diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/69567-0.txt | 5108 | ||||
| -rw-r--r-- | old/69567-0.zip | bin | 113756 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5108 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..70975e2 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #69567 (https://www.gutenberg.org/ebooks/69567) diff --git a/old/69567-0.txt b/old/69567-0.txt deleted file mode 100644 index d4d0e3a..0000000 --- a/old/69567-0.txt +++ /dev/null @@ -1,5108 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook of Maan tasalta, by Frans Emil -Sillanpää - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you -will have to check the laws of the country where you are located before -using this eBook. - -Title: Maan tasalta - Vaatimattomia tarinoita - -Author: Frans Emil Sillanpää - -Release Date: December 21, 2022 [eBook #69567] - -Language: Finnish - -Produced by: Tapio Riikonen - -*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAAN TASALTA *** - - - - - -MAAN TASALTA - -Vaatimattomia tarinoita - - -Kirj. - -F. E. SILLANPÄÄ - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1924. - - - - -SISÄLLYS: - -Vasikka ja lammas -Juhannusvieraat -Kanttorin lehmänhaku -Ohjelmaa -Erään talollisen jouluaatto -Vapauden tiellä -Paluu -Aatteen mies -Vaiheessa -Vanha valtias -Erään isän kuolema -Muuan mies -Myllynkivet -Talvinen turtumus -Mosaiikkia - - - - -VASIKKA JA LAMMAS - - -Pitkin kesää oli silmämme silloin tällöin pysähtynyt herttaiseen -näkyyn: päivänpuoleinen karu mäenlape, jonka kupeella hääri suloisessa -sovussa ruskea vasikka, valkoinen lammas ja kolme lasta. Yksi lapsista -oli meidän esikoisemme, kaksi oli mökinlesken, kuten vasikka ja -lammaskin. Nuo viisi elävää olentoa olivat kesän kuluessa tulleet -erottamattomiksi. Poudalla pyrki uni ja ruoka unohtumaan ryhmän -kaksijalkaisilta kokonaan; tästä johtuvat kyyneleet eivät olleet -varsin harvinaisia. Nelijalkaiset sen sijaan hyötyivät kumppanuudesta -melkoisesti. Ne saivat rauhassa maata ja märehtiä päivälläkin; -märepala, joka vasikan kurkkua pitkin määräaikaisesti liukui suuhun, -se oli ikuinen ihme. Päiväin kuluessa saivat ne lukemattomia leivän -palasia alkaen kovasta reikäleivästä hienoihin kaakkuihin asti, joiden -irtiottamisessa havaitsimme perillisessämme huomattavia viehättämis- ja -taivuttamiskyvyn merkkejä. - -Me, kuten sanottu, nautimme tuosta näystä. Se oli lapselle -terveellistä ja vaaratonta. Sen lisäksi kiintymys kotieläimiin, noihin -meidän vähempiosaisiin tovereihimme, ei suinkaan voinut vaikuttaa -epäedullisesti hänen orastavaan luonteeseensa, jonka tietysti toivoimme -kehittyvän itseämme jalommaksi. Joskus muistelimme oman lapsuutemme, -omien kotimäkiemme huolettomia päiviä, silloisten vasikkain, kanojen ja -lammasten parissa. - -Niinpä kerrankin palasimme erittäin tunnelmalliselta iltakävelyltä -mäkiveräjän ohi, pysähdyimme jälleen hetkeksi, hymähdimme ja jatkoimme -taas. - -— Ne ovat kelpolailla lihoneet, tuo vasikka ja lammas. - -— Vähemmälläkin vehnäsellä. - -— Vileenska on vähän tarjoillut niitä meille — kaksisataa viisikolmatta -koko pari. - -— Vai niin. Mitäs me niillä tekisimme? — Kumppanini hymähti eikä -vastannut. Olimme tästä asiasta joskus keskustelleet loppumattomiin. -Minä en kärsinyt teurastamista, mutta kaipasin kumminkin joskus lihaa -syödäkseni. Selitin, että liha on vain jotain massaa, joka hyvin -valmistettuna ei enää tuo mieleeni sykkivää sydäntä, jonka puukko on -vaimentanut. Aina tein kiusaantuneen ilmeen, kun hän ihaili sikaansa -ja sen lihomista. Hänkin kiusaantui ja sanoi: — Älä pakoita minua -ajattelemaan. - -— Jokainen ajatus on aina ajateltava loppuun, sanoin minä ylevästi. - -— Olisi mahdoton elää jos ajattelisi, sanoi hän ja taputteli sikaa -sydämellisesti. - -Näin kävi usein ja niin kävi nytkin tämän iltakävelyn jälkeen. - - * * * * * - -Toverini ja ystäväni tohtori oli perjantai-iltana puhelimella -ilmoittanut saapuvansa luokseni sunnuntaiksi filosofeeraamaan. Tulin -tästä tiedosta sangen iloiseksi: meillä oli takanamme yhteinen -sisältörikas nuoruus, eikä vanhojen siteiden lujittamiseen nyt enää -tarjoutunut tilaisuutta liian usein. Mieleni läikähti onnellisesti -ja puhelimesta palatessani ilmaisin sanoman kumppanilleni hyvin -tartuttavalla äänellä. Mutta vaikutus olikin masentava. Vanha ikuinen -juttu: ei ole mitä tarjota paremmalle vieraalle. Niin ja toinen: ihan -sattumalta ei ole juuri sanottavia rahojakaan, millä mitään hankkisi, -jos jostain jotakin saisikin. - -Minä en tietenkään tämmöisiä näkökohtia tunnustanut. — Kyllä se nyt -ainakin tulee sunnuntaina, sanoin lyhyesti. - -Kuten sadasti ennen, päättyi tilanne hiukan epäsointuiseen -äänettömyyteen. Kumppanini katosi jonnekin ja minä asetin hyvin salaa -itselleni kysymyksen, onko perhe-elämä ruokineen ja ruokavieraineen -sittenkään sovelias vapaalle, luovalle ihmiselle... - -Myöhemmin illalla tavattaessa kysyin kuin ärsyttäen: — No aiotko saada -sille tohtorille mitään toimeksi? - -Hiukan tuskastuneesti hän vastasi: — Nieminen tappaa huomenna -Vileenskan vasikan ja lampaan. Ensi viikolla minä lupasin toimittaa -hinnan. - -Sitten hän otti keittokirjan ja alkoi suunnitella päivällistä: kuinka -käytettäisiin sydän, munuaiset ja maksa — saavi on kanssa ravistunut, -pitää vielä tänä iltana panna se paisumaan, että saa lihat suolata... -Vileenska lupasi itse tulla avuksi teurastukseen. Saa sitten nähdä, -saako se tällä kertaa veren tallelle, vai meneekö taas maahan. - -Minulla oli tekeillä työ, jonka pohja-aatteena oli ylevä sopusointu -ja valoisa usko sen mahdollisuuteen. Muuan toimelias estetikko oli -julkisuudessa puolittain häväissyt minua sen vuoksi, että teoksissani -ei ollut mitään rakentavaa pohjaa. Nyt minä yritin semmoista, mutta -tänäkin iltana teki mielikuvitukseni tepposia. Minä näin vaan vasikan -ja lampaan sydämet; näin ne niin tarkoin, että saatoin täältä -karjapihaan seurata, kuinka eteiset ja kammiot sykähtelivät painaen -lämmintä verta aivoihin, jotka uneliaitten aistinten välityksellä -kehittelivät himmeitä vaistomuksia yhä himmenevästä illasta. Näin vielä -kolme muuta sydäntä, kaksi tuolla ja kolmannen täällä, nekin painellen -hehkeätä nuorta verta ruumiin jäseniin; aivoihin, jotka kuvastelivat -kuluneen päivän hykerryttäviä yhteisiä pikku elämyksiä. Tämmöinen -mitättömyys saattoi vietellä mielikuvitukseni harhateille valmiiksi -viitoittamiltani laduilta. - -Näin vielä hiotun teräksen, joka tämän yön valjettua oli tunkeutuva -kahteen sydämeen. Mielikuvitukseni, kun kerran oli karkuteille päässyt, -kuvitteli saman terän tunkeutuvan myöskin noihin kolmeen muuhun -sydämeen. Estetikolla on tuskin oleva iloa minusta. - - * * * * * - -Aamulla siihen aikaan, jolloin lapset juuri vetävät sukkia ja kenkiä -jalkaansa, veti jokin pakko minua ulos. Tavoitin oman lapseni portaissa -ja lähdin heti johdattamaan häntä poispäin talosta. Takapihalla -näin nyljetyn vasikan ruhon riippuvan kinnerissä ja Vileenska tuli -juuri keittiöön päin sisälmyskoppa käsivarrella. Lapsi ei huomannut -kumpaakaan. Se tepasteli sievillä jaloillaan minun kädestäni pitäen -suoraan Vileenskan mökille päin. Oli kuulakka syyskesän aamu, maailma -näytti muuttuneelta. Huomenna oli ystäväni ja toverini tuleva tänne. -Minusta hän tällä hetkellä tuntui sittenkin omituisen vieraalta. -Eikähän siinä mitään kummaa ollut, olimmehan jo kymmenisen vuotta -liikkuneet niin erilaisilla harrastusaloilla. Perheolommekin olivat -muodostuneet niin tuiki erilaisiksi... - -Kun lapsen kanssa saavuimme mökille, kohtasimme pihassa kaksi laimeata -silmäparia, jotka näyttivät siltä kuin olisi ne herätetty unesta liian -aikaisin. Jostain syystä pisti silmääni, että navettapihan veräjä oli -jätetty auki. - -Toverukset yrittelivät jollain lailla liikehtiä, mutta mitään eloa -ei tullut yhdessäoloon. Enemmän kuin he nautin minä hiljaisista -havainnoistani. Tällainen kuulas aamu kykenee aina hetkeksi saattamaan -minut hyvään tasapainoon. - -Laimeasta keskustelusta kävi pian ilmi, että lapset olivat kahden -kotosalla. - -— Äiti on teillä, kun siellä tapetaan Kili ja Pekuna, kun teille tulee -huomenna tohtori ja ensi viikolla ne maksetaan. - -Minun lapseni silmäsi vaistomaisesti mäkiveräjälle, jossa näkyi vain -kumoon kaatunut juomaruuhi ja joitakin leikkilaitelmia. Sitten se -rupesi tahtomaan takaisin kotiin, näin aikaisin aamupäivällä. - -Eipä ollut enää mikään ennallaan. Nämä pienet ja hyvin lapselliset -enteet uhkasivat viedä päiväni pilalle. Lapsen maailmassa oli -ilmeisesti tapahtunut suuri järkytys, vaikkei se siitä mitään -puhellut, vaan poimiskeli alistuneen näköisenä tien viereltä syyskesän -tuoksuttomia kukkia. Minä rinnastelin mielessäni kahta seikkaa: -tuttavani tuloa ja tuon lapsen mielialaa. Toimeton mietiskelijä-elämä, -jota tuo tervehenkinen estetikkokin varmaan vainusi minun viettävän, -paljasti taas huonot seurauksensa: jälkimmäinen seikka oli näet -mielestäni ulottuvaisuuksiltaan verrattomasti suurempi kuin edellinen. - - * * * * * - -Kahden eläimen teurastaminen lisää melkoisesti taloustoimia ja -aiheuttaa siten myös lievää hermostumista. Minä kartan semmoista ja -niin nytkin vetäydyin yksinäisyyteen omaan huoneeseeni. Sieltä näin -kuinka lapseni miettiväisenä kädet selän takana katseli, miten Nieminen -osavasti palasteli lihoja. Jossakin lehvässä näkyi jo hiukan keltaista -väriä. Se avasi mieleeni alakuloisia perspektiivejä kuluneen kesän -valoihin ja leikkeihin. - -Touhukkaina kuluivat päivän tunnit iltaa kohden, kun teurastuksen -tuloksia järjesteltiin. (Sen vuoksi juuri on viisasta ostaa lihatavara -elävänä, että siitä saa niin monipuolista.) - -Kun kaikki oli parhaiksi kunnossa, soitti tohtori, ettei hän sentään -voikaan tulla. Omin väin saimme syödä nuo kesäisten kuvaelmien -puhumattomat statistit. Lapsikin maisteli mielellään kieltä ja -munuaista. - - - - -JUHANNUSVIERAAT - - -Koivistoja on semmoinen tavallinen asumus, jossa on Villeä ja Miinaa -varten pirtti ja yhtä lehmää varten navetta ja sen yhteydessä tyylikäs -ryhmä muuta semmoista asiaankuuluvaa kopposta. Köyhälistöä ollaan, -mutta ei olla kurjalistoa; ei muuten tule niin tarkemmin ajateltua -mitä ollaan. Eletään kahdestaan vuodesta vuoteen ryppyisinä ja -ruskeapintaisina. Villellä on taipumusta hymyilyyn, Miinalla johonkin -päinvastaiseen. Miina on ikä-ihmisenä tullut tähän leskelle, lapsia ei -ole tästä naimisesta tullut, ei ole oikein sopinutkaan. Ensimmäisestä -naimisestansa Loviisa vainaan kanssa Villellä oli yksi puolihöpsö -tytär, joka vietti suurimman osan ikäänsä Pirjolan navetassa, kunnes -tuli kovin kipeäksi ja nuhisi sitten Kivistojan pirtin muurin takana -Miinan kynittävänä puolen vuotta ennenkuin kuoli. Josta naapurin -ämmillä sitten oli niin paljon suun vaivaa — kun siltä muka jäi niin -maailmattomasti vaatteita ja rahaakin. - -On eleskelty suvesta suveen ja lehmää pidetty, ja sitä voin murenoa -aherrettu tarverahoiksi. Kapinat ja muut melskeet ovat menneet -korkealta Villen, Miinan ja lehmän päitten yli. Kun pysyy semmoisista -erillänsä niin paraan pitää, oli he sitten punasia elikkä muita -valkosia. Miinassa olisi kyllä elävinen eine temokraatin henkeä, mutta -on Ville sentään näinä arkoina aikoina saanut sen silmän vilkutuksella -hillityksi, ettei ole joutunut herrojen mustiin kirjoihin eikä -esikuntiin. Pitkiä ajantaipaleita kuluu siten ihan tasaisesti. Mutta -kun epätasaisuutta kerran tulee, niin sitten sitä tuleekin kerrakseen. -Silloin on harmia harmin päällä niin osaavasti, että ihan kutkuttaa -ja tavan takaa hymähdyttää. Ei ollenkaan enää kannata tulistua, niin -somasti kaikki silloin kääntyy poikkipuolin. - -Se alkaa jo aamulla noustessa, niinkuin se alkoi sinä juhannusaattona, -jona Tampereen masuunin kallispalkkainen työmies Jalmar Heino -hattupäine rouvineen, polvipöksyisine poikineen, kangaskenkäisine -lapsentyttöineen kaikkineen sai päähänsä lähteä juhannukseksi maille -ja nimenomaan Kivistojan asumukseen, jonka ensimmäisen emännän -veljenpoika hän tiesi olevansa. Tämmöinen päähänpisto oli tietysti -tavattoman lapsellinen ja älytön ja johtui siitä väärästä käsityksestä, -joka kaupungin herrasväellä on maaseudusta: että siellä on aina -emäntien aitoissa ja komeroissa hyvää rievää, voita, viiliä ja muita -»maalaisruokia» ja että papan knalli ja mamman hattu melkein huimaavat -yksinkertaisia maalaisia. Niin on arvattavasti joskus ollutkin; -siihen aikaan kun maalainen hankki saada selkäänsä, jos vei leipää -Tampereen torille. Mutta kun leipäkysymyksessä osat enemmän kuin -täydellisesti vaihtuivat, niin säilyttivät kaupunkilaiset herttaisesti -käsityksensä knallin ja olkihatun vaikutuksesta. Niinpä Jalmar Heino -tänä juhannusaattona melkein tunsi hentoa tunnonvaivaa, kun oli niin -unohtanut yksinkertaiset maalaissukulaisensa. Hänen mielialassaan oli -todellista juhannusvirettä, kun hän puolelta päivältä töistä päästyään -alkoi sen monipuolisen laittelun, joka oli päättyvä leppoisaan iltaan -Kivistojan pihamaalla juhannuskoivujen leyhkän sulautuessa saunan -lemuun. Kyllä Heino vielä hyvin muisti maalaissulot. - -Mutta — mutta. Ihmiskohtalot ristivät omituisesti toisiaan. Jos -Jalmar Heinolla olisi ollut taipumusta enteiden ymmärtämiseen — -jotka enteet kylläkin saivat varsin kouraan- ja korvaantuntuvan -muodon lasten ja vaimon, Fiinan, puhelahjan välityksellä — niin -olisi hänen pitänyt aavistaa jotakin siitä, että Kivistojan lehmän -Jertan kolme viikkoa sitten tapahtunut astutus oli juuri tänä päivänä -näyttäytynyt epäonnistuneeksi ja niin ollen iloinen tapaus Kivistojan -maito- ja koko muussakin taloudessa siirtynyt niin myöhäiseen kuin -Maarianpäiväviikolle. Ynnä monet muut tähän takertuneet seikat, jotka -juuri täksi juhannukseksi muodostivat Kivistojan pariskunnan elämän -tielle vaikean kolukohdan. - -Tämä elämän epätasaisuus kohtasi Kivistojan Miinaa kovin sopimattomaan -aikaan. Oli näet asia niin, että Miinan ja Villen piti juuri huomisena -juhannuspäivänä suorittaa kertavuotinen ripilläkäyntinsä ja se -matka ei ollut Miinalle mikään tavanmukainen velvollisuus, kuten se -on monen monelle mökinakalle. Erinäiset perisynnit, kuten kiukku, -häijyys, kateus, jotka hänessä olivat hyvin kehittyneet ja monella -muotoa toisiinsa sekaantuneet, ilmenivät joka suvi sakramentin -lähestyessä Miinan sisäiselle ihmiselle kaikessa hirvittävyydessään. -Ja hänen kiivas mielenlaatunsa ei sallinut hänen siinä tilassa käydä -alttarin ääreen, vaan ponnisteli hän jo viikon päivät edeltä päin -saavuttaaksensa leppeän sisäisen sopusoinnun. Hän kahvitti naapuriämmiä -ja esitti puolisoonsa Villeen kohdistuvat jokapäiväiset moitteet -äitelän autuaallisella äänellä, mikä siinä määrin tympäisi Villeä, että -hänen kasvonsa noina Miinan kilvoituksen päivinä ehtivät vajota melkein -samanlaiseen happamuuteen kuin Miinan tavallisesti. - -Juhannusaaton edellisenä iltana oli Miinan sisällinen ihminen jo -saavuttanut kaipaamansa tilan ja ehtoolla sänkyyn oikaistessaan -häntä vaivasi semmoinen harhatunne, että juhla onkin jo huomenna. -Se todella vaivasi kun muisti että huominen arki monine vihollisen -koettelemuksineen oli vielä läpäistävä. Hän oli nukkuvinaan, mutta -viimein täytyi ähkäistä, jolloin Ville — hänen hengellisen vaelluksensa -pahin koetuskivi — omasta sängystään suun massutuksella ilmaisi myös -olevansa valveilla. - -Ei tämä nyt sujunut. Huominen oli oleva huono päivä. — Mitä se äijäkin -siellä vielä ähisee. - -Yö kului ja aamu toi aurinkoisen juhannusaaton, sen turmiollisen -päivän, joka Miinan vielä oli läpäistävä ennen rippimatkaa. -Sielunvihollista mainitaan usein sarvipääksi ja niin se ainakin -tässä tapauksessa oli. Sillä se seikka, joka Jertasta jo edellä tuli -mainituksi, ei ole niinkään yksinkertainen. Se tuottaa jo sinänsä -melkoisen harmin ja sitä voi pahimmassa tapauksessa jatkua koko päivän. -Ja jos lehmä vielä päivällisestä retkestä huolimatta on siinä tilassa, -että se potkaisee kiulun ja Miinan nurin, niin on täysi syy olettaa, -ettei asia tälläkään kertaa vielä ole tullut autetuksi, vaan siirtyy -iloinen navettatapaus Maarian päivästä Tipurtiuksen päivään. - -Kuuma juhannusjuna ähkii asemalle ja puhkii siinä hetkisen, että nuo -omituiset ihmislapset saavat toteuttaa ällinsä, jotka vaativat toisia -saapumaan ja toisia lähtemään. Kun ihmiset ovat mielestään tarpeeksi -käyneet ulos ja sisään, lähtee juna taas ähkimään toisia paikkakuntia -ja toisia juhannusvalmistuksia kohden. - -Mutta tästä lähtee laiva, hikinen täyteen pakattu laiva, jossa on -kymmeniä eriarvoisia herrasväkiä — kaikkihan ne herrasväkiä on, mitä -kaupungista tulee. Siellä on myös Heinon herrasväki lapsineen ja -lapsentyttöineen kannatellen yllänsä hiukan raskaita varallisuutensa -merkkejä: tummia vaatteita, uusia kenkiä, knallia ja kauluksia ja -taistellen maitoa parkuvien lastensa kanssa. - -— No ei Tauno itke nyt — tätin tykönä Tauno saa — Tauno on tuhma. - -Viimeisellä laiturinvälillä on Heino päässyt puheisiin muutaman -isäntämiehen kanssa, jolta kuulee, että Kivistojalla voidaan hyvin. — -Ei ne sentään kapinaan sekaantuneet. - -— Ei ole vielä nähty sedän toista emäntää ollenkaan ja lähdettiin nyt -katsomaan, sanoo Heino. - -Isäntä mulauttaa omituisesti silmiään ja virkahtaa sitten: - -— Neh, kyllä-mar sitä näin suvella sopii... Mutta hänen silmäkulmassaan -on jotain epäilyttävää. - -Omituinen vähä-ääninen, hillitty ja pingoittunut myrsky on puhaltanut -Kivistojan asumuksen yli. - -Sattui niin että Heinon Fiina näki Kivistojan Miinan ammottavaa -kureliivien puutetta huutavan vartalon juuri sillä hetkellä, jolloin -Miina loiskasi tunkiolle sen lopunkin maitotilkan, joka Jertan -potkaisun jäleltä oli kiuluun jäänyt. - -Ville hymyili vaisusti vieraita suostutellen, Miina punotti ja tutisi. -Lapset parkuivat yhä maitoa, jota »tädin tykönä» oli määrä saada. - -— Ei täti taida nyt voida antaa, sanoi Heino. - -Yleinen sovinnaisuus estää mainitsemasta sitä paikkaa, mistä Miina -kehoitti herrasväkeä maitonsa hakemaan, joka lause samalla oli Miinan -ensimäinen puhe vieraille... - - * * * * * - -Kello kymmenen aikaan makaa Miina yksinänsä navetan ullakolla. Myrsky -on puhaltanut Kivistojan asumuksen yli, mutta nyt on myrsky tyyntymään -päin, sillä Miina itkee. Se tapahtuu harvoin. Mutta harvoin on Miina -myös niin äärimmäisen kurjassa tilassa vuoteellensa oikaissut, kuin -tänä ripilläkäyntinsä edellisenä iltana. Eilisiltainen sopusoinnun -huippu kääntyi tämän pahan päivän kuluessa ylösalaisin. Pirtissä on -sikin sokin pitkällään jotain ihmeellistä joukkoa, joka on syönyt hänen -silakkansa, perunansa ja leipänsä ja vielä tiedustellut eikö satu -viiliä olemaan. Siellä ne makaavat, ja jäävät huomiseksikin makaamaan, -eivätkä tietystikään jätä hänen paikkojaan pitelemättä, sillaikaa kun -hän Villen, sen tohelon, kanssa on Herranehtoollisella. Voi hyvä Isä, -kuinka sinä lastasi koittelet, kuinka mahdotoin ja kelvotoin on ihminen -eikä sille mitään voi. - -Miinan päässä humisee tämän maailman sekavuus ja suuruus, hänellä on -sekä aineellinen että hengellinen hätä. Hänen koettelemuksensa on -kovempi kuin hän kestää jaksaa. Hän itkee... - - - - -KANTTOORIN LEHMÄNHAKU - - -Asiallisesti ottaen oli tämä kanttoori jo vuosikymmenen ajan ollut -elävänä kuollut; mikäli hänellä yleisön kesken enää oli jotakin -merkitystä, oli se puhtaasti kirkkohistoriallista laatua. - -Hän oli päässyt lukkariksi ammoisina ja kaikin puolin nykyistä -parempina aikoina yksinomaan heleän äänensä todistuksella, jolla -äänellään hän sitten oli viidettäkymmentä ajastaikaa seurakuntaa -palvellut, ollen niiden pappien luku, jotka hän oli saarnatuoliin -laulanut, yksi kolmattakymmentä ilman maistereita ja lukiolaisia. Hän -oli puhutellut kahta piispaa ja viittä tuomiokapitulin asessoria ja -hän oli vanhalle provastivainaalle, joka myös oli tohtori ja ritari, -valmistanut ja maistamalla varmentanut jokaisen totilasin, jonka tämä -kinkereillä ja kotosalla nautitsi. Hän oli veisannut viimeisen virren -yhden suvun neljälle miespolvelle, hän oli sitonut lukemattomia haavoja -ja taittuneita raajoja ja hän oli — koristeellisin alkukirjaimin ja -hanhen kynää »läkkihornaan» kastaen — kirjoittanut lukemattomia kauppa- -ja moonakirjoja. - -Mutta »ihmiskunnan histooria», josta hänellä myös oli melkoinen -aavistus, oli hänen vanhentuessaan saanut omituisen huiman vauhdin ja -jo kauan sitten jättänyt vanhan kanttoorin epähienosti tiepuoleen. -Hänen elämänsä oli todellisuudessa keskinkertaisen mäkitupalaisen -tasolla, vaikka siinä vielä hiukkasen vivahtikin laskeneen päivän -viimeistä rusoa. Hänen kaikki vaatteensa olivat väljiä ja omituisen -vihertäviä ja leuan alla lepsui tyhjä nahka kuivahtaneiden -kaulajänteiden varassa. Huoneellisenkaan elämän puolesta ei tämän -vanhan ja ehytluontoisen hengenmiehen ikäpuoli ollut niin tyventä -kuin olisi kohtuudella voinut odottaa. Hänen aviovaimollaan oli -nuorempanakin melkoisesti äkäisen muorin taipumuksia ja olivat ne -huomattavasti lisääntyneet siitä ruveten, kun pitäjään otettiin -kouluutettu kätilö ja kantturskan leipä sitä myöten ohenemistaan oheni. - -Talvet olivat vaikeinta aikaa. Silloin ahdisti pahemmin muorin morailu -ulkoapäin ja hengensalpa sisältä päin. Ja, mikä pahinta, silloin -nukkui luomakunta, mehiläiset, kukkaset ja kaikki yrtit. Sillä kuinka -lieneekin muu maailma jättänyt kanttoorin jälkeensä, yksi oli, joka -vuotten vieriessä vaan yhä läheni: korea kesäinen luonto lukemattomine -seikkoineen, joista tällä paikkakunnalla ei ollut muilla aavistusta -kuin kanttoorilla ja Lumpeilan lehtorilla. Lumpeilan huvila oli parin -kilometrin päässä kanttoorin mökiltä ja lehtori oli melkein yhtä vanha -kuin kanttoori, mutta oli naimaton ja luonteeltaan äkäinen, vanha -pukki, josta tiedettiin ettei hän pelännyt jumalaa eikä muutamissa -suhteissa hävennyt ihmisiäkään. Hentomielinen kanttoori kauhistui -ystävänsä puolesta muistaessaan, mitä tämä kerran ryypyn ääressä oli -häneltä kysyä köhäissyt: paikkakunnan tyttöjä — öhö — höm — - -Mutta eräänlaiset ystävykset he kumminkin olivat. - - * * * * * - -Nytkin juuri kanttoori kävellä tepsuttelee Lumpeilasta kotiinsa päin -»myhäillen ja somat ruusut punertavat hänen poskillansa», kuten -muinoin erään hänen kuuluisan virkaveljensä. On kesäinen iltapuoli -ja kukkivien yrttien luku on runsaimmillaan. Kanttoori tuntee niistä -jokaisen lajinsa jälkeen, hänen silmänsä vaan ikäänkuin toteaa, -että ne kaikki ovat paikoillaan omassa suloisessa järjestyksessään. -Mutta kädessään sanomalehtipaperissa hänellä on toisia yrttejä, -arvokkaita saxifraga-lajeja, joita hän on saanut lehtorilta. Hänellä -on kotona kiviriutta niitä varten, siinä niiden on hyvä kasvaa. Siellä -on jo ennestään useita saman suvun yksilöitä ja muutamia hienoja -maksaruoholajeja. - -Kanttoorin elämä on tämmöisellä hetkellä paraassa vireessään. On vain -yksi vakinainen harmi, jota kanttoori ei voi kitkeä pois: kotona on -Karoliina ja se vihaa näitä asioita. Se vihaa Lumpeilan lehtoria, kuten -muutkin kirkonkylän rouvat (joihin hänetkin, herranähköön, lasketaan) -ja se valmistaa mielellään pienen myrkkypisaran kanttoorille, joka -yrttiensä parissa laiminlyö asiallisemmat tehtävät. Nytkin kanttoori -tietää, että hänen olisi ollut haettava lehmä laitumelta, mutta hän -on myöhästynyt. Painuva aurinko ja talojen tarhoissa olevat lehmät -ikäänkuin kantelevat hänen päällensä. Mutta hänellä on saxifragoja -kädessään, hän saa ne sinne riutalleen kasvamaan, vaikka kuinka olisi -asiat. Ja sitten on lehtori selittänyt hänelle erään harvinaisen yrtin, -jota ei ole täältä löydetty, mutta jonka hän epäilee täällä kasvavan. -Kanttoori on päättänyt löytää sen; koko luomakunta ikäänkuin kihelmöi -sen kasvin löytymistä. Sillä on keltaiset huulikukat ja semmoiset -lehdet. Itse akatemian professori on lehtorille sanonut, että sen -pitäisi täällä kasvaa. Kanttoori hyräilee... - -Jo paistavat kotinurkkauksesta kanttoorin silmään hirvenjuuren komeat -keltaiset kehrät ja näkyvät Siipoltin tattarin jättiläislehdet. -Kanttoori odottaa näkevänsä Karoliinan äkäisenä lypsinkiulu kädessä -palaavan tarhalta, joka näky äkäisyydestään huolimatta kuitenkin hyvin -sopeutuisi illan tyveneen. Kanttoori hiipii yrtteineen kuin pahoja -tehnyt poikaviikari takatietä kiviriutalleen. Mutta silloin hän huomaa, -että tarhan veräjä on auki aamuisellaan eikä lehmää eikä Karoliinaa näy -missään. Kuinkas nyt on asiat? Hän ilmeisesti hätiköi istutuksessaan -ja rientää sitten sisään. Siellä istuu Karoliina käsivarret ristissä -rinnoilla, yläruumis hiukan vaappuen ja pää kiukkuisessa kenossa, mutta -ei virka sanaakaan. Nyt on jotain tavallista pahempaa. - -— Mihinkä lehmä on joutunut? kysäisee kanttoori vakavana. - -— Kysy yrteiltäs, kivahtaa Karoliina ja ylös ponnahtaen jatkaa: — Kun -kerran voi juosta kaiken maailman ruohojen perässä niin saisi sitä -joskus juosta lehmänsäkin perässä j.n.e. Karoliinan hameenhelmat, jotka -lehmänhaun jäleltä vielä olivat neuloilla ylös reivatut, ikäänkuin -häpäisivät kanttooria siinä hänen edessään tuiskiessaan. Hän sai -selville, että lehmä ei ollut tavallisilla paikoillaan — »ja minä en -viitsi juosta, olkoon siellä, mennään vaivastalolle taikka ruvetaan -syömään yrttejä.» - -Tuossa tuokiossa oli kanttoori jo taipaleella. Hän eteni metsänrantaa -kohden nuoran pätkä kädessä. Hänen kiihtynyt mielensä oli näkevinään -siellä suuren ilvehtivän lehmänpään. - - * * * * * - -Noin parin tunnin päästä on tilanne semmoinen, että uupunut kanttoori -istuu kannon päässä keskellä korpea ja ihailee karhunsammalen -vehmautta. Hän ei ole nähnyt lehmästään jälkeäkään eikä kuullut kellon -kilausta. Hän olettaa sen uupuneen suohon ja sinne kuolleen; elämä -on melkein niinkuin mennyttä ja epätoivon ollessa täydellinen vaipuu -kanttoori tahtomattaan tuttuun luonnonihailuun, joka tällä suviyön -hetkellä kuitenkin tuntuu omituisen teennäiseltä. - -Hän nousee ja paarustaa pitkin matalan suokselman syrjää. Ei ole nyt -mitään kiirettä kotiinkaan tämmöisen tuleman jälkeen. Hän aprikoi -koko viime vuosien elämää, jossa selvästi näkyy lopullisen tuhon -johdonmukainen lähestyminen. Nyt meni lehmä. Mutta kuinkas entinen -kanttoori voidaan viedä vaivastalolle, kanttoori, jolla on semmoinen -entisyys ja jonka toimet ovat tulleet akatemian professorin kirjoihin. -Professorilta ja lehtorilta ei mene lehmä suohon eikä heillä ole -Karoliinaa — — — - -Mutta mikäs — mikäs siinä kohahti, pysähtyi ja taas kohahti! Näreen -takaa näkyi villikatseinen lehmän pää ja sitten koko lehmä, joka kerran -puhahti ja samassa laukkasi pois häntä riettaasti kaarellaan. - -Kanttoorin äskeiset suruvoittoiset mietelmät olivat vain sitä varten, -että ilo nyt olisi kirkkaampaa. Hän lähti juosta hönkäisemään, juoksi -ensin suon sivua, sitten yhä kohoavaa männikköä aina välillä kuulostaen -ja maanitellen. Joskus ei kuulunut hiiskaustakaan, kunnes taas puhahti -aivan lähellä — ja sitten taas mentiin pensaitten kiihkeästi kahistessa. - -Kun näin oli tapahtunut useita kertoja yritti kanttoori jo tulistua. -Hän meni hullunkurista puolijuoksua kasvot hehkuen ja rinta läähättäen, -hän ei enää tarkannut maanpinnan muotoa eikä luonnonesteitä, hän -halusi intohimoisesti käydä kiinni lehmäänsä vaikkapa hännästä. -Nyt hän sen saa, jos saa. Yö on jo puolessa. Hän juoksee, silmissä -tuntuu kostealta, mutta hän juoksee, kunnes — niin kunnes hän makaa -kaatuneitten puunrunkojen päällä rotkon pohjassa. Häntä on tainnut -kelpolailla sattuakin ja lehmä menee menojaan, mutta kanttoori ei -kiiruhda nousemaan. Hän tahtoo siinä pitkällään nautiskella siitä mitä -on tapahtunut. - -Sillä suoraan hänen silmiensä edessä kukkii melkoinen määrä niitä -keltaisia huulikukkia, joita lehtori päivällä hänelle selitti. - - * * * * * - -Yö on jo aamupuolellaan, kun Lumpeilan huvilan ovelle kolkutetaan.. -Pian kuuluu sisältä vanha kopea ääni: »Kuka shh—na shielä bulttaa?» - -— Minä täällä olen, Vilhelmi. - -Kanttoori siellä seisoo toisessa kädessään lehmännuora ja toisessa -keltaisia kukkia. Lehtori tulee ulos, aamuöiseen ilmaan, näkee kukat -ja murahtaa unissaan. Sitten mennään etsimään niille soveliasta -istutuspaikkaa. Ikäänkuin yhteisestä sopimuksesta puhutaan niin -vähän kuin suinkin. Lehtori sanoo vain: tsjah, tsjah — kun kanttoori -huomauttaa, että ne siellä kasvoivat aurinkoon ja varjoihin nähden -tuohon ja tuohon tapaan. - -Kaksi vanhaa äijää kuhkii siellä aikansa, omassa uhossaan. Toiselta on -juossut lehmä tiehensä ja molemmiltakin on juossut koko elämä tiehensä. -Mutta nyt he ovat taas yhdessä ja molempien mielen täyttää voimakas -täyden elämän harhakuva. Kolmantena on kostean veikeä aamuaurinko. Kun -äijät ovat poistuneet ja aamurauha palautunut, näkee aurinko eräässä -huvila-alueen kohdassa uusia keltaisia kukkia, jotka ovat siihen -ilmestyneet aurinkoa tarvitsematta. - -Kanttoori on aikamoinen näyttelijä ja osaa valehdellakin, kun -korkeammat asiat niin vaativat. Kun hän auringon jo paistaessa tulee -kotiin Karoliinan pariin, on hän syvästi masentunut »juostuaan korvessa -koko yön näkemättä lehmästä hännän päätäkään». - - - - -OHJELMAA - - -Hietikon muorin piika Laina on erikoinen olento omassa säädyssään. On -jotakin hempeän liikuttavaa siinä, että hän on _vain_ piika. Tulee -ikäänkuin liian tehokkaasti mieleen tuo vanha totuus, että jaloja -inhimillisiä aartehistoja voi piillä ulkonaisesti vähäisemmissäkin -asemissa. Nuorella tytöllä voi olla sievät runonlahjat ja siveellisesti -puhdas luonne eikä hänessä ole muuta vikaa kuin se, että hän -Kohtalottaren oikusta on sattunut syntymään tehtaantytöksi tai -piikatytöksi. Eihän kukaan tule tarkanneeksi sellaisen kainon tytön -vienoja runoja, kun suuret ja mahtavat ammattirunoilijat itsekkäästi -vetävät kaiken huomion omaan puoleensa. Monet ihanat korpien runoruusut -kukkivat ikuisesti hukkaan. - -Mutta Laina Katajistoa odotti tänään huomattava menestys. Saatuaan -päivällispesun miten kuten loppuun oli hänellä jo hyvä kiire omiin -juhlavalmistuksiinsa, sillä tämä elokuinen pyhäpäivä raukeni iltaa -kohden, ja nais-ihmisellä, joka ei juuri koskaan käy iltamissa, on -melkoisesti puuhaa kun hänen kerran on sinne mentävä. Laina Katajisto -harsi ja silitti valkoisia alus- ja päällysvaatteitaan. Poskilla -heloitti jähmeä puna ja silmien alla laajeni sinertävä suonikas ala. -Vaalean kellervä tukka, jonka jakauksessa paljastui valkoinen päänahka, -oli jo saanut salaiset käsittelynsä; kalsean puhtoinen naisenpää oli jo -täydessä juhla-asussaan, alusvaatteillaan häärivä muu ruumis ikäänkuin -riepoitti sitä mukanaan ylimpänä jatkonaan. - -Iltapäivä eteni järhähtämättömästi kiihdyttäen hankkeita ja -muistuttaen pääasiaa: runoa, jonka Lainan oli määrä lausua iltamissa, -jotka vietettiin paloruiskun hankkimiseksi kylän vastaperustetulle -palokunnalle. - - * * * * * - -Lainan runoilu oli pysynyt jokseenkin salaisena asiana. Hän oli -hiukan häpeillen ja jännittyneenä lähetellyt tuotteitaan sinne tänne -ja lopulta kokenut sen korkean hetken, että sai nähdä yhden runonsa -painettuna, tosin pahoin runneltuna ja typistettynä, mutta kumminkin -hänen nimellään varustettuna. Mutta lehteä ei täällä lukenut muut kuin -hänen ystävänsä Anna Mäkinen, jolla itsellään taisi olla kirjallisia -harrastuksia, vaikka hän ihailikin Lainaa etevämpänään. Juuri hänen -totensa Laina joutui tähän tämänpäiväiseen tilaisuuteen. - -Palokunta tarvitsi ruiskun ja rahat saatiin parhaiten iltamilla. -Mutta vaikka iltamissa olikin pääasiana tanssi ja remseä meuhaava -yhdessäolo, niin tarvittiin siinä myös ohjelmaa, sen tiesi Seet -Järvinen, märkäviiksinen, rivosuinen suutari, joka oli keskeisenä -henkenä palokunnassa. Järvinen piti siis kokouksen ja järjesti siellä -reippaasti ohjelman. Hän oli nuorempana itse lukemattomissa iltamissa -läpäissyt tuon välttämättömän pahan, oli kännissä meuhaten monet -kerrat häirinnytkin ohjelmaa huudellen tankkaileville näyttelijöille -karkeita kokkapuheita, niin että hänellä oli kyllä vaisto siitä -kuinka oleellinen osa ohjelma on iltamissa. Tavallinen mies ei -semmoisista turinoista piittaa, pikemminkin ne häntä tympäisevät, -kun hän ajattelee, että iltamaherrat ja -neidit kuvittelevat hänen -niitten vuoksi tulleen heille rahojansa tuomaan. Mies tulee iltamiin -omaa remseyttään eikä vertaistensa lällättelyjä kuulemaan. Palokunnan -iltamiin oli siis saatava satuja ja muita lausuntoja. Mäkisen Anna -kyllä lupasi lukea kertomuksen, mutta tarvittiin siinä muutakin tarua. -Silloin juuri Anna muisti ystävänsä Lainan ja ehdotti, että tätä -pyydettäisiin lausumaan runo. Eihän Lainan kyvyistä ollut suutarilla -eikä muillakaan tietoa, jonka vuoksi ehdotus ensin herätti sen mukaisia -ilmeitä ja ääniä. Mutta Anna sanoi: »Se tyttö kykenee enempään kuin me -yhteensä. Onkohan vaan kenenkään meidän runoja painettu sanomalehtiin, -mutta Lainan on». - -— Pyydä sinä sitä sitten tekemään sen esityksen, sanoi suutari. Kun -tuli puhe näytelmästä, lupasi suutari yksinänsä järjestää sen. Hän -tiesi, että kaupungista saa lainata naamareita ja peruukkeja ja -että näytelmäksi auttaa, kun jotkut niihin pukeutuneina vähän aikaa -tanssivat ja muuten kekkalehtavat. - -Tärkein järjestelyseikka suutarille oli saada luontevasti päätetyksi, -että hänen vaimonsa sai järjestää koko puffettikomennon. Kun se oli -päätetty, oli suutari hyvin toivorikas iltamien suhteen. - - * * * * * - -Anna tuli Lainaa ottamaan ja ystävättäret lähtivät iltamatalolle -suloisesti kiihtyneinä ja läheisesti supattaen. Anna oli joskus -ennenkin esiintynyt, Laina oli ensikertalainen, ja pelkäsi kauheasti. -Hänellä oli runo taskussa ja päässä, mutta se tuntui molemmissakin -kovin avuttomalta tällä matkalla. Tuntui ennakolta siltä kuin olisi -ollut menossa vieraalle joukolle tunnustamaan jotakin pientä ja -salaista vikaansa — niinkuin kirkkoon mennessä kotoinen elämä seuraa -mielessä hiukan ujostuttavana häipyvänä kajona. Tuli alinomaa mieleen -runon ensi säkeet: »Tein kerran retken aatteen valtakuntaan, mua sinne -kutsui oma sydämeni» — pitikö hänen sanoa semmoista tuossa talossa -tuon tanssia odottavan tungoksen keskellä. Kyllä Annan kelpasi, se ei -lukenut omaa tekemäänsä... - -Seet Järvinen oli ilmeisesti hiukan pöhnässä nytkin, kun hän -miesjoukolle sivumennen sutkauksia laskien hääri edes takaisin. Väkeä -oli paljon, tytön taskussa piilevään runoon nähden oli tilaisuus -suhdattoman suuri. »Terveyspuhe» oli jo ohi, sen oli suutari itse -pitänyt, eikä näyttänyt yhtään sitä häpeävän. Hän meni puffettiin -juomaan kahvia vain rehvastellakseen sillä, ettei tarvinnut mitään -maksaa. Hän huusi Lainalle ja Annalle: »Tulkaa vaan tekin plikat, te -olette kansa ohjelmaa». - -»Kumpikas teistä ensin lukunsa lukee?» kysyi hän sitten. »Kumpiko -paremmin osaa, ehkä toi Anna neiti alottaa». Laina kävi Annaa -käsipuolesta ja yritti vetää häntä puffettikamarista pirtin puolelle -ja sieltä ulos. He pääsivät jo ovensuuhun keskelle poikatungosta, -kun suutari saavutti heidät ja vakavasti supattaen puhui, että Annan -tosiaan nyt pitäisi pitää se esitelmänsä. »Ei se mikään esitelmä ole», -tokaisi Anna. »Oli mikä hyvänsä, mutta nyt sen tarttis tulla — vai -lukeeko Laina ensin esityksensä.» Ystävykset keskustelivat katseillaan, -niinkuin ei suutaria olisi ollutkaan ja lähellä seisovat sällit -katselivat julkeasti hymyillen noita tärkeitä henkilöitä. Anna alkoi -siirtyä perälle päin, meni vihdoin pöydän ääreen ja päästi värähtävän -äänensä ilmoille lukemaan kertomusta vanhasta joululehdestä. Muurin -nurkassa syntyi jotakin liikehtimistä ja muuan ääni ölähti: »Älä ny -perkele töni, että mä kuulen mitä toi Jutilan plikka saarnaa». - -Laina runoineen oli silloin jo etäällä mäessä pensaitten varjossa. -Sydän löi haljetakseen ja kasvot olivat kylmät, vaikkakin peili näytti, -että ne olivat tummanpunaiset. Ajatukset takoivat valtoinaan: »Tein -kerran retken aatteen valtakuntaan, mua sinne kutsui oma sydämeni» -— toinen puoli ajatusta taas tuijotti tähän tilanteeseen. Valkoiset -kengät, jotka Laina tätä päivää varten oli ostanut, tuntuivat ikäänkuin -liian keveiltä ja hävettäviltä. Alhaalla talossa humisi iltama, josta -ei ollut pelastusta. Anna siellä juuri luki kertomusta. Minä viivyn -kumminkin täällä, ei minua täältä tulla hakemaan. Mitä olisi jos menisi -täältä kotiin ja sanoisi, että tulin äkkiä sairaaksi? Runo vaikeni -päässä ikäänkuin päätöstä odottaen, tai sanoen: »Sittenhän minä olen -suotta olemassa». - -Tuntui siltä kuin iltamatalossa olisi tullut hiljaisempaa. Nyt siellä -odotetaan Lainaa runoineen ja valkoisine kenkineen. Odotus venyy, Laina -siirtyy kauemmaksi, niin ettei näe koko taloa. Koettaa vain viivyttää, -vaikka ajatus sanoo, ettei aika kulu juuri ollenkaan. - - * * * * * - -Lopultahan sieltä mäestä oli lähdettävä. Laina pääsi onnellisesti -pirtin ovensuuhun kenenkään huomaamatta, sillä keskellä lattiaa puhui -suutari eloisasti pauhaten: »Tässä tulee sitte pikkusen semmosta -varietti-tanssia, että arvoisa yleisö tietää mitä se on ja tekee vähän -tilaa tähän keskelle, että variettitanssijat pääsevät esitykseensä». - -Kamarista tuli joukko kaapuihin, peruukkeihin ja naamioihin verhottuja -olentoja, jotka alkoivat lattialle muodostuneessa silmänteessä -kekkulehtaa niinkuin mielipuolet. Heille lasketeltiin tylsiä sutkauksia -ja suutari nauraa hohotti kohti kurkkuaan. Hauskaahan iltamissa pitää -olla. - -Kun variettitanssijat olivat menneet, äkkäsi suutari Lainan ja huusi: -»Missäs se neiti lymmytteli, ohjelma on ohitte jo. Menee nyt pian -lukemaan sen satunsa»... - -Laina esitti sydämensä kainon tuotteen sillaikaa kun iltamaväki -jo liikehti tanssihurmassaan. Tanssi melkein alkoi, ennenkuin hän -pääsi runonsa loppuun, sillä pelimanni ei tässä humussa oikein -kuullut lausujan heikkoa ääntä. Vastaan tunkevien sällien välitse -Laina puolipökertyneenä pujottelihe ulos ja suoraan kotiin, jossa -tuntui erinomaisen suloiselta saada yltään kireät liivit ja niiden -suojustimet. Oli myös tyynnyttävää ajatella että oli poissa -iltamapaikalta, jos siellä vielä tulisi tappelu. - -Ei siellä kumminkaan mitään tappelua tullut. Enemmän tai vähemmän -päihtynyt iltamaväki tanssi aikansa ja siirtyi sitten jälkivaiheisiin, -joissa kaikkein vähimmin muistettiin, mitä satua Hietikon muorin piika -oli lukenut. Tuskinpa muistettiin Seet Järvisen variettitanssiakaan. - -Iltamista oli tuloja toistatuhatta markkaa, vaikka puffetti tuottikin -vähänlaisesti. Ämmät sen kuultuaan ymmärsivät kyllä syyn siihen. Sitä -varten Seet oli siihen virkaan oman ämmänsä toimittanutkin, ettei se -liikoja tuottaisi. - - - - -ERÄÄN TALOLLISEN JOULUAATTO - - -Vistin Miina, iäkäs leski-ihminen ja Vistin O.003 manttaalin veroisen -tilan emäntä ja haltija oli herännyt kissan naukaisuun ja sitä ulos -päästäessään huomannut, että pirtti oli melkoisen kylmä; saattoi -näkemättäkin aavistaa, että vesisanko ovipielessä oli jäähileessä. Ja -kuinkas mahtoi olla lapsi paran laita? Sikeästi se kumminkin nukkui -tuossa sängyn keskipaikkeilla vanhan toppipeiton puolikkaan alla. Oli -täytynyt sovittaa sen makuupaikka alemmaksi sänkyyn, pois oikealta -päänaluselta. Jos sen asetti oikein ylös rinnallensa, niin se potki -puksutti kaiken yötä Miinan hellää sydänalaa. Se on Iitan tyttö, Miina -on sen mummu. Missä lehjannee Iita itse... - -Nuo kuivat varvut ja puuntikut muurin holvissa ovat talvisen aamunousun -makupaloja; ne ovat melkein kuin jotain hyvää syötävää. Kun niitä panee -pesään kolmijalan alle, syttyvät ne ensi virityksellä ja niiden toten -palaa pihistävät siinä sitten tuoreemmatkin puut. Ja kahvi kiehuu -täyttäen tuoksullaan lämpenevän tuvan. Akkunaruudut, joissa äsken oli -kuinka vahva jääkarsta, alkavat jo sulaa yläsyrjästään; sillaikaa -kun kahvi selkiää, saa Miina kurkistella sulista paikoista pihalle, -jossa jo on kellanpunertava joulukuun aamu. Savut nousevat taloista ja -jostain on kuuluvinaan reen narinaa. Kas kun makasinkin myöhäiseen. — -Niin, ja tämähän on vielä jouluaatto, heikkarissa. — Nouse pian ny' -plikka sinäkin. - -Peiton alla aukesi killelleen kaksi eloisaa pikku silmää katselemaan -pirttiä ja Miinaa, joiden kummankin lukemattomat tutut piirteet -pian häihdyttivät olemattomiin unen monimutkaiset ihanuudet. Pesän -loimottava tuli, jäiset ikkunaruudut ja turvallisesti häärivä mummu -lupasivat tajunnalle riittävää korvausta, pitkän raikkaan päivän -tuhansine tapauksineen. - -Mummu toi tassutti omalla kupillaan tilkan kahvia ja puhua ropisi koko -ajan: - -»— huomannutkaan minäkään kun makasin puoleen päivään ja on -jouluaattokin eikä meitillä ole vielä mitään jouluksemme hankittuna. -Puetaan nyt ja lähdetään katsomaan, saisimmeko Tiuralta vähän sianlihan -koipea taikka jotain muuta särvintä...» Loppusanoissa oli maanitteleva -sävy. - -Se oli kovin mieluinen sanoma Saimalle, pikku tytölle. Pueskellessaan -lämpimiä ryysyjä ylleen hän pakisi samaan tapaan kuin mummukin koettaen -vakuuttaa, että mitäs sitä ihminen jouluna sen kummempia tarvitsee kuin -muinakaan päivinä. Pidettyään sitten pienen vaitiolon päätti tyttö -mietteensä »Ja onhan talo ainakin itsenäinen». - -Olisi pitänyt oikeastaan paremmin varoa, mitä sen tytön kuullen puhui, -se kun höpötti kaikki takaisin niinkuin honokraaffi. Ei sen puolesta, -että tytöllä mitään vaarallisia höpötettäviä olisi ollut, mutta — -ajatella nyt tuota sen itsenäisyyden uhoakin. Jos se taas rupeaa sitä -Tiurallakin vohkaisemaan. Ei siitä ainakaan näin jouluaattona auta -muistuttaa — vaikka, sen puolesta, kyllä sen Miina itsekin pian sanoo, -jos liian paljon aletaan pöyhistellä: että ei mua tulla omaan pirttiini -ja omalle maalleni komentelemaan, siitä minä menen hautaan niinkuin -isommastakin säteristä. - -Se oli tämä itsenäisyys Miinalle hiukan kaksipäinen asia, joka toisin -ajoin pyrki kaduttamaan, toisin hetkin taas nostatti rintaa ja toi -mieleen pontevia sanoja siltä varalta, että joku alkaisi vanhaan tapaan -häntä antimistaan huomautella. Miinalla oli kyllä aikaisemminkin -ollut hyvät oltavat. Hän asui kylän laidassa mökissään, joka oli -vanha ja lahonut, niinkuin jossakin kirjan kuvassa. Siitä kulki tie -kylän yhteisille perämaille, suvin talvin siinä tapasi isäntiä ja -heidän väkiään ja sai tarjota niille kahvikupin. Ja Tiuran isäntäkin, -vanha ja kitsaan puoleinen äijän käppyrä, toi näin joulun edellä aina -kuorman puita, »että kaffee kiehuu taas tulevankin vuoden». Ja emännät -antelivat väskyyn kaikenlaista suuhun pantavaa. Niin ettei Miina kyllä -pääse moittimaan entistäkään oloaan. - -Sitten siinä tapahtui semmoista pientä muutosta. Iita toi tänne tuon -tyttönsä, kun se oli eronnut miehestään ja — sanottiin, ei Miina -tiennyt, mutta sanottiin — ruvennut pitämään huikentelevaista elämää; -sen Miina kyllä tiesi, että se mies oli ollut juoppo ja päissään -pahankurinen. Ja oli kuinka hyvänsä, eihän sitä nyt lasta voinut olla -ottamatta, kun se sitä tänne pyysi ja ensimmältä hiukan sen puolesta -maksoikin. Mutta talolliset olivat toista mieltä. Kaikkinaiset -elämänpuutteet näyttäytyivät nyt useammin, niin että Miinan täytyi -joskus suoraan pyytää jauhokouraa tai suolan murua, kun ei ollut -Iitaltakaan kuulunut. Silloin oli joku emäntä sanonut, ettei tässä -kannattanut ruveta polseviikin mukulaa ruokkimaan, menköön sinne -ihannemaahan, kun on ne tavat muutenkin. Miina oli ottanut tuosta -ryöpystä kelpo lailla itseensä ja sanonut, että kukas kävi lakkokevännä -täällä lypsyä auttamassa ja sen tähden kuunteli tiellä lakkolaisten -haukkumisia ja kuinkas kävi juuri silloin kun valkoiset hyökkäsivät... - -— Kyllä ne tiedetään ja pitäisi oleman ainakin minun puolestani -maksossakin, mutta kukas liehtoi Riitialassa punasia tän kylän -talollisten päälle? Se oli Iita sen kultansa kanssa, jonka se nyt -kuuluu jättäneen ja ruvenneen — — - -— Hyvästi, äläkä luule että minä sun kätyrikses toista kertaa rupeen, -huusi Miina lähteissään, eikä pää eivätkä kasvojen lihakset hankkineet -vielä maantielläkään löytää tavallista asentoaan, vaan tempoilivat -vihaisesti sinne tänne. - -Siitä kohtauksesta se itsenäisyyskin sai alkunsa — vaikkei Miinan -mökki kyllä sen talon maalla ollut. Mutta kun Iita samalla viikolla -kävi Miinaa ja Saimaa katsomassa ja suurilla tuohillaan oli peräti -hellyttänyt mielet, kertoi Miina hänelle emännän haukkumiset. Kyllä -Iita siinä vastata osasi — olisi sopinut olla vaan akan itsensä -kuulemassa. Siinä se itsenäisyyskin sitten puheeksi tuli — taikka -kyllähän Miina sen jo nähnyt ja kuullut oli, että suuret töllit -itsenäiseksi pääsivät, mutta ei hän ikinä olisi uskonut, että semmoiset -tämmöisiä koskivat. Iita ei muuta kuin nauroi semmoisille luuloille -ja sanoi että valtio maksaa hinnan ensiksi ja te saatte maksaa sitten -kun jaksatte, vähitellen — taikka kyllä minä sen maksan, sitten kun se -aika tulee. Vaikkei teitiä nyt tästä poiskaan häädettäisi, mutta tulee -mökille suurempi myyntihinta — — - -»— sus siunakkoon, pitääkö mun tää myyräkin?» - -»Ei, olkaa nyt vai» — ja Iita selitti tarkoituksensa. - -— Ähä, kyllä Miina jo ymmärsi: sitten kun hän kuolee ja Iita on ainoa -perillinen. Mutta Miina tohahti tiukan lämpimällä äänellä: - -»Saima mun perii, jos jotakin on, että sen muistatte, että Saima mun -perii, jolllen-ma ennen kuolemaani kuntaan joudu.» - - * * * * * - -Ja niin sitten kävi, että kun Tiuran torppia eroteltiin, niin siinä -olivat Vistin Miinankin paperit haussa. Eikä isäntä sitä niin kovasti -vastustanutkaan — ja mikäs siinä auttoi selvässä asiassa. Tuossa aidan -kulmauksessa hiukan koitti rajaa siirtää, mutta vuokralautakunnan -esimies, Hirvon isäntä, sanoi että mitäs Tiura nyt semmoisista -prenkkaa, eihän tämä tilkku mitään seviottia ole, että sitä senteissä -mitataan. Olivat sitten kahvillakin koko roikka, isäntäkin. Mutta -sen jälkeen ei ole omasta alotteestaan poikennut eikä tavanmukaisia -joulupuita liioin tuonut. - -Saima oli ollut Miinan mukana Muikulla silloin, kun emäntä sitä -polseviikin mukulaksi sanoi, ja kuunnellut myös koko ajan Iitan ja -Miinan puhetta itsenäisyydestä. Ei ollut siis ihme, että tyttö sitä -asiaa harrasti. - -Kun nyt sivullisilla oli ollut niin paljon tekemistä siitä Miinan -itsenäisyydestä, ei hän ollut tahtonut oikein itselleenkään myöntää -niitä hienoja ja hiljaisia tosiasioita, jotka siitä olivat seuranneet. -Niinpä Tiuran isäntäkin, kun Miina sen sitten kerran kutsumalla kutsui -kahville, oli kyllä yhtä heveli kuin ennenkin, mutta juomasta päästyään -otti markan pussistaan ja laski pöydän kulmalle. Se oli paha ilve se — -eikä puita kuulunutkaan. Siinä oli lähellä Tuomolalla metsää ja sieltä -oli Miina nyt omin lupinsa hiukan otellut maassa olevaa ja muuta risua -— oli ottanut ja hienokseen epäillyt, mitä siitä seuraa. Oli tässä -joulun alla pari kertaa jo Iitallekin kirjoituttanut, mutta mitään ei -ollut kuulunut, ja niin tämä ensimmäinen täysin itsenäinen joulu uhkasi -tulla kuivana mummun ja pienen tytön majaan. - -Jouluaaton aamussa oli kumminkin jotain erinomaisen lupaavaa; raikas -pakkasilma, kylä savuineen ja hyväksi ajettu tie toivat noiden kahden -eri-ikäisen paarustajan mieliin oivallista joulutuntua. Juotu aamukahvi -lämmitti ruumista ja aivan kohta he istuisivat ensimmäisen talon -kyökissä — saavat ehkä siellä lisää kahvia tuoreen hyvän pullan kanssa. -Eihän jouluaaton teholle mikään mitään voinut. - -Se oli juuri Tuomola se ensimmäinen talo. Lämmintä siellä oli ja -tilavaa ja haisi semmoinen erinomainen käry, jota ei koskaan Vistin -mökissä tuntunut. Se lähti joulukinkusta, jonka kylkeä emäntä -parhaillaan käänsi. - -Tästä talosta ei Miina kylläkään ollut koskaan sanottavampia asioinut; -emännällä ei juuri koskaan sattunut olemaan. »Kyllä minä avaisin vaikka -lihakaupan, jos minulla sitä myytäväksi olisi — oli niin emäntä kerran -Miinalle vakuuttanut, kun tämä häneltä sitä lajia kivesti. Nyt oli -kumminkin se puujuttu... Miinasta tuntui, ettei hän voi mennä talon ohi -siitä puhumatta. - -»Kyllä minä emännältäkin lihaa ostaakseni pyytäisin, vaikka isännälle -mun kyllä paremmin asiani olis.» - -»Vai lihanhimo siihen Miinaan on tullut vanhoilla päivillään. — -Kyllähän tätä tässä nyt on, kun saisi kypsymään. — Vai lihan himo, sano -— » - -Sitten se huusi piikaansa ja neuvoi lapsiaan. Oli ilmeistä, että Miina -ja Saima saivat hänen puolestaan siinä istua vaikka Tapaniin asti. - -Mutta isäntä tuli sisään, hiukan niinkuin kiireisenä hänkin ja otsa -tutussa kurtussa. Hän puhui joulusaunan lämmityksestä, jonka pelkäsi -pullien ja paistosten tähden jäävän liian myöhäiseen. Ei ottanut -hänkään tuota penkillä istuvaa paria huomioonsa, ennenkuin Miina sanoi: - -»Olisin minä isännältä puhunut puita siitä pirttini takaa, mutta -kerkiääkö isäntä sitä aatteleen, näin jouluaattona?» - -Isäntä katseli Miinaa hiukan sivulta — hän kuuli paremmin toisella -korvallaan — mutta ei puhunut ensin mitään. Miina hankki sanoa sanansa -uudestaan, kun emäntä ehti sanomaan: - -»Tehän olette puhunut puut suoraan pirttiinne. Ette Te enää puhu puita, -vaan tuhkaa.» - -»Niin, mitäs Te siinä olette meinanneet, kun Te olette ruvenneet meidän -metsää asumaan?» - -»No se kävi nyt, kuulkaas isäntä, sillä lailla, että kun siinä pääsivät -loppuun ne Tiuran puut ennen kun se toi toisia, niin minä sanoin -Saimalle kerran...» - -»Niin, niin, kyllä kai Miinalta tarua lähtee, mutta ei sitä saa sillä -lailla mennä talollinen toisen metsään, vaikka se pirtin takanakin on; -semmoisesta rangaistaan.» - -»Voi isäntä kulta, kuinka suuri vaiva ihmisillä siitä minun -'talollisestani' on — en minä semmosia olisi ittestäni ymmärtänyt -mutta kun minä olen sen sanonut että Saima mun perii, jos jotakin jää, -niin minä aattelin, että on hänellä mökillä vähän suurempi arvo sitten -myydessä...» Miina itki. - -Semmoista se oli siinä talossa. Puista kyllä sovittiin — emäntä vaati -niistä suuren karvakehruun ja keväällä lakaisemaan pihaa. Lihaakin -hän myi, miksei, viisitoista markkaa kilo. Ei, herra-siunakkoon, -Miinalla semmoisia rahoja ollut. Siinäpä se — kyllähän emäntä ne -Miinan ostamiset tiesi... Syödäkseen saivat viipaleen varikakon kanssa -kumpikin. Punoittavina ja neniään niistellen he nauttivat saaliinsa ja -sitten edelleen matkalle. - -Nyt poikettiin »omaan taloon», Tiuralle. - -Siellä oli joulu jo pitemmällä. Renki kantoi sisään mahdotonta kuusta -— emäntä ja lapset menivät sen perässä saliin, kyökkipiika yksin jäi -Miinan ja Saiman kanssa puhelemaan. - -Piika kyseli Iitan asioita ja Miina puhui, vaistomaisesti yhtä -suopealla äänellä, kuin olisi puhunut emännälle. Tai niinkuin -emäntä olisi jossain pielen takana kuunnellut. Tuli siinä hiukan -moitiskeltuakin omaa lastaan, mutta emäntää vaan ei tullut näkyviin. - -— Kas kun pakoilee, ajatteli Miina ja sanoi ääneenkin jotain sinne päin -vihjaavaa.' - -»Ei suinkaan se teitiä pakoile, mutta kyllä se Miinalle vähän vihainen -on.» - -»Vai on vihainen — nii kai — vai vihainen on.» - -Kun emäntä sitten hetken päästä tuli kyökkiin, katseli hän yhdessä -piian kanssa Miinan ja Saiman menoa ja piika toimitti, kuinka nätisti -hän oli jouluvieraista selvinnyt. Emäntä palasi sitten takaisin saliin; -vankka, yhä vahveneva jouluaaton tunnelma vallitsi talossa. Navetasta -palasi karjapiika ilmoittamaan, että se kipeä lehmä jo söi ja märehti. -Isäntä olikin juuri saattamassa kotiin eläinlääkäriä. - -Vahvenemaan päin kyllä oli Miinan ja Saimankin joulutunnelma, kun he -seisoivat tiellä. Ilma oli aamuisestaan hiukan tahmaantunut; täällä -kylän keskellä oli jouluvalmistusten tuoksu tuntuvinaan raitillakin. -Terhakan ja luottavaisen näköisenä Saima koetti arvata Miinan -aikeita. Tällä hetkellä tytön olento kumminkin lievästi ärsytti -Miinan mieltä — jos hän olisi ollut yksin, olisi hän näitten outojen -vastaanottojen jälkeen mennä toohannut Peltonientä kohden ja koko ajan -puhunut mennessään. Mutta nyt jos sanankin sanoi, puuttui Saima heti -keskusteluun lapsekkaan luottavaisilla huomautuksillaan — tai yhtyi -Miinan moitteisiin omine huomautuksineen. - -Sietäisi nyt Iitan nähdä heidät sieltä, missä tänäkin jouluaattona -elelee koreuksineen. - -Kun Miina siinä ajatteli Iitaa ja katsoi samalla Saimaa, tuntui hänestä -niinkuin tyttökin olisi ollut hänen puolellaan äitiään vastaan. Hän -höpähti jotain ääneen ja kun Saima kysyi: mitä? niin ärähti Miina: »Ei -sinulle mitään», ja lähti menemään eteenpäin. - -Saima arvasi, että nyt mennään Peltoniemeen, josta Miina oli aina -puhunut ja sen emäntää eniten kehunut. Sinne oli kyllä pitkä matka, -mutta Saimasta oli pääasia, ettei vielä palattu kotiin. - - * * * * * - -Siinä on Peltoniemi, yksinäinen takamaan talo mustuneine navetta- -ja tallipolkuineen, kodikkaine rakennuksineen, joiden sisäpuolella -vallitsee vahva peltoniemiläinen henki: hyvä toimeentulo ja lämpöinen -epäjärjestys pirtissä ja pakarissa. Miina tuntee emännän jo tämän -entisiltä päiviltä. Se on aina ollut hyvä ihminen; kaataa pannusta -monta kuppia hyvää kahvia ja leikkaa nisusen vuolut puolta kämmentä -leveiksi; käskee joskus Miinan mennä itsekin jotain jostain ottamaan, -kyselee ja puhelee ihan tasavertaisena keskikylän asioita; nauraa -leveän naurun, kun i Miina ihastelee hänen muinoista muhkeuttaan, joka -nyt kyllä on jo hiukan ränstynyt. - -Pahinta kumminkin tällä kertaa on, että emäntä makaa sairaana sängyn -pohjissa. Muutenkin on jouluaatto jo ikäänkuin liian pitkällä tällaista -käyntiä varten. On niinkuin juhlahetken lähestyminen kiihdyttäisi -vauhtiaan. Talossa hankitaan jo saunaankin. - -Miina pääsee emännän tykö kamariin ja emäntä koettaa huohotuksensa -lomassa kuvastella kaikkea entistä ystävyyttään Miinaa kohtaan. Se -tapahtuu kumminkin sekavasti: aivan alussa hän jo sanoo piialle, että -tämä antaisi Miinalle sieltä rievää, mutta kun polttokohtaus taas -yltyy, ei hän tule sanoneeksi kuinka monta kakkoa pitää antaa. Kun -kipu jälleen helpottaa, kysyy emäntä jotain aivan vähäpätöistä asiaa -keskikylältä, mutta jaksaa tuskin kuunnella Miinan harrasta vastausta. -Tulee väkisinkin vaitiolo. Miina katselee epäröiden sairasta ja tämä -kysyy: - -»Joko te vihtonu' olette? Eiköös siellä jo mahda sauna joutua — menkää -sinne vaan ja sanokaa Marille, että hän antaa teitille ja Saimalle -siellä jotakin syötävää — oi, voi.» - -Peltoniemessä Miina ja Saima sitten vihtoivat, nauttivat runsaasti -jouluruokia ja vihdoin lähtivät. Emäntä oli nukahtanut, jotenka sitä ei -sopinut mennä edes hyvästelemään. Lähtiessään Miina huomautti piialle -siitä rievästä ja piika antoi — yhden kyrsän. Semmoista se oli, kun -talosta emäntä kaatui. - - * * * * * - -Yksi vaivainen rieväkakko oli tuolla pahalla parilla mukanaan, kun he -taas ehtoohämyssä paarustivat takaisin mökilleen. Tiukkeneva pakkanen -piti anturein alla joulupakinaansa muistuttaen Miinalle, että tupa on -kylmä ja puut märkiä. Saima marssi urhoollisesti ja koetti silloin -tällöin jaaritella jotain niistä makupaloista, joita oli matkalla -suuhunsa saanut, mutta Miina melkein ärähti, että kaks' niistä, kun -ovat makosi perällä, mutta milläs luulet joulun mentävän, kun ei ole -muuta kun silakkaa ja perunaa ja tää rievän kyrsä. - -— Mitäs joulu sen parempia tarvitsee kuin muutkaan päivät? toisti Saima -tuota Miinan omaa virttä. - -— Hh, kai-mar se niinkin on, mutta saisi se äitisikin sentään omasta -mukulastansa sen verran pitää, että edes jouluehtooksi jotain -lähettäisi — kun hän niitten porvarien pahuutta aina paasaa — ettei -minun tarvitsisi niiltä kerjustella ja sitä hyvää talollisuuttani -häpäistä. - -— No eivätpä nuo näy suuria luovuttaneen. - -Se ääni tuli puukopin ovelta, jossa näkyi seisovan joku nainen. -Iitahan se oli, kun lähempää katsoi. Miina oli olevinaan vihainen eikä -näkevinään, kuinka tyttö lähenteli äitiään. Miina oli kyllä Iitan -ensimmäisistä sanoista oivaltanut, ettei se tullut tyhjänä nytkään. Kun -se kerran tuli, oli sillä aina nyytissä mahdottomat tuoliit ja suussa -tavaton rehaaminen ja kerskailu. - -Syömisestä ei nyt ollut puutetta eikä — herra hyvästi siunatkoon! — -ei edes juomisesta; sitäkin sillä oli pienessä pullossa sen verran, -että Miinan vähäinen verimäärä pääsi lämpenemään. Miinan silmiin -tulivat vesitipat, kun hän selitti tyttärelleen, että joulu sentään -oli kaikille yhteinen, ettei ollut mitään erityistä porvarien joulua, -vaikka vajavaiset ihmiset joskus paaduttivatkin sydämensä. - -Saima kuunteli outoillen heidän puhettaan leikkiessään uudella -tavattoman komealla nukellaan, jonka Iita oli tuonut. - - - - -VAPAUDEN TIELLÄ - - -Oli kyllä syytäkin epäillä jo silloin, kun Hilta siihen kunnankirjuri -Salmiolle tuli, ettei se siinä kauan pysy. Hilta oli hulluimmillansa, -kahdenkymmenen ikäinen sieväpäinen ja sorjavartinen tytönhuiskale, joka -ei siihenastisissakaan palveluspaikoissaan ollut vanhentunut; vasta -pari vuotta oli ollutkin kotoa poissa ja jo ehtinyt käväistä ainakin -viidessä paikassa, välillä aina kotonakin poiketen. Kunnankirjurin Elli -rouva taas oli tarkka ja tiukka ihminen, joka ei sietänyt yöjuoksuja -eikä mitään sinne päin vivahtavaa. »Jos sinulla on sulhanen, oikea -miehinen mies, niin sano se, ja sinä saat seurustella hänen kanssaan -niin vapaasti kuin vaan itse tahdot» — niin kirjurinrouva sanoi -palvelijoilleen. Kaiken lisäksi oli Hilta vielä kirjurinrouvan serkku -ja lapsuuden tuttu; ei siinä mitään kuria voinut pitää. Arvattavasti -rouva juuri tuon sukulaisuuden vuoksi tekikin yrityksen — tahtoi saada -orpanansa paremmille jäljille. - -Hilta ehti olla kirjurilla yksitoista kuukautta, mikä oli hänen -tähänastinen saavutuksensa. Paljon hän ehti muuttuakin sinä aikana. -Luultiin jo, että Lintulan Hiltasta ehkä sentään tulee vielä tasainen -kunnon naisihminen. Hän jo saattoi jäädä pois iltamistakin, vaikka ne -pidettiin vallan lähellä, ja taipui orpanansa ohjeisiin vaatteiden -ostossa ja muussakin elämisessä. - -Vaivaa siinä kyllä oli ollut Salmion rouvalla, ennenkuin niin pitkälle -päästiin — ja keskeneräiseksihän se kasvatus sitten perästäkin sillä -kertaa jäi. Kun Hilta saapui, oli hän kaikkinensa niinkuin päähenkilö -jostain kansantajuisesta kertomuksesta, jonka rouva äskettäin muisti -jostain lukeneensa. Neidin yllä oli vaatekerta, josta näki, että sen -oli määrä olla sievä, ja oli kai ollutkin varsin hieno siinä kääreessä, -johon ompelijatar oli sen laittanut — mutta tätä maailmaa varten -sitä ei oltu tehty. Tytön muut tavarat olivat kahdessa Itämaisen -tupakkatehtaan pahvirasiassa. Siellä oli sikin sokin nuhraisia -hameita, vanhoja huvipostikirjeitä, kengät, jotka olivat olleet -ruskeat, sukkavarras, jota oli kuumennettu. Hilta oli taas ollut pari -viikkoa köyhän isänsä mökillä lähdettyään kävelemään edellisestä -palveluspaikastaan. Ei ollut tullut siellä pestyä, kun ei ollut -saippuaa eikä rahaa. - -— Jaaha, vai semmoinen sinä olet, sanoi rouva. No nyt sinä ensi -työksesi lähdet Ojansivuun ja tilaat sieltä vankan kopan. Käsket tehdä -vahvoista päreistä ja varustaa hyvillä kulmapuilla. Tältä päivältä -saat jo palkan, mutta sinun ei tarvitse vielä tehdä talon töitä. -Paluumatkallasi ostat osuuskaupasta saippuaa ja rupeat sitten pesemään -vaatteitasi. - -Hiltasta oli hirvittävän vastenmielistä lähteä, mutta ei kehdannut -juuri vielä vastaankaan sanoa: Mikä kiire niillä kopilla ja pesulla -nyt olisi ollut — olisi sitä tämän päivän saanut muutenkin oleilla ja -paikkoja katsella. Tai jos olisikin käskenyt tavallisiin piian töihin, -mutta kun oitis tuommoisiin — ja mitä minun pesuni ja korini hänelle -kuuluvat — kyllä tämä taitaa minulta pian jäädä. Menen kaupunkiin... - -Kun Hilta palasi, ei hänellä ollutkaan saippuaa sitä määrää kuin olisi -pitänyt, mutta oli sen sijaan livekiveä melkoinen annos. - -— Mitäs sinä nyt olet ajatellut? Enhän minä sinun livekiveä käskenyt -ostaa — etkä sinä sillä rahalla näitä ole saanutkaan. - -— Minä aattelin, että rouva unohti livekiven ja ostin sitäkin. Lupasin -maksaa lopun myöhemmin. - -— Ei sinun minua serkkuasi rouvitella tarvitse, mutta muuten minä -nyt nauran sinua. Etkö sinä, hyvä lapsi, sitä tiedä, että meillä ei -_koskaan_ tehdä niitä kumpaakaan: ei käytetä pesussa livekiveä eikä -tehdä kauppiaalla velkaa. Meidän on parasta sopia näistä asioista jo -ensi hetkellä, ettei ruveta suotta alkuunkaan, ellei jatkosta ole -toivoa. - -Alkuun kumminkin lähdettiin. Hiltalla oli kohtalaisen hyvä palkka, -mutta — hän ei mitenkään tahtonut saada sitä haltuunsa. Rouvalla ei -sattunut olemaan, kun Hiltan välttämättömästi olisi tarvinnut ostaa -sitä taivaan sinistä vualeeta, jota juuri oli kauppaan saapunut. Hän -olisi tarvinnut puvun palokunnan iltamiin seuraavaksi pyhäksi. Hiltan -kieltä kihelmöi sanoakseen, että jäätiinpäs velkaa piialle, vaikkei -jääty kauppiaalle. Sitä paitsi hänellä oli täysi syy epäillä rouvan -vain juonittelevan, sillä kun tyttö harmissaan sanoi menevänsä iltamiin -vanhalla vualeellaan, asettui rouva sitäkin kovasti vastustamaan. - -— Saat iltamarahat ja lisäksi kymmenen markkaa, kun pysyt kotona. - -Loppujen lopuksi Hilta sillä kertaa jäikin kotiin, jäi ja tuskitteli. -Mutta seuraavana päivänä hän tavatessaan iltamissa olleita kumminkin -tunsi hienoista iloa siitä, että hänellä oli kaksikymmentä markkaa -enemmän, kun toisilla sen sijaan oli saman verran vähemmän. Vualeepuku -jäi teettämättä. Sen sijaan hän hetkistä myöhemmin osti hyvää -villakangasta ja teetti siitä puvun, joka hänellä oli joltisessakin -kunnossa vielä silloin, kun hän kaupunkiin muutettuaan oli siellä -joutunut ahdinkoon. - -Sangen salakavalasti serkku pelaili hänen kanssaan. Säästöpankissa -oli — asianomaisen siitä mitään tietämättä — tili myöskin neiti Hilda -Lintulalla. Sinne ilmestyi joka kuukausi milloin viisikymmentä, milloin -satakin markkaa. - -— Meillä on nyt vähän ahdasta aikaa, valitteli kirjurinrouva, mutta -pidä luku saatavistasi — kyllä sinä ne saat. Ja sinulla alkaa nyt olla -vaatetta ylläsi ja lihonutkin olet. - -Sillä iällä totutaan helposti. Hilta heittäytyi haaveelliseen -yksinäisyyteen, vietti iltansa vanhojen postikorttiensa parissa ja -noudatteli miten kuten voimakkaamman serkkunsa johteita. Kerran tämä -vaihteen vuoksi alkoi kehoitella Hiltaa lähtemään iltamiin, jotka -pidettiin jossain etäämmällä. Hilta lähtikin ja seuraavana aamuna sopi -rouvan naureskella hänen huonoa tuultaan: iltamissa ei ollut ollenkaan -hauskaa ja muutteesta tuntui rahan tuhlauskin harmittavan. Hilta -tiuskasi: - -— Ei minun olisi pitänyt sinun vanhan kitupiikin käskystä lähteä — sopi -sen tietääkin, että sinä sen noidut koko matkan mahdottomaksi. - -Niin mentiin ja Hiltan aavistamatta pankkitili kasvoi ja vaatevarastot -lisääntyivät säännöllisesti. Ohjelmassa oli nyt talvipalttoon -laittaminen ja sen yhteydessä käytiin monta pikku sotaa, jotka -kumminkin lopuksi taas päättyivät rouvan voittoon. - -— Mitä sinuakin se tarkkuutesi auttaa, kun ei ole edes rintaperillistä, -sanoi Hilta. - -— Pitäisikö minun sen vuoksi hajoittaa kaiken maailman tuuliin se keko, -joka on karttunut minun ja mieheni työstä? Mitä varten minä sitten -ollenkaan eläisin, jollen jättäisi maailmaa vähän paremmaksi kuin se -oli minun tullessani? - -Näin rouva aina sitoi Hiltan sanoissa, ja Hilta tyytyi osaansa. - -Mutta sitten tuli se yksi ja ainoa, jota vastaan kaikki voimat ovat -vähäiset. Tuli rakkaus. Hilta rakastui pulskeaan nuoreen sälliin -Oskariin, joka sattumalta oleili täällä kotonaan, ennenkuin lähti -Tampereelle autokouluun. Hänellä oli jo valmiina säärystimet ja -samettihousutkin ja hän loisteli iltasin kirkonkylän raitilla ja -kahvilassa. Hilta vilkui häntä niin kauan, että oli itse täydessä -tulessa, eikä kulunut kauan, ennenkuin hän sai varmuuden siitä, että -Oskarikin todella oli hänen. Silloin hän tuli vallan toistaitoiseksi. - -— Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen, mietti kirjurinrouva. Vastustus ei nyt -auta vähääkään, joustavuuteen on turvattava. Täytyy antaa iltamarahat, -muuten saattaa koko rakennus äkkiä romahtaa. - -Rahat kylläkin, mutta entäs paitakysymys? Kuinkas se nyt sitten tällä -kertaa järjestyy? - -Hiltalla ei tullessaan juuri ollut paidasta tietoa ja oli hänellä -yleensäkin melkoista elävämpi harrastus leninkeihin ja puseroihin, -kuin alusvaatteisiin. Rouva siis oli ostanut liinaa ja teettänyt -niistä muutamia paitoja, mutta — niihin ei pantu »prötyyriä». Itku ei -ollut Hiltalta kaukana silloin kun ne paidat saapuivat. Nyt nuokin -arvon vaatekappaleet olivat kaikki pesemättöminä. Rouva oli jo viikko -sitten siitä huomauttanut ja varannut Hiltalle tarpeellisen ajan, -mutta pesemättä ne vaan olivat jääneet. Rouva puolestaan oli jäänyt -odottamaan juuri tämmöistä tapausta. - -Jotenkin hermostuneena Hilta teki iltamavalmistuksiaan. Rouva antoi -hänen rauhassa hääriä, mutta sattui kumminkin menemään keittiöön -äkkiodottamatta kaikkein pahimmalla hetkellä: hän pääsi näkemään yhden -lukemattomista rakkauden sivuseurauksista. Hiltalla oli sylissään -paita, joka itse näytti häpeävän omaa pesemättömyyttään ja sitä -käsittelyä, jonka alaiseksi se nyt oli joutunut. Hiltalla näet oli -sylissään myös sievä mitta uuden uutukaista, osuuskaupan kaikkein -hienointa ja leveintä »prötyyriä», jota