diff options
| author | www-data <www-data@pglaf.org> | 2026-04-26 06:39:00 -0500 |
|---|---|---|
| committer | www-data <www-data@pglaf.org> | 2026-04-26 06:39:00 -0500 |
| commit | 3f3e2305b9d9826447d8e1f2213bee7db8a224da (patch) | |
| tree | 6bdb2c60455dbc6e3cbafaddd857e2b5ddb2421e | |
| parent | 2641268ba17729183ed92ed3fa60a9bbed3008af (diff) | |
| -rw-r--r-- | old/69598-0.txt | 12608 | ||||
| -rw-r--r-- | old/69598-0.zip | bin | 287287 -> 0 bytes |
2 files changed, 0 insertions, 12608 deletions
diff --git a/old/69598-0.txt b/old/69598-0.txt deleted file mode 100644 index 2b8e791..0000000 --- a/old/69598-0.txt +++ /dev/null @@ -1,12608 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Buddenbrookit II, by Thomas Mann - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Buddenbrookit II - Erään suvun rappeutumistarina - -Author: Thomas Mann - -Translator: Siiri Siegberg - -Release Date: December 21, 2022 [eBook #69598] - -Language: Finnish - -Produced by: Sirkku-Liisa Häyhä-Karmakainen and Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK BUDDENBROOKIT II *** - - - - - -BUDDENBROOKIT II - -Erään suvun rappeutumistarina - - -Kirj. - -THOMAS MANN - - -Tekijän luvalla suomentanut - -Siiri Siegberg - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1925. - - - - - - -SEITSEMÄS OSA. - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - -Ristiäiset!... Ristiäiset Breitestrassella! - -Kaikki se, mitä m:me Permaneder oli nähnyt toivon päivinä edessään, -on toteutumassa. Sillä ruokasalin pöydän ääressä kaataa sisätyttö -kermavaahtoa suunnattoman suurelle kultakorvaiselle tarjottimelle -ladottuihin kuppeihin, joissa on tulikuumaa suklaata — liikkuen hiljaa -ja varovasti, ettei häiritsisi yläkerran juhlatoimitusta — Antonin -leikellessä viipaleiksi mahtavaa kaakkua, järjestellessä tuoreita -kukkia hopeaisiin jälkiruokakulhoihin ja katsellessa pää kallellaan -aikaansaamaansa vaikutusta, pikkusormien harittaessa etäällä toisista -sormista... - -Ei ole kestävä enää kauan, ennenkuin koko tämä ihanuus lähtee -vaeltamaan arkihuoneeseen ja salonkiin, herrasväen asetuttua istumaan. -Toivottavasti on kaikkea myös riittävästi, sillä suku on nyt koolla -oikein perusteellisesti, joskaan ei kaikkein laajimmassa muodossa, -sillä Överdieckien kautta ovat Kistenmakeritkin kaukaista sukua, näiden -kautta Möllendorpfit ja niin yhä edelleen. Olisi mahdotonta vetää -rajaa!... Mutta Överdieckeillä on edustajansa, vieläpä itse perheenpää, -yli kahdeksankymmenvuotias tohtori Kaspar Överdieck, nykyinen -pormestari. - -Hän on saapunut vaunuilla ja noussut ylös portaita Thomaksen -tukemana kainalosauvaan nojaten. Hänen läsnäolonsa lisää tilaisuuden -juhlallisuutta... ja se onkin todella juhlallinen. - -Sillä salissa, alttariksi muodostetun, kukilla koristetun pienen -pöydän ääressä, jonka takaa puhuu mustaan viittaan ja lumivalkoiseen, -kovetettuun, myllynkivenmuotoiseen kaulukseen puettu nuori pappi, -seisoo runsaasti kullalla kirjailtuun punaiseen pukuun puettu kookas, -mehevävartaloinen naishenkilö pidellen pulleilla käsivarsillaan -pienen pientä, pitseihin ja atlasnauhoihin kiedottua kääryä... -talon perillistä! Siinä on suvun toivo! Uusi Buddenbrook! Tietääkö -herrasväki, mitä se merkitsee? - -Käsittääkö kukaan sitä hiljaista riemua, jolla sanoma, ensimmäisen, -aavistelevan, ennustavan sanan langettua asiasta, tuotiin -Breitestrasselta Mengstrasselle? Sitä äänetöntä ihastusta, jonka -valtaamana rouva Permaneder tämän sanoman kuultuaan syleili äitiään, -veljeään ja — varovammin — kälyään. Ja nyt on vihdoinkin, keväällä -vuonna kuusikymmentäyksi, perillinen talossa, ottamassa vastaan Pyhän -Kasteen sakramenttia, perillinen, johon jo niin kauan ovat monet -toiveet liittyneet, josta jo niin kauan on puhuttu, jota niin monet -vuodet on odotettu ja kaivattu, jota on rukoiltu Jumalalta ja jolla -on kiusattu tohtori Grabowia... siinä se nyt on melkein näkymättömän -pienenä. - -Sen pikkuruiset kädet tapailevat imettäjän povella olevia kultanauhoja, -ja pieni pää, jota peittää sinisin nauhoin koristettu myssy, lepää -hiukan syrjittäin tyynyllä, kääntyneenä varsin epäkohteliaasti poispäin -pastorista sukua kohden, jota se katselee pikkuvanhoin, tarkastelevin -silmin. Noissa silmissä, joiden ripset ovat hyvin pitkät, on isän -silmien vaalea sini ja äidin silmien ruskeus muuttunut epämääräiseksi -kullanruskeaksi, joka vaihtelee valosta riippuen. Mutta sieramien -uurteet ovat syvät ja sinertävät. Tämä suo ennenaikaisen luonteikkuuden -piirteen noille kasvoille, joita tuskin voi vielä kasvoiksi kutsuakaan, -eikä kaunista niitä. Mutta suokoon Jumala, ettei se merkitsisi mitään -pahaa, sillä äidilläkin, joka on terve, on samanlaiset uurteet... Ja -pääasia on, että lapsi elää ja että se sen lisäksi on poika. - -Se elää, mutta olisi voinut käydä toisinkin. Konsuli ei ole -ikinä unohtava tohtori Grabowin kädenpuristusta tämän palatessa -synnytystilaisuudesta ja sanoessa: »Voitte olla kiitollinen, rakas -ystävä, vähällä oli, ettei...» Konsuli ei uskaltanut kysyä, mikä -oli vähällä. Hän karkoitti kauhulla luotaan ajatuksen, että tälle -pikkuruikkuiselle olennolle, joka tuli maailmaan niin äänettömästi, -olisi voinut käydä kuten Antonien toiselle tyttärelle... Mutta sen hän -tietää, että sekä äiti että lapsi olivat kestäneet vaikean ottelun -neljä viikkoa sitten, ja hän kumartuu nyt hellästi ja onnellisen -näköisenä Gerdan puoleen, joka istuu nojatuolissa vanhan konsulittaren -vieressä, kiiltonahkakenkiin puetut jalat ristissä samettijakkaralla. - -Gerda on vielä kovin kalpea! Ja oudon kaunis kalpeudessaan -kuparinruskeine tuuheine hiuksineen ja arvoituksellisine silmineen, -jotka katsovat pappiin hieman verhotun pilkallisina. Tämä on herra -Andreas Pringsheim, _pastor marianus_, joka on jo nuorella iällään -päässyt vanhan Köllingin äkillisen kuoleman jälkeen kaupungin -pääkirkkoherraksi. Hän on vienyt kätensä palavan innon vallassa -kohotetun leukansa alle. Hänellä on vaalea, pikkukiharainen tukka -ja luisevat, sileäksiajellut kasvot, joiden ilme vaihtelee hiukan -mahtipontisesti ankaran vakavuuden ja hehkuvan uskoninnon välillä. -Hän on kotoisin Frankiasta, jossa hän on muutaman vuoden paimentanut -pientä luterilaista seurakuntaa mustan katolilaisuuden keskellä, -ja hänen puhetapansa on muuttunut, hänen pyrkiessään oikeaan ja -voimakkaaseen lausuntaan, aivan omalaatuiseksi pitkine, suljettuine, -äkkiä korostettuine vokaaleineen ja hampaissa pyörivine r:ineen... - -Hän ylistää nyt Herraa milloin hiljaisella, milloin kasvavalla tai -huutavalla äänellä, suvun keskellä. Siinä on rouva Permaneder, joka -salaa ilonsa ja ylpeytensä juhlalliseen arvokkuuteen; Erika Grünlich, -melkein viisitoistavuotias, terve nuori tyttö, jolla on isänsä -rusottava iho ja kaksinkerroin käännetty palmikko niskassa; Christian, -joka on tullut Hampurista aamulla ja nyt pyörittelee syvällä olevia -silmiään puolesta toiseen... Pastori Tiburtius vaimoineen, jotka eivät -ole pelänneet matkaa, vaan ovat tulleet Riiasta asti saadakseen olla -läsnä juhlassa: Sievert Tiburtius, joka on työntänyt pitkän ohuen -poskipartansa päät yli hartioiden ja jonka pienet, harmaat silmät -saattavat laajeta, pullistua, melkein pursua ulos arvaamattomalla -tavalla... ja Klara synkkine, vakavine, ankaroine silmineen; hän -pyyhkäisee silloin tällöin päätään, sillä sitä kivistää... He ovat -tuoneet Buddenbrookeille upean lahjan, suuren, takajaloillaan seisovan, -täytetyn ruskean karhun ammottavine kitoineen, jonka eräs pastorin -sukulainen on ampunut Sisä-Venäjällä ja joka nyt seisoo eteisessä -käyntikortti käpälien välissä. - -Krögereillä on mukanaan Jürgeninsä, rostockilainen postivirkamies, -yksinkertaisesti puettu, hiljainen herra. Missä Jakob on, sen tietää -vain hänen äitinsä, syntyisin Överdieck, tuo heikkotahtoinen nainen, -joka myy salaa hopeakalunsa voidakseen lähettää rahaa perinnöttömäksi -julistetulle pojalleen... Buddenbrookin naiset ovat myös saapuvilla -erittäin iloisina perhetapahtumasta, joka ei kuitenkaan estä Pfiffiä -huomauttamasta, että lapsi on jokseenkin sairaloisen näköinen, johon -konsulittaren, syntyisin Stüwing, ynnä Friederiken ja Henrietten -on täytynyt yhtyä. Mutta harmaa, aina kärsivällinen ja nälkäinen -Klothilde-parka on liikutettu papin sanoista ja suklaan ja kaakun -toivosta... Sukuun kuulumattomia henkilöitä on läsnä Friedrich Wilhelm -Marcus ja Sesemi Weichbrodt. - -Nyt kääntyy pappi kummien puoleen ja puhuu heille velvollisuuksista. -Toinen on Justus Kröger... vaikka konsuli Buddenbrook alussa aikoi -olla pyytämättä häntä. »Älkäämme vaatiko tuolta vanhalta mieheltä -mahdottomuuksia!» sanoi hän. »Hän saa kestää joka päivä hirveitä -kohtauksia rouvansa kanssa poikansa vuoksi, ja hänen pieni omaisuutensa -hupenee, ja hän alkaa huolien tähden jo laiminlyödä ulkoasunsa! Vai -mitä te ajattelette? Jos me pyydämme hänet kummiksi, lahjoittaa hän -lapselle raskaan kultaisen pöytäkaluston tahtomatta kuulla edes -kiitoksia!» Mutta Justus-setä oli loukkaantunut niin pahoin kuultuaan -kummiksi aiottavan Stephan Kistenmakeria, että hänet päätettiin pyytää -sittenkin. Eikä kultainen pikari, jonka hän toi lahjaksi, ollut kovin -painava, Thomas Buddenbrookin iloksi. - -Entä toinen kummi? Se on tuo valkotukkainen, kunnianarvoisa vanha -herra, joka istuu talon mukavimmassa nojatuolissa sauvansa yli -kumartuneena, kaulassa korkea kaulaliina ja yllään pehmeä musta -takkinsa, jonka takataskusta aina näkyy punaisen nenäliinan nurkka, -pormestari tohtori Överdieck. Hänen läsnäolonsa on merkkitapaus, -suurenmoinen valtti! Monet ihmettelevät, miten se on saatu aikaan. -Hyvä Jumala, tuskinhan hän on sukuakaan! Buddenbrookit ovat varmaan -kiskoneet ukon hiuksista paikalle... Ja toden totta, on siinä -vehkeiltykin hiukan, käytetty pientä sotajuonta, jonka konsulitar on -punonut yksissä toimin m:me Permanederin kanssa. Ensi ilossaan, lapsen -ilmestyessä maailmaan ja sen sekä äidin päästyä vaarasta, oli konsuli -huudahtanut leikillä: »Se on poika, Tony! — sille pitää panna kummiksi -pormestari!» Mutta sisar alkoi tuumia asiaa vakavasti, jonka jälkeen -hän itsekin alkoi aprikoida sitä ja suostui yritykseen. Ja niin he -sitten turvautuivat Justus-setään, joka lähetti rouvansa tämän kälyn, -puutavarakauppias Överdieckin puolison luo, joka vuorostaan lähti -valmistamaan appiukkoansa, kunnes Thomas Buddenbrookin juhlallinen -käynti ratkaisi asian... - -Ja nyt pirskoittaa pappi varovasti pari kolme tippaa edessään olevasta -hopeaisesta, sisäpuolelta kullatusta maljasta Buddenbrook-suvun -nuorimman jäsenen harvoille hiushaituville, imettäjän pitäessä koholla -myssyä, ja lausuu hitaasti ja painavasti: — Justus, Johan, Kaspar. -Sitten seuraa lyhyt rukous, jonka jälkeen sukulaiset kulkevat lapsen -ohi painaakseen onnittelusuudelman tuon hiljaisen, tyynen olennon -otsalle... Viimeisenä tulee Sesemi Weichbrodt, ja imettäjän täytyy -laskea lapsi alemmaksi. Mutta siitä hyvästä antaa Sesemi lapselle kaksi -napsahtavaa suudelmaa ja sanoo niiden välillä: »Hövä lapsi!» - -Kolmen minuutin kuluttua on seura hajaantunut salonkiin ja -arkihuoneeseen, jossa nautitaan kantamalla tarjoiltuja herkkuja. -Pastori Pringsheim istuu myös toisten joukossa kaularöyhelöineen ja -pitkine papinkauhtanoineen, jonka alta hänen leveät, kiiltäviksi -harjatut kenkänsä pistävät esiin, maistelee kuuman suklaan pinnalla -kelluvaa kermavaahtoa ja juttelee kirkastuneen näköisenä kepeän -huolettomasti, mikä kuuluu oudolta hänen aikaisempaan puhetapaansa -verraten. Hänen jokaisesta eleestään kuvastuu: Katsokaa, osaan minä -olla tavallinen iloinen arki-ihminenkin, enkä ainoastaan pappi! Hän on -ovela, mukautuva mies. Vanhan konsulittaren kanssa hän puhuu hiukan -tekohurskaasti, Thomaksen ja Gerdan kanssa notkean maailmanmiehen -tavoin, rouva Permanederin kanssa sydämellisen leikillisesti... Väliin -hän ristii mietteissään kätensä, painaa päänsä taapäin, rypistää -kulmakarvansa ja antaa naaman venyä pitkäksi. Nauraessaan hän siemaisee -ilmaa hampaittensa läpi, josta syntyy pihisevä ääni. - -Äkkiä syntyy eteisessä liikettä, kuuluu palvelijoiden naurua ja -ovelle ilmestyy outo onnittelija. Se on Grobleben, jonka laihan -nenän päässä aina riippuu pitkulainen pisara, joka ei milloinkaan -tipahda maahan. Grobleben on konsulin varastomiehiä, jolle hänen -isäntänsä sitäpaitsi on suonut kengänkiilloittajan toimen. Varhain -aamulla ilmestyy hän Breitestrasseile, noutaa ovelle asetetut kengät -ja puhdistaa ne alhaalla eteisessä. Mutta perhejuhlallisuuksiin hän -saapuu juhlapuvussa, tuo kukkia ja pitää itkuisella, hurskaalla äänellä -puheen, pisaran heiluessa nenän päässä, ja saa kolikon. Mutta sitä -varten hän ei ole pitänyt puhettaan! - -Hän on vetänyt ylleen mustan takin — se on konsulin vanha takki — mutta -jalassa hänellä on rasvanahkasaappaat ja kaulassa sininen kudottu -kaulahuivi. Laihassa punaisessa kädessä hänellä on suuri kimppu -vaaleita, hiukan liiaksi auenneita ruusuja, joista lehdet jo osittain -varisevat lattialle. Hänen pienet, kipeännäköiset silmänsä katsovat -sameasti ympäri... Hän jää seisomaan ovelle, pitää kukkavihkoa edessään -ja alkaa heti puhua. Vanha konsulitar nyökkää hänelle vähänväliä -kehoittavasti ja auttaa häntä pienillä oikaisuilla; konsuli katselee -häntä toisen silmän yläpuolella olevat vaaleat kulmakarvat koholla, ja -muutamat suvun jäsenet, esimerkiksi rouva Permaneder, peittävät suunsa -nenäliinalla. - -»Minä olen köyhä mies, hyvät herrasväet, mutta minulla on hellä sydän, -ja onnea ja iloa herralleni, kunsuli Buddenbrookille, joka on aina -tehnyt hyvää minulle, ja nyt minä olen tullut onnittelemaan herra -kunsulia ja rouva kunsulitarta ja koko korkeastikunnioitettua perhettä -kaikesta sydämestä, että lapsi menestyisi, sillä sen he ansaitsevat -Jumalan ja ihmisten edessä, sillä niin jaloa herraa ei ole monta ja -Jumala on palkitseva kaiken...» - -»Oikein, Grobleben! Hyvin puhuttu! Paljon kiitoksia, Grobleben! Mitä te -aiotte noilla ruusuilla?» - -Mutta Grobleben ei ole vielä päässyt loppuun asti, hän pinnistää -itkuisaa ääntään, niin että se kaikuu konsulin äänen yli. - -»... ja Jumala on palkitseva kaiken, sanon minä, hänelle ja hänen -korkeastikunnioitetulle perheelleen, kun meidän kerran on seisottava -hänen istuimensa edessä, sillä kerran meidän kaikkien pitää mennä -hautaan, rikkaan ja köyhän, se on hänen pyhä tahtonsa ja päätöksensä, -ja yksi saa kalliin kiilloitetun arkun, vaan toinen vanhan puulaatikon, -mutta mullaksi meidän pitää kaikkien muuttuman, mullaksi meidän -pitää... mullaksi...!» - -»Ei, Grobleben! Nyt meillä on ristiäiset, älkää te puhuko mullasta!...» - -»Ja tässä olisi vähän kukkasia», lopettaa Grobleben. - -»Suuret kiitokset, Grobleben! Se on vain aivan liikaa! Olette saanut -maksaa näistä paljon! Enkä minä ole pitkään aikaan kuullut tuollaista -puhetta!... Kas tässä! Viettäkää iloinen päivä!» Ja konsuli laskee -kätensä hänen olalleen antaessaan hänelle taalerin. - -»Kuulkaahan, Grobleben!» sanoo vanha konsulitar. »Rakastatteko te myös -Vapahtajaanne?» - -»Kaikesta sydämestä, rouva konsulitar, se on niin totta kuin...!» - -Ja Grobleben saa häneltäkin taalerin ja vielä kolmannen madame -Permanederilta, jonka jälkeen hän vetäytyy takaisin jalkaa raapaisten -ja vie ajatuksissaan ruusut mukanaan mikäli niistä vielä kannattaa -puhua... - -... Sitten nousee pormestari — konsuli saattaa hänet vaunuihin — ja se -on yleisen lähdön merkki, sillä Gerda Buddenbrook tarvitsee jo rauhaa. -Huoneisiin tulee hiljaisuus. Vanha konsulitar, Tony, Erika ja mamsseli -Jungmann ovat viimeiset. - -»Niin, Ida», sanoo konsuli, »olen ajatellut ja äitini on samaa mieltä, -että kun te olette vaalinut kerran meitä kaikkia ja kun pikku Johann -tulee vähän suuremmaksi — nythän hänellä on vielä imettäjä ja sen -jälkeen hän tarvitsee jonkun aikaa lapsentytön, mutta sitten, — että te -muuttaisitte meille. Onko teillä mitään sitä vastaan?» - -»Ei mitään, herra konsuli, jos rouva myös tahtoo...» - -Gerdakin on tyytyväinen suunnitelmaan ja niin muuttuu esitys samalla -päätökseksi. - -Mutta lähtiessä kääntyy rouva Permaneder vielä takaisin ovelta. Hän -menee veljensä luo, suutelee tätä molemmille poskille ja sanoo: »Tämä -on ollut ihana päivä, Tom, olen iloisempi kuin moneen vuoteen! Me -Buddenbrookit emme vielä vedä viimeistä virttä, jumalankiitos, turha -sitä on luulla! Nyt meillä on pikku Johann — et usko kuinka hauska on -taas kuulla tuota nimeä — ja minusta tuntuu kuin nyt alkaisi aivan uusi -aika!» - - - - -TOINEN LUKU. - - -Christian Buddenbrook, hampurilaisen kauppahuoneen H. C. E. Burmeester -& Kumppanin johtaja, tuli uudenaikainen harmaa hattu päässään ja -keltainen, nunnanpäällä varustettu keppi kädessään veljensä huoneeseen, -jossa tämä istui lukien Gerdan kanssa. Oli ristiäispäivän ilta, kello -oli puoli kymmenen. - -»Hyvää iltaa», sanoi Christian. »Kuule, Thomas, minulla olisi sinulle -tärkeätä puhumista... Suo anteeksi, Gerda... Sillä olisi kiire, Thomas.» - -He menivät pimeään ruokasaliin, jossa konsuli sytytti erään seinällä -olevista kaasulampuista ja tarkasti veljeään. Hän ei aavistanut mitään -hyvää. Paitsi tulotervehdystä ei hän vielä ollut päässyt puheisiin -veljensä kanssa, mutta hän oli katsellut tätä juhlallisuuksien aikana -ja nähnyt, että tämä oli ollut tavattoman totinen ja rauhaton, jopa -kerran poistunut salista moneksi minuutiksi kesken pastori Pringsheimin -puheen... Thomas ei ollut kirjoittanut hänelle enää sanaakaan siitä -päivästä lähtien, jolloin Christian oli saanut hänen kädestään -Hampurissa kymmenentuhatta markkaa etukäteen perinnöstään. »Jatka -vain edelleen samaan tapaan», oli konsuli sanonut, »niin pian et näe -enää yhtään killinkiä kädessäsi. Mitä minuun tulee, toivon, ettet -kovin usein ilmesty tielleni. Olet pannut ystävyyteni liian kovalle -koetukselle vuosien kuluessa»... Miksi hän oli tullut nyt? Jotakin -tärkeätä hänellä täytyi olla mielessä... - -»Anna kuulua», sanoi konsuli. - -»Se ei käy enää», vastasi Christian istahtaen sivuttain pöydän ääressä -olevalle korkeaselkäiselle tuolille, hattu ja keppi laihojen polvien -välissä. - -»Saanko kysyä, mikä ei käy enää ja mikä on tuonut sinut minun -luokseni?» sanoi konsuli jääden seisomaan. - -»Se ei käy enää», toisti Christian, käänteli hirveän levottomasti -päätään sinne ja tänne, pienten pyöreiden, syvällä olevien silmien -harhaillessa ympäri huonetta. Hän oli kolmenkymmenenkolmen vuoden -vanha, mutta paljon vanhemman näköinen. Hänen punertava tukkansa -oli harvennut niin, että koko päälaki jo oli paljas. Posket olivat -kuopalla, poskiluut korkealla, mutta niiden välistä kohosi vielä paljon -korkeampana mahtavan, luisevan nenän kaari... - -»Ja jospa se olisi vain tämä tässä», jatkoi hän hieroen vasenta -kylkeään ruumistaan liikuttamatta... »Sitä ei kivistä, mutta siinä on -semmoinen vaiva, alituinen vaiva. Tohtori Drägemüller sanoi minulle -Hampurissa, että kaikki tämän puolen hermot ovat liian lyhyet... Voitko -kuvitella, kaikki vasemman puolen hermot ovat liian lyhyet! Se on niin -kummallista... minusta tuntuu usein siltä kuin tähän kylkeen täytyisi -tulla kouristus tai lamaus, pysyväinen lamaus... Sinä et voi kuvitella -miltä se tuntuu... En yhtenäkään yönä pääse nukkumisen alkuun siksi, -että sydämeni äkkiä lakkaa lyömästä ja minä joudun hirveän kauhun -valtaan... Eikä se tapahdu yhden kerran, vaan kymmenesti ennenkuin -osaan nukkua. En tiedä, oletko sinä tuntenut sellaista... koetan -kuvailla sen sinulle oikein tarkasti... Se on...» - -»Älä viitsi», sanoi konsuli kylmästi. »Et kai sinä ole tullut tänne -sitä kertoaksesi?» - -»En, Thomas, jospa se olisikin vain se, mutta ei siinä kaikki! Liikehän -se... mutta se ei käy enää.» - -»Joko sinun asiasi taas ovat epäkunnossa!» Konsuli ei enää kiivastunut, -hän tuskin muutti ääntään. Hän teki kysymyksensä aivan rauhallisesti -katsoen veljeensä sivusta kylmän välinpitämättömästi. - -»Eivät, Thomas. Totta puhuen — sehän on samantekevä— eiväthän ne ole -koskaan oikein kuntoon tulleetkaan, eivät edes noiden kymmenentuhannen -avulla, kuten itse tiedät... Ne auttoivat vain sen verran, ettei minun -tarvinnut heti lopettaa liikettä. Mutta nyt... Minulla on senkin -jälkeen ollut tappioita, kahviasioissa... ja Antwerpenin vararikon -vuoksi... Se on totta. Mutta myöhemmin en ole oikeastaan ryhtynyt enää -mihinkään, vaan pysytellyt hiljaa. Mutta täytyyhän sitä elää... ja nyt -minulla on vekseleitä ja muita velkoja... viisituhatta taaleria... Et -aavista, kuinka kurjassa asemassa niinä olen! Ja kaiken lisäksi vielä -tämä vaiva...» - -»Sinä olet siis pysytellyt hiljaa!» huusi konsuli aivan suunniltaan. -Nyt hän sittenkin menetti malttinsa. »Olet jättänyt rattaat rapakkoon -ja pitänyt sillä aikaa iloisia päiviä! Luuletko sinä, etten minä -näe, miten sinä olet elänyt, käynyt teatterissa ja sirkuksessa ja -seurustellut huonojen naisten kera...» - -»Tarkoitat Alinea... Niin, sinä et tunne suurta viehätystä noihin -asioihin, Thomas, ja se on ehkä minun onnettomuuteni, että ne -viehättävät minua liiaksi; sillä siinä sinä olet oikeassa, että se on -maksanut minulle paljon ja on maksava edelleen, sillä sanon sinulle -jotakin... näin miesten kesken... Kolmas lapsi, pikku tyttö, joka nyt -on puolen vuoden vanha... on minun.» - -»Aasi.» - -»Älä sano niin, Thomas. Sinun täytyy olla oikeudenmukainen häntä -kohtaan vihassakin ja... miksi se ei voisi olla minun. Ja mitä Alineen -tulee, ei hän ole mikään huono nainen; niin et saa sanoa. Hänestä ei -ole ollenkaan yhdentekevä, kenen kanssa hän elää, ja hän on minun -tähteni rikkonut välinsä konsuli Holmiin, jolla on paljon enemmän rahaa -kuin minulla, hän pitää siis minusta... Sinä et voi kuvitella, Thomas, -miten ihana olento hän on! Niin terve... niin terve ihminen...!» -toisti Christian pitäen toista kättään selkäpuoli ulospäin sormet -koukussa kasvojensa edessä, kuten hänen oli tapana tehdä kertoessaan -»That's Mariasta» ja Lontoon paheista. »Näkisitpä vain hänen hampaansa, -kun hän nauraa! En ole nähnyt sellaisia hampaita vielä kellään koko -maailmassa, en Valparaisossa enkä Lontoossa... En ole ikinä unohtava -iltaa, jolloin tutustuin häneen... Uhlichin osterituvassa... Hän -seurusteli siihen aikaan konsuli Holmin kanssa; mutta minä juttelin -hänelle hiukan ja pidin häntä hiukan hyvänä... Ja kun sitten myöhemmin -sain hänet omakseni... niin, Thomas! Se on aivan toisenlainen tunne -kuin mikä syntyy, kun tekee hyvän kaupan... Mutta sinä et kuuntele -mielelläsi tämmöisiä asioita, huomaan sen jälleen, ja se onkin jo -taas lopussa. Tulen sanomaan hänelle jäähyväiset, vaikka minun lapsen -tähden täytyy pysyä yhteydessä hänen kanssaan... Aion maksaa kaikki -Hampurissa olevat velkani ja lopettaa liikkeen. Se ei käy enää. Olen -puhunut äidin kanssa, hän aikoo antaa minulle vielä viisituhatta -taaleria etukäteen, että saan tehdä selvän. Ja siinä olet kai samaa -mieltä, sillä onhan parempi että sanotaan: 'Christian Buddenbrook -suorittaa maksunsa ja lähtee ulkomaille'... kuin että teen vararikon. -Eikö totta? Aion nimittäin taas lähteä Lontooseen, Thomas, ottaa paikan -siellä. Itsenäisyys ei sovellu minulle, huomaan sen yhä enemmän. -Tuo edesvastuu... Kun on toisen palveluksessa, voi mennä illalla -huolettomana kotiin... Ja Lontoossa viihdyin hyvin... Onko sinulla -mitään sitä vastaan?» - -Konsuli oli veljensä selityksen aikana kääntänyt hänelle selkänsä ja -seisoi kädet housuntaskuissa piirrellen jalallaan kuvioita lattialle. - -»Hyvä, lähde siis Lontooseen», sanoi hän yksinkertaisesti. Ja -kääntymättä enää vähääkään jätti hän Christianin taakseen ja astui -takaisin arkihuoneeseen. - -Mutta Christian seurasi häntä sinne. Hän meni Gerdan luo, joka istui -yksin lukemisineen ja ojensi hänelle kätensä. - -»Hyvää yötä, Gerda. Asiat on niin, Gerda, että minä nyt taas pian -lähden Lontooseen. On kumma, miten ihmistä heitellään. Nyt sitä joutuu -taas tietymättömiä kohtaloita kohti, suureen kaupunkiin, jossa odottaa -seikkailu joka kolmannella askeleella ja jossa voi kokea niin paljon. -Ihmeellistä... tiedätkö sinä, miltä se tuntuu? Se tuntuu täällä -jossakin, vatsan puolella... se on niin ihmeellinen tunne...» - - - - -KOLMAS LUKU. - - -James Möllendorpf, vanhin kauppasenaattori, kuoli julmalla ja kauhealla -tavalla. Tuon sokeritautisen vanhuksen itsesäilytysvaisto oli joutunut -niin rappiolle, että hän viimeisinä elinvuosinaan oli tullut yhä -enemmän leivosten ja kaakkujen orjaksi. Tohtori Grabow, joka oli -Möllendorpfienkin kotilääkäri, oli pannut liikkeelle kaiken tarmonsa -varoittaakseen häntä, ja huolestuneet perheenjäsenet olivat lempeällä -väkivallalla kätkeneet häneltä imelät leivokset. Mutta mitä teki -senaattori? Henkisesti murtunut kun oli, oli hän vuokrannut jostakin -halvemmasta kaupunginosasta, Kleine Gröpelgruben, An der Mauerin tai -Engelswischin puolelta huoneen, oikean luolan, jonne hän oli hiipinyt -leivoksia syömään... ja sieltä hänet sitten löydettiin kuolleena, suu -täynnä leivosta, jonka jätteitä vielä näkyi hänen takinedustallaan ja -kehnolla pöydällä. Kuolettava halvaus oli ennättänyt ennen vähittäistä -näivettymistä. - -Kuolemantapauksen vastenmielisiä yksityiskohtia salattiin -mahdollisuuden mukaan, mutta ne levisivät sittenkin kaupunkilaisten -tietoon ja olivat yleisenä puheenaineena pörssissä, »klubissa», -»Sopusoinnussa» ja konttoreissa, raatihuoneella, tanssiaisissa, -päivällisillä ja iltakutsuissa, sillä tapaus sattui helmikuussa — -helmikuussa vuonna kuusikymmentäkaksi — jolloin seuraelämä, vielä oli -täydessä käynnissä. Konsulitar Buddenbrookin ystävättäretkin kertoivat -»Jerusalemin-iltana» senaattori Möllendorpfin kuolemasta Lea Gerhardtin -keskeyttäessä hetkiseksi lukunsa; jopa pienet pyhäkoulutytötkin -kuiskivat siitä keskenään kulkiessaan arvokkaasti Buddenbrookin -suuren eteisen halki. Ja herra Stuht Glockengiesserstrassen varrelta -neuvotteli siitä pitkään vaimonsa kanssa, joka seurusteli parhaimmissa -piireissä. - -Mutta mielenkiinto ei pysynyt kauan menneessä asiassa. Heti ensi tiedon -levittyä vanhan senaattorin kuolemasta sukelsi esiin muuan toinenkin -kysymys... joka hänen maahanpaniaistensa jälkeen muuttui ainoaksi -polttavaksi kysymykseksi: Kuka oli tuleva hänen seuraajakseen? - -Mikä jännitys ja maanalainen touhu koko kaupungissa! Muukalainen, -joka on tullut kaupunkiin katsomaan sen keskiaikaisia nähtävyyksiä -ja ympäristöjä, ei huomaa mitään erikoista; mutta pinnan alla käy -ja liikkuu. Mikä kiihoitustyö! Kunnialliset, terveet, epäröintiä -tuntemattomat mielipiteet hyökkäävät kallionlujina vastatusten, -pauhaavat itsevarmoina, arvioivat toisiaan ja sopivat viimein hitaasti, -hyvin hitaasti. Intohimot ovat vallalla. Kunnianhimo ja turhamaisuus -kuohuvat hiljaisuudessa. Vanha kauppias Kurz Bäckergruben varrelta, -joka on saanut pari kolme ääntä joka vaaleissa, on taas istuva vapisten -asunnossaan odottaen kutsua, mutta on tälläkin kertaa pettyvä ja -saava astua edelleen kaupungin katua rehellisen ja itsetyytyväisen -näköisenä keppiään maahan kopsautellen sekä vaipuva hautaan pettynein -senaattoritoivein... - -Kun James Möllendorpfin kuolemasta puhuttiin Buddenbrookin -sukupäivällisillä, oli rouva Permaneder muutaman säälittelevän sanan -jälkeen alkanut liputtaa kielenpäätään ylähuulta vastaan ja vilkaissut -salaa veljeensä, jonka johdosta Buddenbrookin naiset olivat luoneet -toisiinsa sanomattoman teräviä katseita ja sitten kaikki yhtäaikaa, -aivan kuin käskystä, sulkeneet tiukasti silmänsä ja suunsa sekunniksi. -Konsuli oli vastannut sisarensa viekkaaseen silmäykseen ja kääntänyt -sitten puheen toisaanne. Hän tiesi kaupungilla pohdittavan ajatusta, -jota Tony tuuditteli mielessään... - -Nimiä esitettiin ja hyljättiin. Uusia sukelsi esiin arvosteltaviksi. -Henning Kurz Bäckengruben varrelta oli liian vanha. Tarvittiin -vihdoinkin vereksiä voimia. Konsuli Huneus, puutavarakauppias, jonka -miljoonat muuten painoivat paljon vaa’assa, jäi asetuksenmukaisesti -valinnan ulkopuolelle siksi että hänen veljensä kuului senaattiin. -Listalla olivat myös nimet Eduard Kistenmaker, viinikauppias, ja -konsuli Hermann Hagenström. - -Mutta alusta asti mainittiin myös nimeä Thomas Buddenbrook. Ja mitä -lähemmäksi vaalipäivä tuli, sitä selvemmäksi kävi, että hänellä ja -Hermann Hagenströmillä oli suurimmat mahdollisuudet. - -Hermann Hagenströmillä oli epäilemättä kannattajansa ja ihailijansa. -Hänen yleisissä asioissa osoittamansa into, kauppahuone Strunck & -Hagenströmin yllättävän nopea nousu ja laajeneminen, konsulin ylelliset -elämäntavat, hänen vieraspitonsa ja hanhenmaksapiiras, jonka hän söi -aamupalakseen, eivät olleet tekemättä vaikutusta. Tuo iso, vähän -liian lihava mies punertavine, lyhyeksileikattuine täysipartoineen ja -litteine, hiukan riippuvine nenineen, mies, jonka isoisää ei kukaan, -ei hän itsekään ollut tuntenut, jonka isä rikkaan, mutta arveluttavan -naimisensa kautta oli vielä ollut melkein mahdoton ilmiö seuraelämässä -ja joka kuitenkin, ollen sukulaissuhteessa sekä Huneusten että -Möllendorpfien kanssa, oli liittänyt nimensä kaupungin viiden tai -kuuden hallitsevan perheen joukkoon, oli kieltämättä huomattava ilmiö -kaupungissa. Hänen olemuksensa vapaamielisyys ja suvaitseva laatu -oli uusi puoli, joka samalla viehätti ja soi hänelle monien silmissä -johtavan aseman. Kepeä ja samalla suurenmoinen tapa, jolla hän ansaitsi -ja liikutteli rahoja, oli aivan toista kuin hänen kilpailijansa sitkeä, -kärsivällinen, ankarien periaatteiden mukainen uurastus. Tämä mies -seisoi omilla jaloillaan, eivätkä häntä sitoneet perinnäistapojen -ja vanhojen menetelmien kahleet; kaikki vanhanaikainen oli vierasta -hänelle. Hän ei asunut tuollaisessa vanhassa ylimystalossa, jotka -olivat rakennetut järjettömästi tilaa tuhlaten ja joiden suunnattomia -kivilattioita ympäröivät seinille maalatut valkoiset pylväistöt. -Hänen asumansa talo Sandstrassen, Breitestrassen eteläisen jatkon -varrella oli uusi ja vapaatyylinen yksinkertaisine öljyväripäätyineen, -käytännöllisesti järjestettyine tilavuussuhteineen ja rikkaine, -ylellisine, mukavine sisustuksineen. Hän oli muuten aivan äskettäin -pitänyt talossaan suuret iltakutsut erään kaupunginteatteriin -kiinnitetyn laulajattaren kunniaksi, oli pyytänyt tätä laulamaan -illallisen jälkeen vierailleen, joiden joukossa oli myös hänen -taidetta rakastava, kaunosieluinen veljensä, lakimies, sekä palkinnut -juhlavieraansa kuninkaallisesti. Hän ei ollut niitä miehiä, jotka -olisivat kannattaneet suurten rahasummien määräämistä keskiaikaisten -muistomerkkien korjausta ja kuntoonpanoa varten. Mutta hän oli -ensimmäinen, ehdottomasti ensimmäinen koko kaupungissa, joka oli -laitattanut kaasuvalon asuinhuoneisiinsa ja konttoreihinsa. Ja ainoa -perintätapa, josta hän välitti, oli hänen isältään, vanhalta Heinrich -Hagenströmiltä perimänsä rajoittamaton, edistysmielinen, suvaitseva ja -ennakkoluuloton ajatustapa. Ja siihen perustui hänen nauttimansa ihailu. - -Thomas Buddenbrookin vaikutusvalta perustui muuhun. Hänessä ei -kunnioitettu vain häntä itseään, vaan samalla hänen isänsä, -isoisänsä, isoisänisänsä muistoa. Hän oli oman kaupallisen ja -julkisen ansiokkuutensa ohella satavuotisen maineen kantaja. Tärkein -tekijä siinä suhteessa oli hänen kevyt, aistikas ja vastustamattoman -rakastettava käytöksensä sekä hänelle ominainen, kaupungin -oppineidenkin piirissä harvinaisen laaja yleinen sivistys, joka -ilmetessään herätti ihmettelyä ja kunnioitusta... - -Torstaina puhuttiin Buddenbrookilla päivällispöydässä vain yleisin, -ohimenevin sanoin tulevista vaaleista vanhan konsulittaren luodessa -vaaleat silmänsä hienotunteisesti toisaalle. Mutta rouva Permaneder -ei malttanut olla sentään silloin tällöin hieman komeilematta -hämmästyttävällä laintuntemuksellaan, jonka hän oli hankkinut vaaleja -koskeviin pykäliin nähden, kuten ennen eropykäliä tutkiessaan. Hän -puhui vaalipiireistä, valitsijoista ja äänestyslipuista, punnitsi -kaikkia ajateltavissa olevia mahdollisuuksia, osasi sananmukaisesti -ja takertumatta ulkoa valitsijoilta vaadittavan juhlallisen valan, -puhui eri vaalipiireissä toimitettavasta ehdollaolijoiden avujen -arvioimisesta ja lausui, että hän mielellään haluaisi olla läsnä -Hermann Hagenströmiä arvioitaessa. Sitten hän kumartui pöydän yli ja -alkoi laskea veljensä lautasella olevia luumukiviä: Rikas — köyhä -— kerjäläinen —— senaattori! Hän sanoi viimeisen painokkaasti ja -singautti veitsensä kärjellä puuttuvan kiven omalta lautaseltaan -veljensä eteen... Mutta syötyä hän ei jaksanut hillitä itseään enää, -vaan veti konsulin käsipuolesta ikkunakomeroon. - -»Voi hyvä Jumala, Tom, jos sinä tulet senaattoriksi, — jos meidän -vaakunakilpemme joutuu raatihuoneen varushuoneeseen, niin minä kuolen -ilosta! Pötkähdän pitkälleni maahan, saat nähdä!» - -»Voi sinua, rakas Tony! Käyttäydypäs nyt vähän arvokkaammin, -ole hyvä! Eihän sinulle tavallisesti tarvitse huomauttaa siitä! -Olenko minä mikään Henning Kurz? Me olemme jo jotakin ilman -senaattorin-arvonimeäkin... Ja sinä jäät toivottavasti eloon kävipä -niin tai näin.» - -Vaalikiihoitusta, neuvotteluja, mielipiteiden vaihtoa jatkui. Konsuli -Peter Döhlmann, seurasankari ja hummaaja, jonka liike oli aivan -rappiolla ja oli olemassa enää vain nimellisesti ja joka söi tyttärensä -perinnöt, otti osaa niihin siten, että kutsui vuoroin kumpaistakin -ehdokasta meluavalla äänellä »herra senaattoriksi», ollessaan ensin -toisen sitten toisen, toimeenpanemilla päivällisillä. Mutta Siegismund -Gosch, vanha kaupanvälittäjä Gosch, kulki ympäri kuin kiljuva jalopeura -uhaten niellä säälimättä jokaisen, joka ei äänestäisi konsuli -Buddenbrookia. - -»Konsuli Buddenbrook, hyvät herrat... siinä on miestä, haa! Olen -seisonut hänen isänsä rinnalla kun tämä _anno_ 48 hillitsi parilla -sanalla kansanjoukon raivon... Jos maailmassa olisi oikeutta, olisi jo -hänen isänsä ja hänen isoisänsä pitänyt kuulua senaattiin.» - -Mutta pohjimmaltaan ei konsuli Buddenbrook itse herättänyt tuollaista -haltioitumista herra Goschissa, vaan nuori rouva konsulitar, syntyisin -Arnoldsen. Tosin ei kaupanvälittäjä ollut vaihtanut sanaakaan hänen -kanssaan. Hän ei kuulunut rikkaiden kauppiaiden piiriin, ei ollut -heidän pöytävieraitaan eikä ollut kanssakäymisissä heidän kanssaan. -Mutta kuten jo aikaisemmin mainitsimme, oli Gerda Buddenbrook heti -kaupunkiin ilmestyttyään sattunut kaupanvälittäjä Goschin iäti uutta -kaipaavaan silmään. Hän oli varmalla vaistolla heti havainnut, että tuo -henkilö oli omiaan luomaan hiukan enemmän sisältöä hänen tyydytystä -vaille jääneeseen elämäänsä ja oli antautunut hänen orjakseen, -tuskin tuntien häntä nimeltä. Sen jälkeen oli hän kierrellyt tuota -hermostunutta ja äärimmäisen pidättyvää naista ajatuksissaan kuin -tiikeri kesyttäjäänsä, sama umpimielinen ilme kasvoilla, sama vaaniva -nöyryys olemuksessa, kuin kadulla tullessaan konsulitarta vastaan, -ja kohotti jesuiittahattuaan toisen sitä odottamatta... Nykyisen -keskinkertaisuuden maailma ei suonut hänelle mahdollisuutta suorittaa -tuon naisen kunniaksi mitään julmaa, katalaa tekoa, jonka seuraukset -hän olisi ottanut vastaan viittaansa kääriytyneenä, kyttyräselkäistä -näytellen, synkkänä, kylmänä ja pirullisen välinpitämättömänä! -Konsulittaren arkipäiväinen elämä ei sallinut hänen korottaa tuota -naista valtaistuimelle minkään murhan, rikoksen tai verisen teon -avulla. Hänelle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin äänestää tämän -katkerasti kunnioitettua puolisoa raatihuoneessa ja omistaa tälle -itselleen kenties joskus Lope de Vegan koottujen teosten käännös. - - - - -NELJÄS LUKU. - - -Jokainen senaatin avoimeksi joutunut paikka tulee täyttää neljän -viikon kuluessa; sellainen on asetus. On kulunut kolme viikkoa James -Möllendorpfin manallemenosta ja nyt on käsissä vaalipäivä, suojainen -päivä helmikuun lopulla. - -Breitestrassella, raatihuoneen edustalla, joka kohoaa harmaata taivasta -kohti lasituskivisine julkisivuineen, torneineen, esiintyöntyvien -pilarien alaisine porraskäytävineen ja suippoine holvikaarineen, joiden -välitse näkyy tori suihkukaivoineen... tämän vanhan raatihuoneen -edustalla on tungoksenaan väkeä kello yhden aikaan päivällä. -Ihmiset seisovat liikahtamatta likaisessa sohjuisessa lumessa, -joka läiskii heidän jalkojensa alla, katselevat toisiaan, katsovat -sitten taas eteensä kaulojaan kuroitellen. Sillä tuolla, pääoven -takana, raatihuoneen salissa, jossa on neljätoista kaareen asetettua -nojatuolia, odottaa yhä senaatin ja porvariston jäsenistä toimeenpantu -vaalilautakunta vaalikamarien ehdotuksia... - -Asia on pitkittynyt. Kamarien neuvottelut eivät näy johtavan mihinkään -tulokseen, siellä otellaan tuimasti, ja tähän asti ei ole ehdotettu -vain yhtä henkilöä, sillä pormestari julistaisi hänet heti valituksi... -Ihmeellistä. Huhuja tunkee pääoven kautta, kadulla seisojien keskeen, -kenenkään tietämättä miten, ja leviää sitten edelleen. Ilmoittaako -sisältä herra Kaspersen, vanhempi raatihuoneen vahtimestari, joka ei -koskaan salli kutsuttavan itseään muuksi kuin »valtionvirkamieheksi», -tietonsa hampaiden välistä, toisesta suupielestä, poispäin katsoen! -Nyt kuullaan, että ehdotukset ovat joutuneet istuntosaliin ja että -kullakin vaalipiirillä on oma ehdokkaansa: Hagenström, Buddenbrook ja -Kistenmaker! Jumala suokoon, että nyt ainakin yleiset vaalit antaisivat -salaisen lippu-äänestyksen kautta ehdottoman ääntenenemmistön! -Ne, joilla ei ole lämpimiä päällyskenkiä, rupeavat nostelemaan ja -tömistelemään jalkojaan, joita palelee märässä. - -Odottajien joukossa on kansaa kaikista kansanluokista. Siellä näkyy -avokaulaisia, tatuoituja merimiehiä kädet avaroissa, matalalla -olevissa housuntaskuissa, viljankantajia mustine kiiltolankaisine -puseroineen, polvihousuineen ja vilpittömine ilmeineen, kuorman-ajajia, -jotka istuvat viljasäkkiensä päällä, piiska kädessä, huivipäisiä -palvelustyttöjä esiliinoineen ja paksuine raitaisine hameineen, pieni -valkoinen myssy takaraivolla ja suuri koppa paljaalla käsivarrella; -tuossa seisoo myös kala- ja vihannes-akkoja olkihattu päässä ja -pari sievää puutarhatyttöä hollantilaisille päähineineen, lyhyine -hameineen ja pitkine, leveine, valkoisine hihoineen, jotka pursuavat -esiin kirjavista liiveistä... Ja lopuksi porvareita, pikkukauppiaita, -jotka ovat tulleet ulos puodeistaan lakittomin päin, vaihtamaan -mielipiteitään, nuoria, siististipuettuja kauppiaan-alkuja, jotka -suorittavat isänsä tai jonkun tämän ystävän konttorissa kolmi- tai -nelivuotista oppiaikaansa, koulupoikia reppuineen ja kirjoineen... - -Parin tupakkamälliä pureksivan työmiehen takana, joilla on sankka -laivurinparta, seisoo nuori säätyläisnainen, joka kääntelee kiihkeästi -päätään voidakseen kurkistaa noiden tukevien hartioiden välistä -raatihuoneelle. Naisella on yllään pitkä, ruskealla turkiksella -reunustettu iltavaippa, jota hän pitelee kiinni sisältäpäin molemmilla -käsillään, ja hänen kasvojaan peittää tiheä ruskea harso. Hän -liikuttelee lakkaamatta päällyskenkien peittämiä jalkojaan... - -»Hitto vie, ei se Kurz päässyt nytkään», sanoi toinen miehistä. - -»Ei, vaan ei sinun tarvitse kertoa sitä minulle, senkin hölmö. Nyt -äänestetään Hagenströmin, Kistenmakerin ja Buddenbrookin välillä.» - -»Niin, ja nyt nähdään kuka noista kolmesta tulee.» - -»Nyt se nähdään!» - -»Kuule. Minä luulen, että ne valitsevat Hagenströmin.» - -»Tomppeli... Mitäs sinä tiedät.» - -Sitten hän sylkee tupakkansa maahan, sillä hän ei voi ahtaudessa -ruiskauttaa sitä kaarena ilmaan, kiskaisee housunsa korkeammalle ja -jatkaa: »Hagenström se on semmoinen lihasäkki, ettei sillä enää käy -henkikään nenän läpi... Ei, mutta kun ei herra Kurz joutunut mukaan, -pääsee kai Buddenbrook. Se on semmoinen sukkela mies...» - -»Onhan se. Mutta Hagenström on rikkaampi.. » - -»Ei se siihen kuulu. Ei sitä oteta lukuun.» - -»Ja Buddenbrook on niin helvetin hieno mansetteineen ja kaulaliinoineen -ja pitkine viiksineen... Oletko sinä nähnyt häntä? Se käydä -keksauttelee kuin lintu...» - -»Ei sekään tule kysymykseen, hölmöläinen.» - -»Sillä taitaa olla semmoinen sisar, joka on karannut kahden miehen -luota.» - -... Iltavaippaan puettu nainen värisee... - -»Se on kyllä paha juttu. Mutta emmehän me tiedä siitä sen enempää, ja -eihän se ole konsulin syy.» - -Ei, aivan niin, ajattelee harsoon puettu nainen pusertaen käsiään -vaipan alla... Aivan niin! Jumalankiitos! - -»Ja sitten», jatkaa Buddenbrookin kannattaja, »sitten oli pormestari -Överdieck hänen poikansa kummina, ja se kuuluu jo vähän asiaan...» - -Aivan niin! ajattelee nainen. Jumalan kiitos, se on tehonnut!... Hän -säpsähtää. Uusi huhu on taas päässyt ulos, kulkenut ristiin rastiin -ja saapunut hänen kohdalleen. Yleiset vaalit ovat ratkaisseet asian. -Eduard Kistenmaker on suljettu pois vähimmän äänimäärän saaneena. -Taistelu Hagenströmin ja Buddenbrookin välillä jatkuu. Eräs kaupungin -porvari huomauttaa tärkeän näköisenä, että jos äänet menevät tasan, -täytyy valita viisi »esimiestä», jotka viimein päättävät äänestyksen... - -Äkkiä huutaa ääni aivan oven edestä: »Seehase on valittu!» - -Seehase on muuan juoppolalli, joka kuljettaa käsikärryillä leipiä. -Kaikki nauravat ja kohoavat varpailleen nähdäkseen leikinlaskijan. Myös -harsokasvoinen nainen yhtyy nauruun hermostuneesti, olkapäät nytkyen. -Mutta sitten hän hillitsee itsensä ja näyttää tahtovan ilmaista koko -olemuksellaan: Onko tämä leikin hetki?... ja kurkkii taas miesten -päiden välitse raatihuonetta kohti. Mutta samassa hänen kätensä -herpaantuvat, vaippa aukeaa raolleen ja hän seisoo siinä olkapäät -lysyssä, lamautuneena, murtuneena... - -Hagenström! Tieto on saapunut kenenkään tietämättä mistä. Se on -tullut kuin maan alta tai taivaasta ja on kaikkialla sama. Se on -vastaansanomatonta. Hagenström! — No niin, se on siis päätetty. Muuta -ei tule. Harsokasvoisen naisen olisi pitänyt tietää se jo edeltäkäsin. -Se on tavallinen elämän meno. Nyt ei voi muuta kuin mennä kotiin. Hän -tuntee itkun nousevan kurkkuunsa... - -Mutta tuota tilaa on tuskin kestänyt sekunnin verran ennenkuin -ihmisjoukon läpi käy äkillinen humahdus, liike, joka jatkuu etumaisista -takimmaisiin, jokaisen kääntyessä takanaanseisovan puoleen. Ja samalla -pilkottaa pääoven takaa jotakin punaista: Kaspersenin ja Uhlefeldtin -punaiset takit, vahtimestarien, jotka tulevat rinnakkain juhlapuvussa -kolmikulma-hattuineen, valkoisine ratsuhousuineen, keltaisine -saappaankauluksineen ja koristemiekkoineen tietä antavan ihmisjoukon -läpi. - -He kulkevat kuin kohtalo: totisina, äänettöminä, suljettuina, -katsomatta oikeaan tai vasempaan, silmät maahan luotuina... kääntyen -juhlallisesti ja päättävästi siihen suuntaan, johon vaalien päätös, -josta heille on ilmoitettu, on pannut heidät kulkemaan. Ja tuo suunta -ei ole Sandstrasse, vaan he kulkevat oikealle, Breitestrassea alas! - -Harsokasvoinen nainen ei ole uskoa silmiään. Mutta hänen ympärillään -olevat käsittävät tämän ihmeen ja töykkivät toisiaan raatihuoneen -vahtimestarien jälkeen sanellen toisilleen: »Ei, ei, Buddenbrook se -tulikin, ei Hagenström!» — Ja nyt tulee jo oviaukosta esiin kiihkeästi -keskustelevia herroja, jotka kääntyvät Breitestrasselle ja alkavat -nopeasti kulkea sitä alas, ollakseen ensimmäiset onnittelijat. - -Silloin vetää nainen iltavaippansa kokoon ja lähtee juoksuun. -Hän juoksee tavalla, jolla säätyläisnaisen ei oikeastaan sopisi -juosta. Hänen harsonsa lentää syrjään paljastaen kiihtyneet kasvot, -mutta se on samantekevää. Ja vaikka toinen hänen turkisreunaisista -päällyskengistään koko ajan leksuu, estäen hänen kulkuaan, saavuttaa -hän kaikki edelläkulkijat. Ensimmäisenä saapuu hän Bäckergruben -kulmatalon luo, hälyyttää soitollaan liikkeelle koko talon ja huutaa -avaavalle palvelustytölle: »Ne tulevat, ne tulevat, Kathrin!» Sitten -hän juoksee ylös portaita, ryntää arkihuoneeseen, jossa hän tapaa -jonkun verran kalpean veljensä, joka laskee sanomalehden kädestään ja -tekee torjuvan liikkeen, syleilee tätä ja hokee: »Ne tulevat, Tom, ne -tulevat! Sinut on valittu, Hermann Hagenström on syrjäytetty!» - -Oli perjantaipäivä. Jo seuraavana päivänä seisoi senaattori Buddenbrook -raatihuoneen salissa James Möllendorpf-vainajan paikalla lausuen -kerääntyneiden kaupunginisien edessä seuraavan valan: »Tahdon hoitaa -tunnollisesti virkaani, edistää kaikin voimin valtion parasta, seurata -uskollisesti sen lakeja, hoitaa rehellisesti yleisiä asioita ja -osoittaa virantoimituksessa, varsinkin kaikissa vaaleissa vilpitöntä -mieltä, ollen katsomatta omaa etua, sukulaisuutta, tai ystävyyttä. -Tahdon valvoa valtion lakeja ja tehdä oikeutta jokaiselle, niin -rikkaalle kuin köyhälle. Lupaan myös vaieta silloin kun se on -tarpeellista ja pitää salassa sen, mikä on pidettävä salassa. Niin -totta kuin Jumala minua auttakoon!» - - - - -VIIDES LUKU - - -Toiveemme ja yrityksemme johtuvat eräistä hermojemme tarpeista, joita -on vaikea määritellä sanoilla. - -Se, mitä sanottiin Thomas Buddenbrookin »turhamaisuudeksi», hänen -huolellinen käytöksensä ja ylellinen pukeutumisensa, oli pohjaltaan -aivan muuta. Se ei ollut oikeastaan mitään muuta kuin toimeliaan -ihmisen tarvetta tuntea olevansa täydessä kunnossa kiireestä -kantapäähän, tuntemus, joka herättää itseluottamusta. Mutta ihmisten -ja hänen itse itselleen asettamansa vaatimukset kasvoivat. Hän oli -hukkua yleisiin ja yksityisiin asioihin. Toimien jaossa senaatin -jäsenille olivat hänen osalleen langenneet verotusasiat. Mutta -myöskin rautatie-, tulli- ja muut viralliset asiat vaativat hänen -myötävaikutustaan, ja tuhansissa hallinto- ja tarkastuskokouksissa, -joiden esimieheksi hän alusta pitäen joutui, tarvittiin hänen -valppauttaan, rakastettavuuttaan ja joustavuuttaan, ja etteivät häntä -paljon vanhemmat miehet olisi tunteneet itseään syrjäytetyiksi täytyi -hänen näennäisesti alistua heidän pitemmän kokemuksensa johdettavaksi -ja kuitenkin pitää käsissään valta. Ja kun tapahtui se merkillinen -asia, että hänen »turhamaisuutensa», — tuo ruumiillisen virkistyksen -tarve, tarve vaihtaa vaatteita useamman kerran päivässä ja tuntea -uudistuvansa, — silminnähtävästi kasvoi, merkitsi se sitä, että Thomas -Buddenbrook 37:n vuoden iästään huolimatta alkoi tuntea herpaantumista -ja voimienkulutusta... - -Mutta jos kunnon tohtori Grabow pyysi häntä säästämään voimiaan, -vastasi hän: »Voi, hyvä tohtori, ei se vielä ole tarpeen.» Hän -tarkoitti sillä, että hänellä vielä oli edessään arvaamattoman -paljon tekemistä, ennen kuin hän kerran, joskus tulevaisuudessa, oli -saavuttanut sellaisen aseman, päässyt sellaiseen päämäärään, että hän -jouti ajatella mukavuuttaan. Hän ei tosin uskonut siihen. Mutta se -ajoi häntä edelleen eikä suonut hänelle rauhaa. Silloinkin, kun hän -näennäisesti lepäsi, aterian jälkeen, sanomalehtiä lukiessaan, risteili -hänen päässään tuhansia asioita hänen kierrellessään vitkaan pitkien -viiksiensä päitä, ohimosuonien kohotessa näkyviin. Ja hän pohti yhtä -innokkaasti kaupallisia yritelmiä tai jotakin julkista puhetta kuin -mahdollisuutta vihdoinkin uudistaa täydelleen alusvaatevarastonsa, -ollakseen ainakin siinä suhteensa joksikin aikaa huoleton ja kunnossa. - -Ja koska tuollaiset uusimispuuhat tuottivat hänelle eräänlaista -tyydytystä ja rauhoitusta, maksoi hän empimättä niiden tuottamat menot, -sillä hänen liikkeensä tila oli näinä vuosina niin loistava kuin vain -kerran ennen, hänen isoisänsä aikoina. Kauppahuoneen maine ei kasvanut -vain kaupungissa, vaan myöskin sen ulkopuolella; ja lähiympäristössä se -kasvoi aivan uskomattomasti. Jokainen tunnusti kateudella tai iloisella -osanotolla hänen kykynsä ja taitonsa, ja hän itse ponnisteli voimiensa -takaa, koska hänen luova mielikuvituksensa ei suonut hänelle mitään -rauhaa, vaan sai hänet aina tuntemaan keskeneräisyytensä. - -Se ei ollut siis ylpeyttä, että senaattori Buddenbrook kesällä vuonna -kuusikymmentäkolme alkoi suunnitella uuden suuren talon rakennuttamista -itselleen. Onnellinen pysyy alallaan. Mutta hänen toimintahalunsa -johti hänet siihen, ja kaupunkilaiset olisivat voineet pitää tätä -eräänä hänen »turhamaisuutensa» ilmaisuna. Uusi talo, ulkonaisen -elämän täydellinen vaihdos muuttoineen, uudelleen järjestämisineen -ja kaiken vanhan tarpeettoman poistamisineen, koko menneiden vuosien -tyhjäksitekeminen... tuo kaikki herätti hänessä puhtauden, uutuuden, -virkistyksen, koskemattomuuden, voiman tuntemuksen, jota hän kai -tarvitsi, sillä hän ryhtyi innokkaasti hommaan ja oli jo iskenyt -silmänsä määrättyyn paikkaan. - -Se oli jotakuinkin laaja tontti alemman Fischergruben varrella. Siellä -oli myytävänä iän mustentama, huonossa hoidossa oleva rakennus, jonka -omistajatar, muuan ikivanha neiti, joka oli asunut siinä aivan yksin -ja jonka haltuun se oli jäänyt erään unohtuneen suvun perintönä, oli -äskettäin kuollut. Siihen aikoi nyt, senaattori pystyttää talonsa, ja -satamaretkillään tarkasti hän sitä usein tutkivin silmin. Ympäristö oli -miellyttävä: molemmin puolin oli vanhoja päätytaloja; vaatimattomin -niistä oli vastapäätä oleva. Se oli kapea rakennuslaite, jonka -pohjakerroksessa oli pieni kukkakauppa. - -Hän tuumi uupumatta tuon yrityksen toteuttamista. Hän teki ylimalkaisen -kustannussuunnitelman, ja vaikka summa, jonka hän aluksi määräsi -tarkoitukseen, ei ollut pieni, huomasi hän voivansa luovuttaa sen -suuremmitta vaikeuksitta. Kuitenkin hän melkein kalpeni ajatellessaan, -että koko tuuma saattoi olla turha oikku, ja tunnusti myös, että hänen -nykyisessä talossaan oli tilaa kyllin hänelle ja hänen vaimolleen, -lapselleen ja palvelijoilleen. Mutta hänen puolitajuinen tarpeensa oli -väkevämpi epäilyjä, ja tuntien tarvitsevansa ulkoapäin tukea tuumalleen -ilmaisi hän asian aluksi sisarelleen. - -»Tony, mitä sinä arvelet asiasta! Kylpyhuoneen kiertoportaat ovat -tosin sangen hauskat, mutta oikeastaan on koko talo vain laatikko. Se -on niin kovin epäedustava, eikö ole? Ja nyt, kun sinä olet hommannut -minut senaattoriksi, olen ajatellut että... Mutta voinkohan minä vaatia -sellaista?... - -Mitä hän ei olisi voinut vaatia madame Permanederin mielestä! Tämä -kannatti asiaa vakavasti, pani käsivarret ristiin rinnalleen ja kulki -huoneessa olkapäät koholla ja pää takakenossa. - -»Sinä olet oikeassa, Tom! Voi hyvänen aika, kuinka oikeassa! Eihän -siihen ole mitään esteitä, kun sinulla on Arnoldsenin 100 000 -taalaria... Ja olen ylpeä siitä, että sinä kerroit siitä ensiksi -minulle. Se oli kauniisti tehty!... Ja jos rakennat, niin laita hienoa, -muista se...!» - -»Sitä mieltä minäkin olen. Panen likoon runsaan summan. Voigt saa -rakentaa sen, ja iloitsen jo edeltäpäin hetkestä, jolloin saamme -yhdessä tarkastaa piirustuksia. Voigtilla on varma maku...» - -Toisen puoltajan Thomas sai Gerdasta. Hän kiitteli hanketta kovin. -Tosin eivät muuttohommat ja hälinä olleet varsin miellyttävät, mutta -suuren hyväkaikuisen musiikkihuoneen toivo sai hänet innostumaan. -Vanha konsulitar katsoi myös asiaa onnellisten yhteensattumien -johdonmukaiseksi seuraukseksi, josta hän kiitti Jumalaa. Lapsen -syntymisen ja Thomaksen senaattoriksi-tulon jälkeen ilmeni hänen -äidinylpeytensä entistä välittömämmin, ja hänen tapansa sanoa »poikani, -senaattori» harmitti Buddenbrookin naisia tavattomasti. - -Nuo vanhat neidot katsoivat karsain silmin Thomaksen aseman loistavaa -kohoamista. Torstaisin tuotti heille niukkaa tyydytystä Klothilde-paran -ivaaminen, ja Christianista, joka Mr. Richardsonin, entisen esimiehensä -avulla oli saanut toimen Lontoossa ja joka oli sähköttänyt vastikään -kotiin mielettömästä aikeestaan mennä naimisiin neiti Puvogelin kanssa, -mistä konsulitar jo oli soimannut häntä ankarasti... Christianista -eivät he tietäneet mitään. Ja niin he hakivat korvausta konsulittaren -ja rouva Permanederin pienten heikkouksien pistelemisestä, johtaen -puheen esimerkiksi hiuslaitteisiin. Sillä konsulitar osasi sanoa -aivan vaivattomasti, että hän piti tukkaansa sileäksikammattuna... -vaikka jokainen Luojan luoma, ja Buddenbrookin naiset eritoten, olivat -selvillä siitä, että tuon vanhan naisen muuttumattoman punertava, -myssyn alta kuultava tukka jo aikaa sitten oli lakannut olemasta hänen -tukkansa. Mutta vielä paremmin kannatti johdattaa Tony-serkku lausumaan -joku sana henkilöistä, jotka olivat vaikuttaneet hänen tähänastiseen -elämäänsä katkerasti, itku-Trieschke! Grünlich! Permaneder! -Hagenströmit!... Nuo nimet, jotka Tonyn suuttuessa kaikuivat kuin -torventörähdys, jonka hän puhalsi inhoten ilmaan olkapäät koholla, -soivat Gotthold-sedän tyttärille suloisen tyydytyksen. - -Eivätkä he voineet olla huomaamatta ja omantunnonmukaisesti -huomauttamatta, että pikku Johann rupesi arveluttavan hitaasti -kävelemään ja puhumaan... He olivat oikeassa, sillä on tunnustettava, -että vaikka Hanno — se oli senaattorinrouva Buddenbrookin pojalleen -antama lempinimi — osasi sanoa kaikkien perheen jäsenten nimet, ei hän -vielä kyennyt muodostamaan selvästi nimiä Friederike, Henriette ja -Pfiffi. Mitä hänen kävelemiseensä tulee, ei hän vuoden ja neljänneksen -vanhana vielä osannut ottaa yhtään askelta yksin. Ja siihen aikaan -Buddenbrookin naiset juuri selittivät päätään pudistaen, että tuo lapsi -oli jäävä mykäksi ja liikkumattomaksi koko elämäkseen. - -Heidän täytyi kyllä myöhemmin tunnustaa erehdykseksi surullinen -ennustuksensa; mutta oli kieltämätöntä, että Hannon kehitys oli -myöhästynyt. Hän oli elonsa alkuaikoina saanut taistella ankarasti -elämästään ja oli pitänyt ympäristöään alituisen pelon vallassa. Hän -oli syntyessään ollut hiljainen ja voimaton lapsi, ja heti kasteen -jälkeen oli kolmipäiväinen vatsatauti melkein lopettanut tuon vaivalla -käyntiin saadun sydämen toiminnan. Hän jäi eloon, ja kunnon tohtori -Grabow koetti ehkäistä hampaansaantivaikeuksia huolellisen ravinnon -ja hoidon määräämisellä. Mutta tuskin oli ensimmäinen valkoinen -kärki puhjennut esiin, kun kouristukset alkoivat, uudistuen sitten -voimakkaampina ja pari kertaa suorastaan kauhistavina. Ja jälleen tuli -sellainenkin hetki, jolloin vanha lääkäri saattoi vain ääneti puristaa -vanhempien käsiä... Lapsi oli vaipunut syvään tainnostilaan, ja tummien -varjojen ympäröimien silmien jäykkä katse viittasi aivotulehdukseen. -Loppu näytti toivottavalta. - -Mutta Hanno voimistui jälleen, hänen katseensa alkoi tajuta ympärillä -olevia asioita, ja vaikkakin hänen kestämänsä vaikeudet hidastuttivat -puhumista ja kävelemistä, ei hänen suhteensa enää tarvinnut olla pelon -vallassa. - -Hanno oli hentojäseninen ja jotensakin pitkä ikäisekseen. Hänen -vaaleanruskeat, erittäin pehmeät hiuksensa alkoivat huomattavan -nopeasti kasvaa ja lankesivat pian kauniisti lainehtien hänen avaran -esiliinamaisen kolttunsa olkapäille. Ja sukupiirteet rupesivat myös -samalla selkenemään. Alussa hänellä oli ollut aivan Buddenbrookien -kädet: leveät, hiukan liian lyhyet, mutta hienomuotoiset kädet. -Ja nenä oli täsmälleen samanlainen kuin hänen isänsä ja isoisänsä -nenä, vaikka sieramet näyttivät jäävän hennommiksi. Mutta kasvojen -pitkähkö, kapea alapuoli ei ollut Buddenbrookien eikä Kröögereiden -perintöä, vaan kotoisin äidinpuolelta — kuten myös ennen kaikkea suu, -joka varhain — sen saattoi havaita jo nyt — alkoi saada alakuloisen -ja arasti sulkeutuneen ilmeen, ilmeen, joka myöhemmin sointui yhteen -hänen omituisten, kullankeltaisten, sinertävien varjojen ympäröimien -silmiensä katseen kanssa... - -Isänsä pidätetyn hellyyden seuraamana, äitinsä huolellisen hoidon -alaisena, tätinsä Antonien jumaloimana, konsulittaren ja Justus-sedän -lellittelemänä, jotka kantoivat hänelle kilvan sotamiehiä ja hyrriä, -— alkoi hän elää. Ja kun hänen kauniita, pieniä vaunujaan työnnettiin -kadulla, katsoivat ihmiset häntä uteliain ja odottavin silmin. Mutta -madame Decho'hon, arvon hoitajattareen nähden oli päätetty, ettei hän -enää seuraisi uuteen taloon, vaan hänen sijaansa tulisi Ida Jungmann, -jonka sijaan konsulitar tyytyisi hankkimaan uuden apulaisen... - -Senaattori Buddenbrook toteutti tuumansa. Sanotun tontin osto -Fischergruben varrelta ei tuottanut mitään vaikeuksia, ja -Breitestrassen talo, jonka myymisen kaupanvälittäjä Gosch heti -otti huolekseen salavihaisen näköisenä, joutui samassa Stephan -Kistenmakerille, jonka perhe oli kasvanut ja joka oli tehnyt -veljensä kera hyviä punaviinikauppoja. Herra Voigt ryhtyi uuden -talon rakentamiseen, ja pian saivat sukulaisetkin torstaipäivänä -tutustua hänen siistiin piirustuksiinsa ja ihailla rakennuksen komeaa -päätyä. Siinä oli uloke, jota kannattivat upeat naisenmuotoiset -hiekkakivipylväät, ja tasainen katto, josta Klothilde lausui venyvään -ystävälliseen tapaansa sen huomautuksen, että siinä voisi juoda -iltapäiväkahvia... Mengstrassen talon alakertaan nähden, jonka huoneet -nyt tulisivat jäämään tyhjilleen, senaattori kun aikoi siirtää -konttorinsakin Fischergruben varrelle — järjestyi kaikki parhain päin, -sillä kaupungin palovakuutusyhtiö halusi vuokrata sen konttorikseen. - -Tuli syksy, harmaa talorähjä sortui maahan ja laajan kellarikerroksen -päälle kohosi talven jälleen mahtinsa menettäessä Thomas Buddenbrookin -uusi talo. Koko kaupungissa ei ollut mieluisampaa puheenaihetta! Siitä -tuli _tip-top_, siitä tuli kaunein asuinrakennus, mitä lähistöllä oli -nähty. Mahtoiko edes Hampurissa olla kauniimpaa?... Mutta kyllä sen oli -täytynyt tulla kalliiksikin; vanha konsuli ei olisi ryhtynyt sellaisiin -yrityksiin... Naapurit, päätytalojen porvarit, seisoivat ikkunoissaan, -katselivat telineillä häärivien miesten työtä, iloitsivat rakennuksen -kohoamisesta ja koettivat arvailla harjannoston hetkeä. - -Se joutui kaikkine asiaankuuluvine juhlallisuuksineen. Ylhäältä -tasakaton laidalta piti muuan vanha muurari puheen, jonka loputtua -hän heitti samppanjapullon olkansa yli mahtavan, viirien väliin -asetetun, ruusuista, vihreistä oksista ja kirjavista lehdistä solmitun -seppeleen huojuessa hiljaa tuulessa. Tämän jälkeen tarjottiin kaikille -työmiehille juhla-ateria olueineen, leikkelevoileipineen ja sikareineen -läheisen ravintolan matalassa anniskeluhuoneessa pitkien pöytien -ääressä, joiden välitse senaattori Buddenbrook astui puolisoineen pikku -Johannia kantava madame Decho perässään, vastaanottaen aterioivien -kiitolliset eläköönhuudot. - -Heidän tultuaan ulos pantiin Hanno taas vaunuunsa ja Thomas kulki -Gerdan kanssa kadun yli, heittääkseen vielä viime silmäyksen -valkoisten pylväiden kannattamaan punaiseen päätyyn. Pienen -kukkakaupan kapean oven edessä näyteikkunan vieressä, missä oli pari -kolme sipulikasviruukkua vierekkäin rivissä vihreällä lasilevyllä, -seisoi Iwersen, kaupan omistaja, vaalea, jättiläismäinen, roteva, -villapaitaan puettu mies vaimoineen, joka oli hento ja pieni ja jolla -oli etelämaiset kasvonpiirteet. Tämä talutti toisella kädellä neli, --viisivuotiasta poikaa ja liikutti toisella pieniä vaunuja, joissa -nukkui pienempi lapsi, sekä näkyi odottavan kolmatta. - -Iwersen kumarsi syvään ja kömpelösti, mutta hänen vaimonsa, joka ei -lakannut liikuttamasta vaunuja, katsoi suurilla, soikeilla silmillään -tyynesti ja tarkkaavasti senaattorin rouvaa, joka tuli häntä kohti -miehensä kynkässä. - -Thomas seisahtui ja osoitti kepillään harjaseppelettä. - -»Tuo on kaunis ja hyvin tehty, Iwersen!» - -»Ei siitä tule kunnia minulle, herra senaattori. Minun vaimoni on sen -valmistanut.» - -»Vai niin!» sanoi senaattori vain, kohotti päänsä ja katsoi -silmänräpäyksen kirkkaasti, lujasti ja ystävällisesti rouva Iwersenin -silmiin. Ja sanaakaan enää lisäämättä kääntyi hän menemään, tehden -kohteliaan liikkeen kädellään. - - - - -KUUDES LUKU. - - -Eräänä sunnuntaina heinäkuun alussa, senaattori Buddenbrookin asuttua -noin neljä viikkoa uudessa talossaan, ilmestyi rouva Permaneder -illansuussa veljensä luo. Hän kulki viileän, kivisen portaiston -läpi, jota koristivat Thorwaldsenin malliset korkokuvat ja josta -oikealla oleva ovi vei konttorihuoneisiin, soitti sisäovea, jonka -saattoi avata keittiöstä käsin painamalla kumipalloa, ja sai kuulla -Antonilta, palvelijalta, portaiden alapäässä, jossa seisoi Tiburtiuksen -lahjoittama karhu, ettei senaattori vielä ollut tullut konttorista. - -»Hyvä on, Anton, minä menen sinne.» - -Mutta hän meni ensiksi konttorioven ohi vähän etemmä oikealle, jossa -hänen yläpuolellaan aukeni valtava porrasholvikko. Sitä reunusti -ensimmäiseen kertaan asti valurautainen kaidepuu, toisessa se muodostui -tilavaksi, valkoiseksi, kullalla koristelluksi pilaristoksi, ja kaiken -yli loi keskeltä tuleva kattovalo kullanhohtavan heijastuksen... »Kovin -hienoa!» sanoi rouva Permaneder hiljaa, tyytyväisin mielin, katsoen -noita avonaisia, valoisia portaita, jotka kuvasivat hänen mielestään -Buddenbrookien voimaa, loistoa ja menestystä. Mutta sitten hän muisti -tulleensa tuomaan surullista tietoa ja kääntyi hitaasti konttorinovea -kohti. - -Thomas oli sisällä aivan yksin, hän istui ikkunan luona kirjoittaen -kirjettä. Hän katsahti ylös toisen puolen kulmakarvat koholla ja ojensi -kätensä sisarelleen. - -»Hyvää iltaa, Tony. Mitä hyvää sinä tiedät?» - -»Enpä erittäin hyvää, Tom!... Portaat ovat ihanat!... Mutta mitä sinä -kirjoitat täällä pimeässä?» - -»Se on eräs tärkeä kirje. — Et siis tiedä hyvää? Mutta lähtekäämme joka -tapauksessa puutarhaan, se on miellyttävämpää. Tule.» - -Heidän kulkiessaan eteisen poikki kuului ensimmäisestä kerroksesta -väreilevä viulu-adagio. - -»Kuule!» sanoi rouva Permaneder jääden hetkeksi paikalleen... »Gerda -soittaa. Miten taivaallista! Voi hyvä Jumala, minkälainen ihminen hän -on... kerrassaan haltiatar! Miten Hanno jaksaa, Tom?» - -»Hän on juuri syömässä illallista Jungmannin kanssa. Hänen -kävelemisensä edistyy vain niin hitaasti...» - -»Kyllä se muuttuu, Tom, ole varma siitä! Oletteko tyytyväiset Idaan?» - -»Kuinka emme olisi...» - -He kulkivat talon takapuolella olevan porstuan läpi, jonka oikealla -puolella oli keittiö, ja astuivat lasioven kautta tuoksuvaan puutarhaan. - -»Kerrohan nyt», sanoi senaattori. - -Oli lämmin ja hiljainen ilta. Ilmassa tuntui säännöllisistä -kukkasarekkeista nouseva lemu, ja sinisten, pitkävartisten liljojen -ympäröimä suihkulähde heitteli säteitään hiljaista lipinää pitäen -tummaa iltataivasta kohti, jossa ensimmäiset tähdet alkoivat syttyä. -Puutarhan perältä johtivat kahden matalan obeliskin väliset portaat -ylemmälle penkereelle, missä oli avoseinäinen puinen huvimaja, jonka -puutarhatuoleja varjosti alaslaskettu kaihdin. Vasemmalla eroitti -alueen naapurin alueesta kivinen muuri, mutta oikealla olevan talon -sivuseinä oli alhaalta ylös asti säleristikon peittämä, joka oli -tarkoitettu köynnöskasvien tueksi. Portaiden ja huvimajapenkereen -molemmin puolin oli pari viini- ja karviaismarjariviä. Muita koko -puutarhassa oli vain yksi iso puu, mukurainen pähkinäpuu, joka kasvoi -vasemmanpuolisen muurin vierustalla. - -»Asia on nyt sellainen», vastasi rouva Permaneder hitaasti, heidän -alkaessaan kulkea vitkalleen edestakaisin penkereen laitaa... -»Tiburtius kirjoittaa...» - -»Klarastako!?» kysyi Thomas... Sano pian ja suoraan!» - -»Niin, Tom, hänen laitansa on huonosti, tohtori pelkää hänellä olevan -tuberkeleja... aivoissa... se on niin vaikea sanoa. Tässä on hänen -miehensä kirje. Tämä liite, joka on osoitettu äidille ja jonka hän -sanoo sisältävän samaa, on meidän annettava hänen luettavakseen -valmistettuamme häntä ensin hiukan. Tiburtius kertoo Klaran sanoneen -tuomionsa kuullessaan, että nämä ovat hänen viimeiset rivinsä, sillä -hän ei kuulu koettavankaan vastustaa tautia. Hän on muka aina toivonut -pois maailmasta...» lopetti rouva Permaneder silmiään kuivaten. - -Senaattori käveli ääneti, kädet selän takana, katse maahan luotuna -hänen sivullaan. - -»Sinä olet niin hiljainen, Tom... Ja olet oikeassa: mitäpä siihen voisi -sanoa? Ja tämä sattuu nyt samaan aikaan kun Christian makaa sairaana -Hampurissa...» - -Sillä niin oli todellakin laita. Christianin vasemmassa sivussa -tuntuva »vaiva» oli käynyt viime aikoina Lontoossa niin ankaraksi ja -muuttunut niin selväksi tuskan tunteeksi, että hän oli unohtanut kaikki -pienemmät raihnautensa. Hän ei ollut enää ymmärtänyt mihin ryhtyä, oli -kirjoittanut äidilleen, että hänen täytyi tulla kotiin hoidettavaksi, -oli jättänyt lontoolaisen paikkansa ja lähtenyt matkalle. Mutta hän oli -tuskin ehtinyt Hampuriin, kun hänen täytyi käydä vuoteeseen. Lääkäri -oli sanonut sen olevan nivelreumatismia ja toimittanut Christianin -hotellista sairaalaan, koska matkan jatkaminen aluksi oli mahdotonta. -Siellä hän nyt makasi sanellen kirjoittajalleen murheellisia kirjeitä... - -»Niin», vastasi senaattori hiljaa, »onnettomuus ei tule tavallisesti -yksin.» - -Sisar kietoi hetkeksi käsivartensa hänen kaulalleen. - -»Sinä et saa tulla toivottomaksi, Tom», sanoi hän. »Siihen sinulla ei -ole oikeutta vielä pitkään aikaan! Sinun pitää olla rohkea...» - -»Niinhän minun pitäisi, se on totta!» - -»Mitä sinä tarkoitat, Tom!... Sanopas, minkätähden sinä olit -toissapäivänä, torstaina, koko iltapäivän niin hiljainen?» - -»Ainahan niitä on asioita... rakas lapsi. En ollut myynyt erästä -ruismäärää oikein edullisesti... toisin sanoen: olin myynyt suuren -määrän ruista hyvin epäedullisesti...» - -»Sattuuhan sellaista, Tom! Sattuu kerran niin, kerran näin; toisen -kerran korvaat taas tappion. Kannattaako antaa sellaisen pilata -mielialaa...» - -»Sinä erehdyt, Tony», sanoi hän päätään pudistaen. Minun mielialani -ei ole pilalla siksi, että olen kärsinyt vahingon. Päinvastoin. Minun -uskoni on mennyttä, ja siksi kävi niin.» - -»Mutta mikä sinua sitten vaivaa?» kysyi sisar säikähtyneenä ja -ihmeissään. Luulisi, että sinun pitäisi olla iloinen, Tom! Klara elää -vielä... ja kaikki on kääntyvä hyväksi Jumalan avulla! Ja entä kaikki -muu. Tässä kävelemme sinun puutarhassasi, jossa kaikki tuoksuu. Tuossa -on talosi, kaikkien talojen esikuva; Hermann Hagenströmin talo on rähjä -tämän rinnalla! Kaiken tämän olet sinä saanut aikaan...» - -»Se on melkein liian kaunista, Tony. Tarkoitan, että se on vielä niin -uutta. Se häiritsee minua vielä hiukan, ja kun sitten tämä huono -mieliala tahtoo ahdistaa, vahingoittaen kaikkia toimiani, niin... Olen -iloinnut suuresti kaikesta tästä, mutta ennakko-ilo oli tietenkin -suurin, kuten aina, sillä hyvä tulee aina liian myöhään, sattuu -kohdalle vasta sitten kun ei siitä enää oikein jaksa iloita...» - -»Ei enää oikein jaksa iloita, Tom? Mutta sinähän olet niin nuori!» - -»Ihminen on niin nuori tai vanha kuin miksi hän itsensä tuntee. — Ja -jos tuo toivottu hyvä sitten tulee, hankalasti ja hitaasti, tulee se -niin monen pienen häiritsevän seikan seuraamana, kaikenlaisen sivukaman -pilaamana, todellisuuspölyn peittämänä, jota ei laskuissaan ole ottanut -lukuun ja joka kiusaa... kiusaa... » - -»Niin... Mutta jos tuntee itsensä nuoreksi, Tom —?» - -»Niin, Tony, jos. Ehkä tämä on ohimenevää... saattaa olla. Mutta olen -tuntenut itseni viime aikoina vanhemmaksi kuin mitä olen. Minulla on -liikehuolia, ja eilen puhui konsuli Hagenström minut kumoon Büchenin -rautatien tarkastustoimikunnassa, vastustaen mielipidettäni ja saattaen -minut melkein naurunalaiseksi... Minusta tuntuu siltä, kuin ei minulle -tätä ennen olisi voinut tapahtua sellaista, kuin minun käsistäni -alkaisi luistaa jotakin, kuin en pitäisi enää yhtä lujasti kuin ennen -kiinni tuota määrittelemätöntä jotakin... Mitä on menestys? Salainen, -kuvaamaton voima, varovaisuus, valppaus... tieto, että ihminen pelkällä -läsnäolollaan vaikuttaa eteenpäintyöntävästi ympäristöönsä... Usko -elämän mukautumiseen ihmisen tahdon mieleiseksi... Onni ja menestys -ovat meissä itsessämme. Meidän tulee pitää kiinni niistä lujin kourin. -Sillä kun sisällä alkaa herpautuminen, laimeneminen, väsymys, niin -samassa irtaantuvat ohjat käsistämme ja kaikki käy vastaiseksi, -kapinoitsevaksi, kaikkoaa vaikutuksemme alta... Ja silloin liittyy yksi -velttouden hetki toiseen ja mies on mennyttä. - -Eräs turkkilainen sananparsi on viime päivinä pyörinyt usein -mielessäni, luin sen sattumalta jostakin, se kuuluu: 'Kun talo on -valmis, tulee kuolema'. Eihän sen nyt tarvitse aivan kuolemakaan olla. -Mutta taantumusta... alamäkeen luisumista, lopun alkua.. Näetkös, -Tony», jatkoi hän työntäen kätensä sisaren käsikynkkään äänen käydessä -samalla yhä hiljaisemmaksi: »Muistatko Hannon ristiäisiä? Sinä sanoit -silloin minulle: minusta tuntuu kuin nyt alkaisi aivan uusi aika!» -Kuulen sen vielä aivan selvästi korvissani, ja sinä näytit ensin -olevan oikeassa, sillä sitten tuli senaattorinvaalit ja minua seurasi -onni, ja tämä talo nousi maasta. Mutta senaattorin nimi ja talo ovat -ulkonaista, ja minä tiedän jotakin, mitä sinä et ole ajatellut, tiedän -sen elämästä ja historiasta. Tiedän, että usein ulkonaiset, näkyvät -ja kouraantuntuvat onnen ja menestyksen merkit ilmaantuvat vasta -sitten kun kaikki jo alkaa painua takaisinpäin. Nuo ulkonaiset merkit -tarvitsevat aikaa ilmetäkseen, kuten, tuollaisen tähden valo, josta -emme tiedä, onko se jo sammumassa vai sammunut, silloin kun se meistä -näyttää kaikkein kirkkaimmalta...» - -Hän vaikeni, ja he kävelivät hetken ääneti, suihkulähteen loristessa ja -pähkinäpuun latvan humistessa. Viimein henkäisi rouva Permaneder niin -syvään, että se kuului huokaukselta. - -»Sinä puhut niin surullisesti, Tom! Surullisemmin kuin koskaan! Mutta -on hyvä, että sinä olet saanut sen sanotuksi, sinun tulee nyt olemaan -helpompi olla ja voit jättää sen mielestäsi.» - -»Niin, Tony, minun täytyy koettaa tehdä se. Anna nyt Klaran ja pastorin -kirjeet. Sinusta on kai hyvä, että minä otan asian huolekseni ja puhun -äidin kanssa huomenna. Voi meidän hyvää äitiämme! Jos Klarassa on -tuberkeleja, on kaikki toivo mennyttä.» - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - -»Minulta kysymättä?! Syrjäyttäen minut täydellisesti?!» - -»Olen tehnyt, kuten minun täytyi tehdä!» - -»Olet tehnyt äärettömän hullusti ja järjettömästi.» - -»Järki ei ole korkeinta maan päällä!» - -»Korulauseita!... On kysymys selvästä oikeudesta, jonka sinä olet -jättänyt huomioonottamatta hämmästyttävällä tavalla!» - -»Pyydän huomauttaa sinulle, poikani, että sinä puolestasi jätät -huomioonottamatta kunnioituksen, jonka olet velkaa äidillesi!» - -»Ja minä vastaan, rakas äiti, etten vielä milloinkaan ole unohtanut -tuota kunnioitusta, mutta että pojanvelvollisuuteni lakkaavat samalla -hetkellä, jolloin puhun sinulle kauppahuoneen asioista suvun miehisenä -johtajana, isäni edustajana!...» - -»Ole vaiti, Thomas!» - -»En! En ole oleva vaiti, ennenkuin tunnustat suunnattoman -järjettömyytesi ja heikkoutesi!» - -»Voin käyttää omaisuuteni kuten haluan!» - -»Kohtuus ja järki asettavat sille rajoja!» - -»En olisi uskonut, että sinä voisit loukata minua näin!» - -»Enkä minä olisi uskonut, että sinä voisit antaa minulle näin -häikäilemättömän iskun...!» - -»Tom...! Tom!» kuului rouva Permanederin hätääntynyt ääni. Hän istui -käsiä väännellen maisemahuoneen ikkunan luona, veljen kävellessä -äärettömän kiihtyneenä lattiaa pitkin ja konsulittaren istuessa -suuttumuksen ja surun sortamana sohvalla, nojaten toisella kädellään -patjoihin ja lyöden toisella pöytään jokaisen kiivaan sanan -täydennykseksi. Kaikki kolme olivat mustiinpuetut Klaran poistuttua -elävien joukosta, ja kaikki kolme olivat kalpeat ja kiihdyksissä... - -Mitä oli tekeillä? Jotakin kauheaa, pöyristyttävää, joka asianosaisista -itsestäänkin tuntui hirveältä, käsittämättömältä! Riita, katkera -yhteentörmäys äidin ja pojan välillä! - -Oli painostavan helteinen iltapäivä elokuussa. Jo kymmenen päivää -sen jälkeen kun Thomas oli näyttänyt äidilleen hellävaroen Sievertin -ja Klaran kirjeet, oli hänen täytynyt ilmoittaa tuolle vanhalle -rouvalle se vaikea sanottava, että Klara oli kuollut. Hän oli sitten -matkustanut hautajaisiin Riikaan, oli palannut lankonsa Tiburtiuksen -keralla, joka oli viipynyt jonkun päivän vaimonsa omaisten luona, ja -käynyt myös tapaamassa Christiania Hampurin sairaalassa... Ja nyt, -kun sukulaispappi oli ollut jo kaksi päivää kotonaan, oli konsulitar -ilmaissut asian pojalleen huomattavan empivästi... - -»Satakaksikymmentäseitsemäntuhatta viisisataa markkaa!» huudahti Thomas -pudistaen käsiään kasvojensa edessä. Myötäjäisrahat olisivat voineet -mennä! Tiburtius olisi voinut pitää nuo kahdeksankymmentätuhatta, -vaikkei heillä ollutkaan lasta! Mutta perintö! Mennä lupaamaan Klaran -perintö hänelle! Minulta kysymättä! Syrjäyttäen minut...!» - -»Thomas, ole oikeamielinen, Kristuksen tähden. Saatoinko minä tehdä -toisin? Saatoinko?!... Hän, joka nyt on Jumalan luona, kirjoittaa -kuolinvuoteeltaan... lyijykynällä... vapisevin sormin... 'Äiti', -kirjoittaa hän 'me emme ole enää tapaavat toisiamme maan päällä, ja -minä tunnen, että nämä ovat minun viime rivini... Kirjoitan ne vielä -tajuissa ollessani; mieheni vuoksi... Jumala ei ole siunannut meitä -lapsilla, mutta se, mikä olisi ollut minun, jos olisin jäänyt eloon -sinun jälkeesi, anna se hänelle, jos tahdot seurata minua tuolle puolen -— anna se hänelle hänen elinajakseen! Äiti, tämä on minun viimeinen -pyyntöni... kuolevan pyyntö... Ethän jätä sitä täyttämättä...' Ei, -Thomas, en jättänyt sitä täyttämättä, en voinut! Lähetin hänelle -sähkösanoman, ja hän sai rauhallisen lopun...» Konsulitar itki -kiihkeästi. - -»Eikä minulle hiiskuta sanaakaan! Minulta salataan kaikki. Minut -syrjäytetään!» toisti taas senaattori. - -»Niin, minä olen salannut sen sinulta, Thomas, sillä tunsin, että minun -täytyi täyttää kuolevan tahto... ja tiesin sinun tahtovan estää minua -siitä!» - -»Niin. Kautta taivaan! Sen olisin tehnyt!» - -»Eikä sinulla olisi ollut oikeutta siihen, sillä kolme muuta lasta ovat -minun puolellani.» - -»Luulisipa minun mielipiteeni vastaavan kahden naisen ja yhden narrin -ajatusta...» - -»Sinä puhut yhtä rakkaudettomasti sisaristasi kuin puhut minulle!» - -»Klara oli hurskas, mutta tietämätön nainen, äiti! Ja Tony on lapsi -— joka ei muuten tähän asti ole tiennyt mitään, muuten hän olisi -lörpötellyt siitä etukäteen, eikö niin? Ja entä Christian?... -Tiburtius on tietysti hankkinut hänen suostumuksensa... Kuka olisi -voinut ajatella hänestä sellaista?!... Etkö sinä vieläkään tiedä, -vieläkään älyä, mikä hän on, tuo ovela pappi? Hän on lurjus! Perinnön -tavoittelija...!» - -»Vävyt ovat aina lurjuksia», sanoi rouva Permaneder kolkolla äänellä. - -»Perinnöntavoittelija! Mitä hän tekee? Matkustaa Hampuriin, istuutuu -Christianin vuoteen ääreen ja taivuttaa hänet puolelleen. 'Kyllä', -sanoo Christian. 