-
-- Etkö tiedä sitä! No kuule sitte: Minusta tulee Serbian kuningas!
-
-Kuningatar astui ällistyneenä pari askelta taapäin ja nojasi erästä
-puuta vasten syvään hengittäen. Hän otaksui, että pojan sanat olivat
-joko hänen lapsellisen mielikuvituksensa tuote, eli olivat ne ehkä
-hänellä semmoisena piintyneenä ajatuksena, joka tavallisesti päättyy
-täydelliseen hulluuteen.
-
-Kuitenkin sattuivat nämä sanat suoraan hänen sydämeensä, sillä hän oli
-juuri viime päivinä usein ajatellut:
-
-- Kuka on Serbian tuleva kuningas, jos en minä lahjoita Aleksanterille
-poikaa?
-
-Ja nyt tapasi hän täällä keskellä metsää pojan, joka aivan
-kylmäverisesti, mutta samalla täydellisellä, vakuutuksella sanoi
-hänelle:
-
-- Minä olen Serbian tuleva kuningas!
-
-Draga pakoitti itsensä nauramaan, mutta se kuului väkinäiseltä.
-
-- Oikein, poikani! huudahti hän vaivaloisesti. — Etpä todellakaan pane
-itsellesi pientä päämaalia! Sinä et tahdo olla vähempää kuin kuningas
-ja vieläpä kuningas tässä maassa, tässä kauniissa Serbiassa tahdot sinä
-hallita!
-
-Mutta tiedätkö myös, että täytyy olla kuninkaaksi syntynyt? Ainoastaan
-se voi tulla täällä kuninkaaksi, joka on prinssiksi syntynyt.
-
-- Minä olenkin prinssi, vastasi hänen nuori pelastajansa samalla
-varmuudella kuin ennenkin.
-
-— Poika parka, sinä olet ehkä kerjäläisprinssi, kaunis metsän prinssi,
-mutta et sellainen prinssi, jonka päässä tulee kruunu olemaan.
-
-- Minulla on jo kruunu, vaikk'et sinä sitä näe, huudahti poika. — Kysy
-vaan äidiltä, ja hän kyllä sanoo niinkuin asia on, että kaikki ihmiset,
-jotka joskus salaa tulevat luoksemme metsään, kutsuvat minua vaan
-teidän kuninkaalliseksi korkeudeksenne.
-
-Kuningatar sävähti ja hänen päähänsä lensi ajatus:
-
-- Kuinkahan lieneekään oikein tämän pojan laita, jonka tapaan täällä
-metsässä ja jota kaikki ihmiset kutsuvat kuninkaalliseksi korkeudeksi?
-
-- Mikä on nimesi, poikani? kysyi hän innokkaasti, käheällä äänellä.
-
-- Mikäkö on nimeni. Niin, sen saat sinä tietää, kun olet niin kaunis
-ja minä pidän sinusta. Muutoin on äitini kieltänyt minua mainitsemasta
-nimeäni, samoinkuin hän pitää minua erillään kaikista ihmisistä ja
-arvelee sen olevan parasta minulle, että ihmiset oppivat tuntemaan
-minut vasta sillä hetkellä, kun kruunu pannaan päähäni.
-
-- Äitisi siis arvelee, että sellainen hetki on kerran tuleva, huudahti
-Draga, eikä voinut itsekään ymmärtää, miksi jääkylmä väristys kulki
-läpi hänen ruumiinsa.
-
-- Äitini ei sitä vaan usko, vaan hän tietää sen. Minäkin sen tiedän ja
-moni muu. Nykyään on nimeni Milan Obrenovitsch, mutta kun olen saanut
-kruunun päähäni, kutsutaan minua kuningas Milaniksi.
-
-Kuullessaan tämän pojan vastauksen, tuntui Dragasta, kuin kaatuisivat
-metsän jättiläispuut hänen päällensä ja musertaisivat hänet allensa.
-Hänestä tuntui paljon pahemmalta kuin silloin, kun naaraskarhu nosti
-käpälänsä lyödäkseen sen hänen rintaansa. Hänestä tuntui, kuin jääkylmä
-käsi olisi tarttunut hänen sydämensä ympäri.
-
-Oliko se todellakin totta, mitä Serbiassa kuiskailtiin, että Milanilla
-oli paitse Aleksanteria vielä toinenkin poika, joka oli syntynyt
-hänelle laillisessa avioliitossa kauniin, ylhäisen naisen kanssa? Oliko
-tämän pojan nimi todellakin Milan? Elikö hän vielä? Seisooko hän nyt
-tuossa hänen edessään ruumiillisessa muodossa? Oliko se tämä poika,
-tämä kaunis, ylpeä poika, jota kuningattaren oli kiittäminen elämästään?
-
-Niin, silloin ei hän todellakaan syyttä nimittänyt itseään Serbian
-tulevaksi kuninkaaksi.
-
-
-
-
-KAHDESNELJÄTTÄ LUKU.
-
-Myrkytys.
-
-
-- Mikä on sinun äitisi nimi? kysyi Draga kulkiessaan metsässä
-eteenpäin, poika taluttaen hevosta ohjaksista.
-
-— Ada Kristic, vastasi poika.
-
-Draga painoi molemmat kätensä sydäntänsä vastaan. Hän pusersi huulet
-vastakkain, jottei päästäisi huutoa. Nyt hän tiesi tarpeeksi. Hän tiesi
-kaikki. Liiankin usein oli hän tuosta naisesta kuullut puhuttavan.
-
-Kauan aikaa, ennenkuin Milan oli Dragan vietellyt, oli hän maannut
-rouva Kristicin, sotaministerinsä rouvan jalkain juuressa.
-
-Milanin tähden oli Ada hyljännyt puolisonsa. Sitte oli hän äkkiä
-hävinnyt eikä hänestä sitte kuultu koskaan sen enempää.
-
-Silloin tällöin kuultiin kumminkin joskus juteltavan siitä, että
-kuningas yhä vielä rakasti Ada Kristiciä ja että hänellä hänen
-kanssaan oli poika, jota hän tuhat kertaa enemmän rakasti kuin heikkoa
-Aleksanteria.
-
-Talo näkyi puitten lomitse. Siinä oli pieni jahtimestarin asunto,
-jahtilinna, jos niin tahtoo, se oli kivestä tehty, jonka vuoksi se
-olikin vuosisatoja välttänyt häiriöitä. Mutta nyt katosivat kivimuurit
-melkein murattiköynnösten alle. Koko talo osoitti hylkäämistä ja
-yksinäisyyttä. Ja että tämän talon asukkaat eivät ajatelleet saavansa
-vieraita, selvisi siitäkin, että he eivät edes olleet raivanneet
-tietä aarniometsän läpi, joka taloa ympäröitsi. Päinvastoin näyttivät
-viheriäiset villiruusupensaat talon ympärillä saavan kasvaa mielin
-määrin.
-
-Mutta nuori Milan tarttui Dragan käteen ja veti hänet perässään. Hän
-tunsi aukon, joka oli pensaikossa niin leveä, että he hevosineen juuri
-saattoivat tunkeutua läpi.
-
-— Mamma, mamma! huusi nuorukainen. — Minulla on vieras mukanani.
-
-Tuskin oli hän tämän lausunut, kun ovi avautui ja olento astui siitä
-ulos, jonka näkeminen pani Dragan sydämen pamppailemaan. Kuinka paljon
-ylhäistä kauneutta, arvokkaisuutta ja syvää, itseänsä uhrautuvaa surua
-ilmeni tässä olennossa!
-
-Aivan mustiin puettuna seisoi Ada Kristic siinä kehyksessä, jonka
-rakennus muodosti. Vielä oli hänen tukkansa kiiltävän musta, mutta se
-oli sileäksi kammattu, jakaus keskellä. Ainoastaan ohimojen kohdalla
-näkyi harmaantunut kihara kiiltävässä, mustassa tukassa.
-
-Kasvot eivät vielä olleet saaneet yhtään ainoata ryppyä tahi vakoa.
-Ainoastaan silmien ympärillä liehui harmaa huntu, joka teki ihmeelliset
-mustat silmät entistä kauniimmiksi.
-
-Tällä kertaa Adan silmissä kuvastui mitä suurin hämmästys. Ilmeisellä
-epäluulolla katsoi hän Dragaan, jonka käsi vielä lepäsi Milanin kädessä.
-
-- Milan, kuka sinulla on mukanasi? lausui Ada Kristic nuhtelevalla
-äänellä.
-
-— Kaunis nainen, jonka hengen olen pelastanut, vastasi Milan
-ujostelematta. — Tuolla metsässä, missä suuret tammet seisovat,
-tiedäthän, makasi suuri karhu, jonka ammuin samassa hetkessä kuin se
-yritti tämän naisen repiä kappaleiksi.
-
-- Elä nyt suutu minuun, äiti, siitä mitä olen tehnyt! Hän oli nyt
-irroittanut kätensä ja juossut äitinsä luokse, jonka sulki syliinsä.
-
-Vapisevin käsin painoi Ada Kristic nuoren poikansa pään rintaansa
-vastaan.
-
-Draga oli sillä välin tullut lähemmäksi. Hän tervehti Adaa hymyilyllä,
-jonka tuli ilmaista mitä suurinta ystävyyttä.
-
-— Jaa, arvoisa rouva, sanoi Draga, — minä olen teidän pojallenne
-äärettömän kiitollinen. Ilman hänen tuloansa olisin nyt tuolla metsässä
-kuolleena, pedon raatelemana.
-
-Käteeni sain karhun kanssa taistellessa mitättömän haavan, mutta
-tuon tähden en päättänyt seurata poikaanne, vaan toivossa saada
-lausua ihailuni tuosta uljaasta pojasta, jonka te täällä metsän
-yksinäisyydessä olette kasvattanut.
-
-— Elkää puhuko niin kovalla äänellä, sanoi Ada huolestuneena, hän ei
-ole tottunut ylistyksiin, joita hänen ei tule koskaan kuulla.
-
-Mutta tulkaa nyt sisään, rouva, niin sidon teidän haavanne, jos
-sallitte, ja levätkää meillä, mutta sitte lähtekää taas mitä pikemmin.
-Tätä pyydän, en suinkaan vieraanvaraisuuden puutteessa, vaan teidän
-oman etunne kannalta, rouva. Ei ole hyvä kauan viipyä minun talossani.
-Ne, jotka täällä käyvät, voivat eräällä taholla joutua epäluulon
-alaisiksi.
-
-— Todellakin, hyvä rouva? huudahti Draga, seuratessaan Adaa ja tämän
-poikaa saliin. — Olisikohan semmoisia ihmisiä, jotka teille eivät edes
-soisi tätä yksinkertaista kotia?
-
-- Oi ei, niin kateellisia ihmisiä ei toki ole. Ada Kristic ei vastannut
-näihin sanoihin. Hän avasi pienen seinäkaapin ja otti sieltä esille
-useita eri pulloja ja liinannöyhtyä, jolla sitoi haavan.
-
-— Tekeekö haava kipeätä? kysyi Ada.
-
-— Ei, hyvä rouva, teidän ystävälliset kätenne ovat nyt kokonaan
-poistaneet tuskan. Sitte rouva Kristic otti esille pullon jonka avasi,
-ja maljan ja asetti ne Dragan eteen.
-
-Dragalta ei jäänyt huomaamatta, että malja oli kultainen ja että
-kuninkaallinen vaakuna sitä koristi. Taaskin tunsi Draga sisuksensa
-kuohuvan ja hänen täytyi sulkea silmänsä, jottei osottaisi, millä
-silmäyksellä hän katseli sitä naista, joka kuninkaanpojan oli
-synnyttänyt.
-
-— Juokaa, hyvä rouva! sanoi rouva Kristic, täyttäin maljan
-punaviinillä. — Jospa tämä viini teille maistuisi ja antaisi voimaa —
-sitä toivon sydämeni pohjasta.
-
-Draga tarttui maljaan ja oli juuri viemäisillään sen huulilleen, kun
-huomasi Milanin, joka huoneen nurkassa seisoi, puhdistaen kivääriänsä.
-
-Tämän pojan nähdessään heräsi Dragassa hirveä ajatus.
-
-Ei, tuon äidin ei tule olla yhtä onnellinen kuin nyt juuri siksi, että
-hän on äiti.
-
-Nopea päätös — kauhea päätös ja Dragalta ei puuttunut välikappaletta
-aikeensa toteuttamiseen. Hänellä oli se aina mukanansa, sillä ilman
-sitä ei hän koskaan lähtenyt linnasta.
-
-— Hyvä rouva, sanoi Draga, ja hänen äänensä kaikui lempeältä ja
-melkeinpä ystävälliseltä. — Minä kiitän teitä hyvyytenne osoituksesta.
-Ette suinkaan pane pahaksenne, jos pyydän teiltä vielä yhtä asiata?
-
-— En, päinvastoin! Minä mielelläni täytän teidän toivomuksenne,
-jos vaan voin, vastasi kuningas Milanin puoliso, sillä hän se oli
-koskapahan Milan Nataliasta erottuaan oli mennyt morganatiseen, s.o.
-salaiseen avioliitoon hänen kanssansa, joka sanotaan tapahtuneen
-Lontoossa.
-
-— Tämä viini tosin on ihanasti tuoksuvaa, sanoi Draga, — mutta kun nyt
-olen vielä peljästyksissä, en uskalla viiniä juoda, se nousisi päähän.
-Mutta vastalypsetty maito maistuisi minusta erinomaiselta.
-
-— Minulla ei tosin nyt ole sellaista maitoa, sanoi Ada, mutta voinhan
-mennä lehmää lypsämään.
-
-— Oi, kovasti mieltäni pahoittaa, että minun tähteni kärsitte noin
-paljon vaivaa. Parempi on, että poistun ja kuljen metsän läpi pieneen
-huvilaan, missä asun.
-
-— Oletteko ehkä joku kuningattaren hovinainen? kysyi rouva Kristic.
-— Olen kuullut, että kuningas Aleksanteri nyt hovineen oleskelee
-Tapschidermetsässä.
-
-— Ei, niin onnellinen en todellakaan ole, että olisin kuningattaren
-hovinainen, vastasi Draga äkkiä. — Minä olen jahtiin komennetun
-metsämiehen vaimo, ja sattumalta sai mieheni luvan ottaa minut
-mukaansa. Valitettavasti vaan olin vähällä saada huvin hengelläni
-maksaa. Naaraskarhu minua vainosi, ja varmasti olisin joutunut sen
-saaliiksi, ellei teidän poikanne rohkeudellansa olisi minua pelastanut.
-
-— Poikani, reipas poikani! huudahti rouva Kristic syvästi liikutettuna.
-— Mikä kaunis ajatus, että jo nuorena olet pelastanut ihmishengen.
-
-Kumminkin, sanoi hän, jälleen kääntyen Dragan puoleen, — koska
-te olette ottanut osaa hovijahtiin, niin on teillä myöskin ollut
-tilaisuutta nähdä kuningatarta läheltä. Onko totta, että hän on niin
-kaunis kuin kerrotaan?
-
-— Kaunis? vastasi Draga. — Jaa, niin ihmiset sanovat. — Mutta yhtä
-varmaa on, että Draga on hyvin vallanhimoinen. — Sinä suuri Jumala,
-onko siinä ihmettelemistä? Jonka kohtalo kansan syvistä riveistä
-on kohottanut noin korkealle, kuinka olisi mahdollista, että se ei
-onnestansa hurmaantuisi? — Väitetään myöskin, että kuningatar olisi
-hyvin kunnianhimoinen. — Ettekö ole kuullut siitä puhuttavan?
-
-— Yksinäisyydessäni en saa semmoista kuulla, hyvä rouva, vastasi Ada. —
-Mutta olkoon kuinka hyvänsä, kuningas kumminkin rakastaa puolisotaan ja
-tuntee itsensä onnelliseksi, ja silloin ei kenelläkään serbialaisella
-ole oikeutta häntä moittia tahi olla vihamielinen kuningattarelle
-siitä, ettei hän kehdossaan kuningattareksi syntynyt.
-
-Tämän sanottuaan kiiruhti Ada ovelle ja huusi sieltä pojalleen:
-
-— Pidä nyt, poikaseni, rouvalle seuraa niin hyvin kuin kykenet. — Vasta
-neljännestunnin kuluttua olen lypsämisen lopettanut. Suonette kai
-anteeksi, että jätän teidät yksin?
-
-Ovi sulkeutui hänen jälkeensä ja Draga jäi yksin Milanin kanssa.
-
-Koko ajan kuin Draga oli äidin kanssa puhellut, oli poika kirkas hohde
-silmissään, edellistä katsellut. Viehättävä metsästäjänainen veti häntä
-vastustamattomasti puoleensa.
-
-— Nyt lähdette pian meiltä, sanoi poika surullisena, — ja minä — minä
-ehkä en saa teitä koskaan enää nähdä.
-
-— Mutta miks'ette? vastasi Draga. — Tehän voitte käydä minun luonani,
-ja minä tunnen itseni onnelliseksi, jos sen teette. — Mielelläni tahdon
-jälleen nähdä pelastajani.
-
-— Siitä ei mitään tule, vastasi Milan päättävästi, — sillä minun äitini
-ei salli minun astua vieraaseen taloon. Hän pelkää, että minulle siellä
-jotakin pahaa tapahtuisi.
-
-— Tuohan on aivan liikaa varovaisuutta! Te olette kylliksi vanha
-mielestäni, voidaksenne itse määrätä toimenne.
-
-Draga tahtoi tällä kylvää pahan siemenen hänen sieluunsa, tahtoi
-huomaamatta tehdä hänet äidillensä tottelemattomaksi.
-
-— Juokaa lasi viiniä, sanoi Draga hänelle.
-
-— Minä en koskaan juo viiniä, vastasi hän, ottaen askeleen taaksepäin.
-— Äitini väittää, että viini: turmelee ihmissielun.
-
-— Päinvastoin! — Viini kohottaa sielun! huudahti hän. — Teidän äitinne
-ei tule saada tästä tietää. — Olkaa nyt vain tämä kerta äidillenne
-tottelematon! — Minun tähteni, Milan!
-
-Näin sanoen upotti Draga hehkuvat silmänsä pojan silmiin niin että
-tämä vapisi. Samalla tavoin täytyy kaniinin vavista, kun siihen
-sattuu silmäys käärmeen vihertävistä silmistä, se ei voi paeta ja on
-auttamattomasti kuoleman oma.
-
-Samoin masentui Milaninkin vastustus Dragan lumoavassa läheisyydessä,
-josta hän ei päässyt.
-
-— No, minä juon sitte, sanoi kuninkaanpoika epävarmalla äänellä. — Te
-sitä tahdotte — siksi minä sen teen, siksi täytyy minun se tehdä.
-
-— Kiitos! kuiskasi Draga, kädellään sivellen pojan tummia kiharoita.
-— Tämä pää on seppeleellä koristettava. — Oi, ystäväni, tuossa näen
-tammen ikkunan edessä! Kiiruhtakaa, katkaiskaa muutamia oksia, niin
-minä sidon seppeleen! Mies, tuleva sankari ansaitsee seppeleen!
-
-Milanille ei tätä tarvittu sanoa kahta kertaa — siinä määrässä
-oli hänet lumonnut nainen, jonka näkeminen saattoi hänen kokonaan
-unhottamaan äitinsä.
-
-Milan kiiruhti ulos huoneesta, ja puolta minuuttia myöhemmin näki
-Draga hänen jo kiipeevän tammeen, Draga vetäytyi ikkunan luota. Hänen
-silmissään säkenöi mielenliikutus.
-
-— Sen tulee tapahtua! Serbiassa ei saa olla tulevata kuningasta, ellen
-minä ole sitä synnyttänyt, jos toiveeni siinä suhteessa eivät koskaan
-toteudu, niin Serbian kuninkaan kumminkin täytyy olla minun valitsema.
-
-Ja siksi, päätti hän ajatuksissaan, siksi on tuo poika kukistettava.
-
-Näin sanoen, otti hän sormestansa paksun kultasormuksen, jota koristi
-kallis smaragdi. Se peitti kapselin täynnä voimakasta myrkkyä.
-
-— Minä täytin sen myrkyllä, mutisi hän, kun vannoin tulevani Serbian
-kuningattareksi tahi — kuolevani.
-
-Jos Aleksanteri olisi minut hyljännyt, silloin olisin ottanut myrkkyä.
-Mutta nyt seison valtani kukkulalla, ja pidän huolta siitä, ettei
-kukaan muu sinne kiipee kuin se, jonka minä itse valitsen.
-
-Kas, nyt hän laskeutuu puusta ja nauraen kääntelee tammenoksiaan. —
-Jaa, naura sinä vaan, kuninkaanpoika.
-
-Kohta on hymyily huuliltasi häviävä, ja purpuran asemesta saat
-kääreliinan!
-
-Draga piti sormusta maljan yläpuolella. Vähäinen nykäisy vieteriin,
-niin sormuksen kotelosta tippui pisara kerrallaan viiniin.
-
-— Täällä jo olen! huusi Milan, avaten oven.
-
-— Kas, todellakin jo palannut? kysyi Draga, kääntyen ympäri, samassa
-kuin hän pisti sormuksen sormeensa.
-
-- No, korista minut nyt tammiseppeleellä, huudahti nuori Milan.
-
-Draga äkkiä tempasi oksien lehdet, sitoi ne toisiinsa ja antoi niille
-seppeleen muodon.
-
-Poika vapisi ilosta, kun Draga painoi seppeleen hänen päähänsä.
-
-— Oi, hyvä rouva, huudahti Milan, — jos joskus ystävätä tarvitsette,
-niin muistakaa poikaa, joka asuu Tapschidermetsän jahtimestarin
-asunnossa. Silloin minä ehkä olen mieheksi kasvanut. Ja kun minusta
-tulee kuningas, silloin tulkaa minun luokseni pyytämään jotakin
-armonosotusta.
-
-Näitten lapsellisten sanojen, joissa suloinen uni kuvastui ja jotka
-samalla ilmaisivat jaloa sielua, on täytynyt syvästi liikuttaa jokaisen
-ihmisen sydäntä; ei edes Draga voinut olla niistä jotakin vaikutusta
-ottamatta, mutta ne eivät häntä kuitenkaan siinä määrässä liikuttaneet,
-että hän olisi mustasta aikeestaan luopunut.
-
-— Ei, ei! ajatteli Draga, katsellen jäykillä, kylmillä silmillään
-kaunista poikaa, joka molemmin käsin painoi seppeleen lujemmin
-päähänsä. — Sinun täytyy kuolla, sillä sinusta on minulla
-vastaisuudessa vaaraa!
-
-Tällä hetkellä ei Draga edes ajatellut sitä, että hän nyt oikeastaan
-tahtoi murhata oman lapsensa veljen, sillä ei ainoastaan kaunis Ada
-Kristic ollut lahjoittanut Milanille lasta, vaan Draga itse, vaikkei
-hän tahtonut omaa lastansa kasvattaa, niinkuin muut äidit, vaan
-päinvastoin oli koettanut saada omankin lapsensa hengiltä.
-
-— Ja nyt, nuori kuninkaani, huudahti Draga, tarttuen maljaan ja
-kohottaen sen, juokaamme nyt teidän tulevaisuutenne malja!
-
-— Onnea, kuninkaani! huudahti murhaaja. — Minä sekoitan teille tämän
-juoman!
-
-Näin sanoen kosketti Draga huulillansa maljan reunaa, mutta varoi,
-ettei saanut pisaratakaan suuhunsa. — Ja nyt Milan, juo minun maljani!
-huudahti Draga.
-
-— Milan — Milan, tule ulos minua auttamaan! huusi silloin äiti ulkoa
-pihalta. — Auta minua, poikani maitoastioita kantamaan.
-
-— Äiti kutsuvi minua, änkytti Milan punastuen.
-
-— Minun täytyy — minä en uskalla antaa hänen odottaa.
-
-— Kuningas maitoa kantamaan! pilkkasi Draga.
-
-— Tuollainen on siis se sankari, joka on Serbialle luova suuren
-tulevaisuuden! Ei, ystäväni, ensiksi teidän täytyy tyhjentää malja
-tulevan kuninkaallisen kunnianne hyväksi ja sitte vasta voitte
-ajatella, että teillä myöskin on äiti.
-
-Draga siis ei ainoastaan koettanut saada poikaa myrkkyä ottamaan, joka
-turmelisi hänen ruumiinsa, vaan hän oli jo myöskin myrkyttänyt hänen
-sielunsa.
-
-Milan ei enää kauvemmin kuunnellut äitinsä ääntä. Hän otti kultamaljan
-ja vei sen huulilleen. — Minä en nimeäsi tunne, kaunis metsästäjä,
-huudahti poika, mutta tämän maljan minä tyhjennän sinun kunniaksesi ja
-ystävyytemme muistoksi.
-
-Kultamaljan säteilevän reunan yli kohosivat pojan silmät Dragaa
-kohti. Sitte poika pani oikean kätensä sydämelleen, samassa kuin hän
-vasemmalla vei maljan huulilleen, ja tulinen viini, johon kuolemaa ja
-turmiota oli sekoitettu, valui kurkusta alas.
-
-— Missä viivyt, rakkaani? kuului Ada Kristicin ääni. — Tule heti!
-
-Äkkiä laski Milan maljan pöydälle.
-
-— Minä tulen, rakas äiti, minä tulen! Oi, sinä saat nähdä, mikä ihana
-koriste minulla on tukassani.
-
-Näin sanoen, juoksi nuori Milan ovea kohti, mutta jo matkalla hän äkkiä
-tunsi väsymystä.
-
-— Kyllä, kyllä minä tulen, mammakulta! huusi hän vielä kerran. — Älä
-mitenkään yksin nosta raskasta maitoastiata! Minä tulen auttamaan.
-— Oi, Jumalani, mikä minua vaivaa? sammalti hän, samassa kuin
-kuolonkalpeiksi muuttuivat hänen nuoruutta ja terveyttä uhkuvat
-poskensa. — Minusta tuntuu — minä voin pahoin — minä luulen, että olen
-saanut —
-
-Hän horjui. Draga seisoi siinä ja katseli, mutta ei edes kättä
-ojentanut poikaa tukeaksensa. Kylmästi ja säälimättömästi antoi hän
-pojan kaatua lattialle, aivan jalkainsa juureen.
-
-— Oi, Jumalani, minä luulen kuolevani! huudahti nuori Milan, painaen
-käsillään rintaansa vastaan.
-
-— Voi, kuinka pahalta tuntuu! Polttaa kamalasti tässä paikassa, missä
-sydän tykyttää. Huutakaa äitiä, olkaa niin hyvä, hän — ei — ei äitiä
-— hän voisi peljästyä! jatkoi hän lapsellisella äänellä, mutta te —
-Jumalani, pitääkö minun sitte kuolla! Mustenee silmissäni.
-
-— Kuolla! huudahti Draga, kumartuen hänen ylitsensä. — Sinä et koskaan
-saavuta päämaaliasi. Sinusta ei enää ole vaaraa ei Aleksanteri
-Obrenovitschille, ei minulle eikä sille, joka minun armostani tulee
-kuninkaaksi.
-
-— Oi Jumala, ähkyi poika, — kuinka te olette kauhean näköinen! Olenko
-teille pahaa tehnyt? Ammuinhan minä karhun. Eikö minun kuulani
-sattunut? Miksi sitte minuun noin äkkiä suututte?
-
-— Kuole, Milan Obrenovitsch! kuiskasi Draga hänelle. — Sinä olet
-elämäsi päämäärän saavuttanut. Täältä sinut viedään metsään ja
-kaivetaan sinulle siellä hauta. Ha, haa, nyt kerron sinulle, kuka minä
-olen.
-
-Jos ijankaikkisuudessa joku sinulta kysyy, kuka sinut, nuoren tammen,
-kaatoi, niin sano: Sen teki Draga, jonka edessä jokaisen täytyy kuolla,
-joka voi hänelle tulla vaaralliseksi.
-
-Sitte Draga hyökkäsi ulos ovesta ja sulki sen hiljaa, äänettömästi.
-Hän oli täysin vakuutettu siitä, että myrkky muutamien minuuttien
-kuluttua riistäisi pojalta hengen. Siksi hän sydämessään riemuiten
-lähti talosta, missä hyvät ihmiset olivat hänet vieraanvaraisesta
-vastaanottaneet, mutta johon hän oli kuolemaa ja kauhua kylvänyt.
-
-Muutamien minuuttien kuluttua oli hän hävinnyt metsään, kiirehtien
-hakemaan tietä, joka johti Tapschiderin huvilinnaan.
-
-Rouva Ada Kristic sillä aikaa turhaan odotti poikaansa. Hän suuresti
-ihmetteli, ettei poika tullut, sillä hän oli siihen tottunut, että
-poika heti juoksi auttamaan, kun nimensä kuuli.
-
-— Milan, poikani, missä sinä olet? Miksi et tule?
-
-Taas kului minuuttia, eikä Milan pihalla näyttäytynyt.
-
-— Ihmeellistä, onko hän siinä määrässä antautunut vieraan kanssa
-keskusteluun, että unhoittaa oman äitinsä? sanoi äiti, katkera tunne
-rinnassaan. Siitä on minun selko otettava.
-
-Ada kiiruhti pihalta eteiseen ja lähestyi salin ovea, missä oli
-Dragan vastaanottanut ja jättänyt hänet yksin pojan kanssa. Mutta
-kun hän ojensi kätensä ovea avatakseen, jäi hän äkkiä seisomaan
-kuin jähmettynyt, kuolon kalpeana, sillä kamala ääni kuului hänen
-korvissaan, vikisevä ääni, jommoinen kaikuu ainoastaan kuolevan
-huulilta.
-
-— Poikani, poikani! huusi rouva Ada, Milan, rakas lapseni — mikä sinun?
-Äiti horjui, hänen molemmat kätensä lankesivat oven rivalle ja ovi
-avautui.
-
-Seuraavassa hetkessä kaikui Tapschidermetsässä sydäntäsärkevä ääni.
-
-— Lapseni, lapseni! huusi Ada äänellä, jossa ilmeni koko se ääretön
-tuska, minkä vapiseva äidinsydän voi tuntea kuolleen lapsensa tähden,
-ja Ada heittäytyi polvilleen poikansa viereen. — Poikani, voi minua,
-vieras on hänet tappanut. Tuo vieras nainen oli palkattu murhaaja!
-
-Onnettoman äidin pää vaipui poikansa rinnalle. Adan silmät
-sulkeutuivat, hän kadotti tajuntansa.
-
-Kohta hän kumminkin tointui, sillä mikä äiti siinä määrässä menettäisi
-tajunsa, kun on lapsen hengestä kysymys.
-
-Kun hän avasi silmänsä ja nojasi poikansa rintaa vastaan, noustakseen
-pystyyn, tunsi hän että poikansa sydän vielä tykytti.
-
-Toivo, pelko, epäilys ja usko risteilivät äidin sydämessä. Hän nousi ja
-ojensi kätensä taivasta kohden.
-
-— Oi Jumala, hyvä Jumala ja isä! huudahti hän. — Enkö vielä ole
-kylliksi kärsinyt? Älä toki ota minulta viimeistä, ainoata, minkä
-omistan. Auta minua, taivaan Jumala, että voisin poikani pelastaa! Anna
-hänen elää itselleni iloksi ja Serbian onneksi!
-
-
-
-
-KOLMASNELJÄTTÄ LUKU.
-
-Kolme liittoutunutta.
-
-
-- Kuuletko kellojen kilinän? Nyt taaskin väärinkäytetään noita taivaan
-ääniä surkeaan tarkoitukseen.
-
-Näin sanoen astui eversti Maschin huoneeseen Zornin talossa, jossa
-Stefan Naumovitsch asui siitä lähtien kuin hänet sinne oli tajuttomana
-kannettu.
-
-Nuori upseeri oli hämmästyttävän lyhyessä ajassa tointunut haavastaan
-ja saattoi jo olla pystyssä. Ainoastaan hänen kalpeat kasvonsa vielä
-ilmaisivat, kuinka lähellä hän oli ollut haudan reunaa.
-
-— Mitä tarkoitat, puhuessasi Belgradin kelloista? kysyi Stefan. — Ne
-soivat todennäköisesti iltamessuun.
-
-— Iltamessu on aikoja sitte pidetty, vastasi Maschin, riisuen laajan
-viittansa, johon hän kaupunkiretkillänsä oli ollut kääriytyneenä. — Ei,
-tänään on kysymys aivan toisellaisesta jumalanpalveluksesta, kuninkaan
-käskystä pääkaupungin asukkaat tulvivat kirkkoon.
-
-Mene ikkunan luokse ja katso kadulle, niin voit nähdä tuhansien
-ihmisten menevän tuomiokirkkoon. Tänään näet pidetään
-kiitosjumalanpalvelus kuningattaren ihmeellisen pelastumisen johdosta
-hengenvaarasta.
-
-— Perustuuko karhunjahti, josta äskettäin luin sanomalehdissä,
-todellisuuteen? Minun täytyy myöntää, että pidin sitä taitavasti
-sepitettynä valheena, jolla Draga vielä kerran tahtoi tehdä itsensä
-kuuluisaksi.
-
-— Jaa, hän on todellakin ikäänkuin vanha näyttelijä, vastasi Maschin,
-joka asettui pöydän ääreen ystäväänsä vastapäätä. — Reklaami voittaa
-kaikki, ja vähä väliä semmoista pannaan toimeen. Mutta karhunjahtijuttu
-on tosi. Minä vastikään istuin ravintolassa saman pöydän ääressä kuin
-eräs metsästäjä, joka myöskin oli ottanut osaa karhunjahtiin, ja hän
-puhui siitä minulle, joka juuri olin lukenut jutun sanomalehdestä. Oli
-todellakin valitettavaa, ettei karhu asiataan paremmin toimittanut.
-Siinä tapauksessa karhu olisi ansainnut tulla täytetyksi ja asetetuksi
-kansallismuseoon näytteille ikiajoiksi, sillä se karhu olisi todellakin
-vapauttanut Serbian Jumalan vitsasta.
-
-- Oletko saanut uuden aiheen vihata Dragaa? kysyi Stefan.
-
-— Uuden aiheen? — Luulin, että vanha kyllä riittäisi. Onhan tuo
-nainen riistänyt minulta veljeni. Mutta olkoonpa sen asian laita
-miten hyvänsä, hän oli mies ja on itse syypää kohtaloonsa. Miksi
-veljeni sitte piti olla Dragaan niin ihastunut, kun tämä ei häntä
-kumminkaan rakastanut! Mutta näetkös, ystäväni, meidän isänmaamme on
-sydämelläni. Muutoin on muitakin vihan syitä. Sinä, Stefan, et vielä
-tiedä kaikkea mitä tuo vihattu nainen äsken on tehnyt. Tähän saakka
-en sitä ole tahtonut sinulle sanoa. Se tapahtui kolme päivää sitten.
-Eversti Mistic —
-
-— Jumalan tähden, kuinka on meidän ystävämme Misticin laita? huudahti
-Stefan.
-
-— Hän pakeni Itävaltaan, kun hankkeemme kuningattaren henkeä vastaan
-tehtiin mitättömäksi, jatkoi Maschin synkkänä, — ja minä toivoin,
-että hän pysyväisesti oli pelastettu. Mutta meitä serbialaisia vaivaa
-se kirous, ettemme voi elää isänmaamme ulkopuolella, me aina kotiin
-palajamme. No niin, myöskin Mistic tuli takaisin. Hän tahtoi käydä
-tervehtimässä vanhaa äitiänsä Schabatzissa, koska hän oli kuullut
-kerrottavan, että äitinsä oli kuolemaisillaan. Ja niin olikin. Vanha
-rouva kamppaili kuoleman kanssa. Kun hän sai nähdä poikansa, loisti ilo
-hänen silmistänsä ja hän kuiskasi:
-
-— Nyt minä kuolen mielelläni, sillä minun käteni saa levätä sinun
-kädessäsi, poikani.
-
-Silloin äkkiä kaksi santarmia tunkeutui siihen huoneeseen, missä Mistic
-oli, hänet riistettiin äitinsä kuolinvuoteelta, pantiin kahleisiin ja
-vietiin Belgradiin.
-
-— Entä kuningas, kysyi Stefan, — eikö hän antanut armon käydä
-oikeudesta?
-
-— Kuningas! huudahti Maschin halveksivasti olkapäitään kohauttaen. —
-Onko kuninkaalla omassa maassansa vielä jotakin sanomista? Dragahan
-täällä hallitsee ja laatii lait tahi oikeammin polkee ne jalkoihinsa.
-
-Kuningas tahtoi sopia Misticin kanssa, esitti hänelle lempeällä
-äänellä, kuinka väärin hän oli tehnyt ja päätti näillä sanoilla:
-
-- Minä tiedän, Mistic, että te olette urhoollinen soturi, ja jos
-te olette valmis pyytämään puolisoltani, kuningattarelta anteeksi,
-niin olen minäkin puolestani valmis teille anteeksi antamaan. Tässä
-tapauksessa saatte entisen arvonne takaisin, ja kaikki unhotetaan.
-
-- No, mitä Mistic tähän vastasi? kysyi Stefan. Ei suinkaan hän ollut
-niin mieletön, että hylkäsi kuninkaallisen tarjouksen? Tiedäthän
-Maschin, että meidän tehtävämme on saada entiset asemamme takaisin,
-sillä ainoastaan siten voimme oikein valvoa Serbian kohtalota ja
-työskennellä sen menestykseksi.
-
-— Samaa sanoi itselleen myöskin Mistic, vastasi Maschin, — sillä hän
-antoi kuninkaan tietää, että hän tahtoi pyytää kuningattarelta anteeksi.
-
-Aleksanteri lähetti heti Dragaa hakemaan. Kesti hyvän aikaa, ennenkuin
-kuningatar tuli, mutta vihdoinkin astui hän sisään. Ylpeänä hän astui
-Misticiä vastaan. Mistic meni häntä vastaan, tervehti sotilaalliseen
-tapaan ja odotti, että kuningatar ensimäiset sanat kuultuaan
-kohteliaasti puuttuisi hänen puheeseensa. Mutta kaukana siitä,
-sellainen jalomielisyys ei sovi Dragalle. Päinvastoin, tuskin oli
-Mistic alkanut puhua, kun Draga keskeytti häntä sanoen:
-
-"Ei niin, eversti Mistic, jos tahdotte voittaa kuningattarenne
-anteeksiantamuksen, niin lankeatte polvillenne ja suutelette minun
-hameeni liepeitä."
-
-— Hyi, kuinka häpeällistä! huudahti Stefan ja hypähti tuoliltansa.
-
-— Ja tiedätkö, mitä Mistic vastasi? kysyi Maschin, samoin
-kiivastuneena. — Joo, hän sanoi:
-
-"Hameenlievettä mielelläni suutelisin, kuningatar Draga, vaikka se
-olisi navettapiian, mutta en niin kauvan kuin sitä kunnoton nainen
-kantaa."
-
-Stefan Naumovitsch päästi helpotuksen huokauksen, vaikka hän hyvin
-saattoi ajatella, kuinka kauheasti Draga rankaisisi nämä Misticin
-urheat sanat.
-
-- Kuningas antoi heti viedä Misticin pois. Hänet vietiin Nischin
-linnoitukseen, ja siellä hänet kaikkein sotamiesten läsnäollessa eilen
-alennettiin halvaksi sotamieheksi. Häneltä riistettiin kaluunat,
-katkaistiin sapeli ja hänet tuomittiin kolmetoista vuotta palvelemaan
-halpana sotamiehenä armeijassa, hänet, jolle armeija on suuressa
-kiitollisuuden velassa, hänet, jonka voidaan sanoa uudistaneen meidän
-tykkiväkemme.
-
-Läsnäolevat sotamiehet purivat hampaitaan, nähdessään tämän häpeän
-tapahtuvan ja heidän tuli samalla huutaa: "Eläköön kuningas
-Aleksanteri, eläköön kuningatar Draga!", kun onneton voimattomana
-kaatui maahan tätä kauheata häpeätä kestäessään.
-
-— Oi, kuningattaren mitta on täysi! raivosi Maschin ja löi nyrkkinsä
-pöytään. — Jospa vaan tietäisin jonkun keinon, millä saisin Dragan
-hengiltä, jospa saisin tulla tuon naisen murhaajaksi.
-
-— Murhaajaksi? vastasi Stefan, kohauttaen olkapäitään. — Mielestäni se
-olisi liian korkea hinta semmoisesta kuin Draga. Mutta hyvä todellakin
-olisi päästä hänestä. Toivon, että voisimme viedä hänet ja piilottaa
-jonnekin maailmaan, niin ettei hän koskaan enää löytäisi takaisin
-Serbiaan, ei ainakaan pääsisi kuninkaan luokse.
-
-Samalla kuului keveä koputus ovelle. Molemmat miehet vaikenivat. Ovi
-avautui ja Klärchen ja Zorn astuivat sisään.
-
-— Suokaa anteeksi, jos häiritsen, sanoi Klärchen. — Mutta ulkona on
-mies, joka tahtoo puhutella teitä, herra Stefan Naumovitsch. Mies ei
-tahtonut minulle sanoa nimeänsä, pyysi vaan innokkaasti, että hänet
-ilmottaisin.
-
-— Ole varovainen, Stefan! sanoi Maschin varottaen, elä ota vastaan ketä
-hyvänsä! Lähetä miehelle terveisiä ja sano, että otat hänet vastaan,
-jos hän Klärchenin kautta voi sanoa sinulle jonkun sanan, jotta voit
-päästä miehestä selville.
-
-— Oivallista! Olkaa hyvä ja sanokaa miehelle semmoiset terveiset kuin
-eversti Maschin esitti.
-
-— Sen kyllä teen, vastasi Klärchen punastuen. Hän meni ja kun ovi oli
-hänen jälkeensä sulkeutunut, tarttui Maschin ystävänsä käteen, veti
-hänet luokseen ja sanoi:
-
-— Sinä ehkä et ole itse huomannut, mutta minä kyllä, että tyttö on
-sinuun suuresti kiintynyt. Tämä on sitä valitettavampaa, kuin muuan
-kelpo mies jo on pyytänyt hänen kättänsä, nimittäin mestari Zornin
-ensimäinen sälli, Georg Eder.
-
-— Jos asia on sillä kannalla, vastasi Stefan hiukan surullisena, —
-silloin täytyy minun todellakin lähteä täältä mitä pikemmin. Minä
-toivon herttaiselle Klärchenille kaikkea onnea ja luulen, että Georg
-Eder on kuin luotu tekemään hänet onnelliseksi. Ovi avautui ja Klärchen
-astui uudestaan sisään.
-
-— Vieras mies, sanoi hän kummallisella mielen liikutuksella, on
-lausunut yhden ainoan sanan ja väittää, että hänet on heti päästettävä
-teidän puheillenne, herra Stefan Naumovitsch. Se sana on tytön nimi ja
-kuuluu: Genia!
-
-— Tuokaa vieras heti tänne! lausui Stefan kiihkeästi. — Genia, sanoi
-hän. Siis on hän hyvin tervetullut. Hänet otan vastaan avoimin sylin,
-olkoonpa kuka tahansa, jos hän vaan voi tuoda minulle tietoja Geniasta.
-
-Äkkiä kääntyi tyttö pois hänestä ja riensi ulos huoneesta, kuin olisi
-hän paennut jotakin.
-
-Puoli minuuttia myöhemmin kuulivat Stefan ja Maschin askeleita
-etumaisesta huoneesta. Sitte näkyi oven raossa pitkä olento avaraan
-vaippaan puettuna, hattu painettuna alas otsalle.
-
-— Kuka olette, herrani? kysyi Stefan. Te olette ikäänkuin
-tunnussanananne käyttäneet minulle hyvin kallisarvoista nimeä ja tämä
-nimi on heti avannut oven teille.
-
-Mies otti hitaasti hatun päästään, jota kaunisti musta tukka ja parta.
-Itse kasvot olivat kalpeat ja hänen silmissään oli omituinen kiilto.
-
-- Etkö tunne minua, Stefan Naumovitsch? kysyi mies kumealla äänellä.
-
-- Todellakin, huudahti Stefan — nuo kasvot olen nähnyt kerran ennen,
-mutta silloin kulkivat ne ohitseni, kuten varjo.
-
-- Sinä olet nähnyt minut, Stefan Naumovitsch, syvimmässä hädässäsi.
-Sinä annoit silloin minun huostaani erään kalleuden. Minä olen
-säilyttänyt sitä ja annan sen nyt sinulle takaisin.
-
-Kun mustapartainen oli lausunut nämä sanat, pisti hän käden taskuunsa
-ja veti sieltä pienen, kiiltävän esineen.
-
-- Paperossikoteloni! huudahti Stefan liikutettuna ja riensi ojennetuin
-käsin vierasta kohti, päästäkseen niin pian kuin mahdollista varmuuteen
-tuosta tärkeästä esineestä.
-
-- Taivaan Jumala, sehän on sama kotelo, jonka sillä kertaa jätin
-Demeter Banjalukille, joka esti minua heittämästä sitä Tonavaan! Te,
-muukalainen, siis olette sama mies? Jaa, nyt minä taas teidät tunnen —
-te olette Demeter Banjaluki.
-
-— Jaa, minä olen sama mies, vastasi Demeter — jota kutsutaan mustien
-vuorten ryöväriksi tahi myöskin Serbian vitsaukseksi. Te kyllä olette
-minusta kuullut, Stefan Naumovitsch, mutta te näette, että minäkin voin
-olla rehellinen. Minä jätän nyt takaisin tämän kotelon, ja vakuutan
-teille kunniasanalla, etten sitä ole avannut, niin kauvan kuin se on
-ollut minun hallussani.
-
-— Kiitos siitä, huudahti Stefan, ojentaen kätensä serbialaista kohden,
-joka oli vapaa kuin lintu. Te olette käyttäytynyt kuin rehellinen mies
-ainakin. Sanokaa, millä voin teitä palkita, sillä te olette minulle
-ja minun suurelle asialleni tehnyt tärkeän palveluksen sillä, että te
-olette minulle kotelon koskematta jättänyt.
-
-- Demeter Banjaluki ei pyydä mitään palkkaa, vastasi ryöväri, kaikista
-vähimmin teiltä Stefan Nauniovitsch.
-
-Päinvastoin olen tullut tänne pyytämään teiltä anteeksi. Sitäpaitse
-tahdoin saada varmuutta siitä, ett'ette todellakaan ollut
-vahingoittunut siitä onnettomasta luodista, joka teihin sattui.
-
-- Niin, se oli todellakin vähällä katkaista elämän lankani, vastasi
-Stefan. Se oli varma käsi, joka ampui luodin.
-
-Mutta — mitä merkitsee teidän puheenne anteeksi antamisesta, Demeter
-Banjaluki!
-
-- Ettekö sitte ole vihanen sille, joka saattoi elämänne sellaiseen
-vaaraan?
-
-- Ei, minä en ole hänelle vihainen, vastasi Stefan. — Se oli
-arvattavasti palkattu mies, jolla poloisella ei ollut muuta keinoa,
-kuin palvella Dragaa.
-
-- Te erehdytte, Stefan Naumovitsch, se joka ampui luodin teidän
-rintaanne, ei ollut Dragan palkkaama, hän oli päinvastoin kuningattaren
-katkera vihollinen.
-
-Hän tahtoi musertaa tämän perkeleelliset aikeet. Hän luuli teidän
-olevan kuningattaren kätyreitä ja siksi kaatoi hän teidät maahan. Minä
-— Demeter Banjaluki — olin se, joka erehdyksestä ampui teitä. Nyt,
-Stefan Naumovitsch, ojentakaa minulle vielä kerran kätenne ja sanokaa,
-että olette antanut minulle anteeksi!
-
-Vielä kerran ojensi Stefan ryövärille kätensä ja sanoi ystävällisesti:
-
-- Te olette tehnyt ruumiiseeni haavan ja sen annan teille anteeksi
-kaikesta sydämestäni. Mutta — te olette tehnyt sieluunikin haavan; joka
-ei koskaan parane, sillä silloin, kun minä vaivuin maahan ja menetin
-tajuni, katosi minulta myöskin rakkain olento maan päällä. Sen koommin
-en ole häntä nähnyt ja kuka tietää, saanko enää koskaan häntä nähdä.
-
-Ryöväri tarttui Stefani käteen ja painoi sitä lämpimästi ja
-sydämellisesti.
-
-- Minä tiedän, kenestä te puhutte, sanoi hän. — Te tarkoitatte Genia
-von Sandorfia.
-
-En minäkään voi tällä hetkellä sanoa, missä hän on, sillä siitä
-illasta lähtien olen oleskellut syvällä maan alla, enkä ole välittänyt
-kenestäkään ihmisestä. Mutta niin totta kuin nimeni on Demeter
-Banjaluki, koetan ottaa selkoa Genia von Sandorfista. Ja löydettyäni
-tuon hänet —
-
-Mustapartainen mies vaikeni. Harvinainen mielenliikutus valtasi hänet.
-
-- Jos Genia on kadonnut, yhtyi puheeseen Maschin joka oli tähän asti
-istunut eräässä ikkunakomerossa, niin ettei Demeter ollut häntä
-huomannut — niin arvaan, että kuningatar Draga on taas pannut kätensä
-peliin. Sillä kaikki paha, mikä nykyään kohtaa rehellisiä ja oikein
-ajattelevia ihmisiä, tulee hänestä ja ainoastaan hänestä.
-
-- Minä en tunne teitä, herrani, sanoi Demeter Banjaluki
-yhteenpuristetuin huulin — mutta ne sanat, jotka juuri lausuitte,
-tulivat kuin minun sielustani. Tänne kätenne! Minä yhdyn huutoon:
-
-"Alas kuningatar Draga, alas Belgradin pyöveli!"
-
-Maschin tarttui äkkiä siihen käteen, jota Demeter piti häntä kohti
-ojennettuna, samalla kun toivon kipinä välähti hänen silmässään.
-
-- Jos ajattelette sillä tavoin, Demeter Banjaluki, puhkesi hän
-lausumaan, niin olette juuri se mies, jota etsin. Jos vihaatte
-kuningatarta — niin oletteko sitte myöskin valmis ottamaan osaa
-erääseen uhkarohkeaan yritykseen, joka minulla on tekeillä tuota
-valtaistuimella istuvaa letukkaa kohtaan.
-
-- Yritys? Ja millainen se olisi? kysyi Demeter varovasti.
-
-- Kuningas Aleksanteri on heikko, mutta hän ei ole ilkeä, vastasi
-Maschin. — Kun Draga ei enää olisi hänen sivullansa, olisi hän
-vapautettu tuosta pahasta hengestä, ja muut voisivat sitte vaikuttaa
-häneen. Häntä on helppo johtaa ja Serbia olisi ehkä taas onnellinen.
-
-- Se tahtoo sanoa, että kuningatar täytyy toimittaa pois tieltä, jatkoi
-Demeter Banjaluki. — Herra, minä en murhaa naista.
-
-Ryöväri peitti tätä sanoessaan kasvonsa. Hän näki ehkä sielunsa
-silmien edessä kuolleen, tuon onnettoman Fatiman, joka lepäsi
-Janitschartornissa kuolleitten saaressa.
-
-- En minä ole puhunutkaan murhasta, vastasi Maschin. — Se on viimeinen
-epätoivoinen teko, jota emme käytä niinkauvan kuin on vähänkin toivoa
-tehdä Draga vaarattomaksi.
-
-Minä en vainoo hänen henkeänsä, vaan tahtoisin riistää hänet
-Aleksanterilta ja piilottaa jonnekin, siksi kuin kuninkaalle on
-selvinnyt, että tuo nainen vie hänet harhaan ja lumoaa hänet ja että
-Draga on arvoton.
-
-- Dragan riistämisestä kyllä voisi puhua, mutta se herättäisi
-maailmassa ääretöntä huomiota, jos kuningatar äkkiä häviäisi, lausui
-Banjaluki.
-
-— Serbiassa on se herättävä riemua, vastasi hänelle Maschin äkkiä. — Ja
-mitä Euroopa siitä ajattelee, se on meille yhdentekevää. Pääasia on,
-että yritys onnistuu ja että se tapahtuu siten, että syyllinen pysyy
-salassa. Ja nyt, Demeter, tehkää päätöksenne! Otatteko toimeksenne
-riistää Dragan Aleksanterilta.
-
-— Tämä uhkarohkea yritys ei ehkä olisi vaikea toimittaa, varsinkin nyt,
-kun kuningaspari oleskelee Tapschiderissä, jatkoi Demeter. — Kuningatar
-tekee puistossa tuon tuostakin kävelymatkoja. Hän on usein yksin tahi
-ainoastaan yhden hovinaisen seuraamana. Silloin on helppoa viedä hänet,
-mutta minne, siinäpä kysymys.
-
-— Totta on, vastasi Maschin, — että tuo kysymys ei ole niinkään helppo
-ratkaista. Jos Serbialla olisi jossakin kaukana meressä saari, joka
-puolelta kallioriuttojen ympäröimänä, ettei mikään laiva voisi sitä
-lähestyä, niin siellä saisi kuningatar viettää ikänsä loppupäivät.
-
-— Saari! huudahti Banjaluki hämmästyneenä. — Minä tiedän saaren. Se
-tosin ei ole meressä, mutta on silti kylläksi yksinäinen ja muista
-erillään. Tuolla saarella kohoaa vanha torni, missä ihmistä voi pitää
-vankina, ilman että muut ihmiset siitä saavat selkoa. Tosin tuolla
-saarella nyt asuu kaksi ihmistä, jotka eivät ansaitse tulla tekemisiin
-Dragan kanssa, mutta asia voidaan järjestää siten, etteivät nuo ihmiset
-joudukaan Dragan yhteyteen. Serbia vaatii uhrin — minä olen valmis
-antamaan sen isänmaalleni. Jaa, se on päätetty ja Janitschartorni
-Kuolleitten saarella tulkoon hänen vankilakseen.
-
-— Te olette tainnut elämässänne paljon syntiä tehdä, huudahti eversti
-Maschin, — mutta tämän uuden aatteenne tähden annettakoon teille kaikki
-anteeksi! Niin, kun Draga kerran on Janitschartorniin suljettu, silloin
-Serbia vapaasti hengittää, kuin jos raskas kallionlohkare olisi sen
-rinnalta vierähtänyt.
-
-— Minä luulen kumminkin, että te molemmat erehdytte, sanoi Stefan
-Naumovitsch. Te kuvittelette tämän yrityksen paljoa helpommaksi kuin
-mitä se todellisuudessa on. Luuletteko, ettei Dragaa vartioida? Jo
-yksistään Aleksanterin mustasukkaisuus vaikuttaa sen, että joukko
-vakoilijoita yhä on Dragan kintereillä, mihin ikinä hän menee, ja että
-salapoliisit häntä kaikkialla seuraavat. Sillä oivallinen Lazar on
-kerta kaikkiaan ottanut vastatakseen Dragan turvallisuudesta eikä hän
-todellakaan säästä mitään ponnistuksia, hyvin toimittaakseen tehtävänsä.
-
-Pilkallinen hymy väreili Demeter Banjalukin huulilla.
-
-— Luuletteko todellakin, Stefan Naumovitsch, keskeytti rosvo, että minä
-pelkään Lazarin salapoliiseja? Hyvä, minä todistan teille, että petän
-ne kaikki. Tässä on käteni sen päälle, että minä kolmen päivän kuluttua
-olen vienyt pois Dragan ja että hän silloin on Janitschartorniin
-suljettuna.
-
-Näin sanoen ojensi Demeter ulos kätensä, johon Stefan kiireesti tarttui.
-
-— Päätetty! huudahti eversti Maschin. — Ja kun te nyt molemmat olette
-liittoutuneet syöksemään Dragan häviöön, niin ottakaa minut kolmanneksi
-liittoonne.
-
-Näin sanoen Maschin ojensi toisille kätensä.
-
-— Niin, sanoi Demeter, kolmen päivän kuluttua, kun yö on tullut, on
-myöskin Draga oleva Janitschartornissa.
-
-— Mutta jääkö hän sinne myöskin? — Minä puolestani otaksun, että olisi
-parempi toimittaa hänet pois maasta.
-
-— Antakaa minun pitää huolta siitä asiasta! huudahti Maschin. Meillä
-on nyt 2 päivä lokakuuta. Yöllä 6:tta päivää vastaan noudan minä
-Dragan Janitschartornista, ja minulla on ehkä silloin muita henkilöitä
-mukana, jotka vievät hänet sitte Semliniin ja sieltä — oi, minulla on
-oivallinen tuuma, hyvät ystävät! Jos yritys ensi silmäyksellä tuntuukin
-kauhealta, niin ajatelkaa, mitä kaikkea minä olen tuolle naiselle
-velkaa! Veljeni kuoli äkkiä, että minun täytyy uskoa, että Draga ojensi
-hänelle kuolinmaljan.
-
-— Kauheata! mutisi Stefan Naumovitsch. — Ja tuo nainen on Serbian
-kuningatar.
-
-— Sitä hän ei ole enää kauvan oleva, sanoi Maschin uhaten ja
-hampaitaan kiristellen. Yöllä 6:tta päivää vasten viepi Banjaluki
-hänet Janitschartorniin. Se on hänen tehtävänsä, jonka hän on ottanut
-suorittaakseen.
-
-— Jaa, minä suoritan sen, vakuutti rosvo.
-
-- No, siinä tapauksessa pidän minä muusta huolta, jatkoi Maschin. Minä
-tunnen ihmisen, joka tätä nykyä oleskelee täällä Belgradissa. Minä olen
-aina inhonnut tätä miestä, sillä hän harjoittaa ilkeätä ammattia. Hän
-nimittäin houkuttelee luokseen nuoria tyttöjä ja vie ne huonomaineiseen
-taloon, jota hän pitää Budapestissä. Koko Itävalta-Unkarin ylhäiset
-ja kevytmieliset seikkailijat oleskelevat tuossa talossa, missä aina
-kauneimmat naiset tarjoovat itseänsä. Jos mainittu mies ei rahoilla
-tahi muilla houkutuksilla saavuta tarkoitustansa tahi jos hän keksii
-erittäin hurmaavan naisen, josta hyvää voittoa voi toivoa, niin on hän
-myöskin valmis käyttämään väkivaltaa.
-
-— Oi, mutta ethän kumminkaan ajattele jättää kuningatarta tuon miehen
-valtaan, keskeytti häntä Stefan, tuolle Budapestin naiskauppiaalle.
-
-— Miksi en? vastasi Maschin. — Mitä hän oli ennen? Serbiassa on
-todellakin monta aatelismiestä, jotka voisivat kertoa pitkistä
-öistä, mitkä he ovat uinailleet Dragan syleilyssä, siihen aikaan kun
-kuningatar vielä oli kotona äitinsä, tuon juopottelijan luona ja moni
-Parisin kevytmielinen herrasmies voi vielä nauraa parrassaan, kun
-sanomalehdistä lukee kuningatar Dragasta, jota ennen sai suudella
-mielensä mukaan, jos vaan halusi maksaa sata markkaa suudelmasta.
-
-— Onko asia sellainen, huudahti Banjaluki, — silloin en käsitä, miksi
-ei eversti Maschin voisi tuumaansa toteuttaa. Ruvetkaa vaan Budapestin
-naiskauppiaan kanssa keskusteluihin ja saapukaa hänen kanssaan
-Kuolleitten saarelle yöllä 5 ja 6 päivän välillä. Rannalla minä itse
-otan teidät vastaan. Laskekaa venheenne pajujen suojaan, niin kyllä
-sitte kaikki varsin kepeästi ja mukavasti hommataan.
-
-— Tuuma on kerrassaan pirullinen, huudahti Stefan Naumovitsch — ja minä
-jo kauhistun sitä ajatellessani. Melkeinpä tunnen sääliväisyyttä tuota
-kuninkaallista — naikkosta kohtaan, joka nyt syöstään syvään kuiluun.
-Mutta totta on, että jos Draga yhdenkään yön on viettänyt Budapestin
-huonomaineisessa talossa, niin ei hän enää voi olla Serbian kuningatar.
-Ei edes Aleksanteri sallisi, että tuossa talossa yönsä viettänyt nainen
-kantaisi Serbian kruunua.
-
-— Päätöksemme on siis tehty, huudahti Maschin, asia on ratkaistu!
-
-Täyttäkää velvollisuutenne, Demeter Banjaluki! Teillä on vaikein
-tehtävä ratkaistavana. Teidän on vietävä kuningatar Janitschartorniin.
-Kolme päivää on teillä aikaa tuuman toteuttamiseksi, käyttäkää aikanne
-hyvin.
-
-— Minä kyllä tiedän aikani oikein käyttää, vastasi Demeter Banjaluki,
-kasvoillaan ilme, joka osoitti, että tuo mies ei koskaan lupaa
-sellaista, jota ei ehdottomasti tahtoisi toteuttaa.
-
-- Juokaamme nyt, ystävät, Serbian vapauden ja Dragan perikadon malja!
-
-Näin sanoen otti Maschin pienestä tammisesta kaapista oljilla
-ympäröidyn pullon ja kolme lasia, jotka hän täytti punaviinillä. Hän
-oli juuri vienyt lasin huulilleen, kun ovi lensi selälleen ja kaksi
-henkilöä, pelon ja vaaran ilme kasvoissaan, syöksyi huoneeseen.
-
-
-
-
-NELJÄSNELJÄTTÄ LUKU.
-
-Pelastettu, mutta mihin hintaan.
-
-
-- Eversti — Stefan Naumovitsch — kuka on se vieras, jonka kanssa nyt
-joitte? huusi ukko Zorn, syöstessään huoneeseen toisen henkilön kanssa.
-
-— Muuan ystävä, vastasi eversti Maschin vakavalla äänellä, — jota tekin
-opitte arvossa pitämään, kun olette saaneet kuulla, missä suhteessa me
-olemme häneen.
-
-— Minä en tahdo mitään kuulla! huusi Zorn. — Me olemme kaikki hukassa —
-kaikki! Menkää vaan akkunan luokse, niin huomaatte, mistä on kysymys!
-Poliisi on talomme piirittänyt! Heti on Lazar Petrovitsch itse tuleva
-ja kolkuttava ovelle sekä vaativa, että hänelle jätän rosvon, joka on
-täällä — Demeter Banjalukin, Mustien vuorten ryövärin.
-
-Nämä sanat tekivät kolmeen mieheen hirvittävän vaikutuksen. Stefan
-päästi kauhun huudon, eversti Maschin seisoi siinä kalpeana, mutta
-Klärchen juoksi isänsä luokse, syleili häntä ja huudahti nyyhkyttäen:
-
-— Elä pelkää, isä, sinulle ei mitään pahaa tapahdu, kunniasi pysyy
-tahrattomana, sillä minä vannon, ettei sinulla ollut aavistustakaan
-siitä, minkä miehen herrojen puheille päästin.
-
-Demeter Banjaluki oli ainoa, joka ei näyttänyt olevan levoton. Hän
-seisoi tyynenä ja maltillisena.
-
-- Jos kysymys on vaan minusta, mestari Zorn, huudahti hän — niin
-antakaa pelon mennä menojaan ja olkaa huoletta! Niin, minä olen Demeter
-Banjaluki, teiltä en sitä salaa ja pyydän teiltä anteeksi, että minä,
-lintujen kirjoissa oleva, tuomittu mies, olen uskaltanut astua teidän
-taloonne. Mutta yhtä huomaamatta, kun olen hiipinyt tänne, yhtä
-huomaamatta aion poistuakin.
-
-Samalla hetkellä lyötiin pyssynperällä talon portille ja vahva ääni
-huusi:
-
-"Lain nimessä, avatkaa! Minä, Belgradin poliisipäällikkö, vaadin päästä
-sisälle."
-
-- Oh, se on Lazarin ääni, sanoi Banjaluki innokkaasti ja hänen silmänsä
-salamoivat kuten tiikerin, joka tahtoo hyökätä saaliinsa kimppuun. —
-Jumalan nimessä, joll'en pelkäisi tahraavani teidän taloanne verellä,
-mestari Zorn, niin avaisin itse portin tuolle kurjalle ja ampuisin
-hänet samalla hetkellä, jolloin hän panee jalkansa kynnykselle.
-
-- Mutta sittenhän minä olisin aivan onneton, änkytti Zorn. —
-Ajatelkaahan, herra, että olen tullut vanhaksi ilman vähintäkään
-tahraa. Voinhan minä, kuten moni muukin kunniallinen serbialainen,
-vihata kuningatarta, enkä minä pidä sitä syntinäkään salaisuudessa
-ottaa osaa liittoihin häntä vastaan, mutta jos tiedettäisiin, että
-pidän luonani ryöväriä Demeter Banjalukia, maan vaarallisinta rosvoa —
-niin siitä koituisi minulle ikuinen häpeä. Ja minun toimeentulonikin
-olisi mennyttä, sillä minä elän työstäni hoviin. Paetkaa siis täältä,
-vielä on aikaa! Katsokaa onnetonta lapsiraukkaani, joka hänkin kärsisi
-samasta häpeästä, ja poistukaa.
-
-- Kolme minuuttia annan teille, huusi Lazar Petrovitsch alhaalta
-kadulta. — Joll'ei porttia ole sitä ennen avattu, niin annan minä
-väkisin murtaa sen auki. Kuuletteko, mitä sanon teille, mestari Zorn —
-mestari Zorn!
-
-- Hän huutaa minua! sanoi vapiseva Zorn melkein kauhun lamauttamana. —
-Jumala taivaassa, mitä minä vastaan hänelle?
-
-- Pidättäkää häntä pari minuuttia! kuiskasi Demeter Zornille. —
-Sanokaa, ett'en minä koskaan ole astunut yli teidän kynnyksenne ja
-sanokaa, ettette tunne minua. Sillä aikaa koetan päästä johonkin
-turvapaikkaan.
-
-Klärchen auttoi isän ylös tuolilta, jolle tämä oli vaipunut istualleen,
-vei ikkunan luo ja avasi sen.
-
-- Kuka siellä huutaa? kysyi mestari Zorn vapisevalla äänellä.
-
-- Minä se olen, mestari Zorn, vastasi Lazar Petrovitsch, joka seisoi
-jalkakäytävällä ja jonka kasvoja valaisi katulyhdyn liekehtivä valo.
-
-- Ah, tekö se olette herra Lazar, vastasi Zorn. — Mistä on kysymys?
-Millä voin teitä palvella? Onko ehkä joku hevosenne pudottanut
-kenkänsä? Siinä tapauksessa lähetän luoksenne heti jonkun taitavan
-apulaiseni.
-
-- Ei, mestari Zorn, vastasi Lazar, — tällä kertaa ei ole kysymys teidän
-työstänne, vaan koskee tämä enemmän minun alaani.
-
-Teidän talossanne on Demeter Banjaluki, Mustain vuorten ryöväri. Te
-ette sitä ehkä itse tiedä, mutta minä tiedän varmasti, että hän on
-hypännyt yli muurin, joka ympäröi puutarhaanne, ja mennyt teidän
-taloonne.
-
-Minä otaksun, että tämä on tapahtunut teidän selkänne takana ja sen
-kansalaisvalan ja uskollisuutenne nimessä, jonka olette kuninkaalle
-vannonut, käsken teitä päästämään meidät sisälle, niin että me saamme
-ottaa vihollisen käsiimme.
-
-- Herra, vastasi mestari Zorn — minä en tiedä, kuka Demeter Banjaluki
-on; minun talossani ei ole mitään rosvoa. Muutoin, minä tahdon
-huomauttaa teille, herra Lazar, että minun taloni on niitä harvoja,
-joihin poliisi ei saa muitta mutkitta tunkeutua. Minun talollani on
-vanha etuoikeus siinä suhteessa.
-
-— Tuhannen, kyllä minä sen tiedän, myönsi Lazar närkästyneenä.
-Luuletteko, että minä muutoin juttelisin teidän kanssanne näin kauan
-ja ystävällisesti pyytäisin teidän luovuttamaan minulle rosvon, jos
-minulla olisi suoranainen oikeus murtaa teidän porttinne. Mutta
-varokaa, mestari Zorn, jos portti vielä on kolme minuuttia suljettuna!
-Luottakaa siihen, että kuningas on saava tietää, millä tavalla te
-tuette hänen virkamiehiänsä! Silloin myöskin hovin talli on oleva
-teiltä ikipäiviksi suljettu.
-
-— Enkös sitä sanonut! mutisi ukko Zorn horjuen takaisin ikkunan luota.
-— Tämä yö on oleva minun onnettomuuteni!
-
-- Rauhoitu, pappa! sanoi Klärchen vanhukselle. — Huuda Lazarille, että
-itse menet alas avaamaan porttia, niin minä sillä aikaa autan Demeter
-Banjalukia pakenemaan.
-
-Näin sanoen juoksi kaunis tyttö Demeterin luokse, joka edelleen
-epäröivänä seisoi samassa asemassa ja näytti miettivän, minkä tien hän
-valitsisi, välttääkseen vainoojiaan, tarttui hänen käteensä ja sanoi
-hänelle:
-
-— Seuratkaa minua, Demeter Banjaluki! Jos teillä on rohkeutta, niin
-ette lankea Lazar Petrovitschin käsiin.
-
-Demeter ja Klärchen lähtivät huoneesta samassa kuin Zorn huusi kadulle:
-
-— Minä menen itse alas avaamaan, herra, jotta voitte tulla vakuutetuksi
-siitä, kuinka väärin minulle teette. Mikä häpeä, että rehellisen
-kansalaisen talon poliisi tuolla tavoin piirittää! Mutta kuningas on
-totta tosiaan saava tietää, kuinka hänen rehellistä palvelijaansa
-kohdellaan.
-
-— Se on yhdentekevää, jälestä päin saatte tehdä mitä hyvänsä, huusi
-Lazar ylpeästi ikkunata kohti. — Avatkaa vaan ja päästäkää meidät
-sisään!
-
-Sillä välin olivat rosvo ja Klärchen saapuneet ovelle, josta heidän
-piti mennä ulos. Tässä kumminkin Banjaluki pysähtyi, viittasi
-Maschinille ja Stefanille ja sanoi:
-
-— Älkää unhottako, illalla 5 ja 6 päivän välillä olen täyttävä
-velvollisuuteni.
-
-Sitte kiiruhti hän ulos ja katosi Klärchenin kanssa rappusia myöten,
-jotka johtivat rakennuksen ullakolle.
-
-- Kiitos, kiltti tyttö! kuiskasi Banjaluki Klärchenille, heidän
-noustessa yhä ylemmäksi. — Sinä olet uhrautunut minun hyväkseni, sitä
-en ole unhottava. Mitä minulle tänään teet, sen ehkä huomenna sinulle
-korvaan. Mutta minne tahdot viedä minut?
-
-— Katolle, vastasi Klärchen. — Muuta tietä ette voi paeta.
-
-— Mutta minua etsitään sieltäkin ja löydetään.
-
-— Kyllä, jos te olette niin tyhmä, että jäätte sinne, vastasi Klärchen,
-avatessaan ullakon luukun. Mutta ettekö te ole hyvä hyppäämään?
-
-— Siinä ette erehdy, vastasi Banjaluki. Minä hyppään kuin vuohi
-toiselta kalliolta toiselle, jos niin vaaditaan.
-
-— No sitte voitte mukavasti hypätä naapurin katolle. Tosin ovat
-rakennukset jotenkin kaukana toisistaan, mutta teillä on nyt
-valittavana: joko joutua poliisin kynsiin tahi hypätä.
-
-— Minä hyppään, vastasi Demeter hetkeäkään epäilemättä.
-
-Klärchen viittasi ullakon luukkuun.
-
-- Kiiruhtakaa! huusi Klärchen kauhistuneena, sillä hän kuuli että
-alhaalla vanha portti saranoissaan narisi, hän kuuli raskaita askeleita
-ja Lazarin huutavan väelleen:
-
-— Hajaantukaa koko taloon! Etsikää kaikki sopet ja nurkat! Menkää ennen
-kaikkia ullakolle, siellä on rosvojen tapana piilottautua. Ja ettei hän
-pääsisi katon kautta pakoon, ampukaa hänet heti kun tapaatte. Parempi
-on, että hän kuolleena joutuu käsiimme kuin että hän kokonaan pujahtaa
-käsistämme.
-
-— Ne tulevat, ne tulevat! sanoi Klärchen kauheassa epätoivossa. —
-Kiiruhtakaa! Ulos katolle, sillä ainoastaan siten voitte pelastua.
-
-— Vielä kerran kiitän teitä, hyvä tyttö, sanoi Banjaluki, puristaen
-Klärchenin kättä. Selvästi on joku minut ilmiantanut. Mutta paha sen
-lurjuksen perii, kun vaan saan kuulla hänen nimensä. Niin totta kuin
-olen Banjaluki on hän kaatuva minun kädestäni.
-
-— Kas nyt, pois mitä pikemmin! He tulevat, ovat portaitten viimeisellä
-astuimella! ähkyi Klärchen. — Te olette hukassa, jos sekunninkaan vielä
-viivytte.
-
-Mutta Demeter Banjaluki hyppäsi vanhalle arkulle, josta hän sitte
-ulottui luukulle. Kohta hän oli sen avannut ja ketteryydellä sekä
-voimalla, jota parhainkin voimistelija olisi häneltä kadehtinut, veti
-hän itsensä katolle.
-
-Klärchen painoi kätensä rintaansa vastaan ja huokasi, kuin raskaasta
-taakasta vapautunut.
-
-— Oi Jumalani, minä kiitän sinua! Pelastus tuli, vaikka viime hetkessä.
-
-— Pelastus? huudahti samalla ääni, josta Klärchen ei tietänyt, mistä se
-tuli. — Vielä ei sinun rakastajasi ole pelastettu, sinä uskoton.
-
-- Ha, ha, hän pakeni katolle — minä kyllä näin sen, mutta sieltä
-poliisi ottaa hänet kiinni yhtä varmasti kuin sinua hetkinen sitte
-rehellisesti rakastin.
-
-Klärchen peräytyi taaksepäin kauhusta huutaen. Vanha tammiarkku natisi
-ja sen sisästä nousi olento, jonka Klärchen tavallisesti mielellään
-näki, mutta joka nyt hänessä kauhua herätti. Sieltä ilmestyi Georg
-Eder, hänen sulhasensa, isänsä ensimäinen sälli. Nyt oli hänellä kaikki
-selvillä.
-
-Klärchen vapisi, mutta ei enää Banjalukin tahi itsensä tähden, vaan
-Georg Ederin hengen tähden, sillä nyt Klärchen tiesi, kuka Banjalukin
-oli ilmiantanut.
-
-Sulhanen oli epäilemättä nähnyt, että Banjaluki hyppäsi muurin ylitse.
-
-- Tunnusta, että olet minut pettänyt ja rakastat tuota rosvoa, huusi
-hän mustasukkaisuuden vääristämillä kasvoilla. Ha, haa, olenpa viime
-aikoina ollut huomaavinani, että sydämesi ei enää kuulunut minulle,
-ja minä narri luulin, että kuninkaan ajutantti, nuori upseeri,
-jonka isäsi toi tänne vaarallisesti haavottuneena, oli sinussa
-muutoksen vaikuttanut. Mutta eipäs Stefan Naumovitsch ollutkaan sinun
-rakastajasi, sillä aikaa kuin kylmästi siedit minun suudelmiani, vaan
-tuo kurja, jolle ei yksikään tyttö ojentaisi edes pikkusormeaan.
-
-Klärchen seisoi siinä kivettyneenä. Hänellä ei ollut voimaa lausua
-yhtään ainoata sanaa.
-
-Katolla kuuli hän Banjalukin askeleita, allansa taas portailla
-poliisien askeleet kaikuivat, ja edessänsä sulhanen syyti hänelle
-vasten naamaa mitä ilkeimpiä syytöksiä.
-
-— Mutta tänään minä teen tilini Banjalukin kanssa, sanoi nuori mies
-uhkaavasti, siksi ei hän aikaisemmin ottanut minua hengiltä, vaan
-antoi minun mennä tavaroitanikaan ryöstämättä, että nyt voisi varastaa
-minulta tuhat kertaa enemmän.
-
-- Tännepäin, poliisit, tännepäin, Lazar Petrovitsch! — Minä näytän
-teille, mitä tietä rosvo meni!
-
-Kauhusta huutaen Klärchen syöksyi sulhasensa päälle ja pani molemmat
-kätensä hänen rintaansa vastaan. Osottaen tällä hetkellä voimaa, jota
-ei olisi luullut noin hennolla olennolla olevan, painoi hän sulhasensa
-takaisin arkkuun, lausuen kyynelten tukahuttamalla äänellä:
-
-— Anna anteeksi, Georg, en mitenkään ole voinut toisin tehdä —, minun
-täytyy muutamiksi minuuteiksi tehdä sinut vaarattomaksi, sillä hänen —
-hänen ei pidä langeta vainoojiensa käsiin. Jos minua olet rakastanut,
-niin ole ääneti.
-
-Georg, joka ei odottanut tuollaista hyökkäystä, putosi takaisin arkkuun
-ja raskas kansi pudota rämähti kiinni.
-
-Klärchen vaipui arkun päälle ja esti kaikin voimin Georg Ederiä
-pääsemästä vankeudestansa.
-
-Georg Eder ei edes voinut toivoa, että äänensä kuuluisi ihmisten
-korviin, sillä tuo vanha arkku, joka kenties jo kokonaisen vuosisadan
-oli seisonut vinnillä hevosenkengittäjän talossa, oli koottu paksuista
-tammilaudoista, sisältäpäin raudoitettu, niin ettei ääni päässyt
-seinien läpi.
-
-— Oi Jumalani, mitä olen tehnyt! huudahti Klärchen, painaen vapisevia
-käsiänsä ohimoitansa vastaan. — Nyt minä varmaankin olen ikipäiviksi
-katkaissut ne siteet, jotka minut liittivät sulhaseeni, sillä kaiken
-tämän perästä on mustan epäluulon täytynyt hänessä juurtua.
-
-Klärchen kuuli ähkimistä. Mutta sitte kuuli hän selvästi:
-
-— Tuo on kuoleman hyppäys. Oi Jumalani, saanko koskaan enää nähdä
-tytärtäni! Hyvästi, hyvästi, te hellät olennot yksinäisellä saarella!
-Demeter Banjaluki lähettää teille viimeisen siunauksensa, viimeisen
-tervehdyksensä.
-
-Puoleksi tajutonna katsoi Klärchen kattoluukusta, kuinka rosvon
-pää hävisi. Hän kuuli kiivaita askeleita, jommoisia ihminen ottaa
-hypätäksensä, ja nyt hän oli epäilemättä lentänyt ulos katolta, nyt
-halki ilman — nyt — Oi, Jumala, salli hänen hyppäyksensä onnistua!
-kuiskasi tyttö vapisevalla äänellä. — Jumala, minä rukoilen sinua
-armahtamaan tuota miestä.
-
-Katolla oli nyt kaikki tullut hiljaiseksi. Kuolon huutoa ei ollut
-kuulunut eikä Klärchen myöskään ollut kuullut mitään kumeata putoamista
-— kaikki oli äänetöintä ja hiljaista.
-
-Ulkona vinteillä poliisit mellastelivat. Ovi avautui. Poliisipäällikkö
-Lazar syöksyi sisään, kymmenen salapoliisin seuraamana, joilla
-itsekullakin oli revolveri kädessä. Myöskin Lazar piti revolveria
-kädessänsä. Kuuma puna peitti hänen muutoin kalpeat kasvonsa ja silmät
-säkenöivät.
-
-Kun Lazar syöksyi huoneeseen, ei hän heti nähnyt tyttöä. Hän huusi
-väellensä:
-
-— Tutkikaa tämäkin huone! Hänen on täytynyt jonnekin piilottautua,
-koskei häntä ole näkynyt koko talossa. Haa, kuka tuolla on? huudahti
-Lazar äkkiä pitäen revolverinsa valmiina laukaisemaan. — Tuolla —
-tuolla arkulla — olento, tyttö!
-
-— Kuka sinä olet, tyttö? kysyi Lazar, epäileväisestä tutkien häntä
-kiireestä kantapäähän saakka.
-
-— Minä olen talon tytär, vastasi Klärchen ylpeänä nostaen päätään. —
-Klara Zorn on minun nimeni.
-
-— Kas, hevosenkengittäjän tytär! huudahti Lazar. Muuan salapoliiseista
-astui nyt Lazarin luokse ja kuiskasi hänen korvaansa muutamia sanoja.
-Poliisipäällikön katse kohosi heti luukulle, joka johti ylös katolle.
-
-— Miksi on katto-ikkuna auki, kysyi hän raa'alla äänellä.
-
-— Se on aina auki, vastasi Klärchen. Me suljemme sen ainoastaan silloin
-kuin sataa. Raittiin ilman täytyy tunkeutuu vinnille, sentähden, että
-me usein kuivaamme täällä vaatteita.
-
-— No minä ajattelen, että me myöskin heitämme silmäyksen katolle,
-sanoi Lazar pilkallisella äänellä. — Joku teistä kiivetköön katolle ja
-ottakoon selkoa, istuuko rosvo siellä ja nauraa partaansa sillä aikaa
-kuin me etsimme häntä täällä alhaalla.
-
-Eräs salapoliisi astuikin esiin, sama mies, jonka nimi nyt oli Heinrich
-Rabe ja hoiti tavallisesti Lazarin kirjurin virkaa.
-
-Englantilainen — me tiedämme, että tuo oli Harry Ravenin salanimi — oli
-tänään kumminkin liittynyt joukkoon, joka lähti rosvoa takaa ajamaan.
-
-Äkkiä hyppäsi Rabe arkulle aivan Klärchenin viereen. Sitte hän kiipesi
-katolle, mutta palasi muutamien minuuttien kuluttua ilmottamaan, ettei
-katolla ollut yhtään ainoata ihmisolentoa. Mutta Petrovitsch oli jo
-kauvan sitte kiinnittänyt katseensa arkkuun, jonka päällä Klärchen
-istui.
-
-Epäluulo ja ivallinen voitonriemu loisti hänen silmistänsä.
-
-— Ettekö nousisi hetkeksi, neiti Zorn? kysyi hän Klärcheniltä. — Tehän
-olette niin nuori, miksi sitte itsepintaisesti istutte tuolla vanhalla
-arkulla?
-
-— Minä kuulin melua talossa, vastasi Klärchen, — ja minä niin
-peljästyin, että jalat rupesivat vapisemaan ja vaivuin tälle arkulle.
-En nytkään kykene jaloillani seisomaan, herra poliisitirehtööri.
-
-— No, minä tuen teitä! sanoi Lazar, tarttuen Klärchenin käsivarteen,
-vetääkseen hänet ylös. Nopealla liikkeellä vapautui Klärchen
-avustajastaan.
-
-— Hellittäkää! huudahti Klärchen. Minä teen niinkuin tahdotte, nousen
-omin neuvoini.
-
-Samalla myöskin Lazar kysyi:
-
-- Mitä teillä oli täällä tekemistä? Iltasin ei tavallisesti ole
-ullakolle mitään asiaa.
-
-— Minä — minä — sammalti Klärchen, joka oli sillä mielellä kuin
-olisi ollut Lazarin verkossa — minä olen — älkää luulko herra
-poliisipäällikkö, että teillä on oikeutta kuulustella minua kuin jos
-olisin teidän vankinne. Minä olen vapaan kansalaisen tytär, nuhteeton
-tyttö, ja minä kieltäydyn vastaamaan teille teoistani ja toimistani.
-
-— Siitä voi tulla teille kallis lysti, sanoi Lazar uhkaavasti. —
-Poliisille täytyy vastata, kun hän kysyy. Muutoin ette tarvitse mitään
-sanoa, minä kyllä tulen toimeen ilman teidän apuanne. Onko arkku
-lukossa?
-
-Klärchen vapisi, tämän kuullessansa.
-
-Jos Lazar avaisi arkun, olisi rosvo hukassa, sillä Georg Eder heti
-ilmaisisi, mitä tietä Demeter Banjaluki oli kulkenut. Mutta Klärchen ei
-enää kyennyt estämään poliisipäällikköä.
-
-Lazar jo kumartui ja rupesi arkun kantta auki nyhtämään. Varmaankin hän
-itsekin luuli, että vanha arkku oli lukossa, mutta nyt hän huomasikin,
-että kannen saattoi helposti nostaa.
-
-— Herra poliisipäällikkö, huudahti Klärchen äkkiä, nähdessään että
-Lazar ryhtyi avaamaan arkkua, — teillä ei ole mitään oikeutta tunkeutua
-meidän salaisuuksiimme. Tässä arkussa on ehkä esineitä, joita teidän ei
-tule nähdä.
-
-— Poliisilla on oikeus nähdä kaikki, vastasi poliisipäällikkö lyhyesti
-ja jyrkästi. Poliisin velvollisuus on päinvastoin ottaa kaikesta selkoa.
-
-Peräytykää, Klara Zorn, elkää estäkö meitä kauvemmin virkamme
-toimituksessa, jollette tahdo tutustua vankilaan!
-
-Klärchen hoiperteli puolikuolleena taaksepäin. Samalla myöskin
-poliisipäällikkö tempasi kannen auki ja löi sen kovasti seinää
-vastaan. Salapoliisit päästivät kovan huudon. Petrovitsch itse kohotti
-revolverinsa ja päästi rajun riemuhuudon:
-
-— Löydetty — antaudu lurjus, jollet tahdo, että ammun sinut heti
-paikalla!
-
-- Ei, elkää ampuko, herra poliisipäällikkö! huusi mies arkusta, minähän
-se olen, Georg Eder, joka teille, ilmoitin, että Demeter Banjaluki
-oleskeli tässä talossa.
-
-- Tuhannen, olin aivan ampua harhaan, mutisi Petrovitsch ja antoi
-aseen vaipua alas. Mutta sitte hän suuntasi katseensa Georgiin, ja
-samassa kun tämä nousi pystyyn, surullisesti ja tutkivasti tarkastaen
-Klärcheniä, kysyi poliisipäällikkö:
-
-— Mutta mistä hitosta se johtuu, että te olette arkussa, Georg Eder?
-Miksi sinne piilouduitte?
-
-— Siihen kyllä vastaan, herra poliisipäällikkö, kun ensin olen päässyt
-arkusta ulos, vastasi nuori hevosenkengittäjä, kiiveten ylös. — Nyt sen
-saatte tietää.
-
-Samalla kohtasi Klärchenin rukoilevat silmät Georgin silmiä, ja
-Klärchenin katseessa oli jotakin, jota viimeksimainittu ei voinut
-vastustaa. Georg oli tuota tyttöä rakastanut, häntä oikeinpa
-jumaloinnut, uneksinut saavansa hänet kerran vaimokseen. Ainoastaan
-hänen rajaton intohimonsa ja raju mustasukkaisuus oli tänään vienyt
-hänet harhaan, johtanut hänet ilmoittamaan poliisipäällikölle, että
-Demeter Banjaluki oli hevosenkengittäjä Zornin talossa.
-
-Onneton mies oli uskonut ja uskoi vieläkin, että Demeter oli Klärchenin
-salainen rakastaja ja että hänen oma rakkautensa joutui ilkeästi
-häpeään.
-
-Mutta nyt, kun Klärchenin silmäys kohtasi hänet, kun hän näki suloisen,
-rakastetun tytön seisovan siinä kalpeana ja vavisten — nyt hän ei
-kyennyt tekemään Klärcheniä onnettomaksi.
-
-Jos hän ilmaisisi, että Demeter Banjaluki Klärchenin avulla oli
-päässyt pakoon — silloin tosin olisi Banjaluki hukassa, mutta samalla
-myöskin olisi Klärchen rangaistuksen alainen, kun oli auttanut Serbian
-vaarallisinta rikoksellista pakenemaan.
-
-Ja Georg Eder, joka Klärcheniä rakasti, avaisi hänelle vankilan ovet!
-Ei, ei koskaan!
-
-— Älkää pidättäkö meitä kauvemmin, Georg Eder! tiuskasi Lazar hänelle.
-— Minä vaadin, että te sanotte totuuden. Mistä syystä te olitte
-arkussa? Sanokaa se heti, muutoin joudutte itsekin epäluulon alaiseksi!
-
-— Herra varjelkoon, herra poliisipäällikkö, sanoi Georg ja loi silmänsä
-maahan, — ettekö te itse voi ajatella, mikä minut on tänne tuonut, kun
-myöskin näette mestarin tyttären täällä?
-
-Helpotuksen huokaus pääsi Klärchenin rinnasta, kun hän nämä sanat
-kuuli. Ne ennustivat hänelle onnea, ilmaisivat, että Georgin sydän taas
-oli häneen kääntynyt.
-
-— Me molemmat, jatkoi Georg hiljaisella äänellä, olemme jo kauvan
-toisiamme rakastaneet, mutta vanha mestari ei tahdo kuulla siitä
-puhuttavan, kun minä olen vain köyhä sälli, jolla ei ole mitään muuta
-kuin taitonsa ja pari vahvaa käsivartta.
-
-Niin, meillä ei ollut muuta keinoa jälellä kuin kohdata toisemme
-mestarin selän takana, ja täällä ullakkokamarissa olemme jo usein
-puhelleet rakkaudestamme ja uskollisuudestamme.
-
-— Ehkäpä on asia sillä kannalla, sanoi tähän Lazar yrmeästi. Mutta ei
-se vielä selvitä, mitä teillä oli arkussa tekemistä.
-
-— Joo, kun me kuulimme melun, jatkoi Georg, — emme voineet muuta uskoa,
-kuin että mestari oli saanut tietää salaiset kohtauksemme. Silloin
-Klärchen rukoili minua, että piilottautuisin. Minä silloin hypähdin
-tähän arkkuun, ja nyt tiedätte, herra poliisipäällikkö, kuinka on
-ymmärrettävä, että makasin arkussa kyyristyneenä.
-
-Tämä selitys oli niin yksinkertainen, ettei edes tarkkanäköinen Lazar
-kyennyt mitään siihen muistuttamaan.
-
-— Minä siis olen tullut häiritsemään kahta rakastunutta, sanoi Lazar
-nauraen. Sitä en todellakaan olisi tahtonut, sillä en minä ole se mies,
-joka tahdon estää rakastanutta tyttöä lepäämästä rakastajansa sylissä.
-Muutoin on meidän jahtimme nyt lopussa. Joko ei rosvo ole ollut täällä
-talossa ollenkaan ja te, Georg Eder, olette jostakin syystä vienyt
-meidät harhaan —
-
-— Ei, herra poliisipäällikkö, huudahti nuori seppä äkkiä. — Minä tein,
-mitä katsoin velvollisuuteni vaativan, mutta mahdollista, että erehdyn.
-Ehkä oli vaan joku kerjäläinen, joka hyppäsi muurin ylitse, eikä rosvo.
-Minun asiani oli antaa teille viittauksia, teidän asianne, herra
-poliisipäällikkö, oli vangita rosvo. Jos tuo nyt ei ole onnistunut,
-niin ei se ole minun vikani, vaan teidän.
-
-Lazar nieli nämä sanat kirouksella, joka yritti päästä hänen
-huuliltansa. Hän viittasi salapoliiseillensa, että seuraisivat häntä ja
-minuuttia myöhemmin kuului taas poliisien askeleita portaissa ja sitte
-oli kaikki hiljaista.
-
-Ainoastaan Georg ja Klärchen seisoivat nyt ullakolla vastatusten.
-Ikkunaluukusta loisti kuu ja valaisi molempia leppoisella
-hopeahohteellansa. Kuu ikäänkuin tahtoi punoa sovittavan valositeen
-noiden nuorten ympärille, etteivät mitenkään eroaisi kauhean
-väärinkäsityksen tähden.
-
-— Georg! lausui Klärchen surumielisen kiitollisella äänellä, — Georg,
-mitä tänään olet minun hyväkseni tehnyt, sitä en koskaan ole unhottava,
-vaan olen sinulle siitä ikuisesti kiitollinen.
-
-Oi, ojenna minulle kätesi ja usko minua, kun minä sanon, että rakastan
-yksistään sinua, ja että rakastan sinua ijankaikkisesti. Klärchen
-koetti tarttua hänen käteensä, mutta Georg työnsi sen takaisin.
-
-— Nyt on kaikki lopussa, välimme on selvä, sanoi hän, pusertaen
-hampaat yhteen. — Mitä olen nähnyt, sen olen nähnyt! En suinkaan
-rosvoa säästänyt hänen itsensä tähden, tuota konnaa, joka ansaitsisi
-nääntyä jossakin vankilan kuopassa tahi päättää juoksunsa hirressä.
-Enkä sinunkaan tähtesi valehdellut. Ei, minä ajattelin sinun
-arvoisata, harmaahapsista isääsi. Hänelle en tahtonut saattaa niin
-suurta tuskaa, mitä olisi tuntenut saadessaan tietää, että tyttärensä
-olisi vankilassa. Mutta sinä, joka olet myrkyttänyt minun elämäni,
-jatkoi nuori seppä kiivastuneena, ilman että Klärchen sai tilaisuutta
-keskeyttää häntä, — sinä joka olet niin kaunis, joka tunnut minusta
-niin suloiselta, puhtaalta, etkä kumminkaan ole mitään muuta kuin
-rosvon rakastaja, älä sinä rohkene sanoa minulle enää yhtään sanaa!
-Siihen ei sinulla myöskään tule olemaan tilaisuutta, sillä vielä tänään
-lähden isäsi palveluksesta. Kauvas, kauvas minä kuljen, etten enää
-tarvitse nähdä sinun kasvojasi, jotteivät kauniit silmäsi enää pääsisi
-minua lumoamaan. Tule onnelliseksi rosvosi sylissä ja unhota sälli
-parka, jonka olet tehnyt äärettömän onnettomaksi!
-
-Ennenkuin Klärchen oli ehtinyt sanaakaan sanomaan, oli Georg ullakosta
-hävinnyt. Ääretön jännitys, missä Klärchen oli ollut viidentoista
-minuutin ajan, puhkesi nyt ja lannisti hänet. Hän kaatui masentuneena
-vanhan arkun päälle, ja kuumia kyyneleitä tulvi hänen silmistänsä.
-
-— Demeter Banjaluki, minä pelastin sinut, mutta mihinkä hintaan! —
-Minä uhrasin elämäni onnen sinun vapautesi puolesta, huokaili viaton
-tyttöparka suonenvedontapaisesti nyyhkien.
-
-
-
-
-VIIDESNELJÄTTÄ LUKU.
-
-Pakomatkalla.
-
-
-Demeter Banjaluki oli uskaltanut hypätä ja tullut toisen talon
-katolle. Siellä hän ei kumminkaan uskaltanut viipyä, sillä
-sieltäkin häntä etsittäisiin. Hänen täytyi sen vuoksi etsiä aukkoa,
-päästäksensä laskeutumaan. Kymmenen askeleen päässä hänestä olikin
-suuri kattoluukku, joka oli avoinna. Demeter ryömi siitä sisälle.
-Heti oli hän asumattomassa ullakkokamarissa, jossa hän tunsi itsensä
-turvalliseksi. Mutta Demeterillä ei suinkaan ollut mielessä täällä
-viettää yötään. Hän koetti avata ovea, mutta se oli lukossa. Tästä
-ei hänelle kumminkaan vaikeuksia syntynyt. Hän otti vaan taskustaan
-tiirikoita, koetteli kahta kappaletta, löysi kohta sopivan ja ovi
-aukeni.!
-
-Äänettömin askelin hän sitte kiiruhti rappusia alas, mutta ne ei hänen
-hämmästyksekseen johtaneetkaan puutarhaan tai kartanolle, niinkuin
-hän oli toivonut, vaan keittiöön. Vasta sitte kuin Demeter oli tullut
-siitä vakuutetuksi, ettei keittiössä ollut yhtään ihmistä, uskalsi hän
-mennä sinne. Sieltä tuli hän upeasti sisustettuun huoneeseen, toiseen
-ja kolmanteen, mutta sitte hän ei voinut päästä pitemmälle, sillä tämä
-huone oli ainoastaan oviverholla erotettu viereisestä huoneesta, josta
-kuului naisen ääni, joka kiivastuneena puhui ja miehen ääni, jonka
-Banjaluki luuli kerran ennenkin kuulleensa.
-
-Rosvo kyyristyi aivan ovi verhon läheisyyteen ja piilottautui
-nojatuolin taakse sekä pidätti henkeänsä, ettei tavuakaan menettäisi
-siitä mitä huoneesta kuuli.
-
-— Sanoppas sitte suoraan, sanoi nuori nainen kiihtyneenä, — että olet
-minuun kyllästynyt! Minun suudelmani eivät maistu sinulle enää yhtä
-hyvin kuin ennen, etkä enää halua sulkeutua minun syleilyyni.
-
-— Kuule sitte, rakas Ninette! Jos minä nyt vannon sinulle —
-
-— Elä vanno! Minä tiedän kaikki. — Sinä jahtaat toista tyttöä,
-kuljeksijata, joka oleskelee kaukana Belgradin porttien ulkopuolella ja
-jonka kohtalo tahi pikemmin saatana on johtanut tiellesi. Ja minä, joka
-olen sinua uskollisesti rakastanut, luulotellut, ettet koskaan pikku
-Ninetteäsi hylkäisi.
-
-Nyt oli Banjalukilla selvillä, missä talossa hän oli. Hän oli
-epäilemättä samassa huvilassa, jossa Dragan veljen Nicodemin
-ranskalainen rakastajatar asui.
-
-— Minä vannon sinulle, suloinen Ninette, että pysyn uskollisena,
-huudahti Lunjevica. Olen vain hyvin pikaisesti nähnyt tuon tytön,
-vieläpä niin pitkän matkan päästä, etten voinut häntä puhutella.
-
-Demeteristä tuntui, että Lunjevica valehteli, sen hän jo kuuli äänestä,
-mutta Ninette rauhoittui.
-
-— Etkö todellakaan ole häntä edes puhutellut? huudahti Ninette,
-ilmeisesti kiiruhtaen Nicodemin luokse ja heittäytyen hänen syliinsä.
-Sinä rakas, ilkeä mies! Vanno minulle, ettet hänen kanssaan ole
-sanaakaan vaihtanut.
-
-— Minä vannon sen! vastasi Nicodem, hetkeäkään epäilemättä.
-
-— Suutele minua sitte! huudahti Ninette. — Suutele minua, kuuletko
-sinä! Ja kirotut olkoot ne huulet, jotka minun jälkeeni koskettavat
-sinun huuliasi.
-
-Demeter ei voinut selittää, miksi hän tunsi väristystä ruumiissansa,
-kuullessaan nämä peljättävät sanat. Jos hän olisi voinut aavistaa, että
-ne koskivat hänen omaa lastansa, tytärtänsä Sylvaa, jota halpamainen
-Nicodem ajoi takaa, siitä lähtien, kun kerran oli nähnyt hänen uivan,
-jos Demeter olisi tätä aavistanut, niin olisi kuningattaren veli heti
-ollut ruumiina, kappaleissa kuin villieläimen raatelemana. Demeter
-Banjalukin huomio kiintyi pian toiseen asiaan, jota Ninetten ja
-Lunjevican keskustelu koski.
-
-— Siis me olemme taas sopineet, sanoi Ninette ihastuneena, — nyt sinä
-jäät minun luokseni, eikö niin? Ensin me syömme illallisen ja sitte —
-
-— Kuinka ikävätä, etten voi jäädä! Tänään ei se ole mahdollista!
-vastasi Nicodem. Miksi taas katsot minuun noin mustasukkaisena,
-Ninette! Luulen, että olet peräti valmis repimään silmät päästäni.
-Mutta ole huoleti! Tätä iltaa en aio viettää minkään tytön seurassa,
-en kenenkään seurassa. Minun täytyy täyttää velvollisuus, josta en voi
-päästä.
-
-— Oletko tänä yönä vahdissa? kysyi Ninette.
-
-— Kysymys ei ole mistään sotilaallisesta palveluksesta, vastasi
-Nicodem, — vaan tehtävästä, jonka sisareni Draga on minulle uskonut.
-Niinkuin tiedät, sai sisareni morsiuslahjaksi kolmivaljakon ynnä kolme
-uljasta unkarilaista hevosta. On todellinen nautinto, nähdä noita
-nopeita, kestäviä oriita. Mutta yhden asian antaja kumminkin unhotti,
-lähettää ajurin, joka ymmärtäisi noita hevosia hillitä. Tässä pulassa
-käännyin ystäväni, itävaltalaisen ruhtinas Orloffin puoleen — kyllä
-kai hänet muistat, Ninette? Sinut esitettiin hänelle Parisissa, pikku
-Orloffille, joka siihen aikaan näytteli huomattavaa osaa iloisessa
-elämässä.
-
-— Tietysti minä hänet tunnen! sanoi Ninette, joka poltteli paperossiaan
-tavalla, joka osotti, että Orloffin nimen mainitseminen oli hänelle
-vastenmielistä.
-
-— No niin, pikku Orloff, jolle kuvasin pulaamme, oli heti valmis
-lähettämään minulle yhden ajureistaan, saksalaisen nimeltä Ivan Rykov,
-ainoan, joka kykenee hevosia ohjaamaan. Tuo mies on nyt matkalla
-Wienistä Belgradiin ja saapuu tänne tänä iltana. Olen sopinut Orloffin
-kanssa, että Ivan Rykov heti tulee luokseni, ja sitte minä heti vien
-hänet Tapschideriin.
-
-Kun Demeter Banjaluki piilopaikastaan kuuli Nicodemin sanat, kurotti
-hän kaulaansa vielä enemmän, ettei yksikään tavu jäisi kuulematta, ja
-kuiskasi itsekseen:
-
-— Ivan Rykov Wienistä — ruhtinas Orloff, — oivallista. Minä en
-tosiaankaan ole luvannut teille, ystäväni Maschin ja Stefan Naumovitsch
-enempää kuin mitä voin suorittaa. Minä kyllä vien kuningattaren ja
-suljen hänet Janitschartorniin Kuolleitten saarelle. Sattuma auttaa
-minua nyt ihmeellisesti.
-
-— Minun täytyy siis vastoin tahtoanikin viettää iltani kotonani, jatkoi
-Nicodem, — odottaakseni Ivan Rykovin tuloa. Ethän voi häntä kohtaan
-tulla mustasukkaiseksi, tyttöni. Mitä arvelet, eihän saksalainen ajuri
-voine tulla minulle vaaralliseksi?
-
-Demeter Banjaluki ei voinut kauvemmin kuulla, mitä Ninette tähän
-vastasi. Hän näet nousi piilopaikastansa ja kissan äänettömillä
-askeleilla hiipi salin akkunan luokse. Hän heitti silmäyksen
-puutarhaan ja mittasi nopeasti välimatkan sinne. Sitte hän kohottautui
-ikkunalaudalle ja vielä kerran tutkittuaan oliko joku vainooja
-läheisyydessä, otti hän aika hyppäyksen puutarhaan. Hän tuli
-puutarhamaalle. Muutamaksi minuutiksi hän jäi siihen, tullakseen siitä
-vakuutetuksi, oliko joku kuullut kumean jymähdyksen, jonka putoaminen
-synnytti. Mutta kaikki oli aivan hiljaista.
-
-Hän kuuli ainoastaan enää Nicodemin ja kaunottaren naurun, jotka
-silkkiverhoilla peitettyjen akkunoiden takana ottivat jäähyväisiä
-toisiltansa.
-
-Demeter Banjaluki oikasihe pystyyn. Hän juoksi puusta puuhun, kunnes
-saapui korkealle aitaukselle. Hänelle tietysti oli leikintekoa päästä
-sen ylitse, ja sitte oli hän huonosti valaistulla kadulla, jolla hän
-rauhallisesti jatkoi matkaansa.
-
-
-
-
-KUUDESNELJÄTTÄ LUKU.
-
-Hiljainen hevonen.
-
-
-Demeter Banjaluki lähti Zum Bojaren ravintolaan ja meni sinne sisälle,
-ei pääkäytävästä, vaan pienestä, matalasta ovesta, joka johti kapealle
-takapihalle.
-
-Vaunuja, astioita, tynnyreitä, kaikellaista rojua oli koottu tuonne
-takapihalle, josta toinen ovi johti ravintolaan, toinen talliin.
-Demeter, joka minutiksi jäi seisomaan vaunun taakse, kuuli kovaäänistä
-puhetta ravintolasta, jossa tänä iltana tuntui olevan paljon
-vieraita. Mutta hän ei mennytkään itse ravintolaan, vaan sen sijaan
-avasi tallin oven ja pujahti sinne. Rosvo näytti olevan siellä kuin
-kotonaan, sillä juutalaisen Mandelblütin kumpikaan hevonen ei hänen
-lähestyessä osottanut vähintäkään levottomuutta. Ne hirnuivat varsin
-tuttavallisesti, kun Demeter niitä taputteli kaulalle.
-
-Kolmas hevonen, korkea, leveäselkäinen raudikko jäi aivan
-liikkumattomaksi. Se ei kääntänyt päätäänkään, kun Demeter astui sen
-luokse, ei nostellut jalkojaan eikä hirnunut. Varsin rauhallisena se
-siinä seisoi, pitäen punaisenkeltaisella harjalla koristettua päätään
-seimessä ja näytti syövän.
-
-Hitaasti nosti Demeter oikean kätensä ja kosketti kahdella sormella
-pientä valkoista pilkkua, joka hevosella oli otsassa silmien välissä.
-Samassa kaikui pieni sähkökello ravintolassa tiskin takana, jossa
-Mandelblüt seisoi ja par'aikaa täytti vieraitten tilaamia laseja
-paloviinalla.
-
-Kun juutalainen kuuli kellon kilisevän, säpsähti hän hiukan. Sitte
-avasi hän oven ja huusi kiihkeästi:
-
-— Salchen, miksi et tule minua auttamaan? En minä kaikkea itse
-kerkiä. Hevosille on annettava ruokaa ja vieraita on palveltava. Tule
-Salchen ja auta minua hiukan! Tiskin takana nyt näyttäytyi nuori
-juutalaisnainen. Hän saattoi olla tuskin kaksikymmenvuotias, ja
-jokainen olisi luullut häntä Mandelblütin tyttäreksi, mutta hän olikin
-hänen vaimonsa.
-
-— Salchen — hän on tuolla ulkona! kuiskasi juutalainen hiljaa ja
-epävarmasti nuorelle rouvallensa. — Ole täällä minun täytyy mennä
-talliin.
-
-— Onko Demeter täällä? vastasi hän yhtä hiljaa, peljästyneenä, samassa
-kuin posket peitti hehkuva puna. — Mene kysymään, mitä hän haluaa.
-Tiedäthän, että Demeter Banjalukin täytyy meidän talossamme saada
-kaikki, mitä haluaa.
-
-— Minä menen, vastasi Mandelblüt. — Palvele sill'aikaa vieraita! Voi,
-tuota miestä, se saattaa minut suureen vaaraan, parempi olisi ollut,
-etten häntä koskaan olisi oppinut tuntemaan.
-
-Mutta tästä huolimatta kiiruhti Moses Mandelblüt kumminkin ulos,
-kun sähkökello toisen ja kolmannen kerran todisti rosvon saapuneen.
-Juutalainen painoi päähänsä karvalakin, otti lyhdyn käteensä ja meni
-takaoven kautta ulos pihalle.
-
-— Kuinka eukko huolehtii siitä, ettei rosmolta vaan mitään puuttuisi,
-ja sitte hän punastuu korviaan myöten, kun kuulee Demeteristä
-puhuttavan. Demeter on kerrassaan hurmannut hänet, niinkuin monen
-muunkin Serbian naisen! Näin mutisi Mandelblüt harmaassa parrassansa,
-tirkistäen pienillä, kiiluvilla silmillänsä ja, jatkoi sitte:
-
-Mutta voi sinua, Banjaluki, jos väärinkäytät minun
-vieraanvaraisuuttani, jos — Mutta mitä tuolla puuhaillaan?
-
-Takapihalle menevä ovi avautui. Samassa seisoi Lazar Petrovitsch
-samojen salapoliisien seuraamana, jotka hänen mukanansa olivat olleet
-Zornin talossa hämmästyneen ja peljästyneen juutalaisen edessä.
-
-— Oi, teidän ylhäisyytenne on vaivannut itseänsä tänne, sanoi
-Mandelblüt happamesti, koettaen turhaan salata hämmästystänsä syvällä
-kumarruksella ja ystävällisellä irvistyksellä. — Mikä suuremmoinen
-kunnia minun halvalle talolleni!
-
-— Nyt ei mitään kohteliaisuuksia! huusi poliisipäällikkö hänelle. —
-Mandelblüt, kauhea syytös on tehty teitä vastaan. Arvellaan nähdyn
-Demeter Banjalukin, Mustien vuorten rosvon, hävinneen teidän taloonne.
-Yksi salapoliiseistani väittää varmasti nähneensä, kuinka rosvo
-pujahti teidän pihaanne, kuljettuaan tänne erään talon puutarhasta,
-jonka katolle hänen on täytynyt rohkeasti hypätä sen naapuritalon
-katolta, jossa me häntä jo ahdistelimme. Valitettavasti oli salapoliisi
-yksin, ettei uskaltanut kadulla rosvoa vangita. Täten rosvo sai aikaa
-piiloutua, mutta toivottavasti hän vielä oleskelee teidän talossanne.
-
-— Minun talossani! Mitä te sanotte? Juutalaisen Mandelblütin luona?
-sammalti Zum Bojaren ravintolan isäntä, ja kaikki hänen jäsenensä
-vapisivat.
-
-- Juuri teidän luonanne! Toivottavasti minä puhun tarpeeksi selvästi!
-karjasi hänelle poliisipäällikkö. — Kas niin, juutalainen, elkää meitä
-enää loruillanne pidättäkö! Me tutkimme koko talonne, ja varokaa, jos
-huomaamme, että te olette täällä Demeter Banjalukia suojellut!
-
-— Tutkitaan koko talo! sanoi Mandelblüt, nielaisten kauhunsa. — Varsin
-hyvä, teidän ylhäisyytenne, mikä oivallinen ajatus!
-
-Uskallanko pyytää teidän astumaan sisään? Samassa hän osotti ovea, joka
-johti tarjoiluhuoneeseen. Hän toivoi, että Demeter Banjaluki, jonka
-ehdottomasti täytyi kuulla melu, sillä välin saisi tilaisuuden pujahtaa
-ulos tallista ja päästä pakoon.
-
-Mutta Mandelblüt oli erehtynyt laskuissaan. Lazar Petrovitsch viittasi
-tallin oveen.
-
-— Sieltä me etsimme ensiksi, sanoi poliisipäällikkö, sillä ei ole
-luultavaa, että rosvo olisi piilottautunut ravintolaan, joka on täynnä
-väkeä.
-
-— Tallissa? huudahti Mandelblüt ällistyneenä. Siellä ei ole kuin
-hevosia! Onko koskaan kuultu, että ihminen kätkeytyy talliin? Mutta
-jos te luulette, että Demeter Banjaluki todellakin on talliin
-piilottautunut, jatkoi juutalainen yhä kovemmalla äänellä, Banjalukia
-varottaakseen, niin tutkikaa hiidessä ensin talli!
-
-Yhtään sanaa siitä, mitä takapihalla juteltiin, ei ollutkaan jäänyt
-Demeteriltä kuulematta. Hän oli selvästi kuullut, kuinka Lazar väkineen
-oli tunkeutunut takapihalle, eikä Demeter ollut vähintäkään peljännyt.
-Tallissa oli Belgradin poliisipäälliköllä vielä vaikeampi saada häntä
-selville kuin Zornin talossa, sillä tallissa oli ryhdytty oivallisiin
-varokeinoihin.
-
-Demeter Banjaluki ei edes sulkenut tallin ovea. Hän antoi sen
-päinvastoin olla raollaan, mutta vetäytyi sen hevosen luokse, joka
-pysyi ihmeellisen liikkumattomana ja hiljaisena. Hevosen toisella
-sivulla painoi Demeter nappulaa. Silloin avautui hevosen ruumiista
-osasto, vuoteella varastettu huone. Sillä tuo uljas raudikko muistutti
-paljon troijalaista hevosta, jonka viekas Odysseys oli valmistanut,
-auttaakseen kreikkalaisia Troijan valloittamisessa.
-
-Mandelblütin tallissa oleva merkillinen hevonen oli piilopaikkana
-Demeterille, niin usein kuin häntä Belgradissa joku vaara uhkasi.
-
-Kun Mandelblüt ei voinut tietää, milloin Banjalukin täytyi pujahtaa
-hevosen sisään, huolehti hän aina siitä, että hevosen sisässä oli pieni
-elintarpeilla täytetty kori. Ilmaa sai rosvo pienien, hevosen nahassa
-olevien reikien kautta, joka oli pingotettu puisen rungon ympärille.
-
-Tuskin oli Demeter pujahtanut piilopaikkaansa ja sulkenut vatsan
-oven, niin että hevonen ulkoapäin katsoen ei herättänyt vähintäkään
-epäluuloa, kun Lazar Mandelblütin ja salapoliisien seurassa astui
-talliin.
-
-— No, teidän ylhäisyytenne, mitä minä sanoin? huudahti Mandelblüt,
-pitäen lyhtyä korkealla, jotta se valaisi koko tallin.
-
-Sanoinhan minä, että tallissa näkisimme ainoastaan hevosia. Tässä
-seisovat minun mustat hevoseni ja tuossa on raudikkoni, erittäin
-hyvätapainen eläin! Nähkääs, teidän ylhäisyytenne, se ei edes liikuta
-itseään. Näin sanoen juutalainen meni tekohevosen luokse ja taputti sen
-kaulaa.
-
-Jaa, hän häijyydessään vielä sanoi Belgradin poliisipäällikölle:
-
-— Jos joskus luovun tästä hevosesta, niin en sitä anna kenellekään
-muulle kuin teidän ylhäisyydellenne. Tuon vertaista hevosta ei ole
-toista. Luottakaa minuun, että se on varsin merkillinen eläin.
-
-Lazar Petrovitsch katseli raivostuneena ympärilleen. Hän huomasi
-odotuksissaan pettyneensä, kun ei täältäkään Demeter Banjalukia
-löytänyt.
-
-— Ravintolaan! käski hän karskealla äänellä, tutkitaanpas sitäkin.
-
-Moses Mandelblüt oli siksi juonikas, että oli olevinaan tuosta
-hämmästyksissään, saadakseen vaan Lazarin mitä pikemmin lähtemään
-tallista.
-
-Että ravintolassa tutkimisen tulokset olivat yhtä kehnot, lankeaa
-itsestään, ja noin neljännestunnin kuluttua lähti Lazar juutalaisen
-talosta siinä varmassa vakuutuksessa, että hänen salapoliisinsa
-täytyi erehtyä. Mutta Mandelblüt palasi heti talliin. Hän sulki oven
-perässään, meni täytetyn hevosen luokse ja taputti kolme kertaa sen
-kuvetta. Kohta avautui ovi, ja Banjaluki hypähti ulos hevosesta.
-
-— Onko hän poissa? kysyi Demeter hyvin halveksivalla äänellä. — Kylläpä
-on tyhmä mies tuo poliisipäällikkö, kun ei voi erottaa täytettyä
-hevosta elävästä!
-
-Mutta kuulkaa nyt, Mandelblüt! Hankkikaa minulle nyt hetimiten
-valepuku, mieluummin sellainen, joka näyttää saksalaiselta. Sitte
-tarvitsen partaveitsen ja saippuaa ja ajan pois partani.
-
-Mandelblüt oli jo tottunut siihen, ettei sopinut kysyä Banjalukilta,
-mitä varten hän mitäkin teki. Hän sentähden poistui ja palasi pian,
-mukanaan kaikki mitä pyydettiin. Hän ripusti peilin tallin seinälle
-ja piti lyhtyä sillä aikaa kuin Demeter ensin leikkasi mustan
-leukapartansa ja sitte partaveitsellä ajoi leukansa ja poskensa aivan
-sileiksi. Rosvolle ei jäänyt muuta kuin mustat viikset, jotka antoivat
-hänen naamallensa rohkean ja uskaliaan ulkomuodon.
-
-— Entäs puku sitte! kysyi Banjaluki.
-
-— Tässä se on! vastasi juutalainen. — Tehän tahdoitte jotakin
-saksalaista. Minun luonani kerran asui rikkaan saksalaisen palvelija,
-joka joi itsensä humalaan ja möi sitte minulle liverinsä. No, mitä
-pidätte tästä puvusta kultanauhoineen ja saksalaisesta lakista, jossa
-on kullattu levy? Koko puku sopii teille kuin valettu.
-
-Demeter riisuutui kiireesti ja pukeutui saksalaiseen liveripukuun, joka
-sopi hänelle oivallisesti.
-
-— Suuri kiitos, Mandelblüt! huudahti hän, asettaessaan lakin päähänsä.
-— Jos joskus minua tarvitsette, niin tiedätte, missä minä olen
-löydettävissä. Te olette minun ystäväni ja minä teidän. Sanokaa
-terveisiä Salchenille, nuorelle rouvallenne! Mutta olin unhottaa koko
-asian! Onko Wienin tyttökauppias vielä teillä? Tiedättehän, ketä minä
-tarkoitan — miestä, joka pitää sitä taloa Wienissä ja vähän väliä tulee
-Serbiaan, saadakseen tuoretta tavarata kundeillensa?
-
-— Hiljaa! kuiskasi juutalainen rosvolle. — Älkää Jumalan tähden puhuko
-niin äänekkäästi! Seinillä on korvat. Tiedättehän, että tyttöjen
-kauppaaminen on ankarasti kielletty ja että tyttökauppiasta nyt entistä
-kovemmin ahdistetaan. Mutta hän on vielä luonani, ja jos teillä on
-hänelle joku kauppa esitettävänä, niin — on hänellä taskut täynnä
-kultarahoja ja seteleitä. Hän aina maksaa puhtaassa rahassa.
-
-— Ennen tahtoisin tulla tuomituksi, kuin antautuisin tekemisiin tuon
-kapikoiran kanssa, sanoi Demeter närkästyneenä, — mutta minulla on nyt
-siihen aivan erityinen syy. Pitäköön kumminkin rahansa! Mutta sanokaa
-hänelle, että hän huomisiltana, kun hämärtää, saapukoon mestari Zornin
-taloon ja kysyköön Stefan Naumovitschia. Siellä hän on saava tietoja,
-jotka hänelle ovat mitä suurimmasta arvosta. Älkää unhottako sitä,
-Mandelblüt! Minä luotan siihen, että te tämän asian toimitatte.
-
-— Luottakaa minuun, sanoi juutalainen. — Ehkäpä minäkin voin siten
-jotakin ansaita? Mitäs siitä arvelette, Demeter Banjaluki?
-
-— Kyllä tekin siitä jotakin ansaitsette. Mutta älkää saattako
-tyttökauppiasta, vaan antakaa hänen mennä yksin ja toimia omin päinsä.
-Ja nyt voikaa hyvin! Minulla on kiire.
-
-Pari minuuttia myöhemmin oli Demeter Banjaluki lähtenyt ravintolasta.
-Rauhallisena hän nyt kuljeskeli pitkin Belgradin katuja, hän tiesi
-valepuvussaan olevansa aivan suojattuna. Sitä paitsi parrattomuus
-muutti hänen ulkomuotonsa siinä määrässä, ettei paras ystävänsäkään
-olisi häntä tuntenut. Kohta seisoi Demeter kaksikerroksisen talon
-edessä, joka oli erittäin hienon kadun varrella, ja jossa ensimäisen
-kerroksen akkunat olivat hyvin valaistuja.
-
-Valepukuinen rosvo soitti kelloa ja kun heti eräs vanhanpuoleinen
-rouvasihminen tuli ja avasi kysyi Demeter häneltä:
-
-— Suokaa anteeksi, eikö täällä asu nuori upseeri, nimeltä Nicodem
-Lunjevica? Hän on hänen majesteettinsa kuningatar Dragan veli.
-
-— Aivan oikein! sanoi vanhus. — Herra luutnantti on teitä jo odottanut.
-Te olette varmaankin se saksalainen kuski, joka tänään on tullut
-Belgradiin.
-
-— Kyllä! vastasi Demeter ja astui taloon, jonka oven vanhus löi
-selälleen. Mennen edellä kynttilä kädessä vei nainen hänet portaita
-myöten ensimäiseen kerrokseen ja huusi sitte kovalla äänellä:
-
-— Herra luutnantti, nyt on hän täällä! Käskenkö hänen astua sisään?
-
-— Laskekaa hänet vaan sisään! vastasi Nicodem Lunjevica huoneesta.
-
-Minuttia myöhemmin oli Demeter upeasti sisustetussa huoneessa, jossa
-kova parfyymin haju tuoksahti vastaan.
-
-Lunjevica lepäsi turkkilaisella sohvalla, melkein kokonaan sikarisavun
-peitossa. Vanhus poistui ja Nicodem viittasi armollisesti Demeterin
-lähemmäksi.
-
-— Tehän olette Ivan Rykov, jonka ystäväni ruhtinas Orloff on tänne
-lähettänyt? kysyi Nicodem alentuvaisesti.
-
-— Nöyrin palvelijanne, armollisin herra! vastasi Demeter, joka erittäin
-taitavasti lausui Serbian kieltä saksalaisella äänenpainolla ja
-tahallisesti väärin, kuten muukalainen ainakin.
-
-Hänen ylhäisyytensä, ruhtinas Orloff sanoi minulle: — "Ivan, matkusta
-Belgradiin ystäväni Nicodem Lunjevican palvelukseen!"
-
-Ja minä lähdin heti ensimmäisellä junalla Wienistä. Tässä minä nyt
-olen! Mitä pitää minun tekemän?
-
-— Teidän tulee astua hyvin ylhäisen naisen palvelukseen! vastasi
-Nicodem. — Teille maksetaan hyvin ja te tulette voimaan hyvin. Mutta
-sittenpä luotetaankin teidän uskollisuuteenne ja ennen kaikkea
-taitavuuteenne.
-
-— Että minä olen uskollinen ja taitava, sen hänen ylhäisyytensä
-ruhtinas Orloff kyllä tietää. Seitsemän vuotta olen hänellä palvellut.
-— Osaatte myöskin hillitä rajuja hevosia?
-
-— Herra, se on juuri minun ammattini.
-
-— Silloin te myöskin kykenette ohjaamaan niitä mustia, unkarilaisia
-hevosia, jotka sisareni kuningatar on saanut lahjaksi, sanoi Lunjevica,
-nousten sohvaltaan. Sillä, huomatkaa, ystäväni, te pääsette Serbian
-kuningattaren henkikuskiksi.
-
-— Niinkuin käskette, armollinen herra! Minä teen kaikki mitä haluatte.
-
-— Missä on teidän tavaranne — matkalaukkunne?
-
-— Minä en ottanut mitään mukaani, vastasi Demeter Banjaluki
-epäröimättä; — sillä ruhtinas Orloff sanoi minulle: "Matkusta!" ja minä
-matkustin, ilman että minulla oli aikaa tavaroita kokoomaan. Arvelin,
-että tavaroita lähetettäisin perästäpäin Wienistä.
-
-— Hyvä! Onhan teillä siisti liveri ja muusta minä kyllä pidän
-huolta. Mitä palkkaanne tulee, niin voitte sen hyvin jättää meidän
-määrättäväksi. Te tulette olemaan meihin tyytyväinen.
-
-— Minä en vaadi mitään palkkaa, vastasi Banjaluki. — Ruhtinas Orloff
-maksaa sen minulle.
-
-— Te näytte olevan ruhtinaalle tavattoman uskollinen! huudahti
-Lunjevica. — Semmoisesta minä pidän! Eteenpäin siis! Astukaamme
-vaunuihin, jotka vievät meidät Tapschideriin. Vaunut odottavat.
-Seuratkaa minua.
-
-Lunjevica ja Demeter lähtivät.
-
-Ensimäisen luokan ravintolan pihalla seisoivat kahden hevosen vetämät
-vaunut. Niihin nyt molemmat miehet asettuivat ja sitte sitä mentiin
-yön selkään Tapschidermetsää kohden. Parin tunnin matkan jälkeen tuli
-Tapschiderin huvilinna näkyviin hohtaen kuun valossa.
-
-Kun Demeter tämän huomasi, väreili voittoriemu hänen huulillaan ja
-hyvin hiljaa, niin ettei edessä istuva Nicodem, joka piti ohjaksista,
-sitä voinut kuulla, kuiskasi hän itsekseen:
-
-— Demeter Banjaluki pitää sanansa.
-
-
-
-
-SEITSEMÄSNELJÄTTÄ LUKU.
-
-Saksalainen kuski.
-
-
-Kaksi päivää näiden tapahtumain jälkeen kohta vuoteelta noustuaan Draga
-soitti sähkökelloa ja käski kamarineitsyen lähettämään täti Euphemian
-hänen luoksensa.
-
-Muutettuaan Tapschideriin oli kuningatar nimittäin ottanut täti
-Euphemian luoksensa. Euphemia ei kumminkaan ollut Dragan oikea täti,
-vaan kuului kuningattaren miesvainajan, insinööri Maschinin perheeseen.
-
-Eikä Euphemia edes ollut insinööri Maschinin oikea täti; insinööri
-oli vaan sääliväisyydestä ottanut tuon vanhan köyhän naisen taloonsa,
-jalosta tunteesta, jonka palkaksi kumminkin maailman tavan mukaan tuli
-vain häpeällistä kiittämättömyyttä.
-
-Täti Euphemia oli nimittäin ollut Dragan välikappaleena kaikissa niissä
-siivoissa toimissa, joissa kaunis rouva Maschin oli ollut päähenkilönä.
-Jaa, vieläpä oli täti neuvonut Dragalle myrkkyjen valmistamisen ja oli
-opettanut hänelle niiden käyttämisen. Ehkäpä juuri täti valmisti senkin
-juoman, jonka nautittuaan insinööri Maschin, kuten hänen veljensä,
-eversti, varmasti väitti, äkkiä kuoli. Ainakin saattoi uskoa tämän
-syntyvän täti Euphemialta, sillä hän oli näkyjään varsin ruma ja
-luotaan vieroittava vanha noita-akka.
-
-Tuskin oli kuningatar yllämainittuna aamuna lausunut käskynsä, kun
-ovi avautui ja täti Euphemia astui sisään. Kun Draga oli tullut
-kuningattareksi, niin Euphemia kahisi kankeassa silkissä, ja hänen
-harmaa tukkansa oli pörhistelty aivan viimeisen muodin mukaan, mikä
-antoi hänelle erittäin hullunkurisen ulkomuodon.
-
-— Kas, johan te olette pystyssä? huudahti täti Euphemia mairittelevalla
-äänellä, lähestyen sohvaa, jolle Draga oli viehättävässä aamupuvussaan
-laskeutunut lepäämään, juuri noustuaan kylvystä!
-
-- Kuinka olet tänä yönä nukkunut, kaunis kuningatar? Onko sinulla ollut
-suloisia unia? Hi, hi, hii, varmaankin olet uneksinut kuninkaastasi,
-joka sinua niin suuresti rakastaa, kantaa sinua käsillänsä!
-
-— Oi, elä puhu hänestä! keskeytti Draga synkän näköisenä. — Kohta on se
-aika mennyttä, minkä voin kuninkaan suosiosta ylvästellä!
-
-- Jumala meitä varjelkoon! huudahti täti Euphemia mitä suurimman kauhun
-vallassa, sillä hän ajatteli kai, että jos Draga menettäisi kuninkaan
-suosion, niin olisivat hänenkin hyvät päivänsä lopussa.
-
-Ei, ei, sinä erehdyt, armas lapseni! Olethan vielä yhtä kaunis ja
-näytät yhtä nuorelta kuin monta vuotta sitten. Etkö voi enää hurmata
-Aleksanteria?
-
-- On olemassa eräs keino, sanoi Draga — joka voi hurmata miestä paljon
-enemmän kuin naisellinen kauneus ja se on äidinrakkauden näkeminen!
-
-- Ahaa, jos sieltä päin tuulee, sanoi vanha noita nauraen ja nosti
-nenänsä pystyyn, kuten metsäkoira, joka vainuaa saalista. — Oletko
-pahoillasi, kun et vielä kanna valtaistuimen perijää sydämesi alla?
-
-- Oh täti, sinä kidutat minua noilla sanoilla! lausui Draga, hypähti
-kärsimättömänä ylös pehmoiselta sohvalta ja alkoi yöpuvussaan kulkea
-huoneessa edes takaisin. — Vasta eilen puhuin minä kuninkaan kanssa
-asiasta.
-
-Minä luin hänen silmistään, että hänen sieluunsa oli jo alakuloisuus
-hiipinyt ja se voi pian kehittyä vastenmielisyydeksi.
-
-- Ja siitäkö olet pahoillasi? huudahti täti Euphemia ja hänen rumat
-kasvonsa vääntyivät vielä rumempaan irvistykseen.
-
-Kultalapseni, sinähän voit hyvin pian panna asian oikealle tolalle, jos
-tahdot! Tule tänne, niin annan minä sinulle hyvän neuvon! Hi, hi, se ei
-ole ensimäinen, joka on vienyt sinut päämaaliin!
-
-Puolittain vastenmielisesti viskausi Draga hänen viereensä sohvalle.
-
-Vanhus kumartui hänen puoleensa ja kuiskasi jotain hänen korvaansa.
-
-Draga vetäytyi pois kauhistuneena ja melkein loukkautuneen näköisenä.
-
-- Ei, ei, sanoi hän liikutetulla äänellä, muista, etten minä ole enää
-porvarivaimo.
-
-Hän vaikeni ja alkoi kulkea edestakaisin lattialla. Nähtävästi olivat
-vanhuksen sanat tehneet häneen syvän vaikutuksen.
-
-Kerta toisensa perään kuultiin hänen mutisevan: saksalainen kuski...
-komea mies...! Hän...
-
-Vanhus katseli häntä hymyillen.
-
-Äkkiä kääntyi Draga hänen puoleensa:
-
-- Mutta hänhän on vaan kuski!
-
-- Hiljaa! Minä en tahdo kuulla enää. Jätä minut! huudahti hän
-vihaisesti.
-
-Hämmästyneenä ja melkein loukkautuneena nousi vanha Euphemia ylös ja
-lähti arvokkaana huoneesta.
-
-Hetken istui Draga hiljaa ajatuksiinsa vaipuneena.
-
-- Voinhan ainakin katsoa häntä lähempää, mutisi hän ja nousi.
-
-Hän painoi sähkökelloa ja lausui sisääntulevalle kamarineidille:
-
-- Valjastakaa minun hevoseni! Ivan Rykov saksalainen tulee ajamaan!
-Mutta sinä tulet heti takaisin minua pukemaan!
-
-Draga pukeutui ihastuttavaan kesäpukuun joka oli harmaasta
-läpinäkyvästä silkistä.
-
-Sitte pani hän päähänsä pienen olkihatun, josta riippui harmaa huntu;
-hän oli juuri lopettanut pukeutumisensa, kun tultiin sanomaan, että
-vaunut olivat portaiden edessä.
-
-Alisella portaalla seisoi saksalainen Ivan Rykov loistavassa livreessä.
-
-Tämä oli heti puettu hänen päällensä, kun hän oli Nicodemin kanssa
-tullut Tapschideriin.
-
-Mustatukkaisen miehen jäntevä, ihailtava vartalo näytti erittäin
-komealta ruumiinmukaisessa puvussaan ja kultanauhoissaan.
-
-Ehdottomasti katsoi kuningatar häneen seistessään muutamien askelien
-päässä hänestä.
-
-Dragan täytyi myöntää itselleen, että Euphemia ei ollut liioitellut
-väittäessään, että hän oli komea mies, ja että saksalaisessa oli
-jotakin, jota eivät naiset voineet vastustaa.
-
-Kalpeat, rohkeat kasvot, joita kaunistivat mustat viikset, notkea,
-mutta voimakas vartalo, vilkkaat silmät — tämä kaikki teki sen, että
-Draga jonkunmoisella mielihyvällä suuntasi katseensa mieheen, vaikkei
-tämä ollutkaan muuta kuin kuski, palvelija, joka Dragan silmissä oli
-tuskin ihminenkään.
-
-- Ivan Rykov, sanoi hän nyt, mennen lähemmäksi häntä, jotta voimakkaan
-parfyymin täytyi huomata tuo toinen — teidän tulee tänään näyttää
-taitoanne.
-
-Luuletteko tyydyttävästi voivanne ohjata unkarilaisia hevosia, niin
-että minä voin luottaa niihin.
-
-- Minä olen ne lannistanut, teidän majesteettinne! vastasi Rykov
-varmalla äänellä. Nyt ne tottelevat minun kättäni, ohjasinpa minä niitä
-miten tahansa. Teidän majesteettinne voi huoletta uskoa itsensä minun
-huostaani.
-
-- No, sitte teen minä pitemmänkin matkan, sanoi Draga. — Mutta
-tunnetteko teitä Tapschider-metsässä?
-
-- Anteeksi, teidän majesteettinne, mutta oikea kuski aavistaa
-vaistomaisesti oikean tien! vastasi valekuski murteellisella Serbian
-kielellä. — Ehkä teidän majesteettinne tahtoo suunnilleen sanoa, minne
-teidän majesteettinne haluaa, niin minä kyllä löydän oikean tien.
-
-- Päämaali? vastasi Draga nauraen. — Minun matkallani ei ole tällä
-kertaa päämaalia eikä tarkoitusta.
-
-Minä tahdon nauttia metsän puhtaasta ilmasta ja syvästä siimeksestä.
-
-Mutta sanokaa minulle, tehän olette saksalainen, Ivan Rykov?
-
-- Teidän palvelijanne, teidän majesteettinne! Ennen olin ruhtinas
-Orloffin palveluksessa.
-
-- Minä tiedän sen. Veljeni on siitä kertonut. No, jos olette uskollinen
-ja luotettava, niin löydätte onnenne minun palveluksessani.
-
-- Minä tiedän, että teidän majesteettinne tekee minut hyvin
-onnelliseksi! vastasi Rykov ja katsoi ylös tulisilla silmillään,
-sytyttäen tulen Dragan kasvoille.
-
-"Tämä mies ei puhu kuten sivistymätön, raaka ihminen!" ajatteli Draga.
-"Ehkä on hänellä oma historiansa? Varmaa on, ettei hän aina ole ollut
-se, miltä nyt näyttää."
-
-Joukko palvelijoita seisoi lähellä tämän keskustelun aikana
-kuningattaren ja hänen kuskinsa välillä ja monta kateellista katsetta
-heitettiin Ivan Rykoviin.
-
-Sillä lyhyellä ajalla, jonka hän oli oleskellut Tapschiderissä, oli hän
-ehtinyt saada jo paljon vihollisia. Mutta niinhän käy kaikille, joiden
-onnistuu päästä hallitsijain suosioon.
-
-Ivan Rykov näytti kumminkin ottavan asian aivan kylmästi, sillä hän ei
-edes katsonutkaan palvelijain puoleen.
-
-- Ojentakaa minulle kätenne, Rykov, ja auttakaa minut vaunuihin, ne
-ovat vähän liian korkeat! sanoi Draga.
-
-Samalla kiinnitti Dragan huomion eräs kuva, joka äkkiä ilmestyi hänen
-eteensä ja täytti hänen sielunsa ajatuksilla, jotka olivat hänelle
-aivan uusia.
-
-Vaunut seisoivat avoimella paikalla linnan edustalla, jota puut
-ympäröivät.
-
-Puolipimeästä puistosta astui hitaasti kaksi henkilöä, jotka kuiskaten
-puhuivat keskenään ja näytti siltä, ettei mikään maailmassa voinut
-heitä niin huvittaa kuin se keskustelu, joka oli käymässä ja joka veti
-heidät niin lähelle toisiaan.
-
-Ne olivat kuningas Aleksanteri ja nuori Helena, Dragan sisar.
-
-Aleksanteri kulki Helenan rinnalla niin joustavasti, ettei Draga juuri
-koskaan ollut nähnyt häntä sellaisena.
-
-Hänen kasvoissaan oli hellä, uneksiva ilme ja hänen huulillaan
-sisällisen hyvinvoinnin väre, joka hämmästytti Dragaa.
-
-Helena oli puettu valkoiseen kesäpukuun, joka tosin oli hyvin
-yksinkertainen, mutta vaatetti häntä hyvin.
-
-Hän oli painanut alas päänsä, jota kastanjanruskeat kiharat ympäröivät
-ja näytti melkein hartaudella kuuntelevan kuninkaan sanoja.
-
-Vasta sitte, kun molemmat olivat tulleet aivan lähelle Tapschideriä,
-katsoi Aleksanteri ylös ja heikko huudahdus pääsi hänen huuliltaan.
-
-Dragalta ei jäänyt huomaamatta, että sisarensa samalla säpsähti ja
-punastui, kuin olisi hänet keksitty jostain pahasta.
-
-Eikä tuo nuori tyttö ollut kumminkaan mitään tehnyt, josta hänen
-olisi tarvinnut hävetä tai joka olisi antanut aihetta pienimpäänkään
-moitteeseen.
-
-Kuningas meni kiireesti puolisonsa luo, tarttui kohteliaasti hänen
-käteensä ja vei sen huulilleen.
-
-- Mitä, aiotko lähteä ajelemaan, Draga? kysyi hän.
-
-— Ja ilman minua?
-
-Vaikkei Dragalla tänä aamuna ollut vähintäkään aikomusta ottaa kuningas
-mukaansa ajelemaan — eihän hänestä olisi ollut mitään hyötyäkään, niin
-käänsi hän kuitenkin asian toisin päin ja vastasi ärtyisellä äänellä:
-
-- Kun pidit parempana mennä ulos ilman minua, niin, vielä enemmän,
-toisen seurassa, niin sallitaan kai minun ilman sinuakin lähteä ulos.
-
-- Toisen seurassa? huudahti Aleksanteri. — Sinä unohdat, että tämä
-toinen on sisaresi! Muuten emme lähteneetkään linnasta yhdessä, lisäsi
-hän, vaan tapasimme sattumalta puistossa.
-
-- Minä annan täti Euphemian toimeksi, puhisi Draga melkein tylysti,
-kääntyen sisareensa, että hän pitää sinua silmällä! Ei sitä
-tavallisesti mennä niin varhain yksin metsään. Mene heti huoneeseesi!
-Huomaan, että se wieniläinen nainen, jolle sinut uskoin, ei ole
-likimainkaan antanut sinulle sitä kasvatusta, jota toivoin.
-
-Ja nyt kuninkaani, jatkoi hän hymyillen Aleksanterin puoleen kääntyen,
-samalla kun Helena seisoi hiljaa ja jäykkänä eikä voinut ymmärtää, mitä
-pahaa hän oli tehnyt, että sisarensa viha saattoi noin nousta — nyt
-herrani ja puolisoni, pyydän sinulta vähän lomaa.
-
-Tahdon koetella uusia hevosiani ja samalla nähdä onnistuuko Ivan
-Rykovin, jonka ruhtinas Orloff ystävällisesti minulle lähetti, kesyttää
-noita hiukan rajuja hevosia. Hyvästi siis, ystäväni, me tapaamme
-toisemme aamiaispöydässä.
-
-Tunnin perästä olen tullut takaisin! Siihen asti saat tyytyä tähän
-suudelmaan.
-
-Ja aivan hoviväen silmäin edessä löi hän kätensä hänen kaulaansa,
-veti hänet rintaansa vasten ja suuteli, katsoen hänen päänsä ohi Ivan
-Rykoviin nähdäkseen, minkä vaikutuksen hyväilyt tekivät häneen.
-
-Mutta Ivan Rykov seisoi siinä hiljaa kuin kuvapatsas.
-
-Hän ei silmiäänkään väräyttänyt.
-
-Hän katsoi suurilla, tulisilla silmillään puiden varjoon.
-
-Draga repäsi itsensä irti puolisonsa syleilystä ja seuraavalla hetkellä
-istui hän jo vaunuissa nojaten hymyillen sen silkkityynyille.
-
-Ivan Rykov oli asettunut hänen taaksensa.
-
-Kuningattaren pään päällitse hoiti hän ohjaksilla hevosia, jotka jo
-kauvan olivat kärsimättömästi raapineet maata kavioillaan.
-
-Kuningas viittasi puolisolleen ja poisvierivät vaunut katosivat
-korkeiden puiden taa.
-
-
-
-
-KAHDEKSASNELJÄTTÄ LUKU.
-
-Kuningattaren ryöstö.
-
-
-Yhä syvemmälle ja syvemmälle painuivat vaunut pimeään metsään. Puiden
-välissä kehräsivät auringon säteet kultalankojaan.
-
-Syvälle painuivat puiden latvat kuningattaren yli, joskus niinkin
-syvälle, että hänen täytyi taivuttaa kaunista, ylpeätä päätänsä,
-etteivät nuo kauniit, viheriät lehdet ottaisi kiinni.
-
-Hevoset näyttivät tuntevan mestarin käden.
-
-Ne juoksivat nopeassa, mutta tasaisessa ravissa.
-
-Kaksi tuntia kesti matka ja vaikka Draga alussa oli istunut hiljaa,
-niin alkoi hän vähitellen jutella Ivan Rykovin kanssa.
-
-Hän antoi hänen kertoa saksalaisesta kotipaikastaan ja sen Rykov teki
-jonkunmoisella runollisuudella.
-
-Yhä enemmän ja enemmän alkoi hän huvittaa Dragaa, ja kuta enemmän hän
-miestä tarkasteli, sitä enemmän hänelle selvisi, ettei täti Euphemia
-ollut antanut hänelle niinkään tyhmää neuvoa.
-
-- Tämä oli ihana matka! huudahti Draga, kun hän taas läheni
-Tapschiderin huvilinnaa. Tekisipä todellakin mieleni tehdä tämä matka
-vielä kerran kuutamolla!
-
-Sillä sen täytyy olla vielä ihanamman silloin kun metsä on yksinäinen,
-kuun ja tähtien valaisema!
-
-- Kuulkaa nyt! Ivan Rykov, kuinka olisi, jos illallisen jälkeen
-odottaisitte taas minua vaunujen kanssa?
-
-- Teidän majesteettinne tarvitsee vaan käskeä, vastasi saksalainen — ja
-minä vaan tottelen!
-
-- Hyvä, silloin käsken minä teitä tänä iltana yhdeksän tienoissa
-olemaan vaunujen kanssa valmiina suurella käytävällä, joka vie linnasta
-ympyrälle! Kuninkaan ei tarvitse tietää tästä matkasta.
-
-Lähetettyään kuskin pois, meni Draga Aleksanterin luo tämän
-työhuoneeseen.
-
-Hän löysi hänet istumassa kirjoituspöytänsä ääressä, pää käden varassa
-ja otsalla kuvastui syvä suru.
-
-Aleksanteri vaan huokasi ja kääntyi pois.
-
-- Kuinka on laitasi? kysyi Draga. — Mikä nyt taas tekee sinut noin
-surulliseksi?
-
-Silloin tarttui Aleksanteri äkkiä vaimonsa käteen, painoi sen rintaansa
-vasten ja huudahti katsoen ylös puolisoonsa:
-
-- Oi Dragani, miksi et tyynnytä minun tulista haluani, jommoista en ole
-tuntenut koskaan elämässäni! Miksi et anna minulle perillistä.
-
-Mutta minä olen hullu ihminen! jatkoi kuningas, nousi ylös ja sulki
-kauniin naisen syliinsä. — Mielelläsi kai sinä karkoittaisit sen surun,
-jos vaan voisit!
-
-Eihän ihminen voi muuttaa luonnon järjestystä.
-
-Me emme voi väkisin ottaa siltä sitä, mitä se ei vapaaehtoisesti meille
-lahjoita.
-
-Mutta, Dragani, me emme saa epäillä, meidän pitää toivoa parasta ja
-rakastaa toisiamme, rakastaa kuumasti, ettemme jäisi yksin ainiaaksi!
-
-Kun kuningas muutamia minuutteja myöhemmin oli taas huoneessaan ja täti
-Euphemia tuli sisälle, juoksi Draga häntä vastaan ja sanoi innokkaasti:
-
-- Nyt minä olen sen päättänyt! Kuningas tahtoo välttämättömästi
-perillisen — no, hän saakoon sen!
-
-Aviorikos ja petos luovat sen yhdessä.
-
-Illallisen jälkeen vetäytyi Aleksanteri takaisin huoneisiinsa.
-
-Draga heitti viitan hartioilleen, riensi alas takaportaita ja oli pian
-suurella käytävällä, jossa vaunut häntä odottivat.
-
-- Yö on kaunis, sanoi hän Ivan Rykoville, nousten ylös vaunuihin. —
-Tähdet loistavat ja kuu nousee pian.
-
-- Tähdet suosivat Serbian kaunista kuningatarta, vastasi Ivan Rykov.
-
-Mutta vaikka yö olisi vielä pimeämpi, voi teidän majesteettinne
-kuitenkin luottaa minuun.
-
-Minä vien varmasti teidät perille.
-
-Perille! Tätä sanoessaan nauroi hän ja näytti vahvoja valkoisia
-hampaitaan.
-
-- Eteenpäin siis! käski Draga ja seuraavassa tuokiossa vierivät vaunut
-metsään.
-
-Näytti siltä, kuin olisi hevosia yllyttänyt sama seikkailunhalu kuin
-kaunista kuningatartakin, jota ne vetivät.
-
-Puut lensivät ohi. Niistä näytti kasaantuvan yhä taajempi metsä hänen
-ja Tapschiderin huvilinnan välille.
-
-Yhä syvemmälle metsään vierivät vaunut.
-
-Järviä pilkisti siellä täällä ja katosi jälleen. Siellä ja täällä oli
-risti, jonka ohi vaunut kiireesti kiitivät.
-
-Mutta ihmeteltävällä taidolla ohjasi Rykov hevosia, jotka tottelivat
-jokaista ohjasten nykäystä.
-
-Äkkiä kimmelsi avara veden pinta Dragan hämmästyneitten silmäin edessä.
-
-Täällä ei hän ollut koskaan käynyt. Ei koskaan ollut hän
-ajelumatkoillaan käynyt täällä päin. Sen luuli hän varmasti tietävänsä.
-Täällä oli hurmaavan yksinäistä.
-
-Viheriä ruohokenttä, joka ulottui pitkin rantaa, tarjosi lepoa.
-
-Ainoastaan kuu, joka kuvastui leveässä joessa, käytti olevan pantu
-tämän seudun vahdiksi, mutta se oli mykkä vahti, kärsivällinen vahti.
-
-- Se on Tonava — sen täytyy olla Tonava! huudahti kuningatar.
-
-Pysäyttäkää tähän, Ivan, tässä tahdon minä vähän levähtää.
-
-Nykäys ohjaksiin ja hevoset seisoivat hiljaa.
-
-Seuraavalla sekunnilla hyppäsi Ivan alas kuskipenkiltä ja auttoi
-kuningatarta astumaan alas.
-
-Hän nojasi Rykovin jänteviin käsivarsiin ja antoi melkein nostaa
-itsensä vaunuista.
-
-- Täällä on ihmeen kaunista, vai mitä! sanoi hän puoliksi kuiskaten
-ja piti vielä kovasti kiinni hänen käsivarsistaan. — Ja minä luulen
-todellakin, että me olemme ainoat ihmiset täällä!
-
-- Ihan varmaan, vastasi Rykov. — Ei ole yhtään taloa näkyvissä, ei
-nouse savu mistään.
-
-Eikö teidän majesteettinne pelkää tällä pimeällä, yksinäisellä paikalla?
-
-- Minäkö? En! Minä en tunne ollenkaan pelkoa, vakuutti Draga. — Ja
-sittehän olette te, Rykov rinnallani — eikö niin, tehän suojeleisitte
-minua, te kohtaisitte rohkeasti kaikki vaarat, jotka minua uhkaavat?
-
-- Oh, tietysti minä sen tekisin, vastasi Rykov.
-
-- Kiitos näistä sanoista! sanoi Draga, kääntyi häneen päin ja meni
-aivan lähelle häntä. — Minä pidän teistä, Rykov.
-
-Minä pidin teistä heti, ensi hetkestä, kun veljeni toi teidät luokseni!
-
-Oi, minulla on niin vähän ystäviä hovissa.
-
-Monet salaiset viholliset minua ympäröivät.
-
-Jos tietäisin, että te olette mies, johon minä voin luottaa, niin
-olisin hyvin onnellinen!
-
-- Minä olen mies! vastasi hän, joka Tapschiderissä kutsui itseään Ivan
-Rykoviksi. — Teidän majesteettinne ei ole suinkaan erehtynyt minun
-suhteeni.
-
-Minä olen ihminen, joka kaikissa oloissa pidän sen valan, jonka olen
-vannonut.
-
-- Mutta ettehän te ole vannonut minulle mitään valaa, ette vielä
-ainakaan, vastasi Draga. Mutta, sepä on hurmaava ajatus. Minä otan
-vastaan teidän Valanne, Rykov! Polvistukaa tässä eteeni ja vannokaa
-uskollisuuden vala!
-
-Hetkeäkään vitkastelematta polvistui tuo komea, hoikka mies ja nostaen
-kätensä juhlallisesti ylös ja katsoen tähtiin sanoi hän heleällä
-äänellään:
-
-- Minä vannon, että olen valalleni uskollinen ja lupaan teille,
-teidän majesteettinne, että annan täällä metsässä todistuksen
-uskollisuudestani.
-
-- Kiitos, Rykov! kuiskasi Draga ja kumartui hänen puoleensa.
-
-Seuraavalla hetkellä kosketti hän huulillaan hänen otsaansa ja aivan
-kuin olisi hän odottanut tätä ystävällisyyttä, löi kuski nyt kätensä
-kuningattaren ympärille ja painoi hänet rintaansa vasten.
-
-- Onko sinulla rohkeutta seurata minua? kuiskasi Rykov.
-
-- Ohjaa sinä minua, kuiskasi Draga. — Minä seuraan sinua, vaikka minne,
-minä kuulun sinulle.
-
-- Tule sitte! vastasi hän ja antoi hänen hitaasti vaipua maahan.
-
-Mutta hän piti vasemman kätensä Dragan ympärillä ja tämä käsi oli kuin
-rautakahle hänen ruumiinsa ympärillä.
-
-Draga oli tällä hetkellä tietämättään jo vanki.
-
-Oikealla kädellään osoitti Rykov virtaa, jonka keskeltä näkyi jotain
-leveää ja tummaa.
-
-- Tuonne pitää meidän mennä! kuiskasi hän kauniille naiselle, jonka
-rinnassa oli syttynyt voimakas intohimo, niin että hän oli kokonaan
-miehen vallassa. — Tuolla kaukana on yksinäinen saari.
-
-Tästä rannalta löysin venheen. Anna minun viedä sinut yli tuonne
-toiselle puolelle!
-
-Siellä olet sinä minun!
-
-Hän epäröi hetken.
-
-Häneltä ei varmaankaan puuttunut rohkeutta, mutta hän huomasi nyt, että
-oli liian äkkiä heittäytynyt vieraan miehen valtaan.
-
-- Vaunut! sanoi hän, äänessä heikko vastarinta, sanoakseen vaan
-jotakin. — Eikö hevoset mene takaisin kotiin?
-
-- Hevoset seisovat siinä, mihin ne ovat käsketyt seisomaan! vastasi
-valekuski tyynellä ja varmalla äänellä.
-
-Ne tietävät, että niiden tulee odottaa herraansa. Mehän tulemme takasin
-parin tunnin perästä.
-
-Sitte vien minä sinut heti takasin linnaan, eikä kukaan saa tietää
-tämän yön salaisuuksia.
-
-- Eikö kukaan? huudahti Draga epäillen ja syvän liikutuksen vallassa,
-antaen katseensa upota hänen mustiin silmänsä, kuin tahtoisi hän lukea
-toisen sisimmän sielun. — Tiedätkö myös, Ivan Rykov, että mies ei
-voi tehdä häpeällisempää tekoa, kuin että hän pettää naisen, joka on
-antautunut hänelle?
-
-- Minä tiedän sen ja vannon, etten koskaan petä sitä naista, jonka
-rakkauden olen saanut.
-
-- Hyvä, ota minut sitte mukaasi! huudahti Draga ja heittäytyi hänen
-rintaansa vasten.
-
-Niin, minä tulen kanssasi!
-
-Tuo venhe kulettaa meidät yli Tonavan pinnan. Minä tulen mukaasi,
-vaikka se olisi minun turmioni!
-
-Hän melkein kantoi Dragan venheeseen, joka oli rannalla.
-
-He astuivat pieneen venheeseen.
-
-Ivan Rykov tarttui airoihin.
-
-Samassa kun venhe joutui virran pyörteeseen ja liukui alas jokea, lensi
-varis ruohikosta ja häiritsi epämiellyttävällä kirkumisellaan yön
-hiljaisuutta. Draga säpsähti.
-
-Variksen raa'unta tuntui hänestä pahaa ennustavalta.
-
-Hän joutui äkkiä tuskan valtaan ja kurkku tuntui kuristuvan kokoon.
-
-Oi, mihin seikkailuun olikaan hän antautunut! Mitä, jos tämä Ivan Rykov
-ei ansaitseisikaan hänen luottamustaan! Tai vielä pahempaa, jos hän
-olisi vaarallinen, ilkeä, halpamainen ihminen, ehkä murhaaja, joka
-aikoi murhata hänet saadakseen hänen koristeensa, jotka hänellä oli
-päällään tai hänen kullalla täytetyn kukkaronsa.
-
-Silloin, silloinhan hän olisi hukassa! Sillä venhe keinui jo keskellä
-virtaa ja aallot kulettivat sitä kiireesti, kuin olisivat ne olleet
-saksalaisen nöyriä palvelushenkiä, laajan, mustan virran yli saarta
-kohti.
-
-Venheen pohja karusti jo saaren rantahiekkaa vasten ja Dragan
-seuralainen kääntyi kuningattaren puoleen sanoen:
-
-- Me olemme perillä!
-
-Hän tarjosi Dragalle kätensä auttaakseen häntä ylös venheestä.
-
-Mutta Draga seisoi liikkumattomana.
-
-- Mikä saari tämä on? kysyi hän. — Eikö täällä todellakaan asu ketään.
-
-- Ei, ei yhtään ihmistä, vakuutti kuningattaren seuraaja. — Muuten en
-totisesti olisi tuonut teidän majesteettianne tänne.
-
-- Mutta onko se aivan varma? kysyi Draga levottomana. — Ehkä noiden
-tummien pensasten takana väijyy ryöväreitä, ehkä noiden vanhojen puiden
-takana on meidän turmiomme?
-
-- Ryöväreitä? vastasi mies hymyillen. — Kuningas Aleksanterin
-kunniakkaan hallituksen aikana ei kai Serbiassa enää olekaan ryöväreitä.
-
-- Siinä erehdyt, ystäväni, vastasi hänelle Draga, ja väristys kävi
-läpi hänen ruumiinsa. Tosin on kuningas Aleksanteri tehnyt paljon
-hyvää sittekun hän astui isänsä valtaistuimelle, mutta ei hänen ole
-kuitenkaan onnistunut lopettaa ryöstöjä Serbiassa.
-
-Varsinkin löytyy mies, jonka nimi on pelätty niin laajalla alalla, kuin
-Serbian kieltä puhutaan, mies, jonka pelkällä nimellä äidit pelottavat
-lapsiaan.
-
-En ole koskaan nähnyt häntä, enkä tahdokaan, että hän koskaan tulisi
-tielleni.
-
-Se mahtaa olla hirmuinen ihminen, se Mustain vuorten ryöväri, Demeter
-Banjaluki.
-
-Komean miehen kasvoilla heitti kuu loisteensa. Hän oli liikkumaton kuin
-kuvapatsas.
-
-Ei värähdystäkään hänen kasvoillaan, ei hymyä hänen huulillaan.
-
-Tyyneesti ja lujasti katsoi hän kuningattareen.
-
-Mutta seuraavalla hetkellä meni hän lähelle Dragaa, löi kätensä hänen
-ympärilleen ja veti hänet ylös venheestä.
-
-- Ja etkö sitte luule, kuningatar Draga, kuiskasi hän puoliääneen, että
-minä voisin suojella Banjalukia vastaan?
-
-Oh, tulisipa hän vaan, niin saisi hän nähdä, että tässä on vastustaja
-hänen veroisensa!
-
-Sillä minä olen yhtä rohkea kuin tuo Demeter Banjaluki, yhtä vahva kuin
-hän.
-
-Minä voisin ehkä tulla yhtä rajuksi ja vaaralliseksi kuin hän.
-
-Ennenkuin kuningatar vielä ennätti vastata, oli mies nostanut hänet
-venheestä ja hyppäsi rannalle pitäen häntä käsivarsillaan.
-
-Hän kantoi Dragaa ja tämä tunsi, kuinka hänen jäntevät käsivartensa
-kiertyivät hänen ympärilleen ja kykenivät kyllä suojelemaan häntä.
-
-Ne silmäykset, jotka Rykov heitti mustista silmistään, olivat hänestä
-kyllin voimakkaat sokaisemaan jokaisen, joka tällä hetkellä yrittäisi
-lähestyä häntä.
-
-Tämä intohimoinen nainen, jossa itsessään oli niin paljon tahdonvoimaa,
-tunsi olevansa turvassa voimakkaan miehen suojassa ja sai rohkeutta
-hänen itsetietoisista sanoistaan.
-
-- Minne sinä kannat minut? kuiskasi hän Rykoville, kun tämä juoksi yhä
-kauvemmas saarelle.
-
-- Sinne, missä saamme olla yksin! Tai ehkä et tahdo olla yksin minun
-kanssani?
-
-Draga hiipi aivan lähelle häntä, mikä oli selvänä vastauksena.
-
-- Tuonne! huudahti hän, osoittaen erästä vanhaa muuria, joka
-aavemaisena nousi kuutamossa jonkun matkan päässä heistä. — Tuolla
-voimme olla huoletta.
-
-Se on vanha raunio. Se on asumaton, eikä sinne ihmisjalka koskaan astu.
-
-Siellä ei ole todistajia, ei ihmissilmää, joka meitä huomaa, ei korvaa,
-joka kuulee kuiskeemme!
-
-Draga antoi hänen viedä itsensä.
-
-Salaisesti myönsi hän itselleen, että tämä oli todellakin uskallettu
-seikkailu, johon hän oli antautunut.
-
-Mutta hänellä ei ollut enää valtaa itsensä yli.
-
-Rykov oli tullut eräälle ovelle vanhassa tornimuurissa.
-
-Se oli vaan vedetty kiinni.
-
-Hän potkaisi sen auki jalallaan ja osoitti kapeata porrasta, joka vei
-torniin.
-
-Kylmä, ummehtunut ilma löi vasten Dragan kasvoja.
-
-Hän kuuli epäilyttävää ratinaa, jonka luultavasti sai aikaan joku
-yöllinen eläin, joka siellä oleksi.
-
-Hän voitti vastenmielisyyden, joka tahtoi häneen hiipiä.
-
-Sen sijaan hiipi hän lähemmä Rykovia ja antoi tämän viedä hänet ylös
-portaita.
-
-Rykov riensi eteenpäin hänen kanssaan pitkin kivitettyä käytävää.
-
-Sen päässä oli ovi, jonka hän taas aukaisi ja nyt he olivat eräässä
-tornikamarissa, jonka kapeat ikkunat olivat rautaristikolla peitetyt,
-mikä muistutti vankilaa.
-
-Mutta Rykov ei antanut hänelle aikaa kysymyksiä tekemään, miettimään
-eli antautumaan synkkäin aavistusten valtaan.
-
-Nopealla liikkeellä veti hän Dragan puoleensa.
-
-Mutta hänen kasvonsa olivat yhtä kalpeat, hänen verensä ei virrannut
-suonissa entistään nopeammin.
-
-- No suutele minua sitte! kuiskasi Draga hänelle.
-
-Unohda, että minä olen sinun hallitsijasi, nyt olen minä vaan nainen,
-enkä tahdo olla muuta kuin sinun omasi!
-
-Kuningatar Draga on sinun!
-
-- Niin, hän on minun! huudahti vale-saksalainen äkkiä äänellä, joka
-tunkeutui Dragan korviin kuin pasuunan ääni ja pani hänet värisemään.
-
-Hän kuuluu minulle enemmän kuin hän itse aavistaakaan!
-
-Sillä hän meni niin kiltisti siihen ansaan, jonka hänelle viritin.
-
-Draga päästi huudon.
-
-Saksalaisen sanat, joita ei enää lausuttu vieraalla murteella, vaan
-puhtaalla, sujuvalla Serbian kielellä, synnyttivät hänessä kamalan
-aavistuksen.
-
-Hänen silmänsä jäivät selälleen ja saivat kauhun ilmeen.
-
-- Ihminen! huudahti hän. Kuka sinä olet? Mitä uskallat sinä tehdä?
-
-Vaikka Draga oli kauhun vallassa, ei hän kumminkaan kadottanut
-mielenmalttiaan. Hän ei ollut sellainen luonne, joka helposti antautuu.
-
-Hän ojensi itsensä suoraksi ja katsoi häneen käskevällä ilmeellä.
-
-- Etkö tiedä, että se, mitä nyt sanoit, maksaa sinun elämäsi.
-
-Minä olen Draga, Serbian kansan kuningatar, kuningas Aleksanterin
-puoliso, ja voi sinua, Ivan Rykov, kun minä huomenna tulen vapaaksi!
-Silloin —
-
-Hirvittävä nauru kaikui kalpean miehen suusta ja pani Dragan
-vaikenemaan.
-
-Se nauru oli kuin kuolemantuomio.
-
-- Sinä et pääse huomenna vapaaksi, Draga Maschin! huusi
-vale-saksalainen hänelle. Ja Serbian kuningattarena olet jo tarpeeksi
-ollut!
-
-Minun sormeni syhyvät — ne tahtoisivat karata sinun kaulaasi, Draga
-Maschin, ja äkkiä nousee minussa ajatus, että tekisin Serbialle hyvän
-työn, jos kuristaisin sinut kaikessa hiljaisuudessa ja hautaisin sinut
-saarelle.
-
-- Armoa! Elä tapa minua! huusi Draga.
-
-Mieletön kauhu valtasi hänet, kun hän näki sen suuren miehen
-säkenöivine silmineen tulevan vastaansa kädet ojossa, kuin aikoisi hän
-heti panna toimeen hirvittävän uhkauksensa.
-
-Hän putosi polvilleen hänen eteensä, kuin kokonaan toinen, säikähtynyt
-ihminen ja katsoi vapisten hänen puoleensa, hän, joka vielä hetki sitte
-oli niin ylpeästi kerskannut olevansa Serbian ylhäisin nainen, jota ei
-kukaan edes katseillakaan uskaltanut lähestyä.
-
-Mutta seuraavalla hetkellä ojensi mies itsensä suoraksi ja seisoi
-suorana kuin kynttilä.
-
-Hän hengitti syvään pari kertaa, sitte laskeutui taas jäätävä kylmyys
-yli koko hänen olentonsa.
-
-- Vapisetko, kun näet olevasi niin lähellä kuolemaa? huudahti hän
-äänessä halveksimisen sävy. — Ei, elä pelkää en minä tapa sinua.
-
-Minä jätän sinut sellaisen kohtalon käsiin, joka on paljon pahempi kuin
-kuolema!
-
-Nyt tointui Draga jälleen. Vielä kerran kokosi hän kaikki voimansa.
-
-Hän koetti pehmittää tämän miehen sydäntä. Olikohan koskaan ollut
-miehen sydäntä, joka olisi voinut vastustaa hänen kyyneleitään, hänen
-hyväilevää ääntänsä tai niitä petollisia sanoja, joita hän taisi
-kuiskata.
-
-— Kuule minua sinä ihmeellinen ihminen! kuiskasi hän, ja kyynel
-toisensa perästä putosi hänen poskilleen. — Minä en tiedä kuka sinä
-olet, en tiedä, millä olen ansainnut vihollisuutesi. Sano se minulle!
-En ole koskaan ennen nähnyt sinua, enkä ole siis voinut tehdä sinulle
-mitään pahaa.
-
-Ehkä olen tehnyt pahaa jollekin, joka on sinua lähellä.
-
-Mutta olkoon tämä kuka tahansa, niin voi kuningatar Draga hyvittää sen,
-mitä Draga Maschin on rikkonut.
-
-Mutta mistä tulet sinä ja mikä toi sinut minua hoviini?
-
-- Kukako toi minut luoksesi? huudahti kalpea mies nauraen. — Sen teki
-sinun oma veljesi.
-
-Mutta älä suutu häneen siltä! Se tyhmeliini ei tiennyt mitä teki, sillä
-minä petin hänet.
-
-Ja tahdotko todellakin tietää, kuka minä olen? No kuule sitte: Puhuit
-äsken eräästä miehestä, jonka nimi yksistään riitti peloittamaan
-lapsia, joka pani naiset kauhun valtaan ja miehet vapisemaan,
-henkilöstä, joka johti ja vallitsi Serbiassa yhtä esteettömästi kuin
-sinun näin nolosti petetty puolisosi, miehestä, joka on kuningas
-metsissään, vapauden kuningas, toiminnan kuningas — juuri se mies olen
-minä, Demeter Banjalukiksi minua kutsutaan, Mustain vuorten ryöväriksi.
-
-Parahtaen painui Draga taaksepäin, kun tämä kammottava nimi kaikui
-hänen korvissansa.
-
-Hänen muutoin niin voimakas luonteensa oli järkytetty juuriaan myöten.
-
-Hänestä tuntui, että hän oli pyörtymäisillään, mikä ei ollut hänelle
-vielä koskaan ennen tapahtunut.
-
-Hänen silmissään musteni.
-
-Hän pyörtyi! Päänsä vaipui hitaasti alaspäin ja valkoinen otsa kävi
-kylmään kivilattiaan siinä huoneessa, johon ryöväri oli hänet vienyt.
-
-Kuinka kauan hän sillä tavoin makasi polvillaan paljaalla lattialla,
-musta tukka hajallaan, sitä ei hän itsekään tiennyt, kun hän taas nousi
-ylös.
-
-Hän ei uskaltanut katsella ympärilleen. Mutta kun hän vihdoinkin teki
-sen, oli hän yksin ja ovi oli suljettu.
-
-
-
-
-YHDEKSÄSNELJÄTTÄ LUKU.
-
-Wieniläinen ihmiskauppias.
-
-
-Demeter Banjaluki meni takasin rannalle, johon hän oli jättänyt
-venheensä.
-
-Kun hän lähestyi pajupensaita, taipuivat ne kahtia ja miehen pää
-näyttäytyi kuun valossa, joka juuri tuli näkyviin repaleisten pilvien
-lomasta.
-
-Se, mikä tässä miehessä enin pisti silmiin, oli, että hänellä ei ollut
-ollenkaan hiuksia.
-
-Kallo oli sileä, kuin olisi se partaveitsellä ajettu.
-
-Kasvoista pisti esiin pitkä, terävä nenä, joka ehdottomasti muistutti
-ryöstölinnun nokkaa.
-
-Silmät olivat viekkaat, vedenharmaat.
-
-Nämä silmät katselivat nyt ystävällisesti Demeter Banjalukia.
-
-Tämä kuuli nimeään mainittavan ja pysähtyi.
-
-- Tekö se olette, Matias Sperber? Hyvä, että tulitte aikanaan!
-
-- Kuten tiedätte, Demeter Banjaluki, olen minä aina paikallani, vastasi
-Matias Sperber, ryömien pajupensaasta ja ojentausi täyteen pituuteensa
-— kun on kysymys rahojen ansaitsemisesta!
-
-Teidän kanssanne on minun siis tehtävä se kauppa, jonka tähden tulin
-tänne.
-
-Ne herrat Belgradissa, joiden luo juutalainen Mandelblüt neuvoi minua,
-eivät sanoneet mitään muuta kuin että minun tänään, hämärän tultua, oli
-ilmestyttävä tänne kuolleitten saarelle.
-
-Täällä annettaisiin minulle tarkempia tietoja.
-
-- Mutta, kyllä kai ne teille sanoivat, millaisesta kaupasta on kysymys?
-kysyi Demeter Banjaluki.
-
-- No niin, kyllä he viittailivat siihen suuntaan, että minä täältä
-saisin kauniin naisen, jonka saisin ottaa mukaani Wieniin.
-
-- Ja kuka se nainen on, joka täällä annetaan teidän käsiinne, ovatko ne
-herrat siellä Zornin talossa siitä puhuneet?
-
-- Ei sanallakaan! vakuutti naisten kauppias. — Eikähän se minua itse
-asiassa liikutakaan, kuka hän on ja mikä hänen nimensä on.
-
-Jos hän vaan vapaaehtoisesti seuraa, niin —
-
-- Entä jos ei hän seuraisi teitä vapaaehtoisesti, kysyi Banjaluki —
-luopuisitteko sitte loistavasta kaupastanne!
-
-Ennenkuin te vastaatte minulle, tahdon sanoa teille, ettette
-elämässänne ole nähnyt kauniimpaa naista.
-
-- Se kuuluu joltakin! sanoi Sperber ja hieroi käsiään tyytyväisesti
-myhäillen.
-
-No, jos ei hän seuraa minua vapaaehtoisesti, niin on kyllä keinoja,
-joilla hänet taivutetaan vastoin tahtoansakin.
-
-Minulla on mukanani kaksi kovakouraista miestä, joihin voin
-ehdottomasti luottaa.
-
-Sillä minä olen jo aavistanut, että tässä on kysymys naisen ryöstöstä.
-
-Se on tosin ilkeä juttu, sillä jos se tulisi ilmi —
-
-- Tuhat tulimmaista, saatte uskoa, Demeter Banjaluki, että meitä
-tyttökauppiaita ahdistetaan nyt kuten verikoiria ja uhataan, että
-meidän liikkeestämme tehdään loppu.
-
-Se tahtoo sanoa, meidän täytyy olla varovaisempia ja taitavampia kuin
-koskaan ennen.
-
-- Mutta vaikka kukistaisivat kaikki muut, — Matias Sperberiä eivät ne
-saa kiinni!
-
-Ne tekevät hyväkseni enemmän kuin tarvitseisikaan ja jos minulle joskus
-kävisi hullusti, niin järjestävät ne kyllä taas asiani.
-
-Siis, puhu suoraan, Demeter Banjaluki, kenestä on nyt kysymys?
-
-Enpä olisi koskaan luullut tällä saarella löytäväni ihmistä, kaikista
-vähimmän tyttöä eli naista, joka kelpaa minun liikkeeseeni!
-
-- Näettekö tuon vanhan tornin tuolla kaukana? kysyi Demeter Banjaluki.
-— Menkää sinne! Ovi on vaan kiinni lykätty ja helposti pääsette sisälle.
-
-Sitte on ylhäällä katon rajassa toinen ovi, ette voi erehtyä, siellä
-löytyy vaan se ovi.
-
-Se ovi avataan tällä avaimella.
-
-Tätä sanoessaan jätti ryöväri tyttökauppiaalle sen avaimen, jolla hän
-oli sulkenut Dragan vankeuteen.
-
-- Siinä huoneessa, johon sitte tulette, löydätte nuoren, kauniin naisen.
-
-Viekää hänet heti pois saarelta, vielä tällä tunnilla pitää teidän
-viedä hänet alukseenne, ja sitte menetätte oman nahkanne, jos ette niin
-pian kuin mahdollista lähde saaliinenne Serbiasta ja pakene Itävaltaan.
-
-Kuinka sitte voitte viedä hänet Wieniin, ilmaisematta itseänne, se on
-teidän oma asianne.
-
-Mutta teidän täytyy valmistautua siihen, että hän tekee kovaa
-vastarintaa.
-
-- Vastarintaa? tirskui Matias Sperber ja veti pitkää nenäänsä. — Ha,
-ha, sellaista minä en pelkää.
-
-Vastarinta voidaan kukistaa.
-
-- Elkää olko liian varma, Sperber, jatkoi Demeter Banjaluki — tämä
-nainen panee kaikki voimansa liikkeelle päästäkseen irti teistä.
-
-Hän lupaa teille suuria palkinnoita, joita hän sitte tietysti ei voi
-maksaa.
-
-- Tuo tunnetaan kyllä! — Semmoiseen ansaan en minä tartu.
-
-- Hän sanoo myöskin olevansa hyvin vaikuttava henkilö.
-
-Vihdoin väittää hän suorastaan olevansa Serbian kuningatar.
-
-- Ha, ha! Silloin sanoisin minä hänelle, että hän on hullu! sanoi
-Sperber nauraen täyttä kurkkua. — Serbian kuningatar tällä yksinäisellä
-saarella — ha, ha, se on oivallista!