hän pareillaan ompeli tuon -suruvoittoisen vaatekappaleen pääntiehen ja käsiaukkoihin. Rouva -käsitti siinä hetkessä, kuinka vähiin hänen kasvatusponnistuksensa -olivat jääneet. - -Harmista itkien Hilta kivahti: — jotain täytyy keinotella tämmöisessä -paikassa, kun ei saa palkkojaan, että voisi rääsynsä laittaa ihmisten -tavalla. - -Rouva harkitsi parhaaksi poistua mitään sanomatta — ehkäpä vielä tulee -parempi hetki. - -Sitä ei kumminkaan tullut. Noissa iltamissa oli Hiltalla niin hauskaa, -että hän seuraavana päivänä vain hyräili tunteellisesti ja näytti -kokonaan unohtaneen eilenehtoolliset prötyyrihuolensa. Rouva oli -hänelle pelkkää ilmaa ja talon työt hän teki ylevän alistuvasti. - - * * * * * - -Uusi suunta kiihtyi nyt vauhdissaan ja niin tuli sitten se paha -perjantai-ilta, jolloin isäntäväen ja palvelijan edut kävivät niin -jyrkästi ristiin, että risahdusta ei voitu välttää. Mikä hirtehinen nyt -sovittikin niin, että kirjurin herrasväellä oli välttämätön mentävä -juuri sinä iltana, jona Sofööri-Oskarikin vietti läksiäisiään. Taloa ei -voitu jättää tyhjäksi, mutta kaikkien olisi pitänyt mennä. Kirjuri itse -sanoi Hiltalle vakavasti, että he lähtivät siksi harvoin iltahuviin, -että Hiltan silloin on muitta mutinoitta jäätävä kotiin. Hilta siis -jäi — tai oli jäävinään. Sillä kun herrasväki oli juuri päässyt pielen -taakse, syti Hilta pellit kiinni puolipuissa, siisti itsensä tavallista -nopsemmin ja livahti tiehensä. Avaimen hän pisti oven vuorilaudan -väliin niin, että sen hyvin piti näkymän. - -Kello yksitoista herra ja rouva tulivat kotiin ja aikansa turhaan -ryskytettyään vihdoin huomasivatkin avaimen. He astuivat äänettöminä -sisään, missä sakea häkä hankki työntää heidät selälleen. - -— Nyt on mitta täysi, jupisi kirjuri aukoessaan ovia. - -Välien rikkuminen ei olisi voinut tulla Hiltalle sopivampaan aikaan: -hän pääsi lähtemään Tampereelle heti Oskarin perässä. Riemu täytti -hänen mielensä, kun hän ajatteli sitä sievää summaa, joka hänellä oli -kirjurilta perimättä. Olivatkin saaneet sillä tavalla pitää toisen -ihmisen rahoja — kohta vuosi kulunut, eikä aivan ainoan kuun palkkaa -ole ajallansa maksettu. Saa nähdä, onko herrasväellä nyt maksaa. - -Kyllä oli, mutta erinomaisesti rouva osasi särkeä vielä tämänkin -riemun. Sillä kysyttyään määrää ja sen kuultuaan rouva veti esiin -säästöpankkikirjan. - -— Tässä ovat rahasi. Ne on päivälleen saatettu pankkiin... - -— Jaa en minä ole velvollinen pankeista palkkojani hakemaan. - -— Huomaa, että sinä tänään vielä olet minun palveluksessani ja menet -siis minun käskystäni hakemaan rahasi pankista. Ne ovat siellä -kasvaneet korkoa jonkun verran enemmän kuin prötyyreissä ja vualeissa -— ja muutenkin sopii sinun nyt hyvin tehdä vertailu tulopäiväsi ja -lähtöpäiväsi välillä... Taisi tulla se kori liian pieni sittenkin, -mutta voithan sinä käyttää niitä paperossilaatikoita, jotka sinulla -oli tullessasi... Ja kun sinä nyt menet sinne kaupunkiin, niin muista -korjauttaa nuo kaksi etuhammastasi, niissä on vian alkua... - - * * * * * - -Eipä voi juuri ajatella iloisempaa ihmistä kuin neiti Hilda Lintula, -joka nyt tästä maalaiskirkonkylästä matkusti Tampereelle. Vapaus on -ihmiselle ihana asia, se voi joskus olla leipää ihanampi — ainakin niin -kauan kuin molempia on. Kuinka tavattoman ahdasta olikaan elämä ollut -tähän asti. Selvimmin hän oli sen tuntenut Oskarin seurassa — niinkuin -olisi tuo ahtaus jonain vieroittavana henkenä säteillyt hänestä Oskaria -kohden, tuota raikasta, iloista miestä, joka ei varmaankaan koskaan -ollut mitään kahletta kantanut. Oskarin hymyssä oli joskus ollut -niinkuin pientä säälin värettä ja silloin oli Hilta ajatellut, että -jaksaneeko hän koskaan kasvaa Oskarin rinnalle. Ei ainakaan niin kauan -kuin hän nuhkii kirjurin pienissä nurkissa ja antaa saidan orpanansa -ohjailla pukuasioitaan. — Kaupungissa esiinnytään toisella tavalla, oli -Oskari sanonut. Niinpä niin, siellä _esiinnytään_... Täällä vain ollaan -piikana. - -Pankissa oli rahaa hyvän joukon toista sataa enemmän, kuin Hilta laski -olevansa saamassa. — Tämä on semmoinen talo, että täällä lisääntyy raha -itsellään, sanoi johtaja, joka tiesi kirjurinrouvan toimet. Kaikkiaan -siellä oli vähän päälle kahdeksansataa, mutta johtaja puhui, ettei hän -nyt tällä hetkellä antaisi muuta kuin viisisataa — eikö loppu saisi -jäädä edelleen pankkiin? Tai jos neiti niin tahtoo, voi kaupungin -säästöpankki kyllä ottaa vastatakseen tämän lopun ja antaa sieltä -samanlaisen kirjan. On hauskempi jatkaa siellä säästämistä, kun on jo -täältä alku. - -Hilta ei paljoa kuunnellut johtajan pakinoita — otti mitä annettiin ja -lähti. Mutta noissa seteleissä oli jokin ikäänkuin kirous sellainen, -että tuntui vastenmieliseltä käyttää niitä tällä vapauden tiellä. -Ne polttivat ja vaivasivat ja hän jo ajatteli, että kunhan pääsee -kaupunkiin, niin vie heidät koko lehut kiireen kaupalla takaisin -pankkiin. Tarpeitahan Hiltalla oli paljon — ei tosin tiettyjä, mutta -sitä jännittävämpiä. Mutta nämä rahat — jollakin tavoin keveämpiä, noin -vain käteen saatuja niiden olisi pitänyt olla. Mieluummin sittenkin -vaikka lainattuja. - -Talvipalttoo olisi tarvinnut ostaa — hän vihasi tuota vankkaa -vaatekappaletta, jonka kirjurin rouva oli valinnut. Kun saisi sen -myytyä, mutta kukapa semmoista kaupungissa ostaisi. Sitä paitsi -kirkuivat nuo setelit ihan Salmion rouvan äänellä, että me olemme -sinun kokovuotinen säästösi... Olkoon sillänsä — Hilta vei kaksisataa -pankkiin ja jätti loput taskuunsa, käyttipä heitä sitten mihin -tahansa. Ja kummallista oli, että nuo loput sen jälkeen tuntuivatkin -keveämmiltä, niinkuin olisi niistä jonkun veron maksanut. Tutustuttuaan -lähemmin asunto- ja työtoveriinsa hän tämän johdolla helposti löysi -sopivia tilaisuuksia niiden käyttämiseen; Saipa antaa tälle lainaksikin -viisikymmentä markkaa. - -Hilta tapasi Oskarin vasta muutaman päivän päästä ollessaan kävelyllä -ystävättärensä kanssa, — poika tuli illalla vastaan Hämeenkadulla -iloisessa seurassa, jossa oli sekä miehiä että naisia. Hän näytti -hämmästyvän tätä odottamatonta jälleennäkemistä, mutta hämmästyksessä -oli jotain vierasta, niinkuin olisi tämä kohtaus tullut sopimattomasti. -Hän ei heti ymmärtänyt edes kääntyä tervehtimään, vaan jatkoi ensin -matkaansa. Hetken kuluttua sentään tuli takaa päin seuraan liittyen, -ja he saivat selvitellä asiaa kolmannen läsnäollessa. Kohtaus oli -kaikin puolin nolo — semmoista teennäistä leikin tavoittelelua, johon -turvaudutaan silloin, kun kummankin mieli oikeastaan on muualla. Oskari -tietysti luuli, että tyttö oli muitta mutkitta vaan lähtenyt hänen -perässään tänne. Hilta taas vaistosi tämän Oskarin ajatuksen. - -— Keitä ne siinä sinun kanssasi olivat? kysyi Hilta. - -— Tavallisia trokupoikia vaan — pitääkin lähteä sinne. Kai sitä pian -paremminkin treffataan — missä sinä asut? - -Siltä kävelyretkeltä palattuaan Hilta vasta oikein tunsi olevansa -kaupunkilainen. Jos hänellä vielä olisivat ne setelit olleet käsillä, -olisi hän heti mennyt ja sittenkin ostanut sen talvipalttoon. Nyt hän -meni ja osti vain lakin ja päällyskengät. Hilma Hakala, ystävä ja -asuintoveri, auttoi häntä valinnassa, kykenipä vielä lyhentämään sitä -viidenkymmenen markan lainaansakin kahdellatoista markalla, kun Hiltan -rahat sen verran puuttuivat. Loppu jäi seuraavaan kevääseen ja sitten -edelleen, kun Hilma eräänä yönä äkkiä katosi... - -Kohdatessaan uudelleen Oskarinsa Hilta selvästi huomasi, että Oskaria -tosiaan vaivasi tämä hänen äkillinen kaupunkiin tulonsa. Oskari alkoi -heti puhella, että täällä on vaikea yhtäkkiä saada työpaikkaa ja -rahaakin kuluu paljon. Häneltäkin on mennyt niin ja niin — täytyi jo -vipata yhdeltä huijupojalta, vaikka kyllä niittenkin kanssa saa varansa -pitää. Mutta Hiltapa selitti, että hänellä jo on työpaikka ja että -hän sentään kykeni hiukan ostamaankin — »että-mä herralle paremmin -kelpaisin», lisäsi hän ja tunsi, kuinka hyvää nuo sanat tekivät. Hän -ilmoitti vielä, etteivät hänen rahansa suinkaan näihiinkään kaikki -menneet. — »Tuossa talossa on kanssa», sanoi hän veikeästi viitaten -pankkirakennukseen, jonka ohitse he juuri kulkivat. Näin sanoessaan hän -tunsi, kuinka noista pankissa olevista rahoistakin yhtäkkiä katosi se -ahdistava paino, joka niiden mukana oli maalta seurannut. Oli hauska -ne sieltä minä päivänä tahansa ottaa, jos Oskarin kanssa niin tulisi -puhuttua. - -Heidän kesken muodostui nyt itsestään semmoinen tapa, että kohtauksista -ei sovittu etukäteen. Hilta lähti illalla Hilman kanssa ulos ja -kummankin mielessä sykki onnen aavistelu. He poikkesivat tuttuun -kahvilaan, jossa poikien myös oli tapana istua. Jos nämä olivat siellä, -virisi pöytien välille hauska kiusoittelu, jota jatkettiin tuntikausi, -kunnes jompi kumpi seura ensin lähti, tytöt kauheasti kikattaen ja -yhtäkkiä poiketen poikien edeltä johonkin uuteen paikkaan: toiseen -kahvilaan tai eläviin kuviin, Vasta myöhemmin antauduttiin yhteen ja -tultiin milloin poikien, milloin tyttöjen kamariin. - -Joskus oli tiedossa hauskat iltamat. Tytöt pysyivät näkymättömissä, -he eivät tahtoneet tietää poikien aikeista — oli suloista tehdä -valmistuksiaan pienessä jännityksessä. Hilta kävi pankissa — hän tahtoi -kerrankin laittaa itsensä oikeaan kuntoon, nyt kun hän jo ymmärsi ne -asiat. Jokin vaisto taisi kuiskata, että tällaisia laitoksia ei niillä -rahoilla enää pitkälle jatkettaisi, mutta — saihan hän hyvää palkkaa -ja nämä pankkirahat nyt olivat muutenkin semmoisia kuin olivat... -Silkkipusero ja kiiltokengät — Hilma ymmärsi varsin hyvin, että hän -nyt tuli olemaan komeimpia tyttöjä, mitä siellä iltamissa oli. Ja niin -olikin asian laita. Ystävättäret tulivat paikalle aivan alussa, ja -Hiltalla oli kolme hyvää poikatuttua, kun Oskari saapui. Hilman poika -ei tullut perästäkään, mutta se näytti häntä pikemmin ilahuttavan kuin -surettavan. Hilma oli joskus niin kummallinen — ei Hilta aina voinut -sen mieltä ymmärtää. - -Hilta pysyi Oskarinsa kanssa ja loppupuolessa Hilma kuiskasi Hiltalle: - -— Mene sinne vaan poikasi kanssa, minä menen muualle enkä tule -ennenkuin aamulla. Morjens vaan... - -Se olisi ollut ihana yö eikä aamussakaan olisi ollut mitään vikaa. -Kallis silkkipusero oli tosin surkean näköinen ja kiiltokengissä -oli pahoja naarmuja, mutta mitäpä niistä tällä aamuhetkellä. Mieli -souteli ihanassa jälkitunnelmassa, ei ollut katumuksen hetki tämä. — -Mikä onkaan minun ikäni? Kaksikymmentä yksi vuotta — ja tässä ovat -käsivarteni... Hyvin olisi kaikki ollut, ellei juuri sinä pyhäaamuna -olisi tullut se vastenmielinen kirje. - -Se oli vastenmielinen heti ensi näkemältä — osoite kankeata -maalaiskäsialaa. Ajatus kieltäytyi kaikesta arvailusta — onneksi ei -Hilma vieläkään ollut tullut, saattoi avata sen yksinänsä. - -»Rakas tyttäreni, nyt kirjoitan sinulle...» - -— Mitä? Alla oli »isäsi Davit Lintula», mutta eihän isä osaa -kirjoittaa. Kukahan tätä on törkkinyt? - -»...ja ilmoitan, että olen muuton voinu hyvin, mutta nyt olen jo kaks -viikkoo maannu sängysä kipeenä ja minä näin sen valo kuvan jonkas -lähetit santralle vaikkes mulle lähettäny ja aattelin sitte että kun -kuulin Salmion Prouvalta että sinulla oli nätisti kassasa rahaa kus -lähdit niin aattelin että jos sinun passais lähettää hiukan vanhalle -isälles kun on kansa joskus Sinua muistanu...» - -Se oli se varhaiskeväinen sunnuntaiaamu. Ilma oli kirkkaan suojakas, -kyyhkyset kuhertelivat naapuritalon räystäällä. Hilma tuli kotiin -»kivalta» retkeltään ja heittäytyi heti vaatteissaan sängyn päälle -nukkumaan. - -Ajatus haki vaistomaisesti jotain nykyhetkistä harkittavaa. Hän otti -peilin ja alkoi tarkastella hampaitaan — keskimmäisissä ylähampaissa -oli vika ehtinyt jo pitkälle. Jos ne katkeavat, on hänen muotonsa -kamala. Sitähän se oli Salmion Ellikin jo silloin lähtiessä, kauan -sitten huomauttanut — Salmion Elli, jolta isä oli kuullut, että — -äsh... Kylläpä se osasi tuo ihminen kuorsata ja hossata. Missä oli -mahtanut yönsä viettää — missä itse vietin? — Oskarihan on minun -sulhaseni, nyt entistä varmemmin... Mutta jos se jättää? — Nuo hampaat -on todella korjattava... täytyy ottaa rahaa pankista... sitä rahaa, -jota Salmion Elli... jolta isä on kuullut, että... - -Hirmuisen kallis silkkipusero ja kiiltokengät olivat yhä siinä eikä -tehnyt mieli edes niitä siitä pois nostaa... Monen maalaistytön on -käynyt täällä hullusti, mutta enhän minä ole sellainen maalaistyttö -nyt enää... Mikä minä olin silloin, kun Salmion Elli vikitteli minua -pysymään poissa iltamista — ja mitäs ne semmoiset iltamat näitten -rinnalla olivatkaan? Oskari vakuuttaa, ettei minulle täällä mitään -kummia tapahdu, niin kauan kuin hänen tuttunaan pysyn. Pian se pääsee -autokoulusta ja sitten voidaan mennä naimisiin... Pyhänä ei pankki ole -auki, enhän minä tänään voi saada itsekään... Isä on kipeänä, koko -tämänkin päivän hän siellä kotona... mutta enhän minä tänään mitään -saa, pääsen tuskin illalla ulos... Ja hampaat on laitettava ja Oskarin -kanssa täytyy puhua vakavasti siitä asiasta, se oli sellaista köykäistä -viime yönäkin... - -Tästä keväisestä sunnuntaiaamusta ja -päivästä muodostui Hiltan -tietämättä eräänlainen taitekohta hänen kaupunkielämäänsä. Nuo hätäiset -hyvätpäätökset olivat oireita siitä, että jotain nyt oli luisumassa -jonnekin. Hänen pohjimainen vaistonsa kuiskasi, että päätökset -jäävät täyttämättä sittenkin, vaikka pankki on auki ja lääkäri ottaa -vastaan. Hän oli olevinaan niinkuin ei olisi isänsä kirjettä koskaan -saanutkaan, hän torjui ne kotoisten teitten ja nurkkien kuvat, jotka -aurinko loihti mieleen aina kun tuon kirjeenkin... Huomenna kävi jo -helpommin. Sitten jonain päivänä tuli kirje myös Salmion Elliltä, -kirjurinrouvalta. Silmät lukivat sen läpi todeten siinä samoja asioita, -mutta mieleen se ei pystynyt. Tuntui melkein siltä kuin olisi varkain -lukenut toisen kirjettä. Hauskuus oli yhä helposti saatavissa, ehkäpä -entistä helpommin, mutta iloa ei ollut muissa kuin noissa tunkeilevissa -kuvissa, jotka luonto torjui. - -Neiti Lintula oppi hyvin tuntemaan kaupungin kahvilat ja elävätkuvat -ja kesän tullen myöskin Pyynikin puolen soittoineen ja autoineen. Hän -liikkui jo ulkosalla muittenkin kanssa kuin Oskarin, ei enää kysytty -hänen säästöjään — oli niitä, jotka tarjosivat. Oskari oli koulunsa -päätettyään ruvennut oikein sofööriksi ja pysyi usein näkymättömissä -monta päivää; oli ollut pitkillä matkoilla herroja kyydissä. Kerran -hän tuli odottamatta Hiltan asuntoon, päissään ja raivon näköisenä, -kävi sanaa sanomatta Hiltaa kurkusta... kyökkikunnan akat kuulivat -vain Hiltan itkuisia kuiskauksia. Sinä iltana Hilta tosiaan itki -kunnollisesti: ei hän niillä Pyynikin retkillään ollut mitään pahaa -tehnyt — »totta-ma jossain käyn, kun sinä olet poissa päiväkausia». - -— Niin minä olen ja tulen olemaan. - -Raa'asti Oskari puhui hänen mätänevistä hampaistaankin. Kului -pari tuntia ennenkuin päästiin entiseen hempeyteen, mutta vakavat -tulevaisuuden suunnitelmat jäivät sillä kertaa, kuten ennen — ja -vastakin. - -Noina viikkoina Oskari muutenkin muuttui yhä salaperäisemmäksi. Hän -puhui autopulaakististaan, puhui vekseleistä ja niiden uusimisista. -Noitui pankkeja, jotka ensin antavat auliisti rahoja ja sitten -kiristävät. — Mutta mistäs ne osakkailleen voittoja jakaisivat. - -— Oletkos koettanut säästöpankkia? sanoi Hilta jotain sanoakseen. - -— Phöh, äänsi Oskari halveksivasti ja murjotti edelleen. Eikä taas -tämän jälkeen ollut muutamaan päivään näkyvissä. - -Kun hän sitten vihdoin tuli, oli hän kovin kiihtynyt ja vaati Hiltalta -heti kaikki rahat, mitä tällä suinkin oli. Pankissa oli vielä -kaksisataa ynnä korot, joita kumminkaan ei vielä oltu laskettu eikä -siis voitu maksaakaan. Rahat saatuaan Oskari huristi autolla pois -luvaten myöhemmin selittää kaikki. - -Se selitys jäi kokolailla myöhäiseen — se on vieläkin antamatta ja -Sofööri-Oskarin puolesta se pysyykin antamatta. Eräänä kesäkuun -yönä tapahtui kuitenkin tämän näytelmän nopea ja perinpohjainen -loppuselvittely. - -Siitä tehtaasta, jossa Hilma ja Hilta kävivät, vähennettiin alkaneen -pulan vuoksi työväkeä, jolloin heidätkin molemmat sanottiin irti. -Sovitettiin niin, että jälkimmäinen irtisanomisviikko tuli lomaviikoksi -ja sitä nämä neitoset nyt viettivät. Hiltan mieleen oli tullut, että -pitäisi kai käydä maalla, mutta isän ja Salmion rouvan kirjeet tulivat -samassa mieleen ja hän torjui koko ajatuksen. Hilma oli ruvennut -viettämään yhä säännöttömämpää elämää ja oli nykyään enää harvoin öitä -kotona. Olipa muutaman kerran yrittänyt tuoda jotain hämäriä seuroja -kotiinkin, mutta olivat kyökkikunnan akat tällöin nostaneet pelottavan -melun. - -Hilta oleili jo iltojakin yksin kotosalla, raukeana elämäänsä eteenpäin -ajatellen — ja joskus jo hiukan taaksekin päin. Katujen ja puistojen -valkeus ja vehmaus saivat liikkujatkin näyttämään toisenlaisilta — -niinkuin hiljalleen kävellessään olisivat vain muistelleet menneitä -talvi- ja kevätkuukausia. Oskaria ei näkynyt, autoasema oli tyhjä... -Hilta asteli kotiin kamariinsa ikävöimään, jotain... - -Kahdentoista aikaan kuului melua kadulta, talon kohdalta. Hilta meni -akkunaan katsomaan. Siellä oli joukko miehiä ja kaksi poliisia Hilman -ympärillä. Kaksi miehistä oli juovuksissa ja poliisit yrittivät -kuljettaa niitä pois, toiset kaksi, jotka olivat selviä, pitivät kiinni -Hilmasta. Lopulta siihen tuli ajurikin ja toinen juopuneista pantiin -siihen. Hilma itki niiden toisten käsissä, kunnes kaikki lähtivät. - -Haaveellinen yö oli äkkiä saanut eloa... - -Seuraavana aamuna olivat ne samat miehet Hiltan kamarissa. - -— Te olette samaa sakkia kuin Hakalakin, teidän on kanssa käytävä -konttoriin. Olette myös vetelehtinyt öisin miesten kanssa. - -Jotain tuttua mutta tähän asti muistamatonta jymähti Hiltan tajuntaan. -Vasta hetken päästä hän sai sanottua: - -— Olen minä sulhaseni kanssa. - -— Kuka se muka on? - -— Oskari Riutta, autonkuljettaja. - -— Jaa — sehän se on ollut poikaa. Yksi heila parkui sen piilin perässä -niin että hankki järki mennä viime yönä kun se tapettiin. - -— Kuka tapettiin? - -— Sama Riutta juuri. - -Hiltan hätä ja epätoivo vaikutti rauhoittavasti etsiviin. Kyökkikunnan -vaimot vakuuttivat myös, ettei Hiltassa täällä ole mitään huonon elämän -merkkejä havaittu ja että hän todella oli sen soföörin varma morsian. -Ankarin varoituksin poliisit poistuivat, mutta sanoivat mennessään, -että Hiltaa voidaan kuulustella murha-asian yhteydessä. - -Päivän sanomalehdistä Hilta sai tiedot asiasta. Murhaaja ja murhattu -lienevät olleet jonkinlaisessa autoyhtiössä keskenään ja sekavien -raha-asioittensa vuoksi riitaantuneet, jolloin toinen iski toista -tikarilla. Näin on kertonut murhatun morsian, joka tapauksen sattuessa -oli hänen kanssaan ajelulla. Molemmat ovat muuten olleet tunnettuja -huijareita. - -Murhatun morsian... - -Hilta sai käydä poliisikamarissa itkien vakuuttamassa, ettei hän ollut -tavannut Oskaria sitten, kun tämä oli häneltä rahat tahtonut. Se -uskottiin. Kehoitettiin vain palaamaan kotiseudulleen nyt, kun työtkin -ovat loppuneet. - -Pankissa olivat ne laskemattomat korot vielä jälellä. Niillä Hilta -nyt pääsi matkustamaan, selvittyään hädin tuskin omastaan ja Hilman -vuokrasta. Erään tutun torpparin rattailla hän lähti ajaa nytkyttämään -kotipitäjäänsä. Matka tuntui näin neuvoin nyt paljoa viehättävämmältä -kuin junalla ja laivalla, joilla myöskin olisi sopinut lähteä. Oli -niinkuin olisi päässyt pikemmin pois siitä, mistä hän nyttemmin -halusikin vain pois. - - * * * * * - -— Jaaha, vai semmoinen sinä _nyt_ olet, sanoi kirjurin rouva, kun Hilta -taas istui hänen keittiössään. — Onpa korisi säilynyt eheänä, mutta -paidat näkyvät olevan samassa kunnossa kuin olivat lähteissäsikin. Ei -mar sentään — prötyyriä näkyy olevan... Ja hampaasi olet sittenkin -päästänyt tuolla tavalla menemään. - -Hän sai nyt rauhassa puhella, ei Hilta tiuskinut eikä nakellut -niskojaan. Matka Tampereelta oli kestänyt siksi kauan nytkyttää, että -kyyneleet olivat monta kertaa ehtineet kierähtää silmänurkkiin ja -siten yhdessä väsymyksen ja kesäisen hempeyden kanssa pehmittää hänen -luontonsa perin pohjin. Kun hän kyytimieheltään kuuli, ettei Salmiolla -tällä hetkellä ollut palvelijaa — ellei nyt eilen tai tänään ollut -tullut — niin poikkesi Hilta sinne niinkuin kotiinsa. - -Ja aivan samoin kuin viime kerralla ensi työksi laitettiin kori, niin -laitettiin nyt hampaat — tehtaalle oli keväällä tullut hammaslääkäri, -sinne sai Hilta nyt lähteä yllään Salmion rouvan paita ilman prötyyriä, -kun omista ei ollut päälle pantavaa. Sieltä palattuaan sai tytär lähteä -isäänsä katsomaan. Hän sai kuulla ukolta itseltään, että Salmion rouva -oli häntä kivun aikana autellut, niin ettei sentään mitään ollut -puuttunut. - -— Saa nähdä, aikookohan sitten nyt sinulta kiskoa niitä takaisin, sanoi -ukko huolestuneella äänellä. — Kai ne minulta kumminkin maksamatta -pysyy. - -Hiltan elämä kirjurilla jatkui sitten taas ulkonaisesti entisen -laatuisena livekiveen, prötyyriin, vualeihin ja velan tekoon nähden. -Salmion rouva karttoi tarkoin kaikkia kyselyjä ja varjeli Hiltaa -kyselijöiltäkin — Hilta sai olla melkein niinkuin itse tahtoi. Ei -tullut riitaa edes iltamiin menoista, sillä Hilta ei niihin nyt -ollenkaan pyrkinyt. - -Ei heillä ollut puhetta edes palkasta, ennenkuin kuukausi tuli täyteen. -Rouva tuli silloin rahatukko kädessä Hiltan luo ja sanoi: - -— Kuinkas nyt sitten tehdään — en minä mielelläni maksaisi sinulle sen -enempää kuin viime vuonna. Mutta minkämoisille palkoille sinä siellä -kaupungissa olet tottunut? - -Pankkiin panosta ei rouva nyt puhunut ollenkaan. Kun Hilta ei hänelle -mitään vastannut, antoi hän rahat ja sanoi: - -— Ehkä vaitiolo on myöntymisen merkki — ja meni pois. - -Rahat kädessä Hilta puhkesi hiljaiseen itkuun — eihän sille mitään -voinut, tuli niin kovasti kaikki mieleen. Seuraavana päivänä hän -hartaasti vei rahansa säästöpankkiin, veipä niin tyystin, että joutui -pian pulaan. Silloin sanoi kirjurin rouva: - -— Älä sinä nyt rupea itseäsi kiusaamaan. Ei sitä varten eletä, että -säästetään — saiturit niin tekevät. - -Rouva jatkoi esitelmäänsä pitemmällekin, kunnes Hilta vihdoin ärähti: - -— Ei sinun tapojasi kanssa kukaan taida. - -Mutta hän hymyili sitä sanoessaan lämmintä ja kiitollista hymyä. - - * * * * * - -Hilta oli nyt kunnankirjurilla kaksi vuotta yhtä mittaa. Toisen vuoden -loppupuolella tapahtui hänen toinen itkemisensä, eräänä keväisenä -iltana, kun nuorisoseuran talolla oli teatterinäytäntö. Muuan mies tuli -häntä sinne noutamaan — nuori koneenkäyttäjä, joka äskettäin oli saanut -paikan suuressa tamperelaisessa tehtaassa. Hän ei ollut puhunut Elli -rouvalle mitään koko asiasta, mutta kun hän näki Saarisen tulevan — se -oli miehen nimi — ailahti hänen mielensä niin hyväksi, että vedet taas -herahtivat, niinkuin silloin ensimäistä palkkaa saadessa. - -Pian he sitten menivätkin naimisiin ja muuttivat Tampereelle. -Mutta vallan toisilla edellytyksillä tämä Hilta nyt saapui tuohon -nuoruutensa tuttuun pesään. Niinkuin kauempaa, hyvin kaukaa, hän -katseli kahviloita, eläviäkuvia ja muita — autoja hän aivan erikoisesti -kavahti. Siitäkin hänen mielensä oli hyvä, että heidän asuntonsa sattui -olemaan vallan toisella puolella kaupunkia. - -Niinkuin jokin ihmepäivä oli se, kun Salmion Elli sitten kerran aikojen -päästä tuli nuorta paria katsomaan. Hilta kunnioitti nyttemmin kovasti -tuota hiukan kirpeätä muijaa, jonka ohimoilla jo alkoi näkyä iän -kuuraa. Salmion rouva kulki terhakkana heidän huoneissaan ja tutki -kaikki paikat niinkuin mikäkin tarkastaja eikä suinkaan säästänyt -neuvojaan eikä huomautuksiaan. Mutta kun Hiltan muutamanviikkoinen -esikoinen sitten heräsi ja äiti nosti sen rinnalle, kelpasi hänen sanoa -tuolle viisaalle lapsettomalle orpanalleen: - -— Mutta mitäs sinä tähän tiedät? - -Salmion rouva painui tällöin ikäänkuin hiukan pienemmäksi. Hän -nytkähytti vain vähän päätään ja hymyili mielevästi. - - - - -PALUU - -Historiallinen kertomus vuodelta 1920. - - -Vanha, miespolvien käyttämä tie puikkelehtii pitkin kevätkesäistä -korpimaisemaa. Vanhaa on kaikki, mitä siinä näkyy: asumukset, metsät -ja maat. Elpynyt vihannuus on niinkuin lasten koristelua naavaisten -puitten ja harmaitten seinien vaiheilla — pian se kuihtuu, mutta -miespolvien takaiset elämän perusmuodot jäävät. Tämä on kaikkein -vähäpätöisin tie ja tienoo, mutta se voi askel askeleelta olla yhä -sisältörikkaampi, esimerkiksi semmoiselle miehelle, jonka koti ja -lapset ovat tien takana ja joka ei ole niitä nähnyt vuosikausiin. Niin -oli nyt laita, kevätkesällä 1920. Eräänä lempeänä iltapuolena asteli -tuota tietä juuri semmoinen mies. - -Hän ei ollut nähnyt maisemaa eikä maisema häntä kolmatta vuoteen ja -viime näkemälläkin, eräänä himmeänä maaliskuun yönä vuonna 1918, oli -miehellä melkoinen kiire pois tämän maiseman piiristä. Nyt oli siitä -silloisesta vauhdista muistona masentunut ja kaikin puolin kulunut -ulkomuoto, josta miehen entiset piirteet vain heikosti häämöittivät. -Ei näyttänyt enää palaajalla olevan samaa kiirettä kuin oli ollut -lähtijällä. Häntä olisi voinut luulla suureksi luonnon ihailijaksi, -sillä hän istahteli tavan takaa, ärsytellen pesiviä rastaita, joille -tämmöinen ihmisen liikkuminen oli outoa. Ja vaikka miehessä ei ollut -mitään kehitettyä runollisuutta, ei hänen herkistynyt tajuntansa tällä -kertaa voinutkaan torjua muutamia hentoja vaikutelmia. Puron lirinä oli -uneliaan onnellista ja lahonnut raja-aita näytti johtavan unelmansa -vuosikymmenien takaa. Näitä mies tahdottomasti katseli, sillaikaa kun -varsinaisten ajatusten pyörre väsähti ja seisahti. Kaiken vaikutelman -ydin ja ihme oli siinä, ettei maiseman hengessä tuntunut jälkeäkään -siitä silloisesta. Oli jotain herttaista siinä ajatuksessa, että -tämänkin tien takaa oli sodittu. - -Mies otti taskustaan armahduspassin ja seurasi silmillään siinä olevia -painettuja ja kirjoitettuja rivejä. Tässä minä palaan sotaretkeltäni -ja tämä paperi on kädessäni, nämä vaatteet ylläni. Niitäkö varten minä -taistelin? En — enkä minä taistelusta tulekaan. Taistelut ovat kaukana -niinkuin unen maassa, eikä mikään, mikä nyt on, koske niitä. Taistelu -oli vain suurta hurmaa — olikohan se mitään muuta? Köyhälistöllekö -valta? Valta oli kaukana joillakin, joista minä en tiennyt mitään ja -täällä oli valta Rinnellä. Kenellä lienee nyt valta — jollakin se -ainakin vielä hyvin vahvasti on. Tuntuu tänne asti, että kaikkien on -vain nähtävä valta eikä saa olla niinkuin on. Niinkuin varkain istun -tässä paperi kädessä — tuo kirkas taivas ulottuu kauas yli tämän korven -ja siellä on saman taivaan alla valtaa... - -Istuvan miehen silmät juuttuivat yhteen kohtaan; oli niinkuin olisi -huimannut tämä aatosten suunnaton outous. Että nyt oli jäänyt pois -se suuri ja kauhea seikka, jonka keskellä hän niin kauan oli ollut -ja hengittänyt, ettei mitään siitä näkynyt tähän hiljaiseen korven -aukeamaan. Onko tästä alkamassa joku uusi saman tapainen, johon on -mentävä yksin, ilman toverijoukkoja? Kipeä tyhjyyden tunne pusersi -rintaa, kun hän nousi mättäältään ja alkoi hitaasti liikkua sinne päin, -missä tiesi kotimökkinsä tulevan näkyviin seuraavasta aukeamasta. - -Ympäröivän maanpinnan ja oman entisyyden mitättömimmät pienoisseikat -pyrkivät yhä lähemmäksi — ei minään onnellisina ja rauhoittavina, vaan -niinkuin unohdetut tuttavat, jotka vaativat tiliä jostakin. Olisiko -hänen pitänyt pysyä täällä paikoillaan? — ja jos niin olisi tehnyt, -niin kuinka nyt kaikki olisi? Toisin olisi — mutta millä lailla toisin, -sitä ei mielikuvitus kyennyt alunkaan aprikoimaan. Nämä äänettömät -vastaan tulijat tässä paluumatkan viimeisillä tutkaimilla, ne vaan yhä -kiinteämmin vaativat tunnustamaan oman suuren merkityksensä kaiken -sen suuren rinnalla, joka jäi taakse ja nyt askel-askeleelta tuntui -kutistuvan yhä vähäpätöisemmäksi. Paluuhetken jännitys kiihtyi sisältä -päin, niinkuin lähdön jännitys oli kiihtynyt ulkoa päin... - -Nyt — nyt asumus tuon puunjuuren kohdalta pilkahtaa näkyviin. — Minä -ajattelin tästä hetkestä jotakin, paljonkin, mutta että se olisi -tämmöinen, sitä en ajatellut. Lyövätkö hetket yhteen, silloinen kuohuva -epätoivo ja tämä — eikö välillä oleva merkitse mitään? Olenko minä -ollut tässä koko ajan? — ollut tässä enkä päässyt estämään... - -Kyyneleet, nyt ne tulivat, ilmestyivät sinne, minne ne ihmisellä -ilmestyvät, ja kerran vauhtiin päästyään ei itku enää ollut -hillittävissä. Mieli riehutti nyt omia hajallisia kysymyksiään ja -hillittyjä tuskiaan sinne tänne. Omiin valtoihinsa kerran päästyään -ne lyhyessä ajassa niinkuin luonnon voimat hakeutuivat omiin uomiinsa -ja saavuttivat jonkinlaisen tyhjän tasapainon. Asumus tuli näkyviin -niinkuin mikä tahansa muukin mökki matkan varrella, niinkuin ei -olisi tiennyt siitä mitään. Itku ei ollut tuonut tietoa, se oli vain -kirvoittanut epätietoisuuden... - -Mies nousi, veti syvään värisevää henkeään, astui rauhallisesti -veräjästä ja lähti matalien peltosarkojen välitse suoraan pirttiä -kohden. Jännitys tuntui kyllä vieläkin, mutta se oli nyt tasaista ja -luonnollista. Lähtöhetken tuttu mielikuva pysyi pysymistään: vaimo -jäi täysin avuttomaksi, kun ei voinut lähteä mukaan muutaman viikon -vanhan lapsensa kanssa — nuori kaunis vaimo, jonka kanssa mies oli -paljon riidellyt ja jota hän oli paljon rakastanut. Niin hän silloin -jäi, ja astuessaan nyt pihaan tiesi mies vaimon ja lapsen täällä -vieläkin olevan ja elävän, noiden seinien sisällä tai jossain tässä -ihan lähellä. Hän tiesi — tai paremminkin: jokin järkähtämätön _vaati_ -häntä tietämään enemmänkin, mutta sitä enempää mieli nyt kiihkeämmin -kuin koskaan kieltäytyi omaksumasta. Äskeinen selventävä itkukaan ei -ollut saanut sitä seikkaa selvenemään. Miehen jo oven rivasta vetäessä -se vielä taisteli vastaan. - -Kun pirtin sekava sisältö hänelle samassa aukeni, ei se tehnytkään -häneen mitään erikoista vaikutusta. Kaikessa, mitä hän näki ja tajusi, -oli omituisen viileä vierauden tuntu. - -Vielä tuvan sisässäkin, ihan tosiolevaisen läheisyydessä hänen -luontonsa ponnisti vastaan; hän koetti olla näkemättä mitään muuta -kuin lastansa. Se oli likainen, repaleinen tyttö, jonka kasvoilla -asui varhainen, tylsä raakuus. Se katseli miestä suu ammollaan, -muutti sitten paikkaa ja jäi siihen taas samoin katselemaan. Ankara -todellisuus otti häikäilemättä sen paikan, jota unelmatkin olivat -hienotunteisesti karttaneet tänä kolmatta-vuoden aikana kaiken saastan -keskellä: isä oli koko ajan kuvitellut lastansa vain semmoisena kuin -hän sen silloin maaliskuun yönä jätti nukkumaan. - -Mutta täytyihän miehen lopulta jollakin lailla suhtautua siihenkin, -jonka tieto tiesi, vaikkei mieli omaksunut. Sängystä riepujen sisältä -kuului vakahisen lapsen vikinää. Mies kuuli äänensä kysyvän tytöltä: - -— Kenenkäs tämä on? - -— Te on meilän äilen ja Mohlike-Juttin poika. Ei itä taanu poikaa, -mutta Jutti tai. - -— Kuka se Mohlike-Jussi on? - -— Te on temmonen taatananmoinen lemotuu — leitutälli te on. - -Pesän edessä hääri vanha käsnänaamainen ämmä, jonka mies tunsi vaimonsa -äidiksi ja joka koko kohtauksen ajan piti yhtämittaista motkottavaa -pakinaa. - -— Joko punikki ny palaa kansanopistosta — joko on jatkokurssit käyty, -vai viäkö tekee miäli porvarien kansa pyssysille. - -— Ku-ma sen sanonki, ettei tartte mennä herrojen kansa marjaan — -min olen ikäni tyätä tehny ja tyästäni eläny — mutten lähle kotooni -herrojen asioille — e-he-hen. — - -— Neh, samak-konstit täälä on Valkosten valtakunnasa ku punastenki — -ihmisiä tehlään joh toisia tapetaan — ei porvarikaa niin tyynni tapa, -ettei tarpeeseen löyletä. - -Ämmä jäi vielä jatkamaan tolkutonta motkotustaan, kun mies hiljaa -painoi pirtin oven kiinni. - - * * * * * - -Oliko päivä jo painumassa? Eikö ollut aamupuoli vielä äsken? - -Korpisilmänteen keskellä oli asumus yhä paikoillaan. Vielä aivan -äskettäin, aamupuolella, oli muuan mies istunut ja viivytellyt -silmänteen tuossa laidassa. Nyt sama mies istui tässä laidassa käytyään -halki tuon kodin ja konnun. Hän katseli vielä salaisesti asumukseen -päin, mutta aikoi pian siirtää istuinpaikkaansa tuonnemmaksi, johonkin -tiheämpään näreikköön, missä ei näkisi muuta kuin omien kasvojensa -kajastuksen. - -Mies ei ollut tavannut vaimoaan — se seikka oli 'tavallaan pelastanut -hänelle tämän ehtoohetken. Ei hän osannut edes vaistota, oliko vaimo -pistäytynyt piiloon, vai oliko