'Kyllä minun puolestani, Tiburtius. Mutta voitteko -käsittää minkälainen vaiva minulla on vasemmassa kyljessäni?... Äh! -Tyhmyys ja kehnous ovat liittyneet minua vastaan —!» Senaattori, joka -seisoi epätoivoisena nojaten uunin rautaristikkoon, painoi molemmat -nyrkkiin puristetut kädet otsaansa vasten. - -Tuo järkkynyt mielentila ei vastannut olosuhteita! Eivät nuo 127 000 -markkaa olleet saaneet häntä tällaiseen tilaan, jollaisena kukaan ei -vielä ollut nähnyt häntä! Se johtui siitä, että tämä viimeinen isku -muodosti uuden renkaan viimeaikaisten tappioiden ja nöyryytysten -ketjussa, joita hän oli saanut kokea kauppa- ja yleisissä asioissa, ja -ärsytti hänen aristanutta mieltään yhä enemmän... Ei mikään sujunut -enää! Ei mikään käynyt enää hänen tahtonsa mukaan! Oltiinko siis niin -pitkällä, että hänet »syrjäytettiin» hänen isiensä talossa tärkeimmistä -asioista päätettäessä...? Muuan Riiasta oleva pappi oli siis salaa -pettänyt hänet?... Hän olisi voinut sen ehkäistä, mutta hänen neuvoaan -ei oltu ollenkaan kysytty. Tapaukset olivat sujuneet ilman häntä! Mutta -hänestä tuntui siltä kuin ei se tähän asti olisi ollut mahdollista, -ettei sitä tähän asti olisi uskallettu tehdä! Tämä järkytti uudelleen -hänen uskoaan onneen, voimaan, tulevaisuuteen... Ja hän paljasti nyt -äitinsä ja sisarensa edessä oman sisäisen heikkoutensa ja epätoivonsa. - -Rouva Permaneder nousi syleilemään häntä. - -»Tom», sanoi hän, »tyynny toki! Tule toki järkiisi. Oliko se niin -pahasti tehty? Sinähän tulet sairaaksi! Ehkei Tiburtius elä niin -kauan... ja hänen kuoltuaan lankeaa perintö takaisin meille! Ja voihan -päätöksen muuttaakin, jos sinä tahdot! Eikö voikin, äiti?» - -Konsulitar vastasi vain nyyhkyttäen. - -»Ei... ei voi!» sanoi senaattori kohoten suoraksi ja tehden kädellään -torjuvan liikkeen. »Mikä on tehty, se on tehty. Vai luuletteko te minun -rupeavan juoksemaan oikeudessa ja käräjöimään äitiäni vastaan sekä -muuttamaan perheenkeskisen häpeän julkiseksi? Käyköön miten käy...» -lopetti hän puheensa ja lähti veltosti lasiovea kohti, jossa hän vielä -kerran seisahtui. - -»Mutta älkää luulko, että meidän asiamme ovat kovinkaan loistavat», -sanoi hän hiljaa. »Tony on menettänyt 80.000 markkaa... Christian on -hävittämiensä 50.000 markan lisäksi saanut jo 30.000 perinnöstään... -joka summa on nouseva siksi että hän on ihan ilman tointa ja tulee -tarvitsemaan hoitoa Öynhausenissa... Nyt on vielä Klaran myötäjäissumma -iäksi mennyttä ja sitäpaitsi koko hänen perintöosuutensa joutuva suvun -käytettävistä epämääräisiksi ajoiksi... Ja liikeasiat ovat käyneet -huonosti, toivottoman huonosti siitä hetkestä alkaen, jolloin minä -panin yli satatuhatta talooni... Voi hyvät ihmiset, ei ole hyvä sen -perheen laita, jossa riidellään, kuten me olemme tehneet. Uskokaa minua -— uskokaa mitä minä nyt sanon: Jos isä olisi elossa, jos hän olisi -nähnyt tämän, olisi hän ristinyt kätensä ja rukoillut meidän kaikkien -puolesta.» - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - - -Sota ja sotahuutoja, majoitusta ja hyörinää! Preussiläisiä upseereja -kulkee senaattori Buddenbrookin loistokerroksen parkettilattioilla, -suutelee talonrouvan kättä ja käy klubissa Christianin kanssa, joka on -palannut Öynhausenista, — samalla kuin Mengstrassen varrella mamsseli -Severin, konsulinnan uusi neitsyt, raahaa palvelustyttöjen kanssa -aluspatjoja »porttaaliin», vanhaan puutarhamajaan, joka on sotamiesten -olinpaikkana. - -Vilinää ja jännitystä kaikkialla! Sotaväkeä menee portista, toista -virtaa sijaan vaatien ruokaa, juomaa ja nukkumasijaa, täyttäen -asukkaiden korvat rummunpärrytyksellä, torventörähdyksillä, ja -komennussanoilla ja marssien taas pois. Kuninkaallisia prinssejä -tervehditään; läpikulkujoukkoja tulvii myötänään. Sitten jäädään -hiljaisuuden ja odotuksen valtaan. - -Myöhemmin syksyllä ja talvella palaavat joukot voitokkaina takaisin, -vaativat taas majoitusta ja marssivat helpotuksesta huokaavien -asukkaiden koteihin näiden hurratessa. — Rauha. Lyhyt, kohtalokas rauha -vuonna kuusikymmentäviisi. - -Ja noiden kahden sodan vaiheen välillä leikkii pehmeäkiharainen, -laajaan esiliinamekkoonsa puettu pikku Johann puutarhan suihkukaivon -luona tai »korokkeella», joka on vartavasten erotettu hänen -käytettäväkseen toisen kerroksen ulokkeesta pienellä pylväsrivillä, -leikkii neljän ja puolen vuotiaan viattomia leikkejä... Noita leikkejä, -joiden syvämielisyyttä ja viehätystä kukaan täysikasvanut ei enää -ymmärrä ja joihin ei tarvita muita välikappaleita kuin kolme kiveä -tai puupalikka, jonka kypärintöyhtönä on leijonankitakukka, mutta -joissa ennen kaikkea ilmenee tuon ikäkauden puhdas, voimakas, palava, -tahraton, pilaantumaton ja häiriintymätön mielikuvitus, ikäkauden, jota -elämä vielä karttaa, jolloin ei vielä velvollisuus eikä pakko tohdi -koskea meihin, jolloin näemme, kuulemme, nauramme, ihmettelemme ja -uneksimme maailman vaatimatta meiltä palveluksia... jolloin eivät ne, -joita me tahtoisimme rakastaa, vielä kärsimättömästi odota, miten me -voimme nuo palvelukset täyttää... Oi, ei ole kestävä kauan ennenkuin -raaka voima on hyökkäävä kimppuumme väkivaltaisena, kouluttaen, -kiusaten, typistäen, pilaten olemustamme... - -Tapahtui suuria asioita Hannon noin leikkiessä. Sota raivosi, -voitto vaappui puolelta toiselle ja pysähtyi paikalleen, ja Hanno -Buddenbrookin synnyinkaupunki, joka oli ymmärtäväisesti pysynyt -Preussin puolella, saattoi katsoa vahingonilolla rikasta Frankfurtia, -joka sai maksaa uskonsa Itävaltaan sillä, että lakkasi olemasta -vapaakaupunki. - -Mutta erään Frankfurtin suurkauppahuoneen vararikossa heinäkuussa, -heti aselevon jälkeen, kadotti kauppahuone Johann Buddenbrook yhdellä -iskulla kaksikymmentätuhatta taalaria. - - - - - - -KAHDEKSAS OSA. - - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - -Kun herra Hugo Weinschenk, joka oli ollut jonkun aikaa kaupungin -palovakuutusyhtiön johtaja, astui keinuvin ja itsetietoisin askelin -suuren eteisen poikki tiukasti napitettuine takkeineen, kapeine, -mustine, vakavuutta osoittavalla tavalla suupieliin kasvatettuine -viiksineen ja hiukan riippuvine alahuulineen, mennäkseen etumaisista -virkahuoneista takimmaisiin kädet nyrkissä ja kyynärpäät hiukan -heiluen, oli hän toimeliaan, vakavaraisen ja vaikuttavan miehen -perikuva. - -Ja Erika Grünlich, joka oli täyttänyt kaksikymmentä vuotta, oli -suurikasvuinen, kukoistava, punaposkinen ja terveyttä uhkuva neito. -Jos hän sattui kulkemaan portaita alas samalla kun herra Weinschenk -kulki eteisessä — eikä se sattunut harvoin — kohotti johtaja hattunsa -mustilta lyhyeksileikatuilta hiuksiltaan, jotka alkoivat harmahtaa -ohimoilta, keikutti enemmän kävelytakkiin puettua vartaloaan ja loi -nuoreen tyttöön hämmästyneen ja ihailevan katseen rohkeista, ruskeista -silmistään... jonka jälkeen Erika juoksi pois, kätkeytyi jollekin -ikkunapenkille ja itki kotvan aikaa neuvottomuudesta ja hämmingistä. - -Neiti Grünlich oli kasvanut Therese Weichbrodtin hoivissa kurituksessa -ja Herran nuhteessa, eivätkä hänen ajatuksensa kantaneet kauas. Hän -itki herra Weinschenkin silinteriä, tapaa, jolla tämä hänet nähdessään -kohotti ja jälleen laski kulmakarvansa, tämän kuninkaallista ryhtiä ja -heilahtelevia nyrkkejä. Mutta hänen äitinsä, rouva Permaneder, näki -pitemmälle. - -Tyttären tulevaisuus oli jo vuosikausia huolestuttanut häntä, sillä -Erika oli toisiin nuoriin tyttöihin verraten epäedullisessa asemassa. -Rouva Permaneder ei elänyt ainoastaan seuraelämän ulkopuolella, vaan -suhtautui myös vihamielisesti siihen. Olettamus, että häntä hänen -kaksinkertaisen avioeronsa tähden halveksittiin, oli muuttunut melkein -päähänpinttymäksi, ja hän luuli näkevänsä ylenkatsetta ja vihaa -siinäkin, missä oli ainoastaan välinpitämättömyyttä. Esimerkiksi -konsuli Hermann Hagenström, jonka rikkaus oli tehnyt iloiseksi ja -hyväntahtoiseksi, olisi luultavasti tervehtinyt häntä kadulla, -ellei katse, joka sivuutti hänen kasvonsa, nuo »hanhenmaksakasvot», -joita rouva Permaneder »vihasi kuin ruttoa», olisi kieltänyt sitä -mitä ankarimmin. Ja siitä johtui sekin, että myös Erika Grünlich -jäi ulkopuolelle enonsa, senaattorin, piirin, ettei hän ottanut -osaa tanssiaisiin ja että hänellä oli hyvin vähän tilaisuutta tehdä -herratuttavuuksia. - -Mutta Antonie-rouvan kiihkein toivo oli kuitenkin, varsinkin sen -jälkeen kun hän itse oli siirtynyt syrjään, että hänen tyttärensä voisi -täyttää ne toiveet, jotka häneen, äitiin, nähden olivat pettäneet, -ja että hän voisi tehdä naimakaupan, joka ollen samalla edullinen ja -onnekas koituisi perheen kunniaksi ja painaisi unhoon äidin kohtalot. -Hän toivoi sitä etenkin vanhemman veljensä vuoksi, joka viime aikoina -oli ollut niin masentuneella mielellä. Hän tahtoi voida osoittaa, ettei -suvun onni vielä ollut menetetty, ettei sen aika ollut vielä ohi... -Hänen myöhempi myötäjäissummansa, nuo 17 000 taaleria, jotka herra -Permaneder oli niin auliisti luovuttanut takaisin, odottivat Erikaa. -Ja heti kun hän oli huomannut tarkoilla ja kokeneilla silmillään sen -hellän suhteen, joka oli syntynyt hänen tyttärensä ja johtajan välillä, -alkoi hän anoa, että taivas lähettäisi herra Weinschenkin heidän -luokseen vierailulle. - -Ja taivas oli suopea. Herra Weinschenk ilmestyi vierailulle, talon -kolme naista, isoäiti, tytär ja tyttärentytär olivat häntä vastassa, -hän keskusteli kymmenen minuuttia ja lupasi pistäytyä joskus kahville -juttelemaan. - -Sekin tapahtui, ja tutustuttiin kummankinpuolin. Johtaja oli -kotoisin Schlesiasta, jossa hänen vanha isänsä vielä oli elossa, -mutta hänen omaisensa eivät olleet erittäin huomioonotettavaa -väkeä. Hugo Weinschenk oli pikemminkin »oman teon» mies, eikä -hänen itsetietoisuutensa ollut synnynnäistä, vaan hiukan -liioiteltua ja epäluuloista; hän ei myös tuntenut kaikkia muotoja, -ja hänen keskustelutaitonsa oli erittäin kankea. Hänen hiukan -pikkuporvarimaisessa kävelytakissaan oli muutamia kiiltäviä kohtia, -hänen kalvosensa suurine mustine nappeineen eivät olleet aivan -moitteettoman puhtaat, ja vasemman käden keskisormen kynsi oli jonkin -tapaturman kautta vioittunut aivan mustaksi ja muodottomaksi — mikä oli -sangen iloton näky. Mutta Hugo Weinschenk oli kunnianarvoisa, ahkera, -tarmokas mies, hänellä oli 12 000 markan vuotuiset tulot, ja hän oli -Erika Grünlichin silmissä suorastaan kaunis mies. - -Rouva Permaneder oli tajunnut nopeasti asian tilan ja arvioinut -sen. Hän vastusti avomielisesti konsulitarta ja senaattoria. Oli -päivänselvää, että asiasta oli oleva molemminpuolista hyötyä. Johtaja -Weinschenkillä samoin kuin Erikalla ei ollut seuratuttavia; molemmat -olivat kuin luodut toisiaan varten. Jos johtaja Weinschenk, jonka -tukka alkoi harmaantua ja joka läheni neljääkymmentä, aikoi perustaa -asemaansa vastaavan oman kodin, avasi liitto Erika Grünlichin kanssa -hänelle pääsyn erääseen kaupungin tunnetuimpaan perheeseen ja oli -tukeva häntä hänen työssään ja asemassaan. Ja mitä Erikan menestykseen -tulee, rohkeni rouva Permaneder ainakin sanoa sen, että tämä -säästyisi hänen kokemuksiltaan. Herra Permanederiä Hugo Weinschenk ei -muistuttanut vähimmässäkään määrässä ja Bendix Grünlichistä hän erosi -säännöllisten tulojensa ja vankan taloudellisen virkamiesasemansa -puolesta, josta hän saattoi kohota vielä korkeammalle. - -Sanalla sanoen: hyvää tahtoa ei puuttunut kummaltakaan puolelta. -Johtaja Weinschenkin kahvinjuontivierailut tihenivät tihenemistään -ja tammikuussa vuonna 1867 rohkeni hän pyytää Erika Grünlichin kättä -parilla suoralla, miehekkäällä, selvällä sanalla. - -Siitä alkaen kuului hän perheeseen, alkoi käydä »sukupäivillä» ja sai -kokea ystävällisyyttä morsiamen sukulaisten puolelta. Epäilemättä -hän tunsi heti, ettei hän ollut aivan paikallaan heidän joukossaan, -mutta hän peitti tuon tunteen sitä reimempaan esiintymiseen. Ja -konsulitar, Justus-setä ja senaattori Buddenbrook osoittivat tuota -kykenevää virastomiestä, tuota seuratottumusta vailla olevaa tulevaa -sukulaista kohtaan mitä suurinta hienotunteisuutta — mitä ei voi sanoa -Breitestrassen Buddenbrookin naisista. - -Sitä tarvittiinkin, sillä yhä uudelleen täytyi jonkun perheen -jäsenen koettaa karkoittaa parilla toisaanne johtavalla sanalla -äänettömyys, joka syntyi ruokapöydässä, kun johtaja leikitteli liian -kouriintuntuvasti Erikan poskilla tai käsivarsilla, kysyi, oliko -appelsiini-marmeladi jälkiruokaa tai ilmoitti, että »Romeo ja Julia» -oli Schillerin kirjoittama... Tämän kaiken hän teki reippaasti ja -itsetietoisesti, huolettomasti käsiään hykerrellen, istuen syrjittäin -tuolin selkänojaa vasten. - -Parhaiten hän sopi yhteen senaattorin kanssa, joka osasi ohjata -varmalla kädellä politiikkaa ja kauppa-asioita koskevaa keskustelua, -ilman että toinen joutui karille. Mutta hänen suhteensa Gerda -Buddenbrookiin muodostui kerrassaan toivottomaksi. Tuon naisen olemus -vaikutti häneen niin vieroittavasti, ettei hän keksinyt kuolemakseen -edes pari minuuttia kestävää keskustelunaihetta. Tietäessään rouvan -soittavan viulua, joka seikka oli tehnyt häneen voimakkaan vaikutuksen, -tyytyi hän kysymään tältä joka torstaina leikkisästi: »Miten on viulun -laita?» — Mutta kolmannen kerran jälkeen pidättyi senaattorin rouva -antamasta mitään vastausta. - -Christian tarkasti uutta sukulaista nenä kurtussa ja matki seuraavana -päivänä tarkasti hänen käytöstään ja puhettaan. Edesmenneen konsuli -Johann Buddenbrookin toinen poika oli parantunut nivelleinistään -Öynhausenissa, mutta hänen jäsenissään oli vieläkin kankeutta ja -ajoittainen »vaiva» vasemmalla puolella — siellä, missä kaikki hermot -olivat liian lyhyet — myöskään hänen muut häiriönsä, hengitys- ja -nielemisvaikeudet, sydämen epäsäännöllisyydet ja halvautumisoireet -tai niiden pelko eivät olleet suinkaan kadonneet. Eikä hänen -ulkomuotonsakaan vastannut kolmenkymmenen loppupuolella olevan miehen -näköä. Hänen päälakensa oli aivan kalju, vain niskapuolella ja -ohimoilla oli vielä harvaa punaista haiventa. Ja hänen pienet pyöreät -silmänsä, jotka harhailivat levottomina ja vakavina paikasta toiseen, -olivat entistä syvemmällä kuopissaan. Mutta hänen iso kyhmyinen nenänsä -törrötti myös entistä luisevampana ja mahtavampana sisäänvajonneiden -poskien ja suun yli riippuvien tuuheiden viiksien keskellä. Ja -hienosta, kestävästä englantilaisesta kankaasta tehdyt housut huljuivat -hänen kaitojen, väärien sääriensä ympärillä. - -Kotiin tultuaan oli hän asunut kuten ennenkin eräässä ensimmäisen -kerroksen käytävän viereisessä huoneessa äitinsä talossa, mutta -oleskeli enemmän klubissa kuin Mengstrassen varrella, sillä kotona ei -hänen elämänsä ollut erittäin suloista. Siellä hallitsi nyt Riekchen -Severin, Ida Jungmannin seuraaja, konsulittaren palveluskuntaa ja -talousasioita. Hän oli vanttera 27-vuotinen maalaistyttö, joka oli -talonpoikaisella tosiasiavaistollaan havainnut, että tuota toimetonta -juttujen kertojaa, joka vuoroin oli mahtava, vuoroin vaikeroi -surkeuttaan ja jota talon arvohenkilö, senaattori, katsoi yli olan, ei -tarvinnut häikäillä liikoja. Ja hän laiminlöi muitta mutkitta tämän -tarpeet. - -»Kyllä, kyllä, herra Buddenbrook!» hän sanoi, »mutta minulla ei nyt -ole aikaa!» Jolloin Christian katsoi häneen nenä kurtussa aivan kuin -kysyen: Etkö häpeä?... ja lähti jäykin säärin pois. - -»Luuletko sinä, että minulla lähimainkaan aina on huoneessani -kynttilää?» kysyi hän Tonyltä... »Hyvin harvoin! Enimmäkseen minun -täytyy riisuutua tulitikun valossa...» Tai sitten hän saattoi selittää -— sillä taskuraha, jonka hän sai äidiltään, oli riittämätön —: »niin, -ajat ovat huonot!... Toista oli ennen! Mitä sanot esimerkiksi siitä, -että minun täytyy usein lainata viisi killinkiä hammaspulveriin!» - -»Christian!» huusi rouva Permaneder. »Miten arvotonta! Tulitikun -valossa! Viisi killinkiä! Älä ainakaan puhu siitä!» Hän oli kiihtynyt, -kuohuksissaan, loukkaantunut pyhimpiä tunteitaan myöten; mutta se ei -muuttanut asiaa... - -Nuo viisi killinkiä, jotka Christian tarvitsi hammaspulveriin, lainasi -hän vanhalta ystävältään Andreas Giesekeltä, molempien oikeuksien -tohtorilta. Hänellä oli etua ja kunniaa tuosta ystävyydestään, sillä -asianajaja Gieseke, tuo »hummaaja», joka osasi säilyttää arvokkuutensa, -oli viime talvena valittu senaattoriksi vanhan Kaspar Överdieckin -ummistaessa hiljaa silmänsä ja tohtori Langhalsin jouduttua tämän -paikalle. Mutta hänen elämäntapoihinsa se ei vaikuttanut mitään. -Tiedettiin hänen omistavan paitsi keskikaupungilla sijaitsevaa -avaraa taloansa, jonka hän oli saanut naituaan neiti Huneuksen, myös -pienen, sievän, viiniköynnöksen peittämän huvilan esikaupungissa, -St. Gertrudissa, jossa asui eräs vielä nuori, erinomaisen kaunis, -tuntematonta sukuperää oleva nainen aivan yksin. Huvilan oven -yläpuolella komeili siroin kullatuin kirjaimin nimi: »Quisisana», ja -koko kaupungissa tunnettiin tuo rauhaisa huvila sillä nimellä; se -äännettiin pehmeästi epäselvin a-ääntein Mutta Christian Buddenbrook, -joka oli senaattori Gieseken paras ystävä, oli hankkinut itselleen -pääsyn Quisisanaan ja järjestänyt asiansa samoin kuin Aline Puvogelin -luona ja muissa samanlaatuisissa tapauksissa Lontoossa ja Valparaisossa -ja toisissa maailman kolkissa. Hän oli jutellut hänen kanssaan vähän, -»pitänyt häntä vähän hyvänä», ja kävi nyt tuossa vihreässä talossa yhtä -säännöllisesti kuin senaattori Gieseke. On tietymätöntä, tapahtuiko -tämä jälkimmäisen suostumuksella, mutta se on ainakin varma, että -Christian Buddenbrook nautti Quisisanassa aivan maksuttomasti samaa -viehättävää vaihtelua, josta senaattori Gieseken täytyi maksaa suuret -rahat vaimonsa kassasta. - -Pian sen jälkeen kun johtaja Hugo Weischenk oli julkaissut kihlauksensa -Erika Grünlichin kanssa, teki hän langolleen ehdotuksen, että tämä -astuisi vakuutusyhtiön palvelukseen, ja Christian tekikin ahkerasti -työtä palovakuutusyhtiön konttorissa kahden viikon ajan. Mutta sitten -kävi valitettavasti ilmi, että hänen vasemmassa kyljessään oleva -vaivansa ja muutkin vammansa pahenivat, että johtaja oli kovin kiivas -mies ja että tämä oli juljennut nimittää häntä erään erehdyksen -johdosta »hylkeeksi».... Seuraus oli, että Christianin oli pakko jättää -tuokin paikka. - -Madame Permaneder oli onnellinen, ja hänen valoisa mielialansa ilmeni -muun muassa senkaltaisissa lausunnoissa, että elämällä oli sentään -joskus hyvätkin puolensa. Ja hän puhkesi uuteen kukoistukseen noina -viikkoina, jotka vilkkaine puuhineen, lukuisine suunnitelmineen, -asuntohuolineen ja myötäjäiskuumeineen muistuttivat hänen omaa -kihlausaikaansa, nuorensivat hänen mieltään ja täyttivät sen -riemuisalla toivolla. Hänen tyttöaikaiset ilmeensä ja liikkeensä -palasivat ja hän rikkoi erään Jerusalemin-illan hartauden niin tyystin -vallattomalla hilpeydellään, että Lea Gerhardtkin laski käsistään -esi-isiensä suuren hartauskirjan katsoen ympärilleen kuuron ihmisen -suurin, tietämättömin ja epäluuloisin silmin... - -Erikan ei tarvinnut erota äidistään. Johtajan luvalla ja hänen -toivomuksestaan päätettiin, että Antonie-rouva ainakin aluksi asuisi -Weinschenkien luona opastaakseen tottumatonta Erikaa taloudenpitoon... -ja juuri tämä seikka se oli, joka herätti hänessä sen miellyttävän -tunteen kuin ei Bendix Grünlichiä eikä Alois Permanederiä olisi -milloinkaan ollutkaan ja kuin kaikki hänen elämänsä epäonnistumiset, -pettymykset ja kärsimykset häviäisivät olemattomiin ja hän nyt vielä -kerran saisi aloittaa kaiken alusta uusin toivein. - -Tosin hän kehoitti Erikaa kiittämään Jumalaa siitä, että tämä oli -suonut hänelle hänen rakastamansa miehen, kun sitävastoin hänen äitinsä -oli täytynyt tukahduttaa ensimmäinen mieltymyksensä velvollisuuden -ja järjen äänen tähden. Tosin hän kirjoitti Erikan ja johtajan nimet -sukupapereihin ilosta vapisevin sormin... mutta hän, hän itse, -Tony Buddenbrook, oli sittenkin varsinainen morsian. Hän se vielä -kerran tarkasteli oviverhoja ja mattoja, tutki läpi huonekalu- ja -taloustavarakaupat, katsasti ja vuokrasi hienon asunnon. Hän se -vielä kerran tuli jättämään hurskaan, laajan vanhempienkotinsa ja -oli lakkaava olemasta eronnut rouva; vielä kerran oli hänellä oleva -tilaisuus kohottaa päänsä ja aloittaa uusi elämä, herättää yleistä -mielenkiintoa ja edistää suvun kunniaa... Ja... oliko se unta vai totta -— esiin ilmestyi kaksi aamupukua! Kaksi aamupukua, toinen hänelle ja -toinen Erikalle, kaksi pehmeätä, kudotusta kankaasta valmistettua -aamupukua, joissa oli pitkät laahukset ja paksu samettinauhakimppu, -joka kulki kaula-aukosta helmaan asti. - -Mutta viikot kuluivat, ja Erika Grünlichin kihlausaika läheni -loppuaan. Nuori pari oli tehnyt vierailuja vain muutamiin perheisiin, -sillä johtaja, vakava ja seuraelämään tottumaton työihminen, tahtoi -omistaa vapaahetkensä kotielämälle... Kihlajaispäivälliset, joihin -paitsi morsiusparia, Thomas, Gerda, Friederike, Henriette ja Pfiffi -Buddenbrookia, otti osaa senaattorin lähin ystäväpiiri, pidettiin -Fischergruben talon suuressa salissa; eikä johtajan alituinen -Erikan paljaan kaulantaputtaminen taaskaan voinut olla herättämättä -ihmettelyä... Ja häät lähenivät. - -Pylvässali oli, kuten kerran ennen rouva Grünlichin seisoessa -myrttiseppel päässä, valittu vihkiäistoimituksen paikaksi. Rouva -Stuht Glockengiesserstrassen varrelta, joka seurusteli parhaimmissa -piireissä, auttoi morsianta atlaspuvun laskoksien järjestämisessä ja -vihreiden myrtinoksien kiinnittämisessä. Senaattori Buddenbrook oli -ensimmäinen ja Christianin ystävä senaattori tohtori Gieseke toinen -sulhaspoika, kaksi Erikan entistä täysihoitolatoveria oli kutsuttu -morsiustytöiksi, ja johtaja Hugo Weinschenk oli komea ja miehekäs -sulhanen, joka astui johdattaessaan morsianta tilapäisen alttarin -ääreen vain kerran Erikan maataviistävälle hunnulle. Pastori Pringsheim -toimitti vihkimisen kaikella mahdollisella juhlallisuudella kädet -ristissä rinnalla, ja kaikki sujui asiaankuuluvalla arvokkuudella. -Kun oli vaihdettu sormukset ja salissa oli kajahtanut kaksi »tahdon» -sanaa, toinen syvä, toinen heleä, molemmat hiukan käheät, purskahti -rouva Permaneder entisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden valtaamana -äänekkääseen itkuun — itku oli yhä hänen entistä välitöntä lapsellista -itkuaan — ja Buddenbrookin naiset, joista Pfiffi juhlan kunniaksi -oli kiinnittänyt kultaisen ketjun silmälaseihinsa, hymyilivät hiukan -happamasti, kuten tavallisesti tämänkaltaisissa tilaisuuksissa... Mutta -m:lle Weichbrodt, Therese Weichbrodt, joka viime vuosina oli kutistunut -entistä pienemmäksi, Sesemi Weichbrodt, jolla oli laihalla kaulallaan -soikea rintaneulansa, jossa oli hänen äitinsä muotokuva, lausui tuolla -ponnekkaalla juhlallisuudella, jonka tulee salata syvää sisäistä -liikutusta: »Tule onnelliseksi, hövä lapsi!» - -Sitten seurasi valkoisten jumaltenkuvien keskellä, jotka piirtyivät -sinisestä taustastaan muuttumattoman levollisissa asennoissaan, -juhlallinen, upea ateria, jonka loppupuolella vastanaineet poistuivat -lähteäkseen häämatkalle muutamien suurkaupunkien läpi... Se tapahtui -huhtikuun keskivaiheilla. Ja seuraavan kahden viikon kuluessa -suoritti rouva Permaneder yhdessä verhoilija Jacobsin kanssa yhden -mestarinäytteistään, heidän tilavan asuntonsa hienon sisustamisen, joka -oli vuokrattu Mittlere Bäckergruben varrelta ja jonka runsaasti kukilla -koristetut huoneet määräajan kuluttua sulkivat huomaansa palaavan -pariskunnan. - -Ja niin alkoi Tony Buddenbrookin kolmas avioliitto. - -Niin, tämä oli sattuvasti sanottu; senaattori oli lausunut tuon -sutkauksen eräänä torstaina, jolloin Weinschenkit eivät olleet -saapuvilla, ja rouva Permaneder oli hyväksynyt sen innolla. Hänen -niskoillaan lepäsivät kaikki taloudenpidon huolet ja vaivat, mutta -hänellä oli myös ilon ja ylpeyden aihetta. Ja eräänä päivänä, -tavatessaan arvaamatta kadulla konsulitar Möllendorpfin, syntyisin -Hagenström, loi hän tähän niin voitonvarman ja vaativan katseen, -että rouva Möllendorpf huomasi vihdoinkin tervehtiä ensin... Ilo ja -ylpeys yhtyivät hänen kasvoissaan vakavaksi juhlallisuudeksi hänen -näytellessään uutta kotia sukulaisille, jolloin Erika kulki vieressä -melkein kuin ihaileva vieras. - -Vetäen perässään pitkää laahustaan, olkapäät hiukan koholla, pää -takakenossa, käsivarrella atlasnauhoilla somistettu avainkoppa -— hän oli hullaantunut atlasnauhoihin — näytteli Antonie-rouva -talossakävijöille huonekaluja, oviverhoja, läpinäkyvää porsliinia, -välkkyviä hopea-astioita ja suuria öljymaalauksia, jotka esittivät -yksinomaan ruokatavarahiljaiselokuvia ja alastomia naisvartaloita, -sillä sellainen oli Hugo Weinschenkin maku, ja hänen jokaisesta -liikkeestään saattoi lukea: Katsokaa, tämän minä vielä olen saanut -aikaan elämässä. Tämä on melkein yhtä hienoa kuin Grünlichillä ja -paljon hienompaa kuin Permanederilla! - -Vanha konsulitar tuli taloon musta- ja harmaaraitaiseen silkkipukuun -puettuna, levittäen ympärilleen hienoa patshulin tuoksua, antoi -vaaleiden silmiensä kulkea rauhallisesti esineestä toiseen ja ilmaisi -äänekkääseen ihastukseen puhkeamatta olemuksellaan tyydytyksensä. -Senaattori tuli myös vaimoineen ja lapsineen, nauroi Gerdan kanssa -Tonyn onnellista intoa ja sai vaivoin estetyksi tämän yritykset tappaa -jumaloitu pikku Hanno korinttileivillä ja portviinillä... Sitten -tulivat Buddenbrookin naiset, jotka huomauttivat yksimielisesti -kaiken olevan niin kaunista, etteivät he, vaatimattomat naiset, olisi -mitenkään tulleet toimeen sen keskellä... Ja harmaa, kärsivällinen -ja laiha Klothilde antoi toisten nauraa itselleen ja joi neljä -kupillista kahvia, kiittäen sen jälkeen kaikkea muutakin hitaalla, -ystävällisellä äänellään... Silloin tällöin, kun ei klubissa ollut -ketään toisia, käväisi heidän luonaan myös Christian, joi lasillisen -benediktiini-likööriä ja kertoi aikovansa ruveta erään samppanja- -ja konjakkitehtaan asiamieheksi, jota alaa hän sanoi ymmärtävänsä. -Se oli helppo, miellyttävä toimi ja siinä sai olla oma herransa, -kirjoittaa silloin tällöin jonkun rivin muistikirjaansa ja ansaita -kädenkäänteessä kolmekymmentä taalaria. Sitten hän lainasi rouva -Permanderilta neljäkymmentä killinkiä, voidakseen ojentaa kukkavihkon -kaupunginteatterin ensimmäiselle rakastajattarelle ja joutui, herra -ties kuinka, puhumaan Lontoosta ja »Mariasta» ja »paheesta», kertoi -syyhyisestä koirasta, joka oli lähetetty laatikossa Valparaisosta -San Fransiskoon, ja jutteli, kerran vauhtiin päästyään, niin -mukaansatempaavasti ja hauskasti, että hän olisi voinut ylläpitää sillä -suuren seuran mielenkiinnon. - -Hän innostui, hän puhui kielillä. Hän puhui englantia, espanjaa, -alasaksaa ja Hampurin murretta, hän kertoi chileläisiä puukkojuttuja, -Whitechapelin varkausjuttuja, koetti muistella kuplettivarastoaan -ja alkoi esittää puoleksi laulaen, puoleksi lausuen, verrattomasti -elehtien seuraavaa: - - »Mä kuljin lystiksein - Noin aivan hiljalleen - Katua keikaillen. - Sattuupa neitinen - Nyt justiin etehein. - Se mennä hepsailee - Ja silmää heittelee - Ja nupin päässä keikkuu heissantei. - Mä virkan: 'Hempusein, - Kuin sievä oletten - Niin sallitteko käydä rinnallen?' - Hän kohden pyörähtää - Kurkkailee — veikistää — ja sanoo näin: - 'Ka, mennään sitten, poika, lystäämään!'» - -Tuskin hän oli ehtinyt loppuun, kun hän jo siirtyi juttelemaan sirkus -Renzistä ja kuvasi erään englantilaisen puheklovnin esiintymistä -niin elävästi, että luuli istuvansa sirkuksessa. Kuultiin alkumeteli -klovnin pyrkiessä näkyviin esiripun takaa huutaen »avatkaa ovi!», -kuultiin hänen toraamisensa tallimestarin kanssa ja miten hän leveällä, -uikuttavalla englantilaisella saksankielen murtamisella kertoi pitkän -jonon kaskuja ja juttuja. Hän kertoi miehestä, joka oli niellyt unessa -hiiren ja menee siitä syystä eläinlääkärin luo, joka neuvoo häntä -nielemään myös kissan... Toinen kertomus oli »isoäidistäni, terveestä -ja kukkeasta rouvasta», joka joutuu moniin seikkailuihin matkallaan -asemalle, koska hän oli terve ja kukkea, ja joka viimein saapuu perille -junan lähtiessä hänen nenänsä edestä... Christian taittoi tämän jutun -kärjen käskien riemuitsevasti: »Soittoa, herra kapellimestari!» ja -aivan kuin havahtui, kun ei soittoa kuulunut... - -Sitten hän yht'äkkiä vaikeni, hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen -liikkeensä veltostuivat. Hänen pienet, ruskeat, syvällä olevat silmänsä -alkoivat pyöriä levottoman vakavasti, hän siveli vasenta kylkeään ja -oli aivan sen näköinen kuin olisi hän kuunnellut ihmeellisiä, sisältään -kuuluvia ääniä... Hän joi vielä lasillisen likööriä, valpastui -uudestaan, koetti kertoa vielä yhden jutun ja lähti sitten pois -jotakuinkin raukealla tuulella. - -Rouva Permaneder, joka tähän aikaan oli erittäin naurunhaluinen ja -jolla oli ollut erinomaisen hauska, saattoi veljeään ilakoiden portaita -alas. »Näkemiin, herra asiamies!» hän sanoi. »Laulattaja, naurattaja! -Pässinpää! Tule taas pian käymään!» Hän nauroi täyttä kurkkua ja palasi -sisään. - -Mutta Christian Buddenbrook ei huomannut sitä; hän oli ajatuksissaan. -Mitähän, jospa minä kävisin Quisisanassa! Ja hattu hiukan kallellaan, -nojaten nunnanpäällä varustettuun keppiinsä laskeutui hän portaita -hitaasti, jäykästi ja hiukan ontuen. - - - - -TOINEN LUKU. - - -Oli kevät vuonna kuusikymmentäkahdeksan rouva Permanederin ilmestyessä -eräänä iltana kymmenen aikaan Fischergruben taloon. Senaattori -Buddenbrook istui yksin arkihuoneessa, jonka huonekalut olivat -päällystetyt oliivinvärisellä ripsikankaalla, pyöreän keskipöydän -ääressä ison kaasulampun valossa, joka riippui katosta. Hän oli -levittänyt eteensä Berlinin pörssilehden ja luki sitä pöydän yli -kumartuneena, savuke vasemman käden etu- ja keskisormen välissä, -nenällä kultasankaiset silmälasit, joita hänen viime aikoina oli -täytynyt käyttää työtä tehdessään. Hän tunsi sisarensa askeleet tämän -tullessa ruokasalin läpi, otti lasit nenältään ja katsoi jännittyneesti -pimeään, kunnes Tony sukelsi esiin oviverhojen välistä. - -»Sinäkö siinä olet. Hyvää iltaa. Joko olet tullut takaisin -Pöppenradesta? Miten ystäväsi voivat?» - -»Iltaa, Tom! Kiitos kysymästä, Armgard voi hyvin... Istutko yksin?» - -»Istun. Tulet kuin kutsuttuna. Minä olen syönyt illallista yhtä yksin -kuin paavi, sillä neiti Jungmann ei ole mikään varsinainen seuratoveri, -hän kun juoksee aina parin minuutin kuluttua katsomaan miten Hanno -jaksaa... Gerda on kasinolla. Tomayo soittaa viulua. Christian kävi -häntä hakemassa...» - -»Hyvänen aika. — Olen muuten huomannut viime aikoina, että Gerda ja -Christian viihtyvät hyvin yhdessä.» - -»Minä myös. Christianin jäätyä tänne on Gerda alkanut tuntea -mielenkiintoa häntä kohtaan. Ja hän kuuntelee myös tarkkaavasti -kun Christian kuvailee kipujaan... Ajatteles, hän huvittaa Gerdaa. -Äskettäin Gerda sanoi minulle: Hän ei ole porvari, Thomas! Hän on vielä -vähemmän porvari kuin sinä...» - -»Porvari... Porvari, Tom?! Haa, minusta tuntuu siltä, ettei taivaan -alla ole parempaa porvaria kuin sinä...» - -»No niin; eihän sitä tarvitse käsittää aivan sanojen mukaan!... -Riisu pois päällysvaatteet, lapsukainen. Sinä olet terveen näköinen. -Maalaisilma on kai tehnyt hyvää!» - -»Mainion hyvää!» sanoi toinen riisuen vaippansa ja sinipunaisilla -nauhoilla koristetun kapottihattunsa ja laskeutui majesteetillisesti -pöydän viereiseen nojatuoliin... »Vatsa ja yöuni ja kaikki on -parantunut tässä lyhyessä ajassa. Vastalypsetty maito ja makkara ja -kinkku panee lihomaan kuin karjan. Ja lisäksi tuore hunaja, Tom, jota -minä aina olen pitänyt tärkeimpiin ravintoaineisiin kuuluvana. Se on -puhdasta luonnontuotetta! Silloin tietää mitä nielee! Armgard oli -todella rakastettava muistaessaan meidän vanhaa kouluystävyyttämme ja -kutsuessaan minut luokseen. Ja herra von Maiboom oli samoin erittäin -huomaavainen... He pyysivät kovasti minua jäämään vielä pariksi -viikoksi, mutta tiedäthän, että Erika ei tahdo tulla toimeen ilman -minua, varsinkaan nyt kun pikku Elisabeth on maailmassa...» - -»_A propos_, miten tuo pienokainen jaksaa?» - -»Kiitos, kutakuinkin hyvin, Tom; lapsi on sangen vauraissa voimissa -neljäkuukautiseksi, vaikka Friederike, Henriette ja Pfiffi eivät -pitäneet häntä elämänkelpoisena...» - -»Entä Weinschenk? Miten hän käyttäytyy isänä? Minähän tapaan häntä -enimmäkseen vain torstaisin...» - -»Hän on muuttumaton! Näetkös: hän on kunnollinen ja ahkera mies ja -tavallaan myös aviomiehen esikuva, sillä hän inhoaa ravintoloita, -tulee suoraapäätä kotiin konttorista ja viettää vapaahetkensä meidän -parissamme. Mutta, Tom, — voimmehan puhua vapaasti näin kahden kesken: -Hän vaatii, että Erikan pitäisi aina olla iloinen, aina puhua ja laskea -leikkiä, sillä kun hän palaa väsyneenä ja masentuneena kotiin, tahtoisi -hän, että Erika puhelisi kepeästi ja iloisesti ja huvittaisi ja -virkistäisi häntä. Hän sanoo, että vaimo on sitä varten maailmassa...» - -»Pöllöpää!» mutisi senaattori. - -»Miten sanoit?... Mutta pahinta on, että Erikalla on taipumusta -alakuloisuuteen, Tom, hän on varmaan perinyt sen minulta. Hän on -toisinaan totinen ja vaitelias ja miettiväinen, ja silloin Weinschenk -haukkuu häntä ja kiivastuu ja sanoo sanoja, jotka eivät aina ole kovin -hienotunteisia. Sen huomaa muuten sangen usein, ettei hän ole hienosta -perheestä eikä ole valitettavasti saanut hyvää kasvatusta. Tunnustan -suoraan, että hän esimerkiksi pari päivää ennen minun Pöppenradeen -lähtöäni paiskasi maahan liemimaljan kannen siksi, että liemi oli liian -suolaista...» - -»Sievästi tehty!» - -»Ei, päinvastoin! Mutta älkäämme moittiko häntä siitä. Hyvänen aika, -onhan meillä kaikilla puutteemme, ja hän on niin mainion kunnollinen -ja luotettava ja uuttera mies... Niin, Thomas, karkea ulkokuori ja -hyvä sydän eivät ole pahinta maailmassa. Tulen juuri oloista, jotka -niinsanoakseni ovat surullisemmat. Armgard itki katkerasti meidän -joutuessamme kahden kesken...» - -»Mitä sanot! — Herra von Maiboom?...» - -»Niin, Tom; ja siksi minä tulin tänne. Tässä me istumme ja puhelemme, -mutta minä olen oikeastaan tullut puhumaan eräästä hyvin tärkeästä ja -vakavasta asiasta.» - -»Anna kuulua? Koskeeko se herra von Maiboomia?» - -»Ralf von Maiboom on hyvin rakastettava mies, Thomas, mutta aika -veitikka ja huijari. Hän on pelannut Rostockissa ja Warnemündessä -ja hänen velkansa ovat lukuisat kuin meren hieta. Sitä ei uskoisi, -kun elää pari viikkoa Pöppenradessa! Kartano on komea ja kaikki -näyttää rikkaalta, eikä maidosta ja makkarasta ja kinkusta ole -puutetta. Tuollaisella maatilalla ei monasti tiedä mitään olosuhteiden -todellisesta laidasta... He ovat mitä kurjimmassa tilassa, Tom, Armgard -tunnusti sen minulle sydäntäsärkevästi itkien.» - -»Sangen surullista.» - -»Se on helppo sanoa. Mutta asia on sellainen, etteivät nuo ihmiset -minun nähdäkseni pyytäneet minua luokseen aivan epäitsekkäistä syistä.» - -»Kuinka niin?» - -»Minä sanon sen sinulle, Tom. Herra von Maiboom tarvitsee rahaa, hän -tarvitsee nyt heti suuremman summan rahaa, ja tuntiessaan vaimonsa ja -minun vanhan ystävyyden ja tietäessään, että minä olin sinun sisaresi, -on hän pannut vaimonsa puhumaan omassa nimessään minulle, ja minä puhun -nyt vuorostani hänen nimissään... ymmärrätkö?» - -Senaattori siveli oikean kätensä sormenpäillä päälakeaan ja irvisti -hiukan. - -»Luulen ymmärtäväni», hän sanoi. »Sinun tärkeä ja vakava asiasi näkyy -viittaavan Pöppenraden viljapeltoihin, ellen erehdy. Mutta sinä ja -ystäväsi ette ole kääntyneet oikean miehen puoleen. Ensiksikään minä -en ole ollut milloinkaan asioissa herra von Maiboomin kanssa, ja tämä -olisi jotakuinkin omituinen suhteiden solmimistapa. Toiseksi olemme me, -isoisänisä, isoisä, isä ja minä tosin kyllä joskus antaneet luottoa -maalaisille, kun he ovat olleet luotettuja henkilöitä tai kun heidän -olosuhteensa ovat antaneet takeita takaisinmaksusta... Mutta se mitä -sinä pari minuuttia sitten kerroit herra von Maiboomista ja hänen -asioistaan, ei juuri tunnu varsin luotettavalta...» - -»Sinä erehdyt, Tom. Olen antanut sinun puhua loppuun, mutta -erehdyt. Tässä ei ole kysymyskään luotosta. Maiboom tarvitsee -kolmekymmentäviisituhatta markkaa...» - -»Tuhat tulimmaista!» - -»Kolmekymmentäviisituhatta markkaa vajaan kahden viikon sisään. Hänellä -on puukko kurkulla; sanalla sanoen: hänen täytyy koettaa myydä heti -paikalla!» - -»Kasvavaa viljaa! Mies-parka!» Senaattori, joka leikki silmälaseillaan, -ravisti päätään. »Mutta tämä olisi meidän menettelytavoillemme outo -tapaus», hän sanoi. »Olen kuullut puhuttavan sellaista Hessenissä, -jossa suuri osa maalaisista on juutalaisten käsissä... Kuka tietää -minkä nylkyrin verkkoon herra von Maiboom on takertunut...» - -»Juutalaisten? Nylkyrin?» huudahti rouva Permaneder aivan ymmällä... -»Sinustahan tässä on puhe, Tom, sinusta itsestäsi!» - -Thomas Buddenbrook heitti äkkiä lasit pöydälle, niin että ne liukuivat -vähän matkaa sanomalehteä pitkin, ja kääntyi kokonaan sisareensa päin. - -»Minusta?» äänsivät hänen huulensa kuulumattomasti; sitten hän sanoi -ääneen: »Mene nukkumaan, Tony! Sinähän puhut unissa.» - -»Niin, sanoi Ida Jungmannkin aina illalla, kun meillä juuri alkoi olla -oikein hauska. Mutta vakuutan sinulle, etten ole milloinkaan ollut -valppaampi ja virkumpi kuin nyt, vaikka tulen sinun luoksesi näin -öiseen aikaan ilmoittaakseni sinulle Armgardin — toisin sanoen Ralf von -Maiboomin ehdotuksen...» - -»Ja minä panen tuon ehdotuksen sinun lapsellisuutesi ja Maiboomin -neuvottomuuden laskuun.» - -»Neuvottomuuden? Lapsellisuuden? En ymmärrä sinua, Thomas, en ikävä -kyllä ole ollenkaan lapsellinen enää! Sinulle tarjoutuu tilaisuus hyvän -työn tekoon samalla kuin voit solmia elämäsi edullisimman kaupan...» - -»Voi sinua, hyvä lapsi, sinähän puhut paljasta pötyä!» huudahti -senaattori heittäytyen kärsimättömästi tuolin selustaa vasten. »Suo -anteeksi, mutta sinä saat minut lapsellisuudellasi aivan vimmastumaan! -Et siis käsitä, että kehoitat minua mitä arvottomimpiin, epäpuhtaisiin -vehkeilyihin? Vaadit, että minun olisi ruvettava kalastelemaan sameissa -vesissä? Että minun pitäisi hyötyä toisen kustannuksella, käyttää -hyväkseni tuon tilanomistajan hätää ja sysätä hänet perikatoon? -Pakottaa hänet myymään minulle vuoden sato puolella hinnalla, jotta -voisin kiskoa kiskurinkoron?» - -»Siltäkö kannalta sinä katsot asiaa?» sanoi nyt rouva Permaneder -arasti ja ajatuksiin vaipuen. Mutta sitten hän jatkoi taas vilkkaasti: -»Mutta eihän ole ollenkaan tarpeellista katsoa asiaa siltä kannalta, -Tom! Pakoittaa hänet? Ethän sinä pakota häntä, kun hän tulee itse -luoksesi. Hän tarvitsee rahaa ja tahtoisi järjestää asian tuttavien -kautta, miehestä mieheen, kaikessa hiljaisuudessa. Siksi hän on etsinyt -käsiinsä meidät, ja siksi minut kutsuttiin sinne!» - -»Hän erehtyy siis minuun ja kauppahuoneemme laatuun nähden. Minulla on -omat perityt tapani. Tuollaista kauppaa ei meidän liikkeessämme ole -tehty sataan vuoteen, enkä minä halua olla senkaltaisten yritysten -aloittaja.» - -»Onhan sinulla perityt tapasi, se on totta, Tom, ja kunnia sille! -Eikä isä olisi sellaiseen kauppaan ryhtynyt, se on varma, en minä -sitä väitäkään... Mutta vaikka olen tyhmä, tiedän kuitenkin, että -sinä olet toisenlainen ihminen kuin isä ja että sinä ryhtyessäsi -kauppahuoneen johtoon annoit puhaltaa aivan toisen tuulen ja että sinä -olet tehnyt monta sellaista asiaa, jota hän ei olisi tehnyt. Sinä -olet nuori ja yritteliäämpi. Mutta pelkään, että sinä viime aikoina -olet tullut aremmaksi jonkun epäonnistuneen yrityksen tähden... ja -että sinun menestyksesi väheneminen johtuu liiasta varovaisuudesta ja -tunnontarkkuudesta, joten päästät livahtamaan käsistäsi monta hyvää -kauppaa...» - -»Voi, rakas lapsi, ole jo vaiti, sinä kiihdytät minua!» sanoi -senaattori terävällä äänellä kääntelehtien puolesta toiseen. - -»Puhukaamme jostakin muusta!» - -»Näen, että sinä olet kiihtynyt, Tom. Olit sitä alusta alkaen, ja minä -jatkoin puhettani siksi, että saisin osoittaa sinun loukkaantuneen -aiheettomasti. Mutta jos tahdot tietää, miksi sinä olet kiihtynyt, on -syy siihen se, ettet sinä pohjaltasi sentään ole aivan tätä ehdotusta -vastaan. Sillä vaikka minä olen vain tyhmä nainen, tiedän kuitenkin -itsestäni ja muista, että ihminen kiihtyy ja suuttuu vain sellaisesta -ehdotuksesta, jota hän ei tunne voivansa vastustaa kyllin voimakkaasti, -ja johon hän olisi sisimmässään suostuvainen.» - -»Erittäin terävästi ajateltu», sanoi senaattori, puri rikki -savuke-imukkeensa ja oli vaiti. - -»Terävästi? Selvä kokemus sen on vain opettanut minulle. Mutta olkoon -miten on, Tom. En tahdo kiusata sinua. Ja kuinka voisin koettaa -taivuttaa sinua! En toki, minulla ei ole siihen tarpeeksi tietoja. Olen -vain tyhmeliini... Ikävä juttu... Mutta samantekevä. Asia innostutti -minua. Olin toiselta puolen järkytetty ja peloissani Maiboomien tähden -ja iloinen sinun puolestasi. Ajattelin: Tom on ollut viime aikoina -alakuloinen. Aikaisemmin hän valitteli, mutta nyt hän ei tee enää -sitäkään. Hän on kärsinyt joitakin tappioita, ajat ovat huonot, juuri -nyt kun minun asemani Jumalan armosta on jälleen parantunut ja kun -minä tunnen itseni onnelliseksi. Ja niin ajattelin sitten: Tuossa -olisi hänelle sopiva, edullinen kauppa. Sen avulla hän voi parantaa -monta vauriota ja osoittaa, ettei kauppahuone Johann Buddenbrookin -menestys ole vielä mennyt. Ja jos sinä olisit suostunut ehdotukseen, -olisin ollut ylpeä siitä, että olin voinut välittää tuon kaupan, -sillä kuten tiedät, olen minä aina uneksinut ja toivonut saada olla -hyödyksi niinellemme... No niin... asia on kai sitten selvä. — Minua -harmittaa vain, että Maiboomin sittenkin joka tapauksessa täytyy myydä -vilja etukäteen, Tom, ja jos hän etsii ostajaa tästä kaupungista, on -sellainen kyllä löytyvä... ja se on oleva Hermann Hagenström, tuo -veijari..» - -»Niin kyllä, ei tarvitse luulla, että hän päästäisi tuon tilaisuuden -käsistään», sanoi senaattori katkerasti. Johon rouva Permaneder vastasi -kolme kertaa peräjälkeen: »Näetkös, näetkös, näetkös!» - -Äkkiä alkoi Thomas Buddenbrook pudistaa päätään ja nauraa. - -»Se on niin hassua... Tässä me puhumme hirveän vakavasti — ainakin sinä -— asiasta, joka on aivan epämääräinen! Minä en tietääkseni ole edes -vielä kysynyt, mistä on kysymys, mitä herra von Maiboom tahtoo myydä... -En tunne koko Pöppenradea...» - -»Sinun pitäisi tietysti mennä sinne ensin!» sanoi Tony innokkaasti. -Rostockiin ei ole kuin pieni pyörähdys, eikä siitä ole heille senkään -vertaa! Mitäkö hän tahtoo myydä? Pöppenrade on suuri tila. Tiedän -varmasti sen tuottavan yli tuhat säkkiä vehnää... tarkalleen en -voi sanoa. Rukiin, kauran ja ohran määrää en tiedä. Lieneekö niitä -500 säkkiä kutakin lajia, enemmän vai vähemmän, en tiedä. Kaikki -on mainiossa kunnossa, sen voin sanoa. Mutta lukuja en voi sinulle -esittää, Tom, olen hanhi. Sinun pitäisi tietysti matkustaa sinne...» - -Syntyi äänettömyys. - -»Ei kannata enää puhua asiasta», sanoi senaattori päättävästi, -tarttui silmälaseihinsa, työnsi ne liivintaskuun, napitti takkinsa ja -alkoi kävellä edestakaisin reippain, varmoin askelin, poistaakseen -pienimmänkin horjuvaisuuden merkin. - -Sitten hän jäi seisomaan pöydän ääreen ja sanoi, kumartuen sisarensa -puoleen ja naputtaen pöydän laitaa koukistetulla etusormellaan: »Minä -kerron sinulle, rakas Tony, erään tapauksen, joka on selvittävä -minun kantani tähän asiaan nähden. Tunnen sinun ihailusi aatelia -kohtaan yleensä ja Mecklenburgin ylimystöä kohtaan eritoten, siksi -pyydän sinua kuuntelemaan kärsivällisesti erään tuollaisen herran -kunniakirjaa... Tiedäthän, että heidän joukossaan on monta, jotka -eivät anna liikaa arvoa kauppasäädylle, vaikka he tarvitsevat sitä -ja päinvastoin, ja jotka — suomastaan tunnustuksesta huolimatta -— yliarvioivat tuottajan aseman välittäjään nähden. Jotka siis, -sanalla sanoen, eivät pidä kauppiasta juuri kaupustelevaa juutalaista -parempana, jolle he, tietäen tulevansa puijatuiksi, luovuttavat -käytetyt vaatteensa. Olen ylpeä siitä, etten minä ylimalkaan ole tehnyt -noihin herroihin tunnottoman nylkyrin vaikutusta, ja olen toiselta -puolen tavannut heidän joukossaan paljon kitsaampia henkilöitä kuin -mitä itse olen. Kerran minun täytyi tehdä seuraava pieni voimatemppu -saattaakseni itseni seurustelusuhteessa vähän lähemmäksi erästä -sellaista herraa... Se oli Gross-Poggendorfin omistaja kreivi Strelitz, -hyvin sukuylpeä herra, josta sinä varmaan olet kuullutkin ja jonka -kanssa minulla joku vuosi sitten oli paljon yhteisiä asioita; hän -käytti neliskulmaista monokkelia — en ymmärrä miten se ei leikannut -hänen ihoaan — kiiltonahkaisia kaulussaappaita ja kultakahvaista -ratsupiiskaa. Hänen oli tapana katsoa minuun suu puoliavoinna ja -silmät puoliummessa jostakin luoksepääsemättömästä korkeudesta... Ensi -käyntini hänen luonaan oli merkitsevä. Edellä olleen kirjeenvaihdon -jälkeen menin hänen luokseen ja astuin palvelijan ilmoittamana hänen -työhuoneeseensa. Kreivi Strelitz istui kirjoituspöytänsä ääressä. Hän -vastaa kumarrukseeni kohoten puoleksi istualtaan, kirjoittaa loppuun -kirjeen viimeisen sivun, kääntyy sitten puoleeni katsoen ohitseni -ja alkaa neuvotella tavarastaan. Minä nojaan sohvapöytää vastaan, -panen käsivarret ja jalat ristiin ja nautin hupaisasta tilanteesta. -Viisi minuuttia keskustelen seisoaltani. Seuraavien kymmenen minuutin -kuluessa istun pöydän laidalla, heiluttaen toista jalkaa ilmassa. -Neuvottelut jatkuvat, ja neljännestunnin kuluttua sanoo hän minulle -tosiylimyksellisen arvokkaasti tuolia osoittaen: »Ettekö halua istua?» -— »Istua?» sanon minä.... »Kiitoksia, minä olen istunut jo hyvän aikaa.» - -»Sanoitko niin? Sanoitko niin?» huudahti rouva Permaneder -ihastuksissaan... Hän oli unohtanut koko edellä olleen keskustelun ja -ajatteli nyt vain Thomaksen kertomusta. »Olit istunut jo hyvän aikaa! -Mainiota!»... - -»No niin. Ja tuosta hetkestä alkaen muuttui kreivin käytös, hän ojensi -minulle kätensä tullessani ja pyysi heti istumaan... ja meistä tuli -vähitellen melkein hyvät ystävät. Mutta miksi luulet minun kertoneen -tämän? Kysyäkseni sinulta: Luuletko, että minulla olisi sydäntä, -oikeutta ja kylliksi sisäistä varmuutta opettaakseni herra von -Maiboomiakin samalla tapaa, jos hän neuvotellessaan kanssani satonsa -hinnasta unohtaisi pyytää minua istumaan...?» - -Rouva Permaneder oli vaiti. »Hyvä», sanoi hän ja nousi. »Sinä voit -olla oikeassa, Tom, enkä minä tahdo kiusata sinua. Tottapa sinä tiedät -mitä teet ja mitä et tee, ja sillä hyvä. Mutta se sinun pitää uskoa, -että minä olen tarkoittanut hyvää... Se on siis päätetty! Hyvää yötä, -Tom!... Ai ei, odotahan. Minun täytyy ensin suudella Hannoa ja sanoa -hyvästit kelpo Idalle... Käväisen sitten vielä täällä...» - -Ja niin hän meni. - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Hän nousi toiseen kerrokseen, kulki ulokkeen sivu, joka jäi oikealle, -astui pylväskäytävän valkoisen, kullalla koristetun kaidepuun -viertä etuhuoneeseen, jonka ovi oli auki ja josta toinen käytävä -vei vasemmalle senaattorin pukeutumishuoneeseen. Sitten hän painoi -varovasti vastapäätä olevan oven ripaa ja astui sisään. - -Huone, johon hän tuli, oli erittäin tilava ja sen ikkunoiden edessä -oli runsaslaskoksiset, suurikukalliset verhot. Seinät olivat hiukan -paljaat. Isoa, mustakehyksistä vaskipiirrosta lukuunottamatta, -joka riippui neiti Ida Jungmannin vuoteen yläpuolella, ja Giacomo -Meyerbeerin kuvaa, jonka ympärillä oli hänen oopperoittensa -henkilöhahmoja, ei seinillä ollut muuta kuin joku englantilainen -kuvapainos, joka esitti keltakutrisia, koreapukuisia lapsia ja joka -oli kiinnitetty seinälle nuppineuloilla. Ida Jungmann istui keskellä -huonetta suuren aukivetopöydän ääressä parsien Hannon sukkia. -Uskollinen preussitär oli yli viidenkymmenen vuoden vanha, mutta vaikka -hän oli alkanut harmaantua varhain, ei hänen sileä päälakensa ollut -vieläkään kokonaan valkoinen, vaan oli jäänyt epätasaiseksi, hänen -suora vartalonsa oli yhtä luiseva ja vankka, hänen ruskeat silmänsä -yhtä kirkkaat ja väsymättömän valppaat kuin kaksikymmentä vuotta sitten. - -»Hyvää iltaa, rakas Ida!» sanoi rouva Permaneder hiljaa, mutta -iloisesti, sillä veljen tarina oli saanut hänet mitä parhaimmalle -tuulelle. »Mitä sinulle, vanhalle konkarille, kuuluu?» - -»Ai, ai, Tonychen, lapsukainen? Näin myöhään täällä?» - -»Niin, olin veljeni luona... meillä oli kiireellistä puhuttavaa... -Asiasta ei valitettavasti tullut mitään... Nukkuuko poika?» kysyi -hän nyökäten päätään pientä vuodetta kohti. Vuode oli vasemmalla -sivuseinällä, vihreän verhon peittämä pääpuoli korkean oven vieressä, -joka vei senaattori Buddenbrookin ja hänen puolisonsa makuuhuoneeseen... - -»Kyllä», kuiskasi Ida, »hän nukkuu». Rouva Permaneder astui -varpaisillaan pienen sängyn luo, kohotti varovasti verhoja ja kumartui -alas katsomaan nukkuvaa veljenpoikaansa. - -Pikku Johann Buddenbrook nukkui selällään, mutta oli kääntänyt pitkän -vaaleanruskean tukan ympäröimät kasvonsa huoneeseen päin ja hengitti -hiljaa tuhisten tyynyyn. Hänen toinen kätensä, jonka sormenpäät -pistivät esiin yöpaidan aivan liian pitkistä ja leveistä hihoista, -oli rinnalla, toinen hänen vieressään peitteellä, ja silloin tällöin -nytkähtelivät koukistuneet sormet hiljaa. Raollaan olevissa huulissakin -näkyi heikkoa värähtelyä, aivan kuin ne olisivat koettaneet muodostaa -sanoja. Väliin kulki noiden kasvojen yli alhaalta ylöspäin tuskallinen -ilme, joka alkoi leuan nytkähtelyllä, levisi suun vaiheille, sai hennot -sieramet värisemään ja liikutti kapean otsan jänteitä... Pitkät ripset -eivät voineet peittää silmäkulmissa piileviä tummia varjoja. - -»Hän näkee unta», sanoi rouva Permaneder liikutettuna. Sitten hän -kumartui lapsen yli, suuteli hellävaroen hänen unen lämmittämää -poskeaan, järjesti huolellisesti paikoilleen verhot ja meni jälleen -pöydän luo, jonka ääressä Ida lampun keltaisessa valossa paraikaa veti -uutta sukkaa parsimasienen päälle, tarkasti reikää ja alkoi parsia. - -»Sinä parsit, Ida. Ihmeellistä! Minä en oikeastaan tunnekaan sinua -muullaisena!» - -»Niin, Tonyseni... Tuo poika on alkanut kuluttaa niin uskomattomasti -sukkia kouluun jouduttuaan!» - -»Mutta hänhän on niin hiljainen ja kiltti lapsi?» - -»Niin kyllä... Mutta sittenkin.» - -»Onko hänestä hauska käydä koulua?» - -»Ei, Tonyseni. Hän olisi mieluummin tahtonut lukea minun johdollani -eteenkinpäin. Ja se olisi ollut niin hyvä minustakin, sillä eiväthän -nuo herrat tunne häntä pienestä asti, kuten minä, eivätkä tiedä, miten -häntä on opetettava... Tarkkaavaisuus on vaikea asia hänelle, ja hän -väsyy usein pian...» - -»Lapsi parka! Joko häntä on lyöty?» - -»Eihän toki! Herranen aika... eiväthän he nyt voisi olla niin -kovasydämisiä! Kun tuo lapsi katsoo heihin suurilla silmillään...» - -»Miten hän oikein selvisi ensi kerralla? Itkikö hän?» - -»Itki. Hän itkee niin vähästä... Ei ääneen, vaan hiljaa itsekseen... -ja sitten hän piti kiinni herra veljesi takinliepeestä ja pyysi -pyytämistään, ettei tämä jättäisi häntä yksin...» - -»Vai saattoi minun veljeni hänet sinne?... Niin, se on vaikea hetki, -Ida. Muistan oman ensimmäisen koulupäiväni kuin olisi se ollut eilen! -Minäkin itkin... ulvoin kuin kahlekoira, se oli hirveän vaikeata. Ja -miksi? Siksi, että minulla oli ollut kotona yhtä hyvä kuin Hannolla. -Kaikki hienojen perheiden lapset itkivät, huomasin sen heti, toiset -eivät olleet millänsäkään, vaan töllistelivät meitä irvistellen... Hyvä -Jumala! mikä häntä vaivaa, Ida?!» - -Hänen kuvaava kädenliikkeensä jäi kesken, ja hän kääntyi -pelästyneenä sänkyyn päin, josta kuuluva huuto oli keskeyttänyt -hänen puhelunsa, hätäinen huuto, joka seuraavalla hetkellä toistui -vielä tuskallisempana, vielä kauhistuneempana, uudistuen sitten -neljä viisi kertaa peräjälkeen... »Voo-ih, vooih, voo-ih!» Se oli -järkytetty, epätoivoinen vastalause johonkin kauheaan, mitä hän näki -tai koki... Sitten kavahti pikku Johann seisaalleen vuoteessa, ja -mumisten käsittämättömiä sanoja katsoi hän selkoselällään olevine, -kullanruskeine silmineen tajuttomasti, jäykästi ympärilleen... - -»Ei mikään», sanoi Ida. »_Pavor_. Se on usein vielä paljon ankarampi.» -Ja hän laski tyynesti syrjään työnsä, astui pitkine raskaine -askeleineen Hannoa kohden ja asetti hänet takaisin peitteen alle puhuen -hänelle samalla matalalla, rauhoittavalla äänellä. - -»Niinkö, vai 'pavor'... » sanoi rouva Permaneder. »Herääkö hän nyt?» - -Mutta Hanno ei herännyt, vaikka hänen silmänsä olivat selällään ja -vaikka hänen huulensa yhä liikkuivat... - -»Mitä? Kas niin... Kas niin... Emme me nyt enää lorua... Mitä sinä -sanot?» kysyi Ida. Rouva Permanederkin astui lähemmäksi kuunnellakseen -tuota levotonta muminaa ja hokemista. - -»... Tahdon... pikku... puutarhaan...» sanoi Hanno kankein kielin... -»kastaa kukkiani...» - -»Hän lausuu runojaan», selitti Ida Jungmann päätään pudistaen. »Kas -niin, kas niin. Riittää jo, nuku nyt, poikaseni!...» - -»Silloin... siellä aivastaa... kyssäniska vaari...» saneli Hanno -huokaisten. Mutta äkkiä hänen kasvonpiirteensä muuttuivat, silmät -sulkeutuivat puoliksi, hän liikutti päätään edestakaisin tyynyllä ja -jatkoi hiljaisella, tuskaisella äänellä: - -»Kuuhut paistaa huoneeseen, Lapsi itkee hiljalleen, Kello lyö jo -kaksitoista, Herra auta angervoista!...» - -Tämän sanottuaan hän nyyhkäisi, silmistä pusertuivat kyyneleet ja -lähtivät vierimään hitaasti poskia pitkin... ja silloin hän heräsi. Hän -syleili Idaa, katsoi kostein silmin ympärilleen, supisi tyytyväisesti -»Tony-täti», käännähti ja nukkui sitten rauhallisesti edelleen. - -»Kummallista!» sanoi rouva Permaneder Idan istuuduttua taas pöydän -ääreen. »Mitä runoja ne olivat, Ida?» - -»Ne ovat hänen lukukirjastaan», vastasi neiti Jungmann, »sen nimi -on 'Pojan taikatorvi'. Ne ovat niin lystikkäitä... Hannolla on -ollut nämä läksynä viime päivinä ja hän on puhunut paljon tuosta -kyssäniskavaarista Tunnetko sinä sen runon?... Se oli aivan kaamea. -Tuo kyssäniskavaari on kaikkialla, rikkoo keittokattilan, syö hillot, -varastaa puut, estää rukin pyörimästä, nauraa ihmisille... ja viimeksi -hän pyytää rukoilemaan puolestaan! Ja tämän hän nyt on saanut aikaan. -Poika ei ajattele muuta päivällä eikä yöllä. Arvaapas mitä hän sanoi -äsken? Hän sanoi pari kolme kertaa: 'Ei hän tahdo tehdä pahaa, eikö -totta, Ida, ei hän tahdo tehdä pahaa... Hän tekee niin siksi, että -hän on surullinen, ja sitten hän on vielä surullisempi... Mutta kun -rukoilee, ei hänen enää tarvitse tehdä niin!’ Ja tänä iltanakin, kun -hänen äitinsä tuli sanomaan hyvää yötä ennen konserttiinmenoaan, kysyi -poika häneltä, pitikö hänen rukoilla kyssäniskavaarin puolesta...» - -»Rukoiliko hän?» - -»Ei ääneen, mutta luultavasti itsekseen. Mutta tuota toista runoa -lukiessaan ei hän puhunut mitään, itki ainoastaan. Hän itkee niin -vähästä, tuo poika raiska, eikä tahdo osata sitten ollenkaan lakata...» - -»Mutta mikä siinä sitten on niin surullista?» - -»Mistä minä tiedän... Hän ei pääse koskaan alkua pitemmälle, jota -sanellessaan hän nytkin unissaan nyyhkytti... ja lopummalla hän taas -itkee ajomiestä, joka jo neljän aikaan nousee olkivuoteeltaan...» - -Rouva Permaneder nauroi liikutettuna, mutta tuli sitten vakavaksi. - -»Tiedätkös, Ida, tuo ei ole ollenkaan hyvä, ei ollenkaan, että kaikki -koskee häneen niin syvästi. Ajomies nousee neljältä — hyvänen aika, -sehän on luonnollista, koska hän on ajomies. Lapsella näkyy olevan -taipumusta ottaa kaikki asiat liiaksi sydämelleen — olen huomannut -sen jo ennen — ja sen täytyy kuluttaa häntä. Siitä pitäisi puhua -kerran vakavasti Grabowille... Mutta toiselta puolen on niin», lisäsi -hän vieden käsivarret ristiin ja rummuttaen tyytymättömästi jalkansa -kärkeä maahan, »että Grabow alkaa käydä vanhaksi, ja vaikka hän on -äärettömän hyvä ja vilpitön ihminen, en minä anna hänelle kovin -suurta arvoa lääkärinä, Ida, Jumalaparatkoon. Esimerkiksi juuri mitä -tulee Hannon heräämiseen yöllä, hänen tuskakohtauksiinsa unessa... -Grabow tietää niistä, mutta ei tee muuta kuin toteaa, mitä se on, ja -sanoo sen latinalaisen nimen: _pavor nocturnus_... hyvä Jumala, se -on sangen opettavaa... Hän on hyvä mies ja hyvä perheystävä, mutta -mikään nero hän ei ole. Etevä mies on toisen näköinen ja hänestä -näkyy jo nuorena, että hänessä on jotakin erikoista. Grabow on elänyt -vuonna neljäkymmentäkahdeksan. Hän oli nuori silloin. Mutta luuletko -hänen milloinkaan innostuneen — innostuneen vapaudesta ja oikeudesta -ja etuoikeuksien ja mielivallan kukistamisesta. Hän on oppinut -mies, mutta minä olen varma siitä, että silloiset yliopistojen ja -sanomalehtien ohjesäännöt ovat jättäneet hänet aivan kylmäksi. Hän ei -ole milloinkaan intoillut, ei milloinkaan mennyt yli rajojen... Hänen -pitkät, lempeät kasvonsa ovat aina olleet samanlaiset, hän on määrännyt -lääkkeeksi kyyhkyspaistia ja ranskanleipää ja vakavammassa tapauksessa -ruokalusikallisen kamomillateetä... Hyvää yötä, Ida... Ehei, maailmassa -on aivan toisenlaisia lääkäreitä!... Vahinko, etten saanut tavata -Gerdaa.... Kiitos, käytävässä on vielä valoa... Hyvää yötä.» - -Kun rouva Permaneder ohimennessään avasi ruokasalin oven huutaakseen -veljelleen hyvää yötä arkihuoneeseen, näki hän, että koko huonerivi oli -valaistu ja että Thomas kulki edestakaisin kädet selän takana. - - - - -NELJÄS LUKU. - - -Yksin jäätyään oli senaattori istuutunut entiselle paikalleen pöydän -ääreen, ottanut esiin silmälasinsa ja aikonut jatkaa sanomalehden -lukua. Mutta parin minuutin kuluttua oli hän jo nostanut katseensa -painetusta paperista ja tuijottanut rävähtämättä, asentoaan muuttamatta -kauan aikaa oviverhojen välitse pimeään salonkiin. - -Miten toisiksi muuttuivatkaan hänen kasvonsa hänen yksin jäätyään! -Suun ja poskien lihakset, jotka tavallisesti olivat niin ankaran kurin -alaisina, herpaantuivat ja veltostuivat; oli aivan kuin naamari olisi -pudonnut hänen kasvoiltaan, ja hänen jo kauan vain tahdonponnistuksella -pysytetty valpas, huomaavainen, rakastettava ja tarmokas ilmeensä -vaihtui kiusaantuneen väsymyksen ilmeeksi. Hänen silmänsä, jotka -tuijottivat sameina ja surullisina ja hajamielisinä yhteen paikkaan, -kyyneltyivät, ja hän käsitti, rohkenematta enää pettää itseänsä, -kaikista päässään pyörivistä sekavista, painostavista ja rauhattomista -ajatuksista yhden ainoan — sen epätoivoisen ajatuksen, että Thomas -Buddenbrook oli neljänkymmenenkahden ikäisenä uupunut mies. - -Hän siveli hitaasti ja syvään hengittäen otsaansa ja silmiään, -sytytti koneellisesti uuden savukkeen, vaikka tiesi sen tekevän -pahaa, ja tuijotti edelleen savun läpi pimeään... Minkä vastakohdan -muodostivatkaan hänen piirteittensä kärsivä velttous ja tuo -sankarimaiseen tapaan kammattu ja hoidettu pää — hajuvesin -pirskoitettuine, suipoiksi kierrettyine viiksineen, äärimmäisen -tarkasti ajeltuine leukoineen ja poskineen ja huolellisesti -käherrettyine tukkineen, jonka alkava harventuminen päälaella oli -mahdollisuuden mukaan peitetty ja joka muodosti syvän lahdekkeen -kummallekin ohimolle. Se oli kammattu kapealle jakaukselle eikä -lainehtinut enää kiharoina korvien yli, kuten ennen, vaan oli lyhyeksi -leikattu, ettei sen harmaantumista huomattaisi... Hän itse tunsi -tuon vastakohdan ja tiesi, ettei kukaan kaupunkilainen voinut olla -huomaamatta ristiriitaa, joka oli olemassa hänen eloisan, jäntevän -toimeliaisuutensa ja kasvojen himmeän kalpeuden välillä. - -Ei niin, ettei hän olisi ollut kuten ennenkin tärkeä ja korvaamaton -henkilö kaupungin asioissa. Ystävät toistivat hänelle lakkaamatta -pormestari tohtori Langhalsin sanoja, tämän vahvistaessa kauas -kuuluvalla äänellä edeltäjänsä Överdieckin lausuntoa siitä, että -senaattori Buddenbrook oli pormestarin oikea käsi. Eivätkä kadehtijat -voineet tätä kieltää. Mutta kauppahuone Johann Buddenbrook ei enää -ollut sama kuin se oli ollut ennen; ja tämä oli niin julkinen -totuus, että herra Stuht Glockengiesserstrassen varrelta saattoi -kertoa sen vaimolleen heidän syödessään yhdessä silavakeittoaan -päivällisverokseen... ja tuo totuus pani Thomas Buddenbrookin ähkymään. - -Ja kuitenkin hän itse oli pääsyyllinen sen levenemiseen. Hän oli rikas -mies, eikä yksikään kauppahuoneen kärsimistä tappioista, ei edes -vuoden kuudenkymmenenkuuden vakava vaurio, ollut voinut todenteolla -horjuttaa sen asemaa. Mutta vaikka hän tietenkin edusti asemaansa -samaan tapaan kuin ennen ja vaikka hänen pitämillään päivällisillä oli -tarjona vieraiden odottama määrä ruokalajeja, oli kuitenkin kuvitelma, -että hänen onnensa ja menestyksensä olivat mennyttä, kuvitelma, joka -pikemminkin oli sisäinen tuntemus kuin ulkonaisiin tosiseikkoihin -perustuva totuus, saattanut hänet niin epäluuloisen arkuuden valtaan, -että hän alkoi, mitä hän ei ollut tehnyt koskaan ennen, käännellä -rahoja käsissään ja harjoittaa pikkumaisen tarkkaa säästäväisyyttä -taloudessaan. Tuhat kertaa oli hän jo katunut uuden kalliin talonsa -rakennuttamista, joka ei ollut, niin hän luuli, tuottanut muuta kuin -pelkkää onnettomuutta. Kesänaikaiset matkat peruutettiin, ja pieni -kaupunkipuutarha sai korvata oleskelun rannikolla tai vuoristossa. -Ateriat, jotka hän nautti puolisonsa ja pikku Hannon kanssa, olivat -hänen uudistuneen käskynsä mukaan niin yksinkertaiset, että se vaikutti -naurettavalta laajan parkettilattiaisen ruokasalin muun komeuden -rinnalla, johon kuului korkea, ylellisesti koristettu katto ja mahtavat -tammiset huonekalut. Jo kauan aikaa oli jälkiruokaa saanut olla vain -sunnuntaisin... Hänen pukeutumisessaan ei tapahtunut muutosta. Mutta -Anton, talon monivuotinen palvelija, tiesi kuitenkin kertoa keittiössä, -että senaattori vaihtoi nykyään aluspaitaa vain joka toinen päivä, -koska pesu kulutti hienoja alusvaatteita... Hän tiesi enemmänkin. Hän -tiesi senkin, että hänen oli lähdettävä paikastaan. Gerda pani vastaan; -kolme palvelijaa ei riittänyt näin suuren talon kunnossapitoon. Mutta -mikään ei auttanut: Anton sai kohtuullisen rahalahjan ja hänen oli -jätettävä paikkansa kuskinpukilla, jossa istuen hän monet vuodet oli -kyydinnyt Thomas Buddenbrookin senaattiin. - -Näiden määräysten mukainen oli myös kauppa-asioiden nykyinen iloton -tahti. Niissä ei näkynyt enää jälkeäkään siitä uudesta virkeästä -hengestä, jolla Thomas Buddenbrook kerran oli elävöittänyt toimintansa, -— ja hänen kumppaninsa, herra Friedrich Wilhelm Marcus, jonka -yhtiöosuus oli vain hyvin pieni ja jolla ei milloinkaan ollut ollut -tuntuvampaa vaikutusta asioiden menoon, oli luonnostaan kokonaan -aloitekykyä vailla. - -Vuosien kuluessa oli tämän pikkumaisuus lisääntynyt ja muuttunut -suorastaan omituisuudeksi. Hän tarvitsi neljännestunnin sikarin -leikkaukseen ja sen kärjen pistämiseen rahakukkaroonsa, minkä hän teki -arvelevasti viiksiä sivellen, rykien ja epäluuloisesti ympärilleen -vilkuen. Iltaisin, kaasulamppujen valaistessa kirkkaasti konttorin -joka nurkan, ei hän jättänyt milloinkaan asettamatta palavaa kynttilää -pulpetilleen. Sillä joka puolen tunnin kuluttua hän nousi mennäkseen -vesijohdon ääreen, jossa kasteli koko päänsä. Eräänä päivänä oli -hänen pulpettinsa alle sattumalta joutunut tyhjä viljasäkki, jota -hän luuli kissaksi ja koetti koko henkilökunnan riemuksi hätistää -pois... Ei, hänessä ei ollut miestä puuttumaan pontevasti asiain -kulkuun kumppaninsa nykyisen masennuksen aikana, ja usein valtasi -senaattorin, kuten esimerkiksi nyt hänen tuijottaessaan raukein silmin -salin pimeyteen, häpeä ja epätoivoinen kärsimättömyys ajatellessa sitä -mitätöntä pikkupuuhailua, johon kauppahuone Johann Buddenbrook viime -aikoina oli vaipunut. - -Mutta eikö tämä ollut hyvä? Onnettomuuskin kestää aikansa, ajatteli -hän. Eikö ole viisasta pysyä hiljaa niin kauan kuin se vallitsee meitä, -pysyä rauhallisena ja odottavana ja kerätä uusia sisäisiä voimia? -Miksi tuo ehdotus nyt oli tullut hänen mietittäväkseen, häiriten hänen -viisasta alistumisvaihettaan ja täyttäen hänen mielensä epäilyllä -ja ajatuksilla! Oliko aika täyttynyt? Oliko tämä viittaus? Oliko se -rohkaisu uuteen taisteluun ja nousuun? Hän oli työntänyt luotaan tuon -vaatimuksen niin päättävällä äänellä kuin suinkin osasi. Mutta oliko -asia Tonyn lähdettyä todellakin rauennut? Ei se siltä näyttänyt, koska -hän kerran istui tässä miettien. »Ihminen kiihtyy vain sellaisesta -ehdotuksesta, jota hän ei tunne voivansa kyllin voimakkaasti -vastustaa»... Tuo pikku Tony oli hemmetin ovela ihminen! - -Mitä hän oli sanonut Tonylle? Hän oli antanut hyvin hyvän ja sattuvan -vastauksen ja muisti sen hyvin. »Epäpuhtaisiin vehkeilyihin... -kalastelemaan sameissa vesissä... saattamaan toisen perikatoon»... -näin hän oli sanonut. Mutta hänen täytyi kysyä itseltään, sopivatko -noin voimakkaat sanat kyseessä olevaan tapaukseen. Konsuli Hermann -Hagenström ei olisi sellaisia hakenut eikä löytänyt. Oliko Thomas -Buddenbrook kauppias, teon mies, vai hempeä mietiskelijä? - -Siinäpä olikin asian ydin; se oli aina, niin kauan kuin hän muisti, -ollut hänen ratkaistavanaan! Elämä oli kovaa, ja kauppaelämä oli -häikäilemättömyydessään ja epätunteellisuudessaan koko elämän -vertauskuva. Seisoiko Thomas Buddenbrook, kuten hänen esi-isänsä, -tanakasti tuon karun käytännöllisen elämän pohjalla? Hänellä oli usein, -kuten nyt, ollut aihetta epäilyyn. Hänen oli usein jo nuorena täytynyt -korjailla tunteitaan tuon elämän mukaan... Mahtaisiko hän milloinkaan -oppia olemaan kova ja kärsimään kovuutta tuntematta sitä kovuudeksi? — -siitä oli kysymys. - -Hän muisti, minkä vaikutuksen häneen oli tehnyt vuoden -kuudenkymmenenkuuden tapaus, ja hänessä heräsivät eloon silloiset -sanomattoman tuskalliset tunteet. Hän oli menettänyt suuren määrän -rahaa... mutta se ei ollut ollut julmin puoli asiassa! Julminta oli -ollut se, että hänen oli täytynyt ensi kerran tuntea omassa nahassaan -koko kauppaelämän ehdoton raakuus, jolloin kaikkien hyvien, lempeiden -ja rakastettavien ominaisuuksien ja tunteiden oli täytynyt madella -karkean, alastoman ja vallanhaluisen itsesäilytysvaiston edessä ja -jolloin kärsitty onnettomuus ei herättänyt ystävissä, parhaissa -ystävissä osanottoa ja myötätuntoa vaan — »epäluuloa», kylmää, -edentävää epäluuloa. Eikö hän ollut tiennyt sitä? Oliko hän oikeutettu -sitä ihmettelemään? Kuinka hän olikaan hävennyt myöhemmin parempina -ja voimakkaampina hetkinä, että hän silloisina unettomina öinä oli -kapinoinut inhon vallassa, parantumattomasti haavoitettuna elämän rumaa -ja häpeämätöntä kovuutta vastaan! - -Miten joutavaa se oli ollut! Miten naurettavat nuo mielenliikkeet -olivat olleet joka kerran! Miten oli ylimalkaan mahdollista, että -hänessä oli sellaisia herännytkään? Sillä hänen täytyi kysyä itseltään -vielä kerran: Oliko hän käytännön mies vai tunteellinen uneksija? - -O, hän oli tehnyt itselleen tuon kysymyksen jo tuhat kertaa ja oli -vastannut siihen voimakkaina hetkinä toisella tapaa ja heikompina -toisin. Mutta hän oli siksi terävänäköinen ja rehellinen, että hänen -täytyi lopultakin tunnustaa olevansa sekoitus kumpaakin. - -Koko elämänsä ajan oli hän esiintynyt ihmisten edessä toimenmiehenä; -mutta jos hän oli sitä, eikö hän ollut ollut sitä tietoisen harkinnan -perusteella, goetheläisine mielilauseineen? Hänellä oli siihen aikaan -ollut menestystä... mutta eikö se ollut johtunut vain järkeilyn -pohjalta nousseesta innostuksesta ja tarmosta? Ja kun hän nyt oli -kadottanut nuo tunteet, kun hänen voimansa näytti tyhjentyneen, — -suokoon Jumala, ettei ainiaaksi — eikö se ollut tuon kestämättömän -tilan, hänen sisimmässään riehuvan luonnottoman ja repivän -vastakohtaisuuden seurausta?... Olisivatko hänen isänsä, isoisänsä, -kantaisänsä ostaneet kasvavaa viljaa? Samantekevä!... Samantekevä!... -Mutta he olivat olleet käytännön miehiä, ehjempiä, täydellisempiä. -voimakkaampia, luonnollisempia kuin hän, sitä ei käynyt kieltäminen!... - -Hänet valtasi syvä rauhattomuus, liikunnon, tilan ja valon tarve. -Hän työnsi tuolinsa syrjään, meni salongin puolelle ja sytytti monta -lamppua keskipöydän yläpuolella riippuvassa kruunussa. Sitten hän -jäi seisomaan, kiersi hitaasti ja suonenvedontapaisesti pitkien -viiksiensä päitä ja katseli hajamielisesti ympärilleen tuossa -loisteliaasti sisustetussa huoneessa. Se anasti arkihuoneen kera koko -talon päätyleveyden, se oli kalustettu vaaleilla kaarevamuotoisilla -huonekaluilla ja sillä oli suurine konserttiflyygeleineen, jonka -päällä oli Gerdan viululaatikko, flyygelin vieressä seisovine -täyteenahdettuine nuottihyllyineen, leikkelyksin koristettuine -nuottitelineineen ja ovien yläpuolella olevine korkokuvineen, jotka -kuvasivat soittavia amoriineja, täysi musiikkihuoneen leima. Uloke oli -koristettu palmuilla. - -Senaattori Buddenbrook seisoi pari kolme minuuttia liikkumatta -paikallaan. Sitten hän ryhdistäysi, meni takaisin arkihuoneeseen, -pistäytyi sieltä ruokasaliin ja sytytti sielläkin lamput. Hän toimitti -jotakin ruokakaapin luona, joi sydäntään rauhoittaakseen tai jotakin -tehdäkseen lasillisen vettä ja lähti sitten nopeasti, kädet selän -takana, talon toisiin pimeisiin huoneisiin. »Tupakkahuoneessa» oli -tummat huonekalut ja puupaneeli. Hän avasi koneellisesti savukekaapin, -sulki sen jälleen ja kohotti pelipöydällä olevan pienen tammisen arkun -kantta, jonka sisällä oli korttipakkoja, merkintäkirjoja ja muita -pelivehkeitä. Hän antoi luisten pelimarkkojen soljua kalisten sormiensa -läpi, sulki kannen ja lähti taas vaeltamaan edelleen. - -Tupakkahuoneen vieressä oli pieni kammio, jonka ikkunassa oli -moniväriset ruudut. Siinä ei ollut muuta sisustusta kuin pari kevyttä -tarjoilupöytää, joiden päällä oli liköörilaatikko. Siitä jouduttiin -saliin, joka jälleen suunnattomine parkettilattioineen ja neljine -korkeine, viininpunaisilla verhoilla varustettuine, puutarhaan -päin antavine ikkunoineen ulottui rakennuksen toisesta reunasta -toiseen. Salissa oli pari jykevää, matalaa sohvaa, joiden päällys -oli samanvärinen kuin verhot, ja joukko korkeaselkäisiä tuoleja, -jotka seisoivat vakavina seinäviertä pitkin. Oli myös uuni, jonka -ristikkoluukun taakse oli järjestetty tekohiiliä, jotka punaisine -kiiltopaperiliuskoineen näyttivät aivan luonnollisilta. Peilin edessä -olevalla marmorilevyllä oli kaksi valtavaa kiinalaista vaasia... - -Nyt oli koko huonerivi osittain valaistu, aivan kuin juhlan jälkeen, -viimeisen vieraan lähdettyä. Senaattori kulki kerran lattian poikki -pituudelleen ja jäi sitten seisomaan kabinettia vastapäätä olevan -ikkunan ääreen katsoen puutarhaan. - -Kuu loisti korkealta repaleisten pilvien lomista, ja suihkukaivon -vesi lipisi hiljaa pähkinäpuun raskaiden oksien alla. Thomas katsoi -huvimajaa, joka oli puutarhan päässä, pientä valkohohtoista pengertä -obeliskeineen, säännöllisiä hiekkakäytäviä, kuohkeita, hiuskarvalleen -tasaisiksi leikattuja kukkasaarekkeita ja ruohokenttiä... mutta koko tuo -siro, täydellinen suhdallisuus kiusasi ja loukkasi häntä sen sijaan -että se olisi suonut hänelle rauhaa. Hän tarttui ikkunanripaan, painoi -otsansa sitä vasten ja antoi ajatusten jälleen vaeltaa tuskallista -latuaan. - -Minne ne hänet johtivat? Hän muisti erään lauseen jonka hän äskettäin -oli antanut livahtaa huuliltaan puhuessaan sisarensa kanssa ja joka -heti, kun hän oli sen sanonut, oli suututtanut häntä tarpeettomuudellaan. -Hän oli puhuessaan kreivi Strelitzistä ja maalaisaatelista -ilmaissut selvin sanoin sen mielipiteen, että tuottaja oli -välikauppiaaseen nähden korkeammassa yhteiskunnallisessa asemassa. -Oliko se osuvasti sanottu? Hyvä Jumala, se oli niin äärettömän -yhdentekevää! Mutta oliko hänen asiansa lausua tuo ajatus, herättää se -pohdittavaksi, ylimalkaan keksiä koko ajatusta? Saattoiko hän puolustaa -isänsä, isoisänsä, yhdenkään ammattitoverinsa edessä sitä, että oli -antautumat tuon ajatuksen valtaan ja tullut pukeneeksi sen sanoiksi? -Mies, joka seisoo varmana ammatissaan, tuntee vain sen, puhuu vain -siitä, antaa arvoa vain sille... - -Hän tunsi äkkiä veren tulvehtivan kuumana poskilleen, tunsi miten -hän punastui erään toisen muiston johdosta. Hän näki itsensä -kävelemässä veljensä Christianin kanssa Mengstrassen talon -puutarhassa riitaantuneena... Christian oli lausunut epähienolla ja -loukkaavalla tavallaan useiden henkilöiden kuullen sellaista, josta -hän raivostuneena, äärimmäisiin asti kiihtyneenä oli vaatinut tämän -tilille. Pohjaltaan on jokainen kauppias petkuttaja, oli hän sanonut... -Kuinka? Oliko tuo satunnainen, joutava lause niin kovin erilainen kuin -se, mitä hän juuri äsken oli itse sanonut sisarelleen? Hän oli ollut -kuohuksissaan, oli pannut jyrisevän vastalauseen sitä vastaan... Mutta -miten tuo pikkuinen ovela Tony olikaan sanonut? Ihminen kiihtyy vain -silloin... - -»Ei!» sanoi senaattori äkkiä ääneen, kohotti kiivaasti päänsä, -ponnahutti itsensä kauemmas ikkunasta ja sanoi taas ääneen: »Nyt sen -pitää loppua!» Sitten hän rykäisi päästäkseen irti epämieluisasta -tuntemuksesta, jonka hänen oman äänensä kuuleminen oli synnyttänyt, -kääntyi ja alkoi astua nopeasti, kädet selän takana, huoneesta -huoneeseen. - -»Nyt sen pitää loppua!» toisti hän. »Pitää! Minusta tulee -tyhjäntoimittaja, tylsämielinen, suurempi houkkio kuin Christianista!» -Oli mainio asia, että hän nyt tiesi mihin hän oli ollut -joutumaisillaan! Hänen oli korjattava suuntansa! Väkisin!... Saammepa -nähdä... saammepa nähdä... minkälainen ehdotus hänelle olikaan tehty? -»Sato... Pöppenraden kasvava vilja? Minä suostun!» sanoi hän huohottaen -ja ravistaen toista kättään etusormi ojossa. »Minä suostun!» - -Tämä oli niinsanottua uhkapeliä. Tilaisuus kaksintaa kädenkäänteessä -neljänkymmenen tuhannen markan pääoma!... Se oli merkki, viittaus -nousuun! Oli kysymyksessä uusi alku, uusi yritys, jonka vaaranalaisuus -perustui oikeastaan vain siveellisten epäilysten kumoamiseen. Jos se -onnistuisi, oli hän jälleen päässyt entiseen tahtiinsa, saisi takaisin -rohkeutensa, pitelisi taas onnea ja menestystä käsissään sisäisillä -jäntevillä voimillaan... - -Tämä tilaisuus oli nyt ainakin livahtava herrojen Strunck & -Hagenströmin käsistä! Seudulla oli liike, joka henkilökohtaisten -suhteiden vuoksi oli etuoikeutettu!... Juuri nuo henkilökohtaiset -suhteet olivat päätekijänä asiassa. Tämä ei ollut mikään tavallinen -kauppa, joka solmitaan kylmästi ja muodollisesti. Sillä oli Tonyn -välityksellä esitettynä puolittain yksityisasian leima, jonka -käsittelyssä tarvittiin hienotunteisuutta ja huomaavaisuutta! -Hermann Hagenström ei olisi ollut paikallaan tässä!... Thomas tahtoi -ottaa tilaisuudesta vaarin, koska oli kauppias, ja jälkeenkin päin, -myydessään, oli hän pitävä puolensa! Toiselta puolen saattoi hän tehdä -ahdinkoon joutuneelle tilanomistajalle palveluksen, johon hän, juuri -hän, sen kautta, että Tony oli tämän rouvan ystävä, oli ainoa oikea -mies. Kirje valmiiksi siis... vielä tänä iltana... ei virkapaperille, -vaan yksityisarkille, johon oli painettu vain »senaattori Buddenbrook» -— kirje, jonka tuli olla mitä huomaavaisin ja jossa hän kysyisi, sopiko -hänen saapua lähipäivinä käymään. Oli se sentään hiukan pulmallinen -asia, hiukan hyllyväpohjainen yritys, jota tuli käsitellä varoen... -Mutta juuri siksi omiaan hänelle! - -Ja hänen käyntinsä kiihtyi ja hengityksensä syveni. Hän istahti -hetkiseksi, hypähti pystyyn ja käveli uudelleen huonerivin halki, -ajatteli vielä kerran kaiken alusta alkaen, ajatteli herra Marcusta, -Hermann Hagenströmiä, Christiania ja Tonyä, näki Pöppenraden keltaisen -viljan huojuvan tuulessa, uneksi kauppahuoneen yleisestä noususta, joka -oli seuraava tätä yritystä, karkoitti vihaisesti kaikki empivät äänet, -ravisti kättään ja sanoi: »Minä teen sen!» - -Rouva Permaneder aukaisi ruokasalin oven ja huusi hänelle »hyvää yötä!» -Hän vastasi tietämättään. Gerda, josta Christian oli eronnut portilla, -astui sisään, ja hänen erikoisissa, lähekkäin olevissa silmissään oli -musiikin luoma arvoituksellinen ilme. Senaattori jäi koneellisesti -seisomaan hänen eteensä, kysyi koneellisesti espanjalaisen soittoniekan -menestystä ja konsertin kulkua ja sanoi sitten tulevansa myös aivan -heti nukkumaan: - -Mutta hän ei mennyt levolle, vaan alkoi taas kulkea. Hän ajatteli -vehnä-, ruis-, kaura- ja ohrasäkkejä, jotka olivat täyttävät »Löwen», -»Walfischin», »Eichen» ja »Linden» varastohuoneet, mietti hintaa, -jonka tarjoaisi, meni keskiyöllä hiljaa alas konttoriinsa ja kirjoitti -herra Marcuksen steariinikynttilän valossa yhteen menoon kirjeen -herra von Maiboomille Pöppenradeen, kirjeen, joka tuntui hänestä — -hänen lukiessaan sen läpi pää kuumeisena ja raskaana, parhaimmalta ja -hienotunteisimmalta minkä hän koko elämässään oli laatinut. - -Tämä tapahtui yöllä vasten toukokuun 27:ttä päivää. Seuraavana päivänä -ilmoitti hän sisarelleen keveästi ja leikkisästi harkinneensa nyt asiaa -joka puolelta ja tulleensa siihen tulokseen, ettei hän voinut antaa -rukkasia herra Maiboomille ja jättää tätä jonkun kiristäjän käsiin. -Toukokuun 30:ntenä lähti hän Rostockiin ja sieltä vuokravaunuissa -maalle. - -Hänen mielialansa oli lähipäivinä mitä parhain, hänen käyntinsä -jäntevä ja vapaa, hänen ilmeensä ystävällinen. Hän kiusoitteli -Klothilde-parkaa, nauroi sydämestään Christianin vehkeille, ilvehti -Tonyn kanssa, leikki pyhänä kokonaisen tunnin Hannon kanssa tämän -»korokkeella» toisessa kerroksessa auttaen poikaansa vipuamaan -pikkuruikkuisia viljasäkkejä pieneen tiilenpunaiseen varastoaittaan, -matkien työmiesten pitkäveteisiä hoilaavia huutoja... ja piti -raatihuoneella 3:na päivänä kesäkuuta niin repäisevän hauskan puheen -maailman ikävimmästä asiasta, jostakin verokysymyksestä, että kaikki -kannattivat häntä ja konsuli Hagenström, joka oli vastustanut häntä, -joutui yleisen naurun alaiseksi. - - - - -VIIDES LUKU. - - -Ei puuttunut paljoa — johtuipa se sitten senaattorin -huomaamattomuudesta tai tahdosta — ettei eräs tosiseikka jäänyt unhoon, -tosiseikka, jota nyt rouva Permaneder, joka oli parhaiten ja hartaimmin -perehtynyt sukupapereihin, alkoi toitottaa koko maailmalle. Se oli, -että papereiden mukaan kauppahuoneen perustamispäivä oli heinäkuun -seitsemäs päivä vuonna 1768 ja että nyt koitti tuon perustamisen -satavuotispäivä. - -Näytti melkein siltä kuin Thomas olisi tullut kiusaantuneeksi Tonyn -täydellä äänellä huomauttaessa hänelle tästä. Hänen mielialansa ei -ollut pysynyt valoisana. Pian oli hän jälleen tullut hiljaiseksi, -kenties entistä hiljaisemmaksi. Hän saattoi lähteä konttorista kesken -työtä puutarhaan, jossa alkoi kävellä rauhattomasti edestakaisin, -pysähtyen silloin tällöin kuin pidätettynä paikalleen ja peittäen -huoahtaen silmänsä kädellään. Hän ei sanonut mitään, ei purkanut -kenellekään ajatuksiaan... kenellepä hän olisikaan sen tehnyt? Herra -Marcus oli — mikä ihmeellinen näky — ensi kertaa elämässään suuttunut -kumppaninsa ilmoittaessa hänelle lyhyesti Pöppenraden kaupasta ja oli -kieltäytynyt kaikesta osanotosta ja vastuusta. Mutta sisarelleen, -rouva Permanederille, ilmaisi Thomas eräänä torstai-iltana kadulla -erotessaan huolensa tämän mainitessa jotakin Pöppenraden viljasta, -puristi tämän kättä ja sanoi nopeasti ja hiljaa: »Voi Tony, kunpa -minä olisin jo myynyt tuon viljan!» Sitten hän kääntyi äkkiä pois -jättäen Antonie-rouvan ällistyneenä ja liikutettuna kadulle... -Tuo äkillinen kädenpuristus oli ilmaissut murtumaisillaan olevaa -epätoivoa, tuo kuiskauksentapainen lause kauan pidätettyä pelkoa... -Mutta Tonyn yrittäessä toisen kerran palata asiaan oli hän sulkeutunut -sitä suurempaan vaiteliaisuuteen, häveten hetkellistä heikkouttaan, -katkeroituneena siitä, ettei voinut vastata yrityksestä itsensä -edessä... - -Ja hän sanoi raskaasti ja kiusaantuneesti: »Voi, hyvä ystävä, jospa -pääsisimme muistamasta koko asiaa!» - -»Koko asiaa, Tom! Mahdotonta! Kuinka me voisimme sivuuttaa tuon -tosiseikan? Pitäisikö koko kaupungin unohtaa tuon päivän merkitys?» - -»En sanokaan sen olevan mahdollista, sanon vain, että minä mieluummin -näkisin tuon päivän sujuvan huomaamattomasti. On kaunista juhlia -menneisyyttä silloin, kun toivoo hyvää tulevaisuudelta... On mieluisaa -muistella isiään, kun tietää olevansa heidän kanssaan yhtä sekä -toimineensa aina heidän tapansa mukaisesti... Kun tuo juhlapäivä olisi -sattunut parempaan aikaan... En ole juhlimistuulella.» - -»Et saa puhua noin, Tom. Et voi tarkoittaa totta, sillä tiedät, että -olisi häpeä, ikuinen häpeä, jos kauppahuone Johann Buddenbrookin -satavuotispäivä menisi ohi kenenkään tietämättä! Olet vain hiukan -hermostunut nyt, ja minä tiedän mistä syystä... vaikka en huomaa mitään -hermostumisen syytä... Mutta kun se päivä on edessä, olet sinä oleva -yhtä iloinen kuin kaikki me muut...» - -Hän oli oikeassa, tuota päivää ei saanut sivuuttaa vaieten. Eikä -aikaakaan, niin »Sanomissa» näkyi edeltävä uutinen, jossa luvattiin -vanhan tunnetun kauppahuoneen perinpohjainen historiikki juhlapäivän -ehtiessä — eikä sitäkään olisi tarvittu herättämään arvoisan -kauppasäädyn huomiota. Mutta mitä itse sanottuun sukuun tulee, oli -Justus Kröger ensimmäinen, joka otti asian puheeksi torstaina, ja -rouva Permaneder huolehti siitä, että kunnianarvoisa nahkasalkku -ilmestyi jälkiruoan perästä juhlallisesti pöydälle, ja luki siitä -alkujuhlallisuudeksi edesmenneen Johann Buddenbrookin, Hannon -isoisänisoisän, liikkeen perustajan elämää koskevat päivämäärät. Hän -luki milloin tällä oli ollut nokkosrokko ja milloin oikea rokko, -milloin tämä oli pudonnut alas kolmannesta kerroksesta kuivaushuoneen -lattialle ja milloin hän oli ollut ankarassa kuumetaudissa saaden -raivokohtauksen — luki tämän kaiken uskonnollisella hartaudella. Mutta -se ei vielä riittänyt, hän luki yhä vanhempia asioita, alkaen 16:nnesta -vuosisadasta, jossa kerrottiin vanhimmasta Buddenbrookista, ja vielä -siitäkin taapäin Grabaun raatiherraan ja rostockilaiseen pukuräätäliin -asti, joka oli ollut »hyvin hyvissä varoissa» — tämä oli alleviivattu -— ja jolla oli ollut niin summaton määrä kuolleita ja eläviä lapsia... -»Miten erinomainen ihminen!» huudahti hän ja ryhtyi sitten lukemaan -vanhoja kellastuneita, revenneitä kirjeitä ja juhlarunoja... - - * * * * * - -Herra Wenzel oli luonnollisesti ensimmäinen onnittelija seitsemäntenä -päivänä heinäkuuta. - -»Niin, herra senaattori, siitä on nyt sata vuotta!» sanoi hän käytellen -kätevästi partaveistä ja hiomahihnaa... »Ja minä voin sanoa ajaneeni -Buddenbrook-suvun herrojen partoja viisikymmentä vuotta. Sitä ehtii -nähdä yhtä ja toista, kun joutuu ensimmäiseksi puheisiin johtajan -kanssa aamulla... herra konsulivainaja oli myös aina puheliain aamulla -ja kysyi minulta usein: 'Wenzel, mitä te arvelette rukiin hinnasta? -Onko minun myytävä nyt vai vieläköhän se nousisi?'...» - -»Niin, Wenzel, enkä minä voi kuvitella koko liikettämme ilman teitä. -Teidän ammattinne on sangen viehättävä, kuten jo monesti olen sanonut. -Kun te aamulla olette tehnyt kierroksenne, olette viisaampi kaikkia -muita, sillä silloin teidän veitsenne alla ovat istuneet melkein kaikki -suurimpien kauppahuoneiden johtajat ja te olette saanut nähdä millä -tuulella kukin heistä on ollut. Ja tuota täytyy jokaisen kadehtia, -sillä se on erittäin mieltäkiinnittävää.» - -»Kyllä se on niin, herra senaattori. Mutta mitä herra senaattorin omaan -tuuleen tulee, niin on herra senaattori, jos uskallan huomauttaa, taas -tänään hiukan kalpea!» - -»Niinkö? Minulla onkin päänsärky, eikä se arvatenkaan mene aivan heti -ohi, sillä minulta taidetaan tänään vaatia yhtä ja toista.» - -»Niin minäkin luulen, herra senaattori. Mielenkiinto on suuri, -hyvin suuri. Katsokaapas, herra senaattori, ulos ikkunasta, kun -minä olen ajanut ensin parran. Siellä on aikamoinen määrä lippuja! -Ja Fischergruben rannassa seisovat 'Wullenwewer' ja 'Friederike -Oeverdieck' aivan liputettuina...» - -»No, kiirehtikää sitten, Wenzel, minulla ei ole hetkeäkään liikaa.» — - -Senaattori ei tänään pukeutunut ensiksi konttoritakkiinsa, vaan -puki ylleen vaaleihin housuihinsa kuuluvan mustan, avonaisen takin, -jonka välistä näkyi valkoiset pikeeliivit. Aamulla oli odotettavissa -vieraita. Hän heitti viimeisen silmäyksen pukeutumispeiliin, antoi -vielä kerran pitkien viiksiensä kulkea käherrysraudan läpi ja kääntyi -huoahtaen menemään. Päivä alkoi... Kunpa se olisi ollut jo ohi! Kunpa -hän saisi hetkisenkään olla yksin, antaa piirteittensä höltyä! Nyt -täytyi koko päivä ottaa vastaan satojen ihmisten onnentoivotuksia, -vastata joka taholle sopivalla tavalla, löytää sattuvat sanat ja -vivahdukset, vastata kenelle kunnioittavasti, kenelle vakavasti, -kenelle ystävällisesti, sitten taas ivallisesti, leikillisesti, -lempeästi, sydämellisesti... ja illalla oli yöhön asti kestävä -juhla-ateria herroille raatihuoneenkellarissa... - -Se ei ollut totta, että hänellä olisi ollut päänsärky. Hän oli -vain väsynyt ja tunsi jälleen, hermojen ensi aamurauhan jälkeen, -joutuvansa kalvavan epämääräisen alakuloisuuden valtaan... Miksi hän -oli valehdellut? Eikö hänellä aina ollut ikäänkuin paha omatunto -pahoinvointinsa johdosta? Minkätähden? Miksi?... Mutta nyt ei ollut -aikaa jäädä tuumimaan tätä. - -Hänen astuessaan ruokasaliin tuli Gerda vilkkaasti häntä vastaan. -Hänkin oli jo vastaanottopuvussa. Hänellä oli sileäkuosinen -skottilaisesta kankaasta tehty hame, valkoinen pusero ja sen yllä ohut -silkkinen, hänen paksun kuparinruskean tukkansa värinen zuaavijakku. -Hän paljasti hymyillen leveät, tasaiset hampaansa, jotka olivat vielä -valkoisemmat kuin hänen kauniit kasvonsa, ja hänen silmänsäkin, nuo -lähetysten olevat, arvoitukselliset, ruskeat silmät sinertävine -varjoineen, hymyilivät tänään. - -»Minä olen ollut jo monta tuntia jalkeilla, josta voit arvata miten -innokkaasti minä onnittelen sinua.» - -»Älä ihmettä! Nuo sata vuotta ovat tehneet vaikutuksen sinuun!» - -»Mitä syvimmän vaikutuksen!... Mutta onhan mahdollista, että sen on -saanut aikaan myös yleinen juhlahumu... Mikä päivä! Katsopas tätäkin», -sanoi hän osoittaen aamiaispöytää, joka oli ympäröity puutarhasta -tuoduin kukkasin. »Tämä on neiti Jungmannin työtä... Mutta älä luule, -että voit juoda teetä nyt. Salongissa odottavat sinua jo suvun -tärkeimmät henkilöt, jotka ovat tuoneet lahjan, johon minäkin olen -hiukan osallinen... Kuule, Thomas, tämä on tietysti vasta alkua. -Minä koetan kestää päivälliseen asti, mutta sitten minä vetäydyn -syrjään, sanon sen jo etukäteen. Taivas on vielä hävyttömän sininen, -vaikka ilmapuntari on laskenut — se näyttää tosin kauniilta lippujen -liehuessa... koko kaupunki on liputettu — mutta se merkitsee myös -hirveätä kuumuutta... Tule nyt toisten luo... teen täytyy odottaa. -Sinun olisi pitänyt nousta aikaisemmin ylös. Nyt sinun täytyy kestää -ensimmäinen liikutus tyhjin vatsoin...» - -Konsulitar, Christian, Klothilde, Ida Jungmann, rouva Permaneder ja -Hanno olivat salongissa ja kaksi viimemainittua piteli vaivalla perheen -lahjaa, suurta muistotaulua, pystysuorassa asennossa... Konsulitar -syleili esikoistaan syvästi liikutettuna. »Rakas poikani, tämä on ihana -päivä... ihana päivä...» saneli hän. »Me emme saa milloinkaan lakata -kiittämästä Jumalaa hänen suuresta armostaan... suuresta armostaan...» -Hän itki. - -Senaattorin valtasi heikkous äidin syleillessä häntä. Oli kuin hänen -sisimmässään jokin olisi irtaantunut ja jättänyt hänet. Hänen huulensa -värisivät. Hänet valtasi raukea tarve saada jäädä äitinsä syliin, -äitinsä rinnalle, tämän silkkipuvusta leviävään vienoon hajuveden -tuoksuun silmät ummessa, näkemättä enää muuta, tarvitsematta sanoa -muuta... Hän suuteli äitiä ja oikaisi vartalonsa ojentaakseen kätensä -veljelleen, joka puristi sitä hajamielisen ja nolon näköisenä, -jollainen hän oli kaikissa juhlatilaisuuksissa. Klothilde sanoi jotakin -hidasta ja ystävällistä. Ja neiti Jungmann kumarsi ainoastaan syvään, -samalla kuin hänen kätensä hypisteli hopeaisia kellonvitjoja, jotka -riippuivat hänen litteällä rinnallaan... - -»Tule tänne, Tom», sanoi rouva Permaneder vapisevin äänin, »me -emme enää jaksa pidellä tätä Hannon kanssa.» Hän kannatti taulua -melkein yksin, sillä Hannon käsivarsissa ei ollut paljon voimaa, ja -oli haltioituneessa uupuneisuudessaan melkein marttyyrin näköinen. -Hänen silmänsä kiilsivät kosteina, hänen poskensa hehkuivat ja hänen -kielenkärkensä liputti samalla epätoivoisen ja vallattoman näköisenä -ylähuulta vasten... - -»Niin, nyt on teidän vuoronne!» sanoi senaattori. »Mitäs teillä siinä -on? Heittäkää irti, pannaan se maahan.» Hän asetti taulun flyygelin -viereen seinää vasten ja jäi omaistensa ympäröimänä sen eteen. - -Raskas, leikkauksin koristettu pähkinäpuukehys ympäröi lasilla -päällystettyä pahvilevyä, johon oli kiinnitetty kauppahuone Johann -Buddenbrookin neljän omistajan kuvat; näiden nimet ja syntymävuodet oli -merkitty alle kultakirjaimin. Siinä oli erään vanhan öljymaalauksen -mukaan tehty kuva Johann Buddenbrookista, perustajasta, pitkästä -vakavasta herrasta, joka katsoi ankarin, tahdonlujin silmin -kaularöyhyksensä yli; siinä oli Johann Buddenbrookin, Jean Jacques -Hoffsteden ystävän leveät hymyilevät kasvot; siinä oli konsuli Johann -Buddenbrookin kuva kohokauluksen sisään hukkuvine leukoineen, leveine -poimuisine suineen ja henkevine, uskonnollisen haaveilun täyttämine -silmineen; ja viimeksi Thomas Buddenbrookin oma, hiukan nuoremmalta -ajalta oleva kuva... Tyylitelty kultainen rukiintähkä kulki kuvien -välissä, joiden alle, samoin kullalla painettuna, oli merkitty -rinnakkain vuodet 1768 ja 1868. Mutta ylinnä oli korkein goottilaisin -kirjaimin, vanhanaikaisessa muodossaan, kantaisän suvulleen jättämä -lause: »Poikani, tee uutterasti kauppoja päivällä, mutta tee vain -sellaisia kauppoja, että voit nukkua rauhassa yösi.» - -Kädet selän takana tarkasti senaattori taulua kauan. - -»Niin», sanoi hän viimein pilkallisesti, »hyvä yöuni on tärkeä asia...» -Sitten hän sanoi vakavasti, vaikka hiukan ylimalkaisesti: »Kiitän teitä -sydämellisesti, rakkaat ystävät! Tämä on hyvin kaunis ja syvämielinen -lahja!... Minnekähän me sen panemme? Yksityiskonttoriini?» - -»Niin, Tom, sinun kirjoituspöytäsi yläpuolelle yksityiskonttoriisi!» -vastasi rouva Permaneder syleillen veljeään. Sitten hän veti tämän -ikkuna-ulokkeeseen ja osoitti ulos. - -Kirkkaan sinistä kesätaivasta vasten liehuivat kaksiväriset liput -jokaisessa Fischergruben talossa Breitestrasselta alkaen satamaan asti, -jossa myöskin »Wullenwewer» ja »Friederike Oeverdieck» olivat liputetut -omistajansa kunniaksi. - -»Koko kaupunki on samanlainen», sanoi rouva Permaneder, ja hänen -äänensä vapisi... »Olen jo ollut kävelemässä, Tom. Hagenströminkin -talossa liehuu lippu! Hahaa, eiväthän he muuta voi... Minun tekisi -mieli viskata rikki heidän ikkunansa...» - -Thomas hymyili, ja Tony veti hänet takaisin pöydän luo. - -»Tässä ovat sähkösanomat, Tom... vasta ensimmäiset, sukulaisten ja -henkilökohtaisten tuttavien tietysti. Kauppaystävien sähkösanomat -menevät tietysti konttoriin...» - -He avasivat pari kappaletta, Hampurista ja Frankfurtista tulleet, -herra Arnoldsenin ja hänen omaistensa lähettämän ja Jürgen Krögerin -Wismarista lähettämän... Yhtäkkiä rouva Permaneder punastui. - -»Hän on tavallaan hyvä ihminen», sanoi hän työntäen veljelleen -sähkösanoman, jonka hän juuri oli avannut. Sen alla seisoi »Permaneder». - -»Mutta aika kuluu», sanoi senaattori aukaisten taskukellonsa kuoren. -»Minä tahtoisin juoda teetä. Tahdotteko olla seuranani? Talo on -myöhemmin oleva kuin kyyhkyslakka...» - -Hänen vaimonsa, jolle Ida Jungmann oli antanut merkin, pidätti häntä. - -»Silmänräpäys, Thomas... Tiedäthän, että Hannolla on aivan kohta -tuntinsa... Hän tahtoisi lausua sinulle runon... Tule, Hanno. Älä ole -tietävinäsi, että täällä on ketään. Ole aivan rauhallinen!» - -Pikku Hannon täytyi loma-aikoinakin — sillä heinäkuussa oli kesäloma -— ottaa yksityisopetusta laskennossa voidakseen seurata luokkansa -mukana. Jossakin Sankt Gertrudin esikaupungin kuumassa kamarissa, -jossa ei haissut varsin hyvältä, odotti häntä punapartainen mies, -jolla oli mustat kynnenalukset, opettaakseen hänelle tuota mahdotonta -kertomataulua. Mutta ensin täytyi hänen lausua isälleen runo jonka hän -oli valmistanut huolellisesti Idan kanssa korokkeellaan... - -Hän nojasi flyygeliä vasten puettuna Kööpenhaminasta tuotuun -merimiespukuunsa, jossa oli valkoinen edusta ja paksu merimiessolmu. -Hän seisoi siinä hennot jalat ristissä, pää ja vartalo hiukan syrjin, -arassa ja itsetiedottoman sirossa asennossa. Pari kolme viikkoa sitten -oli hänen pitkä tukkansa leikattu, koska koulussa paitsi tovereita -myös opettajat olivat nauraneet sille. Mutta pään päältä se oli vielä -tuuhea ja kiharainen ja lankesi syvälle alas ohimoille ja hennolle -otsalle. Hän oli luonut alas luomensa, niin että pitkät ruskeat ripset -koskettivat silmien sinertäviä varjoja, ja hänen suljetut huulensa -olivat hiukan vinossa. - -Hän tiesi mitä tulisi tapahtumaan. Hän oli alkava itkeä eikä ollut -voiva lopettaa itkulta runoaan, jota ajatellessa sydän pusertui kokoon -samoin kuin sunnuntaina kirkossa herra Pfühlin, urkurin, soittaessa -erästä määrättyä, karmivan juhlallista säveltä... hän oli alkava itkeä -kuten aina, kun häntä tahdottiin esiintymään, kun häntä kuulusteltiin, -kun koetettiin hänen taitoaan ja tarkkaavaisuuttaan, kuten isä halusi -tehdä. Jospa ei äiti olisi sanonut mitään rauhallisuudesta! Sen tuli -olla rohkaisuna, mutta hän tunsi sen vaikuttavan toisin. Tuossa he nyt -kaikki seisoivat ja katsoivat häneen. He pelkäsivät ja odottivat, että -hän rupeaisi itkemään... ja oliko silloin mahdollista ettei hän olisi -itkenyt? Hän kohotti luomensa ja etsi katseellaan Idaa, joka hypisteli -kellonvitjojaan ja nyökkäsi hänelle juron vilpittömällä tavallaan. Ja -hänet valtasi halu hiipiä tämän kaulaan, kannatuttaa itsensä pois ja -kuulla vain Idan syvän, matalan äänen sanovan: »Ole huoleti, Hanno, ei -sinun tarvitse lausua...» - -»No poikaseni, annapas kuulua», sanoi senaattori lyhyeen. Hän oli -istahtanut nojatuoliin pöydän ääreen ja odotti. Hän ei hymyillyt — ei -tänään senkään vertaa kuin muissa tämänkaltaisissa tilaisuuksissa. - -Vakavana, toinen kulmakarva koholla tarkasti hän pikku Hannon vartaloa -tutkivin, melkein kylmin silmin. - - - -Hanno kohentausi. Hän siveli kädellään flyygelin sileäksikiilloitettua -pintaa, loi aran katseen kaikkiin läsnäolijoihin ja sanoi hiljaisella, -hiukan karhealla äänellä, rohkaistuneena isoäidin ja Tony-tädin -lempeästä katseesta: »Paimenen pyhä... kirjoittanut Uhland.» - -»Voi hyvä ystävä, eihän tuo ole mitään!» huusi senaattori. Ei se sovi, -että sinä seisot soittokoneen luona kädet ristissä vatsan päällä... -Seiso suorana ja lausu ääneen! Se on ensimmäinen ehto. Mene tuonne -oviverhojen väliin! Ja sitten pää pystyyn... ja käsivarret hiljaa -sivuilla...» - -Hanno asettui arkihuoneen kynnykselle ja laski käsivarret alas. -Kuuliaisesti kohotti hän päänsä, mutta piti luomensa niin alhaalla, -ettei silmiä näkynyt ollenkaan. Luultavasti niiden alla oli jo -kyyneleitä. - -»Nyt Herran päivä on», aloitti hän aivan hiljaa, mutta sitä kovempaa -kajahti hänen isänsä ääni, kun tämä keskeytti hänen lausuntansa: -»Esitystä alkaessa on ensin kumarrettava, kuulepas, poikani! Ja sitten -paljon äänekkäämmin. Vielä kerran, ole hyvä! 