-
-- Sanokoon hän teille mitä tahansa, houkutelkoon teitä millä tahansa
-päästämään itseään irti, niin olkaa järkähtämätön, Sperber, muuten
-syöksette itsenne perikatoon!
-
-Sillä sen minä sanon teille, että samalla kun tämä nainen pääsee
-vapaaksi, koettaa hän kaikkia keinoja kostaakseen teille, eikä vaan
-teille, vaan minullekin, joka saatoin hänet teidän käsiinne.
-
-- Siitä asiasta saatte olla huoletta, vakuutti tyttökauppias. — Minun
-käsistäni ei pääse kukaan, jonka minä kerran olen saanut kynsiini.
-
-- Mutta me emme ole vielä puhuneet siitä, mikä on tärkeintä. Minkä
-hinnan tahdotte?
-
-Wieniläinen mies otti tätä sanoessaan esille nahkakukkaronsa, jota hän
-kantoi vitjoissa kaulassaan ja avasi sen, jolloin Demeter näki, että se
-oli täynnä kirkasta kultaa.
-
-Mutta ryöväri ei ojentanut kättään niitä ottamaan.
-
-Päinvastoin astui hän inhoten askeleen taapäin ja sanoi tyytymättömällä
-äänellä:
-
-- Olenko sitte pyytänyt teiltä rahoja? Jumala varjelkoon minua
-ottamasta penniäkään! Suojelushenkeni nimessä, en penniäkään tahdo
-käteeni!
-
-Matias Sperber kohautti välinpitämättömästi olkapäitään, pani
-rahapussinsa kiinni ja pisti takin alle.
-
-- Sen parempi, sanoi hän, sitte säästän minä rahani ja saan tavaran
-ilmaiseksi.
-
-Teillä on siis nähtävästi muita syitä päästä erillenne tästä naisesta!
-
-Niin, niin älkää valehdelko minulle, minä olen ihmistuntija.
-
-Kun joku henkilö ei tahdo maksua siitä, mitä hän tekee, niin tekee hän
-sen jostain muusta syystä, joka on arvokkaampi kuin raha.
-
-- Olkoon niin! myönsi Demeter. — Mutta minä luulen, että on parasta
-lopettaa nyt tämä keskustelu.
-
-Minä lähden nyt saarelta, toimikaa reippaasti ja päättävästi Matias
-Sperber!
-
-- Kyllä, olkaa huoletta!
-
-Luuletteko, että tulen toimeen yksin hänen kanssansa, vai otanko miehet
-mukaani, jotka odottavat minua venheessä tuolla pensasten takana?
-
-Saatte uskoa, että ne ovat reippaita miehiä, joiden kyvystä olen varma;
-ne ovat tehneet monta hyvää saalista minun kanssani.
-
-- Minä luulen, että on parasta, että ensin yksin koetatte, vastasi
-Demeter. — Pankaa suukapula ja sitokaa kädet!
-
-- Tämä on tehty minuutissa ja sitte ei hän voi enää tehdä vastarintaa.
-
-- Kantakaa hänet sitte venheeseenne. —
-
-Mutta oletteko ajatellut, kuinka saatte hänet mukaanne Wieniin?
-
-- Oh, se käy kuin tanssi! vastasi Sperber. — Minä en voi kulkea
-rautatiellä, sillä rautatiematkalla tytöt, joita kuletetaan Serbiasta,
-— minulla on niitä jo seitsemän kappaletta ansassa — voisivat
-tulla yhteyteen matkustavaisten kanssa ja siitä voisi tulla ikäviä
-paljastuksia.
-
-Siksi käytän minä aina Serbiassa pientä höyrylaivaa, jonka vuokraan
-Wienistä ja jonka miehistö on vannonut kuuliaisuutta.
-
-Me kuljemme siis alas Tonavaa, Budapestin ohi, Rantaportin kautta
-Belgradiin.
-
-Kaupungin lähellä on minulla pieni höyrylaivani, joka näyttää olevan
-siinä puita lastaamassa, ja kun viranomaiset tulevat laivalle, selitän
-minä, että olen ostanut puita teidän rikkaista metsistänne.
-
-Ne seitsemän lintua ovat jo laivassa ja kun nyt olen saanut
-kahdeksannen venheestä höyrylaivaan, silloin nostetaan höyry ja mennään
-taas virtaa ylös ja — minun tavarani on tallessa.
-
-Nämä tiedot tyydyttivät Demeteriä täydellisesti.
-
-- Me olemme siis yhtä mieltä! muistutti Demeter.
-
-Mutta ennenkuin eroamme, tahdon sanoa teille vielä viimeisen sanan!
-Jos elämänne on teille kallis, Matias Sperber, niin elkää tulko enää
-koskaan tälle saarelle, kun kerran olette lähteneet täältä tämän naisen
-kanssa!
-
-Sen, joka astuu tälle saarelle, täytyy kuolla Demeter Banjalukin oman
-käden kautta.
-
-Odottamatta vastausta, juoksi ryöväri pajupensaikkoon ja minuuttia
-myöhemmin oli hän venheessä, jolla hän ja Draga olivat tulleet saarelle.
-
-Matias Sperber katsoi ivallisesti hänen jälkeensä.
-
-- Narri! sanoi hän käheällä äänellänsä. — Minä olisin maksanut hänelle
-vähintäänkin tuhat frangia, ja nuo hän lykkäsi luotansa!
-
-Näin sanoen kääntyi Matias Sperber ympäri ja meni pajupensasten ohi.
-Hän kulki sitä taloa kohti, missä Cyrilla muori ja Sylva asuivat ja
-jonka katon alla Demeter Banjalukin sydämellisesti rakastettu tytär
-nukkui viattomuuden levollista unta.
-
-
-
-
-NELJÄSKYMMENES LUKU.
-
-Kaksi sutta ja yksi lammas.
-
-
-Samassa kuin toiselta suunnalta Matias Sperber meni pientä, rauhallista
-taloa kohti, missä Cyrilla ja Sylva elivät yksinäistä, tyyntä
-elämätään, liikkui toisella puolen mies samaa päämäärää kohden.
-
-Tällä miehellä oli metsästäjän puku.
-
-Komea jahtikivääri riippui hienossa kannattimessa vasemmalla olkapäällä.
-
-Mitähän mies aikoi metsästää tällä yksinäisellä, Tonavan saarella?
-
-Olikohan vaan metsästysinto ajanut hänet tälle hiljaiselle saarelle,
-vai oliko se muu halu, joka aiheutti tämän seikkailun?
-
-Muutamia minuutteja sitte oli hän noussut venheestä noin viiden sadan
-askeleen päässä siitä paikasta, josta Demeter Banjaluki samaan aikaan
-läksi venheessään.
-
-Varovasti oli hän silloin katsellut ympärilleen joka suunnalle ja vasta
-sitte kun oli päässyt varmuuteen siitä, ettei yhtään ihmistä ollut
-läheisyydessä, oli hän hiljaa, kuin peto, hiipinyt eteenpäin vanhojen
-leppien alla.
-
-Hänen silmänsä, jotka loistivat vastenmielisesti, olivat suunnatut
-pientä taloa kohti.
-
-Kuu, joka nyt taas puikahti esiin pilvien takaa, valaisi metsästäjän
-kasvot.
-
-Se oli Nicodem Lunjevica, kuningattaren veli.
-
-Hän seisoi hiljaa kuunnellen.
-
-- Kaikki on hiljaa, mutisi hän, — ei siis mitään vaaraa.
-
-Ja vaikka tietäisinkin, että vaara on lähellä, niin en antaisi sen
-estää itseäni vihdoinkin tulemasta sen suloisen tytön läheisyyteen,
-jotta näkisin hänet kasvoista kasvoihin.
-
-Tähän asti olen vaan hyvän kiikarini avulla voinut häntä katsella, kun
-hän on kulkenut rannalla tai kylpenyt.
-
-Oi, minä en saa sitä ajatella, minä en saa uudestaan loihtia sitä kuvaa
-sieluni silmien eteen!
-
-Minä luulen, että tulen suorastaan hulluksi, kun ajattelen sitä hetkeä!
-
-Kuka hän on! Asuuko hän todellakin tässä talossa?
-
-Vartioiko häntä todellakin se vanha nainen, jota hän kutsuu äidikseen?
-
-Ha, ha, olipa se oiva ajatus, kun pistin pienen kirjelapun tälle
-kaarnan palaselle!
-
-Ja se suloinen lapsi osoitti olevansa täydellinen Evan tytär.
-
-Hän otti kirjeeni, luki sen, vieläpä vastasikin.
-
-Sillä tavoin sain tietää, ettei saarella ole yhtään miestä, joka voi
-häntä vartioida.
-
-Joka sana, jonka hän minulle kirjoittaa, henkii suloista viattomuutta.
-
-Nyt oli hän joutunut erään ikkunan luo, joka oli pari askelta maasta.
-
-Kun saaren asukkailla ei ollut mitään pelkoa kuuntelijoista eikä
-vakoojista, niin ei ikkunan edessä ollut uutimia eikä luukkuja.
-
-Nicodemin ahnaat silmät saivat siis esteettömästi tunkeutua siihen
-huoneeseen, jossa luonto oli kasvattanut yhden puhtaimmista
-enkeleistään.
-
-Sillä tässä erittäin yksinkertaisesti kalustetussa huoneessa oli Sylva
-uneksinut lapsuuden unelmansa, kasvanut tytöksi ja neidoksi.
-
-Kaikki ne rikkaat kauneuden aarteet, joilla luonto oli hänet lahjonut,
-olivat kuten unessa langenneet alas Demeter Banjalukin tyttärelle.
-
-Kuukin tunki samaan aikaan katseensa neidon makuuhuoneeseen, sama kuu,
-joka niin usein lainaa valonsa nuorille sydämille, jotka muutoin eivät
-voi lähestyä toisiaan.
-
-Nicodem säpsähti.
-
-Tuolla vastapäätä seinän vieressä oli satumaisen kauniisti järjestetty
-vuode.
-
-Tämän saaren asukkaat näyttivät olevan ihmeellisiä ihmisiä, joilla oli
-toisellaiset elämäntavat kuin muilla ihmisillä.
-
-Yksinkertaisesta puusta tehty sänky oli peitetty turkkilaisella matolla
-ja sen päälle oli pantu useita silkkipatjoja.
-
-Tällä vuoteella, jonka Demeter Banjaluki rakkaalla kädellä oli
-järjestänyt tyttärelleen, uinui Sylva koko neitseellisessä
-kauneudessaan, peitteenä hieno, valkoinen silkkipeitto, josta hänen
-tummat kiharansa jyrkästi erosivat.
-
-Hienolla peitolla näkyivät ruumiin hurmaavat muodot niin selvästi, kuin
-olisi vaan hieno huntu ollut levitetty sen yli, ollen samalla peittävä
-ja läpinäkyvä.
-
-Hymy leikitteli Sylvan huulilla.
-
-- Ehkä hän uneksii minusta? kuiskasi Nicodem itsekseen vapisevalla
-äänellä. — Sillä totta puhuen voin panna pääni pantiksi, että olen
-ensimäinen mies, joka on astunut tämän nuoren olennon tielle.
-
-Mutta, nyt minä herätän hänet! Hän nukkuu yksin näen minä!
-
-Siitä juuri olin hiukan huolissani, jos vanhus nukkuisi samassa
-huoneessa hänen kanssansa.
-
-Mutta Jumalan kiitos, niin ei näy olevan laita!
-
-Eteenpäin siis!
-
-Hän nosti kätensä ja naputti hiljaa ikkunalle.
-
-- Sylva! huusi hän sitte puoliääneen. — Sylva, herää! Minä se olen
-metsästäjä, joka on sinulle lähettänyt tervehdyksensä.
-
-Nukkuva säpsähti vuoteellaan, kuullessaan ihmisääntä.
-
-Mutta hän luuli vaan uneksivansa.
-
-Sillä hän levitti kätensä, hänen rintansa kohosi ja uneksiva ääni
-tunkeutui hänen huuliltaan.
-
-- Sylva! huusi Nicodem vielä kerran. — Rakas, armas olento herää!
-
-Hiljaa huudahtaen nousi Demeterin tytär ylös vuoteellaan.
-
-Hän heitti silmäyksen ikkunaan päin.
-
-Sitte vaipui hän takaisin vuoteelle ja veti silkkipeiton leukaan asti.
-
-- Oletko vihainen minulle, kaunis Sylvani, että uskalsin näin lähestyä
-sinua? kysyi Nicodem, viettelijä, joka hyvin tunsi sen kielen, joka
-löytää tien nuorten, kokemattomain tyttöjen sydämiin.
-
-Sano sana ja minä menen, enkä tule enää koskaan, koskaan takaisin!
-
-Mutta jos pidät minusta hiukkasen, jos minun lämpimät rakkauden
-rukoukseni ovat liikuttaneet sinun sydäntäsi, niin — tule sitte
-hetkeksi ikkunaan ja anna minun katsella sinun armaita kasvojasi!
-
-Syntyi minuutin hiljaisuus. Silloin kuului hiljainen, vapiseva ääni.
-
-- Käänny pois, niin minä tulen ikkunaan!
-
-Nicodem totteli. Hän kääntyi pois ja antoi hänen heittää hameen yllensä.
-
-Mutta Sylva ei ottanut edes niin paljon aikaa, että olisi pannut sukat
-ja kengät jalkaansa.
-
-Ehkä hän myös pelkäsi, että äiti Cyrilla, joka nukkui seinä seinässä
-hänen kanssaan, heräisi, jos hän kulkisi kengät jalassa lattialla.
-
-Niin hiljaa kuin mahdollista hiipi hän ikkunan luo ja avasi sen yhtä
-viattomasti kuin lapsi, joka ei tiedä, että susi seisoo tuolla ulkona
-ja tahtoo repiä sen kappaleiksi.
-
-Ja koko hänen sielunsa viattomuus ilmeni siinä huudahduksessa, jolla
-hän ensin tervehti Nicodemia.
-
-- Tuon näköinenkö sinä siis olet! kuiskasi hän katsoessaan viekkaan
-miehen kasvoihin, jotka hymyillen häntä tarkastivat. — Sinä olet hyvän
-näköinen!
-
-- Ja sinä olet hurmaavin olento, jota silmäni koskaan ovat nähneet,
-vastasi Lunjevica. Sinun rinnallasi täytyy kaiken vaaleta, itse
-ruusunkin.
-
-- Elä puhu pahaa ruusuista! sanoi Sylva. — Minä rakastan ruusuja.
-
-- Ja minä myös niitä rakastan, siksi rakastan sinuakin, sinä ruusujen
-suloinen sisar! vastasi Lunjevica, joka juuri muisti lukeneensa
-sellaisen lauseen eräästä ranskalaisesta romaanista ja oli hän silloin
-paljon pitänyt siitä.
-
-- Sinä olet kirjoittanut minulle niin helliä sanoja, jatkoi Sylva, että
-ne tulivat luokseni kuin tervehdys vieraalta maalta.
-
-- Maailma on sinulle vielä vieras, lapsi raukka, joka olet tuomittu
-aina asumaan tällä yksinäisellä saarella!
-
-Mutta kerran saat oppia tuntemaan maailmaa, ja kaikki sen ilot ja
-loiston. Sen vannon sinulle. Oi, minulla on niin paljon sanottavaa
-sinulle, rakas tyttöni, päästä minut sisälle!
-
-Saanko tulla ikkunasta luoksesi?
-
-Ja hän oli sennäköinen, kuin aikoisi hän ilmaa Sylvan suostumustakin
-panna aikeensa toimeen.
-
-Mutta Sylva ei väistynyt ikkunasta, vaan sanoi äkkiä hänelle:
-
-- Ei, sitä et sinä saa tehdä.
-
-Minä olen luvannut äiti Cyrillalle, etten koskaan päästä vierasta
-ihmistä meidän taloomme. Hän arveli, että se saattaa olla varas.
-
-- Tahdotko sitte ajaa minut pois? huudahti Nicodem teeskennellyn
-epätoivoisella äänellä. — Oi Sylva, minä olin kuvitellut, kuinka ihanaa
-olisi, jos joskus saisin laskea käteni sinun vyötäisillesi ja katsoa
-sinun silmiisi.
-
-Mutta täällä en voi sanoa sinulle kaikkea.
-
-Päästä minut sisälle, tee minut onnelliseksi!
-
-Sylva mietti hetkisen. Tämä hetki ratkaisi hänen kohtalonsa.
-
-- Minä tulen luoksesi neljännestunniksi, sanoi Sylva viivytellen. —
-Näetkö tuota vanhaa tornia tuolla?
-
-Tätä sanoessaan osoitti hän Janitschartornia, jonka korkea,
-turkkilaisen puolikuun koristama kupooli kohosi ikivanhain puiden
-takana.
-
-- Tuotako rauniota tarkoitat? vastasi Nicodem. — Kyllä sen näen. Mutta
-mitä sillä tarkoitat?
-
-- Siellä tahdon tavata sinua.
-
-Siellä on hiljaista, siellä voit sinä sanoa minulle kaikki, jonka
-katsot välttämättömäksi minulle uskoa.
-
-Minä annan sinulle avaimen.
-
-Sillä pääsee tornin kupoolihuoneeseen. Odota minua siellä! Minä puen
-ensin päälleni, mutta niin pian kuin se on tehty, tulen heti sinun
-luoksesi!
-
-Kuinka riemuitsikaan roistomainen viettelijä kuullessaan nämä sanat!
-
-Tuolla hiljaisessa tornissa tahtoi tyttö tavata häntä. Oivallista! Tämä
-oli paljon enemmän, kuin hän oli odottanutkaan.
-
-Sillä tuolla vanhan tornin hiljaisessa kammiossa olisi tyttö hänen
-omansa, hänen täytyisi olla!
-
-Kun hän sitte kerran oli langennut — haa — silloin pikku karitsa kyllä
-kesyyntyisi, kuten niin moni muukin!
-
-Sylva vetäytyi pois ikkunasta ja meni hakemaan avainta, joka riippui
-seinällä muiden joukossa.
-
-Hän ojensi Nicodemille avaimen, jonka tämä otti ahnain käsin.
-
-- Äiti Cyrilla on oikeastaan kieltänyt minua astumasta torniin, sanoi
-hän — ja hän on ennustanut, että onnettomuus kohtaa minua, jos joskus
-olen tottelematon.
-
-Ja kuitenkaan, lisäsi hän vienolla, sydämellisellä äänellä — en voi
-vastustaa kiusausta pitää käsiäni sinun käsissäsi.
-
-Mene nyt, minä tulen perästä.
-
-- Kiitos, herttainen tyttö! kuiskasi Nicodem. — Elä nyt ajattele sitä,
-mitä äiti Cyrilla on sanonut!
-
-Vanhat ihmiset ovat niin konstikkaita ja heidän ennustuksensa eivät ole
-penninkään arvoiset.
-
-Elä anna minun odottaa liian kauvan! Minä palan halusta saada tavata
-sinua.
-
-Hyvästi siksi kun olemme kahden kesken!
-
-Sylva seisoi ikkunassa, kunnes oli varma siitä, että hän oli tullut
-torniin.
-
-Silloin meni hän pois ikkunasta ja istuutui jakkaralle alkaen panna
-jalkaansa sukkia ja kenkiä.
-
-- Teenköhän ehkä väärin? kuiskasi hän sitä tehdessään itsekseen. — En,
-en varmaankaan!
-
-Tyttö keskeytti äkkiä puheensa.
-
-Joku varjo ikkunassa näkyi huoneeseen.
-
-Olikohan metsästäjä tullut takaisin?
-
-Ehkä hän ei ollut saanut auki tornin ovea tai oli mahdollisesti joku
-muu vastoinkäyminen tullut?
-
-Sylva nosti päätään.
-
-Samassa pääsi häneltä heikko huudahdus ja hän hyppäsi ylös tuoliltaan.
-
-Avonaisessa ikkunassa seisoi jo mies ikkunalaudalla.
-
-Mutta se ei ollut metsästäjä, vaan eräs toinen, pitkä laiha mies, jolla
-oli linnun kasvot ja ilkeät silmät, jotka katsoivat uteliaasti ja
-ivallisesti häneen.
-
-- Kuka te olette? Mitä tahdotte? huudahti Sylva vapisevalla äänellä.
-
-Äiti Cyrilla herää! Oi — mitä pahaa olen minä tehnyt teille?
-
-Nämä Sylvan sanat katosivat puolittain tiheään huiviin, jonka Matias
-Sperber, tyttökauppias — sillä hän se oli, joka nuolennopeudella oli
-juossut tytön makuuhuoneeseen — heitti yli onnettoman tytön pään ja
-hartioiden.
-
-Ryöstölintu ei hyökkää nopeammin saaliinsa kimppuun kuin tämä mies
-hyökkäsi Sylvan päälle.
-
-Ruumiinsa painolla oli hän syössyt Sylvan kumoon.
-
-Nyt oli hän polvillaan tytön päällä ja tukahutti huivilla hänen
-valituksensa ja rukouksensa.
-
-Armotta sitoi hän hänen kätensä ja jalkansa.
-
-Sitte otti hän saaliinsa ja hyökkäsi ulos ikkunasta.
-
-Hän juoksi rajusti kantaen tytön saaren yli rantaan.
-
-Kun hän tuli alas pajupensasten luo, päästi Matias Sperber lyhyen
-vihellyksen.
-
-Heti vastattiin tähän merkkiin alhaalta rannasta.
-
-Kaksi villin näköistä miestä riensi esille.
-
-- Heti täältä! kuiskasi Matias Sperber. — Onko venhe kunnossa?
-Toimittakaa tämä venheeseen ja sitte heti laivaan!
-
-Pelkään vähän, että hänen ensimäinen huutonsa herätti takaa-ajajia!
-
-Puoli minuuttia myöhemmin oli onneton Sylva makaamassa venheen
-pohjalla, jota molemmat miehet soutivat voimakkailla käsillä.
-
-Venhe pistäytyi Tonavan virtajuopaan ja kulki nopeasti virran mukana.
-
-Matias Sperber istui ruorissa ja katsoi alas olentoon, joka makasi
-hänen jaloissaan ja jonka kasvot vielä olivat huivin peitossa.
-
-Olen nähnyt häntä vaan sekunnin ajan, mutisi hän, mutta sen tiedän,
-että hän on kaunein tyttö, mitä olen tavannut.
-
-Niin, Demeter Banjaluki, minulla on todellakin syytä olla sinulle
-erittäin kiitollinen.
-
-Ja vaikka olisit pyytänyt kymmenen tuhatta frangia tästä naisesta, niin
-olisin maksanut sinulle sen summan, jos vaan olisin ensin saanut nähdä
-hänet.
-
-Ei kauan viipynyt, ennenkuin pikku venhe pysähtyi erään höyrylaivan
-sivulle, joka oli ankkurissa Belgradin ulkosatamassa.
-
-Nuoraportaat laskettiin laivasta ja niitä myöten kiipesi Matias Sperber
-ylös kauniin saaliinsa kanssa ja katosi sen kanssa heti alas kajuutaan.
-
-- Nyt vapautan sinut silkkihuivistasi! huudahti Sperber ja avasi
-auki huivin, johon Sylvan pää oli ollut käärittynä. — Sillä nyt olet
-tallessa, tyttö, ja me voimme selittää asian toisillemme.
-
-Vielä sittenkin, kun silkkihuivi oli otettu pois, oli hän puhumattomana
-hyvän aikaa.
-
-Liikkumattomana istui hän tuolilla, johon Sperber oli pannut hänet
-istumaan.
-
-Suurin, kyyneltynein silmin tuijotti hän siihen ilkeään mieheen, jolla
-oli linnun kasvot, saamatta selville, mitä hänelle oikeastaan oli tehty
-ja mitä tämä harvinainen ryöstö merkitsi.
-
-Seuraavalla hetkellä piti hänen kumminkin saada hirvittävä selitys.
-
-- Kuules, pikku kyyhkyseni, sanoi Sperber ja koetti rosoisella
-kädellään isällisesti taputtaa häntä pään päälle, minkä Sylva kumminkin
-nopealla liikkeellä esti — muutamain tuntien kuluttua pitää sinun
-jättää Belgrad.
-
-Näetkös, minä olen noutanut sinut vähäpätöiseltä saareltasi, jotta
-saisit asua ihanassa, suuressa kaupungissa, komeassa talossa.
-
-Siellä voit huvitella itseäsi niin paljon kuin tahdot.
-
-Sinä saat ystäviä ja kauniita vaatteita, saat syödä ja juoda hyvää —
-sanalla sanoen, sinä saat kaikkea, mikä voi tuottaa sinulle iloa.
-
-Sylva ojentihe.
-
-Tällä hetkellä liikkui hänessä jotakin, joka muistutti, että hän oli
-isänsä tytär.
-
-Sillä hänet täytti vastustusvoima ja tarmo, ettei hän ollut sellaista
-koskaan ennen tuntenut.
-
-- Minä en tunne sinua! huusi hän. — Minä en tiedä, kuka sinä olet!
-
-Minä en tahdo tulla kanssasi!
-
-Minä en tahdo sinun kauniita vaatteitasi, enkä tahdo sinulta ystäviä
-itselleni.
-
-Kotiin tahdon minä, kotiin saarelleni, äiti Cyrillan luo, ja voi sinua,
-jos et tee, kuten minä tahdon.
-
-Nuori tyttö huusi nämä sanat teeskentelemätttömän kärsimyksen ja tuskan
-vallassa.
-
-Mutta Matias Sperberiin eivät ne tehneet pienintäkään vaikutusta.
-
-Hän oli tottunut siihen, että hänen uhrinsa, joita väkisin kuletettiin,
-alussa puhuivat tähän tapaan, valittivat, uhkasivat, raivosivat, kunnes
-vihdoin hitaasti, mutta varmasti kadottivat vastustusvoiman, kun
-näkivät, että kaikki oli turhaa.
-
-- Ja mitä aiot sinä tehdä, rakkaani, vastasi Sperber — jos minä olen
-kuuro sinun valituksillesi, jos en vie sinua saarellesi, vaan vien
-mukanani?
-
-- Silloin, huudahti Sylva, ja hänen mustat silmänsä välähtivät
-omituisella tavalla — kuolen minä.
-
-Minun ruumiini saat sitte kulottaa mukanasi.
-
-- Siitäkin asiasta olen pitänyt huolen. Katsoppas vaan ympärillesi
-täällä kajuutassa!
-
-Täällä ei ole ainoatakaan esinettä, jolla voit vähääkään vahingoittaa
-itseäsi.
-
-Minä olen liian hyvä ihminen, näetkös, jotta tahtoisin sinulle
-kärsimyksiä.
-
-- Ja kuitenkin tahdotte te saattaa minulle suurimman tuskan, mitä
-ihminen koskaan voi minulle tehdä! huusi Sylva itkun tuhahuttamalla
-äänellä. — Sillä sinä tahdot riistää minut irti niistä, joita rakastan.
-
-Oi, vapise minun isäni vihaa!
-
-Hirmuisesti kostaa hän sinulle, kun hän kerran saa tietää, että sinä
-olet ryöstänyt hänen tyttärensä, hänen parhaan aarteensa maan päällä!
-
-- No, mikä on sitte isäsi nimi? kysyi Matias Sperber, jonka sisällä
-heräsi äkkiä epämääräinen epäilys.
-
-- Hänen nimensä on Demeter Banjaluki. — Ja minä olen Sylva, hänen ainoa
-lapsensa!
-
-- Demeter Banjaluki? sanoi Sperber hämmästyneenä ja peräytyi taapäin.
-
-Nyt oli hänellä kaikki selvänä ja yksinpä tuo suuri roistokin vapisi
-ajatuksesta, joka nyt kulki läpi hänen sielunsa.
-
-- Herra Demeter on siis isäsi? jatkoi hän, astui lähemmäksi ja tunki
-katseensa hänen silmiinsä.
-
-Herra Demeter? Pitkä, hoikka, noin neljänkymmenen vuoden vanha mies,
-jolla on musta tukka ja terävät silmät sekä pieni arpi vasemmalla
-puolen otsaa?
-
-- Tunnetko isäni? huudahti Sylva ja tätä sanoessaan heräsi hänen
-sielussaan jonkunmoinen toivo, että tuo hirmuinen ihminen nyt
-vapauttaisi hänet. — Jos tunnet hänet, niin et voi tehdä hänelle niin
-hirveän pahaa, että ryöstät hänen lapsensa.
-
-Jos tunnet hänet, niin tiedät myöskin, että sinun täytyy suuresti
-pelätä isäni vihaa!
-
-- Pelätä! Niin, se on juuri oikea sana! sanoi Matias Sperber
-ivallisesti nauraen.
-
-Minä panen pääni pantiksi, että hän on Serbiassa tuhat kertaa enemmän
-pelätty kuin rakastettu! Sillä sinun isäsi on —
-
-Matias Sperber ei lausunut ajatustaan loppuun.
-
-Sillä hänen mielestään oli parempi, ettei tyttö tällä hetkellä tiennyt,
-mitä hirvittävää tointa hänen isänsä harjoitti.
-
-Tästä tulisi erittäin vaikuttava isku, jolla hän myöhemmin sopivassa
-tilaisuudessa toivoi saavansa aikaan suuren vaikutuksen.
-
-Sillä voisi hän uhata tyttöä ja tehdä hänet kesyksi, jos Wienissä
-johtuisi hänen mieleensä ruveta kapinoimaan häntä ja sitä kohtaloa
-vastaan, johon hän oli aiottu.
-
-Mutta Sylvan poskille levisi vihan puna ja hänen äänessään oli käheä
-sointu kun hän huusi:
-
-- Elä uskalla häväistä minun isääni, kurja! Sillä isäni on paras ja
-jaloin mies ihmisten seassa.
-
-Kuuletko, minä kiellän sinun sanomasta pahaa isästäni!
-
-- Pahaa? huudahti Sperber ivallisesti. — Oh, minä kyllä pidän varani,
-etten sano mitään pahaa rakastettavasta herra Demeteristä enkä puhu
-mitään, joka loukkaisi häntä!
-
-Minulla on päinvastoin syytä olla erittäin kiitollinen hänelle, sillä
-se oli hän itse, eikä kukaan muu, joka möi sinut minulle!
-
-Kauhun huuto pääsi Sylvan huulilta.
-
-Mitta oli täysi ja liika vuoti pois. Pyörtyneenä makasi tyttö sieltä
-yksinäiseltä Tonavan saarelta naisten ryöstäjän jalkojen juuressa.
-
-
-
-
-YHDESVIIDETTÄ LUKU.
-
-Kosto.
-
-
-Puoli tuntia myöhemmin lähti höyrylaiva Belgradin satamasta ja kulki
-pitkin Tonavaa. Koneet toimivat vielä jokseenkin kohtuullisella
-voimalla, sillä kapteeni oli vastannut Matias Sperberille, joka oli
-kehoittanut häntä kulkemaan täydellä voimalla, että joen monet mutkat
-ja käänteet sekä erittäinkin monet hiekkapankit vaativat mitä suurinta
-varovaisuutta.
-
-- Kun kerran olemme päässeet Belgradin näkyvistä, niin voimme kulkea
-kilpaa tuulen kanssa, vakuutti kapteeni herralleen, — sillä silloin
-laajenee Tonava taas ja kulkuväylä on syvä. Mutta nyt on paras kulkea
-hitaasti, jollemme tahdo tarttua pohjaan.
-
-Matias Sperber oli heittänyt ylleen viitan ja kulki kannella
-edestakaisin ja näytti siltä kuin mies, joka on täyttänyt
-velvollisuutensa ja omaksi tyytyväisyydekseen tehnyt hyvän kaupan.
-
-Itse asiassa oli wieniläinen mies mitä loistavimmalla tuulella.
-
-Kaikki oli käynyt hyvin, varsinkin toivoi hän erinomaista ansiota
-Sylvan vangitsemisesta.
-
-Hänestä tullaan taistelemaan, mutisi hän. Wienin herrat eivät saa
-silmiään hänestä, kun he kerran ovat nähneet hänet. Ei kukaan ole ollut
-niin kaunis kuin hän.
-
-- Minä en päästäisi häntä nyt luotani, vaikka minulle tarjottaisiin
-hänestä kaksikymmentä tuhatta frangia.
-
-Mutta, tuhat tulimmaista, mikähän lienee tuon Demeter Banjalukin
-saattanut antamaan minulle oman tyttärensä?
-
-Juuri samalla hetkellä, kun hän mainitsi Banjalukin nimen, kuului hänen
-korviinsa huuto ulkoa laivan sivulta:
-
-- Matias Sperber, onko hän laivassa? kysyi ääni.
-
-Viettekö te nyt häntä mukaanne Serbiasta?
-
-Sperber säpsähti kovin hämillään.
-
-Hän säikähti, kun niin äkkiä odottamatta sai kuulla juuri tämän
-äänen, sillä se ei ollut kenenkään muun kuin sen, jota hän nyt niin
-innokkaasti ajatteli. Se oli näet Demeter Banjaluki, Mustain vuorten
-ryöväri, joka puhui.
-
-Mutta ainoastaan silmänräpäyksen kesti Sperberin hämmästys.
-
-Hetken epäröityään meni hän laivan reunalle ja katsoi veteen.
-
-Silloin näki hän venheen, joka oli niin lähellä höyrylaivaa, että kuohu
-milloin hyvänsä voivan täyttää sen ja venheessä seisoi mies.
-
-Se oli Demeter Banjaluki.
-
-- Minun täytyy tietää, kuinka asia on? huusi ryöväri Sperberille.
-Siksi olen odottanut teitä tässä paikassa, jossa laivan täytyy kulkea
-erittäin hitaasti.
-
-Vastatkaa siis, löysittekö hänet siitä vanhasta tornista, kuten sanoin
-teille?
-
-Nyt selvisi Sperberille, että Demeter Banjaluki ei suinkaan ollut
-tehnyt sitä hirvittävää rikosta, että olisi syössyt oman tyttärensä
-paheen syliin.
-
-Mutta kuitenkin vastasi hän:
-
-- Niin, hän on täällä, sen saatte uskoa, ystäväni Banjaluki. — Saatte
-olla varma siitä, että hän on täällä!
-
-- Tekikö hän vastarintaa?
-
-- Kyllä, hiukan, mutta tiedättehän, ettei se mitään merkitse minulle.
-
-- Niin, minä tiedän, että teillä on hirvittäviä keinoja, joilla
-pakoitatte heidät kuuliaisuuteen.
-
-Mutta minä olen varma, että hän kertoi teille ihmeellisiä asioita
-siitä, kuka hän oli. Mitä hän kertoikaan? Kuka sanoi hän olevansa?
-
-- Ha, haa, joo, se oli oiva juttu! sanoi Sperber nauraen. —
-Ajatelkaahan, sitte kun hän oli koettanut kaikki mahdolliset keinot
-saadakseen minut päästämään hänet irti, niin väitti hän viimein
-olevansa teidän ainoa tyttärenne ja että hänen nimensä on Sylva!
-
-Demeter Banjaluki nauroi sydämensä pohjasta.
-
-- Vai niin, vai siihen viekkauteen hän sitte turvautui! huudahti hän. —
-Ha, haa, se on niin hänen näköistään!
-
-No, minä toivon, ettette hetkeäkään uskonut hänen väitettään!
-
-Kirottu olkoon hän, kun käytti väärin tyttäreni nimeä, se kurja letukka!
-
-- Mutta hän ei voi välttää kohtaloaan! Oh ei! Kahden päivän perästä
-toivon olevani Wienissä. Ja sitte —
-
-- No, onnea matkalle! huudahti Demeter.
-
-Sitte lykkäsi hän airollaan venheen laivasta, jotta pieni vene kulki
-pitkän matkaa.
-
-Samassa antoi kapteeni kolme merkkihuutoa savutorven vieressä olevasta
-piipusta.
-
-Musta savu ja kipinäsade nousi savupiipusta, laivan musta runko kynti
-nyt suuremmalla voimalla Tonavan aaltoja.
-
-Demeter seisoi suorana venheessään vaikka se keinui laivan aalloissa ja
-katsoi laivaa.
-
-- Mene rauhassa, kuningatar Draga, mene rauhassa sinä Serbian
-onnettomuus! Et koskaan tule enää takasin minun isänmaahani.
-
-Minä olen pitänyt valani! Olen vapauttanut Serbian häpeällisestä
-kuningat...
-
-- Halloo, pois tieltä! Aiotteko törmätä ihmisten päälle tässä keskellä
-virtaa?
-
-Nämä sanat, jotka lausui ylpeä, käskevä ääni, kiskasivat äkkiä
-Demeterin mietteistään.
-
-Hän kääntyi ympäri.
-
-Silloin näki hän vähän matkan päässä toisen venheen, jota virta
-kuljetti nopeasti hänen omaansa kohti.
-
-Nyt ei ollut varaa hukata aikaa, hänen täytyi käyttää koko voimansa ja
-mielenmalttinsa.
-
-Demeter työnsi aironsa pohjaan saadakseen venheensä lykätyksi
-pitemmälle ja voidakseen siten välttää yhteentörmäystä.
-
-Kyynärpäätään myöten työnsi hän airon veteen saavuttamatta pohjaa ja
-toinen vene oli jo käsivarren pituuden matkan päässä hänestä.
-
-- Pois tieltä sinä! huusi ylpeä ääni vielä kerran. — Haa, sillä sialla
-ei ole aavistustakaan, kenen kuolema siitä koituisi, jos tästä nyt
-tulisi yhteentörmäys!
-
-Samassa putosi airo Demeterin kädestä, sormet oikesivat ja jäykistyivät.
-
-Ryövärin käsivarret kohosivat, kuin olisi hän vannonut, kasvot tulivat
-kalmankalpeiksi ja piirteet jäykistyivät.
-
-Hän tunsi sen äänen, joka oli puhunut.
-
-Se ei ollut kalastajan ääni, jonka täällä oli tapana öiseen aikaan
-laskea verkkojaan.
-
-Tämä ääni — haa, nyt valaisi kuu toisen miehen kasvot, joka kaikin
-voimin koetti pitää venhettä etäämpänä ryövärin venheestä, ja nuo
-kasvot —
-
-- Nicodem Lunjevica! huudahti Demeter.
-
-Mutta seuraavalla hetkellä pääsi mielipuolen hämmästyksen huuto hänen
-huuliltaan.
-
-Sillä siinä Nicodem Lunjevican vieressä, jonka hän nyt tunsi aivan
-hyvin, istui tuhdolla toinenkin olento, kallisarvoiseen vaippaan puettu
-nainen, jolla oli kalpeat kasvot ja jonka otsalle mustat kiharat
-putosivat ja nämä kasvot —
-
-- Kummitus! Dragan henki! Sperber on murhannut hänet, hän on —
-
-Nämä sanat tunkeutuivat ryövärin kurkusta.
-
-Sitte huudahti hän ja paiskautui suin päin venheen pohjalle.
-
-Mutta Demeter Banjaluki jäi tähän asentoon vaan muutamiksi minuuteiksi,
-sillä uudelleen tahtoi hän katsoa sitä kauhistuttavaa näkyä.
-
-Vene, jossa molemmat olennot olivat ja jotka olivat panneet itse
-Banjalukinkin niin suuren kauhun valtaan, kiiti samalla hänen venheensä
-ohi niin läheltä, että hän olisi voinut ojentaa kätensä ja tarttua
-reunaan.
-
-Mutta Demeter jäi makaamaan venheensä pohjalle, kädet ojennettuina.
-
-Sillä nyt tuijotti hän näin läheltä naisen kalpeisiin kasvoihin.
-
-Ja hän — tunsi naisen!
-
-Hän tiesi myöskin, ettei se ollut mikään kummitus, joka oli
-näyttäytynyt hänelle Tonavan aalloilla yössä ja sumussa.
-
-- Ei, ei tuhat kertaa ei! huudahti hän. — Se ei voi olla mahdollista!
-
-Mutta se oli todellakin hän, jota Demeter kutsui Serbian
-onnettomuudeksi, maan pahaksi hengeksi, jonka hän luuli toimittaneensa
-pois tieltä.
-
-Se oli Serbian kuninkaan Aleksanterin puoliso, kuningatar Draga!
-
-Hän istui tuhdolla venheessä ja asetti juuri ylös tukkaansa, joka oli
-irtaantunut, sillä aikaa kun veljensä Nicodem souti ja kuletti venhettä
-niin pian kuin mahdollista.
-
-Mutta Draga ei tuntenut Demeter Banjalukia, sillä tämä oli pannut pois
-liverinsä, jota piti ollessaan Dragan palveluksessa, eikä Draga ollut
-nähnyt häntä koskaan muussa puvussa, ja oli sen sijaan pukenut päälleen
-sen satumaisen puvun, jota hän Mustain vuorten ryövärinä aina kantoi.
-
-Mitä olisikaan Demeter Banjaluki tällä hetkellä antanut, jos airo ei
-olisi liukunut hänen kädestään!
-
-Olisipa Draga ollut nyt hänen käsissään, niin olisi hän nostanut
-raskaan airon ja murskannut sillä tuon kurjan naisen pään.
-
-Hän näki, kuinka Tonavan aallot kulettivat venheen rantaan.
-
-Hän näki, kuinka se törmäsi rantaan, kuinka Draga nousi venheestä,
-nojautuen veljensä käsivarteen ja hän näki, kuinka nuo molemmat
-ihmiset, joita hän niin vihasi, katosivat metsän puiden taakse.
-
-Ja kaiken tämän näki hän kuin unessa.
-
-Eikös hän ollut sulkenut Dragaa Janitschartorniin? Eikö hän ollut sitte
-oikein hyvin lukinnut vankilan ovea?
-
-Mutta avaimenhan hän oli antanet Matias Sperberille.
-
-Ja wieniläinen mies — eikö hän ollut äsken vakuuttanut, että hänellä
-oli mukanaan laivassa nainen Kuolleitten saarelta ja että hän nyt oli
-matkalla Itävaltaan jättääkseen hänet häpeään ja epätoivoon?
-
-Kuinka tämä kaikki on selitettävä?
-
-Äkkiä säpsähti ryöväri, kuin olisi jääkylmä rautakoura tarttunut hänen
-sydämensä ympärille.
-
-Hänen kasvonpiirteensä vääntyivät ja silmät tulivat jäykiksi kauhusta.
-
-Hirvittävä epäilys, jota hän ei uskaltanut loppuun ajatella, ajatus,
-jonka hän tahtoi sysätä luotaan kuten myrkyllisen käärmeen, oli äkkiä
-tunkeutunut hänen sieluunsa ja valtasi sen yhä enemmän ja enemmän.
-
-Hän tarttui päähänsä molemmin käsin, päästi huudon ja hyppäsi ylös
-sellaisella vauhdilla, että vene oli vähällä kaatua.
-
-Hänen katseensa kulki pitkin veden pintaa.
-
-Hän haki airoa.
-
-Mutta Tonavan aallot olivat vieneet sen aikoja sitte.
-
-Mutta mitäs se teki!
-
-Demeter Banjaluki alkoi käsillään työskennellä vedessä venheen molemmin
-puolin ja ne olivatkin vahvat airot, joilla hän kuljetti venheen ulos
-virran juovasta ja vei sen lähemmäs sitä saarta, jolla tämän yön
-näytelmä oli näytelty. Sillä sinne tahtoi hän.
-
-Siellä kaukana, harmaiden pajupensasten vieressä tahtoi hän nousta
-maihin. Vielä kerran tänä yönä tahtoi hän astua saarelle, vapautuakseen
-epäilyksistään, jotka kalvoivat hänen sieluansa kuten läpi nälkiintynyt
-peto, sinne tahtoi hän, vapautuakseen ajatuksesta, joka oli piintynyt
-hänen sieluunsa, päästäkseen siitä hulluudesta, joka raivosi hänen
-veressään ja aivoissaan, siitä hirvittävästä mielijohteesta, joka
-seurasi häntä kuin kummitus, jota hän ei uskaltanut katsoa kasvoihin.
-
-Sillä äkkiä oli häneen tullut se hirvittävä ajatus, että tässä täytyi
-olla joku erehdys.
-
-Kuningatar Draga oli vapaa ja kuitenkin oli Sperber vienyt mukanaan
-saaliin.
-
-Demeter ei voinut, vaikka olisi kuinka miettinyt saada näitä seikkoja
-soveltumaan yhteen.
-
-Mutta — jos nyt vanki, jonka Sperber tällä hetkellä jo oli vienyt
-Itävallan alueelle, ei ollut valehdellut, jos hän ei todellakaan ollut
-kuningatar Draga — eikähän hän ollutkaan, koska hän äsken oli nähnyt
-Dragan kulkevan ohi venheessä veljensä Nicodemin rinnalla — jos tämä
-onneton uhri todellakin oli puhunut totta, jos hän ei ollutkaan Draga,
-vaan Sylva, hänen oma tyttärensä —
-
-Demeter löi puristetuilla nyrkeillään ohimoihinsa ja putosi hetkeksi
-venheeseen.
-
-Muutamien sekuntien kuluttua hyppäsi hän taas ylös ja alkoi uudestaan
-suonenvedontapaisesti työskennellä vedessä, ja suuret hikikarpalot
-juoksivat pitkin poskia.
-
-Vihdoinkin oli Demeter tullut saarelle.
-
-Hän ei edes odottanut siksi kunnes vene kolahti rantaan, vaan hyppäsi
-siitä, kun se vielä oli syvässä vedessä.
-
-Mitä huoli hän siitä, jos vajosikin vyötäisiään myöten veteen!
-
-Hän kulki vedessä rantaa kohti kuin myrsky, jotta vesi pärskyi
-ympäriinsä.
-
-Ja tuskin tunsi hän kovan maan jalkainsa alla, kun alkoi jo juosta,
-juosta, kuin olisi ollut henkensä vaarassa.
-
-Pyh, hänen oma elämänsä!
-
-Kuinka surkean vähäpätöiseltä tuntui se hänestä verrattuna siihen
-arvoitukseen, joka hänen nyt oli ratkaistava, siihen kysymykseen, johon
-hänen nyt oli saatava vastaus, siihen vahinkoon, joka nyt uhkasi häntä.
-
-Kuten piilopaikastaan hätyytetty tiikeri hyökkäsi Demeter saaren poikki
-ja suoritti tuon tutun matkan kolmannessa osassa siität ajasta, joka
-nopealta juoksijalta siihen meni.
-
-Nyt seisoi hän jo sen pienen talon ulkopuolella, jonka hän kerran omin
-käsin oli rakentanut, sen talon, jonka hän oli valinnut asunnoksi
-rakkaalle lapselleen ja sille rehelliselle naiselle, jonka oli valinnut
-lapsensa onnen valvojaksi.
-
-Ovi oli kiinni. Demeter huokasi helpotuksesta.
-
-Jumalan kiitos, tästä ei hän ole voinut mennä sisälle.
-
-Koko maja oli muuten sen näköinen, kuin ei siellä olisi tapahtunut
-vähintäkään, joka olisi ollut jostain merkityksestä.
-
-Ikkunat olivat pimeässä.
-
-Syvä hiljaisuus vallitsi kaikkialla. Ei löytynyt mitään, joka
-pienimmälläkään tavalla olisi tehnyt Demeteriä levottomaksi.
-
-Mutta Barkas — missä oli hänen uskollinen koiransa?
-
-Miksi ei se haukkunut, kun kuuli tulevien askeleita?
-
-Tämä huolestutti Demeteriä.
-
-Mutta heti lohdutti hän itseään taas sillä, että Barkas oli ehkä
-tuntenut herransa askeleet ja pysyi sentähden tyynenä.
-
-Demeter oli juuri aikeessa koputtaa ovelle herättääkseen äiti Cyrillan
-ja Sylvan, sekä antaakseen heidän tietää, että hän oli täällä — mutta
-sitte päätti hän kiertää talon ympäri.
-
-Hän ei ollut ennättänyt ottaa kymmentä askelta kun hän äkkiä sai nähdä
-jotain, joka pani tuon vahvan miehen vapisemaan kuin lapsi.
-
-Jonkun matkan päässä talosta suuren leppäpuun vieressä makasi musta
-ruumis suorana, liikkumattomana.
-
-- Koira! änkytti Demeter ja säikähdys vei häneltä melkein puhekyvynkin.
-— Se on Barkas, onneni uskollinen vartija!
-
-Demeter riistihe väkisin huumauksestaan.
-
-Yhdellä hyppäyksellä oli hän sen mustan esineen luona ja käheällä
-huudolla heittäytyi hän sen yli.
-
-- Barkas, Barkas, ystäväni, tällaisenako sinut löydän! huudahti Demeter
-kauhusta vapisevalla äänellä. — Avaa toki silmäsi, Barkas, minä se olen
-isäntäsi!
-
-Etkö kuule, mitä sanon? Herää nyt.
-
-Haa, se on kuollut — kuollut!
-
-Ei, Jumalan kiitos, ei aivan — ei aivan. Se liikkuu.
-
-Miten sydäntä särkevin katsein katsoo se minuun, kuin tahtoisi se
-rukoilla apua!
-
-Barkas parka, ne ovat myrkyttäneet sinut!
-
-Koira, joka nähtävästi oli kuolemaisillaan, päästi hiljaisen,
-valittavan äänen.
-
-Se kuului niin surkealta, että kyyneleet tulvivat voimakkaan miehen
-silmiin, joka oli niin tottunut kuolemaan ja kauhuun.
-
-Mutta jo seuraavassa silmänräpäyksessä lakkasivat Demeterin kyyneleet
-vuotamasta.
-
-Hän työnsi pois luotaan koiran pään, jonka tämä oli ojentanut häntä
-kohti ja juoksi ylös tuskasta huutaen.
-
-Lapseni — Sylva — laupias Jumala! Ne ovat tappaneet Barkaksen
-voidakseen sitte viedä pois Sylvan!
-
-Demeter horjui kuin juopunut pimeässä takasin taloon. Hän saapui ovelle.
-
-Molemmilla nyrkeillään löi hän ovelle, kuin olisi hän tahtonut lyödä
-sen sisälle.
-
-- Herää, herää, äiti Cyrilla! huusi hän äänellä, joka kaikui yli koko
-saaren. — Herää, Sylva, näyttäydy, lapseni! Minä se olen, isäsi!
-
-Kun ei hän heti kuullut vastausta sisältä, syöksyi hän koko ruumiinsa
-painolla ovea kohti, niin että paksut laudat särkyivät ja sirpaleiden
-lomasta syöksyi hän sisään.
-
-Mutta silloin avautui erään sisähuoneen ovi.
-
-Eräs vaippaan pukeutunut olento meni Demeteriä vastaan.
-
-- Äiti Cyrilla, sanoi ryöväri läähättäen, nähdessään vanhuksen — tekö
-se olette?
-
-- Minä se olen, Demeter! Anteeksi, että tulen teitä herättämään!
-
-Mutta sieluani repii sanomaton tuska. Sylva — missä on Sylva?
-
-- Jumala taivaassa, oletteko kadottanut järkenne, Demeter! vastasi
-Cyrilla, valaisten kynttilällä, joka oli hänen kädessään, miehen
-kalpeita, tuskan vääristämiä kasvoja. — Miksi kysytte Sylvaa?
-
-Hän on täällä talossa tietysti. Hän nukkuu.
-
-Siitä on vaan pari tuntia, kun painoin suudelman hänen otsalleen.
-
-- Pari tuntia vaan? kuului Demeterin huulilta. — Pariko tuntia vaan,
-sanotte?
-
-Pois tieltä, jotta pääsen hänen luoksensa! Minun täytyy katsoa,
-ennenkuin voin uskoa!
-
-Hän sysäsi syrjään pelästyneen mummon ja hyökkäsi ovea kohti tyttärensä
-makuuhuoneeseen.
-
-Hän viskasi sen selälleen, horjui kynnyksen yli ja kulki silmät
-suurina, tuijottavina vuodetta kohti.
-
-Äiti Cyrilla, joka oli vavisten jäänyt seisomaan eteiseen, kuuli
-vaan puoliksi tukahutetun huudon, ja sitte kumean jymähdyksen ja kun
-hän pahojen aavistusten vallassa riensi Demeterin jälkeen, näki hän
-hirvittävän näyn.
-
-Komea, vahva mies oli heittäytynyt suin päin vuoteeseen.
-
-Hän kiskoi ja repi sitä molemmin käsin, repi rikki silkki peiton, joka
-oli peittänyt Sylvan hentoja jäseniä.
-
-Hän puri patjoja kuin villipeto ja päästi katkonaisia raivon ja tuskan
-huutoja, joiden täytyi panna joka sydän vapisemaan.
-
-- Demeter, Jumalan äidin tähden, Demeter, sanokaa, mitä teette.
-
-Hän ei vastannut mitään.
-
-Hän jatkoi vaan hakemistaan, kuin olisi hän yhä toivonut löytävänsä
-sieltä sitä, jota sielunsa niin sanomattomasti halusi.
-
-Mutta äkkiä ojentausi hän suoraksi. Äiti Cyrilla horjui taaksepäin.
-
-Vaikka oli niin vanha, ei hän ollut vielä koskaan nähnyt ihmiskasvoja,
-jotka olisivat kuvastaneet niin hirmuista epätoivoa.
-
-- Lapseni! vaikeroi Demeter ja valkoinen vaahto tunki hänen suustaan. —
-Tyttäreni! Haa, Cyrilla, missä on lapseni, missä on Sylva?
-
-Kuu äiti Cyrilla ei heti vastannut hänelle, tarttui Demeter äkkiä
-hänen olkapäihinsä ja puristi häntä, jotta hän oli menehtyä ja luuli
-pyörtyvänsä.
-
-- Minä tahdon lapseni takaisin! huusi onneton mies, joka tällä hetkellä
-näytti kokonaan menettäneen järkensä. — Kuuletko, minä tahdon lapseni!
-
-Tässä on isä, joka puhuu sinulle, joka vaatii tytärtänsä takasin.
-
-Enkö ole uskonut häntä sinun huostaasi? Etkö vannonut minulle, että
-pidät hänestä huolta?
-
-Ja missä on nyt Sylva? Missä hän on? Mitä on hänestä tullut?
-
-Poissa, varastettu, ryöstetty!
-
-- Siitä Jumala varjelkoon! huudahti äiti Cyrilla. — Se ei voi olla niin!
-
-- Mutta katso, ikkuna on auki! Siitä on ryövärin täytynyt tunkeutua
-sisälle.
-
-- Ryövärin? sanoi Demeter Banjaluki niin kamalasti nauraen, että koko
-talo kaikui, kuin olisi joka nurkka suhissut sitä samaa sanaa, jonka
-Demeter äsken lausui — Ryöväri?
-
-Siis löytyy Serbiassa muitakin ryöväreitä!
-
-Ha haa! Sepä olisi todellakin kohtalon ivaa, jonka tuo saatanan kohtalo
-on minulle toimittanut.
-
-Varas varkaan varastaa, konna konnan!
-
-Mutta tämä koira ei tyytynyt kultaan, kuten minä tyhmyydessäni olen
-aina ollut! Eikä vereen, joka vielä tuntuu tahmealta minun sormissani!
-
-Ei, hän ottaa enemmän, tuhat kertaa enemmän, hän ottaa viattomuuden,
-nuoren tytön kunnian ja...
-
-Hänen voimansa olivat lopussa.
-
-Hän ojensihe äkkiä suoraksi ja seisoi siinä silmänräpäyksen, mutta
-kaatui heti taaksepäin tyhjälle vuoteelle, jossa muutamia tunteja sitte
-hänen hellästi rakastettu tyttärensä oli levännyt.
-
-Äiti Cyrillakin oli surun murtamana.
-
-Mutta hän oli nainen, jota kohtalo oli jo niin kovasti koetellut, että
-hänellä tuskin oli enää kyyneleitä jälellä.
-
-Hänellä oli rohkea sydän, joka aina oli valmis lohduttamaan muita
-heidän syvimmissä kärsimyksissään.
-
-Hän heittäytyi polvilleen Demeterin viereen, kumartui hänen puoleensa
-ja kuiskasi tarttuen hänen käsiinsä:
-
-- Onneton, rohkaise mielesi!
-
-Mutta seuraavalla hetkellä horjahti äiti Cyrilla kauhistuneena taapäin,
-sillä mieletön nauru kaikui Demeterin rinnasta.
-
-- Tänne peili! Peili tänne, sanon minä!
-
-- Herra Jumala, hän on tullut hulluksi! mumisi äiti Cyrilla itsekseen
-ja löi kädet kasvoilleen. Mutta eihän siitä voinut muuta tullakaan.
-
-Ainoa, jota hän todella rakasti maan päällä, ainoa, jonka hän pelasti
-haaksirikosta on kadotettu, ehkä ainiaaksi.
-
-- Oi, sinullahan ei ole peiliä tietääkseni.
-
-Minähän itse kielsin sinun hankkimasta sellaista paholaisen kapinetta
-taloon, ettei ylpeyden henki pääsisi Sylvan sydämeen.
-
-No, sitte menen virran rannalle kun aurinko on noussut ja katson
-kuvaani vedessä.
-
-Silloin, silloin saan nähdä sen perkeleen, joka on saanut aikaan tämän
-yön pahat työt!
-
-- No, mutta rauhoittukaa nyt! Säälikää itseänne, pyyteli äiti Cyrilla.
-
-Jumala tietää, että te, jos kukaan, olette viaton sellaiseen!
-
-Ennemmin voisin syyttää itseäni, etten ole ollut kylliksi valpas.
-
-- Te? Ei, äiti Cyrilla, te ette ollut se, joka syöksi Sylvan turmioon!
-ähkyi Demeter. — Katso minua, äiti Cyrilla!...
-
-Eikö niin, minähän olen isä, tai ainakin olin kerran?
-
-Mutta oletko koskaan nähnyt isää, joka myö oman tyttärensä?
-
-No kuulkaa siis, äiti Cyrilla ja tuomitkaa ja halveksikaa minua sitte
-tuhat kertaa enemmän, kuin mitä tähän asti olette varmaan salaisuudessa
-tehnyt!
-
-Minä olen itse keinotellut oman, oman lapseni tämän wieniläisen
-tyttökauppiaan käsiin!
-
-Käheä nauru seurasi näitä sanoja.
-
-Voimakkaan miehen ruumis tutisi ja hänen silmänsä sulkeutuivat.
-
-Demeter Banjaluki oli mennyt tainnoksiin.
-
-
-
-
-KAHDESVIIDETTÄ LUKU.
-
-Poika tuominnut isänsä kuolemaan.
-
-
-Kuningatar Draga oli yhden sellaisen tapahtuman kautta, joka niin usein
-tekee tyhjiksi viisasten ja varovaisten ihmisten aikeet, välttänyt sen
-hirvittävän kohtalon, jonka eversti Maschin, Stefan Naumovitsch ja
-Demeter Banjaluki olivat hänelle valmistaneet.
-
-Kun Nicodem oli avannut tornin suljetun ulko-oven ja noussut ylös
-portaita, jotka veivät tornin ylempiin osiin, seisoi hän pian sen oven
-edessä, johon hänen avaimensa piti sopia Sylvan neuvon mukaan.
-
-Hän oli jo pistänyt avaimen lukkoon, kun hän äkkiä pysähtyi, seisoi
-hiljaa ja kuunteli.
-
-Hänestä tuntui, kuin olisi hän kuulut sisältä kumean äänen, ähkymistä,
-joka nousee kuolemaisillaan oleva ihmisen rinnasta.
-
-Nicodem Lunjevica oli kevytmielinen, hänellä oli paljon virheitä, mutta
-rohkeutta häneltä ei puuttunut.
-
-Se muodostui usein uhkarohkeudeksi, kun oli joku vaara kysymyksessä.
-
-Hän koputti siis hiljaa ovelle ja kysyi puoliääneen.
-
-- Onko siellä ketään?
-
-Onko se joku, joka on avun tarpeessa? Sanokoon nimensä ja —
-
-Etemmäs ei Nicodem ehtinyt, sillä silloin kuuli hän mainittavan omaa
-nimeänsä oven sisäpuolella ja tuo ainoa sana "Nicodem" lausuttiin mitä
-hirvittävimmän tuskan äänellä, johon oli sekoittunut heikko, vapiseva
-toivo.
-
-Nicodem horjahti taapäin. Hän kävi kalman kalpeaksi ja alkoi vapista.
-
-Eikö se ollut hänen sisarensa ääni, joka huusi hänen nimeänsä, hänen
-sisarensa Dragan?
-
-Nicodem luuli tulleensa hulluksi, kun sellainen ajatus tunkeutuikaan
-hänen aivoihinsa.
-
-Hulluutta! Kuinka olisi hänen sisarensa, kuningatar, joka tällä
-hetkellä varmaankin oli Tapschiderin huvilinnassa suuren seurueen
-ympäröimänä, saattanut tulla tähän kurjaan, vanhaan torniin, jossa vaan
-rotat ja hiiret asustivat ja johon korkeintaan joku rakastunut saattoi
-eksyä?
-
-Mutta Nicodem tuli pian huomaamaan oikean asianlaidan.
-
-Oven sisäpuolelta kuului lyöntejä — ruumis kaatui raskaasti sitä vasten
-— sitte kuului ääni, josta hän ei voinut erehtyä ja joka valittavalla
-äänellä änkytti seuraavat sanat:
-
-- Oletko se sinä, Nicodem? Oletko se sinä, veljeni? Silloin on Jumala
-lähettänyt sinut tänne!
-
-Murra ovi rikki, kiiruhda, ennenkuin on liian myöhäistä!
-
-- Minä se olen, Draga, sinun sisaresi!
-
-- Vapauta minut, sillä minut on houkuteltu tänne murhattavaksi!
-
-Samassa väänsi Nicodem avaimella lukon auki.
-
-Ovi avautui — ja huutaen kuin olisi Nicodem pelastanut hänet suuresta
-kuolon vaarasta, kaatui kuningatar Draga hänen avattuun syliinsä.
-
-Se oli siis todellakin kuningatar, hänen sisarensa, Serbian
-hallitsijatar.
-
-Hänet löysi Nicodem tästä vanhasta tornista yksinäisellä saarella ja
-minkä näköinen hän oli!
-
-Hänen piirteensä olivat vääristyneet, silmät verestivät, hänen musta,
-kihara tukkansa riippui epäjärjestyksessä otsalla ja hänen puvustaan
-näkyi, että hän oli laahannut itseään tornikamarin pölyisellä
-kivilattialla.
-
-Nicodem tahtoi kysyä, hän tahtoi saada selitystä Dragalta.
-
-Mutta tämä puristausi häneen kiinni, vavisten kuin haavan lehti ja
-äkkiä veti hän Nicodemin portaita alas, niin ettei hän saanut sanaakaan
-suustansa.
-
-Vasta sitte, kun he olivat ulkona vapaassa luonnossa, kun yöilma
-jäähdytti hänen kuumaa otsaansa, kun hän taas näki kuun ja tähdet ja
-kuuli Tonavan aaltojen solinan, silloin vasta irtautuivat sanat hänen
-huuliltansa.
-
-- Pois — heti pois täältä, veljeni.
-
-Meillä ei ole aikaa hukata! Petos, häpeällinen petos! Sitte saat tietää
-kaikki!
-
-Mutta vie nyt vaan minut pois tältä saarelta niin pian kuin
-mahdollista, jollet tahdo, että me molemmat joudumme perikatoon!
-
-Tällä hetkellä unohti Nicodem Lunjevica senkin houkuttelevan
-seikkailun, joka oli tuonut hänet itsensä, tälle saarelle.
-
-Hän näki näet varsin hyvin, että hänen oma toimeentulonsa ja se
-ruhtinaallinen elämä, jota hän nyt vietti, riippui sisaren elämästä,
-vallasta ja vaikutuksesta.
-
-Jos Draga suistuisi alas korkeudestaan, niin suistuisi hänkin.
-
-Hänelle ei siis ollut mikään muu niin tärkeätä, kuin ajatus pelastaa
-sisarensa, jota nähtävästi uhkasi vaara, jota hän tällä hetkellä ei
-voinut nähdä.
-
-Nicodem kiersi kätensä Dragan ympäri, joka puristausi häntä vastaan.
-
-Niin riensivät he poikki pimeän saaren alas rantaan, jossa nuoren
-upseerin vene oli, se alus, joka oli tuonut hänet saarelle vastapäätä
-olevalta metsäiseltä rannalta.
-
-Ei venheessäkään vaihdettu sanaakaan Nicodemin ja Dragan välillä.
-
-Kun Nicodem tahtoi kääntyä sisaren puoleen jollain kysymyksellä,
-osoitti tämä vaan vastaista rantaa ja hänen kalpeat huulensa huusivat:
-
-- Souda maihin tuonne kauas, pian, pian, jotta joutuisimme niin pian
-kuin mahdollista pois tältä hirvittävältä saarelta!
-
-Nicodem souti kaikin voimin.
-
-Oli vähällä, ettei hän törmännyt yhteen toisen venheen kanssa, jonka
-hän tapasi keskellä virtaa.
-
-Se oli se vene, jossa Demeter Banjaluki oli.
-
-Ei Nicodem eikä Draga välittänyt vähääkään venheessä istujasta.
-
-Eiväthän he aavistaneet, kuka se mies oli, joka seisoi venheessään kuin
-mielipuoli, eikä välittänyt siitä, että laineet veivät hänen venheensä
-mukanaan.
-
-Nicodem oli iloinen, saatuaan venheensä vieraan ohi ilman
-yhteentörmäystä ja myötävirtaa saapui hän pian metsäiselle rannalle,
-joka oli vastapäätä Kuolleitten saarta.
-
-Draga hyppäsi rannalle.
-
-Mutta tuskin oli hän päässyt muutamia askelia, kun vaipui alas
-tunnottomana.
-
-Tämäkin voimakas nainen näytti kärsineen liian paljon.
-
-Hänen hermonsa pettivät ehkä ensi kerran hänen elämässään, ja Nicodem
-Lunjevica, joka jo luuli, että sisarensa oli kuolleena vajonnut maahan
-sydänhalvauksen tähden, heittäytyi epätoivoissaan hänen viereensä,
-antoi hänelle mitä hellimpiä lempinimiä ja koetti kaikin tavoin
-herättää häntä henkiin.
-
-Mutta kuningattaren tajuttomuus kesti vaan muutamia minutteja.
-
-Sitte avasi Draga taas silmänsä ja nousi veljen avulla uudestaan
-jaloilleen.
-
-- Luulen, että olen pelastettu! änkytti hän veljensä rinnalla
-paetessaan metsään. — Oi, veljeni, en koskaan ole ollut niin lähellä
-turmiota kuin tänä yönä, ja mikä hirmuinen turmio olisi se ollutkaan!
-
-Oi, se oli edeltäpäin kokoonpantu salaliitto!
-
-Se kurja ei toiminut omasta puolestaan, vaan oli muiden ostama;
-tarkoitus oli viedä minut pois ja siten tehdä minut vaarattomaksi,
-kuten hän lausui!
-
-Oletko koskaan kuullut puhuttavan Demeter Banjalukista, veli?
-
-Se oli Mustain vuorten ryöväri, se oli Demeter Banjaluki, joka vei
-minut tuolle saarelle, joka nyt häviää takanamme yöhön ja usvaan ja
-jossa minä olin vankina vanhassa tornissa!
-
-- Demeter Banjaluki? huudahti Nicodem kauhistuneena. — Oi, sisar, sitte
-saat kiittää onnesi tähteä, että hengissä pääsit siitä seikkailusta.
-Sillä hän on vaarallisin kaikista ryöväreistä, eikä hän tavallisesti
-säästä ketään, joka joutuu hänen käsiinsä.
-
-- Jos olisin ollut tekemisissä yksin hänen kanssaan, vastasi Draga,
-jonka ääni tuli yhä varmemmaksi ja silmät alkoivat saada takaisin
-entisen kiiltonsa — niin olisin kai keksinyt jonkun keinon saada hänet
-muihin ajatuksiin.
-
-Mutta se roisto oli niiden palveluksessa, jotka ovat suurempia kuin hän
-ja jotka pitävät häntä välikappaleenaan. Sitä en epäilekään. Se oli
-aivan yksinkertaisesti edeltäpäin suunniteltu hyökkäys minua vastaan.
-
-Ei ollut kysymyksessä vähempää, kuin repiä minut pois puolisoni
-rinnalta ja äärettömän häpeän kautta tehdä minut mahdottomaksi
-palaamaan Aleksanterin luo Belgradin kuningaspalatsiin, mahdottomaksi
-enää istumaan Serbian valtaistuimella.
-
-- Eikö sinulla ole sitte aavistustakaan, tai minkäänlaisia otaksumisia,
-kuka on voinut tehdä sinulle tämän? kysyi Nicodem.
-
-- Otaksumisia? — Ehkä! kuiskasi Draga käheällä äänellä. — Mutta, se ei
-hyödytä mitään puhua otaksumisia.
-
-Minä tahdon varmuutta! huudahti kuningatar ja puri hammasta, toisella
-kädellään puristi hän kovasti veljen käsivartta ja toisen nosti hän
-ylös, kuin aikoisi lyödä jotakin. — Varmuutta minä tahdon, Nicodem,
-minä tahdon oppia tuntemaan viholliseni!
-
-Minä tahdon tietää, kenen silmätikkuna minä olen ja kellä on ollut
-uskallusta tehdä tämä!
-
-Tällä hetkellä kuulivat Nicodem ja Draga hevosten hirnuntaa ja
-kuningatar päästi ilohuudon.
-
-- Ne ovat minun hevoseni, huusi Draga. — Me jätimme ne jonnekin tänne
-läheisyyteen.
-
-Auta minua niitä etsimään, Nicodem!
-
-Sillä niillä oivallisilla hevosilla pääsemme Tapschideriin pikemmin
-kuin millään muulla tavalla.
-
-Nicodem tunkeutui heti pensaikkoon ja Draga jäi seisomaan virran
-varrelle.
-
-- Täällä ne ovat, huusi Nicodem jostain kauempaa. — Tänne, sisar, tänne!
-
-Hevoset ja vaunut ovat hyvässä kunnossa.
-
-Draga juoksi niin nopeaan kuin jalat jaksoivat kannattaa, veljen luo,
-joka eräällä avonaisella paikalla laittoi valjakkoa kuntoon.
-
-Kohta sen jälkeen istuivat Nicodem ja Draga valjakossa. Kuningatar
-hoiti toisella kädellään ohjaksia, toisella heilutti hän piiskaa
-hevosten päällä.
-
-- Eteenpäin! huusi hän ja hevoset läksivät heti liikkeelle.
-
-Hän osasi ajaa niin hyvin, ettei koko matkalla, tullut pienintäkään
-onnettomuutta.
-
-Hevoset menivät melkein lentämällä.
-
-Vanhat puut Tapschiderpuistossa katosivat kuin pelästyneet varjot
-Dragan ja Nicodemin ohi hämärässä yössä.
-
-Mutta äkkiä Draga huudahti ja käänsi huomionsa erääseen vanhaan tammeen.
-
-Mutta ei se ollut puu, joka herätti hänen huomionsa, vaan eräs olento,
-joka seisoi siihen nojautuneella.
-
-Se oli eräs mies väljään vaippaan kääriytyneenä.
-
-Puun runkoon oli ripustettu pyhän äidin kuva Jesus-lapsi sylissään, ja
-— Draga saattoi tuskin uskoa silmiään — pieni lamppu paloi kuvan alla.
-
-Mies katsoi Jumalan äidin lempeitä kasvonpiirteitä.
-
-Nyt otti hän hitaasti hatun hiukan harmahtavasta päästään ja vaipui
-polvilleen.
-
-Mies ei ollut huomannut, että valjakko lähestyi häntä, ei hän kääntänyt
-päätäänkään katsoakseen ohikulkevia vaunuja.
-
-Hän näytti olevan kokonaan vaipunut rukoukseen ja hartaasti katseli hän
-kuvaa.
-
-Ainoastaan kolmen sekunnin ajan sai Draga tarkastella tuota pitkää,
-komeaa, polvillaan olevata miestä.
-
-Mutta kuu, jonka säteet tunkivat tammen vihreiden lehtien välitse, teki
-polvillaan olevan miehen kasvot kalman kalpeiksi.
-
-Draga vavahti.
-
-Milan — Milan, maanpakolainen!
-
-Draga vei käden silmilleen. Hän pudisti päätänsä, niin että mustat
-kiharat kiertyivät kuin käärmeet hänen otsallensa.
-
-- Ei — ei, minä olen varmaan erehtynyt, mutisi hän itsekseen. Olisi
-mieletöntä ajatella, että Milan julkeisi astua yli maan rajain ja
-hiipiä Serbian sydämeen, jossa kuningas asuu, hänen poikansa, sama
-kuningas ja poika, joka on käskenyt, että hänen isänsä on ammuttava
-kuin hullu koira, jos hän joskus uskaltaa näyttäytyä Serbiassa.
-
-Se oli kai joku muu, joka näytti yhdennäköiseltä. Sillä mitäs Milan
-tekisi täällä Tapschider-metsässä.
-
-Tahtoiko hän mahdollisesti tavata Aleksanteria?
-
-Ehkä. Haa — kun kaikki käy ympäri, niin lienee hän tullut vielä kerran
-koettamaan, jos saisi kuninkaan irti minusta! Ehkä —
-
-Draga vaikeni äkkiä, sillä valjakko kulki kiireesti vielä erään
-henkilön ohi, joka seuraavalla hetkellä katosi puiden väliin.
-
-Se oli nainen, jonka pään ympärille oli kierretty pitsihuntu.
-
-Draga oli aivan oikein nähnyt hänet ja tämä nainen oli myös nähnyt
-valjakon.
-
-Lieneeköhän hän tuntenut kuningatarta?
-
-Sillä silmänräpäykseksi oli hän jäänyt seisomaan kuin kivettyneenä ja
-sitte paennut puiston jättiläispuiden suojaan.
-
-- Ada Kristic — pienen serbialaiskuninkaan äiti! änkytti Draga. — Sen
-lapsen äiti, jonka minä —
-
-Hän vaikeni.
-
-Hän ei uskaltanut palauttaa muistoonsa tätä rikosta, eikä toistaa sitä
-ajatuksissaan.
-
-Sillä hän värisi kun muisti sen kauniin pojan, jolle hän niin
-kylmäverisesti ojensi myrkkypikarin.
-
-Ja samassa lensivät Dragan aivoissa yht'aikaa nuo molemmat nimet:
-Milan — Ada Kristic. Oi, nyt hän tiesi, mitä asiaa Milanilla oli
-Tapschidermetsään.
-
-Kuninkaan linna ei ollut hänen matkansa päämäärä, vaan tämän naisen
-pikku koti, tämän naisen, joka kerran oli rakastanut häntä, ja joka oli
-hänen lapsensa äiti.
-
-Ne huolet, jotka Dragan mieltä painoivat kotiin tulonsa tähden, ajoivat
-kuitenkin pian hänen ajatuksistaan ne molemmat ihmiset, jotka hän
-tapasi Tapschidermetsässä.
-
-Yhä uudelleen teki hänet levottomaksi se ajatus, että kuningas oli ehkä
-huomannut hänen poissaolonsa linnasta.
-
-Mitä hän sitte vastaisi kuninkaan kysymyksiin?
-
-Millä valheilla astuisi hän hänen eteensä.
-
-Sillä ei hän koskaan uskaltaisi tunnustaa, mitä oikeastaan oli
-tapahtunut hänen ja Demeter Banjalukin välillä.
-
-Mutta nyt olivat he jo perillä Tapschiderin huvilinnan luona.
-
-Valkoinen linna, jota kuu valaisi, näytti hänestä satulinnalta.
-
-- Juokse alas, Nicodem! huusi hän veljelleen. — Vie hevoset takapihaan
-ja jätä ne siellä tallirenkien huostaan!
-
-Minä hiivin sen sijaan niin pian kuin voin, huoneisiin. Ehkä onni
-suosii minua niin, ettei Aleksanteri tapaa minua tänä yönä.
-
-Tämän sanottuaan riensi hän ylös matolla peitettyjä portaita.
-
-Muutamia kertoja täytyi hänen kuitenkin pysähtyä ja painaa molemmat
-kädet sydämelleen, sillä se tykytti liian kiivaasti.
-
-Hän koetti tyyntyä, mutta ei hän sittenkään voinut päästä henkiseen
-tasapainoonsa.
-
-Linnassa oli kaikki tyyntä ja hiljaista.
-
-Yövahdin askeleet olivat ainoat, jotka häiritsivät syvää hiljaisuutta.
-
-Nyt oli Draga jo joutunut sänkykamarinsa ovelle. Hän väänsi hiljaa
-lukkoa ja astui sisään.
-
-Huudahdus pääsi hänen huuliltaan.
-
-Sillä keskellä hänen huonettaan, kalpeana ja silmät jäykästi häneen
-suunnattuina, seisoi — kuningas Aleksanteri, hänen puolisonsa.
-
-Hänet nähdessään horjahti Draga.
-
-Hänestä tuntui, kuin olisi maa avautunut hänen edessään nielläkseen
-hänet.
-
-Hän tarvitsi kaiken tarmonsa, ettei olisi tällä hetkellä lysähtänyt
-maahan pelästyksestä.
-
-Aleksanteri oli täysissä vaatteissa.
-
-Hänellä oli yllään 6:nen ratsurykmentin univormu, ratsastussaappaat ja
-kannukset.
-
-Pöydällä hänen vieressään oli ratsupiiska, itse nojasi hän miekkaansa.
-
-Nähtävästi oli kuningas ollut yöllisellä ratsastusmatkalla. Draga
-aavisti, mikä tarkoitus sillä oli ollut.
-
-Kuningas oli ollut ulkona ja etsinyt häntä — niin, siitä ei ollut
-epäilemistäkään.
-
-Hän oli hypännyt ratsunsa selkään ja kulkenut läpi Tapschidermetsän
-vaimoansa etsimässä.
-
-- Kuninkaani, änkytti vihdoin Draga kun oli vähän saanut hengittää. —
-Puolisoni, oi Aleksanteri, puolisoni!
-
-Näin sanoen riensi hän kuninkaan luo ja aikoi heittäytyä hänen
-syliinsä. Mutta kuningas nosti torjuen kätensä.
-
-- Mistä tulet sinä? änkytti hän tukahutetulla äänellä. — Sinä ymmärrät,
-että vaimo, joka vasta aamupuoleen tulee kotiin kun ensin salaisesti
-poistuu sänkykamaristaan, on ainakin velvollinen selittämään, kuinka
-hän on viettänyt yön, ennenkuin hän saa heittäytyä puolisonsa syliin
-häntä suudellakseen.
-
-Lausuessaan nämä sanat laski Aleksanteri äkkiä kätensä pöydälle, jossa
-oli ratsupiiska.
-
-Tämä liike suututti Dragaa ja antoi hänelle vastustusvoimaa.
-
-Se antoi myös hänelle äkkiä sen valheen, jota hän niin kauan oli
-turhaan hakenut, valheen, jolla hän voisi itseään puolustaa.
-
-Ylpeästi ojentaen itsensä suoraksi ja heittäen pois vaippansa, niin
-että seisoi siinä nyt Aleksanterin edessä viehättävässä puvussaan,
-jossa ruumiinsa ihanat muodot edullisesti esiintyivät, vastasi hän:
-
-- Nyt en se ole minä, jonka tarvitsee pyytää anteeksi, vaan sinä,
-kuninkaani!
-
-Tämä ylpeä vastaus hämmensi kuninkaan.
-
-- Minä? kysyi Aleksanteri hämillään. — Onko se minun syyni, ettet
-sinä tänä yönä ole ollut huoneissasi, ja että minä turhaan olen sinua
-hakenut? Ja kuitenkin luulen, että se riippuisi kokonaan sinusta
-itsestäsi olla kotona eli poissa.
-
-Kuitenkin katsoit parhaaksi salassa poistua palatsista. Sinä olet
-viettänyt yön sen ulkopuolella.
-
-Sitä ei saa tehdä Serbian kuningatar, ei halpa porvarivaimokaan.
-
-Vaimo, — hänen vihansa kasvoi joka sekunti ja äänensä vapisi
-mielenliikutuksesta — vaimolla, joka viettää yhden ainoan yön kodin
-ulkopuolella miehensä tietämättä, ei ole enää oikeutta vaatia
-kunnioitusta ja jos hän on kuningatar, on hän menettänyt oikeutensa
-kruunuun.
-
-- Ja kuningas, vastasi Draga, miettimättä hetkeäkään — joka niin
-huonosti kuin sinä voi suojella puolisoaan vihollisensa juonia vastaan,
-joka antaa ovien ja porttien olla auki, jotta he voivat tunkeutua
-ja viedä pois, vieläpä melkein häväistä hänen vaimonsa — sellainen
-kuningas ei ole kruunun arvoinen.
-
-He seisoivat vastatusten, rinta rintaa vasten, silmä silmää.
-
-Mutta siinä Dragan mittaillessa häntä katseellaan, katseella, joka
-tavallaan oli voimain koetus heidän molempain välillä, voitti nainen.
-
-Kuninkaan tahto vaipui vähitellen yhä enemmän ja enemmän alas.
-
-- Kuulenko oikein? änkytti Aleksanteri, nojaten kädellään pöydän
-reunaan, jossa ratsupiiska oli. — Sinä — sinä syytät minua siitä,
-ett'en ole tarpeeksi sinua suojellut?
-
-Olisinko minä jättänyt ovet ja portit auki sinun vihollisillesi.
-
-- Minä en tullut tänne, huudahti nyt Draga pehmeällä äänellä ja
-silmänsä täyttyivät kyynelillä — minä en tullut syytämään sinun
-päällesi syytöksiä.
-
-Mutta kun kaiken sen jälkeen, mitä minä tänä yönä olen kokenut, saa
-vielä tuollaisen vastaanoton ja nuhteita sekä tuon saman ikuisen
-epäluottamuksen, joka niin huonosti palkitsee minun uskollisen
-rakkauteni — ei, ei, sitä en odottanut!
-
-Minä olen väsynyt elämään ja niittämään vaan mustasukkaisuutta ja
-epäluottamusta, minä olen väsynyt uhraamaan koko elämäni miehelle, joka
-luottaa enemmän halpamaisiin juoruihin kuin omaan vaimoonsa!
-
-Minä olen väsynyt kantamaan kruunua, joka ei ole minulle muuta kuin
-ohdakekruunu!
-
-Minä annan sen sinulle takaisin! Ota se — ota se ja anna minun mennä
-tieheni!
-
-Hän tiesi kyllä, kuinka tätä heikkoa miestä oli kohdeltava.
-
-Hänen ensi uhkauksensa mennä pois hänen luotaan vaikutti samalla tavoin
-kuin aina ja kun hän riensi ovelle, juoksi Aleksanteri hänen jälkeensä,
-saavutti hänet ovessa ja sulkien sen ruumiillaan sanoi hän:
-
-- Ei, pysähdy, minä olen ehkä tehnyt sinulle väärin.
-
-Sano minulle kaikki, Draga, Jumalan tähden, mitä on sinulle tapahtunut
-tänä hirmuisena yönä.
-
-Etkö sitte ole omasta vapaasta tahdostasi poistunut linnasta. Onko
-sinut pakoitettu ulos lähtemään?
-
-- Pakoitettu, huusi Draga — se ei ole oikea sana — on tehty vielä
-enemmän.
-
-Minut on viekoiteltu täältä viekkaudella ja todellakaan ei se ole
-sinun ansiosi, kuningas Aleksanteri, että vaimosi voi nyt punastumatta
-katsoa kasvoihisi, ettei hän ole häväisty, roiston häpäisemä, tai ehkä
-murhattukin.
-
-Aleksanterin mielenliikutus kasvoi joka minuutti. Hänen hermostumisensa
-alkoi saada vaarallisen muodon.
-
-Hänen silmänsä sulivat epävarmoiksi, katse hehkuvaksi, läpitunkevaksi
-ja sitte taas araksi.
-
-Draga pelkäsi jo, että se hirmuinen hermotauti, jota Aleksanteri kärsi,
-puhkeisi taas.
-
-Nyt oli tullut hänelle otollinen hetki ampumaan myrkytettyjä nuoliaan,
-tyynnyttämään kuningasta ja samalla käyttämään hyödykseen sitä
-vaarallista asemaa, jossa hän oli.
-
-- Oh miltä sinä näytät, kallis puolisoni! huudahti hän, kiersi
-kätensä hänen ympärilleen ja veti hänet rintaansa vasten — kuinka
-silmäsi säkenöivät ja huulesi vapisevat — ei, ei, sinä et saa tulla
-sairaaksi! Kuule nyt tyynesti, mitä on tapahtunut! Sinähän näet, että
-onnettomuuden pilvet ovat jo haihtuneet ja nyt, kun me molemmat olemme
-taas yhdistetyt, en minäkään enää mitään pelkää, nyt tiedän minä, että
-saamme riemuita vihollistemme tappiosta.
-
-- Vihollistemme? änkytti Aleksanteri. — He olivat siis mukana pelissä?
-
-- Niin, kuninkaani!
-
-Muistatko sitä saksalaista kuskia, jonka muutamia päiviä sitte otin
-palvelukseeni?
-
-- Hänen toimenaan oli kesyttää ne unkarilaiset hevoset.
-
-- Aivan oikein! vastasi kuningas. — Mitä siitä miehestä on sanomista?
-
-- Sen miehen kanssa olin ajelemassa eilisaamuna.
-
-Niin, mehän tapasimme toisemme, kun sinä sisareni Helenan kanssa olit
-puistossa kävelemässä.
-
-- Aivan oikein! vastasi kuningas hieman hämmästyneenä, kun Helenan
-nimeä mainittiin. — Hyvin hyvästi muistan sen.
-
-Pyysin sinua myöskin, ettet lähtisi tuolle matkalle. Mutta sinä olit
-varmasti päättänyt lähteä.
-
-- Matka menikin ilman mitään ikävyyksiä! vakuutti Draga. — Ainoa
-tapahtuma oli se, että eräs pyyntökirja viskattiin vaunuuni, kun minä
-olin Tapschiderpuistossa.
-
-Minä avasin sen ja siinä oli nöyrä rukous eräältä naiselta, joka asuu
-puistossa.
-
-Hän kirjoitti minulle ja kertoi, että hänellä on sairas lapsi, sekä
-pyysi minua tekemään jotakin hänen hyväkseen.
-
-Sääliväisyyden liikuttamana käskin kuskin iltasilla illallisen jälkeen
-odottaa minua ja niin pian kuin mahdollista viedä minut sen köyhän
-naisen asunnolle, joka oli metsän sisässä.
-
-Matka sinne kesti korkeintaan puoli tuntia ja minä katsoin, että minä,
-ollen hyväntekeväisyyden palveluksessa voin tehdä tämän kuninkaaltani
-salaa.
-
-Me lähdimme siis matkaan ja kaikki kävi hyvin.
-
-Mutta äkkiä huomasin olevani Tonavan rannalla.
-
-Siinä se kurja roisto tarttui minuun kiinni, laahasi minut erääseen
-venheeseen, souti minut Tonavan yli erääseen saareen, jossa on vanha
-torni.
-
-- Vanha torni? huudahti Aleksanteri. — Onko se joku raunio? Se ei voi
-olla mikään muu kuin Janitschartorni!
-
-- Niin, se se olikin ja sinä voit kuvitella, kuinka minä värisin
-kauhusta, kun minut äkkiä väkisin laahattiin ylös portaita torniin, ja
-siellä syöstiin erääseen huoneeseen, joka on ylinnä kupoolin alla!
-
-Mutta kauhuni kasvoi vielä suuremmaksi, kun eteeni astui mies, jonka
-tunsin, mies, joka vihaa minua enemmän kuin ketään muuta kuolevaista,
-sillä siitä hetkestä lähtien, kun sinä aloit rakastaa minua, oma
-Aleksanterini, on hän koettanut eroittaa meitä.
-
-Tumma puna peitti kuninkaan kasvot.
-
-- Ketä sinä tarkoitat? änkytti hän vaivaloisesti: kuka oli se hävytön,
-joka niin väkivaltaisella tavalla pakotti sinut tapaamaan itseään?
-
-- Tokkohan voin mainita hänen nimeänsä sinulle? huudahti Draga. — Oi,
-elä pakoita minua siihen, Aleksanteri! Anna minun ennemmin vaieta. Minä
-säilytän sen nimen ikuisesti salassa omassa rinnassani.
-
-Sillä — sitä miestä et sinä voi rangaista! Hän on ehkä ainoa ihminen,
-jonka yli sinulla ei ole valtaa, ainoa, jolle sinun täytyy antaa
-anteeksi, että hän on uskaltanut häväistä sinun vaimoasi.
-
-Silloin puristi Aleksanteri kätensä ja huusi hammasta purren,
-itsepäisesti kuin lapsi:
-
-- Nimi! sano minulle nimi!
-
-Hän on kuoleva, niin totta kuin nimeni on Aleksanteri ja olen Serbian
-kuningas!
-
-- Onneton! huusi Draga, olet lausunut oman isäsi kuoleman tuomion!
-Sillä se oli Milan, joka tuli luokseni Janitschartornissa.
-
-Aleksanteri tuijotti minuutin ajan suoraan eteensä ilmeettömin katsein.
-Sitte kävi vavistus läpi hänen ruumiinsa ja hän puhkesi lausumaan:
-
-- Minä vihaan isääni ja tähän asti olen toivonut, että minun
-serbialaisieni joukossa olisi joku, joka voisi lukea silmistäni
-sen lausumattoman toiveen, että minä tahdon päästä tuosta toisesta
-serbialaiskuninkaasta, joka kulkee kaikkialla ja kehuu lahjoittaneensa
-minulle kruunun, kuten pistetään leikkikalu pojan käteen.
-
-- Jos sinä olet toivonut löytäväsi sellaisen serbialaisen, vastasi
-Aleksanterin paha henki, niin olet todellakin suuresti pettynyt
-toiveissasi. Toivo vaan edelleenkin, jatkoi hän ivallisesti, — niin
-tulee joskus se päivä, jolloin hän ottaa sinulta kruunun, kuten hän sen
-antoikin!
-
-Kuolema ja kadotus, minähän kumminkin olen kuningas!
-
-- Niin, niin kauan kun Milan suvaitsee sallia, ei minuuttiakaan
-kauempaa. Sillä tiedä, huudahti Draga ja hiipi lähelle Aleksanteria —
-hänellä on kruununperillinen jo valmiina, isäsi, hän tietää jo pään,
-jossa hän paljoa mieluummin näkisi Serbian kruunun loistavan kuin sinun
-päässäsi —
-
-- Se ei ole totta, keskeytti Aleksanteri. — Sen sinä valehtelet, Draga,
-vielä ei löydy Serbian kruunun perillistä ja jollet sinä laske sitä
-minun syliini, minun poikanani, minun lapsenani, omana lihanani ja
-verenäni, niin kuolee Obrenovitschien suku minussa, sen viimeisessä
-vesassa.
-
-- Niin, sinä luulet sitä, vastasi Draga — mutta sinä erehdyt suuresti.
-Tuolla metsän takana — hän tarttui kuninkaan käteen ja veti hänet
-mukanaan avonaisen sänkykamarin ikkunan luo, josta saattoi nähdä
-puiston puiden tummat latvat — tuolla metsän takana on pieni talo,
-jossa asuu kaunis nainen. Joku aika sitte asui tässä talossa myöskin
-nuorukainen, melkein poika vielä, joka kutsui itseään Milaniksi ja
-väitti kantavansa isänsä nimeä. Mutta hänen äitinsä nimi oli Ada
-Kristic.
-
-Tämän nimen kuultuaan repäisi Aleksanteri itsensä irti Dragan käsistä.
-
-- Ada Kristic, huudahti hän. — Minä tunsin hänet, kun hän vielä oli
-ministeri Kristicin vaimo. Hänestä tuli isäni rakastajatar, miehensä
-ajoi hänet luotaan — tuo poika — hänen poikansa — Obrenovitsch —
-kuninkaallista verta suonissaan — minä — häviö kaikille heille: isä,
-poika ja äiti — minä tahdon puhua hänen kanssaan — minä kuningas!
-
-Hän päästi korisevan äänen ja syöksyi lattialle.
-
-Hetken aikaa oltuaan tainnoksissa, heräsi hän taas tuntoihinsa,
-hirmuinen hymy sinertävillä huulillaan. Hän tarttui Dragan käteen, veti
-hänet luokseen ja kuiskasi:
-
-- Hanki minulle murhaaja, Draga, isäni murhaaja, minä en tahdo enää
-kutsua häntä Milan maanpakolaiseksi, vaan hänen nimensä on oleva
-Milan kuollut, vasta sitte kun hän on kuollut, tunnen minä itseni
-levolliseksi.
-
-Ilosta huudahtaen heittäytyi Draga kuninkaan syliin. —
-
-- Sinä tahdot murhaajan? huudahti hän. Tällä hetkellä ei hän enää
-voinut hallita itseänsä ja koko se vahingonilo, jota hän tunsi
-saamastaan pirullisesta voitosta, loisti hänen kasvoistaan. — Sinä
-tahdot murhaajan isällesi?
-
-No hyvä, kuningas Aleksanteri, sinä saat sen!
-
-Draga ei ollut erehtynyt. Se oli todellakin kuningas Milan, jonka hän
-oli nähnyt polvistuvan vanhan tammen alla ja katsovan ylös Marian
-kuvaan, joka siinä riippui. Muutama silmänräpäys sen jälkeen kuin
-hän oli ajanut ohi, kuului naisen ääni muutamien askelten päässä
-maanpakolaisuuteen ajetusta kuninkaasta. - Milan, oletko todellakin
-tullut! Niin, tiesinhän minä, etten turhaan tarvitseisi pyytää sinua
-tulemaan.
-
-Hento, mustapukuinen nainen seisoi samassa Aleksanterin isän edessä.
-
-Kuu valaisi hänen kalpeita kasvojaan, joita ympäröi kihara tukka.
-
-Nähdessään tämän naisen, säpsähti Milan. Näytti siltä kuin olisi hän
-tahtonut langeta polvilleen hänen eteensä, kuten äskettäin Marian kuvan
-eteen.
-
-Ada Kristic meni kuitenkin heti hänen luoksensa ja sanoi syvästi
-liikutettuna.
-
-- Kiitos, että tulit, Milan Obrenovitsch! Kiiruhda ja tule kanssani,
-meillä ei ole aikaa hukata! Kuka tietää, eikö tällä aikaa, kun olen
-ollut poissa kotoa, joku murhaaja ole hiipinyt sisään ryöstääkseen
-hengen sinun pojaltasi.
-
-- Murhaaja? huudahti Milan vapisevalla äänellä. Ada, löytyykö
-todellakin Serbiassa sellaista ihmistä, joka on niin läpi kurja, että
-hän tahtoisi ryöstää elämän tältä pojalta, tältä viattomalta lapselta,
-joka varmaankaan ei tietensä ole tehnyt mitään pahaa?
-
-— On, Milan, jo on koetettu myrkyttää oma poikasi! Yksi ainoa hetki,
-jolloin ensi kerran moneen vuoteen jätin pojan yksinänsä, riitti
-antamaan murhaajalle tilaisuutta ojentamaan hänelle myrkkyä. Sitte
-murhaaja pelkurimaisesti pakeni, tavallisuuden mukaan, ja kun palasin
-huoneeseen, havaitsin poikani makaavan ja taistelevan kuoleman kanssa.
-
-— Sinä puhut murhaajasta? sanoi Milan. — Sano minulle hänen nimensä,
-Ada, minä vannotan sinua —
-
-— Elä vannota! keskeytti häntä Ada äkkiä ja kohotti varottaen kätensä.
-— Et edes sinäkään voi rangaista sitä naista, joka murhata yritti,
-tuskinpa tahtoisitkaan. Sillä sinäkin tunnet hänet, ja sanotaan —
-ei, ei, en tahdo toistaa mitä minulle on kuiskattu. Se on liiaksi
-halpamaista, jotta minun huuleni voisivat sitä asiata ilmaista.
-Pikemmin uskon, ettei se ole totta, että se on vaan parjausta! Milan,
-se nainen, joka olisi poikasi tappanut, ellei taivaan Jumala olisi
-häntä pelastanut, on — Draga, kuningatar Draga, poikasi Aleksanterin
-vaimo!
-
-Milan päästi puoleksi tukahutetun huudon, jotta linnut, jotka olivat
-asettuneet läheisiin puihin levolle, säikähtyivät ja alkoivat
-räpyttää siipiään. Mutta sitte kääntyi Milan ympäri ja ojensi kätensä
-Tapschideriin päin.
-
-— Kuningatar Draga, sanot sinä? Murhaaja Dragaksi kutsun häntä tästä
-hetkestä lähtien. Haa, hetki ei vielä ole tullut, sinä saat korvata
-kaikki mitä pahaa olet tehnyt. Mutta ole vakuutettu siitä, Ada, että
-kostoni on häntä kohtaava!
-
-Minuuttia myöhemmin menivät kuningas ja kalpea nainen, joka oli hänelle
-uhrannut koko elämänsä, yhdessä metsän läpi, eikä kestänyt kauvan,
-ennenkuin ne olivat saapuneet Tapschiderpuiston yksinäiselle asunnolle.
-Heikko, väräjävä valonsäde tunkihe ikkunasta ja osoitti heille tien
-suuntaa. Milan jäi mielenliikutuksen valtaamana hyväksi aikaa seisomaan
-oven ulkopuolelle. Mutta sitte hän sen avasi ja käsivartensa kietoen
-Adan ympärille hän astui ovesta sisälle.
-
-— Poikani — hellästi rakastettu poikani! huusi Milan, juosten Adan
-rinnalla eteisen kivilattiata pitkin työhuoneeseen. — Missä olet sinä,
-oikea poikani, jonka Jumala on minulle antanut, lohduttaakseen minua
-kaikista kärsimyksistä joita toinen poikani on minulle tuottanut.
-
-— Milanka! huusi Ada, — Milanka, sydämeni, missä sinä olet? Pappa on
-täällä — sinun pappasi, jota kauvan olet odottanut! Niin kiiruhda
-sitte, poikani, hänen syliinsä, anna isäsi siunata itseäsi. Tänään on
-onnen päivä.
-
-— Ja tätä onnen päivää, Adani, kuiskasi Milan lempeällä äänellä, — on
-seuraava monta muuta, sillä minä otan nyt teidät mukaani. Me elämme
-yhdessä, sinä Adani, minä ja meidän poikamme. Mutta, Jumalani, mikä
-sinua vaivaa, Ada? Miksi minuun niin peljästyneenä katsot. Näin sanoen
-tahtoi Milan vetää rakastetun naisen syliinsä, häntä lohduttaaksensa,
-mutta Ada irroittihe, katsoi kuolonkalpeana sisemmän huoneen ovelle,
-jota poika ei vielä ollut avannut ja huudahti:
-
-- Miksi hän sitte ei tule ulos? — Miksi ei hän vastaa minun huutooni?
-
-Milanka, Milanka! —
-
-Armelias Jumala, hän ei olekaan täällä, Milanka, rakkaani, missä sinä
-olet?
-
-Näin sanoen oli Ada syössyt huoneeseen ja Milan seurasi häntä.
-
-Samassa kuin epätoivoinen äiti käyttäytyi kuin mieletön ajatellen, että
-joku onnettomuus oli saattanut poikaa kohdata, katsoi Milan tutkivasti
-ympärilleen. — Kirje, huudahti hän äkkiä, ja osoitti sormellaan paperia,
-joka oli pöydällä. — Keneltä se on, Ada? Mutta tuskin oli Ada huomannut
-kirjoituksen, kun koriseva ääni tunkeutui hänen rinnastansa ja hän
-vaipui puoleksi tajutonna Milanin syliin.
-
-— Ada! huudahti Milan kauhistuneena. — Kuinka on sinun laitasi? — Tämä
-kirjoitus —
-
-— Onko hän kirjoittanut! sai kalpea rouva sanotuksi, kuin jos olisi
-ollut kuolettavasti haavoittunut. — Minun poikani — sinun poikasi —
-se on ensimäinen ja viimeinen kirje, minkä hän on sinulle ja minulle
-kirjoittanut.
-
-Hän on karannut — hän on irrottautunut äidin sydämeltä. Nainen on
-houkutellut hänet ja vietellyt, ainoa nainen, jonka hän on nuoressa
-elämässään kohdannut, nainen, joka tavotteli hänen henkeään — murhaaja
-— Draga.
-
-Raivostuneena tempasi Milan kirjeen vapisevan naisen käsistä. Hänen
-silmänsä harhailivat paperilla ja lukiessansa rupesi hän kiristämään
-hampaitansa, hänen silmänsä verestyivät, veri nousi hänen päähänsä ja
-muutti hänen kasvonsa tummanpunaiseksi.
-
-Sanat tunkeutuivat yksitellen hänen huuliltansa, jotka hermostuneesti
-nytkähtelivät, kun hän luki Milankan kirjeen, minkä tämä oli äidilleen
-kirjoittanut. Kirje kuului seuraavasti:
-
- "Voi hyvin, suloinen, sydämellisesti rakastettu pikku mamma! Anna
- minulle anteeksi, että lähden luotasi, mutta jos kauvemmin viipyisin,
- niin kuolisin. Minun täytyy löytää hänet, minä tahdon nähdä hänet,
- joka kuin taivaallinen ilmestys asettui tielleni ja taas niin pian
- katosi. Ja kun hänet olen löytävä, silloin mamma, silloin tuon hänet
- mukanani luoksesi, silloin on hän yhdessä meidän kanssa asuva, meidän
- talossamme, ja onnemme on oleva täydellinen. Eikö niin, ethän ole
- minulle vihainen, äiti kulta, ethän tahdo, että Milanka parkasi tulisi
- koko elinajakseen onnettomaksi? Yhtä paljon kuin minä elääkseni
- tarvitsen sinua, yhtä paljon tarvitsen häntä. — Jumala, joka toki on
- hyvä, on kyllä taas johtava minut sinun syliisi. Rukoile, että tuo
- pian tapahtuisi, äiti kulta, niin taas näemme toisemme iloisina ja
- onnellisina. Minä ajatuksissani suutelen kättäsi. Vielä kerran anna
- anteeksi ilkeälle pojallesi, joka kumminkin jumaloi sinua. Milan."
-
-Hämmästyksestä raivoissaan seisoi Milan liikkumattomana pojan kirje
-kädessään, samassa kuin hän kietoi käsivartensa pyörtyneen naisen
-vyötäisten ympärille.
-
-
-
-
-KOLMASVIIDETTÄ LUKU.
-
-Dragan hävitystuuma.
-
-
-Vaikka Draga ei ollut yöllä paljon silmiään sulkenut, niin oli hän
-kuitenkin heti auringon noustua siinä komeassa puutarhassa, joka kuului
-Tapschiderin huvilinnaan.
-
-Tällä, niin monessa suhteessa merkillisellä naisella, jonka persoonassa
-yhdistyivät niin monet edut ja monet hirvittävät intohimot ja synnit,
-oli tarvittaessa ihmeteltävä voima. Hän voi valvoa monta yötä
-peräkkäin, kun oli kysymys jostain hänelle tärkeästä asiasta.
-
-Hän kulki kukkaryhmien välissä puutarhassa ja hänen rinnallaan oli se
-vanha inhottava nainen, joka oli hänen paha henkensä — täti Eufemia.
-
-- No oletko nyt vihdoinkin saanut hänet niin pitkälle! kuiskasi akka
-kuningattarelle, kun tämä oli puhunut, mitä yöllä oli tapahtunut
-hänen ja Aleksanterin välillä. — Hän on siis päättänyt antaa murhata
-isänsä. Mutta siitä tulee vähän vaikea tehtävä, sillä kuningas Milan on
-Itävallassa ja siellä on hyvät poliisit, joilla on terävä silmä.
-
-- Sinä erehdyt, vastasi Draga. — Milan oleskelee nykyään Serbiassa
-ja minä olen melkein varma siitä, että hän on meidän huvilinnamme
-läheisyydessä.
-
-Vanhus pysähtyi ja tuijotti Dragaan aivan kauhistuneena.
-
-- Ja sen sanot sinä noin tyyneesti, lausui täti Eufemia. — Kyyhkyseni,
-sinun pitäisi olla varuillasi, sillä minä en luota tuohon Milaniin
-vähääkään, kun on kysymys sinusta.
-
-- Pyh, minä olen Tapschiderissä hyvässä tallessa. Muuten aiommekin
-toimia ennen Milania. Voi, jos vaan tuntisin jonkun päättäväisen
-miehen, johon voisi luottaa!
-
-- Minä ymmärrän, sanoi täti Eufemia ja iski silmää. — Te tahdotte
-miehen, joka voi tehdä rikoksen. —
-
-Niin, minä tunnen juuri sellaisen, hän on vanha nuoruuden ystäväni,
-joka ei asu kaukana täältä ja jonka luokse ehtii parissa tunnissa.
-
-- Kuka hän on? huudahti Draga äkkiä. — Oh, täti Eufemia, kuningas on
-juuri käskenyt minun hankkia hänelle päättävä mies, mutta hänen täytyy
-olla sopiva ja luotettava ja ennen kaikkia kyllin rohkea tekemään
-sellainen verityö.
-
-- Juuri sellainen on se, jota tarkoitan. — Niin, hän tekee sen, hänen
-täytyy se tehdä. Sillä hän on häviön partaalla ja jollei hän jonkun
-ihmeen kautta pelastu, niin myövät velkojat näinä päivinä hänen
-linnansa ja ajavat hänet kuin kerjäläisen kadulle.
-
-- Hänen linnansa? — Ei, täti, mies jolla on linna, ei varmaan suostu
-tappamaan ihmistä.
-
-- Oletko varma siitä? — Minä olen luullut, että sinä kuningattarena
-olet tullut vielä viekkaammaksi ja tiedät, että huonoimmat ihmiset
-eivät aina asu hökkeleissä, vaan että niitä siihen sijaan löytyy
-linnoissa, jotka näyttävät mahtavilta, mutta jotka sisältä ovat niin
-madon syömiä, että ne jo aikoja sitte olisivat romahtaneet rikki,
-jollei niitä keinotekoisella tavalla pidettäisi pystyssä.
-
-Kahden tunnin matkan päässä täältä on Zaporan kylässä linna, joka
-ennen oli komean aatelistilan keskipisteenä. Sen laajoilla niityillä
-kävi suuret elukkalaumat, talleissa hankasivat hevoset kärsimättömästi
-kavioitaan ja tahtoivat ulos vapaaseen luontoon, kanat ja hanhet
-tepastelivat pihalla ja siellä oli lakeijoja ja piikoja herrasväkeä
-palvelemassa. Itse linnassa oli niin paljon laulua ja tanssia, että
-isäntäväen rahakukkaroon tuli pian reikä ja sinä tiedät, että sellaista
-reikää on hyvin vaikea parsia enää umpeen.
-
-Viimeiset linnanherrat Zaporassa olivat jo rutiköyhiä, mutta he
-koettivat vielä kantaa ulkonaista leimaa. Hän, joka nyt omistaa
-Zaporan, on juoppo, joka vielä tosin käy aatelismiehestä, mutta
-ei myöskään haikaile istua huonoimpain talonpoikain kanssa kylän
-kapakoissa juomassa kunnes niin juopuu, että hänet täytyy kantaa kotiin.
-
-- Siis juomari, sanoi Draga. Mutta minä en luule, että sellaiseen voi
-luottaa.
-
-- Oh, voit olla huoletta! Herra von Knetzewitsch, sellainen on nimensä,
-on varma mies.
-
-- Ja hän on ihan köyhä?
-
-- Hän on köyhä kuin kirkon rotta ja hän olisi jo aikoja ollut poissa
-linnastaan, jollei hän monta kertaa olisi pyssy kädessä ajanut pois
-oikeuden miehiä, kun nämä tulivat linnaan. Sen jälkeen ei ole kukaan
-uskaltanut tulla häntä niin lähelle, mutta nyt olen kuullut, että
-huutokauppa pidetään siellä näinä päivinä.
-
-- Zaporan linnan herran kanssa rupean minä liittoon. Minä tarjoan
-hänelle sievän summan rahaa, jos hän kerran laukaisee kiväärinsä meidän
-hyväksemme. Mies, joka ei pelkää ampua oikeuden palvelijoita, hän voi
-kyllä myöskin ampua kuningas Milania.
-
-- Kyllä minä panen asian toimeen, sanoi täti Eufemia. — Sano
-vaan, kuinka paljon tahdot maksaa! Minä lähden Zaporaan puhumaan
-Knetzewitschin kanssa. Hän tulee iloiseksi nähdessään minut, sillä hän
-tunsi minut, kun vielä olin nuori ja kaunis. Nuori ja kaunis! Niin,
-minäkin olen kerran ollut nuori ja kaunis, Draga, en tosin niin kaunis
-kuin sinä, mutta kylliksi kaunis, jotta miehet minusta pitivät.
-
-Draga kääntyi inholla pois akasta. Sillä löytyi hetkiä, jolloin hän
-oikein vihasi täti Eufemiaa.
-
-- Mene nyt, sanoi hän — ja laita niin, että minun aamiaiseni laitetaan
-siihen lehtimajaan, minä tarkoitan sitä, jota ympäröi villit
-ruusupensaat, jotka kiertävät ylös muurille!
-
-- Ja menenkö minä Knetzewitschin luo?
-
-- Mene vaan! — Tarjoa hänelle satatuhatta guldenia; ne saa hän samalla
-hetkellä, jolloin ilmoittaa meille Milanin kuoleman! Mutta varo vaan,
-ettet ilmaise, että minä olen sinut lähettänyt, etkä tietysti myöskään
-puhu mitään kuninkaasta. Sano Knetzewitschille, että yksityiset syyt
-pakoittavat sinun kostamaan Milanille!
-
-- Jumala siunatkoon sinua, muruseni! huudahti täti Eufemia, tarttuen
-Dragan käteen, jonka tämä kuitenkin kiireesti veti pois. — Minä menen,
-minä sanon Knetzewitschille kaikki. Hän suostuu kyllä ehdotukseen,
-niin, sen hän kyllä tekee!
-
-Mutta, näetkös, kahdella tyhjällä kädellä ei voi sinne mennä — pieni
-etumaksu —
-
-- Hyvä, minä annan sinulle kaksikymmentä tuhatta guldenia, vastasi
-Draga. Odota minua tunnin perästä huoneessani!
-
-Täti Eufemia poistui nyt ja Draga katsoi vanhuksen jälkeen, kunnes tämä
-oli kadonnut linnaan. Sitte meni Draga lehtimajaan ja istui eräälle
-sohvalle uneksimaan rakkaudestaan Stefan Naumovitschiin.
-
-Äkkiä kuuli hän melua ylhäältä muurilta.
-
-Hänen ensi ajatuksensa lensi Milaniin ja väristys kävi läpi hänen
-ruumiinsa, kun hän ajatteli, että hänen nyt täytyisi seistä puolisonsa
-isän edessä.
-
-Vala huulillaan oli hän viimeksi eronnut Dragasta. Mitä, jos hän nyt
-panisi tämän valan toimeen, joka maksaisi hänen elämänsä.
-
-Draga hypähti ylös sohvalta ja riensi käytävälle. Siihen saavuttuaan
-jäi hän seisomaan kuin kivettyneenä. Muurilla istui ihmisolento kokoon
-kyyristyneenä.
-
-Ensi hetkessä ei Draga muuta luullut, kuin että hänen aavistuksensa
-olivat toteutuneet, että se oli Milan, joka yritti kiivetä muurin yli,
-mutta kun hän kerran katsoi sinne, vaaleni hän tosin, mutta — tiesi
-kumminkin, ettei hänellä ollut mitään peljättävää sen puolelta, joka
-muurilla istui.
-
-- Se on poika siitä yksinäisestä talosta metsässä, kuiskasi Draga
-ja jatkoi: hän elää siis — myrkky, jota hänelle juotin, ei siis
-ottanutkaan häntä hengiltä! Mutta mitä hän tahtoo? Tuleeko hän ystävänä
-vai vihollisena? Kivääri, joka on hänen kädessään, näyttää kaikissa
-tapauksissa vaaralliselta.
-
-Hän aikoi paeta, mutta kun hän kääntyi lähteäkseen pois lehtimajasta,
-huusi nuorukainen hänelle:
-
-- Oi, elä pakene, kaunis metsästäjä! Vihdoinkin saan siis nähdä sinut
-taas! Enpä toki turhaan paennut äitini luota enkä turhaan kierrellyt
-koko yötä täällä metsässä! Minä olen löytänyt sinut! Oi, kuule siis
-minua, jos sinulla on sydäntä rinnassasi!
-
-Nämä sanat lausuttiin sellaisella hellyydellä, ettei Draga enää voinut
-olla epätietoinen siitä, mikä oli nuorukaisen tänne tuonut.
-
-Hymy väreili Dragan huulilla ja hänen silmissään oli voimakkaampi
-kiilto.
-
-- Vallaton poika, huudahti hän, — kuinka uskallat tulla tänne! Etkö
-sitte tiedä, missä olet, kenen tämä puutarha on?
-
-- Kyllä, se on, vastasi Milanka — sillä hän se todellakin oli, — se on
-sen miehen, joka nykyään kutsuu itseään Serbian kuninkaaksi. Mutta en
-minä siitä välitä, sinähän olet tässä puutarhassa, ja minä — minä tulen
-sinun luoksesi.
-
-Yhdellä hyppäyksellä oli poika alhaalla ja laskeutui heti Dragan
-jalkain juureen.
-
-- Tiedätkö sitte, että minä rakastan sinua? huudahti hän kiihkeästi
-ja käänsi kauniit, jalomuotoiset kasvonsa häntä kohti. — Eikö niin,
-ethän naura, vaikka puhun sinulle rakkaudesta? Oi, minä en ole enää
-voinut unohtaa sinua sitte kun ensikerran näin sinut. Yhtämittaa olen
-ajatellut vaan sinua. Ojenna minulle kätesi, kuten teit silloinkin, kun
-koristit minut tammenlehti seppeleellä. Se oli onnellinen hetki minun
-elämässäni, eikä se mitään merkitse, että olin vähällä saada maksaa
-sen hengelläni. Mutta mitäs minä tässä nyt puhun niin mitättömistä
-asioista! Minähän elän ja olen onnellinen, kun saan katsella sinua!
-
-Anna minun suudella valkoista kättäsi, minä pyydän sinua kaikesta
-sydämestäni, anna minun suudella sitä!
-
-Draga ojensi hänelle kätensä, jonka Milanka peitti tulisilla
-suuteloilla.
-
-- Nouse ylös poika! sanoi hän äkkiä. — Tiedätkö, kenen edessä nyt
-polvistut?
-
-- Niin, sinä olet kuningatar, sen tiedän. Minä tiedän sinusta kaikki,
-sattuman kautta sain sen tietää, mutta minun silmissäni olet sinä
-ainoastaan kaunis, viehättävä metsästäjä.
-
-- Ja miksi olet tullut tänne?
-
-- Sinua katsomaan.
-
-- Hyvä, nyt olet saanut nähdä minut, palaa nyt äitisi luo.
-
-- Ei, minä en lähde enää luotasi! kuiskasi poika itsepintaisesti ja
-nousi ylös. — Voithan sinä kuningattarena tehdä kaikki, mitä hyväksi
-näet. Anna äidin tulla hoviisi — ja anna minun olla läheisyydessäsi!
-Minun äitini on viisas nainen ja palvelee sinua uskollisesti ja
-nöyrästi ja minä, minä suojelen sinua kaikesta pahasta.
-
-Näin sanoessaan riuhtasi hän komean jahtikiväärin olkapäältään, jossa
-hän kantoi sitä hihnassa.
-
-Pirullinen ajatus kulki tällä hetkellä läpi Dragan aivojen.
-
-Tämä poika, joka niin itsetietoisesti piti kivääriä kädessään ja
-oli nyt juuri luvannut häntä suojella, hänestä saattoi tulla mitä
-tervetullein välikappale — hänhän oli Milanin poika. Mikä isku se
-olisikaan hänen veriviholliselleen Milanille, jos hän saisi surmansa
-oman poikansa käden kautta.
-
-Sen ajatuksen antoi Dragalle itse kadotuksen pääruhtinas.
-
-- Kiiruhda ja tule kanssani lehtimajaan! sanoi hän Milankalle tarttuen
-tämän käteen. — Minulla on jotain sanottavaa sinulle.
-
-Sinä puhuit äsken tahtovasi suojella minua. — Oi Milanka, minulla on
-vihollinen, joka uhkaa elämääni, joka ei jätä minua rauhaan, jos sinä
-voisit suojella minua häntä vastaan, niin olisin kiitollinen.
-
-- Minä tapan sinun vihollisesi, huudahti hän.
-
-- Hyvä, no kuule sitte! sanoi Draga ja hänen hävityshankkeensa kasvoi
-yhä suuremmaksi joka sekunti. — Sinä saat tietää minun veriviholliseni
-nimen, mutta vanno minulle ensin vala, että sinä murhaat hänet!
-
-- Minä vannon murhaavani hänet! vastasi nuorukainen miettimättä
-hetkeäkään.
-
-- Mutta elkäämme puhelko täällä! sanoi Draga äkkiä. — Tänne voisi joku
-tulla aivan odottamatta, eikä se olisi hyvä, pikku sankarini, jos sinut
-löydettäisiin täältä minun luotani.
-
-- Minä puolestani en ollenkaan pelkää! vastasi Milanka. — Jos nyt
-Aleksanteri itse tulisi luoksemme tänne lehtimajaan, niin minä
-polvillani pyytäisin häntä, että saisin olla luonasi. Sano, etkö voi
-hankkia minulle paikkaa hovissa? Sinähän olet kuitenkin kuningatar!
-Minä rupean hovipojaksesi eli vahdiksesi, joka yöllä kulkee,
-edestakaisin sinun sänkykamarisi oven edessä ja minä vannon sinulle,
-etten hetkeksikään sulje silmiäni pelosta, että joku vihollinen hiipii
-sinun luoksesi.
-
-- Ah, sepä on ihana ajatus! huudahti Draga ivallisella äänellä. — Sinä
-minun sänkykamarini kynnyksellä — ei todellakaan hullumpaa! No, minä
-puhun kuninkaan kanssa siitä asiasta ja varsinkin jos vapautat minut
-verivihollisestani, niin ei kuninkaalla varmaankaan ole mitään sitä
-vastaan, että pidän sinut luonani. Hän vielä palkitseekin sinut ja
-kiinnittää tähden rintaasi.
-
-- Tähden, toisti Milanka epäävällä äänellä. — Sellaista en tarvitse,
-minä olen itse kerran Serbian kuningas ja silloin kiinnitän rintaani
-loistavimmat tähdet.
-
-Hän oli vielä aivan lapsi, pikku Milanka. Ihmeellisellä tavalla
-sekoittui hänen rinnassaan heräävä nuorukaisen rakkaus niihin
-lapsellisiin tunteisiin, joita äiti oli häneen istuttanut.
-
-- Nyt sanon sinulle veriviholliseni nimen. Sinä olet vannonut minulle,
-että vapautat minut hänestä ja minä tiedän, että sinä pidät valasi.
-
-Näin sanoen veti Draga hänet mukanaan ja pienen muurissa olevan portin
-kautta hiipivät he puistoon, joka oli aivan puutarhan vieressä.
-
-Mutta tuskin oli Draga nuoren seuralaisensa kanssa kulkenut tuhatta
-askelta, kun he saivat nähdä miehen tulevan pitkin sitä käytävää, joka
-vei linnaan. Nähdessään tämän miehen tuntui hänestä, kuin olisi veri
-hänen suonissaan jähmettynyt melkein jääksi.
-
-Milan, kuningas Milan! oli hän vähällä huudahtaa, mutta onneksi
-jaksoi hän pidättää nuo petolliset sanat ennenkuin ne pääsivät hänen
-huuliltaan.
-
-Se oli todellakin kuningas Milan, joka tuli tiellä ja näytti olevan
-epätoivon vallassa. Hän oli koko yön etsinyt Tapschiderpuistossa
-eksynyttä poikaparkaansa, joka oli jättänyt äitinsä ja lähtenyt ajamaan
-takaa kauneuden aavetta. Suomatta itselleen lepoa taikka rauhaa oli
-Milan hakenut ja huutanut Milankan nimeä ainakin tuhat kertaa. Mutta
-hän ei ollut löytänyt jälkeäkään hänestä.
-
-Tuskin oli Draga huomannut kuninkaan, kun hän veti Milankan erääseen
-pensaikkoon, joka oli tien vieressä.
-
-- Meillä on onni mukana! kuiskasi hän Milankan korvaan. Hän tulee meitä
-vastaan. Näetkö miestä, joka kulkee tuolla tiellä?
-
-Milanka kurkisti varovaisesti oksien lomasta, joiden takana hän ja
-Draga olivat, ja tarkasteli käytävää.
-
-Hän huomasi Milanin, joka tällä hetkellä oli noin sadan askeleen päässä
-siitä paikasta, jossa hän oli piiloutuneena. Hän näki isänsä, mutta ei
-tuntenut häntä! Luonnon oma ääni ei puhunut hänen rinnassaan, sillä
-nuorukainen ei ollut koskaan nähnyt isäänsä.
-
-Hän ei aavistanut, että vaippaan puettu mies, joka siellä kaukana niin
-murheellisen näköisenä tuli yhä lähemmäs, oli se sama, jota hän niin
-syvästi rakasti, jota hän jumaloi, jota kohtaan äiti oli hänen nuoreen
-sydämeensä istuttanut syvän kunnioituksen ja hellän rakkauden.
-
-- Nyt jätän sinut yksin! kuiskasi Draga hänelle ja laski kätensä hänen
-päänsä päälle. Milanka, rakkaani, sinä tiedät, mitä olen luvannut
-sinulle. Ole varuillasi ja samassa kun mies kulkee pensasten ohi, niin
-tähtää sydämeen ja ammu! Elä sitte enää huoli mistään!
-
-Ota sitte vaan selko, että olet osannut oikeaan paikkaan ja ilmoita
-minulle hänen kuolemansa, niin minä painan sinut sydäntäni vastaan ja
-sinä saat ainiaaksi jäädä luokseni. Sen vannon sinulle samalla tavoin
-kuin sinäkin vannoit minulle vapauttavasi minut verivihollisestani.
-
-Nuorukainen katsoi Dragan silmiin ja tunsi hänen läsnäolonsa
-vaikutuksen. Rajulla liikkeellä kiskasi hän kiväärin hartioiltaan ja
-sanoi käheästi:
-
-- Minä teen sen — Jumalan nimessä teen minä sen! Tällä miehellä on niin
-monta hetkeä elettävänä, kuin hän tarvitsee päästäkseen tuon puun luota
-tähän pensaikon viereen. Ole huoletta minä satutan häneen ja minun
-luotini lävistää hänen sydämensä.
-
-- Hyvästi siis rakkaani, ja tee asiasi hyvin! kuiskasi Draga ja suuteli
-häntä. Sitte vetäytyi hän pensaikosta pitemmälle puistoon.
-
-Milanka seisoi hetken kuin juopunut.
-
-Juopunut hän todella olikin. Se suudelma, jonka Draga oli painanut
-hänen huulilleen, oli hetkeksi pysäyttänyt hänen sydämensä sykinnän.
-
-
-
-
-NELJÄSVIIDETTÄ LUKU.
-
-Uusi liittolainen.
-
-
-Milanka huomasi, että oli aika laittautua kuntoon. Mies kulki nopein
-askelin. Vähä väliä pysähtyi hän, katseli ympärilleen, pudisti päätään,
-kuin ei hän olisi oikein ymmärtänyt jotakin ja sitte tähysteli hän taas
-kuninkaalliseen linnaan päin.
-
-- Ehkä mies tahtoo murhata hänet? ajatteli Milanka.
-
-Hitaasti ja varovasti ojensi hän kiväärin piipun eteenpäin ja tähtäsi
-lähestyvää Milania. Nuorukaisen sormi kosketti kiväärin lukkoa.
-
-Milanilla ei tietysti ollut aavistustakaan vaarasta, joka häntä uhkasi.
-Erään puun vieressä, joka oli noin kolmenkymmenen askeleen päässä
-pensaikosta, pysähtyi hän, nojautui puun runkoa vasten, lykkäsi hatun
-takaraivolle ja antoi raittiin aamuilman jäähdyttää kuumaa otsaansa.
-
-Seuraavalla hetkellä välähti pensaikossa salama, laukaus kuului ja
-harmaansininen savu nousi ylös pensaikosta. Puiston läpi kaikui huuto:
-
-- Murhaaja! Ah, Draga on toiminut nopeammin kuin minä!
-
-Milan syöksyi maahan. Hän tunsi, että luoti oli sattunut, hän huomasi
-myös, että veri juoksi pitkin hänen käsivarttaan. Mutta kun hän
-ojentautui sammalikolle, tunsi hän myös, ettei hän ollut kuolettavasti
-haavoitettu. Hän olisi voinut vaikka heti nousta ylös ja paeta. Mutta
-sitä ei Milan ajatellut. Tällä hetkellä täytti hänen sielunsa vaan
-ajatus saada nähdä se henkilö, joka oli antautunut välikappaleeksi
-murhaa tekemään. Milan sulki siis silmänsä ja makasi tahallaan
-liikkumattomana ja ääntä päästämättä, sillä hän laski, että murhaaja
-tulisi tarkastamaan häntä nähdäkseen oliko kuula tehnyt kuolettavan
-haavan.
-
-Pensaikko aukeni ja oksien välistä ilmaantui hoikka nuorukainen.
-Eteenpäin kumartuneena lähestyi hän liikkumatonta miestä.
-
-Milan, joka yhä piti silmänsä ummessa, ei nähnyt niitä kasvoja, jotka
-häntä tarkastelivat.
-
-Nyt oli hoikka nuorukainen tullut aivan Milanin viereen. Yhä piti hän
-kädessään savuavaa kivääriä, jolla hän oli ampunut. Mutta nyt pani
-hän sen pois, laskeutui polvilleen ja kumartui liikkumattoman olennon
-puoleen.
-
-- Verta! sanoi hän hiljaa huomattuaan suuren punaisen viirun, joka
-ulottui Milanin vasemmalta olkapäältä pitkin käsivartta. Minun kuulani
-osasi kumminkin maaliin, käteni ei vavissut!
-
-Hän on kuollut ja Draga on päässyt vihollisestaan.
-
-Mutta lausuessaan näitä viimeisiä sanoja oli hänen äänensä tullut yhä
-heikommiksi. Hämmentyneenä tarkasteli nuorukainen sen kasvoja, jonka
-luuli tappaneensa.
-
-- Merkillistä, mumisi hän — nämä kasvot eivät näytä ollenkaan ilkeän
-ihmisen kasvoilta. Äiti on monta kertaa sanonut, että ihmisen kasvot
-ovat sielun peili. Kuinka jalot ovat tämän miehen piirteet! Korkea
-otsa, mustat silmäripset, vaaleat huulet, joiden ympärillä on niin
-surullinen piirre — ja toivoisin melkein, ett'en koskaan olisi nähnyt
-tämän onnettoman kasvoja. Olisin vaan juossut tieheni sitte kun laukaus
-oli ammuttu, niin pian kuin jalat olisivat kannattaneet. Minun pitää
-kuunnella, eikö hänen sydämensä lyö, minä katson, jos hengitystä tuntuu
-hänen rinnassaan, minun pitää — Herran tähden! hänhän elää — hän
-tarttuu minuun molemmin käsin — hän pitää minua kiinni —
-
-- Niin, hän pitää sinua kiinni, sinä kurja murhaaja! jyrisi Milanin
-ääni, sillä samassa kun Milanka kumartui alas yli uhrinsa ruumiin,
-oli Milan molemmin käsin tarttunut onnettoman, soaistun nuorukaisen
-vyötäisiin.
-
-Milanka koetti irtautua hänen rautakouristaan. Mutta vaikka Milan
-oli haavoitettu, tarvitsi hän vaan kymmenennen osan voimistaan
-kukistaakseen nuorukaisen ja heittääkseen hänet maahan. Seuraavassa
-silmänräpäyksessä oli Milan asettunut polvilleen voitetun rinnan
-päälle. Hän veti kiireesti tikarin esille. Samassa välähti säilä
-voitetun pään päällä.
-
-- Kurja roisto! huudahti Milan. Kuka voisi nyt estää minua työntämästä
-tämä veitsi sinun kirottuun ruumiiseesi ja maksamasta sinulle samalla
-mitalla. Sinä tahdoit ottaa minun elämäni, ajatteleppas, jos minä nyt
-ottaisin sinun!
-
-Silloin kuului vapiseva, kyynelten tukahuttama ääni nuorukaisen,
-huulilta:
-
-- Niin, tapa minut, sillä sen olen ansainnut. Mutta vie äidilleni
-viimeinen tervehdykseni! Pyydä häntä antamaan minulle anteeksi, että
-lähdin hänen luotansa! Sano hänelle, kiltille äidilleni —
-
-Huudahtaen tuskaisesti ja sydäntäsärkevästi heitti Milan veitsen pois
-kädestään. Hänen kätensä syleilivät poikaa, joka oli hänen allansa,
-hänen kätensä nostivat pojan päätä ja onnettoman kuninkaan silmät
-tunkeutuivat niihin hienoihin kasvoihin, jotka äsken olivat uhanneet
-häntä itseään kuolemalla.
-
-- Äitisi, sanot sinä! huudahti Milan. — Kuka on sitte äitisi — missä
-hän asuu?
-
-Kuumien kyynelten valuessa pitkin poskia, vastasi nuorukainen:
-
-- Äitini asuu eräässä pienessä yksinäisessä tuvassa Tapschiderissä.
-
-- Milanka! huudahti kuningas syvän liikutuksen vallassa. — Milanka! —
-Poikani! — Lapseni, onneton lapsiraukkani — sinäkö se olet — oi Jumala!
-
-Siis olen vihdoinkin sinut löytänyt! Näin sanoen nousi hän ylös,
-nostaen samalla Milankan maasta.
-
-- Kiiruhda ja tule mukaan! lausui Milan, otti ylös nuorukaisen
-kiväärin ja ripusti sen terveelle olkapäälleen. — Meillä ei ole aikaa
-hukata. Äitisi menehtyy ikävästä. Hän vuodattaa kyyneleitä, jotka sinä
-vaan voit tyynnyttää. Emme täälläkään uskalla olla kauvempaa. Vaara
-uhkaa meitä molempia. Sinä et aavista, miten ilkeään toimeen sinun
-nuoruuttasi ja kokemattomuuttasi on käytetty, lapsi raukka! Ja vielä
-vähemmän aavistat, kuinka sinun palveluksesi olisi palkittu, jos sinun
-olisi onnistunut panna toimeen se hirvittävä murha.
-
-Milan oli tällä välin kulettanut poikansa mukanaan ja kiiruhti
-nyt askeleitaan niin että Milanka tuskin saattoi seurata mukana.
-Kuningas piti oikeata käsivarttaan nuorukaisen ympärillä ja vasen
-riippui hervottomana sivulla. Mutta Milan ei vielä tuntenut mitään
-kipua haavasta. Ihastuksella ja surulla tarkasteli hän, rientäessään
-Milankan rinnalla, tätä kaunista, hoikkaa nuorukaista, jota hän kutsui
-pojakseen. Hän ei väsynyt tarkastaessaan noita kalpeita kasvoja, jotka
-olivat niin hienopiirteiset ja ylpeydellä tunnusti Milan itselleen,
-että tämä nuorukainen oli hänen näköisensä, joka piirre — täydellinen
-isänsä poika.
-
-Eräällä avonaisella paikalla metsässä, joka oli korkeiden puiden ja
-pensaitten ympäröimänä, pysähtyi Milan. Heillä ei ollut enää erittäin
-pitkä matka Adan kotiin.
-
-- Mitä aiot tehdä? huudahti Milanka kauhistuneena, sillä hän ei luullut
-muuta kuin että mies, jolta hän äsken oli tahtonut ryöstää elämän, nyt
-kostaisi hänelle. — Aiotko tappaa minut?
-
-- Tappaa sinut! huudahti Milan liikutettuna ja veti nuorukaisen
-rintaansa vasten. — Etkö sitte aavista, kuka minä olen ja mikä side
-meidät yhdistää?
-
-Minä olen isäsi, Milanka, sinun oma isäsi, josta äitisi on sinulle
-laulanut ja kertonut, isäsi, jota hän opetti sinun rakastamaan, isäsi,
-joka rakastaa sinua, Milanka. Tule sydämelleni, poikani, ja anna
-huuliltasi kuulua ensimäisen kerran se sana, jota olen ikävöinnyt saada
-kuulla, tuo pyhä sana: isä! Tulisesti painoi hän Milankan sydämelleen
-ja peitti hänen kasvonsa suuteloillaan.
-
-Mutta samassa kun Milan näin teki, huudahti nuorukainen, kuin olisi
-kuolettava isku häneen käynyt.
-
-- Laupias Jumala, mitä olen minä tehnyt! ähkyi Milanka. Minähän olen
-tahtonut tulla isäni murhaajaksi! Luoti oli aiottu minun oman isäni
-sydämeen — ei, ei — elä suutele minua, elä paina minua tuolla tavoin
-sydämellesi — työnnä minut ennemmin luotasi — polje minut jalkaisi alle
-kuten myrkyllinen hyönteinen ja halveksi minua — ja — unohda, että minä
-olen poikasi.
-
-Näin sanoen heittäytyi hän märälle maalle rajun epätoivon vallassa.
-
-Mutta Milan kumartui hänen puoleensa, silitti lempeästi molemmin käsin
-hänen päätänsä ja poskiansa ja huudahti, syvästi liikutettuna:
-
-- Niin itke, poikani, itke, mutta olkoon tämä elämäsi ensimäinen suuri
-suru, myöskin viimeinen.
-
-Minä annan kaikesta sydämestäni sinulle anteeksi. Sillä minä tiedän,
-että sinut on vietelty, petetty, etkä sinä aavistanut, että se oli
-isäsi, joka murhaamaan annoit itsesi houkutella. Eikö niin, Milanka,
-se oli kuningatar, se oli Draga, joka käski sinun toimittaa minut pois
-tieltä.
-
-- Niin, hän se oli, sanoi nuorukainen epäilemättä. — Oi isä, miksi olet
-sitte hänen verivihollisensa, miksi tahdot tappaa hänet?
-
-Hänhän on kuitenkin niin hyvä ja tahtoo tehdä vaan ihmiset onnellisiksi!
-
-Silloin laski Milan kätensä pojan pään päälle ja lausui juhlallisella
-äänellä:
-
-- Ja minä vannon sinulle poikani, että tämä nainen, joka sinusta
-näyttää niin hyvältä, kantaa turmiota sydämessään, että hän on viekas,
-petollinen, tekopyhä ja rietas. Hän tietää, että sinä olet poikani,
-eikä hän julmuudessaan kammoa sitäkään, että panisi pojan murhaamaan
-isänsä. Tämä kyllä riittää avaamaan sinun silmäsi — sano, Milanka,
-uskotko minua?
-
-- Minä uskon sinua, isä! huudahti nuorukainen kyyneleet silmissä. —
-Oi, anna minulle anteeksi! Koko elämäni omistan rakastaakseni sinua ja
-katkerasti katuakseni tätä hetkeä.
-
-Silloin kohotti Milan hänen päätänsä, painoi häntä sydäntänsä vasten ja
-huudahti, katsoen vakavasti hänen silmiinsä:
-
-- Siis uskon minäkin sinua, Milanka ja tästä hetkestä lähtein emme ole
-ainoastaan isä ja poika, ei ainoastaan parhaat ystävät, vaan myöskin
-liittolaiset, jotka ovat vannoneet syöstä alas kuningatar Draga ja
-antaa Serbialle uusi kuningas, joka paremmin on kruunun arvoinen. —
-Tiedätkö ehkä kuka tämä uusi kuningas on, Milanka?
-
-Hiljaa, elä puhu sanakaan. Kerran tulee se päivä, jolloin kaikki
-toiveet, jotka nyt ympäröivät armasta päätäsi, toteutuvat. Ja nyt
-seuraa minua, elkäämme enää viivytelkö, vaan rientäkäämme lohduttamaan
-äitiäsi.
-
-- Oi isäni, huudahti nuori Milan, kyynelten valuessa pitkin poskia —
-kuinka voin katsoa äitiä silmiin, kun olen vuodattanut sinun vertasi?
-
-- Äitisi ei saa koskaan tietää, mitä on tapahtunut sinun ja minun
-välillä tänä aamuna, huudahti Milan nopeasti. Anna minun pitää siitä
-huoli! Valhetta täytyy vihata, poikani, mutta joskus on pieni valhe
-kerrassaan hyvätyö toista kohtaan.
-
-Tämän jälkeen veti hän Milankan mukanaan pois ja pian seisoivat he sen
-pienen talon edustalla, jossa nuorukainen oli kasvanut. Ovi avautui ja
-Ada, joka oli jo ikkunasta nähnyt heidän tulevan, hyökkäsi ulos.
-
-- Poikani — lapseni! huudahti äiti. - Oletko sinä todellakin täällä?
-
-Hän sulki vapisevan Milankan syliinsä ja peitti hänet suuteloillaan.
-Mutta sitte ojensi hän, päästämättä poikaa luotaan, kätensä Milania
-kohti ja huudahti kyynelten vallassa:
-
-- Tänään olet sinä antanut hänet minulle toisen kerran — jos minulla
-on jotain anteeksi annettavaa sinulle, niin olkoon kaikki anteeksi
-annettu. Mutta mitä tämä on? — huusi Ada äkkiä, osottaen kuninkaan
-vasenta olkapäätä. Sehän on verta! Oletko haavoitettu?
-
-- Se ei mitään merkitse, sanoi Milan — se on itse asiassa vaan pieni
-naarmu. Kun olimme kotiin tulossa, kannoin Milankan kivääriä ja silloin
-satuin minä hipaisemaan erästä puun juurta ja sain tämän haavan.
-
-- Minä sidon haavasi ja hoidan sitä, sanoi Ada — Ja sinä viet meidät
-täältä niin pian kuin mahdollista.
-
-- Minä luulen, vastasi Milan, samassa kun hän, Ada ja poika astuivat
-arkihuoneeseen, ettei meillä ole ollenkaan aikaa hukata. — Tämän
-huoneen päällä häilyy onnettomuus ja turmio, kun Draga kerran
-tietää, että hänen hallitsijansa elää. Jo tänä yönä täytyy meidän
-lähteä täältä. Minä odotan vaan kahta ystävää, joiden tiedoksi olen
-ilmoittanut, että haluan heitä tavata täällä, kahta miestä, joiden
-kanssa täytyy neuvotella Serbian onnesta.
-
-Samassa huudahti Milanka:
-
-- Ja tuolla tulee kaksi miestä tänne päin — ne ovat talonpoikia, jotka
-nähtävästi vievät eloja myllyyn, sillä heillä on suuret säkit selässä!
-
-- Poikani, sanoi Milan, katsottuaan ulos ikkunasta — ulkomuoto
-pettää ja täytyy varoa, ettei siihen luota. Nämä kaksi miestä ovat
-tosin talonpojiksi pukeutuneet, mutta sen he ovat tehneet voidakseen
-pettää kuningattaren vakoojia. He ovat itse asiassa Serbian vapauden
-sankareita, jotka vihaavat kuningatarta yhtä paljon kuin mekin. Nämä
-kaksi miestä ovat ne, jotka johtavat sinua sitte, kun minua ei ole enää
-olemassa.
-
-Sitte avasi kuningas oven ja huusi kovalla äänellä ulkona seisoville
-miehille.
-
-- Tulkaa sisään, tulkaa sisään, ystävät! Olkoon meidän yhtymisemme
-Serbian onneksi!
-
-- Serbian onneksi, vastasivat molemmat talonpojat — ja kuolema ja
-kadotus Dragalle!
-
-Ja tuon yksinäisen talon kynnyksen yli astuivat valepuvussa — eversti
-Maschin ja Stefan Naumovitsch.
-
-
-
-
-VIIDESVIIDETTÄ LUKU.
-
-Köyhtynyt aatelismies.
-
-
-Vaikka oli syyspäivä, paistoi aurinko kuitenkin hehkuvan kuumasti
-aavalle pihalle, joka kuului serbialaisen aatelismiehen Ratscho
-Knetzewitschin linnaan.
-
-Kun tuli tähän taloon, tuntui siltä kuin olisi astunut siihen linnaan,
-jossa prinsessa Ruusunen nukkui vuosisatoja sitte. Linna oli vanha ja
-rappeutunut. Puutarha, joka yhdeltä puolen oli yhteydessä rakennuksen
-kanssa, oli viljelemättömän näköinen, jossa rikkaruoho kasvoi vapaasti
-ja jossa vaan pari pientä maa-alaa ilmaisi, että ihmiskäsi kävi joskus
-sitä hoitamassa.
-
-Pihalla oli sadottain rikkinäisiä talouskaluja hujan hajan,
-vaununpyöriä, satuloita, tynnyreitä, kirstuja, huonekaluja, jotka
-linnan herra oli hylännyt ja ilman muuta viskannut ulos pihalle ja
-näiden päällitse oli vedetty kaksi pitkää nuoraa, joilla riippui
-alusvaatteita kuivassa. Eräissä vanhoissa, rikkinäisissä vaunuissa
-istui suuri kissa auringon paahteessa, koira pisti kopistaan ulos
-takkuisen päänsä torkkuen ja haukotellen, ainoastaan kanat antoivat
-vähän vilkkautta ja väriä tähän elottomaan elämään. Kukko pöyhisteli
-kanojensa edessä tunkiolla, josta eläinparka turhaan koetti hakea
-korvausta siitä, mitä heille oli jätetty antamatta.
-
-Mutta ei, tuossahan avautui ovi ja ylimmällä portaalla näkyi
-ihastuttava tyttö. Hänellä oli kädessä täysinäinen vehnävati ja
-katseltuaan muutaman silmänräpäyksen pilvettömälle taivaalle ja sitte
-kaukaiseen avaruuteen, kuin olisi hän odottanut, että kangastus näkyisi
-jossakin, tarttui hän lautaseen ja huusi hopean heleällä äänellä:
-
-- Tipu — tipu! Tulkaa vaan tänne pienet! Ehkäpä tämä on viimeinen
-ateria, jonka teille annan. Kas niin, syökää vaan kylliksenne, pikku
-tiput.
-
-Näin sanoen heitti hän vehnät ympäriinsä pihamaalle.
-
-- Kuinka kaunista täällä sentään on! huudahti hän puoliääneen, antaen
-katseensa liitää ympäriinsä ja katsoen varsinkin lähellä olevaa metsää
-ja vuoren harjannetta, joka pehmeästi kaartuen nousi kohti sinistä
-taivasta. — Täällä voisi todellakin ihminen olla onnellinen! No,
-ehkäpä tulee tänne kerran onnellisempi suku. Oi, kyllä tiedän, kenen
-minä tahtoisin tuoda mukanani tähän linnaan asumaan noissa vanhoissa
-holvikattoisissa huoneissa! Kyllä tiedän, kenen kanssa minä tuntisin
-itseni onnelliseksi täällä, oi, niin sanomattoman onnelliseksi.
-
-Ei — ei! lisäsi nuori tyttö kiireesti, istuutuen rikkinäisten vaunujen
-viereen. — Minä en tahdo enää ajatella häntä! Hän on kuollut minulle,
-täytyy olla kuollut minulle. Eikö tämä sitte ole koko minun maailmani?
-Tuskin tiedän, mitä tapahtuu ulkona maailmassa, sitte kun tulin tänne,
-en tiedä itsekään, millä tavoin. Oi, en olisi ehkä jäänyt tänne, mutta
-minä vapisen ajatellessani, että täytyy uudestaan lähteä maailmaan ja
-ihmisten hyörinään. Genia parka, kuinka sinun nyt käy, sinä isätön ja
-äiditön tyttöraukka, kun täällä on kaikki lopussa?
-
-- Ei ole vielä lopussa! lausui raaka, karkea ääni hänen takanaan. — Ha,
-haa, vielä minä istun isieni maatilalla ja tahtoisinpa nähdä sen, joka
-uskaltaa ajaa minut pois täältä!
-
-Huudahtaen hyppäsi Genia von Sandorf ylös — sillä hän se on, jonka
-näemme tuon köyhtyneen aatelistalon pihalla — ja kääntyi ympäri.
-
-Hän seisoi vastapäätä miestä, joka nähtävästi tuli metsästämästä, siltä
-ainakin näytti puvusta päättäen. Hänen yllään oli paikattu sarkapuku,
-johon kuului lyhyt nuttu ja kapeat housut sekä karkeat saappaat,
-jotka ulottuivat niin ylös kuin mahdollista ja auringon ja sateen
-haalistama nahkalakki, joka näytti koin syömältä. Kädessä oli hänellä
-jahtikivääri, joka näytti ijän puolesta sopivan yhteen miehen muun
-puvun kanssa. Mies oli lyhyt ja tanakka, leveäharteinen, niska kuin
-härällä. Karkeat kasvot, jotka olivat pöhöttyneet ja tummanpunaiset
-paljosta väkijuomain käyttämisestä, olivat harmaan parran peittämät,
-joka ulottui alas rintaan saakka.
-
-Tämä mies oli Ratscho Knetzewitsch, aatelismies, joka omisti linnan,
-puutarhan ja karjapihan. Mutta pellot ja aidat niiden ympärillä eivät
-enää olleet hänen. Kappale kappaleelta oli ne kaikki otettu häneltä,
-pelattu tai juotu, sillä hän oli viime aikoihin asti elänyt hyvin
-hurjasti. Ratscho Knetzewitsch kuului ikivanhaan sukuun. Hän sanoi
-ylpeästi olevansa vojvoodi, mutta tämä oli kai Knetzewitschien veressä,
-etteivät he voineet pitää huolta omastaan. He olivat kaikki käyttäneet
-omaisuuttaan kevytmielisesti ja sitä mukaa oli aina mennyt pois joku
-osa omaisuudesta, niin että tämä viimeinen Knetzewitsch, joka tällä
-hetkellä seisoi Genia von Sandorfin edessä, ei ollut paljon muuta kuin
-kerjäläinen, vaikka hän omisti linnan, puutarhan ja karjapihan.
-
-Me sanoimme, että herra Knetzewitsch oli viime aikoihin asti viettänyt
-hyvin rajua elämää, jonka pääasiallinen synti oli siinä, että
-Knetzewitsch oli hirmuisella tavalla antautunut juoppouden uhriksi.
-Suurimman osan päivästä vietti hän viinikellarissaan. Niin kauan kun
-oli hereillä, makasi hän siellä tynnyrin vieressä ja joi ja kun hän
-ei enää voinut juoda, nukkui hän. Hänellä ei ollut muuta seuraa kuin
-kissa, joka vihdoin aina herätti hänet surkealla naukumisella, kun
-kissan muutoin olisi pitänyt nääntyä nälkään.
-
-Mutta sitte oli äkkiä tullut muutos Knetzewitschin elämässä. Sattuma
-oli sen aikaan saanut ja tämä sattuma tuli ihastuttavan olennon
-muodossa, jotta Knetzewitsch voitaisiin, jos mahdollista, vielä
-pelastaa, ainakin lykätä tuonnemmaksi hänen häviötään.
-
-Eräänä myrsky-yönä oli Knetzewitsch ollut tavallista selvempänä, mikä
-muutoin hyvin harvoin tapahtui. Silloin koputettiin hänen ovelleen ja
-kun hän sen avasi, tuli hän juuri parhaiksi näkemään, kuinka eräs nuori
-tyttö vaipui portaille ja makasi suorana hänen jalkainsa juuressa.
-Ratscho Knetzewitsch ei pitänyt naisia juuri suuressa arvossa. Hän
-arveli, että he vaan estivät rehellistä miestä juomasta ja nauttimasta
-elämän iloja. Ei se siis ollut tytön kauneus, joka sai hänet hoitamaan
-tyttöä, kantamaan hänet huoneeseen ja koettamaan kaikin keinoin saada
-hänet virkoamaan, vaan oli siihen syynä yksistään se seikka ettei
-kukaan muu ihminen voinut tulla tytön avuksi ja että olisi antanut
-nuoren tytön aivan yksinkertaisesti maata siinä ovensa edessä, siihen
-ei hänellä sentään ollut sydäntä.
-
-Mutta kun hän siinä hoiteli Geniata, sillä hän se oli, joka oli
-väsyneenä vaipunut hänen ovensa eteen, ja virvoitteli häntä etikalla
-ja jollain vanhalla hajuvedellä, jota löytyi talossa vielä hänen
-äitinsä ajoilta, kirosi hän kauheasti naisten heikkoutta, kirosi
-onnettomuuttaan, joka oli tuonut "tuon" hänen niskaansa ja valitteli,
-että tämmöistä piti tapahtua miehelle, jolla oli parempaakin tehtävää,
-kuin hoitaa naisväkeä. Eikä hänen onnistunutkaan saada kokonaan Geniata
-tuntoihinsa, sillä hänen pyörtymyksensä muuttui ankaraksi kuumeeksi.
-Tämä kuume piti Genia von Sandorfin vuoteessa ummelleen neljä viikkoa
-ja usein oli tytön elämä vaarassa.
-
-Knetzewitsch hoiti häntä ja ihmetteli itsekin, että hän kykeni
-sellaiseen ja kun hän oikein ajatteli asiaa, täytyi hänen
-tunnustaa itselleen, että hän ensi kerran elämässään oli täyttänyt
-velvollisuutensa. Mutta tämä velvollisuus kävi hänelle päivä päivältä
-yhä rakkaammaksi ja miellyttävämmäksi ja kun Genia ensi kerran saattoi
-taas puhua, kun hän tiesi, missä oli ja liikutetulla äänellä kiitti
-Knetzewitschiä, niin huomasi hän, ettei tämä pieni naisolento ollut
-ollenkaan paha ja että se oli oikein miellyttävää vaihtelua pitää
-"tuommoista" talossaan. Mutta täytyy huomata, ettei häntä mitkään
-hellemmät tunteet vetäneet Genian puoleen. Niitä olisi hän itsekin
-pitänyt suorastaan naurettavina.
-
-Minä olen vanha apina, oli hänen tapana sanoa, — enkä voi ajatella
-naista, joka mielistyisi minun punaiseen nenääni tai viihtyisi tässä
-viinan hajussa. Mutta ystävätä olen aina halunnut ja kun nyt taivas on
-sen sijaan lähettänyt minulle ystävättären, niin tyydyn häneenkin ja
-hän saa mielellään olla luonani niin kauan kuin viihtyy.
-
-Genia von Sandorfin täytyi viihtyä aatelismiehen luona, sillä hän ei
-parhaalla tahdollaankaan tiennyt, minne hän menisi. Palatako Wieniin?
-Mutta mitä hän siellä sitten tekisi?
-
-Äitinsä luo ei hän uskaltanut mennä, sillä äitihän oli hylännyt hänet
-tuolla hirmuisella kirjeellä, jonka Genia löysi Stefan Naumovitschin
-vierestä, kun tämä makasi verissään kuritushuoneen edustalla.
-
-Genia oli liiaksi ylpeä puolustaakseen itseään äidin syytöksiä vastaan,
-torjuakseen sitä hirvittävää epäilystä, joka tässä kirjeessä oli
-lausuttu. Mutta niin ei hänellä myöskään ollut kotia eikä sydäntä koko
-maailmassa, jonka turviin olisi voinut paeta.
-
-Puoli mieletönnä oli hän sinä yönä harhaillut pitkin Belgradin katuja.
-Sitte oli hän rientänyt ulos kaupungista. Hän oli juossut yhä kauemmas
-metsään. Hän tahtoi kuolla, mutta hänellä ei ollut rohkeutta. Hän
-oli seisonut monen virran partaalla, taistellut itsensä kanssa ja
-katsonut kirkkaan veden pohjaan. Monen puun oksaa oli hän tarkastanut
-ja ajatellut olisiko se kyllin voimakas häntä kantamaan, jos hän
-repisi kaistaleen hameestaan ja tekisi siitä itselleen nuoran.
-Sade oli virtana valunut ja kastellut hänet läpimäräksi ja lisäksi
-vielä nälkä vaivasi. Mutta tuhat kertaa suuremmat olivat ne tuskat,
-joita hänelle tuotti se ajatus, joka raivosi hänen aivoissaan: Äiti
-hylännyt — rakastettu kuollut — sillä hän luuli, että Naumovitsch oli
-kuollut ja tiesi, että Demeter Banjaluki oli se, joka oli ampunut sen
-turmiota tuottavan luodin. Minne hän nyt menisi? Kun sitte hermokuume
-oli ohi, valtasi hänet sellainen alakuloisuus ja välinpitämättömyys
-itsensä suhteen, että hän mielellään hyväksyi sen tarjouksen, jonka
-Knetzewitsch teki hänelle, jäädä hänen luoksensa ja olla hänen
-seuranaan tuossa vanhassa rappeutuneessa linnassa.
-
-Siihen aikaan toivoi Genia vielä, että hän voisi mahdollisesti korvata
-aatelismiehelle sen hyvyyden, jota tämä hänen sairautensa aikana oli
-osoittanut ottaessaan hoidettavakseen hänen kerrassaan laiminlyödyn
-taloutensa Genia värisi kulkiessaan Knetzewitschin rinnalla
-rappeutuneissa huoneissa ja huomatessaan kaiken sen epäjärjestyksen,
-pölyn ja lian, joka kaikkialla kohtasi hänen silmäänsä.
-
-Kerran olivat huonekalut täällä olleet hienot ja kallisarvoiset. Nyt
-olivat ne rikkinäiset, kuluneet tai kaatuneet. Uutimien poimut olivat
-vuosikymmenien pölyn peitossa. Katsoipa hän minne hyvänsä, näki hän
-vaan hävitystä ja köyhyyttä.
-
-Palvelijaa ei Knetzewitschillä ollut ollut pitkään aikaan. Mistäpä
-hän olisi ottanut rahoja sellaisen palkkaamiseen? Hänellähän ei ollut
-minkäänlaisia tuloja ja kun hän ei itse huolehtinut taloudesta, niin
-kaatui kaikki koko talossa. Genia koetti kuitenkin saada järjestystä
-tähän sekamelskaan. Vaikka Knetzewitsch oli nimenomaan selittänyt
-hänelle, ettei hän koskaan elämässään voisi sallia, että Genia likaisi
-valkoisia käsiään työssä, niin tarttui hän kuitenkin tarmokkaasti
-työhön.
-
-Hän, nuori kreivitär, jota oli vanhempain kodissa hemmoteltu kuin
-ruhtinaan lasta, ei kammonut halvintakaan työtä. Hän oli kaikkialla,
-keittiössä, kellarissa, navetassa, hän antoi kanoille ruokaa ja
-koetti nyhtää rikkaruohoa puutarhasta. Mutta pian huomasi hän, että
-aatelismies Ratscho Knetzewitschin maatilaa saattoi verrata ainoastaan
-tuohon kuuluisaan Augian talliin, jonka puhdistaminen kuului Herkuleen
-merkillisiin tehtäviin. Ja hän oli vaan tyttöraukka, jolla oli hyvin
-hyvä tahto, mutta valitettavasti ei hän ollut mikään Herkules.
-
-Lisäksi tuli vielä se seikka, että Knetzewitschistä pian katosi se
-parannus, joka ensi aikoina oli näyttäytynyt, kun Genia tuli taloon.
-Ensi viikkoina, jolloin Genia oli talossa, oli aatelismies pitänyt
-varansa. Silloin sattui, että hän joskus kampasi partaansakin, harjasi
-vaatteensa ja koetti olla hyödyksi taloudessa. Hän joi niin vähän kuin
-mahdollista, kävi joskus metsästämässä ja tuli kotiin tuoden mukanaan
-milloin mitäkin riistaa.
-
-Mutta sitte alkoi taas tulla niitä suuria kirjeitä, joissa oli
-suuret sinetit, ja näissä kirjeissä lienee ollut jotakin, joka oli
-erittäin vastenmielistä Ratscho Knetzewitschille. Sillä niin pian kuin
-sellainen kirje tuli, katsoi Knetzewitsch siihen ilmeettömin silmin,
-sytytti lyhdyn ja meni sen kanssa alas viinikellariinsa, ikäänkuin
-hän ei missään muualla olisi voinut lukea kirjoitusta yhtä hyvin kuin
-kellarissa, joka oli niin turmiota tuottava koko hänen elämälleen.
-
-Kun hän sitte taas näyttäytyi, huomasi Genia kauhulla, että hän oli
-juonut hirveän paljon. Hänen silmänsä olivat silloin jäykät, ja vaikka
-hän koetti olla kohtelias Genialle, kuten aatelismiehelle kuuluu, pääsi
-hänen huuliltaan kuitenkin silloin tällöin sanoja, jotka panivat nuoren
-tytön kauhistumaan.
-
-Seuraavana päivänä pyysi hän aina anteeksi, mitä oli edellisenä
-rikkonut ja vakuutti kyynelsilmin, että hän oli juonut vaan noiden
-kirottujen surujen tähden.
-
-Genia tiesi kyllä hyvin, kuinka huonot hänen isällisen ystävänsä asiat
-olivat. Hänen velkansa olivat jo kauan sitte kasvaneet yli korvien.
-Velkojat olivat vaatineet linnan myytäväksi pakkohuutokaupalla.
-
-Knetzewitschillä oli Belgradissa nuoruuden ystävä, joka oli asianajaja.
-Tämä oli tehnyt kaikki, saadakseen huutokaupan lykätyksi, ja hänen oli
-onnistunutkin kaikenmoisilla kiertelemisillä oikeuden edessä viivyttää
-yhä kauvemman tätä ratkaisevaa tapausta.
-
-Mutta muutamia päiviä sitte oli tullut kirje asianajajalta
-Knetzewitschille, jossa selitettiin, että nyt oli mahdotonta enää tehdä
-mitään hänen hyväkseen ja että hänen oli valmistuttuva mitä pikemmin
-vastaanottamaan oikeuden palvelijoita.
-
-Eräänä aamuna istui taas herra Knetzewitsch synkissä mietteissä,
-kun pihalta kuului vaunujen kolinaa. Genia katsoi ulos ikkunasta ja
-huudahti ihmeissään:
-
-- Sieltä tulee eräs nainen.
-
-Samassa nousi komeasti puettu nainen pois vaunuista ja riensi sisälle.
-
-Siitä oli hyvin kauvan, kun Ratscho Knetzewitsch oli ketään
-vastaanottanut. Ei sovi siis kovasti tuomita häntä, jos hän
-käyttäytyikin kömpelösti tätä hyvin puettua naista kohtaan, jota hän ei
-todellakaan tuntenut.
-
-Ei, hän ei häntä tuntenut. Hän ei voinut millään muotoa muistaa,
-missä hän olisi ennen nähnyt nämä kasvot. Eikä hänellä sentään ollut
-kovinkaan paljon vanhoja tuttavia, sillä hyvin harvojen kanssa oli hän
-ollut tuttavuudessa elämänsä aikana.
-
-- Rouva, sanoi hän, tehtyään muutamia kumarruksia, jotka olivat
-todellakin kaikkea muuta kuin kauniita, — minä en tiedä, minä en tunne —
-
-- Ettekö enää tunne täti Eufemiaa? Minähän olin hyvä ystävä teidän
-äitinne kanssa lausui nainen.
-
-- Täti Eufemia! huudahti Knetzewitsch. — Kyllä, nyt minä muistan —
-aivan oikein, äitini hyvä ystävä. Te toitte meille aina karamelleja
-Belgradista ja me huvittelimme itseämme sillä, että nipistelimme teitä
-pohkeisiin, teillä oli näet sellaiset siihen aikaan.
-
-- Oi, teidän äitinne oli niin kiltti ja rakastettava! huudahti täti
-Eufemia, sillä hän se todellakin oli, joka oli tullut tänne keskustelun
-johdosta Dragan kanssa. — Minä en koskaan voi häntä unhottaa.
-
-- Niin, minun kiltti äitini! mutisi Knetzewitsch ja puristi pari
-kyyneltä vedenharmaista silmistään, sillä kuten kaikilla juomareilla,
-oli hänellä kyyneleet hyvin lähellä.
-
-- Ja juuri siitä syystä, kun tulin ajatelleeksi teidän kilttiä
-äitiänne, rakas Ratscho, jatkoi Eufemia, olen minä tullut tänne. Kuulin
-näet, että te olette hyvin vaikeissa oloissa.
-
-- Oletteko kuullut siitä puhuttavan? huudahti Knetzewitsch. — Onko
-se tieto jo levinnyt kaikkialle? Niin, ikävä kyllä, minun maatilani
-myydään pakkohuutokaupalla, se tahtoo sanoa linna ja puutarha, ainoat,
-mitkä minulla on jälellä.
-
-- Ja miksi ette ole koettanut hankkia rahoja, rakas ystävä? kysyi
-Eufemia.
-
-- Rahoja! Kuka minulle antaisi rahoja?
-
-- Joku, jolle te sen sijaan voisitte tehdä vastapalveluksen. Ei mikään
-ole mahdotonta, kuten tiedätte.
-
-- Vastapalveluksen? Millaisen vastapalveluksen minä voisin tehdä
-toiselle ihmiselle, vastasi Knetzewitsch olkapäitään kohauttaen. — Minä
-en enää kelpaa mihinkään.
-
-Tämä oli kerrassaan liikuttava tunnustus. Mutta hän ei todellakaan
-luullut enää voivansa mitään toimittaa. Hän ei ollut koskaan tehnyt
-työtä, ei koskaan oppinut mitään, ei koskaan mitään harrastanut.
-Hänestä se oli itsessään ihan luonnollista, että hänelle kerran niin
-kävisi, kuin nyt oli käynyt.
-
-Silloin meni täti Eufemia hänen luoksensa, laski kätensä hänen
-olkapäilleen ja veti hänet luokseen.
-
-- Tahtoisitteko ansaita satatuhatta frangia? kysyi hän matalalla
-äänellä.
-
-- Satatuhatta frangia?
-
-- Niin, aivan niinkuin sanoin, jatkoi täti Eufemia. — Ja että
-näkisitte, etten minä laske leikkiä, niin näette tässä kaksikymmentä
-tuhatta frangia. Nämä saatte heti etumaksuna, jos sitoudutte tekemään
-erään työn. Tässä näette ne! Hei, pidättekö niistä? Katsokaas, kuinka
-ne kimaltelevat ja säkenöivät, kuule, kuinka ne helisevät! Kaikki nämä
-kuuluvat teille, jos vaan sanotte "jaa"!
-
-Tätä sanoessaan oli hän avannut nahkalaukkunsa jota kantoi kädessään.
-
-Knetzewitsch katsoi siihen ja kyyristyi kokoon käheästi huudahtaen.
-Siinä oli kultaa, punaista, rahaksi lyötyä kultaa, joka kiilteli häntä
-vastaan, niin paljoa kultaa ei hän ollut nähnyt moneen vuoteen.
-
-- Oh, Jumala varjelkoon! mutisi Knetzewitsch. Mistä te tulette, jolla
-on niin paljon kultaa?
-
-- Mistä minä tulen, on teille yhdentekevä, vastasi Eufemia. — Pääasia
-on, että tarkasti kuuntelette, mitä minulla on sanottavaa. Eräällä
-henkilöllä, jota en tahdo ilmoittaa, on vihollinen. Tämä on niin
-vastenmielinen hänelle, ettei hän voi elää rauhassa niin kauan kuin
-tämä vihollinen hengittää samaa ilmaa kuin hän. Hän tarvitsee siis
-varman ja luotettavan miehen, joka voi väijyä vihollista ja ampua
-luodin hänen selkäänsä niin että se menee sydämeen. Hän luulee, että
-te, herra Knetzewitsch, olette juuri se mies, jota hän tarvitsee.
-Satatuhatta frangia tästä työstä, kaksikymmentä tuhatta heti, jäännös
-sitte työn tehtyä. Molemmin puolisen vaitiolon lupaan minä meidän
-puolestamme ja tuloja tuottavan viran parin vuoden päästä, kun asia on
-ehtinyt unohtua, eikä sitä kukaan enää ajattele.
-
-Knetzewitschiä vilusti ja hiotti vuoron perään. Hänellä oli samallainen
-tunne kuin juotuaan liian paljon ja liian väkevää viiniä.
-
-Mutta täti Eufemia pudisti laukun sisällön pöydälle, jonka viereen hän
-itse istuutui ja sanoi kylmällä äänellä.
-
-- Päättäkää nyt, Ratscho Knetzewitsch! Tahdotteko yhdellä kertaa
-tulla rikkaaksi mieheksi ja elää mukavasti, tarvitsematta huolia
-huomispäivästä, vai annatteko omaisuutenne, linnanne, puutarhanne ja
-kaikki mitä teillä on, mennä vasaran alle pakkohuutokaupassa ja itsenne
-ajaa kerjäläisenä ulos kadulle?
-
-- Kerjäläisenä! änkytti aatelismies ja hänen kasvonsa vääntyivät. —
-Kerjäläisenä! Niin, niin! kerjäläiseksi minä tulisin. Minulta puuttuisi
-leipää — viinistä puhumattakaan — ja minun täytyisi paleltua talvella!
-
-- Te kuolette nälkään, Ratscho Knetzewitsch, jos ette suostu
-ehdotukseeni, kuiskasi Eufemia, kun hän näki, että aatelismies alkoi
-horjua. Ottakaa nyt, kun teille tarjotaan, sellaista onnea ei enää
-teille koskaan tarjota!
-
-Ja siitä on teidän vaan minua kiittäminen. Satoja henkilöitä löytyisi,
-jotka olisivat halukkaita heti ansaitsemaan nämä rahat ja, mitä sanon
-minä — tuhansia muita! Ettekö siis aavista, kuka se on, joka antaa
-teille tämän tehtävän? Ettekö todellakaan aavista? Ettekö tiedä, mikä
-toimi minulla on nykyään?
-
-- Minä tiedän, minä tiedän! mutisi Knetzewitsch. Te olette kuningatar
-Dragan luona.
-
-- Niin kenelläkäs muulla luulette olevan niin paljon rahaa pois antaa?
-Sellaista voi vain kuningatar tehdä! Ei kukaan voi niin helposti luopua
-rahoistaan kuin hän. Peijakas, vieläkö sitte epäilette? No, sitte haen
-minä kai jonkun toisen, jolle ei tarvitse tuhlata niin paljon sanoja.
-
-Mutta samalla kun Eufemia aikoi pyyhkäistä kultarahat takaisin
-laukkuunsa, heittäytyi Knetzewitsch ulvoen kuten susi pöydän yli,
-laski vapisevat kätensä kultarahojen päälle ja tuijotti Eufemiaan
-vedenharmailla silmillään.
-
-Vanha nainen heittäytyi pelästyneenä tuolissaan taapäin.
-
-- Ettehän vaan aikone viedä rahojani! huudahti Eufemia, vapisten joka
-jäsenessään.
-
-- Viedä niitä teiltä? Enhän toki, en minä sentään ryöväri ole! —
-Ei, minä tahdon ansaita, rehellisesti ansaita nämä rahat — tehän
-sanoitte, että niitä on kaksikymmentätuhatta frangia. Ha, haa, sanoinko
-"rehellisesti"? No niin, saattaahan se niinkin olla! — Luoti, sanoitte
-te, miehen sydämeen, joka on jonkun vihollinen. Miksi pitää sitte
-ihmisillä olla vihollisia? Me tarvitsemme rauhaa Serbiassa, rauhaa!
-— Minä teen sen, minä teen sen — niin, sen minä teen. Sanokaa te
-terveisiä sille, joka teidät lähetti, että Ratscho Knetzewitsch ei ole
-mikään heikko raukka. Tuhat tulimmaista, pelkuri en ole koskaan ollut!
-Minä teen sen, se on päätetty!
-
-Ja pääasia oli todellakin päätetty. Sillä mitä sitte keskusteltiin
-Eufemian ja Knetzewitschin välillä, oli vaan sivuasioita, joka koski
-aikaa ja tapaa, miten rikos oli tehtävä.
-
-- Tapschiderpuistossa voitte hänet tavata, ilmoitti Eufemia, salaisesti
-iloiten, että hänen tuumansa oli niin hyvin onnistunut. — Te tapaatte
-hänet varmasti sen yksinäisen talon läheisyydessä — tiedättehän, mitä
-taloa tarkoitan, se ei ole kaukana veritammesta — siellä tapaatte hänet
-varmimmin ja voitte parhaiten tähdätä.
-
-Mutta ei hän ollut vielä maininnut edes sen nimeä, joka oli uhriksi
-tuleva. Se oli vaikeinta hänelle. Hän pelkäsi, että Knetzewitsch vielä
-viime minuutissa peräytyisi kuullessaan, että oli kysymys kuningas
-Milanista. Jokainen serbialainen oli näet enemmän tai vähemmän
-kiintynyt pois ajettuun kuninkaaseen, joka, vaikka olikin ollut
-kevytmielinen, oli kuitenkin tuottanut maalle onnea ja siunausta ja oli
-tehnyt Serbian hyväksi enemmän kuin kukaan muu hallitsija ennen häntä.
-
-- Ja kuka hän sitte on? kysyi Knetzewitsch synkän näköisenä laskien
-kultarahoja.
-
-- Kuka hän on? lausui Eufemia vaivaloisesti. Kukas se on, joka tahtoo
-hävittää Serbian, sano? Kuka on kuninkaan pahin vihollinen? Kuka tahtoo
-ryöstää häneltä kruunun, jonka hän kerran itse pani kuninkaan päähän?
-
-- Milan? sanoi Knetzewitsch käheästi. — Kuningas Milan?
-
-- Niin, hän se on! Hän on Serbian pettäjä, sanon minä teille, hän
-tahtoo keinotella Serbian Itävallan käsiin, sehän on päätetty asia. Ja
-jos sanon teille kaikki samalla kertaa, niin tiedä, että se on hän,
-joka oikeastaan on syyllinen siihen, että teidän perheenne on käynyt
-niin huonosti.
-
-- Hän — minun perheeni?
-
-- Niin, ettekö sitä tiennyt?
-
-Hän antoi kerran heittää teidän isoisänne vankeuteen jollain
-tekosyyllä, joka oli tietysti tekaistu. Ja sitte uhkasi hän häntä
-sillä, että hän mestauttaisi hänet, jollei hän antaisi Milanille puolta
-omaisuuttaan.
-
-Knetzewitsch ei tosin muistanut koskaan kuulleensa sanaakaan tästä
-jutusta, mutta hänen viinin himmentämä järkensä oli niin vähän
-vastustuskykyinen, että uskoi tämän kömpelön valheen.
-
-- Jos asiat ovat sillä tavoin? huudahti hän, heittäen päätänsä
-taaksepäin ja koettaen saada kiillottomiin silmiinsä päättäväisen
-ilmeen. — No, silloin — silloin minä kyllä osaan tähdätä oikeaan
-paikkaan.
-
-Sanokaa kuninkaalle, että Ratscho Knetzewitsch on uskollinen ja
-luotettava alamainen ja että hän pitää velvollisuutenaan vapauttaa
-hänet vihollisistaan. Mutta hän ei saa unohtaa jälellä olevia
-kahdeksaakymmentä tuhatta frangia!
-
-- Samana päivänä, jolloin Milanin ruumis löydetään, vastasi Eufemia —
-maksetaan teille rahat.
-
-- Hyvä, oikein hyvä! Mutta kuulkaa nyt, vielä yksi asia! Kuinka sitte
-käy, jos minä — kuinka minä nyt sanoisin — jos kuninkaallinen tuomio
-lankeaa Milanin hyväksi ja minut pannaan kiinni? Silloin vedetään minut
-oikeuteen, tietysti. Mitä minä sitte sanon, kun minut viedään tuomarin
-eteen?
-
-- Aivan oikein! Siitä täytyy meidän keskustella! Mutta se asia on
-hyvin yksinkertainen. Te tunnustatte kaikki, mutta väitätte ampuneenne
-Milanin sentähden, että hän on tehnyt vääryyttä teidän isoisällenne.
-
-- Mutta silloinhan minut tuomitaan! Sitä parempi! Teidät tuomitaankin
-heti kuolemaan. Mutta yöllä ennen mestausta, tai jo sitä ennenkin,
-antaa kuningas avata teidän vankilanne ja te saatte paeta. Sitte voitte
-mennä vähän ulkomaille, katselkaa Parisia, Lontoota ja Wieniä, kaikki
-hyvin kauniita kaupunkeja, joissa teillä on hyvin hauskaa ja joissa on
-oivallista viiniä.
-
-- Oh, mainiota!
-
-Ja sitte palaatte te jonkun ajan kuluttua aivan hiljaisesti kotiin
-Serbiaan hyvinvoipana kapitalistina. Ymmärrättekö, Ratscho
-Knetzewitsch?