todella sattumalta poissa. Ei hän ollut -sitä kysynytkään; hän oli vain nopeasti kiirehtinyt pois, ettei sillä -vähällä enää olisi joutunutkaan vaimonsa kanssa kasvot vastakkain. - -Tähän hän nyt oli päässyt. Kauemmaksi kyllä pitäisi siirtyä, etäälle, -tuonne päin, missä korpirastas jo viritteli kieltään. Mutta mieli -teki vielä viipyä tässäkin ja varkain puunrunkojen välitse silmätä -tuota entistä asumusta, jonka katon alla nyt asui vierasta väkeä. -Oli niinkuin olisi äsken keskipäivällä saattanut hautaan lähimmät -omaisensa: itkettävän kaihon ohessa hyväili mieltä myöskin vapautuksen -tunne. Maisema näytti silmään heikentyneeltä vanhalta muistolta: -kaistale peltoa ja navetan tausta, jonne lantaläjä oli jäänyt pois -viemättä. Asumuksesta kuului oven käynti, niinkuin äännähdys entisiltä -ajoilta. - -Mies nousi ja lähti, käveli tietä kävelemistään katsellen paikkaa, -minne uudelleen istahtaisi. Väsytti kauheasti, jalat olivat iltaa -kohden taas hiukan turponeet. Sovelias istuinpaikka tarjoutui joka -askeleella, mutta ne olivat kaikki yhtäläisiä; teki mieli yhä vain -astua eteenpäin — niinkuin olisi istuinpaikan valitseminen nyt -merkinnyt jotain ratkaisevaa. - -Kunnes ruumis melkein itsestään asettui istualleen tien oheen kiven -kylkeen, ja tosiaan tuntuikin nyt siltä, ettei hän tästä enää lähde? -— Ei jaksa eikä ole minne mennä. Hän koetteli käsin kaulaansa — ei -ajatellut mitään, mittaili vain molemmin käsin kaulansa ympärystä. -Kaikkein armaimmat kuvat kolmen, neljän vuoden takaa vakasivat mielen -kokonaan. Kun sulki silmänsä, ei tajunnut muuta olevankaan kuin nuo -kuvat. Katselen niitä vieläkin hetkisen, teen sitten mitä tehnenkin. - - * * * * * - -Mies heräsi siihen, että hänen lähistöllään liikkui joku. Silmät -aukenivat ja totesivat yön olevan lähellä. Kuka liikkui? Oliko Hilma -tullut häntä etsimään? Kuinkas minä tähän tulinkaan? - -Jo keksi silmä vanhan vaimon, joka varovasti kuhki kiven toisella -puolella. Äiti ja poika katselivat toisiaan niinkuin olisi poika -entisessä kotimökissä heräillyt. Kumpikaan ei ensin sanonut mitään. - -— Koetin minä tässä olla hiljaa, kun aattelin, että uni sinulle nyt -parasta on, mutta heräsit kumminkin. - -— Juu, minä nukahdin, kun rupesi niin väsyttämään. Kylläpä aika onkin -kulunut. Taitaa olla kello jo yhdeksän. - -— Etkös kelloas ottanut — kyllä se siellä vielä on. - -— En minä nähnyt enkä viitsinyt kysyä. Minä viivyin siellä niin vähän -aikaa. - -— Kyllä on sentään ihmistä... - -— No niin, no niin... - -Se oli pojan tavallinen lausahdus ennen aikaan, kun hän tahtoi -keskeyttää äitinsä puheen. Äiti noudatti sitä aina ja niin nytkin. - -Enempää sopimatta he lähtivät perätysten astumaan äidin mökille -päin. Sen verran äiti kumminkin matkalla sai sanotuksi, että hän oli -jostain kuullut pojan tulosta ja lähtenyt vastaan... ettei sen tiedä, -mitä tekee... Vasta siinä mennessä hän muisti, että hänellä hameensa -taskussa oli nisusen rippunenkin. Seh... - -Oli yö, mutta se oli melkein kuin aamua unen jälkeen. Vaihtelevia -teitään äiti ja poika tulivat pienelle takamaan mökille, astuivat -sisälle hämyiseen huoneeseen, jossa tuoksahti uneliaan maatuneelta -— nyt niinkuin kymmenen vuotta sitten, niinä aikoina, jolloin poika -joskus poikkesi tänne nuorenmiehen retkiltään... Huomenna oli elämä -jatkuva. - - - - -AATTEEN MIES - -Muistopiirteitä Janne Haavistosta. - - -1. - -Tuhat pientä puroa luo yhtyneinä virran. Suomen punaisen kapinan -ja vapaussodan meidän kannaltamme katsoen suuriin virtoihin tihkui -suunnaton määrä liejuisiakin puroja eikä siitäkään uudesta virrasta, -joka niiden yhteenotosta syntyi, ole vieläkään senaikaiset liejut -tyyten pohjaan laskeneet, puhumattakaan niistä uusista, joita sittemmin -on siihen sekoitettu. Mutta että virta on jaksanut juosta eikä heti -hajonnut haihtuvaksi lietteeksi, siihen on tarvittu kirkkaita puroja -molempien alkuvirtojen syntyessä. - -Se punainen puro, jonka lähimmin ja pisimmältä tunsin, kirvesmies -Janne Haavisto, hän oli tuota kirkasta lajia. Hänen elämänratansa -on historiallisesti erinomaisen tyypillinen ja ansaitsisi jo siitä -syystä laveammankin kuvauksen. Hänellä oli kyllä ikävystyttäviäkin -ominaisuuksia — jonkinlaista opettavaa pappamaisuutta ja luennoimaan -pyrkivää pitkäpiimäisyyttä. Nämä ominaisuudet olivat kumminkin vain -hänen hyvien ominaisuuksiensa kajastuksia, niinkuin kuvan värit -joskus tunkeutuvat paperin läpi nurjalle puolelle. Kaikkinensa hänen -luonteensa oli harvinaisen sopusointuinen ja ehyt eivätkä sitä saaneet -särkymään eivät isommat eivätkä pienemmät keinoilijat, jotka aikojen -kuluessa ovat työläisväkeä ulkoa ja sisältä päin tärvelleet ja -myrkyttäneet. - -Siltä kannalta kuin tässä aion Haavisto-vainaan kuvaa piirtää — -yksilöllisenä ihmisenä ja työläistyyppinä — sopii parhaiten, että -järjestänsä esittelen ne eriaikaiset tekemiset, joihin itse hänen -kanssansa jouduin. - -Ne alkoivat iltahämyssä syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1900 -hänen silloisessa asunnossaan Mustanlahdenkadun 20:ssa. Hetki oli -minun omalle elämälleni varsin merkityksellinen. Olin edellisenä -päivänä isäni kanssa lähtenyt kotoa, pienestä salomaan mökistä, ja -puoli tuntia sitten minut oli julistettu Realilyseon oppilaaksi. -Äitini oli nuoruudestaan muistanut »sen Jannen, joka ennen oli -trenkinä Mäkelässä ja sitten nai sen Mäkipään Santran ja nyt oli -Tampereella timpermannina». Jannen ja Santran tykö minulle varattiin -siis kortteeri, mutta isävainaani oli hyvä psykoloogi: hän ei vienyt -minua tulevaan kortteeriini ennenkuin tutkintojännitys oli ohi. -Olimme edellisen yön Björkqvistin majatuvassa, leveällä puulaverilla, -kohmeloaan kuorsaavien maalaislahtarien välissä. - -Tuntui siis sangen hienolta ja viehättävältä tulla oikeaan -kaupunkilaisasuntoon, jossa oli puleerattuja huonekaluja, fiikuksia, -piirongin päällä porsliinikoruja ja sängyt korkeiksi petatut ja -jossa ennen kaikkea vallitsi rauhallinen ja tasainen olo. Janne ei -ollut kotona meidän tullessamme, mutta saapui sitten pian, riisuutui -sukkasilleen ja siinä hiljakseen ja jatkuvasti omia iltamukavuuksiaan -järjestellen, sovitellen ensin tuolia ja sitten itseään tuolille, -sipaisten viiksiään ja korjaten jotakin vaatetuksessaan, koko ajan -pitäen kädessään Aamulehteä pääsemättä perästäkään oikein lukemisen -alkuun, hän jutteli meidän kanssamme. - -Täydellinen ja mallikelpoinen pienoisporvarillinen henki vallitsi tässä -huushollissa, jonka sukunimi silloin oli Davidsson, tai oikeammin sen -kaikki väännökset, tavallisimmin Taavitsonni. Minä vasta oppineena -lyseolaisena vakiinnutin nimen oikeinkirjoituksen, minkä johdosta -liinavaatteissa kauan näkyi sekä T että D. Kun perhe oli lapseton, -saivat fiikukset ja porsliinikorut sitä paremmin olla rauhassa. -Kello yhdeksältä me menimme maata, Taavitsonni ja Täti, kuten vaimoa -puhuteltiin, yhteen sänkyyn, kaksi tehtaantyttöä toiseen ja minä -kolmanteen. Taavitsonni oli aina viimeisenä ylhäällä vetäen ensin -kellon ja sammuttaen sitten kattolampun. Aamulla olivat toiset töissään -ja Täti torilla kun minä heräsin. Aamiaislomallakaan en nähnyt muita -kuin Tädin, vasta iltasella perhe taas oli koolla. Kaikki päivät olivat -saman näköisiä. Toisella tehtaantytöllä oli varma sulhanen, toinen -käytti ahkerasti lainakirjastoa Tädin nilvimisistä huolimatta. - -Minun täysihoidossani tuo Täti yritteliäänä entisenä talon tyttärenä -harjoitti melkoista saituutta ja kieroilua ja ilkeällä luonteellaan -usein kidutti minua rääpien ulkomuotoani ja solvaillen omaisiani -jollekin toiselle -sonskalle minun kuulteni, ja muuta semmoista. -Kenties hän ei ollut niin paha; hän saattoi kahden kesken joskus -jutella mukavastikin, mutta hänen henkinen pimeytensä oli ilmiömäinen. -Hän oli lyhytkasvuinen, kaitaluinen, ääneltään ja ololtaan tasainen, -hiukan hymyileväinen ja talollisen syntyperänsä puolesta hillityn -kopea. Puolisoiden välillä en koskaan kuullut mitään eripuraisuutta. -Minä nautin niin tavattomasti koulunkäynnistä ja kaupungissa olosta, -etten paljoa kärsinyt Tädin ilkeydestä, sitä vähemmin kun en koskaan -kokenut sellaista Taavitsonnin puolelta. Suopealla isällisyydellään -hän alusta aikain voitti minun kunnioitukseni niin perin pohjin, etten -koskaan myöhemminkään, kun jo olin perheellinen mies ja tunnettu -kirjailija, voinut kunnollisesti väittää häntä vastaan. - -Perheen elämänarvoina ja harrastuksina olivat siihen aikaan siistit -mööpelit, siistit vaatteet, uudet kalossit ja pikkuhiljaa salavihkaa -karttuvat säästöt. Lauantaiehtoona Taavitsonni joi kyökissä pullon -olutta. Sitä tehdessään hän minusta näytti pelottavan vieraalta, koska -en siihen aikaan tiennyt sen kaameampaa paikkaa kuin anniskelut, -joista kostea naljainen löyhkä tunkeutui kadulle. Sunnuntait olivat -erinomaisen ehjiä ja tunnelmallisia päiviä, luultavasti juuri siitä -syystä, että Taavitsonni silloin oli koko päivän kotosalla ja hyvällä -tuulella. Sekä aamu- että päiväkirkossa käytiin. Taavitsonni tunsi ja -taisi erinomaisen hyvin kaikki kirkolliset menot, hänellä oli hyvä -nuottikorva ja pehmeä taipuisa ääni. Kirkonmenon huippukohta oli komea -Hilariuksen kiitosvirsi »Me kiitämme sinua». Juhlaväreet tuntuivat -ihossani, kun seurakunta nousi sitä veisaamaan ja Taavitsonnin ääni -siitä viereltäni kuului ylinnä Aleksanterin kirkon Mustanlahden -puoleisella lehterillä. En voi tätä kirjoittaessani olla sitä -hyräilemättä ja kun tulen korkokohtaan »Jeesus Kristus Pyhän Hengen -kanssa», olen kuulevinani Haavisto-vainaan hienon tenorin. Vielä 1916 -hänen silloisessa mökissään täällä Hämeenkyrössä innostuimme entisiä -aikoja muistellessamme niin paljon, että keskellä arkista syysiltaa -lauloimme tuon juhlallisen hymnin alusta loppuun. Tuo silloin harras -sosialisti puheli, ettei ole tullut käytyä kirkossa kuulemassa, osaako -täkäläinen lukkari sitä kunnollisesti soittaa. Haavisto saattoi niin -puhua, sillä hän oli laulanut sen lukemattomia kertoja Ilmari Krohnin -säestyksellä. - -Tämä erinomaisen säännöllinen ja erinomaisen viehättävä elämä jatkui -minun nähteni kolmatta vuotta. Minä menestyin hyvin koulussa, josta -kiiteltiin hyvää kortteeria, ja Taavitsonnin perheen hyvinvointi -vaurastui ilmeisesti. Kortteerilaiset olivat kaiketi tuottavia, koska -Täti kokosi niitä yhä enemmän. Siellä oli lopulta paitsi minua ja noita -kahta tehtaalaista vielä muuan maalta tuttu teollisuuskoululainen ja -sitten hänen sisarensa, joka oli saamassa lääkärinhoitoa johonkin -ilkeään mätätautiinsa. Siihen aikaan Täti kiusasi minua sillä, että tuo -tyttö muka oli minun morsiameni, jonka typerän kiusan vaikutuksesta -minä vimmoissani taas säälimättömästi irvistelin tyttöä hänen tautinsa -tähden. Täti ei tästä ollut millänsäkään, vaan saattoi ilkeästi -hymyillen taas kääntyä minua jollakin muulla tavoin kiusaamaan. Olin -kovin iloinen, milloin hän istui raamattu-urakkansa vieressä. Perheessä -oli näet komea kuvaraamattu, jonka lukemiseen Täti oli jo ennen minun -tuloani ryhtynyt ja lienee nyt ollut jossain Kuningasten kirjassa. Hän -luki ääneen, mutta kuitenkin vain itselleen, sillä luvussa ei ollut -minkäänlaista tolkun alkuakaan, mutta hän antoi sen kumminkin edetä -tasaisena jonotuksena, joka etäämmältä kuului kohtalaisen sujuvalta. -Mutta lukunsa aikana ja sen jälkeen hän oli ikäänkuin hiukan parempi -ihminen. - -Minun siellä asuessani Täti sitten alkoi sairastella, ja vihdoin -pitkän ja vaikean keuhko- ja munuaistaudin murtamana, oltuaan pari -vuorokautta tiedottomana, lakkasi hengittämästä. Koko ajan minä asuin, -tein koulutyöni ja nukuin samassa huoneessa, niin myös tehtaalaiset. -Taavitsonni oli jäänyt leskeksi ja samalla oli varsinaisesti päättynyt -tuo pienoisporvarillinen kausi hänen elämässään. Noin neljänkymmenen -viiden vuotiaana hän vasta astui elämänsä varsinaiseen taistelukauteen. -Arvattavasti oli kyliä jonkinlainen taistelu sisältynyt tuon -pienoisporvarillisen tason saavuttamiseenkin: jotakin sen tapaista -kuin Uutelan Juhalla Lumikankaan aikoina Linnankosken »Pakolaisissa». -Ero oli vaan siinä, että tämä Juha sai talon-tyttärensä. Mutta joka -tapauksessa oli taistelu maalaisesta huutopojasta pikkuvarakkaaksi -kaupunginasukkaaksi, joka pyhäsin ulos mennessään nautiskeli hienosta -turkistaan ja krimminnahkalakistaan, ollut vähäpätöisempää ja ikäänkuin -puoliuneliasta siihen nähden mitä sitten seurasi. - - -2. - -Haavisto ei tullut toimeen leskenä. Hän yritti sitä pari vuotta, -jona aikana hänen oivalliset liinavaate- ja astiavarastonsa kärsivät -pahaa hallaa erinimisten huushollinpitäjien käsissä. Hän oli kaikilla -vaistoillaan kiintynyt siihen inhimillisen elämän muotoon, jota -sanotaan kodiksi. Minun vanhempieni välityksellä hän tutustui orpanaani -Mäkelän Hultaan ja meni sitten piakkoin naimisiin hänen kanssaan. On -vaikea kuvitella kahta erilaisempaa vaimoihmistä kuin Haavisto-vainaan -molemmat vaimot. Hulta oli miestään lähes parikymmentä vuotta nuorempi, -intomielinen »aatteiden» kannattaja, joka ei mitään niin vihannut kuin -— kaikkia niitä näkökohtia, jotka tuossa perheessä olivat aikaisemmin -vallinneet. Hultan elämänkatsomuksen pohjana on aina ollut se, -että ihmiselämän arvo on mitattava sen henkisen rikkauden mukaan. -Entisaikoina oli tuo pienoisporvarillinen, kademielinen, juonia punova, -pikkurikastumisillaan koppaileva ja mullimaisuuteen asti aatteeton -kääpiöporvarillisuus, joka kaikista punaisuuksista huolimatta tänä -päivänä on niin vallitseva varsinkin maalaispieneläjien keskuudessa — -tuo kaikki oli nuorelle Hultalle niin vierasta, ettei hän sitä edes -halveksinut. Omasta puolestaan hän on melkoisen naivi sielu ja herahtaa -helposti kyyneliin aatteen puolesta vohkaistessaan. Niihin aikoihin -kun hän tuli Haaviston vaimoksi, oli hän jo ehtinyt tulisesti syttyä -raittiuden, isänmaallisuuden ja naisasian aatteisiin. - -Tähän nuoreen olentoon Haavisto nyt kiintyi rehellisen ja puhtaan -luonteensa koko voimalla ja ikämiehen vakaalla tunteella. Hulta aloitti -heti aatteellisen korpivaelluksensa. Pintamuokkaus toimitettiin -uskonnollisuuden aseilla: kenties Hulta vaistosi, että alkuvaikeudet -tätä tietä olivat pienemmät. Haavisto oli jo aikaisemmin joskus käynyt -N.M.K.Y:ssä, noin vaan sunnuntai-illan leppoisuutta tehostamassa. -Hulta liittyi nyt N.N.K.Y:een ja perheen uskonnollinen elämä sai hänen -totensa eloisan palavuuden. Molemmat kävivät yhdistyksissään, Haavisto -tasaisena ja asiallisena, Hulta intomielisenä, valmistaen hartaasti sen -rukouksen sanamuodon, jonka hänen vuorollaan piti esittää jonkinlaisen -alajaoston yhteisessä rukoushetkessä. Kun oli puhe jostakin -toimihenkilöstä ja minä kysyin, että sinäkö siihen nyt valitaan, niin -vastasi Hulta suutaan suipentaen, niinkuin lapset esittäessään jonkin -rajoittavan pykälän leikkisäännöissään: »Ei siihen voi päästä muut -kuin ne, jotka ovat elämänyhteydessä Jumalan kanssa». Tämäntapaiset -kokemukset kelpasivat sitten Hultalle mainioiksi puolusteluiksi, kun -marraskuun tuuli 1905 oli puhaltanut sammuksiin hänen uskonnolliset -harrastuksensa. - -Suurlakosta alkaen Haavisto liittyi työväenliikkeeseen ja pysyi -sen riveissä kuolemaansa asti. Tampereella asuessaan hän toimi -kirvesmiesten ammattiosastossa ja ulkotyöväen yhdistyksessä ollen -kummassakin järjestössä puheenjohtajana, joita arvokkaita saavutuksia -hän kyllä muisti minulle ja muille vähäpätöisemmille henkilöille -silloin tällöin mainita, sillä hänellä oli erityisissä tapauksissa -taipumusta viattomaan isotteluun; se istui hänessä sieltä mööpelien -ja hyvien vaatteitten aikakaudelta. Muuten kuvasivat nämä hänen -johtoasemansa hyvästi sekä oloja että Haaviston omaa persoonallisuutta. -Mies, joka neljänkymmenenviiden vuoden ikään on »katsellut» vain -Aamulehteä ja Suonien Lähetyssanomia ja kirjailijoista tunsi lähemmin -vain Lutheruksen; jonka kirjoitustaito alussa oli kyseenalainen eikä -koskaan kohonnut alempaa välttävää korkeammalle; jonka numerotaito -rajoittui auttavaan päässälaskuun; näillä edellytyksillä saattoi -mies olla yhtaikaa kahden huomattavan järjestön etumies maan -suurimmassa työläiskaupungissa. Ilmeisesti ei noilla järjestöillä -ollut sen parempaa miestä. Sillä joskin Haavistolta paljon puuttui -tiedoissa ja taidoissa, niin oli hänellä sen sijaan jotain muuta, -jota on vaikea sanoilla määritellä, oli tuota luonteen synnynnäistä -puhtautta ja vaatimatonta ylevyyttä, jonka edessä löyhäsuinen nuori -huligaani tunsi nolostuvansa. Hänen toveruutensa ja uskollisuutensa -olivat horjumattomat. Hän saattoi suuttua, mutta ei vihata. En -milloinkaan havainnut hänessä oirettakaan minkäänlaiseen juonitteluun -enkä kenkkuiluun — tätä iskevää uudissanaa hän ei liene oppinut -edes käyttämään. Hän ei koskaan yksityisessä eikä julkisessa -puolue-esiintymisessään alentunut poliittiseksi räämäsuuksi. Hän piti -sellaista porvaiia, jolla ei ollut takanaan muuta kuin omaisuutta, -jonkinlaisena koomillisena ilmiönä yhteiskunnassa. Varsinaisia herroja, -niitä jotka olivat saaneet oppia ja »kehitystä», hän sensijaan piti -arvossa ja kunniassa. »Kyllä oikeitten herrojen kanssa aina kelpaa» — -hänellä oli tapana sanoa — »ne ymmärtävät puheen ja niitten puhetta -ymmärtää, mutta sivistymättömien pikkupösöjen ja typerien vertaistensa -kanssa on pääsemättömissä.» - -Haaviston perusaatteena työväenliikettä ajaessaan oli muuan -historiallinen harhaluulo. Kun herkkänä nuorukaisena vuosikausia -hyvin läheisesti seurustelin Haaviston kanssa, luulen osittain sitä -tietä saaneeni tuon harhaluulon, joka mitä kiusoittavimmin on minussa -istunut. Tämä harhaluulo on se, että työväki, köyhälistö, sinänsä, -yhteiskunnallisena luokkana muka on jollakin tavoin parempaa ja -jalompaa ihmisainesta kuin mammonan sokaisema porvaristo. Järki ja -historia osoittavat kiusallisen selvästi, että tuo luulo on päin -seiniä. Mutta se luulo on tavattoman viettelevä, ja kuten sanottu, -pysyi Haavisto-vainaa siinä uskossaan vuorenvarmana viimeiseen -henkäykseensä asti. Sellaista ihmettä kuin suurta eurooppalaista sotaa -hän ei ollenkaan pitänyt mahdollisena: eiväthän suuret ja kehittyneet -länsimaiset työväenjoukot voineet sellaista sallia ja niistähän se -viime kädessä riippui. Niin, eipä olisi luullut Kautskyn ja Jaurés'in -oppilaiden taipuvan viidettävuotiseen toistensa teurastamiseen. -Mutta kaikkien teoriojen vika on se, että ne ovat harmaita. Omassa -puoluetoiminnassaan Haavisto kohtasi lukuisia lurjuksia sekä pomoina -että rivimiehinä, mutta hänen uskonsa työväenluokan inhimilliseen -paremmuuteen ei vaan lannistunut. Oli vain saatava olot paranemaan, -että nuo hyvät edellytykset pääsisivät kehittymään, ja sen vuoksi -oli niiden, jotka jotain käsittivät, tehtävä kaikki voitavansa -työväenluokan kohottamiseksi. Ja Haavisto teki. Siinä pienessä -maalaisesikunnassa, jossa hän sodan aikana toimi, hän istui yötä päivää -koettaen pitää yllä jonkinlaista järjestystä ja arvokkuutta. Tuntuu -ensi katsannolta hiukan tragi-koomilliselta niissä oloissa ajatella -tuon rasittuneen ikämiehen ponnistuksia. En tiedä mitä tuloksia niistä -oli, mutta hänen esikuntansa piirissä eivät punaiset tehneet tihutöitä. - -Tampereen ajoilta muistan erityisesti eräät arpajaiset, jotka -kirvesmiesten ammattiosasto pani toimeen. Haavistolla ja Hultalla -taisi siinä hommassa olla vähin kaikki virat. He juoksivat ja -istuivat yötä päivää, kuljettivat käsirattailla tavaroita, ettei -olisi tullut tarpeettomia menoja. Kun heidän molempienkin kirjanpito- -ja kirjoitustaitonsa oli heikonlainen, olivat toimet heille sitä -vaikeampia. Minua pyydettiin sitten selvittelemään niitä arpajaistilejä -ja siinä oli minullakin vielä urakkaa moneksi päiväksi. Suurin vaivoin -saatiin lopulta tilit siihen kuntoon, että kelpasivat ammattiosaston -rahastonhoitajalle Rasille eli Kauppiselle. Kenties ne olisivat hänelle -kelvanneet, vaikka niissä olisi ollut laskuvirheitäkin ja vaikka -Haavisto olisi käyttänyt ajuria käsirattaitten asemesta, sillä katso, -kun Rasi eli Kauppinen oli ne rahat saanut, pisti hän ne lompakkoonsa, -jossa jo ennakolta oli Amerikan passi ja jätti Haaviston ja muut -timpermannit muistelemaan, kuinka niitä arpajaisia oikein hommattiin -ja tilejä hierottiin. Hulta itki ja tuskitteli, mutta Haavisto taputti -häntä olalle ja lohdutti sillä, että sellaisia pikku kompastuksia aina -sattuu sillä tiellä, joka vie eteenpäin; että sellaiset raukat ovat -vallitsevien olojen kasvatteja ja uhreja, joita on pikemmin säälittävä -kuin tuomittava. - -Ja niinpä tapaammekin pian sen jälkeen Haaviston vielä -pitempiaikaisessa ja raskaammassa raadannassa ulkotyöväen yhdistyksen -puheenjohtajana. Yhdistys oli rakennuttanut talonsa, käynyt pyytämässä -ja saanutkin suuria herroja takuuseen ja ponnisteli nyt velkojensa -kanssa. Että yritys lopulta meni nurin, ei ollut mikään suuri -ihme, mutta se viimeiseen asti kestänyt alttius, jota yhdistyksen -ukot Haavisto etunenässä osoittivat, on muistelemisen arvoista. -He järjestivät talolleen elävät kuvatkin ja istuivat myöhään -yöhön palkattomasti, toiset pilettejä myymässä, toiset ovimiehinä -heiluttuaan päivät kirvesvarressa. Kun korot lankesivat ja kassa -oli tyhjä, otettiin laina ja menivät ukot itse takaukseen. Vielä -täältä Hämeenkyröstä Haavisto vähentyneistä varoistaan makseli niitä -takauksia. Kun yhdistyksen raha-asiat näin menivät hunningolle, saivat -suuret herratkin maksaa takuunsa. Mutta Haavisto kiitteli aina sitä -sivistynyttä ja arvokasta tapaa, jolla herrat suhtautuivat tuohon -tulemaan. - - -3. - -Uuvutettuaan itsensä ja heikennettyään työvoimansa Haavisto vihdoin -osti täältä mökin ja muutti siihen 1914. Tässä hänen elämänsä vaiheessa -jouduin vielä hänen kanssaan hyvin herttaiseen ja läheiseen tekemiseen, -jota erinomaisen mielelläni muistelen. Asian laita oli se, että tuona -samana suvena tuli morsiamekseni muuan sen talon palvelustyttö, jonka -maalla ja läheisyydessä Haaviston mökki oli. Kun saatoimme tavata -toisiamme vain myöhään illalla töiden päätyttyä, ja kun aina olen -pitänyt huligaanimaisuutena öisin luimistella nurkissa ja tunkeutua -taloon isännän tietämättä, niin vietimme yhdessäoloa tavallisesti -maantiellä kävellen ja metsässä istuskellen usein aamupuoleen. Kun -Haaviston mökki oli siinä lähellä, menin säännöllisesti heille -lopuksi yötä nukkumaan. Olin siihen aikaan ilmeinen tyhjäntoimittaja -lopetettuani äskettäin yliopistolukuni pahoin velkaantuneena ja -tutkintoja suorittamatta. Seurusteluni seitsentoistavuotiaan -piikatytön kanssa oli siis omiansa herättämään siveellisiä arveluita -naapuristossa, varsinkin uskonnollisissa, ja lienevät nämä vihjailleet -Haavistoa parittajaksi, koska luulivat meidän siellä yhdessä öitä -makailleen. Se nyt oli sitä lajia. Mutta se tapa, millä Haavisto -suhtautui noihin minun yöllisiin retkiini, oli hänelle erinomaisen -kuvaavaa. Hän oli suopean ystävällinen, mutta niinkuin ei mitään olisi -tapahtunut; hän ei kajonnut arkaan asiaan. Se minkä hän jätti sanomatta -tuntui vaan ikäänkuin ilmassa. Jos olisin menetellyt arvottomasti, -ei minun olisi ollut sen jälkeen varsin mukava lähestyä Haavistoa. -Niinkuin kaikkein vähäpätöisimmästä asiasta siitä keskusteltiin -silloinkin kun minä pyysin häntä meidän puolestamme käymään pappilassa -ottamassa kuulutuksen. Toimi sopi erittäin hyvin tuolle vanhalle -kirkkomiehelle. - -Työväenliikkeestä ei Haavisto tietenkään täälläkään voinut erota. Hän -liittyi paikalliseen yhdistykseen ja joutui ennen pitkää etualalle, -luottamustoimiin. Sitä kesti miten kuten parisen vuotta, kunnes -alkoi yhä selvemmin nousta pinnalle se rutto, joka vuotamalla vuoti -vallityömailta ja yleensä idästä päin ja jota vastaan ei Suomen -työväkeä ollut tullut tarpeeksi rokotettua. Olo tuli Haavistolle yhä -sietämättömämmäksi ja lopulta mahdottomaksi, jolloin hän vähin äänin -vetäytyi erilleen yhdistyksestä. - -Mutta kun sitten kuume nousi täydellisesti hourinta-asteelle, ei -hän enää _voinut_ pysyä erillään. Hän piti sattunutta tapausta -onnettomuutena, päättyipä se kuinka tahansa, mutta oli omasta -puolestaan sitä mieltä, ettei hänen sopinut jättää luokkatovereitaan -onnettomuuden hetkellä. Niinpä hän siis meni uudestaan Mahnalaan -ja toimi — toimi Lappeenrantaan asti. Heikkona ja sairaana hänen -vielä onnistui salata se haava, jonka oli saanut erään nuorukaisen -browningista, jonka tämä oli salannut vangiksi joutuessaan. - -Olisin antanut paljon, jos olisin päässyt näkemään Haaviston ajatukset -ja mielenliikunnot hänen elämänsä viimeisinä viikkoina. Kerrotaan -hänen kuolleen uskossa parempaan tulevaisuuteen, vaikka hän sai nähdä -semmoiset määrät inhimillisiä raakuutta ja raadollisuutta, joka hänen -omalle luonteelleen oli niin tuiki vierasta. - -Mainiossa teoksessaan »Väkivaltaa ja vääryyttä» (joka teos muuten -jokaisen kansalaisen rantajätkästä arkkipiispaan asti pitäisi osata -ulkoa) lausuu Carl G. Laurin: »Vapaus tai kuolema» — se huuto herättää -luonnon välttämättömyydellä aina vastahuudon: »Järjestys tai kuolema». -Niin on vuodesta 1789 jatkunut tuo surullinen kiertokulku, kehityksen -kuviona on ollut _circulus vitiosus_ (turmiollinen ympyrä). Tarvitaan -kelpo annos kansalaishyvettä, jotta tunnuslause »Järjestys ja vapaus» -tulisi täydeksi totuudeksi jossakin valtiossa. - -Janne Haavisto oli yksi vähäisimmistä, mutta hänessä oli erinomaisen -vahva luontainen vaisto siitä, että järjestys ja vapaus ovat ne -kaksoissisaret, jotka yhdessä — _mutta vain yhdessä_ — voivat loihtia -inhimillisen elämän maapallon päällä, tuon muutamia vuosimiljoonia -kestävän hetkisen ei tosin taisteluttomaksi lekotteluksi mutta -kumminkin siedettäväksi. Enkä sittenkään, minä enempi kuin -Haavistokaan, pääse siitä uskosta, että työväellä, jonka tietoa, -tahtoa ja tunnetta eivät sokaise osingot ja keinottelut, on suuremmat -edellytykset kuin muilla luokilla ratkaisevasti vaikuttaa niiden -toteuttamiseksi. - - - - -VAIHEESSA - - -Tämä maailma on jo unohtanut Jussi Kovasen eli Kivasen. Moni kyllä -tietää, että hän makaa sairaana Plihtarin pakarikamarissa ja että -hän tuskin enää paranee siitä taudista; se on sällin taudiksi liian -pitkällistä parantuakseen. Mutta ketään se ei liikuta, ei niin -vähääkään. Sekä Kivennavan että Rovaniemen raitilla voi tällä hetkellä -kävellä sällismies, joka kyseen tullessa tuntee Kivasen Jussin, vaikkei -omasta alotteestaan tule häntä ajatelleeksi. Jussi puolestaan tuossa -tuskallisena viruessaan muistaa hempeinä häivähdyksinä suhteitaan -kaikenlaisiin ihmisiin... - -Hän on kuudenkolmatta ikäinen ja hän tietää olevansa mennyttä tältä -elämältä, vieläpä varsin pian. Ajattelipa ja kuvitteli muuten mitä -tahansa, se tosiasia ympäröi mielen ajattelemattakin, uutena ennen -kokemattomana asianhaarana, joka vaatii hempeätä alistumista, ei -tyydy vanhoihin koeteltuihin metkuihin. On jo etäällä hänen viimeinen -sellainen yrityksensäkin. Poikkesi näet tässä keväämmällä muuan -vanha kaveri katsomassa ja antoi kelpo ryypyt takataskustaan. Jussi -oli silloin viimeisillä voimillaan viimeisen kerran entisen olonsa -lumoissa, taisipa viimeisen kerran silloin kunnollisesti kirota ja -vannoa, uhkasi nousta sängystään, nousikin ja toikkaroi rappusille. -Siinä tunnin läähätettyään pääsi vielä omin voimin takaisin, mutta -sänkyyn päästyään luuli jo loppunsa tulevan. Silloin jäi elämä sinne -rappusille ja pihamaan polulle, jota tuttava oli mennyt. Kyynellyttävä -kaiho jäi ahtaaseen rintaan. - -Kyyneleet alkoivatkin siitä ruveten tulla erinomaisen helposti; -koko eletyn elämän riuskeus pyrki väkisinkin sulamaan niihin ja -näyttäytymään tajunnalle vain haikeana nöyryytysten jaksona. -Joskus, joskus vielä sisu hiukan elpyi, kun talon emäntä, tunnettu -uskovainen, Jussin kyyneleet uumottuaan alkoi jaaritella hänelle -sielun valmistuksesta ja samassa hengen vedossa esitellä vaivastalolle -muuttoa. Jussi taisteli kyyneleitä vastaan, mutta sai kumminkin -sanotuksi, ettei hänen sentään vielä tarvitse mennä vaivastalolle; hän -voi maksaa hyyrynsä ja ruokansa selvällä rahalla, jos emäntä tahtoo, ja -muuttaa sitten jonnekin muualle. Kyllä niitä on, jotka hänet ottavat. -Vähältä piti, ettei hän vielä perään sanonut jumalauta. Kun saisi -jotenkin sanan kulkemaan Hakalan Pauliinalle, että kävisi täällä. - -Emäntä kiiruhti myöntämään, että saahan tässäkin olla, kun ei näyttänyt -maallista elämää enää pitkältä riittävän. Pauliina kumminkin saisi -tulla. Ja Pauliina tuli, palatessaan hieromasta sieltä ja mennessään -kuppaamaan sinne, kertoi, kuinka hänen mökillään oli viime pyhäyönä -Suojan Saimasta tapeltu: Iivari sinne oli tullut hulluna juovuksissa, -kun Saima oli siellä Oskarin kanssa yön kulmaa. — Oli, oli Elmakin -käynyt. - -Jussi oli poikkeillut Kuppari-Pauliinan mökillä niinkuin paikkakunnan -muukin irrallinen väki. Hän oli jossakin vaiheessaan makaillutkin -siellä pari päivää, ostanut nisusta ja limunaatia ja itsetietoisesti -nautiskellut vapaudestaan. Siltäiseltä oli siellä vieläkin hänen -nahkareppunsa ja puolipitoiset kenkänsä — ne olivat siellä ja Pauliina -oli nyttemmin hänelle niinkuin äiti. Se oli käynyt täällä monta -kertaa, tuonut milloin mitäkin ja nyt lopuksi luvannut toimittaa -pastorin täällä käymään. Kuumeinen ajatus tuijotti tuohon ihmeelliseen -seikkaan — oli kuin olisi jokin uusi hätä nyt tänä päivänä yhä -kiihtyen ympäröinyt Jussin. Jokin käsittämätön yleinen epäselvyys, -jonka kun olisi saanut järjestykseen, olisi varmaan rinnan ahdistuskin -hellittänyt Oli pakko sellainen, kuin olisi pitänyt jollakin uudella -tavalla muistaa kaikki elämänsä tapaukset ja ihan tuossa tuokiossa. -Ei se ollut mitään sellaista tavallista synnintuntoa, jota vanhukset -kuolinvuoteillaan tolkuttomien houreittensa välissä kuiskivat ja -lihavat emäntätylleröt täysissä voimissaankin paasaavat. Se oli vaan -semmoista, että — kuinka hän tuon Pauliinankin kanssa noin ihan -tahtomattaan oli joutunut tämmöisiin väleihin. Ei Pauliina ollut -jumalinen, kaukana siitä. Hänellä oli kolme yksinäistä lasta, hän -hieroi ja kuppasi ja hänen mökillään pidettiin monenlaista humua. Mutta -hän poikkesi tänne äskettäin, antoi taskustaan Jussille piparkakkua, -näki katsomatta Jussin onnettoman tilan ja puheli leppoisasti -supattaen, että ehkä sinun sentään tulisi parempi ollaksesi, jos -pastori täällä kävisi, ei se ole mikään turhamainen mies... Ja niin -monta kertaa kuin Jussi oli lopettanut emännän samanlaiset puheet. -Mutta Pauliinan puhe oli niinkuin yhteistä harkintaa yhteisessä -ahdingossa ja — tänä päivänä pastori tulee tänne. Se on yhtä auttamaton -asia kuin sekin, että sisuksissa tuntuu kauhea pakotus, jalat ovat -ajettuneet ja pää kuuma ja että hän tuli tehneeksi sen kirkosta -eroomisen tempunkin, niin kuin niin monta muuta vaaratonta rohkeuden -näytettä ulkona kujilla. Ne sopivat niin hyvin siihen ilmaan, joka -leviää tuolla maailman teillä ja tanhuvilla, ja jossa elämä on jotakin -vallan toista kuin tämä tämmöinen hempeys. — Sinä Jussi sairastat nyt -ja kuolet pian. - -Tuskallinen olo pusertuu taas kyyneleeksi. Kukas minä olen ja mitä -minä olen tehnyt? Olen elänyt ihan niinkuin — niinkuin vahingossa, -niinkuin eilen, hyvin pitkän eilisen, ja siitä nyt on hätä, ettei -ole tullut oikein täyttä eloa elettyä. Niinhän tämä on niinkuin -olisin vielä mukula, äidin poika, Miinan, joka oli kivulloinen ja -kuoli vaivastalolla. Jos minua nyt lähdettäisiin sinne viemään, -niin en voisi sille mitään. Minä en pääse enää vapaille maanteille -ja etäisiin kyliin, joihin toivo niin kerkeästi sijoitti keveitä ja -nopeita rahanansioita, ihanine jälkiremuineen, noita sällielämän -suuria suloja. Äiti — mitäs se sällille kuuluu? Sitä ei kysy pomo eikä -heila. Mutta tässä äiti tulee mieleen ja kaikki, kaikki... Kaikki -sellainen iankaikkisen turhanaikainen, jonka ei pitäisi elämiseen ja -olemiseen kuulua eikä kuulukaan noiden, jotka tuolla etääntyvässä -ulkomaailmassa elävät ilman minua... Nyt oli niinkuin huoneen nurkat -olisivat väistyneet kauemmaksi ja sieltä nousivat ja lähestyivät nuo -pirulliset seikat niinkuin kummitukset tai niinkuin jotkut tohelot -puolitutut lapset. Siinäpä se, että ne olivat hiukan tuttuja, hän ei -houraillut. Ellei sittenkin ollut hourailua tämä asioitten nurinkurinen -kääntyminen: ettei enää tuntunut tekevän mielikään terveeseen elämään -ja että nuo tämän hetken kummitukset, joiden muistista nutistaminen -ennen oli ollut paras voimien tunnu, nyt kävivät rohkean tutuiksi. -Äidistä se alkoi ja pikkupoikuudesta. - -Kovanenhan minä olen ja Kivaseksi sanotaan. Niillä lukusijoilla, joilla -minä sen nimen otin, minä ensi kerran hengessäni kirosin pappia, -joka irvisteli, että siinähän sitä on nimeä hyvällekin. Kun sitten -illemmalla sain Pauliinan mökillä sahtia, joka ei oikeastaan muuta -ollut kuin kaljaa, niin minä sakissa jankkasin papin sanaa ja hoin, -että minä olen vaikka Kivanen, jumalauta — ja siitä alkaen olinkin. -Miinan Jussi, Kovanen, Kivanen — niinkuin tuossa sarjassa sittenkin -näkyisi jotain tylyä hymyä ihmisten puolelta, niittenkin, joita on -aina pitänyt miehinä ja esikuvinaan. Ja eiväthän ne voikaan muuta kuin -ilvehtiä tälle tilalle, jossa minä nyt olen. Ja eiväthän ne yleensäkään -voi muuta kuin ilvehtiä tai — panna tosi huminaksi. Mikä piru siinä on, -etten minä sittenkään ole oikein jäntterä mies, en ole koskaan saanut -oikeata tilaisuutta ollaksenikaan, että on aina tympäissyt, milloin -olen ollut jonkun onnettoman voittavinani. Ja tämä nyt, tämä tuska, -sehän se on kaikkein onnettomin ja hervottomin ja se minut voittaa... - -Tule, tule ukkosilma kakaramaisuuksinesi; voin minä tässä vielä katsoa -sinua päin ennenkuin pappi tulee. Olenhan minä sentään kirkosta -eronnut, vaikka sinä nyt väität, että se on pieni asia. Mutta se on -papille suuri asia ja siinäpä kohden juuri minä ainakin vielä olen -papista voitolla; se luulee, että minulla on jokin hätä sen tähden. -Siinä pappi erehtyy; se juttu vaivaa minua vain kakaramaisuudellaan: -että minä ja se rytkysuutari olemme ainoat koko pitäjässä, kun koko -Kuuskosken humusakki ei ollut semmoisista eroomisista tietävinään. - -Mutta — jospa minä panenkin papin piukalle ja näytän sille tämän kaiken -muun, näytän uhalla ja häikäilemättä tämän, tämän... väännättävän -tuskan. Aivan outo ja kummallinen tunne levisi Jussin kuumaan tajuun -ja kun sen valtaan antautui, tuntui siltä kuin voimat olisivat -lisääntyneet. Hän oli näkevinään kauniskasvoisen nuoren papin niinkuin -lamaan lyötynä, kun hän paljastaa sille kaiken tämän, minkä rinnalla -sellainen kirkosta eroominen on vähäpätöinen nulikkatemppu. Ennen -tuntematon aavistus suuren miehisen voiton mahdollisuudesta täytti -kuolevan sällin mielen. Hän ei voittaisi oikeata suurta sälliä, mutta -pastorin hän voittaa, jota taas ei suursälli voitaisikaan, ei voisi -ollenkaan mitään koetusta tullakaan esimerkiksi pastorin ja Huru-Kallen -välillä... Mutta hän, Jussi, tietää nyt asian. Pastori on hempeä, -siloihoinen herrasmies, sitä tulee melkein sääli... - -Mieli kiihtyi, mutta kiihtymys oli nyt toista lajia, se toi voimaa. -Niinkuin olisi kaikkialta mahtavasti virrannut tajuntaan niitä -voitonmuistoja, joita äsken tuskan kiihtyessä oli niin toivottomana -kaivannut. Ukkosilma ja sitten vielä se toinen olivat parhaita. Ne -olivat äsken nousseet nurkista kummituksina, puolituttuina kakaroina, -nyt ne olivat hävinneet, mutta niiden voima oli miehen sisuksissa. -Hänpä Jussi Kovanen oli ne elänyt ja kokenut, ei tarvinnut muuta kuin -ne voittaa, näin ne nähdä, ja kuolema sai tulla, ja ensin pastori... - - * * * * * - -Se oli ollut koko iltapuoli silloin siellä Pekkas-Villellä niinkuin -tämän valmistusta. Jussi oli juuri uittojen loputtua majaillut -Pauliinan mökillä ja vain niinkuin piloillaan suostunut Villelle työn -apuun yhdeksi päiväksi. Hän oli silloin välmännyt suutaan niin että -jo itseäkin väsytti — eihän siellä ollut mitään vastaajaa, tuskin -kunnon naurajaakaan, rivot puheet ja uhittelut lensivät löyhinä ilmaan. -Iltapuolella meni pilveen ja ehtoollista syötäessä oli jo jylhää -pirtissäkin. Jussi jatkoi syödessäänkin välmäystään — hän muisti vielä -nytkin, mitä hän oli puhunut kasvisvoista ja sanonut lopuksi, että -tämän pojan hottiin ei mene sitä lajia yhtä murenoakaan, ennen hän -syö vaikka... ja niin edespäin, kunnes aterian lopulla Villen akka -sanoi kuivakkaasti, että nyt häntä sitten söit kerrakseen, näkyipä -tuo maittaneen. Eihän siinä muuta voinut kuin väittää vastaan, ja -lähteä nopeahkoon kortteeria kohden. Ensimäiset salamat välkähtivät -Jussin lähtiessä, häntä kehoitettiin jäämään, mutta hän lasketti oven -aukeamassa kaikkein rivoimman uhittelun akkojen salama-siunauksista ja -painui salskeana hakatielle. - -Eikä siellä hakatiellä sen kummempaa tapahtunut, kuin että tämä Jussi -erään ankaran ja kovin läheisen jyrähdyksen hetkellä kohotti oikean -kätensä kaksi etusormea taivasta kohden ja tiesi vannoneensa valan, -joka ei sisältänyt sanoja mutta sitä kauheamman ajatuksen. Ei tosin -ajatuskaan ollut selvä, mutta kauhea se oli — niinkauan kuin rajuilmaa -kesti. Kun ilma sitten päivänlaskun aikaan kirkastui, oli Jussin olo -mitä suloisin. Hän leperteli sydämellisesti Pauliinan kanssa ja lähti -vielä yhdeksän aikaan maantielle, vaikka hyvin tiesi, ettei raiteilla -tänä iltana mitään ollut. Tuo ihmeellinen sormennosto jäi kauaksi -niinkuin ehtoolla sattunut tapaus aamulla on jäänyt unen taakse. Sinä -yönä ei Pauliinan mökillä käynyt muita vieraita ja Jussista tuntui unta -odottaessaan ihmeen kotoiselta ja turvalliselta. - -Koko asia meni menojaan; seuraava talvi oli Jussille hauskimpia aikoja. -Mutta sitten tuli kevät. Jussi meni uitoille ensi päässä, kun öisin -vielä oli kuuraa. Hän sairastui kuumeeseen; ei auttanut mikään, täytyi -jäädä taloon makaamaan. Jäseniäkin kolotti ja ne turpoivat hiukan... -Ja kun hän yksinään virui vuoteellaan tähän tapaan kuin nytkin, niin -tuli se sormennosto — ei se tullut mieleen, se tuli siihen viereen, -ikäänkuin itsellään. Hän luuli näkevänsä mitä se oli, vaikkei osannut -eikä halunnutkaan sitä sanojen muodossa ajatella. Hän vain katsoi -tuota unhosta palannutta seikkaa vakavasti, jokseenkin samoin, kuin -hän oli sitä katsellut sinä ukkosiltana niinkauan kuin jyrinää kesti. -Kivun kiristyessä ennenkuin hän rupesi hourailemaan, hän ajatteli, -melkein päätti, että jos hän paranee, niin hän menee ripille. Ei hän -sillä kertaa sormeaan nostanut eikä oikein tiennyt oliko hän edes -päättänyt vai ajatellutko vain. Toivuttuaan hän koetti toisten puheista -tarkkailla, mitä hän oli hourinut, mutta eivät ne muusta tietäneet, -kuin että hän oli kovasti huhtonut riihellä Pekkas-Villen kanssa. - -Jussi toipui, mutta tunsi ettei hänen sinä kesänä ollut enempää -yrittämistä kosteisiin uittotöihin. Hän jäi talonjussin mieheksi. Tämä -kipu oli tuonut mukanaan rippijutun, pienen lisän ukkosjuttuun... - -Ei saanut kylä nähdä sitä ihmettä, että Kovasen Jussi olisi mennyt -ripille, mutta erään toisen tapauksen kirkonkylän sällit näkivät. -Heitä seisoskeli Pappilan raitilla koko rykelmä, kun provasti palasi -postista, eikä tullut menneeksi ohi puhuttelematta; poikien olo ärsytti -»kirkkoisää». Pojat vastailivat ja kun ukko ärtyneenä vihjasi jotakin -siihen suuntaan, ettei siihen — seurakuntaan — tarvinnut kuulua, -jota ei haluttanut, niin tokasi Jussi, että hän ei kuulu sitten tän -yön perästä. — Ei semmoista asiaa tanhualla puhuta, sanoi rovasti. — -Näytäänpä puhuttavan ja jos pappi vaan avaa kansliansa, niin kyllä -minä olen valmis, sanoi Jussi ja rehvahti provastin rinnalle. Mikäs -siinä ukkoa auttoi — sisälle mentiin ja toiset sällit kylälle hirnumaan -tapausta. - -Niin se tapahtui, ja tämä asia ei painunutkaan sinne unhon uumeniin, -jonne olivat painuneet nuo pari entistä juttua, joita ei enää viitsi -mainitakaan. Tämä asia painoi Kovasen sälliä niinkauan kuin hän oli -terve, painoi siitä syystä, että se sällikannalta ilmeisesti oli -jotenkin mukulamainen ja tarpeeton teko. Mutta kun tämä sairaus tuli ja -nopeasti näyttäytyi lopulliseksi kivuksi, niin samalla koko tuo kohtaus -rovastin kanssa muuttui mitättömäksi. Toiset peikot nousivat nurkista -— lapselliset sormennostot ja horjuneet lupaukset. Ja kun tuska näin -taituttuaan lientyi, tuntui siltä kuin hän olisi ne jo keveästi -täyttänyt, tuon sanattoman valan ja hataran lupauksen. - -Kun nuori laupiasääninen pappi pian on istuva sängyn vieressä, aavisti -Jussi, että hänestä tulee auttaja ja pastorista autettava. Kovasen -sälli, Kivas-Jussi, oli päässyt uuteen elämänsä kauteen, joka oli -kestävä vain muutamia tunteja. - - - - -VANHA VALTIAS - - -Varhainen ja erittäin suloinen kevätaamu ympäröi Pärsää, Polsaa -ja moniaita muita taloja soman sisäjärven rantamilla. Seinät -ja savupiiput, viirisalot ja vihannoivat kotikoivut, kaikki ne -heiastelivat samaa elpymisen hurmaa. Siinä olisi kyllä ollut nähtävää -runoilijalle, joka kuvailee jykeviä, turpeeseen pureutuneita, -raadannan jalostamia suomalaisia talonpoikia: kuinka sukupolvien -taisteluilla nöyryytetty maa muhineen ja sen yllä ilma lintuineen -juhlii työpäivän alkamista... Tällä hetkellä ei kylää tosin ollut -katselemassa muita kuin paikkakuntalainen aamuvirkku rysänkokija ja -hän ei ollut runoilija. Kun hän katseli kylää vesiltä, teki se kyllä -vaikutelmansa häneenkin. Kirkastuva ja lämpenevä aamu antoi hänen -vaistomaisesti kokonaisuutena tajuta edessään aukenevan elämänilmiön, -kyläkunnan vaiheineen ja juonineen. Ja luonnon hurma ja yksinäisyys -vaikuttivat sen, että hän, nälkiintynyt mökkiläinen, katseli vauraita -taloja tyynemmin ja ikäänkuin syvemmin. Hän katseli muiden muassa -Pärsän pienempää asuinrakennusta ja arveli itsekseen, että sen katon -alla voi hyvinkin muuan äijänkäriläs juuri tällä hetkellä vedellä -viimeisiään; voi olla sen aikakauden päätöshetket, jona Pärsän vaari on -tätä maailmaa asunut. — Mutta sai kuin saikin vaan nähdä tuon Polsan -Rantavainion joutuvan Pärsän haltuun. Mahtaa nyt kuolla keveästi. - -Märkä melan lapa läikähteli aamuvalossa, säestellen miehen mielikuvia, -joilla ei ihan vielä ollut vastaavaisuutta todellisuudessa. - -Tällä kyläkunnan aamulla oli jo toinenkin katselijansa: Pärsän -talon vaari seisoi juuri samalla hetkellä niinkuin jäkälöitynyt -tuulikaadon kanto keskellä talon pihamaata ja olisi voinut hyvin -nähdä rysämiehen, jos olisi sattunut sinne päin vilkaisemaan. Mutta -vaarilla oli nyt muuta katseltavaa. Hän ei ollut viikkokausiin käynyt -ulkosalla, eikä taannoin oltu luultu hänen enää ulos kykenevänkään -— oli luultu Pärsän nuoren isännän jo pääsevän isästään ja samalla -muonanmaksustaan. Ankara hengenahdistus oli tavannut vaarin jäitten -lähdön aikana; hän oli viettänyt monta yötä keinutuolissa läähättäen, -kun ei voinut olla pitkänään. Koko aikana hän ei kysellyt mitään -ulkomaailman asioita, mutta hän mietti monet mietteet, höpisi itsekseen -ja ravisteli päätään. Häntä kiusasi turvattomuuden tunne; Pärsän talo -oli hajoomassa, kuten koko maailma. Poika oli nainut onnettomasti vain -kiusatakseen isäänsä, maksoi väelle kalliita palkkoja ja oli tuttua -kaikenlaisten lautakuntien kanssa, jotka erottelivat torppareille -maita. Isännäksi tultuaan se oli oikein järjestelmällisesti alkanut -kiusata isäänsä. Kapinarähinöitten alussa oli uhitellen jättänyt -talonsa ja lähtenyt seikkailemaan;: silloin vaari oli melkein kironnut -hänen kevytmielisyyttään. — No niin — punikit kyllä sitten kukistettiin -ja pojalla oli kunnianmerkki, mutta mitä siitä oli hyvää, kun sitten -naitiin piikoja, annettiin ojurisällein korotella palkkojaan ja -kumarreltiin kaiken maailman lautakuntia, jotka marssivat taloon -milloin viljaa, milloin maita ryöstämään. Koko sotimisen tarkoitus oli -ja pysyi Pärsän vaarille käsittämättömänä — kun ei sitten kumminkaan -voiton hedelmiä nautittu. - -Näitä vaari ehti miettiä tuhanteen kertaan sillaikaa kun jäät lähtivät -ja hänen loppuansa odotettiin. Mutta siinä ilma vähitellen kirkastui -ja keveni ja tunkeutui kiertoteitä vaarin vastahakoisiin keuhkoihin -ja sydämyksiin. Ajettuneet sääret alkoivat sulaa ja hän rupesi -huomaamattaan nukahtelemaan. Silloin muuttui hänen mielialansakin; tuli -sisuksiin omituinen mietous, joka oikeastaan oli ellottavaa, mutta -jolle ei mitään voinut. Sitä vaille, ettei jo ruvennut tunnustelemaan -syntejään. Vain se seikka, että miniä — joka vaarin mietouden turvissa -oli alkanut lähennellä — ilmeisesti vaaniskeli hänen papinkaipuutaan, -lisäsi vaarissa terveellistä tympeyden tunnetta koko asiaa vastaan. -— Semmoisien papittelujen kanssa saa olla varovainen, etenkin jos -ämmät omasta alotteestaan pääsevät niitä touhuamaan: jos sattuukin -paranemaan, niin kuinkas silloin on housujen laita. Pitää nyökytellen -kuunnella jonkun hurskaan liikuttajan jaaritusta ja laupiaasti hyväksyä -kaikkinainen pehmeys. Muuten saa kuulla, että pehmenitpä sinäkin -kipeänä. - -Pappia ei tuotu ja vaari tunsi toipuvansa. Päivä paistoi ja vaarin -mieli ikäänkuin hajosi sadoiksi säikeiksi, jotka levottomasti -suuntautuivat ympäröivään maailmaan. Tänä aamuna hän herätessään -havaitsi auringon jo olevan nousemassa. - -— On hyvin sen näköistä kuin kävelisi Polsan Iisakki tänä aamuna -Rantavainiolla nautiskelemassa siitä, että se nyt lopulta on Polsalle -jäänyt. - -Hetken päästä vaari jo seisoi pihamaalla ja västäräkit tirskuttivat -hänen ikivanhalle talvipalttoolleen. Tarmo ja tuo viime aikojen -kiusallinen mietous taistelivat koko hänen olemuksessaan. Suloinen ja -outo uupumus pyrki kuiskaamaan, ettei hänen nyt tällaisena aamuna ja -tässä tilassaan pitäisi ajatella niitä ajatuksia eikä tahtoa niitä -tahtomuksia, joihin toisaalta vietti veti. Olihan hän muka rikas -mies, jonka ei tarvinnut huolehtia tämän maailman asioista. — Niin -kai, mutta muona on kiinnitetty tähän taloon ja jos talo nypistellään -tyhjiin, niin silloin se on kiinnitetty ilmaan... Ja mikäs estää -jotakin lautakuntaa jonain päivänä sanomasta, että sinun rahoillasi -ostetaan palstoja kaiken maailman linnasta päästetyille suutareille ja -kraatareilie... Istunpahan sentään tuohon kivelle seuraamaan, kuinka -kauan piisaa aamu-unta talollisella, joka on nainut piikansa. Piialla -tietenkään ei muuta olekaan kuin... ja unta. - -— Kuinka minä sille oikeastaan tulin tämän taloni antaneeksi? -Kyllästyin tämän maailman äänioikeuksiin ja muihin köyhälistöihin, -luulin nuoren miehen paremmin jaksavan. Ämmät liversivät, että se käy -naimassa siellä ja siellä — phyh — nyt makaa kamarissaan piikansa -vieressä, vaikka kello tulee viisi. Minä valvon, mutta en hallitse -taloa. Sitä ei hallitse kukaan, sen näkee ihan maan pinnastakin. On -niinkuin tuo kovakuoriainenkin jo olisi täysin varma siitä, ettei -sillekään kukaan mitään mahda. Äläs huoli, siihenpä jäit... Nuo sarat -ovat niinkuin tuohon heitetyt, mutta sittenkään minä en niitä enää saa. -Ne voidaan vaikka myydä. _Myydä — maata!_ - -Tässä aamuisessa yksinäisyydessä näiden sanojen kaamea sisältö täysin -paljastui vaarille. Sehän on samaa kuin myisi omaa elävää lihaansa. -Jollei ihminen eläissään pyri _lisäämään_ tiluksiaan, niin mitä varten -semmoinen ihminen elää? Jolla nyt kerran on tiluksia, eikä ole mikään -hyyryhuoneissa asuva herraskepsu. - -Hallita tiluksia ja kyetä niitä lisäämään! — se on miehen elämän himo -ja kiihotin. Kun minulla olisi poika, josta minä tietäisin, että se -aina niin jatkaa, että minun kohdallani aina niin tulee jatkumaan, niin -minä kuolisin... Kas mikä voima piilee tämmöisessä kylässä, noissa -rakennuksissa ja noissa pelloissa. Se on juuri sitä, sitä... Tässä minä -istun ylläni tämä palttoo ja minä tiedän, mitä minä tahdon — ja minä -lähden tästä sinne, minä en ole sitä menettänyt. - -Hekumallinen kaiken omistamisen harhakuva hykerrytti vaarin vanhoja -hermoja. — Polsan Iisakki on minun viholliseni — on minulla sentään -edes vihollinen. Minä omistan vielä... - -Mielikuvat jatkuvat: — Vainioilla uurastaa sata miestä ja minun nähdään -tulevan tuota tietä pitkin. Minulla on valta määrätä missä liikutaan ja -missä ei liikuta päivällä ja yöllä. Minä saan ajaa pois kenen tahdon, -saan sanoa, kuka kenenkin nai, kaikki, kaikki on minun. Niin on aina -maailman ääriin, vahva kurin side sitoo tiukkaan järjestykseen kaikki, -kaikki. Maailma on kerrankin vapaa juonittelijoista ja rikkauden -tavoittelijoista. Ihminen saa rauhan, minä niinkuin muutkin. - -Vaarin korkein mielikuva oli saavuttanut täyden valtavuutensa ja -lumovoimansa. Hän katseli taivasta, joka levisi kaiken yli, se oli -kaiken tämän olevaisen uhkea kattolaitos, sen alla kaikki oli ja -hän itse seisoi keskellä. Maailma on suuri ja suloinen ja sitä on -hallittava... Kun ensin niin olisi, voisi ihminen ruveta ajattelemaan -sitäkin, mitä papit ämmille ja lellerimäisille äijille vatkuttavat. -Silloin voisin puhella Jumalan kanssa. - -Mutta muuta ei tarvittu kuin jälleen yksi silmäys Pärsän taloon ja -mielikuva alkoi ahdistaa. — Koko muu maailma on juuri vyörymässä -Pärsää kohden, hän, vaari, on sittenkin isäntä, häntä haetaan, hänen -on pidettävä Pärsä paikoillaan. Maailma ei määrää Pärsän oloja, ei -lautakunnat eikä ruokakunnat, ei niin kauan kuin minä hengitän, ja minä -hengitän vielä. Tuossa on Pärsän peltoja ja nuo ovat muun maailman -peltoja, eivät ne ole yhtäläisiä, elleivät muutu Pärsän pelloiksi. -Teitä on olevinaan rikkaita, mutta te olette typeriä ja veteliä, teidän -varanne eivät ole sitä lajia, joka painaa... Nämä pellot ja tuo talo -ja sitten vielä yksi pelto — sinne minä nyt menen, minä otan sen, otan -omin käsin... - -Vaarin rintakehässä jutkahti ilkeästi ja silmissä sumeni. -Kuolemanajatus käväisi tajunnassa. Hän nousi ja lähti kuin sitä paeten -etenemään Rantavainiolle päin. Hän tunsi voittaneensa kilpailun, kun -pääsi vainion kulmaukseen. - -Sen piti olla Polsan vainio, mutta Pärsän vaari ei sitä tällä hetkellä -muistanut. Se oli hänen vainionsa, hänen nelikymmenvuotiasten -tarmokkaitten juoniensa rakas esine. Kuinka somasti sen sarat -notkahtivat tästä rantaan päin, kuinka se oli multavaa ja kuinka siinä -nytkin ruis vihoitti! Oli kuin se ruis vieläkin olisi ilkkunut hänelle -Polsan vaarin menestystä, — vaikkei sekään vaari enää Polsaa hallinnut -— oli lapsettomana luovuttanut talonsa etäiselle sukulaiselleen, josta -Pärsän vaari puolestaan ei halunnut mitään tietää. Tämän vainion -kupeella seistessään edusti hän Pärsää ja maan omistajana oli yhä -Polsan Iisakki. He olivat ne kylänmiehet, jotka tästä maasta olivat -käyneet hoviräätit ja sinaatit, joiden tähden kylän isojako oli -viipynyt vuosikymmeniä. Kolme maamittaria oli ehtinyt kuolla ennen kuin -tämä asia oli päättynyt, jääden vainio lopullisesti Polsan haltuun -vaarien väistyttyä ohjaksista molemmissa taloissa. - -Mutta isäjumala ei ollut luonut ainoatakaan kapanalaa, joka niin -olisi sopinut Pärsälle kuin tämä vainio. On arveluttavaa puhua Pärsän -vaarin rakkaudesta, kun hän ei itse semmoista sanaa tuntenut, ja -oli omasta puolestaan käyttänyt sitä eläissään vain yhden kerran ja -silloinkin toisen perässä: vihillä ollessaan. Mutta tätä vainiota hän -oli viidettäkymmentä vuotta rakastanut. Kun maailma Pärsän vaarista -joskus tuntui mahdottomalta, sovitti hän askeleensa tänne päin ja oitis -elpyi elinvoima. Kun hän tänä aamuna pitkästä ajasta nousi jalkeille, -tiesi hän tajunsa pohjassa, että hän tänne lopulta kävelee. Ja kun -rinnassa sitten pahaenteisesti jutkahti, niin hän lähti rientämään. -Hän eli tästä vainiosta ja niin kauan kuin eli myös Polsan Iisakki, -ei ollut hätää. Saattoi yhä odottaa sitä päivää, jona Iisakki saisi -nähdä maan joutuvan Pärsälle. Se päivä saattoi tulla, vaikkei Pärsän -vaarin mietomielinen poika piikoineen näyttänytkään välittävän isänsä -ponnistuksista tässä enempää kuin muussakaan. - -Kuume oli noussut Pärsän vaarin ruumiiseen ja hänen täytyi läähättäen -pudottautua maantien pientarelle. Kuolemanajatus kävi päälle yhä -tiukemmin. Hän katseli vaisusti käsiään ja palttootaan, yrittäen -nautiskella siitä, että palttoo oli paikattu ja nuhruinen. Oli kuin -se olisi ollut viimeinen uskollinen ystävä, rikkaan miehen ikivanha -palttoo. Kyllä Rantavainiokin oli ystävä, mutta se oli siinä maaemon -pinteessä eikä voinut lähteä mukaan — ja sitä raateli vieras käsi. - -— Kyllä kai minä nyt kuolen — saisi tulla pappikin, mutta ei ole sillä -minulle mitään sanomista — miehellä, jolla ei ikinä ole ollut omia -vainioita. Näinkö kuolen, tähänkö jään, enkö saa mitään —? Jyrkkä aita -erotti hänet vielä Rantavainion turpeesta. Väsynyt silmä himoitsi -sinne, lepäämään, nukahtamaan. - -Mutta silloin kuului takaa sykähyttävä ääni: - -— Ruistaskos kattelet? — Se oli Polsan Iisakin ääni. Vaari käänsi -hitaasti sairaan päänsä sinne päin ja vastasi: - -— Saan kai minä sitä maantieltä kattella yhtä hyvin kuin sinäkin -irvistellä. - -Polsan vaari ei oikein ymmärtänyt naapurin sanoja, mutta jatkoi -kumminkin parhaalta lautamiestyylillään: - -— Niin, hyvä veli, sinä riitelit sitä minulta kaiken ikäsi etkä saanut, -mutta nythän se vainio on Pärsän perästäkin. - -— Häh? Vaarin katse oli kuin iskua odottavan eläimen, kun hän vilkaisi -toisen kasvoihin nähdäkseen, puhuiko tämä totta. - -— Sinä taidat, hyvä mies, olla sekaisin. Viime viikollahan meidän -Heikki sen myi Teidän Kallelle. Juu-juu, niinhän se lopulta kävi. - -Polsan vaari oli kartellut naapurinsa katsetta, mutta kun hän nyt sinne -päin silmäsi, niin hänkin hätkähti. Pärsän vaarin kasvot sinersivät ja -silmissä oli harittava ilme. Niinpä niin — Polsan Iisakki tunsi sillä -hetkellä lopullisesti ja peruuttamattomasti voittaneensa. Hän oli -elänyt tämän hetken, oli itse saanut antaa tuon iskun riitaveljelleen. -Tämä tiedonanto vainion _vapaaehtoisesta_ myynnistä oli melkein kuin -kuolinisku tuolle läähättävälle miehelle. Pärsä ei enää voinut sitä -maata _voittaa_, Rantavainio oli häneltä ikuisesti mennyt sen tavan -tähden, jolla se oli tullut. Polsan vaari syljeskeli arvokkaita -lautamiehen sylkyjään ja puhua naskutteli edelleen: - -— Juu-juu, keveämminhän ne nykyajan miehet luopuvat maistaan kuin me -vanhasta palttoostamme, hm. Ei ole sinunkaan talossasi enää torpparia -enempää kuin minunkaan talossani. Ensin myi teidän Kalle niinkuin -alkajaisiksi kupparille sen pienen plätin, siitä se aikoi, ja viime -viikolla sitten myivät molemmat kaikki mitä jälellä oli. Sai teidän -talo sentään tästä nätin korvauksen, mutta Heikki ei näy välittävän -mistään. Niinhän se on, niinhän se on. Taidat olla huonovointinen aina -vaan... - -Pärsän vaari kuuli tämän kaiken niinkuin etäisen huminan, näki Polsan -Iisakin astelevan pois päin, tajusi, että kylässä jo kaikkialla oltiin -ylhäällä. Näköpiirin laidasta lähestyi automobiili, Pärsän vaarin -erikoisesti vihaama hevosten kauhu. Tyynemmätkin hevoset sitä pirua -pelkäsivät eivätkä parhaatkaan saavuttaneet. Kun se ajoi suoraa tien -kohtaa, näytti siltä kuin se olisi syöksynyt hänen päällensä — nyt -aivan erikoisesti ilkkumaan häntä, talonpoikaa. Hiljentävät vielä -vauhtiaan ja katsovat alas niinkuin mierolaiseen. — Siinä meni herroja, -mitäs Rantavainio on niitten silmissä, mitä minä ja minun taloni, joka -ei ole minun, vaan enemmän sen piian... Siinä meni herroja ja tuolla -tulee uusia, kaksi kenonenää, maatonta pussiselkäsoovaria seteleineen, -joita ovat herroilta saaneet... vetelevät palkkoja, mistä tahtovat... -eivät ole edes kunnon kerjäläisiä. - -Tämä Pärsän vaarin viimeinen aamuhetki, joka oli alkanut hiljaisesta -pihasta, kokosi kaiken tuskan tähän yhteen tuokioon maantien -pientarelle, toi siihen lähelle, mutta piti sittenkin erillään. Teki -mieli edes kepillään heristää jotakin, jota aivot eivät enää jaksaneet -selvästi määritellä. Hän ei jaksanut enää mitään edes vihata, sillä -mikään ei näyttänyt enää häntä huomaavan. Yhä yltyvä tunne pitkästä, -laajasta tappiosta kuristi tainnoksiin vanhan miehen. - -Suloinen aamu kohosi päiväksi ja painui vähitellen leppeäksi illaksi. -Kylä eli elämäänsä ja koki tapauksiaan, joita toiset kuulivat ennemmin, -toiset myöhemmin. Muutamia ei kuultu koskaan. Kun aamullinen rysämies -taas oli menossa ehtookokiomelleen, sai hän sivumennen kuulla, että -Pärsän vaari makasi tajuttomana viimeisillään — oli aamulla varhain -pyörtynyt maantien viereen ja sieltä korjattu, kun pari kulkumiestä -oli tuonut tietoa. Mökin mies hätkähti ensin ja ihmetteli itsekseen -painuessaan piennarpolkua ruuhelleen: kuinka hän oli sen jo silloin -aamulla niin aavistanut. Saa nähdä, onko nyt kaloja, kun on näin -ihmeellinen päivä... - - - - -ERÄÄN ISÄN KUOLEMA - - -Suutari Salmen elämä on nyt kokonaisuutena katseltavissa ja -arvosteltavissa, sillä se on päättynyt. Eilen aamulla hän sai -halvauksen ja tänä aamuna hän tuntoihinsa tulematta kuoli. Hän oli -perheen päämies, vieläpä varsin itsetietoinen, joten hänen elämänsä -rata läheisesti koskettaa muutamien muidenkin ihmisyksilöitten elämää. -Tarjoutuisi siis nähtäväksi pieni silmukka suuren inhimillisen elämän -verkkokudoksesta, jos sellainen jotakuta huvittaisi. Mutta sisällystä -sitä on jo tässäkin päivässä. - -Salmelta jäi kaksi poikaa, toinen neljän toinen yhdentoista vuotias. -Ne ovat nyt eräässä saman kylän talossa väliaikaisesti, siksi kunnes -heidät ehditään vakinaisesti sijoittaa. Nuorempi itkee tylsää, raakaa -itkua. Hänen tajussaan säilyy muutamia kiinteitä kohtia isän elämän -kuvasta niiltä parilta vuodelta, jotka hän muistaa ja jotka nyt -humisevat hänen tajussaan pitkänä epämääräisenä ajan merenä. Muutos -tuli kovin äkkiä; vielä paria tuntia aikaisemmin oli kaikki tukevasti -ennallaan. Reino seippaili maantiellä yllään sekavia vaatekappaleita: -isän vanha hattu, Paavon takki ja saappaat. Hän kulki rehvastellen ja -kiviä nakellen, huulilla reimakkaan sällilaulun säkeitä: »— kotoitin -olen minä korlvetta... toitta titä tippuvi torlvetta...» Tahtien -korkokohdissa kimmahti aina kivi ja ruumiin liikunnot kuvastelivat -tappeluhaluista raittisankaria. - -Sieltä nousi silloin ahdetta ylös iso mies pyöräänsä taluttaen, nousi -niinkuin musta pilvi mäen takaa. Nelivuotias tunsi hyvin nuo ilkeät -pitkät viikset ja kellertävät hampaat. Isä oli sitä miestä monesti -akkunasta katsellut ja irvinyt. - -— Mitäs se nuori Salmi täällä hummeroi, kysyi vieras saaden vastauksen -asemesta tiukan hellittämättömän katseen. — Onko isäs kotona? jatkoi -pitkäviiksi kyselyään ja kun ei siihenkään saanut vastausta, alkoi -nousta pyörälleen. Silloin kuului hatun alta: - -— Mitä te tulle merlenteerlaa? - -Jos päivä olisi päättynyt toisin kuin päättyi, ei Salmen suutari olisi -väsynyt Reinon ja poliisin kohtausta nauramasta. Mutta päivä oli -valjennut suurempia asioita varten. - -Poliisi ajoi pyörällään Salmen mökin ohi. — — - -Niemen mökkiin se jo poikkesi, ja muutaman hetken kuluttua näkyi -Paavo juoksevan kanisteri sylissä kotoa suolle päin. Yritti juosta -rakennusten varjossa, niin ettei Niemelle olisi näkynyt. - -Mutta kun Paavo oli pysähtynyt suon reunaan, kuului portailta isän -epätoivoinen kiljaisu: »Älä siihen!» - -— Pane siihen vaan, huusi poliisi, joka Niemen äijän seurassa oli -ilmestynyt naapurin portaille. - -Hölmistyneenä Paavo kääntyi ympäri, niin että hänen taakkansa hyvin -näkyi sekä Salmen että Niemen pihaan, laski sitten astiansa siihen -paikkaan ja lähti poraten pyrkimään kotia kohden. Salmi oli kadonnut -rappusiltaan tuvan kätköön. Muutamien mökkien akkunoista näkyi naisten -päitä ja pihoista töllistelivät lapset. Töllisikermän henkeen oli äkkiä -virinnyt aavisteleva jännitys. Kello lähenteli yhdeksää kauniina aamuna -toukokuun lopulla. - -— Minä myöhästyn koulusta, parkui Paavo, kun poliisi ehkäisi hänen -pakoyrityksensä. - -— Niin sinä nyt vähän myöhästyit, mutta kyllä sinä silti todistuksen -saat ensi käräjillä, laski poliisi karheata leikkiään. - -— Päästä poika kouluun — minä se olen, joka asioista vastaan, kuului -suutarin jyrkkä ääni jälleen tuvan portailta. - -— Älä ole äijä huolissasi, kyllä minä kuulustan läksyt nyt tällä -kertaa. Käydään pirttiin. Niemi tulee kanssa. - -Paavon oli mentävä sisälle ja Reinokin hiipi epäröiden pienen pihan -laitaan. Kyllästetty jännitys täytti ilman; ympäristön mökit näyttivät -henkeä pidellen odottavan, mitä tästä mökistä nyt oli tuleva. Pienestä -pojasta tuntui siltä kuin olisi häntä työnnetty jostakin pois, niinkuin -olisi jotain juuri nyt kuristettu. Nuo rakkaat suuret vaatelenhotkin -kävivät vieraiksi ja noloiksi. - -Jo lähti poliisi tuvasta. Ovessa kuului sanovan: - -— Kyllä minä ilmoitan koululle, minkä tähden poika myöhästyi. Meni -sitten isän kanisteria kantaen siitä pojan ohi niinkuin humiseva vaara, -Niemen äijä toimekkaana perässä kammertaen. Jo olivat maantiellä. -Mutta pirtissä olivat nyt isä ja Paavo kahdenkesken tänä ihmeellisenä -aamupäivän hetkenä, kun Paavon olisi jo aikaa pitänyt olla koulussa. -Näkyväinen pelko oli lähtenyt, mutta näkymätön pelko tuntui kasvavan. -Kuuluiko tuvasta isän ääntä? Kuului — ja nyt kuului Paavon parkaisu. -Reino lähti juoksemaan puuvajaa kohden. Viriävän itkun tahdissa -tuntui takaapäin joku vihamielisesti tömistävän hänelle jalkojaan. Jo -juoksikin Paavo alas portaita kirja kädessä, tavallista koulutietään -tavoittaen, juoksi edelleen maantietä, kunnes livahti näkymättömiin. -Nyt oli isä yksin tuolla tuvassa. Sen jylhä ja käsittämätön olo tuntui -etsivän Reinoa puuvajasta kurittaakseen häntäkin jostain, niinkuin -äsken Paavoa. - -Kurittajaa ei kuitenkaan kuulunut. Kului hetki, kului toinen ja -puuvajassa viipyvän pojan jähmetys suli vähitellen haaveelliseksi -uinailuksi, josta alkuperäinen pelko oli valahtanut pois. Yhä paisuva -auringonpaiste vietteli takaisin maantielle — tupaa oli kuitenkin paras -vielä välttää. Jospa lähtisi oikein pitkälle kävelylle koululle päin. -Kai sieltä jo Paavokin pian tulisi. - -Näillä hetkillä istui yhdentoistavuotias Paavo kanervikossa kylän -laidassa ja ajatteli pitkää päivää, joka oli edessä, katseli kirjaa, -jonka lähteissään umpimähkään oli siepannut. Ei käynyt meneminen -kouluun, ei liioin palaaminen kotiin. Mikä oli nyt edessä? Häpeä ja -katkeruus täytti mielen. Eihän hän ollut ymmärtänyt sitä muualle viedä -kuin sinne missä se joskus ennenkin oli ollut, tietyllä paikalla suohon -upotettuna. Ja miksei äijä hoida itse kanistereitaan — perkele, hän -melkein ääneen lausui muistaessaan, kuinka raivostunut isä oli häntä -pusertanut. Jos lähtisi täältä, jättäisi kaikki ja menisi etäisiin -kyliin renkipojaksi. Kyllä se kumminkin minut vielä hakkaa, niinkuin -äitivainaankin joskus. Hiljaisessa lienteässä jälki-itkussa poika -kirjaansa tuijottaen muisteli niitä aikoja, jolloin äiti kuoli. Se oli -talvea, joulunpyhien tienoota. Isä tuli jostain kotiin juovuksissa -raivoten ja ajoi heidät pakkaseen, äidin ja hänet. Pian sitten tuli -Reino ja äiti kuoli sille sijalleen. Yhtenä pitkänä ja sekavana jaksona -kuvastuivat seuraavat vuodet, niinkuin ne olisivat hellittämättä -pyrkineet juuri tätä aamua kohden. Tuolla päin on mökki ja siellä isä -nyt on. Tuolla on koulu ja siellä opettaja — ja poliisi. Ajatus painui -taas heltyneenä paikoilleen, päivän paistaessa paljaisiin jalkoihin ja -käsiin. - -Mutta samassa tulvahti lämmin aalto Paavon koko olemuksen läpi. Tiellä -asteli Reino tutuissa tamineissaan eteenpäin pyrkien. Onko se kiusannut -Reinoakin? Meitä on nyt kaksi poikaa taivasalla. - -— Reino! - -Pieni kulkija pysähtyi ja katsoi tiukasti mäkeen päin. - -— Tule tänne, huudahti Paavo hillitysti. - -Mutta kun Reino yhä jatkoi menoaan, nousi Paavo seisaalleen ja lähestyi -maantietä. Oli hyvä että tähän paikkaan ei sopinut mistään nähdä. - -— Tule tänne, mennään mäkeä pitkin. - -Reino kyllä hymyili silmät suurella, mutta oli kummallisen -umpimielinen, niinkuin olisi pelännyt Paavoakin. Ei se osannut mitään -selittää — muuta kuin että isä oli pirtissä ja ettei se häntä ollut -kurittanut. Mutta kuinka poika oli päässyt tuolla lailla tulemaan juuri -akkunoitten ohi? Ehkäpä kotona sittenkin oli tapahtunut jotain uutta, -johon tämä kaikki hukkuisi. - -Olihan sitä tapahtunut uutta sellaista, josta pojat, vanhempi niinkuin -nuorempikin, vasta pitkien hetkien päästä saivat selvän ja jonka he -oppivat käsittämään vasta lähipäivien ja viikkojen kuluessa. - -Paavo ei ollut huomannut, mihin tilaan hän paetessaan jätti isänsä. -Jos hän olisi sattunut ovessa vilkaisemaan taakseen, olisi hän nähnyt -äskeisen kurittajansa hoipertuvan sängylle pitkäkseen ja siihen jäävän. -Juuri sillä hetkellä, jolloin pieni poika pakeni puuvajaan ja isompi -maantielle, sumeni heidän isänsä tajunta hiljallensa tältä maailmalta. -Ne verisuonet, jotka jo kohta neljän vuosikymmenennen ajan olivat -tuon sisukkaan ja yritteliään miehen aivoihin verta kuljettaneet, -ratkeilivat nyt tänä aamupäivän hetkenä, ja samea elon neste täytti -valtoinaan salaperäiset kudossokkelot. Sitkeä sydän lähetti verta -lähettämistään, tietämättä mitä oli tapahtunut. Heikkenevä ajatus -totesi, että hän sentään makasi omassa pirtissään, mutta se ehti -vielä kouristuakin todetessaan, ettei elämä sittenkään ollut antanut -lähimainkaan sitä, mitä tämä mies oli siltä vaatinut. Suunnaton -hätä