'Paimenen pyhä'...» - -Tämä oli julmaa, ja senaattori tiesi kyllä riistävänsä siten lapsen -viimeisenkin rohkeuden ja vastustuskyvyn. Mutta poika ei saanut antaa -riistää rohkeuttaan! Hän ei saanut joutua ymmälle! Hänen täytyi -osoittaa lujuutta ja miehekkyyttä... »Paimenen pyhä...!» toisti hän -vaativasti ja kehoittavasti... - -Mutta Hannon itsehillintä oli loppunut. Hänen päänsä riippui -rinnalla ja hänen oikea kätensä, joka pisti esiin hentona, kelmeänä -ja sinisuonisena kudotun merimiespuvun tummansinisestä, ankkurilla -varustetusta ahdassuisesta hihasta, kouri suonenvedontapaisesti -oviverhon brokadikudosta. - -»Nyt Herran päivä on», alkoi hän uudestaan, mutta siihen se loppui. -Hänet valtasi niin rajaton sääli itseään kohtaan, että ääni kieltäytyi -tottelemasta ja kyyneleet kumpusivat auttamattomasti esiin luomien -alta. Ja hän alkoi äkkiä ikävöidä sellaisia öitä, jolloin hän oli -maannut pienessä kaulataudissa tai kuumeessa sängyssään ja jolloin Ida -oli tullut antamaan hänelle juotavaa ja pannut hellästi uuden kääreen -hänen otsalleen... Hän kääntyi syrjin, painoi päänsä kättä vasten, -jolla hän piti kiinni oviverhosta, ja nyyhkäisi. - -»No, tästä ei ole suurta huvia!» sanoi senaattori vihaisesti ja nousi -paikaltaan. »Mitä sinä itket? Siinä olisi itkun syytä, ettet sinä -tämmöisenä päivänä voi pusertaa itsestäsi sen verran tarmoa, että -tuottaisit minulle ilon. Oletko sinä tyttö? Mikä sinusta tulee, jos et -muuta tapojasi? Aiotko aina kylpeä kyynelissä, kun sinun on puhuttava -ihmisille?...» - -Minä en puhu milloinkaan ihmisille, ajatteli Hanno epätoivoisesti. - -»Mieti asiaa iltapäivään asti», päätti senaattori puheensa. Ja Ida -Jungmannin polvistuessa kasvattinsa eteen, kuivatessa tämän silmät ja -puhellessa tälle puoleksi nuhdellen, puoleksi lempeän lohduttavasti, -meni hän ruokasaliin. - -Kun hän joi nopeasti teetään, poistuivat konsulitar, Tony, Klothilde -ja Christian. Heidät oli kutsuttu Gerdan luo päivälliselle yhdessä -Krögereiden, Weinschenkien ja Buddenbrookin naisten kanssa, senaattorin -ottaessa osaa raatihuoneen herrakutsuihin, jonne hänen oli pakko mennä, -tekipä mieli tai ei, mutta jossa hän ei aikonut viipyä kovin pitkään, -sillä hän tahtoi vielä tavata omaisensa kotonaan. - -Hän joi kukkasilla reunustetun pöydän ääressä kuuman teensä teevadilta, -söi nopeasti munan ja veti portailla pari haikua savukkeestaan. -Grobleben tuli puutarhan puoleisesta eteisestä herraansa vastaan -portaiden alapäähän, nytkin, kuumimman kesän aikana, villainen -huivi kaulassaan. Hänellä oli kenkä vasempaan käteen pistettynä, -kenkäharja oikeassa, pitkulainen tippa riippui taaskin nenänpäässä. -Hän seisahtui ruskean karhun viereen, joka piteli käpäliensä välissä -käyntikorttilautasta. - -»Kyll', herra senateeri, sata vuotta... ja toinen on köyhä ja toinen on -rikas...» - -»Hyvä, Grobleben, hyvä on!» Ja senaattori pisti kolikon käteen, -joka piteli kenkäharjaa, minkä jälkeen hän astui eteisen läpi -vastaanottokonttoriin, joka oli lähinnä. Pääkonttorissa tuli häntä -vastaan kassanhoitaja, pitkä mies, jolla oli uskolliset silmät, -esiintuodakseen huolitelluin sanoin henkilökunnan onnentoivotukset. -Senaattori kiitti häntä parilla sanalla ja meni paikalleen ikkunan -ääreen. Mutta hän oli tuskin ehtinyt vilkaista esillä oleviin -sanomalehtiin ja avata postin, kun ulommaiseen eteiseen vievälle ovelle -kolkutettiin ja sieltä ilmestyi onnittelijoita. - -Huoneeseen astui varastotyömiesten lähetystö, kuusi hajareisistä -karhumaisen vahvaa miestä, jotka liikuttelivat suutaan äärimmäisen -alamaisin ilmein ja pyörittelivät lakkejaan. Heidän puhemiehensä -sylkäisi ruskean purusyljen huoneen lattialle, kohotti housujaan -ja alkoi puhua järkytetyllä äänellä »sadasta vuodesta» ja »vielä -monesta sadasta vuodesta»... Senaattori lupasi heille huomattavan -palkankorotuksen tältä viikolta, jonka jälkeen he poistuivat. - -Sitten tuli veroitusvirkailijakunta onnittelemaan esimiestään -ammattinsa puolesta. Näiden poistuessa työntyi ovesta sisään joukko -merimiehiä, jotka oli lähetetty perämiestensä johdolla edustamaan -senaattorin laivaveistämöön kuuluvaa »Wullenweveriä» ja »Friederike -Oeverdieckiä» jotka sattumalta olivat satamassa. Ja sitten tuli -viljankantajien lähetystö mustiin puseroihin, polvihousuihin -ja silintereihin puettuna. Välillä ilmestyi myös yksityisiä -onnittelijoita, kuten räätälimestari Stuht Glockengiesserstrassen -varrelta, musta takki villapaitansa päällä, ja pari naapuria, näiden -joukossa myös kukkakauppias Iversen. Samoin eräs vanha valkopartainen -kirjeenkantaja, kirjeenkantaja, jolla oli korvarenkaat, — lystikäs -äijä, jota senaattori hyvinä päivinä oli kutsunut kadulla tavatessaan -»herra ylipostimestariksi»; tämä huusi jo ovelta: En minä sitä varten -herra senaattori, en minä sitä varten! Kyllä minä tiedän, että -toiset luulevat jokaisen saavan täällä jotakin... mutta en minä sitä -varten...!» Kuitenkin otti hän kiitollisesti vastaan kolikkonsa... -Ja tätä menoa jatkui jatkumistaan. Kellon ollessa puoli yksitoista -ilmoitti sisätyttö, että senattorin rouva oli ottanut vastaan -ensimmäiset vieraat salongissa. - -Thomas Buddenbrook lähti konttorista ja kiiruhti pääportaita ylös. -Salongin ovella hän viivähti puoli minuuttia peilin edessä, järjesti -kravattinsa ja veti silmänräpäyksen sisäänsä hajuveden tuoksua -nenäliinastaan. Hän oli kalpea, vaikka hänen ruumiinsa oli hikinen; -hänen kätensä ja jalkansa olivat kylmät. Konttorissa tapahtunut -vastaanotto oli kuluttanut hänen voimansa melkein loppuun... Hän -hengähti ja astui sisään. Auringonpaisteisessa salongissa tapasi -hän konsuli Huneuksen, puutavaratukkukauppiaan, joka oli tullut -onnittelulle vaimonsa, tyttärensä ja tämän miehen, herra senaattori -tohtori Gieseken kera Travemündestä, jossa he, kuten useimmat kaupungin -hienot perheet, viettivät kesää, mutta josta he nyt kaikki olivat -tulleet kaupunkiin vartavasten Buddenbrookin riemujuhlan kunniaksi. - -Ei oltu istuttu kolmea minuuttia salongin vaaleilla, kuperilla -nojatuoleilla, kun sisään astui konsuli Oeverdieck, pormestari-vainajan -poika ynnä tämän puoliso, syntyisin Kistenmaker; ja konsuli Huneuksen -heittäessä hyvästejä kohtasi hän ovella veljensä, jolla oli yksi -miljoona vähemmän, mutta sen sijaan senaattorin arvonimi. - -Nyt oli vierasten tulva alkanut. Suuri, valkoinen ovi soittavia -amoriineja esittävine korkokuvineen sulki tuskin hetkeksikään näkyvistä -aurinkoista porraskäytävää, jossa vieraita liikkui lakkaamatta ylös -ja alas. Mutta koska salonki oli tilava ja ryhmiin kerääntyneet -kävijät viihtyivät keskenään, oli tulijoiden luku paljon suurempi -kuin menijäin, ja kohta vapautettiin palvelustyttö oven avaamisesta -ja sulkemisesta ja seisoskeltiin myös eteisen parkettilattialla. -Kuuluu nais- ja miesäänten sorinaa, puhetta, leikinlaskua, äänekästä, -rattoisaa naurua, joka kaikuu porraskäytävän pylväiden välissä ja -kohoaa himmeää lasikattoa kohti; kumarrellaan, pudistetaan toistensa -käsiä, ja senaattori Buddenbrook vastaanottaa milloin portaiden -yläpäässä, milloin ulokkeen suulla, vakavasti ja muodollisesti -mumistuja tai sydämellisesti lausuttuja onnentoivotuksia. Sitten -saapuu pormestari tohtori Langhals, komea, tanakkavartaloinen herra, -jonka ajeltu leuka katoaa valkoisen kaulaliinan solmuun; hänellä -on lyhyt harmaa poskiparta ja väsynyt valtiomiehenkatse, ja häntä -tervehditään joka puolelta suurella kunnioituksella. Ja tuossa on -viinikauppias konsuli Eduard Kistenmaker vaimoineen, syntyisin -Möllendorpf, ynnä hänen veljensä ja liikekumppaninsa Stephan, -senaattori Buddenbrookin uskollisin ystävä ja kannattaja rouvansa, -erittäin terveen tilanomistajan tyttären kera. Leskirouva, senaattorin -rouva Möllendorpf, prameilee keskellä salongin sohvaa, ja hänen -poikansa, herra konsuli August Möllendorpf, ja miniänsä Julchen, -syntyisin Hagenström, saapuvat myös samassa, ilmaisevat onnittelunsa -ja liikkuvat tervehtien seuran keskellä. Konsuli Herman Hagenström on -löytänyt sopivan tuen raskaalle vartalolleen portaiden kaidepuusta -ja juttelee nyt, raskaasti punaiseen partaansa hengittäen, litteä -nenä ylähuulen päällä riippuen, herra senaattori tohtori Cremerin, -poliisimestarin kanssa, jonka harmaan ja ruskean kirjava parta ympäröi -hänen viekkaan näköisiä, lempeästi hymyileviä kasvojaan. Jostakin -vilahtavat myös virallisen syyttäjän, lakitieteentohtori Moritz -Hagenströmin terävät harvat hampaat ja hänen hampurilaisen vaimonsa, -syntyisin Puttfarken, kauniit kasvot. Vanha tohtori Grabow pitää hetken -verran kädessään senaattori Buddenbrookin oikeaa kättä ja jättää sen -seuraavassa silmänräpäyksessä rakennusmestari Voigtin puristettavaksi. -Ja portailta ilmestyy maallikon pukuun puettuna, vain pitkän takin -osoittaessa hengellistä arvokkuutta, pastori Pringsheim, kädet ojossa -ja kirkastunein kasvoin. Friedrich Wilhelm Marcus myöskin on läsnä. Ne -herrat, jotka edustavat jotakin virkakuntaa, senaattia, porvaristoa tai -kauppakamaria, esiintyvät hännystakeissa. — Kello on puoli kaksitoista. -Kuumuus on tukahduttava. Talon rouva on neljännestunti sitten -vetäytynyt pois seurasta... - -Äkkiä kuuluu alhaalta töminää ja jalkojen raapimista, aivan kuin ovesta -pyrkisi sisään paljon väkeä yht'aikaa, ja samassa kajahtaa eteisestä -kova, komentava ääni, joka kuuluu talon joka soppeen... Kaikki -rientävät kaiteen ääreen, tunkeilevat portaissa, salongin, ruokasalin -ja tupakkahuoneen ovilla ja koettavat kurkistaa alas. Ja alhaalla -järjestyy parastaikaa viisitoista- kaksikymmenmiehinen soittokunta -ruskeatekotukkaisen herran komentamana, jonka leveät keltaiset -tekohampaat vilahtelevat hänen puhuessaan... Mitä on tekeillä? Konsuli -Peter Döhlmann saapuu kaupunginteatterin soittokunnan kera! Hän nousee -voittoisan näköisenä portaita, heiluttaen ilmassa ohjelmapinkkaa! - -Ja sitten alkaa tolkuton sointujen sekamelska tässä kaiultaan -mahdottomassa paikassa, äänikilpailu, jossa ylinnä kaikuu iso, rämisten -toitottava pasuuna, jota eräs paksu mies puhaltaa epätoivoisen -näköisenä; ja tuosta räminästä, jolla tahdotaan kunnioittaa -Buddenbrookin sukua sen merkkipäivänä, selviää esiin koraali: »Nyt -Herraa kiittäkää», sitä seuraa parafraasi Offenbachin »Kauniista -Helenasta» ja sitten useita kansanlaulusovitelmia... Se on sangen laaja -ohjelma. - -Kaunis ajatus, kiitos Döhlmannin! Onnitellaan konsulia, eikä kukaan ole -halukas lähtemään ennen konsertin loppua. Seisoskellaan ja istutaan -salongissa ja porrasholvistossa, kuunnellaan ja puhellaan... - -Thomas Buddenbrook seisoo Stephan Kistenmakerin, senaattori tohtori -Gieseken ja rakennusmestari Voigtin kanssa pääportaiden toisella -puolen viimeisen, tupakkahuoneeseen johtavan oven luona, lähellä -toiseen kerrokseen johtavia portaita. Hän seisoo nojaten seinään, -sanoo silloin tällöin sanan ympärillään seisoville ja katsoo muuten -äänettömänä kaiteen yli ilmaan. Kuumuus on yhä lisääntynyt, käynyt yhä -painostavammaksi, mutta pian voidaan toivoa sadetta, sillä lasi-ikkunan -yli kulkevista varjoista päättäen on taivaalla pilviä. Ja noita varjoja -tulee yhä enemmän ja enemmän, niin että nopeasti vaihtuva valo koskee -silmiin. Vähän väliä himmenee kullatun stukon, messinkisen kruunun ja -läkkisoittimien loiste, ja välähtää sitten taas kirkkaaksi... Vain -kerran viipyy varjo hiukan kauemmin, jolloin kattoikkunaa vasten kuuluu -viiteen kuuteen otteeseen hienoa ritinää: sataa epäilemättä hiukan -rakeita. Sitten taas valahtaa auringonpaiste yli koko talon. - -On lamaannuksen tiloja, jolloin kaikki se, mikä meitä kiusaa -säännöllisissä oloissa, herättäen tervettä vastenmielisyyttä, painaa -meidät raukean, painostavan, äänettömän ärtymyksen valtaan... Tähän -tilaan oli Thomas Buddenbrookin saattanut pikku Johannin käytös, tässä -tilassa hänet pysytti koko juhlatilaisuuden hälinä, eikä hän parhaalla -tahdollaankaan voinut vapautua siitä. Useampaan kertaan koetti hän -jännittää voimiaan, kirkastaa katsettaan ja vakuuttaa itselleen, että -tämä oli kaunis tilaisuus, jonka täytyi kohottaa hänen mieltään ja -täyttää hänet ilolla. Mutta vaikka soittokoneiden häly, äänten sorina -ja ihmispaljouden näkeminen tärisyttivät hänen hermojaan ja herättivät -hänessä samalla, hänen muistaessaan menneisyyttä ja isäänsä, heikkoa -liikutusta, teki häneen kuitenkin tuon huonon musiikin kuuleminen, -koko tuo arkipäiväinen, kursseista ja päivällisistä puheleva seura -naurettavan ja kiusallisen vaikutuksen... ja juuri tämä liikutuksen ja -vastenmielisyyden ristiriita saattoi hänet umpean epätoivon tilaan... - -Neljännestä yli kaksitoista, kaupunginteatterin soittokunnan ohjelman -kallistuessa kohti loppuaan, sattui välikohtaus, joka ei millään -tavoin häirinnyt tai keskeyttänyt vallitsevaa juhlahumua, mutta joka -virallisen luonteensa johdosta pakotti talon isännän poistumaan -hetkiseksi vieraittensa luota. Pääportaita nousi näet juuri soiton -vaiettua, monista vieraista hölmistyneenä, konttorin nuorin oppilas, -lyhyt, kyttyräselkäinen nuorukainen, jonka neuvottomuudesta punoittava -pää oli vaipunut entistä syvemmälle hartioiden väliin; hän heilutti -liioitellun huolettomasti luonnottoman pitkää, laihaa käsivarttaan -näyttääkseen vaivattomalta ja piteli toisessa paperia, sähkösanomaa. -Ylös tultuaan etsi hän arasti silmillään johtajaansa ja keksittyään -tämän alkoi lähestyä tätä nopeasti, mutisten anteeksipyyntöjä vieraiden -ohi työntyessään. - -Hänen hämminkinsä oli aivan turha, sillä kukaan ei kiinnittänyt -huomiota häneen. Vilkaisemattakaan sinne päin, jutellen rauhassa -edelleen, tehtiin hänelle tilaa ja huomattiin tuskin sitäkään, että hän -ojensi kumartaen senaattori Buddenhrookille sähkösanoman, jonka jälkeen -tämä siirtyi pois Kistenmakerin, Gieseken ja Voigtin seurasta lukemaan -sitä. Tänäänkin, vaikka useimmat sähkösanomat olivat onnitteluja, -täytyi konttoriaikana toimittaa viipymättä ja ehdottomasti perille -jokainen sähkösanomatieto. - -Toiseen kerrokseen noustessa tekivät portaat mutkan, jatkuen eteenpäin -salin suuntaisena palvelusväen portaita kohti, josta eräs sivuovi johti -saliin. Toisen kerroksen portaita vastapäätä oli luukku, jonka takana -olevan hissilaitoksen avulla nostettiin ruoka keittiöstä yläkertaan. -Sen alla oli seinää vasten suurehko pöytä, jonka ääressä sisätyttö -tavallisesti puhdisti hopeoita. Siihen nyt senaattori seisahtui -kääntäen selkänsä kyttyräselkäiselle oppilaalle ja mursi sähkösanoman. - -Yht'äkkiä revähtivät hänen silmänsä niin suuriksi, että jokainen, joka -olisi nähnyt sen, olisi peräytynyt hätkähtäen, ja hän vetäisi niin -kiivaasti henkeä, että se kuivasi hänen kurkkunsa ja sai hänet yskimään. - -Hän sai sanotuksi: »Hyvä on». Mutta takaa kuuluva äänten sorina teki -sen kuulumattomaksi. »Hyvä on», toisti hän; mutta vain alku oli -kuuluva, loppu tuli kuiskaten. - -Kun ei senaattori liikahtanut, kääntynyt, eikä antanut pienintäkään -merkkiä taaksepäin, alkoi kyttyräselkäinen oppilas liikutella -levottomasti jalkojaan. Sitten hän teki eriskummallisen kumarruksensa -ja lähti portaita alas. - -Senaattori Buddenbrook jäi pöydän ääreen. Hänen kätensä, jotka -pitelivät avattua sähkösanomaa, riippuivat velttoina, ja hengittäen yhä -nopeasti, vaivaloisesti ja haukkoen, vartalon huojuessa edestakaisin, -pudisti hän herkeämättä, tolkuttomasti, aivan kuin salaman lyömänä -päätään. »Hiukan rakeita... hiukan rakeita...»jupisi hän. Mutta sitten -hänen hengityksensä syveni ja tyyntyi ja hänen liikkeensä kävivät -hitaammiksi; hänen puoleksi ummistuneisiin silmiinsä tuli väsynyt, -verhottu, melkein murtunut ilme, sitten hän kääntyi, nyökäten raskaasti -päätään. - -Hän aukaisi saliin vievän oven ja astui sisään. Verkalleen, pää -painuksissa, kulki hän tuon välkkyvälattiaisen avaran huoneen poikki ja -vaipui toiselle ikkunan luona olevalle tummanpunaiselle nurkkasohvalle. -Täällä oli hiljaista ja viileätä. Puutarhasta kuului suihkukaivon -lirinä, kärpänen lensi suristen ikkunaruutua vasten, ja alhaalta -kuuluvat äänet kaikuivat tänne vain epäselvänä muminana. - -Hän laski väsyneesti päänsä patjalle ja sulki silmänsä. »Hyvä on, hyvä -on», hän mutisi. Ja sitten hän sanoi vielä kerran syvään hengähtäen, -tyytyväisesti, vapautuneesti: »Oikein hyvä!» - -Jäsenet velttoina ja kasvoilla rauhallinen ilme lepäsi hän tuossa -asennossa viisi minuuttia. Sitten hän ojentihe, taittoi sähkösanoman -kokoon, työnsi sen povitaskuunsa ja nousi, aikoen palata vieraittensa -luo. - -Mutta samassa vaipui hän inhon vallassa takaisin patjalle. Soitto... -soitto! Nyt se taas alkoi, ollen esittävinään jotakin laukkaa, -jossa patarumpu ja messinkihelistimet määräsivät tahdin, toisten -soittimien pysymättä läheskään aina perässä. Se oli räiskävä, räikyvä, -teeskentelemättömässä hillittömyydessään sietämätön sotku, jonka -keskeyttivät pikkolon hullut hujaukset, — - - - - -KUUDES LUKU. - - -»Bach! Sebastian Bach, armollinen rouva!» huudahti herra Edmund -Pfühl, Marian-kirkon urkuri, joka mitteli innoissaan salongin lattiaa -Gerdan istuessa kasvot hymyilevinä käteen nojaten flyygelin ääressä -ja pikku Hannon kököttäessä jakkarallaan kuuntelevan näköisenä, kädet -polven ympärillä... »Aivan niin... olette aivan oikeassa... hän sai -aikaan, että soinnullisuus voitti kontrapunktin... hän on nykyaikaisen -sointuopin aikaansaaja, aivan oikein! Mutta minkä kautta? Täytyykö -minun sanoa teille minkä kautta? Kontrapunktisen tyylin kehittymisen -kautta — te tiedätte sen yhtä hyvin kuin minä! Mikä siis on ollut -tuon kehityksen eteenpäintyöntävä aate? Sointuoppiko? Ehei! Ei -suinkaan! Vaan kontrapunkti, armollinen rouva! Kontrapunkti!... Mihin -olisivat yksinomaiset sointuopilliset kokeilut johtaneet, sanokaapas? -Varoitan teitä... niin kauan kuin kieleni kääntyy, varoitan pelkistä -sointuopillisista kokeiluista!» - -Hän joutui tästä alasta puhuessaan ylen suuren innostuksen valtaan, -jota hän ei koettanut salata, sillä hän tunsi olevansa kotonaan -tässä salongissa. Joka keskiviikkoiltapäivä ilmestyi hänen roteva, -neliskulmainen, jonkun verran korkeahartiainen hahmonsa ruskeaan -takkiin puettuna, jonka liepeet ulottuivat polviin asti, salongin -kynnykselle, josta hän astui Bechstein-flyygelin ääreen aukaisten -hellävaroen sen kannen soittokumppaniaan odottaessaan, järjesti -viulunuotit leikkauksin koristetulle nuottitelineelle ja soitteli -sitten aluksi sujuvia juoksutuksia pään heilahdellessa milloin millekin -puolelle. - -Uskomattoman vahva tukankasvu, lukematon joukko pieniä, säännöllisiä, -ketunruskean ja harmaan kirjavia kiharoita sai tuon pään näyttämään -luonnottoman suurelta ja raskaalta, vaikka se liikkui vapaasti pitkän, -suurella aataminomenalla varustetun kaulan päässä, joka kohosi esiin -alaspäinkäännetyn kauluksen sisästä. Hoitamattomat, pöyheät, hiusten -väriset viikset ulkonivat kauemmas kasvoista kuin vähäpätöinen -töppönenä... Hänen pyöreiden silmiensä alla, jotka olivat ruskeat ja -kirkkaat ja jotka soittaessa näyttivät katsovan haaveellisesti asioiden -näkyvää kuorta syvemmälle, oli iho pullistunut hiukan pussimaisesti... -Nuo kasvot eivät olleet merkilliset, ainakaan niissä ei ollut erittäin -voimakkaan ja valppaan älyn leimaa. Hänen luomensa olivat enimmäkseen -puoliummessa, ja usein riippui hänen ajettu leukansa, huulten pysyessä -suljettuina, velttona ja tahdottomana alas; se soi suulle pehmeän, -hartaasti itseensäsulkeutuneen, tyhmähkön ja antautuvan ilmeen, -jollaisen tapaa sikeään uneen vaipuneella ihmisellä... - -Muuten hänen luonteensa ankaruus ja arvokkuus oli omituisesti -vastakohtainen tuolle ulkonaiselle pehmeydelle. Edmund Pfühl oli -laajalti tunnettu urkuri, eivätkä hänen kontrapunktiset tietonsa -olleet pysyneet hänen synnyinkaupunkinsa muurien sisällä. Pientä -kirkkosävellajeja käsittelevää kirjasta, jonka hän oli julkaissut, -suositeltiin parissa kolmessa konservatooriossa yksityisesti -tutkittavaksi, ja hänen fuugiaan ja urkusommitelmiaan soitettiin siellä -täällä, missä Jumalaa kunnioitettiin uruilla. Nuo sävellykset, kuten -myös hänen sunnuntaisin Marian-kirkossa soittamansa fantasiat, olivat -moitteettomia, täynnä mahtavaa, ankaran teeman siveellis-johdonmukaista -arvokkuutta. - -Niiden olemus oli vieras kaikelle maalliselle kauneudelle, eikä -niiden ilmaisema musiikki liikuttanut kenenkään maallikon puhtaasti -inhimillistä tunnetta. Niistä puhui, niissä riemuitsi voitonvarmana -askeettiseksi uskonnoksi muodostunut tekniikka—omaksi tarkoituksekseen, -loukkaamattomaksi pyhyydeksi korotettu taito.. Edmund Pfühl -vähäksyi kaikkea sulosointuisuutta ja puhui aivan kylmästi melodian -kauneudesta. Mutta ihmeellistä: hän ei sittenkään ollut mikään kuiva -ihminen ja kaavoihin kangistunut vanhapoika. »Palestrina!» saattoi -hän sanoa mahtipontisesti ja peloittavan ankarasti. Mutta heti sen -jälkeen, soitellessa vanhoja musiikkiteoksia, olivat hänen kasvonsa -sulaa pehmeyttä, haltioitumista ja haaveilua, ja hänen silmänsä -katsoivat etäisyyteen kuin häämöittäisi hänelle siellä kaiken -tulevaisen viimeinen pyhä välttämättömyys... Se oli soittoniekan -katse, joka näyttää samalla elävältä ja tyhjältä, siksi että se on -siirtynyt syvempään, puhtaampaan, tahrattomampaan ja täydellisempään -todellisuuteen kuin minkä meidän ajatuksemme käsittää ja kielelliset -käsitteemme voivat ilmaista. - -Hänen kätensä olivat suuret, pehmeät, näköjään aivan nivelettömät ja -täynnä kesakkoja — ja ääni, jolla hän lausui Gerda Buddenbrookille: -»Nöyrin palvelijanne, armollinen rouva!» tämän työntäessä syrjään -oviverhot arkihuoneesta tullessaan, kuului myös pehmeältä ja ohuelta, -aivan kuin pala olisi tarttunut hänen henkitorveensa. - -Kohoten hiukan tuoliltaan ja tarttuen pää alasluotuna kunnioittavasti -hänelle ojennettuun käteen, antoi hän vasemman käden sormien jo painaa -selvästi kvinttisoinnun, jonka jälkeen Gerda otti stradivariuksensa ja -viritti nopeasti, tarkalla korvalla viulunkielet. - -»Bachin G:molli konsertti, herra Pfühl. Minusta adagio-osa sujui vielä -jokseenkin puutteellisesti...» - -Ja urkuri löi alkusävelen. Mutta tuskin olivat ensimmäiset soinnut -seuranneet toisiaan, kun käytävän ovi tavallisesti aukeni hyvin hiljaa -ja varovasti ja pikku Johann hiipi äänettömin askelin maton poikki -nojatuolia kohti. Siihen hän kyyristyi, kietoi kädet polviensa ympäri, -pysyi hiljaa kuin hiiri ja kuunteli sekä itse soittoa että mitä sen -ohessa puhuttiin. - -»No Hanno, kuuluuko musiikki hyvältä?» kysyi Gerda tauon tultua -kääntäen lähekkäin olevat silmänsä, joihin soitto oli synnyttänyt -kostean kiillon, poikaan päin... - -Silloin poika nousi paikaltaan ja ojensi äänettömästi kumartaen kätensä -herra Pfühlille; tämä silitti hiljaa ja hellästi hänen vaaleanruskeita -hiuksiaan, jotka kähertyivät niin kauniisti otsalla ja ohimoilla. - -»Kuuntele sinä vain, poikaseni, se on oikein!» sanoi hän lempeän -varmasti, ja lapsi katsoi hiukan arasti urkurin suurta aataminomenaa, -joka nousi hänen puhuessaan ylös, mutta luiskahti heti sen jälkeen -hiljaa ja nopeasti takaisin, kuin ei se olisi malttanut odottaa soiton -ja puheen jatkoa. - -Pätkä Haydnia, joku sivu Mozartia, yksi Beethovenin sonaatti, siinä -illan ohjelma. Mutta sitten sattui se ihme, että herra Pfühl, Gerdan -etsiessä nuotteja viulu kainalossa, herra Edmund Pfühl, Marian-kirkon -urkuri, eksyi välisoittoineen aivan outoon tyyliin, jossa hänen -kauas katsoville silmilleen siinsi kaino, vaatimaton onni... Hänen -sormistaan puhkesi nyt kukkiva, laulava sävel, josta vähitellen, ensin -hiljaa ja häipyen, sitten yhä kirkkaampana ja ytimekkäämpänä, taitavan -kontrapunktin säestämänä, kehkeytyi vanhanaikaisen juhlallinen, mainion -vaikuttava marssiaihe... Nousu, keskitys, ylimeno... johon Gerdan viulu -yhtyi _fortissimossa_. Mestarilaulajien alkusoitto oli menossa. - -Gerda Buddenbrook oli uudemman musiikin intohimoinen kannattaja. Mutta -herra Pfühliin nähden oli hänen intonsa kilpistynyt niin kiihkeään -vastarintaan, että hän aluksi oli epäillyt tokko hän ollenkaan saisi -tätä puolelleen. - -Sinä päivänä, jolloin hän oli ensi kertaa asettanut Pfühlin eteen -»Tristan ja Isolde» pianosovitelman ja pyytänyt tätä soittamaan, oli -urkuri hypähtänyt paikaltaan kahdenkymmenenviiden tahdin jälkeen ja -kulkenut äärimmäisen vastenmielisyyden vallassa ulokkeen ja flyygelin -väliä. - -»Minä en soita tätä, armollinen rouva; olen alamaisin palvelijanne, -mutta minä en soita tätä! Tämä ei ole mitään musiikkia... uskokaa -minua... minä luulen ymmärtäväni hiukan oikeaa musiikkia! Tämä on -kaaosta, herjausta, jumalanpilkkaa ja hulluutta! Se on hajuvesin -höystettyä moskaa! Se on kaiken siveellisyyden loppu taiteessa! -Minä en soita!» Tämän sanottuaan oli hän taas istahtanut tuolille, -aataminomenan liikkuessa ylös ja alas, soittanut nieleskellen ja -ontosti yskähdellen vielä kaksikymmentäviisi tahtia ja sulkenut sitten -flyygelin kannen huutaen: - -»Hyi! Ei, taivahan taatto, tämä menee liian pitkälle! Suokaa anteeksi, -armollinen rouva, mutta puhun suoraan... Te maksatte minulle palkkaa, -olette vuosikausia korvannut vaivani... ja minä elän vaatimattomissa -oloissa. Mutta ennemmin minä luovun virastani kuin suostun moisiin -kataluuksiin...! Ja tuo lapsi istuu tuolla. Hän on pujahtanut sisään -musiikkia kuulemaan! Tahdotteko myrkyttää hänen henkensä?» - -Mutta vaikka hän riehui ja äksyili, sai Gerda hänet vähä vähältä, -tottumuksen ja suostuttelun avulla kuitenkin puolelleen. - -»Pfühl», hän sanoi, »olkaa oikeudenmukainen ja suhtautukaa asiaan -levollisesti: Hänen uusi sointukäsittelynsä saa teidät ymmälle... -Teistä on Beethoven hänen rinnallaan puhdas, selvä ja luonnollinen. -Mutta muistakaa, että Beethovenkin saattoi pois suunniltaan vanhaan -tapaan koulutetut aikalaisensa... ja itse Bachia syytettiin soinnin -ja selvyyden puutteesta!... Puhutte siveellisyydestä... mutta mitä -te tarkoitatte musiikin siveellisyydellä? Ellen erehdy, on se kaiken -hedonismin vastakohta. No niin, sitä on tässä. Samoin kuin Bachin -musiikissa. Suurenmoisempana, tietoisempana, syvempänä kuin Bachilla. -Uskokaa minua, Pfühl, tämä musiikki on teille sisäiseltä olemukseltaan -vähemmän vieras kuin luulette!» - -»Silmänkääntämistä ja viisastelua — suokaa anteeksi», mutisi herra -Pfühl. Mutta toinen oli oikeassa: tuo musiikki oli hänelle pohjaltaan -vähemmän vieras kuin mitä hän oli alussa luullut. Tosin hän ei -milloinkaan oppinut sulattamaan oikein Tristania, vaikka hän viimein -Gerdan pyynnöstä sovitti erittäin onnistuneesti »Liebestod»-kohtauksen -viululle ja pianolle. Eräät »Mestarilaulajien» osat saivat hänen -lausumaan ensimmäisen tunnustuksen sanan... ja sen jälkeen alkoi -hänessä herätä vastustamaton rakkaus tuohon taiteeseen. Hän ei -tunnustanut sitä, hän melkein säikähti sen keksiessään ja kielsi -sen nyreästi. Mutta hänen soittokumppaninsa ei tarvinnut enää -kiusata häntä, vanhojen mestarien ihailustaan huolimatta, siirtymään -johtoaiheiden elämään; ja silloin hänen katseessaan syttyi tuo ilme, -joka kuvasti kainoa, melkein harmillista onnea. Soiton jälkeen saattoi -kyllä syntyä kiistaa tämän taidetyylin suhteesta ankarampaan tyyliin, -mutta eräänä päivänä selitti herra Pfühl huomanneensa olevansa -pakoitettu, joskaan asia ei liikuttanut häntä henkilökohtaisesti, -liittämään kirkkotyyliä koskettelevaan kirjaansa lisäyksen, jossa -käsiteltiin »vanhojen sävellajien käyttöä Richard Wagnerin kirkko- ja -kansanlaulumusiikissa». - -Hanno istui tapansa mukaan hiiskahtamatta tuolillaan, pienet kädet -polvien ympärillä, kaivertaen kielellään erästä poskihammasta, jonka -johdosta suu joutui hiukan vinoon asentoon. Suurin, rävähtämättömin -silmin katsoi hän äitiään ja herra Pfühliä. Hän kuunteli heidän -soittoaan ja heidän puheitaan, ja niin tapahtui, että hän jo elämänsä -alkuaskeleita ottaessaan alkoi pitää musiikkia erittäin tärkeänä, -vakavana ja syvänä asiana. Hän ei ymmärtänyt heidän keskustelustaan -kuin jonkun sanan; suurin osa meni hänen lapsellisen ymmärryksensä yli. -Mutta kun hän siitä huolimatta tuli yhä uudelleen ja saattoi istua -tuntimääriä paikallaan ikävystymättä, johtui se siitä, että hänen -pienessä sydämessään oli herännyt usko, rakkaus ja kunnioitus musiikkia -kohtaan. - -Hän oli vasta seitsemän vuoden vanha yrittäessään etsiä pianosta eräitä -sointuyhdistelmiä, jotka olivat tehneet erityisen syvän vaikutuksen -häneen. Äiti katsoi häneen hymyillen, paransi hänen mykän innon -vallassa muovailemiaan sointuja ja neuvoi sitten, että sitä tai tätä -ääntä ei saanut jättää pois, muuten ei syntynyt kokonaisuutta. Ja pojan -korva vahvisti todeksi sen mitä hänelle sanottiin. - -Annettuaan pojan olla vielä jonkun aikaa omissa oloissaan päätti Gerda, -että tämän oli ruvettava soittamaan pianoa. - -»Pelkään, ettei hänestä ole solistiksi», sanoi hän herra Pfühlille, -»ja minä olen oikeastaan iloinen siitä, sillä sillä alalla on -varjopuolensa. En puhu solistin riippuvaisuudesta säestykseen nähden, -joskohta sekin saattaa käydä sangen vaikeaksi seikaksi, ja minä olen -omasta puolestani iloinen, että olen saanut teidät... Mutta siinä -saattaa olla se vaara, että voi luisua enemmän tai vähemmän paljaan -taituruuden orjaksi... Näettekös, minä tiedän siitä asiasta jotakin. -Tunnustan suoraan, että minun käsitykseni mukaan musiikki alkaa vasta -hyvin suuren taituruusmäärän jälkeen. Ylä-äänen jännittynyt keskitys, -sen muodostus ja vivahdusrikkaus, polyfonian liikkuessa tajunnassa vain -hyvin hämäränä yleisenä käsitteenä, saattaa johtaa keskinkertaisen -soittajan helposti ulkonaisen sointuisuuden huolehtimiseen ja -ajatteluun, jota on myöhemmin vaikea korjata. Minä rakastan viuluani -ja olen saavuttanut koko sievän taituruuden, mutta piano on minusta -oikeastaan sittenkin korkeampi soitin... Tarkoitan näin: piano on -soitin, jolla saattaa esittää monipuolisempia ja rikkaampia sävelkuvia, -se on musiikillisen jälleenluomisen verrattomin keino, ja sen -hallitseminen merkitsee minulle läheisempää, selvempää ja laajempaa -musiikin välitystä... Kuulkaahan, herra Pfühl, tahtoisin teidät itsenne -poikani opettajaksi. Mitä arvelette? Tiedän tässä kaupungissa olevan -pari kolme soitonopettajaa — luullakseni naisia, mutta ne ovat vain -sellaisia »soitonopettajia»... Ymmärrättehän mitä minä tarkoitan... -Ei hänen tarvitse oppia tusinataituriksi, vaan ymmärtämään hiukan -musiikkia... Teihin minä luotan. Te suhtaudutte asiaan vakavammin. -Ja saattepa nähdä, että hän on edistyvä johdollanne. Hänellä on -Buddenbrookien kädet... Buddenbrookit osaavat ottaa kaikki noonit ja -desiimit. — Mutta ne eivät vielä milloinkaan tätä ennen ole välittäneet -siitä», päätti hän nauraen puheensa. Ja herra Pfühl lupasi ryhtyä -opetukseen. - -Tästä alkaen kävi hän talossa myös maanantai-iltapäivin antaakseen -opetusta pikku Johannille, Gerdan istuessa arkihuoneessa. Hän ei -tehnyt sitä tavanomaisten kaavojen mukaan, sillä hän tunsi lapsen -mykän, kiihkeän opinhalun vaativan muutakin kuin hiukan pianonsoiton -alkeita. Heti kun ensimmäiset vaikeudet oli voitettu, rupesi hän -jo helppotajuisessa muodossa selvittämään teoreettista puolta ja -sointuopin perusteita. Ja Hanno ymmärsi, sillä se oli vain sen -uudistamista, minkä hän oli oikeastaan tietänyt jo aikaisemmin. - -Herra Pfühl mukautui niin paljon kuin suinkin lapsen kiihkeään -edistyshaluun. Hän tahtoi hellällä huolenpidolla keventää -lyijypainoja, joilla aine ehkäisee mielikuvituksen lentoa ja intoisaa -ponnistusta. Hän ei vaatinut liian suurta sorminäppäryyttä skaalojen -harjoittamisessa, taikka se ei ollut vielä tuon harjoittelun -tarkoitusperä. Se, mihin hän pyrki ja minkä hän pian saavutti, oli -selvä, laaja ja perinpohjainen yleiskatsaus kaikkiin äänilajeihin -— sisäinen ja ymmärtävä katsaus niiden keskinäiseen yhteyteen ja -sukulaisuuteen, tuo vaistomainen herrauden tunne soittokoneeseen -nähden, joka johtaa mielikuvitteluun ja improvisoimiseen... -Liikuttavalla hienotunteisuudella tyydytti hän tuon pienen, -soiton kuulemisen hemmoitteleman oppilaan henkiset tarpeet, jotka -suuntautuivat vakavan musiikin alalle. Hän ei häirinnyt tämän mielialan -syvyyttä ja juhlallisuutta arkipäiväisten laulelmien harjoittamisella. -Hän pani pojan soittamaan koraaleja eikä antanut ainoankaan soinnun -mennä ohi osoittamatta soinnun siirtymisen lainmukaisuutta. - -Gerda seurasi neuleensa tai kirjansa äärestä opetuksen kulkua. - -»Te teette enemmän kuin olen osannut odottaa», sanoi hän herra -Pfühlille. »Mutta ettekö opeta hänelle liikoja? Eikö tuo ole -ennenaikaista? Teidän opetustapanne on minun nähdäkseni suunnattoman -luovaa laatua... Monesti hän jo koettaa sävellellä, mutta ellei hän -ole opetustapanne tasalla, ellei hän ole kyllin lahjakas, ei hän opi -mitään...» - -»Kyllä hän on sen tasalla», sanoi herra Pfühl nyökäten. Katson välistä -hänen silmiään... niissä kuvastuu niin paljon — mutta hänen suunsa -pysyy suljettuna. Myöhemmin, kun elämä on sulkeva sen vielä tiukemmin, -on hän ehkä saava tilaisuuden puhua...» - -Gerda katsoi tuota kömpelövartaloista soittoniekkaa, jolla oli -ketunväriset hiukset, pussit silmien alla, pöyheät viikset ja suuri -aataminomena — sitten hän ojensi tälle kätensä ja sanoi: »Kiitoksia, -Pfühl. Te tarkoitatte hyvää, eikä sitä tiedä mitä te vielä hänestä -teette.» - -Ja Hannon kiitollisuus tuota opettajaa kohtaan, hänen antaumuksensa -hänen johdettavakseen oli rajaton. Hän, joka huolimatta kaikista -lisätunneista istui tylsänä ja toivottomana laskutaulujensa -ääressä, käsitti flyygelin ääressä kaiken mitä herra Pfühl hänelle -sanoi, käsitti ja omaksui sen, kuten ihminen omaksuu vain sen, -mikä jo ennemmin on kuulunut hänelle. Mutta Edmund Pfühl itse oli -hänen mielestään kuin suuri enkeli, joka otti hänet syliinsä joka -maanantai-iltapäivä kantaakseen hänet arkipäivän kurjuudesta lempeän, -suloisen ja lohdullisen vakavuuden sointuvaan valtakuntaan.... - -Monesti tapahtui opetus herra Pfühlin asunnossa eräässä suuressa -vanhassa suippopäätytalossa, jossa oli paljon viileitä käytäviä ja -komeroita ja jossa herra Pfühl asui aivan yksin vanhan emännöitsijänsä -kanssa. Ja monesti sai pikku Hanno Buddenbrook tulla sunnuntaina -jumalanpalveluksen aikaan hänen luokseen Marian-kirkon urkulehterille, -ja se oli toista kuin istua muiden kanssa alhaalla. Korkealla -seurakunnan yläpuolella, vielä paljon korkeammalla saarnatuolissa -seisovaa pastori Pringsheimiä, istuivat he kaksi valtavien -soittoaaltojen keskellä, joita he yhdessä hallitsivat ja ohjailivat. -Sillä Hanno sai joskus auttaa opettajaansa rekisterin käyttelyssä, -mikä täytti hänet ilolla ja ylpeydellä. Mutta kun virren loppusoitto -oli ohi, kun herra Pfühl oli hitaasti nostanut kaikki sormensa -koskettimilta, jättäen vain perusbassosävelen hiljaa ja juhlallisesti -kaikumaan — ja kun sitten tunteellisen taidepaussin jälkeen herra -pastori Pringsheimin muunteleva ääni alkoi kaikua saarnastuolin -katoksen alta, tapahtui usein, että herra Pfühl alkoi pilkata saarnaa -ja nauraa pastori Pringsheimin frankkilaisvoittoiselle ääntämistavalle, -hänen pitkille, suljetuille tai terävästi korostetuille vokaaleilleen, -hänen huokauksilleen ja synkkyyden ja kirkastuksen ilmeen äkkinäisille -vaihteluille hänen kasvoillaan. Ja Hanno nauroi myös hiljaa ja erittäin -huvitettuna; sillä katsomatta toisiinsa ja sanomatta sitä toisilleen -tiesivät nuo kaksi ylhäällä istujaa kuitenkin, että kummastakin -tuo saarna oli jokseenkin joutavaa loruamista ja että varsinainen -jumalanpalvelus oli se, minkä he suorittivat, mutta mitä pastori ja -hänen seurakuntansa luultavasti pitivät vain sivuseikkana: nimittäin -musiikki. - -Se vähäinen ymmärtämys, jota herra Pfühl tunsi saavansa osakseen -suorituksistaan noiden senaattoreiden, konsuleiden ja porvareiden -puolelta, oli hänen alituinen surunsa aihe, ja siitäkin syystä piti -hän mielellään rinnallaan pienen oppilaansa, jolle hän ainakin -saattoi hiljaa huomauttaa, että se, mitä hän äsken oli soittanut, oli -ollut erittäin vaikeata. Hän sävelsi mitä ihmeellisimpiä teknillisiä -sovitteluja. Hän oli laatinut erään sävelmän, joka oli samanlainen -alusta ja lopusta lukien, ja perustanut tuolle aiheelle kokonaisen -»ravunkulku»-fuugan. Saatuaan sen valmiiksi laski hän murheellisen -näköisenä kädet helmaansa. »Ei sitä huomaa kukaan», sanoi hän -toivottomasti päätään pudistaen. Ja sitten hän kuiskasi pastori -Pringsheimin saarnatessa: »Tämä oli ravunkulku-mukaelma, Johann. -Sinä et tiedä mitä se merkitsee... se on teeman toisinto lopusta -alkaen, viimeisestä nuotista ensimmäiseen... se on hyvin vaikeata. -Tulet myöhemmin tietämään mitä se merkitsee... Mutta minä en tule -milloinkaan kiusaamaan sinua sillä, enkä pakottamaan sinua muodostamaan -sellaisia... Ei sitä tarvitse osata. Mutta älä usko niitä, jotka -väittävät niitä musiikillisesti arvottomiksi sepustuksiksi. Tätä -taidemuotoa ovat käyttäneet kaikkien aikojen suuret säveltäjät. Vain -laiskat ja keskinkertaiset soittajat hylkäävät tällaiset harjoitukset -ylpeydessään. Tulee oppia olemaan nöyrä, pane mieleesi tämä, Johann.» - -Huhtikuun viidentenätoista päivänä vuonna 1869, täyttäessään kahdeksan -vuotta, soitti Hanno suvun kuullen äitinsä kanssa pienen oman tekemänsä -sävellyksen, yksinkertaisen aiheen, jonka hän oli keksinyt, havainnut -merkilliseksi ja kehittänyt hiukan. Tietenkin oli herra Pfühlillä, -jolle hän oli näyttänyt sen, ollut yhtä ja toista muistuttamista. - -»Mikäs teatraalinen loppu tämä on, Johann! Eihän se sovi ollenkaan -edelliseen! Alku on hyvä, mutta miten sinä siirryt yhtäkkiä H-duurista -neljännesasteen kvarttisekstisointuun, jossa on alennettu terssi? Se ei -ole mitään. Ja sitten sinä vielä olet merkinnyt siihen tremolon. Sinä -olet varmaan varastanut sen jostakin... Mistä se on kotoisin? Jopa minä -tiedänkin. Sinä olet kuunnellut liian tarkasti, kun minun on täytynyt -soittaa äidillesi eräänlaista musiikkia... Muuta loppu, lapseni, sitten -se on koko sievä kappale.» - -Mutta juuri tuota mollisointua ja loppua piti Hanno kaikkein -tärkeimpänä, ja tämä huvitti hänen äitiään niin suuresti, että se sai -jäädä. Hän otti viulunsa, soitti mukana ylä-äänen ja mukaili sitten, -Hannon soittaessa vielä kerran teeman aivan yksinkertaisesti, diskantin -kolmaskymmeneskahdesosajuoksutuksiksi. Se kaikui suurenmoiselta. Hanno -suuteli äitiään onnesta loistaen, ja niin he sitten esittivät kappaleen -huhtikuun viidentenätoista päivänä suvulle. - -Konsulitar, rouva Permaneder, Christian, Klothilde, konsuli ja rouva -Kröger, johtaja ja rouva Weinschenk, Breitestrassen Buddenbrookin -naiset ja neiti Weichbrodt olivat Hannon syntymäpäivän kunniaksi -syöneet päivällistä kello neljä senaattorin ja hänen rouvansa luona; -nyt he istuivat salongissa katsoen kuuntelevina lasta, joka istui -merimiespuvussaan flyygelin ääressä, sekä Gerdaa, joka seisoi siinä -omalaatuisessa kauneudessaan ja hienoudessaan, alkaen ensin g-kielellä -mahtavan kantileenen ja päättäen sen erehtymättömällä taituruudella -helmeilevään, säihkyvään kadenssiin. Hänen viulunkäyränsä kahvassa -oleva hopealanka välkkyi kaasulamppujen valossa. - -Hanno ei ollut voinut syödä juuri mitään, vaan oli ollut kalpea -jännityksestä; mutta nyt hän oli niin innoissaan sävellyksestään, -joka kahden minuutin kuluttua jo oli oleva loppuunsoitettu, että hän -unohti kaiken ympärillään olevan. Tuo pieni sävelluoma oli enemmän -harmoonista kuin rytmillistä laatua, ja vastakohta, joka oli olemassa -yksinkertaisten, alkeellisten ja lapsellisten musikaalisten keinojen -ja tärkeän, innokkaan, melkeinpä kiihkeän esityksen välillä, vaikutti -varsin merkilliseltä. Hanno painosti jokaista siirtymäsäveltä työntäen -päätään eteenpäin ja koetti, istuen aivan tuolin reunalla, antaa joka -soinnulle oman vivahduksensa pedaalien avulla. Ja jos pikku Hannon -tarkoitus oli herättää huomiota — joskin se kohdistui vain häneen -itseensä — oli se laadultaan enemmän herkkää kuin tehostavaa laatua. -Jokin aivan yksinkertainen soinnullinen taidetemppu muuttui hänen -käsissään tarkoitetun, hitaan korostuksen kautta salaperäisen ja -ihmeellisen tärkeäksi. Jokin toinen sointu, harmonia, sävelyhdistelmä -sai, Hannon kohottaessa kulmiaan ja tehdessä vartalollaan huojuvan, -keinuvan liikkeen, äkillisen vaimennuksen kautta hämmästyttävän -vaikutusvoiman... Ja viimein tuli loppu, Hannon rakas loppu, joka -alkuperäisen yksinkertaisessa ylevyydessään oli kaiken huippu. Hiljaa -ja kellonpuhtaasti, viulun helmeilevien juoksutusten säestämänä, kuului -aivan hiljaa, _pianissimo_, e-mollisointu tremoloineen... Se kasvoi, -paisui hitaasti, Hannon soittaessa täyttä _fortea_ dissoneeraavan, -perussävellajiin johtavan Cis'in. Ja stradivariuksen ympäröidessä -tuonkin Cis'in sävelhyrskyllään lisäsi Hanno vielä sen vaikutusta -paisuttaen sen _fortissimoon_. Hän viivytteli viime säveltä, viivytteli -yhä. Mitä tuo viimeinen sävel merkitsi, tuo hurmaava, vapautunut -vaipuminen takaisin H:duuriin? Sanomatonta onnea, ääretöntä, ihanaa -tyydytystä. Rauhaa! Autuutta! Taivasta!... Ei vielä... ei vielä! Vielä -hetkinen viivytystä, jännitystä, jonka oli oltava sietämätön, jotta -tyydytys olisi sitä suloisempi... Vielä viimeinen, viimeinen pisara -tuota pakottavaa, ahdistavaa kaipausta, koko olemuksen janoisaa ikävää, -tuota äärimmäistä, kouristuksenomaista tahdon ponnistusta, jolla hän -pidätti täyttymyksen ja vapautuksen, koska tiesi, että onni kestää vain -silmänräpäyksen... Hannon vartalo taipui verkalleen eteenpäin, hänen -silmänsä suurenivat, hänen suljetut huulensa värisivät, ja hän hengitti -sysäyksittäin nenän kautta... nyt hän ei enää voinut vastustaa hurmion -hetkeä. Se tuli, valtasi hänet, eikä hän vastustanut sitä. Hänen -lihaksensa laukesivat, hänen päänsä vaipui raueten ja antautuvasti -olkapäälle, hänen silmänsä sulkeutuivat, ja kaihoisa, melkein -tuskallisen autuaallinen hymy väreili hänen suunsa ympärillä, kun hän -pedaalia käyttäen, — viulun sävelten kuiskiessa, kuohuessa ja keinuessa -hänen tremolonsa ympärillä, liittäen juoksutuksiinsa myös bassoääniä, — -vaipui takaisin H: duuriin, kohotti sävelen _fortissimoon_ ja lopetti -sen lyhyesti ja jälkikaiuttomasti. - -Tuon soiton tekemä vaikutus ei mitenkään voinut olla samanlainen -kuulijoihin nähden kuin Hannoon itseensä. Rouva Permaneder ei -esimerkiksi ollut ymmärtänyt mitään koko asiasta. Mutta hän oli nähnyt -lapsen hymyn, hänen vartalonsa taipumisen, hänen pienen, hellästi -rakastetun päänsä painumisen sivulle... ja tuo näky oli liikuttanut -mitä syvimmin hänen herkkää hyväntahtoisuuttaan. - -»Kuulitteko, miten tuo poika soitti! Kuulitteko?» huudahti hän, -rientäen melkein itkien Hannon luokse ja sulkien hänet syliinsä... -»Gerda, Tom, hänestä tulee uusi Mozart, Meyerbeer, uusi...» ja -löytämättä kiireessä kolmatta samanarvoista mestaria, alkoi hän -suudella veljenpoikaansa, joka istui vielä paikallaan kädet sylissä, -aivan uupuneena ja hajamielisin silmin. - -»Älähän, älähän nyt Tony!» sanoi senaattori hiljaa. »Mitä joutavia sinä -ajat hänen päähänsä...» - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - -Thomas Buddenbrook ei ollut syvimmässä sydämessään tyytyväinen pikku -Johannin lahjoihin ja kehitykseen. - -Hän oli kerran, huolimatta kaikkien poroporvareiden arvelevista -päänpudistuksista, tuonut kotiinsa Gerda Arnoldsenin siksi että oli -tuntenut itsensä kyllin voimakkaaksi ja vapaaksi osoittamaan tavallista -hienostuneempaa makua, vahingoittamatta silti porvarillista kykyään. -Mutta pitikö nyt tämän lapsen, tämän kauan kaivatun perillisen, jolla -sentään ulkonaisesti oli niin monta isänsukuunsa kuuluvaa piirrettä, -muodostua kokonaan äitinsä kaltaiseksi? Oliko hän, josta isä oli -toivonut elämäntyönsä onnellisempaa ja menestyksellisempää jatkajaa, -jäävä vieraaksi koko sille ympäristölle, jossa hän oli kutsuttu elämään -ja toimimaan, vieraaksi myöskin isälleen? - -Gerdan viulunsoitto oli merkinnyt Thomakselle tähän asti, samoin kuin -hänen ihmeelliset silmänsä, joita Thomas rakasti, tumma kuparinruskea -tukkansa, koko hänen hurmaava ulkomuotonsa, vain erästä puolta, -viehättävää lisäominaisuutta hänen erikoisessa olemuksessaan. Mutta -nyt, kun oli pakko huomata, miten taipumus musiikkiin, joka oli hänelle -itselleen vieras, jo näin nuorena, alusta alkaen, valtasi myös hänen -poikansa, muuttui se hänen mielessään vihamieliseksi voimaksi, joka -oli asettunut hänen ja hänen poikansa väliin, — poikansa, josta hän -oli aikonut kasvattaa oikean Buddenbrookin, voimakkaan käytännön -miehen, jonka toimintahalu oli suuntautuva ulospäin, vallan ja mahdin -tavoitteluun. Ja nykyisessä ärtyneessä tilassaan tunsi Thomas, että tuo -vihamielinen voima uhkasi saattaa hänet muukalaiseksi omassa talossaan. -Hän ei kyennyt lähestymään musiikkia siten kuin Gerda ja tämän ystävä, -herra Pfühl; ja Gerda, joka oli yksipuolinen ja kiihkeä taidetta -koskevissa asioissa, vaikeutti sitä vielä todellakin julmalla tavalla. - -Ei hän ollut ikinä uskonut musiikkia niin vieraaksi suvulleen kuin -miksi se nyt osoittautui. Hänen isoisänsä oli mielellään soittanut -toisinaan huilua, ja hän itse oli aina kuunnellut kernaasti keveän -siroja, suruisan kaihomielisiä tai hilpeän reippaita sävelmiä. Mutta -jos hän ilmaisi mieltymyksensä johonkin sellaiseen, saattoi Gerda -kohauttaa olkaansa ja sanoa säälivästi hymyillen: »Kuinka se on -mahdollista, ystäväni! Eihän sillä ole pienintäkään musikaalista -arvoa...» - -Hän vihasi tuota »musikaalista arvoa», tuota sanaa, jossa hän ei -nähnyt muuta kuin kylmää kopeutta. Se sai hänet, Hannon istuessa -saapuvilla, nousemaan vastarintaan. Tapahtui useamman kerran, että hän -sellaisen tilaisuuden sattuessa suuttui ja huudahti: »Rakkahimpani, tuo -'musikaalinen arvo’ on minun mielestäni sangen mauton valtti!» - -Ja toinen vastasi: »Thomas, sanon sinulle kerta kaikkiaan, ettet -sinä ole ikinä oppiva ymmärtämään musiikkia taiteena; vaikka olet -älykäs mies, ei se sinusta koskaan ole oleva muuta kuin pieni -jälkiruokahauskutus ja korvan hurmio. Näät jo siitä, miten vieras -ala musiikki on sinulle, ettei musikaalinen makusi oikeastaan -ollenkaan vastaa muita tarpeitasi ja taipumuksiasi. Mikä sinua -miellyttää musiikissa? Eräänlainen helppohintainen optimismin henki, -jolle sinä nauraisit harmistuneesti, jos tapaisit sen jossakin -kirjassa, ja viskaisit koko kirjan nurkkaan. Tuskin syntyneen toiveen -nopeaa täyttymystä... Kouriintuntuvaa aulista tyydytystä... Käykö -elämässä niin?... Käykö elämässä? Onko elämä jonkin kauniin sävelmän -kaltainen?... Tuo on lapsellista ihanteellisuutta.» - -Thomas ymmärsi hänet, ymmärsi mitä hän tarkoitti. Mutta hän ei -voinut seurata Gerdaa tunteellaan eikä käsittänyt, miksi sävelmät, -jotka virkistivät häntä tai saivat hänet liikutuksen valtaan, olivat -arvotonta rihkamaa — ja kappaleet, jotka saivat hänet nyreälle -mielelle tai ymmälle, edustivat korkeinta musikaalista arvoa. Hän -seisoi temppelin edustalla, jonka kynnykseltä Gerda karkoitti hänet -säälimättömällä kädenliikkeeltä... ja murheissaan näki hän, miten Gerda -katosi sen sisään pojan kanssa. - -Hän ei osoittanut surua, jolla hän seurasi yhä enenevää vieraantumista -itsensä ja pikku poikansa välillä, ja poikansa suosiontavoittelu -olisi hänestä ollut hirveän alentavaa. Päivisin hänellä oli hyvin -vähän aikaa olla poikansa kanssa. Aterioiden aikana hän kohteli tätä -hyväntahtoisella suopeudella, jossa oli rohkaisevan kovuuden vivahdus. -»No, hyvä veli», sanoi hän taputtaen Hannoa pari kertaa päälaelle ja -istuutuen hänen viereensä vaimoaan vastapäätä... Mitä kuuluu? Mitä -sinä olet hommannut? Lukenut... ja soittanut? Se on oikein. Mutta -älä soita liikaa, muuten sinulla ei enää ole halua muuhun ja voit -jäädä luokalle!» Ei yksikään lihas hänen kasvoissaan ilmaissut sitä -huolestunutta jännitystä, jolla hän odotti, miten Hanno suhtautuisi -hänen sanoihinsa ja vastaisi hänelle; ei mikään ilmaissut hänen -sisimpänsä tuskallista kokoonkiristymistä, kun lapsi loi vain aran -katseen häneen päin kullanruskeista, sinertävien varjojen ympäröimistä -silmistään, katseen, joka ei edes kohonnut hänen kasvojensa tasalle — -ja painui sitten ääneti lautasensa yli. - -Olisi ollut joutavaa välittää tuosta lapsellisesta avuttomuudesta. -Heidän yhdessä ollessaan, lautasia vaihdettaessa, oli hänen -velvollisuutensa jutella hiukan pojan kanssa, koetella häntä hiukan, -tutkia hänen käytännöllistä huomiokykyään... Montako asukasta -kaupungissa oli? Mitkä kadut veivät Traven rannasta ylemmäs kaupunkiin? -Mitkä olivat liikkeeseen kuuluvien varastohuoneiden nimet? Reipas ja -rohkea vastaus! — Mutta Hanno oli ääneti. Ei uhmatakseen isäänsä eikä -tuottaakseen tälle pahaa mieltä. Mutta kaupungin asukkaat, kadut, jopa -varastohuoneetkin, jotka tavallisissa olosuhteissa eivät liikuttaneet -häntä vähääkään, herättivät hänessä, kun ne asetettiin kuulustelun -esineiksi, ääretöntä vastenmielisyyttä. Hän oli saattanut tulla pöytään -hilpein mielin, olipa ehkä puhellutkin isänsä kanssa, — mutta heti kun -keskustelu sai hiukankaan tutkintoa muistuttavan luonteen, painui hänen -mielialansa alle nollan ja hänen vastustuskykynsä murtui kokonaan. -Hänen silmänsä verhoutuivat, hänen suunsa ympärille ilmestyi arka ilme -ja hänet valtasi suuri surullinen tunne isän varomattomuuden johdosta, -jolla tämä nyt pilasi aterian hauskuuden itseltään ja kaikilta muilta, -vaikka tiesi tuollaisten yritysten hyödyttömyyden. Kyyneleiden -sumentamin silmin katsoi hän alas lautaselleen. Ida töykkäsi häntä ja -kuiskasi hänelle katujen ja varastoaittain nimet. Mutta se oli turhaa, -turhaa! Hän ei ymmärtänyt Hannoa. Tiesihän hän nuo nimet, ainakin -osittain, ja olisi ollut helppo täyttää isän toivomukset jossakin -määrin; mutta häntä esti siitä jokin voittamattoman surullinen tunne... -Ankara sana, haarukan kopautus pöytään pelästytti hänet. Hän katsahti -äitiinsä ja Idaan ja koetti puhua. Mutta jo ensi tavut hukkuivat -nyyhkytyksiin; se ei käynyt. »Olkoon!» huusi senaattori vihaisesti. -»Ole vaiti! En tahdo kuulla mitään! Ei sinun tarvitse luetella -mitään nimiä! Saat istua mykkänä ja tyhmänä kaiken ikäsi!» Ja ateria -lopetettiin äänettömän huonotuulisuuden vallassa. - -Mutta tuo haaveellinen heikkous, tuo itkeskely, tuo täydellinen -reippauden ja tarmon puute oli se kohta, johon senaattori perusti -Hannon kiihkeää musiikki-intoa koskevat epäilynsä. - -Hannon terveys oli aina ollut heikko. Varsinkin hänen hampaansa -olivat jo kauan olleet monenlaisten kipujen ja häiriöiden -aiheena. Maitohampaiden puhkeaminen myötäseuraavine kuumeineen -ja kouristuskohtauksineen oli vähällä viedä häneltä hengen. Ja -myöhemminkin olivat hänen ikenensä vähän väliä tulehtuneet ja -työnsivät ajoksia, jotka mamsseli Jungmann, niiden kypsyttyä, puhkaisi -parsinneulalla. Nyt hampaiden vaihtumisen aikaan olivat kivut vielä -kovemmat. Hän sai kokea tuskia, joihin hän oli menehtyä, ja vietti -monet yöt valvoen, hiljaa ähkien ja itkien, lievän kuumeen vallassa, -jolla ei ollut muuta syytä kuin tuo hampaiden tuottama kipu. Hampaat, -jotka olivat päältäpäin yhtä kauniit ja valkoiset kuin hänen äitinsä -hampaat, mutta heikkoa ja haurasta lajia, kasvoivat vinoon ja painoivat -toinen toisiaan. Ja että kaikki tuo epäsäännöllisyys ohjattaisiin -oikeaan uomaansa, täytyi nuoren Johannin tehdä tuttavuutta erään -hirmuisen miehen kanssa. Tämä oli hammaslääkäri herra Brecht, joka asui -Mühlstrassen varrella... - -Jo tuon miehen nimi muistutti peloittavasti ääntä, joka syntyy -leukaluissa, kun hammasjuuria kiskotaan ikenistä vääntäen ja murtaen, -ja Hannon sydän pusertui kokoon hänen kyyhöttäessään tuolissa -uskollista Idaa vastapäätä herra Brechtin odotushuoneessa selaillen -kuvalehtiä ja tuntien koko ajan väkevän lääkeaineiden hajun, kunnes -hammaslääkäri ilmestyi vastaanottohuoneen ovelle sanoen kohteliaasti, -mutta peloittavasti: »Olkaa hyvä». - -Yksi vetovoima ja harvinainen viehätysvoima oli tässä odotushuoneessa -kuitenkin, ja se oli komea, kirjava papukaija myrkyllisine pienine -silmineen; se istui huoneen nurkkauksessa messinkilankahäkin keskellä -ja oli nimeltään Josephus, luoja tiesi minkätähden. Sillä oli tapana -sanoa kirkuvalla vanhan akan äänellä: »Istukaa, olkaa hyvä... -hetkinen, pyydän...» ja vaikka se oloihin nähden kuului inhoittavalta -pilkanteolta, oli Hanno kiintynyt siihen rakkauden ja pelon tuntein. -Papukaija, iso, kirjava papukaija, jonka nimi oli Josephus ja joka -osasi puhua — sepäs oli jotakin! Se oli aivan kuin karannut lintu -Grimmin satujen lumotuista metsistä, joista Ida oli lukenut hänelle -kotona?... Ja kun tohtori sanoi »olkaa hyvä», toisti se senkin mitä -kohteliaimmin, jolloin tapahtui se kumma, että Hanno astui nauraen -tohtorin huoneeseen ja kiipesi ikkunan luona olevaan kamalan näköiseen -tuoliin, jonka vieressä oli porauskone. - -Mitä herra Brechtiin itseensä tulee, oli hän aivan saman näköinen -kuin Josephus, sillä hänen nenänsä kaartui aivan yhtä kovana ja -käyränä mustan- ja harmaankirjavia viiksiä kohti. Mutta pahin ja -kauhistavin asia oli se, että hän oli hermostunut eikä kärsinyt itse -nähdä virkansa puolesta aikaansaamiaan tuskia. »Meidän täytyy kiskoa -se pois, neiti», sanoi hän Ida Jungmannille kalveten. Ja kun Hanno -sitten kylmän hien vallassa, silmät auki revähtäneinä, kykenemättä -panemaan vastaan, kykenemättä pötkimään pakoon, mielentilassa, joka ei -eronnut suurestikaan hirtettävän pahantekijän kuolemanpelosta, näki -herra Brechtin tulevan häntä kohden pihdit kädessä, huomasi hän, että -hammaslääkärinkin kaljulla otsalla oli pieniä hikipisaroita ja että -hänenkin suunsa oli pelosta vääntynyt... Ja kun tuo kauhea toimitus oli -ohi, kun Hanno kalpeana, vavisten, vetisin silmin ja kasvot turvonneina -sylki verta sivullaan olevaan siniseen kuppiin, täytyi herra Brechtin -asettua hetkeksi istumaan jonnekin, kuivata otsaansa ja juoda vähän -vettä... - -Pikku Johannille vakuutettiin, että tuo mies teki hänelle hyvää ja -säästi hänet monilta vielä suuremmilta kivuilta. Mutta kun Hanno -vertasi kipua, jonka herra Brecht oli tuottanut hänelle, siihen -näkyvään ja tuntuvaan hyvään, mistä hänen täytyi olla kiitollinen -tälle, oli edellinen niin paljon suurempi, että hänen täytyi pitää -käyntejä Mühlstrassen varrella suurimpina kaikista hyödyttömistä -kärsimyksistä. Viisaudenhampaiden tähden, jotka kerran olivat kasvavat -taakse, täytyi nyt ottaa pois neljä valkoista, kaunista, täysin -tervettä poskihammasta, ja siihen meni, ettei lapsi rasittuisi, neljä -kokonaista viikkoa! Ja voi, millaista aikaa se oli! Pitkällinen kiusa, -jolloin tulevan tuskan pelko jo valtasi mielen ennenkuin vasta kärsityn -kivun tuottama rasitus vielä oli ehtinyt mennä ohi, oli suorastaan -rääkkäystä. Kun viimeinen hammas oli vedetty pois, makasi Hanno -kahdeksan päivää sairaana ylenpalttisen uupumuksen tähden. - -Mutta nuo hammashäiriöt eivät vaikuttaneet ainoastaan hänen -mielialaansa, vaan myös yksityisten elinten toimintaan. -Puremishankaluudet synnyttivät ruoansulatushäiriöitä, jopa -vatsakuumettakin; ja nuo vatsavaivat olivat yhteydessä epäsäännöllisen, -milloin liian kiihkeän, milloin liian heikon sydämentoiminnan ja -satunnaisten pyörrytyskohtausten kanssa. Ja kaiken lisäksi jatkui -tuo omituinen sairaloisuus, tuo tohtori Grabowin toteama »_pavor -nocturnus_». Kului tuskin ainoatakaan yötä, ettei pikku Johann olisi -kavahtanut pari kolme kertaa seisoalleen vuoteessa ja huutanut apua ja -armahdusta käsiä väännellen, kauhistavan hädän alaisena. Oli kuin hän -olisi ollut tulen keskellä tai kuin olisi hänet tahdottu tukehduttaa; -jotakin hirveätä hän näki... Mutta aamulla hän ei tiennyt siitä mitään. -— Tohtori Grabow koetti parantaa tätä sairautta määräämällä hänelle -illalla mustikkamehua; mutta siitä ei ollut pienintäkään apua. - -Haitat, joiden alainen Hannon ruumis oli, kivut, joita hänen täytyi -kestää, kehittivät hänessä ennenaikaisen kypsyyden, jota tavallisesti -nimitetään »pikkuvanhuudeksi». Mutta vaikka se älyn ja hyvän maun -hillitsemänä ei monasti ilmennyt eikä milloinkaan epähienosti, pilkisti -se kuitenkin toisinaan esiin alakuloisen tietäväisyyden muodossa... Kun -joku hänen omaisistaan, isoäiti tai Breitestrassen naiset, kysyivät: -»Miten sinä voit, Hanno?»... oli pieni, alistuvainen suun liike ja -merimieskauluksen peittämän olkapään nytkähdys hänen ainoa vastauksensa. - -»Onko hauska käydä koulua?» - -»Ei», vastasi Hanno tyynesti ja avomielisesti, sillä hän ei katsonut -maksavan vaivaa valehdella. - -»Eikö? Älä ihmettä! Mutta pitäähän jokaisen oppia kirjoittamaan, -laskemaan, lukemaan...» - -»Ja niin edespäin», sanoi pikku Johann. - -Ei, totta se oli, ettei hänestä ollut hauska käydä koulua, nähdä -yhä uudelleen tuota entistä luostarikoulua ristikäytävineen ja -goottilaisine, holvikattoisine luokkahuoneineen. Alituinen sairauden -aiheuttama poissaolo ja täydellinen tarkkaamattomuus, johon hän -vaipui, ajatusten askarrellessa jossakin soinnullisessa yhdistelmässä -tai jonkin äidin ja herra Pfühlin esittämän soittokappaleen -toistaiseksi hämärissä ihmeissä, ei juuri edistänyt hänen tietojaan. -Ja tuntiopettajat ja kokelaat, jotka opettivat alemmilla luokilla ja -joiden matalasäätyisyys, henkinen ahtaus ja ulkoasun hoidottomuus -kiusasi häntä, herättivät hänessä rankaisun pelon ohella salaista -ylenkatsetta. Herra Tietge, laskennon opettaja, pieni, tahraiseen -takkiin puettu ukko, joka jo Marcellus Stengel-vainajan aikoina oli -ollut laitoksen palveluksessa ja joka katsoi mahdottomasti kieroon -koettaessaan tutkia tehtyä virhettä silmälasien läpi, jotka olivat -pyöreät ja paksut kuin laivan ikkunat, — herra Tietge muistutti pikku -Johannille joka tunti, miten ahkera ja teräväpäinen hänen isänsä oli -ollut. Ankarat yskänkohtaukset pakottivat herra Tietgen vähän väliä -syljeksimään kateederin lattialle. - -Hannon suhde tovereihin oli yleensä aivan ulkonaista ja vierovaa -laatua; vain erääseen heistä hän oli liittynyt ensimmäisistä päivistä -alkaen lujasti ja pysyvästi. Tämä oli ylhäissyntyinen lapsi, jonka -ulkoasu oli aivan laiminlyöty, muuan kreivi Mölln, etunimeltään Kai. - -Hän oli Hannon kokoinen poika, mutta hänellä ei ollut tanskalaista -merimiespukua, vaan köyhän näköinen, epämääräisen värinen puku, josta -siellä täällä puuttui joku nappi ja jossa oli suuri paikka takapuolen -kohdalla. Hänen kätensä, jotka pistivät esiin liian lyhyistä hihoista, -olivat kuin pölyn ja lian läpäisemät ja muuttumattoman harmaat, mutta -kapeat ja erittäin hienomuotoiset pitkine sormineen ja suippoine -kynsineen. Ja noiden käsien mukainen oli pääkin, jonka piirteissä, -joskin se oli jätetty hoidotta, kampaamatta ja huonolle pesulle, -näkyivät kaikki jalon ja puhtaan rodun tuntomerkit. Punakellertävä -tukka, johon oli vedetty hätäisesti jakaus keskelle päätä, kohosi -alabasterinvalkoiselta otsalta, jonka alla välkkyi terävä ja -synkkäkatseinen silmäpari. Poskiluut olivat hiukan ulkonevat, ja -hienosti kaartuva, herkkäsieraiminen nenä oli jo nyt, samoin kuin suu -hiukan ulospäin kääntyvine ylähuulineen, selvästi luonteenomainen. - -Hanno Buddenbrook oli jo ennen koulunkäyntiään nähnyt pikku kreivin -pari kolme kertaa ollessaan Idan kanssa kävelyllä pohjoiseen päin, -Burgtor'in taakse. Siellä oli näet kaukana maalla, ennen ensimmäistä -kylää, pieni maalaistalo, vähäinen, miltei arvoton asumus, jolla ei -edes ollut nimeä. Jos katsoi sisään portista, näki tunkion, kanaparven, -koirankopin ja ränsistyneen hökkelintapaisen rakennuksen, jossa oli -matala punainen katto. Tämä oli heidän herraskartanonsa ja siinä asui -Kain isä, kreivi Eberhard Mölln. - -Hän oli erakko, jota harvoin nähtiin missään ja joka harjoitti kanan- -ja koiranhoitoa sekä vihannesten viljelystä asuen erillään muusta -maailmasta pienessä talossaan. Hän oli pitkä, kaulussaappaisiin ja -vihreään friisinuttuun puettu herra, jolla oli kalju päälaki ja -suunnaton, harmaantunut Rübezahl-parta; hän kulki aina ratsupiiska -kädessä, vaikka hänellä ei ollut ainoatakaan hevosta, ja toisen -tuuheakarvaisen kulman alle oli painettu monokkeli. Paitsi häntä ja -hänen poikaansa ei koko maassa ollut muita Mölln-sukuisia kreivejä. -Tuon muinoin niin rikkaan, mahtavan ja ylvään suvun haarat olivat -vähitellen rappeutuneet ja kuolleet sukupuuttoon, ja vain eräs -pikku Kain täti, jonka kanssa hänen isänsä ei kuitenkaan ollut -kirjeyhteydessä, oli vielä elossa. Hän kirjoitti ihmeellisellä -salanimellä varustettuja romaaneja kuvalehtiin. — Mitä kreivi -Eberhardiin tulee, muistettiin, että hän, saadakseen olla rauhassa -ja suojellakseen itseään kyselyiltä, tarjouksilta ja kerjuulta, oli -paikalle muutettuaan pannut matalan ovensa ulkopuolelle kilven, joka -oli saanut olla siinä kauan ja jossa oli seisonut: »Tässä asuu kreivi -Mölln aivan yksin. Hän ei tarvitse mitään, ei osta mitään eikä anna -mitään.» Kun kilpi oli tehnyt vaikutuksensa, poisti hän sen jälleen. - -Ollen äiditön — sillä kreivitär oli kuollut hänen syntyessään, ja -taloutta hoiti vain muuan vanha nainen — oli pikku Kai saanut kasvaa -villinä kuin eläin kanojen ja koirien keskellä, ja täällä oli Hanno -arastellen ja pitkän matkan päästä nähnyt hänen hyppelevän kaniinien -tavoin kaalimaassa, peuhaavan koiranpentujen kera ja säikyttävän kanoja -kuperkeikoillaan. - -Koulussa hän oli tavannut pojan jälleen, eikä hänen arkuutensa toisen -villiytynyttä näköä kohtaan aivan heti hälvennyt. Mutta ei kestänyt -kauan, ennenkuin varma vaisto opetti hänet näkemään tuon laiminlyödyn -kuoren läpi, kiinnittämään huomiota hänen valkoiseen otsaansa, -tuohon kapeaan suuhun, noihin soikeihin vaaleansinisiin silmiin, -joissa oli ollut vihaisen vieroksuva ilme; ja hänet täytti suuri -myötätunto tuota ainoata toveria kohtaan; mutta hän oli sittenkin -luonteeltaan siksi kaino, ettei hän olisi rohjennut alkaa tuttavuutta, -joten he ilman pikku Kain häikäilemätöntä aloitetta olisivat kai -jääneet vieraiksi toisilleen. Kiihkeys, jolla Kai oli lähestynyt -häntä, oli alussa melkein peloittanut pikku Johannia. Tuo pieni -villivesa oli pyrkinyt niin tulisesti, niin riehakan miehekkäästi -hiljaisen, hienosti puetun Hanno Buddenbrookin suosioon, ettei tämä -ollenkaan kyennyt vastustamaan. Tosin Kai ei voinut auttaa häntä -kertomataulun oppimisessa, sillä se oli yhtä vastenmielistä hänen -vapaalle ja kesyttömälle luonteelleen kuin pikku Hannon uneksivalle -hajamielisyydelle. Mutta hän oli antanut Hannolle kaiken mitä omisti, -lasipallonsa, puiset hyrränsä, jopa pienen kiverän läkkipistoolinkin, -suurimman aarteensa... Ja kulkien Hannon kanssa käsikkäin koulun -pihalla kertoi hän tälle kodistaan, koiristaan ja kanoistaan ja saattoi -häntä kotiinlähtiessä niin kauas kuin suinkin, vaikka Ida Jungmann oli -aina odottamassa holhokkiaan kouluportin ulkopuolella voileipäpaketti -kädessä, viedäkseen hänet kävelylle. Tällaisella kävelyllä Kai kuuli, -että pikku Johann Buddenbrookia kutsuttiin kotona Hannoksi, omaksui -heti tuon lempinimen, eikä enää sen koommin nimittänyt häntä muuksi. - -Kerran hän pyysi, että Hanno, joka tavallisesti teki kävelynsä -Mühlenwalliin päin, lähtisi hänen kanssaan hänen isänsä taloon -katsomaan vastasyntyneitä marsun poikasia, ja neiti Jungmann oli -viimein suostunut poikien hartaaseen pyyntöön. He olivat lähteneet -kreivin asuntoa kohti, olivat katselleet lantatunkiota, vihanneksia, -koiria, kanoja ja marsuja ja astuneet viimein taloonkin, jossa kreivi -Eberhard oli istunut pitkässä, matalassa, multalattialla varustetussa -huoneessa karkeatekoisen talonpoikaispöydän ääressä lukien, koko -ulkonäöltään uhmaavan yksinäisyyden perikuvana, ja kysynyt äreästi -heidän asiaansa... - -Ida Jungmannia ei saanut millään uudistamaan tuota vierailua. Hän -sanoi, että jos pojat tahtoivat olla yhdessä, voi Kai tulla Hannon -luokse. Ja niin sitten pikku kreivi astui ensi kertaa ystävänsä -komeaan kotiin, jossa kaikki täytti hänet vilpittömällä ihastuksella -saattamatta häntä kuitenkaan ymmälle. Siitä alkaen hän tuli yhä -useammin, ja viimein saattoi vain talvinen huono keli estää häntä -tekemästä toisen kerran päivässä tuota pitkää matkaa, saadakseen -viettää pari tuntia Hanno Buddenbrookin luona. - -He istuivat suuressa lastenkamarissa toisessa kerroksessa lukien -läksyjään, koettaen ratkaista laskuesimerkkejä, kirjoittaen kivitaulun -molemmat puolet täyteen yhteenlaskuja, vähennyslaskuja, kertolaskuja -ja jakolaskuja, joiden tulos oli oleva nolla — ja ellei niistä tullut -nollaa, oli johonkin pujahtanut virhe, jota sai hakea ja hakea kunnes -tuo pahansisuinen pikku ilkiö oli löytynyt. Toivottavasti se ei ollut -kovin korkealla, muuten täytyi melkein kaikki kirjoittaa uudestaan. -Sitten oli opittava saksan kielioppi-läksy, harjoitettava taivutusta -ja kirjoitettava alekkain siististi ja suorin rivein tämäntapaisia -lauseita: »Sarvi on läpinäkyvä, lasi on läpinäkyvämpi, ilma on -läpinäkyvin». Tämän jälkeen he ottivat esiin oikeinkirjoitusvihot -opetellakseen oikeinkirjoituksen vaikean taidon monimutkaisia ja -juonikkaita ongelmia. Mutta kun kaikki oli valmista, työnnettiin kirjat -syrjään ja istuuduttiin ikkunalaudalle kuuntelemaan Idan ääneenlukua. - -Tuo rakastettava olio luki heille Katerlieschenistä, joka lähti -maailmalle oppiakseen pelkäämään, Rumpelstilzchenistä, Rapunzelista -ja Sammakkokuninkaasta — syvällä, kärsivällisellä äänellä, puoleksi -suljetuin silmin, sillä hän osasi jo melkein ulkoa nuo sadut, joita -hän oli lukenut monet monituiset kerrat elämässään, käännellen -koneellisesti kirjan lehtiä suussaan kastamallaan sormenpäällä. - -Mutta heidän yhdessä ollessaan tapahtui sellainen kumma, että pikku -Kaissa alkoi herätä halu kertoa itse jotakin samantapaista kuin -kirjassa; ja se oli erittäin hauskaa, sillä he osasivat pian kaikki -painetut sadut, ja Idankin täytyi silloin tällöin saada levähtää. -Kain kertomukset olivat alussa lyhyet ja yksinkertaiset, mutta ne -kävivät vähitellen rohkeammiksi ja monimutkaisemmiksi, ja niillä oli -aivan oma mielenkiintonsa siksi, etteivät ne olleet aivan tuulesta -temmattuja, vaan lähtivät todellisen elämän pohjalta, luoden siihen -harvinaista salaperäistä loistetta... varsinkin piti Hanno eräästä -kertomuksesta, jossa kerrottiin pahasta, mutta mahtavasta velhosta, -joka oli lumonnut erään kauniin ja lahjakkaan Josephus-nimisen prinssin -kirjavaksi linnuksi, jota hän säilytti vangittuna luonaan, kiusaten -kaikkia ihmisiä sen kavalilla tempuilla. Mutta kaukana oli jo syntynyt -valittu sankari, joka kerran oli lähtevä taisteluun velhoa vastaan -voittamattoman koira-, kana- ja marsuarmeijan kera ja vapauttava -miekan iskulla prinssin ja koko maailman, mutta ennen kaikkea Hanno -Buddenbrookin sen vallasta. Sitten saattoi Josephus palata vapautettuna -ja lumoista päässeenä takaisin valtakuntaansa, jossa hän tuli -kuninkaaksi ja koroitti Hannon ja Kain suureen loistoon ja kunniaan... - -Senaattori Buddenbrook, joka näki lasten askartelevan yhdessä -kulkiessaan lastenkamarin ohi, ei paheksunut tuota ystävyyttä, sillä -oli helppo huomata, että nuo kaksi sopivat yhteen. Hanno vaikutti -hillitsevästi, kesyttävästi, melkeinpä jalostavasti Kaihin, joka -puolestaan rakasti häntä hellästi, ihaili hänen valkoisia käsiään ja -antoi hänen mielikseen neiti Jungmannin hoitaa omia käsiäänkin harjalla -ja saippualla. Ja kun Hannoon joskus tarttui pikku kreivin into ja -reippaus, oli se erinomaisen hauskaa, sillä senaattori Buddenbrook -ymmärsi, että alituinen naisellinen hoiva, jonka alainen poika oli, ei -juuri ollut omiaan kasvattamaan hänen miehisiä taipumuksiaan. - -Kelpo Idan yli kolmikymmenvuotinen uskollisuus ja antautuva alttius -ei ollut rahalla maksettavissa. Hän oli hoidellut jo edellistä -polvea vaivojaan säästämättä. Mutta Hannoa hän aivan kantoi -käsillään, ympäröi hänet hellyydellä, jumaloi häntä ja meni toisinaan -mahdottomuuksiin lapsellisessa, horjumattomassa uskossaan tämän -ehdottomaan, etuoikeutettuun asemaan maailmassa. Hän oli pojan -puolta pitäessään toisinaan hämmästyttävän, jopa kiusallisen rohkea. -Ollessaan esimerkiksi ostoksilla leipomaliikkeessä ei hän milloinkaan -unohtanut etsiä aivan kursailemattomasti jotakin makupalaa näytteille -asetetuilta lautasilta maksamatta siitä mitään. Täytyihän myyjän -ymmärtää, että se oli vain kunnia hänen liikkeelleen! Ja jonkun -näyteikkunan edessä, jossa oli paljon katselijoita, ei hän häikäillyt -vaatia länsipreussiläisellä murteellaan ystävällisesti, mutta varmasti -sijaa suojatilleen. Tämä oli hänen silmissään niin ihmeellinen olento, -ettei hän pitänyt ketään toista lasta kyllin arvokkaana liittymään -pojan seuraan. Mitä pikku Kaihin tulee, oli lasten molemminpuolinen -kiintymys kuitenkin hänen epäluuloaan voimakkaampi; ja Kain arvonimi -oli myös tehnyt hiukan vaikutusta häneen. Mutta jos heihin, heidän -istuessaan Mühlenwallilla, yritti liittyä toisia lapsia saattajineen, -nousi neiti Jungmann melkein samassa paikaltaan ja lähti pois syyttäen -päivällistä tai tuulta. Selitykset, jotka hänen tämän johdosta täytyi -antaa pikku Johannille, herättivät tässä sen käsityksen, että kaikissa -muissa lapsissa oli risatauti tai muuta saastaa. Eikä se lisännyt hänen -muutenkin hataraa luottavaisuuttaan ja ennakkoluulottomuuttaan näihin. - -Senaattori Buddenbrook ei tiennyt noista yksityiskohdista, mutta -hän näki, ettei hänen poikansa kehitys luonnostaan ja ulkonaisten -vaikutusten johdosta sujunut siihen suuntaan kuin hän olisi toivonut. -Jospa hän olisi ehtinyt pitää huolta hänen kehityksestään ja alati -ohjata hänen luonnettaan! Mutta hänellä ei ollut aikaa. Ja hänen täytyi -nyt nähdä surukseen, miten hänen tilapäiset yrityksensä epäonnistuivat -ja miten isän ja pojan suhde kylmeni ja vieraantui. Hänen mielessään -väikkyi eräs esikuva, jonka mukaiseksi hän olisi tahtonut muovailla -poikansa: Hannon isoisänisän kuva, sellaisena kuin hän itse tämän -lapsuudestaan muisti — teräväpäisen, hyväntahtoisen, yksinkertaisen, -leikillisen ja voimakkaan miehen kuva... Eikö hän voinut tulla -sellaiseksi? Oliko se mahdotonta? Miksi?... Kun hän edes olisi voinut -hävittää ja karkoittaa musiikin, joka etäännytti pojan käytännöllisestä -elämästä, vahingoitti varmasti hänen heikkoa terveyttään ja lamautti -hänen henkiset lahjansa! Hänen uneksiva käytöksensä vivahti toisinaan -suorastaan syyntakeettomuuteen! - -Hanno oli kerran iltapäivällä mennyt yksin yläkertaan -kolmeneljännestuntia ennen päivällistä, joka syötiin kello -neljältä. Hän oli harjoitellut jonkun aikaa soittoa ja oleksi sen -jälkeen joutilaana arkihuoneessa. Hän oli puoleksi loikovassa -asennossa leposohvalla, pyöritteli kauluksensa merimiessolmua -ja katseli hajamielisesti ympärilleen, kunnes huomasi äitinsä -sirolla pähkinäpuisella kirjoituspöydällä avatun nahkasalkun — -sukupaperisalkun. Painaen kyynärpäänsä sohvan selkämykseen ja posken -kättään vasten katsoi hän ensin vähän aikaa kapineita kaukaa. Isä oli -varmaan liikutellut niitä aamiaisen jälkeen ja jättänyt ne esille -tutkiakseen niitä edelleen. Osa oli salkussa, mutta ulos otettujen -papereiden painona oli rautainen viivotin, ja iso kultareunainen -kirjoitusvihko erilaisine paperiliitteineen oli auki. - -Hanno nousi veltosti sohvalta ja meni kirjoituspöydän luo. Kirja oli -aukaistu siltä kohden, mihin jo monen aikaisemman esi-isän ja viimeksi -isän käsialalla oli merkitty Buddenbrookin sukupuu, asiaankuuluvine -sulkuhakasineen, luokitteluineen, vuosilukuineen ja päivämäärineen. -Toinen polvi kirjoitustuolilla, pehmeäkiharainen vaaleanruskea tukka -sormien lomasta tunkien tarkasti Hanno kirjaa syrjästä, kasvoillaan -täysin välinpitämätön, raukean arvosteleva ja hiukan halveksivan -vakava ilme, samalla kuin hänen vapaana oleva kätensä leikitteli äidin -kullasta ja ebenholzista tehdyllä kynänvarrella. Hänen katseensa -kulki koko tuon miesten ja naisten nimien paljouden yli, joita oli -siinä alekkain ja vieretysten ja joista toiset olivat kirjoitetut -vanhanaikaisella koukeroisella käsialalla monine pitkine koukeroineen; -niihin käytetty muste oli kellahtavaa, iän vaalentamaa tai väkevän -mustaa, kultahiekalla kuivatettua... Ja hän löysi lopusta, isän -pienellä joutuisalla käsialalla merkittynä, vanhempiensa nimen alla -myös omansa — Justus, Johann, Kaspar, synt. 15 p. huhtik. 1861. Se -huvitti häntä, sitten hän muutti asentoaan, otti veltosti viivottimen -ja kynän, asetti viivottimen nimensä alle, katsahti vielä kerran koko -tuota genealogista vilinää ja veti sitten hiljaa ja ajatuksettoman -tarkasti, koneellisesti ja haaveksivasti kultakynällä kaksi kaunista -säännöllistä viivaa sivun laidasta toiseen, joista ylempi oli -hiukan paksumpi alempaa, kuten ne, jotka hän oli oppinut tekemään -laskuvihkoonsa... Sitten hän painoi päänsä tarkastavasti kallelleen ja -kääntyi pois. - -Päivällisen jälkeen huusi senaattori hänet luokseen ja vaati hänet -tilille kulmakarvat rypyssä. - -»Mitä tämä on? Mistä se on tullut? Oletko sinä vetänyt ne siihen?» - -Hannon täytyi ensin hiukan tuumia oliko hän vetänyt ne siihen; sitten -sanoi hän arasti ja peloissaan: »Olen». - -»Mitä se merkitsee! Miten sinä voit keksiä semmoista? Vastaa!» huusi -senaattori lyöden kokoonkäärityllä viholla Hannoa poskelle. - -Ja pikku Johann änkytti peräytyen, tavaten kädellään poskeaan: »Minä -luulin... minä luulin... ettei siihen tulisi enempää...» - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - - -Suvun istuessa torstaina tyynesti hymyilevien jumaltenkuvien keskellä -päivällispöydässä oli läsnäolijain pohdittavana jonkun aikaa -liikkeellä ollut keskustelunaihe, uusi, erittäin vakava keskustelun -aihe, joka nosti Breitestrassen Buddenbrookin naisten kasvoille -kylmän, umpimielisen ilmeen, mutta synnytti rouva Permanederissa -äärimmäisen kiihtymyksen. Hän puhui pää takakenossa, ojennellen -molempia käsiään ylös ja eteenpäin, vihan vimmassa, todellisen, syvän -suuttumuksen vallassa asiasta. Hän siirtyi esilläolevasta tapauksesta -yleisemmälle alalle, puhui pahoista ihmisistä yleensä ja lausui kuivan, -hermostuneen, vatsasta johtuvan yskänsä keskeyttämänä terävällä -kurkunpää-äänellä, joka oli hänelle ominainen hänen suuttuessaan -ja joka kaikui kuin torventörähdys: »Itku-Trieschke!» »Grünlich!» -»Permaneder-!»... mutta noihin nimiin oli liittynyt uusi, jonka hän -lausui sanoin kuvailemattomalla ylenkatseella ja vihalla, ja se kuului: -»Virallinen syyttäjä!» - -Kun johtaja Hugo Weinschenk astui saliin monien puuhiensa tähden -myöhästyneenä ja asettui paikalleen nyrkit heiluen ja keinutellen -tavattoman eloisasti vartaloaan, alahuulen riippuessa kapeiden -viiksien alla tomeran näköisenä, vaikeni keskustelu ja pöytään levisi -kiusallinen, painostava hiljaisuus, kunnes senaattori vapautti -tunnelman kysyen tulijalta keveästi ja ohimennen, aivan kuin olisi -ollut kysymys jostakin kaupasta, asian tilaa. Ja Hugo Weinschenk -vastasi asian olevan hyvällä kannalla, aivan kuin ei voisi toisin -ollakaan... sekä puhui sitten iloisesti ja keveästi muusta. Hän oli -paljon iloisempi kuin ennen, katseli ympärilleen huolettomasti ja kysyi -moneen kertaan, vastausta saamatta, Gerda Buddenbrookin viulunsoittoa. -Hän puheli paljon ja vallattomasti eikä siinä ollut muuta vikaa kuin -se, ettei hän aina malttanut valita riittävästi sanojaan, vaan eksyi -pursuavassa hyväntuulisuudessaan kertomaan juttuja, jotka eivät -olleet oikein paikallaan. Eräs juttu esimerkiksi oli imettäjästä, -joka oli vahingoittanut hänen hoitoonsa uskotun lapsen terveyttä sen -kautta, että hänellä oli niin paljon ilmaa vatsassa. Ja hän matki nyt -perhelääkäriä, joka oli huudahtanut: »Kuka täällä haisee? Kuka täällä -haisee niin kauheasti?» — tavalla joka hänestä itsestään oli varmaan -mitä leikillisin. Vasta perästäpäin, jos aina sittenkään, huomasi -hän vaimonsa ankaran punastuksen, konsulittaren, Thomaksen ja Gerdan -äänettömyyden, Buddenbrookin naisten keskenään vaihtamat läpitunkevat -katseet ja Rieckchen Severinin loukkaantuneen ilmeen pöydän alemmasta -päästä. Ainoa, joka ehkä pyrskähti hiljaiseen nauruun, oli konsuli -Kröger... - -Mikä johtaja Weinschenkiä vaivasi? Tuota vakavaa, uurasta ja pontevaa -miestä, joka vieroksui kaikkea seuraelämää ja oli tavallisesti niin -miehekkään juro eikä välittänyt muusta kuin työstään? Tuota miestä -vastaan oli nostettu syyte siitä, että hän jo useampaan kertaan oli -tehnyt itsensä syypääksi pahaan hairahdukseen, virallinen, julkinen -syyte kepposen johdosta, joka ei ollut ainoastaan arveluttava, vaan -ruma ja rikollinen. Häntä vastaan oli nostettu oikeusjuttu, jonka -tulosta ei voinut aavistaa! — Mistä häntä siis syytettiin? — Eri -seuduilla oli sattunut tulipaloja, suuria tulipaloja, jotka olisivat -maksaneet asianomaiselle palovakuutusliikkeelle tuntuvia summia. Nyt -sanottiin johtaja Weinschenkin, saatuaan asiamiehiltään pikaisen, -salaisen tiedon asiasta, siis tietoisen rikollisesti, tehneen -jälleenvakuutuksen jossakin toisessa palovakuutusliikkeessä ja siten -siirtäneen vahingot näiden niskoille. Asia oli jätetty virallisen -syyttäjän, tohtori Moritz Hagenströmin käsiin... - -»Thomas», sanoi konsulitar pojalleen heidän kahdenkesken ollessaan, -»minä en ymmärrä mitään koko asiasta. Mitä minun tulee ajatella!» - -Ja tämä vastasi: »Rakas äiti... mitä siitä voisi sanoa! On -valitettavasti mitä todennäköisintä, ettei kaikki ole kuten olla -pitäisi. Mutta en voi myöskään uskoa, että Weinschenk olisi siinä -määrin syyllinen, joksi eräät häntä väittävät. Nykyaikaisessa -kauppaelämässä on olemassa eräs käsite, jota nimitetään usanssiksi... -Usanssi on muuan ei aivan moitteeton, ei aivan lain kirjaimen mukainen -temppu, joka näyttää maallikon silmällä katsottuna epärehelliseltä, -mutta joka on yleinen liike-elämässä ja joka sivuutetaan äänettömällä -yhteisellä suostumuksella. Usanssin ja sitä pahemman vehkeilemisen -välinen raja on vaikea määrätä... Mutta joskin Weinschenk olisi -hairahtunut, ei hän luultavasti ole sen enemmän syypää kuin hänen -ammattitoverinsa, jotka ovat selvinneet asiasta ehjin nahoin. -Mutta... minä en silti ole ollenkaan varma oikeusjutun suotuisasta -tuloksesta. Ehkä hänet vapautettaisiin jossakin suuremmassa -kaupungissa; mutta täällä, missä kaikki käy nurkkakuntatyyliin ja -riippuu henkilökohtaisista suhteista, ei ole varma... hänen olisi -pitänyt ottaa huomioon tämä seikka puolustusasianajansa valinnassa. -Koko kaupungissa ei ole yhtään etevää asianajajaa, ei ainoatakaan -tosiälykästä ja sujuvapuheista oikeusoppinutta, joka tuntisi kaikki -mutkat ja arveluttavimmatkin tapaukset. Siksipä meidän herra -juristimme ovatkin liittyneet yhteen ja tulleet riippuviksi toisistaan -yhteisten päivälliskutsujen, yhteisten harrastusten, mahdollisesti -myöskin sukulaisuuden perusteella. Minun ajatukseni mukaan olisi -ollut viisasta, jos Weinschenk olisi ottanut puolustajakseen jonkun -täkäläisen asianajajan. Mutta sensijaan on hän katsonut olevansa -pakotettu, — minä sanon pakotettu, joka seikka saa epäilemään hänen -puhdasta omaatuntoaan — tilaamaan itselleen Berliinistä tohtori -Breslauerin, oikein pirunmoisen konstailijan, ovelan sananiekan, -jonka sanotaan pelastaneen monta petollista vararikon tekijää -kuritushuonerangaistuksesta. Ja hän on nyt vaativa hyvin suuren -palkkion ajaakseen asiaa sen mukaisella viekkaudella... Mutta onko -siitä oleva hyötyä? Aavistan, että omat oikeusoppineemme ovat kynsin -ja hampain koettavat vastustaa tuota vierasta tungettelijaa, ja -tuomioistuin on kuunteleva mieluummin tohtori Hagenströmiä... Entä -todistajat? En usko hänen oman henkilökuntansakaan kannattavan häntä -kovin halukkaasti. Se, mitä me hyväätarkoittavat sukulaiset — ja -luullakseni hän itsekin — kutsumme karkeaksi kuoreksi, on hankkinut -hänelle monta vihamiestä... Sanalla sanoen, pelkään pahinta, äiti. -Olisihan se ikävä Erikan tähden, mutta eniten minä sittenkin säälisin -Tonya. Näetkös, hän on aivan oikeassa sanoessaan Hagenströmin ryhtyneen -ilolla asiaan. Se koskee meitä kaikkia, ja häpeällinen ratkaisu -kohtaisi myös meitä kaikkia, sillä Weinschenk kuuluu joka tapauksessa -perheeseen ja istuu meidän pöydässämme. Minä kyllä selviän. Minä -tiedän mitä minun on tehtävä. Minun täytyy suhtautua asiaan aivan -vieraasti julkisuudessa, en saa milloinkaan käydä oikeusistunnoissa -— vaikka olisi mielenkiintoista kuunnella Breslaueria — enkä saa -olla tietävinäni mistään, jo siksi, ettei minua voitaisi syyttää -henkilökohtaisesta vaikutuksesta asian kulkuun. Mutta Tony? En tahdo -ajatella, miten surullista se olisi hänelle. Kuulen jo nyt, miten -hänen äänekkäästä väärämielisyyden ja kateellisten juonittelujen -syyttelystään kajahtaa pelko — pelko vielä kerran, kaikkien kestettyjen -onnettomuuksien jälkeen joutua kokemaan kovaa, menettämään viimeinenkin -kunniakas asemansa tyttärensä talouden ohjaajana. Saat nähdä, että hän -on vakuuttava sitä pontevammin Weinschenkin viattomuutta mitä enemmän -hän alkaa sitä epäillä... Mutta voihan hän myös olla viaton, aivan -viaton, aivan niin... Meidän tulee odottaa, äiti, ja kohdella häntä ja -Erikaa hienotunteisesti. Mutta pelkään pahinta...» - -Tällaisten olosuhteiden vallitessa lähestyi tällä kertaa joulu, -ja pikku Johann seurasi Idan valmistaman kalenterin avulla, josta -sai repiä pois lehden joka päivä, ja jonka viimeiselle sivulle oli -piirustettu joulupuun kuva, sykkivin sydämin tuon vertaa vailla olevan -juhlan saapumista. - -Edeltävät merkit lisääntyivät... Ensimmäisestä adventtipyhästä asti -oli isoäidin ruokasalin seinällä riippunut luonnollisessa koossa oleva -värillinen kuva Knecht Ruprechtista, joulupukista. Eräänä aamuna -olivat Hannon peite, sänkymatto ja vaatteet ripoitellut täyteen -ritisevää kiiltohilettä. Ja muutaman päivän perästä, kun istuttiin -iltapäivällä arkihuoneessa, isän lukiessa sanomalehteä pitkällään -leposohvalla ja Hannon lukiessa Gervekin »Palmunlehdistä» runoa -Endorin noidasta, ilmestyi taloon, kuten joka vuosi, mutta jälleen -yhtä odottamatta »vanha ukko», joka kysyi »lapsia». Hänet kutsuttiin -sisään ja hän laahusti esiin hitain askelin pitkään turkkiin puettuna, -jonka karvat oli käännetty ulospäin ja jossa välkkyi kiiltohilettä -ja lumihiutaleita, ja karvalakki päässä; hänen kasvoissaan oli syviä -mustia juovia, hänellä oli suunnattoman iso valkoinen parta, joka myös, -samoin kuin luonnottoman paksut kulmakarvat, välkkyivät kiiltohileestä. -Hän julisti nyt, kuten joka vuosi, jyrisevällä äänellä, että tässä -pussissa, joka oli hänen vasemmalla olkapäällään, oli omenia ja -kultaisia pähkinöitä kilteille lapsille, jotka osasivat rukoilla, -— mutta tässä, joka oli hänen oikealla olkapäällään, oli vitsa -pahoja lapsia varten... Se oli Knecht Ruprecht. Ei tietenkään oikea -joulupukki, ja ehkä oikeastaan vain parturi Wenzel, joka oli pukenut -ylleen isän käännetyn turkin. Mutta jos joulupukki oli olemassa, -oli se tämä, ja Hanno saneli taas tänä vuonna, syvästi järkytettynä -ja vain kerran tai pari hermostuneen nielaisun keskeyttämänä, -isämeidän-rukouksen, jonka jälkeen hän sai pistää kätensä kilttien -lasten pussiin, jonka joulupukki unohti ottaa jälleen mukaansa... - -Sitten tuli joululoma, ja hetki, jolloin isä luki todistuksen, sujui -jotakuinkin siedettävästi. Todistus oli näytettävä ehdottomasti -myöskin jouluna... Jo olivat suuren salin ovet salaperäisesti -suljetut, marsipaanikonvehteja ja piparkakkuja oli levitetty pöydälle -ja koko kaupunki oli jouluisen näköinen. Satoi lunta, tuli pakkanen, -ja kirkkaassa ilmassa kaikuivat italialaisten posetiivinsoittajien -lirittävät, kaihoisat sävelmät; nämä samettitakkiset, mustaviiksiset -miehet olivat tulleet juhlaksi kaupunkiin. Puotien ikkunoissa oli -joulunäyttelyitä ja korkean goottilaisen suihkukaivon ympärille torille -oli pystytetty joulumarkkinoiden kirjavia kojuja ja huvittelulaitoksia. -Ja kaikkialla tuntui myytävänä olevien kuusien juhlallinen tuoksu. - -Ja niin saapui vihdoin joulukuun kahdennenkymmenennenneljännen päivän -ilta ja joululahjojen jako isossa salissa Eischergruben varrella. Se -tapahtui perhepiirissä ja oli vain pyhän jouluillan alkajaistilaisuus, -esinäytös, sillä tämä ilta kuului konsulittaren vanhoihin oikeuksiin, -ja myöhemmin kerääntyi maisemahuoneeseen koko suku, torstaipöytäkunta, -ynnä lisäksi vielä Jürgen Kröger, joka oli tullut Wismarista, sekä -Therese Weichbrodt sisarensa madame Kethelsenin kera. - -Puettuna harmaa- ja mustaraitaiseen silkkiin, posket hehkuen ja silmät -kiiltäen, vienon patshulin lemun ympäröimänä, otti tuo vanha rouva -vastaan vähitellen saapuvat vieraansa, ja hänen syleillessään näitä -äänettömästi kilisivät kultaiset ranneketjun renkaat hiljaa. Hän oli -tänä iltana mykän, vapisuttavan jännityksen vallassa. »Hyvänen aika, -sinullahan on kuumetta, äiti!» sanoi senaattori, joka oli tullut Gerdan -ja Hannon kanssa... »Eihän tässä ole mitään pelkäämistä». Mutta vanha -rouva sanoi kuiskaten, suudellen heitä jokaista: »Tervetuloa, Jeesuksen -nimeen... Ja rakkaan Jean-vainajan muistoksi...» - -Juhlallinen ohjelma, jonka konsuli-vainaja oli määrännyt täksi -illaksi, täytyi pysyttää voimassa, ja edesvastuu illan arvokkaasta -menosta, juhla syvine, vakavine ja hartaine ilon tunnelmineen sai -hänet kulkemaan levottomasti paikasta toiseen — milloin oli hän -pylväikössä, johon Marian-kirkon kuoropojat jo olivat kerääntyneet, -milloin ruokasalissa, missä Rieckchen Severin viimeisteli joulupuuta -ja lahjapöytää, milloin eteisessä, jossa seisoi vanhoja ukkoja ja -akkoja arkana ja hämillään, avuntarvitsijoita, jotka myös olivat -saavat lahjansa — kunnes palasi takaisin maisemahuoneeseen, jossa hän -rankaisi jokaisen turhan sanan ja äänen mykällä silmäyksellä. Oli niin -hiljaista, että kuului kaukaisen posetiivin soitto, jonka sävelet -kantautuivat paikalle vienoina, mutta selvinä joltakin lumiselta -kadulta. Sillä vaikka huoneessa oli kaksikymmentä henkeä, joista toiset -istuivat, toiset seisoivat, oli hiljaisempaa kuin kirkossa, ja tunnelma -muistutti, kuten senaattori varovasti huomautti Justus-sedälle, -hautajaistunnelmaa. - -Muuten ei ollut pelkoa siitä, että se häiriintyisi nuorekkaan -vallattomuuden äänistä. Yksi ainoa katse olisi riittänyt toteamaan, -että melkein kaikki suvun koolla olevat jäsenet olivat iässä, jossa -mielenilmaukset jo kauan aikaa sitten ovat mukautuneet määrättyihin -muotoihin. Tarkastakaammepa heitä: siinä oli senaattori Thomas -Buddenbrook, jonka kalpeus oli ristiriidassa hänen teeskennellyn -valppaan, tarmokkaan ja hiukan leikkisän ilmeensä kanssa; Gerda, hänen -rouvansa, joka, nojaten liikkumattomana tuolin selkää vasten, oli -kääntänyt kauniit kasvonsa ylöspäin ja katseli lähekkäin olevilla, -sinisten varjojen ympäröimillä, ihmeellisesti kimaltelevilla silmillään -kattokruunun säihkyviä kristalleja; Thomaksen sisar, rouva Permaneder; -Jürgen Kröger, hänen serkkunsa, hiljainen, yksinkertaisesti puettu -virkailija; Thomaksen serkut Friederike, Henriette ja Pfiffi, joista -kaksi edellistä oli käynyt vielä laihemmaksi ja pitemmäksi ja -jälkimmäinen vielä pienemmäksi ja paksummaksi kuin ennen, mutta joilla -oli yhteistä muuttumaton kasvojen ilme, terävä, pahansuopa hymy, -joka kohdistui kaikkia ihmisiä ja asioita kohtaan juorunhaluisella -epäuskolla ja joka tuntui sanovan: »Todellako? Tekisipä mieli aluksi -epäillä», ja viimein tuhkanharmaa Klothilde-parka, jonka ajatukset kai -olivat suuntautuneet illalliseen. Kaikki he olivat yli neljänkymmenen. -Ja talon emäntä, tätilän veli Justus Kröger sekä pikku Therese -Weichbrodt olivat hyvän joukon yli kuudenkymmenen; mutta vanha -konsulitar Buddenbrook, syntyisin Stüwing, ynnä täysin kuuro madame -Kethelsen olivat seitsemissäkymmenissä. - -Nuoruutensa kukoistuksessa oli oikeastaan vain Erika Weinschenk. -Mutta kun hänen vaaleansiniset silmänsä — herra Grünlichin silmät — -liukuivat hänen mieheensä, johtajaan, jonka lyhyttukkainen, ohimoilta -harmaantunut pää kapeine suupielineen näkyi sohvan vieressä seinän -idyllistä maisemaa vasten, saattoi huomata, että hänen täyteläinen -povensa alkoi kohoilla äänettömästi, mutta raskaasti... Hänen päässään -pyörivät kai usanssi, kirjanpito, todistajat, virallinen syyttäjä, -puolustusasianajaja ja tuomari yhtenä sekavana vyyhtenä. Ja tuskinpa -koko huoneessa oli ketään, jota nuo joulunvietolle vieraat ajatukset -eivät olisi painaneet. Rouva Permanederin vävyn syytteenalainen tila, -koko koollaolevan suvun tietoisuus erään suvun jäsenen läsnäolosta, -jonka väitettiin loukanneen lakeja, porvarillista järjestystä ja -kaupallista kunniallisuutta, ja joka ehkä oli joutuva häpeän uhriksi ja -vankilaan, antoi yhdessäololle aivan epätavallisen, painostavan leiman. -Buddenbrookin suku viettämässä joulua syytteenalaisen henkilön kera! -Rouva Permaneder nojasi tavallista ankarampana ja mahtipontisempana -selustaan, Breitestrassen Buddenbrookin naisten hymy oli tavallista -pisteliäämpää... - -Entä lapset? Nuo hiukan niukkalukuiset jälkeläiset? Tunsivatko -nämäkin tämän uuden, kaamean asiantilan vaikutusta? Pikku Elisabethin -mielentilasta oli mahdoton sanoa mitään; hän istui hoitajattarensa -käsivarrella puettuna mekkoon, jonka runsaissa atlasnauhoissa näkyi -rouva Permanederin maku. Hän oli puristanut peukalonsa pikkuruikkuisten -nyrkkiensä sisään, imi kieltään, katseli hiukan ulkonevine silmineen -jäykästi eteensä ja päästi silloin tällöin lyhyen pärisevän äänen, -jolloin hoitajatar keikutti häntä hiukan. Mutta Hanno istui hiljaa -jakkarallaan äitinsä jalkojen juuressa ja katsoi, kuten tämä, -kruunun kristalleja... mutta entä Christian? Missä hän oli? Vasta -viime tingassa huomattiin, ettei hän ollut saapuvilla. Konsulittaren -liikkeet, tuo omituinen suupielestä hiuslaitetta kohti kohoava ele, -jolla hän aivan kuin siirsi paikoilleen irtaantuneen suortuvan, muuttui -yhä hätäisemmäksi... Hän antoi määräyksen mamsseli Severinille, ja -tämä meni kuoropoikien keskitse ja köyhien ohi eteisen poikki, jossa -kolkutti herra Buddenbrookin ovelle. - -Heti sen jälkeen ilmestyi Christian esiin. Hän tuli mukavan -verkkaisesti, hiukan laahustaen maisemahuoneeseen, sillä hänen laihat -väärät säärensä olivat nivelreumatismin jälkeen jonkun verran jäykät. - -»Tuhat tulimmaista», hän sanoi, »minä olin unohtaa koko asian!» - -»Olit unohtaa...» toisti hänen äitinsä kysyvästi. - -»Niin, olin melkein unohtaa, että on joulu... Istuin lukemassa erästä -matkakertomusta... Etelä-Amerikasta...» lisäsi hän aikoen juuri ruveta -kuvailemaan joulunviettoa eräässä viidennen luokan huvipaikassa -Lontoossa, kun huoneessa vallitseva haudanhiljaisuus alkoi vaikuttaa -häneenkin ja hän lähti varpaisillaan, nenäänsä kurtistaen paikalleen. - -»Iloitse, Sionin tytär!» lauloivat kuoropojat, ja samat naskalit, -jotka vast'ikään olivat pitäneet pylväikössä semmoista meteliä, -että senaattorin oli täytynyt näyttäytyä ovella hillitäkseen heitä, -lauloivat nyt ihmeteltävän kauniisti. Nuo heleät äänet, jotka -matalampien äänten kannattamina kohottivat puhtaan, riemuitsevan -ylistyslaulun, saivat kaikkien sydämet puolelleen, pehmittivät -Buddenbrook-neitojen hymyn ja saivat aikaan sen, että vanhat vaipuivat -ajattelemaan mennyttä elämäänsä ja nuoret