-
-- Minä ymmärrän, minä ymmärrän, vastasi hän, vaikka hänen aivoissaan
-vallitsi sellainen pimeys, ettei niihin päässyt ainoakaan selvä ajatus.
-
-- Me olemme siis yhtä mieltä, sanoi nyt täti Eufemia päättävällä
-äänellä. — Eikä minun tietysti tarvitse sanoa, että ennen kaikkia
-on syvä hiljaisuus tarpeen. Tehkää asianne hyvin ja sitte ei teidän
-tarvitse huolehtia mistään muusta.
-
-- Ja koska sen täytyy tapahtua? kysyi Knetzewitsch. — Mieluummin
-näkisin, että se tapahtuisi niin pian kuin mahdollista.
-
-- Sen täytyy tapahtua jo tänään! vastasi Eufemia innokkaasti. — Meillä
-ei ole aikaa hukata, sillä hyvin helposti voi tapahtua, että Milan mitä
-pikemmin lähtee pois Tapschiderpuistosta, vieläpä Serbiastakin. Parasta
-olisi kai tänään pimeän tultua.
-
-- Pimeän tultua, toisti aatelismies. Yön pimeys sopiikin juuri
-sellaisille toimille. Peijakas, enpä ole vielä koskaan tappanut
-ihmistä, en matoakaan, jollei se ole ollut aivan tarpeellista, enkä
-jänistäkään olisi ampunut, jollei nälkä olisi siihen pakottanut.
-
-- Oletteko saanut jo tunnon vaivoja, sanoi Eufemia ivallisesti —
-silloin on kai parasta, että otan rahani takasin. — Minä pidän siinä
-tapauksessa rahat ja te hyvän omantunnon.
-
-Aatelismies värisi ja vapisi kuin olisi hänellä ollut vilutauti.
-
-- Ah — jos ei nyt olisi kysymys isieni linnasta, niin en tosiaankaan
-sitä tekisi. Mutta nyt ei ole muuta vaalia! Ja kääntyen vanhan Eufemian
-puoleen, jatkoi hän:
-
-- Menkää nainen ja sanokaa sille, joka teidät lähetti, että huomenna
-varhain, kun aurinko on noussut, ei hän enää tarvitse pelätä
-vihollistaan. Knetzewitsch täyttää velvollisuutensa.
-
-Mutta hän — tuo toinen joka, niin totta kuin Jumala on taivaassa, on
-enemmän syyllinen vuodatettuun vereen kuin minä, hän pitäköön myös
-huolta siitä, että minä saan kahdeksankymmentä frangiani sitte kun
-se on tapahtunut! Sillä minä tarvitsen paljon rahaa ja paljon viiniä
-tyynnyttääkseni omaatuntoani.
-
-- Rahoja ei tule puuttumaan! sanoi ilkeä nainen nauraen. — Sillä, joka
-minun lähetti on rahoja liiaksikin. Ja nyt — hyvästi! Mutta ennenkun
-jätän teidät, niin vannokaa äitinne nimessä, joka nyt lepää haudassa,
-että te huomenna teette tämän työn!
-
-- Äiti parka, mutisi Knetzewitsch itsekseen — pitääkö minun vielä
-vannoakin. Mutta sama se; kun kerran on murhan aikeissa, niin ei saa
-olla niin tarkka valankaan suhteen. Minä vannon!
-
-Nyt oli Eufemia saanut sen mitä tahtoi. Hän tiesi, ettei aatelismies
-söisi sanaansa, että hän kaikissa tapauksissa pitäisi valansa.
-
-Kiireesti sanoi hän hyvästi, eikä Knetzewitsch mennyt saattamaan häntä
-portaille.
-
-Muutama minuutti sen jälkeen vierivät vaunut pois — ja tuo kelvoton
-nainen ojentihe mukavasti silkkityynyille niissä vaunuissa, jotka
-veivät hänet takaisin huvilinnaan.
-
-
-
-
-KUUDESVIIDETTÄ LUKU.
-
-Salajuonen uhri.
-
-
-Oli yö — pimeä, kolkko yö oli seurannut kaunista syyspäivää.
-Yksinäisessä talossa Tapschiderpuistossa paloi lamppu huolellisesti
-eteen vedettyjen paksujen uutimien takana. Erään pöydän vieressä, jossa
-oli aterian jäännökset, istui Ada Kristic. Hän oli pannut kätensä
-pojan ympärille ja painoi häntä hellästi sydämelleen eikä väsynyt
-tarkastellessaan häntä hellin katsein, ikäänkuin ei hän voisi käsittää,
-että hän todellakin oli saanut poikansa takaisin.
-
-Levottomana kulki kuningas Milan edes takasin lattialla. Vähä väliä
-katsoi hän kelloonsa, meni ikkunan luo, kohotti hiukan uudinta ja
-katsoi metsätielle, joka kulki talon ohi.
-
-- Kello on viittä minuuttia vailla kaksi, sanoi hän sitte äänellä, joka
-selvästi ilmaisi hänen mielenliikutuksensa. — Kohta valkenee päivä
-ja silloin on pakomme mahdoton, ainakin tänä päivänä ja kuka tietää,
-voimmeko olla turvassa täällä vielä tämän päivän. Ja Maschin lupasi
-kuitenkin minulle olla täällä vaunujen kanssa puoliyön aikana.
-
-- Mutta ajattele nyt, vastasi Ada, että tie Tapschiderin ja Belgradin
-välillä on hyvin pitkä ja sitte täytyy eversti Maschin'in ensin hakea
-meille sopivat ajoneuvot. Oi Milan, sydämeni tuntuu niin raskaalta, kun
-ajattelen, että minun täytyy jättää tämä talo, jossa olen asunut niin
-kauan ja jossa pikku Milankani on kasvanut! Onko meidän siis todellakin
-välttämätöntä paeta?
-
-- Ja sellaisen kysymyksen teet sinä, Ada! huudahti Milan, istuutuen
-hänen viereensä. — Eikö sitte Maschin itse ole vakuuttanut sinulle,
-että kuningatar tietää kaikki? Hän tietää, että Milanka elää, mutta
-hän tietää myös, että minä olen Serbiassa ja otaksuu, että olen
-Tapschiderpuistossa sinun luonasi, Ada. Usko minua, tällä hetkellä on
-murhaaja jo lähtenyt minua etsimään. Olenpa luullut näkeväni epäiltävän
-henkilön hiipivän täällä läheisyydessä.
-
-- Mutta itsehän vakuutit, että erehdyit, isä! huudahti Milanka. — Se
-oli sinun oma varjosi, sanoit sinä, joka lankesi tielle. Oh, jos vaan
-olisit antanut minun mennä, kuten pyysin, pyssy kädessä katsomaan,
-oliko todellista vaaraa lähellä! Ole varma siitä, että ensimäinen
-vakooja, jonka olisin kohdannut, olisi saanut luodin aivoihinsa, niin
-että hän olisi varmaan lakannut vaanimasta rehellisten ihmisten toimia.
-
-- Ei, ei, lapseni! huudahti Ada levottomana. — Sinä pysyt meidän
-luonamme, sinä et saa enää mennä ulos yksin ennenkuin olemme kääntäneet
-selkämme tälle metsälle. Niin, minä näen sen nyt, ettemme voi olla
-täällä kauempaa. Meidän täytyy niin pian kuin mahdollista päästä pois
-täältä.
-
-- Se tulee tapahtumaan jo tänä yönä, vastasi Milan. — Kaikesta olen
-sopinut ystäväni, eversti Maschinin kanssa ja hän on luvannut viedä
-teidät varmaan paikkaan. Kostantinopolissa asuu eräs uskollinen
-ystäväni, jolle olen kerran tehnyt suuren palveluksen. Se on sulttaanin
-suurvisiiri — olet kai pannut talteen sen kirjeen, Ada, jonka sinun
-tulee jättää hänelle minulta.
-
-- Kirje on täällä povessani — ja saat olla varma siitä, etten jätä
-sitä kellekään muulle kuin suurvisiirille. Mutta oletko myöskin varma
-siitä, että tuo turkkilainen, joka on eri uskoa kuin me, ottaa meidät
-ystävällisesti vastaan?
-
-- Siitä olen aivan varma, sanoi Milan — Murat Bey on kelpo mies.
-Uskokoon hän mitä tahansa, Kristusta tai Muhamettia, niin tulee hän
-olemaan sinulle, kallis Adani, uskollinen ystävä ja pojalleni toinen
-isä.
-
-- Ja miksi et tahdo seurata meitä Turkin maalle? Oi, tule mukaan, pyysi
-Ada — siellä tulemme niin onnellisiksi!
-
-- Rakas vaimoni, kuinka mielelläni, oi, kuinka mielelläni seuraisin
-teitä, huudahti Milan — mutta minä en voi, en saa sitä tehdä. Suuret,
-tärkeät asiat estävät minua siitä. Minun täytyy palata Wieniin, siellä
-on nykyään minun paikkani. Eikö niin Ada, uskothan, että sydämeni
-vuotaa verta, kun en voi seurata teitä.
-
-Ada laski kätensä hänen käteensä ja katsoi hurskailla silmillään
-uskollisesti ja luottavasti häneen.
-
-- Minä uskon sinua, vastasi hän, äänessä hellä sointu.
-
-- Isä, kysyi Milanka, nousten ylös ja mennen Milanin luo — miksi
-lähetit Stefan Naumovitschin heti pois, miksi kehoitit häntä heti
-palaamaan kuninkaalliseen hoviin?
-
-- Sen selitän sinulle, sanoi Milan — sillä sinä ihmettelit kyllä sitä,
-etten pidättänyt luonani tätä miestä, joka on arvokkaimpia ystäviäni.
-Stefan Naumovitsch on meille kaikista tärkein henkilö, sillä hänellä
-on nykyään kuningas Aleksanterin luottamus. Me tarvitsemme miehen,
-joka on mukana hovin elämässä. Ainoastaan sellainen voi nähdä Dragan
-suunnitelmat ja aikeet, ainoastaan hän voi joskus saada aikaan sen,
-että yksi ja toinen niistä hirmutöistä, joita Draga niin mielellään
-panee toimeen, tulee vielä viime hetkessä estetyksi. Siitä syystä en
-tahdo asettaa Stefan Naumovitschin henkeä vaaranalaiseksi. Jos hänet
-olisi löydetty tästä talosta, jos olisi huomattu, että hän seurustelee
-minun kanssani, maanpakolaisen, jota kuningas vihaa enemmän kuin ketään
-muuta vihollistaan, vaikka hänen on minua kiittäminen elämästään — niin
-olisi Stefan Naumovitsch ollut mennyttä miestä.
-
-Kerran on kuningas jo lahjoittanut hänelle elämän, kun Stefan
-Naumovitsch oli jo niin lähellä kuolemaa, että hän oli jo kuulevinaan
-sen jääkylmäin siipien suhinan — toista kertaa ei Aleksanteri antaisi
-armon käydä oikeudesta. Ei, Stefan Naumovitschiä ei saa kukaan löytää
-minun rinnaltani, sentähden neuvoin häntä menemään takasin huvilinnaan.
-Siellä voi hän pitää Dragaa silmällä ja ilmoittaa minulle niin pian
-kuin vakava vaara minua uhkaa. Mutta eversti Maschinin toimeksi olen
-antanut palata Belgradiin hankkimaan sieltä vaunuja. Näillä vaunuilla
-matkustamme pääkaupunkiin, jossa voimme pysähtyä muutamia päiviä seppä
-Zornin talossa, jossa ollaan minun puolellani, siellä viivymme siksi
-kunnes saamme tietää, mihin toimiin Draga aikoo ryhtyä. Sitte pakenette
-te valepuvussa Konstantinopoliin ja minä palaan Wieniin.
-
-- Vaunut ovat täällä, huudahti Milanka äkkiä ja riensi ikkunan luo. —
-Se on eversti Maschin, joka tulee meitä hakemaan.
-
-Oi, elä itke, äiti kulta, jatkoi sitte poika — vaikka sinun täytyy
-sanoa hyvästi kauniille, tyynelle kodillemme. Minä vannon sinulle tällä
-juhlallisella hetkellä, että minä, sinun poikasi, kerran tuon sinut
-takasin Serbiaan. Silloin kutsutaan sinua kuninkaan äidiksi ja kaikki
-kunnioittavat ja rakastavat sinua. Ja tämän talon lahjoitan sitte
-sinulle ja kun väsyn niistä huolista, joita minulla on, huolehtiessani
-kansani parasta, silloin pakenemme tänne ja ajattelemme tätä hetkeä,
-jolloin me molemmat emme olleet muuta kuin kodittomia pakolaisia.
-
-- Kodittomia pakolaisia, toisti Ada kyyneleet silmissä. — Oi poikani,
-se on paha, katkera, kova sana.
-
-Kuului koputus ulko-ovelle ja kun Milan varovasti avasi, astui eversti
-Maschin sisään. Hän oli pukeutunut kuskin pukuun, piti piiskaa
-kädessään ja päässä oli hattu, joka osaksi peitti kasvot.
-
-- Sinä olet viipynyt kauvan, eversti Maschin, sanoi Milan hiukan
-moittien. — Olet tehnyt minut levottomaksi.
-
-- Jää tähän käytävään! kuiskasi eversti Maschin hänelle. — Nuo molemmat
-tuolla sisällä eivät tarvitse kuulla, mitä minulla on sanottavaa
-sinulle. Minun oli pakko kulkea kiertoteitä, kun minun jälkiäni
-seurattiin.
-
-- Jälkiäsi seurattiin, hyvä Jumala, silloinhan sinut on tunnettu ja
-ennen kaikkia on nähty aikeesi!
-
-- Niin, sen luulen, sanoi Maschin, joka kohotti hattuaan ja
-nenäliinalla kuivasi otsaansa. — Varsinkin eräs ratsastaja oli
-yhtämittaa kintereilläni. Mutta minä johdin ne kumminkin harhaan, sillä
-minä ajoin kuin paholainen ja ajoin sellaiselle tielle, jossa heidän
-vihdoinkin täytyi kadottaa minut näkyvistään.
-
-- Sinä et siis luule, että sinun on nähty ajavan tänne?
-
-- Sitä en luule, mutta ajattelen, että on parasta kiirehtiä. Laittakaa
-niin, että joudutte täältä pois niin pian kuin mahdollista, siinä on
-kaikki, mitä minulla on teille sanottavaa! Sinä tiedät, kuninkaani,
-että koko sielullani rakastan sinua, mutta juuri siitä syystä en
-haluaisi tänä yönä tulla ammutuksi, sillä luulen, että voin olla
-sinulle ja pojalle hyödyksi.
-
-- Me olemme kunnossa, vastasi Milan — ja voimme heti lähteä matkalle.
-Odottakaa meitä ulkona — vaunut ovat kai lähellä taloa?
-
-- Ne ovat oven edessä. Nyt täytyy minun heti katsoa hevosia.
-
-- Anna sen käydä nopeaan, hyvin nopeaan! jos onni on meille suotuisa,
-niin olemme päivän koittaessa Belgradissa.
-
-Maschin katosi heti ulos ovesta ja kiipesi kuskipukille, jonka edessä
-kaksi juoksijaa kärsimättömästi löi kavioitaan maahan.
-
-Mutta Milan puolestaan meni takasin arkihuoneeseen ja sanoi Adalle:
-
-- Nyt on sinulle aika tullut, Ada, erota kodistasi. Elä tee eroa liian
-vaikeaksi minulle eläkä itsellesikään. Voimia, rohkeutta ja kestävyyttä
-tarvitaan, jos mieli paon onnistua.
-
-- Minä olen valmis, sanoi Ada, väkisin pidättäen kyyneleitään, sillä
-hän ei voinut saada selville sitä, miksi hänen sydäntään niin ahdisti.
-
-Tule, poikani! sanoi hän äänellä, jota koetti saada niin varmaksi kuin
-mahdollista. — Tule ja menkäämme muukalaisten joukkoon! Mutta sinä olet
-oikeassa, kerran me vielä palaamme, jos Jumala niin tahtoo.
-
-Poika kietoi kätensä itkevän äidin ympärille, sillä Ada ei voinut enää
-hillitä itseään, hän antoi kyynelten vapaasti vuotaa ja veti pojan
-mukanaan.
-
-Kun he olivat tulleet ulko-ovelle, pyysi Milan häntä viipymään vielä
-hetken. Hän avasi oven raolleen ja huusi puoliääneen ulos:
-
-- Eversti, onko ilma puhdas? Katso ympärillesi ja tunnustele vielä
-kerran, onko mitään vaaraa uhkaamassa!
-
-Oli minuutin hiljaisuus, sitte vastasi Maschin:
-
-- Minä en voi nähdä mitään epäiltävää. Tule vaan heti tänne! Vaunujen
-oven olen jo avannut, hiivi vaunuihin ja sitte matkalle niin pian kuin
-mahdollista!
-
-Milan astui ensin ulos. Hän kietoi takin tiukasti ympärilleen ja veti
-hatun syvemmälle otsalle. Hänen takanaan seisoivat vielä Ada ja Milanka
-odottaen kutsua.
-
-Milan katseli ympärilleen. Hänen oikea kätensä, joka oli takin
-taskussa, tarttui revolveriin. Hän oli varmasti päättänyt, että jos
-tällä hetkellä joku Dragan palkatuista murhaajista näyttäytyisi, niin
-hän koettaisi ehtiä edelle ja ampua hänet empimättä.
-
-Yö oli pimeä. Kuu piilottautui pilvien taa. Pensasten päällä, joita
-kasvoi molemmin puolin metsätietä talon lähellä, oli harmaa usva, jota
-oli kohonnut maasta.
-
-- Tulkaa rakkaani! huudahti Milan, kääntyen ja ojentaen kätensä Adaa
-kohti. Tämä irtautui hiljaa Milankan syleilystä ja meni muutamia
-askelia rakasta miestänsä kohti.
-
-Silloin peräytyi hän äkkiä taapäin, kuin olisi hän nähnyt myrkyllisen
-käärmeen, joka vaani tuolla pensaikossa, mutta sitte heittäytyi hän
-Milanin päälle, tarttui kiinni häneen ja tunki hänet väkisin vaunuihin.
-
-Silloin pamahti laukaus, tuli välähti yön pimeydessä ja sitte —
-
-Milan oli arvelematta heittänyt kumoon Adan, kuin olisi hän siten
-tahtonut suojella häntä tuntemattomalta vaaralta, vaikka hän oli
-vakuutettu, että tämä vaara koski vaan häntä itseään.
-
-Mutta se oli liian myöhään. Ruudin savu kietoi hetkeksi kaikki, vaunut,
-hevoset ja ihmiset. Mutta tämän sumun läpi kuului heikko ääni:
-
-- Minut on murhattu — minä kuolen — pelasta minut, Milan — pelasta
-minut!
-
-Huudahtaen heittäytyi Milan hänen eteensä, joka makasi hänen jalkainsa
-juuressa. Mutta hän ei ollut vielä ehtinyt kietoa käsiään hänen
-ympärilleen, ennenkuin tumma olento juoksi pensaikosta.
-
-Vielä kerran kuului laukaus. — Milan huudahti, sillä hän oli
-haavoitettu ja luoti oli sattunut juuri samaan paikkaan, johon Milankan
-luoti oli raapaissut, nimittäin vasempaan olkapäähän.
-
-Milan kaatui selälleen. Hän oli vähällä menettää tajunsa, mutta
-seuraavassa tuokiossa oli hän taas jaloillaan. Hänet valtasi mieletön
-raivo tuota kurjaa murhaajaa kohtaan, joka oli, kuten hän luuli,
-tappanut hänen rakkaan vaimonsa. Ei, se roisto ei pääse kostamatta.
-Tuolla juoksi hän pensaikkoon. Mutta Milan oli nähnyt hänet ja
-silmänräpäyksessä oli hän miehen jälessä. Nyt alkoi hurja ajo.
-Murhaajalla oli vielä kivääri kädessään, mutta hän ei nähtävästi
-uskaltanut ampua kolmatta laukausta tai ei kiväärissä sitte ollut enää
-mitään jälellä. Hän juoksi niin kiireesti, kuin jalat kannattivat. Hän
-ryntäsi metsän läpi ja hänen takanaan Milan, välittämättä verestä, joka
-juoksi haavasta olkapäässä. Milan vei taskuunsa oikean kätensä, ainoan,
-mitä hän nyt saattoi liikuttaa, ottaakseen sieltä revolverinsa. Mutta
-hän huomasi nyt, että takki oli varmaankin jäänyt siihen paikkaan,
-johon hän kaatui, ja että ase oli ollut takin taskussa. Mutta ei
-tämäkään seikka voinut estää Milania ajamasta murhaajaa. Hän juoksi,
-vaikka väsymys lisääntyi joka hetki, juoksi yli kantojen ja hautojen,
-hän tunkeutui läpi pensasten ja pysyi aina murhaajan kintereillä. Mutta
-äkkiä tunsi Milan pyörrytystä, maailma musteni hänen silmissään ja hän
-tunsi, että oli vähällä mennä tainnoksiin.
-
-Ja tuo roisto, joka oli antautunut yrittämään murhata hänet ja hänen
-Adansa, pääsisikö tuo nyt rankaisematta, saisiko hän Judaksen palkan,
-joka epäilemättä oli häntä odottamassa Tapschiderpuiston huvilinnassa?
-Ei, ja tuhat kertaa ei! Ennemmin panisi Milan liikkeelle aivan
-viimeisetkin voimansa, ennemmin hän —
-
-Silloin syöksyi maanpakoon ajettu kuningas äkkiä maahan, kuin olisi
-salama häneen iskenyt. Sokeassa innossaan ei hän ollut huomannut
-kantoa, joka oli polulla. Siihen kompastui hän ja kaatui, ollen
-äärettömän heikko, ei hän voinut pitää itseään pystyssä ja makasi nyt
-liikkumattomana maassa.
-
-Murhaaja oli kuullut kuninkaan huudon, kun tämä kaatui. Hän seisoi
-hiljaa hetkisen ja käänsi päätänsä. Parilla rajulla harppauksella oli
-hän kuninkaan luona, joka makasi maassa voimatta nousta ylös, eikä
-ollut hänellä kuin yksi käsi puolustuksekseen ja sekin aseeton.
-
-Kuu pilkisti nyt pilvien lomasta.
-
-Milan näki murhaajan tulevan yhä lähemmäksi. Hän valmistausi tekemään
-murhaavaa iskua sillä tuo leveäharteinen mies heilutti kivääriä päänsä
-päällä ja oli nähtävästi aikeessa pyssyn perällä musertaa onnettoman
-kuninkaan pää.
-
-- Takasin, karjui Milan. — Oletko serbialainen ja tahdot sittenkin
-tappaa kuninkaasi? Minä olen Milan, joka on kerran ollut mahtavin mies
-tässä maassa.
-
-- Jos olet Milan, niin olet juuri oikea mies! löpersi toinen, jonka
-kieli ei tahtonut oikein totella paljon viinin nauttimisen tähden. —
-Ha, haa, jos olet Milan, niin täytyy sinun kuolla.
-
-- Ja miksi tahdot sitte tappaa minut? kysyi kuningas kohottaen hiukan
-yläruumistaan ja nostaen torjuen oikean kätensä. — Olenko koskaan tehnyt
-sinulle pahaa?
-
-Onko sinulla ollut syytä valittaa minun tähteni? Olenko ryöstänyt
-sinulta jotakin, varastanut sinulta, olenko kirjoittanut jonkun
-tuomion, jonka kautta sinulle olisi pahaa tapahtunut? Niin sano sitte,
-ihminen, olkoonpa kuinka tahansa ja lienetpä kuka tahansa, niin vannon
-sinulle, että jos voit todistaa minulle, että sinulla on syytä olla
-vihoissasi minulle, niin minä kumarran pääni ja otan vastustamatta
-sinun murhaavan iskusi.
-
-- Sinä et ole koskaan tehnyt minulle mitään pahaa, minkä itse tiedän,
-änkytti murhaaja laskematta alas kivääriä. — Mutta hän tahtoo sitä —
-hän tahtoo myöskin sitä — he tahtovat molemmat ja siitä syystä täytyy
-sinun — hiiteen. Mutta sinut täytyy minun tehdä mykäksi — siitähän minä
-saan maksunkin!
-
-- Sinä saat maksun! huudahti Milan. — Kurja, etkö edes häpeä puhua,
-että aiot hävittää ihmiselämän halpamaisen voiton vuoksi? Kuka sano
-minulle, kuka on ostanut sinut tekemään tätä inhottavaa rikosta? Kenen
-käsi on sinulle maksanut veren hinnan?
-
-Käheä, mieletön nauru tunkeutui miehen huulilta. - Ha, haa, niin
-kysytään lapsilta! sanoi hän. — Minua ei ollenkaan haluta ruveta
-sinulle vastaamaan. Mutta koska olet Milan ja olet ennen ollut
-kuningas, niin sallin sinun rukoilla lyhyen rukouksen. Sillä aikaa
-lataan minä kiväärini ja tällä kertaa tiedän kyllä osaavani paremmin.
-Saatana tietäköön, miksi käteni molemmilla ensi kerroilla vapisi niin
-hirveästi.
-
-Milan näki, kuinka hän latasi kivääriä. Hän koetti monta kertaa nousta
-ylös maasta — mutta ei voinut. Verenvuodon tuottama heikkous oli liian
-suuri. Milan ei voinut rukoilla murhaajalta henkeään, siihen oli hän
-liian ylpeä. Ei, ennen tahtoisi hän kuolla. Ammu nyt, mutta satuta
-oikein! sanoi Milan. — Minä en tahdo estää sinua ansaitsemasta rahojasi.
-
-Milan tunsi jo kylmän raudan ohimoillaan ja avasi silmänsä heittääkseen
-viimeisen silmäyksen tähtiin, jotka kimmelsivät puiden oksien välistä.
-
-Nyt kosketti murhaajan sormi kiväärin lukkoa. Silloin — —
-
-
-
-
-SEITSEMÄSVIIDETTÄ LUKU.
-
-Hekkumoitsijan vallassa.
-
-
-Kaksi kättä tarttui murhaajan kivääriin. Turhaan koetti tämä saada
-käsiään irti aseesta. Hän teki kerrassaan epätoivoisia yrityksiä, mutta
-joko hänen kätensä olivat liian heikot paljosta juonnista tai oli se
-lujuus, joka hänen oli voitettava, aivan yliluonnollista laatua.
-
--Täältäkö sinut siis löydän, Ratscho Knetzewitsch, kuului naisen ääni
-sanovan. — Minun aavistukseni eivät siis pettäneet! Sinä olet myynyt
-sielusi rahasta, sinä olet vaihtanut kunniasi halpaan mammonaan!
-Murhaaja — murhaaja, päästä uhrisi!
-
-Vaikka Ratscho Knetzewitsch oli kellarissaan juonut niin paljon makeata
-viiniä, että hän tuskin saattoi pysyä jaloillaan ja vaikka se kiihtynyt
-mielentila, jossa hän oli, oli osaltaan vaikuttanut sen, että hän oli
-aivan juovuksissa, niin olivat nämä sanat kuitenkin omansa edes hiukan
-häntä selvittämään. Hän päästi kiväärin, joka jäi sen käsiin, joka piti
-kiinni varresta.
-
-Milan katsoi ylös Geniaan.
-
-- Genia — Genia! sanoi hän vaivaloisesti, katsoen ylös nuoreen tyttöön,
-jonka kalpeita kasvoja kuu valaisi ja jotka sen kautta tulivat yhä
-kalpeammiksi. — Genia, oletko se todellakin sinä, joka olet tullut
-minua pelastamaan tällä epätoivon hetkellä?
-
-- Niin, minä se olen, kuningas Milan, vastasi Genia lujalla äänellä.
-Nyt en voi kuitenkaan selittää sinulle, mikä minut on tuonut tämän
-miehen luo. Hän ei ole vielä voitettu! Katso, kuinka hänen silmänsä
-hehkuvat, kuinka hän vapisee mielenliikutuksesta, kuinka hän tuijottaa
-sinuun kuin petoeläimeen, joka aikoo hyökätä uhrinsa kimppuun. Elä
-kuitenkaan pelkää, kuningas Milan, sillä tämä mies ei voi enää
-vahingoittaa sinua. Minä vannon sinulle, että ennen lasken sen luodin,
-joka on tämän kiväärin piipussa, hänen omaan sydämeensä, kuin että
-hän saa katkaista hiustakaan sinun päästäsi. Ja kohta näyttäytyivät
-Genian sanat tosiksi, ettei Ratscho Knetzewitsch suinkaan ollut vielä
-voitettu. Hän ulvoi niin että se kuului ympäri metsän.
-
-- Takasin, tyttö, huusi hän. — Anna minun toimittaa tämä asia!
-Satatuhatta frangia, ymmärrätkö, Genia! — Ne täytyy minun ansaita, jos
-aion pysyä aatelismiehenä. — Ja sinä, sinä tulet vaimokseni, ja minä
-puen sinut silkkiin ja samettiin ja sinä saat kultavitjat ja sinusta
-tulee Zaporan linnan rouva, mutta tämän miehen veren täytyy ensiksi
-vuotaa! Tänne kiväärini, tyttö! Ainoastaan sinä ja minä tiedämme tästä
-asiasta, ja me — me vaikenemme!
-
-Näin sanoen aikoi hän hyökätä Genian kimppuun, ryöstääkseen häneltä
-kiväärin. Mutta tyttö juoksi muutamia askelia takaperin, asetti
-kiväärin poskeaan vasten ja huusi äänellä, jossa oli muutakin kuin
-pelkkä uhkaus:
-
-- Takasin, Ratscho Knetzewitsch! — Varo itseäsi minulta! Minä voisin
-unohtaa, että olet pelastanut henkeni ja ottanut minut huoneeseesi, kun
-minä sairaana ja väsyneenä vaivuin sinun ovesi eteen. — Varo itseäsi —
-minun luotini lävistää sydämesi!
-
-Milan koetti tällä hetkellä nousta ylös hyökätäkseen murhaajan
-niskaan, mutta oi — hän lienee kaatuessaan puun kannon yli saanut
-suonenvenähdyksen, tai oli jalka kerrassaan poikki. Siihen tuli lisäksi
-se heikkous, jonka veren vuoto tuotti. Hän ei voinut nousta muuta kuin
-istualleen ja sitte kaatui hän takasin maahan.
-
-- Niin, minä aavistin juuri tätä, jatkoi Genia, kun sinä salassa
-poistuit kotoa nukutettuasi omatuntosi viinikellarissasi.
-
-Minä luin juuri silmistäsi kamalan aikeesi. Minä olen kerta toisensa
-perään kysynyt itseltäni, kuka antoi sinulle kultarahat ja setelit.
-Minä tiesin, ettei se voinut olla ystävä, joka antoi sinulle tämän
-avun, vaan täytyi sen olla vihollinen. Siksi seurasinkin sinua, kun
-poistuit kotoasi. Mutta Tapschiderissä jouduin pois jäliltäsi ja
-löysin sinut vasta aivan äsken. Pakene nyt, onneton! lopetti Genia
-intohimoisella kiihkeydellä lausutun puheensa. — Pakene, niin kauas kun
-jalkasi voivat sinua kannattaa! Tämä mies antaa armon käydä oikeudesta
-eikä vedä sinua maallisten tuomarien eteen. Minäkin pidän tämän asian
-salassa, mutta meidän tiemme käyvät tästälähin eri suuntiin. Mieletön,
-luulitko voivasi ostaa minut sadalla tuhannella frangilla? Vaikka
-panisit miljooneja, niin, vaikka koko maailman aarteet minun eteeni ja
-vaikka olisit nuori ja kaunis sen sijaan että nyt olet vanha ja ruma,
-niin ei Genia von Sandorf kumminkaan koskaan kuuluisi sinulle!
-
-- Ei koskaan! ulvoi Knetzewitsch. — Ha, haa, saammepa nähdä, mitä
-sinulla on sanottavaa, kyyhkyseni, kun minulla on tähti rinnassa ja
-kuningas on nimittänyt minut salaneuvokseksensa ja minulla on niin
-paljon rahaa, että sinä saat aina ajaa katetuissa vaunuissa! Tuhat
-tulimmaista, sinä et siis tahdo antaa minulle kivääriäni takasin! Hyvä,
-en minä sitä tarvitsekaan, tämä vie minut varmemmin perille.
-
-Kauhukseen huomasi nyt Genia, että hän veti samalla esille suuren
-puukon, jonka terä välähti kuutamossa.
-
-- Kuole, Milan Obrenovitsch! huusi Ratscho Knetzewitsch ja pitäen
-puukkoa korkealla hyökkäsi maassa makaavaa, aseetonta miestä kohti. —
-Minä olen vannonut ja minä pidän valani. Minä olen Zaporan linnan herra
-ja aion olla edeskinpäin.
-
-Lausuessaan nämä sanat, oli hän heittäytynyt polvilleen Milanin
-viereen. Hänen karkea, kömpelö vasen kätensä tarttui maanpakoon ajetun
-kuninkaan kurkkuun, ja turhaan koetti kuningas saada likaista kättä
-pois kaulastaan.
-
-Oikealla kädellään heilutti Ratscho Knetzewitsch puukkoa päänsä päällä
-ja näytti hakevan paikkaa kuninkaan rinnassa, johon saattoi tunkea
-veitsen.
-
-Genia puristi vielä kovemmin kiväärinsä perää. Hän katsoi vielä kerran
-taivaaseen päin. Pelottava taistelu riehui hänen sielussaan. Hän ei
-ollut vielä koskaan vuodattanut verta, ei koskaan tehnyt yhdellekään
-ihmiselle pahaa ja nyt — nyt pitäisi hänen ampua maahan tämä mies,
-joka kerran oli tehnyt hänelle hyvää, ampua hänet, kuten hullun
-koiran. Niin, hän tekisi sen, sillä senhän täytyi tapahtua. Antaisiko
-hän kuningasmurhan tapahtua silmäinsä edessä, koettamatta estää sitä
-ainoalla tavalla, millä voi?
-
-- Takasin, Ratscho Knetzewitsch! huusi hän. Takasin, muuten olet
-hukassa, sillä ennenkuin sinä työnnät veitsen Milanin rintaan, tekee
-minun luotini lopun sinusta.
-
-- Ha, haa, nauroi murhaaja käheästi. — Ammu sinä vaan — Genia von
-Sandorf — se on vaan viaton leikkikalu, joka on kädessäsi. Sillä minä
-en ladannut kivääriä, näetkö. Tuossa kiväärinpiipussa ei ole luotia,
-joka voisi tehdä minulle jotain pahaa.
-
-Genia painoi lukkoa, hana painui alas, mutta juopon sanat näyttäytyivät
-tosiksi. Kivääri oli todellakin lataamaton.
-
-- Ole nyt viisas, pikkuruiseni! löpersi Ratscho Knetzewitsch, joka piti
-yhä Milania maassa ja heilutti puukkoa päänsä päällä. — Ole viisas,
-kuuletko! — Meitähän on vaan sinä ja minä, jotka tiedämme, että verta
-on vuotanut täällä Tapschidermetsässä. Eikä tämä ole ensimäinen veri,
-joka on täällä vuotanut. Tuolla jossain kauempana on tammi, joka voi
-kertoa, että kerran erään toisen Obrenowitschin veri on vuotanut
-täällä. Ja hän oli paljon parempi mies kuin tämä, joka minulla on tässä
-ja jonka minä nyt —
-
-Ratscho Knetzewitsch sysäsi puukkonsa, mutta samassa silmänräpäyksessä
-päästi hän tuskan ulvonnan. Hänen kättänsä lyötiin ryhmysauvalla.
-Veitsi putosi hänen kädestään. Samassa kun Ratscho Knetzewitsch tahtoi
-heittäytyä taapäin, tarttui kymmenen kättä kiinni häneen ja pidättivät
-häntä.
-
-Mutta Geniakin oli peräytynyt ja seisoi kuin kivettyneenä.
-
-Eräästä pensaikosta oli äkkiä kymmenen ratsastajaa hyökännyt esiin.
-Heillä oli kuninkaallisen santarmiväen puku. Tämä osasto on melkein
-yksinomaan kokoonpantu albaanialaisista. Mutta tämän poliisipatrullin
-johtaja ei ollut albaanialainen. Hänellä oli kuninkaallisen
-henkivartioväen komea puku. Se oli Nicodem Lunjevica, kuningattaren
-veli.
-
-- Ottakaa kiinni tuo kurja murhaaja! huusi Lunjevica lujalla äänellä. —
-Sitokaa hänet, niin ettei hän tällä hetkellä voi lausua sanaakaan!
-
-Niin pian kuin Nicodem oli lausunut nämä sanat, hyppäsi hän itse alas
-hevosensa selästä ja lähestyi Milania, joka yhä makasi maassa eikä
-tiennyt, oliko tämä kaikki, mikä hänen ympärillään tapahtui, unta vai
-hirveätä todellisuutta. Milanista tuntui, kuin olisivat ajatukset
-menneet sekasin. Hän oli vähällä menettää tajunsa, mutta taisteli vielä
-heikosti pyörtymystä vastaan.
-
-Silloin kumartui Nicodem Lunjevica hänen puoleensa — sama Nicodem, joka
-iltaa ennen sisaren vihkimistä Aleksanterin kanssa oli käskenyt, että
-Milan ammuttaisiin. Mutta kuinka erilaiselta kuului nyt nuoren upseerin
-ääni, kun hän puhui Milanille:
-
-- Teidän majesteettinne, nouskaa ylös te olette nyt aivan turvattu!
-Minä olen saanut käskyn pitää huolta siitä, että teidät hyvästi
-suojattuna ja kaikella sillä kunnialla, joka teille tulee, saatetaan
-rajalle.
-
-Milan ei uskonut korviaan kuullessaan nämä sanat. Hän oli siis tehnyt
-väärin poikaa kohtaan — ja myöskin Dragaa, tuota kauhistavaa naista
-kohtaan, kun hän oli heistä molemmista luullut, että he olivat
-suunnitelleet häpeällisen salaliiton häntä vastaan. Mutta kuinka
-sopi tämä sitte yhteen murhaajan sanain kanssa, kun hän juuri äsken
-oli päästänyt huuliltaan, että hänet oli ostettu sadalla tuhannella
-frangilla murhaamaan Milan.
-
-- Nicodem Lunjevica, vastasi Milan heikolla äänellä — minä kiitän
-teidän tarjouksestanne saattaa minut rajalle. Minä annan teille
-kunniasanani, että heti lähden sinne. Jos tahdotte vaan toimittaa
-hevosen minun käytettäväkseni — luulen, että sitte kyllä itsekin pääsen
-Belgradiin.
-
-- Vahvistakaa itsenne ennen kaikkia viiniryypyllä, teidän
-majesteettinne! sanoi nuori upseeri, ojentaen hänelle kenttäpullonsa.
-Oi, te olette haavoitettu! Teidän haavanne on heti sidottava, sillä se
-on hänen majesteettinsa kuninkaan ankarin käsky, että kaikki on tehtävä
-teidän kalliin elämänne säilyttämiseksi.
-
-- Kalliin elämän, änkytti Milan. — Selittäkää minulle, kuinka poikani,
-kuningas, saattoi tietää, että minua vastaan aiottiin tehdä murhayritys
-tänä yönä ja tällä tunnilla!
-
-- Sen selitän heti teidän majesteetillenne, vastasi Nicodem Lunjevica.
-— Tiedettiin, että te oleskelitte Serbiassa. Salaiset poliisit, joiden
-tehtävänä on pitää silmällä maanpakolaisia, antoivat kuninkaalle heti
-tiedon, että te olitte tulleet rajan yli. Myöskin tiedettiin, että
-te oleskelitte Tapschidermetsässä. Hänen majesteettinsa kuningas
-Aleksanteri oli silloin hyvin levoton, että teidän vihollisenne
-onnistuisi ehkä löytää teidät ja — ahdistaa teidän kallisarvoista
-henkeänne. Sentähden käski hän minun tämän valitun poliisipatrullin
-etunenässä kiertämään täällä puistossa ja pitämään huolta, ettei mitään
-pahaa teille tapahtuisi. Valitettavasti olemme tulleet liian myöhään.
-Me olemme jo ennenkin nähneet tämän ihmisen kiertelevän ympäriinsä
-täällä puistossa kiväärinsä kanssa, mutta me kadotimme hänet näkyvistä
-juuri kuin olimme saamaisillamme hänet kiinni. Nyt tiedätte, teidän
-majesteettinne, jatkoi Nicodem Lunjevica — kuinka me jouduimme tänne
-juuri sopivaan aikaan. Se ei ollenkaan riippunut sattumasta, vaan oli
-seuraus hänen majesteettinsa kuninkaan huolenpidosta.
-
-Kuninkaan huulet vetäytyivät hymyyn, josta näkyi selvästi, että hän
-epäili Nicodemin sanoja, mutta kuitenkin vastasi hän:
-
-- Jos asia on sillä tavoin, niin viekää minun kiitokseni hänen
-majesteetillensa kuninkaalle! Itse on hän tosin ennen käskenyt
-joukkojensa heti ampua minut, kun minä vaan näyttäydyn Serbiassa. Mutta
-tänään on hän pitänyt huolta siitä, ettei murhaaja voisi toimittaa
-verityötänsä. Siitä huomaan minä, lopetti Milan ivallisesti hymyillen,
-että hänen majesteettinsa Serbian kuningas pidättää omille uskollisille
-sotilailleen oikeuden tappaa hänen isänsä.
-
-Nicodem kohautti olkapäitään ja kääntyi sitte erään albaanialaisen
-santarmin puoleen sekä käski hänen auttaa häntä ylös satulaan.
-
-Minuuttia myöhemmin istui Milan satulassa. Ne tuskat, joita hän kärsi
-vasemmassa olkapäässään, panivat hänet melkein raivoihinsa, mutta hän
-puristi kovasti huulensa yhteen, sillä ei hän olisi mistään hinnasta
-maailmassa tahtonut Nicodemin kuulevan tuskan ääntä hänen huuliltansa.
-Myöskään ei hän tällä hetkellä ajatellut niin paljon itseään kuin sitä
-rakasta naista, jonka kohtalosta hän oli aivan tietämätön, Adaa, joka
-yksinäisessä talossa Tapscbiderpuistossa oli maannut hänen jalkainsa
-juuressa — murhaajan luodin ampumana.
-
-Ajatellessaan rakasta vaimoaan tuli Milan haltioihinsa. Hän painoi
-kannukset hevosen kupeisiin, eikä hän tällä hetkellä ajatellut edes
-sitäkään, joka muutamia minuutteja sitte oli pelastanut hänen elämänsä,
-Genian, joka muuten oli paennut pensasten taa nähdessään ratsastajain
-esiintyvän näyttämölle, niin että Milan ei voinut nähdä häntä.
-
-- Hyvästi, Nicodem Lunjevica! huusi Milan nuorelle upseerille. —
-Sanokaa Serbian kuninkaalle terveisiä minulta ja sanokaa, ettei hänen
-tule rangaista ainoastaan tätä miestä, joka on uskaltanut uhata hänen
-isänsä henkeä, ei ainoastaan murhaajaa, vaan myöskin sitä, joka on
-palkannut tämän kurjan raukan murhaa tekemään! Ja jollei teidän
-kuninkaallisella langollanne mahdollisesti olisi selvillä, mistä oikea
-murhaaja on haettava, niin tekisi kuningas viisaasti, jos heittäisi
-silmäyksen puolisonsa kasvoihin. Ehkä voi hän sitte kuningatar Dragan
-kasvoista lukea, kuka on oikeastaan ollut syyllinen.
-
-Ennenkuin Nicodem ehti vastata tähän, oli Milan kadonnut puiden taa.
-
-- Niin, ratsasta sinä tiehesi, mutisi Nicodem hampaittensa välistä
-— sinä et kuitenkaan vältä kohtaloasi! Mutta Draga oli oikeassa
-antaessaan minulle tämän tehtävän.
-
-"Jos murhaajan onnistuu ensi laukauksella tappaa, ja Milan on sitte
-kerta kaikkiaan pois tieltä, niin elä sure sitä, veli Nicodem", sanoi
-hän minulle, "vaan vie santarmisi syrjään siitä paikasta ja palaa tänne
-heidän kanssansa! Mutta jos näet, että se Knetzewitsch tollo on vaan
-vahingoittanut uhriansa, niin että kuningas siitä huolimatta kykenee
-antamaan selitystä, niin ota murhaaja kiinni ja kohtele häntä niinkuin
-sellaista on kohdeltava!" Ha, haa, sinä minun kaunis sisareni olet
-kavala! Minä pelkään, että hänelle käy hyvin huonosti, tuolle miehelle,
-joka makaa tuolla sidottuna kapula suun edessä. Miksi pitikin hänen
-ampua niin huonosti! Sen, joka aikoo murhata, täytyy myöskin olla varma
-luodistaan.
-
-Lunjevica nousi hevosensa selkään, tehtyään itsekseen tämän viisaan
-päätöksen. Sitte kääntyi hän seuralaistensa puoleen ja sanoi heille.
-
-- Nostakaa ylös vanki ja sitokoon joku teistä hänet eteensä kiinni
-hevoseen! Me viemme tämän ihmisen ensiksi Tapschiderin huvilinnaan,
-sillä hänen majesteettinsa kuningas pitää varmaan itse ensimäisen
-kuulustelun hänen kanssansa.
-
-Sillä aikaa oli Ratscho Knetzewitschin kädet ja jalat sidottu ja hän
-makasi maassa paksu kapula suussa. Siinä maatessaan oli hän kokonaan
-humalastaan päässyt. Nyt oli hän ihan selvä. Mutta tämä tila oli
-hänelle verrattoman kauhun tila.
-
-- Mitä tämä sitte merkitsee? kysyi hän itseltään siinä maatessaan,
-voimatta ääntä päästää tai tehdä yhtään liikettä. Kuningas on palkannut
-minut murhaamaan isänsä ja äkkiä syöksyvät kuninkaalliset santarmit
-esiin, hyökkäävät päällesi ja kohtelevat sinua kuin olisit kuninkaan
-pahin vihollinen? Oi, tämä täytyy olla erehdys, erehdys alusta loppuun
-asti! Tämä upseeri on toiminut ilman määräystä. Ha, haa, hänelle käy
-vielä huonosti, kun hän astuu kuninkaan eteen ja ilmottaa mitä on
-tapahtunut!
-
-Ratscho Knetzewitsch koetti yhä saada pois kahleita päältänsä tai
-ainakin kapula suustansa, niin että hän voisi puhua erikseen tuon
-upseerin kanssa. Hänen vedenharmaat silmänsä aukesivat selälleen ja
-tulivat äärettömän suuriksi, kun hän näki, että patrullin johtaja antoi
-hevosen Milanin käytettäväksi ja kuuli, että hän kutsui häntä "teidän
-majesteettinne", näki, että hän ojensi hänelle kenttäpullonsa ja antoi
-ilman muuta luvan poistua.
-
-Tämähän on suorastaan kujeilua kaikki tyynni ajatteli Knetzewitsch.
-— Minä uskallan kymmenen yhtä vastaan, että olen liian tyhmä
-ymmärtääkseni sitä. No niin, kylläpähän asia selviää, kun tullaan
-Tapschideriin!
-
-Hän ei ollenkaan vastustellut, kun kaksi santarmia nosti hänet ja sitoi
-kiinni toiseen hevoseen ja tekivät sen vielä niin, että pää riippui
-toisella puolella ja jalat toisella. Mutta samassa kun patrulli oli
-aikeessa lähteä liikkeelle, hyökkäsi pensaikosta esille eräs olento ja
-huusi hätäisellä äänellä:
-
-- Pysähtykää — vielä silmänräpäys, herra upseeri, minun täytyy puhua
-kanssanne — minulla on teille eräs ilmoitus tehtävä.
-
-Nicodem Lunjevica hämmästyi nähdessään kauniin tytön äkkiä seisovan
-edessään. Mutta hänen ei tarvinnut muuta kuin heittää silmäys häneen
-tunteakseen Genian. Hän oli mieltynyt Geniaan jo kauan sitte, kun tämä
-esiintyi kuninkaan edessä naamiaisissa, jotka pidettiin Belgradin
-konakissa.
-
-- Oi, neitini, huudahti nyt Nicodem kohteliaalla äänellä, kevyesti
-kumartaen satulassaan — minä luulen, että minulla on kunnia tuntea
-teidät, kreivinna Genia von Sandorf, jollen aivan suuresti erehdy!
-
-Nyt vasta tiesi Genia, kenen kanssa hän oli tekemisissä, nyt vasta
-tunsi hän Nicodem Lunjevican, kun kuun säteet laskeusivat hänen
-kalpeille kasvoilleen, samoille kasvoille, jotka hän kerran oli nähnyt
-murhahalun vääristäminä, kun Nicodem seisoi valmiina heittämään pikku
-Milanan jyrkänteeltä alas kuiluun.
-
-Jos maan päällä löytyi ihmistä, jota Genia kammosi, niin oli se tämä
-nuori upseeri ja kun hän nyt äkkiä näki hänet edessään, kysyi Genia
-itseltään, eikö olisi parasta paeta. Mutta ei, se mikä oli saattanut
-hänet astumaan ulos piilostaan, oli niin jalo toivomus, ettei Genia
-seuraavassa silmänräpäyksessä enää ajatellutkaan itseään.
-
-- Herra upseeri, sanoi Genia vapisevalla äänellä — jos tunnette minut
-— ja te olette aivan oikein lausunut minun nimeni — niin uskotte
-minut sellaiseksi, joka ei voi valehdella. Minä vannon teille, että
-tämä onneton, jonka olette löytänyt tekemässä hirmuista rikosta,
-joka muuten ei tullut täytäntöön, on harhaan viety mies parka, joka
-ei ole vastuunalainen teoistaan. Ainakin tahdon tehdä teille tärkeän
-ilmoituksen, herra upseeri, jolla pitäisi tutkinnossa olla suuri
-merkitys. Tämä mies on ostettu tätä murhaa tekemään, ostettu kullalla,
-jonka olen nähnyt omilla silmilläni. Eilen ei tällä miehellä ollut
-murhan ajatustakaan. Silloin tuli aivan odottamatta eräs vanha nainen,
-joka kauan keskusteli hänen kanssansa, ja sen keskustelun jälkeen
-Ratscho Knetzewitsch — se on vankinne nimi — kykeni estämään linnansa
-myönnin pakkohuutokaupalla, sillä hän sai noin kaksikymmentätuhatta
-frangia.
-
-- Todellakin, neitiseni, sanoi Nicodem, ja merkillinen hymyily
-väreili hänen huulillaan; hän astui hitaasti alas hevosen selästä ja
-meni Genian luo — teidän ilmoituksenne ovat erittäin tärkeät. Ne
-kiinnittävät minun huomiotani siihen määrään, että minun täytyy teiltä
-pyytää, että toistatte kaikki, mitä tiedätte, hänen majesteetillensa
-kuninkaalle, sillä arvaatte kai, että hän panee toimeen mitä tarkimman
-tutkimuksen, kun on kysymys hänen omasta isästään.
-
-Genia otti askeleen taapäin. Hän pelästyi. Hänen sielussaan nousi
-ajatus, että hän pani itsensä, äärettömän suureen vaaraan.
-
-- Minä pyydän teiltä sitä, jatkoi Nicodem, eikä Genialta jäänyt
-huomaamatta, että tuo kevytmielinen mies tarkasteli hänen vartaloansa,
-kuin olisi hän tahtonut niellä hänet — niin minä suorastaan vaadin
-neitiseni, että te seuraatte minua Tapschiderlinnaan.
-
-- Minä! huudahti Genia. — Ei, en koskaan astu jalkaani linnaan. Yhden
-ainoan kerran eläissäni olen kääntynyt Serbian kuninkaan puoleen
-häneltä oikeutta pyytämään. Minä uskalsin sen tehdä, kun luulin, että
-hän oli ystäväni ja kuningas, joka suojelee lakia. Mutta mikä oli
-kohtaloni, kun astuin jalkani Belgradin konakin muurien sisäpuolelle?
-Minut otettiin kiinni, vietiin erääseen hirmuiseen paikkaan ja kaikki
-tämä tapahtui sisarenne, kuningatar Dragan toimesta! Häntäkö lähtisin
-vielä tapaamaan! Luuletteko, että minulla on vielä niin paljon
-luottamusta Serbian kuningaspariin, että minä hakisin heiltä oikeutta?
-Ei, herrani, sitä ette voi pyytää minulta! Se, joka kerran on niin
-pettynyt kuin minä, sillä ei ole halua enää —
-
-Huudahdus lopetti Genian sanat, sillä Nicodem oli odottanut niin kauan,
-että tyttö olisi ehtinyt puhua loppuun. Hän hyökkäsi tytön kimppuun ja
-tarttui häneen kiinni.
-
-- Jos et suosiolla seuraa minua Tapschiderin linnaan, huudahti hän —
-niin vien sinut väkisin! Ha, haa, kaksi vankia yhden sijasta! Sillä
-se, joka pyytää murhaajalle armoa, Genia von Sandorf, on enemmän
-tai vähemmän osallinen rikoksessa, ja tässä suhteessa täytyy tulla
-tutkimus, oletko todellakin viaton, kuten olet olevinasi, siihen
-rikokseen, jonka tämä roisto oli vähällä tehdä.
-
-Genia koetti riistää itsensä irti hänen käsistään. Mutta Nicodem oli jo
-santarmien avulla heittänyt hänet hevosen selkään, ja ennenkuin Genia
-ehti selvittää ajatuksiaan, istui hän satulassa Nicodemin edessä.
-
-Toisella kädellään piti Nicodem uhristaan kiinni ja toisella hoiti hän
-ohjaksia.
-
-- Eteenpäin takasin linnaan! huusi hän ja pyyhkäsi tiehensä.
-
-
-
-
-KAHDEKSASVIIDETTÄ LUKU.
-
-Oikeuden ilveily.
-
-
-- Elääkö hän?
-
-- Kyllä, hän elää. — Knetzewitsch on vaan vähän haavoittanut häntä.
-
-- No, ja annoitko sinä, kuten minä käskin, joukkosi ottaa roiston
-kiinni?
-
-- Kyllä, minä toin hänet tänne, kädet ja jalat sidottuina — sinä voit
-heti nähdä hänet edessäsi, sisar, jos niin tahdot.
-
-Tämä keskustelu tapahtui päivän noustessa Tapschiderin linnassa.
-Siinä oli Draga ja hänen veljensä Nicodem, joka oli hyvin kiihtyneenä
-lausuessaan nämä sanat.
-
-Kuningatar ei ollut koko yönä nukkunut silmän täyttä. Tiesihän
-hän, että murhaaja harhaili Tapschiderpuistossa uhriaan etsimässä,
-murhaaja, jonka hän itse oli palkannut poistamaan pois tieltä hänen
-vaarallisimman vihollisensa, kuningas Milanin.
-
-Pölyisenä tuon pitkän ja nopean matkan jälkeen seisoi Nicodem Lunjevica
-kuninkaallisen sisarensa edessä. Mutta hänessä ei näkynyt väsymyksen
-jälkeäkään. Päinvastoin. Silmissään oli terävä kiilto ja huulillaan asui
-hymy, joka vaan joskus katosi hienojen, vaaleiden viiksien taa.
-
-- Hän elää siis! jatkoi Draga, nojaten toisella kädellään pieneen
-pöytään ja vieden toisen otsalleen, kuin tahtoisi hän koota
-ajatuksiaan. — Meidän tuumamme ei siis ole onnistunut. Onko se ihminen
-sitte kuolematon, onko hän haavoittamaton, kuten Siegfried ja Akilles?
-
-- Oi, rakas sisar, puuttui Nicodem hänen puheeseensa — jos ei tällä
-kertaa onnistunut, niin onnistuu se toisella kertaa. Milan ei voi
-ajanpitkään meitä välttää ja koska vertasit häntä Akilles'iin, niin
-suotakoon minun huomauttaa, että tuo kreikkalainen sankari, sen mukaan,
-mitä hänestä tiedetään, oli arka kantapäästään. Milanillakin on kyllä
-Akilleen kantapäänsä.
-
-- Mitä tahdot sillä sanoa? kysyi Draga ja katsoi tutkien veljeensä.
-
-- Joo, sillä tarkoitan, vastasi nuori upseeri, kiertäen viiksiään, että
-minun mielestäni et sinä ole alkanut oikeasta päästä. Sellainen tapa
-on kömpelö tähän maailman aikaan, kun palkataan murhaaja ja käsketään
-hänen ensi tilaisuudessa hyökkäämään uhrinsa kimppuun. Ei, meidän
-päivinämme, sisar kulta, otetaan viholliselta henki aivan toisella
-tavalla, niin että kukaan ei sitä huomaa. Käytetään hyväksi jotakin
-kysymyksessä olevan henkilön heikkoutta ja siihen kaivetaan mitä
-suurimmalla varmuudella myrkytetty tikari, melkein samalla tavoin kuin
-elefantin jahdissa täytyy tarkkaan tähdätä erääseen paikkaan silmien
-luona, jos mieli saavuttaa tarkoitusta. Etkä suinkaan sinä kieltäne,
-rakas sisar, ettei Milanillakin ole heikkoutensa — vieläpä suuretkin
-heikkoudet — ja jos vaan olisit käynyt johonkin näistä, niin olisi hän
-kyllä näyttäytynyt kuolevaiseksi. — Ja sitte. — Elä nyt pahastu siitä,
-mitä sanon, pikku sisar, mutta luulin toki sinun olevan viekkaamman. En
-koskaan olisi voinut uskoa, että sinä rupeaisit tekemisiin sellaisen
-miehen kuin Knetzewitschin kanssa, tuommoisen naudan kanssa, ja
-sittenkin näytti hänessä olevan jonkunmoinen varmuus.
-
-- Tietäähän tuon! vastasi Draga. — Hän luulee kai pääsevänsä kaikesta
-rangaistuksesta. Onko hän täällä linnassa?
-
-- Kyllä, minä annoin teljetä hänet tänne, vastasi Nicodem, — sillä
-arvelin, että sinä tai kuningas antaisitte panna toimeen kuulustelun
-hänen kanssansa. Olen myöskin tuonut mukanani naisvangin.
-
-- Naisvangin? huudahti Draga kummastuneena. Mutta mitä olet nyt oikein
-tehnyt, Nicodem! Eihän löytynyt ketään, joka tunsi Knetzewitschin
-rikoksen. Hänellä ei siis ole voinut olla ketään kanssarikollista.
-Kenen nyt lienetkin vanginnut, niin on hän kaikessa tapauksessa syytön.
-
-- Saattaa niin olla, rakas sisar, vastasi Nicodem — mutta minä pyydän
-sinulta tässä suhteessa erästä rakkauden osoitusta. Minunkin pitää
-saada osani asiasta.
-
-Draga rypisti kulmakarvojaan ja katsoi terävästi veljeä silmiin.
-Mitähän veli nyt tahtoi häneltä; ehkäpä rahoja, joita hän aina pyysi.
-
-Samassa avautui ovi ja kuningas Aleksanteri astui sisään. Hänkin näytti
-siltä, että oli valvonut koko yön. Uni oli kai paennut hänestä, kun
-hän tiesi, että murhaaja kulki sinä yönä vaanimassa hänen oman isänsä
-elämää, että tämä murhaaja oli maksettu hänen omilla rahoillaan.
-
-- Eikö vielä mitään tietoja? kysyi kuningas, tultuaan kuningattaren
-huoneeseen. — Oi, Nicodem, mitä tietoja sinä tuot meille? — Minä näen
-päältäsi, että sinulla on uutinen ilmoitettavana.
-
-Draga oli neuvonut veljeään, että tämän piti ehdottomasti näytellä
-hänen puolisonsa edessä tietämättömän osaa, ikäänkuin hänellä ei olisi
-aavistustakaan, että kuningas tiesi asian.
-
-Nicodem tervehti kunnioittavasti kuningasta, teki kasvonsa surullisen
-näköisiksi ja sanoi:
-
-- Teidän majesteettinne, minulla on hirmuinen ilmoitus teille.
-Tapschiderpuistossa on näet tapahtunut kauhistuttava rikos. Joku kurja
-lienee saanut tietää, että kuningas Milan oleskelee nykyään Serbiassa.
-Teidän majesteettinne isällä on valitettavasti monta vihollista tässä
-maassa, joita hänen ei aivan virheetön hallituksensa on hänelle
-tuottanut. — Mutta sitä en kuitenkaan olisi luullut mahdolliseksi,
-että löytyisi henkilö, joka uskaltaisi uhata hänen elämäänsä, joka on
-kuninkaan isä.
-
-Kärsimättömänä ja suuttuneena polki Aleksanteri jalkaa.
-
-- Elä koetakaan pettää itseäsi eläkä minua! sanoi Aleksanteri kiivaalla
-äänellä. — Jätä teeskentely sikseen ja sano lyhyesti — osasiko hän
-oikeaan paikkaan? Eikö niin, nyt ei ole enää kuningas Milania. Minä —
-minä kannan Serbian kruunua eikä löydy ketään, jolla on oikeus sitä
-minulta ryöstää!
-
-- Jumala varjelkoon ja suojelkoon minun kuningastani, huudahti Nicodem
-Lunjevica — ja loistakoon kruunu vielä kauvan aikaa hänen päässänsä
-Serbian onneksi ja menestykseksi! Mutta murhaaja, joka oli väijymässä
-kuningas Milania, ei onnistunut täyttämään rikoksellista aiettaan. Käsi
-vapisi, kun hän tähtäsi kuninkaan kallista päätä.
-
-- Se tollo! huudahti kuningas samalla kun hänen kalpeat kasvonsa
-muuttuivat harmaan vehreiksi ja hänen silmänsä osoittivat sitä
-pettymyksen tunnetta, joka tällä hetkellä täytti hänen sielunsa. — Eikö
-hän ollenkaan osannut, eikö edes haavoittanut pahasti?
-
-- Aleksanteri, huudahti Draga ja riensi puolisonsa luo häntä
-syleilemään. — Mitä merkillisiä sanoja sinä lausuit? Iloitse toki
-ennemmin, että murhaajan luoti ei ole sattunut isääsi! Toimita
-kiitosjumalanpalvelukset kaikkiin kirkkoihin, sähkötä ympäri maailmaa,
-että sinä aiot mitä ankarimmin rangaista murhaajan.
-
-- Rangaista — minä — murhaajan? huudahti Aleksanteri, joka ei tällä
-hetkellä ollut oikein tajuissaan ja jota kuumeen väreet pudistivat. —
-Ha, haa — oikein hauskaa — todellakin — minä rankaisen murhaajaa, jonka
-itse olen palkannut!
-
-Draga vaihtoi nopean silmäyksen veljensä kanssa, silmäyksen, joka
-näytti sanovan, että oli hyvin arveluttavaa uskoa salaisuuksia
-henkilölle, joka henkisesti oli niin heikko.
-
-- Elä kuuntele häntä, veljeni! huusi sitte Draga, joka ei Nicodeminkaan
-edessä tahtonut synnyttää mitään epäilystä siitä, että Aleksanteri
-ennakolta tiesi murhayrityksestä — näethän sinä, että kuningas on
-sairas — hänellä on kuume ja hän hourailee, tänne täytyy tuoda
-lääkäreitä!
-
-Mutta Aleksanteri ojentihe suoraksi koko voimallaan ja kuiskasi
-kumealla äänellä!
-
-- Minä — tiedän kaikki — mutta minä en saa siitä mitään tietää — olet
-oikeassa, oma Dragani. Täytyy soittaa kaikilla kirkkojen kelloilla
-koko Serbiassa. Kansan täytyy langeta polvilleen ja kiittää ja ylistää
-Jumalaa, että hän on varjellut kuninkaan isää. Kaikissa tapauksessa
-täytyy näytellä kansan edessä. Ehkä olisi myös hyvä panna toimeen
-juhlia — ja murhaaja — niin, missä on murhaaja — hän saa kovasti tuntea
-minun vihaani. Kuinka — minun oman isänikö hän tahtoi ampua, se koira.
-Minä hakkautan hänet kappaleiksi — minä, kuningas, maan ensimäinen
-tuomari!
-
-Nicodem Lunjevica meni pois toimittamaan kuninkaan käskyä. Kulkiessaan
-sisarensa ohi sanoi hän tälle:
-
-- Elä huoli puhua mitään siitä toisesta vangista, joka oli mukanani! Se
-on asia, jonka me selvitämme keskenämme.
-
-Tuskin oli ovi sulkeutunut kuningattaren veljen jälkeen, ennenkuin
-Draga riensi Aleksanterin luo, ojensi rukoillen kätensä häntä kohti ja
-huudahti:
-
-- Aleksanteri, tahdotko syöstä meidät molemmat turmioon? Hillitsehän
-toki itseäsi, ei kukaan saa tietää, että sinä olet edeltäpäin tiennyt
-murhasta. Oi Jumalani, sehän olisi sinun valtasi loppu! Milan on vielä
-niin rakastettu Serbiassa, että omat alamaisesi nousisivat kapinaan
-sinua vastaan.
-
-- Nousisivat kapinaan! huudahti Aleksanteri, hänen silmänsä pyörivät
-rajusti ja valkeat huulensa vapisivat. — Kuka uskaltaa nousta kapinaan
-kuningastansa vastaan? He kuolkoot, he kuolkoot kaikki, kaikki tyyni!
-Oh, minä näytän heille, että minulla on vielä valta. Minä tiedän
-olevani kapinoitsijain ympäröimänä —
-
-- Laupias Jumala, aiotko tulla ihan hulluksi! huudahti Draga. — Olenhan
-minä luonasi, etkö tunne minua? Minä se olen, Draga, vaimosi. — Eikö
-niin, luotathan sinä minuun, uskothan minua? Jos sen teet, niin vannon
-sinulle, ettei löydy ainoatakaan, joka ajatteleisi ryöstää kruunua
-sinulta. Toimita pois tuo murhaaja, elä vedä häntä oikeuden eteen,
-vältä julkista oikeudenkäyntiä. Sinä et saa antaa mennä niin pitkälle,
-että Knetzewitsch alkaa puhua. Sinähän olet kuningas ja voit tuomita.
-Muutamissa minuuteissa voi kaikki olla toimitettu.
-
-Dragan kosketus teki erinomaisen vaikutuksen kuninkaaseen. Oli, kuin
-olisi Aleksanterin kuume äkkiä mennyt tiehensä. Hän pyyhkäsi kädellään
-silmiään, kuin olisi hän tahtonut ajaa pois ilkeän unen.
-
-- Mitä sinä sanot? kysyi hän väsyneesti. — Ettäkö minä en vetäisi
-murhaajaa oikeuden eteen? Ei, rakas Dragani, sehän olisi hulluinta,
-mitä voin tehdä. Ratscho Knetzewitsch on aatelismies, tiemmä. Hänellä
-on sukulaisia, ja vaikk'eivät he tähän asti olisi mitään välittäneet
-hänestä, niin kyllä kai he nyt näyttäytyisivät, nostaisivat melun ja
-tahtoisivat tietää, mitä hänestä on tullut. Täytyy heti sähköttää
-Belgradiin, että tuomarit kokoontuvat tänne Tapschideriin. Täällä
-langetetaan tuomio. Ole huoletta, rakas lapsi, minä tunnen nämä
-tuomarit, eivät he ole muuta kuin lahjoja ottavia roistoja, jotka
-taipuvat minun tahtoni alle. He eivät langeta Knetzewitschille muuta
-tuomiota kuin sen, minkä lukevat minun silmistäni.
-
-- Hiljaa, tuossa hän jo on! kuiskasi kuningatar puolisolleen.
-
-Aleksanteri kääntyi kiireesti ja vaipui nojatuoliin, joka oli
-papereilla peitetyn pöydän ääressä. Ovi oli todellakin avautunut.
-Kahden santarmin vartioimana, kädet taakse sidottuina astui
-Knetzewitsch Nicodemin seuraamana.
-
-Kuningas viittasi. Vanki tuotiin hänen eteensä niin että tämä jäi
-seisomaan noin viiden askeleen päähän kuninkaasta.
-
-Ratscho parka oli ehtinyt tulla aivan selväksi. Rajussa ratsastuksessa
-olivat viinin höyryt haihtuneet ja hän katseli ympärilleen jokseenkin
-raittiilla silmillä.
-
-Tuolla istui kuningas. Tuo kaunis nainen oli epäilemättä kuningatar.
-Hyvä, oikein hyvä, heitä hän juuri tarvitsikin täällä. He tiesivät,
-ettei häntä rangaistaisi. Hehän olivat luvanneet hänelle täyden
-vapauden kaikesta rangaistuksesta ja lisäksi vielä suuren palkinnon.
-
-Aleksanteri painoi päätään käsiinsä. Hän katsoi kauan Ratscho
-Knetzewitschiin. Sitte sanoi hän hiukan epävarmalla äänellä:
-
-- Sinä olet siis se raukka, joka uskalsit ampua minun isääni?
-
-- Niin, teidän majesteettinne — minä se olin.
-
-- Tiesitkö sinä, että se oli kuningas Milan, jota sinä aioit murhata?
-
-- Tietysti minä sen tiesin, teidän majesteettinne! Kuka nyt ei
-tuntisi Serbiassa kuningas Milania? Hänen kuvansahan on vielä joka
-talon seinällä. Ja sitte sanottiin minulle, että hän oleskelee
-Tapschidermetsässä.
-
-- Kuka on sinulle sitä sanonut? oli Aleksanteri kysymäisillään, mutta
-salainen silmäys, jonka Draga häneen heitti, sulki hänen suunsa ja
-vasta pitkän vaitiolon jälkeen avasi Aleksanteri suunsa toiseen
-kysymykseen.
-
-- Onko kuningas Milan tehnyt sinulle joskus pahaa? Voitko väittää, että
-hän olisi kohdellut sinua väärin tai julmasti?
-
-Minun suojelushenkeni, pyhä Nikarius, on todistajani, vakuutti Ratscho
-rehellisesti, ettei minulla koskaan ennen koko elämässäni ole ollut
-mitään tekemistä kuningas Milanin kanssa. Oi minä, — oliko hän ehkä
-jonkun kerran Zaporassa — ainoastaan siellä voi hän tavata minua. Mutta
-jos hän olisi tullut sinne, olisin tarjonnut hänelle pullon hyvää
-viiniä.
-
-- Tuo mies on, joko hullu, huudahti Draga, — tai häpeämättömin lurjus,
-mikä milloinkaan on seisonut tuomarin edessä!
-
-Sitte meni hän aivan lähelle Knetzewitschiä ja katsoi häneen terävästi
-säkenöivillä silmillään.
-
-Tämän katseen edessä loi Knetzewitsch ehdottomasti silmänsä alas. Tämä
-valtaavan kaunis nainen teki häneen syvän vaikutuksen.
-
-- Ratscho Knetzewitsch, huudahti kuningatar terävällä äänellä —
-tunnusta nyt totuus — miksi tahdoit sinä murhata kuningas Milanin?
-Mutta puhu totta, ihminen, sillä ajattele, että sinä seisot tämän maan
-korkeimman tuomarin edessä, joka pitää sinun elämääsi kädessään!
-
-Ratscho nauroi tyhmästi itsekseen.
-
-- Miksikö minä tahdoin tappaa kuningas Milanin? kertasi hän. Pyydän
-anteeksi, teidän majesteettiinne, mutta minä tahtoisin itse hyvin
-mielelläni tietää, miksi minun oikeastaan piti tappaa hänet. Mutta
-sen saan minä tietää ainoastaan teiltä ja hänen majesteetiltansa
-kuninkaalta. Sillä te — te molemmat olitte juuri ne, jotka käskitte
-asiamiehenne sanoa minulle: "Ratscho Knetzewitsch, tapa Milan!" ja minä
-latasin kiväärini ja läksin ulos ampumaan häntä.
-
-- Hävytön valehtelija, huudahti Draga kimakalla äänellä — nyt näen
-sinut läpi! Kuninkaan viholliset ovat ostaneet sinut lausumaan tämän
-valheen. Mutta kuninkaani, todista sinä kaikelle kansalle, että sinä
-olet paljon korkeammalla näitä epäluuloja! Sinäkö olisit palkannut
-hänet murhaamaan oman isäsi! Oi, kuinka alas ihminen voi vaipua
-halpamaisuudessa ja kurjuudessa! Löytyy vaan yksi lohdutus kaikessa
-tässä, ja se on, ettei yksikään serbialainen ole uskova tätä ihmistä,
-joka on uskaltanut ampua Obrenowitschiä.
-
-Aleksanteri nousi ylös ja sanoi ankaralla äänellä:
-
-- Tämä hirmuinen syytös pitää tutkittaman, minä teen sen tyhjäksi
-yhdellä ainoalla sanalla. Ne tuomarit, jotka minä itse olen asettanut,
-koko minun kansani saa tietää, mistä tämä kurja on minua syyttänyt.
-Sitten täytyy heidän tuomita minun ja hänen välillä. Nicodem, lähetä
-heti sähkösanoma, että korkeimman tuomioistuimen jäsenet tulevat tänne!
-Poistukaa nyt, santarmit, sillä minä tahdon tehdä pari kysymystä tälle
-miehelle erikseen. Minä koetan saada tätä paatunutta rikoksentekijää
-vielä totuuden tielle, ennenkuin tuomioistuimen jäsenet saapuvat.
-
-Santarmit poistuivat heti.
-
-Dragan viittauksesta poistui Nicodemkin lähettääkseen sähkösanoman
-Belgradiin. Draga tutki, olivatko kaikki ovet hyvin suljetut. Vasta
-sitte, kun oli saanut varmuutta siitä, meni hän takasin Ratscho
-Knetzewitschin luo, laski kätensä hänen olkapäällensä ja sanoi hänelle:
-
-- Sinä olet tosin toimittanut asiasi huonosti, Ratscho Knetzewitsch,
-mutta sinä olet kaikissa tapauksissa osoittanut hyvää tahtoa.
-
-- Ha, haa, enkös tiennyt, että teidän majesteettinne tulisi olemaan
-tyytyväinen minuun! sanoi juomari mielettömästi nauraen. — Eikös niin,
-Ratscho Knetzewitsch on mies, joka pitää sanansa! Mutta niiden sadan
-tuhannen laita taitaa olla hyvin huonosti. Niitä en taida saadakaan?
-Mutta eihän se ollut minun syyni, etten osannut paremmin. Silloin oli
-niin pimeä, että tuskin eteensä näki. Mutta olisin minä sittenkin
-tehnyt tehtäväni, jos ei santarmit olisi tulleet.
-
-- Mitä niihin sataan tuhanteen tulee, vastasi Draga — niin ette te
-niitä menetä. Teidät asetetaan nyt tuomioistuimen eteen ja silloin
-täytyy teidän käyttäytyä viisaasti, kuuletteko, hyvin viisaasti. Teidän
-täytyy ottaa päällenne kaikki tyyni. Katuvaisena — ymmärtäkää minua
-oikein, näennäisesti katuvaisena — täytyy teidän tunnustaa, että olette
-vihannut kuningas Milania, kun hän kerran on tehnyt vääryyttä teidän
-isoisällenne.
-
-- Ha, haa, tuo vanha isoisän juttuko minun pitää taas lämmittää ja
-tarjota heille! huudahti aatelismies. — No niin, kernaasti minun
-puolestani. Minun isäni ei tosin koskaan kärsinyt vääryyttä, hän oli
-aika roisto, joka teki lopun perheen omaisuudesta, mutta jos minä voin
-sillä jotakin hyödyttää, niin puhun suuresta rakkaudestani isoisääni
-kohtaan ja sanon, ettei sieluni olisi ennen saanut rauhaa, ennenkuin
-olisin rangaissut Milania siitä pahasta, jota hän ukolle teki.
-
-- Niin, se on hyvä! huudahti Aleksanteri. — Tunnustakaa
-tuomioistuimelle peittelemättä ja juhlallisesti, että minun viholliseni
-— eihän teidän tarvitse sanoa, ketä ne olivat — olivat viekoitelleet
-teitä tekemään väärän ilmiannon ja syyttämään minua, mutta että teidän
-kuitenkin lopulta täytyy pysyä totuudessa ja sitte tuotte esille sen,
-mitä kuningatar on teille sanonut, kuuletteko, sana sanalta!
-
-- Sana sanalta, vastasi Knetzewitsch. — Minun on tosin aina ollut
-vaikea oppia mitään, mutta kyllä minä ymmärrän lausua sanani oikein.
-
-Ja sitte — tuomitaan minut kai kovaan rangaistukseen, jollei kerrassaan
-kuolemaan. Ja minä voin kai luottaa siihen, että minut jo ensi yönä
-päästetään ulos jostain takaovesta?
-
-- Vankilan ovi avataan teille, elkää sitä peljätkö, sanoi Draga. —
-Ja kun kerran olette päässyt vankeudesta, ei teidän tarvitse enää
-huolehtia koko elämässänne.
-
-Näistä sanoista tuli Ratscho niin liikutetuksi, että hän kumartui
-suutelemaan kuningattaren käsiä.
-
-- Tuhansia kiitoksia, teidän majesteettinne! mutisi hän liikutettuna.
-— Tiesinhän minä, ettette liian kovin tuomitseisi minua tuon tyhmyyden
-takia. Tahto oli hyvä ja sehän on aina pääasia. Niin, äitivainajani —
-Jumala siunatkoon hänen luunsa ja antakoon hänen kuolemattoman sielunsa
-olla autuaitten asunnoissa — sanoi aina minulle, että minun pitäisi
-aina seurustella vaan hienojen ihmisten kanssa. Kuta korkeammalla
-he ovat, sitä parempi sinulle! Siis ei mitään huolia enää, kun olen
-päässyt ulos vankeudesta! Oh, siitä tulee hauskaa elämää ja sitte saan
-minä kaikkea, mitä tarvitsen.
-
-- Kaikkea, vakuutti Draga ivallisella katseella, jonka jälkeen hän
-äkkiä kääntyi ympäri, sillä hän voi tuskin pidättää nauruansa.
-
-Kuningas soitti hopeakelloa, joka oli kirjoituspöydällä. Hän käski
-sisäänastuvan santarmin viedä Knetzewitsch vankeuteen ja siellä
-vartioida häntä tarkasti.
-
-- Sitä ei tarvita! huudahti Knetzewitsch iloisella äänellä. — Minä
-en todellakaan yritäkään paeta. Silloinhan minä olisin mitä suurin
-tyhmeliini, eikä meidän perheessämme ole koskaan löytynyt tyhmeliinejä.
-
-Hymy huulilla antoi tuo tökerö viedä itsensä pois, sillä hän luotti
-niihin sanoihin, joita kuningatar oli sanonut ajattelematta, että
-niillä oli kaksinainen tarkoitus.
-
-
-
-
-YHDEKSÄSVIIDETTÄ LUKU.
-
-Salaperäinen asianajaja.
-
-
-Kuninkaallinen huvilinna Tapschider on aivan uudenaikainen rakennus,
-eikä sitä rakennettaessa suinkaan ajateltu, että sinne laitettaisiin
-vankila. Mutta jälkeenpäin oli huomattu välttämättömäksi, että siellä
-tulisi olla ainakin yksi vankila. Silloin oli tätä tarkoitusta varten
-laitettu kuntoon eräs kellari. Siellä oli useita koppeja, joissa
-vallitsi täydellinen pimeys ja joissa kukaan ei voinut asua pitempää
-aikaa. Mutta ei oltu myöskään laskettu, että näitä arestihuoneita
-saattoi käyttää säilytyshuoneiksi vaarallisimmille rikoksentekijöille.
-Alkuaan olivat ne olleet aiotut vaan pari päivää säilyttämään jotakin
-huolimatonta tai uppiniskaista vahtisotamiestä eli hovilakeijaa.
-
-Mutta tänä päivänä oli kahdessa näistä kopeista vankeja, jotka eivät
-kuuluneet linnan vartiostoon eikä palvelusväkeen ja jotka olivat
-vartioiden mielestä vaarallisia rikoksentekijöitä.
-
-Toisessa kopissa istui herra Ratscho Knetzewitsch jakkaralla ja nojasi
-päätä käsiinsä. Hän sulki silmänsä vähä väliä ja koetti nukkua.
-
-Mutta viereisessä kopissa makasi Genia von Sandorf kokoonkyyristyneenä
-eräässä nurkassa ja itki hiljaa. Hänen kyyneleensä virtasivat sitä
-runsaammin kun hän tiesi olevansa aivan syytön. Yhä enemmän ja enemmän
-surullisena mietti Genia, mitä lähin tulevaisuus oli mukanaan tuova. Se
-seikka teki hänet erityisen levottomaksi, että Nicodem Lunjevica oli
-tuonut hänet tänne. Hän oli lukenut Nicodemin katseen ja ymmärtänyt,
-että hänen kauneutensa oli vaikuttanut häneen ja jos hän olisikin
-epäillyt tätä asiaa, niin olisivat ne Lunjevican sanat, joita hän oli
-hänelle ratsastaessa kuiskannut, poistaneet viimeisenkin epäilyksen.
-Genia vapisi ajatellessaan, että hänen piti vielä tavata Nicodemia.
-Mutta vielä suurempi tuska valtasi hänet, kun hän ajatteli, että
-vielä kerran tulisi tekemisiin Dragan kanssa. Tämä nainen näytti
-hänestä olevan Jumalan ruoska, joka oli taivaasta lähetetty Serbiaan
-kurittamaan tätä onnetonta maata jostain synnistä, jonka se oli tehnyt.
-Jokainen kuningattaren sana, jokainen katse oli herättänyt Genian
-sielussa syvän inhon häntä kohtaan. Hän häpesi sukupuolensa vuoksi, kun
-Dragakin oli nainen. Hän tiesi hyvin Dragan kevytmielisyyden, hänen
-rikoksellisuutensa, aavisti hänen olevan tunnottoman naisen ja ne
-riittivät antamaan hänelle täydellisen kuvan Dragan luonteesta.
-
-Tuolla kopin oven ulkopuolella kulki vahti edestakasin yksitoikkoisessa
-tahdissa. Vähä väliä kuuli hän kiväärin räminän. Sitte oli taas
-kaikki hiljaa. Hämähäkki laskeutui lankaansa myöten alas katosta
-siihen koppiin, jossa Genia nääntyi ja putosi suoraan alas hänen
-polvilleen. Mutta eläimen kosketus ei pelottanut Geniata, vaikka hän
-muutoin kammosi hämähäkkejä. Nykyisessä yksinäisyydessään teki se
-hänelle melkein hyvää nähdä ja tarkastella pikku eläintä, kuinka se
-kosketettuaan häntä heti riensi lankaa ylöspäin ja alkoi sitte kutoa
-verkkoansa.
-
-Äkkiä kuuli Genia rykäistävän, sitte haukotuksen ja vihdoin kuuli hän
-selvästi sanat:
-
-- Kirotun ikävää täällä on! Mieluummin olisin suonut, että olisivat
-heti langettaneet tuomion, niin olisi näytelmä ollut lopussa ja minä
-olisin päässyt takasin Zaporaan.
-
-Genia hypähti ylös. Hän tiesi nyt, että onneton Ratscho Knetzewitsch
-oli aivan hänen vieressänsä ja että heitä eroitti vaan ohut lautaseinä.
-Genia naputti hiljaa tähän seinään, sillä hän tahtoi kaikella muotoa
-päästä yhteyteen Knetzewitschin kanssa, hänen täytyi kuulla, mitä tämä
-ajatteli kohtalostaan.
-
-Mutta viipyi jokseenkin kauan, ennenkuin aatelismies käsitti, että
-hänen vankilansa seinän takana nääntyi olento, joka tahtoi vaihtaa
-muutamia sanoja hänen kanssansa.
-
-Vihdoinkin vastasi hän koputuksiin ja kysyi välinpitämättömällä äänellä:
-
-- Kuka siellä koputtaa? Onko täällä muitakin vankeja? Ehkä voimme puhua
-hetkisen keskenämme, sillä aika kuluu täällä hirveän hitaasti.
-
-- Minä se olen Ratscho Knetzewitsch, vastasi nuori tyttö. — Minä olen
-Genia von Sandorf.
-
-- Suojelushenkeni, pyhän Nikosiuksen nimessä, olipa tämä aika
-hämmästys! kuultiin aatelismiehen huudahtavan. — Tekö se todellakin
-olette, Genia? Oh, sepä on uskollisuutta, verratonta alttiutta!
-Oletteko seurannut minua tänne vankilaankin? Oi, se panee minut melkein
-itkemään liikutuksesta.
-
-- Vapaaehtoisesti en ole seurannut teitä tänne, herra Knetzewitsch,
-vastasi Genia. — Minut on laahattu tänne ilman jumalallista ja
-inhimillistä oikeutta. Minua syytetään osallisuudesta teidän
-rikokseenne.
-
-- Ha, haa, teitä syytetään sellaisesta asiasta! Oh, kuinka hullua! Kuka
-sitä on sanonut?
-
-- Kuningattaren veli, Nicodem Lunjevica, se upseeri, joka yllätti
-meidät molemmat metsässä.
-
-- Kuningattaren veli? Ah, sitte on kaikki hyvin! Se kaunis, nuori
-upseeri oli siis kuningatar Dragan veli?
-
-- Niin, olisihan minun pitänyt arvatakin, että hän lähetti vaan
-uskollisimman ystävänsä tuomaan meitä tänne.
-
-- Oi, herra Knetzewitsch, minä pyydän teitä kaikesta sydämestäni, elkää
-ajatelko niin tyynesti tulevaa kohtaloanne. Teidän edessänne on jotakin
-kauheaa. Minä aavistan, minä tunnen sen.
-
-- Luuletteko sitä todellakin, rakas Genia? kysyi Knetzewitsch aivan
-tyynesti. — No, silloin voin minä vakuuttaa teille, että kaikki tulee
-käymään kuin tanssi. Minut viedään jo tänään korkeimman tuomioistuimen
-eteen, joka on minun tähteni sähköteitse kutsuttu Belgradista.
-
-- Ja tuomioistuin tuomitsee teidät! sanoi Genia. Se on hyvin
-mahdollista, melkeinpä varmaa! — Se tuomitsee teidät pitkään
-vankeusrangaistukseen. Ettekö vapise siitä ajatuksesta, herra von
-Knetzewitsch.
-
-- Päinvastoin! Minusta on ajatus aivan erinomainen, vakuutti
-aatelismies. — Murhayrityksestä saadaan Serbiassa toisinaan aina
-kaksikymmentä vuotta rangaistustyötä. Mutta jos onni on oikea, niin
-tuomitaan minut heti kuolemaan.
-
-- Hän on varmaan menettänyt järkensä! huokasi Genia.
-
-Mutta aatelismies, joka oli kuullut tämän huokauksen, räjähti nauramaan.
-
-- Jos Serbiassa löytyisi monta ihmistä, joilla olisi ymmärrys niin
-tallella kuin minulla, niin saisi kuningas olla ylpeä alamaisistaan.
-Niin, rakas Genia, minut tuomitaan kuolemaan. Määrätäänpä vielä
-toimituspäiväkin. Mutta minä annan teille kunniasanani, että minä siitä
-huolimatta muutamien päivien kuluttua istun taas levossa ja rauhassa
-rakkaassa Zaporassani ja menen vierailemaan rakkaaseen viinikellariini.
-Niin, ainoa, mistä voin valittaa täällä, on se, että antavat minun
-nähdä täällä janoa niin kauheasti. Tuonne ovat panneet vesiruukun minua
-varten. Suuri Jumala, niin vähän tuntevat ihmiset toisten tarpeita.
-
-Vettä! Olisipa se edes jotain laimeata viiniä, niin voisin ainakin
-sammuttaa janoani sillä. Mutta vettä!
-
-- Kuulkaa nyt minua tarkasti, herra von Knetzewitsch! kuului Genian
-kopista. — Minä huomaan, että te riiputte kiinni lohdutuksesta, joka on
-kaikkea muuta kuin oikeutettua. Te näytte luulevan, että tämä kaikki
-on vaan ilveilyä, että teidät tuomitaan vaan muodon vuoksi. Oi, elkää
-uskoko sitä! Teille löytyy vaan yksi pelastus, yksi ainoa, ja jos te
-sen hylkäätte, niin olette kuoleva, ehkä jo ennenkuin aurinko menee
-mailleen.
-
-- Rakas aurinko, niin, vastasi aatelismies — minä pidin aina niin
-paljon siitä, kun se minua lämmitti istuessani Zaporan linnan
-portailla. Päivällisen aikaan minä aina mieluimmin otin ruokaleponi.
-Mutta mitä minun tuomiooni tulee, niin voitte olla siitä huoletta,
-Genia. Vaikka minut tuomittaisiin kuolemaan kolme kertaa, niin elän
-minä sittenkin vielä kolme-neljäkymmentä vuotta, jollei Jumalalla ole
-mitään sitä vastaan ja hän lähetä minulle jotain vaarallista tautia.
-Enkä muuten pelkääkään sellaista, sillä meillä Knetzewitscheillä on
-oivallinen ruumiinrakennus, me olemme oikeita karhuja.
-
-- Te päätätte päivänne hirsipuussa, herra Ratscho! huudahti Genia
-itkien. — Te pelastatte itsenne ainoastaan sen kautta, että
-tuomioistuimen edessä teette täydellisen tunnustuksen ja kerrotte
-kaikki, mitä tiedätte.
-
-- Jos minä tuomioistuimen edessä kertoisin kaikki, mitä tiedän, niin ei
-oikeudenkäynti koskaan loppuisi, vakuutti Knetzewitsch. — Sillä minä
-tiedän hyvin paljon, pikku Genia.
-
-- Tunnustakaa oikeuden edessä, että teille on maksettu murhan
-toimeenpanosta.
-
-Knetzewitsch nauroi ääneensä.
-
-- Ohoh, sitä en toki tee, siitä en lausu sanaakaan! vastasi hän. — Ja
-minä pyydän teitäkin, Genia, että jos teiltä kysytään, niin ette mitään
-puhu rahoista, joita minä niin äkkiä sain, ettekä myöskään sen vanhan
-naisen käynnistä. Hyvin kai arvaatte, kuinka asian laita on, mutta nyt
-on pantava kieli hampaiden eteen. Jos minä vastaan tuomioistuimelle
-niinkuin muutamat henkilöt tahtovat, niin ei minulta tule mitään
-puuttumaan, rakas Genia. Minusta tulee hyvinvoipa, ehkä kerrassaan
-rikas mies ja voin sitte elää mukavasti levossa ja rauhassa. Oi, sitte
-tahdon minä jakaa rikkauteni teidän kanssanne, rakas Genia! Minä vannon
-teille, että teillä on minun vaimonani oleva hyvät päivät, en koskaan
-kiellä teiltä mitään ja aina —
-
-- Jo riittää, herra von Knetzewitsch! huudahti Genia surullisella
-äänellä. — Minä näen, että on mahdotonta saada teitä toisiin
-ajatuksiin. Mutta ajatelkaa minua, kun kaikki on ohi, kun teille on
-lausuttu tuomionne ja teidät viedään mestauspaikalle ja muistakaa, että
-minä ennustin teille, että teidät häpeällisesti petetään luottaessanne
-niin lapsellisesti heidän lupauksiinsa. Ne, jotka houkuttelivat tähän
-rikokseen, uhraavat teidät kylmäverisesti ja ajattelevat vaan itsensä
-pelastamista.
-
-Tämän sanottuaan vetäytyi Genia takasin seinästä ja istuutui taas
-nyyhkien takasin nurkkaansa. Nyt näki hän koko sen valheiden verkon,
-johon Draga oli pyydystänyt tuon mitään aavistamattoman aatelismiehen.
-Mutta Genia ei voinut ajatella, että Aleksanterikin tiesi asiasta. Hän
-piti häntä tosin heikkona luonteena, mutta ei hän olisi koskaan luullut
-hänen olevan niin halpamaisen, että antaisi suostumuksensa isän murhaan
-ja sitte tuomitseisi kuolemaan sen, jota hän oli käyttänyt häpeällisen
-rikoksen toimeenpanossa.
-
-Ratscho koetti tosin vielä muutamia kertoja alottaa puhetta Genian
-kanssa, mutta tämä vastasi vaan lyhyesti. Genia näki, ett'ei häntä
-voinut enää pelastaa.
-
-Iltapuolella alkoi kuulua liikettä Ratschon kopissa.
-
-- No, joko se nyt tapahtuu? kuuli hän aatelismiehen kysyvän. Joko
-Belgradin tuomarit ovat täällä? Hyvä! Kuta pikemmin tulee loppu, sitä
-parempi! Kysykööt he vaan minulta, kyllä minä vastaan. Sitte kuuli
-Genia ovea taas kiinni pantavan. Kun hän muutamia minuutteja myöhemmin
-koputti seinään ja huusi Knetzewitschin nimeä, ei kukaan vastannut.
-Hän oli siis pois viety. Hän seisoi jo tuomioistuimen edessä. Genia
-odotti, että häntäkin tultaisiin hakemaan. Hän luuli varmasti, että
-hän joutuisi tuomioistuimen eteen ja teki sen päätöksen, ettei mikään
-voisi estää häntä totuutta puhumasta. Hän puhuisi oikeuden edessä siitä
-salaperäisestä ja äkillisestä vierailusta, jonka se vanha nainen teki
-Zaporaan. Jos ei Ratscho pysyisi totuudessa, niin tekisi hän kaikki,
-saadakseen tuomioistuimen vakuutetuksi, että Ratscho Knetzewitsch oli
-ollut vaan välikappale mahtavamman kädessä.
-
-Mutta nyt tahdomme seurata Ratscho Knetzewitschiä tuomiosaliin, sillä
-sellainen oli kaikessa kiiruussa tehty huvilinnaan. Ensi kerroksessa
-oli suuri, komeasti sisustettu huone, jota tavallisesti käytettiin
-vaan silloin, kun linnassa oli tanssiaiset eli suurempi vastaanotto.
-Mutta nyt oli suurimmassa kiireessä asetettu sinne mustalla liinalla
-peitetty pöytä, tuoleja tuomioistuimen jäsenille ja puupenkki, jolla
-syytetyt saivat istua. Ratscho Knetzewitsch istui siellä aivan tyynenä,
-niin, kerrassaan hyvällä tuulella. Hän tervehti tuomioistuimen jäseniä
-ja katseli sitte tarkasti ympäri koko salin. Nähtyään kuningas
-Aleksanterin ja kuningatar Dragan eräässä sivuaitiossa, nyökäytti hän
-tyytyväisesti päätään ja mutisi:
-
-- Kaikki käy kuin tanssi. Tuolla he jo istuvat kuulemassa, suoritanko
-minä hyvin tehtäväni. Ehkä hänellä on jo taskussaan ne 80,000 frangia,
-jotka minä siinä tapauksessa saan. Ha, haa, nuo tuomarit ovat kuitenkin
-aika tyhmeliinejä! Nyt tulevat he asianalkaen Belgradista ja vaivaavat
-hirmuisesti päätänsä tällä asialla, mutta sanoivatpa he mitä tahansa,
-niin olen minä aina oikeassa. Minä saan rahani ja vapauteni ja sillä
-hyvä!
-
-Kuulustelun kestäessä kadotti Ratscho kuitenkin osan hyvästä
-tuulestaan, sillä tuomioistuimen presidentti otti hänet ankaraan
-ristikuulusteluun. Hänen oli helppo saada Knetzewitsch sanomaan
-itseään vastaan. Mutta kaikesta tästä huolimatta pysyi aatelismies
-väitteessänsä, että Milan oli kerran loukannut hänen isoisäänsä ja
-siksi oli hän vannonut tappavansa kuninkaan. Kun hän nyt sattumalta oli
-saanut kuulla, että Milan oleskeli Tapschiderpuistossa, niin oli hän
-katsonut, että niin hyvää tilaisuutta täytyi käyttää.
-
-- No, ja sitte menin minä viinikellariin, kertoi Ratscho
-hyväsydämisesti — ja siellä join minä kunnes tulin rohkeaksi. Sitte
-otin jahtikiväärini ja menin ulos metsään ja siellä etsin Milania ja
-löysin hänet. Ja sitte — no niin, mitä sitte tapahtui, sen te tiedätte,
-hyvät herrat. Minä en valitettavasti ampunut oikein hyvin. Se ei
-olekaan mikään pikku asia ampua ihmistä. Se on ihan toista kuin tähdätä
-jotain eläintä.
-
-Tuomarit pudistivat päitään. Sillä tavoin eivät he olleet vielä koskaan
-kuulleet puhuvan ihmisen, joka odotti kuolemantuomiotaan.
-
-- Eräs santarmi, joka vangitsi teidät — kääntyi presidentti
-nyt syytetyn puoleen — on vähää ennen tämän istunnon alkamista
-ilmoittanut minulle, että te olette tehnyt hirvittävän syytöksen hänen
-majesteettiansa kuningasta kohtaan. Te kuulutte nimittäin väittäneen,
-että hän oli palkannut teidät tekemään tämän murhan.
-
-- Väitinkö todellakin sellaista? sanoi Ratscho ja kohautti olkapäitään.
-— Siinä tapauksessa näette, hyvät herrat, että minä olin silloin joko
-humalassa tai olin minä aivan sekasin onnettomuudesta. Minä rakastan
-ja pidän arvossa hänen majesteettiansa kuningasta ja toivon, että
-hän vielä hyvin kauvan saisi hallita Serbian onneksi. Ei koskaan
-johtuisi mieleenikään selvällä päällä lausua sellaisia syytöksiä
-rakkaan kuninkaani persoonaa kohtaan. Päinvastoin. Minä väitän täten
-juhlallisesti, että se ajatus syntyi päässäni aivan yht'äkkiä ja
-että läksin kotoa mainitsematta siitä sanaakaan kellekään ihmiselle.
-Kysykää vaan neiti Genia von Sandorfilta! Hän kyllä puhuu teille, että
-minä olen vanha poika, joka en seurustele kenenkään kanssa, kaikkein
-vähimmin kuninkaani kanssa ja että minä otin kiväärini yhtä tyyneesti,
-kuin minun on tapana ottaa; kun aion lähteä ulos metsästämään.
-
-- Genia von Sandorf? kysyi presidentti. — Oliko hän teidän talossanne?
-
-- Tietysti. Minä löysin hänet eräänä päivänä oveni edessä, jossa hän
-makasi pyörtyneenä. Silloin otin minä hänet hoitooni ja kun hän taas
-parani, tahtoi hän jäädä luokseni. Ei hänellä ole ollut erittäin
-lihavat päivät minun luonani, tuskin ruokaa, eikä mitään palkkaa. Mutta
-se oli se sama, neiti Genia von Sandorf viihtyi kuitenkin talossani.
-Mutta tämän kaiken voi hän itsekin sanoa teille. Hänhän on täällä.
-
-- Täällä? Tarkoitatteko, että hän on nykyään salissa? kysyi presidentti.
-
-- Ei, ei suinkaan! vastasi syytetty mitä levollisimmalla äänellä.
-— Hänetkin vangittiin. Väitettiin, että hän oli osallinen minun
-rikokseeni. Minun ei kai tarvitse mainita eikä kunniasanallani
-vakuuttaa, ettei tämä väitös ole muuta kuin tyhjää puhetta. Yhtä hyvin
-voisi sanoa, että kuu on auttanut minua ampuessani kuningas Milania,
-sillä se katsoi minua, kun tein rikokseni.
-
-- Onko teillä jotain sanottavaa, herra upseeri? kysyi presidentti
-Nicodem Lunjevicalta, joka vastaajan viime sanojen johdosta oli noussut
-ylös.
-
-- Minä tekisin sen huomautuksen, vastasi Nicodem, että vastaaja on
-nähtävästi vielä juovuksissa. Se olin minä, joka vangitsin rikollisen
-samassa silmänräpäyksessä kun hän aikoi tällä puukolla tappaa kuningas
-Milanin, joka verenvuodon tähden, joka aiheutui ampumahaavasta, oli
-vajonnut maahan. — Tässä on veitsi, minä panen sen tähän teidän
-eteenne, herrat tuomioistuimen jäsenet. Mutta erityisesti huomautan
-siitä, että minä olin ensimäinen näytelmäpaikalla, mutta Genia von
-Sandorfista en nähnyt enkä kuullut mitään. Vastaajan väite, että Genia
-von Sandorf on täällä linnassa perustuu joko valheeseen, eli on se
-lähtenyt hänen viinin himmentämistä aivoistaan.
-
-- Te tunnustatte siis varmasti, jatkoi tuomioistuimen presidentti
-vastaajaan kääntyen — ettei kukaan ole palkannut teitä tähän rikokseen,
-ettei teitä ole ostettu rahoilla ja erityisesti, ettei mitkään
-valtiolliset syyt ole olleet vaikuttamassa, kun te kiväärillänne
-ahdistitte kuningas Milania.
-
-- Valtiolliset syyt? huudahti Ratscho Knetzewitsch kysyvästi. — Herra
-presidentti, sellaisia en minä tunnekaan. Minä olen aatelismies ja elän
-sellaisena linnassani Zaporassa, enkä ole koskaan vaivannut päätäni
-politiikalla. Niin, kun oli jotain juotavaa ja kun saattoi huuhtoa alas
-politiikan samalla tavoin kuin nieltiin hienot konjakkiryypyt, mutta
-muutoin — Herra presidentti, Serbian kansassa ei verikoston tunne ole
-vielä aivan kuollut ja kun ei saada oikeutta tuomioistuimen edessä,
-niin täytyy itse ottaa se.
-
-- Minä arvelen, että asia on selvä, sanoi presidentti muille
-tuomioistuimen jäsenille. — Sen tunnustuksen, jonka syytetty on tehnyt,
-täytyy, hyvät herrat, määrätä teidän tuomionne tässä suhteessa, aivan
-nimenomaan on vastaaja lausunut, että hän on toiminut vaan omasta
-alotteestaan, omassa asiassaan. Valitettavasti on niin, että verikosto
-ei ole vielä kokonaan poisjuuritettu Serbiasta. Minä ajattelen,
-hyvät herrat, että sen jälkeen, mitä nyt olemme kuulleet, voimme me
-vetäytyä erillemme tuomiota langettamaan ja arvelen, ettei siitä ole
-keskuudessamme muuta kuin yksi mielipide.
-
-Tätä sanoessaan vilkasi presidentti vastapäätä olevaan aitioon, jossa
-kuningas ja kuningatar istuivat, kuin olisi hän tahtonut kuninkaallisen
-parin silmistä lukea, hyväksyisikö he tämän heille niin vastenmielisen
-asian pikaisen suorittamisen. Muiden kolmentoista tuomarin joukossa ei
-ollut näet ainoatakaan, joka ei ollut varmasti vakuutettu siitä, että
-tässä oli kysymyksessä valtiollinen murhayritys, mutta jokainen heistä
-oli myöskin vakuutettu siitä, että Ratscho Knetzewitsch oli tuomittava
-kuten tavallinen rikoksentekijä, kuten mies, joka on antautunut
-kostonhimonsa palvelukseen ja että ainoastaan sillä tavoin oli
-kuninkaan kiitos saatavissa. Ja kuninkaan kiitollisuushan tässä lopulta
-oli pääasia, joka ilmenisi tähtien, virkaylennysten, nimitysten,
-vieläpä rahalahjojenkin muodossa, joita Aleksanteri joskus jakeli
-alamaisilleen vahvistaakseen heidän "uskollisuuttaan". Mutta tämä
-uskollisuus ei ollut pohjaltaan muuta kuin uskottomuutta, häpeällistä,
-rikoksellista uskottomuutta sille valalle, jonka nämä tuomarit olivat
-vannoneet, että he tuomitseisivat oikein ja puolueettomasti, että he
-tuomitseisivat ylhäisen ja alhaisen saman lain mukaan ja etteivät
-he kellekään ihmiselle maan päällä tekisi tiliä tuomiostaan, vaan
-ainoastaan kaikkivaltiaalle Jumalalle, korkeimmalle tuomarille
-taivaassa.
-
-Tuomioistuimen jäsenet vastasivat presidentille pään nyökkäyksellä.
-He olivat jo alkaneet nousta ylös vetäytyäkseen pois, kun äkkiä yksi
-heistä — se oli nuorin näistä vanhoista miehistä — nousi ylös ja sanoi:
-
-- Anteeksi! herrat virkatoverit. Ei ole mahdollista, että käymme
-nyt jo päätöstä tekemään, emmehän ole vielä kuulleet ketään
-puolustajaakaan. Kuka on kutsuttu syytettyä puolustamaan? — Sillä
-Serbian laissa säädetään, että ketään syytettyä ei saa tuomita ilman
-että joku asianajaja eli ainakin joku mies kansasta joka on täyttänyt
-viisikymmentä vuotta, on tuomioistuimen edessä puolustanut hänen
-asiaansa.
-
-Korkean tuomioistuimen jäsenet katsoivat hyvin hämillään toisiinsa,
-tuomarit kohottivat olkapäitään, presidentti pudisti päätään ja heitti
-toivottoman katseen kuninkaaseen.
-
-Tällä Serbian suurella, oikeutta rakastavalla kuninkaalla oli kyllä
-ollut hyvin kiire kutsua tuomareita langettaakseen tuomio tuon
-onnettoman yli, joka luottava hymy huulillaan seisoi siinä tyynenä,
-mutta hän ei ollut ajatellut, että hänen lain mukaan täytyi antaa
-hänelle myöskin puolustaja. Aleksanteri olikin oikeastaan ajatellut
-toimeenpanna oikeudellisen huvinäytelmän, jotta kukaan ei sitte voisi
-nostaa kättä häntä vastaan, osoittaa häntä ja sanoa:
-
-- Katsokaa tuota kuningasta — hänellä oli niin kiire mestauttamaan
-isänsä murhaaja, jotta tämä ei voisi puhua.
-
-- Tuhat tulimaista, sitä en ollut ollenkaan ajatellut! kuiskasi
-Aleksanteri Dragalle sivellen hermostuneesti kädellään punaisella
-sametilla päällystettyä aition koristekilpeä. — Kun on voitu hankkia 13
-roistoa tuomareiksi, niin olisi kai voitu löytää asianajajakin, joka
-olisi yhtä taipuvainen kuin nämä muut.
-
-Dragakin pelästyi kovin. Hän ei ollut ollenkaan ajatellut, että se
-näytelmä, jonka hän niin oivallisesti oli näyttämölle asettanut,
-keskeytyisi sellaisella tavalla. Oh, ettei hän ollut sitä ajatellut,
-että hän oli unohtanut sen asian. — Hän kuiskasi muutamia sanoja
-veljensä Nicodemin korvaan, joka seisoi aition vieressä.
-
-Tämä riensi presidentin luo ja ilmoitti hänelle, mitä sisar äsken oli
-sanonut.
-
-Presidentti ojentihe suoraksi, asetti sileäksi ajellut kasvonsa
-ystävällisen näköisiksi ja sanoi Knetzewitschille:
-
-- Syytetty, te olette tunnustanut, ja rehellisen, katuvaisen
-tunnustuksenne kautta olette saanut meidät suopeiksi. Ettekö olisi
-suostuvainen luopumaan puolustajasta, jonka laki teille myöntää?
-
-Ratscho Knetzewitsch teki kädellään kankean liikkeen, kuin olisi hän
-ajanut pois kärpäsen.
-
-- Herra presidentti, vastasi hän sitte, — mitä minulla on puolustajan
-kanssa tekemistä? Asiahan on selvä — minä olen tahtonut ampua kuningas
-Milanin ja siksi olen minä rikollinen, murhaaja ja otan tuomioni aivan
-tyyneesti vastaan. Eihän minulla ole mitään toivottavaa, puolustaja
-on ainoastaan sillä, joka toivoo vapahdusta. Tehkää kanssani mitä
-tahdotte, mutta antakaa sen käydä pian — hyvin pian! Jos olemme
-selvillä puolessa tunnissa, niin on minulla paras aika syödä illallista
-kopissani.
-
-- Vastaaja on siis luopunut edusta käyttää puolustajaa, sanoi
-presidentti. — Minä otan tämän pöytäkirjaan ja lopetan täten.
-
-- Oh ei, herra presidentti, keskeytti silloin sama tuomari, joka
-herätti eloon kysymyksen asianajajasta. — Minä en voi suostua siihen,
-että me ilman muuta poistumme tämän vastaajan selityksen perusteella.
-Minä vaadin, että tänne kutsutaan puolustaja Belgradista ja että
-toimitus tämän tähden lykätään huomiseksi.
-
-Presidentti heitti siihen tuomioistuimen jäseneen, joka oli lausunut
-nämä miehekkäät sanat hyvin vihaisen katseen ja samoin kuningas
-Aleksanteri ja Draga tuijottivat häneen raivoisina.
-
-- Kuka on tuo ihminen? kysyi Draga liikutetulla äänellä veljeltään.
-Mikä on hänen nimensä — tunnetko häntä?
-
-- Se on entinen asianajaja, vastasi Nicodem kiireesti kuiskaten — joka
-on muutamilla kirjoituksilla hankkinut itselleen nimen Serbiassa. Hänet
-on äskettäin nimitetty korkeimman tuomioistuimen jäseneksi. Hänen
-nimensä on Avakumovitsch.
-
-- Avakumovitsch! sanoi Draga hampaittensa välistä. — Sen nimen minä
-kyllä muistan.
-
-- Hänet täytyy panna viralta, mutisi kuningas. — Avakumovitsch on
-viimeisen kerran istunut korkeimman tuomioistuimen jäsenenä, hän
-näyttää olevan vaarallinen ihminen.
-
-- Vaarallinen! — Niin pitkälle oli siis Serbian kuningas jo tullut,
-että hän piti sitä miestä vaarallisena, joka puolusti lakia ja oikeutta
-isänmaassaan.
-
-Avakumovitsch oli sillä välin avannut lakikirjan ja osoitti nyt
-presidentille yhtä kohtaa siinä.
-
-Kumartuneena Avakumovitschin kanssa lakikirjan yli kuiskasi presidentti
-äkkiä tälle mustapartaiselle, paljon nuoremmalle miehelle:
-
-- Avakumovitsch, tahdotteko siis turmella koko tulevaisuutenne?
-Saatanako teitä riivaa, kun te tässä rupeatte näyttelemään tunnollisen
-osaa? Miksi viivytätte toimitusta niin pitkälle, ettekö näe, että
-kuningas on kärsimätön ja tahtoo saada asian loppuun?
-
-- Vaikka kuningas olisi kuinka kärsimätön, niin ei se vaikuta mitään
-tähän asiaan, joka loukkaa lain pyhyyttä. Herra presidentti, kun minä
-vannoin valani tulla hyväksi tuomariksi, niin en tehnyt mielessäni sitä
-äänetöntä myönnytystä, etten olisi hyvä tuomari, silloin kun on kysymys
-kuninkaasta.
-
-- Se tulee teidän turmioksenne, Avakumovitsch, kuiskasi presidentti. —
-Minä varoitan teitä. Ottakaa lausuntonne takasin!
-
-- Se olisi Serbian häviö, jos sellainen lausunto peruutettaisiin, sillä
-silloin ei olisi enää oikeutta tässä maassa, sanoi Avakumovitsch.
-— Minä pysyn lujasti kiinni vaatimuksessani, että toimitus on
-lykättävä siksi kuin puolustaja on läsnä. Ja minä vaadin teitä,
-herra presidentti, tekemään ne kolme tavallista kysymystä näille
-kokoontuneille, jos täällä löytyy ketään, joka tahtoo ruveta
-puolustamaan onnetonta vastaajaa.
-
-- Kuka täällä nyt voisi sitä tehdä? vastasi presidentti ivallisesti
-nauraen, samalla kun hän hermostuneesti sysäsi kultasankaiset
-silmälasinsa otsalle. — Eihän täällä ole edes kuulijoitakaan joiden
-joukosta puolustaja voisi astua. Täällä olemme vaan me, kuningaspari,
-santarmit ja syytetty. — Ette kai kuvittele, että joku santarmeista
-tuolla rupeaisi puolustajaksi.
-
-- Minä kuvittelen vaan, herra presidentti, sanoi Avakumovitsch,
-kääntyen pois, kuin olisi hän tuntenut inhoa, — että tämä on
-oikeussali, eikä mikään teaatteri, mutta siltä emme saa toimia mielemme
-mukaan, vaan täytyy meidän tehdä, mitä lain puustavi käskee.
-
-Avakumovitsch palasi paikoilleen, mutta presidentti, joka tiesi, että
-hänen täytyi täyttää tuomarin velvollisuudet, nousi ylös ja huusi:
-
-- Löytyykö täällä tässä huoneessa ketään miestä yli viidenkymmenen
-vuoden ikäistä, tai asianajajaa, jolla on laillinen oikeus käyttää
-vastaajan puhevaltaa, joka vapaaehtoisesti tarjoutuu tämän korkean
-tuomioistuimen edessä puolustamaan Ratscho Knetzewitschiä, joka on
-syytetty murhayrityksestä kuningas Milania vastaan? Hän ilmoittakoon
-itsensä.
-
-Kaikki oli hiljaa.
-
-Presidentti teki toisen kerran saman kysymyksen ja huusi: hän
-ilmoittakoon itsensä!
-
-Kuului hiljaista naurua. Se oli kuningatar Draga, joka nauroi viuhkansa
-takana. Ajatus, että täällä Tapschiderin huvilinnassa löytyisi
-puolustaja Ratscho Knetzewitschille, tuntui hänestä naurettavalta.
-
-Kolmannen kerran huusi presidentti: Hän ilmoittakoon itsensä.
-
-- Minä puolustan salamurhaaja Ratscho Knetzewitschiä! kuului samassa
-kumea ääni salin suurelta ovelta, ääni, jonka kaiku teki saman
-vaikutuksen, kuin jos salama olisi iskenyt kokoushuoneeseen.
-
-Kaikkien kasvot kääntyivät ovelle. Siellä seisoi mies, jota kukaan ei
-tuntenut. Hän oli komea ukko, puettu mustaan pukuun. Kasvot, jotka
-olivat kalman kalpeat, tulivat ehkä vielä kalpeammiksi valkoisen,
-pitkän parran vaikutuksesta, joka ulottui alas keskelle miehen rintaa
-ja niiden hopeavalkoisten hiusten, jotka valuivat alas olkapäille.
-Vartalo oli samalla puoleensa vetävä ja vaikuttava. Tämä mies näytti
-olevan miehen muodossa siintyvä oikeus, tuomarin perikuva. Hitain,
-arvokkain askelin tuli hän lähemmäksi.
-
-Tällä hetkellä vallitsi salissa hiljaisuus, joka muistutti hiljaisuutta
-katoolisessa kirkossa ennen rippileivän nostamista. Ukko seisoi nyt
-niiden portaiden edessä, jotka veivät tuomarin pöydän luo, hän kumarsi
-ja sanoi kirkkaasti kaikuvalla äänellä:
-
-- Te kysytte, jos täällä löytyy puolustajaa, herra presidentti. Teidän
-kysymyksenne tunkeutui minun korvaani. Minä olen mies, joka tunnen lain
-ja olen valmis asettumaan oikeuden ja totuuden puolelle, missä vaan
-tilaisuus siihen tarjoutuu ja heikkoja puolustamaan. Niille, jotka
-maassa makaavat täytyy ojentaa auttava käsi ja kuten eräässä vanhassa
-itämaalaisessa kaskussa sanotaan: "Sinun pitää panna aita katollesi,
-jotta horjuva ei putoa alas", niin täytyy meidänkin olla valmiit
-ympäröimään laki aidalla, jottei kukaan horjahtaisi häpeän, kuoleman,
-taikka vankeuden kuiluun. No niin, herra presidentti, minä selitän
-olevani valmis puolustamaan Ratscho Knetzewitschiä.
-
-- Kuka on tuo ihminen? kuiskasi Draga kuninkaalle. — Oletko koskaan
-ennen nähnyt häntä?
-
-- En koskaan, vastasi Aleksanteri vapisevalla äänellä siirtyen lähemmä
-Dragaa. Minä en ole koskaan ennen häntä nähnyt — ja kuitenkin — on
-hänen äänensä niin tuttu! Mutta minusta tuntuu, kuin ei hän olisi
-ollenkaan ihminen, vaan kuolleista noussut.
-
-- Hulluutta, vastasi Draga ylenkatseellisesti. — Ei löydy mitään
-yliluonnollista, kaikki täällä maan päällä on inhimillistä ja samoin
-tuokin tuolla, joka ilmestyy tänne kutsumatta, on ihminen.
-
-- Mikä on teidän nimenne? kysyi presidentti, joka oli tarkastellut
-tuota pitkää, mahtavaa miestä ihmettelevin mutta myöskin vihaisin
-katsein.
-
-- Nimenikö? vastasi vieras. — Minä olen serbialainen ja arvelen, että
-on kylliksi kun minun annetaan puolustaa syytettyä. Siinä laissa,
-jonka isämme ovat kirjoittaneet, ostettuaan verellä itsensä vapaiksi
-turkkilaisista, seisoo nimenomaan kirjoitettuna: "Jokainen serbialainen
-on sovelias suojelemaan lakia, jokainen serbialainen on velvollinen
-sitä suojelemaan." Siinä ei ole ollenkaan kysymys mistään nimestä,
-siinä on kylliksi, että on serbialainen.
-
-- Tämä mies on oikeassa! huudahti Avakumovitsch. — Meillä ei ole
-oikeutta tiedustella hänen nimeänsä.
-
-Presidentti heitti melkein avuttoman silmäyksen kuninkaaseen, kuin
-tahtoisi hän hakea sieltä apua. Mutta Aleksanterilla ei ollut
-minkäänlaista neuvoa annettavana. Sen sijaan kuiskasi hän vaimolleen:
-
-- Mitä sinä arvelet, Draga, annanko minä vangita tuon valkohapsisen
-veijarin, joka niin odottamatta tunkeutui tänne häiritsemään
-toimitusta, annanko mestata hänet vai toimitanko vankeuteen, josta hän
-vasta vuosien perästä pääsee vapaaksi?
-
-- Jos sen teet, niin olet mennyttä, vastasi Draga puolisolleen. — Sinä
-olet kuningas, sinun täytyy ainakin näön vuoksi suojella lakia. Anna
-ukon olla, hän näyttää olevan vanha jörö, haaveksija, eikä sellainen
-väki ole koskaan vaarallista.
-
-- Mutta kuinka hän on voinut saada tietoa tästä oikeuden käynnistä?
-kysyi kuningas epävarmalla äänellä. — Kuinka se on mahdollista, että
-hän niin äkkiä ilmestyy tänne Tapschideriin ja miksi ei hän tahtonut
-sanoa nimeään.
-
-- Kaikki nämä ovat kysymyksiä, kuiskasi Draga — joihin voimme vastata
-sitte, kun istunto on lopussa. Anna sinä valkopäisen puhua! Vaikka hän
-olisi itse oikeus omassa persoonassaan ja vaikka hän tekisi jokaisen
-kirjaimen laissa eläväksi, niin että ne muuttuisivat olennoiksi ja
-alkaisivat puhua ja huutaa kovasti syytetyn eduksi — niin Ratscho
-Knetzewitsch tuomitaan kaikissa tapauksissa, häntä ei pelasta
-Jumalakaan.
-
-Silloin taivutti kuningas myöntävästi päätänsä ja heti sen jälkeen
-antoi korkeimman tuomioistuimen presidentti seuraavan päätöksen:
-
-- Kuka lienettekään, vieras — niin olette kuitenkin serbialainen
-ja teidän oikeuttanne ei tahdota loukata. Minä en tiedä, onko tämä
-oikeusasia teille tuttu?
-
-- Seisoisinko muuten täällä? vastasi puhuteltu. Minä olen tullut tänne
-saattamaan totuuden päivän valoon, jos totuudella on vielä jotakin
-arvoa Serbiassa.
-
-- Hyvä, jatkoi presidentti — pankaa kätenne, kuten on määrätty, tälle
-ristille ja vannokaa, että te puolustatte ainoastaan luvallisilla
-keinoilla ja että te puolustatte syytettyä ainoastaan siinä määrässä,
-kuin olette vakuutettu hänen syyttömyydestänsä.
-
-Varmoin askelin kulki komea mies ylös portaita, jotka veivät tuomarin
-pöydän luo. Tämän keskellä, oli risti, jossa oli hopeainen Vapahtajan
-kuva.
-
-- Pankaa oikea kätenne Vapahtajan pään päälle, — vasen rinnallenne! —
-No, miksi viivyttelette?
-
-Vieras oli melkein yliluonnollisella voimalla koettanut nostaa vasenta
-kättään, mutta hän ei voinut. Hän puristi huuliansa, kuin täytyisi
-hänen kärsiä sanomatonta tuskaa. Hän sulki silmänsä, kuin ei hän olisi
-tahtonut tuomareille näyttää, että hänen katseessaan oli tuskan ilme,
-joka nähtävästi ei ollut henkistä laatua, vaan näytti olevan kokonaan
-ruumiillista tuskaa.
-
-- No, nostakaa nyt vasen kätenne! käski presidentti vielä kerran.
-
-- Minä en voi, vastasi ukko kumealla äänellä. — Suokaa anteeksi ja
-tyytykää siihen, että panen oikean käteni pään päälle. Vasen käteni on
-— minä olen vanha mies, kuten näette, jo monta vuotta sitte lamautui
-käteni halvauksesta.
-
-Ainoastaan heikko sääliväisyyden ääni kuului näiden sanojen johdosta.
-— Avakumovitsch sen lausui. Muut katsoivat kylmästi vahingonilolla
-vieraaseen, jota kohtaan he kaikki tunsivat vihaa, kun hän
-väliintulemisellaan sai sen aikaan, että oikeudenkäynti ei niin pian
-loppunut, kuin laskettu oli.
-
-- Jos niin on asian laita, sanoi presidentti, — niin täytyy kai minun
-tyytyä siihen, että te vannotte ainoastaan oikealla kädellä.
-
-- Sitte on se asia tehty, huudahti ukko, laskien oikean kätensä
-hopeakuvalle ja sitte jatkoi hän kovalla äänellä:
-
-Minä vannon ainoastaan laillisilla keinoilla puolustavani, etten
-poikkea totuudesta ja puolustan syytettyä ainoastaan siinä määrässä
-kuin olen vakuutettu hänen syyttömyydestään. Tämän lupaan minä Jumalan
-nimessä. Amen!
-
-- Amen! kuului kuin mumina pitkin tuomarien riviä ja Amen! kuului
-kuninkaallisesta aitiosta, mutta tämä viime mainittu kuului
-ivalliselta, sillä se tuli Dragan huulilta.
-
-Vaikkakin tämän toimituksen aikana oli kuumeentapainen liike ollut
-salissa, löytyi siellä kuitenkin eräs henkilö, joka seisoi aivan
-välinpitämättömänä kaikesta mitä tapahtui, ikäänkuin asia ei olisi
-vähääkään häntä koskenut, se henkilö oli Ratscho Knetzewitsch. Hän
-katseli jonkunmoisella mielihyvällä komeata vierasta ukkoa, joka
-oli niin äkkiä ilmestynyt häntä puolustamaan. Mutta itse asiassa
-suututti häntä ukon esiintyminen. Mitä peijakasta hän täällä teki,
-miksi veti hän juttua pitemmälle kuin tarvitsi. Juurikuin hän olisi
-tarvinnut puolustajaa! Tuomarit saivat kyllä tuomita hänet kuolemaan
-tai kidutuspenkille. Ha, haa, eihän hänellä ollut mitään sen kanssa
-tekemistä. Olivathan kuningas ja kuningatar luvanneet hänelle,
-että vankilanportit avattaisiin hänelle yöllä ja että hän saisi
-tulevaisuudessa viettää huoletonta elämää. Silloinhan hän ei tarvitse
-mitään puolustajaa eikä asianajajaa — tyhmyyksiä!
-
-Ukko asettui valan tehtyään Knetzewitschen rinnalle, mutta ei lausunut
-hänelle sanaakaan. Hän ei näyttänyt tarvitsevan minkäänlaisia
-selityksiä, vaan näytti jo tietävän kaikki aivan kuin olisi hän ollut
-läsnä rikosta tehdessä.
-
-- Siis alamme toimituksen uudestaan, sanoi presidentti. — Liian kauan
-on sitä jo viivytelty. Vieras, mitä teillä on sanottavaa tämän miehen
-hyväksi? Silloin vanhan miehen silmät välähtivät, silloin nosti hän
-varoittaen oikean kätensä ja huusi kaikuvalla äänellä tuomioistuimelle:
-
-- Se mies, jonka näette tuossa edessänne, herrat tuomioistuimen
-jäsenet, ei ole mikään rikollinen, hän on yksinkertainen mies, jonka
-aivot ovat alkohoolihöyryjen hämmentämät, eikä hän kykene huomaamaan
-tekojensa merkitystä. Tämän miehen sielussa ei se kammottava aije ole
-syntynyt, ei, se kylvettiin hänen puiseen sydämeensä ja siellä, missä
-mikään vilja ei voi kasvaa, siellä ottaa rikkaruoho juurta paremmin
-kuin lihavammassa maassa. Minä väitän täten ja tuon todistuksia siitä,
-että tämä mies on viekoiteltu ja lahjottu tappamaan kuningas Milan.
-
-Aleksanteri kävi vielä kalpeammaksi kuin mitä hän jo ennestään oli
-ollut. Hermostunut levottomuus alkoi saada hänessä valtaa.
-
-Draga tarttui puolisonsa oikeaan käteen ja veti hänet vielä lähemmä
-itseään.
-
-- Hiljaa, istu vaan hiljaa, Aleksanteri! kuiskasi Draga hänelle. Anna
-sinä hänen vaan puhua, ei hänellä ole kuitenkaan todistuksia.
-
-- Jos oikein ymmärrän teitä, herra puolustaja, sanoi presidentti
-ukolle — niin tahdotte tuolla viittauksellanne sanoa, että Ratscho
-Knetzewitschillä on ollut kanssarikollisia?
-
-- Kaksi kanssarikollista, vastasi puolustaja viipymättä ja hänen
-silmänsä kulkivat hitaasti kuninkaalliseen aitioon pysähtyen
-tarkastamaan Dragan ja Aleksanterin kasvoja.
-
-- Kaksi kanssarikollista! alkoi presidentti uudelleen, nykien
-hermostuneesti kultasankasia silmälasejaan. — Minä toivon, herra
-puolustaja, ettette ole tullut lausumaan tänne tyhjiä lauseita. Sanokaa
-kanssarikollisten nimet ja todistakaa meille, mistä syystä muut
-henkilöt olisivat olleet osallisina Milanin murhassa?
-
-- Juuri sen aion minä tehdä, siksi seison tässä. Mitäs syytä Ratscho
-Knetzewitschillä olisi ollut väijyä kuningas Milanin henkeä? Hän
-väittää tehneensä rikoksen, kun kuningas Milan kerran on tehnyt
-vääryyttä hänen isoisälleen. Tämä ei ole totta! Ratscho Knetzewitschin
-isoisä oli kevytmielinen ihminen. Tuhlattuaan omaisuutensa kääntyi
-hän kuningas Milanin puoleen rukouksella, että tämä ei antaisi hänen
-kokonaan vaipua kurjuuteen, vaan maksaisi hänen velkansa, jotta linna,
-joka oli vuosisatoja ollut Knetzewitschin perheen hallussa, ei menisi
-vasaran alle. Ja kuningas Milan, joka tiesi, että Knetzewitschit
-kuuluivat hienoon perheeseen ja muisti, että eräs Knetzewitsch kerran
-oli tehnyt hänen esi-isilleen suuria palveluksia, maksoi miehen velat
-omista rahoistaan ja tuli sitte miehen hyväntekijäksi. Elämänsä
-loppuun asti pysyi vanha Knetzewitsch Milanille kiitollisena. Tämä
-kiitollisuus on tullut ilmi monessa kirjeessä, joita syytetyn isoisä
-on kirjoittanut kuningas Milanille. — Jos tahdotte saada varmuutta
-sanojeni totuudesta, niin käskekää, että arkisto tutkitaan! Sieltä
-löydätte eräästä osastosta, joka on merkitty sanoilla "Kuningas
-Milanin yksityiskirjevaihto" ne kirjeet, joista äsken puhuin. Täten
-olen todistanut teille, hyvät herrat, jatkoi salaperäinen asianajaja,
-välittämättä vähääkään tuomarein hämmästyneistä katseista — että asia,
-jonka Ratscho Knetzewitsch on ilmoittanut murhayrityksensä syyksi,
-ei ole tosi, eikä pidä paikkaansa. Tämä mies valehtelee, valehtelee
-tietensä, mutta hän valehtelee samalla kuten lapsi, jota on käsketty
-valehtelemaan. Hänelle on luvattu suuri palkinto, satatuhatta frangia,
-jonka hän saisi niin pian kuin hän on murhannut kuningas Milanin.
-Satatuhatta frangia on kuitenkin liian paljon maksettu miehestä, joka
-on tehnyt Serbian suureksi ja jota kohtaan monta tuhatta sydäntä tässä
-maassa täyttyy rakkaudella ja kiitollisuudella.
-
-- Se ei kuulu tähän! muistutti presidentti — Serbian on suuruudestaan
-kiittäminen nykyistä kuningastaan Aleksanteria.
-
-- Emme me, herra presidentti, vastasi puolustaja — saa ruveta
-väittelemään tästä asiasta. Historia tulee tuomitsemaan sen, kuka on
-Serbian suuruuden perustanut.
-
-- Kapinoitsija! sähisi Aleksanteri aitiossaan ja Dragan täytyi pidättää
-puolisoaan, sillä tämä oli aikeessa heittää saliin käsky, että vieras
-oli vangittava.
-
-- Tahdotko sinä turmella kaikki tyyni? kuiskasi Draga. — Istu hiljaa ja
-anna heidän jutella mitä haluavat! Jos Serbiassa aletaan puhua, että
-sinä olet vastustanut vapaata puolustusta, niin ei sinuun enää luoteta.
-Anna sinä hänen vapaasti puhua loppuun asti! Sinä saat nähdä, että
-Ratscho Knetzewitsch kyllä tuomitaan.
-
-- Koettakaamme nyt päästä loppuun tässä asiassa! kehoitti presidentti.
-— Te olette puhunut kanssarikollisista — mainitkaa heidän nimensä!
-
-- Te saatte kyllä aikanaan kuulla nimet, sanoi salaperäinen asianajaja
-äänellä, joka, kuten ukkosilma, ilmoitti hirmuisen rajuilman
-puhkeamista.
-
-Tuolla, tuolla he istuvat, tuossa purppuralla verhotussa aitiossa,
-jonka päällä kullattu kruunu prameilee, tuolla istuu hän ja kutsuu
-itseään teidän hallitsijaksenne — se on kuningas, joka on käskenyt,
-että hänen oma isänsä on murhattava, ja kuninkaan vaimo se on, joka
-synnytti hänessä sen luonnottoman ajatuksen!
-
-Tuomioistuimen jäsenet hyppäsivät paikoiltaan hämmentyneen näköisinä.
-Ei edes Dragakaan voinut enää pidättää itseään, vaan huusi saliin:
-
-- Alas kapinoitsija! Kuolema hänelle, hän on meidän vihollistemme
-ostama! Kuninkaan tahtoo hän halventaa tämän oman kansain silmäin
-edessä, ja minut, tämän kansan hyväntekijän, tahtoo hän vetää lokaan.
-Lyökää hänet rautoihin ja heittäkää vankeuteen!
-
-- Ei vankeuteen, huusi Aleksanteri — hänet on heti tuomittava samalla
-kertaa kun tuo toinenkin murhaaja! Mestauslavalle heidät molemmat,
-minun täytyy nähdä heidän verensä vuotavan!
-
-Santarmit, jotka tähän asti olivat seisseet salin ovella, juoksivat
-esille ja hyökkäsivät ukon luo, joka oli lähtenyt puolustajapaikaltaan.
-
-Mutta samalla kun oikeuden palvelijat ojensivat kätensä häntä kohti,
-repäisi hän äkkiä oikealla kädellään pois valkoisen tukan ja parran ja —
-
-- Milan, isäni, huudahti Aleksanteri. — Ha, haa, hän itse — hän on
-lausunut minun tuomioni!
-
-Kuului kumea jysähdys. Kuningas oli kaatunut aitionsa lattialle ja
-mennyt tainnoksiin.
-
-Mutta Draga heittäytyi Aleksanterin yli, ei auttaakseen häntä ylös,
-vaan tuskasta vavisten syleilläkseen häntä, sillä ei hän koko
-maailmassa peljännyt ketään ihmistä niin paljon kuin tätä miestä, joka
-nyt nopein askelin riensi aitiota kohti. Sillä santarmit eivät olleet
-uskaltaneet koskeakaan häntä. — Yksi silmäys noista kuninkaallisista
-silmistä oli ollut kylliksi peräyttämään oikeuden palvelijat. He
-muistivat kerran vannoneensa uskollisuutta tälle miehelle ja tämä
-vaikutti vielä heihin siinä määrässä, että he eivät voineet rikkoa
-sitä, eivät edes senkään käskystä, joka nyt oli heidän kuninkaansa.
-
-Ei kukaan uskaltanut paikaltaan liikahtaa. Arkoina vetäytyivät he
-takasin, ei kukaan heistä rientänyt Aleksanterin avuksi. Ei kukaan
-ojentanut kättänsä pidättääkseen Milania, vaikka hänen asentonsa oli
-nyt uhkaava.
-
-- Murhaaja! huusi Milan kovalla äänellä aitioon ja hänen katseensa
-tunkeutui Dragan silmiin. Murhaaja purppurassa ja kruunu päässä!
-Teillekin tulee kerran tuomion hetki, ja silloin — silloin saatte te
-molemmat maksaa, mitä olette nyt minulle tehnyt! Sinä Aleksanteri olet
-palkannut murhaajan ottamaan hengen omalta isältäsi — rikos, jolla ei
-ole vertaa! Ja sinussa, sinä kunniaton nainen, sinussa se helvetillinen
-ajatus ensin syntyi ja sinä annoit sille maallisen muodon! Kirottu
-olkoon muistosi, häpeään joutunut Obrenovitsch, kirottu olkoon jokainen
-sinua koskeva ajatus! Ja jos ei sinua kukista vaimosi ilkeys, ei oma
-heikkoutesi eikä se eläimellinen luonne, joka asuu teissä molemmissa,
-niin täytyy isän kirouksen teidät kukistaa, jos kerran löytyy Jumala
-taivaassa eikä hän vielä kokonaan ole hyljännyt Serbiaa.
-
-Kuten ukkosen jyrinä, kuten pasuunain kaiku tuomiopäivänä, kuuluivat
-Milanin sanat läpi salin ja hänen vartalonsa kohosi kuten säkenöiväin
-salamain ympäröimänä siinä tulipunaisessa valossa, jonka laskevan
-auringon säteet heittivät saliin.
-
-Lausuttuaan nämä sanat meni kuningas äkkiä ovea kohti. Vielä kerran
-heitti hän silmäyksen turmeltuneeseen poikaansa ja Dragan vääntyneisiin
-kasvoihin ja — katosi.
-
-
-
-
-VIIDESKYMMENES LUKU.
-
-Petetty luottamus.
-
-
-Samalla hetkellä avasi kuningas silmänsä ja tuli tuntoihinsa.
-
-- Onko hän vielä täällä? kuiskasi hän murtuneella äänellä Dragan
-korvaan. — Elä nosta kättäsi häntä kohti, elköönkä kukaan vaan
-seuratko häntä! Ah, hän on oikeassa, isän murha on hirmuisin
-kaikista rikoksista, mitä ihminen voi tehdä. Ei, elä katso minua
-niin hirmuisesti! Minä en ole mikään raukka. Minä voin tehdä suuria
-päätöksiä. Mutta ottaa sen elämä, joka on antanut minulle omani — sitä
-en toki voi.
-
-- Hän ei ole mikään mies! mutisi Draga. — Jos hän olisi mies, käyttäisi
-hän tilaisuutta, joka nyt tarjoutuu ja tekisi kerta kaikkiaan tilinsä
-selväksi Milanin kanssa. Ja minulle, minulle heitti hän nuo hirmuiset
-sanat vasten kasvoja tuomioistuimen jäsenten ja santarmien edessä,
-eikä kukaan, ei kukaan vastustanut häntä! — Ah, Milan on saatava pois
-tieltä! Jos ei se ole tapahtunut tänään, niin täytyy sen tapahtua
-huomenna.
-
-Aleksanteri oli kulkenut aition rintakilven luo. Hän loi arkailevan
-katseensa lain valvojia kohti, jotka olivat kokoontuneet mustan pöydän
-ympärille.
-
-- Laittakaa niin, että oikeudenkäynti päättyy! Minä käsken sen! huusi
-hän tuomioistuimien jäsenille. — Te olette nyt kuulleet puolustajan.
-Menkää ulos ja sanokaa jokaiselle, joka tahtoo kuulla, että Serbian
-Aleksanteri ei ole kieltänyt puolustajaa isänsä murhaajalta!
-
-- Syytetty, sanoi tuomioistuimen presidentti Knetzewitschille — onko
-teillä eduksenne muuta mainittavaa?
-
-- Ei vähääkään, armollinen herra, vastasi Knetzewitsch, joka
-tyytyväisen näköisenä heitti katseen kuninkaaseen, kun tämä oli
-vaatinut tuomareita tuomitsemaan häntä.
-
-Kauan eläköön hänen majesteettinsa kuningas! Tehän olette kuullut, mitä
-hän tahtoo. Tapahtukoon niinkuin kuningas tahtoo! Amen.
-
-Presidentti antoi merkin ja tuomarit vetäytyivät heti viereiseen
-huoneeseen keskustelemaan tuomiosta. Tähän meni jokseenkin kauan
-aikaa. Vähä väliä kuului Avakumovitschin liikutettu ääni; hän koetti
-huomauttaa tovereilleen, että oli mahdotonta langettaa kuolemantuomio.
-Mutta mitä voi yksi kahtatoista vastaan.
-
-Knetzewitsch oli erittäin tyynellä mielellä sen ajan, kun keskustelua
-kesti. Joskus johtui hänen mieleensä, että hän oli nälkäinen ja arveli,
-mitä mahtoi saada illalliseksi, kun hän pääsi takaisin koppiin.
-
-- Huomenna on sitte parempaa! mutisi hän itsekseen ja siveli
-tyytyväisenä partaansa.
-
-Ha, haa, minä tässä sittenkin teen parhaan kaupan! Satatuhatta
-frangia ei ole mikään pieni summa, eikä kuningas kai kitsastele
-kunniamerkinkään suhteen. Niin, kun on kuningas takanaan ja hänen
-majesteettinsa kuningatar ystävättärenä, niin silloin voi uskaltaa
-kaikkea. Mutta enemmän minä kuitenkin pitäisin siitä, jos olisin nyt
-jo yksinäisellä maatilallani. Peijakas tietää, mitä nuo oppineet
-herrat ajattelevat, mutta ne näyttävät kaikki niin vastenmielisiltä.
-Milan, se kunnon ukko, koetti kaikin keinoin vierittää pois syytä
-minun hartioiltani! Sitä olisi vaan puuttunut, että tuomioistuin
-olisi kiinnittänyt huomiota hänen lausuntoonsa! Minunhan täytyy tulla
-tuomituksi, jotta koko näytelmä sitte päättyisi oikealla tavalla. Aivan
-kuin Belgradin kansallisteaatterissa, jossa minä olin kerran katsomassa
-erästä roskakappaletta, aivan kuin teaatterissa.
-
-Ovi avautui ja tuomarit astuivat uudestaan saliin ja menivät
-paikoilleen. Presidentti yksin jäi seisomaan. Hän katsoi kauan aikaa
-ristiinnaulitun kuvaa, ikäänkuin hänen täytyisi koota ajatuksiaan.
-Sitte ilmoitti hän kovalla ja kaikuvalla äänellä tuomion. — Samassa
-kun hän alkoi puhua, vedettiin purppura esirippu kuninkaallisen aition
-edestä vähän syrjään ja Dragan kalpeat kasvot suurine, säteilevine
-silmineen, tulivat näkyviin.
-
-- Korkein tuomioistuin on tehnyt yksimielisen päätöksen! huudahti
-presidentti. Se on asiata käsitellessään tullut siihen loppupäätökseen,
-että aatelismies Ratscho Knetzewitsch Zaporasta, on tehnyt itsensä
-syylliseksi murhayritykseen kuningasta vastaan.
-
-Ratscho Knetzewitsch teki kumarruksen kuin olisi hän tahtonut kiittää
-tuomioistuimen hyvää tarkoittavaa päätöstä.
-
-- Vaikka syytetty ei ole onnistunut yrityksessään — kaikeksi onneksi
-saattoi tämän estää kuningattaren veli, yhtä urhoollinen kuin
-varovainenkin kapteeni Nicodem Lunjevica —, niin katsoi tuomioistuin
-kuitenkin välttämättömäksi mitä ankarimmin rangaista sellaista luonteen
-ilkeyttä, jonka tämä murhayritys paljastaa, jotta siten annettaisiin
-pelottava esimerkki niille, jotka mahdollisesti vastaisuudessa
-tahtoisivat uhata jotakuta kuninkaallisen perheen jäsentä. Siitä syystä
-on korkein tuomioistuin tuominnut Ratscho Knetzewitschin hirtettäväksi.
-
-- Hyvä! pääsi samassa Knetzewitschin huulilta, samalla kun hän vilkasi
-kuninkaalliseen aitioon.
-
-- Tuomioistuin on edelleen päättänyt, ettei tässä tilaisuudessa vaivata
-hänen majesteettiansa kuningasta millään armon anomuksilla, kun
-tuomioistuimen jäsenet kunnon serbialaisina ja uskollisina alamaisina
-eivät voi hyväksyä armahdusta tälle paatuneelle rikoksentekijälle.
-Ratscho Knetzewitsch, te olette nyt kuullut, millainen teidän
-kohtalonne on. Rukoilkaa Jumalaa ja katukaa vilpittömästi rikostanne,
-sekä valmistautukaa kärsimään kuolema hirsipuussa.
-
-Ratscho vilkasi viekkaasti presidenttiin, johon hänen katseensa oli
-kiintynyt. Sitte antoi hän vastustelematta viedä itsensä pois. Hän
-seurasi santarmeja itsetietoisen näköisenä, kuten ihminen, joka
-kuvittelee erinomaisella tavalla toimittaneensa jonkun hänelle uskotun
-työn.
-
-Hänet vietiin koppiinsa. Tuskin oli hän tullut sinne ja tuskin oli ovi
-suljettu hänen jälkeensä, kun hän kuuli hiljaista koputusta seinään,
-joka eroitti hänen koppinsa Genian kopista.
-
-- Ratscho Knetzewitsch, petetty ystävä parka, oletteko nyt tullut
-takasin?
-
-- Ah, tekö se olette Genia? huudahti Knetzewitsch pulskasti. — Se
-kesti jokseenkin kauan, vai mitä? Teitä eivät he tahtoneet ollenkaan
-kuulustaa, mutta tuloshan olisi ollut kaikissa tapauksissa sama.
-
-- Jumalan tähden, Ratscho Knetzewitsch, mitä ovat he tehneet teille
-koko tällä ajalla? Missä olette te ollut?
-
-- Minä olen ollut oikeuden edessä! vastasi aatelismies ylpeästi. —
-Niin, Belgradin korkein tuomioistuin on tullut Tapschideriin, ja se
-on tapahtunut yksistään minun tähteni. Ne eivät olleetkaan mitään
-tavallisia tuomareita, sen saatte uskoa, vaan kaikista korkeimmat koko
-maassa.
-
-- Puolustitteko itseänne, sanoitteko suoraan totuuden niinkuin se on,
-selitittekö heille, että teitä oli koetettu lahjoa?
-
-- Päinvastoin, vastasi Knetzewitsch — minä tein sen heille niin
-helpoksi kuin mahdollista. Minä tunnustin kaikki, mistä minua
-syytettiin ja isoisä vainajani näytteli suurta osaa oikeuden käynnissä.
-No, antakoon hän anteeksi, että käytin väärin hänen nimeänsä, jos hän
-tällä hetkellä katsoo taivaasta alas tänne minun puoleeni. Isoisä
-toivoo tietysti onnea pojanpojalleen, eikä hän suinkaan kieltäne
-minulta niitä sataa tuhatta frangia, jotka tänään olen ansainnut.
-
-Nämä sanat kohottivat vielä suuremmassa määrässä Genian tuskaa.
-
-- Ratscho Knetzewitsch, mihin päätökseen tuli tuomioistuin? kysyi
-hän. Oi, elkää salatko minulta mitään, sanokaa minulle kaikki! Minä
-tarkoitan vaan teidän parastanne. Tällä hetkellä ei löydy Serbiassa
-yhtään olentoa, joka huolehtii teidän kohtalostanne niin paljon kuin
-minä.
-
-- Minä tiedän sen, vastasi Knetzewitsch, tyytyväisesti hymyillen —
-ja minä toivon myös, että te tulette järkiinne, kaunis Genia, ettekä
-kieltäydy jakamasta kanssani niitä sataatuhatta frangia, jotka kuningas
-maksaa minulle.
-
-- Onneton, puhukaa nyt itsestänne, eikä minusta! Elkää ajatelko
-tulevaisuutta, joka on edessänne niin hämäränä! Kuinka oikeudenkäynti
-tapahtui, millainen oli tuomioistuimen päätös?
-
-- He tuomitsivat minut tietysti kuolemaan, vastasi Knetzewitsch — minut
-hirtetään. Ha, haa, ne tyhmät tuomarit! Jos ei ketään heistä hirtetä
-ennen minua, niin voivat he ylistää itseään onnellisiksi.
-
-- Kuolemaan tuomittu! kuului kuin kaiku Genian huulilta. Langettivatko
-he niin kovan tuomion! — Ja sille voitte te nauraa! Ja niin tyynesti te
-puhutte lopustanne!
-
-- Minun lopustani? Siitä ette tarvitse olla huolissanne, rakas Genia.
-Kerran kai minunkin elämäni loppuu, sillä täytyyhän kaikkien ihmisten
-ennemmin taikka myöhemmin nostaa leukansa ylöspäin. Mutta vielä kerran
-toivon minä saavani juoda pikarini pohjaan ja vihdoin, tultuani
-yhdeksänkymmenen vanhaksi, onnellisena ja Jumalan tahtoon alistuen
-nukkuvani ikuiseen uneen lepotuolissani Zaporassa — tiedättehän, mitä
-tuolia minä tarkoitan, se on päällystetty silkkiripsillä.
-
-- Te erehdytte, onneton ihminen! huusi Genia hänelle. — Te ette tunne
-niitä, joiden kanssa olette tehnyt hirvittävän sopimuksenne! Te ette
-voi jäädä eloon, sillä te voisitte olla vaarallinen heille. Kuningatar
-Draga ei jätä mitään keskeneräiseksi, hän tekee kaikki täydellisesti,
-ja se tahtoo tässä tapauksessa sanoa sitä, että te kuolette
-hirsipuussa, Ratscho Knetzewitsch! Niin totta kuin minä toivon kerran
-tulevani autuaaksi, niin on tämä teidän kuolemaksenne.
-
-- Minun kuolemakseni? huudahti Knetzewitsch ääneensä nauraen. — Te ette
-voi siis saada pois päästänne sitä ajatusta, että minä olen mennyt
-mies? Hiljaa, nyt tulee juuri vanginvartija tuomaan illallista. Ette
-voi kuvitella, Genia, kuinka nälkäinen minä olen ja kuinka hyvältä
-ruoka maistuisi, vaikkei se olisi niin hyvääkään.
-
-Puoli minuuttia sen jälkeen kuin Knetzewitsch oli lausunut nämä sanat,
-avautui hänen koppinsa ovi, mutta vanginvartijan sijasta astui synkän
-näköinen mies, jota seurasi kaksi muuta miestä, jotka olivat hyvin
-vastenmielisen näköiset.
-
-Hän, joka nyt astui köyhtyneen aatelismiehen luo oli pitkä ja laiha.
-Hitaasti meni hän Ratscho Knetzewitschin luo, katsoen häneen terävästi
-pienillä, mustilla silmillään.
-
-Tuo vie minut varmaan nyt jo pois kopistani, ajatteli Knetzewitsch ja
-kevyesti kumartaen kysyi hän häneltä:
-
-- Uskallanko kysyä — kenen kanssa minulla on kunnia puhua? Se on hyvin
-ystävällisesti tehty, hyvä herra, että tulette luokseni tänne koppiin.
-
-Käheä nauru tunkeutui pyövelin huulilta. Sitte laski hän kätensä
-Knetzewitschin olkapäälle ja sanoi, kuin olisi lukenut ulkoa opittua
-läksyä.
-
-- Minä olen Belgradin pyöveli, Ratscho Knetzewitsch. Minun tehtäväni
-on nyt ottaa teidät huostaani, sillä korkein tuomioistuin on tuominnut
-teidät hirtettäväksi ja minä olen saanut käskyn panna tämä tuomio heti
-täytäntöön.
-
-Aatelismies kalpeni, kuullessaan nämä sanat. Mutta ainoastaan
-silmänräpäyksen ajan tunsi hän pelkoa. Sitte naurahti hän, raapi
-korvallistaan ja sanoi:
-
-- Ahaa, minä ymmärrän, Belgradin pyöveli! Vai niin, te viette varmaan
-minut pois tästä kopista?
-
-- Niin, hirttopaikalle minä vien teidät.
-
-- Hirttopaikalle? Oivallista! Ja missä on tämä hirttopaikka, jos
-uskallan kysyä?
-
-- Ei erittäin kaukana täältä, eräässä syrjäisessä paikassa
-Tapschiderpuistossa.
-
-- Ja nämä ovat kai teidän apulaisianne? kysyi Knetzewitsch, osoittaen
-molempia miehiä.
-
-- Ne ovat minun renkejäni. Elkää nyt tehkö asiaa kovin vaikeaksi,
-näyttäkää, että olette oikea serbialainen ja ymmärrätte kuolla kuten
-mies.
-
-- Minä toivon vielä saavani tilaisuuden näyttää teille, vastasi
-Knetzewitsch — että minä olen kerrassaan kunnon mies.
-
-Pyöveli tarkasti aatelismiehen kaulaa ja sanoi sitte hänelle:
-
-- Kääntäkää alas paidan kaulus! Teidän tukkanne ei ole erittäin pitkä,
-siitä ei ole mitään estettä. Minä en vangitse teitä, sillä toivon, että
-te ette tee mitään tarpeettomia pakoyrityksiä. Muuten seisoo tuolla
-ulkopuolella sotamiehiä, jotka liittyvät seuraamme. Heidän kiväärinsä
-ovat ladatut ja jos te tekisitte jotain —
-
-- Hyvä ystävä, sanoi Knetzewitsch, tuttavallisesti lyöden häntä
-olkapäälle — ette kai te ole mikään narri? Miksi minä yrittäisin paeta?
-Ei, se ei johdu mieleenikään. Minä olen iloinen kun pääsen pois tästä
-kopista, enkä enää toivo mitään muuta kuin että toverini, nimittäin se
-nuori nainen, joka oleskelee viereisessä kopissa, saisi seurata mukana.
-
-- Hänestä ei ole minulla mitään määräyksiä, vastasi pyöveli. —
-Laittakaa nyt vaan itsenne kuntoon ja seuratkaa minua!
-
-- Minä olen valmis. Tosin olisin mielelläni tahtonut syödä ensin
-illallista. Mutta voinhan sen syödä sittekin.
-
-- Sitte?
-
-Pyöveli ja hänen renkinsä katsoivat toisiinsa ja iskivät silmää.
-
-- No, kiiruhtakaa nyt! ärjyi pyöveli hänelle ankaralla äänellä ja
-Knetzewitsch tunsi, että hänen niskaansa tartuttiin ja hänet laahattiin
-ulos kopista.
-
-Matka kulki portaita ylös linnan taakse.
-
-Pyövelin kädet pitivät Knetzewitschin niskaa kuin pihdissä samalla
-kun molemmat rengit tarttuivat hänen käsiinsä ja siten laahasivat
-onnettoman mukanaan.
-
-- Kujetta kaikki tyyni! sanoi Ratscho Knetzewitsch itsekseen. Mutta
-miehet näyttelevät todellakin osansa erinomaisesti, he käyttäytyvät
-aivan kuin todellakin veisivät minut mestauspaikalle. Mutta kuningas on
-tietysti käskenyt, että niin täytyy olla — minä koetan parhaani mukaan
-mukautua kaikkeen.
-
-Ei pyövelilläkään ollut syytä valittaa Knetzewitschin käytöstä. Ei
-koskaan ennen ollut kukaan kuolemaan tuomittu antanut niin tyynesti
-viedä itseään mestauspaikalle. Ei koskaan ennen ollut hän nähnyt
-ihmistä, joka olisi niin vähän ajatellut edessänsä olevaa kuolemaa,
-kuin Knetzewitsch.
-
-Kun he olivat tulleet ulos ja päässeet pihan yli alkoi Knetzewitsch
-hyräillä jotakin laulua ja huomautti, että syksy-yö oli todellakin
-hurmaava, kuu loisti täydessä valossaan, koko taivas oli tähtiä täynnä
-ja Tapschiderpuiston ilma erinomainen. —
-
-Pyöveli avasi pienen portin, joka johti pihalta puistoon.
-
-- Nyt vihdoinkin, ajatteli Knetzewitsch — nyt ei se kai enää kauan
-viivy, ennenkuin he päästävät minut. Olihan tämä itse asiassa ollut
-hauska seikkailu.
-
-Ha, haa, kyllä minä usein vielä tänä talvena nauran sille, kun istun
-itsekseni uunin edessä sänkykamarissani Zaporassa.
-
-He olivat jo kulkeneet viiden minuutin ajan, eikä Ratschon toiveet
-tahtoneet täyttyä. Yhä kauemmas kulettivat häntä pyöveli ja tämän
-avustajat.
-
-Yht'äkkiä pysähtyivät he. He olivat pienen puron reunalla, jossa vesi
-hitaasti juoksi. Suuret vesikasvit levittivät lehtiänsä puron yli ja
-niiden verevän vihreä väri muistutti ihanata niittyä. Aivan syvänteen
-vieressä sillä puolen, jossa pyövelit ja Knetzewitsch olivat, oli iso
-tammi. Sen oksat ulottuivat vihreän vedenpinnan yli, kuten siunaavan
-käden sormet.
-
-- Minä arvelen, sanoi Knetzewitsch nähdessään, että pyöveli pysähtyi —
-että meidän nyt täytyy sanoa hyvästit toisillemme.
-
-Te olette todellakin tehnyt asianne hyvin, enkä minä voi muuta kuin
-lausua täydellisen tyytyväisyyteni siitä. Hyvästi siis, ja —
-
-Mutta samalla huomasi Knetzewitsch, että eräs pyövelin apulaisista
-kiipesi tammeen ja alkoi siihen oksaan, joka ulottui pitemmälle veteen,
-kiinnittää nuoraa.
-
-- Mitäs tuo tahtoo sanoa? kysyi Knetzewitsch nauraen, nähdessään nuo
-synkät valmistukset. — Aiotteko todellakin hirttää jonkun tänne —
-eihän nyt sentään tarvitse mennä niin pitkälle ilveilyssä, että siihen
-ripustetaan ruumis roikkumaan. Aiotteko panna vaatteetkin sen päälle?
-Ha, haa, olisipa se todellakin mukava temppu, mutta siinä tapauksessa —
-täytynee minun olla tavallaan kuollut maailmalle!
-
-- Te ette ole ainoastaan "tavallaan" kuollut, Ratscho Knetzewitsch,
-sanoi pyöveli — vaan parin minuutin kuluttua riiputte te tuossa puussa,
-voimatta liikahtaakaan. Te tulette sitte ruumiiksi.
-
-- Minä! huudahti Knetzewitsch, ottaen muutamia askelia taapäin. — Minä
-— tarkoitatteko — ajatteletteko — Kuolema ja kadotus, ettehän aikone
-tappaa minua?
-
-- Hänen majesteettinsa kuninkaan käsky, korkeimman tuomioistuimen
-päätös! vastasi pyöveli kohottaen olkapäitään. Minä annan teille vielä
-kolme minuuttia aikaa valmistaa itseänne kuolemaan. — Rukoilkaa nyt
-viimeinen rukouksenne!
-
-Tällä hetkellä putosi kuin kalvo onnettoman aatelismiehen silmistä,
-hänen, joka oli elänyt täydellisessä tietämättömyydessä. Jokainen
-veripisara pakeni Ratschon kasvoista, hänen huulensa tulivat sinertävän
-näköisiksi. Kuoleman kauhu kuvastui kaikissa hänen piirteissään ja
-hänen silmissään oli pelottavan jäykkä ilme.
-
-- Tämä on murha! huusi Ratscho Knetzewitsch murtuneella äänellä. — Tämä
-on konnamainen murha, sillä se on vastoin meidän sopimustamme. Tämän
-maan kuningas on vannonut, että hän palkitsee minut, jos minä —
-
-- Jos vielä kerran mainitsette kuninkaan nimeä, niin lyhennän teiltä
-nekin kolme minuuttia. Kiirehtikää ja toimittakaa rukouksenne, sillä
-meillä on kiire takasin Belgradiin.
-
-Silloin vaipui Ratscho polvillensa. Oli kuin olisi hän saanut
-halvauksen. Niin äkkiä vaipui hän polvilleen, ettei hän ehtinyt edes
-panna käsiään ristiin, vielä vähemmän järjestää ajatuksiaan rukoukseen.
-Hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä, jotka juoksijat pitkin poskia.
-Hän alkoi nyyhkyttää kuin lapsi.
-
-- Oi Genia, rakas, hyvä Genia — huudahti Knetzewitsch itkien ja
-valittaen — oi, jos olisin kuunnellut sinua, kun sanoit, että he
-pettävät minut! Oi, mitä pahaa olen sitte heille tehnyt? Jumala
-taivaassa on todistajani, etten ole ajatellut mitään pahaa, ennenkuin
-he tulivat häiritsemään minun rauhallista, tyyntä elämääni. Ja nyt, nyt
-olen minä murhannut, jotta minut vuorostani murhattaisiin, minä olen
-vuodattanut verta ja nyt minun oma vereni vuodatetaan. Armoa, armoa!
-Minä en tahdo kuolla — oi, tämä ei ole totta, tämä on vaan ilkeätä
-unta! Herättäkää minut, minä tahdon olla valveilla — herättäkää minut —
-herättäkää minut!
-
-Onneton repi hiuksiaan, partaansa, nenäänsä, sillä hän luuli, että
-kaikki oli vaan ilkeätä unta.
-
-Mutta pyöveli riuhtasi hänet pian irti tästä ajatuksesta. Hän laahasi
-Knetzewitschin tammen luo. Sill'aikaa yksi apulaisista taivutti alas
-erästä oksaa niin pitkälle, että siihen kiinnitetty silmukka juuri ja
-juuri ylettyi Knetzewitschin päähän, sitte pantiin nuora hänen päänsä
-yli ja samassa se pyövelirenki, joka istui ylhäällä puussa, päästi
-oksan irti ja ollen taipuvainen ja notkea kimposi se ylös ja veti
-Ratscho Knetzewitschin ruumiin mukanaan. Knetzewitsch tukehtui oman
-ruumiinsa painosta.
-
-
-
-
-YHDESKUUDETTA LUKU.
-
-Hyppäys ikkunasta.
-
-
-Genia oli viettänyt kopissaan ikävän yön. Oma kohtalonsa ei häntä niin
-suuressa määrässä surettanut. Ei, hän ajatteli Ratscho Knetzewitschiä!
-Hän oli näet vakuutettu siitä, että kaikki hänen aavistuksensa, jotka
-koskivat Knetzewitschiä, olivat toteutumaisillaan. Hän oli kuullut,
-että pyöveli apulaisineen oli vienyt hänet pois kopista eikä Ratscho
-ollut sitte tullut takasin. Genia aavisti, että aatelismies oli nyt
-kuollut.
-
-Nauraen oli onneton poistunut kopista, yhä vaan luottaen siihen
-sopimukseen, joka oli tehty kuninkaan ja kuningattaren kanssa. Hän ei
-ollut tahtonut kuulla Genian varoituksia, hän oli joutunut turmioon
-tämän lapsellisen luottamuksensa tähden.
-
-Genia pysyttelihe valveella koko yön toivoen saavansa kuulla Ratschon
-askelia eli hänen ääntänsä. Mutta viereisessä kopissa oli kaikki
-hiljaa. Vihdoin oli Genia vaipunut kuumeentapaiseen uneen. Hän heräsi
-siihen, että hänen koppinsa ovi avattiin. Hän hengitti helpotuksesta
-nähdessään, että se oli vaan vanginvartija, joka astui sisään. Tällä
-oli lyhty kädessä ja näytti hän vakavammalta kuin tavallisesti.
-
-- Tulkaa minun kanssani, neiti! sanoi vanha mies, Minun toimekseni on
-annettu viedä teidät ensimäiseen kuulusteluun.
-
-- Nytkö — mutta eikös nyt ole keskiyö? kysyi Genia hämmästyneenä.
-
-- Kello on puoli yhdeksän illalla, vastasi mies, mutta siitä ei
-välitetä, kun tahdotaan saada vangilta jotain tietää.
-
-Genia pani itsensä kuntoon. Hän seurasi ukkoa, joka vei hänet ylös
-portaita ja sitte kulki hänen kanssaan pitkin pitkää käytävää.
-
-- Onkohan se Belgradin tuomari, joka panee toimeen kuulustelun? arveli
-Genia, joka oli hyvin tyytyväinen, että nyt vihdoinkin sai puhua. Hän
-päätti myös sanoa kaikki, mitä tiesi; vaikkakin Ratscho Knetzewitsch
-nyt ehkä oli jo kuollut, niin tahtoi hän ainakin pestä hänen muistonsa
-niin puhtaaksi kuin mahdollista. Hän sanoisi heille, että Ratscho
-oli lahjottu tekemään tämä häpeällinen rikos, joka hänen nyt täytyi
-elämillään maksaa.
-
-- Tuomari Belgradista, vastasi vanha mies — niin — Belgradista hän on
-hm —
-
-Vanha mies vaikeni äkkiä ja katsoi Geniaan sivulta osanottavaisen ja
-epäilevän näköisenä. Sitte osoitti hän kapeaa himmeästi valaistua
-porrasta, joka nähtävästi johti talon ylempään kerrokseen.
-
-- Tuonne ylös pitää meidän mennä, sanoi hän ja kun Genia mielellään
-seurasi häntä, ojenti hän vielä kerran kätensä ja osoitti ovea joka nyt
-tuli näkyviin portaiden alapäässä.
-
-- Menkää tuosta sisälle! sanoi hän vangille.
-
-- Viettekö te sitte minut takasin koppiin, odotatteko minua täällä?
-
-- Minäkö — en, en minä odota. Siitä ei ole minulle mitään sanottu. —
-Päinvastoin, minä —
-
-Uudestaan keskeytti hän puheensa ja kun Genia kysyvästi katsoi häneen
-suurilla silmillään, tarttui hän hänen käteensä ja kuiskasi hänelle:
-
-- Pysykää vaan urhoollisena! — Minä ajattelen, että niillä on mielessä
-jotain pahaa teitä vastaan. Enempää en uskalla sanoa. Minä olen vanha
-mies ja tiedän, että hienojen herrasväkien palveluksessa saa nähdä ja
-kuulla yhtä ja toista, jota ei hyväksy, mutta kuitenkin täytyy vaieta.
-
-Näin sanoen avasi vanha sotamies oven ja työnsi Genian kynnyksen yli.
-Nuori tyttö teki liikkeen, kuin olisi hän tahtonut seurata ukkoa, kun
-tämä vetäytyi taapäin, kuin olisi hän pelännyt jäädä siihen huoneeseen,
-jossa nyt oli. Mutta silloin kuuli hän, kuinka avain ulkopuolelta
-väännettiin lukkoon ja hän huomasi heti, että vanha mies oli saanut
-käskyn siten estää pakoa hänen puoleltaan.
-
-Genia jäi ovelle seisomaan. Hän painoi päänsä alas ja koetti taistella
-mielenliikutustaan vastaan. Hän koetti voittaa äkkiä heränneen
-epäilyksen ja pelvon, että tämän kuulustelun laita ei tainnut olla
-aivan oikein.
-
-Hän katsoi ylös ja huomasi olevansa komeasti sisustetussa huoneessa.
-Kirjoituspöydän ääressä huomasi hän nyt vasta hoikan miehen, jonka
-kasvot olivat kumartuneet kirjaan päin. Se oli epäilemättä tuomari.
-
-- Tulkaa lähemmä! käski tämä.
-
-Geniasta tuntui, kuin ei puhujan ääni olisi hänelle aivan outo.
-Mutta hän kai erehtyi. Missäpä olisi hän voinut ennen kuulla tätä
-tuomaria, joka ehkä erityisesti tätä tarkoitusta varten oli matkustanut
-Belgradista.
-
-Hitaasti astui Genia kirjoituspöydän luo. Mutta samassa kun hän astui
-sinne, pääsi häneltä huuto ja hän horjahti taapäin. Hänen kasvonsa
-saivat kauhun ilmeen. Väristys puistatti hänen ruumistansa.
-
-Hän, joka sanoi itseään tuomariksi, jonka piti pitää kuulustelua hänen
-kanssaan suljettujen ovien takana, oli niin pian kuin Genia tuli hänen
-näkyviinsä, noussut tuoliltaan, ja samassa tunsi Genia hänet. — Se oli
-Nicodem Lunjevica.
-
-Kauhu, joka hänet valtasi, oli niin suuri, että hän menetti hetkeksi
-puhelahjansa ja jäi kuin halvattu seisomaan paikoilleen, voimatta
-liikahtaa. Mutta mitäs se olisi hyödyttänyt, vaikka hän olisi voinutkin
-panna jalkansa liikkeelle. Ovihan oli lukittu ulkopuolelta. Tuo kurja
-oli kyllä pitänyt huolta siitä, ett'ei hän pääsisi hänen käsistään.
-
-Nicodem katsoi vaieten häneen minuutin ajan, mielihyvällä sivellen
-vaaleita viiksiään.
-
-- Minä näen, että te olette hämillänne, kaunis Genia! sanoi hän sitte
-äänellä, jonka ystävällinen sointu ei voinut poistaa Genian pelkoa
-nykyisen asemansa suhteen.
-
-Mutta siihen ei teillä todellakaan ole syytä, sillä minä katson teidän
-parastanne. Kuulkaa nyt, mitä minulla on teille sanottavaa!
-
-- Minä en tahdo kuulla mitään, huusi Genia. — Minulle sanottiin, että
-minut viedään tuomarin eteen ja sellaista en ollenkaan pelkää.
-
-- Mutta minua te pelkäätte? kysyi Lunjevica nauraen. — Eikö niin, minua
-te pelkäätte?
-
-- Niin, minä pelkään teitä! vastasi Genia. — Minä pelkään teitä enemmän
-kuin ketään muuta ihmistä tähän asti.
-
-- Mutta enhän minä ole ollenkaan niin hirmuinen! vakuutti Nicodem
-Lunjevica innokkaasti ja meni vielä askeleen lähemmä Geniaa. —
-Päinvastoin minä kohta näytän teille, että olen teidän ystävänne.
-
-Teidät on sekotettu ilkeään juttuun, Genia von Sandorf. Se Ratscho
-Knetzewitsch, joka muutoin nyt on hirtetty, on vähää ennen kuolemaansa
-tunnustanut, että se olitte te, joka hänessä synnytitte ajatuksen
-murhata kuningas Milan. Ei, ei, elkäähän nyt noin kiivastuko!
-
-Tiedänhän minä, että hän valehteli. Mutta löytyy muita, jotka uskovat
-asian ja jotka ovat päättäneet, että tämän rikoksen alkuunpanijan
-täytyy tuntea koko lain kovuus.
-
-- Sitte saatte tappaa minut! huudahti Genia. — Viekää minut
-hirsipuuhun, mestauslavalle! Mutta päästäkää minut tästä niin pian kuin
-mahdollista.
-
-- Tappaa teidät? lausui Nicodem äänellä, joka oli täynnä intohimoa.
-— Oi, sehän olisi mitä suurin rikos luontoa vastaan! Olisiko luonto
-tuhlannut kaiken voimansa ja muodostanut sellaisen enkelin ainoastaan
-sitä varten, että ihmiset armottomasti ennen aikojaan hävittäisivät
-tämän ihanan luoman? Ei, kaunis Genia, sinun täytyy elää, ja minä —
-minä pelastan sinut! —
-
-- Pelastatte minut? Ei, te ette varmaankaan tahdo pelastaa minua, te
-tahdotte vaan hävittää minut.
-
-- Se on totta, jatkoi Nicodem, — että ainoastaan kuoleman voi saada
-ilmaiseksi, ja jos minä nyt teen jotakin sinun hyväksesi, kaunis Genia,
-niin täytyy sinun antaa joku korvaus siitä. Sinun täytyy osoittaa
-kiitollisuutta. Se on nyt sillä tavoin, että minä olen ihastunut sinuun
-ja minä haluan sinun suuteloitasi. Tule tänne aarteeni, täällä olemme
-rauhassa. Minä olen pitänyt huolta siitä, ettei meitä kukaan häiritse
-tässä syrjäisessä huoneessa. — Minä tahdon —
-
-Näin sanoen oli hän tullut yhä lähemmäs häntä. Hän löi kätensä Genian
-ympärille. Mutta kun hän aikoi painaa Geniata rintaansa vasten,
-riuhtasi tämä itsensä irti ja huusi kimakalla äänellä:
-
-- Antakaa minun olla rauhassa! Te olette konna, huono ihminen! Ettehän
-te olekaan mikään aatelismies! Muuten ette noin halpamaisella tavalla
-käyttäisi hyväksenne tyttöraukan hädänalaista asemaa. Päästäkää minut,
-muutoin huudan minä apua ja olkaa varma siitä, että tämän katon alla
-löytyy ainakin yksi kunnon ihminen, joka tahtoo suojella hätään
-joutunutta tyttöä.
-
-Genia juoksi ovelle, mutta Nicodem seurasi häntä.
-
-- Turhaan koetat sinä päästä käsistäni. Minä olen ryhtynyt niin
-oivallisiin varovaisuuskeinoihin, ettet sinä tällä kertaa pääse pakoon.
-Peijakkaan tyttö! Elä nyt konstaile niin kauheasti! Mitä se tekee, jos
-sinä tänään suot minulle hauskan hetken? Siten ostat sinä elämäsi ja
-vapautesi, sillä Nicodem Lunjevica ei ole mies, joka tahtoo suosiota
-ilmaiseksi.
-
-- Hiljaa kurja! Minä olen kreivin tytär, minä olen Genia von Sandorf!
-
-- Pyh, ovathan kauniit kreivinkin tyttäret luodut rakastamaan! jatkoi
-Nicodem. — Muuten vannon minä sinulle mitä ankarinta vaitioloa.
-Minä olen tottunut maailman tapoihin ja tiedän kyllä, mikä on
-velvollisuuteni. —
-
-Hän tarttui Genian käsiin. Mutta tämä riuhtasi itsensä taapäin.
-Minuutin ajan kesti taistelu ja jäi ratkaisematta, mutta vihdoin
-onnistui Genian repiä itsensä irti Nicodemista ja seuraavassa
-silmänräpäyksessä juoksi hän ikkunan luo. Koska hänen oli mahdoton
-paeta lukitusta ovesta, niin oli hän varmasti päättänyt ennen
-heittäytyä ikkunasta ulos kuin sallia sen hirvittävän tapahtua, jonka
-hän saattoi aivan hyvin lukea Nicodemin luonnottoman suurista silmistä
-ja vääristyneistä kasvoista.
-
-- Mieletön! huusi kuningattaren veli hänelle. — Aiotko sitte ottaa
-hengen itseltäsi?
-
-Mutta Genia oli jo joutunut ikkunan luo. Hän nykäisi kädellään ja
-ikkunan puoliskot avautuivat.
-
-- Näetkö, Nicodem Lunjevica, huusi Genia hypättyään ikkunalaudalle. —
-Genia von Sandorf kuolee ennemmin kuin antautuu miehelle, jota hän ei
-rakasta! Olen jo etsinyt kuolemaa päästäkseni pois elämän loasta.