värisytti Salmen suutarin tajunnan rippeitä. Niinkuin joinakin -pahansuopina, nyt valtaan päässeinä vihollisina näyttäytyivät Jumala, -viina, vaimo, lapset, työansiot — etenkin ne. Kuinka kierosti, kuinka -raivostuttavan ilkeästi olikaan tuo pääpeikko häntä piinannut. Tässä -nopeasti kiitävässä loppumenossa kiihtyi sen ilkunta kaikkikäsittäväksi -puristukseksi. Hän ei ollut saanut yliotetta siitä pirusta, vaikka hän -perin pohjin tunsi sen metkut. Elämä, sinä saatana — minä en ole saanut -sinulta enempää imetyksi. Minä olen tienannut ja osannut tienata, mutta -sinut tarvitsisi tienata kokonaan ja se on mahdotonta. Mitkä vuodet -tässä olivatkaan ja menivät — ryssän saapastilaukset ja kapinan tuhina. -Istuin punasten kasarmilla neulomassa ja pieksin suutani — rahaa tuli, -pärjäsin valkosten kanssa, pirun hyvin pärjäsin — kun Lepistön akka -vietiin pohjoiseen, pääsin minä sen mökin ja tavaroitten hoitelijaksi -— ja hyvän teki. Nousua, nousua se oli, kiihkeätä, niinkuin nyt tämä -painuminen ja puserrus... Kyllä minä olen tiennyt tienaamisen ja viinan -olen tiennyt, että se on voiton merkki: merkki siitä, että voitan ja -hallitsen elämänpirun metkut. Minä juon, koska voin, koska kykenen -imemään tältä maailmalta, mitä siinä on, koska tunnen metkut... Mutta -aah, nyt vyöryy kaikki, koko pirun röykkiö minun ylitseni, niinkuin -olisi se juuri löytänyt uuden, mahdottoman metkun, josta minä en ole -aavistanutkaan, enkä ehdi tällä hetkellä aavistaa, koska menen suhisten -jonnekin... Akka kuoli — sekin tulee nyt niinkuin jokin vieras voitto -minun, ylitseni — ei se kuollut tällä tavalla, se oli jo tuota uutta -metkua, jonka minä nyt vasta tässä suhinassa huomaan, kun en enää -voi... ja mukulat kuolivat ja ne jotka elävät, niitä en hallitse. Ei -ehtinyt Reino päästä käsiksi metkuihin ja Paavo ei pääsekään koskaan. -Ooh, ne juoksevat jonnekin pois minusta ja otteestani, joka heltiää... - -Sellaista tuo tummapintainen miehenkäppyrä tunsi noina muutamina -sekunteina, kun valtointa verta valui revenneistä suonista aivoihin. -Sitten tuli lepo; väkevä, raaka maailmankuva ikäänkuin painoi hänet -syvälle allensa. Sydän löi ja rinta hengitti niinkuin jossakin -muualla. Kun pojat lopulta tulivat tupaan, luulivat he hänen nukkuvan, -vaikka se tuntuikin kummalliselta tämmöisenä päivänä. He tahallaan -ja vaistomaisesti kolistelivatkin, mutta isä ei vaan herännyt. Sen -oli makuuasentokin hiukan outo; toinen jalka riippui kokonansa yli -sängyn laidan. Epämääräinen aavisteleva kammo hiipi lasten mieliin -kokopäiväisen pelon ja järkytyksen sijaan. Sitä oli jo ollut äsken -ulkona pihaa lähestyessä; Reino oli jo siellä pillahtanut poraamaan, -vaikkei mitään kuulunut eikä näkynyt. - -Lapset eivät sanoneet mitään toisilleen, hiiviskelivät vain huoneessa -ja kuuntelivat isän omituista hengitystä. Lähestyivät lopulta -sänkyäkin: nukkuja ei vaan hievahtanut. Seinäkellostakin näkyi veto -olevan loppumaisillaan, pian se pysähtyisi. Kaikki oli outoa ja -kammottavaa. He hiipivät pois pirtistä. - -Lasten erikoinen liikuskelu ja olo sekä suutarin kokopäiväinen -näkymättömyys herätti naapurien huomiota. Niemen akka tuli kuistilleen -ja jäi siihen epäröivän näköisenä seisoskelemaan ja katselemaan. -Niinkuin jostakin pakosta Paavo ja Reino vähitellen lähestyivät tuota -lipevää akkaa, jota he muuten vieroivat. - -— Mitä Salmi nyt hommailee? kysyi akka. - -Oikeastaan olisi Reinon pitänyt vastata, että »mitä te tulle tekee?» — -mutta hän piti nyt suunsa kiinni ja Paavo vastasi omituisen laupiaalla -äänellä: »Se nukkuu.» - -— Nukkuu, toisti Niemen akka epäillen ja ikäänkuin pojat unohtaen -katsoi kiinteämmin Salmen mökille päin. — Mitähän nukkumista se -sellainen oikein on, jupisi hän sitten ja kääntyi sisälle omaan -mökkiinsä. Sieltä tuli pian äijäkin ulos. Tehtiin pojille uusia -kysymyksiä, joihin Paavo neuvottomana ja ikäänkuin jotain kartellen -vastaili. Välillä vaiettiin ja tuijoteltiin Salmen mökkiä. Vihdoin -kumminkin alettiin sitä lähestyä, mentiin sisälle ja todettiin, mitä -oli tapahtunut. - -Kun toisista mökeistä nähtiin, että Niemen väki siellä viipyi, -paisui uteliaisuus nopeasti ja akkoja ja lapsia alkoi solua Salmen -mökille. Matalaäänisestä puheen sorinasta saivat Paavo ja Reino kuulla -lukemattomia selityksiä, arveluita ja arvosteluja... »Se saksalainen -prii kuuluu olevan semmoista, että siitä meneentyy.» — »Mutta eihän -Salmi ole ollut juovuksissa sitten kun pyhäehtoona — vai oliko se -tänäpänä juovuksissa silloin kun poliisi kävi? Paavo, sinähän olit -sisällä.» — »Kuka sen viimeksi näki ylhäällä? Paavoko? Tarttee puhua -kaikki — kai siitä poliisitutkinto tulee.» Ruikuttava osanotto lapsia -kohtaan pääsi myös pian vauhtiin. Reino alkoi jälleen porata ja -Paavokin nyyhkytti. Ainoa joka ei puhunut mitään, oli sängyllä makaava -suutari. - -— Kas kun kellokin on istunut. - -— Voi voi jos se tänne kuolee, niin sitten tää on synkkä mökki, kun se -on täällä yksin ruumiina. - -— Ei suinkaan se ruumiina enää kellekään mitään tee. - -— Kun minä näin — oliko se toissa yönä — semmoista unta, että... - -— Älkää te, lapsiparat, poratko, viattomiahan te olette. - -Mietittiin, kuinka asiat viisaasti järjestettäisiin. Parasta oli, -että lapset saatettiin Maantielaan yöksi, sehän on kunnan piirimies, -ja jonkun täytyy olla täällä Salmea katsomassa, vaikkei suinkaan sitä -kauan tartte katsoa... Eikä suinkaan ne kunnan haltuun joudu, lapset, -kyllä sillä sen verran olemista on, mutta kyllä Maantielalle sentään -tarttee tieto antaa... Ja kukin koetti puheen lomassa vilkuilla, mitä -siinä oli tavaran puolta näkyvissä, että tietää sitten avisjoonissa -sitä ja sitäkin olleen, vaikkei enää ole... Semmoista on eläminen — -ensin tienaamista ja tienatun säilyttämistä ja sitten avisjooni. - -Lapset makasivat yönsä Maantielan pakarissa. Reino nukkui pian, mutta -Paavo valvoskeli kauan vuoteellaan. Isän hahmo ei väistynyt hänen -silmiensä edestä, vuosien mittaisena se oli olevinaan siinä jossakin -lähellä, käsi yhä hänen niskassaan. Tämän paikallaan pysyvän kuvan -ohessa seuloi mieli lukemattomia tapauksia äitivainaasta tähän hetkeen -asti. Tuossa vieressä makasi Reino ja kotimökissä makasi isä. — Isä, -mikä on isä? Unen lähestyessä muuttui muistojen ja mielikuvien tanssi -yhä hurjemmaksi... Isä istui pöydän ääressä ja puhui sammaltaen -yksinään, kun pojat jo olivat vuoteessa. Maistoi välillä pullostaan ja -puhui taas, kunnes kyyneleet alkoivat vuotaa hänen silmistään ja hän -nyyhkytti, yhä puhuen jotain, jota he eivät ymmärtäneet. Sitten isä -nousi ja lähestyi heitä ja ojensi kätensä. Se oli jokin yö, jonka aikaa -ei enää muistanut, mutta jälkeen äidin kuoleman se oli ollut... Sitten -se ei enää ollutkaan isä, vaan jokin muu mies, niinkuin poliisi tai -niinkuin opettaja. - -Uni oli lopulta käsittänyt vanhemmankin Salmen pojan ja saattanut hänet -ryöppyävään ajattomaan valtakuntaansa. Aamulla, kun he heräsivät, -saivat he kuulla, että Salmi jo oli loppunut. Se oli pojille jotenkin -vähäpätöinen uutinen. Eilen ehtoolla ja sitten yön unessa oli elämän -kudoksen uusi silmukka heidän kohdaltaan jo alkanut. - - - - -MUUAN MIES - - -1. - -Tuohenmaa oli ja on tällä hetkellä sievä salomaan torppa, isohko, vanha -ja hyvin viljelty asumus. Sen ulkonäkö ei vielä ole ehtinyt muuttua, -vaikka sisällä tätä nykyä vallitseekin hyvin sekava olo. Sinne palasi -näet sen Taavetti-vainaan leski poikineen — palasi asiat kuultuaan -mielelläänkin, vaikka sillä lailla ensin Taavetin jätti. Se yrittää nyt -saada sitä asumusta itsenäiseksi, eikä siitä tiedä vaikka saisikin, -Taavetin kuolinpesän nimeen, kun sille jäi kuin jäikin rintaperillinen. -Siellä se nyt on Olka ja joitakin sen hämäriä sukulaisiakin siellä -vähtää. Sen roikan tähden isäntä juuri sitä itsenäistymistä niin -vastaan paneekin. Kyllä hän sen aina Taavetille olisi myynyt ilman lain -pakkoakin, mutta sen ei tullut pantua asiaa alulle, ennenkuin niissä -Olkan kiehinöissä sai sen kuolintautinsa ja siihen sitten niin nopeasti -menehtyi. - -Tuon hiljaisen ja hymyileväisen Tuohenmaan Taavetin elämä ehti saada -melko myrskyisen loppusuorituksen, vaikkei sitä kukaan olisi uskonut, -kun muutama vuosi sitten katseli sitä elämää, kun hän vanhan äitinsä -kanssa kahdestaan asuskeli torppaa. - -Kuinka jykevän sopusointuinen silloin saattoikaan olla joku elokuinen -sunnuntaipäivä tuon hyvän parin elämässä. Oli juuri osavasti -lauantai-iltana saatu ruis poikki, sen jälkeen vihdottu ja sitten -nukuttu sitä unta, jota voi nukkua vain rukiinviljelijä onnellisesti -sujuneen leikkuun jälkeen. Nuoren miehen kasvot ja kädet, niiden -suonet, hermot ja jänteet ovat täynnä vakiintunutta, leppoisaa voimaa, -kun hän herää semmoisesta unesta. Ihossa tuntuu vielä saunan jälki; -ehtoolla muutettu valkoinen paita ja pyykinväkiset raidit ovat sen -hyvästi säilyttäneet. Aurinko paistaa Tuohenmaan pirttiin, kissa makaa -yöllisen pyyntimatkan jäleltä koivet oikoisenaan poikastensa vieressä, -vanha Siina, Taavetin äiti tuo pöytään vellivatia, pyhäaamun vakinaista -suurusta. Kello osoittaa aikaansa kiiruhtamatta. - -Siina on jo vanha ihminen, mutta hän on tasaisesti vanhentunut, -hänessä ei ole mitään erityistä vikaa; näkee, että hänkin on ikänsä -kaiken ollut voimakas ja terve. Ensimäisenä hän aina on ylhäällä -arkiaamuinakin, suurus on valmis Taavetin noustessa. Näin pyhäaamuisin -on varhainen nousu vanhukselle vieläkin mieluisempaa, kun ei siihen ole -mitään pakottavaa syytä. On tällöin niin erinomainen tilaisuus pieneen -keveään aamuhartauteen: lukea kenenkään näkemättä rukous virsikirjasta, -ja sen päätyttyä kirjaa muuten selaillessa antaa mielen omin valloin -toteilla niitä pieniä sanattomia taikoja, joiden noudattaminen on -elämän tällaiseksi hyväksi vakiinnuttanut. Tällaisen sunnuntaiaamun -oikea viettäminen on juuri yksi niitä taikoja. Oikein kauniina -aamuna tuntee ikäänkuin saavansa etukäteen kassaan tuota salattua -elämänvoimaa. Kun siinä muisti kajastelee elettyä elämää, niin ihan -itse näkee, kuinka aina on osannut vältellä kaikkea sellaista, mikä -onnea väijyy... - -Taavetti on jo noussut ja syönyt ja tervailee ulkona portailla -saappaitaan, asettaa ne sitten nurkanrakoon sitä varten pistetylle -laudalle kuivumaan. Työsaappaitten tervaus kuuluu myös pyhäaamun -menoon — ei ole vielä kirkonaika läheskään. Pyhäaamuna oleillaan -paitahihasillaan ja paljain jaloin — mikä on oleillessa lämmenneellä -porraskivellä ja pihapoluilla, joutilaana. Siina tulee pirtistä -sylissään kissanpojat ja emo maukuen perässä; hän tuo nekin siihen -pihalle aurinkoon. Pääskyset käyvät pesällään tallin oven päällä -sipaisten joskus lennossaan aivan läheltä ruohostossa urahtelevaa -kissaa. Siinan varhaisesta aamurukouksesta on elämä taas näin lähtenyt -menemään pyhäistä lattiaan. Lukemattomat, vuosikymmeniä jatkuneet -seikat ja suhteet ovat tämän kaiken takana. - -Siina ei juuri käynyt kotoa muualla kuin joskus kirkossa, ei liioin -Taavetti muualla kuin myllyssä ja pari kertaa vuodessa Tampereella. Jos -näin pyhäehtoona sattui olemaan tanssi lähettyvillä, saattoi hän mennä -sinnekin; Siina ei sitä vähääkään paheksunut, sillä hän tunsi kotiin -asti, ettei Taavetilla ollut mitään hätää. Taavetti oli tansseissa -ovensuujoukkoa, mutta seurasi sieltä hymyillen ja virkeänä kaikkea mitä -tapahtui ja piti kisailevaa leikkiä tanssitaidottomien poikien kanssa -päästäen joskus äänekkään hihityksen. Hän ei koskaan esiintynyt minään -tekijänä, mutta saattoi kumminkin maanantaiaamuna kahvia juodessaan -kertoilla äidilleen kaikki tanssin aikaiset ja sen jälkeisetkin -sattumukset. - -Näin kului äidiltä ja pojalta kahdenkesken kaksikymmentä vuotta vanhan -Tuohenmaan kuoltua. Pyhät ja aret sujuivat vakiintuneeseen tapaansa, -ja perheen varallisuus lisääntyi kaikessa hiljaisuudessa. Taavetti -lähenteli kolmeakymmentä, ennen kuin äidin elämässä ensimäiset -selvät ehtoon merkit esiintyivät, muistuttaen, että muutos kerran on -tuleva. Taavetti huomasi tämän selvemmin jonain saunailtana, kun hän -istui vilvoittelemassa puodin portaalla ja äiti löylyn ja kosteuden -kutistamana meni siitä ohi puolipukeissaan. Jos äidin rinnalla siinä -sattui astelemaan joku työnavussa ollut kylän tyttö — nämä olivat hyvin -hanakoita tulemaan Tuohenmaahan työhön, tietenkin nuoren isännän tähden -— niin näyttäytyi äidin vanhuus sitä selvemmin. Semmoisena hetkenä -saattoi Taavetti unohtua siihen istumaan pitkäksi aikaa ja mitään -ajattelematta tuijottamaan oman mielensä uumeniin. - -Siinalla taisi olla joitakin hiljaisia toiveita ja pikku yrittelyjäkin -Taavetin naimisen suhteen, mutta ne eivät ollenkaan sujuneet. Siinan -oli oikeastaan vaikea ajatella siihen ketään toista niinkauan kuin -hän itse oli jalkeilla. Tulee siitä kyllä Taavetille outo häiriö, kun -kerran jää yksinään ilman naisapua, mutta onhan poika täyden miehen -iällä, luonnoltaan vakaa, puhdas ja kykeneväinen. Kyllä se siitä osaa -selviytyä. - -Ja niin kävi, että Siina sitten eräänä aamuna jäi sänkyyn ja sieltä -neuvoi Taavetille, mitä tämän sopi tehdä. Taavetti pysytteli sen -päivän kototöissä ja piti silmällä äitiään. Seuraava yö kului hyvin; -äiti ei valittanut eikä ollut muutenkaan levoton. Mutta aamulla -hän pyysi Taavettia lukemaan, mainiten sivut ja kohdat virsikirjan -tekstipuolelta. Oli niinkuin pientä itkun värettä hänen äänessään, kun -hän puhui: - -— Minä olen kohta kolmekymmentä vuotta sen joka aamu tehnyt, enkä -jättäisi sitä nytkään tekemättä, mutta en jaksa oikein pidellä kirjaa. - -Taavetin lukiessa hän puoliääneen toisti joka sanan. Se oli Tuohenmaan -Siinan viimeinen aamuhartaus. - - -2. - -Taavetti oli sen verran tottunut kaikenlaisiin naisväen toimiin, -ettei hän äitinsä kuollessa joutunut aivan avuttomaksi. Kun tuo -outo tapaus kerran oli asumuksen olon täydellisesti sekoittanut ja -huumannut, ei Taavetista navetassa ja keittiössä hääriminen enää ollut -sen kummallisempaa; se vain tehosti tätä avartunutta yksinäisyyttä. -Tietysti tästä nyt uusi elämä oli alkava, mutta sen johdosta kannatti -kyllä antaa jatkua tämän ihmeellisen juhlan lehmien, lampaitten ja -ruoka-astian seurassa. - -Vasta kolmantena päivänä yksin jäänyt torpan poika lukitsi ovensa ja -lähti kirkolle tekemään kuolemanilmoitusta ja hankkimaan arkkua. Hänen -täytyi pappilassa ilmoittaa myös hautauspäivä ja se seikka pakoitti -häntä ajattelemaan asiaa pitemmältäkin. Oli hankittava kantajat ja -niille oli jälleen tarjottava jotain kirkosta palattua. Tätä kaikkea -hän taas ei voinut aivan yksin toimittaa. Talossa tarvittiin naista -jo ennen kuin äiti oli sieltä saatu maan poveen. Siinä tuli pakosta -mieleen äidin leikinlaskut vieraille: että Taavetti on laiska naisissa -käymään, mutta kai hän sitten muistaa lähteä, kun minä tästä ensin -lähden. - -Nyt vasta Taavetti huomasi senkin, ettei heillä ollut edes läheisiä -sukulaisia paikkakunnalla; isä ja äitihän olivat muuttaneet -nuoruudessaan tähän muualta, eikä tainnut olla isoja sukuja sielläkään, -koskei hän muistanut niistä koskaan puhutuksi. Ja sen oli Taavetti aina -tuntenut, ettei heidän välinsä naapureihin ollut sama kuin naapureitten -keskenään; jonkinlainen ystävällinen vieraus vallitsi. Ne olivat siinä -ikäänkuin odottavinaan, kuinka Tuohenmaassa nyt elämä järjestyy Siinan -kuoltua. - -Eihän Taavetti siinä muuta osannut kuin lähteä puhuttelemaan Tuomiston -Taavaa ja pyytää häntä laittajaksi niinkuin isompiinkin pitoihin. Taava -tuli mielellään jo paria päivää aikaisemmin: missä sen hauskempi oli -pitotavarain kanssa väihkiä kuin tuommoisessa varakkaassa asumuksessa, -jossa ei talon puolesta ollut yhtään vaarallista naissilmää -katselemassa, kuinka paljon mitäkin kului ja mihin kului. Todellinen -autuus aukeni Taavalle, kun hän lopulta jäi vallan yksin asumukseen. -Taavetti ei näet ollut omin päinsä osannut mitään ostaa, lisää oli -lähdettävä hankkimaan. Taavetti oli tarkoittanut, että vain kantajia -kahviteltaisiin. »Mitä minulla täällä sitten ollenkaan tehdään?» -supatti Taava. »Totta kai nyt joitakin naapurejakin käsketään — sanoin -minä jo meidän Seemillekin, että hänkin tulee, kun aattelin, että -Taavetti on niin suruunsa painunut, ettei itse semmoista huomaakaan. -Kyllä Seemi sitä sanoi...» Taavalta tuli suopeata lörpötystä niin -kuin rastaalta — ja Taavetti lähti uudelleen kirkolle. Sillaikaa -sopi Tuomiston Seemin, Taavan uskollisen elämänkumppanin, jollakin -matkallaan poiketa Tuohenmaahan katsomaan, kuinka siellä asiat -sujuivat. Seemillä oli poiketessaan reppu selässä eikä se ollut -unohtunut lähtiessäkään — ja naapurien akkunain takaa virnisteli -moni kellertävä kulmahammas: nähtiin selvästi, että Seemin reppu oli -Tuohenmaassa vahvistunut. Kyllä Tuomiston Taava Seeminsä kanssa haaskan -haistaa... - -Vähitellen siinä hautajaisten lähestyessä pääsi tuo kuolinpesän -ympärille kuuluva sivullisten vaaniskelu vauhtiinsa: jokainen pyrki -saamaan kortensa autioituneesta keosta. Naistahan siinä nyt ennen -pitkää tultiin tarvitsemaan — kuka oli pääsevä? Pallilla on Taimi -ripillä käypä niinkuin odottamassa — saa nähdä, eikö Pallin akka ala -sitä sinne keinotella. - -Näin olivat tarkkaavaiset naapurit puhelleet noina päivinä, joina -Tuohenmaan Siinan hautaamista valmisteltiin. - -Ja kun Taavetti sitten Taavan käskystä oli tällä matkallaan kirkolle, -kohtasi hän parahiksi Pallin Saiman. Hyvin puettu maireasilmäinen -töllin emäntä pysähtyi puhelemaan. - -— Niin aina Siina sitten pääsi pois, ei tarvinnut olla vastuksina, -vaikka kyllä mar Taava sen puolesta äitinsä hoitanut olisi, mutta -kuinkas nyt rupee sitten käymään, kun ei ole ollenkaan vaimoihmistä, -kun ei ole tullut ajoissa hankittua sijaista — minä siinä jo sanoin -meidän Taimille, että menisit nyt sinä sinne katsomaan, kuinka Taava -siellä tulee toimeen, kun on sentään lehmiäkin ja äiti aina hoiti niin -hyvin kaikki, mutta Taimi sanoi, ettei hän mene, sanotaan vielä, että -minä tuppaan sinne emännäksi, heh-heh... - -Se tästä nyt ainakin oli seurauksena, että Taavetti kutsui -Pallilaisetkin sitten pyhänä hautajaisiin. Ja kun hautajaiset tulivat, -tuppautui Pallin akka tyttärineen kaikkialle, niin että hankki jo -karkoittaa Taavan. Kirkkoon lähdettäessä tahtoi Palliska — kuten Taava -sanoi — vallan välttämättä jäädä sinne Taavaa auttamaan. Tuli pakarissa -sievä rettelö siinä, kun ruumis oli jo reessä. »Saima jää tänne, jos -tahtoo, vaikka kyllä-mar Taava täällä toimeen tulee», sanoi Taavetti, -ja Taava tuiskahti, että: »Kyllä, kun olen tullut tähänkin asti — eikä -kaikenlainen apu sen puolesta ole muuta kuin haitaksi.» Ja Pallin -akka jäi vaan sinne kirkon ajaksi — paimentamaan tyttärensä tulevia -tavaroita. Joku naapuri hymähti pirullisesti ja ajatteli, että jo olet, -Tuohenmaan poika, ämmien vyyhdessä. - -Pallin Saima hoiti tyttärensä asiaa niin intohimoisesti, että -»meidän Taimi» joutui kuin joutuikin Tuohenmaahan naisapulaiseksi. -Kahdeksannellatoista oleva, luonteeltaan isänsä tapainen mutta olossaan -äitiään kuvasteleva Taimi liikuskeli Tuohenmaan navetassa ja pakarissa -samaan tapaan kuin lapsi, joka äitinsä neuvojen mukaan vieraille -näyttää monia taitojaan. Oli niinkuin häntä puhuessaankin olisi aina -kevyesti väsyttänyt se suuri viisaus, jonka hän lapsesta alkaen oli -saanut. Toisin silmin hän näki, kuinka Taavetti katseli häntä — -niinhän sen oli määräkin katsella, sitähän äiti oli tarkoittanutkin. -Se oli yhtä luonnollista, kuin aikoinaan rippikoulu, ja yleensä tuo -säännöllinen pyrkimys kaikkinaiseen vaurastumiseen. Kyllä hän voi -Taavetin aivan hyvin ottaa... - -Taimi oli toimissaan hidas ja vielä kovin lapsellinen. Kaikki mitä hän -teki, oli oikeastaan vain Pallin vanhaa Saimaa. Taavetin mielestä oli -jotain äitelän hullunkurista siinä, että tuo rusohipiäinen töllin tytär -muka jatkoi hänen äitivainaansa toimia, eikä asia suinkaan parantunut -siitä, että akka itse tuhkatiheään kävi katsomassa, »kuinka se nuori -pari täällä pärjää». Huusholli sujui yhä huonommin: täytyi ottaa -eri ihminen pyykille, apulainen teurastukseen ja vihdoin lampaiden -keritsemiseenkin, kun Taimi ensin oli yrityksissään haavoittanut paria -karitsaa. Muita apulaisia ei olisi saanut ottaa, kuin Pallin akan. Tämä -taas ei joka tarpeeseen mitenkään päässyt, ja Taavetti puolestaan oli -aina silloin huonolla tuulella, kun akka siellä liversi. Pallin tytär -tunsi mielessään jonkinlaista hämääntymistä, kun maailmanjärjestyksessä -tapahtui semmoinen järkytys, ettei Taavetti häntä enää katsellutkaan. -Mitäs tämä tämmöinen nyt oli, kun ei äitikään saanut sitä sujumaan? -Äiti ja tytär alkoivat tuskastua ja riitelivät joskus kahdenkesken -kelpo lailla. »Enhän minä millään sen paremmin voi olla», voivotti -tytär ja äiti epätoivossaan ehdotti Taavetille kihlausta. Kateelliset -naapurit pidättivät henkeään, kunnes heidän jännityksensä suloisesti -laukesi siihen, että Taavetti omin päinsä pestasi itselleen oikean -verevän piian. »Jo katkesi Pallin ämmältä Tuohenmaassa sanka», -huudettiin töllien akkunapielissä sinä päivänä, jona »meidän Taimi» -muutti takaisin kannollensa kasvamaan. - -Uuden piian nimi oli Aina, ja hänellä ei ainakaan ollut ketään -aikeilevaa akkaa takanaan. Hän otti tehtävänsä tavallisen reiman -piian kannalta, liikkui toimissaan lauleskellen ja suoritti ne kyllä -kunnollisesti ja ajallaan, niinkuin semmoisen välttämättömän pahan, -joka maailmanrannalla on kaiken hyvän edellytyksenä. Sillä kun piika -on tehnyt ehtooaskareensa ei mikään estä häntä lähtemästä katsomaan, -onko tällä paikkakunnalla tarjottavana muutakin kuin lannan luomista -ja perunain kuorimista. Tuohenmaastakin oli nyt edustaja paikkakunnan -tansseissa. Jollakin ihmeellisellä tavalla Aina vainusi, missä -sellaisia kulloinkin pidettiin ja aamulla hän tiesi kertoa yhtä ja -toista, mitä tansseissa oli tapahtunut. Osasipa hän jollakin hauskalla -silmän luonnilla tehdä sellaisen kertomuksen isännälleen varsin -viehättäväksi. Taavetti ei ollut koskaan nähnyt hänellä kotiin tullessa -ketään seuralaista. - -Tämän Ainan elo ja olo se lopullisesti poisti Tuohenmaan ilmasta vanhan -Siina-vainaan hengen. Työt ja toimet sujuivat taas, vaikkakin tykkänään -toisin ottein; oltiin enemmän niinkuin muutkin asumukset. Taavetilla -oli jokin salainen tunne elämän huonontumisesta, vaikka hän ei voinut -siihen syytä selittää. Hän maksoi veronsa taloon aikoinaan ja yhtä -keveästi kuin ennenkin. Kevät lupasi myös tulla aikoinaan ja entistä -kauniimpana alkaen jo sulatella niitä lumia, joita myöten Tuohenmaan -taannoiset merkkitapaukset olivat liukuneet. Taavetti tunsi nuortuvansa -tuon vahvaverisen piikansa seurassa. - -Maarianpäivän ehtoopuolella sattui niin, että Taavettikin tiesi -tansseista ja kehoitti puolittain leikillään Ainaa jäämään niistä -pois. Aina puolestaan kehoitti Taavettia tulemaan mukaan. Nämä -kehoittelut uudistettiin molemmin puolin pariin kolmeen kertaan, -jotenka keskustelu sai herttaisesti veikailevan sävyn. Kun hetki tuli, -istui Taavetti pirtissä ja Aina teki hiljaisia hankkeitaan. Kumpikaan -ei nyt enää puhunut mitään, oltiin vaiti. Äina katosi, Taavetin oikein -kunnollisesti näkemättä hänen menoaan. Jostakin syystä Taavetti yhä -istui istumistaan samalla paikalla. Maaliskuun hämy vahveni, pitäen -kumminkin kauan kiinni päättyneen aurinkoisen päivän rippeistä. -Taavetti oli tainnut istua tuntikauden sitä katselemassa, kun hänen -silmiinsä tuli naisihmisen hahmo, joka ei voinut olla kukaan muu kuin -Aina. Se palasi kotiin, ei ollut mennytkään tanssiin. Tuohenmaan nuori -isäntä tunsi verensä omituisesti jähmettyvän, ensi kerran eläissään. Ei -otettu enää tulta lamppuun sinä ehtoona... - -Aina parka ei ollut pätevä kulkemaan sitä tietä, jolle hän tuona -Maarianpäivän ehtoona ja yönä antautui. Hän ei osannut aavistaa, -että tuo voimakas miehenkarhu, joka tosin tuntui kovin kömpelöltä -näissä asioissa, oli niissä myös yhtä kokematon kuin kehdon -lapsi ja sitä paitsi tietämättään saanut vankan ja kunniallisen, -melkeinpä ylimyksellisen kasvatuksen. Ainasta ei koskaan tullut -Tuohenmaahan emäntää, vaikka hän niiden mielikuvien hehkussa oli -tuona Maarianpäiväiltana palannut iltamamatkansa puolitiestä takaisin -isäntänsä luo ja seuraava yö sitten oli ollut sen tapainen kuin hän oli -kuvitellutkin. Aina katosi Tuohenmaasta kesken vuotta ja Taavetin oltua -jonkun aikaa taas yksinään tuli sijaan Olka, josta sittemmin tuli sekä -emäntä että Taavetin lopullisen kohtalon tekijä. - -Olka oli varreltaan ja kasvoiltaan Ainaa komeampi ja käytökseltään -hillitympi. Hän katsoi kyllä alusta aikain isäntäänsä hymyillen, -niinkuin olisi sanonut, että nyt tulin sitten minä tähän, saa nähdä -mitä meistä tulee — niinkuin olisi ensi hetkestä ollut kysymyksessä -jokin voimien mittely. Mutta samalla oli hänen katseensa tiukasti -kiinni talon oloissa ja toimissa eikä hänessä koskaan iltaisin näkynyt -semmoista ilmettä, että nyt ovat talon työt tehdyt ja piika vapaa. - -Hyvillä naisen vaistoillaan hän pian älysi, missä mielentilassa -Taavetti oli Ainan jäleltä: juuri siinä tilassa, jossa mies on naiselle -otollisin. Ainan eroominen oli tapahtunut kaikessa hiljaisuudessa -ympäristön siitä paljoakaan tietämättä, mutta entisestä Taavetista -se oli tehnyt toisen miehen. Taavetti ei kaivannut Ainaa, mutta hän -kaipasi sitä, mitä hän lyhyenä hetkenä vaistomaisesti oli tuosta -poistuneesta naisesta etsinyt ja luullut löytävänsä. Tuloksena oli vain -etsinnän kiihtyminen ja se kohdistui nyt Olkaan, jolla ilmeisesti oli -arvokkaampi ja komeampi luonne. - -Naapurit eivät taas paljoa tienneet Tuohenmaan oloista noina hiljaisina -kevätiltoina, joina siellä isäntä ja hänen tuleva emäntänsä mittelivät -voimiaan hiljaisissa lemmen kamppailuissa. — Kun ei Tuohenmaasta -kumpainenkaan käynyt missään, niin ei ollut muillakaan sinne asiaa. -Päivä päivältä Taavetti tuli näkemään, kuinka erilainen Olka oli, -ja se riitti hänelle. Hänellä oli suloisesti kiusaava epävarmuus -Olkan suosiosta, mutta hänellä oli yhtä suloinen varmuus siitä, -etteivät Olkan ajatukset enempi kuin askeleetkaan kulkeneet kotoa -minnekään. Että tässä nyt hänen ja Olkan välillä selvästi oli jotakin -tapahtumassa, joka liikkui toisilla tasoilla ja josta Taavetti tunsi, -ettei hän siitä enää tule vapaaksi selkiämään. Hän ja Olka ovat yhtä, -kävi kuinka tahansa. - -Olka osasi kerran, kun Taavetti koetti häntä taivutella, sanoa hyvät -sanat: - -— Minä olen sen päättänyt, että jos minä saan lapsia yhden tai -useamman, niin ne eivät synny piian lapsina. - -Taavetti istui Olkan sängyn laidalla ja piti häntä kädestä. Mutta nuo -sanat kuultuaan hän ikäänkuin havahtui. Vanha yksinkertainen ja tuttu -seikka aukaisi yhtäkkiä tuon vankan miehen oikoiseen mieleen uuden ja -ihmeellisen näköalan: lapset. Olkalla lapsia — se oli kiihdyttävin -kaikista mielikuvista. Kenenkä ne muun voisivat olla kuin minun — ja -niitä on oleva. Mitä olikaan ollut Ainan kanssa? Kaukaista, kaukaista -ja hyvin pientä harhaa. - -Olkan suureksi ihmeeksi Taavetti unohti kaikki lähentelynsä, mutta jäi -kumminkin siihen paikoilleen istumaan. Pihalla ja pirtissä oli pehmeä -keväisen iltayön hämy. Vähän päästä sanoi Olka: - -— Ja sen myöskin, että minä en ole kihlaamattomana kenenkään morsian. - -Näin nuo lauseet putosivat hiljaisella hiukan tylyllä äänellä. Mutta -juuri tuo tyly sävy oli Taavetille kaikkein kiinnittävin. Ja nuo Olkan -yksikantaiset lausahdukset, jotka kuuli vain Taavetti ja äänetön iltayö -— ne eivät suinkaan pysähdyttäneet kehittyvää asiaa, vaan lisäsivät sen -kiihkoa. - -Oli sitten kerran myöhemmin taas eräs ilta, paljon valoisampi, mutta -muuten samantapainen. Taavetin oli määrä aamulla varhain lähteä -Tampereelle, ensi kerran Olkan aikana. Ei puhuttu paljoa sinä päivänä, -kumpikin hääri toimissaan entistä vakavampana. Taavetti arveli Olkaa -painavan sen, että joutui oudoksesta olemaan täällä yötä yksinään. -Taavetista itsestäänkin tuntui lähtö omituisen raskaalta. - -Ei illallakaan syntynyt isoja puheita. Olka kiirehti aikaisin makuulle -luomatta katsettakaan Taavettiin. Taavetti tunsi kumminkin selvästi, -että Olka odotti häntä luokseen. Tämä oli jännittynyt matkan aatto. - -Taavetti antoi hetkien kulua melko myöhäiseen, ennen kuin hän lähestyi. -Näkyi selvästi, ettei Olka ollut aikonutkaan vielä nukkua. Ei ollut -riisunutkaan, vaan makasi liikkumattomana vuoteessaan. Taavetti istahti -tavalliselle paikalleen. Hän hapuili Olkan vasenta kättä ja saatuaan -sen omaansa alkoi sovitella nimettömään pientä tuohisormusta, joka -hänellä oli pivossaan. Se sopi hyvin. Hän veti sen varovasti takaisin, -meni akkunan luo parempaan valoon ja ryhtyi koettelemaan sitä omiin -sormiinsa. Se meni vasemman käden pikkusormeen pysähtyen keskitaipeen -etupuolelle ja oli siihen juuri sopivan kokoinen. Sitten hän jälleen -irroitti sen omastaan ja vei takaisin Olkan sormeen. - -— Kelpaako tämä siksi kunnes olen palannut kaupungista — ja onhan se -sopivan kokoinen? - -Olka oli täysiverinen naisihminen. Hän, tuo komea ja hiukan -tylyluontoinen palvelustyttö ojensi hämärässä molemmat kätensä -isäntäänsä kohden tavoitellen hänen hartioitaan. Hän teki sen -voimakkaasti ja kiihkeästi omasta aloitteestaan ja täysin tietoisena -siitä mitä teki. Tuohisormus jäi tytön sormeen. Aamulla herättäessä se -oli särkynyt... - - -3. - -Sattui niin, että Taavetti sai tuttua matkaseuraa useita kulmakunnan -äijiä oli samalla kertaa kaupungissa. He saapuivat perille jo kolmen -aikaan päivällä ja kuljeskeltuaan kaupungilla kokoontuivat tiettyyn -yöpaikkaansa, erään kauppiaan majatupaan. Taavetti oli kulkenut -omia teitään onnellisine salaisuuksineen, mielen täytti vahva tunne -siitä, että hänellä kotona on vaimo, nuori, varma ja odottavainen. -Hän kävi kultasepän puodissa ja valitsi sormuksen. Siinä se nyt oli -hänen sormuksensa, jonka Olka oli saava. Siltä särkyi tuohisormus... -Kaiverrusta varten oli tuo ihmeellinen, sileä ja painava kultaesine -kumminkin jätettävä sinne huomisaamuun asti. Silloinhan sopi lähteä -sen saatuaan jouduttamaan sitä siihen yhteen käteen, jonka salaista -odotusta ei kukaan vielä aavistanut. Mitä mahtoi se käsi tällä hetkellä -tehdä? Mitä mahtoi nyt juuri odottaessaan koskettaa? - -Taavetin saapuessa majatupaan oli siellä iloinen porina. Siellä oli -myöskin eräs isäntämies keskipitäjältä ja hänen totensa vielä muuan -tamperelainen herrasmies: oli isännän kotoa soitettu ja pyydetty -jonkun asian vuoksi etsimään täältä isäntää. Se oli iloinen veitikka -ja oli heti temmannut äijät vilkkaaseen keskusteluun. Nämä eivät -tienneet, kuka mies olikaan ja pitivät häntä sen vuoksi jonain -kaupunkilaisveijarina. Semmoiset sillä olivat ilveetkin: tahtoi -tahtomalla miehiä henkivakuutukseen selitellen kirjasta taulukoitaan -ja esitellen rahamääriä sinne tänne. Olisi muka sopivaa nyt yksin -tein kaupungissa pistäytyä lääkärissä. Se maksaa vain viisikymmentä -markkaa ja senkin saa takaisin sitten kun ensimäistä vakuutusmaksuansa -maksaa. Äijät vilkuivat toisiaan salaviisaina: kyllä kai me sinulle -rahoja annamme. Mutta hyvin näyt osaavan asiasi; puhu vaan, on hauska -kuullaksemme. - -— Mikäs taulukka se tälle sopii, sanoi muuan Taavetin astuessa sisään. - -— Sille passaa paraiten naimataulukka — oliskos herran kirjoissa -semmoista. - -— Nämä ovat kaikki siihen tarkoitukseen yhtä oivallisia. -Henkivakuutuskirjan perässähän ne tytöt menevät kilvassa. Vieläkös se -isäntä on naimaton? - -Siihen tuli muilta jo viisi erilaista nasevaa vastausta, ennen kuin -Taavetti itse kerkisi mitään puhumaan. - -— No sitten sopii ottaa vakuutus tulevalle emännälle. Ei mikään ole -sen sopivampi kihlakapine. Kun tytöt saavat sen kuulla, niin kaikki -pyrkivät siihen osallisiksi. Ehkä ruvetaankin puhelemaan. - -Taavetti hymyili hiljaista hymyään ja äijät katselivat mielevinä, -että jokohan sai paulaansa. No joutaa joutua, onpahan täysi mies, -sopii katsoa eteensä. Joku sentään koetti antaa Taavetille merkitseviä -silmäyksiä. - -— Katsokaas nyt isäntä, jos te näin kaupunkimatkalla pari kertaa -vuodessa maksatte sen ja sen, niin saatte viidenkymmenen viiden -vuoden vanhana niin ja niin paljon melkein kuin ilmaiseksi. Säästätte -kaupunkilystäilystä sen verran. - -— Sillä on lystit kotona, ei siltä kaupungissa niihin kulu, sanoi se -äijä, joka koetti Taavettia pelastaa. - -— No sitä parempi, silloinhan säästö on kaksinkertainen, sanoi -ahdistaja. Ei se jäänyt sanavelkaa. - -Taavetti huomasi äijien ovelan ilmeen ja se tympäisi häntä niin paljon, -että hän alkoi kiinnittää enemmän huomiota vieraan puheisiin. Kirjat ja -kynä olivat