unohtivat hetkeksi huolensa. - -Hanno oli kalpea. Hän irroitti kädet polviensa ympäriltä, leikki -jakkaransa rimpsuilla ja painoi kielenkärkensä hammasta vasten, suu -puoliavoinna ja kasvoilla paleleva ilme. Hänen täytyi silloin tällöin -hengähtää syvään, sillä laulun, tuon kellonheleän _a capella_-laulun -täyttäessä ilman kuristui hänen sydämensä kokoon ahdistavan onnen -vallassa. Joulu... Korkean, valkoisen, toistaiseksi suljetun -kaksoisoven rakosista tunkeutui kuusentuoksu huoneeseen herättäen salin -ihmeiden ikävöimistä, jotka joka vuosi tuntuivat yhtä käsittämättömän -ylimaailmallisilta ja joiden paljastumista hän odotti suonet tykkien... -Mitähän siellä mahtoi olla hänelle? Sen, mitä hän toivoi, sai hän -varmasti, ellei sitä jo edeltäpäin ollut sanottu mahdottomaksi. -Teatteri oli heti pistävä hänelle silmään ja vetävä hänet luokseen, -kaivattu nukketeatteri, joka oli seisonut päällimmäisenä, voimakkaasti -alleviivattuna isoäidille annetussa toivomuslistassa ja joka oli -»Fidelion» jälkeen hänen ainoa ajatuksensa. - -Hanno oli äskettäin, herra Brechtin luona kärsittyjen vaivojen -palkkioksi ja korvaukseksi, päässyt ensi kertaa kaupungin teatteriin, -jossa hän oli istunut ensi rivillä äitinsä vieressä seuraten henkeä -pidättäen »Fidelion» sointuja ja kohtauksia. Sen jälkeen näki hän -unta vain oopperakohtauksista, ja hänet täytti semmoinen ihastus -näyttämöä kohtaan, ettei hän tahtonut osata nukkua. Sanomattomalla -kateudella katsoi hän kadulla ihmisiä, jotka Christian-sedän tavoin -olivat tunnettuja teatterin harrastajia, kuten konsuli Döhlmann ja -kaupanvälittäjä Gosch. Saada istua, kuten nämä, melkein joka ilta -teatterissa — käsittämätön ajatus. Kunpa hän olisi edes kerran -viikossa, ennen näytännön alkua, saanut kurkistaa saliin, kuulla -soittimien viritystä ja katsoa suljettua esirippua! Sillä häntä -viehätti teatterissa kaikki: kaasun haju, istuimet, soittajat, -esirippu... - -Olikohan hänen nukketeatterinsa suurikin? Suuri ja leveä? Miltä mahtoi -sen esirippu näyttää? Siihen täytyi mitä pikimmin pistää pieni reikä, -sillä kaupunginteatterin esiripussakin oli kurkistusreikä... Olikohan -isoäiti vai mamsseli Severin — sillä eihän isoäiti ehtinyt tehdä -kaikkea — laittanut »Fidelion» näyttämökoristukset? Huomispäivänä oli -hän piiloutuva jonnekin esittääkseen ensi näytännön aivan yksin... Ja -hän kuuli jo nukkiensa laulavan; sillä musiikki oli heti kiinnittänyt -hänet teatteriin mitä läheisimmin... - -»Veisaa, Jerusalem!» päättivät kuoropojat laulunsa, ja äänet, jotka -olivat kulkeneet rinnakkain fuugantapaisesti, sulivat viime sävelessä -sovinnollisesti ja iloisesti yhteen. Kirkas sointu hälveni, ja syvä -hiljaisuus levisi pylväikköön ja maisemahuoneeseen. Suvun jäsenet -loivat katseensa alas; vain johtaja Weinschenk katseli huolettomasti ja -rohkeasti ympärilleen. Mutta konsulitar lähestyi hitain askelia pöytää -ja asettui omaistensa keskeen sohvalle, joka ei enää, kuten entisinä -aikoina, ollut erillään, ilman edessäolevaa pöytää, seinän vieressä. -Hän nosti lampun lähemmä ja asetti eteensä ison raamatun, jonka -vanhuudesta vaalennut kultanahkapinta oli mahdottoman leveä. Sitten -hän työnsi silmälasit nenälleen, aukaisi molemmat nahkasolmut, joilla -tuo suunnaton laitos oli sidottu, levitti auki merkillä varustetun -paikan, jolloin tuli esiin kirjan paksu, karkea, kellahtava paperi -suhteettoman suurine kirjaimineen, joi kulauksen sokerivettä ja alkoi -lukea joulutekstiä. - -Hän luki hitaasti tuota vanhanaikaista kieltä, yksinkertaisella, -sydämeenkäyvällä tavalla, äänellä, joka kaikui selvänä, liikutettuna -ja iloisena äänettömän hartauden keskellä. »Ja ihmisille -hyvä tahto!» lausui hän. Ja kun hän oli lopettanut, kajahti -pylväiköstä kolmiäänisesti »Jouluyö, juhlayö», johon koko suku -yhtyi maisemahuoneesta. Se tapahtui vähän varoen, sillä useimmat -läsnäolijoista olivat epämusikaalisia, ja vähänväliä kuului joukosta -joku matala, aivan asiaankuulumaton sävel... Mutta se ei häirinnyt -ensinkään laulun vaikutusta... Rouva Permaneder lauloi vapisevin -huulin, sillä suloisinta ja tuskallisinta liikutusta tuntee ihminen, -jolla on takanaan vaiherikas elämä ja joka juhlahetken lyhyessä -rauhassa muistelee mennyttä aikaa... Madame Kethelsen itki hiljaa ja -katkerasti, vaikka hän ei voinut kuulla juuri mitään. - -Sitten nousi konsulitar paikaltaan. Hän tarttui toisella kädellään -lapsenlapsensa Johannin, toisella lapsenlapsenlapsensa Elisabethin -käteen ja astui näiden kera huoneen poikki. Toiset liittyivät heihin, -ensin vanhemmat, sitten nuoremmat suvun jäsenet, pylväiköstä yhtyivät -heihin vielä palvelijat ja köyhät, ja kaikkien laulaessa yksiäänisesti -»Joulupuu on rakennettu», ja Christian-sedän naurattaessa lapsia -nostelemalla jalkojaan kuin tanssinukke astuttiin silmät huikaistuina, -kasvot hymyillen selkoselälleen levitetyn kaksoisoven kautta suoraan -taivaaseen. - -Koko sali, jonka täytti kärventyneiden kuusenoksien tuoksu, välkkyi ja -kimmelsi lukemattomista valoista, ja seinien sininen tausta valkoisine -jumalhahmoineen saattoi huoneen näyttämään vielä suuremmalta. -Kynttilöiden liekit valtavan, melkein kattoon asti ulottuvan joulupuun -oksilla, joka seisoi punaverhoisten ikkunoiden välissä, joka oli -koristettu hopealangoilla ja suurilla valkoisilla liljoilla, jonka -latvassa oli sädehtivä enkeli ja juurella sievä sienisommitelma, -tuikahtelivat yleisessä valomeressä kuin kaukaiset tähdet. Sillä -valkoisen liinan kattamalla pöydällä, joka ulottui pitkänä ja leveänä -ja joululahjojen peittämänä ikkunasta melkein ovelle asti, oli rivi -pienempiä, konvehdeilla koristettuja joulupuita, joiden oksilla myös -paloi vahakynttilöitä. Ja seinillä paloivat haarajalkojen kynttilät, -ja kullatuissa jalustoissa paloivat paksut kynttilät huoneen joka -nurkassa. Isommat lahjat, joille ei ollut sijaa pöydällä, odottivat -rivissä lattialla. Pienempiä pöytiä, jotka myös olivat katetut -valkoisella liinalla ja joiden päällä myös oli lahjoja ja sytytetty -kuusi, oli pantu molempien ovien viereen: niillä olivat palvelusväen ja -köyhien lahjat. - -Laulaen, häikäistyneinä, vanhan tutun huoneen näyttäessä aivan uudelta, -kuljettiin kerran huoneen ympäri, seimen sivu, jossa vahasta tehty -Jeesuslapsi näytti tekevän ristinmerkkiä, ja seisahduttiin sitten -äänettöminä paikoilleen, silmän alettua erottaa yksityisiä esineitä. - -Hanno oli aivan kuin houreessa. Heti kun hän oli astunut sisään, olivat -hänen kuumeiset, etsivät silmänsä keksineet pöydällä teatterin... -teatterin, joka oli suurempi ja leveämpi kuin hän oli milloinkaan -osannut kuvitella. Mutta hänen paikkansa oli vaihtunut, ja hän alkoi jo -vakavasti epäillä, oliko koko tuo satumainen teatteri tarkoitettukaan -hänelle. Ja näyttämön juuressa lattialla oli sitäpaitsi jokin iso, -oudon näköinen esine, huonekalu, piirongintapainen kappale... voiko -sekin olla tarkoitettu hänelle? - -»Tule tänne, lapsi, katsopas tätä», sanoi konsulitar avaten sen -kannen. »Tiedän sinun soittavan mielelläsi koraaleja... Herra Pfühl on -antava sinulle tarpeelliset ohjeet... Näitä polkimia täytyy koko ajan -polkea... väliin kovemmin, väliin hiljemmin... eikä käsiä saa ottaa -välillä pois, sormia pitää siirrellä vain _peu a peu_...» - -Se oli urkuharmonio, pieni, sievä ruskeapintainen harmonio, jossa -oli metallikannattimet sivuilla, kirkkaanväriset polkimet ja siro -kääntötuoli. Hanno painoi paria kosketinta... ja siitä lähti hiljainen -urkusointu, joka sai ympärillä seisovat kääntämään päätään... Hanno -syleili isoäitiään, joka painoi hänet hellästi rintaansa vasten ja -irroittautui sitten vastaanottaakseen toisten kiitokset. - -Hanno kääntyi katsomaan teatteria. Harmonio oli yllättävä unelma, -mutta hänellä ei nyt ensi aluksi ollut aikaa tutkia sitä. Se oli onnen -kukkura, jollaisen langetessa ihmisen osalle hän on kiittämätön kutakin -lahjaa kohtaan erikseen ja katsoo vain hätäisesti kaikkea sekä oppii -vasta myöhemmin käsittämään koko tuon ylenpalttisuuden... Ah, siinä -oli kuiskaajakoppikin, näkinkengänmuotoinen kuiskaajakoppi, jonka -takana riippui punainen kullalla kirjaeltu esirippu kokoonkäärittynä. -Näyttämölle oli järjestetty »Fidelion» viimeinen näytös. Vankiraukat -olivat siinä ristissä käsin. Don Pizarro seisoi sivummalla peloittavan -näköisenä suunnattomine puhvihihoineen. Ja takaa riensi juoksuaskelin -mustaan samettiin puettu ministeri, kääntääkseen kaikki asiat hyväksi. -Se oli aivan kuin kaupunginteatterissa, melkein vielä kauniimpaa. -Hannon korvissa kaikui riemukuoro, finaali, ja hän istuutui harmonion -ääreen soittaakseen siitä erään pätkän, joka oli jäänyt hänen -muistiinsa... Mutta hän nousi jälleen ylös katsellakseen erästä -toivottua kirjaa, kreikkalaista jumalaistarustoa, joka oli sidottu -punaisiin kansiin ja jonka kannessa oli kullattu Pallas Atenen kuva. -Hän söi lautaseltaan makeisia, marsipaania ja piparkakkuja, tarkasti -pikkutavaroita, kirjoitustarpeita ja kouluvihkoa, ja unohti hetkeksi -kaiken muun pikkuruikkuisella lasimurulla varustetun kynän varren -tähden, johon katsoessa näki edessään laajan sveitsiläismaiseman... - -Nyt tarjosivat mamsseli Severin ja sisätyttö tarjottimilta teetä ja -leivoksia, ja kastaessaan leipää kuppiinsa ehti Hanno hiukan katsella -ympärilleen. Sukulaiset seisoivat pöydän ympärillä tai kuljeksivat -edestakaisin puhellen ja nauraen, ihaillen toisten lahjoja tai -näytellen omiaan. Pöydällä oli kaikenlaatuisia tavaroita: porsliinisia, -nikkelisiä, hopeaisia, kultaisia, puisia, silkkisiä ja kankaasta -valmistettuja. Suuria manteleilla ja hyytelöviipaleilla koristettuja -piparkakkuja oli ladottu pitkään riviin vuorotellen paksujen -marsipaanileipien kanssa. Niissä lahjoissa, jotka rouva Permaneder oli -valmistanut, kuten eräässä työpussissa, kukkaruukkujen alusliinassa ja -jalkatyynyssä, oli suuret atlassilkkiset rusetit. - -Joku kävi aina väliin katsomassa pikku Johannia, laski kätensä hänen -merimieskaulukselleen ja katseli hänen lahjojaan sillä ivallisella, -liioitellulla ihailulla, jolla aikuiset ihmettelevät lasten leluja. -Vain Christian-setä ei osoittanut tuota täysikasvuisten ylpeyttä; hänen -ihastuksensa nukketeatteriin, kun hän sattui kulkemaan Hannon ohi -timanttisormus sormessa, jonka hän oli saanut lahjaksi äidiltään, oli -yhtä suuri kuin veljenpojan. - -»Tuhat tulimmaista, onpas tämä hauska laitos!» sanoi hän vetäen -esirippua ylös ja alas ja astuen sitten askeleen taapäin katsellakseen -näyttämökuvaa. »Oletko sinä toivonut itsellesi tätä? — Vai olet -sinä toivonut tätä», sanoi hän sitten äkkiä annettuaan katseensa -harhailla tuokion verran kummallisen vakavana ja levottomana ympäri -huonetta. »Miksi? Miten sinä keksit toivoa sellaista? Oletko käynyt -teatterissa?... Vai 'Fideliota' katsomassa! Niin, se esitetään aika -hyvin... Ja nyt sinä aiot esittää sen itse, ruveta itse tekemään -oopperoita?... Tekikö se sinuun sellaisen vaikutuksen?... Kuulehan, -lapsi, mitä minä sanon, älä ajattele liikaa tämmöisiä asioita... -teatteria... ja sen sellaisia... se ei kelpaa, usko setääsi. Minä olen -myös aina ollut liiaksi huvitettu niistä, siksi minusta ei ole tullut -tämän enempää. Olen tehnyt suuria erehdyksiä...» - -Hän puhui pikku veljenpojalleen vakavasti ja vakuuttavasti, Hannon -katsoessa häneen uteliaasti. Mutta sitten hän lyhyen vaitiolon jälkeen, -katsellessaan teatteria, joka sai hänen luisevat, kuluneet kasvonsa -kirkastumaan, pani erään teatterinuken liikkumaan eteenpäin näyttämöllä -ja lauloi rämeällä, värisevällä äänellään: »Haa, on hirmurikos tää!» -jonka jälkeen hän nosti harmonion tuolin teatterin eteen, istuutui -sille ja alkoi esittää oopperaa, matkien laulaen ja liikehtien -vuoroin kapellimestaria, vuoroin esittäviä henkilöitä. Hänen selkänsä -taakse kerääntyi katsojia, jotka nauroivat, pudistelivat päätään ja -olivat huvitetut hänen hommastaan. Hanno katsoi häntä vilpittömällä -ihastuksella. Mutta hetken kuluttua keskeytti Christian aivan -odottamatta esityksensä. Hän jäi istumaan mykkänä paikalleen, levoton -vakavuuden ilme levisi hänen kasvoilleen, hän pyyhkäisi kädellään -päälakeaan ja vasenta kylkeään ja kääntyi sitten nenä kurtussa ja -murheellisen näköisenä yleisön puoleen. - -»Niin, nyt se on taas lopussa», sanoi hän; »nyt tulee taas rangaistus. -Kun minä yritän olla hetkenkään iloinen, tulee heti kosto. Sitä ei -kivistä, siinä on vaan sellainen epämääräinen vaiva... epämääräinen -vaiva, siksi että hermot kaikki ovat tällä puolen liian lyhyet. Ne ovat -kaikki liian lyhyet...» - -Mutta omaiset eivät ottaneet hänen vaivaansa vakavammalta kannalta -kuin hänen ilveitänsäkään ja viitsivät tuskin vastata. He hajaantuivat -välinpitämättöminä eri suunnille, ja Christian jäi istumaan vielä -pitkäksi aikaa teatterin eteen katsellen sitä nopeasti ja miettivästi -silmiään pyöritellen ja nousi viimein paikaltaan. - -»No, onneksi olkoon, lapsi», sanoi hän silittäen Hannon päätä. »Mutta -ei liikaa... äläkä unohda vakavia toimiasi tämän vuoksi, kuulitkos? -Minä olen tehnyt paljon erehdyksiä... Minä lähden vähäksi aikaa -klubiin!» huusi hän täysikasvuisille. »Sielläkin vietetään joulua -tänään. Näkemiin!» Ja hän lähti jäykin, väärin säärin pylväikön läpi -pois. - -Kaikki olivat syöneet tänään tavallista aikaisemman päivällisen -ja olivat nyt juoneet teetä runsaiden leipien kera. Mutta oli -tuskin ehditty lopettaa teenjuonti, kun jo tarjoiltiin uutta -herkkua, ryynimäistä puuroa isoista kristallimaljakoista. Se oli -mantelikiisseliä, munista, hienonnetuista manteleista ja ruusuvedestä -valmistettua jälkiruokaa, joka maistui mainiolta, mutta josta tuli mitä -hirveimmät vatsanvaivat, jos sitä söi lusikallisenkaan liikaa. Mutta -vaikka konsulitar kehoitti jättämään pienen loven illallisellekin, ei -juuri arasteltu. Klothilde suoritti kerrassaan ihmetekoja. Hiljaa ja -kiitollisesti lappoi hän lusikallaan mantelikiisseliä kuin olisi se -ollut tattaripuuroa. Virvokkeena oli pöydällä myös viinihyytelöä, jotka -syötiin englantilaisen luumukakun kanssa. Mutta vähitellen siirryttiin -takaisin maisemahuoneeseen, jossa sijoituttiin lautasineen pöydän -ympärille. - -Hanno jäi yksin ruokasaliin, sillä pikku Elisabeth Weinschenk oli viety -kotiin. Hanno sai tänä vuonna ensi kertaa ottaa osaa jouluillalliseen -Mengstrassen talossa. - -Palvelijat ja köyhät olivat vetäytyneet lahjoineen keittiön puolelle, -ja Ida Jungmann lörpötteli eteisessä Rieckchen Severinin kanssa, -vaikka hän kasvattajan asemassaan tavallisesti osoitti olevansa tätä -paljon korkeammalla. Ison joulupuun kynttilät olivat palaneet loppuun -ja sammutetut, ja seimi oli nyt pimeässä. Mutta pikku joulupuissa -paloi vielä jokunen kynttilä, ja joskus joutui kuusenoksa liian -lähelle liekkiä, syttyi rätisten palamaan ja lisäsi salissa tuntuvaa -kuusenhajua. Joka kerran kun ilmanveto sattui sivuuttamaan puita, -alkoivat hopealangat hiljaa heilua. Nyt oli taas niin hiljaista, että -posetiivin vienot säveleet kuuluivat jostakin kauempaa kadulta kylmän -pakkasilman läpi. - -Hanno antautui hartaasti joulun tuoksujen ja äänien valtaan. Hän luki -pää käteen nojaten jumalaistarustoaan, söi koneellisesti, etupäässä -siksi, että se kuului asiaan, konvehteja, marsipaania, mantelikiisseliä -ja luumukakkua, ja liian täyden vatsan aikaansaama ahdistava -pinnistys yhtyi illan suloisen tunnelman kera kaihoisaksi onneksi. -Hän luki taisteluista, jotka Zeuksen oli täytynyt kestää päästäkseen -valta-asemaansa, ja kuunteli silloin tällöin puolella korvalla mitä -maisemahuoneessa puhuttiin Klothilde-tädin tulevaisuudesta. - -Klothilde oli varmasti onnellisin kaikista ja hän vastaanotti joka -puolelta tulevat onnittelut ja pilailut hymyllä, joka kirkasti hänen -tuhkanharmaat kasvonsa. Hänen äänensä värisi iloisesta liikutuksesta. -— Hän oli saanut sijan »Johannisklosterissa». Senaattori oli -vihdoinkin saanut toimitetuksi hänelle johtokunnan suostumuksen -siihen, vaikka eräät herrat olivat nurisseet ja syyttäneet häntä -sukulais-puolueellisuudesta. Maisemahuoneessa puheltiin nyt innokkaasti -tuosta erinomaisesta laitoksesta, joka vastasi Mecklenburgissa, -Dobberthienissä ja Ribnitzissä olevia, aatelisnaisia varten -perustettuja koteja ja joiden tarkoitus oli suoda ansiokkaiden vanhojen -sukujen varattomille tyttärille turvattu vanhuuden toimeentulo. -Klothilde oli nyt saanut pienen, mutta varman eläkkeen, joka oli -vuosien kuluessa kasvava; ja tultuaan määräikään oli hän saava oman -rauhaisan ja siistin asunnonkin itse laitoksessa... - -Pikku Johann lähti vähäksi aikaa täysikasvuisten pariin, mutta palasi -sitten ruokasaliin, joka ei enää — vähennetyn valaistuksen vuoksi — -tehnyt yhtä valtavaa vaikutusta kuin alussa, mutta joka nyt viehätti -uudella tavalla. Siinä oli niin oudon tenhoisaa liikkua, aivan kuin -hämärällä näyttämöllä näytännön jälkeen, kulisseja tarkastellen. Sai -katsella läheltä ison joulupuun kultaheteisiä liljoja, ottaa käteensä -seimen puisia eläimiä ja ihmisiä, etsiä kynttilää, joka oli saanut -Betlehemin läpinäkyvän tähden loistamaan, ja kohotella alasriippuvaa -pöytäliinaa, nähdäkseen pöydän alle kerätyt pahvi- ja käärepaperikasat. - -Maisemahuoneen keskustelu kävi sitäpaitsi yhä vähemmän -mielenkiintoiseksi. Luonnon pakosta oli viimein tuo määrätty kolkko -asia tullut keskustelun alaiseksi, joka tähän asti oli sivuutettu -vaieten juhlaillan kunniaksi, mutta joka ei hetkeksikään ollut -poistunut kenenkään mielestä, nimittäin johtaja Weinschenkiä vastaan -nostettu oikeusjuttu. Hugo Weinsehenk piti itse esitelmää siitä. Hän -kertoi rajulla hilpeydellä yksityiskohtaisesti juhlan keskeyttämästä -todistajien kuulustelusta, moitti kiihkeästi presidentti tohtori -Philanderin liian selvästi huomattavaa ennakkomielipidettä ja arvosteli -ylpeän pilkallisesti halveksuvaa tapaa, jolla virallinen syyttäjä -tohtori Hagenström suvaitsi kohdella häntä ja hänen todistajiaan. -Breslauer oli muuten vastannut hyvin sukkelasti eräisiin raskauttaviin -syytöksiin ja vakuuttanut mitä varmimmin, ettei edes tarvinnut ajatella -syyttävän tuomion langettamista. — Senaattori teki silloin tällöin -jonkun kysymyksen kohteliaisuuden vuoksi, ja rouva Permaneder, joka -istui olkapäät koholla sohvassa, mutisi pari vihaista voimasanaa Moritz -Hagenströmiä vastaan. Mutta toiset olivat ääneti. He olivat niin -ääneti, että johtajakin vähitellen vaikeni; ja ajan kiitäessä pikku -Hannon mielestä kuin siivillä ruokasalissa vallitsi maisemahuoneessa -painostava, huolestunut, tuskallinen seisahduksen tila, joka ei ollut -poistunut vielä kello puoli yhdeksänkään, jolloin Christian palasi -klubista vanhojenpoikien ja »hummaajien» joulunvietosta. - -Sammunut sikarinpätkä pisti esiin hänen suustaan ja hänen -sisäänvaipuneet poskensa olivat punaiset. Hän tuli salin läpi ja -sanoi maisemahuoneeseen astuessaan: »Lapsukaiset, sali on kerrassaan -suurenmoisen ihana! Weinschenk, meidän olisi pitänyt tuoda tänne -Breslauer; hän ei ole varmaan milloinkaan nähnyt tällaista.» - -Äänetön, rankaiseva syrjäsilmäys kohtasi häntä konsulittaren taholta. -Christian vastasi siihen huolettoman kysyvällä ilmeellä. Kello -yhdeksältä käytiin pöytään. - -Kuten tavallisesti oli illallinen tänä iltana katettu pylväikköön. -Konsulitar lausui sydämellisen hartaasti vanhan pöytärukouksen: - - »Tule, Jeesus vieraaksemme Siunaa meidän einehemme.» - -jonka hän, samaten jouluillan perityn tavan mukaan, lopetti pienellä -esityksellä, kehoittaen pääasiallisesti Buddenbrook-suvun jäseniä -muistamaan kaikkia niitä, joilla ei ollut yhtä onnellinen joulu... Ja -kun tämä oli tehty, istuuduttiin hyvällä omallatunnolla pöytään ja -käytiin aluksi voisulassa keitettyjen karppien ja reininviinin kimppuun. - -Senaattori pisti pari kalansuomusta kukkaroonsa, ettei loppuisi raha -tulevan vuoden aikana. Mutta Christian huomautti yhtäkaikkisesti, -etteihän siitä kuitenkaan ollut mitään apua, ja konsuli Kröger -ei viitsinyt ryhtyä tuollaiseen varokeinoon, koska hänen ei enää -tarvinnut pelätä kurssivaihteluita, hän kun eli rauhassa puolinetoista -killinkeineen. Tuo vanha herra istui mahdollisimman etäällä rouvastaan, -jonka kanssa hän pitkään aikaan ei ollut vaihtanut juuri sanaakaan, -koska tämä ei herennyt lähettämästä salaa rahoja perinnöttömäksi -tehdylle Jakobille, joka vietti jossakin maailmalla, Lontoossa, -Pariisissa tai Amerikassa — missä, sen tiesi vain hänen äitinsä — -rappeutunutta kiertäjän elämäänsä. Hän rypisti synkästi otsaansa -puheen kääntyessä toisen ruokalajin aikana suvun poissaoleviin -jäseniin, nähdessään tuon heikon äidin kuivaavan silmiään. Muistettiin -Frankfurtin ja Hampurin sukulaisia, joku mainitsi myös pahaa -tarkoittamatta pastori Tiburtiuksen nimen, ja senaattori kilisti -kaikessa hiljaisuudessa sisarensa lasia herrojen Grünlichin ja -Permanederin terveydeksi, jotka myös tavallaan kuuluivat sukuun... - -Kastanjoilla, rusinoilla ja omenilla täytetty kalkkuna herätti -yleistä mielihyvää. Verrattiin sitä edellisten vuosien kalkkunoihin -ja huomattiin, ettei pitkään aikaan oltu nähty näin mahtavaa paistia. -Sen kera oli paistettuja perunoita, kahdenlaisia vihanneksia ja -kahdenlaista hilloa, ja jokaista lajia oli sellaiset määrät kuin eivät -ne olisi olleet lisäruokia vaan pääruokalaji, jolla jokaisen tuli -täyttää vatsansa. Paistin ohella juotiin Möllendorpf-toiminimen vanhaa -punaista viiniä. - -Pikku Johann istui vanhempiensa välissä ahtaen vaivalla valkoista -rintalihapalasta murekkeineen vatsaansa. Hän ei enää jaksanut syödä -niin paljon kuin Thilda-täti, vaan oli väsynyt eikä voinut oikein -hyvin. Mutta hän oli ylpeä siitä, että sai istua isojen ihmisten -pöydässä, että hänenkin taidokkaasti käännetyllä ruokaliinallaan oli -ollut tuollainen mainio valmunsiemenillä peitetty vehnäsämpylä, että -hänenkin edessään oli kolme viinilasia; hän sai näet tavallisesti juoda -pienestä kultaisesta pikaristaan, joka oli Krögerin sedän kummilahja... -Mutta kun Justus-setä alkoi kaataa öljynkeltaista kreikkalaista viiniä -pienimpiin laseihin ja kun jäätelöpallukat — punaiset, valkoiset ja -ruskeat — ilmestyivät pöytään, parani hänenkin ruokahalunsa. Hän söi, -vaikka se teki melkein sietämättömän kipeää hampaisiin, yhden punaisen -ja puolet valkoisesta pallerosta, mutta viimein hänen täytyi maistaa -hiukan ruskeaakin suklaajäätelöä, ja hänen narskutti sen kera vohvelia, -joi vähän imelää viiniä ja kuunteli Christian-setää, joka oli tullut -puhetuulelle. - -Setä kertoi klubissa viettämästään joulusta, joka oli kulunut hyvin -vilkkaasti. »Hyvä Jumala!» sanoi hän joka toisella sanalla, kuten -silloin, kun hänen oli tapana kertoa Johnny Thunderstormista. »Ne -miehet joivat ruotsalaista punssia kuin vettä!» - -»Hyi», sanoi konsulitar lyhyesti luoden alas katseensa. - -Mutta Christian ei huomannut mitään. Hänen silmänsä alkoivat harhailla -esineestä toiseen ja hänen ajatuksensa ja muistonsa olivat niin elävät, -että ne liikkuivat varjojen tavoin hänen laihoilla kasvoillaan. - -»Tietääkö kukaan teistä», hän kysyi, »miltä tuntuu, kun on juonut -liian paljon ruotsalaista punssia? Minä en tarkoita itse juopumusta, -mutta sitä, mikä tulee perästäpäin, seurauksia... ne ovat ihmeellisen -inhoittavat... samalla ihmeelliset ja inhoittavat.» - -»Ja siinä on syytä kyllin käydä kuvailemaan niitä», sanoi senaattori. - -»_Assez_, Christian, se ei huvita meitä vähääkään», sanoi konsulitar. - -Mutta Christian ei huomannut koko vastaväitettä. Se oli hänen -omituisuutensa, ettei hän sellaisina hetkinä huomannut mitään. Hän oli -hetken aikaa vaiti, sitten tuntui se, mikä hänessä liikkui, kypsyneen. - -»Ensin tuntee voivansa pahoin», hän alkoi kertoa kääntyen nenä -rypyssä veljeensä päin. »Päätä kivistää ja suolia kaivaa... niin no, -sellaista sattuu muulloinkin. Mutta kun on juonut punssia, tuntee -itsensä likaiseksi —» Christian hieroi kasvot irvessä käsiään — -»tuntee koko ruumiinsa likaiseksi. Peset kätesi, mutta siitä ei ole -apua, ne tuntuvat vain yhä kosteilta ja likaisilta, ja kynnet ovat -kuin rasvassa... Otat kylvyn, mutta se ei tunnu missään, koko ruumiisi -tuntuu mielestäsi epäpuhtaalta ja tahmaiselta. Koko ruumiisi vaivaa -sinua, harmittaa sinua, inhoat itseäsi... Oletko sinä kokenut tämän, -Thomas?» - -»Olen», sanoi senaattori tehden torjuvan liikkeen, mutta Christian -jatkoi kertomistaan ruotsalaisen punssin liiallisen nauttimisen -seurauksista sillä omituisella tahdittomuudella, joka vuosien kuluessa -oli yhä lisääntynyt ja joka esti häntä huomaamasta, että nuo kuvailut -olivat vastenmielisiä koko pöytäkunnan mielestä ja etteivät ne olleet -paikallaan tänä iltana ja tässä ympäristössä — kunnes hän katsoi -luonnehtineensa asian tarpeeksi tyhjentävästi ja vaikeni vähitellen. - -Ennenkuin käytiin käsiksi juustoon ja voihin, piti konsulitar vielä -pienen puheen omaisilleen. Joskaan ei kaikki ollut vuosien kuluessa -muodostunut sellaiseksi kuin tietämätön ihminen lyhytnäköisyydessään -olisi toivonut, oli sentään saatu kokea siksi suurta näkyvää siunausta, -että se riitti täyttämään sydämet kiitollisuudella. Juuri onnen ja -ankarien koetusten vaihtelu osoitti, ettei Jumala ollut milloinkaan -ottanut kättään suvun kohtaloiden johdosta, vaan että hän oli ohjannut -niitä ja ohjasi edelleen omien syvien ja viisaiden aivoitustensa -mukaan, joita ihminen ei ollut oikeutettu kärsimättömästi tutkimaan -ja epäilemään. Ja juotakoon nyt toivovin sydämin ja yksimielisesti -suvun menestymisen ja tulevaisuuden malja, tulevaisuuden, joka oli -jatkuva vielä sitten kun sen vanhat ja keski-ikäiset jäsenet olivat -levänneet jo kauan maan mullassa... lasten tulevaisuuden malja, joille -tämän-iltainen juhla oikeastaan kuului... - -Ja koska johtaja Weinschenkin pikku tytär ei enää ollut saapuvilla, -täytyi pienen Johannin, aikuisten kilistäessä myös keskenään, lähteä -kiertämään yksin koko pöytää kilistääkseen jokaisen kanssa, isoäidistä -alkaen mamsseli Severiniin. Hannon tullessa isänsä kohdalle, kohotti -senaattori, lähentäessään lasinsa lapsen lasia kohti, lempeästi Hannon -leukaa katsoakseen tätä silmiin... Hän ei tavannut pojan katsetta, -sillä Hannon ripset olivat laskeutuneet syvälle, syvälle alas silmiä -ympäröivien sinertävien varjojen tasalle. - -Mutta Therese Weichbrodt tarttui hänen päähänsä molemmin käsin, -suudella napsahutti häntä poskelle ja sanoi niin sydämellisellä -äänenpainolla, ettei itse Jumalakaan olisi voinut vastustaa sitä: »Tule -onnelliseksi, hövä lapsi!» - -— Hetkistä myöhemmin makasi Hanno vuoteessaan, joka nyt oli -etuhuoneessa; sinne tultiin toisen kerroksen käytävästä ja sen -vasemmalla puolen oli senaattorin pukeutumishuone.. Hän makasi -selällään vatsansa vuoksi, joka ei vielä ollut voinut sulattaa kaikkea -sitä, mitä sen illan kuluessa oli täytynyt ottaa vastaan, ja katsoi -kiihoittunein silmin Ida Jungmannia, joka tuli yöpaitaan puettuna -huoneestaan huljutellen vesilasia ojennetussa kädessään. Hanno joi -nopeasti hiilihappoisen natronin, irvisti ja vaipui takaisin vuoteelle. - -»Nyt taitaa tulla paha yö, Ida.» - -»Mitä vielä, Hannoseni. Makaa vain hiljaa selälläsi... Näätkö, ken -salaisesti viittaa tuolla?... Vaan poikapa ei seuraa houkutustaan...» - -»Niin... ehkä se meneekin hyvin... Milloin saan tavarani tänne, Ida?» - -»Aamulla, poikaseni.» - -»Ne pitää tuoda tänne, että minä näen ne heti aamulla!» - -»Hyvä, hyvä, Hannoseni, mutta nuku nyt ensin.» Ja hän suuteli tätä, -sammutti kynttilän ja lähti. - -Hanno oli yksin; ja jättäytyen hiljaa paikallaan maaten natronin -hyväätekevän vaikutuksen valtaan näki hän suljettujen silmiensä -edessä uudelleen joulusalin. Hän näki teatterinsa, harmonionsa, -jumalaistarustonsa ja kuuli kaukaa kuoropoikien laulavan: »Riemuitse, -Jerusalem!» Kaikki säteili. Hänen päänsä oli kuumeinen, ja hänen -sydämensä, jota rasitti kapinoivan vatsan ahdinko, löi hitaasti, -voimakkaasti ja epätasaisesti. Hän makasi kauan pahoinvoinnin, -kiihoituksen, ahdistuksen, väsymyksen ja onnen tilassa voimatta nukkua. - -Huomenna oli kolmas joulu, joka vietettiin Therese Weichbrodtin -luona, ja se huvitti häntä jo etukäteen pienen hassunkurisen -näytelmän tavoin. Therese Weichbrodt oli viime vuonna lopettanut -kokonaan koulunpidon, ja Madame Kethelsen asui nyt yksin tuon -pienen Mühlenbrinckin varrella sijaitsevan talon luokkahuoneissa, -alakerran ollessa hänen itsensä hallussa. Hänen epäonnistuneen ja -heikon pienen ruumiinsa raihnaudet olivat näet lisääntyneet vuosien -kuluessa, ja mitä sävyisimmällä kristillisellä nöyryydellä otaksui -Sesemi Weichbrodt loppunsa lähenevän. Siksi hän oli jo monen vuoden -aikana luullut jokaista joulua viimeisekseen ja koetti tehdä sen niin -loistokkaaksi pienissä tulikuumiksi lämmitetyissä huoneissaan kuin -suinkin hänen heikot voimansa myöten antoivat. Koska hän ei voinut -ostaa paljoa uutta, lahjoitti hän aina osan vähäisistä kapineistaan -ja kasasi joulupuun alle kaiken mitä hän suinkin saattoi olla vailla: -pöytäkoruja, kirjepainoja, neulatyynyjä, lasivaaseja ja kappaleita -kirjastostaan, vanhoja hullunkurisen muotoisia ja kantisia kirjoja, -kuten »Itsetutkistelijan salainen päiväkirja», Hebelin Alemannilaiset -runot, Krummacherin Parabelit j.n.e.... Hanno oli jo saanut häneltä -erään ranskankielisen teoksen, nimeltä »Pensees de Blaise Pascal», joka -oli niin pikkuruinen, ettei sitä voinut lukea ilman suurennuslasia. - -Bischofia tarjottiin loppumattomat määrät, ja Sesemin -inkivääripiparkakut olivat kerrassaan mainioita. Mutta ilta ei sujunut -milloinkaan, neiti Weichbrodtin vavahtelevan hartauden tähden, ilman -jotakin yllätystä, tapausta, jotakin pientä kommellusta tai vauriota, -joka sai vieraat nauramaan ja yhä lisäsi emännän mykkää intoa. -Milloin kaatui bischofkannu pöydälle peittäen kaiken punaisella, -imelällä, kirpelöivällä nesteellään, milloin suistui joulupuu puiselta -ristikkojalaltaan juuri sillä hetkellä, jolloin astuttiin juhlallisesti -sisään... Ja ennen uneen vaipumistaan näki Hanno vielä edessään -viimevuotisen vahingon, joka oli tapahtunut juuri ennen lahjojen jakoa. -Therese Weichbrodt oli lukenut niin hartaasti joulutekstiä, että kaikki -vokaalit olivat eksyneet paikoiltaan, ja vetäytyi sen jälkeen ovelle -pitääkseen sieltä pienen puheen vierailleen. Hän seisoi kynnyksellä -kyttyräselkäisenä, kääpiömäisenä, vanhat kädet lapsenrinnallaan. Hänen -myssynsä vihreät silkkinauhat riippuivat hänen hennoilla olkapäillään, -ja hänen päänsä päällä, oven yläpuolella, oli kuusenoksilla ympäröity, -takaapäin valaistu paperinauha, jossa oli kirjoitus: »Kunnia olkoon -Jumalalle korkeudessa». Ja Sesemi puhui Jumalan hyvyydestä, lausui, -että tämä oli hänen viimeinen joulunsa, ja lopetti puheen kehoittamalla -kaikkia, ankarasti vapisten, apostolin sanoilla iloisuuteen; niin -innokkaasti otti hänen pieni ruumiinsa osaa tuohon kehoitukseen. -»Iloitkaa!» sanoi hän ja painoi päänsä kallelleen ravistaen sitä -kiihkeästi. »Ja taaskin minä sanon: iloitkaa!» Mutta juuri sillä -hetkellä syttyi läpinäkyvä paperinauha palamaan puhahtavalla, -sähähtävällä ja ritisevällä äänellä, niin että mademoiselle -Weichbrodtin täytyi paeta säikähdyksestä huudahtaen ja vastustamattoman -lystikkäästi hypähtäen sinkoilevaa säensadetta... - -Hanno muisti tuon vanhan neidin hypyn ja nauraa hihitti katketakseen, -kiihoittuneesti ja hermostuneesti, suu tyynyä vasten. - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - - -Rouva Permaneder kulki kiireesti Breitestrassea pitkin. Hän oli aivan -hengästyneen näköinen, ja vain pieni pään ja hartioiden pönäkkyys -osoitti arvokkuutta, joka hänelle kadulla kulkiessaan oli ominainen. -Hätääntyneenä, kiihtyneenä ja mitä suurimmassa kiireessä oli hän -hotaissut kokoon sen viimeiset rippeet, kuten voitettu kuningas -keräilee joukkojensa jäännöksiä lähteäkseen näiden kanssa pakoon... - -Oi, hänen ulkomuotonsa ei ennustanut hyvää! Hänen ylähuulensa, joka -ennen oli tehnyt hänen kasvonsa niin viehättäviksi, vapisi nyt, hänen -silmänsä olivat pelon suurentamat ja katsoivat eteensä kiihoittuneina, -nekin kuin eteenpäin rientäen... hänen hiuslaitteensa oli joutunut -epäkuntoon ja pörrötti esiin kapottihatun alta, ja hänen kasvoillaan -oli kellahtava väri, joka niille levisi silloin, kun hänen vatsansa oli -epäkunnossa. - -Hänen vatsansa oli nykyään usein epäkunnossa; torstaisin, suvun -kokoontuessa yhteen, saattoivat kaikki sen huomata. Ja vaikka olisi -kuinka koetettu välttää yleistä loukkauskiveä, kääntyi keskustelu -sittenkin Hugo Weinschenkin oikeusjuttuun. Rouva Permaneder johdatti -sen siihen vastustamattomasti, vaatien toisia vastaamaan, miten oli -mahdollista, että virallinen syyttäjä Moritz Hagenström saattoi nukkua -rauhassa yönsä! Hän ei käsittänyt sitä, hän ei ollut milloinkaan -käsittävä sitä!... ja hänen kiihtymyksensä kasvoi sana sanalta. -»Kiitos, minä en syö mitään», sanoi hän työntäen kaiken luotaan -olkapäitään kohottaen, painoi päänsä takakenoon ja vetäytyi yksinäiseen -loukattuun korkeuteensa, huolimatta muuta kuin kylmää, baierilaista -olutta, jota hän oli tottunut juomaan müncheniläisen avioliittonsa -aikoina; hän kaatoi sitä tyhjään vatsaansa, jonka hermot olivat -kapinassa ja joka kosti tuon teon. Sillä aterian lopulla täytyi hänen -nousta pöydästä ja kiitää puutarhaan tai pihalle, jossa hän Ida -Jungmannin tai Rieckchen Severinin tukemana sai kestää hirvittäviä -vaivoja. Hänen vatsansa tyhjensi sisältönsä, kouristuen minuuttimääriä -suonenvedontapaisesti, ja hänen täytyi kestää sen nytkähtelyitä -sittenkin, kun hänellä ei enää ollut mitään oksentamista... - -Kello oli kolme, oli tuulinen ja sateinen tammikuun päivä. Rouva -Permanederin ehdittyä Eischergruben nurkkaan kääntyi hän rantaa -kohti ja riensi alamäkeä veljensä taloa kohti. Hän astui eteisestä -konttoriin, koputettuaan hätäisesti ovelle, katsoi pulpettien yli -ikkunaa, veljensä paikkaa kohti ja teki niin pyytävän päänliikkeen, -että senaattori Thomas Buddenbrook laski viipymättä kynän kädestään ja -meni häntä vastaan. - -»Mitä kuuluu?» kysyi veli kohottaen toisen kulmansa... - -»Silmänräpäys, Thomas... minulla on hyvin tärkeätä asiaa... en voi -odottaa hetkeäkään... » - -Senaattori avasi täytteellä varustetun yksityishuoneensa oven, veti sen -kiinni sisarensa jälkeen molempien astuttua sisään ja katsoi Tonyyn -kysyvästi. - -»Tom», sanoi Tony vavahtelevin äänin ja väänteli turkispuuhkaan -pistettyjä käsiään, »sinun täytyy luovuttaa... toistaiseksi... vakuus, -hyvä, rakas Tom.... Eihän meillä ole mitään... Mistä me voisimme ottaa -kaksikymmentä viisituhatta markkaa?... Saat varmasti takaisin koko -summan... mutta pian... ymmärräthän... asia on niin, että... sanalla -sanoen, oikeusjuttu on sillä asteella, että Hagenström on uhannut antaa -heti vangitsemiskäskyn, ellemme voi suorittaa kahdenkymmenenviidentuhannen markan vakuutta. Ja Weinschenk lupaa kunniasanallaan, ettei hän -poistu paikkakunnalta...» - -»Ollaanko siis todella niin pitkällä!» sanoi senaattori päätään -pudistaen. - -»Ollaan, nuo kurjat konnat ovat saaneet asian semmoiselle tolalle...!» -Rouva Permaneder vaipui voimattomasta vihasta nyyhkyttäen vahakankaalla -päällystetylle tuolille, joka oli hänen vieressään. »Ja he tulevat -johtamaan sen vielä pitemmälle, Tom, loppuun asti...» - -»Tony», sanoi senaattori istuutuen syrjittäin mahonkipöydän eteen, -nostaen polven toisen polven yli ja nojaten päänsä käteen... »Sanohan -suoraan, uskotko sinä yhä hänen viattomuuteensa?» - -Toinen nyyhkytti pari kertaa ja vastasi sitten hiljaa ja -epätoivoisesti: »En, Tom... Miten minä voisin uskoa sitä? Miten juuri -minä voisin uskoa sitä, jonka on täytynyt kokea niin paljon rumaa? En -ole voinut uskoa sitä alusta alkaenkaan, vaikka kuinka olen koettanut. -Elämässä on niin hirveän vaikea uskoa kenenkään viattomuuteen... Jo -kauan olen epäillyt hänen hyvää omaatuntoaan, ja Erikakin on erehtynyt -hänen suhteensa... hän on tunnustanut sen itkien... erehtynyt hänestä, -mitä hänen kotikäytökseensä tulee. Olemme tietysti olleet puhumatta -koko asiasta... Hänen kuorensa on käynyt yhä karkeammaksi... ja hän on -vaatinut yhä ankarammin, että Erikan tulee olla iloinen ja karkoittaa -hänen huolensa; ja jos Erika on vakava, rikkoo hän astioita. Et -ymmärrä minkälaista kotona on ollut, kun hän iltaisin vielä sulkeutuu -tuntimääriksi huoneeseensa asiakirjojaan tutkimaan... ja jos kolkuttaa -ovelle, hyppää hän pystyyn huutaen: »Kuka siellä!... mitä asiaa?» - -Tony vaikeni. - -»Mutta vaikka hän olisikin syyllinen, vaikka hän olisikin erehtynyt», -jatkoi rouva Permaneder taas puhettaan, ääni yhä enemmän paisuen, -»hän ei ole ainakaan tehnyt sitä oman kukkaronsa vuoksi, vaan yhtiön -hyväksi, ja silloin... Herranen aika, täytyyhän elämässä sentään ottaa -huomioon yhtä ja toista, Tom! Ja hän kuuluu joka tapauksessa meidän -sukuumme... hän kuuluu meihin... Ja emmehän me voi antaa sulkea tyrmään -omia jäseniämme, kaikkivaltias Jumala!... » - -Thomas kohautti olkaansa. - -»Sinä kohautat olkaasi, Tom... Sinä siis aiot sietää sen, että nuo -roistot saavat loistavan voiton? Täytyyhän tässä tehdä jotakin! -Häntä ei saa tuomita!... Sinä olet pormestarin oikea käsi... hyvä -Jumala, eikö senaatti voi armahtaa häntä ilman muuta?... Minäpä -sanon jotakin... juuri ennen tänne tuloani aioin lähteä Cremerin luo -pyytääkseni, että hän ryhtyisi välittämään, puuttuisi asiaan... Hän on -poliisimestari...» - -»Voi, hyvä lapsi, sinun hassutuksiasi.» - -»Hassutuksiasi, Tom? — Entä Erika? Ja lapsi?» sanoi hän kohottaen -puuhkansa rukoilevasti veljeään kohti. Sitten hän vaikeni hetkeksi ja -päästi kätensä vaipumaan, hänen suunsa vääntyi alas, hänen kurttuihin -vetäytynyt leukansa alkoi vavista, ja kahden kyyneleen vierähtäessä -esiin alas laskettujen luomien alta lisäsi hän aivan hiljaa: »Ja entä -minä...?» - -»Rohkeutta, Tony!» sanoi senaattori astuen liikutuksen ja toisen -avuttomuuden valtaamana lähemmä ja alkaen silitellä lohduttavasti tämän -päätä. Eihän kaikki ole vielä lopussa. Eihän häntä vielä ole tuomittu. -Kaikki voi vielä käydä hyväksi. Ja minä luovutan aluksi vakuussumman; -en tietenkään kieltäydy siitä. Ja onhan Breslauer ovela mies...» - -Tony pudisti itkien päätään. - -»Ei, Tom, en minä jaksa uskoa sitä. Kyllä he tuomitsevat hänet ja -panevat hänet vankilaan, ja sitten koittaa vaikea aika Erikalle ja -lapselle ja minulle. Hänen myötäjäisensä ovat käytetyt, ne ovat menneet -kodin sisustukseen ja tauluihin... ja myydessä saa tuskin neljättä -osaa koko summasta... Ja palkan me olemme aina käyttäneet kokonaan... -Weinschenk ei ole pannut mitään säästöön. Meidän täytyy taas palata -äidin luo, jos hän sen sallii, siihen asti kunnes hän on kärsinyt -rangaistuksensa... ja sitten tulee vielä vaikeampaa, sillä mihin me -sitten menemme?... Emmehän me voi istua kivillä», sanoi hän nyyhkyttäen. - -»Kivillä?» - -»Se on vain sellainen puheenparsi... kuvannollinen puheenparsi. Ei -se voi kääntyä hyväksi. Minun on täytynyt kärsiä liian paljon... En -tiedä, millä olen sen ansainnut... mutta en nyt enää jaksa toivoa. Ja -Erikan täytyy nyt kokea samaa kuin minun Grünlichin ja Permanederin -tähden... mutta näet nyt, miten elämässä käy, voit nähdä sen lähimmästä -ympäristöstäsi, eikä sille mahda mitään! Onnettomuus tulee vain eteen -ja painaa ihmisen alleen. Eikä sille mahda mitään. Eihän, Tom!» valitti -hän katsoen tätä veljeään lohduttoman kysyvästi suurilla, kyyneleisillä -silmillään. »Kaikki, mihin minä olen ryhtynyt, on tuottanut pettymystä -ja kääntynyt pahaksi... Ja minä olen tarkoittanut vain hyvää, kautta -Jumalan!... Olen aina toivonut koko sydämestäni voivani saada aikaan -jotakin elämässä ja niittää hiukan kunniaa... Ja nyt tämäkin sortuu. -Näin se nyt päättyy... tämä viimeinen yritys...» - -Ja veljen käsivarren varassa itki hän nyt hukkaanmennyttä elämäänsä, -jossa viimeinenkin toivo oli sammunut. - -Viikkoa myöhemmin tuomittiin johtaja Hugo Weinschenk kolmen ja puolen -vuoden vankeusrangaistukseen ja vangittiin viipymättä. - -Istunto, jossa tuomio julistettiin, oli ollut tungokseen asti -täynnä kuuntelijoita, ja berliiniläinen asianajaja Breslauer oli -puhunut niin loistavasti, ettei sellaista koskaan oltu näillä -mailla kuultu. Kaupanvälittäjä Sigismund Gosch puhui useita -viikkoja haltioituneena asianajajan suurenmoisesta ivallisuudesta, -voimasta ja liikutuksesta, ja Christian Buddenbrook, joka myöskin -oli ollut saapuvilla, asettui pöydän taa klubissa, levitti eteensä -sanomalehtipinkan muka asiapapereina, ja esitti sitten täydellisen -jäljennöksen puolustusasianajajasta. Hän selitteli myös kotona, että -lakitiede oli ihanin tiede ja että se ala olisi sopinut hänelle! -Jopa virallinen syyttäjä tohtori Hagenströmkin, joka oli kaunosielu, -tunnusti yksityiskeskusteluissa, että Breslauerin puhe oli tuottanut -hänelle todellista nautintoa. Mutta kuuluisan asianajajan taito ei -ollut sittenkään estänyt kaupungin lakimiehiä lyömästä häntä olalle ja -ilmoittamasta hänelle kaikessa sovussa, etteivät he tulisi antamaan -pehmittää itseään. - -Kun sitten oli toimitettu välttämättömät myynnit johtajan -katoamisen jälkeen, alkoi kaupunki unohtaa Hugo Weinschenkin. Mutta -Breitestrassen Buddenbrookin naiset ilmoittivat seuraavana torstaina -sukupäivällisillä, että he heti ensi hetkestä olivat nähneet tuon -miehen silmistä, ettei hän ollut luotettava mies, vaan että hänen -luonteessaan varmasti oli suuria vikoja, sekä että hänelle vielä -oli käyvä huonosti elämässä. Eräät asianhaarat, joiden ilmaisematta -jättämistä he nyt katuivat, olivat saaneet heidät pitämään surullisen -huomionsa omana tietonaan. - - - - - - -YHDEKSÄS OSA. - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - -Senaattori Buddenbrook tuli molempien tohtoreiden, vanhan tohtori -Grabowin ja nuoren tohtori Langhalsin, erään Langhalsin perheen -sukulaisen kera konsulittaren sänkykamarista aamiaishuoneeseen ja sulki -oven perästään. - -»Silmänräpäys, hyvät herrat», sanoi hän vieden heidät portaita alas -eteisen poikki maisemahuoneeseen, jonka uunia jo oli lämmitetty -kostean, kolkon syysilman tähden. »Voinette käsittää jännitykseni... -olkaa hyvät ja istuutukaa! Onko hänen tilansa huolestuttava?» - -»Olkaa nyt toki, rakas senaattori», vastasi tohtori Grabow, joka oli -asettunut mukavasti nojatuoliin pitäen molemmin käsin vatsansa päälle -asettamansa hatun lieristä; tohtori Langhals, tanakka tummaihoinen -herra, jolla oli suippo parta, pystyssä seisova tukka, kauniit silmät -ja itserakas ilme, oli laskenut silinterinsä viereensä matolle ja -katseli harvinaisen pieniä, karvaisia käsiään... »Huolestuttava -se ei ole ollenkaan; hyvänen aika... potilas, jolla on sellainen -vastustusvoima kuin arvon rouva konsulittarella, kestää paljon... Rakas -ystävä, minä tunnen tuon vastustusvoiman, koska olen monivuotinen -neuvonantajanne. Hänen iässään se on suorastaan ihme...» - -»Niin niin, mutta juuri hänen iässään...», sanoi senaattori -levottomasti kiertäen pitkien viiksiensä päitä. - -»En tietenkään väitä, että rakas rouva äitinne voi huomenna lähteä -kävelemään», jatkoi tohtori Grabow lempeästi. »Sellaista vaikutusta -tekään tuskin lienette saanut, rakas senaattori. Täytyy myöntää, -että tulehdus on viime vuorokauden kuluessa kääntynyt pahempaan -päin. Eilisiltainen puistatuskohtaus ei miellyttänyt minua oikein, -ja tänään hänellä arvattavasti tulee olemaan pistoksia kyljessä sekä -hengenahdistusta. Kuumetta on myös hiukan — aivan vähän vain, mutta -kuitenkin. Meidän täytyy siis myöntää se harmillinen tosiseikka, että -keuhkossa on hiukan vikaa...» - -»Keuhkotulehdus siis?» sanoi senaattori katsoen toisesta lääkäristä -toiseen. - -»Niin, — _pneumonia_», sanoi tohtori Langhals tehden vakavan, -täsmällisen kumarruksen. - -»Aivan niin, pieni tulehdus oikeassa keuhkossa», vastasi kotilääkäri, -»jota meidän on koetettava estää levenemästä...» - -»On siis kuitenkin vakavan huolen syytä?» Senaattori istui paikallaan -aivan hiljaa katsoen puhujaa kasvoista kasvoihin. - -»Huolen? Noo... meidän tulee huolehtia sairauden rajoittamisesta, -yskän lieventämisestä, kuumeen poistamisesta... kiniini on tekevä -hyvää... Ja sitten vielä eräs seikka, rakas senaattori. Emme saa pelätä -jokaista yksityistä taudinoiretta! Jos hengenahdistus lisääntyisi, jos -hän alkaisi hiukan houria yöllä tai syleksiä huomenna... sellaista -ruskeanpunaista sylkeä, jossa saattaa olla vertakin... niin emme -saa hätäillä. Se on kaikki asiaankuuluvaa, aivan kuten olla pitää. -Kertokaa, olkaa hyvä, tästä myös herttaiselle rouva Permanederillemme, -joka hoitaa häntä niin suurella antaumuksella... _A propos_, mitä -hänelle kuuluu? Olen aivan unohtanut kysyä, millainen hänen vatsansa on -ollut viime päivinä...» - -»Kiitos, kuten tavallisesti. Minä en tiedä mitään erinomaisempaa. Hän -ei tietenkään nyt ehdi huolehtia niin paljon omasta voinnistaan...» - -»Ymmärrettävästi. Mutta... muistuupa mieleeni muuan asia. Sisarenne -tarvitsee lepoa, varsinkin yöllä, ja mamsseli Severin ei kai jouda -hoitamaan yksin... miten olisi, jos hankkisimme sairaanhoitajattaren, -rakas senaattori? Meillähän on hyvät katolilaiset harmaat sisaremme, -joita te aina olette puoltaneet niin suopeasti... Johtajatar on -iloitseva voidessaan palvella teitä.» - -»Pidätte sitä siis tarpeellisena?» - -»Ehdottaisin sitä. Se on niin miellyttävää... Nuo sisaret ovat -verrattomat. Heidän kokemuksensa ja tyyneytensä tekee niin hyvää -sairaalle... varsinkin näissä sairaustapauksissa, joihin, kuten -sanottu, kuuluu hiukan peloittavia oireita... Toistan siis vielä -kerran: malttia, rakas senaattori! Ja saammehan sitten nähdä... -saammehan sitten nähdä... Kai me neuvottelemme vielä kerran tänään...» - -»Tiettävästi», sanoi tohtori Langhals, otti silinterinsä maasta ja -nousi samalla kuin hänen virkatoverinsa. Mutta senaattori jäi istumaan, -hänellä oli vielä jotakin kysyttävää... - -»Hyvät herrat», hän sanoi, »vielä yksi sana... Veljeni Christian on -hermostunut eikä siedä kovin paljoa... Neuvotteko minua ilmoittamaan -hänelle äitini sairastumisesta? Pyytämään häntä palaamaan —?» - -»Eikö veljenne Christian ole kaupungissa? - -»Ei, hän on Hampurissa. Käymäseltään. Asioissa, tietääkseni...» - -Tohtori Grabow vilkaisi ammattitoveriinsa, sitten hän ravisti nauraen -senaattorin kättä ja sanoi: »Antakaamme hänen toimittaa asiansa! Miksi -säikähdyttää hänet turhanpäiten? Jos rouva äitinne tilassa tapahtuisi -jokin muutos, joka tekisi hänen läsnäolonsa suotavaksi — esimerkiksi -sairaan rauhoittamista varten, hänen mielialansa kohottamiseksi — niin -vielähän hän ehtii sittenkin... sittenkin saada tietää...» - -Kulkiessaan pylväikön ja eteisen läpi ja jäädessään seisomaan -tuokioksi portaiden yläpäähän puhuivat herrat aivan toisista asioista, -politiikasta, juuri vastapäättyneen sodan aikaansaamista mullistuksista -ja muutoksista... »Ja nyt ovat tulossa hyvät ajat, vai kuinka, herra -senaattori? On rahaa maassa... Ja virkeää mieltä kaikkialla...» - -Senaattori myönteli puolittain. Hän myönsi, että sodan puhkeaminen -oli vaikuttanut edullisesti viljakauppaan Venäjän kanssa, ja mainitsi -armeijan tarpeiksi tehdyistä suurista kauranostoista. Mutta voitot -olivat langenneet hyvin epätasaisesti. - -Lääkärit lähtivät talosta, ja senaattori Buddenbrook kääntyi takaisin, -palatakseen vielä kerran sairasta katsomaan. Hän muisteli Grabowin -sanoja... Niissä oli ollut niin paljon peitettyä... Saattoi huomata, -että hän oli pidättynyt sanomasta mitään ratkaisevaa. Ainoa selvä sana -oli ollut »keuhkotulehdus», eikä tuo sana käynyt lohdullisemmaksi -siitä, että tohtori Langhals oli kääntänyt sen lääkärinkielelle. -Keuhkotulehdus konsulittaren iällä... Sekin, että talossa kävi kaksi -lääkäriä, antoi asialle huolestuttavan leiman. Grabow oli järjestänyt -asian siten, melkein huomaamattomasti, kuin ohimennen. Hän sanoi -aikovansa pian luopua toiminnastaan, ja koska nuori Langhals oli -halukas ottamaan vastaan hänen potilaansa, niin oli Grabowista -hauska jo silloin tällöin tutustuttaa seuraajaansa tämän tulevaan -vaikutuspiiriin... - -Senaattorin astuessa hämärään makuuhuoneeseen oli hänen ilmeensä -iloinen ja ryhtinsä jäntevä. Hän oli niin tottunut salaamaan huolensa -ja väsymyksensä hillityn varmuuden alle, että tuo ilme melkein hänen -tahtomattaan jo asettui hänen kasvoilleen. - -Rouva Permaneder istui sängyn vieressä, jonka verhot olivat vedetyt -syrjään, ja piti konsulittaren kättä omassaan. Tämä istui tyynyjen -tukemana vuoteessa ja loi tulijaan tutkivan katseen vaaleansinisistä -silmistään. Tuo katse ilmaisi mielentyyneyttä ja jännittynyttä, -väistämätöntä tietämishalua ja se tuntui melkein väijyvältä tullessaan -hiukan sivultapäin. Hän oli kalpea, ja poskilla hehkui pari punaista -täplää, mutta muuten ei noilla kasvoilla ollut pienintäkään väsymyksen -ja heikkouden merkkiä. Vanha rouva tarkkasi valppaasti asiaa, vielä -valppaammin kuin hänen ympäristönsä, sillä häntähän asia koski -lähimmin. Hän epäili tätä sairautta eikä ollut lainkaan halukas -kallistamaan päätään tyynylle ja antamaan asioiden kulkea latuaan... - -»Mitä he sanoivat, Thomas?» kysyi hän niin varmalla ja virkeällä -äänellä, että sitä paikalla seurasi yskänkohtaus, jota hän koetti -pidättää suljetuin huulin, mutta joka siitä huolimatta pusertui esiin -ja pakotti hänen painamaan kädellä oikeaa kylkeään. - -»He sanoivat», vastasi senaattori kohtauksen mentyä ohi, silitellen -hänen kättään... »että äitimme on parin päivän kuluttua taas pääsevä -jalkeille. Se, ettet sinä voi heti paikalla tehdä sitä, johtuu siitä, -että tuo paha yskä on käynyt hiukan keuhkoihin... se ei ole suorastaan -keuhkotulehdus», sanoi hän huomatessaan, että äidin katse kävi vielä -läpitunkevammaksi... »vaikkei sekään olisi mikään niin hirmuinen asia. -On paljon pahempiakin! Keuhkossa on siis pikkuisen vikaa, sanovat -molemmat, ja voivathan he olla oikeassa... Missä on Severin?» - -»Apteekissa», sanoi rouva Permaneder. - -»Joko hän nyt taas on apteekissa, ja sinä, Tony, olet nukkua siihen -paikkaan. Tämä ei kelpaa. Vaikka ei olisi kysymys kuin parista -päivästä, on meidän hankittava hoitajatar taloon, eikö teidänkin -mielestänne? Minä lähetän heti jonkun kysymään 'Harmaiden sisarien' -johtajattarelta, onko heistä kukaan vapaa...» - -»Thomas», sanoi konsulitar nyt varovaisemmalla äänellä estääkseen -yskänkohtausta, »sinä herätät pahennusta suosiessasi aina enemmän -katolisia sisaria kuin mustia protestanttisia sisariamme. Olet -hankkinut edellisille suoranaisia etuja tekemättä mitään jälkimmäisten -hyväksi. Pastori Pringsheim valitti sitä aivan äskettäin minulle...» - -»Siitä ei ole mitään hyötyä hänelle. Olen varma siitä, että harmaat -sisaret ovat uskollisempia, palvelevaisempia, uhrautuvampia kuin -mustat. Nuo protestanttiset sisaret eivät ota kutsumustaan yhtä -vakavalta kannalta. He voivat ensi tilaisuuden sattuessa mennä -naimisiin... Sanalla sanoen: he ovat maallisia, itsekkäitä, -inhimillisiä... Harmaat ovat hartaampia, aivan varmasti, he ovat -lähempänä taivasta. Ja juuri siksi, että he ovat minulle kiitollisuuden -velassa, ovat he etuoikeutetut. Eikö sisar Leandra ollut aivan -korvaamaton Hannon maatessa hammaskuumeessa! Toivoisin, että hän olisi -vapaa...» - -Ja sisar Leandra tuli. Hän laski hiljaa syrjään pienen käsilaukkunsa, -vaippansa ja harmaan päähineensä, joka oli valkoisen päähineen päällä, -ja ryhtyi — vyöstä riippuvan rukousnauhan hiljaa heiluessa — tyynesti -ja ystävällisesti toimeensa. Hän hoiti hemmoiteltua, ei aina aivan -kärsivällistä sairasta yötä ja päivää ja luovutti sitten toimensa, -miltei häpeissään inhimillisestä heikkoudestaan, toiselle sisarelle, -mennäkseen vähäksi aikaa kotiinsa nukkumaan ja palatakseen jälleen. - -Sillä konsulitar vaati hoitajattaren alituista läsnäoloa. Mitä enemmän -hänen tilansa paheni, sitä enemmän kääntyivät kaikki hänen ajatuksensa, -koko hänen mielenkiintonsa sairauteen, jota hän tarkasti avomielisen, -lapsellisen vihaisesti. Hän, entinen maailmannainen, joka rakasti -hiljaisella, luonnollisella ja pysyväisellä tavalla hyvinvointia -ja elämää yleensä, oli uhrannut viimeiset vuotensa hurskauteen ja -hyväntekeväisyyteen... miksi? Kenties ei yksinomaan kunnioituksesta -miesvainajaansa kohtaan, vaan myös tiedottomasta halustaan saavuttaa -vilkkaalla toiminnallaan taivaan suosio ja taivuttaa se suomaan -hänelle, hänen sitkeästä elämänhalustaan huolimatta, autuaallinen -kuolema! Mutta hän ei osannut kuolla autuaasti. Monista raskaista, -kokemuksista huolimatta oli hänen vartalonsa murtumaton ja hänen -silmänsä kirkas. Hän piti hyvistä aterioista, hänestä oli mieluista -käydä komeasti ja hienosti puettuna, hän tahtoi sivuuttaa ja -karkoittaa kaikki ikävät seikat, joita hän havaitsi ympärillään, -ja nautti vanhimman poikansa laajasta maineesta. Tämä sairaus, -tämä keuhkotulehdus oli iskenyt hänen suoraan vartaloonsa minkään -sielullisen ennakkotoiminnan helpoittamatta sen työtä... suorittamatta -tuota kärsimyksen miinoitustyötä, joka etäännyttää meidät hitaasti, -tuskien avulla, elämästä tai ainakin sen suomasta olotilasta, herättäen -meissä lopun, uuden olotilan, rauhan suloisen kaipuun... Ei, vanha -konsulitar tunsi selvästi, ettei hän, huolimatta viime vuosien -kristillisestä elämäntavasta, ollut oikeastaan valmistunut kuolemaan; -ja tuo hirvittävä ajatus, että jos tämä oli oleva hänen viimeinen -sairautensa, oli se siis viimein hirveän nopeasti, ruumiillisten -tuskien seuraamana, murtava hänen vastustuskykynsä ja aiheuttava -hengenlähdön, — ja tuo hirvittävä ajatus täytti hänet pelolla. - -Hän rukoili paljon; mutta vielä innokkaammin seurasi hän, tajuissaan -ollessaan, tilaansa, tunnusteli itse suontaan, koetti kuumettaan ja -koetti pidättää yskäänsä... Mutta suoni löi epätasaisesti, kuume -nousi sitä korkeammalle, jos se oli hetkeksi laskenut, pannen hänet -vuoroin vilusta värisemään, vuoroin kiihkeästi hourimaan; yskä, johon -liittyi sisäisiä tuskia ja joka nostatti verisiä ysköksiä rinnasta, -lisääntyi, ja hengenahdistus sai hänet pelkäämään. Tämä kaikki johtui -siitä, että nyt oli, ei ainoastaan oikean keuhkon kärki, vaan koko -keuhko tulehtunut ja että vasemmassakin oli havaittavissa tulehduksen -jälkiä, jota ilmiötä tohtori Langhals nimitti »hepatisationiksi» ja -josta tohtori Grabow oli mieluummin kokonaan vaiti... Kuumetta kesti -taukoamatta, ja vatsa rupesi tekemään vastusta. Voimien vähentyminen -lisääntyi hitaasti, mutta varmasti. - -Potilas seurasi sairauden kulkua, nautti, jos suinkin kykeni, hänelle -tarjottua ravintoa, piti vielä tarkemmin kuin hoitajansa mielessään -lääkkeenottamistunnit ja oli tuosta kaikesta niin innostunut, ettei -hän puhunut juuri kenenkään muiden kanssa kuin lääkäreiden, osoittaen -silloin vilpitöntä mielenkiintoa asiaan. Sairaskävijöitä, joita alussa -laskettiin hänen luokseen, ystävättäriä, »Jerusalemin-illan» jäseniä, -seurapiiriin kuuluvia vanhoja naisia ja papinrouvia kohtaan osoitti -hän välinpitämättömyyttä tai hajamielistä sydämellisyyttä, mutta ei -viivyttänyt heitä. Omaisista tuntui vaikealta piittaamattomuus, jolla -vanha rouva kohteli heitäkin ja joka tuntui sanovan ylenkatseellisesti: -»Ettehän te kuitenkaan voi auttaa minua». Pikku Hannokin, joka -laskettiin sisään hänen voidessaan vähän paremmin, sai tyytyä pieneen -päänsilitykseen; sitten vanha rouva jo kääntyi seinään päin. Oli kuin -hän olisi tahtonut sanoa: »Lapset, te olette herttaisia ihmisiä, mutta -minun — täytyy ehkä kuolla!» Molemmat lääkärit sitävastoin olivat hyvin -tervetulleet hänen vuoteensa ääreen, ja hän neuvotteli heidän kanssaan -vilkkaasti ja perusteellisesti... - -Eräänä päivänä ilmestyivät taloon vanhat Gerhardt-sisarukset, Paul -Gerhardtin jälkeläiset. He tulivat kaavuissaan, lautasenmuotoisissa -hatuissaan, ruokalaukku käsivarrellaan hyväntekeväisyyskäynneiltään, -eikä heitä hennottu kieltää näkemästä ystävätärtään. Heidät jätettiin -yksin tämän kanssa, ja Jumala yksin tietää, mitä he puhuivat hänelle -istuessaan hänen vuoteensa laidalla. Mutta heidän sieltä tullessaan -olivat heidän kasvonsa ja silmänsä vielä kirkkaammat, vielä lempeämmät -ja sielullisesti suljetummat kuin ennen, ja huoneessa makasi -konsulitar samanlainen ilme silmissä ja kasvoilla, aivan hiljaa, -aivan tyynenä, tyynempänä kuin koskaan; hänen hengityksensä oli -harva ja tasainen, ja hän näytti heikkenevän heikkenemistään. Rouva -Permaneder, joka lausui voimasanan Gerhardt-sisarustea mentyä, lähetti -heti noutamaan lääkäreitä, ja tuskin olivat nämä ilmestyneet ovelle, -kun konsulittaressa tapahtui täydellinen, hämmästyttävä muutos. Hän -heräsi, valpastui, nousi melkein istumaan. Noiden miesten, noiden -hataraoppisten lääketieteilijäin näkeminen palautti hänet taas -maailman piiriin. Hän ojensi näitä kohti molemmat kätensä ja alkoi -puhua: »Tervetuloa, hyvät herrat! Asiat ovat nyt sillä kannalla, että -huomenaamulla minä...» - -Mutta jo kauan sitten oli ollut se päivä, josta keuhkotulehdusta ei -enää käynyt käännyttäminen. - -»Niin se on, rakas herra senaattori», oli tohtori Grabow sanonut -pusertaen Thomas Buddenbrookin kättä, »ettemme me ole voineet ehkäistä -tautia; se on nyt levinnyt molempiin keuhkoihin, ja se on aina -arveluttava asia, jonka te tiedätte yhtä hyvin kuin minä, en koeta -pimittää teitä... Se on aina, olkoonpa potilas kahdenkymmenen tai -seitsemänkymmenen vuoden vanha, vakava asia, ja jos nyt kysyisitte, -onko teidän kirjoitettava veljellenne Christianille tai lähetettävä -hänelle pikkuinen sähkösanoma, en minä enää panisi vastaan, en millään -muotoa... Mitä hänelle muuten kuuluu? Hän on sangen lystikäs herra, -minä olen aina pitänyt hänestä... Älkää Jumalan tähden tehkö mitään -liioiteltuja johtopäätöksiä sanojeni johdosta, rakas senaattori! Ei -ole mitään välitöntä vaaraa... olin tyhmä, kun mainitsin sellaista -sanaakaan! Mutta asian nykyisellä kannalla ollen täytyy aina ottaa -lukuun kaikki mahdollisuudet, ymmärrättehän, rakas senaattori... Olemme -erinomaisen tyytyväiset arvon rouva äitiinne potilaana. Hän auttaa -meitä, ei jätä meitä pulaan... ei, ei, en lausu kohteliaisuuksia, -hän on todellakin verraton potilas! Ja siksi toivokaamme vielä, -toivokaamme, rakas herra senaattori!» - -Mutta joutuu hetki, josta lähtien omaisten toivo on hiukan -teennäinen ja petollinen. Sairaassa on jo tapahtunut muutos, ja -hänen olemuksessaan on jotakin vierasta, elämään kuulumatonta. Hänen -suustaan kuuluu outoja sanoja, joihin emme ymmärrä antaa vastausta ja -jotka samalla ehkäisevät häneltä paluutien jättäen hänet kuolemalle. -Ja vaikka tuo henkilö olisi rakkaimpamme, emme voi enää toivoa, että -hän nousisi ylös ja kävisi. Ja jos hän sen tekisi, levittäisi hän -ympärilleen kauhua aivan kuin jos joku vainaja nousisi arkustaan... - -Hänessä alkoi näkyä hirvittäviä kuoleman merkkejä, elimien yhä -toimiessa ankaran tahdon pakosta. Konsulittaren paneutumisesta -sänkyyn vilustumisen tähden oli nyt kulunut useita viikkoja ja hänen -ruumiiseensa oli ilmestynyt pitkästä makaamisesta haavoja, jotka -eivät enää menneet umpeen, vaan joutuivat inhoittavaan tilaan. Hän ei -enää nukkunut, ensiksikin siksi, että tuskat, yskä ja hengenahdistus -estivät häntä siitä, toiseksi siksi, että hän itse esti itseään -vaipumasta uneen koettaen kaikin tavoin pysyä valveilla. Vain -muutamaksi minuutiksi vaipui hän kuumeiseen tajuttomuuden tilaan. -Mutta valveillaan ollessaankin puhui hän ammoin kuolleiden henkilöiden -kanssa. Kerran hämärissä sanoi hän äkkiä kovalla, hiukan pelokkaalla, -mutta hartaalla äänellä: »Minä tulen, rakas Jean!» Ja tuon vastauksen -välittömyys oli niin erehdyttävän luonnollinen, että luuli kuulevansa -konsuli vainajan äänen, joka oli kutsunut häntä. - -Christian saapui. Hän tuli Hampurista, jossa hän sanojensa mukaan oli -ollut asioilla, ja viipyi vain lyhyen hetken sairaan huoneessa; sitten -hän lähti sieltä otsaansa pyyhkien, silmien harhaillessa levottomasti -ympäri, ja sanoi: »Sehän on kauheata... Sehän on kauheata... Minä en -kestä enempää.» - -Pastori Pringsheimkin tuli, loi sisar Leandraan kylmän katseen ja -rukoili konsulittaren vuoteen ääressä muuntelevalla äänellä. - -Sitten tuli lyhyt elpyminen; kuume poistui, voimat näyttivät palaavan, -tuskat helpottivat, sairaan suusta kuultiin pari selvää ja toiveikasta -sanaa, jotka nostattivat ilon kyyneleet ympärillä seisovien silmiin.. - -»Lapsukaiset, hän jää eloon, saattepa nähdä, että hän jää eloon», sanoi -Thomas Buddenbrook. »Hän on viettävä joulua kanssamme, emmekä anna -hänen puuhata niin paljon kuin ennen...» - -Mutta jo seuraavana yönä, Gerdan ja hänen miehensä juuri ehdittyä -paneutua vuoteeseen, haetti rouva Permaneder heidät Mengstrassen -varrelle, jossa sairas kamppaili kuoleman kanssa. Tuuli pieksi kylmää -sadetta ikkunaruutua vasten. - -Kun senaattori ja hänen rouvansa astuivat huoneeseen, jota valaisivat -kahden pöydällä seisovan haarajalan kynttilät, olivat molemmat lääkärit -jo saapuvilla. Christiankin oli haettu huoneestaan ja istui jossakin -selin vuoteeseen, pää syvälle käsiin haudattuna. Odotettiin sairaan -veljeä, konsuli Justus Krögeriä, jota myös oli lähetetty noutamaan. -Rouva Permaneder ja Erika Weinschenk istuivat hiljaa nyyhkyttäen sängyn -jalkopäässä. Sisar Leandra ja mamsseli Severin eivät enää voineet tehdä -mitään, vaan katsoivat murheissaan kuolevan kasvoja. - -Konsulitar makasi monien tyynyjen ympäröimänä selällään, ja hänen -molemmat kätensä, nuo kauniit, sinisuoniset kädet, jotka nyt olivat -niin laihat ja kurtistuneet, nyplivät nopeasti, herkeämättä, -vapisevalla kiihkolla peitettä. Hänen päänsä, jossa oli valkoinen -yömyssy, kääntyili lakkaamatta, pöyristyttävän säännönmukaisesti -puolelta toiselle. Hänen huulensa, jotka näyttivät vetäytyneen -sisäänpäin, avautuivat ja sulkeutuivat, napsahtaen jokaisella -vaivalloisella hengitysyrityksellä, ja hänen sisäänvajonneet silmänsä -harhailivat apua etsivinä ympäri huonetta, kiintyen silloin tällöin -järkyttävän kateuden ilmein johonkin läsnäolevista henkilöistä, jotka -olivat täysissä vaatteissa, osasivat hengittää ja kuuluivat elämälle -eivätkä voineet tehdä muuta kuin kantaa sen rakkaudenuhrin, että -katsoivat loppuun asti kuolemankamppausta. Ja yö kului edelleen, eikä -muutosta tullut. - -»Kauanko tätä vielä voi kestää?» kysyi Thomas Buddenbrook hiljaa vetäen -vanhan tohtori Grabowin huoneen perälle, tohtori Langhalsin paraikaa -antaessa sairaalle jotakin ruisketta. Rouva Permaneder liittyi myös -heihin nenäliina suulla. - -»Sitä on mahdoton sanoa, rakas herra senaattori», vastasi tohtori -Grabow. »Rouva äitinne voi päästä tuskistaan viiden minuutin kuluttua, -mutta voi myös elää vielä useita tunteja... en voi sanoa mitään varmaa. -On kysymyksessä niin sanottu keuhkopöhö..» - -»Minä tiedän mitä se on», sanoi rouva Permaneder vahvistaen sanansa -päännyökkäyksellä, kyynelten juostessa hänen poskiaan pitkin. »Se -sattuu usein keuhkotulehduksen yhteydessä... keuhkopussiin kerääntyy -silloin nestettä, ja jos se käy vaaralliseksi, ei sairas enää voi -hengittää... Minä tiedän, mitä se on... » - -Kädet ristissä rinnalla katsoi senaattori uudinvuoteeseen. - -»Miten julmasti hän mahtaa kärsiä!» kuiskasi hän. - -»Se on erehdys!» sanoi tohtori Grabow yhtä hiljaa, mutta tavattomalla -arvovallalla, ja hänen pitkät lempeät kasvonsa vetäytyivät moniin -ryppyihin... »Se on erehdys, uskokaa minua, se on erehdys! -Tietoisuus on enää hyvin heikko... Nämä ovat suurimmaksi osaksi -refleksiliikkeitä... Uskokaa minua...» - -Ja Thomas vastasi: »Jumala suokoon, että niin olisi!» — Mutta lapsikin -olisi voinut nähdä konsulittaren kasvoista, että hän oli täydessä -tajussaan ja tunsi kaiken... - -Istuttiin jälleen... Konsuli Krögerkin oli saapunut ja istui keppinsä -kokkaan nojaten, silmät punaisina vuoteen ääressä. - -Sairaan liikahtelut olivat lisääntyneet. Kauhea levottomuus, sanomaton -hätä ja pelko, kuvaamaton, rajaton avuttomuuden ja yksinolon tunne -näytti ahdistavan tuota kuoleman valtaan jätettyä olentoa. Hänen -silmänsä, nuo rukoilevat, valittavat, apua-anovat silmät sulkeutuivat -monesti, pään kääntyillessä korahdellen puolelta toiselta, melkein -murtuvan näköisinä, tai avautuivat niin selälleen, että silmämunan -hienot suonet muuttuivat verestäviksi. Eikä helpotusta tuovaa -tajuttomuutta kuulunut! - -Kello kolmen jälkeen nähtiin Christianin nousevan. »Minä en kestä -enempää», hän sanoi ja lähti laahustamaan pois, tapaillen tukea -huonekaluista. — Mutta Erika Weinschenk ja mamsseli Severin olivat -torkahtaneet tuoleilleen yksitoikkoisten kuolon äänien jatkuessa, ja -heidän kasvoillaan oli unen kukkeus. - -Kello neljä paheni tila pahenemistaan. Koetettiin tukea sairasta ja -kuivata hikeä hänen otsaltaan. Hengitys uhkasi kokonaan tauota ja -ahdistus kasvoi. »Tahtoisin nukkua hiukan...!» sai hän sanotuksi. -»Unilääkettä!» Mutta hänen ei annettu nukkua. - -Äkkiä alkoi hän jälleen vastailla kuulumattomiin ääniin, kuten jo -kerran aikaisemmin. »Ei enää kauan, Jean!»... Ja senjälkeen: »Minä -tulen, rakas Klara!...» - -Sitten alkoi taistelu uudelleen... Vieläkö se oli kamppailua kuolemaa -vastaan? Ei, hän kamppaili nyt kuoleman puolesta elämää vastaan. -»Minä tahtoisin mielelläni...» läähätti hän... »en voi... antakaa -unilääkettä... hyvät herrat, olkaa armolliset, antakaa lääkettä!...» - -Tuo »olkaa armolliset» sai aikaan sen, että rouva Permaneder alkoi -itkeä ääneen ja Thomakselta pääsi tukahutettu ähkäys hänen tarttuessaan -molemmin käsin päähänsä. Mutta lääkärit tiesivät velvollisuutensa. -Heidän täytyi pidättää tuo elämä niin kauan kuin suinkin omaisten -luona; nukutusaine olisi heti vapauttanut hengen. Lääkärit eivät olleet -maailmassa kuoleman saattamiseksi, vaan elämän säilyttämiseksi millä -hinnalla hyvänsä. Tätä käsitystä tukivat sitäpaitsi eräät uskonnolliset -ja siveelliset käsitteet, joista heille oli tehty tarkkaa selkoa -yliopistossa, vaikka he tällä hetkellä eivät sattuneet muistamaan -niitä... He vahvistivat siis eri aineilla sydämen toimintaa ja saivat -useamman kerran aikaan helpotusta oksetuksen avulla. - -Kello viideltä ei sairaan tila enää voinut tulla pahemmaksi. -Konsulitar, joka oli noussut kouristuksenomaisesti istumaan silmät -selkosen selällään, huitoi ympärilleen kuin tukea etsien tai -tavoitellen käsiä, jotka ojentuivat häntä vastaan, ja vastaili -lakkaamatta joka puolelta kuulemiinsa kutsuihin, jotka näyttivät -käyvän yhä lukuisammiksi ja kehoittavammiksi. Oli kuin ei ainoastaan -hänen kuollut miehensä ja tyttärensä, vaan myös hänen vanhempansa, -appivanhempansa ja monet muut ennen häntä manalle ehtineet sukulaiset -olisivat olleet läsnä jossakin; hän mainitsi nimiä, eivätkä huoneessa -olijat tienneet ketä kuollutta hän milloinkin tarkoitti. »Kyllä!» -huusi hän eri tahoille. »Tulenhan minä... aivan heti... niin... en voi -enää... lääkettä, hyvät herrat...» - -Puoli kuusi tuli rauhallisempi hetki. Sitten, yht'äkkiä vavahtivat -hänen vanhentuneet, kärsimyksen runtelemat kasvonsa, ja äkillinen, -ääretön ilo, syvä, pelokas, arka rakkaus levisi hänen kasvoilleen; hän -ojensi salamannopeasti käsivartensa ja huusi ääneen — niin välittömän -nopeasti, että jokainen tunsi, ettei vastauksen ja kutsun välillä, -minkä hän oli kuullut, ollut silmänräpäystäkään — mitä ehdottomimman -kuuliaisuuden, äärettömän pelon ja nöyrän alistuvaisuuden vallassa: -»Tässä minä olen!»... ja kuoli. - -Kaikki olivat järkytetyt. Mitä se oli ollut? Kenen se ääni oli ollut, -jota hän oli empimättä seurannut? - -Joku veti syrjään ikkunaverhot ja sammutti kynttilät tohtori Grabowin -sulkiessa lempeästi kuolleen silmät. - -Kaikkia värisytti valjun syys-aamun valossa, joka nyt täytti huoneen. -Sisar Leandra peitti seinäpeilin liinalla. - - - - -TOINEN LUKU. - - -Avonaisesta ovesta näkyi rouva Permaneder polvillaan kuolinhuoneen -lattialla. Hän oli yksin, rukoukseen vaipuneena, surupuvun laskokset -aaltoina ympärillään, ristissä olevat kädet vuoteen lähellä olevaa -tuolia vasten, mumisten hiljaa pää kumarassa. Hän kuuli selvästi, että -hänen veljensä ja kälynsä tulivat aamiaishuoneeseen, johon he jäivät -seisomaan keskelle lattiaa odottaen hartauden päättymistä, mutta ei -kiirehtinyt erityisesti, vaan yskäisi lopuksi kuivan yskähdyksensä, -keräsi liepeensä lattialta ja astui omaisiaan vastaan vähääkään -hämilleen joutumatta ja täysin arvokkaasti. - -»Thomas», sanoi hän nyreästi, »mitä Severiniin tulee, näyttää minusta -siltä, että äiti vainajamme on ruokkinut povellaan kyykäärmettä.» - -»Kuinka niin?» - -»Minua harmittaa niin kauheasti. Saattaa aivan menettää malttinsa ja -hillintänsä... Onko tuolla naisella oikeus katkeroittaa näiden päivien -tuskaa niin arkipäiväisellä tavalla?» - -»Mitä nyt sitten on tapahtunut?» - -»Ensiksikin on hänen ahneutensa mieltäkuohuttava. Hän menee kaapin luo, -ottaa sieltä äidin silkkiset vaatteet, latoo ne käsivarrelleen ja aikoo -poistua. »Rieckchen, sanon minä, minne nuo viedään?! — 'Konsulitar on -luvannut ne minulle!' — 'Hyvä mamsseli Severin!' sanon minä ja moitin -hänen menettelytapansa ennenaikaisuutta. Mutta luuletteko siitä olevan -apua? Hän ei ota vain silkkipukuja, vaan myös kasan liinavaatteita, -ja menee. Enhän minä voi ruveta tappelemaan hänen kanssaan, vai -mitä?... Eikä hän yksin ole sellainen... kaikki toiset tytöt myös... -Kokonaiset pyykkikorilliset liina- ja pitovaatteita häviävät -talosta... Palveluskunta liikuttelee minun nähteni talon tavaroita, -sillä Severinillä on kaappien avaimet. 'Neiti Severin —', sanon minä, -'haluaisin avaimet!' Mitä hän vastaa? Hän sanoo minulle vasten silmiä, -ettei minulla ole mitään määräämistä, hän ei ole minun palveluksessani -eikä hän tule luovuttamaan avaimia ennenkuin lähtiessään!» - -»Onko sinulla hopeakalujen avaimet? — Hyvä. Anna muun olla. Sellaista -ei voi välttää taloutta lopetettaessa, jota jo viime aikoina on -hallittu vähän ylimalkaisesti. Liinavaatevarasto on vanha ja kulunut... -mutta kyllähän me näemme, mitä on jälellä. Onko sinulla luettelot? -Pöydällä? Hyvä. Katsokaamme paikalla.» - -He astuivat makuuhuoneeseen, jossa jäivät hetkeksi seisomaan -äänettöminä vuoteen ääreen, Antonie-rouvan siirrettyä valkoisen liinan -kuolleen kasvoilta. Konsulitar oli jo puettu silkkivaatteisiin, -joissa hänet tänään oli pantava arkkuun ja vietävä isoon saliin; oli -kulunut vuorokausi hänen viimeisestä hengenvedostaan. Hänen suunsa ja -poskensa olivat, tekohampaiden puuttuessa, vajonneet eukkomaisesti -sisään, ja leuka kohosi esiin terävänä ja kulmikkaana. Kaikki kolme -koettivat tuskan valtaamina, tarkastaessaan noita peruuttamattoman -tiukasti suljetuita luomia, etsiä noissa kasvoissa äitinsä piirteitä. -Mutta myssyn alta, jota vanha rouva oli käyttänyt sunnuntaisin, -näkyi punertava, sileäjakauksinen tekotukka, jota Breitestrassen -Buddenbrookin naiset olivat niin usein ivailleet... Kukkia oli -siroteltu peitteelle. - -»Tänne on tuotu suurenmoisia seppeleitä», sanoi rouva Permaneder -hiljaa. »Kaikista perheistä... koko maailmalta! Olen antanut asettaa -ne kaikki eteiseen; teidän täytyy myöhemmin mennä katsomaan niitä, -Gerda ja Tom. Se on niin surullisen kaunista. Niissä on näin pitkiä -atlasnauhoja...» - -»Miten pitkälle salissa on ehditty?» kysyi senaattori. - -»Siellä ollaan pian valmiit, Tom. Aivan pian. Verhoilija Jacobs on -pannut parhaansa. Myöskin» — hän nyyhkäisi — »arkku on jo täällä. -Mutta riisukaa nyt päällysvaatteenne, rakkaat ihmiset», jatkoi hän -vetäen hellävaroen valkoisen liinan paikalleen. »Täällä on kylmä, -mutta aamiaishuoneessa on hiukan lämmitetty... Anna minun auttaa, -Gerda; tuollaista vaatekappaletta täytyy käsitellä varovasti... Saanko -antaa sinulle suudelman? Tiedät, että rakastan sinua, vaikka sinä olet -aina inhonnut minua... Älä pelkää, en minä saata epäkuntoon sinun -tukkalaitettasi hattua irroittaessani... Voi sinun ihania hiuksiasi! -Tällainen tukka oli äidilläkin nuorena. Eihän hän ole ollut koskaan -niin ihana kuin sinä, mutta on sentään ollut sellainenkin aika, jolloin -hän on ollut todella kaunis olento. Mutta entä nyt... Grobleben oli -oikeassa sanoessaan, että meidän kaikkien kerran täytyy muuttua -mullaksi —! Tuo yksinkertainen mies oli oikeassa... Tässä, Tom, ovat -sitten tärkeimmät luettelot.» - -He olivat palanneet viereiseen huoneeseen ja istuutuivat nyt pyöreän -pöydän ympärille, senaattorin alkaessa tutkia papereita, joihin oli -merkitty lähimmille omaisille jaettavat tavarat... Rouva Permaneder ei -nostanut katsettaan veljensä kasvoista, vaan tarkasti niitä kiihkeällä -jännityksellä. Häntä painoi raskas, polttava kysymys, joka seuraavalla -hetkellä oli purkautuva esiin... - -»Minun mielestäni», aloitti senaattori, »on meidän pysyttävä siinä -yleisessä periaatteessa, että lahjat on luovutettava takaisin ja että -siis... » - -Hänen vaimonsa keskeytti hänet. - -»Anteeksi, Thomas, minusta tuntuu... että Christianin... missä hän on?» - -»Herranen aika, Christian, todellakin!» huudahti rouva Permaneder. -Mehän unohdamme hänet!» - -»Aivan oikein», sanoi senaattori päästäen paperit kädestään »Eikö häntä -kutsuta?» - -Rouva Permaneder meni nyt soittokellon luo. Mutta samalla hetkellä -aukaisi Christian itse oven ja astui sisään. Hän tuli huoneeseen -jokseenkin nopeasti, sulki oven hiukan äänekkäästi ja jäi seisomaan -kulmakarvat rypyssä, samalla kuin hänen pienet, pyöreät, syvällä -olevat silmänsä ketään katsomatta harhailivat ympäri huonetta ja hänen -tuuheiden, punertavien viiksiensä ympäröimä suunsa liikkui kiihkeästi. - -... Hän näytti olevan uhmaavassa ja ärtyneessä mielentilassa. - -»Kuulin teidän tulleen tänne», sanoi hän lyhyesti. »Kun näistä asioista -puhutaan, täytyy toki minullekin lähettää sana.» - -»Aioimme juuri tehdä sen», vastasi senaattori välinpitämättömästi. »Ole -hyvä ja istuudu.» - -Mutta samalla pysähtyi hänen katseensa Christianin valkoisiin -paidanrinnusnappeihin. Hän itse oli täydellisessä surupuvussa, -ja hänen paidankauluksessaan, joka loisti häikäisevän valkoisena -mustan verkatakin reunaa vastaan ja jonka yläpäässä oli leveä musta -kaulaliina, oli hänen tavallisesti käyttämiensä kultanappien sijasta -mustat napit. Christian huomasi tuon katseen, sillä vetäessään -esiin tuolin ja käydessään istumaan sipaisi hän rintamustaan ja -sanoi: »Tiedän, että minulla on valkoiset napit. En ole vielä tullut -ostaneeksi mustia, tai oikeammin, olen jättänyt sen tekemättä. Minun -on usein viime vuosien kuluessa täytynyt lainata viisi killinkiä -hammaspulveriin ja mennä nukkumaan tulitikun valossa... en tiedä, -lienenkö itse ehdottomasti syypää siihen. Eivätkähän mustat napit ole -pääasia maailmassa. En rakasta äärimmäisyyksiä. En ole milloinkaan -ollut niiden ihailija.» - -Gerda tarkasti häntä hänen puhuessaan ja nauroi hiljaa. Senaattori -sanoi: »Tuota viimeistä väitettäsi sinä et voi puolustaa, hyvä ystävä.» - -»Enkö? Ehkä sinä siis tiedät sen asian paremmin, Thomas. Olen nähnyt -siksi paljon maailmaa ja elänyt niin monenlaisten ihmisten parissa, -etten... Minä olen muuten täysi mies», sanoi hän äkkiä ääneen, »olen -neljänkymmenenkolmen vuoden vanha, olen oma herrani eikä minun tarvitse -sallia kenenkään sekaantua asioihini.» - -»Minusta tuntuu kuin sinä hautoisit jotakin mielessäsi, hyvä -ystävä», sanoi senaattori ihmetellen. »Mitä nappeihin tulee, en minä -tietääkseni ole sanonut niistä yhtään sanaa. Voit valita surupukusi -aivan oman makusi mukaan; mutta älä luule, että sinun halpahintainen -ennakkoluulottomuutesi voi tehdä minuun mitään vaikutusta...» - -»En minä ole sitä tahtonutkaan...» - -»Tom... Christian...», moitti rouva Permaneder. »Emmehän me viitsi -ruveta riitelemään... tänään... ja tässä huoneessa, jonka vieressä... -Jatka lukua, Thomas. Lahjat on siis luovutettava takaisin? Sehän on -aivan luonnollista.» - -Ja Thomas jatkoi lukuaan. Hän alkoi suuremmista kappaleista ja pani -merkin niiden kohdalle, jotka hän tuli tarvitsemaan omassa talossaan, -kuten ruokasalin kynttiläjalat ja suuren, leikkauksilla koristetun -arkun, joka oli eteisessä. Rouva Permaneder otti erinomaisella innolla -osaa asiaan ja lausui aina verrattoman näppärästi, kun tuleva omistaja -hiukankaan epäili jonkun kappaleen tarpeellisuutta: »Minä voin ottaa -sen...» Ja hänen ilmeensä osoitti suunnatonta uhrautuvaisuutta. Hän -sai itselleen, tyttärelleen ja tyttärensälapselle suurimman osan -huonekalustoa. - -Christian oli saanut muutamia huonekaluja, erään empire-tyylisen -pöytäkellon ja harmonion, ja näytti olevan tyytyväinen. Mutta kun -siirryttiin hopeoiden ja liinavaatteiden sekä ruokakalustojen jakoon, -alkoi hän osoittaa kaikkien ihmeeksi melkein ahneudelta näyttävää -harrastusta. - -»Entä minä? Entä minä?» kysyi hän... »Pyydän, ettette unohtaisi -kokonaan minua...» - -»Kuka sinut sitten unohtaa? Johan minä olen... Katso tänne, johan -minä olen merkinnyt sinulle kokonaisen teekaluston hopeaisine -tarjottimineen. Juhlapöytäkalustoa tarvitsemme kaiketi vain me, ja...» - -»Minä voin ottaa jokapäiväisen ruokakaluston, jossa on sipulimalli», -sanoi rouva Permaneder. - -»Entä minä!» huudahti Christian kuohuksissaan; hänen poskensa näyttivät -vielä laihemmilta ja koko hänen kasvonsa olivat merkillisen näköiset... -»Minä pyytäisin myös saada osan ruokakalustoa! Montako lusikkaa ja -haarukkaa minä sitten saan? Huomaan, ettei minun osalleni lankea juuri -mitään!...» - -»Mutta, hyvä ystävä, mitä sinä teet sellaisilla tavaroilla? Ethän sinä -voi käyttää niitä mihinkään! En ymmärrä... On kai parempi, että nämä -tavarat jäävät sukuun...» - -»Vaikkapa äidin muistoksi», sanoi Christian uhmaavasti. - -»Hyvä ystävä», vastasi senaattori jotakuinkin kärsimättömästi... »minua -ei haluta laskea leikkiä... mutta sinun sanoistasi päättäen näyttää -siltä kuin tahtoisit asettaa liemimaljan äidin muistoksi piironkiasi -koristamaan! Toivon, ettet sinä luule meidän tahtovan jättää sinua -vähemmälle osalle. Jos sinä jäät vähemmille tavaroille, korvataan se -sinulle toisessa muodossa. Samoin on laita liinavaatteisiin nähden...» - -»Minä en tahdo rahaa, minä tahdon liinavaatteita ja ruoka-astioita.» - -»Mutta minkä ihmeen tähden?» - -Nyt antoi Christian sellaisen vastauksen, joka sai Gerda Buddenbrookin -kääntymään äkkiä häneen päin ja katsomaan häntä arvoituksellinen katse -silmissään, senaattorin ottamaan silmälasit nenältään ja tuijottamaan -häntä jäykästi kasvoihin ja rouva Permanederin ristimään kätensä. Hän -sanoi näet: »Minä aion mennä piakkoin naimisiin.» - -Hän sanoi tämän hiljaa ja nopeasti, heilauttaen kättään aivan kuin -olisi viskannut veljelleen jotakin pöydän yli. Sitten hän nojautui -taapäin ja katseli jurosti ympäri huonetta, samalla loukkaantuneen ja -hajamielisen näköisenä. Syntyi pitkähkö äänettömyys. Viimein sanoi -senaattori: »Tunnustan, Christian, että sinun aikeesi on hiukan -myöhäinen... olettaen tietenkin, että se on rehellisesti tarkoitettu -ja mahdollinen toteuttaa, eikä sellainen kuin se, jonka sinä jo kerran -aikaisemmin esitit äidillemme...» - -»Aikeeni on sama kuin silloin», sanoi Christian yhä luomatta katsettaan -kehenkään ja yhä samanlainen ilme kasvoillaan. - -»Se lienee toki mahdotonta. Olisitko siis odottanut äidin kuolemaa -voidaksesi...» - -»Olen tehnyt sen, aivan niin. Sinä näyt olettavan, että koko maailman -hienotunteisuus ja huomaavaisuus on ainoastaan sinun vallassasi...» - -»En tiedä mikä oikeuttaa sinut käyttämään tällaista puhetapaa. Mutta -minun täytyy ihmetellä sinun hienotunteisuutesi laajuutta. Äidin -kuoleman jälkeisenä päivänä tahdot ilmaista tottelemattoman tahtosi...» - -»Koska se tuli puheeksi. Ja pääasia on, ettei äidin enää tarvitse -kiihtyä siitä. Ja silloin on yhdentekevä, tapahtuuko se tänään vai -vuoden perästä... Hyvä Jumala, Thomas, eihän äiti ollut ehdottomasti -oikeassa, vaan ainoastaan omalta kannaltaan katsoen, jota kohtaan minä -olen osoittanut huomaavaisuutta hänen elossa ollessaan. Hän oli toiseen -aikaan kuuluva vanha rouva, jolla oli toisenlainen katsantokanta...» - -»Siispä ilmoitan, että minun katsantokantani tässä asiassa on -täsmälleen sama.» - -»En voi ottaa sitä huomioon.» - -»Sinun täytyy ottaa se huomioon, ystäväni.» - -Christian katsoi häneen. - -»En —!» huudahti hän. »Minä en voi! Sanon sinulle, etten voi! Täytyyhän -minun tietää mitä teen. Olen täysi mies!...» - -»Tuo sinun 'täysi miehesi' on hyvin ylimalkaista. Et tiedä ollenkaan -mitä teet...» - -»Tiedänpähän!... Ensiksikin teen kuten kunnian mies... Sinä et ota -ollenkaan huomioon asian laatua, Thomas! Tässä istuvat Tony ja Gerda... -emme voi puhua siitä yksityiskohtaisesti, mutta olen sanonut sinulle jo -sen, että minulla on velvollisuuksia! Viimeinen lapsi, pikku Gisela...» - -»Minä en tunne ketään pikku Giselaa enkä tahdo tietää sellaisesta! Olen -varma siitä, että sinua on petetty. Missään tapauksessa sinulla ei ole -senkaltaista henkilöä kohtaan, jota tarkoitat, muita velvollisuuksia -kuin ne, jotka ovat määrätyt laissa ja jotka sinun kai täytyy täyttää -edelleen, kuten tähänkin asti...» - -»Henkilöä, Thomas? Henkilöä? Sinä erehdyt hänen suhteensa, Thomas. -Aline...» - -»Vaikene!» huusi senaattori Buddenbrook jyrisevällä äänellä. Veljekset -tuijottivat toisiinsa pöydän yli, Thomas kalpeana ja vihasta vavisten, -Christian pyörittäen pieniä, pyöreitä, syvällä olevia silmiään, joiden -luomet äkkiä olivat tulleet punaisiksi ja jotka olivat revähtäneet -selkoselälleen samalla kuin hänen suunsakin oli auennut mielen -kiihtymyksestä, niin että hänen laihat poskensa näyttivät paljaalta -luulta ja nahalta. Vähän alapuolella silmien oli pari punaista -täplää... Gerda katsoi jokseenkin pilkallisesti toisesta toiseen ja -Tony väänteli käsiään ja sanoi rukoilevasti: »Hyvä Jumala, Tom... ja -Christian... Äiti makaa viereisessä huoneessa!» - -»Sinä olet niin häpeämätön», jatkoi senaattori, »että voit... ettei -sinua arveluta lausua tässä paikassa ja näissä olosuhteissa tuota -nimeä! Sinun tahdittomuutesi on luonnoton, se on sairaloisuutta...» - -»En ymmärrä, miksi minä en saisi mainita Alinen nimeä!» Christian oli -kauhean kiihtynyt, ja Gerda katsoi häntä kasvavalla mielenkiinnolla. -»Minä mainitsen sen uudestaan, kuten kuulet, Thomas, ja aion naida -hänet, — sillä minä kaipaan kotia, rauhaa ja lepoa, — ja minä kiellän, -kuuletko, kiellän sinua puuttumasta tähän asiaan! Olen vapaa, olen oma -herrani...» - -»Narri sinä olet! Testamentin avaamispäivä on osoittava sinulle, missä -määrin sinä olet oma herrasi! On pidetty huolta siitä, ymmärrätkö, -ettet sinä saa haaskata äidin perintöä, kuten jo edeltäpäin olet -haaskannut kolmekymmentätuhatta markkaa. Minä olen hoitava sinun -omaisuutesi jäännöstä, etkä sinä ole enää milloinkaan saava käsiisi -muuta kuin kuukausirahasi, vannon sen sinulle...» - -»Kaipa sinä itse tiedät parhaiten kuka on saanut äidin suostumaan -sellaisiin toimenpiteisiin. Mutta ihmettelen sentään, ettei äiti -ole uskonut sitä tointa sellaisen henkilön käsiin, joka on minulle -läheisempi ja joka on kiintynyt minuun veljellisemmillä tunteilla...» -Christian oli nyt aivan poissa suunniltaan, hän alkoi sanoa sanoja, -jollaisia ei vielä koskaan oltu kuultu hänen suustaan. Hän oli -kumartunut pöydän yli, naputti taukoamatta koukistetulla etusormensa -kärjellä pöytää ja tuijotti viikset pörhössä ja silmät punaisina -veljeensä, joka seisoi suorana ja kalpeana ja katsoi häneen puoleksi -alasluotujen luomien alta. - -»Sinun sydämesi on niin täynnä kylmyyttä ja pahansuopuutta ja -halveksuntaa minua kohtaan», jatkoi Christian äänellä, joka oli samalla -ontto ja kähisevä... »Niin kauan kuin muistan, olet sinä antanut -virrata itsestäsi kylmyyttä minua kohtaan, niin että minua aina on -palellut sinun läheisyydessäsi... niin, tämä saattaa olla hiukan -merkillinen vertaus, mutta siltä minusta on tuntunut... Sinä loitonnat -minut luotasi... Loitonnat minut luotasi pelkällä katseellasi, etkä -sinä edes katso minuun juuri koskaan. Mikä suo sinulle oikeuden siihen? -Olethan sinäkin ihminen, jolla on heikkoutensa! Sinä olet aina ollut -vanhemmillemme parempi poika, mutta jos todellakin olet heitä niin -paljon lähempänä kuin minä, pitäisi sinulla olla myös hitunen heidän -kristillistä maailmankatsomustaan; ja vaikka et tuntisi vähääkään -veljellistä rakkautta, luulisi sinulta voivan odottaa sentään hiukan -kristillistä rakkautta. Mutta sinä olet niin rakkaudeton, ettet -edes käy katsomassa minua... et käynyt kertaakaan katsomassa minua -sairashuoneella, kun makasin Hampurissa nivelreumatismissa...» - -»Minulla on ollut vakavampaa ajateltavaa kuin sinun sairautesi. Oma -terveyteni on muuten...» - -»Ei, Thomas, sinun terveytesi on verraton! Sinä et olisi se mies joka -olet, ellei se verrattuna minun terveyteeni olisi erinomainen...» - -»Minä olen kenties sairaampi kuin sinä.» - -»Ettäkö sinä olisit... Ei, tuo on toki liikaa! Tony! Gerda! Hän sanoo -olevansa sairaampi kuin minä! Mitä se merkitsee? Oletko sinä maannut -Hampurissa nivelreumatismissa kuoleman kynsissä?! Onko sinun täytynyt -tuntea ruumiissasi jokaisen pienimmänkin epäsäännöllisyyden jälkeen -vaivaa vasemmassa kyljessäsi?! Ovatko kaikki sinun vasemmanpuoliset -hermosi liian lyhyet?! Erikoistuntijat ovat vakuuttaneet minulle, että -näin on asian laita minuun nähden! Tapahtuuko sinulle sellaista, että -kun tulet hämärissä huoneeseesi, näet sohvalla istumassa miehen, joka -nyökkää sinulle ja jota ei ole ollenkaan olemassa?!...» - -»Christian!» sanoi rouva Permaneder kauhuissaan. »Mitä sinä kerrot?... -Hyvänen aika, mistä te nyt oikeastaan riitelette? On aivan kuin -teistä olisi kunnia olla toista sairaampi! Jos siitä on kysymys, -voisimme Gerda ja minäkin sanoa sanamme!... Ja äiti makaa viereisessä -huoneessa...!» - -»Etkä sinä onneton ymmärrä», huusi Thomas Buddenbrook kiihkeästi, »että -kaikki nuo inhoittavuudet ovat sinun paheellisuutesi seurauksia ja -sikiöitä, sinun laiskottelusi ja itsetutkistelusi ilmausmuotoja?! Tee -työtä! Herkeä hellimästä sairaloisuuksiasi ja puhumasta niistä!... Jos -tulet hulluksi — ja sanon tieten tahtoen, ettei se ole mahdotonta — en -minä ole vuodattava yhtään kyyneltä, sillä se on oleva sinun oma syysi, -aivan oma syysi...» - -»Et sinä ole vuodattava yhtään kyyneltä, vaikka minä kuolisinkin.» - -»Ethän sinä kuole», sanoi senaattori halveksuvasti. - -»Ettenkö minä kuole? Hyvä, minä en siis kuole! Saammepa nähdä kumpi -meistä kahdesta ensiksi kuolee!... Tee työtä! Mutta ellen minä voi? -Ellen minä voi tehdä työtä kauan aikaa kerrallaan, hyvä Jumala -sentään?! En voi tehdä kauan aikaa samaa työtä, tulen sairaaksi -siitä! Jos sinä olet voinut ja voit, niin iloitse, mutta älä mene -tuomitsemaan toisia, sillä se ei ole sinun ansiosi... Jumala suo -toiselle voimaa, toiselle ei... Mutta sinä olet semmoinen, Thomas», -jatkoi hän kumartuen yhä kurjemman näköisenä pöydän yli ja koputtaen -yhä kiivaammin pöytään... »Sinä olet omahyväinen... odotahan, en minä -aikonut sanoa näin, ei minun pitänyt sanoa tätä sinua vastaan... Mutta -en tiedä mistä alkaisin ja jos sanon jotakin, on se vain tuhannes -osa kaikesta... vain miljoonasosa siitä, mitä minun sydämelleni on -kerääntynyt sinua vastaan! Olet vallannut itsellesi paikan elämässä, -arvossapidetyn paikan, ja siitä sinä nyt työnnät luotasi kylmästi ja -tietoisesti kaiken, mikä hetkeksikään saattaisi sinut hairahtumaan -ja rikkoisi tasapainoasi, joka on sinulle tärkeintä. Mutta se ei ole -tärkeintä, Thomas, se ei ole, kautta Jumalan, pääasia maailmassa. Sinä -olet itsekäs, sitä sinä olet! Voin rakastaa sinua silloinkin, kun -sinä haukut ja pidät melua ja löylytät minua. Mutta pahin on sinun -vaikenemisesi, pahinta on, kun sinä minun sanottuani jotakin äkkiä -vaikenet ja vetäydyt kuoreesi ja työnnät luotasi kaiken edesvastuun, -ylhäisenä ja koskemattomana, jättäen toisen häpeineen oman onnensa -nojaan... Sinulla ei ole yhtään sääliä, rakkautta, nöyryyttä... -Oh!» huusi hän äkkiä heilutellen käsiään päänsä päällä ja syösten -ne sitten eteenpäin kuin työntäen koko maailman luotaan... »Miten -minua kyllästyttää tuo kaikki, tuo hienotunteisuus ja tahdikkuus ja -tasapaino ja arvokkuus ja ryhti... Miten minä olen saanut tarpeekseni -siitä!...» Ja tuo viimeinen huudahdus oli niin aito, se tuli niin -suoraan sydämestä ja puhkesi esiin niin suurella inholla ja ponnella, -että siinä todella oli jotakin musertavaa ja että Thomas lysähti vähän -matalammaksi suorasta asennostaan ja jäi hetkeksi katsomaan sanattomana -ja väsyneen näköisenä alas. - -»Minusta on tullut se, mikä minusta on tullut», sanoi hän viimein, ja -hänen äänessään oli liikutuksen väre, »siksi, etten tahtonut tulla -sellaiseksi kuin sinä. Jos olen karttanut sinua sisällisesti, olen -tehnyt sen siksi, että minun täytyi suojella itseäni sinua vastaan, -siksi että sinun olemuksesi ja elämäsi on vaarallinen minulle... sanon -totuuden.» - -Hän oli hetken aikaa vaiti ja jatkoi sitten lujemmalla äänellä: »Olemme -muuten eksyneet kauas varsinaisesta asiastamme. Sinä olet pitänyt -minulle puheen luonteeni laadusta... hiukan sekavan puheen, jossa -kuitenkin on nimeksi tottakin. Mutta nyt ei ole kysymys minusta, vaan -sinusta. Olet ajatellut naimisiinmenoa, ja minä tahtoisin nyt saada -sinut perinpohjin vakuutetuksi siitä, että sen toteuttaminen sinun -aikomassasi muodossa on mahdoton. Ensiksikään eivät korot, jotka minä -olen suorittava sinulle, tule olemaan erittäin ilahduttavat...» - -»Alinella on hiukan säästöjä.» - -Senaattori nieli, ja hän hillitsi itsensä. - -»Hm... säästöjä. Aiot siis liittää äidin perinnön tuon naisen -säästöihin...» - -»Aion. Kaipaan kotia ja ihmistä, joka säälii minua vähän, kun -olen sairas. Me sovimme yhteen muutenkin. Olemme kumpikin hiukan -murjotuita...» - -»Aiot siis myös ottaa ottolapseksesi aikaisemmat lapset, kenties antaa -heille... nimesi?» - -»Aion.» - -»Niin että siis perintösi kuolemasi jälkeen on joutuva noille -ihmisille? — Senaattorin lausuessa nämä sanat laski rouva Permaneder -kätensä hänen olkapäälleen ja kuiskasi pyytävästi: »Thomas... äiti -makaa viereisessä huoneessa!...» - -»Niin», vastasi Christian» »kai se kuuluu asiaan.» - -»Sinä et ole tekevä tuota kaikkea!» huusi senaattori hypähtäen pystyyn. -Myöskin Christian nousi, astui tuolinsa taa, tarttui siihen toisella -kädellään, painoi leuan rintaansa vasten ja katsoi veljeensä arasti ja -järkytettynä. - -»Sinä et ole tekevä sitä...»toisti Thomas Buddenbrook melkein -älyttömänä vihasta, kalpeana, vavisten, koko ruumis nytkähdellen. -Niin kauan kuin minä olen maan päällä, ei se ole tapahtuva... vannon -sen!... Varo itseäsi...! On mennyt liiaksi rahaa onnettomuuksiin, -hullutuksiin ja alhaisuuksiin; minä en voi sallia, että neljäs osa -äidin perinnöstä lankeaisi tuon naishenkilön ja hänen äpäröittensä -hyväksi!... Varsinkin kun toinen neljännes jo hupeni Tiburtiuksen -käsiin!... Sinä olet tuottanut suvulle liiaksi häpeää, onneton; ei ole -enää tarpeellista tuoda meidän sukuumme huonoa naista ja antaa meidän -nimeämme hänen lapsilleen. Kiellän sen, kuuletko? Kiellän sen!» huusi -hän äänellä, joka sai huoneen kaikumaan ja karkoitti rouva Permanederin -itkien sohvan nurkkaan. »Äläkä yritäkään nousta tätä kieltoa vastaan, -varoitan sinua! Olen jo tähän asti halveksinut sinua, ummistanut -silmäni... mutta jos aiot vaatia minut taisteluun, olet saava nähdä, -kumpi meistä vie voiton! Varo itseäsi, sanon minä! En tunne enää -sääliä! Olen julistava sinut syyntakeettomaksi, antava sulkea sinut -hullujenhuoneeseen, tuhoava sinut! Tuhoava! Ymmärrätkö?!...» - -»Ja minä sanon sinulle...»alkoi Christian... Ja nyt hukkui kaikki -sanakiistaan, katkonaiseen, arvottomaan, surkuteltavaan sanakiistaan, -jossa ei ollut muuta varsinaista aihetta kuin saada loukata toisiaan -veriin asti. Christian moitti taas veljensä luonnetta ja kaivoi esiin -varhaisimpien vuosien muistoja, kiusallisia yksityispiirteitä, joiden -tuli osoittaa Thomaksen itsekkyyttä ja joita Christian ei ollut voinut -unohtaa, vaan joita hän oli hautonut mielensä pohjalla valaen niihin -katkeruutta. Ja senaattori vastasi hänelle kertaamalla liioitellun -halveksuvasti ja uhkaavasti äskeisiä sanojaan. Gerda oli nojannut -päänsä kättään vasten ja tarkasti molempia verhottu, määrittelemätön -ilme silmissään. Rouva Permaneder hoki alituiseen: »Ja äiti makaa -viereisessä huoneessa... Äiti makaa viereisessä huoneessa...» - -Christian, joka jo viimeisten sanojen aikana oli liikuskellut -edestakaisin, peräytyi viimein taistelu-paikalta. - -»Hyvä on! Saammepa nähdä!» huusi hän puhkuen ja lähti ovea kohti silmät -punaisina, takki avoinna, nenäliina kädessään, sekä paukahutti sen -kiinni perästään. - -Tätä seuranneen äkillisen hiljaisuuden aikana seisoi senaattori vielä -kotvasen paikallaan katsellen oveen, josta hänen veljensä oli kadonnut. -Sitten hän istuutui ääneti, otti taas paperit käteensä ja suoritti -sen, mikä vielä oli suorittamatta, minkä jälkeen hän nojautui taapäin, -soljutti viiksiensä päitä sormiensa lomitse ja vaipui ajatuksiinsa. - -Rouva Permanederin sydän tykytti pelosta. Kysymys, tuo suuri kysymys -ei enää ollut lykättävissä, sen täytyi päästä esille, saada vastaus... -mutta oliko Thomas nyt siinä mielentilassa, että hän oli taipuvainen -lempeyteen ja tunteellisuuteen? - -»Entä... Tom —,» alkoi hän epäröiden katsoen ensin helmaansa ja -koettaen sitten arasti tutkia veljensä ilmettä... »Huonekalut... Sinä -olet tietysti jo miettinyt kaiken valmiiksi... Tavarat, jotka kuuluvat -meille, tarkoitan Erikalle ja pikkuiselle ja minulle... jäävät kai -tänne... meidän kanssamme... tarkoitan... miten olet ajatellut talon -suhteen?» kysyi hän väännellen salaa käsiään. - -Senaattori ei vastannut heti, vaan kierteli yhä viiksiään ja antoi -ajatustensa kulkea synkkää latuaan. Sitten hän huokasi ja suoristausi. - -»Talon suhteen?» sanoi hän... »Se kuuluu tietysti meille kaikille, -sinulle, Christianille ja minulle... sekä, naurettavaa kyllä, myös -pastori Tiburtiukselle, sillä tämä osuus kuuluu Klaran perintöön. Minä -en voi päättää siitä yksin, vaan tarvitsen teidän suostumuksenne. -Se on tietysti myytävä niin pian kuin suinkin», sanoi hän olkaansa -kohauttaen. Samalla hänen kasvoillaan kuitenkin näkyi sellainen häive -kuin olisi hän pelästynyt omia sanojaan. - -Rouva Permanederin pää painui syvälle, hänen kätensä eivät enää -pusertaneet toisiaan, vaan höltisivät liikkumattomiksi. - -»Meidän suostumuksemme!» toisti hän hetken aikaa vaiettuaan -surullisesti, melkeinpä katkerasti. Hyvänen aika, tiedäthän -sinä tekeväsi oikeuden mukaan, emmekä me voi olla antamatta -suostumustamme... Mutta jos saamme sentään sanoa sanan... pyytää», -jatkoi hän melkein soinnuttomasti ylähuulen alkaessa väristä... »Talo! -Äidin talo! Kotimme! Jossa me olemme olleet niin onnelliset! Täytyykö -meidän se myydä...?» - -Senaattori kohautti jälleen olkaansa. - -»Usko minua, lapsi, että kaikki, mitä sinä nyt esität, liikuttaa minua -yhtä paljon kuin sinua... Mutta ne eivät ole mitään vastaperusteita, -vaan tunteita. Se, mitä on tehtävä, on selvä. Meillä on tämä suuri -kiinteistö... mitä me teemme sillä? Jo vuosia, jo isän kuolemasta -saakka on takarakennus ollut rappiotilassa. Biljardisali on kissojen -valtakuntana, ja jos astuu liian lähelle, on vaarassa suistua lattian -alle.... Ellei minulla olisi Fischergruben-taloani, niin — Mutta se on -olemassa ja minne minä sen panisin? Onko minun ennemmin myytävä se? -Päätä itse... ja kenelle? Menettäisin melkein puolet siitä rahasta, -jonka olen pannut siihen. Voi, Tony, meillä on kylliksi kiinteistöjä, -meillä on liiaksi niitä! Varastohuoneet ja kaksi suurta taloa. -Kiinteistöjen arvo ei ole liikepääoman tasalla! Ei, ei, myydä meidän -täytyy!...» - -Mutta rouva Permaneder ei kuullut tätä. Kokoon kyyhähtäneenä ja -itseensä sulkeutuneena istui hän siinä tuijottaen kyyneleisin silmin -avaruuteen. - -»Meidän talomme!» mutisi hän... Muistan vielä sen -vihkimistilaisuuden... Emme silloin olleet tätä korkeampia. Koko suku -oli koolla. Ja setä Hoffstede lausui runon... Se on salkussa... Osaan -sen ulkoa. Venukselt' on... Maisemahuone! Ruokasali! Vieraiden ihmisten -käsiin...!» - -»Niin, Tony, samoin kai ajattelivat ne, joiden täytyi poistua talosta -isoisän ostaessa sen. He olivat menettäneet omaisuutensa ja heidän -täytyi lähteä, ja ovat nyt kuolleet ja kuopatut. Kaikella on aikansa. -Meidän tulee iloita ja kiittää Jumalaa, ettemme me vielä ole siinä -asemassa kuin Ratenkampfit silloin, ja että saamme lähteä täältä -suotuisissa oloissa...» - -Nyyhkytys, syvä, tuskallinen nyyhkytys keskeytti hänet. Rouva -Permanederin suru oli niin suuri, ettei hän edes ajatellut kuivata -kyyneleitään, jotka vierivät hänen poskilleen. Hän istui etukumarassa, -kokoon lyyhistyneenä, ja kuuma pisara putosi hänen helmassa lepääville -käsilleen hänen huomaamattaan. - -»Tom», sanoi hän koettaen tehdä itkuun hukkumaisillaan olevan äänensä -lujaksi. »Et tiedä miltä minusta tuntuu tällä hetkellä, et tiedä. -Sisarellesi ei ole käynyt hyvin elämässä. Olen saanut kestää kaikki -mahdolliset onnettomuudet... en tiedä millä olen ansainnut sen. Mutta -olen kestänyt kaiken nurkumatta, Grünlichin, Permanederin, Weinschenkin -asiat. Sillä vaikka Jumala antoi yhä uudelleen minun elämäni sortua, -en menettänyt sittenkään kaikkea toivoa. Tiesin paikan, turvallisen -sataman, niin sanoakseni, jossa olin suojassa, jonne saatoin paeta -kaikista elämän vastoinkäymisistä... Vielä sittenkin kun Weinschenk -vietiin vankilaan... 