-
-Nicodem otti muutamia askelia ikkunata kohti temmatakseen hänet pois
-siitä. Mutta Genia oli päättäväisesti hypännyt. Hän kaatui — löi päänsä
-jotain vastaan — mutta hän makasi pehmeällä nurmikentällä. Hän nousi
-ylös. Kuten mielipuoli juoksi hän puiston puiden suojaan, jossa toivoi
-olevansa turvassa. Häh pakeni niin nopeasti kuin jalat saattoivat
-kannattaa, yhä syvemmälle ja syvemmälle metsään. Vasta sitte kun oli
-juossut noin viisi minuuttia, pysähtyi hän ja katsoi ympärilleen.
-Silmänräpäyksessä huomasi hän, että takaa-ajajia ei ollut jälessä.
-Kaikki oli hiljaa hänen ympärillään. Vaikkei hän kuullut mitään
-epäilyttävää, pelkäsi hän, että Nicodem seurasi häntä ja siksi jatkoi
-hän vaan matkaansa. Niin juoksi hän kuin mieletön puiston läpi, kunnes
-tunsi, että voimat olivat lopussa.
-
-
-
-
-KAHDESKUUDETTA LUKU.
-
-Sylva parka.
-
-
-Oli juhlallinen ilta Wienin suuressa musiikkipuistossa ja
-huvittelupaikassa, Praternissa eräänä sunnuntai-iltana syksyllä. Kuten
-tavallista oli suuri puisto kansaa täynnä. Kalliimmissa ravintoloissa
-seuranaisia, upseereja, taiteilijoita, liikemiehiä. Olutmyymälöissä ja
-kapakoissa porvareita ja yksinkertaista kansaa. Ja pensasten ja puiden
-suojaan oli kerääntynyt kauppiasperheitä lapsineen, jotka huvittelivat
-ja söivät mukana tuoduista ruokakoreista.
-
-Musiikki soi, sähkölamput ja värilliset lyhdyt loistivat,
-ilotulitusauringot ja raketit räiskyivät ja paukkuivat, posetiivit
-vinkuivat, ilveilijät ja voimistelijat näyttivät konstejansa,
-hurraahuutoja kaikui, lapset huusivat, koirat haukkuivat, poliisit
-vihelsivät, lauluja laulettiin ja kaiken tämän yli kuului
-sotilasmusiikin toitotus ja bassorumpujen jyrinä.
-
-Se oli erittäin hauska, vilkas ja juhlallinen sunnuntai-ilta.
-
-Eräällä syrjäisellä käytävällä kulki nuori mies. Hän oli noin
-kolmenkymmenen vanha, erittäin komeasti puettu, hienot, kalpeat kasvot
-ja mustat viikset. Hän kulki yhä etemmäs pitkin yksinäisiä käytäviä.
-Hitaasti, välinpitämättömästi kulki hän eteenpäin kuten unelmiinsa
-vaipuneena. Äkkiä siirtyi hänen huomionsa nuoreen naiseen, joka istui
-allapäin eräällä penkillä. Se oli nuori tyttö tuskin kahdenkymmenen
-vuoden vanha. Se mikä enin herätti Nicodemin huomiota, oli mitä suurin
-alakuloisuus ja epätoivo, joka ilmeni koko hänen olennossaan. Hän piti
-päätänsä käsien varassa, kuin olisi hän itkenyt. Uteliaana lähestyi
-Nicodem häntä. Samassa kun hän tuli naisen luo, nosti tämä päätänsä ja
-katsoi häneen surullisin, kyyneltynein silmin.
-
-Nuori mies säpsähti. Hän pysähtyi äkkiä, kuin olisi mitä odottamattomin
-hämmästys hänet vallannut. Eikä se ollut ihmeellistäkään. Sillä
-penkillä istuvassa naisessa oli mies, joka ei ollut kukaan muu kuin
-kuningatar Dragan veli, Nicodem Lunjevica, äkkiä tuntenut — Sylvan
-Kuolleitten saarelta. Yhtä mittaa oli tämä ollut hänen ajatuksissaan
-sitte sen yön, jolloin hän tapasi tytön saarella ja löysi sisarensa
-torniin teljettynä. Draga oli lähettänyt hänet salaisille asioille
-Wieniin. Ja nyt, suuren kaupungin keskessä Praternin käytävällä löysi
-hän kauniin tytön Kuolemansaarelta.
-
-- Sylva! huudahti hän hämmästyneenä.
-
-Nuori tyttö katsoi ylös. Alussa ei hän tuntenut tuossa komeassa
-miehessä entistä tuttavaansa. Mutta, kuta enemmän hän katsoi häntä,
-sitä selvemmin heräsi muisto hänen sielussaan. Ja hän kuiskasi
-hämillään:
-
-- Onko se Nicodem, metsästäjä saarelta?
-
-- Niin, se minä olen, metsästäjä, vastasi Nicodem.
-
-Nicodem alkoi kysellä Sylvalta, kuinka hän oli tänne joutunut. Mutta
-tyttö ei ollut halukas kertomaan, hän vastasi vaan lyhyesti ja
-yksikantaan kaikkiin hänen innokkaisiin kysymyksiinsä.
-
-Sylva parka ei tahtonut puhua, kuinka Matias Sperber oli hänet
-ryöstänyt, vienyt pahamaineiseen paikkaan, josta hänen kuitenkin oli
-seuraavana päivänä onnistunut paeta.
-
-Ainoa, minkä hän ilmoitti oli se, että hän muutamia päiviä oli
-oleskellut Wienissä ilman ainoatakaan tuttavaa, ilman ystäviä, ilman
-rahaa, aivan yksinään ja hyljättynä.
-
-Nicodem lupasi hänelle pitää huolta kaikesta. Hän vei hänet pois
-puistosta, huusi ajurin rattaat ja pani hänet niihin istumaan.
-
-Tahdottomana seurasi Sylva mukana. Hän oli vailla vastustuskykyä,
-väsynyt, nälkäinen ja epätoivoinen.
-
-Nicodem vei hänet erään rouva Mülfingerin luo, jonka hän tunsi
-vanhastaan, jonka talosta hän hyyräsi muutamia huoneita.
-
-Ja Sylva antoi sen tapahtua. Tuskin oli hänellä muuta vaalia. Muuten
-luotti hän Nicodemiin. Hän rakasti metsästäjäänsä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Rouva Mülfingerin talossa asuivat Nicodem ja Sylva sitte muutamia
-päiviä. He sanoivat olevansa mies ja vaimo. Sylva ei huomannut mitään
-pahaa tässä suhteessa. Hän ei edes sitä tiennyt, että oli synti
-kuulua miehelle ilman kirkon siunausta. Hän luuli, että niin täytyi
-olla, kuin oli ja olihan hänen elämänsä niin suloista, niin täynnä
-päivänpaistetta. Kaikki arvelut, jotka hänessä kohta syntyivät, oli
-Nicodem suudellut pois ja lyönyt leikiksi.
-
-Nicodem osasi erinomaisesti keskellä suurta Wieniä pitää, Sylvaa
-yhtä yksinään kuin olisi hän ollut saarellansa. Ainoa henkilö, jota
-Sylva nykyään tapasi oli rouva Mülfinger, talon emäntä. Ja tämä,
-joka tietysti tunsi koko suhteen ja tiesi myös, kuka Nicodem oli,
-varoi avaamasta petetyn tyttöraukan silmiä, sillä hän oli saanut,
-vaiteliaisuudestaan runsaan palkinnon.
-
-Silloin tällöin menivät, Nicodem ja Sylva kävelylle, jolloin
-tavallisesti mentiin Praternille. Mutta ei näilläkään matkoilla
-tullut Sylva tuntemaan yhtään ihmistä. Eikä hän heitä kaivannutkaan.
-Päinvastoin olisi hän ollut tyytymätön, jos Nicodem olisi häirinnyt
-heidän herttaista yhdessä oloaan tuomalla hänen luokseen tuttaviaan.
-Ja kun Nicodem kerran puhui, että hänellä oli Wienissä ystäviä, joita
-hänen täytyi tavata, pyysi Sylva häntä hartaasti, että hän jättäisi sen
-tekemättä ja pysyisi hänen luonaan.
-
-Saarestansa puhui Sylva vaan yhtenään. Hän huomasi, että hänen
-onnensa tulisi täydelliseksi vasta sitte, kun isä oli antanut heille
-siunauksensa tai kun he molemmat olivat tulleet miehenä ja vaimona
-asumaan saarelle Tonavan keskellä.
-
-Siten kului neljä viikkoa. Tähän asti oli Nicodem ollut joka ilta
-kotona. Mutta neljän viikon kuluttua, kun Nicodem oli läpikäynyt
-kaikki onnellisuuden asteet, alkoi hän uudestaan ikävöidä suureen
-seuraan, iloiseen ja rajuun elämään. Sylvan lempeä kauneus ei voinut
-enää häntä kahlehtia. Sitäpaitse oli hän saanut kirjeitä, joissa hänen
-sisarensa Draga vaati häntä palaamaan Serbiaan. Hovi oli taas muuttanut
-Tapschideristä Belgradiin ja siellä oli hänen läsnäolonsa välttämätön.
-Ja sitte kirjoitti Draga, että kuningas oli useita kertoja kysynyt
-häntä ja näyttänyt olevan hyvin tyytymätön, että hän oli niin kauan
-viipynyt ulkomailla.
-
-"Minä tiedän" jatkoi Draga, "että joku rakkauden seikkailu pidättää
-sinua Wienissä, ja sen suon sinulle hyvin mielelläni. Mutta minä
-tarvitsen sinua täällä. Elä siis enää viivyttele, vaan tule viimeistään
-kahdeksan päivän kuluttua. Elä menetä kuninkaan suosiota, sillä silloin
-eivät voi koskaan toteutua ne suuret asiat, joita minulla on sinun
-kanssasi ja jotka ovat vielä tulevaisuuden helmassa!"
-
-Tämän kirjeen sai Nicodem poste restante. Hän lähetti rouva Mülfingerin
-sitä noutamaan. Luettuaan ei hän polttanut sitä, kuten hänen olisi
-pitänyt tehdä, vaan säilytti sen. Hänen mielestään oli kirjeellä
-erityinen arvo, sillä siinä oli lupaus hänen kuninkaalliselta
-sisareltaan. Hän pani sen kirjoituspöytänsä laatikkoon, jonka avain oli
-hänen huostassaan.
-
-Kahdeksan päivän kuluttua olisi hän siis taas Belgradissa. Hän ei
-uskaltanut vastustaa Dragan käskyjä, sillä olivathan ne samalla
-kuninkaan. Sen tiesi hän. Hänen läsnäolonsa Belgradissa oli välttämätön
-myöskin hänen sotilasvirkansa vuoksi. Hänelle oli tosin annettu kolmen
-kuukauden virkavapaus. Eihän kuninkaan langolta voinut sellaista
-kieltää. Mutta hänen lankonsa kuningas ei varmaankaan siihen suostuisi,
-jos hän kuulisi sen. Entäs hovijuhlat, jotka nyt alkoivat Belgradissa,
-tanssiaiset — kuinkas ne voisivat onnistua ilman Nicodem Lunjevicaa,
-joka aina sellaisissa tilaisuuksissa oli päähenkilönä!
-
-Muuten alkoi Nicodem lopulta ikävystyä pikku Sylvansa seuraan,
-kuten hän nimitti Sylvaa kahden kesken. Ainainen päivänpaiste on
-arvotonta, ainainen kuutamo alkaa ajan pitkään kyllästyttää, sanoi hän
-itsekseen, jos eivät aurinko ja kuu vaihtele keskenään, käy se lopulta
-sietämättömäksi. Ja onnettomuuden lisäksi tapasi hän eräänä päivänä
-ystävänsä, kreivi Belaryn.
-
-- Yhäkö vaan pikku serbiattaren kahleissa? kysyi häneltä Belary. —
-Tuhat tulimmaista, Nicodem, ethän ole koskaan ennen pysynyt niin kauan
-yhdessä kiinni.
-
-- Mutta hänpä onkin kerrassaan hurmaava! vastasi Nicodem. — Te
-kadehtisitte minua, jos tietäisitte, kuinka herttainen hän on.
-
-- Aivan oikein, vastasi Belary — mutta kyllä kai sinä joskus näyttäydyt
-jokkeyklubin pelipöydän ääressä.
-
-Peliä Nicodem varsinkin kaipasi, tuota rajua kiihotusta, joka panee
-veren rajusti juoksemaan suonissa ja tekee ruumiin vuoron kuumaksi,
-vuoron kylmäksi. Tämä ainoa sana riitti vetämään Nicodemin, joka oli
-intohimoinen pelaaja, tuon paholaisen valtaan, joka ennen taikka
-myöhemmin hävittää jokaisen, joka kerran on joutunut sen kynsiin.
-
-- Me olemme jo kauan sinua odottaneet, jatkoi Belary. — Siellä on tätä
-nykyä pari nuorukaista, joilla on taskut täynnä rahaa, puolalaisia
-kreivejä, jotka sietävät vähäisen suonenlyönnin. Mitä, jos tulisit tänä
-iltana pelaamaan baccaratia?
-
-Nicodem mietti hetkisen, mutta sitte lupasi hän tulla. Ja sinä iltana
-tunsi, Sylva ensimäisen pettymyksensä. Hän oli iloinnut ajatellessaan,
-että saisi viettää illan yhdessä Nicodemin kanssa.
-
-Hän oli itse järjestänyt illallisen ja valmistanut rouva Mülfingerin
-keittiössä serbialaisen kansallisruuan, josta hän tiesi Nicodemin
-pitävän. Pöydälle oli hän asettanut kukkavihon, jonka oli itse noutanut
-kukkakaupasta.
-
-- Rakas lapseni, sanoi Nicodem hänelle, — minusta on ikävää, mutta me
-emme ole yhdessä tänä iltana.
-
-- Kuinka, rakkaani, lähdetkö ulos ilman minua?
-
-- Tietysti ilman sinua, sinä pikku, tyhmä Sylva! Olenhan sanonut
-sinulle, että minulla on Wienissä ystäviä. Minä en voi enää laiminlyödä
-heitä, ei sitä en todellakaan voi. Sitä eivät he koskaan antaisi
-anteeksi. Minun täytyy edes kerran käydä heitä katsomassa.
-
-Sylva ei sanonut sanaakaan. Ei hän ollut vihainen Nicodemille, mutta
-hän oli pahoillaan, kun ilta oli niin kaunis ja hänen piti olla yksin.
-Hän suuteli Nicodemia sydämellisesti sanoessaan hänelle hyvästi ja
-istui sitte yksinään pöydässä ja monta kyyneltä valui hänen silmistään
-kun hän siinä söi serbialaista kansallisruokaa. Hän ei sulkenut
-silmiään koko yönä. Hän kuuli kellon lyövän tunnin toisensa jälkeen ja
-joka minuutti luuli hän Nicodemin tulevan. Tämä olisi varmaan iloinen
-nähdessään hänen vielä valvovan!
-
-Mutta tunti kului toisensa jälkeen. Yö oli ohi, harmaana ja ikävänä
-valkeni aamu ja valo heitti vaaleat säteensä ikkunauutimien läpi, mutta
-Nicodem ei ollut vielä tullut kotiin.
-
-- Hänellä lienee hyvin hauska ystäviensä luona, ajatteli Sylva — ja
-minä kun luulin olevani yhtä välttämätön hänelle, kuin hän minulle.
-Mutta ei minulla ole syytä olla vihainen hänelle. Hänhän on mies ja
-mies ei ehkä voi rakastaa samalla tavoin kuin nainen. Vihdoin noin
-6:den tienoossa aamulla kuuli Sylva Nicodemin askeleet etumaisesta
-huoneesta ja kohta sen jälkeen astui hän sisään. Kun Sylva sanoi
-hänelle hyvää huomenta, tuli hän melkein vihaiseksi.
-
-- Miksi sinä et nuku? huusi hän. — Minä luulen, että on viisaampaa
-nukkua kuin valvoa koko yö. Vai aiotko ruveta minua soimaamaan? No
-niin, niinhän naiset aina käyttäytyvät — heti tulee melu, jos joskus
-myöhästyy hiukan. Mutta minä sanon sinulle, etten ole ollenkaan
-tottunut kotiripityksiin! Ja sinä saat olla varma siitä, etten kärsisi
-sellaisia! Muuten olen hirmuisen väsynyt. Nukkukaamme siis! Hän
-pisti kädet housun taskuihin ja veteli sieltä suuria setelitukkuja
-ja kultarahoja, jotka hän huolettomasti heitti pöydälle. Tämän
-tehtyään riisui hän pois vaatteensa, heittäytyi sänkyyn ja nukkui,
-koskemattakaan Sylvan huulia, sanomatta hänelle ystävällistä sanaakaan.
-Tällainen käytös loukkasi Sylvaa. Mutta hän pidätti kaikki katkeruuden
-tunteet. Hiljaa nousi hän vuoteeltaan ja meni Nicodemin luo, kumartui
-hänen puoleensa ja kuunteli hänen säännöllistä hengitystänsä sekä
-painoi hiljaa ja varovasti huulensa Nicodemin otsalle, silmille ja
-suulle ja vasta sitte kun hän siten oli suudellut häntä yhtä puhtaasti
-kuin hänen muutoin oli tapana rukoilla, meni hän takasin vuoteelleen ja
-nukkui heti.
-
-Seuraava aamu ei tuottanut Sylvalle minkäänlaista lohdutusta,
-päinvastoin uutta kärsimystä.
-
-Heti aamiaispöydässä ilmoitti hänelle Nicodem, että hänellä oli ollut
-hirmuisen hauskaa ystäviensä luona ja että hänen oli täytynyt luvata
-heille tulla illalla takasin. Eikä se valhetta ollutkaan. Hänellä oli
-todellakin ollut hauskaa Jockeyklubissa. Hän oli kaikkien pelitaidon
-sääntöjen mukaan kerrassaan tyhjentänyt puolalaisten kreivien taskut,
-hänellä oli ollut onni baccaratissa ja voittanut suuren rahasumman.
-Tietysti oli hänen täytynyt luvata korvausta ja se piti annettaman
-seuraavana yönä.
-
-Samalla tavoin kävi päivä toisensa perästä. Joka ilta meni hän ulos ja
-palasi vasta päivän koittaessa seuraavana aamuna. Ja Sylva sai olla
-yksin kotona koko yön. Tämän olisi hän vielä voinut kestää. Mutta
-Nicodem nukkui nyt melkein koko päivän, ja kun hän vihdoin nousi
-ylös, valitti hän tavallisesti päänsärkyä ja oli hyvin välinpitämätön
-Sylvan suhteen, eikä tämä voinut enää tehdä mitään hänen mielikseen.
-Tällaisissa oloissa sai tyttöparka kärsiä kauheasti. Monta kertaa
-oli hän vähällä pyytää Nicodemia kääntämään taas rakkautensa hänen
-puoleensa ja olemaan häntä kohtaan samallainen kuin ennenkin. Mutta
-hänessä oli paljon ylpeyttä, jonka hän oli perinyt isältään. Hän ei
-voinut saada tätä rukousta huuliltaan. Jos ei hän rakasta minua itseni
-vuoksi, sanoi hän itsekseen, — niin eivät minun rukoukseni voi saada
-häntä siihen. Minä en kerjää rakkautta. Mutta hyvin onnettomaksi teki
-hänet se välinpitämättömyys, jota Nicodem alkoi osoittaa häntä kohtaan.
-Sylvan suuteloihin vastasi hän vaan hyvin kylmästi ja lyhyesti. Hän ei
-ymmärtänyt Sylvan sydämen lämmintä kaipausta, sitä kaipausta, jonka hän
-vasta oli herättänyt eloon.
-
-Hänellä näytti nyt olevan muita huvituksia, joita Sylva ei voinut
-käsittää. Ensi päivinä oli hän aina tullut kotiin taskut täynnä rahoja
-ja silloin voi hänen kanssaan jotenkuten tulla toimeen seuraavana
-päivänä. Silloin hän toki nauroi ja laski leikkiäkin. Mutta eräänä
-päivänä tuli hän kotiin kalpeana ja hajamielisenä. Hän ei enää
-tyhjentänyt taskujansa, sillä niissä ei ollut mitään, ja seuraavana
-päivänä alkoi hän valittaa ja arvostella muutamia menoja, joita Sylva
-oli tehnyt ja joiden hän väitti olleen aivan tarpeettomia.
-
-- Rakas lapseni, sanoi hän Sylvalle — sinun täytyy oppia säästämään. Et
-suinkaan sinä luule, että minulla on kaivo, josta voi rahoja ammentaa?
-Minä näen, että sinä olet taas ostanut koko joukon tarpeetonta tavaraa.
-Sellaiset maksavat enemmän rahaa, kuin mitä minulla on sinulle antaa.
-
-- Anna anteeksi, sanoi Sylva arastellen, — mutta muistat kai sinä,
-että minä, kun sinä vapautit minut tuosta talosta, en ottanut mukaani
-muuta kuin ne vaatteet, jotka silloin olivat päälläni. Sinä vakuutit
-minulle silloin, että mieluimmin tahdoit minut sellaisenaan kuin olin,
-köyhänä miellyttäisin sinua enimmän. Mutta enhän voinut aina olla
-sellaisessa puvussa. Ainakin täytyi minun hankkia itselleni kaikista
-välttämättömintä ja siksi pyysin rouva Mülfingerin ostamaan minulle
-yhtä ja toista.
-
-- No niin, hyvä on. En minä tahdo juuri sitäkään väittää, että sinä
-olisit tuhlaavainen. — Muita minulla on ollut huono onni, näetkö.
-Minä olen niin — minä olen antautunut afääreihin, jotka eivät ole
-onnistuneet ja kuten sanottu, täytyy meidän lähimmässä tulevaisuudessa
-olla säästäväisiä.
-
-Siten kuluivat seuraavat päivät. Sylva itki paljon, ollessaan yksin.
-Mutta rakastetulleen ei hän näyttänyt kyyneleitään. Päinvastoin koetti
-hän hänen läheisyydessään olla yhtä iloinen ja tyyni kuin tavallisesti.
-Ja hän koetti tehdä toivottomat, ikävät illat niin hauskoiksi kuin
-mahdollista. Rouva Mülfingerillä oli kirjoja ja sanomalehtiä ja niitä
-sai Sylva lainata. Suurella innolla oli hän opetellut Saksan kieltä
-Wieniin tultuaan ja koetti nyt saksaa lukemalla täydentää tietojansa.
-Siitä syystä luki hän mielellään saksalaisia kirjoja.
-
-Eräänä iltana Nicodemin mentyä ulos istui hän selaillen erästä lehteä,
-jonka hän oli saanut lainaksi rouva Mülfingeriltä. Sieltä löysi hän
-"Oikeusasioiden" joukosta kertomuksen, joka antoi hänelle paljon
-miettimisen aihetta. Siinä puhuttiin eräästä hyvin nuoresta vaimosta,
-joka oli tappanut miehensä.
-
-Tämä tuntui Sylvasta niin äärettömältä rikokselta, että hän oli vähällä
-heittää sanomalehden luotaan, ett'ei hänen tarvitsisi lähemmin tutustua
-tuohon hirmuiseen asiaan. Mutta vihdoin voitti uteliaisuus hänen
-vastenmielisyytensä, ja hän luki edelleen.
-
-Kysymyksessä oleva onneton nuori vaimo parka ansaitsee oikeastaan mitä
-suurinta sääliä. Ja jury oli tuominnutkin hänet hyvin lieventäväin
-asianhaarain tähden varsin lievään rangaistukseen. Sillä hänen
-miehensä oli ollut poissa hänen luotaan valehdellen olevansa tärkeillä
-matkoilla. Mutta sillä aikaa oli hän elänyt yhdessä muiden naisten
-kanssa ja kun hänen vaimonsa sai kuulla tämän, oli hän ottanut
-revolverin ja ampunut uskottoman kuoliaaksi.
-
-- Oi Jumalani, sanoi Sylva itsekseen ja antoi sanomalehden pudota
-polvilleen, löytyykö todellakin maailmassa sellaista uskottomuutta?
-Voiko kukaan pettää rakkaimman olennon maailmassa, sen, jolle on
-vannonut uskollisuutta? Ja kuinka olikaan se nuori vaimo lausunut
-puheessaan jurylle?
-
-"Minä tahdoin näyttää esimerkin. Minä tahdoin kerran näyttää miehille,
-ett'eivät he rankaisematta saa loukata meidän naisellista kunniaamme
-eikä tallata sitä jalkojensa alle. Siksi tapoin minä hänet."
-
-Löytyy siis paljon miehiä, jotka tekevät samoin? Oi Jumala, mitä jos
-Nicodem —
-
-Hän ei uskaltanut ajatella loppuun, hän koetti karkoittaa sen
-pois mielestään. Mutta sitä ei voinut enää karkoittaa. Ja kun
-mustasukkaisuus kerran oli päässyt Sylvan sieluun, joutui se mitä
-tulisimman tuskan ja epäilyksen valtaan. Lakkaamatta täytyi hänen
-ajatella siinä yksin istuessaan, voisiko Nicodem tehdä saman
-halpamaisen työn, kuin se mies, josta hän oli lukenut sanomalehdessä.
-Ja jos niin olisi — mitä hän silloin tekisi? Tekisikö hän ehkä
-samalla tavalla, kuin se nuori vaimo, joka oli tarttunut revolveriin
-kostaakseen loukattua kunniaansa, joka oli tehnyt hirvittävän verityön
-rangaistakseen sitä miestä, joka niin rikollisella tavalla oli
-leikkinyt hänen elämänsä onnen kanssa.
-
-- Minä en tiedä, kuinka silloin tekisin, sanoi Sylva itsekseen, — mutta
-yhden seikan tiedän aivan varmaan, sen että minun elämäni onni olisi
-lopussa, lopussa minun luottamukseni ihmisiin. Oi ei, ei, Nicodem ei
-voisi koskaan tehdä sillä tavoin, hänhän on sanonut rakastavansa minua
-— ja eikö hän ole vapauttanut minua tuosta hirmuisesta talosta ja sillä
-antanut minulle parhaan todistuksen, että minä olen kallisarvoinen
-hänen sydämelleen?
-
-Siten koetti Sylva itse poistaa mustasukkaisuuden sydämestään, mutta se
-ei hänelle onnistunut.
-
-Oi, kun moni nainen saa viettää koko yön yksinään, niin silloin joka
-tunti, joka minuutti, joka sekunti tuo pettyneelle raukalle uusia
-hirmuisia kuvia. Sylva pani maata, mutta ei voinut silmiään sulkea.
-Tuhansia ajatuksia risteili hänen rinnassaan ja jokainen ajatus astui
-kuin kummitus hänen sielunsa silmäin eteen.
-
-Puolipäivän tienoossa tuli Nicodem vihdoin kotiin. Sylva pelästyi
-nähdessään hänen kasvonsa. Hän oli kalmankalpea, vaalea, kihara
-tukkansa riippui suortuina otsalla. Hän näytti siltä, ett'ei ollut
-sulkenut silmiään koko yönä. Kulmakarvat olivat synkästi rypistetyt,
-katseessa oli jotakin arkailevaa, hänen kasvonsa ilmaisivat ääretöntä
-ärtymystä. Kun Sylva riensi häntä suutelemaan, työnsi hän hänet pois
-melkein raa'asti.
-
-- Heitä pois tuommoiset — minä olen väsynyt, minä tahdon nukkua!
-
-- Etkö tahdo syödä ensin aamiaista — minä olen valmistanut —
-
-- Ei kiitos, ei ole ruokahalua. Minä tahdon nukkua, siinä kaikki! Mutta
-kuule, herätä minut kaikella muotoa täsmälleen kello 6 iltapäivällä,
-sitten minun täytyy — mennä pois.
-
-- Pois — minne?
-
-- Mitäs sinulla on sen kanssa tekemistä? Tarvitseeko minun tehdä tiliä
-sinulle siitä, minne minä menen? Muuten saat mielelläsi tietää sen.
-Eräällä ystävälläni on tänään suuri juhla, jossa minun täytyy olla
-mukana, se on syntymäpäiväjuhla ja hänelle ei voi lähettää kieltoa.
-
-Sylva ei vastannut mitään, mutta hänen päätöksensä oli tehty.
-Hän tahtoi saada varmuutta, varmuutta vaikka mistä hinnasta. Ja
-sill'aikaa kun Nicodem pani maata viereiseen huoneeseen, teki hän
-päätöksensä valmiiksi. Hätä tekee ihmisen kekseliääksi. Sylva, jolla
-ei ollut aavistustakaan teeskentelystä ja valepuvusta, päätti aivan
-yksinkertaisesti illalla seurata Nicodemia. Hänen täytyi ottaa
-selville, minne tämä meni. Hän tahtoi tulla tuntemaan tämän ystävän
-talon, hän tahtoi ainakin saada varmuutta, oliko Nicodem jonkun naisen
-luona ollessaan poissa kotoa. Hänellä ei tosin ollut valepukua, mutta
-siitä huolimatta toivoi hän huomaamatta voivansa seurata Nicodemia.
-Kohtalo olikin hänelle siinä suhteessa suosiollinen, sillä rouva
-Mülfingerin piti sinä iltana mennä teaatteriin joten hän ei voinut
-pitää silmällä Sylvaa, kun tämä lähti ulos. Muutoin olisi rouva
-Mülfinger varmaan estänyt häntä siitä.
-
-Hän herätti Nicodemin määrätyllä ajalla kello 6 ja antoi hänelle
-syötävää. Sitte peseytyi ja pukeutui Nicodem ja sanoi Sylvalle hellät
-jäähyväiset. Lieneekö hän lukenut Sylvan silmistä epäilystä, ett'ei
-heidän suhteensa ollut enää sama kuin ennen — lyhyesti, hän tahtoi
-tyynnyttää Sylvaa, painoi hänet hellästi rintaansa vasten ja sanoi:
-
-- Pian tulee taas kaikki hyväksi, kallis Sylvani, nyt en minä enää
-pahoita sinun mieltäsi, tänään vaan menen minä pois ja tämä on
-viimeinen kerta. — Elä ole levoton, jos en tule kotiin ennenkuin
-aamupuoleen. Hän meni ja puoli minuuttia myöhemmin jätti Sylvakin kodin
-sekä riensi niin pian kuin jalat jaksoivat, alas portaita ja meni ulos
-kadulle. Hän joutui juuri parhaaseen aikaan nähdäkseen, mitä tietä
-Nicodem oli mennyt. Sylva riensi hänen jälkeensä. Ilta oli otollinen
-yritykselle; oli pimeä, ainoastaan tähdet, kuu ja kaasulyhtyjen
-valo saattoivat ilmaista häntä, mutta hän oli vetänyt tiheän hunnun
-kasvoillensa, oli ottanut takin, jota Nicodem ei vielä ollut nähnyt.
-Eikähän Nicodem ollutkaan viime aikoina juuri paljon välittänyt hänestä
-ja hänen asioistaan. Maa oli kuurassa. Selvästi kuuli Sylva edessään
-kiiruhtavan Nicodemin askeleet. Nyt kääntyi hän eräässä kadunkulmassa.
-Sylva pysähtyi ja tarkasti häntä. Siinä oli ajuriasema, kuudet ajurin
-rattaat olivat siinä valmiina. Ajurit seisoivat yhdessä ryhmässä ja
-puhelivat keskenään kovalla äänellä.
-
-- Tahtooko armollinen herra ajaa? huusivat kaikki ajurit kuin yhdestä
-suusta nähdessään Nicodemin. Kuten edeltäpäin tehdystä suostumuksesta
-riensivät kaikki paikoilleen.
-
-- Minä ajan teidän kanssanne, sanoi hän, osoittaen lähimpänä seisovaa.
-
-- Jockeyklubiin?
-
-- Niin, Jockeyklubiin! kuuli Sylva Nicodemin vastaavan. Sitte näki
-hän, kuinka Nicodem nousi rattaille ja heittäytyi huolimattomasti
-taaksepäin. Ajuri veti kiireesti peiton hevoselta, tarttui ohjaksiin ja
-ajoi tiehensä.
-
-Sylva seisoi kuin kivettyneenä paikoillaan.
-
-- Jockeyklubiin? toisti hän kuiskaten. — Onko se hänen ystävänsä
-nimi? — Jockeyklubb, mitä se merkitsee — mikä on klubi? Sanan Jockey
-oli hän kyllä kuullut ennen. Hänen isänä oli kertonut hänelle,
-kuinka suuremmissa kaupungeissa pidettiin kilpa-ajoja ja että jockeyt
-istuivat hevosten selässä ja syöksivät esiin rajulla vauhdilla. Mutta
-klubb-sanan yhteyteen ei hän ollut koskaan kuullut kenenkään panevan
-sanaa "jockey". Seuraavassa silmänräpäyksessä oli hänen päätöksensä
-tehty. Hän läksi nurkalta, meni erään ajurin luo ja sanoi hänelle:
-
-- Viekää minut Jockeyklubiin — mutta niin pian kuin mahdollista.
-
-- Tehkää hyvin, armollinen rouva, ja nouskaa vaan vaunuihin! sanoi
-ajuri. — Te tahdotte siis mennä Jockeyklubiin — vai niin — sinne ajoi
-äsken eräs herra.
-
-Sylva ei vastannut, nousi vaan vaunuihin. Mutta ajuri heitti sivulta
-epäilevän katseen häneen, raapi korvallistaan ja sanoi hänelle:
-
-- Se maksaa kolme guldenia, armollinen rouva!
-
-- Tässä on! vastasi Sylva, ottaen kukkarostaan vaaditun summan. —
-Ajakaa vaan, kuuletteko, elkää vitkastelko!
-
-Kun ajuri kiipesi ylös istumaan mutisi hän itsekseen:
-
-- Sen täytyy olla sokea, joka ei huomaisi, kuinka tämä asia
-oikein on. Hän tahtoo tietysti kurkistaa vähän sen hienon herran
-kortteihin, joka ajoi äsken tästä. Ahaa, pieni näytelmä rakkaudesta ja
-mustasukkaisuudesta näytellään nyt Jockeyklubissa! Ehkä siitä saadaan
-lukea huomispäivän lehdissä. No, minulle se on se ja sama. Silloinhan
-tulee minunkin nimeni sanomalehteen, ehkäpä valokuvanikin.
-
-Minuuttia myöhemmin vierivät rattaat, joihin Sylva oli noussut,
-nopeasti pitkin kivitettyä katua. Ennenkuin Sylva oli vielä ehtinyt
-tehdä varmaa päätöstä, kuinka hän käyttäytyisi, pysähtyivät vaunut
-hiljaa erään komean talon edustalle Albrechtplatsilla.
-
-Koko talo oli valaistu. Silkkiuutimien välistä tunkeutuivat monen sadan
-sähkölampun säteet alas lumiselle kadulle. Vähä väliä näki Sylva, joka
-oli mennyt vastaiselle puolelle katua, olennoita menevän ikkunoiden ohi.
-
-Tämä oli siis Jockeyklubi, tämä talo — tämä hieno talo, ja täällä
-seurusteli Nicodem, vaikka oli vakuuttanut hänelle olevansa vaan
-yksinkertainen metsästäjä ja aina oli varoittanut häntä olemaan
-säästäväinen. Hän seisoi siinä ainakin neljännestunnin ajan eikä voinut
-päättää, mitä tekisi. Mutta sitte rohkaisi hän äkkiä mielensä, meni
-päättäväisesti porttia kohti ja soitti.
-
-
-
-
-KOLMASKUUDETTA LUKU.
-
-Wienin jockeyklubissa.
-
-
-Heti avattiin portti ja komeasti puettu ovenvartija tuli häntä vastaan.
-Hän ei näyttänyt ollenkaan hämmästyvän, että nainen oli hänen edessään.
-Vähän huolettomasti nosti hän kullalla kirjailtua lakkiaan ja kysyi:
-
-- Millä voin palvella teidän armoanne?
-
-- Minä haluaisin puhella mieheni kanssa, vastasi Sylva.
-
-- Onko teidän puolisonne klubissa? — uskallanko kysyä hänen nimeänsä?
-
-- Luna on mieheni nimi, sanoi Sylva. — Hän aikoi täällä tavata
-ystäviään.
-
-- Luna — Luna, kertasi ovenvartija ja pudisti päätään. — Minä en
-tosin tunne niin tarkkaan kaikkien niiden herrain nimiä, jotka täällä
-seurustelevat, mutta Luna, — ei, minä olen varma ett'en koskaan
-ennen ole kuullut sitä nimeä. Mutta ehkä herra on pelisalissa. Siinä
-tapauksessa saisi armollinen rouva nousta silmänräpäykseksi ylös
-parvelle katsomaan, jos hän olisi vieraiden joukossa salissa.
-
-- Niin, sen minä teen, sanoi Sylva.
-
-Ovenvartija huusi palvelijan ja käski hänen viedä armollinen rouva
-pelisalin parvelle.
-
-Ei koskaan elämässään ollut Sylva nähnyt sellaista komeutta, joka nyt
-aukeni hänen eteensä. Jo eteinen palmuryhmineen, seinämaalauksineen,
-huoneet silkkipäällyksisine kaluineen, mitkä kaikki ilmaisivat mitä
-suurinta ylellisyyttä, herätti hänen ihmettelyään.
-
-Mutta kun palvelija nousi ylös himmeästi valaistuja portaita, avasi
-pienen oven ja antoi hänen nousta parvelle, ja kun hän nyt katsoi
-alas suureen saliin, joka oli yhtenä valomerenä ja jossa istui
-ylhäisiä herroja vihreiden pöytäin ääressä, silloin seisoi Sylva
-hetken liikkumattomana. Hän ei voinut ollenkaan käsittää, että hänen
-puolisonsa, hänen Nicodeminsa, metsästäjä Serbiasta, saattoi löytyä
-tässä hienossa seurassa. Oliko hänellä niin ylhäisiä ystäviä? Mutta
-ainoastaan hetken aikaa vaivasivat häntä sellaiset ajatukset. Sitte
-kumartui hän kaiteen yli ja katsoi tutkien alas saliin. Hän etsi, —
-etsi koko sydämensä kaiholla, hän tahtoi löytää rakkaansa ja pian
-olikin hän hänet löytänyt.
-
-Niin, tuolla — tuolla alhaalla keskellä salia istui Nicodem. — Mutta
-ei, hän erehtyi kai — ei suinkaan se ollut hän. Ne olivat hänen
-kasvonsa, jotka hän näki siellä alhaalla, hänen kasvonsa punertavine
-viiksineen ja hänen hoikka vartalonsa, mutta — laupias Jumala! —
-tuolla herrallahan ei ollut sitä yksinkertaista, mustaa pukua, joka
-Nicodemilla oli ollut lähtiessään hänen luotaan! Tämä oli kuitenkin
-niin Nicodemin näköinen, että tämän nimi oli jo Sylvan huulilla, mutta
-tuo herrahan oli puettu loistavaan kullalla kirjailtuun pukuun ja hänen
-rinnassaan komeili useita tähtiä, jotka olivat hohtokivillä koristetut.
-
-Nicodem — Nicodem Luna!? Oliko se hän? Eikö se ollut hän? Yhä vaan
-tuijotti nuori nainen alas saliin ja katseli sen nuoren miehen kasvoja,
-joka oli niin innostunut peliin tuolla viheriäisen pöydän ääressä. Hän
-tiesi, että hän oli lukemattomia kertoja peittänyt suuteloillaan nämä
-kasvot, mutta katsoessaan tuota kullalla kirjailtua pukua, sanoi hän
-itsekseen, ett'ei se voinut olla mahdollista, että tämä mies, tämä
-upseeri oli hänen oma Nicodeminsa, hänen puolisonsa, joka oli Serbiassa
-ollut vaan yksinkertainen metsästäjä, joka kulki metsissä Tonavan
-varrella ja siellä oli tullut tuntemaan hänet. Hän tuli lähemmä aivan
-parvekkeen reunaan, kunnes oli niin lähellä Nicodemia kuin mahdollista.
-
-Varmuutta! kaikui Sylvan sydämessä — Varmuutta mistä hinnasta tahansa! —
-
-Nicodem istui yhdessä kolmen muun herran kanssa ja oli syventynyt
-kortteihinsa. Onni ei näyttänyt olevan hänelle suosiollinen, sillä
-Sylva huomasi, kuinka muut pyyhkäsivät puolelleen ne rahat, jotka äsken
-olivat olleet hänen edessään, ja nyt — nyt otti hän vapisevin käsin
-lompakkonsa, heitti nimikortin pöydälle, kirjoitti siihen muutamia
-riviä ja heitti sen eräälle pelaajalle.
-
-- Minä luulen, että tämä on riittävä vakuutus, kuuli Sylva upseerin
-sanovan. — Minun nimeni on kai riittävänä takauksena summasta, vai mitä
-— ja kolmen päivän perästä maksan minä velkani!
-
-Tämä ääni — Sylva tarttui suonenvedontapaisesti molemmin käsin
-parvekkeen reunaan, painaen läähättävää rintaansa sen päällä olevaa
-pehmeää samettityynyä vasten. Tämä ääni — hän ei ollut erehtynyt,
-se oli Nicodem. Joskin kasvonpiirteet olisivat voineet panna hänet
-epäilemään siitä, oliko se Nicodem, kun yhtäläisyyttä eri henkilöiden
-kesken on niin paljon olemassa, joka helposti voi toisen eksyttää, niin
-ääni oli kumminkin sama, joka niin usein oli laulanut hänelle rakkauden
-suloisia lauluja, ei, tätä ääntä ei voinut olla kellään muulla — se
-oli hänen! Ja nyt nousi epäilys nuoren naisen sielussa. Nicodem ei
-siis ollutkaan mikään köyhä metsästäjä, kuten oli sanonut hänelle,
-hän oli upseeri! Hän seurusteli ylhäisten ja rikkaiden kanssa, jotka
-rahan sijasta tyytyivät hänen sanaansa, kun hänen oli heille maksaminen
-velkansa! Mutta sittehän ei Nicodem ollut puhunut hänelle totta, hän
-oli valehdellut ja pettänyt hänet! Ja miksi? Mitä oli hän tarkoittanut
-tällä häpeällisellä petoksella? Eikö Sylva olisi rakastanut häntä yhtä
-paljon jos hän olisi ollut korkea-arvoinen mies?
-
-Sylva ei ollut koskaan kysynyt häneltä: "Kuka sinä olet?" — Hän oli
-vaan rakastanut häntä.
-
-Ei, Sylva ei voinut enää kestää. Kaikki ne tuskat, jotka täyttivät
-hänen sielunsa, kaikki se arkaileva pelko, joka oli vallannut hänet,
-koko se kauhu, joka hiipi hänen jäseniinsä — puhkesi nyt huutoon.
-
-- Nicodem — oma Nicodemini! huusi hän, kumartuen kaiteen yli. — Nicodem
-— kuule minua! Minä se olen, vaimosi!
-
-Huuto kaikui salin läpi. Herrat hyppäsivät ylös pelipöydästä ja kortit
-heitettiin syrjään. Kaikkien katseet kohosivat ylöspäin ja hakivat
-sitä, joka oli päästänyt tämän pelottavan huudon. Ehkä se oli juuri
-Nicodem, joka ensiksi hänet huomasi. Sillä Sylva näki, kuinka Nicodemin
-katse kiintyi häneen ja kuinka kalpeaksi hän tuli, kalpeaksi kuin
-ruumis.
-
-Rajun mielenliikutuksen vallassa oli hän heittänyt taaksepäin hunnun ja
-hänen kauniit kasvonsa näyttivät miellyttävän muita herroja.
-
-- Nicodem! huusi Sylva vielä kerran, ojentaen epätoivoisesti käsiään
-nuorta upseeria kohti. — Nicodem, tule luokseni, minun täytyy puhua
-kanssasi!
-
-Silloin näki Sylva, kuinka vihainen katse välähti Nicodemin silmissä.
-Kreivi Svelary meni Nicodemin luo, siveli viiksiään ja sanoi
-ystävälleen:
-
-- Sehän on viehättävä tyttö Matias Sperberin talosta! Sinähän olet
-tehnyt hänet aivan hassuksi! Juokseeko hän nyt perässäsi tännekin!
-Laita vaan niin, että tyttö, tulee mukanasi täältä, jos tahdot
-säilyttää tuota pikku lintua. Muuten se pian sinulta siepataan.
-
-Nicodem hyökkäsi ulos salista. Minuutti sen jälkeen ilmestyi palvelija
-parvelle ja sanoi Sylvalle:
-
-- Seuratkaa minua, rouva! Herra, jota kutsuitte, haluaa puhella
-kanssanne.
-
-- No miksi ei hän tule itse noutamaan minua? huudahti Sylva, jonka
-ylpeyttä suuresti loukkasi se, että Nicodem pani palvelijan häntä
-kutsumaan.
-
-Minä tulen! Missä hän on! Viekää minut hänen luoksensa!
-
-Palvelija kulki hänen edellänsä ja vei hänet muutamien huoneiden
-läpi pieneen kamariin. Täällä seisoi Nicodem Lunjevica loistavassa
-puvussaan. Mutta Sylva tuskin tunsi häntä enää. Hänen kasvoissaan ei
-ollut enää jälkeäkään rakkaudesta eikä siitä hellyydestä, jolla Nicodem
-oli ennen häntä kohdellut. Hänen kasvonsa olivat kuin jäätyneet. Silmät
-vaan säkenöivät, mutta ne eivät suinkaan ennustaneet hyvää.
-
-- Sulje ovi! sanoi Nicodem käheällä äänellä Sylvalle, kun tämä oli
-tullut sisälle ja aikoi rientää häntä kohti. Sylva kääntyi hitaasti,
-sulki oven ja jäi seisomaan kynnyksen sisäpuolelle.
-
-- Sinäkö se siis olet! sanoi hän hampaittensa välistä. Ja sinä olet
-todellakin ollut kylliksi julkea ja seurannut minua! Vakoilijanko
-minä siis kuletinkin talooni! Ja minä kun luulin saavani palvelijan!
-Ha, haa, olenpa oikea narri, kun pistin käteni sellaisiin nokkosiin!
-Sinä olet tehnyt, minut naurunalaiseksi ystävieni silmissä, olet
-syvästi loukannut minua. Mutta minähän saarnaan kuuroille korville!
-Olenhan jo kauan huomannut, kuinka hauska sinä olet. Tavoista ja
-hienotunteisuudesta ei sinulla ole aavistustakaan. Muutoin et olisi
-ottanut tätä askelta, askelta, joka ijäksi meidät eroittaa!
-
-Sylva kohotti epätoivoisesti kätensä häntä kohti - ja katsoi häneen
-rakkauden ja kaihon silmillä.
-
-- Nicodem, kuiskasi hän nyyhkyttäen, sillä hän ei voinut enää vastustaa
-häntä. — Nicodem, minä en voinut kestää kauempaa. Minun täytyi saada
-varmuutta. Minua vaivasi se ajatus, ett'et sinä enää rakastanut minua,
-että sinä ehkä lepäsit toisen sylissä ollessasi poissa minun luotani.
-Jos olisin tiennyt, että sinä todellakin olit ystävien luona, en
-olisi koskaan tullut tänne! Anna anteeksi Nicodem! Minä lupaan, että
-tästälähin tottelen sinua, lupaan, että teen kaikki, kaikki, mitä ikinä
-haluat.
-
-- Liian myöhään! kuului säälimätön vastaus vaalean miehen huulilta. —
-Aivan liian myöhään! Nyt olet tehnyt tyhmyyden ja itse saat kantaa sen
-seuraukset!
-
-Nicodem oli itse asiassa erittäin iloinen, että ero oli tullut tällä
-tavoin. Jonakuna päivänä olisi hänen kumminkin pitänyt antaa Sylvalle
-eropassi. Sillä hänen täytyi lähteä takasin Serbiaan eikä hänellä
-ollut vähääkään halua ottaa Sylvaa takasin kotimaahansa. Silloin olisi
-eron hetkellä tullut vastenmielisiä selityksiä. Joka tapauksessa olisi
-oikeus jäänyt Sylvan puolelle, joka nyt hänen käsityksensä mukaan oli
-itse menettänyt oikeutensa. Nicodem meni siis suoraan asiaan. Hän
-tahtoi kerta kaikkiaan tehdä lopun kaikesta yhteydestä tämän tytön
-kanssa. Eikä tämä juttu maksaisi hänelle enempää kuin pienen summan
-rahaa ja hän tiesi hyvin, ett'eivät Sylvan vaatimukset olleet suuret.
-
-Sylva seisoi vielä ja katsoi hänen loistavaa univormuaan ja niitä
-koreita tähtiä, jotka komeilivat hänen rinnallaan. Juuri tämä komeus
-pelotti häntä ja pani hänet salassa vapisemaan.
-
-- Nicodem, sanoi hän hiljaa — minä pyydän sinua, minä rukoilen sinua,
-selitä minulle —
-
-- Mitä?
-
-Kuinka terävältä kuului tuo sana "mitä"!
-
-- Selitä minulle, kuinka se on mahdollista, että sinä, yksinkertainen
-metsästäjä Serbiasta, voit olla niin ylhäisten herrojen seurassa?
-Tämä talohan on niin hienosti ja kallisarvoisesti sisustettu, ja minä
-luulen, että ainoastaan rikkaat ja aateliset herrat saavat tulla tänne
-sisälle.
-
-- Siinä olet oikeassa. Näetkös, typykkäni, juuri siitä syystä olenkin
-täällä!
-
-- Sinä — sinä Nicodem Luna? Laupias Jumala, kuka sinä sitten olet?
-Miksi olet salannut minulta oikean nimesi? Miksi et ole sanonut
-minulle, että olet ylhäinen mies?
-
-- Siitä syystä, että sinun rinnallasi voin minä elää ainoastaan
-inkognito? vastasi Nicodem halveksien.
-
-- Inkognito? Mitä se on? Minä en tunne sitä sanaa.
-
-- Ha, haa, en muistanut, että olet syntynyt sivistymättömistä
-vanhemmista ja ettet sitte ole saanut mitään oppia. Joo, näetkös,
-inkognito kutsutaan sitä, kun joku syystä tai toisesta on pakoitettu
-salaamaan oikea nimensä ja ottaa toisen. Mutta jos välttämättömästi
-tahdot tietää, kuka minä olen — no niin, saathan sinä sen kuitenkin
-tietää tässä talossa, ett'ei nimeni ole Nicodem Luna ja ett'en ole
-yksinkertainen metsästäjä, kuten sinulle vakuutin, vaan olen minä
-Nicodem Lunjevica, kuningatar Dragan veli ja Serbian kuninkaan
-Aleksanterin lanko.
-
-Nicodem oli pelännyt, että siitä syntyisi hirmuinen raivon kohtaus, kun
-Sylva saisi tämän tietää, sillä silloinhan hänelle selvenisi, kuinka
-syvälle Nicodem oli hänet alentanut. Mutta — hän oli erehtynyt! Sylva
-meni häntä vielä lähemmä, katsoi häneen suloisilla silmillään, jotka
-uivat kyynelissä. Mutta hymy leikki hänen huulillaan ja hän sanoi
-äänellä, jossa ilmeni totuus ja rehellisyys:
-
-- Oi, kuinka iloinen olen, että sinä olet niin korkealla! Olen niin
-onnellinen, että sallimus on vienyt sinut niin loistavalle paikalle!
-Nyt, Nicodem, olen vielä ylpeämpi sinun rakkaudestasi, vaikk'en
-valitettavasti voi rakastaa sinua enempää kuin ennen. Sillä minä olen
-ensi hetkestä asti rakastanut sinua enemmän kuin kukaan nainen voi
-tehdä.
-
-Hän ei siis vieläkään aavistanut, minkä kuilun partaalla hän kulki!
-Hän ei tahtonut vielä uskoa, että tämä mies oli ottanut hänet
-leikkikalukseen ja että hän oli aikeessa heittää pois tämä leikkikalu,
-kun oli väsynyt siihen.
-
-Mutta Nicodem tahtoi tehdä asiasta lopun. Hän halusi päästä niin pian
-kuin mahdollista takasin peliin, sillä, peijakas vieköön, tänäänkin oli
-hänellä ollut huono onni, ja nyt tahtoi hän vihdoinkin voittaa takasin
-panoksensa, jotka hän edellisenä yönä säännöllisesti oli menettänyt.
-
-- Kun sinä nyt siis tiedät, kuka minä olen, alkoi hän uudestaan, ottaen
-askeleen taapäin — niin voit itse nähdä, Sylva, ett'emme enää voi elää
-yhdessä.
-
-- Miksi? kysyi Sylva. — Eikö sinulla siis kuningatar Dragan veljenä
-ole toimintavapautta? Etkö voi valita puolisoasi oman sydämesi
-mukaan? Vie minut sisaresi luo, ja minä koetan kaikin tavoin ansaita
-hänen rakkautensa ja kunnioituksensa. Minä lupaan sinulle, että teen
-kaikki, mitä hänen silmistään voin lukea hänen haluavan. Ja minä
-toivon, että hän sitte on tyytyväinen sinun vaaliisi. Ja hän pitää
-sinua onnellisena, kun olet löytänyt vaimon, joka rakastaa sinua niin
-rajattomasti.
-
-Pilkkanauru pääsi nuoren upseerin huulilta.
-
-- Sinä kuvittelet todellakin tuon kaiken hirmuisen yksinkertaiseksi,
-sanoi hän huolettomasti — mutta minä voin vakuuttaa sinulle, ett'en
-saisi olla minuuttiakaan enää upseerina ja että sisareni kerrassaan
-kääntäisi minulle selkänsä, jos pyytäisin häntä tervehtimään sinua
-kälynään.
-
-- Olenko minä sitte tehnyt jotain pahaa? Voitko todistaa, että olen
-tehnyt jonkun rikoksen? Enkö ole aivan tahtomattani tullut tuohon
-viheliäiseen paikkaan? Ei, varmaankaan ei sisaresi suutu sinuun siitä,
-että sinä minua rakastat.
-
-- Hänen on peijakkaan vaikea käsittää asioita! sanoi Nicodem itsekseen.
-— Minun täytyy hyökätä vahvemmilla aseilla.
-
-Mutta nyt ei olekaan kysymys ainoastaan tästä, jatkoi Nicodem, joka
-nyt päätti ryhtyä kaikista arkaluontoisimpaan keinoon — vaikka sinä
-olisit aatelissukuakin, pikku Sylva, niin en voi salata sinulta, että
-rakkauteni sinuun on loppunut. Meidän välimme täytyy katketa. Nyt se on
-ohi!
-
-- Ohi! toisti Sylva vapisevin huulin, tuijottaen Nicodemiin, kuin olisi
-hänet herätetty unesta, eikä olisi vielä oikein valveilla.
-
-- Niin, se on ohi! Minä palaan näinä päivinä Serbiaan, jatkoi Nicodem,
-joka oli erittäin iloinen, että Sylva näennäisesti niin tyynenä oli
-kuunnellut hänen viimeiset selityksensä. — Ja mitä sinuun tulee, niin
-voit jäädä tänne eli mennä tiehesi, miten vaan haluat. Kuitenkin
-neuvoisin sinua jäämään Wieniin, sillä täällä on sinulla aina tilaisuus
-viettää erittäin mukavaa, hauskaa elämää. Tiedätkös mitä, ehkä voin
-tehdä vielä jotakin hyväksesi. Minä esittelen sinut eräälle ystävälleni.
-
-Sylva ei väräyttänyt kulmiaankaan. Hänen kasvoissaan tapahtui muutos,
-sillä ennen olivat ne olleet kuin kivettyneet. Mutta nyt käsitti hän
-sen, mitä ei vielä vähää ennen ollut voinut ymmärtää. Hän käsitti
-täydellisesti kaiken sen, mikä oli ollut oikeutettua sen nuoren rouvan
-teossa, josta hän oli lukenut sanomalehdessä.
-
-Jos Sylva olisi noudattanut ensimäistä sisällistä kehoitusta, niin
-olisi hän kohta juossut tiehensä sanomatta sanaakaan tuolle kurjalle,
-olisi juossut niin pian kuin jalat kannattivat. Mutta minne? Se olisi
-ollut yhdentekevä.
-
-Löytyy eräs laji epätoivoa, joka ei enää kysy päämaalia eikä keinoja
-ja tämän nuoren tytön kurjuus oli joutunut sille asteelle, että se
-meni epätoivonkin rajan yli. Minuutin ajan tuijotti hän Nicodemiin
-voimatta lausua sanaakaan. Merkillistä, hän oli pitänyt Nicodemia niin
-kauniina, oli rakastanut häntä kaikesta sydämestänsä. Ja kuitenkin —
-kuitenkin näyttivät hänen kasvonsa nyt Sylvan mielestä inhottavilta
-ja vääristyneiltä! Hän ei voinut itsekään käsittää, kuinka oli voinut
-rakastaa tätä miestä. Eikä hän kuitenkaan poistunut, yhä seisoi hän
-kuin kiinni kasvaneena samalla paikalla. Tällä hetkellä muisti hän ensi
-kerran erään pyhän velvollisuuden, jonka luonto oli hänelle antanut.
-Hän ajatteli sitä olentoa, jota kantoi sydämensä alla, sitä pientä
-ihmisolentoa, jota hän ei vielä ollut nähnyt, jonka hän vaan tunsi ja
-jota niin äärettömästi rakasti.
-
-Nicodem ei vielä tiennyt siitä taivaallisesta siteestä, joka oli
-kierretty heidän molempain välille ja joka ainakin Sylvalle näytti
-olevan mahdoton katkaista. Hänen ei tarvinnut muuta kuin ilmaista tämä
-salaisuus Nicodemille, huomauttaa hänelle, kuinka lujasti hän oli
-yhdistetty Sylvaan ja silloin hän varmaan näkisi hänet taas jalkainsa
-juuressa ja kuulisi hänen katuvaisen rukouksensa.
-
-- Sinä et siis enää minua rakasta, Nicodem! huudahti Sylva. — Ei,
-ei, minä tiedän sen, sinä et rakasta minua, sinä olet itse äsken
-sanonut minulle kylmin, sydämettömin sanoin. Mutta etkö sitte rakasta
-lastasikaan?
-
-Sylva laski varmasti, että kysymys tekisi hänet aivan tolkuttomaksi,
-että tämä ilmoitus tekisi tyhjäksi kaikki, mitä heidän välillään oli
-tapahtunut, mutta hän erehtyi, hän ei ollut vielä laskenut Nicodemin
-ilkeyden syvyyttä.
-
-- Lastani! huudahti hän. — Ovatko asiat sillä tavoin? Sinä olet — sinä
-luulet — oh, rakkaani, ethän suinkaan luule, että minä otan todesta
-tämän sinun ilmoituksesi.
-
-Sylva alkoi itkeä kovasti.
-
-- Tuhat tulimaista, elä nyt edes itke noin kovasti! Tahdotko
-välttämättömästi, että muidenkin ihmisten pitää kuulla? Siivot ihmiset
-sopivat sellaiset asiat keskenään. Näetkös lapseni, jos olet järkevä,
-niin olen minä aina sinun hyvä ystäväsi, joka ei hylkää sinua.
-Katsos, ota tämä rahakukkaro! Ei siinä tosin ole niin kovin paljoa,
-sillä minulla on ollut pari päivää kirotun huono onni pelissä, mutta
-rahat riittävät ainakin vuodeksi suojelemaan sinua hädästä. Kun olet
-synnyttänyt lapsen, niin ilmoita minulle siitä! Minä en aijo jättää
-sinua, vaan annan apua. Näin sanoen pudotti hän kukkaron Sylvan
-polvelle. Onneton nuori nainen hyppäsi tämän kuullessaan ylös ja
-viskasi luotaan ruskean, seteleillä täytetyn kukkaron, kuin olisi se
-ollut inhottava, likainen tai myrkyllinen eläin ja huusi, tehden rajun
-liikkeen:
-
-"Jo riittää, jo on tarpeeksi häpeää, häväistystä ja valhetta! Ole
-kirottu, kurja olento, kirottu kuolemaan saakka! Minä en rakasta sinua
-enää, ei, minä en rakasta sinua! Minä vihaan sinua, vihaan sinua
-enemmän kuin kukaan nainen ennen minua. Me näemme vielä toisemme,
-Nicodem Lunjevica, me näemme toisemme sellaisella hetkellä, jolloin
-sinä saat minulle tehdä tiliä siitä, mitä sinä olet tehnyt minulle!
-Sen, että sinä nyt työnnät minut pois luotasi, häpäiset minua, sen
-annan sinulle vielä anteeksi, mutta että olet teeskennellyt rakkautta
-minua kohtaan, että olet kietonut kätesi ympärilleni ja vetänyt minua
-sydämellesi, sitä en anna sinulle anteeksi, sentähden aion kerran
-astua sinun eteesi, kun koston hetki on lyönyt! Minä menen, Nicodem
-Lunjevica, jatkoi Sylva vihasta vapisevalla äänellä, samalla kun hänen
-hento vartalonsa kohosi vielä korkeammalle ja jännitetyt silmänsä
-loistivat kamalasti, — minä menen, mutta minä tulen vielä kerran
-luoksesi — ja jos en sitä tekisi, jos kuolema tulisi sillä hetkellä,
-jolloin minä synnytän lapseni — sinun lapsesi maailmaan, niin ole
-varma, että kostaja ei jää tulematta, kostaja sellainen, joka rankaisee
-kamalan rikoksesi silloin kun vähimmän odotat ja aavistat. Hyvästi,
-sinä sydämetön mies, rakkaudeton mies, mies, joka kylmäverisesti olet
-leikkinyt pyhimpäin tunteiden kanssa, joita ihmissydämessä asuu.
-Hyvästi, ja vaikka Jumala antaisikin sinulle anteeksi sen, mitä minulle
-olet tehnyt, niin en minä, vietelty, onneton Sylva, anna koskaan
-sinulle anteeksi."
-
-Nämä sanat lausuttuaan hyökkäsi Sylva ulos huoneesta. Hän ei katsonut
-ympärilleen, riensi vaan kiireesti alas himmeästi valaistuja portaita.
-Hänestä tuntui, kuin olisivat talon muurit syösseet hänen päällensä.
-Pois — kauas pois! se oli ainoa ajatus, joka täytti hänen mielensä. Hän
-joutui kadulle, kulki pitkän matkaa, harhaillen ympäriinsä keskellä
-yötä ilman päämaalia, ilman mitään tarkoitusta. Ne, jotka tulivat häntä
-vastaan, luulivat kai, että hän oli mielipuoli, joka oli karannut
-hullujen huoneesta, kun hän horjui eteenpäin silmät kyyneleitä vuotaen,
-kuolon kalpeus kauniilla kasvoillaan. Muutamat herrat koettivat
-pidättää häntä, tahtoivat häntä puhutella, mutta Sylva repi itsensä
-irti heistä, syöksyi eteenpäin ja katosi ensimäisessä kadunkulmassa.
-
-Minne — minne aiot sinä mennä, onneton raukka! Kuinka olisi Sylva
-voinut vastata tähän kysymykseen. Eihän hän tiennyt itsekään, minne
-hän nyt pakenisi häpeäänsä pakoon. Hän hiipi kuin otus vieraassa,
-tuntemattomassa metsässä, jolla ei ole koloakaan, mihin piilottautua ja
-joka pelkää, että metsästäjä seisoo joka puun takana. Hänellä ei ollut
-enää kotia, ei missään löytynyt hänelle paikkaa, jossa olisi voinut
-pysähtyä ja levähtää.
-
-
-
-
-NELJÄSKUUDELTA LUKU.
-
-Kilpa-ajo hengen edestä.
-
-
-Reki kiiti eteenpäin unkarilaisella pustalla [pusta = aro.]. Se oli
-postireki, jota ajoi mitä viehättävin postiljooni, — Genia von Sandorf.
-
-Mutta kuinka oli hän joutunut sinne?
-
-Hypättyään ikkunasta oli hän kulkenut monta päivää ja yötä pitkin
-maanteitä päästäkseen Serbiasta Unkarin kautta Wieniin. Eräänä
-iltana oli hän tunnottomana vaipunut maahan erään pienen kylän luona
-Buda-Pestin lähellä. Eräs postinkulettajan joukko löysi hänet ja otti
-mukaansa. Ja kun heidän renkinsä karkasi, päätti Genia, ollakseen
-joksikin hyödyksi, pukeutua miehen vaatteisiin ja niin tuli hänestä
-— heidän nuori postiljooninsa. Ja nyt istui hän kuskipenkillä,
-läiskyttäen piiskaansa hevosille.
-
-Oli kylmä talviyö. Miljoonia tähtiä loisti tummalla taivaalla aivan
-kuin olisi nyt ollut näiden seutujen ihana elokuun yö. Kuu vaelsi
-hiljalleen rataansa ja peitti lumivalkean pustan sinivalkealla valolla,
-joka pani lumen säteilemään kuin jalokivet ja antoi joka esineelle
-satumaisen valaistuksen.
-
-Postireessä oli yksi ainoa mies, joka näytti olevan rauhallinen
-kauppamatkustaja. Hän näytti muuten nukkuvan. Reestä ei kuulunut mitään
-ääntä ja kun Genia kerran katsoi pienestä lasiruudusta reen sisälle,
-näki hän, että kauppias Naumann istui taapäin nojautuneena eräässä reen
-nurkassa silmät kiinni, ja hurskas nunna nukkui istuallaan toisessa
-nurkassa. Hän oli nähtävästi lukenut rukouksensa ennen maatapanoaan,
-sillä rukouskirja oli vielä avoinna hänen polvillaan.
-
-Geniakin alkoi hiukan väsyä, mutta hän voitti unen. Hän tiesi, ettei
-hän saanut nukkua. Ei, postiljoonin täytyi pitää silmänsä auki! Vaikka
-matkustajat antautuvatkin unelmiensa valtaan — niin on postiljooni
-kuitenkin vastuunalainen niistä, joita hän kuljettaa. Mutta pian
-hävisi kaikki väsymyksen tunne. Genian silmät tulivat taas kirkkaiksi.
-Talviyö oli hänestä kaunis, se elähytti hänen sieluansa. Niin kauan kun
-hän oli rouva Minkan, postimestarin rouvan luona hänen ummehtuneessa
-huoneessaan, oli häntä vaivannut kuin jonkunmoinen painajainen. Jokin
-levottomuus oli häntä siellä vallannut. Mutta nyt täällä äärettömällä
-arolla, nyt laajeni hänen rintansa ja — oliko se pakkanen vai vapauden
-tunne, joka sen teki — hänen verensä alkoi sykkiä voimakkaammin
-suonissa, se tuli vilkkaammaksi ja voimakkaammaksi. Hänestä tuntui,
-kuin olisi hän taas onnellinen kuten ennen.
-
-Onnellinen? Voikohan hän olla onnellinen, kun Stefan ei ollut hänen
-luonaan, Stefan Naumovitsch, se mies, jota hän rakasti, se mies, jonka
-tähden hän kärsi tätä ääretöntä tuskaa, joka täytti hänen elämänsä?
-Oi, hän oli niin kaukana! Mitä olisikaan hän antanut — tämä ajatus
-tuli äkkiä hänen eteensä ja hyväili hänen sieluansa kuin länsituulen
-puhallus keväällä — jos Stefan nyt olisi hänen luonansa ja hän saisi
-istua hänen rinnallansa reessä. Jos siten saisi matkustaa rinnatusten
-kauas, kauas pois, aina maailman ääriin saakka! Se olisi todellakin
-onnea!
-
-Eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä, kuinka lähellä Stefan oli,
-eihän hän tiennyt, että Stefan oli tällä hetkellä reessä, vaikka
-naamion peittämänä, jonka läpi Genia ei voinut nähdä.
-
-Tämä kauppamatkustajaksi tekeytynyt oli näet Stefan Naumovitsch, jonka
-piti kuningas Aleksanterin käskystä matkustaa Wieniin tarjotakseen
-kuningas Milanille sovintoa ja pyytääkseen häntä palaamaan Serbiaan.
-Genia oli erehtynyt luullessaan, että tämä matkustaja nukkui. Tosin
-istui Stefan Naumovitsch silmät kiinni, mutta hän ei voinut nukkua.
-Melkein koko matkan oli hänen sielunsa ollut alituisessa jännityksessä.
-Toisinaan oli se ollut ilon, toisinaan surun vallassa.
-
-Iloinen oli hän toivoessaan, että vihdoinkin kaikki tulisi taas
-hyväksi Serbiassa, kun hänen toimenaan nyt oli kutsua kuningas Milan
-maahansa, viedä pojan pyyntö isälleen ja siten raivata tietä sovintoon
-entisen ja nykyisen kuninkaan välillä, mikä epäilemättä olisi suureksi
-siunaukseksi koko onnettomalle Serbialle. Mutta surullinen tunne
-valtasi Stefanin, kun hän ajatteli Geniaa. Missä oli hän?
-
-Surullinen tunne valtasi Stefanin sydämen, kun hän ajatteli Geniaa.
-Missä olihan? Missä oli hänen rakas tyttönsä, jolle hän oli omistanut
-sydämensä korkeimmat, puhtaimmat tunteet. Mutta häntäkin lähestyi
-mielikuvitus, ihmisten suuri lohduttaja ja hänkin ajatteli, kuinka
-ihanata olisi kiitää Genian kanssa läpi Unkarin pustan. Hän katsoi
-hurskasta nunnaa rinnallaan, vanhaa, inhottavaa nunnaa, joka oli niin
-vastenmielinen matkatoveri, ja hän ajatteli, kuinka toisellaista olisi,
-jos nyt Genia istuisi hänen sijallaan. Kuinka olisikaan hän pitänyt
-hänen käsiään omissaan, kuinka hellästi olisi hän puristanut tytön
-hienoja sormia, kuinka ottaisi hän hänet syliinsä, painaisi hänen
-pienen päänsä rintaansa vasten, ja silloin — silloin saisivat hevoset
-juosta niin nopeaan kuin tahtoisivat, vaikka maailman ääriin! Se olisi
-todellakin onnea!
-
-Mutta vihdoin vaipui Stefan Naumovitsch uneen. Luonto ei antanut
-pahottaa itseään, se vaati osansa ja uni laskeutui hänen ylitsensä.
-Ihmeellistä, unessa yhtyi hänen henkisten silmäinsä edessä kaksi
-henkilöä yhdeksi — Genia ja nuori postiljooni, jonka kasvot hän oli
-pimeässä vilahdukselta nähnyt. Se oli kai tuo ihmeellinen yhtäläisyys
-nuoren postiljoonin ja Genian välillä, joka synnytti tämän unen.
-
-Kuinka kauvan hän tällä tavoin makasi ei hän itsekään tiennyt, mutta
-äkkiä herätti hänet huuto, aivan hänen korvansa vieressä, joka repäisi
-hänet unestaan. Samalla kuuli hän särkyneen lasin helinän ja näki, että
-lasiruutu lähinnä kuskilautaa oli lyöty rikki ulkoapäin.
-
-Stefan Naumovitschin ensi ajatus oli, että joku onnettomuus oli
-tapahtunut, sitte ajatteli hän ryöväreitä, jotka eivät ole niinkään
-harvinaisia Unkarin arolla ja tarttui nahkalippaaseen, joka hänellä oli
-takin alla vasemmalla sivulla ja jossa oli komea revolveri. Mutta heti
-sai hän tietää, että häntä häntä uhkasi vielä vakavampi vaara, sillä
-postiljooni huusi hänelle:
-
-- Jumalan tähden, mitä me teemme? Sudet ovat aivan kintereillämme!
-
-- Sudet!
-
-Stefan Naumovitsch ei olisi ollut serbialainen, varsinkin kun oli
-tehnyt pitkiä matkoja Serbian ja Unkarin läpi, jollei hän olisi
-tiennyt, että tämä ilmoitus sisälsi suuren vaaran. Kesän aikana eivät
-sudet paljoa merkitse Unkarin arolla, sillä silloin on kaikkialla
-runsaasti ravintoa. Korkeintaan tekevät ne silloin tällöin hyökkäyksen
-lammaslaumaan, eivätkä paimen ja hänen koiransa kykene estämään niitä
-kantamasta pois ja syömästä paria lihavata lammasta. Mutta ihmisiin
-eivät ne silloin uskalla kajota, siihen ovat ne liian arkoja ja
-ryhmysauvalla varustettu poikanen voi kesän aikana ajaa ne pakoon.
-
-Mutta toista on talvella. Lumi peittää lakeudet, ja tuon äärettömän
-kääriliinan alla on kaikki haudattuna. Sudella on nälkä, se ei löydä
-mitään syötävää. Silloin käy tämä aron pelottava ryöväri tuhat kertaa
-hirmuisemmaksi, kuten ihminen, jonka epätoivo pakottaa murhaajaksi.
-Suurissa laumoissa kiitävät ne silloin yli aron, päästäen lyhyitä
-huudahduksia, jotka jo kaukaa varoittavat ja pelottavat matkustajaa.
-Voi sitä ihmistä, jonka susi silloin saavuttaa, hän on ehdottomasti
-hukassa, sillä pedot panemat liikkeelle kaikki voimansa, ettei saalis
-pääsisi heidän käsistään. Ne osoittavat takaa ajaessaan sellaista
-tarmoa, joka on todellakin pelottava. Joka vuosi joutuu arolla
-joukko ihmisiä susien uhriksi, eikä heistä sitte muuta löydetä, kuin
-jyrsittyjä luita. Niin, meneepä susien verenhimo niinkin pitkälle, että
-ne usein uskaltavat ihmisasunnoillekin ja monen köyhän majatalon isäntä
-ja vieraat ovat joutuneet susilauman uhriksi.
-
-Genia oli hyvään aikaan älynnyt takaa-ajajat. Ainoastaan se seikka,
-että oli pysynyt valveilla, teki hänelle mahdolliseksi ilmoittaa
-matkustajille vaarasta ja itse ryhtyä valmistaviin toimiin. Hänkin oli
-ensin kuullut niiden käheän huudon, mutta kun ei hän niin tarkkaan
-tuntenut pustaa, oli hän luullut, että jossain läheisyydessä oli
-ihmisasunto ja että uskollinen talonkoira oli säikähtänyt hevosten
-kulkusia ja alkanut haukkua. Sitte oli hän nähnyt ensin tumman ruumiin
-liikkuvan valkoisella lumipeitteellä, ruumiin, joka äärettömällä
-nopeudella riensi eteenpäin rekeä kohti. Taas oli hän luullut, että
-se oli koira ja oli tarttunut ruoskan varteen. Mutta äkkiä oli hän
-huomannut, että kymmenen, kaksikymmentä, kolmekymmentä samallaista
-pitkää, laihaa, harmaanruskeaa ruumista tuli näkyviin reen takana.
-Niin monta koiraa ei mitenkään voinut löytyä talon läheisyydessä.
-Sitte tunsi hän tuulen mukana petoeläimen hajun ja nyt tiesi Genia
-kyllä hyvin, mitä hänellä oli pelättävänä. Tuskassaan ei hän tiennyt
-muuta keinoa kuin herättää kauppamatkustaja reessä. Tämä oli mies ja
-kykeni auttamaan häntä taistelussa susia vastaan, sillä Genia oli
-varma siitä, että hänen oli varustautuminen taisteluun. Vielä oli
-hän kappaleen matkaa susia edellä, mutta nämä tulivat äärettömällä
-nopeudella yhä lähemmä ja lähemmä. Ne riensivät kuin varjot yli
-valkoisen lumipeitteen, niillä näytti kerrassaan olevan siivet, niin
-hirmuisella vauhdilla lyheni matka reen ja ahnaiden petojen välillä.
-Nyt alkoivat hevosetkin käydä levottomiksi. Nämä jalot eläimet tunsivat
-verivihollisen olevan lähellä. Hevonen tietää, että sen on vaikea
-välttää susia, jos ne kerran sitä hätyyttävät. Löytyy vain yksi keino,
-jolla eläinparka voi pelastua, nimittäin se, että se juoksee nopeammin
-kuin aron hyeena. Ja se on mahdollista ainoastaan silloin, kun on
-tekemisissä ainoastaan muutamain susien kanssa.
-
-- Sudet ajavat meitä! huusi Genia vielä kerran, kun Stefan Naumovitsch
-ei heti vastannut. — Mitä me teemme pelastaaksemme itsemme?
-
-Nyt käsitti Stefan kaikki tyynni ja nopealla liikkeellä veti hän
-revolverin kotelosta.
-
-- Meidän täytyy puolustaa itseämme, vastasi hän pienestä särkyneestä
-ikkunasta. — Kuinka monta sutta siellä on?
-
-- Minä en voi sitä niin varmaan sanoa, mutta luulen, että niitä on noin
-kolmekymmentä.
-
-- Kolmekymmentä sutta! Se on paljo! Mutta ei saa menettää rohkeutta.
-Onko siellä sijaa teidän rinnallanne kuskilaudalla?
-
-- Kyllä, vastasi Genia. — Minä väistyn hiukan, jotta tulee paremmin
-tilaa.
-
-- Sitte tulen minä heti luoksenne, sanoi Stefan. — Reen sisästä en
-voisi ampua niin varmasti. Pysäyttäkää hetkeksi, jotta voin hypätä ylös!
-
-- Mutta tämä pysähdys voi tulla vaaralliseksi meille, vastusti Genia.
-— Jos menetämme puoli minuuttia niin se merkitsee samaa kuin menettää
-kolmas osa siitä välimatkasta, joka on meidän ja susien välillä.
-
-- Sitä ei voi auttaa, vastasi Stefan. — Pysäyttäkää, minä en menetä
-turhaan sekuntiakaan.
-
-Tällöin näytti nunna heränneen. Hän katsoi pelokkaasti huntunsa takaa
-ja huusi vapisevalla äänellä:
-
-- Mistä on kysymys, miksi pysähdyimme? Laupias Jumala, ei suinkaan
-täällä ole ryöväreitä!
-
-- Paljon pahempaa, hurskas sisar, vastasi Stefan — täällä on aron susia.
-
-- Susia, huudahti nunna äänellä, joka selvästi ilmaisi, ettei hänellä
-ollut ollenkaan kiire lähtemään maallisesta olotilasta taivaalliseen
-kotiinsa. — Susia, pyhä isä taivaassa, me olemme hukassa! Pelasta
-minut, pelasta minut, minä en saa kuolla!
-
-- Elkää olko epätoivoinen, sisar, vastasi Stefan hymyillen. — Me
-teemme ainakin parastamme, postiljooni ja minä. Pysykää te vaan aivan
-tyyneesti reessä, minä nousen kuskilaudalle, jotta voin tehokkaammin
-pitää susia kaukana ja ajaa ne pakoon.
-
-Näin sanoen avasi hän reen oven, pujahti siitä ulos ja neljännes
-minuutissa oli hän istuutunut Genian rinnalle kuskilaudalle.
-
-Vaikka kaikki oli tapahtunut mitä suurimmassa kiireessä, oli Genian
-pelko toteutunut, sillä paljon oli lyhennyt matka hevosten ja susien
-välillä. Ja näytti siltä, kuin olisivat pedot huomanneet tämän,
-sillä niiden ulvonta, joka nyt viilsi läpi hiljaisen yön, kuului
-riemuitsevalta, se oli kuin verenjanoinen voittohuuto.
-
-Merkillistä, nämä molemmat ihmiset olivat äsken uneksineet istuvansa
-toistensa rinnalla ja rientävänsä hurjaa vauhtia eteenpäin yli
-äärettömän tasangon. Ja nyt — nyt oli heidän unelmansa toteutunut,
-eivätkä he siitä tienneet. Ei, he eivät aavistaneet, nämä ihmiset,
-jotka istuivat aivan lähetysten, pelon ja kauhun vallassa, että he
-vihdoinkin olivat tulleet yhteen. He antoivat kalliimpien hetkien,
-jotka Jumala oli heille lahjoittanut, mennä käyttämättöminä ohi. Mutta
-vaikka he olisivatkin olleet tietoisia siitä, että Jumala oli taas
-johtanut heidät yhteen, niin eivät he kuitenkaan olisi voineet näiden
-minuuttien aikana antautua hellyyden osoituksiin. Vaara uhkasi heitä.
-Stefan painoi valeparran lujemmin leukaan ja poskille. Sitte kääntyi
-hän ja katsoi taaksensa ja sivuille. Näin tarkastettuaan koko aseman
-tuli hän huomaamaan, että se oli pelottava.
-
-Kirkkaassa kuutamossa, joka valaisi koko lumilakeuden hopeavalollaan,
-näki hän selvästi, että siellä oli äärettömän suuri joukko aron susia,
-jotka ajoivat rekeä sellaisella sitkeydellä, joka on juuri sudelle
-omituista, kun se, nälän ahdistamana, vainuaa saalista ja panee
-viimeisetkin voimansa saadakseen jonkun aterian.
-
-Kuinka hirmuisilta näyttivät nämä ruskean harmaat pedot! Kuinka rajusti
-ne hyökkäsivät eteenpäin reen takana, ottivat suuria hyppyjä ja
-näyttivät tahtovan juosta kilpaa hevosten kanssa! Eräs jättiläissusi,
-joka näytti olevan joukon johtaja, juoksi etumaisena. Se näytti tällä
-hetkellä olevan noin kahdensadan askeleen päässä reestä.
-
-- Kuulkaa nyt postiljooni, mitä minä sanon! sanoi Stefan Genialle. —
-Kaikki tulee nyt riippumaan meidän hevostemme nopeudesta. Luuletteko,
-että hevoset voivat kestää?
-
-Genia ei ollut tähän asti paljoa välittänyt tallista eikä hevosista
-sinä aikana kun oli ollut postimestarin rouvan tykönä. Mutta olihan
-rouva Minka vakuuttanut hänelle, että ne olivat oivallisia eläimiä.
-Sentähden vastasi hän:
-
-- Minä luulen kyllä, etteivät hevosemme niinkään pian väsy.
-
-- Niin, ja onhan meillä neljä hevosta reen edessä, jatkoi Stefan
-miettiväisenä. — Ne juoksevat kyllä niin kauan, että sudet lopulta
-väsyvät. Tosin ovat aron sudet tunnetut siitä, etteivät väsy niin pian,
-eivätkä ne tahdo millään ehdolla luopua saaliistaan. Mutta meillä
-ei ole muuta tehtävää kuin toivoa. Sanokaahan minulle, postiljooni,
-emmeköhän voisi päästä johonkin majataloon? Löytyy kai joku paikka,
-johon voimme pelastua?
-
-Tämä kysymys pani Genian hämilleen. Hän ei ollenkaan tuntenut
-pustaa, eikä ollut koskaan sen läpi matkustanut. Mutta hän muisteli
-kerran kuulleensa talonpojan kertovan, että hänen täytyi ajaa koko
-yö ennenkuin vihdoin tuli majataloon, jossa hän tavallisesti antoi
-hevosten ja matkustajain hiukan levähtää, ja itse nautti aamiaisen.
-
-- Majataloon, sanoi Genia epävarmalla äänellä — kyllä kai se tahtoo
-sanoa, me tulemme ensimäiseen taloon päivän koittaessa.
-
-- Päivän koittaessa! Siihen on vielä kauan! huudahti Stefan
-kauhistuneena. Sitte otti hän kellonsa, heitti siihen nopean silmäyksen
-ja huomasi, että kello oli kolme aamulla.
-
-Mutta aamu oli ainoastaan ajanlaskun mukaan. Todellisuudessa oli siihen
-vielä kauan aikaa. Tällä hetkellä oli vielä täysikuu taivaalla ja
-kaikki tähdet loistivat.
-
-Vasta auringon noustessa vetäytyvät nämä sudet luoliinsa eikä vielä
-voinut sitä ajatellakaan.
-
-- Kello on kolme, mutisi Stefan, huokasi ja pani kellon liivin taskuun.
-— Luulen, ettemme voi toivoa auringon nousevan ennenkuin kuuden
-tienossa. Siihen olisi siis vielä kolme tuntia. Mutta niin kauan voivat
-hevosemme tuskin kestää.
-
-Oletteko joskus ennen olleet tällaisessa seikkailussa? kysyi Stefan
-sitte, katsoen syrjästä päin naapuriinsa.
-
-- En koskaan, vastasi Genia. Minä en ole koskaan ennen ollut
-tekemisissä susien kanssa.
-
-- Mutta olettehan postimestarin poika, vai kuinka? Olette kai useinkin
-kulettanut postia Buda-Pestiin?
-
-Jos ei juuri tällä hetkellä olisi pilvi kulkenut kuun ohi, joten
-tuli jokseenkin pimeä, olisi Stefan nähnyt tumman punan, joka nousi
-postiljoonin poskille. Sillä Genia punastui ajatellessaan, että hänen
-nyt täytyi valehdella. Mutta mitä voi hän muuta tehdä? Hänen täytyi
-jatkaa näyttelemistään, ja postimestarin rouvan tähdenkin täytyi hänen
-tehdä se. Muuten olisi hän saattanut tälle paljon ikävyyttä.
-
-- Niin, minä olen postimestarin poika. Nimeni on Ferencz.
-
-- Ja minun nimeni on Anton Naumann, vastasi nuori upseeri. — Kas niin,
-nyt tunnemme toisemme. Tämä on hyvin omituinen esittely, kun on melkein
-kuolema silmäin edessä.
-
-Genia ei voinut pidättää huudahdusta.
-
-- Kuolema silmäin edessä? Niin vaaralliseksi katsoi siis matkustaja
-heidän asemansa.
-
-Stefan oli säpsähtänyt kuullessaan sen huudon, joka pääsi Genian
-huulilta. Hän muisti äkkiä, että hän kerran ennenkin oli kuullut
-samallaisen huudon. Se oli silloin kun hän oli Genian kanssa "Zum
-Bojaren" ravintolahuoneessa ja poliisi löi ovelle tahtoen päästä
-sisälle. Merkillistä! Ei ainoastaan tämän nuoren postinkulettajan
-kasvot vaan äänen sointukin muistutti hänen armaasta, kadonneesta
-Geniastaan.
-
-Stefan ei saanut ajatella loppuun tätä ajatusta, sillä samassa löi
-Genia hevosia ja huudahti säikähtyneenä.
-
-- Susi — herra, näettekö, että tuo jättiläissusi oli vähällä hypätä
-hevosen päälle. Ja samassa antoi hän ruoskan suhista hevosen kohdalla,
-josta syystä eläin, joka ei ollut tottunut sellaiseen kohteluun, lähti
-vielä raivokkaammin juoksemaan ja veti toverinsa mukanaan.
-
-Se oli matkustajain onneksi, sillä sen kautta pääsivät he taas hiukan
-edelle.
-
-- Onko teillä aseita? kysyi Stefan äkkiä.
-
-- Kyllä, minulla on kaksinkertainen pistooli. Tässä se on!
-
-- Hyvin vanhanaikainen ase, sanoi Stefan heitettyään siihen silmäyksen.
-— Sillä ette paljo saa aikaan. Mutta minä olen paremmin varustettu.
-
-Näin sanoen veti hän esille ameriikkalaisen Colt-revolverin, jossa oli
-viisi panosta.
-
-- Näettekö, sanoi hän — tällä voin ampua viisi laukausta aivan
-perätysten. Ladatkaa kuitenkin aseenne sillä minä luulen, että meidän
-täytyy valmistautua taisteluun.
-
-Taistelu susien kanssa näytti nyt olevankin välttämätön, sillä jo
-muutamain sekuntien kuluttua ilmestyivät eläimet hevosten rinnalle.
-Sudet näyttivät olevan äärimäisyyteen asti raivostuneet, kun eivät
-päässeet hevosiin käsiksi. Mutta hevoset vapisivat niin pian kun sudet
-tulivat niiden läheisyyteen. Heidät valtasi samallainen kauhu, jonka
-joka eläin tuntee, kun voimakkaampi vihollinen on lähellä.
-
-- Minä luulen, sanoi Genia, että tekisimme parhaiten, jos ampuisimme
-tuon suuren suden. Ainakin pääsisimme siitä vapaaksi.
-
-- Ei, sanoi Stefan, minä en ammu, ennenkuin se on aivan välttämätöntä.
-Sillä jos kerran olemme alkaneet ampua, niin saamme olla varmat,
-että petojen raivo tulee kymmenkertaiseksi ja niiden nopeus puolta
-suuremmaksi. Siten pääsisimme tosin hiukan edelle siksi aikaa kun sudet
-repisivät ja söisivät kaatuneen toverinsa. Mutta se ei paljoa auttaisi.
-Ei, minä olen yhä sitä mieltä, että hevosten nopeudessa on meidän
-pelastuksemme.
-
-Sill'aikaa kiiti reki eteenpäin yli lumi-aavikon. Tuntui melkein siltä,
-kuin ei se olisi koskenutkaan maata, sellaisella nopeudella lensi se
-eteenpäin. Kuolontuskan kiduttamat hevoset ponnistivat viimeisetkin
-voimansa päästäkseen susia pakoon. Mutta pustan sudet hyökkäsivät
-samoin sellaisella voimalla, kuin olisivat pahat henget niitä ajaneet,
-ja kammottavalta kuului niiden ilo-ulvonta, kun ne huomasivat tulleensa
-ajajia lähemmä.
-
-- Eikä missään taloa näkyvissä, josta voisimme toivoa turvaa! mutisi
-Stefan, jonka tutkiva katse harhaili yli lakeuden. — Oi, tämä pusta on
-paljon pahempi kuin valtameri; siellä voi toki silloin tällöin kohdata
-jonkun laivan, jonka purjeen tai savun haaksirikkoinen saa nähdä.
-
-- Me voimme kuitenkin pitää itseämme onnellisina, vastasi Genia, että
-meillä on edes kuutamo. Tämä ajo olisi paljon hirmuisempi pimeässä!
-
-- Päinvastoin, vastasi Stefan, silloin voisimme toivoa, että pedot
-eivät meitä näkisi. Ei, nyt täytyy meidän vapautua tuosta roistosta.
-Kas, nyt on se tarttunut takimaiseen hevoseen — nyt on se jo etumaisen
-hevosen vieressä ja koettaa hypätä ja tarttua sen kurkkuun!
-
-Stefan kohotti revolveria. Hän tähtäsi ja samassa kun susi taas koetti
-iskeä terävät hampaansa hevoseen kiinni, välähti revolveri, laukaus
-kuului ja ammuttuna syöksyi peto maahan. Hevoset juoksivat kuoliaaksi
-ammutun eläimen yli, vapisten pelosta. Mutta pakenevien takaa kuului
-kolmikymmenkertainen ulvonta. Sudet repivät kuolleen toverin kerrassaan
-kappaleiksi ja vahvimmat heistä varasivat itselleen parhaat palat.
-
-Täten pääsivät pakolaiset taas hiukan edelle. Mutta se oli vaan hyvin
-vähän ja pian olivat sudet taas kintereillä. Sillä tuskin olivat ne
-saaneet nielaistuksi ne lihapalat, jotka niiden oli onnistunut anastaa,
-ennenkuin kaksinkertaisella vauhdilla alkoivat ajaa rekeä. Päästyään
-kerran veren makuun, tahtoivat ne lisää, nyt alkoivat ne haluta
-ihmisverta.
-
-Tehdäkseen hämmennyksen täydelliseksi, käyttäytyi hurskas nunna reessä
-siten, että luuli hänen tulleen hulluksi. Vasta Stefanin revolverin
-laukaus oli tehnyt hänelle selväksi vaaran suuruuden. Vasta nyt tiesi
-hän oikein, mistä oli kysymys. Hän alkoi reessä huutaa, itkeä, ulvoa
-ja valittaa, eikä ne sanat, jotka hän päästi, suinkaan kuuluneet
-hurskailta, pikemmin kuuluivat ne suden ulvonnalta. Hän kirosi Jumalaa
-ja ihmisiä.
-
-- Voi, jos en olisi suostunut lähtemään näin vaivaloiselle matkalle!
-Minä olen hyväntahtoisuuteni uhri. Hän, joka lähetti minut tähän
-vaaraan, istuu nyt kauniisti palatsissaan ja minä — minun täytyy tällä
-hirmuisella arolla joutua susien saaliiksi!
-
-- Palatsissaan!? sanoi Stefan kysyen postiljoonille. Hurskaalla
-nunnalla näyttää olevan erittäin ylhäisiä tuttavuuksia.
-
-- Hän tarkoittaa kai johtajatartaan, joka on määrännyt hänet
-matkustamaan Buda-Pestiin. Ja palatsilla tarkoittaa hän arvattavasti
-luostaria, jossa johtajatar on turvassa. Luostarithan ovat tässä maassa
-rakennetut palatsin muotoon.
-
-- Niin, kyllä kai se niin on, vastasi Stefan.
-
-- Minä en tahdo kuolla! kuului yhä reestä. Minä en tahdo kuolla!
-Postiljooni, ampukaa, ampukaa petoja! Ampukaa ne kaikki tyyni! Teidän
-täytyy pelastaa minut! Minä en ole maksanut rahojani, jotta joutuisin
-täällä susien syötäväksi! Kääntykää! Ajakaa takaisin kotiin! Eikö
-täällä ole mitään taloa läheisyydestä? Missä on poliisi? Taivaan
-Jumala, tuo susien ulvonta tekee minut hulluksi!
-
-- No tyyntykäähän toki hiukan! huusi Stefan hänelle rikotusta
-ikkunasta. — Mehän olemme samassa vaarassa kuin tekin!
-
-- Se ei kuulu minuun! huusi hurskas sisar. — Jokainen on itseään
-lähinnä.
-
-- Oivallinen lausunto nunnan suusta! huomautti Stefan, joka
-pelottavasta asemasta huolimatta ei voinut pidättää nauruaan. —
-Siitä nähdään, minkä arvoinen ulkonainen hurskaus todellisuudessa
-on. Vakavina hetkinä, varsinkin kun elämä on kysymyksessä, hajoaa
-saippuakupla.
-
-Mutta nyt ei ollut Stefanilla ja Genialla enää aikaa välittää
-nunnan ulvonnasta, valituksista ja raivosta, sillä vaara kasvoi
-joka silmänräpäys. Muutamat sudet olivat päässeet reen luokse, ne
-piirittivät sen ja koettivat estää hevosia juoksemasta. Muutamat
-hyppäsivät rekeä vastenkin, tarttuivat portaaseen, joka johti
-kuskilaudalle ja antoivat siten laahata itseään mukana. Genia löi
-ruoskalla ympäriinsä ja antoi monelle sudelle läimäyksen juuri kun tämä
-aikoi hypätä jonkun hevosen päälle. Susi juoksi silloin pois, kuten
-pelkuri koira ja hevonen oli hetkeksi välttänyt vaaran.
-
-Genia oli sopinut seuralaisensa kanssa, ett'ei tämä ampuisi ennenkuin
-se olisi aivan välttämätöntä. Mutta sekin hetki tuli.
-
-- Nyt ei auta muu, meidän täytyy käyttää ampuma-aseitamme. Tähdätkää
-hyvin, Ferencz! Pitäkää sutta tarkasti silmällä ja säästäkää
-patrooneja, sillä me tarvitsemme ne kaikki! Suokoon Jumala, että meillä
-olisi niitä paljon enemmän, kuin mitä meillä on! Oletteko valmis?
-
-- Odottakaa hetkisen! vastasi Genia, laski ruoskan vierelleen, otti
-kaksinkertaisen pistoolinsa ja asettui ampumaan.
-
-- Te näytte olevan tottunut aseita käsittelemään, sanoi Stefan.
-
-Genia olisi voinut kertoa, että hän isänsä puutarhassa oli usein
-ampunut maaliin ja että isä oli usein leikillään sanonut, että hän
-ampui paremmin kuin joku keisarillinen ampuja.
-
-- Kaikki on siis selvänä! Me tähtäämme noita molempia petoja, jotka
-näyttävät kiusaavan etumaisia hevosia — te ammutte oikeanpuolista, minä
-vasemmanpuolista. Yks' kaks' kolme!...
-
-Kaksi laukausta pamahti. Mutta Stefan oli tällä kertaa ampunut syrjään.
-Hänen luotinsa oli lentänyt suoraan yli suden pään. Genia sitävastoin
-oli varmalla kädellä kaatanut vihollisensa. Kuului käheä huuto ja susi
-syöksyi suin päin maahan.
-
-- Nyt hevosta selkään! käski Stefan. — Tästä saamme taas hiukan
-huoahdusaikaa.
-
-Genian ei tarvinnut ollenkaan lyödä hevosia. Ne juoksivat niin paljon
-kuin voivat pelastaakseen oman elämänsä. Hevoset tiesivät hyvin
-hyvästi, että sitte vasta heille kävisi huonosti, jos he päästäisivät
-sudet päällensä.
-
-Stefan ja Genia ampuivat lakkaamatta ja varsinkin nuoren upseerin
-colt-revolveri sai aikaan ihmeellisen hävityksen susilaumassa. Mutta
-he olivat tähän asti pitäneet susien lukua pienempänä. Niitä oli
-enemmän kuin kolmekymmentä. Heistä näkyi siltä, kuin ei vainoojien luku
-ollenkaan vähenisi. Muutamat sudet ottivat oikeita jättiläishyppyjä,
-kuin olisivat ne tahtoneet hypätä reen katolle ja Genia, joka oli
-heittänyt nopean silmäyksen ylöspäin, huomasi kauhulla, että erään
-suden oli onnistunut kiivetä reen päälle. Hän oli vähällä mennä
-tainnoksiin kauhusta. Pedon avoimesta kidasta kävi ulos niin hirmuinen
-löyhkä, että hänen oli melkein mahdoton sietää sitä. Hän näki suden
-veristävät silmät, terävät hampaat, punaisen, nälkäisen kielen — tuon
-hirmuisen näyn vaikutuksesta oli hän vähällä pudota kuskilaudalta.
-Hän tahtoi huutaa, mutta ei voinut. Hän ei voinut huomauttaa Stefania
-tästä suuresta vaarasta, sillä tämä oli juuri ottamassa henkeä eräältä
-sudelta, joka oli hypännyt erään oikeanpuoleisen hevosen selkään.
-Päälle päätteeksi oli hänen pistoolinsa lataamaton, eikä sitä tällä
-hetkellä voinut ladata. Susi katsoi häneen ilkeästi ja viekkaasti. Se
-oli käden pituuden matkan hänestä. Ensi hyökkäyksellä saattoi se päästä
-häneen kiinni ja repiä hänet palasiksi.
-
-Mutta siitä huolimatta ei Genia kokonaan menettänyt malttiaan. Hän
-otti patruunan ja pisti toiseen pistoolin piippuun. Sitte suuntasi
-hän pyssyn niin, että luodin, joka aina sattui oikeaan, täytyi mennä
-keskelle suden kitaa. Tämä oli vielä samassa odottavassa asemassa.
-Genia laukaisi. Samassa hyppäsi susi, heittäytyi alas reen katolta ja
-hyökkäsi suoraan nuoren valepukuisen tytön kimppuun. Genia ei ollut
-kai sattunut oikeaan, hänen kätensä oli kai vapissut ja siten oli hän
-ampunut harhaan. Genia tunsi uuden voimakkaan hyökkäyksen, joka oli
-vähällä pudottaa hänet alas istuimelta. Hän olisi epäilemättä pudonnut
-alas kuskilaudalta keskelle ulvovaa susilaumaa, joka heti olisi repinyt
-hänet kappaleiksi, joll'ei eräs satunnainen seikka olisi estänyt tuota
-hirmuista tapahtumaa.
-
-Nahkainen jalkapeite, joka oli pingoitettu polvien päälle suojelemaan
-alaruumista lumelta ja sateelta, ylettyi ylös vyötäisille saakka ja
-kun nyt susi heittäytyi hänen ylitsensä ja hän kaatui suulleen, piti
-jalkapeite häntä ylhäällä, niin että ainoastaan pää ja yläruumis olivat
-eteenpäin kumartuneet. Siitä huolimatta olisi hän kuitenkin ollut
-hukassa, jollei susi olisi hyökännyt liian suurella voimalla. Tämä
-voima oli niin suuri, että peto lensi eteenpäin Genian yli, putosi
-hevosten väliin ja joutui reen alle, joka kiiti suden ruumiin yli.
-
-Tällä hetkellä oli Genia siis pelastettu. Mutta yhden suden sijasta
-tuli nyt kymmenen, jotka tahtoivat Geniaa saaliikseen. Pedot
-huomasivat, että ihmisruumis oli ollut lähempänä heitä kuin ennen. Ne
-juoksivat repiäkseen kokonaan tämän ruumiin pois reestä.
-
-- Apua, apua, ähkyi Genia. — Jumala taivaassa, minä olen hukassa!
-
-Toinen huuto vastasi hänen huutoonsa. Se oli Stefan Naumovitschin.
-
-Nyt vasta huomasi tämä, kuinka hirmuisessa vaarassa nuori postiljooni
-oli ja heti päätti Stefan panna oman elämänsä uhriksi toverin tähden,
-jonka kanssa hän tähän asti oli jakanut kaikki vaarat. Hän laukaisi
-revolverinsa viisi kertaa perätysten.
-
-Täten kaatoi hän maahan kaksi sutta, pelästytti toiset sudet ja
-tarttui samalla Genian riippuvaan ruumiiseen. Hän kierti kätensä hänen
-ympärilleen ja veti hänen yläruumistaan vähitellen ylöspäin, kunnes
-hänen päänsä vähitellen tuli Stefanin oman pään tasalle.
-
-- Minun on teitä kiittäminen hengestäni, huudahti Genia. — Oi, miten
-hirmuisesta kuoleman vaarasta te minut pelastitte. Nyt olisivat sudet
-jo repineet minut palasiksi, jos ette te olisi tullut avukseni!
-
-Kului jonkun aikaa, ennenkuin Stefan Naumovitsch saattoi vastata
-nuorelle postiljoonille.
-
-Stefan tuijotti häneen ihmettelevin katsein, sitte siveli hän kädellä
-silmiään ja pudisti päätään.
-
-Ei, ei, se ei voi olla niin, mutisi hän itsekseen, se on vaan erehdys —
-se on vaan muisto, joka synnyttää minussa niin outoja ajatuksia. Sitte
-kääntyi hän Geniaan ja vastasi hänelle:
-
-- Kuinka voitte panna mitättömälle asialle niin suuren merkityksen?
-Olihan se velvollisuuteni ja te olisitte varmaan tehnyt minulle samalla
-tavoin.
-
-- Aivan varmaan, herrani, sanoi nuori tyttö, joka kuullessaan hänen
-äänensä, vuorostaan säpsähti. — Mutta minulla ei olisi ollut voimaa
-eikä mielenmalttia niin pian tulla teidän avuksenne.
-
-Mutta tämä olikin kaikki, mitä hän ennätti sanoa, sillä sudet vaativat
-taas kaiken hänen huomionsa.
-
-Hevosten oli nyt juostava yli pienen kukkulan, joita on arolla siellä
-täällä. Eläimet eivät mitenkään voineet juosta tässä mäessä yhtä
-nopeaan kuin ennen ja sitäpaitse olivat ne kovin rasittuneet. Ne
-hiljensivät siitä syystä vauhtiansa, mutta se näytti tulevan niiden
-turmioksi. Sillä tuskin olivat sudet, jotka eivät nytkään näyttäneet
-ollenkaan menettäneen notkeuttaan, huomanneet tämän, kun ne uskalsivat
-tehdä uuden hyökkäyksen.
-
-Stefanin ja Genian kuulat tappoivat monta sutta. Mutta tällä kertaa
-eivät ne voineet estää, että kaksi jättiläissutta heittäytyi erään
-hevosen päälle. Genian huulilta pääsi kauhun huuto. Hevonen syöksyi
-kumoon, ja pitkä, hirnuva kuolonhuuto, jonka se päästi, ilmaisi,
-että sudet olivat jo verisessä työssään. Ne olivat lyöneet hevosen
-kurkkuun, eräs niistä oli terävillä hampaillaan repinyt valtasuonen
-hevosen kaulassa ja ahnaasti nuoli se nyt punaista verta, joka purskui
-kuolinhaavasta. Hätyytetty hevonen oli kaatuessaan vetänyt mukanaan
-toisenkin hevosen, joka juoksi sen rinnalla eikä tätäkään voitu
-enää pelastaa. Stefan ampui tosin revolverillaan kuoliaaksi vielä
-kaksi sutta, mutta niitä jäi vielä kylliksi paljon jälelle, jotta ne
-saattoivat tehdä matkustajain aseman pelottavan vakavaksi.
-
-- Nyt tai ei koskaan meille ehkä onnistuu pelastua, sanoi Stefan
-Genialle. Sudet ovat repimässä molempia hevosia. Meillä on siis kaksi
-vahingoittumatonsa hevosta jälellä. Jos meidän onnistuu päästä irti
-kuolleista hevosista ja jatkaa matkaamme näillä molemmilla, niin
-pääsemme hyvän matkaa edelle.
-
-- Mutta, sanoi Genia — päästäksemme irti kaatuneista hevosista täytyy
-meidän hypätä alas kuskilaudalta. Meidän täytyy katkaista hihnat ja
-siitä voisi helposti koitua sen surma, joka uskaltaisi mennä sitä
-tekemään.
-
-Stefan oli silmänräpäyksen ajatuksiinsa vaipuneena, sitte pudisti hän
-päättäväisesti päätänsä.
-
-- Sama se, sanoi hän — meidän täytyy koettaa, vaikk'ei se
-onnistuisikaan. Sillä jos emme tee tätä koetta, niin olemme varmasti
-hukassa. Jos meidän taas onnistuu päästä irti kuolleista hevosista,
-niin on meillä ainakin mahdollisuus pelastua. Mutta ette te, ystäväni,
-tee tätä uhkarohkeata tekoa, sanoi Stefan liikutetulla äänellä — te
-olette nuori ja elämä on edessänne — minä olen meistä vanhempi, minun
-velvollisuuteni on panna elämäni alttiiksi.
-
-Näin sanoen nousi hän, heitti takasin jalkapeitteen ja laittautui
-hyppäämään alas kuskilaudalta.
-
-Silloin valtasi Genian äkkiä ihmeellinen tunne. Hän ei voinut saada
-selville, miksi hänen sydämensä kutistui kokoon, miksi hän äkkiä
-tunsi sellaista tuskaa ajatellessaan, että tämä rohkea mies, joka
-oli pelastanut hänen oman elämänsä, nyt menettäisi oman elämänsä,
-jonka tähden hänen koko ruumiinsa vapisi. Ehdottomasti ojensi hän
-kätensä, tarttui sen miehen käteen, joka oli nimittänyt itseään Anton
-Naumann'iksi ja huusi rukoilevalla äänellä:
-
-- Ei, elkää tehkö sitä, sehän olisi Jumalan kiusaamista. Minä pyydän
-teitä, kuolkaamme ennemmin kaikki yhdessä, — kaikkityyni! Teillä ei ole
-mitään velvollisuutta uhrautua meidän tähtemme, eikä teillä ole siihen
-oikeuttakaan! Minä pyydän teitä, elkää menkö!
-
-Taas säpsähti Stefan Naumovitsch, taas katsoi hän nuoreen postiljooniin
-liikutettuna, tutkien, kuin ei hän olisi voinut tunkeutua ulos
-ajatusten sekamelskasta, joka tällä hetkellä täytti hänen sielunsa,
-mutta sitte huudahti hän kiireesti:
-
-- Ei, sen täytyy tapahtua. — Kuulkaa, Ferencz, sen täytyy tapahtua!
-Onko teillä veistä mukananne?
-
-Genia vei käden laukkuun, joka riippui sivulla postitorven alla ja otti
-sieltä heti suuren veitsen.
-
-- Se on terävä, sanoi Stefan, joka tunnusteli terää — se on hyvä siihen
-tarkoitukseen ja kuulkaa nyt, mitä minulla on teille sanottavaa:
-
-- Heti kun minä olen hypännyt alas, pidätte te minun revolveriani
-valmiina, se on ladattu. Pitäkää sillä petoja kaukana minusta! Minä
-kiiruhdan, sillä jokainen minuutti, jonka menetän, voisi aiheuttaa
-kuolemani.
-
-Veitsi kädessä hyppäsi Stefan sitte reestä. Kaikeksi onneksi olivat
-sudet syömässä hevosia, joten ne eivät huomanneet häntä. Hän lähestyi
-niin kiireesti kuin mahdollista hihnoja, joilla oli sidottu etumaiset
-hevoset takimaisiin ja leikkasi ne poikki.
-
-Tuskasta vapisten katseli Genia hänen jokaista liikettään. Siinä teki
-hän ensiksi sen havainnon, että tällä kauppiaalla oli harvinaisen
-jalorakenteinen vartalo, että hän oli hoikka ja hyvä ryhtinen, ei
-ollenkaan kauppiaan näköinen, joka kulkee etukumarassa huoliensa
-painamana, hänen käytöksessään oli jotain niin tavattoman ylhäistä,
-jotain aatelista, kerrassaan sotilaallista. Ja hänestä näytti melkein
-siltä, kuin ei se yksinkertainen, porvarillinen takki, joka oli Anton
-Naumannin yllä, olisi tehty hänelle, vaan että loistava sotilaspuku
-olisi paljon paremmin sopinut tähän kauniiseen vartaloon.
-
-Naumovitsch kääntyi ympäri kiivetäkseen takasin kuskilaudalle. Hän oli
-iloinen siitä, että kaikki oli mennyt niin onnellisesti.
-
-Silloin, samalla hetkellä, jolloin hän jo oli asettanut jalkansa
-portaalle ja oli aikeessa nousta ylös, päästi hän läpitunkevan huudon.
-Eräs susi oli takaapäin hypännyt hänen selkäänsä ja oli juuri iskemässä
-hampaitaan hänen niskaansa. Mutta ainoastaan silmänräpäyksen oli
-Naumovitschin henki vaarassa, sillä nyt laukaisi Genia viisi kertaa
-perätysten ja viiden kuulan lävistämänä syöksyi peto takaperin ja
-kieritteli maassa verissään.
-
-- Nyt olemme kuitit! huudahti Naumovitsch samalla kun hän, vähän
-kalpeampana kuin ennen, istuutui Genian rinnalle kuskilaudalle — nyt
-olette te pelastanut elämäni. Minä en kiitä teitä sanoilla, nuori
-ystäväni, sillä sanat eivät paljon merkitse tällaisessa tapauksessa,
-mutta — me molemmat tulemme muistamaan tämän yön ja sen muistot sitovat
-katkeamattoman siteen välillemme!
-
-Näin sanoen ojensi hän Genialle kätensä — tämä laski kätensä hänen
-käteensä. Silmänräpäyksen istuivat he siinä käsi kädessä ja katsoivat
-liikutettuina toistensa silmiin. Mutta nyt ei ollut aikaa hukata.
-Naumovitsch tarttui itse ohjaksiin ja osoitti heti olevansa oivallinen
-kuski. Molemmat hevoset, jotka vielä olivat reen edessä, juoksivat
-rajusti. — Naumovitsch oli laskenut aivan oikein. Sillä reki pääsi
-huomattavasti eteenpäin, kun sudet jäivät syömään ateriaansa. Ne söivät
-kylliksensä kaatuneiden hevosten punaista lihaa ja Genia hengitti jo
-helpommin kuin olisi hän päässyt kauheista tuskista, silloin — teki hän
-sen havainnon, että sudet olivat lähteneet uudestaan takaa ajamaan.
-Tämä takaa-ajo tuli vielä kiivaammaksi kuin ennen. Saatuaan verta
-maistaa, olivat sudet joutuneet raivoihinsa ja sen lisäksi saaneet
-voimia ja kestävyyttä. Ne eivät tahtoneet, kuten näytti, päästää
-käsistään inhimillistä saalistaan ja koettivat kaikin tavoin päästä
-lähelle rekeä. Niin jatkui rajua ajoa kuutamossa keskellä yötä, elämän
-ja kuoleman ajoa. Yhä lähemmä tulivat sudet, uudelleen kokoontuivat
-vaaran pimeät pilvet pakenevien pään päälle, uudelleen muuttuivat
-Stefanin piirteet vakaviksi ja Genian suloisissa kasvoissa kuvastui
-kuoleman pelko.
-
-Silloin pääsi Genialta äkkiä ilohuuto.
-
-- Tuolla — tuolla! huusi hän, osoittaen toisella kädellään erästä
-kaukana olevaa pistettä — Näettekö tuolla — talo — majatalo!
-
-Stefan kohotti päätään, hänen piirteensä selkisivät, sillä todellakin
-näkyi tuolla kaukana talo, joka ei ollut maalaistalo, ehkä oli se
-neljännespenikulman päässä, aivan yksin arolla, kuten unohdettuna tien
-vieressä, mataloita kuusia ympärillä, talo, joka kuutamossa näytti
-melkein aaveentapaiselta.
-
-Mutta vaikka Stefan ja Genia olisivat tienneetkin, että talo oli
-asumaton, olisivat he koettaneet kaikin tavoin päästä sinne. Sillä
-heidän takanaan oli kuolema — tuskallinen, julma kuolema.
-
-- Eteenpäin, kiltit hevoseni! huusi Genia. — Kestävyyttä, nyt täytyy
-pelastaa teidät ja meidät!
-
-Hän kiihoitti hevosia samalla kun Stefan höllitti ohjaksia. Hevoset
-olivat ymmärtäneet, mistä oli kysymys ja he ponnistivat viimeisetkin
-voimansa. Reki näytti tällä hetkellä venheeltä, jota myrskytuuli
-kulettaa yli aaltojen, mutta vielä enemmän oli se ilmapallon näköinen,
-joka kulkee ilmassa korkealla maasta. He tulivat yhä lähemmä majataloa.
-He eivät tosin nähneet sieltä mitään valoa, joka olisi ystävällisesti
-loistanut heitä vastaan, ei ketään ihmistä, joka olisi voinut ottaa
-heitä vastaan ja sanoa heidät tervetulleiksi, eivät he kuulleet mitään
-ääntä, hiljaa, yksinään ja hyljättynä oli talo siinä keskellä pustaa.
-Mutta se oli kaikissa tapauksissa talo, jota muurit ympäröivät ja jossa
-oli katto suojana, talo, jossa he voivat tuntea itsensä turvatuiksi.
-
-Sudet olivat nyt melkein saavuttamaisillaan reen. Pedot näyttivät
-ymmärtävän, että heidän uhrinsa olivat pääsemässä pakoon. Ne kokosivat
-voimansa viimeiseen hyökkäykseen. Ne nykivät jo hevosten jalkoja ja
-ainoastaan Genian tarmokkaat ruoskan iskut pedoille antoivat hevosille
-vähän huoahdusaikaa. Reki kiiti nyt mäkeä alas ja matkustajat voivat
-selvästi nähdä majatalon. Ilokseen huomasivat he, että suuri portti oli
-selki seljällään.
-
-Tällä hetkellä eivät ollenkaan ajatelleet, että tämä oikeastaan oli
-omituinen seikka, mikä tavallisissa oloissa olisi pannut heidät
-epäilemään. Eihän missään taloissa ole portit auki keskellä yötä. Mutta
-ketäs täällä tarvitsi pelätä näin kaukana arolla? Eihän siellä ollut
-varkaita pelättävänä, tuskinpa niitä oli pitkän matkan päässäkään.
-
-- Menkäämme tuonne! huudahti Genia. — Siellä olemme pelastetut.
-
-- Niin, jos meidän vaan onnistuu sulkea suuri portti, ennenkuin sudet
-ehtivät saada meidät kiinni, vastasi Stefan. — Mutta luulen, että
-muutamat hyvin tähdätyt laukaukset voivat muutamiksi minuuteiksi pitää
-niitä kaukana ja niitä minuutteja täytyy meidän käyttää hyväksemme.
-
-Stefanin revolveri pamahti, luodit suhisivat susien ympärillä ja
-tappoivat yhden niistä samalla kun reki kiireesti suhahti portista
-majatalon pihalle.
-
-- Alas kuskilaudalta, portti kiinni jälkeemme! huusi Stefan
-Naumovitsch, joka oli jo hypännyt maahan.
-
-Genia seurasi häntä niin kiireesti kuin voi, ja molemmat juoksivat
-suurelle portille.
-
-Heidän elämänsä riippui muutamista sekunneista. — — — — —
-
-
-
-
-VIIDESKUUDETTA LUKU.
-
-Hän pakenee omaa onneansa.
-
-
-Portit lyötiin kiini ja Stefan kiiruhti työntämään eteen raskasta
-rautatankoa, joka oli kiini toisessa portin puoliskossa. Sitte heitti
-hän tutkivan silmäyksen muureille. Nämä olivat tosin muutamin paikoin
-käyneet huonoiksi, mutta ne olivat sentään tarpeeksi korkeat, jotta
-saattoivat pitää susia loitolla.
-
-Sitte horjui Stefan takasin portilta, sillä hän tunsi nyt, että
-hänenkin voimansa olivat pettämäisillään.
-
-Reki oli keskellä pihaa, edessä valjastetut hevoset; nämä läpiväsyneet
-eläinparatkaan eivät toivoneet muuta kuin päästä lepoon.
-
-Mutta miten oli nuoren postiljoonin käynyt? Vihdoin huomasi Stefan
-Naumovitsch nuoren matkatoverinsa, joka oli niin urhoollisesti auttanut
-häntä taistelussa susia vastaan.
-
-- Oiva nuorukainen! sanoi Stefan itsekseen. — Todellakin on hän suuri
-sankari, hän ei ole pelännyt silmänräpäystäkään ja vaikkakin hän olisi
-kärsinyt todellisia kuolontuskia, ei hän ole niitä näyttänyt, vaan on
-toiminut, kuten minä itsekin olisin tehnyt. Minun täytyy toki lausua
-hänelle muutamia sanoja kiitokseksi, minun täytyy puristaa hänen
-kättänsä, tuota niin ihmeen pehmoista kättä.
-
-Hitaasti meni Stefan Genian luo, joka vielä seisoi liikkumattomana
-pihalla. Mutta ennenkuin Stefan ennätti lausua hänelle sanaakaan,
-syöksyi tämä ääntä päästämättä maahan ja makasi suorana hänen jalkainsa
-juuressa.
-
-- Hän on pyörtynyt! huudahti Stefan kauhistuneena kumartuen maassa
-makaavan ruumiin puoleen. — Eipä se todellakaan ole ihmeellistä, sillä
-minäkin olin vähällä mennä tainnoksiin, kun vaara oli ohi. Ja minä,
-lisäsi hän itsekseen, olen kumminkin mies ja sotilas!
-
-Nuoren miehen laita on huonosti. No, minä menen hakemaan vettä hänelle,
-vielä parempi, jos saan viiniä, niin tulee hän kai pian tuntoihinsa.
-Mutta hurskaalla sisarella näyttää olevan vahvemmat hermot, sanoi
-Stefan Naumovitsch nähdessään, kuinka reen ovi avattiin ja vanha nunna
-hyppäsi ulos.
-
-- Olemmeko turvassa nyt? olivat hänen ensimäiset sanansa. — Olemmeko
-onnellisesti päässeet vaarasta? Oi, herrani, se oli hirmuinen yö.
-
-- Niin, se oli todellakin hirmuinen yö, vastasi Stefan, joka vaan
-puoliksi kääntyi nunnan puoleen, sillä hänen mieltään kiinnittivät
-ainoastaan nuo kauniit, kalpeat kasvot, jotka hän näki kuutamossa
-jalkainsa juuressa.
-
-Ei paljoa puuttunut, ett'emme menettäneet kaikkia hevosiamme ja
-ett'eivät pedot meitä kaikkia repineet palasiksi.
-
-- Niin, se on ennen kuulumatonta, vakuutti nunna. — Minä valitan ihan
-varmaan viranomaisille. Täällähän voi henkensä menettää. Mutta olkaa
-hyvä, herrani, ja hankkikaa minulle lasi vettä ja sitte sänky.
-
-- Kyllä, mutta ettekö näe, vastasi Stefan, — että minun huolenani on
-ennen kaikkia herättää henkiin tämä postiljooni parka, joka makaa tässä
-pyörtyneenä. Olisittepa vaan nähnyt, kuinka urhoollisesti hän taisteli
-meidän puolestamme, niin varmaan ymmärtäisitte, ett'en minä nyt voi
-jättää häntä.
-
-- Menkää, hyvä herra, puhuttelemaan talon väkeä, pyysi hurskas sisar
-vähän suopeammalla äänellä, niin minä sill'aikaa vartioin nuorta
-miestä. Hän on vaan pyörtynyt ja on taas pian jaloillaan. Muuten
-pitäisi tuon pikku veijarin vähän hävetä. On olevinaan mies ja pyörtyy
-tuolla tavoin.
-
-Mutta se on sentään liian paljon sanottu!
-
-Näin sanoen heitti Stefan katkeran, nuhtelevan silmäyksen puhujaan.
-
-- Hurskaalla sisarella ei näy olevan rukouksistaan huolimatta paljon
-sydäntä, ja kiitollisuutta tuntee hän varmaan vielä vähemmän.
-Hänen pitäisi kuitenkin muistaa, että hän ainoastaan postiljoonin
-urhoollisuuden ja ehkäpä myös minun toimeni kautta on välttänyt
-kuoleman. Mutta tällä hurskaalla naisella ei ole sanaakaan kiitokseksi,
-hän ajattelee vaan itseänsä. Hän näyttää olevan oikea egoisti, joka ei
-paljoa välitä lähimmäisistään.
-
-Siitä huolimatta ei Stefan voinut eikä tahtonut laiminlyödä sitä
-kohteliaisuutta, jota mies on velvollinen osoittamaan naiselle. Hän
-lupasi mennä sisälle ja pyytää lasin viiniä, jos hurskas sisar jäisi
-siksi aikaa pyörtyneen luo ja auttaisi häntä siinä, missä voi.
-
-- Te olette varmaan perehtynyt sairaan hoitoon, sanoi hän nunnalle.
-Tehkää siis hänelle kaikki, mitä voitte.
-
-Näin sanoen kääntyi Stefan ja meni, noustuaan muutamia portaita,
-eräälle ovelle, joka vei sisälle. Hän koputti ovelle, mutta sisällä oli
-kaikki hiljaa ja vaikka hän useita kertoja uudisti koputuksensa, ei
-avattu ikkunaa, eikä kuulunut ihmisääntä.
-
-- Mitäs tämä tahtoo sanoa? mutisi Stefan. — Kun kaikki käy ympäri, niin
-ei taida ovikaan olla lukossa.
-
-Eikä se ollutkaan, vaan avautui helposti, kun Stefan kovasti painoi
-salpaa. — Hän astui sisälle. Siellä oli syvä pimeys kaikkialla. Mutta
-avattuaan vielä yhden oven, tuli hän huoneeseen, jota kuu valaisi. Tämä
-oli aivan tyhjä ja jos Stefan katsoi minne tahansa, ei hän nähnyt muuta
-kuin paljaita seiniä.
-
-- Hyvä Jumala, tämäkö on nyt koko ilo! huudahti Stefan alakuloisena.
-— Luulee tulevansa ihmisten luo ja löytääkin hyljätyn talon, josta
-näyttää tulevan hyvin huono yösija. Kuinka vanhalta ja ränsistyneeltä
-täällä näyttää. Siitä on varmaan hyvin kauvan, kun ihmiset ovat
-astuneet näillä lahonneilla lattioilla. Seinät eivät näytä enää olevan
-vedenpitäviä ja ikkunoista on lumi tuiskunnut sisään peittäen lattiat
-tuuman paksuudelta.
-
-Sitte huomasi hän tulisijan, joka oli niinikään rappeutuneessa
-kunnossa, eikä tuhassa ollut tietysti vähintäkään hehkua.
-
-- Sama se, sanoi Stefan Naumovitsch, tarkastettuaan perinpohjin koko
-rappeutuneen talon — minä kannan tänne sen poikaparan. Täällä saa hän
-ainakin jossain määrin suojaa pakkasta vastaan ja tuolla on vähän
-olkia, joista voi laittaa hänelle sijan. Se hurskas sisar on vaan
-epämiellyttävä vastus, mutta häntäkään ei sovi jättää oman onnensa
-nojaan. Onnettomuudessahan täytyy aina olla yksimielisiä.
-
-Muutamia minuutteja myöhemmin oli Stefan Naumovitsch uudestaan pihalla
-ja ilmoitti nunnalle mitä oli löytänyt talosta.
-
-Tämä alkoi uudestaan loppumattoman moite- ja valitusvirren, mutta
-Stefan keskeytti hänet ankarasti:
-
-- Lopettakaahan toki tuo hävytön valitus! Teidän täytyy mukautua
-kohtaloonne ja saatte olla varma siitä, että tämä meidän avuton
-asemamme ei kestä kauempaa kuin huomisaamuun. Silloin voimme taas
-lähteä tästä talosta.
-
-- Entäs sudet! vaikeroi nunna.
-
-Sudet eivät tee meille pahaa päivällä. Ainoastaan yöllä uskaltavat
-ne hiipiä esille piilopaikastaan. Ensi yöhön mennessä olemme kyllä
-löytäneet jonkun asutun majatalon, ja viimeisellä asemalla ennen
-Buda-Pestiä vietämme seuraavan yön. Minä saan kyllä nuoren postiljoonin
-toipumaan tähän niin pian kun herää tainnoksistaan. Ihmisraukka, kuinka
-hänen laitansa on, eikö hän ole tullut vielä tuntoihinsa?
-
-- Ei, vastasi nunna — hän ei liikuta jäsentäkään, hänen hengityksensä
-näyttää lakanneen.
-
-- Hänen täytyy ennen kaikkia saada apua! sanoi Stefan.
-
-Näin sanoen nosti hän liikkumattoman ruumiin maasta ja kantoi sisälle.
-Hurskas sisar seurasi perässä.
-
-- Täällä täytyy meidän laittaa niin mukavaa kuin mahdollista, sanoi
-Stefan, kun he olivat päässeet sisälle. Tuossa on olkia, siihen voitte
-itsenne ojentaa.
-
-Tätä ei tarvinnut sanoa hurskaalle sisarelle kahta kertaa. Hän raapi
-kokoon parhaat oljet, mitkä näki ja heittäytyi ähkyen pitkälleen,
-kääri pitkän, mustan kaapun ympärilleen ja käänsi kasvot seinään päin,
-voidakseen nukkua niin pian kuin mahdollista.
-
-- Oivallinen sydän, sanoi Stefan ivallisesti. Sairasparasta ei hän
-välitä mitään. Mutta sitä enemmän ajattelen minä häntä ja pidän hänestä
-huolta. Sitte laskeutui hän polvilleen postiljoonin viereen, katseli
-häntä tarkkaan ja kuiskasi.
-
-- En koskaan ole nähnyt jalompia kasvoja. Kuinka ihmeellisesti, nämä
-kasvot vetävät minua puoleensa! Nytkin, vaikka silmät ovat kiinni, näen
-minä yhtäläisyyden, joka jo ensi hetkestä minua viehätti ja samalla
-niin tuskallisesti vihloi. Genia, niin Genia, ne ovat aivan hänen
-kasvonsa. Oh, kuinka voi kaksi ihmistä olla niin yhdennäköiset!
-
-Hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä. Mutta hän pidätti, sillä hän
-katsoi, ett'ei hänellä ollut oikeutta antautua muistojensa valtaan.
-Ennen kaikkea piti hänen ajatella, kuinka saisi sairaan henkiin.
-
-- Takki auki! sanoi Stefan itsekseen. — Se on ensimäinen tehtävä ja
-sitte herää hän kyllä henkiin.
-
-Hän avasi napit postiljoonin takista, avasi takin auki ja tarttui
-paitaan avatakseen senkin, niin että rinta tuli vapaaksi vaatteiden
-painosta.
-
-Mutta silloin tapahtui jotain merkillistä. Stefan Naumovitsch kiskaisi
-kätensä takaisin, kuin olisi hän saanut sähköiskun, hänen silmänsä
-laajenivat ja saivat omituisen loisteen.
-
-- Onkos tämä unta? Jumala taivaassa, tämä nuori postiljooni ei ole
-sitä, mitä näyttää olevan! Hän on tyttö, kuiskasi hän.
-
-Stefan Naumovitschille oli se aivan selittämätöntä. Hän ei voinut
-käsittää, mikä oli saattanut Genian postiljooniksi pukeutuneena
-tekemään matkan aron yli. Mutta sama se, hänelle oli kylliksi tietää,
-että se oli Genia.
-
-Tieto siitä teki hänet niin onnelliseksi, ett'ei hän voinut pitkään
-aikaan tehdä muuta, kuin antaa katseensa levätä noilla rakkailla
-kasvoilla, jotka nyt alkoivat saada elon punaa. Stefan näki, että Genia
-pian heräisi tunnottomuudestaan. Kiireesti, mutta varovasti pani hän
-takin kiinni.
-
-Samassa avasi Genia silmänsä. Hän loi katseensa ihmetellen ja
-säikähtyneenä mieheen, joka oli polvillaan hänen vieressään. Hän
-näytti koettavan saada selville, kuinka oli tähän asemaan joutunut ja
-mistä se tuli, että hän oli sillä tavoin maassa aivan tuntemattomassa
-ympäristössä. Mutta pian sai hän muistonsa takaisin, ja huudahtaen
-hyppäsi hän ylös ja seisoi pystyssä.
-
-Omituista kyllä, oli hänen ensi ajatuksensa se, että hänen
-valepukunsa takaa oli ehkä huomattu todellisuus sill'aikaa kun hän
-makasi tunnottomana maassa. Hieno puna peitti hänen kasvonsa, kun
-hän ajatteli, ett'ei ollut muutamien minuuttien aikana itse voinut
-vartioida salaisuuttaan.
-
-Mutta Stefan Naumovitsch päätti pakottaa hänet itsensä tunnustamaan,
-että oli Genia ja että oli valepuvussa. Sentähden kysyi hän
-ystävällisellä äänellä:
-
-- No, nuori ystäväni, onko nyt parempi? Te pyörryitte, kun vaara oli
-ohi, mutta sehän on aivan luonnollista. Nyt voitte kumminkin tyyntyä.
-Me olemme tosin täällä vaan pienessä, rappeutuneessa majatalossa, mutta
-susista olemme vihdoinkin päässeet erillemme. Kun aamu taas koittaa,
-jätämme tämän ikävän paikan ja jatkamme matkaamme.
-
-- Entä hevoset? kysyi Genia, joka heti ajatteli velvollisuuttaan pitää
-huolta herransa omaisuudesta.
-
-- Ne seisovat kyllä tuolla pihalla, mutta me toimitamme ne heti katon
-alle, sillä tässä näkyy löytyvän tallikin, joka on rakennettu yhteen
-talon kanssa. Teillä on kai mukananne ruokaa hevosille?
-
-- Kyllä, sitä on kyllä mukana, vastasi Genia. — Ja nyt annatte kai
-minulle anteeksi, jos heti lähden täyttämään velvollisuuttani siinä
-suhteessa.
-
-- Niin, se on oikein, lausui Stefan — niin täytyy hyvän postiljoonin
-ajatella, ensin hevoset ja sitte hän itse.
-
-Genia otti muutamia askelia ovea kohti, mutta tuskin oli hän vielä
-päässyt sen luo, ennenkuin hän äkkiä tunsi jonkun kietovan kätensä
-hänen ympärilleen ja vetävän häntä rajusti sykkivää sydäntänsä vastaan.
-
-- Oi Jumalani, mitä tämä on? huudahti hän. — Herra, mitä te ajattelette?
-
-- Pois teeskentely! huudahti Stefan liikutetulla äänellä, samalla kun
-hän lempeällä väkivallalla repäisi postiljoonin hatun hänen päästänsä
-ja heitti sen maahan. — Luuletko todellakin, että sinä voit enää
-ilvehtiä rakkauden tarkkain silmäin edessä? Minä näin heti, että sinä
-olit valepukuinen tyttö ja rakastan sinua kaikesta sydämestäni.
-
-Hän piti Geniaa niin kovasti kiinni, ett'ei tämä voinut kiskoa itseänsä
-irti hänen käsistään, vaikka hän koetti sitä kaikilla mahdollisilla
-keinoilla. Genia rupesi pelkäämään ja änkytti melkein raivoissaan:
-
-- Herra, jos te todellakin olette huomannut salaisuuteni, niin on
-se hyvin epäritarillisesti tehty, että käytätte hyväksenne minun
-hädänalaista asemaani! Päästäkää minut, tai meille käy huonosti
-molemmille.
-
-Mutta Stefan päätti panna hänet koetukselle, vaikka hän oli jo varma
-asiastaan, ett'ei Genia antaisi rakkauttaan tuntemattomalle.
-
-- Kuule tyttö, mitä minulla on sanottavaa sinulle! sanoi hän päästäen
-Genian käsistään, mutta pitäen kumminkin hänen käsiänsä omissaan. —
-Minä olen kauppias Wienistä ja lisään vielä, että olen rikas kauppias.
-Minulla on kaunis talo Wienissä, enkä ole vielä koskaan sitonut itseäni
-mihinkään naiseen, vielä on sydämeni vapaa valitsemaan sen, minkä
-sydämeni käskee.
-
-- Olkaa hyvä ja päästäkää minun käteni! pyysi Genia vapisten. — Ja
-jos olette kunniallinen ja hienotunteinen mies, niin ette puhu mitään
-siitä, mitä näitte.
-
-- Näetkös tyttö, jatkoi Stefan — kohtalo kulettaa ihmiset yhteen.
-Minä puolestani en olisi koskaan voinut uneksiakaan, että minä tällä
-matkallani Wieniin löytäisin kohtaloni. Sillä sen minä sanon sinulle,
-että sinä olet minun kohtaloni ja minä olen oppinut rakastamaan sinua.
-Muuten olemme taistelleet toistemme rinnalla yhteisessä vaarassa
-ja sellainenkin yhdistää ihmisiä lujemmin toisiinsa. Jos sinä siis
-voit rakastaa minua hiukan, niin anna minulle kätesi takasin ja tule
-vaimokseni!
-
-Nyt repi Genia itsensä irti hänestä ja otti muutamia askelia taapäin
-päättävästi ojentaen vartalonsa.
-
-- Te olette puhunut minulle rehellisesti ja avonaisesti, herra,
-huudahti hän sitte liikutetulla äänellä. — Minä koetan myös puhua
-yhtä rehellisesti ja avonaisesti teille. Minäkin tahdon uskoa, että
-te olette kunniallinen ihminen, joka ei tahdo syöstä viatonta tyttöä
-turmioon. Mutta kuitenkaan en voi vastata teidän rakkauteenne. Minä
-vakuutan teille, ett'en voi sitä, vaikka olisitte kymmenen kertaa
-rikkaampi kuin olette ja vaikka olisin teille sata kertaa suuremmassa
-kiitollisuuden velassa henkeni pelastuksesta, kuin nyt olen.
-
-- Oh, siinä suhteessa olemme kuitit! huudahti Stefan. — Minä olen
-pelastanut sinun elämäsi ja sinä minun. Meillä ei ole toisillemme
-mitään velkaa. — Varmaa on, ett'en minä, ilman teidän tarmokasta
-apuanne, olisi voinut pelastua susien kynsistä ja ilman teitä makaisin
-nyt rikkirevittynä arolla, jatkoi Genia. Mutta vaikka tietäisinkin,
-että tämä on nyt kohtaloni, niin en voi kuitenkaan rakastaa teitä,
-herra, ei, minä en voi koskaan sitä tehdä!
-
-- Ja miksi et, miksi et voi rakastaa minua? kysyi Naumovitsch, joka
-olisi mieluimmin juossut Genian luo ja suudellut häntä. — Etkö siis
-ollenkaan pidä minusta, vai ehkä on sinulla, kun kaikki käy ympäri, jo
-sulhanen?
-
-Tämän kysymyksen kuullessaan alkoi Genia kiivaasti vapista ja hänen
-päänsä painui rajusti aaltoilevaa rintaa vasten.
-
-- Ahaa, nyt näen, että osasin ihan naulan päähän, huudahti Naumovitsch.
-— Eikö niin, etkö ole jo antanut pois sydäntäsi?
-
-- Kyllä, herra, sydämeni ei ole enää omani, vastasi Genia surullisella
-äänellä. — Ja vaikka rakkauteni on onneton, niin täyttää se koko
-sydämeni. Se on oleva rikkauteni, elämäni koko sisältö, aina viimeiseen
-hengenvetooni asti.
-
-- Ja miksi ei rakkautesi ole antanut sinulle onnea? kysyi Stefan
-liikutetulla äänellä. — Minä en ainakaan voi kuvitella, että maailmassa
-löytyisi miestä, joka ei pitäisi itseänsä onnellisena omistaessaan noin
-komean ja hurmaavan tytön rakkauden.
-
-- Ah herra, se on liian pitkä ja surullinen tarina, jotta sitä voisin
-teille kertoa, huudahti Genia. — Minä pyydän teitä, säästäkää minua
-uudelleen repimästä auki tätä aina verta vuotavaa haavaa!
-
-- Onko se unkarilainen, jota rakastat? kysyi Stefan Naumovitsch
-kiireesti. — Onko hän köyhä mies? Kun minä nyt kerran pidän niin paljon
-sinusta, voisin ehkä auttaa teitä, jotta voisitte mennä naimisiin.
-
-- Ei, herra, meitä ei voi auttaa kukaan maan päällä, ehk'ei Jumalakaan
-taivaassa. Se on vanha juttu sydämestä, joka antautuu toiselle ja
-tämä sydän —. Ah, se on paljon parempi, että vaikenen, olkaa hyvä ja
-päästäkää minut, jotta minun ei tarvitse enää puhua tästä, joll'ette
-tahdo, että minun täytyy sulaa kyyneliin.
-
-- No, jos minä nyt sanoisin sinulle, sanoi Stefan äkkiä muuttuneella
-äänellä, — että minä — voin pyyhkiä sinun kyyneleesi!
-
-- Te — ei herrani, se ei ole teille mahdollista.
-
-- Entä jos minä nyt sanoisin sinulle sen nimen, jolle olet pyhittänyt
-koko elämäsi, jolle kuuluu jokainen sydämesi lyönti, kuten hänenkin
-kuuluu sinulle!
-
-Harvinaisen aavistuksen valtaamana seisoi Genia kuten kiveksi
-muuttuneena. Äkkiä huudahti hän rajusti, ojensi torjuen molemmat
-vapisevat kätensä ja huudahti:
-
-- Herra, ette tekään ole se, joka näytätte olevan! Teidän äänenne
-kuului niin tutulta joka kerta, kun kuulin teidän puhuvan. Herra,
-armahtakaa minua, elkää leikkikö enää kanssani! Kuka olette ja mitä
-tahdotte minulta? Oi herra, säälikää minua!
-
-Silloin ei Stefan Naumovitsch voinut kestää. Nopealla liikkeellä repi
-hän pois irtonaisen parran, heitti pois valetukan ja ojensi itsensä.
-Hän oli taas hoikka upseeri, siinä seisoi Stefan Naumovitsch Genian
-edessä.
-
-- Stefan! huusi hän sellaisella äänellä, kuin olisi sydän tahtonut
-irtaantua juuriltaan — Stefan — sinä — sinäkö se olet! Oh, tämä on
-liikaa!
-
-Näin sanoen horjui hän, kuin olisi hän taas pyörtymäisillään, jonka
-tähden Stefan juoksi hänen luokseen ja sulki hänet syliinsä. Hän
-painoi Genian pään hellästi rintaansa vasten ja painoi huulensa hänen
-huuliinsa. Huokaus nousi Genian rinnasta. Mutta äkkiä riuhtasi hän
-itsensä irti Stefanin syleilystä ja riensi ikäänkuin paeten ikkunan
-luo. Tässä ikkunassa ei ollut ollenkaan lasia, eikä se ollut myöskään
-suljettu minkäänlaisella rautahäkillä. Sammal ja köynnöskasvit
-kasvoivat paljailla muurin seinämillä.
-
-- Genia! huudahti Stefan vapisevalla äänellä, kaihoten ojentaen kätensä
-hänen puoleensa. — Genia, armaani, miksi pakenet minua?
-
-- Ja miksi houkuttelet minua, Stefan Naumovitsch? vastasi Genia
-äänellä, joka tuntui hänestä itsestään niin vieraalta, ett'ei hän
-tuntenut sitä omakseen. — Miksi tahdot tehdä minut vielä kurjemmaksi,
-kuin jo olet tehnyt minut?
-
-- Minäkö tehnyt sinut kurjaksi — oi Jumalani, tyttö, jos niin on asian
-laita, niin ei se ole ollut minun syyni, sillä minä — minä olen aina
-rakastanut sinua ja uskollisesti, ikävöiden odottanut sitä hetkeä,
-jolloin minun suotaisiin sinua nähdä, sulkea sinut syliini ja sanoa
-sinulle, että olet minulle rakkain maailmassa, Genia von Sandorf, ja
-että sinun täytyy tulla omakseni, minun rakkaaksi vaimokseni.
-
-Genian huulilta pääsi sydäntäsärkevä nauru.
-
-- Sinä valehtelet Stefan Naumovitsch! huudahti hän sitte. Minua
-sinä et tahdo vaimoksesi. Oi, minä olen liian halpa, jotta sinä
-korottaisit minut vertaiseksesi! Toiselle olet sinä tarjonnut nimesi,
-hänen rinnallaan tahdot sinä kulkea läpi elämän, hänelle puhut sinä
-rakkaudesta, hänen kättänsä sinä pyydät. Mene siis ja notkista polvesi
-tuon toisen jalkain juuressa, jatkoi Genia, äänessä kamala sointu,
-käskevästi viitaten kädellään. — Mene ja ole uskollinen hänelle
-ja vietä hänen rinnallaan onnellista elämää! Unohda onneton Genia
-parka ja unohda, että löytyy tyttö, joka sinun tähtesi on kadottanut
-äitinsä rakkauden ja vanhempainsa kodin, tyttö, joka rakkautensa
-tähden sinuun on tullut kodittomaksi! Unohda, että maan päällä löytyy
-Genia von Sandorfia ja nauti kylliksi tuon toisen suuteloista ja
-siitä rikkaudesta ja vallasta, jonka hän sinulle antaa! Sillä se
-— se on kuitenkin lopullinen päämääräsi Stefan Naumovitsch, sinä
-tahdot tulla mahtavaksi tämän avioliiton kautta. Ha, haa, ehkäpä
-ovat katseesi suunnatut jo Serbian kuningaskruunuun, ehkä uneksit
-jo kruunusta, joka kerran on koristava päätäsi. Hyvä, viimeinen
-toivomukseni sinun suhteesi on tämä: Elköön tämä kruunu tulko sinulle
-orjantappurakruunuksi, elköötkä ne kyyneleet, joita minä sinun tähtesi
-vuodatan, polttako sinua kuin hehkuvat hiilet!
-
-Tuskin oli Genia lausunut nämä sanat, kun hän hyppäsi ikkunalaudalle.
-Siinä näki Stefan hänet vielä muutamien sekuntien ajan ja kun hän
-katseli tuota viehättävää vartaloa kädet ristissä ja silmät taivaaseen
-luotuina, tuli hän ehdottomasti ajatelleeksi niitä mestarien veistämiä
-kuvapatsaita, jotka esittävät rukoilevia enkeleitä.
-
-- Genia! huusi Stefan äänellä, joka kuului rukoilevalta ja samalla
-vakuuttavalta. — Genia, jää luokseni! Se ei ole totta. Minä olen
-rakastanut vaan sinua, en ketään muuta kuin sinua, Genia —
-
-Genia oli äkkiä kadonnut ikkunasta. Hän oli hypännyt alas
-ikkunalaudalta, joka ei ollutkaan erittäin korkealla, ja Stefan, joka
-syöksyi ikkunan luo ja kumartui pitkälle häntä katsoakseen, näki,
-kuinka armas tyttö lensi pimeään yöhön, joka vielä peitti aron mustilla
-siivillään.
-
-Masentuneena vaipui Stefan tuolille, joka oli ikkunan vieressä.
-Tässä istui hän kuitenkin ainoastaan muutamia sekunteja, mutta tällä
-lyhyellä ajalla lensi tuhansia ajatuksia hänen aivoissaan. Oliko tämä
-kaikki vaan pahaa unta, vai oliko se todellakin Genia, joka sillä
-tavoin oli lausunut hänelle sanoja, joiden sisällön hän vaan puoliksi
-ymmärsi? Oliko hänen puheessaan ylipäänsä mitään ajatusta, vai oliko
-se vaan sairaalloisen mielikuvituksen tuotetta? Kuinka — eikö Genia
-ollut puhunut, että hän rakasti toista? Toista, — hän, joka oli niin
-uskollisesti kantanut Genian kuvaa sydämessään ja joka niin monena
-unettomana yönä oli ikävöiden ojentanut käsiänsä hänen sielunsa
-silmissä väikkyvää Genian kuvaa kohti. Ja kuka olisi sitte tämä toinen?
-Hän puhui jostakin, joka voisi tuoda mukanansa valtaa ja rikkautta!
-Turhaan vaivasi Stefan päätänsä, sillä hänelle kävi, kuten niin monasti
-muutenkin elämässä tapahtuu, sitä, mikä oli lähinnä, ei hän ajatellut,
-nimittäin että Genia olisi voinut viitata hänen kuninkaan puolesta
-tekemäänsä kosintaan Helene Lunjevicalle. Mutta olihan Stefan hänelle
-kuitenkin puhunut rakkaudesta!
-
-Hän kävi muistossaan läpi viimeisten viikkojen ja kuukausien
-tapahtumat, eikä muistanut minuuttia, ei sekuntiakaan, jolloin hän
-olisi ajatellut toista tyttöä. Se oli siis kokonaan erehdys, jonka
-nojalla Genia repi itsensä irti hänestä, hylkäsi hänen rakkautensa ja
-pakeni häntä kuin jotakin rikoksellista. Stefan luuli menettävänsä
-järkensä, kun ei hän voinut löytää selitystä Genian käytökselle.
-Mutta tällä hetkellä ei hän vielä tuntenut koko sitä tuskaa, jonka
-hän sitte tunsi Genian kadotettuaan, sillä hän luuli pian löytävänsä
-hänet. Ehkä oli hän vaan piilottautunut talon läheisyyteen! Ehk'ei hän
-ollut juossut niin kauas arolle! Eihän ollut mahdollistakaan, että
-hän olisi voinut mennä kauas. Ollen yksin ja jalkasin, ei hän voinut
-harhailla niin kauas tällä hirvittävällä unkarilaisella lakeudella,
-jonka kauhut hän tänä yönä oli oppinut hyvin tuntemaan. Ainoastaan
-epätoivoinen ihminen, sellainen, joka kulki itsemurhan aikeissa,
-saattoi tehdä sellaista. Sillä hän saisi vaeltaa penikulman toisensa
-jälkeen, päivästä päivään tapaamatta vierasvaraista taloa. Tällä
-lumen peittämällä lakeudella ei ollut mitään suojapaikkaa, ei ruokaa
-eikä juomaa ollut siellä saatavana, ei mitään, mitä ihminen tarvitsee
-voidakseen elää. Ja että Genia olisi voinut antautua sellaiseen
-vaaraan, sitä ei Stefan voinut uskoa.
-
-Hän riensi ulos huoneesta ja alkoi etsiä Geniaa läheisyydestä. Hän
-huusi häntä nimeltään pimeässä, huusi kaikilla rakkauden hellillä
-nimillä, mutta — vastausta ei kuulunut — kaikki oli hiljaa, juhlallisen
-hiljaa hänen ympärillään.
-
-Etsittyään ja huudettuaan häntä pitkän aikaa, koettaen tehdä kaikki,
-mitä ikinä ihminen voi, kääntyi hän toivottomana takasin vanhaan,
-yksinäiseen majataloon.
-
-Genia oli ja pysyi poissa. Hän oli paennut kauas, kauas arolle, ja nyt
-saattoi olla jo monen peninkulman matka hänen ja Stefanin välillä.
-Stefan värisi ja hikoili ajatellessaan kaikkia niitä vaaroja, joihin
-rakas tyttö saattoi joutua. Hänestä tuntui, kuin olisi hän nyt vasta
-kadottanut Genian, kuin tulisi hänen nyt vasta surra häntä kuolleena
-siitä hetkestä lähtien, jolloin Genia vapaaehtoisesti oli repinyt
-itsensä irti hänestä. Sillä siihen asti oli hän ainakin toivonut, että
-Genia oli elossa ja rakasti häntä, mutta nyt — vaikka hän välttäisikin
-kaikki aron vaarat, vaikka hän tulisikin elävänä tuolta lumilakeudelta,
-niin ei se Stefania hyödyttäisi. Olihan Genia sanonut hänelle ikuiset
-hyvästit, oli antanut takasin hänen sydämensä ja rakkautensa ja ottanut
-omansa pois.
-
-Syvän toivottomuuden tunne valtasi Stefan Naumovitschin. Hän vaipui
-kiviportaille, jotka veivät majatalon ulko-ovelle. Pää käden varassa
-katseli hän kuun valaisemaa maisemaa.
-
-Sill'aikaa kun tämä lyhyt, mutta sisältörikas näytelmä näyteltiin
-rakastavaisten kesken, nousi hurskas nunna vuoteeltaan heti Genian
-paettua ja Stefanin lähdettyä huoneesta. Hänen kasvonsa olivat
-vääristyneet ja asentonsa muistutti petoeläintä, joka valmistuu
-hyökkäykseen. Valkoinen huivi, joka muutoin peitti kasvojen alaosan,
-oli luiskahtanut alas ja paljasti vanhat, ryppyiset ja inhottavat
-kasvot. Näiden kasvojen lihakset olivat äärimmäisyyteen asti jännitetyt
-ja viheriän harmaat silmät välähtivät kamalasti, kun tuo ilkeä akka
-kuiskasi käheästi:
-
-- Tärkeitä salaisuuksia — ha, haa, sepä oli hyvä saada tietää! Tuo
-valepukuinen kauppias on siis Stefan Naumovitsch ja postiljooni on
-hänen rakastajansa, Genia von Sandorf. Siitä täytyy minun puhua
-kuningatar Dragalle, sillä — nyt olemme saaneet selville, ketä tuo
-kaunis Stefan Naumovitsch rakastaa. Mutta miksi on tämä Genia von
-Sandorf pukeutunut postiljooniksi? Mutta ottakoon kuningatar Draga
-itse siitä selvän. Hänellä on kylliksi palkattuja urkkijoita, joiden
-avulla hän kyllä pääsee asian perille. Mutta se, mikä minusta on paljon
-tärkeämpi kuin Stefanin rakkausjuttu, josta Draga yksin voi olla hiukan
-huvitettu, sillä hän oli korviaan myöten rakastunut nuoreen upseeriin,
-on kysymys:
-
-- Mitä on Stefan Naumovitschilla tekemistä Wienissä ja miksi menee hän
-sinne valepuvussa? Onko hän lähtenyt Belgradista, vaikk'ei hänellä ole
-lomaa? Mutta voihan kuningas antaa hänelle kuinka pitkän loman tahansa,
-sillä hän on kerrassaan ihastunut kauniiseen ajutanttiinsa. Kuningas
-on varmaan itse lähettänyt hänet, niin, niin se on varmaa. Minulla ei
-siis ole muuta tehtävää kuin ottaa selko, miksi kuningas on lähettänyt
-ajutanttinsa Wieniin, ajatteli täti Eufemia.
-
-Sillä, kuten lukija jo lienee arvannut — nunna oli Dragan vanha
-täti. Draga oli näet lähettänyt hänet Wieniin siinä erinomaisessa
-tarkoituksessa, että hän määrätyn ajan kuluttua hankkisi Dragalle
-vastasyntyneen lapsen, jonka Draga voisi ilmoittaa omakseen. Hän oli
-jo uskotellut kuningas Aleksanterille ja koko maailmalle, olevansa
-raskaana ja siksi täytyi hänen, kun synnyttämisen aika oli lähellä,
-hankkia vastasyntynyt lapsi, jonka voisi näyttää omanaan.
-
-Tällä hetkellä kuuli Eufemia Stefanin askeleiden lähestyvän huoneen
-ovea. Kiireesti veti hän valkoisen huivin uudelleen kasvojensa eteen,
-niin että ainoastaan silmät ja otsan alaosa jäivät näkyviin. Hän avasi
-rukouskirjan, katsoi siihen tarkkaavasti kuin olisi hän lukenut.
-
-- No, mitä sanotte, herrani, eikö ole aamu vielä? kysyi hän Stefanilta,
-joka astui sisään pää rintaa vasten, syvän surun ilme kasvoissa. —
-Aurinko nousee kai pian, vai mitä?
-
-- Aurinko? vastasi Stefan hämmästyneenä. — Kyllä kai, aurinko —
-nouseeko se vielä joskus — vai emmekö saa koskaan, koskaan enää nähdä
-sitä. Jättääkö se meidät ikuiseen pimeyteen — oi Jumala, sitä en minä
-tiedä!
-
-- Yöllinen kauhu näyttää hämmentäneen teitä vähän, sanoi Eufemia. —
-Tyyntykää ja ajatelkaa vaan, kuinka voisimme mitä pikemmin päästä pois
-tästä kurjasta pesästä. Teidän täytyy myöntää, että tässä ei ole kovin
-hauskaa viipyä kauempaa, kuin on aivan välttämätöntä.
-
-- Kyllä, sen myönnän mielelläni, hurskas sisar, sanoi Stefan. — Mutta
-meidän on vaikea päästä täältä.
-
-- Kuinka niin? Miksi ei postiljooni voi valjastaa hevosia ja viedä
-meitä edelleen niin pian kun aurinko taas valaisee lumikenttää.
-
-Stefan tuijotti nunnaan kuin ei hän olisi voinut ymmärtää hänen
-sanojensa tarkoitusta.
-
-- Kestä postiljoonista puhutte te? kysyi hän.
-
-- Hyvänen aika, siitä nuoresta miehestä tietysti, joka kuljetti meidät
-tänne, sanoi Eufemia ivallisesti, sillä hänelle oli jonkunmoinen
-nautinto kiusata Stefania sillä, että muistutti hänelle Geniasta,
-olihan hän kuullut jokaikisen sanan, joita rakastavaiset olivat
-keskenänsä puhuneet ja hän tiesi hyvin hyvästi, että Genia oli paennut
-arolle.
-
-- Se postiljooni, joka lähetti meidät tänne, sanoi Stefan — niin, aivan
-oikein, se oli postiljooni, vaikka — tosin — kuitenkin — niin, sitähän
-ette te tiedä.
-
-— Niin, asia on semmoinen, ett'ei meillä ole enää postiljoonia, selitti
-Stefan vihdoin kursailematta.
-
-- Onko hän jättänyt meidät? kysyi Eufemia, näköään kiivastuneena. —
-Kuinka saattoi hän olla niin hävytön, se lurjus?
-
-- Tyyntykää, hurskas sisar! huudahti Stefan innokkaasti. — Minä pidän
-huolta, että saamme jatkaa matkaamme. Antakaa nyt hevosten levätä
-hetkinen, niin minä laitan taas reen kuntoon heti kun auringon ensi
-säteet kultaavat aron. Vaikka en tunnekaan tietä niin tarkkaan, niin
-luotan kuitenkin siihen, että hevoset yksinkin löytävät tien, koska ne
-ovat satoja kertoja tehneet saman matkan ennen. Siis, sanoi Stefan,
-ottaen liivintaskusta kellon ja katsoen siihen — tunnin perästä
-lähdemme.
-
-Hurskas sisar nyökäytti päätään myöntävästi. Sitte kyyristyi hän
-takasin nurkkaan ja alkoi lukea rukouskirjaansa.
-
-Stefan seisoi yhä sen ikkunan luona, josta Genia oli hypännyt ulos
-ja tuijotti arolle, sillä hänestä tuntui, että rakastettunsa rupesi
-katumaan, palaisi hänen luoksensa ja pyytäisi anteeksi kaiken sen
-pahan, mitä oli tehnyt hänelle.
-
-Mutta Geniaa ei näkynyt. Sen sijaan alkoi aamu sarastaa, ajaen
-pois harmaanvalkoisen usvan, joka peitti aron, aamu, joka punasi
-taivaanrannan ja sitte kultasi koko seudun.
-
-- Nyt on aamu! sanoi Stefan. — On parasta ettemme tuhlaa aikaa, vaan
-lähdemme heti!
-
-Nunna oli heti valmis.
-
-Hevoset tunsivat, että niitä ohjasi taitava käsi ja juoksivat täyttä
-laukkaa. Mutta heidän rientäessään eteenpäin ja jättäessään taakseen
-aution talon arolla, kääntyi Stefan yhtämittaa taakseen katsomaan, hän
-etsi, toivoen koko sielunsa kaiholla, että joku ihme tapahtuisi ja
-Genia äkkiä ilmestyisi hänen eteensä.
-
-
-
-
-KUUDESKUUDETTA LUKU.
-
-Epätoivoinen päätös.
-
-
-Samana aamuna päivän koittaessa seisoi Sylva, Demeter Banjalukin
-tytär, Tonavan rannalla ja katsoi veteen, joka pauhasi hänen jalkainsa
-juuressa.
-
-Tonava! Oi, sehän oli hänen kotimaansa, hänen synnyinmaansa joki!
-Olihan se ollut keskellä Tonavaa se onnellinen saari, jolla hän oli
-viettänyt kauniin, rauhallisen lapsuutensa, se saari, jolla hän oli
-ollut niin onnellinen! Tämä saari oli ollut hänen paratiisinsa,
-sillä niin kauan kun hän oli siellä, ei hänellä ollut aavistustakaan
-ihmisten synneistä. Hänen elämänsä siellä oli ollut kuin yksi ainoa
-ihana kesäpäivä. Ja Tonavaa oli hän aina niin suuresti rakastanut! Sen
-rannalla oli hän leikkinyt, sen aalloissa oli hän kylpenyt, hän oli
-uinut kilpaa kalojen kanssa ja niistä simpukoista, joita Tonava heitti
-saaren rannalle, oli hän valmistanut pieniä, sieviä koristeita.
-
-Niin, sellaista oli ollut ennen — nyt oli vaan muisto jäljellä! Sillä
-ei hän koskaan enää tulisi näkemään lapsuutensa saarta. Ei, ei hän
-uskaltaisi koskaan synnin ja häpeän tahraamana astua äiti Cyrillan eikä
-isänsä eteen.
-
-Koko tämän kamalan yön oli hän, sittekun Nicodem Lunjevica niin
-raa'alla tavalla oli ajanut hänet luotaan, harhaillut ympäriinsä tuon
-jättiläiskaupungin kaduilla, kunnes vihdoin aamulla löysi itsensä
-Pratern'issa. Mutta ei tämä puistokaan syksypuvussaan antanut hänelle
-rauhaa. Hän näki kaikki harmaana. Puut ojensivat paljaita oksiaan
-kuin suuria, aavemaisia kynsiä ja Sylvasta tuntui, kuin olisivat nämä
-kynnet häntä tavoitelleet. Mutta hän ei antanut itseänsä pidättää, ei
-pahan eikä hyvän. Hän tahtoi paeta sinne, missä hän parhaiten luuli
-levon löytävänsä — kuolemassa. Silloin oli hän äkkiä huomannut edessään
-Tonavan pinnan. Hän seisoi erään niemen nenässä ja katseli edessään
-olevaa ääretöntä virtaa. Hänestä oli se rakas, melkein tyynnyttävä
-ajatus, että Tonavan aallot kuljettaisivat pois hänen ruumiinsa. Ehkäpä
-veisivät ne sen synnyinmaan rannalle, ehkä tuolle rakkaalle saarelle.
-Niin, kuolla hän tahtoi, kuolla mistä hinnasta tahansa. Ei hän enää
-ajatellut edes sitä pikku olentoakaan, jota kantoi sydämensä alla ja
-jonka tähden hän oli velvollinen elämään. Hän lankesi polvilleen — ei
-rukoillakseen, sillä ei hänellä ollut syntejä sovitettavia eikä mitään
-Jumalalta anteeksi pyydettävää, sillä se, mitä hän oli tehnyt, oli
-lähtenyt syvästä vakaumuksesta, ett'ei se voinut olla toisin. Hän oli
-antautunut Nicodem Lunjevicalle. Mutta nyt oli hän herännyt. Uni oli
-ohi ja minne hän katsoikin, tuijotti kauhu ja kurjuus häntä vastaan.
-Kuolla — se näytti hänestä olevan hyvin helppoa, eikä hän tuntenut
-pienintäkään kuoleman pelkoa. Aallot houkuttelivat häntä, ne tuntuivat
-huutavan häntä, oli kuin olisivat ne ojentaneet kätensä häntä kohti.
-Oi, kuinka suloisesti hän nukkuisi niiden pehmoisessa sylissä!
-
-Hän ajatteli kyllä isäänsä ja niitä huolia, joita hänelle saattaisi,
-kun ei hän koskaan enää palaisi kotiin saarelle, mutta — paljon
-suurempihan isän suru olisi, jos hän kerran seisoisi isän edessä ja
-tämä saisi tietää, kuinka hänen oli käynyt. Jos ylimalkaan vielä
-löytyisi jotakin, joka voisi pitää häntä kiinni elämässä, niin olisi
-se ajatus, miten kostaa tuo kurja viettelijä, jonka käsiin hän oli
-joutunut, Nicodem Lunjevican kosto, joka oli valehdellut hänelle ja
-pettänyt hänet, heittääkseen sitte vihdoin kylmästi ja sydämettömästi
-pois luotaan.
-
-Hänen siinä seisoessaan ja katsellessaan vuoroon taivaaseen, vuoroon
-Tonavan aaltoihin, tuli häneen se ajatus, että hänen piti jättää
-maailmalle ilmoitus itsestään — ehkä sallimus lähettäisi kostajan hänen
-sijaansa.
-
-Hän otti taskustaan pienen muistokirjansa, joka oli lahja Nicodemilta.
-Siitä repäisi hän lehden ja kirjotti Serbian kielellä seuraavat rivit:
-
-"Jos Jumala sallii tämän lehden joutua jonkun serbialaisen käsiin, niin
-täyttäköön hän kuolevan kansalaisnaisen viimeisen toivomuksen. Minut
-on petetty ja syösty häpeään. Nicodem Lunjevica, kuningatar Dragan
-veli, on tullut elämäni pahaksi hengeksi. Hän on sydämettömästi syössyt
-minut luotaan ja ajanut kuolemaan. Vanhan serbialaisen tavan mukaan ei
-hän voi välttää verikostoa. Löytyy mies, joka sen toimittaa, kun tämä
-lehti vaan jätetään hänen käsiinsä. Herra Demeter on hänen nimensä ja
-Kuolleitten saarella Tonavassa, lähellä Belgradia on hänen kotinsa. On
-kysyttävä vaan äiti Cyrillaa. Antakaa sitte isälleni, herra Demeterille
-tämä lehti, ja sitte ei Nicodem Lunjevica enää kauan kehu konnan
-töillään. Viekää myös onnettomalle isälleni viimeinen tervehdykseni
-ja sanokaa hänelle, että minä sorruin ensimäisen rakkauteni tähden. —
-Antakoon hän minulle anteeksi — se oli kevät-unelma.
-
-"Tervehtikää myös äiti Cyrillaa ja Azaa, kasvatusveljeäni, rukoilkoot
-he puolestani. — Ah, jospa olisi mahdollista ryöstää Tonavalta minun
-ruumiini ja haudata se saarelle, siihen paikkaan, jossa ne kolme suurta
-sypressiä seisoo!"
-
-Monta kyyneltä oli vuotanut Sylvan silmistä hänen tätä kirjottaessaan,
-pudonnut kuin tuskan sinetti paperille, jolle hän uskoi viimeisen
-huokauksensa ja viimeisen rukouksensa.
-
-Nyt oli vaan asetettava tämä kirjoitus niin, että se saattoi joutua
-ihmisten käsiin luettavassa kunnossa.
-
-- Minä heitän sen Tonavaan, sanoi Sylva itsekseen — virta vie sen
-mukanaan. Ehkä menee se aina Belgradiin asti ja minä luulen, että jos
-pistän paperin tähän pieneen pulloon, niin ei se niin pian vajoa.
-
-Samassa otti hän taskustaan pienen hajuvesipullon. Senkin oli
-Nicodem hänelle lahjoittanut. Katkera hymy väreili hänen huulillaan,
-kun hän ajatteli, että kaikki Nicodemin lahjat muuttuivat hänen
-syyttäjikseen. Hän tyhjensi jäännöksen pullon sisällöstä käteensä ja
-hieroi sillä kuumaa otsaansa. Sitte kääri hän paperin kokoon, pisti sen
-huolellisesti pulloon ja pani korkin hyvästi suulle. Hän meni niemen
-äärimäiseen kärkeen ja heitti pullon kauas virtaan. Hän piti tarkasti
-silmällä, kuinka se putosi veteen ja kuinka virta sitä kuljetti.
-
-Tätä katsellessa täytti hänen sydämensä surullinen kaihon tunne, sillä
-hän näki, että pullo läksi kulkemaan itäänpäin, kotia kohti, hänen
-rakkaaseen synnyinmaahansa, jota hänen ei olisi koskaan pitänyt jättää.
-Mutta oi, minkä hän sille voi, että nyt oli Wienissä sen sijaan, että
-olisi ollut yksinäisellä, rauhallisella saarellansa!
-
-Aurinko repi rikki viimeisetkin usvahunnut, jotka tähän asti olivat
-sitä estäneet ilmoittamasta maalle, että uusi päivä oli jo koittanut.
-Wienin kellot alkoivat lähettää säveliään yli jättiläiskaupungin,
-Stefanin kirkontornista soitettiin aamun tuloa. Kirkas ja kaunis oli
-se syyspäivä, jona Sylva valmisti itseään kuolemaan. Ja pian olivatkin
-hänen valmistuksensa tehdyt sitä matkaa varten, jolta ei koskaan palata.
-
-Vielä kerran katsahti hän keisarikaupunkia, joka lepää sinisen Tonavan
-varrella, näki auringon säteiden kimaltelevan Wienin talojen katoilla,
-näki ristin Stefanin kirkontornin huipussa, ja silmät vakavasti luotuna
-ristiin, vapahduksen merkkiin, kulki hän hitaasti veteen, joutui yhä
-kauemmas ja kauemmas, yhä syvemmälle ja syvemmälle — kuten sellainen,
-joka ei enää kuulu tähän maailmaan — kuten kuoleman morsian. Ja aallot
-loiskivat ja leikkivät hänen kauniin ruumiinsa ympärillä, ne hiipivät
-häntä kohti niin hellästi hyväillen, kuin tahtoisivat ne vakuuttaa
-hänelle, ett'ei kuolema ollut ollenkaan niin katkera, että päinvastoin
-oli suloista kuolla, kun ei maailmassa ole enää ketään, jota
-rakastaa. Vesi nousi jo olkapäihin asti, vielä piti hän kätensä veden
-yläpuolella, vielä olisi hän yhdellä ainoalla päättävällä liikkeellä
-voinut pelastaa itsensä, varsinkin kun oli oivallinen uimari. Mutta
-nyt, nyt putosi Tonavan pohja äkkiä alaspäin. Nyt avautui yksi niitä
-hirmuisia syvyyksiä, joista Tonavan joki on niin rikas, kuilu, johon
-Sylva nuolennopeudella katosi. Vesi löi hänen päänsä yli.
-
-Vielä kerran puikahti kaunis tytönpää vedenpinnan yläpuolelle,
-mustat kiharat uivat silmänräpäyksen ajan veden pinnalla, laineiden
-valkoisessa kuohussa — sitte — —
-
-Pieni venhe kiiti pitkin Tonavaa. Yksinäinen mies istui siinä ja souti.
-Hän oli pitkä, leveäharteinen, komeasti puettu mies. Hän ei ollut
-mitään huomannut siitä näytelmästä, joka tapahtui Tonavan aalloilla.
-Mutta äkkiä kuuli hän huudon:
-
-- Hyvästi Serbia, synnyinmaani! Jumala siunatkoon sinua, en näe enää
-koskaan sinua!
-
-- Serbia!
-
-Mies venheessä säpsähti, jotta pieni alus, jossa hän istui, oli vähällä
-kaatua. Tuo ainoa sana Serbia näytti salaman tavoin lyöneen häntä. Heti
-käänsi hän venheen ja alkoi soutaa niin kiivaasti, että vesi vaahtosi.
-Pieni venhe lensi kuin tuulen kantamana siihen paikkaan, jossa
-ihmisolento taisteli aaltojen kanssa.
-
-Mies venheessä oli nyt huomannut, että eräs nainen tai nuori tyttö
-oli vedessä ja taisteli viimeistä, epätoivoista taisteluaan kuoleman
-kanssa. Ja tämä tyttö oli nähtävästi päästänyt tuon huudon, joka niin
-suuresti vaikutti komeasti puettuun herraan.
-
-Nyt oli hän saapunut paikalle. Airot heitettiin venheeseen. Hän
-kumartui pitkälle yli venheen laidan ja ojensi kätensä tarttuakseen
-hukkuvaan. Ensin sai hän kiinni tytön silkin pehmoisesta tukasta, sitte
-tarttui hän käsivarteen ja nosti hänet hiukan ylös vedestä.
-
-Silloin kuuli hän seuraavat sanat, jotka tyttö lausui Serbian kielellä:
-
-- Päästäkää minut, Jumalan tähden päästäkää minut! Minä tahdon kuolla.
-
-- Itsemurha siis! lausui mies — Ei, ja tuhat kertaa ei, se ei saa
-tapahtua! Sinä olet liian nuori, tyttö, sinä olet liian kaunis! Minä en
-sitä salli, että sinä menet pois maailmasta.
-
-Näin sanoen nosti hän tytön vedestä vastustamattomalla voimalla ja
-vaikka tämä vastusti pelastajaansa, oli hän pian venheessä ja mies
-laittoi hänet siihen pitkälleen niin hyvin kuin voi. Silkkityynyn,
-jolla hän itse oli istunut, pisti hän hänen päänsä alle. Sitte oli hän
-polvillaan tytön vieressä venheen keinuessa aalloilla ja koetti kaikin
-tavoin lohduttaa nyyhkivää tyttöä.
-
-- Tiedättekö neiti, että te olitte aikeessa tehdä suurimman synnin,
-mitä ihminen voi tehdä?
-
-- Synninkö? Ei — ei, se ei ole totta! Se ei voi olla mikään synti, jos
-heittää pois elämänsä, kun se on tullut taakaksi.
-
-- Kenen kuolevaisen luulette voivan kehua sillä, ettei elämä olisi
-ollut hänelle taakkana? vastasi mies, jonka säälivä katse oli
-kiinnitetty kauniiseen nuoreen olentoon, jonka hän oli pelastanut
-tavallista kamalammasta kuolemasta.
-
-- Neiti, te olette niin nuori ja nuoret ihmiset luulevat aina, kun joku
-onnettomuus heitä kohtaa, että he ovat ainoat, jotka kärsivät. Mutta
-katsokaa esimerkiksi minua! Minä olen mies, jonka hartioilla on niin
-raskas onnettomuuksien taakka, että tuskinpa kellään kuolevaisella on
-ollut sellaista. Mutta ei koskaan ole se ajatus tullut mieleeni, että
-heittäisin pois onnettoman elämäni. Muuten en eräästä toisestakaan
-syystä sallisi, että te tekisitte itsemurhan. Minä olen tavallani
-vastuunalainen teistä, neiti, sillä minä olen samaa kansallisuutta kuin
-tekin. Tehän olette serbialainen?
-
-- Kyllä, herra, vastasi tyttö vähän tyyneempänä. — Minä olen syntynyt
-Serbiassa.
-
-- Missä kaupungissa?
-
-- Luulen, että se oli Belgradissa.
-
-- Te luulette? Ettekö sitte tiedä sitä aivan varmaan? Kuka on isänne,
-onneton? Oi, jos teillä on vanhempia, niin olisitte varmaan tehnyt
-hyvin väärin heitä kohtaan, jos he joskus olisivat saaneet tietää,
-millä tavoin te lopetitte elämänne! Sillä ei mikään ole tuskallisempaa
-vanhempain sydämelle, kuin se, että lapsi, jonka he ovat kasvattaneet,
-vapaaehtoisesti lopettaa elämänsä.
-
-- Minulla on nyt enää vaan isä elossa.
-
-- Mikä on hänen nimensä? Asuuko hän Belgrad'issa? Mikä toimi hänellä on?
-
-- Hänen nimensä on Demeter ja hän on mattokauppias. Mutta hän ei asu
-Belgradissa, vaan eräällä saarella Tonavassa lähellä kaupunkia.
-
-Siellä eräs hyväntahtoinen rouva, jota kutsuin äidiksi, on minut
-kasvattanut.
-
-- No, te pääsette takasin isänne ja sen hyväntahtoisen rouvan luo!
-lohdutteli häntä vieras. — Siitä pidän minä huolta! Ja jos teillä
-ei ole tarpeeksi rahaa matkaa varten, niin annan minä mielelläni
-tarvittavan summan. Tarjoukseni ei kai loukkaa teitä millään tavoin,
-neiti?
-
-- Kuinka voisi teidän jalomielisyytenne minua loukata? vastasi Sylva.