jo esillä. Sopihan kuulla sen ehtoja. - -Jo meni summa paperiin ja sen jälkeen yhä uusia asioita äijien -osoittaessa kasvavia levottomuuden merkkejä. Noin menee mies huijarien -käsiin ihan joukon keskeltä — kaikkien tuttu se Ollikkakin on, -mutta milläs hän olisi rikastunut, jollei konstilla ja konstien -tuttavuuksilla. - -— No kellekäs se sitten kuoleman varalta osoitetaan? Pannaankos se -sille tulevalle emännälle? kysyi vieras. - -Se äijä, joka yritti Taavettia suojella, nousi ylös ja sanoi parhaana -sukkeluutenaan: - -— Eiköhän panna sitä lapsille? - -Toiset hörähtivät nauruun ja yrittivät korjata ehdotusta heikommilla -lisähuomautuksilla. - -Taavetti muisti, koska hän viimeksi oli kuullut lapsista puhuttavan. -Hän katsoi vasta nyt vierasta tarkemmin silmiin ja sanoi: - -— Pannaan vaan lapsille. - -Vieras ei enää puhunut leikkiä. Hän kirjoitteli asiallisesti ja siinä -ohessa neuvoskeli, missä lääkäri asui, koska sinne sopi mennä, ja mitä -maksoi. Sen sopi kyllä maksaa lääkärillekin — kyllä hän soittaa sille -etukäteen. - -Asia oli valmis. Vieras nousi ja hyvästeli Ollikan isännän ja -muut miehet ja lähti. Kun jalan ääni vielä kuului, puhkesi joukko -valitteluihin. - -— Oli se onni, ettet sille rahojasi lykännyt, mutta kai se juutas -niistä papereistaan kiinni pitää, kun menit ja sörkit niihin nimesi. -Ollikka yritti selittää, ettei se mikään huijari ollut, kansakoulun -opettajahan se oli. Mutta mikä tietää Ollikankaan puheet. Sillä on -ollut täällä talokin — ja olisiko tämä ensimäinen maanmoukka, joka -tässä kylässä pestään. Kesken kaiken Taavetti nousi ja riensi vieraan -jälkeen. Hänen suojelijansa kiiruhti mukaan. - -— Älä pelkää, ei se sinua mihinkään maksuihin saa, sehän on mitätön -koko paperi — eihän sinulla vielä lapsia ole. Sitä vartenhan minä juuri -sen mutkan siihen keksinkin, kun-ma näin, että sinä sen vipuun jouduit. - -— Odottakaas nyt vähän, minä koetan saada sen kiinni, supahti Taavetti -ja kiiruhti edelleen. Äijä palasi sisälle ja toimitti siellä, että -poika lähti sitä tavoittamaan, mutta kai se jo mennyttä kalua on. Olis -sekin kaunista maksaa tuhat markkaa vuodessa. Mutta ehkä ne lapset ovat -sen pelastus, kun ei niitä ole. - -— Niin, ei sunkaan se sille Ainalle — - -Taavetti taisi kuulla nämä sanat ovessa tullessaan. Kun toiset -hanakasti utelivat kuinka kävi, sanoi hän purkaneensa koko jutun, mutta -toiset näkivät kyllä hänen päältään, että hän puhui omiaan. Kyllä ne -sellaiset konstinsa pitävät. - -Taavetti oli tavoittanut opettajaa vain sanoakseen hänelle, että asia -pitäisi säilyttää salaisena ja että hän kyllä käy täällä maksamassa -maksut, eikä kirkonkylän asiamiehelle, niinkuin opettaja välillä oli -ehdottanut. - -Mutta tuon jännittävän näytelmän jälkikajo tuntui koko illan äijien -joukossa. Ollikkakin enää vain nauraa hörötti heidän epäluuloilleen. - -Seuraavana aamuna Tuohenmaan Taavetti oli pitkät ajat näkymättömissä. -Äijät arvelivat, että se vieläkin yritti saada kiinni sitä -eilenehtoollista peruuttaakseen tuon epäilyttävän nimikirjoituksensa. -Joku oli nähnyt kadulla Ainankin, jonka nyt tiedettiin olevan jossakin -toimessa täällä kaupungissa. Olipa näkijä häntä puhutellutkin ja -koettanut saada selville sen asioita, mutta mitään valaisevaa ei ollut -tullut ilmi. - -Taavetti oli käynyt ensin kultasepällä ja saatuaan sormuksen taskuunsa -lähtenyt lääkärille. Asiamies olikin lupauksensa mukaan sinne soittanut -ja Taavetin mielestä karisivat ne hienon hienot epäilykset, jotka sinne -eilen ehtoolla äijien suurista epäilyksistä olivat tarttuneet. Äijille -hän sanoi kyllä varmuuden vuoksi käyneensä sen lääkärin puheilla, -mutta vakuutti, ettei pappa ollut sinne mitään soittanut, jotenka ei -asiasta siis lopultakaan mitään tullut. Äijien mieleen jäi kumminkin -kytemään epäilys, ettei asia siihen lopu, kun se kerran sai Taavetin -nimikirjoituksen. Kyllä se joku akentti vaan oli. Saadaan nähdä, että -Taavetti vielä joutuu pitemmältäkin siihen yhtiön keskinäisyyteen. - -Mutta Taavetti istui riemullisena rattaillaan — ei ollut niitä -miehiäkään, että olisi sormensa polttanut. Ja kun hän viimein oli -päässyt eroon matkaseurastaan, otti hän vielä ennen pihaan tuloaan -sormuksen katseltavakseen. Sitten hän katseli kävelevän hevosen -selkää ja ajatteli lapsiaan. Melkein niinkuin Olkan ohitse hän niitä -ajatteli... - - -4. - -Asia unohtui pian siihen ihmeeseen, että Olka ja Taavetti heti tämän -matkan jälkeen kuulutettiin. Jos nimen kirjoittamisesta oli Taavetille -jotain seurausta, niin suoritti hän ne kaikessa hiljaisuudessa ilman -käräjöimisiä, niin arveltiin. - -Taavetti puolestaan teki piakkoin uuden kaupunginmatkan ollakseen varma -siitä, etteivät vakuutuskirjat vaan joutuneet mihinkään välikäsiin. -Sattuikin niin somasti, että hän parahiksi sai ne nyt juuri lunastaa. -Nyt vasta oli asia lopullisesti kunnossa — opettaja vakuutti, että hän -saa kuolla vaikka huomenna; jos joku voidaan todistaa hänen lapsekseen, -niin suoritetaan summa sille. Asian salaisuus oli kumminkin Taavetin -mielestä välttämättömän tärkeä. Hänestä melkein tuntui, että koko -vakuutus menettäisi arvonsa, jos se tulisi tiedoksi. Olka ei missään -tapauksessa saisi sitä tietää. Jos menettäisi tämän salaisuuden, olisi -se melkein samaa, kuin menettäisi itse Olkan. Vielä ulos tultuaan hän -katsoi opettajan seinässä olevaa kilpeä, niinkuin jotain epäluotettavaa -ilmiötä. - -Juhannuksena olivat vihkiäiset ja vaikka asia jo kauan oli ollut varma, -merkitsi tuo päivä kumminkin sitä, että Olka nyt vasta oli Tuohenmaan -emäntä — seuraavana päivänä hän kirjoitti muistikirjansa kanteen Olga -Tuohenmaa... Olkan äiti ja veli saapuivat häihin ja viipyivät useita -päiviä. He puhua möhelsivät kovaäänisesti ja sekaantuivat kaikkiin -talon asioihin, jotka tällöin vähänkin esille tulivat. Ilmeni siinä -jokin semmoinenkin kohta, joka vielä sattumalta oli Siina-vainaan -jättämässä kunnossa. Akka korjasi sen nokkelasti siihen tapaan kuin -heillä »ruukattiin». Mitään sanomatta Taavetti tällöin muutti tuon -kohdan entiselleen ja poistui huoneesta. Äänekkäät sukulaiset olivat -oudosti vaiti, pieni supina vain kuului, kun Taavetti meni porstuassa. -Oltuaan neljä päivää he vihdoin lähtivät, sillaikaa kun Taavetti oli -alueensa etäisimmässä ääressä jotain korjaamassa. Mutta illalla oli -Olka hiukan harvapuheinen. - -Taavetti oli päättänyt, ettei hän noiden sukulaisten tähden milloinkaan -sano Olkalle mitään. Kun siis taas heinäaikana Taavetti eräänä -iltana pellolta palatessaan näki muorin saapuneen, kätteli hän tätä -hyväntahtoisesti ja kysyi kuulumisia. Meni vielä syötyäänkin jonnekin -kävelylle ja palasi vasta, kun arveli äidin ja tyttären jo menneen -makuulle. Makuulla he olivatkin, muori pakarissa ja Olka valveillaan -omalla sijallaan yhteisessä vuoteessa, vähän samaan tapaan kuin silloin -kihlamatkan aattoiltana. - -— Luulin sinun jo menneen Ainasi tykö, sanoi Olka tylysti. - -— Kenen? - -— Sen, joka oli ennen minua. - -— Sekö oli äidilläsi asiana tällä kertaa? - -Taavetti katui katkerasti tuota lausetta. Mitä varten hänen tarvitsi -sitä sanoa, kun hän muutenkin pysyi vaiti koko illan? Tämä oli törkein -epäsopu, mitä nuorella parilla vielä oli ollut ja pahinta oli, että -sen kirvoittaminen jäi tällä kertaa. Sen esti Taavetin tekemä viittaus -tuohon kolmanteen henkilöön, joka tänä yönä makasi näiden kattojen alla. - -Seuraavina päivinä Taavetti pysyi näkymättömissä niin paljon -kuin mahdollista oli. Kun muorin vihdoin piti lähteä, sanoi Olka -päivällisaikana, että äitiä pitäisi mennä hevosella saattamaan laivalle. - -— Sitten on sinun mentävä kyyditsemään. Minun täytyy siinä tapauksessa -kantamalla viedä heiniä latoon; en voi jättää niitä kuivina yöksi -levälleen. - -Taavetti ottikin köyden ja lähti heti pellolle. Pitkästä aikaa hän nyt -ensi kerran huomasi olevansa kunnollisesti vihainen. Se ei kohdistunut -kehenkään ihmiseen, mutta hänen mielensä vaan ei ollut tavallisessa -laadussaan. Hän teki työtä karhun voimilla silloin tällöin vilkaisten, -lähtikö talosta ketään. - -— Ehkäpä Olka nyt tästä huomaa, että muorin täällä olo tuottaa pelkkää -pahennusta, ajatteli Taavetti. Jossain mielen pohjalla liikkui iltainen -lyhyt sananvaihto. Vaisto taisteli sitä vastaan; hän ei päästänyt -suoraan ajatukseen asti sitä turmiollista nimeä, joka ehtoolla oli -kuulunut Olkan suusta. Eihän hän puolestaan ollut Olkalta kysynyt -entisistä sanaakaan eikä halunnutkaan niistä mitään tietää. Mutta mitä -pitemmälle hän kiihtyi raskaassa työssä, sitä selvemmin hän tajusi, -mikä muori oli: nimetön pahahenki, joka jostain oli tunkeutunut hänen -ja Olkan tielle ikäänkuin nokassaan kantaen tuota tuskallista asiaa. -Mielessä käväisi ilkeästi hänen omankin äitinsä kuva varhaisine -aamulukuineen. Tuntui kuin sekin muisto nyt olisi pyrkinyt tärvelemään -tämän päivän elämää — ikäänkuin vetämään häntä pois Olkasta. - -Kun Taavetti illalla tuli sisälle, oli muori poissa, mutta Olka oli -kotona ja hevonen haassa. - -— Et sinä mennytkään, sanoi Taavetti. - -— En minä ole ennenkään hevosmiehenä ollut, vastasi Olka ja lähti -huoneesta. - -Tämä epäsopu haihtui hiljakseen ilman enempää selvittelyä. Kaksi -nuorta ihmistä, jotka rakkaus vasta äskettäin on saattanut päiviksi ja -öiksi toistensa lähettyville, eivät voi kauan vastustaa niitä voimia, -jotka saavat heidät eroamaan isästään ja äidistään. Kesä kului, tuli -alakuloinen syksy. Eräänä syyskuun iltana sai Taavetti Olkaltansa -kuulla asian, joka taas elävämmin toi hänen mieleensä tuon kaupungissa -säilyvän salaisuuden. Vakuutuksen perijä oli olemassa. - -Taavetti valvoi kauan ja huomattuaan, että Olka jo nukkui sikeässä -unessa, hän nousi varovasti ylös ja hiipi etsimään vakuutuskirjoja -niiden salaisesta kätköpaikasta. Muistihan hän hyvin maksujen määrän -ja ajat, mutta kumminkin hän nyt raapaisi tulta ja hätäisesti silmäsi -tuota uutuuden kankeata paperia. Niinhän siinä luki: toukokuun ja -marraskuun ensimmäisinä päivinä niin ja niin... hänen lapsilleen. - -Taavetti pisti paperin koteloon, kätki sen entiseen paikkaansa ja -palasi sitten hiljaa vuoteellensa. Hän hyväili nukkuvaa vaimoaan -hellästi, niin ettei tämä herännyt, huokasi syvään ja antautui itsekin -unelle. - -Mutta juuri unen rajalla hän ilkeästi hätkähti. Ajatus oli jollakin -lailla johtunut siihen, että hän kuolee nyt juuri, painuu yhtä mittaa -tiedottomuuteen, ja että vakuutussumman periminen ei sittenkään ole -järjestyksessä. Voi muka olla joku riitelijäkin — niinkuin muori, tai -ei sittenkään muori, vaan joku — Aina — ja Ainan _lapsi_. - -Oliko Ainalla perillinen? Jospa se olisi saanut täältä lähdettyään. -Mitä mahtoikaan muori tietää Ainasta? Aina kuului olevan Tampereella. -Kuinka oli hän, Taavetti, voinut olla niin kokonaan tietämätön -ihmisestä, joka oli ollut täällä ja maannut — tässä samassa vuoteessa. - -Taavetti tuijotti vaistomaisesti viereensä, jossa luuli erottavansa -nukkuvan Olkan hahmon, tuon ihmisen, jota hän oli niin halunnut ja joka -äsken oli ilmaissut kantavansa hänelle perillistä. Se oli nyt oma, -mutta näin katsoen ihmeellisen vieras. Hänen oli nyt ajateltava Ainaa -suoraan ja selvästi. Se oli vastenmielistä ajateltavaa, vaikka siinä -väikkyikin jotain hirvittävän viehättävää. - -Mies valvoi kauan ja selvitteli sitä yhtä kauhistavaa mahdollisuutta, -että Ainalla voi olla hänen perillisensä, vaikkei hän ole siitä -kuullut. Kuka sitä olisikaan hänelle tullut kertomaan? Olkan äiti -tiesi joka tapauksessa jotain. Huomisesta alkaen hän tiedustelee asiaa -siihen asti, kunnes selvä tulee, mikä sitten tulleekin. Häiriintymätön -mieli näki tuon pitkällisen toimen varmana ja määrätietoisena ja -tyyntyi vähitellen valoisiin kuvitelmiin. Olka heräsi puolivalveille -ja tavoitti raukeasti käsivarttaan miehen kaulalle. Sen hän teki aina -silloinkin, kun illalla oli pienessä epäsovussa nukahdettu... - -Taavetti on alkanut silloin tällöin pistäytyä naapureissa, niissä -jotka olivat mukana tuolla keväällisellä kaupunkimatkalla. Hän -istuu iltakauden jutellen ja kuulostellen. Menee monta sellaista -puhdetuokiota niin, ettei mitään erikoista tule mainittua, kunnes -kerran puhe luontevasti ja keveästi osuu siihen Ainaankin, Tuohenmaan -entiseen piikaan. Mitäpäs hänestä muuta, kuin että oli iloluontoinen -heitukka — kyllä-mar Taavetti sen luonnon tuli tuntemaan, hehheh... - -— Missähän se nykyään mahtaa olla? kysäisee Taavetti, niinkuin olisi -siinä vaan muuten tullut mieleen sellaista kysyä, noin niinkuin -johtaakseen asian pois omalta kohdaltaan. - -— Tampereella on — minä näin sen silloin keväällä, kun Taavettikin sen -yhtiö keskinäisen kanssa veikasteli. Tulikos siitä sen enempää? - -— Ei erinomaisia, vastaa Taavetti ja naurahtaa. - -Ainasta ei syntynyt sillä kertaa sen pitempiä puheita eikä Taavetti -muinakaan iltoina mitenkään saanut selville Ainan asuntoa eikä -tarkempia vaiheita. Muusta puheen ollen tuli kyllä mainittua, että -poliisikamarista saa tiedon kaupunkilaisten asunnoista. — Jaa, jaa, vai -on siellä niin kaikki tiedossa — tottakai sentään pitääkin... - -Marraskuun ensimäisenä päivänä Taavetti laittautui taas kaupunkiin, -mutta mielessä asui nyt muutakin kuin vakuutusyhtiön nimikilpi -opettajan asunnon seinältä. Oli kaukaa järjestettävä niin, että lähtö -tuntui luonnolliselta; oli saatettava teurasvasikka siihen kuntoon, -että Olka alkoi sen kanssa tuskitella ja puolittain äkeänä vaati -lähtemään. - -Tuntui tällä kertaa erikoisen huojentavalta, kun koti jäi -näkymättömiin. Nyt en palaa ennenkuin minulla on täysi selko Ainan -asioista, ajatteli Taavetti. Minä menen poliisikamariin jo tänä -ehtoona ja sitten minä urkin sen olikkeet tietooni, vaikka siihen -kuluisi viikko. Häntä melkein nauratti, kun hän katseli hiehon ruhoa -siinä vieressään rattaitten pohjilla. Oli niinkuin olisi pettänyt -sitäkin kunnon elukkaa jo sen eläissä ja vielä nyt lihoina. — Kello on -kaksitoista. Neljältä minä olen kaupungissa. - -Jännitys lisääntyi kaupungin lähestyessä nyt enemmän kuin koskaan. -Kun ensimäinen katukivitys alkoi kolista pyörien alla Patterin -ahteessa, tuntui siltä, kuin olisi joku väkevämpi pettänyt häntä -niinkuin hän tuota vasikkaa. Mitäs tämmöisessä pesässä yhden miehen -murheet merkitsevät? Jos täällä oli jollakin naisella lapsi — entä -sitten? Kyllä kai täällä niitä oli satoja semmoisia, mutta Tuohenmaan -Taavetista ei täällä tiedä kukaan. Tietääpä kaksikin — opettaja ja -Aina. Vaikka ne kaksi taas eivät tiedä toisistaan... Kunpa hän olisikin -ollut kahdenkesken hevosensa ja hiehonsa kanssa ja kotona Olka, joka -näin kaukaa ajatellen aina tuntui rakkaimmalta. - -Kello oli vasta puoli neljä, kun hän ajoi kauppiaan pihaan. Oli toki -onni, ettei ketään kotikulman miehiä tällä kertaa näkynyt. Ei näkynyt -majatuvassa eikä puodissakaan. Talonmies seisoi portilla leveänä -ja ahavoituneena niinkuin vanha auma. Siltä Taavetti uskalsi kysyä -poliisikamaria. Saatuaan käden liikkeen ja jotakin mörinää neuvoksi, -hän lähti kävelemään, löysi oven ja kiipesi suureen virkahuoneeseen. - -Vasta kun hän oli kysellyt Aina Kujansuuta ja selittänyt, koska se -on tänne muuttanut ja mistä, huomasi hän Olkan veljen seisovan saman -pitkän pöydän vieressä vähän etäämpänä. Se oli kuullut hänen kyselynsä -ja katsoi tänne päin suu ilkeässä naurun mareessa. Kun he yhdessä -laskeutuivat alas rappusia sanoi mies olleensa maksamassa sakkojaan -— oli tullut markkinoilla vähän vehkeiltyä. — Mutta älä huoli puhua -Olkalle. Onko sulla asioita sen vanhan piikas kanssa? - -— Jäi vähän palkkaa, vastasi Taavetti ja kiirehti eroomaan langostaan. - -Taavetti ajatteli: jos minä nyt menen sinne, niin voi Aina olla kotona, -mutta jos menen huomenna aamupäivällä, voi se olla poissa ja minun käy -paremmin. Opettajan luo en kumminkaan mene ennen kuin tämä asia on -selvä. - -Tähän ajatukseen hän ehtoolla nukkui majatuvan lavitsalla ja siihen -hän aamulla heräsi. Mutta ennen kuin oli ehtinyt seisaalleen, tuli -niinkuin jonkun sanomana mieleen uusi keino. — Minä koetan hankkia sen -papinkirjan. Siinähän se näkyy, jos sillä jotain on. - -Talonmies meni pihassa luutineen ja kihveleineen ja katsoi verestävillä -silmillään tuota maalaista, joka eilen kyseli poliisikamaria ja tänään -papin kansliaa. — - -— Mihin tarkoitukseen se tulee? kysyttiin papin kansliassa, kun -Taavetti oli sanonut asiansa. - -Taavetti hämmentyi hiukan ja sanoi, että muuten vaan tarvitsisi tietää -sen asiat. - -— Ei täällä siitä mitään erityistä näy — naimaton ja lapseton nuori -nainen — ei ole käynyt täällä Herran ehtoollisella... - -— Eikö sillä ole ollutkaan lasta? - -— Ei ainakaan tänne ole merkitty. - -Sepä se; ei ole merkitty, mutta kuka sen silti tietää. Oli — oli -sittenkin käytävä siellä Tammelan perällä. Ehkäpä se nyt ei ole kotona. - -Ei ollutkaan — oli tehtaassa. Suuressa yhteiskyökissä näytti luiseva -vaimo erästä ovea, jonka avaimenreikä oli tyhjänä. Taavetti kuuli -äänensä kysyvän: - -— Missäs sen lapsi on? - -— Herranjesta, pitäskö sillä lapsikin oleman? Etteköös mahda tarkottaa -väärää ihmistä? Tää on se, joka keväällä muutti tänne sieltä ja sieltä. - -— Jaaha, ehkä minä sitten olen erehtynyt, sanoi Taavetti ja lähti -kiireemmin kuin oli tullut. Täytyi vähitellen uskoa, ettei Ainalla -mitään ollut. Nyt vasta oli kiire opettajan luo ja sitten lihat -kaupaksi ensimäiselle ostajalle. Kyllä elämä sentään sittenkin on -mennyt parhain päin. Kiireesti vaan kotiin omaan pirttiin, Olkan -askareitten lähettyville. Se on tiukka ja äkeä, mutta osaa olla hyväkin -ajallaan... Ei ole kiirettä Tampereelle, ennen kuin puolen vuoden -perästä, Vapun tienoissa... On se Seetikin aika poika, kun on hankkinut -itselleen markkinasakkoja. - -Tuolla kotimatkalla oli Taavetilla kyllä taas tavattoman vahva onnen -kuvitelma, mutta se ei koskaan jaksanut seestyä oikeaksi vankaksi -todellisuudeksi. Tuossa paluussa ja kotiin tulossakin oli jotain -kiusallisen epäsointuista: eihän kotona oleva Olka tiennyt eikä saanut -tietää koko tästä matkasta muuta kuin nuo pienet tuomiset ja sen -vaivaisen hiehon myynnin. Hyväillessään Olkaa Taavetti tunsi tämän yhä -selvemmin; Olka ei enää heltynyt semmoisinakaan hetkinä kuin ennen. -Pitäisikö hänen sanoa kaikki? Ei, ei sittenkään. Minkä Olka kerran on -tulollaan olemasta pois pyyhkinyt, se on oleva poissa, niinkuin on -poissa Olkan oma entisyys, josta hän Taavetti ei tahdo mitään kuulla. - -Mutta muori oli jo kesällisellä käynnillään puhaltanut myrkyllisen -henkäyksen, vaikka se sillä kertaa oli niin vähiin haihtunut. Se -käväisi kumminkin silloin tällöin kummankin mielessä ja tuotti -lopullisen turmion keväällä, vähää ennen perillisen syntymistä, kun -Taavetin taas oli käytävä kaupungissa. - -Kun Taavetti tällöin ilmaisi matka-aikeensa, rupesi Olka puolestaan -sitä kiihkeästi vastustamaan. Hän puhkesi raivoon, jossa ilmeisesti oli -takana jotain kauan kätkettyä. - -Koko talvikauden oli Olka ollut entistään äkäisempi. Taavetti ei ollut -siitä suuria välittänyt, koska arveli sen johtuvan Olkan tilasta — sen -päätyttyähän elämä saisi kokonaan toisen värin ja sisällön. Taavetti -pysyi miehuullisesti syrjässä nyt kun tärkeämmät asiat olivat tekeillä. - -Nytkin hän piti Olkan vastustusta vain sellaisena tavallisena ja -teki valmistelujaan. Olkan vihaisuus kumminkin paisui lähtöhetken -lähestyessä yhä uhkaavammaksi, niin että Taavetti jo istahti penkille -miettimään, olisiko sittenkin jätettävä matka. — Ei, kyllä minun -sittenkin on mentävä, päätteli hän itsekseen ja lähti. Porstuasta hän -katsoi pakariin ja näki Olkan selän ja huivilla verhotun pään. Hän -astui yli kynnyksen ja kysäisi: - -— Pelkäätkö sinä aikasi tulevan minun poissa ollessani? - -— Mene h--tiin votakkasi tykö ja jollet löydä tietä niin kysy -poliisikamarista. - -Menetetty — kaikki menetetty. Se oli Tuohenmaan Siina-vainaan ainoan -pojan ajatusten sisältö niinä kuutena päivänä ja yönä, jotka hän tämän -aamun jälkeen vielä eli. Ei hän niitä sanoja ajatellut — hän hoki -hokemistaan jotain muuta vallan outoa sanaa. Ruumiiltaan rauhallisena, -mutta mieli aivan taintuneena hän nousi rattaille kotipihassa ja -ajoi muutaman tunnin päästä tuttuun pihaan kaupungissa. Siellä hän -vasta teki sen vaisun havainnon, ettei hänellä ollut minkäänlaista -päällysvaatetta mukanaan. Tavallisella pikkutakillaan hän oli lähtenyt, -niinkuin oli ollut silloin, kun vieras nainen löi häntä Tuohenmaan -pakarissa. Hän kiiruhti nyt vaan asiamiehen luo lunastamaan kuittinsa. -Silmiä hämärsi ja korvissa kuului kohinaa, kun opettaja kyseli, että -jokos niitä vakuutuksen perijöitä kohtapuoleen alkaa ilmestyä. — Kyllä -toivoa on, vastasi Taavetti ja opettaja lisäsi: — Vaikka Tehän olette -niin riski, että kyllä tulette itse summan nostamaan. - -Taavetti osteli jotakin umpimähkään tietämättä ollenkaan, mitä kotona -tarvittiin — tai tarvittiinko mitään. Sitten hän illalla yötä myöten -lähti paluumatkalle. Hän oli täydessä kuumeessa, kun hän pääsi -kotipaikoille. Niinkuin toisen silmillä hän aamuvaloisassa toukokuun -yössä näki, kuinka joku nainen kiiruhti pirtistä prännin puolelle. Se -oli hänen entinen Olkansa. - -Olka jäi pienestä prännin akkunasta katselemaan ja huomattuaan -miehen horjuvan ja pitävän jotain ääntä hän päätti Taavetin olevan -juovuksissa, olihan tämä paluuaikakin mahdoton. Taavetin mentyä sisälle -Olka pujahti ulos ja meni Kivistöön, josta oli jo edellisenä iltana -tilannut hevosen mennäkseen kotiin äitinsä ja veljensä luo. - -Pirttiin päästyään retkahti Taavetti sänkyyn, jossa ankarat -puistatukset hiukan laantuivat. — Sehän oli Olka, pitää lähteä sen -perässä, ettei se tärvele lasta. Hän nousi ja horjutteli pränniin, -mutta siellä ei ketään ollut Ei ollut ketään. Aurinko paistaa — kuinka -minä täällä olen? Onko kuitti tallella? On kyllä, se on tässä näin, ja -opettaja sanoi silloin, että vain viimeisen tarvitsee säilyttää. - -Taavetti ei tiedä päivistä eikä öistä, kun hän horjuu yksin -asumuksessaan. Hän ruokkii karjaa, yrittääpä lypsääkin. Onko äiti -hiljakkoin kuollut, koska minä tämmöisiä hommailen? Missäs se Pallin -Taimi on? Tuossahan on sen äiti. - -— Joko meidän Taimikin nyt kelpaisi, kysyi Pallin akka. Taavetti ei -voinut sanoa mikä päivä nyt oli. Hän makasi sängyssään ja käsitti sen -verran, ettei hän vallan hiljan ollut ainakaan navetassa käynyt. - -— Juu, antakaa Taimin tulla vaan. Missäs minun lapseni on? Minä -tahtoisin sen tietää. - -Hän nousi ja ryhtyi haparoimaan jotain tyynyjen alta. Kuolema soitti -jo hänen tajussaan jotain hyvin etäisen sunnuntaiaamun säveltä. -Pallin akkaa kauhistutti houraileva, kuolemaa tekevä mies, mutta ei -saanut sentään lähdetyksi poiskaan. Sairas hapuili yhä tyynynsä alle, -sai sieltä vihdoin käsiinsä papereita, joita tarkasteli, niin kuin -juopunut. Siinä oli yksi iso ja kolme pienempää paperia. Käytyään ne -vaivalloisesti läpi, hän pusersi ne lujasti kouraansa, oikeni sängylle -ja heitti henkensä. - - * * * * * - -Oli suuri vaiva ennenkuin vakuutuskirja ja kuitit saatiin kiskotuksi -pois ruumiin kädestä, sitten kun sitä pestiin ja arkkuun pantiin. Asia -selvisi: se oli kuin olikin totta silloin vuosi takaperin. Eivät nämä -voi olla mitään humpuukipapereita, täytyy käskeä konstaapeli tänne -katsomaan. Oli sekin nyt ihminen, kun sillä tavalla hyvän miehen jättää -— viimeisillään, toinen niinkuin toinenkin. - -Puhuminen ja seikkaperäinen selvittely pääsivät vähitellen alkuun. -Olkalle toimitettiin sana, mutta hän ei voinut saapua edes -hautajaisiin, koska hän juuri oli synnyttänyt ja oli sattuneiden -rasitusten ja järkytysten johdosta kovin heikko. - -Myöhemmin hän kyllä sitten saapui yhdessä veljensä kanssa ja lopulta -saapui vielä muorikin. He ottivat asumuksen haltuunsa ja valittelivat -vilpittömästi sattunutta onnettomuutta naapureille, joita siellä kävi -katselemassa lasta ja saamassa tajuunsa pieniä muistivaikutelmia tämän -asumuksen vaiheista niiltä ajoilta, joina vanha Tuohenmaa, Siina ja -heidän poikansa oli sitä hallinnut. - - - - -MYLLYNKIVET - - -Tänä vetisen sameana talvipäivänä ne ilmestyivät taloni seinustalle. -Palasin juuri jostakin — minut oli kävelyllä ollessani poikkeutettu -johonkin mökkiin maistamaan joulusahdin loppua — kun vakinainen -ajomieheni siinä mielevän näköisenä vyyhtesi köyttään. Harmaapäinen -äitinikin siinä seisoi. »Siinä ne sun kaivattus nyt on», sanoi -Heikkinen, ajomieheni. Äiti oli hiukan hentomielinen ja hymisi -itsekseen joitakin muistelmalauseita. »Niin aina, kyllä se vainaakin -niitten vieressä monta yön kulmaa istui.» Hän tarkoitti isävainaatani; -nämä ohuiksi kuluneet kivet olivat lapsuudenkotini lähellä olleesta -jalkamyllystä. - -Minä olin jo aikoja unohtanut erään kesäisen toivioretken, jonka -tein noille maille. Satunnainen mielijohde, joka muistutti jotain -salaperäistä enteilyä, saattoi minut silloin tuon kauan sitten -hajonneen kylämyllyn seisontasijoille. Erään tuuhean rantapensaikon -juurelta keksin silloin nuo kivet. Näki että ne olivat siinä maanneet -yli vuosikymmenen ajan. Tuli mieleen hävinnyt, himmeä olento, -jonka mustuneet leukaluut ovat siihen pensaan peittoon unohtuneet. -Silloin löytöretkellä ne nostivat mieleni vireeseen, joka muistutti -poistuvaa ukonilman uhkaa: se ei tullut tänään, mutta on edessä -kumminkin. Koko tuo kävelyretkeni oli vähän samanlaista. En ollut -lähtenyt tuolla tavoin hauskasti ja tukevasti, niinkuin lähdetään -nuorukaisena, mäeltä mäelle, purolta purolle, siintäviä maanääriä, -kimeltävää pienoislainetta ja paimentavaa ruskeasääristä töllintytärtä -katseellaan hakien — jotka lähdöt kyllä nekin tunnen, ah tunnen. Minun -kävelymatkani ovat jo jonkun aikaa olleet turhanaikaisia; vain se, että -olen työtätekemätön herra, antaa niille ulkoa päin katsoen jonkinlaisen -oikeutuksen. - -Itseäni pilkaten minä siis palasin toivioretkeltäni takaisin kylän -kautta ja poikkesin jokaiseen neljään jälellä olevaan kantataloon — -kaksi niistä on jo hajonnut palstoiksi. Tapasin isännät toimissaan -maataloustuotannon eri aloilla ja esittelin heille asiaani, koettaen -asenteillani ja lauseparsillani tehostaa herruuttani, rehevää -joutilaisuuttani, siten heikentääkseni tällaisen kuljeskeluni -naurettavuutta. Kun mylly oli ollut kyläkunnan yhteisomaisuutta, -olivat sitä nuo löytämäni kivetkin, ja minun täytyi siis puhutella -jokaista talonumeron haltiaa erikseen. — Niistä tulisi lapsille hyvät -leikkipöydät kesäksi ulkosalle, ja kun ei ole jäänyt mitään muutakaan -muistoa ... »Muistoa» oli äitelä sana, mutta se hellytti varmasti -mielet. — Mitäs siinä, vie pois vaan minun puolestani. Ja kun sitten -nähtiin ikkunasta minun menevän, vaihdettiin emännän kanssa pari -tilaisuuteen sopivaa sanaa. - -Se oli se kesäinen retki. Samassa luonnottomassa toiminnan hehkussa -kävelin vielä ajomiehen asunnolle ja pyysin hänet siirtämään kivet -meille. Hän lupasi tehdä sen joskus sopivan hetken tullen, ja minä -palasin kamariini mielessäni tympäisevä tyydytys tuon tärkeän tehtävän -ripeästä ja huolellisesta suorituksesta. - -Eteenpäin kahlatessani asia unohtui, painui umpeen niinkuin muukin -jälkeni, kunnes nuo latteiksi kuluneet pyöreät kivet nyt ilmestyivät -tuohon seinustalle. Ne ovat nyt siinä niinkuin kaksi kovan leivän -vertauskuvaa. Mitä varten minä niitä tänne laahautin? Epäonnistunut -teko, joka ei sovi tälle tasolle. Vaistomainen yritys saavuttaa seuraus -ennen syytä ja saada sillä tavoin syykin syntymään — jälkeen päin. - - * * * * * - -Siinä ne nyt kumminkin ovat mieltäni painamassa, ja minun on kai -vapautuakseni turvauduttava hamasta aikojen hämäristä tiettyyn keinoon: -saneltava synty syitä myöten: omistettava hetkinen vanhan myllyn -muistelemiseen. Se hetki kuluu kuitenkin muutenkin eikä enää palaa — -tämä iltapuoli 15 päivänä tammikuuta 1923. Ehkä mylly on unohdettu -vainaja, joka kaipaa jälkimainintaansa. - -Muuttukoon siis harmaa viheriäksi ja pilvinen himmeys parhaaksi -poutasääksi. Pienen pojan jokainen askel on iloinen tapaus hänen -orastavassa elämässään, kun aurinko lämmittää hänen hentoa niskaansa -ja kuiva neulanen virkeästi pistää hänen paljasta jalkaansa. Hän -hyräilee ja harppailee, seisahtaa ja kuuntelee. Kunnes silmään osuu -mansikka, kypsä mehevä ja yksinäinen, niinkuin olisi se siinä varkain -tarkkaillut toisen yksinäisyydenilmettä. Poika huomaa sen ja koska -se on yksinäinen marja, ei hänelle tule mitään ahmatin halua. Hän -kumartuu tutkimaan marjaa, ennen kuin hän sen poimii; toteaa kuinka -marja on kiinni kannassaan, tarkastelee lehtien ylä- ja alapintoja ja -repii esiin rönsyt. Tuntuu melkein turhanaikaiselta syödä tätä marjaa. -Kyykkysillään viipyen hän litistelee sitä kauan suussaan ja viimein -sen nieltyään jää siihen asentoonsa mitään ajattelematta tuijottamaan -tyhjää valkoista marjan sijaa. Hän viipyy siinä kauan ja kun hän -vihdoin nousee seisaalleen, humahtaa korviin myllyn kohina niinkuin nyt -vasta alkanut uusi ihme. - -Poika näkee siihen missä seisoo myllyn katon ja matalan savupiipun. -Näkee hän kyllä kaiken muunkin, oven ja portaan, vintan ja -putkiruuhen, mutta viehättävintä on se, kun näkee koko katon päältä -päin ja mustuneen savupiipun suun. Hän ei ole vielä koskaan käynyt -minkään rakennuksen katolla; kotona ei ole päästetty ja kylässä -ei ole uskaltanut. Mutta tästä näkee jokseenkin selvästi kaiken -sen salaperäisen, mikä katon päällystään sisältyy. Mylly on siinä -katseltavana niinkuin joku kiltti, vaaraton rumilas. Verrattoman -etäisyyden takana on se aika, jolloin mylly kävi ja oli silloin -ikäänkuin vihaisempi lähentelevälle pikkupojalle. Se oli siihen aikaan -kun maa alkoi vihoittaa ja metsä miestää. - -Nyt poika tietää, että hän voi mielin määrin lähestyä myllyä miltä -puolen tahansa. Hän laskeutuu pitkin kuivaa rinnettä myllyn eteen, -jossa saveen kuivuneet syvät rattaan jäljet kertovat, kuinka kuormia -on käännetty. Siihen on silloin varissut viljaa kaikenlaista, se on -siinä itänyt ja rehoittaa nyt pitkällä oraalla. Myös myllyyn johtavan -sillan kansien raoissa kasvaa kauraa ja ruista. Ne ovat arvokkaita -leikkiviljelyksiä; niitä pitää käydä katsomassa ja tulla leikkaamaan -sitten kun ne tuleentuvat... - -Sata suurta ja tuhat pientä lorinaa ja lirinää soittaa katkeamatonta -yhteissoittoaan — yhäti, yhäti vaan, vaikka kuinka kauan tässä -viipyisit. Kierrät hiukan myllyä, sieltä aukenee uusia tirinöitä ja -lorinoita. Seinän alitse valuu vahvempi ja tummempi vesi salaperäisistä -alushämäristä. Myllyn takana — sinne ei koskaan kenelläkään ole asiaa. -Ei osaa kuvitellakaan, että sitä seinää sieltä olisi joku joskus -ollut rakentamassa. Siellä kasvaa tuonta ja korpileppää ja niiden -haarat ja oksat ovat täynnä villin humalan köynnöksiä. Siellä juoksee -lukemattomia haarapuroja, vuoroin näkyvissä, vuoroin sakean ryteikön -alle solahtaen. Siinä oli kala, kahden tuuman mittainen hauki. Poika on -ollut siinä kyykyllään suvannon päällä ja katsoo taas ylös, niinkuin -äsken tuolla rinteellä. Miellyttävä alakuloisuus käväisee hänen -tajunnassaan. Hän toteaa ajan kuluneen. - -Rämmittyään aikansa ryteikössä, harppailtuaan yli sivupurojen aina -sinne asti, missä äärimmäinen sivupuro pyöristyy naapuritöllin -pellava-lioksi, poika palaa saman vaivalloisen tien takaisin. Jossain -kohdassa hän rähmällään maaten tavoittaa puolikypsää viinimarjaa niin -syvältä, että silmät pullistuvat ja nysäinen oksan väkkärä painaa -ilkeästi kaulaa. Kuivaa mustaa rehua on tarttunut paidan hihoihin ja -hiuksiin. Mutta täältä jälleen palatessa myllyä kohden tulee nähneeksi -etäämpää ja kokonaisena myllyn harvinaisen takaseinän räystäitä myöten. -Aurinko paistaa siihen kauttaaltaan. Lähemmäksi tullen näkyy suuri -sisilisko alimmalla hirrellä. Äänen kuulumatta se luiskahtaa siitä -nokkospehkon suojaan, eikä osaa kuvitella, että sitä sen jälkeen enää -olisi missään. Paitsi nokkosia kasvaa siinä myös joitain korkeita -yrttejä, joiden pienikukkaiset tertut ovat saman värisiä kuin lehdetkin -ja joiden nimestä ei tiedä. - -Aurinko alkaa niinkuin hiukan väsähtää; kulunutta aikaa on ikäänkuin -karttunut kassaan, on jo varaa vaimentaa paisteen räkitystä. Tullen -myllyn takaa jälleen siihen sivuseinälle, jossa musta vesi seinän -alitse virtaa, seisahtuu poika katselemaan alajuoksuun päin, missä -kaltaiset pensastuneet rantaniityt jyrkästi alas viertäen kuvastelevat -polveilevan joen oikkuja. Jossain siellä on viikate äskettäin katkonut -tutun karhunputkiryhmän, sängessä näkyvät suuret rengasmaiset -leikkauspinnat. Poika tietää paikan tänne asti, voisi mennä suoraa -päätä sinne, jos tahtoisi. - -Tietojensa