'Äiti', sanoin minä, 'saammeko me tulla sinun -luoksesi?' 'Kyllä, lapsukaiset, tulkaa vaan!'... Kun olimme lapsia ja -leikimme 'hippasilla', oli aina joku rajoitettu paikka, maali, johon -sai juosta hädässään ja ahdingossaan ja jossa sai olla turvassa. Äidin -talo, tämä talo tässä oli minun turvapaikkani elämässä, Tom... Ja -nyt... se... aiotaan myydä...» - -Hän painoi päänsä tuolin selkämykseen, kätki kasvot nenäliinaan ja itki -katkerasti. - -Thomas veti hänen toisen kätensä alas ja sulki sen omiensa väliin. - -»Tiedän sen, rakas Tony, tiedän sen kaiken! Mutta olkaamme nyt hieman -järkevät! Hyvä äitimme on kuollut... emme voi kutsua häntä takaisin. -Mikä on edessä nyt? On ollut järjetöntä pitää tätä taloa kuolleena -pääomana... tottapahan minä sen tiedän, vai mitä! Teemmekö me siitä -vuokrakasarmin?... Sinusta on raskasta ajatella, että se joutuisi -vierasten käsiin. Mutta silloinhan on parempi, ettei sinun tarvitse -nähdä sitä, vaan että etsit itsellesi pienen sievän talon tai asunnon -jostakin, esimerkiksi Burgtor'in luota... Vai olisiko sinusta hauskempi -asua tässä vuokralaisten parissa?... Ja onhan sinulla yhä sukulaisesi, -Gerda ja minä ja Breitestrassen Buddenbrookit ja Krögerit ja neiti -Weichbrodt... puhumatta Klothildesta, joka ehkä ei taida enää oikein -hyväksyä seuraamme. Hän on tullut vähän yksipuoliseksi uudessa -ympäristössään...» - -Sisarelta pääsi huokaus, joka oli puoleksi naurua, hän kääntyi ja -painoi nenäliinan tiukemmin kasvojaan vastaan, murjottaen kuin lapsi, -jota koetetaan lepyttää leikkipuheella. Mutta sitten hän paljasti -päättävästi kasvonsa ja oikaisi ryhtinsä keikauttaen päänsä takakenoon -ja painoi leukansa alas, kuten hänellä oli tapana tehdä silloin kun -kysyttiin luonnetta ja arvokkuutta. - -»Kas niin, Tom», hän sanoi, ja hänen itkettyneissä silmissään oli -vakava ja luja ilme, kun hän loi ne räpytellen ikkunaan päin, »tahdon -olla järkevä... olen jo järkevä. Anna anteeksi... anna sinäkin -anteeksi, Gerda... että olen itkenyt. Sille ei joskus mahda mitään... -se on sellainen heikkous. Mutta se on vain ulkonaista, uskokaa minua. -Te tiedätte kumpikin, että minä olen elämän karkaisema nainen... Tom, -tuo, mitä sinä sanoit kuolleesta pääomasta, valaisee minulle asian. -Toistan vielä kerran, että sinun tulee tehdä minkä oikeaksi näet. Sinun -tulee ajatella ja toimia meidän puolestamme, sillä Gerda ja minä olemme -naisia, ja Christian... Jumala olkoon hänelle armollinen!... Emme voi -vastustaa sinua, sillä me emme voi esittää mitään vastaperusteita, vaan -ainoastaan tunteita, se on päivänselvää. Kenelle sinä mahtanet sen -myydä, Tom? Joko se tapahtuu piankin?» - -»Jospa minä tietäisin, hyvä lapsi... Sittenhän se nähdään... puhuin -jo tänä aamuna pari sanaa asiasta Goschille, vanhalle kaupanvälittäjä -Goschille; hän ei näyttänyt haluttomalta...» - -»Se olisi hyvä, hyvin hyvä. Sigismund Goschilla on omat heikkoutensa... -Nuo hänen espanjankielestä tekemät käännöksensä, joista puhutaan — en -muista koskaan runoilijan nimeä — ovat hiukan omituista hommaa, eikö -totta, Tom. Mutta hän oli jo isän ystävä ja perin rehellinen mies. Ja -hänellä on sydäntä, se on tunnettu asia. Hän on käsittävä, ettei tässä -ole kysymys mistään tavallisesta kaupasta, mistä talosta hyvänsä... -Mitä olet ajatellut pyytää, Tom? Satatuhatta markkaa on kai vähin -määrä?» - -»Satatuhatta markkaa on kai vähin määrä, Tomi» sanoi hän vielä -pitäessään kiinni ovesta, kun hänen veljensä rouvineen jo oli menossa -portaita alas. Yksin jäätyään hän jäi sitten seisomaan hiljaa keskelle -huonetta, kädet ristissä, kämmenpuolet alaspäin, katsellen suurin, -neuvottomin silmin ympärilleen. Hänen pienellä mustalla pitsimyssyllä -peitetty päänsä, jota hän huojutteli hiljaa edestakaisin, vaipui -ajatusten painamana hitaasti yhä alemma ja alemma olkapäälle. - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Pikku Johannin täytyi sanoa jäähyväiset isoäitinsä maallisille -jäännöksille, eikä hän pannut vastaan, vaikka häntä peloitti. -Konsulittaren vaikean kuolinkamppailun päivänä oli senaattori, -näköjään vartavasten poikansa saapuvilla ollessa, lausunut pari kovaa, -syyttävää sanaa vaimolleen Christian-sedästä, joka oli hiipinyt pois -kuolinhuoneesta ja mennyt nukkumaan. »Se johtuu hermoista, Thomas», oli -Gerda vastannut. Mutta Thomas oli, luoden nopean katseen lapseen, jolta -se ei suinkaan jäänyt huomaamatta, vastannut melkein ankarasti, ettei -sitä sopinut puolustaa. Äitivainaja oli kärsinyt niin kauheasti, että -oli häpeä istua vieressä liian, tunnottomana ja paeta pientä tuskaa, -jonka tämän taistelun näkeminen tuotti. Siitä oli Hanno nyt päättänyt, -ettei hänellä ollut oikeus panna vastaan, kun hänelle sanottiin, että -hänen oli astuttava avonaisen arkun ääreen. - -Samoin kuin jouluna tuntui tuo suuri huone vieraalta hänen astuessaan -sinne hautajaisten edellisenä päivänä isän ja äidin välissä -pylväiköstä. Ovea vastapäätä, suurten ruukkukasvien tummanviheriää -taustaa vasten, joita oli asetettu puolikaareen korkeiden hopeaisten -haarakynttiläjalkojen väliin, seisoi hohtavan valkoisena mustalla -jalustalla Thorwaldsenin siunaava Kristus, jonka paikka tavallisesti -oli eteisessä. Joka puolella häilyivät vedossa seinille kiinnitetyt -suruharsot peittäen taivaansinisen taustan ja hymyilevät jumalhahmot, -jotka olivat nähneet iloisia aterioita tässä huoneessa. Ja kokonaan -mustiin puettujen omaistensa ympäröimänä, leveä, musta surunauha -merimiespukunsa hihassa, runsaiden tuoksujen huumaamana, jotka lähtivät -kukkavihkoista ja seppeleistä ja joihin sekoittui jokin melkein -huomaamaton, vieras ja kuitenkin merkillisen tuttu haju, seisoi pikku -Johann paarien ääressä katsoen liikkumatonta olentoa, joka lepäsi -hänen edessään valkoisen atlassilkin keskellä ankaran ja juhlallisen -näköisenä... - -Tämä oli isoäiti. Tuo oli isoäidin juhlamyssy valkoisine -silkkinauhoineen, ja sen alta näkyi isoäidin punaisenruskea tukka. -Mutta tuo terävä nenä, nuo sisäänpäin vajonneet huulet, tuo -esiinpistävä leuka, nuo keltaiset, läpikuultavat, ristissä olevat -kädet, jotka näyttivät jäykiltä ja kylmiltä, eivät olleet hänen. Tämä -oli vieras vahanukke, jonka asetteillepano ja juhliminen kammotti. -Ja hän katsoi maisemahuoneeseen odottaen, että oikea isoäiti astuisi -sieltä seuraavalla hetkellä... Mutta häntä ei kuulunut. Hän oli -kuollut. Kuolema oli ainiaaksi vaihtanut hänet tähän vahaolentoon, joka -piti silmäluomiaan ja huuliaan niin hirveän tiukasti suljettuina... - -Hanno seisoi nojaten vasempaan jalkaansa, oikea polvi niin koukussa, -että jalka oli melkein varpaiden varassa, ja piteli toisella kädellään -kauluksensa merimiessolmusta toisen riippuessa hervottomana alas. -Hänen päänsä otsalle kiertyvine vaaleanruskeine kiharoineen oli -kääntynyt sivulle, ja rypistettyjen kulmakarvojen alta katsoivat hänen -kullanruskeat, sinertävien varjojen ympäröimät silmänsä räpyttäen, -luotaantyöntävästi ja miettivän näköisinä kuolleen kasvoja. Hän -hengitti hitaasti ja pidättäen, sillä joka hengenvedolla saattoi hän -tuntea tuon hajun, tuon vieraan ja samalla merkillisen tutun hajun, -jota kukkien paljous ei voinut aina hälventää. Ja kun hän tunsi, -huomasi sen taas, vetäytyivät hänen kulmakarvansa syvempiin ryppyihin -ja hänen huulensa alkoivat väristä... Viimein hän huokasi; mutta tuo -huokaus oli niin nyyhkytyksen kaltainen, että rouva Permaneder kumartui -hänen puoleensa, suuteli häntä ja vei hänet pois. - -Ja kun senaattori rouvineen, rouva Permaneder ja Erika Weinschenk -olivat ottaneet vastaan kaupunkilaisten monta tuntia kestävät -surunvalittelut, tapahtui Elisabeth Buddenbrookin, syntyisin Kröger, -ruumiinsiunaus. Vierasseutulaisia oli myös läsnä; Frankfurtin ja -Hampurin sukulaiset olivat saapuneet viimeiselle käynnille Mengstrassen -taloon. Ja surevien joukko täytti salin ja maisemahuoneen, pylväikön -ja eteisen pastori Pringsheimin pitäessä hautauspuhetta arkun -pääpuolessa palavien kynttilöiden keskellä, mahtavan suorana, leveän -röyhelökauluksen keskeltä kohoavat ajellut kasvot taivasta kohti -käännettyinä, niiden ilmeen vaihdellessa vuoroin synkän innoituksen ja -lempeän kirkastuksen välillä. - -Hän ylisti milloin paisuvin, milloin vaimenevin äänin vainajan -ominaisuuksia, hänen ylevyyttään ja nöyryyttään, hänen iloisuuttaan -ja hurskauttaan, hänen hyväntekeväisyyttään ja lempeyttään. Hän puhui -»Jerusalemin illoista» ja »pyhäkoulusta» ja loihti manallemenneen koko -elämän vielä kerran esiin koko sanahelinänsä loistossa... ja koska sana -»loppu» tarvitsee määräsanan, puhui hän viimein tämän autuaallisesta -lopusta. - -Rouva Permaneder tiesi, mitä hän tällä hetkellä oli velkaa itselleen -ja kaikille läsnäoleville. Hän oli asettunut arvokkaana ja -edustavana tyttärensä Erikan ja tyttärensätyttären Elisabethin kera -näkyvimmälle paikalle aivan pastorin viereen, seppeleillä koristetun -arkun pääpuoleen, Thomaksen, Gerdan, Christianin, Klothilden ja -pikku Johannin sekä vanhan konsuli Krögerin, joka istui tuolilla, -tyytyessä toisarvoisten sukulaisten kera seuraamaan toimituksen -kulkua vähemmän silmiinpistävältä paikalta. Suorana, olkapäät hieman -koholla, mustaraitainen nenäliina käsissään seisoi hän siinä, ja -hänen ilonsa ja ylpeytensä siitä, että hän sai näytellä pääosaa -tässä juhlatilaisuudessa, oli niin suuri, että se toisinaan hälvensi -kokonaan surun ja sai sen unohtumaan. Hänen silmänsä, jotka hän -enimmäkseen piti alaslaskettuina tietäessään olevansa koko kaupungin -tarkastavien katseiden alaisena, eivät malttaneet olla silloin tällöin -vilkaisematta hautajaisvieraisiin, joiden joukossa hän keksi myös -Julchen Möllendorpfin, syntyisin Hagenström, puolisoineen... Heidän oli -kaikkien täytynyt tulla, Möllendorpfien, Kistenmakerien, Langhalsien ja -Oeverdieckien! Ennenkuin Tony Buddenbrook lähti vanhempienkodistaan, -oli heidän vielä kerran täytynyt tulla joukolla paikalle lausumaan -hänelle, huolimatta Grünlichistä, huolimatta Permanederistä, huolimatta -Hugo Weinschenkistä, kunnioittava surunvalittelunsa...! - -Ja pastori Pringsheim kaiveli hautauspuheineen kuoleman iskemää haavaa, -hän teki ihmeellisen selväksi kullekin, mitä tämä oli kadottanut -vainajan kera, ja osasi puristaa esiin kyyneleitä sellaisistakin -silmistä, joista niitä itsestään ei olisi vuotanut; ja liikutuksen -valtaan joutuneet olivat itse eniten kiitolliset hänelle siitä. Hänen -alkaessaan puhua »Jerusalemin illoista» rupesivat kaikki vainajan -ystävät nyyhkimään, lukuunottamatta madame Kethelseniä, — joka ei -kuullut mitään, vaan katseli eteensä tylsähköin silmin, kuten kuurojen -on tapana — ja Gerhardt-sisaruksia, Paul Gerhardtin jälkeläisiä, -jotka seisoivat käsikädessä kirkkain silmin eräässä huoneen nurkassa; -sillä he iloitsivat ystävänsä kuolemasta ja olivat kadehtimatta -tätä ainoastaan siitä syystä, että kateus oli vieras tunne heidän -sydämilleen. - -Mitä mademoiselle Weichbrodtiin tulee, niisti hän herkeämättä nenäänsä -lyhyeen ja tarmokkaasti. Mutta Breitestrassen Buddenbrookin naiset -eivät itkeneet; se ei kuulunut heidän tapoihinsa. Heidän ilmeensä, -joka oli hiukan vähemmän terävä kuin tavallisesti, osoitti lempeää -tyydytystä kuoleman oikeamielisyyden johdosta... - -Kun sitten oli kaikunut pastori Pringsheimin viimeinen aamen, tuli -neljä kantajaa kolmikolkkahattuineen, mustat kauhtanat kahahdellen, -hiljaa, mutta nopeasti sisään, ja he tarttuivat arkkuun. Nämä olivat -tunnettuja vuokrapalvelijoita, joiden kasvot jokainen tunsi, jotka -olivat läsnä parhaimmissa piireissä pidetyillä päivällisillä kantaen -raskaita vateja ja juoden Möllendorpfin tehtaan punaviiniä karahveista -käytävien nurkissa. Mutta he olivat välttämättömät myös kaikissa -parhaiden ja lähinnä parhaiden piirien hautajaistilaisuuksissa ja he -täyttivät tehtävänsä kiitettävän taitavasti. He tiesivät, että hetki, -jolloin arkku nostetaan ja viedään pois jäljellejääneiden omaisien -keskeltä, vaatii hienotunteisuutta ja taitoa. Parilla kolmella -reippaalla, voimakkaalla, äänettömällä otteella nostivat he arkun -paareilta hartioilleen, ja ennenkuin kukaan oli ehtinyt tuntea käsillä -olevan hetken kaameutta, keinui kukkien peittämä arkku jo eteenpäin -tasaisessa pysähtymättömässä tahdissa ja katosi pylväikköön. - -Naiset tungeksivat hellävaroen rouva Permanederin ja hänen tyttärensä -ympärillä pusertaakseen heidän käsiään, mutisten alasluoduin silmin -juuri ne sanat, jotka tällaisessa tilaisuudessa ovat asiaankuuluvat, -herrojen valmistautuessa lähtemään vaunuihin... - -Ja sitten alkoi tuon mustan saaton hidas, hiljainen kulku harmaita, -märkiä katuja pitkin, Burgtor'in läpi, pitkin lehtensä ravistaneiden, -kylmässä sateessa värjöttävien puiden reunustamaa kujaa hautausmaalle, -jossa seurattiin arkkua jalkaisin, surumarssin säveleiden kaikuessa -alastoman pensaikon takaa, metsikön laitaan, jossa näkyi Buddenbrookien -perintöhauta suurine hiekkakivikoristeineen ja goottilaisine -nimilevyineen... Haudan kivinen päällyslaatta, johon oli kaiverrettu -suvun kilpi, oli mustan, kostean nurmen reunustaman haudan vieressä. - -Siihen oli valmistettu tila uudelle tulokkaalle. Senaattorin -valvoessa toimitusta oli siellä tehty tilaa ja poistettu vanhojen -Buddenbrookien jätteitä. Ja nyt häilyi arkku musiikin keinuessa -kantohihnojen varassa haudan yläpuolella; hiljaa kolahtaen laskeutui -se pohjalle, ja pastori Pringsheim, joka oli vetänyt käsiinsä -kalvosimet, alkoi puhua uudestaan. Hänen koulutettu äänensä kaikui -kirkkaana, vuolaana ja hurskaana avonaisen haudan reunalta läsnäolevien -herrojen alaspainettujen tai alakuloisesti kallellaan olevien päiden -yli hiljaisessa syksyisessä ilmassa. Viimein hän kumartui haudan -yli, lausui kaikki vainajan nimet ja siunasi hänet ristinmerkillä. -Hänen vaietessaan ja kaikkien herrojen painaessa silinterinsä -mustahansikkaisella kädellään kasvojaan vasten, rukoillakseen hiljaa -mielessään, pilkisti aurinko esiin. Ei enää satanut. Kuului vain -silloin tällöin vesipisaran tipahdus pensaista ja lyhyt, heikko, kysyvä -linnun viserrys. - -Tämän jälkeen hankkiutuivat kaikki vielä kerran puristamaan vainajan -poikien ja veljen kättä. - -Thomas Buddenbrook, jonka paksu, tumma päällystakki oli täynnä -hienoja hopeaisia vesipisaroita, seisoi veljensä Christianin ja -enonsa Justuksen välissä tuon juhlallisen ohimarssimisen aikana. -Hän oli lihonut viime aikoina — se oli ainoa vanhenemisen piirre -hänen huolellisesti hoidetussa ulkonäössään. Hänen poskensa, joiden -yli pitkät, teräviksi kierretyt viikset ulottuivat, olivat alkaneet -pyöristyä; mutta ne olivat valkoiset, kalvakat, verettömät ja vailla -eloa. Hänen punehtuneet silmänsä katsoivat jokaista herraa, jonka kättä -hän hetkisen piti omassaan, raukean kohteliaasti silmiin. - - - - -NELJÄS LUKU. - - -Viikkoa myöhemmin istui senaattori Buddenbrookin yksityiskonttorissa -kirjoituspöydän viereisessä nojatuolissa pieni vanhus, jolla oli -sileäksiajellut kasvot ja syvään otsalle kammattu lumivalkea tukka. Hän -nojasi selkä kumarassa molemmin käsin keppinsä valkoiseen koukkuun, -oli painanut terävän ulkonevan leukansa käsiään vasten ja katsoi niin -vihaisen läpitunkevasti ja kavalasti, huulet kiinni nipistettyinä, -alta kulmain senaattoriin, että tuntui käsittämättömältä, miten tämä -ei mieluummin karttanut sellaista seuraa. Mutta Thomas Buddenbrook -istui huomattavampaa levottomuutta osoittamatta tuolillaan ja puhui -tuon häijyn ja pirullisen näköisen olennon kanssa kuin jonkun kunnon -porvarin... Kauppahuone Johann Buddenbrookin johtaja ja kaupanvälittäjä -Sigismund Gosch neuvottelivat Mengstrassen varrella sijaitsevan vanhan -talon myynnistä. - -Se vaati aikansa, sillä herra Goschin tekemä tarjous, 28 000 taaleria, -tuntui senaattorista liian pieneltä, kun taas kaupanvälittäjä vannoi -maanalaisten voimien nimessä, että olisi hulluutta lisätä tuohon -summaan ainoatakaan hopeagroschenia. Thomas Buddenbrook puhui talon -keskeisestä asemasta ja tontin tavattomasta laajuudesta, mutta herra -Gosch piti sähisevällä, pihisevällä ja puhisevalla äänellä, huulet -väärässä ja peloittavia liikkeitä tehden esitelmän tappionvaarasta, -jonka hän otti niskoilleen, esitelmän, joka elämänkylläisessä innossaan -oli melkein runollinen... Haa! Kuka sen tiesi milloin, kenelle ja millä -hinnalla hän saisi myydyksi tuon talon? Montako kertaa vuosisatojen -kuluessa tapahtui, että joku tahtoi ostaa tällaista taloa? Saattoiko -hänen korkeastikunnioitettu ystävänsä ja suosijansa luvata, että -Büchenin junalla tulisi huomenna kaupunkiin joku Intian nabob -asettuakseen Buddenbrookien taloon? Hän — Sigismund Gosch — jäisi -varmaan pitämään sen taakkanaan... niin... ja silloin hän oli oleva -mennyttä miestä, auttamattomasti mennyttä miestä, jolla ei enää olisi -aikaa nousta, sillä hänen hetkensä oli lyövä pian, hänen hautansa -aukeava... Ja koska tämä viimeinen käänne miellytti häntä, mutisi hän -vielä kumeasti jotakin arkun kannelle tömähtävistä multakokkareista. - -Mutta senaattori ei taipunut sittenkään. Hän puhui tontin erinomaisesta -jakamismahdollisuudesta, huomautti sisaruksiaan kohtaan tuntemastaan -edesvastuusta ja vaati 30 000 taaleria käteistä kuunnellakseen -sitten taas hermostuneen hyväntahtoisesti herra Goschin taidokasta -vastaesitystä. Tähän kaikkeen meni runsaasti kaksi tuntia, joiden -kuluessa herra Goschilla oli tilaisuus osoittaa koko luonneasteikkonsa -laajuus. Hän pelasi kaksinaista peliä, hän esitti teeskentelevää -ilkimystä. »Kättä päälle, herra senaattori, nuori suosijani... 84 -000 markkaa... se on vanhan rehellisen miehen tarjous!» sanoi hän -mairealla äänellä katsoen isäntään kallella päin, vetäen irvistelyn -vääristämät kasvonsa lapsellisen viattomaan hymyyn ja ojentaen esiin -kätensä, suuren, valkoisen käden pitkine vapisevine sormineen. Mutta se -oli valhetta ja petollisuutta! Lapsikin olisi nähnyt tuon petollisen -naamarin läpi, jonka takaa tämän miehen sisäinen konnuus irvisti... - -Vihdoin viimein ilmoitti Thomas Buddenbrook tahtovansa ajatusaikaa -ennenkuin suostui tyytymään tarjottuihin 28 000 taalariin, joka tuskin -oli tapahtuva koskaan. Hän ohjasi keskustelun yleiselle alalle, kysyi -herra Goschin liiketointen menestystä ja hänen henkilökohtaista -vointiaan... - -Herra Goschille ei kuulunut hyvää. Hän kumosi kauniilla, laajalla -kädenliikkeellä olettamuksen, että hän muka kuuluisi elämän -suosikkeihin. Hankala ukkoikä läheni, oli jo saapunut, hänen hautansa -aukeaisi pian, kuten sanottu. Hän saattoi iltaisin tuskin enää viedä -grogilasia huulilleen, ilman että puolet siitä läikkyi maahan; piru -se niin hänen kättänsä keikutti, eikä siinä auttanut kiroileminen... -Tahto ei enää ollut herran asemassaan... Semmoista se oli! Hänen -elämänsä ei ollut ollut aivan köyhä. Hän oli katsellut maailmaa -valppain silmin. Vallankumoukset ja sodat olivat mullistaneet -oloja, ja niiden aallot olivat lyöneet hänen sydämensä läpi... niin -sanoaksemme. Haa, ne olivat olleet toisia aikoja, kun hän senaattorin -isän rinnalla, konsuli Johann Buddenbrookin rinnalla oli uhmannut -raivoavan roskaväen hyökkäystä! Tuota hirmuisinta kaikista hirmuista... -Ei, ei hänen elämänsä ollut ollut aivan köyhä, ei sisäisestikään. -Hän oli tuntenut sisällään voimia, ja 'millaiset voimat, sellaiset -ihanteet' sanoo Feuerbach. Ja vieläkään, nytkään, ei hänen sielunsa -ollut köyhtynyt, hänen sydämensä oli pysynyt nuorena, se ei ollut -milloinkaan lakannut, ei ollut milloinkaan lakkaava ottamasta -vastaan suurenmoisia elämyksiä, hoivaamasta lämpimästi ja hartaasti -ihanteitaan... Hän oli vievä ne hautaansa kanssaan, varmasti! Mutta -olivatko ihanteet olemassa toteutuakseen? Eivät suinkaan! Tähtiä ei -tavoitella, mutta toivo... oi, toivo, ei sen täyttymys, toivo itse -oli parhainta elämässä. _L'espérance tute trompeuse qu'elle est, sert -au moins à nous menerà la fin de la vie par un chemin agréable_. Näin -sanoo Larochefoucauld, ja se on kauniisti sanottu, eikö ole?... Niin, -eihän hänen korkeastikunnioitetun ystävänsä ja suosijansa tarvinnut -tietää sellaista! Sen, jonka todellisuuden aallot ovat nostaneet -korkealle ja jonka otsalta onni sädehtii, ei tarvinnut hautoa päässään -sellaisia. Mutta se, joka uneksii yksin pimeyden kuilussa, se tarvitsee -sellaisia!... - -»Te olette onnellinen», sanoi hän äkkiä laskien kätensä senaattorin -polvelle ja katsoen häneen haaveellisin silmin. »... Kyllä, aivan -varmasti! Teette syntiä, jos kiellätte sen! Te olette onnellinen! -Teillä on onni käsissänne! Te olette valittu ja olette valloittanut -sen vahvalla kädellä... vahvoin käsivarsin», paransi hän, koska häntä -vaivasi saman sanan liian pikainen toistaminen. Sitten hän vaikeni, ja -ottamatta korviinsa senaattorin epäävää ja alistuvaa vastausta katsoi -tätä yhä syvä haaveellisuus silmissään. - -»Mutta me lörpöttelemme turhia», sanoi hän, »olemme tulleet -puhumaan kauppa-asioista. Aika on kallista — älkäämme tuhlatko -sitä viivyttelyyn! Kuulkaahan nyt... Koska on kysymys teistä... -ymmärrättehän? Koska...» Näytti siltä kuin herra Gosch aikoisi -uudelleen vaipua kauniisiin haaveisiinsa, mutta sitten hän ryhdistäysi -ja huusi, tehden laajan, lennokkaan, haltioituneen liikkeen: -»Kaksikymmentäyhdeksäntuhatta taalaria... Kaksikymmentäseitsemäntuhatta -käteistä äitinne talosta! Joko kelpaa?...» - -Rouva Permanederin mielestä oli ostohinta, kuten arvata saattaa, -naurettavan pieni. Jos joku olisi lyönyt pöytään miljoonan, taloon -sisältyvien muistojen tähden, olisi se ollut hänestä vain kunniallinen -teko — ei muuta. Nyt tottui hän kuitenkin pian veljensä ilmaisemaan -lukuun, varsinkin koska kaikki hänen ajatuksensa ja toiveensa olivat -suuntautuneet tulevaisuuteen. - -Hän iloitsi sydämestään monista hyvistä huonekaluista, jotka olivat -langenneet hänen osalleen, ja vaikka ei kukaan ensi aluksi aikonut -ajaa häntä vanhempiensa kodista, puuhasi hän innokkaasti uuden asunnon -hakua ja vuokraamista itselleen ja omilleen. Hyvästijättö tuli olemaan -vaikea... sitä ajatellessa nousivat kyyneleet silmiin. Mutta toiselta -puolen oli muutolla ja uusilla oloilla myös oma viehätyksensä... -Eikö se ollut melkein kuin uuden, neljännen kodin perustamista? -Jälleen katseli hän huoneita, jälleen keskusteli hän verhoilija -Jacobsin kanssa, jälleen neuvotteli hän puodeissa oviverhoista ja -lattiamatoista... Hänen sydämensä, hänen vanha, elämän runtelema -sydämensä löi todellakin kiivaammin! - -Näin kului viikkoja, neljä, viisi, kuusi viikkoa. Tuli ensimmäinen -lumi, tuli talvi, uuneissa räiskyi valkea, ja Buddenbrookit tuumivat -suruisasti, miten tänä vuonna joulu sujuisi. Silloin tapahtui -odottamatta jotakin, jotakin erittäin jännittävää, jotakin äärettömän -yllättävää; asiain kulku sai käänteen, joka ansaitsi mitä suurinta -mielenkiintoa ja joka sitä myös herätti; tapahtui jotakin, joka iski -heihin kuin salama ja joka sai rouva Permanederin pysähtymään kesken -puuhiaan! - -»Thomas», sanoi hän, »olenko minä hullu? Houriiko Gosch? Eihän se -voi olla mahdollista! Se on liian mahdotonta, liian käsittämätöntä -ollakseen...» Hän vaikeni ja piteli ohimoltaan molemmin käsin. Mutta -senaattori kohautti olkaansa. - -»Rakas lapsi, eihän mitään ole vielä päätetty. Mutta tuo ajatus, tuo -mahdollisuus on sukeltanut esiin, ja tyynesti asiaa harkitessasi -olet huomaava, ettei siinä ole mitään ihmeellistä. Onhan se hiukan -hämmästyttävää, se on tosi. Minäkin astuin askeleen takaperin Goschin -ilmoittaessa sen minulle. Mutta käsittämätöntä? Mikä siis estäisi?...» - -»Minä en kestä sitä», sanoi sisar, istuutui ja jäi liikkumattomana -paikalleen. - -Mitä oli tekeillä? — Talolle oli ilmaantunut ostaja tai ainakin -ostohaluinen henkilö, joka oli lausunut toivomuksen saada tarkastaa -perinpohjin myytävänä olevaa kiinteistöä jatkuvien neuvottelujen -perusteeksi. Ja tuo henkilö oli herra Hermann Hagenström, tukkukauppias -ja Portugalin kuningaskunnan konsuli. - -Ensi huhun saavuttua rouva Permanederin korviin tämä aivan kuin -herpaantui, joutui ymmälle, oli kuin puulla päähän lyöty eikä kyennyt -sulattamaan ajatusta kaikessa laajuudessaan. Mutta kun ajatus alkoi -muuttua kouriintuntuvammaksi, kun konsuli Hagenströmin vierailu -Mengstrassen varrella oli jo oven edessä, silloin hän havahtui. Hän ei -pannut vastaan, hän uhmasi. Hänen suustaan sinkoili hehkuvia, viiltäviä -sanoja, joita hän käytteli kuin tulisoihtua tai taistelutapparaa. - -»Se ei ole tapahtuva, Thomas! Ei minun elämäni aikana! Kun myy -koiransa, katsoo minkälaiselle isännälle se joutuu. Äidin talo! Meidän -talomme! Maisemahuone!...» - -»Mutta minä kysyn sinulta, mikä sitten estäisi?» - -»Mikä estäisi? Taivaan Jumala, mikä estäisi? Kokonaiset vuoret -estävät sen, kokonaiset vuoret ovat estävät tuota paksua ihmistä -astumasta tänne, Thomas! Vuoret! Mutta hän ei näe niitä! Hän ei -välitä niistä! Hän ei tajua niitä! Onko hän lehmä?... Ikiajoista -asti ovat Hagenströmit olleet meidän vihamiehiämme... Ukko Hinrich -on rettelöinyt isoisän ja isän kanssa, ja joskaan Hermann ei vielä -ole tehnyt sinulle mitään mainittavampaa haittaa, joskaan hän ei -vielä ole viskannut sinua halolla, on se tapahtunut siksi, ettei -hänellä vielä ole ollut tilaisuutta siihen... Ollessamme lapsia annoin -hänelle korvapuustin keskellä katua, johon minulla oli oikeus, ja -hänen suloinen sisarensa Julchen oli raapia minulta silmät päästä -sen tähden. Nuo ovat lapsellisuuksia... niin kyllä! Mutta he ovat -katselleet pilkaten ja vahingoniloisina meidän onnettomuuksiamme, ja -minä olen ollut se henkilö, joka on tuottanut heille eniten huvia... -Jumala on sallinut sen tapahtua... Mutta onko konsuli tuottanut -sinulle kaupallista vahinkoa ja mitä hävyttömyyksiä sinun on täytynyt -kärsiä hänen puoleltaan, sen tiedät sinä, Tom; minun asiani ei ole -saattaa niitä sinun mieleesi. Ja kun sitten kaiken lopuksi Erika teki -hyvän naimakaupan, kaiveli se heitä siihen asti kunnes he saivat -toimitetuksi johtajan vankilaan tuon heidän veljensä, tuon kissan, tuon -saatanallisen virallisen syyttäjän avulla... Ja nyt he julkeavat... -julkeavat...» - -»Kuule, Tony, ensiksikään meidän ei kannata enää puhua vakavasti koko -asiasta, sillä olemme antaneet sen Goschin käsiin ja nyt on hänen -asiansa solmia kauppa kenen kanssa hän haluaa. Myönnänhän minä, että -siinä olisi hiukan kohtalon ivaa...» - -»Kohtalon ivaa? Niin, Tom, se on sinun tapasi ilmaista asia! Mutta -minä kutsun sitä häväistykseksi, iskuksi vasten silmiä, ja sitä se -olisi!... Etkö sinä ymmärrä, mitä se merkitsisi, Thomas! Se merkitsisi: -Buddenbrookit ovat poissa pelistä, he ovat lopullisesti tuhotut, -he peräytyvät asemastaan ja sijaan astuvat soitoin ja päristyksin -Hagenströmit... Minä en suostu ikinä, en ikinä tuohon näytelmään! -En ole ikinä ojentava kättäni tuon alhaisen kaupan päättämiseksi! -Jos hän uskaltaa, julkenee tulla tänne taloa katsomaan, niin minä en -ole ottava häntä vastaan, sen minä sanon! Minä istuudun tyttäreni ja -tyttärentyttäreni kera johonkin huoneeseen ja väännän oven lukkoon ja -kiellän häneltä pääsyn sisään, ole varma siitä...» - -»Sinä saat tehdä miten viisaaksi näet, hyvä ystävä; mutta tuumi sentään -etukäteen, eikö ole parasta noudattaa seuratapoja. Oletan sinun -uskovan, että se on nujertava maahan konsuli Hagenströmin? Erehdyt, -rakas lapsi. Se ei olisi herättävä hänessä iloa eikä suuttumusta vaan -ainoastaan ihmetystä, kylmää, välinpitämätöntä ihmetystä... Sinä oletat -hänessä samanlaisia tunteita itseäsi ja meitä kohtaan kuin mitä sinä -tunnet heitä kohtaan. Erehdyt, Tony! Eihän hän vihaa sinua ollenkaan. -Miksi hän vihaisi sinua? Hän ei vihaa ketään ihmistä. Hän nauttii -hyvinvoinnistaan ja menestyksestään ja on täynnä hyvänsuopuutta. Olen -vakuuttanut sinulle enemmän kuin kymmenen kertaa, että hän tervehtisi -sinua kadulla mitä rakastettavimmin, jos sinä kerrankin menisit hänen -ohitseen hiukan vähemmän sotaisena ja mahtavana tuijottaen ilmaan. -Hän ihmettelee sitä, tuntee parin minuutin ajan tyyntä, ivallista -ihmetystä, mutta se ei saa pois tasapainosta miestä, jota kohtaan -kellään ei ole muistuttamista... Mistä sinä syytät häntä? Jos hän on -mennyt paljon minun edelleni kaupallisessa suhteessa ja vastustanut -minua silloin tällöin menestyksellisesti yleisissä asioissa, niin -hyvä on! — Hänen täytyy siis olla minua taitavampi kauppias ja minua -parempi poliitikko... Ei ole ollenkaan syytä nauraa noin hurjasti! -Mutta palatkaamme taloasiaan. Eiväthän menneet asiat koske enää -juuri nimeksikään perhettämme, vaan ovat vähitellen siirtyneet minun -niskoilleni... sanon sen lohduttaakseni sinua. Toiselta puolen on -selvä, mistä syystä konsuli Hagenströmissä on herännyt ostoajatus. -He ovat nousseet korkeampaan asemaan, heidän lukunsa lisääntyy, -he ovat vetäneet Möllendorpfit sukuunsa ja kuuluvat varojensa ja -arvonsa vuoksi kaupungin ensimmäisiin. Mutta heiltä puuttuu jotakin, -jotakin ulkonaista, näkyvää, jota he tähän asti ovat olleet vailla... -Historiallinen vihkimys, aviosyntyisyys, niin sanoaksemme... He näkyvät -nyt päässeen sen makuun ja koettavat hankkia sitä edes siten, että -ostavat meidän talomme kaltaisen talon... Saat nähdä, että konsuli on -koettava säilyttää täällä entisellään kaiken, minkä suinkin saattaa, -hän ei ole rakennuttava mitään uudestaan, hän on jättävä paikoilleen -tuonkin vanhan oven yläpuolella olevan _Dominus providebit'in_, -vaikkakin meidän on oltava oikeudenmukaiset ja tunnustettava, -ettei Herra ole saattanut kauppahuone Strunck & Hagenströmiä niin -ilahduttavaan asemaan, vaan hän itse...»' - -»Hyvä, Tom! Kuinka hyvää tekeekään kuulla kerran sinun suustasi häntä -kohtaan suunnattu ilkeys! Enhän minä oikeastaan muuta tahdokaan! Hyvä -Jumala, jos minulla olisi sinun älysi, niin miten huimisinkaan häntä! -Mutta siinä sinä nyt seisot...» - -»Huomaat, ettei minun älyni auta minua paljoakaan.» - -»Mutta siinä sinä nyt seisot, sanon minä, ja puhut asiasta noin -käsittämättömän tyynesti, selittäen Hagenströmin menettelytapaa... -Puhu miten tahdot, sinulla on sydän rinnassasi samoin kuin minulla, -enkä niinä usko, että sinä olet sisäisesti niin tyyni kuin mitä olet -olevinasi! Sinä vastaat valituksiini... mutta ehkä tahdotkin lohduttaa -itseäsi...» - -»Nyt sinä olet nenäkäs, Tony. Tuo 'olet olevinasi' on sana, jota minä -en tahdo kuulla! Eikä muu kuulu kehenkään ihmiseen.» - -»Sano minulle vain yksi asia, Tom, rukoilen sinua: Eikö se olisikin -kuumehoure?» - -»Täydellisesti.» - -»Painajainen?» - -»Miksikä ei.» - -»Maailman viheliäisin hullutus?» - -»Jo riittää, jo riittää!» — - - * * * * * - -— Ja konsuli Hagenström ilmestyi Mengstrassen taloon, ilmestyi -herra Goschin seurassa, joka kumaraisena, jesuiittahattu -kädessään, petollisesti ympärilleen vilkuen astui konsulin perästä -maisemahuoneeseen sisäkön ohi, joka oli vienyt sisään heidän -käyntikorttinsa ja nyt piteli avoinna lasiovea... - -Hermann Hagenström oli maataviistävine, paksuine, raskaine, -auki olevine turkkeineen ja vihreänkeltaisine, kuituisine, -hyvästä englantilaisesta kankaasta valmistettuine pukuineen -suurkaupunkilaismallinen henkilö, vaikuttava pörssityyppi. Hän oli -niin harvinaisen lihava, että paitsi hänen leukaansa oli koko kasvojen -alaosa kaksinkertainen, jota seikkaa ei edes lyhyeksileikattu, vaalea -täysiparta pystynyt peittämään; saattoipa melkein nähdä päänahan -vetäytyvän varjoisiin poimuihin otsan ja kulmakarvojen tehdessä -määrätyitä liikkeitä. Hänen nenänsä riippui litteämpänä kuin koskaan -ylähuulen päällä, ja hän hengitti vaivalloisesti viiksiensä sisään; -mutta silloin tällöin täytyi suun tulla avuksi, jolloin se aukeni -tuottoisaan siemaisuun. Siihen yhtyi lisäksi hiljainen maiskahdus, joka -syntyi kielen irtaantumisesta kitalaesta. - -Rouva Permaneder punastui kuullessaan tuon tutun äänen. -Hänen mielessään vilahti muisto sitruunasämpylöistä ja -hanhenmaksaviipaleista, ja se oli hetkeksi horjuttaa hänen ryhtinsä -arvokkuutta... Surumyssy sileästi jakaukselle kammatulla päälaella, -oivallisesti sopiva musta puku yllään, jota volangit ympäröivät -vyötäisille asti, istui hän käsivarret rinnalla, olkapäät hieman -koholla sohvalla, lausuen vielä herrojen sisäänastuessa jonkun -välinpitämättömän ja tyynen huomautuksen veljelleen senaattorille, -joka ei olisi voinut jättää häntä tällä hetkellä pulaan... Hän istui -vielä silloinkin, kun senaattori, joka oli astunut vieraita vastaan -lattian puoliväliin, vaihtoi sydämellisen tervehdyksen kaupanvälittäjä -Goschin kanssa ja tervehti konsulia asianmukaisen kohteliaasti. Vasta -sen jälkeen nousi hänkin paikaltaan, kumarsi arvokkaasti molemmille -yhteisesti ja uudisti sitten kiirehtimättä sanoin ja liikkein veljensä -kohteliaan istuutumiskehoituksen. Hän piti muuten järkkymättömän -välinpitämättömästi silmänsä melkein kokonaan suljettuina. - -Istuutuessaan ja seuraavien minuuttien aikana puhuivat vuoroin konsuli -ja kaupanvälittäjä. Herra Gosch pyyteli vastenmielisen teeskennellyllä -nöyryydellä, jonka takaa väijyi selvästi havaittava kavaluus, suomaan -hyväntahtoisesti anteeksi heidän tuottamansa häiriön; mutta herra -konsuli Hagenström halusi saada tehdä kierroksen talossa, koska hän -tuumi ostoa... Ja konsuli uudisti saman toisin sanoin äänellä, joka -taas palautti rouva Permanederin mieleen sitruunasämpylät. Niin oli -asia, selitti hän, hänessä oli syntynyt sellainen ajatus, joka sitten -pian oli muuttunut toivomukseksi jonka hän toivoi voivansa toteuttaa -itsensä, omaistensa iloksi, edellyttäen, ettei herra Gosch aikonut -hyötyä liian paljon välityksestään, hah-hah!... eikä hän epäillyt asian -järjestymistä kaikinpuoliseksi tyytyväisyydeksi. - -Hänellä oli vapaa, huoleton, miellyttävä maailmanmiehen käytös, joka ei -ollut tekemättä vaikutusta rouva Permanederiin, varsinkin kun toinen -kohteliaisuuden vuoksi melkein aina kääntyi sanoineen hänen puoleensa. -Jopa hän ryhtyi melkein anteeksipyytävällä äänellä perustelemaan -toivoaan talon ostoon nähden. »Me tarvitsemme tilaa! Enemmän tilaa!» -sanoi hän. »Minun taloni Sandstrassen varrella.. ette usko sitä, -armollinen rouva, mutta ehkä te, herra senaattori... ehdottomasti -liian ahdas, pääsen monesti tuskin enää liikkumaan siinä. En puhu vain -pitotilaisuuksista... en lainkaan. Lähin sukumme tarvitsee ehdottomasti -enemmän tilaa, Huneukset, Möllendorpfit, veljeni Moritzin omaiset... me -asumme nykyään todellakin kuin sillit tynnyrissä. Siis — miksikä ei?» - -Hän puhui hiukan nyreällä äänenpainolla, liikutellen käsiään kuin -sanoakseen: »Ymmärrättehän... eihän minun tarvitse sitä selitellä... -olisinhan tyhmä... ja kun minulta sentään, Jumalan kiitos, ei puuta -tärkeintä välikappaletta asian järjestämiseksi...» - -»Olin aikonut odottaa», jatkoi hän, »olin aikonut odottaa siihen asti -kun Zerline ja Bob tulevat tarvitsemaan taloa jättääkseni heille oman -taloni ja hankkiakseni itselleni vähän isomman; mutta... tiedättehän, -että tyttäreni Zerline ja veljeni vanhin poika Bob ovat olleet -kihloissa jo vuosia,» sanoi hän toisella äänellä... »Häitä ei enää -tulla lykkäämään kauan. Korkeintaan kaksi vuotta... He ovat nuoria — -sitä parempi! Mutta miksi minä odottaisin heitä ja päästäisin käsistäni -hyvän tilaisuuden? Eihän siinä ehdottomasti olisi mitään järkeä...» - -Huoneessa vallitsi myöntyväinen mieliala, ja keskustelu liikkui vähän -aikaa tuossa perheasiassa, tuossa tulevassa avioliitossa; sillä koska -edullisia avioliittosopimuksia serkuksien väliä ei pidetty minään -ihmeenä kaupungissa, ei kukaan loukkaantunut siitä. Kysyttiin nuoren -herrasväen suunnitelmia, jopa häämatkaakin... Nämä aikoivat lähteä -Rivieralle, Nizzaan j.n.e. Heidän teki mieli matkustaa — miksikä siis -ei?... Nuoremmatkin lapset tulivat puheeksi, ja konsuli puhui heistä -mielihyvällä ja suopeudella, keveästi olkaansa kohauttaen. Hänellä -itsellään oli viisi lasta ja hänen veljellään Moritzilla neljä. -Tyttäriä sekä poikia... kiitos, he olivat kaikki terveitä lapsia. -Miksikä ei? Heille kuului pelkkää hyvää. — Siitä hän sitten jälleen -joutui puhumaan perheen lisääntymisestä ja talonsa ahtaudesta. »Tämä -on toista!» sanoi hän. »Näin sen jo tänne tullessani — talo on helmi, -epäilemättä, edellyttäen, että tuota vertausta saattaa käyttää näihin -tilavuussuhteisiin nähden, hah, hah... Seinätkin... ihailen tässä -kaiken aikaa näitä seiniä, armollinen rouva. Ehdottomasti hurmaava -huone! Ja te olette saanut viettää niin monet vuodet tämän ihanuuden -keskellä.» - -»Kyllä, — muutamia keskeytyksiä lukuunottamatta», lausui rouva -Permaneder tuolla määrätyllä kurkunpää-äänellä, joka toisinaan oli -ominainen hänelle. - -»Keskeytyksiä — niin», toisti konsuli suopeasti hymyillen. Sitten -hän katsahti senaattori Buddenbrookiin ja herra Goschiin, ja koska -nämä olivat syventyneet keskusteluun, veti hän tuolinsa lähemmä rouva -Permanederia, joka istui sohvassa, ja kumartui tämän puoleen, niin että -hänen nenänsä raskas tuhina kuului aivan tämän edestä. Ollen liian -kohtelias kääntyäkseen poispäin tai vetäytyäkseen hänen hengityksensä -lähettyviltä, istui Tony kankeana ja mahdollisimman suorana paikallaan -katsoen toiseen alasluoduin silmin, mutta tämä ei huomannut ollenkaan -tilanteen kiusallisuutta ja epämiellyttävyyttä. - -»Miten onkaan, armollinen rouva», hän sanoi... »muistelen kuin meillä -olisi jo kerran ennen ollut kaupantekoa keskenämme? Silloin oli -tietysti kysymys vain... mistä se nyt olikaan? Jostakin makupalasta, -makeasta, eikö niin?... Ja nyt kokonaisesta talosta.» - -»Minä en muista», sanoi rouva Permaneder ojentaen kaulansa vielä -suoremmaksi, sillä toisen kasvot olivat sopimattoman, sietämättömän -lähellä häntä... - -»Ettekö muista?» - -»En, minä en suoraan sanoen muista mitään makeiskauppaa. Muistan -hämärästi olleen puhetta joistakin sitruunasämpylöistä, jotka olivat -päällystetyt rasvaisella makkaralla... inhoittavista koulueväistä... -En tiedä kuuluivatko ne minulle vai teille... Olimme silloin lapsia... -mutta tämä talonkauppahan on kokonaan herra Goschin asia...» - -Hän loi veljeensä nopean, kiitollisen katseen, sillä tämä oli nähnyt -hänen hätänsä ja tuli nyt avuksi pyytäen saada kysyä, halusivatko -herrat siis tarkastaa taloa. Herrat sanoivat haluavansa, lausuivat -väliaikaiset hyvästit rouva Permanederille toivoen saavansa tavata -tämän vielä myöhemmin... ja seurasivat senaattoria ruokasalin kautta -ulos. - -Senaattori vei heidät portaita ylös, toisia alas, näytti heille -toisen kerroksen huoneet, ensi kerroksen käytävän viereiset huoneet -ja pohjakerroksen, jopa keittiön ja kellarinkin. Mitä konttoreihin -tulee, ei niitä nyt voitu katsoa, koska oli palovakuutusyhtiön herrojen -työaika. Vaihdettiin pari sanaa uudesta johtajasta, jota konsuli -Hagenström kaksi kertaa perätysten kiitti perin rehelliseksi mieheksi, -niihin senaattorilla ei ollut mitään sanomista. - -He kävivät lehdettömässä, puoleksisulaneen lumen peittämässä -puutarhassa, loivat silmäyksen »porttaaliin» ja palasivat etupihaan, -jossa oli pesutupa; sitten he lähtivät kapeata, kivettyä, muurien -välissä kulkevaa solaa myöten takapihan poikki, suuren tammen ohi -takarakennukseen. Siellä ei ollut nähtävänä muuta kuin rappeutumista. -Pihakivityksen välissä rehoitti ruoho ja sammal, rakennuksen portaat -olivat luhistumaisillaan ja biljardisalin kissalauma antoi häiritä -itseään vain hetkeksi, ovea avattaessa, sillä lattia ei enää ollut -luotettavassa kunnossa. - -Konsuli Hagenström oli vaitelias ja teki nähtävästi suunnitteluitaan. -»No niin —» sanoi hän tavantakaa välinpitämättömän torjuvasti, -viitaten siihen, että jos hän tulisi tämän kaiken omistajaksi, ei -tämä tietenkään voisi jäädä entiseen asuunsa. Sama ilme kasvoilla -seisoi hän myös tuokion kovalla multalattialla katsellen ylös tyhjää -varasto-ullakkoa kohti. »No niin —» kertasi hän ja töykkäsi paksua, -kulunutta nostoköyttä, joka oli vuosikausia riippunut paikallaan -keskellä ullakkoaukkoa ruostuneine rautaisine koukkuineen, niin että se -joutui pieneen liikkeeseen, ja kääntyi sitten ympäri. - -»Suuret kiitokset vaivastanne, herra senaattori; olemme kai -katsoneet kaiken», sanoi hän ja oli sitten melkein mykkä koko matkan -eturakennukseen palattaessa, samoin myöhemmin, maisemahuoneeseen -tultuaan, heittäessään herra Goschin kanssa hyvästejä rouva -Permanederille torjuen luotaan istuutumiskehoituksen. Tällainen hän -oli vielä Thomas Buddenbrookin saattaessa heitä portaita alas pihalle. -Mutta herrat olivat tuskin jääneet kahden ja astuneet kadulle, kun -konsuli Hagenström kääntyi seuralaisensa, kaupanvälittäjän puoleen, ja -heidän välillään alkoi erittäin vilkas keskustelu.... - -Senaattori palasi maisemahuoneeseen, jossa rouva Permaneder istui -selustaan nojaamatta ankaran näköisenä ikkunan luona kutoen kahdella -pitkällä puisella puikolla mustaa villamekkoa tyttärensätyttärelle, -pikku Elisabethille, ja luoden silloin tällöin katseen katupeiliin. -Thomas käveli hetken aikaa kädet housuntaskuissa ääneti edestakaisin. - -»Niin, minä olen nyt jättänyt asian kaupanvälittäjän käsiin», sanoi -hän sitten, »meidän täytyy odottaa, miten käy. Luulen hänen ostavan -talon kaikkineen päivineen, asettuvan eturakennukseen ja suunnittelevan -jotakin muuta takatonttiin nähden...» - -Sisar ei katsonut häneen, hän ei myöskään muuttanut vartalonsa suoraa -asentoa eikä lakannut kutomasta; päinvastoin, vauhti, jolla puikot -liikkuivat hänen käsissään, lisääntyi huomattavasti. - -»Tietysti hän ostaa sen kaikkineen päivineen», sanoi hän, ja se -tapahtui kurkunpää-äänellä. »Miksikä ei? Eihän siinä olisi ehdottomasti -mitään järkeä.» - -Näin sanoen hän katsoi kulmakarvat koholla silmälasien läpi, — joita -hänen oli täytynyt alkaa käyttää käsitöitä tehdessään, mutta joita -hän ei osannut asettaa oikealle paikalle, — jäykästi ja kiinteästi -puikkojaan, jotka suihkivat päätäpyörryttävän nopeasti, hiljaa -kalahdellen edestakaisin. - - * * * * * - -Tuli joulu, ensimmäinen joulu vailla konsulitarta. Aatto-ilta -vietettiin senaattorin talossa ilman Breitestrassen Buddenbrookin -naisia ja ilman vanhoja Krögereitä; sillä, kuten Thomas Buddenbrook -oli lopettanut säännölliset »sukupäivät», samoin ei hän myöskään -halunnut nähdä tuona iltana luonaan kaikkia konsulittaren tavallisia -jouluvieraita ja ostaa lahjoja näille. Vain rouva Permaneder, Erika -Weinschenk ja pikku Elisabeth, Christian, Klothilde ja mademoiselle -Weichbrodt olivat kutsutut; ja viimeksimainittu piti taas seuraavana -päivänä tulikuumissa huoneissa tavanmukaisen lahja-illan. - -Puuttuivat ukot ja akat, joiden oli ollut tapana saada Mengstrassen -talossa jalkineita ja villasukkia, ja puuttui pikkupoikien laulu. -Salissa viritettiin nyt aivan yksinkertaisesti »Jouluyö, juhlayö», -jonka jälkeen Therese Weichbrodt luki joulutekstin mitä selvimmin -korostein senaattorin rouvan sijasta, josta se ei ollut varsin -mieluista. Sitten lähdettiin juhlakulussa, laulaen puoliääneen -»Joulupuu on rakennettu», huoneiden läpi suureen saliin. - -Ei ollut ollut erikoisempiin juhlavarustuksiin aihetta. Kasvot -eivät olleet erittäin loistavat eikä keskustelu erittäin vilkas. -Mistäpä olisikaan juteltu? Maailmassa ei ollut paljon hupaisia -aiheita. Muisteltiin äiti-vainajaa, puhuttiin talon myynnistä, -valoisasta asunnosta, jonka rouva Permaneder oli vuokrannut -Holstentor'in lähettyviltä eräästä sievästä talosta, josta oli -näköala »Lindenplatzille», ja siitä, millaisiksi olot olivat -muodostuvat sitten, kun Hugo Weinschenk oli jälleen pääsevä vapaalle -jalalle...välillä soitti pikku Johann flyygelillä jotakin, jonka -hän oli harjoitellut herra Pfühlin johdolla, ja säesti hiukan -virheellisesti, mutta kauniilla kosketuksella äitiään, tämän soittaessa -muuatta Mozartin sonaattia. Häntä kiitettiin ja suudeltiin, mutta -sitten hänen täytyi lähteä Ida Jungmannin seuraamana levolle, koska hän -oli vielä kalpea ja väsynyt äskeisen vatsataudin jälkeen. - -Christiankin, joka ei tuon aamiaishuoneessa sattuneen yhteentörmäyksen -jälkeen enää ollut maininnut mitään naima-aikeistaan, vaan eli edelleen -vanhassa, ei erittäin kunniakkaassa suhteessa veljeensä, oli aivan -puhumaton ja haluton leikinlaskuun. Hän teki silmät harhaillen pienen -yrityksen herättää läsnäolevissa hiukan myötätuntoa vasemmassa kyljessä -olevaa »vaivaansa» kohtaan ja lähti sitten klubiin, palatakseen vasta -illalliselle, joka oli perittyjen tapojen mukainen... »Siinä tämä -Buddenbrookien joulu-ilta oli, ja kun se päättyi, olivat he melkein -iloiset. - -Alussa vuotta seitsemänkymmentäkaksi lopetettiin konsulitarvainajan -talous. Palvelustytöt lähtivät pois, ja rouva Permaneder ylisti -Jumalaa, kun myös mamsseli Severin, joka oli viimeiseen asti mitä -sietämättömimmällä tavalla osoittanut, kuka kantoi talon avaimia, -vihdoinkin poistui anastamiensa silkkipukujen ja liinavaatteiden kera. -Sen jälkeen nähtiin Mengstrassella muuttorattaita, ja vanhan talon -tyhjentäminen alkoi. Suuri leikkauksilla koristettu arkku, kullatut -kandelaaberit ja muut tavarat, jotka olivat langenneet senaattorin -ja hänen puolisonsa osaksi, vietiin nyt Fischergrubelle, Christian -kalusti omillaan kolmen huoneen laajuisen vanhanpojanasuntonsa lähellä -klubia, ja pieni Permaneder-Weinschenkin perhekunta siirtyi valoisaan -ja huomattavan hienosti kalustettuun asuntoonsa Lindenplatzin varrelle. -Se oli kaunis pieni asunto, ja sen ovella olevaan kuparilaattaan oli -kaiverrettu siroin kirjaimin: A. Permaneder-Buddenbrook, leski. - -Mutta heti kun Mengstrassen talo oli tyhjennetty, ilmestyi paikalle -työmiesparvi, joka alkoi repiä alas takarakennusta, niin että ilma -pölisi... Talo oli nyt lopullisesti konsuli Hagenströmin hallussa. -Hän oli ostanut sen, hän näkyi pitävän sen ostoa kunnia-asianaan, -sillä hän oli viipymättä tarjonnut lisää herra Sigismund Goschin -ilmoittaessa saaneensa Bremenistä toisen tarjouksen ja alkoi nyt hoitaa -uutta omaisuuttaan sillä älykkäällä tavalla, jota jo kauan oli ihailtu -hänessä. Jo keväällä muutti hän perheineen eturakennukseen, jättäen -siellä kaiken, mikäli mahdollista, entiseen kuntoon, lukuunottamatta -eräitä aivan pieniä korjauksia ja uuden ajan vaatimia muutoksia; muun -muassa hävitettiin kaikki kilistyskellot ja koko talo varustettiin -sähkökellolaitteilla... Mutta takarakennus oli hävinnyt maan päältä, -ja sen paikalle kohosi uusi kaunis, ilmava rakennus, jonka pääty oli -Bäckergrubelle päin ja jossa oli korkeita, tilavia suojia makasiini- ja -puotitarkoituksia varten. - -Rouva Permaneder oli vannonut veljelleen Thomakselle useita kertoja, -ettei mikään mahti maailmassa saisi häntä enää edes katsahtamaan -entiseen kotiinsa päin. Mutta tämä oli mahdoton vala, hänen askeleensa -johdattivat hänet sittenkin joskus takarakennuksen nopeasti ja -edullisesti vuokrattujen puotien ja näyteikkunoiden ohi, tai sivu tuon -toisen, kunnianarvoisen suippopäädyn, jossa nyt luettiin »_Dominus -providebit_»-kirjoituksen alla konsuli Hermann Hagenströmin nimi. -Mutta silloin alkoi rouva Permaneder-Buddenbrook keskellä katua, -monien ihmisten nähden, ääneensä itkeä. Hän kohotti päänsä kuin lintu, -joka rupeaa laulamaan, painoi nenäliinan silmilleen ja päästi haikean -valitusvirren, joka samalla ilmaisi vastarintaa, ja jättäytyi kyynelten -valtaan huolimatta ohikulkijoista tai tyttärensä tyynnyttelyistä. - -Se oli yhä hänen entistä, välitöntä, virkistävää lapsenitkuaan, -joka oli pysynyt muuttumattomana kaikissa elämän myrskyissä ja -haaksirikoissa. - - - - - - -KYMMENES OSA. - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - -Usein synkkien hetkien tullessa kysyi Thomas Buddenbrook itseltään, -mikä hän vielä oli, mikä hänet vielä oikeutti pitämään itseään -yksinkertaisia, ahdassieluisia kelpo pikkuporvareita parempana. -Hänen nuoruutensa lennokas jäntevyys ja virkeä ihanteellisuus -oli mennyttä. Leikkien suoritettuun työhön ja leikittelyyn työn -kustannuksella, puoleksi leikillä asetettujen päämäärien tavoitteluun, -joille hän soi vain näennäisen arvon — ei hänellä enää ollut kyllin -kunnianhimoa; sellaisiin hilpeän epäileviin yrittelyihin ja nerokkaihin -puolinaisuuksiin tarvitaan paljon reippautta, huumoria ja hyvää tuulta. -Mutta Thomas Buddenbrook tunsi itsensä sanomattoman uupuneeksi ja -kiusaantuneeksi. - -Sen, mitä hänen saavutettavissaan oli ollut, oli hän saavuttanut, -ja hän tiesi sivuttaneensa jo aikaa sitten elämänsä huippukohdan, -jos sellaisesta yleensä, tuumi hän mielessään, saattoi puhua näin -keskinkertaisen ja vähäpätöisen elämän yhteydessä. - -Puhtaasti kaupallisiin asioihin nähden pidettiin hänen varojaan -tuntuvasti vähentyneinä ja kauppahuoneella oli laskeva maine. Siitä -huolimatta oli hän äidinperintönsä kautta, osuus Mengstrassen taloon -ja kiinteistöön luettuna mukaan, yli kuudensadantuhannen markan -omistaja. Mutta liikepääoma oli ollut entisellään jo useita vuosia -eikä se ollut kohonnut sillä saiturimaisella kaupantekotavalla, josta -senaattori oli syyttänyt itseään Pöppenraden viljakaupan aikoina, vaan -oli hänen silloin saamansa iskun kautta supistunut yhä pienemmäksi, -sekä oli nyt — aikana, jolloin joka puolella oli vireyttä ja liikettä, -jolloin kaupungin liityttyä tulliyhdistykseen pienetkin rihkamakaupat -kohosivat muutamassa vuodessa arvossapidetyiksi tukkuliikkeiksi — -lamatilassa, seisahduskohdassa, osaamatta käyttää hyväkseen ajan suomia -etuja. Ja jos kauppahuone Johann Buddenbrookin johtajalta kysyttiin -kaupan kulkua, vastasi hän raukean torjuvasti: »Ei siitä ole paljon -iloa...» Muuan valpas kilpailija, Hagenströmien läheinen ystävä, lausui -sellaisen sutkauksen, että Thomas Buddenbrook oli oikeastaan enää vain -koristeellinen ilmiö pörssissä, ja tuota sutkausta, joka tarkoitti -senaattorin huoliteltua ulkoasua, ihailtiin kaupungin porvarien -piirissä ennenkuulumattomana sanataidon näytteenä. - -Mutta samalla kuin senaattorin jatkuva menestyksellinen toiminta -kauppahuoneen kilven kohottamiseksi, jota hän ennen oli palvellut niin -suurella innolla, oli lamaantunut kärsittyjen vahinkojen ja sisäisen -uupumuksen kautta, oli hänen pyrinnöilleen kaupungin yleisissä asioissa -myös ilmestynyt ulkonainen, ylipääsemätön este. Hän oli tälläkin -alalla jo vuosia sitten saavuttanut sen, mitä saavutettavissa oli. Nyt -tuli vain pysyttää asemansa ja kunniatoimensa, uusia ei ollut enää -vallattavissa. Nyt oli vain enää nykyhetki ja arkinen todellisuus, -mutta ei tulevaisuutta, ei mitään kunnianhimoisia suunnitelmia. -Tosin hän oli osannut levittää valtansa kaupungissa laajemmaksi kuin -mitä monikaan ehkä olisi osannut, eivätkä hänen vihamiehensä voineet -kieltää, että hän oli »pormestarin oikea käsi». Mutta pormestariksi -Thomas Buddenbrook ei voinut päästä, sillä hän oli kauppias eikä -oppinut, hän ei ollut suorittanut täydellistä kimnaasikurssia, ei ollut -lakimies eikä hänellä ollut yleensäkään yliopistosivistystä. Mutta hän, -joka jo nuoruudessaan oli käyttänyt vapaahetkensä historiallisen ja -kaunokirjallisen kirjallisuuden lueskeluun, joka tunsi olevansa koko -ympäristöään korkeammalla hengen, älyn ja sisäisen sekä ulkonaisen -sivistyksen puolesta, hän ei nyt voinut voittaa harmiaan sen -johdosta, että säännönmukaisten tietojen puute esti häntä nousemasta -paikalle, joka oli ensimmäinen tuossa pienessä valtakunnassa, missä -hän oli syntynyt. »Miten tyhmät me olimme», sanoi hän ystävälleen -ja ihailijalleen Stephan Kistenmakerille — tarkoittaen sanalla »me» -vain itseään — »kun upposimme niin varhain konttoriin emmekä ensin -lopettaneet kouluamme!» Ja Stephan Kistenmaker vastasi: »Sinä olet -oikeassa!... Mutta mitä varten oikeastaan?» - -Senaattori työskenteli nykyään enimmäkseen yksin suuren mahonkisen -kirjoituspöydän ääressä yksityiskonttorissaan; ensiksikin siksi, -ettei siellä kukaan nähnyt, miten hän nojasi päänsä kättään vasten -jääden mietteisiinsä silmät ummessa, mutta vielä enemmän siksi, -että hänen oli täytynyt paeta pääkonttorinsa ikkunapaikalta sen -pöyristyttävän pikkumaisuuden tähden, jolla hänen vastapäätä istuva -liikekumppaninsa herra Friedrich Wilhelm Marcus aina uudelleen järjesti -kirjoituspöytänsä kapineita tai siveli viiksiään. - -Vanhan herra Marcuksen harkitseva perusteellisuus oli muuttunut -ajanpitkään suoranaiseksi kiihkoksi ja päähänpistoksi. Mutta se, -mikä oli tehnyt sen viime aikoina Thomas Buddenbrookille kerrassaan -sietämättömän ärsyttäväksi, oli se seikka, että hän joskus ei voinut -olla huomaamatta itsessään jotakin samantapaista. Hänessäkin, joka -ennen oli inhonnut kaikkea pikkumaisuutta, oli kehittynyt eräs laji -turhantarkkuutta, joskin toisen luontoista ja laatuista. - -Hänen sisällään oli tyhjää, eikä hän nähnyt mitään innostuttavaa -suunnitelmaa tai työtä, johon hän olisi voinut ryhtyä ilolla -ja tyydytyksellä. Mutta hänen toimintahalunsa, hänen aivojensa -kykenemättömyys lepoon, hänen aktiivisuutensa, joka aina oli ollut -pohjaltaan aivan muuta kuin hänen isiensä tasainen työhalu, ollut -jotakin teennäistä, hänen hermojensa luoma tarve, huumauskeino, -samanlainen kuin hänen pienet venäläiset savukkeensa, joita hän -poltteli työn ohessa... hänen toimintahalunsa ei ollut vähennyt. -Hän oli vähemmän kuin koskaan sen herra, se oli anastanut ylivallan -ja muuttunut piinaksi, pannen askartelemaan kaikenlaisten -vähäpätöisyyksien kimpussa. Tuhannet joutavanpäiväiset pikkuseikat, -jotka koskivat enimmäkseen hänen talonsa hoitoa ja hänen vaatetustaan, -joita hän koetti häätää luotaan ja joista hänen päänsä ei jaksanut -päästä selvyyteen siksi, että hän kulutti niihin liian paljon aikaa ja -ajatusta, kiusasivat häntä lakkaamatta. - -Se, mitä kaupungilla sanottiin hänen »turhamaisuudekseen», oli -lisääntynyt tavalla, jota hän jo kauan oli itsekin hävennyt, hänen -pystymättä sittenkään luopumaan noista vähitellen omaksumistaan -tottumuksista. Siitä hetkestä alkaen, jolloin hän eräänä aamuna -oli ilmestynyt sekavassa, joskaan ei levottomassa unessa vietetyn -yön jälkeen yönuttuunsa puettuna alas pukeutumishuoneeseen, jossa -herra Wenzel, vanha parturi häntä odotti — kello oli yhdeksän, -tavallisesti nousi hän paljon aikaisemmin — tarvitsi hän runsaasti -puolitoista tuntia pukeutumiseensa ennenkuin tunsi olevansa valmis ja -kyllin tarmokas alkamaan päivän toimet, lähtien aluksi ensimmäiseen -kerrokseen teelle. Hänen ulkoasunsa oli niin huoliteltu ja hänen -pukeutumisjärjestyksensä niin ankarasti säännönmukainen — alkaen -kylpyhuoneessa otetusta kylmästä suihkusta siihen hetkeen, jolloin -viimeinen pölyhiukkanen oli poistettu takista ja viiksenpäät viimeisen -kerran olivat kulkeneet polttoraudan läpi — että tuo alituinen eri -yksityiskohtien muuttumaton kertautuminen oli saattaa hänet epätoivoon. -Mutta sittenkään hän ei olisi voinut lähteä kabinetista tietäen -jättäneensä jotakin tekemättä tai suorittaneensa yhdenkään seikan -hutiloiden, pelosta, että hän silloin kadottaisi tuon raikkauden, -rauhan ja puhtauden tunteen, joka kuitenkin jo ensimmäisen tunnin -jälkeen oli poissa ja vaati uudistusta. - -Hän säästi kaikessa, missä suinkin saattoi säästää joutumatta juorujen -alaiseksi — paitsi puvuissaan, jotka hän valmistutti Hampurin -parhaimmalla räätälillä ja joiden hankkimisessa ja kunnossapidossa -hän ei säälinyt rahojaan. Ovi, joka näytti vievän toiseen huoneeseen, -johtikin tilavaan komeroon, joka oli muurattu pukeutumishuoneen -seinään; siinä riippui pitkissä riveissä, puisten kannattimien päällä -kävelytakkeja, smokingeja, pitkiätakkeja, hännystakkeja kaikkien -vuodenaikojen ja kaikkien seuraelämän tilaisuuksien varalle kun taas -housut olivat järjestetyt huolellisesti käännettyinä tuoleille. -Mutta piirongissa, jonka päällä oli valtava peili ja lukematon määrä -kampoja, harjoja ja hius- ja ihonhoitolaitteita, oli monipuolinen -alusvaatevarasto, jota alati muutettiin, pestiin, käytettiin ja -uudistettiin... - -Tässä huoneessa hän ei viettänyt ainoastaan aamuisin pitkiä aikoja, -vaan myös jokaisen päivälliskutsun, jokaisen senaatin istunnon, -jokaisen julkisen kokouksen edellä, sanalla sanoen aina ennen kun -tuli liikkua ihmisten parissa, jopa ennen jokapäiväistä päivällistä -kotona, jossa paitsi häntä itseään olivat läsnä vain hänen rouvansa, -pikku Johann ja Ida Jungmann. Ja hänen astuessaan ulos kadulle tuotti -puhtaiden alusvaatteiden tuntu, hänen pukunsa moitteeton ja hienostunut -kuosikkuus, hänen huolellisesti pestyt kasvonsa, hajuvesin hoidetut -viikset ja suuveden kylmänpistelevä maku hänelle saman tyydytyksen ja -valmiuden tunteen kuin näyttelijälle, joka, täydennettyään naamionsa -yksityiskohtia myöten, astuu katselijoiden eteen... Todellakin! Thomas -Buddenbrookin elämä ei enää ollut muuta kuin näyttelijän elämää, mutta -sellaisen näyttelijän, jonka koko elämä pienimpiä, jokapäiväisimpiä -piirteitään myöten on lakkaamatonta luomistyötä, luomistyötä, joka, -muutamia harvoja lyhyitä yksinolon ja levon hetkiä lukuunottamatta, -vaatii ja kuluttaa kaikki voimat... Täydellinen vilpittömän, hehkuvan -innostuksen puute, joka esti hänen mieltään syttymästä, hänen -sisimpänsä köyhtyminen ja autioituminen — niin voimakas autiuden tunne, -että se melkein taukoamatta painosti häntä kuin epämääräinen kalvava -suru, johon kuitenkin liittyi sitkeä sisäinen tahto ja velvoituksen -tuntemus täyttää arvokkaasti oma edustava paikkansa, salata kaikin -keinoin sisäinen rappiotilansa ja säilyttää »muoto», — oli tehnyt hänen -elämänsä siksi, oli aiheuttanut teennäisesti, tieten, pakoitetusti sen, -että jokainen sana, jokainen liike, jokainen pieninkin ele ihmisten -parissa oli muuttunut rasittavaksi ja kuluttavaksi näyttelemiseksi. - -Hänessä ilmeni tämän yhteydessä ominaisuuksia, outoja tarpeita, -jotka hän itse havaitsi ihmetyksen ja vastenmielisyyden tuntein. -Päinvastoin kuin ihmiset, jotka eivät tahdo näytellä mitään osaa, -vaan istuvat mieluummin huomaamatta ja syrjässä toisten katseilta -jossakin nurkassa huomioitaan tehden, nauttien siitä, että tuntevat -olevansa varjossa, ei hän pitänyt siitä, että tunsi päivänvalon -tulevan selästäpäin, että tunsi olevansa varjossa ja näki toiset -täydessä valossa. Hän tahtoi katsoa häikäisevää valoa kohden, nähdä -edessään pelkkänä tummana joukkona ihmiset, yleisönsä, johon hänen -tuli vaikuttaa rakastettavana seuramiehenä tai virkeänä kauppiaana ja -edustavana kauppahuoneen johtajana tai julkisena puhujana... vain tämä -soi hänelle sen varmuuden ja eristymisen tunteen, tuon sielullisen -luomisen sokean huumauksen, jolla hän niitti voittonsa. Niin, juuri tuo -huumauksentapainen toiminnan tila se oli, joka vähitellen oli muuttunut -hänelle siedettävimmäksi. Kun hän seisoi viinilasi kädessä pöydän -ääressä pitäen rakastettavien ilmeiden, miellyttävien kädenliikkeiden -ja onnistuneiden sanakäänteiden höystämää maljapuhetta, joka herätti -mieltymystä ja hyväksyvää hilpeyttä, saattoi hän kalpeudestaan -huolimatta näyttää entiseltä Thomas Buddenbrookilta; hänen oli paljon -vaikeampi keskittää itseensä läsnäolijoiden mielenkiinto hiljaa ja -toimettomana istuessaan. Silloin valtasi hänet väsymys ja kyllästymys, -hänen katseensa synkkeni, hän menetti vallan kasvonlihastensa yli ja -hänen ryhtinsä herpaantui. Silloin liikkui hänessä yksi ainoa toivomus: -saada vaipua tuon umpean epätoivon valtaan, livahtaa kotiin ja painaa -päänsä viileälle tyynylle. - - * * * * * - -Rouva Permaneder oli ollut yksin illallisella Fisehergruben varrella, -sillä hänen tyttärensä, joka myös oli saanut kutsun, oli käynyt -päivällä vankilassa katsomassa puolisoaan ja tunsi nyt itsensä -väsyneeksi ja pahoinvoivaksi, kuten tavallisesti noiden käyntien -jälkeen. - -Antonie-rouva oli pöydässä puhunut Hugo Weinschenkistä, jonka -mielentila kuului olevan mitä lamaantunein, ja sitten oli pohdittu -kysymystä, milloin voitaisiin menestyksen toivossa kääntyä -senaatin puoleen armonanomuksella. Nuo kolme sukulaista olivat nyt -sijoittautuneet arkihuoneeseen suuren kaasulampun alla olevan pyöreän -keskipöydän ympärille. Gerda Buddenbrook istui kälvään vastapäätä, ja -molemmilla oli käsityö edessään. Senaattorin rouva oli taivuttanut -kauniit valkoiset kasvonsa silkkineuleen yli, ja hänen upea tukkansa -näytti hehkuvan tummasti lampun valossa. Rouva Permaneder, joka oli -asettanut silmälasit aivan vinoon nenälleen, niin että ne nyt eivät -ollenkaan täyttäneet tarkoitustaan, kiinnitti huolellisin sormin isoa, -heleänpunaista atlasnauharuusuketta pikkiriikkiseen keltaiseen vasuun. -Siitä tuli syntymäpäivälahja jollekin tuttavalle. Ja senaattori istui -syrjin pöytään leveässä patjatuolissa, jossa oli kalteva selkänoja, -lukien polvi toisen yli heitettynä sanomalehteä ja vetäen silloin -tällöin haiun venäläisestä savukkeestaan, jonka hän sitten puhalsi -viiksiensä läpi sinertävänä juovana... - -Oli lämmin kesäinen sunnuntai-iltapäivä. Korkea ikkuna oli auki, ja -siitä virtasi sisään leuto, hiukan kostea ilma. Pöydästä saattoi nähdä -kadun vastapäisten harmaiden päätyjen yläpuolella hitaasti vaeltavat -pilvet ja niiden välissä tuikahtelevat tähdet. Iversenin pienessä -kukkakaupassa oli vielä valoa. Ylempää kadulta kuului hanurinsoittoa, -jossa vähän väliä oli vääriä sointuja; soittaja oli nähtävästi joku -ajuri Dankwartin rengeistä. Joskus kuului ulkoa melua; merimiesparvi -kulki ohi laulaen, tupakoiden, kaulakkain, tullen jostakin -epäilyttävästä satamakapakasta ja ollen nyt juhlimis-innossaan matkalla -vielä epäilyttävämpään. Heidän raa'at äänensä ja keinuvat askeleensa -kaikuivat sitten jostakin sivukadulta. - -Senaattori laski sanomalehden kädestään pöydälle, työnsi silmälasit -liivintaskuunsa ja pyyhki kädellä otsaansa ja silmiään. - -»Kyllä on mitätön lehti nämä 'Kaupungin Sanomat'»! lausui hän. -»Minä muistan aina sitä lukiessani mitä isoisä sanoi mauttomista ja -vetisistä ruuista: Se maistuit siltä kuin jos riiputtaisi kieltään ulos -ikkunasta... Kolmessa ikävässä minuutissa se on luettu. Siinä ei ole -kerrassaan mitään...» - -»Niin, sen voit huoleti toistaa, Tom!» lausui rouva Permaneder antaen -työnsä vaipua ja katsoen silmälasien ohi veljeensä.... »Mitäpä siinä -olisi? Minä sanoin jo silloin, kun vielä olin nuori tyhmeliini, että -nämä 'Kaupungin Sanomat' ovat vaivainen tekele. Luenhan minäkin niitä, -tietysti, koska ei ole käsillä muuta... Mutta tukkukauppias konsuli sen -ja sen hopeahäät eivät minun mielestäni ole kovin mullistava seikka. -Pitäisi lukea muita lehtiä, esimerkiksi Königsberger Hartungsche -Zeitungia tai Rheinische Zeitungia. Silloin...» - -Hän keskeytti puheensa. Hän oli ottanut käteensä lehden, oli vielä -kerran levittänyt sen auki ja antamat katseensa liukua halveksuen sen -sivujen yli. Mutta sitten hänen katseensa pysähtyi erääseen kohtaan, -pieneen viisiriviseen uutiseen... Hän jäi mykäksi, korjasi lasejaan -toisella kädellä, luki huulien hitaasti avautuessa uutisen loppuun ja -päästi sitten kaksi kauhunhuutoa, painaen molemmat kämmenensä poskiaan -vasten ja pitäen kyynärpäitään loitolla itsestään. - -»Mahdotonta... Mahdotonta!... Eihän nyt ihmettä... Gerda, Tom... Miten -sinä saatoit sivuuttaa sen!... Sehän on kauheata... Armgard-parka! Se -oli siis hänen osansa...» - -Gerda oli kohottanut päänsä työstään, ja Thomas katsoi säikähtyneenä -sisareensa. Ja ankaran järkytyksen vallassa, korostaen värisevällä -kurkkuäänellä jokaisen sanan, luki rouva Permaneder äänekkäästi tuon -Rostockista tulleen uutisen, jossa kerrottiin, että ritaritilan -omistaja Ralf von Maiboom oli viime yönä päättänyt päivänsä -revolverilla työhuoneessaan kartanossaan Pöppenradessa. »Taloudelliset -huolet lienevät aiheuttaneet tämän epätoivoisen teon. Herra von Maiboom -jätti jälkeensä vaimon ja kolme lasta.» Sitten hän oli vaiti ja päästi -lehden vaipumaan syliinsä, nojautui tuolin selkään ja katsoi ääneti, -ymmällä, valittavin silmin veljeensä ja kälyynsä. - -Thomas Buddenbrook oli jo hänen lukiessaan kääntynyt poispäin ja -tuijotti nyt hänen ohitseen oviverhojen läpi pimeään salonkiin. - -»Revolverilla?» kysyi hän pari minuuttia kestäneen täydellisen -hiljaisuuden jälkeen. — Ja sitten hän sanoi uuden äänettömyyden jälkeen -hiljaa, verkalleen ja pilkallisesti: »Niinhän sellaiset ritarisherrat!» - -Sitten hän vaipui jälleen mietteisiinsä. Nopeus, jolla hän kiersi -viiksiensä päitä sormiensa välissä oli omituisessa ristiriidassa -silmien samean, jäykän ja tuijottavan katseen kanssa. - -Hän ei kuunnellut sisarensa valituspuheita ja tämän esittämiä arveluita -ystävänsä Armgardin vastaisen elämän suhteen eikä myöskään huomannut, -että Gerda päätään kääntämättä tutkivasti katsoi häneen lähekkäin -olevilla ruskeilla silmillään, joiden nurkissa oli sinertäviä varjoja. - - - - -TOINEN LUKU. - - -Thomas Buddenbrook ei voinut katsoa pikku Johannin tulevaisuuteen -samoin raukein, toivottomin silmin, joilla hän odotti oman elämänsä -loppupuolta. Häntä esti siitä hänen sukuvaistonsa, tuo peritty ja -kasvatuksen kautta voimistunut, sekä taapäin että tulevaisuuteen -kääntynyt harras mielenkiinto sukunsa historiaa kohtaan; ja se -hellivä ja utelias odotus, jolla hänen ystävänsä ja tuttavansa, hänen -sisarensa, jopa Breitestrassen naisetkin seurasivat pojan kehitystä, -vaikutti myös hänen ajatuksiinsa. Hän ajatteli tyydytyksellä, että -vaikka hänen oma olemuksensa olisi ollut kuinkakin rikkirevitty ja -toivoton, kykeni hän sittenkin aina toivomaan pienelle perilliselleen -tulevaisuutta, joka oli oleva täynnä käytännöllistä työtä, menestystä, -ansiota, valtaa, rikkautta ja kunniaa... tämä ainoa asia sai -hänen kylmenneen ja teennäisen elämänsä lämpenemään ja täyttymään -vilpittömällä huolella, pelolla ja toivolla. - -Rohkenikohan hän vielä toivoa vanhojen aikojen uudistumista. Hannon -isoisän isän aikojen? Oliko se niin mahdotonta? Hän oli tuntenut -musiikin vihollisekseen; mutta oliko sillä todellisuudessa niin suuri -merkitys? Joskin pojan taipumus soittaa vapaasti, ilman nuotteja, -osoitti tavallista suurempaa lahjakkuutta, ei hän säännöllisen -opetuksen alalla ollut edistynyt sanottavan pitkälle herra Pfühlin -johdolla. Musiikki oli epäilemättä hänen äitinsä vaikutusta, eikä -ollut ihme, että se lapsuusvuosina oli voimakkaampi muita. Mutta -nyt alkoi olla käsissä se aika, jolloin isälläkin on tilaisuus -vaikuttaa poikaansa, vetää hänet puolelleen ja tasoittaa miehekkäällä -vastavoimalla aikaisempia naisellisia vaikutelmia. - -Hanno, joka nyt oli yhdentoista vuoden vanha, oli pääsiäisenä, -samoin kuin hänen ystävänsä pikku kreivi Mölln, hädintuskin päässyt -neljännelle luokalle, suoritettuaan kahdet jälkikokeet, toiset -laskennossa, toiset maantieteessä. Oli päätetty asia, että hänen tuli -joutua realiosastolle, sillä oli itsestään selvää, että hänestä piti -tulla kauppias ja vastedes kauppahuoneen johtaja; ja isänsä kysyessä, -oliko hänellä halua tulevalle alalleen, vastasi hän myöntäen... tosin -arasti ja yksikantaan, lisäämättä siihen sen enempää. Senaattori koetti -herättää hänessä suurempaa intoa pitemmälle johtavilla kysymyksillä — -mutta enimmäkseen turhaan. - -Jos senaattorilla olisi ollut kaksi poikaa, olisi hän epäilemättä -antanut nuoremman käydä kimnaasipuolta ja ruveta lukumieheksi. -Mutta kauppahuone tarvitsi perillistä; ja sitäpaitsi luuli hän -tekevänsä pojalle hyväntyön, kun säästi hänet turhalta kreikan -pänttäämiseltä. Hän oli sitä mieltä, että realilinja oli helpompi -ja että Hanno hitaaksi osoittautuneine käsityksineen, uneksivine -tarkkaamattomuuksineen ja heikkoine ruumiinvoimineen, jotka usein -pakoittivat hänen olemaan poissa koulusta, pääsisi edistymään sillä -pikemmin ja helpommin. Jos pikku Johann Buddenbrookin kerran oli -kyettävä saamaan aikaan se, mihin hän oli kutsuttu ja mitä hänen -omaisensa häneltä odottivat, täytyi ennen kaikkea ottaa huomioon hänen -heikonlainen ruumiinrakenteensa ja vahvistaa sitä järjestelmällisin -karkaisevin keinoin... - -Ruskeine tukkineen, joka nykyään oli sivujakauksella ja harjattu vinoon -ylös valkoiselta otsalta, mutta joka sittenkin tahtoi varastautua -pehmeinä kiharoina alas ohimoille, pitkine ruskeine ripsineen -ja kullanruskeine silmineen oli Johann Buddenbrook kulkiessaan -koulun pihalla ja kadulla kööpenhaminalaisesta merimiespuvustaan -huolimatta sittenkin hiukan vieras ilmiö vaaleatukkaisten ja -raudanharmaasilmäisten skandinaavilaistyyppisten tovereittensa -joukossa. Hän oli viime aikoina kasvanut huomattavasti, mutta hänen -mustiin sukkiin puetut säärensä ja tummansinisistä puhvihihoista -esiinpistävät kätensä olivat hennot ja pehmeät kuin tytön, ja hänen -silmiensä nurkissa oli yhä entiset sinertävät varjot, samanlaiset kuin -hänen äidillään, — noiden silmien, joiden ilme varsinkin hänen sivulta -katsoessaan oli sanomattoman arka ja poisvetäytyvä. Ja hänen suunsa -pysyi yhä edelleen alakuloisen tiukasti suljettuna tai oli se hiukan -vinossa Hannon kaivertaessa kielensä kärjellä jotakin hammasta, jota -hän epäili; ja hän oli silloin kummasti palelevan näköinen... - -Kuten tohtori Langhals sanoi, joka nyt oli ottanut haltuunsa vanhan -tohtori Grabowin koko toiminta-alueen, oli Hannon epätyydyttävällä -terveydentilalla ja hänen kalpeudellaan oma ikävä syynsä, nimittäin se, -että lapsen ruumiissa ei ollut tarpeeksi punaisia verisoluja. Mutta -tuon puutteen poistamiseksi oli olemassa erinomainen lääke, oivallinen -lääke, jota tohtori Langhals määräsi hänen nautittavakseen rajattomat -määrät. Se oli kalaöljy, hyvä, keltainen, paksu kalanmaksaöljy, jota -tuli ottaa kahdesti päivässä porsliinilusikasta. Ja Ida Jungmann -huolehti senaattorin tiukan käskyn perusteella hellällä ankaruudella -siitä, että se tapahtui säännöllisesti. Alussa oksensi Hanno joka -lusikallisen jälkeen eikä hänen vatsansa näyttänyt voivan sulattaa -kalanmaksaöljyä; mutta vähitellen tottui hän siihen, ja kun heti sen -jälkeen pureksi suussaan henkeä pidättäen hapanleipäpalasta, poisti se -vähän tuota inhoittavaa makua. - -Kaikki Hannon terveydelliset haitat olivat ainoastaan tuon -punaisten verisolujen puutteen ilmiöitä, sanoi tohtori Langhals -katsellen kynsiään. Mutta noitakin ilmiöitä täytyi alkaa vastustaa -säälimättömästi. Hampaiden hoitamista, täyttämistä ja milloin -tarvis oli, poistamista varten asui herra Brecht Josephuksineen -Mühlstrassen varrella; ja ruuansulatuksen kurissapitämiseksi oli -olemassa risiiniöljy, hyvä, paksu, kiiltävä, hopeanvärinen risiiniöljy, -joka otettuna ruokalusikasta luikahti alas kurkusta kuin niljainen -salamanteri ja jonka haju ja maku tuntui kolme päivää jälkeenpäin -vaikka olisi tehnyt mitä... Oi, miksi tuon kaiken piti olla niin -sietämättömän vastenmielistä? Yhden ainoan kerran, kun Hanno oli -maannut oikein sairaana ja hänen sydämensä oli ruvennut reistaamaan, -oli tohtori Langhals määrännyt hiukan hermostuneesti erästä lääkettä, -joka oli tuottanut iloa pikku Johannille ja tehnyt sanomattoman hyvää: -hän oli määrännyt arsenikkipillereitä. Hanno kysyi niitä myöhemmin -usein, hänessä oli herännyt melkein hellä kaipaus noihin pieniin, -imeliin onneatuottaviin pillereihin. Mutta niitä ei annettu hänelle -enää. - -Kalaöljy ja risiiniöljy olivat kaksi hyvää asiaa, mutta tohtori -Langhals oli siinä asiassa aivan yhtä mieltä senaattorin kanssa, -etteivät ne yksin riittäneet tekemään pikku Johannista elämänkelpoista, -karaistunutta miestä, ellei tämä itse tehnyt kaikkea voitavaansa sen -lisäksi. Sitä varten olivat olemassa esimerkiksi voimistelunopettaja -herra Fritschen johtamat voimistelunäytökset, joita kesäiseen -vuodenaikaan pidettiin joka viikko kaupungin ulkopuolella -»Burgfeldillä» ja joissa nouseva miehinen nuoriso sai koetella ja -näyttää voimiaan, rohkeuttaan, näppäryyttään ja kylmäverisyyttään. -Mutta isänsä suuttumukseksi Hanno osoitti vain vastahakoisuutta, -äänetöntä, hillittyä, melkein ylpeää vastahakoisuutta noita -terveellisiä ajanvietetilaisuuksia kohtaan... Miksi hänellä ei ollut -vähääkään kosketuskohtia luokka- ja ikätovereihinsa, joiden parissa -hän myöhemmin joutui elämään ja toimimaan? Miksi hän kyhni aina vaan -tuon pienen, huonostipestyn Kain kanssa, joka tosin oli hyvä lapsi, -mutta jonkun verran hämäräperäinen olento, eikä mikään tulevaisuudessa -etua tuottava ystävä? Jollakin muotoa täytyy pojan jo alusta alkaen -koettaa voittaa itselleen sen ympäristön luottamus ja kunnioitus, joka -varttuu hänen kerallaan ja jonka arvioinnista hän on riippuvainen -koko vastaisen elämänsä ajan. Olivathan hänen tovereitaan konsuli -Hagenströmin molemmat pojat, nelitoista- ja kaksitoistavuotiset -paksut, voimakkaat ja vallattomat vekarat, oikeat jymymiehet, jotka -suorittivat ympäristön metsiköissä ohjesääntöisiä nyrkkitaisteluita, -jotka olivat koulun parhaita voimistelijoita, uivat kuin hylkeet, -polttivat sikareita ja olivat valmiit vaikka mihin ilkitöihin. Heitä -pelättiin, rakastettiin ja kunnioitettiin. Heidän serkkunsa, virallisen -syyttäjän tohtori Moritz Hagenströmin pojat, joilla oli heikommat -voimat ja sävyisemmät tavat, olivat taas mallioppilaita luvuissa, -kunnianhimoisia, hartaita, hiljaisia kirjatoukkia, hievahtamattoman -tarkkaavaisia, yhden ainoan toivon elähdyttämiä: saada istua aina -priimuksena luokalla ja kantaa kotiin parhaimmat arvosanat. He -saavuttivat päämääränsä ja heidän tuhmemmat ja laiskemmat toverinsa -kunnioittivat heitä. Mitähän nuo toverit arvelivat Hannosta, joka oli -korkeintaan hyvin keskinkertainen oppilas ja päällepäätteeksi nahjus, -joka väisti arasti kaikkea, missä tarvittiin jonkun verran voimaa, -rohkeutta, näppäryyttä ja tarmoa? Ja kun senaattori Buddenbrook -matkalla pukeutumishuoneeseensa kulki toisen kerroksen »korokkeen» ohi, -kuuli hän keskimmäisestä yläkerran huoneesta, joka nyt oli Hannolla -pojan tultua liian isoksi nukkumaan Ida Jungmannin kanssa, — harmonion -soittoa tai Kain salaperäisen äänen tämän kertoessa satujaan... - -Mitä Kaihin tulee, vältti hän voimistelunäytöksiä siksi, että hän -inhosi niissä vallitsevaa ja vaadittavaa kuria ja säännöllistä -järjestystä. »Ei, Hanno!» sanoi hän, »en minä mene sinne. Menetkö sinä? -Lempo soikoon... Kaikki se, mikä niissä voisi olla hauskaa, ei ole -muista minkään arvoista.» Tuollaiset sutkaukset kuin »lempo soikoon» -oli hän perinyt isältään. Mutta Hanno vastasi: »Jos herra Fritsche -kerrankaan haisisi muulle kuin hielle ja oluelle, saattaisi asiaa -ajatella... Kerro sinä vaan eteenpäin, Kai. Se, mitä sinä kerroit -suosta hakemastasi sormuksesta, ei ole vielä läheskään lopussa...» -»Hyvä on», sanoi Kai. »Mutta kun minä annan merkin, täytyy sinun -soittaa». Ja Kai kertoi eteenpäin. - -Kertomansa mukaan oli hän joku aika sitten eräänä tukehduttavan -kuumana yönä vaeltanut vieraassa, tuntemattomassa seudussa ja luisunut -alas liukasta, äärettömän jyrkkää rinnettä, jonka juurelta hän oli -löytänyt virvatulten kalpeassa häilyvässä valossa mustan suolammikon, -jonka pinnalle kaiken aikaa kohoili pulahtelevia, hopeankirkkaita -kuplia. Mutta yksi niistä, lähellä rantaa oleva, joka kohosi yhä -uudelleen samasta paikasta, oli särkyessään aivan sormuksen muotoinen, -ja se hänen viimein, monien vaivaloisten ja vaarallisten yritysten -jälkeen, oli onnistunut siepata; eikä se hajonnut enää, vaan oli -pysynyt sileänä, lujana sormuksena, jonka hän oli painanut sormeensa. -Mutta tuolla sormuksella oli, kuten hän oli arvannutkin, harvinaisia -ominaisuuksia, ja hän oli sen avulla päässyt kiipeämään takaisin tuon -liukkaan rinteen reunaa ja oli löytänyt vähän matkan päästä punertavan -usvan keskeltä hirveän tarkasti vartioidun linnan, johon hän oli -tunkeutunut ja jossa hän taaskin sormuksen avulla oli suorittanut -mitä ansiokkaimpia lumouksestapäästämis- ja vapauttamistekoja... -Salaperäisimmissä kohdissa säesti Hanno häntä harmoniolla soittaen -suloisia sointujaksoja... Toisinaan he myös esittivät näitä kertomuksia -nukketeatterin avulla, elleivät ylipääsemättömät näyttämölliset esteet -tehneet sitä mahdottomaksi... Mutta »voimistelunäytöksiin» meni Hanno -vain isänsä nimenomaisesta, vastaansanomattomasta käskystä, ja silloin -häntä seurasi pikku Kai. - -Samaa vastahakoisuutta hän osoitti luistelua ja kesäistä uintia kohtaan -herra Asmussenin puisessa uima-altaassa, joen rannalla... »Uiminen -tekee hyvää!» oli tohtori Langhals sanonut. Ja senaattori oli aivan -samaa mieltä. Mutta se, mikä sai Hannon pysymään poissa niin usein -kuin suinkin kävi päinsä sekä uintitilaisuuksista että luistinradalta -ja ennen kaikkea »voimistelunäytöksistä», oli se seikka, että konsuli -Hagenströmin molemmat pojat, jotka ottivat menestyksellisesti -osaa kaikkiin noihin taidonnäytteisiin, olivat huomanneet Hannon -vastahakoisuuden ja kiusasivat ja nöyryyttivät nyt tätä kaikin tavoin -voimillaan ja kyvyllään, vaikka he asuivat hänen isoäitinsä talossa. He -nipistelivät ja pilkkasivat häntä 'voimistelunäytöksissä', kaatoivat -hänet hankeen luistinradalla, syöksyivät häntä vastaan