-Mutta minä en koskaan palaja Serbiaan. Minä en voi, minä en uskalla!
-Minä en uskalla koskaan mennä isäni silmäin eteen. Oi, elkää udelko —
-elkää kysykö syytä! Minä olen hyljätty olento!
-
-Tätä sanoessaan oli hän noussut istualleen. Kuumat kyyneleet vierivät
-hänen silmistään, noista kauniista, avomielisistä silmistä, joihin mies
-katsoi ihmetellen, mutta samalla säälien.
-
-- Vanha juttu! mutisi hän itsekseen. — Nähtävästi vietelty, hyljätty ja
-sitte — niin, sitte katsoo tämä surkuteltu olento, että hänen täytyy
-kuolemalla sovittaa hetken nautinto.
-
-Nopealla liikkeellä tarttui hän nyt Sylvan käsiin, puristi ne
-lämpimiksi omissaan ja sanoi äänellä, jonka täytyi herättää tytössä
-luottamusta.
-
-- Puhukaa te minulle aivan ujostelematta. Minähän voisin olla teidän
-isänne, niin suuri erotus on teidän ja minun ijässäni. Teidän
-jutussanne on mies mukana, eikö niin?
-
-Sylva vaan nyökäytti päätään vastaukseksi, sanoja ei hänellä ollut.
-
-- Oliko se kurja serbialainen?
-
-- Kyllä herra, hän oli serbialainen! huudahti Sylva valittaen ja
-itkien. — Mies, jonka tähden olisin elämäni uhrannut, niin paljon minä
-häntä rakastin. Oi herra, jospa tietäisitte, kuinka häpeällisesti minut
-on petetty! Ei, ei, minulle ei löydy muuta lohdutusta kuin kuolema!
-Jos olisitte antanut minun olla, niin olisi nyt kaikki ohi, eikä minun
-tarvitseisi aina ajatella, että olen onnettomin olento maan päällä ja
-että teen onnettomaksi toisenkin olennon, jota kannan sydämeni alla.
-
-- Onko jo menty niin pitkälle, huudahti vieras, äänessä mitä syvin
-surkuttelu — silloin on laitanne todellakin huonosti! Mutta senkin
-voi voittaa! Ettekö huomaa, kuinka huonosti aioitte tehdä? Te aioitte
-tappaa lapsenne, jota vielä kannatte sydämenne alla. Mutta teillä on
-vielä vähemmän oikeutta tappaa sitä kuin itseänne. Sillä te olette jo
-vastuunalainen tämän pienen, näkymättömän olennon elämästä. Muuten
-pidän huolta siitä, että se kurja, joka on teidät vietellyt ja
-hyljännyt, asetetaan vastuunalaiseksi rikoksestaan. Ainakin täytyy
-hänen auttaa teitä lapsenne kasvatuksessa, edellyttäen, että hän omaa
-tarpeelliset varat.
-
-- Luulen, että hän on rikas, vastasi Sylva. — Mutta minä en tahdo
-mitään häneltä. Minä kauhistuisin jo nähdessänikin niitä rahoja, jotka
-tulisivat häneltä! Ei, ennen tahdon tehdä työtä varhaisesta aamusta
-myöhään iltaan — tehdä työtä niin, että veri tiukkuu kynsien alta! Oi
-herra, jos minun täytyy elää, niin hankkikaa minulle työtä, jotain
-tehtävää! Minä olen ahkera, uskollinen ja nöyrä, kun minun ei vaan
-tarvitse ottaa mitään häneltä.
-
-- Sanokaa minulle ainakin, mikä hänen nimensä on? Ei, elkää nyt
-pelästykö! Kyllä minä ymmärrän, että tahdotte säästää häntä väärän
-kunniatunnon tähden. Mutta tässä se ei ole paikallaan neitini! Siis,
-mikä on hänen nimensä?
-
-Kun ei Sylva vielä tahtonut puhua, huudahti vieras:
-
-- Teidän täytyy kuitenkin sanoa isän nimi heti kun pienokainen on
-syntynyt.
-
-- Niin, te olette oikeassa, herra, minä en voi pitää sitä salassa.
-No, siinä tapauksessa tahdon sanoa teille, mikä hänen nimensä on! Jos
-olette serbialainen — ja serbialainenhan te olettekin, kun puhutte
-rakasta äidinkieltäni niin kauniisti, niin puhtaasti — kun siis
-olette serbialainen, niin olette jo monta kertaa kuullut tätä nimeä
-mainittavan. Ehkä olette nähneet nimen sanomalehdissäkin. Se on nimi,
-joka nyt tunnetaan koko Serbiassa. Kuningattarella, joka hallitsee
-tässä onnettomassa maassa, oli sama nimi tyttönä ollessaan.
-
-- Kuningatar Dragallako? änkytti vieras käheällä äänellä. — Puhutteko
-siitä naisesta, jonka kuningas Aleksanteri on nainut?
-
-- Kyllä. Hän, joka houkutteli minut pois kotoani, joka imarteluilla
-ja hyväilyillä hankki rakkauteni, syöstäkseen minut sitte epätoivon
-mustaan kuiluun — hän on kuningatar Dragan veli ja nimensä on Nicodem
-Lunjevica!
-
-Tämä nimi teki vieraaseen kerrassaan kamalan vaikutuksen. Hänen
-kasvonsa vääristyivät. Kalpeille kasvoilleen leimahti punaisia pilkkuja
-ja silmänsä säkenöivät.
-
-- Nicodem Lunjevica! änkytti hän käheällä äänellä — Nicodem Lunjevica!
-Siis jäsen tuosta hienosta perheestä, joka näyttää tulleen maailmaan
-levittääkseen kaikkialla ympärilleen kauhua ja epätoivoa, missä he
-vaan ovat mukana. Nyt, jatkoi vieras — nyt katson itseni vielä enemmän
-velvoitetuksi pitämään teistä huolta. Sillä ne haavat, jotka joka tämän
-perheen jäsen saattaa Serbian kansalle, täytyy minun parantaa. Ah, minä
-toivoisin, että minun olisi suotu parantaa kaikki ne haavat, jotka
-minun Serbia parkani saa osakseen heidän puoleltaan!
-
-Mies venheessä vapisi lausuessaan nämä sanat. Hän puristi kätensä
-ohimoita vastaan ja tuijotti veteen kasvoissa kamala ilme.
-
-- Antakaa anteeksi! sanoi Sylva hiljaa. Minä en aavistanut, että tämä
-nimi koskisi teihin niin kovasti. Muuten en olisi sitä maininnut.
-
-- Ei, lapseni, te olette tehnyt aivan oikein mainitsemalla minulle sen
-roiston nimen. Ja nyt luottamus luottamusta vastaan. Te saatte tietää,
-kuka pelastajanne on. Teidän täytyykin se tietää, sillä te jäätte
-minun luokseni! Eikö niin, seuraattehan minua kotiini, joka minulla
-on täällä Wienissä? Te puhuitte äsken, että tahdotte jotakin tointa.
-No niin, minä tarjoan teille sitä. Minä annan teille tilaisuuden
-muutamien kuukausien aikana ansaita pienen summan, joka sitte auttaa
-teitä vaikean hetkenne yli ja tekee teille mahdolliseksi alussa hoitaa
-lapsiraukkaanne.
-
-- Oi, hyvä herra, sanoi Sylva liikutettuna, kuinka kiitollinen minä
-olen! Sanokaa minulle, mikä on nimenne, jotta saan tietää ketä minun on
-kiittäminen pelastuksestani ja ketä tästälähin saan sanoa isännäkseni!
-
-- Sinullekin on minun nimeni tuttu, lapseni, sanoi mies — sitä en
-ollenkaan epäile. Jos olet hyvä serbialainen, niin olet usein sulkenut
-sen nimen rukouksiisi. Vanhempasi ovat varmaan kertoneet sinulle, että
-Serbiassa oli kerran mies, joka hallitsi koko kansaa, he olivat hänen
-alamaisiansa ja hän heidän kuninkaansa. Hän suojeli heitä, hän piti
-heistä huolta, kuten isä lapsistaan.
-
-Silloin nurjat olot pakoittivat hänen jättämään valta pojalleen, ja
-katso, tuosta muinoin niin mahtavasta miehestä tuli koditon pakolainen.
-Sillä oma poika ajoi pois isän, uusi kuningas ajoi vanhan pois maasta.
-
-Sylva nousi ylös. Hän ojensi kätensä kalpeata miestä kohti. Mutta
-arkana vetäytyi hän takasin, kun tämä aikoi tarttua hänen käsiinsä.
-
-- Ei niin — ei niin! huudahti hän äkkiä liikutetulla äänellä. —
-Jolleivät aavistukseni petä, niin olette te — laupias Jumala, voisiko
-se olla mahdollista, että te olisitte se mies, josta isäni niin monena
-talvi-iltana ja niin monena kesäyönä on minulle kertonut, se mies, jota
-jokainen serbialainen rakastaa, jonka puolesta hän rukoilee ja itkee!
-Niin, niin, — te olette sama henkilö, sillä isäni näytti kerran hänen
-kuvaansa ja teillä on samat piirteet. Hyvä, täällä vieraassa maassa,
-kuoleman kuilun partaalla kannan teille kunnioitukseni, serbialainen
-nainen ainoalle todelliselle ja suurelle kuninkaalle! Terve, kuningas
-Milan, terve! Sinua tervehtii onneton, orjuuteen joutunut Serbiasi,
-minun, tyttärensä kautta!
-
-Sylva oli langennut polvilleen. Mutta kalpea mies seisoi siinä pää
-pystyssä. Kaksi suurta kyyneltä vieri pitkin hänen poskiansa. Yhden
-kerran elämässään oli hän vielä saanut vastaanottaa kunnioituksen ja se
-oli hänestä arvokkaampi kuin kaikki myrskyiset mielenosoitukset, jotka
-ennen olivat hänen ympärillään pauhanneet, enemmän kuin jos tuhansiin
-nouseva kansanjoukko olisi riemuiten huutanut hänen nimeänsä.
-
-Sillä hänestä tuntui, kuin tämän viehättävän, vietellyn tyttöraukan
-muodossa olisi koko hänen Serbiansa tullut hänen luoksensa, vielä
-kerran antaakseen hänelle kuninkaan nimen, jolla oli hänen korvissaan
-niin huumaava kaiku.
-
-
-
-
-SEITSEMÄSKUUDETTA LUKU.
-
-Vastakkaiset kohdat.
-
-
-Kahdeksan päivää oli Sylva ollut kuningas Milanin palveluksessa. Tällä
-oli Johannesgassen varrella Wienissä vuokrattuna asunto erään komean
-talon ensimäisessä kerroksessa. Siihen kuului kuusi huonetta, joista
-neljä oli Johannesgassen varrella ja kaksi pihan puolella. Huonekalut
-olivat kyllä kallisarvoiset, mutta heti näki, että sieltä puuttui
-hyvin paljon sellaista, joka tekee kodin miellyttäväksi ja hauskaksi.
-Sieltä puuttui naisen järjestävää kättä ja kuningas itse oli tullut
-niin välinpitämättömäksi kaiken kotoisen hauskuuden suhteen, ettei se
-häntä paljoa surettanut. Hän oleskeli enimmäkseen eräässä suuressa
-pihanpuoleisessa huoneessa, jonka hän oli valinnut työhuoneekseen, kun
-ei sinne kuulunut melu kadulta. Täällä oli hänen pieni kirjastonsa,
-kirjotuspöytä, rautainen kassakaappi ja ne muutamat muistot, jotka
-Milan oli ottanut mukaansa paetessaan Belgradista.
-
-Se, joka luuli kassakaapissa olevan aarteita, erehtyi suuresti. Tässä
-kaapissa oli kaikkea muuta kuin rahoja. Siellä säilytti Milan muutamia
-papereita, jotka olivat hänelle suuresta merkityksestä, perhekirjeitä
-sekä kirjevaihdon, jonka Milan ei olisi sallinut joutua vierasten
-käsiin.
-
-Mutta rahoja — niin, niitä ei entisellä Serbian kuninkaalla ollut
-kosolta. Hänellä ei ollut minkäänlaisia tuloja Serbiasta ja oli siis
-sanan täydessä merkityksessä köyhä mies.
-
-Että hän sellaisissa olosuhteissa kykeni elämään jotenkuten ihmisten
-tavoin ja voi vielä pysyä pystyssä, siitä oli hänen kiittäminen
-ainoastaan erästä omituista, seikkaa, jota ei Milan itsekään voinut
-oikein selittää. Siinä suhteessa täytyi hänen tyytyä otaksumisiin.
-
-Hän luuli kuitenkin arvanneensa, kuinka asian laita oli ja oli melkein
-vakuutettu, että oli arvannut oikein.
-
-Jokaisen kuun ensimäisenä päivänä ilmestyi näet entisen Serbian
-kuninkaan luo kirjeenkantaja ja jätti hänelle paksun kirjeen, jossa oli
-sisällä 5000 frangia. Kirje tuli Parisista ja sisälsi paitsi rahoja
-kortin, johon oli kirjotettu:
-
-"Maastaan karkoitetulle kuninkaalle ja onnettomalle isälle —
-uskolliselta ystävältä!"
-
-Näillä rahalähetyksillä oli Milan nyt elänyt kolmen vuoden ajan. Ne
-eivät koskaan jääneet tulematta, eikä ne koskaan tulleet päivääkään
-myöhempään. Lyönnilleen kello 12 jokaisen kuun ensimäisenä päivänä
-saattoi hän mitä suurimmalla varmuudella sanoa, että kirjeenkantaja
-ilmestyisi rahojen kanssa. Jos hän oli esim. matkoilla Parisissa,
-niin toi hänelle rahat ranskalainen postinkantaja, Lontoossa taas
-englantilainen. Olipa hän missä tahansa, saattoi hän varmuudella
-odottaa tätä summaa, ikäänkuin jossakin olisi ollut hänen nimelleen
-sijoitettu pääoma, jonka korot hänelle lähetettiin.
-
-Mutta kuka oli tämä salaperäinen ystävä, joka niin uhraavalla tavalla
-piti huolta kuningas Milanista?
-
-Milan oli aluksi epäröiden ottanut rahat vastaan, sillä hän ei voinut
-ollenkaan ymmärtää, kuka oikeastaan kykeni tekemään niin suuren
-uhrauksen hänen hyväkseen.
-
-Melkein puolen vuoden, ajan oli hän ollut siinä iloisessa toivossa,
-että se oli Aleksanteri, hänen poikansa, joka sillä tavoin tahtoi
-jossain määrin sovittaa sen vääryyden, jonka oli tehnyt isälleen.
-Varmaan lähetti hän tämän summan vaimonsa tietämättä, joka tietysti
-olisi estänyt puolisoansa antamasta isälle mitään apua.
-
-Mutta eräänä päivänä kuuli Milan varmalta taholta, ettei mitään
-sentapaista kirjettä ollut koskaan lähetetty Serbiasta ja ettei
-myöskään mikään pankkiiri ollut saanut kuninkaalta määräystä
-kuukausittain lähettää sitä summaa.
-
-Nyt kääntyivät Milanin otaksumiset toiseen henkilöosa, jonka hän
-varmasti luuli olevan sen salaperäisen lähettäjän.
-
-Kuka oli sitte tuo ystävä, jolta hän saattoi odottaa niin suurta
-jalomielisyyttä? Ja kuka ystävä oli muuten sellaisessa rahallisessa
-asemassa, että saattoi niin tunnollisesti pitää huolta hänen
-toimeentulostaan?
-
-Se ei voinut olla kukaan muu kuin — Itävallan keisari Frans Josef,
-tuo jalomielinen hallitsija, joka ei voi nähdä puutetta, koettamatta
-niin pitkältä kuin voi, poistaa sitä, hän, joka on itse hyvyys, kun on
-kysymyksessä köyhäin auttaminen — se ei voinut olla kukaan muu kuin hän.
-
-Sillä paitse sitä seikkaa, että keisari Frans Josef oli ollut kyllin
-jalomielinen salliessaan Milanin oleskella hänen maassaan ja että hän
-joka tilaisuudessa oli osoittanut huomaavaisuutta ystävänsä, entisen
-Serbian kuninkaan suhteen, oli keisari Frans Josefilla myöskin varoja
-sillä tavoin noudattaa sydämensä ääntä. Onhan tunnettu asia, että hän
-on lähinnä rikkain mies Euroopassa.
-
-Siitä syystä luuli Milan, että se oli keisari, joka niin
-hienotunteisella tavalla teki hänelle mahdolliseksi elää sopivalla
-tavalla. Sillä jollei noita salaperäisiä rahalähetyksiä olisi tullut,
-niin ei Milanilla olisi ollut muuta keinoa kuin ampua luoti otsaansa
-voidakseen päästä hädästä ja suruista.
-
-Mutta tälläkin melkoisella summalla täytyi hänen elää hyvin niukasti.
-Jos hän olisi saanut kaikki käyttää omaksi hyväkseen, niin olisi hän
-kuudellakymmenellä tuhannella frangilla vuodessa voinut elää säätynsä
-mukaisesti.
-
-Mutta valitettavasti oli Milan entisinä aikoina hoitanut huonosti
-raha-asioitaan. Hän oli tehnyt suuria velkoja ja tyydyttääkseen
-jossain määrin velkojiaan, täytyi hänen nyt tukkia monta reikää, niin
-että suurin osa niistä viidestä tuhannesta frangista kuukaudessa meni
-vanhojen velkojen maksuun. Siitä syystä täytyi entisen kuninkaan
-talouden olla hyvin yksinkertaista. Ja yksinkertaista se olikin.
-Kuningas oli, ennenkuin otti Sylvan palvelukseensa, asunut yksin vanhan
-kamaripalvelijansa Tonion kanssa. Tämä vanha mies oli ollut hänen
-palveluksessaan jo kolmekymmentä vuotta. Hän oli tuntenut Milanin jo
-poikana, ollessaan palveluksessa tämän isän luona ja ennen olisi hän
-antanut tappaa itsensä kuin eronnut kuningas Milanista.
-
-Kuninkaan ateriat tuotiin eräästä ensi luokan ravintolasta, vaikka ne
-eivät tietysti olleet niin hienot kuin ne, joihin kuningas oli tottunut.
-
-Kuningas oli ennen ollut pelaaja — tunnollinen historiankirjoittaja ei
-voi olla mainitsematta, että Milan ennen aivan liiallisella tavalla
-oli antautunut pelihimon valtaan — mutta nyt ei hän uskaltanut ottaa
-korttia käteensä peläten menettävänsä suuremman summan, mikä olisi
-vielä enemmän vähentänyt hänen tulojansa.
-
-Milanin rakkausseikkailut, joista ennen niin paljon puhuttiin, olivat
-jo kauan sitte olleet aivan lopussa. Tämä oli tapahtunut ei ainoastaan
-köyhyyden tähden, vaan myös siitä syystä, että hänen tunteissaan oli
-tapahtunut täydellinen muutos.
-
-Hänen kirjoituspöytänsä kohdalla riippui kuva. Se oli verhottu mustalla
-suruharsolla. Ainoastaan joskus, kun hän joutui muistojen valtaan,
-kohotti hän harsoa kuvan edestä.
-
-Oi, silloin tiesi hän, miksi hän ei tuntenut enää vetovoimaa kenenkään
-naisen puoleen, silloin hänelle myöskin selkeni, että vanhat pikku
-synnit olivat oikeastaan olleet suuria syntejä ja hän katui niitä nyt —
-katui syvästi ja vilpittömästi.
-
-Sentähden katsoi kuningas, ettei hänellä ollut enää oikeutta ottaa osaa
-huveihin, joita hän ennen oli rakastanut, hänen ei omasta mielestään
-sopinut enää elää kuninkaan tavoin, vaan kuten yksinkertainen porvari.
-
-Itse asiassa olikin hän vieraantunut maailmasta. Hänen täytyi nyt
-kieltää itseltään ylellisyys puvuissakin, jota hän ennen oli kovin
-rakastanut ja tavallisesti kävi kuningas yksinkertaisessa mustassa
-kävelytakissa, ilman mitään erikoisuutta puvussa.
-
-Ne, jotka tapasivat kuninkaan kadulla, eivät aavistaneet, että tuo
-yhä vielä komea mies, joka riensi heidän ohitsensa oli ennen ollut
-kuningas, miljoonien ihmisten hallitsija.
-
-Kaiken tämän olisi Milan kantanut tyynellä mielellä. Yksi asia oli vaan
-raskaana hänen sydämellään ja suretti häntä suuresti. Hän oli tottunut
-antamaan täysin käsin. Hänen anteliaisuutensa oli tullut sananparreksi
-silloin kun hänellä vielä oli käytettävänä suurempia summia. Jokaiselle
-pyytävälle oli hänen korvansa aina avoinna. Kuningas oli ollut liiankin
-heikko siinä suhteessa ja usein oli hänen anteliaisuuttansa käytetty
-väärin. Ja juuri ne, joita hän oli auttanut, olivat myöhemmin tulleet
-hänen vihollisiksensa. Mutta niinhän käy aina tässä maailmassa.
-
-Siitä huolimatta teki Milan paljon hyvää ja siihen aikaan oli Wienissä
-monta perhettä, joita kuningas auttoi. Mutta, kuten sanottu, hänen
-täytyi nyt tässä suhteessa pysyä määrätyissä rajoissa. Hän ei voinut,
-kuten ennen, antautua hyvän sydämensä ohjattavaksi ja se suretti häntä.
-
-Sylva oli, kuten kuningas lupasi, saanut turvapaikan hänen luonaan,
-eikä hän nyt enää valittanut, että Milan oli pelastanut hänet Tonavan
-aalloista. Hänellä oli pieni huone kokonaan omassa hallussaan. Hänen
-työnsä oli hyvin helppoa. Hänen piti pitää talous jonkummoisessa
-kunnossa, pitää huonekalut pölystä vapaina ja sievästi puettuna
-avata ovi, kun joku soitti. Hän oli pian hyvissä väleissä vanhan
-kamaripalvelija Tonion kanssa. Ukko kunnioitti onnetonta olentoa, josta
-herransa oli hänelle kertonut niin paljon kuin hänen tarvitsi tietää
-ja monena iltana kun Milan oli mennyt ulos tai istui työhuoneessa
-kirjoihinsa syventyneenä, istuivat Tonio ja Sylva yhdessä avarassa
-keittiössä ja puhelivat keskenänsä puoliääneen. Ukkohan oli myöskin
-serbialainen ja kun hän kertoi siitä Serbiasta, joka ennen oli ollut,
-Milanin loistoajasta, siitä ajasta, jolloin kuningatar Natalia vielä
-loisti Belgradin hovissa nuoruutensa kauneudessa ja loistossa, niin
-Sylva kuunteli tarkkaavasti ja usein vuodatti hän salaa kyyneleitä
-ajatellessaan maanpakoon ajetun kuninkaan nykyistä kohtaloa.
-
-Ankara talvimyrsky raivosi Wienin kaduilla. Talvi oli kova. Sanottiin
-myrskyn tulevan arolta ja sitte jatkavan kulkuansa ylös pohjoiseen.
-
-Kuningas Milan istui kamiinin ääressä ajatuksiinsa vaipuneena. Äkkiä
-kuului kellon kilinää. Milan säpsähti.
-
-- Kuka tulee? huudahti hän. — Kuka voi se olla? Kuka voisi tulla
-luokseni näin tavattomalla ajalla? Niitähän on niin vähän, voipi sanoa,
-ettei ketään, jotka minun luokseni tulevat. — Mutta — ehkä on se joku
-köyhä, joka tahtoo pyytää apua.
-
-Tonio avaa — minä kuulen hänen puhuvan kovalla äänellä. Se on siis
-todellakin joku vieras.
-
-Muutamia minuutteja myöhemmin koputettiin työhuoneen ovelle. Kuningas
-avasi ja kamaripalvelija seisoi hänen edessään.
-
-- Minä pyydän anteeksi, teidän —
-
-- Kuka se on? keskeytti hänet kuningas. — Minä kuulin sinun puhuvan
-jonkun vieraan kanssa.
-
-- Herra, ulkona on joku kaupunginpalvelija, joka sanoo, että hänellä
-on tärkeitä asioita ilmoitettavana. Minä olen sanonut hänelle, että te
-ette ota vastaan ketään, mutta hän ei tahdo lähteä pois. Hän on vanha
-mies, tukka ja parta valkoinen.
-
-- Anna hänen tulla sisään, vastasi kuningas. — Nyt, kun ei minulla
-enään ole valtaa, ei minun ainakaan tarvitse pelätä murhaajia. Se ei
-voi olla mikään murhayrityksen tekijä.
-
-Tonio nyökäytti hyväksyvästi päätään. Sitte riensi hän ulos ja kohta
-senjälkeen ilmestyi ovelle harmaapartainen, kumaraharteinen mies. Hän
-oli puettu Wienin kaupunginpalvelijan pukuun. Punaista lakkia piti hän
-kädessään, sininen pusero punaisine kauluksineen peitti yläruumiin,
-jalassa oli vanhat, kuluneet housut ja saappaat näyttivät yhtä
-epäilyttäviltä. Rinnassa oli messinkilevy, jossa oli numero 377.
-
-- Teillä on asiata minulle, sanoi kuningas kaupunginpalvelijalle. —
-Toimittakaa asianne, ukkoseni, kas tässä lantti vaivastanne.
-
-Näin sanoen oli kuningas ottanut rahakukkaronsa, mutta hänen sieltä
-katsellessaan pientä rahaa, sanoi kaupunginpalvelija nöyrällä äänellä:
-
-- Anteeksi, herra, mutta se, mitä minulla on ilmoitettavana, voidaan
-toimittaa vaan kahdenkesken. Minua on nimenomaan varoitettu puhumasta
-kolmannen henkilön läsnäollessa.
-
-Näin sanoen kääntyi hän ja katsoi Tonioon, joka oli jäänyt seisomaan
-ovelle.
-
-Tämä ei tietysti tahtonut mielellään jättää isäntäänsä kahdenkesken
-vieraan kanssa.
-
-- Siis salainen asia! huomautti Milan, puristaen päätään. — Olkoon
-menneeksi! — Poistu, Tonio, niin, — mene sinä vaan! Tuo ukko ei
-tee minulle mitään pahaa! Ja tiedäthän sinä, että minulla on aina
-ladattu revolveri käsillä. Eihän kenenkään maksa vaivaa asettua minun
-vihamiehekseni.
-
-- Ei, olkaa varma, herra, vakuutti vanha kaupunginpalvelija, etten
-minä ole tullut tekemään teille mitään pahaa. Minä pyydän vaan, että
-kuuntelette, mitä minulla on sanottavaa ja sitte menen minä tieheni.
-
-Milan viittasi ja Tonio vetäytyi takasin.
-
-Kun ovi oli sulkeutunut, sanoi Milan:
-
-- No, nyt olemme siis yksin, ukko. Mutta puhukaa lyhyesti asianne,
-sillä minun aikani on rajoitettu.
-
-- Se, mitä minulla on sanottavaa teille, kuningas Milan, huudahti
-kaupunginpalvelija äkkiä aivan eri äänellä, ei ole sanottu lyhyessä
-ajassa. Teidän täytyy myöntää minulle pitempi aika.
-
-Tätä sanoessaan oli ukko ojentautunut suoraksi, niin että hän tuli
-pitemmäksi kuin Milan.
-
-Kun kuningas huomasi tämän muutoksen, kääntyi hän kirjoituspöytään päin
-ja ojensi kätensä tarttuakseen revolveriin, joka oli pöydällä.
-
-Mutta ennenkuin hän ennätti sitä tehdä, huudahti vieras:
-
-- Antakaa aseen olla, kuningas Milan! Sillä niin totta kuin löytyy
-Jumala taivaassa, niin totta on myöskin, että olen tullut luoksenne
-mitä rauhallisimmissa aikeissa. Katsokaa, nyt näytän teille oikeat
-kasvoni ja vielä kerran vakuutan, että olen tullut luoksenne ystävänä.
-
-Pois lensi valkoinen parta, pois valetukka, joka tällä väärällä
-kaupunginpalvelijalla oli ollut!
-
-Kasvot, jotka eivät enää olleet nuoret ja joita ympäröi valkoinen tukka
-ja kaunisti pienet viikset, tulivat näkyviin.
-
-Kuningas Milan tuijotti vieraaseen ammottavin silmin, joissa ilmeni
-ääretön hämmästys. Sitte sanoi hän epäröiden:
-
-- Se, jota vähimmän kaikista luulin näkeväni, seisoo edessäni. Vai
-ettekö ole Pietari Karageorgevitsch?
-
-Tässä seisoi kaksi miestä, jotka kaiken ikänsä olivat olleet
-verivihollisia, kaksi miestä, joiden välillä vallitsi viha, joka ei
-ollut syntynyt heidän välillään, vaan oli alkanut jo heidän esi-isiensä
-kesken.
-
-Mutta tämä viha oli aikojen kuluessa kasvanut yhä suuremmaksi, kuten
-käärme kasvaa, kuta enemmän saalista se ahmii.
-
-Siitä huolimatta olivat he tulleet tuntemaan toisensa poikasina,
-nuorukaisina olivat he olleet yhdessä ja silloin olivat he olleet
-valmiit tappamaan toisensa. Silloin astuivat he toisiansa vastaan
-uhkaavina ja usein näytti siltä, kuin syntyisi heidän välillään verinen
-taistelu.
-
-Mutta sitä ei kuitenkaan syntynyt ja se riippui kai yksinomaan siitä
-asianhaarasta, että kohtalo oli aikasin erottanut toisistaan nämä
-molemmat miehet.
-
-Kuningas oli näet Parisissa tavannut Pietari Karageorgevitschin. He
-olivat silloin molemmat ylioppilaita ja kävivät Parisin korkeakoulua.
-He tapasivat toisensa luentosaleissa.
-
-Toinen kuuli, että se kaunis nuorukainen, joka siellä opiskeli, oli
-Obrenovitsch, nimeltä Milan. Toinen taas sai kuulla, että se pitkä,
-hoikka nuorukainen, joka niin ahkeraan kävi professorien luennoilla,
-oli nimeltään Pietari Karageorgevitsch.
-
-Silloin tiesivät he molemmat tarpeeksi. He tiesivät, etteivät koskaan
-voineet tulla ystäviksi, vaan täytyi heidän olla vihamiehiä, niin oli
-kirjoitettu kohtalon kirjassa. Obrenovitsch ja Karageorgevitsch, se oli
-sama kuin tuli ja vesi, kevät ja talvi, auringonpaiste ja musta yö.
-Obrenovitsch ja Karageorgevitsch, se merkitsi taistelua elämästä ja
-kuolemasta.
-
-Sitte Parisin aikojen eivät he olleet tavanneet toisiansa. Pietari
-Karageorgevitsch oli ollut maanpakolainen, joka ei saanut astua Serbian
-alueelle. Mutta kohtalo oli valinnut Milanin nousemaan valtaistuimelle.
-Hänet oli kutsuttu kotiin ja asetettu kruunu hänen nuoreen päähänsä.
-Monta vuotta oli hän hallinnut onnellisesti, mutta sitten oli hänkin
-saanut kokea onnen vaihtelevaisuutta.
-
-Ja nyt seisoivat he taas vastatusten.
-
-Pietari Karageorgevitsch, toisti Milan vielä kerran. — Te — te — ei, se
-on erehdys, se ei ole mahdollista, että se olette todellakin te!
-
-- Kyllä se minä olen, Milan Obrenovitsch, vastasi Pietari syvällä
-bassoäänellä — ja Jumala on todistajani, etten minä tule tekemään
-teille mitään pahaa. Ei, minä tulen teidän luoksenne siitä syystä, että
-te olette onneton ja minä tahdon ojentaa teille auttavan käden.
-
-- Teidän auttavan kätenne! toisti Milan epäillen. Onko koskaan joku
-Karageorgevitsch auttanut Obrenovitschiä? Jos Karageorgevitsch
-ja Obrenovitsch tapaisivat toisensa syvän kuilun partaalla, niin
-katsoisivat he kumpikin, että nyt oli aika tullut, jolloin toinen
-oli syöstävä kuiluun. Ei löydy niin leveätä tietä, jolla he molemmat
-voisivat tyyneesti kulkea toistensa ohi. Ei, Pietari Karageorgevitsch,
-lienette tullut missä tarkoituksessa tahansa, niin ei se voi olla muu
-kuin vihamielinen.
-
-- Niin, vihamielinen se on, mutta ei teitä kohtaan, vastasi Pietari
-epäröimättä. Minä vannon teille vielä kerran, Milan, Serbian onnen
-nimessä, joka meille molemmille on pyhä, sen rakkaan maan nimessä,
-johon emme kumpikaan saa astua, että olen tullut luoksenne ystävänä.
-
-- Minä en unohda, että olen serbialainen, sanoi Milan tyyneesti — ja
-serbialaisen ensimäinen käsky kuuluu:
-
-"Elä kiellä väsyneeltä istuinta ja kumartakoon vieraanvaraisuus sinun
-kynnykselläsi."
-
-Ja nyt, Pietari Karageorgevitsch, istukaa alas, ja niin kauan kun
-olette minun talossani, olette turvassa, siitä annan kuninkaallisen
-sanani pantiksi.
-
-- Minä kiitän teitä, Milan Obrenovitsch, sanoi Pietari, siirsi tuolin
-lähemmä Milania ja istuutui siihen. — Siis kuulkaa, mitä minulla on
-sanottavaa teille. Jo sekin seikka, että tulin tänne valepuvussa,
-todistaa teille, etten salli, että keskustelumme tulee muiden tietoon.
-Päinvastoin täytyy minun pyytää teitä noudattamaan mitä ankarinta
-vaitioloa sen suhteen, mitä minä teille ilmoitan. Että minä ylipäänsä
-ilmoitan teille aikeistani, todistaa jo sekin, etten minä mielessäni
-kanna mitään viekkautta teitä kohtaan.
-
-- Puhukaa! sanoi Milan varmalla äänellä. — Minä lupaan teille, että
-vaikenen.
-
-- Annatteko minulle sanannekin?
-
-- Kyllä, sen annan. Mutta elkää nyt kiusatko minua kidutuspenkillä,
-vaan sanokaa, löytyykö asiaa, joka voisi meille molemmille olla
-yhteinen, jonka voisimme yhteisesti suorittaa!
-
-- Kyllä, sellainen asia löytyy, minä sanon sen teille muutamin sanoin:
-
-"Viha Serbian valtaistuimella istuvaa naikkosta kohtaan, viha Dragaa
-kohtaan!"
-
-Milan hyppäsi ylös tuoliltaan. Hänen silmänsä välähtelivät, hänen
-kalpeat kasvonsa punastuivat ja saivat eloa.
-
-Pietari Karageorgevitsch oli nyt lausunut tunnuslauseen ja Milanin
-täytyi innostua.
-
-"Viha Dragaa kohtaan", se oli sotahuuto, ja se, joka vaati häntä
-ottamaan osaa siihen taisteluun, sai olla varma siitä, että hän oli
-valmis yöllä ja päivällä, pahassa ja hyvässä.
-
-- Minä näen ilokseni, jatkoi Peter Karageorgevitsch — että ne muutamat
-sanat, jotka äsken lausuin, sattuivat teidän sydämeenne. Mitä voisivat
-ne muuta tehdäkään? Tietäkää siis Milan, jatkoi hän kovemmalla äänellä,
-— että tyytymättömyys hiipii pitkin Belgradin katuja, pitkin teitä ja
-polkuja yli koko Serbian. Tyytymättömyys vaanii joka oven takana ja
-tyytymättömänä ovat nekin, joiden on kuningas Aleksanteria ja Dragaa
-kiittäminen kohoamisestaan.
-
-Nyt, sen tunnustan avonaisesti, on tilaisuus suotuisampi
-Karageorgevitscheille kuin koskaan ennen, jälleen uudistamaan perheensä
-muinaisen loiston. Minua vaaditaan takasin Serbiaan: tuhannet ihmiset
-ojentavat kätensä minua kohti ja monet äänet kaikuvat korvissani!
-
-"Pietari Karageorgevitsch, tule ja ole meidän kuninkaamme ja jatka
-vanhoja tapoja, joilla perheesi kerran teki meidät onnellisiksi! Tule
-esi-isiesi kaltaiseksi, yhtä urhoolliseksi ja hyväksi kuin hekin. Tule
-samallaiseksi kuin kuningas Kara Georg, niin me ilolla tervehdimme
-sinua!"
-
-Milan asetti kädet ristiin rinnalleen ja katsoi synkkänä alas lattiaan.
-
-- Niinkö on asiat! lausui hän tukahutetulla äänellä. — Minä juuri
-aavistin, että siihen se menisi. Ovatko siis jumalat todellakin
-päättäneet, että Obrenovitschien valta on loppuva. Ei, Pietari
-Karageorgevitsch, vielä ei olla niin pitkällä ja jos Jumala niin
-tahtoo, ei koskaan siihen tullakaan.
-
-- Siihen se menee, elkää epäilkö sitä! huudahti Pietari. — Minulta
-puuttuu vaan yksi, yksi ainoa, ja kun tämä on rinnallani, on kaikki
-voitettu. Tämä ainoa olet sinä, kuningas Milan.
-
-- Minä — minä, laupias Jumala, minäkö! — Pietari Karageorgevitsch,
-oletko tullut hulluksi? Minä, Obrenovitsch, minäkö sytyttäisin
-omin käsin palamaan sen suuren temppelin, jonka esi-isäni kerran
-rakensivat? Haa, silloinhan olisin halpamaisempi kuin Herostratus, joka
-kerran sytytti tuleen Dianan temppelin Efesossa, ihanimman kaikista
-muinaisajan rakennuksista. Tämä temppeli oli tehty vaan puusta ja
-kivestä ja koristettu kullalla, hopealla ja jalokivillä, mutta minun
-perheeni suuruus on rakennettu verellä ja kirotut olkoot ne kädet,
-jotka hävittävät tämän pyhän rakennuksen!
-
-Milan oli puhunut tempaavalla innolla ja ihastuksella, mutta
-Pietari Karageorgevitsch oli varmaan valmistunut sellaiseen. Hän
-ei kulmiaankaan väräyttänyt ja selvästi huomasi, että karkoitetun
-kuninkaan sanat eivät tehneet häneen mitään vaikutusta.
-
-- Se on teille kunniaksi, Milan, sanoi Pietari sittekun kuningas oli
-lopettanut ja astunut askeleen taapäin. — Niin, se on todellakin
-teille kunniaksi, että rakastatte perhettänne niin suuresti ja
-koko sydämellänne pidätte kiinni sen kunniasta varsinkin kun yksi
-sen perheen jäsenistä on kohdellut teitä niin häpeällisesti. Mutta
-ajatelkaa itseänne, ajatelkaa epätoivoista asemaanne! Minä tiedän, että
-te olette niukoissa oloissa, te taistelette jokapäiväisen toimeentulon
-huolissa; velkojanne ahdistavat teitä ja jollei eräs tuntematon
-hyväntekijä lähettäisi teille kuukausittain viidentuhannen frangin
-apurahaa, niin olisitte jo kauan sitte nääntynyt.
-
-Milan kalpeni, hämillään hän katsoi Pietari Karageorgevitschiin.
-
-- Kuinka te tiedätte, että minä otan vastaan näitä salaperäisiä
-rahalähetyksiä? kysyi hän — kuka on teille ilmaissut tämän salaisuuden?
-
-Mutta minä en tahdo kieltää, että niin on todellakin asianlaita, jatkoi
-kuningas ylpeästi. — Löytyy todellakin eräs jalo hyväntekijä, joka on
-koko tämän surullisen ajan pitänyt minua pystyssä. Pojaltani en saa
-mitään, enkä minä ottaisikaan häneltä mitään. Ennen kerjäisin leipäni
-sääliväisten ihmisten ovella. Mutta keisari Frans Josef lähettää
-minulle joka kuukausi rahakirjeen, joka sisältää niin paljon, kuin
-minun pieniin tarpeisiini menee, ettei minun tarvitse tehdä velkaa.
-Minä en pyydä enempää ja olen hyvin kiitollinen jalolle, armolliselle
-hallitsijalle.
-
-- Keisari Frans Josef on häiritsijäin esikuva ja jalo mies, vastasi
-Pietari vilpittömällä kunnioituksella. — Mutta te erehdytte, Milan,
-sillä se ei ole hän, joka auttaa teitä rahoilla.
-
-- Eikö hän, eikö todellakaan hän? kysyi Milan hämillään. — Silloin
-en tunne ketään ihmistä maan päällä, joka voisi tuntea niin suurta
-ystävyyttä minua kohtaan, että hän tahtoisi kantaa minulle sellaisen
-uhrin, silloin on kaikki minulle täydellinen arvoitus.
-
-- Minkä minä kuitenkin kykenen selvittämään, vastasi Pietari
-Karageorgevitsch, ottaen lompakon sinisen puseronsa alta. Katsokaa,
-jatkoi hän — tämä lompakko sisältää postikuitit kaikista niistä
-rahalähetyksistä, jotka viime vuosina ovat teille saapuneet. Minä
-se olen, joka koko ajan seisoin teidän rinnallanne, minä Pietari
-Karageorgevitsch, ennen verivihollinen, nyt ystävä.
-
-Milan ei ojentanut kättään ottaakseen lompakkoa. Hän ei voinut. Kuten
-kivettyneenä seisoi hän kalpean miehen edessä, joka tyynesti katsoi
-häneen.
-
-Hän oli sanonut sanottavansa niin yksinkertaisesti ja luonnollisella
-äänellä, ettei voinut olla epäilystäkään niiden todenperäisyydestä.
-Eikä hän varmaankaan ollut tullut nöyryyttämään Milania.
-
-Mutta joka veripisara oli kadonnut karkoitetun kuninkaan kasvoilta.
-Äkkiä suli hänen jäykkyytensä kuumiin kyyneliin.
-
-- Olenko siis jo joutunut niin pitkälle! huudahti Milan. Olenko
-ottanut armoleipäni viholliseni kädestä Karageorgevitschiltä, jonka
-kanssa olen tähän asti taistellut monta kymmentä vuotta. Minusta on
-siis tullut kerjäläinen, jonka täytyy elää almuista! Mutta Jumala on
-todistajani, ettei minulla ole ollut aavistustakaan, että nämä rahat
-ovat tulleet teiltä. Jos olisin sitä aavistanut, olisin ennen kuollut
-nälkään jossakin kadunkulmassa, kuin ottanut teiltä ainoatakaan
-rahalähetystä. Ei, Pietari Karageorgevitsch, te olette, minä tahdon
-uskoa sen, lähettänyt minulle tämän avun hyvästä sydämestä ja siinä
-vakuutuksessa, että minä sen tarvitsin. Mutta teidän ei olisi pitänyt
-niin syvästi minua nöyryyttää! Te olette pakoittanut minut kiittämään
-teitä ja se on Obrenovitschille vaikea tehtävä, kun sen täytyy sanoa
-Karageorgevitschille.
-
-- Teidän ei tarvitse ollenkaan kiittää minua, huudahti Pietari. — Ehkä
-olisitte te tehnyt samalla tavalla, jos minä olisin ollut sellaisessa
-asemassa. Ja sitä, mitä nyt aion teille esittää, ei mitenkään saa
-katsoa jonkummoiseksi korvausvaatimukseksi siitä, mitä minä olen teille
-tehnyt, sillä minä sitoudun tässä vast'edeskin auttamaan teitä, Milan,
-vaikkakin hylkäisitte pyyntöni.
-
-Sanoin teille äsken, että suuri tyytymättömyys on koko Serbiassa
-teidän poikanne hallitukseen. Varsinkin on sellainen asianlaita
-sotilaspiireissä, jotka syvästi häpeävät sitä, että heillä on kuningas,
-joka on antanut heille kuningattareksi melkein yleisen naisen. Ette
-ehkä ole lukenut viimeisiä Serbian sanomalehtiä? Niin, eikä teidän
-tarvitse niitä lukea saadaksenne tietää sen, sillä tänään puhuu siitä
-myöskin "Neue Freie Presse" täällä Wienissä.
-
-Kas tuossa sanomalehti pöydällä, ette näy vielä koskeneenkaan sitä.
-
-Hän otti kysymyksessä olevan lehden pöydältä ja avasi sen synkän
-näköisenä. Innokkaasti osoitti hän erästä lihavilla kirjaimilla
-painettua sähkösanomaa.
-
-- Lukekaa, sanoi hän.
-
-- Minä en voi, änkytti Milan, kaikki vilisee silmissäni. Sanokaa te
-minulle, mitä lehdessä seisoo.
-
-- Se on sähkösanoma Serbiasta, ja kuuluu sanalleen näin:
-
-"Varmalta taholta saamiemme tietojen mukaan odottaa Serbian kuningatar
-viiden kuukauden perästä perillistä. Belgradin hovissa vallitsee
-yleinen ilo. Koko maa ottaa siihen osaa, sillä nyt toivotaan saatavan
-tähän asti niin odotettu kruunun perillinen."
-
-Epäselvästi ääntäen vaipui Milan tuolille kirjoituspöydän viereen. Hän
-kätki kasvot käsiinsä ja minuutin aikana ei kuulunut huoneessa mitään
-ääntä.
-
-- Se oli kovin isku, mikä minua saattoi kohdata, huudahti Milan,
-nostaen kasvonsa Pietariin päin. — Tähän asti olen toki toivonut,
-että tuo inhottava olento ei voisi antaa elämää lapselle. Mutta ei,
-ei tätäkään ääretöntä tuskaa ole taivas minulta säästänyt. Tuosta
-kirotusta helmasta lähtee olento, joka kantaa Obrenovitschin nimeä,
-heikkouden ja synnin, verenhimon ja perkeleellisen viekkauden
-jälkeläinen.
-
-- Tämä lapsi ei ole vielä syntynyt, huudahti Pietari ja heitti lehden
-lattialle. — Vielä voitte te estää, ettei tämä lapsi synny maailmaan
-valtaistuimelle. Yhtykää minuun ja Aleksanteri on heti pantu pois
-hallituksesta. Sitte synnyttäköön Draga poikansa, eikä hän tule koskaan
-istumaan Serbian valtaistuimella. On pidettävä huolta, ettei tämä poika
-koskaan tule kenenkään serbialaisen näkyviin.
-
-No, voitteko vielä epäillä, ettekö ole vielä tehnyt päätöstänne?
-
-- En, kuului Milanin huulilta — minä olen jo tehnyt päätökseni.
-
-- Jumala teitä siunatkoon, sillä te olette tehnyt päätöksenne Serbian
-onneksi.
-
-- Niin, mutta en sillä tavoin kuin te tarkoitatte. Minä en koskaan voi
-auttaa ketään kaivamaan maata poikani jalkain alta. Ryöstää kruunu
-hänen päästään ja heittää hänet maailman halveksittavaksi, sitä en voi.
-Sillä joskaan en enää voi olla Serbian kuningas, niin en koskaan lakkaa
-olemasta isä. Ei, en koskaan ota osaa mihinkään liittoihin, joiden
-tarkoituksena on poikani häviö. Mutta te, Pietari Karageorgevitsch,
-olkaa varuillanne! Serbian maa ei ole vielä kyllin valmis sille
-kylvölle, jonka aiotte siihen kylvää. Siellä rakastetaan vielä liian
-paljon Obrenovitscheja, olipa heidän nimensä sitte Aleksanteri tai
-Milan.
-
-Pietari puri huultansa ja kiersi hermostuneesti viiksiänsä.
-
-- Voinko luottaa siihen, kysyi hän tutkien, että kaikki, mitä tässä
-olen sanonut, jää meidän välillemme?
-
-- Minä olen jo antanut sanani, että vaikenen ja minä pidän sen, vastasi
-Milan. Minä en edes varoita poikaanikaan, mutta minä pyydän teitä,
-luopukaa aikeistanne! Jos Jumala tahtoo, että teistä tulee kuningas,
-niin kruunaa hän teidät siksi eikä teidän tarvitse tehdä mitään sen
-hyväksi! Tämä on viimeinen kehoitukseni teille ja nyt vielä viimeinen
-pyyntö:
-
-- Nyt, kun tiedän, mistä lähteestä se kulta vuotaa, jota olen saanut
-joka kuukausi, en voi sitä vastaan ottaa. Lopettakaa siis lähetyksenne,
-elkääkä enää välittäkö siitä, kuinka minun käy, vaan jättäkää minut
-oman onneni nojaan. — Se ei käy päinsä, että Obrenovitsch elää
-Karageorgevitschin armosta.
-
-Silloin astui Pietari Karageorgevitsch aivan lähelle Milania, ojensi
-hänelle sydämellisesti kätensä ja sanoi liikutetulla äänellä:
-
-- Kun tulin luoksenne, toivoin kyllä saavani teidät liittolaisekseni,
-mutta minun täytyy kuitenkin kunnioittaa teidän vakaumustanne. Te
-olette puhunut minulle kuin mies ja minä olen kuunnellut kuin mies,
-mitä teillä on ollut sanottavaa.
-
-Hyvästi, kuningas Milan ja eläkää onnellisena jos voitte.
-
-Tämän sanottuaan kääntyi Pietari mennäkseen pois, asetettuaan ensin
-päähänsä peruukin ja valeparran kasvoillensa, mutta tultuaan ovelle
-seisoi hän hetken hiljaa pää alaspäin kuin ajatuksiinsa vaipuneena.
-
-- Mitä ajattelette, Pietari Karageorgevitsch? kysyi Milan. — Jos ehkä
-voin jollain tavoin auttaa teitä, niin mielelläni teen kaikki, mitä
-voin, kun vaan ei ole kysymys pojastani.
-
-- Minä ajattelen, sanoi Pietari — jos nytkään uskotte, mitä olen
-sanonut teille; vai luuletteko, että minä tahdon vetää teidät
-puolelleni ja siksi olen tehnyt teille väärän ilmoituksen.
-
-- Te ette ole ennenkään koskaan valehdellut minulle, Pietari, ettekä
-ole nytkään sitä tehnyt, sanoi Milan aivan yksinkertaisesti.
-
-- No kuulkaa siis myöskin minun varoitukseni, kuningas Milan! sanoi
-Pietari.
-
-Minä varoitan teitä, niin, minä pyydän teitä varomaan henkeänne, ettei
-se murhaaja saa työtänsä tehdyksi, joka tällä hetkellä on matkalla
-tänne, — se murhaaja, jonka kuningas Aleksanteri on tänne lähettänyt —
-toimittamaan teidät pois päiviltä!
-
-Milan huudahti, syöksi Pietarin luo ja laski kätensä hänen olalleen.
-
-- Ihminen, änkytti hän — te olette nyt lausunut hirmuisen asian.
-
-Murhaaja, sanotte te, — murhaaja, jonka poikani on lähettänyt — —
-
-- Ehkä ei niin paljon poikanne, kuin Draga. Velvollisuuteni on lausua
-teille koko totuus! Tietäkää siis, että minä vakoojien kautta pidän
-silmällä Belgradin hovia. Konakissa ja Tapschiderin huvilinnassa
-ei tapahdu mitään, jota minä en tiedä. Siten olen saanut tietää,
-että kuningas Aleksanteri aikoo lähettää luoksenne miehen, jonka
-tehtävänä on lähestyä teitä jonkunmoisen ystävyyden varjossa. Mutta
-todellisuudessa on tällä miehellä varattuna myrkkyä, jonka hän antaa
-teidän nautittavaksenne sopivassa tilaisuudessa.
-
-Milan tuijotti Pietariin, kuin ei hän vielä uskoisi tuota hirmuista
-ilmoitusta.
-
-Mutta Karageorgevitsch jatkoi kiireesti:
-
-- Minustakin tuntuu mahdottomalta, että poika voi olla niin paatunut,
-ettei hän kammoa sellaista hirmutyötä. Siitä syystä annoin väkeni
-tarkasti ottaa vaarin tapahtumista Belgradin hovissa. Nyt olen kuullut,
-että murhaaja on noin viisi päivää sitte lähtenyt Wieniin. Kuule
-tarkasti, mitä minä sanon, kuningas Milan!
-
-Hän ei käyttänyt rautatietä, vaikka hän tätä tietä olisi ehtinyt
-Wieniin kolmannessa osassa siitä ajasta, minkä hän nyt tarvitsee,
-matkustaessaan postireessä Unkarin pustan kautta. Hän ei tietysti
-tahtonut, että hänen matkansa Belgradista tulisi tunnetuksi, jotta
-hänen persoonaansa ei sitte pantaisi yhteyteen teidän äkillisen
-kuolemanne kanssa. Mutta olen saanut tietää vielä enemmän.
-
-Sitä kurjaa murhaajaa, joka on matkalle tänne panemaan toimeen Dragan
-käskyä, seuraa henkilö, joka on minulle riittävänä todistuksena siitä,
-että konnantyö on vireillä — se on kuningatar Dragan täti, Eufemia,
-vanha nainen, jonka syyksi täytyy lukea monta Dragan pahoista juonista.
-
-- Täti Eufemia? huudahti Milan vapisevalla äänellä — minä tunnen
-hänet! —
-
-- Ettekö nyt huomaa kuningattaren vehkeitä? Hän tarvitsee henkilön,
-joka pitää murhaajaa silmällä tämän oleskellessa Wienissä, ja — siihen
-oli täti Eufemia hänen mielestään kuin valettu. Kaikki, mikä tapahtuu
-salassa, on epäilyttävää, jatkoi Pietari pitkän vaitiolon jälkeen.
-— Epäilyttävää on myös, kuin ihmiset eivät uskalla näyttää oikeata
-muotoansa, vaan esiintyvät milloin missäkin muodossa.
-
-No niin — se, joka kuninkaan käskystä astuu teidän eteenne tarjoomaan
-teille sovintoa, on kätkenyt itsensä erään kauppias Naumannin nimen
-alle — sillä nimellä on hän ainakin Semlin Hôtellin matkustajain
-kirjassa. Samoin on täti Eufemia katsonut parhaaksi olla näyttämättä,
-kuka hän todella on. Hän on matkustanut nunnan puvussa ja sanoo
-kuuluvansa kartusiaaninunnain luostariin. Se on väärää peliä, Milan, ja
-väärinpelaajain suhteen täytyy olla varuillaan.
-
-Karkoitettu kuningas katsahti ylös ja sanoi:
-
-- Onko asianlaita todellakin sellainen? Silloin olisi todellakin ollut
-paljon parempi, että olisin jo aikoja sitte tehnyt lopun elämästäni.
-Oma poikaniko tahtoo sen nyt lyhentää — ei, ei, ei hän, hänen
-päässään ei tämä alhainen ajatus ole syntynyt! — Draga on istuttanut
-sen häneen, eikä sillä raukalla ole ollut voimaa halveksien hyljätä
-sellaista ehdotusta! Kaikissa tapauksissa olen teille kiitollinen
-varoituksestanne, minä panen sen sydämelleni. Minä olen varoillani
-ja jos kuninkaan apulainen tulee luokseni, niin otan hänet vastaan
-asianmukaisella tavalla.
-
-Mutta odottakaa! Ovatko vakoojanne Belgradissa sanoneet myöskin sen
-miehen nimen, joka on antautunut niin halpamaiseen tekoon? Onko hän
-serbialainen? Tuskinpa luulisin, että Serbian pojissa löytyy sellaista,
-joka vainoaisi minun henkeäni.
-
-- Hän on serbialainen, vastasi Pietari kolkolla äänellä — ja minä
-luulen, että te hyvin tunnette hänet. Hänen nimensä on Stefan
-Naumovitsch, ja on hän nykyään kuningas Aleksanterin ajutantti, vaikka
-oli ennen tämän pahimpia vastustajia.
-
-Tuskin oli Pietari lausunut nimen, kun Milan säpsähti tuskasta.
-
-- Hänkö! änkytti onneton kuningas. — Häneltä olisin kaikista vähimmän
-odottanut sellaista. Hän oli ystäväni, minä olin läheisessä yhteydessä
-hänen kanssansa ja olin kirjevaihdossa hänen kanssaan!
-
-- Mitäs se todistaa? keskeytti hänet Pietari Karageorgevitsch. — Se
-tukee vaan minun väitettäni. Tietysti ei kuningas Aleksanteri voinut
-lähettää sellaista, jonka te heti alussa tietäisitte viholliseksenne.
-Sellaista ihmistä epäillään, eikä edes maisteta, mitä hän asettaa
-syötäväksemme.
-
-Mitä taas Stefan Naumovitschiin tulee, niin tiesivät Aleksanteri ja
-Draga kyllä hyvin, että te ottaisitte hänet ystävällisesti vastaan ja
-ett'ette hänet nähdessänne heti epäilisi, että hän oli tullut aikeessa
-ryöstää teidän henkenne.
-
-- Stefan Naumovitsch! toisti Milan uudestaan. — Että sen piti olla
-juuri hän! Eikö siis todellakaan löydy enää todellista ystävyyttä ja
-onko valhetta jokainen sana, jonka ihmiset lausuvat?
-
-- Siltä se melkein näyttää, vastasi Pietari Karageorgevitsch
-alakuloisena ja surullisena. — Täytyy tottua siihen ajatukseen, että
-kaikki ihmiset ovat syntisiä. Ehkä emme mekään ole parempia kuin kaikki
-muut, mutta me tahdomme ainakin pyrkiä siihen.
-
-- Nyt tunnen mieleni kevyemmäksi, kuningas Milan, kun olen saanut antaa
-teille tämän varoituksen, sillä se olisi koskenut syvälle sieluuni, jos
-minulle olisi tultu sanomaan, että te sorruitte kuningattaren vehkeiden
-takia. Mutta hyvästi nyt! Minä olen puhunut teille kuin mies — ottakaa
-varteen varoitukseni.
-
-Vielä kerran puristi Pietari Milanin kättä. Sitte riensi hän ovea
-kohti, jonka taakse katosi. Milan seisoi keskellä huonetta. Hänen
-kasvonsa olivat saaneet jäykän ilmeen.
-
-- Se oli todellakin vaikea hetki, huudahti hän mielenliikutuksen
-tukahduttamalla äänellä — vaikea kolminkertaisessa merkityksessä.
-
-Pietari Karageorgevitsch tulee luokseni, koettaen saada minun
-myötävaikutustani poikani häviöön. Minä saan tietää, että Pietari
-Karageorgevitsch on niiden rahojen salaperäinen lähettäjä, joita joka
-kuukausi olen saanut vastaanottaa, niiden rahojen, joilla tähän asti
-olen kokonaan tullut toimeen ja joihin en tästälähin aio koskea.
-
-Ja Pietari Karageorgevitsch ilmoittaa minulle, että poikani on
-palkannut murhaajan minua varten ja että tämä murhaaja on — Stefan
-Naumovitsch! Oi, tämä oli todellakin hirmuinen hetki, joka heittää
-varjonsa koko tulevaan elämääni. Mutta minähän olen kokenut niin
-paljon hirmuista, ettei tämäkään isku voi kukistaa minua. Ei, ei, minä
-en tahdo kukistua, olenhan vannonut valan itsekseni, että katkaisen
-myrkytetyn kärjen kaikista niistä nuolista, jotka tulevat Belgradista
-ja halveksien heitän ne luotani.
-
-Mikä nyt on, Tonio? Tuletko ilmoittamaan minulle, että vanha kaupungin
-palvelija on mennyt tiehensä?
-
-- Niin, herra, sanoi ukko syvään kumartaen — kaupungin palvelija on
-mennyt. Mutta — minä ilmoitan samalla toisen vieraan. Merkillistä,
-näyttää siltä, kun emme tänä iltana saisi ollenkaan lepoa, teidän
-majesteettinne!
-
-- Mitä sinä sanot, onko siellä ulkona taas joku, joka tahtoo puhua
-kanssani?
-
-Tonio nyökäytti valkoista päätään.
-
-- Kyllä, teidän majesteettinne, sanoi hän, — mutta tällä kertaa luulen
-varmaan, että käynti tuottaa teille paljon iloa. Minä tiedän, että hän
-on tervetullut, te otatte hänet vastaan avoimin sylin.
-
-Ja odottamatta kuninkaan käskyä riensi Tonio ovelle ja avasi sen
-selälleen.
-
-Milanilta pääsi huuto ja hän tuli jos mahdollista vielä kalpeammaksi
-Ovessa seisoi matkapukuun puettuna korkeakasvuinen, hoikka mies —
-Stefan Naumovitsch.
-
-
-
-
-KAHDEKSASKUUDETTA LUKU.
-
-Kaksitoista uskollista serbialaista.
-
-
-Stefan Naumovitsch oli siis saapunut Wieniin. Hän oli päässyt matkansa
-perille ja seisoi nyt kuningas Milanin edessä. Mutta ennenkuin me
-käymme kuvaamaan keskustelua heidän välillään, täytyy meidän mennä
-hiukan taapäin ajassa siihen hetkeen, jolloin Stefan Naumovitsch löysi
-jälleen Genian yksinäisessä majatalossa Unkarin pustalla ja sitte heti
-taas hänet kadotti. Hän oli kadottanut Genian tuon Genian onnettoman
-luulon tähden, että Stefan oli ryöstänyt häneltä rakkautensa ja antanut
-Helena Lunjevicalle, Genia oli näet eräänä päivänä konakin puutarhassa
-salaa kuullut Stefanin puhuvan Helenalle rakkaudesta, mutta ei ollut
-kuullut, että Stefan oli puhunut vaan kuningas Aleksanterin puolesta.
-
-Genia oli antanut hänelle vaan hämäriä viittauksia ennenkuin syöksi
-pimeyteen. Jos Stefan olisi aavistanut, että hänen keskustelunsa
-Helena Lunjevican kanssa oli syynä siihen, että hänen rakkaansa repi
-itsensä irti hänestä, että Genia piti häntä uskottomana eikä enää
-luottanut hänen rakkauteensa vaan mieluummin uskoi itsensä aron
-susille kuin hänelle, silloin olisi hän varmaan kironnut sitä hetkeä,
-jolloin hän sai kuningas Aleksanterilta käskyn hänen puolestaan pyytää
-Helenan kättä. Sillä se oli juuri tämä onneton käsky, joka oli syynä
-kaikkeen. Mutta sitä ei Stefan tiennyt ja sitä käsittämättömämmältä ja
-tuskallisemmalta oli hänestä sentähden tuntunut Genian päätös ikuiseksi
-erota hänestä.
-
-Mutta niin oli kuitenkin tapahtunut ja vaikka Stefan oli melkein
-koko yön harhaillut ympäriinsä arolla, kuitenkin pysytellen itseään
-majatalon läheisyydessä, huutaen Geniata nimeltään ja hakien häntä
-silmillään, huomasi hän kuitenkin, kun aamu koitti, että oli ainiaaksi
-kadottanut hänet. Stefan huomasi, ettei hän tällä hetkellä voinut tehdä
-mitään. Samalla johtui hänen mieleensä, että hänen piti päästä Wieniin
-niin pian kuin mahdollista, viemään Milanille kuningas Aleksanterin
-pyyntöä, sitä pyyntöä, joka tuotti Stefan Naumovitsch paralle niin
-suurta iloa.
-
-Hän oli sydämestään iloinen, sillä hän toivoi voivansa taivuttaa
-Milanin palaamaan hänen kanssansa Serbiaan ja sydämessään oli hänellä
-tieto siitä, että hän oli sovittava välittäjä isän ja pojan välillä,
-kahden miehen välillä, joista toinen oli tehnyt niin paljon maansa
-hyväksi ja toinen niin hyvin tarvitsi ymmärtäväisen neuvonantajan
-rinnallaan.
-
-Siitä syystä oli Stefan jatkanut matkaansa sillä postireellä, jota
-Genia oli ennen ohjannut. Nyt ajoi Stefan itse ja nunna istui sen
-sisällä. Heidän välillään ei vaihdettu monta sanaa matkan kestäessä.
-
-Itse asiassa Stefan katseli nunnia myötätuntoisuudella, sillä hänen
-käsityksensä mukaan työskentelivät he ihmiskunnan hyväksi hoitamalla
-sairaita.
-
-Mutta tämä nunna — ei, hänen omituinen, suljettu, melkein
-epäystävällinen tapansa, iva, jolla hän puhui, muutamat silmäykset,
-jotka välähtivät hänen silmistään, tämä kaikki oli tehnyt hänet
-vastenmieliseksi Stefanille, niin että tämä vältti puhua tai vaihtaa
-ajatuksia hänen kanssansa. Hän tunsi helpotusta nähdessään vihdoin
-edessään Buda-Pestin tornit ja hän täällä pääsi erilleen nunnasta.
-Sillä täältä piti Stefanin jatkoi matkaansa rautateitse. Stefan
-sanoi hyvin kylmästi hyvästit naiskumppanilleen eikä välittänyt
-siunauksestakaan, jonka nunna olisi hänelle antanut-.
-
-Postitalon edustalla, johon hän oli ajanut postireen, viskautui hän
-niin pian kuin mahdollista ajurin rekeen ja käski ajurin ajaa Hôtel
-Hungarinaan.
-
-Mutta Stefan Naumovitsch olisi suuresti hämmästynyt, eikä hänestä
-olisi suinkaan ollut hauskaa, jos olisi kuullut, että viiden minuutin
-kuluttua nunnakin otti ajoneuvot ja huusi ajurille:
-
-- Hôtel Hungarina!
-
-Noin kymmenen minuutin kuluttua oli nunna tuon komean Hôtellin
-edustalla, joka täydellä syyllä nauttii eurooppalaista mainetta.
-Ovenvartija avasi vaunun oven ja auttoi vanhaa nunnaa sieltä ulos.
-
-- Minä jään tänne vaan huomisaamuun, sanoi nunna. — Olkaa hyvä ja
-antakaa minulle vaan pienempi huone.
-
-- Kyllä, vastasi ovenvartija. — Meillä on kyllä halpojakin huoneita,
-mutta valitettavasti ovat ne kaikki otetut. Yhden huoneen voisin antaa
-teille, sen ikkuna on Tonavalle päin, mutta ne huoneet ovat vähän
-kalliimpia.
-
-- Tuleeko kukaan asumaan minun huoneeni viereisessä huoneessa? — Minä
-en mielelläni tahtoisi naapureita.
-
-- Siinäkään suhteessa en valitettavasti voi palvella teitä, vastasi
-ovenvartija, — sillä juuri nyt saapui eräs kauppias, eräs herra Anton
-Naumann, joka on itselleen pyytänyt kaksi Tonavan puoleista huonetta,
-ja se huone, jonka minä voisin antaa teidän käytettäväksenne, on hänen
-huoneensa vieressä. Luulen voivani vakuuttaa, että rouvan naapuri
-on hyvin hiljainen henkilö. Muuten ei meidän Hôtellissa sallita
-minkäänlaista melua.
-
-Ovenvartija ei ollut huomannut, kuinka iloisesti ja ilkeästi nunnan
-silmät välähtivät kun hän kuuli, että Anton Naumannin huoneet olivat
-aivan hänen huoneensa vieressä.
-
-- No, olkaa hyvä, sanoi nunna — ja viekää minut huoneeseeni.
-
-- Kas tässä on hissi — Jean, vie nainen numeroon 74.
-
-Nunna nousi heti senjälkeen hissiin ja oli heti komeasti sisustetussa
-huoneessa, jonka ikkunasta oli ihana näköala Tonavan yli. Tämän
-toisella puolella näki hän vanhan Ofenin, joka kohosi kuten uhkailevana
-muistona niiltä ajoilta, jolloin turkkilaisilla oli vielä valtansa
-Tonavan toisella puolella.
-
-Hurskas nunna riensi panemaan oven lukkoon Jeanin mentyä, joka oli
-kantanut hänen tavaransa huoneeseen. Sitte otti hän päähineen päästään
-ja täti Eufemian kasvot näkyivät selvästi sähkövalossa.
-
-- Oivallista, mutisi hän mennessään seinän luo, joka eroitti hänen
-huoneensa Stefan Naumovitschin huoneista ja laski korvansa seinää
-vasten — nyt voin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
-
-Minä matkustan Wieniin hankkimaan sitä lasta, jota Draga tarvitsee
-ja samalla pidän silmällä tätä Stefan Naumovitschia, joka on tullut
-Wieniin kuninkaan käskystä raivaamaan tietä sovintoon Milanin kanssa.
-Ha, haa se narri luulee todellakin, että Draga sallisi tuon vanhan
-itsepäisen jörön palaavan Serbiaan. Ehkä pitämään häntä silmällä ja
-estämään kaikkea, mitä Draga tahtoo. Eihän toki, niin tyhmä ei hän toki
-ole. Oh, miten minä säikähdin, kun Draga ilmoitti minulle tämän tuuman!
-
-"Oi, mitä olet tehnyt, Draginja! huudahdin minä kuultuani vaan hänen
-ensimäiset sanansa. — Oletko todellakin suostunut siihen, että Milan
-saa tulla takasin Serbiaan? No, sitte saat heti hakea nuoran, johon
-itsesi hirtät, sillä Milan saa pian sinut epätoivoon. Sinun valtasi on
-nyt lopussa. Rakas Draginja, kuinka saatoit suostua sellaiseen!"
-
-Siinä seisoi hän sitte ja tuijotti minuun, kuin olisi tahtonut sanoa:
-
-"Niin, minä olin hirmuisen tyhmä, täti, enkä voi antaa itselleni
-anteeksi, että suostuin Aleksanterin ehdotukseen kysymättä ensin
-sinulta neuvoa. Mutta mitä me nyt teemme? Stefan Naumovitsch on jo
-saanut kuninkaan käskyn ja matkustaa huomenna varhain."
-
-- Mitä on tehtävä? vastasin minä. — "Draginja, meidän täytyy tehdä
-tyhjäksi kuninkaan tuuma, meidän täytyy tehdä niin, ettei Milan palaja."
-
-"Voisiko se olla mahdollista? Milan tarttuu epäilemättä siihen käteen,
-jonka kuningas hänelle ojentaa. Hän tarttuu siihen ilolla, sillä koko
-hänen sydämensä riippuu kiinni Serbiassa ja se päivä olisi iloisin
-päivä hänen elämässään, jolloin hän saisi palata maahansa."
-
-Silloin ei se päivä koitakkaan hänelle!
-
-"Aiotko estää sitä?"
-
-"Kyllä, sen aion tehdä", vastasin minä — sillä edellytyksellä, että sinä
-annat suostumuksesi siihen, mitä minä aion tehdä."
-
-No, ja minun Draginjani antoi suostumuksensa, ja nyt — ha, haa, nyt ei
-kuningas Milan koskaan enää näe Serbiata, sen minä takaan.
-
-Ja täällä — täällä Buda-Pestissä täytyy sen tapahtua, jatkoi Eufemia
-pienen vaitiolon perästä, jonka kestäessä hän ivahymy ohuilla
-huulillaan katsoi seinään, joka eroitti hänet Stefan Naumovitschista.
-— Minä olen tarkkaan neuvonut Dragaa, mitä hänen tulee tehdä — pian
-täytyy niiden miesten tulla, jotka Draga on tänne lähettänyt. Ha, haa,
-niitä isänmaan ystäviä, jotka eivät aavista, että kulkevat vaan minun
-asioillani! Peijakas — luulenpa, että he ovat jo täällä — askeleita
-alhaalla — koputusta Stefanin ovella — ei, minä en erehdy — he ovat
-siellä!
-
-Samassa painautui Eufemia niin lähelle seinää, kuin olisi hän
-tahtonut painaa siihen kuvan omasta laihasta ruumiistaan. Eikä hän
-ollutkaan erehtynyt. Juuri tällä hetkellä tuli Stefanin luo vieraita,
-joiden käynti tulisi olemaan mitä suurimmasta merkityksestä kuningas
-Milanille, tai, sanokaamme se heti suoraan, kerrassaan onnettomasta
-merkityksestä.
-
-Stefan oli heittänyt naamionsa niihin vaunuihin, joilla ajoi
-postiasemalta Hôtel Hungarinaan. Täällä Buda-Pestissä ei hän sitä enää
-tarvinnut.
-
-Oli ilta, hänen pöytänsä kohdalla paloi sähkölamppu ja heitti
-miellyttävän, valkoisen valon komeasti sisustettuun huoneeseen. Stefan
-oli sytyttänyt sikarinsa ja seisoi ajatuksiinsa vaipuneena ikkunan
-vieressä katsellen yli rakkaan Tonavan Ofenin vanhaa kuninkaan linnaa,
-joka loisti kuin kummitus kuutamossa.
-
-Hôtellin edustalla liikkui Buda-Pestin hieno maailma, joka näytti
-olevan omiaan vetämään nuorta miestä puoleensa. Mutta Stefan oli
-päättänyt viettää illan kotona. Buda-Pestin huvit eivät voineet häntä
-huumata. Hän meni pois ikkunan luota ja istuutui sohvan nurkkaan. Hän
-nojasi päätään taapäin ja kun hän siinä miettiväisenä katseli sinisiä
-savupilviä, jotka läksivät sikarista, näytti hänestä, kuin olisi
-savupilvistä pilkistänyt hänen rakkaan Geniansa kasvot, hänen suloiset
-piirteensä, joita hän ei kylliksi voinut katsella.
-
-Äkkiä kuuli Stefan ovelle koputettavan. Hän nousi ylös ja avasi. Hänen
-hämmästyksekseen astui sisään ovenvartija.
-
-- Anteeksi, herrani, — mutta vaan muutama sana, sanoi hän kumartaen
-kohteliaasti.
-
-- Olkaa hyvä ja puhukaa, minä olen valmis kuulemaan.
-
-- Anteeksi, tehän olette kirjoittanut nimenne matkustajain kirjaan
-Anton Naumanniksi — eikö niin?
-
-- Kyllä olen, vastasi Stefan punastuen.
-
-- Mutta meillä on syytä otaksua, että olette käyttänyt salanimeä. Elkää
-nyt vaan ymmärtäkö minua väärin, hyvä herra! Me tiedämme näet aivan
-hyvin, ettette ole mikään poliisin takaa ajama rikoksellinen ja ettette
-ole ottanut toista nimeä johtaaksenne asianomaisia harhaan. Löytyyhän
-usein valtiollisia syitä, jotka pakoittavat sellaisiin toimiin. Mutta
-tehän olette — Serbian kuninkaan ajutantti, te olette kapteeni Stefan
-Naumovitsch, vai mitä?
-
-Stefan astui hämmästyneenä askeleen taapäin.
-
-- Kyllä, mutta kuinka te sen tiedätte? huudahti hän sitte. — Koska te
-nyt kerran olette lausunut nimeni, niin en tahdo kieltää, että olen
-Stefan Naumovitsch. Mutta, minä en voi ollenkaan ymmärtää, kuinka
-olette voineet saada sen selville!
-
-- Hyvin yksinkertaisella tavalla, vastasi ovenvartija ystävällisesti.
-— Tuolla alakäytävällä seisoo näet serbialainen lähetystö, joka haluaa
-puhua teidän kanssanne, keskustella kapteeni Stefan Naumovitschin
-kanssa ja tämän lähetystön johtaja on nimenomaan uskonut minulle, että
-herra kapteeni on nähtävästi Hôtellin kirjaan merkinnyt nimensä Anton
-Naumanniksi.
-
-- Mitä, serbialainen lähetystö tahtoo puhua minun kanssani ja kuka on
-sen johtaja?
-
-- Se olen minä, kuului korkea ääni etempää ovelta.
-
-Stefanilta pääsi hämmästyksen huudahdus, sillä se ei ollut kukaan muu
-kuin hänen ystävänsä översti Maschin, joka nyt tuli hänen luoksensa.
-
-- Maschin, sinäkö Buda-Pestissä! Rakkaani, mitä tämä merkitsee? Ja
-minkä näköinen olet! Sinulla on taas sotilaspuku — ja rinnassasi — tämä
-tähti! Sitä en ole sinulla koskaan ennen nähnyt! Taitaa olla se uusi
-Dragan ritarimerkki?
-
-- Niin, kallis ystäväni, sanoi Maschin sydämellisesti pudistaen
-ystävänsä kättä ja vetäen häntä vasten rintaansa — ajat muuttuvat,
-näetkös, ja samalla muuttuu, kuten tietty, myöskin ihmisten ulkomuoto.
-Mutta lyhyesti sanoen, jatkoi översti ovenvartijan poistuttua, — seison
-tässä lähetystön etunenässä ja olemme tulleet onnittelemaan sinua
-siihen tehtävään, jonka kuningas on sinulle uskonut.
-
-- Tiedätkö siis sinäkin, mitä tämä tehtävä tarkoittaa? Sano minulle,
-Maschin, mitä on Belgradissa tapahtunut minun lähdettyäni? Kaikki on
-minulle selittämätön arvoitus.
-
-- Johon minä kuitenkin heti annan sinulle selityksen, vastasi översti
-Maschin, vetäen Stefanin vierelleen sohvaan. — Kuningashan on antanut
-sinulle toimeksi kutsua Milan takasin isänmaahansa.
-
-- Niin, sen on kuningas Aleksanteri tehnyt ja kuningatar Dragan
-nimenomaisella suostumuksella, niin, vieläpä hänen kehoituksestaankin.
-Samana päivänä, jolloin sinä läksit, sain minä kuninkaallisessa
-pikapostissa kuninkaan omakätisen kirjeen, jossa hän käski minun pyytää
-pääsyä hänen luoksensa ja takasi minulle täyden turvallisuuden. Kirje
-oli kirjoitettu niin lämpimästi, se sisälsi niin monta vakuutusta hänen
-kunniansa nimessä, että minä heti ensi hetkessä tiesin, ettei ollut
-kysymys mistään salajuonista ja että minä turvallisesti saatoin lähteä
-konakiin.
-
-Sen minä teinkin. Kuningas otti minut vastaan erittäin ystävällisesti,
-ojensi minulle kätensä ja tarjosi täyden sovinnon.
-
-"Nyt tulee maahan toiset ajat", sanoi hän minulle, "kuningas Milan
-tulee takasin ja hallitsee vastaisuudessa yhdessä minun kanssani,
-tai on ainakin se, joka seisoo lähinnä minun valtaistuintani, on
-neuvonantajani ja auttajani pyrkimyksissäni tehdä Serbia onnelliseksi.
-Ei, elkää katsoko minuun noin ihmetellen, noin epäillen!" jatkoi
-kuningas. "Asia on todellakin niinkuin sanoin. Ja paras vakuutus,
-jonka voin antaa teille aikeestani kutsua Milan tänne, on se, että
-olen määrännyt ystävänne, Stefan Naumovitschin matkustamaan Wieniin ja
-esittämään isälleni sovintotarjoukseni.
-
-"Mitä sanoo teidän majesteettinne", huudahdin minä, "onko Stefan
-Naumovitsch matkalla Wieniin? Jumalani, jospa todellakin niin olisi —"
-
-"Niin se on", vastasi kuningas, ja sitte kertoi hän minulle, että sinä
-olit ottanut valepuvun, ettet herättäisi huomiota matkalla, ja että
-matkustit Anton Naumannin nimellä."
-
-Samassa avattiin ovi ja sisään astui kuningatar Draga.
-
-Voit helposti arvata miltä minusta tuntui, kun näin tämän naisen,
-joka oli tehnyt meidät kaikki onnettomiksi ja jonka tiesin olevan
-veriviholliseni. Tällä hetkellä ajattelin salajuonta ja luulin, että
-nyt minut vangitaan. Mutta taas minä erehdyin. Olin tehnyt väärin
-kuningasta ja kuningatarta kohtaan, siliä molemmat pysyivät siinä
-vakuutuksessa, jonka olivat minulle antaneet. Draga huomasi kyllä,
-että minä säpsähdin hänet nähdessäni, mutta hän tuli iloisesti minua
-vastaan, ojensi kätensä ja sanoi:
-
-"Kaikki on unohdettu ja annettu anteeksi, översti Maschin. Kuningas
-Milanin palatessa Serbiaan palaa rauha maahan ja me saamme monta hyvää
-ystävää." Ja siihenhän me vaan pyrimmekin. Jos kuningas Milan olisi jo
-kauan sitte täyttänyt tämän meidän ainoan vaatimuksemme, niin olisimme
-olleet hänen uskollisia ystäviään, hänen liittolaisiaan sen sijaan,
-että meidän nyt on täytynyt olla hänen vastustajiaan. Niin, sillä
-hinnalla olisimme ottaneet Dragan kaupan päällisiksi sillä jos Milan
-palajaa Serbiaan, niin on Dragan vaikutus puoliksi vähennetty, silloin
-ei hän ainakaan tule enää niin vaaralliseksi maalle, kuin hän on tähän
-asti ollut.
-
-Mutta seuraavassa hetkessä tuntui minusta, se täytyy sanoa, muutos
-kuninkaan ja kuningattaren mielentilassa uskomattomalta, eikä epäilys
-tahtonut minusta lähteä.
-
-Kuningas näytti sen huomaavan, sillä hän sanoi minulle:
-
-"Te ette näy vielä oikein luottavan meihin, översti Maschin, no,
-voittehan itse hankkia varmuutta siitä, että Stefan Naumovitsch on
-todella matkustanut kutsumaan Milania Serbiaan. Ottakaa mukaanne kaikki
-ystävänne, joiden sydämet vielä sykkivät Milanille ja matkustakaa
-rautateitse Buda-Pestiin. Sinne joudutte ennen Naumovitschia, joka
-kulkee postikyydillä. Kaikissa tapauksissa tapaatte hänet Unkarin
-pääkaupungissa".
-
-"Teidän majesteettinne", vastasin minä, "jos minä ottaisin mukaani
-kaikki ystäväni, joiden sydämet sykkivät Milanille, niin täytyisi minun
-ottaa koko Serbia mukaani."
-
-Kuningas nauroi sydämellisesti minun vastaukselleni ja sanoi olevansa
-iloinen, että hänen isänsä on niin tervetullut maahan.
-
-"Minunkin luokseni on hän tervetullut!" huudahti hän. "Ja minä voin
-tuskin odottaa sitä hetkeä, jolloin hän Naumovitschin rinnalla
-tulee takasin. Mutta ei kuningattarellakaan ole pahoja aikeita
-hänen suhteensa. Rakas Maschin, kuinka olisi, jos te muodostaisitte
-lähetystön, joka matkustaisi Buda-Pestiin ja Serbian nimessä
-vakuuttaisi Naumovitschille, että Milan on sydämellisesti tervetullut
-maahan?"
-
-Tämä ajatus sai kohta vastakaikua sielussani. Minä vakuutin kuninkaalle
-ja kuningattarelle, että kutsuisin kokoon joukon arvokkaita miehiä,
-jotka heti olisivat valmiit siinä tarkoituksessa seuraamaan minua
-Buda-Pestiin.
-
-"Ja silloin tulette te matkustamaan, toivon minä, minun 6:nen
-jalkaväkirykmenttini puvussa, jota te ennen kannoitte niin suurella
-kunnialla ja jonka minä suureksi surukseni näin teidän heittävän pois."
-
-Näin sanoen astui kuningas kirjoituspöytänsä luo ja otti siitä paperin,
-jonka ojensi minulle. Se oli se paperi, jonka kautta minut jälleen
-asetettiin entiselle paikalleni armeijassa. Samalla nimitettiin minut
-asiakirjassa ritariksi Dragan ritarikunnassa.
-
-Enhän voinut sellaisissa oloissa hyljätä nimitystä. Tosin tuntui
-minulta vastenmieliseltä rinnassani kantaa tätä ristiä, jossa on
-sellaisen naisen kuva. Sillä vaikka olenkin sopinut kuningattaren
-ja kuninkaan kanssa Milanin vuoksi, niin tunnen Dragaa kohtaan yhtä
-vähän ystävyyttä ja myötätuntoisuutta kuin ennenkin. Minä en koskaan
-voi tulla ystäväksi tämän naisen kanssa. Hänen ja minun välillä on
-liian suuri kuilu, jonka yli minä en voi koskaan mennä. Ja se kuilu on
-minun veliraukkani hauta. Mutta mitä ei uhraisi isänmaan alttarille,
-varsinkin kun on niin harras isänmaan ystävä kuin minä! Minä olen
-tarttunut Dragan käteen, olen puristanut sitä ja suostunut hänen
-ehdotukseensa. Ja siksi, rakas Stefan, näet sinä minut nyt tässä
-kahdentoista arvokkaan serbialaisen etunenässä ja jos sallit, niin
-annan heidän astua sisään. He ovat kaikki vanhoja tuttuja sinulle,
-useimmat ovat ystäviäsikin.
-
-Stefan voi tuskin hillitä hämmästystään, kuullessaan Maschinin
-kertomuksen. Mutta kun Maschin oli lopettanut, syleili hän ystäväänsä
-ja painoi hänet tulisesti rintaansa vasten.
-
-- Tämä on oikea onnen päivä, sanoi hän — sillä se antaa ensiksikin
-minulle todistuksen Aleksanterin hyvästä tahdosta tehdä sovinto isänsä
-kanssa ja toiseksi suo minulle ilon nähdä sinut, rakas Maschin,
-jälleen entisessä asemassasi siinä armeijassa, jota ennen innolla
-johdit ja jonka suurella surulla jätit. Nyt ei sinun enää tarvitse
-piiloutua valepukuun. Olet nyt taas vapaa mies ja luulen, että kuningas
-Aleksanterista tulee ystäväsi ja suosijasi. Sillä katso, hän on tullut
-minunkin ystäväkseni, vaikka hänen oli annettava minulle anteeksi
-suuri rikos — minähän nostin käteni hänen sydämellisesti rakastettua
-Dragaansa kohti.
-
-- Onko se siis todellakin totta, huudahti Maschin, — että sinä täältä
-matkustat Wieniin ja siellä haet käsiin kuningas Milanin?
-
-- Kyllä se on aivan totta, vastasi Stefan. — Kuningas on käskenyt
-minun koettaa saada aikaan sovinto hänen ja hänen isänsä välillä ja
-minun rinnallani palaa Milan Serbiaan. Anna anteeksi Maschin, etten
-ilmoittanut sinulle tästä, mutta minulle tuli niin kiire lähtö, ettei
-minulla ollut aikaa edes kirjettä kirjoittaa.
-
-- Ja milloin aiot sinä matkustaa Wieniin?
-
-- Huomisaamuna varhain, vastasi Naumovitsch. — Tuletko mukaan?
-
-- Valitettavasti en voi sitä tehdä, vastasi Maschin jonkun ajan
-mietittyään. — Sinä sanoit äsken minua vapaaksi mieheksi, mutta
-päinvastoin olen nyt enemmän sidottu kuin äsken. Minä olen nyt
-uudestaan 6:nen rykmentin päällikkö ja sellaisena on minulla
-velvollisuuksia, joihin täytyy tarttua täydellä todella. Ei, samaan
-aikaan kun sinä huomenna pikajunalla matkustat Wieniin, käännyn minä
-takasin Belgradiin. Mutta nyt emme saa enää antaa odottaa niiden arvon
-miesten, jotka ovat meihin liittyneet. Minä huudan heidät sisälle,
-Stefan. Sinä otat kai heidät vastaan, kuten he ansaitsevat?
-
-Näin sanoen nousi Maschin ylös ja läksi huoneesta.
-
-Sydämellisellä ilolla katsoi Stefan hänen jälkeensä.
-
-- Niin, sanoi hän itsekseen — toiset kauniimmat ja paremmat ajat ovat
-nyt tulossa Serbialle, ajat, joista minä olen uneksinut, kuten poika
-uneksii kultalinnasta kun hän on uinahtanut satukirjansa päälle.
-
-Milan takasin Serbiaan! Se merkitsee sitä, että tyytyväisyys ja rauha
-palaavat takasin isänmaahani!
-
-Ovi avattiin ja kaksitoistamiehisen lähetystön etunenässä astui sisään
-översti Maschin. Niin, siinä oli pelkkiä tuttuja kasvoja, jotka nyt
-tulivat Stefania vastaan, siinä oli vaan ystäviä, jotka tulivat hänen
-luoksensa, joista hän tiesi, että he tunsivat samaa rakkautta isänmaata
-kohtaan kuin hänkin, että heidän pyrkimyksensä oli tehdä Serbia
-onnelliseksi. Heidän joukossaan oli useita upseereja sekä muutamia
-professoreja ja arvokkaita kauppiaita.
-
-Stefan riensi heitä vastaan ja puristi erikseen jokaisen kättä.
-
-- Tervetulleet, sydämellisesti tervetulleet! huudahti hän. — Minä
-tiedän, ystäväni, että te tulette saamaan varmuutta siihen huhuun,
-joka on tullut korviinne ja jota ette tahdo uskoa. Mutta se on totta,
-tuo hirmuinen aika on lopussa, isä ja poika eivät enää ole toistensa
-vihamiehiä, sovinto kuningas Milanin ja kuningas Aleksanterin
-välillä on lähellä. Minä vien Milanille hänen poikansa katuvaisen
-rukouksen, että hän palaisi Serbiaan ja vastaisuudessa ottaisi osaa
-hallitushuoliin. Tämä on minun ilmoitettava kuningas Milanille sekä
-kuningatar Dragan että kuningas Aleksanterin nimessä.
-
-Iloinen murina kuului miesjoukosta, kun he kuulivat nämät sanat.
-Silloin astui heidän joukostaan pitkä, nuori mies, jonka tummat kiharat
-putosivat otsalle. Hän oli Avakumovitsch, korkeimman tuomioistuimen
-jäsen, jonka jo tulimme tuntemaan merkillisessä oikeudenkäynnissä
-onnetonta Knetzewitschiä vastaan. Silloin oli Avakumovitsch ainoa, joka
-vaati, että oikeudenkäynnin piti tapahtua aivan lain mukaisesti. Hän
-oli nyt se, joka puhui lähetystön puolesta. Hänellä oli kädessä soikea,
-kapea ja komea lipas, varastettu hopealukolla.
-
-- Kapteeni Stefan Naumovitsch, otti Avakumovitsch puheeksi, - minä
-puhun nyt kaksitoistamiehisen lähetystön nimessä, joka seisoo tässä
-teidän edessänne. Kohtalo on valinnut sinut toimittamaan yhden
-tärkeimmistä tehtävistä, joita tähän asti on Serbian historiassa
-jollekin annettu. Sinusta on tullut kuninkaan lähettiläs, rauhan ja
-sovinnon sanansaattaja. Sinun persoonasi on meille takeena siitä, että
-sinä täydellisesti ja oikealla tavalla toimitat tehtäväsi ja että
-sinun todellakin onnistuu liittää heidän molemminpuoliseen sovintoon
-kuninkaallisen isän ja kuninkaallisen pojan välillä.
-
-Avakumovitsch vaikeni hetkeksi, painoi erästä vieteriä ja heti kimposi
-lippaan kansi auki.
-
-Suureksi hämmästyksekseen näki Stefan Naumovitsch sametille asetetun
-hienosti hiotun pullon ja sen vieressä kullalla koristeltu pikari
-samallaisesta hiotusta lasista.
-
-- Stefan Naumovitsch, alkoi uudelleen tuomari Avakumovitsch — sinä
-näet tämän pullon, jonka tässä sinulle ojennan. Sen jalo sisältö on
-aiottu kuningas Milanille ja sinulle samalla hetkellä, jolloin kuningas
-Milan päättää sopia poikansa kanssa. Saakoon tämä sovinto sinettinsä
-siten, että tyhjennätte lasin serbialaista viiniä vanhain vojvoodien
-tapaan. Tämä pullo sisältää viiniä vanhasta Kruchedalin luostarista,
-mutta rypäleet ovat kuitenkin kasvaneet Serbian maassa. Tämä kuuluisa
-viini on tulista kuin serbialaisveri. Viini tekee hyvää, kuten onni
-Serbialle, kun kuningas Milan on tullut sinne takasin. Viini on
-suloista kuten katse serbiattaren kauniissa, hurmaavissa silmissä. Juo
-tätä viiniä tästä pikarista yhdessä kuninkaan kanssa heti kuin sovinto
-on päätetty, juo isänmaan ja Obrenovitschin huoneen sekä sen onnen
-hyväksi, joka vastaisuudessa odottaa kaikkia Serbian alamaisia!
-
-Syvästi liikutettuna otti Stefan vastaan lähetystön lahjan.
-
-- Kuningas Milanin nimessä, sanoi hän liikutuksesta väräjävällä äänellä
-— ja samalla hänen majesteettinsa kuningas Aleksanterin nimessä otan
-minä vastaan tämän pullon ja pikarin, josta sovinnon malja juodaan.
-- Minä säilytän tätä lipasta kuten aarretta, kunnes olen vienyt sen
-Wieniin ja pullo ja pikari ovat täyttäneet tehtävänsä. Ja minä pyydän
-kuningas Milania juomaan tätä viiniä tästä pikarista myöskin niiden
-kahdentoista isänmaan ystävän menestykseksi, jotka ovat tänne tulleet
-tuomaan hänelle Serbian onnittelut, niiden kahdentoista miehen, jotka
-ovat pysyneet hänelle uskollisina.
-
-Stefan katseli vielä kerran pulloa ja lasia. Sitte pani hän lippaan
-kiinni ja asetti sen sähkölampun alle.
-
-- Ja nyt, ystäväni, sanoi hän lähetystön jäsenille, — pyydän teitä
-kaikesta sydämestäni tulemaan kanssani pienelle illalliselle, joka
-on heti valmiina alhaalla Hôtellin ruokasalissa. Huomenna varhain
-eroaa tiemme eri haaroille, minä matkustan Wieniin ja te takasin
-Serbiaan. Käyttäkäämme siis näitä yöhetkiä ollaksemme yhdessä vanhaan
-serbialaiseen tapaan s.t.s. täydet lasit kädessä!
-
-Neljännes tuntia myöhemmin menivät herrat alas Hôtel Hungarinan
-ruokasaliin, jossa oli Stefanin käskystä suuri pöytä katettuna.
-
-Ei tarvitse sanoa, että tämän pöydän ympärillä oli ilo ylimmillään
-ja että varsinkin monta maljaa juotiin Serbian, kuningas Milanin ja
-Aleksanterin onneksi. Kemuja kesti melkein koko yö.
-
-
-
-
-YHDEKSÄSKUUDETTA LUKU.
-
-Myrkyn sekoittaja.
-
-
-Arvoisa täti Eufemia oli kuullut jok'ikisen sanan, joka lausuttiin
-Stefan Naumovitschin huoneessa. Seinät eri huoneiden välillä
-hotelleissa ovat tavallisesti hyvin ohuet ja samoin oli asianlaita
-niinkin hienossa hotellissa kuin Hôtel Hungarinassa. Sitäpaitse
-oli puhuttu jokseenkin kovalla äänellä ja tästä kaikesta seurasi,
-että täti Eufemia olisi voinut melkein sanalleen toistaa kaikki,
-mitä oli sanottu. Siten oli hän kuullut senkin, että Avakumovitsch
-kaksitoistamiehisen lähetystön nimessä oli jättänyt Stefan
-Naumovitschille lippaan, sisältävä pullon serbialaista viiniä
-sekä pikarin ja samalla pyytänyt häntä tästä pikarista tarjoomaan
-sovintomaljan Milanille.
-
-Niin pian kun äänet vaikenivat Stefan Naumovitschin huoneessa, siirtyi
-täti Eufemia pois seinän luota.
-
-Ulkona oli yö verhonnut koko kaupungin ja nyt oli tullut aivan pimeä.
-Mutta siitä huolimatta seisoi täti Eufemia ikkunan luona ja tuijotti
-yöhön, kuin tahtoisi hän tummista, synkistä pilvistä hakea jotakin,
-jota ei voinut löytää omasta itsestään.
-
-Äkkiä kääntyi hän pois ikkunasta, painoi sähkölampun nappulaa, kumartui
-vanhan matkalaukkunsa yli, joka hänellä oli ollut mukana matkustaissa
-arolla ja otti sieltä pienen pullon. Hän piti sitä valoa vasten ja
-katseli sen vaalean viheriää sisältöä.
-
-- Kymmenen tippaa on tarpeeksi, mutisi hän, — niiden vaikutus on varma.
-Ha, haa, molemmat samalla kertaa! Minun Draginjani pääsee ihan vapaaksi
-tuosta Milanista, joka on hänelle kaikista vaarallisin! Ja tuo toinen,
-tuo nuori kaunis mies, joka myöskin juo pikarista — tuhat tulimmaista,
-häntä vastaan ei minulla oikeastaan ole mitään, sillä hän ei ole
-koskaan tehnyt minulle mitään pahaa. Mutta hän on nuori. Miksi pitää
-hänen sitte olla nuori ja minun näin vanha? Minä en voi tulla toimeen
-nuorten kanssa ja minusta on erinomaisen hauskaa kukistaa nuori mies
-elämänsä kukassa! Ja parempi onkin, jos Stefan Naumovitsch katoaa, eikä
-koskaan palaja Belgradiin. — Se on siis päätetty asia, heidän täytyy
-kuolla molempain, ja nyt — heti tahdon ryhtyä valmistaviin toimiin.
-Luulen, että ilma on nyt puhdas.
-
-Hän sammutti sähkövalon huoneessaan. Sitte haparoi hän pimeässä ovea,
-avasi sen hiljaa ja meni sitte ulos kirkkaasti valaistuun käytävään.
-Muutamia minuutteja myöhemmin seisoi hän sen oven edessä, joka vei
-Stefan Naumovitschin huoneisiin.
-
-- Oivallista, mutisi vanha nainen, silti ovi avautui kun hän sitä
-vähän painoi. — Kuinka varomaton se kuninkaallinen ajutantti on, ei hän
-lukitse edes oveaankaan!
-
-Hän hiipi huoneeseen ja hänen viekkaat silmänsä huomasivat heti
-hopeahelaisen lippaan, joka oli vielä pöydällä, johon Stefan
-Naumovitsch oli sen asettanut. Huoneessa paloi vielä sähkölamppu,
-jota Stefan ei ollut sammuttanut ulos lähtiessään ja tämän valossa
-kumartui Eufemia nyt lippaan yli, koettaen avata sitä. Mutta kului
-useita minuutteja, ennenkuin hän vihdoin löysi sen vieterin, joka pani
-koneiston liikkeelle. Ah, siinä oli nyt se viheriä, hiottu pullo hänen
-edessään samettityynyllä ja sen vieressä kullalla koristettu pokaali,
-oikea taideteos.
-
-Eufemia otti pullon hyvin varovasti, sillä hänen täytyi varoa, ettei
-millään tavalla vahingoittaisi sitä. Hitaasti veti hän korkin pois,
-laski sen varovasti pöydälle ja hengitti sisäänsä sitä suloista
-tuoksua, joka viinistä tuli.
-
-- Vanhaa viiniä Kruchadalin luostarista! mutisi hän, josta Belgradissa
-sanottiin, että hän usein oli viinistä juovuksissa.
-
-Oh, kuinka se tuoksuaa! Se menee päähän, luulen ma. Odota sinä vaan,
-kuningas Milan, minä sekoitan sinun viinisi, jotta se tulee vielä
-tulisemmaksi, niin tuliseksi, että se kerrassaan sinut polttaa.
-
-Hän otti taskustaan, myrkkypullon, jonka ennen oli ottanut
-matkalaukusta, väänsi sen lasitulppaa ja tiputti sitä vaaleanviheriää
-nestettä viinipulloon. Tällä tavoin tiputti hän myrkkyä kalliiseen
-viiniin, myrkkyä kuningas Milanille aiottuun sovintojuomaan, myrkkyä
-tähän rakkauden juomaan!
-
-Rikos oli tehty! Eufemia oli tarkkaan laskenut kymmenen tippaa, jotka
-tiputti viiniin. Hän tiesi, että tämä myrkkymäärä riitti tappamaan
-kaksikymmentä ihmistä, jos he sitä juovat. Tämän myrkyn vaikutus oli
-varma.
-
-Myrkyn sekoittaja laittoi kaikki taas paikoilleen ja sulki lippaan
-huolellisesti. Sitte hiipi hän ulos Stefanin huoneesta ja oli heti
-omassaan. Kammottava tuuma oli täydellisesti onnistunut.
-
-
-
-
-KUUDESKYMMENES LUKU.
-
-Kuoleman juoma.
-
-
-Kun kuningas ensin huomasi Stefan Naumovitschin ovessa, hämmästyi hän
-suuresti.
-
-- Laupias Jumala, Stefan Naumovitsch. — Pietari Karageorgevitsch, joka
-vaan muutamia minuutteja sitte seisoi hänen edessään, oli lausunut
-juuri tämän nimen. Hän oli vakuuttanut Milanille, että Stefan oli se
-murhaaja, joka oli palkattu häntä varten, ainakin oli hän se, jonka
-tehtävänä oli houkutella hänet Belgradiin.
-
-Milan oli suuttuen torjunut pois tämän Pietari Karageorgevitschin
-väitteen. Mutta nythän näytti se ennustus olevan toteutumaisillaan!
-Stefan Naumovitsch seisoi siinä kynnyksellä ja odotti tervehdystä.
-Mutta Milanin täytyi ensin tointua hämmästyksestään, ennenkuin voi
-lausua sanaakaan.
-
-Vihdoin onnistui hänen sen verran voittaa itsensä, että meni hitaasti
-Stefania vastaan, ojensi hänelle kätensä ja sanoi:
-
-- Tervetultua luokseni, Stefan Naumovitsch! En olisi voinut
-uneksiakaan, että jo tänä iltana saisin nähdä sinut.
-
-Stefan tarttui kuninkaan käteen ja vei sen kunnioittavasti huulilleen.
-Sitte lankesi hän polvilleen Milanin eteen ja huusi riemuitsevalla
-äänellä:
-
-- Suosiollisella hetkellä näet sinä minut, herrani ja kuninkaani! Sillä
-minä tuon sinulle hyvän sanoman! Ohi on nyt arvoton taistelu isän ja
-pojan välillä, loppunut on vihollisuus niiden miesten välillä, joiden
-käsissä on Serbian onni ja vastoinkäymiset! Yksi ainoa sana teidän
-majesteettinne huulilta ja Serbia on taas onnellinen maa. Pilvet
-hajaantuvat sen taivaalta ja aurinko paistaa elähyttävästi Serbian
-onnelliselle tasangolle.
-
-- Nouse ylös, Stefan Naumovitsch, huudahti Milan hämmästyneenä — minä
-en ymmärrä sinua! Sinun puheessasi on kaksinainen ajatus. Mutta sano
-minulle ensin, miksi olet persoonallisesti tullut Wieniin, Stefan
-Naumovitsch? Oliko sinulla niin tärkeitä asioita ilmoitettavana
-minulle, ettet voinut niitä kirjeessä mainita?
-
-- Kyllä, tämä on tärkein asia, mikä milloinkaan on minun
-toimitettavanani ollut, vastasi Stefan, nousten ylös. — Minä en seiso
-teidän edessänne omasta tahdostani, vaan olen minä poikanne lähettiläs!
-
-- Poikani — kuningas Aleksanterinko? sanoi Milan hämmästyneellä äänellä
-ja hänen kulmakarvansa rypistyivät epäilevästi kokoon. — Sinä tiedät,
-ettei enää ole olemassa yhteyttä minun ja hänen välillään, jota
-kerran kutsuin pojakseni. Mies, joka ajoi minut pois maasta, kun olin
-lahjoittanut hänelle kruununi, ihminen, joka käski sotamiestensä ampua
-minut maahan kuten hullun koiran, jos vielä joskus uskaltaisin astua
-maan rajain yli — hänellä ei sen jälkeen ole ollut mitään sanottavaa
-minulle, enkä luule, että hänellä nytkään on ollut todellista tarvetta
-ilmoittaa minulle mitään.
-
-- Oi, kuninkaani, huudahti Stefan murheellisena — karkoittakaa nyt
-kaikki epäilys sielustanne! Paljon on Serbiassa muuttunut ja Jumalalle
-olkoon kiitos ja ylistys, kaikki on kääntynyt parhaaksi. Meidän nuori
-kuninkaamme on tullut huomaamaan, että hän on kohdellut isäänsä
-huonosti. Hänelle on selvinnyt, että hänen kätensä ovat liian heikot
-valtiota ohjaamaan ja että siihen tarvitaan voimakkaampaa kättä —
-teidän kättänne, kuninkaani!
-
-Siitä syystä on kuningas Aleksanteri päättänyt minun kauttani tarjota
-teille sovintoa, niin, enemmän kuin sitä — minä olen saanut hänen
-majesteettinsa kuninkaan nimenomaisen käskyn pyytää teitä, että
-antaisitte hänelle anteeksi kaikki, mitä pahaa hän on teille tehnyt,
-että unohtaisitte sen, ettei hän aina ole elänyt teidän mieliksenne.
-Kuningas Aleksanteri huomaa, että hän on velvollinen osoittamaan teille
-kiitollisuutta ja kuuliaisuutta ja siinä määrässä kuin kuninkaat muita
-tottelevat, on hän vastaisuudessa taivuttava päänsä teidän edessänne.
-Ei kukaan seiso lähempänä hänen valtaistuintaan kuin te. Te tulette
-vaikuttamaan kaikkiin hänen tekoihinsa. Ja tämä ei ole ainoastaan
-kuninkaan tahto, jatkoi Stefan kovemmalla äänellä — vaan se on samalla
-kuningatar Dragankin tahto!
-
-Kuningas säpsähti kuullessaan tämän nimen.
-
-- Kuningatar Draga! sanoi hän yhteen puristettujen hampaittensa
-välistä. — Puhutko sinä siitä naisesta, joka on osannut keinotella
-itsensä konakiin, siitä katunaisesta, joka vaihtelun vuoksi tahtoi
-koettaa elää yhdessä nuoren kuninkaan kanssa?
-
-- Oi, minä pyydän teitä, kuninkaani, huudahti äkkiä Stefan — jättäkää
-tuollaiset huomautukset! Ne eivät voi suuresti jouduttaa sovintoa.
-Mutta minä voin täydellä todella vakuuttaa teille, ja toivon, että
-kuninkaani uskoo minua, uskollisinta kaikista niistä, jotka ovat
-pysyneet hänelle uskollisina, että konakissa mitä innokkaimmin
-toivotaan saada niin pian kuin mahdollista lausua teidän majesteettinne
-tervetulleeksi sinne, ja yhtä vilpitön on tämä toivo kuninkaalla kuin
-kuningattarellakin.
-
-Mutta he eivät ole ainoat, jatkoi Stefan, kun Milan tuli
-miettiväiseksi, — jotka ilolla odottavat teidän tuloanne. Koko Serbia
-pyytää teitä yhdistäen rukouksensa minun rukouksiini.
-
-"Palatkaa takasin ja unohtakaa kaikki!"
-
-- Kuule minua, Stefan Naumovitsch, lausui nyt kuningas Milan, laskien
-molemmat kätensä tämän hartioille ja katsoen häneen tutkivin katsein
-— minä tiedän, ettet sinä ole mikään valehtelija etkä petturi. Mutta,
-Stefan Naumovitsch raukka, sinut on tehty petturiksi, he ovat osanneet
-voittaa sinut asian puolelle, jota ei todellakaan olisi voitu antaa
-parempiin käsiin ja hän, joka sen teki, tiesi edeltäkäsin, että hänen
-täytyi käyttää sinua, jos hän ylipäänsä toivoi jotakin tulosta. Mutta
-minä sanon sinulle, Stefan Naumovitsch, että uneksija on ihmiselämä,
-mutta ihmiselämä on myös unelma. Minun elämäni on ilkeätä unta, enkä
-minä koskaan siitä herää. Ja se sanoma, jonka minulle nyt tuot, ei ole
-muuta kuin uusi saippuakupla, joka nousee minun sieluni silmäin eteen
-ja menee heti rikki kun todellisuuden väkevä tuuli siihen sattuu. Ja
-sen täytyy siihen sattua, Stefan Naumovitsch, se tuuli sattuu siihen
-nyt, tällä hetkellä. Minä, kuningas Milan, sanon sinulle, että sinua
-on käytetty aseena houkuttelemaan minua ansaan. Elä usko kuningas
-Aleksanterin aikeita, vielä vähemmän tuon naisen vakuutuksia, joka
-nimittää itseänsä kuningatar Dragaksi! Molemmat ovat he sopineet, että
-minut houkutellaan rajan yli, jotta sitte voisivat kukistaa minut. Ei,
-pysy hiljaa vaan, Stefan Naumovitsch, kuule heti paikalla, mitä minulla
-on sanottavaa! Minä vakuutan sinulle vielä kerran, ettei sinulla
-ole mitään tekemistä tämän uuden rikoksen kanssa, mutta sinä olet
-tietämättäsi sen toimeenpanija!
-
-Minä en tiedä, mitä aikeita heillä on konakissa. Minä en tiedä,
-aiotaanko minut heti heittää vankeuteen, niin pian kun olen astunut
-jalkani Serbian alueelle, vai onko heillä siellä jo myrkky valmiina,
-joka sekoitetaan heti minun ruokaani. Mutta sen tiedän varmasti,
-että kuningas Aleksanterin ja minun välillä ei ole enää sovintoa
-eikä keskinäistä ymmärrystä! Siitä syystä, Stefan Naumovitsch, palaa
-Serbiaan ja sano sille, jota kerran kutsuin pojakseni, että samalla
-hetkellä, jolloin hän lähettää pois tuon katunaisen, jolle hän on
-antanut nimensä, samalla hetkellä näkee hän taas minut, isänsä,
-samalla hetkellä minä taas näyttäydyn Belgradissa, en, tullakseni
-hänen kanssaan hallitsemaan, vaan ollakseni hänen toimekas, kuuliainen
-palvelijansa! Niin kauan kun joku kuningatar Draga kantaa valtikkaa
-Belgradin konakissa, ei minua siellä nähdä! Tervehdi kaikkia muita,
-jotka minua rakastavat!
-
-- Kaikkia muita! huudahti Stefan. — Oi, kuinka he surevat, kun saavat
-kuulla tämän! Aina Buda-Pestiin asti seurasi minua kaksitoista kunnon
-serbialaista. He antoivat minun toimekseni, että minun piti yhdistää
-heidän rukouksensa kuninkaan ja kuningattaren rukouksiin. He jättivät
-minulle kunnialahjankin kuninkaalle vietäväksi, pullon viiniä, joka
-on kasvanut Serbian vuorilla ja valmistettu kuuluisassa vanhassa
-Kruchedolin luostarissa. Sen tahtoisin jättää kuninkaalleni ja
-kallisarvoisesta pokaalista, joka on pullon vieressä hopeahelaisessa
-lippaassa, pitäisi kuninkaan juoda sovintomalja. Minä tahdon toimittaa
-ainakin tämän tehtäväni ja ojentaa teille, kuningas Milan, pullo ja
-pikari.
-
-Näin sanoen riensi nuori upseeri ulos ja toi etumaisesta huoneesta
-lippaan, jonka oli sinne jättänyt.
-
-- Hienoa työtä! sanoi Milan, nauraen katsellen lipasta. — Ja tässä,
-todellakin kallisarvoinen pikari ja pullo serbialaista viiniä! No
-niin, Stefan Naumovitsch, sano niille, jotka sinun kauttasi lähettävät
-minulle tämän lahjan, että olen sen vastaanottanut ja kiitän heitä
-siitä. — Ja turhaan et sinä ole kulettanut tätä viiniä. Me juomme
-sitä, Stefan Naumovitsch, ja vaikka ei olekaan sovintomalja, jonka
-tyhjennämme, sillä minä en usko mitään sovintoa tulevan, niin löytyy
-toki monta ihanaa asiaa, joiden hyväksi voimme juoda maljan.
-
-Kas niin, avaa pullo ja täytä pikari minulle! Ensimäinen malja on
-Serbian onneksi, toinen Obrenovitschien suvun, että se vapautuisi
-niistä, jotka sitä, nyt häpäisevät. Kolmas — Dragan häviö, ettei hän
-enää saisi olla Serbian pahana henkenä! niin, avaa pullo! jatkoi
-Milan. — Joudu, Stefan Naumovitsch, minä haluan maistaa serbialaista
-tuliviiniä, jota minun on niin kauan pitänyt kieltää itseltäni. Minua
-haluttaa myöskin juoda nuo kolme maljaa, ja minä sanon sinulle, Stefan
-Naumovitsch, että kolmas ei suinkaan ole huonoin.
-
-No, joko olet valmis? — Pullo on nyt auki, näen mä. Kaadapa siis,
-ole minun juomalaskijani, Stefan Naumovitsch! Minulla ei nyt ole
-muita. Mutta ei minulla voisi ollakaan rakkaampaa juomalaskijaa kuin
-sinä, sinä uskollinen, komea, kannon mies, jota aina olen kaikesta
-sydämestäni rakastanut!
-
-Se oli muinoisten aikojen Milan, joka nyt puhui, hän, jonka sydän aina
-oli kielen käressä ja aina oli tulvillaan helliä tunteita. Ja sitä
-tulta, mikä loisti hänen silmistään, sitä nuoruuden punaa, joka hohti
-hänen poskillaan! Hänen vartalonsa ikäänkuin kasvoi ja näytti se tällä
-hetkellä todellakin kuninkaalliselta! Niin, niin, se oli kuningas Milan
-menneiltä ajoilta, sama kuningas, joka ei koskaan hyljännyt kenenkään
-pyyntöä, joka oli tottunut antamaan täysin kourin ja täysin määrin
-nauttimaan elämästä!
-
-Stefan Naumovitsch oli täyttänyt pikarin ääriään myöten. Hän nosti sen
-niin korkealle kuin taisi. Kultanen viini säteili viheriän lasin läpi
-lampun valossa.
-
-- Oi, jospa voisin antaa tälle viinille lumousvoiman, huudahti
-Stefan, — jotta se antaisi minun herralleni ja kuninkaalleni pitkän
-ja onnellisen elämän! Mutta, sehän on Serbia! Sanotaan, että siinä on
-omituinen tulisuus. Näyttäköön se nyt todeksi tämän väitteen. Tässä
-minä ojennan viinien kuningasta serbialaisten kuninkaalle.
-
-Milan otti pikarin nuoren upseerin kädestä, painoi toisen käden
-sydämelleen ja nosti toisella pikaria.
-
-- Minä juon ensiksi rakkaan isänmaa parkani onneksi ja menestykseksi!
-
-Kukoistakoon Serbia, kasvakoon Serbia suureksi, kestäköön Serbia
-vuosituhansia!
-
-Kuningas tyhjensi pikarin puolilleen.
-
-- Toinen malja on Obrenovitschien suvulle, jatkoi hän heti sen
-jälkeen — jalolle suvulle, joka on niin läheisesti liittynyt Serbian
-historiaan! Tulkoon kerran Obrenovitsch, joka tekee serbialaiset niin
-onnellisiksi kuin he ansaitsevat. Minä olen tahtonut sitä tehdä — minä
-olen koettanut tehdä sitä — mutta oi, tällä hetkellä tunnen, etten ole
-koskaan täyttänyt tehtävääni! Eläköön Obrenovitschien suku kaikkina
-aikoina! Sille juon toisen maljani! —
-
-Kuningas vei uudestaan maljan huulilleen ja toisen kerran joi hän.
-
-- Oh, miten erinomaista viiniä! huudahti hän sitte. — Se hehkuu kuin
-tuli suonissani! Se panee sydämeni sykkimään nopeammin, niin rajusti,
-kuin olisin vasta seitsentoista vuotias ja kuin olisi tämä se päivä,
-jolloin Serbian kruunu asetettiin päähäni! Täällä lienee hyvin kuuma
-tässä huoneessa. Avataan ikkuna hiukan! Viini on voimakasta, Stefan
-Naumovitsch, mutta hyvää se on — hyvin hyvää! Kuinkas voisikaan se olla
-muuta? Onhan se kasvanut Serbian vuorilla!
-
-Kuningas riensi ikkunan luo ja avasi sen molemmat puolikkaat. Syvin
-henkäyksin veti hän raitista yöilmaa, joka virtasi häntä vastaan.
-
-Mutta sillä aikaa oli Stefan Naumovitsch uudelleen täyttänyt pikarin.
-
-- Sallikaa minun nyt, kuninkaani, huudahti Stefan — juoda jaloimman,
-parhaimman kuninkaan malja! Niin puhdas kuin tämä viini, niin kirkas
-kuin se, niin voimakas kuin se, olkoon tästälähin teidän elämänne.
-Terve, kuningas Milan, terve Serbia ja alas Draga ja hänen joukkonsa!
-
-Mutta samassa kun hänen piti juoda viini, kuului äkkiä hänen korvaansa
-käheä huuto ja pikari kiskaistiin hänen huuliltaan.
-
-Lasisirpaleiden helinä — ja se kallis, kullalla koristeltu lasipokaali
-oli palasina lattialla ja viini juoksi matolle, joka ahnaasti imi sitä
-itseensä.
-
-- Laupias Jumala, kuninkaani, mitä tämä merkitsee? änkytti nuori
-kapteeni ja otti muutamia askelia taapäin. — Minkälainen te olette!
-
-- Elä juo! huusi kuningas käheästi. — Viini on myrkytettyä! Minä olen
-juonut kuolon juomani!
-
-Kasvot vääristyneinä ja nähtävästi mitä hirveimmissä tuskissa vaipui
-Miian ähkyen sohvalle.
-
-Kauhistuneena riensi Stefan lääkäriä kutsumaan. Mutta ennenkuin tämä
-saapui, oli kuningas Milan kovissa tuskissa ystävän käsivarrella
-vetänyt viimeisen henkäyksensä.
-
-Muutamia päiviä sen jälkeen tapahtui hautaus asianmukaisella loistolla
-ja komeudella.
-
-Kun kuolinilmoitus saapui Serbiaan, suri koko kansa. Mutta kuningatar
-Draga hymyili. Myrkytetty nuoli, jonka hän oli ampunut, oli osannut
-maaliin. Yksi hänen enin peljättyjä vihollisiaan oli poissa. Kohta sai
-hän vielä uutta riemun aihetta.
-
-
-
-
-YHDESSEITSEMÄTTÄ LUKU.
-
-Perillistä hakemassa
-
-
-Pienessä, yksinkertaisesti sisustetussa huoneessa, joka sijaitsi
-hyyrykasarmissa, Tonavakadun varrella Belgradissa, oli eräänä
-auringonpaisteisena päivänä, joku aika viimeksi kuvattujen tapahtumain
-jälkeen, yksinäinen nuori tyttö.
-
-Hän istui kumartuneena pöydän ääressä, jossa oli ompelurasia ja
-muutamia vaatepalasia. Se kappale — pieni, soma lapsen paita — jota
-hän oli ommellut, oli pudonnut lattialle. Hän istui pää käden varassa,
-syviin ajatuksiin vaipuneena.
-
-Ovelle koputettiin. Mutta tyttö ei liikahtanut.
-
-Hän ei ollut kuullut mitään. Koputettiin vielä kerran. Silloin nosti
-hän päätänsä.
-
-- Astukaa sisään, huusi hän pehmeällä äänellä. Sisään astui kaksi
-naista, toinen nuori ja kaunis, toinen vanha ja ruma. Ne olivat
-kuningatar Draga ja hänen seuranaisensa, täti Eufemia.
-
-- Te näette siis, lapseni, lausui viimemainittu, että olen pitänyt
-sanani. Tässä on se ylhäinen nainen, joka tähän asti on ollut teidän
-hyväntekijänne ja on vastakin, jos pysytte lupauksessanne.
-
-Näin sanoen osotti täti Eufemia kuningatarta, joka uteliain silmäyksin
-tarkasti nuoren tytön vartaloa ja näytti kerrassaan tahtovan niellä sen.
-
-- Oi hyvä rouva, kuinka voin kiittää teitä kaikesta siitä hyvästä, jota
-olette minulle tehnyt, huudahti nuori tyttö tarttuen kuningattaren
-käsiin. Mitä olisi minusta tullutkaan, jos ette te olisi armahtanut
-minua! Minun on yksistään teitä kiittäminen siitä, ettei minun tarvitse
-kadulla synnyttää lastani. Oi rouva, minä pyydän kaikesta sydämestäni,
-elkää vetäkö pois käsiänne, elkääkä ajatelko pahaa minusta, vaikka —
-
-- Jo riittää! huudahti kuningatar, nousi ylös ja silitteli kädellään
-hellästi onnettoman päätä. — Uskollinen ystäväni — kuningatar osoitti
-näin sanoen täti Eufemiaa — on kertonut minulle kaikki. Minä tiedän,
-että te olette joutunut häpeällisen rikoksen uhriksi! Mutta miksi ette
-sano viettelijänne nimeä? Miksi ette ole edes tädilleni, joka kuitenkin
-on antanut teille todistuksen, että voitte avata hälle sydämenne,
-kertaakaan maininnut sen ihmisen nimeä? Se olisi kuitenkin hyvä,
-lapseni, jos voitaisiin asettaa hänet vastaamaan rikoksestaan.
-
-- Sitä minä juuri en tahdo! huudahti petetty. — Minä vihaan sitä
-miestä yhtä paljon kuin ennen olen häntä rakastanut. Mutta minä en
-tahdo ilmaista hänen nimeänsä ihmisten halveksittavaksi, en ainakaan
-nyt, ennenkuin hetki on tullut, jolloin minä asetan hänet vastaamaan
-teoistaan! Ja jos minä en silloin enää ole olemassa, niin tekee sen
-toinen.
-
-- Kenestä toisesta te puhutte?
-
-- Isästäni, rouva!
-
-- Ah, teidän isänne on siis elossa. Missä hän on? Arvattavasti
-Serbiassa, tehän olette serbialainen?
-
-- Minä en tiedä jos hän tällä hetkellä on siellä. Mutta yhden seikan
-tiedän varsin hyvin. Jos minä uskaltaisin astua hänen eteensä ja
-tunnustaa rikokseni, niin täyttäisi hänen sielunsa siitä hetkestä
-lähtien vaan yksi ainoa ajatus, viettelijäni kosto!
-
-- Teidän nimennehän on Sylva. Miksi ette tahdo sanoa meille toistakin
-nimeänne, sukunimeänne?
-
-- Rouva, sen täytyy ikuisesti pysyä salassa! Ettekö ymmärrä, etten minä
-tahdo häpeällä tahrata isäni nimeä? Oi, minä olen hyljätty, häväisty!
-
-- Mutta syy ei ole teidän, vastasi kuningatar lempeällä äänellä,
-jota hän osasi niin oivallisesti käyttää silloin kuin se sopi hänen
-aikeilleen. — Se, mikä nyt on teille tapahtunut, voi yhtä hyvin
-tapahtua kelle kunnialliselle tytölle tahansa. Me olemme nyt kerran
-sellaisia, ettemme voi olla rakastamatta ja kun rakastaa, luottaa
-siihen, jota rakastaa. Mutta ikävä kyllä käytetään niin usein väärin
-tätä meidän luottamustamme. Se on kai naisen kohtalo sellainen! Ja nyt
-asiaan, lapseni! Istukaa viereeni tähän sohvalle. Kuvitelkaa, että
-puhutte sisarenne, uskollisen ystävänne kanssa. Katsokaa minua. Ettekö
-voi luottaa minuun?
-
-Sylva — sillä se oli todellakin Nicodemin uhri, jonka löydämme tässä
-rappeutuneessa hyyrykasarmissa Tonavakadun varrella — kohotti suuret
-silmänsä ja katsoi Dragaan.
-
-— Te olette niin kaunis, rouva, änkytti Sylva hiukan hämmentyneenä. —
-Niin kaunis, ett'en koskaan ole nähnyt kauniimpaa naista.
-
-— Sanokaa minulle siis, koska odotatte vaikean hetkenne tulevan?
-
-Tämä kysymys nosti heikon punan Sylvan poskille. Sitte loi hän silmänsä
-alas ja äkkiä kiilsi hänen silkin pehmeissä silmäripsissään kaksi
-suurta kyyneltä, jotka hitaasti vierivät poskia alas.
-
-— Minun lapseni, vastasi hän sitte kyynelten tukahuttamalla äänellä —
-näkee päivän valon noin kolmen kuukauden kuluttua. Tarkalleen en sitä
-tiedä, sillä minä en ymmärrä sellaisia asioita. Oi, rouva, mieluimmin
-olisin niistä puhumatta! huudahti Sylva äkkiä nyyhkyttäen. — Häpeä on
-vähällä tappaa minut!
-
-— Siis kolmen kuukauden kuluttua, toisti kuningatar — se on hyvä!
-
-Ja te tiedätte, jatkoi sitte kuningatar hiljaisella, mutta kuitenkin
-läpitunkevalla äänellä — että minä olen valmis ottamaan teidän
-lapsiraukkanne?
-
-- Minä tiedän sen, rouva Eufemia on sanonut sen minulle. Mutta ajatus,
-että minun täytyisi erota lapsestani, tekee minut melkein mielipuoleksi.
-
-- Lapseni, — sehän on kaikista paras teille itsellenne, vastasi Draga.
-— Jos tahdotte olla hyvä äiti lapsellenne, niin ette tahdo sitä
-kanssanne kurjuutta kärsimään.
-
-- Mutta minähän olen valmis tekemään työtä lapseni edestä, vaikka
-käsieni pitäisi olla liikkeessä varhaisesta aamusta myöhään iltaan!
-huudahti onneton, ja kyyneleet valuivat hänen silmistään. — Ei mikään
-työ ole minulle liian vaikeaa lapseni tähden!
-
-- Työ? huudahti käheästi täti Eufemia. — Ha, haa, niin sanovat he
-kaikki! Mutta nyt on huonot ajat, teidän pitää tietämän, ettei ole
-helppo saada työtä! Ja muuten, mitä olette oppinutkaan? Ette mitään,
-rakkaani, ette kerrassa mitään! Eräänä kauniina päivänä seisoisitte te
-kadulla lapsinenne, ettekä tietäisi, mistä saisitte leipäpalan, jolla
-tyydyttäisitte lapsenne nälkää! Mutta mitäs tästä nyt kannattaa puhua?
-Sehän on päätetty asia, tiemmä. Muistakaa vaan, millaisena löysin
-teidät Wienissä. Te haitte palvelustytön paikkaa. Mutta kukapa olisi
-ottanut teidät sellaisessa tilassa? Silloin sattumalta tapasin teidät
-eräässä palvelijatoimistossa. Heti ymmärsin, miten teidän asianne
-olivat. Mutta minä säälin teitä ja ehdotin, että seuraisitte minua
-Serbiaan odottamaan lapsenne syntymistä. No, enkö ole pitänyt sanaani,
-sanokaa? Enkö ole siitä lähtien pitänyt huolta teistä, enkö ole antanut
-teille, mitä tämä hyväntahtoinen rouva on antanut teitä varten?
-
-- Oi rouva, kaikki on totta! Olette pitänyt minusta huolta, kuin
-olisitte ollut äitini!
-
-- Mutta kuitenkin olen sen tehnyt ainoastaan yhdellä ehdolla, jota
-pyydän teidän muistamaan. Meidän välillä sovittiin, että te jättäisitte
-lapsenne tälle rouvalle, joka on niin runsaasti auttanut teitä rahoilla.
-
-- Epätoivossani suostuin siihen ehtoon, vastasi Sylva ja kuumat
-kyyneleet vierivät hänen poskillaan. Eihän minulla ollut muuta
-neuvoa, ellen olisi jäänyt kadulle kuolemaan! Oi, onnettomuus
-heilutti silloin toisen kerran vasaraansa pääni päällä. Minä olin
-erään ylhäisen herran talossa, jonka nimeä en myöskään tahdo mainita,
-mutta jonka te tuntisitte jos lausuisin teille hänen nimensä. Tämä
-herra oli ystävällinen minua kohtaan. Hän kunnioitti minua ja kohteli
-rakkaudella. Hän lupasi antaa minulle apuansa sitte kun hetkeni tulisi.
-
-- No, ja miksi ei tämä ylhäinen herra pitänyt lupaustansa? kysyi täti
-Eufemia myrkyllisesti.
-
-- Sentähden, että hän äkkiä kuoli! vastasi Sylva ja muistaessaan
-Milanin hirmuista kuolemaa löi hän kädet kasvoilleen ja alkoi
-katkerasti itkeä.
-
-- Kuolemalle ei ole lääkettä, vastasi Eufemia. — Minä uskon kyllä, mitä
-kerrotte, mutta se hyväntahtoinen herra, jonka luona te asuitte, on
-nyt kuollut ja haudattu. Antakaa hänen levätä rauhassa! Nyt on teidän
-huolehdittava niistä olosuhteista, joissa nykyään olette. Päättäkää
-siis! Aiotteko pitää lupauksenne? Tahdotteko jättää lapsenne meille,
-sittekun se on syntynyt maailmaan?
-
-- Kuulkaa minua, lapseni! sanoi kuningatar ystävällisellä äänellä. —
-Minä selitän teille, miksi minä mielelläni tahtoisin teidän lapsenne!
-Näettekö, minä elän mitä onnellisimmassa avioliitossa mieheni kanssa.
-Minulla on erinomainen puoliso, mutta taivas ei ole lahjoittanut
-minulle lasta. Meistä tuntuu yksinäiseltä suuressa, kauniissa
-kodissamme. Mikä on siis lähinnä, kuin, että otamme teidän lapsenne
-omaksemme? Semmoistahan tapahtuu joka päivä, eikö niin? Olisinhan
-minä voinut kääntyä löytölasten huoneeseen, jossa löytyy niin monta
-hyljättyä pikkuraukkaa, ja minulle olisi ilman muuta annettu lapsi.
-Mutta sitä minä en tahtonut. En semmoista lasta, jonka äitiä en tunne,
-tahtonut painaa rintaani vasten, vaan juuri teidän lapsenne, sillä minä
-tunnen teidät, rakas Sylva ja täti Eufemia on puhunut minulle teistä
-niin kaunista ja liikuttavaa. Minä lupaan teille pyhästi, että lapsenne
-on tuleva hyvin onnelliseksi! Siltä ei puutu mitään, mitä rikkaus voi
-sille antaa ja hän saa mitä parhaimman kasvatuksen. Te itse voitte
-silloin tällöin tulla vakuutetuksi siitä, että ainoastaan se, mikä on
-parasta, on kylliksi hyvää teidän lapsellenne. Siitä syystä täytyy
-teidän olla hyvin huono äiti, jos aiotte asettua lapsenne onnen tielle.
-
-- Ei — ei, sitä en minä tahdo, änkytti Sylva epätoivoisena. — Näenhän
-minä, että minun lapseni tähden täytyy mukautua teidän toivomukseenne.
-Mitäs minä voisinkaan tarjota sille, hyljätty raukka? Enhän minä voi
-ottaa lasta mukaani sille synkälle tielle, jota tulen vaeltamaan,
-voidakseni kostaa sille miehelle, joka on tehnyt minut onnettomaksi,
-joka on tallannut pyhimmät ja parhaat tunteeni jalkainsa alle! Sillä
-lapsen täytyy elää valossa, sekoittamattoman ilon valossa, eikä vihan
-ja koston pimeydessä.
-
-- Oivallisesti puhuttu! Ne sanat on Jumala itse antanut teille!
-huudahti Draga. — Eikö niin, me olemme siis yksimieliset? Kolme
-kuukautta, tai siksi kun lapsi syntyy, olette te täällä. Teiltä ei
-tietysti puutu mitään. Minä annan teille vielä runsaamman arvon, kuin
-tähän asti.
-
-- Minä kiitän teitä kaikesta sydämestäni, vastasi Sylva, — mutta mitä
-te tähän asti olette antanut minulle, on aivan riittävä, minä en tahdo
-enempää.
-
-- Kuinka vaatimaton hän on tuo ihastuttava pikkunen! sanoi kuningatar
-ihailevalla äänellä tädilleen, joka myöskin hieroi ryhmyisiä käsiänsä.
-— Sitä mitä olette minulle hänestä kertonut, ei ole mitään liioiteltua!
-Minä olen todellakin erinomaisesti mielissäni!
-
-- Tiesinhän minä, että te tulisitte iloiseksi? tirskui ilkeä
-myrkynsekoittaja. — Hi, hi, täti Eufemialla on terävät silmät, sen
-sanon, eivätkä ne ole tälläkään kertaa pettyneet!
-
-- Niin pian kun lapsi on syntynyt maailmaan, jatkoi Draga — viedään se
-täältä ja kannetaan minun luokseni. Mutta teille annetaan se rahasumma,
-joka on luvattu. Kuinka paljon se taas olikaan, rakas täti? Eikös se
-ollut kymmenen — —
-
-- Viisituhatta frangia se oli, huudahti vanhus nopeasti. — Elkää nyt
-vaan erehtykö, rakas veljentyttäreni, viisituhatta frangia lupasin minä
-hänelle ja ne saa hän joka centimin.
-
-- Minä en tarvitse rahoja, huudahti Sylva. — Minä luovun niistä. Oi ei,
-rouva, elkää antako minulle rahoja, sillä silloin tuntuisi minusta,
-kuin olisin myönyt lapseni!
-
-- Elkää sanoko niin, rakkaani! Teidän täytyy ottaa rahat, sillä ne ovat
-teille tarpeen sillä koston tiellä, jota te tulette vaeltamaan. Uskokaa
-te minua, joka tunnen maailman paremmin kuin te, rahoja tarvitaan jos
-aiotaan sotaa käydä ja se taistelu, jota te aiotte käydä lapsenne
-uskottoman isän kanssa, ei ole muuta kuin sota! Mutta niin pian kuin
-taas olette terve, täytyy teidän kolmeksi vuodeksi lähteä maasta. Täti
-Eufemia on kai sanonut sen teille, vai mitä?
-
-- Kolme vuotta, mutisi Sylva, — oi, se on hyvin pitkä aika! Enkä minä
-koko sillä ajalla saa nähdä lastani, sitä rakasta olentoa, joka on omaa
-lihaani ja vertani, niin, enemmänkin, minun tuskani ja sieluni! Enkö
-minä kertaakaan näiden kolmen vuoden aikana saa painaa sitä rintaani
-vasten?
-
-- Ei, sehän on aivan luonnollista! huudahti kuningatar kiireesti. —
-Lapsen täytyy tottua pitämään minua äitinään. Jos te nyt tulisitte
-lapsen ja minun väliin, niin ei lapsi koskaan voisi tietää, kuka
-oikeastaan on sen äiti, oletteko se te vai minäkö se olen! — Mutta kun
-ne kolme vuotta ovat kuluneet, niin saatte asettua tänne Belgradiin
-asumaan, minä itse autan teitä kodin järjestämisessä ja sitten
-sallitaan teidän joka sunnuntai tavata lastanne. Oi, kuinka siitä tulee
-hauskaa! huudahti kuningatar teeskennellen. — Me asetamme pienokaisen
-keskellemme ja vuorotellen suutelemme ja hyväilemme sitä! Eikö niin, se
-on ihmeen hauskaa!
-
-- Niin, se on hauskaa! kuiskasi Sylva kyynelissään painaen kädet
-rintaansa vasten, kun rajusti myrskyävä sydän aaltoili kovasti.
-
-- Siis olemme selvillä, rakas lapseni, sanoi kuningatar, tarttuen
-uudestaan Sylvan käsiin. — Ja minä toivon vaan kaikesta sydämestäni,
-että teidän vaikea hetkenne olisi ohi. Minä suutelen teitä otsalle,
-tuottakoon se suudelma teille onnea! Hyvästi, te ette nyt saa enää
-minua nähdä. Tämä kunnianarvoisa nainen, minun tätini Eufemia muodostaa
-teille yhdyssiteen meidän välillämme, samoin kuin hän tähänkin asti on
-ollut. Hyvästi!
-
-- Hyvästi, rouva! sanoi Sylva vapisevalla äänellä, kumartaen Dragalle.
-— Oi, kuulkaa vielä onnettoman viimeinen rukous! Olkaa hyvä äiti
-lapsiraukalleni, varjelkaa ja suojelkaa sitä kaikelta pahalta ja kun
-lapseni voi ajatella ja käsittää, mitä sanotaan, niin kertokaa hänelle
-äitiraukasta, jonka täytyi antaa pois rakkaimpansa, kun ei hänellä
-ollut muuta keinoa! Opettakaa lastani rukoilemaan ja liittäkää hänen
-rukouksiinsa minunkin nimeni!
-
-Sylva ei voinut enää sanoa mitään. Kyyneleet tukahuttivat hänen äänensä
-ja hän joutui semmoisen tuskan valtaan, että horjui sängyn luo ja
-vaipui sen eteen polvilleen, kätkien tyynyihin kyyneleiset kasvonsa.
-
-Draga viittasi vanhalle seuralaiselleen, että heidän oli nyt
-poistuminen. Täti Eufemia heitti pilkallisen katseen onnettomaan
-naiseen. Sitte seurasi hän Dragaa, joka oli ehtinyt ovesta ulos.
-
-
-
-
-KAHDESSEITSEMÄTTÄ LUKU.
-
-Naisten räätäli.
-
-
-- Tehän olette herra Devrient Parisista? Tämän kysymyksen teki
-Draga pitkälle, hoikalle miehelle, jonka kasvoja ympäröi Pariisin
-muodin mukaan niin sanottu Boulangerparta, kokoparta, joka poskilla
-oli leikattu hyvin lyhyeksi ja suippeni leuan alla. Hän oli Dragan
-sähköteitse kutsuma leikkaaja kuuluisasta naisten räätäliliikkeestä
-Parisissa. Serbian kuningaspari aikoi ennen pitkää lähteä vierailulle
-keisari Frans Josefin luo Wieniin ja tätä matkaa varten oli Draga
-ryhtynyt suuremmoisiin valmistuksiin, voidakseen näyttäytyä edukseen
-niin loistavasti kuin mahdollista. Itävallan hovinaiset saisivat nähdä,
-että Serbian kuninkaan puoliso ymmärsi pukeutua ja käyttäytyä kuten
-kuningatar.
-
-Siitä syystä oli muotitaiteilija Worthista kutsuttu. Tämä herra, joka
-nyt seisoi kuningattaren edessä hänen omassa huoneessaan, oli erittäin
-komea. Hänen käsissään säteili useita hohtokivisormuksia ja sen
-huomasi, että hän hoiti käsiään erityisellä huolella.
-
-- Teidän majesteettinne palvelukseksi, vastasi puhuteltu. — Devrient
-on nimeni ja minulla on kunnia olla ensimäinen leikkaaja Worthin
-liikkeessä Parisissa. Olen tullut Belgradiin teidän majesteettinne
-toivomuksesta, keskustelemaan teidän majesteettinne kanssa puvuista,
-joita on valmistettava.
-
-- Sydämellisesti tervetullut, rakas Devrient, vastasi kuningatar Draga
-sillä hurmaavalla herttaisuudella, jota hän ymmärsi käyttää, kun tahtoi
-erityisesti voittaa jonkun henkilön puolelleen. — Minä odotin teitä
-oikeastaan jo eilen.
-
-- Anteeksi, teidän majesteettinne! Mutta minä olen tullut tänne
-niin kiireesti kuin mahdollista. Herra Worth kehoitti minua tosin
-kiiruhtamaan, mutta minä tahdoin näyttää teidän majesteetillenne
-erityisen kauniita malleja ja niitä saadakseni täytyi minun uhrata
-kaksikymmentäneljä tuntia.
-
-- Onko teillä mallit mukananne? kysyi Draga.
-
-- Kyllä, teidän majesteettinne, tässä ne ovat, vastasi Devrient, avaten
-komean lippaan, josta otti useita pieniä vaatemalleja.
-
-Kas tässä, teidän majesteettinne, sanoi hän, puku tästä crépe de chine
-kankaasta näyttäisi erinomaisen komealta. Jos siihen vielä lisäksi
-ajattelemme manttelin himmeän keltaisesta silkistä, niin luulen, että
-teidän majesteettinne saisi erinomaisen puvun, joka olisi sopiva
-suuriin juhlatilaisuuksiin.
-
-- Rakas Devrient, sanoi Draga — ennenkuin puhumme pitemmältä, täytyy
-minun huomauttaa teille erästä seikkaa, joka on hyvin tärkeä.
-
-Kuten tiedätte, Draga punastui hiukan, sillä sitäkin osasi hän —
-odottaa Serbia suurta tapahtumaa. Jos Jumala suo, lahjoitan minä
-kuninkaalle prinssin.
-
-- Ah, teidän majesteettinne, huudahti leikkaaja, kumartaen syvään —
-sallikaa minun jo edeltäpäin lausua onnitteluni tätä suurta tapausta
-varten. Varmaan koko maa ottaa sen ilolla vastaan ja ulkomaillakin
-synnyttää tämä riemu mitä iloisinta vastakaikua.
-
-- Minä tiedän, sanoi Draga — mutta kun tässä on kysymys pukujen
-hankinnasta, niin on tarpeellista, että te erityisesti otatte tämän
-huomioon.
-
-- Jos teidän majesteettinne sallisi minun tehdä ehdotuksen, niin
-kääntäisin teidän majesteettinne huomion nykyään niin pidettyyn
-reformipukuun. Se ei ole ainoastaan komea, vaan ehkä myöskin sellainen,
-joka parhaiten soveltuu teidän nykyisessä tilassanne. Muuten, lisäsi
-Devrient, mittaillen tuntijan katseilla kuningattaren vartaloa —
-vakuutan minä teidän majesteetillenne, ettei vartalo ole vähääkään
-kadottanut suloisesta sopusoinnustaan, ei todellakaan, ei vähääkään!
-
-- Todellako? huudahti Draga. — Niin, minä en olekaan vielä niin kovin
-pitkälle kehittyneessä tilassa. Minä luulen, että olemme yhtä mieltä
-siinä, että puvut istuvat hyvin, nimittäin niin, ettei esiintymiseni
-menetä loistoaan.
-
-- Löytyy vartaloita, teidän majesteettinne, jotka eivät koskaan menetä
-kauneuttaan! Teidän majesteetillanne on juuri sellainen vartalo.
-
-Draga kumarsi mielissään päätänsä. Ranskalainen miellytti häntä. Ah,
-miten erilailla pariisilainen sentään lausui ajatuksensa kömpelöön
-serbialaiseen verrattuna!
-
-- Mutta antakaa minun nyt nähdä mallejanne! Oi, ne ovat loistavia,
-kerrassaan hurmaavia! Näettekö, puku tästä violetin värisestä
-indialaisesta silkkikankaasta sopisi minulle erinomaisesti.
-
-- Teidän majesteettinne osoittaa valinnassaan harvinaista makua! Niin,
-se on totta, tämä puku pukisi teidän majesteettinne erinomaisesti.
-
-Kuningatar tutki useita pukuja, pani muutamia syrjään, otti sitte
-taskustaan luettelon ja kääntyi kauppahuone Worthin asiamiehen puoleen.
-
-- Minä tarvitsen seuraavia pukuja, sanoi hän, lukien luettelostaan,
-— matkapuku, puku suuria päivällisiä varten, jotka pidetään meidän
-kunniaksemme, toinen puku juhlanäytäntöön keisarillisessa oopperassa
-ja sitte vielä puku suureen paraadiin. Tällä puvulla täytyy tietysti
-olla sotilaallinen vivahdus. Sitte vielä puku jahtia varten, joka
-arvattavasti toimeenpannaan ja johon minä ehdottomasti otan osaa,
-ja vihdoin puku suuriin päivällisiin keisarin kesäpalatsissa, johon
-liittyy myöskin suuri puutarhajuhla. Kaikki nämä puvut täytyy olla
-maukkaasti laitettu.
-
-Devrient oli ottanut esille muistiinpanokirjan, johon hän kirjoitti
-ahkeraan, kuningattaren aivan tyyneesti tilatessa pukuja, jotka
-nousivat puoleen miljoonaan frangiin. Tämä summa ei suinkaan ole
-liioiteltu. "Räätälien kuninkaalta", kuten Worthia Parisissa kutsutaan,
-ei saada ollenkaan pukua alle kahdenkymmenentuhannen frangin. Mutta
-Draga tahtoi pukuja, jollaisia ei vielä kellään kuningattarella ollut
-ollut.
-
-- Sitte on minulla vielä eräs hyvin alkuperäinen aate, lausui
-kuningatar, nojaten taapäin pehmeässä nojatuolissaan, pistäen
-veikeästi pikku jalkansa näkyviin. — On hyvin mahdollista, että hänen
-majesteettinsa keisari pyytää meidät huvimatkalle Tonavalle. Siinä
-tapauksessa sopisi meripuku oivallisesti. Mutta siinä täytyy olla
-oikeita helmiä, ainakin liivissä.
-
-- Oikeita helmiä? Niinpä niin, teidän majesteettinne? Mutta jos nyt
-emme niin pian voi hankkia sellaisia?
-
-- Silloin lähetätte sukeltajia mereen niitä noutamaan! huudahti Draga
-taas nauraen. — Mutta oikeita helmiä minä tahdon! Se ei saa olla
-mahdotonta, rakas Dervient, saattehan runsaan maksun.
-
-- Sen me tiedämme, teidän majesteettinne, ja tiedämme myöskin
-asianmukaisesti panna arvoa sille, että saamme työskennellä Serbian
-kuningashuoneen hyväksi. Me valmistamme myöskin kaikki nämä puvut
-kaikkein parhaista aineista.
-
-- Ja pian täytyy teidän työskennellä! huudahti Draga. — Kaikki nämä
-puvut täytyy olla valmiina kolmen viikon kuluttua.
-
-- Se aika on kovin lyhyt, teidän majesteettinne.
-
-- Pankaa kaksisataa naista työhön! Sen täytyy olla mahdollista!
-Kuningattaren tahdolla ei saa olla esteitä! Herra Devrient, minä
-toivon, että te otatte sen huomioon.
-
-- Minä huomaan sen täydellisesti, teidän majesteettinne! Puvut ovat
-valmiit kolmen viikon kuluttua.
-
-- Mitä laskuun tulee, jatkoi Draga, niin olen valmis etukäteen
-maksamaan puolet summasta, eli oikeammin sanoen, maksamaan etukäteen.
-
-- Teidän majesteettinne, Worthin firma ei tarvitse etumaksua. Lasku
-liitetään vaatteiden mukaan ja on maksettava tavallisen ajan, kuukauden
-kuluessa. Mutta minä pyydän, päästäkää minut puhumasta teidän
-majesteettinne kanssa näistä asioista. Minä käännyn tässä suhteessa
-hovimarsalkan puoleen. Ja nyt —
-
-- Mitä nyt tahdotte, herra Dervient? kysyi Draga.
-
-- Pääasia, teidän majesteettinne! Minun täytyy ottaa oikeat mitat. Ehkä
-teidän majesteettinne suvaitsee sallia minun ottaa nämä mitat teidän
-majesteettinne kaikkein korkeimmasta vartalosta.
-
-Draga rypisti hiukan kulmiaan.
-
-- Voitte hyvin arvata, rakas Devrient, sanoi hän, että se on minusta
-vähän vastenmielistä, varsinkin siinä tilassa, jossa nyt olen. Enkö
-voi päästä tuosta mitan otosta? Olettehan te jo valmistanut niin monta
-pukua minulle. Arvaan, että teillä on minun mittani.
-
-- On kyllä, teidän majesteettinne! Teidän mittanne on merkitty Italian
-kuningattaren mitan rinnalle.
-
-- Ah, sepä on huvittavaa! Olkaa nyt hiukan epähieno, rakas Devrient!
-Onko hänen majesteettinsa Italian kuningattaren uuman mitta pienempi
-kuin minun? No niin, täytyyhän sen olla pienemmän, sillä Italian
-kuningatar on muutamia vuosia nuorempi kuin minä.
-
-Nopea hymy, joka kuitenkin heti katosi vaaleiden viiksien taa, väreili
-ranskalaisen huulilla. Hän vastasi tyyneesti ja vakavasti:
-
-- Hänen majesteettinsa Italian kuningatar on tosin kaksi centimetriä
-hoikempi uumalta. Mutta tämän eron tasoittaa täydellisesti teidän
-majesteettinne korkea rinta, jolla on kerrassaan ihmeteltävä mitta
-ja on uuman kanssa niin sopusointuisessa suhteessa, että sen täytyy
-hurmata jokaista miestä.
-
-- Todellakin, rakas Devrient? kysyi kuningatar tuttavallisesti. Tämä
-mies tuntui hänestä joka hetki yhä miellyttävämmältä.
-
-- No, antakaa minun sitte päästä siitä ikävästä mitan otosta. Minä
-pyydän teitä, rakas Devrient!
-
-Draga lausui tämän rukouksen hellällä äänellä. Hän pani kätensä ristiin
-ja katsoi Devrientia hurmaavin silmin.
-
-Mutta tällä kertaa ei hän näyttänyt peräytyvän! Hän kohotti vaan
-olkapäitään ja sanoi:
-
-- Teidän majesteettinne, jos se riippuisi minusta, niin en tietysti
-silmänräpäystäkään vaivaisi teidän majesteettianne. Mutta Worthin
-firmalla on periaatteena ottaa jokaiselle uudelle puvulle uusi mitta.
-Se onkin aivan välttämätöntä, jos mieli toimittaa jotakin täydellistä.
-Meidän pukumme ovat taideteoksia ja taideteosten suhteen täytyy
-noudattaa mitä suurinta huolellisuutta. Taidemaalari, joka nerokkaalla
-tavalla loihtii kuvan kankaalle, on pakoitettu ensin ryhtymään
-valmistaviin toimiin sirkkelin ja viivottimen avulla. Nämä nyt ovat
-kerran semmoisia teknillisiä välttämättömyyksiä, joita ei sovi jättää
-sivuun. Sentähden pyydän minä teidän majesteettianne nöyrästi sallimaan
-minua ottaa kysymyksessä olevat mitat.
-
-- Olkoon sitte niin, sanoi Draga, mutta sallitte kai, että lähetän
-noutamaan tätiäni ja annan hänen olla läsnä mitan otossa.
-
-Draga painoi sähkökellon nappulaa ja käski kamarineidin ilmoittaa täti
-Eufemialle, että kuningatar halusi hänen olevan läsnä kuningattaren
-omassa huoneessa.
-
-Muutamia minuutteja myöhemmin pujahti täti Eufemian laiha vartalo
-ovesta sisälle. Epäluuloisin katsein tarkasteli hän kaunista, pitkää ja
-hoikkaa miestä, joka seisoi kuningattaren edessä.
-
-- Se on herra Devrient, ensimäinen leikkaaja kuuluisassa naisten
-räätäliliikkeessä Worth Parisissa, sanoi Draga sisäänastuvalle. — Minä
-tahtoisin nyt pyytää sinua, täti, jäämään sisälle niin kauaksi, kun
-herra Devrient ottaa mittaa minusta niitä uusia pukuja varten, joita
-minä tarvitsen matkallani Wieniin. Siis, alkakaa, herra Devrient.
-
-- Uusia pukuja! huudahti täti Eufemia mielenliikutuksesta vapisevalla
-äänellä, sillä vaikka olikin niin vanha ja inhottava, piti hän
-kuitenkin koreista vaatteista. — Tuossahan on kankaan mallejakin.
-
-Mitä olet nyt päättänyt ottaa, Draginja? Ahaa, tuota indialaista
-silkkikangasta! Oivallista! Etkö luule, että se sopisi minullekin
-erittäin hyvin?
-
-- Siitä saamme sitte puhua, täti! sanoi Draga. — Olkaa hyvä ja alkakaa,
-herra Devrient!
-
-- Minä olen hyvin onneton, että minun täytyy vielä pahoittaa teidän
-majesteettinne mieltä, sanoi räätäli uudestaan kumartaen. Mutta
-mahdotonta on ottaa mittaa hameen päältä. Jos sen tekisin, tulisi siitä
-vaan hutiloimista. Teidän majesteettinne täytyy siitä syystä olla hyvä
-ja ottaa hame päältään ja, jos tarve vaatii, kureliivikin.
-
-- Mitä, kureliivikin! huudahti kuningatar melkein suuttuneena. — Sitä
-ette ole koskaan ennen vaatinut minulta mittaa ottaessa!
-
-- En, se on totta, teidän majesteettinne. Mutta tämä on uusi
-menettelytapa, Worthin uusi järjestelmä, joka nykyään kaikkialla
-herättää sellaista huomiota. Ja varsinkin, kun teidän majesteettinne
-haluaa reformipukuja, joiden kanssa ei käytetä ollenkaan kureliiviä, on
-ehdottomasti tarpeen, että minä mittaan itse ruumiin. Muuten voi teidän
-majesteettinne täydellisesti luottaa minun vaitiolooni.
-
-Draga katsoi kysyvästi täti Eufemiaan. Tämä lähestyi häntä, kohotti
-teräviä olkapäitään ja kuiskasi hänelle:
-
-- Miksi epäilet sinä kyyhkyseni? Sellaiset henkilöt kuin naisten
-räätälit ja kähertäjät eivät ole laskettavat miesten joukkoon.
-
-- Ei sentähden. Mutta ajattele, minä olen ihan hoikka vartaloltani ja
-hän voisi huomata —
-
-- Hän? Pyh, mitä se meitä liikuttaa! Hän on iloinen vaan, kun saa
-toimittaa tehtävänsä. Ei, elä nyt enää epäile, Draginja! Anna hänen
-ottaa mitta ja laita niin, että hän matkustaa täältä niin pian kuin
-mahdollista.
-
-- Jos en minä voi päästä vähemmällä, huudahti Draga, kääntyen
-Devrientin puoleen — niin täytyy minun kai riisuutua. Mutta minä
-en tahdo kutsua kamarineitiäni. Rakas täti, sinä autat kai minua
-riisuutuessa?
-
-Dragalla oli hurmaavan kaunis vartalo ja kun hän nyt oli irroittanut
-kureliivin ja yläruumis sai luonnollisen muotonsa, niin olisivat
-kuvanveistäjän katseet ihastuneina viivähtäneet voimakkaasti
-aaltoilevassa povessa, valkoisilla, pyöreillä käsivarsilla,
-jotka liittyivät olkapäihin, kuin olisivat olleet veistetyt
-marmorilohkareesta.
-
-- Ja joutukaa nyt toimeen, herra Devrient! sanoi hän. — Mutta
-vielä kerran teroitan teihin mitä ankarinta vaitioloa. Ei hänen
-majesteettinsa kuningaskaan saa koskaan tietää, että minä olen antanut
-ottaa mittaa tällä tavoin. Sillä nähkääs, kuningas on mustasukkainen
-jokaiselle, joka tulee lähelleni.
-
-Devrient ei näyttänyt ollenkaan välittävän tästä huomautuksesta.
-Mutta hän oli astunut askeleen taapäin ja hänen silmänsä mittailivat
-kuningattaren vartaloa. Hitaasti antoi hän katseensa liukua alas
-kasvoista yli rinnan ja sitte pitkin koko uuminta. Sitte meni hän
-sivulle tarkastaakseen siltäkin puolen. - No, oletteko nyt kylliksi
-minua katsellut? kysyi Draga hymyillen. — Minä pyydän teitä, antakaa
-minun heti päästä tästä kiusallisesta asemasta! Ottakaa mittanne!
-
-Worth firman ensimäinen leikkaaja otti metrimitan ja alkoi
-mitata kuningattaren vartaloa. Samalla merkitsi hän innokkaasti
-muistikirjaansa. Äkkiä heitti hän pois lyijykynän ja sanoi
-kuningattarelle.
-
-- Olisiko mahdollista saada yhdet alusliivit sellaiset yksinkertaiset
-valkoiset alusliivit, joita tavallisesti käytetään pukeutuessa. Minä
-pyytäisin teidän majesteettianne silmänräpäyksen ajaksi ottamaan
-semmoiset päällensä, kun minä välttämättömästi tarvitsen.
-
-- Alusliivit? Mutta olenhan sanonut teille, herra Devrient, etten minä
-tahdo kutsua kamarineitiäni. —
-
-- Oi, sitte ei ole mitään tehtävää!
-
-- Rakas täti, sinun täytyy olla kiltti ja mennä vaatekomerosta ottamaan
-minun liivini! Siellä on niitä koko joukko.
-
-Täti Eufemia meni. Draga vetäytyi muutamia askelia etemmä. Devrient
-seisoi kumartuneena muistokirjansa yli, joka oli pöydällä. Hänen
-otsansa rypistyi syviin poimuihin. Silmänsä olivat melkein ummessa,
-mutta luomien alta välähti merkillisiä salamoita.
-
-- Herra Devrient, kuului hänen takanaan kuningattaren ääni. — Saanko
-nyt pukeutua?
-
-- Niin, tehkää se, kuningatar Draga, sillä nyt olen nähnyt sen, mitä
-tahdoinkin nähdä ja minä olen aivan varma asiastani.
-
-Näin sanoen kääntyi hän ympäri ja seisoi äkkiä suorana kuningattaren
-edessä. Hän ei ollut enää nöyrä naisten räätäli, vaan ylpeä, vakava
-mies.
-
-- Mitä tahdoitte nähdä? huudahti Draga kysyvällä äänellä. — Herra
-Devrient, se kuuluu hyvin kummalliselta. Mitä se merkitsee?
-
-- Minä en hetkeäkään pidä teitä epätietoisena siitä, vastasi Devrient
-aivan muuttuneella äänellä, jossa oli syvä sointu. — Minä tahdoin
-nähdä, oliko todellakin mahdollista, että kuningatar saattoi ruveta
-harjoittamaan niin ääretöntä petosta, jota ei tähän asti kukaan
-kruunattu henkilö ole tehnyt. Mutta minä olen saanut todistuksen siitä.
-Niin, rouvani, petos on tekeillä, mutta se ei tule koskaan käytäntöön!
-
-Draga hämmästyi. Hän seisoi silmät seljällään. Silmäterät suurenivat
-ja hän kiinnitti kauhuisen katseensa Worth firman ensimäiseen
-leikkaajaan. Mutta sitte muuttui hänen kauhunsa mielettömäksi raivoksi,
-verrattomaksi uhkaukseksi.
-
-- Herrani, huudahti hän käheästi, nyt olette lausunut minulle sanoja,
-joista saatan arvella, että olette tullut hulluksi.
-
-- Minäkö? Oh ei, rouvani, minulla on kyllä järkeni jälellä, enkä ole
-koskaan tullut tutkimukseni perille niin tyyneesti ja varmasti kuin
-nyt. Ja tänään olen aivan varma etten ole erehtynyt. Rouva, te pelaatte
-vaarallista peliä miehenne sydämellä ja kansanne toiveilla! Te ette
-koskaan anna maallenne prinssiä, Obrenovitschin suvulle jälkeläistä,
-ettekä miehellenne poikaa!
-
-
-
-
-KOLMASSEITSEMÄTTÄ LUKU.
-
-Tunteeton pariisilainen.
-
-
-Draga horjui taapäin, päästäen huudon. Ranskalainen juoksi ovelle,
-jonka taa täti Eufemia oli kadonnut ja väänsi oven lukkoon.
-
-- Rouva, sanoi hän samalla äänellä kuin ennenkin — olkaa hyvä ja
-pukeutukaa. Sitten ilmoitan teille muutamia asioita.
-
-Mutta Draga ei kyennyt noudattamaan hänen kehoitustaan. Kätensä
-riippuivat lamautuneina kupeilla. Hän ei kyennyt sormeaankaan
-liikuttamaan. Melkein avuttomana katseli hän ympärilleen.
-
-- Tässä on aamupukunne! sanoi ranskalainen, ojentaen sen hänelle. —
-Olkaa hyvä ja heittäkää se yllenne. Minun ei sovi enää olla täällä, kun
-olette tuollaisessa asussa. Tämän sanoi hän sellaisen miehen äänellä,
-joka on tottunut antamaan käskyjä.
-
-Vavistus kävi läpi Dragan ruumiin, kun Devrient ojensi hänelle
-aamupuvun. Mutta sitte antoi hän sen solahtaa päällensä ja piti sitä
-vapisevin käsin kiinni rinnan kohdalta. Samalla mietti hän, kuin olisi
-hänellä nyt ollut aikaa ajatella. Rajaton raivo valtasi hänet, vaikkei
-hän voinut käsittää, mitä tuo äkillinen muutos miehen käytöksessä
-saattoi merkitä. Hän lienee kuitenkin aavistanut, että myrskypilvi oli
-hänen päänsä päällä, pilvi, joka oli ennen pitkää laukaiseva hävittävät
-iskunsa.
-
-Ranskalainen seisoi siinä tyynenä ja liikkumatonna kädet rinnan yli
-ristissä.
-
-- Suvaitseeko teidän majesteettinne kuulla minua? Minä koetan puhua
-tyyneesti ja asiallisesti.
-
-Silloin heitti Draga, jossa vastustuskyky taas heräsi, uhkaavan
-silmäyksen vieraaseen ja sanoi:
-
-- Ennenkuin puhutte mitään, niin sanokaa, kuka olette. Sillä te ette
-kuulu Worth firmaan, sen ymmärrän nyt. Kuka olette ja miksi olette
-tullut tänne?
-
-- Minä olen professori Devrient Charlot, spesialisti naisten taudeissa.
-Muuten luulen olevani tiedemies, jonka nimi on tunnettu kaikkien
-tieteen harjoittajien joukossa. Olen myöskin kirjoittanut muutamia
-merkittäviä teoksia, jotka tosin ovat teille tuntemattomat, mutta joita
-lääkärit pitänevät hyvinkin tärkeinä tieteelle.
-
-- Professori naisten taudeissa! huudahti Draga hämmästyneenä. Mikä
-antoi aihetta teille tulia tänne?
-
-- Minä olen rientänyt tänne, vastasi tiedemies aivan tyyneesti,
-Itävallan keisarin kehoituksesta. Hän tahtoi vihdoinkin päästä
-varmuuteen, oliko noissa ympäriinsä levinneissä huhuissa perää, hän
-tahtoi tietää, olitteko te kuningatar vai petturi, ennenkuin hän avasi
-palatsinsa teille.
-
-Tällä hetkellä näki Draga, että hänen ylpeä valherakennuksensa oli
-romahtanut rikki, vaikka hän oli sen niin huolellisesti pannut kokoon.
-Hän näki sirpaleet jalkainsa juuressa ja kylmän väreet kävivät läpi
-hänen ruumiinsa. Hänestä tuntui, kuin täytyisi hänen hyökätä tuon
-vieraan miehen päälle ja kuristaa hänet. Hän piti huuliaan tiiviisti
-puristettuina, ettei olisi huutanut. Sillä tämä mies oli voittanut
-hänet petoksella, hän oli ymmärtänyt tutkia hänet niin, ettei hänellä
-ollut aavistustakaan siitä. Sen, mitä hän niin kauan oli salannut,
-sen kallisarvoisen salaisuuden, jota hän oli niin hyvin säilyttänyt,
-sen tiesi nyt kolmas, Itävallan keisarin valtuutettu asiamies. Oi,
-silloinhan saisi keisarikin sen tietää, ettei Serbialla ollut toivoa
-saada valtaistuimen perijää, että hän oli näytellyt valheellista
-osaa. Keisarin täytyisi halveksia häntä ja vielä enemmän, kun hänen
-salaisuutensa tulisi yleisesti tunnetuksi — - eiköhän sitä voisi
-välttää, — niin hänet asetettaisiin koko maailman pilkan ja ivan
-esineeksi, hänet, joka oli niin ylpeä ja kunniahimoinen! Mieluimmin
-olisi hän heti huutanut apua ja hetkisen ajattelikin hän todella, eikö
-olisi viisainta kutsua sinne palvelija ja panettaa tuo julkea ihminen
-vankeuteen, josta hän tuskin pois pääsisi, mutta väkivalta ei olisi
-tässä hyödyttänyt, tässä täytyi käyttää muita keinoja. Hän löi kädet
-kasvoilleen, vaipui nojatuoliinsa ja alkoi nyyhkyttää. Hän odotti, että
-Charlot rientäisi hänen luoksensa tyynnyttämään häntä, mutta sitä ei
-tapahtunut. Marmorikuva ei olisi voinut olla tunteettomampi kuin hän.
-
-- Ettekö siis vähääkään välitä minun tuskastani? kysyi hän, antaen
-kätensä vaipua alas ja näyttäen hänelle kyyneleisiä kasvojaan.
-
-- Minä olen aina tunteeton kaikelle, mikä on väärää ja epäpuhdasta.
-
-- Oi, te ette tiedä, miksi minä itken. Minä itken sitä, että annoin
-pettää itseni, sillä en koskaan ennen ole näyttäytynyt sellaisessa
-puvussa vieraalle miehelle.
-
-- Pyydän anteeksi, jos uskallan epäillä sitä. Ennenkuin tulin
-tänne, olin tilaisuudessa lukemaan pienen kirjan, joka oli painettu
-kirjoituskonetyylillä. Siinä oli tarkka kuvaus teidän elämästänne,
-syntymästänne siihen hetkeen, jolloin tulitte kuningattareksi. Kenen
-toimesta se on tullut ulos, sitä en tiedä. Mutta että se sisältää
-varmoja totuuksia, sen tiedän varmaan. Se on lähetetty kaikille
-kruunatuille hallitsijoille ja minäkin sain yhden kappaleen, jotta
-voisin täydellisesti oppia tuntemaan teitä, ennenkuin persoonallisesti
-tulin ottamaan teistä selkoa. Siinä kirjassa on niin häpeällisiä
-juttuja teistä — suokaa anteeksi sanani, rouva — mutta kaikki on niin
-todenmukaista, etten voi uskoa teidän sanojanne. — Jos olisin tullut
-tänne lääkärinä, jos olisin esitellyt itseni professoriksi, niin ei
-minua olisi otettu vastaan, minun ei olisi koskaan sallittu toimittaa
-tutkimusta. Siitä syystä ilmoitin itseni Worth firman edustajaksi,
-sillä olin vakuutettu, että ranskalainen naisten räätäli, joka on
-saanut sivistyksensä Parisissa, hienoimman maun kaupungissa, helpoimmin
-pääsisi kuningattaren luo.
-
-- Mitä aiotte nyt tehdä, herra? kysyi Draga väsyneesti, katsoen
-professoriin kuten koulutyttö, joka on tavattu jostain tyhmyydestä.
-
-- Rouva, te ette tarvitse enää olla epätietoinen siitä, mitä minä
-nyt aion tehdä, vastasi vakava mies. Minä en saa mitään salata, en
-mitään kaunistella. Hänen majesteettinsa keisari on antanut minulle
-määräyksen, että jos huhu teidän raskaudentilastanne ei ole tosi, niin
-on minun avattava myöskin kuningas Aleksanterin silmät, jotta hän saa
-tietää, että kaikki hänen toiveensa ovat turhat.
-
-Dragan rinnasta nousi syvä huokaus. Hän näki vehkeensä paljastettuina,
-näki, että hänet oli syösty korkeudesta mitä syvimpään kuiluun.
-Ajatus, että kuningas saisi tietää hänen äärettömän petoksensa, teki
-hänet melkein mielipuoleksi. Hän pelkäsi, ettei Aleksanteri koskaan
-antaisi anteeksi, sillä sokeinkaan rakkaus ei voi sietää, että tämän
-rakkauden esine on halpamainen petturi. Entä sitte ihmiset, maailma ja,
-hallitsijat?
-
-Oh, Dragasta tuntui, kuin kuulisi hän tällä hetkellä naurua, joka
-kaikui yhdestä maailman reunasta toiseen. Hänestä tuntui kuin kuulisi
-hän nimen Draga lausuttavan ivalla ja pilkalla. Ei Draga kuningatar,
-vaan Draga petturi olisi hänen nimensä tästälähin oleva. Ja tämän
-piti tapahtua hänelle nyt — hän joka äsken oli luullut seisovansa
-niin korkealla yli kaikkien muiden maan päällä, hän, joka oli
-valmistunut viettämään sellaisia voittoja keisarin hovissa, hän, joka
-oli rakentanut tuon ylpeän rakennuksen petoksillaan, vehkeillään ja
-rakkausjutuillaan. Kaikki turhaan! Turhaan oli hän antautunut tuolle
-Aleksanterille, jota hän kammosi. Hänenkin hetkensä oli tullut ja hän
-lakkaisi olemasta kuningatar Draga. Sillä hän tunsi Aleksanterin. Hän
-tiesi, ettei Aleksanteri koskaan antaisi hänelle anteeksi varsinkaan
-tätä petosta, kuinkahan mielettömästi hän käyttäytyisikään kuullessaan
-tämän, hän vaahtoaisi raivosta ja hyökkäisi häntä vastaan repiäkseen
-hänet kappaleiksi.
-
-Silmänräpäyksen ajatteli Draga paeta kiireesti konakista. Jos hän
-kokoaisi kalleutensa ja lähtisi konakista niin pian kuin mahdollista,
-jos hän jättäisi unelman olla kuningatar, jättäisi taakseen
-kuninkaallisen nimen loiston. Sillä äärettömällä omaisuudella, jonka
-hän oli koonnut ja pannut varmaan talteen eri pankkeihin, saattoi hän
-Parisissa näytellä loistavaa osaa. Hänestä saattoi tulla kuninkaallinen
-rakastaja, jolta ei varmaan koskaan puuttuisi ihailijoita! Silloin
-olisi hän vihdoinkin vapaa, eläisi loistavassa Parisissa, eikä hänen
-tarvitseisi enää olla yhdessä Aleksanterin kanssa.
-
-Mutta silmänräpäyksen vaan ajatteli Draga pakoa. Sitte nousi
-vastustusvoima hänessä uudelleen. Hän ei ollut niitä luonteita, jotka
-pian kadottavat rohkeutensa ja päästävät käsistään edun, jonka ovat
-voittaneet. Niin, vielä seisoi hän suorana, vielä oli hän Draga,
-Serbian kuningatar, vielä oli hän se kaunis, viettelevä nainen, joka
-kokonaan hallitsi Aleksanterin. Hän oli Aleksanterille välttämätön,
-ettei tämä kokonaan vajoaisi henkiseen tylsyyteen. Hyvä, hän tahtoi
-siis taistella vihollisensa kanssa elämästä ja kuolemasta. Mutta
-etupäässä tahtoi hän poistaa uhkaavan vaaran, koettaa viimeistä keinoa,
-joka hänellä oli jälellä, ettei häväistysjuttu tulisi tunnetuksi. Tällä
-hetkellä löytyi vaan yksi ainoa ihminen maan päällä, joka tiesi hänen
-salaisuutensa, yksi ainoa, joka oli nähnyt hänen läpitsensä, yksi
-ainoa, joka sanallaan saattoi syöstä hänet kurjuuteen. Tuolla seisoi
-hän, tuo pitkä hoikka mies, jolla oli läpitunkeva katse ja miellyttävät
-kasvonpiirteet. —
-
-Tämä näki, että Dragan silmät olivat tähdätyt häneen, rukoillen,
-kerjäten, jotta hän armeliaisuudesta saisi hiukankaan rakkautta.
-Hänenkin aistinsa alkoivat sekaantua ja hän tunsi käyvänsä heikoksi.
-
-Draga huomasi myös, että hänen voittonsa ei ollut kaukana.
-
-Silloin sai Devrient Charlot apua muistolta, joka on niin usein ihmisen
-uskollinen suojelija. Kun ihminen nykyisyydessä kadottaa hämärän polun,
-niin menneisyys lähettää auringonvälähdyksen hälventämään nykyisyyden
-usvaa. Yht'äkkiä kaikki kirkastuu ja valkenee ympärillämme ja me
-tiedämme, mitä meidän tulee kulkea, ett'emme horjahtaisi alas kuiluun.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Omituinen oli se muisto, joka tällä ratkaisevalla hetkellä äkkiä
-valaisi Charlotille oikean tien. Hän näki itsensä ylioppilaana
-Parisissa. Oli talvi ilta, tavattoman kylmä lämpimässä Ranskassa.
-Kaduilla paloi tuli, joiden ympärillä paleltuneet ihmisparat
-parveilivat suurissa joukoissa. Kiireesti riensi hän Pont-Neuf
-sillan yli päästäkseen kotiin asuntoonsa, köyhään pikku huoneeseensa
-ylioppilasten korttelissa Quartier Latinissa. Ah, ei ollut hänelläkään
-paljoa taskussa. Sillä vähällä, mitä hänellä oli, täytyi hänen ostaa
-itselleen illallista ja sitte odotti emäntä häntä poimiakseen häneltä
-viimeisetkin lantit, sillä ei hän koskaan antanut hänen olla hyyrystä
-velkaa kauempaa kuin illasta toiseen. Hän oli ehtinyt Pont-Neuf sillan
-päähän ja näki jo suuren lyhdyn sieltä loistavan lumipyryn läpi, kun
-äkkiä ääni kuului hänen takanansa: Armahtakaa, herra, armahtakaa, minä
-olen niin hirmuisen nälkäinen!