ja tuntojensa viehättämänä hän käärii housunsa polven -yläpuolelle ja laskee tunnustellen jalkansa vilistävään veteen. Virran -paine tuntuu hauskasti sääristerissä, se voisi melkein kaataakin ja -saisi se vaikka sen tehdäkin, silloin olisi ollut vaarassa... siinä -on muutenkin vahva vaaran kuvitelma, kun hän seinän alitse tunkeutuu -myllyn alle ikuiseen pimeyteen, jossa kihinä ja kohina on läheisempää -ja ikäänkuin puhuvampaa. Vilisevä vesi heijastaa hiukan valoa, niin -että poika orpanaportaalla seisten erottaa akselin, tukin ja siivet ja -niiden takaa putkiruuhen pään. Hän hiipii orpanaporrasta myöden sinne -viereen ja käy rohkeasti kiinni siipeen. Se ei hievahdakaan... Hän -kuuntelee. Yhtäkkiä alkaa kammoittaa olo tässä raskaassa, kosteutta -tuoksuvassa pimeydessä, jatkuva kohina on niinkuin jotain liikettä, -niinkuin olisi mylly jo hetken ollut painumassa hänen päällensä. -Jos nyt tuolla ulkona alkaisi maailman loppu... ehkä on siellä jo -pimentynyt, salamat leimahtelevat ja Jumalan poika näkyy taivaalla. -Ehkä ovat isä ja äiti jo menehtyneet. Onko täällä parempi kuin ulkona? -Ei, ylhäällä myllyssä on parasta. Mutta luukku on kiinni. Innosta -vapisten poika nousee kiivinpuuta myöden ylös ja saa kuin saakin -heikoilla ranteillaan nostetuksi luukun auki ja vaaran päätä huimatessa -punnerretuksi itsensä reunan yli myllyn puolelle. - -Siellä vallitsee unelias suvisydämen rauha, jota ei ole häiritty -kolmeen kuukauteen. Neliruutuinen ikkuna on ylt'yleensä jauhon tomun ja -hämähäkin seittien peitossa, eikä hiljaisuus tiedä mitään maailmanlopun -tulosta, joka äsken heijasteli pojan hennossa hermostossa. Pojalla ei -ole ainoatakaan satukirjaa, hän on lukenut vain aapisensa ja Tuhkasen -lukukirjan. Mutta tämä suvinen myllyn sisus, jonne hän sattumalta -näin on joutunut, se on hänelle voimakas satu. Tuossa ovat kivet, -joissa tuntuu säilyvän sen hetken sävy, jona ne keväällä viimeisen -kerran vongahtivat. Tuossa on pesä, jonka hiilustassa myllymiehet -paistoivat ohrapannukakkuja, tuossa tori ja tratti karistimineen, -kaikki taintuneena kohisevaan hiljaisuuteen ja kosteaan kuohun ja -jauhon lemuun. Poika hetvahtaa taas ajatuksettomaan tuijotukseen, -silmät laajenevat ja hän antaa armaitten hetkiensä mennä. On vielä -aikaa iltaan, vielä ehtii retkeillä Myllyniityn pensaikoissa tutkimassa -orjantappurain omituista hedelmänmuodostusta, istuskella ladonovella ja -saapua sen kautta riihen eteen, jonne myllyn vaikutus ei enää tunnu. - -Tämä on täysipainoista satua. Kun poika mieheksi varttuneena ja -hirvittävän kauas näistä ajoista etääntyneenä lukee Romain Rolland'n -Jean-Christophe'ia, sijoittaa hän mielikuvituksessaan Christophe'in -syntymähuoneen tähän myllyyn... - -Tulee siitäkin kesästä syksy ja vesisateet, jotka paisuttavat jokea. -Mylly käy, sen kuulee kotiin asti. Veden kohina syvenee ja etääntyy, -kun vintta avataan ja kaikki vesi kiitää esteettömästi myllyn alle -siipien kitaan. Se on nyt asiallinen vaarantakaisen kyläkunnan -jauhatusmylly, ei enää satu. Kasvanut poika lähestyy sitä toisin -tuntein. Hän tuntee myllymiehen, rivosuisen rengin. Rengin aika tulee -myllyssä pitkäksi ja sen vuoksi hän kiusaamatta sallii pojankin -siellä olla. Hän antautuu lapsen kanssa jonkinlaiseen äitelään -tasavertaisuuteenkin, laulelee sille pitkiä monivärsyisiä tyttölauluja, -joiden kansanomainen suorasukaisuus on hirvittävä, mutta sillä kertaa -kovin viehättävä. Kun poika taas kypsyneenä miehenä on ongella ja -syvään luonnonhartauteen vaipuneena, tulee kutsumatta se sävel, vieläpä -sanatkin hänen huulilleen ja — mikä ihmeellisintä — aiheuttamatta -sielussa lievintäkään kauneuden himmennystä... - -Talvella mylly uupuu syvälle kinosten ja jääriitteen alle. Sinne ei -mene tietä eikä polkua. Jonain virkeänä talviaamuna lähtee poika -suksineen noudattamaan kissan jälkiä. Omia ohjeitaan seuraten ne -lopulta päätyvät myllyn henkeen, yhtyen siellä hiirten, lintujen -ja saukon jälkiin. Poika seisoo siinä hetkisen suksillaan vilun -sinertäessä kaulaa ja ranteita ja silmäin tuijottaessa myllyä, joka -nyt on yhtä yksinäinen kuin suvisydännä, mutta ikäänkuin heikompi ja -nöyrempi kuin silloin. - -Kunnes taas kevät tulee ja joki tulvii vieden mukanaan puisen -sillan ja vyöryen kellanruskeana kuohuna myilyalueen kolukistoissa. -Soveliaassa suvantopaikassa pyörii pyörimistään korkea ja säännöllinen -vaahtotötterö. Lehti on puhkeamaisillaan ja myöhäisenä vaaleana -kevätiltana hiipii kyläntyttö tutun yöjauhattajan vieraaksi. Poika -kuulee sen sänkyyn äidiltään, kun tämä ennen makuulletuloaan vielä -silmää ikkunasta ulos ja siinä puhelee isälle. Poikakin on jo vuotta -vanhempi kuin viime kevännä... Hän on saanut »Maamme kirjan», sen kuvat -ja lukukappaleet ovat antaneet vauhtia mielikuvitukselle, niinkuin -auringonlämpö lehden puhkeamiselle. Juuri tänään hän myllyn luona -pienistä kivistä rakensi samanlaisen yliopiston kuin on kuvattu sen -kirjan loppupuolessa. Ja komea kaarnalaiva saapui ulkomailta satamaan -siihen lähelle... - -Kosken kevätöinen kohina kuuluu nyt pirttiin asti tuudittaen uneen -viatonta ruumista ja sielua. - -Niin on ollut kerran maailmassa ja nyt on edempänä mainittu samea ja -matala talvipäivä. Minusta on omituisen luonnotonta ajatella, että tuo -hiukan kuluneen näköinen ja hiukan parroittunut miehen pää, jonka kuvan -näen tähän peilistä, on eläen muodostunut siitä silloisen poikasen -päästä. Siinä on jotakin melkein häpeällistä. - -Ja ulkona seinustalla ovat kaikkien katseltavina tylsännäköiset -kivikakut — muistoina mukamas. - - - - -TALVINEN TURTUMUS - -Keskenjääneitä joulukertomuksia. - - -Ehkä kaikki johtuu siitä, etten ole täysin terve — tai ehkä -kivulloisuuteni johtuu tuosta kaikesta. Tai ehkä nuo kaksi seikkaa -tukevat toisiaan, kiertyvät turmiolliseksi ympyräksi, josta ei ole -ulospääsyä. Ehkä juuri sen ympyrän kiertäminen minua pyörryttääkin. En -tiedä, mutta jokin minua turruttaa tämän puolialastoman talven päivinä. -Sellaista se oli jo kesäkin, tuo ikävä, sateinen ajanjakso, joka näin -jälestäkin ajatellen tuntuu olleen vain sitä varten, että tämä nykyinen -tilani olisi sitä peruuttamattomampi. Nyt olen ja hengitän talven -synkimmässä sydämessä. Näihin aikoihin pitäisi pimeyden seisahtua, -suuren näkymättömän vauhtipyörän hievahtaa, liikahtaa toisaalle päin -ehtiäkseen kevenevien viikkojen kuluessa yhä villimpään vauhtiin -kevättä kohden. Niin pitäisi, mutta minä en saa toivon lauseeseen -oikeata rytmiä, koska sanelen sen pingoittuneesta ajatuksestani, en -sieluni vapaudesta. - -Olen sairas vaikka yritänkin järkeillä, että se on jotain semmoista -turhanaikaista, hypokondriaa, samaa jota sairastin kahdenkymmenen -iällä, silloin laihana ja kalpeana, nyt päinvastaisin ominaisuuksin. -»Tee työtä, se on paras lääke. Kirjoita vaikka joulukertomus, jota -sinulta on pyydetty.» — Niinpä pitäisi. Jospa yritänkin. - -Minä alan kirjoittaa enkelistä, joka saapuu tarkastamaan maan -lasten joulua. Kuvaan ensin taivaan, josta enkeli lähtee. Esittelen -orjantappuraseppeleen, kuvaan sikäläisiä jouluvalmistuksia, ja viimeksi -enkelien lähtöä tarkastusretkilleen. Taivaan Isä antaa katseensa -säteillä avaruuteen, ja jokaisella säteellä kiitää enkeli kukin omaa -nimikkokappalettaan kohden. Matkalla he kohtaavat loppumattoman määrän -laajenevia pallonpintoja. Ne ovat muodostuneet niistä ensimmäisistä -säteistä, jotka kaikkeuden eri aurinkojen syttymishetkinä ovat niissä -ensimmäisinä avaruuteen kimmonneet ja vielä ovat matkalla. Enkeleillä -on kyky nähdä nuo säteenpäistä muodostuneet pallot erillisinä, vaikka -ne kaikkialla tunkeutuvat toistensa aloihin... Siinä Maankin enkeli -kiitää omalla säteellään. Hän on enkelikunnan vähäisimpiä, toverit -pyrkivät vähin hymyilemään hänelle. On pientä taivaallista leikinlaskua -siinäkin, että Maa on annettu hänen nimikokseen. Jos Maan lapset itse -ovat kärkkäitä kuvittelemaan olevansa erikoisasemassa, niin kyllä he -sitä ovatkin ainakin taivaan väen tietoisuudessa. Taivaan poika tuli -kerran Maan pinnalle ja opetti täkäläisille erinomaisen yksinkertaisin -sanoin ja teoin, kuinka heidän piti olla ja elää. Siinä kävi niinkuin -tiedetään, mutta paras tuli sittenkin viimeksi: tänne muodostui -kristillinen kirkko, jonka teot ja harrastukset myös ovat tunnetut -moninaisuudessaan. Inkvisitsiooni, hartaat esirukoukset myrkkykaasujen, -yöllisten zeppelinihyökkäysten ja nälkäsaarron puolesta — siinä pari -havaintopistettä sen kehityksen tieltä. Eipä ihme, että Maan lapset -ovat herättäneet taivaan väessä mielenkiintoa, joka on huumorin -värittämä... - -Tähän asti kirjoitan kertomusta helposti ja kevyesti. Näen valtavina -perspektiiveinä kaikkeuden näköalat, näen ne jotenkin asiallisesti, -ilman innoituksen hehkua. Olen kiitävinäni enkelin mukana paisuvien -pallojen huminassa... Mutta — kun Maata lähestytään, putoan minä -äkisti pois, putoan vielä nopeammin kuin kiitävä säde. Olen Maan -päällä pikemmin kuin enkeli, istun tässä autiossa puolivalmiissa -huoneessani koneeni vieressä lukien sen takaa rivejä, jotka nyt -tuntuvat tylsiltä, ja _odotellen_ sitä ilkeätä tunnetta, joka taas -pian on leviävä ruumiiseeni, tuo tumma tunne elämän lakkaamisesta -ilman kipua... Pitäisi nyt tehdä enkelille matkasuunnitelma, kaavailla -eri inhimillisiä tyyppejä, joiden olkapään taakse enkeli pysähtyy -tarkkaamaan heidän joulumietteitään. Pitäisi siinä olla hallitusmies, -sotaherra, kirkkoherra, disponentti, lihavahko talollinen; sitten vielä -tiedemies, taiteilija ja kirjailija mieluimmin yhteen kokoontuneina, ja -lopuksi pienen lapsen kuolinvuode köyhän leskivaimon himmeässä loukossa. - -Mutta kun kuvittelen lähteväni seuraamaan enkeliä pitkin tuota -ihmisriviä, niin panee luontoni jyrkästi vastaan. Sellaisessa -kuvitelmassa on jotakin luonnotonta: niinkuin veisin enkelin -tuonne mökkiin nurkkatanssiin, esittelisin hänelle pari kolme -reimakasta sälliä ja sanoisin; »Neiti on hyvä ja huvittelee» Ei -sopisi häntä viedä lesken himmeään loukkoonkaan. Siellä on jo -enkeli. Jokaisella lapsellahan on oma enkelinsä, joka rukoilee hänen -puolestaan »sanomattomilla huokauksilla». Ei sovi, ei sovi koko tämä -suunnitelma... Niin kulkee harhaan runoilijan innoitus. Se hajoo -samealle taivaalle ja pitkään hevosjonoon, jonka näen jäällä matavan -alas päin etäistä rautatietä kohden; sekalaisia hevosia ja miehiä, -jotka hinaavat tehtaan paperia maailman markkinoille. - -Ei ole enää enkeliä missään. Mihin ne muuten ovat yleensäkin joutuneet? -Nehän ovat kristillisessä uskonrakennelmassa sangen tärkeitä tekijöitä, -mutta minusta tuntuu, että nykyinen aika on ne tuiki unohtanut. Ovatko -Jumalan valtakunnan maalliset järjestelijät kaikessa hiljaisuudessa -panneet heidät viralta, vai eikö niillä muuten ole soveliasta -käytäntöä heidän hommissaan? Ehkä heitä kammottaa vetää enkeleitä -myrkkykaasuihin. Tuntuu kuin olisivat enkelit jonkinlaista vanhaa -romanttista dekoratsioonia siinä kristillisessä uskonrakennelmassa, -jota aikamme politikoivat kirkonmiehet soveltelevat järeään veriseen -asiallisuuteen. Ei ehditä nyt keskustella enkeleistä, ja huono taitaa -olla heitä muistaakaan, kirkon miehenkään, esimerkiksi silloin, kun hän -harkitsee kysymystä, onko sotilaitten suoritettava vankien teloitukset -vai olisiko perustettava erityinen pyövelinvirka. - -Kun mieheltä näin hajoo teelmä käsistä, niin hän tuskastuu ja karkaa -sinne tänne niinkuin hyönteinen, joka on pudotettu kuumaan tuhkaan. -Sameat joulukuun pilvet hyörivät taivaallaan tämän viheliäisen pienen -maapallon ilmassa, jota ei voi tuulettaa ulkoa päin; jonka on itse -nieltävä omat katkunsa. - -Mutta joulukertomus? Tuskastunein aivoin alotan toisen. - - * * * * * - -Yritän nyt kertoa tiedossani olevasta torpan väestä, joilta poliisi -äskettäin hävitti valmiit jouluviinat ja keittovehkeet. Tai eihän -se enää torppa ole vaan talo, lain mukaan itsenäiseksi lunastettu, -ja muuten oiva esimerkki siitä, kuinka kohottavasti itsenäistyminen -yleensä on vaikuttanut noihin entisiin yhteiskunnan surunlapsiin. -Ne vakiintuneet tyypit, jotka realistis-naturalistinen kirjallisuus -luuli luoneensa mökkiläisistä ja torppareista, ne ovat nyt puhdasta -romantiikkaa. Näillä nykyisillä »uutistalollisilla» on eri otteet -kuin oli Aho-vainajan näkemillä. Jos on olemassa oikeata luontaista -veressä asuvaa porvarillisuutta, niin kyllä nämä sitä sitten -edustavat. Tuon itsetietoisen viekkaan naaman takana työskentelevät -aivot, jotka harkitsevat, että ehkä vielä sentään on parasta olla -porvaria äänestämättä, niillä on sentään vielä juonensa, vanhoilla -kantatalollisilla, ei niitten kelkkaan ole menemistä... Varakas hän -kyllä on, töllin lunastushinta on parissa vuodessa maksettu. Hän on -ahkera ja tarmokas, hän ponnistaa usein yli voimainsa. Mutta noilla -ominaisuuksilla on hänessä tuiki toinen väri kuin se, jonka romanttinen -kansankuvaus on niille antanut ja lukijainsa mieliin syövyttänyt. -Ahkeruus ja toimeliaisuus, sehän maistuu pyhäkoululta niinkuin sekin, -että miksei noiden muuten niin sievien mökkien ympärillä koskaan näe -puutarhaa eikä koristekasveja. No, onhan tuolla vanhalla mummolla, -joka saa vaivaisapua... Mutta kun on äijä ja ämmä ja seitsemän lasta, -joista vanhin kolmannellatoista, ja vielä kolme lehmää, vasikka, viisi -lammasta ja hevonen, niin siinä kirotaan haikeasti, kun nostetaan -tukin tyveä reelle ja jos hevonen tällöin hievahtaa ennen aikojaan, -niin raivostunut, vihasta vapiseva mies kurittaa sitä ankarasti. Tämä -mies yrittää sen minkä ikinä ovat ylistetyt esi-isät yrittäneet, -mutta hänellä ei ole varaa olla sankarillinen missään suhteessa. -Hänen rehellisyytensä on erinomaisen joustavaa eikä hän edellytä sitä -kenessäkään olevan yli käytännöllisen tarpeen. Kateus on hänessä -oleellista; jos joku toinen ansaitsee ja hyötyy, niin hän tietää, -että ainakin se hyöty jäi hänelle tulematta. Jos hän osaisi tulkita -tiedottoman onnenunelmansa, niin luulisin sen olevan sellaisen, että -hänellä olisi kolmeksikymmeneksi vuodeksi tiedossa satumaisen edullisia -urakoita, joista hän hevosineen kahdentoista tunnin työpäiviltä saisi -kaksisataa markkaa. Vaikkei hän niitä ehtisi tehdäkään, kunhan ne vaan -olisivat hänelle varattuja... - -Hän ajaa päivän lantaa ja yön hän istuu viinankeittonsa vieressä. -Ämmän on määrä pitää silmällä ympäristöä. Nuorin lapsi parkuu, vanhin -on herätettävä sitä katsomaan sillaikaa kun äiti liikkuu ulkosalla -vaanimassa. Nuorimman edellinenkin tarvitsisi vielä apua, sillä on -riisin puremat jalat ja se tahrii sijansa, kun ei vanhin puoliunissaan -ymmärrä auttaa sitä tilalle ja paikalle. - -Vaikka näin kireälle puserretaan, tulevat sittenkin poliisit niinkuin -jonkun tilauksesta ja hävittävät koko keitoksen. Vaimo on juuri -siivoomassa nuorimman edellistä, kun mies raivostuneena tulee sisälle -ja pudotettuaan kaapissa olevat viinapullot taikinatiinuun, kääntyy -nyrkki pystyssä sanattomana sähisten vaimon kimppuun. Poliisi avaa oven -ja huutaa: — So-so, mies, annahan akkasi olla. - -Kiukusta itkien mies sadattelee: - -— Kyllä kai herrat juovat apteekin aineita, mutta köyhälle ei -annettaisi rojuakaan. - -Mutta tämä sadattelu on kaikin puolin väärä, sillä mies ei ole köyhä -eikä hän keitä rojua itselleen, vaan isännälle, joka kapinakevännä -vapautti hänet vankilasta juuri kun piti ammuttaman. Se kapinajuttu oli -suurin harhaveto, minkä tämä mies on tehnyt. Kun hän yökaudet mietti, -pitikö yhtyä ja tuli saaliin toivossa yhtyneeksi juuri vähää ennen kuin -punaisten häviö tuli ilmeiseksi. Sillaikaa meni hyvä maanvetourakka -toiselle ja isäntä, se punanaamainen möhömaha, pääsi irvistävälle -puolelle. Isäntä ja torppari, nuo kaksi ovelaa juonittelijaa ja -toistensa tarkkailijaa ovat sen jälkeen olleet paljonkin yhteisissä -asioissa. Torppari on itsenäistynyt ja kiinteällä vimmalla yrittänyt -korjata silloisen huonon urakan jälkiä. Viina-asioissa on ollut -semmoinen sopimus, että isäntä antaa aineet ja maksaa määrätyn -keittäjäisen. Sakot maksetaan niin, että isäntä maksaa kaksi -kolmannesta ja hän itse loput. - -Niin kävi nyt tällä kertaa, juuri joulun alla. Ne pullot, jotka -säästyivät taikinan alla, myi mies sentään muualle, siten ansaiten oman -sakko-osuutensa. Isännälle hän sanoi kaiken menneen maahan ja niskasta -puristaen vannotti akan ja mukulat pitämään suunsa kiinni. - -Minun piti nyt kuvailla jouluiltaa tuossa tyypillisessä suomalaisessa -maalaisperheessä. Uskallan sanoa sitä tyypilliseksi, koska tunnen -kansalaisen! Ne ominaisuudet, jotka esiintyvät Kirrenmaan Vihtorissa -ja Alviinassa — olkoon nyt sanottu heidän nimensäkin — eivät ole -mitään poikkeustapauksia. Että kaikki eivät _tee_ niinkuin he, se -on vanhaa tuttua saamattomuutta ja arkuutta. Näillä on tallella -esi-isäin ankara ponnistusvoima, jolla tänne, lumen ja jään keskelle, -on luotu varakkaitakin sukuja. Ja on siinä Vihtorilla ja Alviinallakin -ponnistamista ennenkuin heidän seitsemän lastansa — ja niitä voi vielä -tulla — perivät edes kohtuullisen alkupääoman. - -Ei Kirrenmaan väki ole mitään erikoisväkeä, minä tunnen sen hyvin. -Ei heistä saa mitään tunnelmapitoista jouluyön kuvausta. Jouluyö on -heille jotakin varsin epäoleellista, tai ei nyt juuri yö, mutta pitkät -pyhät, joina ei voi ansaita. Vasta Tapanina voi mennä tiedustelemaan, -ostaisiko tehtaan pomo ne arvopuut, jotka tulivat torpan mukana. - -Minä tunnen Kirrenmaan noita arvopuita myöten; hän on niiden tähden -papereinensa käynyt minun luonani useamman kuin yhden kerran. Hän -osti torppansa heti alkupäässä, jolloin arvopuiden rajamittana oli 15 -senttiä rinnan korkeudelta. Sitten laki muuttui niin, että mitaksi -tulikin 20 senttiä. Kun kauppakirjassa puhuttiin vain arvopuista, -niin huomasi Kirrenmaa juonen: että hänkin saisi lunastushintaan puut -siihen mittaan asti ja vain sitä suuremmista maksaisi erikseen... -Siinä hän istui niinkuin jonkun virkaherran kansliassa, vaikka hän on -nähnyt minut lapsena paitasillani leivän pala kourassa. Hänellä on -hyvät parkkumivaatteet ja uudet tallukkaat. Hän on lämpöisen ja tukevan -näköinen, leikkaamaton kaulaparta ulottuu korvan juuresta toiseen -yhtyen hiestyneisiin hiuksiin. Hän on vielä nuorehko mies, mutta hän -on kumminkin täysi äijä, töllin äijä. Sellainen kaulaparta lämmittää -erinomaisesti eikä sänki syö huivia. Noista seikoista ikäänkuin uhoo -se tosiasia, että Kirrenmaa oli hyvä asumus jo silloin, kun hän pääsi -siihen vävyksi. - -Keskustelun kuluessa sanon sivumennen jonkun lauseen, josta hienon -hienosti ilmenee, että kaikki ne näkökohdat, jotka hänelle elämisessä -ovat yhtä tärkeitä kuin leipä, silakka ja perunat, ovat minulle -käsittämättömiä; että halveksin niitä. Hän on ovelasti vaiti, on -niinkuin hauskasti kieroilisimme toinen toisellemme. Kyllähän hän -tietää, että minulla on omat juoneni, joilla minä rahaa keplottelen. -Teen jonkun sadun, semmoisen tarinan vaikka Haaki-Kustaasta tai vaikka -tuosta vanhasta Priitistä, niin jo saan summattomat rahat, sen verran -kuin tavallinen työmies kuukauden työstä. Sitten menen taas Helsinkiin, -kumartelen siellä suuria herroja ja saan taas kymmenet tuhannet. Kyllä -minä osaan yhteisiä varoja nakertaa niinkuin muutkin kruunun rotat. -Ei minua suotta isäni kouluttanut, vaikkei mitään tullutkaan. Mutta -minä olen sittenkin hänestä hauskan mielenkiintoinen, koska näin olen -häntä etevämpi kieroilijana enkä sitäpaitsi suoranaisesti astu hänen -varpailleen. Päinvastoin huitaisen kädelläni, kun hän tahtoisi palkita -minua vaivoistani. Se huitaisu on niinkuin laskisin käpäläni hänen -niskansa päälle. - -Sellainen hän on minun kamarissani ja sellainen hän on kotonaan, -yrittävän ja kaikki voimansa ponnistavan suomalaisen maalaismiehen -perikuva vuodelta 1922. - - * * * * * - -Tunnen jonkinlaista vaisua tyydytystä saatuani tämän kaiken paperille, -vaikka olenkin jo aikoja ymmärtänyt, ettei siitä tule joulukertomusta. -Se lemahtaa juhdan hieltä, niinkuin tuo kostean samerias talvipäiväkin, -joka on ollut innoittajanani. - -Niin on mennyt hukkaan muutaman tunnin työ; olen vain hankkinut -itselleni tavallista ilkeämmän olon, tuon kivuttoman ahdistuksen, kun -kaikki ruumiinosat ovat niinkuin toisen ihmisen... Katson kämmenteni -selkäpuolia, laskimot ovat kadottaneet tavallisen täyteläisyytensä, -ne ovat jossain siellä nahan alla hienoina sinertävinä lankoina... -Kun hoipun portaita alakertaan, ajattelen vain sitä, että pääsisin -vuoteeseen; olisi niinkuin luontevampaa siellä... Minä melkein juoksen -ja kaatuessani poikkiteloin sänkyjen päälle ajattelen, että ne olivat -siis minun viimeiset rivini. Vastaanko niistä? - -Sitä ne eivät kumminkaan olleet. Tuntikausia siinä valvoskeltuani -tuli vihdoin monien jähmettävien hätkähtelyjen jälkeen uni. Ja uni on -parasta, lähes parasta, niinkuin Strindbergin Kaarle XII sanoo. - -Ja seuraava päivä oli yhä sameampi ja samoin sitä seuraava. Kunnes -vihdoin tuli jouluaatto, tuo etäisen lapsuuden muistorikas päivä, jona -matalin arki ehtoohämyssä äkisti vaihtui herkimpään juhlaan. Se oli -sekava päivä tällä kertaa, kun se oli sunnuntai. Myöhään yöllä, kun -kaikki jo nukkuivat, kuljin lasten vuoteitten ohi ja ajattelin näillä -sanoilla: Jumala siunatkoon heitä. Unen tulo oli nytkin vaikeata. -Juuri siinä rajamailla jysähti tajuntaani: Ajatteles, jos olisi sanan -mukaisesti totta raamatun kertomus ensimmäisestä jouluyöstä Betlehemin -kedoilla. Hätäännyin niinkuin valtimoa tunnustellessa, kun ei lyönti -seuraakaan ajallaan. Tunsin, etten ollut _ihan_ kunnossa siltä varalta, -että saisin varmuuden joulukertomuksen todenperäisyydestä. Nousin ylös -ja ajattelin mennä lepäämään saunan parven lempeään jälkilämpöön. Se -on onneksi paikka, jossa raadellun ihmismielen pahimmatkin myrteet -lientyvät. - -Ei sitäkään, ei sitäkään minulle suotu jouluyönäni. Saunahan oli kylmä, -eihän siellä sunnuntaina voitu olla, vaikka olikin jouluaatto. - -Tavallista tavallisempi yö, jota varmaan oli seuraava tavallisia päiviä -loppumattomiin. — Ei, ei toki sentään loppumattomiin... - - - - -MOSAIIKKIA - - -Vilkkaassa yksinäisyydessä vietetty heinäkuun päivä on takanani. -Talvella minua vaivasi turtumus, nyt kesällä heltymys. Olen taas tullut -samanlaiseen vaikeaan tilaan, kuin olin viisitoista vuotta sitten; -ero on vain siinä, että silloin löi sydämeni kiivaasti, nyt se pyrkii -liiaksikin hiljenemään. - -Olen yksinäinen, vaikka talossani on väkeä yhdeksän henkeä, kaikki -läheisiä, joista en mitenkään luopuisi. Ikkunastani näen lasteni -leikkivän; niitä holhoo eno Samuli hintelä ja lapsmainen poikanen, -vaikka onkin äsken ripille päässyt. Näen heidät niinkuin jostakin -tuskastuttavan etäältä enkä pääse lähenemään. - -Ei ole muuta paperille pantavaa kuin omat olot ja niitä ei kannattaisi. -Ikuinen näkymätön sanelija sanelee päättymätöntä arvoitustaan, niin -sanottua elämänarvoitusta, joka ei poistu eikä ratkea. Niin päivä -päättyy, ainoona saaliinaan ihmettely siitä, että elämä vaan jatkuu. - - * * * * * - -Kysytään, lähtisinkö järvelle, uistinta soutamaan; - -Samulin tekee mieli. Hän on hankkinut naapurista veneenkin. - -Lähden — ensikerran vesille tänä kesänä. Ilta on mitä ihanin, vesi -melkein tyven ja taivaalla tarpeellinen määrä pilviä herättääkseen -muistimielteitä entisaikain täyteläisistä tunnelmista. On arki-ilta, ei -kuulu maalta viinan kiihdyttämien nuorukaisten mylvintääkään. - -Luonto pitää puolensa. Se tehoo tajuntaan, vaikkei viheliäinen ja -luonnolle vieras nykyhetki anna tunnelmalle mitään lähtökohtaa. Muistot -tulevat omituisen kylminä ja tylyinä, niiden toteaminen tuottaa -melkein tuskaa, joka kauniina iltana veneen perässä istuen tuntuu -luonnottomalta. - - * * * * * - -Hentorakenteinen poika soutaa mielikseen. Paljaat jalat punnertavat -kaaripuuhun, ihossa ja vaatteissa on kesäisen elämän tuntua... Saan -ajatuksia, jotka tiedän lämpöisiksi, mutta sisäinen lämpöaistini ei -toimi. Poikahan olisi mainio malli 90-luvun maalarille. Mitä elämyksiä -on 90-luku minulle tuottanut? Kaikkein verevimpiä, sillä minä koin ne -herkimmässä nuorukaisiässä. Meikein yhtä vereviä kuin 10-luku, jonka -keskivaiheilla olin terveimmilläni, lähtiessäni iltojen iloihin... - -Juuri 90-luvulla nähtiin tuommoisia ammoin rannalta veteen kaatuneita -honkia, jommoinen tuossa nyt juuri tänä ehtoohetkenä yrittää minulle -tarjota vanhentunutta tunnelmaansa... Kaksikymmentä vuotta sitten -olin viisitoistavuotias ja sain joskus olla kesäistä yötä jossakin -mahtavissa talollissukulaisissa. Yksin jäätyäni vedin kirjahyllyltä -esiin vuosia vanhan joulualbumin, joka valoisan ikkunan pielessä avasi -pojalle aartehistonsa. Mikä tavaton taika olikaan noissa Sparren ja -Järnefeltin kuvissa, Ahon, Ingmanin ja Kauppis-Heikin kertomuksissa. -Ei voi taiteelta vaatia suurempaa tehoa kuin niillä silloin oli. Joka -lehdeltä koin noita samoja vaikutelmia, jommoinen Kauppis-Heikistä -teki kirjailijan: että oli osattu kirjoittaa niin kauniisti kuin -»pirtti unelmoi». Kuinka ihanan herkkinä sieltä astuivatkaan rakkaan -maiseman suviset illat ja yöt, salolammet tuoksuvine rantoineen, -mökit miehineen, vaimoineen ja lapsineen. Niinhän juuri vähäisintä -värähdystään myöten minäkin ne olin kokenut — ja kuinka paljon samaan -suuntaan olin vielä kokenut sellaista, jota noissa kertomuksissa ei -ollut. Jahka minäkin pääsen oikein kuvailemaan, mitä olen nähnyt ja -tuntenut kotoisina suviöinä, pirttien hämyissä, heinien tuoksuissa. Ei -ole mitään ihanampaa kuin tuommoisen tarinan tai runon kirjoittaminen. -Juhani Aho ei voi olla mikään tavallinen mies, se on vain salaperäinen -nimi, joka jossain on, näkee, kokee ja kuvaa, sellainen suloinen -luonnonherkku, joka tällaisen vuosien takaisen albumin lehdiltä valuu -silmääni ja tajuuni, niinkuin mansikat halmeelta käteeni ja suuhuni. Ja -marjapaikka on paras silloin, kun sen löytää näin sattumalta... - - * * * * * - -Pohjoisella taivaalla on valtavat määrät punaisia iltapilviä, jotka -liikkumattomassa hurmiossaan lausuvat Koskenniemen runoa viimeisestä -Lusignanista. Kun olin hyvin pieni poika ja hain lehmää laitumelta, -näin iltapilvien kuviossa kuolleen sisareni ja veljeni hahmot... -Punapilvijoukkioitten alapuolella on muutamia noita meikäläisen taivaan -ihanimpia ilmestyksiä: hyvin pitkiä ja suoria, kullanhehkuvia viiruja, -joita onnellisella hetkellä olen verrannut urkujen ääneen. Tuossa on -yksi aivan erillinen, pienen pieni, tuskin huomattava, kirkas ja suora -kuin lapsen ajatus. Taivaan pilvisoiton pianissimo... - -Aurinko on laskemaisillaan suoraan eteeni. Varjoon jäävien kylien -talot ja pellot turkuttavat tajuuni asiallisia sisältöjään, joitten -liiallinen tuttuus kiusaa minua. Miksette ole kukkivine törminenne ja -lehtotupsuinenne pelkkää hentoista elämän taidetta, niinkuin olitte -ennen? Miksi pyritte tehostamaan sitä tylsyyttä, joka vaiheillanne -viihtyy? Olkaa nyt hetkinen huutamatta sitä ikuista juttuanne, että -minä kerran ehkä piankin kuolen, ja härnäämättä minua sillä vanhalla, -etten muka tiedä, minkä tähden olen elänyt. - -Tulehtunut mieleni kuohahtaa. — Entä jos kuolenkin. Vaikka tästä veteen -kuukahtaisin, olen elänyt ainakin sen, minkä tekin ja tulen ainakin -sinne, minne tekin. — Käännytään kotiin, Samuli — —. - -Hellittää hiukan sekava mielentila. Ehkäpä sen tekee lähestyvä yö, -vaikkapa se onkin niin tuiki toinen kuin 90-luvun novelleissa ja -10-luvun omissa kokemuksissa. Suurin osa väestä on jo nukuksissa, -äiti hyräilee nuorimmalleen, sattumalta samaa säveltä kuin 1917 -sinä suvi-iltana, jona elin »Aamusta iltaan». Ja niinpä muodostuu -ajatusviiva elonarvoituksen näkymättömän sanelijan lauseeseen. -Kyökin ikkunan ääri on tähän aikaan talon viehättävin iltapaikka. -Palvelustyttö on omilla teillään, piirongin päällä naksuttaa -herätyskello niinkuin yrittäisi isännälle ilmoittaa, mihin tyttö -on mennyt. Pöydän päällyksenä oleva vahakangas on kulmataipeistaan -kodikkaasti kulunut. Kahvipannussa lienee hiukan jälellä iltapäivän -keitoksesta. - -Nythän on tarjolla sitä kotoista rauhaa, jota joskus perheeltäni -tiukkaan. Ota nyt hiljaisuudelta ottimesi. Iltahan on jo pitkältä -ollut erikoinen, mielteitten ja kuvien hillitöntä mosaiikkia. Sulata -ne kuvaukseksi 20-luvun illasta. Siitähän näet vinottain kapean veden -yli vanhan talon, jonka vaiheilla koit suloisia asioita yhdeksän -ja kahdeksan vuotta sitten. Syleilit ja suutelit nuorta kiinteätä -vartaloa, jossa ei ollut mitään vikaa. Vaatteet olivat halpaa kangasta, -mutta väriltään kauniin punertavia ja juontuivat keveissä viivoissa -vielä varttuvien jäsenten mukaan. Ehjässä lapsellisessa lemmenhurmassa -avautuivat perspektiivit herkästi aineettomaan onnen maahan. - -Kyökin kodikas ilma, jota nyt hengitän, huomauttaa, että olen kulkenut -joltisenkin matkan silloisen perspektiivin rantaa kohden. Silloin -oli tässä paikassa mitään aavistamaton kylän vainio. Nyt on pihlajan -rungosta sähköpylvääseen vedetty nuora ja siitä riippuvat vaatteet -piirtyvät yötaivasta vastaan. Ne ovat kaikki lasten vaatteita neljältä -eri ikäkaudelta. Niinkuin jokin voimakas elävä joukko, joka kuuluu -päivään ja aavistamattomaan tulevaisuuden kymmenlukuun eikä ole öisten -mietteitten tavoitettavissa. Siinä ovat pienimmänkin, kaksikuukautisen -pallukan paidat jo kuivumassa. Ovat juuri niin, että minun niiden -yli on katsottava sitä vanhaa taloa, josta löysin neidon yhdeksän ja -kahdeksan vuotta sitten. Maallista matkaa on sinne äänen kuuluma, -kauneuden perspektiivi riittävän pitkä. - -Mitäpä heistä! — Kunpa osaisi nuo sanat vielä sanoa itselleen yhtä -vakuuttavasti kuin 10-luvulla. Kunpa vielä voisi imeä itseensä sen -hunajan, joka valuu Jotunin »Arkielämän» viimeisestä luvusta, tuon -verrattoman tarinan, joka lienee 90- ja 10-lukujen välisen ajan -kukintoja, »— — itse pienen elämän salainen päämahti, sen tahto, sen -tarkoitus, että kasvoit, kypsyit ja hedelmän kannoit, — — se näkyvä -elämä, joka niin raskaalta ja tarkoituksettomalta tuntui.» - -Niin kai sen pitäisi olla. Mutta kun Eveliina oli Jahvetin aitasta -astunut omaansa ja kynnyksellä istuen ja punaraitaista hamettaan -polviensa ympäri käärien avuttomana katseli nousevaa aurinkoa, niin -»Karkea paita valahti toiselta olkapäältä, kun hän kumartui, painoi -päänsä alas ja itki kuin pieni, eksynyt lapsi, joka ei tiedä missä koti -on.» Siinäpä se. Miksi siis itket Eveliina? Sanokaa Eveliinalle ja -minulle, missä on meidän kotimme. - -Ajatusviiva meni ohi; näkymätön sanelija jatkaa taas arvoituksensa -sanelemista, joka kuhunkin kuuntelijaan nähden lie elämäniän pituinen. -Vasta aamupuolella tulee uni. - -Heinäkuu, -23. - - - - -*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAAN TASALTA *** - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the -United States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for an eBook, except by following -the terms of the trademark license, including paying royalties for use -of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for -copies of this eBook, complying with the trademark license is very -easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation -of derivative works, reports, performances and research. Project -Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may -do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected -by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark -license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country other than the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you will have to check the laws of the country where - you are located before using this eBook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm website -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that: - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of -the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set -forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, -Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up -to date contact information can be found at the Foundation's website -and official page at www.gutenberg.org/contact - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without -widespread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine-readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our website which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This website includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/69567-0.zip b/old/69567-0.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index adffc38..0000000 --- a/old/69567-0.zip +++ /dev/null |