uima-altaassa -uhkaavasti pyrskien... Hanno ei koettanut paeta, eikä siitä olisi juuri -apua ollutkaan. Hän seisoi missä seisoi tyttömäisine käsivarsilleen, -vatsaa myöten sameassa vedessä, jonka pinnalla siellä täällä uiskenteli -vihreitä kasveja, ja katsoi syrjäkarein, kulmakarvat rypyssä ja -huulet vinossa kun pojat lähestyivät häntä pitkin roiskuvin askelin, -varmana saaliistaan. Heillä oli jänteet käsissään, noilla Hagenströmin -veitikoilla, ja niillä he nyt tarttuivat häneen, työnsivät hänet veden -alle ja pitelivät häntä siellä sangen kauan, niin että hän ilmoille -päästyään sai niellä aikamoiset määrät sekaantunutta vettä ja tapailla -kauan henkeä, käännellen itseään puolelta toiselle... Yhden ainoan -kerran heitä kohtasi kosto. Juuri kun nuo molemmat Hagenströmit -näet kerran taas pitelivät häntä veden alla, päästi toinen heistä -äkkiä raivon ja tuskan huudon nostaen toista säärtään, josta tippui -suuria veripisaroita. Hänen vierestään ilmestyi näkyviin kreivi -Kai Mölln, joka jollakin käsittämättömällä tavalla oli hankkinut -itselleen pääsylippurahat, sukeltanut huomaamatta paikalle ja purrut -nuorta Hagenströmiä kaikin voimin jalkaan kuin pieni raivoisa koira. -Hänen siniset silmänsä salamoivat punaisenruskean tukan alta, joka -oli liimautunut otsalle... Pieni kreivi parka sai kärsiä tekonsa -tähden ja nousi viimein tuntuvasti mukiloituna uima-altaasta. Mutta -konsuli Hagenstxömin väkevä poika ontui sentään arveluttavasti kotiin -mennessään... - -Vahvistavat lääkkeet ja monipuolinen ruumiillinen liikunto — siinä -senaattori Buddenbrookin isällisen huolenpidon sanelema ohje. Mutta -yhtä pontevasti koetti hän vaikuttaa poikaansa henkisesti ja herättää -hänessä käytännöllisen elämän alalta lainaamillaan vilkkailla -esimerkeillä harrastusta siihen, koska se oli oleva hänen alansa. - -Hän alkoi johdatella poikaansa vähitellen tämän tulevaan -toimintapiiriin, otti hänet mukanaan kierroksilleen satamaan, -antaen pojan kuunnella sivusta, kun hän puhui lossausmiesten kanssa -tanskan ja alasaksan sekoitusta, — vei hänet pieniin pimeisiin -varastomakasiineihin, joissa hän neuvotteli päällysmiesten kanssa -tai jakeli määräyksiään miehille, jotka hilasivat viljasäkkejä -korjuuseen pitkäveteisesti huudellen... Thomas Buddenbrookista oli -tämä osa maailmaa, tämä sataman kolkka laivoineen, vajoineen ja -viljavarastoineen, joissa haisi voille, kaloille, vedelle, tervalle ja -öljytylle raudalle, ollut pienestä asti mitä mieluisin ja jännittävin -olopaikka. Ja kun ei poika itsestään osoittanut samaa iloa ja -osanottoa, täytyi hänen koettaa herättää sitä... Mitkä olivatkaan taas -ne laivat nimeltään, jotka kulkivat Kööpenhaminan väliä? Najaden... -Halmstadt... Friederike Oeverdieck... »Hyvä kun muistat nekin, se on jo -jotakin. Ja pian sinä opit tuntemaan toisetkin... Ja noilla miehillä, -jotka hilaavat säkkejä tuolla kauempana, on monella sama nimi kuin -sinulla, hyvä ystävä, sillä he ovat saaneet nimensä sinun isoisäsi -mukaan. Ja heidän lapsillaan on monella minun nimeni... ja myöskin -äidin nimi... He saavat siitä hyvästä joka vuosi pienen lahjan... Kas -niin. Ja nyt me menemme tämän varastohuoneen ohi sanomatta mitään; se -on erään kilpailijan oma...» - -Toisen kerran hän kysäisi: »Tuletko mukaan, Hanno? Eräs uusi laiva, -joka kuuluu meidän varustamoomme, lasketaan tänään teloilta. Minä -kastan sen. ... Haluatko sinä nähdä?» - -Ja Hanno ilmoitti haluavansa. Hän lähti mukaan ja kuunteli isänsä -kastamispuhetta, näki miten tämä rikkoi samppanjapullon sen keulaan -ja katsoi oudoksuvin silmin, miten laiva luisui vihreällä saippualla -hierottua loivaa pintaa myöten alas, sujahtaen kuohahtavaan veteen... - -Muutamina vuodenpäivinä, kuten palmusunnuntaina, jolloin yleinen -rippikoululasten ripillepäästäminen tapahtui, tai uudenvuodenpäivänä, -lähti senaattori Buddenbrook vaunuilla onnentoivotuskierrokselle -muutamiin taloihin, joissa velvollisuus vaati häntä käymään; ja -koska hänen puolisonsa tällaisissa tapauksissa enimmäkseen puolusti -poisjäämistään päänkivistyksellä ja hermostuksella, pyysi hän Hannoa -mukaan. Ja Hanno lähtikin mielellään. Hän nousi isänsä viereen -vaunuihin ja istui ääneti hänen rinnallaan vastaanottohuoneissa, -tarkaten hiljaisin silmin isän kepeätä, varmaa ja omalaatuista, -huolellisesti punnittua esiintymistä. Hän näki, miten isä erään -everstiluutnantin, piiripäällikkö von Rinnlingenin luona, joka -lähtiessä lausui ilonsa vierailun johdosta, vastasi kohteliaisuuteen -laskemalla rakastettavaa pelästystä ilmaisten kätensä isännän -olkapäälle; miten hän toisessa paikassa otti samanlaisen huomautuksen -vastaan tyynen vakavasti ja miten hän kolmannessa torjui sen luotaan -ivallisen liioitellulla vastakohteliaisuudella... Tämä tapahtui -kaikki sana- ja muotovalmiudella, jonka hän kernaasti asetti poikansa -ihailtavaksi ja jonka hän toivoi olevan tälle opiksi. - -Mutta pikku Johann näki enemmän kuin hänen tuli nähdä, nuo arat, -kullanruskeat, sinertävien varjojen ympäröimät silmät olivat -liian tarkkanäköiset. Hän ei nähnyt ainoastaan isänsä varmaa -rakastettavuutta, jolla tämä voitti kaikkien suosion, hän näki myös — -näki sen harvinaisella, kiduttavalla selvänäköisyydellä — miten tuo -kaikki oli vaikeata hallita, miten hänen isänsä jokaisen uuden paikan -jälkeen kävi yhä harvapuheisemmaksi ja kalpeammaksi, nojaten suljetuin -silmin, joiden luomet olivat alkaneet punertaa, vaununnurkkaan. Ja -kauhu sydämessä näki hän, miten noille kasvoille seuraavan talon -kynnyksellä levisi aivan kuin naamio ja miten tuon väsyneen ruumiin -liikkeet äkkiä norjistuivat. Esiintyminen, puhuminen, käyttäytyminen, -toimiminen ihmisten keskellä ei pikku Johannin käsityksessä -muodostunut miksikään luonnolliseksi, yksinkertaiseksi ja puolittain -itsetiedottomaksi yhteisten käytännöllisten harrastusten edustamiseksi -ja vahvistamiseksi yhteisiä kilpailijoita vastaan, vaan eräänlaiseksi -itsetarkoitukseksi, tietoiseksi ja teennäiseksi rasitukseksi, jossa -vaadittiin vilpittömän, yksinkertaisen tunteen asemesta peloittavan -vaikeata ryhdin ja selkärangan taituruutta. Ja ajatellessaan, että -häntäkin vaadittaisiin kerran esiintymään julkisissa kokouksissa, -puhumaan ja liikkumaan kaikkien nähden, sulki Hanno silmänsä pelokkaan -kauhun vallassa... - -Tuo ei ollut se vaikutus, jota Thomas Buddenbrook oli toivonut -esiintymisestään! Hänen tarkoituksensa oli herättää pojassa reipasta, -kursailematonta ja yksinkertaista käytännöllistä mieltä — sitä hän -tarkoitti, eikä mikään muuta. - -»Sinä näyt pitävän herkuttelusta, hyvä ystävä», sanoi hän Hannon -pyytäessä toista annosta jälkiruokaa tai puoli kupillista kahvia -aterian jälkeen... »Sitten sinusta pitää tulla hyvä kauppias ja sinun -pitää ansaita paljon rahaa! Niinhän?» Ja pikku Johann vastasi: »Niin.» - -Toisinaan, kun suku oli kutsuttu päivälliselle senaattorin luo ja -Antonie-täti tai Christian-setä vanhan tavan mukaan kiusoitteli -Klothilde-täti parkaa alkaen puhua tälle tämän hitaaseen ja nöyrän -ystävälliseen tapaan, saattoi tapahtua, että Hanno tavallista -väkevämmän punaviinin vaikutuksesta hänkin hetkeksi eksyi saamaan -äänilajiin ja kääntyi Klothilde-tädin puoleen lausuen jonkun -kompasanan. Silloin nauroi Thomas Buddenbrook — äänekästä, -sydämellistä, tartuttavaa, melkeinpä kiitollista naurua, kuten ihminen, -jolle on tapahtunut jokin suuri, odottamaton ilo — ja hän ryhtyi -kannattamaan poikaansa ja otti osaa tämän pilantekoon. Ja kuitenkin -oli hän jo vuosia sitten luopunut entisestä pilkallisuudestaan -sukulaisparkaansa kohtaan. Oli niin helppoa, niin liian vaaratonta -osoittaa ylemmyyttään tuon ahdasjärkisen, nöyrän, laihan ja ikuisesti -nälkäisen Klothilden suhteen, että se hänestä kaikessa viattomuudessaan -tuntui epämiellyttävältä. Hänestä oli vastahakoista tuntea tuollainen -epämiellyttäväksi, hän kun jokapäiväisessä elämässään sai alati -taistella luonteensa liikaa arkatuntoisuutta vastaan ja kokea -tuontuostakin, ettei hän voinut käsittää, miten oli mahdollista -ymmärtää ja tunnustaa joku tilanne ja sittenkin käyttää sitä häpeämättä -hyväkseen, eikä omaksua tuota kantaa... Mutta juuri tuo tilanteen -hyväksikäyttäminen ilman häpeän tunnetta oli elämänkelpoisuutta, sanoi -hän itselleen! - -Ja miten iloinen, miten onnellinen, miten riemuisan toivehikas hän -olikaan havaitessaan pikku Johannissa pienimmänkin elämänkelpoisuuden -merkin! - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Jo vuosia sitten olivat Buddenbrookit luopuneet laajemmista kesäisistä -matkoista, joita he ennen olivat tehneet säännöllisesti, ja kun -senaattorin rouva edellisenä keväänä oli lausunut toivomuksen saada -lähteä Amsterdamiin vanhaa isäänsä tervehtimään, soittaakseen hänen -kanssaan pitkästä aikaa pari viuluduettia, oli hänen miehensä antanut -suostumuksensa sangen kuivasti. Mutta kun Gerda lähti Pikku Johannin -ja neiti Jungmannin kanssa kesäajaksi Travemünden kylpylaitokselle, -tapahtui se pääasiallisesti Hannon terveyden vuoksi... - -Kesäaika meren rannalla! Käsittikö kukaan täysin mitä se merkitsi? -Toinen toistaan seuraavien, hitaastikuluvien, yksitoikkoisten -koulupäivien jälkeen neljä viikkoa rauhaisaa, huoletonta hiljaisuutta, -jonka täytti vain leväntuoksu ja aaltojen hiljainen kohina... Neljä -viikkoa — aika, joka alkaessaan tuntui mittaamattomalta, jonka loppuun -uskominen oli mahdottomuus ja siitä puhuminen oli häpeämätön teko. -Pikku Johann ei voinut ymmärtää, miten joku opettaja saattoi lukukauden -loppuessa saada suustaan sellaisia sanoja kuin esimerkiksi: »Jatkamme -tästä kesäloman jälkeen ja siirrymme siihen ja siihen...» Kesäloman -jälkeen! Ja tuo kampalankatakkiin puettu käsittämätön mies näytti vielä -iloitsevan siitä! Kesäloman jälkeen! Olihan kaikki, mikä tuon ajan -takaa häämöitti, niin hirveän kaukana! - -Miten ihanata oli herätä ensimmäisenä aamuna toisessa -kylkirakennuksessa, jota yhdisti toiseen kapea välirakennus ja joka -muodosti ravintolan ja päärakennuksen kanssa suoran linjan. Herätä -edellisen päivän todistuksen näyttämisen ja matkatavaroilla täytetyissä -vaunuissa suoritetun maamatkan jälkeen! Epämääräinen onnentunne, joka -tuntui hänen ruumiissaan ja sai hänen sydämensä vetäytymään kokoon, -herätti hänet... hän avasi silmänsä ja katseli ahnain, autuaallisin -silmin puhtaan pienen kamarin muinaisfrankkilaisia huonekaluja... -Hetki unenpöppöröistä, riemuisaa ihmettelyä — sitten täysi tietoisuus -siitä, että oltiin Travemündessä, neljä pitkää viikkoa Travemündessä! -Hän ei hievahtanut. Hän makasi hiljaa selällään kapeassa keltaisessa -puusängyssä, jonka vuodevaatteet olivat kulumisesta ohuet ja pehmeät, -sulki sitten uudelleen silmänsä ja tunsi, miten hänen rintaansa -vapisutti onni ja levottomuus hänen vetäessään syvään ja hitaasti -henkeään. - -Huoneeseen paistoi keltainen päivänvalo raitaisen kaihtimen läpi, mutta -ympärillä oli vielä aivan hiljaista ja Ida Jungmann ja äiti nukkuivat. -Ei kuulunut muuta kuin kylpylaitoksen puiston hiekkakäytävien tasainen -ja viihdyttävä haravointi ja ikkunan ja kaihtimen väliin jääneen -kärpäsen surina ja toivoton poksahtelu ruutua vasten. Sen varjo näkyi -raitaisella kankaalla... Hiljaisuus! Haravan raaputus ja kärpäsen -yksitoikkoinen surina! Nuo tutut äänet herättivät pikku Johannissa -taas eloon sen verrattoman, rauhaisan, miellyttävän tunteen, joka -liittyi kylpylaitoksen eristettyyn asemaan ja jota hän niin rakasti. -Jumalan kiitos, täällä ei tarvinnut pelätä kiiltäviä kampalankatakkisia -opettajia, jotka ajoivat oppilaiden päihin kielioppia ja muuta -joutavaa, sillä täällä oli liian kallista heille... - -Hän hyppäsi ilon puuskassa vuoteestaan ja juoksi paljain jaloin -ikkunaan. Hän veti ylös kaihtimen, aukaisi toisen ikkunapuoliskon -irroittaen valkoisen haan ja seurasi katseellaan kärpästä, joka lensi -pois käytävien ja ruusu-istutusten yli. Puksipuiden puolikaarena -ympäröimä soittokoju seisoi vielä toistaiseksi tyhjänä vastapäätä -hotellirakennuksia. »Leuchtenfeld», ranta, joka oli saanut nimensä -oikealla esiinpistävästä majakasta, levisi laajana vaaleahkon -taivaan alla. Siinä kasvoi lähinnä matalaa, paljaiden läikkien -keskeyttämää ruohoa, joka vaihtui vähän matkan päässä korkeiksi, -karkeiksi rantakasveiksi ja viimein hiekaksi, jonne oli asetettu -riviin pieniä puisia yksityispaviljonkeja ja merelle päin käännettyjä -rantatuoleja. Meri päilyi tyynenä aamuauringon valossa, sen pinnalla -väreili vain putelin vihreitä ja sinisiä, säännöllisiä juovia, -ja punaiseksimaalattujen merimerkkien välitse, jotka osoittivat -kulkuväylää, tuli Kööpenhaminasta päin höyrylaiva, ilman että tarvitsi -tietää oliko se »Najaden» vai »Friederike Oeverdieck». Ja jälleen -hengitti Hanno Buddenbrook syvään ja onnellisena meren suolaista -tuoksua ja tervehti sitä hellästi, äänettömästi, kiitollisesti ja -rakkaasti. - -Sitten alkoi päivä, ensimmäinen noista niukoista -kahdestakymmenestäkahdeksasta päivästä, jotka alussa tuntuivat -autuaalta ikuisuudelta ja loputtuaan ohikiitäneeltä hetkeltä... -Aamiaista syötiin ulkoparvekkeella tai suuren kastanjan alla, joka -kasvoi lasten leikkikentän edessä, missä suuri kiikku oli — ja kaikki, -hätäisesti pestyn pöytäliinan lemu, jonka tarjoilija levitti pöydälle, -silkkipaperiset ruokaliinat, vieraslaatuinen leipä, se, ettei täällä, -kuten kotona, syöty munia luisella, vaan tavallisella teelusikalla -metallisista kupeista — kaikki tämä viehätti pikku Johannia. - -Ja sitten oli kaikki niin vapaata ja keveää, sujui niin mainion -joutilaasti ja häiriintymättömästi ja huolettomasti ja mukavasti: -Aamunvietto rannalla soittokunnan esittäessä aamuohjelmaansa ylempänä -kylpylaitoksella, loikominen ja lepäily rantatuolin ympärillä, -leikittely pehmeällä hiedalla, joka ei ollut likaista, silmien -vaivaton ja tuskaton tuijottaminen sinivihreään avaruuteen, josta -puhalsi vapaana, esteettömänä, tohisten voimakas, raitis, villi -ja ihanalta tuoksuva tuuli, joka pani korvat umpeen ja herätti -miellyttävän huumauksen tunteen, johon hukkui tietoisuus ajasta -ja paikasta ja kaikista rajoituksista... Sitten tuli uinti, joka -täällä oli toista kuin herra Asmussenin laitoksella, sillä täällä -ei ollut »ämmänhiuksia», vaan vaaleanvihreä, kristallikirkas vesi -oli läpikuultavan puhdasta ja räiskyi vapaasti joka puoleen, kun -sitä kosketti; ja niljakan lautapohjan sijasta oli jalan alla kova, -hienoviiruinen hiekkapohja; ja Hagenströmin pojat olivat kaukana, -hyvin kaukana, Norjassa tai Tirolissa. Konsuli rakasti laajoja -virkistysmatkoja kesäisin — ja miksikäs ei... Lämpimikseen käveleminen -rantaa pitkin »Mövensteinille» tai »meritemppeliin», välipala -rantatuolin luona — ja sitten takaisin huoneisiin, jossa vietettiin -pieni lepohetki ennen table d'hôtelle pukeutumista. Table d'hôte sujui -hauskasti, kylpykausi oli parhaimmillaan, kylpylaitoksen suuri sali oli -täynnä ihmisiä, joiden joukossa oli Buddenbrookeille tuttuja perheitä -ja hampurilaista, jopa englantilaista ja venäläistä herrasväkeäkin. -Eräässä pöydässä tarjosi parastaikaa muuan mustapukuinen herra -lientä hopeankirkkaasta maljasta. Ja joka päivälliseksi oli neljä -ruokalajia, jotka olivat maukkaammat, voimakkaammat tai ainakin -jollakin erinomaisemmalla tavalla valmistetut kuin kotona, ja monessa -pöydässä juotiin samppanjaa. Usein tuli kaupungista yksinäisiä -herroja, jotka eivät viitsineet olla koko viikkoa toimissaan, vaan -olivat tulleet tänne huvittelemaan ja pelaamaan hiukan rulettia -aterian jälkeen. Heihin kuului konsuli Peter Döhlmann, joka oli -jättänyt tyttärensä kaupunkiin ja kertoi kaikuvalla alasaksanmurteella -niin kainostelemattomia juttuja, että hampurilaiset naiset yskivät -naurusta ja pyysivät häntä taukoamaan hetkeksi. Sellaisia olivat myös -senaattori tohtori Cremer, entinen poliisimestari, Christian-setä ja -hänen koulutoverinsa, senaattori Gieseke, jolla myöskään ei ollut -perhettä mukana ja joka maksoi kaikki Christianin laskut... Myöhemmin, -kun täysikasvuiset joivat kahvia ravintolan telttakaton alla musiikin -soidessa, istui pikku Hanno tuolilla soittokojun portaiden juurella -kuunnellen väsymättömänä soittoa... Iltapäivällä oli oma ohjelmansa. -Kylpylaitoksella oli ampumarata, ja sivurakennusten oikealla puolella -oli tallirakennus hevosineen, aaseineen ja lehmineen, joiden maitoa -sai juoda lämpimänä, kuohuvana ja tuoksuavana. Sitten saattoi lähteä -kävelylle kaupunkiin »Vorderreiheä» pitkin tai veneellä »Privaliin», -jonka rannalta löytyi merikultaa, ottaa osaa lasten leikkikentällä -suoritettuun krokettipeliin tai istua metsäisen kukkulan harjalla -penkillä, jonka luona riippui table d'hôte-kello, ja kuunnella Ida -Jungmannin lukua... Ja sittenkin oli aina viisainta palata rantaan, -istua vielä illan hämärtyessä aallonmurtajan reunalla, huiskuttaa -nenäliinaa suurille laivoille ja kuunnella pienten laineiden -loisketta rantakiviä vasten, koko avaruuden ollessa tuon saman vienon -ja suurenmoisen äänen täyttämä, joka saapui pikku Johannia kohti, -puhui hänelle leppeästi ja sai hänet sulkemaan luomensa äärettömän -tyytyväisyyden vallassa. Mutta silloin sanoi Ida Jungmann: »Tule, -Hannoseni; täytyy lähteä, on illallisaika; saat kuolemantaudin, -jos jäät tähän nukkumaan...» Miten tyynesti, viihdytetysti ja -säännöllisesti hänen sydämensä löikään meren rannalta palatessa. Ja -syötyään illallista huoneessaan maidon tai mallasmakuisen ruskean oluen -kera, äidin aterioidessa myöhemmin kylpylaitoksen lasiparvekkeella -suuremmassa seurassa, painui hän heti paikalla, ilman kuumeista kauhua, -pehmeiden lakanoiden väliin päästyään, unen helmaan, kuunnellen sydämen -tasaisia, voimakkaita lyöntejä ja iltakonsertin etäisiä rytmejä... - -Pyhäisin ilmestyi senaattori eräiden muiden herrojen keralla, -joita toimet olivat pidättäneet kaupungissa, omiensa luo, ja -viipyi maanantaiaamuun. Mutta vaikka silloin oli samppanjaa ja -jäätelöä table d'hôte-pöydällä, vaikka tehtiin ajoretkiä aasilla ja -purjehdusmatkoja merelle, ei pikku Johann pitänyt erittäin noista -pyhäpäivistä. Kylpylaitoksen rauha ja yksinäisyys oli häiritty. Joukko -kaupunkilaisia, jotka eivät lainkaan kuuluneet tänne ja joita Ida -Jungmann nimitti hyväntahtoisella halveksunnalla »paremman keskiluokan -päiväkärpäsiksi», täytti päivällä puutarhan ja rannan kahvia juoden, -soittoa kuunnellen ja uiden, ja Hanno olisi mieluimmin odottanut noiden -juhlapukuisten rauhanhäiritsijäin poistumista omassa huoneessaan... -Sitten hän taas oli iloinen, kun kaikki maanantaina liukui entisiin -raiteisiinsa ja kun myös isän silmät, nuo silmät, jotka olivat olleet -etäällä kuusi päivää ja jotka taas, hän tunsi sen hyvin, olivat koko -pyhän tarkastaneet häntä arvostelevasti ja tutkien, olivat poissa... - -Kaksi viikkoa kului, ja Hanno vakuutti itselleen ja jokaiselle, joka -vain kuulla tahtoi, että vielä oli jälellä yhtä pitkä aika kuin -Mikonpäivän viikot. Mutta tuo oli petollinen lohdutus, sillä kun -loma-ajan keskikohta oli sivuutettu, alkoi aika luistaa alamäkeen -huimaavan nopeasti, niin nopeasti, että hänen olisi pitänyt tarttua -jokaiseen tuntiin estääkseen sitä vierimästä edelleen ja pidentää -jokaista meri-ilman siemausta, ettei onni olisi päässyt livahtamaan -huomaamatta käsistä. - -Mutta aika kulki omaa latuaan antaen vuoroon sadetta, -auringonpaistetta, meri- ja maatuulta, hiljaista paahtavaa hellettä -ja jyrisevää ukkosta, jolla ei ollut valtaa veden yli ja josta ei -näyttänyt tulevan loppua. Oli päiviä, jolloin koillistuuli ajoi -lahden täyteen mustanvihreää nousuvettä, joka peitti rannan levillä, -simpukoilla ja maneeteilla ja uhkasi kaataa paviljongit. Silloin -oli musta, möyrivä meri kokonaan kuohun peittämä. Suuret voimakkaat -aallot lähestyivät ulapalta peloittavan rauhallisina, taipuivat -majesteetillisesti muodostaen tummanvihreän, metallinkirkkaan kaaren ja -viskautuivat pauhaten, roiskuen ja kumisten rannalle... Toisina päivinä -veti taas länsituuli veden poispäin, jolloin sirosti kumpuileva pohja -paljastui laajalti ja kaikkialla näkyi alastomia hiekkasärkkiä, sateen -valuessa virtoina alas, taivaan, maan ja meren sulaessa harmaaksi -seinäksi ja tuulenpuuskien pieksäessä vettä ikkunaruutuja vastaan niin -että ne kävivät läpinäkymättömiksi. Silloin Hanno tavallisesti oleksi -kylpylaitoksen salissa pianinon ääressä, joka ikävä kyllä oli mennyt -vähän pilalle seurusteluiltojen valssi- ja jenkkamusiikista ja josta -ei lähtenyt niin kaunista kaikua kuin flyygelistä kotona, mutta josta -sentään, joskin himmeällä ja rämähtelevällä sointuvärillä, sai esiin -varsin hauskoja vaikutelmia... Ja oli sitten sellaisiakin päiviä, -haaveellisia, sinisiä, peilityyniä, polttavan kuumia päiviä, jolloin -siniset hyönteiset survoivat paikallaan ilmassa, ampaisten silloin -tällöin kappaleen matkaa johonkin suuntaan, ja jolloin meri oli äänetön -ja kirkas kuin kuvastin... Ja kun kolme päivää oli jälellä, sanoi Hanno -itselleen ja jokaiselle, joka kuulla tahtoi, että vielä oli jälellä -koko helluntain pituinen aika. Mutta vaikka tuo lasku oli eittämättömän -oikea, ei hän itse uskonut sitä, vaan hänen sydämessään oli varmistunut -käsitys, että kampalankatakkinen mies oli ollut sittenkin oikeassa, -että nuo neljä viikkoa sittenkin loppuivat ja että sittenkin siis -täytyi jatkaa siitä, mihin oli lopetettu, ja siirtyä siihen ja siihen -asiaan... - -Matkatavaroilla kuormitetut ajoneuvot pysähtyivät kylpylaitoksen -eteen, lähtöpäivä oli käsissä. Hanno oli heittänyt jo varhain aamulla -jäähyväiset merelle ja rannalle; hän hyvästeli nyt tarjoilijoita, -jotka saivat juomarahansa, soittokojua, ruusu-istutuksia ja koko -kesäaikaa..Sitten lähtivät vaunut liikkeelle hotellihenkilökunnan -kumarrellessa ympärillä. - -Ne ajoivat puistokujalle, joka vei kaupunkiin, ja vierivät -»Vorderreiheä» pitkin... Hanno painoi päänsä vaununnurkkaan ja katsoi -ulos ikkunasta Ida Jungmannin ohi, joka istui häntä vastapäätä -takaistuimella virkkusilmäisenä, valkotukkaisena ja luisevana. -Aamutaivas oli vaaleanharmaassa pilvessä ja Travella kävi pienet -laineet, joita tuuli työnteli nopeasti edelleen. Joskus ripsahti -yksinäinen vesitippa ruutuun. »Vorderreihen» loppupäässä istuivat -ihmiset oviensa edessä verkkoja paikaten; paljasjalkaisia lapsia juoksi -esiin ja asettui uteliaasti vaunuja tarkastamaan. He jäivät tänne... - -Vaunujen ehtiessä viimeisten talojen ohi kumartui Hanno eteenpäin -nähdäkseen vielä kerran majakan. Sitten hän nojautui taapäin ja sulki -silmänsä. »Ensi vuonna taas», lohdutti Ida Jungmann syvällä, matalalla -äänellä. Mutta tuo lause sai Hannon leuan vapisevaan liikkeeseen, ja -kyyneleet pulpahtivat esiin pitkien ripsien alta. - -Hänen kasvonsa ja kätensä olivat meri-ilman päivetyttämät; -mutta jos hänen oli luultu vahvistuvan ja karaistuvan tämän -kylpykausioleskelun aikana, tulevan reippaammaksi, tarmokkaammaksi -ja vastustuskykyisemmäksi, oli surkeasti petytty; tuo lohduton -totuus oli Hannolle päivänselvä. Hänen sydämensä oli näiden neljän -merenrannalla hartaudessa ja rauhassa vietetyn viikon jälkeen tullut -vielä herkemmäksi, uneksivammaksi, aremmaksi kuin ennen, vielä -kykenemättömämmäksi pysymään rohkeana herra Tietgen edessä, ja se -oli murtua hänen muistaessaan jälleen historian vuosilukuja ja -kieliopin sääntöjen ulkoaoppimista, hirveän kevytmielistä kirjojen -nurkkaanviskaamista ja nukkumaanmenoa kesken läksyjen, ahdistavaa -pelkoa herätessä ja tunnin alussa, osaamattomuutta, vihamielisiä -Hagenströmejä ja isän asettamia vaatimuksia. - -Mutta sitten virkisti aamuinen ajo häntä hiukan heidän ajaessaan -lintujen laulaessa maantien vedellä täyttyneitä raiteita pitkin. Hän -ajatteli Kaita ja tapaamista, herra Pfühlia, soittotunteja, flyygeliä -ja harmoniotaan. Muuten oli huomenna pyhä, ja ensimmäinen koulupäivä, -maanantai, oli vielä vaaraton. Hän tunsi nappikengissään olevan -vielä vähän hiekkaa... hän tahtoi pyytää ukko Groblebeniä jättämään -sen sinne... Ja tulkoonpa taas kampalankatakkien ja Hagenströmien -aika ja kaikki muu. Hänellä oli mitä oli. Hän oli muisteleva merta -ja kylpylaitoksen puistoa, kun kaikki ikävät seikat kävivät hänen -kimppuunsa; ja yksi ainoa lyhyt muisto äänestä, jolla kaukaa uinuvasta, -salaperäisestä etäisyydestä tulevat pikku laineet illan hiljaisuudessa -loiskahtivat aallonmurtajaa vasten, oli tuova hänelle lohtua ja tekevä -hänet tunnottomaksi kaikkia vastuksia kohtaan... - -Tultiin sitten lautalle, Israelsdorfin kujaan, Jerusaleminvuoren -alle, Burgfeldille ja Burgtor'in luo, jonka vieressä vasemmalla -olivat vankilan muurit, joiden takana setä Weinsehenk istui, ajettiin -kolisten Burgstrassea pitkin ja yli Kobergin, ohi Breitestrassen ja -alas Fischergrubea ankarasti jarruttaen... Tuossa oli kodin punainen -pääty ulokkeineen ja naisenmuotoisine valkoisine pylväineen; ja kun he -astuivat keskipäivänhelteiseltä kadulta viileään kiviseen eteiseen, -tuli senaattori konttorista kynä kädessä heitä vastaan... - -Ja hitaasti, hyvin hitaasti, salaa itkien, oppi pikku Johann taas -tulemaan toimeen ilman merta, pelkäämään ja olemaan kauheasti -ikävissään, näkemään aina edessään Hagenströmit ja tyytymään Kaihin, -herra Pfühliin ja musiikkiin. - -Breitestrassen Buddenbrookin naiset ja Klothilde-täti- kysyivät -heti hänet nähtyään miltä koulu maistui loman jälkeen — vilkuttaen -kiusoittavasti silmiään, mikä ilmaisi heidän ymmärtävän hänen tilansa -ja suhtautuvan siihen tuolla käsittämättömällä aikaihmisten ylpeydellä, -joka kohtelee kaikkia lasten elämän ilmiöitä mahdollisimman ivallisesti -ja pintapuolisesti. Mutta Hanno kesti tuon hetken. - -Kolme tai neljä päivää kaupunkiin paluun jälkeen ilmestyi kotilääkäri -tohtori Langhals Fisehergruben varrelle nähdäkseen loma-ajan -vaikutukset. Kun oli pidetty pitkähkö neuvottelu senaattorin rouvan -kanssa, kutsuttiin Hanno sisään ja hänen täytyi puoleksi riisuutuneena -alistua yksityiskohtaisen tutkimuksen, hänen _status praesens'insa_ -selvittämiseksi — kuten tohtori Langhals kynsiään katsellen sanoi. Hän -tutki Hannon heikot lihakset, hänen rintansa leveyden ja sydämensä -toiminnan, antoi pojan tehdä selvää kaikista ruumiintoiminnoistaan, -otti viimein neularuiskulla veripisaran hänen laihasta käsivarrestaan -tehdäkseen verikokeen kotona eikä näyttänyt yleensä nytkään oikein -tyytyväiseltä. - -»Väriä meillä on kyllä», sanoi hän ravistaen Hannoa, joka seisoi hänen -edessään, ja laskien pienen karvaisen kätensä hänen olkapäälleen -katsoen senaattorin rouvaan ja Ida Jungmanniin, »mutta ilme on yhä -liian murheellinen.» - -»Hänellä on ikävä merta», huomautti Gerda Buddenbrook. - -»Vai niin, vai niin... vai viihdyt sinä siellä niin hyvin!» sanoi -tohtori Langhals katsoen pikku Johannia itserakkaine silmineen... -Hanno punastui. Mitä tuo kysymys merkitsi, johon tohtori Langhals -nähtävästi odotti vastausta? Mieletön, haaveellinen toivo, joka -johtui siitä haaveellisesta vakaumuksesta, ettei kaikista maailman -kampalankatakkisista opettajista huolimatta Jumalalle sittenkään mikään -ollut mahdotonta, täytti hänen mielensä. - -»Niin...» sai hän sanotuksi tuijottaen tohtoriin silmät suurina. Mutta -tohtori Langhals ei ollut tarkoittanut mitään erikoista kysymyksellään. - -»No niin, uinnin ja hyvän ilman vaikutus on pian tuntuva... pian -tuntuva!» toisti hän lyöden pikku Johannia olalle, työntäen hänet -loitomma ja nyökäten senaattorin rouvalle ja Ida Jungmannille — se oli -varman, hyväätarkoittavan ja tietävän lääkärin rohkaiseva nyökkäys, -lääkärin, joka on tottunut siihen, että hänen silmistään ja huulistaan -luetaan kohtaloita. Sitten hän nousi, ja tutkimus oli päättynyt... - -Auliinta ymmärtämystä hänen meren-kaipuutaan kohtaan, tuota haavaa, -joka arpeutui niin hitaasti ja alkoi vuotaa uudelleen pienimmästäkin -arkipäivän kouraisusta, osoitti Antonie-täti, joka näkyi kuuntelevan -silminnähtävän hartaana kuvausta Travemünden tapauksista sekä yhtyi -täysin sydämin hänen kaihoisiin ylistyksiinsä. - -»Niin, Hanno», hän sanoi, »se mikä on totta, pysyy totena aina, ja -Travemünde on ihana paikka! Siihen asti kun työnnän jalkani hautaan, -olen minä, tiedätkös, muisteleva muutamia kesäisiä viikkoja, jotka -kerran nuorena tyhmeliininä sain viettää siellä. Asuin perheessä, -josta pidin ja joka myös piti minusta, luullakseni, sillä olin kaunis -tuulihattu silloin — voinhan minä sanoa sen nyt, kun olen jo tämmöinen -vanha rouva — ja olin myös aina hyvällä tuulella. Ne olivat kelpo -ihmisiä, tiedätkös, vilpittömiä, hyväsydämisiä ja oikeamielisiä ja -sitäpaitsi niin älykkäitä, oppineita ja innostuneita, etten ole -myöhemmin tavannut sellaisia enää koskaan. Niin, se oli harvinaisen -innostava aika. Minä sain silloin, mitä mielipiteisiin ja tietoihin -tulee, oppeja koko elämäni ajaksi, ja ellei väliin olisi tullut muuta, -kaikenlaisia tapahtumia... niinkuin elämässä saattaa käydä... olisin -minä tyhmeliini saanut oppia vielä paljon lisää. Tahdotko tietää, miten -tuhma minä olin silloin? Minä tahdoin ottaa ulos maneettien koreat -tähdet. Kannoin aika joukon maneetteja kotiin nenäliinassa ja asetin -ne sievästi parvekkeelle auringonpaisteeseen, jotta ne kuivuisivat... -Silloinhan täytyi tähtien jäädä jälelle! Hyvä!... Kun menin katsomaan -niitä, oli sillä kohden isonlainen märkä läiskä. Ja se haisi vielä -vähän leville...» - - - - -NELJÄS LUKU. - - -Alussa vuotta 1873 suostui senaatti Hugo Weinschenkin puolesta -jätettyyn armonanomukseen, ja entinen palovakuutusjohtaja päästettiin -vapauteen puoli vuotta ennen määräaikaa. - -Jos rouva Permaneder olisi ilmaissut ajatuksensa, olisi hänen täytynyt -tunnustaa, ettei tuo tapaus ollenkaan ilahduttanut häntä, vaan että -hänestä olisi ollut mieluisampaa, jos kaikki olisi saanut jatkua -sellaisena, joksi se nyt kerran oli muodostunut. Hän eli tyttärensä ja -tyttärentyttärensä kera rauhaisasti Lindenplatzin varrella seurustellen -Fischergrubelaisten ja kouluystävänsä Armgard von Maiboomin, synt. von -Schilling, kanssa, joka asui miehensä kuoltua kaupungissa. Hän oli -tullut tietämään jo kauan aikaa sitten, ettei hän voinut saada missään -niin tunnettua ja arvossapidettyä asemaa kuin se, mikä hänellä oli -kotikaupungissaan; eikä hänellä Münchenin aikuisten muistojensa ja yhä -heikommaksi ja juonikkaammaksi käyvän vatsansa sekä rauhantarpeensa -johdosta ollut pienintäkään halua asettua enää vanhoilla päivillään -suureen kaupunkiin tai vieraisiin maihin. - -»Rakas lapsi», sanoi hän tyttärelleen, »minun täytyy nyt kysyä sinulta -jotakin, jotakin hyvin vakavaa!... Rakastathan miestäsi yhä kaikesta -sydämestäsi? Rakastathan häntä niin, että tahdot seurata häntä lapsenne -kanssa sinne, minne hän menee, koska te, paha kyllä, ette enää voine -jäädä tänne?» - -Ja kun rouva Erika Weinschenk, synt. Grünlich, silmissä kyyneleet, -jotka saattoivat merkitä monenmoista, vastasi tähän aivan yhtä -velvollisuudentuntoisesti kuin Tony itse kerran samantapaisissa -olosuhteissa oli vastannut isälleen Hampurin lähellä olevassa -huvilassaan, alettiin tuumia pikaista eroa... - -Päivä, jolloin rouva Permaneder nouti vävypoikansa suljetuissa -vaimuissa vankilasta, oli melkein yhtä kamala kuin se, jolloin -johtaja Weinschenk oli vangittu. Hän toi vävynsä Lindenplatzin -varrella sijaitsevaan asuntoonsa, ja siellä tämä jäi, tervehdittyään -hämmentyneenä ja neuvottomana vaimoaan ja lastaan, huoneeseen, joka oli -varustettu häntä varten, polttaen aamusta iltaan sikareja, rohkenematta -mennä kadulle, jopa ottamatta aina edes osaa perheenkeskisiin -aterioihin. Hän oli harmaantunut ja täydelleen ihmisarka mies. - -Vankilaelämä ei ollut voinut murtaa hänen ruumiillisia voimiaan, -sillä Hugo Weinschenkillä oli aina ollut vuorenvankka terveys; -mutta hänen tilansa oli silti syvin surkea. Oli kauheata nähdä, -miten tuo mies, joka luultavasti ei ollut tehnyt muuta kuin mitä -hänen useimmat virkatoverinsa tekivät tunnonvaivoitta eri puolilla -maata ja joka, ellei hän olisi joutunut kiinni, olisi epäilemättä -myös jatkanut kulkuaan pystyssä päin ja valoisin mielin — miten tuo -mies, porvarillisen maineensa menettäneenä, oikeudellisen tuomion -langettamisen ja näiden kolmen vankeusvuoden johdosta nyt oli -täydelleen siveellisesti murtunut. Hän oli vakuuttanut oikeuden -edessä, ja asiantuntijat olivat myöntäneet hänen olevan oikeassa, -että tuo rohkea temppu, jonka hän oli tehnyt omaksi ja yhtiönsä -eduksi ja kunniaksi, kulki kauppamaailmassa usanssin nimellä. Mutta -juristit, herrat, jotka hänen käsityksensä mukaan eivät ymmärtäneet -näistä asioista mitään, joilla oli aivan toisenlaiset käsitykset -ja maailmankatsomus, olivat tuominneet hänet kavalluksesta; ja tuo -päätös, jolla oli valtion mahti takanaan, oli vaikuttanut siinä -määrin hänen itseluottamukseensa, ettei hän enää uskaltanut katsoa -ketään silmiin. Hänen ponteva käyntinsä, eloisuus, jolla hän oli -liikutellut vartaloaan pitkässätakissaan, heilutellut käydessä -nyrkkejään ja pyöritellyt silmiään, tavaton arkailemattomuus, jolla -hän oli esittänyt kysymyksensä ja hupaisat tarinansa häpeämättä -tietämättömyyttään ja sivistymättömyyttään — kaikki oli mennyttä! Se -oli kadonnut jäljettömiin, ja hänen omaisiaan kauhisti nähdä niin -suurta murtuneisuutta, arkuutta ja omanarvontunteen puutetta. - -Kulutettuaan kahdeksan tai kymmenen päivää sikareja poltellen alkoi -herra Hugo Weinschenk lukea sanomalehtiä ja kirjoitella kirjeitä. -Ja siitä oli toisten kahdeksan tai kymmenen päivän kuluttua se -seuraus, että hän vakuutteli omaisilleen epämääräisin sanoin saavansa -mahdollisesti Lontoossa uuden paikan, mutta tahtovansa ensin lähteä -sinne yksin järjestääkseen asian henkilökohtaisesti ja kutsuakseen -sitten vaimonsa ja lapsensa perästä, jos kaikki järjestyi suotuisasti. - -Hän lähti Erikan saattamana suljetuissa vaunuissa asemalle ja matkusti -kaupungista näkemättä ketään muita sukulaisiaan. - -Jonkun päivän kuluttua sai hänen vaimonsa Hampurista lähetetyn kirjeen, -jossa mies ilmoitti päättäneensä olla tapaamatta vaimoaan ja lastaan -ja antamatta näille tietoa itsestään ennenkuin voisi tarjota näille -sopivan aseman. Se oli viimeinen elonmerkki Hugo Weinschenkistä. -Hänestä ei kuultu sen jälkeen mitään. Ja vaikka rouva Permaneder, -joka tunsi tuollaiset asiat ja oli jäntevä toimen ihminen, teki -useita kuulusteluja saadakseen selkoa vävystään ja voidakseen, -kuten hän tärkeän näköisenä selitti, nostaa häntä kohtaan syytteen -tarkoituksellisen maastapoistumisen nojalla, pysyi hänen olinpaikkansa -tuntemattomana. Ja silloin kävi niin, että Erika Weinschenk jäi -edelleen pikku Elisabethin kera äitinsä luokse »Lindenplatzin» -valoisaan asuntoon. - - - - -VIIDES LUKU. - - -Avioliitto, josta pikku Johann oli syntynyt, ei ollut milloinkaan -kadottanut viehätystään puheenaiheena kaupunkilaisten keskuudessa. -Samoin kuin kummassakin aviopuolisossa oli jotakin erikoista -ja arvoituksellista, samoin oli koko avioliitto merkillinen ja -salaperäinen. Näytti vaikealta, mutta lupaavalta tehtävältä pyrkiä -vähän lähemmä tuota suhdetta ja saada tietää siitä hiukan enemmän -kuin muutamia harvoja tosiasioita... Ja asuin- ja makuukamareissa, -klubissa ja kasinolla, jopa itse pörssissä puhuttiin Gerda ja Thomas -Buddenbrookista sitä enemmän, mitä vähemmän heistä tiedettiin. - -Miten nuo kaksi olivat löytäneet toisensa ja minkälainen heidän -suhteensa mahtoi olla? Muistettiin vielä, millä päättäväisyydellä -kolmikymmenvuotias Thomas Buddenbrook oli ajanut asiaa. »Tämä tai -ei kukaan» oli hän sanonut, ja samanlainen lienee ollut asianlaita -Gerdaan nähden, sillä hän oli jaellut rukkasia Amsterdamissa -kahdenteenkymmenenteen seitsemänteen vuoteensa asti ja suostunut -tähän kosijaan paikalla. Se oli siis lemmenavioliitto, päättelivät -ihmiset mielessään. Sillä niin vaikealta kuin se tuntuikin, täytyi -heidän sittenkin myöntää, että Gerdan kolmensadantuhannen myötäjäiset -olivat kai olleet ainoastaan sivutekijänä pelissä. Mutta rakkautta, -tai sitä mitä rakkaudella tarkoitettiin, näkyi tässä tapauksessa hyvin -vähän. Alusta alkaen ei heidän suhteessaan oltu keksitty muuta kuin -huomaavaisuutta, aviopuolisojen kesken aivan tavatonta, kohteliasta ja -kunnioittavaa huomaavaisuutta, joka ei näyttänyt ihme kyllä lähtevän -sisäisestä kylmyydestä ja vieraudesta, vaan aivan erikoislaatuisen, -äänettömän, syvän molemminpuolisen luottavaisuuden ja tuntemuksen, -molemminpuolisen hienotunteisuuden pohjalta. Siksi eivät vuodet olleet -ensinkään muuttaneet sitä. Niiden aiheuttama muutos oli havaittavissa -vain siinä, että nyt puolisoiden välinen ikäero alkoi pistää -huomattavammin silmiin... - -Verrattiin heitä toisiinsa ja huomattiin, että Buddenbrook oli -iän merkitsemä, jo hieman lihavahko mies, jonka rinnalla hänen -vaimonsa näytti nuorelta. Huomattiin, että Thomas Buddenbrook -näytti rappeutuneelta — se oli juuri oikea sana hänestä, huolimatta -suorastaan naurettavasta turhamaisuudesta, jolla hän koetti pönkittää -esiintymistään — jotavastoin kuluneet kahdeksantoista vuotta eivät -olleet muuttaneet Gerdaa juuri ollenkaan. Hän oli säilynyt ihmeteltävän -hyvin hermostuneessa kylmäkiskoisuudessaan, jossa hän eli ja jota hän -huokui ympärilleen. Hänen punaisenruskea tukkansa oli aivan entisen -värinen, hänen kauniit valkoiset kasvonsa ja hänen notkea vartalonsa -yhtä ylhäisen hienot kuin alussa, ja hänen vähän liian pienten ja -vähän liian lähekkäin olevien silmiensä nurkissa oli yhä samat siniset -varjot... Noihin silmiin ei luotettu. Niissä oli niin omituinen katse -ja sitä, mitä niihin oli kirjoitettu, eivät ihmiset osanneet lukea. -Tuo nainen, jonka olemus oli niin viileä, niin suljettu, hillitty ja -loitontava ja joka näytti valavan vain musiikkiin hiukan elämänlämpöä, -herätti epäluuloa. Ihmiset kaivoivat esiin hiukan tomuttuneen -ihmistuntemuksensa sovittaakseen sen senaattorin rouva Buddenbrookiin. -Hiljaisissa vesissä uivat suurimmat kalat; ja moni osasi olla ovela. -Ja kun ihmiset nyt tahtoivat päästä asiasta tarkemmin perille, oppia -yleensä tuntemaan ja ymmärtämään tuota suhdetta, herätti heidän -vaatimaton mielikuvituksensa heissä sen otaksuman, ettei tässä voinut -olla kysymyksessä muu kuin että kaunis Gerda petti vähän miestänsä. - -He pitivät silmänsä auki, eikä kestänyt kauan ennenkuin he ilmaisivat -huomionsa toisilleen; ja heidän yhteinen arvelunsa kuului, että. Gerda -Buddenbrookin suhde herra luutnantti von Throtaan meni lievästi sanoen -yli sopivaisuuden rajojen. - -Renee Maria von Throta, joka oli syntyisin Reininmaista, -oli aliluutnanttina eräässä kaupungissa majailevassa -jalkaväkipataljoonassa. Punainen kaulus sopi hyvin hänen mustaa -tukkaansa vastaan, joka oli kammattu sivujakaukselle ja harjattu -oikealla puolen korkeaksi, tuuheaksi, kähäröidyksi laineeksi; mutta -vaikka hän oli suuri ja roteva, teki hänen koko olemuksensa, hänen -liikkeensä ja puhumis- sekä vaikenemistapansa hyvin epäsotilaallisen -vaikutuksen. Hän istui mielellään käsi sotilastakkinsa nappien -väliin pistettynä, nojaten poskensa käteen. Hänen kumarruksestaan -puuttui kokonaan sotilaallinen säntillisyys eikä hän lyönyt edes -kuuluvasti yhteen kantapäitään. Muutenkin liikkui hänen jäntevä -vartalonsa sotilaspuvussa niin vapaasti ja mielivaltaisesti kuin -ei sitä olisi ollutkaan. Hänen kapeat, vinosti suupieliin taipuvat -nuorukaisviiksensäkin, joita ei olisi voinut kiertää pontevasti -sivulle, vahvistivat tuota epäsotilaallista vaikutusta. Mutta suurimman -huomion vetivät puoleensa hänen silmänsä, nuo suuret, harvinaisen -loistavat ja tavattoman mustat silmät, jotka näyttivät kuvastavan -pohjatonta syvyyttä, silmät, jotka kohdistuivat asioihin ja ihmisiin -haaveellisina, vakavina ja säihkyen... - -Hän oli epäilemättä joutunut sotilas-uralle vastoin tahtoaan tai ilman -omaa intoa, sillä ruumiinvoimistaan huolimatta ei hän ollut sopiva -paikallaan eikä suosittu toverien piirissä, joiden harrastuksiin ja -huvituksiin — nuorten upseerien harrastuksiin ja huvituksiin, heidän -vastikään palattuaan voitokkaalta sotaretkeltä — hän otti liian vähän -osaa. Häntä pidettiin heidän keskuudessaan ikävänä ja omituisena -erakkona, joka teki yksinäisiä kävelyjä, ei välittänyt hevosista, -metsästyksestä, pelaamisesta eikä naisista, vaan jonka koko mieli oli -kääntynyt musiikkiin; hän soitti näet useampia eri soittimia, ja hänen -hehkuvat silmänsä ja epäsotilaallinen, samalla vetelä ja teatterimainen -vartalonsa nähtiin kaikissa oopperoissa ja konserteissa. Klubia ja -kasinoa hän sensijaan halveksi. - -Hän suoritti mitenkuten välttämättömimmät vierailut kaupungin -huomattavimmissa perheissä, mutta torjui melkein kaikki kutsut ja -seurusteli oikeastaan vain Buddenbrookeilla... liian paljon, sanoivat -ihmiset, liian paljon, arveli myös senaattori.... - -Kukaan ei aavistanut mitä Thomas Buddenbrookissa tapahtui, kukaan ei -saanut aavistaa sitä. Ja juuri tämä ihmisten pitäminen tietämättömänä -hänen surustaan, vihastaan ja voimattomuudestaan oli niin hirveän -vaikeata! Ihmiset alkoivat pitää häntä hiukan naurettavana; mutta -kenties heissä olisi herännyt myötätunto häntä kohtaan tai he olisivat -tukahuttaneet sellaiset tunteet, jos heillä olisi ollut kaukaisintakaan -aavistusta siitä, miten pelokkaan arasti hän kaihtoi pienimpiäkin -naurettavuuden ilmiöitä ja miten hän oli nähnyt ja tuntenut tuon -vihollisen lähestyvän kaukaa jo paljon ennen kuin kukaan edes oli -sitä ajatellut. Hänen turhamaisuutensakin, tuo paljon pilkattu -»turhamaisuus», oli johtunut suureksi osaksi tästä huolesta. Hän -oli ollut ensimmäinen, joka oli huomannut epäluuloisin silmin oman -olemuksensa ja Gerdan ihmeellisen kylmän koskemattomuuden välillä -vallitsevan alituisen epäsuhteen, ja nyt täytyi hänen, herra von -Throtan aljettua käydä hänen talossaan, koettaa voittaa ja salata -huolensa viimeisillä voimillaan, täytyi tehdä se, ettei hänen nimensä -joutuisi yleisen naurun alaiseksi tuon huolen tunnetuksi-tulon kautta. - -Gerda Buddenbrook ja tuo nuori, merkillinen upseeri olivat tietenkin -heränneet yhteisymmärrykseen musiikin alalla. Herra von Throta soitti -pianoa, viulua, selloa ja huilua, — joka soitinta erinomaisesti — ja -usein sai senaattori tietää tulevasta vierailusta siten, että herra von -Throtan sotilaspassari kulki yksityiskonttorin vihreiden puoliuutimien -ohi sellolaatikkoa selässään raahaten ja kadoten taloon.. - -Silloin istui Thomas Buddenbrook kirjoituspöytänsä ääressä odottaen -siksi kunnes näki tämän itsensäkin, vaimonsa ystävän, astuvan -taloonsa, kunnes kuuli salista sointuja, jotka laulaen, valittaen ja -yli-inhimillisesti riemuiten, suonenvedontapaisesti käsiään ojennellen -pauhasivat esiin tai vaipuivat yöhön ja pimeyteen, mielettömästi, -voimattomasti nyyhkien. Vyöryköötpä minkä vyöryivät, pauhatkoot, -itkekööt ja riemuitkoot, syleilkööt toisiaan myrskyisästi ja olkootpa -miten yliluonnollisia tahansa! Vielä hän sen kesti. Mutta pahinta, -ahdistavinta oli tätä seuraava hiljaisuus, jota sitten, sen jälkeen, -kesti salissa liian kauan, liian pitkään, ja joka oli liian syvä ja -häiriintymätön ollakseen herättämättä pelkoa. Lattialla ei kuulunut -yhtään askelta, ei yksikään tuoli liikkunut; se oli epäpuhdas, kavala, -äänetön, salattu hiljaisuus... Ja silloin Thomas Buddenbrook istui niin -ahdistavan tuskan vallassa, että hän hiljaa voihkaisi. - -Mitä hän pelkäsi? Jälleen olivat ihmiset nähneet herra von Throtan -astuvan taloon. Ja hän näki asian heidän silmillään. Näki itsensä, -vanhenevan, työn kuluttaman ja huonotuulisen aviomiehen istumassa -konttorissaan ikkunan luona sillä, aikaa kun hänen kaunis rouvansa -liehittelijöineen soitteli ja oli soittamatta... Sellaiselta näytti -asia heidän silmissään, hän tiesi sen. Ja kuitenkin hän samalla -tiesi, että sana »liehittelijä» oikeastaan soveltui hyvin huonosti -herra von Throtaan. Oi, hän olisi ollut melkein onnellinen, jos olisi -uskaltanut käyttää hänestä tuota sanaa, jos hän olisi voinut pitää -häntä huikentelevana, tietämättömänä ja tavallisena upseerinulikkana, -joka antaa luonnollisen vallattomuutensa purkautua musiikkiin ja -soittaa siten naisten sydämiä. Hän koetti tehdä kaikkensa voidakseen -leimata hänet sellaiseksi mielessään. Vain sitä varten herätti hän -itsessään eloon isiensä vaistot: vakavaraisen ja säästäväisen kauppiaan -luotaantyöntävän epäluulon seikkailunhaluista, kevytmielistä ja -taloudellisesti epävarmaa sotilasluokkaa kohtaan. Ajatuksissaan ja -puheissaan nimitti hän aina herra von Throtaa halveksivin äänenpainoin -pelkäksi »luutnantiksi». Ja samalla tunsi hän selvästi, ettei tuo -arvonimi sopinut ollenkaan tuolle nuorelle miehelle... - -Mitä Thomas Buddenbrook pelkäsi? Ei mitään... Ei mitään, minkä olisi -voinut pukea sanoiksi. Jospa hän olisikin saanut asettua taistelemaan -jotakin kouriintuntuvaa, yksinkertaista ja karkeaa tosiseikkaa vastaan! -Hän kadehti kaupunkilaisten asiasta muodostamaa yksinkertaista -käsitystä. Mutta hän tiesi liian hyvin istuessaan tässä päätään käteen -nojaten, mielessä ahdistus, etteivät »petos» ja »avionrikkomus» olleet -sanoja, joita olisi voinut käyttää noista ylhäällä vietetyistä soivista -ja syvyydenhiljaisista hetkistä. - -Usein, kun hän katsoi kadun tuolla puolen olevia harmaita päätyjä ja -ohikulkevia porvareita tai antoi katseensa viipyä edessään riippuvassa -muistotaulussa, satavuotispäivälahjassa, isiensä muotokuvissa, -muistellen sukunsa historiaa, sanoi hän itselleen, että kaikki oli -loppuva tähän, että vain tämä oli enää puuttunut kaiken täyttymiseksi. -oli vain puuttunut enää se, että hän joutuisi ihmisten pilkan -kohteeksi ja että hänen nimensä, hänen yksityiselämänsä kaikuisi -kaikkien huulilla... Mutta tuo ajatus teki melkein hyvää, koska se -oli hänestä yksinkertainen, terve, mahdollinen käsittää ja ilmaista -verrattuna tuohon häpeälliseen arvoitukseen, tuohon hänen päänsä päällä -tapahtuvaan salaperäiseen häpeäjuttuun, jota hänen täytyi pohtia.... - -Hän ei kestänyt sitä kauempaa, hän työnsi tuolinsa syrjään, lähti -konttorista ja nousi asuinkerrokseen. Minne hän saattoi kääntyä? -Salonkiinko tervehtimään herra von Throtaa vaivattomasti ja hiukan -yli olan, pyytämään tätä illalliselle ja kuulemaan tämän kieltäytyvän -siitä, kuten niin monasti ennen? Sillä sietämättömintä kaikesta oli, -että luutnantti karttoi häntä täydellisesti, ei suostunut mihinkään -julkisiin kutsuihin, vaan näytti haluavan rajoittua ainoastaan -kahdenkeskiseen vapaaseen seurusteluun senaattorin rouvan kanssa... - -Odottaako? Odottaako jossakin, ehkäpä tupakkahuoneessa, kunnes hän oli -lähtenyt, astua sitten Gerdan eteen ja puhua hänen kanssaan, vaatia -hänet tilille? — Gerda ei ollut niitä ihmisiä, joita olisi vaadittu -tilille. Ja mistä? Heidän liittonsa oli perustettu ymmärtämykselle, -hienotunteisuudelle ja vaikenemiselle. Ei ollut tarpeellista tehdä -itseään naurettavaksi vielä hänenkin edessään. Mustasukkaisuuden -näyttäminen olisi samaa kuin myöntää ihmisten olevan oikeassa, tehdä -häpeä julkiseksi... Oliko hän mustasukkainen? Kenelle? Mille? Ei -lainkaan! Niin voimakas tunne saattaa toimimaan, ryhtymään tekoihin, -ehkä vääriinkin, mielettömiin tekoihin, mutta kouriintuntuviin, -vapauttaviin tekoihin. Ei, ei, hän tunsi vain vähän pelkoa, vähän -ahdistavaa, hätäistä pelkoa.... - -Hän kulki edestakaisin pukeutumishuoneessaan, valeli otsaansa -hajuvedellä ja palasi sitten taas alakertaan päättäen katkaista -salongissa vallitsevan hiljaisuuden mihin hintaan tahansa. Mutta -juuri kun hän oli tarttunut valkoisen oven musta- ja kultakirjavaan -kädensijaan, alkoi soitto taas hurjin juoksutuksin, ja hän perääntyi. - -Hän meni palvelusväen portaita alakerrokseen, kulki eteisen ja kylmän -porstuan kautta puutarhaan, palasi jälleen, oli toimittavinaan jotakin -eteisessä, täytetyn karhun luona ja pääportaiden käänteeseen asetetun -kultakalasäiliön ääressä, kykenemättä löytämään rauhaa, kuunnellen, -väijyen, häpeän ja katkeruuden kalvamana, masentuneena, salaisen ja -julkisen häpeän pelon ahdistamana... - -Kerran hänen nojatessaan siten toisen kerroksen käsipuuhun katsoen -alas valoisiin portaisiin, joissa oli äänetöntä, tuli pikku Johann -huoneestaan »korokkeen» portaita alas, yli käytävän, menossa jollekin -asialle Ida Jungmannin luo. Hän aikoi pujahtaa kirja kädessä -seinäviertä pitkin isänsä ohi, katse maahan luotuna ja hiljaa -tervehtien, mutta senaattori puhutteli häntä: - -»Mitä sinä hommaat, Hanno?» - -»Minä luen läksyjä, isä. Menen Idan luo kuulustuttamaan käännöstä... » - -»Miten työ sujuu? Mitä sinulla on huomiseksi?» - -Hanno luetteli, yhä katse maahan luotuna, mutta nopeasti ja -jännittyneesti, koettaen ensin hätäisesti nielaistuaan antaa selvän -ja täsmällisen vastauksen: »Meillä on Neposta, eräs kauppalasku -puhtaaksikirjoitettavaksi, ranskan kielioppia, Pohjois-Amerikan joet... -saksan kirjoitusta...» - -Hän vaikeni onnettomana siitä, ettei ollut sanonut viimeisen aineen -edellä »ja»-sanaa sekä alentanut ääntään päättävästi, sillä muuta hän -ei enää tiennyt ilmoittaa, ja koko vastaus oli jälleen hajanainen ja -huolimaton. — »Ei muuta», sanoi hän niin varmasti kuin osasi kuitenkaan -ylös katsomatta. Mutta hänen isänsä ei näkynyt huomaavan sitä. Hän piti -Hannon vapaata kättä omassaan, leikitteli sillä hajamielisesti ja antoi -nähtävästi kaiken sanotun mennä sivu korvien; tietämättään hän vain -heilutti noita hentoja sormia ja oli vaiti. - -Sitten, aivan yhtäkkiä, kuuli Hanno yläpuoleltaan sellaista, joka -ei ollut missään yhteydessä varsinaisen puheenaiheen kanssa, kuuli -hiljaisen, kärsivän, liikutetun, melkeinpä rukoilevan äänen, -jollaisella hän ei ollut vielä milloinkaan kuullut isänsä puhuvan. Tämä -sanoi: »Nyt on luutnantti ollut jo kaksi tuntia äidin luona... Hanno...» - -Ja katso, silloin loi pikku Johann ylös kullanruskeat silmänsä ja -katsoi ensi kerran kirkkaasti ja rakkaasti isäänsä kasvoihin, noihin -kasvoihin, joiden luomet olivat tulehtuneet ja joiden posket olivat -vähän pöhöllä. Herra tiesi paljonko hän ymmärsi. Yksi seikka vain -oli varma, ja sen tunsivat molemmat, että näinä lyhyinä sekunteina, -heidän katseittensa pysyessä toisissaan, katosi kaikki kylmyys ja -vieraus, kaikki painostus ja väärinymmärrys, ja Thomas Buddenbrook -tiesi voivansa olla tästälähin varma poikansa luottamuksesta -ja kiintymyksestä aina kun ei ollut, kysymys tarmon, kyvyn ja -kirkassilmäisen reippauden vaatimisesta, vaan pelon ja kärsimyksen -myötätunnosta. - -Hän ei ollut huomaavinaan sitä, hän teki kaikkensa häätääkseen sen -luotaan. Ankarammin kuin koskaan johti hän Hannoa näihin aikoihin -hänen tulevan toimintansa käytännöllisiin esiharjoituksiin, pani hänen -henkiset kykynsä koetukselle, pakotti hänet ilmaisemaan päättävästi -halunsa tulevalle alalleen ja suuttui jokaisesta vastustuksen -ja uupumuksen merkistä... Sillä Thomas Buddenbrook, joka oli -neljänkymmenen kahdeksan vuoden vanha, alkoi yhä enemmän aavistaa -aikansa päättymistä, olla yhä varmempi pikaisesta lopustaan. - -Hänen ruumiillinen vointinsa oli huononnut. Ruokahaluttomuus ja -unettomuus, huimaus ja käsien vapiseminen, johon hänellä aina oli -ollut taipumusta, pakottivat hänet monasti kysymään neuvoa tohtori -Langhalsilta. Mutta hän ei tullut paljoakaan seuranneeksi lääkärin -määräyksiä. Hänen tahdonvoimansa, jota oli vaivannut jo vuosimääriä -kiihoittunut toimintahalu, ei riittänyt siihen. Hän oli alkanut nukkua -pitkään aamuisin, vaikka hän joka ilta oli tehnyt vihaisen päätöksen -nousta varhain tehdäkseen tohtorin määräämän kävelyn ennen teenjuontia. -Hän teki sen vain pari kolme kertaa... ja niin kävi joka asiassa. -Alituinen tahdon jännitys menestyksettä ja tyydytyksettä kulutti -hänen itsekunnioitustaan ja saattoi hänet epätoivoiseen mielentilaan. -Hän ei voinut mitenkään olla polttamatta joukottain pieniä väkeviä -venäläisiä savukkeitaan, joita hän oli polttanut nuoruudestaan asti. -Hän sanoi tohtori Langhalsille suoraan, vasten tämän itserakkaita -silmiä: »Katsokaahan, tupakoimisen kieltäminen minulta on teidän -velvollisuutenne... hyvin helppo ja miellyttävä velvollisuutenne, -aivan niin! Mutta kiellon varteenottaminen on minun asiani! Te -voitte katsella miten se tapahtuu... Tehkäämme yhdessä jotakin -minun terveyteni hyväksi. Mutta osat ovat liian epätasaiset, minun -puolelleni tulee liian paljon vaivaa! Älkää naurako... se ei ole mikään -sukkeluus... Ihminen on niin yksin... Minä poltan. Ehkä saan tarjota?» - -Ja hän aukaisi tulalaisen savukekotelonsa... - -Kaikki hänen voimansa vähenivät, ja hänessä vakiintui entistä -lujemmaksi vakaumus, että tätä tilaa ei enää ollut kestävä kauan, -vaan että hänen loppunsa oli lähellä. Hän joutui omituisten -aavistuksellisten kuvittelujen valtaan. Toisinaan valtasi hänet -pöydässä sellainen tunne kuin ei hän oikeastaan enää istuisikaan -omiensa parissa, vaan katsoisi heihin jostakin hämärästä -etäisyydestä... Minä kuolen, ajatteli hän; ja hän huusi Hannon -uudelleen luokseen ja puhui tälle näin: - -»Minä voin kuolla ennen kuin luulemmekaan, poikani. Sinun täytyy -silloin astua minun sijalleni! Minäkin jouduin nuorena työhön... Koeta -siis käsittää, että sinun haluttomuutesi kiusaa minua! Oletko varma -itsestäsi?... 'Kyllä — kyllä —' tuo ei ole mikään vastaus! Astutko -ilolla ja reippain mielin toimeen, kun tarvitaan, kysyn minä... Vai -luuletko, että sinulla on tarpeeksi rahaa, niin ettei sinun tarvitse -tehdä mitään? Sinulla ei ole mitään, sinulla on niin himppusen vähän, -että sinun täytyy tulla toimeen aivan omin neuvoinesi! Jos sinä tahdot -elää mukavasti, täytyy sinun tehdä työtä, ankarasti, vielä ankarammin -kuin minä...» - -Mutta tämä ei enää ollut hänen ainoa huolensa. Hän ei kärsinyt vain -poikansa ja sukunsa epävarmasta tulevaisuudesta, siihen liittyi muuta, -joka valtasi hänen mielensä ja kiihoitti hänen väsyneitä ajatuksiaan... -Sillä siitä asti kun hän ei enää pitänyt ajallista kuolemaansa -kaukaisena, ajateltuna ja vähäpätöisenä välttämättömyytenä, vaan -hyvin läheisenä, tuntuvana tosiseikkana, jonka varalta täytyi ryhtyä -valmistaviin toimenpiteisiin, alkoi hän mietiskellä, tutkia itseään, -selvitellä suhdettaan kuolemaan ja ylimaallisiin kysymyksiin... ja -heti ensi yrityksellä selvisi hänelle hänen henkensä auttamaton -kypsymättömyys ja epävalmius kuoleman edessä. - -Kirjaimenmukainen usko, haaveellinen raamattu-uskonnollisuus, jonka -hänen isänsä oli osannut yhdistää käytönnölliseen kauppaälyyn ja -jonka hänen äitinsäkin oli myöhemmin omaksunut, oli aina ollut vieras -hänelle. Hän oli pikemminkin koko ikänsä kannattanut isoisänsä -epäilevää maailmanmiehen kantaa. Mutta koska hänen henkensä oli -liian syvä, liian liikkuva ja mietiskelyyn altis voidakseen tyytyä -vanhan Johann Buddenbrookin miellyttävään pintapuolisuuteen, oli hän -vastannut ikuisuus- ja kuolemattomuuskysymyksiin historiallisesti ja -sanonut itselleen, että hän oli elänyt edeltäjissään ja tulisi elämään -jälkeläisissään. Se ei ollut ollut sopusoinnussa ainoastaan hänen -sukuhenkensä, hänen ylimysitsetietoisuutensa ja hänen historiaa kohtaan -tuntemansa kunnioituksen kanssa, se oli myös kannattanut ja vahvistanut -hänen toimintaansa, hänen kunnianhimoaan ja elämäntapojaan. Mutta -nyt hän huomasi kuoleman läheisen ja läpitunkevan katseen edessä sen -häipyvän olemattomiin kykenemättä suomaan hetkenkään rauhoitusta ja -valmiuden tunnetta. - -Vaikka Thomas Buddenbrook oli silloin tällöin elämässään tuntenut -hiukan mieltymystä katolisuuteen, täytti hänet sentään pohjaltaan -totisen, innokkaan protestantin syvä, vakava, itsekidutukseen saakka -ankara edesvastuuntunne. Ei, korkeimman edessä ei ollut mitään -ulkoapäin tulevaa välitystä, synninpäästöä, vaimennusta ja lohtua! -Aivan yksin, itsenäisesti ja omasta voimastaan täytyi ihmisen koettaa -palavalla innolla selvittää itselleen kuoleman arvoitus ja päästä -täyteen selvyyteen tai vaipua epätoivoon... Ja Thomas Buddenbrook -kääntyi pettyneenä ja toivottomana pois ainoasta pojastaan, jossa -hän oli toivonut saavansa elää uudelleen voimakkaana ja nuortuneena, -ja alkoi etsiä hätäisesti totuutta, jonka täytyi olla olemassa -hänellekin... - -Oli sydänkesän aika vuonna seitsemänkymmentäneljä. Hohtavan valkoiset -hattarat leijailivat syvänsinisellä taivaalla yli kaupunginpuiston -hoidetun säännöllisyyden, pähkinäpuun oksilla visertelivät -linnut kysyvästi toisilleen, suihkukaivon vesi lirisi korkeiden -sinisten kurjenmiekkojen keskellä ja sireenin tuoksuun sekoittui -valitettavasti siirapinhaju, jonka lämmin tuulenhenki toi läheisestä -sokeripolttimosta. Konttorihenkilökunnan ihmeeksi lähti senaattori -nykyään usein kesken työaikaa kädet selän takana konttorista -puutarhaan, jossa hän milloin haravoi jotakin käytävää, milloin -onki limaa suihkukaivon pinnalta, milloin laittoi tuen jollekin -ruusunoksalle... Hänen kasvonsa vaaleine kulmakarvoineen, toinen kulma -vähän koholla, kuvastivat vakavaa kiintymistä näihin toimiin; mutta -hänen ajatuksensa kulkivat kaukana, omia vaivaloisia, hämäriä polkujaan. - -Toisinaan hän istahti pienen pengermän laelle rakennettuun, kokonaan -viiniköynnöksen peittämään huvimajaan ja tuijotti ajatuksissaan -puutarhan takaista punaista seinää. Ilma oli lämmin ja lauhkea, ja -oli kuin ympärillä olevat rauhalliset äänet olisivat puhuneet hänelle -tyynnyttävästi ja koettaneet vaivuttaa hänet viihtyisään unelmointiin. -Väsyneenä tuijottamaan omaan itseensä yksinäisyyteen ja vaikenemiseen -sulki hän hetkeksi silmänsä, mutta karkaisi sitten taas luontonsa -ja hääti rauhan luotaan. Minun täytyy ajatella, sanoi hän melkein -ääneen... Minun täytyy järjestää kaikki ennen kuin on liian myöhä... - -Ja tässä huvimajassa, pienessä ruokoisessa kiikkutuolissa hän eräänä -päivänä luki neljä tuntia yhteen mittaan kasvavalla liikutuksella -muuatta kirjaa, joka melkein sattumalta oli joutunut hänen käsiinsä... -Aamiaisen jälkeen, poltellessaan savuketta tupakkahuoneessa, oli hän -löytänyt sen kirjakaapin pimeästä nurkasta, komeiden loistopainosten -takaa ja muistanut samassa, että hän kerran, kauan aikaa sitten oli -ostanut sen kirjakauppiaalta polkuhintaan. Se oli verrattain laaja, -ohuelle keltaiselle paperille huonosti painettu ja huonosti nidottu -teos, erään kuuluisan metafyysillisen järjestelmän toinen osa.... - -Ennentuntematon, suuri, kiitollinen ilo valtasi hänet. Hän näki -sanomattomalla tyydytyksellä miten muuan valtava nero oli tarttunut -voimansa tunnossa väkevän, julman ja ilkkuvan elämän niskaan -taivuttaakseen sen tahtonsa alle ja määrätäkseen sen arvon... Se oli -kärsivän ihmisen tyydytystä, joka on elämän kovuuden ja kylmyyden -murtamana salannut häpeissään ja pahan omantunnon arkuudella -kärsimyksensä ja nyt äkkiä saa suuren ja viisaan ihmisen kädestä -perustavan ja juhlallisen oikeuden kärsimiseensä maailmassa — tässä -parhaimmassa kaikista maailmoista, jonka toiset olivat ilkkuvalla -pilkalla leimanneet kurjimmaksi kaikista, mitä ajatella saattoi. - -Hän ei ymmärtänyt kaikkea, eräät periaatteet ja olettamukset jäivät -hämäriksi hänelle, eikä hänen tämänkaltaiseen luettavaan tottumaton -päänsä voinut seurata kaikkia johdatelmia. Mutta juuri tuo valon ja -pimeyden, tajuttujen ja tajuamattomien kohtien vaihtelu, siirtyminen -epäselvän, läpitunkemattoman, horjuvan aavistuksen kautta äkilliseen -kirkkauteen sai hänet pidättämään henkeään. Ja tunnit kuluivat hänen -vilkaisemattaankaan kirjasta tai muuttamatta asentoaan. - -Hän oli alussa jättänyt monta sivua lukematta ja etsinyt nopeasti, -tiedottomasti ja hätäisesti pääasiaa, tärkeintä johtopäätöstä, -pysähtyen vain jonkun kappaleen kohdalla, joka oli viehättänyt häntä. -Mutta sitten tuli eteen laaja luku, jonka hän luki ensimmäisestä -kirjaimesta viimeiseen, huulet tiukasti yhteen puserrettuina ja -kulmakarvat rypyssä, kasvoilla vakavuus, täydellinen, melkein -jähmettynyt, elämän vaikutteille sulkeutunut vakavuus. Tuo luku -oli nimeltään: »Kuolemasta ja sen suhteesta olemuksemme -katoamattomuuteen». — - -Hänellä oli joku rivi jälellä, kun sisätyttö tuli neljän aikaan -puutarhaan kutsumaan häntä päivälliselle. Hän nyökkäsi, luki -jälelläolevat lauseet, sulki kirjan ja katseli ympärilleen.. Hän -tunsi koko olemuksensa kummasti laajentuneen tai kuin raskaan, -sekavan juopumuksen valtaamaksi, jonkin aivan uuden houkuttelevan ja -lupaavan voiman vangitsemaksi, joka muistutti ensimmäistä, toivovaa -rakkaudenkaihoa. Mutta kun hän työnsi kirjan kylmin ja vapisevin käsin -puutarhapöydän laatikkoon, ei hänen polttava päänsä, jossa tuntui outo -paine, huolestuttava jännitys, aivan kuin jokin olisi katkeamaisillaan -sen sisällä, voinut ajatella selkeästi. - -Mitä tämä oli ollut? kysyi hän itseltään astuessaan sisään, noustessaan -portaita ja suunnatessaan kulkunsa ruokasaliin perheensä luokse... -Mitä minulle on tapahtunut? Mihin minä olen ryhtynyt? Mitä minulle -on puhuttu, minulle, Thomas Buddenbrookille, tämän kaupungin -senaattorille, viljanhankintaliike Johann Buddenbrookin johtajalle...? -Oliko se minulle? En tiedä mitä se oli... tiedän vain, että se on -liikaa, liikaa minun porvarisaivoilleni... - -Tätä raskasta, sekavaa, humaltunutta, ajatuksetonta haltioitumisen -tilaa kesti koko päivän. Mutta viimein tuli ilta, ja silloin hän, -kykenemättä enää pitämään päätänsä pystyssä, meni aikaisin levolle. Hän -nukkui kolme tuntia sikeää, kuolemanraskasta unta. Sitten hän heräsi -niin suloisesti säikähtäen kuin ihminen, jonka sydämessä rakkaus on -nousemassa oraalle. - -Hän tiesi olevansa yksin suuressa makuukamarissa, sillä Gerda nukkui -nykyään Ida Jungmannin huoneessa; tämä, ollakseen lähempänä pikku -Johannia, oli muuttanut kolmanteen parvihuoneeseen. Hänen ympärillään -vallitsi yö, sillä molempien korkeiden ikkunoiden uutimet olivat -tiukasti suljetut. Hän makasi selällään hiljaisuuden ja painostavan -kuumuuden keskellä, katsellen pimeään. - -Ja katso: oli kuin pimeys äkkiä olisi revennyt, kuin yön musta seinä -olisi avautunut ja häntä vastaan olisi virrannut mittaamaton, ikuinen -valon kaukonäky... Olen saava elää! sanoi Thomas Buddenbrook itsekseen, -tuntien miten hänen rintansa tärisi sisäisestä nyyhkytyksestä. Sitä -se on, että minä olen saava elää! On oleva elämää... se, ettei -olisi elämää, on pelkkää erehdystä, harhaluuloa, jonka kuolema on -toteennäyttävä. Niin se on, niin se on!... Miksi? — Tuo kysymys sai -jälleen valon vaihtumaan yöksi hänen silmissään. Hän ei nähnyt, tiennyt -eikä ymmärtänyt taaskaan mitään, vaan painui syvemmälle tyynyihin sen -totuuden hiukkasen häikäisemänä ja rauentamana, jonka hän juuri äsken -oli saanut kokea. - -Ja hän makasi hiljaa palavan odotuksen vallassa, tunsi halua rukoilla, -että se ilmestyisi vielä kerran valaisemaan häntä. Ja se tuli. Kädet -ristissä, uskaltamatta hievahtaa, makasi hän siinä saaden katsoa... - -Mitä on kuolema? Vastaus siihen ei ilmestynyt hänelle köyhinä, -tekotärkeinä sanoina: hän tunsi sen syvällä itsessään. Kuolema -oli onni, niin syvä, että sen saattoi mitata vain armoitettuina -hetkinä, sellaisina kuin tämä. Se oli paluu sanomattoman raskaalta -harharetkeltä, se oli karkean virheen korjaus, vapautus mitä -vastenmielisimmistä kahleista ja rajoituksista — kärsityn vahingon -korvaus. - -Entä loppu? Säälittävä, tuhannesti säälittävä se, jota peloitti tuo -sana! Mikä oli loppuva? Tämä hänen ruumiinsa... Tämä hänen minänsä ja -olevaisuutensa, tämä kömpelö, uppiniskainen, erehtyväinen ja vihattava -vastus, joka esti häntä olemasta muuta ja parempaa! - -Eikö jokainen ihminen ollut erehdys ja harha-askel? Eikö hän joutunut -heti syntyessään tuskallisiin kahleisiin? Vankilaan! Vankilaan! -Esteitä ja rajoituksia kaikkialla! Yksilöllisyytensä ristikoiden -takaa tuijottaa ihminen toivottomasti ulkonaisten asianhaarojen -ympärysmuuriin, kunnes kuolema tulee ja kutsuu hänet kotiin ja -vapauteen... - -Yksilöllisyys!... Se mitä ihminen on, mihin hän pystyy, mitä hänellä -on, näyttää köyhältä, harmaalta, riittämättömältä ja ikävältä; mitä hän -ei ole, ei voi eikä omista, siihen hän kohdistaa katseensa kaipaavalla -kateudella, joka muuttuu rakkaudeksi, koska hän pelkää sen muuttuvan -vihaksi. - -Minussa on itua, orasta kaikkiin maailman mahdollisuuksiin... Missä -minä saattaisin olla, ellen olisi tässä! Kuka, mikä, millainen minä -saattaisin olla, ellen minä olisi minä, ellei tämä henkilöllinen -muotoni rajoittaisi olemustani ja erottaisi tietoisuuttani kaikista -muista, jotka eivät ole minä! Elimistö! Pakottavan tahdon sokea, -ajattelematon, surkuteltava tuote! Parempi on, että tuo tahto leijailee -vapaana palkattomassa ja ajattomassa yössä kuin että se kituu kopissa, -jota valaisee älyn väräjävä, häilyvä, mitätön liekki! - -Olin toivonut saavani elää uudelleen pojassani? Vielä heikommassa, -horjuvammassa yksilössä? Mikä lapsellinen, mieletön erhe! Mitä minä -teen pojalla? En tarvitse poikaa!... Missä minä olen oleva kuoltuani? -Sehän on niin päivänselvää, niin valtavan yksinkertaista! Minä olen -oleva kaikissa niissä, jotka olemisen aikana ovat sanoneet, sanovat -ja tulevat sanomaan »minä»: mutta varsinkin niissä, jotka sanovat sen -voimakkaimmin, reippaimmin ja iloisimmin... - -Jossakin maailman kulmalla kasvaa poika, joka on hyvillä lahjoilla -varustettu, kykenevä avujaan kehittämään, suoraselkäinen ja huoleton, -puhdas, julma ja iloinen, yksi noita ihmisiä, joiden näkeminen lisää -onnellisen onnea ja johtaa onnettoman epätoivoon: — Se on minun -poikani. Se olen minä, kohta, kohta... heti kun kuolema vapauttaa minut -siitä viheliäisestä erehdyksestä, etten minä ole samalla hän kuin -minä... - -Olenko koskaan vihannut elämää, puhdasta, julmaa ja voimakasta elämää? -Voi mikä hulluus ja väärinkäsitys! Vain itseäni minä olen vihannut, -siksi, etten kestänyt sitä. Mutta minä rakastan teitä... teitä kaikkia -onnellisia, ja pian olen pääsevä ahtaasta vankilastani, joka on -erottanut minut teistä; pian se puoli minua, joka rakastaa teitä, minun -rakkauteni teihin, on pääsevä vapauteen, on liittyvä, yhtyvä teihin... -teihin ja teidän kauttanne kaikkiin! — — - -Hän itki, painoi kasvonsa tyynyyn ja itki sellaisen onnen -vapisuttamana, hurmaamana ja nostattamana, jolle ei mikään maailman -tuskallinen suloisuus vedä vertaa. Tämä se oli, kaikki tämä, joka -oli pitänyt hänet eilisillasta asti kuin juopumuksen tilassa, -joka oli yöllä liikkunut hänen sydämessään ja herättänyt hänet -kuin orastava rakkaus. Ja kun hän nyt uskalsi käsittää ja tuntea -sen — ei sanoina ja ajatusyhtyminä, vaan äkillisenä, autuuttavana -sisimpänsä kirkastumisena — oli hän jo vapaa, oli hän jo oikeastaan -vapautettu, irti kaikista luonnollisista ja teennäisistä kahleista -ja rajoituksista. Hänen synnyinkaupunkinsa muurit, joiden keskelle -hän oli tieten tahtoen asettunut, avautuivat ja paljastivat hänen -nähtäväkseen maailman, koko maailman, josta hän nuoruudessaan oli -nähnyt kappaleen sieltä, kappaleen täältä, ja jonka kuolema lupasi -lahjoittaa hänelle kokonaisuudessaan. Ajan ja paikan, siis historian -pettävät käsitysperustat, huoli laajemmasta historiallisesta -jatkuvaisuudesta jälkeläisten kautta, historian loppumisen pelko -— tuo kaikki vapautti hänen henkensä eikä enää estänyt häntä -käsittämästä iankaikkisuutta. Millään ei ollut alkua eikä loppua. Oli -vain iankaikkinen nykyolevaisuus. Ja se voima hänessä, joka rakasti -elämää suloisella, ahdistavalla ja kaihoisalla rakkaudella ja josta -hän oli vain epäonnistunut osa — tulisi aina löytämään pääsyn tuohon -nykyolevaisuuteen. - -Minä olen saava elää! kuiskasi hän tyynyynsä, itki... eikä seuraavalla -hetkellä enää tiennyt miksi. Hänen aivonsa eivät toimineet, hänen -tietonsa sammui, eikä hänessä jälleen ollut muuta kuin äänetön pimeys. -Mutta se on palaava! vakuutti hän itselleen. Eikö se jo ollut minun -vallassani?... Ja tuntien, miten tajuttomuus ja uni vetivät häntä -vastustamattomasti puoleensa, vannoi hän mielessään, ettei hän ollut -milloinkaan päästävä käsistään tuota ylimaallista onnea, vaan oli -keräävä voimansa, lukeva, tutkiva ja oppiva uutta, kunnes saattoi -omaksua itselleen täydelleen sen maailmankatsomuksen, josta tämä kaikki -oli lähtenyt. - -Mutta se ei käynyt; jo seuraavana aamuna, kun hän herätessään muisti -hiukan häpeillen eilisiä henkisiä vaelluksiaan, aavisti hän noiden -kauniiden aikeiden toteuttamattomuuden. - -Hän nousi myöhään vuoteesta, ja hänen oli jouduttava viipymättä -raatihuoneelle kokoukseen. Tuon suippopäätyisen ja mutkittelevakatuisen -kaupungin julkinen, kaupallinen ja porvarillinen elämä vaati taas -hänen henkensä ja voimansa. Heittämättä mielestään alkamansa -ihmeellisen kirjan lukemisen jatkamista alkoi hän kuitenkin kysellä -itseltään, saattoivatko tuon yön elämykset todenteolla ja ajanpitkään -kiinnittää hänen mieltään ja oliko niillä kuoleman lähestyessä oleva -käytännöllistä paikkansapitäväisyyttä. Hänen porvarilliset vaistonsa -panivat vastaan. Hänen turhamaisuutensa teki sen myös: pelko kaikkea -omituista ja naurettavaa kohtaan. Sopivatko nuo tuollaiset asiat -hänelle, hänelle, senaattori Thomas Buddenbrookille, kauppahuone Johann -Buddenbrookin johtajalle?... - -Hän ei joutunut enää koskaan avaamaan tuota merkillistä kirjaa, joka -kätki niin paljon kalleuksia, puhumattakaan siitä, että hän olisi -hankkinut itselleen teoksen puuttuvat osat. Hermostunut pikkumaisuus, -joka oli vuosien kuluessa saanut hänet valtaansa, kulutti hänen -päivänsä. Tuhansien mitättömien, arkipäiväisten pikkuseikkojen -kiusaamana, joiden järjestyksessä pitäminen ja suorittaminen oli -hänelle alituinen vitsaus, oli hänen tahtonsa liian heikko saadakseen -aikaan järjestelmällisen ajan jaon. Ja noin kaksi viikkoa sanotun -iltapäivän jälkeen oli hän päässyt sellaiseen tulokseen, että käski -palvelustytön hakemaan heti erään kirjan, jonka hän oli löytänyt -puutarhapöydän laatikosta, ja panemaan sen kirjakaappiin. - -Mutta sen jälkeen kävi niin, että Thomas Buddenbrook, joka oli -ojennellut odottavasti käsiään viimeisiä, korkeimpia totuuksia -kohtaan, vaipui raukeasti takaisin niiden käsitysten ja mielikuvien -keskelle, joihin hänet oli lapsesta asti totutettu. Hän kulki ajatellen -yhtä, persoonallista Jumalaa, ihmislasten isää, hänen ainosyntyistä -poikaansa, jonka hän oli lähettänyt maailmaan kärsimään ristinkuoleman -meidän puolestamme — joka viimeisenä päivänä oli tuomitseva kaikkia -ja jonka jalkojen juuressa senjälkeen alkavan iankaikkisuuden -kuluessa hyvät olivat saavat korvauksen murheenlaakson vaivoista ja -kärsimyksistä... Hän ajatteli tuota kaikkea, koko tuota hieman sekavaa -ja luonnotonta tarinaa, johon ei vaadittu ymmärtämistä, vaan ainoastaan -kuuliaista uskoa, ja jonka lapselliset sanat olivat olevat ihmisen -turvana viimeisen kamppailun hetkinä... Todellako? - -Voi, tämäkään ei suonut hänelle täyttä rauhaa. Tuo kauppahuoneensa, -vaimonsa, poikansa, nimensä, sukunsa kunniaa koskevien huolien -vaivaama mies, tuo rasittunut mies, joka hädintuskin jaksoi pitää -asunsa hienona ja moitteettomana ja pysyä itse pystyssä — hän oli jo -useamman päivän kiusannut itseään kysymyksellä, olikohan hänen sielunsa -kuoleman jälkeen heti pääsevä taivaaseen vai alkaisiko autuus vasta -lihan ylösnousemuksen päivänä... Ja missä oli sielu sillä välin? Oliko -hänelle koulun tai kirkon taholta koskaan selitetty tätä? Eikö ollut -edesvastuutonta jättää ihmistä näin suureen tietämättömyyteen? — Ja hän -oli vähällä lähteä tervehtimään pastori Pringsheimiä, hakea häneltä -neuvoa ja lohdutusta, kunnes hän viime hetkellä jätti sen tekemättä -peläten olevansa naurettava. - -Viimein heitti hän mielestään tuumailut ja jätti kaiken Jumalan -huomaan. Mutta koska hän iankaikkisten asioittensa järjestämisessä oli -johtunut niin epätyydyttävään tulokseen, päätti hän ainakin saattaa -ajalliset asiansa tyydyttävään kuntoon ja ryhtyi siis toteuttamaan jo -kauan pohtimaansa aietta. - -Eräänä päivänä kuuli pikku Johann päivällisen jälkeen isänsä sanovan -äidille arkihuoneessa, jossa nämä joivat kahvia, että hän odotti -tänään luokseen asianajaja, tohtori sitä ja sitä tehdäkseen tämän -kanssa testamenttinsa, jonka kirjoittamista hän ei tahtonut siirtää -epämääräiseen tulevaisuuteen. Vähän myöhemmin harjoitteli Hanno -salongissa soittoläksyään. Mutta kun hän sen jälkeen oli menossa -eteisen poikki, tapasi hän portaissa isänsä ja pitkään mustaan -päällystakkiin puetun herran, jotka olivat tulossa ylös. - -»Hanno!» sanoi senaattori lyhyesti. Ja pikku Johann seisahtui, nielaisi -ja vastasi hiljaa ja nopeasti: »Niin, isä...» - -»Minulla on tärkeitä toimia tämän herran kanssa», jatkoi hänen isänsä. -»Asetu, ole hyvä, tähän ovelle» — hän osoitti tupakkahuoneen ovea — »ja -pidä silmällä, ettei kukaan, huomaa tarkoin: ei kukaan, häiritse meitä.» - -»Kyllä, isä», sanoi pikku Johann asettuen ovelle, joka sulkeutui -herrojen jälkeen. - -Hän seisoi siinä merimiessolmustaan pidellen, kaivertaen kielellään -hammasta, jota hän epäili, ja kuunteli vakavia, matalia ääniä, -jotka kuuluivat huoneen perältä. Hänen päänsä ohimoille kihartuvine -vaaleanruskeille hiuksineen oli kallellaan, ja hänen kullanruskeat, -sinertävien varjojen ympäröimät silmänsä katsoivat kokoonvedettyjen -kulmakarvojen alta, räpytellen, sivulle. Ja niiden luotaantyöntävä, -miettivä ilme oli aivan samanlainen kuin se, joka niissä oli ollut -hänen seisoessaan isoäitinsä paarien ääressä, hengittäen varovasti -kukkien tuoksua ja tuota vierasta ja kuitenkin niin merkillisen tuttua -hajua. - -Ida. Jungmann kulki hänen ohitseen ja sanoi: »Hannoseni, poikaseni, -minne sinä jäit ja mitä sinä seisot siinä?» - -Kyttyräselkäinen oppilas ilmestyi konttorista sähkösanoma kädessä ja -kysyi senaattoria. - -Ja molemmilla kerroilla ojensi pikku Johann tummansiniseen, ankkurilla -varustettuun merimieshihaan puetun käsivartensa vaakasuorasti oven -eteen, pudisti päätään ja sanoi hetken äänettömyyden jälkeen hiljaa, -mutta varmasti: »Ei kukaan pääse sisään — isä tekee testamenttia.» - - - - -KUUDES LUKU. - - -Syksyllä sanoi tohtori Langhals vilkutellen kauniita silmiään kuin -nainen: »Hermot, herra senaattori... kaikkeen ovat syynä vain hermot. -Joskus on verenkierrossakin vikaa. Saanko antaa neuvon? Teidän pitäisi -vielä tänä vuonna levähtää vähän! Pari kesäistä sunnuntaita meren -rannalla ei tietenkään ole voinut saada paljon aikaan... Nyt on -syyskuun loppupuoli, Travemünde on vielä käytettävissä, se ei vielä ole -aivan tyhjillään. Lähtekää sinne, herra senaattori ja viettäkää vielä -vähän aikaa meren rannalla. Pari kolme viikkoa saa jo ihmeitä aikaan...» - -Ja Thomas Buddenbrook suostui. Mutta kun hänen omaisensa kuulivat -päätöksestä, tarjoutui Christian häntä saattamaan. - -»Minä lähden mukaan, Thomas», sanoi hän muitta mutkitta. »Ei kai -sinulla ole mitään sitä vastaan.» Mutta vaikka senaattorilla oli yhtä -ja toista sitä vastaan, suostui hän taas. - -Asianlaita oli sellainen, että Christianilla oli nykyään enemmän -aikaa kuin koskaan, sillä horjuvan terveyden tähden oli hän huomannut -olevansa pakotettu jättämään viimeisenkin kauppatoimensa, samppanja- -ja konjakki-asioimisen. Miehen haamu, joka hämärässä istui hänen -sohvallaan nyökäten hänelle, ei onneksi enää ollut näyttäytynyt. Mutta -hänen ajoittainen »vaivansa» vasemmalla puolella oli yhä pahentunut, -ja siihen liittyi suuri määrä muita vammoja, joita Christian piti -huolellisesti silmällä ja joita hän kuvaili nenä kurtussa kaikkialla. -Kuten jo ennenkin kieltäytyivät hänen nielemislihaksensa usein -toimimasta, niin että hän sai istua pala kurkussa pöydässä, pienten -pyöreiden syvällä olevien silmien harhaillessa ympäri huonetta. Kuten -jo ennenkin vaivasi häntä usein epämääräinen voittamaton pelko kielen, -nielun ja muiden paikkojen, jopa ajatuskyvynkin lamaantumisesta; mutta -pelko taisi olla itse vaivaa suurempi? Hän kertoi perusteellisesti -miten hän eräänä päivänä teetä valmistaessaan oli pitänyt palavaa -tulitikkua avonaisen spriipullon yläpuolella, eikä keittokoneen päällä, -niin että hän itse ja koko talon väki ja ehkä naapuritkin olivat -olleet vähällä joutua hirveän kuoleman uhreiksi... Se oli jo liian -vaarallista. Mutta eräs kauhistava sairaudenilmiö, jonka hän viime -aikoina oli havainnut itsessään ja jota hän koetti kuvailla kaikista -perinpohjaisimmin, tehdäkseen sen käsitettäväksi, oli se, ettei hän -määrättyinä päivinä, määrätyllä säällä ja määrätyssä mielentilassa -voinut nähdä avonaista ikkunaa tuntematta hirveää, aivan aiheetonta -halua syöksyä alas... hurjaa, pakottavaa halua, järjetöntä ja -epätoivoista yltiömieltä. Ja eräänä sunnuntaina, kun suku oli kutsuttu -päivälliselle Fischergruben varrelle, kuvaili hän, miten hänen oli -täytynyt panna liikkeelle koko tahdonvoimansa ja ryömiä avonaisen -ikkunan luo sulkeakseen sen... Mutta silloin kaikki rupesivat huutamaan -eikä kukaan tahtonut kuulla enempää. - -Tämän ja muiden samantapaisten ilmiöiden toteaminen tuotti hänelle -eräänlaista kamalaa tyydytystä. Mutta se, mitä hän ei tarkastellut, -joka jäi häneltä huomaamatta ja joka siitä syystä yhä paheni, oli -harvinainen soveliaisuuskäsitysten puute, joka vuosien kuluessa oli -yhä enemmän muuttunut hänen luonnokseen. Oli paha, että hän kertoi -perhepiirissä juttuja, jotka korkeintaan olisivat olleet paikallaan -klubissa. Mutta oli myös havaittavissa selviä merkkejä siitä, -että hänen ruumiillinenkin kainouden tunteensa oli rappeutumassa. -Tahtoessaan osoittaa kälylleen Gerdalle, jonka kanssa hän oli -tuttavallisissa väleissä, miten hyvää kudosta hänen englantilaiset -sääryksensä olivat ja miten laihaksikin hän oli tullut, ei hän hävennyt -vetää tämän silmien edessä leveitä, ruudukkaisia housujaan paljon -yläpuolelle polven... »Katso, miten laiha minä olen... Eikö se ole -tavattoman kummallista?» kysyi hän huolissaan, osoittaen nenä kurtussa -luisevaa, ulospäin väärää säärtään ja laihaa polveaan, joka pisti esiin -surkean näköisenä valkeitten alushousujen alta... - -Hän oli, kuten sanottu, jättänyt kaiken kaupallisen toiminnan; mutta -hän koetti kuitenkin saada jotenkuten kulumaan ne tunnit, joita hän -ei viettänyt »klubissa», ja hän selitti innolla, ettei hän ollut -koskaan lakannut kokonaan tekemästä työtä. Hän laajensi kielitaitoaan -ja oli tieteellisestä harrastuksesta, ilman käytännöllisiä -tarkoitusperiä, alkanut vastikään tutkia kiinan kieltä, pannen siihen -kahden viikon kuluessa paljon aikaa. Hän täydensi myös parast'aikaa -erästä englantilais-saksalaista sanakirjaa, joka hänestä tuntui -riittämättömältä; mutta koska ilmanvaihdos saattoi taas tehdä hyvää -ja koska myös oli suotavaa, että senaattorilla olisi seuraa, ei tämä -askartelu estänyt häntä lähtemästä mukaan... - -Veljekset lähtivät meren rannalle. He ajoivat sinne sateen ropistessa -vaunun kuomia vasten, maantietä pitkin, joka oli yhtenä ainoana -kuravellinä, puhumatta keskenään tuskin sanaakaan. Christianin silmät -harhailivat sinne tänne kuin olisi hän kuunnellut jotakin arveluttavaa. -Thomas istui väristen vaippansa sisällä, raukeakatseiset silmät -punaisina; ja hänen pitkät, suipot viiksensä törröttivät jäykkinä kauas -ohi kalpeiden poskien. Näin saapuivat he iltapäivällä kylpylaitokselle, -jonka vetisillä hiekkakäytävillä vaununpyörät ratisivat. Vanha -kaupanvälittäjä Gosch istui päärakennuksen lasiparvekkeella juoden -rommitotia. Hän nousi paikaltaan sihauttaen kieltään hammasten välissä, -ja sitten he istuivat hänen luokseen, nauttiakseen hekin jotakin -lämmintä sillä välin kun heidän matka-arkkujaan kannettiin sisään. - -Herra Gosch oli vielä kylpyvieraana, kuten muutamat toiset: eräs -englantilainen perhe, eräs naimaton hollannitar ja eräs naimaton -hampurilaisherra, jotka nyt todennäköisesti olivat viettämässä -pientä lepohetkeä ennen table d'hôtea, sillä joka puolella oli -kuolemanhiljaista, sade vain läiski ja lotisi. Nukkukoot. Herra Gosch -ei nukkunut päivällä. Hän oli iloinen, jos yöllä sai vaipua pariksi -tunniksi tiedottomuuden tilaan. Hän ei ollut hyvässä voinnissa, hän -tarvitsi tätä myöhäistä ilmaparannusta vapisemista vastaan, kaikkien -jäsentensä vapisemista vastaan... kirottu juttu! Hän osasi tuskin enää -pitää totilasia käsissään, ja — piru vieköön! — hän ei voinut enää -kirjoittaa kuin hyvin harvoin, joten hän edistyi surkean hitaasti -Lope de Vegan koottujen teosten kääntämistyössä. Hän oli erittäin -masentuneella mielellä ja hänen herjauksensa olivat vailla tavallista -iloista pontevuuttaan. »Kohta sitä kupsahtaa!» sanoi hän, ja tuo näkyi -muuttuneen hänen mielilauseekseen, sillä hän toisti sitä alituiseen, -sopi tai oli sopimatta. - -Entä senaattori? Mikä häntä vaivasi? Miten kauan aikoivat herrat viipyä? - -Tohtori Langhals oli lähettänyt hänet tänne hermojen tähden, vastasi -Thomas Buddenbrook. Hän oli tietenkin totellut, koiranilmasta -huolimatta, sillä mitä ei tee lääkäriään peläten! Hän tunsi itsensä -todellakin vähän kurjanpuoleiseksi. He aikoivat jäädä tänne siihen asti -kunnes hän virkistyisi hiukan... - -»Niin, en minäkään ole hyvässä voinnissa», sanoi Christian kateellisena -ja katkeroituneena siitä, että Thomas puhui vain itsestään, ja hän -oli juuri aikeissa puhua nyökkäävästä haamusta, spriiputelista ja -avonaisesta ikkunasta, kun hänen veljensä nousi mennäkseen huoneeseensa. - -Sade ei lakannut. Se liotti maan ja tanssi hyppivinä pisaroina vedessä, -joka lounaistuulen ajamana oli paennut kauemmas. Kaikkialla oli -harmaata. Laivat kulkivat kuin varjot tai aavelaivat ohi rannan ja -katosivat sekavan näköpiirin taa. - -Toisia kylpyvieraita tapasi vain aterioiden aikana. Thomas teki -sadetakkiin ja kalosseihin puettuna kävelyretkiä kaupanvälittäjä -Goschin kanssa Christianin juodessa ravintolan tarjoilijaneidin kanssa -ruotsalaista punssia. - -Parina kolmena iltapäivänä, kun aurinko jaksoi pilkistää esiin, oli -table d'hôtella pari tuttavaa kaupungista, jotka mielellään poistuivat -vähäksi aikaa omaistensa parista. Nämä olivat senaattori tohtori -Gieseke, Christianin koulutoveri, ja konsuli Peter Döhlmann, joka -muuten oli huonon näköinen, sillä hän pilasi terveytensä liialla -Hunyadi-Janos-vedellä. Herrat istuutuivat sitten päällystakit yllään -ravintolan telttakaton alle, vastapäätä soittokojua, joka ei enää -ollut käytännössä, joivat kahviaan ja sulattivat viittä ruokalajiaan -katsellen ulos syksyiseen puutarhaan ja puhellen niitä näitä... - -Tulijat kertoivat kaupungin uutisia. Siellä oli juuri ollut suuri -tulva, joka oli tunkeutunut moniin kellareihin ja joka oli tehnyt sen, -että alavimmissa kujissa soudettiin veneillä; sitten oli ollut muuan -tulipalo rannalla, erään vajarakennuksen palo, ja uuden senaatinjäsenen -vaali... Senaattoriksi oli valittu viime viikolla Alfred Lauritzen, -kauppahuone Stürmann & Lauritzenin, siirtomaatavara-, tukku- ja -vähittäisliikkeen toinen omistaja, eikä senaattori Buddenbrook ollut -tyytyväinen siihen. Hän istui kaulusvaippaansa kiedottuna tupakoiden -ja puuttui keskusteluun vain viimeistä asiaa kosketeltaessa, tehden -pari huomautusta. Ei hän olisi antanut herra Lauritzenille ääntään, -sanoi hän, se oli varma. Lauritzen oli läpirehellinen mies ja mainio -kauppias, epäilemättä. Mutta hän kuului keskiluokkaan, alempaan -keskiluokkaan, hänen isänsä oli vielä omakätisesti kaivanut happamia -sillejä tynnyreistä ja käärinyt ne paperiin... ja nyt oli senaattiin -siis tullut yksi vähittäiskaupan omistaja. Hänen, Thomas Buddenbrookin -isoisä oli lopettanut välinsä vanhimman poikansa kanssa siksi, että -tämä oli nainut itselleen puodin; sellaiset olivat asiat siihen aikaan. -»Mutta taso on laskemassa, senaatin arvoluokkataso on laskemassa, -senaatti kansanvaltaistuu, hyvä Gieseke, eikä se ole hyvä. Ei siinä -riitä yksinomaan kaupallinen kykeneväisyys; minun mielipiteeni mukaan -ei pitäisi lakata vaatimasta hiukan enemmän. Minusta on epämieluista -ajatella Alfred Lauritzenia suurine jalkoineen ja laivurinkasvoineen -raatihuoneen salissa... en tiedä miksi. Se on vastoin kaikkia -tyylikäsityksiä, se on sanalla sanoen mautonta.» - -Mutta senaattori Gieseke oli loukkaantunut. Hänkin oli vain -pankinjohtajan poika... Ei niin, ansion tuli päästä kunniaansa. Siksi -tässä oltiin tasavaltalaisia. »Teidän ei muuten pitäisi polttaa niin -paljon, Buddenbrook, sillä sitten meri-ilma ei auta teitä yhtään.» - -»Minä lopetankin juuri», sanoi Thomas Buddenbrook viskaten pois -imukkeen ja sulkien silmänsä. - -Keskustelu sujui harvakseen sateen alkaessa uudestaan ja himmentäessä -koko näköalan. Johduttiin puhumaan kaupungin viimeisestä häpeäjutusta, -eräästä vekselinvaärennyksestä, jonka oli tehnyt tukkukauppias -P. Philipp Kassbaum, joka nyt istui telkien takana. Ei kiihdytty -ensinkään, nimitettiin herra Kassbaumin tekoa tuhmuudeksi, -naurahdettiin lyhyeen ja kohautettiin olkaa. Senaattori tohtori Gieseke -kertoi, että tukkukauppias muuten oli hyvällä tuulella. Uudessa -olinpaikassaan oli hän ensimmäiseksi pyytänyt pukeutumispeiliä, jota -vankilan kopissa ei ollut. »Pitäähän minulla olla peili!» oli hän -sanonut. - -Ilmettään rävähdyttämättä naurahtivat herrat nenäänsä. Sigismund Gosch -tilasi rommitotia äänellä, joka ilmaisi: »Mitä hyötyä tästä kurjasta -elämästä on?»