-
-Devrient Charlot pysähtyi. Hänen edessään seisoi hento olento, tyttö
-resuisessa kesäpuvussa, joka ei voinut suojella häntä purevalta
-pakkaselta, tyttö, jonka kalpeat, mutta kuitenkin suloiset kasvot
-olivat mustain kiharain ympäröimät. Devrient Charlot näki heti,
-että siinä oli kadun lapsi, yksi niitä tuhansia olentoja, joilla ei
-lopulta ole muuta keinoa kuin kuolla nälkään jossain kadunkulmassa tai
-lämmittää ruumistaan synnin loassa. Nähdessään nuoren tytön, valtasi
-ylioppilaan syvä sääli. Peijakas, miksi ei hän ollut rikas, miksi ei
-hän voinut aivan yksinkertaisesti pistää kättä taskuun ja antaa tytölle
-niin paljon, ettei hänen ainakaan olisi tarvinnut paleltua. Mutta oi,
-hänellä oli niin vähän ja sitäkin odotti emäntä saadakseen.
-
-- Säälikää minua, herra, pyysi tyttö vielä kerran. — Minä en ole syönyt
-mitään koko päivänä.
-
-- No, seuraa sitte minua! sanoi Devrient äkkiä päättävällä äänellä.
-— Minulla ei tosin ole tarpeeksi yhdellekään, mutta luulen, että
-se riittää paremmin kahdelle. Sillä sanotaanhan: Jaettu ilo on
-kaksinkertainen ilo.
-
-Tyttö seurasi häntä. Ei hän kysynyt, minne toinen hänet vei, hän näytti
-olevan tottunut olemaan kohtalon leikkipallona. Charlot vei hänet
-asuntoonsa ja ensi kerran uskalsi hän vastata tiukasti emännälleen.
-Odottakaa! huusi hän ankaralla äänellä emännälle. — Te saatte kyllä
-kurjat penninne sitte kun minä suvaitsen ne antaa! Ja sitte paiskasi
-hän oven kiinni aivan hänen nenänsä edessä ja pisti sen reekeliin.
-
-Tyttö oli kyyristynyt lämpimän kamiinin viereen ja kun sen hehkuva valo
-lankesi hänen kasvoilleen ja vartalolleen, silloin vasta näki hän,
-kuinka kaunis, kuinka hurmaava hän oli.
-
-Sirkka uunin vieressä, kuiskasi nuori ylioppilas ja silitti hellästi
-hänen päätänsä. Sitte juoksi hän ulos, toi vielä enemmän ruokaa
-läheisestä ravintolasta ja antoi hänen syödä itse tarjoten hänelle.
-Tyttö söi ja joi ahneesti, eikä väistänyt katsettaan hänestä. Ne olivat
-kiitollisuuden silmäyksiä. Se, joka on asunut Parisissa, tietää, kuinka
-nämä tytöt ymmärtävät muuttaa kiitollisuuden tunteet rakkaudeksi. Tyttö
-rakasti häntä, se näytti hänestä olevan aivan luonnollista. Seuraavana
-aamuna ei Charlot ajanut häntä ulos ovesta, vaan painoi hänet vielä
-kerran sydämelleen ja kuiskasi hänelle:
-
-Jää tänne luokseni!
-
-Ja tyttö jäi. Ja Quartier latin oli saanut lisää yhden parin, jota
-ei mikään pappi ollut vihkinyt, jota ei ollut merkitty mihinkään
-maistraatin kirjoihin. Siten tulivat he olemaan yhdessä ja tätä
-suhdetta kesti kokonaista kaksi vuotta. He elivät hauskasti yhdessä
-kuten kaksi lintua metsässä, hyväilivät, lensivät oksalta oksalle ja
-hakivat ravintonsa, mistä saivat.
-
-Devrient Charlotilla oli onni. Hän sai muutamia yksityistunteja, joista
-hyvin maksettiin ja siten saattoi hän pukea ja ruokkia hyvin ystävänsä.
-Siitä tyttö piti. Kuten hemmoteltu kissa venytteli hän itseään
-sohvalla siinä huoneessa, jossa he asuivat. Tuntimäärät saattoi hän
-istua kamiinin vieressä "Sirkka" polvellaan tai pelata korttia hänen
-kanssaan. Pari toveria tuli silloin tällöin heidän luokseen ja silloin
-oli hauska. Pikkuinen piti siitä ja oli iloinen ja vallaton. Mutta
-sitte tulivat koettelemukset. Devrientin täytyi lopettaa opiskelut,
-hänen täytyi suorittaa tutkintonsa ja hän hautautui kirjoihin.
-
-- Mitä sinä teet? sanoi Sirkka hänelle.
-
-- Näethän, että minä luen.
-
-- Jahaa, sinä luet? Ja sill'aikaa pitää minulla olla ikävä. Ei, sitä en
-minä kestä!
-
-Pari kertaa antoi hän tytön riuhtaista kirjat hänen kädestään. Niin,
-jopa tyttö kerran polttikin muutamia kirjoja heittämällä ne kaminiin.
-Mutta Devrient oli vakava mies ja hän jatkoi lukujaan rautaisella
-tarmolla. Hän tahtoi suorittaa tutkintonsa. Ylioppilaselämän piti
-loppua. Hän tahtoi päästä Quartier latinista toiseen kaupungin osaan,
-jossa elämää katsotaan vakavammalta kannalta. Mutta kun hän ajatteli
-Sirkkaansa, kutistui hänen sydämensä kokoon. Ei, se oli aivan selvää,
-hän ei voinut erota tytöstä. Miksi olisi se ollut tarpeellistakaan?
-Kunhan hän ensin suoritti tutkintonsa, niin onnistuisi hän kyllä
-lääkärinä. Mutta tyttö ei odottanut kunniallista elämää. Ehk'ei
-hänellä ollut ollenkaan taipumusta siihen. Eräänä päivänä riiteli
-hän Charlot'in kanssa ja sitte meni tiehensä. Rikas teurastaja, joka
-asui lähellä, oli huomannut tytön ja saattoi tarjota tytölle enemmän
-kuin köyhä ylioppilas. Tyttö kulki hänen kanssaan kilpa-ajoissa ja
-huvittelihe hänen seurassaan teaattereissa, kunnes eräänä kauniina
-päivänä lensi pois hänen luotaan. Mihin? Devrient ei sitä tiennyt.
-Siihen aikaan oli hänen opintonsa jo henkensä vaarassa. Hän sairastui
-hermokuumeeseen, josta virkosi vasta puolen vuoden perästä. Hänellä
-oli Sirkan kuva sydämessä. Mutta hän ei tahtonut joutua häviöön yhden
-naisen tähden. Kunnialla suoritti hän tutkintonsa ja tuli lääkäriksi.
-Loistava ura oli hänen edessään. Kauan ei kestänyt ennenkuin hänen
-tutkintonsa gynekologian, lastenpäästön alalla tekivät hänet laajalta
-kuuluisaksi. Hänet nimitettiin professoriksi ja tuli hän ensimäiseksi
-spesialistiksi naistautien alalla. Hän olisi voinut tehdä loistavia
-naimiskauppoja, hienoimmat talot avasivat ovensa hänelle, rikkaimmat
-perheet olisivat antaneet tyttärensä hänelle, jos vaan olisi pyytänyt
-jotakuta heistä vaimokseen. Mutta hän ei tahtonut ketään heistä. Hän
-eli yhä ylioppilasunelmassaan. Päivän työstä päästyään, tehtyään
-leikkauksia ja annettuaan määräyksiä ja saatuaan niistä loistavat
-maksot, vetäytyi hän takasin työhuoneeseensa ja tuijotti kamiiniin.
-Hänestä tuntui kuin istuisi Sirkka vielä kyyristyneenä sen vieressä
-yksinkertaisessa puvussaan nakerrellen valkoisilla hampaillaan niitä
-pähkinöitä, joita hän oli tuonut tytölle. Hän ei voinut unohtaa häntä,
-vaikka hän kuinka olisi sitä koettanut. Tytön muisto seurasi häntä läpi
-hänen loistavan elämänsä ja teki sen synkäksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Samalla hetkellä, jolloin uhkea, kaunis kuningatar rukoillen katsoi
-häneen — ilmestyi Sirkka raukan kuva äkkiä Devrient Charlotin henkisten
-silmäin eteen ja lumous, jonka viettelevä nainen oli aikaansaanut, oli
-poissa.
-
-Nopealla liikkeellä vapautti Charlot itsensä kiusauksesta ja lausui
-ankarasti:
-
-- Minun suhteeni ovat kaikki viettelemiskeinot turhat, kuningatar
-Draga! Minä en rakasta teitä! Minä inhoon teitä. Minä huomaan
-selvästi teidän tarkoituksenne. Luuletteko todellakin, että minä
-panisin kunniani teidän rakkautenne vastineeksi? Te tahdotte tehdä
-minut kanssarikolliseksenne, jotten minä sitte enää voisi puhua. Te
-erehdytte, rouva. Muutamien minuuttien kuluttua tietää sen kuningas
-Aleksanteri, tuo surkuteltava mies saa tietää, että hänen vaimonsa on
-häpeällisesti pettänyt hänet ja ettei hän voi edes toivoakaan saada
-pitää omaa lastaan käsivarsillaan.
-
-Huuto pääsi Dragan huulilta. Hänen kasvonsa vääristyivät, sormet
-koukistuivat, kuin tahtoisivat ne repiä silmät ulos ranskalaisen
-lääkärin päästä.
-
-Mutta Oharlot oli jo ehtinyt ovelle. Heittäen vielä halveksivan
-silmäyksen intohimosta ja vihasta puolimielettömään naiseen, syöksi hän
-ulos kuningattaren huoneesta.
-
-
-
-
-NELJÄSSEITSEMÄTTÄ LUKU.
-
-Kuinka kuningasta hoidetaan.
-
-
-Raivon vallassa oli Draga heittäytynyt matolle, kun professori jätti
-hänet. Hän oli melkein mieletön, eikä enää tiennyt, mitä teki. Hän
-kaivoi kätensä syvälle pehmoiseen Smyrna mattoon, hänen ruumiinsa
-kiemurteli suonenvedossa ja epäselviä ääniä pääsi hänen huuliltaan.
-
-- Draga — aarteeni, rauhoituhan toki. Tule järkiisi.
-
-Se oli täti Eufemia, joka huusi viereisessä huoneessa ja löi lukitulle
-ovelle.
-
-- Avaa Draga! No avaa toki! Minä olen kuullut kaikki tyyni. Minä autan
-sinua!
-
-Mutta kuningatar ei kiihtyneessä tilassaan kuullut uskollisen
-neuvonantajansa ääntä. Kyyneleet valuivat hänen silmistään ja kaikki
-mitä hän saattoi sanoa, olivat sanat:
-
-- Minä olen hukassa — hukassa!
-
-- Draga, jos et avaa, niin minä otan kirveen ja hakkaan oven rikki!
-huusi Eufemia. — Onneton, oletko menettänyt järkesi? Eihän mitään ole
-menetetty, päinvastoin, — kaikki on voitettu. Avaa vaan minulle!
-
-Nyt nousi Draga vihdoin ylös lattialta. Hän oli paljon muuttunut tämän
-viimeisen neljännestunnin kuluessa. Silmät näyttivät olevan syvissä
-kuopissa, tummat renkaat olivat niiden ympärillä. Kuinka oli käynyt
-hänen ylpeän ryhtinsä? Kuten kuolemaantuomittu lähestyy mestauslavaa,
-samoin laahasi hän nyt itseään, ovelle.
-
-- Ole huoletta, Draga, kyllä minä teen kaikki taas hyväksi. Avaa sinä
-vaan, sydänkäpyni, niin pian saat nähdä, että tätisi on nyt, kuten aina
-ennenkin keksinyt oikean tien.
-
-Koneellisesti väänsi Draga oven lukkoa, se avautui ja Eufemia hyökkäsi
-sisään. Hänkin oli kalpea ja harmaanvehreistä silmistä loisti raivo.
-
-- Se kurja! Se roisto! huusi hän vaipuen tuolille istumaan. — Voi
-sentään, ettemme voineet nähdä sen vakoojan aikeita! Mutta minä en
-alusta alkaen tahtonut, että sinä olisit riisuutunut hänen edessään.
-Hän näytteli osansa liian hyvin, se oli aivan luonnollista, että hän
-sinut petti, ja nyt —
-
-- Nyt on kaikki ohi, Eufemia, keskeytti Draga, asettuen Eufemian eteen,
-kädet rinnan päällä ristissä. — Nyt olen ollut Serbian kuningattarena
-niin kauan kun minun osalleni on suotu. Pane tavarasi kokoon ja
-matkusta pois täältä, kuuluu nyt tästä puoleen.
-
-- Ha haa, niin pitkälle ei ole vielä tultu! Kukahan voisi ajaa sinut
-ulos konakista.
-
-- Kuka? toisti Draga ja nauroi katkerasti. — Se tietysti, jolla on
-siihen oikeus — Aleksanteri, puolisoni.
-
-- Aleksanteri, hän, joka on korviaan myöten sinuun rakastunut, hän,
-jonka sinä saat tekemään mitä tahdot, kun vaan hiukan silität hänen
-päätänsä. — Ei, aarteeni, niin huonosti ei ole asiat.
-
-- Kuulitko kaikki, Eufemia?
-
-- Kuulin, kaikkityyni! Minä vakuutan sinulle, etten voinut pysyä
-hiljaa, niin raivoissani olin, enkä kuitenkaan uskaltanut huutaa,
-sillä silloin olisi syntynyt suuri melu ja kaikki palvelijat olisivat
-hyökänneet tänne.
-
-- Sinä kuulit siis senkin, että minä koetin kaikin keinoin saada sitä
-miestä puolelleni?
-
-- Minä kuulin senkin. Hän on jäästä, tuo ranskalainen, tai on hänellä
-kivi sydämen sijalla, muuten ei hän olisi voinut pysyä tunteettomana.
-
-- Ja nyt Eufemia, huudahti Draga — anna minulle nyt joku neuvo! Sinä
-tiedät mitä meillä on odotettavana — muutamien minuuttien perästä on
-kuningas täällä. Oi Jumala, luulen jo kuulevani hänen askeltensa rajun
-jyskeen, kun hän myrskyten tulee huoneeseen! Sinä tunnet Aleksanterin
-ja tiedät, että hän on peto. Ja sinä saat tietää, että hän on aina
-ollut minusta vastenmielinen. Nyt loukkaa se suuressa määrässä hänen
-ylpeyttänsä, kun hän saa tietää, että minä olen pettänyt hänet. Hän
-häväisee minut, hän lyö minua — kuuletko, täti Eufemia, hän lyö minua —
-sillä kun hän raivostuu, niin on tuo muutoin niin pelkurimainen ihminen
-pedon kaltainen.
-
-- Totta, ihan totta, sanoi täti — minäkin arvaan, että se on oleva
-seurauksena. Mutta, rakas lapsi, pääasiahan on, että sinä saat jäädä
-konakiin.
-
-- Juuri sitä luulen minä mahdottomaksi. Hän varmaan toimittaa niin,
-että minun on lähteminen konakista. Hän kutsuu oppineet tuomarinsa ja
-sattuneesta syystä vaatii eroa minusta. Luuletko, että sitä häneltä
-kielletään, häneltä, joka itse tekee lait, joka vahvistaa ne ja jonka
-nimessä tapahtuu koko Serbian lainlaadinta? Ei, Jumala varjelkoon,
-hänen joukkonsa tietysti nyökäyttää päätänsä ja — Draga ei ole enää
-Serbian kuningatar! Mutta ennemmin kuin alistun mihinkään sellaiseen,
-tapan minä itseni! Oi, rakas täti Eufemia, anna minulle kaikella muotoa
-myrkkyä, sitä samaa, joka otti hengen kuningas Milanistakin! Minä otan
-sitä aivan tyyneesti, sillä olen väsynyt taistelemaan kauempaa, minä
-tahdon kuolla — minä tahdon ainakin kuningattarena astua hautaani!
-
-- Minua ihan pelottaa, kun kuulen sinun puhuvan tuolla tavoin, sanoi
-Eufemia, pyyhkien pari teeskenneltyä kyyneltä. — Sinä tahdot myrkkyä —
-hi, hi, pikku aarteeni, silloin on minun apteekissani parempaa juomaa,
-joka meille hyvin sopii. Anna minun vaan tehdä, kuten tahdon, ja minä
-vakuutan sinulle pyhästi, että sinä pääset onnellisesti tästäkin
-pälkähästä. Kaikissa vaaroissa, jotka meitä kohtaavat, on mietittävä,
-miten parhaiten voi niistä päästä. Mutta kuule nyt, mitä minä sanon,
-aika on kallista. Kohta on Aleksanteri täällä ja silloin tulee
-hirvittävä näytelmä. Tällä pienellä pöydällä seisoo parin minuutin
-perästä vesilasi. Keksi joku tekosyy, jotta saat kuninkaan juomaan
-sitä vettä! Laita vaan niin, että hän juo pari kulausta, niin olemme
-molemmat pelastetut.
-
-- Täti, huudahti kuningatar säikähtyneenä — et suinkaan aio tappaa
-kuningasta — antaa hänelle myrkkyä! Onneton ihminen, silloinhan
-olisimme molemmat hukassa, sillä — meidän vihollisemme eivät saisi
-rauhaa, ennenkuin olisivat saaneet selville syyn kuninkaan äkilliseen
-kuolemaan! Muistathan, kuinka silloin kerran meitä syytettiin, kun
-mieheni Maschin kuoli niin äkkiä! Ja jollei kauneuteni olisi silloin
-vaikuttanut niin edullisesti tutkijatuomariin, niin olisimme nyt
-molemmat —
-
-- Hiljaa, elä puhu siitä! Tässä talossa tulee hermostuneeksi — minä
-puolestani olen jo hermostunut. Ah, en minä ajattele kuninkaan
-murhaamista, sehän olisi kerrassaan mieletöntä! Niin kauan kun
-Aleksanteri elää, pysyt sinä konakissa Serbian kuningattarena, mutta
-jos hän silmänsä sulkee ainiaaksi, niin on se ihanuus lopussa. Minä
-olen suorapuheinen, kuten näet, mutta kahden sellaisen ystävättären
-kuin me olemme, täytyy olla avomielisiä toisilleen.
-
-- Niin, täti, sanoi kuningatar, olkaamme rehellisiä toisillemme — mutta
-mitä yhteyttä on tällä tuon vesilasin kanssa?
-
-- Siinä ei ole mitään vaarallista, sanoi Eufemia ja veti suunsa ilkeään
-nauruun — on vaan vähän lääkettä kuumeen aikaansaamiseksi. Niin pian
-kun kuningas on juonut tätä vettä, lyyhistyy hän kokoon ja kohta alkaa
-nousta kova kuume, joka kestää ehkä kahdeksan päivää. Ja tällä ajalla
-näyttelet sinä uhrautuvan, surevan puolison osaa. Sinä et väisty hänen
-viereltään, sinä teet itsesi uudestaan hänelle välttämättömäksi ja
-hän luulee, että hän on sinua kiittäminen elämästään. Ja hänen siinä
-maatessaan annat sinä hänen ymmärtää, että olet kokonaan toiminut hänen
-hyväksensä. Sinä tahdoit antaa hänelle kruununprinssin ja kun ei hän
-voinut antaa sinulle sellaista, niin tahdoit ottaa sen mistä löysit.
-
-Tuskin oli täti Eufemia lausunut nämä sanat, kun äkkiä kuului
-lähestyviä askeleita.
-
-- Kuningas! änkytti Eufemia ja juoksi ovelle.
-
-- Elä jätä minua yksin! vaikeroi Draga. — Oi, nyt on liian myöhäistä,
-nyt et enää voi laittaa sitä juomaa!
-
-- Kyllä, sen minä kyllä teen, sanoi Eufemia oven takaa — se on minun
-asiani. Pidätä häntä, elä vastusta häntä, elä ärsytä häntä — kuuletko?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eufemia ei ehtinyt täydelleen lopettaa ajatustaan, kun jo ovi avautui
-ja hänellä oli tuskin aikaa kadota pienestä ovesta, joka vei hänen
-huoneeseensa.
-
-Kuningas Aleksanteri seisoi etumaisen huoneen avonaisessa ovessa. Hänen
-kasvonsa olivat kuin kiveen hakatut ja hän koetti nähtävästi olla
-tyyneen näköinen. Hänen tapansa oli, ettei hän heti kuohunut, vaan kun
-hän tahtoi hyökätä jonkun kimppuun, niin yllätti hän hänet keskustelun
-keskellä.
-
-- Ah, siinähän sinä olet, rakas Dragani, sanoi hän käheästi ja tuli
-hitaasti lähemmäs. — No, joko olet järjestänyt pukuasiasi?
-
-- Elä koeta pettää minua! huudahti Draga, jota juuri tällainen tapa
-ärsytti äärimäisyyteen asti. — Minä tiedän, mikä tuo sinut luokseni!
-
-- Ha, sinä tiedät — sinä tiedät! änkytti Aleksanteri, katsoen häneen
-tuijottavin silmin. Ne tuijottavat silmät sanoivat Dragalle kaikki.
-Tämä arka kuningas oli varmaan juonut itsensä humalaan, ennenkuin lähti
-hänen luoksensa. Oikeastaan ei Draga voinut moittia häntä siitä, sillä
-hänhän oli itse vienyt Aleksanterin alkohoolin kiroukseen. Hänhän
-piti itse huolta siitä, että Aleksanterin aivot olivat aina sekasin
-viinin höyrystä. Hän juotti hänelle varsin mitä väkevimpiä juomia
-kiihoittaakseen hänen väheneviä voimiaan. Samoin tahtoi hän, että
-kuningas niin vähän kuin mahdollista käyttäisi järkeänsä, sillä — kun
-kuningas on juovuksissa, niin hallitsee kuningatar. [Historiallisesti
-tosi. On todistettu, että Draga vietteli Aleksanterin juoppouteen.
-Hallituksensa viime vuosina lienee hän harvoin ollut selvänä.]
-
-Arvattavasti oli hän nyt tyhjentänyt pullon samppanjaa. Hänen kasvonsa
-olivat tummanpunaset, silmät elottomat ja kun hän vielä seisoi oven
-vieressä, horjui hän kuin olisi kova tuuli puhaltanut hänen ylitsensä.
-
-- Sinä tiedät sen siis, jatkoi Aleksanteri raa'alla äänellä, nykien
-hermostuneesti sormillaan univormunsa kaulusta, kuin olisi se
-puristanut, — sinä tiedät sen jo! — Sitä parempi, silloin ei minun
-tarvitse kierrellä. Silloin voin heti heittää sinulle vasten silmiä sen
-sanan, joka parhaiten sinulle sopii —
-
-Petturi!
-
-Käheänä ja kirkuvana kuului hänen äänensä, kun hän lausui tämän.
-
-Draga kivahti ylös, sillä hän ei sietänyt sitä, että tämä tylsä mies
-häväisi häntä, tämä mies, jota hän halveksi ja katsoi yli olkansa,
-jolle hän heitti rakkautensa, kuten almun.
-
-- Petturi, sanot sinä! huudahti hän. — Niin — petturiksi olen tullut
-sinun rinnallasi. Sinä olet opettanut minut valehtelemaan, ja sinä
-petät itse kansasi!
-
-- Vaikene, petturi, vaikene tai kuristan sinut!
-
-Aleksanteri hyökkäsi Dragaa kohti, tarttui molemmin käsin hänen
-kaulaansa ja puristi kaikin voimin, niin että Draga kaatui kumoon.
-
-- Ei, sinä et saa enää elää, sähisi kuningas hampaittensa välissä, sinä
-olet häväissyt minut kansani silmissä — sinä katunainen — sinä petturi
-— joka olet ottanut maksoa rakkaudestasi — oi, minä — ininä —
-
-- Murhaaja — aiotko tappaa minut — kuten tapoit oman isäsi?
-
-Se oli juuri paras sana, minkä hän saattoi keksiä. Se vaikutti
-kuninkaaseen kuten ruoskan isku ja saattoi hänet ainakin hetkeksi taas
-järkiinsä.
-
-Eikä Draga suinkaan lausunut kuiskaamalla näitä sanoja, vaan hän huusi
-sen, jotta viereisessä huoneessa olisi helposti voinut kuulla joka
-sanan, jos joku palvelijoista olisi siellä ollut. Asia ei kumminkaan
-ollut niin, sen Draga tiesi vallan hyvin.
-
-- Kuinka uskallat sinä, huudahti Aleksanteri läähättäen, — kuinka
-uskallat sinä muistuttaa minua siitä asiasta! Sinullahan on myös osasi
-siinä! Etkö se ollut sinä, joka satoja kertoja kuiskasit korvaani:
-
-"Tapa isäsi!"
-
-- Mutta nyt syytän minä sinua isäsi murhaajaksi, huusi Draga, rajulla
-liikkeellä osoittaen kuningasta. Kiellä, jos voit! Minulla on
-todistuksia ja usko minua, minä näytän niitä tarvittaessa.
-
-- Pysy asiassa! keskeytti hänet Aleksanteri raa'alla äänellä. — Sinä
-olet vienyt minut harhaan, olet pettänyt minut, olet tehnyt tyhjiksi
-kauneimmat toiveeni! Sinä siis valehtelit, kun minulle kuvasit niitä
-kärsimyksiä, joita tuo alkava uusi elämä sinulle saattoi — niin, sinä
-olet todellakin kurja näyttelijä, mutta sinä et näytä temppujasi
-näyttämöllä, vaan ulkona elämässä. Mutta minä en tahdo enää olla
-yhdessä näyttelijän kanssa — ulos täältä, ulos kadulle, jollet tahdo,
-että kutsun tänne palvelijat ja heitätän sinut ulos.
-
-Draga pani käsivartensa rinnalle ristiin. Tyynenä seisoi hän siinä ja
-katsoi vihamielisin silmin kuningasta.
-
-- Mitä, etkö ole ymmärtänyt minua? Sinun pitää mennä, kuuletko! —
-Minä en tarvitse sinua enää — minä olen kyllästynyt sinuun! Sinä olet
-häväissyt minut, huusi kuningas, juosten huoneessa edes takasin kuten
-villipeto häkissään ja lyöden huonekaluja rikki. — Jos en olisi saanut
-sinua nähdä, niin olisin nyt onnellisempi ja kansani rakastama. Mutta
-siitä hetkestä lähtien, kun sinä tulit silmäini eteen, on onnettomuus
-minua seurannut. Oi sinä paha henki, sinun näkemisesi myrkyttää
-elämäni. Ehkä tahdot rahoja — niin, sehän onkin luonnollista, että
-katunainen tahtoo maksoa. Kas tässä — ota!
-
-Tätä sanoessaan oli hän kiskaissut taskustaan rahakukkaron, jonka nyt
-heitti pöydälle. Samassa repäistiin ovi auki ja täti Eufemia astui
-sisälle kädessä komea pieni tarjotin, jossa oli lasi.
-
-- Jumalan tähden, mitä täällä on tapahtunut? huusi hän puoliääneen
-säikähtyneenä. — Palvelijat juoksevat tänne joka suunnalta! — Teidän
-majesteettinne, minä vannotan teitä, tyyntykää!
-
-- Ahaa, tuossahan on se vanha akka! huusi kuningas. Tuossa lattialla on
-rahoja, ottakaa ne!
-
-Minä teen lopun sinun olostasi täällä! Nyt olet ollut aikasi konakissa.
-
-- Teidän majesteettinne, minä olen syytön! huudahti Eufemia koettaen
-näyttää loukkautuneelta. — Mutta minä pyydän, elkää panko enää
-kallista elämäänne vaaralle alttiiksi! Te olette niin kalpea, teidän
-majesteettinne! Ajatelkaa, että terveytenne on heikko. — Juokaa edes
-hiukan tätä virkistävää lähdevettä!
-
-- Myrkkyä! huusi hänelle kuningas murhaavalla äänellä, heittäen häneen
-ivallisen ja epäilevän katseen. — Onko sinulla jo minullekin myrkky
-valmiina? Onko se samaa, jota laitoit isälleni? Ha, haa, me tunnemme
-sinun konstisi!
-
-- Ja tuota sanoo hän minulle! valitti Eufemia. — Siinä on kiitos
-uskollisesta palveluksesta! Mutta, kuninkaani erehtyy julmasti. Ja
-todistukseksi siitä, että olen viaton, tyhjennän minä itse tämän lasin.
-
-Mutta samassa tunsi kuningas, että hänen vanha kipunsa oli
-palaamaisillaan, että se hirmuinen suonenveto uhkasi taas häntä. Hän
-tunsi sen siitä, että kuuma verivirta syöksi hänen päähänsä ja ennusti
-taudin lähestymistä.
-
-- Anna tänne, änkytti hän. Ah, virkistävää, hyvin suloista! Nyt tunnen
-itseni paremmaksi. Tällä hetkellä ei huomattu juoman pahoja seurauksia.
-
-- Kuule nyt minua, Aleksanteri, sanoi Draga ja meni lähemmä kun hän
-oli hiukan tyyntynyt. Minä huomaan, ettemme voi olla yhdessä kauempaa.
-Niin, minä olen pettänyt sinut. Mutta — miksi tein minä sen? Voidaanhan
-tehdä rikoksia jaloistakin syistä ja niin totta kuin löytyy Jumala
-taivaassa, rikoin minä ainoastaan rakkaudesta sinuun!
-
-Niin, hän vetosi todellakin Jumalaan, tuo kurja kuningatar.
-
-- Rakkaudesta minuun, änkytti Aleksanteri. — Se ei ole totta, sinä
-et ole koskaan rakastanut minua, sinä et ole voinut rakastaa minua,
-muutoin et olisi paljastanut minua kansani silmissä. Joka kerjäläinen
-voi kehua omistavansa lapsen, mutta minä — minä olen vaan uneksinut
-lapsesta!
-
-- No, eikös se ollut kaunis unelma ja eikö olisi ollut ihanaa, jos
-tämä unelma olisi toteutunut? Näetkö Aleksanteri, Obrenovitschien
-suku kuolee sinun kanssasi — sitä minä juuri tahdoin estää! Kun nyt
-ei taivas lahjoittanut minulle lasta sinun rinnallasi, niin oli
-aikomukseni laskea syliisi vieras lapsi. Mitä pahaa siinä olisi
-ollut, jos tämä lapsi ei olisi ollut kuninkaallista sukua — kuningas
-oli kumminkin valinnut sen omakseen? — Ei kukaan olisi tiennyt siitä
-mitään. Vasta myöhempään olisin ilmaissut salaisuuteni sinulle ja sinä
-olisit antanut minulle anteeksi, kun kerran olisit mieltynyt lapseen.
-Serbian kuningasistuimelle olisi kasvanut nuorukainen, jota et olisi
-tarvinnut hävetä.
-
-Kuningas laski käden otsalleen.
-
-- Jos asia on sillä tavoin, niin ehkä se on lieventävänä asianhaarana.
-Niin, minä uskon sinua, rakkaudesta minuun tuli sinusta petturi.
-Mutta — tuomiotani en voi muuttaa! Arvoni ja säätyni, kuninkaallinen
-arvokkaisuuteni vaatii, että eroan sinusta, joka olet tehnyt minut
-pilkan esineeksi. Sinun täytyy lähteä pois, Draga, pois minun luotani!
-Asetu Parisiin, Lontooseen tai Wieniin, mihin parhaiten haluat, eikä
-sinulta tule rahoja puuttumaan. Minä maksan sinulle eläkkeen, jolla
-voit elää säätysi mukaan. Mutta pois täytyy sinun lähteä — jo tänään
-täytyy sinun lähteä konakista. Oh, tuota hermotautia! jatkoi kuningas
-hieroen otsaansa. — Ruumiissani käy kuumia ja kylmiä väreitä. — Luulen,
-että saan kuumeen.
-
-Eufemia iski silmää kuningattarelle. Tiesihän hän, että kuningas saisi
-kuumeen, kovan kuumeen, sillä hän oli valanut tulta kuninkaan vereen.
-
-- Ja hyvästi nyt, minä en tahdo enää nähdä sinua, sanoi Aleksanteri.
-Minä olen rakastanut sinua, Draga, sinä olet ollut välttämätön minulle,
-sen myönnän kernaasti. Mutta — tämä päivä eroittaa meidät ainiaaksi
-toisistamme. Hyvästi! Väsyneesti antoi kuningas hänelle kätensä. Mutta
-ennenkuin hän oli ehtinyt ovelle, juoksi Draga hänen jälkeensä ja
-lankesi polvilleen hänen jalkainsa juureen.
-
-Hän näytteli osansa oivallisesti.
-
-- Anna minulle ainakin anteeksi, sanoi hän kyynelissään — ja sano
-minulle vielä kerran, että olet rakastanut minua — oi, kuinka hyvää
-tekevät minulle nuo sanat — ne otan mukaani maanpakolaisuuteeni ja kun
-tulen niin onnettomaksi, ettei kukaan nainen ole vielä ollut ennen
-minua, niin on lohdutuksenani ajatus: Aleksanteri on rakastanut sinua,
-sinä olit kerran onnellinen!
-
-Silloin vaipui kuninkaan pää rintaa vasten, vaivoin pidätti hän
-kyyneleitään.
-
-- On rakastanut, sanoi hän tukahutetulla äänellä — niin, paljon —
-paljon olen rakastanut sinua, enemmän kuin kukaan muu. Minä tulen
-kaipaamaan sinua. Mutta — olkoon niin, sen täytyy olla niin. Hyvästi,
-Draga, sinun unelmasi on loppunut. — Oi, näitä helvetin tuskia, ne
-halkaisevat aivoni! — Lähetä hakemaan henkilääkäriäni, minä olen sairas
-— hyvin sairas!
-
-Hän horjui ulos ovesta. Eufemia ehätti Dragan luo nähdessään, että
-hän aikoi seurata kuningasta. Tähän asti, mutta ei edemmäs! —
-Mestarillisesti olet näytellyt osasi. Mutta odota nyt, mitä tulee
-tapahtumaan! Muutamien tuntien kuluttua kutsutaan sinut kuninkaan
-sairasvuoteelle ja jos ei sinua kutsuta, niin on sinulla kuitenkin
-oikeutettu paikka hänen rinnallaan, sillä vielä olet sinä kuningatar.
-Saat nähdä Draga, että kahdeksan päivän kuluttua olet taas valtasi
-kukkulalla, silloin olet taas Aleksanterin rakas puoliso.
-
-Eufemia ei ollut erehtynyt. Hänen laskunsa olivat oikeat. Jo samana
-päivänä sairastui kuningas kovasti. Hän houraili. Lääkäri sanoi sen
-olevan vaikean hermokuumeen. Sairas heittelihe vuoteellaan ja päästi
-rajuja kirouksia, toisinaan valitti hän ja rukoili. Draga asettui
-hänen vuoteensa viereen. Hän käski pois kaikki muut. Hän kieltäytyi
-käyttämästä palkattua sairaanhoitajaa. Draga ja kuninkaan henkilääkäri
-hoitivat häntä yksin, eikä hän väsynyt muuttamasta kylmiä kääreitä
-kuninkaan kuumaan päähän ja antamasta hänelle rauhoittavaa lääkettä,
-kunnes kuningas vihdoin sai lepoa ja kuume alkoi antautua. Kun
-Aleksanteri heräsi tainnostilastaan ja tuli jälleen tuntoihinsa, ei
-hän enää, kun Draga istui hänen rinnallaan, ajatellut, että Draga oli
-tuottanut hänelle suurimman häväistyksen, mikä kuningasta voi kohdata.
-Hän piti häntä kiinni vapisevin käsin ja pyysi hartaasti, ettei Draga
-häntä jättäisi.
-
-- Mutta sinä olet sysännyt minut pois luotasi ja minä vakuutan sinulle,
-että menen tieheni, ennenkuin sinä uudestaan minua käsket. Mutta niin
-kauan, kun olit kuolon vaarassa, en voinut mennä luotasi ja jättää
-sinua yksin. Mutta nyt et sinä minua enää tarvitse.
-
-Tämän sanottuaan tahtoi hän irroittaa kätensä pois kuninkaan kädestä.
-Mutta tämä pyysi ja kerjäsi ja nöyrtyi hänen edessään. Itkien vannoi
-kuningas, ettei voinut elää ilman häntä.
-
-Draga oli liian viisas myöntyäkseen heti. Hän täytti kuninkaan
-toivomukset siinä määrässä kuin hän selitti olevansa valmis jäämään
-hänen luoksensa, kunnes hän on tullut aivan terveeksi. Mutta joka päivä
-ja hetki uudisti kuningas rukouksensa kunnes Draga vihdoin suostui.
-
-- Jos tahdot pitää minut kaikkine virheineni ja etuineni, niin jään
-luoksesi ja olen uskollinen puolisosi. Mutta samalla panen sen ehdon,
-ettet sinä koskaan enää mainitse sitä, mitä on tapahtunut meidän
-välillämme. Jos minä kuulen sinun sanallakaan siitä mainitsevan, menen
-kohta pois luotasi.
-
-Tuhansin valoin lupasi Aleksanteri hänelle sen, niin, vieläpä tuo
-heikko mies pyysi Dragalta anteeksikin. Ja Draga oli todellakin niin
-jalomielinen, että — antoi hänelle anteeksi.
-
-
-
-
-VIIDESSEITSEMÄTTÄ LUKU.
-
-Jälleennäkeminen.
-
-
-Kun professori Charlot oli suorittanut tehtävänsä konakissa,
-paljastanut Dragan petoksen ja järkähtämättömän tyyneesti antanut tästä
-kertomuksen Itävallan keisarille, meni hän Hôtelliinsa. Keskusteltuaan
-siellä isännän kanssa kaikellaisista asioista sai hän myös tietää, että
-eräs nuori ranskatar makasi huonona sairaana Belgradissa. Isäntä kertoi
-hänen historiansakin. Hän on nuori parisilaisnainen, sanoi hän. Hän on
-varmaan viettänyt huonoa elämää ja joutui vihdoin erään tunnottoman
-miehen käsiin, joka ei ole kukaan muu kuin Nicodem Lunjevica,
-kuningatar Dragan veli, josta varmaan olette kuullut puhuttavan.
-
-- Kyllä, vastasi professori. — Ja kaikki mitä minä olen kuullut
-hänestä, on minussa synnyttänyt vaan syvää vastenmielisyyttä. Näyttää
-siltä, kuin olisi hänen käytöksensä vielä huonompi kuin sisarensa
-Dragan.
-
-Viimemainittu ainakin teeskentelee harrastavansa Serbian
-kansan parasta, mutta veli pilkkaa kansalaisia vasten kasvoja.
-Rautatiematkalla kerrottiin minulle semmoisia juttuja hänestä, että
-minun täytyy pitää häntä täydellisenä hylkiönä. Hän luottaa tietysti
-sisaren suureen vaikutukseen. Hän tuhlaa niitä rahoja, joita Draga
-puristaa kansalta ja antaa hänelle.
-
-- Se Nicodem toi hänet tänne mukanaan, jatkoi isäntä kertomustaan.
-He asuivat komeasti sisustetussa huvilassa Belgradissa. Mutta eräänä
-kauniina päivänä kyllästyi Nicodem häneen ja ajoi armottomasti ulos
-kadulle. Ehkä hänen sairautensa oli syynä tähän päätökseen, sillä tyttö
-sairastaa keuhkotautia. Kaikissa tapauksissa kohtelee hän tyttöä kuten
-konna. No, onko professorilla vielä halua käydä sairasparkaa katsomassa?
-
-Charlot oli käynyt hyvin vakavaksi.
-
-- Koska on kysymys langenneesta naisesta, niin pidän minä
-velvollisuutenani koettaa auttaa häntä.
-
-Isäntä soitti ja käski, että yhdet Hôtellin vaunuista oli tuotava
-esille. Muutamia minuutteja sen jälkeen oli Charlot matkalla.
-Astuessaan siihen kurjaan taloon, jossa sairas asui, valtasi hänet
-vastenmielinen tunne ja hän muisti ehdottomasti sitä aikaa, jolloin
-hän itse oli köyhä, kun hänen usein täytyi mennä nälkäisenä maata
-ja jo ylioppilaana taistella elämän kovuutta vastaan. Siihen aikaan
-oli hän pitänyt itseään onnellisena, kun sai asua Quartier latinin
-hyyrykasarmissa jossain pienessä sopessa, joissa ylioppilaat niin hyvin
-viihtyvät. Silmät puoliksi ummessa nousi hän portinvartijan neuvon
-mukaan ylös lahonneita portaita. Hän muisti sitä aikaa, jolloin asui
-pienessä kamarissa yhdessä tytön kanssa Pont-neuf sillalta.
-
-"Mennyt — se aika on mennyt!" ajatteli hän.
-
-Sehän on ihmeellistä, etten minä voi unohtaa menneitä asioita. Sillä
-menneisyys on kuollut ja hän, joka teki menneisyyden muistorikkaaksi,
-on kai myöskin kuollut."
-
-Hän oli ehtinyt ylimpään kerrokseen ja luki tarkkaavasti ovien
-numeroita kunnes vihdoin löysi portinvartijan ilmoittaman numeron.
-Hän koputti ovelle ja kuuli heikosti vastattavan: "Sisään." Hän oli
-kuulevinaan samalla heikkoa nyyhkytystä. Hän avasi oven ja astui
-sisään. Hän oli hyvin kurjassa huoneessa ja näki edessään likaisen
-vuoteen. Tyynyllä oli mustien kiharain ympäröimä pää. Hehkuvan punaiset
-posket loistivat häntä vastaan ja nyt avautui kaksi väsynyttä silmää,
-joiden kiilto ilmaisi hänelle, että tässä oli kuoleva sairas.
-
-- Elä pelästy, lapseni, sanoi Charlot, laski hattunsa resuiselle
-olkituolille. Ja hän, kokenut lääkäri, joka näki jo kuoleman ojentavan
-uhkaavia käsiään sairasta tyttöä kohti, kumartui kuolevan yli, kuin
-olisi hän tahtonut tutkia häntä. Mutta äkkiä horjahti hän taapäin.
-Hämmästys kuvastui hänen kasvoissaan. Ja sairaskin nosti nopeasti
-päätänsä hiukan tyynyltä. Kaksi kuihtunutta kättä ojennettiin Charlotia
-kohti. Mutta sitte vaipui väsynyt takasin vuoteelle ja kalpeilta
-huulilta kuuluivat nuo tuskin kuuluvat sanat:
-
-- Oi Jumala, kuinka kaunis on tämä unelma! Saanko siis vielä kerran
-nähdä sinua! Ei, en koskaan ole voinut unohtaa sinua, sinä nuoruuteni
-kaunein muisto. Devrient! Niin, niin! Sinä se olet, joka seisot
-edessäni, enkä minä ole enää sairas, vai mitä? Ei, nuori ja voimakas ja
-onnellinen olen minä. Sillä minä olen siinä pienessä kamarissa Quartier
-latinissa yhdessä sinun kanssasi, rakkaani, siellä, missä vietimme niin
-monta iloista hetkeä. Oi, sehän on vaan unelma ja vielä — viimeinen.
-
-- Ei, se ei ole mikään unelma, Ninette! lausui Charlot, vaipuen
-istumaan rikkinäiselle tuolille.
-
-Se ei ole mikään unelma, Ninette! Me näemme toisemme vihdoinkin taas!
-Pitkien, pitkien vuosien perästä olen kuitenkin vihdoin löytänyt sinut.
-Oi, onneton, millaisena?
-
-Charlot puristi kovasti hänen molemmat kätensä omiensa väliin. Hänen
-katseensa vajosi tytön silmiin, jotka ammottavina vielä kerran
-tahtoivat katsella nuoruuden rakastettua.
-
-- Devrient! huusi hän vapisevalla äänellä, joka kaikui kuin harpun
-kielen heikoin sointu. — Onko se siis totta? Oletko sinä luonani?
-
-- Niin, Jumala on tahtonut, että me vielä kerran näkisimme toisemme.
-Oi Ninette! Mitä on sinusta sitte tullut? Sinä et ole enää se iloinen
-tyttö, joka sulostutti minun nuoruuteni. Sirkkani, joka valaisi pienen,
-pimeän kamarini onnen auringolla.
-
-- Sirkka! kuiskasi sairas ja kaksi suurta kyyneltä herui hänen
-silmistään vierien pitkin kuihtuneita poskia. Mutta sitten joutui hän
-tavattoman mielenliikutuksen valtaan. Kuumeessaan nosti hän päänsä
-tyynyltä, joten joutui istuvaan asentoon. Epätoivoisena repi hän
-tukkaansa hiljaa mutisten itsekseen.
-
-- Minä en ole sinun Sirkkasi! Mene, kiiruhda, pakene pois tämän huoneen
-saastaisesta ilmasta! Etkö sitte tiedä, mikä minä olen? — Kurja raukka
-minä olen! Niin, niin — minä olen langennut nainen, joka rahasta myy
-rakkautensa — jos sitä voi rakkaudeksi sanoa! Kysy vaan pikku Ninetteä,
-parisitarta, kuten minua kutsutaan! Silloin sinulle kyllä kerrotaan,
-että hän on sen roiston, Nicodem Lunjevican rakastajatar ja että tämä
-oli niin halpamainen, ettei enää tuntenut häntä, kun tämä salaisesti
-hiipivä tauti tuli minuun.
-
-- Minä tiedän kaikki! huudahti Charlot, syvästi liikutettuna. Mutta
-minä en syytä sinua, minä en tuomitse sinua, oma nuoruuden toverini.
-Olisin hyvin onnellinen, jos voisin viedä sinut siihen pieneen kammioon
-Parisissa! Mutta se on liian myöhäistä! sanoi hän ja kyyneleet vierivät
-pitkin poskia.
-
-- Niin, siellä pienessä kamarissa, jossa oli kukalliset uutimet —
-etkö muista, me ostimme ne niillä ensimäisillä rahoilla, jotka sait
-miljonääriltä — siellä tulisin minä uudestaan terveeksi, niiden
-kukkaruukkujen takana, jotka ikkunaa koristavat. Minä hankin niitä
-kotiin — leukoijia sinun syntymäpäiväksesi ja ruusuja nimipäiväksi, ja
-hyasintteja toit sinä itse jouluaattona. Oi, kuinka suloisesti, kuinka
-hauskasti elimme me yhdessä! Mutta kaikki on nyt mennyttä, kadonnut,
-kuten rakkauskin menee menojaan!
-
-Kiusallinen yskä ei sallinut hänen enää puhua ja pudisti koko hänen
-kuihtunutta ruumistansa. Hän, joka makasi siinä vuoteella oli vaan
-joukko luita, jotka pysyivät koossa hänen elämän toivostaan ja
-liikkuivat kuoleman pelosta. Kuuluisalle lääkärille sanoi yksi ainoa
-silmäys, että kaikki lääkärintaito oli tässä turha, että kuolema seisoi
-jo ulkona uhriaan odottamassa. Eikä se kauan odottaisi ulkona, pian
-hiipisi se yli kynnyksen. Pannen viimeisetkin voimansa sanoi hän:
-
-- Elä mene pois luotani! — Etkö enää pidä minusta? — Ennen aikaan pidit
-sinä kumminkin minua kauniina!
-
-- Minä olen aina pitänyt sinua kauniina, vastasi professori. Sitte
-pakoitti hän itsensä valhettelemaan ja lisäsi: — Ja sinä olet vielä
-kaunis. Tosin olet muuttunut hiukan. Mutta sinä olet kuitenkin aina
-minun Sirkkani!
-
-Charlot kumartui sairaan yli. Hän kuunteli hänen hengitystään ja
-koetteli valtasuonta. — Mutta se, mitä hän tunsi, ei ollut suinkaan
-lohduttavaa laatua. Ninetten ei tarvitseisi enää kauan kärsiä, oli
-ainoa lohdutus.
-
-- Tulenko vielä terveeksi? Saanko elää? kysyi levottomasti kuoleva,
-tarttuen molemmin käsin hänen käteensä. Oi, kevät tekee minulle
-hyvää, sen täytyy tulla. Eihän aina voi talveakaan kestää ja sitte —
-matkustamme me Italiaan! — Sinne, jossa on kukkia keskellä talvea,
-jossa ei siis ole talvea — sinä ja minä! Tiedätkö Devrient, jatkoi
-hän hetken kuluttua, ja Charlot epäili, oliko hän täydellä järjellä —
-minä ostan itselleni samallaisen hameen kuin minulla oli silloin, kun
-asuimme pienessä kamarissamme Parisissa. Muistatko vielä, minkänäköinen
-se oli — se himmeän keltainen, jossa oli pieniä heleitä ruusuja!
-Sinä pidit siitä niin paljon, kun sunnuntaisin menimme ulos maalle
-kävelemään.
-
-Uusi yskänpuuskaus, pelottavampi kuin edellinen, yllätti hänet.
-Kalpeille huulille ilmestyi veristä vaahtoa.
-
-- Oi Jumala, ähkyi hän, antaen päänsä uudestaan vajota tyynylle, —
-minusta täällä on niin kylmä! — Minua paleltaa! — Italiassa on lämmin,
-vai mitä?
-
-- On kyllä lämmin, rakkaani! Kohta ei sinun tarvitse enää palella!
-
-- Ei enää palella? — Oi, sinun sylissäsi oli niin lämmin, niin suloinen
-olla! Oi, jos en koskaan olisi tullut tuntemaan sitä toista, en koskaan
-nähnyt häntä!
-
-— Sitä kurjaa! Sinua yksin olen rakastanut Devrient, en koskaan ketään
-muuta! — Mutta, minä olin niin huono, niin huono — —
-
-Haa, ilmaa! Minä tukehdun! — Devrient! — Missä sinä olet? Täällä on
-niin pimeä!
-
-"Se on kuolema!" ajatteli lääkäri ja hän, joka oli nähnyt kaikki
-hävittävän kuoleman tuhansissa eri muodoissa, vapisi sitä hirmuista
-hetkeä, jolloin hänen nuoruuden ystävättärensä kuolisi. Ninetten pää
-oli vaipunut tyynylle. Hänen silmänsä sammuivat. Kalvo levisi niiden
-päälle. Auki olevaa suu haki ilmaa, mutta keuhkot olivat poissa!
-Silloin pulpahti verivirta hänen suustaan. — Viimeinen henkäys — ja
-kaikki oli ohi.
-
-Professori nousi ylös. Hänen kasvonsa olivat kalpeat. Hän sulki ne
-lasimaiset silmät ja hyväili hänen otsaansa.
-
-- Nuku rauhassa, Sirkka! — Paljon olet sinä rakastanut! Sentähden
-annetaan sinulle taivaassakin paljon anteeksi.
-
-
-
-
-KUUDESSEITSEMÄTTÄ LUKU.
-
-Nuori äiti.
-
-
-Charlot poistui pää kumarassa ummehtuneesta kuolinhuoneesta. Hän kulki
-hitaasti pitkin käytävää ja aikoi juuri astua portaita alas, kun kuuli
-äänen, jonka hän lääkärinä hyvin ymmärsi. Se oli tuskan tukahutettua
-huutoa, jonkun sairaan, joka kärsi hirmuisia tuskia.
-
-"Luulen, että tässä talossa löytyy vielä toinenkin sairas. Eiköhän
-liene totta tosiaankin. Tämä talo näyttää olevan oikea sairashuone!"
-Ja kun sama ääni vielä toisen kerran kuului hänen korvaansa, päätti
-hän heti ottaa selkoa, kuka se oli, joka kärsi niin kovia tuskia.
-Tuon oven takana kuuli hän naisen valittavan. Hän koputti hiljaa
-ovelle. Mutta kun ei kukaan huutanut "Sisään!", niin avasi hän itse
-oven, mutta jäi hämmästyneenä seisomaan ovelle, sillä hänen silmänsä
-näkivät kuvan, jommoista tuo paljon kokenut lääkäri ei ollut vielä
-ennen nähnyt. Vuoteellaan, jonka hän tuskissaan oli pannut sekaisin
-makasi nuori, kaunis nainen — melkein vielä lapsi. Hän oli täydessä
-puvussa, mutta lääkäri näki heti, mitä tässä oli tekeillä. Nuori nainen
-oli juuri antamassa elämää lapselle. Eikä ollut ketään, joka olisi
-voinut onnetonta auttaa. Devrient oli kyllä Ranskan etevin spesialisti
-naistautien alalla, mutta kokemattomampikin olisi heti huomannut, että
-pikainen apu oli tässä tarpeen, muutoin olisivat äiti ja lapsi hukassa.
-Hän heitti nopeasti takin päältään ja meni vuoteen luo. Ja muutamia
-minuutteja sen jälkeen makasi kaunis, pulska poika äidin rinnalla.
-Hän katsoi lääkäriin hyvin kiitollisen näköisenä, sillä puhua ei hän
-voinut, siihen oli hän liian heikko.
-
-- Elkää nyt enää peljätkö, nuori rouva, sanoi Charlot, pyyhkien
-nenäliinalla hikihelmiä otsaltaan. Nyt on kaikki vaara ohi ja minä
-toivotan teille onnea sille kauniille tehtävälle, jonka luonto on
-teille antanut. Sillä nyt olette äiti. Se on ihanin ja kaunein tehtävä,
-mitä nainen voi saada. Mutta sanokaa minulle, mikä on nimenne?
-
-- Sylva! kuiskasi hän.
-
-- Entä puolisonne, missä hän on — lapsen isä? Nainen katsoi häneen
-tuijottavin silmin. Hän huomasi, että pelko ja häpeä kuvastui noissa
-kasvoissa.
-
-"Vanha juttu siis!" ajatteli Charlot miehestä, joka heittää ulos
-verkkonsa ja pyydystää naisen ja tyydytettyään rajun himonsa, menee
-edelleen ja jättää naisen yksin kantamaan taakkaansa.
-
-- Te tekisitte hyvin lasta ja itseänne kohtaan, sanoi hän nuorelle
-äidille, joka hellästi painoi lasta rintaansa vasten ja ihastunein
-katsein sitä tarkasteli jos ilmaisisitte sen miehen nimen. Te
-tarvitsette apua ja mies ehkä kykenisi sitä antamaan.
-
-- Hän on — vastasi Sylva — mutta se on totta, minä olen päättänyt,
-ett'en koskaan anna sen nimen tulla huuliltani.
-
-- Tämä teidän jalomielisyytenne perustuu aivan väärään
-jalomielisyyteen! alkoi Charlot, joka oli vetänyt tuolin sängyn luo
-ja istui sen vieressä. — Te tahdotte säästää häntä, kun ette tahdo
-vahingoittaa hänen asemaansa yhteiskunnassa. Mutta välittiköhän hän
-teistä? Ei, sitä hän ei suinkaan tehnyt!
-
-Mutta Sylva puristi päätänsä ja aikoi pysyä päätöksessään.
-
-- Oletteko myöskin ajatellut, että teette väärin lastanne kohtaan,
-kun ette ilmaise sen konnan nimeä. Ensiksikin ei lapsenne koskaan
-tule kantamaan kunniallista nimeä, kun taas muussa tapauksessa isä
-voitaisiin pakottaa antamaan lapselle nimensä. Ja toiseksi, mitä
-tulee teidän lapsiraukastanne, jos te kuolette? Minä en saa salata
-teiltä sitä totuutta, että joka kerta kun joku lapsi syntyy, on äidin
-henki vaarassa. Ei, ei! Elkää nyt peljästykö! Minä en suinkaan tahdo
-peloittaa teitä. Tässä tapauksessa on melkein kaikki vaara ohi — sillä
-minä tulin, Jumalan kiitos oikeaan aikaan. Kymmenen päivän perästä
-voitte taas nousta ylös ja silloin vasta te kukoistatte voimakkaana ja
-kauniina. Mutta jos saatte kuumeen aivan odottamatta, ette voi mennä
-siitä läpi, eikä tiedetä, kuka isä on, kuinka hirmuiseksi tuleekaan
-silloin lapsen kohtalo? Se viedään löytölastenhuoneeseen, jossa se
-varmaan ei saa parhainta kasvatusta.
-
-Näiden sanojen aikana näytti väristys käyvän läpi Sylvan ruumiin. Kauan
-taisteli hän itsensä kanssa. Hänen rintansa nousi ja laski kiivaasta
-hengityksestä.
-
-- Jotta teillä olisi luottamusta minuun, tahdon sanoa nimeni. Minä
-olen Devrient Charlot, lääkäri Parisista. Kas niin, puhukaa nyt!
-Sanokaa minulle vapaasti ja ujostelematta sen miehen nimi, jolle olette
-antautunut! Onko hän täällä Belgradissa?
-
-- Kyllä hän asuu Belgradissa! huudahti Sylva, joka lääkärin viimeisen
-selityksen johdosta katsoi häneen alakuloisena ja oli nähtävästi
-alkanut arvella, pitikö hänen noudattaa Charlotin neuvoa vai ei.
-
-- Siis Belgradissa! Sanotte kai myöskin minulle konnan nimen ja talon
-numeron, jossa häntä voi tavata?
-
-Silloin nousi Sylva ja huusi vapisevalla äänellä:
-
-- Konakissa, kuningaspalatsissa löydätte te hänet!
-
-- Mitä! Kuningaspalatsissa? Kun kaikki käy ympäri, niin on se ehkä
-upseeri?
-
-- Niin, se on upseeri. Oi Jumala! Jos voisitte kuvitella miten hän
-on valehdellut ja pettänyt minua! Se mies, jolle minä luottavaisesti
-antauduin ja joka niin sydämettömästi sysäsi minua luotaan, on Nicodem
-Lunjevica, kuningatar Dragan veli!
-
-- Nicodem Lunjevica! huudahti Charlot täynnä ihmettelyä ja raivoa. Onko
-siis helvetti oksentanut nämä ihmiset hävittämään kaikki ne olennot,
-jotka tulevat heidän kanssansa tekemisiin! Tänään, muutamia minuutteja
-sitten olen kuullut saman nimen kuolevan nuoren naisen huulilta.
-Siinäkin oli hän näytellyt konnan osaa, niin, siinäkin oli hän sysännyt
-luotaan naisen, jonka oli vietellyt, ja joka luottavassa rakkaudessa
-oli antautunut hänelle. Tätä tyttöä kohtaan oli hän tehnyt hyvin
-väärin. Sillä vaikka Ninette olikin langennut nainen, niin oli Nicodem
-kuitenkin kuljettanut hänet Serbiaan. Hänen olisi ainakin pitänyt pitää
-huolta tytöstä. Mutta se, mitä hän tässä oli tehnyt — sillä hän, joka
-nyt makasi Charlotin edessä, oli puhdas nainen, vaikka olikin äiti — se
-oli äärettömän paljon alhaisempi teko, se oli kamala rikos, konnantyö.
-Tohtori Charlot ojensi itsensä suoraksi. Häntä halutti puhua muutamia
-sanoja sen roiston kanssa ja voi häntä, jollei hän anna perään.
-
-- Minä kiitän teitä, lapseni, vastasi Charlot ojentaen Sylvalle kätensä
-— että tottelitte minun neuvoani. Luottakaa, että minä kyllä hankin
-teille oikeuden. Täytyy pitää huolta siitä, että pikku poikanne oppii
-tuntemaan isänsäkin, joka niin alhaisella tavalla jätti teidät yksin
-tuskinenne. Sillä teidän luonanne ei ollut ketään vaikealla hetkellänne.
-
-- Oi, ei kukaan, ei kukaan auttanut minua! vakuutti Sylva. — Kun tuskat
-tulivat, tahdoin syöksyä alas portaita. Mutta minun täytyi kiireesti
-kääntyä takasin, joll'en tahtonut antaa lapseni syntyä tielle. Minä
-huusin, minä valitin — silloin himmensi pyörtymys minun järkeni ja kun
-heräsin — oli lapsi, nähnyt päivän valon.
-
-- Niin, minä en tullut, Jumalan kiitos, liian myöhään ja minä aion
-edelleenkin pitää teistä huolta, sanoi Charlot. Kas tässä, ottakaa nyt
-nämä! jatkoi hän ottaen kukkarostaan viisi kultarahaa, jotka laski
-tuolille. — Sitäpaitse lähetän portinvartijan vaimon teidän luoksenne.
-Hän hoitaa teitä ja sitte tulen huomenna teitä katsomaan. Minä en
-lähde vielä aivan heti Belgradista, sillä minulla on vielä tärkeä asia
-suoritettavana.
-
-- Kuinka voin minä kiittää teitä, herrani? Sitä en tiedä! sanoi
-nyyhkyttäen nuori äiti. — Mutta sydämeni on kiitollisuutta täynnä teitä
-kohtaan. Jos te puhutte hänen kanssansa, niin sanokaa hänelle, että
-minä puolestani en tahdo mitään häneltä. Joka penni, jonka häneltä
-saisin, polttaisi kättäni. Mutta hän pitäköön huolta, ettei lapseni
-kasva isättömänä. Oi, minä olin vähällä tehdä jotain hyvin pahaa, olin
-vähällä myydä lapseni vieraalle.
-
-- Myödä lapsenne! Kuinka tulitte sitä ajatelleeksi?
-
-- Eräs hyvin komeasti puettu nainen, jonka mukana oli toinen, vanhempi,
-selitti minulle olevansa valmis ottamaan lapsen. Hän sanoi itse
-olevansa lapseton eikä ollut hänellä toivoakaan sellaista saada ja
-siitä syystä tahtoi hän ottaa lapsen omakseen jotta se olisi ilona sekä
-hänelle, että hänen miehelleen.
-
-- Ylhäinen nainen? Haa, nyt ymmärrän kaikki! Oliko hänellä musta tukka
-ja seurassaan vanhempi ruma nainen.
-
-- Aivan oikein! Tunnetteko sitte näitä naisia?
-
-- Luulen tuntevani, vastasi Charlot. — Mutta siitä myöhemmin! Nyt
-täytyy minun mennä. Niin pian kuin olen saanut jotakin ratkaisevaa
-tietoa, niin pian kuin hän sanoo olevansa valmis täyttämään
-velvollisuutensa, olen minä taas luonanne. Hyvästi!
-
-Hän riensi liikutettuna alas portaita. Hänen sielussaan raivosi
-hirmuinen viha. Hänen täytyi hakea käsiin se kevytmielinen viettelijä,
-hän aikoi nöyryyttää tämän, kuten oli nöyryyttänyt sisaren, hän aikoi
-repiä naamion hänen teeskenteleviltä kasvoiltaan.
-
-"Hieno pari todellakin!" mutisi hän mennessään portailla. "Sisar
-petturi — veli konna! Ja nuo uskaltavat näytellä pääosaa Serbiassa!
-Eipä ole todellakaan liian aikaista, jos tuo perhe lakaistaan pois maan
-päältä!"
-
-Ankara viha raivosi Charlotin sielussa. Mutta ehdittyään ulos tuli hän
-ajatelleeksi, että hänen ehdottomasti täytyi ensin hakea hoitaja Sylva
-paralle.
-
-Lääkäri sai taas voiton hänessä. Vanha, likainen nainen tuli häntä
-vastaan. Se oli portinvartija Devrient antoi hänelle hiukan rahaa ja
-vaimo lupasi käydä katsomassa Sylvaa.
-
-- Minulla on tosin hirveän paljon työtä, sanoi nainen, mutta sitä
-suloista enkeliä ei myöskään saa jättää hoidotta. Jos olisin vaan
-aavistanutkaan, että hän oli jo niin pitkällä, olisin kyllä käynyt
-häntä katsomassa.
-
-- Pitäkää te vaan huolta, ettei hänen tarvitse olla mitään
-vailla. Huomenna tulen minä takasin katsomaan, oletteko täyttänyt
-velvollisuutenne. Mutta pitäkää siellä niin siistiä kuin mahdollista!
-käski Charlot. — Sitä vaadin teiltä ankarasti. Silmäys portinvartijan
-likaisiin käsiin vahvisti täydellisesti tämän kehoituksen. Välittämättä
-vaimon kiitoksista meni Charlot ulos kadulle. Siellä mietti hän, minne
-ensin johtaisi askeleensa.
-
-- Kuulkaahan, huusi hän ajurilleen — tiedättekö niissä kuningattaren
-veli, Nicodem Lunjevica asuu?
-
-- Tiedän kyllä, vastasi ajuri. — Olen kuljettanut armollista herraa
-useita kertoja. Olkaa hyvä ja nouskaa ylös, minä kyllä vien herran
-kuningattaren veljen luo.
-
-Kun Charlot oli sitte vaunuissa ja nojasi taaksepäin tyynyjä vasten,
-mietti hän itsekseen, kuinka hänen oli menetteleminen.
-
-"Yksinkertaisin keino olisi", sanoi hän itsekseen — "mennä suoraan
-asiaan ja huomauttaa hänelle velvollisuuksistaan. Mitä Ninette
-parkaan tulee, ei hän voi tehdä mitään Ninetten hyväksi. Hänet on
-kunniallisesti haudattava, mutta sitä minä en usko sille roistolle.
-Mutta hänen toinen uhrinsa, Sylva parka! Hänelle täytyi Lunjevican
-antaa kunniansa takasin ja voi häntä, jos hän kieltää! Oi, minä tuskin
-tunnen enää itseäni! En ole koskaan elämässäni vihannut ja kuitenkin
-vihaan sitä miestä, vaikken häntä tunnekkaan. Hän mahtaa olla läpeensä
-turmeltunut heittiö, joka on yhdellä kertaa ryöstänyt kahdelta naiselta
-heidän elämänsä onnen."
-
-Vaunut pysähtyivät nyt juuri sen talon edustalle, jossa Ninette ennen
-oli asunut.
-
-
-
-
-SEITSEMÄSSEITSEMÄTTÄ LUKU.
-
-Kaksintaisteluun vaadittu.
-
-
-Nicodem ei ollut pitänyt edes välttämättömänä muuttaa asuntoa.
-Tuntematta vähääkään omantunnonvaivoja viihtyi hän hyvin hyvästi niissä
-huoneissa, joissa Ninette parka oli ennen hallinnut kuten kuningatar.
-
-Charlot ilmoitutti itsensä Nicodemille mainitsematta nimeänsä. Hän
-käski aivan yksinkertaisesti sanoa hänelle, että eräs herra halusi
-puhua hänen kanssansa. Hänet käskettiin sisälle ja vietiin Nicodemin
-työhuoneeseen, jossa ei arvattavasti tehty muuta kuin luettiin huonoja
-romaaneja, poltettiin väkeviä sikareja ja pelattiin joskus kortteja
-ystäväin kanssa.
-
-Nicodemin silmät repesivät, kun hän näki pitkän hoikan miehen astuvan
-eteensä.
-
-"Mitähän tuolla on täällä tekemistä?" ajatteli hän itsekseen, mutta kun
-oli usein ollut pakoitettu ottamaan vastaan väkeä, jotka pyysivät hänen
-suositustaan kuningattarelle, niin luuli hän, että tämäkin herra oli
-hakenut hänet pyytääkseen samallaista apua. Nousematta ylös istualtaan
-ja ottamatta edes sikaria suustaan, teki Nicodem vieraalle seuraavat
-kysymykset:
-
-- Mitä te haluatte? Sanokaa, mitä tahdotte? Mutta sanokaa lyhyesti,
-sillä minun aikani on rajoitettu!
-
-- Mutta kuitenkin uskallan minä hetkeksi ottaa teidän aikaanne. Olen
-tullut tänne selvittämään erästä tärkeätä asiaa.
-
-"Peijakas, lieneeköhän hänellä joku minun vekseleitäni?" kysyi Nicodem
-itsekseen. Samalla tuli hän kohteliaammaksi ja pyysi Charlotin istumaan.
-
-- Kiitos, vastasi ranskalainen, mutta minä seison mieluummin.
-Sitäpaitse riippuu se kokonaan teistä itsestänne, tuleeko tämä asia
-pian päätetyksi vai kestääkö kauemman.
-
-- Ettekö sitte tahdo sanoa nimeänne? Kenen kanssa minulla on kunnia
-puhua, kysyi serbialainen.
-
-- Devrient Charlot, lääkäri Parisista! Ja tehän olette herra Nicodem
-Lunjevica, vai kuinka?
-
-- Kapteeni Lunjevica! lausui Nicodem vahvalla äänenpainolla.
-
-- Hyvä! Olen teille kiitollinen, että muistutitte minulle olevanne
-upseeri. Ja minä pyydän teitä myös muistamaan tämän seikan meidän
-tulevan keskustelumme aikana!
-
-- Herrani! Te suvaitsette kietoutua salaperäiseen verhoon! alkoi
-Nicodem ivallisella äänellä karistaen tuhkaa sikaristaan. — Mikä on
-tuonut teidät luokseni? Peijakas! Mitä te tahdotte?
-
-- Minä tulen tänne yhden elävän ja yhden kuolleen puolesta! vastasi
-Charlot tyyneesti.
-
-Nicodem alkoi uskoa, että hän oli tekemisissä mielipuolen kanssa ja
-katsahti kirjoituspöydälle, jossa oli pistoolilaatikko. Eihän sitä
-voinut niin varmaan tietää, ehkäpä tuossa oli joku, joka tahtoi ampua
-hänet, kun hän oli kuningattaren veli.
-
-- Ensin puhumme siitä kuolleesta, alkoi Charlot puhuen jäätävän
-kylmästi. — Hän oli onneton. Hän luotti teihin ja te olette turmellut
-hänen elämänsä. Kun keuhkotauti alkoi häntä kiduttaa, niin sysäsitte
-hänet sydämettömästi luotanne, välittämättä hänestä sen enempää. — Minä
-puhun nimittäin Ninettestä.
-
-Nicodem säpsähti.
-
-- Vai niin, siitä pikku ranskattaresta.
-
-Charlot meni yhden askeleen häntä lähemmä.
-
-- Ninette on kuollut! huusi hän kovalla äänellä. Hän kuoli mitä
-suurimmassa köyhyydessä, kosteassa kamarissa samalla kun te lepäsitte
-silkkipatjoilla ja poltitte turkkilaisia sikareja, samalla kun te
-piehtaroitte ylöllisyydessänne ei onnettomalla ollut edes niin paljoa,
-että olisi voinut lähettää apteekista ottamaan lääkkeitä. Jos ei
-sääliväiset ihmiset olisi tavanneet häntä, olisi hän kuollut nälkään.
-
-Nicodemin kasvot eivät värähtäneetkään. Ninette oli kuollut. Se ei
-merkinnyt hänelle muuta kuin, että hänen lääkärinsä oli taas ollut
-oikeassa. Sillä tämä, joka samalla oli kuningattaren henkilääkäri, oli
-tutkinut tytön Nicodemin käskystä ja ilmoittanut, että tyttö oli saanut
-keuhkotaudin.
-
-Nicodem asetti kasvonsa surullisen näköisiksi.
-
-- Vai niin, pikku Ninette on siis loppunut! Oh, miten se pahoittaa
-mieltäni! Hän oli viehättävä nainen, sen täytyy itse kateudenkin
-myöntää. Mutta kun hän nyt kerran on kuollut, niin ei hänelle voi enää
-tehdä mitään.
-
-- Ei, se on totta, vastasi Devrient. — Minä en ole tullutkaan
-tänne vaatimaan hänelle mitään apua. Sitä ei teidän tarvitse
-peljätä. Enkä myöskään pyydä teitä maksamaan hyljätyn rakastajanne
-hautauskustannuksia. Sillä tätä viimeistä kunnianosotusta en antaisi
-muille millään ehdolla — minä tunsin Ninetten jo ennen aikaan. Kun
-ilmoitin teille Ninetten kuolemasta, niin tapahtui se vaan sentähden,
-että näkisin, minkä vaikutuksen se ilmoitus tekisi teihin, lausui
-Charlot halveksien.
-
-- Minä varoitan teitä puhumasta minulle loukkaavasti. Minä olen
-kuningattaren veli, pauhasi Nicodem.
-
-- Jos te nyt olette kuningattaren veli, ja sehän te valitettavasti
-olette, tai oikeammin sanoen, valitettavasti istuu teidän sisarenne
-Serbian valtaistuimella, jatkoi Charlot korottaen ääntänsä, niin olisi
-teidän pitänyt käyttäytyä kuten aatelismies eikä kuten kurja, itsekäs
-olento.
-
-Kuten käärmeen pistämänä kavahti Nicodem ylös sohvalta. Jokainen
-veripisara oli kadonnut hänen kasvoiltaan, jotta ne olivat muuttuneet
-tuhkanharmaiksi.
-
-- Te lausuitte nyt sanan, jonka saatte maksaa, sähisi Nicodem, kiehuen
-vihasta.
-
-- Niin, koettakaa vaan sitä! vastasi Charlot, ojentautuen suoraksi. —
-Minä en tosin ole mikään tappelija, mutta voin kyllä puolustaa itseäni,
-jos päälleni hyökätään. Tämä oli sanottu kuolleen puolesta! Nyt tulee
-elävän vuoro. Mitä siihen elävään tulee, niin ette ole käyttäytynyt
-häntä kohtaan kuten sivistynyt mies, vaan kuten roisto!
-
-- Herra! Sitä kannattaa —
-
-- Kuulla, jatkoi Charlot ja asettui vihasta raivoavan miehen eteen,
-kun tämä aikoi hypätä kirjoituspöydän luo revolveria ottamaan. — Minä
-tahdon, että kuulette minua ja siitä syystä täytyy teidän nyt kuulla
-minua! lausui Charlot lujalla äänellä, joka teki voimakkaan vaikutuksen
-Nicodemiin. Tämä jäi ehdottomasti seisomaan ja tuijotti lääkäriin.
-
-Eräänä päivänä opitte te tuntemaan tytön, jonka kauneus pisti silmäänne
-ja joka antautui teille. Kun sitten huomasitte, että suhteenne
-häneen tuotti luonnollisia seurauksia, työnsitte tämänkin onnettoman
-sydämettömästi luotanne. Nyt voin teille ilmottaa, että tämä tyttö,
-Sylva, on synnyttänyt maailmaan pojan. Tämäkin uhrinne on mitä
-kurjimmassa olosuhteissa, jatkoi Charlot. Jos en olisi sattumalta
-tullut hänen avukseen, olisi Sylva parka saanut hengellään maksaa pojan
-syntymisen. Mutta minun onnistui pelastaa sekä hänet että lapsi. Jos te
-siis tahdotte voittaa takasin itsekunnioituksenne, sillä arvelen, että
-teidän on täytynyt se kadottaa ajatellessanne kuinka huonosti olette
-käyttäytynyt näitä molempia onnettomia naisia kohtaan, niin vaadin
-teitä —
-
-- Te vaaditte minua? sähisi Nicodem hammasta purren. — Millä
-oikeudella? Oletteko ehkä sukua Sylvalle?
-
-- Raukka! vastasi Charlot, äänessä mitä syvin ylenkatse. — Niin, minä
-olen hänelle sukua, sillä kaikki ihmiset ovat veljiä ja sisaria. Muuten
-vaadin minä teiltä erään asian, jonka myöntäminen on hyödyksi teille
-itsellenne. Sillä jollette huomispäivän mennessä täytä vaatimuksiani,
-niin lyön teitä vasten kasvoja sotamiestenne rintaman edessä. Luottakaa
-siihen, että minä teen, mitä lupaan, päinvastoin kuin sellaiset, jotka
-lupaavat, pitämättä ollenkaan lupauksiaan.
-
-Tällävälin oli Nicodem hiukan päässyt tajuunsa. Hän oli saanut takasin
-julkeutensa ja päätti nyt perinpohjin masentaa vastustajansa.
-
-- Te olette hävytön, mieletön ihminen! Te olette loukannut minua ja
-siitä syystä täytyy teidän antaa hyvitystä.
-
-- Kyllä, mielelläni, missä muodossa vaan haluatte.
-
-- Teidän pitää tapella kanssani.
-
-- Minä tappelen teidän kanssanne pistoolilla, sillä kaksintaistelu
-pistooleilla viiden askeleen päästä on ainoa sopiva keino miehille,
-jotka vihaavat toisiaan, kuten me.
-
-- Minä suostun niihin ehtoihin! huudahti Nicodem Lunjevica. — Me
-taistelemme siis pistooleilla. Olisinpa tahtonut mennä vielä askeleen
-pitemmälle ja ehdottaa ameriikkalaista kaksintaistelua.
-
-- Ikävä kyllä en voi siihen suostua, vastasi Charlot hymyillen — sillä
-minä katson, että elämä, on niin vakava asia, etten voi antaa pelin
-ratkaista sen kohtaloa. Pelissä voi tulla petostakin ja huomaatte
-kyllä, herra kapteeni, ettei minulla ole vähääkään halua menettää
-elämääni petoksen kautta.
-
-Nicodem Lunjevica puri huultansa.
-
-- Me päätämme siis suorittaa tavallisen kaksintaistelun pistooleilla,
-olkaa hyvä ja hakekaa itsellenne sekundantti.
-
-Jos ehkä olette outo Belgradissa, niin voin toimittaa jonkun
-tovereistani teille.
-
-- Kiitän tarjouksesta — mutta luulen kyllä, että löydän sekundantin
-itselleni.
-
-- Soo — no sitä parempi. Minä hankin lääkärin. Nyt ei siis ole
-muuta tehtävää kuin määrätä, milloin ja missä kaksintaistelu tulee
-tapahtumaan. Teidän on ehkä jouduttava pois Belgradista?
-
-- Kyllä, minulla on hyvin kiire. Olisin kiitollinen, jos laittaisitte
-niin, että kaksintaistelu tapahtuisi niin pian kuin mahdollista.
-
-- Huomenna varhain auringon noustessa, vastasi Nicodem Lunjevica —
-kasarmin ratsastushuoneessa.
-
-- Ei, vastasi Devrient Charlot — kasarmin ratsastushuoneessa emme me
-taistele. Jos minä nyt kuolen, niin tahdon mielelläni vetää viimeisen
-henkäykseni Jumalan vapaassa luonnossa. Ehkäpä sammuvat silmäni juuri
-silloin näkisivät auringon nousun ja kun niin paljon pidän siitä
-näytelmästä, niin olisi se hyvä elämän loppu.
-
-- Te ajattelette kai, että kasarmissa toverini ovat läsnä — ja se —
-
-- Minä en ajattele mitään siitä asiasta, herra kapteeni, minä pyydän
-teitä vaan ehdottamaan toista paikkaa.
-
-- Hyvä — jossain Tapschidermetsässä. Se alkaa heti Belgradin takana ja
-siellä on puuryhmä, jota kutsutaan Ketunluolaksi.
-
-- No, me tapaamme siis toisemme Ketunluolassa auringon noustessa, sanoi
-Charlot.
-
-- Kello viisi Ketunluolassa! huusi Nicodem ja ilkeä voiton hymy väreili
-hänen ohuilla huulillaan. Hän oli melkein varma siitä, että hän pääsisi
-voittajana tästä kaksintaistelusta. Hänhän oli toverien kesken tunnettu
-parhaaksi pistoolilla ampujaksi.
-
-- Minulla on paljon työtä tänä yönä, sanoi Charlot, sillä minun täytyy
-kirjoittaa pitkä raportti.
-
-- Raportti, tarkoitatte kai testamenttianne.
-
-- Ei — se raportti, josta minä puhun, tarkoittaa teidän sisartanne,
-Serbian kuningatarta.
-
-- Mitä, sisartaniko?
-
-- Niin, juuri häntä — teidän kuninkaallista sisartanne, sanoi Devrient
-Charlot peittelemättömällä ivalla — ja jos tahdotte tietää, mikä
-raportti se on, jota kirjoitan, niin kysykää vaan sisareltanne. Sanokaa
-hänelle vaan, että te huomenna varhain, kello 5 aamulla taistelette
-Ketunluolassa Tapschidermetsässä Worth firman edustajan kanssa, niin
-hän ehkä antaa teille joitakuita hauskoja tietoja. Ja vielä toisenkin
-asian tahtoisin sanoa teille, herra kapteeni. Jos minä kaatuisin, niin
-älkää huoliko laskea seppelettä arkulleni, vaan käyttäkää ne rahat
-ennemmin omalle poikaraukallenne, joka makaisi nyt surkeassa tilassa,
-joll'eivät hyvät ihmiset olisi häntä armahtaneet.
-
-Lausuttuaan nämä sanat meni Charlot ulos huoneesta hyvästiä sanomatta
-ja löi oven kiinni takanaan.
-
-- Olipa se soma juttu! sanoi hän itsekseen mennessään portaita
-alas. — Todellakin, enpä olisi voinut uneksiakaan, että joutuisin
-kaksintaisteluun täällä Belgradissa. Olen melkein varma, että se
-heittiö ampuu minut. Mutta eihän sille asialle mitään voi. Niiden
-loukkausten jälkeen, jotka minä suoraan heitin hänelle vasten kasvoja,
-ei hänellä kai ollut muuta keinoa kuin vaatia minut kaksintaisteluun.
-
-
-
-
-KAHDEKSASSEITSEMÄTTÄ LUKU.
-
-Salaperäiset haulit.
-
-
-Aamu koitti. Taivaan ranta punotti, mutta pilvet estivät aurinkoa
-näyttäytymästä. Tapschidermetsän laitaan pysähtyivät komeat vaunut.
-Kaksi henkilöä astui niistä ulos antaen kuskille käskyn pysyä
-paikallaan ja odottaa. Sen jälkeen astuivat he puiden alle. Heitä
-oli kaksi upseeria, jotka olivat huolettomasti heittäneet takkinsa
-hartioille. Toinen heistä oli päätä lyhempi toista. Tämä näytti hyvin
-hienolta. Hän kulki varmoin askelin silloin tällöin kiertäen pieniä
-viiksiänsä. He eivät puhelleet keskenään ennenkuin olivat joutuneet
-pitkälle metsään. Silloin katseli pienempi upseeri ympärilleen, kuin
-olisi hän tahtonut saada varmuutta, ettei ketään ollut puiden takana,
-joka olisi voinut kuulla hänen sanojansa, jonka jälkeen hän sanoi
-puoliääneen:
-
-- Oletko sinä varma luodistasi, Nicodem? Sinun täytyy tappaa hänet, se
-roisto ei saa enää jäädä eloon. Tässä ei ole yksistään kysymys siitä
-loukkauksesta, jonka hän on lausunut sinulle, vaan hän on myöskin minun
-veriviholliseni — minun, sisaresi!
-
-- Jumalan tähden, elä huuda niin kovasti, kuiskasi Nicodem
-kuningattaren korvaan, sillä se oli todellakin hän, joka oli pukeutunut
-upseeriksi voidakseen olla läsnä kaksintaistelussa. — Ajattele, jos
-saataisiin tietää, että Serbian kuningatar piilee tässä upseerin
-univormussa.
-
-- Kukahan sen saisi tietää? kysyi Draga nauraen. Kenen päähänhän
-pistäisi se ajatus, että minä olen täällä Tapschidermetsässä ollakseni
-— sinun sekundanttisi kaksintaistelussa? Mutta minä tahdon, näetkös,
-omin silmin saada varmuutta siitä, että sinun kuulasi sattuu tuohon
-vakoojaan, minä tahdon nähdä hänen kuolevan — oi, sinä et tiedä, kuinka
-kovasti se mies on loukannut minua!
-
-- Niin, tiedätkö, rakas sisar, että minäkin olen oikeastaan hyvin
-vihainen sinulle, sanoi Nicodem, ottaen sikarin ja sytyttäen sen. Sinä
-olet pelannut uhkapeliä ja jos kuningas antaa sinulle tämän petoksen
-anteeksi, niin voit sanoa, että sinulla on onni.
-
-- Hän antaa sen anteeksi, ole varma siitä! Nykyään makaa hän kotona
-kuumeessa.
-
-- Jospa hän vaan siitä taudistaan vielä paraneisi, sanoi Nicodem,
-seuraten silmillään sinisiä savupilviä, jotka läksivät sikarista —
-muutoin on meidän osamme loppuun näytelty Serbiassa. Minä en tahdo
-salata sinulta, että kaikkialla kuohuu. Minä sanon sinulle, että nuo
-serbialaiset riiviöt vihaavat meitä; mieluimmin he ruoskilla ajaisivat
-meidät pois maasta.
-
-- Jollemme vaan me heiluta ruoskia heidän päänsä päällä, huudahti
-Draga. — Mutta elä pelkää Nicodem, meidän osamme ei ole vielä pitkään
-aikaan näytelty Serbiassa. Minä pysyn Serbian kuningattarena ja sinä
-— oh, Nicodem, pidä vaan yhtä minun kanssani ja sinä — sinä näyttelet
-sellaisen osan tässä komediassa, että olet varmaan tyytyväinen.
-
-- Niin, sitä toivon, sisar kulta, sanoi Nicodem huolettomasti. — Minä
-toivon, että sinä pidät, mitä olet luvannut minulle.
-
-- Minä — luvannut sinulle?
-
-- Niin, sen tiedät sinä hyvin — palkaksi minun vaitiolostani?
-
-- Sinun vaitiolostasi?
-
-- Hyvänen aika, sinulla on sisar kulta, sellainen muisto, joka ei
-mielellään kätke vastenmielisiä asioita. Etkö sitte muista, että minä
-uhkasin kuninkaalle paljastaa sinun elämäsi ja mitä silloin minulle
-lupasit, jollen sitä tekisi? Sinä sanoit: Ole hiljaa, Nicodem, sinä
-pääset Serbian kuninkaaksi!
-
-- Niin, nyt muistan, että sanoin sen, myönsi Draga. — Mutta kuten
-tiedät, ei se ole yksistään minusta riippuva, eikä se myöskään riipu
-yksistään kuninkaan tahdosta —
-
-- Hiljaa — minä kuulen askeleita! keskeytti Draga. — Minä luulen, että
-he tulevat.
-
-- Pysy hiukan varjossa, kuiskasi hänelle Nicodem, ja puhu niin vähän
-kuin mahdollista! Ei — se onkin henkilääkäri, joka nyt tulee, minä olen
-hänet kutsunut tänne.
-
-- Ei hänkään saa tuntea minua, sanoi Draga. — Mutta minä luulen olevani
-aivan tuntematon. Tämä parta tekee valepukuni täydelliseksi.
-
-Hän laittoi valeparran suoraan ja kietoi takin tiiviimmin ympärilleen.
-
-Tuskin oli henkilääkäri tervehtinyt Nicodemia ja puristanut Dragan
-kättä, joka esitettiin hänelle luutnantti Sternoviksi, ennenkuin
-Devrient Charlot ja hänen seuraajansa tulivat näkyviin.
-
-Vastustajat tervehtivät toisiaan hyvin kylmästi. Charlot hipaisi vaan
-sivumennen hattuaan ja hänen sekundanttinsa, Itävallan lähettiläs
-vältti tarttumasta Nicodemin ojennettuun käteen.
-
-- Minä arvelen, sanoi Nicodem, — ettemme tuhlaa aikaa, vaan käymme
-kohta toimeen. Eihän sekundanteillakaan ole mitään keskusteltavaa,
-kun ehdot ovat jo edeltäpäin tarkasti määrätyt. Tässä on minun
-pistoolilaatikkoni. Olkaa hyvät ja tutkikaa aseet, — ne ovat jo ladatut!
-
-Kaikki valmistukset tehtiin kuumeentapaisella kiireellä.
-
-- Onko teillä vielä mitään sanottavaa minulle, rakas Charlot? kysyi
-hänen sekundanttinsa. — Pitääkö minun, jos onnettomuus kohtaa teitä,
-ilmoittaa siitä kellekään?
-
-- Te lähetätte vaan sähkösanoman minun klinikkaani, sanoi Charlot,
-siinä on kaikki mitä tarvitaan. Minä en jätä jälkeeni ketään, jota
-kuolemani erityisesti surettaisi. Testamenttini on jo kauan sitte ollut
-valmiina Parisissa ja siinä sanotaan, mitä omaisuudellani on tehtävä.
-Sitäpaitse pyydän teitä viemään lämpimät terveiseni puolisollenne. —
-Siinä kaikki, mitä minulla on teiltä pyydettävää.
-
-Draga ojensi nyt kasvot poiskäännettyinä pistoolit Charlotille, joka
-niitä tarkasti katseli.
-
-Siinä oli kaksi erittäin komeata asetta, uusinta rakennetta, eikä
-niiden suhteen ollut mitään toivomisen varaa.
-
-- Yksi sana vielä, hyvät herrat, huusi Charlotin sekundantti. Te
-olette sopineet eräästä ehdosta, joka ei ole kaksintaistelun sääntöjen
-mukaista. Pistooleilla ei taistella viiden askeleen päästä, se on aivan
-yksinkertaisesti murha! Ettekö suostuisi siihen, että muuttaisimme
-sopimuksen niin, että välimatkaksi tulisi kaksikymmentä askelta,
-oikeudella kolme kertaa astua eteenpäin?
-
-- Minä puolestani jätän kaiken tuon vastustajani päätettäväksi, vastasi
-Charlot. Minulle se on aivan yhdentekevä.
-
-- Mutta minä vaadin, että mitataan viiden askeleen matka! huudahti
-Nicodem. — Tuo herra on niin julmasti minua loukannut, että minun
-täytyy ehdottomasti saada hyvitystä — tai saakoon hän, paitsi sitä,
-että on loukannut minua, vielä murhan omalletunnolleen.
-
-- Sellaista ette te ainakaan tarvitse, lausui Charlot, — sillä eräässä
-kurjassa kamarissa makaa jo se uhri, jonka te olette murhannut. Mutta —
-me kaksi olemme jo puhuneet tarpeeksi keskenämme.
-
-Charlotin sekundantti mittasi ne viisi askelta.
-
-- Kas niin, nyt se on tehty! — Minä asetun tähän ja vastustajani
-tuohon, sanoi Charlot.
-
-Molemmat taistelijat asettuivat paikoilleen. Henkilääkäri vetäytyi
-kauemmas taapäin ja kuningatar meni myös niin kauas sivulle taapäin,
-että joutui pois ampumalinjalta.
-
-Eräässä kallioiden aukeamassa, jota hätäisesti katsoen ei voinut
-huomata, näkyivät kasvot, joita ympäröi musta parta ja kaksi suurta
-silmää tähysteli näitä miehiä, jotka leppymättöminä seisoivat
-vastatusten.
-
-- Tahdotteko olla hyvä ja johtaa! sanoi kuningatar Itävallan
-lähettiläälle.
-
-Charlotin sekundantti vetäytyi myöskin syrjään.
-
-- Sovinto ei siis ole mahdollinen? kysyi hän. — Viimeisen kerran teen
-tämän kysymyksen herroille.
-
-- Ei sovintoa, kuului molempain huulilta.
-
-- Hyvä, minä lasken siis yks' — kaks' —
-
-Pistoolit kohotettiin. Selvästi huomasi, että Nicodem tähtäsi suoraan
-vastustajansa sydämeen. Hänen katseessaan kuvastui kylmä sydämettömyys.
-Kauhukseen huomasi Charlotin sekundantti, ettei tällä ollut
-aavistustakaan pistoolin käyttämisestä. Hän piti sitä samalla tavalla
-kuin jokainen muukin järkevä ihminen olisi pitänyt, mutta muutamasta
-liikkeestä, jonka Charlot teki, huomasi hänen sekundanttinsa, että hän
-oli aivan tottumaton pistoolia käsittelemään. Ainakaan ei hän usein
-ollut ottanut sitä käteensä.
-
-"Charlot parka", ajatteli hänen sekundanttinsa, — "sinun kohtalosi on
-varma." Sitte pani hän silmänsä kiinni ja huusi kolme!
-
-Kaksi laukausta pamahti samalla kertaa. Hirvittävästi kiersi niiden
-kaiku läpi metsän. Tuntui kuin olisivat Ketunluolan vanhat kalliot
-vapisseet. Kun ruudin savu oli hälvennyt, nähtiin molemmat taistelijat
-seisovan suorana. Molemmat olivat ampuneet harhaan. Nicodem oli ampunut
-aivan vihollisensa pään ohi. Samoin oli ranskalaisen lääkärin luoti
-lentänyt avaruuteen. Nicodemin otsalle paisui vihan suoni.
-
-- Minä en tiedä, mitä se merkitsee, sanoi hän vihaisella äänellä, —
-mutta samalla hetkellä, kun minä tähtäsin ja laukasin, lensi suuri kivi
-minun käsivarteeni. Se teki käteni epävarmaksi.
-
-- Kivi? huudahti kuningatar, joka oli rientänyt esille. — Se on
-mahdotonta! Kuka sen olisi viskannut? Eihän täällä löydy ketään, joka
-olisi voinut sitä tehdä.
-
-Nicodem katseli ympärilleen. Mutta ei hänkään voinut asiata selittää.
-
-- Ehkä se oli joku terho, joka putosi alas, sanoi hän, sillä hän seisoi
-erään tammen luona.
-
-- No, seuraavalla kerralla toivon osaavani paremmin.
-
-Pistoolit ladattiin uudelleen. Kun sekundantti ojensi Charlotille
-aseen, kuiskasi hän tälle:
-
-- Onneton, eihän teillä ole aavistustakaan pistoolilla ampumisesta!
-
-- Eihän minun toimeni ole ollutkaan saattaa muille haavoja, vaan
-on minun toimeni sen sijaan parantaa niitä, vastasi tohtori. Mutta
-teidän pitäisi nähdä minun ompelevan kiinni haavaa! Sitä ymmärrän minä
-paremmin.
-
-Uudelleen kohottivat vastustajat aseet toisiansa vastaan, uudelleen
-laski Itävallan lähettiläs:
-
-- Yks' — kaks — mutta hän ei ehtinyt sanoa "kolme"! kun Nicodem äkkiä
-horjahti, samalla päästäen pistoolin kädestään vasemmalla kädellään
-tarttuen oikeaan käsivarteensa. Eräästä käsivarren haavasta tippui
-muutamia veripisaroita maahan.
-
-- Petosta! huusi Nicodem. — Ranskalainen ampui, ennenkuin komentosana
-oli lausuttu.
-
-- Te erehdytte, herra kapteeni, sanoi Charlotin sekundantti. — Minä
-voin vannoa, että professorin pistooli ei ole tyhjä. Emmehän ole
-kuulleet pamaustakaan. Ja katsokaa tänne, sanoi sekundantti ottaen
-pistoolin professorilta ja ojentaen sen Nicodemille — patrooni on vielä
-paikoillaan!
-
-- Mutta minä olen haavoitettu, valitti Nicodem — sitä ette ainakaan
-mahtane epäillä — kas tuossa — näettekö verta? Oi tätä tuskaa — tämä on
-kerrassaan sietämätöntä!
-
-- Niin te olette todellakin haavoitettu, vakuutti Charlotin
-sekundantti. — Mutta jos te ette ole ampunut itseänne — ja sehän ei ole
-mahdollista — niin — niin on täytynyt tapahtua ihmeitä!
-
-- Minä luulen, että ennen kaikkia olisi välttämätöntä, herra kapteeni,
-että te antaisitte sitoa haavanne niin pian kuin mahdollista. Siinä on
-todellakin kolme haulia käsivarressa! Se nyt ei ole tosin mikään vaikea
-haava, mutta kaksintaistelun jatkamisesta ei voi ajatellakaan.
-
-- Minä en voi liikuttaa kättäni, se on niin kipeä, huusi Nicodem
-Lunjevica. — Mutta mistä ne haulit tulivat? En minä eikä minun
-vastustajani ole ampunut sellaisilla, sillä meidän pistoolimme ovat
-ladatut luodeilla?
-
-- Tässä on jälellä vaan se mahdollisuus, lausui Itävallan lähettiläs,
-— että nämä haulit ovat tulleet toiselta suunnalta. Epäilemättä on
-joku vieras henkilö kulkenut ohi, ehkä joku metsästäjä. Hän on ehkä
-nähnyt jäniksen juoksevan tien yli, ampunut ja pahaksi onneksi sattunut
-teihin, herra kapteeni.
-
-- Taitaa niin olla, vastasi Nicodem Lunjevica. Mutta jos tätä
-kaksintaistelua ei voida lopettaa tänään, niin toivon minä — hän katsoi
-Charlotiin, - että tämä herra ei matkusta Belgradista ennenkuin hän on
-tavalla tai toisella antanut minulle hyvityksen!
-
-- Herrat eivät siis tahdo sopia? kysyi Itävallan lähettiläs. — Eikö
-vielä nytkään, kun tämä vaarallinen kaksintaistelu on ihmeellisellä
-tavalla päättynyt?
-
-- Sovintoa ei tässä suhteessa voi tulla kysymykseen, huudahti Charlot
-nopeasti, ja Nicodem, jonka haavat lääkäri oli nyt sitonut, kääntyi
-ylpeästi pois.
-
-- Siis me poistumme, sanoi Nicodem, jonka jälkeen hän kääntyi
-sisareensa ja sanoi hänelle:
-
-Tule, hyvä toveri. Anna minun nojata olkapäähäsi, sillä minä olen
-heikontunut verenvuodosta. — Mutta juokaamme punasta burgundilaista —
-se antaa uutta verta.
-
-Muutamia minuutteja senjälkeen olivat Lunjevica ja hänen seuralaisensa
-kadonneet. Kylmän näköisinä sanoivat he hyvästit toisilleen. Itävallan
-lähettiläs meni Charlotin luo, tarttui iloisesti hänen käteensä ja
-sanoi:
-
-- Tohtori, minä onnittelen teitä kaikesta sydämestäni. Todellakin ovat
-korkeammat voimat olleet teidän apunanne, muutoin en minä voi selittää
-sitä, mitä täällä on tapahtunut.
-
-Charlot nyökäytti päätään myöntävästi ja molemmat herrat menivät
-metsäpolkua päästäkseen odottaviin ajoneuvoihin. He olivat jo nousseet
-niihin ja kuski valmistausi antamaan hevosille lähtömerkkiä, kun
-Charlot äkkiä huudahti:
-
-- Minä olen kadottanut sikarikoteloni. Se putosi varmaankin
-Ketunluolaan! Kotelo on kallisarvoinen muisto, minun täytyy hakea se
-käsiini.
-
-- Odottakaa, rakas tohtori, minä tulen mukaan, sanoi Itävallan
-lähettiläs. Mutta ranskalainen lääkäri ei siihen suostunut, vaan sanoi.
-
-- Rakas ystävä, jääkää te vaan vaunuihin! Minä juoksen pian
-Ketunluolaan ja vähemmässä kuin viidessä minuutissa olen taas täällä.
-
-Vastausta odottamatta juoksi Charlot takasin metsään. Hän meni
-Ketunluolaan päin, mutta tultuaan siihen paikkaan, jossa tuo omituinen
-kaksintaistelu oli tapahtunut, ei hän katsonut maahan, vaan tähysteli
-tarkkaavasti ympärilleen. Hän meni kallion seinän luo ja tutki sitä
-tarkasti sekä mutisi hiljaa itsekseen:
-
-- Se ei suinkaan ollut mikään sattuma, jollakulla on täytynyt olla
-hyötyä kaksintaistelun estämisestä. Ne haulit antavat minulle paljon
-miettimisen aihetta. Mutta kukahan voisi tässä maassa, jossa minulla ei
-tietääkseni ole yhtään tuttavaa, olla niin hyvä ystävä minulle, että
-hän on noin voimakkaasti voinut suojella minun henkeäni. Sillä sen
-tiedän varmaan, että elämäni olisi mennyttä, jos kaksintaistelua olisi
-jatkettu. Ei, sellaista ystävää ei minulla ole täällä.
-
-- Kuinka voitte sen niin varmaan tietää? kuului samassa syvä miehenääni
-hänen takanaan. Kun hän hämmästyneenä kääntyi ympäri, seisoi
-harvinainen ilmiö, kuten maasta kohonneena, hänen edessään.
-
-
-
-
-YHDEKSÄSSEITSEMÄTTÄ LUKU.
-
-Pelastaja.
-
-
-Charlot näki komean, hoikan, mutta voimakkaan näköisen vartalon
-seisovan edessään. Hän katsoi kalpeisiin kasvoihin, joita ympäröi
-musta, kiiltävä parta. Kaksi suurta, harvinaisen loistavaa silmää
-katseli häntä ja huulilla leikki omituinen hymy. Tuntemattoman miehen
-hymy oli omiansa jossain määrin synnyttämään pelkoa Charlotissa.
-Hänellä oli puoliksi kansallinen, puoliksi satumainen puku. Mutta siinä
-ei ollut kumminkaan mitään teaatterimaista ja koko miehen olennossa oli
-syvä, surumielinen totisuus. Mutta hiukan levottomaksi teki Charlotin
-se seikka, että vieraan kädessä oli pieni pyssy ja hänen vyöllään
-näytti olevan monta tikaria ja pistoolia.
-
-- Te epäilitte äsken, hyvä herra, sanoi mustapartainen vieras, sittekun
-he jonkun aikaa olivat toisiaan tarkastelleet — ettei teillä ollut
-yhtään ystävää Serbiassa. Mutta minä tahtoisin mielelläni osoittaa
-teille vastakohdan. Minä olen ainakin nyt tehnyt teille pienen
-hyväntyön, sillä minä lähetin omasta kivääristäni muutamia haulia herra
-Lunjevican käsivarteen.
-
-- Tekö se siis olitte, joka teitte niin nopean lopun kaksintaistelusta?
-huudahti Charlot. — Hyvä herra, minä en tiedä, pitääkö minun olla
-teille kiitollinen, sillä siten olette vaan saanut aikaan sen, että
-minun täytyy oleskella Belgradissa kauemman kuin muuten olisin
-tarvinnut, eikä se suinkaan ole hauskaa minusta.
-
-- Herra, vastasi mustapartainen — jos en minä olisi ampunut, niin
-olisitte te ainiaaksi jäänyt Belgradiin, siitä saatte olla varma.
-Teistä olisi tullut Belgradin kansalainen, sillä teille olisi annettu
-täällä kappale maata.
-
-- Ahaa, minä ymmärrän! — Te tarkoitatte, että minut olisi haudattu?
-
-- Niin, te olisitte nyt jo kuollut, vakuutti vieras. Minä huomasin,
-ettei teillä ollut aavistustakaan ampumisesta, kun taas Lunjevica ampuu
-erittäin hyvin pistoolilla. Mutta minä en tahtonut, että teidät olisi
-ammuttu, hyvä herra, ja siitä syystä rohkenin minä sekaantua kohtalon
-töihin. Ette suinkaan ole minulle siitä vihainen?
-
-- Ei, en millään muotoa! huudahti ranskalainen oppinut. — Se olisi
-hyvin kiittämättömästi tehty, jollen minä lausuisi tunnustustani siitä,
-mitä te olette tehnyt. Mutta kun minä en tiedä, kuinka teitä kiitän,
-niin tyydyn puristamaan teidän kättänne. Kas tässä on minun käteni.
-
-Mutta vieras ei ojentanut kättään laskeakseen sitä professorin käteen.
-
-- Antakaa sen olla! sanoi hän aivan lyhyesti. — Te ette ole minulle
-kiitollisuuden velassa, sillä minä olen tehnyt vaan sen, mitä jokainen
-muukin olisi minun sijassani tehnyt estääkseen tätä kurjaa tekoa.
-— Kaikista tärkeintä on minulle tietää, että teidän vastustajanne
-on Nicodem Lunjevica kuningatar Dragan veli, enin vihattu mies koko
-tässä maassa, ylpeä tyhjäntoimittaja, joka häpeällisellä elämällään
-tekee Dragan hallituksen vielä enemmän vihatuksi kuin se muuten olisi.
-Mutta jos nyt saisin antaa teille hyvän neuvon, niin varoitan teitä,
-ettette tuntiakaan enää viivy Belgradissa. Minä olen hyvin hyvästi
-nähnyt, millä silmillä Nicodem Lunjevica teitä katselee. Ne ovat vihan
-silmäyksiä. Se kurja on yhtä roistomainen kuin arkakin ja koska te nyt
-näytte ärsyttäneen hänet, niin tulee hän käyttämään kaikkia keinoja
-tehdäkseen teidät vaarattomaksi. Mutta siinä ei vielä ole kaikki. Te
-olette hankkinut itsellenne vielä paljon vaarallisemman vihollisen,
-kuningatar Dragakin tahtoo nähdä teidän sydänverenne vuotavan.
-
-- Kuinka te voitte sen tietää? huudahti Charlot hämillään. — Te olette
-itse asiassa oikeassa, kuningatar vihaa minua ja hänellä on syytä
-siihen, mutta kuinka olette saanut sen tietää?
-
-- Luuletteko, että hän muuten olisi valepuvussa ollut tässä
-kaksintaistelussa? kysyi vieras.
-
-- Peijakas, ette suinkaan tahtone väittää, että se nuori luutnantti,
-joka oli Lunjevican sekundanttina —
-
-- Oli kuningatar Draga, täydensi mustapartainen mies. — Niin, hän se
-juuri oli, eikä kukaan muu. Mutta jos kuningatar niin varhain aamulla
-lähtee konakista ollakseen valepuvussa läsnä tässä kaksintaistelussa,
-niin täytyy hänellä olla siihen vakavat syyt. Hän tahtoi nähtävästi
-omin silmin katsoa, kuinka hänen kelpo veljensä ampui teidät
-kuoliaaksi, mikä toisin sanoen on todistuksena siitä, että kuningatar
-on huvitettu teidän kuolemastanne.
-
-- Olen pahoillani, etten voi seurata teidän neuvoanne, sanoi Charlot, —
-sillä minä olen luvannut Nicodem Lunjevicalle jäädä Belgradiin, siksi
-kunnes kunnian asia on selvitetty.
-
-- Se oli vaan ansa, joka teille viritettiin! huudahti mustapartainen.
-— Minä kehoitan teitä vielä kerran: paetkaa täältä niin pian kuin
-mahdollista! Ei kukaan voi varjella teitä kuningattaren ja hänen
-veljensä kostolta! Nämä kaksi ihmistä ovat nykyään kaikkivaltiaat
-Serbiassa. Meillä ei ole kuningasta, sillä Aleksanteri ei itse
-hallitse. Hänen puolisollansa on hallituksen ohjat, kaikki mitä hän
-tahtoo, ajaa hän läpi. Kuningas panee vaan teidän nimenne sellaiseen
-punaiseen paperiin, joka sisältää vangitsemiskäskyn ja teidät vangitaan
-heti, oliskelittepa te missä tahansa ja heitetään vankeuteen, josta ei
-Jumalakaan voi teitä vapauttaa. Tai ehkä he turvautuvat salamurhaan —
-kuinka voitte suojella itseänne sellaiselta? Herra, minä sanon teille,
-paetkaa — ennenkuin on liian myöhäistä!
-
-- Minä en voi paeta, vastasi Charlot — vaikka minä kyllä huomaan, että
-teidän varoituksenne on varteen otettava, mutta Belgradissa löytyy eräs
-olento, joka tarvitsee minua. Se on onneton nuori nainen, jonka tuo
-Lunjevica on syössyt turmioon.
-
-- Ah, tämä kaksintaistelu tapahtui varmaan sen naisen vuoksi.
-
-- Kyllä, vastasi ranskalainen professori. — Mutta minä vakuutan
-teille, etten minä ole ollenkaan rakastunut siihen naiseen. En ole
-koskaan ennen nähnyt häntä ja minä tulin aivan sattuman kautta hänen
-luoksensa. Minä olin eräässä talossa Tonavankadun varrella, kuulin
-surkeata valitusta, avasin oven ja olin nuoren, hurmaavan kauniin naisen
-edessä, joka oli synnyttämäisillään lasta. Minä autoin onnetonta,
-pelastin hänen ja lapsen hengen ja kuulin, että Nicodem Lunjevica oli
-vietellyt tyttöparan. Hän on sen lapsen isä, jonka hän nyt äitinensä
-on jättänyt hätään ja kurjuuteen. Tämä liikutti minua siihen määrään,
-että minä menin hänen luoksensa ja sanoin hänelle vasten kasvoja, että
-hän oli roisto ja muistutin hänelle, ettei unohtaisi Jumalan kostavaa
-vanhurskautta, vaan pitäisi huolta onnettomasta.
-
-- Ja vastaukseksi haastoi hän teidät kaksintaisteluun, sanoi vieras.
-Hän laski juuri, että hän oli taitava pistoolilla ampuja ja että hän
-ampuisi luodin teidän sydämeenne.
-
-- Kyllä hän sen niin laski, sanoi Charlot — ja varmaan olisi se niin
-käynytkin, jos ette te olisi saanut tuota oivallista ajatusta ampua
-muutamia luoteja hänen käsivarteensa — vielä kerran kiitän minä teitä
-kaikesta sydämestäni.
-
-- Teillä ei ole ollenkaan syytä kiittää minua, vastasi vieras,
-liikutettuna katsoen ranskalaiseen lääkäriin. — Näettekös, kohtalo on
-sen niin määrännyt, että me ihmiset olemme toistemme pyöveleitä tai
-enkeleitä. Te olitte enkeli sitä onnetonta kohtaan, jonka kuningattaren
-veli oli vietellyt, ja minä no, minäkin olen ollut hiukan enkeli teitä
-kohtaan, niin että se on nyt tasattu — teillä ei ole mitään syytä
-kiittää minua. Sekö nuori nainen Tonavankadun varrella pidättää teitä
-Belgradissa? Te aiotte kai pitää huolta siitä raukasta.
-
-- Niin on aikomukseni, vastasi Devrient Charlot. — Minä en tahdo lähteä
-Belgradista ennenkuin tiedän, ettei hänen tarvitse kärsiä kurjuutta.
-
-- Te tulitte tänne Itävallan lähettilään seurassa, miksi ette antanut
-hänen toimekseen pitää huolta hyljätystä tyttöraukasta?
-
-- Sentähden, ettei se ole jokaisen asia pitää huolta naisesta, joka
-on onnettomuuteen langennut sillä tavalla. Löytyy ennakkoluuloja.
-Suurinkin hyväntekijä on fariseus, kun on kysymys vapaasta rakkaudesta,
-kun on, kuten tässä, kysymys kauniista, onnettomasta tytöstä, joka ei
-ole tehnyt muuta syntiä kuin että on luottavasti antautunut miehelle.
-
-- Hyvä, minä tahdon tehdä teille ehdotuksen, sanoi mustapartainen mies.
-Mitä, jos antaisitte minun toimekseni pitää huolta siitä onnettomasta
-nuoresta naisesta?
-
-- Teille — enhän minä tunne teitä, hyvä herra. Te olette tosin
-hyväntekijäni, mutta te olette minulle niin tuntematon, että tekisin
-hyvin ajattelemattomasti, jos minä ilman muuta jättäisin tyttöparan
-teille.
-
-- Te voitte täydellisesti luottaa minuun! huudahti vieras. — Minä
-olen mies, joka on jo kaukana rakkauden houreista. Intohimojenkin
-yli olen jo päässyt. Mutta miksi tahdotte estää minua jonkun kerran
-tekemästä hyvää? Ehkäpä olen jo eläessäni tehnyt niin paljon pahaa,
-että nyt tunnen halua näytellä hyväntekijän osaa, missä siihen
-tilaisuus ilmaantuu. Ei, ei ainoastaan näytellä vaan olla hyväntekijä,
-hyvä herra. Sitä tahdon minä ainakin olla sille hyljätylle raukalle
-Tonavankadun varrella.
-
-- Oletteko myöskin kyllin rikas? kysyi Charlot — voidaksenne antaa
-tarpeellista apua onnettomalle. Minä voisin kyllä antaa teille pienen
-summan, joka minulla nykyään on —
-
-Charlot oli pistänyt käden taskuun ottaakseen rahakukkaronsa, mutta
-vieras esti hänet.
-
-- Antakaa rahain olla! sanoi hän. — Minä en tarvitse rahoja. Minä olen
-rikas, hyvin rikas ja minulla on aina niin paljon kuin tarvitsen,
-ja jos tahtoisin omistaa miljooneja, niin olisi minulla huomenna ne
-käsissäni.
-
-- Sitte on teillä kai laajoja maa-alueita?
-
-- Minun maatilani ulottuvat yli koko Serbian, varsinkin on niitä
-metsäseuduissa. Minun kassakaappini ovat kaikkialla — minun ei
-tarvitse kuin avata ne ja ottaa mitä tarvitsen. Minulla on monta
-tuhatta alamaista ja jos minä panen niille veron, niin täytyy heidän
-napisematta maksaa.
-
-- Silloin — huudahti Charlot — te olette joko hyvin ylhäinen mies tai
-ryöväri!
-
-- Me jätämme ratkaisematta sen, mikä minä olen, sanoi vieras hymyillen.
-— Otaksukaa, että olen ylhäinen mies ja samalla ryöväri — sellaista
-voi joskus tapahtua. Muuten lupaan teille vielä kerran, että minä otan
-pitääkseni huolta siitä onnettomasta naisesta, että minä suojelen häntä
-samalla tavoin kuin tekin olette tehnyt. Mutta luvatkaa te puolestanne,
-että muutamien tuntien kuluttua matkustatte Belgradista. Hankkikaa
-itsellenne valepuku, sillä voi olla mahdollista, että teidät koetetaan
-vangita samalla hetkellä, jolloin olette aikeessa matkustaa. — Kaikessa
-tapauksessa, olkaa niin varovainen kuin mahdollista. Minä puolestani
-menen jo tänään sen äitiparan luo katsomaan, mitä voisin tehdä hänelle
-ja lapselle.
-
-Silloin huudahti Charlot:
-
-- Herrani, kuka lienettekään, niin olette toiminut jalosti minua
-kohtaan! Varmaankaan te ette hylkää sitä nuorta naista, jonka minä
-täten uskon teidän hoitoonne. Häneltä puuttuu kaikkea. Hän asuu
-likasessa talossa, viheliäisessä, pienessä kamarissa.
-
-- Hän pääsee pois siitä kauniiseen, valoisaan asuntoon, sanoi vieras.
-
-- Hän on saanut minulta pari kultarahaa, mutta ne eivät riitä kauan,
-kun on ostettava ruoka ja juoma sekä kalliit lääkkeet.
-
-- Hän saa kaikkea mitä tarvitsee, sanoi kalpea mies.
-
-- Entä lapsi — sillä ei ole edes nimeäkään! Kurja isä kieltäytyi
-antamasta sille nimeänsä.
-
-- Lapsi saa nimen, olkaa varma! huudahti vieras. — Ja mitä tulee
-Nicodem Lunjevicaan, niin selvitän minä asian hänen kanssansa. Luulen
-olevani vähän tottuneempi käsittelemään pistoolia, kuin te.
-
-- Kun te noilla hauleilla olette tehnyt mestarikokeenne, niin jätän
-täydellä luottamuksella teidän tehtäväksenne selvittää asiat Nicodem
-Lunjevican kanssa, sanoi Devrient Charlot hymyillen. — Vastatkaa
-kuitenkin yhteen kysymykseen: Miksi otatte hoitaaksenne onnetonta? —
-Ettehän häntä tunnekaan. Onko se todellakin ainoaltaan teidän halunne
-tehdä hyvää?
-
-Silloin levisi vakava totisuuden verho mustapartaisen miehen kasvoille.
-Sitte vastasi hän tuskasta vapisevalla äänellä:
-
-- Herrani, minä olen mies, jota on kohdannut kova onnettomuus. Sinä
-päivänä, jolloin se tapahtui, jolloin se henkilö, joka oli minulla
-rakkain koko maailmassa, äkkiä katosi niin etten minä löytänyt hänestä
-jälkeäkään, silloin sanoin minä itsekseni:
-
-"Sinä olet tähän asti ollut vaan huono ihminen, ja siitä syystä on
-Jumala rangaissut sinua. Paremmaksi et voi enää tulla, sillä kaikki
-tiet ovat sinulta suletut, niin ettet voi astua enää hyveen tietä.
-Mutta koeta ainakin punnita jokainen huono teko, jonka olet tehnyt,
-kymmenellä hyvällä työllä!" Näettekö, herrani, siitä päivästä lähtien
-olen minä koettanut levittää onnea ja siunausta askeleilleni. Minussa
-toteutuu sananlasku, että vasemman käden ei tarvitse tietää, mitä oikea
-tekee.
-
-- Nyt ymmärrän teitä, huudahti Charlot — ja täydellä luottamuksella
-jätän teidän huostaanne vietellyn tyttöraukan. Mutta teille, herra,
-sanon nyt hyvästi Minä en arvattavasti näe teitä koskaan enää
-tässä elämässä, sentähden en tahtoisi lähteä luotanne tietämättä
-edes nimeänne. Minä en toivo mitään muuta kuin että kerran tulisin
-tilaisuuteen maksamaan teille, mitä nyt olette minulle tehnyt. Minä
-olen jonkun verran kuuluisa lääkäri, mutta minun vaikutusalani ei
-ole täällä, vaan Parisissa. Parisi ja Belgradi ovat tosin kaukana
-toisistaan, mutta mitä merkitsee välimatka kohtalolle, joka yhdistää
-ihmiset keskenään. Voivathan vuoretkin yhtyä, jos Jumala panee ne
-liikkeeseen, kuinka paljon paremmin siis ihmiset! Mutta ennenkuin
-uudestaan näemme toisemme, tahtoisin mielelläni kiitollisuudella ja
-ystävyydellä ajatella teitä, siitä syystä pyydän vielä kerran: Sanokaa
-minulle, mikä on nimenne!
-
-- Mikä on nimeni, sanoi vieras hymy huulillaan, no niin, minä en salaa
-sitä teiltä, mutta — teidän pitää luvata minulle, ettette parhaalle
-ystävällennekään ilmaise, että nyt olette minut tavannut.
-
-Sitte tarttui vieras ranskalaisen professorin käteen, veti hänet
-luoksensa ja kuiskasi:
-
-- Minä olen Demeter Banjaluki, mustain vuorten ryöväri!
-
-
-
-
-SEITSEMÄSKYMMENES LUKU.
-
-Särjetty sydän.
-
-
-Siinä vaatimattomassa kamarissa, jossa Sylva asui, istui hän suorana
-vuoteellaan imettäen lastaan. Mikä autuus se olikaan hänelle, kun hän
-sai puristaa pienokaista, jonka oli synnyttänyt, rintaansa vasten,
-istua ja katsella, kuinka innokkaasti pieni kansalainen imi itseensä
-elämän lähteen sisältöä.
-
-- Sinä minun rakas onnenpoikani! kuiskasi hän. — Sinä minun hurmaava,
-pikku rakas onnenpoikani!
-
-Kun poika imi, ei Sylva väsynyt kumartumasta ja suutelemasta sitä,
-painamasta huuliaan sen päähän, jota peitti untuvantapainen hieno,
-tummankeltainen tukka. Muuten ei Sylva tuntenut olevansa erittäin
-yksinäinen ja hyljätty. Se jalo ranskalainen lääkäri, joka niin
-uskollisesti oli häntä auttanut oli luvannut tulla takasin. Mistä
-kultarahoista, joita lääkäri oli hänelle antanut, oli hänellä enää
-yksi jälellä. Sylva ei tuntenut maailmaa, oli epäkäytännöllinen, eikä
-ymmärtänyt pitää kiinni rahoista. Siten oli ahne portinvartija helposti
-voinut ottaa ne häneltä. Kaikilla mahdollisilla tekosyillä hankkia
-aivan välttämättömiä kapineita, joista Sylva ei nähnyt vilahdustakaan,
-oli inhottava nainen osannut varastaa häneltä ne muutamat kultarahat,
-jotka Charlot oli hänelle antanut. Mutta Sylva ei siitä paljoa
-välittänyt. Olihan Jumala tähän asti auttanut häntä, sen hän kyllä
-tekisi tästälähinkin, ajatteli hän.
-
-Ovi avautui ja portinvartija astui sisään. - No, poika imee! sanoi hän,
-osoittaen pikku poikaa. — Niin, tuolla ei totisesti ole mitään hätää.
-Mutta luulenpa, että poika on jo saanut kyllikseen. Antakaa se tänne,
-niin panen sen takasin koriinsa, pikku sänkyynsä!
-
-- Ei, ei, huudahti Sylva, — antakaa hänen olla! Minä tahdon itse panna
-hänet koriinsa.
-
-- Kylläpä te olette kummallinen! sanoi vanhus nauraen. — Te ette salli
-toisien koskeakaan lasta! No niin, tiedänhän minä, millaista se on.
-Alussa ollaan ihan hullu tuommoisen pikku raukan kanssa, mutta sitte
-niihin pian väsytään.
-
-- Ei, en koskaan, en koskaan minä väsy pikku vauvaani! vakuutti Sylva
-varmasti. — Minä rakastan poikaani aina yhtä paljon kuin nyt.
-
-- Niin, niinhän te nyt sanotte. Mutta odottakaahan niin saatte
-nähdä, miten paljon huolta tuommoisesta pikku vesasta on! Minulla on
-ollut kaksitoista lasta, mutta missä ne nyt ovat? Ne ovat menneet
-avaraan maailmaan jokainen omaan suuntaansa, eivätkä he välitä mitään
-äidistään. Siinä on kiitos kaikista vaivoista.
-
-- Minä pyydän, elkää puhuko tuolla tavoin! huudahti Sylva
-kärsimättömästi. — Minä en tahdo kuulla sitä. Minä olen onnellinen
-lapseni kanssa, enkä tahdo, että kukaan tulee häiritsemään minun
-onneani. Mitä muuten tahdotte minulta?
-
-- Mitäkö tahdon? vastasi akka. — Niin, minä tahdon rahaa.
-
-- Mitä, taas rahaa! Minulla ei ole enää kuin yksi kultaraha jälellä.
-
-- Soo, vai ei ole enää kuin yksi! No niin, se kiltti herra, joka on
-tähän asti pitänyt teistä huolta, tulee takasin ja antaa lisää. Mutta
-antakaa nyt tänne se kultaraha, sillä juutalainen Mandelblüt, joka
-omistaa tämän talon, ei tahdo enää odottaa vuokraa. Tiedättehän, että
-olette vielä velkaa siitä?
-
-Vanhus valhetteli, niin, hän petti Sylvaa mitä ilkeimmällä tavalla,
-sillä täti Eufemia oli maksanut vuokran ihan täsmälleen. Eikä
-juutalainen Mandelblüt tahtonutkaan hyyryä, hän oli tyytyväinen siihen,
-mitä oli saanut.
-
-Mutta portinvartija tiesi, että Sylva ei voinut kieltää ja otti häneltä
-viimeisenkin kultarahan.
-
-- Oi Jumala, mitä minusta sitte tulee, kun annan tämän viimeisenkin
-rahani! Millä minä sitte maksan välttämättömiä menojani.
-
-- Kas niin, elkää nyt niin surko, sanoi portinvartija merkillisesti
-hymyillen, ottaen kultarahan Sylvan kädestä antaen sen liukua taskuunsa.
-
-Kuten sanottu, tohtori tulee takasin. Ja te saatte olla hiukan
-rakastettava häntä kohtaan kun tulette terveeksi; sitte saatte maksaa
-hänelle, mitä hän nyt on tehnyt teille.
-
-- Kuinka minä voisin sen tehdä? vastasi Sylva. — Minähän olen niin
-köyhä, etten koskaan voi antaa sille ylhäiselle herralle, mitä hän on
-puolestani maksanut.
-
-- Ettekö te voi — pikku raukka! sanoi inhottava akka ivallisesti
-hymyillen pannen kädet lantioilleen. — Ah se, joka on niin
-hyvännäköinen kuin te, voi tehdä hyvin paljon sellaiselle herralle.
-Minä en ainakaan pudottaisi kyyneltäkään, jos olisin teidän sijassanne.
-
-Vanhus vaikeni ja katsoi oikeanpuoliseen seinään päin. Sen takaa kuului
-melua. Kuului miesten askeleita ja ääniä, sitte laskettiin jotakin
-lattialle.
-
-- Oi Jumala, mitä siellä tapahtuu, tuolla sisällä? huudahti Sylva. —
-Äsken oli siellä niin hiljaista — ja nyt — nyt on sinne tullut paljon
-ihmisiä.
-
-- Ne ovat tuoneet sinne ruumisarkun, vastasi portinvartija.
-
-- Ruumisarkun. — Kelle sitte?
-
-- Hänelle, jolla oli keuhkotauti, tiemmä, ja joka tänään viedään
-talosta! Hän kuuluu saavan hienot hautajaiset, mutta aluksi viedään
-hänet ruumishuoneeseen.
-
-- Keuhkotautinen? huudahti Sylva. — Ah, häntä en ole ajatellutkaan!
-En tiennyt edes, että hän oli sairaskaan. Kuka oli hän oikeastaan? Oi
-Jumala, onko se ihmisraukka kuollut? Oliko hän vanha?
-
-- Ei, hän oli nuori ja kaunis, vastasi portinvartija. — Kukako hän oli?
-Niin, hän oli ranskalainen. Ja hauskaa elämää hän on pitänyt, se on
-totta. Se kai olikin syynä siihen, että hän kuoli niin nuorena.
-
-- Onko hän paljon kärsinyt?
-
-- Kyllä hän oli hyvin kipeä ja kyllä kai hän on paljon kärsinytkin
-viime aikoina. No, nythän se on ohi. — Jumala olkoon hänen
-sieluparalleen armollinen.
-
-- Amen! lisäsi Sylva syvästi liikutettuna.
-
-- Ei, nyt täytyy minun mennä tieheni! huudahti portinvartija äkkiä. —
-Minä tahdon nähdä arkun ja sitte keitän minä tänään lampaanlihaa, eikä
-se saa palaa pohjaan.
-
-Akka meni vihdoinkin tiehensä Sylvan viimeinen raha taskussaan ja juuri
-kun hän tuli käytävään, tuli neljä miestä ulos kantaen onnettoman
-Ninetten ruumisarkkua olkapäillään.
-
-Portinvartija pani heti kätensä ristiin ja alkoi rukoilla. Mutta
-äkkiä huudahti hän ja juoksi kiireesti niiden ohi, jotka kantoivat
-ruumisarkkua.
-
-- Minun lampaanlihani palaa! — huudahti hän. — Minä tunnen tänne asti,
-kuinka se haisee palaneelta! Siirtykää, että pääsen nostamaan pataa
-pois tulelta.
-
-Kaikeksi onneksi tuli portinvartija kuitenkin oikeaan aikaan, jotta
-ehti pelastaa rakkaan lampaanlihansa. Hän kaatoi vettä pataan ja asetti
-sen sitte niin, että tuli ei käynyt niin kovasti padan alla.
-
-Juuri kun hän oli tässä toimessa, kuuli hän äkkiä takanaan äänen, joka
-kysyi:
-
-- Anteeksi, oletteko portinvartija?
-
-Eukko kääntyi ympäri ja kapusta kädessä katsoi hän pitkään
-mustapartaiseen mieheen, joka näytti tilanomistajalta, ainakin
-suuremmalta vuokraajalta. Hän oli puettu karkeaan takkiin,
-ruumiinmukaisiin ratsastushousuihin, karkeisiin saappaisiin ja kädessä
-oli ratsupiiska. Portin edessä kadulla hirnui hevonen, joka nähtävästi
-oli kuljettanut hänet tänne.
-
-- Mitä tahdotte, herrani? kysyi portinvartija. — Miten voin teitä
-palvella?
-
-- Minä tahtoisin teiltä vähän tietoja, vastasi mies. — Eikös tässä
-talossa asu nuori nainen, joka on aivan äsken tullut äidiksi?
-
-- Vai niin, te aiotte sinne? sanoi portinvartija tyytyväisesti
-hymyillen. — Niin, aivan oikein, hän asuu täällä ylhäällä numero 34.
-
-Mutta mustapartainen mies ei poistunut. Hän seisoi paikallaan, siveli
-miettivästi partaansa ja kysyi edelleen:
-
-- Kuinka hänen laitansa on? Onko hän jo noussut ylös?
-
-- Oh varjelkoon, lapsihan ei ole vielä kolmen päivänkään vanha!
-
-- Eihän hänellä ole minkäänlaisia tuloja, vai mitä? Eikös hän ole köyhä?
-
-- Niin, hyvä Jumala, köyhä hän on, vastasi portinvartija. Jos ei hän
-olisi köyhä, niin ei hän asuisikaan tässä talossa! Täällä ei asu muuta
-kuin köyhää väkeä. Mutta hän on niin kaunis, ja siitä syystä luulen
-minä, että hänen käy vielä hyvin tässä maailmassa.
-
-- Numero 34 siis, sanoi vieras. — Hyvä, minä menen hänen luoksensa.
-Ehkä voin minä tehdä jotakin tämän naisen hyväksi. Minä tulen erään
-herran käskystä.
-
-- Sen minä arvasinkin! Täällä oli eräs herra, joka oli niin
-ystävällinen häntä kohtaan. Hän oli varmaan lääkäri, ellen erehdy.
-
-- Aivan oikein, lääkäri. Mutta sanokaa minulle, hyvä rouva, onko se
-nuori nainen ottanut vastaan muita herroja paitse tuota lääkäriä? Minä
-tarkoitan tietysti jo kauemman aikaa sitte.
-
-- Oh, mitä te ajattelette? huudahti portinvartija. — Hänhän on niin
-puhdas ja viaton! Herrajumala, hän on melkein lapsi.
-
-Tämä ilmoitus näytti tyydyttävän vierasta. Hän teki päällään myöntävän
-nyökäyksen. Sitte sanoi hän portinvartijalle hyvästi ja nousi ylös
-puuportaita.
-
-- Laupeuden työ! mutisi hän itsekseen noustessaan ylös portaita. —
-Ne, jotka vapistuksella ja hampaiden kiristyksellä lausuvat nimen
-Demeter Banjaluki, eivät varmaankaan pitäisi sitä mahdollisena, että
-mustain vuorten pelottava ryöväri on aikeessa auttaa köyhää, nuorta
-tyttöä, jota hän ei edes tunnekaan! Mutta minä annoin ranskalaiselle
-lupaukseni, että pitäisin huolta tyttöparasta ja Demeter Banjaluki
-pitää sanansa.
-
-Hän oli tullut ylimpään käytävään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi
-heti numeron 34.
-
-- Hän asuu siis tässä! sanoi hän itsekseen. — Portinvartija näyttää
-olevan oikeassa siinä, mitä sanoi, että tässä talossa vallitsee
-suurin köyhyys. Ah, kohta on samallaista koko Serbiassa! Jos ne
-siellä konakissa jatkavat siihen suuntaan kuin ovat alkaneet, niin ei
-koko Serbiasta tule muuta kuin suuri vaivaiskartano, jossa viimeinen
-kynttilä on pian loppuun palanut ja jossa ei ole leipäpalaakaan
-jälellä. Ja kuitenkin tuomitaan ryöväreitä, jotka eivät tee muuta kuin
-jakavat rikkaiden aarteita köyhille.
-
-Demeter Banjaluki koputti ovelle. Sisällä kuului arka ääni: Astukaa
-sisään!
-
-Hän avasi oven ja astui sisälle.
-
-Aurinko, joka valaisi huonetta pienestä ikkunasta, häikäisi hänen
-silmiään, niin että hänen täytyi kädellä varjostaa silmiään.
-
-Hän näki ihmeen kauniin nuoren naisen makaavan sängyssä. Nainen oli
-vetänyt peitteen niin korkealle, että se peitti osan kasvojakin.
-Sitte näki hän pienessä korissa, joka oli tyynyjä täynnä, pienen,
-vastasyntyneen lapsen, jolla ei vielä ollut aavistustakaan maailmasta.
-Tämän nähdessään valtasi Demeter Banjalukin syvä suru. Oi, olihan
-hänellä kerran ollut lapsi! Kuinka intohimoisesti, sydämellisesti hän
-oli sitä rakastanut, ja nyt? Myrsky oli kulkenut läpi hänen elämänsä ja
-katkaissut sekä vienyt mukanaan rakkaimman kukan hänen puutarhastaan.
-Jumala yksin tietää, missä hän nyt oli!
-
-- Anteeksi, sanoi Demeter Banjaluki lempeästi — mutta minä tulen tänne
-herra Charlotin käskystä, jonka te kai tunnette. Hänen itsensä oli
-pakko äkkiä matkustaa Belgradista ja hän jätti minun toimekseni pitää
-huolta teistä. Sillä en tahdo, että te kuolisitte. Minä aion sentähden
-pitää huolta teistä ja teidän —
-
-Sanat vaikenivat äkkiä ylpeän, mustapartaisen miehen huulilta.
-Puhuessaan oli hän lähestynyt sänkyä. Katseensa kiinnitti hän sängyssä
-lepäävään olentoon.
-
-Silloin, silloin oli äkkiä, kuin olisi hänen äänensä sekunti sekunnilta
-hiljennyt, kuin olisi joka veripisara paennut hänen poskiltaan, kuin
-olisi ryövärin komea vartalo muuttunut kiveksi ja nimetön kauhu
-kuvastui hänen kasvoillaan.
-
-Mutta nuori nainen oli myös noussut sängyssä istualleen. Hän tuijotti
-vieraaseen mieheen ammottavin silmin, jotka olivat täynnä epämääräistä
-pelkoa ja sydämellistä rakkautta.
-
-- Isä! huusi sitte nuori äiti ja ojensi kätensä häntä kohti. — Isä,
-sinäkö se olet? Oi isä, Jumala itse on sinut lähettänyt luokseni!
-
-- Sylva! sai Demeter Banjaluki vaivoin sanotuksi ja riensi sängyn luo.
-— Sylva, lapseni, tyttäreni! Sinut, kauan kaivatun, sinut, sinut löydän
-nyt vihdoinkin.
-
-- Niin, isä, minä se olen! änkytti Sylva kyynelissään tarttuen miehen
-käteen molemmin käsin. — Minä olen sinun lapsesi, sinun tyttäresi,
-sinun Sylvasi, joka kerran asui siellä yksinäisellä saarella, mutta
-vietiin pois sieltä ja häpeällisesti petettiin. Oi isä, isä, jos
-tietäisit, kuinka hirmuisen julmia ihmiset ovat olleet minua kohtaan,
-mikä ääretön rikos on tehty minua kohtaan! Oi isä, minä menehdyn
-häpeästä, kun katson sinua! — Ei isä, elä katso minuun noin kamalasti!
-Oi isä, sinä muserrat minut sillä katseellasi.
-
-- Kevytmielinen letukka! huusi Demeter Banjaluki. — Sellaisenako sinut
-löydän!
-
-Hän nousi ylös ja heitti päänsä taaksepäin. Hän ojensi kätensä ylöspäin
-ja sormensa koukistuivat, kuin olisi hän tahtonut tarttua korkealle,
-aina taivaaseen asti ja repiä sen alas, kun hänen oli täytynyt nähdä
-tällainen hetki. Ah, me emme voi sanoa, mitkä rajut, mielettömät
-ajatukset raivosivat tällä hetkellä Demeter Banjalukin sielussa ja
-panivat hänen aivonsa hehkumaan helvetin tulessa! Ulkonainen muutos
-hänessä oli kerrassaan hirmuinen. Hänen kasvonsa vääristyivät ja
-tulivat melkein eläimellisiksi, silmät tuijottivat Sylvaan ja näistä
-silmistä säkenöi ääretön viha ja raivo kaunista, onnetonta, nuorta
-naista kohtaan.
-
-- Ja tämä — tämä on minun lapseni! huusi Demeter kimeällä äänellä, joka
-muistutti raju-ilman ulvontaa. — Onko tämä minun Sylvani, jota olen
-hoitanut ja vaalinut? Haa, kurja olento, missä on viattomuutesi, missä
-neitseytesi? Tunnusta, puhu! Sinä seurasit intohimoista veijaria, hänen
-tähtensä hylkäsit sinä isäsi, joka on elänyt vaan sinulle, sen isän,
-joka sinun tähtesi vapisi, tehdäkseen sinut rikkaaksi ja onnelliseksi
-ja nostaakseen sinut yli kaikkien muiden ihmisten, joka tuli sinun
-tähtesi — —
-
-Sellainenko oli lopulta minun elämäni unelma! — Tuossa ovat onneni
-sirpaleet. "Sylva" — haa, mitä toiveita liittyikään siihen nimeen!
-"Sylva" kuten rukous tuli se nimi huuliltani. "Sylva" — niin usein
-kuin sen nimen lausuin, tunsin itseni hurskaaksi; korkeimmat,
-pyhimmät tunteet liikkuivat minussa silloin kun lausuin sen nimen.
-Ja nyt, — kadulle heitettynä on nyt onneni, hurskauteni on muuttunut
-kylmäveriseksi pilkaksi ja ainoa, mitä vielä tunnen rinnassani, kun
-lausun nimen Sylva, on inhon tunne.
-
-- Isä, sinä tapat minut, huusi Sylva. — Etkö tahdo ensin kuulla minun
-selitystäni?
-
-- Mitä se hyödyttäisi! Vastaa minulle vaan yhteen kysymykseen, jonka
-teen sinulle ja minä tiedän tarpeeksi.
-
-- Käyttikö hän väkivaltaa, heittikö hän sinut maahan, pitikö hän
-käsiäsi kiinni vai huumasiko hän sinut makealla juomalla, olitko
-häväisty, kun heräsit? Vastaa tähän kysymykseen! Minä en tahdo kuulla
-mitään muuta ja vaikka voisit puhua enkelin kielellä ja laulaa
-satakielen äänellä, niin en tahdo kuulla mitään muuta kuin vastauksen
-tähän kysymykseen: Käyttikö hän väkivaltaa?
-
-Hehkuva puna lensi Sylvan kasvoille, hän painoi päänsä, jotta otsa
-kosketti peittoa ja kyynelten keskeltä kuului heikko vastaus:
-
-- Ei isä, hän ei käyttänyt väkivaltaa.
-
-Silloin hyökkäsi Demeter hänen päällensä, hänen suonikas nyrkkinsä
-häilyi sekunnin ajan Sylvan pään päällä. Näytti siltä, kuin olisi hän
-tahtonut musertaa Sylvan yhdellä ainoalla iskulla.
-
-- Hän ei siis käyttänyt väkivaltaa, sanoi hän sitte, hilliten itsensä
-ja horjuen pois sängyn luota. Sinä heittäysit siis vapaaehtoisesti
-rakastajasi syliin? Eikö niin, sinä olit jo syntiin valmis, kun hän
-kuiskasi siitä sinun korvaasi? Ha, haa, mitä minä sanon? Ethän sinä
-olisi ollut ainoa nainen, joka ensiksi kuiskaa synnistä miehen korvaan!
-
-Ehkä olet sinä itse vietellyt hänet? Haa, puhu sitte, minä tahdon
-tietää kaikki!
-
-Sylva nosti uudestaan päänsä hiukan tyynyltä ja katsoi arastelevin
-silmin raivosta vapisevaa miestä.
-
-- Hän ei käyttänyt väkivaltaa, isä, vastasi hän sitte. — Mutta
-niin totta kuin löytyy Jumala taivaassa, niin totta kuin uskomme
-Vapahtajaan, viekkaus, viekkaus se teki minut siksi, mikä olen.
-
-- Viekkaus? — Sen sinä valhettelet! Viekkaudella ei voida vangita
-naisen sydäntä, sillä nainen yksin on viekas.
-
-- Mutta se oli sittenkin viekkaus! Väkivallalla vietiin minut pois
-yksinäiseltä saarelta. Oi isä, minä jouduin naisten kauppiaan käsiin!
-
-- Naisten kauppiaan, aivan oikein — se ei ainakaan ole mikään valhe,
-sillä sen tiedän minä itse. Se oli se kurja — mutta, nimi ei kuulu
-asiaan, minä en tahdo lausua hänen nimeänsä, minä vihaan häntä. Sinut
-vietiin siis naisten kauppaajan käsiin ja hän vei sinut huonomaineiseen
-taloon. Siellä tuli luoksesi herroja, ei yksi, vaan monta ja he
-maksoivat sinulle?
-
-- Ei isä, sillä minä vannoin, että tappaisin itseni, jos vaan ainoakaan
-niistä kurjista, jotka siellä kävivät, koskettaisi minua sormellaankaan.
-
-- Sen sinä vannoit? Ah, muistitpa toki olevasi Demeterin tytär! Eihän
-toki veren ääni ollut kokonaan sinussa vaiennut, ei, ei aivan kokonaan.
-
-Entäs sitte, kuinka sitte tapahtui? kysyi Demeter innokkaasti.
-
-- Sitte isä, pelastettiin minut, vapautettiin ihmiskauppiaan käsistä ja
-vietiin pois hänen huoneestaan.
-
-- Pelastettiin? keskeytti ryöväri. — Oi sano minulle sen nimi, joka
-sinut pelasti, minä tahdon tulla hänen orjaksensa! Sano mikä on sen
-ihmisen nimi, joka vapautti sinut ihmiskauppiaan kynsistä?
-
-- Se ei ollut mikään jalo ihminen, isä, valitti Sylva, ja kyyneleet
-vierivät pitkin poskia. — Oi, parempi, monta kertaa parempi olisi
-ollut, jos hän olisi jättänyt minut siihen hirvittävään taloon. Siellä
-olisin löytänyt kuoleman, mutta hän, hän vei minut uudestaan elämään
-vihkiäkseen minut häpeälle, hän syöksi minut lampeen, jossa minun
-täytyi menehtyä.
-
-Tämä pelastus — Sylva puhui nyt hyvin kiireesti, sillä hänestä tuntui,
-kuin ei hän saisi kadottaa minuuttiakaan, että isä saisi tietää
-kaikki — tämä pelastus oli vaan ilveilyä, petosta, mietittyä petosta,
-jotta minut saataisiin sitä varmemmin perikatoon. Kuinka saatoin olla
-rakastamatta sitä miestä, jota pidin pelastajanani? Oi, ja olinhan minä
-jo nähnyt hänet, siellä kaukana, meidän saaremme rannalta. Kaunis hän
-oli, ainakin minusta, jalolta hän näytti, ainakin minun silmissäni. Ja
-kun hän vei minut pois siitä pahamaineisesta talosta ja sanoi minulle,
-että jäisin hänen luoksensa, kunnes hän saattoi viedä minut takasin
-vanhempieni luo, silloin — Jumala on todistajani — ei minussa ollut
-vähintäkään epäilystä pahasta.
-
-Demeter ei vastannut, hän seisoi vaan ja puri alahuultansa, josta jo
-vuoti verta. Hänen sormensa kyntivät vakoja partaan. Hänen mustat
-silmänsä olivat tähdätyt lattiaan ja välistä katsoi hän tyttäreensä,
-kuin tahtoisi hän repiä sanat hänen huuliltaan, ennenkuin hän vielä oli
-lausunut ne.
-
-- Ilveilyä siis, sanoi hän hampaittensa välistä — ihmeellistä, mutta
-ehkei mahdotonta. Ehkä se ei ole valhetta, satua, jota minulle
-kerrot. Sillä löytyy todella miehiä, jotka suunnittelevat merkillisiä
-ilveilyjä, kun tahtovat hurmata naisen. No, mitä sitte tapahtui, minne
-vei hän sinut?
-
-- Hän otti minut mukaansa pieneen asumukseen Wienissä ja vannoi minulle
-kalliin valan, että olisin hänen vaimonsa Jumalan edessä.
-
-- Jumalan edessä! — Jumala ei vihi aviopareja. Mutta minä uskon sinua,
-sillä kurjain viettelijäin on tapana siten sanoa uhreilleen.
-
-- Minä tulin hänen vaimoksensa, hänen vaimoksensa Jumalan edessä, isä.
-
-Hän sanoi minulle jonkun nimen ja sanoi olleensa metsästäjä Serbiassa.
-
-- Siis Serbiassa! Kirottu olkoon Serbian maa, joka on kantanut sitä
-kurjaa miestä. Ja sitte — eikö niin Sylva, sitte tapahtui, kuten
-tavallisesti sellaisissa tapauksissa. Eräänä kauniina päivänä oli hän
-kylmä sinua kohtaan, hänen suudelmansa olivat jääkylmiä ja syleilynsä
-välinpitämättömiä. Hän ei hyväillyt sinua enää, vaan antoi sinun
-hyväillä itseään.
-
-- Oi isä, juuri niin se oli, huudahti Sylva nyyhkyttäen. — Sinä tunnet
-maailman.
-
-- Niin, valitettavasti minä tunnen liian hyvin tämän kylmäverisen,
-intohimoisen maailman! Ja sitte jätti hän sinut, jäi pois eräänä
-päivänä, eikä tullut enää takasin.
-
-- Ei, niin ei se ollut. Mutta minussa oli syntynyt epäilys, minä
-seurasin häntä hänen salaisilla teillänsä ja näin hänen menevän
-komeaan, valosta säteilevään taloon.
-
-Tämä talo oli hieno klubi, jossa vaan rikkaimmat ja ylhäisimmät
-yhtyivät, ja siellä, siellä näin minä, että se mies, joka oli vannonut
-tekevänsä minut vaimoksensa, että hän —
-
-Sylva vaikeni äkkiä, väristys näytti käyvän läpi hänen ruumiinsa. Hän
-heittäytyi takaisin tyynylle ja puristi kätensä suuta vasten, kuin
-tahtoisi hän estää itseään puhumasta.
-
-Mutta Demeter kumartui alas hänen puoleensa, repäisi pois kädet hänen
-huuliltaan ja sanoi hammasta purren:
-
-- Hänen nimensä! Haa, nainen, sinä et sano minulle miehen nimeä, sillä
-sinä rakastat häntä vielä! Mutta varo sinä vaan leikkimästä minun
-kanssani! Etkö tiedä, että ainoa lohdutus haavoitetulle on kosto? Minä
-tahdon kostaa ja siitä syystä tahdon tietää nimen. Kiiruhda, mikä on
-miehen nimi, joka on näytellyt niin hirmuista ilveilyä kanssasi? Mikä
-on sen pedon nimi, joka on syönyt itsensä kylläiseksi lihalla minun
-lihastani ja juonut verta minun verestäni? Mikä on sen heittiön nimi,
-jonka kuva makaa tässä korissa?
-
-- Isä, jos puhut pahaa minun lapsestani, niin en voi enää rakastaa
-sinua, huusi Sylva. — Kaikki saat sinä sanoa minulle, minä kärsin
-kaikista hirmuisintakin, koeta tappaa minut ja minä rakastan sinua
-sittenkin kuolinhetkelläni, mutta elä häpäise lastani, poikaani.
-
-- Hän on sekasikiö, kiljui Demeter — koiran sekasikiö!
-
-- Hän on minun lapseni, minun lapseni! nyyhkytti Sylva, koettaen
-vapautua isänsä käsistä. — Minä rakastan tätä lasta ja rakastan sitä
-aina, sillä minä olen hänen äitinsä. Eihän se viaton olento voi sille
-mitään, että hän on tullut maailmaan synnin kautta, että hänen on
-petosta kiittäminen elämästään! Jos hänellä on todellakin isänsä
-piirteet, niin eikö Jumala ole painanut leimaansa meihin kaikkiin?
-Emmekö ole kaikki hänen lapsiansa? Isä, elä vaan tee tälle pienelle
-olennolle mitään pahaa, ei sanoilla eikä töillä!
-
-- Kuule minua! sanoi Demeter kuohuen. — Paina mieleesi jokainen sanani,
-sillä sinä et vielä tunne minua, Sylva, etkä tiedä, kuka minä olen,
-muuten tietäisit, että minä pidän sanani. Sano minulle sen miehen nimi,
-joka on tehnyt sekä sinut että minut onnettomaksi, sillä jos et sitä
-sano tai jos valehtelet tällä hetkellä, niin on tämä lapsi kuoleva.
-
-- Laupias Jumala! huusi Sylva.
-
-- Sinä tahdot siis, että sen pitää kuolla! huusi Demeter, nosti lapsen
-korista ja piti sitä päänsä päällä. — Minä hävitän joko isän tai pojan,
-ratkaisu on sinun omassa kädessäsi, Sylva — valitse nyt!
-
-- Minä pyydän sinua kaikesta sydämestäni, isä, elä tee pienelle mitään
-pahaa — pane hänet takasin tyynylle. No, koska minun täytyy sanoa
-sinulle viettelijän nimi, niin teen minä sen. Se mies, joka niin
-sydämettömästi sysäsi minut luotaan, kun kyllästyi minuun, on Nicodem
-Lunjevica, kuningatar Dragan veli.
-
-Demeterin huulilta pääsi vapiseva ääni, joka kuului pedon kiljunnalta.
-Sitte löi hän kädet kasvoilleen ja purskahti vihdoin kamalaan nauruun.
-
-- Vuotaako sitte kaikki maailman myrkky tästä lähteestä, nousevatko
-kaikki Serbian myrkylliset käärmeet tästä lokarapakosta, onko
-todellakin avautunut uusi Vesuvius, joka lopulta nielee laajaan
-kitaansa koko Serbian? Nicodem Lunjevica, kuningatar Dragan veli,
-tuo viekas roisto, jota vihataan tässä maassa kuten ruttoa, tuo
-intohimoisen sisarensa kätyri, hän on raa'alla kädellään repinyt minun
-onneni, ryöstänyt minulta rakkaimman, mitä omistan maan päällä. Mutta
-nyt on mittanne täysi, te seikkailijat valtaistuimella.
-
-Tähän hetkeen asti olette te saaneet olla rauhassa, jatkoi Banjaluki,
-niin tähän asti olette te saaneet olla rauhassa, elää ilossa ja
-riemussa, kun ei kukaan ole voinut nähdä teidän läpitsenne, te kurjat
-Serbian onnen ryövärit, sillä tähän asti ovat vastustajanne Serbiassa
-olleet hyväntahtoisia, se tahtoo sanoa kansaa, joka huokaa ja toivoo,
-mutta ei koskaan kykene tekemään mitään täydellä todella.
-
-Mutta nyt, kuninkaallinen roskajoukko, nyt olette saaneet vihollisen,
-joka osaa tähdätä keskelle sydäntänne, tässä seisoo vastustaja, joka
-alkaa taistelun teitä vastaan elämästä ja kuolemasta, täällä heittää
-hän sotahansikkaan vasten kasvojanne. Täällä nousee tiellenne este,
-johon te kompastutte, täällä on se kallio, joka musertaen kaatuu
-päällenne. Nicodem Lunjevica, kuningatar Draga, se on aivan sama.
-Ja näihin kuuluu tämä kuningas raukka, tämä puolihullu mies, joka
-hallitsee konakissa. Minä otan ne kaikki samalla kertaa ja syöksen
-heidät korkealta istuimeltaan, minä, Demeter Banjaluki, mustain vuorien
-ryöväri.
-
-Ah, nyt oli hän lausunut sen sanan, jota hän niin huolellisesti oli
-salannut lapseltaan koko ajan. Ylenmääräisessä tuskassaan oli se
-tunnustus päässyt hänen huuliltaan. Hän vaikeni hämmästyneenä. Hän
-olisi antanut paljon, jos olisi voinut ottaa takasin sen sanan ja
-kätkeä sen sanan takasin sydämeensä. Mutta nyt se oli liian myöhäistä.
-
-Sylva oli sen huomannut. Hän tarttui molemmin käsin sydämeensä ja
-kaatui takasin tyynylle. Harvinainen muutos oli tapahtunut hänen
-kasvoissaan, muutos, joka täytti Demeterin kauhulla.
-
-Se oli liian paljon, nuori sydän ei ollut voinut kestää sitä myrskyä,
-joka näiden viimeisten minuuttien aikana oli hyökännyt hänen päällensä,
-viimeinen isku oli ollut kuolinisku.
-
-Sylva ei voinut kestää sitä ajatusta, että hänen isänsä, jota hän niin
-paljon rakasti, oli Demeter Banjaluki, se ryöväri, jonka edessä koko
-Serbia vapisi, jonka pahat teot kerta toisensa perästä panivat koko
-maailman kiihkoon, se mies, josta Nicodem Lunjevica oli niin usein
-puhunut hänelle Wienissä ja jota hän oli kutsunut ryöväriksi, roistoksi.
-
-Hän ei mennyt tainnoksiin, mutta jotakin vielä pahempaa oli hänessä
-tapahtunut. Jokainen veripisara oli hävinnyt hänen poskiltaan, hänen
-silmänsä näyttivät sammuvan.
-
-- Lapseni, lapseni! huusi Demeter ja heittäytyi polvilleen sängyn
-viereen. — Sylva, tyttäreni, puhuhan toki, sano että annat minulle
-anteeksi! Oi Jumala, mitä olen minä tehnyt, onneton? Minä olen tappanut
-oman tyttäreni! Hän kuolee, auttakaa, minun Sylvani kuolee!
-
-Hän aikoi nousta ylös, mutta Sylva tarttui hänen käteensä viimeisillä
-voimilla, mitä hänellä vielä oli jälellä.
-
-- Ei niin, isä, sanoi hän hiljaa — elä kutsu tänne lääkäriä, sillä
-se ei mitään hyödytä. Minä tunnen, että minun täytyy kuolla — täällä
-rinnassa on jotakin mennyt rikki. Ei, isä, elä itke, elä sure, minä en
-ollenkaan pelkää kuolemaa.
-
-- Ei, ei, sinä et saa kuolla! huusi Demeter nyyhkyttäen. — Oi, anna
-minun lämmittää sinun rakkaita käsiäsi! Ne ovat niin kylmät, niin
-kylmät.
-
-Demeter heittäytyi tyttärensä yli, kietoi kätensä hänen ympärilleen ja
-suuteli häntä, kuin olisi hän suuteloillaan voinut valaa häneen uutta
-elämää. Mutta kauhukseen huomasi hän, että Sylva tuli joka minuutti
-yhä väsyneemmäksi. Hän kuuli hänen sydämensä lyövän kuumeentapaisesti.
-Siten lyö ainoastaan se sydän, joka valmistautuu ikuiseen lepoon.
-
-Sylva oli pitänyt silmänsä kiinni, mutta nyt avasi hän ne uudestaan ja
-surullisesti katsoi hän isäänsä.
-
-- Isä, viimeinen rukous, kuiskasi hän.
-
-- Kaikki kaikki, lapseni, tahdon tehdä sinun tähtesi. Oi Jumala,
-minähän olen tullut sinun murhaajaksesi!
-
-Kerran tapoin minä rajussa innossani äitisi ja sinut, sinut olen minä
-tänään murhannut varomattomuudellani! Voitko antaa minulle anteeksi,
-tyttäreni?
-
-- Kyllä, isä, minä annan sinulle anteeksi kaikesta sydämestäni. Eihän
-minulla ole mitään sinulle anteeksi annettavaa, sinullahan on anteeksi
-antamista. Anna minulle lapsi vielä kerran, isä... pian, pian! Minä
-tahdon vielä kerran painaa sitä rintaani vastaan... Lapsi, isä, heti...
-ennenkuin on liian myöhäistä.
-
-Demeter horjui pikku vuoteen luo, otti lapsen ja laski sen tyttärensä
-syliin.
-
-- Oi minun rakas lapseni! kuului Sylvan huulilta. — Voi, että minun nyt
-täytyy lähteä pois luotasi. Kuka sinua nyt suojelee, kun ei minua enää
-ole? Kuka sinua kasvattaa ja opettaa sinulle hyvää? Kuka suojelee ja
-hoitaa sinua, kun ei äitiäsi enää ole olemassa.
-
-- Minä kasvatan hänet, Sylva, huudahti Demeter. — Niin totta kuin on
-Jumala taivaassa, pidän minä huolta sinun lapsestasi. Siitä tulee
-minulle kallein olento maan päällä, minä olen kaikki sinun pojallesi,
-äitinä ja isänä, rikkaaksi ja mahtavaksi teen minä hänet, sen vannon
-sinulle.
-
-- Ota sitte pikku Fortunat, minä annan sen sinulle lapseni, isä, minä
-tiedän, että hän on sinun luonasi hyvässä tallessa.
-
-- Lapseni, rakas lapseni! huudahti hän. — Hyvästi — äitisi menee pois
-luotasi. Minä pidän sinusta kaukana kaiken pahan, ruman, huonon ja
-vaarallisen ja minä olen luonasi siksi kuin Jumala kerran tuo sinut
-minun luokseni kotiin.
-
-Hänen äänensä tukehtui kyyneliin, kädet vaipuivat sivulle.
-
-Demeter otti lapsen, painoi sen rintaansa vasten, suuteli ja laski sen
-sitte takasin tyynylle.
-
-
-
-
-YHDESKAHDEKSATTA LUKU.
-
-Sypressien alla.
-
-
-Sylvan elämä pakeni pois kuten puro, joka juoksee metsäorvokkien läpi,
-mutta sitte, äkkiä katoaa maahan, eikä enää koskaan tule näkyviin
-toisessa paikassa. Yhä kiivaammaksi kävi hänen hengityksensä, kuume
-kohosi, sydän parka löi yhä nopeammin.
-
-Epätietoisena istui Demeter Banjaluki sängyn vieressä ja näki lapsensa
-kuolevan. Oi, hän ei voinut tehdä mitään ryöstääkseen kuolemalta
-uhrin, tuo muutoin niin voimakas mies, joka ei tavallisesti päästänyt
-käsistään mitään, joka oli hänelle arvokasta.
-
-Mutta kuolema oli vielä mahtavampi sankari kuin hän. Sitä ei
-hän koskaan voittanut. Sen kalpean kummituksen edessä täytyi
-jättiläisvoimaisen Banjalukinkin alistua.
-
-- Isä, isä! kuiskasi Sylva käheällä äänellä. — Suojele minun lastani!
-
-Sitte vavahti hän äkkiä. Hänen silmiensä yli levisi ikäänkuin verho.
-Tämä ihana tähti himmeni; hiljaa, jäykkänä makasi siinä nyt kaunis
-nuori nainen, puoliksi vielä lapsi ja jo elämälle kypsynyt viettelyksen
-uhri.
-
-Kun Demeter huomasi, että Sylva oli vetänyt viimeisen henkäyksensä,
-heittäytyi hän rajattoman surun vallassa hänen ylitsensä. Hän suuteli
-silmiä, poskia ja suuta, hän kasteli hänet kyynelillään. Mutta oi,
-kuollutta ei voinut enää eloon herättää. Autuaallinen rauha oli
-levinnyt kauniille piirteille ja siinä maatessaan kuoleman saaliina,
-ijankaikkisuudelle vihittynä, näytti Sylva raukka puhtaalta neitseeltä.
-
-- Onneton lapsiraukkani! huudahti Demeter, mutta kyyneleet tukahuttivat
-hänen äänensä.
-
-Tuskin olit ehtinyt katsahtaa maailmaan, ennenkuin suljit silmäsi; sinä
-et tahtonut nähdä sen hirmuisuutta. Mutta minä kostan puolestasi. Sillä
-vaikka sinulta on ryöstetty kaikki, kunnia, kauneus, nuoruus ja elämä,
-niin eivät he kuitenkaan voi ryöstää sinulta isäsi rakkautta. Sinut on
-murhattu — murhattu!
-
-Ja ihmiset tahtovat teloittaa minut, kun minä metsässä väijyn rikasta
-koronkiskuria ja jos ei hän hyvällä jätä minulle rahapussiaan, tapan
-hänet. Jos santarmit saavat minut kiinni, niin tuomitaan minut
-kuolemaan ja hirsipuussa saan minä riippua.
-
-Mutta mitä ylhäiset tekevät, jotka nautinnon himossa viettelevät
-herkkäuskoisia tyttöjä, raastavat ne synnin lokaan ja vihdoin syöksevät
-hautaan kun heidän nautintonsa on täysi, sellaista ei kosteta. Ei,
-ylhäiset murhaajat saavat kulkea rankaisemattomina ja uskaltavatpa
-vielä julkeasti kehuakin rikoksellaan, ja se ei tapahdu yksistään
-Serbiassa, vaan kaikkialla. Ja sellaista sanovat ihmiset oikeudeksi. Ja
-tämä lapsi, joka on syntynyt saamatta kantaa isänsä nimeä, tämä lapsi,
-joka, jollei minua olisi ollut, olisi saanut onnettomana maata kylmillä
-kivillä ulkona kadulla, josta ehkä olisi tullut varas, pahantekijä,
-missä on se asianajaja, joka olisi ottanut puolustaakseen tätä pikku
-raukkaa?
-
-Jos hän vastaisuudessa tulisi tuntemaan oikean isänsä ja tunkisi
-veitsensä tämän rintaan sanoen: "Kas tästä saat kiitokseksi siitä,
-että olet tehnyt minut siksi mikä olen!" niin olisivat sadat kädet
-valmiit laahaamaan kurjan raukan vankeuteen ja sieltä hirsipuuhun.
-Mutta velvollisuutensa unohtanut isä, joka tallaa kaikista pyhimmän
-käskyn jalkainsa alle, eikä ollenkaan välitä lapsestaan, hän joka pitää
-kemuja täysien pöytien ääressä samalla kun hänen onneton lapsensa
-näkee nälkää ja vilua, hänelle ei tehdä mitään. Sillä hän on hieno ja
-rangaistuksesta vapaa.
-
-Mutta vielä löytyy toki yksi tuomari Serbiassa. Hän on hirmuinen
-tuomari, sillä hänen tuomionsa ovat veriset, ja voi sitä, jolle hän
-langettaa sellaisen tuomion, hän ei voi välttää kuulemaa. Tämä tuomari
-on Demeter Banjaluki; hän osaa noudattaa oikeutta.
-
-Usein olen ollut tuomarina vieraissa asioissa, ollut leskien ja
-isättömäin kostaja, joiden oikeuksia on petetty, mutta tänään tahdon
-olla tuomari asiassa, joka koskee minua itseäni. — Ole rauhassa
-lapseni! Sinulle tapahtuu oikeus, vaikka se tuleekin myöhään. Ole
-kirottu, sinä julkea naisten ajaja! Kolminkerroin kiroan sinut sen
-jälkeen kun tämä kalpea tyttö on sinun tähtesi vaipunut kuoleman
-kuiluun. Jokaisesta suudelmasta, jonka olet ryöstänyt viattomilta
-huulilta, jokaisesta teeskennellystä syleilystä toimitan minä sinulle
-uusia tuskia. Mutta en yksin sinulle, vaan myöskin niille, joiden
-kätyri sinä olet, niille, jotka ovat antaneet sinulle niin huonoja
-neuvoja, heidänkin päällensä olkoon kiroukseni ja heilukoon uhkaava
-perikato. Hävitköön koko se perhe, johon sinä riemuiten aiot päästä
-jäseneksi! Tätä minun kiroustani et sinäkään voi välttää. Minä tunsin
-erään miehen, joka jo usein on tarjonnut minulle ystävyyttään, vaikka
-olen sen tähän asti hyljännyt syystä, että eräs Obrenovitsch on tehnyt
-minulle hyvää.
-
-Mutta nyt! — Sinä kuollut lapsiraukkani, sinä päästit minut
-velvollisuudestani. Hävitköön koko Obrenovitschin perhe! Sen sijaan
-nouset sinä, Pietari Karageorgevitsch, valtaistuimelle. Sillä minä,
-mustain vuorten kuningas, panen kruunun sinun päähäsi. —
-
-Kova mielenliikutus oli vallannut mustapartaisen miehen ja sen vallassa
-tuli hän ilmaisseeksi salaisimman salaisuutensa aivan kuten kuuma lähde
-ruiskuttaa vettänsä pilviä kohti.
-
-- Pietari Karageorgevitsch, minä olen sinun! jatkoi Demeter. — Ja sinä
-osaat panna arvoa minun voimalleni. Minä toimitan sinulle uljasta väkeä
-ja lähetän ne saarnaamaan sinun hyvyyttäsi samalla kun he halventavat
-Aleksanteria. Sillä tavoin synnytän minä rovion, jolla nykyinen
-kuningashuone poltetaan tuhaksi ja sen tuhkan sirotan minä kaikille
-ilmansuunnille.
-
-Nuku rauhassa, rakas lapsiraukkani, jatkoi Demeter, meni vielä
-kerran sängyn luo ja kumartui Sylvan yli! Sinä saat kuolinuhrin,
-jommoista ei vielä kukaan ihminen ole saanut. Kokonainen hallitusvalta
-syöksyy kokoon sinun ruumiisi päälle, sinun haudallasi menee
-kokonainen ruhtinashuone sirpaleiksi sinä päivänä, jolloin ei ole
-enää Aleksanteria eikä Dragaa, eikä Nicodem Lunjevicaa, joka nyt jo
-suunnittelee tulevansa Serbian kuninkaaksi.
-
-Sinä päivänä, jolloin se kurja kaatuu kuoliaana maahan, olet sinä
-kostettu, lapseni. Silloin saat sinä nukkua rauhassa haudassasi.
-
-Demeter kumartui alas ja suuteli vielä kerran kuolleen kylmää otsaa.
-Mutta sitte tuli hän äkkiä miettiväiseksi. Antaisiko hän vieraan
-käden kosketella ruumista, kuka pitäisi huolta hautauksesta! Ei, itse
-saattaisi hän hänet viimeiseen leposijaansa. Hän tiesi, missä se on.
-Siellä saisi nukkua rauhassa. Sitä paikkaa oli hän rakastanut, siellä
-oli hän tuntenut olevansa kotona.
-
-Hän ei enää miettinyt. Hän nosti lapsen pienestä korista ja kietoi
-vaipan sen ympärille. Sitte kääri hän kuolleen siihen valkoiseen
-peittoon, joka oli ollut Sylvan peitteenä. Ja sitte kantoi hän pois
-heidät molemmat. Hän hiipi kuten varas alas portaita, hän pidätti
-henkeä kulkiessaan portinvartijan huoneen ohi, tuli vihdoin ulos
-kadulle ja juoksi sitte niin pian kuin voi alas Tonavan rannalle.
-Kun hän oli tullut eräälle avonaiselle paikalle, päästi hän kimeän
-vihellyksen. Heti pilkisti Azan pää ruohikosta.
-
-- Sinäkö se olet, kapteeni? kysyi nuori ryöväri.
-
-— Minä olen kauan saanut odottaa sinua.
-
-- Onko vene kunnossa? kysyi Demeter kiinnittämättä huomiota Azan
-hienoon moitteeseen.
-
-- Se on kunnossa. Se on täällä rantaan kiinnitettynä. Demeter Banjaluki
-juoksi heti alas venheeseen ja niin pian kuin Aza oli tullut myös
-sinne, käski hän lykätä venheen ulos.
-
-Aza teki kuten oli käsketty ja pian liukui pikku vene ulos keskelle
-virtaa. Tässä rupesi Aza lepäämään ja sanoi katsoen kysyvästi
-Demeteriin.
-
-- Minne menemme ja mitä on sinulla tuossa käärössä?
-
-- Ei varastettua tavaraa ainakaan! vastasi Demeter, vaivoin, pidättäen
-kyyneleitään. — Siinä on jotakin, jonka olen rehellisesti ansainnut.
-Vie minut Kuolleitten saarelle!
-
-- Kuolleitten saarelle? kysyi Aza hämmästyneenä.
-
-— Siellä et ole ollut sitte tuon kauhun yön, jolloin Sylva katosi.
-Minäkin olen sen jälkeen karttanut saarta ja äitinikin on muuttanut
-sieltä pois. Siellä ei löydy enää ketään, joka tekee paikan meille
-rakkaaksi.
-
-- No, siitä syystä viemme sinne jonkun, joka sen tekee taas meille
-rakkaaksi. Kuolleitten saarelle saat sinä soutaa, sanon minä, ja sitte
-— ei enää mitään kysymyksiä.
-
-Aza tiesi, ettei maksanut vaivaa enää kysellä, kun kapteeni puhui sillä
-äänellä. Hän antoi siis airojen taas halkoa vettä ja pikku vene liukui
-nuolen nopeudella peilikirkkaalla pinnalla. Kauan ei viipynyt ennenkuin
-he olivat saapuneet pikku saarelle, joka verrattain vähä aikaa sitte
-oli täydellisen sielunrauhan tyyssijana.
-
-Demeter hyppäsi maihin ja Aza seurasi häntä.
-
-- Sinä unohdat toisen käärön, kapteeni! sanoi jälkimäinen. — Sen pikku
-nyytin jätit venheeseen.
-
-- Tahallani, vastasi Demeter, painaen hellästi suurempaa esinettä
-rintaansa vasten. — Kiiruhda ja seuraa minua!
-
-Aurinko oli juuri mailleen menemässä. Se valoi ruusuhohteen Tonavan
-pinnalle ja näytti suutelevan joka puun lehteä lausuakseen sille hyvää
-yötä.
-
-Aza seurasi Demeteriä pudistaen päätänsä. Hänen oli mahdoton käsittää
-kapteeninsa tarkoitusta ja kaikista vähimmän sitä seikkaa, että Demeter
-tänään niin äkkiä läksi taas saarelle, jota hän oli välttänyt aina
-Sylvan katoamisesta asti.
-
-- Tuossa! huudahti Demeter ojentaen kätensä.
-
-Hän oli kulkenut eteenpäin pitkin rantaa. Rannalla veden rajassa kasvoi
-kolme sypressiä, joiden alimmat oksat riippuivat vedessä. Tämä paikka
-oli hiljainen, synkkä ja yksinäinen.
-
-- Mitä nyt, kapteeni? kysyi Aza, kun näki, että Demeter hiljaa ja
-varovasti laski kuormansa maahan.
-
-- Mene siihen huoneeseen, jossa äiti Cyrilla kerran asui ja tuo tänne
-lapio. Hän on varmaan jättänyt tänne työkalujaan, joten sinä sen kai
-sieltä löydät.
-
-- Tahdotko, että kaivan kuopan tai, kuten me sanomme ryövärien
-kielellä, koetamme saada myyrän kiinni? Saaliisi lienee hyvin arvokas,
-koska sinun täytyy kaivaa se maahan?
-
-- Kyllä, poikani, vastasi Demeter kumealla äänellä, — se on niin
-arvokas, että minun täytyy piiloittaa se ihmisten ahnailta käsiltä
-syvälle maahan.
-
-Aza meni ja tuli takasin tuoden lapion.
-
-- Tee hauta, käski häntä Demeter Banjaluki, — kuusi jalkaa pitkä, kolme
-jalkaa leveä ja kuusi jalkaa syvä.
-
-- Mutta kapteeni, sehän on aivan kuin hautaisimme ihmistä.
-
-- Juuri niin se onkin — mutta kiiruhda nyt — tähdet alkavat jo
-näyttäytyä taivaalla.
-
-Aza työnsi lapion maahan. Hän ei tiennyt, miksi kylmät väristykset
-kävivät läpi hänen ruumiinsa, tai miksi hänen yhä täytyi ajatella, että
-tämä oli samallaista kuin jos hän kaivaisi hautaa ruumiille.
-
-Demeter Banjaluki oli istuutunut sen valkoisen käärön viereen, jonka
-oli tuonut venheestä. Hän nojasi päänsä käsien varaan ja katsoi
-miettiväisenä maahan.
-
-- Nyt on valmis, kapteeni, huudahti vihdoin Aza.
-
-— Laskenko minä käärön kuoppaan?
-
-- Ei, odota — siitä pidän minä huolen. Onko sinulla nuoraa? Niin,
-tuossahan riippuu nuoraa vyössäsi — anna se tänne.
-
-- Mutta ennenkuin laskemme tämän ihanan aarteen maan helmaan, jatkoi
-hän, sittekun Aza oli antanut hänelle nuoran, — niin tahdon vielä
-kerran katsella sitä.
-
-Aza, minä aion tässä jättää maan omaksi parhaimman, mitä elämässäni
-olen omistanut, minä annan sille sen, mikä on minulle kalliimpi kuin
-kaikki maailman aarteet. Sinäkin itket, poika raukkani, itket kuumia
-kyyneleitä, kun saat nähdä mitä tämä turve peittää ikuisesti. Katso
-siis, kenelle olet haudan kaivanut.
-
-Samassa vetäisi Demeter pois valkoisen peitteen.
-
-Aza tuijotti hämillään ja kauhistuneena liikkumatonta, suloista
-olentoa, joka makasi hänen edessään kukkien keskellä nurmella. Sitte
-huusi hän rajun tuskan vallassa:
-
-- Sylva — Sylva! Kapteeni, kuka on tämän tehnyt?
-
-- Hän on kuollut luonnollisen kuoleman, sanoi Banjaluki kumealla
-äänellä — synnytettyään lapsen. Mutta lapsen isä on oikea murhaaja,
-sillä Sylvan sydän särkyi tuskasta hänen tähtensä. Minä olen vannonut,
-Aza, kostavani murhaajalle lapseni puolesta ja toivon, että saan
-luottaa sinun apuusi siinä asiassa.
-
-Nuori ryöväri tarttui kiihkeästi vanhemman ojennettuun käteen.
-
-- Kapteeni, minä uhraan koko elämäni, huudahti hän, — hävittääkseni
-sen tunnottoman roiston, joka on vietellyt Sylvan. Sano minulle hänen
-nimensä ja saat olla varma, että huomenna isken minä veitseni hänen
-kylkeensä.
-
-- En tänään enkä huomennakaan sano minä hänen nimeänsä, sen saat sinä
-tietää myöhemmin. Mutta sinä et saa tehdä mitään, joka voi turmella
-oman kostoni. Sinä tyhmeliini, luuletko sinä, että sellainen ihminen
-on rangaistu sillä, että veitsi työnnetään hänen ruumiiseensa! —
-Silloinhan hän on kuollut ja kuolema on sama kuin lepo ja rauha
-hänelle. Mutta sitä se kurja ei saa. Minä ajan häntä edessäni läpi
-elämäni koston ruoskalla ja jokainen ruoskan isku menee syvälle hänen
-lihaansa.