... Konsuli Döhlmann muisti viinaryyppynsä, ja Christian -oli taas ruotsalaisen punssin kimpussa, jonka senaattori Gieseke oli -tilannut itselleen ja ystävälleen. Ei kestänyt kauan, ennenkuin Thomas -Buddenbrook jälleen alkoi vedellä haikuja. - -Ja puhetta jatkettiin — laiskasti, halveksivasti ja epäilevän -yhtäkaikkisesti, kylläisinä ja haluttomina raskaan ruoan ja juoman -jälkeen ja sateen kiusaamina. Puheltiin kauppa-asioista, kunkin -yksityisistä kauppa-asioista; mutta tuo keskustelun aihe ei innostanut -ketään. - -»Siitä ei ole paljon iloa» sanoi Thomas Buddenbrook raskaasti ja laski -päänsä väsyneesti tuolin nojaa vasten. - -»Entä miten on teidän laitanne, Döhlmann?» tiedusti senaattori Gieseke -haukotellen... »Te olette tainnut antautua kokonaan paloviinan -palvelukseen, vai kuinka?» - -»Mistäpä piippu savua päästäisi», vastaa konsuli. »Kurkistan pari -kertaa päivässä konttoriini. Lyhyt tukka on pian kammattu.» - -»Ja huolehtiihan Strunck & Hagenström kaikesta tärkeimmästä», huomautti -kaupanvälittäjä Gosch nyreästi. Hän oli laskenut kyynärpäänsä pöydälle -kauaksi toisistaan ja nojannut ilkeän ukonpäänsä käsiään vasten. - -»Lantatunkion lähellä ei tunnu toiset hajut», sanoi konsuli Döhlmann -niin tarkoituksellisen alkuperäisesti että jokaisen täytyi vaipua -murheelliseen mielentilaan, toivottoman epäilyn lamauttamana. »No, entä -te, Buddenbrook, vieläkö te puuhaatte mitä?» - -»En», vastasi Christian; »en minä enää». Ja sitten hän yht'äkkiä, -ilman edelläkäyvää siirtymistä, ainoastaan vallitsevan äänettömyyden -kehoittamana ja tarpeesta syventää sitä, alkoi puhua, hattu toisella -korvallisella, Valparaison ajasta ja Johnny Thunderstormista... -Semmoisessa kuumuudessa, hah haa! Voi hyvä Jumala!... työtä? No, -sir, kuten näette, sir!» Ja hän kertoi miten he olivat puhaltaneet -tupakansavun esimiehensä silmille. Hyvä Jumala!... Hänen ilmeensä ja -liikkeensä ilmaisivat verrattoman hyvin tuota röyhkeän vaativaa ja -hyväntahtoisen holtitonta laiskuutta. Hänen veljensä ei hievahtanut. - -Herra Gosch koetti viedä totilasia huulilleen, laski sen kieltään -sihauttaen takaisin pöydälle ja hinautui itse nyrkin avulla -vastahakoisen käsivarren varaan, jonka jälkeen hän uudelleen lähensi -kaidat huulensa lasin reunaan, läikytti osan pöydälle ja kulautti loput -yht'aikaa suuhunsa. - -»Voi teitä ja vapisemistanne, Gosch!» sanoi Döhlmann, »teidän pitäisi -antaa asioiden mennä kuten minä. Tämä kirottu Hunyadi-Janos... Minä -keperryn, ellen juo joka päivä litraani, semmoista se on, ja jos minä -juon, keperryn vielä varmemmin. Tiedättekö, miltä tuntuu kun ei saa -kunnon päivällistä... Tarkoitan, kun se ei pysy vatsassa?...» Ja nyt -hän alkoi kertoa inhoittavan yksityiskohtaisesti voinnistaan, jota -Christian Buddenbrook kuunteli peloittavalla mielenkiinnolla nenä -kurtussa ja jonka hän palkitsi antamalla pienen tarkan kuvauksen -vasemmalla puolella olevasta »vaivastaan». - -Sade oli jälleen yltynyt. Se valui rankkana kohtisuoraan alas, ja sen -toivoton, taukoamaton ropina kuului autiosta kylpylaitoksen puistosta. - -»Niin, elämä on mätää», sanoi senaattori Gieseke, joka oli juonut hyvin -paljon. - -»Minä en viitsi enää olla maan päällä ollenkaan», sanoi Christian. - -»Pian sitä kupsahtaa!» sanoi herra Gosch. - -»Tuossa tulee Fiken Dahlbeck!» sanoi senaattori Gieseke. - -Mainittu henkilö oli navetan omistajatar; hän kulki maitoämpäri kädessä -herrojen ohi, hymyillen heille. Hän oli neljänkymmenen korvissa oleva, -lihava ja julkea nainen. - -Senaattori Gieseke katsoi häntä palavin silmin. - -»Mikä povi!» hän sanoi; ja konsuli Döhlmann säesti noita sanoja -äärettömän saastaisella sukkeluudella, josta oli se seuraus, että -herrat taas nauraa hörähtivät nenäänsä. - -Sitten huudettiin tarjoilijaa. - -»Minä olen juonut litrani, Schröder», sanoi Döhlmann. »Voimme vaikka -maksaakin. Kerranhan se on kuitenkin edessä... Entä te, Christian? -Vaikka Giesekehän se taitaa maksaa teidän puolestanne.» - -Mutta nyt elostui senaattori Buddenbrook. Hän oli istunut -kaulusvaippaansa kääriytyneenä, kädet helmassa ja sikari suupielessä -melkein kuin seuran ulkopuolella. Hän nousi paikaltaan ja sanoi -terävästi: »Eikö sinulla ole rahaa mukanasi, Christian? Sallit kai -sitten, että minä suoritan tuon pienen erän.» - -Avattiin sateenvarjot ja astuttiin ulos katoksen alta. Teki hyvää -lähteä vähän kävelemään... - -— Toisinaan kävi rouva Permaneder veljeään tervehtimässä. Silloin he -kulkivat yhdessä »Mövenstein»-kiven luo tai »meritemppeliin», jossa -Tony Buddenbrook tuntemattomista syistä aina joutui innokkaaseen ja -kapinoivaan mielentilaan. Hän puhui kaikkien ihmisten vapaudesta ja -tasa-arvoisuudesta, hylkäsi empimättä valtiopäivien säätyjärjestelmän, -tuomitsi ankarasti etuoikeudet ja mielivallan ja vaati pontevasti, -että ansion oli oltava kaiken perustus. Ja sitten hän johtui puhumaan -elämästään. Hän puhui hyvin, hän hauskutti veljeään suuresti. Tuon -onnellisen olennon ei ollut tarvinnut koko elämänsä aikana salata -mitään, ei vähäisintäkään seikkaa, eikä voittaa vaieten mitään. Hän -ei ollut jättänyt ilmaisematta yhtään imartelevaa sanaa eikä yhtään -loukkausta, jonka elämä oli tuottanut hänen kohdalleen. Kaiken, -jokaisen onnen ja murheen oli hän ilmaissut arkipäiväisin, lapsellisin -sanoin, jotka riittivät täydellisesti hänen ilmaisutarpeelleen. -Hänen vatsansa ei ollut aivan terve, mutta hänen sydämensä oli kevyt -ja vapaa — hän ei itse tiennyt miten vapaa. Häntä eivät kalvaneet -mitkään kätketyt salaisuudet; ei yksikään mykkä elämys painanut -häntä. Ja siksi hänellä ei ollutkaan kantamista menneisyydessään. -Hän tiesi, että hänellä oli ollut erilaisia kovia kohtaloita, -mutta ne eivät olleet sittenkään jättäneet jälkeensä raskautta ja -väsymystä, eikä hän pohjaltaan uskonut niihin ollenkaan. Mutta kun -hän ei voinut kieltää yleisesti tunnettuja tosiseikkoja, käytti hän -niitä hyväkseen kerskuakseen niillä ja puhuakseen niistä äärettömän -vakavan näköisenä... Hän saattoi joutua vihan valtaan lausuessaan -niiden henkilöiden nimet, jotka olivat vaikuttaneet haitallisesti -hänen elämäänsä — ja luonnollisesti myös Buddenbrook-suvun elämään -— ja joiden luku vähitellen oli kasvanut kunnioitettavaksi. -»Itku-Trieschke!» hän huudahti »Grünlich! Permaneder! Tiburtius! -Weinschenk! Hagenströmit! Severin! Voi sentään, Thomas, tuota -häpeämätöntä joukkoa! Kyllä Jumala kerran on rankaiseva heitä, siihen -minä uskon!» - -Kun he tulivat »Meritemppeliin», alkoi jo hämärtää; syksy oli pitkällä. -He seisoivat eräässä merenpuoleisessa, avonaisessa osastossa, joissa -haisi puulta samoin kuin uimalaitoksen kopeissa ja joiden seinät -olivat täynnä nimikirjoituksia, sydämenkuvia ja runoja. He seisoivat -rinnakkain katsellen alas kosteanvihreän jyrkänteen laitaa ja yli -kapean kivisen rantahiekan harmaanmustalle aaltoilevalle merelle. - -»Valtavat aallot...» sanoi Thomas Buddenbrook. »Miten ne vyöryvät esiin -ja murtuvat toinen toisensa perästä, loppumattomina, tarkoituksettomina -ja kuolleina. Ja kuitenkin ne rauhoittavat ja lohduttavat, kuten kaikki -yksinkertainen ja välttämätön maailmassa. Olen oppinut pitämään yhä -enemmän merestä... ennen pidin vuoristosta enemmän, mutta ehkä vain -siksi, että se oli kauempana. Nyt en enää välittäisi siitä. Luulen, -että pelkäisin ja häpeäisin. Siellä on liian monipuolista, liian -oikullista ja epätasaista... jäisin varmasti alakynteen siellä. Mitähän -ihmisiä ne ovat, jotka antavat etusijan meren yksitoikkoisuudelle? -Minusta tuntuu siltä kuin ne olisivat sellaisia, jotka ovat -tuijottaneet liian kauan ja syvälle sisäisten asioiden mutkiin ja jotka -tarvitsevat ainakin yhdessä asiassa yksinkertaisuutta... Vuoristossa -täytyy osoittaa rohkeuttaan, mutta meren rannalla voi levätä hiekassa. -Minä tunnen katseen, jolla kumpaakin tervehditään. Varmat, uhmailevat, -onnelliset silmät, joista loistaa yritteliäisyys, tarmo ja elämänhalu, -katsovat kukkulalta kukkulalle. Mutta meren äärellä, joka vyöryttää -aaltojaan salaperäisellä ja herpaannuttavalla kohtaloonalistumisella, -uneksii verhottu, toivoton ja tietävä katse, joka on jossakin kerran -katsonut syvälle surullisiin totuuksiin... Terveys ja sairaus, siinä -on näiden kahden asian ero. Ihminen kiipeilee reippaasti vuoriston -louhikkojen, sakaroiden ja huippujen keskellä koetellakseen voimiaan, -joita hän ei vielä tunne. Mutta se, joka on väsynyt sisäiseen -kamppailuun, saapuu lepäämään ulkonaisen yksinkertaisuuden helmaan.» - -Rouva Permaneder oli vaiti ja vaivaantunut, kuten huolettomat -ihmiset ovat seurassa, jossa joku äkkiä sanoo jotakin kaunista ja -vakavaa. Eihän sellaista puhuta! ajatteli hän katsellen kiinteästi -etäisyyteen jottei kohtaisi veljensä katsetta. Ja aivan kuin hiljaa -anteeksipyytäen, että häntä kamostutti, veti hän veljensä käsivarren -kainaloonsa. - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - -Oli tullut talvi, joulu oli ohi, oli kulumassa tammikuu vuonna 1875. -Lumi, joka peitti jalkakäytävät kovaksitallattuna, tuhkan ja hiekan -sekaisena kerrostumana, oli muodostanut molemmin puolin ajotietä -korkeita kinoksia, jotka kävivät yhä harmaammiksi, kuopallisemmiksi -ja hatarammiksi, sillä ilmassa oli lämpöasteita. Kivitys oli märkä ja -likainen, ja tummista räystäistä tippui vettä. Mutta niiden yläpuolella -levisi taivas vaaleansinisenä ja pilvettömänä, ja avaruudessa näytti -tanssivan miljardeja säkenöiviä valohiukkasia... - -Kaupungin keskuksessa oli vilkasta, sillä oli lauantai ja toripäivä. -Raatihuoneen pylväikön suippokaarien alla olivat lihakauppiaiden kojut, -joissa he punnitsivat tavaroitaan verisin käsin Mutta itse torilla, -suihkukaivon ympärillä oli kalamarkkinat. Siellä istui lihavia vaimoja -kädet karvavieruisissa puuhkissa ja jalat hiilipatojen ääressä, -vartioiden kylmänliukasta saalistaan ja kutsuen ympäri liikuskelevia -keittäjättäriä ja talonrouvia levein puheenparsin ostoon. Ei ollut -petoksen pelkoa. Saattoi olla varma tavaran tuoreudesta, sillä kalat -elivät melkein kaikki, nuo lihavat, voimakkaat kalat... Toisilla -oli hyvät päivät. Ne uiskentelivat, tosin ahtaudessa, mutta iloisin -mielin vesisangoissa tarvitsematta kärsiä minkäänlaista hätää. -Mutta toiset lojuivat hirveästi pullottavin silmin ja haukkovin -kiduksin sitkeähenkisinä ja kituen laudallaan, pieksäen kovasti ja -epätoivoisesti pyrstöllään, kunnes ne vihdoin napautettiin laudan -laitaan ja verinen veitsi viilsi auki niiden kurkun. Pitkät ja paksut -ankeriaat kiemurtelivat ja kääntyilivät mitä oudoimpiin mutkiin. -Syvissä soikoissa vongerteli mustanaan Itämeren krapuja. Välistä -vetäytyi joku voimakas kampela kouristuksenomaisesti kokoon ja ponnahti -mielettömässä pelossaan kauas laudalta liukkaalle, totkujen tahraamalle -levitykselle, niin että omistajattaren täytyi juosta sen perästä -ja tuoda se ankarasti nuhdellen ja velvollisuudentuntoa teroittaen -takaisin paikalleen... - -Breitestrassella oli päivällisaikaan erittäin vilkasta. Koululapset -tulivat reppu selässään katua pitkin, täyttivät ilman naurullaan ja -lavertelullaan ja nakkelivat toisiaan puolisulaan lumeen. Nuoret, -hyviin perheisiin kuuluvat konttorioppilaat kulkivat arvonsa -tuntien torin ohi tanskalaisiin merimieslakkeihin tai hienoihin -englantilaiskuosisiin vaatteisiin puettuina, ylpeinä siitä, että -olivat päättäneet realikoulukurssin. Vakiintuneet, harmaapartaiset ja -mitä arvossapidetyimmät porvarit kulkivat katua pitkin järkkymätön -kansallis-vapaamielinen ilme kasvoillaan, kopautellen kävelykeppiään -katuun ja katsellen tarkkaavasti raatihuoneen lasitiilipäätyä kohti, -jonka portaille oli asetettu kaksi vartiaa. Sillä senaatti oli koolla. -Jalkaväkeen kuuluvat sotilasvahdit kulkivat viittoihinsa kietoutuneina, -kivääri olalla, kylmäverisesti, määrättyä alaa edestakaisin likaisessa -sohjussa. He kohtasivat toisensa puolitiessä, katsoivat toisiinsa, -vaihtoivat pari sanaa ja jatkoivat taas kulkuaan toistensa ohi. Kun -joku upseeri sattui kohdalle kaulus ylöskäännettynä ja molemmat kädet -taskuissa, seuraten jonkun pikku mamsselin jälkiä ja antaen samalla -rikkaiden talojen nuorten neitien ihailla heitä, asettuivat sotamiehet -kumpikin vahtikoppinsa eteen, vilkaisivat hätäisesti asuaan ja -tekivät kunniaa... Kesti vielä kauan ennenkuin he saisivat tervehtiä -senaattoreita näiden tullessa ulos. Istuntoa oli kestänyt vasta -kolmeneljännes tuntia. Kai tässä ennen sen loppumista ehtisi tapahtua -vaihtokin... - -Mutta silloin, yht'äkkiä, kuuli toinen sotilaista lyhyen, hiljaisen -kuiskauksen rakennuksen sisältä; samassa vilahti pylväikössä -raatihuoneenvahtimestari Uhlefeldtin tulipunainen hännystakki, ja tämä -ilmestyi esiin sanomattoman touhukkaana kolmikolkkahattu päässä ja -koristemiekka sivulla, sanoi hiljaa »huomio!» ja vetäytyi takaisin. -Samassa kuului kaikuvasta käytävästä jo läheneviä askeleita... - -Jalkaväkisotilaat asettuivat asentoon, löivät kantapäänsä yhteen, -pullistivat rintaansa, veivät kiväärin jalalle ja tekivät kunniaa -parilla täsmällisellä otteella. Heidän välitseen astui kutakuinkin -nopeasti, silinteri koholla, keskipituinen herra, joka oli vetänyt -toisen kulmansa ylös ja jonka pitkät, suipot viikset ulottuivat kauas -ohi kalpeiden poskien. Senaattori Buddenbrook lähti tänään paljon ennen -istunnon loppua raatihuoneelta. - -Hän kääntyi oikealle eikä siis kotiaan kohden. Täsmällisenä, -moitteettoman hienona ja siistinä kulki hän eteenpäin hiukan -hypähtelevine askeleineen, ollen kaiken aikaa pakotettu tervehtimään -joka suunnalle. Hänellä oli kädessään valkoiset hansikkaat ja hänen -hopeakoukkuinen keppinsä oli pistetty vasempaan kainaloon. Hänen leveän -turkinkauluksensa yläpuolelta näkyi valkoinen hännystakin kravatti. -Mutta hänen huolellisesti hoidetut kasvonsa olivat valvoneen näköiset. -Monet huomasivat ohikulkiessa, että hänen tulehtuneissa silmissään -oli kyyneleitä ja että hän oli puristanut huulensa yhteen aivan -erikoisella, varovaisella ja vääntyneellä tavalla. Usein hän nieli -aivan kuin hänen suunsa olisi täyttynyt jollakin nesteellä. Ja poskien -ja ohimoiden liikkeistä näkyi, että hän oli purrut yhteen hampaansa. - -»Mitäs nyt, Buddenbrook, sinä karkaat istunnosta! Onpas se uutta!» -sanoi Mühlstrassen kulmassa hänen vieressään joku, jota hän ei ollut -huomannut. Se oli Stephan Kistenmaker, hänen ystävänsä ja ihailijansa, -joka yleisissä asioissa omaksui kaikki hänen mielipiteensä. Hänellä oli -pyöreäksileikattu, harmahtava täysiparta, tavattoman paksut kulmakarvat -ja pitkä, punainen nenä. Hän oli pari vuotta sitten, ansaittuaan aika -määrän rahaa, lopettanut viiniliikkeensä, jota nyt hoiti hänen veljensä -Eduard omissa nimissään. Siitä alkaen oli hän elänyt koroillaan. Mutta -koska hän hiukan häpesi nykyistä toimettomuuttaan, oli hänellä aina -olevinaan kauhean kiire. - -»Kauhean kiire. Minusta tulee pian loppu!» sanoi hän sivellen harmaata, -käherrysraudalla kiharoitua tukkaansa. »Mutta mitä varten ihminen olisi -muutenkaan olemassa?» Hän saattoi seista tuntimääriä pörssissä, ilman -että hänellä oli siellä mitään tekemistä. Hänellä oli monta joutavaa -virkaa. Viimeksi oli hän hommannut itsensä kaupungin kylpylaitoksen -johtajaksi. Hän hääri vilkkaasti valamiehenä, kaupanvälittäjänä, -testamentintoimeenpanijana pyyhkien hikeä otsaltaan... - -»Onhan nyt istunto, Buddenbrook», sanoi hän uudelleen, »ja sinä olet -kävelyllä.» - -»Sinähän siinä olet», sanoi senaattori hiljaa, liikuttaen vaikeasti -huuliaan... Menee minuutteja, etten voi nähdä mitään. Minulla on -hirveät tuskat.» - -»Tuskat? Missä?» - -»Hampaassa. Jo eilisestä asti. En ole ummistanut silmääni koko yönä... -En ole vielä käynyt lääkärillä, sillä minulla oli aamulla tekemistä -konttorissani enkä tahtonut olla poissa istunnosta. Mutta lopulta en -sittenkään jaksanut kestää kauemmin ja nyt olen matkalla Brechtin -luo...» - -»Mikä hammas se on?» - -»Täällä alhaalla vasemmalla... Poskihammas... Siinä on tietysti kolo... -Se on sietämätöntä... Hyvästi, Kistenmaker! Ymmärräthän, minulla on -kiire...» - -»Luuletko, ettei minulla ole kiire? Hirveästi, hirveästi hommaa... -Hyvästi! Ja hyvää vointia! Anna vetää se pois! Aina heti pois, se on -parasta...» - -Thomas Buddenbrook kulki eteenpäin purren hampaansa yhteen, vaikka se -vain pahensi asiaa. Siinä tuntui viiltävä, polttava, kolottava tuska, -ilkeänlaatuinen särky, joka oli levinnyt kipeästä poskihampaasta koko -vasempaan leukaluuhun. Sitä jomotti kuin takoen, ja se sai kuumeisen -punan nousemaan hänen kasvoilleen ja kyynelten silmiin. Uneton yö -oli tehnyt hirveän pahaa hänen hermoilleen. Hänen oli juuri äsken -puhuessaan täytynyt ponnistaa kaikki voimansa, ettei hänen äänensä -olisi sortunut itkuun. - -Mühlstrassella astui hän keltaisenruskealla öljymaalilla maalattuun -taloon, jonka oveen kiinnitetyssä messinkilaatassa seisoi -»Hammaslääkäri Brecht». Hän ei nähnyt palvelustyttöä, joka avasi oven. -Eteisessä tuntui pihvin ja kukkakaalin lemu. Sitten hän yht'äkkiä tunsi -ympärillään odotushuoneen kirpeän hajun, jonne hänet oli johdettu. -»Istukaa, olkaa hyvä... hetkinen, olkaa hyvä!» huusi vanhan naisen -ääni. Se oli Josephus, joka istui huoneen perällä kiiltävässä häkissään -ja katsoi häneen pienin, terävin silmin kierosti ja salakavalasti. - -Senaattori sijoittui pyöreän pöydän ääreen, ja koetti etsiä »Fliegende -Blätterin» sukkeluuksista lievitystä tilaansa, mutta työnsi sitten -kirjan inhoten luotaan, painoi keppinsä hopeakoukun poskeaan vasten, -sulki polttavat silmänsä ja voihkaisi. Huoneessa oli aivan hiljaista, -Josephus pureskeli vain jotakin narskutellen häkissään. - -Herra Brechtin velvollisuus oli antaa odottaa itseään hiukan, vaikka -hän olisi ollut toimetonkin. - -Thomas Buddenbrook nousi äkisti ja kaatoi erään pikku pöydän luona -olevasta karahvista lasillisen vettä, jonka hän nielaisi ja joka haisi -ja maistoi kloroformille. Sitten hän aukaisi eteisen oven ja huusi -kärsimättömällä äänellä, että ellei herra Brechtillä ollut kovin -tähdellistä estettä, pyytäisi hän hiukan kiirehtimään, sillä hänen -hammastaan särki. - -Heti tämän jälkeen ilmestyi hammaslääkärin harmahtava poskiparta, -kyömynenä ja paljas otsa vastaanottohuoneen ovelle. »Olkaa hyvä», -hän sanoi »Olkaa hyvä», kirkui Josephus. Senaattori seurasi kutsua -nauramatta. Vaikea tapaus! ajatteli tohtori Brecht kalveten... - -He kulkivat kiireesti valoisan huoneen läpi isoa kääntötuolia kohden, -jossa oli pehmeä päänalus ja vihreällä sametilla päällystetyt käsinojat -ja joka sijaitsi ikkunan alla. Istuessaan selitti Thomas Buddenbrook -lyhyesti mistä oli kysymys, laski päänsä taapäin ja sulki silmänsä. - -Herra Brecht asetteli tuolia ja alkoi sitten tutkia hammasta pienellä -peilillä ja rautapuikolla. Hänen kätensä haisi mantelisaippualle ja -hänen hengityksensä pihville ja kukkakaalille. - -»Meidän täytyy vetää se pois», sanoi hän tuokion kuluttua kalveten yhä -enemmän. - -»Vetäkää vaan», sanoi senaattori sulkien luomensa vielä tiukemmin. - -Nyt syntyi äänettömyys. Herra Brecht puuhasi jotakin kaapin luona ja -etsi esiin kojeita. Sitten hän lähestyi uudestaan potilastaan. - -»Minä pensselöin ensin vähän», sanoi hän. Ja samassa ryhtyi hän -toimeen, voidellen hammaslihaa huolellisesti väkevähajuisella aineella. -Sitten hän pyysi hiljaa ja sydämellisesti potilastaan pysymään hiljaa -ja aukaisemaan suunsa hyvin auki sekä aloitti tehtävänsä. - -Thomas Buddenbrook rutisti molemmin käsin samettikäsinojaa. Hän tunsi -tuskin ollenkaan pihtien asettamista, huomasi sitten vasta, suunsa -sisältä kuuluvasta ritinästä ja lisääntyvästä, yhä julmemmaksi käyvästä -paineesta, joka tuntui koko hänen päässään, että asia oli hyvällä -alulla. Jumalan kiitos! ajatteli hän. Nyt on vaan annettava sen jatkua. -Kipu on kasvava hirmuiseksi, äärettömäksi, kunnes tulee loppukouraus, -kamala, järjetön, murskaava, epäinhimillinen tuska, joka repii koko -aivot kappaleiksi... Sitten se on ohi; täytyy siis odottaa. - -Sitä kesti kolme tai neljä sekuntia. Herra Brechtin vavahteleva -voimanponnistus tuntui myös Thomas Buddenbrookin ruumiissa, hän tunsi -kohoavansa istuimelta ja kuuli pienen uikahduksen hammaslääkärin -kurkusta... Äkkiä tuli kamala tempaus, järistys, hän luuli niskan -taittuvan; ja sitä seurasi lyhyt rätinä ja rasahdus. Hän avasi -nopeasti silmänsä... Paine oli poissa, mutta hänen päässään jyrisi, -tulehtuneessa ja raadellussa leuassa tuntui vihlova, julma polte, -ja hän tunsi selvästi, ettei tämä ollut asian oikea ratkaisu, vaan -ennenaikainen tapaus, joka vain pahensi asiaa... Herra Brecht oli -astunut taapäin. Hän nojasi koneistokaappia vastaan, oli kalpea kuin -kuolema ja sanoi: »Juuret... Johan minä sen arvasin.» - -Thomas Buddenbrook sylki vähän verta siniseen kuppiin, joka oli -hänen vieressään, sillä hammasliha oli revennyt. Sitten kysyi hän -puolitiedottomasti: »Mitä te sanotte juurista?» - -»Juuret jäivät sinne, herra senaattori... Pelkäsin jo sitä... Hammas on -hyvin pilaantunut... Mutta minun velvollisuuteni oli yrittää...» - -»Mitä nyt?» - -»Jättäkää kaikki minun huolekseni, herra senaattori...» - -»Mitä nyt tapahtuu?» - -»Juuret täytyy ottaa pois. Vipukoneen avulla... Niitä on neljä...» - -»Neljä? Täytyy siis vetää neljä eri kertaa?» - -»Valitettavasti.» - -»Tämä riittää täksi päiväksi!» sanoi senaattori aikoen nousta, mutta -jäi sitten kuitenkin istumaan painaen päänsä alas. - -»Hyvä herra, teidän ei tule vaatia yliluonnollista», hän sanoi. »Minä -en ole parhaimmissa voimissa... Täksi kertaa olen kestänyt tarpeeksi... -Tahdotteko olla hyvä ja aukaista ikkunan silmänräpäykseksi.» - -Herra Brecht teki sen ja vastasi sitten: »Suostun aivan mielelläni -siihen, että tulette huomenna tai ylihuomenna uudestaan johonkin aikaan -ja että siirrämme loput siihen. Tunnustan, että itsekin... Sallitteko, -että toimitan vielä huuhtelun ja pensselöimisen, lievittääkseni tuskaa -toistaiseksi...» - -Hän toimitti huuhtelun ja pensselöimisen, ja sen jälkeen lähti -senaattori pois, lumivalkeaksi valahtaneen herra Brechtin koettaessa -viimeisine voimineen kohauttaa säälivästi olkaansa. - -»Hetkinen... olkaa hyvä!» huusi Josephus heidän astuessaan odotussalin -läpi, ja se huusi sen uudelleen Thomas Buddenbrookin jo laskeutuessa -portaita alas. - -Vipukoneen avulla... niin, se oli tapahtuva huomenna. Mitä nyt? Kotiin -lepäämään, koettamaan nukkua. Varsinainen hermosärky tuntui lauhtuneen; -hänen suussaan tuntui vain epäselvä, vaikea polte. Kotiin siis... Hän -kulki hitaasti katuja pitkin, tervehtien ja vastaten tervehdyksiin -koneellisesti, miettivin, epävarmoin silmin aivan kuin pohtien miltä -hänestä oikeastaan tuntui. - -Hän saapui Fischergrubelle ja alkoi astua vasenta jalkakäytävää pitkin. -Kaksikymmentä askelta kuljettuaan hän tunsi pahoinvointia. Minä menen -toiselle puolen katua ja juon pienen viinaryypyn anniskeluliikkeessä, -hän ajatteli ja astui kadulle. Kun hän oli saapunut jotakuinkin -keskiväliin tapahtui seuraavaa. Hänestä tuntui aivan siltä kuin -joku olisi tarttunut hänen aivoihinsa ja alkanut pyörittää niitä -vastustamattomalla voimalla ja yhä lisääntyvällä, hirvittävästi -lisääntyvällä nopeudella ensin suurissa ympyröissä, sitten pienemmissä -ja yhä pienemmissä, kunnes se murskasi ne suunnattomalla, raa'alla -ja armottomalla voimalla noiden ympyröiden kivikovaa keskipistettä -vasten... Hän teki puolikäännöksen ja kaatui kädet levällään suulleen -märälle kivitykselle. - -Koska katu oli hyvin jyrkkä, oli hänen yläruumiinsa sangen paljon -korkeammalla kuin jalat. Hän oli kaatunut kasvoilleen, joiden alle heti -alkoi muodostua verilammikko. Hänen hattunsa vieri kappaleen matkaa -alemma. Hänen turkissaan oli loka- ja lumitahroja. Hänen valkoisiin -hansikkaisiin puetut kätensä olivat kuralätäkössä. - -Siinä hän makasi ja siihen hän jäi makaamaan, kunnes pari -kaupunkilaista sattui kohdalle ja käänsi hänet toisinpäin. - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - - -Rouva Permaneder tuli pääportaita ylös kannattaen helmojaan toisella -kädellä ja painaen toisella suurta ruskeata puuhkaansa poskeaan vasten. -Hän syöksyi puolijuoksua eteenpäin, kapottihattu huolimattomasti -päähän nakattuna, posket hohtaen; eikä hänen eteenpäintyöntyvässä -ylähuulessaan ollut yhtään hikipisaraa. Vaikka ei näkynyt ketään, -mutisi hän lakkaamatta rientäessään eteenpäin, ja hänen mutinastaan -erottui silloin tällöin joku sana, jolle pelko antoi kuuluvan muodon... -»Ei se ole mitään...» hän sanoi. »Ei se merkitse mitään... Hyvä Jumala -ei voi tahtoa sellaista... Hän tietää mitä tekee; siihen minä uskon... -Se ei varmastikaan ole sen vaarallisempaa... Voi, Herra Jumala, -totisesti minä tahdon rukoilla sinua...» Hän höpisi peloissaan mitä -sattui, ryntäsi toiseen kerrokseen ja sitten yli käytävän... - -Etuhuoneen ovi oli avoinna, ja sieltä tuli hänen kälynsä häntä vastaan. - -Gerda Buddenbrookin kauniit valkoiset kasvot olivat vääntyneet -kauhun ja inhon irveeseen, hänen lähekkäin olevat, ruskeat, sinisten -varjojen ympäröimät silmänsä räpyttivät ja niiden katse oli vihainen, -hämmentynyt ja iljetyksen täyttämä. Nähdessään rouva Permanederin -levitti hän käsivartensa ja syleili tätä kätkien päänsä tämän olkapäätä -vasten. - -»Gerda, Gerda, mitä se on?» huusi rouva Permaneder. »Mitä on -tapahtunut?... Mitä tämä merkitsee!... Minulle sanottiin hänen -langenneen? Tiedoton?... Miten hän voi?... Eihän hyvä Jumala saata -tahtoa pahinta... Sano jo toki, ole laupias...» - -Mutta hän ei saanut heti vastausta, tunsi vain miten Gerdan koko olemus -vääntelehti kauhun vallassa. Sitten hän kuuli olkapäänsä kohdalta -ääntä... - -»Ja minkä näköinen hän oli», ymmärsi hän, »kun he toivat hänet -tänne! Koko elämänsä aikana ei hän sallinut vaatteissaan yhtään -tomuhiukkasta... On kohtalon ivaa, että loppu saattaa tulla siten...!» - -He kuulivat hiljaista liikettä. Pukeutumishuoneen ovi oli avautunut, -ja Ida Jungmann seisoi kynnyksellä valkoinen esiliina edessään, vatia -kantaen. Hänen silmänsä olivat itkettyneet. Kun hän huomasi rouva -Permanederin, astui hän taapäin maahan katsoen antaakseen tietä. Hänen -ryppyinen poskensa vapisi. - -Pitkät, kukikkaat ikkunaverhot häilähtivät vedossa, kun Tony kälynsä -seuraamana astui makuuhuoneeseen. Karboolin, eetterin ja muiden -lääkkeiden haju lemahti heitä vastaan. Leveässä mahonkisängyssä, -punaisen peitteen alla makasi Thomas Buddenbrook riisuttuna, kudottuun -yöpaitaan puettuna selällään. Hänen raollaan olevat silmänsä olivat -murtuneet ja vääntyneet, huulet liikkuivat lallattaen pörrööntyneiden -viiksien alla ja hänen kurkustaan kuului tavantakaa kurahtelevia ääniä. -Nuori tohtori Langhals kumartui hänen ylitseen, otti verisen hauteen -hänen kasvoiltaan ja kastoi uuden kulhoon, joka oli yöpöydällä. Sitten -hän kuunteli sairaan rintaa ja koetteli valtimoa... Sängyn jalkopäässä -istui pikku Johann, pyöritti merimiessolmuaan ja kuunteli miettivän -näköisenä isänsä ääntelyitä. Likaantuneet vaatteet olivat jossakin -tuolilla. - -Rouva Permaneder kyykistyi vuoteen viereen, tarttui veljensä käteen, -joka oli raskas ja kylmä, ja tuijotti tämän kasvoihin... Hän alkoi -tajuta, että tiesipä hyvä Jumala tai ei mitä teki, hän sittenkin tahtoi -»pahinta». - -»Tom», vaikeroi hän. »Etkö tunne minua? Mikä sinun on? Jätätkö meidät? -Ethän jätä meitä?! Voi, se ei voi olla mahdollista...!» - -Ei seurannut mitään, jonka olisi voinut käsittää vastaukseksi. Tony -katsoi apua anoen tohtori Langhalsiin. Tämä seisoi siinä kauniit silmät -alasluotuina, ja hän ilmaisi kasvoillaan, ei aivan itserakkaudetta, -hyvän Jumalan tahdon... - -Ida Jungmann tuli taas sisään auttamaan, jos oli jotakin auttamista. -Vanha tohtori Grabow tuli omassa persoonassaan loukkaantunutta -katsomaan, puristi jokaisen kättä pitkät kasvot lempeän näköisinä, -tarkasti päätään pudistaen sairasta ja teki juuri samoin kuin tohtori -Langhals vähää ennen oli tehnyt... Tieto tapahtumasta oli levinnyt -tuulen nopeudella kaupungille. Vähänväliä soi alaoven kello ja -makuuhuoneeseen tunki senaattorin vointia koskevia kysymyksiä. Se oli -muuttumaton, muuttumaton... jokainen sai saman vastauksen. - -Molemmat lääkärit olivat sitä mieltä, että yöksi oli joka tapauksessa -hankittava laupeudensisar. Lähetettiin noutamaan sisar Leandraa, ja -tämä tuli. Hänen kasvoillaan ei näkynyt pienintäkään ihmettelyn tai -kauhun ilmettä, kun hän astui sisään. Hän laski vain nytkin hiljaa -nahkalaukkunsa, päähineensä ja kaapunsa syrjään ja ryhtyi hiljaisin, -ystävällisin liikkein työhönsä. - -Pikku Johann istui paikallaan tunti tunnin jälkeen, katseli kaikkea -ja kuunteli isänsä kurkusta tulevia kurahtelevia ääniä. Hänen -olisi oikeastaan pitänyt mennä laskento-yksityistunnilleen, mutta -hän ymmärsi, että nämä olivat sellaisia tapauksia, joiden edessä -kampalankatakkien täytyi vaieta. Läksyjenlukuakin hän muisti vain -silmänräpäyksen pilkallisesti... Kun rouva Permaneder pari kertaa -tuli hänen luokseen ja painoi hänet rintaansa vasten, vuodatti hän -kyyneleitä; mutta muuten katsoi hän ympärilleen kuivin silmin, -luotaantyöntävän ja miettivän näköisenä, hengitti säännöttömästi ja -varoen kuin olisi hän pelännyt tuntevansa tuon vieraan ja samalla niin -tutun hajun... - -Kellon lähestyessä neljää teki rouva Permaneder päätöksen. Hän pyysi -tohtori Langhalsin seuraamaan häntä viereiseen huoneeseen, vei -käsivarret ristiin rinnalleen, kohotti päänsä takakenoon ja painoi -leukansa alas. - -»Herra tohtori», hän sanoi, »eräs asia on teidän vallassanne; pyydän, -että tekisitte sen! Sanokaa minulle totuus! Minä olen elämän koettelema -nainen. Olen oppinut katsomaan totuutta silmiin, uskokaa minua... Onko -veljeni elävä huomiseen? Puhukaa suoraan!» - -Tohtori Langhals käänsi pois kauniit silmänsä, katsoi kynsiään ja puhui -ihmisen voimattomuudesta ja kykenemättömyydestä arvaamaan, oliko herra -senaattori elävä yli yön vai kutsuttaisiinko hänet pois seuraavassa -silmänräpäyksessä... - -»Sitten minä tiedän mitä teen», hän sanoi, lähti ulos ja lähetti -hakemaan pastori Pringsheimiä. - -Osittaiseen virkapukuun puettuna, ilman kaularöyhystä, mutta pitkä -kauhtana yllään tuli tämä huoneeseen, loi kylmän katseen sisar -Leandraan ja istuutui tuolille vuoteen viereen, joka oli työnnetty -hänelle. Hän pyysi sairasta tuntemaan hänet ja kuuntelemaan hiukan -mitä hän sanoisi; mutta kun tuo pyyntö jäi tuloksettomaksi, kääntyi -hän suoraan Jumalan puoleen, puhutteli häntä frankkilaismurteisella -saksankielellä ja muunteli ääntään, milloin alentaen sen matalaksi ja -synkän intoilevaksi, milloin koroittaen sen lempeään kirkastukseen, -kasvonilmeiden muuttuessa aina sitä mukaa... Hänen pyöräyttäessään -r-äännettä oudon paksulla tavalla kitalaessaan arveli pikku Johann -hänen juuri juoneen kahvia voisämpylöiden kera. - -Pastori Pringsheim sanoi, ettei hän eivätkä nämä muut läsnäolevat -henkilöt enää rukoilleet tämän kalliin uskonveljen henkiinjäämistä, -sillä he ymmärsivät Herran pyhän tahdon olevan ottaa hänet luokseen, -vaan he rukoilivat hänelle vain autuaallista loppua... Sitten hän luki -vielä vaikuttavalla tavalla kaksi tapaukseen soveltuvaa rukousta ja -nousi. Hän puristi Gerda Buddenbrookin ja rouva Permanederin kättä, -otti pikku Johannin pään käsiensä väliin ja katsoi minuutin verran -surusta ja hellyydestä väristen hänen alasluotuja luomiaan, kumarsi -neiti Jungmannille, loi uudelleen kylmän katseen sisar Leandraan ja -poistui. - -Tohtori Langhalsin palatessa kotoaan, jonne hän oli pistäytynyt -vähäksi aikaa, oli kaikki aivan ennallaan. Hän neuvotteli vain lyhyeen -hoitajattaren kanssa ja poistui taas. Myöskin tohtori Grabow kävi vielä -kerran kysymässä sairaan vointia ja katsoi sitten lempeästi sivulle. -Thomas Buddenbrookin silmät olivat yhä murtuneet, hänen huulensa -lallattivat ja hänen kurkustaan kuului edelleen kurahtelevia ääniä. -Hämärä laskeutui. Ulkona näkyi kalpea iltarusko, ja sen valo lankesi -ikkunasta likaantuneille vaatekappaleille, jotka olivat jossakin -tuolilla. - -Kello viisi ryhtyi rouva Permaneder ajattelemattomaan tekoon. Istuen -vastapäätä kälyään vuoteen laidalla alkoi hän yhtäkkiä sanella -kurkkuäänellään hyvin kovasti ja ristissä käsin erästä virttä... -»Lopeta, Herra, tuskansa», hän lausui kaikkien kuunnellessa häntä -hiiskahtamatta, — lopeta, Herra, tuskansa; ja vahvista myös jalkansa; -niin kuolemahan mennen... » Mutta hän rukoili niin sydämensä pohjasta, -että hän koko ajan vain ajatteli niitä sanoja, joita parastaikaa -lausui, muistamatta, ettei hän osannut ollenkaan loppua, vaan sai -pysähtyä surkeasti kolmannen säkeen jälkeen. Hän teki sen, keskeytti -rukouksensa koroitetulla äänellä ja korvasi lopun sitä suuremmalla -ryhdin arvokkuudella. Jokainen huoneessa-olijoista oli odottanut loppua -ja vetäytynyt hämillään itseensä. Pikku Johann rykäisi niin kovasti, -että se kuului kuin voihkaisulta. Sen jälkeen ei huoneessa kuulunut -muuta kuin Thomas Buddenbrookin kuolemaa ennustavat kurahtelut. - -Tuntui vapauttavalta, kun sisätyttö ilmoitti viereiseen huoneeseen -kannetun hiukan ruokaa. Mutta juuri kun oli alettu nauttia vähän -lientä Gerdan makuukamarissa, ilmestyi sisar Leandra ovelle viitaten -ystävällisesti. - -Senaattori kuoli. Hän henkäisi pari kolme kertaa hiljaa, vaikeni ja -lakkasi liikuttamasta huuliaan. Siinä oli koko muutos; hänen silmänsä -olivat jo sitä ennen olleet kuolleet. - -Tohtori Langhals, joka saapui muutaman minuutin perästä paikalle, -asetti mustan kuulotorvensa sairaan rinnalle, kuunteli kauan ja lausui -tunnontarkan harkinnan jälkeen: »Hän on kuollut.» - -Ja sisar Leandra sulki hellävaroen kuolleen silmäluomet kalpean, -lempeän kätensä nimettömällä sormella. - -Silloin viskautui rouva Permaneder polvilleen vuoteen ääreen, painoi -kasvonsa peitteeseen ja itki ääneen, antautui hillittömästi, mitään -salaamatta tuon virkistävän tunteenpurkauksen valtaan, joka oli hänen -onnellisen luontonsa käytettävissä... Kasvot likomärkinä, mutta -vahvistuneena, keventyneenä ja täydellisessä sielullisessa tasapainossa -nousi hän maasta ja ryhtyi heti ajattelemaan kuolemanilmoituksia, jotka -oli viipymättä toimitettava eri tahoille — suunnaton määrä hienosti -painettuja surukirjeitä... - -Christian tuli näkyviin. Hänen laitansa oli siten, että hän oli saanut -tiedon senaattorin kaatumisesta klubiin, josta hän oli paikalla -poistunut. Mutta peläten näkevänsä jotakin kauheata oli hän ensin -tehnyt laajan kävelyn Burgtor'in ulkopuolelle, niin ettei kukaan ollut -löytänyt häntä. Nyt hän sitten tuli ja kuuli jo alhaalla veljensä -kuolleen. - -»Eihän se saata olla mahdollista!» sanoi hän nousten ontuen ja silmät -harhaillen portaita ylös. - -Sitten hän seisoi sisarensa ja kälynsä välissä kuolinvuoteen ääressä, -seisoi siinä paljaine päälakineen, sisäänvajonneine poskineen, -riippuvine viiksineen, suunnattomine, luisevine nenineen ja väärine -laihoine säärineen; seisoi hiukan alakuloisena, hiukan kysyvän -näköisenä, ja hänen pienet, syvällä olevat silmänsä katsoivat -veljen kasvoja, jotka näyttivät niin äänettömiltä, kylmiltä ja -luoksepääsemättömiltä. Thomaksen suupielet olivat vetäytyneet alas -miltei pilkallisen näköisinä. Veli, jonka Christian oli väittänyt -olevan itkemättä hänen kuollessaan, makasikin nyt itse siinä, -oli kuollut muitta mutkitta, sanaakaan sanomatta, vetäytynyt -ylhäisesti äänettömyyteen ja jättänyt toisen säälimättömästi häpeän -valtaan, kuten niin monasti elämässä! Oliko hän tehnyt oikein vai -väärin kohdellessaan Christianin kärsimyksiä, hänen »vaivaansa», -nyökkäävää miehenhaamua, spriiputelia ja avonaista ikkunaa vain -kylmällä ylenkatseella? Tuo kysymys oli turha, sillä kuolema oli -nyt itsepäisessä ja arvaamattomassa puolueellisuudessaan valinnut -hänet, tehnyt hänet syytteiden saavuttamattomaksi, ottanut hänet -hoiviinsa ja holhoukseensa, tehnyt hänet kunnianarvoiseksi ja -korottanut hänet käskijävallallaan ihmisten aran mielenkiinnon -kohteeksi — samalla kuin se hylkäsi halveksuen Christianin ja oli -virittävä ilkkuen hänen eteensä vielä kymmenet kiusat ja häpeät. -Milloinkaan ei Thomas Buddenbrook ollut tehnyt veljeensä niin valtavaa -vaikutusta kuin tällä hetkellä. Menestys on mahtava voima. Toisten -kunnioituksen kärsimyksiämme kohtaan herättää yksin kuolema; se tekee -vähäpätöisimmänkin niistä kunnianarvoiseksi. Sinun puolellasi on -nyt oikeus, minä taivun, ajatteli Christian; ja äkkiä taivutti hän -kömpelösti toisen polvensa ja laskeutui sille sekä suuteli peitteellä -lepäävää kylmää kättä. Sitten hän nousi ja alkoi kulkea edestakaisin -silmien harhaillessa ympäri huonetta. - -Saapui sitten muitakin surunvalittelijoita, vanhat Krögerit, -Breitestrassen Buddenbrookin naiset ja vanha herra Marcus. -Klothilde-parkakin tuli taloon, seisoi laihana ja tuhkanharmaana -vuoteen ääressä ja risti tylsän näköisenä kudotuilla käsineillä -peitetyt kätensä. »Älkää luulko, Tony ja Gerda», sanoi hän äärettömän -hitaasti ja valittavasti, »että minulla on kylmä sydän, kun en itke. -Minulla ei ole enää kyyneleitä... » Ja jokainen uskoi nuo sanat hänen -seisoessaan siinä niin toivottoman värittömänä ja kuivettuneena... - -Viimein poistuivat kaikki erään vaimoihmisen tieltä, erään -epämiellyttävän vanhan olion tieltä, jolla oli väkättävä, hampaaton suu -ja joka oli tullut pesemään ja pukemaan ruumista sisar Leandran kanssa. - - * * * * * - -Vielä myöhään illalla istuivat arkihuoneessa Gerda Buddenbrook, rouva -Permaneder, Christian ja pikku Johann suuren kaasulampun alla pyöreän -keskipöydän ympärillä uutterassa toiminnassa, oli saatava kokoon -luettelo henkilöistä, joille täytyi lähettää kuolemanilmoitus, sekä -varustettava kirjekuoret osoitteilla. Kaikkien kynät rapisivat. Silloin -tällöin muisti joku taas uuden nimen ja merkitsi sen luetteloon... -Hannonkin täytyi olla avullisena, sillä hänellä oli hyvä käsiala, ja -aika oli täpärällä. - -Talossa ja kadulla oli hiljaista. Harvoin vain kajahtivat jonkun -kulkijan askeleet. Kaasulamppu puhahteli, joku mutisi nimen, paperi -rapisi. Välistä yhtyivät kaikkien katseet hetkeksi tapahtunutta -muistellen. - -Rouva Permanederin kynä liikkui vauhdikkaasti. Mutta joka viides -minuutti, aivan kuin kellon mukaan laskettuna, pani hän kynän -kädestään, kohotti yhteenliitetyt kätensä suunsa tasalle ja puhkesi -valitukseen. »Minä en käsitä sitä!» huusi hän osoittaen sillä, että -hän vähitellen rupesi käsittämään, mitä oikein oli tapahtunut. »Nyt on -siis kaikki lopussa!» huusi hän aivan odottamatta viiltävän epätoivon -vallassa ja kiersi itkien käsivartensa kälynsä kaulaan, minkä jälkeen -hän taas vahvistuneena jatkoi puuhaansa. - -Christian oli samassa tilassa kuin Klothilde-parka. Hän ei ollut -vuodattanut vielä ainoatakaan kyyneltä ja häpesi sitä hiukan. -Nolouden tunne oli hänessä voimakkaampi kuin mikään muu. Sitäpaitsi -oli ainainen askartelu omien mielentilojen ja omituisuuksien kanssa -tylsyttänyt ja kuluttanut häntä. Hän oikaisi itsensä väliin, pyyhkäisi -paljasta otsaansa ja sanoi tukahtuneella äänellä: »Niin, se on hirveän -surullista!» Hän sanoi sen itseään varten, pakotti itseään muistamaan -tapausta ja koetti pusertaa silmistään hiukan kosteutta.... - -Äkkiä tapahtui sellaista, mikä sai kaikki hämmennyksen valtaan. Pikku -Johann purskahti nauruun. Hän oli kirjoitellessaan sattunut huomaamaan -jonkun outokaikuisen nimen, joka tuntui vastustamattoman koomilliselta. -Hän toisti sen, pyrski nenän läpi, taivuttautui eteenpäin, vapisi, -nieli, mutta ei voinut olla nauramatta. Alussa saattoi luulla hänen -itkevän, mutta ei se ollut sitä. Aikuiset katsoivat häneen luullen -erehtyneensä ja ollen ymmällä. Sitten lähetti äiti hänet nukkumaan... - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - - -Hammassärkyyn... Senaattori Buddenbrook oli kuollut hammassärkyyn, -sanottiin kaupungilla. Mutta tuhat tulimmaista, kuoliko nyt kukaan -hammassärkyyn! Hänen hammastaan oli kivistänyt, herra Brecht oli -taittanut hampaan, ja sen jälkeen hän oli kaatunut kadulle. Oliko -moista kuultu?!... - -Mutta olipa asia miten hyvänsä, nyt oli edessä seppeleiden -lähettäminen, suurten seppeleiden, kalliiden seppeleiden, seppeleiden, -jotka tuottivat kunniaa, joista mainittaisiin sanomalehdissä ja joista -näkyi, että ne tulivat velvollisuudentuntoisilta, maksukykyisiltä -ihmisiltä. Ne lähetettiin surutaloon, niitä tulvi kaikkialta, -yhdistyksiltä, perheiltä ja yksityisiltä; niissä oli laakeriseppeleitä, -väkevätuoksuisia kukkaseppeleitä, hopeaseppeleitä; seppeleitä, joissa -oli mustat nauhat, ja toisia, joissa oli kaupungin värien mukaiset -nauhat, sellaisia, joissa oli mustat kirjaimet, ja sellaisia, joissa -oli kultaiset. Ja joukossa oli palmunlehtiä, suunnattoman suuria -palmunlehtiä.... - -Kaikki kukkakaupat tekivät suurenmoisia kauppoja, ei vähimmin Iversenin -liike, joka oli vastapäätä surutaloa. Rouva Iversen soitti monta -kertaa päivässä ulko-oven kelloa tuoden erilaisia laitteita; mikä oli -senaattori siltä ja siltä, mikä konsuli siltä ja siltä, mikä joltakin -virkakunnalta... Kerran hän kysyi, eikö hän saisi käväistä sisällä -katsomassa senaattorivainajaa. Kyllä, sen hän mielellään sai tehdä, -tuli vastaukseksi, ja sitten hän seurasi neiti Jungmannia pääportaita -ylös luoden mykkiä katseita häikäisevään ympäristöön. - -Hänen käyntinsä oli raskasta, sillä hän odotti pieniä, kuten -tavallisesti. Hänen näkönsä oli muutenkin vuosien kuluessa muuttunut -hiukan epäedulliseksi, mutta kapeamuotoiset mustat silmät ja -malaijilaiset poskiluut olivat edelleenkin viehättävät, ja näkyi -yhä, että hän varmaan kerran oli ollut erinomaisen kaunis. — Hänet -päästettiin salonkiin, sillä Thomas Buddenbrookin paarit oli viety -sinne. - -Vainaja makasi tuon suuren ja valoisan huoneen keskellä, josta -huonekalut olivat poistetut, valkosilkkisillä patjoilla, valkoiseen -silkkiin käärittynä ja valkoisella silkillä peitettynä tuberoosien, -orvokkien ja kymmenien muiden kasvien väkevässä, huumaavassa -tuoksussa. Hänen pääpuolessaan, puolipiiriin asetettujen hopeaisten -haarakynttilöiden keskellä, joiden alustat olivat verhotut mustalla -suruharsolla, seisoi Thorvaldsenin siunaava Kristus. Kukkavihkoja, -seppeleitä, kukkakoreja ja -laitteita oli pitkin seinävieriä pystyssä -ja nojallaan lattialla ja peitteellä; palmunlehtiä oli järjestetty -paarien ympärille ja ne taipuivat yli kuolleen jalkojen. — Hänen -kasvonsa olivat paikotellen ruhjoontuneet, ja nenä varsinkin oli -pahasti vioittunut. Mutta hänen hiuksensa olivat käherretyt, kuten -hänen eläessäänkin, ja viikset, jotka vanha herra Wenzel vielä kerran -oli hoitanut käherrysraudalla, ulottuivat jäykkinä kauas ohi valkoisten -poskien. Hänen päänsä oli kääntynyt hiukan sivuun ja hänen ristiin -asetettujen käsiensä välissä oli norsunluinen risti. - -Rouva Iversen jäi seisomaan oven suuhun, katsoen sieltä silmiään -räpytellen paareja; vasta kun rouva Permaneder ilmestyi kokonaan -mustiin puettuna, kasvot itkusta pöhöllään arkihuoneen oviverhojen -väliin ja kehoitti häntä lempeästi astumaan lähemmä, rohkeni hän astua -kappaleen matkaa eteenpäin parkettilattialla. Hän seisoi kädet riskissä -ulkonevan vatsansa päällä katsellen kapeine, mustine silmineen kasveja, -haarakynttilöitä, silkkinauhoja, koko tuota valkoisen silkin paljoutta, -ja Thomas Buddenbrookin kasvoja. Olisi ollut vaikea määritellä noiden -kalpeiden, raskaudentilan kuluttamien kasvojen ilmettä. Viimein hän -sanoi: »Niin...», nyyhkäisi kerran — yhden ainoan kerran — aivan -lyhyeen ja melkein huomaamattomasti ja kääntyi menemään. - -Rouva Permanederiä miellyttivät tuollaiset vierailut. Hän -ei poistunut talosta, vaan valvoi väsymättömällä innolla -kunnianosoituksia, jotka tulivat hänen veljensä maallisten -jäännösten osaksi. Kurkunpää-ääntään käyttäen luki hän moneen -kertaan sanomalehtikirjoitukset, joissa ilmaistiin kaikki veljen -ansiot, samoin kuin suvun satavuotisjuhlapäivänä, ja valitettiin -hänen henkilönsä korvaamattomuutta. Hän oli läsnä arkihuoneessa -lausumassa tervetulleiksi kaikkia surunvalittelijoita, jotka Gerda -otti vastaan salongissa; ja näiden luku oli leegio. Hän neuvotteli -useiden henkilöiden kanssa hautajaisista, joista oli tuleva -suurenmoisen hienot. Hän järjesteli jäähyväiskohtauksia. Hän antoi -konttorihenkilökunnan tulla sisään sanomaan johtajalleen viimeiset -jäähyväiset. Ja sitten oli varastotyömiesten vuoro. Nämä vääntäytyivät -suurine jalkoineen yli parketin, vetivät suunnattoman alamaisesti -suupielensä alas ja levittivät ympärilleen paloviinan, purutupakan -ja ruumiillisen työn hajua. He töllistelivät komeata paarilaitetta -lakkejaan pyöritellen, ihmettelivät ensin ja ikävystyivät sitten, -kunnes eräs viimein uskalsi tehdä lähtöä, minkä jälkeen kaikki muut -mennä lohjustivat hänen kintereillään ulos... Rouva Permaneder oli -haltioissaan. Hän väitti nähneensä monelta tipahtaneen kyyneleen -partaan. Se ei ollut totta. Sellaista ei ollut tapahtunut. Mutta samapa -se, kun hän nyt kerran oli luullut nähneensä sen ja se teki hänet -onnelliseksi! - -Tuli sitten maahanpaniaispäivä. Metalliarkku oli ilmanpitävästi -suljettu ja kukilla peitetty, haarajalkojen kynttilät paloivat, -talo täyttyi ihmisistä, ja surevien keskellä, niin perheenjäsenten -kuin vieraiden, seisoi valtavimmassa majesteettisuudessaan pastori -Pringsheim paarien pääpuolessa, ja hänen ilmeikäs päänsä nökötti -kaularöyhelöllä aivan kuin lautasella. - -Muuan hartiakas kantaja, eräänlainen mukava tarjoilijan ja -juhlanjärjestäjän välimuoto, huolehti tilaisuuden ulkonaisesta menosta. -Hän juoksi silinteri kädessä hiljaisin askelin portaita alas ja huusi -läpitunkevalla kuiskausäänellä eteiseen, joka juuri oli täyttynyt -virkapukuisista tullivirkamiehistä ja puseroihin, polvihousuihin ja -silinteriin puetuista viljankantajista: »Huoneet ovat aivan täydet, -mutta pylväskäytävässä on vielä tilaa... » - -Sitten syntyi hiljaisuus; pastori Pringsheim alkoi puhua, ja hänen -taidokas äänensä täytti mahtavana ja muuntelevana koko talon. Mutta -hänen oikoessaan siunaten käsiään Kristuskuvan vieressä saapui talon -eteen kalpean talvitaivaan valossa nelivaljakkoiset ruumisvaunut, ja -toiset vaunut asettuivat niiden jälkeen jonoksi, joka ulottui katua -pitkin alas virtaan asti. Talon ovea vastapäätä seisoi kivääri jalalla -komppania sotamiehiä luutnantti von Throtan johdolla, joka paljastettu -miekka kädessään katsoi hehkuvin silmin salongin uloketta kohti... -Monet ympärillä olevissa ikkunoissa ja kadulla olijoista kurkottivat -silloin kaulojaan. - -Viimein syntyi liikettä eteisessä, luutnantin hiljainen komennushuuto -kajahti, sotamiehet tekivät kunniaa kivääreillään, herra von Throta -laski miekkansa alas, ja arkku tuli näkyviin. Neljän mustaan -viittaan ja kolmikolkkahattuun puetun kantomiehen kantamana se -keinui varovasti ulos ovesta, ja tuuli toi kukkien tuoksun uteliaita -katsojia kohti, leyhäyttäen ruumisvaunujen katolla olevaa mustaa -sulkatöyhtöä, liikuttaen hevosten turpakarvoja, hevosten, joita -seisoi rivissä virtaan asti, sekä viputtaen ruumiskuskin ja ajajien -mustia hatunharsoja. Silloin tällöin leijaili ilmassa joku yksinäinen -lumihiutale painuen pehmeästi maahan. - -Ruumisvaunuja vetävät hevoset, jotka olivat verhotut kokonaan mustalla -peitteellä, jonka alta vain niiden levottomat silmät vilkkuivat, -lähtivät liikkeelle neljän mustiin puetun miehen taluttamina, ja toiset -saattohevoset lähtivät liikkeelle toinen toisensa jälkeen. Christian -Buddenbrook astui pastorin kanssa ensimmäisiin vaunuihin. Seuraavassa -ajoi pikku Johann hyvinvoivan näköisen hampurilaisen sukulaisen kanssa. -Ja vitkalleen, vitkalleen, alakuloisena ja juhlallisena solui Thomas -Buddenbrookin ruumissaatto eteenpäin, tuulen liehuttaessa kaikkien -talojen puolitankoon vedettyjä lippuja... Virkakunnat ja viljankantajat -kulkivat jalan. - -Arkun edetessä surevien jonon saattamana hautuumaan käytäviä pitkin, -ohi ristien, patsaiden, kappelien ja lehdettömien itkupajujen sekä -lähetessä Buddenbrookien sukuhautaa seisoi siellä jo sotilaskunniavahti -uudelleen kunniaa tehden, ja erään pensaikon takaa kajahtivat -surumarssin hitaat, raskaat sävelet. - -Jälleen oli suuri hautakivi kaiverrettuine sukukilpineen siirretty -syrjään, ja jälleen seisoivat kaupungin herrat lehdettömän metsikön -laidassa avonaisen haudan äärellä, johon nyt laskettiin Thomas -Buddenbrook vanhempiensa viereen. Siinä he seisoivat, nuo arvon ja -rikkauden edustajat, katse maahan luotuna tai pää alakuloisesti -kallellaan, ja senaattorit erotti heidän joukostaan heidän valkoisista -hansikkaistaan ja kravateistaan. Mutta kauempana tungeksivat muut -virkamiehet, viljankantajat, konttoristit ja varastomiehet. - -Soitto vaikeni, pastori Pringsheim puhui. Ja kun hänen siunaussanansa -olivat kajahtaneet koleassa ilmassa, varustautuivat kaikki pusertamaan -vielä kerran edesmenneen veljen ja pojan kättä. - -Se oli pitkällinen toimitus. Christian Buddenbrook otti vastaan -surunvalittelut puolittain hajamielisen, puolittain nolon näköisenä, -jollainen ilme hänellä tavallisesti oli juhlatilaisuuksissa. Pikku -Johann seisoi paksuun kultanappiseen merimiespukuunsa puettuna hänen -vieressään, piti sinertävien varjojen ympäröimiä silmiään alasluotuina, -katsomatta kehenkään, ja käänsi päänsä arasti irvistäen vinosti tuulta -vasten. - - - - - - -YHDESTOISTA OSA. - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - -Juuri kun ajattelee jotakin henkilöä tuumien, että mitenkähän -hänenkin on käynyt elämässä, voikin äkkiä muistaa, ettei tämä enää -kävelekään kaupungin kaduilla, ettei tämän ääni enää kaiukaan yleisessä -äänikonsertissa, vaan että hän on kadonnut iäksi näyttämöltä ja nukkuu -jonkin multakummun alla kaupungin portin ulkopuolella. - -Kosulitar Buddenbrook, syntyisin Stüwing, Gotthold-sedän leski, -oli kuollut. Hänellekin, joka kerran oli ollut niin ankaran riidan -aiheuttaja perheen keskuudessa, oli kuolema suonut sovittavan -ja kirkastavan kruununsa, ja hänen kolme tytärtään, Friederike, -Henriette ja Pfiffi, tunsivat nyt olevansa oikeutetut ottamaan vastaan -sukulaisensa, näiden tullessa surunvalittelulle, loukkaantuneen -näköisinä, aivan kuin sanoen: »Siinä nyt näette, teidän vainonne on -saattanut hänet hautaan!»... Vaikka konsulitar oli elänyt ikivanhaksi... - -Madame Kethelsen oli myös saanut rauhan. Kärsittyään viimeisen vuoden -leinisärkyä oli hän hiljaa, koruttomasti, lapsenuskoineen muuttanut -manalle, sisarensa kadehtimana, joka vielä nytkin silloin tällöin sai -taistella pieniä järkeisuskoisia kiusauksia vastaan, vaikka hän tuli -yhä kumarammaksi ja pienemmäksi ja oli sitkeämmän rakenteensa vuoksi -pakotettu viipymään tässä pahassa maailmassa. - -Konsuli Peter Döhlmann oli myös kutsuttu isiensä luo. Hän oli pannut -koko omaisuutensa aamiaisiin, oli viimein kuollut Hunyadi-Janokseen -ja jätti tyttärelleen kahdensadan markan vuotuiset korot, esitettyään -tunnetun Döhlmann-nimen perusteella, että hänet otettaisiin -Johannis-klosteriin. - -Justus Kröger oli myös kuollut, ja se oli paha juttu, sillä nyt ei -mikään enää estänyt hänen heikkotahtoista vaimoaan myymästä viimeisiä -hopeoitaan voidakseen lähettää rahaa rappiolle joutuneelle pojalleen -Jakobille, joka vietti jossakin maailmalla kulkurinelämäänsä.... - -Mitä Christian Buddenbrookiin tulee, olisi häntä ollut turha hakea -kaupungista; hän ei enää elänyt sen muurien sisällä. Vajaan vuoden -kuluttua veljensä senaattorin kuolemasta oli hän muuttanut Hampuriin, -jossa hän oli Jumalan ja ihmisten edessä mennyt naimisiin erään -neiti Aline Puvogelin kanssa, johon hän jo vuosia sitten oli ollut -läheisessä suhteessa. Kukaan ei ollut voinut estää häntä siitä. Hänen -äidinperintönsä, jonka koroista toiset puolet muuten aina olivat -menneet Hampuriin, oli siirtynyt herra Stephan Kistenmakerin hoitoon, -hänen kuolleen ystävänsä testamentin määräyksen mukaisesti; mutta -muuten oli Christian oma herransa... Heti kun hänen avioliittonsa -oli tullut tunnetuksi, kirjoitti rouva Permaneder rouva Aline -Buddenbrookille Hampuriin pitkän, erittäin vihamielisen kirjeen, joka -alkoi puhuttelusanalla »Madame!» ja sisälsi huolellisesti myrkytetyin -sanoin sen ilmoituksen, ettei rouva Permaneder ollut milloinkaan pitävä -häntä ja hänen lapsiaan sukulaisinaan. - -Herra Kistenmaker oli Thomas Buddenbrookin testamentin toimeenpanija, -Buddenbrookilaisen omaisuuden hoitaja ja pikku Johannin holhooja, -ja hän ymmärsi pitää arvossa nämä toimet. Ne tuottivat hänelle mitä -tervetulleinta askartelua, ne oikeuttivat hänet pyyhkimään pörssissä -kaikkinaisin liikarasituksen elein päätänsä ja vakuuttamaan toisille, -että työ oli tappaa hänet... puhumattakaan siitä, että hän sai nostaa -jokaisesta vaivannäöstään kaksi prosenttia kokonaisomaisuudesta, jonka -hän suoritti suurella täsmällisyydellä. Mutta muuten hänellä ei ollut -paljon menestystä kauppa-asioiden alalla ja hän sai hyvin pian osakseen -Gerda Buddenbrookin tyytymättömyyden. - -Asiat olivat sillä kannalla, että kauppahuoneen piti lakata olemasta -vuoden kuluessa. Se oli senaattorin viimeinen tahto. Rouva Permaneder -oli äärimmäisen kiihtynyt tuon asian johdosta. »Entä Johann, pikku -Johann, Hanno?!» kyseli hän... Tuo tosiasia, että hänen veljensä oli -jättänyt ottamatta huomioon poikansa ja ainoan perillisensä, ettei hän -ollut antanut kauppahuoneen jäädä eloon siirtymään kerran tämän käsiin, -oli hänelle suuri pettymys ja suru. Usein itki hän sitä, että heidän -kuuluisan, kunnianarvoisan kauppahuoneensa kilpi, tuo monien polvien -perinnöksi jättämä kalleus, oli otettava alas ja sen historia loppuva, -vaikka oli olemassa suoraan polveutuva perillinen. Mutta sitten -hän lohdutteli itseään sillä, etteihän kauppahuoneen loppu sentään -merkinnyt suvun loppua, vaan että hänen veljenpoikansa oli aloittava -uuden ja voimakkaan elämäntyön ja suorittava korkean kutsumuksensa, -joka oli hänen isiensä nimen kuuluksi tekeminen ja suvun saattaminen -uuteen kukoistukseen. Eihän hän turhan vuoksi ollut niin paljon -isoisänsä näköinen... - -Liikkeen lopettaminen alkoi siis herra Kistenmakerin ja vanhan -herra Marcuksen johdolla, ja se sai sanomattoman surkuteltavan -lopun. Annettu määräaika oli ylen lyhyt, siitä täytyi pitää kiinni -kirjaimellisen tarkasti ja aika oli täpärällä. Epävakaiset asiat -saatettiin selviksi kiirehtien ja epäsuotuisasti. Toinen hätäilty -ja epäedullinen myynti seurasi toistaan. Varasto, viljamakasiinit -muutettiin rahaksi mitä vahingollisimmalla tavalla. Ja sen, mitä herra -Kistenmakerin hätiköinti ei tärvellyt, pilasi vanhan herra Marcuksen -vitkastelu, jonka kerrottiin talvella ennen kaupungille lähtöään -lämmittävän huolellisesti uunin edessä ei vain päällystakkiaan ja -hattuaan, vaan keppinsäkin, ja joka, jos kerrankin tarjoutui edullinen -kaupantekotilaisuus, varmasti löi sen laimin... Sanalla sanoen, -vahinkoja kasautui yhä enemmän. Thomas Buddenbrookin kirjojen mukaan -oli hänen jälkeensä jättämä omaisuus kuudensadanviidenkymmenentuhannen -markan suuruinen; vuosi testamentin avaamisen jälkeen havaittiin, ettei -tuota summaa saatu kokoon lähimailleenkaan... - -Kaupungissa oli liikkeellä epämääräisiä ja liioiteltuja huhuja -epäsuotuisista kaupoista, ja näitä tuki vielä sekin seikka, että Gerda -Buddenbrook aikoi myydä suuren talonsa. Kerrottiin kummia siitä, mikä -hänet mahtoi pakottaa siihen ja mikä sai Buddenbrookilaisen omaisuuden -sulamaan kokoon; ja niin tapahtui, että kaupungissa vähitellen alkoi -levitä käsitys, joka ensin hämmästytti ja oudoksutti senaattori -Buddenbrookin leskeä, mutta joka hänen sitten täytyi kokea kasvavalla -vastenmielisyydellä omassa talossaan. Hänen kertoessaan eräänä päivänä -kälylleen, että useat käsityöläiset ja hankkijat olivat vaatineet -sopimattomalla tavalla muutamien suurempien maksuerien suorittamista, -jäi rouva Permaneder pitkäksi aikaa katsomaan eteensä suu auki ja -purskahti sitten raikuvaan nauruun... Gerda Buddenbrook oli niin -loukkaantunut, että hän ilmaisi jo päättäneensä lähteä pikku Johannin -kanssa koko kaupungista Amsterdamiin vanhan isänsä luo, jossa hän taas -pitkästä aikaa saisi soittaa tämän kanssa viuluduettoja. Mutta se -herätti rouva Permanederin taholta sellaisen kauhistuksen myrskyn, että -hän toistaiseksi luopui tuumastaan. - -Kuten odotettavissa oli, ulottui rouva Permanederin vastustus myös -hänen veljensä rakennuttaman talon myyntiaikeisiin. Hän koetti -selitellä, miten huonon vaikutuksen se kaupungilla aikaansaisi, ja -valitti, että se oli merkitsevä heidän nimelleen uutta iskua. Mutta -hänen täytyi kuitenkin tunnustaa, että olisi ollut epäkäytännöllistä -pitää kunnossa ja asuttuna tuota suurta ja komeaa taloa, joka oli ollut -Thomas Buddenbrookin kalliiksi käyvä ylellisyys-oikku, ja että Gerdan -halu asettua johonkin pieneen mukavaan huvilaan kaupungin ulkopuolelle, -luontoon, saattoi olla ymmärrettävissä... - -Herra Goschin, kaupanvälittäjä Goscbin silmissä väikkyi nyt onnen -päivä. Muuan tapahtuma kirkasti hänen vanhuuspäivänsä, niin että -hänen jäsenensäkin lakkasivat vapisemasta moneksi tunniksi. Tapahtui -näet, että hän sai katsahtaa Gerda Buddenbrookin salonkiin, istua -tätä vastapäätä nojatuolissa ja neuvotella hänen kanssaan kasvoista -kasvoihin hänen talonsa myyntihinnasta. Lumivalkean tukan harattaessa -joka puolelta kasvoille tuijotti hän rouvan kasvoihin, alta kulmain, -leuka hirmuisesti eteentyönnettynä, ja hänen onnistui näyttää -aivan kyttyräselkäiseltä. Hänen äänensä sihisi, mutta hän puhui -kylmästi ja virallisesti, eikä mikään ilmaissut hänen sielunsa -järkytystä. Hän sitoutui ottamaan talon myytäväkseen, ojensi kätensä -ja tarjosi siitä kavalasti hymyillen kahdeksankymmentäviisituhatta -markkaa. Se oli hyväksyttävä hinta, sillä tappio oli väistämätön -tämän loistorakennuksen myynnissä. Mutta ensin täytyi kuulla herra -Kistenmakerin mieltä, ja Gerda Buddenbrookin täytyi päästää herra -Gosch menemään sopimatta hänen kanssaan kaupasta; ja kävi ilmi, -ettei herra Kistenmaker ollut halukas suostumaan minkäänlaisiin -oikeutensa luovutuksiin. Hän ylenkatsoi herra Goschin tarjousta, -nauroi sille ja vannoi, että talosta piti saada paljon enemmän. Ja -hän vannoi ja manaili niin kauan, että hän viimein oli pakotettu -myymään talon seitsemälläkymmenelläviidellätuhannella markalla eräälle -vanhallepojalle, joka palattuaan pitkäaikaisilta matkoilta halusi -asettua kaupunkiin... - -Herra Kistenmaker huolehti myös uuden talon, miellyttävän pienen -huvilan ostosta, josta ehkä tuli maksetuksi hiukan liian suuri hinta, -mutta joka sijaitsi Burgtorin takana vanhan kauniin kastanjakujan -varrella, jota ympäröi sievä puutarha ja keittiötarha ja joka oli Gerda -Buddenbrookin toivomusten mukainen... Sinne nyt muutti senaattorin -rouva poikineen, palvelusväkineen ja osittaisine huonekalustoineen -syksyllä vuonna seitsemänkymmentäkuusi, huonekaluston toisen osan -jäädessä rouva Permanederin suruksi entiseen taloon ja joutuessa tuon -kaupunkiin asettuneen vanhanpojan saaliiksi. - -Vielä lisää muutoksia! Mamsseli Jungmann, Ida Jungmann, siirtyi -neljänkymmenenvuotisen palvelusajan jälkeen pois Buddenbrook-suvun -keskuudesta ja palasi takaisin länsipreussiläiseen kotiseutuunsa -viettääkseen omaisten keskuudessa elämänsä illan. Totta puhuaksemme -senaattorin rouva antoi hänen mennä. Tuo kunnon sielu oli edellisen -miespolven luisuessa pois hänen vaikutuspiiristään — löytänyt pikku -Johannin, jota hän oli hellinyt ja hoidellut, jolle hän oli lukenut -Grimmin satuja ja kertonut sedästään, joka oli kuollut nikotukseen. -Mutta nyt ei pikku Johann ollut oikeastaan enää lainkaan pieni, vaan -viisitoistavuotias nuorukainen, jota hän ei voinut, tämän heikkoudesta -huolimatta, hyödyttää tarpeeksi... ja tämän äidin kanssa hän oli ollut -jotakuinkin epämiellyttävissä väleissä jo kauan. Hän ei ollut koskaan -pitänyt tätä rouvaa, joka oli tullut taloon niin paljon myöhemmin -kuin hän itse, oikein perheeseen kuuluvana ja täysivertaisena, ja hän -oli sitäpaitsi viime vuosina, vanhan palvelijan omahyväisyydellä, -alkanut ottaa itselleen liikoja oikeuksia. Hän herätti pahennusta -pitäessään itseään liian tärkeänä henkilönä ja sekaantuessaan -joskus asiaankuulumattomalla tavalla taloudenpitoon... Asema kävi -kestämättömäksi, syntyi kiivaita kohtauksia, ja vaikka rouva Permaneder -puhui hänen puolestaan samalla sanavalmiudella, jolla hän oli rukoillut -vanhojen asuinrakennusten ja huonekalujen säilyttämistä, sai vanha Ida -lähteä talosta. - -Hän itki katkerasti sen hetken lähestyessä, jolloin hänen oli -sanottava hyvästit pikku Johannille. Tämä syleili häntä, vei sitten -kädet selkänsä taa, nojasi toiseen jalkaansa ja katsoi Idan lähtöä -sama miettivä, sisäänpäin kääntynyt ilme kullanruskeissa, sinertävien -varjojen ympäröimissä silmissään, joka niissä oli ollut hänen -isoäitinsä ruumiin ääressä, hänen isänsä kuollessa, suurta taloutta -hajoitettaessa ja monen vähemmän mullistavan tapauksen sattuessa... -Vanhan Idan lähtö muodostui hänen käsityksessään aikaisempien lohkomis- -ja hajoamisilmiöiden johdonmukaiseksi jatkoksi, joita hän oli tullut -näkemään. Se ei enää kummastuttanut häntä; se ei ollut milloinkaan -kummastuttanut häntä sanottavammin. Toisinaan, kun hän kohotti -vaaleanruskeiden kiharoiden peittämää päätään, huulet aina vähän -vinossa, hienojen sierainten avautuessa herkästi, näytti siltä, kuin -hän olisi haistellut tunnustellen ympärilleen, odottaen tuntevansa tuon -hajun, tuon merkillisen tutun hajun, jota kukkien paljous ei ollut -voinut hälventää hänen isoäitinsä paarien ääressä... - -Joka kerran kun rouva Permaneder käväisi kälynsä luona, veti hän -veljenpoikansa viereensä ja alkoi puhua tälle Buddenbrook-suvun -menneisyydestä ja tulevaisuudesta, jonka edustaja hän, pikku Johann, -Jumalan armosta oli. Mitä autiommalta nykyisyys tuntui, sitä laajemmin -hän kuvaili kuinka hienosti hänen isovanhempainsa talossa oli eletty -ja kuinka Hannon isoisänisoisä oli ajanut nelivaljakolla läpi koko -Saksan... Eräänä päivänä hän sai ankaran vatsakohtauksen sen johdosta, -että Friederike, Henriette ja Pfiffi olivat yksimielisesti väittäneet -Hagenströmien olevan kaupungin hienointa hienostoa... - -Christianista kuului huolestuttavia tietoja. Avioliitto ei näyttänyt -vaikuttaneen suotuisesti hänen vointiinsa. Kaameat harhanäöt ja -pakkomielikuvat olivat lisääntyneet arveluttavassa määrässä, ja hän oli -vaimonsa ja lääkärin neuvosta lähtenyt sairaalaan. Hän ei viihtynyt -siellä, vaan kirjoitteli surkeita kirjeitä omaisilleen toivoen -kiihkeästi pääsevänsä pois tuosta laitoksesta, jossa häntä tunnuttiin -kohdeltavan hyvin ankarasti. Mutta häntä ei päästetty vapaaksi, ja se -oli kai parasta hänelle. Joka tapauksessa oli hän saattanut vaimonsa -sellaiseen asemaan, jossa tämä, käytännöllisten ja yhteiskunnallisten -etujen turvin saattoi jatkaa aikaisempaa riippumatonta elämäntapaansa -vastuksitta ja häiriöittä. - - - - -TOINEN LUKU. - - -Herätyskellon koneisto läpsätti ja tärisi velvollisuudentuntoisesti ja -julmasti. Se oli käheää särähtelevää rämpätystä enemmän kuin soimista, -sillä kello oli vanha ja kulunut; mutta sitä kesti kauan, toivottoman -kauan, sillä se oli huolellisesti vedetty. - -Hanno Buddenbrook säikähti. Tuon hänen yöpöydältään, korvan juuresta -kuuluvan pahansuovan, mutta uskollisen pärinän ääni sai nyt, kuten joka -aamu, hänen sisimpänsä käpertymään kokoon myrtymyksestä, valituksesta -ja epätoivosta. Ulkonaisesti hän oli aivan rauhallinen, ei edes -muuttanut asentoaan vuoteessaan, repäisi ainoastaan silmänsä auki, -aamu-unesta heräten. - -Hänen talvisen kylmässä huoneessaan oli aivan pimeä; ei voinut -erottaa yhtään esinettä, ei myöskään kellon viisareita. Mutta hän -tiesi kellon olevan kuusi, sillä hän oli eilen illalla asettanut -herätyskellon siten... Eilen... eilen... Tuumien jännitetyin hermoin -tulensytyttämistä ja ylösnousua jäi hän liikkumatta selälleen, ja -vähitellen palasi hänen tietoisuuteensa kaikki se, mikä eilen oli -täyttänyt hänen mielensä... - -Oli ollut sunnuntai, ja kärsittyään monta päivää peräkkäin hirveätä -piinaa tohtori Brechtin käsissä oli korvaukseksi saanut tulla äidin -mukana teatteriin kuulemaan »Lohengriniä». Hän oli odottanut tuota -iltaa jo viikon. Valitettavasti oli vain moisten juhlahetkien edellä -niin monenlaista pahaa, joka pilasi viime hetkeen asti odotuksen ilon. -Mutta vihdoinkin oli koulu sitten loppunut lauantaina, ja porauskone -oli viimeisen kerran ritissyt hänen suussaan kipua tuottaen... Nyt -oli kaikki voitettu, sillä läksyjenluvun hän oli lykännyt päättävästi -sunnuntai-illan taakse. Mitä oli maanantai? Oliko se milloinkaan -koittava? Kuka uskoo maanantaihin, kun on kuuleva sunnuntai-iltana -»Lohengrinin»... Hän oli aikonut nousta maanantaiaamuna varhain ylös -toimittaakseen nuo joutavat asiat silloin — sillä hyvä! Ja sitten hän -oli kulkenut mieli vapaana, iloiten sydämestään tulevasta illasta, -soitellut haaveillen flyygelin ääressä ja unohtanut kaikki vaivat ja -vastukset. - -Ja sitten oli onni muuttunut todellisuudeksi. Se oli tullut -häntä vastaan pyhine intoineen, salaisine mielenliikutuksineen -ja vapistuksineen, äkillisine sisäisine nyyhkäyksineen, koko -ylenpalttisine, korvaamattomine hurmauksineen... Tosin eivät orkesterin -halpahintaiset viulut olleet alkusoiton aikana soineet oikein hyvin, -ja eräs lihava, itserakas mies, jolla oli leivänruskea täysiparta, oli -liukunut esiin ruuhessaan luonnottomasti töksähdellen, ja viereisessä -aitiossa oli istunut hänen holhoojansa herra Stephan Kistenmaker, -joka oli moittinut, että pojan annettiin huvitella ja ohjattiin siten -hänen ajatuksensa pois velvollisuuksista. Mutta suloinen, kirkastettu -musiikki oli saanut hänet unohtamaan kaikki puutteet ja mieliharmit... - -Viimein se kuitenkin oli loppunut. Sointuva, säihkyvä onni oli -vaiennut ja sammunut, polttavin ohimoin oli hän huomannut olevansa -kotona huoneessaan ja nähnyt, että vain pari tuntia erotti hänet enää -seuraavasta harmaasta arkipäivästä. Ja silloin hänet oli vallannut -täydellinen avuttomuuden ja alakuloisuuden tunne, jonka hän jo tunsi -ennestään. Hän oli taas kokenut, miten kipeää kauneus tekee, miten se -järkyttää tunteita ja saattaa ihmisen kaipaavaan epätoivoon, jäytäen -samalla jokapäiväisessä elämässä tarvittavaa rohkeutta ja kelpoisuutta. -Näin hirveän toivottomana ja raskaana se ei ollut vielä milloinkaan -painanut häntä; ja hänen oli täytynyt taas sanoa itselleen, ettei häntä -painanut vain hänen henkilökohtaisten huoliensa taakka, vaan jokin, -joka sielun alkuajoista asti oli ollut sen hartioilla ja joka vielä -kerran sen musertaisi... - -Sitten hän oli vetänyt herätyskellon ja nukkunut niin syvään ja sikeään -uneen kuin ei hän enää ikinä heräisi. Ja nyt oli edessä maanantai, ja -kello oli kuusi, ja kaikki läksyt olivat lukematta! - -Hän kohottautui ylös ja sytytti yöpöydällään olevan kynttilän. Mutta -kun hänen käsivarsiaan ja hartioitaan alkoi palella jääkylmässä -ilmassa, pistäytyi hän sukkelasti takaisin peitteen alle. - -Viisarit osoittivat kellon olevan kymmenen minuuttia yli kuuden... Oli -järjetöntä nousta vuoteesta ja ruveta lukemaan, se oli liian paljon -vaadittu, joka tuntia varten oli jotakin valmistettavaa, ei kannattanut -alkaakaan, hänen määräämänsä lukuaika oli liian lyhyt. Ja oliko sitten -niin varma, että hänen vuoronsa tulisi tänään kemiassa ja latinassa? -Se oli otaksuttavaa, inhimillisten laskelmien mukaan se oli hyvin -otaksuttavaa. Mitä Ovidiukseen tulee, olivat äskettäin olleet esillä ne -nimet, jotka alkoivat kirjaimiston viime kirjaimilla, ja tänään tulisi -todennäköisesti alettavaksi A:sta ja B:stä. Mutta eihän se sittenkään -ollut ehdottoman varmaa ja epäilemätöntä! Saattoihan säännössä olla -poikkeuksiakin! Hyvänen aika, eikö sattuma toisinaan saanut aikaan -kummempiakin... Ja hänen näin punnitessaan asiaa puolin ja toisin -sekaantuivat hänen ajatuksensa ja hän nukkui uudelleen. - -Pieni ja kolkko koulupojan huone vuoteen yläpuolella riippuvine -sikstiiniläistä madonnaa esittävine kuparipiirroksineen, keskellä -lattiaa seisovine levypöytineen, huolimattomasti täyteen sullottuine -kirjapöytineen, jäykkäjalkaisine mahonkipulpetteineen ja kapeine -pesupöytineen oli vaipunut hiiskumattomaan hiljaisuuteen; kynttilä -loi vain ympärilleen häilyvää valoaan. Ikkunassa kukkivat jääkukat; -uutimia ei oltu laskettu kokonaan alas, jotta valo lankeaisi sisään -aikaisemmin. Ja Hanno Buddenbrook nukkui poski tyynyä vasten. -Hän nukkui huulet raollaan, luomet lujasti suljettuina, palavan, -tuskallisen antaumuksen ilme kasvoillaan ja pehmeä, vaaleanruskea, -kihara tukka ohimoillaan. Ja vähitellen kadotti yöpöydällä palava -tuikku punakellertävän hohteensa, ja ikkunan jäämetsän takaa alkoi -virrata huoneeseen aamun kalpea valo. - -Kellon ollessa seitsemän heräsi hän kauhistuen uudelleen. Nyt oli -viimeinenkin vara-aika mennyt. Ei auttanut muu kuin nousta ja kestää se -minkä tuleman piti. Oli vielä tunti koulun alkamisaikaan... Aika oli -niukka, ei ollut puhettakaan läksyjenluvusta. Mutta siitä huolimatta -jäi hän yhä sänkyyn mieli täynnä katkeruutta, surua ja nuhdetta -tuon raa'an väkipakon johdosta, joka olisi vaatinut häntä nousemaan -lämpimästä vuoteesta kolkossa hämärässä ja lähtemään pahansuopien -ihmisten pariin, jossa uhkasi hätä ja vaara. Vielä kaksi lyhyttä -minuuttia, eikö niin? kysyi hän tyynyltään ylitsevuotavan hellästi.. Ja -sitten uhman puuskassa salli hän itselleen viisi minuuttia, ummistaen -vielä hetkiseksi silmänsä, raotti milloin toista, milloin toista -ja tuijotti epätoivoisesti minuuttiviisaria, joka kulki tylsänä, -tietämättömänä määrättyä rataansa... - -Kymmenen minuuttia yli seitsemän hän karkaisi luontonsa ja alkoi -liikkua mitä joutuisimmin edestakaisin huoneessa. Kynttilä paloi -edelleenkin, sillä paljas päivänvalo ei vielä riittänyt. Puhaltaessaan -sulaksi yhden ruudussa olevan jääkukan näki hän ulkona olevan sumua. - -Häntä vilutti kauheasti. Kylmä puistatti toisinaan aivan kipeää tehden -koko hänen ruumistaan. Hänen sormenpäitään poltti ja ne olivat niin -paisuneet, ettei kynsiharjasta ollut mihinkään. Hänen pestessään -yläruumistaan vaipui sieni puutuneesta kädestä lattialle ja hän seisoi -siinä höyryten kuin hiestynyt hevonen. - -Viimein hän sitten kuitenkin seisoi valmiiksi puettuna, huohottaen -ja murheellisin silmin keskipöydän ääressä, tarttui nahkalaukkuun -ja ponnisti kaikki jälelläolevat sielunvoimansa, joita epätoivo ei -ollut musertanut, ahtaakseen siihen tarvittavat kirjat. Hän katsoi -jännittyneesti eteensä ja mumisi: »Uskontoa... latinaa... kemiaa...» ja -latoi kuluneet ja musteen tahraamat pahvikannet toisiaan vasten... - -Pikku Johann oli jo jokseenkin pitkä. Hän oli täyttänyt viisitoista -vuotta eikä enää käynyt puettuna kööpenhaminalaiseen merimiespukuun, -vaan vaaleanruskeaan jakettipukuun, johon kuului sininen, -valkopilkullinen kravatti. Hänen liiveissään riippui ohuet kultaiset -kellonvitjat, jotka olivat isoisänisän perintöä, ja oikean käden -nimettömässä sormessa oli vanha perintösinettisormus vihreine kivineen, -joka samoin oli joutunut nyt hänelle... Hän veti ylleen paksun, -villaisen talvipäällystakkinsa, painoi hatun päähänsä, tempasi laukun, -sammutti kynttilän ja loikki portaita alas eteiseen, täytetyn karhun -ohi, oikealla olevaan ruokasaliin. - -Neiti Clementine, äidin uusi sisäneitsyt, laiha tyttö, jolla oli -poltetut otsakiharat, terävä nenä ja likinäköiset silmät, oli jo siellä -ja toimitteli jotakin ruokapöydän luona. - -»Mitä kello oikeastaan on?» kysyi Hanno hampaiden välitse, vaikka hän -hyvin tiesi ajan. - -»Neljännestä vailla kahdeksan», vastasi sisäkkö osoittaen seinäkelloa -laihalla punaisella kädellään, joka oli leininlyömän näköinen. »Teidän -pitää joutua, Hanno...» Näin sanoen laski hän höyryävän kupin pojan -eteen ja työnsi leipäkorin, voilautasen, suolan ja munakupin lähemmäs. - -Toinen ei sanonut enää muuta, vaan tarttui leipään ja alkoi -seisaaltaan, hattu päässä ja laukku kainalossa, hörppiä kaakaota. -Kuuma juoma vihloi hirveästi erästä poskihammasta, jonka herra Brecht -juuri oli korjannut... Hän jätti puolet juomatta, ei koskenut myöskään -munaan, äännähti epäselvästi, huulet vinossa jotakin hyvästin tapaista -ja lähti juosten talosta. - -Kello oli kymmentä vailla kahdeksan hänen sivuuttaessaan etupihan, -jättäessään taakseen pienen punaisen huvilan ja alkaessaan rientää -talvista kujaa oikealle... Kymmenen, yhdeksän, kahdeksan minuuttia. Ja -tie oli pitkä. Eikä sumussa tahtonut nähdä miten pitkällä milloinkin -oli! Hän veti henkeensä ja huokui taas ulos tuota sakeaa, jääkylmää -sumua, hengitti koko kapean rintansa voimalla, painoi kielen hammasta -vasten, jossa vielä tuntui kuuman kaakaon vaikutus, ja jännitti -jalkalihaksiaan suunnattomasti. Hän oli hikinen, mutta tunsi silti -palelevansa. Hänen kylkeään alkoi pistellä. Niukka aamuateria piti -ääntä hänen vatsassaan tämän kiireisen kävelyn johdosta, hän tunsi -pahoinvointia, ja sydän läpätti kuin jokin irtonainen kappale, ollen -salvata häneltä hengen. - -Burgtor, vasta Burgtor, ja kello oli jo neljä minuuttia vailla -kahdeksan! Ponnistaessaan edelleen kylmää hikeä uhkuen, kipua ja -pahoinvointia tuntien ja hätäisin mielin koetti hän katsella, eikö -missään enää näkyisi toisia koululaisia... Ei yhtään ainoata. Kaikki -olivat jo perillä, ja kellot kuuluivat lyövänkin jo kahdeksan! Niiden -ääni kaikui kaikista torneista sumun läpi, ja Marian-kirkon kellot -soittivat hetken kunniaksi vielä »Herraa hyvää kiittäkää»... Ne -soittivat sen aivan väärin, havaitsi Hanno raivoissaan, niillä ei -ollut aavistustakaan rytmistä, ja ne olivat hyvin huonossa vireessä... -Mutta ei tämä ollut vielä mitään, ei mitään! Hän oli myöhästyvä, -siitä ei enää ollut epäilystä. Koulun kello oli jäljessä, mutta hän -oli myöhästyvä sittenkin, varmasti. Hän tuijotti vastaantulijoita. -Nämä olivat matkalla konttoreihinsa ja liikkeisiinsä eivätkä pitäneet -kiirettä, sillä heitä ei uhannut mikään. Moni vastasi hänen kadehtivaan -ja valittavaan katseeseensa, katsahti hänen läkähtymäisillään olevaa -muotoaan ja hymyili. Häntä raivostutti tuo hymy. Mitä he luulivat, mikä -käsitys noilla huolettomilla olennoilla oli aseman laadusta? Tuo teidän -hymynne on raakuutta, olisi hänen tehnyt mieli huutaa heidän jälkeensä! -Saattoiko heitä naurattaa se, että toinen pihalle tultuaan kaatuisi -kuoliaana maahan!... - -Pitkä kilisevä soitto, maanantairukousten aloittamisen merkki kaikui -hänen korviinsa hänen ollessaan kahdenkymmenen askeleen päässä -pitkästä, punaisesta, kahdella rautaportilla varustetusta muurista, -joka erotti etupihan kadusta. Jaksamatta enää juosta puski hän -eteenpäin vartalo etunojossa, jalkojen koettaessa jotenkuten estää -kaatumista liikkuessaan eteenpäin kompuroiden ja laahaten, ja saapui -siten lähimmälle portille soiton jo vaiettua. - -Herra Schlemel, vahtimestari, tanakka karkeapartainen, työläisen -näköinen mies oli juuri sulkemassa sitä. »Vieläkö nyt...» sanoi hän -päästäen oppilas Buddenbrookin livahtamaan sisään... Kenties, kenties -hän saattoi pelastua. Täytyi koettaa pujahtaa luokkahuoneeseen, odottaa -siellä hiljaa rukousten loppua, jotka pidettiin voimistelusalissa, ja -olla olevinaan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Ja puhkuen, huohottaen -ja kylmän hien kostuttamana laahusti hän punaisilla muurikivillä -lasketun pihan poikki ja sitten kirjavilla laseilla varustetusta ovesta -sisään... - -Koulussa oli kaikki uutta, siistiä ja kaunista. Aika oli perinyt -omansa: entisen luostarikoulun vanhat harmaat, romahtamaisillaan -olevat seinät, joiden sisällä vielä edellinen polvi oli päntännyt -tieteitä, olivat hajoitetut maahan, ja niiden sijalle oli kohonnut -uusia, ilmavia, komeita rakennuksia. Entinen tyyli oli säilytetty, ja -käytävien ja ristikäytävien yllä kaareutuivat juhlalliset goottilaiset -holvikaaret. Mutta valaistukseen, lämmitykseen, tilavuuteen, -luokkahuoneiden valoisuuteen, opettajahuoneiden mukavuuteen, kemia-, -fysiikka- ja piirustussalin käytännölliseen järjestelyyn nähden -vallitsi koulussa täydellinen nykyajan henki... - -Hanno Buddenbrook hiipi nääntyneenä seinänviertä pitkin, vilkuen -ympärilleen... Jumalan kiitos, kukaan ei nähnyt häntä. Kaukaa -käytävistä kuului oppilasjoukkojen ja opettajien liikettä näiden -vyöryessä voimistelusaliin noutaakseen sieltä hengellistä vahvistusta -viikon työlle, mutta tällä puolen oli hiljaista, ja korkkimatolla -peitetty rappukäytäväkin oli aivan tyhjä. Varovasti, varpaisillaan, -henkeä pidättäen, jännittyneesti kuulostellen luikki hän ylös. -Hänen luokkansa, realilinjan keskikoulu-osaston lähinnä viimeinen, -sijaitsi ensimmäisessä kerroksessa, vastapäätä portaita; ovi oli -auki. Viimeiselle askelmalle tultuaan katsoi hän pitkään käytävään, -jonka kummallakin puolella oli porsliinikilvellä varustettuja, eri -luokkahuoneisiin vieviä ovia, otti pari kolme pitkää askelta ja oli -turvassa luokassa. - -Huone oli tyhjä. Leveiden ikkunoiden edessä oli vielä verhot, ja -palavat kaasulamput, jotka riippuivat katosta, pihisivät hiljaa. -Vihreät verhot jakoivat valoa kolmen kaksi-istuimisen vaalean -pulpettiryhmän yli, joita vastapäätä oli tumma, arvonantoa herättävä -juhlallinen kateederi. Vaalea paneeli peitti seinien alaosan, ja -yläosan paljasta kalkkipintaa koristi pari karttaa. Kateederin toisella -puolen oli suuri taulu jalustallaan. - -Hanno meni paikalleen, joka oli jotakuinkin keskellä huonetta, -työnsi laukun pulpettiin, vaipui kovalle istuimelle, laski kädet -kaltevalle laudalle ja painoi päänsä niitä vasten. Sanomattoman -suloinen tunne värisytti häntä. Tämä paljas ja ankaran näköinen huone -oli ruma ja vastenmielinen, ja hänen sydäntään painoi koko aamupäivä -tuhansine vaaroineen, mutta hän oli nyt ainakin ensi aluksi turvassa, -oli saanut ruumiillisen suojan ja saattoi antaa asioiden langeta -niskaansa. Ensimmäinen tunti, herra Ballerstedtin pitämä uskontotunti, -oli sitäpaitsi jotakuinkin vaaraton... Korkealla seinässä olevan -lämmityslaitoksen pyöreän aukon paperiläpän vipajamisesta näkyi, miten -lämmin ilma virtasi huoneeseen, ja kaasulamputkin huokuivat lämpöä. Ah, -nyt saattoi oikaista itsensä ja antaa jäykistyneiden, hikisten jäsenien -hitaasti norjeta ja sulaa. Hyvältä tuntuva, epäterve kuumuus kohosi -hänen päähänsä, pani hänen korvansa soimaan ja himmensi katseen... - -Äkkiarvaamatta kuuli hän takaansa ääntä, joka sai hänet hätkähtämään ja -kääntymään ympäri... Ja katso, takimmaisen pulpetin alta kohosi Kain, -kreivi Mölln'in vartalo, nuori herra kompuroi esiin, ryömi käytävälle, -nousi pystyyn, löi hiljaa kädet toisiaan vasten pudistaakseen niistä -tomua ja astui loistavin kasvoin Hanno Buddenbrookin luo. - -»Sinähän siinä olet, Hanno!» hän lausui. »Ja minä kun pakenin tuonne — -luulin sinua joksikin opettajaksi!» - -Hänen äänensä oli murroskaudessa, se keikahteli ylös ja alas; niin ei -vielä ollut hänen ystävänsä äänen laita. Hän oli kasvanut saman verran -kuin tämä, mutta oli muuten aivan entisensä kaltainen. Hänellä oli yhä -edelleen epämääräisen värinen puku, jossa sieltä täältä puuttui joku -nappi ja jonka takapuolen muodosti suuri paikka. Vieläkään eivät hänen -kätensä olleet aivan puhtaat, mutta ne olivat kapeat ja erinomaisen -jalomuotoiset hoikkine, pitkine sormineen ja suippoine kynsineen. Ja -yhä vielä lankesi hänen hätäisesti jakaukselle kammattu, punakeltainen -tukkansa alabasterin valkoiselle, moitteettoman kaunismuotoiselle -otsalle, jonka alla välkkyi kaksi vaaleansinistä syvä- ja -teräväkatseista silmää.... Vastakohta hänen suuresti laiminlyödyn -asunsa ja noiden kasvojen erinomaisen rotupuhtauden välillä, jonka -merkkejä olivat myös hienosti kaartuva nenä ja hiukan ivallisesti -vääntynyt ylähuuli, pisti entistä enemmän silmiin. - -»Hyvänen aika, Kai», sanoi Hanno värisevin huulin, tapaillen toisella -kädellä sydäntään, kuinka sinä saatoit pelästyttää minua näin! Miksi -sinä olet täällä luokassa? Miksi sinä olit piilossa? Myöhästyitkö -sinäkin?» - -»Vielä mitä», vastasi Kai. »Minä olen ollut täällä jo kauan... -Kelläpä ei olisi maanantaiaamuna hoppu kouluun, kuten itse tiedät, -hyvä ystävä... Ei, minä jäin vain huvikseni tänne. Matalajalkaisella -on valvomisvuoro, eikä hän katsonut pahaksi ajaa kansaa rukouksiin. -Silloin minä toimin niin, että olin aina hänen selkänsä takana... Ja -vaikka tuo mystikko olisi kurkistellut kuinka tahansa, olin minä aina -hänen selkänsä takana, kunnes hän lähti pois; ja silloin minä saatoin -jäädä tänne... Mutta sinä», sanoi hän surkutellen ja istuutui hellästi -Hannon viereen penkille... »Sinun on pitänyt juosta, onhan? Ihmisparka! -Sinä olet aivan henkiheiton näköinen. Ja hiukset ovat tarttuneet -otsalle... » Hän otti viivottimen pöydältä ja alkoi pöyhöttää sillä -vakavissaan ja huolellisesti pikku Hannon kiharoita. »Sinä nukuit siis -liian kauan?... Minä istun tässä muuten Adolf Todtenhauptin paikalla», -sanoi hän kesken kaiken ympärilleen katsellen, »priimuksen vihityllä -paikalla! No, tällä kertaa se ei ole niin vaarallista... Nukuit siis -liian kauan?» - -Hanno oli taas haudannut kasvonsa käsiinsä. »Minä olin eilen illalla -teatterissa», sanoi hän syvään huokaistuaan. - -»Oikein, olin unohtanut sen!... Oliko se kaunista?» - -Kai jäi vastausta vaille. - -»Sinä olet sentään onnellinen», jatkoi hän sitten suostutellen, »sinun -pitäisi muistaa se, Hanno. Minä en ole vielä koskaan ollut teatterissa, -eikä minulla taida vastakaan olla toivoa päästä sinne....» - -»Kun ei olisi pohmeloa perästäpäin», sanoi Hanno. - -»Niin, sen tilan minä tunnen hyvin.» Kai kumartui ottamaan ystävänsä -päällystakkia ja hattua, jotka olivat lattialla penkin vieressä, nosti -ne ylös ja kantoi ne hiljaa eteiseen. - -»Sitten sinä et kai ole aivan selvillä muodonvaihdoksesta?» kysyi hän -palatessaan. - -»En», sanoi Hanno. - -»Etkä ole valmistanut maantieteenkoetta?» - -»En ole tehnyt mitään enkä osaa mitään», sanoi Hanno. - -»Et siis myöskään kemiaa ja englantia! _All right!_ Terve kaveri!» -Kai oli silminnähtävästi keventynyt, »Minä olen samassa tilassa», -selitti hän iloisesti. »En lukenut mitään lauantaina, koska senjälkeen -oli sunnuntai, ja sunnuntaina minä en lukenut päivän kunniaksi... -pyh, vielä mitä... pääasiallisesti siksi, että minulla oli parempaa -tekemistä, tietysti», sanoi hän äkkiä vakavasti, kasvojen hitaasti -punehtuessa. »Tästä on tuleva iloinen päivä, Hanno.» - -»Jos minä saan vielä yhden muistutuksen, niin minä jään istumaan», -sanoi pikku Johann. »Ja sitä ei voi välttää, jos minulta kysytään -latinaa. Nyt on B-kirjaimen vuoro, Kai, siinä ei auta mikään... » - -»Maltahan! Haa, Caesar menee ulos. 