-
-Aza polvistui ja otti äänettömät hyvästit rakkaaltansa. Sillä hän oli
-rakastanut Sylvaa koko kahdenkymmenen vuotensa rakkaudella. Hän oli
-jumaioinnut Sylvaa ja lahjoittanut hänelle kauneimman ruusun elämänsä
-puutarhasta.
-
-- Sylva — Sylva raukka huokasi hän — niin nuori ja sinun täytyi jo
-kuolla! Niin kaunis ja kuitenkin täytyi sinun kadota siihen yöhön, jota
-ei päivä enään seuraa! — Oi Sylva — tässä sinun ruumiisi ääressä tunnen
-minä, että elämä on minulle sietämätön.
-
-- Nouse ylös, on aika käydä toimeen! sanoi Demeter Banjaluki, kevyesti
-koskettaen Azan olkapäätä. Sitte nosti hän ylös kuolleen lapsensa,
-kääri taas huolellisesti valkoiseen peittoon, sitoi nuoran hengettömän
-ruumiin ympäri ja antoi sen hitaasti vajota syvyyteen.
-
-- Minä en voi rukoilla sinun haudallasi, sanoi mustain vuorten ryöväri
-murtuneella äänellä, — sillä olen kauan sitte unohtanut rukoukseni.
-Eikä Jumalakaan kuulisi rukoustani, sillä minä olen hyljätty. Mutta
-parempi kuin rukous on kostonvala sen varalle, joka on ryöstänyt
-elämäsi.
-
-Siis kuulkaa minua, te ikuiset tähdet, sinä, puhdas kuu, kuule minun
-valani! Minä en suo itselleni lepoa enkä rauhaa, ennenkuin olen
-maksanut sille roistolle, mitä hän on rikkonut sinua vastaan, Sylva!
-Häntä, hänen sisartaan ja Serbian kuningasta vastaan vannon minä
-käyväni sotaa niin kauan kun veripisara juoksee heidän suonissaan!
-
-- Nyt tiedät sinä, Aza, kuka hänet on tappanut — se on kuningattaren
-veli, Nicodem Lunjevica. Haa, minä en aikonut sanoa sinulle sitä
-vihattua nimeä, mutta kiehuva vihani toi sen minun huulilleni. Pane
-mieleesi nimi, Aza, elä anna ajan myrskytuulten puhaltaa sitä pois
-mielestäsi! Minä voisin kuolla, luoti voisi sattua minuun taistelussa,
-santarmit voisivat väijyä minua ja vetää mestauslavalle, silloin Aza,
-silloin täytyy sinun tulla minun vihani ja kostoni perijäksi! Elä
-unohda, että vaikka olisit kuinka paljon tehnyt syntiä, poikani, niin
-kaikki ne tuhannet ja taas tuhannet pahat työt, joita sinä olet minun
-palveluksessani tehnyt, kaikki antaa Jumala sinulle anteeksi sen koston
-tähden, jonka sinä toimitat meidän rakastettumme pyövelille!
-
-- Minä tulen sinun perijäksesi, Demeter Banjaluki, huudahti Aza — sinun
-kostosi ei mene hautaan sinun itsesi kanssa.
-
-- Hyvä, haudatkaamme siis rakas kuolleemme! Tähdet ovat pysähtyneet
-radoillansa taivaalla, maailman kauneus on mennyt ja viattomuus on
-paennut maan päältä! Kaikkialla on yö, syvä yö! Luokaamme multa takasin
-hänen ruumiinsa päälle, jotta se tulisi maaksi, kuten se maasta
-tullutkin on. Mutta tässä tomumajassa, lausui Demeter vuodattaen kuumia
-kyyneleitä — asui sielu niin kaunis ja puhdas, Aza, ettet sinä koskaan
-löydä sen vertaa! Se oli kukan sielu, täytetty suloisimmalla tuoksulla,
-tähti sielu, jolla oli vieno loisto — se oli liian suuri, liian jalo,
-ja puhdas asuakseen ihmisrinnassa!
-
-Sitte kumartui Demeter alas ja suurten kyynelten valuessa pitkin poskia
-kokosi hän molemmin käsin multaa ja antoi sen hiljaa liukua sormien
-välistä ruumiin päälle. Aza seurasi esimerkkiä. Siinä hautauksessa
-ei ollut loistoa ja komeutta eikä kuitenkaan tähdet olleet koskaan
-ihanimmin loistaneet Serbian yli ja miljoonittain oli niitä nytkin
-Sylvan yksinkertaisissa hautajaisissa kuollutta suremassa.
-
-Vihdoin oli hauta ummessa ja kuollut kadonnut. Demeter ja Aza
-laittoivat kummun haudalle ja alkoivat kaunistaa sitä kukilla, joita
-tuhansittain kasvoi saarella.
-
-- Haudattu, lausui Demeter ontolla äänellä, — Sylva minun
-sanomattomasti rakastettu lapseni, on haudattu.
-
-Ja nyt, äidin haudalta lapsen kehdolle! jatkoi syvästi liikutettu mies.
-— Takasin venheeseen, Aza! Sinä et vielä tiedä, että meillä on tuossa
-Sylvan lapsi. Viekäämme se äiti Cyrillan luo, hän saa kasvattaa lapsen,
-kuten hän ennen kasvatti Sylvan. Parempaa kasvatusäitiä ei lapsi
-koskaan voi saada.
-
-Vielä kerran kumartui Demeter syvälle rakkaan tyttärensä hautakummulle,
-vielä kerran kostutti hän kukkia kyynelillään. Mutta sitte tunki hän
-väkisin kyyneleet takasin ja ojensi itsensä huudahtaen:
-
-- Pois arka tuska! Tästä hetkestä kuulun minä vaan sinulle, sinä synkkä
-kosto!
-
-Muutamia minuutteja myöhemmin olivat molemmat miehet taas venheessä.
-
-Demeter otti lapsen ja antoi sen maata käsivarsillaan, Aza souti ja
-yhä kauemmas poistui vene Kuolleitten saarelta, pienestä yksinäisestä
-paratiisista keskellä Tonavaa.
-
-Mutta molemmat miehet katsoivat saarta kohti niin kauan kun voivat
-nähdä vanhoja sypressejä — nukkuihan niiden varjossa kallein olento,
-minkä he omistivat maan päällä.
-
-
-
-
-KAHDESKAHDEKSATTA LUKU.
-
-Vanha noita.
-
-
-Genia oli viime aikoina löytänyt pakopaikan Kruschedolin luostarissa.
-Mutta sinne ei hän voinut ijäkseen jäädä. Sitäpaitse veti sydän häntä
-takasin Belgradiin, jossa hän saattoi tavata Stefan Naumovitschia.
-Eräänä kauniina päivänä läksi Genia siis rautatienasemalle, jonne oli
-neljän tunnin matka. Sieltä piti hänen sitte jatkaa matkaa rautateitse
-Belgradiin. Päivä oli ihana ja kun Genia oli Kruschedolissa saanut
-kyllikseen levätä, teki kävely ulkona raittiissa ilmassa hänelle
-erittäin hyvää. Eikä hän pelännyt mitään. Hänen siten kulkiessaan
-eteenpäin metsän läpi, kuuli hän äkkiä takanaan äänen, joka huusi
-hänelle:
-
-- Halloo — kuuleeko hän, pikku neitsyt, elkää menkö niin nopeaan,
-antakaa minun seurata mukana!
-
-Genia katsahti hämmästyneenä ympärilleen. Kuka se oli, joka huusi
-hänelle täällä metsässä? Olikohan täällä ryöväreitä? Pian huomasi
-hän kuitenkin takanaan pienen eukon. Tämä ei ollut näöltään juuri
-miellyttävä eikä luotettava. Tuntuipa Geniasta siltä, kuin ei hän olisi
-koskaan ennen nähnyt resuisempaa ihmistä, kuin se, joka nyt tuli hänen
-takanaan. Hän ei ollut mustalainen, vaikka hän kyllä monessa suhteessa
-muistutti sellaista. Hän oli vanha, noin vähän yli kuudenkymmenen
-vuoden, mutta synnillinen elämä oli tehnyt hänet paljon vanhemman
-näköiseksi. Hän oli juoppo, sen näki selvästi pienen paksun eukon
-kuparinvärisistä kasvoista. Tukka riippui kasvoilla pitkissä harmaissa
-suortuvissa. Toisessa kädessä oli hänellä pieni pullo ja toisessa
-keppi. Silmät olivat, kuten kaikilla juopoilla vetiset ja arkailevat.
-
-- Halloo! huusi akka vielä kerran. — Annatteko minun tulla seurassanne?
-Ei ole hyvä mennä yksin metsän läpi. Hänen äänensä oli käheä. Vaikkei
-Genia ollut ollenkaan seuraa vailla, kaikista vähimmän sellaista
-seuraa, pysähtyi hän ja antoi akan tulla luoksensa. Sillä hän luuli,
-että akka oli sairas ja heikko ja tarvitsi ehkä, hänen apuansa. Heikko
-hän olikin itse asiassa, se vanhus. Häntä vaivasi ilkeä yskä ja tuskin
-voi hän hengittää.
-
-- Oi, minä en jaksa enää! valitti hän tultuaan lähelle Geniaa. — Minun
-täytyy istuutua tähän puun rungolle lepäämään. Rakas lapsi, te olette
-kadehdittava, sillä te olette vielä nuori ja kaunis — niin, sitä on
-sanonut moni mies, että minä olin — ah — minun täytyy ottaa vähän
-lääkettäni, muuten menehdyn minä! — Ilmaa! — Ilmaa! — Minä tukehdun!
-
-Hän otti pullon taskustaan. Siinä näytti olevan paloviinaa lääkkeen
-sijasta, sillä kun hän otti korkin pois, tuli pullosta ilkeä haju, joka
-saattoi Genian ottamaan muutamia askelia taapäin. Vanhus joi, kuin
-olisi juonut vettä.
-
-- Ah, se tekee hyvää — se on minun ainoa pelastukseni, kun vaiva
-tulee päälleni. Kun rintani alkaa vinkua ja röhistä, niin otan vähän
-lääkettäni, ja silloin menee se kohta ohi. Ja kun tämä lääke ei enää
-auta, niin tulee loppu — silloin on vaan hauta jälellä.
-
-- Ja mikä on tuon lääkkeen nimi? kysyi Genia.
-
-- Mikä sen nimi on, kysyt sinä, puluseni. Jos välttämättömästi tahdot
-sen tietää, niin on se paloviinaa. Ehkä sinäkin tahdot ryypyn? Niin,
-elä estele! Se maistaa hyvältä, sen saat uskoa ja sitä tahtoo vaan
-lisää, kun kerran on saanut maistaa sitä tavaraa.
-
-- Ei, ei, kiitos vaan, huudahti Genia. — Minä en juo paloviinaa.
-
-- Pelkäätkö sitä? Luuletko, että se kuumentaa liiaksi vertasi, niin
-että alat liiaksi pitää miesväestä?
-
-Se kohta pitää kyllä paikkansa. Mutta minun lääkkeelläni on sekin etu,
-että kun on juonut sitä, niin tuntee itsensä taas nuoreksi. Silloin
-on valmis tekemään paljon asioita, joita ei uskoisi harmaahapsisesta
-ihmisestä. Sitä tahtoo hypätä, juosta ja tanssia. Mutta odotahan
-puluseni, jatkoi inhottava nainen, pannen korkin pullon suulle — vielä
-sinäkin kerran turvaudut tähän lääkkeeseen. Siihen tulemme kaikki, kun
-nuoruus on kerran mennyt menojaan.
-
-Mummo vaikeni nyt hetkeksi pistäen pullon taskuunsa. Sitte rykäsi hän
-ja jatkoi:
-
-- No, minne aiot sinä mennä? Ehkä rautatien asemalle?
-
-- Niin, ja minä luulen, että voimme siellä olla tunnin kuluttua.
-
-- Olet oikeassa, tunnissa sinne kyllä ehtii. Meillä on hyvää aikaa ja
-tulemme sinne paljon ennen kuin juna tulee. Matkustatko sinäkin junalla?
-
-- Kyllä, minä menen Belgradiin.
-
-- Belgradiin? Kas vaan! — Sehän on juuri minun tieni. Sinne minäkin
-menen. No, sitte voimme olla toisillemme seurana. On hyvä, ettei
-matkalla ole yksin. Tahdotko palan leipää ja läskiä? Tästä saat
-molempia.
-
-Sillä aikaa oli hän toisesta taskustaan ottanut leipää ja läskiä ja
-alkoi, sittekun Genia oli kieltäytynyt ottamasta, hampaattomilla
-ikenillään mutustaa leipää ja läskiä.
-
-- Belgrad on kaunis kaupunki, sanoi hän syödessään — suuri kaupunki,
-Serbian pääkaupunki. Niin, kyllä minä sen pesän tunnen perin pohjin!
-Siellä taitaa nykyään olla kaunis kuningatar.
-
-- En voi sanoa, onko hän kaunis, mutta hänen nimensä on kuningatar
-Draga.
-
-- Kuningatar Draga, sanoi eukko ja nauroi. — Vai niin, onko hänen
-nimensä kuningatar Draga. Tiedätkö, minusta tuntuu se niin hullulta,
-että hänen nimensä on kuningatar Draga. Ja eikös hän ole syntyisin
-Lunjevica?
-
-- Kyllä, aivan oikein, hänen liikanimensä on Lunjevica.
-
-- Kutka ovat oikeastaan hänen vanhempansa? kysyi vanha nainen tutkien.
-
-- Minä tunnen hyvin vähän hänen perhettään, mutta se, mitä olen
-kuullut, ei ole juuri hyvää.
-
-- Ei juuri hyvää? Hänen vanhempansa olivat kai huonompaa väkeä? Sanokaa
-minulle, eikö Dragalla ollut äiti, joka joi paljon?
-
-- Kyllä, luulen kuulleeni jotain sellaista, vastasi Genia. Mutta
-siitä ei saa puhua. Se, joka Serbiassa panettelee kuningasta tai
-kuningatarta, heitetään heti vankeuteen ja minä neuvoisin teitä,
-ettette päästäisi mitään sellaista huuliltanne, jollette tahdo tehdä
-vankilan kanssa tuttavuutta.
-
-- Tuttavuutta — minäkö tekisin vankilan kanssa tuttavuutta? Sinä voit
-olla aivan huoletta, puluseni, että minä tulen aivan toiseen paikkaan
-kuin vankilaan. Voiko konakissa asua mukavasti?
-
-- Kyllä, siihen saatte luottaa, konaki on ihana palatsi.
-
-- Soo, onko siellä myös tarpeeksi paloviinaa? Sillä, näetkös, se on
-minun lääkettäni — minulla on niin kirottuja poltteita vatsassa — ne
-täytyy heti lopettaa!
-
-Ja taas otti hän pullon ja ryyppäsi siitä pari kulausta.
-
-- Teidän ei pitäisi juoda niin paljon, sanoi Genia — te saatte vielä
-halvauksen.
-
-- Halvauksen? Ha, haa, siinä kylässä, jossa minä tähän asti olen
-asunut, varoitti kirkkoherra minua aina, ja tiedätkö, kaksi viikkoa
-sitte, kun hän seisoi alttarilla, kaatui hän ja kuoli. Hän ei juonut
-koskaan muuta kuin vettä ja minä — minä elän yhä! Niin, jos hän
-olisi käyttänyt minun lääkettäni, niin olisi hänkin elänyt. Hän oli
-tyhmeliini, tietysti. Mutta oikeastaan olen minä hyvin kiitollinen
-hänelle, jatkoi mummo hetken perästä, jolla ajalla hän uudestaan haki
-pullosta lohdutusta — sillä hänhän oli ensimäinen, joka antoi minulla
-tämän sanomalehden. Tästä sain lukea, että — eukko vaikeni äkkiä ja
-katsoi epäillen Geniaa. Hän oli nähtävästi ollut ilmoittamaisillaan
-jotakin, mutta malttoi mielensä ja keskeytti puheensa, peläten, että
-vieras käyttäisi hänen ilmoitustaan omaksi hyväkseen.
-
-Kuningas Aleksanteri taitaa olla hyvin rakastunut kuningattareensa,
-vai mitä? alkoi hän uudelleen. — Hän ei taida olla oikein viisas, on
-minulle sanottu ja se taitaa olla kuningatar joka ohjaa.
-
-- Niin, kyllä se on melkein sillä tavalla, vastasi Genia. — Mutta hullu
-ei kuningas ole, hän on vaan hyvin hermostunut, liiaksi rasittunut.
-
-- Hän on hirmuinen nainen, tuo Draga sanoi mummo nauraen. — Sitä en
-olisi koskaan uskonut hänestä. Mutta eihän sitä koskaan voi tietää mitä
-ihmisestä tulee. No, eikös Dragalla ole veli, jonka nimi on Nicodem,
-mitä hänestä on tullut?
-
-- Hän on kapteeni ja sanotaan, että hänet kohta nimitetään
-vallanperijäksi Aleksanterin jälkeen.
-
-- Vallanperijäksi? Nicodem? Se lurjus, joka aina mieluimmin piehtaroi
-loassa. No niin, miksikäs ei hän voisi siksi tulla.
-
-- Tehän puhutte, kuin olisitte hyvä tuttu Lunjevican perheessä? Olette
-kai palvellut heillä?
-
-Eukko rupesi kovasti nauramaan, joka sai linnutkin läheisistä puista
-lentämään tiehensä.
-
-- Juuri niin! huudahti hän. — Niin todellakin olen minä palvellut
-Lunjevican perheessä. Mutta niinhän se aina käy tässä maailmassa, kun
-on tullut vanhaksi, niin ajetaan portista ulos. Ha, haa, sepä oli
-hauskaa, niin, minä olen palvellut heillä.
-
-- Eiköhän mennä eteenpäin nyt, sanoi Genia. — Jos tahdotte tulla
-rautatienasemalle, niin täytyy teidän pysyä mukana. Nouskaa ylös nyt!
-
-Mummo nousi ylös, sieppasi käteensä likasen nyyttinsä, joka hänellä oli
-ollut kädessä, ja jatkoi vaellustaan Genian rinnalla.
-
-Genia pysyttelihe muutamain askelten päässä hänestä, sillä se ilkeä
-haju, joka tuli eukon suusta, löi melkein huumaavasti vasten hänen
-kasvojaan.
-
-- Te olette siis tähän asti asunut unkarilaisessa kylässä? kysyi Genia,
-päästäkseen jollain tavoin puheeseen vanhuksen kanssa. Missä se kylä on?
-
-- Aivan Kruschedolin takana, vastasi eukko. — Siihen kuuluu vaan pari
-kurjaa tölliä ja sitte on siinä kirkkokin tietysti.
-
-- Ja miten olette tullut siellä toimeen? Millä olette elänyt?
-
-- Milläkö olen elänyt, vastasi vanhus — niin, sitä en tiedä oikeastaan
-itsekään. Mutta viinaa minulla on aina ollut niin paljon kuin olen
-tahtonut. Ja sehän on pääasia.
-
-- Mutta miksi läksitte kylästä? kysyi Genia. Minä en tahdo olla utelias
-enkä tunkeileva, mutta minua ihmetyttää, että teidän ikäisenne ihminen
-lähtee niin pitkälle matkalle.
-
-- Niin, näetkös, kultaseni, sanoi inhottava vanhus, nauraen rumasti
-— siitä ei puhuta mitään. Jos ei löytyisi eräitä sanomalehtiä, niin
-asuisin minä varmaan vielä unkarilaisessa kylässäni, enkä olisi
-ajatellutkaan kömpiä pikku pesästäni ulos maailmaan. Mutta minä otan
-taas ryypyn, se virkistää. Ottakaa tekin! Olettehan jo kylliksi niellyt
-pölyä, ja se täytyy huuhtoa alas.
-
-Vanhus oli uudestaan ottanut pullonsa ja otti siitä "vahvistusryypyn".
-Sitte ojensi hän pullon Genialle, joka kuitenkin nopealla liikkeellä
-torjui sen pois luotaan.
-
-- Hetken perästä olemme asemalla ja siellä on aina jotain juotavaa.
-
-Sitte kulkivat he edelleen. He olivat jo kauan aikaa sitte tulleet ulos
-metsästä ja kulkivat pitkin maantietä, joka kierteli kahden kivirivin
-välissä.
-
-- Niin, ne sanomalehdet! alkoi taas akka. — Ha, haa, onpa se hauskaa,
-kun on sellaisia olemassa, sillä niistä saa tietää kaikki, silloin
-ei mitään voi pitää salassa. Minun mielestäni tuommoinen lehti on
-kuin vanha akka, joka juttelee kaikki eikä voi mitään pitää salassa.
-Sanokaa, oletteko kuullut puhuttavan, että nykyään hallitsee Serbiassa
-kaunis kuningatar, jonka nimi on Draga?
-
-- Kyllä minä olen kuullut siitä puhuttavan, vastasi Genia. — Mutta te
-ette ensi kertaa lausu minulle sitä nimeä. — Mitä teillä on sitte sen
-kuningattaren kanssa tekemistä?
-
-- Joo, minä luin hänestä sanomalehdissä ja silloin päätin jättää kylän
-ja lähteä Belgradiin. Ha, haa, olisinhan hullu, jos jäisin siihen
-likaiseen, inhottavaan kylään, kun saan asua palatsissa, olla puettuna
-silkkiin ja samettiin ja juoda viinaa ja hienoja liköörejä — oh, se
-maistaa joltakin se.
-
-Kun ei Genia mitään vastannut jatkoi eukko juttuaan:
-
-- Niin, kuningatar Dragan luo aion minä matkustaa! Ha, haa, repeävätkö
-silmäsi ikäänkuin ihmettelisit, olenko tervetullut vai en? Niin, se on
-se sama, näetkös, jos minun tuloni on hänelle mieluinen tai ei, hänen
-täytyy sittenkin ottaa minut vastaan. Minä saan nukkua silkkipatjoilla,
-minä en enää ole halveksittu kerjäläinen, vaan saan parhaat palat
-syödäkseni. Vartija kulkee mukanani kivääri olalla. Ha, haa, minä
-näen juuri nuo kankeat miehet konakin edustalla seisovan edessäni ja
-jos minua haluttaa annan minä tulla ne huoneeseeni ja silloin niiden
-pitää marssia edessäni yks kaks, yks kaks, kiväärit olalle! Ja sitte
-annan minä ne juoda niin paljon kuin tahtovat. Niin, — siitäpä tulee
-oikea ilo. Ja sitte kun minä kerran paneudun kuolemaan — ha, haa!
-Neljä viikkoa sitte olisivat he varmaan puristaneet minut neljän
-laudan väliin ja pistäneet jonnekin kuten kuolleen koiran. Mutta nyt
-— tuhat tulimmaista! — nyt tulee ruumissaattoni olemaan suuremmoinen!
-Vahinko vaan, etten itse voi sitä nähdä — en tiedä, mitä antaisin, jos
-saisin sen nähdä. Minut viedään hautaan lasivaunussa, hopea-arkussa,
-koko Belgradi puetaan mustiin ja lasilyhdyt palavat keskellä päivää.
-Niin, niiden täytyy palaa, minä pidän siitä erityisesti huolta. Minä
-näin kerran sellaiset hautajaiset. Se oli silloin kun ruhtinas Mikael
-vietiin hautaan. Se oli ihmeellistä! Niin minutkin haudataan, juuri
-niin!
-
-Genia katsoi eukkoa sivultapäin. Hänen toverinsa oli varmaan hullu.
-Viinapullon liian ahkera käyttäminen oli vaikuttanut hänessä
-viinahulluuden ja hän jutteli sellaisia asioita, joista ei Genia
-parhaalla tahdollaankaan voinut viisastua.
-
-Etäällä näkyi rakennus, joka oli aivan yksin tasangolla.
-
-- Tuo on varmaan rautatien asema! huudahti Genia. — Rientäkäämme.
-
-Hänestä alkoi tuntua kamalalta olla enää yhdessä eukon kanssa, sillä
-tämä alkoi nauraa itsekseen, tanssi pari askelta, seisoi taas hiljaa ja
-otti sitte viinapullon esille, hyväili sitä ja ryyppäsi aika siemauksen.
-
-Nyt saattoi nähdä, että eukko oli nauttinut liika paljon. Hän horjui ja
-hengitti syvään ja raskaasti.
-
-Kun Genia oli tullut niin lähelle asemaa, että saattoi nähdä sen
-jokseenkin hyvin, huomasi hän, että siellä oli hyvin paljon väkeä.
-
-Tämä tuntui hänestä kummalliselta. Sillä asemalla, joka oli melkein
-Unkarin pustalla, ei ollut tavallisesti juuri paljon matkustavaisia.
-Mutta tänään seisoi vaunuja ja hienoja ajoneuvoja aseman käytävän
-edessäkin ja koreita lakeijoja juoksi sinne tänne.
-
-- No, nyt olemme täällä, sanoi vanhus. — Nyt lähdemme Belgradiin. Mutta
-mehän matkustamme yhdessä, kultaseni.
-
-- Tietysti, olemmehan tulleet niin lähelle toisiamme, ettemme noin
-ilman muuta voi erota.
-
-- Oh, saatpa uskoa, että minulla on kyllä rahaa pilettini hinnaksi.
-
-- Kuka on antanut teille he rahat? kysyi Genia. Matka on kallis.
-
-- Kukako on antanut rahat, vastasi vanhus, — oh, ne antoivat kaikki.
-Kun saivat kuulla puhuttavan minun jutustani, niin kokosivat he
-matkarahoja minulle, toinen pani guldenin, toinen pari kreuzeniä.
-
-Genia meni nyt portista asemasillalle ja vanhus seurasi perässä. Nuori
-tyttö häpesi seuralaistaan. Hänestä oli kerrassaan tuskallista, että
-hänet nähtiin samassa seurassa naisen kanssa, joka ei voinut edes
-jaloillaan seistä. Mutta toiselta puolen ei hän voinut noin ilman
-mitään sanoa hänelle, ettei hän enää tahtonut olla hänen seurassaan.
-
-Hän salli sen, että vanhus asettui hänen viereensä pilettiluukun eteen
-ja pyysi samalla kun hänkin pilettiä Belgradiin.
-
-- Mutta sitte täytyy teidän kiirehtiä, jos tahdotte seurata mukana,
-sanoi lipun myyjä Genialle. — Juna seisoo jo oikeilla raiteilla ja
-lähtee tänään täsmälleen, sillä siinä on ylhäisiä matkustajia.
-
-Kun Genia kuuli nämä sanat, huusi hän seuralaiselleen, että heidän piti
-kiirehtiä ja riensi itse asemasillalle.
-
-Vanhus tuli rykien jälestä.
-
-- Tuo kirottu hengenahdistus, valitti hän, — se tulee aina silloin, kun
-minun enin pitäisi hengittää. Hyvänen aika, odottakaahan, minä tulen
-heti perästä. — Ah, tuossa on juna. — Mutta peijakas, mitäs tämä on?
-
-Ovi, joka vei asemahuoneesta sillalle, avattiin äkkiä. Sitte
-levitettiin leveä käytävämatto, joka ulottui komeasti laitettuun
-vaunuun. Myöskin portaat, jotka veivät vaunuun, olivat maton peittämät.
-Ja nyt astui upseerin takkiin puettu herra asemasillalle kulettaen
-kainalossaan hienosti puettua naista. Genia ei näistä sen enempää
-välittänyt, sillä hän ei tahtonut mistään hinnasta jäädä pois junasta,
-kun hänen siinä tapauksessa olisi pitänyt viettää yönsä pienellä
-yksinäisellä asemalla.
-
-Siitä syystä hyppäsi hän kiireesti erääseen vaunuun ja vasta sitte,
-kun oli sisällä ja oli vetänyt oven kiinni perässään, meni hän takasin
-ikkunan luo katselemaan sitä omituista näytelmää, joka tapahtui
-asemasillalla.
-
-- Draga, kuningatar Draga! huudahti Genia äkkiä. — Oi Jumala, hän itse
-ja kuningas Aleksanteri on mukana! Ne olivat siis tätä seuruetta,
-joista piletin myyjä puhui.
-
-Nyt selvisi kaikki hänelle. Olihan hän kuullut, että Aleksanteri ja
-Draga olivat olleet luostarissa. Ja nyt tapasi hän heidät täällä, Draga
-ja Aleksanteri olivat lähdössä samalla junalla kuin hänkin.
-
-Mutta mitäs tämä oli? Vanhus, jonka seurassa hän oli kulkenut asemalle,
-seisoi yhä sillalla kuten noiduttu eikä näyttäytynyt haluavan mennä
-pois kuninkaan ja kuningattaren tieltä. Eräs virkamies tuli ja pyysi
-häntä väistymään. Mutta akka lykkäsi virkamiehen pois luotaan. Samassa
-hyökkäsi hän kuningasta ja kuningatarta vastaan ja huusi käheällä
-äänellä, joka kuului yli koko asemasillan.
-
-- Draga, Draga, tyttäreni, etkö enää tunnekaan minua?
-
-Kuului huuto. Se oli päässyt kuningattaren huulilta. Genia näki Dragan
-kalman kalpeana horjuvan taapäin. Näytti siltä kuin tuo muutoin niin
-ylpeä nainen nyt olisi pyörtymäisillään.
-
-Mutta kuningas, arkana kuten ainakin ja eläen alituisessa pelossa, että
-häntä vastaan tahdottiin tehdä murhayritys oli juossut syrjään.
-
-
-
-
-KOLMASKAHDEKSATTA LUKU.
-
-Äidin murhaaja.
-
-
-- Niin, etkö tunne minua, Draga, rakkaani? huusi juopunut vanhus. —
-Minähän olen pikku äitisi! Hi, hi, sinä luulit kai minun olevan jo
-kuolleen, luulit kai, että madot jo kestailivat ruumiini päällä. Mutta
-näetkös, tässä seison ilmielävänä edessäsi. No, syleile nyt minua,
-tyttäreni, ja paina minua rintaasi vasten!
-
-- Laittakaa niin, että tuo mieletön nainen tulee pois täältä! käski
-Draga. — Pois tieltä! Minä en tunne häntä.
-
-Neljä lakeijaa juoksi esiin ja tahtoivat vetää juopuneen pois paikalta.
-
-Sanotaan, että juopuneet voivat osoittaa tavatonta voimaa niin kauan
-kun juopumus kestää. Niin oli tämänkin vanhan naisen laita.
-
-Hän löi nyrkillään erästä lakeijaa rintaan niin, että tämä horjui
-taapäin. Toisesta pääsi hän siten erilleen, että pudisti hänet pois,
-kuin olisi hän ollut kärpänen. Kolmatta sylki hän vasten silmiä,
-jotta tämä kauhistuneena pakeni ja neljäs ei enää uskaltanut tarttua
-raivoavaan naiseen.
-
-- Ha, haa, te kullalla koristetut roistot! Kuinka uskallatte nostaa
-kättänne kuningattarenne äitiä vastaan? Kunnioitusta minulle, sillä
-minä olen kuningattaren äiti! Tässä on se, joka on synnyttänyt hänet
-maailmaan! Ahaa, tämä on kai sinun puolisosi, kuningas, luulen ma! Tule
-syliini, poikani, minä tahdon siunata sinua, minä olen äitisi!
-
-- Mitä tuo nainen tahtoo? kysyi Aleksanteri hämillään. — Mistä hän
-puhuu?
-
-- Tässä meidän edessämme on mielipuoli, vastasi Draga. — Tämä onneton
-vaimoparka on vietävä hullujen huoneeseen. Mutta laittakaa vaan niin,
-ettei hän enää ole tiellämme, sillä minä en katso häneen, hän on niin
-vastenmielinen.
-
-Näin sanoen tahtoi Draga rientää hänen ohitsensa. Mutta samassa syleili
-eukko häntä ja puristi niin kovasti rintaansa vasten, ettei kuningatar
-voinut tehdä vastarintaa.
-
-- Mitä sanot sinä, kiittämätön olento? sähisi vanhus. — Et tahdo enää
-tunnustaa minua äidiksesi, luulen ma? Minä sanon sinulle, kuinka usein
-olen istunut myöhään yöhön ja parsinut sinun sukkiasi? Vai kerronko
-miehellesi, että sinulla on ollut jo monta ennen häntä. —
-
-- Hiljaa! kuiskasi Draga vanhukselle. — Sinä saat rahaa niin paljon
-kuin tahdot! Mutta päästä minut nyt irti! Minun täytyy kieltää sinut!
-
-- Sinun täytyy kieltää minut! Mutta minä en ollenkaan tahdo, että sinä
-kiellät minut. Minä tahdon, että sinä kutsut minua äidiksesi! Tässä
-kaiken kansan edessä tulee sinun tunnustaa, että minä olen äitisi! Minä
-olen vanha äiti Lunjevica, sen tietää koko maailma. Oi, että minun piti
-tämä nähdä! Oma tyttäreni ei tahdo tuntea minua! Se kiittämätön olento,
-se katunainen! Ah, minä en voi enää pidättää kyyneleitäni, minun täytyy
-itkeä! Sillä minä tunnen olevani niin kovin onneton!
-
-Hänen humaluutensa sai nyt toisen muodon. Viha muuttui
-sydäntäsärkeväksi hellyydeksi, jota usein näkee juopuneissa. Silloin
-itkevät he kaikista, valittavat kohtaloansa ja kerrassaan sulavat
-kyyneliin, kunnes vihdoin heikkous voittaa. Mutta heikkouden tilaan oli
-tässä vielä pitkältä. Tällä hetkellä oli rouva Lunjevican terveys mitä
-parhain. Hän tosin itki, mutta samalla kirosi ja haukkui, niin että
-kuningatar kauhistuneena pakeni pois. Hänen oli vihdoinkin onnistunut
-kiskoa itsensä irti äidistänsä. Lakeijat olivat taas tulleet ja pitivät
-vanhusta kiinni, joten kuningas ja kuningatar pääsivät vaunuun.
-
-Siellä oli asemapäällikkö parhaassa virkapuvussaan odottamassa. Hän
-nosti kuningattaren vaunuun ja siinä kuiskasi Draga hänen korvaansa.
-
-- Antakaa heti lähtömerkki! Minun täytyy päästä pois täältä! Ja tuon
-mielipuolen panette te kiinni ja jätätte viranomaisten huostaan, jotka
-kyllä pitävät huolta siitä, että hänet viedään hullujen huoneeseen.
-
-Kuningas ja kuningatar istuivat vaunuissa, Draga melkein tajuttomana
-vaipuneena samettisohvalle.
-
-- Oliko se todellakin mielipuoli, joka sinua puhutteli? kysyi kuningas.
-Kuinka voi tuo nainen sellaista ajatella, että hän on sinun äitisi?
-
-- Elä kysy minulta! vastasi Draga kärsimättömästi ankaralla äänellä. —
-Enhän minä sille mitään voi, jos joku juopunut saa sen päähänpiston,
-että tahtoo näytellä äitini osaa. Minun äitini on kuollut. Minulla on
-hänen kuolintodistuksensakin.
-
-- No, sitte ei enää puhuta siitä asiasta, arveli kuningas.
-
-Samassa suljettiin vaunun ovi. Asemapäällikkö vetäytyi syvästi
-kumartaen takasin.
-
-- Voi, jos nyt edes Nicodem olisi täällä! kuiskasi Draga itsekseen. —
-Mutta hän on äkkiä kadonnut — hän on yksin palannut Belgradiin.
-
-- Niin, sen hän on tehnyt, rakkaani, vastasi kuningas — ja minä voin
-ilmoittaa sinulle, ettei Nicodem matkustanut yksin. Sanotaan, että
-pieni herttainen rouva on mennyt hänen kanssansa. Kuka tämä rouva on,
-sitä en minä saanut tietää. No, voimmehan suoda hänelle vähän iloa! Kun
-on kysymys kauniista naisesta, täytyy olla suvaitsevainen.
-
-Asemapäällikkö oli antanut lähtömerkin. Kuului kolme kimakkaa
-vihellystä. Silloin juoksi äkkiä vielä eräs henkilö asemasillalle ja
-vaihtoi kiihtyneen näköisenä muutamia sanoja asemapäällikön kanssa. Se
-oli Stefan Naumovitsch, joka oli ollut vähällä jäädä pienelle asemalle.
-Hän, joka oli kuninkaan ajutantti, oli lähettänyt kuninkaallisten
-tavaroita Belgradiin. Kun ei hän nyt voinut tietää, että juna ainakin
-kymmenen minuuttia aikaisemmin kuin tavallisesti lähtisi asemalta, niin
-ei hän ollut pitänyt erityisen kiirettä. Nyt näki hän kuitenkin, että
-juna oli vähällä lähteä liikkeelle, kun hän vielä seisoi asemasillalla.
-Mutta hän teki nopean päätöksen ja juoksi ensimäiseen vaunuun, mihin
-pääsi, kiskaisi oven auki ja pujahti vaunuun.
-
-Mutta juna ei vielä päässyt lähtemään, ennenkuin uusi häiriö tapahtui.
-Juopunut ei ollut ennen huomannut, että Draga koetti päästä häntä
-pakoon, ennenkuin hän aivan raivostuneena hyökkäsi junan luo ja hyppäsi
-portaalle sekä piti molemmin käsin kiinni messinkirivasta, joka pisti
-ulos vaunun oven reunasta.
-
-- Draga, tyttäreni! huusi hän. — Avaa Draga, minä se olen äitisi!
-
-Mutta juna oli jo lähtenyt liikkeeseen. Veturi oli päästänyt kolme
-kimeää vihellystä. Se puhisi ja sähisi, ja kun veturinkuljettaja antoi
-heti lähteä täydellä höyryllä, kuten on tapana, kun on kuninkaallisia
-matkustajia, niin riensi juna pois vimmattua vauhtia.
-
-Draga oli kauhistuneena noussut ylös ja meni ikkunan luo. Hänen äitinsä
-veristävät, punaiset kasvot irvistivät häntä vastaan.
-
-- Ah, tuossa on taas se hullu! huudahti kuningas. Jumala taivaassa,
-mihin menemme! Emmehän voi antaa hänen joutua turmioonkaan.
-
-- Tyttöseni — sydänkäpyseni — puluseni! huusi akka. — Minä tahdon
-hyväillä ja suudella sinua, avaa minulle.
-
-Olenhan minä äitisi. Olen kantanut sinua sydämeni alla. Muistatko,
-kuinka ensimäisen kerran menin sinun kanssasi kouluun? Silloin siunasin
-minä sinua. Siunaukseni onkin tuottanut hedelmiä. Sinä olet löytänyt
-kuninkaan, joka on tehnyt sinut puolisoksensa.
-
-Kuningas tahtoi avata oven, mutta Draga esti häntä voimakkaalla
-liikkeellä.
-
-- Takasin! huusi hän Aleksanterille. — Mitä meillä on tekemistä naisen
-kanssa tuolla ulkona? Hän on mielipuoli ja meille on aivan yhdentekevä,
-missä hän kuolee.
-
-Aleksanteri jäykistyi ja katsoi Dragaan kysyvästi. Hän oli tämän
-naisen huulilta kuullut paljon, joka näytti hänestä selittämättömältä.
-Se, mitä hän nyt kuuli, värisytti häntä, ja ehkä hän nyt ensi kerran
-pelästyi elämänkumppaniansa, jonka oli valinnut.
-
-Vanhus horjui edes takasin portaalla. Mutta hän piti itseään kiinni
-ihmeteltävällä voimalla. Hän lienee kuitenkin huomannut, että hänen
-vastustuskykynsä oli loppumaisillaan, sillä hän huusi kimeällä,
-sydäntäsärkevällä äänellä:
-
-- Avaahan toki minulle! Tahdotko todellakin syöstä minut turmioon?
-Muserretaanko minut maahan? Leikkaavatko pyörät minut palasiksi?
-Avaahan toki! Minä en enää kestä!
-
-Draga seisoi sisäpuolella ja katsoi säälimättä äitiänsä. Siinä julmassa
-sielussa ei ollut sääliä. Vaikka hän tiesi, että se todellakin oli
-hänen äitinsä, joka seisoi siellä ulkona ja pyysi häntä päästämään
-sisälle, niin toivoi hän juuri sitä, että vanhus joutuisi turmioon.
-Sehän oli paras keino hänelle päästä kerta kaikkiaan erilleen äidistä.
-
-- Annatko sitte minun kuolla? huusi äiti Lunjevica kimeällä äänellä —
-Pitääkö minun joutua turmioon? Draga — Draginja — muista, että sinä
-aina olet ollut minun lempilapseni! Avaa nyt — auta minua — armahda
-minua! Minä en voi enää pysyä kiinni! Niin, tuolla kaukana näen muurin
-— minä muserran pääni siihen! Hm, kuinka kovasti tuuli painaa minun
-kupeeseeni! — Draga, avaa, avaa!
-
-Mutta kuninkaallinen nainen seisoi siinä kuin marmoripatsas. Hän ei
-lausunut ainoaakaan lohdutuksen sanaa.
-
-- Draga, huudahti Aleksanteri ja tuli vaimonsa luo. — Armahda toki
-eukkoa! Vaikka hän onkin hullu, vaikka onkin loukannut sinua sillä,
-että sanoo olevansa sinun äitisi, niin on hän kaikissa tapauksissa
-ihminen. —
-
-Tämän sanottuaan koetti kuningas työntää Dragan sivulle, avatakseen
-vaunun oven. Mutta Draga ojensi käskevästi kätensä ja huusi:
-
-- Takasin Aleksanteri — mitä meillä on tekemistä tämän mielettömän
-naisen kanssa?
-
-- Draga, minä en ymmärrä sinua, huudahti Aleksanteri hämmästyneenä.
-En totisesti, ensi kertaa yhdessä olomme aikana olet sinä minusta
-käsittämätön. Kuka voisi olla niin julma?
-
-- Julma! Etkö sinä sitte huomaa, että minä olen ainoastaan viisas?
-sanoi Draga nopeasti.
-
-- Viisas? — Sitäkö sanot viisaudeksi, Draga, kun annetaan ihminen
-joutua turmioon, tämä nainen —
-
-- On minun äitini! sähisi Draga yhteenpuristettujen hampaittensa
-välistä.
-
-Aleksanteri horjui taapäin. Silmänräpäykseksi peitti hän kasvonsa
-käsillään, mutta mutisi sitte ikäänkuin itsekseen:
-
-- Sinun äitisi!
-
-- Niin, minun äitini, jota pidimme kuolleena, vastasi Draga. — Me
-luulimme, että hän oli hukkunut Tonavaan.
-
-- Sinun äitisi, toisti kuningas vielä kerran, — tämä maankiertäjä, joka
-haisee viinalle jo pitkän matkan päästä, hän, äitisi?
-
-- No niin, olenhan jo sanonut sinulle, että hän on on nainen, joka on
-synnyttänyt minut maailmaan. Mutta mitä se tekee? Velvoittaako se minut
-johonkin? Olihan sinullakin isä, ja sinä annoit kuitenkin suostumuksesi
-siihen, että —
-
-- Vaikene, Jumalan tähden, vaikene! keskeytti hänet kuningas käheällä
-äänellä ja hänen jäykkä katseensa kulki joka suunnalle vaunussa,
-kuin olisi hän pelännyt, että jossain oli joku kuuntelija kätkössä.
-— Elä muistuta minulle sitä asiata! Minun isäni — niin, silloin oli
-politiikka kysymyksessä, minun täytyi toimia siten, jos tahdoin olla
-Serbian kuninkaana, mutta tämä nainen —
-
-- Voi tulla vaarallisemmaksi meille, kuin mitä kuningas Milan oli,
-keskeytti Draga matalalla, mutta hyvin terävällä äänellä. — Sinä
-olet hetkellinen, Aleksanteri, siitä syystä täytyy minun avata sinun
-silmäsi ja ajatella sinun edestäsi. Tahdotko siis, että tämä juoppo,
-tämä rääsyihin kääritty, rappiolle joutunut maankiertäjä tulee
-kanssamme Belgradiin? Tahdotko nähdä hänet suurella torilla tai konakin
-edustalla? — Ha, haa, silloin asettuu hän sinne ja huutaa kovalla
-äänellä:
-
-Minä olen kuningatar Dragan äiti, minä olen kuninkaan anoppi, minä
-olen —
-
-- Avatkaa, avatkaa! kuului sähisevä ääni ulkoa.
-
-— Murhaajat, tahdotteko siis, että minun pitää kuolla? Haa, minä tulen
-sisään — vaikka minä —
-
-Samassa särettiin ikkunan ruutu ja Draga hypähti taapäin, ettei lasin
-sirpaleet löisi häntä vasten kasvoja. Sillä epätoivoissaan oli vanhus
-irroittanut toisen kätensä messinkikahvasta ja lyönyt sisään ikkunan
-ruudun.
-
-- Suuri Jumala, huudahti kuningas, mitä tästä tulee, jos me nyt tulemme
-jollekin asemalle? Silloin nähdään hänet ja moititaan meitä, että me
-olemme tahallamme tahtoneet hänen kuolemaansa.
-
-- Vielä on pitkä matka asemalle, vastasi Draga kylmäverisesti. — Minä
-ajattelen, että meidän täytyy nyt toimia päättävästi. Mene edemmäs,
-Aleksanteri ja anna minun tehdä, kuten tahdon! Istu tuolla nurkassa,
-sulje silmäsi, eläkä välitä siitä, mitä tulee tapahtumaan.
-
-- Mitä sinä aiot sitte tehdä? kysyi Aleksanteri huulet valkeina. —
-Draga sinä aiot —
-
-- Tehdä samaa, mitä sinä olet tehnyt Milanille. Niin, eikö se ole aivan
-samaa, jos minä annan tämän naisen lopettaa päivänsä junan pyörien
-alla, tai jos minä annan hänelle myrkkyä, aivan samallaista myrkkyä,
-joka vei Milanin hengen?
-
-- Vaikene! käski kuningas. — Miksi manaat sinä aina esille elämäni
-hirmuisimman aaveen? Aiotko hankkia uuden painajaisen minun kaulaani?
-Tuleeko tämäkin nainen seisomaan uhkaavana edessäni unettomina öinäni?
-
-- Takasin, kuuletko! huusi Draga. — Tämä on viimeinen minuutti! Sen
-täytyy tapahtua — muista se!
-
-Kimakka vihellys kuului nyt veturista.
-
-- Se on merkkinä, että asema on aivan lähellä. Minä en tahdo, että
-kansa täällä Serbiassa saa halveksien katsoa minuun ja se tulee
-halveksimaan minua, jos se oppii tuntemaan tämän naisen. Minä en tahdo,
-että tämä nainen vetää minut tomuun, josta olen noussut ylös. Minä en
-tahdo, että mitään varjoa lankeaa minun suuruudelleni ja komeudelleni
-ja että Eurooppa uudelleen saa syytä pilkata minua ja osoittaa minua
-sormellaan alhaisen säätyni tähden. Jos rakastat minua, Aleksanteri,
-niin käänny poispäin, eläkä välitä minusta!
-
-Jos rakastat minua!
-
-Se oli se taikasana, jolla hän aina voitti heikkohermoisen,
-intohimojensa kahleisiin vangitun kuninkaan.
-
-Aleksanteri horjui taapäin. Ähkyen vaipui hän samettityynylle ja löi
-kädet kasvoillensa.
-
-- Tee kuten tahdot, sanoi kuningas huoaten — minä — minä en sinusta
-välitä. Mutta tee se pian — pian, jottei sitä kukaan ehdi huomata. Oi,
-minä vapisen ajatellessani, että joku voisi todistaa, että me olemme
-aikaansaaneet tämän murhan.
-
-Päättävällä liikkeellä avasi Draga nyt vihdoinkin oven.
-
-Ilohuuto kuului ulkoa. Sillä onneton äiti ei voinut muuta kuin uskoa,
-että tyttären sydän oli vihdoinkin heltynyt, että hänen pelastuksensa
-hetki oli tullut ja että Draga ojentaisi kätensä hänelle vetääkseen
-hänet vaunuun.
-
-- Se kuninkaallinen nainen, jolle olet antanut elämän ja jota kerran
-olet kantanut sydämesi alla, se nainen ei tunne sääliä. Voimakkaampi
-kuin mitkään muut tunteet, jotka muuten asuvat ihmisrinnassa, on
-hänessä kunniahimo, polttava, kuluttava kunniahimo, jota hänen on
-kiittäminen siitä, että hänen päässänsä on kruunu.
-
-- Tule, tule, kuiskasi Draga. — Tule tänne sisälle!
-
-- Minä tulen, vastasi eukko — mutta minä pelkään putoavani. Tue sinä
-minua, tyttäreni! Oi, se olisi hirmuista, jos minä nyt, viime hetkellä
-horjahtaisin ja kaatuisin.
-
-- Oh, et, ethän toki — elä pelkää, mamma, minä pidän kyllä sinusta
-kiinni, sanoi tuo viekas, teeskentelevä nainen. — Mutta minä en voi
-kumartua niin alas. Ojenna minulle kätesi, niin tartun siihen samassa
-kun sinä hellität kätesi ovenrivasta.
-
-- Teetkö sen todellakin? kysyi vanhus. — Oh, minä vapisen niin
-hirmuisesti! Kas niin, tartu kovasti käteeni, pidä kovemmin — kiitos
-vaan! Nyt, nyt päästän toisen irti. — Jos ei juna vaan menisi niin
-kovaa vauhtia, minä menetän vähällä järkeni. Mutta tiedänhän minä, että
-pidät minusta kiinni, Draga — teethän sen?
-
-- Niin, minä pidän sinusta kiinni, mamma. Kiiruhda vaan, elä enää
-epäile!
-
-- No sitte Jumalan nimeen. — Ah, sinä kirottu, sinähän päästät minut
-irti —
-
-Myrskytuuli, joka syntyi pauhaavan junan kovasta vauhdista, toi nämä
-sanat Dragan korvaan.
-
-Samassa kun eukko irroitti kätensä kaidepuusta, vetäsi Dragakin kätensä
-pois, jolla oli pitänyt kiinni äidin toisesta ranteesta. Vanha nainen
-kaatui takaperin portaalta alas ja samassa joutui hänen jalkansa
-erääseen pyörään, tämä veti hänet junan alle ja kohisten ja puhkuen
-kulki pitkä juna onnettoman naisen yli. Mutta Draga veti oven kiinni ja
-vaipui sitte väsyneenä samettityynylle.
-
-- Nyt se on tehty, huokasi hän, mutta se ei ollut säälin huokaus, joka
-tunkeutui hänen rinnastaan, vaan pikemmin helpotuksen huokaus, kuin
-olisi hän nyt, suorittanut suuren työn. — Niin, Aleksanteri, nyt olemme
-aivan samallaiset. Hän istuutui heikkohermoisen kuninkaan viereen,
-kietoi kätensä hänen ympärilleen ja veti hänet lähemmä itseään.
-
-Niin, nyt olemme toistemme arvoiset, sinä olet murhannut isäsi ja minä
-äitini.
-
-- Ah, ähkyi kuningas — minua vilustaa, lämmitä minua, Draga!
-
-- Kyllä, kyllä, huudahti hän — minä suutelen sinua, minä teen kaikki,
-mitä tahdot, mutta sitte vasta, kun olemme päässeet aseman ohi. —
-Kuuletko, nyt viheltää veturi! Olipa todellakin paras aika toimia niin
-päättävästi.
-
-- Onko hän kuollut? kysyi Aleksanteri.
-
-- Kuollut — tietysti on hän kuollut, sillä juna on mennyt hänen
-ylitsensä, sen on täytynyt mennä yli, ja sinä tiedät, että pikajunan
-teräspyörät ovat parempia teloittajia kuin ne, jotka olet palkannut
-telottajain toimiin Belgradissa. Se olisi muuten oivallinen tapa
-tappaa pahantekijöitä, kun ne pantaisiin sidottuina raiteille ja
-annettaisiin pikajunan kulkea yli. Silloin ei tarvittaisi ketään
-toimittamaan tuota veristä työtä ja sitte olisi se ihan varma kuolema.
-Näetkös Aleksanteri, kuinka suosiollinen kohtalo on meille. Eikö
-ollut erinomaista, että mummo ei tavannut meitä Belgradissa, vaan
-Kruschedolissa? Ei kukaan saa nyt tietää, mitä juopuneesta naisesta on
-tullut. Kruschedolista läksi hän elävänä ja kun hän hyppäsi portaalle
-— mikä on silloin luonnollisempaa, kuin että hän on aivan itsestään
-syössyt sieltä alas, että tuuli on hänet riuhtaissut alas ja heittänyt
-pyöräin alle. Kukahan uskaltaisi siitä epäilläkään kuningatarta?
-
-- Ei kukaan, ei kukaan! vastasi kuningas huoaten. — Mutta minua
-vilustaa niin hirmuisesti, ja nyt tulee vielä uusi aave seisomaan
-silmieni edessä niin kauan kun elän! Unettomina öinäni näen minä
-edessäni sekä Milanin, että tuon akan. — Ah, Draga, lämmitä minua!
-
-Draga puristi hänen päänsä rintaansa vasten ja piti häntä kiinni
-molemmin käsin.
-
-Juna hiljensi kulkuaan ja asema tuli näkyviin. — Mutta ruumis oli
-jäänyt radalle.
-
-
-
-
-NELJÄSKAHDEKSATTA LUKU.
-
-Tärkeä ruumis.
-
-
-Ruumis? Oliko sitte tuo inhottava akka, joka täydellä syyllä nimitti
-itseään Dragan äidiksi, todella kuollut? Oliko kuningatar saavuttanut
-tarkoituksensa? Eikö vanhus voinut enää todistaa häntä vastaan, nousta
-hänen syyttäjäkseen ja huutaa:
-
-- Minä olen Dragan äiti, minä olen synnyttänyt Serbian kuningattaren. —
-Hän on tahtonut tappaa minut.
-
-Ja oliko rikos tehty ilman todistajia? Oliko, paitse Jumalan silmää,
-joka näkee kaikki, mitä täällä maan päällä tapahtuu, joka tunkeutuu
-salaisimpaankin soppeen, oliko mikään ihmissilmä nähnyt murhatyötä?
-
-Genia oli nähnyt kaikki ja vielä eräs toinenkin — Stefan Naumovitsch!
-Sillä nämä kaksi oli kohtalo tuonut yhteen hyvin ihmeellisellä tavalla.
-
-Lukijamme muistavat kyllä, että me jo kuvasimme, kuinka Stefan
-Naumovitsch viime minuutissa, kun juna läksi liikkeelle, hyökkäsi
-junasillalle, kiskasi erään vaunun oven auki ja katosi sisälle. Se ei
-ollut se vaunu, joka oli aiottu kuninkaan ajutantille, se oli aivan
-yksinkertaisesti kolmannen luokan vaunu. Mutta siihen oli jo ennen
-Genia mennyt sisälle.
-
-Stefan ei ensin huomannut tyttöä. Se sysäys, jonka hän sai hypätessään
-vaunuun juuri silloin kun juna läksi liikkeelle, oli niin kova että hän
-puoliksi tiedottomana vaipui sohvalle. Hän sulki silmänsä, sillä hän
-ajatteli, mikä hirvittävä vaara häntä oli uhannut ja kuinka lähellä
-kuolemaa hän oli ollut.
-
-Silloin tunsi hän äkkiä, kuinka kaksi pehmoista kättä tarttui hänen
-käsiinsä. Sitte kumartui joku vartalo hänen ylitsensä ja seuraavassa
-silmänräpäyksessä painettiin kaksi huulta hänen huulillensa. Hänestä
-tuntui, kuin näkisi hän unta. Niin, se ei voinut olla muuta kuin unta,
-siitä oli Stefan varma. Hänestä tuntui kuin kuulisi hän rakkaan äänen
-kuiskaavan hänelle:
-
-- Stefan, minä se olen — sinun Geniasi syleilee sinua; — Jumalalle
-olkoon kiitos, että löysin sinut!
-
-Ei, ei, se ei voinut olla muuta kuin unta, sitä ei hän epäillytkään.
-Hän piti yhä silmiänsä kiinni. Mutta vaistomaisesti kietoi hän
-käsivartensa tytön ympäri ja painoi häntä rintaansa vasten. — Hän
-arveli, että se oli unta — ihanaa unta.
-
-- Stefan, oma Stefanini! kuiskasi Genia niin hiljaa, kuin olisi hän
-todellakin ollut henki. — Katso minua, anna minun nähdä rakkaat
-silmäsi! Se olen todellakin minä, sinun Geniasi! Oi Stefan, mikä ilo,
-mikä autuus saada olla yhdessä sinun kanssasi! Vihdoinkin olemme
-yhdistetyt, nyt ei mikään maailmassa voi meitä eroittaa.
-
-- Genia!
-
-Hän hyppäsi ylös sohvalta, piti hänen käsiään omissaan ja katsoi
-syvälle hänen silmiinsä, ja ilo, jota ei sanoin voida kertoa, ilo,
-jota vaan se tuntee, jonka on, kuten Stefanin, tehnyt onnelliseksi
-todellinen rakkaus, täytti hänen rintansa.
-
-- Genia, huudahti hän ja kietoi kätensä hänen ympärilleen sekä veti
-hänen pienen päänsä rintaansa vasten, — se olet sinä — anna minun
-suudella sinua, anna minun hyväillä sinua! — Oi, nyt olen saanut sinut
-takasin! Sinä et ole kuollut, sinä et ole ainiaaksi minulta riistetty,
-me olemme taas yhdistetyt. Oi Genia, sanat ovat niin köyhiä, ne eivät
-kykene ilmaisemaan sitä, mitä me nyt tunnemme! Mutta sen minä tiedän,
-etten nyt päästä luotani onneani. Sinä pysyt luonani, me menemme
-naimisiin ja sitte pakenemme Serbiasta toiseen maahan, niin pian kuin
-mahdollista. Jossain löydämme kyllä nurkan, jossa — voimme kätkeä
-rakkautemme niiltä, jotka sitä meiltä kadehtivat. Genia sano, että se
-olet sinä, ettet ole mikään valepukuinen henki! Mutta, ei, minähän
-tunnen sinun huulesi omiani vasten, ne ovat lämpimät. Sinun suudelmasi
-ovat valaneet uutta elämää minun suoniini. — Jumalalle olkoon kiitos ja
-kunnia, että olen sinut jälleen löytänyt!
-
-He istuivat vieretysten penkillä. Stefan piti kättään Genian ympärillä
-ja Genia kertoi hänelle kaikki, mitä hänelle oli tapahtunut.
-
-Mutta — mitä se oli?
-
-Samassa kuului räminä, kuin olisi ikkunaruutu lyöty rikki.
-
-He hyppäsivät ikkunan luo. Stefan avasi sen ja katsoi ulos.
-
-Suuri Jumala, eräs vanha nainen seisoo tuolla ulkona vaunun portaalla.
-Hän ponnistelee nähtävästi päästäkseen vaunuun, mutta ovea näytään
-pidettävän kiinni.
-
-- Kuka istuu siinä vaunussa? kysyi Genia.
-
-- Kuningas ja kuningatar.
-
-- Ah, minä tunnen sen naisen, huudahti Genia. — Minä kuulin hänen
-kimeän huutonsa Kruschedolin asemalla! — Tiedätkö, kuka hän on? Ei
-enempää eikä vähempää kuin kuningatar Dragan äiti!
-
-- Hänen äitinsä? huudahti Stefan. — Hänet täytyy meidän pelastaa,
-ei ainoastaan sentähden, että se on velvollisuutemme ihmisinä, vaan
-myöskin sentähden, että me tämän, hänen äitinsä kautta tuotamme
-Dragalle kuolinhaavan. Serbialaiset saavat nähdä, mistä rapakosta
-Draga on noussut, millainen hänellä on äiti! Ei mikään tee kansaan
-sellaista vaikutusta kuin se, että näytämme kansalle hänen äitinsä.
-Mutta ennenkuin Stefan oli ehtinyt avata vaunun oven, oli hirmutyö jo
-tapahtunut.
-
-Stefan ja Genia näkivät ikkunastaan, kuinka kuningatar syöksi alas oman
-äitinsä huimaa vauhtia kulkevan vaunun portaalta.
-
-- Murha — häpeällinen murha! huudahti Stefan. — Murha, jonka vertaista
-tuskin on nähty! Kuningatar Draga on kohonnut rikoksen korkeimmalle
-huipulla, hän on murhannut oman äitinsä.
-
-Genia oli puoliksi voimattomana vaipunut takasin penkille ja istui
-siinä koko ruumis vapisten. Stefanin täytyi tyynnyttää ja lohduttaa
-häntä. Muuten näki hän, ettei sillä hetkellä voinut mitään tehdä.
-Vanhus oli mennyttä, se oli selvä.
-
-Mutta oliko todellakin niin? — Ei, vielä ei hän ollut kuollut, vielä ei
-hän ollut vetänyt viimeistä henkäystään.
-
-Tosin oli juna kulkenut hänen ylitsensä ja katkaissut hänen molemmat
-jalkansa. Tämä oli hirmuinen, ehkä kuolemantuottava tapaturma, mutta
-siitä ei seurannut heti kuolema.
-
-Vanhus makasi korkeassa ruohikossa ja valitti sittekun juna oli mennyt
-ohi. Hän oli herännyt horrostilastaan, hän tiesi, mitä oli tapahtunut.
-Hän kiertelihe tuskissaan, hän koetti useita kertoja saada kätensä
-viedyksi siihen ruumiin paikkaan, jossa jalat olivat kerran olleet.
-Mutta hän ei voinut ulottaa kättänsä niin pitkälle.
-
-- Apua, apua! huusi hän. — Oi, minun pitää kuolla — kirottu tytär,
-sinä olet tappanut minut! Haa, jospa saisin edes syyttää sinua jonkun
-edessä! Oi, missä on viinapulloni, se voisi hetkeksi vielä pidentää
-kurjaa elämääni, vahvistaisi minua hiukan.
-
-Ja akalla oli todellakin vielä niin ihmeteltävän paljon voimaa,
-että hän saattoi viedä kätensä hameen taskuun. Pullo oli vielä
-kokonaan. Akalla oli vielä voimaa ottaa korkki suulta ja asettaa
-pullo huulilleen. Hän imi viinaa sisäänsä, kuin olisi se ollut elämän
-nestettä, imi sitä suurin siemauksin ja siitä oli se seuraus, että hän
-hetkeksi sai tajuntansa.
-
-Silloin kuului äkkiä juoksevan hevosen kavion kapse. Ratsastaja tuli
-näkyviin. Hän pysäytti hevosensa, sillä ähkyvä ääni kuului hänen
-korviinsa.
-
-Hän katseli ympärilleen, mutta ei voinut heti huomata verissään
-makaavaa akkaa. Mutta nyt, nyt huomasi hän hänet ja kauhusta huutaen
-hypähti hän satulasta.
-
-- Mitä se on? huudahti hän. — Nainen — suuri Jumala, hän vuotaa verta.
-
-Ahaa, nyt ymmärrän minä kaikki! Hän on mitä hirmuisimmalla tavalla
-loukkaantunut, sillä hän on joutunut junan pyöräin alle.
-
-Ratsastaja rupesi polvilleen vanhuksen viereen.
-
-Hän voitti sen vastenmielisyyden, jonka vanha juoppo synnyttää joka
-ihmisessä ja nosti hiukan hänen päätänsä.
-
-- Mitä teille on tapahtunut? huudahti hän. — Sanokaa minulle, mitä
-teille on tapahtunut! Mitä voin minä teille tehdä? Pelkään, ettei tässä
-voi mitään tehdä — te olette kadotettu.
-
-- Niin, minä olen kadotettu, läähätti akka. — Mutta ennenkuin kuolen
-— yksi sana — yksi ainoa. — Minä tahdon — minä — minä sanon teille
-murhaajani nimen.
-
-- Murhaajanne? Se ei siis olekaan satunnaista, että olette joutunut
-tähän raiteille makaamaan ja että juna on kulkenut ylitsenne?
-
-- Satunnaista — ha, haa, oma lapseni on sen tehnyt — oma tyttäreni — se
-ilkeä — se kiittämätön.
-
-- Te varmaan hourailette! Kuinka saattaisi olla mahdollista, että
-teidän oma lapsenne, oma tyttärenne — miettikää, ennenkuin heitätte
-sellaista syytöstä, sillä se saattaisi tuottaa hirmuisia seurauksia
-teidän lapsellenne.
-
-- Minun lapselleni — oh, koston salama on hänet kohtaava, tuon
-kuninkaallisen pedon! Minä tunsin hänet, hän riensi vaunuun, joka läksi
-Kruschedolista, mutta minä en tahtonut päästää häntä. Minä hyppäsin
-hänen vaununsa portaalle, minä suoritin koko matkan Kruschedolista
-tänne asti seisoen portaalla ja pidin kiinni kaidetangosta, joka oli
-vaunun sisäänkäytävän vieressä. Ja sisällä vaunussa olivat tyttäreni ja
-se mies, jonka kanssa hän on naimisissa. Ah, ettehän te tiedä, ketä he
-ovat — no, minä sanon sen teille.
-
-Ne, joista puhun, ovat kuningatar Draga ja Serbian kuningas
-Aleksanteri. Näettekös, herra, he ovat minun lapsiani — rakkaita,
-herttaisia lapsiani, eikö niin, jotka murhaavat oman äitinsä. Ja mistä
-syystä? Sehän on selvää, että he tahtovat raivata minut pois tieltä,
-kun häpeävät minua! Hyi sentään — että hävetään omaa äitiänsä — se on
-niin hirmuinen rikos, että pelkkä ajatuskin on saattanut syntyä vaan
-Dragan aivoissa.
-
-- Draga! huudahti hämmästyneenä parrakas vieras. — Nainen, te lausuitte
-nyt nimen, joka ei varmaan voi olla missään yhteydessä teidän
-kanssanne. Vai tahdotteko ehkä väittää, että kuningatar Draga —
-
-- Hän on tyttäreni, ähkyi kuoleva käheällä äänellä, — niin, minun
-tyttäreni, sanon vielä kerran, sillä nimeni on Lunjevica!
-
-Nuori mies, joka oli polvillaan kuolevan vieressä, näytti pitävän
-kaikkea, mitä onneton nainen tähän asti oli hänelle sanonut, pelkkänä
-kuolevan houreena.
-
-- Ajatelkaa, sanoi hän — sanotteko olevanne Lunjevica?
-
-No, minä tahdon uskoa, että nimenne on se, mutta sillä ei vielä ole
-todistettu, että te olette kuningatar Dragan äiti.
-
-- Ei vielä todistettu? änkytti eukko. — No, tunnustelkaa sitte
-taskujani — sieltä löydätte muutamia papereita, josta näkyy
-selvästi, että minä olen Dragan äiti — Dragan kastetodistus — omat
-avioliittopaperini. Kaikki löytyy siellä. — Oi sinä kirottu tytär, joka
-murhasit oman äitisi! Sillä minä kuolen, sen tunnen minä — minä kuolen
-nyt! Ah herra, säälikää minua ja antakaa pulloni! Ryyppy on sentään
-parasta maailmassa. Mutta se ylhäinen ratsastaja sillä ylhäinen hän oli
-epäilemättä — otti oman kenttäpullonsa ja asetti sen kuolevan huulille.
-Tämä joi melkein hengähtämättä kunnes pullo oli tyhjä. Sitte veti hän
-syvään henkeä ja huudahti heikolla äänellä:
-
-- Ah, se oli hyvää! Luulenpa todellakin, että se oli oikeata
-ranskalaista konjakkia!
-
-Hi, hii, enpä ole vielä unohtanut erotusta paremman ja huonomman
-tavaran välillä. Kun ei vaan olisi noita hirmuisia tuskia. Kirvelee ja
-polttaa niin hirmuisesti. Mutta minne ovat jalkani joutuneet?
-
-Vieras voitti vastenmielisyytensä, sillä ei suinkaan ollut
-houkuttelevaa kosketella akan vaatteita, mutta ne paperit, jotka
-hänellä mahdollisesti oli mukanaan, näyttivät olevan hänelle suuresta
-arvosta. Hän aukaisi akan hameen liivin. Sitte vei hän varovasti
-kätensä sen alle eikä kauan viipynyt ennenkuin hän veti sieltä muutamia
-kellastuneita ja likasia papereita. Hän heitti silmäyksen niiden
-sisältöön ja väri hänen poskillaan muuttui.
-
-- Toden totta, huudahti hän — tämä on todellakin Dragan äiti!
-
-Vaimo, kuinka olette tullut tänne, mitä on teille oikeastaan
-tapahtunut? Tehän olette ollut kuolleitten kirjoissa ja usein on
-tyttärenne teeskennellen surua kertonut teistä, niin, vuodattipa hän
-kyyneleitäkin puhuessaan äidistään.
-
-- Minä olen ollut kuolleitten kirjoissa — sen minä uskonkin. Oi herra,
-minä tunnen, että minun pitää kiirehtiä, jos mieli ehtiä kertoa teille
-koko elämäkertani. Sillä minä en enää voi hengittää niin syvään.
-Silmissäni alkaa kaikki musteta ja sitte on niin kylmä — niin kylmä!
-Antakaa minulle pullo vielä kerran, se lämmittää, kun se tulee alas
-vatsaan.
-
-Hän kostutti suutaan niillä pisaroilla, jotka vielä olivat pullossa
-jälellä. Hieno konjakki vahvisti häntä ja antoi voimia.
-
-- Minua on pidetty kuolleena, sanoi hän — no, no sen minä kyllä uskon.
-Enhän tiedä itsekään kuinka tulin pois Belgradista. Se oli kesäilta, —
-minä kuljin ja join silloin tällöin ja sitte kaaduin minä kerran äkkiä
-maahan ja jäin siihen makaamaan. Kun taas heräsin, olin minä metsässä.
-Mustalaisia seisoi ympärilläni, maankulkijoita ja ne antoivat taas
-minulle juotavaa ja kun minulla oli niin hyvä heidän luonansa, niin
-jäin heidän seuraansa. Monta vuotta kuljeskelin minä sitte mustalaisten
-kanssa.
-
-Se oli hauskaa elämää, sen sanon. Minä tulin välistä kuin nuoreksi
-taas, enkä välittänyt mitään siitä, mitä kotona tapahtui. No,
-mitäpäs se olisi hyödyttänytkään. — Draga oli ollut jo kauan aikaa
-lentokykyinen ja hän ymmärsi hyvin hyvästi, mitä kauniin tytön on
-tehtävä, joka aikoo päästä eteenpäin maailmassa. Hän oli mennyt
-naimisiin insinöörin, sen Maschinin kanssa, jottei hän enää minua
-tarvinnut. Ja Nicodem, hirtehinen oli kiusannut minua tarpeekseen,
-hänestä sai tulla mitä hyvänsä — minä en hänestä välittänyt vähääkään.
-Minä olen aina luullut, ettei hänestä tulisi muuta kuin varas ja monta
-kertaa ennustin hänelle, että hän saisi loppunsa kuritushuoneessa.
-Nyt on kai hänkin hieno herra. Niin, kaikki ovat he ylhäisiä ja minun
-täytyy menehtyä täällä, kuolla kuten koiran.
-
-Hän kiemurteli itseään tuskissaan.
-
-Ratsastaja oli kyllä huomannut, ettei tässä ollut enää mitään tehtävää,
-ettei maksanut vaivaa panna edes käärettäkään hänelle. Sen mukaan, mitä
-hän saattoi nähdä, oli eukolla tuskin neljännestuntia jälellä.
-
-- Sanokaa minulle, sanoi nyt ratsastaja, pannen huolellisesti paperit
-kokoon ja pistäen ne povitaskuunsa — kuinka se hirmuinen onnettomuus
-tapahtui tänään?
-
-- Olenhan sen jo sanonut teille. Kruschedolissa sain äkkiä nähdä hänet,
-mutta minä tiesin jo ennakolta, että hän oli muuttunut kuningattareksi.
-
-Kapakassa, siinä unkarilaisessa kylässä, jossa olen viime vuosina
-asunut, sillä tuo ikuinen kierteleminen mustalaisten kanssa kävi
-lopulta ikäväksi, ja siitä syystä jäin minä eräänä kauniina päivänä
-kylään, niin, siellä näytettiin minulle eräänä päivänä sanomalehteä.
-Siinä oli painettuna, että kuningatar Draga, joka oli insinööri
-Maschinin leski ja jonka nimi ennen oli ollut Draga Lunjevica — no
-niin, hänestä oli siinä jotakin, mutta sehän ei kuulu tähän. Silloin
-oli päätökseni tehty. Tuhat tulimaista, miksi piti minun elää loassa
-ja köyhyydessä, kun tyttäreni oli Serbian kuningatar? Sanokaa itse,
-enkö tehnyt oikein, kun läksin hänen luokseen ja eikö minulla ollut
-syytä toivoa, että tyttäreni ottaisi minut ystävällisesti vastaan?
-Kaikki olisi käynytkin toisin, jos olisin tullut suoraan Belgradiin.
-Mutta nyt tapasin hänet äkkiä Kruschedolin asemalla. Tietysti juoksin
-minä avoimin sylin häntä vastaan. Minä luulin tietysti, että pieni
-sokeritokkani heti puristaisi minut rintaansa vasten, ja kutsuisi minua
-pikku äidiksensä. Kyllä kai — siitä tuli ihan toista.
-
-Mitä tuo mielipuoli tahtoo? huusi hän ja lakeijat hyökkäsivät päälleni
-ja tahtoivat laahata minut pois. Mutta minä näytin miehille, että
-vielä oli minulla voimaa ruumiissani. Ne lensivät jokainen omalle
-suunnalleen. Kuitenkin oli tyttäreni juossut jo vaunuun ja hänen
-miehensä seurasi häntä, sillä kuningaskin oli siellä.
-
-Ha, haa, onpa se narrimainen kuningas, joka hankkii itselleen sellaisen
-vaimon, huonompaa ei hän olisi voinut mistään löytää. No niin, hänelle
-olisin minä kertonut kauniita juttuja, millaista elämää hän piti jo
-kuudentoista vanhana, mutta sehän on asia, joka ei kuulu minuun.
-
-Kun näin, että Draga tahtoi paeta minua, niin päätin pakottaa Dragan
-tunnustamaan minut äidiksensä. Minä hyppäsin portaalle ja pidin
-molemmin käsiä kiinni messinkirivasta. Mutta samassa lähti junakin
-liikkeelle ja minulta meni sekä kuulo että näkö, kun seisoin siinä
-vaunun ulkopuolella, tuuli ja pöly löi vasten kasvojani ja pyöräin
-hirmuinen kohina kaikui korvissani. Minä rukoilin häntä päästämään
-minut sisälle. Mutta tyttäreni seisoi vaan ikkunan sisäpuolella ja
-tuijotti minuun — ah, siinä katseessa oli myrkkyä. Jos hän olisi edes
-antanut seistä minun ulkona, niin olisin päässyt seuraavalle asemalle,
-mutta kas, sitä hän ei juuri tahtonutkaan. — Äkkiä avasi hän oven ja
-sanoi minulle:
-
-Äiti, tule sisälle!
-
-Minä ojensin hänelle käteni ja päästin käteni rivasta ja silloin —
-lykkäsi hän rintaani ja niin — tapahtui se. Minä putosin pyöräin
-alle, mutta ainoastaan siten, että ne kulkivat jalkaini yli. Sitä ei
-kestänyt kuin sekunnin ajan ja sitte oli juna jo pitkän matkan päässä.
-— Herra, minä tiedän, että minun täytyy kuolla ja minä saan kyllä
-tekemistä siellä, minne joudun, ennenkuin pääsen selville synneistäni,
-ja minun täytyy luottaa armollisen tuomarin laupeuteen, mutta tuon
-kiittämättömän tyttäreni, joka on murhannut oman äitinsä, hänet saan
-nähdä siellä ylhäällä, ja silloin saan huutaa hänen korvaansa, jotta
-taivas ja helvetti kaikuu:
-
-"Äidinmurhaaja — kirottu peto — mitä olet tehnyt?"
-
-Vanhus oli änkyttänyt nämä viime sanat kankealla kielellä ja ratsastaja
-näki, että pian oli loppu käsissä.
-
-- Jos olette uskovainen kristitty, sanoi hän — niin pankaa kätenne
-ristiin ja rukoilkaa viimeisen rukouksenne!
-
-- Ha, haa, mitähän minä rukoilisin? Minä en ole viime vuosina rukoillut
-muuta kuin pulloani. Antakaa minulle konjakkiryyppy, se on paljon
-parempi!
-
-Nuori ratsastaja värisi kuullessaan nämä sanat.
-
-- Minun kenttäpullossani ei ole enää mitään, sanoi hän. — Olettehan jo
-juonut joka pisaran. Enkä enää antaisikaan teille, jos olisikin. Minä
-en ole pappi, mutta kuolinhetkellä on jokaisella kristityllä oikeus
-olla toisen rippi-isänä. Jos siis tahdotte keventää sydäntänne, niin
-sanokaa vaan, mikä se on, joka painaa omaatuntoanne, uskokaa minulle
-kaikki ja minä tahdon ainakin rukoilla edestänne.
-
-- Minä voisin kyllä uskoa teille jotakin, mutisi vanhus — mutta — No,
-mitäs se tekee, minä olen jo kauan sitte lakannut punastumasta ja
-joskin nyt se, mitä minä aion teille sanoa, näyttää, että minä olen
-huono nainen, niin ei se mitään merkitse. — Draga luulee olevansa
-isänsä tyttö, mutta niin ei ole asianlaita. Mutta eräänä päivänä, kun
-olin yksin kotona, tuli eräs kiertävä korintekijä luokseni. Hän oli
-tosin likainen, mutta — hän oli kaunis se ruskea veijari. No niin, minä
-otin hänet luokseni ja annoin ruokaa. Sitte tuli hän usein meille,
-kun ukko oli poissa ja sen voin vakuuttaa valallani, että yhdeksän
-kuukautta sen jälkeen kun korintekijä tuli luokseni, syntyi Draga. Ei
-hänen tarvitse pitää suuria ajatuksia itsestään. Serbian kuningatar ei
-ole mikään Lunjevica, hänen suonissaan virtaa mustalaisverta.
-
-Mustalaisverta!
-
-Nuori ratsastaja nyökäytti päätään. Hän ei ollut ainoa, joka tiesi,
-että Dragan suonissa virtasi mustalaisveri.
-
-Se ilmoitus, jonka vanhus nyt teki, ratsastajalle, oli ainoa järkevä
-ajatus, mitä hän ilmaisi täällä maan päällä. Hän alkoi nyt hourailla.
-
-- Viinaa, huusi hän — tänne viinaa! — Minä olen kuningattaren äiti.
-— Tyhmeliinit, onko tuo kuningattaren viinaa, luuletteko? — Tulkaa,
-tanssitaanko mustalaiset! — Hi, hi, korintekijä on taas täällä. —
-Tahdotko nähdä tyttäresi? Mene Belgradin konakiin ja ole oikein
-kohtelias, niin ehkä saat myydyksi jonkun korin!
-
-Oh, miten rätisee ja puhkuu, ne ovat junan pyörät — minne jalkani
-joutuivat?
-
-Kirottu tyttö, anna minun jalkani takasin. Se Nicodem lurjus on varas,
-hän on vienyt kukkaroni! — Kas niin mustalaiset, soittakaa vaan. —
-Tanssitaan. — Saattaahan sitä tanssia ilman jalkojakin!
-
-Ratsastaja pani kätensä ristiin ja rukoili mummon sijasta. Vakavana
-ja surullisena katsoi hän siihen ihmisen jäännökseen, joka vapisten
-makasi hänen edessään, joka kiemurteli itseään ja josta joka sekunti
-elämänneste vuoti ulos.
-
-- Hän on pettänyt sinut, kuningas, huusi vanhus vielä kerran kimeällä
-äänellä, — hän on katunainen — sen sanon minä sinulle, minä, hänen
-äitinsä! —
-
-Ei, mutta katsokaahan noita pieniä sieviä hiiriä, jotka juoksevat
-tänne! — Ei, ei. Ne ovat elefantteja, näen minä. Hm, pelastakaa minut,
-pelastakaa minut! — Suojelkaa minua pedoilta, muutoin tallaavat ne
-minut kuoliaaksi. — Pois kruunu, se ei ole tehty sinulle! — Korintekijä
-on isäsi. — Viinaa, viinaa!
-
-Ne olivat viimeiset sanat. Väristys kävi läpi silvotun remmiin. Sitte
-sammuivat silmät. Vanhus oli kuollut.
-
-Sillätavoin loppuu kuningattaren äiti, huudahti nuori ratsastaja. No
-niin, minä vien hänen ruumiinsa Belgradiin.
-
-- Hallitsijani, Pietari Karageorgevitsch, tule olemaan tyytyväinen
-minuun, jos minä hyvin suoritan työni ja näytän tämän ruumiin Serbian
-kansalle.
-
-Hän otti peiton hevosensa selästä, kääri siihen silvotun ruumiin
-ja sitoi sen satulaan. Sitte hyppäsi hän hevosen selkään, kannusti
-hevostansa ja ratsasti pois.
-
-Matka vei Serbian rajaa kohti — Belgradiin. Sinne tahtoi hän viedä
-Dragan äidin ruumiin.
-
-Ratsastaja ei ollut kukaan muu kuin Pietari Karageorgevitschin
-sihteeri, Obrenovitschin kuningashuoneen vaarallisin vihollinen.
-
-
-
-
-VIIDESKAHDEKSATTA LUKU.
-
-Kansan nurina.
-
-
-Konakin suuren portin ulkopuolella oli tänä varhaisena aamuna kertynyt
-suuri joukko ihmisiä. Siellä oli jotain hirmuista katseltavana. Ne,
-jotka seisoivat siinä ja tuijottivat portille, eivät tahtoneet silmiään
-uskoa, he tahtoivat pitää sitä pelkkänä näköhäiriönä.
-
-Oliko se sitte totta, voiko se olla totta, mitä he näkevät?
-
-Portilla riippui eräässä koukussa ihmisen ruumis ilman jalkoja — vanhan
-naisen ruumis.
-
-Mutta siinä ei vielä ollut kaikki. Se mikä ehkä enimmän ihmetytti
-joukkoa oli se, että tuon silvotun ruumiin rinnassa oli suuri
-paperilippu, jossa oli Serbian kielellä kirjoitettuna:
-
- Kuningatar Dragan äiti, jonka murhasi Serbian kuningatar Draga
- rautatiematkalla Kruschedolista Belgradiin.
-
-Katsojat värisivät nähdessään tuon muodottoman ruumiin, jonka kasvot
-olivat pahasti vääntyneet, he värisivät, kun näkivät ne veristävät,
-lasi maiset silmät.
-
-Olikohan se nukke? Oliko ehkä joku kuninkaan vihollinen tehnyt
-sellaista pilaa?
-
-Muutamat rohkeat miehet astuivat lähemmä, tunnustelivat ruumista ja
-huomasivat, että se oli oikea ihmisruumis. Kansa nousi sanomattomaan
-kiihkoon. Sanoma siitä, mitä oli tapahtunut, näytti levinneen kuten
-kulovalkea kaikille kaupungin kaduille, sillä joka suunnalta tulvaili
-väkeä ja ihmisjoukot konakin ulkopuolella kasvoivat tuhansiin.
-
-Kuningas ja kuningatar olivat tänäpäivänä nousseet ylös tavattoman
-aikaiseen. He olivat Dragan sänkykamarissa, sillä sen jälkeen kun he
-olivat palanneet Kruschedolista, ei kuningasta saatu millään ehdolla
-nukkumaan yksinään. Ei rakkaus, vaan vapiseva pelko ajoi hänet vaimonsa
-luo. Ne olivat hirmuisia öitä, jolloin Draga turhaan koetti poistaa
-kuninkaan pelkoa ja tuskaa. Turhaan koetti hän kaikkia konstejansa,
-kaikkea sulouttansa, ja vasta aamupuoleen vaipui kuningas unen
-horroksiin.
-
-Edellisenä iltana oli kuningas tavattoman pian nukkunut hänen
-käsivarrelleen, joten kuningaspari oli herännyt varhain. Juuri kun he
-olivat aikeessa pukeutua, kuuli Draga kaukaista solinaa, joka tuli
-alhaalta kadulta.
-
-Tuolla alhaalla varmaan jotain tapahtuu, sanoi hän Aleksanterille. —
-Mene vähän syrjempään, niin minä nostan uudinta ja katson mitä se on.
-
-Tuskin oli Draga heittänyt silmäyksen kadulle, ennenkuin hän
-pelästyneenä peräytyi takasin.
-
-- Suuri Jumala, mitä tämä merkitsee! Ääretön ihmisjoukko seisoo tuolla
-alhaalla, monta tuhatta ihmistä. Ja kaikki katsovat he palatsiin päin
-ja kurottavat kaulaansa. Minusta näyttää kuin olisi heidän kasvoillaan
-raivon ja vihan ilmaus.
-
-Aleksanteri vaipui kuolonkalpeana tuolille.
-
-- Oi Jumala, ähkyi hän, — mahtaako kansa — ehkä he aikovat hyökätä
-palatsiin! — Missä on vahti? — Missä on ajutanttini? Minä tahdon päästä
-turvapaikkaan, he eivät saa löytää minua, he tappavat minut!
-
-- No tyynnyhän, Aleksanteri, kehoitti Draga puolisoansa. Mutta hänenkin
-äänensä kuului epävarmalta ja värisi kauhusta. — Mitä sinä ajattelet? —
-Vallankumousta? — Kuka voisi nousta meitä vastaan? Emmekö ole tehneet
-kaikki vihollisemme voimattomiksi, emmekö ole pitäneet huolta, että
-kaikki ainekset, jotka olisivat voineet tulla meille vaarallisiksi,
-on ajettu pois Serbiasta? Ja vaikka olisi kysymys pienestä kapinasta,
-kuinka helppoa on heti kukistaa se, yksi ainoa käsky ja sinun sotilaasi
-ryntäävät kansaa vastaan ja ampuvat sen alas!
-
-- Minun sotilaani? Minä en luota enää mihinkään, mutisi Aleksanteri
-katsoen lattiaan tuijottavin silmin. — He ovat kaikki viekkaita, kaikki
-uskottomia! Minä en voi enää luottaa sotilaihini, sen olen tiennyt jo
-kauan aikaa sitte.
-
-- Pyh, niitä on vaan muutamia levottomia, jotka ovat uskottomia,
-vastasi Draga — enemmistö upseereista on sinulle uskollinen. Mutta
-muuten pitää meidän tehdä loppu tästä tiedottomuuden tilasta.
-
-Äkkiä heitti hän pitseillä koristetun aamutakin valkoisille
-olkapäilleen ja pani sen kiinni uhkealle rinnalleen. Sitte soitti hän.
-Kamaripalvelija Benjamino tuli sisälle.
-
-- Mitä merkitsee ihmisjoukko alhaalla kadulla konakin edustalla? kysyi
-kuningatar levottomalla äänellä. — Onko jokin onnettomuus tapahtunut,
-vai — mitä he tahtovat?
-
-- Teidän majesteettinne, minä en ole huomannut mitään. Minä toimin
-juuri sisällä hänen majesteettinsa kuninkaan työhuoneessa, sillä
-teidän majesteettinne tietää, ettei kukaan muu kuin minä saa järjestää
-kirjoituspöytää.
-
-- Onko herra ajutantti etuhuoneessa? kysyi Draga ankaralla äänellä.
-
-- Kyllä, kyllä hän on, vastasi Benjamino.
-
-- Tuo hänet tänne, sanoi kuningatar. — Sano hänelle, että hänen
-majesteettinsa kuningas tahtoo välttämättömästi puhua hänen kanssansa.
-
-Minuuttia myöhemmin tuli sisälle Stefan Naumovitsch. Hänen raskaisiin
-virkavelvollisuuksiinsa kuului, että hänen piti nukkua kuninkaan
-etuhuoneessa.
-
-Sinne laitettiin hänelle joka yöksi vuode, eikä hän saanut koskaan
-mennä nukkumaan ilman, ettei hänellä ollut ladattu revolveri ja miekka
-vieressään.
-
-- Mitä teidän majesteettinne käskee? kysyi Stefan Naumovitsch tehden
-kunniaa kuninkaalle, mutta Dragaan heitti hän vaan pikaisen katseen.
-
-- Herra majori, huudahti kuningatar — oletteko huomannut kansajoukkoa,
-joka seisoo konakin ulkopuolella?
-
-Stefan Naumovitsch ei todellakaan ollut vielä nähnyt sitä. Kun
-Benjamino tuli hänen jälessänsä, oli hän juuri syömässä aamiaista
-ulkona puutarhan puoleisella parvekkeella.
-
-- En, teidän majesteettinne, vastasi hän, — minä en tiedä mistään
-väkijoukosta konakin ulkopuolella.
-
-- Katsokaa sitte kadulle, huudahti kuningatar ivallisella äänellä
-— niin näette, että jotain hyvin tärkeätä on tapahtunut teidän
-huomaamattanne. Olkaa hyvä ja nostakaa uudinta, niin näette.
-
-Kiemailevalla liikkeellä nosti Draga itse uutimen ylös eikä Stefan
-voinut olla menemättä häntä niin lähelle, että tunsi hänen täyteläisen
-käsivartensa nykäisevän omaansa.
-
-- Onpa se sentään hyvin merkillistä, sanoi Draga ajutantille, — ettei
-teillä, herra majori, ole aavistustakaan siitä, että konaki on melkein
-piiritystilassa. Me olimme kuitenkin siinä vakaumuksessa, että te
-piditte huolta meidän turvallisuudestamme — kuningas menee levolle
-siinä uskossa, että häntä suojelee ja vartioitsee se, johon hänellä on
-suuri luottamus.
-
-- Minä en usko, sanoi Stefan Naumovitsch, — että tässä on kysymys
-kuninkaan turvallisuudesta. Sen sijaan luulen, että joku paljon
-pienempi syy on houkutellut väkeä tänne. — Mutta minä hankin heti
-tiedon, mitä se merkitsee.
-
-- Ja annatte sitte meille tiedon siitä, lisäsi Draga.
-
-Stefan kumarsi äänettömästi ja riensi sitte ulos.
-
-Myöskin Benjamino oli lähtenyt huoneesta — kuningas ja kuningatar
-olivat yksin.
-
-- Minusta näyttää että Stefan Naumovitsch käy yhä huolimattomammaksi
-toimessaan, sanoi Draga. — Ehkä olisi syytä että hankkisit toisen
-ajutantin. Muuten tahtoisin ehdottaa sinulle, että hankkisit uuden
-palveluskunnan, kuninkaallisen linnan komennuskunnan.
-
-Tämän komentajan alle olisi järjestetty koko palveluskunta ja hänen
-olisi pidettävä huoli meidän turvallisuudestamme, palatsivahtikin
-veisaisi hänen käskynsä alla.
-
-- Stefan on uskollinen, huudahti Aleksanteri lujalla äänellä — minä
-en ole koskaan huomannut, että hän olisi vähintäkään laiminlyönyt
-tehtäviään. Mutta minä tiedän hyvin hyvästi, ett'et sinä tule toimeen
-hänen kanssansa. Sinulla on milloin yhtä milloin toista muistuttamista.
-
-Draga kääntyi äkisti pois. Hän ei tahtonut antaa kuninkaan nähdä
-kasvojansa eikä sitä ivallista hymyä, joka niissä kuvastui.
-
-Ha, haa, tuolla kuninkaallisella narrilla ei ollut aavistustakaan, että
-hän moitti Naumovitschia, vaan eksyttääkseen kuningasta ja että hänellä
-sentähden oli aina jotain muistuttamista! Hän ei olisi mistään hinnasta
-suostunut siihen, että Stefan Naumovitsch olisi tullut pois konakista.
-Hänhän oli koko sydämensä intohimolla vielä kiintynyt kauniiseen,
-nuoreen upseeriin. Yhä vielä toivoi hän, että hänen lopulta onnistuisi
-vietellä hänet ja että hän kerran näkisi Stefanin jalkainsa juuressa.
-
-Mutta hän tahtoi huomautuksellaan saavuttaa toisen maalin ja se tuli
-kohta ilmi.
-
-- Minulla on muuten tiedossa eräs henkilö, joka sopisi konakin
-päälliköksi, sanoi Draga. — Tosin on kysymyksessä oleva henkilö
-nykyään toisessa, ei vähemmän tärkeässä toimessa, mutta nämä molemmat
-velvollisuudet voidaan yhdistää.
-
-- Kenestä puhut sinä? kysyi Aleksanteri.
-
-- Poliisitirehtööristämme Heinrich Rabesta, miehestä, joka jo on
-osottautunut uskolliseksi ja luotettavaksi vaaran hetkellä.
-
-- Minä en voi kärsiä tuota Heinrich Rabea, huudahti kuningas — minä
-en voi sitä oikein selittää, mutta minulla on vastenmielisyys häntä
-kohtaan. Hänellä ei ole poliisipäällikön silmät, vaan rikoksellisen.
-
-- Ah, sinä näet sitte kaikkialla kummituksia! Ole varuillasi
-Aleksanteri, voit helposti saada vielä vainoomisraivon.
-
-- No, eikös minua kyllä vainota? huudahti kuningas, hyppäsi ylös
-tuoliltaan ja kulki levottomana huoneessa edes takasin. — Eikö minua
-ajeta kuin villiä eläintä? Ah, minä väsyn kohta tähän kuninkaana
-olemiseen ja jos minulle nyt esitettäisiin luopumisehdotus, niin
-kirjoittaisinpa totisesti sen alle. Kuinka onnellista olisi asua
-jossain schweitsiläiskylässä tai kaukaisella yksinäisellä saarella. Ah,
-Draga, muuttakaamme jollekin saarelle, siellä voimme olla onnellisia —
-ei täällä, jossa velvollisuudet painavat meitä maahan!
-
-- Minulla ei ole ollenkaan halua asua yksinäisellä saarella, sanoi
-Draga, nenäkkäästi. — Minä pysyn paikoillani, vaikka sinä olisitkin
-niin heikko, että jättäisit sen. Minä pysyn, minä kestän! Minä olen
-Serbian kuningatar, enkä koskaan suostu luopumaan kruunusta. — Mutta
-minä kuulen askeleita, Naumovitsch on jo täällä. Hän antaa meille
-selityksen, miksi tuo töllistelevä joukko seisoo konakin edessä ja
-tuijottaa ikkunoihin, kuin olisi jotain hirmuista tapahtunut.
-
-Ovi avautui ja Stefan astui sisään kalpeana ja liikutettuna.
-
-- Rakas Naumovitsch, huudahti kuningas, kuinka on asiat, mitä on
-tapahtunut?
-
-- Teidän majesteettinne, vastasi ajutantti, kääntyen yksinomaan
-kuninkaan puoleen — jotain hirmuista on tapahtunut ja se on melkein
-arvoitus, kuinka se on voinut tapahtua.
-
-- Puhu, huusi kuningas, tuskaa täynnä — mitä on tapahtunut? Oi, minä
-tiesin hyvin, että onnettomuus uhkasi minua, sen olen tuntenut useita
-päiviä, jo silloin, kun olin Kruschedolissa. Jumala taivaassa, eiväthän
-vaan aikone hyökätä konakiin?
-
-- Minä pyydän teidän majesteettianne tyyntymään, vastasi Stefan
-nopeasti. — Teidän majesteettinne henki ei ole ollenkaan vaarassa.
-Mutta hirmuinen häväistys on tapahtunut. Tuonne palatsin portille on
-tänä yönä ripustettu silvottu ruumis — naisen yläruumis, jonka jalat
-ovat jonkun hirmuisen onnettomuuden kautta luultavasti katkenneet ja
-ruumiin rintaan on kiinnitetty paperipalanen, johon on kirjoitettu
-sanoja, joita minä en tahdo kertoa.
-
-Draga oli tullut kalpeammaksi kuin ruumis. Kuningas seisoi ikäänkuin
-kivettyneenä. Molemmat katsoivat jäykästi Stefan Naumovitschiin, heidän
-kasvoissaan oli tuskan ilme.
-
-- Kuinka voi olla mahdollista, Stefan Naumovitsch, huudahti kuningatar,
-että sellainen rikos on tehty yöllä? Missä oli sitten portinvartija?
-Sen mukaan kuin minä tiedän, seisoo portin ulkopuolella yön aikana aina
-kaksi sotamiestä.
-
-- Se onkin juuri ihmeellisintä tässä asiassa, vastasi ajutantti. —
-Minä olen ottanut selkoa asiasta ja olen saanut tietää, että vahtia on
-muutettu määrätyllä tavalla. Siitä huolimatta eivät sotamiehet sano
-mitään nähneensä.
-
-- Ja mitä on kirjoitettuna paperille, joka on ruumiin rinnassa? kysyi
-Draga.
-
-- Käskeekö teidän majesteettinne kertomaan ne sanat, vaatiiko teidän
-majesteettinne sen nimenomaan?
-
-- Minä käsken sen.
-
-- Niin, paperille on kirjoitettuna seuraavat sanat:
-
- "Kuningatar Dragan äiti, jonka murhasi oma tyttärensä rautatiematkalla
- Kruschedolin ja Belgradin välillä!"
-
-- Se on hävytöntä! huusi Draga. — Sen ovat vihamieheni tehneet! He ovat
-hankkineet itselleen jonkun maankiertäjän ruumiin ja nyt syyttävät he
-minua äärettömästä rikoksesta alentaakseen minua kansani silmissä.
-
-- Käskeekö teidän majesteettinne minua ottamaan ruumiin alas portilta
-ja viemään sen varmaan paikkaan? kysyi Stefan Naumovitsch.
-
-- Niin, sen käskemme, huudahti Draga kiireesti. — Mutta minä luulen,
-että ehkä olisi parasta heti vakuuttaa kansalle, että tässä ei ole
-kysymys minun äidistäni. Herra majori, olkaa hyvä ja seuratkaa minua
-alas konakin edustalle, minä aion kaiken kansan edessä ottaa ruumiin
-tarkastuksen alaiseksi ja antaa tarpeelliset selitykset.
-
-Hämmästyneenä katsoi Stefan kuningattareen. Oliko todellakin
-mahdollista, että hän saattoi tehdä sen? Voiko hänen kylmäverinen
-rohkeutensa ulottua niin pitkälle, että hän voi asettua murhatun
-ruumiin eteen ja kieltää, ettei se ollut hänen äitinsä? Eikö murhaaja,
-nähdessään tuon silvotun ruumiin, tuntisi pistoa omassatunnossaan ja
-vaipuisi tiedottomana maahan?
-
-- Draga, huudahti kuningas, aiotko todellakin mennä? Aiotko näyttäytyä
-kansan joukolle? Oi Jumala, jos he syytävät sinulle haukkumasanoja,
-ajattele, jos he tappavat sinut!
-
-Draga mittaili miestään kiireestä kantapäähän katseella, joka oli niin
-halveksiva, ettei sitä voi sanoin kuvata.
-
-- Minun päälleni ei hyökätä, minua ei pilkata, minua ei tapeta!
-huudahti hän sitte. — Minä en ole mikään heikko luonne, enkä pelkää
-vähääkään noita narreja, jotka ovat kokoontuneet tuonne ulos. Minä
-annan sinulle heti todistuksen, että tuo kansan joukko on verrattava
-lehteen, jonka tuuli panee liikkeeseen ja kysymys on vaan siitä,
-tuleeko tuuli pohjoisesta vai etelästä. Lehden täytyy totella sitä.
-
-Välittämättä vähääkään Stefan Naumavitschin läsnäolosta, heitti hän
-aamutakin päältään, jonka oli tilapäisesti viskannut hartioilleen, ja
-otti esille päiväpukunsa. Hän ei näyttänyt ollenkaan välittävän siitä,
-että hän sitä tehdessään paljasti ihanan, pyöreän povensa, kauniit
-käsivarret ja ruusuisen niskan. Päinvastoin, kaunis kuningatar tahtoi
-vielä kerran näyttää Stefanille sulojansa. Hän toivoi näet, että ne
-tekisivät vaikutuksen häneen. Mutta Stefan ei suonut hänelle sitä iloa.
-Hän käänsi pois päänsä. Hän meni ikkunan luo, nosti uutimen hiukan ylös
-ja huomasi, että väkijoukko minuutti minuutilta kasvoi ja kävi yhä
-levottomammaksi. Kuului jo yksityisiä huutoja, jotka kaikuivat ylös
-konakin ikkunoihin, pilkkahuutoja, raivon ilmauksia, joita lausuttiin
-kuningasparille.
-
-- Murhaaja, murhaaja! kaikui alhaalta. — Oman äitinsä, sehän on
-hirmuista!
-
-Ei Dragakaan voinut olla kuulematta näitä huutoja. Hän riensi
-täydentämään pukunsa ja pani jo kiinni liivin nappeja.
-
-- Kas niin, nyt olen valmis! sanoi hän Stefan Naumovitschille. — Jos
-teitä haluttaa, herra majori, niin olkaa hyvä ja seuratkaa minua! Tai
-ehkei teillä ole rohkeutta näyttäytyä minun rinnallani kansan edessä?
-lisäsi hän pilkallisesti.
-
-- Minullako? vastasi Stefan järkähtämättömän tyyneesti. — Tämän asian
-tähden ei minun tarvitse ollenkaan pelätä. Sillä minulla ei ole mitään
-pelkäämistä kansan puolelta. Menkäämme, teidän majesteettinne, jos te
-suvaitsette.
-
-- Etkö aio ottaa mukaasi mitään asetta? huudahti Aleksanteri tällä
-hetkellä.
-
-Ota mukaasi revolveri! lisäsi hän mielettömästi hymyillen. — Sillä jos
-he hyökkäävät päällesi, täytyy sinun voida puolustaa itseäsi.
-
-- En mitään, en kerrassaan mitään ota minä mukaani, vastasi Draga. —
-Minulla on oma aseeni ja se riittää. Kansa on kurjaa roskaa, ei mitään
-muuta.
-
-
-
-
-KUUDESKAHDEKSATTA LUKU.
-
-Verimerkki.
-
-
-Kiireesti riensi Draga ulos huoneesta, niin kiireesti, että Stefan
-Naumovitsch tuskin saattoi pysyä perässä. Hän riensi useiden huoneiden
-läpi ja tuli vihdoin eräälle portaalle, joka vei alas eteiseen.
-
-Keskellä portaita pysähtyi hän äkkiä ja kääntyi Stefan Naumovitschiin
-päin, joka hämmästyneenä katsoi häneen, kun ei hän voinut ymmärtää,
-miksi kuningatar niin äkkiä pysähtyi.
-
-- Jos nyt todellakin päälleni hyökättäisiin, jos minua häväistäisiin?
-kysyi hän ja tuli niin lähelle Stefania, että hänen kuuma henkäyksensä
-melkein kosketti Stefanin poskia. — Suojelisitteko minua silloin,
-Stefan Naumovitsch?
-
-- Teidän majesteettinne, vastasi hän tyyneesti — minä tekisin
-velvollisuuteni.
-
-- Ha, haa, te puhutte yhtä hämärästi ja kaksimielisesti kuin Delfin
-orakeli. Mutta minä tahdon tietää, mitä minulla on odotettavana
-teidän puoleltanne. Vielä kerran kysyn teiltä, Stefan Naumovitsch,
-suojelisitteko minua? Suojelisitteko omalla ruumiillanne minun
-ruumistani? Heittäytyisittekö kansaa vastaan jos se tulisi päälleni?
-
-- Sen tekisin, teidän majesteettinne, jos tulisi kysymykseen, että
-nainen joutuisi parinkymmenen tai sadan miehen käsiin. Sellaista en
-minä kärsisi miehenä enkä upseerina.
-
-- Ah, minä ymmärrän — te ette suojelisi minua kuningattarena, vaan
-naisena.
-
-- Niin, teidän majesteettinne, naisena.
-
-- Stefan! huudahti hän äkkiä hellällä äänellä ja ennenkuin Stefan voi
-sitä estää, oli hän tarttunut hänen käsiinsä. — Stefan, miksi olette
-niin kylmä minulle? Onko sitte niin mahdotonta antaa anteeksi? Mitä
-pahaa olen minä tehnyt sinulle, jatkoi hän yhä suuremman intohimon
-vallassa ja puhutteli häntä tuolla tuttavallisella "sinä" sanalla,
-kuten vanhoina, jo kauan sitte unohtuneina aikoina. — Enkö ole tehnyt
-sinua onnelliseksi?
-
-- Joka ihmisen elämässä on aika, vastasi Stefan kylmästi — jolloin
-luulee olevansa autuas, mutta kun silmät sitte avautuvat, niin silloin
-tietää, ettei se ollut autuutta, ei edes onneakaan, vaan ainoastaan
-hurmaustila.
-
-- Ja vaikka se nyt olikin hurmaustila, jatkoi Draga — niin eikö se
-ollut kaunis, ihana hurmaustila? Oi, minä tahtoisin uneksia koko
-elämäni sellaisessa tilassa! Stefan, Stefan, sinä voisit saattaa
-minut sellaiseen tilaan. Ojenna minulle kätesi ja sano, että olet
-taas ystäväni! Enhän minä ole tehnyt mitään pahaa — jos olen rikkonut
-kuningattarena, niin siitä saa historia tuomita, sinulla ei ole
-oikeutta, Stefan, tuomita minua siinä suhteessa! Mutta naisena en
-varmaankaan ole rikkonut missään, joka koskisi sinun onneasi.
-
-Hän odotti vastausta. Mutta Stefan huudahti kärsimättömänä:
-
-- Madame, jos tahdotte suorittaa tehtävänne ja astua kansan eteen, niin
-arvelen, että on paras aika tehdä se nyt. Kuulkaa, äänet käyvät yhä
-kovemmiksi ja kiivaammiksi. Kansa huutaa ja raivoo. Elkää antako mennä
-niin pitkälle, että kansa anastaa sen silvotun ruumiin. Sehän lienee
-teidän asianne toimittaa se pois niin pian kuin mahdollista.
-
-- Minun asiani? Mitä minulla on ruumiin kanssa tekemistä? sanoi Draga
-halveksien.
-
-- Minä tarkoitan, madame, että teillä on syytä niin pian kuin
-mahdollista toimittaa se pois näkyvistä, vastasi Stefan, katsoen häneen
-ankarasti. — Elkää unohtako, että minä matkustin samalla junalla kuin
-teidän majesteettinne Kruschedolista Belgradiin ja että minä olin
-lähinnä sitä vaunua, jossa teidän majesteettinne matkusti. Me emme saa
-enää millään muotoa viipyä, meidän täytyy mennä.
-
-Nyt tiesi Draga, että Stefan Naumovitsch oli nähnyt enemmän kuin oli
-tarpeellista. Nyt oli hänelle selvinnyt, ettei rikos kuitenkaan ollut
-jäänyt ilman todistajia.
-
-- Sinä et siis tahdo ojentaa minulle kättäsi, Stefan?
-
-- Minä luulen, vastasi Stefan — ettei minulla hänen majesteettinsa
-kuninkaan ajutanttina ole velvollisuutta ojentaa kättäni teidän
-majesteetillenne.
-
-- Oi, sinä kiusaat, sinä kidutat minua! huudahti Draga raivostuen.
-
-Sinä tiedät hyvin, että minä ikävöin sinua, että minun öitteni unet
-kuuluvat sinulle, että koko maan päällä löydy miestä, jota minä niin
-mielettömästi halajan kuin sinua! Mutta sinä olet kylmä ja tunteeton.
-Sinä et näe minun kärsimyksiäni, et tahdo nähdä niitä.
-
-- Teidän majesteettinne, minä luulen, että he koettavat painaa sisälle
-palatsin portin, nyt on meidän välttämätön mennä.
-
-Draga hyökkäsi portaita alas. Stefan seurasi häntä. Helpotuksen huokaus
-kohosi hänen rinnastaan. Oi, kuinka hän iloitsi siitä, että oli
-voittanut itsensä.
-
-He olivat tulleet pihalle. Draga pysähtyi ja viittasi Stefania tulemaan
-luoksensa.
-
-- Herra ajutantti, sanoi hän uudestaan alentuvalla äänellä joka oli
-täydellinen vastakohta sille hellälle äänelle, jolla hän ennen oli
-Stefania puhutellut, — ottakaa suojelusvahti mukaan. Käskekää noita
-sotamiehiä seuraamaan meitä.
-
-Hän osoitti sotamiehiä, joilla oli juuri pihalla vahtihuoneensa. He
-olivat tietysti heti tarttuneet aseisiin, kun kuningatar tuli pihalle.
-
-- Kuuden miehen vartijakunta, komensi Stefan Naumovitsch — seuraa
-perässäni. Te jäätte portille ja odotatte minun viittaustani! Onko
-teillä kiväärit ladattuina, miehet?
-
-- Teidän palvelukseksenne, vastasi korpraali, joka komensi pientä
-osastoa.
-
-- Hyvä, liittykää sitte meihin. Pitkän käytävän kautta menivät he
-nyt pääportille. Se avattiin äkkiä ja kuningatar astui hetkeäkään
-miettimättä ulos portaalle, joka oli avoimelle paikalle päin.
-
-Väkijoukko ei uskonut silmiään nähdessään äkkiä Dragan edessään,
-kuningattaren, jolle he äsken olivat kirouksensa lausuneet. Eikä Draga
-ollut pannut edes hattua päähänsä. Hän tuli ulos palatsista kuin joku
-tavallinen talon rouva, niin yksinkertaisesti ja vaatimattomasti puettu
-ja sitte vielä niin kaunis.
-
-Joukko vetäytyi ehdottomasti takasin. Se antoi sijaa Dragalle ja
-Stefan Naumovitschille. Mutta Draga jäi seisomaan ylös portaalle, joka
-vei alas pääportilta. Hän oli heittänyt nopean silmäyksen silvottuun
-ruumiiseen ja hän värisi tuntiessaan äitinsä kuolleet jäännökset.
-
-Mutta hän oli siksi vahva, ettei antanut kenenkään huomata sitä
-musertavaa vaikutusta, jonka tämä näky häneen teki.
-
-Äkkiä, ennenkuin Draga oli ehtinyt vielä suutaan avata, kuului kimeä
-vihellys. Se tuli tuhansilta huulilta ja nyt kaikui hänen korviinsa
-myöskin huuto:
-
-- Alas murhaaja! Hän on murhannut äitinsä! Kuinka on tämän ruumiin
-laita? Me tahdomme saada selitystä siihen. Alas Draga, Serbian
-kuningatar!
-
-Draga kuuli huudon hyvin hyvästi eikä se jäänyt Stefanilta huomaamatta,
-että hänen povensa nousi ja laski kiivaasti.
-
-Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä ojentautui Draga päättävästi
-suoraksi ja huusi korkealla äänellä:
-
-- Kuulkaa minua, Belgradin asukkaat! Minä aion puhua teille. Mutta
-kuulkaahan toki, ystävät! Mitä, löytyykö todellakin teidän seassanne
-väkeä, joka olisi niin epäkohteliasta, ettei antaisi naisen saada
-puheenvuoroa?
-
-Silloin tuli esille mies, joka nähtävästi kuului parempaan
-kansanluokkaan. Hän osoitti kepillään ruumista ja kysyi ankaralla
-äänellä:
-
-- Kuinka on tämän ruumiin laita? Mitä merkitsee kirjoitus, joka on
-onnettoman rinnassa? Onko totta, että tämä on teidän äitinne ruumis?
-
-- Minä olen tullut vastaamaan näihin kysymyksiin, ystäväni! vastasi
-Draga.
-
-Te tiedätte, jatkoi hän, sittekun väki oli hiukan tyyntynyt — etten
-koskaan ole salannut sitä, kuka olen ollut, ennenkuin kuningas teki
-minut onnelliseksi. Mikä olin minä silloin. Samallainen kuin tekin.
-Minä olen kuulunut kansaan, minä olen kansan lapsi ja siitä olen ylpeä!
-Teidän keskuudestanne olen minä noussut. Te seurasitte minua portille
-asti joka johtaa tähän palatsiin, kun kuningas ojensi minulle kätensä.
-Ja nyt tulette te samalle portille ja vaaditte minua tilille. Minä
-voisin ajattaa teidät pois, sillä minun käytettävänäni on vielä niin
-paljon sotamiehiä, että ne voivat estää tuollaisia kansanjoukkoja
-kokoontumasta, jos minä vaan tahtoisin. Mutta Jumala varjelkoon minua,
-että minä komentaisin sotamiehiä ampumaan tämän kaupungin asukkaita,
-poikia ampumaan isiänsä, veljiä veljiänsä! Ei, sellaista ei teidän
-tarvitse koskaan odottaa minun puoleltani. Meidän sotamiehemme ovat
-aiotut isänmaata puolustamaan eikä kuningasperhettä kansaa vastaan.
-
-- Se on oikeata puhetta! arveli muuan hyvinvoipa teurastaja, joka
-seisoi toisen käsityöläisen rinnalla. — Se täytyy tunnustaa.
-
-- Ja miten kaunis hän on, kuiskasi eräs ylioppilas naapurilleen.
-Me saamme ylpeillä siitä, että meillä on niin kaunis kuningatar.
-Väitetään, että hän on Euroopan kaunein nainen.
-
-- Miten kuninkaallisen arvokkaasti seisoo hän tuossa edessämme,
-kuiskasi eräs kauppias toiselle. — Kuningatar kiireestä kantapäähän!
-
-- Niin, hän on todellakin pian perehtynyt osaansa. Kuningas tiesi
-kyllä, miksi valitsi hänet.
-
-- Tahdotteko siis kuulla kansan tytärtä? huudahti Draga. — Minä tahdon
-puhua teille. Mutta sanokaa minulle ensin, jos te sitä tahdotte, niin
-jatkan minä sitte puhettani.
-
-- Me tahdomme kuulla häntä — me tahdomme tietää, mitä hänellä on
-sanottavaa — puhukaa — puhukaa — kuului joka suunnalta.
-
-- Niin, mutta jos minä puhun, niin täytyy teidän olla hiljaa, ystäväni!
-sanoi hän hurmaavasti hymyillen. — Nähkääs, minä olen vaan nainen,
-minun ääneni ei ole niin vahva ja minä tahdon, että jokainen teistä
-kuulisi minun ääneni, nekin, jotka seisovat kadun kulmassa. Eikä
-ainoastaan teidän korviinne, vaan sydämiinnekin täytyy minun ääneni
-kuulua. Oi, jos minulle olisi suotu, että ääneni saisi tunkeutua teidän
-sydämiinne, niin olisin hyvin onnellinen.
-
-- Bravo, bravo! Meidän sydämemme ovat avoinna. Kuningatar puhuu!
-Kuulkaamme Dragaa!
-
-Tuhannet äänet huusivat näitä sanoja ja tuhannet kuulivat kuningattaren
-puhetta. Draga heitti hymyillen silmäyksen Stefan Naumovitschiin, kuin
-olisi hän tahtonut sanoa:
-
-- Näetkö, miten taitava leijonankesyttäjä minä olen? Minä osaan olla
-oivallisesti villipetojen kanssa. Ja hiljaisuus, juhlallinen hiljaisuus
-vallitsi äkkiä ihmisten täyttämällä torilla.
-
-Ylhäällä konakin ensimäisessä kerroksessa oli uutimet vedetty pois
-ikkunain edestä. Siellä seisoi kuningas Aleksanteri erään pitsiuutimen
-takana. Hän katsoi vaan salavihkaa avoimelle paikalle. Mutta häneltä ei
-jäänyt huomaamatta, että hänen puolisonsa näkeminen teki ihmeellisen
-vaikutuksen kansaan.
-
-- Belgradin porvarit, huusi nyt Draga kovalla äänellä — ei, siten en
-tahdo puhutella teitä, ystävät, veljet, kuulkaa minua! Sillä te olette
-kaikki minun veljiäni, heimolaisiani. Minä olen vojvoodin tytär ja
-me polveudumme kaikki vanhoista esi-isistämme, joka kerran asutti
-Serbian. Me olemme kaikki saman perheen lapsia. Siitä syystä uskallan
-puhua teille, millainen minä olen. Te tiedätte, että minä olen noussut
-yhteiskunnan alimmista kerroksista, suurimmasta köyhyydestä. Sitä
-en minä häpeä. Herra Jumala, emmehän voi kaikki syntyä rikkaiksi,
-monen täytyy kärsiä puutetta tässä maailmassa. Sitä olen minäkin
-saanut kokea, ystäväni, minä olen saanut kurjuuden kanssa taistella
-lapsuudessani, uskokaa se! Sillä usein oli äidin kotona nälkä parhaana
-mausteena. Äitini — oi ystäväni, ettekö näe niitä kuumia kyyneleitä,
-jotka tunkeutuvat silmistäni, kun puhun äidistäni! Minä rakastin
-häntä niin paljon kuin lapsi konsanaan voi äitiään rakastaa. Ja siitä
-syystä särkee se sydäntäni, kun näen, kuinka halpamaisen ilkeästi
-on käytetty juuri äitini nimeä tarkoituksessa antaa isku minulle.
-Sillä minä en saa enää salata sitä teiltä, että minulla on monta
-vihamiestä. Nämä hiipivät ympäri pimeydessä ja kammoovat valoa, he ovat
-vannoneet kukistavansa minut, kun Jumala on ollut minulle armollinen
-ja valinnut minut kuninkaan kumppaniksi läpi elämän, kun minä saan
-jakaa Aleksanterin surut, jotka usein ovat raskaammat, veljeni, kuin
-teidän surunne. Sentähden vainotaan minua. Minulle ei anneta lepoa
-yöllä eikä päivällä. Minun päästäni tahdotaan riistää kruunu, juurikuin
-kruunu olisi niin suuri onni. Oi ystävät, te ette voi aavistaa kuinka
-raskaalta se tuntuu päässä! Ainoastaan kuningasten suurelle kuninkaalle
-on kruunu kevyt. Maan ruhtinaille on kruunu usein lahja, jonka jumalat
-ovat heille vihassaan antaneet. Minun viholliseni ovat jo monella
-tavalla koettaneet alentaa minua kansan silmissä. He ovat levittäneet
-parjauksia ja huhuja, jotka todellakin ovat hävyttömiä. He ovat
-kertoneet minusta, että minä olen nuoruudessani ollut kevytmielinen
-ja huono nainen. No niin, minä en kiellä, etten minä nuoruudessani
-ollut sellainen, kuin minun olisi pitänyt olla. Mutta pistäkää kätenne
-omaan poveenne, te rouvat ja tytöt, jotka seisotte tässä ympärilläni!
-Löytyykö joukossanne ketään, joka voi sanoa, ettei hän ole jonkun
-kerran elämässään rikkonut? Me ihmiset teemme kaikki syntiä! Mutta
-syntieni joukossa ei oikeastaan ole ainoatakaan, jota minun tarvitseisi
-hävetä.
-
-Minä olin porvaristyttö. Menin naimisiin porvarin kanssa. Kuolema
-repäisi pois puolison rinnaltani ja minä annoin käteni toiselle. Se
-ei ole minun syyni, että tämä sattui olemaan Serbian kuningas. Minä
-vannon teille, veljet ja ystävät, jotka seisotte tässä ympärilläni,
-että vaikka Aleksanteri olisi ollut tavallinen työmies, olisin yhtä
-mielelläni seurannut häntä alttarille. Sillä minä rakastin häntä
-ja rakastan vieläkin ja ainoa pyrkimykseni on tehdä hänen elämänsä
-iloiseksi ja hauskaksi, tehdä hänet onnelliseksi; sitä pyydän Jumalalta
-joka päivä.
-
-Myöntymyksen sorina kävi läpi kansanjoukon. Draga oli voittanut
-kansan sydämet. Mutta tänään tahtoi hän saada täydellisen voiton, hän
-tahtoi yhdellä lyönnillä tulla yleisesti suosituksi Belgradissa ja
-pääkaupungista leviäisi suosio yli koko maan.
-
-- Niin, viholliseni ovat jo monella tavoin koettaneet vahingoittaa
-minua muissa Euroopan hoveissa, mikä on ollut hyvin haitallista
-meidän maallemme ja sen politiikalle. Oi, miten monta kyyneltä
-olen jo vuodattanut noiden ilkeiden ihmisten tähden! Jos he edes
-avomielisesti tulisivat ja selittäisivät minulle: "Me emme tahdo sinua
-kuningattareksemme!" Silloin laskisin kohtaloni Jumalan käteen ja jos
-hän lähettäisi minut täältä, niin menisin tyyneesti tieheni. Minä
-vetäytyisin mitä syvimpään hiljaisuuteen ja jättäisin Serbian. Sillä
-ylempänä omaa onneani on sen maan onni, jossa olen syntynyt, rakkaan
-isänmaani onni ja menestys.
-
-- Eläköön kuningatar Draga! huusivat muutamat äänet kauempaa
-väkijoukosta. — Se on hyvin puhuttu!
-
-Varsinkin oli siellä muutamia nuoria miehiä, jotka ihastuksella
-huusivat Dragan nimeä. Heidät oli kuningatar voittanut puolelleen
-yksinomaan suloudellaan. Sillä nuoriso antaa aina kukoistavan
-ulkomuodon viedä itseään harhaan eikä välitä, vaikka sen valkoisen
-poven alla sattuisi olemaan musta sielu.
-
-- Mutta mitä minulle tänään on tehty, jatkoi Draga, ja hänen äänensä
-oli melkein kyynelten tukahuttama ja hän osasi panna siihen valittavan,
-sydäntäsärkevän väreen — se — se on halpamaisin tapa, millä naista
-koskaan on häväisty. On otettu silvottu ruumis - en tiedä mistä,
-arvattavasti rauhalliselta hautausmaalta — ja viety palatsiin sekä
-ripustettu tähän portille. Ettekö nyt huomaa, ystäväni, että se on
-vaan ansa, jonka viholliseni ovat keksineet nostaakseen teidät minua
-vastaan? He tahtovat repiä kuningattaren ja kansan erilleen, sillä
-he ovat kateellisia, että olemme tähän asti rakastaneet toisiamme.
-Väitetään, että tämä silvottu ruumis on äitini. Ettekö huomaa tämän
-väitteen mahdottomuutta. Äitini on kuollut jo monta vuotta sitte,
-hän lepää levossa ja rauhassa hautausmaalla. Minä itken häntä
-vilpittömästi, minä kaipaan ja suren häntä jokapäivä. Sillä suurin
-iloni olisi, jos Jumala olisi antanut äitini elää. Ja väittävät he
-yht'äkkiä löytäneensä äitini ruumiin, vaikka hänen on jo kauan sitte
-täytynyt muuttua tomuksi, jos hän vaan on tavallisten luonnonlakien
-alainen. Ah, ystäväni, he tahtovat leimata minut murhaajaksi teidän
-silmissänne. Uskotteko te sitä? Langettakaa tuomionne ja minä alistun
-sen alle. Jos joukossanne löytyy täällä yhtäkään, joka sanoo minulle
-vasten kasvoja, että minä olen murhaaja, niin lähden täältä, enkä
-enää koskaan näyttäydy silmäinne edessä. Mutta ennenkuin langetatte
-tuomionne, niin kuulkaa minua vielä!
-
-Nähkääs, minä tahdon antaa teille todistuksen, että omatuntoni on
-puhdas. Te tiedätte, että murhaaja, paatuneinkin, joka esiintyy
-röyhkeästi, kylmästi ja tyyneesti tuomarin edessä, muuttaa väriä, kun
-hänet viedään kylmenneen uhrinsa eteen, hänen kasvonsa vääristyvät,
-eikä hän voi ojentaa kättään, eikä panna ruumiille niitä sormia, joilla
-hän ennen on vannonut olevansa viaton. Katsokaas, ystävät, minä teen
-sen puhtaalla omallatunnolla.
-
-Draga astui portaita alas ja asettui seisomaan sen hirmuisen ruumiin
-viereen. Nopealla liikkeellä nosti hän kätensä ja laski kaksi
-ensimäistä sormeansa murhatun naisen rinnalle.
-
-Tuolla avaralla kentällä konakin edustalla vallitsi niin syvä
-hiljaisuus, että olisi kuullut nuppineulan putoavan maahan. Kaikkien
-silmät olivat suunnatut kuninkaalliseen naiseen, joka nyt jossain
-määrin huusi itselleen Jumalan tuomiota.
-
-Stefan Naumovitschista tuntui, kuin olisi hänen pitänyt epäillä omaa
-järkeänsä. Oliko todellakin mahdollista, että ihminen saattoi siihen
-määrään teeskennellä? Voiko löytyä naista, joka oli niin julkea ja
-kylmäverinen, kuin tämä Draga, joka nyt aivan tyyneesti kosketti
-äitinsä ruumista, jonka hän kuitenkin todellisuudessa oli murhannut?
-
-Mutta uskaltaisiko hän kohottaa ääntänsä ja syyttää Dragaa tästä
-murhasta? Yksi ainoa katse tähän kansajoukkoon sanoi hänelle, että he
-olisivat repineet hänet palasiksi, jos hän olisi ruvennut syyttämään
-Dragaa. Ei, paljastuksen hetki ei vielä ollut tullut, ratkaiseva hetki
-ei ollut vielä sisällä, se hetki, jolloin naamari revitään tämän
-kauniin, kuninkaallisen teeskentelijän kasvoilta. Nykyään ei voinut
-muuta kuin purra hammasta ja vaieta, sekä niellä harminsa.
-
-- Oletteko nyt vakuutetut minun viattomuudestani, veljet? huudahti
-Draga. — Näettekö, että ruumiista ei ole alkanut veri vuotaa, Jumalan
-tuomio on minut vapauttanut ja minä vannon teille, etten minä tunne
-tätä naista. Minä en ole koskaan nähnyt häntä, enkä ole koskaan ollut
-missään tekemisessä hänen kanssansa.
-
-Stefan Naumovitschiä värisytti, kun hän kuuli tämän väärän valan.
-Draga kielsi oman äitinsä, mutta sitä paitse teki hän väärän valan
-salatakseen rikoksensa. Ja kansa oli vakuutettu. Vielä kerran sai
-naisellinen kauneus riemuita, vielä kerran oli se tuottanut voiton.
-
-- Kauan eläköön kuningatar Draga! huudettiin joka suunnalta. Hattuja
-heilui ilmassa ja joukko läiskytti käsiään juuri kuin se olisi ollut
-teaatterissa. Ja olihan se todellakin teaatterisankaritar, joka
-oli tässä näytellyt, täynnä valhetta ja petosta, täynnä kauhua ja
-inhottavaa ilkeyttä.
-
-Draga näki ympäristöllään pelkkiä intoilijoita. Varsinkin nuoret miehet
-ja ylioppilaat riemuitsivat. Ennenkuin hän voi estää sitä, olivat he
-eläköön huutojen kaikuessa nostaneet hänet hartioilleen ja kantoivat
-edes takasin portin edustalla.
-
-Kuningas seisoi ylhäällä ikkunassa ja nauroi. Hän hengitti
-helpotuksesta, sillä nyt tiesi hän, ettei hänen enää tarvinnut pelätä
-mitään, vaan että hänen puolisonsa päinvastoin oli hankkinut hänelle
-ihanan, loistavan voiton. Tänä aamuna oli hän kerrassaan riemuinnut
-vihollisistaan.
-
-- Päästäkää minut, veljet, huusi Draga niille nuorille miehille, jotka
-olivat nostaneet hänet ylös maasta — minä kiitän teitä niin suuresta
-rakkaudesta, minä palkitsen sen kaikesta sydämestäni, mutta minä pyydän
-teitä nyt päästämään minut, sillä velvollisuuteni kutsuvat minua
-takasin kuninkaallisen puolisoni luo. Hän tarvitsee uskollisen ystävän
-ja neuvonantajan, hoitajan sairaudessaan. Eikö niin, ettehän tahdo,
-että minä laiminlöisin velvollisuuksiani.
-
-Nämä sanat saivat aikaan uuden suosion purkauksen ja jyriseväin eläköön
-huutojen kaikuessa vetäytyi Draga takasin.
-
-Stefan Naumovitsch seurasi aivan hänen kintereillään.
-
-- No, Stefan Naumovitsch, huudahti hän — sinä näet, että minulla yhä
-on valta sydämien yli, miksi ei minulla ole valtaa sinun ylitsesi?
-Sinä näet, kuinka kansa täällä Serbiassa jumaloitsee minua, miksi et
-sinä sitte tahdo jakaa minun onneani? Sillä niin totta kuin Jumala on,
-tarvitsee minun sanoa vaan yksi sana, ja sinä olet kansan kruunattu
-herra!
-
-- Minäkö? huudahti Stefan — Siitä Jumala varjelkoon, minä en hae kansan
-suosiota.
-
-- Kuule minua, sanoi tuo intohimosta vapiseva nainen, tarttui Stefanin
-käsiin ja veti tämän niin lähelle itseään, että hänen huulensa melkein
-koskettivat Stefanin huulia ja aaltoileva rintansa oli Stefanin rintaa
-vasten — kuule minua ja hylkää minut sitte vielä kerran, jos voit. Sinä
-tiedät, että kuningas katselee itselleen kruununperijää, kun ei hänellä
-sitä ole. Hän on jo ajatellut nimittää veljeni Nicodem Lunjevican
-perijäkseen. Jos lausun sanankaan, niin ei kukaan ihminen enää välitä
-Nicodemista. Hänen toiveensa saavat jäädä sikseen.
-
-Mutta jos lausun sanankaan lisää, niin kääntää kuningas katseensa
-ajutanttimsa, ritarilliseen Stefan Naumovitschiin. Miksi ei hän, joka
-kuuluu vanhaan aateliseen, serbialaiseen perheeseen, voisi tulla
-Serbian kuninkaaksi? Ja silloin, Stefan Naumovitsch, lisäsi Draga
-painautuen vapisten häntä vasten, vaikka Stefan koetti pidättää
-häntä kaukana itsestään — silloin olet sinä kuningas ja minä sinun
-puolisosi — ja me molemmat yhdessä — oi, me voisimme luoda vaikka
-kokonaisen maailman, jos me olisimme yhdistetyt. Nämä eivät ole mitään
-tulevaisuuden unelmia, lisäsi hän sitten — ne voivat toteutua pian,
-hyvin pian, sillä kuningas on sairas, hän voisi tulla yhä sairaammaksi,
-kuihtua ja kuolla.
-
-- Jo riittää, keskeytti hänet Stefan Naumovitsch, — minä olen
-kuullut tarpeeksi ja minä sanon teille kerta kaikkiaan, että minä
-halveksien hylkäisin Serbian kuningaskruunun, vaikka sitä minulle
-tarjottaisiinkin. Sillä se kruunu on häväisty, madame, häväisty teidän
-kauttanne, sillä se on verellä tahrattu, eikä sen heleän punainen väri
-voi sitä peittää.
-
-Sitäpaitse toivon minä kuninkaalle pitkää ja onnellista ikää ja vaikka
-päättäisinkin astua Obrenovitschien istuimelle, niin tietäisin toisen,
-joka paremmin sopisi kuningattarekseni, toisen, joka silloin tulisi
-vaimokseni.
-
-Tämä oli minulla teille sanottavana ja nyt pyydän minä, ettette enää
-koske kättäni.
-
-Nämä sanat sanottuaan kumarsi Stefan kevyesti kuningattarelle ja
-poistui.
-
-
-
-
-SEITSEMÄSKAHDEKSATTA LUKU.
-
-Yöllinen kokous.
-
-
-Noin kolmen neljännestunnin matkan päässä Belgradista oli maantien
-vieressä pieni ravintola. Se oli ränsistynyt yksinkertainen talo,
-päreillä katettu ja sen matkustajan, joka sinne tuli, täytyi
-luopua kaikista mukavuuden vaatimuksista. Se teki kerrassaan
-surkean vaikutuksen luhistuneine seinineen, jotka osoittivat, että
-rakennuksella oli jo ikää.
-
-Siitä huolimatta näytti ravintolaan usein tulevan vieraita Belgradista,
-sillä nyt, kun pimeä oli tullut, lähestyi useita henkilöitä, yksityisiä
-tai kahden tai kolmen hengen ryhmissä, jotka kaikki kulkivat ravintolan
-ovea kohti.
-
-Ei näyttänyt olevan oikein puhdas omatunto näillä miehillä, jotka
-olivat puetut pitkiin viittoihin, jotka täydellisesti peittivät
-heidän vaatteensa, sillä he katsoivat vähä väliä taakseen, kuin
-olisivat tahtoneet nähdä, ettei kukaan asiaan kuulumaton ollut heidän
-kintereillään.
-
-Tultuaan ravintolan luo, koputtivat he erityisellä tavalla portille.
-Silloin otettiin salpa oven edestä, valoviiru lankesi maantielle,
-kun miehiä päästettiin sisään ja kiireesti ovi taas sulettiin heidän
-jälkeensä.
-
-Noin kahdeksan tienoossa illalla oli parikymmentä miestä kokoontunut
-erääseen huoneeseen ravintolassa. Pöydät oli pantu yhteen, niin että
-ne muodostivat yhden ainoan suuren pöydän ja sen ääreen asettuivat
-miehet. He puhelivat vähän keskenänsä ja näyttivät siltä, että jotain
-merkillistä oli odotettavissa ja heidän katseensa kääntyivät vähä väliä
-oveen päin aina kun se avautui ja joku astui sisään.
-
-Viimeksi tuli korkeakasvunen mies, joka oli niin ikään kääritty pitkään
-viittaan ja pehmeä huopahattu syvällä päässä.
-
-Hänen ilmestyessään kulki kuiskaus suusta suuhun ja selvästi saattoi
-kuulla nimen "översti Maschin."
-
-Se oli todellakin översti Maschin, Dragan lanko, joka nyt heitti viitan
-päältään ja seisoi siinä loistavassa univormussaan. Nopealla liikkeellä
-kiskasi hän hatun päästään, sitte meni hän peremmälle, tervehti
-kädenpuristuksella melkein jokaista ja istuutui eräälle tuolille, joka
-oli häntä varten asetettu pöydän viereen. Näyttiin odottaneen vaan
-översti Maschinia, sillä nyt tuli syvä hiljaisuus ja kaikkien katseet
-kääntyivät tähän mieheen. Hän nousi, löi veitsellä lautaseen ja antoi
-merkin vaieta.
-
-Ei kukaan lausunut sanaakaan. Isäntä, joka näytti talonpojalta ja
-jonka kasvot olivat hyvin viekkaan näköiset, seisoi oven suussa. Hänen
-puoleensa kääntyi nyt översti.
-
-- Ivanovitsch, sanoi hän, voimmeko nyt olla ihan turvatut tässä talossa?
-
-- Kuten herra översti käskee, kuului vastaus. Näistä sanoista saattoi
-huomata, että isäntä oli ennen ollut sotamies. Hän olikin ennen ollut
-överstin rykmentissä korpraalina ja vasta rykmentistä erottuaan oli hän
-nainut talonpoikaisnaisen, jolla oli tämä ravintola ja siten oli hän
-joutunut ravintolan isännäksi.
-
-- Sano minulle Ivanovitsch, jatkoi översti — voimmeko myöskin
-häiritsemättä puhua kaikesta, mitä meillä on neuvoteltavana — eikö
-meidän tarvitse pelätä mitään?
-
-- Ei vähääkään, herra översti, vastasi Ivanovitsch seisten jäykkänä
-— kaikki on kuten tuleekin olla. Ei kukaan aavista, että herrat ovat
-tulleet tänne.
-
-- Onko tähän huoneeseen vaan se käytävä maantieltä, josta me tulimme?
-
-- Ei, herra översti, huoneessa on toinenkin ovi ja se menee meidän
-sänkykamariimme.
-
-- Hyvä — voiko sänkykamariin tulla suoraan maantieltä?
-
-- Ei, herra översti, sänkykamariin ei ole eri käytävää — tämä on ainoa.
-
-- Sitä parempi, huudahti översti — siis voi vaara uhata meitä
-ainoastaan siten, että joku tunkeutuu sisään ikkunasta.
-
-- Ikkunat ovat varustetut vahvoilla luukuilla, sanoi isäntä.
-
-- Se on hyvä, vastasi översti Maschin — muuten luotan minä
-täydellisesti sinuun. Sinä tiedät, että tänään keskustellaan sinun
-talossasi asioista, jotka maksaisivat sinun ja meidän kaikkien elämän,
-jos tieto niistä tulisi ennen aikaansa yleisön korviin. Minä toivon,
-ettet sinä lausu sanaakaan siitä, mitä täällä saat kuulla ja nähdä.
-
-- Herra översti käskee ja minä tottelen, sanoi Ivanovitsch.
-
-- Mitä teihin tulee, hyvät herrat, jotka olette tulleet tänne minun
-kutsumuksestani, jatkoi översti Maschin, antaen katseensa kulkea
-kaikkien läsnäolijoiden yli — niin en tahdo tuhlata sanaakaan siihen,
-että teidän täytyy noudattaa mitä ankarinta vaitioloa kaikesta mitä
-täällä keskustellaan. Ei yksikään pää istu täällä tuvassa, jos tyranni
-saa kuulla meidän toimistamme. Te tiedätte kai mitä minä tarkoitan
-sanalla "tyranni." Te tiedätte, ettei tämä ole ensimäinen kerta, kun
-olemme kokoontuneet, mutta kun emme voi rauhassa kokoontua Belgradiin,
-olen hakenut tämän ravintolan, kun olen tullut tuntemaan Ivanovitschin
-mieheksi, johon voi täydellisesti luottaa. Hän on ennen ollut sotamies
-ja sellaisena osoittautunut luotettavaksi ja minä olen varma, että
-ennen antaisi hän teloittaa itsensä, kuin pettäisi ketään meistä.
-
-Kumea myöntymyksen sorina oli vastaus tähän puheeseen. Äkkiä jatkoi hän:
-
-- Niin, ystäväni, viime hetkessä olen kutsunut teidät tähän kokoukseen.
-Serbia on perikatonsa partaalla, sen tiedämme kaikki ja minun ei
-tarvitse teille kuvata, mihin onnettomuuteen maamme on joutunut, kun
-sille on koittanut häpeän aika. Sen valtaistuimella istuu hallitsija,
-joka on joko mielipuoli tai kurjin ihminen maan päällä. Me tahdomme
-toivoa, että ensimäinen otaksuminen on oikea, sillä silloin ei
-hän ainakaan olisi häväissyt niitä, joiden edessä esi-isämme ovat
-kumartaneet päänsä ja joiden edestä isämme ovat vuodattaneet veressä
-tappelutantereella.
-
-Niin, mielipuoli — se on paras arvostelu Serbian Aleksanterista, sillä
-ainoastaan mielipuolen ei tarvitse tehdä tiliä töistään. Voi Serbian
-Aleksanteria, jos me vaatisimme häntä tilille. Hän ei voisi tehdä
-meille minkäänlaista tiliä, sillä hänen elämänsä on sitä laatua, ettei
-siitä voi vastata. Hän on ojentanut kätensä langenneelle naiselle,
-langenneen naisen antaa hän neuvoa itseään, langenneen naisen käsiin
-on hän laskenut Serbian kohtalon, langennut nainen on täyttänyt kaikki
-virkamiespaikat ja hallinnut maata. Te ystäväni, kuulutte kaikki
-sotilassäätyyn, minä tervehdin tässä vaan vanhoja ystäviä ja tovereita,
-minä lausun teidät tervetulleiksi kunnian kentälle. Sillä minä luulen,
-että te tiedätte kaikki, ettekä epäile sitä, että jos meidän onnistuu
-vapauttaa Serbia, jos meidän onnistuu pestä Serbia tästä langenneesta
-naisesta ja siitä loasta, joka hänessä on — niin meitä kunnioitetaan
-— silloin tiedetään, että me olemme täyttäneet velvollisuutemme
-serbialaisina, sen kansan jäseninä, joka ylpeydellä voi näyttäytyä
-Euroopassa, mutta jonka nyt täytyy silmät maahan luotuina hiipiä
-toisten kansojen välissä. Ja kuinka on tähän tultu? Sallikaa minun
-tehdä siinä suhteessa pieni katsaus.
-
-Te tiedätte, että tämän Aleksanterin isä kerran oli Serbian kuningas.
-Minä en tahdo sanoa monta sanaa Milanista, me tunnemme hänen ansionsa,
-mutta myöskin hänen virheensä. Nämä viimemainitut tuottivat hänen
-lankeemuksensa. Maa ei voinut enää pitää häntä, sillä se olisi joutunut
-velkoihin, joita se ei ollenkaan olisi kyennyt maksamaan.
-
-Me hengitimme kuten painajaisesta vapautuneina kun Milan päätti panna
-kruunun poikansa päähän, jättää hallitustaakan nuoremman hartioille,
-pojan, jonka hän luuli perineen isän hyvät ominaisuudet ja olevan
-oikean Obrenovitschin.
-
-Mutta me huomasimme pettyneemme näissä toiveissa. Nuori kuningas
-oli turhamainen, hänen järkensä ja käsityskantansa antoivat paljon
-toivomisen varaa, mutta vasta sitte kun hän antoi sydämensä
-arvottomalle naiselle, jonka nimeä en tahdo mainitakaan — silloin sai
-jokainen isänmaan ystävä silmänsä auki ja heille selvisi se tosiasia,
-että Serbia tulisi Aleksanterin aikana vielä onnettomammaksi kuin se
-oli ollut Milanin hallitessa. Oi, kuinka mielellään olisi tahdottu
-kutsua Milan takasin, mutta poika nousi isää vastaan ja uhkasi ammuttaa
-hänet, jos hän uskaltaisi astua rajan yli.
-
-- Hyi — hyi! kuului suuttuneita huutoja kokoontuneiden joukosta. — Se
-on hävytöntä, alhaista!
-
-- Niin, hävytöntä ja alhaista on se todellakin, jatkoi översti. —
-Minä olen omilla korvillani kuullut kuninkaan sanovan, että hän
-ajaisi Milanin kuin hullun koiran ulos maasta, jos hän uskaltaisi
-astua rajan yli. Mutta kun Milan kuitenkin teki sen, kun hän yön
-pimeydessä kulki Saven yli ja tuli Serbian rannalle, niin — vein minä
-itse hänet konakiin, sillä silloin oli varotettava kuningasta ja
-koetettava pidättää häntä ottamasta puolisokseen langennutta naista.
-Valitettavasti ei tämä onnistunut, vaikka Milan pani kaikki voimansa
-liikkeelle. Aleksanteri ja Draga, tuo kirottu nainen, olivat liian
-kovasti toisiinsa kiintyneet, epäpuhdas, halveksittava rakkaus — ei,
-minä en tahdo väärin käyttää tätä kaunista sanaa — inhottava intohimo
-sitoi hänet Dragaan. Minä ilmaisen teille surullisia salaisuuksia,
-ystävät, mutta tänään pitää vihdoinkin totuus lausuttaman, totuuden,
-paljastuksen päivä on tullut — antakaa minun siis puhua ja kuunnelkaa
-te! Maa on kauhistuttavassa tilassa. Suuri joukko talonpoikia on ajettu
-kodeistansa, kun eivät ole voineet maksaa korkeita veroja. Teollisuus
-on lamautunut, kun kaikkialla on asetettu vaikeuksia sen tielle. Ei
-tehdä muuta kuin rasitetaan kauppiaita uusilla veroilla. Se joka voi
-maksaa, saa asua Belgradissa — mutta se joka on siinä onnettomassa
-asemassa, ettei voi maksaa, sillä ei ole mitään, eikä koskaan voi saada
-mitään — hänen täytyy olla köyhänä. Mitä meihin upseereihin tulee, niin
-on kuningas aina osoittanut olevansa hyvin vastenmielinen kaikille
-sotilaille. Hyvin vastenmielisesti pukeutuu hän sotilaspukuun, silloin
-vaan, kun on aivan pakotettu siihen. Ja se on kuitenkin sama puku,
-johon meidän tulee ylpeillen pukeutua, kun se on kunink. majesteetin
-ja kruunun puku, sama puku, jonka kuningas ja isänmaa ovat meille
-antaneet. Kuningas epäilee meitä, sillä hän tietää, etteivät upseerit
-häntä rakasta. Ehkä hän aavistaa, että he vihaavat häntä — mutta yhtä
-seikkaa hän ei tiedä, nimittäin sitä, että me aiomme syöstä hänet alas
-ja selittää kansalle, että kuningas ja hänen Dragansa ovat ruttopaise,
-joka ei enää saa olla vaivaamassa Serbian kansaa, vaan että me
-leikkaamme sen pois.
-
-Tahdon muutamilla esimerkeillä valaista, millainen kuningatar Serbiassa
-on ja pyydän muutamiksi minuuteiksi teidän huomiotanne.
-
-Översti Maschinin ei olisi tarvinnut lausua tätä pyyntöä kuulijoilleen,
-joiden katseet olivat kuin naulatut häneen ja jotka ihastuneina
-kuuntelivat hänen puhettansa. Joka sanasta leimahti vihan liekki ja
-pitääkseen vireillä tätä pyhää tulta olivat nämä kaksikymmentä upseeria
-saapuneet yksinäiseen ravintolaan maantien vieressä.
-
-- Mitä tämä Draga oli, ennenkuin tuli Serbian kuningattareksi, sen
-tiedätte kaikki, ystäväni. Hän oli Serbian kaunein nainen, se täytyy
-itse kateudenkin tunnustaa, mutta rehellisimmänkin täytyy hänestä
-sanoa, että hän oli kurjin, halveksittavin nainen. Hän on perheestä,
-jonka suku on yhä huonontunut. Veri, joka hänen suonissaan virtaa on
-rikollista verta. Äiti oli juoppo, jonka miehellä ei ollut vähääkään
-siveellistä vakavuutta ja joka nähtävästi vaimonsa kautta tuli vielä
-huonommaksi, kuin mitä luonnostaan oli. Dragan äiti on todistettavasti
-harjoittanut parittamista ja kun tytär tuli täysikasvuiseksi, niin piti
-äiti kohta huolta siitä, että tytär sai tilaisuuden näyttäytyä oikeassa
-valossaan.
-
-Siihen aikaan ei Draga ollut vielä niin läpi huono, vaan hän koetti
-saada miehen, joka kykeni pitämään hänestä huolta ja valitettavasti
-lankesi hänen vaalinsa veljeeni. Te myöntänette, ettei tähän asti
-ole tästä avioliitosta sanaakaan päässyt huuliltani. Minä en tahdo
-naulata veljeni nimeä häpeäpaaluun. Mutta tänään täytyy minun puhua
-siitä, sillä tänään täytyy teidän tietää kaikki, teillä on oikeus
-tietää kaikki. No niin, veljeni oli nuori insinööri, jolla oli loistava
-tulevaisuus edessään. Silloin tuli hän onnettomuudekseen tuntemaan
-Draga Lunjevican. Hän rakastui, enkä sitä ihmettelekään, sillä Draga
-oli niin kaunis, monastihan ovat miehet, jotka ovat olleet paljon
-korkeammissa asemissa kuin veljeni, joutuneet kauniin naisen ansaan.
-Kun sitte veljeni eräänä päivänä ilmoitti minulle, että hän aikoi naida
-Draga Lunjevican, huokasin minä syvään ja sanoin:
-
-"Siinä taas yksi, joka tekee tyhmyyden!" Mutta Draga osasi niin
-vaikuttaa, että hän meni kihloihin Dragan kanssa eräänä toukokuun
-1 päivänä ja saman kuun 28 päivänä olivat he jo naimissa. Hän oli
-pyytänyt minua sulhaspojaksensa, enkä minä voinut kieltää hänen
-pyyntöänsä ja siten tulin minä seisomaan hänen rinnallaan kirkossa.
-Minä olin myös pakosta mukana hääkemuissa, jotka pidettiin Lunjevican
-perheen asunnossa. Hyvät herrat, ei koskaan mene mielestäni muisto
-näistä kemuista, sillä ne olivat niin perin arvottomat. Lunjevican
-perhe oli pannut parastaan, jotta se voisi esiintyä entisessä
-loistossaan. He olivat räätäleiltä ja suutareilta ynnä muilta
-lainaelleet ja kerjänneet kaikkea, mitä pitoihin tarvittiin. Pöytä oli
-juhlallisesti katettu, esille pannut ruokalajit eivät jättäneet mitään
-toivomisen varaa, eikä myöskään juomat, joita löytyi suuret määrät.
-Mutta kauan ei kestänyt ennenkuin rouva Lunjevica oli juonut paljon
-enemmän kuin sieti. Hän alkoi meluta ja laulaa ja käyttäytyi erittäin
-sopimattomasti pöydässä. Hänen tyttärensäkin lienee juonut enemmän
-samppanjaa kuin morsian saa juoda. Oli kerrassaan inhottavaa nähdä,
-kuinka hän pöydässä alinomaa hyväili ja suuteli veljeäni. Lisäksi alkoi
-Nicodem Lunjevica, joka jo nuorena oli ollut ylen röyhkeä, kinastella
-erään vieraan kanssa. Se veijari tarttui lopulta vieraaseen ja heitti
-hänet ulos.
-
-"Oi Jumalani, sanoin minä itsekseni, mitähän joukkoa tämä on, johon
-veljeni on joutunut!"
-
-Mutta todellisuus voitti kaikki pahat aavistukseni. Avioliitto
-muodostui suloisen kuherruskuukauden jälkeen hyvin onnettomaksi. Pian
-selvisi minulle, että Draga oli ottanut veljeni vaan keinottelun
-tarkoituksessa. Hän oli tahtonut vaan saada toimeentulon. Mutta hänen
-vaatimuksensa eivät olleet vähäiset. Hän tahtoi näytellä hienoa
-naista, käydä silkissä ja muissa kalliissa vaatteissa sekä esiintyä
-teaattereissa ja konserteissa. Useita kertoja kääntyi veljeni minun
-puoleeni pyytäen lainaksi suurempia summia. Minä lainasinkin muutamia
-kertoja, mutta vihdoin selitin veljelleni suoraan, etten enää lainaisi
-hänelle mitään, kun en halunnut katsella kuinka minunkin rahani
-heitettiin ulos ikkunasta. Tämän jälkeen vetäytyi veljeni erilleen
-minusta ja Dragan kiukku täydensi hävitystyön. Hän rikkoi ne siteet,
-jotka yhdistivät meitä veljeksiä. Minä en enää astunut veljeni
-kynnyksen yli ja se oli minulle hyvin mieluista, sillä nyt ei minun
-ainakaan tarvinnut katsella sitä inhottavaa näytelmää, jota siellä
-näyteltiin. Valitettavasti en kuitenkaan voinut estää, että minulle
-kerrottiin siitä. Minä sain hyvin pian kuulla, että Draga oli uskoton
-veljelleni. Minä koetin yllättää Dragaa, voidakseni sitte vapauttaa
-veljeni tämän naisen pauloista, mutta Draga oli liian viekas — se ei
-onnistunut minulle.
-
-Siten kului kaksi vuotta. Veliraukastani kuulin vaan ikävyyksiä. Jos
-tapasin hänet kadulla ja tervehdin kiireesti, niin vakuutti hän aina
-olevansa hyvin onnellinen, mutta hänen kalpeat, surkastuneet kasvonsa
-todistivat minulle, että hän valehteli.
-
-Kerran herätettiin minut keskellä yötä siten, että ovikello eteisessä
-soi kiivaasti. Kun palvelija avasi, seisoi ulkona sanantuoja veljeni
-talosta ja käski hänen heti herättää minut, sillä minun pitäisi tulla
-veljeni luo niin pian kuin mahdollista.
-
-Tietysti noudatin heti tätä kutsua ja pitkien aikojen perästä astuin
-nyt ensi kerran veljeni taloon.
-
-Rouva Draga oli mitä suurimman epätoivon vallassa, väänteli käsiään,
-itki ja valitti. Sellaisena tuli hän minua vastaan ja ilmoitti, että
-veljeni oli kuolemaisillaan. Ja kun sitte näin veljeni makaavan
-sängyssään, silloin selvisi minulle heti, että hän oli mennyttä miestä,
-sillä kuolema oli jo painanut leimansa hänen kasvoilleen. Hän tunsi
-vielä minut, ja kun kumarruin alas hänen puoleensa ja syleilin häntä
-hellästi, kuiskasi hän minulle yhden ainoan sanan, jota en sitte enää
-koskaan voinut unohtaa. Se sana oli: "Myrkytetty!"
-
-Niin, veljeni oli myös myrkytetty, vaikkei sitä ole koskaan voitu
-todistaa. Nautittuaan kalaa, jonka Draga pani hänen eteensä, oli hän
-sairastunut, ja myrkky lienee vaikuttanut hyvin nopeaan, sillä hän oli
-heti joutunut siihen tilaan, jossa minä hänet löysin.
-
-Veljeni kuoli minun syliini. Draga käyttäytyi kuin mielipuoli. Hänen
-kyyneleensä valuivat virtana ja hän vakuutti, ettei hän koskaan enää
-voinut rakastaa toista miestä, sillä tämä oli ainoa, joka ymmärsi häntä.
-
-Minä olin kuuro hänen valituksilleen. Katsoin häntä synkästi
-silmiin ja kysyin kuinka hänen miehensä sairaus oli alkanut. Niin
-pian kun taas olin omassa asunnossani, istuuduin heti ja kirjoitin
-ilmiannon yleiselle syyttäjälle ja panin siihen alle koko nimeni.
-Tässä ilmiannossa syytin Dragaa, veljeni leskeä siitä, että hän oli
-tuottanut puolisolleen kuoleman, nähtävästi myrkyllä. Minä vaadin
-yleistä syyttäjää lykkäämään hautausta ja antamaan avata ruumis jotta
-sisälmyksistä mahdollisesti voitaisiin löytää myrkkyä.
-
-Seuraavana päivänä vein itse ilmiannon toimistoon ja jätin sen sinne.
-Yleinen syyttäjä on siis saanut sen, siitä ei ole epäilemistä. Tästä
-huolimatta ei hautausta lykätty ja kun seuraavana päivänä valitin
-siitä, vastattiin minulle, että ruumis oli tutkittu, mutta ei oltu
-mitään löydetty, joka olisi voinut oikeuttaa toivottuun toimenpiteeseen.
-
-Te näette nyt, hyvät herrat, että Dragalla oli jo siihen aikaan
-ylhäisiä herroja takanaan. Minä en tahdo syyttää ketään, mutta hänellä
-lienee ollut mahtava suojelija. Sillä yleinen syyttäjä oli henkilö,
-johon en luule Dragan voineen suoranaisesti vaikuttaa. Pikemmin
-luulen, että jo siihen aikaan hyvin korkea herra on pitänyt suojelevaa
-kättään hänen päällään. Niin täytyi minun siis kärsiä sitä ajatusta,
-että veliraukkani oli murhattu ja ettei minun ollut onnistunut edes
-rangaista murhaajaa.
-
-Jonkun aikaa mietin kostoa. Ajattelin ensin ampua Dragan, mutta sitte
-sanoin minä itselleni, että olisi hullua tämän langenneen naisen
-tähden itse astua mestauslavalle. Kuitenkin lohdutin itseäni sillä
-ajatuksella, ettei hän ainakaan voi päästä rangaistuksetta. Dragan
-tulevaisuus näytti minusta hyvin synkältä. Ja sittenkin erehdyin minä
-perin pohjin, sillä tapahtui juuri päin vastoin.
-
-Tämän naisen tulevaisuus tuli loistavaksi, sillä vaikka hän leskenä
-oloaikanansa, joka ei ollut pitkä — eli kerrassaan huonosti, vaikka
-koko Belgradissa tiedettiin, että hänen kotonaan vietettiin yöllisiä
-juominkeja ja vaikka minä voin todistaa, että Dragalla oli suhde
-toverini Stefan Naumovitschin kanssa, joka muuten oli kunnon mies ja
-hyvä toveri, niin tapahtui kuitenkin uskomattomia.
-
-Tämä viettelevä nainen ei vajonnut köyhyyteen eikä kurjuuteen, vaan
-nousi ylös, kuten meteoori ja tuli Serbian kuningattareksi. Tiedetään,
-että kuningatar Natalia oli mukana siinä pelissä. Hän ei silloin
-aavistanut, että hän siten saattoi Aleksanterin ja Serbian perikatoon.
-Jos hän olisi sen aavistanut, olisi hän ennemmin panettanut Dragan
-kahleisiin kuin antanut hänen tulla hoviin, sillä kuningatar Natalia on
-aina kaikesta sydämestään rakastanut Serbiaa ja hän oli nainen, josta
-Serbia saattoi olla ylpeä.
-
-Myöntymyksen hyminä kulki ympäri pöydän. - Siten oli Draga tullut
-kuningattareksi, jatkoi innokas syyttäjä, jonka ääni tämän merkillisen
-syytöksen aikana vapisi vilpittömästä, jalosta vihasta — ja vielä
-kerran piti tuon onnettoman naisen saada tilaisuus loistavalla tavalla
-korvata huono menneisyytensä. Sillä se, joka pääsee valtaan, voi
-käyttää valtaansa sekä hyvään että pahaan. Jos hän olisi ollut hyvä
-kuningatar, niin olisimme voineet antaa hänelle anteeksi, vaikkei
-hän ollut hyvä nainen. Mutta sen sijaan tuli hänestä yhä huonompi
-kuningatar kuin mitä hän oli naisena ollut.
-
-Ensi hetkestä, minkä hän oli Serbian konakissa, oli hänen innokkain
-pyrkimyksensä vieroittaa kuningas kansastaan ja ennen kaikkia irroittaa
-hänet niistä, jotka olivat tähän asti tehneet hänelle hyvää. Mitä
-suurimmalla kekseliäisyydellä osasi hän saada aikaan vihollisuutta
-Aleksanterin ja Milanin välillä. Poika, joka ennen oli rakastanut
-isäänsä, alkoi pian vihata häntä ja hän antoi houkutella itsensä
-ajamaan isä maanpakoon, kun Draga sitä tahtoi.
-
-Ja kun sitte loukkauskivi oli saatu pois tieltä, — sillä Milan oli
-itse asiassa ainoa ihminen, jota Draga pelkäsi, kun hänen oli tapana
-esiintyä jyrkästi ja varmasti häntä vastaan — nyt ei kuningatar enää
-välittänyt mistään, vaan teki kaikkea mitä tahtoi ja näki hyväksi. Hän
-eroitti kaikki itsenäiset ja kunnan miehet viroistaan ja pani heidän
-sijaansa omia kätyreitään, miehiä, jotka eivät vähääkään sopineet
-sellaisiin toimiin. Mutta heillä oli hänen silmissään se etu, että
-mielellään palvelivat Dragaa ja tekivät kaikki, mitä hän käski.
-
-Pian tunsi koko Serbia, että tämä kuningatar sydämettömästi heilutti
-ruoskaa heidän päänsä päällä. Kansan täytyi maksaa veroja, se on
-selvää, muutoin ei valtio voi pysyä pystyssä, mutta voi sitä valtiota,
-joka sydämettömästi vaatii veroja nääntyneiltä alamaisiltaan, se
-hävittää itse perustan, jolla se seisoo, se ryöstää maalta sen parhaat
-voimat.
-
-Tämän ovat Draga ja Aleksanteri tehneet, he ovat saattaneet Serbian
-horjuvalle pohjalle ja syösseet sen turmioon, he ovat sanan täydessä
-merkityksessä hävittäneet maan.
-
-Ja täytyyköhän minun kertoa teille, ystävät, niistä onnettomista
-uhreista, jotka nääntyvät vankiloissa? jatkoi översti Maschin lyhyen
-vaitiolon jälkeen. Ei, ei varmaan! Te kuulette näiden nyyhkytykset,
-heidän kirouksensa ja kimeät huutonsa, te kuulette ne, mutta ette voi
-antaa onnettomille mitään apua, sillä ne rautaportit ovat suljetut,
-jotka Draga on asettanut heidän vankiloittensa eteen, liian paljo on
-kätyreitä, jotka niitä vartioivat.
-
-Sallikaa minun kertoa teille ainoastaan yksi tapaus, joka on omiaan
-näyttämään, millainen oikeus nykyään vallitsee Serbiassa. Vähän
-aikaa sitte, tuskin on siitä kulunut kolmea kuukautta, tarjottiin
-kuninkaallisessa pöydässä pasteija. [Tässä kerromme historiallisen
-tosiasian.] Kuningas on hyvin ihastunut tähän pasteijaan, ja
-siitä syystä ei hän jaksanut odottaa, vaan maistoi sitä ennenkuin
-hovipalvelija oli, kuten tavallista, sitä ensin maistanut. Sillä
-Aleksanteri pelkää aina myrkkyä kuten kaikki muutkin tyrannit. Hän ei
-tunne olevansa varma omassa talossaan. Hän ei luota palvelijoihinsa
-ja joka viinikulauksessa, jonka hän juo, joka leipäpalassa luulee
-hän ottavansa myrkkyä. Mutta pasteija maistoi hänestä niin hyvältä,
-että hän arvelematta alkoi syödä sitä. Koko hovi nautti nähdessään
-millä halulla kuningas söi pasteijaa. Mutta kaikeksi onnettomuudeksi
-alkoi kuningas äkkiä tuntea pahoinvointia. Tähän pahoinvointiin oli
-luonnolliset syynsä, sillä kuningas oli ahneudessaan syönyt sitä liian
-paljon, kun se vielä oli liian kuurnaa.
-
-Mutta tuskin oli kuningas tuntenut tuskia, ennenkuin hän kalmankalpeana
-kavahti pystyyn ja huudahti:
-
-Minä olen myrkytetty!
-
-Heti käski kuningatar Draga, joka sellaisissa tilaisuuksissa aina
-tahtoo näyttää suurta hellyyttä kuningasta kohtaan, jota hän itse aina
-pettää, heti käski hän siis, että koko kyökkiväestö oli vangittava. Hän
-antoi viedä kyökkipäällikön, pasteijan tekijän ja erään kyökkipojan,
-joka niinikään oli ottanut osaa pasteijan tekoon, omaan kamariinsa
-ja pani siellä kuulustelun toimeen. Kyökkipäällikkö ja pasteijan
-tekijä todistivat selvästi, ettei heillä ollut ollut mitään tekemistä
-pasteijan kanssa ja niin tuli koko syy onnettoman kyökkipojan
-niskoille, seitsentoista vuotiaan pojan, joka varmaan ei itse olisi
-voinut valmistaa pasteijaa.
-
-Kyökkipoika tuomittiin heti kuolemaan. Hänet vietiin erääseen
-linnoituksen vallihautaan ja siellä ammuttiin hänet, vaikka raukka yhä
-vakuutti viattomuuttaan ja vannoi kyyneleet silmissä, että hän rakasti
-kuningasta ja ettei hän koskaan ajatellutkaan myrkyttää häntä.
-
-Syvä liikutus valtasi kuulijat. Muutamat hyppäsivät ylös paikoiltaan,
-toiset taas huusivat:
-
-- Se on liikuttavaa, raakaa, petomaista!
-
-- Minä puolestani väitän, jatkoi Maschin, — että se on tavallista
-Serbiassa, sillä maassa, jossa tuomioistuimet ovat menettäneet
-merkityksensä, jossa harjoitetaan kabinetti tuomiota, jossa
-tuomio-oikeus on langenneen naisen käsissä, sellaisessa maassa, hyvät
-ystävät, ei mikään kummastuta. Tämä kyökkipoika raukka ei varmaan
-ole ainoa, jolta Draga on ottanut hengen. Minä voisin istua tässä ja
-kertoa teille huomis-aamuun saakka niistä onnettomista, joita hän on
-salaisesti vangituttanut ja tuomiotta murhauttanut. Kuka muuten on enää
-varma Serbiassa? Kuka voi enää, kun hän illalla panee levolle, nukkua
-siinä varmassa vakaumuksessa, että hän aamulla saa rauhassa herätä? Ei
-kukaan meistä, ei kukaan koko Serbiassa!
-
-Ja tässä annan minä kaikua Ceterum canuo huutoni. Mutta tämä kehoitus
-ei koske Kartagon hävitystä, vaan kohdistuu huutoon:
-
-"Alas Serbian Draga, alas Aleksanteri, maahan Obrenovitschin valta!"
-Uusi kuningas tulkoon, uusi mies, joka osaa parantaa ne haavat, jotka
-viimeinen Obrenovitsch on maalle tuottanut. Ja miestä on tervehdittävä
-huiluilla ja harpuilla, sellaisen miehen voimakkaalla kädenlyönnillä,
-joka sanoo:
-
-"Minä palvelen sinua, sillä sinä olet hyvä ja jalo."
-
-Nämä puhujan viimeiset sanat herättivät kuulijoissa äärettömän
-ihastuksen. Kaikki olivat nousseet ylös paikoiltaan ja kun översti
-Maschin nyt lopetti, niin kahdestakymmenestä kurkusta nousi huuto:
-
-- Alas Aleksanteri, pois peto Draga, maahan vanha hallitus, eläköön
-Serbia — Zivio Serbia liberata!
-
-Eräs kookas mies, jolla oli edullinen ulkomuoto, meni Maschinin luo,
-ojensi hänelle molemmat kätensä ja huudahti liikutettuna:
-
-- Tämän kokouksen nimessä, jonka te olette kutsuneet kokoon, lausun
-minä ainoa teistä, jolla ei ole sotilaspukua, teille kiitoksemme niistä
-kauniista ja suurista sanoista, joita olette lausunut, översti Maschin.
-Minä, Avakumovitsch, joka kuulun tuomarikuntaan, selitän olevani
-valmis tulemaan kanssanne minne vaan viette meidät. Serbian armeijan
-tulee taistella ja voittaa, sen tulee suojella maan rauhaa ja poistaa
-kaikki viholliset, jotka voivat uhata Serbian rauhaa ja onnea. No, siis
-lähtekäämme vihollista vastaan, hän on vaarallisin, mikä milloinkaan on
-Serbiata uhannut. Vaikka tämä vihollinen nyt on kuningas, niin ei se
-muuta asiata. Hän kaatukoon, sillä hän on ollut kurja kuningas ja Draga
-kuolkoon, sillä hän on tuhat kertaa ansainnut kuoleman.
-
-Kaikki kokoontuivat riemuiten Avakumovitschin ympärille. Sitä pidettiin
-hyvin tärkeänä, että hän oli mukana salaliitossa, sillä tiedettiin,
-että tämä mies nautti suurta kunnioitusta Serbian kansalaisten
-keskuudessa ja että hän oli ainoa tuomari Serbiassa, joka oli
-säilyttänyt nimensä tahrattomana, sillä hän ei ollut koskaan taipunut
-Dragan tahdon alle ja hänen tuomionsa olivat olleet todistuksena
-siitä, ettei hän taipunut kenenkään tahdon alle, noudatti vaan sitä
-suurta jumalallista oikeutta, jonka täytyy loistaa joka maassa kuten
-säteilevän tähden, muutoin peittää maan syvä pimeys.
-
-- Istukaamme, ystävät, sanoi översti Maschin, — neuvotelkaamme, mitä
-meidän nyt on tehtävä!
-
-"Me tahdomme toimintaa, sanoja on jo kylliksi vaihdettu", huudan minä
-teille nyt suuren saksalaisen runoilijan kanssa. Sanoille Draga ja
-hänen joukkonsa nauraa, mutta toiminnan edessä he tulevat vapisemaan.
-Ennenkuin käymme neuvottelemaan, tahdon lopuksi kertoa teille
-vielä yhden tosiasian, joka täyttää teidät kauhulla ja on omiansa
-vakuuttamaan teille, että nyt on paras aika päättävästi toimia.
-
-Taas oli huoneessa hiljaista ja kaikki odottavat katseet olivat
-tähdätyt puhujaan.
-
-- Te tunnette toverimme, Stefan Naumovitschin, te tiedätte, että
-hän meidän myöntymyksellämme toimi kuninkaan ajutanttina. Meillä
-täytyy näet hovissa olla mies, joka aina pitää silmällä Dragaa ja
-meidän täytyy olla hyvin kiitollisia Stefan Naumovitschille, että hän
-teki meille tämän palveluksen. Mutta Stefan Naumovitschin edullinen
-ulkomuoto ja hänen rakastettava luonteensa tekivät syvän vaikutuksen
-kuningatar Dragaan. Hän tahtoi uudelleen solmia ne hellät siteet,
-jotka kerran olivat sitoneet heidät yhteen. Sanalla sanoen, hän
-tahtoi Stefanin rakastajakseen eikä Stefan tahtonut enää kuulla
-puhuttavankaan siitä, sillä hänen sydämessään oli erään tytön kuva,
-jota hän vilpittömästi rakasti ja jolle hän oli uskollinen, tyttö,
-joka oli hienosta itävaltalaisesta perheestä, mutta joutui onnettomien
-olosuhteiden takia Serbiaan. Täällä oli hänen pakko yksinkertaisena
-palvelijana ansaita leipänsä voidakseen pysyä hengissä. Mutta joka
-paikasta osasi Draga tunkea hänet pois, sillä kuningatar näki hänessä
-kilpailijansa. Hirmuisia olivat ne kärsimykset, jotka Draga hänelle
-tuotti. Tuskin ajetaan petoeläintä niin sydämettömästi kuin tätä Genia
-von Sandorfia.
-
-Mutta Jumala ei tahtonut, että Genian piti joutua vihollisensa uhriksi.
-Hän yhdisti uudestaan tytön Stefaniin ja nämä molemmat päättivät mennä
-avioliittoon Lontoossa. Siellä luulivat he, olisi heidät voitu vihkiä
-ilman muita esteitä, sillä se näytti mahdottomalle Serbiassa. Stefan
-Naumovitsch jätti muutamaksi ajaksi paikkansa konakissa ja matkusti
-Genian kanssa ulkomaille.
-
-Vielä matkallakin vainosi häntä kuningatar Draga, sillä tämä koetti
-kaikin keinoin saada takasin Serbiaan se mies, jota hän rakasti, ja
-kun ei se voinut hyvällä tapahtua, niin käytti hän väkivaltaa. Näissä
-toimissa auttoi häntä orjallisesti Belgradin nykyinen poliisipäällikkö.
-
-Tällä hetkellä olivat läsnäolijat hyvin liikutetun näköisiä, kiroukset
-kävivät kovaäänisiksi, nyrkkiä puristettiin ja heilutettiin uhkaavasti
-ilmassa.
-
-- Minä näen, ystävät, sanoi översti Maschin, että te ajattelette
-Belgradin nykyisestä poliisipäälliköstä samalla tavoin kuin minäkin.
-Tämä Heinrich Rabe on huonoin kaikista Dragan kätyreistä. Hän voi
-silmää räpäyttämättä panna toimeen kaikki Dragan verituomiot. Hän
-voi tehdä mitä rikoksellisempia suunnitelmia, hän on lautasennuolija
-ja kurjin mies maailmassa, muuten mies, jonka menneisyys on hämärään
-verhottu, josta ei edes tiedetä, mistä hän on tullut, tai mikä hän on
-ennen ollut. Niin, minä voin kernaasti sanoa sen teille ystävät, että
-minä olen eräältä suunnalta vaatinut tietoja hänestä, niiden pitäisi
-pian olla täällä ja kun ne ovat tulleet, niin saamme kuulla, kenen
-käsiin on annettu korkein poliisivalta Serbiassa. Mutta minä en tahdo
-puhua asioista, jotka eivät ole vielä kypsyneitä. Palatkaamme siis
-toverimme Stefan Naumovitschin onnettomaan kohtaloon. Budapestissä,
-missä hän yhdessä Genian kanssa asui eräässä tunnetussa Hôtellissa,
-tehtiin murhayritys toverimme morsianta vastaan. Mutta se ei onnistunut
-ja Stefan Naunovitsch ja Genia saivat jatkaa matkaansa Wieniin. Mutta
-mitä tapahtui Wienissä, jossa Stefanin olisi luullut olevan turvassa ja
-arvattavasti olisi ollutkin, jollei Draga olisi käyttänyt pirullista
-viekkautta saadakseen Stefan valtaansa. Jollain tekosyyllä sai hän
-Stefanin menemään Serbian lähettilään asuntoon, ja se on Serbian
-aluetta. Täällä vangittiin Stefan ja vietiin kahleissa Serbiaan.
-
-- Konnamaista! huudettiin ympäri pöydän ja miehet nousivat paikoiltaan.
-Sitä emme voi kärsiä. Sen saa hän maksaa! Alas Draga, alas Aleksanteri!
-Me vapautamme Stefan Naumovitschin! Missä vankilassa hän kituu?
-
-- Sitä en minä voi nyt sanoa teille, sanoi översti Maschin. — Mutta
-minä otaksun, että hän on linnoituksessa.
-
-- Siis täytyy meidän hyökätä linnoitukseen! huusi eräs korkea upseeri.