'Mua selästäpäin vaara uhannut -on aina; kun otsan Caesarin he kerran... '» Mutta Kain taito loppui -kesken. Hänelläkin oli hyvin epämiellyttävä olo. Hän meni kateederin -luo, istui siihen ja alkoi synkän näköisenä kiikutella itseään -nojatuolissa. Hanno Buddenbrook antoi yhä päänsä levätä pulpetilla. -Näin istuivat he kotvan äänettöminä. - -Äkkiä alkoi jostakin kuulua kaukaista töminää, joka kasvoi jyrinäksi ja -vyöryi uhkaavasti pauhaten lähemmä... - -»Kansa tulee», sanoi Kai katkerasti. »Voi Herra Jumala, miten pian he -pääsivät! Tunti ei ole tullut edes kymmentä minuuttia lyhyemmäksi...» - -Hän laskeutui alas kateederilta ja suori itsensä ovelle pujahtaakseen -toisten toverien joukkoon. Mutta Hanno nosti vain hetkiseksi päätään, -veti suunsa vinoon ja jäi paikalleen. - -Se läheni, tuo töminä, jyry, miehisten äänien, murroksessa olevien -äänien ja diskanttiäänien sorina, vyöryi portaita ylös, levisi -käytävään ja virtasi tähän huoneeseen, joka äkkiä täyttyi elämällä, -liikkeellä ja hälinällä. Nuo nuoret pojat, realilinjan oppilaat, -Hannon ja Kain toverit, joita oli luvultaan noin kaksikymmentäviisi, -tulivat sisään vetelehtien, kädet housuntaskussa, tai käsivarsiaan -heilutellen ja aukaisivat raamattunsa. Joukossa oli miellyttävän -näköisiä poikia, sellaisia, jotka näyttivät terveiltä ja hyvinvoivilta, -mutta oli myös arveluttavan näköisiä, oli pitkiä, väkeviä huiskaleita, -joista oli tuleva kauppiaita tai joista ehkä joku aikoi merille eikä -piitannut tämän taivaallista mistään, oli pieniä, ikäisekseen liian -lukuintoisia kirjatoukkia, jotka loistivat sellaisissa aineissa, -joissa vaadittiin ulkomuistia. Mutta Adolf Todtenhaupt, priimus, tiesi -kaikki; hän ei vielä elämänsä aikana ollut jäänyt vastausta velkaa. -Se johtui osaksi hänen hiljaisesta, uuraasta ahkeruudestaan, osaksi -siitä, että opettajat varoivat kysymästä häneltä sellaista, jota hän -ehkä ei olisi voinut tietää. Se olisi ollut noloa ja vastenmielistä, -se olisi horjuttanut heidän uskoaan inhimilliseen täydellisyyteen. -Adolf Todtenhaupt ei saanut erehtyä... Tällä oli merkillisen -kupurainen päänmuoto, jota pitkin hänen vaalea tukkansa oli su'ittu -peilinkiiltäväksi pinnaksi, harmaat, tummien renkaiden ympäröimät -silmät ja pitkät ruskeat kädet, jotka pistivät esiin hänen hyvin -harjatun takkinsa hihoista. Hän istuutui Hanno Buddenbrookin viereen, -hymyili hiljaa, hiukan salamyhkäisesti, sekä toivotti naapurilleen -hyvää huomenta tuolla koulupoikien kesken tavaksi tulleella kielellä, -joka lyhensi koko sanan yhdeksi ainoaksi huolimattomaksi, reippaaksi -murahdukseksi. Sitten hän ryhtyi, toisten puhellessa puoliääneen -ympärillä, päntätessä vielä viime hetkessä päähänsä läksyjä, -haukotellessa ja nauraessa, tekemään merkintöjä päiväkirjaan käyttäen -kynää verrattoman täsmällisesti, hoikin, suoraksiojennetuin sormin. - -Kahden minuutin kuluttua kuului käytävästä askeleita, etumaisten -pulpettien oppilaat nousivat kiirehtimättä paikoiltaan ja taampana -olevilta seurasi joku esimerkkiä, toisten antamatta häiritä -valmisteluitaan ja tuskin huomaamatta, että herra lehtori Ballerstedt -astui luokkaan, ripusti hattunsa oven suuhun ja nousi kateederiin. - -Hän oli neljänkymmenen vaiheilla oleva hauskan lihavahko herra, jolla -oli hyvin kalju päälaki, punakellertävä, lyhyeksi leikattu täysiparta, -rusottava iho ja hurskauden ja miellyttävän aineellisuuden välinen ilme -kosteiden huulien ympärillä. Hän otti muistikirjan esiin ja selaili -sitä ääneti; mutta koska luokassa vallitseva hiljaisuus jätti paljon -toivomisen varaa, kohotti hän katseensa, ojensi käsivartensa pulpetille -ja liikutti heikkoa valkoista nyrkkiään pari kertaa voimattomasti -ylös ja alas, kasvojen paisuessa niin tummanpunaisiksi, että parta -näytti vaaleankeltaiselta, ja huulien toimiessa puolen minuutin ajan -suonenvedontapaisesti ja tuloksettomasti, kunnes niiltä viimein -purkautui lyhyt, pusertunut ja ähkyvä: »No»... Sitten hän vielä haki -hetken aikaa muita moitteen ilmaisumuotoja, painui taas tutkimaan -muistikirjaansa, odotti punastuksensa haihtumista ja tyytyi asian -tilaan. Tämä oli Ballerstedtille ominaista. - -Hän oli aikonut kerran papiksi, mutta oli sitten änkyttämisen -vuoksi ja maallisen hyvinvoinnin houkutuksesta päättänyt ruveta -opettajaksi. Hän oli vanhapoika, hiukan varakas, kantoi pientä -timanttisormusta sormessaan ja rakasti sydämestään ruokaa ja juomaa. -Hän oli samainen opettaja, joka seurusteli vain virkansa yhteydessä -opettajatovereittensa kanssa, mutta viihtyi varsinaisesti kaupungin -naimattoman kauppamaailman keskellä ja myöskin upseeriston parissa, -söi kaksi kertaa päivässä kaupungin parhaimmassa ravintolassa ja oli -»klubin» jäsen. Jos hän tapasi koulun varttuneempia oppilaita jossakin -kaupungin kaduilla kello kahden, kolmen aikaan yöllä, paisuivat hänen -poskensa punastuksesta, hän koetti ääntää »hyvää huomenta» ja jätti -asian silleen... Hanno Buddenbrookin ei tarvinnut pelätä häntä; häneltä -ei kysytty juuri milloinkaan. Opettaja oli viettänyt tämän sedän -Christianin kanssa niin usein inhimillisesti ymmärrettäviä yhdessäolon -hetkiä, että häntä ei haluttanut joutua riitaan veljenpojan kanssa.... - -»No...» sanoi hän uudestaan, katsoi ympäri luokkaa, liikutti taas -heikkoa nyrkkiään, jossa kimalteli timanttisormus, ja katsoi -muistikirjaansa. »Perlemann. Yleiskatsaus.» - -Perlemann nousi. Häntä tuskin huomasi luokalla. Hän kuului noihin -pieniin kirjatoukkiin. »Yleiskatsaus», sanoi hän hiljaa ja siivosti, -ojentaen kaulansa pelokkaasti hymyillen. »Jobin kirja jakautuu kolmeen -osaan. Ensimmäinen kuvaa Jobin tilaa ennen hänen joutumistaan Herran -ristin ja kurituksen alaiseksi; ensimmäinen luku, kuusi ensimmäistä -säkeistöä. Toinen kuvaa itse kuritusta ja sen oheen kuuluvia seikkoja; -luku...» - -»Oikein, Perlemann», keskeytti herra Ballerstedt liikutettuna toisen -arasta alttiudesta, ja kirjoitti hyvän arvosanan kirjaansa. » Jatkakaa, -Heinricy.» - -Heinricy oli noita pitkiä huiskaleita, jotka eivät välittäneet mistään. -Hän työnsi tukevan puukon, jolla hän alinomaa oli askarrellut, housunsa -taskuun, nousi kolisuttaen paikaltaan, laski alahuulen lerpalleen ja -rykäisi karhealla, raa'alla miehenäänellä. Kaikkia harmitti, että hänet -oli pantu jatkamaan siivon Perlemannin tietoja. Oppilaat torkkuivat -lämpimässä huoneessa pihisevien kaasulamppujen alla, kukin omissa -ajatuksissaan. Kaikki olivat väsyneet sunnuntain jälkeen ja kaikki -olivat nousseet kylmän sumuisena aamuna huokaillen ja kalisevin hampain -lämpimistä vuoteistaan. Jokaisesta olisi ollut mieluista, jos pikku -Perlemann olisi vaikka koko tunnin supattanut hiljaa edelleen, sillä -nyt Heinricy varmasti oli nostattava kahakan. - -»Minä olin poissa tätä valmistettaessa», sanoi hän karheasti. - -Herra Ballerstedtin kasvot paisuivat, hän nosti heikkoa nyrkkiään, -liikutteli huuliaan ja tuijotti nuorta Heinricyä kulmakarvat koholla. -Hänen tummanpunainen päänsä tutisi ponnistuksesta, kunnes hän -viimein sai sanotuksi: »No...», joka avasi sulun sanoille ja voitti -alkuhankaluuden. »Teiltä ei milloinkaan saa vastausta, Heinricy», -jatkoi hän nyt helposti ja sujuvasti »ja aina teillä on joku puolustus -mielessänne. Jos olitte poissa viime tunnilta, olisitte voinut -välipäivinä kysyä läksyä tovereilta, ja jos kerran ensi osa kuvaa -Jobin tilaa ennen kuritusta ja toinen kuritusta, olisi teidän pitänyt -voida laskea sormillanne, että kolmas osa käsittelee Jobin tilaa -tuon kurituksen jälkeen. Mutta, teillä ei ole innostusta työhön, ja -te ette ole vain heikko erehtyväinen ihminen, vaan myös aina valmis -kaunistelemaan ja puolustamaan heikkouttanne. Mutta huomatkaa, että -niin kauan kuin tätä jatkuu, ei ole puhetta luokalta pääsemisestä, -Heinricy. Istuutukaa. Wasservogel, jatkakaa.» - -Heinricy istuutui uhmaavan ja yksipäisen näköisenä kovalla ryminällä, -jupisi vierustoverilleen jonkun hävyttömyyden ja tarttui uudelleen -tukevaan puukkoonsa. Nyt nousi Wasservogel, poika, jolla oli -tulehtuneet silmät, pysty nenä, ulkonevat korvat ja pureksitut -sormenpäät. Tämä täydensi pehmeällä, puristuneella äänellä -»yleiskatsauksen» ja alkoi sitten kertoa Jobista, Uzin miehestä, -ja hänen kohtaloistaan. Hänellä oli Vanha Testamentti auki edessä -istuvan toverin selkää vasten ja hän luki nyt siitä viattoman ja -ajattelevan näköisenä, tuijotti sitten silmää räpäyttämättä seinään, -ja alkoi kääntää lukemaansa yskien ja takerrellen nykyaikaiselle -kirjakielelle... Hänen olennossaan oli jotakin erittäin vastenmielistä -mutta herra Ballerstedt kiitti innokkaasti hänen osaamistaan. -Wasservogelilla oli siinä suhteessa helpot päivät, että useimmat -opettajat kiittivät häntä yli ansion osoittaakseen hänelle itselleen ja -kaikille tovereille, etteivät he antaneet hänen rumuutensa johtaa heitä -puolueellisuuteen... - -Ja uskontotuntia jatkui. Opettaja huusi vielä monen nuorukaisen -nimen kuullakseen näiden tietoja Jobista, Uzin miehestä, ja Gottlieb -Kassbaum, onnettoman tukkukauppias Kassbaumin poika, sai rappeutuneista -kotioloistaan huolimatta kiitettävän arvosanan, koska hän tiesi -tarkasti Jobilla olleen seitsemäntuhatta lammasta, kolmetuhatta -kamelia, viisi-, sataa härkäparia, viisisataa aasia ja hyvin paljon -palvelijoita. - -Sitten otettiin esiin raamatut, joista useimmat jo olivat olleet -auki, ja tuntia jatkettiin lukemisella. Ja sitten tuli paikka, joka -tuntui herra Ballerstedtin mielestä kaipaavan selitystä; hän paisui -punaiseksi, sanoi: »No...» ja piti ennenmainittujen valmistelujen -jälkeen pienen, yleisillä siveellisillä periaatteilla höystetyn -esitelmän tuon arveluttavan paikan valaisemiseksi. Ei yksikään oppilas -kuunnellut häntä. Rauha ja uneliaisuus vallitsi huoneessa. Kuumuus oli -kaiken aikaa toimivan lämmityslaitoksen ja kaasulamppujen johdosta -käynyt jo sangen rasittavaksi, ja noiden kahdenkymmenenviiden oppilaan -käyttämä ilma oli jotensakin pilaantunut. Lämpö, liekkien hiljainen -pihinä ja yksitoikkoinen ääneenluku vaivuttivat ikävystyneet aivot -umpeaan unisuuteen. Kreivi Kai Mölln oli levittänyt eteensä paitsi -raamattua Edgar Allan Poen »Käsittämättömät tapaukset ja salaperäiset -teot», ja luki nyt niitä pää ylimykselliseen, mutta ei aivan puhtaaseen -käteen nojaten. Hanno Buddenbrook istui kumarassa tuijottaen suu -veltosti avoinna hämärtävin, polttavin silmin Jobin kirjaan, jonka -rivit ja kirjaimet sulivat hänen, edessään mustaksi sohruksi. Väliin, -kun hänen mieleensä muistui Graal-aihe tai Münsteriin-meno, painoi hän -hitaasti alas luomensa ja tunsi, miten hänen sisällään nyyhkytti. Ja -hän rukoili sydämessään, ettei tämä vaaraton ja rauhallinen aamutunti -milloinkaan loppuisi. - -Ja kuitenkin se loppui säädetyn ajan perästä, ja käytävästä kuuluvan -soittokellon kimeä kilinä raastoi nuo kahdetkymmenetviidet aivot -suloisesta uinailusta. - -»Selvä on», sanoi herra Ballerstedt ja otti vastaan päiväkirjan -kirjoittaakseen siihen nimensä ja todistaakseen siten, että tämä tunti -oli pidetty viran määräämässä muodossa. - -Hanno Buddenbrook sulki raamattunsa ja oikaisihe vavisten, -hermostuneesti haukotellen. Mutta laskiessaan alas käsivartensa ja -päästäessään jäsenensä herpoamaan täytyi hänen henkäistä äkkiä ja -vaivaloisesti, saadakseen taas sydämensä käymistahtiin, sillä se -oli silmänräpäykseksi laiminlyönyt velvollisuutensa. Ja nyt oli -latinan vuoro... Hän loi apua anoen katseen Kain puolelle, joka -ei näkynyt lainkaan huomanneen tunnin loppumista, vaan oli yhä -vajonnut yksityislukemiseensa, veti laukustaan esiin kirjavakantisen -Ovidiuksensa ja aukaisi sen siltä kohtaa, jossa täksi päiväksi ulkoa -opittavat säkeet olivat.... Toivotonta! Oli mahdotonta oppia muutamassa -hetkessä nuo mustat, lyijykynävedoin varustetut, supisuorat, viitosella -merkittyihin jaksoihin jaetut säerivit, jotka tuijottivat häneen niin -synkkinä ja vieraina. Hän ymmärsi tuskin niiden sisältöä, puhumattakaan -siitä, että hän olisi voinut lausua ulkoa jonkun niistä. Ja -seuraavista, täksi päiväksi käännettävistä hän ei ymmärtänyt hituakaan. - -»Mitä merkitsee '_deciderant, patula Jovis arbore, glandes_'?» kysyi -hän epätoivoisella äänellä Adolf Todtenhauptilta, joka oli taas -päiväkirjan kimpussa. »Sehän on paljasta lorua ja...» - -»Mitä?» sanoi Todtenhaupt jatkaen kirjoittamistaan... »Jupiterin puun -terhot... Se on tammi... En minä tiedä oikein itsekään...» - -»Kuiskaa minulle vähän, kun minun vuoroni tulee, Todtenhaupt!» pyysi -Hanno työntäen kirjan luotaan. Sitten hän, luotuaan synkän katseen -priimukseen, joka oli nyökännyt yhdentekevästi ja epäystävällisesti, -työntäytyi sivuttain ulos pulpetistaan ja nousi seisomaan. - -Tilanne oli muuttunut. Herra Ballerstedt oli poistunut ja kateederissa -seisoi nyt hänen sijallaan suorana ja jäykkäryhtisenä pieni, heikon -näköinen ja laiha mies, jolla oli ohut valkoinen parta, jonka punainen -kaula työntyi esiin ahtaan alaskäännetyn kauluksen sisästä ja joka piti -toisessa valkokarvaisessa kädessään silinteriään, sisäpuoli ylöspäin. -Häntä kutsuttiin oppilaiden kesken »hämähäkiksi», ja hänen varsinainen -nimensä oli lehtori Hückopp. Koska hänellä oli valvontavuoro -käytävässä, oli hänen velvollisuutensa pitää myös silmällä luokkia... -»Sammuttakaa lamput! Verhot syrjään! Ikkunat auki!» sanoi hän tehden -heikon äänensä niin käskeväksi kuin suinkin ja heilautti kömpelön -tarmokkaasti kättään ilmassa aivan kuin olisi vääntänyt veiviä... »Ja -kaikki ulos raittiiseen ilmaan, sukkelaan!» - -Lamput sammuivat, verhot lensivät syrjään, kelmeä aamuinen valo -levisi huoneeseen, ja kylmä sumu syöksyi sisään leveistä ikkunoista, -oppilaiden työntyessä lehtori Hückoppin ohi ovea kohti; vain -priimuksella oli oikeus olla luokassa. - -Hanno ja Kai tapasivat toisensa ovella ja kulkivat rinnatusten alas -komeita portaita ja poikki tyylikkään holviston. Molemmat olivat -vaiti. Hanno oli kerrassaan kurjan näköinen ja Kai oli mietteissään. -Saavuttuaan suureen pihaan alkoivat he astua edestakaisin eri-ikäisten -tovereiden keskellä, jotka hyörivät meluten kosteanpunaisilla -pihakivillä. - -Täällä piti ylikomentoa nuorehko, vaaleaverinen, suippopartainen -herra. Tämä oli koulun hienoin opettaja, maisteri Goldener, ja hän -johti koulupoikakotia, jossa asui rikkaita aatelisia Holsteinista -ja Mecklenburgista olevia tilanomistajanpoikia. Noiden ylhäisten -nuorukaisten esimerkkiä noudattaen, jotka olivat uskotut hänen -huomaansa, hoiti hän ulkoasuaan tavalla, joka oli aivan tuntematon -opettajapiirissä. Hän käytti heleänvärisiä silkkikaulaliinoja, -keikarimaista takkia, vaaleita housuja, jotka kiinnitettiin -rakseilla kengän alle, ja hajuvesiltä tuoksuvia, koreareunaisia -nenäliinoja. Kun hän oli syntyisin vaatimattomista oloista, eivät -hänen kasvonsa oikeastaan vastanneet tuota komeutta, ja esimerkiksi -hänen suuret jalkansa näyttivät jokseenkin hullunkurisilta kaidoissa, -suippokärkisissä nappikengissä. Käsittämättömästä syystä hän oli -ylpeä kömpelömuotoisista punaisista käsistään, joita hän lakkaamatta -hankasi, löi toisiaan vasten ja katseli hellän ihailevasti. Hän piti -päätään hiukan takakenossa ja vilkui ympärilleen nenä rypyssä ja suu -puoliavoinna, aivan kuin aina olisi udellut: »Mitäs, mitäs täällä nyt -on tekeillä?»... Mutta hän oli niin hieno, ettei ollut näkevinään -kaikkia pieniä luvattomia tepposia, joita sattui pihamaalla. Hän ei -ollut huomaavinaan, että joku oppilas oli tuonut mukanaan kirjan -parantaakseen vielä viime hetkellä tietojaan, ei ollut huomaavinaan, -että hänen koulukoti-oppilaansa antoivat rahaa vahtimestarille, jotta -tämä hakisi heille leivoksia, ei myöskään sitä, että toisaalla parin -kolmasluokkalaisen voimankoetus muuttui selkäsaunaksi, jota katselemaan -heti ryhmittyi asianymmärtäjien piiri, eikä sitä, että pihan perällä -jotakin onnetonta, joka oli osoittanut epätoverillista mieltä, -pelkuruutta tai kunniattomuutta, raastettiin miehissä pumpun ääreen, -jossa hänen häpeänsä pestiin pois kylmällä vedellä... - -Se oli reipasta, joskin hiukan kovakouraista nuorisoa tuo joukko, -joka hälisten hyöri pihalla ja jonka keskellä Kai ja Hanno nyt -kävelivät. Ja koska se oli varttunut sotaisen, voitokkaan ja nuortuneen -isänmaan nousukaudessa, oli sen ihanteena karkea miehekkyys. Sen -kieli oli samalla homssuista ja sattuvaa ja siinä vilisi teknillisiä -sanoja. Juomis- ja tupakanpolttotaito, ruumiillinen voima ja -voimistelukuntoisuus olivat suuressa kunniassa, ja halveksittavimmat -paheet olivat velttous ja houkkamaisuus. Se, jonka kaulus oli -pakkasella pystyssä, vietiin armotta pumpun alle. Mutta se, jonka -oli nähty kulkevan kadulla keppi kädessä, se sai kärsiä julkisen, -häpäisevän ja kipeää tekevän kurituksen voimistelusalissa... - -Se, mitä Hanno ja Kai puhuivat keskenään, hukkui vieraana ja outona -yleiseen sorinaan, joka täytti kylmän, kostean ilman. Tämä ystävyys oli -jo kauan ollut kaikille tuttu asia. Opettajat katsoivat sitä epäsuopein -silmin, koska olettivat sen takana vastustushenkeä, ja toverit, jotka -eivät käsittäneet sen laatua, olivat tottuneet olemaan piittaamatta -siitä ja pitämään heitä kummallisina olioina, jotka oli paras jättää -rauhaan... Kai Mölln oli muuten tavallaan pelätty hurjuutensa ja äksyn -itsevaltaisuutensa tähden. Mutta Hanno Buddenbrookiin ei edes suuri -Heinricy, joka antoi selkään koko maailmalle, uskaltanut koskea, hän -kun arasteli tämän pehmeää tukkaa, tämän jäsenten hentoutta ja tämän -alakuloista, suljettua, kylmää katsetta... - -»Minua peloittaa», sanoi Hanno Kaille jääden seisomaan eräälle -seinämälle, nojautuen muuria vasten ja vetäen viluisesti haukotellen -takkinsa tiukemmin ympärilleen... »Minua peloittaa hirveästi, Kai, se -aivan kivistää ruumista. Eihän herra Mantelsack sentään ole mikään niin -hirveä ihminen? Vai onko? Kunpa tämä inhoittava Ovidius-tunti olisi -jo ohi! Kunpa jo olisin saanut muistutuksen päiväkirjaan ja jäänyt -istumaan ja kaikki olisi selvä! En minä pelkää sitä, pelkään hälinää, -joka liittyy siihen...» - -Kai vaipui ajatuksiin. »Tuo Roderich Usher on ihmeellisin olio, mistä -kukaan koskaan on tietänyt!» sanoi hän nopeasti ja välittömästi. »Luin -koko tunnin hänestä... Kun minäkin osaisin joskus kirjoittaa niin -hyvin!» - -Kai kirjoitteli näet. Sitä hän oli tarkoittanut aamullisillakin -sanoillaan, kertoessaan, että hänellä oli tekeillä parempaa -kuin läksyjen luku. Ja Hanno oli ymmärtänyt hänet. Hänen -pikkupojanaikuisesta sadunkertomisinnostaan oli kehittynyt -kirjoitteluyritysten tarve, ja hän oli vast'ikään saanut valmiiksi -runoelman, sadun, suunnattoman seikkailurikkaan tarinan, jossa kaikki -hehkui tummaa hohdetta, joka tapahtui metallien ja salaperäisten -valojen keskellä maan ja ihmissielun syvimmissä ja pyhimmissä -luomispajoissa, joissa luonnon ja ihmissielun alkuvoimia harvinaisella -tavalla sekoiteltiin, muunneltiin ja kirkastettiin. — Ja tämä kaikki -oli kirjoitettu hartaalla, merkityksellisellä, hieman ylitsevuotavalla -ja kaihoisalla haltioitumisen kielellä... - -Hanno tunsi tuon kertomuksen ja piti siitä paljon; mutta hän ei ollut -nyt sillä tuulella, että olisi välittänyt Kain tai Edgar Allan Poen -teoksista. Hän haukotteli uudelleen ja huokasi sitten, laulaen samalla -mielessään sävelmää, jonka hän oli äskettäin sovittanut flyygelin -ääressä. Hänellä oli sellainen tapa, että hän usein huokasi syvään -saadakseen heikosti toimivan sydämensä reippaampaan käyntiin; ja hän -oli tottunut toimittamaan tuon huokaisun jonkin soitannollisen aiheen -tai sävelmän mukaan, jonka hän itse tai joku muu oli keksinyt... - -»Katso, tuossa tulee Isäjumala!» sanoi Kai. »Hän käyskentelee -yrttitarhassaan.» - -»Hyvinkin kauniissa tarhassa», sanoi Hanno purskahtaen nauruun. Hän -nauroi hermostuneesti, voimatta lakata, piti nenäliinaa suunsa edessä -ja katsoi henkilöä, jota Kai oli sanonut »Isäjumalaksi». - -Tämä oli tohtori Wulicke, koulun johtaja, joka oli ilmestynyt -pihaan. Hän oli harvinaisen pitkä mies, jolla oli pehmeä hattu, -lyhyt täysiparta, ulostyöntyvä vatsa, aivan liian lyhyet housut ja -suppilonmuotoiset kalvosimet, jotka eivät koskaan olleet puhtaat. Hän -kulki niin vihaisen näköisenä ja vinhaa vauhtia pihan poikki, että -hänen kasvonsa näyttivät melkein kärsiviltä, sekä osoitti samalla -kädet ojossa pumppua... Vesi virtasi pitkin pihaa! Parvi poikia juoksi -hänen edellään hyökäten korjaamaan vahinkoa sulkemalla johdon. Mutta -vielä sen jälkeenkin seisoivat he pitkän aikaa paikallaan katsoen -kauhistuneen näköisinä vuoroin pumppua, vuoroin johtajaa, joka oli -kääntynyt punaisena luokserientäneen maisteri Goldenerin puoleen ja -moitti nyt tätä syvällä, kumealla ja kiihtyneellä äänellä. Hänen -puheessaan oli örähteleviä ja epäselviä huuliäänteitä. - -Johtaja Wulicke oli hirmuinen mies. Hän oli sen leikkisän ja -ihmisystävällisen vanhan herran seuraaja, jonka hallinnon alaisina -Hannon isä ja setä olivat käyneet koulunsa ja joka oli kuollut -alkupuolella vuotta seitsemänkymmentäyksi. Silloin oli tohtori -Wulicke, joka sitä ennen oli ollut opettajana eräässä preussiläisessä -kimnaasissa, kutsuttu tähän virkaan, ja hänen mukanaan oli kouluun -tullut uusi henki. Siinä, missä klassillinen sivistys ennen oli ollut -iloinen pääasia, johon oli suhtauduttu tyyneydellä, kohtuudella ja -hilpeällä ihanteellisuudella, vallitsivat nyt käsitteet arvovalta, -velvollisuus, kuri, virkapalvelus ja yleneminen. »Filosofimme Kantin -kategorinen imperatiivi» oli se lippu, jota johtaja Wulicke liehutti -jokaisessa juhlapuheessa. Koulusta oli tullut valtio valtiossa, jossa -vallitsi niin jäykkä preussilainen virkahenki, että oppilaatkin, -eivätkä ainoastaan opettajat, tunsivat olevansa virkamiehiä, joilla ei -ollut mitään korkeampaa pyrintöä kuin yleneminen ja se, että pysyivät -vallassaolijain suosiossa... Heti uuden johtajan astuttua paikalle oli -koulun uudestaanrakentaminen ja korjaaminen pantu alulle erinomaisia -terveydellisiä ja kaunotaiteellisia näkökohtia silmälläpitäen, ja työ -oli suoritettu loppuun mitä onnistuneimmin. Mutta kysymyksenalaiseksi -jäi, eikö koulu aikaisemman hallinnon aikana, jolloin siinä oli -vallinnut hiukan suurempi hyväntahtoisuus, hilpeys, leikillisyys ja -tyyneys, ollut ollut miellyttävämpi ja siunauksellisempi laitos... - -Mitä johtaja Wulickeen henkilökohtaisesti tulee, oli hän -ominaisuuksiltaan arvoituksellinen, kaksimielinen, itsepäinen ja -kateellinen kuten Vanhan Testamentin kiivas Jumala. Hän oli hirmuinen -sekä hymyssään että vihassaan. Rajaton valta, jota hän käytteli, teki -hänet peloittavan oikulliseksi ja arvaamattomaksi. Hän saattoi sanoa -jotakin leikkisää, mutta yltyä vihan vimmaan, jos sille naurettiin. Ei -yksikään hänen vapisevista luoduistaan tiennyt miten käyttäytyä häntä -kohtaan. Eikä siis auttanut muu kuin palvella häntä tomussa ja koettaa -järjettömällä nöyryydellä johdattaa luotaan hänen hirmuinen vihansa, -ettei hän musertaisi palvelijaansa suuressa oikeamielisyydessään... - -Nimeä, jonka Kai oli antanut hänelle, eivät käyttäneet muut kuin hän -itse ja Hanno Buddenbrook, ja he varoivat tarkoin päästämästä sitä -toverien korviin, peläten kohtaavansa tuon kylmän ja epäymmärrystä -ilmaisevan katseen, jonka he niin hyvin tunsivat... Ei ollut sitä -seikkaa, jossa he olisivat sopineet näiden kanssa yhteen. Heille oli -tuntematon näiden vastustus- ja kostamistapakin, ja he halveksivat -käytännössä olevia pilkkanimiä, siksi että niissä piilevä huumori -ei Uikuttanut heitä eikä saanut heitä edes hymyilemään. Oli niin -helppohintaista, mautonta ja typerää kutsua laihaa lehtori Hückoppia -»hämähäkiksi» ja lehtori Ballerstedtia »papukaijaksi», se oli liian -vähäpätöinen vahingonkorvaus koulupalveluksen pakosta! Ei, kreivi -Mölln oli purevampi! Itsensä ja Hannon varalta oli hän ottanut -käytäntöön opettajista heidän oikeat porvarilliset nimensä liittäen -sen eteen vain sanan »herra». Siis: »herra Ballerstedt», »herra -Mantelsack», »herra Hückopp»... Se soi niille samalla etäännyttävän -ja kylmän ivallisen sävyn, halveksivan vieroksumisen vivahteen... -He puhuivat »luokkapöpöistä» ja pitivät hauskaa koko väliajan tuon -sanan kustannuksella keksien jollekin opettajaparalle mahdottomia, -epäinhimillisiä ominaisuuksia. Ja he puhuivat »laitoksesta» sellaisella -äänenpainolla kuin olisi se ollut samantapainen laitos kuin se, niissä -Hannon setä Christian oleskeli... - -Isänjumalan näkeminen, joka vielä jonkun aikaa piti kaikkia kelmeän -kauhun vallassa osoitellessaan sormellaan peloittavasti urahdellen -eväspapereita, joita näkyi siellä täällä pitkin pihaa, sai Kain -loistavalle tuulelle. Hän veti Hannon muassaan portille, josta toiselle -tunnille saapuvat opettajat astuivat pihaan, ja alkoi kumarrella -kauhean syvään punasilmäisille, kalpeille ja köyhästipuetuille -opettajakokelaille, jotka olivat matkalla ensi- ja toisluokkalaistensa -luokse taempaan pihaan. Hän kumarsi niin syvään kuin osasi, kädet -riippuen, ja katsoi alamaisesti noihin nuorukaisparkoihin. Mutta kun -vanha laskennonopettaja herra Tietge tuli portista, kantaen selän -takana vapisevin käsin muutamia kirjoja, silmät kierossa, kumaraisena, -keltaisena ja syleksien, sanoi Kai sointuvalla äänellä: »Hyvää -huomenta, vainaja», jonka jälkeen hän kurkisteli kirkkain, terävin -silmin ilmaan... - -Samassa kilisi soittokello, ja oppilaat alkoivat viipymättä virrata -kaikilta puolilta ovia kohti. Mutta Hanno ei lakannut nauramasta; hän -nauroi vielä portaissakin niin hillittömästi, että ympärillä olevat -luokkatoverit katsoivat kylmästi ja vieraasti, jopa melkein paheksuen, -moista houkkamaisuutta... - -Luokassa vallitsi hiljaisuus, ja kaikki nousivat yht'aikaa ylös lehtori -Mantelsackin astuessa sisään. Hän oli luokanjohtaja, ja luokanjohtajaa -täytyi kunnioittaa. Hän veti oven perästään kiinni, teki kumarruksen, -kurkotti kaulaansa katsoakseen seisoivatko kaikki, ripusti hattunsa -naulaan ja meni sitten ripein askelin kateederiin, keikauttaen päätään -nopeasti ylös ja alas. Hän asettui asentoon, katsoi vähän aikaa ulos -ikkunasta ja raaputti etusormellaan, jossa oli suuri sinettisormus, -kaulaansa kauluksen välistä. Hän oli keskipituinen mies, jolla oli -ohut, harmaantunut tukka, kihara Jupiter-parta ja likinäköiset, -ulostyöntyvät safiirinsiniset silmät, jotka välkkyivät väkevien -silmälasien takaa. Hän oli puettu pehmeästä harmaasta kankaasta -tehtyyn avonaiseen lievetakkiin, jota hän mielellään sormieli vartalon -vaiheilta. Hänen housunsa, kuten kaikkien opettajien, lukuunottamatta -hienoa maisteri Goldeneria, olivat liian lyhyet, ja niiden alta näkyi -leveiden, marmorinkiiltäväksi harjattujen kenkien varret. - -Äkkiä hän käänsi päänsä ikkunasta, päästi pienen herttaisen huokauksen, -katsoi äänettömään luokkaan sanoen: »No niin!» ja hymyili usealle -oppilaalle tuttavallisesti. Helpotuksen liikahdus kulki luokan läpi. -Siitä riippui niin paljon, siitä riippui kaikki, oliko lehtori -Mantelsack hyvällä tuulella vai ei, sillä tiedettiin hänen antautuvan -itsetiedottomasti ja ilman vähintäkään itsearvostelua tuuliensa -vietäväksi. Hän oli kerrassaan harvinaisen, lapsellisen puolueellinen, -ja hänen suosionsa oli suloinen ja häilyvä kuin onni. Hänellä oli aina -omat suosikkinsa, pari kolme kappaletta, joita hän sinutteli ja kutsui -etunimeltä, ja näillä oli niin hyvä olla kuin paratiisissa. He saivat -sanoa melkein mitä tahansa, se kelpasi sittenkin; ja tunnin jälkeen -jutteli lehtori Mantelsack heidän kanssaan mitä inhimillisimmin. Mutta -sitten, jonakin päivänä, loman jälkeen tai jostakin muusta syystä, -Herra tiesi miksi, oli suosio mennyt, ja siinä sitä istui nujerrettuna, -hyljättynä, opettajan kutsuessa jotakin toista etunimeltä... Näiden -onnellisten virheet hän alleviivasi vihoissa kevyesti ja sirosti, niin -että ne suuresta puutteellisuudestaan huolimatta näyttivät siistiltä. -Toisiin vihkoihin hän sitävastoin huiski leveitä vihaisia vetoja -ja kasasi niin suuret määrät punaista mustetta, että ne näyttivät -peloittavan avuttomilta. Ja koska hän ei laskenut virheitä, vaan antoi -arvolauseen sivun kirjavuuden mukaan, selvisivät suosikit loistavasti. -Näin tehdessään hän ei aavistanut lainkaan omaa puolueellisuuttaan, -vaan luuli kaiken tapahtuvan oikeuden mukaan. Jos jollakin olisi -ollut kylliksi turmaatuottavaa rohkeutta huomauttaa tästä, olisi hän -menettänyt ikuisiksi ajoiksi mahdollisuuden päästä suosikkien joukkoon -ja kuulla mainittavan itseään etunimeltä. Eikä kukaan hennonut luopua -tuosta toivosta... - -Lehtori Mantelsack seisoi nyt jalat ristissä muistikirjaansa -selaillen. Hanno Buddenbrook istui etukumarassa väännellen käsiään -pulpetin alla. Oli B-kirjaimen vuoro! Tuossa paikassa oli hänen -nimensä kajahtava ja hänen oli noustava seisomaan tietämättä tämän -taivaallista, ja siitä oli tuleva kauhea häpeä, äänekäs, hirvittävä -kohtaus, vaikka luokanjohtaja olisi ollut kuinka hyvällä tuulella... -Sekunnit pitkittyivät tuskallisina. »Buddenbrook»... nyt hän jo sanoi -»Buddenbrook»... - -»Edgar!» lausui lehtori Mantelsack, sulki muistikirjansa, jättäen -etusormen sen väliin, ja istuutui katedeerin laidalle kuin olisi nyt -kaikki mitä parhaimmalla tolalla. - -Mitä? Mitä se oli? Edgar... Hän tarkoitti Lüdersiä, paksua Lüdersiä, -joka istui tuolla ikkunan luona. Hän oli alkanut kirjaimesta L, -vaikkei sen vuoro ollut ollenkaan tänään! Oliko se mahdollista? -Lehtori Mantelsack oli niin hyvällä tuulella, että hän alkoi eräästä -suosikista, huolimatta vähääkään siitä, kenen tänään olisi pitänyt -joutua vastaamaan... - -Paksu Lüders nousi. Hänellä oli mopsin naama ja ruskeat, elottomat -silmät. Vaikka hänellä oli mainio paikka ja vaikka hän olisi voinut -huoleti käyttää apunaan kirjaa, oli hän liian laiska siihen. Hän oli -liian varma paratiisistaan ja vastasi ilman muuta: »Minä en eilen -voinut lukea päänsäryn tähden.» - -»Vai jätät sinä minut pulaan, Edgar!» sanoi lehtori Mantelsack -murheissaan... »Et halua lausua minulle kultaisen aikakauden säkeitä? -Mikä vahinko, ystäväni! Oliko sinulla päänsärky? Mutta, sinä olisit -voinut sanoa sen minulle tunnin alussa, eikö niin, ennen kuin ehdin -sanoa nimesi... Ja eikö sinulla joku aika sitten myös ollut päänsärky? -Sinun pitäisi koettaa saada se poistumaan, Edgar, sillä muuten minä -pelkään sinun jäävän jälkeen... Timm, lukekaa te.» - -Lüders istuutui. Hän oli tällä hetkellä yleisen vihan esine. Huomasi -selvästi, että luokanjohtajan hyvä tuuli oli haihtumassa ja että -Lüdersiä ehkä jo ensi tunnilla kutsuttaisiin sukunimeltä... Timm nousi, -hänen paikkansa oli takimaisilla penkeillä. Hän oli vaaleaverinen, -maalaisen näköinen poika, hänellä oli vaaleanruskea takki ja lyhyet, -tylpät sormet. Hänen suunsa oli töröllään suppilonmuotoisesti, ja hän -asetti sukkelasti kirjansa hyvään asentoon, katsoen samalla tuumivan -näköisenä eteensä. Sitten hän painoi päänsä alas ja alkoi lakea -hitaasti, änkytellen ja yksitoikkoisesti, kuten lapsi lukee aapista: -»_Aurea prima sata est aetas_...» - -Oli selvä, ettei lehtori Mantelsack tänään noudattanut mitään -järjestystä eikä välittänyt siitä, ketä ei oltu kuulusteltu pitkään -aikaan. Nyt ei enää ollut niin ehdottoman luultavaa, että Hanno -joutuisi vastaamaan; jos se tapahtui, oli se vain onneton sattuma. Hän -loi onnellisen katseen Kaihin, uskalsi jo liikuttaa hiukan jäseniään ja -rauhoittua... - -Yht'äkkiä keskeytyi Timmin luku. Joko ei lehtori Mantelsack kuullut -oikein hyvin tai tahtoi hän vähän liikuntoa — tosiasia oli, että -hän nousi kateederista, alkoi kävellä hiljakselleen luokan käytävää -pitkin ja asettui, Ovidius kädessään, aivan Timmin viereen, joka oli -työntänyt pikaisella näkymättömällä liikkeellä kirjan syrjään, ja oli -nyt aivan avuton. Hän maiskahutti suppilonmuotoista suutaan, katsoi -luokanjohtajaan sinisillä, hämmentyneillä silmillään eikä saanut enää -sanaakaan suustaan. - -»Mitenkäs on, Timm», sanoi lehtori Mantelsack... »Nyt se ei luistakaan -enää?» - -Ja Timm tarttui päähänsä, mulkoili silmillään, hengitti huohottaen, ja -sanoi viimein hupsumaisesti hymyillen: »Minä olen niin hämilläni, kun -herra lehtori seisoo niin lähellä.» - -Lehtori Mantelsack hymyili myös; hän hymyili imarreltuna ja sanoi: »No, -tointukaahan nyt sitten ja jatkakaa.» Ja hän käveli pois. - -Timm tointui. Hän veti taas kirjan eteensä, avasi sen katsellen -huoneeseen ponnistelevan näköisenä, painoi sitten päänsä alas ja oli -rauhoittunut. - -»Olen tyytyväinen», sanoi luokanjohtaja Timmin lopetettua lukunsa. »Te -olette tehnyt hyvää työtä, epäilemättä. Mutta teiltä puuttuu kokonaan -rytmivaisto, Timm. Säejakso on selvä, mutta tuo ei ollut oikeastaan -ollenkaan heksametria. Minusta tuntuu siltä kuin te olisitte lukenut -kaiken ulkoa kuin proosaa... Mutta, kuten sanottu, te olette tehnyt -parhaanne, ja se, joka on uuttera... Voitte istua.» - -Timm istuutui ylpeänä ja säteillen, ja lehtori Mantelsack merkitsi -tyydyttävän arvosanan kirjaansa hänen nimensä kohdalle. Mutta -merkillistä kyllä olivat ei ainoastaan opettaja vaan myös Timm itse ja -kaikki oppilaat varmasti vakuutetut siitä, että Timm todellakin oli -hyvä ja ahkera oppilas, joka oli ansainnut kunnialla arvosanansa. Hanno -Buddenbrookkaan ei päässyt tuosta vaikutelmasta, vaikka hän tunsi, että -hänessä liikkui jotakin vastenmielisyyden tapaista... Hän kuunteli -taas jännitettynä, kenen nimi nyt kajahtaisi... »Mumme!» sanoi lehtori -Mantelsack. »Alusta! _Aurea prima_...?» - -Siis Mumme! Jumalan kiitos, nyt kai Hanno oli turvassa! Kolmatta kertaa -läksyä tuskin luetettaisiin, ja uutta valmistettaessa oli kirjain B -vasta aivan äskettäin ollut esillä. - -Mumme kohosi. Hän oli pitkä, kalpea huiskelo, jolla oli vapisevat kädet -ja mahdottoman suuret, pyöreät silmälasit. Hänellä oli heikot silmät, -ja hän oli sitäpaitsi niin likinäköinen, että hänen oli mahdotonta -lukea seisoaltaan auki olevasta kirjasta. Hänen täytyi lukea läksynsä -kotona ja hän luki. Mutta koska hän oli erinomaisen lahjaton eikä sitä -paitsi ollut luullut joutuvansa tänään vastaamaan, ei hän tiennyt -paljoa, vaan pysähtyi jo ensi sanojen jälkeen. Tohtori Mantelsack -auttoi häntä tolalle, auttoi vielä toisen kerran tiukemmalla äänellä -ja kolmannen kerran hyvin äreästi mutta kun Mumme lopultakin kokonaan -vaikeni, joutui luokanjohtaja ankaran vihastuksen valtaan. - -»Tämä ei kelpaa, Mumme! Istukaa! Te olette pölkkypää, aivan niin! Te -olette tuhma sekä laiska, ja se on liikaa...» - -Mumme vaipui paikalleen. Hän oli aivan kuin onnettomuuden perikuva, -eikä koko huoneessa ollut tällä hetkellä ainoatakaan, joka ei olisi -halveksinut häntä sydämensä pohjasta. Uudelleen tunsi Hanno Buddenbrook -sisällään jotakin vastenmielisyyden tapaista, joka pyrki kouristamaan -hänen kurkkuaan. Mutta samalla tarkkasi hän kauhistavan selvästi, mitä -luokassa tapahtui. Lehtori Mantelsack piirsi paksun, pahaaennustavan -merkin Mummen nimen jälkeen ja selaili sitten kulmakarvat rypyssä -muistikirjaansa. Hän tulisi varmaan vihastuksissaan siirtymään -päiväjärjestykseen ja katsoi nyt kenen vuoro oikeastaan oli vastata, se -oli päivänselvää! Ja juuri kun tuo totuus oli iskenyt Hannon mieleen -nujertavalla voimalla, kuuli hän nimensä, kuuli sen kuin pahan unen -keskeltä. - -»Buddenbrook!» — Lehtori Mantelsack oli sanonut »Buddenbrook», sana -kaikui vielä ilmassa, eikä Hanno sittenkään voinut uskoa sitä. Hänen -korvansa olivat alkaneet humista. Hän jäi istumaan. - -»Herra Buddenbrook!» sanoi lehtori Mantelsack ollen lävistää hänet -safiirinsinisillä, ulostyöntyvillä silmillään, jotka välkkyivät -väkevien silmälasien takana... »Suvaitkaa olla niin hyvä?» - -Siitä ei siis päässyt. Sen oli siis täytynyt tapahtua. Kaikki oli -ollut toisenlaista kuin tavallisesti, mutta nyt oli sittenkin kaikki -menetetty. Mahtaisikohan hän nostaa kovankin metakan? Hanno nousi ja -aikoi juuri sanoa jonkin järjettömän ja naurettavan puolustuksen, -jotakin sellaista, että hän oli »unohtanut lukea läksynsä», mutta -huomasi yht'äkkiä edessään olevan toverin pitävän auki kirjaa häntä -varten. - -Tuo toveri oli Hans Hermann Kilian, luokan pikkuisia. Hänellä oli -ruskea, rasvainen tukka ja leveät hartiat. Hän aikoi upseeriksi ja -oli niin toverihengen läpitunkema, ettei voinut jättää pulaan edes -Hanno Buddenbrookia, jota hän ei muuten kärsinyt. Hän oikein osoitti -etusormellaan paikkaa, josta oli alettava.... - -Ja Hanno tuijotti siihen ja alkoi lukea. Vavahtelevalla äänellä, -kulmakarvat ja huulet vinossa luki hän kultaisesta aikakaudesta, jossa -oli vallinnut oikeus ja kuuliaisuus kunkin vapaasta tahdosta, ilman -lain pakkoa. »Rangaistus ja pelko olivat tuntemattomia», sanoi hän -latinaksi. »Siellä ei luettu uhkaavia sanoja vaskisilta tauluilta, eikä -rukoileva kansa pelännyt tuomariaan...» Hän luki kasvoilla tuskan ja -inhon ilme, luki tahallaan huonosti ja katkonaisesti, laiminlöi varsin -eräät yhdistykset, jotka oli merkitty Kilianin kirjaan lyijykynällä, -lausui toiset säkeet väärin, pysähteli ja oli pinnistävinään muistiaan, -odottaen samalla joka hetki, että luokanjohtaja keksisi kaiken ja -hyökkäisi hänen niskaansa.... Varkain hankittu tieto synnytti hänen -ihossaan kirpelöivän nautinnon tunteen, mutta häntä inhotti ja hän -suoritti vilpin niin huonosti kuin mahdollista. Sitten hän vaikeni, -ja syntyi hiljaisuus, jonka aikana hän ei uskaltanut katsoa ylös. Tuo -hiljaisuus oli kamala. Hän oli varma siitä, että lehtori Mantelsack -oli nähnyt kaiken, ja hänen huulensa olivat aivan valkoiset. Mutta -luokanjohtaja huokasi viimein ja sanoi: - -»Oi, Buddenbrook, _si tacuisses!_ Suottehan anteeksi tämän klassillisen -sinuttelun!... Tiedättekö mitä te olette tehnyt? Olette vetänyt lokaan -kauneuden, olette menetellyt kuin vandaali, kuin barbaari; te olette -merkillinen olento, Buddenbrook, se näkyy teidän nenästänne! Jos -minulta kysyttäisiin, oletteko te yskinyt vai lukenut yleviä säkeitä, -olisin taipuvainen vastaamaan, että te olette yskinyt. Timmillä ei ole -paljon rytmitajua, mutta tähän verrattuna hän on nero, runoilija... -Istukaa, onneton. Olettehan te tehnyt työtä, epäilemättä, en voi -antaa teille huonoa arvosanaa. Olette kai pannut parastanne.... Mutta -kuulkaahan, eikö teidän kerrota olevan musikaalinen, soittavan pianoa? -Kuinka se on mahdollista?... No niin, hyvä on, istukaa, kaipa te olette -ollut ahkera, hyvä on.» - -Hän kirjoitti hyväksyvän arvosanan taskukirjaansa, ja Hanno Buddenbrook -istuutui. Kuten aikaisemmin oli käynyt runoilija Timmin, niin kävi nyt -hänenkin. Hän ei voinut sille mitään, että hän omaksui vilpittömästi -lehtori Mantelsackin sanoihin sisältyvän kiitoksen. Hän oli tällä -hetkellä vakavasti sitä mieltä, että hän oli hiukan typerä, mutta -ahkera oppilas, joka oli suoriutunut asiasta varsin tyydyttävästi; -ja hän tunsi selvästi, että kaikki hänen luokkatoverinsa, myöskin -Hans Hermann Kilian, olivat samaa mieltä. Jälleen hän tunsi sisällään -jotakin vastenmielisyyden tapaista. Mutta hän oli liian uupunut -selvitelläkseen ajatuksiaan. Kalpeana ja välisten sulki hän silmänsä ja -vaipui tylsyyteen... - -Mutta lehtori Mantelsack jatkoi opetusta. Hän siirtyi käännettävinä -oleviin säkeisiin ja mainitsi Petersenin nimen. Petersen nousi -reippaasti, iloisesti ja luottavaisin mielin, uljaassa asennossa, -hyökkäysvalmiina. Ja kuitenkin odotti häntä tänä päivänä perikato! -Tunti ei ollut kuluva loppuun ilman turmioniskua, paljon kauheampaa -kuin se, joka oli kohdannut likinäköistä Mumme-raukkaa... - -Petersen käänsi, heittäen silloin tällöin silmäyksen kirjan toiselle -sivulle, paikkaan, jossa hänellä oikeastaan ei ollut mitään katsomista. -Hän teki sen taitavasti. Hän oli olevinaan aivan kuin jokin olisi -vaivannut häntä siinä, pyyhki sitä kädellään ja puhalsi siihen, aivan -kuin poistaakseen jotakin tomuhiukkasta tai muuta roskaa, joka kiusasi -hänen silmiään. Ja sittenkin seurasi kauhutapaus. - -Lehtori Mantelsack teki äkkiä kiihkeän liikkeen, johon Petersen vastasi -samalla tavalla. Ja samassa silmänräpäyksessä kohosi luokanjohtaja -paikaltaan, hän suorastaan syöksyi kateederista alas ja lähestyi -pitkin, kiireisin askelin Peterseniä. - -»Teillä on lunttilappu kirjassa, käännöskirjoitus», sanoi hän tultuaan -pojan luo. - -»Lunttilappu... minulla... ei ole... » änkytti Petersen. Hän oli kaunis -poika, jonka vaalea tukka lankesi paksuna laineena otsalle ja jolla oli -harvinaisen kauniit siniset silmät, jotka nyt liikkuivat levottomasti -sinne tänne. - -»Eikö teillä ole lunttilappua?» - -»Ei... herra opettaja... herra lehtori... Lunttilappua?... Minulla -ei todellakaan ole lunttilappua... Te erehdytte... Epäilette minua -syyttä...» Petersen puhui tavalla, jolla ei tavallisesti puhuta. -Pelko sai aikaan sen, että hän käytti erittäin huolellista kieltä -saattaakseen siten luokanjohtajan ymmälle. »Minä en valehtele», sanoi -hän hirveässä hädässä. »Minä olen aina ollut rehellinen... koko ikäni!» - -Mutta tohtori Mantelsack oli liian varma surullisesta asiastaan. - -»Antakaa tänne kirjanne», sanoi hän kylmästi. - -Petersen tarrautui kirjaansa, kohotti sen rukoilevasti ylös molemmin -käsin ja jatkoi yhä puoleksi kangertavin kielin puolusteluaan: »Uskokaa -toki... herra luokanjohtaja... herra tohtori... Kirjassa ei ole -mitään... Minulla ei ole lunttilappua... Minä en ole valehdellut... -Minä olen aina ollut rehellinen...» - -»Antakaa kirja minulle», toisti luokanjohtaja jalkaa polkaisten. - -»No, sama se», sanoi Petersen ja antoi kirjan, »siinä se on. Siinä on -lunttilappu! Tuossa, katsokaa itse!... Mutta minä en ole käyttänyt -sitä!» huusi hän äkkiä hurjasti. - -Mutta tohtori Mantelsack ei ottanut korviinsa tuota järjetöntä -valhetta, jonka epätoivo oli pusertanut esiin. Hän veti kirjan välistä -lunttilapun, tarkasti sitä aivan kuin pitäen käsissään haisevaa -saastaa, työnsi sen taskuunsa ja viskasi Ovidiuksen halveksivasti -takaisin Petersenin pulpetille. »Päiväkirja», komensi hän kumeasti. - -Adolf Todtenhaupt toi palvelusintoisena päiväkirjan esille, ja Petersen -sai muistutuksen vilpin harjoittamisesta, joka tuhosi hänet pitkiksi -ajoiksi ja teki mahdottomaksi luokalta siirron pääsiäisenä. »Te olette -luokan häpeäpilkku», sanoi lehtori Mantelsack ja palasi takaisin -kateederiin. - -Petersen istuutui tuomitun näköisenä. Näki selvästi, miten hänen -vierustoverinsa siirtyi hänestä etemmäksi. Kaikki katsoivat häntä -inhon, säälin ja kauhun tuntein. Hän oli kukistettu, yksinäinen ja -hyljätty, siksi että hän oli joutunut kiinni. Luokassa vallitsi -vain yksi ajatus Petersenistä, se, että hän todella oli »luokan -häpeäpilkku». Hänet hyljättiin yhtä vastaansanomattomasti kuin Timmin -ja Buddenbrookin menestys oli hyväksytty... Ja hän itse teki samoin. - -Se, jolla noista kahdestakymmenestäviidestä nuoresta oppilaasta oli -vankka ruumiinrakenne, voimaa ja terveyttä karun elämän varalta, -suhtautui tällä hetkellä asiaintilaan aivan luonnollisesti, ei tuntenut -loukkaantuvansa siitä, vaan katsoi kaiken olevan kuten olla piti. -Mutta oli myös silmiä, jotka tuijottivat synkkinä yhteen kohtaan... -Pikku Johann tuijotti Hans Hermann Kilianin leveään selkään, ja hänen -kullanruskeat, sinertävien varjojen ympäröimät silmänsä kuvastivat -inhoa, vastustusta ja pelkoa... Mutta lehtori Mantelsack jatkoi -opetusta. Hän lausui toisen oppilaan nimen, minkä sattui muistamaan, -Adolf Todtenhauptin, koska hän täksi päiväksi oli kadottanut -epävarmojen tutkimishalun. Sitten tuli vielä yhden pojan vuoro, joka -oli valmistanut keskinkertaisesti, mutta ei äkkiä muistanutkaan mitä -»_patula Jovis arbore, glandes_» merkitsi, jonka Buddenbrook sai -sanoa.. Hän sanoi sen hiljaa, katsettaan nostamatta, koska tohtori -Mantelsack kysyi sitä häneltä, ja sai palkakseen päännyökkäyksen. - -Ja kun oppilaiden tiedot olivat tyhjennetyt, oli tunti myös menettänyt -mielenkiintonsa. Lehtori Mantelsack antoi erään neronalun kääntää -arviolta eteenpäin eikä kuunnellut miten toiset kaksikymmentäneljä -oppilasta ryhtyivät valmistamaan seuraavaa tuntia. Se oli samantekevä. -Ja pianhan tunti oli loppuvakin. Se loppui samassa; kello soi. Näin oli -siis Hannon käynyt. Hän oli saanut päännyökkäyksenkin. - -»No», sanoi Kai heidän kulkiessaan tovereiden joukossa goottilaisia -käytäviä pitkin kemiahuoneeseen... »Mitä sinä nyt sanot, Hanno! Kun -otsan Caesarin he... Sinulla oli mainio onni!» - -»Minusta tuntuu pahalta, Kai», sanoi pikku Johann. »Minä en välitä koko -onnesta, se tuntuu niin pahalta...» - -Ja Kai tiesi, että hänestä Hannon asemassa olisi tuntunut yhtä pahalta. - -Kemiasali oli holvikko, jossa oli amfiteatterimaisesti kohoavat penkit, -pitkä kokeilupöytä ja kaksi pitkäkaulaisilla pulloilla täytettyä -lasikaappia. Ilma oli viime tunnin kuluessa käynyt hyvin huonoksi -luokassa, mutta täällä oli väkevä rikkivedyn haju, jota vastikään oli -käytetty kokeisiin ja joka oli melkein sietämätön. Kai tempasi ikkunan -auki, varasti sitten Adolf Todtenhauptin puhtaaksikirjoitusvihon ja -alkoi häthätää kirjoittaa tämänpäiväistä läksyä. Hanno ja monet muut -tekivät samoin siihen asti kun kello soi ja lehtori Marotzke ilmestyi -ovelle. - -Tämä oli ennenmainittu matalajalkainen opettaja, joksi Kai ja Hanno -olivat hänet ristineet. Hän oli keskipituinen, tummaihoinen mies, -jolla oli hyvin kellertävä iho, kaksi pahkaa otsassa, karkea tuhruinen -parta ja samanlaiset hiukset. Hän oli aina valvoneen ja pesemättömän -näköinen, mutta kai sentään erehdyttiin päätelmissä. Hän oli -luonnontieteiden opettaja, mutta hänen pääalansa oli matematiikka, ja -häntä pidettiin sangen lahjakkaana sillä alalla. Hän puhui mielellään -raamatun filosofisista kohdista, ja väliin, ollessaan hyvällä ja -leppeällä tuulella, alentui hän antamaan ensi- ja toisluokkalaisille -syviä, salaperäisiä selityksiä eräisiin raamatunkohtiin... Sitäpaitsi -hän oli reserviupseeri ja hyvin innostunut tuohon alaan. Virkamiehenä, -joka samalla oli upseeri, oli hän johtaja Wulicken erikoisessa -suosiossa. Hän vaati suurempaa kuria kuin kukaan mun opettaja, tarkasti -arvostelevin silmin suorana seisovien oppilasten rintamaa ja vaati -lyhyitä, teräviä vastauksia. Tuo mystiikan ja älyn yhtymä oli hiukan -luotaantyöntävä.... - -Puhtaaksikirjoitusvihot tarkastettiin, ja lehtori Marotzke kulki ympäri -luokkaa hipaisten joka vihkoa sormellaan, jolloin muutamat oppilaat, -jotka eivät olleet kirjoittaneet mitään, työnsivät hänen eteensä aivan -muita kirjoja tai vanhoja kaavoja, hänen huomaamatta sitä. - -Tämän jälkeen alkoi opetus, ja kuten nuo kaksikymmentäviisi nuorukaista -äsken olivat osoittaneet oppiaan ja ahkeruuttaan Ovidiuksen suhteen, -tekivät he sen nyt booriin, klooriin ja strontiumiin nähden. Hans -Hermann Kiliania kiitettiin, koska hän tiesi, että BaSO4 oli tavallisin -väärennysaine. Hän oli muutenkin parhaissa kirjoissa siksi, että hän -aikoi upseeriksi. Hanno ja Kai eivät tietäneet mitään, ja lehtori -Marotzken muistikirjaan ilmestyi heidän niinensä kohdalle pahannäköinen -merkki. - -Ja kun sitten kuulustelu ja arvosanojen anto oli toimitettu, -oli kemiaankin kohdistuva mielenkiinto taas lauennut. Lehtori -Marotzke ryhtyi suorittamaan paria koetta ja kehittämään värillisiä -paukahtelevia kaasuja, mutta se tapahtui vain tunnin täytteeksi. -Lopulta hän määräsi seuraavan tunnin läksyn. Kello soi, ja kolmaskin -tunti oli ohi. - -Kaikki olivat tyytyväiset paitsi Petersen, joka tänään oli joutunut -kiinni, sillä nyt tuli hauska tunti, jota yhdenkään ei tarvinnut -pelätä, jolloin sai kujeilla mielin määrin. Se oli englannin tunti. -Tässä aineessa oli opettajana nuori maisteri Modersohn, joka oli ollut -pari viikkoa laitoksessa kokeilemassa, eli, kuten kreivi Kai Mölln -sanoi, antamassa vierailunäytäntöä, laitokseen kiinnittämisen toivossa -Mutta hänellä ei ollut paljon onnistumisen toiveita, hänen tuntinsa -kuluivat liian iloisesti... - -Muutamat jäivät kemiasaliin, toiset lähtivät luokkahuoneeseen; mutta -kenenkään ei nyt tarvinnut palella pihalla, sillä ylhäällä käytävässä -oli valvojana herra Modersohn, eikä hän uskaltanut lähettää ketään -alas. Täytyi myös tehdä valmistuksia laitokseen kiinnityksen varalta... - -Luokka ei tullut vähääkään hiljaisemmaksi kellon soittaessa oppilaita -kokoon neljännelle tunnille. Kaikki elämöivät ja nauroivat odottaen -innolla alkavan tunnin hauskuuksia. Kreivi Mölln jatkoi pää käsien -varassa Roderich Usherin seikkailujen tutkimista, ja Hanno istui -hiljaa, kuunnellen ympärillään vallitsevaa sekasortoa. Toiset matkivat -eläinten ääniä; ilmassa kajahti mahtava kukonkiekahdus, ja takana istui -Wasservogel röhkien aivan kuin sika kenenkään näkemättä päältäpäin -mistä tuo ääni tuli. Taululla oli komea liitupiirros, joka esitti -irvistävää naamaa; sen oli runoilija Timmin käsialaa. Ja kun herra -Modersohn sitten astui sisään, ei hän kiivaimmista ponnistuksistaan -huolimatta saanut vedetyksi ovea kiinni, sillä sen väliin oli pistetty -paksu kuusenkäpy, joka Adolf Todtenhauptin täytyi poistaa... - -Maisteri Modersohn oli pieni, mitättömän näköinen mies, jonka toinen -olkapää työntyi kävellessä eteenpäin. Hänellä oli happaman näköinen -naama ja aivan ohut musta parta. Hän oli hirveän avuton. Hän räpytteli -kiiltäviä silmiään, veti henkeä ja aukoi suutaan aivan kuin jotakin -sanoakseen. Muttei hän ei keksinyt oikeita sanoja. Otettuaan kolme -askelta ovelta astui hän paukkunallin päälle, erinomaista lajia olevan -paukkunallin päälle, joka aikaansai sellaisen pamahduksen kuin olisi -huoneessa laukaistu dynamiittipanos. Hän säikähti kauheasti, mutta -hymyili sitten hädissään, oli kuin ei mitään olisi tapahtunut ja -asettui keskimmäisen pulpettirivin eteen, nojaten vartalo väärässä -tapansa mukaan kädellään etumaisen pulpetin reunaan. Mutta luokalla -tunnettiin tuo hänen mieliasentonsa, ja siksi oli sanottu kohta nyt -tahrittu musteella, niin että herra Modersohnin pikkuruinen, kömpelö -käsi tuli aivan mustaksi. Hän ei taaskaan ollut huomaavinaan mitään, -vei märän, musteen tahriman käden selkänsä taakse, räpytti silmiään -ja sanoi pehmeällä, heikolla äänellä: »Luokan järjestys ei ole -mallikelpoinen.» - -Hanno Buddenbrook rakasti häntä tällä hetkellä ja katsoi rävähtämättä -hänen avuttomiin, onnettoman näköisiin kasvoihinsa. Mutta Wasservogelin -röhkinä kävi yhä äänekkäämmäksi ja luonnollisemmaksi, ja äkkiä -räiskähti kourallinen herneitä ikkunaruutua vasten, ponnahtaen sitten -ropinalla takaisin huoneeseen. - -»Sataa rakeita», sanoi joku kuuluvalla äänellä, ja herra Modersohn -näytti uskovan sen, sillä hän vetäytyi ilman muuta kateederiin ja kysyi -päiväkirjaa. Sitä hän ei tehnyt siksi, että olisi kirjoittanut sinne -jonkun nimen; sillä vaikka hän oli jo pitänyt luokalla viisi tai kuusi -opetustuntia, ei hän tuntenut oppilaista kuin jonkun harvan, ja hänen -täytyi sanoa nimet arvaamalla ja turvautua kirjoitettuun nimilistaan. - -»Feddermann», sanoi hän, »olkaa hyvä ja lausukaa läksynä oleva runo.» - -»On poissa!» huudettiin luokalta kuorossa. Ja kaiken hälinän keskellä -istui Feddermann suurena ja leveänä viskoen uskomattoman nopeasti -herneitä ympäri luokkaa. - -Herra Modersohn räpytteli silmiään ja etsi uuden nimen. - -»Wasservogel», sanoi hän. - -»Kuollut!» huusi Petersen, johon oli tarttunut hirsipuuhuumori. -Ja jalkoja raapien, röhisten, kotkottaen ja pilkkanaurua nauraen -vakuuttivat kaikki, että Wasservogel oli kuollut. - -Herra Modersohn räpytti taas silmiään, katseli ympärilleen, veti suunsa -happamaan irveeseen ja katsoi sitten taas luokkakirjaan, osoittaen -pienellä, kömpelöllä kädellään nimeä, jonka hän nyt aikoi lausua. - -»Perlemann», äänsi hän epävarmasti. - -»On valitettavasti tullut mielenvikaan», sanoi kreivi Kai Mölln -selvästi ja kuuluvasti; ja melun yhä lisääntyessä vahvistettiin tämäkin -todeksi. - -Silloin nousi herra Modersohn paikaltaan ja huusi yli hälinän. -»Buddenbrook, te pakotatte minut rankaisutoimenpiteeseen. Jos teidän -naurunne uudistuu, täytyy minun antaa teille muistutus.» - -Sitten hän istuutui jälleen. — Hanno Buddenbrook oli todellakin -nauranut, hän oli purskahtanut Kain sukkeluuden johdosta hiljaiseen, -kiihkeään nauruun, jota hän ei osannut hillitä. Sukkeluus oli hänen -mielestään mainion onnistunut, ja varsinkin sana »valitettavasti» -oli huvittanut häntä. Mutta kun herra Modersohn yhä töllisti häneen, -tyyntyi hän ja katsoi maisteriin hiljaa ja synkin silmin. Hän näki -tällä hetkellä kaiken mitä hänen yllään ja sisällään oli. Hän näki -jokaisen karvan hänen harvassa parrassaan, josta iho kuulsi kaikkialta -läpi, näki hänen ruskeat, kiiltävät, toivottomat silmänsä, näki hänellä -olevan kaksi paria kalvosimia pienissä, kömpelöissä käsissään, koska -hänen paidanhihansa olivat yhtä pitkät ja leveät kuin kalvoset, näki -koko hänen viheliäisen, epätoivoisen olemuksensa. Ja hän näki myöskin -hänen sieluunsa. Hanno Buddenbrook oli melkein ainoa, jonka herra -Modersohn tunsi nimeltä, ja tätä tietoaan hän käytti siten, että aina -huusi häntä olemaan hiljaa, uhkasi häntä rankaisutoimenpiteellä ja -kohteli häntä julmasti. Hän tunsi oppilas Buddenbrookin siksi, että -tämä erosi muista hiljaisen käytöksensä tähden. Ja tuota hiljaisuutta -hän nyt käytti hyväkseen antaakseen pojan aina tuntea opettajan -mahtia, jota hän ei uskaltanut näyttää tämän äänekkäille ja röyhkeille -tovereille. Säälikin käy mahdottomaksi maailman pahuuden tähden, -ajatteli Hanno. Minä en ota osaa teidän kiusaamiseenne, maisteli -Modersohn, koska se on minusta karkeata, rumaa ja jokapäiväistä; ja te -vastaatte siihen näin. Mutta niin on laita, niin on ja niin tulee aina -olemaan, ajatteli hän. Ja jälleen liikkui hänessä pelko ja inho. Ja -miksi minun pitää vielä ymmärtää tämä kaikki niin selvästi!... - -Viimeinkin löytyi eräs, joka ei ollut kuollut eikä mielenvikainen, vaan -joka oli valmis lausumaan englantilaiset säkeet. Oli läksynä muuan -runo, »The Monkey», lapsellinen, arvoton sepustus, jota ahdettiin -väkipakolla näiden nuorten poikain päähän, vaikka suurin osa heistä -aikoi merille, liikkeisiin tai muille vakaville elämänaloille. - - »Monkey, little merry fellow, - »Thou art nature's pulchinello...» - -Siinä oli pitkä jono säkeistöjä, ja Kassbaum luki ne kirjastaan. -Herra Modersohnin takia ei tarvinnut vaivautua vähääkään. Ja melu oli -yhä lisääntynyt. Kaikkien jalat olivat liikkeessä raapien karkeata -lattiaa. Kukko kiekui, sika röhki, herneet lensivät. Hillittömyys oli -huumannut nuo kaksikymmentäviisi. Heidän viisi-, kuusitoistavuotiset -kasvattamattomat vaistonsa heräsivät. Ympäri luokkaa kulkivat mitä -rivoimmat lyijykynäpiirustukset herättäen ahnasta naurua... - -Yht'äkkiä syntyi hiljaisuus. Kassbaum keskeytti lukunsa. Herra -Modersohnkin kohosi seisaalleen kuuntelevan näköisenä! Luokan perältä -kuului vienoja, kellonpuhtaita sointuja, jotka levisivät suloisina, -tunteellisina, hellinä äkilliseen hiljaisuuteen. Joku oli tuonut -mukaansa soittorasian, joka nyt soitteli sävelmää »Du, du liegst mir am -Herzen» kesken englannintuntia. Mutta juuri samassa silmänräpäyksessä -kun tuon viehättävän sävelmän viimeinen sointu haipui, tapahtui -jotakin kauheata... se murskasi kaikki läsnäolevat alleen julmasti, -odottamatta, ylivoimaisena, lamauttavana. - -Ovi aukeni näet ilman edelläkäyvää koputusta kiivaasti ja -selkoselälleen, sisään tuli jokin hirmuinen, pitkä olio, joka päästi -urahtavan huuliäänteen ja seisoi yhdellä ainoalla askeleella luokan -edessä... Se oli Isäjumala. - -Herra Modersohn oli käynyt tuhkanharmaaksi ja kaasi kateederituolin -kumoon pyyhkiessään siitä tomua nenäliinallaan. Oppilaat olivat -kavahtaneet seisoalleen yhtenä miehenä. He painoivat kädet kylkiinsä, -nousivat varpailleen, taivuttivat päänsä ja purivat huultaan -musertavasta velvollisuudentunnosta. Vallitsi hiiskumaton hiljaisuus. -Joku huokasi jännityksestä, sitten oli taas äänetöntä. - -Johtaja Wulicke tarkasti hetkisen tervehtiviä joukko-osastoja; sitten -hän kohotti käsivartensa niin että hänen suppilonmuotoiset, likaiset -kalvosimensa tulivat näkyviin, esiintyen kuin mies, joka aikoo tarttua -täydellä voimalla ohjaksiin. »Istukaa», sanoi hän kontrabassoäänellään. -Hän ei sinutellut ketään. - -Oppilaat painuivat alas. Herra Modersohn veti vapisevin sormin -nojatuolin esiin, ja johtaja istuutui kateederin viereen. »Jatkakaa -vain, olkaa hyvä,» hän sanoi; ja se kaikui niin kamalalta kuin olisi -hän sanonut: »Nythän se nähdään, ja voi sitä, ken...!» - -Oli selvää, miksi hän oli tullut. Herra Modersohnin piti antaa hänelle -näyte opetustaidostaan, hänen tuli osoittaa, mitä luokka oli oppinut -kuudessa, seitsemässä tunnissa; oli kyseessä herra Modersohnin -olemassaolo ja tulevaisuus. Maisteri oli surkean näköinen seisoessaan -uudelleen kateederissa ja pannessaan jonkun lukemaan uudelleen runoa -»The Monkey». Ja samoin kuin aikaisemmin oli tutkittu ja arvioitu -oppilaita, tutkittiin ja arvioitiin nyt myöskin opettajaa... -Ja molempien kävi huonosti! Johtajan Wulicken ilmestyminen oli -äkkirynnäkkö, vain pari kolme oppilasta oli valmistanut läksyn kotona. -Herra Modersohn ei voinut mitenkään kysyä koko tuntia vain Adolf -Todtenhauptilta, joka tiesi kaiken. Kun ei runoa »The Monkey» enää -voitu lukea kirjasta johtajan läsnäollessa, meni se hirveän huonosti, -ja kun oli »Ivanhoen» vuoro, sai oikeastaan vain nuori kreivi Mölln -jonkun verran selkoa käännöksestä, koska hän oli ollut yksityisesti -innostunut luettavasta. Toiset tavailivat yskien äänteitä. Hanno -Buddenbrookin nimikin tuli esille, eikä hän päässyt ensimmäistä -riviä pitemmälle. Johtaja Wulicke päästi äänen, joka rämähti kuin -kontrabasson alimman kielen vihainen kosketus. Herra Modersohn väänteli -pieniä, kömpelöitä, musteen tahraamia käsiään ja hoki vaikeroiden: »Ja -tavallisesti se on mennyt niin hyvin! Tavallisesti se on mennyt niin -hyvin!» - -Samaa hän hoki vielä kellon soidessa, kääntyneenä epätoivoisen -näköisenä puolittain oppilaisiin, puolittain johtajaan. Mutta Isäjumala -seisoi peloittavan suorana käsivarret ristissä tuolinsa edessä ja -katsoi torjuvasti päätään nyökäten yli luokan... Sitten hän käski -tuomaan päiväkirjan ja kirjoitti kaikille niille, joiden tiedot -äsken olivat osoittautuneet puutteellisiksi tai nollan arvoisiksi, -muistutuksen laiskuudesta; kuudelle, seitsemälle oppilaalle yht'aikaa. -Herra Modersohnin nimeä ei voitu kirjoittaa siihen, mutta hän oli -pahemmassa asemassa kuin kukaan. Hän seisoi paikallaan valjuna, -murtuneena, tuhottuna. Hanno Buddenbrookin nimi oli myös muistutuksen -saaneiden joukossa. — »Minä olen estävä teidän ylenemisenne», sanoi -rehtori Wulicke vielä. Sitten hän katosi. - -Kello soi, tunti oli loppunut. Näin oli siis pitänyt käydä. Niin kävi -aina. Silloin kun eniten pelkäsi, kävi melkein hyvin; mutta juuri -kun ei arvannut pelätä, tuli turman isku. Hannon luokalta siirto -pääsiäisenä oli nyt lopullisesti mahdoton. Hän nousi ja lähti huoneesta -väsynein silmin, kaivertaen kielellään kipeää poskihammasta. - -Kai tuli hänen luokseen, kiersi käsivartensa hänen ympärilleen ja kulki -näin portaita alas hänen kerallaan kiihtyneiden tovereiden keskellä, -jotka kiistelivät näistä kuulumattomista tapahtumista. Hän katsoi -huolissaan ja hellästi Hannon kasvoihin ja sanoi: »Anna anteeksi, -Hanno, että minä käänsin enkä mieluummin antanut kirjoittaa omaa -nimeänikin päiväkirjaan. Se tuntuu niin ilkeältä...» - -»Sanoinhan minäkin juuri sitä ennen, mitä _patula Jovis arbore glandes_ -merkitsee?» sanoi Hanno. Niinhän se on, ei sille mahda mitään. Täytyy -'tyytyä.» - -»Niin kai sitä täytyy. — Isäjumala tahtoo siis lopettaa sinun -ylenemisesi. Sinun täytyy sitten kai tyytyä siihen; koska se kerran -on hänen tutkimaton tahtonsa... Yleneminen, mikä herttainen sana! -Herra Modersohnin yleneminen on myöskin mennyttä. Hän ei ole pääsevä -milloinkaan lehtoriksi, miesparka. Niin, on olemassa lehtoreita ja -maistereita, näettekös, mutta paljaita opettajia ei ole olemassa. -Tätä ei nyt ole niin helppo käsittää, koska se on aikaihmisten asia, -sellaisten, jotka ovat jo kypsyneet elämässä. Pitäisi voida sanoa: -Opettaja kuin opettaja. Mitä varten toisten pitää olla yhdenlaisia -ja toisten toisenlaisia, sitä minä en ymmärrä. Siitä olisi otettava -selkoa Isältä jumalalta tai herra Marotzkelta. Mutta mitä silloin -tapahtuisi? He pitäisivät sitä loukkauksena ja nujertaisivat meidät -maahan uppiniskaisuuden tähden, vaikka meillä olisi ollut paljon -korkeampi käsitys heidän kutsumuksestaan kuin heillä itsellään... Mutta -ei viitsitä, he ovat kaikki sarvikuonoja.» - -He lähtivät pihalle kävelemään ja Hanno kuunteli mielellään Kain -juttelua, jolla tämä koetti saada hänet unohtamaan muistutuksensa. - -»Katso, tässä on portti, pihaportti, se on auki ja sen takana on katu. -Mitenkähän olisi, jos me lähtisimme ulos kävelemään hiukan kadulle? -On väliaika, ja meillä on aikaa kuusi minuuttia; ja saattaisimmehan -palata takaisin täsmällisesti. Mutta asia on kuitenkin sellainen, että -se on mahdotonta. Ymmärrätkö sinä sitä? Tuossa on portti, se on auki, -sen edessä ei ole mitään salpoja, mitään esteitä, ja tuossa on kynnys. -Mutta sittenkin se on mahdotonta, jo paljas ajatus on mahdoton, emme -saa poistua sekunniksikaan sen yli. Ja ottakaamme toinen esimerkki. -Olisi aivan nurinkurista väittää, että kello on nyt suunnilleen puoli -kaksitoista. Ei, nyt on maantiedetunnin vuoro: niin pitää sanoa! Mutta -onko tämä elämää, sanopas se? Kaikki on päin mäntyyn... Voi Herra -Jumala, jos tämä laitos laskisi meidät hellästä syleilystään!» - -»Entä sitten? Ei, hyvä on näin, Kai, sillä silloin en minä tietäisi -mitä tehdä. Täällä on ainakin hyvässä tallessa. Isäni kuoltua -ovat herra Stephan Kistenmaker ja pastori Pringsheim ottaneet -elämäntehtäväkseen kysyä minulta joka päivä miksi aion. En minä tiedä. -En osaa vastata mitään. En voi tulla miksikään. Pelkään koko elämää...» - -»Miten sinä voit puhua noin arasti! Sinä, jolla on musiikkisi...» - -»Mitä minun musiikkini on? Ei se ole mitään, Kai. Pitääkö minun alkaa -kiertää maita ja mantereita soittaakseni ihmisille? Ensiksikään siihen -ei suostuttaisi, toiseksi minä en ole koskaan oppiva soittamaan -tarpeeksi hyvin. En osaa juuri mitään, osaan vain vähän improvisoida, -kun ei kukaan kuule. Ja sitten minusta olisi tuo kiertely ja matkustelu -hirveän vaikeata... Sinun laitasi on toinen. Sinulla on enemmän -rohkeutta. Sinä kuljet missä kuljet, naurat kaikelle vasten naamaa ja -löydät aina jonkun vastaväitteen. Sinä olet kirjoittava, olet kertova -ihmisille jotakin kaunista ja ihmeellistä: se on jotakin. Ja sinä tulet -varmasti kuuluisaksi, sinä olet niin taitava. Mistä se johtuu? Siitä, -että sinä olet iloisempi. Usein katsahdamme toisiimme tunnilla kuten -äskenkin herra Mantelsackin tunnilla, kun Petersen oli ainoa kaikista -lunttaajista, joka sai muistutuksen. Ajattelemme samaa, mutta sinä -irvistät ja olet ylpeä... Minä en voi tehdä niin. Se tekee minut niin -väsyneeksi. Minä tahtoisin nukkua enkä tietää enää mistään mitään. -Minä tahtoisin kuolla, Kai!... Ei, minusta ei tule mitään. Minä en -jaksa tahtoa mitään. Minä en tahdo edes tulla kuuluisaksi. Minä pelkään -sitä, aivan kuin siinä olisi jotakin väärää, ole varma siitä. Pastori -Pringsheim kuuluu äsken sanoneen jollekin rippikoulutunnin jälkeen, -että minusta on turha toivoa mitään, sillä minä kuulun rappiolle -joutuneeseen sukuun...» - -»Onko hän sanonut sellaista?» kysyi Kai jännittyneesti... - -»On, hän tarkoittaa sillä minun setääni Christiania, joka on Hampurissa -eräässä laitoksessa. — Hän on varmasti oikeassa. Ei pitäisi odottaa -minusta mitään. Olisin niin kiitollinen siitä!... Minulla on niin -monenlaisia huolia, ja kaikki on minusta niin raskasta. Jos minä -esimerkiksi satun saamaan haavan käteeni tai loukkaamaan itseni -jollakin tavoin... ja tuo haava on sellainen, että se paranisi jollakin -toisella viikossa, niin minulla se pysyy kipeänä kuukauden. Se ei -tahdo mennä umpeen, se ärtyy, rupeaa märkimään ja tuottaa suurta -hankaluutta... Herra Brecht sanoi äskettäin, että minun hampaani ovat -surkeassa kunnossa, melkein kaikki ovat pilalla ja loppuunkuluneet, ja -miten paljon onkaan vedetty pois! Semmoista se on. Ja millä minä sitten -puren, kun tulen kolmenkymmenen tai neljänkymmenen ikäiseksi? Minulla -ei ole mitään toivoa...» - -»Älähän nyt enää», sanoi Kai alkaen kävellä nopeammin. »Nyt sinä kerrot -minulle vähän soitostasi. Minä aion näet kirjoittaa jotakin aivan -ihmeellistä, kerrassaan ihmeellistä, kerrassaan ihmeellistä... Ehkä -minä alotan jo piirustustunnilla. Aiotko soittaa tänä iltana?» - -Hanno oli hetken ääneti. Hänen katseeseensa oli tullut huolestunut, -surullinen, epävarma kiilto. »Kai minä soitan», hän sanoi, »vaikka -minun pitäisi harjoitella etyydejäni ja sonaattejani ja sitten -lopettaa. Mutta kai minä soitan, en osaa olla ilmankaan, vaikka se on -vielä pahempi.» - -»Pahempi?» - -Hanno oli vaiti. - -»Minä tiedän mitä sinä soitat», sanoi Kai. Ja sitten molemmat olivat -hiljaa. - -He olivat merkillisessä iässä. Kai oli tullut hyvin punaiseksi ja -katsoi maahan, painamatta päätään alas. Hanno näytti kalpealta. Hän oli -hirvittävän vakava, ja hänen verhottu katseensa oli luotu syrjään. - -Silloin soitti herra Schlemiel kelloa, ja he lähtivät ylös. - -Tuli maantiedetunti ja sen ohella koekirjoitus, hyvin tärkeä kirjoitus -Hessen-Nassausta. Luokkaan astui punapartainen ja lievetakkinen -opettaja. Hänellä oli kalpeat kasvot, eikä hänen suurihuokoisissa -käsissään kasvanut ainoatakaan karvaa. Tämä oli koulun henkevin -opettaja, herra lehtori Mühsam. Hänellä oli aika ajoin verensyöksy, -ja hän puhui aina ivallisin äänenpainoin, koska hän piti itseään yhtä -sukkelapuheisena kuin sairaana. Kotonaan hänellä oli eräänlainen -Heine-arkisto, kokoelma papereita ja esineitä, jotka kuuluivat tuon -sairaan runoilijan jäämistöön. Hän näytti nyt kartalta Hessen-Nassaun -rajat ja pyysi sitten alakuloisen ivallisesti, että herrat olisivat -hyvät ja merkitsisivät vihkoihinsa mitä tiesivät tuosta alueesta. Hän -näytti tahtovan ivata sekä oppilaita että Hessen-Nassauta, ja kuitenkin -oli tämä hyvin tärkeä koekirjoitus, jota kaikki pelkäsivät. - -Hanno Buddenbrook ei tiennyt mitään Hessen-Nassausta, ei sanottavasti -mitään. Hän koetti kurkistaa hiukan Adolf Todtenhauptin vihkoon, mutta -Heinrich Heine, joka ylimielisestä ja kärsivästä ivastaan huolimatta -valvoi mitä tarkkaavaisimmin silmin jokainen liikkeitä, huomasi sen -heti ja sanoi: »Herra Buddenbrook, minun tekisi mieleni pyytää teitä -sulkemaan kirjanne, mutta pelkään tekeväni sillä palveluksen teille. -Jatkakaa.» - -Tässä lauseessa oli kaksi sukkeluutta. Ensiksikin se, että tohtori -Mühsam puhutteli Hannoa »herraksi», toiseksi tuo palveluksen tekeminen. -Mutta Hanno Buddenbrook jäi istumaan kumaraan vihkonsa yli ja jätti -viimein melkein tyhjän paperin pöydälle, poistuen sitten Kain kanssa. - -Tänä päivänä oli nyt sitten kaikki ohi. Onnellinen se, joka oli -selvinnyt kunnialla ja jonka tunnolla ei ollut muistutusta... - -Piirustussali oli suuri ja valoisa. Seinämillä oli antiikkismallisia -kipsijäljennöksiä, ja eräässä isossa kaapissa oli erilaisia puuesineitä -ja nuken huonekaluja, joita myöskin käytettiin malleina. Herra -Drägemüller oli tanakkavartaloinen mies, jolla oli pyöreä täysiparta -ja ruskea, sileä, huokeahintainen tekotukka, joka ulkoni niskasta, -paljastaen koko salaisuuden. Hänellä oli kaksi tekotukkaa, toinen, -jossa oli pitemmät ja toinen, jossa oli lyhemmät hiukset. Silloin kun -hän oli leikkauttanut partansa, piti hän lyhyempihiuksista... Muutenkin -hänellä oli eräitä hullunkurisia ominaisuuksia. »Lyijykynän» asemesta -sanoi hän »lyijy». Sitäpaitsi hänestä aina levisi öljyn ja viinan -sekainen haju; toiset arvelivat hänen juovan paloöljyä. Hänen ihanimmat -päivänsä olivat ne, jolloin hän sai olla jonkun toisen opettajan -sijaisena ja opettaa jotakin muuta ainetta kuin piirustusta. Silloin -hän esitelmöi Bismarckin politiikasta, tehden samalla innokkaita -spiraalinmuotoisia kädenliikkeitä nenästä olkapäähän, ja puhui vihalla -ja pelolla sosialismista... »Meidän täytyy pysyä koossa!» sanoi hän -huonoille oppilaille töykäten näitä käsivarteen. »Sosialismi on oven -edessä!» Hänen olemuksensa oli hermostuneen touhuava. Hän istahti -jonkun oppilaan viereen, tuoden väkevän viinanhajun tämän läheisyyteen, -huitoi sinettisormustaan tämän nenän edessä, puhkui jonkun yksityisen -sanan, kuten esimerkiksi: »Perspektiivi!» »Heittovarjo!» »Lyijy!» -»Sosialismi!» »Koossapysyminen!» ja riensi toiseen paikkaan... - -Kai kirjoitti uutta kirjallista teostaan, ja Hanno esitti ajatuksissaan -orkesteri-alkusoittoa. Sitten tunti loppui, koulutyö oli päättynyt, -haettiin kirjat luokalta, kulku pihaportin kautta oli vapaa, mentiin -kotiin. - -Hannolla ja Kailla oli sama matka, ja he kulkivat yhdessä kirjat -kainalossa kaupungin laidassa sijaitsevalle pienelle punaiselle -huvilalle asti. Siitä oli nuoren kreivi Möllnin vielä kuljettava yksin -pitkä matka isänsä asumukseen. Hänellä ei ollut edes päällystakkia. - -Sumu, joka aamulla oli ollut hyvin tiheä, oli muuttunut lumeksi, jota -satoi nyt suurina pehmeinä hiutaleina ja joka suli maahan tultuaan -loaksi. Buddenbrookin portilla ystävykset erosivat. Mutta Hannon -ehdittyä jo puoliväliin pihaa palasi Kai takaisin ja kietoi kätensä -toverin kaulaan. »Älä ole onneton... äläkä soita tänään!» sanoi hän -hiljaa. Sitten katosi hänen hoikka, hoitamaton hahmonsa lumipyryyn. - -Hanno jätti kirjansa eteisessä seisovan karhun pitelemälle -tarjottimelle ja meni arkihuoneeseen äitiään tervehtimään. Tämä istui -leposohvalla lukien keltaniteistä kirjaa. Hannon kulkiessa lattiamaton -yli katsoi äiti häneen ruskeilla, lähekkäin olevilla silmillään, joiden -kulmissa oli sinisiä varjoja, ja Hannon ehdittyä hänen kohdalleen otti -hän tämän pään käsiensä vähin ja suuteli häntä otsalle. - -Hän meni omaan huoneeseensa, jonne neiti Clementine oli toimittanut -vähän aamiaista, pesi itsensä ja kävi syömään. Tultuaan valmiiksi -kaivoi hän laatikosta pakan pieniä, väkeviä venäläisiä savukkeita, -jotka hänkin jo tunsi, ja alkoi polttaa. Sitten istuutui hän harmonion -ääreen ja soitti jotakin hyvin vaikeata, ankaraa, fuugamaista Bachin -teosta. Ja viimein hän vei kätensä niskaan sekä katsoi ulos tarkastaen -äänettömästi maahan leijailevaa lumisadetta. Mitään muuta katsomista ei -ollut. Hänen ikkunansa alla ei enää ollut siroa puutarhaa lorisevine -suihkulähteineen. Näköalan sulki viereisen huvilan sivuseinä. - -Kello neljä syötiin päivällistä. Gerda Buddenbrook, pikku Johann ja -neiti Clementine istuivat kolmisin. Sen jälkeen lähti Hanno salonkiin -tekemään soittovarusteluita ja jäi flyygelin luo odottamaan äitiään. -He soittivat yhdessä Beethovenin sonaatin, 24. opuksen. Adagio-osassa -soi viulu kuin enkelin laulu, mutta Gerda otti sen sittenkin -tyytymättömänä poskeltaan, katsoi sitä nyrpeästi ja sanoi, ettei se -ohut soittotuulella. Hän ei soittanut etemmäksi, vaan lähti lepäämään. - -Hanno jäi salonkiin. Hän astui lasioven luo, joka vei kapealle -parvekkeelle, ja katsoi pari minuuttia ulos märän lumen peittämään -pihaan. Mutta äkkiä hän astui askeleen takaperin, veti kiihkeästi -kermanväriset uutimet oven eteen, niin että huone jäi kellertävään -hämärään, ja lähti mielenliikutuksen vallassa flyygelin ääreen. Siinä -hän seisoi vielä vähän aikaa, ja hänen katseensa, joka tuijotti -jäykkänä ja epämääräisenä yhteen paikkaan seinään, tummui hiljalleen, -verhoutui, kävi sameaksi... Hän istuutui ja ryhtyi soittamaan erästä -fantasiaansa. - -Se oli aivan yksinkertainen aihe, olemattoman melodian katkelma, -puolentoista tahdin pituinen kuvio, ja kun hän soitti sen ensi kertaa -syvällä bassossa, yksiäänisenä, voimalla, jota ei olisi odottanut -häneltä, aivan kuin pasuuna olisi julistanut sen käskevästi kaiken -tulevan alkuaiheeksi ja perustukseksi, — ei saattanut aavistaa -vähääkään, mitä se oikein tarkoitti. Mutta sen uudistuessa diskantissa, -himmeän hopeanvärisessä äänilajissa, ilmeni, että sen pääsisältö -keskittyi yhteen ainoaan tasoitukseen, kaihoisaan, tuskalliseen -vaipumiseen äänilajista toiseen... se oli henkeäpidättävä, avuton -aihe, mutta se kasvoi ihmeelliseksi, salaperäiseksi ja merkitseväksi -täsmällisen, juhlallisen ja ponnekkaan esityksen kautta. Ja -sitten seurasi vilkkaita juoksutuksia, haeskelevaa tuloa ja menoa -synkooppeineen, huudahtelujen keskeyttämää harhailua, aivan kuin -hätääntyneen sielun levotonta, valittavaa, odottavaa, kiihkeää tuskaa -jostakin, jonka se oli havainnut, mutta joka ei tahtonut vaieta, -vaan uudistui yhä uusina sointuyhdistyksinä. Synkoopit kävivät yhä -kiihkeämmiksi, neuvottomammiksi, nopeiden triolien ajelemiksi, mutta -välistä kuuluvat pelonhuudot saivat muodon, liittyivät yhteen, -muodostivat sävelmän, joka lopulta kohosi valtaan palavan rukouksen -tavoin, puhallussoittimien sävyisenä, voimakkaana ja nöyränä. Ahdistava -haeskelu, häilyntä, harhaantunut liukuminen oli vaiennut ja voitettu, -ja erehtymättömän yksinkertaisena ja rytmikkäänä kaikui nyt esiin -murtunut, lapsellisen harras koraali... Se loppui kirkkosävelmän -tapaiseen loppuun. Tuli fermaatti, äänettömyys. Ja sitten, yht'äkkiä, -helähti aivan hiljaa, himmeän hopeanvärisenä fantasian perusaihe, tuo -avuton katkelma, tuo typerä tai salaperäinen kuvio, tuo kaihoisa, -tuskallinen vaipuminen sävellajista toiseen. Sitten syntyi hirveä -meteli, hurja toiminta, jossa sananvalta oli törähdyksentapaisilla -korosteilla, jotka ilmaisivat villiä päättäväisyyttä. Mitä se merkitsi? -Mitä oli tulossa? Kuului kuin torvien toitotusta, jotka kutsuivat -hyökkäykseen. Ja sitten tuli kuin kokoonkerääntyminen, rytmit -liittyivät lujemmin yhteen, ja aivan uusi aihe pistäytyi joukkoon, -reipas välikohta, eräänlainen metsästyslaulu, toiminnanhaluinen ja -kiihkeä. Mutta se ei ollut iloinen, se oli pohjimmaltaan täynnä -epätoivoista rohkeutta, joukosta kuuluvat merkkitörähdykset olivat -kuin hätähuutoja, ja jälleen kuului kaiken tuon menon keskeltä, -noiden ristiriitaisten ja kummallisten sointujen seasta perusaiheen -ahdistava, harhaileva, suloisen salaperäinen sävel... Ja sitten vyöryi -esiin vaihtelevien tapausten sarja, joiden sisältöä ja tarkoitusta -ei saattanut käsittää, sointujen, rytmien ja sävelten seikkaileva -mylläkkä, joita Hanno ei hallinnut, vaan jotka kehittyivät esiin -hänen sormistaan hänen tuntematta niitä ennestään... Hän istui -hiukan eteenpäinkumartuneena, huulet raollaan ja silmissä kaukainen, -syvä katse, ruskean tukan langetessa pehmeinä kiharoina ohimoille. -Mitä tämä oli? Mitä hän koki? Kamppailiko hän hirveiden vastuksien -kanssa, tappoiko hän lohikäärmeitä, louhiko hän vuoria, uiko hän -virtojen poikki, kulkiko hän läpi liekkien? Yht'äkkiä viilsi kaiken -läpi ilkkuvan naurun tai äärettömän autuuttavan lupauksen tavoin -perusaiheen avuton, äänilajista toiseen vaipuva kuvio... ja oli -kuin se olisi kiihoittanut yhä uusiin valtaviin ponnistuksiin; sitä -seurasivat nyt huimaavaa vauhtia kiitävät oktaavijuoksutukset, -jotka päättyivät parkauksiin. Ja tämän jälkeen alkoi paisutus, -hidas, säännöllinen nousu, kromaattinen eteenpäinpyrkiminen rajun, -vastustamattoman kaipauksen ajamana, jota keskeyttivät äkilliset, -peloittavat, yllyttävät pianissimot, jotka kuvasivat kuin maan -vajoamista jalkain alta tai vaipumista himoon... Kerran kaikuivat -aivan kuin varoittaen perusaiheen rukoilevat, murtuneet sävelet, mutta -sitten se peittyi raivoavien epäsointujen alle, jotka kasaantuivat -päällekkäin, vyöryivät eteenpäin, peräytyivät, kiipesivät ylemmä, -painuivat jälleen ja ryntäsivät uudestaan kuvailematonta päämäärää -kohti, joka oli paljastuva tuossa paikassa, jännityksen hetkellä, -jolloin ahdistava pakko oli muuttumassa sietämättömäksi... Ja se -paljastui, janoavat voimat eivät enää voineet pidättyä, se paljastui -kuin esivaatteen repeäminen, porttien aukeaminen, orjantappurapensaiden -taipuminen, lieskamuurien sortuminen... päämäärä, salaisuus, -vapahdus, täyttymys, tyydytys; se paljastui, ja riemuisan hurman -pusertamana yhtyivät nyt kaikki äänet sulosoinnuksi, joka heti -senjälkeen suli toiseen samanlaiseen kaihoisan, ikävöivän ritardandon -johdattamana... perusaiheeseen! Ja sitten alkoi juhla, voittojuhla, -tuon saman aiheen hillitön irstailu kaikissa sointuvivahduksissa; se -liikkui kaikissa oktaaveissa, itki, värisi tremolandossa, lauloi, -riemuitsi, nyyhki, astui esiin kaikessa myrskyävässä, kilisevässä, -helmeilevässä, pauhaavassa orkestraalisessa loistossaan... Oli jotakin -raakaa ja tylsää ja samalla askeettisen uskonnollista, uskon ja -kieltäymyksen tapaista tuon puolentoista tahdin pituisen lapsellisen -sointuaiheen intomielisessä palvonnassa... jotakin paheellista siinä -hillittömyydessä ja täyttymättömyydessä, jolla sitä oli käsitelty ja -kehitelty, ja samalla jotakin pilkallisen epätoivoista, aivan kuin -himoon uppoamisen ja hukkumisen halua tavassa, jolla siitä oli imetty -viimeinen sulous, kunnes tuli purkaus, inho ja kyllästymys, kunnes -viimeinkin, viimeinkin, kaikkien hurjastelujen jälkeen kuului pitkä, -hiljainen, mollisävellajissa kulkeva arpeggio, joka pyöri yhden sävelen -ympärillä, siirtyi duuriin ja häipyi alakuloiseen empimiseen. - -Hanno istui vielä kotvasen ääneti paikallaan, leuka rinnalle -painuneena, kädet helmassa. Sitten hän nousi ja sulki flyygelin. Hän -oli hyvin kalpea, hänen polvensa olivat voimattomat ja hänen silmänsä -paloivat. Hän lähti viereiseen huoneeseen, oikaisi itsensä leposohvalle -ja jäi siihen pitkäksi aikaa, hievahtamattomaksi. - -Myöhemmin syötiin illallista, jonka jälkeen Hanno pelasi äitinsä -kanssa pelin shakkia, jossa ei voittanut kumpikaan. Mutta vielä -keskiyön jälkeen istui hän huoneessaan soittaen kynttilän valossa -harmoniota, koska nyt ei enää saanut soittaa flyygeliä. Hän istui siinä -mietteissään, vaikka aikoi nousta seuraavana aamuna kello puoli kuusi -ylös lukemaan tärkeimpiä läksyjä. - -Tämä oli eräs päivä pikku Johannin elämässä. - - - - -KOLMAS LUKU. - - -Lavantaudin kulku on seuraavanlainen. - -Ihminen tuntee itsessään sielullista alakuloisuutta, joka nopeasti -lisääntyy ja muuttuu raukeaksi epätoivoksi. Samaan aikaan joutuu hän -ruumiillisen väsymyksen valtaan, joka ei ulotu ainoastaan lihaksiin ja -jänteisiin, vaan myös kaikkiin sisäelimiin, muun muassa vatsaan, joka -kieltäytyy itsepäisesti ottamasta ruokaa. Syntyy kova unentarve; mutta -huolimatta äärimmäisestä väsymyksestä on uni levotonta, pinnallista, -painostavaa ja vailla virkistystä. Päätä pakottaa; ajatus on samea, -sekava, kuin usvan peittämä, ja aika ajoin pyörryttää. Kaikissa -jäsenissä tuntuu epämääräistä kipua. Nenästä juoksee verta ilman -nähtävää syytä. — Tämä on johdantoa sairauteen. - -Sitten tulee ankara vilunpuuska, joka puistattaa koko ruumista ja -kalisuttaa hampaita vastatusten. Se on kuumeen ilmestymisen merkki, -joka myös heti nousee hyvin korkealle. Rinnan ja vatsan pinnassa näkyy -yksityisiä herneensuuruisia punaisia täpliä, jotka katoavat sormella -painaessa, mutta nousevat heti taas näkyviin sen jälkeen. Suoni -tykyttää kiihkeästi; se lyö satakin kertaa minuutissa. Näin kuluu -ensimmäinen viikko kuumeen ollessa neljänkymmenen asteen vaiheilla. - -Toisen viikon kuluessa ei ole pään eikä jäsenten pakotusta, mutta -pyörrytys on käynyt ankarammaksi ja korvat suhisevat ja humisevat -niin kauheasti, että melkein kadottaa kuulon. Kasvojen ilme muuttuu -typeräksi. Suu alkaa olla auki, silmät käyvät sameiksi ja tylsiksi. -Tajunta himmenee. Potilasta vaivaa unettaminen, ja hän vaipuu usein -lyijynraskaaseen horrostilaan, joka ei ole unta. Sillä välin kaikuu -huoneessa hänen äänekäs, kiihoittunut hourimisensa. Hänen tahdoton -avuttomuutensa aikaansaa jo epäsiisteyttä ja inhoittavuutta. Hänen -hammaslihaansa, hampaitaan ja kieltään peittää tumma limainen -aine, joka myrkyttää hengityksen. Vatsa on turvonnut, ja hän makaa -liikkumattomana selällään, polvet harallaan. Koko elimistön toiminta -tapahtuu nopeasti, kiihtyneesti ja pintapuolisesti, hengitys samoin -kuin suonentykytys, jossa nyt saattaa laskea satakaksikymmentä lyöntiä -minuutissa. Silmäluomet ovat puoliummessa, eivätkä posket enää hohda -kuumeesta punaisina kuten alussa, vaan niille on levinnyt sinertävä -vivahdus. Herneenkokoiset punaiset täplät vatsalla ja rinnalla ovat -lisääntyneet. Ruumiinlämpö on neljäkymmentäyksi astetta.... - -Kolmannella viikolla kohoaa heikkous huippuunsa. Ääneen houriminen -on lakannut, eikä kukaan saata sanoa, onko potilaan sielu vaipunut -tyhjyyteen vai uinuuko se ruumiillisesta tilasta tietämättömänä -jossakin kaukaisissa, syvissä, hiljaisissa maailmoissa, josta ei saavu -ääntä eikä elonmerkkiä. Ruumis on aivan tunnoton. — Tämä on käänteen -aika.... - -Toisiin nähden taudin määrittely on vaikeampaa. Sellaisessa tapauksessa -esimerkiksi, että alkuoireet: alakuloisuus, raukeus, ruokahaluttomuus, -levoton uni, päänkivistys ovat olleet olemassa jo silloin, kun -potilas, omaistensa toivo, vielä kulki jalkeilla, terveen ihmisen -kirjoissa. Ja ettei hänessä niiden lisääntyessä vieläkään havaittu -mitään merkillisempää. — Mutta taitava, kokenut lääkäri, sanokaamme -vaikka tohtori Langhals, jolla on pienet mustakarvaiset kädet, pääsee -kuitenkin pian selville taudin laadusta, ja kohtalokkaiden punaisten -täplien ilmestyminen rinnalle ja vatsalle on varma merkki, joka poistaa -viimeisenkin epäilyn. Ja hän toimittaa silloin potilaan suureen, -ilmavaan huoneeseen, jonka lämpö ei saa nousta yli seitsemäntoista -asteen. Hän vaatii äärimmäistä puhtautta ja vuoteen alituista -kunnossapitoa säästääkseen sairasta niin kauan kuin suinkin — toisissa -tapauksissa sitä ei voida kauan välttää — »makuuhaavoista». Hän on -käskevä pitämään suuontelon puhtaana liinavaatelappujen avulla ja -määräävä lääkkeiksi jodista ja jodikaliumista valmistelun sekoituksen, -kiniiniä ja aspiriinia, ja hän on ennen kaikkea pitävä ankaraa huolta -ruokajärjestyksestä, koska vatsa ja suolisto on joutunut suuresti -epäkuntoon — sallien vain helpostisulavia, mutta vahvistavia ruokia. -Hän on koettava poistaa heikontavaa kuumetta kylpyjen avulla, -täysikylpyjen, joihin sairas kannetaan joka kolmas tunti sekä päivällä -että yöllä ja jotka jäähdytetään hitaasti jalkopuolesta alkaen. Ja -kylvyn päälle hän on määräävä jotakin vahvistavaa ja kiihoittavaa -ainetta, konjakkia tai samppanjaa... - -Mutta kaikkia noita aineita käyttää hän vain umpimähkään, siinä -toivossa, että niistä saattaisi olla vähän apua, vakuutettuna, -että niiden käyttäminen yhtä hyvin voi olla aivan turhaa ja -tarkoituksetonta. Sillä yhtä seikkaa hän ei tiedä, yksi kysymys -on vielä ratkaisematta, siihen nähden hän hapuilee pimeydessä, -täydellisessä tietämättömyydessä kolmanteen viikkoon asti, jolloin -tapahtuu käänne ja ratkaisu. Hän ei tiedä, merkitseekö tauti, jota hän -nimittää lavantaudiksi, satunnaista onnettomuutta, tarttumaa, jonka -kukaties olisi voinut välttää ja jota voi vastustaa tieteen keksimillä -apuneuvoilla — vai onko se elämän hajoamistapahtuma, itse kuoleman -ilmenemis-asu, joka olisi voinut esiintyä jossakin toisessakin muodossa -ja jolle eivät mahda mitään mitkään maalliset yrtit. - -Lavantaudin laita on vielä tällainen: vaeltaessaan etäisissä -kuumehoureissaan kuulee sairas elämän selvän ja kutsuvan äänen. -Kirkkaana ja raikkaana tapaa tuo ääni hänen sielunsa sen vaeltaessa -outoja, kuumia polkujaan, jotka johtavat siimekseen, vilppauteen -ja rauhaan. Ja ihminen kuuntelee tuota kirkasta, raikasta, hiukan -juhlallista palaamiskehoitusta, joka tunkee hänen luokseen seudulta, -joka on jäänyt niin kauas hänen taakseen ja jonka hän jo oli -unohtanut. Jos se hänessä silloin saa vallan, herää hänessä, aivan -kuin laiminlyödyn velvollisuuden tunne, uusi elämäntarmo, ilo ja -rohkeus, rakkaus ja yhteenkuuluvaisuus tuohon pilkalliseen, kirjavaan -ja karkeaan hyörinään, jonka hän on jättänyt taakseen — niin, vaikka -hän olisi harhaillut kuinka kaukana vierailla paahteisilla poluillaan, -on hän palaava takaisin elämään. Mutta jos häntä vavahduttaa pelko ja -vastenmielisyys kuullessaan elämän äänen, jos tuo iloisa, kutsuva ääni -saa hänet pudistamaan päätään, työntämään käden torjuvasti vastaan ja -pakenemaan edelleen polkua pitkin, joka tarjoaa paon mahdollisuuden... -niin silloin hän tietenkin kuolee. — - - - - -NELJÄS LUKU. - - -»Se ei ole oikein, se ei ole oikein, Gerda!» sanoi vanha neiti -Weichbrodt ainakin kymmenennen kerran huolissaan ja nuhtelevasti. -Hän istui tänä iltana entisen oppilaansa arkihuoneen sohvassa, -piirissä, joka oli muodostunut pyöreän keskipöydän ympärille ja -johon kuultu Gerda Buddenbrook, rouva Permaneder, hänen tyttärensä -Erika, Klothilde-parka ja Breitestrassen Buddenbrookin naiset. Hänen -myssynsä vihreät nauhat riippuivat hennoilla lapsimaisilla olkapäillä, -joista hänen täytyi nostaa toinen korkealle voidakseen liikutella -käsivarttaan pöydän laidalla; niin pikkuruikkuiseksi hän oli käynyt -seitsemänkymmenenviiden vuoden iässään. - -»Se ei ole oikein, se ei ole kauniisti tehty, Gerda, suo minun sanoa -se!» toisti hän vielä hartaalla, vapisevalla äänellä. »Minä olen jo -puoliksi haudassa, elonpäiväni ovat luetut, ja nyt sinä tahdot jättää -minut... Jättää meidät kaikki tänne, erota meistä ainiaaksi... mennä -menojasi... En sanoisi mitään, jos olisi kysymys vain vierailusta, -matkasta Amsterdamiin... mutta ainiaaksi!» Ja hän ravisti vanhaa -linnunpäätään katsellen eteensä ruskeine, viisaine, murheellisine -silmineen. »On kyllä totta, että olet kadottanut paljon...» - -»Hän on kadottanut kaiken», sanoi rouva Permaneder. »Meidän ei tule -olla itsekkäitä, Therese. Gerda tahtoo mennä ja hän menee, ei sille voi -mitään. Hän tuli tänne Thomaksen kanssa kaksikymmentäyksi vuotta sitten -ja me olemme kaikki rakastaneet häntä, vaikka hän on aina inhonnut -meitä... niin se on, Gerda, älä ollenkaan vastusta! Mutta Thomasta ei -ole olemassa enää. Mitä me merkitsemme hänelle? Emme mitään. Se koskee -meihin kipeästi, mutta lähde Jumalan nimeen, ja kiitos, ettet lähtenyt -jo aikaisemmin, kun Thomas kuoli...» - -Oli syöty illallista, oli syksy. Pikku Johann (Justus, Johann, Kaspar) -oli maannut jo lähes kuusi kuukautta pastori Pringsheimin siunausten -saattamana metsikön laidassa sukukivellä varustetun hiekkakiviristin -alla. Talon edessä valeli sade kujan puoliksi lehtensä pudottaneita -puita, ja toisinaan lennätti tuulenpuuska vesisuihkun ikkunoita vasten. -Kaikki kahdeksan naista olivat puetut mustiin. - -Tämä oli pieni sukukokous, hyvästijättö, Gerda Buddenbrookin -toimeenpanema jäähyväistilaisuus, sillä hän aikoi siirtyä kaupungista -ja palata Amsterdamiin soittamaan, kuten ennen, viulua isänsä kanssa. -Häntä eivät pidättäneet enää mitkään velvollisuudet. Rouva Permaneder -ei ollut enää vastustanut tuota hänen päätöstään. Hän alistui -siihen, mutta sisimmässään oli hän hyvin onneton. Jos senaattorin -leski olisi jäänyt kaupunkiin, jos hän olisi säilyttänyt paikkansa -ja arvonsa seuraelämässä ja antanut rahojensa jäädä paikkakunnalle, -olisi Buddenbrook-nimelle jäänyt sentään jonkun verran kaikua... -Mutta olipa sen asian laita miten hyvänsä, Antonie-rouva oli kantava -sittenkin korkealla päänsä niin kauan kuin hän liikkui maan pinnalla -ja niin kauan kuin ihmiset katsoivat häntä. Hänen isoisänsä oli ajanut -nelivaljakolla läpi koko Saksanmaan... - -Huolimatta vaihtelevasta elämästään ja vatsansa heikkoudesta ei häntä -olisi voinut uskoa viisikymmenvuotiaaksi. Hänen ihonsa oli hiukan -haiveninen ja himmeä ja hänen ylähuulessaan — Tony Buddenbrookin -kauniissa ylähuulessa — kasvoi noita haivenia runsaammin; mutta -surumyssyn alta näkyvässä, sileästi jakaukselle kammatussa tukassa ei -huomannut yhtään ainoata harmaata säiettä. - -Hänen serkkunsa, Klothilde-parka, suhtautui Gerdan lähtöön -kuten kaikkiin maallisiin asioihin on suhtauduttava: tyynellä -välinpitämättömyydellä. Hän oli syönyt illallispöydässä äänettömästi -valtavia annosmääriä ja istui nyt paikallaan tuhkanharmaana ja laihana -kuten aina, lausuillen hitaita, ystävällisiä sanoja. - -Erika Weinschenk, joka oli kolmenkymmenenyhden vuoden iässä, ei -myöskään ottanut kovin pahakseen tätinsä lähtöä. Hän oli kärsinyt -elämässä ja alistunut aikaisin kohtaloonsa. Hänen väsyneissä, -vedensinisissä silmissään — herra Grünlichin silmissä — kuvastui -tyytymys särkyneeseen elämään, ja hänen rauhallinen, joskus hieman -alakuloinen äänensä ilmaisi samaa. - -Mitä Buddenbrookin naisiin, Gotthold-sedän kolmeen tyttäreen, -tulee, oli heidän ilmeensä hapan ja arvosteleva kuten tavallisesti, -Friederike ja Henriette, kaksi vanhinta, olivat käyneet vuosien -kuluessa yhä laihemmiksi ja tikkumaisemmaksi, mutta Pfiffi, nuorin, -kolmenkymmenenviiden ikäinen, oli sitäkin pienempi ja lylleröisempi... - -Myös vanha konsulitar Kröger, Justus-sedän leski, oli kutsuttu seuraan, -mutta hän oli ilmoittanut olevansa estetty ja ehkä hänellä ei ollut -kelpaavaa pukuakaan; varsinaista syytä oli vaikea tietää. - -Puhuttiin Gerdan matkasta, junasta, jolla hän oli aikonut matkustaa, -ja huvilan ja huonekalujen myynnistä, jonka herra Gosch oli ottanut -toimekseen. Sillä Gerda ei aikonut ottaa mukaansa mitään, vaan meni -kuten oli tullutkin. - -Sitten johtui rouva Permaneder puhumaan elämän menosta, käsitteli sitä -kaikkein vakavimmalta kannalta ja loi katsauksia menneisyyteen sekä -tulevaisuuteen, vaikka tulevaisuudesta ei ollut juuri mitään sanottavaa. - -»Kun minä kuolen, voi Erika minun puolestani myös mennä minne tahtoo», -hän sanoi, »mutta minä en jaksa olla missään muualla, ja niin kauan -kitin minä elän, olemme me pysyvät koossa, me harvat jälellejääneet... -Kerran viikossa tulette te minun luokseni päivälliselle... Ja -silloin luemme sukupapereita —» Hän kosketti salkkua, joka oli hänen -edessään. »Kiitos, Gerda, otan sen haltuuni mielihyvällä. — Se on siis -päätetty... Kuule, Thilda?... Mitenhän olisi, jos sinäkin kutsuisit -meidät luoksesi kerran; eihän sinun asemasi enää ole huonompi kuin -meidänkään. - -Niin se käy. Toinen näkee vaivaa ja pyrkii ja taistelee.... ja sinä -olet vain istunut paikallasi ja odottanut kärsivällisesti. Mutta kyllä -sinä sitten oletkin aika köntys, älä pahastu...» - -»Voi sinua, Tony, mitä sanot!» virkkoi Klothilde hymyillen. - -»Olen pahoillani, etten saa sanoa hyvästejä Christianille», sanoi -Gerda, ja niin jouduttiin puhumaan Christianista. Ei ollut juuri -toivoa, että hän koskaan pääsisi pois laitoksesta, jossa hän nykyisin -oleskeli, vaikka hänen laitansa tuskin oli niin huono, ettei hän olisi -voinut liikkua vapaalla jalallakin. Mutta hänen puolisonsa oli ylen -tyytyväinen asiain nykyiseen tilaan, — rouva Permaneder väitti hänen -olevan liitossa lääkärin kanssa — ja oli siis luultavaa, että Christian -saisi päättää päivänsä laitoksessa. - -Sitten syntyi vaitiolo. Vitkaan ja epäröiden kääntyi keskustelu -viimeisiin tapahtumiin, ja kun pikku Johannin nimi mainittiin, syntyi -huoneessa jälleen hiljaisuus ja sateen ropina kuului selvemmin. - -Hannon viimeinen sairaus painoi heitä kuin jokin raskas salaisuus, sen -kulku oli varmaan ollut tavallista kauheampi. Huoneessa-olijat eivät -katsoneet toisiinsa puhuessaan siitä hiljaa, puolittaisin sanoin ja -vihjauksin. Sitten joku mainitsi viimeisen tapauksen... miten pieni -huonostipuettu kreivi oli tunkeutunut melkein väkisin sairaan vuoteen -ääreen... Hanno oli hymyillyt kuullessaan hänen äänensä, vaikka hän -ei enää tuntenut ketään muita, ja Kai oli suudellut hänen käsiään -herkeämättä. - -»Suuteliko hän hänen käsiään?» kysyivät Buddenbrookin naiset... - -»Monta kertaa.» - -Tuota jäi nyt jokainen miettimään. - -Yhtäkkiä purskahti rouva Permaneder itkuun. - -»Minä rakastin häntä niin», hän nyyhkytti... »Ette aavista, miten minä -häntä rakastin... enemmän kuin kukaan teistä... niin, suo anteeksi, -Gerda, sinähän olet hänen äitinsä... Oi, hän oli enkeli...» - -»Hän on nyt enkeli», paransi Sesemi. - -»Hanno, pikku Hanno», jatkoi rouva Permaneder kyynelten virratessa -hänen haivenisia, himmenneitä poskiaan pitkin... »Missä ovat nyt Tom, -isä, isoisä ja kaikki muut? Emme näe heitä enää. Oi, se on niin kovaa -ja surullista!» - -»Meille on annettu jälleennäkeminen», sanoi Friederike Buddenbrook -ristien helmassaan lepäävät kätensä lujasti yhteen, luoden katseensa -alas ja työntäen nenänsä ilmaan. - -»On kirjoitettu niin... Mutta on hetkiä, Friederike, jolloin siinä ei -ole lohdutusta, Jumala armahtakoon, jolloin epäilee hänen oikeuttaan ja -hyvyyttään... ja kaikkea. Elämä rikkoo, näettekös, meissä niin paljon, -se tekee niin monen kauniin haaveen mitättömäksi... Jälleennäkeminen... -Kunpa olisi niin...» - -Mutta silloin kohosi Sesemi Weichbrodt paikaltaan niin korkeaksi -kuin saattoi. Hän nousi varpailleen, kurkotti kaulansa, napautti -pöydänlaitaa ja myssy tutisi hänen päässään. - -»Niin on!» sanoi hän kaikesta voimastaan katsoen vaativasti jokaiseen. - -Ja hän seisoi siinä voittajana jalon taistelun jälkeen, jota oli -kestänyt koko hänen elämänsä ajan hänen opettajajärkensä esiintuomia -epäilyjä vastaan, seisoi kyttyräselkäisenä, kääpiömäisenä, -vakaumuksesta vapisten kuin pieni, rankaiseva, haltioitunut profeetta. - -LOPPU. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK BUDDENBROOKIT II *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/69598-0.zip b/old/69598-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index e49089b..0000000 --- a/old/69598-0.zip +++ /dev/null |