-
-Melu oli niin kova, että isäntä Ivanovitsch meni översti Maschinin
-luo ja huomautti häntä siitä, että melu saattoi kuulua maantielle ja
-se olisi vaarallista. Översti Maschin koetti tyynnyttää tovereitaan
-ja kohta oli taas hiljaista, jotta översti saattoi uudelleen alkaa
-puhettaan.
-
-- Ystävät, sanoi hän — kun nyt alamme neuvotella siitä, millä
-tavoin meidän on tehtävä loppu nykyisestä vallasta, täytyy meidän
-myöskin ottaa huomioon toverimme Stefan Naumovitschin kohtalo. Me
-emme saa ryhtyä mihinkään ennenkuin olemme varmat ettemme syökse
-häntä perikatoon heti kun alamme oman toimintamme. Onhan syytä
-pelätä, että Draga nähdessään meidän häntä ahdistavan, kostaa Stefan
-Naumovitschille. Stefan on turvaton vanki, eikä hän voisi torjua sitä
-tikarin pistoa, joka hänen rintaansa tähdätään.
-
-Ja nyt neuvotteluun, ystävät, palatkaa kaikki paikoillenne,
-keskustelkaamme levossa ja rauhassa Serbian kohtalosta. Sillä emme saa
-salata itseltämme, että tällä hetkellä on tämän maan kohtalo meidän
-käsissämme.
-
-
-
-
-KAHDEKSASKAHDEKSATTA LUKU.
-
-Vala.
-
-
-Tällä hetkellä nousi ylös eräs nuori upseeri ja pyysi puheen vuoroa.
-
-- Mitä sinä tahdot, luutnantti Popoff? kysyi översti Maschin
-luutnantilta.
-
-- Pyydän anteeksi, että minä uskallan käyttää puheenvuoroa tässä
-kokouksessa, jossa niin monta vanhempaa ja kokeneempaa miestä istuu,
-mutta översti Maschin on äsken puhunut niistä aseista, joita me
-kannamme. Nämä olemme saaneet kuninkaalta ja kun otimme ne vastaan,
-teimme pyhän valan, että käyttäisimme niitä suojellaksemme kuningasta
-ja hänen kunniaksensa. Saammeko nyt tähdätä nämä samat aseet kuningasta
-vastaan? Saammeko rikkoa sen valan, jonka olemme vannoneet?
-
-- Minä olen sinulle kiitoksen velassa, luutnantti Popoff, että toit
-ilmi tämän ajatuksen, sanoi översti Maschin — voisi todellakin näyttää
-siltä kuin olisimme valapattoja, kun taistelemme kuningasta vastaan
-hänen omilla aseillaan, mutta niin ei ole asianlaita, ystäväni. Sillä
-kun lupasimme kuninkaalle käyttää aseita hänen puolustuksekseen, niin
-oli hän jo kauan sitä ennen vannonut meille valan, että hänestä tulee
-hyvä ja oikeamielinen kuningas, isänmaan isä ja että hän on valmis
-uhraamaan elämänsä ja omaisuutensa meidän tähtemme, alamaistensa
-tähden, jos niin vaaditaan. Ja onko hän pitänyt tämän valansa? Ei, ei
-yhtä tuntiakaan koko hallituksensa aikana. Hänestä on tullut valapatto
-ja siten olemme mekin päässeet valastamme. Tämän tahdon sinulle
-vastata, luutnantti Popoff.
-
-Kuului myöntymyksen hyminä, mutta nuori luutnantti jatkoi:
-
-- Olen nyt päällikköni suusta kuullut, että minä epäilyksettä uskallan
-rikkoa sen valan, jonka sotilaana olen vannonut. Siitä syystä minä myös
-rikon sen.
-
-Nuori luutnantti meni taas paikoilleen ja keskustelua jatkettiin.
-
-- Siitä olemme siis yhtä mieltä, hyvät ystävät, sanoi översti Maschin,
-— että Aleksanteri ja Draga ovat poistettavat. Meillä ei siis ole muuta
-tehtävää kuin ratkaista, kuinka perusteellisesti tämä poistaminen
-on tapahtuva. Meillä on tässä suhteessa kaksi tietä valittavana.
-Joko — översti Maschinin ääni sai kovemman soinnun, — pakotamme me
-Aleksanterin kirjoittamaan luopumus anomuksen alle ja ajamme hänet
-maasta kaikiksi ajoiksi ja kiellämme astumasta Serbian rajan yli sekä
-teemme Dragalle samoin, tai —
-
-Översti hengitti syvään. Hän katsoi ympäri piiriä kuin tahtoisi hän
-edeltäpäin saada varmuutta, minkä vaikutuksen hänen seuraavat sanansa
-tekisivät kokoontuneihin. Sitte sanoi hän syvällä ja soinnukkaalla
-äänellä:
-
-- Tai myös täytyy Aleksanteri ja Draga tappaa, sillä silloin ovat he
-vaarattomimmat.
-
-Hiljaisuus seurasi näitä sanoja. — Vaikka kaikki ne miehet, jotka
-olivat kokoontuneet, olivat vakuutetut siitä, että tyrannin ja
-tuon halpamaisen Dragan kuolema pelastaisi kerrassaan Serbian
-onnettomuuksista ja perikadosta, niin ei kukaan läsnäolevista
-uskaltanut lausua kuolemantuomiota.
-
-Sellaisissa tapauksissa ei kukaan tahdo olla ensimäinen. Sillä eipä ole
-todellakaan lasten leikkiä tuomita kruunattu pää kuolemaan, vaikkakin
-hallitsija olisi tehnyt itsensä kuinka syylliseksi.
-
-Silloin nousi Avakumovitsch ja lausui:
-
-- Minä luulen, että meidän täytyy eroittaa kaksi asiata toisistaan,
-nimittäin Aleksanterin ja Dragan kohtalo. Tätä Dragaa kohtaan, jota me
-kutsumme Belgradin ruoskaksi, ei meillä minun tietääkseni ole mitään
-velvollisuuksia. Hän ei voi vaatia mitään sääliä meidän puoleltamme,
-eikä meillä ole velvollisuutta menetellä sääliväisesti häntä kohtaan.
-Kylmäverisesti on hän valanut myrkkyä Serbian kansaan, myrkkyä, jonka
-seurauksista meidän kansamme vielä kauan tulee kärsimään. Miksi emme
-tekisi samoin hänen kanssansa. Sitäpaitse voimme ainoastaan silloin
-tuntea olevamme turvatut Dragalta kun hän makaa kalpeana, kylmänä ja
-hengettömänä, edessämme. Ajakaa se nainen maailman ääriin, ajakaa hänet
-pohjoisnavalle jossa jäävuoret koskettavat taivasta huipuillansa,
-ajakaa hänet Afrikan erämaihin, joiden hiekka on sulamaisillaan
-auringon hehkuvista suuteloista ja minä sanon teille, että Draga
-palajaa jonakuna päivänä uudelleen saattaakseen Serbian turmioon.
-
-Draga kuolkoon, sillä hän on kuoleman ansainnut! Draga kuolkoon! —
-Meidän velvollisuutemme Serbiaa kohtaan on tappaa hänet!
-
-- Draga kuolkoon! huusi översti Maschin. — Rehellinen Avakumovitsch on
-lausunut oikean sanan — hän kuolkoon meidän tikariemme pistoista!
-
-- Draga kuolkoon! huusivat liittoutuneet ja näytti siltä, kuin
-olisivat he olleet sekasin. Miehet syleilivät toisiansa. He syleilivät
-toisiansa. He suutelivat toisiansa ja puristivat toistensa kättä,
-he onnittelivat toisiansa siitä että ratkaiseva sana todellakin —
-todellakin oli lausuttu. Mutta översti Maschin tarttui Avakumovitschin
-käteen ja sanoi hänelle liikutettuna:
-
-- Avakumovitsch, sen sanan vuoksi jonka te nyt niin rohkeasti
-lausuitte, sen ajatuksen tähden, jonka ennemmin kuin muut serbialaiset
-olette puhunut sanoiksi, nostavat tulevat sukupolvet teille
-muistopatsaan ja teidän nimenne on kuolematon Serbiassa. Sillä te
-olette lausunut ajatuksen, joka oli kätketty koko kansan rinnassa, ja
-sitä ei kansa koskaan unohda. Se, joka kansan silmistä osaa lukea sen
-sisälliset ajatukset, on mies.
-
-- Jatkakaamme, keskeytti Avakumovitsch vakavasti. Dragan kohtalo oli
-helposti ratkaistu. Sen ilkiön täytyy kärsiä kuolema, se on selvä.
-Mutta — vaikeampaa on ratkaista Aleksanterin kohtalo. Että hänkin on
-ansainnut kuoleman, on aivan selvä, hyvät ystävät. Hän on pettänyt
-kansansa ja myönyt maansa kurjalle naiselle, hän on häväissyt meidät
-kaikki ja tehnyt Serbian koko maailman pilkan esineeksi. Ehkä olisi
-hänellekin parempi, ettei hänen tarvitsisi elää lankeemuksensa yli.
-Hänellä ei ole sitä siveellistä voimaa, että voisi onnettomuudessakin
-olla kuningas. Hän vaipuisi halveksituksi raukaksi ja panisi
-vastaisuudessakin Serbian pilkan esineeksi. Lisäksi on hän hyvin
-sairas, joten hänellä ei ole pitkää elämän aikaa jälellä. Tässä
-suhteessa on minulla hyvin hyvät tiedot ja voin teille ilmoittaa,
-että Aleksanterilla on parantumaton tauti. Tämän ei välttämättömästi
-tarvitse tuottaa kuolemaa, mutta hyvin todennäköistä on, että
-täydellinen mielenvikaisuus voi hyvin pian puhjeta esiin. Ehkä olisi
-suuri palvelus, jos tappaisi sellaisen ihmisen, enkä kuitenkaan ole
-aivan varma hänen suhteensa. Sillä hän on sittenkin Obrenovitsch, ja
-Obrenovitschin suku oli meille kerran rakas ja kallis.
-
-Milankin kaikkine virheineen oli hyvin lähellä sydämiämme. Hän oli
-ystävämme ja Serbia on hänelle kiitollisuuden velassa. Hän teki
-maamme suureksi valtiollisessa suhteessa. Viisaudellaan osasi hän
-hankkia sille arvokkaan aseman Balkanin kansain joukossa. Samoin
-oli kuningatar Natalia, Aleksanterin äiti meille kallis, niin kauan
-kun hän oli keskuudessamme. Hän on jalo nainen ja hänen sydämensä
-tuntisi suurta surua, jos hän saisi kuulla, että omat alamaisensa ovat
-murhanneet Aleksanterin, vaikkakin hän jo kauan aikaa on ollut erillään
-epäluuloisesta pojastaan.
-
-Siitä syystä tahtoisin tehdä kokoontuneille ehdotuksen:
-
-Aleksanteri joutuu ainoastaan viime hädässä oman ymmärtämättömyytensä
-uhriksi.
-
-Me emme astu hänen eteensä murhan aikeessa.
-
-Sen sijaan panemme hänen eteensä luopumisanomuksen, jonka minä
-kirjoitan.
-
-Tässä anomuksessa pitää hänen sanoa luopuvansa kaikesta vallasta
-Serbiassa, juhlallisesti luopua kruunusta ja sitoutua sotaväen
-saattamana kahdenkymmenen neljän tunnin kuluttua lähtemään maasta.
-
-- Se on liian pitkä aika! huusivat muutamat.
-
-- Kahdentoista tunnin!
-
-- Kuuden tunnin!
-
-- Kolmen tunnin! huusi översti Maschin ratkaisevalla äänellä.
-
-- Hyvä, sanokaamme siis kolmen tunnin kuluttua, jatkoi Avakumovitsch. —
-Tässä ajassa ehditään kyllä viedä Aleksanteri Saven yli ja jättää hänet
-Unkarin rannalle.
-
-Siinä paperissa täytyy hänen vielä luvata, ettei hän koskaan yritäkään
-palata Serbiaan, eikä pyydä muita kansoja avukseen Serbiata vastaan
-ja vihdoin täytyy hänen allekirjoituksellaan sitoutua Serbian
-kansalliskassaan jättämään kaikki ne rahat, jotka ovat konakissa, sekä
-vähentämättöminä antamaan Serbian kansalle ne, jotka hänen ja Dragan
-nimessä ovat säilytetyt Englannin pankissa, Credit Lyonnais'issa ja
-New-Yorkin kansallispankissa.
-
-- Meillä on täydellinen oikeus asettaa nämä vaatimukset, jatkoi
-Avakumovitsch — sillä kaikki nämä rahat ovat otetut Serbian kansan
-taskuista. Nämä rahat on Draga ryöstänyt ja ne nousevat moneen
-miljoonaan. Mitä hän on kansalta puristanut, varastanut ja ryöstänyt,
-kaikki on hän koonnut ulkomaille ja ne tulee meidän saada takasin.
-
-- Me tahdomme takasin joka centimin, huusi eräs vanha tykkiväen
-upseeri. — Se on meiltä varastettu ja meillä on siitä syystä oikeus
-ottaa se takasin.
-
-- Samoin, jatkoi Avakumovitsch — tulevat kaikki kuninkaalliset tilat
-valtion omaisuudeksi, kruununtilojen tulot lankeevat valtiokassalle.
-Kaikki kalleudet, jotka konakissa löytyvät samoin kuin kaikki kulta- ja
-hopea-astiat, koko konakia sisustus sekä itse konaki, kaikki on valtion
-omaisuutta!
-
-- Kaikki olkoon valtion omaisuutta! sanoivat ne kaksikymmentä
-liittoutunutta.
-
-- Minä yhdyn täydellisesti Avakumovitschin esitykseen, sanoi översti
-Maschin. — Sillä tavoin panemme Aleksanterin kohtalon hänen omaan
-käteensä. Jos hän ilman muuta kirjoittaa sen paperin alle, jonka
-asetamme hänen eteensä, niin pelastaa hän siten kurjan elämänsä, mutta
-jollei hän sitä allekirjoita, mitä silloin tapahtuu, ystävät?
-
-- Silloin täytyy hänen kuolla! huusivat useat äänet yht'aikaa.
-
-- Kuka ottaa hänet hengiltä? kysyi Maschin. — Oletteko sitä ajatellut,
-ystävät? Sillä helpompi on lausua kuolemantuomiota kuin panna sitä
-toimeen. Kuka tarjoutuu vapaaehtoisesti murhaamaan Aleksanterin?
-
-Taas syntyi pieni paussi.
-
-Mutta nyt nousi ylös nuori luutnantti Popoff, joka ennen oli esittänyt
-kysymyksen valan pyhyydestä ja huudahti varmalla äänellä:
-
-- Kun tiedän, että on päätetty asia, että Aleksanteri on kuoleva ja
-että toverit ovat kanssani yhtä mieltä siinä, niin tahdon ottaa hänet
-hengiltä.
-
-- Niin, sinä saat ampua hänet, toveri, vastasi översti Maschin. —
-Muuten et sinä tule olemaan yksin. Kuitenkin täytyy meidän päättää kuka
-ampuu ensi laukauksen.
-
-- Sen teen minä! sanoi Popoff, näyttämättä erityisempää
-mielenliikutusta.
-
-- Mitä Dragaan tulee, jatkoi översti Maschin — niin otan minä hänet
-osalleni. Minulla on maksettava hänelle vanha velka, tehtävä tili hänen
-kanssansa. Te tiedätte, että hän on myrkyttänyt veljeni. Minä tahdon
-kostaa hänen kuolemansa ja siitä syystä pyydän teiltä:
-
-Antakaa Draga minulle — lahjoittakaa hänet minulle!
-
-- Hän kuuluu sinulle! vastasi Avakumovitsch kaikkien toisten puolesta,
-jotka jo edeltäpäin olivat lausuneet hyväksymisensä överstin pyyntöön
-nyökäyttämällä päätään.
-
-- Muuten, jatkoi Maschin — ei minulla ole mitään sitä vastaan, että
-te annatte hänelle uuden iskun, jos minun luotini ei häntä tappaisi.
-Mitä Dragaan tulee, ei se merkitse mitään, jos hän tulisi vähän
-kärsimäänkin, hän saa päinvastoin kärsiä kaikki kuoleman kauhut. Elkää
-nyt pitäkö minua julmana, toverit, vaikka sanon näin, mutta kun on
-kysymys tästä naisesta, on julmuus juuri paikallaan, kaikki sääli häntä
-kohtaan on mielettömyyttä.
-
-Ja nyt on meidän puhuttava eräästä seikasta, joka ei ole vähemmän
-tärkeä. Me olemme tuominneet Dragan kuolemaan, mahdollisesti myös
-Aleksanterin, mutta nämä eivät ole ainoat, jotka ovat tulleet Serbiassa
-vaarallisiksi.
-
-Täällä löytyy mies, joka on ainakin yhtä rikoksellinen kuin Draga.
-
-- Nicodem Lunjevica, huusi äkkiä kaksikymmentä ääntä kuin komennettuina.
-
-- Niin, juuri hänestä puhun minä, vastasi Maschin — ja luulen, ettei
-teidän joukossanne ole ketään, joka vastustaa minua, jos väitän,
-että tämä Nicodem Lunjevica on ansainnut kuoleman yhtä hyvin kuin
-sisarensakin.
-
-Me serbialaiset, jotka olemme tulleet tänne yön pimeydessä
-neuvottelemaan isänmaamme pelastuksesta tehdäksemme lopun
-Obrenovitschien vallasta, repiäksemme pois Obrenovitschit ja kaikki,
-jotka pitävät heidän kanssansa yhtä, me vannomme Jumalan kaikki
-tietävän ja kaikkivaltiaan nimessä juhlallisen valan, jonka ennen
-olemme ajatelleet, että me empimättä panemme elämämme, omaisuutemme
-ja veremme alttiiksi täyttääksemme tämän aikeemme. Me lupaamme
-juhlallisesti hävittää tämän tyrannimaisen sikiön, jotta uusi,
-onnellisempi aika Serbialle koittaisi. Me vannomme, että me, kunnes
-toinen arvokkaampi mies nousee Serbian valtaistuimelle, seisomme
-suojelusvahtina sen ympärillä yleisen järjestyksen vuoksi, jotta ei
-mitään pahaa ja vahinkoa Serbialle tulisi. Me vannomme edelleen,
-ettemme kellekään ilmaise sitä päätöstä, jonka tällä juhlallisella
-hetkellä olemme tehneet ja valallamme vahvistaneet. Me vannomme
-pitävämme sen salassa, kunnes kapinan kellot kaikuvat yli maan, mutta
-että silloin taistelemme viimeiseen asti. Valapatto ja kurja raukka
-olkoon se, joka rikkoo tämän valan, omat ystävät ja toverit saavat
-hänet tappaa!
-
-Lopuksi vannomme, että me yhdessä kannamme kaikki ne seuraukset,
-jotka voivat tästä meidän päätöksestämme ja toimistamme johtua, että
-myöskin vastaisuudessa pysymme yhdessä yksi kaikkien ja kaikki yhden
-puolesta! — Tämän me vannomme oikeuden ja vapauden nimessä sekä Jumalan
-nimessä, joka tuomitsee pahan ja siunaa hyvän. Me vannomme sen Jumalan
-kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän nimessä! —
-
-Sittekun he olivat tehneet tämän juhlallisen valan, ojensivat he kättä
-toisilleen, syleilivät ja suutelivat toisiaan.
-
-- Ystävät, sanoi nyt översti Maschin, jonka silmissä kiilui syvän
-liikutuksen kyyneleitä — siitä ajasta jolloin toteutamme aikeemme,
-annan minä teille tiedon. Lähtekää nyt pois tästä talosta ja menkää
-takasin rykmenttiinne! Muistakaa aina, että pääasia on voittaa uusia
-puoltajia. Mutta toimikaa siinä suhteessa hyvin varovaisesti! Koettakaa
-voittaa puolellenne toisia upseereja! Sotamiehille ilmoitamme vasta
-viime minuutissa, mistä on kysymys ja kuinka vakava meidän aikeemme on.
-
-Mutta te, Avakumovitsch, joka ehdottomasti olette sopivin siihen,
-valmistakaa kaikki, mitä uusi hallitus tarvitsee. Ei hetkeäkään saa
-anarkiia olla maassa vallalla. Kaikki täytyy käydä tavallisessa
-järjestyksessä ja aivan tyyneesti. Ennen kaikkia täytyy ryöstönhaluisia
-estää käyttämästä hyväkseen yleistä levottomuutta ja tekemästä ryöstöjä.
-
-- Minä valmistan kaikki, vastasi Avakumovitsch ja aamulla murhayön
-jälkeen kutsutaan skuptschina koolle tekemään uusia päätöksiä.
-Luottakaa minuun tässä suhteessa.
-
-- Ivanovitsch, avaa ovi! käski översti Maschin. Toinen toisensa jälkeen
-hiipiköön ulos huoneesta! Varokaa kulkemasta ryhmissä maantiellä ja
-varsinkin täytyy varoa, ettette mene kuin yksitellen korkeintaan kaksi
-yhdessä Belgradiin. Hyvästi ystävät, hyvästi! Tämä on ollut suuri
-historiallinen hetki. Ottakaa sydämiinne muisto tästä, jotta tästä
-hetkestä kasvaisi Serbian tulevaisuus kuten voimakas, vihreä puu, joka
-kantaa ihania hedelmiä!
-
-Ivanovitsch oli avannut oven. Toinen toisensa perästä läksivät he
-talosta. Viimeiset, jotka niinikään menivät maantielle, olivat Maschin
-ja Avakumovitsch.
-
-- Oletteko myöskin varma siitä, översti, kysyi Avakumovitsch, kun he
-hitaasti kulkivat eteenpäin, ettei petturia ole ollut joukossamme
-tänään? Sillä hirmuista olisi, jos näiden ihmisten joukossa, jotka
-tänään ovat vannoneet uskollisuuden valan, löytyisi ainoakaan, joka
-rikkoisi valansa. Silloin olisimme kaikki hukassa.
-
-- Minä olen varma siitä, ettei joukossamme löydy petturia, vastasi
-Maschin. — Ei kukaan voi muuten suojella itseään petosta vastaan.
-Petturi on kuten käärme, jota elätetään omassa povessa.
-
-Miehet keskustelivat matalalla äänellä, kunnes tulivat Belgradiin.
-Kaupungin portin ulkopuolella sanoivat he toisilleen hyvästi ja
-ojentaen kätensä, katsoivat vakavasti toisiaan silmiin.
-
-Tämä katse oli vielä uusi vala.
-
-- Hyvää yötä, Avakumovitsch, sanoi översti Maschin liikutettuna. — Minä
-ainakin saan hyvän yön. Sillä monen vuoden odotuksen jälkeen toteutuu
-vihdoinkin minun unelmani, vihdoinkin saan sen koston, jota olen
-uneksinut, saan kostaa Dragalle, veljeni murhaajalle.
-
-Lausuttuaan nämä sanat kääri översti Maschin viitan ympärilleen ja meni
-pois.
-
-
-
-
-YHDEKSÄSKAHDEKSATTA LUKU.
-
-Äidin paarien ääressä.
-
-
-Kun Stefan Naumovitsch oli Dragan juonien kautta narrattu Serbian
-lähettilään Hôtelliin Wienissä, siellä otettu vangiksi ja sitte vankina
-viety Belgradiin, istui Genia tuskaisena ja epäröivänä huoneessaan
-Hôtel Metropolissa ja mietti, mitä tekisi, kun ei Stefan tullut hänen
-luoksensa.
-
-Ilmoittaisiko poliisille Stefanin katoamisesta.
-
-Epäilemättä olisi se ollut parasta. Mutta eihän hän tiennyt olisiko
-Stefan hyväksynyt sellaista toimenpidettä. Ehkä ei hän olisi tahtonut
-olla missään tekemisissä poliisin kanssa. Ehkä pelkäsi, että Itävallan
-poliisi oli saanut Serbian poliisilta tietoja hänestä ja siitä
-syystä pani esteen hänen tiellensä. Ja mihin oli joutanut Charlot,
-pariisilainen professori, jonka hän oli tavannut matkalla Belgradista
-Wieniin! Hänen poissaolonsa oli Genialle vielä selittämättömämpi kuin
-Stefanin. Sillä viimemainitun suhteen saattoi hän peljätä, että hän oli
-ehkä joutunut johonkin ansaan, jonka Draga oli pannut hänen tiellensä.
-Mutta professori — eihän häntä vainottu! Miksi ei hän tullut takasin?
-
-Kun Genia vielä istui ja mietti tätä, kuuli hän äkkiä askeleita
-käytävässä ja ne tuntuivat lähestyvän ovea.
-
-Ilosta huutaen hyppäsi hän ylös. Hän luuli, että se oli Stefan,
-joka tuli. Ovi avattiin ja sisään astui Charlot. Professori näytti
-väsyneeltä, kuin ei hän olisi koko yönä silmää ummistanut. Mutta
-nähdessään Genian huudahti hän iloisesti.
-
-- Mikä onni, että löydän teidät täältä, Genia! Minä jo pelkäsin, että
-teille oli jotain pahaa tapahtunut. Te olette odottanut minua, eikö
-niin? Mutta parhaalla tahdollakaan en voinut päästä ennemmin. Ennenkuin
-puhun edelleen, kysyn teiltä kuitenkin — missä on Stefan? Eikö hän ole
-täällä?
-
-- Ei, vastasi Genia liikutettuna. — Stefan ei ole ollut kotona koko
-yönä. Levottomuuteni kasvaa minuutti minuutilta. Jokin onnettomuus on
-varmaan hänelle tapahtunut ja se onnettomuus on tullut vaan Dragan
-puolelta.
-
-- Minä otan selkoa Stefanista, vastasi professori. — Luottakaa minuun,
-rakas Genia!
-
-- Ja miksi ette te tullut, herra professori? kysyi nuori tyttö. — Mikä
-esti teitä tulemasta luokseni? Minä istuin melkein koko yön Praternissa
-ja odotin teitä.
-
-- Koko yön? Oi, miksi ette jättänyt sovittua yhtymäpaikkaa, kun
-näitte, etten minä tullut. Kuulkaa minua Genia, minä kerron teille,
-kuinka minulle kävi eilen, kun läksin Praternista etsimään Stefania.
-Minä kuljin läpi suuren käytävän Praternille, jonka vieressä on
-myöskin tuo onneton sukeltajan koppi. En missään nähnyt Stefania.
-Minä menin eräälle sivukäytävälle. Etsin häntä sieltä ja äkkiä
-huomasin olevani eräässä puistokäytävässä, jonka katkaisi ajotie. Kun
-minä siinä katselin ympärilleni nähdäkseni, enkä mistään löytänyt
-Stefania, lähestyi minua vanha nainen. Hän oli hyvin hienosti puettu
-ja erityisesti pisti hänessä silmään tuo ylhäinen, yksinkertainen
-hienous, jota ilokseen katselee. Muuten ei hän näyttänyt olevan yksin
-Praternilla, sillä noin kahdenkymmenen askeleen päässä tulivat komeat
-vaunut hitaasti kuten vanhuskin käveli. Minä arvasin, että vaunut
-olivat tämän vanhan naisen. Hän oli nähtävästi noussut niistä hiukan
-kävelemään.
-
-Nainen oli noin viiden askeleen päässä minusta. Minä menin syrjään
-antaakseni hänen kulkea ohi. Silloin huomasin minä äkkiä, että hän
-horjui. Minä näin, että hänen kasvonsa tulivat kalmankalpeiksi.
-Päivänvarjo putosi hänen kädestään. Hän vei molemmat kädet sydämelleen
-ja huudahti. Minä riensin hänen luoksensa ja tulin juuri parhaaseen
-aikaan tukemaan häntä. Muuten olisi hän kaatunut maahan. Minä kannoin
-hänet eräälle penkille. Kuski hyppäsi alas istuimeltaan ja riensi
-meidän luoksemme.
-
-- Jumalan tähden, kuinka on kreivinnan laita? huudahti hän.
-
-Minä olin siis kreivinnan kanssa tekemisissä. Nyt tein minä, mitä
-lääkärinä voin tehdä. Minä avasin hänen liivinsä ja koetin kuulla
-sydämen lyöntiä, mutta huomasin heti, että hänen laitansa oli hyvin
-huonosti. Hengitys oli hyvin heikkoa ja sydän ei liikkunut juuri
-ollenkaan. Hän joutui sellaiseen tilaan, joka on tavallista kuoleman
-edellä.
-
-Saadakseen sydäntä toimimaan olisi täytynyt panna lämpimiä kääreitä
-sydämelle. Mutta minulla ei ollut lämpimiä kääreitä käsillä. Mitä
-piti minun tehdä? Silloin johtui mieleeni, ettei voinut olla pitkä
-matka johonkin ravintolaan. Otin aivan yksinkertaisesti naisen
-syliini, nostin hänet vaunuihin ja käskin ajurin ajaa niin nopeasti
-kuin mahdollista lähimpään ravintolaan. Sitä ei tarvinnut sanoa
-hänelle kahta kertaa. Hän löi hevosia niin että eläinparat lienevät
-ihmetelleet, miksi niitä nyt niin pahoin pideltiin ja pian vierivät
-vaunut sieltä pois.
-
-Mutta kun tulimme lähimpään ravintolaan, oli nainen jo kuollut minun
-syliini.
-
-Yksi ainoa sana tuli hänen huuliltaan ja sitä sanaa toisti hän ainakin
-kymmenen kertaa. Ehkä se oli pikemmin pieni ajatus, joka syvästi
-liikutti minua. Oi, minun täytyy sanoa sen teille, Genia, vaikka
-sydämeni vuotaa verta sitä tehdessäni. Mutta minä pyydän teitä, elkää
-menettäkö rohkeuttanne, kestäkää tyyneesti suurin suru, joka teitä voi
-kohdata tässä elämässä!
-
-Tällä hetkellä nousi nuoren tytön sielussa hirmuinen aavistus.
-
-- Jumala taivaassa, kuka se oli, joka kuoli teidän syliinne, Charlot?
-huudahti Genia. — Te puhuitte äsken niin juhlallisella ja säälivällä
-äänellä — ei, elkää pitäkö minua enää tietämättömyydessä, vaan sanokaa
-minulle kaikki — se oli —
-
-- Teidän äitinne, sanoi lääkäri liikutettuna ja hänen äänensä painosta
-saattoi helposti kuulla, kuinka vaikea hänen oli ilmoittaa nuorelle
-tytölle tämä hirmuinen totuus.
-
-- Äitini! huusi Genia. — Äiti raukkani — on kuollut, enkä minä saanut
-pyytää häneltä anteeksi!
-
-Genia horjui ja vaipui tuolille, mutta hän ei mennyt tainnoksiin, hän
-päinvastoin taisteli rohkeasti sitä heikkoutta vastaan, joka uhkasi
-hänet vallata.
-
-- Kas niin, tyyntykää, rakas Genia, huudahti Charlot syvästi
-liikutettuna. — Minä voin lohduttaa teitä sillä, että äitinne ei
-lähtenyt luotanne vihaisella mielellä, vaan kuoli antaen anteeksi.
-Teitä koskivat hänen viimeiset sanansa, ne olivat hänen viimeisen
-ajatuksensa esine, ja minä luulen, ettei vainajalla ollut muuta
-toivetta, kuin sopia kanssanne, saada ottaa takasin ne sanat, jotka oli
-teille sanonut!
-
-- Sehän on jo kauan sitte unohdettu! huudahti Genia. Kuolema tasaa
-kaikki sellaiset, se sovittaa kaikki, se antaa rauhaa! Mutta oi,
-herra professori, te ette voi ymmärtää, kuinka pahalta tuntuu täällä
-sydämessä, etten enää saa nähdä äitiäni. Ja nyt saan nähdä hänet
-kylmänä, kalpeana ja kuolleena.
-
-Kuumat kyyneleet valuivat hänen silmistään, hän painoi molemmat kätensä
-otsalleen. Siten istui hän liikkumattomana hetken aikaa ja ranskalainen
-ei uskaltanut keskeyttää hiljaisuutta tai häiritä hänen tuskaansa.
-
-Äkkiä pyyhki hän pois kyyneleensä ja sanoi:
-
-- Herra professori, te seuraatte minua kai äitini ruumiin luo, sillä
-nyt on minun paikkani hänen vierellänsä. Minä saatan hänet viimeiseen
-leposijaansa, kun ensin olen suudellut hänen kylmää kättänsä.
-
-- Kyllä tietysti, rakas Genia, huudahti Charlot — tulen minä kanssanne
-äitinne luo ja vaikka heti, jos tahdotte. Minä olen vienyt kotiin
-äitinne ruumiin ja pitänyt huolta, että hänet on asetettu arkkuun
-arvonsa mukaisella tavalla.
-
-- Oi, elkäämme enää viipykö hetkeäkään, huudahti Genia — vaan menkäämme
-kotiin äidin luo! Siitä kodista läksin minä kerran aavistamatta, että
-maailmassa oli vaaroja, aikoen pelastaa lapsuuden toverini, Serbian
-kuninkaan Dragan pauloista. Minun aikeeni oli hyvä, mutta Jumala on
-huonosti palkinnut minua. — Kuitenkaan en tahdo moittia häntä — onhan
-hän vienyt minut ja Stefanin yhteen ja se on paras palkinto, mitä
-milloinkaan voin saada. Mutta kun silloin jätin vanhempaini kodin, niin
-ei minulla ollut aavistustakaan, että niin surullisissa olosuhteissa
-palasin tänne.
-
-- Tiedättekö myöskin, rakas Genia, jatkoi Charlot hetken perästä,
-että äitinne kuolema on toisessakin suhteessa teille tärkeästä
-merkityksestä? Äitinne kuoleman johdosta tulette te nimittäin perimään
-kreivillisen omaisuuden. Vielä olen varma siitä, että äitinne on
-jättänyt testamentin teidän hyväksenne. Mutta kaikissa tapauksissa
-täytyy teidän saada se osa siitä, joka teille laillisesti tulee.
-
-Professori tarjosi hänelle kätensä ja vei hänet ulos huoneesta.
-Hôtellin edustalla otti hän ajurin, eikä kauan viipynyt, ennenkuin nämä
-pysähtyivät erään talon edustalle, jonka nähdessään Genia uudestaan
-purskahti itkuun. Se oli hänen lapsuuden kotinsa. Charlotin täytyi
-tukea Geniaa, kun hän astui vaunuista ja meni hänen kanssaan portaita
-ylös. Hän vei Genian siihen huoneeseen, jossa kreivitär Sandorfin
-ruumis oli. Arkku oli jo tuotu ja ruumis pantu siihen. Palvelijat
-olivat kaunistaneet arkun kukkasilla, sillä he olivat rakastaneet hyvää
-emäntäänsä.
-
-Genia riensi arkun luo. Hän heittäytyi nyyhkien ruumiin yli, syleili
-sitä ja sanoi kuolleelle:
-
-- Tässä minä nyt olen, minä olen tullut takasin! — — Oi, avaa vielä
-kerran silmäsi, niin että saan nähdä ne rakkaat tähdet, jotka aina ovat
-loistaneet minulle elämäni yössä — sano yksi ainoa sana minulle! — Oi,
-miksi et avaa noita kalpeita huuliasi? Ovatko ne unohtaneet rakkauden
-kielen? Puhu nyt toki, sano yksi ainoa sana "Genia"!
-
-Mutta huulet olivat kiinni, silmät eivät avautuneet. Jäykkänä
-makasi kuollut siinä, kasvot keltaisina, sisäänpainuneina, silmät
-sammuneina, hänen ylitsensä oli levinnyt autuas rauha. Genia kumartui
-ja painoi suudelman kuolleen otsalle. Sitte painoi hän kylmiä käsiäkin
-huulillensa.
-
-- Oi, suudelmani ei voi herättää häntä eloon! huudahti hän valittavalla
-äänellä. — Hänet on otettu pois minulta. Mutta rauhallisista
-kasvoistasi näen, että — sinä olet kuollut sovinnollisella mielellä.
-
-- Niin, sen hän on tehnyt — sanoi professori — sen voin minä todistaa,
-Genia. Mutta antakaa nyt kuolleen maata rauhassa! Tulkaa kanssani,
-menkäämme viereiseen huoneeseen, niin saamme siellä puhella enemmän.
-
-Genia ei tahtonut voida lähteä pois äidin ruumiin vierestä. Sitte
-meni hän tohtoriin nojaten viereiseen huoneeseen, mutta sinne
-tultuaan purskahti hän uudestaan itkemään. Se oli hänen äitinsä
-kamari. Siellä oli kreivitär Sandorf usein istunut ja hän — Genia —
-oli leikkinyt hänen jalkainsa juuressa. Ja täällä näki hän kaikki
-olevan samallaisessa kunnossa kuin lapsuudessaankin. Tuossa oli tuoli,
-jolla äiti mieluimmin istui, ja tuossa se pieni palli, jolla Genia
-lapsena oli niin usein istunut kyyrysillään, tuossa kirjoituspöytä,
-jonka ääressä äidin oli ollut tapana istua ja kirjoittaa kirjeitään,
-kirjoituspöydän yläpuolella —
-
-- Isäni — isäni! huusi Genia ja katsoi kuvaa, joka leveissä,
-kullatuissa puitteissa riippui pöydän kohdalla ja jonka ympärillä oli
-kukkakiehkura.
-
-Sitte vaipui Genia istualleen kirjoitustuolille ja nojasi päänsä kättä
-vasten.
-
-- Niin, tässä on kirjoituspöytä, jonka ääressä hän aina istui, sanoi
-hän. — Laatikoihin kätki hän tavallisesti kirjeensä. Katsotaanpas, ehkä
-hänellä on vielä tallessa ne kirjeet, joita minä kirjoitin hänelle
-lapsena, ollessani ulkona maatilalla, kun hän oli vielä kaupungissa.
-
-Tätä sanoessaan oli Genia avannut pöytälaatikon, jossa oli joukko
-vanhoja, kellastuneita papereita. Äkkiä keksi hän kirjepakan, joka
-näytti olevan myöhäisemmiltä ajoilta. Ainakin oli paperi vielä
-valkoista ja kirjeet olivat huolellisesti sidotut sinisellä nauhalla.
-Joka kirje oli eri kotelossa ja kun Genia avasi nauhan ja katsoi
-ensimäistä kirjettä, pääsi häneltä heikko huudahdus. Sitte ojensi hän
-vapisevin käsin kirjekuoren tohtorille ja sanoi väsyneesti:
-
-- Kas tässä, lukekaa, Charlot, — voitteko arvata, kelle hän on
-kirjoittanut nämä kirjeet? Niin, minulle, jok'ainoa on kirjoitettu
-minulle! Hänellä oli siis halu puhella kanssani, vuodattaa sydämensä
-minulle. Kun hän tiesi minun olevan vieraassa maassa, kirjoitti hän
-kuitenkin minulle, — ah, kirjeitä, joita minä en voinut saada, kun ei
-hän tiennyt osoitettani!
-
-Ja sitte alkoi hän lukea kirjeitä toista toisensa jälkeen. Charlot
-ei häntä häirinnyt, vaan vetäytyi taapäin erääseen nurkkaan ikkunan
-vieressä ja tuijotti alas kadulle. Vähä väliä kuuli hän Genian
-nyyhkyttävän ja sitte hiljaa itkevän. Sitte mutisi hän taas:
-
-- Oi Jumala, kuinka mielelläni annan sinulle anteeksi, äiti, eihän
-minulla ole mitään anteeksi antamista.
-
-Tässä kirjeessä oli näet kreivitär Sandorf pyytänyt tyttäreltään
-anteeksi, kun hän niin ajattelematta oli hyljännyt tyttärensä. Kaikista
-näistä kirjeistä hehkui lämmin äidin rakkaus. Mistä ilmeni se ikävä,
-jota ijäkäs äiti tunsi muistellessaan lastansa sekä hänen epätoivonsa
-kun ei voinut löytää Geniata.
-
-Hetken perästä ojensi Genia itsensä suoraksi. Hän näytti tyyntyneen,
-näyttipä melkein iloiselta.
-
-- Näettekö, tohtori, sanoi hän professori Charlotille — nyt en itke
-enää, nyt olen tyyni. Minä tiedän, että äiti on antanut minulle
-anteeksi, hän on huomannut tehneensä väärin minua kohtaan, hän tiesi,
-etten minä ollut huono nainen, että hänen tyttärensä ei voinut olla
-huono ja hän on pitänyt minua kuten ennenkin tyttärenään. Se kirous,
-jonka hän kerran heitti minulle, on nyt otettu pois. Ylpeänä voin taas
-nostaa päätäni. Ja nyt, tohtori, on minulla vaan yksi ainoa pyyntö —
-minä tahdon, minun täytyy löytää Stefan. Luuletteko todellakin, että
-häntä pidetään vangittuna? Jos niin on, niin voi se olla ainoastaan
-Draga, joka on vallannut hänet.
-
-- Voi olla mahdollista, että Draga on vallannut hänet, mutta Draga ei
-voi tehdä hänelle mitään pahaa. Ennen kaikkea olen vakuutettu siitä,
-että hänen toiveensa ei toteudu, sillä Stefan ei mene enää hänen
-syliinsä, hän kuuluu kokonaan teille, Genia! — — —
-
-Kolmen seuraavan päivän kuluessa, antoi Genia hakea Stefania ympäri
-koko Wienin, mutta tuloksitta. Mahdotonta oli löytää jälkeäkään
-kadonneesta. Se oli Genialle onneksi, että hänellä oli vielä muita
-velvollisuuksia, nimittäin äidin hautaaminen. Se tapahtui eräänä
-kirkkaana ja kauniina kevätpäivänä. Genia ajoi lähinnä ruumisvaunujen
-perässä ja pitkä jono vaunuja tuli jälestä. Kaikki vanhat perheen
-ystävät ja tuttavat olivat tulleet osottamaan kreivitär Sandorfille
-viimeistä kunnioitustaan.
-
-Alkoi jo hämärtää, kun Genia palasi äitinsä haudalta, tietysti
-professori Charlotin seurassa, joka näinä päivinä ei väistynyt hänen
-rinnaltaan.
-
-Genia astui taloon, joka yhä kuului hänelle. — Oli löydetty
-testamentti, josta näkyi, että kaikki mitä Sandorfin perhe oli
-omistanut, tulisi nyt heidän ainoalle perilliselleen, Genialle.
-
-Tämän testamentin oli jo isä tehnyt, eikä äiti ollut tehnyt siihen
-mitään muutoksia.
-
-- Näettekö tohtori, nyt olen rikas, sanoi Genia — nyt on minulla
-omaisuus, jota miljoonat ihmiset kadehtivat — ja kuitenkin olen köyhä,
-sillä minulta on otettu Stefan. Minä en enää epäile, että hänet
-on ryöstetty minulta, hänet on viety Serbiaan ja siitä syystä on
-velvollisuuteni seurata häntä sinne!
-
-- Serbiaan? huudahti Charlot säikähtyneenä. — Oi ei — elkää sitä tehkö,
-minä varoitan teitä siitä.
-
-- Mutta minä en nyt tottele teidän varoitustanne, Charlot, tällä kertaa
-täytyy minun toimia sydämeni mukaan. Kun Stefan on Serbiassa, niin on
-minunkin paikkani siellä, täytyy minunkin antautua suurten vaarain
-alaiseksi. Missä hän on — siellä tahdon minäkin olla, sillä me olemme
-yksi — yksi ruumis ja yksi sielu. Minä ja'an hänen kohtalonsa, olkoon
-se sitte kuolema eli kadotus eli — autuas onni!
-
-Silloin näki Charlot, ettei hän voinut estää Geniata matkustamasta
-Serbiaan. Ihaillen katsoi hän Geniaan ja sanoi:
-
-- Niin, te olette oikeassa — teidän täytyy palata Serbiaan, teidän
-täytyy hakea rakkaanne, antakoon Jumala siihen siunauksensa.
-
-
-
-
-KAHDEKSASKYMMENES LUKU.
-
-Vanha ystävä.
-
-
-Oli ilta. Översti Maschinin kirjoituspöydällä paloi lamppu ja sen
-ääressä istuivat översti ja Avakumovitsch. He katselivat joitakin
-papereita.
-
-- Se on siis jo täydessä käynnissä, sanoi översti Maschin, nojaten
-taapäin tuolissaan ikäänkuin huoahtaakseen ponnistustensa jälkeen. —
-Nämä kopiot ovat aiotut kaikille Serbian kaupungeille, näen minä.
-
-- Minä olen itse ne laatinut, vastasi Avakumovitsch — ja minä toivon,
-että ne tekevät toivotun vaikutuksen. Julistusten tarkoitus on herättää
-maaseudut välinpitämättömyydestään. Pääkaupunki se on, jonka aina
-täytyy panna alkuun, kun on jotain suurta kysymyksessä. Maaseudut
-seuraavat vähitellen perässä. Mutta ennen kaikkia olen pitänyt huolta
-siitä, että tämä kaikkien liittolaisten allekirjoituksella varustettu
-julistus tulee kaikille upseereille maaseudulla. Jokaisen upseerin
-maaseudulla tulee tietää, että vapautuksen hetki on lyönyt. Me jätämme
-jokaisen upseerin päätettäväksi, jos hän tahtoo heti rientää Belgradiin
-ottamaan osaa suureen vapautustyöhön.
-
-- Maaseuduiltakin on tullut suotuisia ilmoituksia, sanoi Maschin,
-avaten pienen laatikon ja ottaen sieltä muutamia kirjeitä. — Näettekö,
-herra Avakumovitsch, kaikilta Serbian seuduilta kerrotaan, että
-upseerit kärsimättömyydellä odottavat sitä hetkeä, jolloin saavat
-pudistaa päältään vihatun ikeen. He takaavat sotilaansa ja siten
-voi toivoa, että täydellinen rauha vallitsee kaikissa valtakunnan
-kaupungeissa, kun panemme kuninkaan viralta ja poistamme Dragan pois
-tieltä. Yksi ainoa kaupunki tuottaa minulle surua ja siihen juuri olin
-niin varmasti luottanut.
-
-- Mikä kaupunki se on? kysyi Avakumovitsch.
-
-- Se on Nischin linnoitus, vastasi kysytty rypistäen huolestuneena
-otsaansa. — Teidän tulee tietää, Avakumovitsch, että Nischillä on
-hyvin vahva linnoitus, vielä vahvempi kuin Belgradilla. Siitä syystä
-käännyin ensin toverien puoleen Nischissä ja kirjoitin heille, että
-minä, luottaen heidän kunniaansa, tahdoin tehdä heille erään tärkeän
-esityksen.
-
-- Ette suinkaan ilmoittanut heille tuumaanne? kysyi Avakumovitsch
-levottomana.
-
-- Mitä te ajattelette, kuinka minä olisin unhottanut valaa, jonka
-vannoimme! Ei, minä tein vaan muutamia viittauksia siihen suuntaan,
-että tyrannivaltaa ei voinut enää sietää ja että meillä oli
-häpeäksi palvella sellaisen kuningattaren kuin Dragan alla. Muista
-linnoituksista on tullut myöntyvät kirjelmät, mutta toverit Nischissä
-vastasivat hyvin vältellen, joka merkitsee, etteivät he ole samaa
-mieltä kuin me.
-
-- Ja mitä seurauksia voi tästä olla meille? kysyi Avakumovitsch.
-
-- Mitä hirmuisimmat, sillä ei ole mahdotonta, että siitä johtuu
-sisäinen sota Serbiassa. Sillä jos Nisch pysyy kuninkaalle uskollisena,
-niin on vihollinen selässämme. Aleksanteri voi hyvin helposti
-kirjoittaa luopumisanomuksen alle. Mutta hänen ei tarvitse muuta kuin
-paeta Nischiin, asettua joukkojen etunenään ja toimia päättävästi, niin
-voi hän valloittaa Belgradin takasin ja aseiden avulla saada herruuden
-uudelleen.
-
-- Niin, se on paha asia, vastasi Avakumovitsch — mutta se ei saa estää
-meitä toteuttamasta tuumaamme. Se on siis päätetty asia, ensi yönä
-tunkeudumme konakiin.
-
-- Niin, ensi yönä, vastasi översti Maschin kumealla äänellä. — Minä
-olen päättänyt niiden upseerien ja salaliittolaisten etunenässä, jotka
-ovat meihin liittyneet, tunkeutua linnan pihaan. Sitä ei minulta
-kielletä, sillä se on meidän rykmenttimme, joka sinä päivänä pitää
-vahtia. Jos kerran pääsemme linnan pihalle, niin on meidän helppo tulla
-itse linnaan. Silloin tunkeudumme Aleksanterin ja Dragan sänkykamariin
-ja pakotamme kuninkaan luopumaan kruunusta.
-
-- Entä Draga?
-
-- Hänelle käy, kuten olemme vannoneet, vastasi översti päättävällä
-äänellä. Muistattehan, mitä päätimme, Avakumovitsch?
-
-- Entä Nicodem Lunjevica?
-
-- Vangitaan samana yönä asunnossaan ja heti ammutaan. Minä annan hänen
-kuolla sotilaan kuoleman, kun hän kuitenkin on kapteeni ja se on
-yksinkertaisin ja nopein keino päästä hänestä erilleen. Hänet viedään
-aivan yksinkertaisesti puistoon ja siellä ammutaan.
-
-- Luuletteko, että tuo kaikki käy niin helposti, kuin olette kuvannut?
-
-- Luulen kyllä ja isänmaani tähden toivoisin, että niin kävisi.
-
-- No niin, tähän asti on kaikki käynyt hyvin, sanoi Avakumovitsch.
-Pääasia on, että tuumamme ei tule ilmi ja ajatus, että niin voisi
-käydä, tekee minut toisinaan hyvin levottomaksi. Tiedättehän, rakas
-ystäväni Maschin, että kun kaksikymmentä henkilöä tietää jonkun
-salaisuuden, niin täytyy aina peljätä, että se ennemmin tai myöhemmin
-tulee ilmi.
-
-- Te unohdatte kuitenkin, että nämä kaksikymmentä miestä ovat
-kunnollisia miehiä. Heissä ei ole ainoatakaan roistoa, siitä olen aivan
-varma.
-
-Samassa kuului kevyt koputus ovelle. Kun översti meni ulos kysymään
-palvelijalta mitä hän tahtoi, sanoi tämä, että eräs työmies halusi
-puhutella överstiä.
-
-- Eräs työmies — nyt? kysyi översti ihmeissään. — Minä en ole häntä
-tänne kutsunut. Mitä hän tahtoo?
-
-- Sitä ei hän sanonut, herra översti. Hän tahtoo sanoa sen vaan teille.
-
-Översti meni kiireesti huoneeseen, heitti pyyhinliinan kirjeiden
-päälle, jotka olivat pöydällä ja ilmoitti Avakumovitschille vieraan
-tulosta.
-
-- Kun ei se vaan olisi vakooja, vastasi tämä. — Ah, toivoisinpa, että
-olisimme jo määrän päässä, että koko tämä homma olisi jo takanamme,
-sillä minä pelkään aina vaan vakoilua.
-
-- Oh, te näette kaikki liian mustana, vastasi översti Maschin. —
-Petosta ei teidän tarvitse ollenkaan pelätä, sen toistan vielä kerran,
-ja —
-
-Hän vaikeni äkkiä sillä lyhyesti koputettuaan ovelle astui pitkä ja
-hoikka mies huoneeseen. Hänellä oli harmahtavat mustat viikset, kalpea
-iho ja suuret, tummat, sielukkaat silmät.
-
-Tämän miehen tavaton kauneus teki syvän vaikutuksen tässä
-yksinkertaisessa työmiehen puvussakin.
-
-- Tahdotteko puhua kanssani, hyvä herra? kysyi översti Maschin.
-
-Työmies, joka oli puettu puna ja valkoraitaiseen puseroon, tummiin
-polvihousuihin ja piti kädessään hattua, heitti tutkivan silmäyksen
-Avakumovitschiin.
-
-- Ah, minä näen, että teillä on jotain ilmoitettavaa minulle kahden
-kesken, sanoi översti. Puhukaa te vaan, tätä miestä ei teidän tarvitse
-peljätä.
-
-- Ettekö sitte tunne minua, herra översti? kysyi työmies. — Miettikää
-vaan, niin muistatte kyllä, missä olette nähnyt minut ennen! Seppä
-Zornin talossa, tiemmä.
-
-Silloin vavahti Maschin, sillä nyt selvisi hänelle äkkiä, kuka hänen
-edessään seisoi.
-
-- Te olette valepuvussa! sanoi hän hämmästyneellä äänellä.
-
-- Niin tietysti, muuten en olisi uskaltanut astua tähän taloon, ehkä en
-uskaltaisi olla Belgradissakaan, sillä santarmit pitävät minua kovasti
-silmällä, vastasi tumma mies. Mutta jos epäilette, etten ole se mies,
-joksi luulette, niin voin antaa useita todistuksia siitä, että minä
-todellakin olen Demeter Banjaluki, Mustain vuorten ryöväri.
-
-- Demeter Banjaluki, huudahti Maschin ja tarttui heti miehen käteen. —
-Sydämellisesti tervetullut, sillä kun tulette luokseni, niin voi teillä
-olla vaan hyviä sanomia minulle. Juuri tänään olen paljon ajatellut
-teitä. Totisesti tarvitsisin paljon teidän apuanne!
-
-- Aikeittenne toteuttamiseenko?
-
-- Aikeittemme, mitä te niistä tiedätte?
-
-- Kaikki tyyni, tahtoisin vaan, ettei kuningaspari niistä jo tietäisi.
-Nythän vihdoinkin koittaa vapauden päivä ja samalla tilintekopäivä
-Dragalle. Kuinka minä riemuitsin, kun kuulin siitä puhuttavan.
-Mutta nyt tulen luoksenne tuoden hämmästyttävän ilmoituksen. Olkaa
-varuillanne, översti Maschin, sillä teidät voidaan vangita jo tänä yönä.
-
-- Laupias Jumala, joko siis tiedetään —
-
-- Ei, ei vielä tiedetä, mutta teidän täytyy olla varuillanne. Te olitte
-hiukan varomattomia. Kuinka voitte te petturille puhua niin tyyneesti
-kaikki asiat?
-
-- Petturille? Oliko sitte todellakin joukossamme petturi?
-
-- Niin, minä en tiedä, jos tunnustatte sen miehen joukkoonne
-kuuluvaksi, mutta hän oli läsnä kun teitte päätöksenne. Se oli sama
-mies, jonka talossa te olitte — Ivanovitsch.
-
-- Oi, sitä aavistinkin! valitti Avakumovitsch. — Nyt on kaikki,
-kaikki hukassa! Yksi ainoa petturi riittää hävittämään kahdenkymmenen
-rehellisen miehen päätöksen.
-
-- Ivanovitschko petturi? huudahti översti Maschin. Ei, minä en
-tahdo, en voi sitä uskoa. Se mies on sotamiehenä palvellut minun
-komennettavani monta vuotta. Minä olin niin varma, että hänen luonansa
-olisimme olleet parhaassa turvassa.
-
-- Mutta sittenkin olette pettynyt oikein perin pohjin, vastasi Demeter
-Banjaluki — sillä Ivanovitsch on oikea konna. Hän ja hänen vaimonsa
-ovat antaneet teidän sanoa kaikki mitä sydämellänne on ollut mutta
-tehneet sen päätöksen, että kertovat kaikki kuningasparille, sillä he
-toivovat saavansa suuren palkinnon.
-
-- Demeter Banjaluki, te olette tullut tänne kuten meidän pelastava
-enkelimme, huudahti översti Maschin. — Kertokaa minulle kaikki! Kuinka
-olette saanut tietää Ivanovitschin konnantöistä? Tiedättekö kuinka
-pitkälle he ovat tulleet sen suhteen? Sanokaa minulle kaikki, sillä
-tuhat kertaa parempi on tietää olevansa suuressa vaarassa kuin olla
-aivan tietämätön siitä.
-
-- Anteeksi, että istuudun, olen tullut pitkän matkan juoksujalassa,
-sillä minuutit ovat tärkeitä. Niin Ivanovitsch on konna ja se on hän
-aina ollut. Hän on pettänyt teidät översti Maschin ja jos häneltä
-puuttui ilkeyttä, niin on vaimolla sitä. Mutta sattuma teki, että minä
-sain tietoa heidän aikeistaan ja näin se tapahtui.
-
-Ivanovitschilla on nuori vaimo. Hän on kahdenkymmenen vanha, kun
-mies taas on noin kolmenkymmenen viiden. Kuten tunnettu, on nuorella
-vaimolla usein ikävä vanhan miehen seurassa ja hän hakee huvituksia.
-Tämän huvin on hän löytänyt erään minun mieheni seurassa. Tämän
-nuorukaisen nimi on Aza. Minä en ole välittänyt, vaikka hän iltasin
-on mennyt Ivanovitschin ravintolaan. Varsinkin meni hän silloin kun
-isäntä oli poissa, saadakseen tehdä rouvan tuttavuutta. Tälle Azalle on
-nyt rouva Ivanovitsch kertonut kaikki. Hän on sanonut, että he tulevat
-kohta hyvin rikkaiksi, sillä hän tietää suuren salaisuuden, jolla hän
-voi ansaita paljon rahaa.
-
-Aza ei ollut tyhmä ja hän kysyi heti mikä se salaisuus oli. Silloin
-kertoi rouva, että hänen miehensä talossa oli kaksikymmentä
-salaliittolaista pitänyt kokousta. Ja kun Aza oli itsepäinen ja kyseli
-enemmän, niin nimitti hän useimpain osanottajain nimetkin. Erään
-översti Maschinin ja Avakumovitschin sanoi hän olevan kapinallisten
-johtajia, joilla ei ollut pienimmät aikeet kuin pakoittaa kuningas
-luopumaan kruunusta ja murhata kuningatar. Hän oli kuullut jok'ikisen
-sanan, joka kokouksessa lausuttiin, sillä hän oli johtanut putken
-seinän läpi siihen huoneeseen, jossa liittolaiset kokoontuivat. Se
-putki oli hänellä kuulotorvena eikä yksikään sana jäänyt häneltä
-kuulematta.
-
-- Ja Ivanovitsch aikoo antaa meidät ilmi? huudahti översti Maschin
-kauhistuneena.
-
-- Niin, kyllä hän aikoo sen tehdä, mutta se on toinen asia, pääseekö
-hän tilaisuuteen sitä tekemään.
-
-- Kuka voi häntä siitä estää?
-
-- Minä, jos te annatte minun toimekseni tehdä se.
-
-- Millä tavoin aikoo hän panna petoksensa toimeen! Onko hän jo siitä
-selvillä?
-
-- Kyllä hän on. Huomenna aikoo hän mennä kuningattaren luo ja kertoa
-hänelle kaikki yksityiskohtiaan myöten. Hän ja vaimonsa toivovat
-saavansa suuren rahasumman ja kun ovat sen saaneet, aikovat he
-matkustaa Ameriikkaan saadakseen siellä rauhassa nauttia onnestaan.
-
-- Mutta minä annan kunniasanani, että he saavat nauttia onnestaan aivan
-toisessa paikassa, sillä minä olen valmis ottamaan heidät huostaani.
-Minä tahdon nimittäin, että teidän aikeenne täytyy onnistua, minä
-tahdon, että Serbian täytyy tulla vapaaksi ja siitä syystä tahdon minä
-auttaa teitä.
-
-- Kiitos teille — huudahti översti Maschin, että oikeaan aikaan
-ilmoititte meille tämän asian! Hän aikoo siis huomisaamuna päästä
-kuningattaren puheille. Mutta silloin on meidän pakko toimia
-päättäväisesti.
-
-Demeter Banjaluki nyökäytti myöntävästi päätänsä.
-
-- Jättäkää vaan ihan huoletta tämä Ivanovitsch ja hänen vaimonsa
-minulle, sanoi hän. Luottakaa siinä suhteessa kokonaan minuun.
-
-Petturi ei pääse aikeittensa perille ja minulle tekee oikein hyvää,
-kun saan toimittaa pois tieltä tuommoisen kurjan joukon. Tietysti,
-sen sanon edeltäkäsin, ei tämä voi tapahtua ilman väkivaltaa. Mutta
-ihmishenki enemmän tai vähemmän ei paljoa merkitse, kun on kysymyksessä
-kansan onni.
-
-- Ei suinkaan, vastasi översti Maschin. — Toimikaa te, Demeter
-Banjaluki, kuten sydämenne parhaiten käskee. Hän on ansainnut
-kuoleman, sekä hän, että hänen vaimonsa ja minä vähän välitän siitä,
-kuinka tuolle kunnon pariskunnalle käy. Mutta se on ole minulle
-hyvänä opetuksena vastaisuudessa, ettei saa luottaa näennäiseen
-yksinkertaisuuteen.
-
-- Hän aikoo siis huomenna puhua kuningattaren kanssa, puuttui
-Avakumovitsch puheeseen. — Sittenhän teidän täytyy toimia jo tänä yönä,
-Demeter Banjaluki.
-
-- Niin aionkin, vastasi ryöväri. — Minä olen jo päättänyt toverini Azan
-kanssa yhtyä sovitulla paikalla, jotta hän voisi olla apunani. Mutta
-minulla on vielä yksi sana teille sanottavana, översti Maschin. Teidän
-täytyy täyttää eräs pyyntö, jonka minä teille teen. Se on tavallaan
-maksu, jonka vaadin siitä, että teen petturin vaarattomaksi.
-
-- Te saatte, mitä vaan tahdotte, vastasi översti Maschin. — Ehkä
-tarvitsette jonkun rahasumman? Sanokaa, Demeter Banjaluki ja se
-maksetaan heti.
-
-Demeter keskeytti puhujan nopealla liikkeellä.
-
-- Rahaa, huudahti hän — koska on Demeter Banjaluki pyytänyt rahaa
-ihmiselämästä? Ei, rahasta en tee sellaista palvelusta. Rahaa on
-minulla kylliksi, niin paljon kuin tahdon. Kaikki Serbian rahat ovat
-käytettävinäni, jos vaan tahdon. Ei, översti Maschin, minä tahdon
-jotain aivan toista. Te aiotto huomenna tunkeutua konakiin, niin olen
-ainakin kuullut sanottavan. Antakaa minun olla mukana. Minullakin on
-pieni lasku selvittämättä Dragan kanssa. Sitäpaitse voin minä siinä
-olla teille apuna. No, miksi epäilette, översti Maschin, miksi ette
-vastaa minulle? Sillä tavoinko te täytätte minun pyyntöni?
-
-Maschin oli heittänyt nopean silmäyksen Avakumovitschiin.
-
-- Elkää panko pahaksenne, Demeter Banjaluki, sanoi Avakumovitsch ja
-meni ryövärin luo — mutta muistakaa, että meidän ennen kaikkia tulee
-koettaa pitää asiamme puhtaana. Jos nyt jälestäpäin sellainen huhu
-leviäisi, että ryöväri on ollut apunamme tyrannia kukistamassa, niin
-saisi asia ehkä huonon valon maailman silmissä.
-
-Tumma puna nousi Demeterin kasvoille.
-
-- Minä ymmärrän, änkytti hän, ja huomaan myös, että te olette
-tavallanne oikeassa. Demeter Banjaluki ei saa siis ottaa osaa
-mihinkään suureen tekoon, joka maailmaa hurmaa, se oikeus on häneltä
-kokonaan kielletty. Se pahoittaa mieltäni, että puhuitte minulle sillä
-tavalla, mutta minä pidän kunniassa teidän rehellisyyttänne. No niin,
-suorittakaa sitte tehtävänne ilman minua. Mutta minä aion olla teidän
-läheisyydessänne. Voisi tulla hetki, jolloin tarvitsette minua.
-
-- Me voisimme hyvin hyvästi käyttää teidän tarjoamaanne apua, sanoi
-översti Maschin — jos te autatte meitä eräässä erityisessä kohdassa.
-
-- Minä suoritan jokaisen tehtävän, jonka te minulle annatte.
-
-- No, kuulkaa sitte, mitä minulla on sanottavaa, sanoi Maschin — ja
-luulen, ettei minun tarvitse lausua muuta kuin nimi, niin herättää se
-teissä ihastusta. Tehän tunnette Stefan Naumovitschin, vai mitä?
-
-- Josko minä hänet tunnen? huudahti Demeter Banjaluki. — Hän on
-luotettava, kunnon mies, rohkea mies hän on ystäväni.
-
-- Tiedättekö myöskin, että Stefan Naumovitsch on jonkun aikaa ollut
-kadoksissa? jatkoi översti Maschin. — Hän vangittiin Wienissä Serbian
-lähettilään Hôtellissa. Sitte vietiin hänet epäilemättä takasin
-Serbiaan, vaikka ei minulla ole siihen mitään todistuksia. Mutta minä
-olen melkein varma siitä, että Draga pitää Stefan Naumovitschia vankina
-jossain paikassa, josta me emme vei ilman apua häntä pelastaa. Jos
-teidän onnistuu, Demeter Banjaluki, ratkaista se arvoitus, minne Draga
-on vienyt vankinsa, missä hän pitää häntä, niin olette ansainnut meidän
-kaikkien kiitollisuuden, ja silloin olette hankkinut itsellenne paljon
-suuremman oikeuden meidän kiitollisuuteemme kuin jos olisitte sysännyt
-tikarin kuninkaallisen porton rintaan.
-
-- Stefan Naumovitsch vangittuna, huudahti Demeter liikutettuna —
-Dragan käsissä! Häntä täytyy minun mennä auttamaan! Kiitos, översti
-Maschin, että uskotte minun mennä auttamaan! Kiitos, översti Maschin,
-että uskotte minulle tämän tehtävän. Luottakaa minuun, että minä teen
-kaikki, mitä voin. Mutta luulen, että minun täytyy tässäkin suhteessa
-toimia nopeaan, sillä jos kapina syntyy ja Stefan on silloin vielä
-Dragan kynsissä, niin voi se peto kostaa Stefanille sen pahan, mitä
-muut ovat hänelle tuottaneet.
-
-- Sitä minäkin pelkään ja siitä syystä vannotan teitä, Demeter
-Banjaluki, että toimitte niin nopeaan kuin mahdollista.
-
-- Minä en menetä minuuttiakaan, vastasi ryöväri. — Te ette voi antaa
-minulle vähintäkään vihiä, ette tiedä jälkiäkään, joista voisi löytää
-Stefanin. No niin, sitte aion minä itse etsiä ne jäljet. Draga pitää
-hänet vangittuna jossain vankilassa. — Mutta ehkä se ei olekkaan
-kun kaikki käy ympäri, mikään vankila. Sillä hän rakastaa Stefan
-Naumovitschia ja siitä syystä on hän varmaan tehnyt vankeuden hänelle
-niin helpoksi kuin mahdollista.
-
-- Sitä minäkin arvelen, sanoi översti Maschin. — Draga koettaa nyt
-väkisin pakoittaa Stefanin rakastamaan itseään, kun on huomannut, ettei
-hänen suloutensa ole tehnyt mitään vaikutusta Stefaniin.
-
-Demeter oli uudestaan tarttunut lakkiinsa, jonka oli laskenut
-pois kädestään. Hän ojensi nyt kätensä översti Maschinille ja
-Avakumovitschille ja sanoi heille hyvästi.
-
-- Ensin Ivanovitsch petturi, sanoi hän ja riensi ovelle, ja sitte
-Stefanin vapautus. Te saatte pian kuulla minusta.
-
-Demeter kiiruhti ulos. Pian oli hän alhaalla kadulla ja kulki
-nopein askelin katsomatta ympärilleen. Hänenhän täytyi aina peljätä
-takaa-ajajia ja siitä syystä täytyi hänen olla varovainen. Demeter
-suuntasi kulkunsa "Zum Bojaren" ravintolaan. Siellä oli hän päättänyt
-yhtyä Azan kanssa. Siinä ravintolassa oli hän turvattu, sen tiesi hän,
-sillä Mandelblüt kuului hänen uskottujensa joukkoon. Kun hän astui
-sisälle, ei hän voinut mistään löytää Azaa, jonka tähden hän kääntyi
-Mandelblütin puoleen kysyen:
-
-- Eikö Aza ole ollut täällä?
-
-- Ei, ei vielä.
-
-- No, sitte odotan minä kai häntä. Antakaa minulle kuitenkin lasi
-viiniä. Onko mitään epäilyttävää ilmaantunut?
-
-- Epäilyttävää, vastasi Mandelblüt. Mitä epäilyttävää se voisi olla?
-Kaikki on nykyään epäilyttävää. Sen sanon minä teille, Demeter
-Banjaluki, että rumia asioita on tekeillä.
-
-- Mitä te tarkoitatte, kysyi Demeter, joka hyvin hyvästi tiesi,
-mihin Mandelblüt tahtoi tulla. Mutta hän tahtoi nähdä, miten paljon
-Mandelblüt tiesi.
-
-- Kuiskaillaan, että jotain on tekeillä. Salaliitto, mitäpä minä
-tietäisin? Niin paljon voin vaan sanoa teille, että salaliittolaisten
-täytyy olla varuillaan, sillä jos herra Rabe saa heidät käsiinsä, niin
-vääntää hän heiltä niskat nurin.
-
-- Kuinka tiedätte te kaikki nuo asiat? kysyi Demeter Banjaluki. —
-Oletteko jossain yhteydessä konakin kanssa? Sepä olisi vähän hauskaa.
-
-- En juuri konakin kanssa, vastasi Mandelblüt. — Mutta tiedättehän,
-että minä käyn poliisin luona ja siellä kuullaan ja nähdään
-kaikellaisia asioita.
-
-- Onko siis Heinrich Rabe ilmoittanut teille, että salaliitto on
-tekeillä?
-
-- Hän ei ole ilmoittanut minulle mitään, mutta minä olin yksinäni hänen
-huoneessansa muutamia minuutteja. Siellä oli pöytä ja pöydällä oli
-paperi. Ja silloin kysyin minä itseltäni, miksi pöytä oli siellä ja
-miksi pöydällä oli paperi? Ja silloin ajattelin minä, tuossa paperissa
-on jotain kirjoitettuna. Minä menin siis pöydän luo ja luin mitä
-paperiin oli kirjoitettuna.
-
-- No, mitä siinä oli?
-
-- Joo, siinä oli käsky kuninkaalta, että seuraavain kahdeksan päivän
-kuluttua piti poliisivoimaa konakin ympärillä vahvistettaman, sen
-ympärille piti vedettämän kolminkertainen ketju.
-
-- Mutta sehän todistaa vaan sitä, että kuningas pelkää, keskeytti
-Demeter Banjaluki, — mutta ei sitä, että mitään salaliittoa olisi
-olemassa. Kuka voisi sellaiseen ryhtyä? Ei suinkaan kukaan ole niin
-hullu, että tarjoaa itseään kaupaksi torilla.
-
-Mandelblüt oli tuonut pullon viiniä ja hän istuutui Demeterin viereen
-pöydän ääreen.
-
-- Minä tahdon sanoa teille jotakin, Demeter Banjaluki, sanoi
-juutalainen, kun ryöväri täytti molemmat lasit. Se tulee, sillä sen
-täytyy tulla. Muistakaa, että Mandelblüt on sen sanonut. Kuningatar
-on toiminut Serbiassa liian konnamaisesti. Täällä on köyhyys ja missä
-on köyhyys, siellä on myöskin tyytymättömyys. Mihin ne ihmisparat
-joutuvat, kun ei heillä ole suuhun pantavaa. Heidän täytyy ottaa se
-väkisin.
-
-- Mutta kuningas voi hätätilassa panna väkivaltaa vastaan aseet,
-poliisit, sotamiehet ja kanuunat.
-
-- Rakas herra Demeter, te olette hyvin viisas mies, mutta minä,
-Mandelblüt, sanon teille, että kun kokonainen kansa nousee kapinaan,
-niin silloin sietää kyllä pyytää Jumalan varjelusta, sillä silloin
-ei auta aseet eikä kanuunat. Minä suuresti pelkään, että kuljemme
-levottomia aikoja kohti ja olen jo ajatellut myydä tämän "Zum Bojaren",
-jotta saisin kaikki rahaksi muutetuksi ja sitte häviäisin täältä.
-
-Tällä hetkellä avattiin ovi ja Aza astui sisään. Demeter heitti häneen
-pikaisen silmäyksen ja näki kohta, että tällä oli jotain hyvin tärkeätä
-ilmoitettavana. Mutta hän ei heti päässyt erilleen juutalaisesta.
-Tämä tervehti Azaa ja alkoi uudestaan jutella. Vihdoin veti Demeter
-kukkaronsa esille ja heitti pari frangia pöydälle Mandelblütille ja
-antoi Azalle merkin, että tämän tuli seurata häntä. Kun he olivat
-tulleet ulos, tahtoi Aza heti ruveta puhumaan, mutta Demeter kuiskasi
-hänelle:
-
-- Ei täällä, menkäämme tuonne edemmäs, siellä saat sinä kertoa minulle
-kaikki, mitä tiedät, täällä voisi joku kuunnella.
-
-- Kapteeni, huudahti Aza, kun hän ja Demeter olivat tulleet erääseen
-kapeaan kujaan — koko ruumiini vapisee. Salaliittolaiset ovat hukassa,
-ja tällä hetkellä ovat he mennyttä kalua.
-
-- Mitä peijakasta sinä puhut? sanoi Demeter. — Mutta sinähän sanoit
-vaimon kertoneen sinulle, että hänen miehensä, menee vasta huomisaamuna
-kuningattaren luo.
-
-- Niin, niin hän sanoikin minulle, mutta kun tulin hänen luokseen tänä
-päivänä. — Jumala on todistajani, että minun täytyi pakoittaa itseäni
-näyttämään ystävälliseltä häntä kohtaan — kun tänään menin hänen
-luoksensa ja hän taas kiusasi minua hyväilyillään, silloin kuiskasi hän
-minulle:
-
-Tiedätkö rosvopoika, että tänään saamme olla aivan yksiksemme, sillä
-mieheni ei ole kotona ja jos olet kiltti niin jäät luokseni koko yöksi.
-
-Eikö miehesi ole kotona? kysyin minä. — Onko hän siis matkustanut pois?
-
-Matkustanut pois, vastasi hän nauraen — niin, hän on matkustanut
-kultamaahan. Sillä kun hän huomisaamuna tulee takasin on hänellä koko
-joukko kultarahoja ja seteleitä mukanaan.
-
-Minä säikähdin kun kuulin hänen puhuvan sillä tavoin. Mutta minä
-hillitsin itseni, painoin häntä hellästi rintaani vasten ja sanoin
-hänelle:
-
-Mutta välitätkö sinä sitte minusta, kun tulet rikkaaksi?
-
-Siihen saat luottaa, poikani, vastasi hän minulle ja painoi huulensa
-suulleni niin kovasti, että tuskin voin nähdä tai kuulla. — Sinulle
-tulee kyllä hyvä olla. Tiedätkö, kun ukko ja minä sitte lähdemme
-Ameriikkaan, niin saat sinä tulla mukana. Minä annan sinulle rahaa,
-jotta saat lunastaa piletin. Ivanovitsch ei tietysti saa aavistaa
-mitään. Laivassa teet sinä tuttavuuttamme, siellähän tehdään paljon
-uusia tuttavuuksia.
-
-Oh, sehän olisi ihanaa, huudahdin minä. Mutta minä en kuitenkaan usko,
-että se käy sillä tavalla. Te ette saa niin paljon rahaa kuin luulette.
-Muutoin ei se, jota aiotte puhua kuningattarelle, taida olla niin
-tärkeätä.
-
-Sitä et sinä ymmärrä, poikaseni, vastasi hän. — Minä vakuutan sinulle,
-että se, mitä mieheni nyt kertoo kuningattarelle, koskee yhtä hyvin
-kuninkaan kuin kuningattarenkin elämää ja vielä muutamain muidenkin.
-
-Mutta eihän miehesi pitänyt mennä ennenkuin huomenna kuningattaren
-puheille?
-
-Niin hän ensin ajatteli, mutta minä en tiedä, miksi hän äkkiä tuli
-niin levottomaksi ja luuli, että jotain tulisi väliin, niin että
-hän joutuisi liian myöhään ja siitä syystä meni hän nyt. Muuten
-minä en ollenkaan ymmärrä häntä. Sittekun hän sai päähänsä pettää
-salaliittolaiset, ei hän ole sama mieskään kuin ennen. Sillä ennen oli
-hän mies, joka ei peljännyt Jumalaa eikä paholaista, mutta nyt, nyt
-näkee hän kummituksia joka nurkassa ja luulee, että murhaaja on joka
-oven takana. Mutta se tulee kai vaan siitä, että hän pelkää översti
-Maschinia.
-
-"Jos översti Maschin saa tietää", sanoi hän minulle — "että minä aion
-pettää hänet, niin vetää hän miekkansa ja pistää sen läpitseni, eikä
-sinunkaan elämäsi ole yhtään sen kalliimpi, jos kerrot tästä muille."
-Tänä iltana istui hän tuossa pöydän ääressä ja söi ja minä annoin
-hänelle kananpoikasta ja salaattia ja sanoin:
-
-Kas niin, syö nyt! Tätä kannattaa meidän kyllä syödä, kun pian tulemme
-rikkaiksi. Mutta hän vaan huokasi, eikä koskenutkaan sitä harvinaista
-ruokaa. Hän joi vaan viinaa, otti monta ryyppyä jotta saisi rohkeutta.
-Äkkiä hyppäsi hän ylös pöydästä, löi nyrkin pöytään ja huusi.
-
-Minä teen sen, minä teen sen heti! Minä en odota huomiseen! Minä menen
-heti konakiin ja pyydän saada puhua kuningattaren kanssa. Minä asetan
-kyllä niin, että minut päästetään kuningattaren puheille. Minun täytyy
-päästä tästä painosta — ja rahat, palkkani täytyy minun saada, muutoin
-ei käy hyvin.
-
-Siinä olet sinä oikeassa, sanoin minä hänelle. Se mikä on tapahtuva,
-tapahtukoon mieluimmin heti, niin on se sitte tehty. Isoäitini tapana
-oli aina sanoa, ettei pidä jättää huomispäivään sitä, minkä voi tänään
-tehdä. Mutta tiedätkö, poikaseni, minä vahvistin häntä hänen aikeessaan
-mennä heti ilmiantamaan salaliittolaiset.
-
-Sanottuaan tämän, tahtoi nainen vetää minut luokseen, mutta minun
-onnistui kiskoa itseni irti hänestä ja minä sanoin:
-
-- Tuhat tulimaista, huudahti Demeter Banjaluki — sinä et kai antanut
-millään tavoin naamiosi pudota nyt jo? Et kai millään tavoin herättänyt
-hänessä epäilyä?
-
-- Oh, pidinhän minä toki varani, vastasi Aza. Minä annoin hänelle
-päinvastoin varman vakuutuksen, että tulisin takasin hänen luokseen.
-Minä olin tulevinani iloiseksi siitä, että sain seurata häntä
-Ameriikkaan ja sanoin hänelle:
-
-Minä lähden heti laittamaan itseäni matkalle, sillä jos te huomenna
-lähdette Belgradista, niin täytyy minun heti seurata perässä, jos mieli
-meidän matkustaa samassa laivassa. Siihen ei mene kauan aikaa ennenkuin
-olen saanut tavarani kuntoon ja tunnin perästä olen taas luonasi.
-
-Hän taputti käsiään ja piti sitä ihmeen hauskana. Mutta mitä pitää
-minun nyt tehdä? Tunnin perästä pitäisi minun varmaan lähteä takasin,
-hän ei voisi kauempaa olla ilman minua. Kirottu olkoon tuo petollinen
-konna, lopetti Aza puheensa. — Vielä kerran otan minä hänet syliini,
-mutta sillä tahdon vaan puristaa Judaksen sielun hänen ruumiistaan.
-
-Demeter katseli miettiväisenä katukiviä. Äkkiä heitti hän päänsä ylös
-ja sanoi: Nyt, Aza, täytyy meidän toimia reippaasti ja päättävästi.
-Ehkä tulemme liian myöhään, ehkä on se Ivanovitsch lurjus jo konakissa
-kuningattaren edessä ilmaisemassa salaliittoa, jättääkseen tuon
-kuninkaallisen katunaisen käsiin Serbian parhaat miehet.
-
-Mutta ehkä on vielä aikaa! Ehkä voimme vielä estää Ivanovitschin ja
-Dragan yhtymästä. Sen saamme nähdä. — Seuraa minua, Aza!
-
-
-
-
-YHDESYHDEKSÄTTÄ LUKU.
-
-Kuninkaallinen lakeija.
-
-
-- Minne menemme, kapteeni, kysyi Aza.
-
-- Me palaamme "Zum Bojaren" ravintolaan, vastasi Demeter — minulla on
-siellä jotain tehtävää.
-
-Pienen takaoven kautta tulivat he ravintolaan.
-
-Mandelblüt oli tietysti ihmeissään, kun molemmat miehet, jotka äsken
-olivat lähteneet, nyt tulivat takasin.
-
-- Mandelblüt, sanoi Demeter — tulkaa hiukan tänne, minua täytyy puhua
-kanssanne.
-
-Kun juutalainen tuli, kuiskasi Demeter hänen korvaansa:
-
-- Minä tarvitsen valepuvun. Viekää meidät vaatekomeroon, minut ja Azan.
-
-- Jumalan tähden, mitä aiotte tehdä Demeter Banjaluki? valitti
-Mandelblüt. — Te viette meidät turmioon. Kun te pyydätte valepukua,
-niin tiedän minä kyllä, mitä kello on.
-
-- No, mitä luulet sitten kellon olevan?
-
-- Luulen, että se on lyönyt, sillä kyllä kai te nyt murtaudutte
-jonnekin ja huomenna saadaan kuulla siitä suuresta ryöstöstä, joka on
-tapahtunut Belgrad'issa ja kaikki ihmiset alkavat taas puhua Demeter
-Banjalukista. No niin, se menee niin kauan kun se menee. Mutta jos
-poliisi saa tietää, että minä olen antanut teille valepuvun —
-
-- Kas niin, elkää nyt siinä enää lörpötelkö! keskeytti hänet Demeter
-Banjaluki polkien jalkaa. — Tee kuten käsken!
-
-Mandelblüt meni kerrassaan kokoon. Hän ei uskaltanut vastustaa
-Banjalukin tahtoa, sillä hän tiesi liian hyvin, että oli aivan riippuva
-ryöväristä ja että tämä yhdellä ainoalla sanalla saattoi tehdä hänet
-onnettomaksi.
-
-Hän antoi siis molemmille miehille viittauksen ja sitte astuivat
-he hänen kanssansa puuportaita ylös yksinäiseen kerrokseen. Täällä
-avasi Mandelblüt erään oven ja antoi heidän astua huoneeseen. Tämä
-muistutti vaatekauppiaan puotia, jossa varsinkin myydään käytetyitä
-vaatteita. Seinillä riippui pukuja kaiken värisiä ja kuosisia,
-sotilaan pukuja, sanalla sanoen kaikkia, mitä tavallisesti löytyy
-naamiaispukuhuoneessa. Näitä kaikkia tarvitsi Mandelblüt
-vieraillensa, sillä Demeter Banjaluki ei suinkaan ollut ainoa
-ryöväri, joka kävi "Zum Bojarissa" Mandelblüthän oli koko Serbiassa
-tunnettu suurimmaksi rosvojen suosijaksi ja rosvot tulivat ja
-menivät talossa kuten kotonaan, veivät hänelle tavaroita,
-maksattivat itselleen etukäteen ja jos he tarvitsivat valepukua
-salaisiin yrityksiinsä, niin antoi Mandelblüt pukuhuoneensa
-heidän käytettäväkseen.
-
-- Millä voin teitä palvella, Demeter Banjaluki? kysyi nyt juutalainen.
-— Mitä tahdotte, univormunko?
-
-Minulla on komeita univormuja. Tai ehkä tahdotte munkinkaapun?
-Sellainen parhaiten peittää ja sen saa pikemmin pois viskatuksi.
-Sanokaa vaan, mitä tahdotte, minulla on kaikkea.
-
-- Minä toivon täältä löytäväni kaikkea, mitä tarvitsen, vastasi
-Banjaluki — sillä hirmuista olisi, jos ei sinulla olisi sitä. Anna
-minulle hovipalvelijan puku!
-
-- Hovipalvelijan puku! vastasi juutalainen. — Kyllä sen voitte
-saada, Demeter Banjaluki. Siitä ei ole monta päivää, kun täällä
-oli eräs henkilö konakista tuomassa sellaista. En tiedä, oliko se
-kamaripalvelija vai hovilakeija. Siellä konakissa eletään rajusti, sen
-saatte uskoa. Yhä tahtoo väki siellä uusia pukuja ja sanovat, että
-vanhat ovat käyneet huonoiksi. Mutta he kantavat ne tänne minulle ja
-minä maksan niistä kauniit summat.
-
-- Se ei ole ollenkaan ihmeellistä, vastasi Demeter Banjaluki. — Kun
-kaikki muutkin konakissa varastavat, miksi ei palvelijat sitä tekisi?
-Millainen herra, sellainen palvelija, sanotaan. Mutta joudu nyt, näytä
-minulle pukua!
-
-Mandelblüt meni vanhan arkun luo, jossa oli kallisarvoisempia pukuja,
-veti ulos erään laatikon ja otti sieltä tummanvehreän univormun, joka
-oli koristeltu kullatuilla napeilla ja nauhoilla.
-
-- Tässä on takki, sanoi hän, laskien sen Demeterin käsivarrelle — tässä
-on silkkijakku, tässä polvihousut. Sukat ja kengät on minulla myös.
-Minulla on kaikkea — aina olen minä valmis auttamaan kanssaihmistä
-pulasta. No mitäs tuolle pitäisi olla? kysyi hän osoittaen Azaa.
-
-- Anna hänelle poliisin puku, sellainen, jota poliisit täällä
-Belgradissa käyttävät, sanoi Demeter päättävällä äänellä.
-
-- Poliisikonstaapelin puku! Ha, haa, sellaisen voitte helposti saada,
-sillä minulla on niitä paljon varastossa.
-
-- Niitä, myövätkö poliisitkin pukujansa sinulle?
-
-- No, entäs sitte? sanoi juutalainen. Ei sitä yksin konakissa
-varasteta, vaan koko Belgradissa. Toinen korppi ei puhkase toisen
-silmää.
-
-Vielä kerran meni hän arkun luo ja otti sieltä melkein uuden poliisin
-puvun, jonka ojensi Azalle.
-
-Miehet alkoivat nyt pukeutua. Se oli pian tehty eikä kauvan viipynyt
-ennenkuin Demeter seisoi siinä hovilakeijan komeassa puvussa ja Aza
-oli poliisina. - Nyt tarvitsen vielä peruukeja sanoi Demeter, ainakin
-minä. Aza voi olla ilman, sillä hänen päähineensä peittää tukan. Mutta
-millainen peruukki otetaan?
-
-Demeter katsoi hetken aikaa kasvojaan peilissä. Hänellä ei enää ollut
-mustaa partaa, vaan oli sileäksi ajeltu, joten hänen ei tarvinnut
-peittää muuta kuin tukan.
-
-- Anna minulle tumman punainen peruukki, sanoi hän. — Luulen, että
-sellainen parhaiten muuttaa muotoni.
-
-Mandelblüt toi sen mitä oli pyydetty ja Demeter kiinnitti huolellisesti
-peruukin päähänsä.
-
-- Painaako se? kysyi juutalainen. — Ehkä se on liian pieni teidän
-päähänne?
-
-- Oh ei, kyllä se pysyy, hyvä se on. Pääasia on, ettei se putoa. Nyt
-tarvitaan vaan viitta peittämään hovipalvelijan pukua, sillä minä en
-tahdo, että sitä nähdään kadulla.
-
-Viittakin otettiin esille, eikä Demeter lausunut sanaakaan kiitokseksi.
-Azan seurassa meni hän nyt kiireesti ravintolasta ja heidän mennessään
-eteenpäin antoi Demeter seuraavan käskyn:
-
-- Kuule poikani, mitä nyt sanon sinulle, minä menen konakiin ja viivyn
-siellä korkeintaan puoli tuntia, ehkä tulen ennenkin. Kun tulen takasin
-on mukanani mies. Tämä mies on petturi Ivanovitsch.
-
-- Ivanovitsch? — Jumala taivaassa, kapteeni, ette kai aio häntä tuoda
-pois konakista?
-
-- Kyllä, jos vaan on mahdollista saada hänet sieltä ulos, jos ei hän jo
-ole kuningattaren edessä. Siinä tapauksessa olisi yritykseni hyödytön.
-
-- Ja mitä minä teen sitte hänelle?
-
-- Sinä menet ystävällisesti häntä vastaan ja vakuutat hänelle, että
-menet hänen kanssaan poliisipäällikkö Raben luo, kuten tämä on käskenyt
-sinun tehdä. Mutta muuten et sinä tiedä, mitä Rabella on hänelle
-sanottavaa.
-
-- Ja sillä aikaa kun sinä olet konakissa, kapteeni.
-
-- Kuljet sinä edes takasin portin edessä aivan kuin olet nähnyt
-poliisien tekevän.
-
-- Entä jos oikea poliisi minut huomaisi ja puhuttelisi minua?
-
-- Niin vastaat hänelle empimättä, että sinut on äskettäin otettu
-poliisiksi ja ettet sinä väisty paikaltasi. Niin, rakas ystävä, me
-pelaamme korkeata peliä ja meidän täytyy lyödä hyvät kortit, jos aiomme
-voittaa.
-
-- Sinä voit luottaa minuun, kapteeni. Kaikki tapahtuu, kuten olet
-sanonut minulle.
-
-Tämän keskustelun aikana olivat he ehtineet konakin luo. Oli pimeä.
-Ainoastaan konakin sisäänkäytävän edessä paloi kaasulyhty. Nopealla
-liikkeellä heitti Demeter Banjaluki viitan päältään ja juoksi ylös
-viettävää kenttää, joka vei konakin portille. Täällä seisoi kaksi
-vahtia, mutta he antoivat ilman muuta tuon luullun hovilakeijan astua
-sisään. Nyt oli Demeter eteisessä. Hän meni jokseenkin hitaasti ylös
-himmeästi valaistuja portaita. Mutta nyt piti hänen saada tietää,
-mihin huoneeseen Ivanovitsch oli viety, jos tämä oli jo näyttäytynyt
-konakissa.
-
-Kun Demeter tuli ensimäiseen kerrokseen, kulki eräs vanha lakeija
-vihaisen näköisenä hänen ohitsensa.
-
-- Anteeksi, rakas toveri, sanoi Demeter ja asettui tyyneesti hänen
-eteensä, mutta täällä taitaa nykyään olla eräs Ivanovitsch niminen
-mies, joka on pyytänyt päästä kuningattaren puheille.
-
-- Kyllä täällä on, vastasi ukko, katsellen ihmeissään Demeteriin. —
-Mutta kukas te olette? Mitä teillä on täällä tekemistä? Kuulutteko
-kuninkaalliseen palvelusväkeen?
-
-- Kyllä, vastasi Demeter. — Minun toimeni alkoi tänä aamuna. Tähän
-asti olen palvellut kuninkaallisessa linnassa Nischissä. Mutta minä
-en siellä viihtynyt, minä tahdoin pääkaupunkiin ja siitä syystä jätin
-anomuksen, että minut muutettaisiin Belgradiin.
-
-- Noo, suostuttiinko teidän pyyntöönne?
-
-- Kyllä, kuten näette, rakas virkaveli. Mutta olkaa nyt niin hyvä ja
-neuvokaa minulle, missä voin tavata sen Ivanovitschin. Minun täytyy
-nimittäin heti puhua hänen kanssansa.
-
-- Kyllä, hän on hänen majesteettinsa kuningattaren etuhuoneessa.
-
-- Se on se sama, minulla on eräs käsky hänen majesteetiltaan
-kuninkaalta.
-
-- Ah, hänen majesteetiltaan kuninkaalta. — Saattaa niin olla. —
-Menkää sitte vaan kuningattaren etuhuoneeseen, niin löydätte sieltä
-Ivanovitschin.
-
-- Anteeksi, mutta te unhotatte, että minä en ole vielä perehtynyt
-täällä linnassa. Missä on sitte etuhuone?
-
-- Toinen kerros, vasen sivu, kolmas ovi.
-
-- Kiitos, rakas virkaveli, kiitos vaan! Minä toivon, että meistä pian
-tulee hyvät ystävät. Olen jo kuullut, että teillä on määräävä asema
-palvelusväen keskuudessa, lisäsi Demeter — ja minusta olisi oikein
-hauskaa päästä teidän suosioonne.
-
-Vanha palvelija kumarsi suojelevan näköisenä päätänsä ja mutisi jotain,
-joka näytti merkitsevän samaa kuin:
-
-Saatanhan siksi tulla! ja meni menojaan.
-
-- Tämä oli vaikeinta, sanoi Demeter itsekseen ja meni niin kiireesti
-kuin mahdollista ylös toiseen kerrokseen. — Mutta se tieto piti minun
-saada.
-
-Se tyhmeliini ei kaikeksi onneksi epäillyt ollenkaan ja nyt on vaan
-kysymys siitä, onko Ivanovitsch jo sisällä kuningattaren luona vai ei.
-
-Nyt avasi Demeter Banjaluki päättävästi oven kuningattaren
-etuhuoneeseen. Hän tunsi itse, kuinka sydämensä löi kovasti. Sillä nyt
-piti koko salaliiton menestys ja samalla Serbian kohtalo ratkaistaman.
-Jos vaan kuningatar oli nyt etuhuoneessa keskustelemassa Ivanovitschin
-kanssa, niin oli kaikki hukassa. Mutta jos Ivanovitsch oli yksin, niin —
-
-Ah, Jumalan kiitos, hän oli yksin, vielä ei ollut liian myöhäistä!
-
-Nähdessään petturin täytyi Demeter Banjalukin oikein hillitä itseään,
-sillä hänellä oli hyvä halu yhdellä hypyllä heittäytyä hänen päällensä
-ja lyödä hänet lattiaan. Mutta se ei saanut tapahtua, sillä pieninkin
-huuto Ivanovitschin puolelta olisi pilannut kaikki ja syössyt
-Banjalukin itsensä perikatoon. Hän päätti siis näytellä osansa loppuun
-asti.
-
-Ivanovitsch seisoi keskellä huonetta. Hän ei nähtävästi uskaltanut
-istuutua silkillä päällystetyille tuoleille. Ivanovitsch teki syvän
-kumarruksen, kun hovilakeija astui sisään. Demeter meni hänen
-luoksensa, otti ylpeän ryhdin ja kysyi, puhuen nenäänsä:
-
-- Oletteko herra Ivanovitsch?
-
-- Kyllä, herra.
-
-- Te olette pyytänyt päästä hänen majesteettinsa kuningattaren puheille?
-
-- Kyllä, herra, sen olen tehnyt.
-
-- No, silloin on minun ilmoitettava teille, että hänen majesteettinsa
-kuningatar ei voi ottaa teitä vastaan nyt heti, ennenkuin olette
-hankkinut poliisilta pääsyoikeuden.
-
-- Pääsy oikeuden? Mitä se tahtoo sanoa? kysyi Ivanovitsch. — Jumalan
-tähden, sanokaa, ei suinkaan se ole mitään vaarallista?
-
-- Ei toki! Teidän pitää sanoa herra poliisipäällikölle, kuka olette,
-missä asutte, ja mitä tahdotte hänen majesteetiltaan. Huomaatte kai,
-ettei tänne saa juosta noin vaan joka mies puhumaan kuningattaren
-kanssa. Jos sellainen olisi sallittua, niin voisi vaikka murhamies
-hiipiä tänne linnaan.
-
-- Murhamies, sehän olisi hirmuista! huudahti Ivanovitsch. Hallitkoot ja
-eläkööt heidän majesteettinsa vielä monta, monta vuotta! Se on minun
-toivomukseni, hyvä herra. Uskokaa minua, että hartain toivoni on se, ja
-olen tullut tänne juuri varoittamaan heidän majesteettejansa.
-
-- Elkää minulle sitä kertoko, keskeytti hänet Demeter kuivasti. —
-Kaiken tuon saatte kertoa poliisipäällikölle. Mutta seuratkaa nyt vaan
-heti minua! Meillä ei ole aikaa hukata. Tuolla portilla odottaa teitä
-poliisi.
-
-- Poliisi? Poliisiko odottaa minua? huudahti Ivanovitsch vavisten. Ei
-suinkaan hän aikone panna minua kiinni?
-
-- Kas niin, elkää nyt näyttäytykö tyhmemmältä kuin olette! Olenhan
-jo sanonut teille, että kysymys on vaan siitä, että teidän on
-poliisipäällikölle sanottava kuka olette. Eteenpäin siis!
-
-- Anteeksi herra, minä olen palvelijanne, vakuutti Ivanovitsch. — Te
-ette voi arvata, kuinka paljon minä rakastan kuningasparia. Mutta he
-ovatkin niin hyviä. Kuka voisi olla heitä rakastamatta?
-
-Kun Ivanovitsch näin jutteli, oli Demeter hitaasti kulettanut hänet
-ovelle ja tunki hänet siitä ulos.
-
-Hän hengitti syvään saatuaan Ivanovitschin ulos käytävään. Sillä nyt
-oli ainakin tällä hetkellä tehty mahdottomaksi kuningattaren yhtyminen
-petturin kanssa.
-
-- Elkää sanoko täällä mitään, sanoi hän Ivanovitschille — vaan
-seuratkaa minua portaita alas.
-
-Demeter juoksi portaissa niin kiireesti, että Ivanovitsch tuskin ehti
-seurata perässä. He kulkivat eteisen läpi. Ovenvartija avasi oven ja
-portilla seisovan, vahdin ohi riensivät he ulos kadulle. Siellä näki
-Demeter Azan seisovan poliisin puvussa.
-
-- Näettekö, sanoi hän Ivanovitschille — tuossa on poliisi, joka seuraa
-teitä.
-
-Hän meni Ivanovitschin kanssa Azan luo, joka heti tuli heitä vastaan ja
-kysyi komentavalla äänellä:
-
-- Onko se herra Ivanovitsch?
-
-- Kyllä, herra poliisikonstaapeli, vastasi Demeter.
-
-- Hänen pitää heti seurata meitä poliisipäällikön luo. Kiitoksia
-paljon. Kas niin, nyt on kaikki selvillä! Nyt voimme lähteä. Herra
-Ivanovitsch, te kuljette kai meidän välissämme?
-
-- Minusta on hyvin hauskaa saada kulkea herrojen keskellä, sanoi
-petturi hiukan epävarmalla äänellä. — Minulla on suuri kunnia kulkea
-Belgradin kaduilla niin eteväin miesten seurassa. Toivoisin vaan, että
-tuttavani näkisivät minut tässä seurassa.
-
-He kulkivat reippaasti eteenpäin. Vähä väliä heitti Demeter silmäyksen
-petturiin. Kuumeentapainen jännitys kuvastui petturin kasvoissa. Hän ei
-näyttänyt olevan oikein hyvällä tuulella. Hän oli luullut, että olisi
-paljon helpompi puhua kuningattaren kanssa ja nyt ihmetteli hän sitä,
-miksi hänen ensin piti ilmoittaa itsensä poliisille.
-
-Oli ilta ja Demeter kulki varsin vähemmän valaistuja katuja. Nyt
-tuli poliisitoimisto näkyviin ja osoittaen sitä sanoi Demeter
-Ivanovitschille:
-
-- Nyt olemme perillä.
-
-Poliisitoimistorakennuksen edessä oli puisto, jossa kasvoi jokseenkin
-korkeita puita. Heidän täytyi kulkea tämän puiston läpi, tullakseen
-poliisitoimistoon. Päivällä oli puistossa paljon väkeä, mutta yöllä oli
-se jokseenkin autio. Täälläkin oli, kuten monessa muussakin paikassa
-Belgradissa, niukka valaistus, ja kun ei ollut kuutamokaan, niin oli
-puisto puoli pimeä.
-
-- Mutta emmehän tällä tavalla tule pääkäytävälle, sanoi Ivanovitsch. —
-Sinnehän menee tie tuon toisen kadun kautta.
-
-- Me menemme sisälle takatietä, vakuutti Demeter Banjaluki. —
-Kiiruhtakaa vaan ystäväni! Tehän tahdotte pian olla taas konakissa.
-Kuningatar odottaa teitä.
-
-- Oi herra, jos tietäisitte, mikä suuri salaisuus minulla on
-ilmoitettavana kuningattarelle!
-
-- Vai niin, onko se sitte niin suuri salaisuus? kysyi Banjaluki
-hymyillen kun he yhdessä astuivat puistoon ja hitaasti kulkivat sen
-läpi. — Ettekö voi meillekin ilmoittaa sitä salaisuutta?
-
-- Niin, miksi en voisi sitä tehdä? vastasi Ivanovitsch. — Tehän
-rakastatte myöskin kuningatarta. Niin, ajatelkaa nyt, kun on tehty
-pirullinen salaliitto kuningasparia vastaan. Huomenna puoliyön
-aikana aikovat he tunkeutua konakiin. Mutta minä tiedän kaikkien
-salaliittolaisten nimet. Ha, haa, kaikki nimet tunnen minä ja minun
-taskussani on luettelo kaikista ja sen luettelon aion minä suurimmassa
-alamaisuudessa antaa hänen majesteetilleen kuningattarelle. No, mitä
-luulette nyt, ettekö usko, että minä saan runsaan palkinnon?
-
-- Kyllä minä sen uskon, Ivanovitsch! sanoi Demeter Banjaluki äkkiä
-aivan toisella äänellä. — Ja sen saatte nyt heti paikalla.
-
-Aza ymmärsi kapteeninsa tarkoituksen. Nuolennopeudella tarttui hän
-käsin Ivanovitschin kaulaan ja puristi sitä niin kovasti, että hän
-oli kuin rautapihdissä. Hyökkäys oli tapahtunut niin äkkiä, että
-Ivanovitschilla ei ollut aikaa edes huutamaankaan. Hänen kasvonsa
-muuttuivat hirmuisesti ja saivat mitä suurimman kauhun ilmeen.
-
-- Vie hänet pois tuohon puuhun! käski Demeter Banjaluki osoitti erästä
-hoikkaa tammea.
-
-Aza laahasi puun luo petturin, joka epätoivon rohkeudella vastusteli.
-Sillä välin oli Demeter Banjaluki ottanut taskustaan nuoran, jonka
-sitoi silmukkaan. Ei koskaan ennen ollut hänestä ollut niin helppoa
-kuin nyt ryöstää ihmiseltä elämä. Sillä olihan tämä petturi tuhat
-kertaa ansainnut kuoleman. Tämä Ivanovitsch oli läpeensä konna. Hänen
-täytyi kadota maan päältä.
-
-Kun he olivat tulleet puun luo, käski Demeter nuorta toveriaan pitämään
-konnaa oikein kiinni, että ennemmin kuristaisi hänet yhdellä kertaa
-kuin päästäisi pois käsistään. Sitte kiipesi hän puuhun ja kiinnitti
-nuoran erääseen oksaan, jotta silmukka riippui alhaalla. Nyt hyppäsi
-Demeter alas, tarttui Ivanovitschin jalkoihin ja käski Azan nostaa
-yläruumista, jotta pää tulisi silmukkaan.
-
-- Nyt, hyvä ystäväni Ivanovitsch, sanoi Demeter, voit ilmoittaa
-salaisuutesi madoille. Sinä hävytön roisto, joka tahdoit pettää kunnon
-miehet! Minä toivoisin, että sinulla olisi kymmenen elämää jotta saisin
-ne ottaa sinulta kaikki tyyni.
-
-- Armoa! huusi Ivanovitsch korahtelevalla äänellä. — Minä olen — minä
-en puhu mitään!
-
-- Et puhu mitään — niin, sitä sinä et tee ystäväni, sanoi Demeter
-Banjaluki ja nauroi. — Siihen voit luottaa. — No. Aza, joko olet saanut
-hänet tarpeeksi korkealle? Toimittakaamme hänet pian pois tieltä! Me
-puristamme hänestä ulos viimeisenkin ilman, mikä hänessä vielä on.
-
-Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Ivanovitschin pää silmukassa. Tosin
-koetti hän, vetämällä pään olkapäiden väliin tehdä Demeterin aietta
-vaikeammaksi, mutta koe ei onnistunut. Demeter tarttui konnan polviin
-ja heittäytyi sitte itse maahan niin, että murhattavan ruumis venähti.
-
-- Onko hän kuollut? kysyi Demeter.
-
-- Ei vielä! vastasi Aza.
-
-- No, sitte annan minä hänelle loput.
-
-Näin sanoen hyppäsi Demeter hiukan taapäin ja kohta välähti tikari
-hänen kädessään.
-
-- Ota ensin häneltä pois luettelo. — Aza, tutki hänen taskunsa!
-
-Aza hyökkäsi heti tuon oksasta riippuvan miehen kimppuun, joka vielä
-eli. Hän tutki kaikki hänen taskunsa. Hän otti pois paperit eikä
-unohtanut tutkia, oliko rahojakin taskuissa.
-
-- Nyt se on selvä, kapteeni, sanoi hän. — Anna nyt hänelle viimeinen
-isku. Se veijari potkii, sitä on niin vaikea katsella.
-
-- Oh, kyllä tässä vielä on aikaa, sanoi Demeter. — Sinä tiedät, Aza,
-etten minä muutoin voi nähdä ihmisen kärsivän ja että minä aina tapan
-tuottamatta tarpeettomia tuskia. Mutta tälle pedolle suon kärsimykset
-kaikesta sydämestäni. Sillä maan päällä ei löydy kurjempaa olentoa
-kuin petturi on. Aina Judaksen ajoista asti ovat nuo roistot olleet
-häväistyjä ja sysättyjä muiden ihmisten yhteydestä.
-
-Ivanovitschin ammottavasta suusta kuului koriseva ääni. Demeter
-hyökkäsi heti petturin kimppuun ja työnsi tikarin vartta myöten
-sydämeen. Nyt se oli tehty. Ivanovitsch oli kuollut. Häntä ei
-salaliittolaisten tarvinnut enää peljätä.
-
-- Onko täällä ketään, joka huomasi meitä? kysyi Demeter Banjaluki.
-Katso ympärillesi, Aza!
-
-- Kaikki on hiljaa, kapteeni. Silloin veti Demeter hitaasti tikarin
-Ivanovitschin rinnasta, pyyhki sen takkiinsa ja pisti takasin tuppeen.
-
-- Siinä on mies, sanoi hän. — Nyt tulee vaimon vuoro. — Eteenpäin, Aza,
-nyt hänen luoksensa.
-
-- Millä tavoin tapamme hänet, kapteeni?
-
-- Mitä yksinkertaisimmalla tavalle. Me leikkaamme vaan hänen kaulansa
-poikki. Et suinkaan sinä sääli häntä, Aza.
-
-- Minäkö? Minä katson ihan tyyneesti, kun hän kuolee. Hän on jo kauan
-ollut minusta vastenmielinen.
-
-
-
-
-KAHDESYHDEKSÄTTÄ LUKU.
-
-Judaksen vaimo.
-
-
-Nämä kaksi miestä menivät Belgradista niin kiireesti kuin mahdollista
-ja puolituntia myöhemmin olivat he yksinäisen ravintolan edessä
-maantien varrella.
-
-Oli pimeä. Ainoastaan yhteen ikkunaan oli uskoton vaimo asettanut
-kynttilän osoittaakseen Azalle, että hän odotti häntä.
-
-- Naputa ikkunaan ja pyydä häntä avaamaan. Tietysti menemme sitte
-molemmat sisälle, sanoi Demeter. - Tuo nainen saa tänä yönä olla kahden
-miehen seurassa yhden sijasta. Mutta siitä ei suinkaan ole mitään iloa
-hänelle, vaan —
-
-Aza oli mennyt jo ikkunan luo, kun Demeter seisoi sivulla seinää
-vasten. Aza koputti, eikä kauan viipynyt ennenkuin ikkuna avattiin ja
-naisen ääni kysyi hiljaa:
-
-- Kuka se on?
-
-- Minä se olen, ystäväni, vastasi Aza, joka niinikään pysyttelihe
-varjossa, niin että valo ei käynyt hänen kasvoihinsa.
-
-- Ah, sinäkö se olet, poikani! Minä avaan heti oven.
-
-- Odota, voit säästää itseltäsi vaivan astua ovelle, vastasi Aza.
-— Astu syrjään hiukan! Minä tulen, luoksesi aivan yksinkertaisesti
-ikkunasta.
-
-- Ha, haa, ikkunasta — aivan oikein, niinhän kaikki rakastajat tekevät!
-sanoi uskoton vaimo nauraa tirskuen.
-
-Hän katosi ikkunasta ja nyt hyppäsivät Aza ja Demeter kiireesti
-huoneseen.
-
-Sitä valaisi vaan pieni yölamppu. Demeter Banjaluki paneutui lattialle
-ja antoi Azan mennä yksin sängyn luo.
-
-- Kiiruhda, sanoi nainen hänelle. — Ukkoa ei ole vielä kuulunut. Hän ei
-kai tule kotiin ennenkuin huomenna.
-
-- Miehesi ei tule takasin huomennakaan, vastasi Aza karkealla äänellä.
-
-- Eikö tule huomennakaan? Mitä tarkoitat? Niin, niin, hänenhän piti
-lähettää sana minulle.
-
-- Oh ei, ei hän lähetä enää mitään sanaa.
-
-- Mitä sinä sanot? Olet niin muuttunut, et ole ollenkaan niin hellä,
-kuin tavallisesti. Miten on sitte mieheni laita? Oletko tavannut häntä
-Belgradissa?
-
-- Olen kyllä.
-
-- Ja mitä olet sitte puhunut hänen kanssansa? — Jumalan tähden, et
-suinkaan ole sanonut mitään.
-
-- Minä en ole sanonut hänelle mitään, olen vaan ripustanut hänet puuhun
-riippumaan.
-
-- Oletko hirttänyt hänet? Oletko sinä hullu? Murha tulee ilmi ja
-silloin syytetään minua, että olen yllyttänyt sinua siihen.
-
-- Oh ei, sinua ei syytetä mistään, sanoi Aza aivan tyyneesti. Sillä
-näetkös, kultaseni, sinä saat nyt mennä miehesi jälkeen. Minä ja
-ystäväni, joka on mukanani, aiomme tappaa sinut.
-
-Ja tuskin oli Aza lausunut nämä sanat, ennenkuin hyökkäsi sängyn
-luo. Huutaen nousi nainen ylös sängystä ja kun hän sai nähdä Demeter
-Banjalukin, tuli hän ikäänkuin halvatuksi, eikä kyennyt lausumaan
-sanaakaan.
-
-- Niin, nyt olette saanut vieraita, jotka kelpaavat, sanoi Demeter
-Banjaluki, joka niinikään meni sängyn luo.
-
-- Oletteko koskaan kuullut puhuttavan Demeter Banjalukista?
-
-- Demeter Banjalukista, änkytti uskoton nainen, siitä suuresta
-ryöväristä, Mustain vuorten hallitsijasta.
-
-- Aivan niin, se olen juuri minä, vastasi Demeter. — Mutta nyt en ole
-tullut tänne ryövärinä, vaan kostajana. Minä olen nyt päättänyt auttaa
-salaliittolaisia, jotka huomenna aikovat murhata kuningasparin.
-
-- Mutta enhän minä ole tehnyt sinulle mitään pahaa, ulvoi nainen. — Ota
-kaikki rahat, jotka löydät tästä talosta. Ne ovat sinun. Mutta anna
-minun elää!
-
-- Rahat otan minä, mutta että antaisin sinun elää — ei, se ei käy
-päinsä. Sen, joka pettää rehelliset ihmiset, täytyy olla valmis
-kärsimään rangaistus, kuten Judas kerran templissä sai loppunsa.
-
-Sitte antoi Demeter Banjaluki Azalle viittauksen, ja tämä heittäytyi
-naisen päälle. Mutta hän puolusti itseään paljon tarmokkaammin kuin
-mies, hän raapi ja puri ja huusi kimeällä äänellä apua.
-
-- Odota, minä autan sinua, huusi Demeter — minä pidän häntä. Hän iski
-molemmin käsin kiinni naiseen ja piti häntä sängyssä.
-
-Aza asetti veitsen hänen kaulaansa. Hän veti kerran veitsellä ja kaula
-meni poikki toisesta korvasta toiseen. Miehet hyppäsivät takaperin,
-ettei veri olisi heitä tahrannut. He eivät viitsineet paljon katsoakaan
-häntä. Muuten ei hänen tarvinnut kauan kärsiä. Pian oli hän taistelunsa
-taistellut ja jo muutamani minuuttien perästä saattoi Demeter sanoa
-Azalle:
-
-- Nyt ei salaliittolaisilla ole enää mitään peljättävää. Huomenna tähän
-aikaa on Serbia vapaa! Ne rahat, jotka löydät tästä talosta, ovat
-sinun, jatkoi hän. Etsi mistä löydät, minä en tahdo estää sinua.
-
-Tätä ei tarvinnut Azalle sanoa kahta kertaa. Hän tutki perinpohjin koko
-talon ja onnistui hänen löytää uunista se paikka, jossa Ivanovitsch
-ja hänen vaimonsa säilyttivät rahojaan. Sieltä löysi hän enemmän kuin
-viisituhatta frangia, jotka Aza häikäilemättä omisti.
-
-- Tule nyt, sanoi Demeter, niin jätämme tämän talon.
-
-- Mutta huomisaamuna löydetään ruumis, kapteeni, sanoi Aza.
-
-- Olet oikeassa, vastasi Demeter. — Siitä syystä onkin paras, että
-sytytämme tuleen koko roskan.
-
-Tämä uusi ajatus antoi heille paljon työtä, sillä heidän täytyi
-mennä hakemaan keittiöstä öljyä ja kaataa sitä kaikille esineille
-sänkykamarissa.
-
-Muihinkin huoneisiin kaadettiin öljyä, ja lopuksi pinosivat he puita
-sängylle, jossa ruumis makasi. Kun se oli tehty, käski Demeter
-toverinsa panna kaikki palamaan. Heti lainehtivat liekit sängyn yli ja
-levisivät äärettömällä nopeudella yli koko huoneen, jotta Demeterin ja
-Azan täytyi kiireesti paeta ikkunasta ulos jos mieli elävänä päästä
-pois savusta. Demeter sulki ikkunan ulkoapäin ja miehet poistuivat
-paikalta. Kun he olivat kulkeneet noin neljännestunnin ajan, pysähtyi
-Banjaluki ja sanoi Azalle:
-
-- Katso taaksesi, niin saat nähdä, että hävitystyö on täydessä
-käynnissä. Näetkö, liekit jo lyövät katolle. Kun he lähestyivät
-Belgradia, tapasivat he palopaikalle rientävän palokunnan.
-
-- Niin, menkää te vaan, huusi Demeter ivaten palosotamiehille — te
-tulette kuitenkin liian myöhään. Kun olette perillä, niin ei siellä ole
-mitään pelastamista. Ainoa, mitä voitte löytää huomenna, kun tuhka on
-ehtinyt jäähtyä on ihmisen palaneet luut.
-
-- Ja mihin nyt? kysyi Aza.
-
-- Sinä palajat toisten luo, tiedäthän missä he ovat. Sano ystävillemme,
-etteivät he saa nähdä minua tänään eikä huomenna. Minulla on täällä
-Belgradissa tärkeitä asioita. Tapahtukoonpa mitä tahansa, tulkoonpa
-korviinne mitä uutisia tahansa, niin saatte vaan lyhyesti pysyä
-metsässä. Teille on yhdentekevä, kuka kantaa Serbian kruunua.
-
-Sitte puristi Demeter Azan kättä ja he erosivat.
-
-Demeter puolestaan riensi niin kiireesti kuin voi översti Maschinin
-asunnolle. Ovi oli vaan kiinni painettu, joka todisti, että häntä oli
-kauan odotettu. Hän astui kiireesti sisälle. Hän löysi todellakin
-överstin vielä istumassa Avakumovitschin kanssa kirjoituspöytänsä
-ääressä, kumartuneina paperien ja suunnitelman yli.
-
-- No, mitä on sinulla ilmoitettavaa, Demeter Banjaluki? huusi översti
-ryövärille.
-
-- Ainoastaan hyviä uutisia, vastasi Demeter Banjaluki. — Petturi ja
-hänen vaimonsa ovat kuolleet.
-
-- Kuolleet! Silloin olet todellakin suorittanut asiasi pian ja hyvin,
-sanoi översti, vaikka häntä värisytti. Mutta sitte antoi hän Demeter
-Banjalukin kertoa itselleen, kuinka molemmat petturit olivat kuolleet.
-
-Molemmat miehet vapisivat, kun saivat kuulla, kuinka lähellä
-Ivanovitsch oli ollut ilmoittamaisillaan heidän aikeensa
-kuningattarelle. Demeter sai paljon ylistystä osakseen. Miehet olivat
-onnellisia ja översti huudahti hurmaantuneena:
-
-- Kun huomenna tähän aikaan myrskykello soi, kun ei huomenna ole enää
-tyranneja olemassa, niin olet se sinä, Demeter Banjaluki, joka ehkä
-olet tehnyt suurimman työn siihen, että vapauden lippu liehuu Serbiassa
-ja että uusi aika koittaa meidän kovasti koetellulle isänmaallemme. Ja
-kun ei sinua enää ole olemassa täällä maan päällä, Demeter Banjaluki,
-kun — toivon siihen vielä olevan kauvan — tuolla haudan toisella
-puolella kerran langetetaan tuomion sinun töistäsi, niin on se, jonka
-tänä yönä olet tehnyt Serbian pelastukseksi, painava paljon vaa'assa
-hyvien töittesi puolella. Minä toivon, että vaaka on silloin tasalla ja
-että sinulle annetaan anteeksi se paha, mitä olet tehnyt.
-
-
-
-
-KOLMASYHDEKSÄTTÄ LUKU.
-
-Aavistuksia.
-
-
-Se salaperäinen, Serbian historiassa niin merkillinen yö oli tullut.
-Oli lämmin, kaunis kesäkuun ilta.
-
-Kuninkaallinen perhe oli päättänyt syödä ulkona suurella palkongilla.
-Komeasti katetun pöydän ääressä istuivat kuningas, kuningatar ja
-Nicodem Lunjevica.
-
-Kuningas oli hyvällä tuulella ja puheliaampi kuin tavallisesti ja
-kun illallinen oli syöty, käski kuningas tuoda virkistävän boolin.
-Lasit täytettiin ja hyvällä halulla maisteli kuningas virkistävää
-mansikkajuomaa.
-
-- Niin, lanko Nicodem, sanoi hän — minä en aio enää hallita kuin pari
-vuotta. Sitte lasken hallitusohjat sinun käsiisi. Minä puolestani
-vetäydyn sitte takasin yksityiselämään. Me muutamme Parisiin, jotta
-voisimme siellä vapaina kaikista huolista viettää jälellä olevat
-päivämme. Ja kun olet tullut kuninkaaksi, jatkoi Aleksanteri — niin
-ajattele minun neuvoani, Nicodem Lunjevica, elä ole liian hyvä, se ei
-kelpaa hallitsijalle.
-
-- Minä pidän aina sinun neuvosi mielessäni, kuninkaallinen lanko,
-vastasi Nicodem. — Sinun ei tarvitse peljätä, että minä pilaan sinun
-serbialaisesi. Sinä et ole ollut lähimainkaan niin ankara kuin olisi
-pitänyt.
-
-Aleksanteri ei vastannut. Hän katsoi ylös taivaalle, jossa oli
-lukemattomia tähtiä.
-
-- Oi, mikä ihana yö tämä on! huudahti kuningas. — Minä voisin istua
-täällä vaikka huomisaamuun asti. Ja kaupunki tuolla alhaalla on
-niin tyyni ja rauhallinen! Ei, mutta katsokaahan tuonne alas! Näin
-kirkkaalla ilmalla voi nähdä aina virralle asti. Ei ole kuin muutamia
-kulkijoita kaduilla. Ja sitte tahdotaan väittää, että täällä Serbiassa
-ollaan niin tyytymättömiä minun hallitukseeni! Olen kuitenkin kuullut
-sanottavan, että kaikilla näillä ihmisillä on hyvä olla. Mutta ne
-kiittämättömät tahtovat tietysti, että heillä olisi vielä paremmin. —
-Kuka se on? Siitä huoneesta, joka vei palkongille, kuului askeleita.
-Seuraavassa silmänräpäyksessä avattiin lasiovi ja lakeija ilmoitti,
-että poliisipäällikkö Rabe pyysi keskustelua erään tärkeän asian
-johdosta.
-
-- Rabe, sitä parempi, hän voi tulla ulos palkongille. Minuuttia
-myöhemmin näyttäytyi Rabe ja teki syvän kumarruksen.
-
-- Hyvä iltaa, rakas Rabe, sanoi Aleksanteri hänelle. — Istukaa alas!
-Tulette juuri parhaaseen aikaan tyhjentämään tämän lasin.
-
-- Ja minä sekoitan itse teidän lasinne, sanoi Draga ja täytti suuren
-pokaalin.
-
-- Teidän majesteettinne ovat minulle liian hyväntahtoisia. Mutta
-velvollisuus ennen kaikkia, ja siitä syystä täytyy minun ilmoittaa
-teidän majesteeteillenne eräs asia, ennenkuin istuudun samaan pöytään
-kuninkaan ja kuningattaren kanssa.
-
-- Mistä on kysymys? kysyi kuningas hiukan suuttuneena. Jos teillä on
-mitään sellaista sanottavaa, minulle, joka kiihoittaa hermojani, niin
-on parasta lykätä se huomiseksi.
-
-- Ei, tänään täytyy sen tapahtua. On kysymys teidän majesteettinne
-turvallisuudesta. Minä pelkään nimittäin, lisäsi Rabe hiljaa — että
-olemme murrosajassa.
-
-- Murrosajassa — millä tavoin sitte? kysyi Draga kiireesti.
-
-- Varmaankin aiotaan hyökätä teidän majesteettienne päälle ja pakoittaa
-kuningas jonkummoiseen myönnytykseen.
-
-Aleksanteri nauroi hillittömästi ja huudahti:
-
-- Hyökätä minun päälleni! Kukahan sitä uskaltaisi, Rabe? Ei, te näette
-kaikki liian synkässä valossa, mutta minä annan sen teille anteeksi,
-tehän teette sen minun hyväkseni.
-
-- Suokoon Jumala, huokasi Rabe, — että epäilykseni olisivat
-perusteettomat! Mutta minä luulen, ettei niin sittenkään ole
-asianlaita. Niin, vielä enemmän, minä tunnen, että minulla on
-todistuksia siihen, että pelkoni ei ole perätön.
-
-- Todistuksia, antakaa kuulla, herra poliisipäällikkö! huudahti Draga.
-
-- Tänä aamuna, sanoi Rabe, löydettiin eräästä puistosta eräältä
-julkiselta paikalta Belgradissa miehen ruumis, jonka tuntematon käsi
-oli murhannut. Tämä mies oli hirtetty tammeen ja tikarinpistolla oli
-lävistetty hänen sydämensä. Kun ruumis tutkittiin, olivat taskut
-tyhjät, niissä ei ollut mitään. Mutta murhatun paidassa oli nimi
-Ivanovitsch ja on hänellä ravintola lähellä Belgradia. Minä tahdoin
-välttämättömästi saada tarkempia tietoja tästä Ivanovitschista. Mutta
-kun minä olin siinä toimessa, ilmoitettiin minulle, että viime yönä,
-siis samana, jolloin Ivanovitsch murhattiin, oli hänen talonsa pantu
-palamaan. Palokunta koetti sammuttaa tulta. Muutamat rohkeat miehet
-tunkeutuivat palavaan taloon ja löysivät sieltä Ivanovitschin vaimon
-niinikään kuolleena makaavan kurkku poikki leikattuna.
-
-- Tuohan on hyvin tavallinen murhajuttu, vastasi Aleksanteri — eihän se
-mitään todista.
-
-- Minä pyydän teidän majesteettianne kuulemaan minua vielä
-muutamia minuutteja, vastasi poliisipäällikkö. — Minä esitän heti
-johtopäätökseni teidän majesteetillenne. Tämä Ivanovitsch, sen olen
-saanut selville, on palvellut korpraalina siinä rykmentissä, joka on
-översti Maschinin komennettavana. Nyt sanotaan viime aikoina nähdyn
-översti Maschinin usein käyvän Ivanovitschin ravintolassa. Kun minä
-tutkin niitä esineitä, jotka kannettiin ulos palavasta talosta, joutui
-käsiini eräs risti ja kun minä sitä käänsin, huomasin puuristin jalassa
-muutamia sanoja kaiverrettuina. Nämä sanat kuuluivat:
-
-"Valapatto olkoon se, joka rikkoo sen valan, jonka on vannonut tämän
-pyhän kuvan vieressä."
-
-Siitä teen sen johtopäätöksen, että Ivanovitschin ravintolassa on ollut
-salaliitto, joka on ehkä tarkoittanut teidän majesteettinne henkeä.
-Mutta Ivanovitsch ja hänen vaimonsa murhattiin, kun he tiesivät liian
-paljon ja ehkä näyttivät aikovan ilmaista koko asian. Olen vielä saanut
-selville, että sama Ivanovitsch on toissayönä ollut konakissa ja
-pyytänyt puhua teidän majesteettinne kanssa. Mutta silloin houkuteltiin
-hän puistoon ja tapettiin.
-
-Aleksanteri tuli vuoron punaiseksi, vuoron valkoiseksi, levottomuus
-ajoi hänet ylös tuolilta.
-
-- Seuratkaa minua huoneeseen, sanoi hän poliisipäällikölle. — Siellä
-saamme puhua pitemmältä. Täällä voisi joku kuulla meitä.
-
-Draga, Nicodem ja poliisipäällikkö seurasivat kuningasta tämän
-työhuoneeseen.
-
-- Te olette kertomuksellanne hirmuisesti pelottanut minua, Rabe,
-sanoi kuningas Aleksanteri. — Sillä jos salaliitto todellakin on niin
-pitkällä, niin en minä enää ole varma hengestäni.
-
-- Me suojelemme teidän majesteettinne henkeä omillamme, vastasi
-poliisipäällikkö. — Mutta minä pyydän vaan teidän majesteettianne
-noudattamaan mitä suurinta varovaisuutta ensi yönä.
-
-- Te, luulette siis, että on aikomus tappaa minut?
-
-- Teidän majesteettinne, sellaisista ihmisistä täytyy uskoa mitä
-pahinta. Mutta minä olen jo keksinyt keinon suojella teidän
-majesteettinne persoonaa tulevana yönä. Minä kehoitan teidän
-majesteettianne yhdessä kuningattaren kanssa valepuvussa lähtemään
-konakista.
-
-Aleksanterilla ei näyttänyt olevan mitään tätä ehdotusta vastaan, mutta
-Draga pani kohta vastaan.
-
-- Ei mikään voima maailmassa saa minua pois täältä! sanoi hän. Mitä
-meidän vihollisemme sitte sanovat, jos pakenemme täältä? Elä sinä
-pelkää niitä murhanhaluisia roistoja, sillä jos he nyt todellakin
-tulisivat, niin usko minua, ettei kukaan heistä koske sinuun eikä
-minuun, he eivät sitä uskalla tehdä.
-
-- Jos kuningatar katsoo, että on parempi jäädä konakiin, sanoi
-Aleksanteri, — niin ei minulla ole mitään sitä vastaan. Ja olemmehan
-me muuten jokseenkin turvatut täällä. Tunnettehan meidän uuden
-sänkykamarin oven salaisuuden, joka on ollut käytännössä noin kuukauden
-ajan, lisäsi kuningas matalammalla äänellä. — Te tiedätte, että ne
-ovat kaksinkertaiset ovet ja että molempain ovien väliin on pantu
-dynamiittia! Jos nyt joku sellainen pyytäisi päästä sisään, jonka
-puolelta meidän olisi pelättävä jotain vaaraa, niin ei meidän tarvitse
-muuta kuin painaa sähkönappulaa. Dynamiitti särkee silloin oven ja se,
-joka seisoo oven ulkopuolella musertuu ehdottomasti.
-
-- Minä uskallan ylpeydellä väittää, teidän majesteettinne, vastasi Rabe
-itsetietoisesti, että se olen minä, joka olen keksinyt ja määrännyt
-sen oven laitettavaksi. Tosin siitä on hiukan turvaa, mutta ainoastaan
-siinä tapauksessa, ettei olla usean henkilön kanssa tekemisissä.
-
-Mutta jos tulisi monta —
-
-- Kuinka voisi niitä tulla monta? keskeytti Draga puhujan. — Murhaajien
-täytyy kulkea kahden pihan läpi ja molemmat ovat sotamiehillä
-varustetut. Nämä eivät tosin ole vahtihuoneissa, mutta ensi melun
-kuultua kutsuttaisiin vahtisotamiehet heti kiväriin.
-
-- Niin, se on totta, vastasi Rabe hiukan hämillään. Minä en todellakaan
-voi ajatella, kuinka se voisi murhaajille olla mahdollista tunkeutua
-kuninkaalliseen sänkykamariin!
-
-- Suuremman varmuuden vuoksi pyydän teitäkin, rakas Rabe, olemaan tämän
-yön konakissa.
-
-Rabe kalpeni, hänestä ei tämä käsky ollut ollenkaan mieluinen. Mutta
-hän kumarsi kuninkaalle ja vakuutti olevansa valmis siihen. Tällä
-hetkellä kirosi hän sitä pakkoa, johon virka hänet velvoitti.
-
-- No, entäs sinä, Nicodem lanko, sanoi Aleksanteri Lunjevicalle. —
-Mitäs sinä sanoisit, jos pyytäisin sinuakin jäämään yöksi konakiin.
-
-- Minuako? änkytti Lunjevica. — Minä pyydän, että kuninkaallinen
-lankoni vapauttaa minut siitä, sillä minä olen, olen todellakin
-luvannut ystävilleni tavata heitä 12 tienossa, enkä minä voi olla
-sieltä poissa.
-
-Mutta mitä Nicodemiin tulee, niin ei se ollut pelko, joka pani hänet
-hylkäämään kuninkaan ehdotuksen. Hän ei edes ajatellutkaan, että mitään
-ikävää voisi sattua sinä yönä.
-
-- Me emme tarvitse veljeäni, sanoi Draga, joka heti näki, etteivät ne
-olleet ystävät, jotka odottivat häntä, vaan että se oli nähtävästi joku
-sievä ja rakastettava ystävätär.
-
-Mitäs nämä suuremmoiset valmistukset muuten hyödyttävät? huudahti
-Draga. Tämä yö menee yhtä tyyneesti kuin muutkin yöt ja minä olen aivan
-varma siitä, että kun aamulla heräämme ja istumme aamiaispöydässä, niin
-nauramme molemmat sydämen pohjasta tälle tarpeettomalle pelollemme.
-
-- No, mene sitte, Nicodem, sanoi Aleksanteri. — Me tahdomme nyt
-vetäytyä huoneisiimme. Sinä olet oikeassa, huomenna nauramme kaikelle.
-
-- Huomenna nauramme sille, sanoi Nicodem hymyillen. — Eikä vaan
-huomenna, vaan ylihuomenna ja kaikkina muina päivinä koko ikämme.
-
-Sitte meni hän kuninkaallisen sisarensa luo, tarttui hänen käteensä ja
-painoi siihen kunnioittavan suudelman. Kuninkaalliselta langoltakin
-otti hän sydämelliset jäähyväiset ja ojensi Rabelle alentuvasti kätensä.
-
-Kuningaspari vetäytyi sitte sänkykamariinsa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Draga oli oikein arvannut otaksuessaan, että Nicodemilla olisi joku
-suostuttu yhtymys sinä yönä. Se oli eräs Belgradin nuori kaunis rouva
-nimeltä Sarolta, jonka luo Nicodem läksi. Tämä rouva asui eräässä
-komeassa talossa Bogargassen varrella, jossa hän saattoi olla ihan
-rauhassa. Sinne oli hän kutsunut Nicodemin viimeistään 11 aikaan.
-Nicodem Lunjevica ei olisi mistään hinnasta luopunut siitä huvista
-ja oli pienellä kortilla ilmoittanut Saroltalle, että hän tulisi
-määrättyyn aikaan. Hän oli nyt matkalla Bogargasselle. Upseerin
-viittaan kääriytyneenä kulki hän pää ylpeästi pystyssä pitkin katuja
-eikä välittänyt, vaikka kannuksien ja katukiviä nakkaavan sapelin
-kolina kuului kauas. Hän ei nähnyt, että eräs tumma olento aina seurasi
-häntä. Näöstä päättäen oli se kerjäläinen, joka hiipi pitkin seiniä.
-
-Tämä olento pysyttelihe Nicodem Lunjevican takana, kunnes oli tullut
-Bogargassella olevan talon luo. Hän odotti kadun toisella puolella
-kunnes portti oli mennyt kiinni Nicodemin takana. Mutta silloin ojensi
-hän itsensä suoraksi ja riensi kiireesti sieltä pois. Kerjäläinen ei
-ollut kukaan muu kuin Demeter Banjaluki. Hän oli luvannut ottaa selkoa,
-mihin Nicodem sinä yönä menisi, jotta hänet sitte voitaisiin löytää. Ja
-kun Demeter sitte kiiruhti översti Maschinin asuntoon ja astui siihen
-huoneeseen, jossa salaliittolaiset istuivat, huudahti hän:
-
-- Hyvät herrat, Nicodem Lunjevica on satimessa. Hän on erään komean
-rouvan luona, nimeltä Sarolta, ja minä tiedän, ettei hän elävänä sieltä
-palaa.
-
-- Jääkö hän sinne huomisaamuun asti? kysyi översti Maschin.
-
-- Kyllä, mutta hän ei elä huomisaamuun.
-
-- Kuinka te sen tiedätte, Demeter Banjaluki, että Nicodem jää niin
-kauaksi Saroltan luo?
-
-- Niin, hyvät herrat, se on hyvin yksinkertainen asia. Minä olen
-kehoittanut Saroltaa houkuttelemaan kuningattaren veli satimeen, jotta
-minä varmasti voisin saada hänet käsiini.
-
-- Ah, te tunnette siis tämän Saroltan?
-
-- Kyllä, hän on onneton olento, vastasi Demeter. Hän oli kerran rikkaan
-unkarilaisen kreivin puoliso. Nicodem vietteli hänet ja otti luokseen
-Belgradiin ja kun sitte väsyi häneen, niin hylkäsi. Onneton harhaili
-avuttomana Belgradissa. Hän ei voinut ansaita elatustaan ja oli vihdoin
-aikeessa heittäytyä Saveen, kun minä viime minuutissa pelastin hänet.
-Hän uskoi minulle kohtalonsa ja vakuutti, että hänellä oli vaan yksi
-ainoa toive, voida kostaa Nicodem Lunjevicalle. No niin, minä hankin
-hänelle tilaisuuden siihen. Vuokrasin hänelle komean asunnon, toimitin
-hevoset ja ajopelit, ostin komeita vaatteita, jotta hän ennemmin tai
-myöhemmin voisi houkutella Nicodemin satimeen.
-
-Tänään luulee Nicodem löytävänsä autuuden, mutta sen sijaan odottaa
-häntä kuolema.
-
-Översti Maschin puristi kiitollisena Banjalukin kättä ja katsoi sitte
-kelloansa.
-
-- Mitä kello on? kysyi hän juhlallisella äänellä. — Verratkaamme
-kelloja.
-
-- Seitsemän minuutin perästä on se neljännestä vailla kaksitoista
-kuului vastaus salaliittolaisten piiristä.
-
-- Hyvä, siis lähdemme seitsemän minuutin perästä, komensi översti
-Maschin. — Laittakaa aseenne kuntoon, ystävät, ja muistakaa vielä
-kerran, että sen, minkä nyt teette, tapahtuu isänmaan hyväksi.
-Neljännestä vailla kaksitoista lähdemme tästä talosta ja yhdymme
-tovereihin, jotka odottavat meitä linnan puistossa. Viittä minuuttia
-vailla kaksitoista tunkeudumme konakiin ja kun kellot Belgradissa
-ilmoittavat, että keskiyö on tullut, niin Serbian Aleksanteri ja Draga
-ovat vetäneet viimeisen henkäyksensä.
-
-
-
-
-NELJÄSYHDEKSÄTTÄ LUKU.
-
-Belgradin veriyö.
-
-
-Kuningas säpsähti unessaan. Mutta hän oli niin uninen, että Dragan
-täytyi ravistaa häntä olkapäistä ennenkuin hän oikein selvisi.
-
-- Aleksanteri, huusi Draga — etkö kuule! He tulevat — murhaajat ovat
-täällä. Oi, Heinrich Rabe oli sittenkin oikeassa!
-
-- Murhaajat? sanoi kuningas vapisevin huulin tuskin kyeten puhumaan. —
-Mitä sinä sanot? — Murhaajat?
-
-- Etkö kuule melua, ampumista ja tappelua pihalta? Aleksanteri, meidän
-täytyy paeta! Oi, jospa olisin jo kauan sitte lähtenyt pois tästä
-kurjasta, kirotusta maasta! Nyt on se ehkä liian myöhäistä.
-
-- Liian myöhäistä, arvelet — murhaajat — missä ovat sukkani?
-
-- Tässä — tässä ne ovat! — huudahti Draga.
-
-Mutta kuningas ei voinut vetää niitä jalkaansa.
-
-- Auta minua! pyysi hän kuin heikko lapsi.
-
-- Peijakas, voithan kutsua kamaripalvelijasi, jos tarvitset apua! sanoi
-hän raa'alla äänellä.
-
-Sillä tällä hetkellä lakkasi Draga olemasta kuningatar ja muuttui
-siksi, mikä oli ennen ollut, halpamainen, raaka nainen, jonka povessa
-asui eläimelliset tunteet.
-
-Kuului aseiden kalinaa. Nyt ammuttiin taas laukaus. Nyt hyökkäsi useita
-henkilöitä portaita ylös.
-
-- He tulevat — minä olen kadotettu — he tappavat minut! valitti
-Aleksanteri. — Oi Jumala — auta minua — auta minua, minä en voi nousta
-ylös!
-
-Silloin tarttui Draga kuninkaan ranteeseen ja veti hänet ylös sängystä.
-
-Silloin kuultiin lyötävän ovelle nyrkeillä tai jaloilla — sitä ei
-voinut niin tarkkaan eroittaa millä.
-
-- Teidän majesteettinne, teidän majesteettinne — kapina! Enkö minä
-ollut oikeassa kun sanoin, että salaliitto on olemassa?
-
-- Ah, se on Rabe! Tulkaa tänne, auttakaa, suojelkaa meitä, pelastakaa
-meidät!
-
-Draga oli rientänyt ovelle. Hän aikoi avata sen, mutta silloin seisoi
-kuningas jo hänen vieressään.
-
-- Minä kiellän sinua avaamasta ovea, huusi hän. — Kuuletko, minä
-kiellän sinua!
-
-- Miksi sitte? Sehän on Rabe, joka pyytää päästä sisään!
-
-- Se saattaa olla joku ansa, kuiskasi kuningas hänelle. Me emme avaa.
-Minulla on parempi keino, jolla voimme itseämme suojella. Muistathan
-dynamiitin! Samalla hetkellä, jolloin he kaikki seisovat oven
-ulkopuolella, vedän minä sytytyslangasta, ja silloin — haa — silloin
-lentävät he kaikki ilmaan! Vielä olen minä Serbian kuningas, vielä
-seisoo valtaistuimeni suorana, vielä olemme me elossa. Ei, elä vapise,
-Draga! — Missä on revolverini? — Missä on sapelini?
-
-- Haa, he tulevat yhä lähemmäs! — Niitä tuntuu olevan monta! Etkö kuule
-askeleita? Meillä on vaan yksi keino pelastua: pako. Tule kanssani —
-seuraa minua!
-
-Draga muisti nyt, että kiertoportaat veivät siihen huoneeseen, jossa
-Stefan Naumovitsch oli vangittuna. Mutta sen huoneen ikkunoissahan oli
-rautaristikot. Siinä ei myöskään ollut muuta uloskäytävää, kuin se,
-joka vei kiertoportaille. Hän oli erityisesti laitattanut huoneen sillä
-tavoin estääkseen Stefania pakenemasta.
-
-- Ei, ei, se ei käy päinsä! ähkyi hän ja jäi seisomaan vaatekammioon
-vievän oven eteen. — Meillä ei ole mitään pakenemisen mahdollisuutta.
-
-- Ehkä ikkunasta, sanoi Aleksanteri. — Ehkä voidaan paeta sitä tietä.
-
-- Ikkunasta? Tämä huonehan on toisessa kerroksessa. Ja mistä sinä
-muuten tiedät vaikka osa salaliittolaisia olisi ikkunan alla vahdissa.
-
-Aleksanteri juoksi kuin mielipuoli ympäri huonetta. Hänellä oli miekka
-toisessa kädessä ja revolveri toisessa. Mutta hänellä ei ollut muuta
-kuin paita päällään ja sellaisessa asussa ei hän tehnyt juuri mahtavaa
-vaikutusta.
-
-- Draga — Draga! kuiskasi hän. — Ota sinä revolveri! — Ammu sinä, kun
-he tulevat sisälle! — Minun käteni vapisee niin hirmuisesti.
-
-- Sinä olet kurja pelkuri! huusi Draga hänelle. — Sinä olet pahin
-raukka, mitä koskaan olen nähnyt. Ah, miksi heitin minä itseni sinulle!
-Kuinka onnellinen olisin ollut, jos en olisi koskaan sinua nähnyt? Mitä
-olen nyt sillä voittanut, että tulin Serbian kuningattareksi? Olisinhan
-sen sijaan voinut elää huolettomana ja onnellisena Parisissa.
-
-- Mutta rakastithan sinä minua, Draga! sanoi Aleksanteri surkealla
-äänellä.
-
-Silloin puhkesi Draga hillittömään nauruun, joka tällä hetkellä kuului
-hirmuiselta.
-
-- Minäkö rakastanut sinua! huudahti hän sitte. — Sinä olet minusta
-aina ollut vastenmielisin ihminen maan päällä! Tomppeli, luuletko
-todellakin, että voit herättää kenessäkään naisessa rakkautta? Mene
-pois luotani, elä koske minua, anna minun olla!
-
-- Haa, nainen — sinä se olet, joka olet vetänyt minut alas! sanoi
-Aleksanteri kuohahtaen, voimatta kumminkaan nostaa kättänsäkään
-sanojensa vahvikkeeksi. — Aina siitä asti kuin minut vihittiin sinuun,
-on minua halveksittu Serbiassa. Eipä se tosiaankaan ole suotta, kun
-sanotaan, että minä olen mennyt naimisiin Serbian katunaisen kanssa.
-Haa, nyt taistellaan jo etuhuoneessa! — Kuuletko, Heinrich Rabea
-vaaditaan avaamaan ovi.
-
-Niin olikin todellisuudessa. Salaliittolaiset olivat osanneet väkisin
-tunkeutua konakin ulko- ja sisäportin läpi ja olivat nyt kuninkaallisen
-sänkykamarin ulkopuolella. Täällä seisoi vapiseva olento, josta näki,
-että hän oli kovassa kuoleman pelossa.
-
-- Seis — kuka sinä olet? Puhu! käski häntä översti Maschin, joka ei
-puolipimeässä heti tuntenut miestä.
-
-- Minä olen teidän ystäviänne, vastasi ääni, josta selvästi kuuli, että
-se tuli tuskan murtamasta sydämestä. — Minä olen odottanut teitä tässä,
-sillä minä tiesin kaikki ja tahdoin raivata teille tietä.
-
-- Ah, minä luulen, että se on tuo keikarimainen Heinrich Rabe, huudahti
-översti Maschin, Belgradin poliisipäällikkö!
-
-- Aivan oikein, översti Maschin! Belgradin poliisipäällikkö, kuninkaan
-pahin vihollinen — niin, niin, se tahtoo sanoa — salassa. Oi, miten
-minä vihaan tuota Dragaa! Eläköön tasavalta! Eläköön salaliitto!
-
-Ensin salaliittolaiset hätkähtivät, mutta silloin huusi Maschin:
-
-- Kaikista ihmisistä, joita Serbiassa löytyy, on tätä kaikista vähimmän
-säästettävä. Katsokaa, hän nukkuu kuninkaan etuhuoneessa suojellakseen
-häntä ja nyt koettaa hän kuitenkin asettua meidän puolellemme. Mutta
-minä luulen, hyvät herrat, että me kiitämme sellaisesta seurasta.
-
-Poliisipäällikkö Rabe, rukoile nyt viimeinen rukouksesi!
-
-- Mitä se tahtoo sanoa — mitä se merkitsee? änkytti Rabe. Ette kai te
-aio — ah, enhän minä tahdo estää teitä, minä olen samaa mieltä kuin
-tekin. Minäkin —
-
-- Elä koeta saada meitä toisiin ajatuksiin! keskeytti hänet Maschin.
-Sinun täytyy kuolla, ystäväni! Levitä käsivartesi, jotta luodit
-varmemmin sattuisivat!
-
-- Apua, apua! huusi Rabe tällä hetkellä ja heittäytyi ovea vasten,
-joka vei kuninkaalliseen sänkykamariin. — Teidän majesteettinne, minut
-tahdotaan tappaa!
-
-- Pois tieltä, minä ammun tuon roiston! huudahti Maschin. — Minä en aio
-tuhlata monta laukausta häneen, yksi luoti saa riittää.
-
-Maschin laukaisi. Hänen luotinsa sattui Raben sydänalaan. Se lävisti
-ruumiin ja meni oveen. Onnettomuudeksi sattui kuula siihen oveen,
-jossa se ennen mainittu dynamiitti oli. Ja nyt — kuului hirmuinen
-rätinä, joka tuntui panevan koko talon perustukset huojumaan, liekkiä,
-hirsiä, sirpaleita, ja sitte — kuului kuolon korahdus — kuoleva makasi
-Maschinin jalkain juuressa. Se oli nuori luutnantti Popoff, joka oli
-uskaltanut liian kauas, ainoa salaliittolainen, joka tänä veriyönä sai
-surmansa.
-
-Mutta Heinrich Rabenkin ruumis oli mennyt pieniksi palasiksi. Hän oli
-tarttunut kiinni oveen ja hänet oli dynamiitti ensiksi murskannut.
-
-Samalla hetkellä, jolloin räjähdys tapahtui, pakenivat kuningas ja
-kuningatar sänkykamarista vaatekammioon. He olivat yöpuvuissaan, molemmat
-vapisivat tuskasta ja kylmästä kuin olisi ollut keskitalvi. Dragalla
-oli vielä siksi päättäväisyyttä ja ajatuskykyä, että sulki oven
-jälkeensä, niin että he hetkeksi ainakin olivat turvatut. Mutta oi,
-kuinka kauan. Salaliittolaiset, jotka olivat osanneet avata niin monta
-ovea, eivät varmaan pysähtyisi tämän edessä.
-
-Kuningas oli puoliksi tajuttomana vaipunut eräälle tuolille. Draga
-seisoi muutamia askelia hänestä kädet rinnan päällä ristissä.
-
-- Tämä on loppu — mutisi hän — tämä on koko ihanuuden loppu! Ha, haa,
-missä on nyt kruunusi, kuningas Aleksanteri? Mutta tämä on oikein
-sinulle, olenhan aina sanonut, että sinä olet raukka, joka ei osaa
-esiintyä kyllin tarmokkaasti. Tiedätkö, ketä murhaajat ovat? kysyi hän
-mennen lähemmäs Aleksanteria.
-
-- Minä luulen tuntevani muutamain upseerien äänet.
-
-- Upseerien! huudahti Draga. — Eikä ne kurjat ajattele, että ovat
-vannoneet valan. Ah, pääsisinpä vaan tämän yön ohi ja olisipa minulla
-vielä ohjat käsissä, niin näyttäisin minä heille. Ne roistot, he
-tahtovat olla upseereja, mutta ovat petoja, valapattoisia petoja! He
-ovat vannoneet suojelevansa kuningasta ja nyt tunkeutuvat he keskellä
-yötä linnaan.
-
-- Mitä se hyödyttää tuo valitus ja moittiminen? Meidän täytyy tyyntyä,
-jotta voimme puhua ja vastata heille. Minä pyydän sinua elä esiinny
-ylpeästi heitä kohtaan. Viekkaudella voimme voittaa heidät, muutoin
-emme elä tämän yön yli.
-
-- He ovat jo tuolla, huudahti Draga. — Kuuletko, kuinka he raivoovat
-sänkykamarissa ja hakevat meitä?
-
-- Missä on Serbian kuningas? kuului raaka ääni sänkykamarista. — Onko
-hän hereillä? Hänhän nukkuu muuten aina. Ainoastaan silloin kun tahtoo
-tehdä maalle jotakin pahaa, herää hän.
-
-- Ja missä on Serbian katunainen? kuului toinen raaka ääni. — Missä hän
-on? Tulkaa esille, vai oletteko menneet piiloon sängyn alle?
-
-- Emmekö voi heitä paeta? ähkyi kuningas. — Eikö löydy mitään keinoa?
-
-- Ei mitään keinoa! vastasi Draga kumealla äänellä.
-
-Hän oli nyt kalmankalpea, joka veripisara oli paennut hänen poskiltaan,
-sillä hän oli tuntenut lankonsa, översti Maschinin äänen. Siltä
-mieheltä ei hän voinut odottaa armoa eikä sääliä, hän oli liian syvästi
-loukannut häntä.
-
-- Aleksanteri, huusi hän äkkiä ja vaipui hänen jalkainsa juureen,
-Aleksanteri!
-
-- Draga, mikä sinun on, itketkö sinä?
-
-- Suojele minua heiltä, Aleksanteri, he tahtovat tappaa minut! Usko
-minua, nuo miehet ovat tulleet tänne vaan minua tappamaan. Sinulle
-eivät he tee mitään pahaa, sillä sinussa näkevät he aina kuninkaan,
-mutta minua, minua he vainoovat.
-
-Ja Aleksanteri, jota Draga aina moitti niin heikoksi ja pelkuriksi,
-laski kätensä hänen päänsä päälle ja sanoi:
-
-- Elä pelkää, Draga, minä suojelen sinua. Sinä olet minun vaimoni,
-minun kuningattareni, ja päästäkseen sinun luoksesi täytyy heidän
-kulkea minun ruumiini yli.
-
-Nämä sanat eivät näyttäneet paljoakaan häntä lohduttavan, vaan hiipi
-hän, pelosta vapisten, vielä lähemmäs kuningasta.
-
-- He ovat paenneet! huusi Maschin ulkopuolella. — Mutta he eivät
-voi olla kaukana. Tuon tapettioven takana täytyy niiden olla. Ja
-seuraavassa tuokiossa löi hän nyrkillä ovelle ja huusi:
-
-- Elä piiloudu, Serbian kuningas, jos et ole pelkuri, vaan avaa ovi ja
-astu tuomariesi eteen.
-
-- Mitä pitää minun tekemän? kysyi kuningas. Avaammeko me, vai annammeko
-heidän särkeä oven?
-
-He kuulivat salaliittolaisten äänet, he kuulivat kirveen iskut ja
-äkkiä meni ovi sirpaleiksi ja salaliittolaiset hyppäsivät niiden yli
-huoneeseen.
-
-- Täällä he ovat, täällä ovat molemmat — sekä kuningas että hänen
-jalkavaimonsa! huudahti Maschin. Olipa hauskaa, että löysimme heidät!
-
-Aleksanteri oli asettunut Dragan eteen seisomaan ja peitti hänet omalla
-vartalollaan. Hän ojensi itsensä niin suoraksi, ettei Draga ollut
-koskaan nähnyt häntä sellaisena ja hänen äänensä kuului varmalta kun
-hän huudahti:
-
-- Kuinka uskallatte tuolla tavoin öiseen aikaan tunkeutua minun talooni?
-
-- Tämä talo ei ole enää mikään kuninkaallinen linna, vastasi hänelle
-översti Maschin. Tämä on kansallisomaisuutta.
-
-- Kuka sen on siksi tehnyt?
-
-- Me olemme sen tehneet kansallisomaisuudeksi.
-
-- Te, ketä te olette. Te olette upseereja, minun alamaisiani, minun
-palvelijoitani.
-
-- Elkää erehtykö todellisuuden suhteen, teidän majesteettinne, vastasi
-Maschin. — Teidän asemanne on hirvittävän vakava. Kuulkaa tyyneesti,
-mitä minulla on sanottavaa, niin saatte ainakin tilaisuuden pelastaa
-elämänne.
-
-- Mitä saan kuulla teiltä? Te tunkeudutte tänne väkisin. — Onko se
-sopiva keino esittää toivomuksiaan kuninkaallensa?
-
-- Ehkä te ette enää ole meidän kuninkaamme, vastasi Maschin,
-ottaen paperin taskustaan. — Lukekaa tämä, kuningas Aleksanteri ja
-kirjoittakaa sitte alle!
-
-Aleksanteri otti paperin ja tuijotti siihen kirjoitettuihin riveihin.
-Puna ja kalpeus vaihtelivat hänen kasvoillaan ja käsi, joka piti
-paperia, vapisi kovasti.
-
-- Minä en ymmärrä, mitä te tahdotte, sanoi hän. Kehoitatteko minua
-kirjoittamaan tämän paperin alle, jossa on ehdotettu minun vallasta
-luopumistani? Pyydättekö minulta, että lakkaisin olemasta kuningas?
-
-- Niin, sitä pyydämme! huusivat kaikki yhdestä suusta. Koska te olette
-arvoton olemaan Serbian kuningas, lisäsi översti Maschin, arvoton
-hallitsemaan tätä maata. Kerran rakastimme me teitä Aleksanteri,
-sillä te olette kuitenkin Obrenovitsch, ja te olitte nuori mies,
-josta me toivoimme, että hän tätä maata rakastaen ohjaisi hallitusta.
-Mutta te olette tehnyt toiveemme turhiksi, te olette tehnyt kansanne
-onnettomaksi. Mutta nyt ei ole enää kysymys teidän persoonastanne,
-vaan kansan hyvinvoinnista. Teillä ei siis ole muuta keinoa, Serbian
-Aleksanteri, kuin juhlallisesti luopua kruunusta. Tänä yönä täytyy
-teidän lähteä Serbiasta. Teidät viedään Saven yli. Itävallassa saatte
-sitte viettää jälellä olevat päivänne. Samalla täytyy teidän jättää
-kaikki, mitä olette ryöstänyt kansalta, kaikki ne rahat, jotka olette
-haalinut kokoon ja vääryydellä kiristänyt kansalta.
-
-- Entä jos kiellän, mitä sitte teette?
-
-- Silloin olette te kuoleman oma, vastasi Maschin. — Minä varoitan
-teitä, Serbian Aleksanteri, ettette vaan kieltäytyisi. Sillä tässä
-seisoo miehiä, jotka ovat varmasti päättäneet tänä yönä antaa Serbian
-kohtalolle toisen käänteen. Tämä maa on tarpeeksi huoannut ja vapissut
-teidän valtikkanne alla, kansan elinvoimat ovat imetyt ytimeen asti.
-Siitä syystä täytyy meidän katsella toista kuningasta.
-
-- Ah, toista! — Oletteko jo löytänyt hänet?
-
-- Emme, Skuptschina tulee sen päättämään, kuka tulee Serbian
-kuninkaaksi. Me tahdomme vaan poistaa maasta sen mätähaavan, jonka nimi
-on kuningas Aleksanteri.
-
-- Lyhyesti sanoen siis, huudahti Aleksanteri, — aiotte te murhata
-minut, jos en luovu kruunusta?
-
-Syvä hiljaisuus seurasi näitä sanoja. Sitte vastasi översti Maschin
-lujalla äänellä.
-
-- Niin, sen aiomme tehdä, sen olemme varmasti päättäneet, sen olemme
-toisillemme vannoneet.
-
-- Mutta olettehan minullekin vannoneet valan silloin kun tulitte
-upseereiksi. Ettekö muista, että silloin vannoitte valan suojellaksenne
-minua?
-
-- Ehkä tekomme näyttää uskottomalta, mutta me odotamme tyyneesti
-maailman tuomiota. Meillä ei ole muuta tehtävää, tämä on pelkkä
-hätäkeino.
-
-- No niin, huudahti kuningas — minä olen valmis allekirjoittamaan.
-Niin, olenpa todellakin, sillä ei se ole enää ilo minulle olla
-sellaisen kansan kuninkaana, joka toimii niin uskottomasti minua
-vastaan. Ulkomailla haen itselleni kodin siellä voimme me, Draga ja
-minä, elää onnellisina.
-
-- Te erehdytte, Draga ei tule seuraamaan teitä.
-
-- Eikö hän seuraa minua? Kysykää vaan häneltä, niin saatte kuulla,
-tahtooko hän erota minusta.
-
-- Se olisi hyödytön kysymys, sillä Dragalla ei ole enää mitään
-päätösvaltaa, hän on tuomittu kuolemaan. Samat upseerit, jotka ovat
-vannoneet pakoittavansa teidät luopumaan kruunusta, ovat myöskin
-vannoneet tappavansa myrkyttäjä Dragan.
-
-Draga huudahti. Hän heittäytyi kuninkaan syliin ja tämä veti hänet
-lähemmäs itseään.
-
-- Kuulkaa, sanoi kuningas — minä kirjoitan tämän paperin alle, mutta
-ainoastaan sillä ehdolla, että te ette koske Dragaan, vaan annatte
-hänen seurata minua.
-
-- Hänen tuomionsa on jo langetettu. Minun vallassani ei ole, eikä
-näidenkään upseerien, jotka seisovat tässä, muuttaa sitä.
-
-- Onko se viimeinen sananne?
-
-- Viimeinen sanani.
-
-- Sitte käännyn minä näiden toisten puoleen. Tehän olette upseereita,
-joista sanotaan, että he ovat ritarillisia.
-
-- Me olemme vannoneet, kuului vastaus. — Dragan täytyy kuolla!
-
-- No, lausui kuningas hampaittensa välistä, — niin en minäkään koskaan
-kirjoita minkään paperin alle. Minä heitän sen kappaleet teidän
-jalkainne eteen.
-
-- Varo itseäsi, kuningas Aleksanteri! huudahti översti Maschin
-varoittaen. — Sinä olet hukassa, jos sen teet!
-
-Mutta kuningas oli jo repinyt paperin palasiksi ja heitti ne
-halveksivalla liikkeellä upseerijoukkoon.
-
-- Takasin, hän on langettanut oman tuomionsa! Antakaa tilaa, hänen
-täytyy kaatua.
-
-- Hyvästi vaimoni, huudahti Aleksanteri — hyvästi! Anna minulle vielä
-suutelo, sitte täytyy meidän kuolla!
-
-Hän syleili vapisevaa, tuskasta puolikuollutta naista.
-
-Samassa pamahti useita laukauksia. Ei tiedetä, kuka ampui ensi
-laukauksen. Mutta se sattui, se ensi kuula ja samoin muutkin, jotka
-ammuttiin Aleksanteria kohti.
-
-Heikosti valittaen vaipui kuningas kokoon. Seuraavassa
-silmänräpäyksessä makasi hän suorana Dragan jalkain juuressa. Verta
-juoksi eräästä haavasta rinnassa, useasta haavasta, päässä ja muistakin
-haavoista ruumiissa.
-
-"Kuninkaan ruumis oli luotien lävistämä kuin seula", kertoi sitte eräs
-salaliittolaisista. "Surkeata oli nähdä, kun hänet ammuttiin kuten
-hullu koira."
-
-
-
-
-VIIDESYHDEKSÄTTÄ LUKU.
-
-Kuningatar Dragan loppu.
-
-
-- Tyranni on kuollut! huusi översti Maschin hurmaantuneena. — Serbia,
-sinä olet pelastettu, tyranni on kuollut!
-
-- Tyranni on kuollut! kaikui koko käytävässä ja huuto kulki yhä
-kauemmas ja kauemmas saaden kaikkialla ihastuneen vastakaiun.
-
-- Serbian Aleksanteri on kuollut! Maa on pelastettu. Eläköön kansa,
-huudettiin kaikkialla ja ne, jotka kuulivat tämän huudon, kantoivat
-sitä yhä kauemmas ja kauemmas yli koko kaupungin. Mutta vielä ei ollut
-vapautustyö täydellinen, vaikka kuningas oli tehty vaarattomaksi. Vielä
-kerran nousi hän vasemmalle kyynäspäälleen, puristi nyrkkiin oikean
-kätensä ja sähisi:
-
-- Murhaaja, murhaaja, te olette rikkonut sen valan, jonka minulle
-vannoitte!
-
-Mutta sitte himmenivät hänen aivonsa, hän meni tainnoksiin ja
-ainoastaan muutamia sanoja tunkeutui hänen huuliltaan.
-
-- Isä — murhaaja — elä tuomitse minua Jumala. Minä olen viaton — se oli
-— se oli nainen. Niin, nainen, johon minut yhdistit!
-
-Ei, ei, elä vedä minua perikatoon, minä en tahdo kuolla, kruunu — isä —
-äiti — anna anteeksi.
-
-Ja sanat anna anteeksi, huulillaan kuoli Serbian kuningas Aleksanteri.
-Hän oli pahimpia itsevaltiaita mikä koskaan on istunut Euroopan
-valtaistuimella. Hän ei koskaan tuntenut kansansa rakkauden tarvetta.
-Hänellä ei ollut edes se selvillä, että hän kantoi kruunua kansankin
-armosta eikä yksin Jumalan armosta. Hän eli kuin tyranni ja kuoli kuin
-tyranni.
-
-Mutta Draga itse eli vielä, hän eli ja painautui erääseen pukuhuoneen
-nurkkaan kuolontuskasta vapisten, kasvot hirmuisesti vääristyneinä mitä
-ilkeimmän kurjuuden kuvana, huolimatta siitä kauneudesta, jota hänessä
-vielä oli jälellä.
-
-Draga oli tähän asti pitänyt mahdottomana, että salaliittolaiset
-olisivat voineet tehdä kuninkaalle mitään pahaa ja siitä syystä luuli
-hän, että he lopulta säästäisivät häntäkin. Mutta kuningas makasi nyt
-kuolleena veren tahraamana lattialla. Nyt ei ollut enää kuningasta.
-Nyt tiesi hän, että hänenkin vuoronsa tuli, nyt tiesi hän, että hänen
-täytyi kuolla.
-
-- Ulos, ystävät! huusi nyt översti Maschin käskevällä äänellä. —
-Muistakaa, että olette jättänyt sen naisen minulle. Minä pyydän teitä,
-jättäkää minut yksin hänen kanssansa. Minulla on sanottavana hänelle
-muutamia sanoja, viimeiset, jotka hän saa kuulla täällä maan päällä.
-Mutta pitäkää itsenne valmiina, pysähtykää oven viereen, niin, että
-voitte ottaa osaa minun kostooni, kun minä kutsun teitä.
-
-Salaliittolaiset poistuivat ja sulkivat oven perässään.
-
-Draga huomasi kauhukseen, että hän jäi yksin Maschinin kanssa.
-
-- Draga Lunjevica, sanoi Maschin kolkolla äänellä — se hetki on tullut,
-josta kerran puhuin sinulle, jota silloin sinulle ennustin. Silloin
-pilkkasit sinä minua, nauroit vasten silmiä ja sanoit minulle:
-
-"Kun sinä jo kauan olet kukistunut, loistan minä vielä onnessani,
-minua palvellaan, minua ihaillaan." Nyt näet, Draga, kuinka sinua
-palvellaan ja ihaillaan. Sinä olet enin vihattu nainen koko Serbiassa,
-joka ihminen sinua halveksii ja maan parhaat miehet ovat tuominneet
-sinut kuolemaan. No, Draga, valmista nyt ottamaan kuolinisku! Sinun
-veressäsi jäähdytän minä sen koston, jonka kerran vannoin toimittavani
-sinulle seisoessani veljeni kuolinvuoteen ääressä, veljeni, jonka sinä
-häpeällisesti tapoit — myrkyllä.
-
-Näin sanoen tarttui hän äkkiä Dragan niskaan ja sysäsi hänet
-voimakkaasti lattiaan.
-
-- Veljeni murhaaja, rakkaan isänmaani murhaaja, mene helvettiin!
-
-Översti Maschin veti tikarinsa. Sen sysäsi hän Dragan rintaan, niin,
-että se painui vartta myöten hänen poveensa.
-
-- Apua, apua! huusi Draga — murha!
-
-- Haa, huuda sinä, sanoi Maschin, ojentuen taas suoraksi — huuda niin
-paljon kuin tahdot! Tässä talossa ei ole enää apua sinulle, eikä koko
-kaupungissa, ei koko maassa, sillä kaikki kiroovat sinua.
-
-- Tulkaa sisälle ystävät, huusi Maschin ja avasi oven.
-
-Se näytelmä, joka nyt seurasi, on liian hirmuinen kuvattavaksi. Kaikki
-hyökkäsivät Dragan päälle ja syöksivät tikarit hänen rintaansa. Veri
-juoksi virtanaan ja kuitenkin hän vielä eli.
-
-- Ei vielä kuollut! huusi Maschin. — Ei, sinulla ei saa olla syytä
-kutsua minua säälimättömäksi. Minä suon sinulle suurimman armon, minkä
-nyt voin antaa sinulle, kuoliniskun, säälivän luodin, joka tekee lopun
-sinun kurjasta elämästäsi.
-
-Hän asetti revolverin Dragan ohimolle. Mutta vielä oli tuossa
-hirmuisesti raadellussa ruumiissa niin paljon elinvoimaa jälellä, että
-Draga huudahti:
-
-- Armoa, minä tahdon elää, elämä on niin kaunis.
-
-- Elämä on kaunis ainoastaan silloin, huudahti översti Maschin
-melkein juhlallisella äänellä — kun se on rehellinen ja sillä on hyvä
-tarkoitus. Mutta sinä olet vienyt Serbian perikadon partaalle. Sinun
-elämäsi on hukkaan mennyt, se on kirouksena miljoonille ihmisille.
-
-Laukaus pamahti. Savupilvi peitti Dragan ruumiin, kuului viimeinen
-huuto.
-
-- Hän on kuollut! huusi översti Maschin. — Riemuitkoon kaikki maa,
-sillä nyt on kaatunut se paha henki, joka uhkasi Serbian vapautta! Uusi
-elämä, uusi onni koittaa nyt meille!
-
-Hurmaantuneina heittäytyivät salaliittolaiset toistensa syliin ja
-suutelivat toisiansa itkien ja onnitellen.
-
-- Ja nyt pois nämä ruumiit, pois ne konakista, käski Maschin.
-
-Kaksikymmentä kättä oli heti valmiina nostamaan kuninkaan ja Dragan
-ruumiita.
-
-- Mitä me näillä teemme? kysyi eräs upseeri. Hautaammeko ne?
-
-- Heittäkää ne ulos kadulle! Syökööt korpit tai koirat ne, se ei meitä
-liikuta!
-
-Monta upseeria kantoi kiireesti ruumiit palkongille, joka oli
-sänkykamarin ulkopuolella ja ulottui kadulle. Ensin nostivat he
-kuninkaan ruumiin ja heittivät kaiteen yli kadulle. Sitte lensi Dragan
-ruumis samaa tietä.
-
-
-
-
-KUUDESYHDEKSÄTTÄ LUKU.
-
-Uskollisen rakkauden palkinto.
-
-
-Samana yönä, jolloin Serbian Aleksanteri ja Draga niin hirmuisella
-tavalla murhattiin, otettiin hengiltä myöskin Nicodem Lunjevica, yksi
-aikansa hirmuisimpia ilmiöitä.
-
-Hän luuli sinä yönä saavansa levätä Saroltan sylissä. Sarolta ottikin
-hänet vastaan hurmaavassa puvussa. Hän heittäytyi Nicodemin syliin
-ja suuteli häntä hellästi. Mutta tuskin he olivat ehtineet hyväillä
-toisiansa, kun talon portti äkkiä jyrisi ja kun ei se heti avautunut,
-lyötiin portti sisään ja salaliittolaiset tunkeutuivat sisälle. Nicodem
-haki revolverinsa, mutta hänelle ei annettu aikaa sitä käyttää.
-Ennenkuin hän ehti siihen tarttua oli jo hyökätty hänen päällensä ja
-hänet vangittu.
-
-- Kurjat, mitä uskallatte tehdä, oletteko tulleet mielettömiksi? Enkö
-minä ole kuningattaren veli, enkö minä ole vallanperijä? huusi Nicodem.
-
-- Nyt ei ole enää kuningatarta, sisaresi makaa murskattuna kadulla
-konakin ulkopuolella lankosi rinnalla. Kuningas ja kuningatar ovat
-molemmat kuolleet!
-
-Silloin tiesi Nicodem, että hänen viimeinen hetkensä oli tullut ja
-meidän täytyy rehellisesti myöntää, ettei hän suinkaan pelkurimaisesti
-mennyt kuolemaan. Tyyneenä ja vastarintaa tekemättä antoi hän viedä
-itsensä ulos kadulle, asettui lyhtypylvään viereen ja huudahti:
-
-- Ampukaa sitte, koirat, mutta tähdätkää ainakin varmasti. Näytelmä on
-loppunut, se oli todellakin kappale, joka huvitti minua suuresti. Nyt
-jälestäpäin maksan minä pääsymaksun.
-
-Samassa kiväärit pamahtivat ja Lunjevica vaipui kuolleena maahan.
-
-Mutta vielä on eräs henkilö, joka sinä yönä sai surmansa. Se oli
-arvoisa täti Eufemia. Melun säikyttämänä harhaili hän ympäriinsä
-konakissa. Hän päätti vihdoin pelastua erään takaportaan kautta. Mutta
-hädissään astui hän harhaan ja syöksyi päälleen alas portaita.
-
-Niska musertui ja hän jäi makaamaan aliselle portaalle. Hänkin oli
-saanut rangaistuksensa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta pois nämä synkät kuvat, pois Belgradin veriyön muistot.
-
-Nyt on Serbia Pietari Karageorgevitschissa saanut oikeamielisen
-kuninkaan, joka kykenee parantamaan ne monet haavat, jotka Draga on
-maalle tuottanut, edellyttäen, että hän saa rauhassa sitä tehdä. Hän on
-eroittanut virastaan kuningas Aleksanterin murhaajat, tosin vasta sitte
-kun eurooppalaiset vallat hänet siihen pakoittivat.
-
-Yksi onnellinen pari löytyy sentään Serbiassa, nimittäin Stefan
-Naumovitsch ja hänen Geniansa. He olivat vihdoin löytäneet toisensa ja
-olivat yhdistetyt molemminpuolisessa rakkaudessa. He asuvat kauniissa
-Wienissä, samassa talossa, joka kuului Genian vanhemmille ja jonka nyt
-Genia omistaa.
-
-Jos kävelee Wienin Praternissa, niin voi kauniina päivinä kello 3:men
-ja 5:den välillä nähdä kauniit ajoneuvot, joissa istuu nuori pari, joka
-herättää huomiota kauneudellaan ja terävä katsoja voi heti huomata,
-että siinä on kaksi onnellista ihmistä.
-
-Ne ovat Stefan Naumovitsch ja Genia, jotka ovat kunnioitetut ja
-suositut Wienin parhaissa piireissä. Sillä heidän elämäntarinansa
-tunnetaan ja tiedetään, että Serbian pahahenki on raivoissaan heitäkin
-vainonnut, mutta että he eivät langenneet Dragan uhriksi, sillä Jumala
-suojeli heitä uskollisen rakkautensa tähden.
-
-Loppu.
-
-
-
-
-*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUNINGATAR DRAGAN
-RAKKAUSSEIKKAILUT ***
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
-United States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for an eBook, except by following
-the terms of the trademark license, including paying royalties for use
-of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
-copies of this eBook, complying with the trademark license is very
-easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
-of derivative works, reports, performances and research. Project
-Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
-do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
-by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
-license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase “Project
-Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg™ License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg™ electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
-Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country other than the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
-on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
-phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you will have to check the laws of the country where
-  you are located before using this eBook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
-Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg™.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg™ License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
-other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg™ website
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
-Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
-provided that:
-
-• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation.”
-
-• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
-  works.
-
-• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-• You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg™ works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
-the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
-forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
-of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you “AS-IS”, WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
-
-Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™'s
-goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg™ and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
-Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
-to date contact information can be found at the Foundation's website
-and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without
-widespread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our website which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This website includes information about Project Gutenberg™,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/69829-0.zip b/old/69829-0.zip
deleted file mode 100644
index de67d3e..0000000
--- a/old/69829-0.zip
+++ /dev/null